diff options
| -rw-r--r-- | 41543-0.txt | 2512 | ||||
| -rw-r--r-- | 41543-8.txt | 2897 | ||||
| -rw-r--r-- | 41543-8.zip | bin | 59906 -> 0 bytes |
3 files changed, 2512 insertions, 2897 deletions
diff --git a/41543-0.txt b/41543-0.txt new file mode 100644 index 0000000..4d30f19 --- /dev/null +++ b/41543-0.txt @@ -0,0 +1,2512 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41543 *** + +LÄÄKÄRIN KOHTALO + +eli Sairaalan N:o 6 + + +Kirj. + +ANTON TSEHOV + + +Suomentanut Emil Mannstén + + + +Otava, Helsinki, 1900. + + + + +I. + + +Sairaalan pihalla kohoaa vähäinen sivurakennus jota ympäröi tiheä +takiais-, nokkos- ja villihamppumetsikkö. Katto on ruostunut, savupiippu +puoleksi rauennut, portaiden astinlaudat mädänneet ja peittyneet +ruoholla, ja kalkki-iskoksesta ovat vain merkit jälellä. Etumainen pääty +on sairashuoneeseen päin, takimainen pääty tähtää pellolle, josta sen +erottaa harmaa naulaharjalla varustettu sairaalan laipio. Kaikki, sekä +nämä naulat, jotka ovat käännetyt terävä puoli ylöspäin, että laipio +kuin itse sivurakennuskin, on niin ikävän ja jylhän näköistä kuin +Venäjällä ovat vain sairaalain ja vankilain rakennukset. + +Ellette pelkää nokkosia niin käykäämme kaitaista polkua myöten, joka +johtaa sivurakennukselle ja katsokaamme mitä siellä sisällä tapahtuu. +Ensimäisen oven avattuamme tulemme etehiseen. Täällä on pitkin +seinivieriä ja uunin ympärille kasattu suuret röykyt sairaalan rojua. +Matrassit, vanhat resuiset viitat, housut, siniraitaiset paidat, +kuluneet kelpaamattomat jalkineet, -- kaikki tämä ryysytavara on mätetty +röykkyihin, murjottu, viskelty epäjärjestykseen, ja siinä se mätänee ja +levittää ilettävää, tukehuttavaa haisua. + +Rojujen päällä vetelehtii lakkaamatta, piippu hampaissa vahti Nikiitta, +vanha eronsaanut sotamies, jolla on punaisenruskeaksi käyneet nauhat. +Hänellä on tylyt, kuihtuneet kasvot, tuuheat kulmakarvat, jotka tekevät +hänet arolla asustavan lammaskoiran näköiseksi, sekä punainen nenä; hän +on pieni, laihan jäntevä mies, mutta ryhtinsä on käskevä ja nyrkit +mahtavat. Hän on niitä suoraluontoisia, säntillisiä, toimekkaita ja +tylsiä ihmisiä, jotka ennen kaikkea rakastavat järjestystä ja sen tähden +ovat vakuutetut, että heitä tulee lyödä. Hän lyöpi kasvoihin, rintaan, +selkään, mihin sattuu ja on vakuutettu, että ilman sitä ei täällä olisi +järjestystä vallalla. + +Edelleen tulette suureen, avaraan huoneeseen, joka täyttää koko +sivurakennuksen, ellei ota lukuun etehisiä. Seinät ovat täällä maalatut +sinisen likaisella värillä, katto on savuttunut kuin savupirtissä, -- +selvää on että uunit talvisin laskevat savua ja että vinkaa on +huoneessa. Ikkunoita on sisältäpäin rumentamassa rautaristikot. Lattia +on harmaa ja vetoinen. Haisee hapankaalille, luteille ja ammoniakille ja +tämä haisu vaikuttaa teihin ensimältä niin, kuin jos olisitte astuneet +johonkin eläintarhaan. + +Huoneessa seisoo sänkyjä, jotka ovat kierretyt kiinni lattiaan. Niissä +istuu tahi loikoo ihmisiä sinisissä sairashuoneviitoissa ja vanhaan +tapaan patalakit päässä. Nämä ovat -- mielenvikaiset. + +Heitä on kaikkiaan täällä viisi henkeä. Yksi vain on aatelista +syntyperää, kaikki muut ovat porvareja. Ensimäisenä ovelta on +pitkäkasvuinen laihanpuoleinen porvari, viikset kiiltävän ruskeat, +silmät itkettyneet, hän istuu, nojaten käsillä päätään, ja katselee +yhteen kohtaan. Sairashuoneen kirjaan on hänen tautinsa merkitty +synkkämielisyydeksi, vaikka häntä itse asiassa vaivaa etenevä +halvaustauti. Yöt päivät hän suree huojutellen päätään, huokaillen ja +katkerasti hymyillen; puheluihin hän harvoin ottaa osaa ja kysymyksiin +hän tavallisesti on vastaamatta. Hän syö ja juo koneenomaisesti silloin +kun annetaan. Rasittavasta, kuivan kolahtavasta yskästä sekä huonoudesta +ja poskien punasta päättäen on hänellä keuhkotauti alulla. + +Hänen perästään seuraa pienenläntä, reipas ja hyvin vikkelä ukko, jolla +on piikkiparta sekä mustat ja kiharaiset hiukset, niinkuin neekerillä. +Päivällä astuskelee hän huoneessa ikkunasta ikkunaan tahi istuu +vuoteellaan, jalat allaan niinkuin turkkilaisella, ja viheltelee +lakkaamatta kuin tilhi, hyräilee hiljakseen ja hihittelee. Hänen +lapsellinen iloisuutensa ja vilkas luonteensa ilmenee yölläkin, kun hän +nousee rukoilemaan, eli oikeammin takomaan nyrkeillään rintaansa ja +kaivelemaan sormillaan ovia. Tämä on juutalainen Mooses, höpelö mies, +jolta parikymmentä vuotta sitten sameni järki, kun häneltä paloi +hattutehdas. + +Kaikista sairashuoneen N:o 6:nnessa olevista potilaista on ainoastaan +hänellä lupa poistua sivurakennuksesta, jopa sairashuoneen pihaltakin +kadulle. Tätä etuoikeutta on hän nauttinut jo kauan, luultenkin kuin +sairashuoneen kanta-asukkaana ja hiljaisena, viattomana höpelönä, +kaupungin narrina, jota aikoja sitten on totuttu näkemään kaduilla +poika- ja koiralauma ympärillään. Puettuna viitan pahaiseen, +naurettavaan patalakkiin ja tohveleihin, toisinaan avojaloin ja ilman +housuja, hän tepastelee kaduilla, pysähtyy porttien ja puotien eteen ja +pyytää kopekkaa. Yhdestä paikasta annetaan hänelle kaljaa, toisesta pala +leipää, kolmannesta kopekka, jotenka hän sivurakennukseen palaa rikkaana +ja kylläisenä. Kaikki mitä hän tuo muassaan, sen Nikiitta häneltä +riistää pois omaksi hyväkseen. Hän tekee sen raa'asti ja äkeissään, +kääntäen taskut nurin ja ottaen Jumalan todistajaksi, ettei hän koskaan +enää päästä juutalaista kadulle ja että epäjärjestys on hänestä pahinta +mitä maailmassa olla voi. + +Mooses on harras palvelemaan toisia. Hän tuo tovereille vettä, vetää +peitteen heidän päälleen kun he makaavat, lupaa kullekin tuoda kadulta +kopekan ja ommella uuden hatun; hän se myöskin syöttää lusikalla +naapuriaan vasemmalla puolella, halvattua. Tämä hänen menettelynsä ei +johdu myötätuntoisuudesta eikä se ole humaanisten mielipiteiden +aiheuttama, hän tekee sen matkien ja vastenmielisesti totellen oikealla +puolellaan olevaa toveriaan, Gromowia. + +Ivan Dmitritsh Gromow, kolmenneljättä vuotias vapaasukuinen mies, +entinen oikeudenpalvelija ja kuvernementin sihteeri on joutunut tänne +vainoamisraivonsa takia. Hän joko makaa vuoteella käppyrässä, tahi +astelee nurkasta nurkkaan ikäänkuin jaloitellakseen, mutta istuu hyvin +harvoin. Hän on alati kiihkoissaan, mielenkuohussa ja jokin hämärä, +epämääräinen odotus pitää aina hänen mielensä jännityksissä. Kuuluipa +vähintäkin risahdusta etehisestä tahi huutoa pihalta, heti nostaa hän +päätään ja kuuntelee: häntäkö muka tullaan noutamaan? Häntäkö etsitään? +Ja samassa hänen kasvoillaan kuvastuu mitä suurinta levottomuutta ja +vastenmielisyyttä. + +Minua miellyttävät hänen leveät kasvonsa ulkonevine poskipäineen, hänen +kalpea, alakuloinen muotonsa, jossa taistelun ja pitkällisen pelon +uuvuttama sielu kuvastuu tarkkaan kuin peilissä. Hänen irveensä ovat +omituiset ja kivuliaat, mutta syväin, totisten kärsimysten uurtamat +rypyt kasvoissa ilmaisevat järkevyyttä ja älyä, ja silmissä on lämmin, +terve kiilto. Miellyttävä hän on minusta itsekin, ollen kohtelias, +avulias ja tavattoman hienotuntoinen käytöksessään kaikkia muita paitsi +Nikiittaa kohtaan. Kun joltakin putoaa nappi tahi lusikka, hän nopeasti +kavahtaa vuoteeltaan ja ottaa ylös sen. Joka aamu hän tervehtii +tovereitaan, maata käydessään toivottaa heille hyvää yötä. + +Paitsi tuota alituista jännittynyttä mielentilaa ja kasvojen +irvehtimistä hänen sekapäisyytensä ilmenee vielä seuraavalla tavalla. +Toisinaan iltasilla hän kääriytyy viittaansa ja, väristen koko +ruumiissaan, tärisyttäen hampaitaan, alkaa nopeasti astua nurkasta +nurkkaan ja sänkyjen välissä. Näyttää siltä kuin olisi hänellä ankara +vilutauti. Siitä päättäen, että hän äkisti seisattuu ja katselee +tovereitaan, näyttää kuin tahtoisi hän sanoa jotakin hyvin tärkeää, +mutta nähtävästi otaksuen, ettei häntä kuulla eikä ymmärretä, hän +kärsimättömänä pudistelee päätään ja alkaa astua. Mutta ennen pitkää +puheluhalunsa valtaa kaikki muut ajatukset ja arvelut, hän antauu +halunsa ohjattavaksi ja alkaa puhua lämpimästi ja innokkaasti. Hänen +puheensa on sekavaa, kuumeenomaista kuin hourailu, katkonaista ja väliin +käsittämätöntä, mutta sekä sanoissa että äänessä on jotakin perin +herttaista. Kun hän puhuu, tunnette hänessä mielenvikaisen ja ihmisen. +Vaikeata on kirjallisesti kertoa hänen tolkutonta puhettaan. Hän puhuu +ihmisten konnuudesta, väkivallasta joka sortaa totuutta, ihanasta +elämästä, joka aikaa myöten on tuleva maan päälle, ikkunoiden +rautaristikoista jotka lakkaamatta muistuttavat häntä väkivalturien +typeryydestä, julmuudesta. Kaikesta tuosta syntyy sekava, yhtenäisyyttä +puuttuva sommitelma vanhoja, vielä loppuun laulamattomia lauleloita. + + + + +II. + + +Noin 12-15 vuotta jälellepäin, asusti kaupungin pääkadun varrella omassa +talossaan virkamies Gromow, siihen aikaan vankka ja äveriäs mies. +Hänellä oli kaksi poikaa: Sergei ja Ivan. Päästyään jo yliopiston +neljänteen kurssiin Sergei sairastui kiihkeään keuhkotautiin ja kuoli, +ja tämä kuolema oli ikäänkuin alkuna onnettomuussarjalle, joka yhtäkkiä +kohtasi Gromowin perhettä. Viikko jälkeen Sergein hautajaisten isävanhus +pantiin syytteen alaiseksi väärennyksistä ja kruununvarojen +hukkaamisesta ja kuoli kohta vankilan sairaalassa kuumeeseen. Kartano ja +koko irtain omaisuus myytiin huutokaupalla ja Ivan Dmitritsh äitineen +jäi puille paljaille. + +Siihen aikaan kun isä vielä eli, Ivan Dmitritsh ollessaan Pietarissa, +jossa hän opiskeli yliopistossa, sai 60-70 ruplaa kuukaudessa eikä +tiennyt hätäpäiviä ollenkaan, mutta nyt oli hänen pakko tehdä jyrkkä +muutos elämässään. Hänen täytyi aamusta myöhään yöhön antaa halvasti +palkattuja opetustunteja yksityislukijoille, työskennellä +puhtaaksikirjoittajana ja kuitenkin nähdä nälkää, sillä ansaitsemansa +rahat hän lähetti äidilleen elannoksi. Semmoista elämäntapaa ei Ivan +Dmitritsh voinut kestää; hänen mielensä lannistui, voimat raukesivat ja, +erottuaan yliopistosta, matkusti hän kotiin. Täällä pikkukaupungissa hän +puoltolauseiden nojalla sai opettajanpaikan piirikoulussa, vaan joutui +eripuraisuuteen toverien kanssa, ei jaksanut voittaa oppilastensa +suosiota ja hylkäsi kohta viran. Äiti kuoli. Hän eleli puoli vuotta +ilman paikatta, syöden vain vettä ja leipää, ja pääsi sen jälkeen +oikeuden palvelijaksi. Siinä toimessa oli hän kunnes sai eron sairauden +tähden. + +Hän ei koskaan, ei edes nuoruudessaan, ylioppilaana ollessaankaan, ollut +näyttänyt terveeltä. Hän oli aina kalpea, laiha ja herkkä vilustumaan, +söi vähän ja makasi huonosti. Yhdestä viinaryypystä kihahti jo hänen +päähänsä ja hän sai hermokohtauksia. Hän halusi aina ihmisten seuraa, +mutta ollen ärtyisä ja luulevainen luonteeltaan, ei hän läheiseen +ystävyyteen kenenkään kanssa tullut, eikä hänellä ollut ystäviäkään. +Kaupunkilaisista hän aina puhui halveksien, sanoen heidän raa'an +sivistymättömyytensä ja untelon eläimellisen elämänsä tuntuvan hänestä +ilettäviltä. Hän puhui tenooriäänellä, kovasti ja intoisasti, eikä +muuten kuin kiivastumalla ja joutumalla mielenkuohuun, tahi ihastuksella +ja kummastellen, sekä aina avosydämisesti. Puhui hänen kanssaan mitä +hyvänsä, aina hän hoki vain samoja: että elämä kaupungissa on +tukehuttavaa Ja ikävää, että yleisöllä ei ole mitään korkeampia +harrastuksia, kunhan elää kyhnystää väritöntä, mieletöntä elämätään, +vaihetuksekseen harjoittaen väkivaltaa, törkeätä irstaisuutta ja +teeskentelyä; heittiöt käyvät kylläisinä ja vaatepäällä, rehelliset +saavat tyytyä vain muruihin; on saatava kouluja, paikallinen, +suunnaltaan rehellinen sanomalehti, teaatteri, helppotajuisia luentoja; +kyvykkäämpien voimien on liittyminen yhteen; tarvitaan että yhteiskunta +oppii tuntemaan oman taitamattomuutensa ja kauhistuu sitä. Ihmisiä +arvostellessaan käytti hän paksuja värejä, yksinomaan valkoista ja +mustaa, tunnustamatta minkäänmoisia välivivahduksia; ihmiset hänen +mieltänsä myöten jakaantuivat kunnon ihmisiin ja heittiöihin; keskitietä +ei ollut. Naisista ja rakkaudesta hän aina puhui kiihkeästi, +ihastuksella, vaan itse hän ei ollut rakastunut. + +Mielipiteittensä jyrkkyydestä ja hermostuneisuudestaan huolimatta häntä +kaupungissa suosittiin ja mainittiin selän takana Vanjan nimellä. Hänen +syntyperäinen hienotunteisuutensa, avuliaisuutensa, säännöllisyytensä, +puhdas luonteensa ja hänen kulunut takkinsa, sairaloinen ulkomuotonsa ja +perheelliset vastoinkäymisensä herättivät herttaisen lämpimän ja +surulloisen tunteen; lisäksi oli hän hyvästi koulutettu ja paljon +lukenut, tiesi kaupunkilaisten mielestä ainakin kaikki ja toimitti +kaupungissa jonkunlaisen liikkuvan tietosanakirjan virkaa. + +Hän lueskeli varsin paljo. Hänen tavallinen toimensa oli istua klubissa, +näpelöidä hermostuneesti partaansa ja selailla lehtiä ja +aikakauskirjoja; kasvoista näkyy että hän ei lue, vaan ahmii, ehtimättä +tuskin pureksia. Väkisten tunkee mieleen ajatus, että lukeminen oli +yhtenä hänen sairaloisia tottumuksiaan, koska hän yhtäläisellä +ahneudella luki kaikkea mitä vain käsiin sattui, jopa menneenvuotisia +lehtiä ja almanakkojakin. Kotona hänellä oli tapana lukea pitkällään. + + + + +III. + + +Kerran eräänä syksyaamuna Ivan Dmitritsh, nostettuaan palttookauluksensa +ja käydä polskuttaen likaisia kujia ja takapihoja pyrki erään porvarin +luo panemaan toimeen ryöstötuomiota. Hänen mielialansa oli synkkä kuten +aina aamusilla. Eräällä poikkikadulla kohtasi hän kaksi vankia +jalkaraudoissa, joita neljä vartiasotamiestä pyssyineen saattoi. Oli +Ivan Dmitritsh ennenkin usein kohdannut vankeja ja aina olivat ne +herättäneet hänessä säälin ja epämieluisan tunteen, nyt sitä vastoin +tämä kohtaus teki häneen jonkin erinäisen, kummallisen vaikutuksen. +Hänestä alkoi yht'äkkiä tuntua siltä, että hänetkin voidaan kytkeä +kahleisiin ja samaten saattaa likaista katua myöten vankityrmään. +Käytyään porvarin luona ja palatessaan kotia, hän kohtasi postitoimiston +läheisyydessä tuttavan poliisipäällikön, joka tervehti ja kulki hänen +kanssaan rinnan kadulla muutaman askelen; tässä oli hänen mielestänsä +jotakin epäilyttävää. Kotona eivät koko päivässä haihtuneet hänen +päästänsä vangit ja pyssysotamiehet, ja jokin käsittämätön sydämen +levottomuus teki hänelle lukemisen ja ajatustensa keskittämisen +mahdottomaksi. Iltasella hän ei sytyttänyt huoneessaan kynttilätä, koko +yössä hän ei nukkunut ja lakkaamatta pyöri hänen päässänsä ajatus, että +hänet voidaan vangita, panna rautoihin ja salvata vankityrmään. Hän ei +tiennyt tehneensä minkäänlaista rikosta ja saattoi olla varma siitä, +ettei hän vastedeskään tekisi murhaa, murhapolttoa tahi varastaisi; +mutta voihan tietämättänsäkin, vasten tahtoansa tehdä rikoksen ja +paljonhan panettelukin saa aikaan ja voihan vielä viimeisellä nipukalla +oikeudellinen virhe käydä mahdolliseksi. Opettaahan ikivanha +kansanviisauskin, että kerjuupussista ja vankeudesta ei ole kenenkään +itseään vapaaksi vannominen. Ja oikeusvirhe, oikeudenkäytön nykyisellä +kannalla ollessa, on hyvin mahdollinen eikä siinä ole mitään +kummeksittavaakaan. Ihmiset, jotka ovat virallisessa, muotopuolisessa +suhteessa toisten kärsimyksiin, esimerkiksi tuomarit, poliisit, lääkärit +karaistuvat tottumuksen voimasta aikaa myöten siihen määrään, ett'eivät +voi, vaikka tahtoisivatkin, suojattejaan ja hoidokkaitaan kohdella +muuten kuin virallisesti ja kaavan mukaan; siinä kohden he eivät +vähääkään eroa maaukosta, joka takapihalla teurastaa lampaita ja +vasikoita eikä huomaa verta. Vaan jotta moisen virallisen, hengettömän +persoonallisen kohtelun kautta viaton ihminen voi menettää kaikki +säätyoikeutensa ja tulla tuomituksi pakkotyöhön, siihen tuomari ei +tarvitse muuta kuin -- aikaa. Vain aikaa, voidakseen noudattaa joitakin +muodollisuuksia, joista tuomarille maksetaan palkka, ja sen jälkeen on +kaikki päättynyt. Hae sitten oikeutta ja turvaa tässä vähäisessä, +likaisessa kaupungin pahaisessa kahdensadan virstan päässä rautatiestä! +Ja eiköpä liene naurettavaakin oikeutta ajatteleminen, kun jokaista +väkivallan tekoa yhteiskunnan puolelta tervehditään järkevänä ja +tarkotuksen mukaisena välttämättömyytenä, ja mikin armahduskirja, esim. +syyttömäksi julistus herättää koko suuttumuksen myrskyn, +tyydyttämättömän koston tunteen? + +Aamusella Ivan Dmitritsh nousi kauhuissaan ylös, kylmä hiki otsallaan, +ja oli täysin vakuutettu, että hänet voidaan vangita minä hetkenä +hyvänsä. Jos, -- ajatteli hän, eiliset synkät ajatukset eivät ole yön +aikana hellinneet hänestä, niin on niissä rahtunen totuutta. Mahdotonhan +niiden oli juolahtaa päähän ilman minkäänlaista aihetta. -- + +Poliisi kulki hitain askelin ikkunain ohi: sekään ei tapahtunut syyttä. +Siinä kaksi miestä seisahtuu talon läheisyydessä ja on vaiti. Miksi ovat +he vaiti? + +Ja siitä lähtein Ivan Dmitritshille koittivat tukalat päivät ja +rauhattomat yöt. Kaikki, jotka kulkivat ikkunain ohi tahi poikkesivat +pihaan, olivat hänen mielestänsä vakoilijoita ja urkkijoita. Puolipäivän +aikaan poliisikomisaarius tavallisesti ajoi kaksivaljakollaan +kaupungilla; hän ajoi kaupungin laidassa olevalta taloltaan +poliisikamarille, mutta Ivan Dmitritshin mielestä hän joka kerran ajoi +liian nopeasti ja joka kerran oli hänen ulkomuotonsa jotakin erikoista +ilmaisevinaan: näytti aivankuin kiiruhtaisi hän ilmoittamaan, että +kaupunkiin on ilmestynyt erittäin vaarallinen pahantekijä. Ivan +Dmitritsh vavahti kuullessaan porttikellon kilahtavan tahi porteissa +jyskävän, joutui pois tolaltaan, kun kohtasi tuntemattoman ihmisen +kortteeriemäntänsä luona; poliiseja ja santarmeja kohdatessaan hän +hymyili ja vihelteli, näyttääkseen välinpitämättömältä. Yöt läpi kotasin +hän oli nukkumatta, odottaen vangitsemistaan, mutta kuorsasi ja hengitti +kovasti ja syvään, niinkuin nukkuva, jotta emäntä luulisi hänen +makaavan; jos hän ei saanut nukuttua, merkitsi se tietysti, että +omantunnon soimaukset kalvoivat häntä -- mikä sitova todeksinäyttö! +Tapahtumat ja terve järki todistivat hänelle, että tämä pelko ei ole +muuta kuin joutavuutta ja houkkamaisuutta, että arestissa ja +vankeudessa, laveamman katsantokannan mukaan, ei ole itse asiassa mitään +peljättävää, -- ollapa omatunto vain puhdas ja rauhallinen; mutta mitä +järkevämmin ja johdonmukaisemmin hän asiata mietti, sitä suuremmaksi ja +vaikeammaksi kasvoi sielun ahdistus; se oli jotakin samantapaista, kuin +on kerrottu eräästä erakosta, joka tahtoi hakata itselleen aukioimen +paikan aarniometsään; mitä uutterammin hän kirveellään teki työtä, sitä +sakeammaksi paisui metsä. Vihdoin viimein Ivan Dmitritsh, nähdessään sen +hyödyttömäksi, lakkasi kokonaan ajattelemasta ja antautui koko +sielullaan epätoivon ja pelon valtaan. + +Hän rupesi hakemaan yksinäisyyttä ja karttamaan ihmisiä. Virantoimitus +oli hänestä jo ennenkin vastenmielistä, nyt se tuli hänelle +sietämättömäksi. Hän pelkäsi, että häntä jollakin tavalla petetään, +pannaan salaa hänen taskuunsa rahaa ja sitten syytetään lahjojen otosta, +tahi että hän itse vahingossa tekee kruunun papereissa virheen, joka on +väärennyksen arvoinen, tahi hävittää vieraita rahoja. Kumma ett'ei hänen +ajatuksensa ennen ollut noin notkea ja kekseliäs, kuin nyt, jolloinka +hän joka päivä mietti tuhansia eri syitä, joiden nojalla hänen +vapautensa ja maineensa saattoivat joutua vaaraan. Siihen sijaan +ulkomaailmaan kohdistunut huomionsa melkoisesti heikkeni, erittäinkin +mitä tuli kirjojen lukemiseen, ja jopa alkoi muistikin pahasti pettää. + +Keväällä, kun lumi suli, löydettiin muutamasta rotkosta lähellä +hautuumaata kaksi puoleksi mädännyttä ruumista -- vanhan eukon ja pojan, +jotka merkeistä päättäen olivat kuolleet väkivaltaisen kuoleman. +Kaupungissa ei muusta puhuttu, kuin näistä ruumiista ja tuntemattomista +murhantekijöistä. Jotta tämän kaksinkertaisen murhan tekijäksi ei +luultaisi Ivan Dmitritshiä, niin hän kulki kaduilla hymyileväisenä, +mutta kohdatessaan tuttaviaan hän vuoroin kalpeni ja punastui ja alkoi +vakuuttaa, ettei katalampaa rikosta ole, kuin heikkojen ja avuttomien +murhaaminen. Mutta tähän valheella liikkumiseen hän pian kyllästyi ja +jonkun aikaa tuumittuaan hän päätti, että hänen asemassaan on parasta +piileytyä talonemännän kellariin. Kellarissa hän siis kyyrötti päivän, +sitten yön ja vielä seuraavan päivän, siellä hänen tuli kovasti vilu, ja +odotettuaan ehtoohämärää hän salaa kuin varas hiipi huoneeseensa. Aamun +valkenemaan asti seisoi hän keskellä lattiaa, hievahtamatta paikaltaan +ja kuulostellen. Varhain aamusella, ennen auringon nousua, tuli emännän +luo muurareja. Ivan Dmitritsh hyvin tiesi, että he tulivat muuraamaan +uudestaan kyökin uunia, mutta pelko se kuiskasi hänen korvaansa, että +nämä eivät ole muurareja vaan muurareiksi puettuja poliiseja. Hän hiipi +hiljaa asunnosta ulos ja lähti, kauhun valtaamana, viilettämään ilman +takitta ja hatutta pitkin katuja. Haukkuen ajoivat häntä takaa koirat, +joku talonpoika huusi hänen jälkeensä, korvissa vinkui tuuli, ja Ivan +Dmitritshistä tuntui kuin koko maailman väkivalta olisi kasaantunut +hirmuiseksi vuoreksi hänen takanaan ja tavottanut häntä kiinni. + +Hänet pidätettiin, tuotiin kotia ja emäntä lähetettiin noutamaan +lääkäriä. Lääkäri Andrei Jefimitsh, josta edempänä kerrotaan, määräsi +kylmiä kääreitä päähän sekä laakeri- ja kirsimarjantippoja, pudisti +suruisesti päätään ja lähti pois, sanottuaan emännälle ett'ei hän enää +tule, koska ei pidä häiritä ihmisiä hulluksi tulemasta. Kotona kun ei +ollut varoja elää eikä lääkärin hoitoa saada, niin Ivan Dmitritsh kohta +vietiin sairashuoneeseen, jossa hänet sijoitettiin kuppatautisten +osastoon. Hän kun ei nukkunut öisin, koukutteli ja häiritsi sairaita, +niin käski Andrei Jefimitsh kohta sen jälkeen viedä hänet huoneeseen N:o +6. + +Vuoden kuluttua Ivan Dmitritsh joutui kaupungissa jo unhotukseen ja +emäntä kantoi hänen kirjansa katoksen alle rekeen, josta poikalurjukset +ne ennen pitkää kantoivat teille tietymättömille. + + + + +IV. + + +Ivan Dmitritshin vasemman puolisena naapurina on, kuten jo olen +kertonut, juutalainen Mooses, naapuri oikealla puolella taasen on +lihavuuteensa pakahtuva, melkein pyöryläinen maa-ukko, kasvot tylsät ja +aivan mielettömät. Tämä liikkumaton, ahvatti ja siivoton eläin on jo +ammoin sitten menettänyt ajatus- ja tuntemiskykynsä. Hänestä käy +lakkaamatta kirpeä, tukehuttava löyhkä. + +Nikiitta, joka häntä korjaa, lyö häntä armottomasti, täydellä hartian +väellä, säälimättä nyrkkejään; mutta julmaa ei ole oikeastaan se että +häntä lyödään, -- siihen voi tottua, -- julmaa siinä on, että tämä +tylsynyt eläin ei vastaa lyömisiin sanallakaan, ei liikkeellä, ei +silmänluonnillakaan edes, huojutteleksen vaan raskaan tynnyrin tavoin. + +Viides ja viimeinen asukas huoneessa N:o 6 on porvari, joka joskus ennen +on palvellut lajittelijana postissa, pieni, laihanlainen valkoverinen +mies, kasvot hyvänsävyiset, vaan hieman viekkaat. Päättäen hänen +järkevistä, levollisista silmistään, jotka katsovat kirkkaasti ja +iloisesti, hän kuvittelee olevansa täysijärkinen ja hautoo jotakin +suurta, mieluisata salaisuutta, Hänellä on tyynyn ja matrassin alla +jotakin, jota hän ei suostu näyttämään kenellekään, ei suinkaan pelosta +että se otetaan häneltä pois tahi varastetaan, vaan häveliäisyydestä. +Väliin astuu hän ikkunan ääreen ja käännyttyään tovereihinsa selin, +pukee hän jotakin rinnalleen ja katselee taivuttaen päätään; jos silloin +astuu hänen luokseen, niin joutuu hän ymmälle ja repii jotakin pois +rinnaltaan. Mutta hänen salaisuuttaan ei ole vaikea arvata. + +-- Onnitelkaa minua, sanoo hän usein Ivan Dmitritshille, -- minut on +esitetty Stanislain toisen luokan ritarimerkin ja tähden saamiseen. +Toisen luokan ritarimerkki tähden kanssa annetaan vaan ulkomaalaisille, +mutta minun suhteeni tahdotaan jostakin syystä tehdä poikkeus, hymyilee +hän ja kohauttaa hämillään olkapäitään. -- Tämäpä on minulle kokonaan +odottamatonta, sen tunnustan! + +-- Minä en tuosta käsitä niin mitään, vastaa Ivan Dmitritsh jurosti. + +-- Vaan tiedättekö minkä minä ennemmin tahi myöhemmin olen saavuttava? +jatkaa entinen lajittelija, viekkaasti siiristäen silmiään. -- On aivan +varmaa että minä saan ruotsalaisen Pohjantähden ritarimerkin. Sen +saamiseksi kannattaa vaivaakin nähdä. Valkoinen risti ja musta nauha. Se +on hyvin kaunis: + +Luultavasti elämä ei missään muualla ole niin yksitoikkoista kuin täällä +sivurakennuksessa. Aamulla sairaat, paitsi halvattua ja paksua ukon +vähkyrää, peseytyvät etehisessä suuressa saavissa ja pyyhkivät silmänsä +viitan liepeihin; sen jälkeen juovat he tinatuopeista teetä, jota heille +päärakennuksesta noutaa Nikiitta. Jokaiselle on määrätty tuoppi mieheen, +Puoliseksi syövät he hapankaalikeittoa ja puuroa, iltasella syödään +puuroa, joka on jäänyt päivälliseltä tähteeksi. Väliaikoina loikoillaan +ja makaillaan, katsellaan ikkunoista ja käyskennellään nurkasta +nurkkaan. + +Samaten jatkuu joka päivä. Entinen lajittelija, hänkin puhuu aina +samoista ritarimerkeistään. + +Outoja ihmisiä nähdään harvoin huoneessa N:o 6. Uusia mielenvikaisia +lääkäri ei kaukaan aikaan ota vastaan ja halullisia hulluinhuoneissa +kävijöitä ei tässä maailmassa ole paljon. + +Kerran kahdessa kuukaudessa käy sivurakennuksessa parturi Semjon +Lasaritsh. Millä tavalla hän leikkaa mielenvikaisten hiukset ja millä +tavalla Nikiitta on hänelle siinä avullisena, ja millaiseen hämminkiin +sairaat kulloinkin joutuvat, milloin juopunut, hymyilevä parturi +näyttäytyy ovesta, siitä emme rupea kertomaan. + +Paitsi parturia ei sivurakennuksessa käy ketään. Sairaat ovat tuomitut +näkemään päivät päästään vain Nikiitan. + +Mutta hiljattain levisi kautta koko sairaalan kuorin jokseenkin outo +huhu. + +Huhu tiesi kertoa, että huoneessa N:o 6 olisi muka ruvennut käymään +lääkäri. + + + + +V. + + +Kummallinen huhu! + +Tohtori Andrei Jefimitsh Ragin on merkillinen mies tavallaan. Kerrotaan +hänen aikaisemmalla iällään olleen varsin jumalisen ja valmistautuneen +rupeamaan papiksi, ja että hän, päätettyään kimnaasin oppikurssin vuonna +1863, aikoi pyrkiä hengelliseen akatemiaan, vaan oli muka hänen isänsä, +lääketieteen tohtori ja kirurgi, tehnyt hänestä katkerata pilaa ja +jyrkästi ilmoittanut, että hän ei tahdo enää tietää pojastaan mitään, +jos tämä vaan rupee papiksi. Minkä verran siinä on perää, sitä en tiedä, +mutta niin ainakin Andrei Jefimitsh itse tunnusti, ettei hänellä koskaan +ollut taipumusta lääketieteeseen eikä yleensä muihinkaan +erikoistieteisiin. + +Kuinka sen laita lienee ollutkin, vaan päätettyään oppikurssin +lääketieteellisessä tiedekunnassa hän ei kuitenkaan pappisuralle +antautunut. Mitään jumalisuutta hänessä ei huomattu ja lääkäri-uransa +ensi aikoina oli hänessä yhtä vähän papillisia ominaisuuksia +huomattavana kuin niitä oli nytkään. + +Hänen ulkomuotonsa on vastenmielinen, töykeä, moukkamainen; kasvojensa, +partansa, silosten hiustensa ja rotevan, kömpelön ruumiinrakennuksensa +kautta muistuttaa hän ravintoloitsijaa suuren maantien varrella, +tuollaista ylenlihavata, kohtuutonta, ynseätä miestä. Kasvot, joilla +näkyy sinisiä suonia, ovat tylyt, silmät pienet, nenä punainen. Pitkän +vartalonsa ja leveiden hartioidensa ohella on hänellä tavattoman jyhkeät +kädet ja jalat: yhdestä nyrkiniskusta luulisi toki jo hengen lähtevän. +Mutta astuntansa on hiljainen ja ryhtinsä arkamaisen nöyristelevä; +kohdatessaan ketä hyvänsä ahtaassa käytävässä hän aina ensinnä pysähtyy, +antaen toiselle tietä, ja virkkaa, ei syvällä basso-äänellä, kuten +luulisi, vaan hienolla, pehmeällä tenoori-äänellä: "anteeksi!". Hänellä +on niskassa vähäinen paisuke, jonka tähden hän ei voi käyttää kovaksi +tärkättyjä kaulustoja ja sentähden hänellä on aina yllään pehmoinen +palttinainen tahi pumpulinen paita. Yleensä hän ei käy puettuna kuin +tohtori. Samoja vaatteita pitää hän likemmä kymmenen vuotta, ja uudet +pukunsa, jotka hän tavallisesti ostaa juutalaisen puodista, näyttävät +yhtä kuluneilta ja nurttautuneilta kuin vanhatkin; sama takki on hänellä +päällä kunhan ottaa vastaan sairaita, syö puolista ja käy vieraissa; se +ei kuitenkaan ole luettava ahneuden syyksi, vaan se on seurauksena +siitä, ettei hän yhtään välitä millaisessa ulkoasussa hän esiintyy. + +Kun Andrei Jefimitsh saapui kaupunkiin astuakseen virkaansa, niin oli +"armeliaisuuslaitos" kauheassa tilassa. Sairaalan huoneissa, käytävissä +ja pihalla oli vaikeata hengittää siellä vallitsevan löyhkän takia. +Sairaanvaalijat, rengit ja hoitajat sekä heidän lapsensa makasivat +samoissa suojissa missä sairaatkin. Valituksia kuului, että torakoilta, +luteilta ja hiiriltä ei saanut rauhaa. Kirurgillisessa osastossa ei +ruusu koskaan lakannut ihmisiä vaivaamasta. Koko sairaalaa varten oli +vain kaksi välskärinveistä eikä ainoatakaan lämpömittaria, kylpyammeissa +säilytettiin potaattia. Tarkastaja, emännöitsijä ja välskäri nylkivät +sairaita ja vanhasta tohtorista, Andrei Jefimitshin edeltäjästä +kerrottiin, että hän olisi salaa kaupitellut sairaalan spriitä ja +muodostanut sairaanhoitajattarista ja naispotilaista itselleen +kokonaisen haaremin. Kaupungissa hyvin tiedettiin kaikki nämä +väärinkäytökset, vieläpä liioiteltiinkin niitä, vaan sallittiin niiden +kuitenkin rauhassa rehottaa; toiset puolustivat niitä sillä, että +sairaalaan menevät vaan porvarit ja maalaiset, joilla ei pitäisi olla +syytä tyytymättömyyteen, koska heillä kotona on paljon kurjemmat olot +kuin konsanaan sairaalassa; ei suinkaan sairaille voitu ruveta +pyynpaistia syöttämään! Toiset taasen sanoivat puolustukseksi sen, että +kaupungin on mahdoton yksinään, ilman maalaiskunnan apua, ylläpitää +kelvollista sairashuonetta; hyvä kun on vaillinaisempikin! Ja nuori +maalaiskunta ei ruvennut sairaalaa perustamaan kaupunkiin eikä sen +ulkopuolelle siitä syystä että kaupungilla oli jo olemassa sairaala. + +Päätettyään sairashuoneen tarkastuksen Andrei Jefimitsh tuli siihen +päätökseen, että tämä laitos on siveyttä loukkaava ja asujanten +terveydelle sangen turmiollinen. Hänen mielipiteensä mukaan olisi ollut +viisainta laskea sairaat oman onnensa nojaan ja sulkea koko sairashuone. +Mutta hän myöskin tiesi, että sen toimeenpanemiseksi ei riittänyt +yksistään hänen tahtonsa, eikä se olisi tuottanut mitään hyötyäkään; jos +luontoperäisen ja siveellisen mädännäisyyden saa poistetuksi yhdestä +paikasta, siirtyy se toiseen; täytyy odottaa kunnes se itsestään +haihtuu. Ja sen lisäksi, jos ihmiset kerran olivat perustaneet +sairashuoneen ja kärsivät sitä keskellään, niin se merkitsee, että +sellainen laitos on heille tarpeen. Ennakkoluulot ja kaikki nuo +inhimilliset turmionpesät ovat välttämättömiä, sillä niistä voi ajan +oloon kehittyä jotakin kelvollista, niinkuin lannasta, kun se sekotetaan +pellon multaan. Maailmassa ei ole mitään niin hyvää, joka ei olisi +vuotanut sameasta alkulähteestä. + +Ryhdyttyään virkansa tehtäviin käsiksi Andrei Jefimitsh asettui +jokseenkin välinpitämättömälle kannalle näitten nurjien olojen suhteen. +Hän vain pyysi että sairaalan rengit ja hoitajattaret eivät makaisi +samoissa huoneissa, missä sairaat makasivat ja hankki kaksi kaappia +instrumentteja varten, mutta tarkastaja, ruuanhankkija ja välskäri sekä +kirurgilliseen osastoon pesiintynyt ruusu jäivät entisille paikoilleen. + +Andrei Jefimitsh pitää järkevyyttä ja kuntoa sangen suuressa arvossa, +mutta saattaakseen elämän omassa ympäristössään järjen ja kunnon +vaatimuksia vastaavalle kannalle, siihen häneltä puuttuu tarpeellista +mielenlujuutta ja uskoa omaan oikeuteensa. Käskijäksi, ehkäisijäksi ja +komentajaksi hän ei ole luotu. Näyttää ihan siltä kuin olisi hän +mielessänsä päättänyt olla milloinkaan ääntään korottamatta ja +käyttämättä kieliopin määrityksien mukaista käskytapaa. Hänen on +vaikeata sanoa "anna se", tai "tuo se"; kun hän haluaa syödä, yskähtelee +hän päättämättömänä ja virkkaa kyökkyrilleen: "Olisikohan siellä +teetä ..." tahi: "Onkohan siellä päivällinen joutunut". Sanoa +tarkastajalle, että hän lakkaisi varastamasta, tahi antaa tälle hyvin +ansaittu potku, tahi lakkauttaa kokonaan tämä tarpeeton loisvirka -- se +on kerrassaan yli hänen voimiensa käypää. Kun Andrei Jefimitshiä +petetään tahi imarrellaan, tahi kun hänelle tuodaan allekirjoitettavaksi +tieten väärennetty lasku, niin hän punastuu kuin rapu ja tuntee olevansa +syynalainen, mutta laskun hän yhtäkaikki allekirjoittaa; kun potilaat +valittavat hänelle nälkäänsä tahi hoitajattarien raakaa kohtelua, niin +hän joutuu hämille ja syynalaisesti sopertelee: + +-- Hyvä, hyvä, minä otan perästä siitä selkoa... Kaiketi siinä on jokin +väärinkäsitys... + +Ensi alussa Andrei Jefimitsh työskenteli hyvin uutterasti. Hän otti +vastaan sairaita aamusta puolipäivään asti, suoritti leikkauksia, +harjoittipa vielä kätilönkin tointa. Naisväki puheli hänestä, että hän +on tarkkatuntoinen ja oivaltaa hyvin taudit, varsinkin lasten sekä +naisten. Mutta aikaa voittaen työ alkoi ikävystyttää häntä +yksitoikkoisuutensa ja hyödyttömyytensä takia. Tänä päivänä otat vastaan +30 sairasta, huomenna on niitten luku lisääntynyt 35:ksi, ylihuomenna +40:ksi, ja niin sitä jatkuu päivästä päivään, vuodesta vuoteen ilman +että voitaisiin sanoa kuolevaisuuden kaupungissa vähentyvän tahi +sairaiden herkeävän käymästä. Ei ole ajateltavissakaan että +neljällekymmenelle sairaalle voisi antaa tehokasta apua +vastaanotto-aikana aamusta puolipäivään saakka, se on sula mahdottomuus; +koko lääkärintoimi on siis suuri petos, ajatteli asiaa miltä kannalta +hyvänsä. Ja koska tilivuoden kuluessa on vastaanotettu 12,000 sairasta, +niin on sen kautta, peittelemättä puhuen, petetty 12,000 ihmistä. Mutta +toiselta puolen on taas yhtä mahdotonta saattaa kaikki arveluttavasti +sairaat sairashuoneisiin ja parannella heitä tieteen sääntöjen mukaan, +sillä sääntöjä kyllä on, mutta itse tiede on kuollut; jos taas jättää +filosofeeraamisen sikseen ja rupee sääntöjä turhantarkasti noudattamaan +niinkuin muutkin lääkärit, niin on sitä varten ensi sijassa tarpeen +puhtaus ja raitis ilma, eikä likaisuus, terveellinen ruoka eikä +mätänevästä hapankaalista valmistettu keitto, sekä hyvät apulaiset eikä +varkaat. + +Ja mitäpä maksaisi estää ihmisiä kuolemasta, jos kerran kuolema on +jokaisen normaalinen, laillinen loppu? Mitäpä hyötyä siitä, jos joku +torikaupustelija tahi virkamies elääkin viisi, tahi hyvässä lykyssä +kymmenen vuotta kauemmin? Jos sen sijaan otaksumme lääketieteen +tarkotuksen olevan kipujen ja kärsimysten vaimentamisen, niin seuraa +itsestänsä kysymys: mitäpä varten niitä vaimentaa? Ensiksikin, sanotaan, +että kärsimykset auttavat ihmistä täydellisyyteen, ja toiseksi, jos +ihmiset tosiaankin oppivat vaimentamaan kärsimyksiään pillereillä ja +tipoilla, niin laiminlyövät he kokonaan uskonnon ja filosofeeraamisen, +joissa heillä tähän saakka on ollut vahva turva kaikissa tukalissa +elämäntiloissa ja joissa he ovat tunteneet itsensä onnellisiksi. Pushkin +kärsi ennen kuolemaansa kauheita tuskia, onneton Heine makasi useita +vuosia halvattuna; miksi pitäisi sitten jonkun Andrei Jefimitshin tahi +Matriona Savishnan kokonaan vapaantumaan kärsimyksistä, heidän +elämässään kun ei kuitenkaan ole mitään sisällystä ja olisi aivan tyhjä +ja merenpohjalla asuvan likoeläimen elämän kaltainen, ellei heillä olisi +kärsimyksiä? + +Moisten mietteiden turruttamana Andrei Jefimitsh heittäytyi +toimettomaksi eikä siitä lähtein enää joka päivä käynyt sairashuoneessa. + + + + +VI. + + +Elämänsä viettää hän seuraavalla tavalla. Aamusella hän tavallisesti +nousee kello kahdeksan aikaan, pukeutuu ja juo teetä. Sitten istuu hän +työkammioonsa lukemaan tahi menee sairaalaan. Täällä, sairaalassa, +kapeassa pimeässä käytävässä istuvat apua hakevat sairaat, odottaen +luoksepääsyä. Heidän ohitsensa, kolkuttaen saappaillaan kivipermantoon, +juoksevat rengit ja sairaanhoitajattaret, kulkea hitustavat kuihtuneet +sairaat pitkissä viitoissa, kannetaan kuolleita ja käymäläastioita, +lapset itkevät, läpituuli puhaltaa. Andrei Jefimitsh tietää, että tämä +ei ole haitallisesti vaikuttamatta kuumesairasten, keuhkotautisten ja +yleensä herkkämielisten sairasten tilaan, mutta mitäpä sille taitaa? +Vastaanottohuoneessa kohtaa hän välskärin; välskäri Sergei Sergeitsh on +pienenläntä mies, kasvot sileiksi ajetut, puhtaat ja pöhöttyneet, +liikkeet pehmoisen sulavat, puku uusi ja väljä -- luulisi häntä pikemmin +senaattoriksi kuin välskäriksi. Kaupungissa hän on hyvin paljo käytetty +ja hän esiintyy aina valkoinen kravatti kaulassa ja pitää +itseään oppineempana kuin tohtori, jota ei käytä juuri kukaan. +Vastaanottohuoneen nurkassa seisoo pyhimyskaapissa suuri jumalankuva, +sen edessä riippuu raskas pyhimyslamppu ja vieressä on valkoisella +peitteellä verhottu instrumenttihylly; seinillä riippuu piispojen +muotokuvia, Svjätogorin luostarin maisemamaalaus ja kuivaneista +ruiskukista kyhättyjä seppeleitä. Sergei Sergeitsh on hyvin jumalinen ja +komeutta rakastava. Jumalankuvan on hän omilla varoillaan hankkinut; +sunnuntaisin lukee joku sairaista hänen käskystään ylistysvirren +Kristukselle, Pyhälle Neitsyelle ja Pyhimyksille, ja sen jälkeen Sergei +Sergeitsh itse käy joka huoneessa ja suitsutusastiallaan suitsuttaa +pyhää savua. + +Sairaita kun on paljo ja aikaa niukalti, niin lääkäri ei jouda jokaista +tarkoin tutkimaan, vaan tiedustelee lyhyesti sairaan tilaa ja antaa +joitakin lääkkeitä, kamferttilinimenttiä tai risiiniöljyä. Andrei +Jefimitsh istuu miettiväisenä, nojaten poskeansa nyrkkiin, ja kyselee +koneenomaisesti. Sergei Sergeitsh istuu samaten, hieroskelee käsiään ja +puuttuu hänkin välistä keskusteluun. + +-- Taudit ja kärsimykset johtuvat siitä, virkkaa hän, -- että olemme +niin hitaita rukouksessa lähestymään armorikasta Herraa Jumalaa. Niin se +on justiin! + +Vastaanottoaikana Andrei Jefimitsh ei suorita minkäänlaisia leikkauksia; +hän on jo aikaa sitten vieraantunut niistä ja veren näkeminen saattaa +hänen mielensä vastenmielisesti kuohuksiin. Kun hänen joskus täytyy +avata lapsen suu tarkastaakseen kurkkua, ja lapsi huutaa ja +puolusteleiksen pienillä kätösillään, niin tuo melu hänen korvissaan +panee hänen päänsä pyörryksiin ja kyynelet kiertyvät silmiin. Hän +kirjoittaa tuota pikaa lääkkeen ja viittoo käsillään, että eukko +pikemmin veisi lapsen pois. + +Vastaanotossa häneen tekee ikävystyttävän vaikutuksen sairasten +arkaileminen ja tolkuttomuus, jumalisen Sergei Sergeitshin läheisyys, +muotokuvat seinillä sekä hänen omat kysymyksensä, joita hän +muuttelematta toistelee ja on toistanut jo kolmattakymmenettä vuotta. Ja +otettuaan vastaan viisi kuusi sairasta lähtee hän pois. Jälellä-olevat +ottaa välskäri vastaan yksin. + +Aivoissa se mieluisa ajatus, että yksityistä praktiikkaa hänellä, +Jumalan kiitos, ei ole kaukaan aikaan enää ollut sekä ettei häntä kukaan +enää häiritse, Andrei Jefimitsh istuu heti kotiin tultuaan +työhuoneeseensa ja rupee lukemaan. Hän lueskelee tavattoman paljo ja +aina suurella mieltymyksellä. Puolet palkkaansa käyttää hän kirjojen +ostoon ja kuudesta asuinhuoneesta on kolme ahdettu täyteen kirjoja ja +vanhoja sanomalehtiä. Eniten hän rakastaa historiallisia ja +filosofiallisia teoksia; lääketiedettä koskettelevista tilaa hän +ainoastaan "Lääkärilehteä", jota hän aina alottaa lukea lopusta päin. +Lukeminen jatkuu kulloinkin useampia tunteja keskeymättä eikä häntä +uuvuta. Eikä hän lue niin nopeasti ja katkonaisesti, kuten Ivan +Dmitritsh aikoinaan luki, vaan hitaasti, syventymällä ja pysähtymällä +niissä kohdin, jotka häntä miellyttävät tahi joita hän ei käsitä. Kirjan +vieressä on aina pieni viinakarafiini ja pöytäveralla ilman lautasetta +joko suolagurkku tahi liotettu omena. Joka puolen tunnin päästä hän, +kääntämättä katsettaan kirjasta, kaataa itselleen ryypyn viinaa, jonka +hän juo ja sitten, sormillaan hapuroiden, ottaa hän gurkun, josta +haukkaa palasen. + +Kello kolmen aikaan hän varovasti astuu kyökin oven luo, yskähtelee ja +virkkaa: + +-- Daria hyvä, onkohan siellä päivällinen joutunut... + +Huononlaisen ja puhtaudeltaan epäiltävän päivällisen syötyään Andrei +Jefimitsh mittailee edes takasin huoneitaan, kädet ristittyinä rinnalle, +ja miettii. Kello lyö neljä, sitten viisi, hän yhä kävelee ja miettii. +Tuon tuostakin narahtaa kyökin ovi ja Darian punainen, uninen naama +tulee näkyviin. + +-- Andrei Jefimitsh, joko saa tuoda olutta? kysyy hän huolestuneena. + +-- Ei, antaa vielä olla ... vastaa Andrei Jefimitsh. -- Minä varron ... +minä varron... + +Illansuussa tulee tavallisesti postimestari, Mihail Averjanitsh, ainoa +henkilö koko kaupungissa, jonka seura Andrei Jefimitshistä ei tunnu +rasittavalta. Mihail Averjanitsh oli ammoin sitten mahdottoman rikas +tilanomistaja ja palveli ratsuväessä, vaan joutui sitten häviöön ja +rupesi hädän pakottamana postiviraston palvelukseen. Hän on reippaan ja +verevän näköinen vanhus, poskipartansa uhkea ja harmaa, olentonsa +mieluinen ja äänensä kova ja miellyttävä. Hän on hyväsydäminen ja +tunteikas, vaan tuittupäinen. Kun joku postissakävijöistä inttää +vastaan, on erimieltä hänen kanssaan tahi rupee muuten vaan mukisemaan, +niin Mihail Averjanitsh lennähtää punaiseksi, vapisee koko ruumiissaan +ja ärjäsee ukkosen äänellä: "Suu kiinni!" jotenka postitoimistosta jo +aikoja sitten on vakaantunut maine semmoisena laitoksena, jossa ei +leikkiä suvaita. Mihael Averjanitsh kunnioittaa ja rakastaa Andrei +Jefimitshiä hänen valistuneisuutensa ja ylevähenkisyytensä takia, muita +kohtaan on hän kopea kuten alaisilleen ainakin. + +-- Tässä olen minäkin! virkkaa hän tullessaan Andrei Jefimitshin luo. -- +Hyvää iltaa, ystäväiseni! Olette kai jo kyllästynyt minuun, vai kuinka? + +-- Päinvastoin, minä olen varsin iloinen, vastaa tohtori. -- Olen aina +iloinen milloin te tulette. + +Ystävykset istuvat työhuoneen sohvaan ja polttelevat jonkun aikaa +ääneti. + +-- Daria hyvä, olisikohan siellä olutta! virkkaa Andrei Jefimitsh. + +Ensimäisen pullon juovat he niinikään ääneti: tohtori miettiväisenä, +Mihail Averjanitsh sen sijaan ilon, mieleninnon paiste otsallaan, kuten +henkilö, jolla on jotakin hyvin hauskaa kerrottavana. Keskustelun +alottaa aina tohtori. + +-- Onpa se surkuteltavaa, lausuu hän verkalleen ja hiljaa, huojuttaen +päätään ja katsomatta puhelukumppaniansa silmiin (hän ei katso koskaan +ihmisiä silmiin), -- onpa se syvästi surkuteltavaa, arvoisa Mihail +Averjanitsh, että kaupungissamme ei ollenkaan löydy ihmisiä, joidenka +kanssa voisi keskustella järkevistä, mieltäkiinnittävistä asioista; +siihen he ovat kerrassaan kykenemättömiä ja haluttomia. Ja tämä +järkevien ihmisten puute pakottaa meitä äärettömiin kieltäymyksiin. +Intelligenssikään ei kohoa jokapäiväisyyttä yhtään korkeammalle; +kehitykseltään se on aivan samalla tasalla kuin alin yhteiskunnan luokka +meillä, sen vakuutan teille. + +-- Aivan oikein. Se on minunkin mielipiteeni. + +-- Kuten itsekin tiedätte, jatkaa tohtori hiljaisella äänellä ja väliin +pysähtyen, -- on ainoastaan ihmisjärjen korkeimmilla henkisillä +ilmauksilla arvonsa, kaikki muu on mitätöntä ja tyhjää. Järki se on, +joka jyrkästi erottaa eläimen ihmisestä, viittaa jälkimäisen +jumalalliseen alkuperään, korvaapa johonkin määrin hänelle +kuolemattomuudenkin, jota ei ole. Edellä sanottuun perustuen on siis +järki ainoa mahdollinen nautinnonlähde. Vaan me kun emme silmin emmekä +korvin havaitse ympäristössämme järkeä, niin on siis se nautinto meiltä +kielletty. Tosin meillä on kirjoja, mutta kirjat ovat tykkänään toista, +ne eivät ensinkään vastaa elävää keskustelua ja kanssakäymistä. Kirjat +-- jos saan luvan käyttää hieman ontuvaa vertausta -- ovat nuotteja, +keskustelu se on itse laulu. + +-- Aivan oikein. + +Seuraa sitten hiljaisuus. Kyökistä tulee Daria ja, tylsän surun ilme +kasvoilla, tukien nyrkillä poskeaan, pysähtyy ovelle kuuntelemaan. + +-- Oh! huokaa Mihail Averjanitsh. -- Nykyajan ihmisilläkö olisi järkeä! + +Ja hän nyt vuorostaan kertomaan, mitenkä ennen elettiin upeasti, +iloisesti ja järkevästi, millaisia eteviä säätyläisiä Venäjällä ennen +oli ja mitenkä korkeassa arvossa he pitivät rehellisyyttä ja ystävyyttä. +Annettiin rahoja lainaksi ilman vekseliä ja pidettiin häpeänä olla +ojentamatta auttavata kättä apua tarvitsevalle toverille. Entäs sen ajan +sotaretket, kahakat ja kiistat, silloiset toverit ja naiset! Kaukasia -- +se se on ihmeellisyyksien maa! Muun muassa oli eräs pataljoonan +päällikön vaimo, kummallinen nainen, joka puki itsensä upseerin +univormuun ja matkasi iltasin vuorille yksin, ilman saattajata. +Kerrotaan hänen olleen auloissa (kaukasialaisissa kylissä) luvattomissa +väleissä erään pikkuruhtinaan kanssa. + +-- Auta ja varjele ... huokaa Daria oven suusta. + +-- Entäs kuinka he söivät ja joivat! Ja mimmoisia hurjia liberaalia he +olivat! + +Andrei Jefimitsh on kuuntelevinaan, vaan ei kuule; hän ajattelee +tykkänään omia asioitaan ja härppii oluttaan. + +-- Minä näen usein unissani järkeviä ihmisiä ja keskustelen heidän +kanssaan, virkkaa hän aivan odottamatta, keskeyttäen Mihail +Averjanitshilta puheen. -- Isäni antoi minulle huolellisen kasvatuksen, +vaan 60-luvun aatteiden vaikutuksesta pakotti minut rupeamaan +lääkäriksi. Minusta on näyttänyt, että jos silloin en olisi ollut hänen +tahdolleen kuuliainen, niin olisin paraikaa hamassa henkisten liikkeiden +keskuksessa. Olisin epäilemättä jonkun tiedekunnan jäsen. Henkinen kyky +ei ole sekään tietysti koko iän pysyvää, sekin on ohimenevää, mutta +miksi kuitenkin pyrin sitä saavuttamaan, sen tiedätte. Elämä on +ihmiselle kiusallinen ansa. Kun ajatteleva ihminen tulee täysi-ikäiseksi +ja herää kypsyneeseen tajuntaan, niin hän tuntee olevansa kuin ansassa, +josta on mahdoton päästä ulos. Ja niinpä todellakin, joidenkin +satunnaisuuksien kautta on hänet olemattomuudesta kutsuttu elämään... +Miksi? Hän tahtoo tietää olemassaolonsa merkityksen ja tarkotuksen, sitä +ei hänelle ilmoiteta, vaan puhutaan hänelle joukko tyhmyyksiä; hän +kolkuttaa ovelle päästäkseen ulos -- hänelle ei avata; hänen luokseen +saapuu kuolema -- myöskin vasten hänen tahtoaan. Ja niinkuin +vankityrmässä, yhteisen onnettomuuden lähentämät ihmiset tuntevat olonsa +helpommaksi, kun tulevat yhteen, niin elämässäkin jää tuo sadin +huomaamatta kun tutkistelemiseen ja yleistämiseen taipuvaiset ihmiset +kokoontuvat yhteen ja viettävät aikansa tutustuakseen toinen toisensa +yleviin, vapaihin aatteisiin. Siinä mielessä järki on korvaamaton +nautinto. + +-- Aivan oikein. + +Katsomatta toveriansa silmiin, hiljaisella äänellä ja tuon tuostakin +pysähtyen Andrei Jefimitsh jatkaa puheluaan järkevistä ihmisistä ja +keskusteluista heidän kanssaan; Mihail Averjanitsh kuuntelee vaan ja +myöntää: "Aivan oikein." + +-- Ettekö te usko sielun kuolemattomuuteen? kysyy yhtäkkiä postimestari. + +-- En, arvoisa Mihail Averjanitsh, en usko eikä ole syytä +uskoaksenikaan. + +-- Epäilen minäkin sitä, sen tunnustan. Vaikka minussa kuitenkin on se +tunto, kuin jos en milloinkaan kuolisi. Hohoo, ajattelen itsekseni, +vanha juropää, jo on aikasi kuolla! Vaan sydämessä jokin ääni kuiskaa: +älä usko, et sinä kuole!... + +Kellon kymmenettä käydessä Mihail Averjanitsh lähtee pois. Vetäessään +eteisessä turkkia ylleen lausuu hän huoaten: + +-- Aution paikan on kohtalo meille asunnoksi määrännyt! Harmillisinta +kaikista on se, että tänne se on vihdoin kuoleminenkin. Hohoo! .. + + + + +VII. + + +Saatettuaan toveriaan Andrei Jefimitsh istuu pöydän ääreen ja alkaa taas +lukemaan. Illan ja yön hiljaisuutta ei häiritse ainoakaan ääni ja aika +näyttää pysähtyvän yhdessä kirjansa ääressä istuvan tohtorin kanssa, ja +paitsi tuota kirjaa ja viheriäkupuista lamppua ei näy muuta olevankaan. +Tohtorin karkeapiirteiset, talonpoikamaiset kasvot vähävähältä +kirkastuvat ja liikutuksen sekä ihastuksen hymy väreilee huulilla hänen +tutkiessa ihmisjärjen valtavia liikkeitä ja virtauksia. Oi, miksipä +ihminen ei ole kuolematon? ajattelee hän. -- Mitä varten ovat olemassa +aivosolmut ja poimut, mitä varten näkö, puheenlahja, itsetunto, nero, +jos kaikki tuo on määrätty Vaipumaan maan poveen ja vihdoin viimein +yhdessä maankuoren kanssa jäähtymään, ja sitten miljoonia vuosia ilman +tarkotusta ja päämäärää maan kanssa aurinkoa kiertämään? Jähmettyäkseen +ja sitten avaruudessa kiertääkseen ei tarvitse ollenkaan +olemattomuudesta kutsua ihmistä korkeine, miltei jumalallisine +järkineen, ja sitten ikäänkuin pilkkaa tehden, muuttaa hänet tomuksi. + +Aineiden uudistus! Mutta mitenkä pelkurimaista onkaan lohduttaa itseään +tällä kuolemattomuuden surrogaatilla, vastikkeella! Luonnossa tapahtuvat +itsetiedottomat ilmiöt ovat alempana ihmisellistä typeryyttäkin, koskapa +typeryydessä kuitenkin on edes tietoisuutta ja tahtoa, vaan ilmiöissä ei +ole kerrassaan mitään. Siitä huolimatta puhutaan järjelle näin: +rauhoitu, sillä maassa mädäntynyt olemuksesi antaa elämän toisille +organismeille, elimellisille olennoille, toisin sanoin, sinä alennut +typeryyttäkin mitättömämmäksi. Pelkuri yksin, jossa on suurempi määrä +kuolemankammoa kuin arvollisuutta, saattaa lohduttaa itseään sillä, että +hänen ruumiinsa vastedes tulee jatkamaan elämistään ruohossa, kivessä, +sammakossa... Kuolemattomuutensa näkeminen aineiden uudistuksessa on +yhtä kummallista, kuin loistavan tulevaisuuden ennustaminen kotelolle, +senjälkeen kuin siinä säilytetty kallisarvoinen viulu on särjetty ja +mitättömäksi tehty. + +Kellon lyödessä Andrei Jefimitsh heittäytyy tuolin selkämystä vasten, +ummistaa silmänsä ja antautuu hetken ajaksi ajatustensa valtaan. Ja +aivan odottamatta hän, kirjoista saamiensa hyvien aatteiden +vaikutuksesta, luo silmäyksen entisyyteen ja nykyisyyteen. Entisyydestä +ei ole paljo hyvää sanottavana, parempi on siis olla sitä muistelematta. +Nykyisyys taas on entisyyden kaltainen. Hän tietää, että sill'aikaa kun +hänen ajatuksensa yhdessä jäähtyneen maan kanssa kiitävät ympäri +aurinkoa, sillaikaa tohtorin asunnon vieressä suuressa sairashuoneen +rakennuksessa ihmiset nääntyvät taudeissa ja ulkonaisessa likaisuudessa; +joku ehkä ei saata nukkua vaan käy hävityssotaa syöpäläisiä vastaan, +joku ehkä saa tarttuman kautta ruusun tahi ähkyy kireälle köytetyn +siteen tuottamien tuskien takia, jotkut sairaista ehkä pelaavat korttia +sairaanhoitajattarien kera ja juovat viinaa. Tilivuoden kuluessa tuli +petettyä 12,000 ihmistä; koko sairashoitotoimi, kuten kaksikymmentäkin +vuotta takaperin, perustuu varastamiseen, metkuihin, juoruihin, +sukulaisuuteen, raakoihin silmänkääntäjätemppuihin, ja sairaala on +edelleen epäsiveellinen ja hoidokkaiden terveydelle mitä turmiollisin +laitos. Hän tietää, että sairaalan N:o 6:nnessa Nikiitta +rautaristikkojen takana pieksää sairaita ja että juutalainen Mooses joka +päivä käy kaupungilla kerjuulla. + +Mutta toiselta puolen hänelle on hyvin tiettyä, että viimeisten 25 +vuoden kuluessa lääketieteen alalla on tapahtunut satumainen muutos. +Opiskellessaan yliopistossa hänestä näytti, että lääketieteen ennen +pitkää perii sama kohtalo, mikä tuli alkemian ja metafysiikankin osaksi; +nyt sitä vastoin, kun hän lueskelee öisin, niin lääketiede tuntuu +hänestä liikuttavalta ja herättää hänessä ihmettelyä, jopa ihastustakin. +Ja todellakin, mihinkä aavistamattomaan loistoon lääketiede onkaan +kohonnut, mikä valtava mullistus sen alalla onkaan tapahtunut! +Antiseptiikan avulla tehdään leikkauksia, joita suuri Pirogovkin arveli +mahdottomiksi edes in spe [tulevaisuudessa]. Polvinivelen resektsiooni +on temppu, jonka suorittamiseen jokainen kunnanlääkäri arvelematta +ryhtyy, sadan vatsa-operatsioonin osalle on vain yksi kuolemantapaus +seurauksena, ja kivitautia pidetään niin vähäpätöisenä, ettei siitä +viitsi edes kirjoittaakaan. Kuppa lääkitään perinpohjaisesti. Entä +perinnöllisyysteoriia, hypnotismi, Pasteurin ja Kochin keksinnöt, +terveydenhoito tilastoineen, ja entä sitten meidän venäläinen +kunnallinen lääkintöoppimme? Mielentautioppi nykyisine taudin +luokituksineen, diagnoosi- ja hoitelumetoodeineen on, verraten siihen +mitä se oli ennen, kohonnut pilviä piirtäväksi vuoreksi. +Mielenvikaisille ei kaadeta enää kylmää vettä päähän eikä heitä pueta +hourijain pitkähihaisiin paitoihin; heitä hoidetaan inhimillisesti, jopa +heidän hyväkseen, kuten sanomalehdissä on kerrottu, pannaan toimeen +näytäntöjä ja tanssiaisiakin. Andrei Jefimitsh tietää, että nykyajan +katsantotapojen ja vaatimusten mukaan semmoinen turmionpesä kuin +sairaalan N:o 6 on mahdollinen ainoastaan kahdensadan virstan päässä +rautatiestä, pienessä viheliäisessä kaupungin pahaisessa, jossa +kaupungin valtuuskunnan puheenjohtaja ja kaikki valtuusmiehet ovat vain +puolittain luku- ja kirjoitustaitoon perehtyneitä porvareita, joiden +mielestä lääkäri on uhripappi, jota vähintäkään arvostelematta tulee +uskoa, kaatoi hän kurkkuun vaikka sulatettua tinaa; jossain toisessa +paikassa yleisö ja sanomalehdet jo aikaa sitten olisivat hajoittaneet +maan tasalle tuon pienen Bastiljin. + +"Mutta mitäpä tuosta?" kysyy Andrei Jefimitsh itseltään ja aukaisee +silmänsä. -- "Mitä tuosta kaikesta on hyötyä? Antiseptiikka, Koch ja +Pasteur meillä ovat, vaan itse asian ydin ei ole hituistakaan muuttunut. +Sairaus ja kuolevaisuus ovat samat kuin ennen. Mielenvikaisia varten +pannaan toimeen tanssiaisia ja näytäntöjä, vaan vapaaksi heitä ei +kumminkaan lasketa. Kaikki on siis tyhjää hölynpölyä, ja eroa paraimman +vieniläisen klinikan ja minun sairaalani välillä ei itse asiassa ole +minkäänlaista." + +Mutta suru ja kateuden tapainen tunne estävät häntä antaumasta +välinpitämättömyyteen. Sen kait vaikuttaa väsymys. Raskas pää painuu +kiinni kirjaan, hän panee käden väliin, että olisi pehmeämpi, ja +ajattelee: + +"Minä palvelen väärää asiaa ja saan palkkani ihmisiltä, joita petän; minä +en ole rehellinen. Mutta toisekseen, enhän minä ole itsessäni mitään, +olenhan vaan osa tuota välttämätöntä yhteiskunnallista pahaa: kaikkihan +kunnalliset virkamiehet ovat vahingollisia ja nauttivat ilmaiseksi +palkkaa... Epärehellisyyteeni en siis ole syypää itse, vaan aika... Jos +olisin saanut syntyä parisataa vuotta myöhemmin, niin minä olisin toinen +mies." + +Kun kello lyö 3, sammuttaa hän lampun ja menee makuukammariin. Häntä ei +haluta vielä nukkua. + + + + +VIII. + + +Pari vuotta takaperin maalaishallinto päätti osottaa auliutta ja määräsi +annettavaksi kolmesataa ruplaa vuosittain lääkärivoimien lisäämiseksi +kaupungin sairaalassa siksi kunnes maalaishallinto avaisi oman +sairashuoneensa, ja Andrei Jefimitshin apulaiseksi kutsuttiin +piirilääkäri Jevgenij Fedorovitsh Hobotow. Tämä on vielä aivan nuori +mies -- ei kolmeakymmentäkään vuotta täyttänyt, -- pitkäkasvuinen, +tummaihoinen, poskipäät ulkonevat ja silmät pienet; hänen esivanhempansa +ovat kaiketi kuuluneet vieraaseen kansanrotuun. Kaupunkiin saapui hän +ilman rahan äyrittä, muassaan pieni kapsäkki ja nuori rumamuotoinen +nainen, jota hän kutsuu ruuanlaittajakseen, Tällä naisella on +rintalapsi. Jevgenij Fedorovitsh käyttää lippalakkia, pitkävartisia +saappaita ja talvella lyhyttä turkkia. Välskäri Sergei Sergeitshin ja +rahastonhoitajan kanssa tuli hän hyväksi tuttavaksi, vaan toisia +virkamiehiä kutsuu hän, ties mistä syystä, aristokraateiksi ja karttelee +heitä. Koko asunnossaan hänellä ei ole muuta kuin yksi kirja -- Vienin +klinikan uusimmat reseptit vuodelta 1881. Sairaan luo mennessä hän aina +ottaa tämän kirjan mukaansa. Klubissa hän iltasin pelaa biljardia, +korttipeliä hän ei rakasta. Puheessa hän mielellään käyttää sanoja: +kantilja, mantifoliumi etikan kanssa, herkeä jo varjoa viskaamasta j. n. +e. + +Sairaalassa käy hän kahdesti viikossa, tarkastaa kaikki huoneet ja ottaa +vastaan sairaita. Antiseptiikan täydellinen syrjäyttäminen ja +kuppauslasit panevat hänen mielensä kiihkoon, mutta uusia tapoja hän ei +ota noudatettavaksi, peljäten sillä loukkaavansa Andrei Jefimitshiä. +Virkaveljeänsä Andrei Jefimitshiä hän pitää vanhana veijarina, vainuaa +hänen takanaan suuria kapitaaleja olevan ja kadehtii häntä salaa. +Jevgenij Fedorovits olisi halukas astumaan hänen paikalleen. + + + + +IX. + + +Eräänä keväisenä iltana maaliskuun lopulla, kun lumi jo oli sulanut ja +kottaraiset laulelivat sairaalan puutarhassa, tohtori lähti ulos +portille saakka saattamaan ystäväänsä postimestaria. Samassa hetkessä +tuli pihaan mieronkiertoretkeltään palaava juutalainen Mooses. Hän oli +hatuttomin päin, jalkineina ohuet kalossit paljaissa jaloissa ja kädessä +oli hänellä pussi armopaloineen. + +-- Anna yksi kopekka! virkkoi hän tohtorille, väristen vilusta ja +hymyillen. + +Andrei Jefimitsh, joka ei koskaan voinut olla antamatta, antoi hänelle +kymmenkopekaisen. + +"Tuohan ei ole hyvä", ajatteli hän, katsellen juutalaisen paljaita +jalkoja ja punaisia nilkkoja. "Ulkonahan on märkä". + +Ja seuraten sitä kehotusta, jonka osaksi kuin säälin, osaksi inhon +tapainen tunne hänelle kuiskasi, hän meni sivurakennukseen heti +juutalaisen perästä, katsellen vuoroin hänen kaljuun päälakeensa vuoroin +nilkkoihin. Tohtorin astuessa sisään Nikiitta kavahti ryysyläjän päältä +ja oikasihe suoraksi. + +-- Hyvää iltaa, Nikiitta, sanoi Andrei Jefimitsh pehmeästi. -- Eiköhän +tuolle juutalaiselle voisi antaa jonkunlaisia saappaita, ettei hän +vilustuisi? + +-- Niinkuin käskette, herra tohtori. Minä sanon siitä tarkastajalle. + +-- Ole hyvä. Pyydä minun nimessäni. Sano että minä pyysin. + +Eteisestä sattui ovi olemaan auki huoneeseen. Ivan Dmitritsh, loikoen +sängyssä ja kohoten kyynyspäänsä nojaan, kuunteli huolestuneena +vierasta, outoa ääntä ja tunsi yhtäkkiä tohtorin. Hänen koko ruumiinsa +vapisi vihasta, hän kavahti ylös ja kasvot punaisina ja vihasta +väännyksissä, silmät renkaina juoksi keskelle huonetta. + +-- Tohtori tuli! huusi hän ja nauraa hohotti. -- Viimeinkin! Onnittelen +teitä, hyvät herrat, tohtori kunnioittaa meitä luonakäynnillään! Pirun +roisto! kivasi hän ja raivoisana, jommoisena häntä ennen ei oltu nähty, +polki jalkaa. -- Tapettava olisi, roisto! Mutta toisakseen, se olisi +liian lievä rangaistus. Makkiin olisi upotettava! + +Andrei Jefimitsh, kuunneltuaan tätä katsahti eteisestä huoneeseen ja +kysyi pehmoisella äänellä: + +-- Mitä vasten? + +-- Mitä vasten? ärjäsi Ivan Dmitritsh, astuen hänen eteensä uhkaavan +muotoisena ja kouristuksentapaisesti vetäen viittaa ympärilleen. -- Mitä +vasten? Varas! sanoa tokasi hän inhoten ja mytisti suutaan ikäänkuin +sylkeäkseen. -- Puoskari! Pyöveli! + +-- Rauhoittukaa, sanoi Andrei Jefimitsh syynalaisesti hymyillen. -- Minä +vakuutan, etten koskaan ole mitään varastanut, ja mitä tulee muihin +syytöskohtiin, niin te varmaan kovasti liioittelette. Minä näen, että te +olette minuun suuttunut. Rauhoittukaa, minä pyydän, jos voitte, ja +sanokaa tyynesti: mitä vasten? + +-- Mitäs vasten te pidätte minua täällä? + +-- Sentähden että olette sairas. + +-- Sairas, kunhan ei. Mutta käyväthän kymmenet, sadat mielenvikaiset +vapaina sentähden, että taitamattomuutenne ei kykene erottamaan heitä +terveistä. Minkätähden minun ja näiden onnettomien täytyy istua täällä +kaikkien tähden kuin mitkähän syntipukit? Te, välskäri, tarkastaja ja +koko teidän sairaalan hylkiöjoukkonne olette siveellisessä suhteessa +verrattomasti alempana kutakin meistä, minkästähden me saamme istua, te +ette? Missä on logiikka? + +-- Siveellinen suhteisuus ja logiikka eivät tässä merkitse mitään. +Kaikki riippuu sattumuksesta. Kuka on pantu istumaan, hän istuu, kuka ei +ole pantu, hän käy vapaana, siinä kaikki. Siinä, että minä olen tohtori, +te heikkomielinen, ei ole siveellisyyttä, ei logiikkaa, vaan ainoastaan +paljas sattumus. + +-- Tuota lorua minä en ymmärrä ... virkahti Ivan Dmitritsh +soinnuttomasti ja istui vuoteelleen. + +Mooses, jonka taskuja Nikiitta tohtorin läheisyydessä ei julennut ottaa +tarkastettaviksi, lateli vuoteelleen leivänpalasia, papereja ja luita +ja, väristen vielä vilusta, lausua melskasi kiireesti jotakin hepreaksi. +Kaiketi kuvitteli hän avanneensa kaupan. + +-- Laskekaa minut pois, sanoi Ivan Dmitritsh, ja hänen äänensä värähti. + +-- Minä en voi. + +-- Mutta minkätähden? Minkätähden? + +-- Sentähden että se ei ole minun vallassani. Ajatelkaahan, mitä hyötyä +teille siitä olisi, jos läskisinkin teidät? Menkää. Teidät otetaan +kiinni ja palautetaan takasin. + +-- Niin, niin, se on oikein ... sopersi Ivan Dmitritsh ja pyyhki hien +otsaltaan. -- Se on kauheata! Vaan mitä minun sitten täytyy tehdä? Mitä? + +Ivan Dmitritshin ääni ja nuorellisen mielevät kasvot kärsimystä +osottavine irveineen miellyttivät Andrei Jefimitshiä. Hänen teki mieli +ystävällisesti lohduttaa nuorta miestä ja kokea tyynnyttää häntä. Hän +istui sairaan viereen vuoteelle, mietti ja lausui: + +-- Kysytte, mitä teidän olisi tehtävä? Parasta teidän asemassanne olisi +karata täältä. Mutta paha vaan, ettei siitäkään ole apua. Teidät otetaan +kiinni. Kun yhteiskunta turvaa itseään pahantekijöitä, mielenvikaisia ja +yleensä vastuksellisia ihmisiä vastaan, niin on se voittamaton. Teidän +ei tule muu turvaksi kuin rauhoittaa mieltänne sillä ajatuksella, että +oleskelunne täällä on välttämätön. + +-- Se ei ole kenellekään tarpeen. + +-- Kun kerran on olemassa vankiloita ja hulluinhuoneita, niin on +luonnollista, että jonkun niissä täytyy istua. Ellette te, niin minä, +ellen minä, niin joku kolmas. Odottakaa, kun kaukaisessa tulevaisuudessa +vankilat ja hulluinhuoneet lakkaavat olemasta, niin ei tule olemaan +rautaristikkoja ikkunoiden edessä, ei näitä viittoja... Sellainen aika +tietysti varhemmin tai myöhemmin on tuleva. + +Ivan Dmitritsh ivallisesti hymähti. + +-- Te laskette leikkiä, sanoi hän siiristäen silmiään. -- Sellaisilla +herroilla, kuin te ja teidän apumiehenne Nikiitta, ei ole tulevaisuuden +kanssa mitään tekemistä, vaan olkaa, hyvä herra, siltä varma että vielä +tulee parempiakin aikoja! Olkoon, että puheeni tuntuu typerältä, +naurakaa sille, mutta vielä valkenee uuden elämän aamurusko, vielä on +oikeus voittava ja -- silloin tulee meidän vuoromme! Minun silmäni eivät +sitä näe, minä kuolen, mutta jonkun lapsenlapsen lapset sen kuitenkin +näkevät. Minä onnittelen heitä sydämestäni ja iloitsen heidän +puolestaan! Eteenpäin! Auttakoon teitä Jumala, lapset! + +Ivan Dmitritsh nousi, silmissä erinomainen loiste ja, ojentaen kätensä +ikkunaa kohti, jatkoi väräjävällä äänellä: + +-- Näitten ristikkojen takaa siunaan teitä! Eläköön oikeus! Minä +iloitsen! + +-- Minä en huomaa erinäistä iloitsemisen syytä, sanoi Andrei Jefimitsh, +jonka mielestä Ivan Dmitritshin tekemä liike tuntui aika somalta vaan +kuitenkin teaatterimaiselta. -- Vankilat ja hulluinhuoneet lakkaavat +olemasta ja totuus, kuten suvaitsitte lausua, on voittava, mutta asiain +oleellisuushan ei muutu vähääkään, luonnonlait ovat ikuisesti samat. +Ihmiset tulevat sairastamaan, vanhenemaan ja kuolemaan aivan niinkuin +nytkin. Valaiskoon elämäänne kuinka ihana aamurusko hyvänsä, mutta +loppujen lopuksi teidät kuitenkin naulataan neljän laudan väliin ja +heitetään hautaan. + +-- Entä kuolemattomuus? + +-- Hm, tyhjää! + +-- Te ette usko, vaan minä uskon. Dostojevskissa tahi Voltairessa joku +sanoo, että jos ei olisi Jumalaa, niin ihmiset keksisivät hänet itse. +Vaan minun luja uskoni on, että jos ei kuolemattomuutta ole, niin sen +ennemmin tahi myöhemmin keksii suuri ihmisen järki. + +-- Hyvin lausuttu, virkkoi Andrei Jefimitsh hymyillen mielihyvissään. -- +Se on hyvä että te uskotte. Sellaisella uskolla elää huolettomana vaikka +seinään kytkettynä. Oletteko te jossakin saanut sivistystä? + +-- Olen, minä olin yliopistossa, vaan en kuitenkaan päättänyt. + +-- Te olette järkevä ja ajatteleva mies. Te voitte millaisissa +olosuhteissa tahansa löytää tyydytystä omassa itsessänne. Vapaa ja syvä +mietiskely, jonka päämääränä on oppia ymmärtämään elämää, ja maailman +turhien huolien täydellinen ylenkatsominen, -- siinä kaksi hyvettä, joita +korkeampia kukaan ihminen ei ole koskaan löytänyt. Ne ovat teidän +saavutettavissanne, asuittepa sitten vaikka kolmien ristikkojen takana. +Diogenes asui tynnyrissä ja oli kuitenkin kaikkia maallisia ruhtinaita +onnellisempi. + +-- Diogenes oli tolvana, lausui Ivan Dmitritsh jurosti. Sitäkö te +minulle puhutte Diogeneksesta tai jostain elämän ymmärtämisestä? kivahti +hän taas suuttuneena ja hypähti ylös. -- Minä rakastan elämää, rakastan +kiihkoisesti! Minulla on vainoomisraivo, alituinen ahdistava pelko, vaan +on hetkiä, jolloin minut valtaa elämän halu, ja silloin pelkään tulevani +hulluksi. Minä haluan elää, haluan kiihkeästi! + +Kuohuksissaan asteli hän sitten edestakasin huoneessa ja sanoi sitten, +alentaen ääntään: + +-- Välistä haaveillessani näen hairekuvia, Luokseni tulee joitakin +ihmisiä, kuulen ääniä, soittoa ja olen kävelevinäni metsässä, meren +rannalla, ja minun tekee niin kovasti mieli saada puuhata ja toimia... +Sanokaapa nyt, mitä uutta siellä on? kysyi Ivan Dmitritsh. -- Mitä +siellä on? + +-- Kaupungistako haluatte jotakin tietää vaiko yleensä vain? + +-- Kertokaa minulle nyt ensin jotakin kaupungista, ja sitten muuta. + +-- No niin. Kaupunki on väsyttävän ikävä. Ei ole ketään, jonka kanssa +sanan vaihtaisi, ei ketään, jota kehtaisi kuulla. Uusia ihmisiä ei ole. +Toisekseen, tulihan sinne hiljakkoin muudan nuori lääkäri Hobotow. + +-- Hän tuli jo minun aikanani. Mitä, onko hän roisto. + +Ei juuri kulttuuri-ihminenkään. Se on omituista, kuulkaahan... Kaikesta +päättäen pääkaupungeissamme ei ole seisahdusta henkisen elämän alalla, +päinvastoin huomaamme siinä liikettä, -- pitäisihän siellä niin muodoin +olla oikeita ihmisiäkin, mutta joka kerran laittavat meille sellaisia, +ettei niistä ole mihinkään. Onneton kaupunki! + +-- Niin, onneton kaupunki! huokasi Ivan Dmitritsh ja naurahti. -- +Mitenkä yleensä eletään? Mitä kirjoitetaan sanomalehdissä ja +aikakauskirjoissa? + +Huoneessa oli jo pimeä. Tohtori nousi ylös ja rupesi seisaallaan +kertomaan, mitä kirjoitetaan ulkomailla ja mitä Venäjällä, ja millainen +ajatussuunta nyt on vallalla. Ivan Dmitritsh kuunteli tarkkaavasti ja +kyseli väliin, mutta yhtäkkiä, ikäänkuin olisi muistanut jotakin +kauheaa, puristi hän molemmin käsin päätään ja kävi vuoteelleen, selin +tohtoriin. + +-- Mikä teitä vaivaa? kysyi Andrei Jefimitsh. + +-- Te ette kuule minulta enää ainoatakaan sanaa! virkahti Ivan Dmitritsh +röyhkeästi. -- Jättäkää minut rauhaan! + +-- Minkä tähden? + +-- Kuulitteko: jättäkää minut rauhaan! Mitä perkelettä? + +Andrei Jefimitsh kohautti olkapäitään, huokasi ja lähti pois. Eteisen +läpi kulkiessaan lausui hän: -- Mitenkähän täällä saisi vähän +siivotuksi, Nikiitta... Täällä on niin kovin raskas ilma! + +-- Niinkuin käskette, herra tohtori. + +"Mikä miellyttävä nuori mies!" ajatteli Andrei Jefimitsh astellessaan +asuntoaan kohti. "Koko sillä ajalla, minkä olen täällä elänyt, tämä on +luullakseni ensimäinen, jonka kanssa saattaa keskustella. Hän osaa +ajatella ja on huvitettu juuri siitä mistä tuleekin." Lukiessaan ja +vielä levolle käytyäänkin hän kaiken aikaa ajatteli vain Ivan +Dmitritshiä, ja herättyään toisena aamuna hän muisti, että oli +tutustunut järkevään, miellyttävään mieheen ja päätti ensi mahdollisessa +tilaisuudessa vielä kerran käydä hänen luonaan. + + + + +X. + + +Ivan Dmitritsh makasi samassa asennossa kuin eilenkin, pää käsiensä +välissä ja jalat koukussa. Hänen kasvonsa olivat peitossa. + +-- Hyvää päivää, ystäväni, sanoi Andrei Jefimitsh. -- Vieläkö nukutte? + +-- Ensiksikin minä en ole teidän ystävänne, lausui Ivan Dmitritsh suu +käännettynä tyynyyn päin, -- ja toiseksi, teidän ei maksa vaivaa tulla +tänne: te ette kuule minulta sanaakaan. + +-- Kummallista ... sopersi Andrei Jefimitsh hämmästyksissään. -- Eilen +keskustelimme niin rauhallisesti; vaan sitten te yhtäkkiä jostakin +syystä pahastuitte ja katkasitte keskustelun ihan kerrassaan... Kaiketi +minulta pääsi joku sana, joka ei ollut aivan paikallaan tahi, kenties +tulin lausuneeksi ajatuksen, joka oli vasten teidän vakaumustanne... + +-- Niin vainen, älkää luulko että saatte minut noin vaan uskotetuksi! +sanoi Ivan Dmitritsh kohoutuen ja silmäillen ivallisesti ja +pelonalaisesti tohtoria; hänen silmänsä olivat punaiset. -- Voitte mennä +muualle vakoilemaan ja urkkimaan, mutta täällä teillä ei ole mitään +tekemistä. Älysin minä jo eilen missä tarkotuksessa te tänne tulitte. + +-- Omituisia luuloja! hymähti tohtori. -- Te siis otaksutte minua +vakoojaksi? + +-- Niin otaksun... Vakoojaksi tahi tohtoriksi, jonka tutkittavaksi minut +on asetettu, -- se on yhdentekevää. + +-- Olettepa todellakin eriskummainen ihminen, suokaa anteeksi... + +Tohtori istui puujakkaralle vuoteen luo ja pudisteli paheksuvasti +päätään. + +-- Olkoon menneeksi, että te olette oikeassa, sanoi hän. -- Olkoon, että +minä salakavalasti pyydän solmita teitä sanoilla ilmiantaakseni teidät +poliisille. Teidät vangitaan ja sitten tuomitaan. Mutta olisiko teidän +yhtään pahempi oikeudessa ja vankityrmässä kuin täällä? Ja jos teidät +lähetetään maanpakoon tahi vaikkapa pakkotyöhön, niin olisiko se sitten +pahempaa kuin istua täällä sairaalan sivurakennuksessa? Minusta ei se +pahempaa ole ... mitä te sitten pelkäätte? + +Nämä sanat nähtävästi vaikuttivat Ivan Dmitritshiin. Hän istuutui +rauhallisesti. + +Oli kello viiden aika iltapäivällä, jolloin Andrei Jefimitsh +tavallisesti astuskeli huoneissaan ja Daria häneltä kysyi, saisiko tuoda +olutta. Ilma oli kirkas ja tyyni. + +-- Minä läksin puolisen syötyäni kävelylle, niin päätin pistäytyä +tännekin, sanoi tohtori. -- Ulkona on jo täysi kevät. + +-- Mikä kuu nyt on? Maaliskuuko? kysyi Ivan Dmitritsh. + +-- Niin, maaliskuun loppupuoli. + +-- Onko likaista ulkona? + +-- Ei varsin. Puistossa näkyvät jo käytävät. + +-- Nyt olisi hauskaa saada ajaa vaunuissa jonnekin ulkopuolelle +kaupungin, sanoi Ivan Dmitritsh, hieroen punaisia silmiään ikäänkuin +unesta selvitäkseen, -- sitten palata takasin lämpimään, viihdykkääseen +kammariin ja ... ja olla parannuksilla oikein kunnon tohtorin luona, +joka ymmärtäisi pääntautia... En ole pitkään aikaan enää elänyt +ihmisiksi... Ja täällä on niin inhottavaa! Ylenmäärin inhottavaa! + +Eilisen kiihtymyksen johdosta hän oli vielä uuvuksissa ja hervoton ja +puheli vastahakoisesti. Hänen sormensa tutisivat ja kasvoista näkyi, +että hänellä oli kova päänkivistys. + +-- Lämpimän, viihdykkään kammarin ja tämän sairaalanhuoneen välillä ei +ole minkäänlaista erotusta, sanoi Andrei Jefimitsh. -- Ihmisen rauha ja +onni eivät ole ulkopuolella häntä, vaan hänessä itsessään. + +-- Mitenkä se on ymmärrettävä? + +-- Tavallinen ihminen odottaa onnen tahi onnettomuuden tulevaksi +ulkoapäin, niinkuin esimerkiksi vaunuista tahi kammarista, ajatteleva +ihminen sitä vastoin omasta itsestään. + +-- Menkää ja saarnatkaa sitä viisautta Kreikkaan, missä on lämmin ja +tuoksuu pomeranssille, mutta täällä se ei ole ilmanalaan soveltuva. +Kenenkä kanssa minä äsken puhelin Diogeneksesta? Teidänkö vai kenenkä? + +-- Minun kanssani eilen. + +-- Diogenes ei ollut kammarin ja lämpimän huoneen tarpeessa; siellä on +ilmankin kuuma... Ei muuta huolta kuin makaa tynnyrissä, ja syö +appelsiineja ja öljymarjoja. Vaan annas että hän olisi osunut Venäjälle +asumaan, niin hän jo toukokuussa olisi pyrkinyt huoneeseen, joulukuusta +puhumattakaan. Olisi pakkanen käperryttänyt miehen niin että olisi +leikki ollut kaukana. + +-- Ei. Kylmää voipi, kuten yleensä millaisia kipuja hyvänsä, olla +tuntematta. Markus Aurelius on sanonut: "Kipu on kivun elävää kuvittelua +mielessä: ponnista tahtoasi päästäksesi vapaaksi tästä kuvittelusta, +karkota se mielestäsi, lakkaa valittamasta, niin kipu häviää!" Tämä on +tosi. Viisaan, tahi yleensä vain ajattelevan, järkevän ihmisen +huomattavia puolia on juuri se, että hän halveksii tuskia; hän on alati +tyytyväinen eikä mikään herätä hänen ihmettelyään. + +-- Minä olen siis tylsämielinen, koska kärsin, olen tyytymätön ja +ihmettelen ihmisten konnuutta. + +-- Tuota te puhutte vaan suotta. Jos te useammin ajattelisitte, niin te +tulisitte käsittämään, kuinka mitättömiä kaikki ne ulkonaiset seikat +ovat, jotka saattavat mielemme kuohuksiin. Täytyy pyrkiä ymmärtämään +elämää ja sitä mikä elämässä on tosihyvää. + +-- Ymmärtämään ... toisti Ivan Dmitritsh synkistyen. -- Ulkonaisia, +sisällisiä... Kuulkaa, minä en käsitä tätä. Minä tiedän vaan sen, sanoi +hän, nousten seisaalleen ja silmäillen vihastuneena tohtoriin, -- että +Jumala on luonut minut lämpimästä verestä ja hermoista, kuuletteko? Ja +orgaanisen kudoksen, jos se on elinkykyistä, täytyy vastata mihinkin +kiihotukseen. Ja minä vastaan! Kipuihin minä vastaan huudoilla ja +kyynelillä, konnamaisuuteen vastaan suuttumuksella, ilkeyteen vastaan +inholla. Minun mielestäni tätä vasta elämäksi kutsutaankin. Mitä +alemmalla asteella organismi on, sitä vähemmin tunteellista se on ja +sitä heikommin se vastaa kiihotukseen, ja mitä ylemmällä asteella se on, +sitä herkkätuntoisempi se on ja sitä tarmokkaammin se vastaa +todellisuuden vaikutuksiin. Kuinka voi olla tietämättä sitä? Tohtori +olette, ettekä tiedä näin vähäpätöisiä asioita! Voidakseen halveksia +tuskia, olla alati tyytyväinen eikä milloinkaan herätä mitään +ihmettelemään, niin on tultava tuollaiseksi, -- ja Ivan Dmitritsh osotti +paksua, lihavuuteensa pakahtuvaa talonpoikaa, -- tahi antauduttava +tuskien karaistavaksi siihen määrään, ettei ollenkaan enää tunne niitä, +toisin sanoin, lakattava elämästä. Suokaa anteeksi, minä en ole +ajattelija enkä filosoofi, jatkoi Ivan Dmitritsh ärtyisästi, -- enkä +mitään siinä suhteessa ymmärrä. Minä en ole siinä tilassa että kykenisin +ajattelemaan. + +-- Päinvastoin, te ajattelette mainiosti. + +-- Stoalaiset, joita te jätkyttelette, olivat merkillisiä miehiä, mutta +heidän oppinsa kangistui jo parituhatta vuotta sitten eikä ole +rahtuakaan hievahtanut eteenpäin, eikä hievahda, sillä siltä puuttui +käytännöllisyyttä ja elinvoimaa. Se voitti puolelleen vain pienen +vähemmistön, joka kuluttaa elämänsä turhissa tieteellisissä +harrastuksissa ja kaiken maailman oppien muistelemisessa, enemmistö sitä +vastoin ei käsittänyt sitä. Oppi, joka saarnaa välinpitämättömyyttä +rikkauden ja elämän mukavuuksien suhteen, tuskien ja kuoleman halpana +pitämistä, on äärettömälle enemmistölle aivan käsittämätön, siksi kun +tämä enemmistö ei koskaan ole nähnyt rikkautta, ei elämän mukavuuksia, +ja tuskien halveksiminen olisi siitä samaa kuin itse elämän +halveksiminen, sillä koko ihmisen olemushan ei ole muuta kuin nälän, +kylmän, loukkausten, menetysten ja, hamletinmaisen kuolemanpelon +tuntemista. Näissä tuntemuksissa on koko elämä: se voi tuntua +rasitukselta, sitä voi vihata, mutta halveksia sitä ei voi. Vieläkin +siis toistan, stoalaisten opilla ei voi koskaan olla tulevaisuutta, ja +kuten näette, ovat vuosisadan alusta tähän päivään saakka taistelu, +herkkyys kivuille ja kyky vastata kiihotukseen yhä edistyneet .. + +Ivan Dmitritsh kadotti yhtäkkiä ajatustensa langan, pysähtyi ja pyyhki +harmistuneena otsaansa. + +-- Tahdoin sanoa jotakin hyvin tärkeää, vaan eksyin tolalta, lausui hän, +-- Mistä puhuinkaan? Niin aivan! Kuulkaahan vieläkin: joku stoalainen +möi itsensä orjaksi ostaakseen vapaaksi erään lähimäisensä. Näette siis, +että stoalainenkin vastasi kiihotukseen, koskapa moiseen jalomieliseen +tekoon, itsensä alttiiksipanemiseen lähimäisensä hyväksi, vaaditaan +kiihtynyttä, säälivää sydäntä. Minä olen täällä vankilassa unhottanut +kaikki, mitä ennen olen lukenut, muuten voisin esiintuoda vielä jotakin. +Otetaanpa esimerkiksi Kristus. Kristus vastasi todellisuuteen sillä, +että itki, nauroi, murehti, vihastui, vieläpä ikävöikin; ei Hän mennyt +hymyillen kärsimyksiänsä vastaan eikä halveksinut kuolemaa, vaan rukoili +Getsemanen tarhassa, että tämä malja menisi Häneltä pois. + +Ivan Dmitritsh naurahti ja istui. + +-- Olkoonpa että ihmisen rauha ja onni eivät ole ulkopuolella häntä, +vaan hänessä itsessään, lausui hän. -- Olkoonpa että tuskia tulee +halveksia sekä ettei mitään tule ihmetellä. Vaan millä perusteella te +juuri sitä vaaditte? Oletteko te ajattelija? Oletteko te filosoofi? + +-- Minä en ole filosoofi, vaan sen tärkeyttä tulee jokaisen terottaa +mieleen sentähden, että se on järkevää. + +-- Ei, minä tahdon tietää, minkätähden te ymmärtämisen asiassa, +kärsimysten halveksimisessa ynnä muussa pidätte itseänne kompetenttina? +Oletteko te kärsinyt jolloinkin? Onko teillä käsitystä kärsimyksistä tai +tuskista? Saanko luvan kysyä: piestiinkö teitä lapsena? + +-- Ei, vanhempani eivät hyväksyneet ruumiillisia rangaistuskeinoja. + +-- Minua sitävastoin isäni pieksi armottomasti. Isäni oli jyrkkä, +hemoroideja sairastava virkamies, jolla oli pitkä nenä ja kellertävä +kaula. Vaan puhukaammepa teistä. Koko elämässänne kukaan ei ole +sormellaan kajonnut teihin, kukaan ei ole pelotellut, ei lyönyt +teitä; terve olette kuin härkä. Kodissanne saitte kasvaa, isä +kustansi koulunkäyntinne, jonka jälkeen te heti astuitte +tyhjäntoimittajavirkaanne. Enempi kuin kaksikymmentä vuotta on teillä +ollut käytettävänä vapaa asunto lämmön ja valon kanssa, siihen palvelija +lisäksi, ja itse olette oikeutettu tekemään työtä kuinka ja minkä verran +itse lystäätte, vaikka ette tekisi mitään. Luonnostanne olette laiska ja +veltto, ja sentähden pyritte järjestämään elämänne siten, ettei mikään +teitä häiritsisi tahi paikaltanne hievahduttaisi. Toimet jätitte +välskärin ja muiden hylkyjen huostaan, ja itse istua nökötitte +lämpimässä ja hiljaisuuteen hautauneena, säästitte rahoja, lueskelitte +kirjoja, sulostutitte elämäänne ylevän joutavilla mietelmillä ja (Ivan +Dmitritsh katsahti tohtorin punaiseen nenään) juomisella. Sanalla +sanoen, elämää te ette ole nähnyt, ette tunne sitä ollenkaan, ja +todellisuuteen olette tutustunut ainoastaan teoreettisesti. Kärsimyksiä +te taas halveksitte ja annatte kaiken mennä mitään ihmettelemättä vallan +yksinkertaisesta syystä: turhuutten turhuus, ulkonainen ja sisällinen, +elämän, kärsimysten ja kuoleman halveksiminen, käsittäminen, todellinen +hyvä, kaikki tämä on sitä filosofiaa, joka niin mainiosti soveltuu +venäläiselle aito vetelehtijälle. Sattuupa esimerkiksi että näette +talonpojan lyövän vaimoaan. Mitäpä maksaisi tuota puolustaa? Lyököön, +molemmathan he kuitenkin kuolevat varhemmin tahi myöhemmin; eikä +lyöminen sen lisäksi ole loukkauksena sille jota lyödään, vaan lyöjälle +itselleen. Juoppous on pahe eikä se lainkaan sovellu ihmiselle, mutta +joit häntä tahi olit juomatta, kuoleminen sinun yhtäkaikki on. Tulee +eukko, jonka hampaita särkee... Mitähän siihen sanoisit? Kipu on kivun +elävää kuvittelemista mielessä ja lisäksi, eihän kukaan kivuitta saata +päästä maailmasta, senpä vuoksi mene sinä eukko maisten matkaasi, salli +minun rauhassa hautoa mietteitäni ja juoda viinaa. Nuori mies pyytää +neuvoa, miten olla kuin eleä; joku toinen ennenkuin vastaisi niin +vähäisen toki ajattelisi, mutta tässä on vastaus heti valmiina: pyri +käsittämään elämää tahi todellista hyvää. Vaan mikä se oikein on tuo +kummallinen "todellinen hyvä?" Vastausta ei tietysti ole. Meitä pidetään +täällä ristikkojen takana, sorretaan, kidutetaan, mutta se on kaikki +vaan hyvää ja järkevää, sentähden että tämän sairaalanhuoneen ja +lämpimän, viihdykkään kammarin välillä ei ole minkäänlaista eroa. +Mukavaa filosofiaa: ei ole mitään tekemistä, omatunto on puhdas, ja +itsestäsi tunnut olevasi filosoofi... Ei, hyvä herra, filosofiaa se ei +ole, ei syväaatteisuutta, ei katsantokannan laveutta, vaan laiskuutta, +silmänkääntäjätemppujen harjoittamista, unteloa hulluutta... Juuri! ja +taas joutui Ivan Dmitritsh suuttumuksensa valtaan. -- Kärsimyksiä +halveksitte, vaan annas että sormeanne loukataan oven välissä, niin +huudatte minkä kurkusta lähtee! + +-- Ehkenpä huudakaan, virkahti Andrei Jefimitsh sävyisästi naurahtaen. + +-- Ette te huuda! Entä jos teitä kohtaisi halvaus tahi jos joku +sekamölö, tai heittiö, asemansa ja virka-arvonsa turvissa, loukkaisi +teitä julkisesti ja te tietäisitte hänen pääsevän siitä rangaistuksetta, +-- kyllä sitten tietäisitte mitä se on, opettaa muita ymmärtämään elämää +ja todellista hyvää. + +-- Tuo on aivan omaperäistä, sanoi Andrei Jefimitsh, naurahtaen +mielihyvissään ja hykertäen kämmeniään. -- Minä olen ilonhämmästyksellä +havainnut taipumuksenne yleistelyyn, ja luonteenkuvaukseni, jonka +vastikään toitte julki, on kerrassaan loistava. Tunnustan että +keskustelu teidän kanssanne tuottaa minulle ääretöntä huvia. No niin, +minä olen kuunnellut teitä, suvaitkaapa tekin nyt kuunnella minua .. + + + + +XI. + + +Keskustelu jatkui vielä noin tunnin ajan ja teki Andrei Jefimitshiin +nähtävästi syvän vaikutuksen. Hän rupesi käymään sivurakennuksessa joka +päivä. Hän kävi siellä aamusin sekä puolisen jälkeen ja usein hän vielä +iltahämärissäkin istui keskustelemassa Ivan Dmitritshin kanssa. Ensi +aikoina Ivan Dmitritsh kaihtoi häntä, epäili häntä pahoista aikeista ja +ilmaisi avoimesti vihansa häntä kohtaan, vaan tottui sittemmin häneen ja +muutti entisen jyrkän käytöksensä alavan iroonilliseen. + +Ennen pitkää sairaalassa levisi huhu, että tohtori Andrei Jefimitsh on +ruvennut käymään huoneessa N:o 6. Ei kukaan -- ei välskäri, ei Nikiitta, +eikä sairaanhoitajattaret voineet käsittää, miksi hän siellä kävi, miksi +hän tuntikausia siellä istui, mitä hän siellä puheli ja miksi hän ei +kirjoittanut reseptejä. Hänen käytöksensä tuntui kummalliselle. Mihail +Averjanitsh kävi useasti hänen luonaan tapaamatta häntä kotona, mitä +ennen ei koskaan tapahtunut, ja Daria hyvä oli vallan pyöräpäisnä sen +johdosta ettei tohtori enää juonut olutta määräajoilla, vieläpä +toisinaan myöhästyi päivälliseltä. + +Kerran, se oli jo kesäkuun lopulla, tohtori Hobotow tuli jollekin +asialle Andrei Jefimitshin luo; tämä kun ei ollut sisällä tavattavana, +lähti hän etsimään häntä ulkoa; pihalla hänelle sanottiin, että vanha +tohtori oli mennyt mielenvikaisten luo. Tultuaan sivurakennukseen ja +pysähdyttyään eteisessä, Hobotow kuuli seuraavan keskustelun: + +-- Meidän mielipiteemme eivät koskaan tule käymään yhteen ettekä te saa +minua käännytetyksi omaan uskoonne, puhui Ivan Dmitritsh kiihdyksissään. +-- Todellisuutta te ette tunne vähääkään ettekä ole koskaan kärsinyt, +vaan olette, kuten verimato, alati elänyt muiden kärsimysten +läheisyydessä; minä sitä vastoin olen kärsinyt yhtämittaa syntymästäni +tähän päivään saakka. Sentähden sanon suoraan: minä pidän itseäni +kaikissa suhteissa teitä korkeampana ja pätevämpänä. Ette te kelpaa +minun neuvojakseni. + +-- Minä en ensinkään pyydä kääntää teitä omaan uskooni, vastasi Andrei +Jefimitsh hiljaisella äänellä ja pahoillaan siitä, ettei häntä tahdottu +ymmärtää. -- Mutta kysymys ei olekaan siinä, ystäväni. Kysymys ei ole +siinä, että te olette kärsinyt, minä en. Kärsimykset samoinkuin ilot +ovat ohimeneviä - heitetään ne sikseen, olkoot ne Herran nimessä! +Kysymys on siinä, että me, te ja Tiina, ajattelemme; me näemme toinen +toisessamme ihmisiä, jotka kykenevät ajattelemaan ja miettimään, ja se +tekee meidät solidaarisiksi, vahvoiksi, olkoot mielipiteemme kuinka +eroavia tahansa. Jospa tietäisitte, ystäväiseni, kuinka kyllästynyt minä +olen yleiseen mielettömyyteen, kiittämättömyyteen, tylsyyteen ja +mimmoisella ilolla minä joka kerran keskustelen teidän kanssanne! Te +olette ymmärtäväinen mies ja te viehätätte minua. + +Hobotow aukasi oven hiukan raolleen ja silmähti huoneeseen; Ivan +Dmitritsh, patalakki päässä, ja tohtori Andrei Jefimitsh istuivat +rinnatusten vuoteella. Mielenvikainen väänteli kasvojaan, vavahteli ja +kouristuksentapaisesti veti viittaa ympärilleen, tohtori sitä vastoin +istui liikkumatta, pää painuksissa, ja hänen kasvonsa olivat punaiset, +ilmaisten avuttomuutta, surua. Hobotow kohautti olkapäitään, naurahti ja +katsahti Nikiittaa silmiin. Olkapäitään kohautti Nikottakin. + +Toisena päivänä Hobotow tuli sivurakennukseen yhdessä välskärin kanssa. +Molemmat seisoivat eteisessä ja kuuntelivat. + +-- Eiköhän setä vaan ole tullut löyhkäpäiseksi? sanoi Hobotow tullessaan +ulos sivurakennuksesta. + +-- Herra auta ja varjele meitä syntisiä! huokasi jumalinen Sergei +Sergeitsh, huolellisesti kierrellen likaluosia etteivät kiiltävän +kirkkaat saappaansa tulisi saveen. -- Minä puolestani tunnustan, arvoisa +Jevgenij Fedoritsh, että tätä olen jo kauan odottanut! + + + + +XII. + + +Siitä lähtien Andrei Jefimitsh alkoi huomata ympärillään jonkinlaista +salakähmäisyyttä. Rengit, hoitajattaret ja sairaat loivat kohdatessaan +häneen kysyviä katseita ja sitten kuiskehtivat keskenään. Tarkastajan +pieni tyttö Maria, jota hän mielihyvällä aina tapasi kohdata sairaalan +puutarhassa, ei enää tullut hänen luokseen, vaan lähti, kun tohtori +hymyillen lähestyi häntä silittääkseen hänen päätään, ties mistähän +syystä juoksemaan pakoon. Postimestari Mihail Averjanitsh, +kuunnellessaan häntä, ei enää sanonut: "Aivan oikein," vaan +käsittämättömässä hämmennyksessä sopersi: "Kyllä, kyllä, kyllä" ... ja +katsoi häneen miettiväisenä ja suruisena; jostakin syystä hän niinikään +rupesi kehottelemaan ystäväänsä kieltäytymään viinan ja oluen +nauttimisesta, mutta sitä hän, hienotuntoinen kuin oli, ei lausunut +suoraan vaan ainoastaan viittauksilla, kertoen milloin eräästä +pataljoonan päälliköstä, joka oli mies oiva, milloin rykmentinpapista +suuresta velikullasta, jotka molemmat joivat niin, että tärvelivät +terveytensä, mutta lakattuaan juomasta, paranivat täydellisesti. Pari +kolme kertaa kävi Andrei Jefimitshin luona hänen virkaveljensä Hobotow; +hänkin kehotti lopettamaan alkohoolijuomien nauttimisen ja ilman +minkäänmoista näkyvää aihetta, suositteli otettavaksi bromikaaliumia. + +Elokuussa Andrei Jefimitsh sai kaupungin valtuuston puheenjohtajalta +kirjeen pyynnöllä saapua hänen luokseen hyvin tärkeän asian johdosta. +Tultuaan määräajalla kaupunginhallitukseen Andrei Jefimitsh tapasi +siellä sotilaspäällikön, piirikoulun tarkastajan, kaupunginhallituksen +jäsenen, Hobotowin ja vielä erään lihavan, valkoverisen herrasmiehen, +joka esitettiin hänelle tohtoriksi. Tämä tohtori, jolla oli puolalainen +vaikeasti äännettävä sukunimi, asui kolmekymmentä virstaa kaupungista +hevoskasvatuslaitoksessa ja oli nyt käymäseltään kaupungissa. + +-- Täällä on esiintuotu eräs asia, joka koskee teitä, kääntyi +kaupunginhallituksen jäsen Andrei Jefimitshille puhumaan, sittenkun +kaikki olivat tervehtineet ja ruvenneet istualle. -- Tässä Jevgenij +Fedoritsh sanoo, että apteekilla ei ole tarpeeksi tilaa +päärakennuksessa, ja että se siis olisi muutettava johonkuhun +sivurakennuksista. Se voisi kyllä käydä päinsä, helpostihan se on tehty, +mutta pääasia on, että sivurakennus kaipaa uudistusta. + +-- Eipä se ilman uudistuksettakaan täytä tehtäväänsä, lausui Andrei +Jefimitsh mietittyään. -- Jos esimerkiksi nurkkasivustan korjaisi ja +laittaisi apteekkia varten, niin tarvittaisiin siihen minun arvellakseni +vähimmäkseen noin viisisataa ruplaa. Ja käytettynä siihen se pääoma ei +tuota mitään. + +Seurasi kotvan hiljaisuus. + +-- Minulla oli kunnia jo kymmenen vuotta sitten esittää, jatkoi Andrei +Jefimitsh hiljaisella äänellä, -- että tämä sairaala nykyisessä +tilassaan kaupungille on liian kallis ylellisyystavara. Se rakennettiin +40-luvulla, mutta silloin oli varallisuustila toinen. Kaupunki uhraa +liian paljo tarpeettomiin rakennuksiin ja hyödyttömiin virkoihin. Minun +ajatukseni on, että niillä rahoilla, jos parempi järjestys saataisiin +aikaan, voitaisiin kannattaa kaksikin mallikelpoista sairaalaa. + +-- No, niin olkaa te sitten niin hyvä ja hankkikaa tänne se parempi +järjestys! virkkoi kaupunginhallituksen jäsen näsäkkäästi. + +-- Minulla oli jo kunnia esittää, että jättäisitte lääkintölaitoksen +maalaishallinnon haltuun. + +-- Niin, jättäkäämme vain rahat maalaishallinnon käsiin, niin se ne +varastaa, sanoi valkoverinen tohtori nauraen. + +-- Sehän on tavallista, myönsi kaupunginhallituksen jäsen ja naurahti +myöskin. + +Andrei Jefimitsh katsahti veltosti ja sumeasti valkoveriseen tohtoriin +ja lausui: + +-- Olkaamme oikeudellisia. + +Taas seurasi hiljaisuus. Tarjottiin teetä. Sotilaspäällikkö, ollen hyvin +hämillään, kosketti pöydän yli Andrei Jefimitshiä käteen ja sanoi: + +-- Tepä olette meidät ihan kokonaan unhottanut, tohtori. Mutta teistähän +on tullutkin munkki: ette pelaa korttia, ette rakasta naisia. Kuinka +siis voisitte meikäläisten parissa viihtyä? + +Kaikki rupesivat sitten puhumaan siitä, kuinka ikävätä kunnollisen +ihmisen on asua tässä kaupungissa. Ei ole teaatteria, ei soitantoa, ja +viime tanssi-iltamassa klubissa oli lähes kaksikymmentä naista ja vain +kaksi kavaljeeria. Nuoriso ei tanssi, koko ajan vaan tungeksii +tarjoilupöydän ääressä tahi pelaa korttia. Andrei Jefimitsh rupesi +harvaan ja hiljaisella äänellä, katsomatta kehenkään, puhumaan siitä, +kuinka säälittävää, kuinka syvästi säälittävää on, että kaupunkilaiset +kuluttavat elämänsä tarmon, sydämensä ja järkensä korttipeliin ja +juoruihin, vaan eivät osaa eivätkä halua viettää aikaansa huvittavassa +keskustelussa ja lukemisessa, eivät huoli siitä nautinnosta, jonka +järjen viljely tuottaa. Henkinen kyky yksin on mieltä kiinnittävää ja +merkittävää, kaikki muu halpaa ja mitätöntä. Hobotow kuunteli +virkaveljeään tarkkaavasti ja kysyi yhtäkkiä: + +-- Andrei Jefimitsh, monesko päivä tänään on? Saatuaan vastauksen, hän +ja valkoverinen tohtori noloina kuten taitamattomuutensa oivaltaneet +tutkijat, alkoivat Andrei Jefimitshiltä kysellä, mikä päivä tänään on, +montako päivää on vuodessa, ja onko totta että sairaalan N:o 6:ssa asuu +eriskummallinen tietäjä? + +Vastaukseksi viimeiseen kysymykseen Andrei Jefimitsh punastui ja sanoi: + +-- On, hän on sairas, vaan hyvin viehättävä nuori mies. + +Enempää ei häneltä kysytty. + +Kun hän eteisessä puki palttoota päälleen, niin sotilaspäällikkö pani +kätensä hänen olalleen ja sanoi huoaten: + +-- Meidän vanhusten on aika antautua lepoon! + +Tultuaan kaupunginhallituksesta Andrei Jefimitsh käsitti, että tämä oli +hänen mielentilaansa tutkimaan asetettu komissiooni. Hän muisti +kysymykset, jotka hänelle tehtiin, punastui ja hänen tuli, ties miksikä, +ensi kerran elämässään kovasti sääli lääketiedettä? + +"Oi taivahinen isä, ajatteli hän, -- vastahan he aivan äskettäin ovat +kuulleet luentoja mielentautiopissa, ovat suorittaneet tutkintoja -- +mistä sitten tämä suuri tietämättömyys johtuu? Heillä ei ole +käsitystäkään psykiatriiasta." + +Ja ensi kerran elämässään hän tunsi itsensä loukatuksi ja häntä +suututti. + +Saman päivän iltasella oli Mihail Averjanitsh hänen luonaan. +Tervehtimättä postimestari astui hänen eteensä, tarttui häntä molempiin +käsiin ja lausui liikutetuin äänin: + +-- Herttaiseni, ystäväiseni, osottakaa minulle, että luotatte +vilpittömään hyväntahtoisuuteeni ja pidätte minua ystävänänne... +Ystäväiseni! ja ehkäisten Andrei Jefimitshiä puhumasta, jatkoi hän yhä +valtavammin liikutettuna: -- minä rakastan teitä sivistyksenne ja +ylevämielisyytenne tähden. Kuulkaa minua, herttaiseni! Tieteen säännöt +velvottavat tohtoreja salaamaan teiltä totuutta, vaan minä puhun teille +suoraa kieltä kuin sotilas ainakin: te olette sairas! Älkää pahastuko +ystäväni, mutta se on totta, sen ovat jo aikaa sitten kaikki ympäristön +asukkaat huomanneet. Vastikään tohtori Jevgenij Fedoritsh minulle sanoi, +että teidän on välttämättömästi, jos tahdotte pitää huolta +terveydestänne, antauduttava lepoon ja hankittava itsellenne +virkistystä? Ja se onkin aivan totta! Se on erinomaista! Minä otan näinä +päivinä virkalomaa ja lähden matkalle muihin maihin haistamaan ilmaa +muualla. Osottakaa nyt että olette ystäväni, matkustetaan yhdessä! +Matkustetaan, karistetaan vanhuuden taakka hartioiltamme! + +-- Minä tunnen itseni aivan terveeksi, sanoi Andrei Jefimitsh +mietittyään. -- Mutta matkustaa minä yhtäkaikki en voi. Sallikaa minun +jollakin muulla tavalla osottaa teille ystävyyttäni. + +Matkustaa jonnekin, tietämättä minkä tähden, ilman kirjoitta, ilman +Dariaa, ilman oluetta, rikkoa ihan jyrkästi kahdenkymmenen vuoden +ajalla vakaantunut elämänjärjestys, -- moinen tuuma tuntui ensialussa +hänestä hurjalta ja oudolta. Mutta hänen mieleensä muistui +keskustelu kaupunginhallituksessa ja apeus, joka hänet valtasi +kaupunginhallituksesta palatessaan, ja ajatus matkustaa vähäksi aikaa +pois kaupungista, jossa typerät ihmiset pitävät häntä hulluna, välähti +hänestä kauniilta. + +-- Mihinkä te sitten aiotte matkustaa? kysyi hän. + +-- Moskovaan, Pietariin, Varsovaan... Varsovassa vietin viisi +onnellisinta päivää elämässäni. Kerrassaan ihmeellinen kaupunki! +Matkustetaan, herttaiseni! + + + + +XIII. + + +Viikon kuluttua Andrei Jefimitshiä kehotettiin antautumaan lepoon, se on +pyytämään eroa virasta, jonka hän välinpitämättömänä tekikin, ja vielä +viikon kuluttua hän ja Mihail Averjanitsh jo istuivat kyytikärryissä +ajaen lähimmälle rautatienasemalle. Päivät olivat viileät ja kirkkaat, +taivas oli sinertävä ja ilmanranta selliä Kaksisataa virstaa asemalle +ajoivat he kahdessa vuorokaudessa ja yöpyivät kaksi kertaa matkalla. Kun +majataloissa tarjottiin teetä huonosti pessyistä laseista tahi +kuhnailtiin hevosia valjastettaissa, niin Mihail Averjanitsh karahti +punaiseksi, vapisi koko ruumiissaan ja kiljui: "Suu kiinni! Ei mitään +mukinata!" Kärryissä istuessaan hän taas yhtämittaa, pitämättä +hetkenkään lomaa, kertoili matkoistaan Kaukasiassa ja Puolan +kuningaskunnassa. Kuinka paljo siellä olikaan seikkailuja ja mimmoisia +kohtauksia! Hän puheli kovalla äänellä ja tekeytyi puhuessaan niin +kummastuneen näköiseksi, että saattoi luulla hänen valehtelevan. Lisäksi +hän kertoillessaan hengitti suoraan Andrei Jefimitshin kasvoihin ja +nauraa hohotti hänelle korvaan. Tämä tuntui tohtorista vastenmieliseltä +ja häiritsi häntä ajattelemasta ja pitämästä mieltänsä koossa. + +Rautatiellä he säästäväisyydestä matkustivat kolmannessa luokassa +tupakoimattomien vaunussa. Yleisö oli puoleksi siistiä. Mihail +Averjanitsh tuota pikaa tutustui kaikkien kanssa ja, muuttelehtien +penkistä penkkiin, puhua pauhasi, ettei pitäisi matkustaa näillä +inhottavilla teillä. Yltympärillä näkee vain rosvousta harjoitettavan! +Toista on kulkea hevosella ratsain: pyyhkäsee päivässä satakunta virstaa +ja tuntee itsensä terveeksi ja raittiiksi. Katovuodet taasen ovat meillä +seurauksena siitä, kun Pinskin suot kuivatettiin. Kaikkialla +epäjärjestys hirmuinen. Hän tulistui, puhui kovalla äänellä eikä suonut +muille suunvuoroa. Tuo yhtämittainen laverteleminen yhdessä ehtimiseen +uudistuvain naurunhohotusten ja mahtavien kädenviitteiden kanssa +-- vaivasi Andrei Jefimitshiä. + +"Kumpi meistä kahdesta on hullu? ajatteli hän myrtyneenä. -- Minäkö, +joka koetan olla matkustajia häiritsemättä, vai tuoko itsekäs, joka +pitää itseään kaikkia muita viisaampana ja miellyttävämpänä eikä +sentähden anna kenellekään rauhaa?" + +Moskovassa Mihail Averjanitsh pukeutui sotilastakkiin, josta puuttui +olkalappuja, sekä punareunuksilla varustettuihin housuihin. Kaduilla +kävi hän sotilaslakki päässä ja viitta päällä, ja sotamiehet tekivät +hänelle kunniaa. Andrei Jefimitshin mielestä ystävänsä tällöin näytti +mieheltä, joka herrastavoistaan, joita hänellä joskus lienee ollut, oli +hukannut kaikki mitä niissä oli hyvää ja jäänyt pitämään ainoastaan sen +mikä niissä oli huonoa. Hän vaati halusta itselleen palveluksia, vieläpä +silloinkin, kun ne eivät lainkaan olleet tarpeen vaatimia. Tulitikut +olivat hänen edessään pöydällä, ja hän näki ne, vaan siitä huolimatta +huusi hän tarjurille, että tämä antaisi hänelle tikkuja; sisäpiian +nähden hän ei häikäillyt käydä yksissä alusvaatteissa; lakeijoja hän +ilman erotuksetta, niin vanhoja kuin nuoria, sinutteli ja suuttuessaan +haukkui heitä pölkyiksi ja tolvanoiksi. Tämä oli Andrei Jefimitshistä +tosin herrasmaista, mutta samalla ilettävää. + +Ihan ensin Mihail Averjanitsh vei ystävänsä Iverskajaan. Hän rukoili +hartaasti, polvistui maahan ja vuodatti kyyneliä, ja kun oli lopettanut, +huokasi hän syvään ja sanoi: + +-- Vaikka ei uskokaan, niin tuntuu kumminkin rauhallisemmalta kun +rukoilee. Suudelkaa, ystäväni, tekin kuvaa! + +Andrei Jefimitsh joutui äimille ja suuteli Jumalan kuvaa ja Mihail +Averjanitsh mytisti huuliaan ja, huojuttaen päätään, alkoi taas rukoilla +kuiskaavalla äänellä ja taas kiertyivät kyynelet hänen silmiinsä. Sitten +menivät he Kremliin ja katselivat mahdottoman suurta tykkiä ja isoa +kirkonkelloa, koskettelivatpa niitä sormillaankin, ihailivat kaunista +maisemaa Moskva-joen tuolla puolen, kävivät Vapahtajan kirkossa ja +Rumjantsevin museossa. + +Puolisen söivät he Tjestovilla. Mihail Averjanitsh silmäili kauan +ruokalistaa, silitteli poskipartaansa, ja sanoi ravintoloihin hyvin +koteutuneen herkuttelijan äänellä: + +-- Katsotaanpa enkelini, mitä teillä tänään on meille tarjottavana! XIV. + +Tohtori käyskenteli ja katseli, söi ja joi, mutta aina oli hänessä +vallalla sama harmintunne Mihail Averjanitshia kohtaan. Häntä halutti +päästä ystävästään lepoon, erota hänestä, piileytyä, mutta tämä ystävä +se piti velvollisuutenaan olla laskematta häntä askeltakaan itsestänsä +poistumaan ja hankkia hänelle mahdollista enemmän huvituksia. Kun ei +ollut mitään katseltavaa hauskutti hän Andrei Jefimitshiä puhelemisella. +Pari päivää Andrei Jefimitsh kärsi tätä, mutta kolmantena päivänä +ilmoitti hän ystävälleen olevansa sairas ja haluavansa jäädä koko +päiväksi kotiin. Ystävänsä sanoi, että siinä tapauksessa hänkin jää +kotiin. Täytyyhän itse asiassa suoda lepoakin ruumiilleen, muuten ei +kohta puoleen jaksa jäsentäkään järkähyttää. Andrei Jefimitsh kävi +sohvalle pitkäkseen, kasvot selkämystään päin ja, kiristäen hampaitaan, +kuunteli ystäväänsä, joka lämpimästi vakuutti hänelle, että Ranska +ennemmin tai myöhemmin kukistaa Saksan, että Moskovassa on varsin paljo +taskuvarkaita ja ettei karvan mukaan sovi päättää hyvän hevosen +ominaisuuksia. Tohtorin korvat alkoivat humista ja hän sai kovan +sydämentykytyksen, mutta kumminkin esti hienotunteisuus häntä sanomasta, +että ystävä pitäisi suunsa kiinni tahi menisi matkaansa. Onneksi Mihail +Averjanitsh kohta kyllästyi hotellin numerossa istumiseen ja jälestä +puolisen hän lähti ulos. + +Jäätyään yksin Andrei Jefimitsh antautui levon tunteeseen. Kuinka +herttaista olikaan maata sohvalla ja tuntea olevansa yksin huoneessa! +Todellinen onni ei ole yksinäisyydettä mahdollinen. Siitä johtui ajatus, +että langennut enkeli kaiketi herkesi Jumalalle uskottomaksi sentähden, +että se halusi yksinäisyyttä, jota enkelit eivät tunne. Andrei +Jefimitshin teki mieli ajatella viime päivinä kuulemiaan ja näkemiään, +mutta se oli mahdotonta, sillä Mihail Averjanitsh ei mennyt hänen +mielestään. + +"Mutta hänhän otti virkaloman ja lähti matkalle kanssani yksistään +ystävyydestä, jalomielisyydestä, ajatteli tohtori harmissaan. -- Mitään +pahempaa ei ole, kuin tämmöinen ystävyyden nimessä harjoitettu holhous. +Hän on nähtävästi sekä hyvä että jalosydäminen ja ilomielinen, mutta +kuitenkin ikävä. Niin sietämättömän ikävä. Samoin ikään on ihmisiä, +jotka aina vain puhuvat viisaita, kauniita sanoja, mutta siitä +huolimatta tuntuvat typeriltä ihmisiltä?" + +Sitä seuraavinakin päivinä Andrei Jefimitsh oli olevinaan sairas eikä +liikkunut kammaristaan ulos. Hän makasi kasvot selkämystään päin ja +kärsi, milloin ystävä hauskutti häntä puhelemisella, tahi lepäsi, +milloin ystävä oli poissa. Häntä suututti oma itsensä, miksi hän oli +lähtenyt matkalle, ja häntä suututti ystävänsä, joka päivä päivältä kävi +yhä puheliaammaksi, yhä tungettelevammaksi; hän ei mitenkään enää saanut +ajatuksiaan vakavaan, juhlalliseen vireeseen. + +"Tämä se onkin todellisuus, josta Ivan Dmitritsh puhui, joka pitää minua +kynsissään, ajatteli hän suuttuneena omaan pikkumaisuuteensa. -- +Joutavaa kaikki tyyni... Tulen kotiin ja alan elää entisekseen..." + +Pietarissa ei asiaintila yhtään parantunut: päiväkausiin hän ei +liikahtanut ulos hotellin numerosta, makasi sohvalla ja nousi ainoastaan +juomaan oluttaan. + +Mihail Averjanitsh koko ajan vain kiiruhti matkustamaan Varsovaan. -- +Ystäväiseni, mitä minä siellä teen? lausui Andrei Jefimitsh rukoilevalla +äänellä. -- Matkustakaa te yksin ja antakaa minun palata kotiin, minä +pyydän! + +-- Ei millään muotoa! karahti Mihail Averjanitsh vastaan. -- Se on ihan +ihmeteltävä kaupunki. Siellä vietin viisi onnellisinta päivää +elämässäni! + +Andrei Jefimitshillä ei ollut tarpeeksi luonteenlujuutta saattaakseen +oman tahtonsa läpi ja niin hän, karaisten mielensä, matkusti Varsovaan. +Täälläkään hän ei liikahtanut ulos hotellista, makasi sohvalla ja oli +yrmeätä itselleen, ystävälleen ja lakeijoille, jotka itsepintaisesti +kieltäytyivät ymmärtämästä venäjänkieltä, jota vastoin Mihail +Averjanitsh, kuten tavallisesti terveenä, reiluna ja iloisena, aamusta +iltaan samosi kaupungilla ja haki vanhoja tuttaviaan. Muutamia kertoja +oli hän yötäkin poissa. Vietettyään kerran niinikään yön tietämätöntä +missä, palasi hän kotiin varhain aamulla mieli kovasti kiihdyksissä, +naama punaisena ja tukka pörröisenä. Hän asteli kauan nurkasta nurkkaan, +pömisi jotakin itsekseen, pysähtyi sitten ja virkkoi: + +-- Kunnia ennen kaikkea! + +Käväistyään vielä muutaman kerran lattian poikki, hän tarttui molemmin +käsin päähänsä ja lausui traagillisella äänellä: + +-- Kunnia ennen kaikkea! Olkoon kirottu se hetki, jolloin minun ensiksi +juolahti päähäni matkustaa tähän Baabeliin! Ystäväiseni, kääntyi hän +tohtoriin, -- halveksikaa minua: minä hävisin pelissä! Antakaa minulle +viisisataa ruplaa! + +Andrei Jefimitsh luki viisisataa ruplaa ja ojensi ne sanaa virkkamatta +ystävälleen. Tämä vielä punaisena häpeästä ja vihasta, lausui +katkonaisesti jonkun tarpeettoman valan, pani hatun päähänsä ja lähti. +Parin tunnin kuluttua palattuaan hän heittäytyi nojatuoliin, huokasi +raskaasti ja sanoi: + +-- Kunnia on pelastettu! Lähdetään matkalle, ystäväni! Minä en tahdo +olla hetkeäkään kauemmin tässä kirotussa kaupungissa. Taskuvarkaat! +Itävaltalaiset nuuskijat! + +Ystävysten palatessa omaan kaupunkiin, oli jo marraskuu ja katuja peitti +paksu lumi. Andrei Jefimitshin sijan täytti tohtori Hobotow; hän asui +vielä vanhassa asunnossaan, odottaen milloin Andrei Jefimitsh palaisi +takasin ja puhdistaisi sairaalan asunnon. Rumamuotoinen nainen, jota hän +kutsui keittäjättärekseen, asui jo muutamassa sivurakennuksista. + +Kaupungilla liikkui jo uusia sairaalan juoruja. Puheltiin että +rumamuotoinen nainen oli joutunut riitaan tarkastajan kanssa ja että +tämä olisi maannut polvillaan hänen edessään ja pyytänyt anteeksi. + +Kotiin tultuaan Andrei Jefimitshin heti seuraavana päivänä täytyi hakea +itselleen asuntoa. + +-- Ystäväni, sanoi hänelle postimestari arastellen, -- suokaa anteeksi +epähieno kysymykseni ja sanokaa, mimmoiset varat teillä on? + +Andrei Jefimitsh luki ääneti rahansa ja sanoi: + +-- Kahdeksankymmentäkuusi ruplaa. + +-- Minä en kysy sitä, sanoi Mihail Averjanitsh hämillään, +väärinymmärtäen tohtorin vastauksen. -- Minä kysyn, mimmoiset varat +teillä yleensä on. + +-- Minähän jo sanoin: kahdeksankymmentäkuusi ruplaa... Enempää minulla +ei ole. + +Mihail Averjanitsh piti tohtoria rehellisenä ja jalomielisenä miehenä, +mutta arveli kuitenkin, että hänellä ainakin olisi kahteenkymmeneen +tuhanteen nouseva omaisuus säästössä. Nyt sitävastoin saatuaan tietää +että Andrei Jefimitsh on kerjäläinen, ettei hänellä ole mitä elannokseen +välttämättömästi tarvitsee hän ties miksikä ratkesi itkuun ja syleili +ystäväänsä. + + + + +XV. + + +Andrei Jefimitsh asui muutaman Bjelova nimisen porvarisnaisen talossa, +jossa kaikkiaan oli kolme kammaria ja kyökki. Kaksi niistä, joissa +ikkunat olivat kadulle päin oli tohtorin asuttavana, kolmannessa +huoneessa ja kyökissä asuivat Daria ja emäntä kolmen lapsen kerällä. +Väliin emännän yövieraaksi päätyi hänen rakastajansa, juopunut +työmiesrenttu, joka elämöi yöt läpeensä ja saattoi lapset ja Darian +kauhuihinsa. Kun hän ilmautui ja istuttuaan kyökkiin, rupesi vaatimaan +viinaa, niin kaikkien kävi olo hyvin ahtaaksi ja tohtori otti säälistä +itkevät lapset luokseen, pani heidät huoneensa lattialle maata ja se +tuntui hänestä aika huvittavalta. + +Aamulla hän kuten ennenkin nousi kello kahdeksan aikaan ja teen juotuaan +istui lukemaan vanhoja kirjojaan ja lehtiään. Uusien hankkimiseen +hänellä ei ollut enää rahoja. Senköhäntähden, että kirjat olivat +vanhoja, vai siksiköhän, että ympäristön olot olivat muuttuneet, niin ei +lukeminen häntä enää niin suuresti viehättänyt, vaan tuntui +väsyttävältä. Ettei aika kuluisi joutilaisuuteen, niin hän laati tarkan +luettelon kirjoistaan ja liimaili niiden selkiin liput, ja tämä +koneellinen näperröstyö tuntui hänestä huvittavammalta kuin lukeminen. +Tuo yksitoikkoinen askaroiminen jollakin käsittämättömällä tavalla +viihdytti hänen aatoksensa lepoon, hän ei ajatellut mitään ja aika kului +nopeasti. Jopa sekin, kun hän kyökissä yhdessä Darian kanssa istui ja +kuori potaattia tahi erotti rikkoja tattarisuurimoista, oli hänestä +hauskaa. Lauantaisin ja sunnuntaisin hän kävi kirkossa. +Seinänvierustalla seisten ja sulkien silmänsä, hän kuunteli laulua ja +ajatteli isää, äitiä, yliopistoa, uskontoja; hänen sydämeensä laskeutui +rauha ja surumielisyys ja lähtiessään kirkosta hänen oli sääli, että +virka niin pian päättyi. + +Hän kävi kaksi kertaa sairaalassa puhutellakseen Ivan Dmitritshiä. Mutta +molemmilla kerroilla Ivan Dmitritsh oli tavattomasti kiihdyksissään ja +kiukkuisella päällä; hän pyysi että hänet jätettäisiin rauhaan, sillä +hän oli jo aikaa sitten kyllästynyt turhaan lörpötykseen, ja sanoi, +ettei hän muuta palkintoa kirotuilta, halpamielisiltä ihmisiltä kaikista +kärsimyksistään pyydä, kuin että sulkisivat hänet yksinäisyyteen. Eikö +sitäkään edes hänelle suoda? Kun Andrei Jefimitsh sanoi hänelle hyvästit +ja toivotti hyvää yötä, niin hän molemmilla kerroilla puri hammasta ja +toimitti tohtorin menemään hiiteen. + +Ja nyt ei Andrei Jefimitsh oikein tiennyt, pitikö hänen mennä vielä +kolmas kerta vai oliko parempi olla menemättä. Halu kuitenkin oli mennä. + +Ennen aikaan Andrei Jefimitsh jälkeen puolisten asteli huoneissaan ja +ajatteli, nyt hän sitä vastoin puolisesta iltateehen asti makasi +sohvalla, kasvot selkämystään päin ja hautoi mitättömiä mietteitään, +joista ei mitenkään voinut riistää itseään irti. Hän oli pahoillaan +siitä, ettei hänelle enempi kuin kaksikymmentä vuotisesta palveluksesta +annettu minkäänmoista eläkettä, ei kerrallista apua myöskään. Totta on +ettei hän palvellut rehellisesti, mutta eläkkeenhän saavat kaikki, jotka +palveluksessa ovat, katsomatta siihen, ovatko rehellisiä vai +vilpillisiä. Sehän nykyajan oikeudellisuutta juuri onkin, ettei +virka-arvoilla, ritarimerkeillä ja eläkkeillä palkita siveellistä kuntoa +ja ansioita, vaan kaikenmoisia virkoja yleensä, kuinka mitättömiä +olisivatkin. Miksi hänen yksinään tulee olla poikkeuksena? Rahoja ei +hänellä ollut yhtään. Häntä hävetti kulkea puotien ohi ja katsoa +kartanonemäntää silmiin. Oluesta oltiin jo velkaa 32 ruplaa. Porvaritar +Bjelovalle oltiin niinikään velassa. Daria möi salaa vanhoja vaatteita +ja kirjoja ja valehteli emännälle, että kohta tohtori saa hyvin paljo +rahaa. + +Hän oli suuttunut itseensä, miksi hän matkalla tuli hukanneeksi ne +tuhannen ruplaa, jotka hänellä olivat säästössä. Kylläpä ne nyt olisivat +kelvanneet hänelle itselleenkin, nuo tuhatta ruplaa! Häntä harmitti se, +etteivät ihmiset jättäneet häntä rauhaan. Hobotow katsoi +velvollisuudekseen tuontuostakin käydä sairasta virkaveljeään +katsomassa. Andrei Jefimitshistä oli kaikki hänessä niin peräti +vastenmielistä: sekä hänen täyteläiset kasvonsa, tyhmän alava +käytöksensä että pitkävartiset saappaansa; jopa "virkaveli"-sanakin +hänen suussaan kuului inhottavalta; mutta kaikista vastenmielisintä oli +se, että hän katsoi velvollisuudekseen parantaa Andrei Jefimitshiä ja +uskoi itsekin, että hän todella parantaa. Sairaan luona käydessään hän +joka kerran toi pullollisen bromikaaliumia ja rabarberipillerejä. + +Mutta samaten kuin Hobotow katsoi Mihail Averjanitshkin +velvollisuudekseen käydä ystävän luona ja hauskuttaa häntä. Joka kerran +tuli hän ujostelemattoman vapaasti, nauraa hohotteli väkinäisesti ja +alkoi Andrei Jefimitshiä vakuuttaa, että hän on tänään paljo terveemmän +näköinen ja että hän Jumalan kiitos on paranemaan päin, ja tästä sopi +päättää, että hän ystävänsä tilan piti toivottomana. Varsovan velkaa hän +ei ollut vielä maksanut, se painoi häntä rasittavana häpeätaakkana ja +piti hänen mieltään jännityksissä ja sentähden koki hän yhä kovemmin +hohotella ja naurettavammin jutella. Hänen pakinansa ja kaskunsa +tuntuivat nyt päättömiltä ja olivat vaivaksi Andrei Jefimitshille sekä +hänelle itselleen. + +Hänen tullessaan Andrei Jefimitsh tavallisesti kävi sohvalle pitkäkseen, +kasvot selkämystään päin, ja kuunteli hampaitaan kiristäen; hänen +sydämelleen laskeutui kerroksittain kuohaa ja joka kerran, kun ystävänsä +lähti pois, hän tunsi tämän kuohan nousemistaan nousevan ja ikäänkuin +tapailevan kurkkua. + +Tukahduttaakseen nämä vähäpätöiset tunteet, hän kiireimmiten rupesi +miettimään sitä, että hänen itsensä sekä Hobotowin että Mihail +Averjanitshin täytyy varhemmin tahi myöhemmin hävitä, jättämättä +luontoon, maailmaan minkäänmoista leimaa itsestään. Jos otaksuu, että +miljoonan vuoden kuluttua maapallon sivu avaruudessa sattuu liihentämään +joku henki niin näkee hän vain tomua ja alastomia kallioita. Kulttuuri, +siveyslaki, kaikki katoaa silmän näkemättömiin. Mitä merkitsevät silloin +häpeä puotimiehen edessä, mitätön Hobotow, Mihail Averjanitshin +vastuksellinen ystävyys? Kaikki tuo on tyhjää, joutavaa. + +Mutta tämmöisistä mietteistä ei ollut enää apua. Tuskin oli hän +kuvaillut mielessään maapalloa miljoonan vuoden kuluttua, kuin alastoman +kallion takaa jo näyttäytyi Hobotow pitkävartisissa saappaissa tahi +väkinäisesti hohottava Mihail Averjanitsh, vieläpä kuului häveliäs +kuiskauskin: "Varsovan velan, ystäväni, maksan aivan näinä päivinä... +Ihan varmasti maksan..." + + + + +XVI. + + +Kerran Mihail Averjanitsh tuli jälkeen puolisten, jolloin Andrei +Jefimitsh makasi sohvalla. Samaan aikaan sattui Hobotowkin tulemaan +bromikaaliumipulloineen. Andrei Jefimitsh nousi vaivalla ylös, asettui +istualleen ja nojasihe molemmin käsin sohvaan. + +-- Tänään, ystäväni, on kasvoillanne paljoa terveempi väri kuin eilen, +alotti Mihail Averjanitsh. -- Näytätte oikein reippaalta, oikein +reippaalta! + +-- Jo nyt joutaisitte tulla terveeksi, virkaveli, sanoi Hobotow +haukotellen. -- Olette kai jo itsekin kyllästynyt tähän kaniteliin. + +-- Ja terveeksi tullaankin! sanoi Mihail Averjanitsh iloisesti. -- +Eletään vielä sata vuotta, paukautetaan! + +-- Ellei sata, niin kaksikymmentä vuotta ainakin, lohdutti Hobotow. -- +Ei mitään, ei mitään, älkää olko huolissanne, virkaveli... Heretkää jo +varjoa heittämästä? + +-- Vielä me itseämme näytämme! hohotti Mihail Averjanitsh ja taputti +ystävää polvelle. -- Vielä me näytämme! Ensi kesänä, jos Jumala suo, +pyyhkäsemme Kaukasiaan ja ratsastelemme sen ristiin rastiin, ettei muuta +kuin -- kop, kop, kop! Ja Kaukasiasta tultuamme naida rämäytämme. -- +Mihail Averjanitsh iski viekkaasti silmää. -- Hankitaan teille kassapää +kainaloiseksi kanaksi, ystäväni... + +Andrei Jefimitsh äkkiä tunsi, että vaahto tapaili kurkkua; hänen +sydämensä tykytti valtavasti: + +-- Se on typerää! sanoi hän, kavahti kiivaasti ylös ja meni ikkunaan. -- +Ettekö te tosiaankin huomaa, että puhutte typeryyksiä? + +Hän aikoi jatkaa pehmeästi ja kohteliaasti, vaan vasten tahtoansa +puristi yhtäkkiä kädet nyrkkiin ja kohotti ne yli päänsä. + +-- Jättäkää minut! karjasi hän luonnottomalla äänellä, punastuen ja +vavisten koko ruumiissaan. -- Ulos! Ulos molemmat! + +Mihail Averjanitsh ja Hobotow nousivat ja silmäilivät häntä alussa +hämmästyneinä, sitten kauhuissaan. + +-- Ulos molemmat! kiljui Andrei Jefimitsh edelleen. -- Typerät ihmiset. +Lyhytjärkiset ihmiset! Minä en tarvitse ystävyyttänne, en sinun +lääkkeitäsi, kollo! Hävytöntä! Ilettävää! + +Hobotow ja Mihail Averjanitsh katsoivat ällistyneinä toinen toiseensa, +peräytyivät ovelle ja pujahtivat etehiseen. Andrei Jefimitsh sieppasi +bromikaaliumipullon ja lähätti sen heidän jälkeensä; pullo murskautui +kilahtaen kynnykseen. + +-- Korjatkaa luunne hiiteen! huusi hän itkunsekaisella äänellä, törmäten +eteiseen. -- Hiiteen! + +Vieraitten lähdettyä Andrei Jefimitsh, vavisten kuin vilutaudissa, kävi +sohvaan loikomaan ja toisti vielä kauan: + +-- Typerät ihmiset! Lyhytjärkiset ihmiset! Kun hän sitten rauhottui, +niin juolahti hänen päähänsä ihan ensiksi ajatus, että Mihail +Averjanitsh raukka mahtoi nyt olla tavattomasti häpeissään ja surun +lannistamana, ja että kaikki tämä on hyvin kauheaa. Ei milloinkaan ennen +tämmöistä ollut tapahtunut. Missä oli silloin järki ja hienotuntoisuus? +Missä käsityskyky ja filosoofinen tyynimielisyys? + +Koko yössä tohtori ei voinut nukkua häpeästä ja suuttumuksesta omaan +itseensä, ja aamulla noin kello yhdeksän aikaan hän lähti +postikonttooriin ja pyysi postimestarilta anteeksi. + +-- Älkäämme muistelko sitä mikä on tapahtunut, sanoi Mihail Averjanitsh +liikutettuna ja huoaten ja puristi kovasti hänen kättään. -- Joka +mennyttä muistelee, siltä silmä puhkaistaan. Ljubavkin! huusi hän +yhtäkkiä niin kovaan, että kaikki postiljoonit ja postissakävijät +vavahtivat. -- Tuo tänne tuoli! Ja sinä saat vuottaa! kiljasi hän +eukolle, joka ristikon läpi työnsi hänelle sisäänkirjoitettua kirjettä? +-- Etkö näe että minä olen estetty? Älkäämme muistelko menneitä +tapahtumia, pitkitti hän hempeästi, kääntyen Andrei Jefimitshiin. -- +Istukaa, ystäväni, pyydän nöyrimmästi. + +Hän hivutteli hetkisen ääneti polviaan ja jatkoi sitten: + +-- Minulla ei ollut mielessänikään loukkautua teihin. Sairaus ei ole +leikin asia, minä sen käsitän. Taudinkohtauksenne eilen säikähdytti +meitä aika lailla, ja me puhelimme siitä, minä ja tohtori, jälestäpäin +kauan aikaa. Miksi ette, hyvä ystävä, ryhdy oikein todenteolla hakemaan +apua sairauteenne? Onko tämä enää laitaa? Suokaa anteeksi ystävän +avomielisyys, kuiskasi Mihail Averjanitsh, -- te asutte mitä +epäsuotuisimmissa ympäristön oloissa: ensi sijassa on teillä ahtaus ja +epäpuhtaus, ja sitäpaitsi puuttuu teiltä hoitoa ja varoja, millä +terveyttänne parantaa... Kallis ystäväni, me pyydämme teitä, tohtori ja +minä, kaikesta sydämestämme, seuratkaa meidän neuvoamme: menkää +sairashuoneeseen! Siellä on teillä ainakin terveellinen ruoka ja hoitoa +ja olette lääkärin katsannon alaisena. Jevgenij Fedoritsh, vaikka onkin +meidän kesken puhuen siveellisessä suhteessa haaksirikkoon joutunut +mies, niin on hän kuitenkin taitava lääkäri, johon voi täydellisesti +luottaa. Hän lupasi minulle, että hoitaisi teitä parhaan kykynsä mukaan. + +Tämä todellinen myötätuntoisuus ja postimestarin poskipäille yhtäkkiä +vierähtäneet kyynelet liikuttivat syvästi Andrei Jefimitshiä. Kunnon +ystävä, älkää uskoko! kuiskasi hän, pannen käden sydämelleen. -- Älkää +uskoko heitä! Se on petosta. Sairauteni on ainoastaan siinä, että minä +kahdenkymmenen vuoden ajalla olen tavannut kaupungissa vain yhden ainoan +viisaan ihmisen, ja sekin on hullu. Tautia ei ole minkäänlaista, minä +olen vain joutunut lumottuun piiriin, josta en voi päästä pois. Minusta +kaikki on yhdentekevää, olen valmis kaikkeen. + +-- Menkää sairashuoneeseen, ystäväni. + +-- Minusta samantekevä vaikka kuoppaan. + +-- Luvatkaa, ystäväni, että kaikessa tottelette Jevgenij Fedoritshia. + +-- Tottelen, sen lupaan. Mutta sanon vieläkin, arvoisa ystäväni, minä +olen joutunut lumottuun piiriin. Kaikki, yksin ystävieni lämpimin +osanottokin, on yhtynyt minua vastaan viedäkseen minut turmioon. Minä +sorrun, mutta minulla on kyllin rohkeutta tunnustaakin, että sorrun. + +-- Ystäväni, te tulette terveeksi. + +-- Mitä se toimittaa puhua siitä? sanoi Andrei Jefimitsh kiihtyen. -- +Harvat ne ihmiset, jotka elämänsä lopulla eivät tuntisi sitä, mitä minä +nyt tunnen. Kun teille sanotaan, että teillä on jokin munuaisvaiva tahi +että te kärsitte sydämen väljenemisestä ja te rupeatte hakemaan +parannusta siihen tautiin, tahi sanotaan, että olette mielenvikainen tai +pahantekijä, lyhyesti -- kun ihmiset yhtäkkiä kääntävät huomionsa +teihin, niin tietäkää, että silloin olette joutunut lumottuun piiriin, +josta teidän on mahdoton päästä pois. Rupeatte pyrkimään siitä ulos ja +eksytte yhä pahemmin. Parasta on silloin antautua, sillä mitkään +ihmisvoimat eivät voi teitä pelastaa. Niin minusta on näyttänyt. + +Sillä välin oli yleisöä suuri joukko keräytynyt ristikkojen ääreen. +Andrei Jefimitsh ei tahtonut häiritä postimestaria hänen toimessaan, +vaan nousi ja sanoi hyvästit. Mihail Averjanitsh vaati vielä kerran +häntä kunniasanallaan lupaamaan ja saattoi häntä ulko-ovelle asti. + +Samana päivänä, ennen iltaa, ilmausi, aivan äkkiä Andrei Jefimitshin luo +tohtori Hobotow, lyhyt turkki yllään, jalassa pitkävartiset saappaat, ja +lausui semmoisella äänellä, ikäänkuin eilen iltapuolella ei olisi mitään +tapahtunut: + +-- Minä tulin teidän tykönne, virkaveli, oikeastaan asialle. Tulin +pyytämään, ettekö haluaisi tulla minun kerälläni lääkärinneuvottelua +pitämään? + +Luullen, että Hobotow tahtoo huvittaa häntä kävelyllä tahi todenperästä +antaa hänelle jotakin tointa, Andrei Jefimitsh pukeutui ja lähti hänen +kanssaan ulos. Hän iloitsi voidessaan jollakin tavalla sovittaa eilisen +äkkipikaisuutensa ja saattaa asian jälleen hyväksi ja kiitti sydämessään +Hobotowia, joka ei edes hisahtanutkaan eilisestä metakasta, vaan +nähtävästi sääli häntä. Moista hienotuntoisuutta ei olisi mitenkään +odottanut sellaiselta raakalaiselta. + +-- Missä potilaanne on? kysyi Andrei Jefimitsh. + +-- Hän on sairaalassa. Minä jo aikaa sitten halusin näyttää hänet +teille... Varsin intressantti tapaus. + +Tultua sairaalan pihaan ja kierrettyä päärakennuksen ympäri kääntyivät +he sivurakennukselle päin, jossa mielenvikaiset olivat. Ja koko ajan +kulkivat he kumman ääneti. Heidän astuessaan sivurakennukseen Nikiitta +tapansa mukaan hypähti ylös ja ojensi itsensä suoraksi. + +-- Täällä sattui eräälle verentungos keuhkoihin, sanoi Hobotow +puoliääneen, astuessaan Andrei Jefimitshin kanssa sairaalan huoneeseen. +-- Odottakaa te täällä, minä tulen hetikohta. Käyn vaan hakemassa +kuulotorven. + +Ja hän lähti. + + + + +XVII. + + +Alkoi jo hämärtää. Ivan Dmitritsh makasi vuoteellaan, kasvot kätkettynä +tyynyyn; halvattu istui liikkumatonna, itki hiljaa ja liikutti huuliaan. +Paksu äijä ja entinen lajittelija makasivat. Hiljaisuus vallitsi. + +Andrei Jefimitsh istui Ivan Dmitritshin vuoteella ja odotti. Mutta kun +oli puoli tuntia kulunut, niin tuli Hobotowin sijasta huoneeseen +Nikiitta, tuoden sylissään viitan, jonkun liinavaatteet ja tohvelit. + +-- Olkaa hyvä ja pukeutukaa näihin, herra tohtori, sanoi hän hiljaisella +äänellä. -- Täällä on vuoteenne, olkaa hyvä tulkaa tänne, lisäsi hän, +osottaen tyhjää, nähtävästi äskettäin tuotua sänkyä. -- Ei mitään, +Jumala auttaa teitä, niin vielä paranette. + +Andrei Jefimitsh käsitti kaikki. Sanaa virkkamatta siirtyi hän Nikiitan +osottaman vuoteen luo ja istahti, nähtyään, että Nikiitta seisoi ja +odotti; hän riisui itsensä alasti, ja häntä hävetti. Sitten puki hän +sairaalan vaatteet päälleen; alushousut olivat lyhkäset, paita siihen +sijaan pitkä, ja viitta haisi savustetulle kalalle. + +-- Jumala auttaa, niin vielä paranette, toisti uudelleen Nikiitta. + +Hän kokosi syliinsä Andrei Jefimitshin vaatteet meni pois ja sulki oven +jälkeensä. + +"Sama se ... ajatteli Andrei Jefimitsh, häpeissään käärien viittaa +ympärilleen ja tuntien, että hän uudessa puvussaan on arestantin +näköinen. -- Sama se... Sama se, josko hännystakki, univormu tai tämä +sairashuoneviitta"... + +Entä kelloni, mihin se sai? Entä muistikirja, joka oli povitaskussa? +Entä paperossit? Mihin Nikiitta vei vaatteeni? Ei taida tarvita enää +koko elämän iässä pukea päälleen housuja, liivejä, saappaita. Kaikki oli +niin outoa ja käsittämätöntäkin alussa. Andrei Jefimitsh oli vieläkin +vakuutettu siitä, että porvaritar Bjelovan talon ja sairaalan N:o 6:nnen +välillä ei ole minkäänlaista eroa, että tässä maailmassa kaikki on vain +joutavaa ja turhan turhaa, mutta yhtäkaikki hänen kätensä värisivät, +jalat kylmenivät ja hänestä tuntui kauhealta ajatella, että kohta Ivan +Dmitritsh nousee ylös ja näkee hänet viitta päällä. Hän nousi, asteli +edestakasin ja istui uudelleen. + +Hän istui puolisen tuntia, istui tunnin, ja hän oli jo ikäväkseen asti +ollut täällä; saattoiko täällä tosiaankin tulla toimeen koko päivän, +viikon, vieläpä vuosikausiakin niinkuin nuo ihmiset? Eipä muuta, hän +istui, nousi kävelemään ja painautui taasen istualle; voihan mennä +ikkunaan katsomaan ja taas astella nurkasta nurkkaan. Entä sitten? +Niinkö täytyykin koko ajan istua kuin kuollut kanto, ja mietiskellä? Ei, +se on tuskin mahdollista. + +Andrei Jefimitsh kävi pitkälleen, mutta nousi hetikohta jälleen, +pyyhkäsi hihallaan kylmän hien otsaltaan ja tunsi, että hänen +kasvonsakin alkoivat haista savustetulle kalalle. Hän nousi taas +kävelemään. + +-- Tämä on kaiketi väärinkäsitystä ... jupisi hän, levitellen +epätietoisena käsiään. -- Täytyy saada selkoa, tässä on +väärinkäsitystä... + +Samassa heräsi Ivan Dmitritsh. Hän asettui istualleen ja nojasi +nyrkeillään poskiinsa. -- Sylkäys. -- Sitten silmähti hän veltosti +tohtoriin, mutta ensi hetkessä ei nähtävästi käsittänyt mitään; mutta +ennen pitkää hänen kasvonsa muuttuivat tuimiksi ja ivallisiksi. + +-- Haa, jopahan tekin jouduitte tänne, hyvä herra, virkkoi hän makuusta +käheäksi käyneellä äänellä ja siristi toista silmäänsä. -- Olen hyvin +iloinen. Ennen imitte te ihmisten veren, nyt imetään teidän. Mainiota! + +-- Tämä on varmaan väärinkäsitystä ... sopersi Andrei Jefimitsh +säikähtyen Ivan Dmitritshin sanoja; hän kohautti olkapäitään ja toisti: +-- varmaankin väärinkäsitystä?... + +Ivan Dmitritsh sylkäsi toistamiseen ja kävi pitkälleen. + +-- Kirottua elämää! mutisi hän. -- Mutta raskainta ja katkerinta +kaikista on se, että tämä elämä ei lopu palkkiolla kaikista +kärsimyksistä, ei jumalaksi tekemisellä kuten oopperassa, vaan +kuolemalla, rengit tulevat, ottavat kuollutta käsistä ja jaloista ja +kantavat kellarikerrokseen. Brrr! No, ei mitään... Tulevassa elämässä +saamme sen sijaan osaltamme nauttia hyvää. Minä tulen toisesta +maailmasta haamuna tänne ja pelottelen noita hylkyjä. Kyllä minä saatan +heiltä pään harmaaseen. + +Höpelö Mooses palasi retkeltään ja nähtyään tohtorin, hän ojensi +kätensä. + +-- Anna yksi kopekka! pyysi hän. + + + + +XVIII. + + +Andrei Jefimitsh astui ikkunan ääreen ja katseli pellolle. Oli jo pimeä +ja taivaan rannalle oikealla kohosi kylmänä, punertavana kuu. Vähän +matkan päässä sairaalan laipioista, ei sataa syltä kauempana, oli korkea +valkoinen kartano, jota ympäröi kivimuuri. Se oli vankila. + +-- Siinä se on todellisuus! ajatteli Andrei Jefimitsh, ja häntä rupesi +pelottamaan. + +Hänestä olivat hirvittäviä kuu, ja vankila, ja aidan naulat, ja etäinen +tulenliekki sokuritehtaassa. Takana kuului huokaus. Andrei Jefimitsh +käännähtihe katsomaan ja näki miehen, loistavat tähdet ja ritarimerkit +rinnallaan, joka hymyili ja iski viekkaasti silmää. Sekin tuntui +hirvittävältä. + +Andrei Jefimitsh uskotteli itseään, että kuussa ja vankilassa ei ole +mitään erinomaista, että ruumiillisesti terveetkin kantavat +ritarimerkkejä ja että kaikki aikaa myöten mätänee ja muuttuu tomuksi; +mutta siitä huolimatta epätoivo yhtäkkiä valtasi hänen mielensä, hän +tarttui molemmin käsin ikkunaristikkoon ja ravisteli sitä kaikin +voiminsa. Vahva ristikko ei antanut vähintäkään perään. + +Sitten, ettei häntä niin kovin pelottaisi, meni hän Ivan Dmitritshin +vuoteen luo ja istui. + +-- Mieleni lannistui, ystäväni, sopersi hän, väristen ja pyyhkien kylmää +hikeä. -- Mieleni lannistui. + +-- Koettaisitte nyt filosofeerata, sanoi Ivan Dmitritsh pilkallisesti! + +-- Oi Jumalani, oi Jumalani... Niin niin... Te lausuitte jotenkin, että +Venäjällä ei ole filosofiaa, vaan kaikki kuitenkin filosofeeraavat, +yksin pahaiset piimäsuutkin. Mutta piimäsuiden filosofeeramisestahan ei +ole kenellekään haittaa, sanoi Andrei Jefimitsh liikutuksen +väräyttämällä äänellä ikäänkuin valmiina herahtamaan itkuun. -- Miksi +siis tuo ilkullinen nauru, hyvä ystäväni? Ja miksipä nämä pahaiset eivät +filosofeeraisi, jos eivät tunne tyydytystä? Viisas, sivistynyt, ylpeä, +vapaudenhaluinen mies, Jumalan kuva, pakotetaan menemään lääkäriksi +likaiseen, onnettomaan, kurjaan kaupunkiin ja kaiken ikänsä +käsittelemään kuppauslaseja, verimatoja, sinappilaastaria! Se on +puoskaroimista, halpamaista, nurjaa! Oi, Jumalani! + +-- Te lörpöttelette tyhmyyksiä. Ellei lääkärintoimi miellytä teitä, niin +menisittehän ministeriksi. + +-- Ei miksikään, ei miksikään. Heikkoja olemme kovin, ystäväiseni... +Minä olin välinpitämätön, ajattelin rohkeasti ja järkevästi, mutta eipä +tarvittu muuta, kuin että elämä nurjalla puolellaan kajosi minuun, niin +jo lamautui mieleni... Heikkoja olemme, heikkoja ja viheliäisiä... +Semmoinen olette tekin, ystävä hyvä. Olitte viisas, vapaasukuinen, +innostuksenne hyvään imitte jo äidinmaidossa, mutta niinpian kun olitte +astunut elämään, rupesitte kohta uupumaan ja sairastuitte... Heikko, +heikko olette! + +Paitsi pelkoa ja häväistyksen tunnetta oli vielä joku kolmas vaiva, joka +siitä asti kuin päivä rupesi iltaantumaan lakkaamatta kalvoi Andrei +Jefimitshiä. Vihdoinkin tuli hän perille siitä, että se oli oluen jano +ja tupakan tuska. + +-- Minä lähden ulos, ystäväni, virkkoi hän. -- Sanon, että toisivat tänne +tulta... Minä en voi näin, minun on mahdotonta... + +Andrei Jefimitsh astui oven luo ja aukaisi sen, mutta samassa Nikiitta +hyppäsi tilaltaan ja sulki häneltä tien. + +-- Mihinkäs te? Ei saa, ei saa! sanoi hän. -- Menkää maata! + +-- Minä lähden vain hetkeksi käyskentelemään pihalle! virkkoi Andrei +Jefimitsh hätääntyneenä. + +-- Ei saa, ei saa, se on kielletty. Itsehän tiedätte. + +Nikiitta paiskasi oven kiinni ja nojasi hartioillaan sitä vastaan. + +-- Ketä se vahingoittaa jos minä täältä lähdenkin? sanoi Andrei +Jefimitsh kohauttaen hartioitaan. -- Minä en käsitä. Nikiitta, minun +täytyy päästä ulos! sanoi hän ja hänen äänensä värähti. -- Minun täytyy! + +-- Ette te saa rikkoa järjestystä, se ei ole hyvä! sanoi Nikiitta +käskevästi. + +-- Mitä pirua tämä on! huusi yhtäkkiä Ivan Dmitritsh ja kavahti ylös. -- +Mikä oikeus hänellä on estää ketään menemästä ulos? Kuinka he uskaltavat +pitää meitä täällä? Laissa minun tietääkseni on selvään sanottu, ettei +vapautta saa keltään riistää ilman oikeuden tuomiota! Tämä on +väkivaltaa! Tämä on mielivaltaa! + +-- Mitäs muuta kuin mielivaltaa! sanoi Andrei Jefimitsh rohkaistuneena +Ivan Dmitritshin huudosta. -- Minulla on asiaa ja minun täytyy päästä +ulos! Hänellä ei ole oikeutta estää! Lasketko vai etkö? + +-- Kuuletko, järjetön elukka? huusi Ivan Dmitritsh ja jyrisytti +nyrkillään oveen. -- Avaa heti, tahi lyön oven palasiksi! Nylkyri! + +-- Avaa! kiljui Andrei Jefimitsh, vavisten koko ruumiissaan. -- Minä +vaadin! + +-- Huuda vähemmin! vastasi oven takaa Nikiitta. -- Huuda vähemmin! + +-- Käy ainakin kutsumassa Jevgenij Fedoritsh tänne! Sano että minä +pyysin... Hetkeksi vain! + +-- Tulee hän huomenna kutsumattakin. + +-- Ei meitä milloinkaan lasketa täältä pois! jatkoi sillä välin Ivan +Dmitritsh. -- Tänne saavat luumme mädätä! Herra, hyvä Isä, eikö +tulevassa elämässä todellakaan ole helvettiä ja nämäkö heittiöt jäisivät +rangaistuksetta? Missä on oikeus? Avaa, roisto, minä tukehdun! huusi hän +käheällä äänellä ja töykkäsi ovea. Minä muserran pääni! Murhaajat! + +Nikiitta tempasi oven auki, survasi raa'asti, molemmilla käsillään ja +polvellaan, Andrei Jefimitshiä ja iski täydellä hartian väellä häntä +sitten nyrkillään kasvoihin. Andrei Jefimitshistä tuntui, kuin jos +mahdoton suolainen laine olisi hulvahtanut hänen päänsä ylitse ja +temmannut hänet mukaansa vuoteelta; ja suussa tuntui todellakin +suolaiselta: kaiketi hampaista lähti veri. Ikäänkuin pelastuaksensa hän +sitten hulmi käsillään ympärinsä ja tarttui jonkun vuoteeseen ja siinä +hän vielä tunsi, että Nikiitta iski häntä kahdesti selkään. + +Kovasti parahti Ivan Dmitritshkin. Kaiketi häntäkin lyötiin. + +Sitten hiljeni kaikki. Vaisu kuunvalo paistoi ikkunaristikkojen läpi ja +lattialle muodostui verkon tapainen varjo. Tuntui niin hirvittävältä. +Andrei Jefimitsh makasi henkeään pidättäen; hän odotti kauhuissaan, että +häntä vielä kerran lyötäisiin. + +Oli kuin joku olisi iskenyt sirpin hänen ruumiiseensa ja muutaman kerran +pyöräyttänyt sitä rinnassa ja sisälmyksissä. Tuskissaan puri hän tyynyä +ja kiristi hampaitaan, ja yhtäkkiä välähti, kesken sekasortoa, hänen +päähänsä hirvittävä, masentava ajatus, että aivan samallaista kipua ja +tuskaa oli vuosikausia päivästä päivään täytynyt kärsiä näitten +ihmisten, jotka kuutamon valossa nyt näyttivät mustilta varjoilta. +Kuinka oli voinut tapahtua, ettei hän enempi kuin kahteenkymmeneen +vuoteen tietänyt eikä tahtonut tietää tätä? Hänellä ei ollut käsitystä +kivusta, hän oli sen mukaan siis syytön, mutta omatunto, yhtä ynseä ja +karkea kuin Nikiittakin, huokui hyytävää kylmyyttään hänen olentoonsa +kiireestä kantapäihin asti. Hän kavahti ylös, tahtoi huutaa voimainsa +perään ja juosta kiiruimmiten tappaaksensa Nikiitan, sitten Hobotowin, +tarkastajan sekä välskärin, sen jälkeen itsensä, mutta rinnasta ei +lähtenyt ainoatakaan ääntä eivätkä jalat totelleet käskyä; +läkähtymäisillään repäisi hän rinnoilta auki viitan ja paidan ja kaatui +tunnotonna vuoteelleen. + + + + +XIX. + + +Aamusella toisena päivänä särki hänen päätänsä, korvissa humisi ja koko +ruumis tuntui kipeälle. Häntä ei hävettänyt muistella eilistä +heikkouttaan. Eilen hän oli pehmytluontoinen, pelkäsi kuunvaloakin, +purki sydämellisesti tunteita ja ajatuksia, jommoisia ei ennen +aavistanut itsellään olevankaan. Esimerkiksi mietteet filosofeeraavien +piimäsuiden tyytymättömyydestä. Nyt hänestä siihen sijaan kaikki oli +yhdentekevää. + +Hän ei syönyt eikä juonut, makasi vain liikkumattomana ja ääneti. + +"Minusta on kaikki yhdentekevää, ajatteli hän, kun hänelle tehtiin +kysymyksiä. -- Minä en vastaa... Minusta on yhdentekevää". + +Jälestä puolisen tuli Mihail Averjanitsh ja toi neljännesnaulan teetä ja +Vaulan marmelaadia. Daria tuli samaten ja seisoi koko tunnin vuoteen +vieressä, tylsän surun ilme kasvoilla. Tohtori Hobotow tuli niinikään. +Hän toi pullon bromikaaliumia ja käski Nikiitan polttaa savua huoneessa. + +Illemmalla Andrei Jefimitsh kuoli halvaukseen. Alussa pudistivat häntä +vilunväristykset ja häntä oksetti; jotakin inhottavaa, joka muistutti +mätänevästä hapankaalista ja pilaantuneista munista, tunki joka paikkaan +ruumiiseen, yksin sormiinkin, kohosi vatsasta ylös päähän täyttäen +silmät sekä korvat. Silmissä viherti. Andrei Jefimitsh käsitti, että +hänen loppunsa oli tullut, ja muisti että Ivan Dmitritsh, Mihail +Averjanitsh ja miljoonat muut uskovat kuolemattomuuteen. Mutta onkohan +sitä? Kuolemattomuutta hän ei kuitenkaan halunnut, ja hän ajatteli sitä +vain silmänräpäyksen. Parvi tavattoman kauniita ja viehättäviä +antilooppeja, joista hän oli lukenut eilen, juoksi hänen sivuitsensa; +senjälkeen eukko ojensi häntä kohden sisäänkirjoitettua kirjettä... +Mihail Averjanitsh lausui jotakin. Sitten kaikki katosi ja Andrei +Jefimitsh nukkui iäiseen uneen. Rengit tulivat, tarttuivat kiinni käsiin +ja jalkoihin ja kantoivat hänen rukoushuoneeseen. Siellä makasi hän +pöydällä avoimin silmin, ja kuu loi valoaan häneen. Aamulla tuli Sergei +Sergeitsh, polvistui hurskaihin rukouksiin ristiinnaulitun kuvan edessä +ja painoi kiinni entisen päämiehensä silmät. + +Toisena päivänä Andrei Jefimitsh haudattiin. Hautajaisissa olivat vain +Mihail Averjanitsh ja Daria. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Lääkärin kohtalo, by Anton Tsehov + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41543 *** diff --git a/41543-8.txt b/41543-8.txt deleted file mode 100644 index cbdfaf0..0000000 --- a/41543-8.txt +++ /dev/null @@ -1,2897 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Lääkärin kohtalo, by Anton Tsehov - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Lääkärin kohtalo - eli Sairaalan n:o 6 - -Author: Anton Tsehov - -Translator: Emil Mannstén - -Release Date: December 3, 2012 [EBook #41543] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LÄÄKÄRIN KOHTALO *** - - - - -Produced by Jukka Aakula - - - - - - -LÄÄKÄRIN KOHTALO - -eli Sairaalan N:o 6 - - -Kirj. - -ANTON TSEHOV - - -Suomentanut Emil Mannstén - - - -Otava, Helsinki, 1900. - - - - -I. - - -Sairaalan pihalla kohoaa vähäinen sivurakennus jota ympäröi tiheä -takiais-, nokkos- ja villihamppumetsikkö. Katto on ruostunut, savupiippu -puoleksi rauennut, portaiden astinlaudat mädänneet ja peittyneet -ruoholla, ja kalkki-iskoksesta ovat vain merkit jälellä. Etumainen pääty -on sairashuoneeseen päin, takimainen pääty tähtää pellolle, josta sen -erottaa harmaa naulaharjalla varustettu sairaalan laipio. Kaikki, sekä -nämä naulat, jotka ovat käännetyt terävä puoli ylöspäin, että laipio -kuin itse sivurakennuskin, on niin ikävän ja jylhän näköistä kuin -Venäjällä ovat vain sairaalain ja vankilain rakennukset. - -Ellette pelkää nokkosia niin käykäämme kaitaista polkua myöten, joka -johtaa sivurakennukselle ja katsokaamme mitä siellä sisällä tapahtuu. -Ensimäisen oven avattuamme tulemme etehiseen. Täällä on pitkin -seinivieriä ja uunin ympärille kasattu suuret röykyt sairaalan rojua. -Matrassit, vanhat resuiset viitat, housut, siniraitaiset paidat, -kuluneet kelpaamattomat jalkineet, -- kaikki tämä ryysytavara on mätetty -röykkyihin, murjottu, viskelty epäjärjestykseen, ja siinä se mätänee ja -levittää ilettävää, tukehuttavaa haisua. - -Rojujen päällä vetelehtii lakkaamatta, piippu hampaissa vahti Nikiitta, -vanha eronsaanut sotamies, jolla on punaisenruskeaksi käyneet nauhat. -Hänellä on tylyt, kuihtuneet kasvot, tuuheat kulmakarvat, jotka tekevät -hänet arolla asustavan lammaskoiran näköiseksi, sekä punainen nenä; hän -on pieni, laihan jäntevä mies, mutta ryhtinsä on käskevä ja nyrkit -mahtavat. Hän on niitä suoraluontoisia, säntillisiä, toimekkaita ja -tylsiä ihmisiä, jotka ennen kaikkea rakastavat järjestystä ja sen tähden -ovat vakuutetut, että heitä tulee lyödä. Hän lyöpi kasvoihin, rintaan, -selkään, mihin sattuu ja on vakuutettu, että ilman sitä ei täällä olisi -järjestystä vallalla. - -Edelleen tulette suureen, avaraan huoneeseen, joka täyttää koko -sivurakennuksen, ellei ota lukuun etehisiä. Seinät ovat täällä maalatut -sinisen likaisella värillä, katto on savuttunut kuin savupirtissä, -- -selvää on että uunit talvisin laskevat savua ja että vinkaa on -huoneessa. Ikkunoita on sisältäpäin rumentamassa rautaristikot. Lattia -on harmaa ja vetoinen. Haisee hapankaalille, luteille ja ammoniakille ja -tämä haisu vaikuttaa teihin ensimältä niin, kuin jos olisitte astuneet -johonkin eläintarhaan. - -Huoneessa seisoo sänkyjä, jotka ovat kierretyt kiinni lattiaan. Niissä -istuu tahi loikoo ihmisiä sinisissä sairashuoneviitoissa ja vanhaan -tapaan patalakit päässä. Nämä ovat -- mielenvikaiset. - -Heitä on kaikkiaan täällä viisi henkeä. Yksi vain on aatelista -syntyperää, kaikki muut ovat porvareja. Ensimäisenä ovelta on -pitkäkasvuinen laihanpuoleinen porvari, viikset kiiltävän ruskeat, -silmät itkettyneet, hän istuu, nojaten käsillä päätään, ja katselee -yhteen kohtaan. Sairashuoneen kirjaan on hänen tautinsa merkitty -synkkämielisyydeksi, vaikka häntä itse asiassa vaivaa etenevä -halvaustauti. Yöt päivät hän suree huojutellen päätään, huokaillen ja -katkerasti hymyillen; puheluihin hän harvoin ottaa osaa ja kysymyksiin -hän tavallisesti on vastaamatta. Hän syö ja juo koneenomaisesti silloin -kun annetaan. Rasittavasta, kuivan kolahtavasta yskästä sekä huonoudesta -ja poskien punasta päättäen on hänellä keuhkotauti alulla. - -Hänen perästään seuraa pienenläntä, reipas ja hyvin vikkelä ukko, jolla -on piikkiparta sekä mustat ja kiharaiset hiukset, niinkuin neekerillä. -Päivällä astuskelee hän huoneessa ikkunasta ikkunaan tahi istuu -vuoteellaan, jalat allaan niinkuin turkkilaisella, ja viheltelee -lakkaamatta kuin tilhi, hyräilee hiljakseen ja hihittelee. Hänen -lapsellinen iloisuutensa ja vilkas luonteensa ilmenee yölläkin, kun hän -nousee rukoilemaan, eli oikeammin takomaan nyrkeillään rintaansa ja -kaivelemaan sormillaan ovia. Tämä on juutalainen Mooses, höpelö mies, -jolta parikymmentä vuotta sitten sameni järki, kun häneltä paloi -hattutehdas. - -Kaikista sairashuoneen N:o 6:nnessa olevista potilaista on ainoastaan -hänellä lupa poistua sivurakennuksesta, jopa sairashuoneen pihaltakin -kadulle. Tätä etuoikeutta on hän nauttinut jo kauan, luultenkin kuin -sairashuoneen kanta-asukkaana ja hiljaisena, viattomana höpelönä, -kaupungin narrina, jota aikoja sitten on totuttu näkemään kaduilla -poika- ja koiralauma ympärillään. Puettuna viitan pahaiseen, -naurettavaan patalakkiin ja tohveleihin, toisinaan avojaloin ja ilman -housuja, hän tepastelee kaduilla, pysähtyy porttien ja puotien eteen ja -pyytää kopekkaa. Yhdestä paikasta annetaan hänelle kaljaa, toisesta pala -leipää, kolmannesta kopekka, jotenka hän sivurakennukseen palaa rikkaana -ja kylläisenä. Kaikki mitä hän tuo muassaan, sen Nikiitta häneltä -riistää pois omaksi hyväkseen. Hän tekee sen raa'asti ja äkeissään, -kääntäen taskut nurin ja ottaen Jumalan todistajaksi, ettei hän koskaan -enää päästä juutalaista kadulle ja että epäjärjestys on hänestä pahinta -mitä maailmassa olla voi. - -Mooses on harras palvelemaan toisia. Hän tuo tovereille vettä, vetää -peitteen heidän päälleen kun he makaavat, lupaa kullekin tuoda kadulta -kopekan ja ommella uuden hatun; hän se myöskin syöttää lusikalla -naapuriaan vasemmalla puolella, halvattua. Tämä hänen menettelynsä ei -johdu myötätuntoisuudesta eikä se ole humaanisten mielipiteiden -aiheuttama, hän tekee sen matkien ja vastenmielisesti totellen oikealla -puolellaan olevaa toveriaan, Gromowia. - -Ivan Dmitritsh Gromow, kolmenneljättä vuotias vapaasukuinen mies, -entinen oikeudenpalvelija ja kuvernementin sihteeri on joutunut tänne -vainoamisraivonsa takia. Hän joko makaa vuoteella käppyrässä, tahi -astelee nurkasta nurkkaan ikäänkuin jaloitellakseen, mutta istuu hyvin -harvoin. Hän on alati kiihkoissaan, mielenkuohussa ja jokin hämärä, -epämääräinen odotus pitää aina hänen mielensä jännityksissä. Kuuluipa -vähintäkin risahdusta etehisestä tahi huutoa pihalta, heti nostaa hän -päätään ja kuuntelee: häntäkö muka tullaan noutamaan? Häntäkö etsitään? -Ja samassa hänen kasvoillaan kuvastuu mitä suurinta levottomuutta ja -vastenmielisyyttä. - -Minua miellyttävät hänen leveät kasvonsa ulkonevine poskipäineen, hänen -kalpea, alakuloinen muotonsa, jossa taistelun ja pitkällisen pelon -uuvuttama sielu kuvastuu tarkkaan kuin peilissä. Hänen irveensä ovat -omituiset ja kivuliaat, mutta syväin, totisten kärsimysten uurtamat -rypyt kasvoissa ilmaisevat järkevyyttä ja älyä, ja silmissä on lämmin, -terve kiilto. Miellyttävä hän on minusta itsekin, ollen kohtelias, -avulias ja tavattoman hienotuntoinen käytöksessään kaikkia muita paitsi -Nikiittaa kohtaan. Kun joltakin putoaa nappi tahi lusikka, hän nopeasti -kavahtaa vuoteeltaan ja ottaa ylös sen. Joka aamu hän tervehtii -tovereitaan, maata käydessään toivottaa heille hyvää yötä. - -Paitsi tuota alituista jännittynyttä mielentilaa ja kasvojen -irvehtimistä hänen sekapäisyytensä ilmenee vielä seuraavalla tavalla. -Toisinaan iltasilla hän kääriytyy viittaansa ja, väristen koko -ruumiissaan, tärisyttäen hampaitaan, alkaa nopeasti astua nurkasta -nurkkaan ja sänkyjen välissä. Näyttää siltä kuin olisi hänellä ankara -vilutauti. Siitä päättäen, että hän äkisti seisattuu ja katselee -tovereitaan, näyttää kuin tahtoisi hän sanoa jotakin hyvin tärkeää, -mutta nähtävästi otaksuen, ettei häntä kuulla eikä ymmärretä, hän -kärsimättömänä pudistelee päätään ja alkaa astua. Mutta ennen pitkää -puheluhalunsa valtaa kaikki muut ajatukset ja arvelut, hän antauu -halunsa ohjattavaksi ja alkaa puhua lämpimästi ja innokkaasti. Hänen -puheensa on sekavaa, kuumeenomaista kuin hourailu, katkonaista ja väliin -käsittämätöntä, mutta sekä sanoissa että äänessä on jotakin perin -herttaista. Kun hän puhuu, tunnette hänessä mielenvikaisen ja ihmisen. -Vaikeata on kirjallisesti kertoa hänen tolkutonta puhettaan. Hän puhuu -ihmisten konnuudesta, väkivallasta joka sortaa totuutta, ihanasta -elämästä, joka aikaa myöten on tuleva maan päälle, ikkunoiden -rautaristikoista jotka lakkaamatta muistuttavat häntä väkivalturien -typeryydestä, julmuudesta. Kaikesta tuosta syntyy sekava, yhtenäisyyttä -puuttuva sommitelma vanhoja, vielä loppuun laulamattomia lauleloita. - - - - -II. - - -Noin 12-15 vuotta jälellepäin, asusti kaupungin pääkadun varrella omassa -talossaan virkamies Gromow, siihen aikaan vankka ja äveriäs mies. -Hänellä oli kaksi poikaa: Sergei ja Ivan. Päästyään jo yliopiston -neljänteen kurssiin Sergei sairastui kiihkeään keuhkotautiin ja kuoli, -ja tämä kuolema oli ikäänkuin alkuna onnettomuussarjalle, joka yhtäkkiä -kohtasi Gromowin perhettä. Viikko jälkeen Sergein hautajaisten isävanhus -pantiin syytteen alaiseksi väärennyksistä ja kruununvarojen -hukkaamisesta ja kuoli kohta vankilan sairaalassa kuumeeseen. Kartano ja -koko irtain omaisuus myytiin huutokaupalla ja Ivan Dmitritsh äitineen -jäi puille paljaille. - -Siihen aikaan kun isä vielä eli, Ivan Dmitritsh ollessaan Pietarissa, -jossa hän opiskeli yliopistossa, sai 60-70 ruplaa kuukaudessa eikä -tiennyt hätäpäiviä ollenkaan, mutta nyt oli hänen pakko tehdä jyrkkä -muutos elämässään. Hänen täytyi aamusta myöhään yöhön antaa halvasti -palkattuja opetustunteja yksityislukijoille, työskennellä -puhtaaksikirjoittajana ja kuitenkin nähdä nälkää, sillä ansaitsemansa -rahat hän lähetti äidilleen elannoksi. Semmoista elämäntapaa ei Ivan -Dmitritsh voinut kestää; hänen mielensä lannistui, voimat raukesivat ja, -erottuaan yliopistosta, matkusti hän kotiin. Täällä pikkukaupungissa hän -puoltolauseiden nojalla sai opettajanpaikan piirikoulussa, vaan joutui -eripuraisuuteen toverien kanssa, ei jaksanut voittaa oppilastensa -suosiota ja hylkäsi kohta viran. Äiti kuoli. Hän eleli puoli vuotta -ilman paikatta, syöden vain vettä ja leipää, ja pääsi sen jälkeen -oikeuden palvelijaksi. Siinä toimessa oli hän kunnes sai eron sairauden -tähden. - -Hän ei koskaan, ei edes nuoruudessaan, ylioppilaana ollessaankaan, ollut -näyttänyt terveeltä. Hän oli aina kalpea, laiha ja herkkä vilustumaan, -söi vähän ja makasi huonosti. Yhdestä viinaryypystä kihahti jo hänen -päähänsä ja hän sai hermokohtauksia. Hän halusi aina ihmisten seuraa, -mutta ollen ärtyisä ja luulevainen luonteeltaan, ei hän läheiseen -ystävyyteen kenenkään kanssa tullut, eikä hänellä ollut ystäviäkään. -Kaupunkilaisista hän aina puhui halveksien, sanoen heidän raa'an -sivistymättömyytensä ja untelon eläimellisen elämänsä tuntuvan hänestä -ilettäviltä. Hän puhui tenooriäänellä, kovasti ja intoisasti, eikä -muuten kuin kiivastumalla ja joutumalla mielenkuohuun, tahi ihastuksella -ja kummastellen, sekä aina avosydämisesti. Puhui hänen kanssaan mitä -hyvänsä, aina hän hoki vain samoja: että elämä kaupungissa on -tukehuttavaa Ja ikävää, että yleisöllä ei ole mitään korkeampia -harrastuksia, kunhan elää kyhnystää väritöntä, mieletöntä elämätään, -vaihetuksekseen harjoittaen väkivaltaa, törkeätä irstaisuutta ja -teeskentelyä; heittiöt käyvät kylläisinä ja vaatepäällä, rehelliset -saavat tyytyä vain muruihin; on saatava kouluja, paikallinen, -suunnaltaan rehellinen sanomalehti, teaatteri, helppotajuisia luentoja; -kyvykkäämpien voimien on liittyminen yhteen; tarvitaan että yhteiskunta -oppii tuntemaan oman taitamattomuutensa ja kauhistuu sitä. Ihmisiä -arvostellessaan käytti hän paksuja värejä, yksinomaan valkoista ja -mustaa, tunnustamatta minkäänmoisia välivivahduksia; ihmiset hänen -mieltänsä myöten jakaantuivat kunnon ihmisiin ja heittiöihin; keskitietä -ei ollut. Naisista ja rakkaudesta hän aina puhui kiihkeästi, -ihastuksella, vaan itse hän ei ollut rakastunut. - -Mielipiteittensä jyrkkyydestä ja hermostuneisuudestaan huolimatta häntä -kaupungissa suosittiin ja mainittiin selän takana Vanjan nimellä. Hänen -syntyperäinen hienotunteisuutensa, avuliaisuutensa, säännöllisyytensä, -puhdas luonteensa ja hänen kulunut takkinsa, sairaloinen ulkomuotonsa ja -perheelliset vastoinkäymisensä herättivät herttaisen lämpimän ja -surulloisen tunteen; lisäksi oli hän hyvästi koulutettu ja paljon -lukenut, tiesi kaupunkilaisten mielestä ainakin kaikki ja toimitti -kaupungissa jonkunlaisen liikkuvan tietosanakirjan virkaa. - -Hän lueskeli varsin paljo. Hänen tavallinen toimensa oli istua klubissa, -näpelöidä hermostuneesti partaansa ja selailla lehtiä ja -aikakauskirjoja; kasvoista näkyy että hän ei lue, vaan ahmii, ehtimättä -tuskin pureksia. Väkisten tunkee mieleen ajatus, että lukeminen oli -yhtenä hänen sairaloisia tottumuksiaan, koska hän yhtäläisellä -ahneudella luki kaikkea mitä vain käsiin sattui, jopa menneenvuotisia -lehtiä ja almanakkojakin. Kotona hänellä oli tapana lukea pitkällään. - - - - -III. - - -Kerran eräänä syksyaamuna Ivan Dmitritsh, nostettuaan palttookauluksensa -ja käydä polskuttaen likaisia kujia ja takapihoja pyrki erään porvarin -luo panemaan toimeen ryöstötuomiota. Hänen mielialansa oli synkkä kuten -aina aamusilla. Eräällä poikkikadulla kohtasi hän kaksi vankia -jalkaraudoissa, joita neljä vartiasotamiestä pyssyineen saattoi. Oli -Ivan Dmitritsh ennenkin usein kohdannut vankeja ja aina olivat ne -herättäneet hänessä säälin ja epämieluisan tunteen, nyt sitä vastoin -tämä kohtaus teki häneen jonkin erinäisen, kummallisen vaikutuksen. -Hänestä alkoi yht'äkkiä tuntua siltä, että hänetkin voidaan kytkeä -kahleisiin ja samaten saattaa likaista katua myöten vankityrmään. -Käytyään porvarin luona ja palatessaan kotia, hän kohtasi postitoimiston -läheisyydessä tuttavan poliisipäällikön, joka tervehti ja kulki hänen -kanssaan rinnan kadulla muutaman askelen; tässä oli hänen mielestänsä -jotakin epäilyttävää. Kotona eivät koko päivässä haihtuneet hänen -päästänsä vangit ja pyssysotamiehet, ja jokin käsittämätön sydämen -levottomuus teki hänelle lukemisen ja ajatustensa keskittämisen -mahdottomaksi. Iltasella hän ei sytyttänyt huoneessaan kynttilätä, koko -yössä hän ei nukkunut ja lakkaamatta pyöri hänen päässänsä ajatus, että -hänet voidaan vangita, panna rautoihin ja salvata vankityrmään. Hän ei -tiennyt tehneensä minkäänlaista rikosta ja saattoi olla varma siitä, -ettei hän vastedeskään tekisi murhaa, murhapolttoa tahi varastaisi; -mutta voihan tietämättänsäkin, vasten tahtoansa tehdä rikoksen ja -paljonhan panettelukin saa aikaan ja voihan vielä viimeisellä nipukalla -oikeudellinen virhe käydä mahdolliseksi. Opettaahan ikivanha -kansanviisauskin, että kerjuupussista ja vankeudesta ei ole kenenkään -itseään vapaaksi vannominen. Ja oikeusvirhe, oikeudenkäytön nykyisellä -kannalla ollessa, on hyvin mahdollinen eikä siinä ole mitään -kummeksittavaakaan. Ihmiset, jotka ovat virallisessa, muotopuolisessa -suhteessa toisten kärsimyksiin, esimerkiksi tuomarit, poliisit, lääkärit -karaistuvat tottumuksen voimasta aikaa myöten siihen määrään, ett'eivät -voi, vaikka tahtoisivatkin, suojattejaan ja hoidokkaitaan kohdella -muuten kuin virallisesti ja kaavan mukaan; siinä kohden he eivät -vähääkään eroa maaukosta, joka takapihalla teurastaa lampaita ja -vasikoita eikä huomaa verta. Vaan jotta moisen virallisen, hengettömän -persoonallisen kohtelun kautta viaton ihminen voi menettää kaikki -säätyoikeutensa ja tulla tuomituksi pakkotyöhön, siihen tuomari ei -tarvitse muuta kuin -- aikaa. Vain aikaa, voidakseen noudattaa joitakin -muodollisuuksia, joista tuomarille maksetaan palkka, ja sen jälkeen on -kaikki päättynyt. Hae sitten oikeutta ja turvaa tässä vähäisessä, -likaisessa kaupungin pahaisessa kahdensadan virstan päässä rautatiestä! -Ja eiköpä liene naurettavaakin oikeutta ajatteleminen, kun jokaista -väkivallan tekoa yhteiskunnan puolelta tervehditään järkevänä ja -tarkotuksen mukaisena välttämättömyytenä, ja mikin armahduskirja, esim. -syyttömäksi julistus herättää koko suuttumuksen myrskyn, -tyydyttämättömän koston tunteen? - -Aamusella Ivan Dmitritsh nousi kauhuissaan ylös, kylmä hiki otsallaan, -ja oli täysin vakuutettu, että hänet voidaan vangita minä hetkenä -hyvänsä. Jos, -- ajatteli hän, eiliset synkät ajatukset eivät ole yön -aikana hellinneet hänestä, niin on niissä rahtunen totuutta. Mahdotonhan -niiden oli juolahtaa päähän ilman minkäänlaista aihetta. -- - -Poliisi kulki hitain askelin ikkunain ohi: sekään ei tapahtunut syyttä. -Siinä kaksi miestä seisahtuu talon läheisyydessä ja on vaiti. Miksi ovat -he vaiti? - -Ja siitä lähtein Ivan Dmitritshille koittivat tukalat päivät ja -rauhattomat yöt. Kaikki, jotka kulkivat ikkunain ohi tahi poikkesivat -pihaan, olivat hänen mielestänsä vakoilijoita ja urkkijoita. Puolipäivän -aikaan poliisikomisaarius tavallisesti ajoi kaksivaljakollaan -kaupungilla; hän ajoi kaupungin laidassa olevalta taloltaan -poliisikamarille, mutta Ivan Dmitritshin mielestä hän joka kerran ajoi -liian nopeasti ja joka kerran oli hänen ulkomuotonsa jotakin erikoista -ilmaisevinaan: näytti aivankuin kiiruhtaisi hän ilmoittamaan, että -kaupunkiin on ilmestynyt erittäin vaarallinen pahantekijä. Ivan -Dmitritsh vavahti kuullessaan porttikellon kilahtavan tahi porteissa -jyskävän, joutui pois tolaltaan, kun kohtasi tuntemattoman ihmisen -kortteeriemäntänsä luona; poliiseja ja santarmeja kohdatessaan hän -hymyili ja vihelteli, näyttääkseen välinpitämättömältä. Yöt läpi kotasin -hän oli nukkumatta, odottaen vangitsemistaan, mutta kuorsasi ja hengitti -kovasti ja syvään, niinkuin nukkuva, jotta emäntä luulisi hänen -makaavan; jos hän ei saanut nukuttua, merkitsi se tietysti, että -omantunnon soimaukset kalvoivat häntä -- mikä sitova todeksinäyttö! -Tapahtumat ja terve järki todistivat hänelle, että tämä pelko ei ole -muuta kuin joutavuutta ja houkkamaisuutta, että arestissa ja -vankeudessa, laveamman katsantokannan mukaan, ei ole itse asiassa mitään -peljättävää, -- ollapa omatunto vain puhdas ja rauhallinen; mutta mitä -järkevämmin ja johdonmukaisemmin hän asiata mietti, sitä suuremmaksi ja -vaikeammaksi kasvoi sielun ahdistus; se oli jotakin samantapaista, kuin -on kerrottu eräästä erakosta, joka tahtoi hakata itselleen aukioimen -paikan aarniometsään; mitä uutterammin hän kirveellään teki työtä, sitä -sakeammaksi paisui metsä. Vihdoin viimein Ivan Dmitritsh, nähdessään sen -hyödyttömäksi, lakkasi kokonaan ajattelemasta ja antautui koko -sielullaan epätoivon ja pelon valtaan. - -Hän rupesi hakemaan yksinäisyyttä ja karttamaan ihmisiä. Virantoimitus -oli hänestä jo ennenkin vastenmielistä, nyt se tuli hänelle -sietämättömäksi. Hän pelkäsi, että häntä jollakin tavalla petetään, -pannaan salaa hänen taskuunsa rahaa ja sitten syytetään lahjojen otosta, -tahi että hän itse vahingossa tekee kruunun papereissa virheen, joka on -väärennyksen arvoinen, tahi hävittää vieraita rahoja. Kumma ett'ei hänen -ajatuksensa ennen ollut noin notkea ja kekseliäs, kuin nyt, jolloinka -hän joka päivä mietti tuhansia eri syitä, joiden nojalla hänen -vapautensa ja maineensa saattoivat joutua vaaraan. Siihen sijaan -ulkomaailmaan kohdistunut huomionsa melkoisesti heikkeni, erittäinkin -mitä tuli kirjojen lukemiseen, ja jopa alkoi muistikin pahasti pettää. - -Keväällä, kun lumi suli, löydettiin muutamasta rotkosta lähellä -hautuumaata kaksi puoleksi mädännyttä ruumista -- vanhan eukon ja pojan, -jotka merkeistä päättäen olivat kuolleet väkivaltaisen kuoleman. -Kaupungissa ei muusta puhuttu, kuin näistä ruumiista ja tuntemattomista -murhantekijöistä. Jotta tämän kaksinkertaisen murhan tekijäksi ei -luultaisi Ivan Dmitritshiä, niin hän kulki kaduilla hymyileväisenä, -mutta kohdatessaan tuttaviaan hän vuoroin kalpeni ja punastui ja alkoi -vakuuttaa, ettei katalampaa rikosta ole, kuin heikkojen ja avuttomien -murhaaminen. Mutta tähän valheella liikkumiseen hän pian kyllästyi ja -jonkun aikaa tuumittuaan hän päätti, että hänen asemassaan on parasta -piileytyä talonemännän kellariin. Kellarissa hän siis kyyrötti päivän, -sitten yön ja vielä seuraavan päivän, siellä hänen tuli kovasti vilu, ja -odotettuaan ehtoohämärää hän salaa kuin varas hiipi huoneeseensa. Aamun -valkenemaan asti seisoi hän keskellä lattiaa, hievahtamatta paikaltaan -ja kuulostellen. Varhain aamusella, ennen auringon nousua, tuli emännän -luo muurareja. Ivan Dmitritsh hyvin tiesi, että he tulivat muuraamaan -uudestaan kyökin uunia, mutta pelko se kuiskasi hänen korvaansa, että -nämä eivät ole muurareja vaan muurareiksi puettuja poliiseja. Hän hiipi -hiljaa asunnosta ulos ja lähti, kauhun valtaamana, viilettämään ilman -takitta ja hatutta pitkin katuja. Haukkuen ajoivat häntä takaa koirat, -joku talonpoika huusi hänen jälkeensä, korvissa vinkui tuuli, ja Ivan -Dmitritshistä tuntui kuin koko maailman väkivalta olisi kasaantunut -hirmuiseksi vuoreksi hänen takanaan ja tavottanut häntä kiinni. - -Hänet pidätettiin, tuotiin kotia ja emäntä lähetettiin noutamaan -lääkäriä. Lääkäri Andrei Jefimitsh, josta edempänä kerrotaan, määräsi -kylmiä kääreitä päähän sekä laakeri- ja kirsimarjantippoja, pudisti -suruisesti päätään ja lähti pois, sanottuaan emännälle ett'ei hän enää -tule, koska ei pidä häiritä ihmisiä hulluksi tulemasta. Kotona kun ei -ollut varoja elää eikä lääkärin hoitoa saada, niin Ivan Dmitritsh kohta -vietiin sairashuoneeseen, jossa hänet sijoitettiin kuppatautisten -osastoon. Hän kun ei nukkunut öisin, koukutteli ja häiritsi sairaita, -niin käski Andrei Jefimitsh kohta sen jälkeen viedä hänet huoneeseen N:o -6. - -Vuoden kuluttua Ivan Dmitritsh joutui kaupungissa jo unhotukseen ja -emäntä kantoi hänen kirjansa katoksen alle rekeen, josta poikalurjukset -ne ennen pitkää kantoivat teille tietymättömille. - - - - -IV. - - -Ivan Dmitritshin vasemman puolisena naapurina on, kuten jo olen -kertonut, juutalainen Mooses, naapuri oikealla puolella taasen on -lihavuuteensa pakahtuva, melkein pyöryläinen maa-ukko, kasvot tylsät ja -aivan mielettömät. Tämä liikkumaton, ahvatti ja siivoton eläin on jo -ammoin sitten menettänyt ajatus- ja tuntemiskykynsä. Hänestä käy -lakkaamatta kirpeä, tukehuttava löyhkä. - -Nikiitta, joka häntä korjaa, lyö häntä armottomasti, täydellä hartian -väellä, säälimättä nyrkkejään; mutta julmaa ei ole oikeastaan se että -häntä lyödään, -- siihen voi tottua, -- julmaa siinä on, että tämä -tylsynyt eläin ei vastaa lyömisiin sanallakaan, ei liikkeellä, ei -silmänluonnillakaan edes, huojutteleksen vaan raskaan tynnyrin tavoin. - -Viides ja viimeinen asukas huoneessa N:o 6 on porvari, joka joskus ennen -on palvellut lajittelijana postissa, pieni, laihanlainen valkoverinen -mies, kasvot hyvänsävyiset, vaan hieman viekkaat. Päättäen hänen -järkevistä, levollisista silmistään, jotka katsovat kirkkaasti ja -iloisesti, hän kuvittelee olevansa täysijärkinen ja hautoo jotakin -suurta, mieluisata salaisuutta, Hänellä on tyynyn ja matrassin alla -jotakin, jota hän ei suostu näyttämään kenellekään, ei suinkaan pelosta -että se otetaan häneltä pois tahi varastetaan, vaan häveliäisyydestä. -Väliin astuu hän ikkunan ääreen ja käännyttyään tovereihinsa selin, -pukee hän jotakin rinnalleen ja katselee taivuttaen päätään; jos silloin -astuu hänen luokseen, niin joutuu hän ymmälle ja repii jotakin pois -rinnaltaan. Mutta hänen salaisuuttaan ei ole vaikea arvata. - --- Onnitelkaa minua, sanoo hän usein Ivan Dmitritshille, -- minut on -esitetty Stanislain toisen luokan ritarimerkin ja tähden saamiseen. -Toisen luokan ritarimerkki tähden kanssa annetaan vaan ulkomaalaisille, -mutta minun suhteeni tahdotaan jostakin syystä tehdä poikkeus, hymyilee -hän ja kohauttaa hämillään olkapäitään. -- Tämäpä on minulle kokonaan -odottamatonta, sen tunnustan! - --- Minä en tuosta käsitä niin mitään, vastaa Ivan Dmitritsh jurosti. - --- Vaan tiedättekö minkä minä ennemmin tahi myöhemmin olen saavuttava? -jatkaa entinen lajittelija, viekkaasti siiristäen silmiään. -- On aivan -varmaa että minä saan ruotsalaisen Pohjantähden ritarimerkin. Sen -saamiseksi kannattaa vaivaakin nähdä. Valkoinen risti ja musta nauha. Se -on hyvin kaunis: - -Luultavasti elämä ei missään muualla ole niin yksitoikkoista kuin täällä -sivurakennuksessa. Aamulla sairaat, paitsi halvattua ja paksua ukon -vähkyrää, peseytyvät etehisessä suuressa saavissa ja pyyhkivät silmänsä -viitan liepeihin; sen jälkeen juovat he tinatuopeista teetä, jota heille -päärakennuksesta noutaa Nikiitta. Jokaiselle on määrätty tuoppi mieheen, -Puoliseksi syövät he hapankaalikeittoa ja puuroa, iltasella syödään -puuroa, joka on jäänyt päivälliseltä tähteeksi. Väliaikoina loikoillaan -ja makaillaan, katsellaan ikkunoista ja käyskennellään nurkasta -nurkkaan. - -Samaten jatkuu joka päivä. Entinen lajittelija, hänkin puhuu aina -samoista ritarimerkeistään. - -Outoja ihmisiä nähdään harvoin huoneessa N:o 6. Uusia mielenvikaisia -lääkäri ei kaukaan aikaan ota vastaan ja halullisia hulluinhuoneissa -kävijöitä ei tässä maailmassa ole paljon. - -Kerran kahdessa kuukaudessa käy sivurakennuksessa parturi Semjon -Lasaritsh. Millä tavalla hän leikkaa mielenvikaisten hiukset ja millä -tavalla Nikiitta on hänelle siinä avullisena, ja millaiseen hämminkiin -sairaat kulloinkin joutuvat, milloin juopunut, hymyilevä parturi -näyttäytyy ovesta, siitä emme rupea kertomaan. - -Paitsi parturia ei sivurakennuksessa käy ketään. Sairaat ovat tuomitut -näkemään päivät päästään vain Nikiitan. - -Mutta hiljattain levisi kautta koko sairaalan kuorin jokseenkin outo -huhu. - -Huhu tiesi kertoa, että huoneessa N:o 6 olisi muka ruvennut käymään -lääkäri. - - - - -V. - - -Kummallinen huhu! - -Tohtori Andrei Jefimitsh Ragin on merkillinen mies tavallaan. Kerrotaan -hänen aikaisemmalla iällään olleen varsin jumalisen ja valmistautuneen -rupeamaan papiksi, ja että hän, päätettyään kimnaasin oppikurssin vuonna -1863, aikoi pyrkiä hengelliseen akatemiaan, vaan oli muka hänen isänsä, -lääketieteen tohtori ja kirurgi, tehnyt hänestä katkerata pilaa ja -jyrkästi ilmoittanut, että hän ei tahdo enää tietää pojastaan mitään, -jos tämä vaan rupee papiksi. Minkä verran siinä on perää, sitä en tiedä, -mutta niin ainakin Andrei Jefimitsh itse tunnusti, ettei hänellä koskaan -ollut taipumusta lääketieteeseen eikä yleensä muihinkaan -erikoistieteisiin. - -Kuinka sen laita lienee ollutkin, vaan päätettyään oppikurssin -lääketieteellisessä tiedekunnassa hän ei kuitenkaan pappisuralle -antautunut. Mitään jumalisuutta hänessä ei huomattu ja lääkäri-uransa -ensi aikoina oli hänessä yhtä vähän papillisia ominaisuuksia -huomattavana kuin niitä oli nytkään. - -Hänen ulkomuotonsa on vastenmielinen, töykeä, moukkamainen; kasvojensa, -partansa, silosten hiustensa ja rotevan, kömpelön ruumiinrakennuksensa -kautta muistuttaa hän ravintoloitsijaa suuren maantien varrella, -tuollaista ylenlihavata, kohtuutonta, ynseätä miestä. Kasvot, joilla -näkyy sinisiä suonia, ovat tylyt, silmät pienet, nenä punainen. Pitkän -vartalonsa ja leveiden hartioidensa ohella on hänellä tavattoman jyhkeät -kädet ja jalat: yhdestä nyrkiniskusta luulisi toki jo hengen lähtevän. -Mutta astuntansa on hiljainen ja ryhtinsä arkamaisen nöyristelevä; -kohdatessaan ketä hyvänsä ahtaassa käytävässä hän aina ensinnä pysähtyy, -antaen toiselle tietä, ja virkkaa, ei syvällä basso-äänellä, kuten -luulisi, vaan hienolla, pehmeällä tenoori-äänellä: "anteeksi!". Hänellä -on niskassa vähäinen paisuke, jonka tähden hän ei voi käyttää kovaksi -tärkättyjä kaulustoja ja sentähden hänellä on aina yllään pehmoinen -palttinainen tahi pumpulinen paita. Yleensä hän ei käy puettuna kuin -tohtori. Samoja vaatteita pitää hän likemmä kymmenen vuotta, ja uudet -pukunsa, jotka hän tavallisesti ostaa juutalaisen puodista, näyttävät -yhtä kuluneilta ja nurttautuneilta kuin vanhatkin; sama takki on hänellä -päällä kunhan ottaa vastaan sairaita, syö puolista ja käy vieraissa; se -ei kuitenkaan ole luettava ahneuden syyksi, vaan se on seurauksena -siitä, ettei hän yhtään välitä millaisessa ulkoasussa hän esiintyy. - -Kun Andrei Jefimitsh saapui kaupunkiin astuakseen virkaansa, niin oli -"armeliaisuuslaitos" kauheassa tilassa. Sairaalan huoneissa, käytävissä -ja pihalla oli vaikeata hengittää siellä vallitsevan löyhkän takia. -Sairaanvaalijat, rengit ja hoitajat sekä heidän lapsensa makasivat -samoissa suojissa missä sairaatkin. Valituksia kuului, että torakoilta, -luteilta ja hiiriltä ei saanut rauhaa. Kirurgillisessa osastossa ei -ruusu koskaan lakannut ihmisiä vaivaamasta. Koko sairaalaa varten oli -vain kaksi välskärinveistä eikä ainoatakaan lämpömittaria, kylpyammeissa -säilytettiin potaattia. Tarkastaja, emännöitsijä ja välskäri nylkivät -sairaita ja vanhasta tohtorista, Andrei Jefimitshin edeltäjästä -kerrottiin, että hän olisi salaa kaupitellut sairaalan spriitä ja -muodostanut sairaanhoitajattarista ja naispotilaista itselleen -kokonaisen haaremin. Kaupungissa hyvin tiedettiin kaikki nämä -väärinkäytökset, vieläpä liioiteltiinkin niitä, vaan sallittiin niiden -kuitenkin rauhassa rehottaa; toiset puolustivat niitä sillä, että -sairaalaan menevät vaan porvarit ja maalaiset, joilla ei pitäisi olla -syytä tyytymättömyyteen, koska heillä kotona on paljon kurjemmat olot -kuin konsanaan sairaalassa; ei suinkaan sairaille voitu ruveta -pyynpaistia syöttämään! Toiset taasen sanoivat puolustukseksi sen, että -kaupungin on mahdoton yksinään, ilman maalaiskunnan apua, ylläpitää -kelvollista sairashuonetta; hyvä kun on vaillinaisempikin! Ja nuori -maalaiskunta ei ruvennut sairaalaa perustamaan kaupunkiin eikä sen -ulkopuolelle siitä syystä että kaupungilla oli jo olemassa sairaala. - -Päätettyään sairashuoneen tarkastuksen Andrei Jefimitsh tuli siihen -päätökseen, että tämä laitos on siveyttä loukkaava ja asujanten -terveydelle sangen turmiollinen. Hänen mielipiteensä mukaan olisi ollut -viisainta laskea sairaat oman onnensa nojaan ja sulkea koko sairashuone. -Mutta hän myöskin tiesi, että sen toimeenpanemiseksi ei riittänyt -yksistään hänen tahtonsa, eikä se olisi tuottanut mitään hyötyäkään; jos -luontoperäisen ja siveellisen mädännäisyyden saa poistetuksi yhdestä -paikasta, siirtyy se toiseen; täytyy odottaa kunnes se itsestään -haihtuu. Ja sen lisäksi, jos ihmiset kerran olivat perustaneet -sairashuoneen ja kärsivät sitä keskellään, niin se merkitsee, että -sellainen laitos on heille tarpeen. Ennakkoluulot ja kaikki nuo -inhimilliset turmionpesät ovat välttämättömiä, sillä niistä voi ajan -oloon kehittyä jotakin kelvollista, niinkuin lannasta, kun se sekotetaan -pellon multaan. Maailmassa ei ole mitään niin hyvää, joka ei olisi -vuotanut sameasta alkulähteestä. - -Ryhdyttyään virkansa tehtäviin käsiksi Andrei Jefimitsh asettui -jokseenkin välinpitämättömälle kannalle näitten nurjien olojen suhteen. -Hän vain pyysi että sairaalan rengit ja hoitajattaret eivät makaisi -samoissa huoneissa, missä sairaat makasivat ja hankki kaksi kaappia -instrumentteja varten, mutta tarkastaja, ruuanhankkija ja välskäri sekä -kirurgilliseen osastoon pesiintynyt ruusu jäivät entisille paikoilleen. - -Andrei Jefimitsh pitää järkevyyttä ja kuntoa sangen suuressa arvossa, -mutta saattaakseen elämän omassa ympäristössään järjen ja kunnon -vaatimuksia vastaavalle kannalle, siihen häneltä puuttuu tarpeellista -mielenlujuutta ja uskoa omaan oikeuteensa. Käskijäksi, ehkäisijäksi ja -komentajaksi hän ei ole luotu. Näyttää ihan siltä kuin olisi hän -mielessänsä päättänyt olla milloinkaan ääntään korottamatta ja -käyttämättä kieliopin määrityksien mukaista käskytapaa. Hänen on -vaikeata sanoa "anna se", tai "tuo se"; kun hän haluaa syödä, yskähtelee -hän päättämättömänä ja virkkaa kyökkyrilleen: "Olisikohan siellä -teetä ..." tahi: "Onkohan siellä päivällinen joutunut". Sanoa -tarkastajalle, että hän lakkaisi varastamasta, tahi antaa tälle hyvin -ansaittu potku, tahi lakkauttaa kokonaan tämä tarpeeton loisvirka -- se -on kerrassaan yli hänen voimiensa käypää. Kun Andrei Jefimitshiä -petetään tahi imarrellaan, tahi kun hänelle tuodaan allekirjoitettavaksi -tieten väärennetty lasku, niin hän punastuu kuin rapu ja tuntee olevansa -syynalainen, mutta laskun hän yhtäkaikki allekirjoittaa; kun potilaat -valittavat hänelle nälkäänsä tahi hoitajattarien raakaa kohtelua, niin -hän joutuu hämille ja syynalaisesti sopertelee: - --- Hyvä, hyvä, minä otan perästä siitä selkoa... Kaiketi siinä on jokin -väärinkäsitys... - -Ensi alussa Andrei Jefimitsh työskenteli hyvin uutterasti. Hän otti -vastaan sairaita aamusta puolipäivään asti, suoritti leikkauksia, -harjoittipa vielä kätilönkin tointa. Naisväki puheli hänestä, että hän -on tarkkatuntoinen ja oivaltaa hyvin taudit, varsinkin lasten sekä -naisten. Mutta aikaa voittaen työ alkoi ikävystyttää häntä -yksitoikkoisuutensa ja hyödyttömyytensä takia. Tänä päivänä otat vastaan -30 sairasta, huomenna on niitten luku lisääntynyt 35:ksi, ylihuomenna -40:ksi, ja niin sitä jatkuu päivästä päivään, vuodesta vuoteen ilman -että voitaisiin sanoa kuolevaisuuden kaupungissa vähentyvän tahi -sairaiden herkeävän käymästä. Ei ole ajateltavissakaan että -neljällekymmenelle sairaalle voisi antaa tehokasta apua -vastaanotto-aikana aamusta puolipäivään saakka, se on sula mahdottomuus; -koko lääkärintoimi on siis suuri petos, ajatteli asiaa miltä kannalta -hyvänsä. Ja koska tilivuoden kuluessa on vastaanotettu 12,000 sairasta, -niin on sen kautta, peittelemättä puhuen, petetty 12,000 ihmistä. Mutta -toiselta puolen on taas yhtä mahdotonta saattaa kaikki arveluttavasti -sairaat sairashuoneisiin ja parannella heitä tieteen sääntöjen mukaan, -sillä sääntöjä kyllä on, mutta itse tiede on kuollut; jos taas jättää -filosofeeraamisen sikseen ja rupee sääntöjä turhantarkasti noudattamaan -niinkuin muutkin lääkärit, niin on sitä varten ensi sijassa tarpeen -puhtaus ja raitis ilma, eikä likaisuus, terveellinen ruoka eikä -mätänevästä hapankaalista valmistettu keitto, sekä hyvät apulaiset eikä -varkaat. - -Ja mitäpä maksaisi estää ihmisiä kuolemasta, jos kerran kuolema on -jokaisen normaalinen, laillinen loppu? Mitäpä hyötyä siitä, jos joku -torikaupustelija tahi virkamies elääkin viisi, tahi hyvässä lykyssä -kymmenen vuotta kauemmin? Jos sen sijaan otaksumme lääketieteen -tarkotuksen olevan kipujen ja kärsimysten vaimentamisen, niin seuraa -itsestänsä kysymys: mitäpä varten niitä vaimentaa? Ensiksikin, sanotaan, -että kärsimykset auttavat ihmistä täydellisyyteen, ja toiseksi, jos -ihmiset tosiaankin oppivat vaimentamaan kärsimyksiään pillereillä ja -tipoilla, niin laiminlyövät he kokonaan uskonnon ja filosofeeraamisen, -joissa heillä tähän saakka on ollut vahva turva kaikissa tukalissa -elämäntiloissa ja joissa he ovat tunteneet itsensä onnellisiksi. Pushkin -kärsi ennen kuolemaansa kauheita tuskia, onneton Heine makasi useita -vuosia halvattuna; miksi pitäisi sitten jonkun Andrei Jefimitshin tahi -Matriona Savishnan kokonaan vapaantumaan kärsimyksistä, heidän -elämässään kun ei kuitenkaan ole mitään sisällystä ja olisi aivan tyhjä -ja merenpohjalla asuvan likoeläimen elämän kaltainen, ellei heillä olisi -kärsimyksiä? - -Moisten mietteiden turruttamana Andrei Jefimitsh heittäytyi -toimettomaksi eikä siitä lähtein enää joka päivä käynyt sairashuoneessa. - - - - -VI. - - -Elämänsä viettää hän seuraavalla tavalla. Aamusella hän tavallisesti -nousee kello kahdeksan aikaan, pukeutuu ja juo teetä. Sitten istuu hän -työkammioonsa lukemaan tahi menee sairaalaan. Täällä, sairaalassa, -kapeassa pimeässä käytävässä istuvat apua hakevat sairaat, odottaen -luoksepääsyä. Heidän ohitsensa, kolkuttaen saappaillaan kivipermantoon, -juoksevat rengit ja sairaanhoitajattaret, kulkea hitustavat kuihtuneet -sairaat pitkissä viitoissa, kannetaan kuolleita ja käymäläastioita, -lapset itkevät, läpituuli puhaltaa. Andrei Jefimitsh tietää, että tämä -ei ole haitallisesti vaikuttamatta kuumesairasten, keuhkotautisten ja -yleensä herkkämielisten sairasten tilaan, mutta mitäpä sille taitaa? -Vastaanottohuoneessa kohtaa hän välskärin; välskäri Sergei Sergeitsh on -pienenläntä mies, kasvot sileiksi ajetut, puhtaat ja pöhöttyneet, -liikkeet pehmoisen sulavat, puku uusi ja väljä -- luulisi häntä pikemmin -senaattoriksi kuin välskäriksi. Kaupungissa hän on hyvin paljo käytetty -ja hän esiintyy aina valkoinen kravatti kaulassa ja pitää -itseään oppineempana kuin tohtori, jota ei käytä juuri kukaan. -Vastaanottohuoneen nurkassa seisoo pyhimyskaapissa suuri jumalankuva, -sen edessä riippuu raskas pyhimyslamppu ja vieressä on valkoisella -peitteellä verhottu instrumenttihylly; seinillä riippuu piispojen -muotokuvia, Svjätogorin luostarin maisemamaalaus ja kuivaneista -ruiskukista kyhättyjä seppeleitä. Sergei Sergeitsh on hyvin jumalinen ja -komeutta rakastava. Jumalankuvan on hän omilla varoillaan hankkinut; -sunnuntaisin lukee joku sairaista hänen käskystään ylistysvirren -Kristukselle, Pyhälle Neitsyelle ja Pyhimyksille, ja sen jälkeen Sergei -Sergeitsh itse käy joka huoneessa ja suitsutusastiallaan suitsuttaa -pyhää savua. - -Sairaita kun on paljo ja aikaa niukalti, niin lääkäri ei jouda jokaista -tarkoin tutkimaan, vaan tiedustelee lyhyesti sairaan tilaa ja antaa -joitakin lääkkeitä, kamferttilinimenttiä tai risiiniöljyä. Andrei -Jefimitsh istuu miettiväisenä, nojaten poskeansa nyrkkiin, ja kyselee -koneenomaisesti. Sergei Sergeitsh istuu samaten, hieroskelee käsiään ja -puuttuu hänkin välistä keskusteluun. - --- Taudit ja kärsimykset johtuvat siitä, virkkaa hän, -- että olemme -niin hitaita rukouksessa lähestymään armorikasta Herraa Jumalaa. Niin se -on justiin! - -Vastaanottoaikana Andrei Jefimitsh ei suorita minkäänlaisia leikkauksia; -hän on jo aikaa sitten vieraantunut niistä ja veren näkeminen saattaa -hänen mielensä vastenmielisesti kuohuksiin. Kun hänen joskus täytyy -avata lapsen suu tarkastaakseen kurkkua, ja lapsi huutaa ja -puolusteleiksen pienillä kätösillään, niin tuo melu hänen korvissaan -panee hänen päänsä pyörryksiin ja kyynelet kiertyvät silmiin. Hän -kirjoittaa tuota pikaa lääkkeen ja viittoo käsillään, että eukko -pikemmin veisi lapsen pois. - -Vastaanotossa häneen tekee ikävystyttävän vaikutuksen sairasten -arkaileminen ja tolkuttomuus, jumalisen Sergei Sergeitshin läheisyys, -muotokuvat seinillä sekä hänen omat kysymyksensä, joita hän -muuttelematta toistelee ja on toistanut jo kolmattakymmenettä vuotta. Ja -otettuaan vastaan viisi kuusi sairasta lähtee hän pois. Jälellä-olevat -ottaa välskäri vastaan yksin. - -Aivoissa se mieluisa ajatus, että yksityistä praktiikkaa hänellä, -Jumalan kiitos, ei ole kaukaan aikaan enää ollut sekä ettei häntä kukaan -enää häiritse, Andrei Jefimitsh istuu heti kotiin tultuaan -työhuoneeseensa ja rupee lukemaan. Hän lueskelee tavattoman paljo ja -aina suurella mieltymyksellä. Puolet palkkaansa käyttää hän kirjojen -ostoon ja kuudesta asuinhuoneesta on kolme ahdettu täyteen kirjoja ja -vanhoja sanomalehtiä. Eniten hän rakastaa historiallisia ja -filosofiallisia teoksia; lääketiedettä koskettelevista tilaa hän -ainoastaan "Lääkärilehteä", jota hän aina alottaa lukea lopusta päin. -Lukeminen jatkuu kulloinkin useampia tunteja keskeymättä eikä häntä -uuvuta. Eikä hän lue niin nopeasti ja katkonaisesti, kuten Ivan -Dmitritsh aikoinaan luki, vaan hitaasti, syventymällä ja pysähtymällä -niissä kohdin, jotka häntä miellyttävät tahi joita hän ei käsitä. Kirjan -vieressä on aina pieni viinakarafiini ja pöytäveralla ilman lautasetta -joko suolagurkku tahi liotettu omena. Joka puolen tunnin päästä hän, -kääntämättä katsettaan kirjasta, kaataa itselleen ryypyn viinaa, jonka -hän juo ja sitten, sormillaan hapuroiden, ottaa hän gurkun, josta -haukkaa palasen. - -Kello kolmen aikaan hän varovasti astuu kyökin oven luo, yskähtelee ja -virkkaa: - --- Daria hyvä, onkohan siellä päivällinen joutunut... - -Huononlaisen ja puhtaudeltaan epäiltävän päivällisen syötyään Andrei -Jefimitsh mittailee edes takasin huoneitaan, kädet ristittyinä rinnalle, -ja miettii. Kello lyö neljä, sitten viisi, hän yhä kävelee ja miettii. -Tuon tuostakin narahtaa kyökin ovi ja Darian punainen, uninen naama -tulee näkyviin. - --- Andrei Jefimitsh, joko saa tuoda olutta? kysyy hän huolestuneena. - --- Ei, antaa vielä olla ... vastaa Andrei Jefimitsh. -- Minä varron ... -minä varron... - -Illansuussa tulee tavallisesti postimestari, Mihail Averjanitsh, ainoa -henkilö koko kaupungissa, jonka seura Andrei Jefimitshistä ei tunnu -rasittavalta. Mihail Averjanitsh oli ammoin sitten mahdottoman rikas -tilanomistaja ja palveli ratsuväessä, vaan joutui sitten häviöön ja -rupesi hädän pakottamana postiviraston palvelukseen. Hän on reippaan ja -verevän näköinen vanhus, poskipartansa uhkea ja harmaa, olentonsa -mieluinen ja äänensä kova ja miellyttävä. Hän on hyväsydäminen ja -tunteikas, vaan tuittupäinen. Kun joku postissakävijöistä inttää -vastaan, on erimieltä hänen kanssaan tahi rupee muuten vaan mukisemaan, -niin Mihail Averjanitsh lennähtää punaiseksi, vapisee koko ruumiissaan -ja ärjäsee ukkosen äänellä: "Suu kiinni!" jotenka postitoimistosta jo -aikoja sitten on vakaantunut maine semmoisena laitoksena, jossa ei -leikkiä suvaita. Mihael Averjanitsh kunnioittaa ja rakastaa Andrei -Jefimitshiä hänen valistuneisuutensa ja ylevähenkisyytensä takia, muita -kohtaan on hän kopea kuten alaisilleen ainakin. - --- Tässä olen minäkin! virkkaa hän tullessaan Andrei Jefimitshin luo. -- -Hyvää iltaa, ystäväiseni! Olette kai jo kyllästynyt minuun, vai kuinka? - --- Päinvastoin, minä olen varsin iloinen, vastaa tohtori. -- Olen aina -iloinen milloin te tulette. - -Ystävykset istuvat työhuoneen sohvaan ja polttelevat jonkun aikaa -ääneti. - --- Daria hyvä, olisikohan siellä olutta! virkkaa Andrei Jefimitsh. - -Ensimäisen pullon juovat he niinikään ääneti: tohtori miettiväisenä, -Mihail Averjanitsh sen sijaan ilon, mieleninnon paiste otsallaan, kuten -henkilö, jolla on jotakin hyvin hauskaa kerrottavana. Keskustelun -alottaa aina tohtori. - --- Onpa se surkuteltavaa, lausuu hän verkalleen ja hiljaa, huojuttaen -päätään ja katsomatta puhelukumppaniansa silmiin (hän ei katso koskaan -ihmisiä silmiin), -- onpa se syvästi surkuteltavaa, arvoisa Mihail -Averjanitsh, että kaupungissamme ei ollenkaan löydy ihmisiä, joidenka -kanssa voisi keskustella järkevistä, mieltäkiinnittävistä asioista; -siihen he ovat kerrassaan kykenemättömiä ja haluttomia. Ja tämä -järkevien ihmisten puute pakottaa meitä äärettömiin kieltäymyksiin. -Intelligenssikään ei kohoa jokapäiväisyyttä yhtään korkeammalle; -kehitykseltään se on aivan samalla tasalla kuin alin yhteiskunnan luokka -meillä, sen vakuutan teille. - --- Aivan oikein. Se on minunkin mielipiteeni. - --- Kuten itsekin tiedätte, jatkaa tohtori hiljaisella äänellä ja väliin -pysähtyen, -- on ainoastaan ihmisjärjen korkeimmilla henkisillä -ilmauksilla arvonsa, kaikki muu on mitätöntä ja tyhjää. Järki se on, -joka jyrkästi erottaa eläimen ihmisestä, viittaa jälkimäisen -jumalalliseen alkuperään, korvaapa johonkin määrin hänelle -kuolemattomuudenkin, jota ei ole. Edellä sanottuun perustuen on siis -järki ainoa mahdollinen nautinnonlähde. Vaan me kun emme silmin emmekä -korvin havaitse ympäristössämme järkeä, niin on siis se nautinto meiltä -kielletty. Tosin meillä on kirjoja, mutta kirjat ovat tykkänään toista, -ne eivät ensinkään vastaa elävää keskustelua ja kanssakäymistä. Kirjat --- jos saan luvan käyttää hieman ontuvaa vertausta -- ovat nuotteja, -keskustelu se on itse laulu. - --- Aivan oikein. - -Seuraa sitten hiljaisuus. Kyökistä tulee Daria ja, tylsän surun ilme -kasvoilla, tukien nyrkillä poskeaan, pysähtyy ovelle kuuntelemaan. - --- Oh! huokaa Mihail Averjanitsh. -- Nykyajan ihmisilläkö olisi järkeä! - -Ja hän nyt vuorostaan kertomaan, mitenkä ennen elettiin upeasti, -iloisesti ja järkevästi, millaisia eteviä säätyläisiä Venäjällä ennen -oli ja mitenkä korkeassa arvossa he pitivät rehellisyyttä ja ystävyyttä. -Annettiin rahoja lainaksi ilman vekseliä ja pidettiin häpeänä olla -ojentamatta auttavata kättä apua tarvitsevalle toverille. Entäs sen ajan -sotaretket, kahakat ja kiistat, silloiset toverit ja naiset! Kaukasia -- -se se on ihmeellisyyksien maa! Muun muassa oli eräs pataljoonan -päällikön vaimo, kummallinen nainen, joka puki itsensä upseerin -univormuun ja matkasi iltasin vuorille yksin, ilman saattajata. -Kerrotaan hänen olleen auloissa (kaukasialaisissa kylissä) luvattomissa -väleissä erään pikkuruhtinaan kanssa. - --- Auta ja varjele ... huokaa Daria oven suusta. - --- Entäs kuinka he söivät ja joivat! Ja mimmoisia hurjia liberaalia he -olivat! - -Andrei Jefimitsh on kuuntelevinaan, vaan ei kuule; hän ajattelee -tykkänään omia asioitaan ja härppii oluttaan. - --- Minä näen usein unissani järkeviä ihmisiä ja keskustelen heidän -kanssaan, virkkaa hän aivan odottamatta, keskeyttäen Mihail -Averjanitshilta puheen. -- Isäni antoi minulle huolellisen kasvatuksen, -vaan 60-luvun aatteiden vaikutuksesta pakotti minut rupeamaan -lääkäriksi. Minusta on näyttänyt, että jos silloin en olisi ollut hänen -tahdolleen kuuliainen, niin olisin paraikaa hamassa henkisten liikkeiden -keskuksessa. Olisin epäilemättä jonkun tiedekunnan jäsen. Henkinen kyky -ei ole sekään tietysti koko iän pysyvää, sekin on ohimenevää, mutta -miksi kuitenkin pyrin sitä saavuttamaan, sen tiedätte. Elämä on -ihmiselle kiusallinen ansa. Kun ajatteleva ihminen tulee täysi-ikäiseksi -ja herää kypsyneeseen tajuntaan, niin hän tuntee olevansa kuin ansassa, -josta on mahdoton päästä ulos. Ja niinpä todellakin, joidenkin -satunnaisuuksien kautta on hänet olemattomuudesta kutsuttu elämään... -Miksi? Hän tahtoo tietää olemassaolonsa merkityksen ja tarkotuksen, sitä -ei hänelle ilmoiteta, vaan puhutaan hänelle joukko tyhmyyksiä; hän -kolkuttaa ovelle päästäkseen ulos -- hänelle ei avata; hänen luokseen -saapuu kuolema -- myöskin vasten hänen tahtoaan. Ja niinkuin -vankityrmässä, yhteisen onnettomuuden lähentämät ihmiset tuntevat olonsa -helpommaksi, kun tulevat yhteen, niin elämässäkin jää tuo sadin -huomaamatta kun tutkistelemiseen ja yleistämiseen taipuvaiset ihmiset -kokoontuvat yhteen ja viettävät aikansa tutustuakseen toinen toisensa -yleviin, vapaihin aatteisiin. Siinä mielessä järki on korvaamaton -nautinto. - --- Aivan oikein. - -Katsomatta toveriansa silmiin, hiljaisella äänellä ja tuon tuostakin -pysähtyen Andrei Jefimitsh jatkaa puheluaan järkevistä ihmisistä ja -keskusteluista heidän kanssaan; Mihail Averjanitsh kuuntelee vaan ja -myöntää: "Aivan oikein." - --- Ettekö te usko sielun kuolemattomuuteen? kysyy yhtäkkiä postimestari. - --- En, arvoisa Mihail Averjanitsh, en usko eikä ole syytä -uskoaksenikaan. - --- Epäilen minäkin sitä, sen tunnustan. Vaikka minussa kuitenkin on se -tunto, kuin jos en milloinkaan kuolisi. Hohoo, ajattelen itsekseni, -vanha juropää, jo on aikasi kuolla! Vaan sydämessä jokin ääni kuiskaa: -älä usko, et sinä kuole!... - -Kellon kymmenettä käydessä Mihail Averjanitsh lähtee pois. Vetäessään -eteisessä turkkia ylleen lausuu hän huoaten: - --- Aution paikan on kohtalo meille asunnoksi määrännyt! Harmillisinta -kaikista on se, että tänne se on vihdoin kuoleminenkin. Hohoo! .. - - - - -VII. - - -Saatettuaan toveriaan Andrei Jefimitsh istuu pöydän ääreen ja alkaa taas -lukemaan. Illan ja yön hiljaisuutta ei häiritse ainoakaan ääni ja aika -näyttää pysähtyvän yhdessä kirjansa ääressä istuvan tohtorin kanssa, ja -paitsi tuota kirjaa ja viheriäkupuista lamppua ei näy muuta olevankaan. -Tohtorin karkeapiirteiset, talonpoikamaiset kasvot vähävähältä -kirkastuvat ja liikutuksen sekä ihastuksen hymy väreilee huulilla hänen -tutkiessa ihmisjärjen valtavia liikkeitä ja virtauksia. Oi, miksipä -ihminen ei ole kuolematon? ajattelee hän. -- Mitä varten ovat olemassa -aivosolmut ja poimut, mitä varten näkö, puheenlahja, itsetunto, nero, -jos kaikki tuo on määrätty Vaipumaan maan poveen ja vihdoin viimein -yhdessä maankuoren kanssa jäähtymään, ja sitten miljoonia vuosia ilman -tarkotusta ja päämäärää maan kanssa aurinkoa kiertämään? Jähmettyäkseen -ja sitten avaruudessa kiertääkseen ei tarvitse ollenkaan -olemattomuudesta kutsua ihmistä korkeine, miltei jumalallisine -järkineen, ja sitten ikäänkuin pilkkaa tehden, muuttaa hänet tomuksi. - -Aineiden uudistus! Mutta mitenkä pelkurimaista onkaan lohduttaa itseään -tällä kuolemattomuuden surrogaatilla, vastikkeella! Luonnossa tapahtuvat -itsetiedottomat ilmiöt ovat alempana ihmisellistä typeryyttäkin, koskapa -typeryydessä kuitenkin on edes tietoisuutta ja tahtoa, vaan ilmiöissä ei -ole kerrassaan mitään. Siitä huolimatta puhutaan järjelle näin: -rauhoitu, sillä maassa mädäntynyt olemuksesi antaa elämän toisille -organismeille, elimellisille olennoille, toisin sanoin, sinä alennut -typeryyttäkin mitättömämmäksi. Pelkuri yksin, jossa on suurempi määrä -kuolemankammoa kuin arvollisuutta, saattaa lohduttaa itseään sillä, että -hänen ruumiinsa vastedes tulee jatkamaan elämistään ruohossa, kivessä, -sammakossa... Kuolemattomuutensa näkeminen aineiden uudistuksessa on -yhtä kummallista, kuin loistavan tulevaisuuden ennustaminen kotelolle, -senjälkeen kuin siinä säilytetty kallisarvoinen viulu on särjetty ja -mitättömäksi tehty. - -Kellon lyödessä Andrei Jefimitsh heittäytyy tuolin selkämystä vasten, -ummistaa silmänsä ja antautuu hetken ajaksi ajatustensa valtaan. Ja -aivan odottamatta hän, kirjoista saamiensa hyvien aatteiden -vaikutuksesta, luo silmäyksen entisyyteen ja nykyisyyteen. Entisyydestä -ei ole paljo hyvää sanottavana, parempi on siis olla sitä muistelematta. -Nykyisyys taas on entisyyden kaltainen. Hän tietää, että sill'aikaa kun -hänen ajatuksensa yhdessä jäähtyneen maan kanssa kiitävät ympäri -aurinkoa, sillaikaa tohtorin asunnon vieressä suuressa sairashuoneen -rakennuksessa ihmiset nääntyvät taudeissa ja ulkonaisessa likaisuudessa; -joku ehkä ei saata nukkua vaan käy hävityssotaa syöpäläisiä vastaan, -joku ehkä saa tarttuman kautta ruusun tahi ähkyy kireälle köytetyn -siteen tuottamien tuskien takia, jotkut sairaista ehkä pelaavat korttia -sairaanhoitajattarien kera ja juovat viinaa. Tilivuoden kuluessa tuli -petettyä 12,000 ihmistä; koko sairashoitotoimi, kuten kaksikymmentäkin -vuotta takaperin, perustuu varastamiseen, metkuihin, juoruihin, -sukulaisuuteen, raakoihin silmänkääntäjätemppuihin, ja sairaala on -edelleen epäsiveellinen ja hoidokkaiden terveydelle mitä turmiollisin -laitos. Hän tietää, että sairaalan N:o 6:nnessa Nikiitta -rautaristikkojen takana pieksää sairaita ja että juutalainen Mooses joka -päivä käy kaupungilla kerjuulla. - -Mutta toiselta puolen hänelle on hyvin tiettyä, että viimeisten 25 -vuoden kuluessa lääketieteen alalla on tapahtunut satumainen muutos. -Opiskellessaan yliopistossa hänestä näytti, että lääketieteen ennen -pitkää perii sama kohtalo, mikä tuli alkemian ja metafysiikankin osaksi; -nyt sitä vastoin, kun hän lueskelee öisin, niin lääketiede tuntuu -hänestä liikuttavalta ja herättää hänessä ihmettelyä, jopa ihastustakin. -Ja todellakin, mihinkä aavistamattomaan loistoon lääketiede onkaan -kohonnut, mikä valtava mullistus sen alalla onkaan tapahtunut! -Antiseptiikan avulla tehdään leikkauksia, joita suuri Pirogovkin arveli -mahdottomiksi edes in spe [tulevaisuudessa]. Polvinivelen resektsiooni -on temppu, jonka suorittamiseen jokainen kunnanlääkäri arvelematta -ryhtyy, sadan vatsa-operatsioonin osalle on vain yksi kuolemantapaus -seurauksena, ja kivitautia pidetään niin vähäpätöisenä, ettei siitä -viitsi edes kirjoittaakaan. Kuppa lääkitään perinpohjaisesti. Entä -perinnöllisyysteoriia, hypnotismi, Pasteurin ja Kochin keksinnöt, -terveydenhoito tilastoineen, ja entä sitten meidän venäläinen -kunnallinen lääkintöoppimme? Mielentautioppi nykyisine taudin -luokituksineen, diagnoosi- ja hoitelumetoodeineen on, verraten siihen -mitä se oli ennen, kohonnut pilviä piirtäväksi vuoreksi. -Mielenvikaisille ei kaadeta enää kylmää vettä päähän eikä heitä pueta -hourijain pitkähihaisiin paitoihin; heitä hoidetaan inhimillisesti, jopa -heidän hyväkseen, kuten sanomalehdissä on kerrottu, pannaan toimeen -näytäntöjä ja tanssiaisiakin. Andrei Jefimitsh tietää, että nykyajan -katsantotapojen ja vaatimusten mukaan semmoinen turmionpesä kuin -sairaalan N:o 6 on mahdollinen ainoastaan kahdensadan virstan päässä -rautatiestä, pienessä viheliäisessä kaupungin pahaisessa, jossa -kaupungin valtuuskunnan puheenjohtaja ja kaikki valtuusmiehet ovat vain -puolittain luku- ja kirjoitustaitoon perehtyneitä porvareita, joiden -mielestä lääkäri on uhripappi, jota vähintäkään arvostelematta tulee -uskoa, kaatoi hän kurkkuun vaikka sulatettua tinaa; jossain toisessa -paikassa yleisö ja sanomalehdet jo aikaa sitten olisivat hajoittaneet -maan tasalle tuon pienen Bastiljin. - -"Mutta mitäpä tuosta?" kysyy Andrei Jefimitsh itseltään ja aukaisee -silmänsä. -- "Mitä tuosta kaikesta on hyötyä? Antiseptiikka, Koch ja -Pasteur meillä ovat, vaan itse asian ydin ei ole hituistakaan muuttunut. -Sairaus ja kuolevaisuus ovat samat kuin ennen. Mielenvikaisia varten -pannaan toimeen tanssiaisia ja näytäntöjä, vaan vapaaksi heitä ei -kumminkaan lasketa. Kaikki on siis tyhjää hölynpölyä, ja eroa paraimman -vieniläisen klinikan ja minun sairaalani välillä ei itse asiassa ole -minkäänlaista." - -Mutta suru ja kateuden tapainen tunne estävät häntä antaumasta -välinpitämättömyyteen. Sen kait vaikuttaa väsymys. Raskas pää painuu -kiinni kirjaan, hän panee käden väliin, että olisi pehmeämpi, ja -ajattelee: - -"Minä palvelen väärää asiaa ja saan palkkani ihmisiltä, joita petän; minä -en ole rehellinen. Mutta toisekseen, enhän minä ole itsessäni mitään, -olenhan vaan osa tuota välttämätöntä yhteiskunnallista pahaa: kaikkihan -kunnalliset virkamiehet ovat vahingollisia ja nauttivat ilmaiseksi -palkkaa... Epärehellisyyteeni en siis ole syypää itse, vaan aika... Jos -olisin saanut syntyä parisataa vuotta myöhemmin, niin minä olisin toinen -mies." - -Kun kello lyö 3, sammuttaa hän lampun ja menee makuukammariin. Häntä ei -haluta vielä nukkua. - - - - -VIII. - - -Pari vuotta takaperin maalaishallinto päätti osottaa auliutta ja määräsi -annettavaksi kolmesataa ruplaa vuosittain lääkärivoimien lisäämiseksi -kaupungin sairaalassa siksi kunnes maalaishallinto avaisi oman -sairashuoneensa, ja Andrei Jefimitshin apulaiseksi kutsuttiin -piirilääkäri Jevgenij Fedorovitsh Hobotow. Tämä on vielä aivan nuori -mies -- ei kolmeakymmentäkään vuotta täyttänyt, -- pitkäkasvuinen, -tummaihoinen, poskipäät ulkonevat ja silmät pienet; hänen esivanhempansa -ovat kaiketi kuuluneet vieraaseen kansanrotuun. Kaupunkiin saapui hän -ilman rahan äyrittä, muassaan pieni kapsäkki ja nuori rumamuotoinen -nainen, jota hän kutsuu ruuanlaittajakseen, Tällä naisella on -rintalapsi. Jevgenij Fedorovitsh käyttää lippalakkia, pitkävartisia -saappaita ja talvella lyhyttä turkkia. Välskäri Sergei Sergeitshin ja -rahastonhoitajan kanssa tuli hän hyväksi tuttavaksi, vaan toisia -virkamiehiä kutsuu hän, ties mistä syystä, aristokraateiksi ja karttelee -heitä. Koko asunnossaan hänellä ei ole muuta kuin yksi kirja -- Vienin -klinikan uusimmat reseptit vuodelta 1881. Sairaan luo mennessä hän aina -ottaa tämän kirjan mukaansa. Klubissa hän iltasin pelaa biljardia, -korttipeliä hän ei rakasta. Puheessa hän mielellään käyttää sanoja: -kantilja, mantifoliumi etikan kanssa, herkeä jo varjoa viskaamasta j. n. -e. - -Sairaalassa käy hän kahdesti viikossa, tarkastaa kaikki huoneet ja ottaa -vastaan sairaita. Antiseptiikan täydellinen syrjäyttäminen ja -kuppauslasit panevat hänen mielensä kiihkoon, mutta uusia tapoja hän ei -ota noudatettavaksi, peljäten sillä loukkaavansa Andrei Jefimitshiä. -Virkaveljeänsä Andrei Jefimitshiä hän pitää vanhana veijarina, vainuaa -hänen takanaan suuria kapitaaleja olevan ja kadehtii häntä salaa. -Jevgenij Fedorovits olisi halukas astumaan hänen paikalleen. - - - - -IX. - - -Eräänä keväisenä iltana maaliskuun lopulla, kun lumi jo oli sulanut ja -kottaraiset laulelivat sairaalan puutarhassa, tohtori lähti ulos -portille saakka saattamaan ystäväänsä postimestaria. Samassa hetkessä -tuli pihaan mieronkiertoretkeltään palaava juutalainen Mooses. Hän oli -hatuttomin päin, jalkineina ohuet kalossit paljaissa jaloissa ja kädessä -oli hänellä pussi armopaloineen. - --- Anna yksi kopekka! virkkoi hän tohtorille, väristen vilusta ja -hymyillen. - -Andrei Jefimitsh, joka ei koskaan voinut olla antamatta, antoi hänelle -kymmenkopekaisen. - -"Tuohan ei ole hyvä", ajatteli hän, katsellen juutalaisen paljaita -jalkoja ja punaisia nilkkoja. "Ulkonahan on märkä". - -Ja seuraten sitä kehotusta, jonka osaksi kuin säälin, osaksi inhon -tapainen tunne hänelle kuiskasi, hän meni sivurakennukseen heti -juutalaisen perästä, katsellen vuoroin hänen kaljuun päälakeensa vuoroin -nilkkoihin. Tohtorin astuessa sisään Nikiitta kavahti ryysyläjän päältä -ja oikasihe suoraksi. - --- Hyvää iltaa, Nikiitta, sanoi Andrei Jefimitsh pehmeästi. -- Eiköhän -tuolle juutalaiselle voisi antaa jonkunlaisia saappaita, ettei hän -vilustuisi? - --- Niinkuin käskette, herra tohtori. Minä sanon siitä tarkastajalle. - --- Ole hyvä. Pyydä minun nimessäni. Sano että minä pyysin. - -Eteisestä sattui ovi olemaan auki huoneeseen. Ivan Dmitritsh, loikoen -sängyssä ja kohoten kyynyspäänsä nojaan, kuunteli huolestuneena -vierasta, outoa ääntä ja tunsi yhtäkkiä tohtorin. Hänen koko ruumiinsa -vapisi vihasta, hän kavahti ylös ja kasvot punaisina ja vihasta -väännyksissä, silmät renkaina juoksi keskelle huonetta. - --- Tohtori tuli! huusi hän ja nauraa hohotti. -- Viimeinkin! Onnittelen -teitä, hyvät herrat, tohtori kunnioittaa meitä luonakäynnillään! Pirun -roisto! kivasi hän ja raivoisana, jommoisena häntä ennen ei oltu nähty, -polki jalkaa. -- Tapettava olisi, roisto! Mutta toisakseen, se olisi -liian lievä rangaistus. Makkiin olisi upotettava! - -Andrei Jefimitsh, kuunneltuaan tätä katsahti eteisestä huoneeseen ja -kysyi pehmoisella äänellä: - --- Mitä vasten? - --- Mitä vasten? ärjäsi Ivan Dmitritsh, astuen hänen eteensä uhkaavan -muotoisena ja kouristuksentapaisesti vetäen viittaa ympärilleen. -- Mitä -vasten? Varas! sanoa tokasi hän inhoten ja mytisti suutaan ikäänkuin -sylkeäkseen. -- Puoskari! Pyöveli! - --- Rauhoittukaa, sanoi Andrei Jefimitsh syynalaisesti hymyillen. -- Minä -vakuutan, etten koskaan ole mitään varastanut, ja mitä tulee muihin -syytöskohtiin, niin te varmaan kovasti liioittelette. Minä näen, että te -olette minuun suuttunut. Rauhoittukaa, minä pyydän, jos voitte, ja -sanokaa tyynesti: mitä vasten? - --- Mitäs vasten te pidätte minua täällä? - --- Sentähden että olette sairas. - --- Sairas, kunhan ei. Mutta käyväthän kymmenet, sadat mielenvikaiset -vapaina sentähden, että taitamattomuutenne ei kykene erottamaan heitä -terveistä. Minkätähden minun ja näiden onnettomien täytyy istua täällä -kaikkien tähden kuin mitkähän syntipukit? Te, välskäri, tarkastaja ja -koko teidän sairaalan hylkiöjoukkonne olette siveellisessä suhteessa -verrattomasti alempana kutakin meistä, minkästähden me saamme istua, te -ette? Missä on logiikka? - --- Siveellinen suhteisuus ja logiikka eivät tässä merkitse mitään. -Kaikki riippuu sattumuksesta. Kuka on pantu istumaan, hän istuu, kuka ei -ole pantu, hän käy vapaana, siinä kaikki. Siinä, että minä olen tohtori, -te heikkomielinen, ei ole siveellisyyttä, ei logiikkaa, vaan ainoastaan -paljas sattumus. - --- Tuota lorua minä en ymmärrä ... virkahti Ivan Dmitritsh -soinnuttomasti ja istui vuoteelleen. - -Mooses, jonka taskuja Nikiitta tohtorin läheisyydessä ei julennut ottaa -tarkastettaviksi, lateli vuoteelleen leivänpalasia, papereja ja luita -ja, väristen vielä vilusta, lausua melskasi kiireesti jotakin hepreaksi. -Kaiketi kuvitteli hän avanneensa kaupan. - --- Laskekaa minut pois, sanoi Ivan Dmitritsh, ja hänen äänensä värähti. - --- Minä en voi. - --- Mutta minkätähden? Minkätähden? - --- Sentähden että se ei ole minun vallassani. Ajatelkaahan, mitä hyötyä -teille siitä olisi, jos läskisinkin teidät? Menkää. Teidät otetaan -kiinni ja palautetaan takasin. - --- Niin, niin, se on oikein ... sopersi Ivan Dmitritsh ja pyyhki hien -otsaltaan. -- Se on kauheata! Vaan mitä minun sitten täytyy tehdä? Mitä? - -Ivan Dmitritshin ääni ja nuorellisen mielevät kasvot kärsimystä -osottavine irveineen miellyttivät Andrei Jefimitshiä. Hänen teki mieli -ystävällisesti lohduttaa nuorta miestä ja kokea tyynnyttää häntä. Hän -istui sairaan viereen vuoteelle, mietti ja lausui: - --- Kysytte, mitä teidän olisi tehtävä? Parasta teidän asemassanne olisi -karata täältä. Mutta paha vaan, ettei siitäkään ole apua. Teidät otetaan -kiinni. Kun yhteiskunta turvaa itseään pahantekijöitä, mielenvikaisia ja -yleensä vastuksellisia ihmisiä vastaan, niin on se voittamaton. Teidän -ei tule muu turvaksi kuin rauhoittaa mieltänne sillä ajatuksella, että -oleskelunne täällä on välttämätön. - --- Se ei ole kenellekään tarpeen. - --- Kun kerran on olemassa vankiloita ja hulluinhuoneita, niin on -luonnollista, että jonkun niissä täytyy istua. Ellette te, niin minä, -ellen minä, niin joku kolmas. Odottakaa, kun kaukaisessa tulevaisuudessa -vankilat ja hulluinhuoneet lakkaavat olemasta, niin ei tule olemaan -rautaristikkoja ikkunoiden edessä, ei näitä viittoja... Sellainen aika -tietysti varhemmin tai myöhemmin on tuleva. - -Ivan Dmitritsh ivallisesti hymähti. - --- Te laskette leikkiä, sanoi hän siiristäen silmiään. -- Sellaisilla -herroilla, kuin te ja teidän apumiehenne Nikiitta, ei ole tulevaisuuden -kanssa mitään tekemistä, vaan olkaa, hyvä herra, siltä varma että vielä -tulee parempiakin aikoja! Olkoon, että puheeni tuntuu typerältä, -naurakaa sille, mutta vielä valkenee uuden elämän aamurusko, vielä on -oikeus voittava ja -- silloin tulee meidän vuoromme! Minun silmäni eivät -sitä näe, minä kuolen, mutta jonkun lapsenlapsen lapset sen kuitenkin -näkevät. Minä onnittelen heitä sydämestäni ja iloitsen heidän -puolestaan! Eteenpäin! Auttakoon teitä Jumala, lapset! - -Ivan Dmitritsh nousi, silmissä erinomainen loiste ja, ojentaen kätensä -ikkunaa kohti, jatkoi väräjävällä äänellä: - --- Näitten ristikkojen takaa siunaan teitä! Eläköön oikeus! Minä -iloitsen! - --- Minä en huomaa erinäistä iloitsemisen syytä, sanoi Andrei Jefimitsh, -jonka mielestä Ivan Dmitritshin tekemä liike tuntui aika somalta vaan -kuitenkin teaatterimaiselta. -- Vankilat ja hulluinhuoneet lakkaavat -olemasta ja totuus, kuten suvaitsitte lausua, on voittava, mutta asiain -oleellisuushan ei muutu vähääkään, luonnonlait ovat ikuisesti samat. -Ihmiset tulevat sairastamaan, vanhenemaan ja kuolemaan aivan niinkuin -nytkin. Valaiskoon elämäänne kuinka ihana aamurusko hyvänsä, mutta -loppujen lopuksi teidät kuitenkin naulataan neljän laudan väliin ja -heitetään hautaan. - --- Entä kuolemattomuus? - --- Hm, tyhjää! - --- Te ette usko, vaan minä uskon. Dostojevskissa tahi Voltairessa joku -sanoo, että jos ei olisi Jumalaa, niin ihmiset keksisivät hänet itse. -Vaan minun luja uskoni on, että jos ei kuolemattomuutta ole, niin sen -ennemmin tahi myöhemmin keksii suuri ihmisen järki. - --- Hyvin lausuttu, virkkoi Andrei Jefimitsh hymyillen mielihyvissään. -- -Se on hyvä että te uskotte. Sellaisella uskolla elää huolettomana vaikka -seinään kytkettynä. Oletteko te jossakin saanut sivistystä? - --- Olen, minä olin yliopistossa, vaan en kuitenkaan päättänyt. - --- Te olette järkevä ja ajatteleva mies. Te voitte millaisissa -olosuhteissa tahansa löytää tyydytystä omassa itsessänne. Vapaa ja syvä -mietiskely, jonka päämääränä on oppia ymmärtämään elämää, ja maailman -turhien huolien täydellinen ylenkatsominen, -- siinä kaksi hyvettä, joita -korkeampia kukaan ihminen ei ole koskaan löytänyt. Ne ovat teidän -saavutettavissanne, asuittepa sitten vaikka kolmien ristikkojen takana. -Diogenes asui tynnyrissä ja oli kuitenkin kaikkia maallisia ruhtinaita -onnellisempi. - --- Diogenes oli tolvana, lausui Ivan Dmitritsh jurosti. Sitäkö te -minulle puhutte Diogeneksesta tai jostain elämän ymmärtämisestä? kivahti -hän taas suuttuneena ja hypähti ylös. -- Minä rakastan elämää, rakastan -kiihkoisesti! Minulla on vainoomisraivo, alituinen ahdistava pelko, vaan -on hetkiä, jolloin minut valtaa elämän halu, ja silloin pelkään tulevani -hulluksi. Minä haluan elää, haluan kiihkeästi! - -Kuohuksissaan asteli hän sitten edestakasin huoneessa ja sanoi sitten, -alentaen ääntään: - --- Välistä haaveillessani näen hairekuvia, Luokseni tulee joitakin -ihmisiä, kuulen ääniä, soittoa ja olen kävelevinäni metsässä, meren -rannalla, ja minun tekee niin kovasti mieli saada puuhata ja toimia... -Sanokaapa nyt, mitä uutta siellä on? kysyi Ivan Dmitritsh. -- Mitä -siellä on? - --- Kaupungistako haluatte jotakin tietää vaiko yleensä vain? - --- Kertokaa minulle nyt ensin jotakin kaupungista, ja sitten muuta. - --- No niin. Kaupunki on väsyttävän ikävä. Ei ole ketään, jonka kanssa -sanan vaihtaisi, ei ketään, jota kehtaisi kuulla. Uusia ihmisiä ei ole. -Toisekseen, tulihan sinne hiljakkoin muudan nuori lääkäri Hobotow. - --- Hän tuli jo minun aikanani. Mitä, onko hän roisto. - -Ei juuri kulttuuri-ihminenkään. Se on omituista, kuulkaahan... Kaikesta -päättäen pääkaupungeissamme ei ole seisahdusta henkisen elämän alalla, -päinvastoin huomaamme siinä liikettä, -- pitäisihän siellä niin muodoin -olla oikeita ihmisiäkin, mutta joka kerran laittavat meille sellaisia, -ettei niistä ole mihinkään. Onneton kaupunki! - --- Niin, onneton kaupunki! huokasi Ivan Dmitritsh ja naurahti. -- -Mitenkä yleensä eletään? Mitä kirjoitetaan sanomalehdissä ja -aikakauskirjoissa? - -Huoneessa oli jo pimeä. Tohtori nousi ylös ja rupesi seisaallaan -kertomaan, mitä kirjoitetaan ulkomailla ja mitä Venäjällä, ja millainen -ajatussuunta nyt on vallalla. Ivan Dmitritsh kuunteli tarkkaavasti ja -kyseli väliin, mutta yhtäkkiä, ikäänkuin olisi muistanut jotakin -kauheaa, puristi hän molemmin käsin päätään ja kävi vuoteelleen, selin -tohtoriin. - --- Mikä teitä vaivaa? kysyi Andrei Jefimitsh. - --- Te ette kuule minulta enää ainoatakaan sanaa! virkahti Ivan Dmitritsh -röyhkeästi. -- Jättäkää minut rauhaan! - --- Minkä tähden? - --- Kuulitteko: jättäkää minut rauhaan! Mitä perkelettä? - -Andrei Jefimitsh kohautti olkapäitään, huokasi ja lähti pois. Eteisen -läpi kulkiessaan lausui hän: -- Mitenkähän täällä saisi vähän -siivotuksi, Nikiitta... Täällä on niin kovin raskas ilma! - --- Niinkuin käskette, herra tohtori. - -"Mikä miellyttävä nuori mies!" ajatteli Andrei Jefimitsh astellessaan -asuntoaan kohti. "Koko sillä ajalla, minkä olen täällä elänyt, tämä on -luullakseni ensimäinen, jonka kanssa saattaa keskustella. Hän osaa -ajatella ja on huvitettu juuri siitä mistä tuleekin." Lukiessaan ja -vielä levolle käytyäänkin hän kaiken aikaa ajatteli vain Ivan -Dmitritshiä, ja herättyään toisena aamuna hän muisti, että oli -tutustunut järkevään, miellyttävään mieheen ja päätti ensi mahdollisessa -tilaisuudessa vielä kerran käydä hänen luonaan. - - - - -X. - - -Ivan Dmitritsh makasi samassa asennossa kuin eilenkin, pää käsiensä -välissä ja jalat koukussa. Hänen kasvonsa olivat peitossa. - --- Hyvää päivää, ystäväni, sanoi Andrei Jefimitsh. -- Vieläkö nukutte? - --- Ensiksikin minä en ole teidän ystävänne, lausui Ivan Dmitritsh suu -käännettynä tyynyyn päin, -- ja toiseksi, teidän ei maksa vaivaa tulla -tänne: te ette kuule minulta sanaakaan. - --- Kummallista ... sopersi Andrei Jefimitsh hämmästyksissään. -- Eilen -keskustelimme niin rauhallisesti; vaan sitten te yhtäkkiä jostakin -syystä pahastuitte ja katkasitte keskustelun ihan kerrassaan... Kaiketi -minulta pääsi joku sana, joka ei ollut aivan paikallaan tahi, kenties -tulin lausuneeksi ajatuksen, joka oli vasten teidän vakaumustanne... - --- Niin vainen, älkää luulko että saatte minut noin vaan uskotetuksi! -sanoi Ivan Dmitritsh kohoutuen ja silmäillen ivallisesti ja -pelonalaisesti tohtoria; hänen silmänsä olivat punaiset. -- Voitte mennä -muualle vakoilemaan ja urkkimaan, mutta täällä teillä ei ole mitään -tekemistä. Älysin minä jo eilen missä tarkotuksessa te tänne tulitte. - --- Omituisia luuloja! hymähti tohtori. -- Te siis otaksutte minua -vakoojaksi? - --- Niin otaksun... Vakoojaksi tahi tohtoriksi, jonka tutkittavaksi minut -on asetettu, -- se on yhdentekevää. - --- Olettepa todellakin eriskummainen ihminen, suokaa anteeksi... - -Tohtori istui puujakkaralle vuoteen luo ja pudisteli paheksuvasti -päätään. - --- Olkoon menneeksi, että te olette oikeassa, sanoi hän. -- Olkoon, että -minä salakavalasti pyydän solmita teitä sanoilla ilmiantaakseni teidät -poliisille. Teidät vangitaan ja sitten tuomitaan. Mutta olisiko teidän -yhtään pahempi oikeudessa ja vankityrmässä kuin täällä? Ja jos teidät -lähetetään maanpakoon tahi vaikkapa pakkotyöhön, niin olisiko se sitten -pahempaa kuin istua täällä sairaalan sivurakennuksessa? Minusta ei se -pahempaa ole ... mitä te sitten pelkäätte? - -Nämä sanat nähtävästi vaikuttivat Ivan Dmitritshiin. Hän istuutui -rauhallisesti. - -Oli kello viiden aika iltapäivällä, jolloin Andrei Jefimitsh -tavallisesti astuskeli huoneissaan ja Daria häneltä kysyi, saisiko tuoda -olutta. Ilma oli kirkas ja tyyni. - --- Minä läksin puolisen syötyäni kävelylle, niin päätin pistäytyä -tännekin, sanoi tohtori. -- Ulkona on jo täysi kevät. - --- Mikä kuu nyt on? Maaliskuuko? kysyi Ivan Dmitritsh. - --- Niin, maaliskuun loppupuoli. - --- Onko likaista ulkona? - --- Ei varsin. Puistossa näkyvät jo käytävät. - --- Nyt olisi hauskaa saada ajaa vaunuissa jonnekin ulkopuolelle -kaupungin, sanoi Ivan Dmitritsh, hieroen punaisia silmiään ikäänkuin -unesta selvitäkseen, -- sitten palata takasin lämpimään, viihdykkääseen -kammariin ja ... ja olla parannuksilla oikein kunnon tohtorin luona, -joka ymmärtäisi pääntautia... En ole pitkään aikaan enää elänyt -ihmisiksi... Ja täällä on niin inhottavaa! Ylenmäärin inhottavaa! - -Eilisen kiihtymyksen johdosta hän oli vielä uuvuksissa ja hervoton ja -puheli vastahakoisesti. Hänen sormensa tutisivat ja kasvoista näkyi, -että hänellä oli kova päänkivistys. - --- Lämpimän, viihdykkään kammarin ja tämän sairaalanhuoneen välillä ei -ole minkäänlaista erotusta, sanoi Andrei Jefimitsh. -- Ihmisen rauha ja -onni eivät ole ulkopuolella häntä, vaan hänessä itsessään. - --- Mitenkä se on ymmärrettävä? - --- Tavallinen ihminen odottaa onnen tahi onnettomuuden tulevaksi -ulkoapäin, niinkuin esimerkiksi vaunuista tahi kammarista, ajatteleva -ihminen sitä vastoin omasta itsestään. - --- Menkää ja saarnatkaa sitä viisautta Kreikkaan, missä on lämmin ja -tuoksuu pomeranssille, mutta täällä se ei ole ilmanalaan soveltuva. -Kenenkä kanssa minä äsken puhelin Diogeneksesta? Teidänkö vai kenenkä? - --- Minun kanssani eilen. - --- Diogenes ei ollut kammarin ja lämpimän huoneen tarpeessa; siellä on -ilmankin kuuma... Ei muuta huolta kuin makaa tynnyrissä, ja syö -appelsiineja ja öljymarjoja. Vaan annas että hän olisi osunut Venäjälle -asumaan, niin hän jo toukokuussa olisi pyrkinyt huoneeseen, joulukuusta -puhumattakaan. Olisi pakkanen käperryttänyt miehen niin että olisi -leikki ollut kaukana. - --- Ei. Kylmää voipi, kuten yleensä millaisia kipuja hyvänsä, olla -tuntematta. Markus Aurelius on sanonut: "Kipu on kivun elävää kuvittelua -mielessä: ponnista tahtoasi päästäksesi vapaaksi tästä kuvittelusta, -karkota se mielestäsi, lakkaa valittamasta, niin kipu häviää!" Tämä on -tosi. Viisaan, tahi yleensä vain ajattelevan, järkevän ihmisen -huomattavia puolia on juuri se, että hän halveksii tuskia; hän on alati -tyytyväinen eikä mikään herätä hänen ihmettelyään. - --- Minä olen siis tylsämielinen, koska kärsin, olen tyytymätön ja -ihmettelen ihmisten konnuutta. - --- Tuota te puhutte vaan suotta. Jos te useammin ajattelisitte, niin te -tulisitte käsittämään, kuinka mitättömiä kaikki ne ulkonaiset seikat -ovat, jotka saattavat mielemme kuohuksiin. Täytyy pyrkiä ymmärtämään -elämää ja sitä mikä elämässä on tosihyvää. - --- Ymmärtämään ... toisti Ivan Dmitritsh synkistyen. -- Ulkonaisia, -sisällisiä... Kuulkaa, minä en käsitä tätä. Minä tiedän vaan sen, sanoi -hän, nousten seisaalleen ja silmäillen vihastuneena tohtoriin, -- että -Jumala on luonut minut lämpimästä verestä ja hermoista, kuuletteko? Ja -orgaanisen kudoksen, jos se on elinkykyistä, täytyy vastata mihinkin -kiihotukseen. Ja minä vastaan! Kipuihin minä vastaan huudoilla ja -kyynelillä, konnamaisuuteen vastaan suuttumuksella, ilkeyteen vastaan -inholla. Minun mielestäni tätä vasta elämäksi kutsutaankin. Mitä -alemmalla asteella organismi on, sitä vähemmin tunteellista se on ja -sitä heikommin se vastaa kiihotukseen, ja mitä ylemmällä asteella se on, -sitä herkkätuntoisempi se on ja sitä tarmokkaammin se vastaa -todellisuuden vaikutuksiin. Kuinka voi olla tietämättä sitä? Tohtori -olette, ettekä tiedä näin vähäpätöisiä asioita! Voidakseen halveksia -tuskia, olla alati tyytyväinen eikä milloinkaan herätä mitään -ihmettelemään, niin on tultava tuollaiseksi, -- ja Ivan Dmitritsh osotti -paksua, lihavuuteensa pakahtuvaa talonpoikaa, -- tahi antauduttava -tuskien karaistavaksi siihen määrään, ettei ollenkaan enää tunne niitä, -toisin sanoin, lakattava elämästä. Suokaa anteeksi, minä en ole -ajattelija enkä filosoofi, jatkoi Ivan Dmitritsh ärtyisästi, -- enkä -mitään siinä suhteessa ymmärrä. Minä en ole siinä tilassa että kykenisin -ajattelemaan. - --- Päinvastoin, te ajattelette mainiosti. - --- Stoalaiset, joita te jätkyttelette, olivat merkillisiä miehiä, mutta -heidän oppinsa kangistui jo parituhatta vuotta sitten eikä ole -rahtuakaan hievahtanut eteenpäin, eikä hievahda, sillä siltä puuttui -käytännöllisyyttä ja elinvoimaa. Se voitti puolelleen vain pienen -vähemmistön, joka kuluttaa elämänsä turhissa tieteellisissä -harrastuksissa ja kaiken maailman oppien muistelemisessa, enemmistö sitä -vastoin ei käsittänyt sitä. Oppi, joka saarnaa välinpitämättömyyttä -rikkauden ja elämän mukavuuksien suhteen, tuskien ja kuoleman halpana -pitämistä, on äärettömälle enemmistölle aivan käsittämätön, siksi kun -tämä enemmistö ei koskaan ole nähnyt rikkautta, ei elämän mukavuuksia, -ja tuskien halveksiminen olisi siitä samaa kuin itse elämän -halveksiminen, sillä koko ihmisen olemushan ei ole muuta kuin nälän, -kylmän, loukkausten, menetysten ja, hamletinmaisen kuolemanpelon -tuntemista. Näissä tuntemuksissa on koko elämä: se voi tuntua -rasitukselta, sitä voi vihata, mutta halveksia sitä ei voi. Vieläkin -siis toistan, stoalaisten opilla ei voi koskaan olla tulevaisuutta, ja -kuten näette, ovat vuosisadan alusta tähän päivään saakka taistelu, -herkkyys kivuille ja kyky vastata kiihotukseen yhä edistyneet .. - -Ivan Dmitritsh kadotti yhtäkkiä ajatustensa langan, pysähtyi ja pyyhki -harmistuneena otsaansa. - --- Tahdoin sanoa jotakin hyvin tärkeää, vaan eksyin tolalta, lausui hän, --- Mistä puhuinkaan? Niin aivan! Kuulkaahan vieläkin: joku stoalainen -möi itsensä orjaksi ostaakseen vapaaksi erään lähimäisensä. Näette siis, -että stoalainenkin vastasi kiihotukseen, koskapa moiseen jalomieliseen -tekoon, itsensä alttiiksipanemiseen lähimäisensä hyväksi, vaaditaan -kiihtynyttä, säälivää sydäntä. Minä olen täällä vankilassa unhottanut -kaikki, mitä ennen olen lukenut, muuten voisin esiintuoda vielä jotakin. -Otetaanpa esimerkiksi Kristus. Kristus vastasi todellisuuteen sillä, -että itki, nauroi, murehti, vihastui, vieläpä ikävöikin; ei Hän mennyt -hymyillen kärsimyksiänsä vastaan eikä halveksinut kuolemaa, vaan rukoili -Getsemanen tarhassa, että tämä malja menisi Häneltä pois. - -Ivan Dmitritsh naurahti ja istui. - --- Olkoonpa että ihmisen rauha ja onni eivät ole ulkopuolella häntä, -vaan hänessä itsessään, lausui hän. -- Olkoonpa että tuskia tulee -halveksia sekä ettei mitään tule ihmetellä. Vaan millä perusteella te -juuri sitä vaaditte? Oletteko te ajattelija? Oletteko te filosoofi? - --- Minä en ole filosoofi, vaan sen tärkeyttä tulee jokaisen terottaa -mieleen sentähden, että se on järkevää. - --- Ei, minä tahdon tietää, minkätähden te ymmärtämisen asiassa, -kärsimysten halveksimisessa ynnä muussa pidätte itseänne kompetenttina? -Oletteko te kärsinyt jolloinkin? Onko teillä käsitystä kärsimyksistä tai -tuskista? Saanko luvan kysyä: piestiinkö teitä lapsena? - --- Ei, vanhempani eivät hyväksyneet ruumiillisia rangaistuskeinoja. - --- Minua sitävastoin isäni pieksi armottomasti. Isäni oli jyrkkä, -hemoroideja sairastava virkamies, jolla oli pitkä nenä ja kellertävä -kaula. Vaan puhukaammepa teistä. Koko elämässänne kukaan ei ole -sormellaan kajonnut teihin, kukaan ei ole pelotellut, ei lyönyt -teitä; terve olette kuin härkä. Kodissanne saitte kasvaa, isä -kustansi koulunkäyntinne, jonka jälkeen te heti astuitte -tyhjäntoimittajavirkaanne. Enempi kuin kaksikymmentä vuotta on teillä -ollut käytettävänä vapaa asunto lämmön ja valon kanssa, siihen palvelija -lisäksi, ja itse olette oikeutettu tekemään työtä kuinka ja minkä verran -itse lystäätte, vaikka ette tekisi mitään. Luonnostanne olette laiska ja -veltto, ja sentähden pyritte järjestämään elämänne siten, ettei mikään -teitä häiritsisi tahi paikaltanne hievahduttaisi. Toimet jätitte -välskärin ja muiden hylkyjen huostaan, ja itse istua nökötitte -lämpimässä ja hiljaisuuteen hautauneena, säästitte rahoja, lueskelitte -kirjoja, sulostutitte elämäänne ylevän joutavilla mietelmillä ja (Ivan -Dmitritsh katsahti tohtorin punaiseen nenään) juomisella. Sanalla -sanoen, elämää te ette ole nähnyt, ette tunne sitä ollenkaan, ja -todellisuuteen olette tutustunut ainoastaan teoreettisesti. Kärsimyksiä -te taas halveksitte ja annatte kaiken mennä mitään ihmettelemättä vallan -yksinkertaisesta syystä: turhuutten turhuus, ulkonainen ja sisällinen, -elämän, kärsimysten ja kuoleman halveksiminen, käsittäminen, todellinen -hyvä, kaikki tämä on sitä filosofiaa, joka niin mainiosti soveltuu -venäläiselle aito vetelehtijälle. Sattuupa esimerkiksi että näette -talonpojan lyövän vaimoaan. Mitäpä maksaisi tuota puolustaa? Lyököön, -molemmathan he kuitenkin kuolevat varhemmin tahi myöhemmin; eikä -lyöminen sen lisäksi ole loukkauksena sille jota lyödään, vaan lyöjälle -itselleen. Juoppous on pahe eikä se lainkaan sovellu ihmiselle, mutta -joit häntä tahi olit juomatta, kuoleminen sinun yhtäkaikki on. Tulee -eukko, jonka hampaita särkee... Mitähän siihen sanoisit? Kipu on kivun -elävää kuvittelemista mielessä ja lisäksi, eihän kukaan kivuitta saata -päästä maailmasta, senpä vuoksi mene sinä eukko maisten matkaasi, salli -minun rauhassa hautoa mietteitäni ja juoda viinaa. Nuori mies pyytää -neuvoa, miten olla kuin eleä; joku toinen ennenkuin vastaisi niin -vähäisen toki ajattelisi, mutta tässä on vastaus heti valmiina: pyri -käsittämään elämää tahi todellista hyvää. Vaan mikä se oikein on tuo -kummallinen "todellinen hyvä?" Vastausta ei tietysti ole. Meitä pidetään -täällä ristikkojen takana, sorretaan, kidutetaan, mutta se on kaikki -vaan hyvää ja järkevää, sentähden että tämän sairaalanhuoneen ja -lämpimän, viihdykkään kammarin välillä ei ole minkäänlaista eroa. -Mukavaa filosofiaa: ei ole mitään tekemistä, omatunto on puhdas, ja -itsestäsi tunnut olevasi filosoofi... Ei, hyvä herra, filosofiaa se ei -ole, ei syväaatteisuutta, ei katsantokannan laveutta, vaan laiskuutta, -silmänkääntäjätemppujen harjoittamista, unteloa hulluutta... Juuri! ja -taas joutui Ivan Dmitritsh suuttumuksensa valtaan. -- Kärsimyksiä -halveksitte, vaan annas että sormeanne loukataan oven välissä, niin -huudatte minkä kurkusta lähtee! - --- Ehkenpä huudakaan, virkahti Andrei Jefimitsh sävyisästi naurahtaen. - --- Ette te huuda! Entä jos teitä kohtaisi halvaus tahi jos joku -sekamölö, tai heittiö, asemansa ja virka-arvonsa turvissa, loukkaisi -teitä julkisesti ja te tietäisitte hänen pääsevän siitä rangaistuksetta, --- kyllä sitten tietäisitte mitä se on, opettaa muita ymmärtämään elämää -ja todellista hyvää. - --- Tuo on aivan omaperäistä, sanoi Andrei Jefimitsh, naurahtaen -mielihyvissään ja hykertäen kämmeniään. -- Minä olen ilonhämmästyksellä -havainnut taipumuksenne yleistelyyn, ja luonteenkuvaukseni, jonka -vastikään toitte julki, on kerrassaan loistava. Tunnustan että -keskustelu teidän kanssanne tuottaa minulle ääretöntä huvia. No niin, -minä olen kuunnellut teitä, suvaitkaapa tekin nyt kuunnella minua .. - - - - -XI. - - -Keskustelu jatkui vielä noin tunnin ajan ja teki Andrei Jefimitshiin -nähtävästi syvän vaikutuksen. Hän rupesi käymään sivurakennuksessa joka -päivä. Hän kävi siellä aamusin sekä puolisen jälkeen ja usein hän vielä -iltahämärissäkin istui keskustelemassa Ivan Dmitritshin kanssa. Ensi -aikoina Ivan Dmitritsh kaihtoi häntä, epäili häntä pahoista aikeista ja -ilmaisi avoimesti vihansa häntä kohtaan, vaan tottui sittemmin häneen ja -muutti entisen jyrkän käytöksensä alavan iroonilliseen. - -Ennen pitkää sairaalassa levisi huhu, että tohtori Andrei Jefimitsh on -ruvennut käymään huoneessa N:o 6. Ei kukaan -- ei välskäri, ei Nikiitta, -eikä sairaanhoitajattaret voineet käsittää, miksi hän siellä kävi, miksi -hän tuntikausia siellä istui, mitä hän siellä puheli ja miksi hän ei -kirjoittanut reseptejä. Hänen käytöksensä tuntui kummalliselle. Mihail -Averjanitsh kävi useasti hänen luonaan tapaamatta häntä kotona, mitä -ennen ei koskaan tapahtunut, ja Daria hyvä oli vallan pyöräpäisnä sen -johdosta ettei tohtori enää juonut olutta määräajoilla, vieläpä -toisinaan myöhästyi päivälliseltä. - -Kerran, se oli jo kesäkuun lopulla, tohtori Hobotow tuli jollekin -asialle Andrei Jefimitshin luo; tämä kun ei ollut sisällä tavattavana, -lähti hän etsimään häntä ulkoa; pihalla hänelle sanottiin, että vanha -tohtori oli mennyt mielenvikaisten luo. Tultuaan sivurakennukseen ja -pysähdyttyään eteisessä, Hobotow kuuli seuraavan keskustelun: - --- Meidän mielipiteemme eivät koskaan tule käymään yhteen ettekä te saa -minua käännytetyksi omaan uskoonne, puhui Ivan Dmitritsh kiihdyksissään. --- Todellisuutta te ette tunne vähääkään ettekä ole koskaan kärsinyt, -vaan olette, kuten verimato, alati elänyt muiden kärsimysten -läheisyydessä; minä sitä vastoin olen kärsinyt yhtämittaa syntymästäni -tähän päivään saakka. Sentähden sanon suoraan: minä pidän itseäni -kaikissa suhteissa teitä korkeampana ja pätevämpänä. Ette te kelpaa -minun neuvojakseni. - --- Minä en ensinkään pyydä kääntää teitä omaan uskooni, vastasi Andrei -Jefimitsh hiljaisella äänellä ja pahoillaan siitä, ettei häntä tahdottu -ymmärtää. -- Mutta kysymys ei olekaan siinä, ystäväni. Kysymys ei ole -siinä, että te olette kärsinyt, minä en. Kärsimykset samoinkuin ilot -ovat ohimeneviä - heitetään ne sikseen, olkoot ne Herran nimessä! -Kysymys on siinä, että me, te ja Tiina, ajattelemme; me näemme toinen -toisessamme ihmisiä, jotka kykenevät ajattelemaan ja miettimään, ja se -tekee meidät solidaarisiksi, vahvoiksi, olkoot mielipiteemme kuinka -eroavia tahansa. Jospa tietäisitte, ystäväiseni, kuinka kyllästynyt minä -olen yleiseen mielettömyyteen, kiittämättömyyteen, tylsyyteen ja -mimmoisella ilolla minä joka kerran keskustelen teidän kanssanne! Te -olette ymmärtäväinen mies ja te viehätätte minua. - -Hobotow aukasi oven hiukan raolleen ja silmähti huoneeseen; Ivan -Dmitritsh, patalakki päässä, ja tohtori Andrei Jefimitsh istuivat -rinnatusten vuoteella. Mielenvikainen väänteli kasvojaan, vavahteli ja -kouristuksentapaisesti veti viittaa ympärilleen, tohtori sitä vastoin -istui liikkumatta, pää painuksissa, ja hänen kasvonsa olivat punaiset, -ilmaisten avuttomuutta, surua. Hobotow kohautti olkapäitään, naurahti ja -katsahti Nikiittaa silmiin. Olkapäitään kohautti Nikottakin. - -Toisena päivänä Hobotow tuli sivurakennukseen yhdessä välskärin kanssa. -Molemmat seisoivat eteisessä ja kuuntelivat. - --- Eiköhän setä vaan ole tullut löyhkäpäiseksi? sanoi Hobotow tullessaan -ulos sivurakennuksesta. - --- Herra auta ja varjele meitä syntisiä! huokasi jumalinen Sergei -Sergeitsh, huolellisesti kierrellen likaluosia etteivät kiiltävän -kirkkaat saappaansa tulisi saveen. -- Minä puolestani tunnustan, arvoisa -Jevgenij Fedoritsh, että tätä olen jo kauan odottanut! - - - - -XII. - - -Siitä lähtien Andrei Jefimitsh alkoi huomata ympärillään jonkinlaista -salakähmäisyyttä. Rengit, hoitajattaret ja sairaat loivat kohdatessaan -häneen kysyviä katseita ja sitten kuiskehtivat keskenään. Tarkastajan -pieni tyttö Maria, jota hän mielihyvällä aina tapasi kohdata sairaalan -puutarhassa, ei enää tullut hänen luokseen, vaan lähti, kun tohtori -hymyillen lähestyi häntä silittääkseen hänen päätään, ties mistähän -syystä juoksemaan pakoon. Postimestari Mihail Averjanitsh, -kuunnellessaan häntä, ei enää sanonut: "Aivan oikein," vaan -käsittämättömässä hämmennyksessä sopersi: "Kyllä, kyllä, kyllä" ... ja -katsoi häneen miettiväisenä ja suruisena; jostakin syystä hän niinikään -rupesi kehottelemaan ystäväänsä kieltäytymään viinan ja oluen -nauttimisesta, mutta sitä hän, hienotuntoinen kuin oli, ei lausunut -suoraan vaan ainoastaan viittauksilla, kertoen milloin eräästä -pataljoonan päälliköstä, joka oli mies oiva, milloin rykmentinpapista -suuresta velikullasta, jotka molemmat joivat niin, että tärvelivät -terveytensä, mutta lakattuaan juomasta, paranivat täydellisesti. Pari -kolme kertaa kävi Andrei Jefimitshin luona hänen virkaveljensä Hobotow; -hänkin kehotti lopettamaan alkohoolijuomien nauttimisen ja ilman -minkäänmoista näkyvää aihetta, suositteli otettavaksi bromikaaliumia. - -Elokuussa Andrei Jefimitsh sai kaupungin valtuuston puheenjohtajalta -kirjeen pyynnöllä saapua hänen luokseen hyvin tärkeän asian johdosta. -Tultuaan määräajalla kaupunginhallitukseen Andrei Jefimitsh tapasi -siellä sotilaspäällikön, piirikoulun tarkastajan, kaupunginhallituksen -jäsenen, Hobotowin ja vielä erään lihavan, valkoverisen herrasmiehen, -joka esitettiin hänelle tohtoriksi. Tämä tohtori, jolla oli puolalainen -vaikeasti äännettävä sukunimi, asui kolmekymmentä virstaa kaupungista -hevoskasvatuslaitoksessa ja oli nyt käymäseltään kaupungissa. - --- Täällä on esiintuotu eräs asia, joka koskee teitä, kääntyi -kaupunginhallituksen jäsen Andrei Jefimitshille puhumaan, sittenkun -kaikki olivat tervehtineet ja ruvenneet istualle. -- Tässä Jevgenij -Fedoritsh sanoo, että apteekilla ei ole tarpeeksi tilaa -päärakennuksessa, ja että se siis olisi muutettava johonkuhun -sivurakennuksista. Se voisi kyllä käydä päinsä, helpostihan se on tehty, -mutta pääasia on, että sivurakennus kaipaa uudistusta. - --- Eipä se ilman uudistuksettakaan täytä tehtäväänsä, lausui Andrei -Jefimitsh mietittyään. -- Jos esimerkiksi nurkkasivustan korjaisi ja -laittaisi apteekkia varten, niin tarvittaisiin siihen minun arvellakseni -vähimmäkseen noin viisisataa ruplaa. Ja käytettynä siihen se pääoma ei -tuota mitään. - -Seurasi kotvan hiljaisuus. - --- Minulla oli kunnia jo kymmenen vuotta sitten esittää, jatkoi Andrei -Jefimitsh hiljaisella äänellä, -- että tämä sairaala nykyisessä -tilassaan kaupungille on liian kallis ylellisyystavara. Se rakennettiin -40-luvulla, mutta silloin oli varallisuustila toinen. Kaupunki uhraa -liian paljo tarpeettomiin rakennuksiin ja hyödyttömiin virkoihin. Minun -ajatukseni on, että niillä rahoilla, jos parempi järjestys saataisiin -aikaan, voitaisiin kannattaa kaksikin mallikelpoista sairaalaa. - --- No, niin olkaa te sitten niin hyvä ja hankkikaa tänne se parempi -järjestys! virkkoi kaupunginhallituksen jäsen näsäkkäästi. - --- Minulla oli jo kunnia esittää, että jättäisitte lääkintölaitoksen -maalaishallinnon haltuun. - --- Niin, jättäkäämme vain rahat maalaishallinnon käsiin, niin se ne -varastaa, sanoi valkoverinen tohtori nauraen. - --- Sehän on tavallista, myönsi kaupunginhallituksen jäsen ja naurahti -myöskin. - -Andrei Jefimitsh katsahti veltosti ja sumeasti valkoveriseen tohtoriin -ja lausui: - --- Olkaamme oikeudellisia. - -Taas seurasi hiljaisuus. Tarjottiin teetä. Sotilaspäällikkö, ollen hyvin -hämillään, kosketti pöydän yli Andrei Jefimitshiä käteen ja sanoi: - --- Tepä olette meidät ihan kokonaan unhottanut, tohtori. Mutta teistähän -on tullutkin munkki: ette pelaa korttia, ette rakasta naisia. Kuinka -siis voisitte meikäläisten parissa viihtyä? - -Kaikki rupesivat sitten puhumaan siitä, kuinka ikävätä kunnollisen -ihmisen on asua tässä kaupungissa. Ei ole teaatteria, ei soitantoa, ja -viime tanssi-iltamassa klubissa oli lähes kaksikymmentä naista ja vain -kaksi kavaljeeria. Nuoriso ei tanssi, koko ajan vaan tungeksii -tarjoilupöydän ääressä tahi pelaa korttia. Andrei Jefimitsh rupesi -harvaan ja hiljaisella äänellä, katsomatta kehenkään, puhumaan siitä, -kuinka säälittävää, kuinka syvästi säälittävää on, että kaupunkilaiset -kuluttavat elämänsä tarmon, sydämensä ja järkensä korttipeliin ja -juoruihin, vaan eivät osaa eivätkä halua viettää aikaansa huvittavassa -keskustelussa ja lukemisessa, eivät huoli siitä nautinnosta, jonka -järjen viljely tuottaa. Henkinen kyky yksin on mieltä kiinnittävää ja -merkittävää, kaikki muu halpaa ja mitätöntä. Hobotow kuunteli -virkaveljeään tarkkaavasti ja kysyi yhtäkkiä: - --- Andrei Jefimitsh, monesko päivä tänään on? Saatuaan vastauksen, hän -ja valkoverinen tohtori noloina kuten taitamattomuutensa oivaltaneet -tutkijat, alkoivat Andrei Jefimitshiltä kysellä, mikä päivä tänään on, -montako päivää on vuodessa, ja onko totta että sairaalan N:o 6:ssa asuu -eriskummallinen tietäjä? - -Vastaukseksi viimeiseen kysymykseen Andrei Jefimitsh punastui ja sanoi: - --- On, hän on sairas, vaan hyvin viehättävä nuori mies. - -Enempää ei häneltä kysytty. - -Kun hän eteisessä puki palttoota päälleen, niin sotilaspäällikkö pani -kätensä hänen olalleen ja sanoi huoaten: - --- Meidän vanhusten on aika antautua lepoon! - -Tultuaan kaupunginhallituksesta Andrei Jefimitsh käsitti, että tämä oli -hänen mielentilaansa tutkimaan asetettu komissiooni. Hän muisti -kysymykset, jotka hänelle tehtiin, punastui ja hänen tuli, ties miksikä, -ensi kerran elämässään kovasti sääli lääketiedettä? - -"Oi taivahinen isä, ajatteli hän, -- vastahan he aivan äskettäin ovat -kuulleet luentoja mielentautiopissa, ovat suorittaneet tutkintoja -- -mistä sitten tämä suuri tietämättömyys johtuu? Heillä ei ole -käsitystäkään psykiatriiasta." - -Ja ensi kerran elämässään hän tunsi itsensä loukatuksi ja häntä -suututti. - -Saman päivän iltasella oli Mihail Averjanitsh hänen luonaan. -Tervehtimättä postimestari astui hänen eteensä, tarttui häntä molempiin -käsiin ja lausui liikutetuin äänin: - --- Herttaiseni, ystäväiseni, osottakaa minulle, että luotatte -vilpittömään hyväntahtoisuuteeni ja pidätte minua ystävänänne... -Ystäväiseni! ja ehkäisten Andrei Jefimitshiä puhumasta, jatkoi hän yhä -valtavammin liikutettuna: -- minä rakastan teitä sivistyksenne ja -ylevämielisyytenne tähden. Kuulkaa minua, herttaiseni! Tieteen säännöt -velvottavat tohtoreja salaamaan teiltä totuutta, vaan minä puhun teille -suoraa kieltä kuin sotilas ainakin: te olette sairas! Älkää pahastuko -ystäväni, mutta se on totta, sen ovat jo aikaa sitten kaikki ympäristön -asukkaat huomanneet. Vastikään tohtori Jevgenij Fedoritsh minulle sanoi, -että teidän on välttämättömästi, jos tahdotte pitää huolta -terveydestänne, antauduttava lepoon ja hankittava itsellenne -virkistystä? Ja se onkin aivan totta! Se on erinomaista! Minä otan näinä -päivinä virkalomaa ja lähden matkalle muihin maihin haistamaan ilmaa -muualla. Osottakaa nyt että olette ystäväni, matkustetaan yhdessä! -Matkustetaan, karistetaan vanhuuden taakka hartioiltamme! - --- Minä tunnen itseni aivan terveeksi, sanoi Andrei Jefimitsh -mietittyään. -- Mutta matkustaa minä yhtäkaikki en voi. Sallikaa minun -jollakin muulla tavalla osottaa teille ystävyyttäni. - -Matkustaa jonnekin, tietämättä minkä tähden, ilman kirjoitta, ilman -Dariaa, ilman oluetta, rikkoa ihan jyrkästi kahdenkymmenen vuoden -ajalla vakaantunut elämänjärjestys, -- moinen tuuma tuntui ensialussa -hänestä hurjalta ja oudolta. Mutta hänen mieleensä muistui -keskustelu kaupunginhallituksessa ja apeus, joka hänet valtasi -kaupunginhallituksesta palatessaan, ja ajatus matkustaa vähäksi aikaa -pois kaupungista, jossa typerät ihmiset pitävät häntä hulluna, välähti -hänestä kauniilta. - --- Mihinkä te sitten aiotte matkustaa? kysyi hän. - --- Moskovaan, Pietariin, Varsovaan... Varsovassa vietin viisi -onnellisinta päivää elämässäni. Kerrassaan ihmeellinen kaupunki! -Matkustetaan, herttaiseni! - - - - -XIII. - - -Viikon kuluttua Andrei Jefimitshiä kehotettiin antautumaan lepoon, se on -pyytämään eroa virasta, jonka hän välinpitämättömänä tekikin, ja vielä -viikon kuluttua hän ja Mihail Averjanitsh jo istuivat kyytikärryissä -ajaen lähimmälle rautatienasemalle. Päivät olivat viileät ja kirkkaat, -taivas oli sinertävä ja ilmanranta selliä Kaksisataa virstaa asemalle -ajoivat he kahdessa vuorokaudessa ja yöpyivät kaksi kertaa matkalla. Kun -majataloissa tarjottiin teetä huonosti pessyistä laseista tahi -kuhnailtiin hevosia valjastettaissa, niin Mihail Averjanitsh karahti -punaiseksi, vapisi koko ruumiissaan ja kiljui: "Suu kiinni! Ei mitään -mukinata!" Kärryissä istuessaan hän taas yhtämittaa, pitämättä -hetkenkään lomaa, kertoili matkoistaan Kaukasiassa ja Puolan -kuningaskunnassa. Kuinka paljo siellä olikaan seikkailuja ja mimmoisia -kohtauksia! Hän puheli kovalla äänellä ja tekeytyi puhuessaan niin -kummastuneen näköiseksi, että saattoi luulla hänen valehtelevan. Lisäksi -hän kertoillessaan hengitti suoraan Andrei Jefimitshin kasvoihin ja -nauraa hohotti hänelle korvaan. Tämä tuntui tohtorista vastenmieliseltä -ja häiritsi häntä ajattelemasta ja pitämästä mieltänsä koossa. - -Rautatiellä he säästäväisyydestä matkustivat kolmannessa luokassa -tupakoimattomien vaunussa. Yleisö oli puoleksi siistiä. Mihail -Averjanitsh tuota pikaa tutustui kaikkien kanssa ja, muuttelehtien -penkistä penkkiin, puhua pauhasi, ettei pitäisi matkustaa näillä -inhottavilla teillä. Yltympärillä näkee vain rosvousta harjoitettavan! -Toista on kulkea hevosella ratsain: pyyhkäsee päivässä satakunta virstaa -ja tuntee itsensä terveeksi ja raittiiksi. Katovuodet taasen ovat meillä -seurauksena siitä, kun Pinskin suot kuivatettiin. Kaikkialla -epäjärjestys hirmuinen. Hän tulistui, puhui kovalla äänellä eikä suonut -muille suunvuoroa. Tuo yhtämittainen laverteleminen yhdessä ehtimiseen -uudistuvain naurunhohotusten ja mahtavien kädenviitteiden kanssa --- vaivasi Andrei Jefimitshiä. - -"Kumpi meistä kahdesta on hullu? ajatteli hän myrtyneenä. -- Minäkö, -joka koetan olla matkustajia häiritsemättä, vai tuoko itsekäs, joka -pitää itseään kaikkia muita viisaampana ja miellyttävämpänä eikä -sentähden anna kenellekään rauhaa?" - -Moskovassa Mihail Averjanitsh pukeutui sotilastakkiin, josta puuttui -olkalappuja, sekä punareunuksilla varustettuihin housuihin. Kaduilla -kävi hän sotilaslakki päässä ja viitta päällä, ja sotamiehet tekivät -hänelle kunniaa. Andrei Jefimitshin mielestä ystävänsä tällöin näytti -mieheltä, joka herrastavoistaan, joita hänellä joskus lienee ollut, oli -hukannut kaikki mitä niissä oli hyvää ja jäänyt pitämään ainoastaan sen -mikä niissä oli huonoa. Hän vaati halusta itselleen palveluksia, vieläpä -silloinkin, kun ne eivät lainkaan olleet tarpeen vaatimia. Tulitikut -olivat hänen edessään pöydällä, ja hän näki ne, vaan siitä huolimatta -huusi hän tarjurille, että tämä antaisi hänelle tikkuja; sisäpiian -nähden hän ei häikäillyt käydä yksissä alusvaatteissa; lakeijoja hän -ilman erotuksetta, niin vanhoja kuin nuoria, sinutteli ja suuttuessaan -haukkui heitä pölkyiksi ja tolvanoiksi. Tämä oli Andrei Jefimitshistä -tosin herrasmaista, mutta samalla ilettävää. - -Ihan ensin Mihail Averjanitsh vei ystävänsä Iverskajaan. Hän rukoili -hartaasti, polvistui maahan ja vuodatti kyyneliä, ja kun oli lopettanut, -huokasi hän syvään ja sanoi: - --- Vaikka ei uskokaan, niin tuntuu kumminkin rauhallisemmalta kun -rukoilee. Suudelkaa, ystäväni, tekin kuvaa! - -Andrei Jefimitsh joutui äimille ja suuteli Jumalan kuvaa ja Mihail -Averjanitsh mytisti huuliaan ja, huojuttaen päätään, alkoi taas rukoilla -kuiskaavalla äänellä ja taas kiertyivät kyynelet hänen silmiinsä. Sitten -menivät he Kremliin ja katselivat mahdottoman suurta tykkiä ja isoa -kirkonkelloa, koskettelivatpa niitä sormillaankin, ihailivat kaunista -maisemaa Moskva-joen tuolla puolen, kävivät Vapahtajan kirkossa ja -Rumjantsevin museossa. - -Puolisen söivät he Tjestovilla. Mihail Averjanitsh silmäili kauan -ruokalistaa, silitteli poskipartaansa, ja sanoi ravintoloihin hyvin -koteutuneen herkuttelijan äänellä: - --- Katsotaanpa enkelini, mitä teillä tänään on meille tarjottavana! XIV. - -Tohtori käyskenteli ja katseli, söi ja joi, mutta aina oli hänessä -vallalla sama harmintunne Mihail Averjanitshia kohtaan. Häntä halutti -päästä ystävästään lepoon, erota hänestä, piileytyä, mutta tämä ystävä -se piti velvollisuutenaan olla laskematta häntä askeltakaan itsestänsä -poistumaan ja hankkia hänelle mahdollista enemmän huvituksia. Kun ei -ollut mitään katseltavaa hauskutti hän Andrei Jefimitshiä puhelemisella. -Pari päivää Andrei Jefimitsh kärsi tätä, mutta kolmantena päivänä -ilmoitti hän ystävälleen olevansa sairas ja haluavansa jäädä koko -päiväksi kotiin. Ystävänsä sanoi, että siinä tapauksessa hänkin jää -kotiin. Täytyyhän itse asiassa suoda lepoakin ruumiilleen, muuten ei -kohta puoleen jaksa jäsentäkään järkähyttää. Andrei Jefimitsh kävi -sohvalle pitkäkseen, kasvot selkämystään päin ja, kiristäen hampaitaan, -kuunteli ystäväänsä, joka lämpimästi vakuutti hänelle, että Ranska -ennemmin tai myöhemmin kukistaa Saksan, että Moskovassa on varsin paljo -taskuvarkaita ja ettei karvan mukaan sovi päättää hyvän hevosen -ominaisuuksia. Tohtorin korvat alkoivat humista ja hän sai kovan -sydämentykytyksen, mutta kumminkin esti hienotunteisuus häntä sanomasta, -että ystävä pitäisi suunsa kiinni tahi menisi matkaansa. Onneksi Mihail -Averjanitsh kohta kyllästyi hotellin numerossa istumiseen ja jälestä -puolisen hän lähti ulos. - -Jäätyään yksin Andrei Jefimitsh antautui levon tunteeseen. Kuinka -herttaista olikaan maata sohvalla ja tuntea olevansa yksin huoneessa! -Todellinen onni ei ole yksinäisyydettä mahdollinen. Siitä johtui ajatus, -että langennut enkeli kaiketi herkesi Jumalalle uskottomaksi sentähden, -että se halusi yksinäisyyttä, jota enkelit eivät tunne. Andrei -Jefimitshin teki mieli ajatella viime päivinä kuulemiaan ja näkemiään, -mutta se oli mahdotonta, sillä Mihail Averjanitsh ei mennyt hänen -mielestään. - -"Mutta hänhän otti virkaloman ja lähti matkalle kanssani yksistään -ystävyydestä, jalomielisyydestä, ajatteli tohtori harmissaan. -- Mitään -pahempaa ei ole, kuin tämmöinen ystävyyden nimessä harjoitettu holhous. -Hän on nähtävästi sekä hyvä että jalosydäminen ja ilomielinen, mutta -kuitenkin ikävä. Niin sietämättömän ikävä. Samoin ikään on ihmisiä, -jotka aina vain puhuvat viisaita, kauniita sanoja, mutta siitä -huolimatta tuntuvat typeriltä ihmisiltä?" - -Sitä seuraavinakin päivinä Andrei Jefimitsh oli olevinaan sairas eikä -liikkunut kammaristaan ulos. Hän makasi kasvot selkämystään päin ja -kärsi, milloin ystävä hauskutti häntä puhelemisella, tahi lepäsi, -milloin ystävä oli poissa. Häntä suututti oma itsensä, miksi hän oli -lähtenyt matkalle, ja häntä suututti ystävänsä, joka päivä päivältä kävi -yhä puheliaammaksi, yhä tungettelevammaksi; hän ei mitenkään enää saanut -ajatuksiaan vakavaan, juhlalliseen vireeseen. - -"Tämä se onkin todellisuus, josta Ivan Dmitritsh puhui, joka pitää minua -kynsissään, ajatteli hän suuttuneena omaan pikkumaisuuteensa. -- -Joutavaa kaikki tyyni... Tulen kotiin ja alan elää entisekseen..." - -Pietarissa ei asiaintila yhtään parantunut: päiväkausiin hän ei -liikahtanut ulos hotellin numerosta, makasi sohvalla ja nousi ainoastaan -juomaan oluttaan. - -Mihail Averjanitsh koko ajan vain kiiruhti matkustamaan Varsovaan. -- -Ystäväiseni, mitä minä siellä teen? lausui Andrei Jefimitsh rukoilevalla -äänellä. -- Matkustakaa te yksin ja antakaa minun palata kotiin, minä -pyydän! - --- Ei millään muotoa! karahti Mihail Averjanitsh vastaan. -- Se on ihan -ihmeteltävä kaupunki. Siellä vietin viisi onnellisinta päivää -elämässäni! - -Andrei Jefimitshillä ei ollut tarpeeksi luonteenlujuutta saattaakseen -oman tahtonsa läpi ja niin hän, karaisten mielensä, matkusti Varsovaan. -Täälläkään hän ei liikahtanut ulos hotellista, makasi sohvalla ja oli -yrmeätä itselleen, ystävälleen ja lakeijoille, jotka itsepintaisesti -kieltäytyivät ymmärtämästä venäjänkieltä, jota vastoin Mihail -Averjanitsh, kuten tavallisesti terveenä, reiluna ja iloisena, aamusta -iltaan samosi kaupungilla ja haki vanhoja tuttaviaan. Muutamia kertoja -oli hän yötäkin poissa. Vietettyään kerran niinikään yön tietämätöntä -missä, palasi hän kotiin varhain aamulla mieli kovasti kiihdyksissä, -naama punaisena ja tukka pörröisenä. Hän asteli kauan nurkasta nurkkaan, -pömisi jotakin itsekseen, pysähtyi sitten ja virkkoi: - --- Kunnia ennen kaikkea! - -Käväistyään vielä muutaman kerran lattian poikki, hän tarttui molemmin -käsin päähänsä ja lausui traagillisella äänellä: - --- Kunnia ennen kaikkea! Olkoon kirottu se hetki, jolloin minun ensiksi -juolahti päähäni matkustaa tähän Baabeliin! Ystäväiseni, kääntyi hän -tohtoriin, -- halveksikaa minua: minä hävisin pelissä! Antakaa minulle -viisisataa ruplaa! - -Andrei Jefimitsh luki viisisataa ruplaa ja ojensi ne sanaa virkkamatta -ystävälleen. Tämä vielä punaisena häpeästä ja vihasta, lausui -katkonaisesti jonkun tarpeettoman valan, pani hatun päähänsä ja lähti. -Parin tunnin kuluttua palattuaan hän heittäytyi nojatuoliin, huokasi -raskaasti ja sanoi: - --- Kunnia on pelastettu! Lähdetään matkalle, ystäväni! Minä en tahdo -olla hetkeäkään kauemmin tässä kirotussa kaupungissa. Taskuvarkaat! -Itävaltalaiset nuuskijat! - -Ystävysten palatessa omaan kaupunkiin, oli jo marraskuu ja katuja peitti -paksu lumi. Andrei Jefimitshin sijan täytti tohtori Hobotow; hän asui -vielä vanhassa asunnossaan, odottaen milloin Andrei Jefimitsh palaisi -takasin ja puhdistaisi sairaalan asunnon. Rumamuotoinen nainen, jota hän -kutsui keittäjättärekseen, asui jo muutamassa sivurakennuksista. - -Kaupungilla liikkui jo uusia sairaalan juoruja. Puheltiin että -rumamuotoinen nainen oli joutunut riitaan tarkastajan kanssa ja että -tämä olisi maannut polvillaan hänen edessään ja pyytänyt anteeksi. - -Kotiin tultuaan Andrei Jefimitshin heti seuraavana päivänä täytyi hakea -itselleen asuntoa. - --- Ystäväni, sanoi hänelle postimestari arastellen, -- suokaa anteeksi -epähieno kysymykseni ja sanokaa, mimmoiset varat teillä on? - -Andrei Jefimitsh luki ääneti rahansa ja sanoi: - --- Kahdeksankymmentäkuusi ruplaa. - --- Minä en kysy sitä, sanoi Mihail Averjanitsh hämillään, -väärinymmärtäen tohtorin vastauksen. -- Minä kysyn, mimmoiset varat -teillä yleensä on. - --- Minähän jo sanoin: kahdeksankymmentäkuusi ruplaa... Enempää minulla -ei ole. - -Mihail Averjanitsh piti tohtoria rehellisenä ja jalomielisenä miehenä, -mutta arveli kuitenkin, että hänellä ainakin olisi kahteenkymmeneen -tuhanteen nouseva omaisuus säästössä. Nyt sitävastoin saatuaan tietää -että Andrei Jefimitsh on kerjäläinen, ettei hänellä ole mitä elannokseen -välttämättömästi tarvitsee hän ties miksikä ratkesi itkuun ja syleili -ystäväänsä. - - - - -XV. - - -Andrei Jefimitsh asui muutaman Bjelova nimisen porvarisnaisen talossa, -jossa kaikkiaan oli kolme kammaria ja kyökki. Kaksi niistä, joissa -ikkunat olivat kadulle päin oli tohtorin asuttavana, kolmannessa -huoneessa ja kyökissä asuivat Daria ja emäntä kolmen lapsen kerällä. -Väliin emännän yövieraaksi päätyi hänen rakastajansa, juopunut -työmiesrenttu, joka elämöi yöt läpeensä ja saattoi lapset ja Darian -kauhuihinsa. Kun hän ilmautui ja istuttuaan kyökkiin, rupesi vaatimaan -viinaa, niin kaikkien kävi olo hyvin ahtaaksi ja tohtori otti säälistä -itkevät lapset luokseen, pani heidät huoneensa lattialle maata ja se -tuntui hänestä aika huvittavalta. - -Aamulla hän kuten ennenkin nousi kello kahdeksan aikaan ja teen juotuaan -istui lukemaan vanhoja kirjojaan ja lehtiään. Uusien hankkimiseen -hänellä ei ollut enää rahoja. Senköhäntähden, että kirjat olivat -vanhoja, vai siksiköhän, että ympäristön olot olivat muuttuneet, niin ei -lukeminen häntä enää niin suuresti viehättänyt, vaan tuntui -väsyttävältä. Ettei aika kuluisi joutilaisuuteen, niin hän laati tarkan -luettelon kirjoistaan ja liimaili niiden selkiin liput, ja tämä -koneellinen näperröstyö tuntui hänestä huvittavammalta kuin lukeminen. -Tuo yksitoikkoinen askaroiminen jollakin käsittämättömällä tavalla -viihdytti hänen aatoksensa lepoon, hän ei ajatellut mitään ja aika kului -nopeasti. Jopa sekin, kun hän kyökissä yhdessä Darian kanssa istui ja -kuori potaattia tahi erotti rikkoja tattarisuurimoista, oli hänestä -hauskaa. Lauantaisin ja sunnuntaisin hän kävi kirkossa. -Seinänvierustalla seisten ja sulkien silmänsä, hän kuunteli laulua ja -ajatteli isää, äitiä, yliopistoa, uskontoja; hänen sydämeensä laskeutui -rauha ja surumielisyys ja lähtiessään kirkosta hänen oli sääli, että -virka niin pian päättyi. - -Hän kävi kaksi kertaa sairaalassa puhutellakseen Ivan Dmitritshiä. Mutta -molemmilla kerroilla Ivan Dmitritsh oli tavattomasti kiihdyksissään ja -kiukkuisella päällä; hän pyysi että hänet jätettäisiin rauhaan, sillä -hän oli jo aikaa sitten kyllästynyt turhaan lörpötykseen, ja sanoi, -ettei hän muuta palkintoa kirotuilta, halpamielisiltä ihmisiltä kaikista -kärsimyksistään pyydä, kuin että sulkisivat hänet yksinäisyyteen. Eikö -sitäkään edes hänelle suoda? Kun Andrei Jefimitsh sanoi hänelle hyvästit -ja toivotti hyvää yötä, niin hän molemmilla kerroilla puri hammasta ja -toimitti tohtorin menemään hiiteen. - -Ja nyt ei Andrei Jefimitsh oikein tiennyt, pitikö hänen mennä vielä -kolmas kerta vai oliko parempi olla menemättä. Halu kuitenkin oli mennä. - -Ennen aikaan Andrei Jefimitsh jälkeen puolisten asteli huoneissaan ja -ajatteli, nyt hän sitä vastoin puolisesta iltateehen asti makasi -sohvalla, kasvot selkämystään päin ja hautoi mitättömiä mietteitään, -joista ei mitenkään voinut riistää itseään irti. Hän oli pahoillaan -siitä, ettei hänelle enempi kuin kaksikymmentä vuotisesta palveluksesta -annettu minkäänmoista eläkettä, ei kerrallista apua myöskään. Totta on -ettei hän palvellut rehellisesti, mutta eläkkeenhän saavat kaikki, jotka -palveluksessa ovat, katsomatta siihen, ovatko rehellisiä vai -vilpillisiä. Sehän nykyajan oikeudellisuutta juuri onkin, ettei -virka-arvoilla, ritarimerkeillä ja eläkkeillä palkita siveellistä kuntoa -ja ansioita, vaan kaikenmoisia virkoja yleensä, kuinka mitättömiä -olisivatkin. Miksi hänen yksinään tulee olla poikkeuksena? Rahoja ei -hänellä ollut yhtään. Häntä hävetti kulkea puotien ohi ja katsoa -kartanonemäntää silmiin. Oluesta oltiin jo velkaa 32 ruplaa. Porvaritar -Bjelovalle oltiin niinikään velassa. Daria möi salaa vanhoja vaatteita -ja kirjoja ja valehteli emännälle, että kohta tohtori saa hyvin paljo -rahaa. - -Hän oli suuttunut itseensä, miksi hän matkalla tuli hukanneeksi ne -tuhannen ruplaa, jotka hänellä olivat säästössä. Kylläpä ne nyt olisivat -kelvanneet hänelle itselleenkin, nuo tuhatta ruplaa! Häntä harmitti se, -etteivät ihmiset jättäneet häntä rauhaan. Hobotow katsoi -velvollisuudekseen tuontuostakin käydä sairasta virkaveljeään -katsomassa. Andrei Jefimitshistä oli kaikki hänessä niin peräti -vastenmielistä: sekä hänen täyteläiset kasvonsa, tyhmän alava -käytöksensä että pitkävartiset saappaansa; jopa "virkaveli"-sanakin -hänen suussaan kuului inhottavalta; mutta kaikista vastenmielisintä oli -se, että hän katsoi velvollisuudekseen parantaa Andrei Jefimitshiä ja -uskoi itsekin, että hän todella parantaa. Sairaan luona käydessään hän -joka kerran toi pullollisen bromikaaliumia ja rabarberipillerejä. - -Mutta samaten kuin Hobotow katsoi Mihail Averjanitshkin -velvollisuudekseen käydä ystävän luona ja hauskuttaa häntä. Joka kerran -tuli hän ujostelemattoman vapaasti, nauraa hohotteli väkinäisesti ja -alkoi Andrei Jefimitshiä vakuuttaa, että hän on tänään paljo terveemmän -näköinen ja että hän Jumalan kiitos on paranemaan päin, ja tästä sopi -päättää, että hän ystävänsä tilan piti toivottomana. Varsovan velkaa hän -ei ollut vielä maksanut, se painoi häntä rasittavana häpeätaakkana ja -piti hänen mieltään jännityksissä ja sentähden koki hän yhä kovemmin -hohotella ja naurettavammin jutella. Hänen pakinansa ja kaskunsa -tuntuivat nyt päättömiltä ja olivat vaivaksi Andrei Jefimitshille sekä -hänelle itselleen. - -Hänen tullessaan Andrei Jefimitsh tavallisesti kävi sohvalle pitkäkseen, -kasvot selkämystään päin, ja kuunteli hampaitaan kiristäen; hänen -sydämelleen laskeutui kerroksittain kuohaa ja joka kerran, kun ystävänsä -lähti pois, hän tunsi tämän kuohan nousemistaan nousevan ja ikäänkuin -tapailevan kurkkua. - -Tukahduttaakseen nämä vähäpätöiset tunteet, hän kiireimmiten rupesi -miettimään sitä, että hänen itsensä sekä Hobotowin että Mihail -Averjanitshin täytyy varhemmin tahi myöhemmin hävitä, jättämättä -luontoon, maailmaan minkäänmoista leimaa itsestään. Jos otaksuu, että -miljoonan vuoden kuluttua maapallon sivu avaruudessa sattuu liihentämään -joku henki niin näkee hän vain tomua ja alastomia kallioita. Kulttuuri, -siveyslaki, kaikki katoaa silmän näkemättömiin. Mitä merkitsevät silloin -häpeä puotimiehen edessä, mitätön Hobotow, Mihail Averjanitshin -vastuksellinen ystävyys? Kaikki tuo on tyhjää, joutavaa. - -Mutta tämmöisistä mietteistä ei ollut enää apua. Tuskin oli hän -kuvaillut mielessään maapalloa miljoonan vuoden kuluttua, kuin alastoman -kallion takaa jo näyttäytyi Hobotow pitkävartisissa saappaissa tahi -väkinäisesti hohottava Mihail Averjanitsh, vieläpä kuului häveliäs -kuiskauskin: "Varsovan velan, ystäväni, maksan aivan näinä päivinä... -Ihan varmasti maksan..." - - - - -XVI. - - -Kerran Mihail Averjanitsh tuli jälkeen puolisten, jolloin Andrei -Jefimitsh makasi sohvalla. Samaan aikaan sattui Hobotowkin tulemaan -bromikaaliumipulloineen. Andrei Jefimitsh nousi vaivalla ylös, asettui -istualleen ja nojasihe molemmin käsin sohvaan. - --- Tänään, ystäväni, on kasvoillanne paljoa terveempi väri kuin eilen, -alotti Mihail Averjanitsh. -- Näytätte oikein reippaalta, oikein -reippaalta! - --- Jo nyt joutaisitte tulla terveeksi, virkaveli, sanoi Hobotow -haukotellen. -- Olette kai jo itsekin kyllästynyt tähän kaniteliin. - --- Ja terveeksi tullaankin! sanoi Mihail Averjanitsh iloisesti. -- -Eletään vielä sata vuotta, paukautetaan! - --- Ellei sata, niin kaksikymmentä vuotta ainakin, lohdutti Hobotow. -- -Ei mitään, ei mitään, älkää olko huolissanne, virkaveli... Heretkää jo -varjoa heittämästä? - --- Vielä me itseämme näytämme! hohotti Mihail Averjanitsh ja taputti -ystävää polvelle. -- Vielä me näytämme! Ensi kesänä, jos Jumala suo, -pyyhkäsemme Kaukasiaan ja ratsastelemme sen ristiin rastiin, ettei muuta -kuin -- kop, kop, kop! Ja Kaukasiasta tultuamme naida rämäytämme. -- -Mihail Averjanitsh iski viekkaasti silmää. -- Hankitaan teille kassapää -kainaloiseksi kanaksi, ystäväni... - -Andrei Jefimitsh äkkiä tunsi, että vaahto tapaili kurkkua; hänen -sydämensä tykytti valtavasti: - --- Se on typerää! sanoi hän, kavahti kiivaasti ylös ja meni ikkunaan. -- -Ettekö te tosiaankin huomaa, että puhutte typeryyksiä? - -Hän aikoi jatkaa pehmeästi ja kohteliaasti, vaan vasten tahtoansa -puristi yhtäkkiä kädet nyrkkiin ja kohotti ne yli päänsä. - --- Jättäkää minut! karjasi hän luonnottomalla äänellä, punastuen ja -vavisten koko ruumiissaan. -- Ulos! Ulos molemmat! - -Mihail Averjanitsh ja Hobotow nousivat ja silmäilivät häntä alussa -hämmästyneinä, sitten kauhuissaan. - --- Ulos molemmat! kiljui Andrei Jefimitsh edelleen. -- Typerät ihmiset. -Lyhytjärkiset ihmiset! Minä en tarvitse ystävyyttänne, en sinun -lääkkeitäsi, kollo! Hävytöntä! Ilettävää! - -Hobotow ja Mihail Averjanitsh katsoivat ällistyneinä toinen toiseensa, -peräytyivät ovelle ja pujahtivat etehiseen. Andrei Jefimitsh sieppasi -bromikaaliumipullon ja lähätti sen heidän jälkeensä; pullo murskautui -kilahtaen kynnykseen. - --- Korjatkaa luunne hiiteen! huusi hän itkunsekaisella äänellä, törmäten -eteiseen. -- Hiiteen! - -Vieraitten lähdettyä Andrei Jefimitsh, vavisten kuin vilutaudissa, kävi -sohvaan loikomaan ja toisti vielä kauan: - --- Typerät ihmiset! Lyhytjärkiset ihmiset! Kun hän sitten rauhottui, -niin juolahti hänen päähänsä ihan ensiksi ajatus, että Mihail -Averjanitsh raukka mahtoi nyt olla tavattomasti häpeissään ja surun -lannistamana, ja että kaikki tämä on hyvin kauheaa. Ei milloinkaan ennen -tämmöistä ollut tapahtunut. Missä oli silloin järki ja hienotuntoisuus? -Missä käsityskyky ja filosoofinen tyynimielisyys? - -Koko yössä tohtori ei voinut nukkua häpeästä ja suuttumuksesta omaan -itseensä, ja aamulla noin kello yhdeksän aikaan hän lähti -postikonttooriin ja pyysi postimestarilta anteeksi. - --- Älkäämme muistelko sitä mikä on tapahtunut, sanoi Mihail Averjanitsh -liikutettuna ja huoaten ja puristi kovasti hänen kättään. -- Joka -mennyttä muistelee, siltä silmä puhkaistaan. Ljubavkin! huusi hän -yhtäkkiä niin kovaan, että kaikki postiljoonit ja postissakävijät -vavahtivat. -- Tuo tänne tuoli! Ja sinä saat vuottaa! kiljasi hän -eukolle, joka ristikon läpi työnsi hänelle sisäänkirjoitettua kirjettä? --- Etkö näe että minä olen estetty? Älkäämme muistelko menneitä -tapahtumia, pitkitti hän hempeästi, kääntyen Andrei Jefimitshiin. -- -Istukaa, ystäväni, pyydän nöyrimmästi. - -Hän hivutteli hetkisen ääneti polviaan ja jatkoi sitten: - --- Minulla ei ollut mielessänikään loukkautua teihin. Sairaus ei ole -leikin asia, minä sen käsitän. Taudinkohtauksenne eilen säikähdytti -meitä aika lailla, ja me puhelimme siitä, minä ja tohtori, jälestäpäin -kauan aikaa. Miksi ette, hyvä ystävä, ryhdy oikein todenteolla hakemaan -apua sairauteenne? Onko tämä enää laitaa? Suokaa anteeksi ystävän -avomielisyys, kuiskasi Mihail Averjanitsh, -- te asutte mitä -epäsuotuisimmissa ympäristön oloissa: ensi sijassa on teillä ahtaus ja -epäpuhtaus, ja sitäpaitsi puuttuu teiltä hoitoa ja varoja, millä -terveyttänne parantaa... Kallis ystäväni, me pyydämme teitä, tohtori ja -minä, kaikesta sydämestämme, seuratkaa meidän neuvoamme: menkää -sairashuoneeseen! Siellä on teillä ainakin terveellinen ruoka ja hoitoa -ja olette lääkärin katsannon alaisena. Jevgenij Fedoritsh, vaikka onkin -meidän kesken puhuen siveellisessä suhteessa haaksirikkoon joutunut -mies, niin on hän kuitenkin taitava lääkäri, johon voi täydellisesti -luottaa. Hän lupasi minulle, että hoitaisi teitä parhaan kykynsä mukaan. - -Tämä todellinen myötätuntoisuus ja postimestarin poskipäille yhtäkkiä -vierähtäneet kyynelet liikuttivat syvästi Andrei Jefimitshiä. Kunnon -ystävä, älkää uskoko! kuiskasi hän, pannen käden sydämelleen. -- Älkää -uskoko heitä! Se on petosta. Sairauteni on ainoastaan siinä, että minä -kahdenkymmenen vuoden ajalla olen tavannut kaupungissa vain yhden ainoan -viisaan ihmisen, ja sekin on hullu. Tautia ei ole minkäänlaista, minä -olen vain joutunut lumottuun piiriin, josta en voi päästä pois. Minusta -kaikki on yhdentekevää, olen valmis kaikkeen. - --- Menkää sairashuoneeseen, ystäväni. - --- Minusta samantekevä vaikka kuoppaan. - --- Luvatkaa, ystäväni, että kaikessa tottelette Jevgenij Fedoritshia. - --- Tottelen, sen lupaan. Mutta sanon vieläkin, arvoisa ystäväni, minä -olen joutunut lumottuun piiriin. Kaikki, yksin ystävieni lämpimin -osanottokin, on yhtynyt minua vastaan viedäkseen minut turmioon. Minä -sorrun, mutta minulla on kyllin rohkeutta tunnustaakin, että sorrun. - --- Ystäväni, te tulette terveeksi. - --- Mitä se toimittaa puhua siitä? sanoi Andrei Jefimitsh kiihtyen. -- -Harvat ne ihmiset, jotka elämänsä lopulla eivät tuntisi sitä, mitä minä -nyt tunnen. Kun teille sanotaan, että teillä on jokin munuaisvaiva tahi -että te kärsitte sydämen väljenemisestä ja te rupeatte hakemaan -parannusta siihen tautiin, tahi sanotaan, että olette mielenvikainen tai -pahantekijä, lyhyesti -- kun ihmiset yhtäkkiä kääntävät huomionsa -teihin, niin tietäkää, että silloin olette joutunut lumottuun piiriin, -josta teidän on mahdoton päästä pois. Rupeatte pyrkimään siitä ulos ja -eksytte yhä pahemmin. Parasta on silloin antautua, sillä mitkään -ihmisvoimat eivät voi teitä pelastaa. Niin minusta on näyttänyt. - -Sillä välin oli yleisöä suuri joukko keräytynyt ristikkojen ääreen. -Andrei Jefimitsh ei tahtonut häiritä postimestaria hänen toimessaan, -vaan nousi ja sanoi hyvästit. Mihail Averjanitsh vaati vielä kerran -häntä kunniasanallaan lupaamaan ja saattoi häntä ulko-ovelle asti. - -Samana päivänä, ennen iltaa, ilmausi, aivan äkkiä Andrei Jefimitshin luo -tohtori Hobotow, lyhyt turkki yllään, jalassa pitkävartiset saappaat, ja -lausui semmoisella äänellä, ikäänkuin eilen iltapuolella ei olisi mitään -tapahtunut: - --- Minä tulin teidän tykönne, virkaveli, oikeastaan asialle. Tulin -pyytämään, ettekö haluaisi tulla minun kerälläni lääkärinneuvottelua -pitämään? - -Luullen, että Hobotow tahtoo huvittaa häntä kävelyllä tahi todenperästä -antaa hänelle jotakin tointa, Andrei Jefimitsh pukeutui ja lähti hänen -kanssaan ulos. Hän iloitsi voidessaan jollakin tavalla sovittaa eilisen -äkkipikaisuutensa ja saattaa asian jälleen hyväksi ja kiitti sydämessään -Hobotowia, joka ei edes hisahtanutkaan eilisestä metakasta, vaan -nähtävästi sääli häntä. Moista hienotuntoisuutta ei olisi mitenkään -odottanut sellaiselta raakalaiselta. - --- Missä potilaanne on? kysyi Andrei Jefimitsh. - --- Hän on sairaalassa. Minä jo aikaa sitten halusin näyttää hänet -teille... Varsin intressantti tapaus. - -Tultua sairaalan pihaan ja kierrettyä päärakennuksen ympäri kääntyivät -he sivurakennukselle päin, jossa mielenvikaiset olivat. Ja koko ajan -kulkivat he kumman ääneti. Heidän astuessaan sivurakennukseen Nikiitta -tapansa mukaan hypähti ylös ja ojensi itsensä suoraksi. - --- Täällä sattui eräälle verentungos keuhkoihin, sanoi Hobotow -puoliääneen, astuessaan Andrei Jefimitshin kanssa sairaalan huoneeseen. --- Odottakaa te täällä, minä tulen hetikohta. Käyn vaan hakemassa -kuulotorven. - -Ja hän lähti. - - - - -XVII. - - -Alkoi jo hämärtää. Ivan Dmitritsh makasi vuoteellaan, kasvot kätkettynä -tyynyyn; halvattu istui liikkumatonna, itki hiljaa ja liikutti huuliaan. -Paksu äijä ja entinen lajittelija makasivat. Hiljaisuus vallitsi. - -Andrei Jefimitsh istui Ivan Dmitritshin vuoteella ja odotti. Mutta kun -oli puoli tuntia kulunut, niin tuli Hobotowin sijasta huoneeseen -Nikiitta, tuoden sylissään viitan, jonkun liinavaatteet ja tohvelit. - --- Olkaa hyvä ja pukeutukaa näihin, herra tohtori, sanoi hän hiljaisella -äänellä. -- Täällä on vuoteenne, olkaa hyvä tulkaa tänne, lisäsi hän, -osottaen tyhjää, nähtävästi äskettäin tuotua sänkyä. -- Ei mitään, -Jumala auttaa teitä, niin vielä paranette. - -Andrei Jefimitsh käsitti kaikki. Sanaa virkkamatta siirtyi hän Nikiitan -osottaman vuoteen luo ja istahti, nähtyään, että Nikiitta seisoi ja -odotti; hän riisui itsensä alasti, ja häntä hävetti. Sitten puki hän -sairaalan vaatteet päälleen; alushousut olivat lyhkäset, paita siihen -sijaan pitkä, ja viitta haisi savustetulle kalalle. - --- Jumala auttaa, niin vielä paranette, toisti uudelleen Nikiitta. - -Hän kokosi syliinsä Andrei Jefimitshin vaatteet meni pois ja sulki oven -jälkeensä. - -"Sama se ... ajatteli Andrei Jefimitsh, häpeissään käärien viittaa -ympärilleen ja tuntien, että hän uudessa puvussaan on arestantin -näköinen. -- Sama se... Sama se, josko hännystakki, univormu tai tämä -sairashuoneviitta"... - -Entä kelloni, mihin se sai? Entä muistikirja, joka oli povitaskussa? -Entä paperossit? Mihin Nikiitta vei vaatteeni? Ei taida tarvita enää -koko elämän iässä pukea päälleen housuja, liivejä, saappaita. Kaikki oli -niin outoa ja käsittämätöntäkin alussa. Andrei Jefimitsh oli vieläkin -vakuutettu siitä, että porvaritar Bjelovan talon ja sairaalan N:o 6:nnen -välillä ei ole minkäänlaista eroa, että tässä maailmassa kaikki on vain -joutavaa ja turhan turhaa, mutta yhtäkaikki hänen kätensä värisivät, -jalat kylmenivät ja hänestä tuntui kauhealta ajatella, että kohta Ivan -Dmitritsh nousee ylös ja näkee hänet viitta päällä. Hän nousi, asteli -edestakasin ja istui uudelleen. - -Hän istui puolisen tuntia, istui tunnin, ja hän oli jo ikäväkseen asti -ollut täällä; saattoiko täällä tosiaankin tulla toimeen koko päivän, -viikon, vieläpä vuosikausiakin niinkuin nuo ihmiset? Eipä muuta, hän -istui, nousi kävelemään ja painautui taasen istualle; voihan mennä -ikkunaan katsomaan ja taas astella nurkasta nurkkaan. Entä sitten? -Niinkö täytyykin koko ajan istua kuin kuollut kanto, ja mietiskellä? Ei, -se on tuskin mahdollista. - -Andrei Jefimitsh kävi pitkälleen, mutta nousi hetikohta jälleen, -pyyhkäsi hihallaan kylmän hien otsaltaan ja tunsi, että hänen -kasvonsakin alkoivat haista savustetulle kalalle. Hän nousi taas -kävelemään. - --- Tämä on kaiketi väärinkäsitystä ... jupisi hän, levitellen -epätietoisena käsiään. -- Täytyy saada selkoa, tässä on -väärinkäsitystä... - -Samassa heräsi Ivan Dmitritsh. Hän asettui istualleen ja nojasi -nyrkeillään poskiinsa. -- Sylkäys. -- Sitten silmähti hän veltosti -tohtoriin, mutta ensi hetkessä ei nähtävästi käsittänyt mitään; mutta -ennen pitkää hänen kasvonsa muuttuivat tuimiksi ja ivallisiksi. - --- Haa, jopahan tekin jouduitte tänne, hyvä herra, virkkoi hän makuusta -käheäksi käyneellä äänellä ja siristi toista silmäänsä. -- Olen hyvin -iloinen. Ennen imitte te ihmisten veren, nyt imetään teidän. Mainiota! - --- Tämä on varmaan väärinkäsitystä ... sopersi Andrei Jefimitsh -säikähtyen Ivan Dmitritshin sanoja; hän kohautti olkapäitään ja toisti: --- varmaankin väärinkäsitystä?... - -Ivan Dmitritsh sylkäsi toistamiseen ja kävi pitkälleen. - --- Kirottua elämää! mutisi hän. -- Mutta raskainta ja katkerinta -kaikista on se, että tämä elämä ei lopu palkkiolla kaikista -kärsimyksistä, ei jumalaksi tekemisellä kuten oopperassa, vaan -kuolemalla, rengit tulevat, ottavat kuollutta käsistä ja jaloista ja -kantavat kellarikerrokseen. Brrr! No, ei mitään... Tulevassa elämässä -saamme sen sijaan osaltamme nauttia hyvää. Minä tulen toisesta -maailmasta haamuna tänne ja pelottelen noita hylkyjä. Kyllä minä saatan -heiltä pään harmaaseen. - -Höpelö Mooses palasi retkeltään ja nähtyään tohtorin, hän ojensi -kätensä. - --- Anna yksi kopekka! pyysi hän. - - - - -XVIII. - - -Andrei Jefimitsh astui ikkunan ääreen ja katseli pellolle. Oli jo pimeä -ja taivaan rannalle oikealla kohosi kylmänä, punertavana kuu. Vähän -matkan päässä sairaalan laipioista, ei sataa syltä kauempana, oli korkea -valkoinen kartano, jota ympäröi kivimuuri. Se oli vankila. - --- Siinä se on todellisuus! ajatteli Andrei Jefimitsh, ja häntä rupesi -pelottamaan. - -Hänestä olivat hirvittäviä kuu, ja vankila, ja aidan naulat, ja etäinen -tulenliekki sokuritehtaassa. Takana kuului huokaus. Andrei Jefimitsh -käännähtihe katsomaan ja näki miehen, loistavat tähdet ja ritarimerkit -rinnallaan, joka hymyili ja iski viekkaasti silmää. Sekin tuntui -hirvittävältä. - -Andrei Jefimitsh uskotteli itseään, että kuussa ja vankilassa ei ole -mitään erinomaista, että ruumiillisesti terveetkin kantavat -ritarimerkkejä ja että kaikki aikaa myöten mätänee ja muuttuu tomuksi; -mutta siitä huolimatta epätoivo yhtäkkiä valtasi hänen mielensä, hän -tarttui molemmin käsin ikkunaristikkoon ja ravisteli sitä kaikin -voiminsa. Vahva ristikko ei antanut vähintäkään perään. - -Sitten, ettei häntä niin kovin pelottaisi, meni hän Ivan Dmitritshin -vuoteen luo ja istui. - --- Mieleni lannistui, ystäväni, sopersi hän, väristen ja pyyhkien kylmää -hikeä. -- Mieleni lannistui. - --- Koettaisitte nyt filosofeerata, sanoi Ivan Dmitritsh pilkallisesti! - --- Oi Jumalani, oi Jumalani... Niin niin... Te lausuitte jotenkin, että -Venäjällä ei ole filosofiaa, vaan kaikki kuitenkin filosofeeraavat, -yksin pahaiset piimäsuutkin. Mutta piimäsuiden filosofeeramisestahan ei -ole kenellekään haittaa, sanoi Andrei Jefimitsh liikutuksen -väräyttämällä äänellä ikäänkuin valmiina herahtamaan itkuun. -- Miksi -siis tuo ilkullinen nauru, hyvä ystäväni? Ja miksipä nämä pahaiset eivät -filosofeeraisi, jos eivät tunne tyydytystä? Viisas, sivistynyt, ylpeä, -vapaudenhaluinen mies, Jumalan kuva, pakotetaan menemään lääkäriksi -likaiseen, onnettomaan, kurjaan kaupunkiin ja kaiken ikänsä -käsittelemään kuppauslaseja, verimatoja, sinappilaastaria! Se on -puoskaroimista, halpamaista, nurjaa! Oi, Jumalani! - --- Te lörpöttelette tyhmyyksiä. Ellei lääkärintoimi miellytä teitä, niin -menisittehän ministeriksi. - --- Ei miksikään, ei miksikään. Heikkoja olemme kovin, ystäväiseni... -Minä olin välinpitämätön, ajattelin rohkeasti ja järkevästi, mutta eipä -tarvittu muuta, kuin että elämä nurjalla puolellaan kajosi minuun, niin -jo lamautui mieleni... Heikkoja olemme, heikkoja ja viheliäisiä... -Semmoinen olette tekin, ystävä hyvä. Olitte viisas, vapaasukuinen, -innostuksenne hyvään imitte jo äidinmaidossa, mutta niinpian kun olitte -astunut elämään, rupesitte kohta uupumaan ja sairastuitte... Heikko, -heikko olette! - -Paitsi pelkoa ja häväistyksen tunnetta oli vielä joku kolmas vaiva, joka -siitä asti kuin päivä rupesi iltaantumaan lakkaamatta kalvoi Andrei -Jefimitshiä. Vihdoinkin tuli hän perille siitä, että se oli oluen jano -ja tupakan tuska. - --- Minä lähden ulos, ystäväni, virkkoi hän. -- Sanon, että toisivat tänne -tulta... Minä en voi näin, minun on mahdotonta... - -Andrei Jefimitsh astui oven luo ja aukaisi sen, mutta samassa Nikiitta -hyppäsi tilaltaan ja sulki häneltä tien. - --- Mihinkäs te? Ei saa, ei saa! sanoi hän. -- Menkää maata! - --- Minä lähden vain hetkeksi käyskentelemään pihalle! virkkoi Andrei -Jefimitsh hätääntyneenä. - --- Ei saa, ei saa, se on kielletty. Itsehän tiedätte. - -Nikiitta paiskasi oven kiinni ja nojasi hartioillaan sitä vastaan. - --- Ketä se vahingoittaa jos minä täältä lähdenkin? sanoi Andrei -Jefimitsh kohauttaen hartioitaan. -- Minä en käsitä. Nikiitta, minun -täytyy päästä ulos! sanoi hän ja hänen äänensä värähti. -- Minun täytyy! - --- Ette te saa rikkoa järjestystä, se ei ole hyvä! sanoi Nikiitta -käskevästi. - --- Mitä pirua tämä on! huusi yhtäkkiä Ivan Dmitritsh ja kavahti ylös. -- -Mikä oikeus hänellä on estää ketään menemästä ulos? Kuinka he uskaltavat -pitää meitä täällä? Laissa minun tietääkseni on selvään sanottu, ettei -vapautta saa keltään riistää ilman oikeuden tuomiota! Tämä on -väkivaltaa! Tämä on mielivaltaa! - --- Mitäs muuta kuin mielivaltaa! sanoi Andrei Jefimitsh rohkaistuneena -Ivan Dmitritshin huudosta. -- Minulla on asiaa ja minun täytyy päästä -ulos! Hänellä ei ole oikeutta estää! Lasketko vai etkö? - --- Kuuletko, järjetön elukka? huusi Ivan Dmitritsh ja jyrisytti -nyrkillään oveen. -- Avaa heti, tahi lyön oven palasiksi! Nylkyri! - --- Avaa! kiljui Andrei Jefimitsh, vavisten koko ruumiissaan. -- Minä -vaadin! - --- Huuda vähemmin! vastasi oven takaa Nikiitta. -- Huuda vähemmin! - --- Käy ainakin kutsumassa Jevgenij Fedoritsh tänne! Sano että minä -pyysin... Hetkeksi vain! - --- Tulee hän huomenna kutsumattakin. - --- Ei meitä milloinkaan lasketa täältä pois! jatkoi sillä välin Ivan -Dmitritsh. -- Tänne saavat luumme mädätä! Herra, hyvä Isä, eikö -tulevassa elämässä todellakaan ole helvettiä ja nämäkö heittiöt jäisivät -rangaistuksetta? Missä on oikeus? Avaa, roisto, minä tukehdun! huusi hän -käheällä äänellä ja töykkäsi ovea. Minä muserran pääni! Murhaajat! - -Nikiitta tempasi oven auki, survasi raa'asti, molemmilla käsillään ja -polvellaan, Andrei Jefimitshiä ja iski täydellä hartian väellä häntä -sitten nyrkillään kasvoihin. Andrei Jefimitshistä tuntui, kuin jos -mahdoton suolainen laine olisi hulvahtanut hänen päänsä ylitse ja -temmannut hänet mukaansa vuoteelta; ja suussa tuntui todellakin -suolaiselta: kaiketi hampaista lähti veri. Ikäänkuin pelastuaksensa hän -sitten hulmi käsillään ympärinsä ja tarttui jonkun vuoteeseen ja siinä -hän vielä tunsi, että Nikiitta iski häntä kahdesti selkään. - -Kovasti parahti Ivan Dmitritshkin. Kaiketi häntäkin lyötiin. - -Sitten hiljeni kaikki. Vaisu kuunvalo paistoi ikkunaristikkojen läpi ja -lattialle muodostui verkon tapainen varjo. Tuntui niin hirvittävältä. -Andrei Jefimitsh makasi henkeään pidättäen; hän odotti kauhuissaan, että -häntä vielä kerran lyötäisiin. - -Oli kuin joku olisi iskenyt sirpin hänen ruumiiseensa ja muutaman kerran -pyöräyttänyt sitä rinnassa ja sisälmyksissä. Tuskissaan puri hän tyynyä -ja kiristi hampaitaan, ja yhtäkkiä välähti, kesken sekasortoa, hänen -päähänsä hirvittävä, masentava ajatus, että aivan samallaista kipua ja -tuskaa oli vuosikausia päivästä päivään täytynyt kärsiä näitten -ihmisten, jotka kuutamon valossa nyt näyttivät mustilta varjoilta. -Kuinka oli voinut tapahtua, ettei hän enempi kuin kahteenkymmeneen -vuoteen tietänyt eikä tahtonut tietää tätä? Hänellä ei ollut käsitystä -kivusta, hän oli sen mukaan siis syytön, mutta omatunto, yhtä ynseä ja -karkea kuin Nikiittakin, huokui hyytävää kylmyyttään hänen olentoonsa -kiireestä kantapäihin asti. Hän kavahti ylös, tahtoi huutaa voimainsa -perään ja juosta kiiruimmiten tappaaksensa Nikiitan, sitten Hobotowin, -tarkastajan sekä välskärin, sen jälkeen itsensä, mutta rinnasta ei -lähtenyt ainoatakaan ääntä eivätkä jalat totelleet käskyä; -läkähtymäisillään repäisi hän rinnoilta auki viitan ja paidan ja kaatui -tunnotonna vuoteelleen. - - - - -XIX. - - -Aamusella toisena päivänä särki hänen päätänsä, korvissa humisi ja koko -ruumis tuntui kipeälle. Häntä ei hävettänyt muistella eilistä -heikkouttaan. Eilen hän oli pehmytluontoinen, pelkäsi kuunvaloakin, -purki sydämellisesti tunteita ja ajatuksia, jommoisia ei ennen -aavistanut itsellään olevankaan. Esimerkiksi mietteet filosofeeraavien -piimäsuiden tyytymättömyydestä. Nyt hänestä siihen sijaan kaikki oli -yhdentekevää. - -Hän ei syönyt eikä juonut, makasi vain liikkumattomana ja ääneti. - -"Minusta on kaikki yhdentekevää, ajatteli hän, kun hänelle tehtiin -kysymyksiä. -- Minä en vastaa... Minusta on yhdentekevää". - -Jälestä puolisen tuli Mihail Averjanitsh ja toi neljännesnaulan teetä ja -Vaulan marmelaadia. Daria tuli samaten ja seisoi koko tunnin vuoteen -vieressä, tylsän surun ilme kasvoilla. Tohtori Hobotow tuli niinikään. -Hän toi pullon bromikaaliumia ja käski Nikiitan polttaa savua huoneessa. - -Illemmalla Andrei Jefimitsh kuoli halvaukseen. Alussa pudistivat häntä -vilunväristykset ja häntä oksetti; jotakin inhottavaa, joka muistutti -mätänevästä hapankaalista ja pilaantuneista munista, tunki joka paikkaan -ruumiiseen, yksin sormiinkin, kohosi vatsasta ylös päähän täyttäen -silmät sekä korvat. Silmissä viherti. Andrei Jefimitsh käsitti, että -hänen loppunsa oli tullut, ja muisti että Ivan Dmitritsh, Mihail -Averjanitsh ja miljoonat muut uskovat kuolemattomuuteen. Mutta onkohan -sitä? Kuolemattomuutta hän ei kuitenkaan halunnut, ja hän ajatteli sitä -vain silmänräpäyksen. Parvi tavattoman kauniita ja viehättäviä -antilooppeja, joista hän oli lukenut eilen, juoksi hänen sivuitsensa; -senjälkeen eukko ojensi häntä kohden sisäänkirjoitettua kirjettä... -Mihail Averjanitsh lausui jotakin. Sitten kaikki katosi ja Andrei -Jefimitsh nukkui iäiseen uneen. Rengit tulivat, tarttuivat kiinni käsiin -ja jalkoihin ja kantoivat hänen rukoushuoneeseen. Siellä makasi hän -pöydällä avoimin silmin, ja kuu loi valoaan häneen. Aamulla tuli Sergei -Sergeitsh, polvistui hurskaihin rukouksiin ristiinnaulitun kuvan edessä -ja painoi kiinni entisen päämiehensä silmät. - -Toisena päivänä Andrei Jefimitsh haudattiin. Hautajaisissa olivat vain -Mihail Averjanitsh ja Daria. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Lääkärin kohtalo, by Anton Tsehov - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LÄÄKÄRIN KOHTALO *** - -***** This file should be named 41543-8.txt or 41543-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/1/5/4/41543/ - -Produced by Jukka Aakula - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/41543-8.zip b/41543-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index ef5b3f1..0000000 --- a/41543-8.zip +++ /dev/null |