diff options
Diffstat (limited to '41933-0.txt')
| -rw-r--r-- | 41933-0.txt | 4250 |
1 files changed, 4250 insertions, 0 deletions
diff --git a/41933-0.txt b/41933-0.txt new file mode 100644 index 0000000..9a534d5 --- /dev/null +++ b/41933-0.txt @@ -0,0 +1,4250 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41933 *** + +HIHHULEITA + +Kuvauksia Itä-Suomesta + +Kirj. + +JAC. AHRENBERG + +Suomensi Aatto S. + + + + + + +Werner Söderström, Porvoo, 1890. + + + + +Esilause. + + +Valtion rakennuksien johtajana Itä-Suomessa joutui allekirjoittanut +usein ja eri seuduissa sillä maan kulmalla yhteyteen lahkolaisten +kanssa, joita Hihhulien nimellä on levinnyt yli koko maamme ja jonka +lahkon oppia täältä lähetetyt lahkon jäsenet ovat saarnanneet omille +maanmiehille Venäjällä, Amerikassa ja Norjassa. Hihhulien raittius ja +puhtaus, heidän omituiset kokouksensa ja kiihkoinen intonsa julistamaan +opinkappaleitansa vetivät puoleensa huomiotani. Seuraavasta +kuvauksesta, joka niin hyvin yleisiltä piirteiltään kuin myöskin +kertomuksen kokoon panoon katsoen on otettu luonnosta, saa lukija +lyhyen esityksen tästä lahkosta sekä sen elämästä ja opista. + +Vaikka lahkolla on suomalainen nimi, on se kuitenkin alkuisin +Ruotsista; se on näet lähtenyt Ruotsin Lapista. Sen etevimmäksi +patriarkaksi sanovat hihhulit itse Lauri Laestadiusta. Tämä merkillinen +mies oli ensin kirkkoherrana Kaaressuvannon ja sitte provastina Pajalan +seurakunnassa. Häneen oli vaikuttanut Grundtvig, jolla oli suuri +vaikutusvalta koko Pohjolan uskonnolliseen elämään. Saavuttuaan +Lapinmaahan Laestadius omain sanainsa mukaan huomasi seurakunnassa +täydellisen uskonnottomuuden vallitsevan. "He eivät edes tienneet +yksijumaluuden oppiakaan." Laestadius ryhtyi työhön voimakkaasti, +saarnasi, opetti ja kulki usein monta päivää paimentolaisten seurassa. +Hän kasvatti saarnaajia niistä, jotka olivat yhtyneet hänen oppiinsa, +lähetti heidät etäisiin kyliin saarnaamaan ja vaikutti yleensä niin, +että täydellinen muutos parempaan päin yleisessä siveydessä tuli julki +näkyviin muutamien vuosien kuluessa. Näistä lähetyssaarnaajista ja +tämän hengellisen herätyksen ajalta on hihhulilaisuus alkuisin. + +Hihhulilais-nimelle on käynyt samoin kuin Geusi-nimelle hollantilaisten +vapaussodan aikana ja Birkebeiniläis-nimelle Norjan valtaistuinsotien +aikana; haukkumanimestä on se muuttunut historialliseksi. Se on nyt +tavallinen nimitys, jota yleisö käyttää tämän uskon tunnustajista ja +jota he itse monin paikoin pitävät kunnianimenä. Nimi on muuten saanut +alkunsa siitä, että lahkon jäsenet, päästyään korkeimman uskonnollisen +kiihtymyksen tilaan, lausuvat epäselviä ääniä, joista heidän +vastustajansa ovat luulleet erottavansa hih- ja huu-tavuja, joista +sitte nimi on muodostettu. Itse he sanoivat itseään alussa "pikaa +uskovaisiksi", joka nimitys on otettava huomioon, koska se osoittaa +jonkinlaista sukulaisuutta tämän lahkon ja metodistein välillä. + +Tämän lahkon omituisuuksista lienee valtiokirkon pappeja varsinkin +loukannut elämän ulkonaisen puhtauden suuri (liioiteltu) tärkeys ja +maallikko-saarnatoimen tärkeys. Aina siitä asti kuin Laestadius lähetti +apostolinsa ja parannussaarnaajansa, ovat näet hihhulit tärkeimmäksi +opinkappaleekseen asettaneet sen lauseen, että jokainen, jota henki +kehoittaa, sitte, kuin hänet on seurakuntaan otettu, puhukoon ja +todistakoon sekä, jos hän tuntee sisällistä kehoitusta, "menköön ulos +maailmaan ja opettakoon kaikkea kansaa". Ainoastaan puhuttu sana on +elävää Jumalan sanaa; painettu, kirjoitettu sana on vain kuolleita +kirjaimia. Tämä maallikko-saarnatoimi se on enemmän kuin mikään muu +vaikuttanut lahkon nopeaa ja suunnatonta leviämistä. + +Helsingissä Joulukuussa 1889. + +J. A. + + + + +I. + + +Oli satanut lunta lauantaista aamupuolelta asti. Ensin oli lumi +pohjoistuulella tullut pyöreinä, kovina jyvinä. Torstaina kääntyi tuuli +itäiseksi ja lumi muutti muotoa. Komeita, täydellisiksi kehittyneitä +jääkristalleja putoili väristen alas harmaalta taivaalta, joka raskaana +ja synkkänä ikään kuin painui litteäksi maata vasten. Mutta kuin +etelätuuli alkoi puhallella perjantaiaamuna, silloin tuli lumi alas +suurina liuskareina kuin pehmeät untuvat, ja tiheään, yhä tiheämpään +putoili lumihöytäleitä niin, että kylät, metsät, pellot ja niityt, +kaikki peittyivät valkoiseen pimeään. Suuret höytäleet asettuivat alas +pehmeästi kuin niittyvilla, kuin äsken munasta päässeen linnun +untuvat. Etelätuuli puserteli ja liotti niitä niin, että ne nyt, vaikka +olivat tulleet alas pehmeinä kuin untuvat, sulloutuivat kokoon +kinoksiksi, raskaiksi kuin lyijy. Kaikki katosi niiden kuolettavan +painon alle. Vanhat männyt seisoivat kuin mahtavan suuret sateenvarjot +lumiaavikolla. Nuoret puut sitä vastoin olivat lumen painosta joko +taipuneet taikka katkenneet latvasta, ja mäntymetsää oli siten monen +tuhannen markan edestä turmeltunut. Mutta sitkeät kuuset, sekä vanhat +että nuoret, notkistivat oksiansa ja pistivät menneenkesäisiä +latvojansa rohkeasti esiin kinoksesta. Kaikki tiet olivat lumen +vallassa ja ihan tukossa. Ainoastaan aidan seipäät seisoa törröttivät +yhtenä valkoisena ja yhtenä mustana rivinä pitkin kujosia, osoittaen, +missä polku oli haudattuna. + +Lauantaiaamu valkeni, ja silloin taas puhalsi raikas pohjatuuli, +laisten pois raskaat, harmaat pilvet ja paljastaen säteilevän, kirkkaan +taivaan. + +Tervolan kylässä oli nyt iloa ja elämää aamuhetkenä. Tuvat seisoivat +puoli ikkunoihin asti lumessa. Kansakoulu tuolla alhaalla mäenrinteessä +oli melkein kokonaan lumen sisässä. Pihoissa ja poluilla kaaleli ja +rehmi nyt ukkoja, miehiä ja poikia lumikinoksissa, ahkerasti +lapioimassa pois enintä tuiskulunta. Kaikki iloitsivat, että viimeinkin +taas näkivät aurinkoa, joka oli niin kauan ollut sumujen ja pilvien +peitossa. Miehet ja naiset pääsivät nyt jälleen ulos tuvan pimeydestä +ja pojat ummehtuneesta koulusalista. + +Erittäin voimakkaasti ja pontevasti tehtiin lumenlapioismistyötä +maakauppias Tobias Pullisella. Tuskin sai piha jotakuinkin puhtaaksi +lumesta ja tiet luoduksi talliin, lääviin ja aittoihin, kuin emäntä +astui ulos tuvan rappusille ja käski poikia ja miehiä lapioimaan pois +lunta kauppapuodin rappusien edestä, puhdistamaan kylttiä ja avaamaan +tavarahuoneen ikkunanluukkuja. Sillä emännällä, Leena Pullisella, oli, +paitsi kestkievarin hoidon ja emännyyden velvollisuuksia, myöskin +velvollisuus hoitaa miehensä Tobiaan kauppapuotia, milloin Tobias oli +-- ja se olikin hyvin tavallista -- kauppamatkoillaan ja kilpa-ajoissa +lähikaupungeissa. + +Vanha loisukko, Matti Viskari, ruskea ja vakoinen kuin patvimalja, vaan +vilkkaat silmät nelikulmaisessa, omituisesti kaavaillussa muodossa, +meni nyt parin nuoren miehen kanssa asuinkartanon toiselle puolelle, +josta maantie kulki ihan ohitse, ja ryhtyi käskettyyn työhön. Matti +lakasi ensin kyltin puhtaaksi lumesta, niin että jokainen taas voi +lukea siitä kirjoituksen: "Tobias Pullisen kauppapuoti". Nimen alla +näkyi sokuritoppa ja sen toisella puolella Tollander ja Klärichin La +Ferme-puntteja, tarkasti kuvattuina tulipunaisiksi, kuten ovatkin. +Toiselle puolelle oli maalaistaiteilija jostakin äkillisestä mieleen +johtumuksesta kuvannut kukon kirjavimmassa väriloistossaan. Kuin puodin +rappuset olivat puhtaat lumesta ja ikkunanluukut auki, astui Leena +Pullinen alas. Siinä hän seisoi, yllä yksinkertainen pummulimekko, +hykistellen ja vähän väristen, mutta näytti sittekin olevan hyvin +tyytyväinen. + +"No, Matti Viskari, mitä luulet: tuleeko vielä lunta vai eikö?" + +Vanhus katsoi miettivästi ensin taivaalle, sitte alas taivaan rantaan. + +"Lumi luikon siiven alla, talvi joutsenen takana, ja pakkanen pyryn +perästä, pohjatuuli sitä paitsi", sanoi hän, "niin kyllä siitä +pysyväinen kylmä tulee. Jumala armahtakoon metsälintuja silloin, koska +kaikki ruoka on hangen alla." + +"Matti, voit mennä naapureihin ja kutsua hevosia lumireen eteen ja +miehiä lapioimaan teitä. Vie kappa kauroja teyreille koivikkoon. Se +tekee hyvää heille ja meille." + +"No, sepä oli kelpo teko; kiitoksia emäntä; kyllähän metsäkanat itse +tulevat tänne kiittämään kestityksestä. Mutta mitä kutsuntaan tulee, +niin minä jo aamuhämärissä kävin naapurissa, sillä katsokaas, aamusta +päivä jatkuu, ja tuollahan tulee jo Rouhiainen ruunansa kanssa. +Kallonen on jo täällä liinakkotammansa kanssa ja..." + +"Hyvä, hyvä", keskeytti emäntä, "oppia ikä kaikki; sitähän minä aina +olen sanonut, että vanha on aina viisas. Hyvä, niin saamme maantien +auki kirkkoajaksi eikä kenenkään tarvitse sanoa, että Tervolan +kyläläiset eivät tee tehtäväänsä. Mutta kuulehan nyt, ukko; kuin väkeä +tulee, niin katso poikaa, nuorta Tobiasta; tiedäthän, hän on vallaton +ja pikainen luonnostaan ja..." + +"Niin, sitä on helpompi sanoa kuin tehdä, sen kyllä tiedätte, hyvä +emäntä. Kuin nuori Tobias pääsee hevosten ja ruoskien pariin, silloin +hän on kuin noiduttu; mitä voin minä, vanha talonvahti, tehdä hänelle. +Vanhan Tobiaan pitäisi kohta palata kotiin; häntä kyllä tarvitaan. +Sillä isännän askeleet pellon lihoittaa, ja sitä paitsi nuori herra ei +tottele ketään meitä, ja kohta kyllä kasvaa hän isäntääkin ylpeämmäksi. +Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee." + +Leena Pullinen huokasi; hänen kasvonsa synkistyivät ja hän vastasi +hiljaa: "Niin, kyllä isän pitäisi tulla kotiin, mutta mitä sille voi; +kauppamatkat ... no, talvikeräjiin hän kyllä on kotona." Ja Leena meni +kiireesti sisään, päästäkseen puhelemasta asiasta, joka näytti koskevan +häneen vastenmielisesti. + +Viskari ukon ajatukset kulkivat nyt sitä uraa eikä vanhuksen ollut +helppo päästä toiselle suunnalle. Hän lakasi lakasemistaan ja vielä +kauan sen jälkeen mutisi hän puoliääneen itsekseen: "No, no, ei vesa +kauas kannosta kasva... Keräjiin -- tietysti hän silloin tulee; +keräjäasiatpa ne yksin pitävätkin häntä Tervolassa, kiinni talossa ja +kodissa -- mutta kas viisaus ja viekkaus, ne eivät ole sama asia. Vaan +mitä ne minuun koskevat!" Ukko lakasi ja loi lunta, ja vähitellen +kääntyivät ajatukset toisaalle, sillä viimein kirkastui hänen synkkä +muotonsa, ja kuin puodin edusta oli puhdas lumesta, pisti hän +tyytyväisesti lapion kinokseen ja sytytti piippunsa. + +Tuskin ehti vanhus saada lunta luoduksi ja piippuansa sytytetyksi, kuin +jo Tervolan nuoria miehiä ja hevosia oli koko joukko koolla Pullisen +puodin rappusten edessä. + +Siinä puheltiin ja loruttiin kaikista mahdollisista hupaisista +onnettomuuksista, joita oli suunnattoman lumentulon tähden tapahtunut +sekä tuvissa että karjotoissa; miten sepän katto oli pudonnut pajaan, +miten Jussi ja -- tiedättehän kyllä, kuka -- olivat lumen vankeina +karjotassa. Siinä oli iloa ja laverrusta, kunnes nuori Tobias, +kahdeksantoista ikäinen nuorukainen, talutti sinne isänsä mustanruskean +oriin, koko paikkakunnassa ja läänissä kuuluisan Jalon. Kaunis hepo +kaarsi kaulaa, pudisti päätä, nousi pystyyn ja nosti nuoren Tobiaan +korkealle ilmaan kuin lapasen. Mutta poika oli sitkeä, itsepäinen ja +vahva, ja hiljaista juoksua riensivät hevonen ja kesyttäjä takaisin +pihaan, molemmat muhkeat katsella nuoruuden ja voiman kukoistuksessa. +Sillä Tobias oli tosiaan muhkea velikulta, kähärätukka ja sinisilmä, +lanteet hoikat ja solakat ja hartiat leveät. + +"No, oletko sinä ihan hulluna?" sanoi ukko Viskari; "aiotko oritta +lumireen eteen; onko se sopiva ajopeli sellaiselle elukalle? Ja vielä +päälliseksi nyt maaliskuussa ja kaikki tammat ympärillä." + +"Mitä se teihin koskee, orit on minun. Isä antoi sen minulle +syntymäpäivänäni ja ulos sen pitää päästä. Etkö näe, että se tulee +vääräsääreksi ainaisesta tallissa seisomisesta. Tuokaas tänne lumireki, +pojat!" + +"Sinun -- kyllä kai. Jospa isäntä sen kuulisi. Mutta kyllä minä kerron +emännälle." + +"Tarpeetonta, vanhus. Äiti tietää sen, jo minä itse kerroin hänelle." + +"Niinpä hän itse vastatkoonkin siitä isännälle, sillä kyllä minä +tiedän, että hän aivan raivostuu." + +Ja "latinan A", joksi lumirekeä välistä leikillä sanotaan, kaivettiin +ylös lumesta ja eteen valjastettiin ensin neljä hevosta, niiden eteen +kolme, sitte kaksi ja etupäässä ylvästeli Jalo yksinään. Poikia nousi +hevosten selkään. Vanhemmat miehet istuivat lumireellä, piippunysät +suussa. Matti Viskari, Leena Pullisen kaikki kaikissa, antoi miehille +lapioita; nuoraa ja pari kirvestä otettiin mukaan. + +"No, joko kaikki ovat valmiit?" huusi Tobias etupäästä, jossa hän kuin +ruhtinas istui Jalonsa seljässä. "Ole varoillasi, Jussi, minä +tarkoitan: varo tammaasi; vie pois se varahevosten joukkoon!" + +Tobias, rikkaan maakauppiaan ja lautamiehen poika, koetti itse +anastamallaan oikeudella johtaa koko retkeä. Se suututti vanhusta niin, +että hän istuinpaikaltansa lumireeltä huusi: + +"Vaiti, penikka, ja odota, kunnes aikaihmiset pääsevät järjestykseen. +Missä on varahevoset? Kuka niitä ratsastaa?" + +"Täällä", kuului vastauksia eri tahoilta. + +Viimein oli kaikki järjestyksessä. Pojat maiskauttivat suullansa ja +nostivat piiskojaan; lumireki nytkähti; liikkeelle lähdettiin halki +avaraa lumilakeutta huudellen ja nauraen, kulkusia helisemässä ja +kaikuva aisakello. Se oli kirjava taulu; tummankarvaiset hevoset, pojat +lammasnahkaturkkeineen ja turkkilakkeineen, sekä vanhat ukot, +sudennahkalakit alas vedettyinä pakkasesta punakoille mutta +tyytyväisille kasvoille; sillä vaikka lumireen veto saattoi, kuten nyt, +olla hyvin raskastakin työtä, niin oli se sentään miellyttävänä +vaihteena talvitöiden yksitoikkoisuudessa. Siinä istuivat nyt miehet +"latinan A":lla, lapiot pystyssä, kuin merimiehet osoittamassa kunniaa +airoilla. Koko jonon edellä juoksivat ja hyppivät villahäntäinen Musti, +sepelikaula Nopa ja Vahti kovasti haukkuen! Missä lunta oli paksulta, +niin että hevoset kaaloivat mahaa myöten, siellä kulki lumireki +raskaasti kuin vieru savisella pellolla; mutta missä ylävämmillä tai +muuten tuulen käyvillä paikoilla lunta oli ohuelti, siellä huutaen ja +hoilaten laskettiin neliseen, niin että lumi ryöppysi ja kietoi +läpinäkyvään verhoon sekä ihmiset että hevoset. Auringon säteet +taittuivat tuossa valkosauhussa välkkyviksi kimalluksiksi, ja kehyksenä +seisoivat mäntyjen tummat rungot valoisan, väririkkaan taulun +ympärillä. + +Niin tekivät miehet matkaa lumireellä virstan toisensa perästä. Tobias +ja Jalo olivat sekä lämpöiset että hikiset; oriin karva oli tullut +vielä tummemmaksi ja kiiltävämmäksi, vaahto valui sen suusta, kuin se +pureksi kuolaimia. Tobiaan posket hehkuivat innosta ja huvista. Mutta +juuri silloin, kuin lumireki oli kovimmassa vauhdissaan, kuului matkan +päästä kirkasta, yksitoikkoista kellon kalahtelemista, osoittaen, että +joku matkustavainen astuttain kaalatti pitkin tietä. + +"Seis!" huusi vanha Matti, "tulee vastaan matkustavaisia; tie on +kaita." + +"Ei, ajetaan vielä vähä matkaa, matkustaja on vielä kaukana", +vastasivat Tobias ja pojat, kiiruhtaen huohottavia hevosia. Vanhuksen +vastusteleminen ei kuulunut siinä hälinässä. Nyt olivat hevoset +vauhdissa. Yhä likemmäksi lähestyi lumireki sitä paikkaa, jossa +matkustaja näytti tien polvekkeessa olevan kiini lumessa. Nyt ei enää +ollut aikaa pysäyttää hevosia. Ei ollut muuta keinoa kuin kääntää +syrjään niin hyvin, kuin kävi päinsä. "Pois tieltä, kirottu vetelys, +pois tieltä, jaarikka", huusi nuori Tobias ensin suutuksissaan, sitte +peloissaan, "pois tieltä, maantieveijarit!" Mahdotonta, matkustaja +raskaine, niinimatoilla peitettyine kuomuineen ei päässyt mihinkään, +eikä aikaakaan, niin lumireki jo törmäsi kuomurekeen. Kuomureki +sysäytyi ylös hangelle, siivet ja aisat katkeilivat ja matkustajan +hevonen vahingoittui rinnasta. Siinä oli selviämätön sekasotku hevosia, +ajokaluja ja miehiä, kaikkia ryöppyävän lumen vallassa. Keskellä +sekamelskaa alkoi Jalo tulla levottomaksi. Kuin kuomureen ovi viimein +saatiin auki ja neuvoton kuski veti matkustajan sieltä ulos, oli hän +puoli tukeuksissa suuttumuksesta ja ilman puutteesta. Hänet huomattiin +itse kirkkoherraksi. Saatuaan viimein kyllin hengitetyksi alkoi hän: + +"Vai niin, kirottu vetelys, sanotko sinä vetelys minulle, +kirkkoherralle. Kirottu juttupukarin sikiö, vai niin, olenko minä +maantieveijari, kyllä minä sinut opetan, Tobias. Sinä olet ihan isäsi +kaltainen!" Nyt hän näki hevosestansa verta vuotavan: "Tämä kyllä tulee +maksamaan isällesi"; ja kirkkoherra veti ahnaasti ilmaa, ollen +tukehtumaisillaan suuttumuksesta ja mielenliikutuksesta. "Ja sinä, +Viskarin Matti, tietäjäksi sinua muka pitää sanoa; kyllä kai sinä olet +viisas mukamas..." Samassa riuhtasi Jalo, kirkkoherra kaatui lumeen +eikä siinä enää ollut aikaa haukkumisiin, neuvomisiin eikä uhkaamisiin. +Hevoset riisuttiin, kuomureki nostettiin tielle, käsikirja, +ehtoolliskalkki ja lautanen, jotka olivat vierähtäneet pois +laatikostansa, etsittiin lumesta, kuivattiin huolellisesti ja pantiin +takaisin paikoilleen. Kirkkoherran vahingoittunut hevonen siirrettiin +varahevosten joukkoon ja hän sai lainaksi Kallosen ruunan. Moneen +kertaan vakuuttaen kyllä pitävänsä muistissaan Pullisen sikiötä läksi +kirkkoherra viimein jatkamaan matkaansa. + +Nuori Tobias oli hämillään; hän ja Jalo joutuivat varaväkeen. Hyvin +arvelutti tuo kaikki, että oli kohdellut pahoin kirkkoherraa juuri nyt, +kuin isällä oli niin monta juttua vireillä häntä vastaan, juuri nyt, +kuin rippikoulu oli päättymäisillään, ja että hän vielä oli sanonut +kirkkoherraa kirotuksi vetelykseksi. Mitähän Elsa sanoisi asiasta, jos +rippikoulun käynnin täytyisi keskeytyä. Vanha Matti lausui nyt ilmi +viisautensa, supistettuna sananlaskun muotoon ja höystettynä +voimasanoilla nykyajan nuorisosta. Paitsi sananlaskua: "ei hoppu +hyväksi liene eikä kiire kunniaksi" tuiskutteli hän niin paljon sekä +neuvoja että nuhteita nuorelle Tobiaalle vasten silmiä, että hän +häpeissään ja suutuksissaan jäi kauas jäljelle hevosista ja ihmisistä. +Paluumatka tehtiin paljon vähemmällä vauhdilla ja ilolla. Sekä ihmiset +että eläimet olivat väsyksissä raskaasta työstä ja pakkasesta. Kotiin +päin nyt pyrittiin noin peninkulman pituiselta matkalta. Kuin ehdittiin +suurten koivujen kohdalle, jotka täynnä patvipahkuroita, myhkyräisinä, +alastomina, vitsaisina ja paimenpoikain veitsen jäljistä arpisina +seisoivat lumessa, pysähtyi jono. Viskari nousi ylös, kaaloi hangessa +metsikköön ja ripoitteli kauroja teyreille, jotka siellä joka kevät +joukottain kuhertelivat rakkautensa aamulaulua, taistelivat +kaksintaisteluja odotellun kumppanin tähden ja vuodattivat sydänverensä +lumeen. + +Sitte taas jatkettiin matkaa. Pakkanen alkoi kiristyä kovemmaksi. +Variksia tuli suuret parvet metsästä kyliin päin. Harakat lentelivät +etujoukkona lumireen edellä, räkättivät, istahtivat keikailevasti, +naurettavan teeskentelevästi, pursto myötätuuleen, välkyttivät +mielistellen metallivärejänsä auringon paisteessa, hypähtivät ja +lensivät vähän matkaa, aina pysyen pyssyn kantaman päässä edellä +lumireestä. Mutta sen jäljelle leveään vakoon, jonka lumireki avaa +valkoiseen kenttään, miesten poltellen ja lörpötellen rientäessä kotiin +päin, kokoutuu joukko pieniä, puoli paleltuneita sirkku ja varpus +raukkoja. Tuossa sirisee pulmunen, muuten arka, kaino ja kaukana +pysyvä; nyt hän nälissään lentää räpyttelee pitoihin; hänen siipensä +välkkyvät kuin jääsirpale auringon valossa. Toiselta taholta tulee +keltasirkku, salon lapsi; tsitsitsi, kuuluu hänen suruinen laulunsa ja +joka tsi-ääntä seuraa siipien rävähdys, joka häntä vie yhä likemmäksi +matkan päätä. Tilhi tunkeutuu esiin. Varmana kuin viina-asiamies +laskeutuu hän alas paikallensa. Pienet, viluiset jalat potkivat ja +raapivat ahkerasti; pikku kuvut täyttyvät, mutta juuri, kuin ruoka +maistuu paraiten, tulee eräs kerskaileva vieras, ahne ja väkevä, +talvella oleskeleva valtateiden varsilla, kesällä saloilla. Pois +tieltä, pikku elävät: hohkanärhi itse, sinivalkoiset koristeet +olkapäillä, raapii ravintoa ja lämmittää jalkojaan lämpöisessä hevosen +sonnassa. Luonnon suuressa taloudessa, joka ei tiedä jätetuotteita, ei +mitään joudu hukkaan; kaikella on oma tarkoituksensa. + + + + +II. + + +Kirkkoherra Brandt oli viimein palannut kotiinsa matkaltaan. Vielä +hänessä kiehui viha äskeisestä kohtelusta, jota oli saanut kärsiä. +Niinimatoilla päällystetty kuomureki oli rikki, hevonen vahingoittunut, +ehkäpä pahastikin, ja ajokalut turmiolla. Lisäksi oli vielä +kahdekstoista-vuotinen nuorukainen sanonut häntä "kirotuksi +vetelykseksi". Miten kovasti se pojan haukkuminen pastori Brandtia +suututti, voidaan arvata, kuin tiedetään hänen olleen ylämaassa jonkun +yläalkeiskoulun rehtorina siihen onnelliseen aikaan, jolloin herrat +opettajat saivat kenenkään estämättä mielin määrin käyttää patukkaa. +Rehtorina hän oli heilutellut vitsoja rautakädellä; kaikki pojan +nimelliset olivat hänen mielestään olemassakin ainoastaan patukkaa +varten, ja poikia olivat kaikki niin kauan, kuin rehtorilla oli valtaa +heidän ylitsensä. "Rahjus" oli alkusanana joka kuritukseen. +Rehellisesti oli hän antanut ruumiin kärsiä sielun kykenemättömyydestä +ja "Rahjus"-nimellä tunsi häntä useampi kuin yksi suomittu ja +tukisteltu koulupoikaparvi. "Rahjus" oli alkuaan ollut Venäjän kielen +ja historian opettaja. Eräässä niistä lukemattomista opetussuunnitelman +muutoksista ja koulun rääkkäyksistä, jotka maamme on jaksanut kestää, +täytyi Rahjuksen ottaa osakseen katkismuksen ja biblian-historian +opetus. Samaan aikaan hän peri Tervolan kylästä pienen maatilan, ja +silloin sen pitäjän, jossa Tervola oli, kirkkoherra Blom jo oli vanha +ja halvattu. Se kaikki näytti rehtorista sallimuksen viittaukselta ja +hän päätti antautua pappisuralle, aikoen ajan tullen hakea vanhan Blomin +paikkaa hänen kuoltuaan. Silloin oli puute papeista ja Rahjus saattoi +tutkinnoistaan lausua samaa kuin eräs hänen edelläkävijänsä: "Tosin +minä häpesin tuomiokapitulin edessä tunnin tai pari, mutta siitä +minulla on koko ikäni kunniaa ja hyötyä." Koko ihmiselämän uuttera +pyrintö, jos se ei tavoittele ihan mahdottomia, kantaa ehdottomasti +hedelmää, varsinkin jos pyrintöä kannattamassa on hyvä luonnollinen +ymmärrys, säännöllisyys, säästäväisyys ja mahtavia ystäviä. Kaikkea +sitä oli tässä, ja ennen, kuin kymmenen vuotta ehti loppuun kulua, oli +Brandt kirkkoherrana siinä seurakunnassa, jossa hänellä oli maatilansa, +Honkasyrjä, ainoastaan niukan peninkulman päässä pappilasta. +Koulupatukkaa hän ei ottanut mukaansa ainoastaan kuvaannollisessa +merkityksessä. Hän oli pitäjän hirmu, järjestyspiru, jonka vertaista +tuskin löytyi muualta. Kirkonkirjat eivät olleet koskaan ennen +paremmassa kunnossa. Puoli väkisin sai hän toimeen kansakoulun, joka +sitte oli parempi kaikkea kiitosta. Lahkolaisten opin levittelyt esti +hän armottomasti. Jos hän kuuli sanankaan jostain nuorten vehkeilystä, +matkusti hän heti sinne, piti ankaraa tutkintoa syyllisten kanssa ja +tuota pikaa olivat käsillä kuulutus, käsikirja ja Herran siunaus, jos +vähintäkään epäilyttävää oli tapahtunut. Tietysti kirkon johtajat, +asiain näin ollen, lämpimästi suosivat tätä voittoisan seurakunnan +edustajaa. Mutta kirkkoherra Brandtin ansioluettelo ei vielä ole +lopussa. Enemmin kuin kirkkoherra, enemmin kuin ennen rehtori oli hän +maanviljelijä. Kiihkoisa rakkaus maahan, maanviljelykseen oli +houkutellut hänet pappisuralle. Samoin kuin hän oli muokannut +koulupoikia ja seurakuntalaisia, samoin hän oli myöskin muokannut +isiltä perittyä maata. Suot ja rämeet olivat kuivina, hietapellot +savitettuina, ojitettuina ja salaojitettuina, kuohusavi seoitettuna +suomudalla, niityt ja pellot tiukkuivat lihavuudesta; kaikki, mitä +pontevuus, työ ja taito voivat tehdä taistelussa kovaa luontoa, +oikullista ilmanalaa ja koleita kivikkoja, soita ja hietikkoja vastaan, +sen oli kirkkoherra Brandt rehellisesti tehnyt. Sen hän tiesi itsekin, +eikä mikään maan päällä eikä taivaassa häntä ilahuttanut niin kuin +hänen hyvin hoidetun talonsa kiitteleminen. Vaikka hän olikin pappi, +niin hän kuumana elokuun päivänä vaarallisten öiden aikoihin +kävellessään niityillänsä ja nauttiessaan kukoistavan apilaan imelää +tuoksua, humaliston maustinhajua ja sitä tuoksua, joka raskaana, +täyteläisenä ja suloisena kuin jalon viinin höyry liiteli +tattarivainioiden päällä, tavallisimmin lausui: "Jos vain Herra pysyy +puolueettomana, niin kyllä minä elän maanviljelykselläni." + +Mutta vaikka kirkkoherra Brandt piti kurissa laumansa ja maansa, niin +oli sentään jotakin, jota hän ei ollut koskaan saanut kukistetuksi: +konjakki ja Tobias Pullinen. Kuin alkoi lähestyä kello kahdeksan aika, +nousi hänen sielussaan himo, jonka hän kaksi kolmekymmentä vuotta sitte +luuli milloin hyvänsä voivansa kukistaa vain tahtonsa pontevuudella. +Kymmenen viisitoista vuotta myöhemmin, vaimonsa kuoltua, huomasi hän, +että se himo ei antanutkaan itseänsä kukistaa, että se oli tullut +vahvaksi ja vaativaksi. Hän tahtoi järjestellä sitä puhelemalla +"tavallisesta iltatotista ja yhdestä päivällisryypystä". Ei mikään +auttanut. Viisi vuotta sitte huomasi hän joutuneensa taistelussa yhä +taa päin. Himo yllätti hänet kuin rehtori syypään yliluokkalaisen: +"rahjus", sanoi se, otti häntä kiinni korvasta ja talutti konjakin luo. +Oltuaan päivällä ankara ja jäykkä tuli hän kello kahdeksan suutuksiinsa +ja oli äkeissään kaikkiin ja itseensäkin, kunnes hän kello yhdeksän jo +oli voimaton raukka, jolla vain oli yksi asia selvillä: että ei +kenenkään ihmisen, ei edes vanhan emännöitsijänkään, joka oli niin +monta vuotta ollut hänen palveluksessaan, pitänyt näkemän häntä siinä +alennuksen tilassa. Hän istui siellä yksinään lukittujen ovien takana, +joi konjakkiansa ja kauhukseen näki konjakkipullon kauniin kuvaleiman +kulkevan kiinalaisena väriloistona veristyneiden silmien editse. +Keskeltä tuota värien leikittelyä, joka tanssivan hyttysparven tavalla +milloin liiteli ylös, milloin pois iltatuulen mukaan, milloin taas +palasi heiluen ja häilyen ylös alas, näki hän välistä kalpeat naisen +kasvot, joiden syvistä silmäkuopista tummat silmät pelkäävästi +katselivat häneen. Voi niitä lempeitä, hirmuisia silmiä! Hellittämätön +uutteruus, pontevuus ja työ olivat kauan pitäneet poissa niitä muistoja +ja näkyjä, sitte oli konjakki ajanut niitä pakoon monta vuotta ja nyt, +nyt olivat ne tuossa taas. + +Tobias Pullinen, hänen naapurinsa, oli toinen, joka ei taipunut +kirkkoherran alammaisuuteen. Se oli ehkä pahaksi Tobiaalle itselleen, +mutta niin se kuitenkin oli. + +Kirkkoherra Brandt astui tampuriinsa, mielessä luja päätös manuuttaa +ilman mitään keräjiin nuori Tobias haukkumisesta ja huolimattomasta +ajosta maantiellä. Etehisessä oli vastassa vanha emännöitsijä ja kertoi +kappalaisen Helmin olevan sisällä odottamassa kirkkoherraa. Se ei ollut +mikään tervetullut uutinen, sillä Brandtin kappalainen oli mies ihan +toista tekoa. Vanha Rahjus ei koskaan voinut vetää yhtä köyttä eikä +tasan hänen kanssansa, tämän, kuten Brandt tavallisesti häntä nimitti, +Kristuksen kavaljeerin kanssa, sillä hän oli hieno ja siisti mies ja +sitä paitsi, mikä Brandtin mielestä oli vieläkin pahempi, +"lahkolainen", hän kun näet ajatteli itse. Brandt kuitenkin meni +kansliaansa, suureen, aution näköiseen, tupakan savusta mustuneesen +huoneesen. Neljä mustaa kaappia, kaikki eri muotoiset ja eri korkuiset, +seisoi toista sivuseinää vasten, yksinkertainen honkapöytä ikkunan +edessä, muutamia tuoleja ja tavattoman pitkä nahkasohva hienojen, +laihain jalkojen päällä, siinä koko kalusto. Ei mitään kartiineja, ei +yhtään peiliä, ei yhtään taitotekoista koristusta, niin että tulijassa +ei mikään laimentanu autiuden vaikuttamaa kammon tunnetta. +Tyytymättömänä ja ärtyisenä astui kirkkoherra Brandt huoneesen ja sai +töin tuskin hillityksi mieltänsä, jota ponnistusta sentään helpotti se +varma tieto, että kappalainen Helm oli jo seuraavana päivänä lähtevä +pois pitäjästä ja nykyisestä virastaan. + +"Terve tuloa, terve tuloa", mutisi hän epäselvästi. "No veli", lisäsi +hän sitte, "nyt olet päättänyt rippikoulun tässä pitäjässä, no, +millaisiksi olet huomannut rippikoululapsesi?" + +Pehmoisella, miellyttävällä äänellä vastasi Helm kirkkoherran +kysymykseen luonnollisella kielellä, jossa ei ollut mitään mehukkaita, +raamatusta lainattuja ja jokapäiväisen elämän toimiin sovitettuja +lauseita eikä sanoja: + +"Kuten, setä, tiedätte, ovat mielipiteemme tästä asiasta perin +erilaiset. Kuin minä nyt luultavasti viimeistä kertaa puhun tästä +teidän kanssanne, niin täytyy minun sanoa, että ainoastaan vähäisessä +osassa lapsista on herännyt syvempää käsitystä meidän uskonoppimme +perustotuuksista. Kun täällä on niin mainio kansakoulu, ovat nämä +rippikoululapset muodollisesti paremmin valmistuneita, kuin minä +missään muualla olen tavannut, mutta ehkä myöskin sen kansakoulun +tähden on tieto eli ulkonainen taito hidastuttanut heidän sisällistä +kehitystänsä." + +"Tieto on voima", vastasi kirkkoherra lyhyesti ja jyrkästi. + +"Niin kyllä", vastasi Helm, "mutta se ei kuulu tähän. Minä tahdoin vain +sanoa, että uusi syntyminen, sydämmen kääntyminen, joka yksin oikeuttaa +nauttimaan pyhää ehtoollista, näyttää tapahtuneen vain ani harvoissa +rippikoululapsissa, ja minä olen onnellinen, että te, setä, päästätte +ne nuoret enkä minä. Tämä on ensimmäinen rippikoulu, kuin olen pitänyt, +ja minun täytyy tunnustaa, että se olisi minulle sielun-kilvoittelu, +ankara sisällinen taistelu, jota minä en pakene, jos se pannaan minun +kannettavakseni, mutta minä kiitän Jumalaa, joka ei vielä ole pannut +sitä minulle; ehkä minä vast'edes varmemmasti ja siis levollisemmin +hoidan tätä tointani, josta on suuri edesvastaus." + +Nyt toi emännöitsijä totivettä, konjakkia ja sokuria. Kirkkoherra, +vanha ja virkaansa tottunut, hymyili vain pilkallisesti, mutta ei +vastannut mitään kappalaisen puheesen. + +"Tahdotko totia?" kysyi hän. Samaa oli hän kysynyt jo ennenkin joka +ilta niin kauan, kuin oli tätä kappalaistansa tavannut eli lähes neljä +kuukautta. Ja hän oli aina saanut saman vastauksen: "Kiitoksia, setä, +minä en nauti väkeviä juomia." + +"Sinä olet yhä kuin hihhulit; etkö muista, miten kävi häissä Kaanaassa? +Mutta palataksemme aineesemme", sanoi kirkkoherra tehdessään totia, +"siis sinä luulet, että ainoastaan harvat ovat sellaisessa sielun +tilassa, kuin sinä vaadit voidaksesi heitä hyväksyä." + +"Niin." + +"Kuten jo itse sanoit, ovat meidän mielipiteemme tästä asiasta perin +erilaiset. Ihmisen sielun elämä on salattu, se on seitsemällä sinetillä +lukittu kirja, et sinä enkä minä voi sitä tuomita" -- kirkkoherra juoda +kulautti lasista -- "ainoastaan autuuden ehtojen tietoa ja taitoa me +voimme arvostella, vaan mikä menee sen ylitse, ei ole ihmisen vallassa. +Muuten se nuorison tunnetulva, jota enimmät hihhulipapit osaavat saada +aikaan oppilaissansa" -- kirkkoherra rykäsi paljon sanovasti -- "yhtä +helposti herää, kuin nopeasti haihtuukin, ja se on vaarallinen, jopa +ihan epäsiveellinenkin." + +Kirkkoherra puhuessaan astuskeli hitaasti edes takaisin pitkin lattiaa, +joi totilasinsa loppuun ja teki uutta. "No hyvä, veli, kutka sinusta +ovat ne valitut lampaat, jotka otat oikealle puolellesi?" + +Helm punastui vähän vertauksesta, joka hänestä tuntui Jumalan pilkalta; +hän luetteli muutamia rippikoululapsia. + +"No, entä vuohet?" + +Taaskin punastui Helm ja luetteli koko joukon nimiä. + +"Mutta jos otat taidon mittakepiksi, kutka silloin seisovat vasemmalla +puolellasi?" + +Taas luetteli Helm muutamia. + +"Hyvä, pane vuohien joukkoon lisäksi vielä nuori Tobias Pullinen." + +"Tobias", vastasi Helm, "hän on pään puolesta lahjakkain, eikä +ainoastaan pään puolesta, hänellä on myöskin pohjaltaan lämmin ja, +kuten maailma sanoo, hyvä sydän, mutta hän on lellitelty ja ylpeä. Hän +osaa biblian-historiansa ja katkismuksensa kannesta kanteen. Jos tieto +on koskaan oikeuttanut sen kalliin armon-välikappaleen käyttämiseen, +josta nyt on puhe, niin hänellä on siihen varma oikeus." + +"Siirrä sinne Tobias Pullinen", sanoi Brandt nyt jo hyvin +suutuksissaan, "se on paatunut poika. Mitä sinä olet kylvänyt, on +hänessä joutunut kivistöön. Ylpeys ja talonpoikaiskopeus ovat hänessä +paisuksissa, häntä täytyy masentaa." Ja kaikki kirkkoherran +rehtorikiihkot joutuivat kuohuksiin muistellessa rekeä, hevosta ja +kaluja. Toti teki myöskin tehtäväänsä ja yhä kiukustuneempana lateli +hän kovia sanoja Tobiaasta ja hänen isästään, siitä vanhasta +juttupukarista ja riitasankarista. + +"Minä en voi", vastasi Helm, "tehkää se itse, tutkikaa itse lapsia, +arvostelkaa, minkä verran minä olen työtä tehnyt ja minkä verran armoa +Herra on antanut tulla minun vähäiselle työlleni; käyttäkää mitä +mittakeppiä hyvänsä, minä pesen käteni. Jos ainoastaan tietoa +arvostellaan, silloin on Pullinen ensimmäinen, ja tietoahan te olette +puolustaneet. Muuten on teillä ja vanhalla Pullisella, kuten minulle on +kerrottu, asioita keskoisina kihlakunnan- ja hovioikeudessa. Pelkäänpä +seurakuntalaisten katsovan kostoksi, jos Tobias hyljätään ja muita +hyväksytään, ja se saa aikaan suuttumusta, ehkä valituksiakin." + +"Niinpä valittakoot", sanoi kirkkoherra äkeissään, "minä pysyn +sanoissani. Enkö minä ihan äskettäin tavannut sitä poikaa maantiellä +kiroilemassa ja haukkumassa kuin oikea hevoshuijari ja maantieveijari +ihan kuin isänsäkin. Eikö hän sanonut minua 'kirotuksi vetelykseksi', +rikkonut hevoskalujani, turmellut hevostani, särkenyt rekeäni ja..." + +"Siispä, setä, kuitenkin arvostelette häntä sieluntilansa, +mielenlaatunsa mukaan." + +"Minä teen niin", sanoi kirkkoherra, nyt vuorostaan hän vähän +punastuen, "minä teen niin tämän kerran, minulla on omat syyni ja minä +vastaan niistä." + +"Ruoka jäähtyy", sanoi nyt kirkkoherran emännöitsijä, vanhan puolinen +vaimo, silmissä kova ja ankara katse. + +"Tahdotko syödä illallista minun kanssani?" + +"En, tiedättehän, setä, miten meillä on kotona, kaikki jo kokoon +pantuna, ehkä jo huomenna lähdemme Viipuriin. Vaimoni tulisi +levottomaksi, jos nyt viipyisin poissa. Minä saan sen tähden vielä +viimeisen kerran kiittää ja sanoa, hyvästi." + +"No hyvästi, hyvästi sitte, kiitos itsellesi." Ja herrat erosivat, +kylmäkiskoisesti kättä antaen, ilman mitään "älä unhota". + + + + +III. + + +Oli ensimmäinen kova katovuosi, kuin Suomi sai viisikymmen-luvun +koskipaikoilla kärsiä. Pitkä, säälittävä ihmisjono virtasi pohjoisesta +päin. Köyhiä tuli kuin varpusia talvella, viluissaan ja nälissään kuin +susi salolla. Silmät kuopallaan ja kasvot kalpeina tulivat ihmiset +etelään päin sitä suuremmin joukoin, mitä etelämmäksi ehtivät. Kuin +nämä pohjoisen, idän ja lännen nälkäiset matkalaiset saapuivat +isänmaansa portille, Viipuriin, menossa suureen leipämaahan, Venäjälle, +silloin teitä oli paljo kuin Egyptin heinäsirkkoja. Ja vanha kaupunki +avasi porttinsa selki seljalleen; joka talossa, sekä rikkaan +tukkukauppiaan että köyhimmän porvarin tykönä oli yksi tai useampiakin +syömässä armeliaisuuden katkeria paloja. Eräänä päivänä tuli koulun +rehtorin kyökkiin vaimo, kantaen kolme- tai viisivuotista lasta +käsivarrellaan. + +"Mistä sinä olet?" kysyi rehtorin rouva. + +"Pohjanmaalta." + +"Mikä on nimesi?" + +"Anni." + +"Missä on miehesi?" + +"Hän jäi jäljelle vai lieneekö mennyt edelle, en tiedä. Oli kylmä +talvipäivä kolme viikkoa sitte, tuli tuisku ja myrsky pohjatuulella. Me +astuimme järven jäätä, mieheni edeltä, minä lapsen kanssa perästä; +jompikumpi meistä eksyi talvimyrskyssä. Minä astuin, astuin koko +päivän, ja yön tullen saavuin mökkiin. Armeliaat ihmiset hoitelivat +meitä. Siitä asti en ole nähnyt miestäni. Nyt en tiedä, elääkö hän +vielä vai onko jo kuollut." + +Vaimo puhui levollisesti niin kuin sellainen, joka on lakannut jo +toivomasta; hänen kyyneliensä lähde oli kuivanut. Kuoleman koura oli +painanut merkkinsä häneen. + +Rehtorin rouva käski antaa lämmintä keittoa vaimolle. Hän ainoastaan +maistoi sitä, ruoka häntä oksetti. Lämmiteltyään itseänsä ja pikku +tyttöänsä, saatuaan tavallisen antimen läksi hän kiittäen ja Jumalan +siunausta toivottaen jälleen ulos. Tuskin ehdittyään pihalle vaipui hän +lapsineen kinokseen. Kuin ihmisiä riensi häntä auttamaan, oli hän jo +kuollut. Samassa talossa asui venäläinen pappi, köyhä tämän maailman +tavaroista, vaan rikas armeliaisuudesta. Hän ja hänen vaimonsa ottivat +lapsen hoitoonsa. Ei kukaan tiennyt, mistä lapsi oli. Oliko hän +kastettu? Mikä hänen nimensä oli? Kuinka vanha hän oli? Ei mitään +paperia ollut äiti vainajalla, joka olisi ilmaissut, mistä ja kuka hän +oli. Ja pappi otti tyttöä kädestä ja meni hänen ja vaimonsa kanssa +kirkkoon, kutsui lukkarin, kellonsoittajan ja tuohusten myöjän +kummeiksi; lapsi sai astua suureen kasteammeesen, pappi piti kiinni +hänen suutansa ja nenäänsä ja painoi häntä kolme kertaa kasteveden +pinnan alle, ja kuin hän nousi ylös, oli hänen niemensä Helena Ivanovna +ja hän oli oikeauskoinen "pravaslava". + +Pienokainen, siinnyt kurjuudessa ja syntynyt köyhyydessä, kasvoi +kauniiksi, vaan raskas- ja synkkämieliseksi lapseksi. Harvoin näkyi +hänen suunsa vetäytyvän hymyyn, ja jo lapsena osoitti hän +ominaisuuksia, jotka oikeastaan kuuluvat vaurastunempaan ikään. Muun +muassa oli hän erittäin säästäväinen. Kuin Leena, joksi tyttöä +sanottiin, kasvoi nuoruuden ikään, tuli hänestä hoikka, mustasilmä +tyttö, ja kuin hän rupesi rakentamaan avioliittoa, valitsi hän +miehekseen iloisimman, sukkelasanaisimman ja veitikkamaisimman +velikullan, kuin hänen vertaistensa joukosta oli saatavana vanhassa +kauppakaupungissa, ja se oli Tobias Pullinen. + +Tobias palveli siihen aikaan linnan päälliköllä. Hänen pyöreä, punainen +ja valkoinen muotonsa, hänen siniset, iloiset ja veitikkamaiset +silmänsä, hänen leikinlaskunsa, laulunsa, hullunkuriset puheenpartensa +ja iloiset arvoituksensa sekä lihavat, pehmoiset lihakset suun +ympärillä, jotka, kuin hän vähänkin nauroi, tekivät, muodon niin +hyvänluontoisen ja hupaisen näköiseksi, kaikki se oli lumonnut Helenan. +Kuin Tobiaalla sitä paitsi oli yllä vähävenäläinen, pitkä kauhtana, +punainen vyö vatsan kohdalla, litteä kuskinhattu päässä ja suuri joukko +riikinkukon höyheniä törröttämässä sen päälaella, niin se kaikki +kokonaan voitti pikku Leenan, ja siitä tuli häät kaksine vihkimisineen +ja kaikkine juhlallisuuksineen ja taikuuksineen, kuin venäläiset ja +suomalaiset kansantavat sellaisissa juhlatiloissa käyttävät. Kohta +häiden jälkeen -- Leena oli silloin vasta 17 vuoden ijässä -- peri +Tobias ihan äkkiarvaamatta pienen tilan Tervolasta ja muutti sinne. +Kuin tila oli pieni, ainoastaan neljän tynnyrin kylvö, avasi hän +maakaupan. Se menestyi hyvin, hän kun oli siihen aikaan ainoa kaupan +harjoittaja koko pitäjässä. Muutamissa vuosissa pääsi hän varakkaaksi +mieheksi, josta suurin kiitos tuli Leenan säästäväisyydelle tai +ahneudelle, kuten naapurit sanoivat. Jos Tobias olisi hoitanut +puotiansa ja pientä maanviljelystänsä kunnollisesti, olisi hän +epäilemättä ollut oikein rikaskin, mutta hän oli joutunut erään kiihkon +valtaan, jota kyllä käy käsittää vanhassa kuskissa. Hän oli +hevoskauppias. Hän osti, möi ja huijasi hevosia, oli kaikissa +kilpa-ajoissa Kuopiossa, Viipurissa, Hämeenlinnassa, jopa Vaasassakin. +Jokainen urheilija koko maassa tunsi iloisen hevoskauppiaan Tobias +Pullisen, ja monta sukkelaa kujetta kerrottiin hänestä, miten hän osti +huokeasta ja möi kalliista sekä petteli venäläisiä hevoskauppiaita ja +suomalaisia urheilijoita. Niin ihan eheä hänen hyvä nimensä ja +maineensa ei ollut, vaikka kukaan ei juuri tiennyt mitään erittäin +pahaakaan rikosta, mutta maljojen ja konjakin ääressä vilkkaan +kilpa-ajon jälkeen ei pidetty niin tarkkaa lukua, ja kuin Tobias itse, +milloin joku viittasi sinne päin, ei ollut lainkaan arkaluontoinen, +niin sai kaikki mennä kaupalleen. + +Näin ollen jätti hän kotinsa ja talonsa kaikkineen oman onnensa nojaan, +ja onnipa oli, että hänen vaimonsa kovin kourin piti kiinni vaivalla +ansaituista markoista eikä oikeastaan koskaan ilmaissut Tobiaalle, +minkä verran hän oli pannut talteen arkun pohjalle. + +Siellä istui Helena eli Leena, kuten häntä sanottiin, eräänä +maanantaina aamupäivällä puotikammarissaan tuvan ja puodin välillä. +Pieni huone se oli, täpö täynnä tavaraa: suuri joukko vesirinkelejä +(barashki), yksi säkki kahvia ja yksi laatikko teetä, jotka arat +tavarat olivat imeneet itseensä hajua ja makua Kurkijoen piiskoista, +venäläisistä hevoskaluista, valkoisista saappaista ja muista +juhtinahalta hajuavista tavaroista. Vaikka Leena oli tullut +lihavammaksi ja pulleammaksi kuin ennen, olkapäiltään ja rinnoiltaan +pyöreämmäksi, hänen mielensä ei siltä ollut tullut keveämmäksi, +pikemmin päin vastoin: hän oli epätasainen ja levoton. Hän sitä paitsi +kärsi kiusallista yksinäisyyden ikävää. Mies poissa, poika melkein +täys'kasvuinen, kasvanut pois hänen hoidostaan vaikka ei siltä hänen +ajatuksistaan. Vaikka hän hyvin lämpimästi rakastakin poikaansa, niin +hän kuitenkin tunsi hänelle siipien jo siksi kasvaneen, että hän kohta +kyllä oli kyllin voimakas lentämään ulos maailmaan. Yhtään tytärtä ei +ollut eikä ketään sukulaisia. Vaimolleen seuraksi oli kyllä Tobias +ottanut taloon sisarensa tyttären Annin, reippaan ja kauniin tytön, +mutta Leena ei niin pian kiintynytkään uusiin henkilöihin. Monta vuotta +kului ennen kuin hän oppi katsomaan tyttöä sukuun kuuluvaksi. Mutta +olipa hänellä muunkin kuin vain sukulaisten ja seuran puutetta, sillä +hänellä, kun oli kasvatettu Venäjän uskoon, ei ollut pappia eikä +kirkkoa likimailla. "Sinun Jumalasi" ja "meidän Jumalamme", kuten +tavallisessa puheessa sanottiin ja vielä tavallisemmin Suomen ja +Venäjän Jumala, olivat kumpikin saaneet sijaa hänen sydämmessänsä. Hän +ei voinut uskonlauseiden ja jumalanpalvelus-menojen eikä inhimillisten +lisien takaa nähdä ainoaa, ijankaikkista Jumalaa; hänen sydämmensä oli +runneltunut äärettömässä ja hyödyttömässä taistelussa ja pelossa. +Säästäväisyys ja työnkiihko johtivat hänet huomaamattansa alamäen +rintaan, joka oli nimeltä rahan hankinta. Kuin kaikki muu petti taikka +oli mahdoton arvata ja mahdoton selittää, kuin kaikki uskon ja +uskottomuuden tutkistelut näyttivät hänestä hetteeltä, johon hän sitä +syvemmälle vaipui, mitä kovemmin ponnisteli vastaan, silloinkin oli +olemassa yksi, joka oli todellinen ja selvä, ja se oli hopeamarkka. +Sillä oli lumoava loiste, siinä oli heleä ääni sekä kotona että ulkona +maailmassa. Kokoomishimo oli hänessä tuollainen syvään juurtunut +kiihko, jota ei mitkään rukoukset, ei mikään katumus eikä parannus +voinut koskaan karkoittaa. + +Leena istui, kuten edellä mainittiin, puotikammarissaan maanantaina +aamupäivällä, Marian ilmestyspäivän aattona. Työ oli jo melkein +lopetettu. Leena mietiskeli kauppaliikkeen tilaa. Kuten useimmilla +maakauppiaillamme, salli Leena Pullisenkin harjautunut muisti, jota +mitkään hyödyttömät ja tarpeettomat koulutiedot eivät haitanneet, hänen +ilman mitään kirjoja saada tuota pikaa selon asiain tilasta. Hän muisti +kaikki ostohinnat pennilleen, muisti päivät, milloin mikin tavara oli +tuotu, ja osasi ihan paikoilleen sanoa, minkä verran hän oli voittanut +siloista, kulkusista, nuorasta ja tupakasta. Ei mitään kassakirjaa, ei +muistikirjaa eikä päiväkirjaa tarvittu, kaikki oli kuin vaskeen +piirrettynä tuohon suunnattomaan muistiin, joka usein hämmästyttää ja +kummastuttaa tuomaria ja pappia maalla. Kuin liikkeen tarkastus +päättyi, muuttui Leenan pyöreä muoto tyytyväisen näköiseksi; hän oli +hyvillään voitosta. Palveltuaan täten mammonaansa otti hän vanhan +suomalaisen virsikirjansa ja luki hyvin hartaasti puoliääneen erään +noista vanhoista suomalaisista virsistä, joissa on pahimpia +kielivirheitä vääräin vertausten, ajatuksettoman sekamelskan ja rumain +sanojen kanssa sekaisin. Saatuaan virren loppuun meni Leena tupaan +etsimään kälynsä tytärtä Annia, apulaistansa taloustoimissa. Suuri tupa +oli tyhjä ja siistitty pyhäksi. Ainoastaan kissa istui siellä, pesi +silmiänsä ja ennusti vieraita, ja Musti uunin vieressä uneksi +metsästysaikojen iloja. Uunin päältä näkyi kaksi suurta raudoitettua +saappaan kantaa, ja pohjaa. Matti Viskari se siellä ylhäällä maaten +piti pyhää. + +"Matti, oletko nähnyt Annia?" kysyi Leena. "Missä on Anni, ja Tobias +sitte? Minä mielelläni lukisin heille postillasta." + +"Kussa kipu, siinä käsi, siinä silmä, kussa armas", vastasi Matti. + +"Onko tuo mikään vastaus!" + +"Kun on oikein kylmä, lentää pyy välistä lääväänkin." + +"Niin niin, hyvä Matti, se on totta. Minun olisi pitänyt arvata tämä +ennen, kuin otin Annin taloon. Onko siinä nyt vaimo Tobiaalle, joka ei +ole vielä päässyt ripillekään, ja tyttö köyhä kuin kirkonhiiri!" + +"Ei haittaa, emäntä. Köyhästä naimaan, pohatasta hevosen ostoon. Kust' +on mieli muuttununna, sieltä hoiva huolittava. Kaikkea katua saapi, +vaan ei nuorra naimistansa, ja tarves on talossa vaimo, vaikka vettä +keittäkähän." + +"Voi niitä lapsia, niitä lapsia." + +"Niin, se on kyllä totta. Huoli linnun pojistansa, vaiva vaimon +lapsistansa." + +"Minun pitää tehdä loppu tästä, jos vain saisin puhella mieheni kanssa +ja kysyä, mitä hän arvelee asiasta." + +Kun Matti nyt ainoastaan mörähtämällä ilmasi kyllä kuullensa emännän +sanat, mutta ei katsonut saattavansa enää mitään lisätä, läksi Leena +karjottaan etsimään Annia. + +Tuskin ehti Leena poistua, kuin ovi aukesi ja sisään astui varovasti +kyynärän korkuisen kynnyksen yli vanha jäykkäsääri mies, yllä musta, +pitkä nuttu, päässä nahkalakki, joka, kuten mies itsekin, näytti vähän +herrasluokkaan kuuluvalta. Se oli lukkari Jäppinen. Hänen käytöksessään +oli vähän ahdistusta ja arkuutta. Häntä oli monta Herran vuotta +komentanut kirkkoherra, joka ei voinut sietää hänen herrasmaisuuttansa. +Lukkari oli siitä kasvatuksesta saanut ihan omituisen käytöksen, jossa +näkyi sekaisin pelkoa ja teeskenneltyä varmuutta. Hän oli kyllä vanha +tuttu talossa, mutta, koska hänen luonteessaan ei ollut itsenäisyyttä, +uskalsi hän kirkkoherralta ainoastaan salaa hiipien käydä Pullisessa. +Nähtyään tuvan tyhjäksi kysyi hän puoli ääneen: + +"Onko siellä ketään uunilla?" + +"Hyvää tekee lämmin vanhoille luille", vastasi Matti Viskari. + +"Sinua minä juuri etsin. Tule alas, tietäjä Matti, minulla on jotakin +ilmoitettavaa sinulle, jotain hyvin tärkeää." + +Ukko laskeutui varovasti alas porraspuuta myöten, jona oli +kaksituumainen lankku ja siinä sydämmen muotoisia reikiä läpi +sahattuina. + +"No, mitä nyt?" sanoi hän, pudistaen lukkarin kättä ja pistäen sitte +nuuskaa nenäänsä. + +"Niin, kas se on siten, että -- niin, kurjamaista se on, että mitään +sellaista voi tapahtua, mutta niin se on -- että meidän kirkkoherra -- +niin, mitäpä siitä maksaa suuttua. --" + +"No, puhu suusi puhtaaksi, lukkari!" sanoi Matti, viisailla silmillään +tarkkaan tähystellen kirkon palvelijaa. "Puhu vain suoraan. Me emme +odota mitään hyvää siltä taholta." + +"Niin, suoraan sanoen, kirkkoherra Brandt ei aio päästää Tobiasta +ripille." + +"No, mitä lempoa sitte!" + +"Hän sanoo nuoren Tobiaan viime lauantaina kiroilleen ja pauhanneen ja +näyttäneen pahaa sydäntänsä ihan kirkkoherralle itselleen. Tahdotko +nuuskaa, Matti?" + +Matti veti nuuskaa hitaasti pahkuraiseen ja kulmikkaasen nenäänsä ja +kiroili niin, että lukkari vanhus, muistaen virka-asemansa, katsoi +olevansa velvollinen ojentamaan häntä. + +"Ole vaiti, lukkari", sanoi Matti jyrkästi. "Mitä nyt on tehtävä? Anna +nyt hyvä neuvo, tämä on sinun asiasi, tässä pitää sinun osata neuvoa." +Ja Matti kynsi korvansa taustaa. + +Lukkari ei ollut millänsäkään ukon pauhaamisesta, sanoi vain: "Ei ole +muuta kuin yksi keino. Tobias tänä päivänä menköön kappalaisen Helmin +luo, kuuletko, tänä iltana vielä, sillä kappalainen lähtee pois +huomeisaamuna aikaisin, paha kyllä. Jos hän rupee puolustamaan teidän +Tobiastanne, niin se ehkä auttaa, sillä näetkös, minä olen huomannut, +että kirkkoherra ikään kuin vähän pelkää häntä, vaikka muuten ei näytä +pelkäävän itse paholaistakaan." + +"Kiitoksia, lukkari, minä kyllä kerron nuorelle Tobiaalle, mitä sinä +olet sanonut, ja täällä tehdään mitä suinkin voidaan. Hyvästi nyt. Minä +pidän pyhää tänään, näetkös." Ja Matti kiipesi jälleen ylös uunille, +paneutui syrjälleen ja oli jo suloisen unen helmoissa, kuin Leena +lasten kanssa ehti takaisin tupaan. Leena vei kammariinsa nuoret ja +kohta kuului sieltä yksitoikkoista, juhlallista, puoleksi laulavaa +ääntä, joka on niin tavallinen kansassa, kuin se lukee hengellisiä +kirjoja. + + + + +IV. + + +Alkoi hämärtää. Lyhyt talvipäivä tuskin ehti sammua, niin kuu jo +levitti kylmää valoansa valkoisille kinoksille ja mustille tuville. +Kuin kuun valo hiipi ikkunasta tupaan, ryömi Matti makuultaan uunin +laidalle, laskeutui varovasti maahan ja kävi piippu suussa istumaan +uunin viereen. + +Hänen siinä istuessaan ja katsellessaan, mitenkä kuunvaloinen ikkunan +kuva hitaasti siirtyi pitkin lattian rakoa, tuli Anni tupaan, otti +lampun hyllyltä ovensuu-seinältä ja sytytti sen. Anni oli +yhdeksäntoista ikäinen tyttö, ei erittäin kaunis, vaan muuten +muodoltaan hyvin miellyttävä. Hänen silmäyksessään, kuin hän +hyväntahtoisesti katsoi kehen hyvänsä, oli syvällisyyttä ja lämpöä, +jota harvoin tavataan vaaleissa sinisilmissä. Hitaasti, vaan varmasti, +teeskentelemättömällä, luonnollisella suloudella, jota on jokaisessa +nuoressa ja terveessä ruumiissa, teki hän askareitansa, puhalteli +hiillosta, pani laulaa hyräillen enemmän puita uuniin ja läksi jälleen +ulos. + +Lamppu valasi kirkkaasti suuren tuvan mustuneita seiniä, pitkiä +penkkejä ja valkoista pöytää. Orsilla riippui pitkissä vartaissa +reikäleipiä, niiden päällä oli tarvepuita kuivamassa sekä pari nurin +käännettyä, äskettäin nyljettyä vasikannahkaa, joiden hännät heiluivat +ilman vedossa; muutamia paria suksia sekä oljista, helmistä ja +kirjavista tilkuista tehty leikkikalu, kruunu nimeltään, jollainen +usein jouluna ripustetaan kattoon koristukseksi. Lyhyesti sanoen: talon +varasto kaikkea, joka lähinnä tarvitsi emännän katsomista ja tuvan +lämpöä, oli kasattu ylös orsille. Nurkassa, mustuneessa hirressä +riippui myöskin uusi petroleumilamppu. + +Vanha Matti katsoi itsekseen ihmetellen valon lähdettä. Hän mietiskeli +mielessään suurta mullistusta, jonka sellainen pieni kalu kuin lamppu +oli saanut aikaan. Matti oli vanha, kokenut mies, joka oli nähnyt +paljon maailmassa. Hän oli kuten enimmät paremmista talollisistamme +monipuolinen ja tietorikas mies. Hän tiesi, mihin kaski oli kaadettava, +hän tiesi, milloin se oli poltettava, kynnettävä, kylvettävä ja +korjattava. Eikä hän sitä ainoastaan tiennyt, vaan hän osasi tehdäkin +sen omin käsin. Hän tiesi, missä maassa ruis, vehnä, tattari, herneet +paraiten menestyivät ja mitä ne tarvitsivat viihtyäkseen. Hän osasi +nikkaroida pyttyjä, tynnyrejä, korvoja, rekiä ja keveitä kärryjä. Jos +siksi tuli, osasi hän kengittää hevosenkin yhtä hyvin, kuin hoitaa +veneensä, kutoa nuottaa, verkkoja, rysiä ja laittaa katiskoita, +mertoja. Hän oli suuri metsämies, joka syksyin keväin tappoi teyrejä, +metsoja ja sorsia joukottain. Hän tunsi kukat, sienet, puut ja tiesi +mihin niitä voitiin käyttää. Hänen ryppyiset, muhkuraiset, ruskettuneet +kätensä osasivat tehdä melkein mitä hyvänsä, ja sittekin hän +kuusikymmen-vuotisen, toimeliaan elämään jälkeen oli vain loinen. Hän +oli kuullut kerrottavan suuresta maasta kaukana lännessä päin, jossa +osattiin pitää paremmassa arvossa, mitä hyvä, terve järki ja vahvat +kädet voivat saada aikaan. Mutta hän sekä oli liian vanha että siksi +kirjan taitamaton ottamaan sanomalehdistä ja kirjoista tarkkaa selkoa +siitä asiasta, joten niin kauas lähtö oli jäänyt tekemättä. Niinpä hän +nyt oli loisena, Leena Pullisen kaikki kaikissa ja neuvonantaja, isä +Tobiaan kuljeksiessa matkoillansa. + +Mutta Matti Viskari osasi paljon enemmänkin, kuin tässä on lueteltu, +enemmän kuin hänen kaltaisensa yleensä. Häntä ei suotta sanottu +tietäjäksi. Hän paranteli hevosia ja ihmisiä voiteilla, ja kuin ne +eivät auttaneet, runoilla ja loitsuilla, joita hän oli oppinut +äidiltään, koko kihlakunnassa laajalti kuuluisalta runojen laulajalta. + +Mitä hän uskoi? Kuten enimmät talonpojat, jotka eivät ole minkään +erityisen ajatussuunnan vallassa jonkin lahkon tai eläväuskoisen +valtion papin johdolla, oli hän sallimuksen palvelija. "Se on sallittu" +oli hänen suuri uskon- ja vapahduskaavansa. Se antoi hänelle +horjumattoman tyyneyden kaikissa elämän vaiheissa. + +Siinä hän nyt istui ja pöllytteli keveitä, sinisiä savupilviä ja +katseli niiden harmahtavien utujen lävitse, ihmetellen ja iloiten +lampun valon kirkkautta. Hän muisti, mitenkä hän poikana ison uunitulen +valossa lohkoi ja kiskoi pihkaisia männyn pölkäreitä, joita kesällä +huolellisesti valikoitiin välttämättömäksi talvivaloksi: päreiksi. +Miten päre savusi ja leimusi, sammui ja jälleen sytytettiin, miten +hiilet putosivat sihisten ja savuten alas vesiastiaan. Kolmekymmentä, +viisikymmentä kertaa illassa täytyi sytyttää päre valasemaan +äidin kehruuta ja isän veistelyä. Sitte muisteli hän ratisevia +talikynttilöitä, hyvin harvinaisia vieraita; ne ratisivat suolaisesta +talista ja levittivät talin haikua joka kerran, kuin niitä niistettiin. +Kuin päivä sammui lumipilviin jo kello kahden aikaan, ei ollut +iltapuhteeksi muuta kuin vähä kylän juoruja ja välttämättömimpiä +käsitöitä. Hänellä sitä paitsi oli äidin suuri varasto loitsurunoja, +jotka hän oppi jo lapsena ja sitte unta, tuota pitkää talvityötä, jonka +valon puute oli tehnyt välttämättömäksi. Mutta nyt! Ja Matti ajatteli +sitä nousevaa nuorisoa, joka nyt sai lukea ja opiskella iltapuhteina. +"Hoh hoo", huokasi hän, "kuudenkymmenen vuoden perästä kyllä Tervolan +kylä, on taas toisen näköinen." + +Nyt Matti heräsi unelmistaan. Sisään astui nuori Tobias ja hänen +ainainen kumppaninsa ja vihamiehensä, oikeammin kilpakosijansa Matti +Reijonen. Missä vain Anni oli ulkotöissä, siellä myöskin nämä molemmat +nuorukaiset olivat lähellä häntä ja toinen toistansa, kateellisesti +pitäen toisiaan silmällä. Kilpaveikkojen jäljestä tuli muutamia muitakin +sekä nuorempia että vanhempia tyttöjä ja poikia aattoa viettämään. +Annikin tuli nyt tupaan, seisattui lieden luo ja ryhtyi illallisen +puuhiin. Muut istuivat ääneti penkeillä, ainoastaan hiljaista puhetta +kuului silloin tällöin suuressa tuvassa, sillä tupakammarissa kuului +Leena Pullinen veisaavan virttä, eikä nuoriso, varsinkaan nuori Tobias +ollut ihan varma, eikö ilta ilon ja huvin sijasta ehkä päättyisi +jollakin peljätyllä postillalla. Mutta nyt Anton, joka äskettäin oli +suorittanut asevelvollisuus-palveluksensa loppuun, astui tupaan, +nauraen, nosti kaksi sormea ohaukselle tervehdykseksi ja lausui +kovasti: "Jumala varjelkoon." Hänet otettiin ilolla vastaan ja nyt piti +hänen kyllä jo kymmenennen kerran tehdä selko kasarmielämästä, +päälliköistä, herroista, Viipurin loistosta ja komeudesta sekä +palvelustytöistä. Hänen havaintojensa tulos oli, että kyllähän +muuten kasarmielämää sietäisi, mutta se siisteys se on ihan tappaa +ihmiset. Juuri kuin oltiin paraassa puheen vauhdissa, tuli Leena +virsikirjoineen, tervehti ääneti ja vakavasti, astui Annin luo ja sanoi +puoliääneen: "keitä nuorille kahvia -- paljo sikuria", lisäsi hän +kuiskaamalla. + +"Vai niin, saadaanko kahvia; no, kuulehan vain!" virkkoi Tobias, ollen +kiihkeä torjumaan ehkä uhkaavaa virsien lukemista, sillä äiti Leenalla +oli kuten sanottu virsikirja kädessä; "rupeemmeko arvuuttelemaan? Onko +ketään, joka tahtoo lähteä Hymylään?" + +"Sinä, Anton, rupeet arvaamaan, taikka Anni, tahdotko?" virkkoi hän +hidastellen. + +"Niin, ruvetkaamme arvuuttamaan, mutta ei Annia arvaamaan, hän arvaa +kaikki, ei siitä tule mitään Hymylään menoa." + +"Viskari ukko, teidän pitää kysyä", vaadittiin nyt. "Niin, ukon pitää +kysyä. Sinä Tobias, kun olet isäntä, arvaa sinä ensin." + +"Olkoon menneeksi, minä arvaan", sanoi Tobias, "mutta vasta +kolmannelta, kuin en arvaa, lähden minä Hymylään." + +Kaikki kokoutuivat hyvin innoissaan ukon ympäri. Hän istui kumarassa, +vasen kyynyspää polvella, poltellen ja syljeksien ahkerasti. + +Ukko mietti hetkisen ja lausui sitte arvoituksen. + +"Herrain herkku, pappein paras ruoka, ei vadilla kanneta eikä pöydälle +panna." + +Kaikki näyttivät miettivän, kunnes joku tytöistä hihitti: "minä tiedän; +minä myös", sanoi kohta toinen nauraen. + +"Minä myös", sanoi nuori Tobias tyynesti, "se on rintamaito." + +"Oikein, pikku Toppi, et sinä olekaan niin tyhmä, kuin näytät. No mutta +mikäs tämä on: + +"Tulinen mies, tamminen turkki, toran tuottaa tupaan, tappelon talon +pihalle." + +"Se on viina, viinalekkeri", sanoi Tobias. "Niin, viina se on; +kelvottoman taitava panemaan arvoituksia tuo Matti." + +"No mutta", jatkoi Matti, lyöden kovasti polveensa, "mikäs tämä on: + +"Nauraa, nauraa, pitkin seinää ojennaksen." + +Nyt loppui Tobiaan viisaus. + +"Kas niin, joko alkaa Topin silmät Hymylään päin pyöriä. Saadaanpahan +vielä nähdä. Mitähän Matti nyt keksii koetellakseen sinun järkeäsi." + +Niin pantiin arvoitus toisensa perästä, ja tuota pikaa olikin Tobiaalla +jo kolme arvoitusta arvaamatta. "Hymylään, hyys, hyys Hymylään!" huusi +nyt iloinen nuorisojoukko. + +Nauraen ja hälisten vietiin Tobias tuvan nurkkaan ja puettiin siellä +niin hullunkurisesti kuin mahdollista. Hatuksi pantin kiulu alas suin, +esiliina sidottiin selkään nutuksi, virsut pistettiin käsiin kintaiksi, +tukaksi ja parraksi soviteltiin tappuroita kuontalosta. Sill'aikaa kuin +Matti ja Anni täten koristelivat Tobiasta, peräytyivät kaikki muut +toiseen nurkkaan, joka muka oli Hymylä. Sotilas Anton lausui nyt +seuraavat säkeet, jotka muuten aina vaihtelevat puvun mukaan, joka +Hymylään menijällä on yllä: + + Käykää, lapset, katsomaan, + Mitä Halli haukkuu + Luppakorva lupsottaa. + Sitä Halli haukkuu, + Luppakorva lupsottaa: + Tuolta tulee Tolvasen repukka; + Kiulu on hattuna, + Virsut kintaina, + Kapusta korjana, + Hiiri hevosena, + Koiranhäntä ruoskana, + Kissa kyytijänä, + Pysy ei tiellä, soilla rehmää, + Mudassa on yltä päältä. + Pian, pian ovi kiinni + Ennen kuin hän tänne ehtii! + +Anton oli panevinaan oven salpaan. Nyt Tobias tuli naurettavassa +puvussaan, tömisti lattiaa ja huusi kovasti: avatkaa, hölmöläiset, +matkamies on tulossa. Kuin hän sitte kertoi matkansa vaikeuksia ja mitä +hänellä oli asiaa, avasivat hymyläiset viimein oven. + +"Vai niin, sinä tahdot vastausta kolmeen arvoitukseen; no, ovatko ne +sitte niin vaikeat, annas kuulla. Vaan tiedä, että täällä Hymylässä +ollaan viisaita, ei maksa vaivaa tulla täältä joutavia kyselemään, +muuten ajetaan kerrassaan ulos häpeämään." + +"Niin", sanoi Tobias, "mikä se on, joka: nauraa, nauraa, pitkin seinää +ojennaksen?" + +"No mutta, hyvä matkamies", vastaavat hymyläiset yhteen suuhun. "Sehän +on ihan yksinkertaisin asia maailmassa; se on seinänrako. Etkö näe, +miten se nauraa?" + +"Kyllähän tuon näen", sanoi Tobias nauraen. "Entä ne toiset +arvoitukset?" Ja Tobias luetteli ne. + +Nyt hymyläiset ihmeestä löivät kätensä yhteen ja päivittelivät niin +suurta tietämättömyyttä. He ääneensä julistivat, että Tobias oli tyhmin +ihminen maan päällä, kun ei osannut vastata niin yksinkertaisiin +arvoituksiin. Hän on ihan paranematon, sanottiin, ja ulos hänet pitää +ajaa. Ja Tobias ajettiin aika vauhtia ulos tuvasta. "Mene kotiisi +Tervolaan ja sano, että heidän ei pidä liiaksi vaivata sinun järkeäsi, +se on pääsi päällä ja irtaallaan siinäkin." + +Nyt kuuluu leikkiin, että kuin vieras on ajettu tuvasta, hänen pitää +palata tavallisessa puvussaan, tuoda terveisiä Hymylästä ja kertoa, +mitä kaikkea hän on kokenut matkallaan. Kostaakseen hymyläisille pitää +hänen hullunkurisesti kuvata niiden henkilöiden luonteita, vikoja ja +omituisuuksia, jotka äsken hymyläisinä pilkkasivat häntä. + +Kun nuori Tobias oli sukkelasanainen ja säälimätön poika, selväjärkinen +ja sukkelaälyinen, odottivat kaikki suurta huvia hänen kertomuksestaan. +Mutta Tobias ei pitänytkään kiirettä takaisin. "Juoksepas katsomaan, +missä nuori isäntä viipyy", sanoi joku tytöistä; "ja Viskari ukko, +missä hän sitte on?" Anni riensi etsimään heitä. Hän tiesi serkkunsa +mielenlaadun ja luuli hänen pahastuneen pilan teosta ja poistuneen koko +leikistä. Sen tähden hän tahtoi houkutella häntä jälleen sisään. Turha +vaiva, porstua oli tyhjä, pieni tupa samoin, ja Anni palasi suureen, +lämpöiseen tupaan sumupilvessä, joka hänen edeltään ja jäljestään +vyöryi sisään. Kädet käärittyinä pummuliseen esiliinaan sanoi hän +väristen: + +"Siellä yhä pakastuu ulkona. Merkillistä kuitenkin, ei siellä näkynyt +mitään Tobiasta. Mutta minusta ikään kuin kuuluu kulkusien helinää, ne +on meidän kulkuset." Ja hän juoksi ikkunan luo, huokui siihen, kunnes +sai pienen reiän jäähän lasiin asti ja katsoi siitä ulos pitkin lumista +lakeutta, näkemättä kuitenkaan mitään. "Ei siellä ketään näy", sanoi +hän; "no, tulkaa nyt kahville, lapset; pahin sille, joka jää ilman." + +"Olkoon hän missä hyvänsä", sanoi Matti Reijonen iloissaan, että oli +päässyt kilpaveljestään ainakin vähäksi aikaa. "Kylläpähän pian palaa, +kuin kylmä aikaa puristella. Kas niin, kuka nyt rupee arvaamaan? Sinä +Anton. Kuka arvuuttaa? Sinä Anni." Ja kohta oli taas leikki +meneillään. Naurua ja iloa keskeyttivät ainoastaan silloin tällöin +korkeimmat sävelet Leena Pullisen veisatessa virsiä viereisessä +huoneessa. Mutta Tobias oli poissa eikä ollenkaan palannut. + + * * * * * + +Kuin Tobias ajettiin aika vauhtia ulos tuvasta pimeään porstuaan, hän +oli vähällä juosta suoraa päätä vanhan Matin syliin. + +"No, no, ei kiireellä kauas juosta", mutisi vanhus, "tule nyt tänne +pieneen tupaan, minulla on tärkeätä sanottavaa sinulle." + +"Eihän tuolla niin kiire liene", sanoi Tobias iloisena leikistä, "minun +pitää palata sisään, kuin vain saan nämä koristukset pois yltäni." Ja +hän aluksi viskasi virsut käsistään nurkkaan. "Tulehan sisään, niin +saat kuulla, miten minä löylytän Matti Reijosta. Saat kuulla, että hän +kyllä saa omansa takaisin; minä nyt tunnen olevani oikein sillä päällä, +tule pois tupaan." Ja innoissaan tempasi hän poikki esiliinan nauhan. + +"Ei, pikku Toppi, kullakin asialla on oma aikansa; nyt on leikki +lopussa ja tosi alkaa." + +"Olethan sinä juhlallinen kuin pappi pyhäaamuna", sanoi Tobias, vähän +oudostuen Matin vakavaa ääntä. "Mitä se nyt sitte on?" + +Matti ja Tobias astuivat kyynärän korkuisen kynnyksen ylitse pieneen +tupaan. Siellä oli pimeä kuin säkissä, paitsi juuri uunin edessä, josta +hiilistä levisi milloin enempi, milloin vähempi veripunaista valoa +lähimmille esineille, ja tuvan perällä ikkunan edessä, josta sinertävää +hämärää, kylmää kuin jää, vähän tuli muuten pimeään huoneesen. + +"No, kuulehan nyt. Provasti Brandt huomenna ei hyväksy sinua ripille. +Sinä et pääse ollenkaan tänä vuonna." + +"Mitä sinä lörpöttelet!" sanoi Tobias äkäisesti. + +"Minä lörpöttelen, mitä tiedän. Lukkari kävi täällä tänään." Ja Matti +kertoi nyt nuorukaiselle kaikki, mitä lukkari oli sanonut. + +Tobias suuttui niin, että kalpeni; hän tahtoi puhua mutta kieli ei +totellut. Niinpä hän purskahti kovasti itkemään. Nyyhkytysten välillä +mutisi hän: + +"Ja Matti ja Anni. Ja Matti pääsee myöskin ja ... ja provasti, se +vanha..." + +"Ei sinun vielä pidä uskoa, että kaikki on ihan hukassa. Lukkari neuvoi +kuten sanottu sinua puhuttelemaan provastia ja kappalaista", +rauhoitteli Matti. + +"Provastia en koskaan. Minä lähden kappalaisen luo, sen minä teen. Minä +ajan heti Helmin luo." + +"Ihan niin, kärsi pahaa, toivo parempaa. Minä jo valjastin valmiiksi +hevosen. Kello on nyt seitsemän paikoilla. Aja sinä heti apupapin luo, +hän kyllä tekee, mitä voi. Hevonen odottaa. Riennä vain pois, ennenkuin +toiset tulevat sinua etsimään." + +Tobias puki tuota pikaa päällysvaatteet yllensä, juoksi ulos, hyppäsi +rekeen, läjäytti hepoa ja katosi. + +Kuin Matti ehti porstuaan, oli hän jo poissa. + +Ja Matti meni talliin illastamaan hevosia. + +Suuressa tuvassa kesti leikkiä vielä kotvasen. Mutta kuin ei Mattia +eikä Tobiasta näkynyt, vaan Leenan veisuuta yhä kuului viereisestä +huoneesta, alkoivat nuoret toinen toisensa perästä erota pois leikistä. +Matti Reijonen oli saanut käsiinsä harmonikan, tuon julman soittimen, +joka karkoittaa viulun niin, kuin viulu on karkoittanut kanteleen +kaikista näistä seuduista, ja päästeli oven suussa palkeestansa +suloisimpia pianissimo-ääniä, mutta ilman menestystä. Anni ei kuullut +koko soittoa. Hän ja pari muuta tyttöä olivat pitkässä puheessa +pukeutumisesta huomenna kirkkoon; he väittelivät kiivaasti, mikä sopisi +pukuun, mikä ei. Viimein hävisi Matti Reijonen oven suusta ja heti +läksivät muutkin. Anni väänsi lamppua alemmaksi ja sammutti sen, joten +tupa tuli pimeäksi, paitsi minkä kuun valo ja uunin punottava hiillos +sitä valasivat. Hän alkoi riisuutua, kampasi tukkansa ja ihmetteli +itsekseen koko ajan, missähän Matti ja Tobias olivat. Laitettuaan +vuoteensa sänkyyn, joka seisoi korkeilla jaloilla tuvan nurkassa, +pistäytyi hän ryijyn alle. Nyt tuli Mattikin alusvaatteisillaan +pienestä tuvasta ja kiipesi uunille. + +"Missä ihmeellä Tobias on?" sanoi Anni. "Minä en ole nähnyt häntä siitä +asti, kuin hänet ajettiin ulos Hymylästä." + +Matti oli jo nukkunut eikä kuullut enää sanaakaan. + +Silloin aukesi kammarin ovi ja Leena astui tupaan, yllä topattu hame ja +paita. + +"Oletteko sammuttaneet tulen ja panneet pellin kiinni?" + +"Oh en", sanoi Anni, hyppäsi ylös kuin orava, kaatoi kauhallisen vettä +hiilille, livahti takaisin sänkyynsä ja nukkui ajatellessaan, missä +ihmeellä se Tobias niin kauan viipyi. + + * * * * * + +Nuori Tobias oli synkissä mietteissä lähtenyt ajamaan pastori Helmin +luo. Hänellä oli aina lapsuudesta asti ollut kauas pyrkivä +mielikuvitus. Onnet ja onnettomuudet, ilot ja vastoinkäymiset +suurenteli hän mielikuvituksessaan semmoisiksi, että niillä ei ollut +vastaavaisuutta todellisuudessa. Sen tähden hän aina ajelehti +luonnottomuuksien välillä, ilo oli hänellä ylellinen ja alakuloisuus, +milloin se hänet tapasi, teki hänet tosiaan surkuteltavaksi ihmiseksi. +Nyt tämä oli arveluttava tapaus; olihan hänelle suuri vastoinkäyminen, +jos häntä ei päästetty keväällä ripille. Anni oli häntä vanhempi ja +olipa jo montakin häntä tähystelemässä; ehtoollispakko rasitti Tobiasta +kuin lyijykuorma. Ja sitä raskaammalta se vielä tuntui, kuin hänen +täytyi omassatunnossaan myöntää, että hän, kuten pastori Helm oli +selittänyt, ei ollut käyttänyt hyväkseen rippikouluansa. Hän tunsi +mielessään milloin katkeraa omantunnon vaivaa, milloin uhkaa ja +suuttumusta. Nyt hänelle johtui mieleen kaikki lapsuutensa aikaiset +kärsimiset. Hän muisti, miten häntä kuuden, seitsemän vuoden ikäisenä +äitinsä pitkät aamu- ja iltarukoukset, virren veisuut ja saarnat olivat +kiduttaneet. Vilkkaalle pojalle oli vaivaksi, sietämättömäksi +rangaistukseksi tuo istuminen kuulemassa raskautetun ja etsivän +sydämmen kysymyksiä ja huudahduksia, jotka eivät tavanneet mitään +kaikua hänen sielunsa pohjalla. Ja tätä uskoa, josta kaikki ne kirjat +puhuivat, hän ei ollenkaan tarvinnut, sillä ken elää vain hetkeksensä, +kuten suvenkorento, hän ei tarvitse mitään uskoa, ja juuri sellaista +elämää lapsi elää. Sydämmensä syvyydessä tunsi hän inhoa ja vihaa tuota +sanaa kohtaan, joka oli orjuuttanut hänen lapsuutensa ja joka nyt +painajaisena rasitti hänen nuoruuttansa. Siten hän saapui apulaisen +pappilaan. Tobias sitoi hevosensa kiinni vajaan ja astui levottomana, +ahdistuksissaan kyökkiin. Hän seisoi hyvän aikaa, kenenkään juuri +huomaamatta ja itse esittämättä asiaansa. Sisäpiika, hienopukuinen ja +viehkeilevä helsinkiläisneiti, joka huonosti osasi suomea, kysyi +viimein äreästi, mitä hän tahtoi. + +"Puhutella pastoria." + +"Pastori ei ole kotona, hän on matkustanut pois." + +"Milloin hän palaa?" + +"Milloinko hän palaa?" Ja piika nauroi mahtavasti. "Hänkö palaa. Niin +hullu hän toki ei liene koskaan. Hän läksi Helsinkiin ja siellä hän +pysyy, toivon minä, ainakin niin kauan, kuin minä palvelen tätä +herrasväkeä." + +Siitä odottamattomasta vastauksesta Tobias tosiaankin ällistyi. + +"Katsohan tuota talonpoikaa", sanoi tyttö hihittäen, "ihanhan hän +töllistelee kuin hassu." + +Tobias oli jo väsyksissä levottomuudesta, jota oli kärsinyt. Saamansa +vastaus ja pilkka lisäksi lopetti kerrassaan hänen rohkeutensa ja +kärsivällisyytensä. Häpeissään, neuvottomana, suruissaan ja katkeralla +mielellä pujahti hän ulos ovesta, heittäytyi tenhottomasti rekeen ja +läksi ajamaan hurjaa vauhtia kappalaistalosta kotia kohti. Päästyään +ensimmäiseen tiehaaraan pysäytti hän; tienviitta osoitti toisella +haarallaan Tervolan kylään ja toisella suureen pappilaan. Hetkisen hän +oli epätietoinen, vaan mitenkä olikaan, niin hän käänsi hevosen +pappilan tielle. Hänen alakuloisuutensa oli alkanut paisua salaiseksi, +kuohuvaksi vihaksi. Maksoi mitä hyvänsä, hänen piti puhutella itse +Brandtiakin. Hän rohkasihe, läjäytti hevosta ja kohta hän oli pappilan +rappujen edessä. Kuin hän tarttui oveen, putosi hänen rohkeutensa alas +saappaanvarteen. Hän rohkasihe kuitenkin uudestaan ja seisoi heti +kyökissä. Kuin Tobias astui sisään, nousi kirkkoherran emännöitsijä +kehräämästä, varjosti kädellään ja katsoi terävillä, kylmillä +silmillään tulijaa. + +"Mitä on asiana?" + +"Minä tahtoisin päästä kirkkoherran puheille!" + +"Ei hän ota ketään vastaan näin myöhään, senhän tiedätte vanhastaankin. +Jos olette hakemassa sairaan luo, niin menkään pyytämään kappalaista." + +"Hän on matkustanut pois", sanoi Tobias, katsoen neuvottomasti alas. +"Minun täytyy saada puhutella kirkkoherraa." + +Emännöitsijä nousi levottomasti ylös. Hän kyllä tiesi kappalaisen pois +matkustaneen; mutta nyt päästää ketään kirkkoherran luo, siitä ei +voinut olla puhettakaan. Toiselta puolen loukata noin vain Pullista, +kylän mahtavinta miestä, saattoi ehkä tuottaa arveluttavia ikävyyksiä. +No, voi hän nyt ehkä tämän kerran; vaan ei, ja kiivaasti sanoi hän: + +"Ei, kirkkoherran puheille ei kukaan pääse tänä iltana; menkää vain +takaisin samaa tietänne ja jättäkää meidät rauhaan." + +Samassa aukesi sisemmän huoneen ovi ja vanha Brandt katsoi, silmät +veristyneinä ja harhailevina, kyökkiin ja kysyi sammaltaen: + +"Mitä täällä pauhataan näin juhlan aattoiltana?" + +Kuin hänen vavahtelevat silmänsä viimein huomasivat Tobiaan, näkyi +niissä vilahdukselta tahdon ponnistusta ja ryhdin tavoittelemista. Hän +ojensihe suoremmaksi ja sanoi tylysti: + +"Mitä sinä tahdot?" + +"Puhua kirkkoherralle huomeisesta ripille menosta." + +"Turha vaiva sinulle; tule tänne tulevana vuonna, niin saatamme puhella +siitä asiasta." + +Viha, joka Tobiaassa jo oli lauhtunut, heräsi tästä pilkallisesta +puheesta jälleen. Vanha kunnioitus oli kuitenkin syvällä ja se pidätti +jonkun verran kiihkoa ja kiivautta; jurosti vastasi hän, että hän ei +aikonut palata vuoden päästä, että hän osasi osattavansa yhtä hyvin +kuin muut; jos tahdottiin käyttää oikeutta, niin piti hänet hyväksyä, +jos ei, niin hän kyllä tiesi, mihin kääntyi, päästäkseen kaikista +selkkauksista. + +"No, mihin sitte?" kysyi Brandt mahtavasti. + +"Menen vaikka Venäjän papin luo!" + +Siitä röyhkeästä vastauksesta oli kirkkoherra ihan selvitä konjakin +sumuistansa, niin hän suuttui. Sillä totta puhuaksemme, hän, provasti +Brandt, rehtori, joka oli kukistanut lukemattomia poikia, seisoi +voimattomana tämän "joko tahi" edessä. Raivoissaan valitsi hän ainoan +keinon, kuin hänellä nyt oli jäljellä. Hän ajoi Tobiaan ulos aika +vauhtia. + + + + +V. + + +Oli enempi elämää ja hälinää kuin tavallisesti Viipurin +suurella kadulla. Vilkas ihmisjoukko aaltoili matalain yksin- ja +kaksinkertaisten kartanoiden välitse, pyrkien ylös jyrkkää "suurta +katua" ja sitte alas Saunalahden esikaupunkiin, jossa oli päivän suuri +tapaus, kaikkein hevosmiesten ikävöity vuosijuhla, kilpa-ajo tapahtuva. +Tällä kertaa oli viimeinkin taivas ollut armollinen urheilijoille, sitä +ennen tuon tuostakin kukistettuaan heidän toiveensa. Ilma oli kylmä ja +taivas kirkas. Ainoastaan muutamia pieniä, höyhenen kaltaisia pilven +repaleita uiskenteli ilmassa. Heikko vaikka näpistelevä pohjainen +tuulenhenki pudotteli tummista havupuista muutamia välkkyviä +lumiuntuvia, jotka hiljaa liitelivät ilmameressä ja puuteroitsivat +montakin jäistä partaa ja punakkaa nenää ja poskea. + +Tuossa tuli reki, edessä kaksi suurta mustaa oritta, ajaen katua ylös. +Se oli hevosystäväin seuran puheenjohtaja, joka, säännöllinen kuten +aina, määrähetkelleen läksi radalle, ja ihmiset ihastellen katselivat +hänen orlovilaisiansa, jotka innosta pärskyen pitkillä tanssiaskelilla +lennättivät herraansa ylös jyrkästä mäestä, roiskuttaen möhjäistä lunta +molemmilla jalkakaduilla kävelijäin päälle. Sitte tuli sihteeri, +papereja kädessä, hätiköiden ihan viime silmänräpäyksessä, ja kiirehti +ajuria, joka oli päivän kunniaksi ottanut yllensä uuden poimuisen +kauhtanan. Väkijoukko kiiruhti askeliansa, ehtiäkseen ajoissa perille, +mutta sai vielä kerran mieluisen aiheen pysähtyä töllistelemään, sillä +Cloubergin kirjakaupan kulmasta kääntyi juuri Tobias Pullinen suurelle +kadulle kuuluisalla juoksijallansa Jalolla. Orit ylvästihe, heilautti +pari kertaa päätänsä ylös alas, hirnahti ja läksi huimaavaa vauhtia +ylös mäestä ja alas toiselle puolen, yli pitkän sillan ja ulos jäälle. + +Siellä alhaalla jäällä oli jo koko toimikunta ynnä palkintotuomarit, +kruunun asiamies ja eläinlääkäri, kaikki koossa yksinkertaisella +lavalla. Se oli tehty höyläämättömistä laudoista radan toiselle +sivulle. Ympäröitynä matalaisilla käsipuilla ja koristettuna joka +kulmasta lipuilla sekä muutamilla havuköynnöksillä näytti se varsin +sievältä, vaikka sen lautalattia narisi ja paukkui asianomaisten +gummi- ja huopasaappaisten, tömisteleväin jalkojen alla. Lähelle lavaa +oli laitettu lautakoju piittinän, teen, lämmitetyn viinin ja muiden +lämmittäväin juomain anniskelua varten. Ympärillä joka taholla lainehti +elävä joukko hevoshuijareja, ajureja, parisniekkoja, asianharrastajia, +sanomalehtien uutisurkkijoita ja varsinkin paljo poikia, jotka eivät +suinkaan olleet vähimmin innokkaat tässä urheilujuhlassa. Kielten +seoitus oli suurenmoinen. Venättä, saksaa, suomea, ruotsia ja +mustalaista kuului sekaisin, kaikkia väärin, mutta kuitenkin +ymmärrettiin toinen toistansa niin käsittämättömän hyvin. Juoksijain +entisiä urhotöitä seliteltiin, niiden nykyisistä toiveista väiteltiin +kiihkeästi, kirouksia eri kielillä, hirnumisia ja tuhannen laista +hälinää levisi ilmaan, niin että olisi voitu luulla yht'äkkiä +joutuneensa ihan toisten ihmisten joukkoon kuin tyynimielisten, +hiljaisten suomalaisten, mutta nythän oltiinkin Viipurissa ja se on +sentään vielä tänäkin päivänä ihan toista kuin muussa Suomessa. + +Yksin hevosetkin olivat vilkkaammat kuin tavallisesti, pärskyivät, +kuopivat lunta, huiskuttivat päätään ylös alas ja näyttivät melkein +tietävän, että tänään oli hankittava kunniaa ja mainetta itselleen ja +markkoja isännilleen. + +"Tuossa tulee Jalo, Pullisen Jalo, ja se on hyvässä kunnossa; saas +nähdä, eikö Jalo pääse tänään ensimmäiseksi; nyt on kylmä ilma ja +silloin se on vaarallisempi kuin muuten", kuului sanoja ihmisjoukosta, +kuin Pullinen tyynesti ja varmasti ajoi lavan luo saamaan +numerolippuansa. Yleisö tunkeutui ihmetellen kauniin hevon ympärille, +muutamat tuntijat lausuivat mielipiteensä sen ansioista ja tohtori, +n.s. "hevosfennomaani", innokas kuten aina, selitti, että juuri siltä +pitää suomalaisen hevosen näyttääkin. Siinä on sekä jaloutta että +voimaa, kylliksi kokoa ja kaunis muoto. Kun sellaisia siitoseläimiä on +omassa maassa, niin on ihan väärin turmella rotua seoituksilla j.n.e. +Johtokunnan vanhin jäsen, ratsumestari, ilmoitti kuitenkin, että Jalo +suorassa polvessa johtui Haapaniemen rodusta "ja siinähän oli myöskin +seassa jaloa verta". Tohtori väitti vastaan ja luetteli Jalon isät ja +isoisät, äidit ja isoäidit, mutta ratsumestari ei antanut perää, vaan +väitteli kiihkeästi, ja niin molemmat herrat peräytyivät jälleen ylös +parvekkeelle, jossa, vilkkaista viuhtomisista päättäen, kiistaa +jatkettiin yhtä suurella innolla. + +Ivan Ivanovitsh Bitshok, vanha Putshka, kuten suomalaiset häntä +nimittivät, pietarilainen hevosten ostaja ja parisniekka, pitkä, +punertava parta ja punaiset sorvan silmät, tuli Pullisen luo ja +tervehti vanhaa kauppaystäväänsä. Ainoastaan parta ja silmäin punainen +väri olivat perintönä venäläiseltä isältä. Korkeat sasupäät, +kuoppaposket, vinosilmät ja nelikulmaiset kädet, joiden lyhyet sormet +näyttivät kuin poikki leikatuilta, oli hän perinyt tatarilaiselta +äidiltään. Molemmat yhteensä olivat hänelle antaneet viekkautta sen +verran, että hän kykeni kenen rinnalle hyvänsä, jos oli tehtävä jokin +kuje hevoskaupassa. Bitshokia seurasi hänen ainainen lisäkkeensä +tatarilainen Kuffein Holam, hänen seurakumppaninsa, apulaisensa, +käskyläisensä ja kauppakumppaninsa. + +"No, veliseni", sanoi Bitshok, "kuinka sinä voit ja hevosesi sitte? Myö +pois se nyt, veliseni! Minä maksan hyvästi, tarvitsen sitä pariksi +toiselle shvetkalle,[1] joka on kotona Pietarissa. Viis' sataa ruplaa, +ota pois rahat, kuin kerran tarjotaan. Harjakaiset minä annan, olutta +ja viinaa niin paljon, kuin sydämmesi haluaa." Ja Ivan Ivanovitsh veti +esiin paksun, rasvaisen lompakkonsa, vielä enemmän kiusatakseen +taivaankaaren värisillä sataruplaisilla ystävää Tobiasta. + +"Älä lörpöttele turhia", vastasi Tobias tyynesti, veti kintaan pois +oikeasta käpälästään ja pudisti säveästi venäläisen ojennettua kättä, +yhä ahkeraan maiskuttaen ja imien sikariansa. Hän ei muuten ollut +tottunut sellaisiin kapineihin, vaan poltteli mieluimmin +piippunysällään Venäjän lehtiä, mutta nyt hän oli päivän kunniaksi +tuhlannut viisi penniä Villmannin prima-sikariin, ja se ei ollut, +varsinkaan vast'alkajalle, helppo pitää tulessa. + +Hevosystäväin seuran puheenjohtaja ja neuvosmies Holm tulivat nyt +katselemaan Jaloa ja tervehtimään sen isäntää. Tobias ojensi känsäisen +käpälänsä kreiville, joka ylhäisesti pudisti sitä, samalla lausuen pari +huomiota Jalon kunnollisuudesta ja hyvin luultavista toiveista +kilpailussa. + +Pullinen oli kreivin ja neuvosmiehen ruotsalaisesta keskustelusta +kuullut sanan tai pikemmin nimen, joka ihan sähkötti hänet. Neuvosmies +oli maininnut Vilpasta ja kreivikin oli toistanut sen nimen. Tobias +tunsi ilmasta, että Jaloa punnittiin Vilpasta vastaan; sillä jos oli +yhtään, joka voi kiistellä voitosta Jalon kanssa, niin oli se juuri +Vilpas. Aina varsasta asti oli Tobias tuntenut ja pitänyt arvossa +naapurinsa Vainikan paljon lupaavaa nuorta oritta, ja monta ja kiivasta +väittelyä olivat nämä molemmat naapurit ja vihamiehet kiistelleet +lemmikkiensä ansioista. Jalolla oli tosin puolellaan suurempi kokemus, +saavutettu monivuotisessa ajossa, mutta Vilppaalla oli sen sijaan +pontevuutta, niin että se kykeni panemaan parastansa ihan viime +henkäykseen asti. Niin kauan, kuin Vainikka itse ajoi Vilpasta, ei +ollut mitään vaaraa, koska Vainikka aina kadotti malttinsa ja ajoi +hevosensa neliseen, joka turmeli kaikki tyyni. Mutta tällä kertaa oli +hän jättänyt ohjat Tyllylän Kustaalle, joka oli kaikkein paraimpia +hevostuntijoita ja taitavimpia ajajia tuossa suurista hevoshuijareista +ja taitavista ajajista niin rikkaassa Mäntyharjussa, ja se asia se +saattoi Tobiasta vähän arvelemaan. + +"Varo Vilpasta", oli kreivi sanonut mennessään takaisin lavalle, ja +vaikka Tobias näytti levolliselta kuten tavallisesti, oli hänellä +kuitenkin vastenmielistä epävarmuuden tunnetta. Hän pureksi sikariansa, +katseli sitä pari kertaa, sylkäsi pontevasti ja jätti Jalon ohjat erään +vieressä seisojan käteen, samalla kääntyen Bitshokin puoleen, joka yhä +vielä seisoi katselemassa oritta. + +"Tule, Ivan, mennään katsomaan Vilpasta", sanoi hän iskien silmää +venäläiselle. Ivan iski silmää vastaan ja niin he menivät vähän matkaa +lavan ohitse siihen paikkaan, jossa ihaileva ihmisjoukko oli Vilppaan +ympärillä piirinä, vielä tiheämpänä kuin Jalon ympärillä jos +mahdollista. + +Vilpas näytti olevan kaikkein paraimmalla pyhätuulellaan. Se päristeli, +kuopi kiihkeästi kavioillaan ja hieroi silloin tällöin päätänsä +Tyllylän Kustaan turkin hihaan. Kustaa seisoi levollisena, ohjakset +huolettomasti kädessä, taputti välistä Vilpasta kaulalle ja piti koko +ajan piippunykäänsä uskollisesti suupielessä. + +Nyt tunkeutuivat Tobias ja venäläinen esiin ihmisjoukon lävitse. +Venäläinen antoi heti kättä Tyllylän Kustaalle, jota hän nyt jo oli +monta vuotta tavannut jok'ainoilla markkinoilla, missä vain itse oli +ollut, ja alkoi vilkkaasti puhella, johon ajaja kuitenkin aina vastasi +jotenkin yksikantaan. Hänen huomionsa oli näet kiintynyt Pulliseen, +joka tarkkaan tutki Vilpasta, silloin tällöin vilaisten sen ajajaan. + +"Tules tänne, Tobias", sanoi Bitshok. "Ottakaamme yhdessä ryyppy ennen, +kuin lähdette ajamaan. Se on Tervolan isäntä", esitti hän sitte. +"Hyvää päivää", sanoi Kustaa, veti kintaan pois ja ojensi kankeasti +kättänsä Tobiaalle, joka myöskin kohteliaisuudesta paljasti kätensä +revonnahka-rukkasesta ja sitte veltoin sormin tarttui tarjottuun +käteen. "Hyvää päivää", vastasi Tobias, syljettyään pois pari tupakan +sirpaletta, jotka olivat eronneet suuhun tuosta kiusallisesta ja +kulumattomasta sikarista. "Me kaksi tänään joutunemme kilpailemaan", +sanoi hän vähän ajan päästä. + +"Niin taidamme joutua", sanoi Tyllylän Kustaa, oltuaan niin kauan +vaiti, kuin hänen arvonsa vaati, "ehkä otamme ensin vähän väkevää; ei +se haittaa pakkasessa." Ja hän pisti kätensä turkin alle ja veti sieltä +esiin vihreän pullon. Hän pyöristi suunsa O:ksi, kaatoi kulauksen O:hon +ja kuivasi sitte kätensä selkämällä harjaksista suutansa, maiskautti +kieltään kerran ja antoi sitte pullon Tobiaalle. Hän, käyttäen +hyväkseen hetkeä, jolloin tuo vastustaja purasi punasipulia palaksi +ryypyn päälle, niuhasteli ryypätessään. Viimeksi joutui pullo Ivanille, +jolla ei ollut mitään syytä paheksia viinaa; hän pitikin pulloa +suullansa niin kauan kuin mahdollista. + +"No, veliseni", sanoi Ivan, "mitä luulet Vilppaasta, juokseeko se +hyvin?" + +"Sepähän kohta saadaan nähdä", vastasi Tyllylän Kustaa. "Enhän minä +liene suotta tullut Viipuriin asti ajamaan sitä." + +"Kyllä se lempo juoksee", sanoi Tobias Pullinen, "ja kyllä minä saanen +tänään vihellellä ensimmäistä palkintoa, mutta eipä maksa vaivaa olla +levoton ennen aikojaan. Tule nyt ottamaan lasi lämmintä punssia tai +rommia, Tervolan isäntä se tarjoaa nyt tämän kerran." + +Vilppaan ohjakset jätettiin moneen kertaan varoitellen toiselle +miehelle, ja hevosmiehet menivät vajaan, jossa juomatavaroita +anniskeltiin. Kolme lasia täytettiin höyryävällä lämpöisellä punssilla +ja tyhjennettiin heti. + +Lämmintä se oli ja hyvää myöskin, mutta hyi, niin lemmon imelää! sanoi +savolainen, ja toiset yhtyivät lausuntoon. + +Ivan toimitti tuota pikaa esiin kolme uutta lasia, jotka kaadettiin +täyteen konjakkia. + +Tyllylän Kustaa arveli siitä tulevan jo melkein liian paljo näin +aamupäivällä, mutta Tobias kannatti Ivanin ajatusta, että raukka se +oli, joka ei sietänyt kolmea lasia. Sitenpä katosi laseista +konjakkikin, jonka jälkeen vielä tuli rommia ja viinaa ja viimein +virvoitukseksi vähä olutta. Silloinpa jo soi kellokin lavalla merkiksi, +että kilpailu oli alkava; jokainen riensi paikallensa. + +Ensimmäinen pari, kuin läksi kilpailemaan, ei saanut aikaan mitään +innostusta. Ne olivat kaksi jotenkin hyvää ja jotenkin yhtä nopeaa +tammaa. Sitte tulivat Poku ja Valtti. Yleisö polki yhä kovemmin +jalkojaan pysyäkseen lämpöisenä ja palkintotuomarit seurasivat +esimerkkiä, jota paitsi he kaksitellen vielä kävivät pienessä +lautakojussakin, jossa kaikki kädet olivat ahkerassa anniskelutyössä ja +lämmitetyllä viinillä oli hyvä menekki. Yht'äkkiä tuli vaja tyhjäksi. +"Jalo ja Vilpas!" huudeltiin kaikkialla. "Nyt sitä koetellaan." Kaikki +tunkeutuivat aitausta vasten, niin että poliisin täytyi tulla pitämään +tietä auki lähtöpaikoissa. Tuossa ne jo tulivat. Ensin Vilpas +jäntevillä tanssiaskelilla, harmaan täplikäs karva loistavana auringon +paisteessa. Vilkas, kirkas katse, kauniisti kaareva kaula, kuivat, +kaunisasentoiset jalat, kaikki osoitti pontevuutta ja kestävyyttä. +Ihmetteleviä huudahduksia kuului joka taholta Tyllylän Kustaan ajaessa +radan toiselle puolelle melkoista punakampana kasvoiltaan, kuin +pakkasesta yksinään olisi voinut tulla. + +Sitte Tobias ajoi määräpaikkaan Jalollansa, jonka leveä rinta, kookas +runko, vahvat jalat ja sysimusta, välkkyvä karva tekivät erittäin +edullisen vaikutuksen katsojiin. Jalo seisoi tyynenä, katsellen +ympärilleen, nähtävästi tajuten, mitä oli tuleva. Ainoastaan, maltiton +kuolaimien pureksiminen ilmasi, että hänkin halusi lähteä, ja kuin +ensimmäinen soitto kuului lavalta, hörkisti se korviaan, nähtävästi +valmiina heti paikalla panemaan parastansa. + +Toinen soitto. Heti sitte kolmas, ja samassa oltiin jo menossa. Jalo +lensi ensi askeleesta asti kaunista juoksua ja uskomatonta vauhtia. +Vilpas sitä vastoin koetti syöksyä tielle jo toisen soiton perästä, +nousi ajajan pidättäessä pystyyn ja menetti siten jo lähtöpaikassa pari +sekuntia. Toivon pettymyksen murinaa kuului yleisön joukosta eikä +ensimmäinen puoli virstaa myöskään korottanut Vilppaan toiveita, sillä +Tyllylän Kustaa, käsittäen, että kaikki nyt riippui siitä, jos sai +oriin jälleen rauhoitetuksi, pidätti sitä ja lisäsi vain vähitellen +vauhtia. Jalo enemmän lensi kuin juoksi. Ilman yhtään harha-askelta, +ilman yhtään yritystä nelistämään kului ensimmäinen virsta 1 minuutissa +52 sekunnissa. Kaikuva hurraa palkitsi Pullista, joka vain kouristi +lujemmin ohjaksia mennä suhahtaessaan lavan ohitse. Vilpas tarvitsi +tasan kaksi minuuttia ensimmäiselle virstalleen, mutta sen vauhti +nähtävästi kiihtyi, eikä tyyni mäntyharjulainen sen takana vähääkään +hätiköinyt, vaikka vastustaja olikin niin paljon voitolla. + +Toinenkin virsta sujui paremmin Jalolta, vaikka erotus nyt oli +melkoista pienempi. Tobias oli jo päästänyt muutamia varoitushuutoja, +joihin Jalo oli vastannut hännän heilautuksella ja joka kerran vähän +enentänyt vauhtia, mutta eipä sen juoksussa enää ollut ihan yhtä suurta +jäntevyyttä, niin että Tobias tuon tuostakin vilkasi radan toiselle +puolelle, jossa hänen vastustajansa lensi yhä parempaa vauhtia, mitä +pitemmälle ehdittiin. + +Katsojain kiihko oli nähtävästi ylimmillään. Päät kurkottuivat eteen +päin, vetoja lyötiin, kehoitushuutoja kuului, kuin hevoset vuorotellen +syöksyivät lavan ohitse, ja mitä enempi kului kolmatta virstaa, sitä +vilkkaammiksi tulivat viittaukset, sitä kovemmaksi hälinä. + +Vilpas oli nähtävästi korvannut koko sen ajan, jonka oli jäänyt +jäljelle ensimmäisellä virstalla, eikä vielä näkynyt mitään vähenemistä +sen vauhdissa. Tyllylän Kustaa istui vielä yhtä tyynenä, vaikka, +melkoista punakampana, mutta ei uskaltanut kiirehtiä hevostansa, vaikka +hänellä olikin siihen hyvä halu. Tobias Pullisella sitä vastoin sekä +oli halua että uskallusta sitä tyydyttääkin. Hän nyki ohjaksilla, ärjyi +kovasti ja piti siten Jaloansa sellaisessa vauhdissa, että, kuin +ainoastaan viimeinen puoli virstaa oli jäljellä, Vilpas vielä oli pari +hevosen pituutta jäljempänä. Kukapa tietää, miten tämä kilpailu olisi +päättynytkään, jos hänen vastustajansa olisi ottanut hiukan vähemmän +juoksevaa painolastia. Kuten nyt oli, alkoivat juomatavarat vaikuttaa +Tyllylän Kustaasen. Hän ärjäsi kerran Vilppaalle, ja hepo syöksyi +muutamia sekunteja melkoista tulisemmalla vauhdilla eteen päin. Ajaja +näki jo voiton häilyvän lähellä, kiirehti vielä orittansa ja -- se oli +liiaksi. Se hypähti neliseen, ja paha nelistäminen se olikin, sekunti +toisensa perästä kului hukkaan, niin että sen loistava vauhti +viimeisten parin sadan sylen matkalla ei enää voinut tehdä mitään +muutosta. Jalo pääsi matkan päähän ensimmäisenä juuri kaksi sekuntia +ennen kilpaveikkoansa, ja katsojat tervehtivät sitä pauhuisella +riemulla. + +Mutta Tobias Pullinen pyyhki hikeä otsastaan ja päätti tavalla tai +toisella saada haltuunsa Vilppaan, sillä hän käsitti, että korkeintaan +yhdessä vuodessa oli Vainikan orit ehdottomasti kehittyvä etevämmäksi +Jaloa. + +Mielten kiihko laimeni nyt nähtävästi, varsinkin kuin pohjatuuli alkoi +yhä pahemmin näpistellä ja pudistaa lumihiutuvia pilvettyneeltä +taivaalta. Palkintotuomarit ottivat vähä väliä lämmikettä ylhäällä +lavallansa ja kääriytyivät väristen yhä paremmin kukin varainsa mukaan +supi-, saukon-, näädän- tai bisami-turkkeihin. Osa ajajista sitä paitsi +luopui ihan viime hetkenä, niin että kilpa-ajot loppuivat paljon +lyhemmässä ajassa, kuin alussa oli luultu. + +Pullinen ja Ivan Ivanovitsh palasivat yhdessä kaupunkiin ja tekivät +sotajuonen. Ivan oli saava Jalon 650 ruplasta, jos hän niin huokeasta +kuin mahdollista, enintään 300 ruplasta osti ja Pulliselle luovutti +Vilppaan. Molempain kauppaystäväin tuli myöhemmin iltasella saapua +Imatran ravintolaan; nyt oli Tobias kutsuttu johtokunnan päivällisille +seurahuoneelle. + +Pullisen kunnianhimoa ja turhamaisuutta tyydytti tuo, että sai +vertaisena istua herrain pöydässä, mutta mikään huvi se tosiaan ei +ollut. Syömään veitsellä ja kahvelilla, jopa kahvelilla yksinäänkin +ruokaa, jota olisi paras ollut syödä lusikalla, siihen hän kyllä olisi +sentään taipunut, mutta häntä kainostutti, että ei ollut muiden +vertainen siinä vaikeassa taidossa. Istua vakavan penkin sijasta +horjuvalla Wienin-tuolilla, joka uhkasi joka hetki pudottaa lattiaan, +syödä kuusi seitsemän ruokalajia, jotka eivät oikeastaan maistuneet +ollenkaan ruualta ja juoda monta lajia joutavaa viiniä, heikompaa kuin +kalja, toista toisensa perästä ja lyhyessä ajassa, eikä, kuten +talonpojilla on pidoissaan tapana, aina parin tunnin päästä kutakin, se +tosiaan ei ollut hauskaa. Sitä paitsi häntä vaivasi tuo enemmän tai +vähemmän teeskennelty veljellinen ja vertainen puhetapa, jota +herrasmiehet seurustellessaan alempisäätyisten henkilöiden kanssa +tavallisesti käyttävät. Tobiaalla oli tarkka silmä huomaamaan; hän näki +kaikki ja oli itsekseen äkeissään tuosta pintapuolisesta +veljellisyydestä. Viimein vielä yksi asia teki seurustelun +herrasmiesten kanssa hänelle vaikeaksi ja vastenmieliseksi. Hän oli +omissa asioissaan, maa- ja hevoskaupassa sekä maanviljelyksessä, +taitava mies. Niistä asioista hän puhui hyvästi ja perinpohjaisesti; +mutta hän ei osannut herrain tavalla ilman mitään vaikeuksia vaihtaa +lakkaamatta puheen ainetta, keskustella jostakin asiasta, heti +seuraavana silmänräpäyksenä laskea leikkiä toisesta, muutella puhetavan +luonnetta eikä äkisti löytää vastausta tai sen tapaista mitä +kirjavimpiin kysymyksiin. Hänen järkensä oli kyllä valpas ja terävä, +mutta tottumusta sitä käyttämään hänellä ei ollut. Siitä hänelle tuli +tunne, että häntä ehkä katsottiin tyhmäksi, tietämättömäksi ja +taitamattomaksi. Kuitenkin oli, kuten sanottu, hänen turhamaisuutensa +tyydytetty, mutta kuin hänen maljansa oli juotu, puhevalta julistettu +vapaaksi ja eräs johtokunnan jäsen neljännen ruoka- ja viinilajin +jälkeen fanfarin sijasta hirnui ja muka leikillisillä sanoilla esitti +naisten maljan, katosi Tobias täältä Imatran ravintolaan. + +Tobias astui ravintolan petollisia puurappusia ylös toiseen kertaan ja +saapui pieneen, ahtaasen huoneesen, joka oli sekä anniskeluhuoneena +että etehisenä. Hän tervehti isäntää kättä pudistellen, sillä hän oli +täällä kuin kotonaan, ja kysyi Bitshokia; hevoskauppias ei ollut vielä +tullut. Ravintosali oli jotenkin pitkä, mutta matala nurkkahuone. +Kilpa-ajon johdosta oli sinne kokoutunut koko joukko miehiä, jotka +haamujen tavalla liikkuivat huonosta tupakasta ja vielä huonommasta +väkiviinasta löyhkävässä ilmassa. Tobias astua heilutteli sisään ja +tarkasteli häliseviä vieraita. Etimpänä ikkunan vieressä tapasi hän +miehensä, Karl Napoleon Jurvelinin, joka poltellen ja tuolilla kiikkuen +istui väkevän rommitotin ääressä. Pöydän laitaa vasten makasi toinen +mies. Tobias ei kuitenkaan voinut makaajasta nähdä muuta kuin +vanukkeisen, pellavatukkaisen pään, joka lepäsi kymmenen +kirjoitusmusteisen sormen päällä. Makaajankin edessä oli pöydällä suuri +lasi höyryävää rommitotia. + +"No viimeinkin saa nähdä Tervolan isäntää, palkinnon saajaa, voittajaa +Tobias Pullista", sanoi Karl Napoleon Jurvelin mielistellen ja +silmillään tirkistellen. "Juommekos yhdessä jonkun lasin -- kuules, +kyyppäri, tuo lasi -- suuri -- jotakin väkevää -- rommitotia, eikö niin +-- entä tupakkaa -- onko Pullisella tupakkaa; ehkä sikareja. Kuten +näette, poltan minä piippua." Ja Jurvelin pisti piippuun, maistoi +lasistansa, imeskeli puolipitkää luu- ja sahviaani-vartista piippuansa +ja tirkisteli kumppaniaan viekastelevasti ja ystävällisesti. + +"Kiitoksia kysymästä, kyllä toti ja tupakka tarpeen ovat, mutta, herra +tuomari, mitenkähän meidän juttumme luistavat?" sanoi Tobias, käyden +pöydän viereen hajasäärin tuolille istumaan, kädet selkänojan varaan. +"Se juttu kalavedestä meidän provastimme, sen kirotun Brandtin kanssa +tulee nyt takaisin kihlakunnan-oikeuteen. Sitä toista juttua rajasta +olemme jatkaneet senaattiin, vaikka te niin varmaan luulitte sen +päättyvän meidän eduksemme hovioikeudessa." + +Tämä niin sanottu tuomari, entinen keräjäkirjuri, sittemmin +lääninkanslisti ja nimismies, erotettu kaikenlaisten kujeiden tähden, +ja nyt viinaviskaali, punastui vähän; hän huomasi Tobiaan kuulustelleen +asioitansa muilta "tuomareilta", ehkäpä oikealtakin tuomarilta, ja hän +alkoi pehmoisella ja mielistelevällä, mutta sentään arvokkaalla +puhetulvalla torjua vaaraa ihan alussa. Taputtaen Tobiasta leveälle +polvelle ja voimakkaille olkapäille sanoi hän: + +"Voi, hyvä isäntä, nyt te olette ihan eksyksissä, joku lienee teitä +petellyt. No, juokaahan, juokaa pohjaan asti, ketä te nyt olette +tavanneet?" + +"Syöteriä itseään." + +"Häntäkö!" sanoi Jurvelin tirkistellen ja nauraen lyhyesti ja +mahtavasti, "no, se juuri onkin oikea mies tähän asiaan, hän kyllä +maalaa asiat teille niin mustiksi kuin mahdollista, hänhän se on koko +ajan neuvonut hyvää ystäväänsä, papin asiamiestä, mikä sen nimi nyt +onkaan, sen pienen tuomarin, jolla on kultasankaiset silmälasit? No, +samapa se nyt on. Ne kaksi oikein sopivat yhteen." + +Tobiasta ei ollut niin helppo pettää. Jos pellavapää ei olisi alkanut +liikkua eikä johtaa puhetta toisaalle, niin olisi Karl Napoleon +Jurvelin luultavasti jo nyt saanut tehdä loppusuorituksen. Pellavapää +oli tällä välin herännyt, horjuen noussut kapeiden, sisään painuneiden +olkapäiden varaan, ja katseli kalpeilla, uneliailla silmillä, joita +osaksi vielä peittivät raskaat, punaiset silmäluomet, joka olikin ainoa +puna hänen olutkeiton karvaisissa kasvoissaan. + +Jurvelin, käyttäen tilaisuutta hyväkseen, esitti ystävänsä, +sanomalehden toimittajan, maisteri Valkosen. "Te puhuitte Brandtista, +kuulin minä", sanoi Valkonen, nyykäyttäen päätään ja kursailematta. +"Katsokaas, tämän paikan tukisti hän minulta paljaaksi -- katsokaa." Ja +Valkonen käänsi syrjään pellavapivoansa ja näytti ohaukseltaan +kymmenpennisen suuruista paljasta paikkaa. "Rahjus, sanoi hän vain ja +niin jauhoi juuri tuosta ja otti koko tukun hiuksia ja siitä asti ne on +poissa. Se oli perhanan väkevä mies. Minä en osannut kristinuskoani, en +tiennyt, miten pitkä ja leveä Noakin arkki oli." + +"Niin, se Brandt", pisti väliin Jurvelin ja alkoi tehdä hänen +ansioluetteloansa. + +"Emmeköhän kirjoita häntä mustaan kirjaan", sanoi uutisten urkkija, +entinen ylioppilas, sillä siksi tosiaankin supistui sanomalehden +toimittaja ja maisteri. Hän otti käsille pienen muistikirjan ja +kirjoitti talteen minkä mitäkin, käytettäväksi joskus Tervolan +kirjeesen. + +"No, mihinkä te isäntä nyt aiotte kilpa-ajoihin, Hämeenlinnaan, arvaan +minä", sanoi Jurvelin. + +"Eipäs", vastasi Tobias, jolle rommi, kuumuus ja jutut jo alkoivat +nousta päähän. "Minä lähden kotiin, pistäytymään postillani luona -- +niin totisesti, kotiin minä lähden -- piru on siellä merrassa. Minä +sain kirjeen eukoltani, oikean epistolan. Brandt ei ole päästänyt +poikaani ripille tänä vuonna. Poika on raivoissaan ja tahtoo lähteä +kotoa rajan toiselle puolen, ja katsokaa, mitä hän kirjoittaa." Ja +Tobias löi likaisen, monin tavoin taitellun kirjeen pöytään. "Hän menee +venäjän uskoon, äitinsä uskoon." + +"Kas sitä pahusta. Luopua isäinsä uskosta. No, te kaiketi pidätte hänet +kurissa, toivon minä. Kyllä minä pudistelen hänestä ne ajatukset -- +kyllä minä hänet opetan. Jospa hän vielä -- Ja se Brandt sitte, se se +vasta on Herran palvelija, se on kaikki hänen syynsä." + +Päästäkseen onnettomain juttujen selityksistä kiihotteli Jurvelin +Pullista Brandtilla ja rommitotilla, ja ennen kuin Tobias nousi pois +pöydästä, oli viinaviskaalilla kädessään ylimääräisenä hyvikkeenä +viisikolmatta markkaa. + +Pullinen oli hyvin varovainen juomingeissa, vaan tällä kertaa hän +Jurvelinin yllytyksestä oli ottanut lasin liiaksi. Vaan kuin viimein +Bitshokin sorvansilmät loistivat tupakan savun lävitse salin toisesta +päästä ja venäläinen alkoi puhella hevoskaupoista, selvisi Tobias +kerrassaan, ja kuin nämä hevosmiehet viimein erosivat, oli Tobias +tehnyt hyvän kaupan. Jalo oli myöty, mutta tulevaisuudesta kajasteli +uusia voittoja, sillä Vilpas oli hänen. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä sanoi Tobias jäähyväset Bitshokille, Tyllylän +Kustaalle, Karl Napoleon Jurvelinille ja varsinkin Jalolle, sovitteli +Leenalle ostamansa kahvit reenpohjaan, valjasti Vilppaan ja läksi +viimeinkin ajamaan kotia kohti. Oli jo pimeä, kuin hän ajoi omaan +pihaansa. Ei ketään ollut ottamassa isäntää vastaan, ei koiraa eikä +renkiä. Hän sen tähden itse riisui Vilppaan, vei sen talliin ja meni +tupaan. Sekin oli pimeä, ainoastaan hiillos liedessä levitti epävarmaa +valoa suureen tupaan. + +"Mitähän täällä lienee tapahtunut, koska koko talo on kuin kuollut", +mutisi Pullinen itsekseen, sytytti piippunsa ja lämmitteli käsiään. + +Viimein tuli vanha Viskari. "No, kas isäntä, no sepä nyt, emme me vielä +tänään odottaneet teitä." + +"Sen kyllä näen. Mitä tämä on, missä on Leena ja missä kaikki ihmiset? +Tässä minä olen jo odotellut hyvän hetken." + +"Reijosessa, naapurissamme on koko kylä koolla, naiset ja lapset. Vanha +Reijonen ja hänen vaimonsa ovat kuolemaisillaan." + +"Kuolemaisillaan, mitä sinä sanot, mitä on tapahtunut?" + +"He ovat rokossa." + +"No, eivätkö he ole rokotetut." + +"Mitä rokotetut!" ja vanhus nauroi ylenkatseellisesti; "tietysti ne on +rokotetut, mutta mitä se auttaa, kun sallimus kerran on määrännyt, että +heidän pitää kuolla rokkoon, ja sen tähden he kuolevat rokkoon, ei +siinä auta mikään rokotus eikä tohtoritkaan." + +Nyt kuului kovaa töminää ja puhetta porstuasta, tupaan astui Leena ja +muu kotiväki. + +Lamppu sytytettiin, tervehdittiin toisiansa, Tobias kertoi kilpa-ajon +päätöksen, Leena ja nuori Tobias hyvin harmissaan kertoivat, mitenkä +provasti, haettuna vanhan Reijosen kuolinvuoteelle, juuri äsken oli +ankarimmasti ajanut pois kaikki, jotka olivat kokoutuneet ripitystä ja +ehtoollisen jakoa katsomaan, ja sen tähden vain, että muka tauti oli +tarttuvainen. Mitä kullakin oli lähinnä mieltä painamassa, ei ollenkaan +puhuttu. Vasta sitte, kuin illallinen oli syöty ja isäntäväki joutui +omaan huoneesensa, puheltiin siitä asiasta. Ja Leena se saattoi +tahtonsa hyväksytyksi. Nuori Matti Reijonen oli ehkä jo huomenna saava +haltuunsa isänsä tilan ja epäilemättä hankkiva vaimon niin pian kuin +mahdollista, ja Anni olisi juuri sopiva vaimo hänelle. Se olisi +kaikissa tapauksissa paras myöskin Tobiaalle, joka näytti mieltyneen +tyttöön; hän toki voi saada ihan toisenlaisen morsiamen, tuoda kotiin +kylän rikkaimman perinnöttären, tytön, joka oli yhtä rikas kuin +kelvollinenkin, ja Leena kyllä tiesi, että tytön puolelta ei ollut +mitään estettä. Tobias nyt kävellä turjotti uhkamielisenä, nolona ja +alakuloisena kodissa, hänen pitäisi päästä jonnekin muuanne unhottamaan +rippikoulussa tapahtunutta häpeää ja... Leena oli suunninnut kaikki +selväksi, niin että vanhan Tobiaan väitteet, joita ei ollutkaan monta +eikä nekään pitäviä, raukesivat kerrassaan, ja niin päätettiin, että +pojan piti jo huomenna lähteä joksikin ajaksi palvelukseen etäisen +sukulaisen ja vanhan tutun luo, joka oli kestkievarina jossakin +Pietarin puolisessa rajapitäjässä, sitäkin mieluisemmin sinne, koska +Tervolan kyläläisten oli käytävä kyydissä juuri siellä. + +Seuraavana päivänä lähetettiin Tobias ulos maailmaan sanallakaan +mainitsematta tuon pikaisen matkan syytä, jonka sentään tiesivät +kaikki, joihin se lähimmin koski. Kuin hän sanoi jäähyväset äidilleen, +Annille, vanhalle Viskarille ja jo istui reessä, sanoi hänen isänsä +kovaan: "hoida hevosta, sanon minä sinulle, ja pidä hyvä käytös," ja +lisäsi sitte hiljempaan: "jos menet Venäjän papin luo, niin piru sinut +perii." Katkeralla mielellä läksi Tobias ajamaan ja viimeksi näki Annin +itkuiset kasvot. Hän oli liian nuori, tunteakseen tässä elämänsä +käänteessä kyllästystä, hän toivoi vielä siksi paljon, että muutos +olisi tuntunut edes raskaaltakaan, mutta hän tunsi sydämmensä +syvyydessä, että suuri vääryys oli tehty hänelle. Se oli ensimmäinen +hallayö, kuin nyt kylmi ja kärvensi hänen sielunsa runsasta orasta. + + + + +VI. + + +Vammeljoki on pieni mitätön puro, mutta juuri ennen pääsöänsä mereen +paisuu se leveäksi ja syväksi ja voimakkaasti murtautuu harjanteen +poikki, joka on Äyräpäänseljän viimeisiä jyrkkiä ja korkeita haaroja. +Vammeljoki tekee täällä pitkän, virtapaikalta syvän lahden, joka on +väärän sarven muotoinen. Suun kummallakin puolella on korkeilla +rannoilla kauniita huviloita raittiin ja runsaan vihreyden keskellä. +Kuin Vammelsuusta -- se on lahden nimi joen suun paikoilla -- +matkustetaan kaakkoon päin pitkin hyvästi hoidettua vierutietä, on +kuljettava kymmenen tai kahdentoista virstan matka pitkin meren rantaa +viiden sadan tai enintään parin tuhannen askeleen päässä siitä. Tällä +rannikolla on pietarilaisten suosittu huvilakaupunki ja kylpypaikka +Terijoki, parin virstan päässä saman nimisestä asemasta. Meren ja +maantien välinen maa on jaettu pikku palstoihin. Niiden omistajilla on +siellä huvila toisensa vieressä, joista enimmät ovat rakennetut siihen +omituiseen puumalliin, jota sanotaan venäläiseksi, vaan joka on +suureksi osaksi saanut koristeitansa muun muassa suomalaisten kansain +ompelus- ja kangaskaavoista. Siellä on hakaristi, kaksoisristi, +nelikulma ja tähti, eli lyhyesti sanoen kaikki ne muodot, jotka +ennen muinoin pronssikaudella ja sitä ennen ovat olleet enimpäin +kansakuntain yhteisenä koristusaarteena. Toisellakin puolen tiestä on +huviloita, mutta toistaiseksi ei niin paljo eikä yhtä komeita kuin +uutisrakennukset merenrannalla. Sillä kaikki nämä huvilat ovat +uutisrakennuksia. Kymmenen vuotta sitte kasvoi rantavehnä +häiritsemättömän rehevänä hiekassa meren rannalla ja suikertelevat +variksenvarvut menestyivät hyvin mäntyjen keskellä. Urosteyrit pitivät +ritaritaistelujansa pienillä aukeilla, joita metsänhakkuu oli tehnyt, +ja oratuomien ja sanajalkojen välissä pyyteli tarhakäärme sisiliskoja +ja hiiriä. Nyt siellä kyllä on satakin komeaa huvilaa ynnä kasino eli +ravintola. Onpa sinne syntynyt pieni kesäteaatterikin tekemään +paikkakuntaa viehättävämmäksi. Mutta Terijoen suurin viehätys ja +kauneus on meri ja merenranta, tämä komea ranta ilman mitään kallioita +ja saaria, joka hienohiekkaisena ja loivana ulottuu Suomenlahdelle päin +ja muutaman sadan sylen leveydeltä seuraa merenpintaa ainoastaan +muutaman kyynärän syvyydessä, kunnes se äkkijyrkästi painuu +Suomenlahden pohjaa kohti. Se on siis oikea uimaranta, sellainen kuin +Ostendessa ja Trouvillessa. Näköala rantaäyräältä on viehättävä. +Etelästä päin näkyy tornirikas Kronstadt kuin varjokuva opaalin +karvaista taivasta vasten, ja sen takaa hieno savun karvainen juomu: se +on Inkerinmaa. Pohjoiseen päin tekee jyrkkä hietaranta viehättävän +kaaren nientä kohti, jossa Vammelsuun tullipaikka on yksinään äärimpänä +ulkona kuin kalalokki kuohuissa. Lännessä meri, ei koskaan +yhdennäköinen, aina uusimuotoinen, milloin välkkyvän kirkas kuin +juokseva metalli, milloin aaltojen ja kuohun vallassa. + +Siinä on lavein näköala, kuin missään on Suomen manterelta. Saaria ja +luotoja tapaamatta voi tästä purjehtia Nargön ja Vironmaan välitse ihan +suoraa suuntaa Itägötinmaan rikkaalle rannalle. + +Nyt oli ranta autiona, huvilat tyhjinä, ikkunat ja ovet lukittuina. +Villiviini kuistien ympärillä oli kääritty oljilla ja niinimatoilla; +kaprifolium makasi havujen ja lumen peitossa, nähden unta kesätuulista +ja linnun laulusta, auringon valosta ja helteisistä heinäkuun päivistä. +Ruusupensaat seisoivat okaisina, varret yhteen sidottuina. Mutta kuin +kesä tulee ja Pietarin kaunis maailma levittelee suurten humisevain +honkain alla riikinkukon-purstoansa harsopuvussa, kevyessä kuin +hämähäkin verkko, karttuunissa, kirjavassa kuin meissen-poslini, +suojana japanilaisia päivänvarjoja, suuria kuin jättiläistulpaanit, +omituisia Trouvillen hattuja, sekä kuka missäkin tallipojan puvussa +kuin hieno-ihoisia, mustasilmäisiä naisia ja hoikkia, kaunisvartaloisia +nuoria miehiä kävelee huolellisesti puhdistetuilla käytävillä ja +harvaruohoisilla nurmikoilla; silloin antaa viiniköynnös varjoa, +kaprifolium suloisinta tuoksuansa ja ruusupensas koreilee kauneimmassa +kukoistuksessaan. Mutta siihen oli vielä pitkä aika, sillä nyt oli +vasta aikainen kevät, niin aikainen, että vielä ei ollut kuulunut +leivoakaan. + +Vielä oli meri jäässä, kuin nuori Tobias Pullinen tuli tänne hevosineen +isänsä vanhalta ystävältä etsimään työtä. Ja työtä täällä oli +enimmäkseen talvet päästään, sillä useampia kuin yksi huvila kasvoi +lumeen meren rannalle tai maantien varrelle. Siellä oli aina kelpo +miehelle ja kestävälle hevoselle rahan ansiota puun, kiven tai muiden +rakennustarpeiden vedossa. Se huvilan (eli datshan, kuten niitä sillä +paikkakunnalla sanotaan) rakennus, jossa Tobias sai työtä, oli lähellä +Vammelsuuta, korkealla mäellä, josta oli laaja näköala meren jäälle. +Työmiesten joukossa oli kirvesmies, joka sanoi itseään Adamiksi, ja +sitä paitsi hänellä oli korea nimi Pihlhjerta, niin että hän varmaankin +oli jonkin vanhan aatelissuvun[2] jälkeläinen. Hän oli luonteeltaan +kummallinen, umpimielinen, jollaisia ei monta tavata näillä seuduin. +Hän oli enimmäkseen ääneti, ei oikeastaan sen tähden, että se olisi +ollut hänen luonteensa mukaista, vaan koska hänen koko sielunsa oli +kiintynyt yhteen ainoaan asiaan: uskonnon mietiskelemiseen. Huomaava +tarkastaja saattoi nähdä hänen usein työssäkin ajattelevan ihan toisia +asioita, kuin hänen kätensä tekivät. Hän enimmäkseen mietiskeli +vaikeimpia uskonnollisia asioita, ja jos joku alkoi puhetta mistään +sille alalle kuuluvasta kysymyksestä, silloin Adam Pihlhjerta puhui, +puhui niin, että lihava kestkievari, jonka talossa hän asui, hänen +vesitautinen vaimonsa ja heidän pyöreä, punakka tyttärensä Kaisu, +joilla kaikilla oli tavattoman sukkela kieli, ihan peloissaan +pakenivat. Adam oli paljon kuljeksinut maailmassa; Pietarissa hän oli +kuullut metodisteja, Ruotsin Pohjanmaalla laestadilaisia, Vaasassa ja +Lohtajalla hihhuleja. Kaikilla näillä lahkoilla, jotka koskettelemalla +ihmisen tuntoa tärisyttävät koko hermostoa, saadakseen aikaan +herätystä, on suunnaton valta yksinkertaisten luonteiden yli. +Adamiinkin olivat nämä opit vaikuttaneet ihan sydämmen pohjaan asti. +Heräys oli eräässä rukouskokouksessa tullut hänelle sellaisella hengen +voimalla, että hän oli mielenliikutuksen kiihkossa huutanut veljille: +minä näen Jumalan pyhyydessänsä. Vaahto oli juossut häneltä suusta, ja +tunnottomana oli hänet kannettu pois huoneesta. Sittemmin hän oli ollut +vanhimpain hihhulien luona opissa, tutkinut Laestadiuksen postillaa ja +raamatusta varsinkin vanhan testamentin profeettoja ja ilmestyskirjaa. +Hänellä kun luonnostaan oli terävä järki, vilkas mielikuvitus ja +tunteellisuus, niin hän tuota pikaa oli ylennyt etevimmäksi sen lahkon +saarnamiehistä. Veljien lähettiläänä ja apostolina oli hän kulkenut +pitämässä rukouskokouksia, antanut anteeksi syntejä ja kätten päälle +panemisella vuodattanut pyhän hengen moneen sataan innokkaasen +uudesti-syntyneesen. + +Adam oli suurikasvuinen, vahvaruumiinen mies ja pinnalta +karkeatekoinen, mutta sisältä ihan toista lajia. Hänellä oli sukkela +ymmärrys ja kekseliäs kieli, paljo raamatun taitoa sekä kykyä käyttää +ajatusvoimaansa johtopäätöksiin yhtä viisaasti kuin kuudennentoista +vuosisadan skolastikot. Väitellessä uskosta, sen olemuksesta, +herätyksestä, vanhurskauttamisesta ja muista sellaisista asioista pani +hän usein varmimmatkin papit ahtaalle. Hän oli peljättävä vastustaja, +oikea perustusten järkyttelijä, mutta verraten mitätön, milloin hänen +tuli tyynesti vaikuttaa hengen palveluksessa, kehoittaa, rohkaista, +virvoittaa ja lohduttaa; sillä hänen sielunsa oli niin täynnä mietteitä +uskosta, oikeasta uskosta ja uskon oikeasta olemuksesta, että siihen +tuskin jäi mitään tilaa rakkaudelle. + +Tämän apostolin kanssa sai Tobias yhdessä asua renkituvan vieressä +pienessä huoneessa, joka oli täynnä metsästys- ja kalastuskaluja, +verkkoja ja rysiä, sampanjapullon kaltaisia kapeita ja tiheitä +nahkiaismertoja sekä linnustuskuvia. Siinä oli telkkäin, kuikkain, +koskeloiden, metsähanhien, lokkien, allien, heinäsorsien ja kaikkein +merilintujen kuvia, monta kappaletta kutakin seinillä, orsilla, uunin +reunuksella ja ikkunanlaudoilla. Niitä vourattiin kesät päästänsä +pietarilaisille huvilinnustajille. + +Tottunut tutkimaan sydämmiä, tarkastamaan ihmisten puheita ja niistä +tekemään johtopäätöksiänsä heidän sisällisestä sielun elämästään, +käsitti Adam Pihlhjerta heti, että hänen nuori kumppaninsa Tobias +Pullinen ei suinkaan ollut säännöllisessä mielen tilassa. Eräänä iltana +hihhuli katsoi sopivaksi tehdä rynnäkköä muutamilla raamatun lauseilla: +"katso, nyt on otollinen aika, nyt on autuuden päivä"; "kolkuttakaa, +niin teille avataan" j.n.e. + +Mutta häntä kohtasi vastustus, niin kiivas, että Adam vähäksi ajaksi +ihan ällistyi. Monivuotiset kärsimykset ja orjuus ikeen alla, +kirkkoherra Brandtin vääryys, Anni, jonka hän katsoi ainiaaksi +kadottaneensa, mustasukkaisuus, aiottu meno Venäjän uskoon, kaikki nyt +kokoutui Tobiaan ja sanan välille, jota kohtaan nuorukaisessa paloi +oikea viha. + +Adam hymyili itsekseen tyytyväisesti. Sellaisen raivokkaan vastustuksen +syynä täytyi olla syvä sydämmen suru. Sellaisia hehkuvia ja tulisia +luonteita kuin Tobias ei ollut vaikea koota Herran viinamäkeen. +Kylmäin, hiljaisten luonteiden oli vaikein löytää ahdasta porttia, joka +vie elämään. Hän antoi Tobiaan olla rauhassa pari päivää, mutta alkoi +rynnäkön toisesta kohdasta, josta oli huomannut Tobiaan syttyvän kuin +sähkökipinästä, ja se kohta oli valtionkirkon papit. + +Kuin Adam ryhtyi siihen asiaan ja luki kaikki kammottavat sanat, kuin +profeetat olivat lausuneet Baalin papeista, ja niitä nyt sovitti Herran +viattomiin palvelijoihin, silloin Tobiasta värisytti; Adamin puheen +kammottava hehku ja raamatun mahtavat sanat pakottivat hänet +äänettömäksi, sillä hän tunsi, että tämän miehen kanssa ei käynyt +leikitellä, ja huomaamattansa hän alkoi kartella häntä. + +Talvi oli vähitellen kulunut, päivät oli tulleet pitemmiksi, ihanat +auringonlaskut hehkuvain punapilvien taa ja purpuraliekkejä ylös +keskitaivaalle asti, se kaikki ennusti kevään tuloa. Talvi oli ollut +vähäluminen. Huhtikuun aurinko oli sulattanut pois senkin vähän. Jää +oli hauras ja vanhuudesta heikko, rannoilta täynnä suuria, mustia +reikiä. Varikset olivat nyt enää ainoat, kuin uskalsivat mennä jäälle +kalastelemaan avannoista. Etempänä kuohuivat jo vapaina aallot +korkeaksi kasautunutta ajojääreunaa vasten, joka välkkyi auringon +paisteessa niin, että silmiin koski sitä katsella. Siellä täällä +suojapaikoissa, joihin aurinko paahtoi kuumimmasti, olivat katinnauris, +nokkoset, kevätsipulit ja muutamat muut kylmää pelkäämättömät kasvit +uskaltaneet pistäytyä esiin. + +Adam oli joka ilta ja joka pyhä, välistä arkipäivinäkin saarnannut ja +puhunut milloin missäkin, milloin työmiehille salvoksella, milloin +kalastajille rantakylässä, milloin rautatien-väestölle asemalla. Yksin +lihavalle, puhlakalle kestkievarillekin ja hänen vesitautiselle +vaimollensa oli hän esittänyt uskonoppiansa. Vaimo, joka jo oli ehtinyt +elämän siimesrinteelle, oli liiallisesta kahvinjuonnista ja muusta +hyväin päiväin pidosta heikko, niin että häntä kuljeteltiin tuvassa +yksinkertaisessa pyörätuolissa. Lihava tytärnahjus Kaisu, joka näytti +kerran tulevan äitinsä vertaiseksi äsken mainitussa kohdassa, ei +myöskään päässyt kuulematta hänen puheitansa. Vaan Adamin sanat alussa +olivat kuin kivistöön kylvetyt. Näytti ihan siltä, kuin tämä +vastahakoinen suku ei ollenkaan olisi kyennyt ottamaan vastaan hänen +kylvöänsä. Myöhemmin kevättalvella, varsinkin sitte, kuin hän oli +asemamiehien joukosta saanut hartaan liittolaisen, Ivar Lehtisen, oli +kuitenkin aina joku tuntenut Herran sanan voimaa. Mutta suurta +kokousta, jota hän innokkaimmin toivoi ja joka hänelle olisi ollut +erittäin tärkeä, hän ei ollut saanut aikaan. Hän ei ollut voinut tehdä +suurta rynnäkköä, ei isoa hengellistä valloitusta. Nämä kaupustelevat +maanviljelijät olivat nähneet minkä mitäkin ja liikkuneet kuka +missäkin, niin että heistä ei ollut niin helppo saada selkoa kuin +yksinkertaisemmasta ja luonnollisemmasta sisämaan kansasta. + +Oli lauantai-ilta. Työväki oli kokoutunut kestkievariin, sillä sen +isäntä oli jonkinlainen asiamies. Hän oli suostunut maksamaan +päiväpalkat työväelle, ja puolen tunnin päästä oli se maksu tapahtuva. +Paitsi työväkeä oli sinne kokoutunut joukko muitakin, sillä ilta oli +kaunis ja kestkievaritalo kyläläisten kokouspaikka kävelyillä joutavina +iltoina. Oli sinne tullut paljo vaimoväkeäkin, toivoen saavansa jo +kauan luvattua tilapäistä tanssia. Kestkievarin suuressa tuvassa istui +nyt kuitenkin vain viisi kuusi henkilöä. Etimpänä ikkunan edessä istui +vesitautinen pyörätuolissaan, jota vastoin Adam seisoi uunin edessä, +tirkistellen tuleen ja tuon tuostakin sivellen tuuheaa, pörhöistä +tukkaansa niskasta ylös päin. Kestkievari järjesteli pöydällä +kopeekoita, ruplia ja joitakuita sekaan eksyneitä markkoja yhtä +korkeihin kasoihin ja samalla lörpötellen minkä mitäkin joutavaa. Muuta +ääntä ei kuulunut tuvassa. Uunituli ja ilta-aurinko taistelivat +vallasta suuressa huoneessa, ja nähtävästi oli tuli pian voittava, +sillä ilta-auringon valo väheni, mutta tulen hehku kasvoi kasvamistaan. + +Kestkievarin yhä ladellessa ajatuksettomia, mitään tarkoittamattomia +sanoja tuli lihava ja rehevä Kaisu, kantaen pienessä kupissa äsken +siivilöityä maitoa. Hän meni uunin luo, jossa Adam seisoi, ja pani +maitokupin uunin alle komeroon. Kotoinen tarhakäärme oli taas alkanut +kesäelämäänsä. Se oli jo viikon päivät joka ilta madellut esiin +tavallisesta reiästään uunin alta ja oli epäilemättä tuleva tänäkin +iltana. Toiset eivät tuota huomanneet miksikään, mutta Adam, joka +käärmettä katsoi perkeleen, maailman ja meidän oman lihamme kuvaksi, +lohikäärmeeksi, kiusaajaksi paratiisin yrttitarhassa, hän, joka oli +raamatusta oppinut koko semiläiskansan kiihkeällä vihalla vainoomaan +tuota ihan viatonta ja hyödyllistä eläintä, kiihtyi kovin, että voitiin +kärsiä sellaista petoa, vieläpä elättääkin sitä. + +Kestkievari hymyili mahtavasti ja alkoi uutta lorua käärmeistä ja +tarhakäärmeistä. + +"Niin, kussakin maassa on omat tapansa; eikö teidän pitäjässänne ole +tarhakäärmeitä? Me uskomme käärmeen tuovan onnea taloon. Ettekö te, +Adam Pihlhjerta, ole kuullut puhuttavan käärmeiden kuninkaasta ja +valtakunnasta? Vai ette! + +"No, olkaa nyt hiljaa pari minuuttia, niin saatte kuulla sen tarinan, +ja jos olette oikein hiljaa, niin saatte nähdä käärmeen itsensäkin; +kyllä se tulee, aurinko on jo laskeutunut. + +"Niin, nähkääs, siellä käärmeiden valtakunnassa asuu käärmeiden +kuningas.[3] Hänellä on päässä jalokivistä säteilevä kultakruunu. Jos +uudenkuun aikaan mennään ulos koiran kanssa, jolla on ruskeat pilkut +silmäin päällä, niin välistä se näyttäytyy. Käärmekuningas on +onnettomuuksien, kipujen ja kuolemantautien valtias. Kuin hän syksyllä +kutsuu kokoon suomuksiset alammaisensa ja jokukaan niistä jää +tulematta, niin hän ottaa selon, onko sitä pahoin kohdeltu siinä +talossa, jossa se on asunut, ja jos niin on, lähettää hän tauteja ja +onnettomuutta siihen taloon. Sen tähden, kun käärme on kerran tullut +meille, syötämme me häntä hyvin, varsinkin rieskamaidolla, jota joka +ilta pannaan sen reiän luo. Kahdeksantoista vuotta on meidän +kotikäärmeemme juuri auringon lasketessa, jos vain on hiljaista, tullut +tuosta reiästä. Kahdeksantoista vuotta on minulla ollut onnea ja +menestystä ja -- mutta kas, tuossahan tuo onkin meidän pikku +kotikäärmeemme. Terve tuloa, terve tuloa käärmehinen, kotitonttu ja +onnen tuoja." -- Ihan oikein, kestkievarin hiljaa puhellessa ja +kaikkein hiljaa kuunnellessa hänen taikauskoista tarinaansa, hänen +pitkiä lauseitaan, monia sanojaan ja laveita toistelujaan oli +tarhakäärme tullut esiin kolostaan. Pieni pää, kuun muotoiset pilkut +silmäin takana, liikkui edes takaisin ikään kuin tähystellen. Käärme +matoi hitaasti ja rapisten, sillä nyt oli sillä ensimmäinen nahan +vaihdosaika; nahka oli jo repaleina vatsapuolelta. Se asettui kiemuraan +ja siten nosti noin kolmannen osan pääpuoltansa ylös ja taivutti sen +maitokupin laidan ylitse. Kaksihaarainen kieli liikkui koko ajan kuin +kellon heiluri taikka haparoivan hyönteiset tuntosarvet. Käärme painoi +osan päästänsä maitoon ja alkoi imeä sitä. Adam, joka seisoi ihan uunin +vieressä ja oli hyvin liikutettuna kuunnellut kestkievarin kertomusta +ja nyt inhokseen nähnyt tuon matelevaisen, polkasi yht'äkkiä kenkänsä +kannan käärmeen reikään, sieppasi nopeasti kuin leimaus peljästynyttä +ja sihisevää petoa niskasta ja kiroten sinkautti sen palavaan tuleen. + +Julmissa tuskissa väännähti elukka pari kertaa, sitte oli kaikki +lopussa, ainoastaan musta, haikuava juomu hehkuvilla hiilillä osoitti +paikkaa, jossa yksi elämä oli tuskiinsa sulanut. + +Vihan puna nousi kestkievarin lihavalle, kiiltävälle otsalle. Hän +yritti juuri niin pontevasti, kuin saattoi, ojentamaan onnensa merkin +tuhoajaa, kuin Adam kovalla äänellä huusi hänelle: "Sinä, Belialin +poika! Herran Jumalasi olet sinä unhottanut; mutta kuten Baalin papit +palvelet sinä huoneessasi käärmettä, sitä vanhaa perkelettä, jonka +vaimon siemen on rikki polkeva. Kuinka sanoo Herra: 'Ei sinun pidä +tekemän sinulles kuvaa eikä minkään muotoa, niitten, kuin ylhäällä +taivaassa ovat, eli niitten, jotka alhaalla ovat maan päällä, eikä +niitten, jotka vesissä maan alla ovat. Ei sinun pidä kumartaman eikä +myös palveleman niitä; sillä minä Herra, sinun Jumalas, olen kiivas +Jumala.' 'Katso, minä annan tulla pahuuden sinun päälles, ja otan sinun +sukukuntas pois, ja teen sinun huonees niin kuin Jerobeaminkin huoneen +ja niin kuin Besan, Ahian pojan huoneen sen vihoittamisen tähden, kuin +sinä vihoittanut olet. Ja minä lähetän sinulle rangaistuksen ja sinun +palvelijais ja sinun kansas päälle, ja minä lyön sitä ruttotaudilla, +että sen täytyy hukkua maan päältä.'" + +Nämä hirvittävät sanat, noukitut kirous- ja uhkausrikkaista Israelin +kansan historiakertomuksista, vaikuttivat yhtä hyvin nyt kuin +muinoinkin. + +Kestkievari oli vaiti; hänen lihava ihonsa muuttui talin karvaiseksi. +Hänen vesitautinen vaimonsa katsoa tuijotti peljästyksissään +lainsaarnaajaan. Mutta lihava Kaisu, jonka veltot hermot olivat +upoksissa kalpean lihan sisässä, parahti säikäyksestä ja painui +hysteerisen itkun voimasta penkille uunin viereen. Toisia se itku vielä +enemmän säikytti ja vavisten sanoivat muutamat: "Adam on oikeassa, Adam +on oikeassa." + +Hyväksyminen innostutti hihhulia. Hän sivalsi kädellään pörhöistä +tukkaansa niskasta ylös päin, astui keskelle lattiaa, ummisti silmänsä +puoleksi ja sinkautteli tottuneella kielellä Herran rangaistuksia kuin +tulisia nuolia syntistä kansaa vastaan. Kova puhe ja parahdus +houkutteli sisään nekin naiset ja työmiehet, jotka olivat seisoneet +ulkona. + +"Mitä varten te tulitte tänne?" jatkoi hän. "Te olette tulleet +tanssimaan ja elämään haureudessa, juomaan tuota perkeleen polttavaa +juomaa, joka nyt kutittaa teidän kitaanne ja kurkkuanne, mutta joka +viimeisenä päivänä polttaa teitä kuin tuliset käärmeet korvessa, kuin +helvetin kuumin hehku. Te tulette tänne palvelemaan Babelin Beliä, sitä +suurta porttoa, kumartamaan käärmeitä ja kaikkea kuin matelee synnin +liassa ja loassa. Mutta mitä olette löytäneet täällä? Jumalan +palvelijan, Herran profeetan olette löytäneet niin, kuin Ahab muinoin +kerran löysi Jumalan-miehen Eliaan. Sillä Jumalasta minun puheeni on; +hänen sanaansa minä perustun. En minä puhu itsestäni, vaan Herra on +käskenyt. Eikö sanota Psaltarissa (116:10): niinä uskon, sen tähden +minä puhun; ja eikö Herra itse sanonut: menkää ulos kaikkeen maailmaan +ja saarnatkaa minun evankeliumiani! Ja kuinka sanoo apostoli (Room. +10:8): Se sana on juuri sinun tykönäs, nimittäin sinun suussas ja +sydämmessäs; tämä on se sana uskosta, jota me saarnaamme. Kelle antoi +Jesus pyhän Hengen? Antoiko hän sen leviitoille, antoiko hän sen +kirjanoppineille? Ei, ja tuhat kertaa ei, vaan hän antoi sen meille +uskovaisille, meille, jotka tunnustamme häntä. Meillä on pyhä Henki, +minulla, sinulla, teillä kaikilla, jos te vain uskotte. Ei hän sitä +antanut farisealaisille, ei kirjanoppineille, noille ylpeille +virkapapeille, joita Helsinki nyt, kuten muinoin Jerusalem, sulloo +meille. Ne ovat palkkapaimenia, valkeiksi siveltyjä hautoja, ne ovat +sammakoita, jotka tulevat suuren lohikäärmeen suusta, uskottomia +paimenia, jotka näyttävät sitä tietä, joka vie kadotukseen, he ovat +astioita, täynnä saastaisuutta, mutta ulkoa kiiltävät ja kirkkaat. Ja +niin kuin minä viskasin käärmeen tuleen, niin Herran käsi heidät +viimeisenä päivänä heittää ijankaikkiseen pätsiin, ja siellä he +sulamistaan yhä sulavat eivätkä kuitenkaan kuole, sillä heidän vaivansa +elävät ijankaikkisesta ijankaikkiseen. Sinne hän lähettää teidätkin, te +kaikki uskottomat, jotka ette tunnusta, mitä minä nyt opetan." + +Hänen äänensä jyrinä hiljeni ja pyhä kiivaus lauhtui. Hän pyyhki hikeä, +jota mielenliikutus oli nostanut hänen kasvoilleen, ja sanoi +lempeämmällä äänellä: "Niinpä tunnustakaa nyt syntinne, ripittäkää +itsenne ja tulkaa minun tyköni; minä, joka olen armoitettu ja täytetty +pyhällä Hengellä, annan teille anteeksi teidän syntinne. Mutta älkää +langetko polvillenne, sillä se on pakanain ja publikaanien tapa. +Seisokaa suorana ja kovalla äänellä tunnustakaa syntinne minulle, +Herran valitulle!" + +Nyt eräs ratavartia, Adamin innokkaimpia oppilaita, astui profeetan +eteen ja ihmisjoukon sanomattomaksi hämmästykseksi lausui: + +"Minä tunnustan syntini seurakunnan edessä. Herra, katso, palvelijasi +on rikkonut sinua vastaan. Kaksi vuotta sitte minä petollisesti anastin +tältä kestkievariltamme kahdeksan markkaa ja yhden ruplan. Kas, tässä +minä maksan ne sinulle takaisin." + +Adam otti rahat, antoi ne kestkievarille, laski kätensä syntisen pään +päälle ja lausui: + +"Mateus sanoo 9:nen luvun 6:ssa värsyssä: Teidän pitää tietämän ihmisen +pojalla olevan valta maan päällä synnit anteeksi antaa. Minä olen +ihmisen poika, isästä siinnyt ja vaimosta syntynyt, ja minä todistan, +että sinun syntisi ovat anteeksi annetut; ja katso, koska sinä olet +uskossa omistanut syntein anteeksi antamisen, vuodatan minä sinun +sieluusi pyhän Hengen; hän olkoon sinun kanssasi nyt ja aina. + +"Tulkaa, tulkaa", jatkoi hän, "te eksyneet lampaat Israelin +sukukunnasta, tulkaa yhä useampia, sillä nyt on otollinen aika, katso, +nyt on autuuden päivä." Ja vesitautinen, jonka ei kukaan ollut moneen +vuoteen nähnyt liikahtavan tuolistansa omin voimin, sanoi nyyhkyttäen: +"minä tahtoisin tulla, mutta minun ruumiini on kuin pois kuihtunut." + +Profeetta kääntyi häneen päin ja sanoi juhlallisen vakavasti: "nouse +ylös, tyttäreni, sinun uskos on tehnyt sinut terveeksi." + +Ja sairas nousi varovasti paisuneiden jalkainsa varaan ja hoiperteli +väkijoukon kauhuksi lattialle. + +"Ihme, katso ihmettä!" kuului ääniä, ja naiset panivat vavistuksissaan +kätensä ristiin. Adam astui ylevästi ja voittoisasti hänelle vastaan, +otti häntä kannattaen kainaloista ja sitte, kuin hän tunnusti myöneensä +miehensä tietämättä talon tavaroita ja laiminlyöneensä Jumalan sanaa, +antoi hänelle anteeksi ja talutti hänet takaisin paikalleen. + +"Ihme, ihmetyö! Eikö hän totisesti ole Herran profeetta!" Ja liikutus +levisi kuin taudin rutto läsnäolijoihin. Yhä ylemmäksi nousivat laineet +sairaissa omissatunnoissa ja kuohuvissa sieluissa. Siitä tuli kauhun +juhla. Ahdistus jo ammoin sitte tehdyistä synneistä nosti hien otsalle +ja tunnustuksen huulille, ja siellä tunnustettiin syntejä, joita +tuntikausi sitte ei kukaan olisi ilmaissut, vaikka olisi uhattu kiskoa +kieli suusta. Synnit, jotka äsken näyttivät niin mitättömiltä, niin +ihan joutavilta, kaikki ne nyt nousivat ylös ajan pimeydestä ja +tomustuneen unhotuksen peitosta. Jokainen muisti nyt pelolla, +joka melkein näytti mielipuolisuudelta, noita syntejä, jotka ennen +olivat olleet keveät kuin untuvat voikukan siemenkoterossa, kuin +hiirenherneet lasten helminauhassa. Nyt, nyt olivat ne tästä hirveästä +kuritussaarnasta kasvaneet suuriksi, raskaiksi kivenmöhkäleiksi, jotka +painoivat ja rasittivat syntisen sielua. Ja runsaasti vuodattaen +katkeria kyyneleitä täytyi heidän tunnustaa ja saada syntiselle +sydämmelleen helpotusta anteeksiantamisen voimasta. Sill'aikaa kuin +muutamat itkien polvillansa vääntelivät käsiään, kiiruhti jo toisia +Adamin luo, joka liekitsevänä uskoninnosta sekä valtansa ja asemansa +tuntevana valtaavan levollisesti jakeli anteeksi antamisen suloista +palsamia murheellisille sieluille ja sairaille omilletunnoille. Ei +kukaan olisi tänä hetkenä voinut olla tunnustamatta tämän lahjakkaan +hengen arvokasta vakavuutta eikä hänen katseensa voimaa, joka kukisti +kaikki. + +"Herran rauha olkoon teidän kanssanne! Autuas se ihminen, jolle Herra +ei lue hänen pahoja tekojansa, jonka hengessä ei mitään vilppiä ole. +Herran ääni käy voimassa. Hänen äänensä särkee Libanonin sedripuut ja +hyppyyttää niitä kuin vasikkaa sekä Libanonin ja Sirionin niin kuin +nuorta yksisarvista. + +"Ja sinä, ylpeä Tobias!" Hän kääntyi, täynnä pyhää kiivautta, häneen +päin, osoitti häntä ja sanoi: "älä paaduta sydäntäsi tänään, vaan +muista, että helvetin koura on tarttunut sinuun ja kuoleman paula +pudonnut sinun päällesi!" + +Tobiaan kasvot sävähtivät kalpeiksi kuin haamun, hän horjahti ja kaatui +kuin salaman lyömänä maahan, ryömi vavisten hihhulin luo ja sanoi +kuiskaamalla: + +"Totisesti, minä olen suurin kaikista syntisistä; minä olen pettänyt +herran Sebaotin." Ja nyt hän kertoi, minkä vääryyden hän oli kärsinyt +kirkkoherra Brandtilta, että hän oli aikonut luopua lapsuutensa +uskonnosta, että ainoastaan isän uhkaus oli pidättänyt häntä siitä, ja +nyt -- Siinä keskeyttivät häntä nyyhkytykset, niin hillittömät, että +hänen oli mahdoton puhua enää sanaakaan. Kaikki mitä hän oli kärsinyt +ja rikkonut näinä viikkoina, kaikki, mitä hän oli kadottanut, lapsuuden +usko, äiti, Anni, kaikki tuli nyt yht'äkkiä hänen päällensä. Kaikkea +näkemään aukesivat kerrassaan hänen silmänsä. + +Adam seisoi hetkisen hämmästyksissään, siinä oli tunnustus, jollaista +hän ei vielä koskaan ollut saanut keltään armon etsijältä. Hän vähään +aikaan ei tiennyt itsekään, mitenkä käsittäisi Tobiasta, mitenkä +antaisi hänelle anteeksi. Hetkisen hän oli epätietoinen, mutta hän +huomasi, miten kaikki ihmiset hehkuvin katsein tähystelivät hänen +kasvojansa; jos hän nyt oli neuvoton, niin heti meni hukkaan kaikki, +mitä hän oli voittanut taivaalle. + +"Nouse ylös, poikani", sanoi hän hitaasti; "sinä olet lähempänä +vapahdustasi, kuin itse luuletkaan. Sillä autuas on se, joka ei vaella +jumalattomain neuvossa, eikä seiso syntisten tiellä, eikä istu, kussa +pilkkaajat istuvat. Siitä nyt näet, mitä ne ovat nuo valtionkirkon +papit? Susia lammasvaatteissa he ovat. He antavat kiviä leivän sijasta. +Sinä olet eronnut nyt heistä kaikista. Tule nyt Herrasi laumaan; me +yksin olemme oikeat uskovaiset. Täällä kuohuu Herran armon lähde. Sinun +syntisi annetaan sinulle anteeksi." + +Ja ihastuksissaan, onnellisena nyt jo kuukausia kestäneiden +hengellisten tuskain jälkeen syleili nuorukainen Adamia. + +"Autuus, autuus, armo ja vapahdus!" kuului ihmisjoukosta. Riemuiten +uskon kiivaudesta ja palavuudesta huutelivat he halleluja! ja hosianna! +jota paitsi kuului lyhyitä, kimakoita, hysteerisiä älähdyksiä ja +huokauksia sekä noita hih! ja hu! joista tämä lahko on saanut nimensä. +Huutaen Sebaot, Sebaot, ylkä tulee! alkoivat he veisata virttä, jossa +miesten passo-ääni jymisi kuin meren kohina, keskenkasvuisten poikain +terävät äänet kuin kalalokin kirkuna tuulella ja naisten kimakat +sopraanot kuin rantaraukan valitus. Monilla lirityksillä ja +hidastuksilla nousivat pyhät sanat ylös kohti kevätyön vaaleaa +taivasta: + + Jumala ompi turvamme + Ja apu tuskissamme, + Siis hänehen me luotamme + Eläissä, kuollessamme; + Maa, meri, ilma pauhatkoot, + Maan alle vuoret vaipukoot, + Ei peljätä se meitä. + + Maan perustukset tärisee, + Kun Herran ääni kaikuu, + Kuninkaat, vallat värisee, + Päämiehet maahan vaipuu; + Mutt' meill' on Herra Jumala, + Kuin vartioitsee laumaansa, + Päältämme vaarat torjuu. + +Tuntikausi toisensa perästä kului rukoillessa, veisatessa ja sanaa +selittäessä. Myöhään sytytettiin viimeinkin kynttilät ja pyhiä +lupauksia otettiin ja annettiin. Moni oli ainoastaan peljästynyt, mutta +moni myöskin lämminnyt. Moni juomari palasi kotiinsa, mielessä luja +päätös lakata juomasta. Moni, joka oli luullut itseään valkoiseksi ja +puhtaaksi, näki, että hänessä olikin syntiä ja viheliäisyyttä, ja +monivuotiset vihat ja riidat sovittiin käden lyönnillä ja rauhan +suuteloilla. Onnellisina, tyytyväisinä ja paremmin varustettuina synnin +kiusauksia ja perkeleen viettelyksiä vastaan läksivät veljet ja sisaret +pois kukin kotiinsa. Yö levitti hämäräänsä ja uni vuodatti rauhaa +näihin sydämmiin, jotka äsken vapisivat Herran vitsan alla. + +Hihhulisaarnaaja mennessään levolle sanoi iloisena ja tyytyväisenä: +"pyhä Henki on tehnyt tänään suuria ihmeitä." + + + + +VII. + + +Pari viikkoa oli kulunut siitä merkillisestä kääntymyspäivästä; Adam +Pihlhjerta oli ahkerasti käyttänyt tätä aikaa herätyssaarnain ja +rukousten pitoon sekä veisuusen. Laestadiuksen postillasta oli hän +lukenut voimakkaimmat kappaleet. Vähitellen oli hän alkanut +kuulijoillensa istutella hihhulien opin uskonkappaleita ja ilokseen +huomannut heidän yhä enemmän vakaantuvan opissa. Tosin oli sellaisiakin +pilkkaajia, joihin mitkään vakuutukset eivät pystyneet, mutta kuin enin +osa sentään oli Adamin uskolaisia, niin hän ei pitänyt lukua heistä. +Päin vastoin oli se toiselta kannalta katsoen helpompikin hänelle. Hän +saattoi nyt oikein persoonallisesti kääntyä muutamien harvain puoleen, +oikein maalata heidän syntinsä ja kauhistuttaa uskovaisia. Tobias oli +melkein hurjan haaveksivasti kiintynyt tämän lahkon oppiin. Hänellä kun +oli kevyt mieli, niin jotenkin vähä voi hänet herättää ja vetää +mukaansa, ja se usein auttoi hänet pahimpain vaikeuksien yli. Tosin +pienetkin ikävyydet samasta syystä tekivät hänelle elämän +tukalammaksi, kuin olisi ollut tarpeen. Nyt kuitenkin pitkän +levottomuus-, kärsimys-ja ahdistusajan jälkeen Adamin sanat olivat +saattaneet hänet sellaiseen tilaan, että elämä hymyili hänelle, +levottomuus oli karkoitettu ja rauha asui taas hänen sielussansa. Sen +sopusoinnun tunnossa kirjoitti hän äidilleen kirjeen, pyytäen, kuten +Adam oli neuvonut yleisin sanoin, hartaasti anteeksi, luvaten parantua +sekä kuvaten mielensä muutoksen ja uskonsa ja luvaten kohta palata +kotiin. Hän tahtoi ainoastaan saada loppuun työnsä, jonka oli alkanut, +kuulla Adamin saarnoja ja selityksiä ja sitte kevätpuoleen palata. Hän +pyysi myöskin kertomaan terveisiä isälle. + +Yksi, johon hengen voima ei vähääkään koskenut, oli lihava kestkievari. +Hänen hitaassa sielussaan ei ollut mitään pohjaa, johon sana olisi +voinut sattua, ei ollut mahdollinen karvaimmillakaan sanoilla, +järkevimmilläkään syillä herättää häntä, lyödä kipunoita hänen +sielustansa. Se oli samaa kuin lyödä puuvillaan tai untuviin, ei siitä +ollut mitään hyötyä, siinä ei näkynyt edes lyönnin merkkejäkään. Hän ei +ruvennut edes vastustamaankaan tätä liikettä ennen, kuin kuukauden +lopulla, kuin hän suureksi peljästyksekseen huomasi oluen ja viinan +menekin melkoisesti vähenneen. Ei kukaan tahtonut juoda hänen +houkuttelevia tavaroitansa, kaikkein vähimmin, kuin profeetta itse asui +hänen tykönänsä. Se oli toki liikaa. Nyt hän vähitellen kuohutti +mielensä suutuksiin. Se viha kohtasi ensin vesitautista vaimoa ja +Kaisua, jotka molemmat olivat sydämmestään ja sielustaan suostuneet +Adamin oppiin. Kaksikymmenvuotisen rauhallisen elämän jälkeen alkoivat +nyt vanhoilla päivillä avioriidat. Vaimo puolusti Adamin korkeaa +lähetystä ihmetyöllä, jonka Hän oli tehnyt, kuin antoi hänelle voimaa +käydä. + +"Älä lörpöttele", tiuskasi kestkievari, "kyllä sinä voit astua, kuin +vain viitsit; mutta sinä et viitsi; älä hulluttelekaan ihmeistä." + +Kuitenkaan ei hänellä ollut ryhtiä eikä voimaa estää rukous-, +veisuu- ja ripityskokousten pitoa kolmekin kertaa viikossa hänen +tuvassaan. Adamilla kun oli suuri kyky hallita ja vallita, niin hän +olisi tuota pikaa ottanut koko isännyyden häneltä, jos hän ei olisi +Kaisun ja vesitautisen tähden ja Tobiaan hartaasta pyynnöstä viimein +päättänyt muuttaa pois kestkievaritalosta kalastajan mökkiin joen +suuhun. + +Muutamien päiväin kuluttua siitä, kuin Tobias muutti pois +kestkievarista, tuli mies anniskelutupaan, joka oli suuri huone, +sievistetty helakan sinisillä seinäpapereilla ja koristettu muutamilla +Iljinin kivipainon tuotteilla sekä asetuksilla ja hintaluetteloilla. +Tämän kaiken päälle olivat kärpäset, savu ja ruuan katku levittäneet +keltaharmaata ja siten hiukan himmentäneet muuten kirkasta väriä. Mies +kävi hyvin varmasti ja arvonsa tuntevasti istumaan paraasen paikkaan ja +esitti itseään isännälle Viipurin läänin kuvernöörin määräyksellä. +Juodessaan väkevää rommitotiansa aukoi hän ja silitti kiiltäväksi +kulunutta polveaan vasten erään paperin, katsoa tirkisteli ja luki +hyvin arvokkaasti näin: + + "Sitten kuin nimismies ... piirissä Viipurin lääniä on Kuvernöörin + virastolle ilmoittanut, että niin suuri joukko irtainta väkeä, + veijareita y.m. on kokoutunut ... aseman seuduille, että hänen on + mahdoton yksinään yllä pitää järjestystä siinä laajan piirinsä + osassa, Kuvernöörin virasto täten määrää entisen lääninkanslistin + Karl Napoleon Jurvelinin auttamaan piirin vakinaista nimismiestä + pitämään yllä järjestystä varsinkin siinä sanotun piirin osassa, + joka on huvilanomistajille palstoitettu, ja saa Karl Napoleon + Jurvelin" j.n.e., j.n.e. + +Karl Napoleon Jurvelin nuolasi ohuita huuliansa, tirkisteli, kuten +hänellä oli tapana, imi voimakkaasti piippuaan, käänsi kokoon +määräyksensä ja katsoi mahtavasti kestkievariin; siitä katseesta voi +kuka hyvänsä nähdä "katsos minua, sellainen mies minä olen". + +Kestkievari kumarsi ja moneen kertaan toistelluilla korusanoilla lausui +olevansa vakuutettu, että herra Karl Napoleon Jurvelin juuri oli sopiva +mies siihen hankalaan toimeen ja että hän saattaisi koko kunnan +kiitollisuuden velkaan, jos hän voisi toimittaa, paitsi muita, erään +Adam Pihlhjertan, irtolaisen ja veijarin, kiinni vahingoittamasta +ihmisiä. + +"No, sille me kyllä opetamme, mistä David olutta osti", sanoi Jurvelin +päättäväisesti, heilautti polvensa ristiin toisen päälle ja koetti +näyttää uhkaavalta ja arvokkaalta. "Vai on hän niin häijy. Pohjalainen! +niinkö? tappelee ja pauhaa, vai onko hän uusmaalainen, itsepintainen ja +kiukkuinen, vai ehkä Kuopiosta, juoppo ja kavala!" + +Kestkievari tuskin ehti vastata, kuin kyytimies äkisti syöksyi sisään, +huutaen: "isäntä, isäntä sauna palaa, tulkaa kaikin mokomin ulos!" + +"No, ijankaikkinen isä, sauna, voi minua onnetonta, sauna, minun uusi +saunani!" + +"Ei uusi, vaan vanha." + +"No mutta, sinä kirottu, sano sitte heti, vanha sauna; palakoon se, ei +se minuun koske. Mutta kuulepas, kuka on tehnyt tulta siihen +harakanpesään? eihän siellä ole kukaan kylpenyt kuukausiin." + +"Adam, se saarnaaja, hänhän se aina kylpee yksinään." + +"Kas niin, joko se taas on hän vehkeilemässä. Piru vieköön sen +vitsauksen; mutta miksi hän ei kylve yhdessä kuten muut ihmiset. Siinä +nyt kuulette, herra nimismies." + +"Kylpee yksinään, kylpee yksinään, nyt ei ole oikein asiat", mutisi +Jurvelin. + +Nimismies ja kestkievari riensivät tulipalon paikalle. Sauna oli pieni +rakennus, jo ihan hajoamassa, katto tuohista ja risuista, joita +alhaalla tukemassa oli räystäslauta. Harjalla riu'ut ulottuivat yksi +tai kaksi jalkaa ylemmäksi kattoa, joten se näytti kyhmyselkäiseltä +eläimeltä, jolla oli harja pystyssä. Mustaa savua tulla tuprueli +porstuasta, liekit jo pyrkivät ylös ja koettivat nuoleskella +kattotuohia. Koko joukko ihmisiä oli saapunut katsomaan paloa, mutta +ryhtymättä vielä mihinkään tulen sammutustoimeen. Koko sauna oli ihan +rappiolla, joten siitä ei ollut mitään vahinkoa, jos se paloikin. +Nimismies kuitenkin ajatteli toisin. "Pian toimittakaa vettä!" huusi +hän, "tuuli puhaltelee kylään päin, ja jos se kiihtyy, niin tulee tästä +kokkoa enempikin." Hitaasti lähdettiin vettä noutamaan, saatiin +muutamia kiuluja ja korvoja, ja nuoremmat miehet alkoivat laimeasti +sotia tulta vastaan. + +"Mutta missä on Adam?" kysyi kestkievari. + +"Hän on saunassa." + +"No hänpä on lämmittänyt itselleen saunan kuumaksi", sanoi kestkievari +vastahakoisesti. "Adam, missä sinä olet? tule pois, Adam!" + +Adam pisti päätänsä ulos ikkunasta ja näytti hyvin peljästyneeltä. +"Porstua on tulessa, minun vaatteeni ovat jo palaneet ja ikkuna on +liian pieni, minä en mahdu ulos; paras on minun olla täällä, missä +olen", mutisi hän vielä hitaasti ja veti päänsä pois. Tobias juoksi +heti esiin, siepattuaan jostakin käsillä olevan kirveen, rikkoi ikkunan +kehyksen ja, savun tuprutessa yhä mustemmin sekä kipunain lennellessä +kuin ilotulituksesta taivasta kohti, paukutteli pihtipieliä, jotka, jo +vanhat ja hauraat, helposti murtuivat ja putosivat rymähtäen sisään. +"Tule nyt ulos, Adam!" huusi hän. Liekki leimusi jo katolla, mutta ei +mitään Adamia näkynyt. Tobias ja kaksi rohkeinta nuorta miestä ryömi +ikkunasta sisään, ja heti nostettiin voimaton, puoleksi tukehtunut Adam +ulos; mutta tuskin saatiin Adamin leveä, alaston ruumis lasketuksi +maahan, kuin ihmetyksen ja peljästyksen huuto sai jokaisen unhottamaan +tulipalon ja katselemaan alastonta, puoli kuollutta miestä. Hänen +leveässä, vahvalihaksisessa seljassaan oli veripunalla kirjoitettuina, +että hän oli tehnyt jonkin häpeällisen rikoksen. Selkä oli kirjavanaan +punaisia ja sinipunaisia naarmuja ja arpia haavoista, joita piiskarin +raipat olivat siihen piirrelleet. Nyt, kuin kuumuus oli vetänyt enemmän +verta ihoon, näytti melkein siltä, kuin vanhat haavat olisivat jälleen +auenneet ja tiukkuneet verta. + +"Ahaa, poikaseni!" sanoi Jurvelin tyytyväisesti, "niinkö sinun asiasi +ovatkin; no, nyt minä kyllä näen, minkä tähden mies kylpee yksinään +ihan kuin herroiksi. Mutta toimittakaa nyt pian vettä!" + +Mitään veden tuontia ei siitä tullut, sillä nyt oli katto jo tulen +vallassa, ja levitellen sysimustia savupilviä käpristyivät tuohet +torvelle, rätisten kuin rasva tulessa, ja mahtavat tulikielet nousivat +kohti taivasta. Kaikki peräytyivät etemmäksi ja Adam Pihlhjerta heräsi +täyteen tajuunsa. Yksi silmäys vain, yksi katsaus Tobiaasen, joka +seisoi vieressä, kasvot välinpitämättöminä, jopa halveksivankin +näköisinä, niin Adamille selvisi kaikki ja hän käsitti, että kaikki nyt +oli hukassa. "Miksi ette antaneet minun kuolla ja palaa? se olisi ollut +paljon parempi", mutisi Adam. + +"Mitä hän sanoo?" tiedusti v.t. nimismies. "Kas niin, toimittakaa +miehelle vaatteita, niin saamme hänet sinne, jonne hän kuuluukin." Adam +istui nurmikolla, kädet silmäin edessä. Kaksi polttavaa kyyneltä +vierähti alas hänen punaisilta, paisuneilta poskiltansa, hänen +ohauksensa sykkivät kuin vasaroilla kalkutellen, ja korvansa suhisivat, +kuin ennen sinä hirmuisena päivänä, jolloin piiskarin raipat turmelivat +hänen ruumiinsa. Liekin leimutessa kohti taivasta ja rätisten +heitellessä kipunoita astui Adam, muutamia lainavaatteita yllään, +nimismiehen ja eräiden pahimpain vihamiestensä saattamana rantaan päin +pukeutumaan asunnossansa, kalastajan majassa. + +Jo oli ilta ja kyläläiset palasivat töistään. Jokainen sai nähdä Adamin +hänen horjuen astuessaan joen suuta kohti jäljessä koko joukko +uteliaita. Hänen häpeänsä oli tietty kaikille, yksin lapsetkin +osoittelivat häntä. Lehmät, jotka märehtien seisoivat tarhoissaan, +käänsivät hitaasti päitään ja pitkään katsoivat pahantekijää. Kanat, +jotka jo olivat kokoutuneet yöksi porraspuille, kuuntelivat tämän +surullisen jonon kulkua ohitse, karitsat ja lampaat hymähtivät +peloissaan pakoon makuultansa tien varrelta ja koirat, jotka eivät +kärsi mitään tavatonta, haukkuivat raivoisasti. Siinä astui Adam +toivottomuudesta ja kalvavasta surusta raskain askelin, mutta enimmän +hän kuitenkin suri rakkaan opetuslapsensa kovaa ja halveksivaa +käytöstä. Adamin ja hänen vartiainsa siten astuessa yhä edelleen levisi +tuli leviämistään. Nyt vasta alkoivat talonpojat ajatella tulen +sammuttamista ja kiiruhtivat huimaa vauhtia palopaikalle, niin että +kuin Adam viimein saapui asunnollensa, oli häntä saattamassa ainoastaan +v.t. nimismies yksinään. Nimismiehelle, joka ei tuntenut Adamia, oli +perin vastenmielinen tämä olo kahdenkesken tuon toivottomuuteen +saatetun pahantekijän kanssa, jonka paksut, vahvat käsivarret ja +rintalihakset osoittivat hänellä olevan karhun voiman. Tuskaisella +mielellä katsahti hän omiin heikkoihin käsivarsiinsa, jotka eivät +olleet koskaan pidelleet muita aseita kuin myrkkyistä kynää. Päästyä +kalastajan majalle sanoi nimismies sen tähden ihan siivosti ja +säveästi: "minä menen sisään ja annan sinulle vaatteesi tänne ulos." +Hän näet viisaasti arvikoitsi, että alaston mies ei voisi paeta eikä +tällä tavalla myöskään tuvasta ottaa hyökkäysaseita. Mutta Adam oli +murtunut, isku oli sattunut liian kovasti, hänen ylpeytensä oli +kukistunut ja sydämmensä haavoittunut; häntä nimismiehen ei tarvinnut +peljätä. Hän ääneti puki yllensä välttämättömimmät vaatteet, jotka Karl +Napoleon Jurvelin heitti hänelle ulos puoli avoimesta ovesta, ja +seurasi vartiaansa takaisin läpi kylän. Kuin he nyt astuivat +kestkievarin ohitse, seisoi lihava isäntä tyttärensä Kaisun kanssa +pihalla, repi pitkää ohutta tukkaansa, itki, kiroili ja rukoili. Hänen +kattonsa harjalla oli leikittelemässä sinipunaisia tulia, ne +hypiskelivät yli päreiden ja lautain kuin varpuset, tarttuivat kiinni +milloin mihinkin loistaviin pikku pisteihin, jotka kasvoivat nopeasti +punaisiksi, suhiseviksi liekeiksi. Ilman palokaluja, ilman vettä ei +siinä voitu mitään tehdä. Kuin kestkievari huomasi Adamin ja +nimismiehen, leimahti hänen vihansakin ilmi tuleen; raivosta kalpeana +juoksi hän hihhulin luo, pui nyrkkiä hänen silmäinsä edessä ja huusi +kovemmin kuin liekkien kohina ja rätinä: "Kirottu, kirottu sinä +valeprofeetta, sinä hylkiö, Siperian asukas. Katso, mitä olet tehnyt. +Sinä tapoit minun kotikäärmeeni, minun kotitonttuni." Ja nyyhkyttäen +vaipui hän maahan, mutisten: "minun onneni, minun onneni on ainiaaksi +hävinnyt, nyt kostaa käärmekuningas." + +Ja samassa ikään kuin vahvistaakseen hänen sanojansa tuli Tobias ynnä +pari muuta miestä ulos palavasta tuvasta, kantaen raskasta taakkaa. Se +oli vesitautinen. Kauhistuen tulipalosta oli hän pudonnut tuolistaan +alas, ja kuin ihmisiä sitte tuli auttamaan häntä, makasi hän suorana +lattialla; hänen leukansa riippui velttona ja muoto oli tummansininen; +hän oli kuollut. + +"No hyvä kestkievari, mitä te siinä loruatte käärmeistä, ei teidän pidä +huolia sellaisista taikatempuista", sanoi v.t. nimismies lohdutellen. +"Ja teidän vaimonne sitte, sitä tietähän meidän kaikkein pitää käydä; +jospa vain kaikki pääsisimme niin nopeasti tästä murheen laaksosta", +selitteli hän. Sairashan se vaimonne kuitenkin oli jo monta vuotta, +niin että paras olikin, että Herra korjasi hänet. Mutta mitenkä, +tottahan kaikki on palovakuutettu?" + +"Vakuutettu! Minulla oli kaikki vakuutettuna kymmenen vuotta; sitte +tuli tuo Belialin mies, ja mitä luulette hänen sanoneen? Synti on +vakuuttaa, sanoi hän, uskovaiset vakuuttavat Jumalan tykönä. Tulee +ottaa vastaan niin onni kuin onnettomuuskin, Herra suojelee omiansa. +Niin, hiisi tietköön, mitä kaikkea hän sanoi. Ja minä taivuin vaimoni +tahtoon, ja nyt, niin nyt on Herra..." Sanoja puuttui sukkelapuheiselta +mieheltä ehkä nyt ensi kerran elämässään. Adam kuunteli synkkänä hänen +puhettansa ja astui hitaasti ja vaiti eteen päin. Samassa hypähti +kestkievari ylös, sieppasi suuren kiven maasta ja kiroten heitti +profeettaa, jolle se sattuikin selkään. Mutta Adam kuiskasi hiljaa: +"Herra, anna heille anteeksi." + +Kymmenen minuutin kuluttua istui hän jo vankeudessansa. + +Miten oli kaikki muuttunut niin lyhyessä ajassa! Vielä tuntikausi sitte +astuskeli hän vapaana ja toimi Jumalan valittuna miehenä, suosittuna ja +kunnioitettuna näiden ihmisten keskellä, jotka kaksi tai kolme +kuukautta sitte eivät tienneet hänen nimeänsä, ja nyt -- vankeudessa. +Kuka oli syynä, missä oli vika? Eikö hän ollut vilpittömästi palvellut +Jumalaa, eikö hän ollut katunut rikoksiansa, rakastanut sanaa enemmän +kuin muut, puhunut parannuksesta ja uskosta, puhtaista tavoista ja +velvollisuuden täyttämisestä. Missä sitte oli syy, että Jumala nyt +vihastui häneen ja sysäsi hänet niin syvälle. Ja Adam kävi istumaan, +mietti ja ajatteli, lujasti päättäen saada selkoa niiden tapausten +syystä, kuin hän äsken oli kokenut. Hän muuttui nyt ankaraksi ja +lahjomattomaksi tuomariksi itseänsä kohtaan. Kaikki hänen omantuntonsa +väärä ja vilpillinen viisasteleminen saatettiin heti vaikenemaan. No +niin, nuoruutensa rikosta, pikastuksissa tehtyä murhaa taikka vain +murhaa, kuten tuomari sitä sanoi, hän oli katunut monta pitkää, +tuskallista vuotta. Sen tähden oli hän elänyt vankeudessa ja +millaisessa vankeudessa, varkaiden, kunniattomain konnain kanssa, joka +seura olisi voinut kokonaan turmella hänet. Kahdesti oli hän paennut +vankeudesta tuon jumalattoman seuran tähden. Kumpaisenkin kerran oli +hänet saatu kiinni, hän oli saanut raippoja, hän oli ainiaaksi +häväisty, hän ei voinut kuten muut näyttää ruumistansa toisille +ihmisille, sen hän oli tietänyt jo ennen ja nyt katkerasti kokenut. +Sitte hän oli anonut siirtoa Siperiaan ja tavannut siellä uskonveljiä, +joiden oppiin hän oli kiintynyt kauan pidätetyn sielun-elämän koko +voimalla. Eräänä soveliaana hetkenä oli hän karannut, vapaus, tuo +vapaus oli houkutellut häntä liian kovasti ja Jumalahan oli antanut +hänelle anteeksi, miksipä eivät ihmisetkin antaisi. No niin, olihan +kaikki siihen asti selvää; mutta mitenkä ihmiset antaisivat hänelle +anteeksi, hehän eivät tienneet hänen rikostansa eikä rangaistustansa, +hän ei ollut ilmaissut kumpaakaan. Kas, siinäpä se olikin kipeä kohta. +Tunnustakaa seurakunnalle, oli hän itse julistanut. Eikö varsin moni +ollut tunnustanut hirmuisia tekoja hänelle, mutta hän itse, hän oli +ollut vaiti. Nyt tuli rangaistus. Ja Adamin omatunto huusi kovasti ja +saarnasi hänelle: Mitä sinä olet tehnyt, sinä omatekoinen pappi, sinä +saastaisia aseita käyttänyt sotamies. Mitenkä nyt käypi kaikille niille +tunnustajille, jotka sinä olet kääntänyt oppiisi. Nyt he kaikki +luopuvat ja paatuvat yhä enemmän, ja tämä Tobias, sinun rakkain +opetuslapsesi, minkä vaikutuksen hänen nuori mielensä saa sinun +valheellisuudestasi, sinun ulkokultaisuudestasi. Sinä olet rakastanut +vapautta, valtaa sielujen ylitse enemmän kuin totuutta. Adam oli +sortunut, hänen voimakas sielunsa maahan lyöty kuin viljavainio ankaran +raesateen perästä, hänen hengellinen ylpeytensä oli kukistunut. Hän oli +seisonut ihmisjoukon keskellä kuin yksinäinen mänty kallion raossa. Nyt +tuli myrsky ja mänty murtui. Kuinka olikaan hän voinut olla niin sokea, +niin heikko ja niin yksinkertainen. Mitäpä siitä olisi ollut, mitä se +olisi vahingoittanut häntä, jos hän olisi uskovaisilleen tunnustanut +vikansa. Ei ainoakaan heistä olisi pettänyt häntä. Vaan hän ei ollut +uskaltanut, hän ei ollut tohtinut. Ja Adamissa syttyi sellainen inho +itseänsä vastaan, että hän hetkisen ajatteli itsemurhaa. Mutta vain +lyhyen hetken, sitte hän laskeutui polvilleen ja kilvoitteli kovan +kilvoituksen. Tuntikausia kuului hänen huokauksiaan ja valitustaan, +mutta kuin nuori päivä nousi punakkana ja ruusuisena ja katsahti hänen +vankeuteensa, silloin oli taistelu lopussa. Levollisesti kuin lapsi +laskeutui hän vuoteelleen, päättäen rohkeasti ja kärsivällisesti ottaa +vastaan kaikki, mitä Herra oli lähettävä hänelle. Hänen viimeiset +sanansa ennen nukkumista olivat: Siperiaan, takaisin Siperiaan, sen +rangaistuksen minä olen rehellisesti ansainnut. + + * * * * * + +Kuin kestkievaritalo oli pohjaa myöten palanut ja tuli hyvästi +sammutettu, istui Karl Napoleon Jurvelin tilapäisessä asunnossa ja +kirjoitti kuumeen tapaisella kiireellä kaksi kirjettä, virkakirjeen ja +toisen yksityisemmän. Viimemainittu oli edellisen avain ja kuului näin: + + P. V. Etpä usko, miten onnellisena hetkenä minä saavuin tänne. + Kuten tiedät, määrättiin minut, huolimatta vihamiesteni + selkkauksista ja vehkeistä kuvernöörin virastossa tänne pitämään + kurissa kaikkia niitä veijareja ja konnia, joita vanhalla herra + nimismies M:llä ei ole aikaa eikä halua hoidella. Samana päivänä, + kuin saavun kestkievariin juomaan tavallista iltatotiani + (ohimennen sanoen, miten kelvotonta talonpoikaisrommia niillä + täällä on, väkevää kuin hiisi, mutta paljon sokurin ja vähän veden + kanssa käy sitä sentään juoda), niin minulla on onni nipistää + kiinni eräs pahimpia veijareja, kuin koskaan on ollut liikkeellä. + Täällä on hän ihan vanhan herra M:n nenän edessä liikkunut + vapaasti kuukausia ja vehkeillyt aika lailla; ollut olevinaan + pyhä, saarnannut ja pitänyt hyviä päiviä uskonveljiensä ja + kestkievarin kustannuksella. Tietääksesi, millainen lintu hän on, + panen tähän hänen ansioluettelonsa, jonka suurella vaivalla ja + viekkaudella sain kiristetyksi hänestä esiin. Kotoisin Alavudelta, + vaikka sanoen olevansa Pyhtäältä tai Virolahdelta, nimeltään + Aleksander Ylistalo, nyt liikkunut Adam Pihlhjertan nimellä + (mukama viisastelija), syytetty ja tuomittu murhasta + kuokkavieras-tappelussa arvoisassa kotiseuduissaan, saanut + raippoja karkaamisesta (monta kertaa), itse pyytänyt siirtoa + Siperiaan, sieltä palaamassa karkulaana, mutta monen kujeen ja + paljon tekopyhyyden jälkeen joutunut ystäväsi ja veljesi v.t. + nimismiehen Karl Napoleon Jurvelinin kynsiin. Ensimmäisenä + päivänä, kuin sanottu K.N.J. oli virkansa toimituksessa. No, + mitäs arvelet? Jos siitä et voi keittää hyvää pääkirjoitusta tai + romaania sanomalehteesi, niin olet ihan kelpaamaton kirjailijaksi. + + Sinä saatat juuri käyttää tilaisuutta hyväksesi ja kehua minun + uutteruuttani tai kirjoittaa jotain muuta kaunista, niin siitä + ehkä tulisi lahjapalkkio minulle ja totia viljalti sinulle. Se + tekisi kelvottoman hyvää kaikille minun vihamiehilleni, jotka ovat + vehkeilleet minua vastaan aina siitä takavarikko-jutusta asti. + Ikään kuin ei yhdeksänkymmentä yhdeksän sadasta olisi tehnyt + samoin kuin minä, myöskin itse ukko M.; mutta sen asian tiedät + sinä yhtä hyvin pohjaa myöten kuin sinun totinen ja uskollinen + ystäväsikin + + Karl Napoleon Jurvelin, v.t. nimismies. + + J. K. Jos kuulet jotain lääninkansliassa lausuttavan minun + käytöksestäni, niin ilmoita se parilla rivillä minulle. + + * * * * * + +Kevät oli kulunut edelleen. Meri oli sulana paitsi rannoista. +Metsistä ja maista alkoi hajuta voimain kuohuntaa, jotka nyt heräsivät +kesätyöhön. Muuttolinnut olivat tulleet suurin parvin, kuten niitä joka +vuosi lentää Itä-Suomen vanhan pääkaupungin ja sen läheisen saariston +ylitse pohjoista kohti. Tästä kautta kulkevat tuhannen tuhannet, jotka +Afrikasta pitkin Rhônen ja Rhenin laaksoja, Helgolannin ja Ruotsin +ylitse sekä pitkin Suomenlahden rantoja tulevat synnyinpaikoilleen, +Saimaan ja Päijänteen vesistöjen rannoille. Tästä kautta kulkevat +nekin, jotka Ayräpäänseljän poikki ja Laatokkaa pitkin pyrkivät +Vienanjoen varsille, Vienanmeren rannoille ja Novaja Semljan jäisille +harjuille. Tästä ne kulkevat laulaen ja viserrellen, kevättä ja kesää +siipien alla. Kurki tunnetaan kiilan muotoisista parvista, joutsen +vaihtelevista sävelistä ja metsähanhi siitä, että ne lentävät alempana +kuin muut, jota vastoin ylimpänä sinitaivasta vasten leivot liitelevät +pohjoista kohti. + +Kuin luikko matkallansa laskeutuu illan suussa aalloille haurasten +jäälauttojen viereen ja kajuttelee soinnukkaita viuluääniään pitkin +meren pintaa, silloin hylkeet, soitannollisimmat kaikista +imettäväisistä, tulevat lähelle. Vihellellen ja laverrellen, ikään kuin +matkiakseen muhkean linnun ääntä, sukeltelevat ne lepäävän lintujoukon +lähellä ja hyvillään kuuntelevat niiden ihmeellisiä, samalla uhkaavia +ja sulavia ääniä. + +"Nälkäinen kuin muuttolintu", on saaristossa puheenpartena, sillä +linnut pitkällä matkallaan syövät tuskin mitään ja näyttävät +lepäävänkin ainoastaan sen verran, kuin on ihan välttämätöntä. Ne +tulevat myöhään illalla ja lentävät taas pois heti auringon nousun +jälkeen. + + * * * * * + +Ankarain mielenliikutusten jälkeen, joita Tobias nyt oli kokenut, hänen +oli vaikea saada selville ajatuksiansa. Väsyksissä omista ajatuksistaan +ja tulipalon sammutusponnistuksista oli hän käynyt levolle aikaisin ja +heti nukkunut. Auringon noustessa hän heräsi ja synkät ajatukset, +joista hän illalla oli päässyt unen helmoihin, heräsivät hänen +kanssansa ja alkoivat taas vaivata häntä kysymyksillä, jotka +lakkaamatta kieppuivat samassa piirissä. Adam Pihlhjerta -- kuinka se +oli mahdollista -- pahantekijä -- rangaistu, törkeä pahantekijä! Hän +heittelehti vuoteellaan, mutta viimein, kuin uni yhä etemmäksi pakeni +auringon säteitä ja ulkoa kuuluvaa lintujen laulua, nousi hän ylös, +pukeutui ja meni alas rantaan. Tuuli uinaili vielä, mutta merellä +vieriskeli edellisten päiväin kevätmyrskyjen jäljeltä pitkiä, heikkoja +maininkeja, jotka ikään kuin uteliaasti etsiskellen kiipesivät pitkin +hiekka- ja kivisärkkiä. Noin puolen virstan päässä näkyi kaksi suurta +parvea muuttolintuja, villijoutsenia ja hanhia, jotka kumpaisetkin +erikseen uivat kuin suuret valkoiset untuvat teräskirkkaassa vedessä; +jotkut makasivat, nokka siiven alla, toiset puhdistelivat +höyhenpukuansa, vaan enin osa uiskenteli levottomasti edes takaisin, +kutoen tummia juovia meren kirkkaasen, välkkyvään pintaan. Lähempänä +rantaa uiskentelivat vilkkaammat allit ja telkät, välistä nousten ylös +vedestä, räpytellen ja roiskuttaen suolaisia vesihelmiä ylt'ympäri. +Joutsenet, hanhet ja telkät olivat hiljaa kuin sopimuksesta; vaikka ne +ahkerasti liikkuivat, ei kuitenkaan kuulunut mitään ääntä. Tobias +laskeutui kulolle ja nojasillaan katseli harvinaista näytelmää, +välkkyvää auringon valoa, leikkiviä laineita ja vilkasta elämää, vaan +ei mikään voinut hajoittaa hänen synkkiä ajatuksiansa. Tämä suuresti +armoitettu sielu, kuinka häpeällisesti hän oli pettänyt heitä kaikkia, +hän, joka vaati syntien tunnustusta, miksi hän itse oli ollut vaiti? Ja +Tobias tunsi, miten usko ja luottamus, joka hänessä oli leimahtanut +ilmi kuin tuli oljissa, kasvanut kuin koivun lehti kevätyönä, kuin +tuomen kukka toukokuun sateen jälkeen, miten se sammui, lakastui, +kuihtui, ja hän taas jäi yksin, ilman uskoa ja vakuutusta. Miten jonni +joutavalta ja kurjalta näytti hänestä elämä nyt, ja sen tunteen +vaikutuksesta heitti hän kiven liuskareen, jolla oli leikitellyt, kauas +mereen. Se lenti suhisten ilmassa ja putosi lähelle allien ja telkkäin +parvea, jotka olivat uineet lähemmäksi rantaa. Heti paikalla kuului +heidän varoitushuutonsa ja hanhien etuvartiat sitä toistelivat. +Siivekäs joukko nousi vedestä, hanhet ja joutsenet juosten vähän matkaa +pitkin pintaa ja räpytellen valkosiivillään. Saatuaan ilmaa allensa +nousivat ne kaikki purjehtivaan pakoon, ja suhisten kuin myrsky +metsässä katosivat kaukaiset matkustajat pois näkyvistä pohjoista +kohti. + +"Perkele!" kuului kirous Tobiaan takaa. Kuin hän hitaasti nousi ja +kääntyi katsomaan, seisoi v.t. kruununnimismies Karl Napoleon Jurvelin +siinä täysissä metsästystamineissa, pyssy kädessä ja koko joukko kuvia +Adamin ja Tobiaan entisestä asunnosta. + +Jurvelin, niin äkkiarvaamatta tavattuna luvattomasta linnustuksesta, +ensin hämmästyi, mutta kohta jälleen selvisi ja näytteli ihan +sotkeutumatta ilveilyä, joka osoitti hänen olevan tottunut +selvittäytymään pahimmistakin pulista. + +"Kuka sinä olet? arvattavasti myöskin veijari samaa lajia, kuin se, +jonka nipistin kiinni eilen. Sinä olet kaiketi myöskin linnustamassa, +yhden samanlaisen minä jo sain kiinni. Missä sinun pyssysi on? Puhu +heti totta." + +Tobias teki selon itsestään. + +"Vai Pullinen, Tervolan Tobias Pullisen poika. Vai niin, kyllä minä +tiedän. No, mitä sinä täällä teet? Ah, nyt jo johtui mieleeni. +Kuulepas, Toppi, lähde sinä täältä kotiisi ja sukkelammin kuin +tavallista." + +Kotiin, niin kotiin, ja Tobias tunsi lämpöistä koti-ikävää ruumiissansa +virtailevan. "Kyllä, vastasi hän, minä lähden jo tänä päivänä." + + + + +VIII. + + +Niinpä hän viimeinkin oli kotona. Kuin juureton pajun vesa, jota heinää +korjatessa harava heittelee sinne tänne, paikasta toiseen, oli hänkin +ajelehtanut milloin minnekin. Hetkisen hän oli luullut löytäneensä +sellaista maata, johon olisi voinut juurtua ja jossa olisi tuntenut +jälleen kasvavansa kiinni maassa eikä enää olevansa tuul'ajolla +myrskyissä. Se oli ollut lyhyt aika ja rajusti oli hänet temmattu pois +siitä harhauksesta. Hänen tarvitsi panna vain silmänsä kiinni, +nähdäkseen Adam Pihlhjertan kammottavan kuvan, miten hän istui alasti, +selkä veripunaisena, miten hän siinä istui pilkattuna, häpeissään ja +katsoa tuijottaen häneen kankeilla, loistottomilla silmillä. Nyt hän +oli kotona, ja ankarat taistelut, jotka hän oli kestänyt, viha ja +kiukku, kaikki oli laskeutunut levolle, kuin hän jälleen astui +kotikynnyksen ylitse. Mutta ei hän sittekään tuntenut rauhaa, se oli +vain lepoa kuin kuumeen jälkeen, äänetöntä, kuollutta, hiljaista. +Värittömänä kului elämä päivän toisensa jälkeen. Siinä ei ollut mitään +katkeruutta, mutta ei mitään suloakaan, kaikki tuntui ummehtuneelta, ja +välistä kalvoi häntä halu saada kaikki kerrassaan loppuun. + +Äiti, joka oli hänen kirjeestään luullut pojassaan tapaavansa hartaan +uskovaisen, otti hänet vastaan kauan pidätetyn rakkauden koko +kiivaudella. Hänen rakkautensa ja jälleen näkemisilonsa pohjalla oli +tunto, että poika nyt oli enemmin hänen kuin koskaan ennen. Nyt poika +saattoi ymmärtää häntä ja nyt hän puolestaan saattoi ilmaista +ajatuksiansa pojalleen. + +Oliko sitte mikään ihme, että hän talonpoikais-naisissa, yksin +äideissäkin harvinaisella lämmöllä sulki hänet syliinsä, kuin he +joutuivat hänen huoneesensa. Tuvassa oli hän ainoastaan pudistanut +pojan kättä ja toivottanut hänelle tervetuloa. Vaan kohtapa Leena +Pullinen kuitenkin ihmeekseen ja kauhukseen huomasi, että hänen +Tobiaansa oli jääkylmä siihen katsoen, joka äidin mielestä yksin oli +tarpeellinen. Hän ei voinut sitä selittää eikä uskaltanut kysyä. +Haihtuneet olivat kaikki hänen unelmansa saada joku, joka ymmärtäisi +häntä, ottaisi osaa hänen ajatuksistaan ja huolistaan. Hän turvautui +taas postilloihinsa ja rukouskirjoihinsa, mutta se suola oli Tobiaasta +tullut mauttomaksi. Tobias kummasteli itsekin, että tämä sana, joka +Adamin suussa oli ollut kuin jyrinä pilvissä ja toisin ajoin kuin +aaltojen hiljainen loiske kukkarantaa vasten, että se sana nyt täällä +hänen äitinsä suussa oli niin tyhjä, niin viaton, niin ihan mitätön. + +Hän oli tottunut työntekoon, vaan nyt olivat enimmät ulkotyöt +pienellä tilalla jo tehdyt, niin että jäljellä oli vain puotityötä, +ja se ei suinkaan ollut houkuttelevaa. Tinkiä penni penniltä +talonpoikais-ukkojen ja -ämmäin kanssa oli sekä vaikeaa että +vastenmielistä. Sitä paitsi istui äiti vanhus siellä seuraten +silmillään kaikkia poikansa liikkeitä ja ikään kuin tahtoen tunkeutua +hänen salaisimpain ajatustensa perille. Äiti suri, sen näki poika. Hän +suri, että pojan vallaton, raitis, uhkamielinen nuori tahto oli tullut +välinpitämättömäksi, väsyneeksi; ja tuo äänettömyys sitte, tuo toivoton +äänettömyys se rasitti äitiä enimmän. + +Vanhempi Tobias oli kuten tavallista poissa, tällä kertaa Pietarissa +koettamassa jos mahdollista saada kumppaninsa Bitshokin avulla +venäläisiä ratsuväen hevosia kesälaitumelle hoidettavaksi Tervolaan. + +Nuori Tobias oli ensin kotiin tultuaan vähän kainostellut Annia ja +Viskari ukkoa. Mitä Anniin koskee, muuttui se tunne tuota pikaa +toiseksi vahvemmaksi: suruksi. Sillä pian hän kaikesta huomasi, että +Anni oli mennyttä häneltä. + +Kylässä oli näet suuri muutos tapahtunut Tobiaan poissa ollessa. +Seurakunta oli ollut kuin umpi lammikko, joka taholta korkean metsän +suojassa, joka ei päästänyt pienintäkään tuulen henkäystä värisyttämään +sen pintaa. Brandt oli aivan vainonnut kaikkia hengellisen elämän +ilmauksia, jotka eivät liikkuneet oikeauskoisuuden hengessä. Nyt olivat +pastori Helmin opetukset ensin herättäneet jonkinlaista mielenkiihkoa, +ja jonkun ajan kuluttua oli huomattu joidenkuiden raittiiden +tuulahdusten silloin tällöin väräyttäneen lammikon pintaa ja panneen +sen peilikirkkautta aaltoilemaan. Muutamat hihhulisaarnaajat olivat +matkalla pitäneet pari hengellistä esitelmää paikkakunnassa ja siitä +oli tullut levottomuutta sekä heikkoja elämän ja liikkeen merkkejä. +Anni oli niitä, joihin herätys oli syvimmin koskenut. Tobias näki hänen +nyt olevan samassa hengellisen heräämisen tilassa, kuin hän itse oli +kokenut, mutta hän katseli sitä ikään kuin vuorelta alas laaksoon. +Kaikki oli niin pientä ja pikkumaista. Mitäpä siitä olisi apua, mitä +oli hän itse voittanut sillä kaikella, kuin oli kokenut? Ei niin +mitään, ainoastaan kyllästystä. Anni kartteli häntä, hän kun nähtävästi +sitä paitsi oli vakuutettu, että äiti Leena ei suopein silmin katsellut +heidän avioliittoansa. + +Eräänä iltana vähän ennen Juhannusta Tobias istuessaan puodin +rappusilla ja mitään ajattelematta heitellessään jyviä äitinsä +kaakottaville kanoille ja odottaessaan ostajia näki vanhan vihamiehensä +Matti Reijosen auttelevan Annia kaivolla. Matilla näytti olevan paljo +sanomista tytölle. Silloin tällöin pysähtyi häneltä vesikiulu puoli +tiehen kaivoon, hän kuiskaeli kiireesti ja näytti tahtovan taivuttaa +häntä. He seisoivat kaivolla mäen rinteessä kuin varjokuvat kirkkaan +keltaista iltataivasta vasten. Hän ei nähnyt heidän kasvojansa, vaan +ainoastaan heidän kuvansa ja liikkeensä tarkkapiirteisinä taivasta +vasten; silloin tällöin kantoi tuuli jonkun epäselvän äänen puheesta +hänen luoksensa. Tuntui ikään kuin pistosta, niin että Tobias kädellään +koski rintaansa. Viikkokausia kestäneen henkisen tyynen jälkeen raivosi +nyt mustasukkaisuus hänessä, ajoi ylös hänen elämänsä henget ja sytytti +liekitsevän tulen hänen rintaansa. Hän nousi äkisti ylös ja äitinsä +kummastukseksi liikkui sukkelammin kuin pitkään aikaan; hänessä näytti +nyt olevan enempi elämää ja vilkkautta. Kuin hän kuuli tuvan ovessa +käytävän, juoksi hän ihan juoksemalla puotikammarista tupaan. + +"Anni", sillä hän se oli, "Anni", sanoi hän, "minun pitää saada puhella +sinun kanssasi; tule tänä iltana ... tiedäthän, sinne pellolle." + +Paljopa kuitenkin tarvittiin nähdä vaivaa ja käyttää paljo houkuttelua +ja monta hellää sanaa, ennenkuin Anni viimein taipui tulemaan. + +Oli Juhannuksen aaton aatto. Aurinko oli laskeutunut, päivä lopussa ja +kesäyö levitti salaperäistä hämyänsä yli maiden ja metsäin. Harvain +koivujen alla ja yli heleän vihreiden ketojen liiteli kevättuuli +lauhkeana ja mielistelevänä keveillä siivillä ja kuljetti kanssansa +tuoksua, joka herätti helliä muistoja kuluneista keväistä ja uljaita +unelmia urhakoista ja voimakkaista ajoista. Tobias käveli yksin ja +kärsimättömänä pellon pientarella. Tänä iltana tahtoi hän lopettaa +taistelun, jota oli niin kauan kestänyt hänen sisällänsä. Hän oli +kyllästynyt omaan horjuvaisuuteensa, nyt se piti tulla ratkaistuksi: +joko, taikka. Varovasti astui hän pellon poikki, pitkin ojan reunaa +kiviraunion luo, jossa kasvoi vaapukisto vanhan yksinäisen tuomen +vieressä. Sinne hän kävi istumaan voikukille ja mintuille ja istui niin +hiljaa ja ääneti, että ruisrääkkä, joka oli vaiennut hetkiseksi, +jälleen alkoi vetää rumaa virttänsä. Nyt kuului rapinaa: se on hän, +ajatteli Tobias. Ei, se oli vain tarhakäärme, joka tulla livahti +rauniosta ja sukkelaan kuin leimaus sieppasi sammakon sekä yhtä +kiireesti jälleen katosi kivien alle. Mutta nyt kuuluu hiipiviä +askelia, astua heilutellen tuli Anni häpeissään ja hidastellen pitkin +ojan vartta. Viimein seisoi hän siinä hänen edessään ja itsepäisesti +maahan katsoen kävi istumaan vähän matkan päähän ja sanoi kiireisesti: + +"Täti odottaa minua, minun täytyy joutua. Sano pian, Tobias, mitä +tahdoit sanoa; luulenpa, että vanhus minut jo näki, kuin nousin +veräjästä." + +"Oh, rakas Anni, mitä sinä huolit vanhuksesta. Älä nyt ole yhtään +peloissasi. Oletko jo unhottanut, että me olemme täällä tavanneet +toisiamme useammasti kuin yhden kerran? Ja oletko unhottanut, mitä +olemme luvanneet toinen toisellemme juuri täällä?" + +"Älä sinä niitä", vastasi Anni hätäisesti ja siirtyi vielä etemmäksi +pois. "Mikä on ollut, se on mennyt. Sinun lähdettyäsi on täällä paljon +muuttunut. Minä olen puhunut veljien ja vanhimpain kanssa. Heidän +sanansa ovat polttaneet minun omaatuntoani kuin nuolet. Minä olen +katunut ja tunnustanut, minä olen kuunnellut sanaa..." + +Siitä Tobias kiivastui. Sana -- pitikö sitte tuon sanan aina olla hänen +ja hänen onnensa välillä? Hän oli tehnyt vain kierroksen ja seisoi nyt +taas siinä, josta oli lähtenyt. + +Katkeraa puhetta tulvi hänen suustansa. Anni kuunteli, vaan eivät hänen +katkerat eikä hellät sanansa näyttäneet mitään vaikuttavan häneen. Kuin +Tobias viimein vähän rauhoittui, vastasi hän sentään hiukan lempeämmin: + +"Sitä paitsi ei äitisi koskaan suostu siihen, jota sinä nyt ehdotat. +Samoin isäsikin ajattelee, että minä olen liian mitätön ja köyhä +rikkaan Tobiaan pojalle. Mitä varten sitte sotia vastaan, kärsiä häpeää +ja pilkkaa, kantaa surua ja..." + +"Anni, Anni!" huusi samassa äiti Leena pihasta. + +Anni hypähti ylös, oli sitte hetkisen epätietoinen, viimein kiersi +kätensä Tobiaalle kaulaan, suuteli häntä kerran tulisesti ja riensi +pitkin ojaa viljan suojassa pihaan päin. + +Tobias oli yksin, ympärillä yhtä hiljaista kuin äsken. Siten istui hän +tuntikausia unteloisena ja välinpitämättömänä, mutta kuin päivän ensi +vilauksesta leivo lensi korkealle kirkkaan keltaiselle taivaalle ja +herätti uinahtavan maailman iloisen kevätpäivän tuhansiin toimiin, +silloin hän toivottomana heittäytyi pitkäkseen ruohokkoon ja itki, +kuten itketään parasta nuoruuden unelmaansa. Kyyneleet vähitellen +helpottivat hänen mieltänsä, hän nousi hitaasti ylös ja astui +väsyksissä kotiin, jossa päivän elämä jo oli alkanut. Musti haukahteli +ja tuuhealla hännällään hyväili vanhaa Mattia, joka juuri tuli ulos +rappusille, ojenteli ruumistaan, haukoitteli ja meni talliin ruokkimaan +hevosia. Tobias hiipi niin salaa kuin mahdollista tallin ylisille ja +paneutui pitkäkseen ummehtuneille menneenkesäisille heinille. Mutta +tuskin hän ehti saada kiinni laiminlyödyn yöunen päästä, kuin hänet jo +herätti kovaääninen puhelu ja hälinä. + +Vanha Tobias Pullinen oli palannut kotiin ja hänen kanssansa oli tullut +hevoskauppias Ivan Bitshok, harjaksien ostaja, tatarilainen Kuffein +Holam ja yksi rakuuna. Kuin Bitshokilla oli tuttuja ratsumestareja, +tallimestareja, eläinlääkärejä ja tavallisia sotamiehiä Pietarin +ratsurykmenteissä, oli Tobiaan onnistunut saada kuusitoista +rakuunahevosta kesälaitumelle. Se ei ollut minkään mitätön asia, maksu +oli melkoinen ja hän itse sai käyttää hevosia koko kolme kuukautta. +Muutamat niistä olivat valjaiden lyöttämiä, toiset olivat saaneet +kavionsa rikki Pietarin kivikaduilla ja niiden piti nyt kengättöminä +kävellä koko kesä pehmoisilla nurmikoilla; toiset olivat kipeinä +kosteista talleista ja niiden piti hengitellä raitista ilmaa kankailla +ja ylävissä aituuksissa. Se oli rahanansio ihan Tobiaan mielen mukaan. +Vahinko vain, että Bitshokin ja tatarilaisen ei käynyt kauan viipyä +Tervolassa. Jo seuraavana päivänä aikoivat he lähteä pohjoiseen päin +hevosrikkaasen Karjalaan ja Savoon. + +Mutta jos heidän vierailunsa olikin lyhyt, niin piti sen tulla sitä +iloisemmaksi. Anni sai pitää kahvia yhtä päätä lämpöisenä ja nuoren +Tobiaan käskettiin toimittaa oikein kunnollinen juhannuskokko meren +rannalle. Siinä puheltiin ja laskettiin leikkiä, muisteltiin vanhoja +hevoshistorioita, koristellen niitä uusilla mahtisanoilla ja +sukkeluuksilla, ja väliin aina ryypättiin sekakuppeja rommista, +airakista ja viinasta; "vinterska" ja "tuvantakainen" tuoksuttivat +sakeaa savua, ilo oli korkeimmillaan. Vielä suuremmaksi oli se kasvava. +Karl Napoleon Jurvelin ajoi pihaan, huiskuttaen jo matkan päästä paksua +protokolla-tukkua. Senaatin päätös rajariidassa oli tullut ja Pullisen +eduksi. Oikeastaan ei siitä mitään voittoa ollut, sillä keräjöiminen on +kallista ja asia itsessään oli arvoton, mutta olihan kuitenkin +näytetty, että oltiin oikeassa ja Brandt oli kukistettu ainakin tässä +asiassa, ja se maksoi tietysti jotain sekin. + +Nuori Tobias oli hyvästi tehnyt tehtävänsä, suuri kokko oli kasattu +vuorelle järven rannalle ja ylimpänä komeili siinä pari tervatynnyriä; +nyt vain odoteltiin hämärää, jolloin se voitaisiin uhrata liekeille. +Heti kuin aurinko oli laskeutunut; kokoutui seudun nuoriso sinne. +Tobias ja hänen vieraansa tulivat ensinnä kovaäänisinä ja iloisina, +edeltä astumassa rakuuna, soittaen harmonikalla, ja Jurvelin, yhä vielä +pitäen protokolleja kädessään ja laulaen renkutuksia. Bitshok tarjosi +olutta, Pullinen ja Reijonen samoin. Ilo oli yleinen. Kokon sytytettyä +ammuttiin tuon tuostakin, kaksi viulua ja harmonikkaa koetti nuorison +toivon mukaan pitää yllä tanssimusiikkia. Leena äiti, joka oli koko +ajan näyttänyt hyvin totiselta, sai myöskin osansa yleisestä ilosta. +Matti Reijonen oli puhemiehen kautta kosinut Annia, ja nyt, kuin olut +irroitteli kielet, tuli asia kaikille tietyksi ja siitä innokkaasti +puhelivat sekä nuoret että vanhat. + +Leenaa oli pitänyt hyvin levottomana se ajatus, miten hänen poikansa +ottaisi vastaan sen uutisen, mutta suureksi ihmeekseen hän ei huomannut +mitään; asia ei näyttänyt poikaan koskevan ollenkaan; vastoin äitinsä +luuloa oli hän iloinen kuin kärppä, myöhemmin illalla pauhaavakin, jopa +vähän tunkeileva. + +"Kas tuoss' on poika, jossa on vilkkautta", sanoi Ivan Bitshok nuoresta +Tobiaasta. "Se on oikea vikurivarsa. Anna hänet minulle oppiin, minä +tarvitsen sukkelaa ja teräväpäistä miestä, joka voi puhella +talonpoikain kanssa siellä ylämaassa. Minä osaan opettaa hänelle, +millainen hevosen pitää olla ja mihin mikin kelpaa, niin että viekkain +kalmukkikaan ei sitte voi pettää häntä." + +"Jos hän tahtoo lähteä", vastasi Pullinen ilostuneena, "niin ei minusta +vastusta. Hän vetelehtii täällä kotona, kun on liian vähä tekemistä; +ota hänet vain, niin saa hän oppia jotain kunnollisesti." + +Vilkkaasti ja iloisella mielellä keskusteltiin asiaa, Jurvelin +tarjoutui tekemään välikirjaa, mutta sen jyrkästi esti venäläinen, joka +pelkäsi kaikkia "suomalaisia papereja" enemmän kuin mitään räkätautia, +köhää, pattia tai hevosruttoa. + +"Ehei. Ei tarvita mitään paperia; sanasta miestä, sarvesta härkää. Minä +annan viisitoista markkaa kuussa, kaksi paria saappaita, kahdet +rukkaset, kaiken ylöspidon ja kaksi prosenttia voitosta. No, lyö tuohon +käteen!" + +Tobias löi, otti pestin ja niin se asia oli päätetty. + +Tobias hengitti helpommin. Siten kuin asiat nyt olivat kääntyneet +kotona, hänen olikin paras päästä pois kokonaan. Iloissansa maisteli +hän olutta ja sekakuppeja enemmän, kuin hän oikeastaan sieti, ja uuden +toimensa alkoi hän siten ensimmäisellä päihtymyksellä. Niin päättyi +juhannusaatto Tervolan talossa. + +Seuraava päivä oli lähtöpäivä. Vanha Tobias oli juro ja surumielinen. +Näytti ihan siltä, kuin hän olisi mieluisimmin tahtonut vaihtaa +poikansa kanssa ja vaihtaa hiljaisen Tervolan kokonansa tuohon +matkustelevan kauppiaan ammattiin. Leena itki eikä ollut tointua +ollenkaan; hän otti pitkät ja kyyneliset jäähyväset pojalta ja antoi +hänelle virsikirjan, muutamia markkoja ja monta varoitusta ja hyvää +neuvoa. Anni näytti karttelevan serkkuansa niin paljon kuin +mahdollista, ero oli kylmä, melkein vihamielinen. Niinpä istuttiin +kärryihin. Jurvelin läksi mukaan. Tatarilainen tarttui ohjaksiin, vielä +yksi "jääkää hyvästi" ja yksi piiskaryyppy, ja Tervola katosi +ensimmäisen mäen taa. + + + + +IX. + + +Kesä kului ja talvi tuli, ja sitte taas kevät ja kesä, mutta yhä vielä +Tobias kuljeksi niiden kahden hevosten ostajan kanssa. Milloin hän oli +Savossa, milloin Hämeessä, milloin Itä-Karjalassa taikka kaukana +Kuopion pohjoispuolella. Ei laiminlyöty yksiäkään markkinoita, joilta +oli toivoa saada hevosia, huonompia tai parempia, kohtuullisesta +hinnasta. Kuin oli saatu ostetuksi pari kolmekymmentä, käännyttiin +etelää kohti Pietariin, ja siellä sitte oli kalleimmasta mahdollisesta +hinnasta kaupittava, mitä oli ostettu. Siellä, Pietarin suurella +hevostorilla, oli Bitshok ihan kuin kotonaan. Hevoset siistittiin ja +harjattiin, kaviot mustattiin, häntä ja harja käherrettiin, ja jos +hevosissa oli vähäkään muotoa, niin kyllä Bitshok osasi saada ne +kaupaksi sellaisillekin, joilla ei ollut halua ostaakaan. Pienimmät +suomalaiset hevoset menivät "puoli ponyn" nimellä etelään päin, muut +kaupattiin ratsurykmentteihin ja ajureille. Kuin varasto loppui, +riennettiin taas kiireimmiten pohjoista kohti. Niillä matkoilla ja +paluumatkoilla näki Tobias kotiaan ja vanhempiaan useinkin, mutta +viihtyi joka kerran yhä huonommin kotona. Huono seura, viina, ainaiset +kujeet ja pettelemiset olivat turmelleet Tobiasta, hän oli lakkaamatta +siveellisesti vaipumassa, jota lankeemistaan vastaan hän silloin +tällöin katuen ja surren taisteli muutamia päiviä, sitte jälleen +jättäytyen turhan taistelun jälkeen toivottomuuteen. Ja epäilemättä +hän, kuten niin moni muukin, jotka tulevat temmatuksi pois oikeasta +paikastaan, luonnollisesta vaikutuspiiristään, olisi kokonaan joutunut +häviöön tuossa kuljeksijan elämässä, ell'ei eräs tapaus olisi yht'äkkiä +temmannut häntä pois noiden kumppanien parista ja tuonut takaisin +kotiin. + +Oli jo myöhään syksyllä. Kaksi vuotta oli Tobias jo ollut hevoskauppias +Ivan Bitshokin palveluksessa. Ivan palasi Kuopion markkinoilta kahden +apulaisensa, Tobiaan ja tatarilaisen Kuffein Holamin kanssa. Kuffein +Holam oli ennen ollut piiskarina Viipurissa, mutta luopunut siitä +ammatista ja lähtenyt hevoskauppiaana kuljeksimaan Ivanin kanssa. +Samalla hän omaksi edukseen harjoitti hyvin tuotteliasta sianharjasten +ostelua Pietarin tehtaihin. Heitä seurasi ylämaasta Malakias Hanhineva. +Hänellä oli Pietariin tukinuitto-asioita, ja hän oli yhtynyt +hevoskauppiasten seuraan, koska heillä oli sama tie. Ivan ja nämä +kumppanit ajoivat kahdessa reessä, jota paitsi heillä oli viisitoista +tai parikymmentä parempaa ja huonompaa hevosta, ostettuja mikä mistäkin +Karjalasta. Tämä matkue oli kulkenut Kuopiosta Joensuun ja Sortavalan +kautta; nyt kävi matka pitkin Laatokan rantaa milloin "kesä-" milloin +"talvitietä" jäätyneiden salmien ja selkien ylitse. Helposti kuohuva +Laatokka levisi itään ja etelään päin ylinäkymättömäksi mereksi. +Laatokka on meren tytär ja moni kohta sen luonnossa ja eläinkunnassa +muistuttaa sen mahtavaa alkuperää. Siinä elää syvällä kuoriaisia, joita +muuten on ainoastaan merien eläinkunnassa. Siellä elää monta lajia +suurta hopealohta. Hylje leikittelee ja viheltelee kuten meressä, ja +kuin myrsky levittää siipensä, pauhaavat Laatokan aallot kuten +merenkin. Matkamiehemme näkivät sieltä täältä etäältä aukeaa merta ja +kuulivat, kuinka laineet pauhasivat ja jymisivät. Ne eivät tahtoneet +millään tavalla taipua talven vallan alammaisuuteen. Ne söivät jään +laitaa, repivät ja katkoivat kovaa peitettä, joka joka yö valloitti +muutamia neliövirstoja niiden vapaiden veitikkain alueesta. Mutta +aaltojen vastustus muuttui yhä laimeammaksi; raskaina kuin sula lyijy +nostivat ne myrskyssä väsyneitä harjojansa ilman kuohua, ilman +vilkkautta ja elämää, ja kuitenkin se oli samaa vettä, kuin kesällä +nousi ja kuohui vähimmästäkin tuulen puhalluksesta ja loisti ja välkkyi +taivaan siniseltä ja vihreältä. Nyt aallot ainoastaan lyhyeen +jyskyttivät jäätynyttä pintaa. + +Hevoskauppiaamme olivat jo ehtineet Käkisalmen eteläpuolelle. Täytyi +kiiruhtaa, ehtiäkseen Slyyssinään hevosmarkkinoille ja sieltä vielä +Pietariin ennen talven varsinaista tuloa. Vielä oli yksi suuri selkä +ajan voittamiseksi kuljettava, ja sitte aikoivat he pitkin +yksitoikkoista hietaseljännettä, joka ainoastaan noin 60 jalkaa +korkealla meren pinnasta lukien on Laatokan länsirantana, ajaa pitkin +päivämatkoin Slyyssinään ja sieltä Nevan suuhun, suureen +maailmankaupunkiin. Viimeisessä talossa rannalla, josta tie kääntyi +Laatokalle, varoittivat ihmiset lähtemästä jäälle. Jää on kyllä vahva, +sanoivat he, mutta tie ei vielä ole viitottu: ja muutenkin, Laatokkaan +ei ole luottamista niin kauan, kuin alli oleskelee jään reunalla. + +"Joutavia", vastasi Tobias, "tämän kolme neljännestuntia jää kyllä +kestää; lumi valkasee; taivas on kirkas, ja vähintään puoli tuntia on +vielä hämärää." Ja miehet hevosineen läksivät matkaan. Vaan tuskin +ehtivät he muutamien pyssyn kantamien päähän, kuin tuuli kääntyi +eteläiseksi. Tuntui kosteita puhalluksia, jotka koskivat vielä +kylmemmästi kuin pohjatuuli ja ajoivat edellään sakeata lumi- ja +utupeittoa. "Kääntykäämme pois", sanoi tatarilainen. Bitshok makasi ja +kuorsasi reen pohjalla. Hanhineva oli jäänyt toisessa reessä jäljelle +muutamain hevosien kanssa. Tobias, nuori ja uskalias, arveli, että +eihän siinä ollut mitään hätää, kyllähän hevoset pysyivät tiellä. +Ajettiin sumussa ja lumirännässä vaiti edelleen hyvä hetki; jokainen +koetti suojella itseään kylmänkostealta pakkaselta niin hyvin, kuin +taisi. Tobias piti tarkasti silmällä tietä, joka rupesi yhä huonommin +näkymään hämärässä. Yht'äkkiä hirnahti eräs hevonen, joka oli +juoksemassa jäljestä. Se oli lyhyt, kimakka hirnahdus. Bitshok heräsi +heti. + +"Mitä nyt, pelkääkö hevoset?" + +Ihan oikein, kaikki hevoset, paitsi ne, jotka olivat valjaissa, +hörkistivät korviaan, tuhahtelivat, vavahtelivat ja näyttivät +levottomilta. Nyt jo valjashevosetkin huomasivat, että kaikki ei ollut +oikein. Ne hiljensivät vauhtiaan ja nuuskivat ilmaa. Bitshok istahti +reen laidalle. "Seisauta vähän", sanoi hän Tobiaalle. Kaikki +kuuntelivat. "Susia siellä vain on", virkkoi tatarilainen +ylenkatseellisesti. "Anna ruoskaa", sanoi Bitshok ja heittäytyi taas +rekensä pohjalle. Tobias teki, kuten isäntä käski, mutta äkisti hevoset +vavahtivat, syöksähtivät syrjään ja läksivät hurjasti laukkaamaan. +Hanhineva seurasi vastahakoisesti jäljestä. Harmaassa pimeässä näki +Tobias joukon pörhöisiä susia, jotka välistä näkyivät, välistä +peittyivät sumuun, mutta tietä ei Tobias enää nähnyt. Hevosten +levottomuus yhä kiihtyi. Miehet koettivat niitä rauhoittaa ja +vähitellen se onnistuikin. Bitshok nousi äkeissään, piiska kädessä, +valmiina kurittamaan, jos tarve tuli. Heti jäälle päästyään huomasi +hän, että oltiin poissa tien jäljeltä. Raivostuen alkoi hän haukkua +Tobiasta ja toivottaa perkeleitä ja pahoja henkiä viemään häntä +nahkoineen päivineen. Epäilemättä olisi hän jo käyttänyt ruoskaakin, +jos Hanhineva juuri silloin, kuin Bitshok nosti sen, ei olisi temmannut +sitä häneltä, tyynesti ja kylmäkiskoisesti sanoen: "Hiljaa, Ivan +Ivanovitsh, te olette vielä Suomessa; laki ei ole leikin tekoa. Nyt on +etsittävä tietä, taikka ollaan hengen vaarassa." Ivan kutistui kokoon +kuin märkä rukkanen. Henki vaarassa! Ja venäläisen helposti liikkuva +luonne heti kääntyi päinvastaiselle taholle. "No, Tobias, en minä +tarkoittanut niin pahaa, älä tuosta nyt suutu." Tatarilainen tuli +myöskin luo ja kaikki neljä miestä nyt neuvottelivat, mitä oli tehtävä. +Tobias Pullinen ja Hanhineva tahtoivat antaa hevosten kulkea omin +neuvoin ja itse valita tiensä, sillä hevoset useimmiten heti menevät +suorinta tietä maalle. Tatarilainen kyllä yleensä arveli samaa, mutta +pelkäsi hevosten nyt susista säikäyksissään ei antavan itseään +luonnollisen vaistonsa ohjata eikä pyrkivän maalle päin, vaan ensin +susia pakoon. Bitshok puolestaan oli huomannut, että suomalaisilla +ylämaan hevosilla ei ollut ollenkaan tuota aistia kulkea pimeässä ja +lumipyryssä aukeilla tasangoilla maata tai kotia kohti. Vaan koska +tuliasetten puutteessa susilta ei uskallettu yksitellen lähteä eri +tahoilta etsimään tietä eikä myöskään jättää niin monta peljästynyttä +ja levotonta hevosta yhden miehen hoitoon siksi aikaa, kuin toiset +kiertelisivät tien haussa, niin ei ollut muuta keinoa kuin luottaa +hevosten vaistoon. Tatarilainen, joka oli aroilla ollut samanlaisessa +seikkailussa, vastusti hyvin kiihkeästi. Hänen mielestään oli parasta +koota hevoset piiriin, tehdä valli niukasta lumesta, jota siellä täällä +vähän oli jään koloissa, ja aamuun asti olla siinä, jossa oltiin. +Bitshokilla oli vilu, Tobias oli kärsimätön, Hanhineva ei luullut maan +olevan varsin kaukana, ja enemmistö siis voitti. Käytiin istumaan +rekiin. "Jumalan nimeen", sanoi venäläinen. Hevoset läksivät ja tuulen +vauhdilla lennettiin kohti tuntematonta pimeää. Kohta matkustajamme +ilokseen huomasivat susien ulvonnan kuuluvan yhä heikommin. Kuin +hevoset sitä paitsi olivat rauhoittuneet ja juoksivat ripeästi eteen +päin ilman mitään levottomuutta, hengittivät miehet jo helpommin; +ainoastaan tatarilainen ei luottanut tähän koetukseen, hän mutisi tuon +tuostakin: "Allah, akbar." Huolettomasti ajettiin vielä muutamia +minuutteja. Mutta yht'äkkiä sanoi Hanhineva kuiskaten, melkein kuin +tukehtuvalla äänellä: "seisata, Tobias, seisata Herran tähden." + +Sydän vavahti matkamiehillä. + +"No, mitä nyt sitte?" sanoi Tobias äreästi. + +"Kuuntele, kuuntele tarkkaan! Mitä kuulet?" sanoi Hanhineva vakavasti. + +"En minä kuule mitään." + +"Minä kuulen koiran haukuntaa etäältä, hyvin etäältä", sanoi +tatarilainen. "Ei, se on linnun ääntä, merilinnun; allit huutelevat +jään reunalla, me olemme ajaneet ulos Laatokalle kohti aukeata merta." +Nyt kuului ihan selvästi allien soinnukas, tarmokas ääni. + +Bitshok heittäytyi alas ja kuunteli, korva jäätä vasten. "Ganginjeva on +oikeassa, minä kuulen selvään, miten jää narisee ja aallot jyskyttävät; +meidän olisi pitänyt noudattaa tatarilaisen neuvoa. Jumala meitä +armahtakoon!" Samassa halkesi jäähän vana paukahtaen kuin pyssy ja +selvään kuului, miten se halkeama kiristen ja paukahdellen eteni kuin +nuoli maata kohti. + +"Sinne päin, sinne päin!" sanoi Hanhineva, "siellä on maa. Vapahtajamme +Jesuksen Kristuksen nimessä kääntykäämme nyt heti!" + +Käännyttiin, mutta turhaan; tietä ei enää löytynyt. Lumipyry kiihtyi, +jääpuikot tulivat teräviksi ja koviksi, myrsky ulvoi, jää paukkoi ja +pakkanen, hirvittävä pakkanen laskeutui Pohjolasta kaikkine kipuinensa +matkustajain päälle, joilla ei edes ollut kylliksi vaatteitakaan, niitä +kestääksensä, kaikkein vähimmin tatarilaisella, jonka pitkä viitta oli +ohuesta kankaasta, ja Hanhinevalla, joka aikoi ostaa vaatteita +Pietarista. Vilusta väristen riisuttiin hevoset valjaista, käännettiin +reet syrjälleen tuulta vasten ja asetuttiin niiden siimekseen, vaikka +sekään ei paljon auttanut, kun reet olivat harvat. Myrsky oli vähän +ennen temmannut pois kaksi lammasnahkavällyä, jotka olivat +suunnattomien yölepakkojen tavalla räpytellen lähteneet lentämään +pitkin jäätä. Nyt myrsky poimi rekien raoista pois heinät korsi +korrelta. Hevosista ei tarvinnut olla huolissaan; vaikka ihan vapaina, +ne eivät edes yrittäneetkään karkaamaan, vaan asettuivat yhteen +ryhmään, päät kiinni toisiinsa, siten saaden toinen toisestaan suojaa +sekä pakkasta että lumipyryä vastaan; silloin tällöin tunkeutui joku +taimmainen sisemmäksi ryhmään. Tatarilaista ja Hanhinevaa paleli +hirveästi. Välistä he hypähtivät ylös ja juoksivat tämän tilapäisen +leirin ympäri, pysyäkseen lämpöisinä, ja väsyttyään asettuivat taas +hyvin kiinni toisiinsa reen suojaan ja käärivät ympärilleen niinimaton, +jota myrsky ei ollut heiltä riistänyt. Kohtapa liike ei enää riittänyt +pitämään notkeina heidän kangistuvia jäseniään; he väsyivät ennen, kuin +ehtivät lämmitä. Tobias ja Ivan koettivat hieromalla pitää heitä +hengissä, mutta jäätävän pakkasen tähden ei sekään kauan ollut +mahdollinen, kun heidän kätensä kylmettyivät niin, että niitä alkoi +kirveliä. Kuin Bitshok tatarilaisen ja Hanhinevan änkyttävästä, +tavoittelevasta puheesta huomasi, että he eivät enää kauemmin jaksaneet +kärsiä, koetti hän tarjota heille pullosta viinaa, jota hän ja Tobias +olivat säästävästi ja varovasti nauttineet. Turha tarjous, sillä +Malakias Hanhineva sanoi yksinkertaisesti ja luottavasti: "Minä olen +kristitty eli, kuten maailma sanoo, hihhuli; minulla on suuri +seurakunta, jonka Herra armossaan on minun opetusteni ja rukousteni +kautta auttanut pois viinan kirouksesta; ei kenenkään pidä sanoa, että +Malakias Hanhineva on kuolemassa pettänyt, mitä on opettanut elämässä; +jos Herra tahtoo ottaa minun henkeni, niin minä olen valmis menemään +hänen autuuteensa." + +Tatarilainen Kuffein Holam vitkasteli, otti sitte pullon, mutta: "ei", +sanoi hän, "kuolema on jo purrut hampaansa kiinni minun sydämmeeni. +Kuffein Holam on suuri syntinen, kristittyjen viina on usein saanut +minut rikkomaan profeetan käskyjä, mutta jos Monkir ja Nekir, kuoleman +ja tuomion enkelit, tulevat tänä yönä, niin heidän ei tarvitse tuntea +minun henkeni lähtevän ruumiistani saastaiselta haisevana. Asrael, +paratiisin vartia, ei suinkaan kiellä minua pääsemästä sen iloihin. +Jumala on suuri ja Muhammed on hänen profeettansa!" + +Bitshok teki ristinmerkin. "Herra kaikkiarmias, armon jakaja, armahda +meitä!" Ja Tobias, kenenkä puoleen hän olisi kääntynyt näinä tuskan +hetkinä, hän, joka oli hyljännyt kaikki, mitä kerran oli elänyt ja +liikkunut hänessä. Hän istui synkkänä, uhkamielisenä vaiti ja katsoi +kumppaneihinsa. Kuten Belsazar näki "mene tekel'insä" kuninkaallisen +asuntonsa seinällä, niin Tobiaskin näki edessään syntisen elämänsä +leimuavilla kirjaimilla kirjoitettuna. Hän muisti joka vikansa, joka +syntinsä, muisti laiminlyödyn rippikouluaikansa, suloiset liikutukset, +joita kerran oli kuohunut hänen mielessään, ja hengellisen uupumuksen +ja unen, joka sitte oli vaivuttanut hänen sielunsa niin syvälle, että +tuo muhamettilainen oli paljon korkeammalla häntä. Hän muisti Adam +Pihlhjertan opetukset, hihhulien rukous- ja veisuukokoukset, ja mitä +hänestä nyt oli tullut, hevoshuijari, joka joi köyhäin talonpoikain +kanssa, voidakseen sitte pettää heitä kaupoissa. + +Tatarilainen laskeutui polvilleen, pani kätensä ryntäilleen ristiin, +laski karvalakkinsa viereensä, kumarsi paljasta päätään alas jäähän +saakka ja Allahin ja Muhammedin nimet nousivat kangistuneilta huulilta +hartaassa rukouksessa talviyön kovassa pakkasessa lumimyrskyn +kohisevilla siivillä Jumalan, ainoan ja laupiaan Jumalan taivaasen. +Lopetettuaan rukouksensa pani Kuffein lakin päähänsä, ryömi Bitshokin +luo, otti häntä kädestä ja sanoi: "kiitos, Ivan, sinä olit hyvä +isäntä." Hän laskeutui pitkäkseen jäälle, veti niinimaton yllensä ja +nukkui ijankaikkiseen lepoon. Kuollessaan uneksi hän ihanasta keväästä, +sinitaivaasta ja miljoonista kukista äärettömillä aroilla bashkiirein +maassa, kotimaassansa, ja sitte nousi hänen uupuva sielunsa maan +keväimistä taivaan alati kukoistavaan kesään ja Asrael vei hänen +vapautuneen henkensä paratiisin iloihin, jossa taivaan sulottaret +kuivasivat hänen jäätyneet kyyneleensä ja lämmittivät hänen sielunsa +uuteen ijankaikkiseen eloon autuaassa yhteydessä kaikkein +oikeauskoisten ja heidän profeettansa kanssa. + +Kuin tatarilainen oli lopettanut rukouksensa ja kiittänyt isäntäänsä, +kuului heikko, sammuva ääni yön pimeydessä; Hanhineva se kankealla, +sopertavalla kielellä veisasi virttä. Silloin tällöin myrskyn kohinan +seasta kuulivat Tobias ja Bitshok hihhulin puoleksi puhumalla, puoleksi +veisaamalla sanelevan: + + Mä että täältä erkanen, + Sen katson voitokseni, + Sill' ilon Jesus ijäisen + Suot luonas sielulleni. + + Mä pääsen tyyneen rantahan + Myrskyistä, jotka pauhaa, + Kiusauksista maailman + Saan ijäks kaikeks rauhaa. + +Yhä heikommin kuuluivat virren ja rukouksen sanat, kunnes ne kuolivat +äänettömäksi, hartaaksi rauhan ikävöitsemiseksi; hihhuli ja +sielunpaimen Hanhineva meni Herransa rauhaan ja vähäinen torppa kosken +partaalla salolla, johon hihhulilahkoon kuuluvat tukinuittajat usein +kokoutuivat ilolla ja riemulla ylistämään Herraa, kajasti vielä +kuolemassakin hänen sammuvan silmänsä edessä. Hänestä tuntui, että hän +kosken kuohuvilla aalloilla riemuiten uiskenteli huimaavaa vauhtia pois +elämän merestä ijankaikkisuuden ihanoille rannoille. + +Tobias ja Bitshok katsahtivat toisiinsa. "Luulenpa Jumalan ottaneen +heidät luoksensa, Herran rauha olkoon heidän kanssansa", kuiskasi +Bitshok. "Jos Jumala pelastaa meidät tästä hädästä, panen minä +kynttilöitä palamaan kasanilaisen pyhän emon alttarille. Niin minä teen +ja lupaan Jumalan kautta." + +"Ja minä", sanoi Tobias, "alan uutta elämää." + +He eivät enää muuta puhelleet, tunkeutuivat vain lähemmäksi toisiansa; +heidän ajatuksensa sammuivat pois, he eivät olleet liikutetut, eivät +peljänneet kuolemaa eivätkä olleet ahdistuksissaan, sielun kielet eivät +enää väräjäneet; ruumiin hermot vetivät puoleensa koko heidän +huomionsa, heitä vain paleli. + +Myrsky liiteli leveillä siivillä heidän ylitsensä ja ajoi lunta +suuriksi kinoksiksi heitä vasten ja, ennenkuin aavistivatkaan, +nukkuivat he sekä kaikista vilun tunteista että kaikista suruista pois +hiljaiseen uneen. Jos lunta ei olisi tullut suurin joukoin alas +taivaasta, niin he eivät olisi enää nähneet aamun valoa. Mutta kuin he +heräsivät, tunsivat he elähyttävää lämpöä ruumiissansa. He sysivät +syrjään lumipeitteen ja hieroivat silmiänsä. Hevoset olivat kadonneet; +itse olivat he olleet suuren lumikerroksen peitossa, joka oli pitänyt +yllä heidän ruumiinsa lämpöä ja pelastanut heidän henkensä. Ilosta +vavisten näkivät he nyt ihan edessään tuskin puolen virstan päässä +tummain honkien keskellä Konevitsan punaisten muurien, kultakupujen ja +ristien välkkyvän aamun sinertävässä valossa. Savu nousi opaalin ja +ruusun karvaisena hiljaa ja suoraan taivasta kohti, joka säteilevän +teräskumun kaltaisena peitti pyhää saarta, jäälakeutta ja Laatokkaa. +Vaivalla nousivat he ylös ja alkoivat astuskella luostaria kohti. + +Heti, kuin myrsky oli asettunut, olivat hevoset nuuskineet hetkisen ja +iloisesti hirnuen rientäneet maalle. Munkit, nähtyään hevosten tulevan, +aavistivat jonkin onnettomuuden tapahtuneen ja läksivät hevosten jälkiä +myöten etsimään. Kuolleet kaivettiin ylös lumesta, mutta kuin +tatarilaisen lakki putosi päästä ja hänen paljaaksi ajeltu päälakensa +munkeille ilmasi, mitä uskoa hän oli eläessään tunnustanut, tekivät he +kauhuissaan ristinmerkkejä, että heidän kätensä oli koskenut +uskottomaan, pakanaan, muhamettilaiskoiraan. He eivät antaneet Kuffein +Holamille hautaa eivätpä edes lupaakaan haudata hänen ruumistansa +mihinkään koko sille pyhälle saarelle. + +Hänet nostettiin Bitshokin rekeen, joka jätettiin jäälle, ja niinimatto +levitettiin päälle. Hanhineva vainaja olisi kyllä kristittynä +saanut sijaa saaren pyhässä maassa, mutta äkeissään munkkien +suvaitsemattomuudesta nosti Tobias hihhulin ruumiin rekeen +muhamettilaisen viereen ja sitte molemmat pelastuneet riensivät +luostarin kyökkiin, jossa lämmin ruoka pian uudisti heidän väsyneet +voimansa. + +Bitshok, päästyään kylläiseksi, kääntyi Tobiaan puoleen ja sanoi: +"Kuulitko viimeyönä, että minä lupasin panna kynttilöitä palamaan +kasanilaiselle pyhälle emolle; kuulitko sinä, sanoinko minä meneväni +Moskovaan sytyttämään niitä kynttilöitä?" + +"En, sitä minä en kuullut." + +"No, slavo tebjä hospodi. Sepä nyt oli hyvä. Täällä luostarissa +varmaankin on kasanilaisen pyhän emon kuva ja hänen pitää saaman +kynttilänsä ja heti paikalla." + +Bitshok meni kirkkoon, sytytti kynttilän, laskeutui polvilleen, risti +silmiänsä ja rukoili, ja hänen punaiset, viekkaat sorvan silmänsä +katsoivat hartaalla uskolla vahakeltaiseen byzantinilaiseen madonnaan, +joka, ohuet huulet kiinni, silmät ankarasti tuijottavina, sulki rumaa +Kristus-lasta helmillä ja timanteilla koristettuun litteään syliinsä. +Bitshok oli täyttänyt lupauksensa. + + * * * * * + +Kuin hevoset oli syötetty, menivät miehet, munkkeja seurassansa, reen +luo, joka oli jäällä. Tamma valjastettiin vanhan taikauskoisen tavan +mukaan vainajain reen eteen. Bitshok tarttui ohjaksiin; "letjitje +golubtshiki", sanoi hän maiskauttaen suullansa, ja täyttä laukkaa +lähdettiin säkenöivässä auringon paisteessa mannermaata kohti, suoraa +tietä nimismiehen luo. Tämä järjestyksen vartia piti lyhyen, mutta +ankaran kuulustelun, kysellen ristiin rastiin hevoskauppiasta ja hänen +apulaistansa, katsoi heidän paperinsa, kirjoitti muistiin heidän +nimensä ja siten oli asia selvillä. Molemmat ruumiit nostettiin +nimismiehen puuliiteriin. Bitshok oli jo noussut rekeen. "Odotahan", +sanoi Tobias ja juoksi liiteriin, paljasti päänsä, laskeutui polvilleen +molempain ruumisten viereen ja rukoili lyhyen rukouksen: "Herran rauha +olkoon teidän kanssanne nyt ja ijankaikkisesti, amen!" Palatessaan +sieltä oli hänellä mielessä luja päätös luopua hevoskauppiaan toimesta, +palata kotiin ja alkaa uutta elämää. + + + + +X. + + +Bitshokin sanomattomaksi mielipahaksi Tobias tuon onnettoman retken +jälkeen Laatokalla erosi hänen ammatistaan ja läksi kotiinsa. Äitinsä +iloksi ja isänsä ihmeeksi palasi hän kotiin katuvaisena kuin +tuhlaajapoika. + +Ehkä hänen hyvät aikeensa olisivat nyt kuten niin monesti ennenkin +rauenneet tyhjiin, mutta hän heti etsi uskovaisia ja yhtyi heihin. Hän +kertoi heille, mitä hän äskettäin oli kokenut, hihhulin ja tatarilaisen +levollisuuden kuolemassa, kertoi Adam Pihlhjertasta, jota hän nyt vasta +alkoi käsittää. Adamin sanat ja opetukset olivat olleet kätkettyinä +kuin viljan jyvä talvisen lumen alla. Ne olivat pitkät ajat olleet kuin +pois haihtuneina, kuin niitä ei olisi koskaan ollut lausuttukaan, ja +kuitenkin näyttivät ne nyt alkavan elää mustassa mullassa ja itäen +ennustaa uutta kevättä. + +Vanhan Tobiaan luonne ei voinut sietää maanviljelijän tointa, jossa oli +ainiaan raskasta työtä ja voitto, vaikkapa välistä runsaskin, niin +hankala liikutella ja säilytellä aitoissa. Elämä yksinäisessä +Tervolassa oli sellaisissa oloissa ainakin ollut hänestä vähän +vastenmielinen, vaan nyt, kuin hänen suureksi harmikseen poika luopui +kauppakumppani Bitshokista ja antautui hengellisten valtaan, tuli se +hänelle ihan sietämättömäksi. Hän oli kärsivällisesti kuunnellut +vaimonsa laulavalla nenä-äänellä lukemista postilloitansa, virsiänsä ja +rukouksiansa. Se oli ihan oikein, sillä hän suuresti kunnioitti sanaa, +niin suuresti, että sitä kunnioitusta eivät voineet horjutella edes nuo +monivuotiset keräjöimisetkään kirkkoherra Brandtin kanssa. Paljo +taikuutta kuitenkin oli siinä perityssä kunnioituksessa mukana, sillä +hän melkein yhtä paljon kunnioitti vanhan Matti Viskarin runoja. +Jumalan sanaa piti talossa viljeltämän ja koska hänen vaimonsa sitä +teki niin perinpohjaisesti, niin hän ikään kuin katolilaiseen tapaan +käsitti hänet sijaiseksensa. Tulihan se koko talolle hyväksi ja hän +itse pääsi siitä vaivasta. Mutta kuin hänen ainoa poikansa Tobias, tämä +ripeä poika, joka kahdenkymmenen ja parin vuoden ijässä osasi +markalleen ja pennilleen sanoa, minkä arvoinen mikin hevonen oli, kuin +hän, josta olisi voinut tulla -- niin, miksipä ei kauppaneuvos +(olisihan kauppaneuvos Pullinen yhtä sievä lausua kuin kauppaneuvos +Mustonen tai kauppaneuvos Parviainen), kuin tämä poika luopui kaikesta +ja sen sijaan rupesi vanhan, typerän hihhulirahjuksen apulaisena +pitämään rukouskokouksia ja saamaan aikaan hämminkiä pitäjässä, se oli +toki jo liikaa. Ja mitä kaikkea olivat nuo kaksi saarnaajaa saaneet +aikaan neljässä viidessä kuukaudessa. Pelattiinko siellä korttia tai +saskaa,[4] ei. Viina ja rommi olivat monestakin paikasta hävinneet, ja +eivätkö he totta tosiaan alkaneet oikeaa vainoa yksin tupakkaakin +vastaan. Ja Tobias yleenkatseellisesti sylki kauas lattialle. Ja mitä +ilvettä he olivat tehneet vanhalle Brandtillekin, itse provastille. Hän +oli kutsunut heitä kirkkoneuvoston eteen ja siellä he olivat puhuneet, +vastanneet ja väitelleet itse provasti ukon kanssa herätyksestä, +pyhityksestä ja kutsumuksesta. Ja vaikka, iloista kyllä, Brandt +kaikkine oppineen lienee joutunut ihan hemmettiin, niin pahasti olivat +nuo omatekoiset papit häntä ahdistaneet, -- senhän olivat kaikki +kuulijat sanoneet paitsi Matti -- niin oli kirkkoneuvosto antanut +heränneille ankaran varoituksen ja luvannut valittaa tuomiokapitulille +ja piispalle ja kahdenkymmenen markan sakon uhalla kieltänyt pitämästä +uskovaisten kokouksia. + +Mutta ei siinä vielä kaikki. Täällä kotona oli rukouksia ja +postilloita, virsiä ja raamattua aamusta iltaan ja illasta aamuun. Jos +hän hiukankaan kirosi tai kertoi jonkun jutun, miten hän oli Bitshokin +kanssa pettänyt jotakuta tatarilaista tai mustalaista, puijannut +vauhkohevosen jollekin kaartilaiselle taikka hiukan vetänyt nenästä +ylpeätä hevostohtoria, tuollaisen vain oikein hupaisen jutun, jolle +saattoi nauraa hengästyksiinsä asti, nauraa niin, että vatsassa +pulpahteli, niin silloin kaikki kotiväki katsoivat häneen, kuin hän +olisi kuumetaudissa taikka tylsämielinen, jopa ihan mielipuolikin. Ei, +nyt siitä piti tulla loppu, ja vanha Tobias istahti peilin eteen, +sieppasi veitsensä ja raaputteli ilman mitään pois harvat sänget +poskiltansa ja läksi etsimään sopivia kumppaneja, sillä suuri tupa oli +täksi päiväksi taas muutettu rukoushuoneeksi ja nyt jo toisen kerran +yhden viikon kuluessa, ja se oli liiaksi. Ennen kuin hän isäntänä sulki +ovensa näiltä pyhiltä, tahtoi hän kuitenkin keskustella yhtämielisten +ystäväinsä kanssa, varsinkin Matti Reijosen, jolla kyllä oli syytä +katsoa karsaasti hihhulien kokouksia, jos muuten oli totta, mitä +kerrottiin. + +Puotikammarissa istui Leena, joka nyt oli seurakunnan vanhimpia, ja +hänen poikansa. Tobiaan muoto oli muuttunut vakavaksi, melkein +kuihtuneeksi. Huomaava tarkastelija kyllä näki hänen katseestaan ja +kasvoistaan, että hän oli ankarassa sisällisessä työssä, että hän +mietiskeli asioita, jotka hänestä tätä nykyä näyttivät perin tärkeiltä. +Mietiskely ja raskasmielisyys olivat hänessä muutenkin äidin perintöä, +joka ennemmin tai myöhemmin oli otollisissa oloissa tuleva ilmi. Toinen +saarnaaja Heikki Kangas oli mies, jonka typeryys näkyi jo kasvoista. +Hänen ruumiinsa oli tavattoman köntyskäinen. Kädet suuret ja paksut +näyttivät pölkäreiltä, joista hänellä näkyi olevan suuri vastus. +Milloin ne eivät olleet lepäämässä leveillä polvilla, veteli hän +sormiansa, kuten talonpoikaisissa on tapana, niin että nivelet +paukkoivat. Veljien kesken hän oli kohonnut vanhimman ja matkustavan +apostolin arvoon puhetulvansa, hyvän sydämmensä ja suuren raamatun +taitonsa tähden. Hän tiesi, jos kuka hyvänsä lausui raamatun lauseen, +miten pienen hyvänsä, melkein heti paikalla sanoa, mistä evankeliumista +tai mistä profeetasta se oli. Hän oli yhtä heikko väittelyssä kuin +jyrkkä ja taipumaton lausunnoissaan. + +Nämä kolme neuvottelivat nyt rukouskokouksesta. Leena Pullinen, jossa +ei mikään, ei edes uskontokaan voinut kuolettaa rahan hankintahimoa, +ehdotti, että kokoukseen tulijoilta otettaisiin vapaaehtoinen +pääsymakso, että, jos joku ilmoittaisi kokouksen, niillä tuloilla +voitaisiin kuitata sakko; vaan sekä Heikki että Tobias sitä +vastustivat. + +Pullisen tupaan kokoutuivat illempana veljet ja sisaret: soturi Anton, +Anni, Matti Reijosen nuori vaimo, joka oli nyt kuten niin usein +ennenkin vastoin miehensä nimenomaista kieltoa salaa hiipinyt tänne, +sekä kaikki kylän uskovaiset ja muutamia muitakin, joita vain +uteliaisuus oli houkutellut tulemaan kokoukseen. Lämmin alkoi tuvassa +tulla kiusoittavaksi, varsinkin kuin Leena oli paistanut leipää +aamupäivällä. Ikkunoita, tämän maakunnan tavan mukaan, ei käynyt avata +eikä siitä olisi ollut apuakaan, sillä ilma oli ollut rasittava ja +ukkosta ennustava, niin että se vieläkin oli helteinen ja kuuma, vaikka +jo oli myöhäinen iltapäivä. Mustia pilviä seisoa törrötti kuin torneja +taivaan rannalla, ikään kuin pyrkien piirittämään keskitaivasta. Niitä +nousi milloin etelästä, milloin idästä ylös päin, mutta juuri kuin ne +olivat uhkaavimmillaan, ylhäältä mustat, alhaalta metsän rajasta +sinipunervat, valmiina purkamaan leimauksiansa ja jyminäänsä +odottelevan luonnon päälle, silloin aina tuli raitis puhallus, levitti +vilpoisuutta ja hajoitti uhkaavat rynnäköt. Illan suussa olivat +kuitenkin tuulet kuolleet ja yhä korkeammalle kasautuivat paksut pilvet +yli metsäin ja maiden. + +Kuin viimeiset myöhästyneet seurakunnan jäsenet saapuivat, alettiin +kokous virrellä, jota Tobias alkoi veisata ja johon muut vähitellen +yhtyivät. Virren päätyttyä tuli Heikin vuoro, joka perimpänä tuvassa +seisoi Tobiaan ja Leenan keskessä. Puheessa, niin epäselvässä, että +asioihin perehtyneenkin oli vaikea hänen lakkaamattomista sanain +taistelemisistaan löytää puheen johtavaa ajatusta, esitti hän lahkon +uskonoppia. Jumaluudesta sanoi hän, että kaikki, mitä Augsburgin +tunnustus sanoo, on oikein, paitsi että Jesus astui alas helvettiin, +sillä siitä ei raamattu sano mitään, ja että Kristus on Jumalan poika, +mutta ihminen, joka ainakin kerran lankesi syntiin, silloin, kuin häh +ristissä huusi: Jumalani, Jumalani, miksis minun ylönannoit? sillä +Jumala ei hylkää ketään. Jumalan asuinpaikka on yksinomaan siellä +taivaan loistossa, jonne ei kukaan, eivät edes uskovaisetkaan pääse; +täällä alhaalla hän ei ole, kuten profeetta jo on sanonut: luuletko, +että Jumala vuorilla asuu. Taivaasta käsin hallitsee hän maailman +kohtaloita lähettiensä, Pojan ja pyhän Hengen, kautta, joille hän +valmistaa pääsyn oikeain uskovaisten joukkoon. Oikeita uskovaisia on +ainoastaan hihhulien ja muiden heidän kanssansa yksimielisten joukossa, +eli siis pyhä Henki on varsinkin meidän sydämmessämme, niin kuin +Kristus meidän lihassamme. Me olemme kaikki Jumalan poikia ja tyttäriä, +me olemme niin kuin Kristus, kuten apostolikin on sanonut. Jumalan +sanasta hän opetti, että pyhä raamattu on kuollut kirjain, jos niitä +kirjaimia ei uskovainen suu lausu, sillä hänessä asuu Kristus ja +silloin Kristus itse puhuu. Paavali sanoo roomalais-epistolan 10:nen +luvun 17:ssä värsyssä: "niin tulee siis usko kuulosta." Lapsellisella +nöyryydellä tulee kuunnella tätä opetusta, jonka pyhä Henki puhuu +opettajan suun kautta. Juuri näistä opettajista herra sanoi profeetta +Jeremiaalle 1:sen luvun 9;ssä värsyssä: "katso, minä panen minun sanani +sinun suuhus." Ja Kristus sanoo: "joka teitä kuulee, hän kuulee minua, +ja joka teihin turvaa, hän turvaa minuun." Mitä hyvänsä valtionkirkon +pappi, tämä Brandt sanoo, se on kaikki paljasta lörpötystä, kun pyhä +Henki ei puhu hänen suunsa kautta. "Sydämmen uskolla me tulemme +vanhurskaiksi ja suun tunnustuksella saamme autuuden kruunun." Eukoilla +Jumalalta ei ole välttämätön, hänhän tietää ilmankin kaikki, mitä me +tarvitsemme, eikä muuttane päätöksiänsä meidän rukouksistamme, mutta +meidän tulee rukoilla toisiltamme anteeksi rukouksiamme ja vikojamme. +Se onkin paljon vaikeampi, sillä kukapa tahtoisikaan salata vikojansa +Herralta, mutta niiden tunnustaminen seurakunnan edessä, veljien +edessä, ja pyytäminen niitä anteeksi on paljon vaikeampi. + +Kasteesta ei ole mitään vahinkoa, mutta se on vain ulkonainen kirkkoon +pääsemisen merkki. Ehtoollinen on pyhä sakramentti, jota on ahkerasti +käytettävä, mutta rippi on tarpeeton, sillä Herra kyllä tietää meidän +syntimme, ja niiden tunnustaminen yleensä papille, joka niitä sitte +anteeksi antaa, vaikka hänellä ei olekaan pyhää Henkeä, se on Jumalan +pilkkaa. Saarnaamista harjoittakoon jokainen, jota pyhä Henki pakottaa +puhumaan, mutta vasta sitte, kuin hän seurakunnan edessä on tunnustanut +syntinsä, eikä ainoastaan sanoilla "minä vaivainen syntinen ihminen", +vaan nimittämällä joka synnin, kuin rasittaa hänen omaatuntoansa; vasta +sitte, kuin hän loukatuilta veljiltä ja sisarilta on saanut anteeksi +annon ja vanhimmat ovat kätten päälle panemisella ottaneet hänet +seurakuntaan ja hän on tuntenut, että pyhä Henki on vuodutettu hänen +sieluunsa, tuntenut esimakua taivaan armosta ja autuudesta, joka +pakottaa häntä ylistämään Herraa. + +Anni istui lähinnä Tobiasta ja kuunteli hyvin tarkkaavasti, kasvot +hehkuvina, opettajan sanoja, ja kuin hän puhui vainosta, "sillä +niitähän pitää tuleman", teki hän sydämmessään lupauksen, että, +sanokoonpa hänen Mattinsa mitä hyvänsä, hän ei huoli mistään +väkivallasta eikä mahtikäskystä, vaan pitää kiinni opista ja sanasta. +Silloin tällöin tapasi hän Tobiaan katseen, ja hänestä näyttivät ne +sinisilmät loistavan kuin välkkyvät tuulastulet pimeänä syysyönä. Oli +loistoa ja syvyyttä hänen silmissään, sellaista, että hän ei ollut +koskaan ennen nähnyt. + +Nyt olivat ukkospilvet ehtineet nousta ylös keskitaivaalle ja niiden +alle valui laskeutuvan auringon paiste onnettomuutta ennustavana, +vasken karvaisena valona, joka hiukan siveli pilvien laiteita ja teki +syvemmät paikat vain sitä mustemman ja uhkaavamman näköisiksi. Tupaan +tämä valo levitti kamalan kajastuksen kuuntelevien ja rukoilevien +päälle, niin että toiset paikat hehkuivat, toiset olivat pimeinä, +mustansinisinä; kaikki näytti, kuin olisi oltu keskellä tulipaloa, +kunnes Anni hiljaa nousi ja sytytti lampun. Ukkonen jymisi melkein +lakkaamatta. Saarnaaja, innostuneena hetken juhlallisuudesta, +mahtavista sanoista ja luonnon suurista voimista, jotka nyt +valmistautuivat taisteluun, oli juuri lopettanut puheensa ja kääntynyt +seurakunnan puoleen, kysyen, kuten hihhuleilla on tapana, eikö +kukaan tuntenut itsessään pyhän Hengen voimaa, eikö se henki ketään +pakottanut ... silloin yht'äkkiä kiskaistiin ovi voimakkaasti auki ja +leimauksen ja jyrinän väliajalla astui sisään vanha kirkkoherra Brandt, +lakki päässä. + +"Onkoko kellään mitään sanomista?" sanoi hän äänellä, joka kuului +jyrinääkin kovemmin; "kyllä minulla on jotakin sanomista teille, te +luopuneet lapset", ja suutuksissaan heristi hän nyrkillänsä. "Vai tässä +se luola on, johon te piilottaudutte, te ketut, mutta kyllä minä sidon +teidät hännistänne kiinni, kuten Simson kerran teki. Te luopuneet +perkeleet, te antikristuksen palvelijat. Vai täällä te sen vanhan +juttupukarin luona saarnaatte eksytystänne ja villitsette kansaa +petollisella puheellanne ja perkeleen taidolla. Vai täällä te +rukoilette vääriä rukouksianne. Mutta odottakaahan, kyllä minä teidät +opetan." + +Kirkkoherran ilmestyminen yht'äkkiä, hänen suuttumuksensa ja loukkaava +puheensa vaikutti suuresti ihmisiin. Vanha itsevaltias ei ollut turhaan +vuosikausia pitänyt seurakuntalaisiansa asianmukaisessa kurissa; hänen +papinvirkansa, hänen säätynsä vaikutti, että vastatulleet, ja +pelkurimmat laumassa alkoivat tuntea ahdistusta ja olisivat mieluimmin +toivoneet olevansa poissa koko kokouksesta, varsinkin kuin se vanhin, +jonka olisi ensinnä pitänyt hoidella hajautuneita lampaita, kuin susi +syöksyi niiden keskelle, seisoi hämillään ja keksimättä ainoatakaan +sanaa vastaukseksi kirkkoherran koviin sanoihin ja ankaraan puheesen. + +Kuin Tobias näki, että asiat alkoivat kääntyä pahanne päin, että +pelkurimaisuus kuin mansikan taimi kasvoi sekä köynnöksiä että juuria +sydämmissä ja aivoissa ja kohta oli suuren mansikiston tavalla peittävä +koko palon, joka oli raivattu tähän kirkon salolle, nousi hän rohkeasti +ylös, tunkeutui pelkäävän vanhimman eteen ja sanoi mielenliikutuksesta +vavisten: + +"Petollista puhetta, perkeleen taitoa ja vääriä rukouksia, mistä te sen +tiedätte, herra kirkkoherra? Ettehän te ole olleet kuulemassa meidän +rukouksiamme." + +Tämä yksinkertainen kysymys, johon kirkkoherra ei ollut valmistanut +mitään vastausta, saattoi vihastuneen sielunpaimenen hetkiseksi +hämilleen, sillä tosiaan oli siinä kysymyksessä tuollainen +yksinkertainen totuus, jollaiset kerrassaan valtaavat levottoman +ihmisjoukon ja Tobias ilokseen näki arkuuden vähitellen muuttuvan +luottamukseksi, vieläpä huomasi sieltä täältä pilkallisestikin +katseltavan kirkkoherraa. + +Samassa hän tunsi kättänsä jonkun kovasti pusertavan. Hän katsahti +sinne päin ja näki lämpöisen, liikutetun silmäyksen; se oli Anni, joka +istui hänen vieressään ja loistavin silmin katseli häneen. Miten kaunis +hän on, oli ensimmäinen ajatus, kuin välähti Tobiaan mielessä; miksi +hän ei tullut minun omakseni, oli toinen. Niin, miksi? Tuossa seisoi se +"miksi" ihan ilmielävänä, tuo mies, sen kirkon edustaja, joka Tobiaan +käsityksen mukaan oli yksin anastanut haltuunsa Herran armon ja +siunauksen, joka sen tunnustuksen rajain ulkopuolella ei tunnusta +olemassa olon oikeutta muille ajatuksille eikä tunteille, joka tahtoo +pakottaa kaikkia etsiväisiä sieluja astumaan kirkon laveaa tietä +armonistuimen eteen. Kuten leimaus, joka juuri nyt välähti ulkona, +silmänräpäykseksi valasi taivaan ja maan, valkeni yht'äkkiä se ajatus +Tobiaassa, että tuo hengen mies oli vanhasta vihasta hänen isäänsä +kohtaan ja kukistumattomasta vallanhimosta tallannut hänet jalkainsa +alle ja ihan armotta estänyt hänet pääsemästä ripille, jota +yhteiskunnallinen laki vaatii. Tuo mies oli karkoittanut hänet pois +isänkodista, karkoittanut tästä sydämmestä, joka oli kerran sykkinyt +hänelle. Ja juuri, kuin kirkkoherra valmistautui puhumaan ja niin +hyvin, kuin osasi, vastaamaan tuohon yksinkertaiseen kysymykseen, +johtuivat Adam Pihlhjertan hehkuvat sanat ja hurjat kiroilemiset +valtionkirkon pappeja Tobiaalle mieleen; nyt ymmärsi hän häntä, vanhaa +mestariansa. Vaikka hänen luonteensa oli ihan toisenlainen, tunsi hän +hetkisen, mitä oli liikkunut Adamin kuohuvan sydämmen pohjalla. Niin, +hän ymmärsi Adamia itseään ja sanoi kuuluvasti: + +"Kuka antoi teille oikeuden tunkeutua tänne kiroilemaan ja näyttämään +törkeitä heristyksiänne? Kuka antoi teille oikeuden ensin +mielivaltaisesti sulkea minut ulos seurakunnasta, johon nyt tahdotte +väkisin jälleen kiskoa minua. Te palkkapaimenet, jotka ette rakasta +lampaita muuta kuin palkan tähden, kuka antoi teille oikeuden tuomita +meitä. Tuomitkaa puita hedelmien mukaan; ei ohdakkeista saada viikunia +eikä orjantappuroista viinirypäleitä. Me emme nauti tuota perkeleen +saastaisuutta, jota sanotaan viinaksi, me elämme siveästi, me autamme +köyhiä, me emme saastuta suutamme kirouksilla, ei kukaan meistä etsi +oikeutta keräjistä eikä tuomioistuimista, me emme tyrkytä +tunnustustamme kellekään. Kuka vain tahtoo, saa tulla meidän +seurakuntaamme ja siitä erota, me emme sorra ketään, emme vainoa +ketään. No niin, sinä kiroileva valtionpappi, joka sen sijaan, että +rukouksessa kääntyisit Jumalasi puoleen, palvelet konjakkipulloasi, +miksi vainoot Herran valituita? Mene pois täältä, että Herra vihassaan +ei lyö sinua ennen, kuin ehdit majaasi. Voi sitä, joka saa aikaan +pahennusta." + +Paitsi lampun valon piirissä oli melkein pimeä tuvassa; ainoastaan +hiilituli levitti punertavaa valoa liedestä. Niinpä ei kukaan nähnyt, +miten kirkkoherra Brandt kalpeni mielenliikutuksesta ja suuttumuksesta; +hän tahtoi vastata, mutta hänen huulensa olivat kuin yhteen liimatut, +hän nosti ja laski silmiään kuin ampiainen sarviansa. Viimein se +puhkesi, ei kuitenkaan yhtä voimakkaasti kuin ensin, hän oli +sisällisesti sortunut. Siis oli se kuitenkin levinnyt tietoon tuo +konjakin kirous, vaikka hän oli kaikin tavoin koettanut sitä salata. +Uhaten piispankeräjillä ja lainrangaistuksella läksi hän viimein pois +harhauskoisten kokouksesta. + +Hänen tuskin ehdittyään ulos ovesta ukkonen, joka oli kauan pauhannut +vähän etempänä, purkautui koko rajuudessaan ja yht'äkkiä kova jysäys +täräytti tupaa ihan pohjaa myöten, niin että yksi ikkuna särkyi ilman +painosta. + +"Kas, tuossa Herran vahvistus tuomiolle, jonka lausuimme", +sanoi Tobias; "jyminällä ja tulen leimauksilla uhkaa hän pyhäin +vainoojia." Siitä kerrassaan haihtui paino, joka raskautti kaikkein +mieliä tuon kiivaan puheen sekä majesteetillisen rajuilman tähden. +Ulkona oli rajuilma purkautunut, tuli oli syöksynyt läpi pilvien, ilma +oli taas puhdas. Sisällä oli Tobias lausunut vapahdussanan, Jumala itse +käänsi vihansa jumalatonta miestä vastaan, joka pimeässä rehmi +rankkasateessa ja myrskyssä, jota vastoin pyhät istuivat täällä +huoneen katon suojassa ja ystävällisen lampun valossa nöyrinä Jumalan +edessä kuunnellen ukkokosen jyrinää ja sateen ropinaa. Kuin innostus +oli korkeimillaan, nousi Tobias ylös; hän oli pelastanut Herran +valitut, hän oli koonnut hajaantuneet lampaat, uskon kilvellä +pidättänyt pahimman rynnäkön; tästä hetkestä asti oli hän, vaikka +nuorempi, seurakunnan tuki, sen väkevyyden pylväs. Ja valtaavasti +saarnasi hän nyt hihhulien oppia, ja mitä hän sanoi, se tuli välittömän +luonnonvoiman väkevyydellä. Se tuli sydämmestä ja valloitti sydämmet +kerrassaan. Monivuotiset epäselvät ajatukset, joita oli tunkeillut +hänessä, tunteet, jotka tuskin huomattavina olivat virtailleet hänen +sielussansa, kuohuivat nyt esiin kuin raikkaat lähteet. Jumalan +kirkkaus näytti tulleen hänelle, hän tunsi nöyryydessä, että hän +vallitsi tätä joukkoa, joka ihan hengittämättä ja hämmästyksissään +näytti kysyvän, eikö tämä mies ole Tobias Pullisen poika, mistä tulee +hänen viisautensa. Yhä ylemmäksi nousivat tunnelaineet seurakunnassa, +yhä kovemmin kuului sydämmen huokaus, ja kuin Tobias jakoi syntein +anteeksi antamista, nousi hengellinen kiihko korkeimmilleen, ja +sotamies Anton hypähti ylös ja nostaen voimakkaan kätensä huusi +kaikuvasti: "Voi teitä, te valtion papit, jotka tahdotte sammuttaa +hengen tulta. Itse te puhutte ilman pyhää Henkeä ja tahdotte myöskin +pakottaa meitä olemaan vaiti kirkossa. Kuin kirkko on tullut +vankeudeksi, niin lähtekäämme pois siitä paikasta, jossa pyhän Hengen +ei anneta rauhassa puhua jokaisen suusta. Yhtykäämme yhteen ja +tehkäämme pyhän Hengen liitto ja seurakunta." + +Antonin sanat vaikuttivat kuin olisi ukonnuoli sytyttänyt kasken +tuleen. + +"Niin, iloitkaamme ja ylistäkäämme Herraa!" Ja ylös nousi joka mies ja +nainen, hyppien ja tanssien syöksyivät he toistensa syliin, vaihtoivat +rauhan suuteloja ja kovasti huudahtellen pyöri koko joukko hengen +huumauksessa, joka melkein näytti mielipuolisuudelta. + +Ulkona jymisi ukkonen etäällä, tummansiniset leimaukset tuon tuostakin +valasivat taivaan rantaa ja silloin tällöin putoili vielä suuria +sadepisaroita ikään kuin raskaita kyyneliä maan päälle. Mutta hiljaa +aukesi tuvan ovi, ja pimeästä porstuasta katselivat vanha Tobias ja +Matti Reijonen pauhaavaa joukkoa, ja suuttumuksesta säihkyvin silmin +näki Matti vaimonsa Annin ihastuneena ja onnellisena Tobiaan sylissä. +Hänen silmissään leimahti vihaa ja kateutta ja hän kirota täräytti, +joka kerrassaan tempasi uskovaiset heidän uneksitusta autuudestaan +takaisin maan päälle. Mielikuvituksen ja sielun harhailemisten jälkeen +tulee tavallisesti velttoutta ja tylsyyttä, ja ääneti läksivät +rukouskokouksesta ihmiset kukin kotiinsa. + + + + +XI. + + +Edellisen illan tapausten jälkeen oli Tobiaalla ihan itsestään ensi +sija veljien joukossa, hänen tykönsä tulivat kaikki, jotka tahtoivat +kuulla lohdutuksen ja vapahduksen sanaa, häneen pani seurakunta +toivonsa; mutta ensimmäisenä hän myöskin sai ottaa vastaan kovimmat +iskut ja kestää pahimmat myrskyt. Ei kukaan loukannut, vielä vähemmin +kurittanut vanhaa Brandtia rankasematta. Hänellä oli valtaa, kykyä, +jopa hyvää tahtoakin oikein esimerkiksi rangaista sellaisia hutiluksia, +nurkkasaarnaajia ja rahjuksia kuin nuori Tobias. Hän kirjoitti +piispalle ja tuomiokapitulille, joka määräsi pidettäväksi kuulustelun +ja annettavaksi varoituksen, jos voitiin todistaa olevan väärää oppia. +Kuulustelu tuli oikeaksi väittelyksi, josta molemmat vastapuolueet +tietysti läksivät saamatta kumotuksi toinen toistansa. Mitä toiseen +puolueesen, vanhaan Brandtiin koskee, oli hän väittelyn jälkeen vielä +enemmän suutuksissaan kuin ennen, ja toinen puolue, Tobias, vielä +suuremmassa arvossa uskonveljiensä kesken. Tuli sitte varoitus. Uusia +rikkomisia, kiihkoisia saarnoja ja kiihkoisia selityksiä rakkaudesta, +joka käy yli kaiken ymmärryksen, kokouksia, jotka päättyivät +veljessuuteloihin, syleilyksiin ja innostukseen. Uusia valituksia ja +uusia toimenpiteitä. Pitämättä lukua mistään vangitutti Brandt +pahantekijän, vietäväksi vanginkyydillä tutkintoon. Mutta silloin +"vapaamieliset sanomalehdet" tarttuivat asiaan kovin kourin. +Sanomalehdet rupesivat ahdistamaan vanhaa Brandtia, sanomalehtien +mukaan ryhtyi asiaan prokuraattori ja kuvernööri, ja kuin kerran oli +asiaan ryhdytty ylhäältä päin, täytyi tuomiokapitulinkin jotain tehdä. +Tobias Pullisen asiasta väiteltiin kuin hyvinkin tärkeästä tapauksesta +sekä pääkaupungin että maaseudun sanomalehdissä. Vanki päästettiin +vapaaksi, ja uskonveljensä ottivat hänet vastaan virren veisuulla ja +pidoilla. Vaino vain edisti yhä enemmän hänen oppinsa leviämistä ja +ihmisjoukon huomion kiintymistä häneen. Paitsi kirkkoneuvostoa sekä +niitä, jotka kaikissa tapauksissa olivat välinpitämättömät ja +oikeauskoiset, kiintyi kaikki muu kansa siihen opettajaan, joka oli +lähtenyt sen omista riveistä, veljesrakkauden koko lämmöllä ja +uskonkiihkon sokeudella. + +Eräs, joka yhtä kiihkoisesti liittyi provasti Brandtiin, oli Matti +Reijonen, Tobiaan vanha kilpa- ja riitaveli. Vaimoansa Annia hän +ankarimmasti kielsi käymästä kokouksissa, hän ei kärsinyt kuulla +puhuttavankaan noista "matkustavista kristuksista", joita yhä +laajemmissa piireissä tutuksi tullut Tobias veti Tervolan kylään. Kuin +vaimo ei sittekään totellut hänen kieltoansa, rääkkäsi hän häntä ja +sulki hänet tupaan, josta vaimo niin pian kuin mahdollista karkasi, +lujasti päättänyt kun oli kärsiä vaikka martyrikuoleman pyhän opin +tähden ja -- Tobiaan tähden, olisi hän saattanut lisätä. Hänestä olivat +oppi ja Tobias yksi asia. Vanha rakkaus ei ruostu, nuoruuden rakkaus +leimahti jälleen ilmi tuleen ja kuunnellessaan nuorta, innokasta +saarnamiestä hän ei kysellyt itseltään, miten suuri osa henkilöllä oli +hänen mieltymyksessänsä uuteen oppiin. Hän ei tahtonut eikä uskaltanut +tutkistella; ottamatta lukuun kaikkia asianhaaroja antautui hän, +kuulematta varoitusta ja herätystä, koko sydämmestään ja sielustaan sen +tunteen valtaan, joka oli anastanut hänet. Joka hetki, kuin hän vain +jouti kotiaskareilta, meni hän miehensä huomaamatta vanhan Tobiaan +tupaan. + + + + +XII. + + +Siten kului kuukausi toisensa perästä, taistelevain puolueiden +antamatta hiuksenkaan vertaa perää toisillensa. Lumivalkoinen talvi +alkoi jo kadottaa värinsä puhtautta, harmaat jäät ja tummat pilkut +pelloilla ja niityillä ennustivat kevään koittoa. Erään rukouskokouksen +jälkeen, josta Anni oli palannut kotiin enemmän liikutettuna kuin +tavallisesti, oli Matti ankarasti kohdellut häntä ja viimein +käsinkoskevastikin sekä uhannut aivan tuntuvasti rangaista, jos hän +vielä kerran uskalsi rikkoa hänen selvää kieltoansa. Häpeissään, +haluttomana, tyytymättömänä itseensä ja onnettomana kuten aina näiden +oikeutetun mustasukkaisuuden ja suuttumuksen kohtausten jälkeen oli hän +lähtenyt pariksi päiväksi metsälle virkistämään mieltänsä. Hän rakasti +kiihkeästi metsästystä. Kaakkois-Suomessa on muuten vähä metsästäjiä +enimmäkseen siitä syystä, että kaikki metsästys on ollut ankarasti +kiellettynä lahjoitusmaiden herrain aikana. Joitakuita innokkaita +linnustajia oli kuitenkin, ja niistä oli Reijonen yksi. Hän läksi nyt +aikaisin aamulla ennen auringon nousua. Ensin hän kuitenkin meni +huviksensa lintuaittaansa, vanhaan, jo kaatumaisillaan olevaan +huoneesen, joka lähellä pihaa seisoi yksinään ikivanhan koivikon +suojassa. Siellä hän valmistihe metsästyksen viehätykseen ja itsekseen +iloitsi mieshukasta, jota hän oli saanut aikaan teyrien, metsäkanain, +metsojen ja pyiden joukossa. Matti oli näet lintukauppias, hän ampui, +pyyteli ansoilla, osti ja möi lintuja Pietarin herkkukauppiaille. +Siellä riippui hänen aitassaan sadoittain teyrejä, teräkseltä +kiiltävässä puvussa, kuusenhavuja avonaisessa nokassa. Purpuranpunainen +pilkku silmäin päällä näytti kuolettavalta haavalta. Muhkea urosmetso +riippui siinä, pitkät kaulahöyhenet viimeisen kerran pöyristettynä; ei +se kurkku ollut koskaan enää saava aikaan niitä kellonääniä, jotka +viehättävät rakastuneita naaraksia. Teyrimetso, syntynyt sekasuvusta, +riippui kankeana ja kylmänä emonsa naarasmetson ja isonsa urosteyrin +välillä. Metsäkana, valkoiset housut jalassa, ja töyhtöpää pyy, kaikki +olivat uhranneet henkensä kylmällä kinoksella, että sitte Pietarin +paraimmissa ravintoloissa kiihottaisivat jonkun herkkusuun ruokahalua. +Kirkasvärisiä sirkkusia ja tilhejä riippui siinä, kaikki kankeiksi +jäätyneinä ja valmiina vietäväksi johonkin muotikauppaan tai +turkkurille, Mutta kiusojen ja ikävyyksien unhottamisen sijasta sai +Matti yhden huolen lisäksi. Nyt oli näet talvipakkanen lopussa ja +linnut täytyi tukuttain muuttaa rahaksi, ett'eivät pahenisi. +Tyytymättömänä lukitsi hän aittansa ja läksi teyrivajaansa. Se oli +vanhan, visapahkaisen koivuryhmän juuressa, jotka pilviä tavoittelevina +ja yksinään seisoivat hoitamattomassa vesakossa. Neljän- tai +viidenkymmenen askeleen päässä oli aukea paikka, jossa teyrit +tavallisesti leikittelivät ja tanssivat. Oli aikaisin aamulla. Tuuli +vielä uinueli, kuin aurinko nousi metsän yli keveiden, untuvaisten, +pitkäjuovaisten pilvien keskellä. Heti muuttui kaikki aikaisen kevään +karvaiseksi. Ilmaisena, vienon punasinervän karvaisena seisoi koivikko +ja haavikko, silmikot paisuvina. Vesakon tiheikköihin painuivat +syreenin karvaiset varjot yhä alemmaksi, mikäli aamuvalo hajoitti +opaalin väristä utua. Lumikinokset olivat huvenneina, vesojen ja +kantojen lävistäminä, ohuina peitteinä soilla ja niityillä; ainoastaan +siellä täällä välkkyi joitakuita jääkristalleja. Nyt kajahti palokärjen +metallilta helisevä, surumielinen ääni aamusoittona läpi kirkkaan +ilman. Nuori varisparikunta heräsi heti ja ryhtyi innokkaasti pesäänsä +rakentamaan, miettivästi ja raskaasti lentäen läpi vesakon. Teyrikukot +heräsivät koivujen korkeimmissa latvoissa, ojensivat kaulojansa ja +räpyttivät tummia, terässinisiä, valkojuovasia siipiään. Sitte alkoi +vanhin kukko leikin, päästäen hienon vihellysäänen, monimutkaisen ja +erilaisessa tahdissa, sitte tuon puhalluksen, joka viehättää +metsämiestä, sillä nyt hän tietää leikin todella alkavan. Tätä +puhallusta muut kukot eivät voi vastustaa, he levittävät purstonsa +viuhkan muotoon, pörhistävät kaulahöyhenensä ja alkavat kuhertaa. +Silloin lentää vanha kukko päättävästi alas koivusta ja laskeutuu +aukealle paikalle maahan. Yksitellen lentävät toiset kukot alas, nuorin +viimeksi. Silloin alkaa leikki tanssineen ja lauluineen, kukko toisensa +perästä lentää kokouspaikkaan, ne poljeksivat ohutta lunta niin, että +se roiskuu ylös ilmaan, pyörivät, siivet vähän ylhäällä, hierovat +nokkaa ja kaulaa maahan niin, että höyhenet pölisevät, kuhertavat ja +viheltävät rakkautensa aamulaulua, Kuin joku nuori kukko kiihtyy +liiaksi, ottaa vanha sitä niskasta, laahaa pois ja palaa kujerrellen ja +voitostaan ylpeänä, mitä hullunkurisimmasti tepastellen leikkipaikkaan, +ja mitä kauemmin leikkiä kestää, sitä enemmän nämä muhkeat linnut +kiihtyvät. + +Matti ei voinut olla vertailematta näitä kiihtyneitä lintuja ja +hihhuleja toisiinsa. Rukouksesta ja veisuusta päihtyneinä, tunteet +kiihottuneina mielipuolisuuden rajalle asti, pitivät nekin tanssejansa. +Katkerasti hymyillen nosti hän pyssynsä kaataakseen yhden teyrin, +hänellä oli jo sormi liipasinta vasten, kuin eläin, koiran kokoinen, +yht'äkkiä kuin nuoli viskautui pitkällä hyppäyksellä joltakin vanhan +koivun oksalta alas, sieppasi kiinni kurkusta juuri sen teyrin, jonka +Matti oli valinnut saalikseen, ja ennen, kuin hämmästynyt metsämies +ehti tointua, levittivät teyrit, sekä kukot että kanat, siipensä ja +läksivät humisten pakoon, vaan ilves hitaasti käveli pois saaliinensa. +Tajuttomasti välähti Matti Reijosen mielessä yksi ajatus, hänen +voimattansa tehdä siitä selkoa: noin pitäisi minunkin tehdä +teyrikukolleni kotona, kerran vain puristaa kurkusta, niin olisi se +leikki lopussa. Matti kauhistui itse tuota ajatusta ja koetti niin pian +kuin mahdollista karkoittaa sitä mielestään. Hän katsoi ilvestä, tuossa +se vielä seisoi pajupensaan alla syömässä aamiaistansa. Hän tuiskautti +rohkealle ryövärille haulipanoksen, voimatta sillä juuri mitään +vaikuttaa, sillä ilves yhdellä hyppäyksellä katosi vesakkoon. Tästä +paikasta oli teyrin pyynti loppunut pitkäksi ajaksi, sillä missä ilves +liikkuu, siinä teyrit eivät suinkaan ryhdy leikkiinsä, vaan etsivät +rauhallisempia paikkoja. + +Äkeissään tästä uudesta vastoinkäymisestä läksi Matti astuskelemaan +kotiin päin. Puoli matkassa tapasi hän erään tuttunsa, joka oli menossa +lähimmälle rautatien-asemalle. Reijonen läksi mukaan tekemään +lintukauppaa. Mutta tämä päivä oli kerrassaan onnettomuuden päivä, hän +sai kuulla ruplan kurssien alenneen yht'äkkiä uskomattomasti. Hän +joutui huonoon seuraan, ja kuin hän viimein myöhään illalla läksi +kotiinsa päin, oli hän jotenkin juovuksissa ja suutuksissa itseensä ja +koko maailmaan. + + + + +XIII. + + +Samana päivänä, kuin Matti läksi edellisessä luvussa kerrotulle +metsästysretkelle, oli Tobias Pullinen tuttavien kautta saanut +pappilasta kirjeen, joka oli maannut pappilan kansliassa vähintään pari +viikkoa. Tobias oli viime aikoina saanut paljonkin kirjeitä +uskonveljiltä ja -sisarilta, jotka pyysivät neuvoa, asianajajaltansa, +kirkkoherran virastolta, jopa tuomiokapituliltakin, mutta tämä kirje +oli ihan toisenlainen, perin kummallisen näköinen. Se oli täynnä +postimerkkejä, joissa kotkankuva levitti laihoja jäseniään. Siinä oli +ruotsalaisia, suomalaisia ja venäläisiä sanoja kuoressa ja ylinnä nimi +Tobolsk. Tobias käänteli ja katseli kirjettä moneen kertaan ennen +aukasemista, ja avattuaan katsoi hän heti allekirjoitusta, joka oli +Aleksander Ylistalo. Tobiaan käsi vapisi, kuin hän huomasi sen miehen +nimen, joka oli niin voimakkaasti, niin kovakouraisesti koskenut hänen +elämäänsä, sen miehen, jota hän oli ihmetellyt, vihannut ja nyt vasta +käsittänyt. Kirje oli tällainen: + + Tobolskista, vankein parannuslaitoksesta. + + Terveyttä ja veljeyttä Tobias Pulliselle ynnä rauhaa, anteeksi + antamista ja sovintoa vapahtajamme Jesuksen Kristuksen tähden. + Jos sinä, rakas veli Kristuksessa, tiedät itsestäsi jotain pahaa, + niin älä tee kuten sinun kelvoton viheliäinen veljesi Adam + Pihlhjerta, älä salaa sitä seurakunnalta, vaan tunnusta se elävän + Jumalan ja kanssaveljiesi edessä, niin että et sorru synnistä, + kuten pahantekijä opettajasi Aleksander Ylistalo + + entinen + Adam Pihlhjerta. + +Tämä tervehdys, kuvaannollisesti sanoen, haudan toiselta puolen +vaikutti niin Tobiaasen, että hän tuskin voi hillitä liikkeitänsä. + +Samassa astui Anni tupaan. Hänen käyntinsä ja liikkeensä olivat +viehättävät ja vapaat. Hänen katseensa oli levollinen ja kiihkoton niin +kuin sen, joka levähtää kovan mielenjännityksen tai suuren onnen +jälkeen. Hän kantoi hyvin sulavasti naitujen vaimoin pukua, päässä +pieni myssy pahvista, päällystettynä silkillä, ja myssystä riippui +rimpsu, joka hänen astuessaan heilui edes takaisin kauniissa, +valkoisessa niskassa. Paksu tukka oli sileäksi kammattu otsalta, +kirkkaat, vaaleat silmät loistivat hiljaisesta onnesta. + +Leena äiti, joka ajatuksissaan istui kankaansa edessä, katsahti oveen +päin ja alkoi heti, kuin hänen hämärät silmänsä käsittivät, kuka tulija +oli, kiivaasti polkea, kutoa tulipunaisia lankoja loimiin ja kalistella +sukkulaa. Ei kukaan sanonut sanaakaan pitkään aikaan. Anni seisoi ja +katsoi liikuttavan mieltyneesti Tobiaasen. Tobias katsomatta sinne +päinkään tunsi sen katseen. Viimein hän virkkoi puoliääneen: "Anni", +sipasi kädellään otsaansa, "Anni", ja näytti ihan siltä, kuin hänen +olisi ollut vaikea saada sanoja suustansa tulemaan. "Anni", kuiskasi +hän vielä kolmannen kerran. Nyt lakkasivat kaiteet paukkumasta. Tobias +antoi Aleksanderin kirjeen Annille ja sanoi: "minun täytyy tunnustaa +syntini seurakunnalle, Adam pakottaa minua siihen." + +Leena viskasi valkoista lankaa loimien väliin niin kiivaasti, että +sukkula lensi seinään. Annin kasvoissa väri tuskin yhtään muuttui, +kaikki muu oli hänestä nyt mitätöntä, niin hänen mielensä oli täynnä +onnellista rakkautta. Hän tuskin katsoikaan kirjeesen, sanoi vain +lempeällä, hiljaisella äänellä: "sinä tietysti teet oikein, kuin +seuraat hengen kehoitusta, muuten", virkkoi hän sitte puoli ääneen, +"minä puolestani teen sinun tahtosi mukaan." Sukkula singahteli yhä +kiivaammin ja Leena paukutti kaksi mustaa, paksua lankaa kiinni +kirkasväriseen kankaasensa. + +"Missä on Matti?" kysyi vanhus kuivakiskoisesti. + +"Metsällä, hän palaa vasta huomenna", sanoi Anni Tobiaasen katsoen. + +Tumma puna nousi äkisti Tobiaan kasvoille, hän tempasi Adamin kirjeen +ja sanoi takertuvalla äänellä: "niin on tehtävä, kuin sanoin; toimita +veljille ja sisarille sana, että me tänä iltana kokoudumme..." + +"Minun luokseni", sanoi Anni, tietämättänsä tähystellen Leenaa, ja +astui hitaasti ulos ovesta. + +Leena yhä paukutteli kangastansa, kutoi punaisia, valkoisia ja mustia +lankoja juoviksi, kunnes hänen silmänsä alkoivat välkkyä ja raskaita +pisaroita putoili pitkin poskia. Äkisti kääntyi hän, katsoi poikaansa +pitkään, nousi pois istuinlaudaltansa, meni Tobiaan luo ja sanoi +vapisevalla äänellä: + +"Parempi olisi, jos kokoonnuttaisiin tänne meille." + +"Ehkä, äiti, mutta nyt se jo on liian myöhä." + +Pitkä kevätpäivä sammui kullan hehkuna. Lamppu sytytettiin Reijosen +tuvassa, ja hämärissä kokoutuivat veljet ja sisaret ahtaalta tuntuvaan +huoneesen. Kuin kaikki olivat koossa, suljettiin ovi huolellisesti. +Tavaton aika ja paikka, Reijosen tupa, hänen, joka oli päämiehenä +vastustamassa pyhiä, teki kokouksen erittäin juhlalliseksi. Nuori +saarnaaja ja hänen vanha äitinsä istuivat tuvan perällä uunin +vastapäätä. Tobias puhui vapaasti, jopa innokkaastikin, mutta hänen +käytöksessään oli jotakin, joka muuten on tavallista kaikilla, joiden +mielessä vallitsee yksi ainoa ajatus, yksi tunne: hän näytti +miettivältä, hajamieliseltä. Silloin tällöin katsahti hän Anniin, joka +yhä vain selaili virsikirjaa. Äiti Leena seurasi tarkkaan poikansa +sielun liikettä. + +"Kas niin, poikani", sanoi hän viimein. + +Tobias kalpeni ja nousi. Vaikealta se tuntui, hänen kurkkunsa oli kuin +kiinni puserrettu, hän nieli moneen kertaan ja viimein lyhyen vait'olon +jälkeen alkoi puhua vähän vapisevalla äänellä: + +"Veljet ja sisaret. Minä tunnen syvällistä pakotusta tunnustamaan +suurta syntiä, johon me, johon minä..." + +Hänen puhettaan keskeytti kova jyskytys oveen. Anni hypähti ylös kuin +peljästynyt pyy, juoksi Tobiaan luo ja asettui hänen eteensä. Nyt +kuului Matti Reijonen kiroten ja uhaten jyskyttävän ovea. "Ovi auki, +minä käsken. Etkö kuule, Anni, minä se olen, sinun isäntäsi", ja hän +paukutteli koko voimallaan. "Oletteko hullut vai kuurot. Jos ette avaa +ovea, lyön minä sen pirstaleiksi ja tapan jok'ainoan teistä." + +"Matti Reijonen se on ja juovuksissa, se kuuluu puheesta", sanoivat +muutamat naiset. Tobias seisoi kalpeana ja ääneti; "avatkaa ovi!" käski +hän kovalla äänellä, mutta ei kukaan totellut häntä. + +"Vai niin, oletko sinä siellä, Tobias, no nyt minä kyllä ymmärrän, +minkä tähden vaimoni pitää ovea kiinni. Sinä tekopyhä kettu, sinä käki +varpusen pesässä, kirottu haaskaaja." + +"Olkoon ovi kiinni", sanoi Anni jyrkästi, "hänellä on pyssy kanssansa, +minä tunnen hänet; kuin hän puhuu tuolla tavalla, tapahtuu tässä +onnettomuus." + +Mutta Matti Reijosen vihastus oli kasvanut äärettömästi, hän raivosi +hurjasti. Hänen omassa tuvassaan, mikä häpeä, mikä häväistys. Kuin ovea +ei avattu kyllin sukkelaan, juoksi hän ulos, löi rikki ruudun ja +kalpeana kuin palttina, suu puristettuna kokoon, niin että se oli vain +kapeana viivana, seisoi hän siinä ikkunan takana, pyssy ojennettuna. +"Missä hän on, se hävytön ryöväri, ilves, joka on siepannut minun +kanaseni, astu esiin, jos uskallat." Mutta vaikeroiden ja itkien +hyppäsivät miehet ja naiset ylös ja juoksivat opettajansa ympärille. +Pyssyn suu liikkui uhkaavasti, etsien, mihin laueta, mutta löytämättä. +Ihmispiirin sisällä seisoi Tobias ja Anni oli hädissään tarttunut +häneen sylin. Nyt katosi Matti yht'äkkiä, oli ihan hiljaista, +ainoastaan nyyhkytyksiä ja huokauksia kuului tuvassa. Tobias veti +syvään henkeä. + +"Minä olen syyllinen", sanoi hän, "Matti Reijosella on oikeus vaatia +minulta tilintekoa, minä pyydän seurakuntaa kuulemaan minun +tunnustustani ja antamaan minulle anteeksi..." + +Silloin juuri kuului kolinaa katolta, kaikki katsahtivat ylös, +välikatosta oli lauta työnnetty syrjään ja raosta näkyi taas pyssyn +piippu ja sen takaa kaksi hirmuista, veristynyttä silmää. Matti oli +juossut tupansa vinnille, työntänyt syrjään ohuen sammalkerroksen ja +kattolaudan. + +"Nyt minä olen ilves", kuului kiukkuinen ääni, "eikä teyrikukko pääse +kynsistäni." Pamaus vain ja Tobias Pullinen makasi kuolettavasti +haavoitettuna äitinsä ja Annin jaloissa. + +Hiljaa ja hätäyksissään katosivat enimmät tuon kamalan teon näkijät. +Pari miestä riensi kuolemaisillaan olevan luo. + +"Kotiin, kotiin", kuiskasi hän sammuvalla äänellä, "minä tahdon kuolla +kotona." + +Häntä lähdettiin kantamaan. Leena ja Anni astuivat jäljestä hirveästi +liikutettuina, mutta ei yhtään kyyneltä tullut heidän silmistänsä. +Aurinko oli jo aikaa sitte laskeutunut keveäin pilvenjuomujen taakse. +Kuu liiteli taivaalla hienona sirpin muotoisena kaarena, levittämättä +mitään valoa. Ainoastaan suurimmat tähdet levittivät väräjävää valoansa +valoisaan kevätyöhön. Otava seisoi, pursto kohti keskitaivasta, +ehtootähti loisti keltapunaisena ja pohjantähti levitti kylmää valoansa +maan päälle, saman tapaista kuin revontulien liekit. Lumi ja jäät +sulivat niin, että vesi ikään kuin raskaat kyyneleet tippui maahan. +Kuin kantajat raskaan taakkansa kanssa saapuivat Pullisen pihaan, +kuului kuoleva Paavalin sanoilla kuiskaavan: "totisesti minä olen +suurin syntisistä." He laskivat hänet varovasti alas rappusille. Hän +oli kuollut. Onnellinen hymy leikitteli kalpeilla kasvoilla ja +tuskainen juonne suun ympäriltä oli ensi kerran moneen vuoteen poissa. +Matti Viskari tuli vanhana ja kyyryisenä ulos tuvasta ja katsoi hyvin +pitkään tutkivaisesti kuollutta. "Katsokaa", sanoi hän, "hänestä ei ole +juossut pisaraakaan verta; tiedättekö, mitä se merkitsee." Kaikki +katsoivat vanhuksen suuhun. "Se merkitsee, että hän oikein ansaitsi +luotinsa." + +Yö kului ja päivä tuli, ruumis pestiin ja vietiin aittaan; nimismies +tuli ja teki protokollansa; lääkäri tuli, avasi ruumiin ja kirjoitti +lausuntonsa: kuollut keuhkoihin menneestä luodista; Reijonen vangittiin +ja vietiin pois; vanha Tobias palasi joltakin markkinamatkalta ja ollen +pehmytmielinen tuli, nähtyänsä ruumiin, niin suruihinsa, että oli ihan +menehtyä; vanha Leena haaveksien istui yöt päivät poikansa ruumiin +vieressä, mutta Anni inhimillisesti puhuen, oli ihan kylmänä, niin kuin +ei olisi ollenkaan kuulunut häneen, mitä tapahtui ja oli tapahtunut. +Hautajaispäivä tuli, vieraita kokoutui läheltä ja kaukaa, kaikki +tahtoivat ottaa jäähyväset vainajalta hänen maatessaan tuossa mustassa +arkussa aitassa. Arkun vieressä istui Leena, leuka käden varassa. Aitan +ovi oli auki. Kevätaurinko paistoi lämpimästi, taivas oli +kirkkaansininen ja leivo puhalteli laulurintansa syvyydestä elämänilon +säveliä. Anni meni viimeisen kerran aittaan. Suuri, tummansininen +kärpänen, ensimmäinen, kuin kevätaurinko oli eloon herättänyt, surisi +auringon paahteessa avoimen arkun vieressä. Se lenteli huimasti sinne +tänne, kunnes viimein laskeutui ruumiin vahan karvaisille kasvoille, +ikään kuin anastaen hänet omakseen. Häviämisen ensimmäinen enne. Suuri +suru ja toivottomuus valtasivat Annin, kuin hän näki sen. Hän vaipui +vanhan Leenan eteen ja itkien lausui niin kovasti, että kaikki +kuulivat: "viekää pois hänet, viekää pois, minä se olen surmannut +hänet. Antakaa anteeksi, äiti Leena, anteeksi, kaikki on minun syyni." + +Leena nousi hitaasti. "Lapsi parka, sinun syysi, ehkäpä niinkin, mutta +mitä minä sitte sanon, vanha syntinen." Ja nämä molemmat naiset olivat +tästä hetkestä lähtein ihan eroamattomat. + + + + +Viiteselitykset: + + +[1] Shvetkaksi (ruotsalaiseksi) sanotaan kaikkialla Venäjällä +suomalaista hevosrotua. Suomen hevosilla on muuten kestäväisyytensä ja +vähään tyytyväisyytensä tähden hyvä maine Venäjällä. + +[2] Monta sellaista aatelissukua, jotka ovat joutuneet takaisin +huomaamattomuuden peittoon, on maamme kaakkoisosassa; mainittakoon +Pihlhjerta, Fingerros, Falkenberg, Husgafvel, Brandstake y.m.m. + +[3] Tarina käärmeiden valtakunnasta, kuten vampyyristäkin, on +itämaista, luultavasti slaavilaista perua. + +[4] Jonkinlaista dammia, jota pelataan shakkilaudalla eri värisillä +kivillä. + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41933 *** |