diff options
Diffstat (limited to '41543-0.txt')
| -rw-r--r-- | 41543-0.txt | 2512 |
1 files changed, 2512 insertions, 0 deletions
diff --git a/41543-0.txt b/41543-0.txt new file mode 100644 index 0000000..4d30f19 --- /dev/null +++ b/41543-0.txt @@ -0,0 +1,2512 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41543 *** + +LÄÄKÄRIN KOHTALO + +eli Sairaalan N:o 6 + + +Kirj. + +ANTON TSEHOV + + +Suomentanut Emil Mannstén + + + +Otava, Helsinki, 1900. + + + + +I. + + +Sairaalan pihalla kohoaa vähäinen sivurakennus jota ympäröi tiheä +takiais-, nokkos- ja villihamppumetsikkö. Katto on ruostunut, savupiippu +puoleksi rauennut, portaiden astinlaudat mädänneet ja peittyneet +ruoholla, ja kalkki-iskoksesta ovat vain merkit jälellä. Etumainen pääty +on sairashuoneeseen päin, takimainen pääty tähtää pellolle, josta sen +erottaa harmaa naulaharjalla varustettu sairaalan laipio. Kaikki, sekä +nämä naulat, jotka ovat käännetyt terävä puoli ylöspäin, että laipio +kuin itse sivurakennuskin, on niin ikävän ja jylhän näköistä kuin +Venäjällä ovat vain sairaalain ja vankilain rakennukset. + +Ellette pelkää nokkosia niin käykäämme kaitaista polkua myöten, joka +johtaa sivurakennukselle ja katsokaamme mitä siellä sisällä tapahtuu. +Ensimäisen oven avattuamme tulemme etehiseen. Täällä on pitkin +seinivieriä ja uunin ympärille kasattu suuret röykyt sairaalan rojua. +Matrassit, vanhat resuiset viitat, housut, siniraitaiset paidat, +kuluneet kelpaamattomat jalkineet, -- kaikki tämä ryysytavara on mätetty +röykkyihin, murjottu, viskelty epäjärjestykseen, ja siinä se mätänee ja +levittää ilettävää, tukehuttavaa haisua. + +Rojujen päällä vetelehtii lakkaamatta, piippu hampaissa vahti Nikiitta, +vanha eronsaanut sotamies, jolla on punaisenruskeaksi käyneet nauhat. +Hänellä on tylyt, kuihtuneet kasvot, tuuheat kulmakarvat, jotka tekevät +hänet arolla asustavan lammaskoiran näköiseksi, sekä punainen nenä; hän +on pieni, laihan jäntevä mies, mutta ryhtinsä on käskevä ja nyrkit +mahtavat. Hän on niitä suoraluontoisia, säntillisiä, toimekkaita ja +tylsiä ihmisiä, jotka ennen kaikkea rakastavat järjestystä ja sen tähden +ovat vakuutetut, että heitä tulee lyödä. Hän lyöpi kasvoihin, rintaan, +selkään, mihin sattuu ja on vakuutettu, että ilman sitä ei täällä olisi +järjestystä vallalla. + +Edelleen tulette suureen, avaraan huoneeseen, joka täyttää koko +sivurakennuksen, ellei ota lukuun etehisiä. Seinät ovat täällä maalatut +sinisen likaisella värillä, katto on savuttunut kuin savupirtissä, -- +selvää on että uunit talvisin laskevat savua ja että vinkaa on +huoneessa. Ikkunoita on sisältäpäin rumentamassa rautaristikot. Lattia +on harmaa ja vetoinen. Haisee hapankaalille, luteille ja ammoniakille ja +tämä haisu vaikuttaa teihin ensimältä niin, kuin jos olisitte astuneet +johonkin eläintarhaan. + +Huoneessa seisoo sänkyjä, jotka ovat kierretyt kiinni lattiaan. Niissä +istuu tahi loikoo ihmisiä sinisissä sairashuoneviitoissa ja vanhaan +tapaan patalakit päässä. Nämä ovat -- mielenvikaiset. + +Heitä on kaikkiaan täällä viisi henkeä. Yksi vain on aatelista +syntyperää, kaikki muut ovat porvareja. Ensimäisenä ovelta on +pitkäkasvuinen laihanpuoleinen porvari, viikset kiiltävän ruskeat, +silmät itkettyneet, hän istuu, nojaten käsillä päätään, ja katselee +yhteen kohtaan. Sairashuoneen kirjaan on hänen tautinsa merkitty +synkkämielisyydeksi, vaikka häntä itse asiassa vaivaa etenevä +halvaustauti. Yöt päivät hän suree huojutellen päätään, huokaillen ja +katkerasti hymyillen; puheluihin hän harvoin ottaa osaa ja kysymyksiin +hän tavallisesti on vastaamatta. Hän syö ja juo koneenomaisesti silloin +kun annetaan. Rasittavasta, kuivan kolahtavasta yskästä sekä huonoudesta +ja poskien punasta päättäen on hänellä keuhkotauti alulla. + +Hänen perästään seuraa pienenläntä, reipas ja hyvin vikkelä ukko, jolla +on piikkiparta sekä mustat ja kiharaiset hiukset, niinkuin neekerillä. +Päivällä astuskelee hän huoneessa ikkunasta ikkunaan tahi istuu +vuoteellaan, jalat allaan niinkuin turkkilaisella, ja viheltelee +lakkaamatta kuin tilhi, hyräilee hiljakseen ja hihittelee. Hänen +lapsellinen iloisuutensa ja vilkas luonteensa ilmenee yölläkin, kun hän +nousee rukoilemaan, eli oikeammin takomaan nyrkeillään rintaansa ja +kaivelemaan sormillaan ovia. Tämä on juutalainen Mooses, höpelö mies, +jolta parikymmentä vuotta sitten sameni järki, kun häneltä paloi +hattutehdas. + +Kaikista sairashuoneen N:o 6:nnessa olevista potilaista on ainoastaan +hänellä lupa poistua sivurakennuksesta, jopa sairashuoneen pihaltakin +kadulle. Tätä etuoikeutta on hän nauttinut jo kauan, luultenkin kuin +sairashuoneen kanta-asukkaana ja hiljaisena, viattomana höpelönä, +kaupungin narrina, jota aikoja sitten on totuttu näkemään kaduilla +poika- ja koiralauma ympärillään. Puettuna viitan pahaiseen, +naurettavaan patalakkiin ja tohveleihin, toisinaan avojaloin ja ilman +housuja, hän tepastelee kaduilla, pysähtyy porttien ja puotien eteen ja +pyytää kopekkaa. Yhdestä paikasta annetaan hänelle kaljaa, toisesta pala +leipää, kolmannesta kopekka, jotenka hän sivurakennukseen palaa rikkaana +ja kylläisenä. Kaikki mitä hän tuo muassaan, sen Nikiitta häneltä +riistää pois omaksi hyväkseen. Hän tekee sen raa'asti ja äkeissään, +kääntäen taskut nurin ja ottaen Jumalan todistajaksi, ettei hän koskaan +enää päästä juutalaista kadulle ja että epäjärjestys on hänestä pahinta +mitä maailmassa olla voi. + +Mooses on harras palvelemaan toisia. Hän tuo tovereille vettä, vetää +peitteen heidän päälleen kun he makaavat, lupaa kullekin tuoda kadulta +kopekan ja ommella uuden hatun; hän se myöskin syöttää lusikalla +naapuriaan vasemmalla puolella, halvattua. Tämä hänen menettelynsä ei +johdu myötätuntoisuudesta eikä se ole humaanisten mielipiteiden +aiheuttama, hän tekee sen matkien ja vastenmielisesti totellen oikealla +puolellaan olevaa toveriaan, Gromowia. + +Ivan Dmitritsh Gromow, kolmenneljättä vuotias vapaasukuinen mies, +entinen oikeudenpalvelija ja kuvernementin sihteeri on joutunut tänne +vainoamisraivonsa takia. Hän joko makaa vuoteella käppyrässä, tahi +astelee nurkasta nurkkaan ikäänkuin jaloitellakseen, mutta istuu hyvin +harvoin. Hän on alati kiihkoissaan, mielenkuohussa ja jokin hämärä, +epämääräinen odotus pitää aina hänen mielensä jännityksissä. Kuuluipa +vähintäkin risahdusta etehisestä tahi huutoa pihalta, heti nostaa hän +päätään ja kuuntelee: häntäkö muka tullaan noutamaan? Häntäkö etsitään? +Ja samassa hänen kasvoillaan kuvastuu mitä suurinta levottomuutta ja +vastenmielisyyttä. + +Minua miellyttävät hänen leveät kasvonsa ulkonevine poskipäineen, hänen +kalpea, alakuloinen muotonsa, jossa taistelun ja pitkällisen pelon +uuvuttama sielu kuvastuu tarkkaan kuin peilissä. Hänen irveensä ovat +omituiset ja kivuliaat, mutta syväin, totisten kärsimysten uurtamat +rypyt kasvoissa ilmaisevat järkevyyttä ja älyä, ja silmissä on lämmin, +terve kiilto. Miellyttävä hän on minusta itsekin, ollen kohtelias, +avulias ja tavattoman hienotuntoinen käytöksessään kaikkia muita paitsi +Nikiittaa kohtaan. Kun joltakin putoaa nappi tahi lusikka, hän nopeasti +kavahtaa vuoteeltaan ja ottaa ylös sen. Joka aamu hän tervehtii +tovereitaan, maata käydessään toivottaa heille hyvää yötä. + +Paitsi tuota alituista jännittynyttä mielentilaa ja kasvojen +irvehtimistä hänen sekapäisyytensä ilmenee vielä seuraavalla tavalla. +Toisinaan iltasilla hän kääriytyy viittaansa ja, väristen koko +ruumiissaan, tärisyttäen hampaitaan, alkaa nopeasti astua nurkasta +nurkkaan ja sänkyjen välissä. Näyttää siltä kuin olisi hänellä ankara +vilutauti. Siitä päättäen, että hän äkisti seisattuu ja katselee +tovereitaan, näyttää kuin tahtoisi hän sanoa jotakin hyvin tärkeää, +mutta nähtävästi otaksuen, ettei häntä kuulla eikä ymmärretä, hän +kärsimättömänä pudistelee päätään ja alkaa astua. Mutta ennen pitkää +puheluhalunsa valtaa kaikki muut ajatukset ja arvelut, hän antauu +halunsa ohjattavaksi ja alkaa puhua lämpimästi ja innokkaasti. Hänen +puheensa on sekavaa, kuumeenomaista kuin hourailu, katkonaista ja väliin +käsittämätöntä, mutta sekä sanoissa että äänessä on jotakin perin +herttaista. Kun hän puhuu, tunnette hänessä mielenvikaisen ja ihmisen. +Vaikeata on kirjallisesti kertoa hänen tolkutonta puhettaan. Hän puhuu +ihmisten konnuudesta, väkivallasta joka sortaa totuutta, ihanasta +elämästä, joka aikaa myöten on tuleva maan päälle, ikkunoiden +rautaristikoista jotka lakkaamatta muistuttavat häntä väkivalturien +typeryydestä, julmuudesta. Kaikesta tuosta syntyy sekava, yhtenäisyyttä +puuttuva sommitelma vanhoja, vielä loppuun laulamattomia lauleloita. + + + + +II. + + +Noin 12-15 vuotta jälellepäin, asusti kaupungin pääkadun varrella omassa +talossaan virkamies Gromow, siihen aikaan vankka ja äveriäs mies. +Hänellä oli kaksi poikaa: Sergei ja Ivan. Päästyään jo yliopiston +neljänteen kurssiin Sergei sairastui kiihkeään keuhkotautiin ja kuoli, +ja tämä kuolema oli ikäänkuin alkuna onnettomuussarjalle, joka yhtäkkiä +kohtasi Gromowin perhettä. Viikko jälkeen Sergein hautajaisten isävanhus +pantiin syytteen alaiseksi väärennyksistä ja kruununvarojen +hukkaamisesta ja kuoli kohta vankilan sairaalassa kuumeeseen. Kartano ja +koko irtain omaisuus myytiin huutokaupalla ja Ivan Dmitritsh äitineen +jäi puille paljaille. + +Siihen aikaan kun isä vielä eli, Ivan Dmitritsh ollessaan Pietarissa, +jossa hän opiskeli yliopistossa, sai 60-70 ruplaa kuukaudessa eikä +tiennyt hätäpäiviä ollenkaan, mutta nyt oli hänen pakko tehdä jyrkkä +muutos elämässään. Hänen täytyi aamusta myöhään yöhön antaa halvasti +palkattuja opetustunteja yksityislukijoille, työskennellä +puhtaaksikirjoittajana ja kuitenkin nähdä nälkää, sillä ansaitsemansa +rahat hän lähetti äidilleen elannoksi. Semmoista elämäntapaa ei Ivan +Dmitritsh voinut kestää; hänen mielensä lannistui, voimat raukesivat ja, +erottuaan yliopistosta, matkusti hän kotiin. Täällä pikkukaupungissa hän +puoltolauseiden nojalla sai opettajanpaikan piirikoulussa, vaan joutui +eripuraisuuteen toverien kanssa, ei jaksanut voittaa oppilastensa +suosiota ja hylkäsi kohta viran. Äiti kuoli. Hän eleli puoli vuotta +ilman paikatta, syöden vain vettä ja leipää, ja pääsi sen jälkeen +oikeuden palvelijaksi. Siinä toimessa oli hän kunnes sai eron sairauden +tähden. + +Hän ei koskaan, ei edes nuoruudessaan, ylioppilaana ollessaankaan, ollut +näyttänyt terveeltä. Hän oli aina kalpea, laiha ja herkkä vilustumaan, +söi vähän ja makasi huonosti. Yhdestä viinaryypystä kihahti jo hänen +päähänsä ja hän sai hermokohtauksia. Hän halusi aina ihmisten seuraa, +mutta ollen ärtyisä ja luulevainen luonteeltaan, ei hän läheiseen +ystävyyteen kenenkään kanssa tullut, eikä hänellä ollut ystäviäkään. +Kaupunkilaisista hän aina puhui halveksien, sanoen heidän raa'an +sivistymättömyytensä ja untelon eläimellisen elämänsä tuntuvan hänestä +ilettäviltä. Hän puhui tenooriäänellä, kovasti ja intoisasti, eikä +muuten kuin kiivastumalla ja joutumalla mielenkuohuun, tahi ihastuksella +ja kummastellen, sekä aina avosydämisesti. Puhui hänen kanssaan mitä +hyvänsä, aina hän hoki vain samoja: että elämä kaupungissa on +tukehuttavaa Ja ikävää, että yleisöllä ei ole mitään korkeampia +harrastuksia, kunhan elää kyhnystää väritöntä, mieletöntä elämätään, +vaihetuksekseen harjoittaen väkivaltaa, törkeätä irstaisuutta ja +teeskentelyä; heittiöt käyvät kylläisinä ja vaatepäällä, rehelliset +saavat tyytyä vain muruihin; on saatava kouluja, paikallinen, +suunnaltaan rehellinen sanomalehti, teaatteri, helppotajuisia luentoja; +kyvykkäämpien voimien on liittyminen yhteen; tarvitaan että yhteiskunta +oppii tuntemaan oman taitamattomuutensa ja kauhistuu sitä. Ihmisiä +arvostellessaan käytti hän paksuja värejä, yksinomaan valkoista ja +mustaa, tunnustamatta minkäänmoisia välivivahduksia; ihmiset hänen +mieltänsä myöten jakaantuivat kunnon ihmisiin ja heittiöihin; keskitietä +ei ollut. Naisista ja rakkaudesta hän aina puhui kiihkeästi, +ihastuksella, vaan itse hän ei ollut rakastunut. + +Mielipiteittensä jyrkkyydestä ja hermostuneisuudestaan huolimatta häntä +kaupungissa suosittiin ja mainittiin selän takana Vanjan nimellä. Hänen +syntyperäinen hienotunteisuutensa, avuliaisuutensa, säännöllisyytensä, +puhdas luonteensa ja hänen kulunut takkinsa, sairaloinen ulkomuotonsa ja +perheelliset vastoinkäymisensä herättivät herttaisen lämpimän ja +surulloisen tunteen; lisäksi oli hän hyvästi koulutettu ja paljon +lukenut, tiesi kaupunkilaisten mielestä ainakin kaikki ja toimitti +kaupungissa jonkunlaisen liikkuvan tietosanakirjan virkaa. + +Hän lueskeli varsin paljo. Hänen tavallinen toimensa oli istua klubissa, +näpelöidä hermostuneesti partaansa ja selailla lehtiä ja +aikakauskirjoja; kasvoista näkyy että hän ei lue, vaan ahmii, ehtimättä +tuskin pureksia. Väkisten tunkee mieleen ajatus, että lukeminen oli +yhtenä hänen sairaloisia tottumuksiaan, koska hän yhtäläisellä +ahneudella luki kaikkea mitä vain käsiin sattui, jopa menneenvuotisia +lehtiä ja almanakkojakin. Kotona hänellä oli tapana lukea pitkällään. + + + + +III. + + +Kerran eräänä syksyaamuna Ivan Dmitritsh, nostettuaan palttookauluksensa +ja käydä polskuttaen likaisia kujia ja takapihoja pyrki erään porvarin +luo panemaan toimeen ryöstötuomiota. Hänen mielialansa oli synkkä kuten +aina aamusilla. Eräällä poikkikadulla kohtasi hän kaksi vankia +jalkaraudoissa, joita neljä vartiasotamiestä pyssyineen saattoi. Oli +Ivan Dmitritsh ennenkin usein kohdannut vankeja ja aina olivat ne +herättäneet hänessä säälin ja epämieluisan tunteen, nyt sitä vastoin +tämä kohtaus teki häneen jonkin erinäisen, kummallisen vaikutuksen. +Hänestä alkoi yht'äkkiä tuntua siltä, että hänetkin voidaan kytkeä +kahleisiin ja samaten saattaa likaista katua myöten vankityrmään. +Käytyään porvarin luona ja palatessaan kotia, hän kohtasi postitoimiston +läheisyydessä tuttavan poliisipäällikön, joka tervehti ja kulki hänen +kanssaan rinnan kadulla muutaman askelen; tässä oli hänen mielestänsä +jotakin epäilyttävää. Kotona eivät koko päivässä haihtuneet hänen +päästänsä vangit ja pyssysotamiehet, ja jokin käsittämätön sydämen +levottomuus teki hänelle lukemisen ja ajatustensa keskittämisen +mahdottomaksi. Iltasella hän ei sytyttänyt huoneessaan kynttilätä, koko +yössä hän ei nukkunut ja lakkaamatta pyöri hänen päässänsä ajatus, että +hänet voidaan vangita, panna rautoihin ja salvata vankityrmään. Hän ei +tiennyt tehneensä minkäänlaista rikosta ja saattoi olla varma siitä, +ettei hän vastedeskään tekisi murhaa, murhapolttoa tahi varastaisi; +mutta voihan tietämättänsäkin, vasten tahtoansa tehdä rikoksen ja +paljonhan panettelukin saa aikaan ja voihan vielä viimeisellä nipukalla +oikeudellinen virhe käydä mahdolliseksi. Opettaahan ikivanha +kansanviisauskin, että kerjuupussista ja vankeudesta ei ole kenenkään +itseään vapaaksi vannominen. Ja oikeusvirhe, oikeudenkäytön nykyisellä +kannalla ollessa, on hyvin mahdollinen eikä siinä ole mitään +kummeksittavaakaan. Ihmiset, jotka ovat virallisessa, muotopuolisessa +suhteessa toisten kärsimyksiin, esimerkiksi tuomarit, poliisit, lääkärit +karaistuvat tottumuksen voimasta aikaa myöten siihen määrään, ett'eivät +voi, vaikka tahtoisivatkin, suojattejaan ja hoidokkaitaan kohdella +muuten kuin virallisesti ja kaavan mukaan; siinä kohden he eivät +vähääkään eroa maaukosta, joka takapihalla teurastaa lampaita ja +vasikoita eikä huomaa verta. Vaan jotta moisen virallisen, hengettömän +persoonallisen kohtelun kautta viaton ihminen voi menettää kaikki +säätyoikeutensa ja tulla tuomituksi pakkotyöhön, siihen tuomari ei +tarvitse muuta kuin -- aikaa. Vain aikaa, voidakseen noudattaa joitakin +muodollisuuksia, joista tuomarille maksetaan palkka, ja sen jälkeen on +kaikki päättynyt. Hae sitten oikeutta ja turvaa tässä vähäisessä, +likaisessa kaupungin pahaisessa kahdensadan virstan päässä rautatiestä! +Ja eiköpä liene naurettavaakin oikeutta ajatteleminen, kun jokaista +väkivallan tekoa yhteiskunnan puolelta tervehditään järkevänä ja +tarkotuksen mukaisena välttämättömyytenä, ja mikin armahduskirja, esim. +syyttömäksi julistus herättää koko suuttumuksen myrskyn, +tyydyttämättömän koston tunteen? + +Aamusella Ivan Dmitritsh nousi kauhuissaan ylös, kylmä hiki otsallaan, +ja oli täysin vakuutettu, että hänet voidaan vangita minä hetkenä +hyvänsä. Jos, -- ajatteli hän, eiliset synkät ajatukset eivät ole yön +aikana hellinneet hänestä, niin on niissä rahtunen totuutta. Mahdotonhan +niiden oli juolahtaa päähän ilman minkäänlaista aihetta. -- + +Poliisi kulki hitain askelin ikkunain ohi: sekään ei tapahtunut syyttä. +Siinä kaksi miestä seisahtuu talon läheisyydessä ja on vaiti. Miksi ovat +he vaiti? + +Ja siitä lähtein Ivan Dmitritshille koittivat tukalat päivät ja +rauhattomat yöt. Kaikki, jotka kulkivat ikkunain ohi tahi poikkesivat +pihaan, olivat hänen mielestänsä vakoilijoita ja urkkijoita. Puolipäivän +aikaan poliisikomisaarius tavallisesti ajoi kaksivaljakollaan +kaupungilla; hän ajoi kaupungin laidassa olevalta taloltaan +poliisikamarille, mutta Ivan Dmitritshin mielestä hän joka kerran ajoi +liian nopeasti ja joka kerran oli hänen ulkomuotonsa jotakin erikoista +ilmaisevinaan: näytti aivankuin kiiruhtaisi hän ilmoittamaan, että +kaupunkiin on ilmestynyt erittäin vaarallinen pahantekijä. Ivan +Dmitritsh vavahti kuullessaan porttikellon kilahtavan tahi porteissa +jyskävän, joutui pois tolaltaan, kun kohtasi tuntemattoman ihmisen +kortteeriemäntänsä luona; poliiseja ja santarmeja kohdatessaan hän +hymyili ja vihelteli, näyttääkseen välinpitämättömältä. Yöt läpi kotasin +hän oli nukkumatta, odottaen vangitsemistaan, mutta kuorsasi ja hengitti +kovasti ja syvään, niinkuin nukkuva, jotta emäntä luulisi hänen +makaavan; jos hän ei saanut nukuttua, merkitsi se tietysti, että +omantunnon soimaukset kalvoivat häntä -- mikä sitova todeksinäyttö! +Tapahtumat ja terve järki todistivat hänelle, että tämä pelko ei ole +muuta kuin joutavuutta ja houkkamaisuutta, että arestissa ja +vankeudessa, laveamman katsantokannan mukaan, ei ole itse asiassa mitään +peljättävää, -- ollapa omatunto vain puhdas ja rauhallinen; mutta mitä +järkevämmin ja johdonmukaisemmin hän asiata mietti, sitä suuremmaksi ja +vaikeammaksi kasvoi sielun ahdistus; se oli jotakin samantapaista, kuin +on kerrottu eräästä erakosta, joka tahtoi hakata itselleen aukioimen +paikan aarniometsään; mitä uutterammin hän kirveellään teki työtä, sitä +sakeammaksi paisui metsä. Vihdoin viimein Ivan Dmitritsh, nähdessään sen +hyödyttömäksi, lakkasi kokonaan ajattelemasta ja antautui koko +sielullaan epätoivon ja pelon valtaan. + +Hän rupesi hakemaan yksinäisyyttä ja karttamaan ihmisiä. Virantoimitus +oli hänestä jo ennenkin vastenmielistä, nyt se tuli hänelle +sietämättömäksi. Hän pelkäsi, että häntä jollakin tavalla petetään, +pannaan salaa hänen taskuunsa rahaa ja sitten syytetään lahjojen otosta, +tahi että hän itse vahingossa tekee kruunun papereissa virheen, joka on +väärennyksen arvoinen, tahi hävittää vieraita rahoja. Kumma ett'ei hänen +ajatuksensa ennen ollut noin notkea ja kekseliäs, kuin nyt, jolloinka +hän joka päivä mietti tuhansia eri syitä, joiden nojalla hänen +vapautensa ja maineensa saattoivat joutua vaaraan. Siihen sijaan +ulkomaailmaan kohdistunut huomionsa melkoisesti heikkeni, erittäinkin +mitä tuli kirjojen lukemiseen, ja jopa alkoi muistikin pahasti pettää. + +Keväällä, kun lumi suli, löydettiin muutamasta rotkosta lähellä +hautuumaata kaksi puoleksi mädännyttä ruumista -- vanhan eukon ja pojan, +jotka merkeistä päättäen olivat kuolleet väkivaltaisen kuoleman. +Kaupungissa ei muusta puhuttu, kuin näistä ruumiista ja tuntemattomista +murhantekijöistä. Jotta tämän kaksinkertaisen murhan tekijäksi ei +luultaisi Ivan Dmitritshiä, niin hän kulki kaduilla hymyileväisenä, +mutta kohdatessaan tuttaviaan hän vuoroin kalpeni ja punastui ja alkoi +vakuuttaa, ettei katalampaa rikosta ole, kuin heikkojen ja avuttomien +murhaaminen. Mutta tähän valheella liikkumiseen hän pian kyllästyi ja +jonkun aikaa tuumittuaan hän päätti, että hänen asemassaan on parasta +piileytyä talonemännän kellariin. Kellarissa hän siis kyyrötti päivän, +sitten yön ja vielä seuraavan päivän, siellä hänen tuli kovasti vilu, ja +odotettuaan ehtoohämärää hän salaa kuin varas hiipi huoneeseensa. Aamun +valkenemaan asti seisoi hän keskellä lattiaa, hievahtamatta paikaltaan +ja kuulostellen. Varhain aamusella, ennen auringon nousua, tuli emännän +luo muurareja. Ivan Dmitritsh hyvin tiesi, että he tulivat muuraamaan +uudestaan kyökin uunia, mutta pelko se kuiskasi hänen korvaansa, että +nämä eivät ole muurareja vaan muurareiksi puettuja poliiseja. Hän hiipi +hiljaa asunnosta ulos ja lähti, kauhun valtaamana, viilettämään ilman +takitta ja hatutta pitkin katuja. Haukkuen ajoivat häntä takaa koirat, +joku talonpoika huusi hänen jälkeensä, korvissa vinkui tuuli, ja Ivan +Dmitritshistä tuntui kuin koko maailman väkivalta olisi kasaantunut +hirmuiseksi vuoreksi hänen takanaan ja tavottanut häntä kiinni. + +Hänet pidätettiin, tuotiin kotia ja emäntä lähetettiin noutamaan +lääkäriä. Lääkäri Andrei Jefimitsh, josta edempänä kerrotaan, määräsi +kylmiä kääreitä päähän sekä laakeri- ja kirsimarjantippoja, pudisti +suruisesti päätään ja lähti pois, sanottuaan emännälle ett'ei hän enää +tule, koska ei pidä häiritä ihmisiä hulluksi tulemasta. Kotona kun ei +ollut varoja elää eikä lääkärin hoitoa saada, niin Ivan Dmitritsh kohta +vietiin sairashuoneeseen, jossa hänet sijoitettiin kuppatautisten +osastoon. Hän kun ei nukkunut öisin, koukutteli ja häiritsi sairaita, +niin käski Andrei Jefimitsh kohta sen jälkeen viedä hänet huoneeseen N:o +6. + +Vuoden kuluttua Ivan Dmitritsh joutui kaupungissa jo unhotukseen ja +emäntä kantoi hänen kirjansa katoksen alle rekeen, josta poikalurjukset +ne ennen pitkää kantoivat teille tietymättömille. + + + + +IV. + + +Ivan Dmitritshin vasemman puolisena naapurina on, kuten jo olen +kertonut, juutalainen Mooses, naapuri oikealla puolella taasen on +lihavuuteensa pakahtuva, melkein pyöryläinen maa-ukko, kasvot tylsät ja +aivan mielettömät. Tämä liikkumaton, ahvatti ja siivoton eläin on jo +ammoin sitten menettänyt ajatus- ja tuntemiskykynsä. Hänestä käy +lakkaamatta kirpeä, tukehuttava löyhkä. + +Nikiitta, joka häntä korjaa, lyö häntä armottomasti, täydellä hartian +väellä, säälimättä nyrkkejään; mutta julmaa ei ole oikeastaan se että +häntä lyödään, -- siihen voi tottua, -- julmaa siinä on, että tämä +tylsynyt eläin ei vastaa lyömisiin sanallakaan, ei liikkeellä, ei +silmänluonnillakaan edes, huojutteleksen vaan raskaan tynnyrin tavoin. + +Viides ja viimeinen asukas huoneessa N:o 6 on porvari, joka joskus ennen +on palvellut lajittelijana postissa, pieni, laihanlainen valkoverinen +mies, kasvot hyvänsävyiset, vaan hieman viekkaat. Päättäen hänen +järkevistä, levollisista silmistään, jotka katsovat kirkkaasti ja +iloisesti, hän kuvittelee olevansa täysijärkinen ja hautoo jotakin +suurta, mieluisata salaisuutta, Hänellä on tyynyn ja matrassin alla +jotakin, jota hän ei suostu näyttämään kenellekään, ei suinkaan pelosta +että se otetaan häneltä pois tahi varastetaan, vaan häveliäisyydestä. +Väliin astuu hän ikkunan ääreen ja käännyttyään tovereihinsa selin, +pukee hän jotakin rinnalleen ja katselee taivuttaen päätään; jos silloin +astuu hänen luokseen, niin joutuu hän ymmälle ja repii jotakin pois +rinnaltaan. Mutta hänen salaisuuttaan ei ole vaikea arvata. + +-- Onnitelkaa minua, sanoo hän usein Ivan Dmitritshille, -- minut on +esitetty Stanislain toisen luokan ritarimerkin ja tähden saamiseen. +Toisen luokan ritarimerkki tähden kanssa annetaan vaan ulkomaalaisille, +mutta minun suhteeni tahdotaan jostakin syystä tehdä poikkeus, hymyilee +hän ja kohauttaa hämillään olkapäitään. -- Tämäpä on minulle kokonaan +odottamatonta, sen tunnustan! + +-- Minä en tuosta käsitä niin mitään, vastaa Ivan Dmitritsh jurosti. + +-- Vaan tiedättekö minkä minä ennemmin tahi myöhemmin olen saavuttava? +jatkaa entinen lajittelija, viekkaasti siiristäen silmiään. -- On aivan +varmaa että minä saan ruotsalaisen Pohjantähden ritarimerkin. Sen +saamiseksi kannattaa vaivaakin nähdä. Valkoinen risti ja musta nauha. Se +on hyvin kaunis: + +Luultavasti elämä ei missään muualla ole niin yksitoikkoista kuin täällä +sivurakennuksessa. Aamulla sairaat, paitsi halvattua ja paksua ukon +vähkyrää, peseytyvät etehisessä suuressa saavissa ja pyyhkivät silmänsä +viitan liepeihin; sen jälkeen juovat he tinatuopeista teetä, jota heille +päärakennuksesta noutaa Nikiitta. Jokaiselle on määrätty tuoppi mieheen, +Puoliseksi syövät he hapankaalikeittoa ja puuroa, iltasella syödään +puuroa, joka on jäänyt päivälliseltä tähteeksi. Väliaikoina loikoillaan +ja makaillaan, katsellaan ikkunoista ja käyskennellään nurkasta +nurkkaan. + +Samaten jatkuu joka päivä. Entinen lajittelija, hänkin puhuu aina +samoista ritarimerkeistään. + +Outoja ihmisiä nähdään harvoin huoneessa N:o 6. Uusia mielenvikaisia +lääkäri ei kaukaan aikaan ota vastaan ja halullisia hulluinhuoneissa +kävijöitä ei tässä maailmassa ole paljon. + +Kerran kahdessa kuukaudessa käy sivurakennuksessa parturi Semjon +Lasaritsh. Millä tavalla hän leikkaa mielenvikaisten hiukset ja millä +tavalla Nikiitta on hänelle siinä avullisena, ja millaiseen hämminkiin +sairaat kulloinkin joutuvat, milloin juopunut, hymyilevä parturi +näyttäytyy ovesta, siitä emme rupea kertomaan. + +Paitsi parturia ei sivurakennuksessa käy ketään. Sairaat ovat tuomitut +näkemään päivät päästään vain Nikiitan. + +Mutta hiljattain levisi kautta koko sairaalan kuorin jokseenkin outo +huhu. + +Huhu tiesi kertoa, että huoneessa N:o 6 olisi muka ruvennut käymään +lääkäri. + + + + +V. + + +Kummallinen huhu! + +Tohtori Andrei Jefimitsh Ragin on merkillinen mies tavallaan. Kerrotaan +hänen aikaisemmalla iällään olleen varsin jumalisen ja valmistautuneen +rupeamaan papiksi, ja että hän, päätettyään kimnaasin oppikurssin vuonna +1863, aikoi pyrkiä hengelliseen akatemiaan, vaan oli muka hänen isänsä, +lääketieteen tohtori ja kirurgi, tehnyt hänestä katkerata pilaa ja +jyrkästi ilmoittanut, että hän ei tahdo enää tietää pojastaan mitään, +jos tämä vaan rupee papiksi. Minkä verran siinä on perää, sitä en tiedä, +mutta niin ainakin Andrei Jefimitsh itse tunnusti, ettei hänellä koskaan +ollut taipumusta lääketieteeseen eikä yleensä muihinkaan +erikoistieteisiin. + +Kuinka sen laita lienee ollutkin, vaan päätettyään oppikurssin +lääketieteellisessä tiedekunnassa hän ei kuitenkaan pappisuralle +antautunut. Mitään jumalisuutta hänessä ei huomattu ja lääkäri-uransa +ensi aikoina oli hänessä yhtä vähän papillisia ominaisuuksia +huomattavana kuin niitä oli nytkään. + +Hänen ulkomuotonsa on vastenmielinen, töykeä, moukkamainen; kasvojensa, +partansa, silosten hiustensa ja rotevan, kömpelön ruumiinrakennuksensa +kautta muistuttaa hän ravintoloitsijaa suuren maantien varrella, +tuollaista ylenlihavata, kohtuutonta, ynseätä miestä. Kasvot, joilla +näkyy sinisiä suonia, ovat tylyt, silmät pienet, nenä punainen. Pitkän +vartalonsa ja leveiden hartioidensa ohella on hänellä tavattoman jyhkeät +kädet ja jalat: yhdestä nyrkiniskusta luulisi toki jo hengen lähtevän. +Mutta astuntansa on hiljainen ja ryhtinsä arkamaisen nöyristelevä; +kohdatessaan ketä hyvänsä ahtaassa käytävässä hän aina ensinnä pysähtyy, +antaen toiselle tietä, ja virkkaa, ei syvällä basso-äänellä, kuten +luulisi, vaan hienolla, pehmeällä tenoori-äänellä: "anteeksi!". Hänellä +on niskassa vähäinen paisuke, jonka tähden hän ei voi käyttää kovaksi +tärkättyjä kaulustoja ja sentähden hänellä on aina yllään pehmoinen +palttinainen tahi pumpulinen paita. Yleensä hän ei käy puettuna kuin +tohtori. Samoja vaatteita pitää hän likemmä kymmenen vuotta, ja uudet +pukunsa, jotka hän tavallisesti ostaa juutalaisen puodista, näyttävät +yhtä kuluneilta ja nurttautuneilta kuin vanhatkin; sama takki on hänellä +päällä kunhan ottaa vastaan sairaita, syö puolista ja käy vieraissa; se +ei kuitenkaan ole luettava ahneuden syyksi, vaan se on seurauksena +siitä, ettei hän yhtään välitä millaisessa ulkoasussa hän esiintyy. + +Kun Andrei Jefimitsh saapui kaupunkiin astuakseen virkaansa, niin oli +"armeliaisuuslaitos" kauheassa tilassa. Sairaalan huoneissa, käytävissä +ja pihalla oli vaikeata hengittää siellä vallitsevan löyhkän takia. +Sairaanvaalijat, rengit ja hoitajat sekä heidän lapsensa makasivat +samoissa suojissa missä sairaatkin. Valituksia kuului, että torakoilta, +luteilta ja hiiriltä ei saanut rauhaa. Kirurgillisessa osastossa ei +ruusu koskaan lakannut ihmisiä vaivaamasta. Koko sairaalaa varten oli +vain kaksi välskärinveistä eikä ainoatakaan lämpömittaria, kylpyammeissa +säilytettiin potaattia. Tarkastaja, emännöitsijä ja välskäri nylkivät +sairaita ja vanhasta tohtorista, Andrei Jefimitshin edeltäjästä +kerrottiin, että hän olisi salaa kaupitellut sairaalan spriitä ja +muodostanut sairaanhoitajattarista ja naispotilaista itselleen +kokonaisen haaremin. Kaupungissa hyvin tiedettiin kaikki nämä +väärinkäytökset, vieläpä liioiteltiinkin niitä, vaan sallittiin niiden +kuitenkin rauhassa rehottaa; toiset puolustivat niitä sillä, että +sairaalaan menevät vaan porvarit ja maalaiset, joilla ei pitäisi olla +syytä tyytymättömyyteen, koska heillä kotona on paljon kurjemmat olot +kuin konsanaan sairaalassa; ei suinkaan sairaille voitu ruveta +pyynpaistia syöttämään! Toiset taasen sanoivat puolustukseksi sen, että +kaupungin on mahdoton yksinään, ilman maalaiskunnan apua, ylläpitää +kelvollista sairashuonetta; hyvä kun on vaillinaisempikin! Ja nuori +maalaiskunta ei ruvennut sairaalaa perustamaan kaupunkiin eikä sen +ulkopuolelle siitä syystä että kaupungilla oli jo olemassa sairaala. + +Päätettyään sairashuoneen tarkastuksen Andrei Jefimitsh tuli siihen +päätökseen, että tämä laitos on siveyttä loukkaava ja asujanten +terveydelle sangen turmiollinen. Hänen mielipiteensä mukaan olisi ollut +viisainta laskea sairaat oman onnensa nojaan ja sulkea koko sairashuone. +Mutta hän myöskin tiesi, että sen toimeenpanemiseksi ei riittänyt +yksistään hänen tahtonsa, eikä se olisi tuottanut mitään hyötyäkään; jos +luontoperäisen ja siveellisen mädännäisyyden saa poistetuksi yhdestä +paikasta, siirtyy se toiseen; täytyy odottaa kunnes se itsestään +haihtuu. Ja sen lisäksi, jos ihmiset kerran olivat perustaneet +sairashuoneen ja kärsivät sitä keskellään, niin se merkitsee, että +sellainen laitos on heille tarpeen. Ennakkoluulot ja kaikki nuo +inhimilliset turmionpesät ovat välttämättömiä, sillä niistä voi ajan +oloon kehittyä jotakin kelvollista, niinkuin lannasta, kun se sekotetaan +pellon multaan. Maailmassa ei ole mitään niin hyvää, joka ei olisi +vuotanut sameasta alkulähteestä. + +Ryhdyttyään virkansa tehtäviin käsiksi Andrei Jefimitsh asettui +jokseenkin välinpitämättömälle kannalle näitten nurjien olojen suhteen. +Hän vain pyysi että sairaalan rengit ja hoitajattaret eivät makaisi +samoissa huoneissa, missä sairaat makasivat ja hankki kaksi kaappia +instrumentteja varten, mutta tarkastaja, ruuanhankkija ja välskäri sekä +kirurgilliseen osastoon pesiintynyt ruusu jäivät entisille paikoilleen. + +Andrei Jefimitsh pitää järkevyyttä ja kuntoa sangen suuressa arvossa, +mutta saattaakseen elämän omassa ympäristössään järjen ja kunnon +vaatimuksia vastaavalle kannalle, siihen häneltä puuttuu tarpeellista +mielenlujuutta ja uskoa omaan oikeuteensa. Käskijäksi, ehkäisijäksi ja +komentajaksi hän ei ole luotu. Näyttää ihan siltä kuin olisi hän +mielessänsä päättänyt olla milloinkaan ääntään korottamatta ja +käyttämättä kieliopin määrityksien mukaista käskytapaa. Hänen on +vaikeata sanoa "anna se", tai "tuo se"; kun hän haluaa syödä, yskähtelee +hän päättämättömänä ja virkkaa kyökkyrilleen: "Olisikohan siellä +teetä ..." tahi: "Onkohan siellä päivällinen joutunut". Sanoa +tarkastajalle, että hän lakkaisi varastamasta, tahi antaa tälle hyvin +ansaittu potku, tahi lakkauttaa kokonaan tämä tarpeeton loisvirka -- se +on kerrassaan yli hänen voimiensa käypää. Kun Andrei Jefimitshiä +petetään tahi imarrellaan, tahi kun hänelle tuodaan allekirjoitettavaksi +tieten väärennetty lasku, niin hän punastuu kuin rapu ja tuntee olevansa +syynalainen, mutta laskun hän yhtäkaikki allekirjoittaa; kun potilaat +valittavat hänelle nälkäänsä tahi hoitajattarien raakaa kohtelua, niin +hän joutuu hämille ja syynalaisesti sopertelee: + +-- Hyvä, hyvä, minä otan perästä siitä selkoa... Kaiketi siinä on jokin +väärinkäsitys... + +Ensi alussa Andrei Jefimitsh työskenteli hyvin uutterasti. Hän otti +vastaan sairaita aamusta puolipäivään asti, suoritti leikkauksia, +harjoittipa vielä kätilönkin tointa. Naisväki puheli hänestä, että hän +on tarkkatuntoinen ja oivaltaa hyvin taudit, varsinkin lasten sekä +naisten. Mutta aikaa voittaen työ alkoi ikävystyttää häntä +yksitoikkoisuutensa ja hyödyttömyytensä takia. Tänä päivänä otat vastaan +30 sairasta, huomenna on niitten luku lisääntynyt 35:ksi, ylihuomenna +40:ksi, ja niin sitä jatkuu päivästä päivään, vuodesta vuoteen ilman +että voitaisiin sanoa kuolevaisuuden kaupungissa vähentyvän tahi +sairaiden herkeävän käymästä. Ei ole ajateltavissakaan että +neljällekymmenelle sairaalle voisi antaa tehokasta apua +vastaanotto-aikana aamusta puolipäivään saakka, se on sula mahdottomuus; +koko lääkärintoimi on siis suuri petos, ajatteli asiaa miltä kannalta +hyvänsä. Ja koska tilivuoden kuluessa on vastaanotettu 12,000 sairasta, +niin on sen kautta, peittelemättä puhuen, petetty 12,000 ihmistä. Mutta +toiselta puolen on taas yhtä mahdotonta saattaa kaikki arveluttavasti +sairaat sairashuoneisiin ja parannella heitä tieteen sääntöjen mukaan, +sillä sääntöjä kyllä on, mutta itse tiede on kuollut; jos taas jättää +filosofeeraamisen sikseen ja rupee sääntöjä turhantarkasti noudattamaan +niinkuin muutkin lääkärit, niin on sitä varten ensi sijassa tarpeen +puhtaus ja raitis ilma, eikä likaisuus, terveellinen ruoka eikä +mätänevästä hapankaalista valmistettu keitto, sekä hyvät apulaiset eikä +varkaat. + +Ja mitäpä maksaisi estää ihmisiä kuolemasta, jos kerran kuolema on +jokaisen normaalinen, laillinen loppu? Mitäpä hyötyä siitä, jos joku +torikaupustelija tahi virkamies elääkin viisi, tahi hyvässä lykyssä +kymmenen vuotta kauemmin? Jos sen sijaan otaksumme lääketieteen +tarkotuksen olevan kipujen ja kärsimysten vaimentamisen, niin seuraa +itsestänsä kysymys: mitäpä varten niitä vaimentaa? Ensiksikin, sanotaan, +että kärsimykset auttavat ihmistä täydellisyyteen, ja toiseksi, jos +ihmiset tosiaankin oppivat vaimentamaan kärsimyksiään pillereillä ja +tipoilla, niin laiminlyövät he kokonaan uskonnon ja filosofeeraamisen, +joissa heillä tähän saakka on ollut vahva turva kaikissa tukalissa +elämäntiloissa ja joissa he ovat tunteneet itsensä onnellisiksi. Pushkin +kärsi ennen kuolemaansa kauheita tuskia, onneton Heine makasi useita +vuosia halvattuna; miksi pitäisi sitten jonkun Andrei Jefimitshin tahi +Matriona Savishnan kokonaan vapaantumaan kärsimyksistä, heidän +elämässään kun ei kuitenkaan ole mitään sisällystä ja olisi aivan tyhjä +ja merenpohjalla asuvan likoeläimen elämän kaltainen, ellei heillä olisi +kärsimyksiä? + +Moisten mietteiden turruttamana Andrei Jefimitsh heittäytyi +toimettomaksi eikä siitä lähtein enää joka päivä käynyt sairashuoneessa. + + + + +VI. + + +Elämänsä viettää hän seuraavalla tavalla. Aamusella hän tavallisesti +nousee kello kahdeksan aikaan, pukeutuu ja juo teetä. Sitten istuu hän +työkammioonsa lukemaan tahi menee sairaalaan. Täällä, sairaalassa, +kapeassa pimeässä käytävässä istuvat apua hakevat sairaat, odottaen +luoksepääsyä. Heidän ohitsensa, kolkuttaen saappaillaan kivipermantoon, +juoksevat rengit ja sairaanhoitajattaret, kulkea hitustavat kuihtuneet +sairaat pitkissä viitoissa, kannetaan kuolleita ja käymäläastioita, +lapset itkevät, läpituuli puhaltaa. Andrei Jefimitsh tietää, että tämä +ei ole haitallisesti vaikuttamatta kuumesairasten, keuhkotautisten ja +yleensä herkkämielisten sairasten tilaan, mutta mitäpä sille taitaa? +Vastaanottohuoneessa kohtaa hän välskärin; välskäri Sergei Sergeitsh on +pienenläntä mies, kasvot sileiksi ajetut, puhtaat ja pöhöttyneet, +liikkeet pehmoisen sulavat, puku uusi ja väljä -- luulisi häntä pikemmin +senaattoriksi kuin välskäriksi. Kaupungissa hän on hyvin paljo käytetty +ja hän esiintyy aina valkoinen kravatti kaulassa ja pitää +itseään oppineempana kuin tohtori, jota ei käytä juuri kukaan. +Vastaanottohuoneen nurkassa seisoo pyhimyskaapissa suuri jumalankuva, +sen edessä riippuu raskas pyhimyslamppu ja vieressä on valkoisella +peitteellä verhottu instrumenttihylly; seinillä riippuu piispojen +muotokuvia, Svjätogorin luostarin maisemamaalaus ja kuivaneista +ruiskukista kyhättyjä seppeleitä. Sergei Sergeitsh on hyvin jumalinen ja +komeutta rakastava. Jumalankuvan on hän omilla varoillaan hankkinut; +sunnuntaisin lukee joku sairaista hänen käskystään ylistysvirren +Kristukselle, Pyhälle Neitsyelle ja Pyhimyksille, ja sen jälkeen Sergei +Sergeitsh itse käy joka huoneessa ja suitsutusastiallaan suitsuttaa +pyhää savua. + +Sairaita kun on paljo ja aikaa niukalti, niin lääkäri ei jouda jokaista +tarkoin tutkimaan, vaan tiedustelee lyhyesti sairaan tilaa ja antaa +joitakin lääkkeitä, kamferttilinimenttiä tai risiiniöljyä. Andrei +Jefimitsh istuu miettiväisenä, nojaten poskeansa nyrkkiin, ja kyselee +koneenomaisesti. Sergei Sergeitsh istuu samaten, hieroskelee käsiään ja +puuttuu hänkin välistä keskusteluun. + +-- Taudit ja kärsimykset johtuvat siitä, virkkaa hän, -- että olemme +niin hitaita rukouksessa lähestymään armorikasta Herraa Jumalaa. Niin se +on justiin! + +Vastaanottoaikana Andrei Jefimitsh ei suorita minkäänlaisia leikkauksia; +hän on jo aikaa sitten vieraantunut niistä ja veren näkeminen saattaa +hänen mielensä vastenmielisesti kuohuksiin. Kun hänen joskus täytyy +avata lapsen suu tarkastaakseen kurkkua, ja lapsi huutaa ja +puolusteleiksen pienillä kätösillään, niin tuo melu hänen korvissaan +panee hänen päänsä pyörryksiin ja kyynelet kiertyvät silmiin. Hän +kirjoittaa tuota pikaa lääkkeen ja viittoo käsillään, että eukko +pikemmin veisi lapsen pois. + +Vastaanotossa häneen tekee ikävystyttävän vaikutuksen sairasten +arkaileminen ja tolkuttomuus, jumalisen Sergei Sergeitshin läheisyys, +muotokuvat seinillä sekä hänen omat kysymyksensä, joita hän +muuttelematta toistelee ja on toistanut jo kolmattakymmenettä vuotta. Ja +otettuaan vastaan viisi kuusi sairasta lähtee hän pois. Jälellä-olevat +ottaa välskäri vastaan yksin. + +Aivoissa se mieluisa ajatus, että yksityistä praktiikkaa hänellä, +Jumalan kiitos, ei ole kaukaan aikaan enää ollut sekä ettei häntä kukaan +enää häiritse, Andrei Jefimitsh istuu heti kotiin tultuaan +työhuoneeseensa ja rupee lukemaan. Hän lueskelee tavattoman paljo ja +aina suurella mieltymyksellä. Puolet palkkaansa käyttää hän kirjojen +ostoon ja kuudesta asuinhuoneesta on kolme ahdettu täyteen kirjoja ja +vanhoja sanomalehtiä. Eniten hän rakastaa historiallisia ja +filosofiallisia teoksia; lääketiedettä koskettelevista tilaa hän +ainoastaan "Lääkärilehteä", jota hän aina alottaa lukea lopusta päin. +Lukeminen jatkuu kulloinkin useampia tunteja keskeymättä eikä häntä +uuvuta. Eikä hän lue niin nopeasti ja katkonaisesti, kuten Ivan +Dmitritsh aikoinaan luki, vaan hitaasti, syventymällä ja pysähtymällä +niissä kohdin, jotka häntä miellyttävät tahi joita hän ei käsitä. Kirjan +vieressä on aina pieni viinakarafiini ja pöytäveralla ilman lautasetta +joko suolagurkku tahi liotettu omena. Joka puolen tunnin päästä hän, +kääntämättä katsettaan kirjasta, kaataa itselleen ryypyn viinaa, jonka +hän juo ja sitten, sormillaan hapuroiden, ottaa hän gurkun, josta +haukkaa palasen. + +Kello kolmen aikaan hän varovasti astuu kyökin oven luo, yskähtelee ja +virkkaa: + +-- Daria hyvä, onkohan siellä päivällinen joutunut... + +Huononlaisen ja puhtaudeltaan epäiltävän päivällisen syötyään Andrei +Jefimitsh mittailee edes takasin huoneitaan, kädet ristittyinä rinnalle, +ja miettii. Kello lyö neljä, sitten viisi, hän yhä kävelee ja miettii. +Tuon tuostakin narahtaa kyökin ovi ja Darian punainen, uninen naama +tulee näkyviin. + +-- Andrei Jefimitsh, joko saa tuoda olutta? kysyy hän huolestuneena. + +-- Ei, antaa vielä olla ... vastaa Andrei Jefimitsh. -- Minä varron ... +minä varron... + +Illansuussa tulee tavallisesti postimestari, Mihail Averjanitsh, ainoa +henkilö koko kaupungissa, jonka seura Andrei Jefimitshistä ei tunnu +rasittavalta. Mihail Averjanitsh oli ammoin sitten mahdottoman rikas +tilanomistaja ja palveli ratsuväessä, vaan joutui sitten häviöön ja +rupesi hädän pakottamana postiviraston palvelukseen. Hän on reippaan ja +verevän näköinen vanhus, poskipartansa uhkea ja harmaa, olentonsa +mieluinen ja äänensä kova ja miellyttävä. Hän on hyväsydäminen ja +tunteikas, vaan tuittupäinen. Kun joku postissakävijöistä inttää +vastaan, on erimieltä hänen kanssaan tahi rupee muuten vaan mukisemaan, +niin Mihail Averjanitsh lennähtää punaiseksi, vapisee koko ruumiissaan +ja ärjäsee ukkosen äänellä: "Suu kiinni!" jotenka postitoimistosta jo +aikoja sitten on vakaantunut maine semmoisena laitoksena, jossa ei +leikkiä suvaita. Mihael Averjanitsh kunnioittaa ja rakastaa Andrei +Jefimitshiä hänen valistuneisuutensa ja ylevähenkisyytensä takia, muita +kohtaan on hän kopea kuten alaisilleen ainakin. + +-- Tässä olen minäkin! virkkaa hän tullessaan Andrei Jefimitshin luo. -- +Hyvää iltaa, ystäväiseni! Olette kai jo kyllästynyt minuun, vai kuinka? + +-- Päinvastoin, minä olen varsin iloinen, vastaa tohtori. -- Olen aina +iloinen milloin te tulette. + +Ystävykset istuvat työhuoneen sohvaan ja polttelevat jonkun aikaa +ääneti. + +-- Daria hyvä, olisikohan siellä olutta! virkkaa Andrei Jefimitsh. + +Ensimäisen pullon juovat he niinikään ääneti: tohtori miettiväisenä, +Mihail Averjanitsh sen sijaan ilon, mieleninnon paiste otsallaan, kuten +henkilö, jolla on jotakin hyvin hauskaa kerrottavana. Keskustelun +alottaa aina tohtori. + +-- Onpa se surkuteltavaa, lausuu hän verkalleen ja hiljaa, huojuttaen +päätään ja katsomatta puhelukumppaniansa silmiin (hän ei katso koskaan +ihmisiä silmiin), -- onpa se syvästi surkuteltavaa, arvoisa Mihail +Averjanitsh, että kaupungissamme ei ollenkaan löydy ihmisiä, joidenka +kanssa voisi keskustella järkevistä, mieltäkiinnittävistä asioista; +siihen he ovat kerrassaan kykenemättömiä ja haluttomia. Ja tämä +järkevien ihmisten puute pakottaa meitä äärettömiin kieltäymyksiin. +Intelligenssikään ei kohoa jokapäiväisyyttä yhtään korkeammalle; +kehitykseltään se on aivan samalla tasalla kuin alin yhteiskunnan luokka +meillä, sen vakuutan teille. + +-- Aivan oikein. Se on minunkin mielipiteeni. + +-- Kuten itsekin tiedätte, jatkaa tohtori hiljaisella äänellä ja väliin +pysähtyen, -- on ainoastaan ihmisjärjen korkeimmilla henkisillä +ilmauksilla arvonsa, kaikki muu on mitätöntä ja tyhjää. Järki se on, +joka jyrkästi erottaa eläimen ihmisestä, viittaa jälkimäisen +jumalalliseen alkuperään, korvaapa johonkin määrin hänelle +kuolemattomuudenkin, jota ei ole. Edellä sanottuun perustuen on siis +järki ainoa mahdollinen nautinnonlähde. Vaan me kun emme silmin emmekä +korvin havaitse ympäristössämme järkeä, niin on siis se nautinto meiltä +kielletty. Tosin meillä on kirjoja, mutta kirjat ovat tykkänään toista, +ne eivät ensinkään vastaa elävää keskustelua ja kanssakäymistä. Kirjat +-- jos saan luvan käyttää hieman ontuvaa vertausta -- ovat nuotteja, +keskustelu se on itse laulu. + +-- Aivan oikein. + +Seuraa sitten hiljaisuus. Kyökistä tulee Daria ja, tylsän surun ilme +kasvoilla, tukien nyrkillä poskeaan, pysähtyy ovelle kuuntelemaan. + +-- Oh! huokaa Mihail Averjanitsh. -- Nykyajan ihmisilläkö olisi järkeä! + +Ja hän nyt vuorostaan kertomaan, mitenkä ennen elettiin upeasti, +iloisesti ja järkevästi, millaisia eteviä säätyläisiä Venäjällä ennen +oli ja mitenkä korkeassa arvossa he pitivät rehellisyyttä ja ystävyyttä. +Annettiin rahoja lainaksi ilman vekseliä ja pidettiin häpeänä olla +ojentamatta auttavata kättä apua tarvitsevalle toverille. Entäs sen ajan +sotaretket, kahakat ja kiistat, silloiset toverit ja naiset! Kaukasia -- +se se on ihmeellisyyksien maa! Muun muassa oli eräs pataljoonan +päällikön vaimo, kummallinen nainen, joka puki itsensä upseerin +univormuun ja matkasi iltasin vuorille yksin, ilman saattajata. +Kerrotaan hänen olleen auloissa (kaukasialaisissa kylissä) luvattomissa +väleissä erään pikkuruhtinaan kanssa. + +-- Auta ja varjele ... huokaa Daria oven suusta. + +-- Entäs kuinka he söivät ja joivat! Ja mimmoisia hurjia liberaalia he +olivat! + +Andrei Jefimitsh on kuuntelevinaan, vaan ei kuule; hän ajattelee +tykkänään omia asioitaan ja härppii oluttaan. + +-- Minä näen usein unissani järkeviä ihmisiä ja keskustelen heidän +kanssaan, virkkaa hän aivan odottamatta, keskeyttäen Mihail +Averjanitshilta puheen. -- Isäni antoi minulle huolellisen kasvatuksen, +vaan 60-luvun aatteiden vaikutuksesta pakotti minut rupeamaan +lääkäriksi. Minusta on näyttänyt, että jos silloin en olisi ollut hänen +tahdolleen kuuliainen, niin olisin paraikaa hamassa henkisten liikkeiden +keskuksessa. Olisin epäilemättä jonkun tiedekunnan jäsen. Henkinen kyky +ei ole sekään tietysti koko iän pysyvää, sekin on ohimenevää, mutta +miksi kuitenkin pyrin sitä saavuttamaan, sen tiedätte. Elämä on +ihmiselle kiusallinen ansa. Kun ajatteleva ihminen tulee täysi-ikäiseksi +ja herää kypsyneeseen tajuntaan, niin hän tuntee olevansa kuin ansassa, +josta on mahdoton päästä ulos. Ja niinpä todellakin, joidenkin +satunnaisuuksien kautta on hänet olemattomuudesta kutsuttu elämään... +Miksi? Hän tahtoo tietää olemassaolonsa merkityksen ja tarkotuksen, sitä +ei hänelle ilmoiteta, vaan puhutaan hänelle joukko tyhmyyksiä; hän +kolkuttaa ovelle päästäkseen ulos -- hänelle ei avata; hänen luokseen +saapuu kuolema -- myöskin vasten hänen tahtoaan. Ja niinkuin +vankityrmässä, yhteisen onnettomuuden lähentämät ihmiset tuntevat olonsa +helpommaksi, kun tulevat yhteen, niin elämässäkin jää tuo sadin +huomaamatta kun tutkistelemiseen ja yleistämiseen taipuvaiset ihmiset +kokoontuvat yhteen ja viettävät aikansa tutustuakseen toinen toisensa +yleviin, vapaihin aatteisiin. Siinä mielessä järki on korvaamaton +nautinto. + +-- Aivan oikein. + +Katsomatta toveriansa silmiin, hiljaisella äänellä ja tuon tuostakin +pysähtyen Andrei Jefimitsh jatkaa puheluaan järkevistä ihmisistä ja +keskusteluista heidän kanssaan; Mihail Averjanitsh kuuntelee vaan ja +myöntää: "Aivan oikein." + +-- Ettekö te usko sielun kuolemattomuuteen? kysyy yhtäkkiä postimestari. + +-- En, arvoisa Mihail Averjanitsh, en usko eikä ole syytä +uskoaksenikaan. + +-- Epäilen minäkin sitä, sen tunnustan. Vaikka minussa kuitenkin on se +tunto, kuin jos en milloinkaan kuolisi. Hohoo, ajattelen itsekseni, +vanha juropää, jo on aikasi kuolla! Vaan sydämessä jokin ääni kuiskaa: +älä usko, et sinä kuole!... + +Kellon kymmenettä käydessä Mihail Averjanitsh lähtee pois. Vetäessään +eteisessä turkkia ylleen lausuu hän huoaten: + +-- Aution paikan on kohtalo meille asunnoksi määrännyt! Harmillisinta +kaikista on se, että tänne se on vihdoin kuoleminenkin. Hohoo! .. + + + + +VII. + + +Saatettuaan toveriaan Andrei Jefimitsh istuu pöydän ääreen ja alkaa taas +lukemaan. Illan ja yön hiljaisuutta ei häiritse ainoakaan ääni ja aika +näyttää pysähtyvän yhdessä kirjansa ääressä istuvan tohtorin kanssa, ja +paitsi tuota kirjaa ja viheriäkupuista lamppua ei näy muuta olevankaan. +Tohtorin karkeapiirteiset, talonpoikamaiset kasvot vähävähältä +kirkastuvat ja liikutuksen sekä ihastuksen hymy väreilee huulilla hänen +tutkiessa ihmisjärjen valtavia liikkeitä ja virtauksia. Oi, miksipä +ihminen ei ole kuolematon? ajattelee hän. -- Mitä varten ovat olemassa +aivosolmut ja poimut, mitä varten näkö, puheenlahja, itsetunto, nero, +jos kaikki tuo on määrätty Vaipumaan maan poveen ja vihdoin viimein +yhdessä maankuoren kanssa jäähtymään, ja sitten miljoonia vuosia ilman +tarkotusta ja päämäärää maan kanssa aurinkoa kiertämään? Jähmettyäkseen +ja sitten avaruudessa kiertääkseen ei tarvitse ollenkaan +olemattomuudesta kutsua ihmistä korkeine, miltei jumalallisine +järkineen, ja sitten ikäänkuin pilkkaa tehden, muuttaa hänet tomuksi. + +Aineiden uudistus! Mutta mitenkä pelkurimaista onkaan lohduttaa itseään +tällä kuolemattomuuden surrogaatilla, vastikkeella! Luonnossa tapahtuvat +itsetiedottomat ilmiöt ovat alempana ihmisellistä typeryyttäkin, koskapa +typeryydessä kuitenkin on edes tietoisuutta ja tahtoa, vaan ilmiöissä ei +ole kerrassaan mitään. Siitä huolimatta puhutaan järjelle näin: +rauhoitu, sillä maassa mädäntynyt olemuksesi antaa elämän toisille +organismeille, elimellisille olennoille, toisin sanoin, sinä alennut +typeryyttäkin mitättömämmäksi. Pelkuri yksin, jossa on suurempi määrä +kuolemankammoa kuin arvollisuutta, saattaa lohduttaa itseään sillä, että +hänen ruumiinsa vastedes tulee jatkamaan elämistään ruohossa, kivessä, +sammakossa... Kuolemattomuutensa näkeminen aineiden uudistuksessa on +yhtä kummallista, kuin loistavan tulevaisuuden ennustaminen kotelolle, +senjälkeen kuin siinä säilytetty kallisarvoinen viulu on särjetty ja +mitättömäksi tehty. + +Kellon lyödessä Andrei Jefimitsh heittäytyy tuolin selkämystä vasten, +ummistaa silmänsä ja antautuu hetken ajaksi ajatustensa valtaan. Ja +aivan odottamatta hän, kirjoista saamiensa hyvien aatteiden +vaikutuksesta, luo silmäyksen entisyyteen ja nykyisyyteen. Entisyydestä +ei ole paljo hyvää sanottavana, parempi on siis olla sitä muistelematta. +Nykyisyys taas on entisyyden kaltainen. Hän tietää, että sill'aikaa kun +hänen ajatuksensa yhdessä jäähtyneen maan kanssa kiitävät ympäri +aurinkoa, sillaikaa tohtorin asunnon vieressä suuressa sairashuoneen +rakennuksessa ihmiset nääntyvät taudeissa ja ulkonaisessa likaisuudessa; +joku ehkä ei saata nukkua vaan käy hävityssotaa syöpäläisiä vastaan, +joku ehkä saa tarttuman kautta ruusun tahi ähkyy kireälle köytetyn +siteen tuottamien tuskien takia, jotkut sairaista ehkä pelaavat korttia +sairaanhoitajattarien kera ja juovat viinaa. Tilivuoden kuluessa tuli +petettyä 12,000 ihmistä; koko sairashoitotoimi, kuten kaksikymmentäkin +vuotta takaperin, perustuu varastamiseen, metkuihin, juoruihin, +sukulaisuuteen, raakoihin silmänkääntäjätemppuihin, ja sairaala on +edelleen epäsiveellinen ja hoidokkaiden terveydelle mitä turmiollisin +laitos. Hän tietää, että sairaalan N:o 6:nnessa Nikiitta +rautaristikkojen takana pieksää sairaita ja että juutalainen Mooses joka +päivä käy kaupungilla kerjuulla. + +Mutta toiselta puolen hänelle on hyvin tiettyä, että viimeisten 25 +vuoden kuluessa lääketieteen alalla on tapahtunut satumainen muutos. +Opiskellessaan yliopistossa hänestä näytti, että lääketieteen ennen +pitkää perii sama kohtalo, mikä tuli alkemian ja metafysiikankin osaksi; +nyt sitä vastoin, kun hän lueskelee öisin, niin lääketiede tuntuu +hänestä liikuttavalta ja herättää hänessä ihmettelyä, jopa ihastustakin. +Ja todellakin, mihinkä aavistamattomaan loistoon lääketiede onkaan +kohonnut, mikä valtava mullistus sen alalla onkaan tapahtunut! +Antiseptiikan avulla tehdään leikkauksia, joita suuri Pirogovkin arveli +mahdottomiksi edes in spe [tulevaisuudessa]. Polvinivelen resektsiooni +on temppu, jonka suorittamiseen jokainen kunnanlääkäri arvelematta +ryhtyy, sadan vatsa-operatsioonin osalle on vain yksi kuolemantapaus +seurauksena, ja kivitautia pidetään niin vähäpätöisenä, ettei siitä +viitsi edes kirjoittaakaan. Kuppa lääkitään perinpohjaisesti. Entä +perinnöllisyysteoriia, hypnotismi, Pasteurin ja Kochin keksinnöt, +terveydenhoito tilastoineen, ja entä sitten meidän venäläinen +kunnallinen lääkintöoppimme? Mielentautioppi nykyisine taudin +luokituksineen, diagnoosi- ja hoitelumetoodeineen on, verraten siihen +mitä se oli ennen, kohonnut pilviä piirtäväksi vuoreksi. +Mielenvikaisille ei kaadeta enää kylmää vettä päähän eikä heitä pueta +hourijain pitkähihaisiin paitoihin; heitä hoidetaan inhimillisesti, jopa +heidän hyväkseen, kuten sanomalehdissä on kerrottu, pannaan toimeen +näytäntöjä ja tanssiaisiakin. Andrei Jefimitsh tietää, että nykyajan +katsantotapojen ja vaatimusten mukaan semmoinen turmionpesä kuin +sairaalan N:o 6 on mahdollinen ainoastaan kahdensadan virstan päässä +rautatiestä, pienessä viheliäisessä kaupungin pahaisessa, jossa +kaupungin valtuuskunnan puheenjohtaja ja kaikki valtuusmiehet ovat vain +puolittain luku- ja kirjoitustaitoon perehtyneitä porvareita, joiden +mielestä lääkäri on uhripappi, jota vähintäkään arvostelematta tulee +uskoa, kaatoi hän kurkkuun vaikka sulatettua tinaa; jossain toisessa +paikassa yleisö ja sanomalehdet jo aikaa sitten olisivat hajoittaneet +maan tasalle tuon pienen Bastiljin. + +"Mutta mitäpä tuosta?" kysyy Andrei Jefimitsh itseltään ja aukaisee +silmänsä. -- "Mitä tuosta kaikesta on hyötyä? Antiseptiikka, Koch ja +Pasteur meillä ovat, vaan itse asian ydin ei ole hituistakaan muuttunut. +Sairaus ja kuolevaisuus ovat samat kuin ennen. Mielenvikaisia varten +pannaan toimeen tanssiaisia ja näytäntöjä, vaan vapaaksi heitä ei +kumminkaan lasketa. Kaikki on siis tyhjää hölynpölyä, ja eroa paraimman +vieniläisen klinikan ja minun sairaalani välillä ei itse asiassa ole +minkäänlaista." + +Mutta suru ja kateuden tapainen tunne estävät häntä antaumasta +välinpitämättömyyteen. Sen kait vaikuttaa väsymys. Raskas pää painuu +kiinni kirjaan, hän panee käden väliin, että olisi pehmeämpi, ja +ajattelee: + +"Minä palvelen väärää asiaa ja saan palkkani ihmisiltä, joita petän; minä +en ole rehellinen. Mutta toisekseen, enhän minä ole itsessäni mitään, +olenhan vaan osa tuota välttämätöntä yhteiskunnallista pahaa: kaikkihan +kunnalliset virkamiehet ovat vahingollisia ja nauttivat ilmaiseksi +palkkaa... Epärehellisyyteeni en siis ole syypää itse, vaan aika... Jos +olisin saanut syntyä parisataa vuotta myöhemmin, niin minä olisin toinen +mies." + +Kun kello lyö 3, sammuttaa hän lampun ja menee makuukammariin. Häntä ei +haluta vielä nukkua. + + + + +VIII. + + +Pari vuotta takaperin maalaishallinto päätti osottaa auliutta ja määräsi +annettavaksi kolmesataa ruplaa vuosittain lääkärivoimien lisäämiseksi +kaupungin sairaalassa siksi kunnes maalaishallinto avaisi oman +sairashuoneensa, ja Andrei Jefimitshin apulaiseksi kutsuttiin +piirilääkäri Jevgenij Fedorovitsh Hobotow. Tämä on vielä aivan nuori +mies -- ei kolmeakymmentäkään vuotta täyttänyt, -- pitkäkasvuinen, +tummaihoinen, poskipäät ulkonevat ja silmät pienet; hänen esivanhempansa +ovat kaiketi kuuluneet vieraaseen kansanrotuun. Kaupunkiin saapui hän +ilman rahan äyrittä, muassaan pieni kapsäkki ja nuori rumamuotoinen +nainen, jota hän kutsuu ruuanlaittajakseen, Tällä naisella on +rintalapsi. Jevgenij Fedorovitsh käyttää lippalakkia, pitkävartisia +saappaita ja talvella lyhyttä turkkia. Välskäri Sergei Sergeitshin ja +rahastonhoitajan kanssa tuli hän hyväksi tuttavaksi, vaan toisia +virkamiehiä kutsuu hän, ties mistä syystä, aristokraateiksi ja karttelee +heitä. Koko asunnossaan hänellä ei ole muuta kuin yksi kirja -- Vienin +klinikan uusimmat reseptit vuodelta 1881. Sairaan luo mennessä hän aina +ottaa tämän kirjan mukaansa. Klubissa hän iltasin pelaa biljardia, +korttipeliä hän ei rakasta. Puheessa hän mielellään käyttää sanoja: +kantilja, mantifoliumi etikan kanssa, herkeä jo varjoa viskaamasta j. n. +e. + +Sairaalassa käy hän kahdesti viikossa, tarkastaa kaikki huoneet ja ottaa +vastaan sairaita. Antiseptiikan täydellinen syrjäyttäminen ja +kuppauslasit panevat hänen mielensä kiihkoon, mutta uusia tapoja hän ei +ota noudatettavaksi, peljäten sillä loukkaavansa Andrei Jefimitshiä. +Virkaveljeänsä Andrei Jefimitshiä hän pitää vanhana veijarina, vainuaa +hänen takanaan suuria kapitaaleja olevan ja kadehtii häntä salaa. +Jevgenij Fedorovits olisi halukas astumaan hänen paikalleen. + + + + +IX. + + +Eräänä keväisenä iltana maaliskuun lopulla, kun lumi jo oli sulanut ja +kottaraiset laulelivat sairaalan puutarhassa, tohtori lähti ulos +portille saakka saattamaan ystäväänsä postimestaria. Samassa hetkessä +tuli pihaan mieronkiertoretkeltään palaava juutalainen Mooses. Hän oli +hatuttomin päin, jalkineina ohuet kalossit paljaissa jaloissa ja kädessä +oli hänellä pussi armopaloineen. + +-- Anna yksi kopekka! virkkoi hän tohtorille, väristen vilusta ja +hymyillen. + +Andrei Jefimitsh, joka ei koskaan voinut olla antamatta, antoi hänelle +kymmenkopekaisen. + +"Tuohan ei ole hyvä", ajatteli hän, katsellen juutalaisen paljaita +jalkoja ja punaisia nilkkoja. "Ulkonahan on märkä". + +Ja seuraten sitä kehotusta, jonka osaksi kuin säälin, osaksi inhon +tapainen tunne hänelle kuiskasi, hän meni sivurakennukseen heti +juutalaisen perästä, katsellen vuoroin hänen kaljuun päälakeensa vuoroin +nilkkoihin. Tohtorin astuessa sisään Nikiitta kavahti ryysyläjän päältä +ja oikasihe suoraksi. + +-- Hyvää iltaa, Nikiitta, sanoi Andrei Jefimitsh pehmeästi. -- Eiköhän +tuolle juutalaiselle voisi antaa jonkunlaisia saappaita, ettei hän +vilustuisi? + +-- Niinkuin käskette, herra tohtori. Minä sanon siitä tarkastajalle. + +-- Ole hyvä. Pyydä minun nimessäni. Sano että minä pyysin. + +Eteisestä sattui ovi olemaan auki huoneeseen. Ivan Dmitritsh, loikoen +sängyssä ja kohoten kyynyspäänsä nojaan, kuunteli huolestuneena +vierasta, outoa ääntä ja tunsi yhtäkkiä tohtorin. Hänen koko ruumiinsa +vapisi vihasta, hän kavahti ylös ja kasvot punaisina ja vihasta +väännyksissä, silmät renkaina juoksi keskelle huonetta. + +-- Tohtori tuli! huusi hän ja nauraa hohotti. -- Viimeinkin! Onnittelen +teitä, hyvät herrat, tohtori kunnioittaa meitä luonakäynnillään! Pirun +roisto! kivasi hän ja raivoisana, jommoisena häntä ennen ei oltu nähty, +polki jalkaa. -- Tapettava olisi, roisto! Mutta toisakseen, se olisi +liian lievä rangaistus. Makkiin olisi upotettava! + +Andrei Jefimitsh, kuunneltuaan tätä katsahti eteisestä huoneeseen ja +kysyi pehmoisella äänellä: + +-- Mitä vasten? + +-- Mitä vasten? ärjäsi Ivan Dmitritsh, astuen hänen eteensä uhkaavan +muotoisena ja kouristuksentapaisesti vetäen viittaa ympärilleen. -- Mitä +vasten? Varas! sanoa tokasi hän inhoten ja mytisti suutaan ikäänkuin +sylkeäkseen. -- Puoskari! Pyöveli! + +-- Rauhoittukaa, sanoi Andrei Jefimitsh syynalaisesti hymyillen. -- Minä +vakuutan, etten koskaan ole mitään varastanut, ja mitä tulee muihin +syytöskohtiin, niin te varmaan kovasti liioittelette. Minä näen, että te +olette minuun suuttunut. Rauhoittukaa, minä pyydän, jos voitte, ja +sanokaa tyynesti: mitä vasten? + +-- Mitäs vasten te pidätte minua täällä? + +-- Sentähden että olette sairas. + +-- Sairas, kunhan ei. Mutta käyväthän kymmenet, sadat mielenvikaiset +vapaina sentähden, että taitamattomuutenne ei kykene erottamaan heitä +terveistä. Minkätähden minun ja näiden onnettomien täytyy istua täällä +kaikkien tähden kuin mitkähän syntipukit? Te, välskäri, tarkastaja ja +koko teidän sairaalan hylkiöjoukkonne olette siveellisessä suhteessa +verrattomasti alempana kutakin meistä, minkästähden me saamme istua, te +ette? Missä on logiikka? + +-- Siveellinen suhteisuus ja logiikka eivät tässä merkitse mitään. +Kaikki riippuu sattumuksesta. Kuka on pantu istumaan, hän istuu, kuka ei +ole pantu, hän käy vapaana, siinä kaikki. Siinä, että minä olen tohtori, +te heikkomielinen, ei ole siveellisyyttä, ei logiikkaa, vaan ainoastaan +paljas sattumus. + +-- Tuota lorua minä en ymmärrä ... virkahti Ivan Dmitritsh +soinnuttomasti ja istui vuoteelleen. + +Mooses, jonka taskuja Nikiitta tohtorin läheisyydessä ei julennut ottaa +tarkastettaviksi, lateli vuoteelleen leivänpalasia, papereja ja luita +ja, väristen vielä vilusta, lausua melskasi kiireesti jotakin hepreaksi. +Kaiketi kuvitteli hän avanneensa kaupan. + +-- Laskekaa minut pois, sanoi Ivan Dmitritsh, ja hänen äänensä värähti. + +-- Minä en voi. + +-- Mutta minkätähden? Minkätähden? + +-- Sentähden että se ei ole minun vallassani. Ajatelkaahan, mitä hyötyä +teille siitä olisi, jos läskisinkin teidät? Menkää. Teidät otetaan +kiinni ja palautetaan takasin. + +-- Niin, niin, se on oikein ... sopersi Ivan Dmitritsh ja pyyhki hien +otsaltaan. -- Se on kauheata! Vaan mitä minun sitten täytyy tehdä? Mitä? + +Ivan Dmitritshin ääni ja nuorellisen mielevät kasvot kärsimystä +osottavine irveineen miellyttivät Andrei Jefimitshiä. Hänen teki mieli +ystävällisesti lohduttaa nuorta miestä ja kokea tyynnyttää häntä. Hän +istui sairaan viereen vuoteelle, mietti ja lausui: + +-- Kysytte, mitä teidän olisi tehtävä? Parasta teidän asemassanne olisi +karata täältä. Mutta paha vaan, ettei siitäkään ole apua. Teidät otetaan +kiinni. Kun yhteiskunta turvaa itseään pahantekijöitä, mielenvikaisia ja +yleensä vastuksellisia ihmisiä vastaan, niin on se voittamaton. Teidän +ei tule muu turvaksi kuin rauhoittaa mieltänne sillä ajatuksella, että +oleskelunne täällä on välttämätön. + +-- Se ei ole kenellekään tarpeen. + +-- Kun kerran on olemassa vankiloita ja hulluinhuoneita, niin on +luonnollista, että jonkun niissä täytyy istua. Ellette te, niin minä, +ellen minä, niin joku kolmas. Odottakaa, kun kaukaisessa tulevaisuudessa +vankilat ja hulluinhuoneet lakkaavat olemasta, niin ei tule olemaan +rautaristikkoja ikkunoiden edessä, ei näitä viittoja... Sellainen aika +tietysti varhemmin tai myöhemmin on tuleva. + +Ivan Dmitritsh ivallisesti hymähti. + +-- Te laskette leikkiä, sanoi hän siiristäen silmiään. -- Sellaisilla +herroilla, kuin te ja teidän apumiehenne Nikiitta, ei ole tulevaisuuden +kanssa mitään tekemistä, vaan olkaa, hyvä herra, siltä varma että vielä +tulee parempiakin aikoja! Olkoon, että puheeni tuntuu typerältä, +naurakaa sille, mutta vielä valkenee uuden elämän aamurusko, vielä on +oikeus voittava ja -- silloin tulee meidän vuoromme! Minun silmäni eivät +sitä näe, minä kuolen, mutta jonkun lapsenlapsen lapset sen kuitenkin +näkevät. Minä onnittelen heitä sydämestäni ja iloitsen heidän +puolestaan! Eteenpäin! Auttakoon teitä Jumala, lapset! + +Ivan Dmitritsh nousi, silmissä erinomainen loiste ja, ojentaen kätensä +ikkunaa kohti, jatkoi väräjävällä äänellä: + +-- Näitten ristikkojen takaa siunaan teitä! Eläköön oikeus! Minä +iloitsen! + +-- Minä en huomaa erinäistä iloitsemisen syytä, sanoi Andrei Jefimitsh, +jonka mielestä Ivan Dmitritshin tekemä liike tuntui aika somalta vaan +kuitenkin teaatterimaiselta. -- Vankilat ja hulluinhuoneet lakkaavat +olemasta ja totuus, kuten suvaitsitte lausua, on voittava, mutta asiain +oleellisuushan ei muutu vähääkään, luonnonlait ovat ikuisesti samat. +Ihmiset tulevat sairastamaan, vanhenemaan ja kuolemaan aivan niinkuin +nytkin. Valaiskoon elämäänne kuinka ihana aamurusko hyvänsä, mutta +loppujen lopuksi teidät kuitenkin naulataan neljän laudan väliin ja +heitetään hautaan. + +-- Entä kuolemattomuus? + +-- Hm, tyhjää! + +-- Te ette usko, vaan minä uskon. Dostojevskissa tahi Voltairessa joku +sanoo, että jos ei olisi Jumalaa, niin ihmiset keksisivät hänet itse. +Vaan minun luja uskoni on, että jos ei kuolemattomuutta ole, niin sen +ennemmin tahi myöhemmin keksii suuri ihmisen järki. + +-- Hyvin lausuttu, virkkoi Andrei Jefimitsh hymyillen mielihyvissään. -- +Se on hyvä että te uskotte. Sellaisella uskolla elää huolettomana vaikka +seinään kytkettynä. Oletteko te jossakin saanut sivistystä? + +-- Olen, minä olin yliopistossa, vaan en kuitenkaan päättänyt. + +-- Te olette järkevä ja ajatteleva mies. Te voitte millaisissa +olosuhteissa tahansa löytää tyydytystä omassa itsessänne. Vapaa ja syvä +mietiskely, jonka päämääränä on oppia ymmärtämään elämää, ja maailman +turhien huolien täydellinen ylenkatsominen, -- siinä kaksi hyvettä, joita +korkeampia kukaan ihminen ei ole koskaan löytänyt. Ne ovat teidän +saavutettavissanne, asuittepa sitten vaikka kolmien ristikkojen takana. +Diogenes asui tynnyrissä ja oli kuitenkin kaikkia maallisia ruhtinaita +onnellisempi. + +-- Diogenes oli tolvana, lausui Ivan Dmitritsh jurosti. Sitäkö te +minulle puhutte Diogeneksesta tai jostain elämän ymmärtämisestä? kivahti +hän taas suuttuneena ja hypähti ylös. -- Minä rakastan elämää, rakastan +kiihkoisesti! Minulla on vainoomisraivo, alituinen ahdistava pelko, vaan +on hetkiä, jolloin minut valtaa elämän halu, ja silloin pelkään tulevani +hulluksi. Minä haluan elää, haluan kiihkeästi! + +Kuohuksissaan asteli hän sitten edestakasin huoneessa ja sanoi sitten, +alentaen ääntään: + +-- Välistä haaveillessani näen hairekuvia, Luokseni tulee joitakin +ihmisiä, kuulen ääniä, soittoa ja olen kävelevinäni metsässä, meren +rannalla, ja minun tekee niin kovasti mieli saada puuhata ja toimia... +Sanokaapa nyt, mitä uutta siellä on? kysyi Ivan Dmitritsh. -- Mitä +siellä on? + +-- Kaupungistako haluatte jotakin tietää vaiko yleensä vain? + +-- Kertokaa minulle nyt ensin jotakin kaupungista, ja sitten muuta. + +-- No niin. Kaupunki on väsyttävän ikävä. Ei ole ketään, jonka kanssa +sanan vaihtaisi, ei ketään, jota kehtaisi kuulla. Uusia ihmisiä ei ole. +Toisekseen, tulihan sinne hiljakkoin muudan nuori lääkäri Hobotow. + +-- Hän tuli jo minun aikanani. Mitä, onko hän roisto. + +Ei juuri kulttuuri-ihminenkään. Se on omituista, kuulkaahan... Kaikesta +päättäen pääkaupungeissamme ei ole seisahdusta henkisen elämän alalla, +päinvastoin huomaamme siinä liikettä, -- pitäisihän siellä niin muodoin +olla oikeita ihmisiäkin, mutta joka kerran laittavat meille sellaisia, +ettei niistä ole mihinkään. Onneton kaupunki! + +-- Niin, onneton kaupunki! huokasi Ivan Dmitritsh ja naurahti. -- +Mitenkä yleensä eletään? Mitä kirjoitetaan sanomalehdissä ja +aikakauskirjoissa? + +Huoneessa oli jo pimeä. Tohtori nousi ylös ja rupesi seisaallaan +kertomaan, mitä kirjoitetaan ulkomailla ja mitä Venäjällä, ja millainen +ajatussuunta nyt on vallalla. Ivan Dmitritsh kuunteli tarkkaavasti ja +kyseli väliin, mutta yhtäkkiä, ikäänkuin olisi muistanut jotakin +kauheaa, puristi hän molemmin käsin päätään ja kävi vuoteelleen, selin +tohtoriin. + +-- Mikä teitä vaivaa? kysyi Andrei Jefimitsh. + +-- Te ette kuule minulta enää ainoatakaan sanaa! virkahti Ivan Dmitritsh +röyhkeästi. -- Jättäkää minut rauhaan! + +-- Minkä tähden? + +-- Kuulitteko: jättäkää minut rauhaan! Mitä perkelettä? + +Andrei Jefimitsh kohautti olkapäitään, huokasi ja lähti pois. Eteisen +läpi kulkiessaan lausui hän: -- Mitenkähän täällä saisi vähän +siivotuksi, Nikiitta... Täällä on niin kovin raskas ilma! + +-- Niinkuin käskette, herra tohtori. + +"Mikä miellyttävä nuori mies!" ajatteli Andrei Jefimitsh astellessaan +asuntoaan kohti. "Koko sillä ajalla, minkä olen täällä elänyt, tämä on +luullakseni ensimäinen, jonka kanssa saattaa keskustella. Hän osaa +ajatella ja on huvitettu juuri siitä mistä tuleekin." Lukiessaan ja +vielä levolle käytyäänkin hän kaiken aikaa ajatteli vain Ivan +Dmitritshiä, ja herättyään toisena aamuna hän muisti, että oli +tutustunut järkevään, miellyttävään mieheen ja päätti ensi mahdollisessa +tilaisuudessa vielä kerran käydä hänen luonaan. + + + + +X. + + +Ivan Dmitritsh makasi samassa asennossa kuin eilenkin, pää käsiensä +välissä ja jalat koukussa. Hänen kasvonsa olivat peitossa. + +-- Hyvää päivää, ystäväni, sanoi Andrei Jefimitsh. -- Vieläkö nukutte? + +-- Ensiksikin minä en ole teidän ystävänne, lausui Ivan Dmitritsh suu +käännettynä tyynyyn päin, -- ja toiseksi, teidän ei maksa vaivaa tulla +tänne: te ette kuule minulta sanaakaan. + +-- Kummallista ... sopersi Andrei Jefimitsh hämmästyksissään. -- Eilen +keskustelimme niin rauhallisesti; vaan sitten te yhtäkkiä jostakin +syystä pahastuitte ja katkasitte keskustelun ihan kerrassaan... Kaiketi +minulta pääsi joku sana, joka ei ollut aivan paikallaan tahi, kenties +tulin lausuneeksi ajatuksen, joka oli vasten teidän vakaumustanne... + +-- Niin vainen, älkää luulko että saatte minut noin vaan uskotetuksi! +sanoi Ivan Dmitritsh kohoutuen ja silmäillen ivallisesti ja +pelonalaisesti tohtoria; hänen silmänsä olivat punaiset. -- Voitte mennä +muualle vakoilemaan ja urkkimaan, mutta täällä teillä ei ole mitään +tekemistä. Älysin minä jo eilen missä tarkotuksessa te tänne tulitte. + +-- Omituisia luuloja! hymähti tohtori. -- Te siis otaksutte minua +vakoojaksi? + +-- Niin otaksun... Vakoojaksi tahi tohtoriksi, jonka tutkittavaksi minut +on asetettu, -- se on yhdentekevää. + +-- Olettepa todellakin eriskummainen ihminen, suokaa anteeksi... + +Tohtori istui puujakkaralle vuoteen luo ja pudisteli paheksuvasti +päätään. + +-- Olkoon menneeksi, että te olette oikeassa, sanoi hän. -- Olkoon, että +minä salakavalasti pyydän solmita teitä sanoilla ilmiantaakseni teidät +poliisille. Teidät vangitaan ja sitten tuomitaan. Mutta olisiko teidän +yhtään pahempi oikeudessa ja vankityrmässä kuin täällä? Ja jos teidät +lähetetään maanpakoon tahi vaikkapa pakkotyöhön, niin olisiko se sitten +pahempaa kuin istua täällä sairaalan sivurakennuksessa? Minusta ei se +pahempaa ole ... mitä te sitten pelkäätte? + +Nämä sanat nähtävästi vaikuttivat Ivan Dmitritshiin. Hän istuutui +rauhallisesti. + +Oli kello viiden aika iltapäivällä, jolloin Andrei Jefimitsh +tavallisesti astuskeli huoneissaan ja Daria häneltä kysyi, saisiko tuoda +olutta. Ilma oli kirkas ja tyyni. + +-- Minä läksin puolisen syötyäni kävelylle, niin päätin pistäytyä +tännekin, sanoi tohtori. -- Ulkona on jo täysi kevät. + +-- Mikä kuu nyt on? Maaliskuuko? kysyi Ivan Dmitritsh. + +-- Niin, maaliskuun loppupuoli. + +-- Onko likaista ulkona? + +-- Ei varsin. Puistossa näkyvät jo käytävät. + +-- Nyt olisi hauskaa saada ajaa vaunuissa jonnekin ulkopuolelle +kaupungin, sanoi Ivan Dmitritsh, hieroen punaisia silmiään ikäänkuin +unesta selvitäkseen, -- sitten palata takasin lämpimään, viihdykkääseen +kammariin ja ... ja olla parannuksilla oikein kunnon tohtorin luona, +joka ymmärtäisi pääntautia... En ole pitkään aikaan enää elänyt +ihmisiksi... Ja täällä on niin inhottavaa! Ylenmäärin inhottavaa! + +Eilisen kiihtymyksen johdosta hän oli vielä uuvuksissa ja hervoton ja +puheli vastahakoisesti. Hänen sormensa tutisivat ja kasvoista näkyi, +että hänellä oli kova päänkivistys. + +-- Lämpimän, viihdykkään kammarin ja tämän sairaalanhuoneen välillä ei +ole minkäänlaista erotusta, sanoi Andrei Jefimitsh. -- Ihmisen rauha ja +onni eivät ole ulkopuolella häntä, vaan hänessä itsessään. + +-- Mitenkä se on ymmärrettävä? + +-- Tavallinen ihminen odottaa onnen tahi onnettomuuden tulevaksi +ulkoapäin, niinkuin esimerkiksi vaunuista tahi kammarista, ajatteleva +ihminen sitä vastoin omasta itsestään. + +-- Menkää ja saarnatkaa sitä viisautta Kreikkaan, missä on lämmin ja +tuoksuu pomeranssille, mutta täällä se ei ole ilmanalaan soveltuva. +Kenenkä kanssa minä äsken puhelin Diogeneksesta? Teidänkö vai kenenkä? + +-- Minun kanssani eilen. + +-- Diogenes ei ollut kammarin ja lämpimän huoneen tarpeessa; siellä on +ilmankin kuuma... Ei muuta huolta kuin makaa tynnyrissä, ja syö +appelsiineja ja öljymarjoja. Vaan annas että hän olisi osunut Venäjälle +asumaan, niin hän jo toukokuussa olisi pyrkinyt huoneeseen, joulukuusta +puhumattakaan. Olisi pakkanen käperryttänyt miehen niin että olisi +leikki ollut kaukana. + +-- Ei. Kylmää voipi, kuten yleensä millaisia kipuja hyvänsä, olla +tuntematta. Markus Aurelius on sanonut: "Kipu on kivun elävää kuvittelua +mielessä: ponnista tahtoasi päästäksesi vapaaksi tästä kuvittelusta, +karkota se mielestäsi, lakkaa valittamasta, niin kipu häviää!" Tämä on +tosi. Viisaan, tahi yleensä vain ajattelevan, järkevän ihmisen +huomattavia puolia on juuri se, että hän halveksii tuskia; hän on alati +tyytyväinen eikä mikään herätä hänen ihmettelyään. + +-- Minä olen siis tylsämielinen, koska kärsin, olen tyytymätön ja +ihmettelen ihmisten konnuutta. + +-- Tuota te puhutte vaan suotta. Jos te useammin ajattelisitte, niin te +tulisitte käsittämään, kuinka mitättömiä kaikki ne ulkonaiset seikat +ovat, jotka saattavat mielemme kuohuksiin. Täytyy pyrkiä ymmärtämään +elämää ja sitä mikä elämässä on tosihyvää. + +-- Ymmärtämään ... toisti Ivan Dmitritsh synkistyen. -- Ulkonaisia, +sisällisiä... Kuulkaa, minä en käsitä tätä. Minä tiedän vaan sen, sanoi +hän, nousten seisaalleen ja silmäillen vihastuneena tohtoriin, -- että +Jumala on luonut minut lämpimästä verestä ja hermoista, kuuletteko? Ja +orgaanisen kudoksen, jos se on elinkykyistä, täytyy vastata mihinkin +kiihotukseen. Ja minä vastaan! Kipuihin minä vastaan huudoilla ja +kyynelillä, konnamaisuuteen vastaan suuttumuksella, ilkeyteen vastaan +inholla. Minun mielestäni tätä vasta elämäksi kutsutaankin. Mitä +alemmalla asteella organismi on, sitä vähemmin tunteellista se on ja +sitä heikommin se vastaa kiihotukseen, ja mitä ylemmällä asteella se on, +sitä herkkätuntoisempi se on ja sitä tarmokkaammin se vastaa +todellisuuden vaikutuksiin. Kuinka voi olla tietämättä sitä? Tohtori +olette, ettekä tiedä näin vähäpätöisiä asioita! Voidakseen halveksia +tuskia, olla alati tyytyväinen eikä milloinkaan herätä mitään +ihmettelemään, niin on tultava tuollaiseksi, -- ja Ivan Dmitritsh osotti +paksua, lihavuuteensa pakahtuvaa talonpoikaa, -- tahi antauduttava +tuskien karaistavaksi siihen määrään, ettei ollenkaan enää tunne niitä, +toisin sanoin, lakattava elämästä. Suokaa anteeksi, minä en ole +ajattelija enkä filosoofi, jatkoi Ivan Dmitritsh ärtyisästi, -- enkä +mitään siinä suhteessa ymmärrä. Minä en ole siinä tilassa että kykenisin +ajattelemaan. + +-- Päinvastoin, te ajattelette mainiosti. + +-- Stoalaiset, joita te jätkyttelette, olivat merkillisiä miehiä, mutta +heidän oppinsa kangistui jo parituhatta vuotta sitten eikä ole +rahtuakaan hievahtanut eteenpäin, eikä hievahda, sillä siltä puuttui +käytännöllisyyttä ja elinvoimaa. Se voitti puolelleen vain pienen +vähemmistön, joka kuluttaa elämänsä turhissa tieteellisissä +harrastuksissa ja kaiken maailman oppien muistelemisessa, enemmistö sitä +vastoin ei käsittänyt sitä. Oppi, joka saarnaa välinpitämättömyyttä +rikkauden ja elämän mukavuuksien suhteen, tuskien ja kuoleman halpana +pitämistä, on äärettömälle enemmistölle aivan käsittämätön, siksi kun +tämä enemmistö ei koskaan ole nähnyt rikkautta, ei elämän mukavuuksia, +ja tuskien halveksiminen olisi siitä samaa kuin itse elämän +halveksiminen, sillä koko ihmisen olemushan ei ole muuta kuin nälän, +kylmän, loukkausten, menetysten ja, hamletinmaisen kuolemanpelon +tuntemista. Näissä tuntemuksissa on koko elämä: se voi tuntua +rasitukselta, sitä voi vihata, mutta halveksia sitä ei voi. Vieläkin +siis toistan, stoalaisten opilla ei voi koskaan olla tulevaisuutta, ja +kuten näette, ovat vuosisadan alusta tähän päivään saakka taistelu, +herkkyys kivuille ja kyky vastata kiihotukseen yhä edistyneet .. + +Ivan Dmitritsh kadotti yhtäkkiä ajatustensa langan, pysähtyi ja pyyhki +harmistuneena otsaansa. + +-- Tahdoin sanoa jotakin hyvin tärkeää, vaan eksyin tolalta, lausui hän, +-- Mistä puhuinkaan? Niin aivan! Kuulkaahan vieläkin: joku stoalainen +möi itsensä orjaksi ostaakseen vapaaksi erään lähimäisensä. Näette siis, +että stoalainenkin vastasi kiihotukseen, koskapa moiseen jalomieliseen +tekoon, itsensä alttiiksipanemiseen lähimäisensä hyväksi, vaaditaan +kiihtynyttä, säälivää sydäntä. Minä olen täällä vankilassa unhottanut +kaikki, mitä ennen olen lukenut, muuten voisin esiintuoda vielä jotakin. +Otetaanpa esimerkiksi Kristus. Kristus vastasi todellisuuteen sillä, +että itki, nauroi, murehti, vihastui, vieläpä ikävöikin; ei Hän mennyt +hymyillen kärsimyksiänsä vastaan eikä halveksinut kuolemaa, vaan rukoili +Getsemanen tarhassa, että tämä malja menisi Häneltä pois. + +Ivan Dmitritsh naurahti ja istui. + +-- Olkoonpa että ihmisen rauha ja onni eivät ole ulkopuolella häntä, +vaan hänessä itsessään, lausui hän. -- Olkoonpa että tuskia tulee +halveksia sekä ettei mitään tule ihmetellä. Vaan millä perusteella te +juuri sitä vaaditte? Oletteko te ajattelija? Oletteko te filosoofi? + +-- Minä en ole filosoofi, vaan sen tärkeyttä tulee jokaisen terottaa +mieleen sentähden, että se on järkevää. + +-- Ei, minä tahdon tietää, minkätähden te ymmärtämisen asiassa, +kärsimysten halveksimisessa ynnä muussa pidätte itseänne kompetenttina? +Oletteko te kärsinyt jolloinkin? Onko teillä käsitystä kärsimyksistä tai +tuskista? Saanko luvan kysyä: piestiinkö teitä lapsena? + +-- Ei, vanhempani eivät hyväksyneet ruumiillisia rangaistuskeinoja. + +-- Minua sitävastoin isäni pieksi armottomasti. Isäni oli jyrkkä, +hemoroideja sairastava virkamies, jolla oli pitkä nenä ja kellertävä +kaula. Vaan puhukaammepa teistä. Koko elämässänne kukaan ei ole +sormellaan kajonnut teihin, kukaan ei ole pelotellut, ei lyönyt +teitä; terve olette kuin härkä. Kodissanne saitte kasvaa, isä +kustansi koulunkäyntinne, jonka jälkeen te heti astuitte +tyhjäntoimittajavirkaanne. Enempi kuin kaksikymmentä vuotta on teillä +ollut käytettävänä vapaa asunto lämmön ja valon kanssa, siihen palvelija +lisäksi, ja itse olette oikeutettu tekemään työtä kuinka ja minkä verran +itse lystäätte, vaikka ette tekisi mitään. Luonnostanne olette laiska ja +veltto, ja sentähden pyritte järjestämään elämänne siten, ettei mikään +teitä häiritsisi tahi paikaltanne hievahduttaisi. Toimet jätitte +välskärin ja muiden hylkyjen huostaan, ja itse istua nökötitte +lämpimässä ja hiljaisuuteen hautauneena, säästitte rahoja, lueskelitte +kirjoja, sulostutitte elämäänne ylevän joutavilla mietelmillä ja (Ivan +Dmitritsh katsahti tohtorin punaiseen nenään) juomisella. Sanalla +sanoen, elämää te ette ole nähnyt, ette tunne sitä ollenkaan, ja +todellisuuteen olette tutustunut ainoastaan teoreettisesti. Kärsimyksiä +te taas halveksitte ja annatte kaiken mennä mitään ihmettelemättä vallan +yksinkertaisesta syystä: turhuutten turhuus, ulkonainen ja sisällinen, +elämän, kärsimysten ja kuoleman halveksiminen, käsittäminen, todellinen +hyvä, kaikki tämä on sitä filosofiaa, joka niin mainiosti soveltuu +venäläiselle aito vetelehtijälle. Sattuupa esimerkiksi että näette +talonpojan lyövän vaimoaan. Mitäpä maksaisi tuota puolustaa? Lyököön, +molemmathan he kuitenkin kuolevat varhemmin tahi myöhemmin; eikä +lyöminen sen lisäksi ole loukkauksena sille jota lyödään, vaan lyöjälle +itselleen. Juoppous on pahe eikä se lainkaan sovellu ihmiselle, mutta +joit häntä tahi olit juomatta, kuoleminen sinun yhtäkaikki on. Tulee +eukko, jonka hampaita särkee... Mitähän siihen sanoisit? Kipu on kivun +elävää kuvittelemista mielessä ja lisäksi, eihän kukaan kivuitta saata +päästä maailmasta, senpä vuoksi mene sinä eukko maisten matkaasi, salli +minun rauhassa hautoa mietteitäni ja juoda viinaa. Nuori mies pyytää +neuvoa, miten olla kuin eleä; joku toinen ennenkuin vastaisi niin +vähäisen toki ajattelisi, mutta tässä on vastaus heti valmiina: pyri +käsittämään elämää tahi todellista hyvää. Vaan mikä se oikein on tuo +kummallinen "todellinen hyvä?" Vastausta ei tietysti ole. Meitä pidetään +täällä ristikkojen takana, sorretaan, kidutetaan, mutta se on kaikki +vaan hyvää ja järkevää, sentähden että tämän sairaalanhuoneen ja +lämpimän, viihdykkään kammarin välillä ei ole minkäänlaista eroa. +Mukavaa filosofiaa: ei ole mitään tekemistä, omatunto on puhdas, ja +itsestäsi tunnut olevasi filosoofi... Ei, hyvä herra, filosofiaa se ei +ole, ei syväaatteisuutta, ei katsantokannan laveutta, vaan laiskuutta, +silmänkääntäjätemppujen harjoittamista, unteloa hulluutta... Juuri! ja +taas joutui Ivan Dmitritsh suuttumuksensa valtaan. -- Kärsimyksiä +halveksitte, vaan annas että sormeanne loukataan oven välissä, niin +huudatte minkä kurkusta lähtee! + +-- Ehkenpä huudakaan, virkahti Andrei Jefimitsh sävyisästi naurahtaen. + +-- Ette te huuda! Entä jos teitä kohtaisi halvaus tahi jos joku +sekamölö, tai heittiö, asemansa ja virka-arvonsa turvissa, loukkaisi +teitä julkisesti ja te tietäisitte hänen pääsevän siitä rangaistuksetta, +-- kyllä sitten tietäisitte mitä se on, opettaa muita ymmärtämään elämää +ja todellista hyvää. + +-- Tuo on aivan omaperäistä, sanoi Andrei Jefimitsh, naurahtaen +mielihyvissään ja hykertäen kämmeniään. -- Minä olen ilonhämmästyksellä +havainnut taipumuksenne yleistelyyn, ja luonteenkuvaukseni, jonka +vastikään toitte julki, on kerrassaan loistava. Tunnustan että +keskustelu teidän kanssanne tuottaa minulle ääretöntä huvia. No niin, +minä olen kuunnellut teitä, suvaitkaapa tekin nyt kuunnella minua .. + + + + +XI. + + +Keskustelu jatkui vielä noin tunnin ajan ja teki Andrei Jefimitshiin +nähtävästi syvän vaikutuksen. Hän rupesi käymään sivurakennuksessa joka +päivä. Hän kävi siellä aamusin sekä puolisen jälkeen ja usein hän vielä +iltahämärissäkin istui keskustelemassa Ivan Dmitritshin kanssa. Ensi +aikoina Ivan Dmitritsh kaihtoi häntä, epäili häntä pahoista aikeista ja +ilmaisi avoimesti vihansa häntä kohtaan, vaan tottui sittemmin häneen ja +muutti entisen jyrkän käytöksensä alavan iroonilliseen. + +Ennen pitkää sairaalassa levisi huhu, että tohtori Andrei Jefimitsh on +ruvennut käymään huoneessa N:o 6. Ei kukaan -- ei välskäri, ei Nikiitta, +eikä sairaanhoitajattaret voineet käsittää, miksi hän siellä kävi, miksi +hän tuntikausia siellä istui, mitä hän siellä puheli ja miksi hän ei +kirjoittanut reseptejä. Hänen käytöksensä tuntui kummalliselle. Mihail +Averjanitsh kävi useasti hänen luonaan tapaamatta häntä kotona, mitä +ennen ei koskaan tapahtunut, ja Daria hyvä oli vallan pyöräpäisnä sen +johdosta ettei tohtori enää juonut olutta määräajoilla, vieläpä +toisinaan myöhästyi päivälliseltä. + +Kerran, se oli jo kesäkuun lopulla, tohtori Hobotow tuli jollekin +asialle Andrei Jefimitshin luo; tämä kun ei ollut sisällä tavattavana, +lähti hän etsimään häntä ulkoa; pihalla hänelle sanottiin, että vanha +tohtori oli mennyt mielenvikaisten luo. Tultuaan sivurakennukseen ja +pysähdyttyään eteisessä, Hobotow kuuli seuraavan keskustelun: + +-- Meidän mielipiteemme eivät koskaan tule käymään yhteen ettekä te saa +minua käännytetyksi omaan uskoonne, puhui Ivan Dmitritsh kiihdyksissään. +-- Todellisuutta te ette tunne vähääkään ettekä ole koskaan kärsinyt, +vaan olette, kuten verimato, alati elänyt muiden kärsimysten +läheisyydessä; minä sitä vastoin olen kärsinyt yhtämittaa syntymästäni +tähän päivään saakka. Sentähden sanon suoraan: minä pidän itseäni +kaikissa suhteissa teitä korkeampana ja pätevämpänä. Ette te kelpaa +minun neuvojakseni. + +-- Minä en ensinkään pyydä kääntää teitä omaan uskooni, vastasi Andrei +Jefimitsh hiljaisella äänellä ja pahoillaan siitä, ettei häntä tahdottu +ymmärtää. -- Mutta kysymys ei olekaan siinä, ystäväni. Kysymys ei ole +siinä, että te olette kärsinyt, minä en. Kärsimykset samoinkuin ilot +ovat ohimeneviä - heitetään ne sikseen, olkoot ne Herran nimessä! +Kysymys on siinä, että me, te ja Tiina, ajattelemme; me näemme toinen +toisessamme ihmisiä, jotka kykenevät ajattelemaan ja miettimään, ja se +tekee meidät solidaarisiksi, vahvoiksi, olkoot mielipiteemme kuinka +eroavia tahansa. Jospa tietäisitte, ystäväiseni, kuinka kyllästynyt minä +olen yleiseen mielettömyyteen, kiittämättömyyteen, tylsyyteen ja +mimmoisella ilolla minä joka kerran keskustelen teidän kanssanne! Te +olette ymmärtäväinen mies ja te viehätätte minua. + +Hobotow aukasi oven hiukan raolleen ja silmähti huoneeseen; Ivan +Dmitritsh, patalakki päässä, ja tohtori Andrei Jefimitsh istuivat +rinnatusten vuoteella. Mielenvikainen väänteli kasvojaan, vavahteli ja +kouristuksentapaisesti veti viittaa ympärilleen, tohtori sitä vastoin +istui liikkumatta, pää painuksissa, ja hänen kasvonsa olivat punaiset, +ilmaisten avuttomuutta, surua. Hobotow kohautti olkapäitään, naurahti ja +katsahti Nikiittaa silmiin. Olkapäitään kohautti Nikottakin. + +Toisena päivänä Hobotow tuli sivurakennukseen yhdessä välskärin kanssa. +Molemmat seisoivat eteisessä ja kuuntelivat. + +-- Eiköhän setä vaan ole tullut löyhkäpäiseksi? sanoi Hobotow tullessaan +ulos sivurakennuksesta. + +-- Herra auta ja varjele meitä syntisiä! huokasi jumalinen Sergei +Sergeitsh, huolellisesti kierrellen likaluosia etteivät kiiltävän +kirkkaat saappaansa tulisi saveen. -- Minä puolestani tunnustan, arvoisa +Jevgenij Fedoritsh, että tätä olen jo kauan odottanut! + + + + +XII. + + +Siitä lähtien Andrei Jefimitsh alkoi huomata ympärillään jonkinlaista +salakähmäisyyttä. Rengit, hoitajattaret ja sairaat loivat kohdatessaan +häneen kysyviä katseita ja sitten kuiskehtivat keskenään. Tarkastajan +pieni tyttö Maria, jota hän mielihyvällä aina tapasi kohdata sairaalan +puutarhassa, ei enää tullut hänen luokseen, vaan lähti, kun tohtori +hymyillen lähestyi häntä silittääkseen hänen päätään, ties mistähän +syystä juoksemaan pakoon. Postimestari Mihail Averjanitsh, +kuunnellessaan häntä, ei enää sanonut: "Aivan oikein," vaan +käsittämättömässä hämmennyksessä sopersi: "Kyllä, kyllä, kyllä" ... ja +katsoi häneen miettiväisenä ja suruisena; jostakin syystä hän niinikään +rupesi kehottelemaan ystäväänsä kieltäytymään viinan ja oluen +nauttimisesta, mutta sitä hän, hienotuntoinen kuin oli, ei lausunut +suoraan vaan ainoastaan viittauksilla, kertoen milloin eräästä +pataljoonan päälliköstä, joka oli mies oiva, milloin rykmentinpapista +suuresta velikullasta, jotka molemmat joivat niin, että tärvelivät +terveytensä, mutta lakattuaan juomasta, paranivat täydellisesti. Pari +kolme kertaa kävi Andrei Jefimitshin luona hänen virkaveljensä Hobotow; +hänkin kehotti lopettamaan alkohoolijuomien nauttimisen ja ilman +minkäänmoista näkyvää aihetta, suositteli otettavaksi bromikaaliumia. + +Elokuussa Andrei Jefimitsh sai kaupungin valtuuston puheenjohtajalta +kirjeen pyynnöllä saapua hänen luokseen hyvin tärkeän asian johdosta. +Tultuaan määräajalla kaupunginhallitukseen Andrei Jefimitsh tapasi +siellä sotilaspäällikön, piirikoulun tarkastajan, kaupunginhallituksen +jäsenen, Hobotowin ja vielä erään lihavan, valkoverisen herrasmiehen, +joka esitettiin hänelle tohtoriksi. Tämä tohtori, jolla oli puolalainen +vaikeasti äännettävä sukunimi, asui kolmekymmentä virstaa kaupungista +hevoskasvatuslaitoksessa ja oli nyt käymäseltään kaupungissa. + +-- Täällä on esiintuotu eräs asia, joka koskee teitä, kääntyi +kaupunginhallituksen jäsen Andrei Jefimitshille puhumaan, sittenkun +kaikki olivat tervehtineet ja ruvenneet istualle. -- Tässä Jevgenij +Fedoritsh sanoo, että apteekilla ei ole tarpeeksi tilaa +päärakennuksessa, ja että se siis olisi muutettava johonkuhun +sivurakennuksista. Se voisi kyllä käydä päinsä, helpostihan se on tehty, +mutta pääasia on, että sivurakennus kaipaa uudistusta. + +-- Eipä se ilman uudistuksettakaan täytä tehtäväänsä, lausui Andrei +Jefimitsh mietittyään. -- Jos esimerkiksi nurkkasivustan korjaisi ja +laittaisi apteekkia varten, niin tarvittaisiin siihen minun arvellakseni +vähimmäkseen noin viisisataa ruplaa. Ja käytettynä siihen se pääoma ei +tuota mitään. + +Seurasi kotvan hiljaisuus. + +-- Minulla oli kunnia jo kymmenen vuotta sitten esittää, jatkoi Andrei +Jefimitsh hiljaisella äänellä, -- että tämä sairaala nykyisessä +tilassaan kaupungille on liian kallis ylellisyystavara. Se rakennettiin +40-luvulla, mutta silloin oli varallisuustila toinen. Kaupunki uhraa +liian paljo tarpeettomiin rakennuksiin ja hyödyttömiin virkoihin. Minun +ajatukseni on, että niillä rahoilla, jos parempi järjestys saataisiin +aikaan, voitaisiin kannattaa kaksikin mallikelpoista sairaalaa. + +-- No, niin olkaa te sitten niin hyvä ja hankkikaa tänne se parempi +järjestys! virkkoi kaupunginhallituksen jäsen näsäkkäästi. + +-- Minulla oli jo kunnia esittää, että jättäisitte lääkintölaitoksen +maalaishallinnon haltuun. + +-- Niin, jättäkäämme vain rahat maalaishallinnon käsiin, niin se ne +varastaa, sanoi valkoverinen tohtori nauraen. + +-- Sehän on tavallista, myönsi kaupunginhallituksen jäsen ja naurahti +myöskin. + +Andrei Jefimitsh katsahti veltosti ja sumeasti valkoveriseen tohtoriin +ja lausui: + +-- Olkaamme oikeudellisia. + +Taas seurasi hiljaisuus. Tarjottiin teetä. Sotilaspäällikkö, ollen hyvin +hämillään, kosketti pöydän yli Andrei Jefimitshiä käteen ja sanoi: + +-- Tepä olette meidät ihan kokonaan unhottanut, tohtori. Mutta teistähän +on tullutkin munkki: ette pelaa korttia, ette rakasta naisia. Kuinka +siis voisitte meikäläisten parissa viihtyä? + +Kaikki rupesivat sitten puhumaan siitä, kuinka ikävätä kunnollisen +ihmisen on asua tässä kaupungissa. Ei ole teaatteria, ei soitantoa, ja +viime tanssi-iltamassa klubissa oli lähes kaksikymmentä naista ja vain +kaksi kavaljeeria. Nuoriso ei tanssi, koko ajan vaan tungeksii +tarjoilupöydän ääressä tahi pelaa korttia. Andrei Jefimitsh rupesi +harvaan ja hiljaisella äänellä, katsomatta kehenkään, puhumaan siitä, +kuinka säälittävää, kuinka syvästi säälittävää on, että kaupunkilaiset +kuluttavat elämänsä tarmon, sydämensä ja järkensä korttipeliin ja +juoruihin, vaan eivät osaa eivätkä halua viettää aikaansa huvittavassa +keskustelussa ja lukemisessa, eivät huoli siitä nautinnosta, jonka +järjen viljely tuottaa. Henkinen kyky yksin on mieltä kiinnittävää ja +merkittävää, kaikki muu halpaa ja mitätöntä. Hobotow kuunteli +virkaveljeään tarkkaavasti ja kysyi yhtäkkiä: + +-- Andrei Jefimitsh, monesko päivä tänään on? Saatuaan vastauksen, hän +ja valkoverinen tohtori noloina kuten taitamattomuutensa oivaltaneet +tutkijat, alkoivat Andrei Jefimitshiltä kysellä, mikä päivä tänään on, +montako päivää on vuodessa, ja onko totta että sairaalan N:o 6:ssa asuu +eriskummallinen tietäjä? + +Vastaukseksi viimeiseen kysymykseen Andrei Jefimitsh punastui ja sanoi: + +-- On, hän on sairas, vaan hyvin viehättävä nuori mies. + +Enempää ei häneltä kysytty. + +Kun hän eteisessä puki palttoota päälleen, niin sotilaspäällikkö pani +kätensä hänen olalleen ja sanoi huoaten: + +-- Meidän vanhusten on aika antautua lepoon! + +Tultuaan kaupunginhallituksesta Andrei Jefimitsh käsitti, että tämä oli +hänen mielentilaansa tutkimaan asetettu komissiooni. Hän muisti +kysymykset, jotka hänelle tehtiin, punastui ja hänen tuli, ties miksikä, +ensi kerran elämässään kovasti sääli lääketiedettä? + +"Oi taivahinen isä, ajatteli hän, -- vastahan he aivan äskettäin ovat +kuulleet luentoja mielentautiopissa, ovat suorittaneet tutkintoja -- +mistä sitten tämä suuri tietämättömyys johtuu? Heillä ei ole +käsitystäkään psykiatriiasta." + +Ja ensi kerran elämässään hän tunsi itsensä loukatuksi ja häntä +suututti. + +Saman päivän iltasella oli Mihail Averjanitsh hänen luonaan. +Tervehtimättä postimestari astui hänen eteensä, tarttui häntä molempiin +käsiin ja lausui liikutetuin äänin: + +-- Herttaiseni, ystäväiseni, osottakaa minulle, että luotatte +vilpittömään hyväntahtoisuuteeni ja pidätte minua ystävänänne... +Ystäväiseni! ja ehkäisten Andrei Jefimitshiä puhumasta, jatkoi hän yhä +valtavammin liikutettuna: -- minä rakastan teitä sivistyksenne ja +ylevämielisyytenne tähden. Kuulkaa minua, herttaiseni! Tieteen säännöt +velvottavat tohtoreja salaamaan teiltä totuutta, vaan minä puhun teille +suoraa kieltä kuin sotilas ainakin: te olette sairas! Älkää pahastuko +ystäväni, mutta se on totta, sen ovat jo aikaa sitten kaikki ympäristön +asukkaat huomanneet. Vastikään tohtori Jevgenij Fedoritsh minulle sanoi, +että teidän on välttämättömästi, jos tahdotte pitää huolta +terveydestänne, antauduttava lepoon ja hankittava itsellenne +virkistystä? Ja se onkin aivan totta! Se on erinomaista! Minä otan näinä +päivinä virkalomaa ja lähden matkalle muihin maihin haistamaan ilmaa +muualla. Osottakaa nyt että olette ystäväni, matkustetaan yhdessä! +Matkustetaan, karistetaan vanhuuden taakka hartioiltamme! + +-- Minä tunnen itseni aivan terveeksi, sanoi Andrei Jefimitsh +mietittyään. -- Mutta matkustaa minä yhtäkaikki en voi. Sallikaa minun +jollakin muulla tavalla osottaa teille ystävyyttäni. + +Matkustaa jonnekin, tietämättä minkä tähden, ilman kirjoitta, ilman +Dariaa, ilman oluetta, rikkoa ihan jyrkästi kahdenkymmenen vuoden +ajalla vakaantunut elämänjärjestys, -- moinen tuuma tuntui ensialussa +hänestä hurjalta ja oudolta. Mutta hänen mieleensä muistui +keskustelu kaupunginhallituksessa ja apeus, joka hänet valtasi +kaupunginhallituksesta palatessaan, ja ajatus matkustaa vähäksi aikaa +pois kaupungista, jossa typerät ihmiset pitävät häntä hulluna, välähti +hänestä kauniilta. + +-- Mihinkä te sitten aiotte matkustaa? kysyi hän. + +-- Moskovaan, Pietariin, Varsovaan... Varsovassa vietin viisi +onnellisinta päivää elämässäni. Kerrassaan ihmeellinen kaupunki! +Matkustetaan, herttaiseni! + + + + +XIII. + + +Viikon kuluttua Andrei Jefimitshiä kehotettiin antautumaan lepoon, se on +pyytämään eroa virasta, jonka hän välinpitämättömänä tekikin, ja vielä +viikon kuluttua hän ja Mihail Averjanitsh jo istuivat kyytikärryissä +ajaen lähimmälle rautatienasemalle. Päivät olivat viileät ja kirkkaat, +taivas oli sinertävä ja ilmanranta selliä Kaksisataa virstaa asemalle +ajoivat he kahdessa vuorokaudessa ja yöpyivät kaksi kertaa matkalla. Kun +majataloissa tarjottiin teetä huonosti pessyistä laseista tahi +kuhnailtiin hevosia valjastettaissa, niin Mihail Averjanitsh karahti +punaiseksi, vapisi koko ruumiissaan ja kiljui: "Suu kiinni! Ei mitään +mukinata!" Kärryissä istuessaan hän taas yhtämittaa, pitämättä +hetkenkään lomaa, kertoili matkoistaan Kaukasiassa ja Puolan +kuningaskunnassa. Kuinka paljo siellä olikaan seikkailuja ja mimmoisia +kohtauksia! Hän puheli kovalla äänellä ja tekeytyi puhuessaan niin +kummastuneen näköiseksi, että saattoi luulla hänen valehtelevan. Lisäksi +hän kertoillessaan hengitti suoraan Andrei Jefimitshin kasvoihin ja +nauraa hohotti hänelle korvaan. Tämä tuntui tohtorista vastenmieliseltä +ja häiritsi häntä ajattelemasta ja pitämästä mieltänsä koossa. + +Rautatiellä he säästäväisyydestä matkustivat kolmannessa luokassa +tupakoimattomien vaunussa. Yleisö oli puoleksi siistiä. Mihail +Averjanitsh tuota pikaa tutustui kaikkien kanssa ja, muuttelehtien +penkistä penkkiin, puhua pauhasi, ettei pitäisi matkustaa näillä +inhottavilla teillä. Yltympärillä näkee vain rosvousta harjoitettavan! +Toista on kulkea hevosella ratsain: pyyhkäsee päivässä satakunta virstaa +ja tuntee itsensä terveeksi ja raittiiksi. Katovuodet taasen ovat meillä +seurauksena siitä, kun Pinskin suot kuivatettiin. Kaikkialla +epäjärjestys hirmuinen. Hän tulistui, puhui kovalla äänellä eikä suonut +muille suunvuoroa. Tuo yhtämittainen laverteleminen yhdessä ehtimiseen +uudistuvain naurunhohotusten ja mahtavien kädenviitteiden kanssa +-- vaivasi Andrei Jefimitshiä. + +"Kumpi meistä kahdesta on hullu? ajatteli hän myrtyneenä. -- Minäkö, +joka koetan olla matkustajia häiritsemättä, vai tuoko itsekäs, joka +pitää itseään kaikkia muita viisaampana ja miellyttävämpänä eikä +sentähden anna kenellekään rauhaa?" + +Moskovassa Mihail Averjanitsh pukeutui sotilastakkiin, josta puuttui +olkalappuja, sekä punareunuksilla varustettuihin housuihin. Kaduilla +kävi hän sotilaslakki päässä ja viitta päällä, ja sotamiehet tekivät +hänelle kunniaa. Andrei Jefimitshin mielestä ystävänsä tällöin näytti +mieheltä, joka herrastavoistaan, joita hänellä joskus lienee ollut, oli +hukannut kaikki mitä niissä oli hyvää ja jäänyt pitämään ainoastaan sen +mikä niissä oli huonoa. Hän vaati halusta itselleen palveluksia, vieläpä +silloinkin, kun ne eivät lainkaan olleet tarpeen vaatimia. Tulitikut +olivat hänen edessään pöydällä, ja hän näki ne, vaan siitä huolimatta +huusi hän tarjurille, että tämä antaisi hänelle tikkuja; sisäpiian +nähden hän ei häikäillyt käydä yksissä alusvaatteissa; lakeijoja hän +ilman erotuksetta, niin vanhoja kuin nuoria, sinutteli ja suuttuessaan +haukkui heitä pölkyiksi ja tolvanoiksi. Tämä oli Andrei Jefimitshistä +tosin herrasmaista, mutta samalla ilettävää. + +Ihan ensin Mihail Averjanitsh vei ystävänsä Iverskajaan. Hän rukoili +hartaasti, polvistui maahan ja vuodatti kyyneliä, ja kun oli lopettanut, +huokasi hän syvään ja sanoi: + +-- Vaikka ei uskokaan, niin tuntuu kumminkin rauhallisemmalta kun +rukoilee. Suudelkaa, ystäväni, tekin kuvaa! + +Andrei Jefimitsh joutui äimille ja suuteli Jumalan kuvaa ja Mihail +Averjanitsh mytisti huuliaan ja, huojuttaen päätään, alkoi taas rukoilla +kuiskaavalla äänellä ja taas kiertyivät kyynelet hänen silmiinsä. Sitten +menivät he Kremliin ja katselivat mahdottoman suurta tykkiä ja isoa +kirkonkelloa, koskettelivatpa niitä sormillaankin, ihailivat kaunista +maisemaa Moskva-joen tuolla puolen, kävivät Vapahtajan kirkossa ja +Rumjantsevin museossa. + +Puolisen söivät he Tjestovilla. Mihail Averjanitsh silmäili kauan +ruokalistaa, silitteli poskipartaansa, ja sanoi ravintoloihin hyvin +koteutuneen herkuttelijan äänellä: + +-- Katsotaanpa enkelini, mitä teillä tänään on meille tarjottavana! XIV. + +Tohtori käyskenteli ja katseli, söi ja joi, mutta aina oli hänessä +vallalla sama harmintunne Mihail Averjanitshia kohtaan. Häntä halutti +päästä ystävästään lepoon, erota hänestä, piileytyä, mutta tämä ystävä +se piti velvollisuutenaan olla laskematta häntä askeltakaan itsestänsä +poistumaan ja hankkia hänelle mahdollista enemmän huvituksia. Kun ei +ollut mitään katseltavaa hauskutti hän Andrei Jefimitshiä puhelemisella. +Pari päivää Andrei Jefimitsh kärsi tätä, mutta kolmantena päivänä +ilmoitti hän ystävälleen olevansa sairas ja haluavansa jäädä koko +päiväksi kotiin. Ystävänsä sanoi, että siinä tapauksessa hänkin jää +kotiin. Täytyyhän itse asiassa suoda lepoakin ruumiilleen, muuten ei +kohta puoleen jaksa jäsentäkään järkähyttää. Andrei Jefimitsh kävi +sohvalle pitkäkseen, kasvot selkämystään päin ja, kiristäen hampaitaan, +kuunteli ystäväänsä, joka lämpimästi vakuutti hänelle, että Ranska +ennemmin tai myöhemmin kukistaa Saksan, että Moskovassa on varsin paljo +taskuvarkaita ja ettei karvan mukaan sovi päättää hyvän hevosen +ominaisuuksia. Tohtorin korvat alkoivat humista ja hän sai kovan +sydämentykytyksen, mutta kumminkin esti hienotunteisuus häntä sanomasta, +että ystävä pitäisi suunsa kiinni tahi menisi matkaansa. Onneksi Mihail +Averjanitsh kohta kyllästyi hotellin numerossa istumiseen ja jälestä +puolisen hän lähti ulos. + +Jäätyään yksin Andrei Jefimitsh antautui levon tunteeseen. Kuinka +herttaista olikaan maata sohvalla ja tuntea olevansa yksin huoneessa! +Todellinen onni ei ole yksinäisyydettä mahdollinen. Siitä johtui ajatus, +että langennut enkeli kaiketi herkesi Jumalalle uskottomaksi sentähden, +että se halusi yksinäisyyttä, jota enkelit eivät tunne. Andrei +Jefimitshin teki mieli ajatella viime päivinä kuulemiaan ja näkemiään, +mutta se oli mahdotonta, sillä Mihail Averjanitsh ei mennyt hänen +mielestään. + +"Mutta hänhän otti virkaloman ja lähti matkalle kanssani yksistään +ystävyydestä, jalomielisyydestä, ajatteli tohtori harmissaan. -- Mitään +pahempaa ei ole, kuin tämmöinen ystävyyden nimessä harjoitettu holhous. +Hän on nähtävästi sekä hyvä että jalosydäminen ja ilomielinen, mutta +kuitenkin ikävä. Niin sietämättömän ikävä. Samoin ikään on ihmisiä, +jotka aina vain puhuvat viisaita, kauniita sanoja, mutta siitä +huolimatta tuntuvat typeriltä ihmisiltä?" + +Sitä seuraavinakin päivinä Andrei Jefimitsh oli olevinaan sairas eikä +liikkunut kammaristaan ulos. Hän makasi kasvot selkämystään päin ja +kärsi, milloin ystävä hauskutti häntä puhelemisella, tahi lepäsi, +milloin ystävä oli poissa. Häntä suututti oma itsensä, miksi hän oli +lähtenyt matkalle, ja häntä suututti ystävänsä, joka päivä päivältä kävi +yhä puheliaammaksi, yhä tungettelevammaksi; hän ei mitenkään enää saanut +ajatuksiaan vakavaan, juhlalliseen vireeseen. + +"Tämä se onkin todellisuus, josta Ivan Dmitritsh puhui, joka pitää minua +kynsissään, ajatteli hän suuttuneena omaan pikkumaisuuteensa. -- +Joutavaa kaikki tyyni... Tulen kotiin ja alan elää entisekseen..." + +Pietarissa ei asiaintila yhtään parantunut: päiväkausiin hän ei +liikahtanut ulos hotellin numerosta, makasi sohvalla ja nousi ainoastaan +juomaan oluttaan. + +Mihail Averjanitsh koko ajan vain kiiruhti matkustamaan Varsovaan. -- +Ystäväiseni, mitä minä siellä teen? lausui Andrei Jefimitsh rukoilevalla +äänellä. -- Matkustakaa te yksin ja antakaa minun palata kotiin, minä +pyydän! + +-- Ei millään muotoa! karahti Mihail Averjanitsh vastaan. -- Se on ihan +ihmeteltävä kaupunki. Siellä vietin viisi onnellisinta päivää +elämässäni! + +Andrei Jefimitshillä ei ollut tarpeeksi luonteenlujuutta saattaakseen +oman tahtonsa läpi ja niin hän, karaisten mielensä, matkusti Varsovaan. +Täälläkään hän ei liikahtanut ulos hotellista, makasi sohvalla ja oli +yrmeätä itselleen, ystävälleen ja lakeijoille, jotka itsepintaisesti +kieltäytyivät ymmärtämästä venäjänkieltä, jota vastoin Mihail +Averjanitsh, kuten tavallisesti terveenä, reiluna ja iloisena, aamusta +iltaan samosi kaupungilla ja haki vanhoja tuttaviaan. Muutamia kertoja +oli hän yötäkin poissa. Vietettyään kerran niinikään yön tietämätöntä +missä, palasi hän kotiin varhain aamulla mieli kovasti kiihdyksissä, +naama punaisena ja tukka pörröisenä. Hän asteli kauan nurkasta nurkkaan, +pömisi jotakin itsekseen, pysähtyi sitten ja virkkoi: + +-- Kunnia ennen kaikkea! + +Käväistyään vielä muutaman kerran lattian poikki, hän tarttui molemmin +käsin päähänsä ja lausui traagillisella äänellä: + +-- Kunnia ennen kaikkea! Olkoon kirottu se hetki, jolloin minun ensiksi +juolahti päähäni matkustaa tähän Baabeliin! Ystäväiseni, kääntyi hän +tohtoriin, -- halveksikaa minua: minä hävisin pelissä! Antakaa minulle +viisisataa ruplaa! + +Andrei Jefimitsh luki viisisataa ruplaa ja ojensi ne sanaa virkkamatta +ystävälleen. Tämä vielä punaisena häpeästä ja vihasta, lausui +katkonaisesti jonkun tarpeettoman valan, pani hatun päähänsä ja lähti. +Parin tunnin kuluttua palattuaan hän heittäytyi nojatuoliin, huokasi +raskaasti ja sanoi: + +-- Kunnia on pelastettu! Lähdetään matkalle, ystäväni! Minä en tahdo +olla hetkeäkään kauemmin tässä kirotussa kaupungissa. Taskuvarkaat! +Itävaltalaiset nuuskijat! + +Ystävysten palatessa omaan kaupunkiin, oli jo marraskuu ja katuja peitti +paksu lumi. Andrei Jefimitshin sijan täytti tohtori Hobotow; hän asui +vielä vanhassa asunnossaan, odottaen milloin Andrei Jefimitsh palaisi +takasin ja puhdistaisi sairaalan asunnon. Rumamuotoinen nainen, jota hän +kutsui keittäjättärekseen, asui jo muutamassa sivurakennuksista. + +Kaupungilla liikkui jo uusia sairaalan juoruja. Puheltiin että +rumamuotoinen nainen oli joutunut riitaan tarkastajan kanssa ja että +tämä olisi maannut polvillaan hänen edessään ja pyytänyt anteeksi. + +Kotiin tultuaan Andrei Jefimitshin heti seuraavana päivänä täytyi hakea +itselleen asuntoa. + +-- Ystäväni, sanoi hänelle postimestari arastellen, -- suokaa anteeksi +epähieno kysymykseni ja sanokaa, mimmoiset varat teillä on? + +Andrei Jefimitsh luki ääneti rahansa ja sanoi: + +-- Kahdeksankymmentäkuusi ruplaa. + +-- Minä en kysy sitä, sanoi Mihail Averjanitsh hämillään, +väärinymmärtäen tohtorin vastauksen. -- Minä kysyn, mimmoiset varat +teillä yleensä on. + +-- Minähän jo sanoin: kahdeksankymmentäkuusi ruplaa... Enempää minulla +ei ole. + +Mihail Averjanitsh piti tohtoria rehellisenä ja jalomielisenä miehenä, +mutta arveli kuitenkin, että hänellä ainakin olisi kahteenkymmeneen +tuhanteen nouseva omaisuus säästössä. Nyt sitävastoin saatuaan tietää +että Andrei Jefimitsh on kerjäläinen, ettei hänellä ole mitä elannokseen +välttämättömästi tarvitsee hän ties miksikä ratkesi itkuun ja syleili +ystäväänsä. + + + + +XV. + + +Andrei Jefimitsh asui muutaman Bjelova nimisen porvarisnaisen talossa, +jossa kaikkiaan oli kolme kammaria ja kyökki. Kaksi niistä, joissa +ikkunat olivat kadulle päin oli tohtorin asuttavana, kolmannessa +huoneessa ja kyökissä asuivat Daria ja emäntä kolmen lapsen kerällä. +Väliin emännän yövieraaksi päätyi hänen rakastajansa, juopunut +työmiesrenttu, joka elämöi yöt läpeensä ja saattoi lapset ja Darian +kauhuihinsa. Kun hän ilmautui ja istuttuaan kyökkiin, rupesi vaatimaan +viinaa, niin kaikkien kävi olo hyvin ahtaaksi ja tohtori otti säälistä +itkevät lapset luokseen, pani heidät huoneensa lattialle maata ja se +tuntui hänestä aika huvittavalta. + +Aamulla hän kuten ennenkin nousi kello kahdeksan aikaan ja teen juotuaan +istui lukemaan vanhoja kirjojaan ja lehtiään. Uusien hankkimiseen +hänellä ei ollut enää rahoja. Senköhäntähden, että kirjat olivat +vanhoja, vai siksiköhän, että ympäristön olot olivat muuttuneet, niin ei +lukeminen häntä enää niin suuresti viehättänyt, vaan tuntui +väsyttävältä. Ettei aika kuluisi joutilaisuuteen, niin hän laati tarkan +luettelon kirjoistaan ja liimaili niiden selkiin liput, ja tämä +koneellinen näperröstyö tuntui hänestä huvittavammalta kuin lukeminen. +Tuo yksitoikkoinen askaroiminen jollakin käsittämättömällä tavalla +viihdytti hänen aatoksensa lepoon, hän ei ajatellut mitään ja aika kului +nopeasti. Jopa sekin, kun hän kyökissä yhdessä Darian kanssa istui ja +kuori potaattia tahi erotti rikkoja tattarisuurimoista, oli hänestä +hauskaa. Lauantaisin ja sunnuntaisin hän kävi kirkossa. +Seinänvierustalla seisten ja sulkien silmänsä, hän kuunteli laulua ja +ajatteli isää, äitiä, yliopistoa, uskontoja; hänen sydämeensä laskeutui +rauha ja surumielisyys ja lähtiessään kirkosta hänen oli sääli, että +virka niin pian päättyi. + +Hän kävi kaksi kertaa sairaalassa puhutellakseen Ivan Dmitritshiä. Mutta +molemmilla kerroilla Ivan Dmitritsh oli tavattomasti kiihdyksissään ja +kiukkuisella päällä; hän pyysi että hänet jätettäisiin rauhaan, sillä +hän oli jo aikaa sitten kyllästynyt turhaan lörpötykseen, ja sanoi, +ettei hän muuta palkintoa kirotuilta, halpamielisiltä ihmisiltä kaikista +kärsimyksistään pyydä, kuin että sulkisivat hänet yksinäisyyteen. Eikö +sitäkään edes hänelle suoda? Kun Andrei Jefimitsh sanoi hänelle hyvästit +ja toivotti hyvää yötä, niin hän molemmilla kerroilla puri hammasta ja +toimitti tohtorin menemään hiiteen. + +Ja nyt ei Andrei Jefimitsh oikein tiennyt, pitikö hänen mennä vielä +kolmas kerta vai oliko parempi olla menemättä. Halu kuitenkin oli mennä. + +Ennen aikaan Andrei Jefimitsh jälkeen puolisten asteli huoneissaan ja +ajatteli, nyt hän sitä vastoin puolisesta iltateehen asti makasi +sohvalla, kasvot selkämystään päin ja hautoi mitättömiä mietteitään, +joista ei mitenkään voinut riistää itseään irti. Hän oli pahoillaan +siitä, ettei hänelle enempi kuin kaksikymmentä vuotisesta palveluksesta +annettu minkäänmoista eläkettä, ei kerrallista apua myöskään. Totta on +ettei hän palvellut rehellisesti, mutta eläkkeenhän saavat kaikki, jotka +palveluksessa ovat, katsomatta siihen, ovatko rehellisiä vai +vilpillisiä. Sehän nykyajan oikeudellisuutta juuri onkin, ettei +virka-arvoilla, ritarimerkeillä ja eläkkeillä palkita siveellistä kuntoa +ja ansioita, vaan kaikenmoisia virkoja yleensä, kuinka mitättömiä +olisivatkin. Miksi hänen yksinään tulee olla poikkeuksena? Rahoja ei +hänellä ollut yhtään. Häntä hävetti kulkea puotien ohi ja katsoa +kartanonemäntää silmiin. Oluesta oltiin jo velkaa 32 ruplaa. Porvaritar +Bjelovalle oltiin niinikään velassa. Daria möi salaa vanhoja vaatteita +ja kirjoja ja valehteli emännälle, että kohta tohtori saa hyvin paljo +rahaa. + +Hän oli suuttunut itseensä, miksi hän matkalla tuli hukanneeksi ne +tuhannen ruplaa, jotka hänellä olivat säästössä. Kylläpä ne nyt olisivat +kelvanneet hänelle itselleenkin, nuo tuhatta ruplaa! Häntä harmitti se, +etteivät ihmiset jättäneet häntä rauhaan. Hobotow katsoi +velvollisuudekseen tuontuostakin käydä sairasta virkaveljeään +katsomassa. Andrei Jefimitshistä oli kaikki hänessä niin peräti +vastenmielistä: sekä hänen täyteläiset kasvonsa, tyhmän alava +käytöksensä että pitkävartiset saappaansa; jopa "virkaveli"-sanakin +hänen suussaan kuului inhottavalta; mutta kaikista vastenmielisintä oli +se, että hän katsoi velvollisuudekseen parantaa Andrei Jefimitshiä ja +uskoi itsekin, että hän todella parantaa. Sairaan luona käydessään hän +joka kerran toi pullollisen bromikaaliumia ja rabarberipillerejä. + +Mutta samaten kuin Hobotow katsoi Mihail Averjanitshkin +velvollisuudekseen käydä ystävän luona ja hauskuttaa häntä. Joka kerran +tuli hän ujostelemattoman vapaasti, nauraa hohotteli väkinäisesti ja +alkoi Andrei Jefimitshiä vakuuttaa, että hän on tänään paljo terveemmän +näköinen ja että hän Jumalan kiitos on paranemaan päin, ja tästä sopi +päättää, että hän ystävänsä tilan piti toivottomana. Varsovan velkaa hän +ei ollut vielä maksanut, se painoi häntä rasittavana häpeätaakkana ja +piti hänen mieltään jännityksissä ja sentähden koki hän yhä kovemmin +hohotella ja naurettavammin jutella. Hänen pakinansa ja kaskunsa +tuntuivat nyt päättömiltä ja olivat vaivaksi Andrei Jefimitshille sekä +hänelle itselleen. + +Hänen tullessaan Andrei Jefimitsh tavallisesti kävi sohvalle pitkäkseen, +kasvot selkämystään päin, ja kuunteli hampaitaan kiristäen; hänen +sydämelleen laskeutui kerroksittain kuohaa ja joka kerran, kun ystävänsä +lähti pois, hän tunsi tämän kuohan nousemistaan nousevan ja ikäänkuin +tapailevan kurkkua. + +Tukahduttaakseen nämä vähäpätöiset tunteet, hän kiireimmiten rupesi +miettimään sitä, että hänen itsensä sekä Hobotowin että Mihail +Averjanitshin täytyy varhemmin tahi myöhemmin hävitä, jättämättä +luontoon, maailmaan minkäänmoista leimaa itsestään. Jos otaksuu, että +miljoonan vuoden kuluttua maapallon sivu avaruudessa sattuu liihentämään +joku henki niin näkee hän vain tomua ja alastomia kallioita. Kulttuuri, +siveyslaki, kaikki katoaa silmän näkemättömiin. Mitä merkitsevät silloin +häpeä puotimiehen edessä, mitätön Hobotow, Mihail Averjanitshin +vastuksellinen ystävyys? Kaikki tuo on tyhjää, joutavaa. + +Mutta tämmöisistä mietteistä ei ollut enää apua. Tuskin oli hän +kuvaillut mielessään maapalloa miljoonan vuoden kuluttua, kuin alastoman +kallion takaa jo näyttäytyi Hobotow pitkävartisissa saappaissa tahi +väkinäisesti hohottava Mihail Averjanitsh, vieläpä kuului häveliäs +kuiskauskin: "Varsovan velan, ystäväni, maksan aivan näinä päivinä... +Ihan varmasti maksan..." + + + + +XVI. + + +Kerran Mihail Averjanitsh tuli jälkeen puolisten, jolloin Andrei +Jefimitsh makasi sohvalla. Samaan aikaan sattui Hobotowkin tulemaan +bromikaaliumipulloineen. Andrei Jefimitsh nousi vaivalla ylös, asettui +istualleen ja nojasihe molemmin käsin sohvaan. + +-- Tänään, ystäväni, on kasvoillanne paljoa terveempi väri kuin eilen, +alotti Mihail Averjanitsh. -- Näytätte oikein reippaalta, oikein +reippaalta! + +-- Jo nyt joutaisitte tulla terveeksi, virkaveli, sanoi Hobotow +haukotellen. -- Olette kai jo itsekin kyllästynyt tähän kaniteliin. + +-- Ja terveeksi tullaankin! sanoi Mihail Averjanitsh iloisesti. -- +Eletään vielä sata vuotta, paukautetaan! + +-- Ellei sata, niin kaksikymmentä vuotta ainakin, lohdutti Hobotow. -- +Ei mitään, ei mitään, älkää olko huolissanne, virkaveli... Heretkää jo +varjoa heittämästä? + +-- Vielä me itseämme näytämme! hohotti Mihail Averjanitsh ja taputti +ystävää polvelle. -- Vielä me näytämme! Ensi kesänä, jos Jumala suo, +pyyhkäsemme Kaukasiaan ja ratsastelemme sen ristiin rastiin, ettei muuta +kuin -- kop, kop, kop! Ja Kaukasiasta tultuamme naida rämäytämme. -- +Mihail Averjanitsh iski viekkaasti silmää. -- Hankitaan teille kassapää +kainaloiseksi kanaksi, ystäväni... + +Andrei Jefimitsh äkkiä tunsi, että vaahto tapaili kurkkua; hänen +sydämensä tykytti valtavasti: + +-- Se on typerää! sanoi hän, kavahti kiivaasti ylös ja meni ikkunaan. -- +Ettekö te tosiaankin huomaa, että puhutte typeryyksiä? + +Hän aikoi jatkaa pehmeästi ja kohteliaasti, vaan vasten tahtoansa +puristi yhtäkkiä kädet nyrkkiin ja kohotti ne yli päänsä. + +-- Jättäkää minut! karjasi hän luonnottomalla äänellä, punastuen ja +vavisten koko ruumiissaan. -- Ulos! Ulos molemmat! + +Mihail Averjanitsh ja Hobotow nousivat ja silmäilivät häntä alussa +hämmästyneinä, sitten kauhuissaan. + +-- Ulos molemmat! kiljui Andrei Jefimitsh edelleen. -- Typerät ihmiset. +Lyhytjärkiset ihmiset! Minä en tarvitse ystävyyttänne, en sinun +lääkkeitäsi, kollo! Hävytöntä! Ilettävää! + +Hobotow ja Mihail Averjanitsh katsoivat ällistyneinä toinen toiseensa, +peräytyivät ovelle ja pujahtivat etehiseen. Andrei Jefimitsh sieppasi +bromikaaliumipullon ja lähätti sen heidän jälkeensä; pullo murskautui +kilahtaen kynnykseen. + +-- Korjatkaa luunne hiiteen! huusi hän itkunsekaisella äänellä, törmäten +eteiseen. -- Hiiteen! + +Vieraitten lähdettyä Andrei Jefimitsh, vavisten kuin vilutaudissa, kävi +sohvaan loikomaan ja toisti vielä kauan: + +-- Typerät ihmiset! Lyhytjärkiset ihmiset! Kun hän sitten rauhottui, +niin juolahti hänen päähänsä ihan ensiksi ajatus, että Mihail +Averjanitsh raukka mahtoi nyt olla tavattomasti häpeissään ja surun +lannistamana, ja että kaikki tämä on hyvin kauheaa. Ei milloinkaan ennen +tämmöistä ollut tapahtunut. Missä oli silloin järki ja hienotuntoisuus? +Missä käsityskyky ja filosoofinen tyynimielisyys? + +Koko yössä tohtori ei voinut nukkua häpeästä ja suuttumuksesta omaan +itseensä, ja aamulla noin kello yhdeksän aikaan hän lähti +postikonttooriin ja pyysi postimestarilta anteeksi. + +-- Älkäämme muistelko sitä mikä on tapahtunut, sanoi Mihail Averjanitsh +liikutettuna ja huoaten ja puristi kovasti hänen kättään. -- Joka +mennyttä muistelee, siltä silmä puhkaistaan. Ljubavkin! huusi hän +yhtäkkiä niin kovaan, että kaikki postiljoonit ja postissakävijät +vavahtivat. -- Tuo tänne tuoli! Ja sinä saat vuottaa! kiljasi hän +eukolle, joka ristikon läpi työnsi hänelle sisäänkirjoitettua kirjettä? +-- Etkö näe että minä olen estetty? Älkäämme muistelko menneitä +tapahtumia, pitkitti hän hempeästi, kääntyen Andrei Jefimitshiin. -- +Istukaa, ystäväni, pyydän nöyrimmästi. + +Hän hivutteli hetkisen ääneti polviaan ja jatkoi sitten: + +-- Minulla ei ollut mielessänikään loukkautua teihin. Sairaus ei ole +leikin asia, minä sen käsitän. Taudinkohtauksenne eilen säikähdytti +meitä aika lailla, ja me puhelimme siitä, minä ja tohtori, jälestäpäin +kauan aikaa. Miksi ette, hyvä ystävä, ryhdy oikein todenteolla hakemaan +apua sairauteenne? Onko tämä enää laitaa? Suokaa anteeksi ystävän +avomielisyys, kuiskasi Mihail Averjanitsh, -- te asutte mitä +epäsuotuisimmissa ympäristön oloissa: ensi sijassa on teillä ahtaus ja +epäpuhtaus, ja sitäpaitsi puuttuu teiltä hoitoa ja varoja, millä +terveyttänne parantaa... Kallis ystäväni, me pyydämme teitä, tohtori ja +minä, kaikesta sydämestämme, seuratkaa meidän neuvoamme: menkää +sairashuoneeseen! Siellä on teillä ainakin terveellinen ruoka ja hoitoa +ja olette lääkärin katsannon alaisena. Jevgenij Fedoritsh, vaikka onkin +meidän kesken puhuen siveellisessä suhteessa haaksirikkoon joutunut +mies, niin on hän kuitenkin taitava lääkäri, johon voi täydellisesti +luottaa. Hän lupasi minulle, että hoitaisi teitä parhaan kykynsä mukaan. + +Tämä todellinen myötätuntoisuus ja postimestarin poskipäille yhtäkkiä +vierähtäneet kyynelet liikuttivat syvästi Andrei Jefimitshiä. Kunnon +ystävä, älkää uskoko! kuiskasi hän, pannen käden sydämelleen. -- Älkää +uskoko heitä! Se on petosta. Sairauteni on ainoastaan siinä, että minä +kahdenkymmenen vuoden ajalla olen tavannut kaupungissa vain yhden ainoan +viisaan ihmisen, ja sekin on hullu. Tautia ei ole minkäänlaista, minä +olen vain joutunut lumottuun piiriin, josta en voi päästä pois. Minusta +kaikki on yhdentekevää, olen valmis kaikkeen. + +-- Menkää sairashuoneeseen, ystäväni. + +-- Minusta samantekevä vaikka kuoppaan. + +-- Luvatkaa, ystäväni, että kaikessa tottelette Jevgenij Fedoritshia. + +-- Tottelen, sen lupaan. Mutta sanon vieläkin, arvoisa ystäväni, minä +olen joutunut lumottuun piiriin. Kaikki, yksin ystävieni lämpimin +osanottokin, on yhtynyt minua vastaan viedäkseen minut turmioon. Minä +sorrun, mutta minulla on kyllin rohkeutta tunnustaakin, että sorrun. + +-- Ystäväni, te tulette terveeksi. + +-- Mitä se toimittaa puhua siitä? sanoi Andrei Jefimitsh kiihtyen. -- +Harvat ne ihmiset, jotka elämänsä lopulla eivät tuntisi sitä, mitä minä +nyt tunnen. Kun teille sanotaan, että teillä on jokin munuaisvaiva tahi +että te kärsitte sydämen väljenemisestä ja te rupeatte hakemaan +parannusta siihen tautiin, tahi sanotaan, että olette mielenvikainen tai +pahantekijä, lyhyesti -- kun ihmiset yhtäkkiä kääntävät huomionsa +teihin, niin tietäkää, että silloin olette joutunut lumottuun piiriin, +josta teidän on mahdoton päästä pois. Rupeatte pyrkimään siitä ulos ja +eksytte yhä pahemmin. Parasta on silloin antautua, sillä mitkään +ihmisvoimat eivät voi teitä pelastaa. Niin minusta on näyttänyt. + +Sillä välin oli yleisöä suuri joukko keräytynyt ristikkojen ääreen. +Andrei Jefimitsh ei tahtonut häiritä postimestaria hänen toimessaan, +vaan nousi ja sanoi hyvästit. Mihail Averjanitsh vaati vielä kerran +häntä kunniasanallaan lupaamaan ja saattoi häntä ulko-ovelle asti. + +Samana päivänä, ennen iltaa, ilmausi, aivan äkkiä Andrei Jefimitshin luo +tohtori Hobotow, lyhyt turkki yllään, jalassa pitkävartiset saappaat, ja +lausui semmoisella äänellä, ikäänkuin eilen iltapuolella ei olisi mitään +tapahtunut: + +-- Minä tulin teidän tykönne, virkaveli, oikeastaan asialle. Tulin +pyytämään, ettekö haluaisi tulla minun kerälläni lääkärinneuvottelua +pitämään? + +Luullen, että Hobotow tahtoo huvittaa häntä kävelyllä tahi todenperästä +antaa hänelle jotakin tointa, Andrei Jefimitsh pukeutui ja lähti hänen +kanssaan ulos. Hän iloitsi voidessaan jollakin tavalla sovittaa eilisen +äkkipikaisuutensa ja saattaa asian jälleen hyväksi ja kiitti sydämessään +Hobotowia, joka ei edes hisahtanutkaan eilisestä metakasta, vaan +nähtävästi sääli häntä. Moista hienotuntoisuutta ei olisi mitenkään +odottanut sellaiselta raakalaiselta. + +-- Missä potilaanne on? kysyi Andrei Jefimitsh. + +-- Hän on sairaalassa. Minä jo aikaa sitten halusin näyttää hänet +teille... Varsin intressantti tapaus. + +Tultua sairaalan pihaan ja kierrettyä päärakennuksen ympäri kääntyivät +he sivurakennukselle päin, jossa mielenvikaiset olivat. Ja koko ajan +kulkivat he kumman ääneti. Heidän astuessaan sivurakennukseen Nikiitta +tapansa mukaan hypähti ylös ja ojensi itsensä suoraksi. + +-- Täällä sattui eräälle verentungos keuhkoihin, sanoi Hobotow +puoliääneen, astuessaan Andrei Jefimitshin kanssa sairaalan huoneeseen. +-- Odottakaa te täällä, minä tulen hetikohta. Käyn vaan hakemassa +kuulotorven. + +Ja hän lähti. + + + + +XVII. + + +Alkoi jo hämärtää. Ivan Dmitritsh makasi vuoteellaan, kasvot kätkettynä +tyynyyn; halvattu istui liikkumatonna, itki hiljaa ja liikutti huuliaan. +Paksu äijä ja entinen lajittelija makasivat. Hiljaisuus vallitsi. + +Andrei Jefimitsh istui Ivan Dmitritshin vuoteella ja odotti. Mutta kun +oli puoli tuntia kulunut, niin tuli Hobotowin sijasta huoneeseen +Nikiitta, tuoden sylissään viitan, jonkun liinavaatteet ja tohvelit. + +-- Olkaa hyvä ja pukeutukaa näihin, herra tohtori, sanoi hän hiljaisella +äänellä. -- Täällä on vuoteenne, olkaa hyvä tulkaa tänne, lisäsi hän, +osottaen tyhjää, nähtävästi äskettäin tuotua sänkyä. -- Ei mitään, +Jumala auttaa teitä, niin vielä paranette. + +Andrei Jefimitsh käsitti kaikki. Sanaa virkkamatta siirtyi hän Nikiitan +osottaman vuoteen luo ja istahti, nähtyään, että Nikiitta seisoi ja +odotti; hän riisui itsensä alasti, ja häntä hävetti. Sitten puki hän +sairaalan vaatteet päälleen; alushousut olivat lyhkäset, paita siihen +sijaan pitkä, ja viitta haisi savustetulle kalalle. + +-- Jumala auttaa, niin vielä paranette, toisti uudelleen Nikiitta. + +Hän kokosi syliinsä Andrei Jefimitshin vaatteet meni pois ja sulki oven +jälkeensä. + +"Sama se ... ajatteli Andrei Jefimitsh, häpeissään käärien viittaa +ympärilleen ja tuntien, että hän uudessa puvussaan on arestantin +näköinen. -- Sama se... Sama se, josko hännystakki, univormu tai tämä +sairashuoneviitta"... + +Entä kelloni, mihin se sai? Entä muistikirja, joka oli povitaskussa? +Entä paperossit? Mihin Nikiitta vei vaatteeni? Ei taida tarvita enää +koko elämän iässä pukea päälleen housuja, liivejä, saappaita. Kaikki oli +niin outoa ja käsittämätöntäkin alussa. Andrei Jefimitsh oli vieläkin +vakuutettu siitä, että porvaritar Bjelovan talon ja sairaalan N:o 6:nnen +välillä ei ole minkäänlaista eroa, että tässä maailmassa kaikki on vain +joutavaa ja turhan turhaa, mutta yhtäkaikki hänen kätensä värisivät, +jalat kylmenivät ja hänestä tuntui kauhealta ajatella, että kohta Ivan +Dmitritsh nousee ylös ja näkee hänet viitta päällä. Hän nousi, asteli +edestakasin ja istui uudelleen. + +Hän istui puolisen tuntia, istui tunnin, ja hän oli jo ikäväkseen asti +ollut täällä; saattoiko täällä tosiaankin tulla toimeen koko päivän, +viikon, vieläpä vuosikausiakin niinkuin nuo ihmiset? Eipä muuta, hän +istui, nousi kävelemään ja painautui taasen istualle; voihan mennä +ikkunaan katsomaan ja taas astella nurkasta nurkkaan. Entä sitten? +Niinkö täytyykin koko ajan istua kuin kuollut kanto, ja mietiskellä? Ei, +se on tuskin mahdollista. + +Andrei Jefimitsh kävi pitkälleen, mutta nousi hetikohta jälleen, +pyyhkäsi hihallaan kylmän hien otsaltaan ja tunsi, että hänen +kasvonsakin alkoivat haista savustetulle kalalle. Hän nousi taas +kävelemään. + +-- Tämä on kaiketi väärinkäsitystä ... jupisi hän, levitellen +epätietoisena käsiään. -- Täytyy saada selkoa, tässä on +väärinkäsitystä... + +Samassa heräsi Ivan Dmitritsh. Hän asettui istualleen ja nojasi +nyrkeillään poskiinsa. -- Sylkäys. -- Sitten silmähti hän veltosti +tohtoriin, mutta ensi hetkessä ei nähtävästi käsittänyt mitään; mutta +ennen pitkää hänen kasvonsa muuttuivat tuimiksi ja ivallisiksi. + +-- Haa, jopahan tekin jouduitte tänne, hyvä herra, virkkoi hän makuusta +käheäksi käyneellä äänellä ja siristi toista silmäänsä. -- Olen hyvin +iloinen. Ennen imitte te ihmisten veren, nyt imetään teidän. Mainiota! + +-- Tämä on varmaan väärinkäsitystä ... sopersi Andrei Jefimitsh +säikähtyen Ivan Dmitritshin sanoja; hän kohautti olkapäitään ja toisti: +-- varmaankin väärinkäsitystä?... + +Ivan Dmitritsh sylkäsi toistamiseen ja kävi pitkälleen. + +-- Kirottua elämää! mutisi hän. -- Mutta raskainta ja katkerinta +kaikista on se, että tämä elämä ei lopu palkkiolla kaikista +kärsimyksistä, ei jumalaksi tekemisellä kuten oopperassa, vaan +kuolemalla, rengit tulevat, ottavat kuollutta käsistä ja jaloista ja +kantavat kellarikerrokseen. Brrr! No, ei mitään... Tulevassa elämässä +saamme sen sijaan osaltamme nauttia hyvää. Minä tulen toisesta +maailmasta haamuna tänne ja pelottelen noita hylkyjä. Kyllä minä saatan +heiltä pään harmaaseen. + +Höpelö Mooses palasi retkeltään ja nähtyään tohtorin, hän ojensi +kätensä. + +-- Anna yksi kopekka! pyysi hän. + + + + +XVIII. + + +Andrei Jefimitsh astui ikkunan ääreen ja katseli pellolle. Oli jo pimeä +ja taivaan rannalle oikealla kohosi kylmänä, punertavana kuu. Vähän +matkan päässä sairaalan laipioista, ei sataa syltä kauempana, oli korkea +valkoinen kartano, jota ympäröi kivimuuri. Se oli vankila. + +-- Siinä se on todellisuus! ajatteli Andrei Jefimitsh, ja häntä rupesi +pelottamaan. + +Hänestä olivat hirvittäviä kuu, ja vankila, ja aidan naulat, ja etäinen +tulenliekki sokuritehtaassa. Takana kuului huokaus. Andrei Jefimitsh +käännähtihe katsomaan ja näki miehen, loistavat tähdet ja ritarimerkit +rinnallaan, joka hymyili ja iski viekkaasti silmää. Sekin tuntui +hirvittävältä. + +Andrei Jefimitsh uskotteli itseään, että kuussa ja vankilassa ei ole +mitään erinomaista, että ruumiillisesti terveetkin kantavat +ritarimerkkejä ja että kaikki aikaa myöten mätänee ja muuttuu tomuksi; +mutta siitä huolimatta epätoivo yhtäkkiä valtasi hänen mielensä, hän +tarttui molemmin käsin ikkunaristikkoon ja ravisteli sitä kaikin +voiminsa. Vahva ristikko ei antanut vähintäkään perään. + +Sitten, ettei häntä niin kovin pelottaisi, meni hän Ivan Dmitritshin +vuoteen luo ja istui. + +-- Mieleni lannistui, ystäväni, sopersi hän, väristen ja pyyhkien kylmää +hikeä. -- Mieleni lannistui. + +-- Koettaisitte nyt filosofeerata, sanoi Ivan Dmitritsh pilkallisesti! + +-- Oi Jumalani, oi Jumalani... Niin niin... Te lausuitte jotenkin, että +Venäjällä ei ole filosofiaa, vaan kaikki kuitenkin filosofeeraavat, +yksin pahaiset piimäsuutkin. Mutta piimäsuiden filosofeeramisestahan ei +ole kenellekään haittaa, sanoi Andrei Jefimitsh liikutuksen +väräyttämällä äänellä ikäänkuin valmiina herahtamaan itkuun. -- Miksi +siis tuo ilkullinen nauru, hyvä ystäväni? Ja miksipä nämä pahaiset eivät +filosofeeraisi, jos eivät tunne tyydytystä? Viisas, sivistynyt, ylpeä, +vapaudenhaluinen mies, Jumalan kuva, pakotetaan menemään lääkäriksi +likaiseen, onnettomaan, kurjaan kaupunkiin ja kaiken ikänsä +käsittelemään kuppauslaseja, verimatoja, sinappilaastaria! Se on +puoskaroimista, halpamaista, nurjaa! Oi, Jumalani! + +-- Te lörpöttelette tyhmyyksiä. Ellei lääkärintoimi miellytä teitä, niin +menisittehän ministeriksi. + +-- Ei miksikään, ei miksikään. Heikkoja olemme kovin, ystäväiseni... +Minä olin välinpitämätön, ajattelin rohkeasti ja järkevästi, mutta eipä +tarvittu muuta, kuin että elämä nurjalla puolellaan kajosi minuun, niin +jo lamautui mieleni... Heikkoja olemme, heikkoja ja viheliäisiä... +Semmoinen olette tekin, ystävä hyvä. Olitte viisas, vapaasukuinen, +innostuksenne hyvään imitte jo äidinmaidossa, mutta niinpian kun olitte +astunut elämään, rupesitte kohta uupumaan ja sairastuitte... Heikko, +heikko olette! + +Paitsi pelkoa ja häväistyksen tunnetta oli vielä joku kolmas vaiva, joka +siitä asti kuin päivä rupesi iltaantumaan lakkaamatta kalvoi Andrei +Jefimitshiä. Vihdoinkin tuli hän perille siitä, että se oli oluen jano +ja tupakan tuska. + +-- Minä lähden ulos, ystäväni, virkkoi hän. -- Sanon, että toisivat tänne +tulta... Minä en voi näin, minun on mahdotonta... + +Andrei Jefimitsh astui oven luo ja aukaisi sen, mutta samassa Nikiitta +hyppäsi tilaltaan ja sulki häneltä tien. + +-- Mihinkäs te? Ei saa, ei saa! sanoi hän. -- Menkää maata! + +-- Minä lähden vain hetkeksi käyskentelemään pihalle! virkkoi Andrei +Jefimitsh hätääntyneenä. + +-- Ei saa, ei saa, se on kielletty. Itsehän tiedätte. + +Nikiitta paiskasi oven kiinni ja nojasi hartioillaan sitä vastaan. + +-- Ketä se vahingoittaa jos minä täältä lähdenkin? sanoi Andrei +Jefimitsh kohauttaen hartioitaan. -- Minä en käsitä. Nikiitta, minun +täytyy päästä ulos! sanoi hän ja hänen äänensä värähti. -- Minun täytyy! + +-- Ette te saa rikkoa järjestystä, se ei ole hyvä! sanoi Nikiitta +käskevästi. + +-- Mitä pirua tämä on! huusi yhtäkkiä Ivan Dmitritsh ja kavahti ylös. -- +Mikä oikeus hänellä on estää ketään menemästä ulos? Kuinka he uskaltavat +pitää meitä täällä? Laissa minun tietääkseni on selvään sanottu, ettei +vapautta saa keltään riistää ilman oikeuden tuomiota! Tämä on +väkivaltaa! Tämä on mielivaltaa! + +-- Mitäs muuta kuin mielivaltaa! sanoi Andrei Jefimitsh rohkaistuneena +Ivan Dmitritshin huudosta. -- Minulla on asiaa ja minun täytyy päästä +ulos! Hänellä ei ole oikeutta estää! Lasketko vai etkö? + +-- Kuuletko, järjetön elukka? huusi Ivan Dmitritsh ja jyrisytti +nyrkillään oveen. -- Avaa heti, tahi lyön oven palasiksi! Nylkyri! + +-- Avaa! kiljui Andrei Jefimitsh, vavisten koko ruumiissaan. -- Minä +vaadin! + +-- Huuda vähemmin! vastasi oven takaa Nikiitta. -- Huuda vähemmin! + +-- Käy ainakin kutsumassa Jevgenij Fedoritsh tänne! Sano että minä +pyysin... Hetkeksi vain! + +-- Tulee hän huomenna kutsumattakin. + +-- Ei meitä milloinkaan lasketa täältä pois! jatkoi sillä välin Ivan +Dmitritsh. -- Tänne saavat luumme mädätä! Herra, hyvä Isä, eikö +tulevassa elämässä todellakaan ole helvettiä ja nämäkö heittiöt jäisivät +rangaistuksetta? Missä on oikeus? Avaa, roisto, minä tukehdun! huusi hän +käheällä äänellä ja töykkäsi ovea. Minä muserran pääni! Murhaajat! + +Nikiitta tempasi oven auki, survasi raa'asti, molemmilla käsillään ja +polvellaan, Andrei Jefimitshiä ja iski täydellä hartian väellä häntä +sitten nyrkillään kasvoihin. Andrei Jefimitshistä tuntui, kuin jos +mahdoton suolainen laine olisi hulvahtanut hänen päänsä ylitse ja +temmannut hänet mukaansa vuoteelta; ja suussa tuntui todellakin +suolaiselta: kaiketi hampaista lähti veri. Ikäänkuin pelastuaksensa hän +sitten hulmi käsillään ympärinsä ja tarttui jonkun vuoteeseen ja siinä +hän vielä tunsi, että Nikiitta iski häntä kahdesti selkään. + +Kovasti parahti Ivan Dmitritshkin. Kaiketi häntäkin lyötiin. + +Sitten hiljeni kaikki. Vaisu kuunvalo paistoi ikkunaristikkojen läpi ja +lattialle muodostui verkon tapainen varjo. Tuntui niin hirvittävältä. +Andrei Jefimitsh makasi henkeään pidättäen; hän odotti kauhuissaan, että +häntä vielä kerran lyötäisiin. + +Oli kuin joku olisi iskenyt sirpin hänen ruumiiseensa ja muutaman kerran +pyöräyttänyt sitä rinnassa ja sisälmyksissä. Tuskissaan puri hän tyynyä +ja kiristi hampaitaan, ja yhtäkkiä välähti, kesken sekasortoa, hänen +päähänsä hirvittävä, masentava ajatus, että aivan samallaista kipua ja +tuskaa oli vuosikausia päivästä päivään täytynyt kärsiä näitten +ihmisten, jotka kuutamon valossa nyt näyttivät mustilta varjoilta. +Kuinka oli voinut tapahtua, ettei hän enempi kuin kahteenkymmeneen +vuoteen tietänyt eikä tahtonut tietää tätä? Hänellä ei ollut käsitystä +kivusta, hän oli sen mukaan siis syytön, mutta omatunto, yhtä ynseä ja +karkea kuin Nikiittakin, huokui hyytävää kylmyyttään hänen olentoonsa +kiireestä kantapäihin asti. Hän kavahti ylös, tahtoi huutaa voimainsa +perään ja juosta kiiruimmiten tappaaksensa Nikiitan, sitten Hobotowin, +tarkastajan sekä välskärin, sen jälkeen itsensä, mutta rinnasta ei +lähtenyt ainoatakaan ääntä eivätkä jalat totelleet käskyä; +läkähtymäisillään repäisi hän rinnoilta auki viitan ja paidan ja kaatui +tunnotonna vuoteelleen. + + + + +XIX. + + +Aamusella toisena päivänä särki hänen päätänsä, korvissa humisi ja koko +ruumis tuntui kipeälle. Häntä ei hävettänyt muistella eilistä +heikkouttaan. Eilen hän oli pehmytluontoinen, pelkäsi kuunvaloakin, +purki sydämellisesti tunteita ja ajatuksia, jommoisia ei ennen +aavistanut itsellään olevankaan. Esimerkiksi mietteet filosofeeraavien +piimäsuiden tyytymättömyydestä. Nyt hänestä siihen sijaan kaikki oli +yhdentekevää. + +Hän ei syönyt eikä juonut, makasi vain liikkumattomana ja ääneti. + +"Minusta on kaikki yhdentekevää, ajatteli hän, kun hänelle tehtiin +kysymyksiä. -- Minä en vastaa... Minusta on yhdentekevää". + +Jälestä puolisen tuli Mihail Averjanitsh ja toi neljännesnaulan teetä ja +Vaulan marmelaadia. Daria tuli samaten ja seisoi koko tunnin vuoteen +vieressä, tylsän surun ilme kasvoilla. Tohtori Hobotow tuli niinikään. +Hän toi pullon bromikaaliumia ja käski Nikiitan polttaa savua huoneessa. + +Illemmalla Andrei Jefimitsh kuoli halvaukseen. Alussa pudistivat häntä +vilunväristykset ja häntä oksetti; jotakin inhottavaa, joka muistutti +mätänevästä hapankaalista ja pilaantuneista munista, tunki joka paikkaan +ruumiiseen, yksin sormiinkin, kohosi vatsasta ylös päähän täyttäen +silmät sekä korvat. Silmissä viherti. Andrei Jefimitsh käsitti, että +hänen loppunsa oli tullut, ja muisti että Ivan Dmitritsh, Mihail +Averjanitsh ja miljoonat muut uskovat kuolemattomuuteen. Mutta onkohan +sitä? Kuolemattomuutta hän ei kuitenkaan halunnut, ja hän ajatteli sitä +vain silmänräpäyksen. Parvi tavattoman kauniita ja viehättäviä +antilooppeja, joista hän oli lukenut eilen, juoksi hänen sivuitsensa; +senjälkeen eukko ojensi häntä kohden sisäänkirjoitettua kirjettä... +Mihail Averjanitsh lausui jotakin. Sitten kaikki katosi ja Andrei +Jefimitsh nukkui iäiseen uneen. Rengit tulivat, tarttuivat kiinni käsiin +ja jalkoihin ja kantoivat hänen rukoushuoneeseen. Siellä makasi hän +pöydällä avoimin silmin, ja kuu loi valoaan häneen. Aamulla tuli Sergei +Sergeitsh, polvistui hurskaihin rukouksiin ristiinnaulitun kuvan edessä +ja painoi kiinni entisen päämiehensä silmät. + +Toisena päivänä Andrei Jefimitsh haudattiin. Hautajaisissa olivat vain +Mihail Averjanitsh ja Daria. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Lääkärin kohtalo, by Anton Tsehov + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41543 *** |