Add files from ibiblio as of 2025-03-08 12:35:37HEADmain

1 files changed, 2512 insertions, 0 deletions

diff --git a/41543-0.txt b/41543-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..4d30f19
--- /dev/null
+++ b/41543-0.txt
@@ -0,0 +1,2512 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41543 ***
+
+LÄÄKÄRIN KOHTALO
+
+eli Sairaalan N:o 6
+
+
+Kirj.
+
+ANTON TSEHOV
+
+
+Suomentanut Emil Mannstén
+
+
+
+Otava, Helsinki, 1900.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Sairaalan pihalla kohoaa vähäinen sivurakennus jota ympäröi tiheä
+takiais-, nokkos- ja villihamppumetsikkö. Katto on ruostunut, savupiippu
+puoleksi rauennut, portaiden astinlaudat mädänneet ja peittyneet
+ruoholla, ja kalkki-iskoksesta ovat vain merkit jälellä. Etumainen pääty
+on sairashuoneeseen päin, takimainen pääty tähtää pellolle, josta sen
+erottaa harmaa naulaharjalla varustettu sairaalan laipio. Kaikki, sekä
+nämä naulat, jotka ovat käännetyt terävä puoli ylöspäin, että laipio
+kuin itse sivurakennuskin, on niin ikävän ja jylhän näköistä kuin
+Venäjällä ovat vain sairaalain ja vankilain rakennukset.
+
+Ellette pelkää nokkosia niin käykäämme kaitaista polkua myöten, joka
+johtaa sivurakennukselle ja katsokaamme mitä siellä sisällä tapahtuu.
+Ensimäisen oven avattuamme tulemme etehiseen. Täällä on pitkin
+seinivieriä ja uunin ympärille kasattu suuret röykyt sairaalan rojua.
+Matrassit, vanhat resuiset viitat, housut, siniraitaiset paidat,
+kuluneet kelpaamattomat jalkineet, -- kaikki tämä ryysytavara on mätetty
+röykkyihin, murjottu, viskelty epäjärjestykseen, ja siinä se mätänee ja
+levittää ilettävää, tukehuttavaa haisua.
+
+Rojujen päällä vetelehtii lakkaamatta, piippu hampaissa vahti Nikiitta,
+vanha eronsaanut sotamies, jolla on punaisenruskeaksi käyneet nauhat.
+Hänellä on tylyt, kuihtuneet kasvot, tuuheat kulmakarvat, jotka tekevät
+hänet arolla asustavan lammaskoiran näköiseksi, sekä punainen nenä; hän
+on pieni, laihan jäntevä mies, mutta ryhtinsä on käskevä ja nyrkit
+mahtavat. Hän on niitä suoraluontoisia, säntillisiä, toimekkaita ja
+tylsiä ihmisiä, jotka ennen kaikkea rakastavat järjestystä ja sen tähden
+ovat vakuutetut, että heitä tulee lyödä. Hän lyöpi kasvoihin, rintaan,
+selkään, mihin sattuu ja on vakuutettu, että ilman sitä ei täällä olisi
+järjestystä vallalla.
+
+Edelleen tulette suureen, avaraan huoneeseen, joka täyttää koko
+sivurakennuksen, ellei ota lukuun etehisiä. Seinät ovat täällä maalatut
+sinisen likaisella värillä, katto on savuttunut kuin savupirtissä, --
+selvää on että uunit talvisin laskevat savua ja että vinkaa on
+huoneessa. Ikkunoita on sisältäpäin rumentamassa rautaristikot. Lattia
+on harmaa ja vetoinen. Haisee hapankaalille, luteille ja ammoniakille ja
+tämä haisu vaikuttaa teihin ensimältä niin, kuin jos olisitte astuneet
+johonkin eläintarhaan.
+
+Huoneessa seisoo sänkyjä, jotka ovat kierretyt kiinni lattiaan. Niissä
+istuu tahi loikoo ihmisiä sinisissä sairashuoneviitoissa ja vanhaan
+tapaan patalakit päässä. Nämä ovat -- mielenvikaiset.
+
+Heitä on kaikkiaan täällä viisi henkeä. Yksi vain on aatelista
+syntyperää, kaikki muut ovat porvareja. Ensimäisenä ovelta on
+pitkäkasvuinen laihanpuoleinen porvari, viikset kiiltävän ruskeat,
+silmät itkettyneet, hän istuu, nojaten käsillä päätään, ja katselee
+yhteen kohtaan. Sairashuoneen kirjaan on hänen tautinsa merkitty
+synkkämielisyydeksi, vaikka häntä itse asiassa vaivaa etenevä
+halvaustauti. Yöt päivät hän suree huojutellen päätään, huokaillen ja
+katkerasti hymyillen; puheluihin hän harvoin ottaa osaa ja kysymyksiin
+hän tavallisesti on vastaamatta. Hän syö ja juo koneenomaisesti silloin
+kun annetaan. Rasittavasta, kuivan kolahtavasta yskästä sekä huonoudesta
+ja poskien punasta päättäen on hänellä keuhkotauti alulla.
+
+Hänen perästään seuraa pienenläntä, reipas ja hyvin vikkelä ukko, jolla
+on piikkiparta sekä mustat ja kiharaiset hiukset, niinkuin neekerillä.
+Päivällä astuskelee hän huoneessa ikkunasta ikkunaan tahi istuu
+vuoteellaan, jalat allaan niinkuin turkkilaisella, ja viheltelee
+lakkaamatta kuin tilhi, hyräilee hiljakseen ja hihittelee. Hänen
+lapsellinen iloisuutensa ja vilkas luonteensa ilmenee yölläkin, kun hän
+nousee rukoilemaan, eli oikeammin takomaan nyrkeillään rintaansa ja
+kaivelemaan sormillaan ovia. Tämä on juutalainen Mooses, höpelö mies,
+jolta parikymmentä vuotta sitten sameni järki, kun häneltä paloi
+hattutehdas.
+
+Kaikista sairashuoneen N:o 6:nnessa olevista potilaista on ainoastaan
+hänellä lupa poistua sivurakennuksesta, jopa sairashuoneen pihaltakin
+kadulle. Tätä etuoikeutta on hän nauttinut jo kauan, luultenkin kuin
+sairashuoneen kanta-asukkaana ja hiljaisena, viattomana höpelönä,
+kaupungin narrina, jota aikoja sitten on totuttu näkemään kaduilla
+poika- ja koiralauma ympärillään. Puettuna viitan pahaiseen,
+naurettavaan patalakkiin ja tohveleihin, toisinaan avojaloin ja ilman
+housuja, hän tepastelee kaduilla, pysähtyy porttien ja puotien eteen ja
+pyytää kopekkaa. Yhdestä paikasta annetaan hänelle kaljaa, toisesta pala
+leipää, kolmannesta kopekka, jotenka hän sivurakennukseen palaa rikkaana
+ja kylläisenä. Kaikki mitä hän tuo muassaan, sen Nikiitta häneltä
+riistää pois omaksi hyväkseen. Hän tekee sen raa'asti ja äkeissään,
+kääntäen taskut nurin ja ottaen Jumalan todistajaksi, ettei hän koskaan
+enää päästä juutalaista kadulle ja että epäjärjestys on hänestä pahinta
+mitä maailmassa olla voi.
+
+Mooses on harras palvelemaan toisia. Hän tuo tovereille vettä, vetää
+peitteen heidän päälleen kun he makaavat, lupaa kullekin tuoda kadulta
+kopekan ja ommella uuden hatun; hän se myöskin syöttää lusikalla
+naapuriaan vasemmalla puolella, halvattua. Tämä hänen menettelynsä ei
+johdu myötätuntoisuudesta eikä se ole humaanisten mielipiteiden
+aiheuttama, hän tekee sen matkien ja vastenmielisesti totellen oikealla
+puolellaan olevaa toveriaan, Gromowia.
+
+Ivan Dmitritsh Gromow, kolmenneljättä vuotias vapaasukuinen mies,
+entinen oikeudenpalvelija ja kuvernementin sihteeri on joutunut tänne
+vainoamisraivonsa takia. Hän joko makaa vuoteella käppyrässä, tahi
+astelee nurkasta nurkkaan ikäänkuin jaloitellakseen, mutta istuu hyvin
+harvoin. Hän on alati kiihkoissaan, mielenkuohussa ja jokin hämärä,
+epämääräinen odotus pitää aina hänen mielensä jännityksissä. Kuuluipa
+vähintäkin risahdusta etehisestä tahi huutoa pihalta, heti nostaa hän
+päätään ja kuuntelee: häntäkö muka tullaan noutamaan? Häntäkö etsitään?
+Ja samassa hänen kasvoillaan kuvastuu mitä suurinta levottomuutta ja
+vastenmielisyyttä.
+
+Minua miellyttävät hänen leveät kasvonsa ulkonevine poskipäineen, hänen
+kalpea, alakuloinen muotonsa, jossa taistelun ja pitkällisen pelon
+uuvuttama sielu kuvastuu tarkkaan kuin peilissä. Hänen irveensä ovat
+omituiset ja kivuliaat, mutta syväin, totisten kärsimysten uurtamat
+rypyt kasvoissa ilmaisevat järkevyyttä ja älyä, ja silmissä on lämmin,
+terve kiilto. Miellyttävä hän on minusta itsekin, ollen kohtelias,
+avulias ja tavattoman hienotuntoinen käytöksessään kaikkia muita paitsi
+Nikiittaa kohtaan. Kun joltakin putoaa nappi tahi lusikka, hän nopeasti
+kavahtaa vuoteeltaan ja ottaa ylös sen. Joka aamu hän tervehtii
+tovereitaan, maata käydessään toivottaa heille hyvää yötä.
+
+Paitsi tuota alituista jännittynyttä mielentilaa ja kasvojen
+irvehtimistä hänen sekapäisyytensä ilmenee vielä seuraavalla tavalla.
+Toisinaan iltasilla hän kääriytyy viittaansa ja, väristen koko
+ruumiissaan, tärisyttäen hampaitaan, alkaa nopeasti astua nurkasta
+nurkkaan ja sänkyjen välissä. Näyttää siltä kuin olisi hänellä ankara
+vilutauti. Siitä päättäen, että hän äkisti seisattuu ja katselee
+tovereitaan, näyttää kuin tahtoisi hän sanoa jotakin hyvin tärkeää,
+mutta nähtävästi otaksuen, ettei häntä kuulla eikä ymmärretä, hän
+kärsimättömänä pudistelee päätään ja alkaa astua. Mutta ennen pitkää
+puheluhalunsa valtaa kaikki muut ajatukset ja arvelut, hän antauu
+halunsa ohjattavaksi ja alkaa puhua lämpimästi ja innokkaasti. Hänen
+puheensa on sekavaa, kuumeenomaista kuin hourailu, katkonaista ja väliin
+käsittämätöntä, mutta sekä sanoissa että äänessä on jotakin perin
+herttaista. Kun hän puhuu, tunnette hänessä mielenvikaisen ja ihmisen.
+Vaikeata on kirjallisesti kertoa hänen tolkutonta puhettaan. Hän puhuu
+ihmisten konnuudesta, väkivallasta joka sortaa totuutta, ihanasta
+elämästä, joka aikaa myöten on tuleva maan päälle, ikkunoiden
+rautaristikoista jotka lakkaamatta muistuttavat häntä väkivalturien
+typeryydestä, julmuudesta. Kaikesta tuosta syntyy sekava, yhtenäisyyttä
+puuttuva sommitelma vanhoja, vielä loppuun laulamattomia lauleloita.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Noin 12-15 vuotta jälellepäin, asusti kaupungin pääkadun varrella omassa
+talossaan virkamies Gromow, siihen aikaan vankka ja äveriäs mies.
+Hänellä oli kaksi poikaa: Sergei ja Ivan. Päästyään jo yliopiston
+neljänteen kurssiin Sergei sairastui kiihkeään keuhkotautiin ja kuoli,
+ja tämä kuolema oli ikäänkuin alkuna onnettomuussarjalle, joka yhtäkkiä
+kohtasi Gromowin perhettä. Viikko jälkeen Sergein hautajaisten isävanhus
+pantiin syytteen alaiseksi väärennyksistä ja kruununvarojen
+hukkaamisesta ja kuoli kohta vankilan sairaalassa kuumeeseen. Kartano ja
+koko irtain omaisuus myytiin huutokaupalla ja Ivan Dmitritsh äitineen
+jäi puille paljaille.
+
+Siihen aikaan kun isä vielä eli, Ivan Dmitritsh ollessaan Pietarissa,
+jossa hän opiskeli yliopistossa, sai 60-70 ruplaa kuukaudessa eikä
+tiennyt hätäpäiviä ollenkaan, mutta nyt oli hänen pakko tehdä jyrkkä
+muutos elämässään. Hänen täytyi aamusta myöhään yöhön antaa halvasti
+palkattuja opetustunteja yksityislukijoille, työskennellä
+puhtaaksikirjoittajana ja kuitenkin nähdä nälkää, sillä ansaitsemansa
+rahat hän lähetti äidilleen elannoksi. Semmoista elämäntapaa ei Ivan
+Dmitritsh voinut kestää; hänen mielensä lannistui, voimat raukesivat ja,
+erottuaan yliopistosta, matkusti hän kotiin. Täällä pikkukaupungissa hän
+puoltolauseiden nojalla sai opettajanpaikan piirikoulussa, vaan joutui
+eripuraisuuteen toverien kanssa, ei jaksanut voittaa oppilastensa
+suosiota ja hylkäsi kohta viran. Äiti kuoli. Hän eleli puoli vuotta
+ilman paikatta, syöden vain vettä ja leipää, ja pääsi sen jälkeen
+oikeuden palvelijaksi. Siinä toimessa oli hän kunnes sai eron sairauden
+tähden.
+
+Hän ei koskaan, ei edes nuoruudessaan, ylioppilaana ollessaankaan, ollut
+näyttänyt terveeltä. Hän oli aina kalpea, laiha ja herkkä vilustumaan,
+söi vähän ja makasi huonosti. Yhdestä viinaryypystä kihahti jo hänen
+päähänsä ja hän sai hermokohtauksia. Hän halusi aina ihmisten seuraa,
+mutta ollen ärtyisä ja luulevainen luonteeltaan, ei hän läheiseen
+ystävyyteen kenenkään kanssa tullut, eikä hänellä ollut ystäviäkään.
+Kaupunkilaisista hän aina puhui halveksien, sanoen heidän raa'an
+sivistymättömyytensä ja untelon eläimellisen elämänsä tuntuvan hänestä
+ilettäviltä. Hän puhui tenooriäänellä, kovasti ja intoisasti, eikä
+muuten kuin kiivastumalla ja joutumalla mielenkuohuun, tahi ihastuksella
+ja kummastellen, sekä aina avosydämisesti. Puhui hänen kanssaan mitä
+hyvänsä, aina hän hoki vain samoja: että elämä kaupungissa on
+tukehuttavaa Ja ikävää, että yleisöllä ei ole mitään korkeampia
+harrastuksia, kunhan elää kyhnystää väritöntä, mieletöntä elämätään,
+vaihetuksekseen harjoittaen väkivaltaa, törkeätä irstaisuutta ja
+teeskentelyä; heittiöt käyvät kylläisinä ja vaatepäällä, rehelliset
+saavat tyytyä vain muruihin; on saatava kouluja, paikallinen,
+suunnaltaan rehellinen sanomalehti, teaatteri, helppotajuisia luentoja;
+kyvykkäämpien voimien on liittyminen yhteen; tarvitaan että yhteiskunta
+oppii tuntemaan oman taitamattomuutensa ja kauhistuu sitä. Ihmisiä
+arvostellessaan käytti hän paksuja värejä, yksinomaan valkoista ja
+mustaa, tunnustamatta minkäänmoisia välivivahduksia; ihmiset hänen
+mieltänsä myöten jakaantuivat kunnon ihmisiin ja heittiöihin; keskitietä
+ei ollut. Naisista ja rakkaudesta hän aina puhui kiihkeästi,
+ihastuksella, vaan itse hän ei ollut rakastunut.
+
+Mielipiteittensä jyrkkyydestä ja hermostuneisuudestaan huolimatta häntä
+kaupungissa suosittiin ja mainittiin selän takana Vanjan nimellä. Hänen
+syntyperäinen hienotunteisuutensa, avuliaisuutensa, säännöllisyytensä,
+puhdas luonteensa ja hänen kulunut takkinsa, sairaloinen ulkomuotonsa ja
+perheelliset vastoinkäymisensä herättivät herttaisen lämpimän ja
+surulloisen tunteen; lisäksi oli hän hyvästi koulutettu ja paljon
+lukenut, tiesi kaupunkilaisten mielestä ainakin kaikki ja toimitti
+kaupungissa jonkunlaisen liikkuvan tietosanakirjan virkaa.
+
+Hän lueskeli varsin paljo. Hänen tavallinen toimensa oli istua klubissa,
+näpelöidä hermostuneesti partaansa ja selailla lehtiä ja
+aikakauskirjoja; kasvoista näkyy että hän ei lue, vaan ahmii, ehtimättä
+tuskin pureksia. Väkisten tunkee mieleen ajatus, että lukeminen oli
+yhtenä hänen sairaloisia tottumuksiaan, koska hän yhtäläisellä
+ahneudella luki kaikkea mitä vain käsiin sattui, jopa menneenvuotisia
+lehtiä ja almanakkojakin. Kotona hänellä oli tapana lukea pitkällään.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Kerran eräänä syksyaamuna Ivan Dmitritsh, nostettuaan palttookauluksensa
+ja käydä polskuttaen likaisia kujia ja takapihoja pyrki erään porvarin
+luo panemaan toimeen ryöstötuomiota. Hänen mielialansa oli synkkä kuten
+aina aamusilla. Eräällä poikkikadulla kohtasi hän kaksi vankia
+jalkaraudoissa, joita neljä vartiasotamiestä pyssyineen saattoi. Oli
+Ivan Dmitritsh ennenkin usein kohdannut vankeja ja aina olivat ne
+herättäneet hänessä säälin ja epämieluisan tunteen, nyt sitä vastoin
+tämä kohtaus teki häneen jonkin erinäisen, kummallisen vaikutuksen.
+Hänestä alkoi yht'äkkiä tuntua siltä, että hänetkin voidaan kytkeä
+kahleisiin ja samaten saattaa likaista katua myöten vankityrmään.
+Käytyään porvarin luona ja palatessaan kotia, hän kohtasi postitoimiston
+läheisyydessä tuttavan poliisipäällikön, joka tervehti ja kulki hänen
+kanssaan rinnan kadulla muutaman askelen; tässä oli hänen mielestänsä
+jotakin epäilyttävää. Kotona eivät koko päivässä haihtuneet hänen
+päästänsä vangit ja pyssysotamiehet, ja jokin käsittämätön sydämen
+levottomuus teki hänelle lukemisen ja ajatustensa keskittämisen
+mahdottomaksi. Iltasella hän ei sytyttänyt huoneessaan kynttilätä, koko
+yössä hän ei nukkunut ja lakkaamatta pyöri hänen päässänsä ajatus, että
+hänet voidaan vangita, panna rautoihin ja salvata vankityrmään. Hän ei
+tiennyt tehneensä minkäänlaista rikosta ja saattoi olla varma siitä,
+ettei hän vastedeskään tekisi murhaa, murhapolttoa tahi varastaisi;
+mutta voihan tietämättänsäkin, vasten tahtoansa tehdä rikoksen ja
+paljonhan panettelukin saa aikaan ja voihan vielä viimeisellä nipukalla
+oikeudellinen virhe käydä mahdolliseksi. Opettaahan ikivanha
+kansanviisauskin, että kerjuupussista ja vankeudesta ei ole kenenkään
+itseään vapaaksi vannominen. Ja oikeusvirhe, oikeudenkäytön nykyisellä
+kannalla ollessa, on hyvin mahdollinen eikä siinä ole mitään
+kummeksittavaakaan. Ihmiset, jotka ovat virallisessa, muotopuolisessa
+suhteessa toisten kärsimyksiin, esimerkiksi tuomarit, poliisit, lääkärit
+karaistuvat tottumuksen voimasta aikaa myöten siihen määrään, ett'eivät
+voi, vaikka tahtoisivatkin, suojattejaan ja hoidokkaitaan kohdella
+muuten kuin virallisesti ja kaavan mukaan; siinä kohden he eivät
+vähääkään eroa maaukosta, joka takapihalla teurastaa lampaita ja
+vasikoita eikä huomaa verta. Vaan jotta moisen virallisen, hengettömän
+persoonallisen kohtelun kautta viaton ihminen voi menettää kaikki
+säätyoikeutensa ja tulla tuomituksi pakkotyöhön, siihen tuomari ei
+tarvitse muuta kuin -- aikaa. Vain aikaa, voidakseen noudattaa joitakin
+muodollisuuksia, joista tuomarille maksetaan palkka, ja sen jälkeen on
+kaikki päättynyt. Hae sitten oikeutta ja turvaa tässä vähäisessä,
+likaisessa kaupungin pahaisessa kahdensadan virstan päässä rautatiestä!
+Ja eiköpä liene naurettavaakin oikeutta ajatteleminen, kun jokaista
+väkivallan tekoa yhteiskunnan puolelta tervehditään järkevänä ja
+tarkotuksen mukaisena välttämättömyytenä, ja mikin armahduskirja, esim.
+syyttömäksi julistus herättää koko suuttumuksen myrskyn,
+tyydyttämättömän koston tunteen?
+
+Aamusella Ivan Dmitritsh nousi kauhuissaan ylös, kylmä hiki otsallaan,
+ja oli täysin vakuutettu, että hänet voidaan vangita minä hetkenä
+hyvänsä. Jos, -- ajatteli hän, eiliset synkät ajatukset eivät ole yön
+aikana hellinneet hänestä, niin on niissä rahtunen totuutta. Mahdotonhan
+niiden oli juolahtaa päähän ilman minkäänlaista aihetta. --
+
+Poliisi kulki hitain askelin ikkunain ohi: sekään ei tapahtunut syyttä.
+Siinä kaksi miestä seisahtuu talon läheisyydessä ja on vaiti. Miksi ovat
+he vaiti?
+
+Ja siitä lähtein Ivan Dmitritshille koittivat tukalat päivät ja
+rauhattomat yöt. Kaikki, jotka kulkivat ikkunain ohi tahi poikkesivat
+pihaan, olivat hänen mielestänsä vakoilijoita ja urkkijoita. Puolipäivän
+aikaan poliisikomisaarius tavallisesti ajoi kaksivaljakollaan
+kaupungilla; hän ajoi kaupungin laidassa olevalta taloltaan
+poliisikamarille, mutta Ivan Dmitritshin mielestä hän joka kerran ajoi
+liian nopeasti ja joka kerran oli hänen ulkomuotonsa jotakin erikoista
+ilmaisevinaan: näytti aivankuin kiiruhtaisi hän ilmoittamaan, että
+kaupunkiin on ilmestynyt erittäin vaarallinen pahantekijä. Ivan
+Dmitritsh vavahti kuullessaan porttikellon kilahtavan tahi porteissa
+jyskävän, joutui pois tolaltaan, kun kohtasi tuntemattoman ihmisen
+kortteeriemäntänsä luona; poliiseja ja santarmeja kohdatessaan hän
+hymyili ja vihelteli, näyttääkseen välinpitämättömältä. Yöt läpi kotasin
+hän oli nukkumatta, odottaen vangitsemistaan, mutta kuorsasi ja hengitti
+kovasti ja syvään, niinkuin nukkuva, jotta emäntä luulisi hänen
+makaavan; jos hän ei saanut nukuttua, merkitsi se tietysti, että
+omantunnon soimaukset kalvoivat häntä -- mikä sitova todeksinäyttö!
+Tapahtumat ja terve järki todistivat hänelle, että tämä pelko ei ole
+muuta kuin joutavuutta ja houkkamaisuutta, että arestissa ja
+vankeudessa, laveamman katsantokannan mukaan, ei ole itse asiassa mitään
+peljättävää, -- ollapa omatunto vain puhdas ja rauhallinen; mutta mitä
+järkevämmin ja johdonmukaisemmin hän asiata mietti, sitä suuremmaksi ja
+vaikeammaksi kasvoi sielun ahdistus; se oli jotakin samantapaista, kuin
+on kerrottu eräästä erakosta, joka tahtoi hakata itselleen aukioimen
+paikan aarniometsään; mitä uutterammin hän kirveellään teki työtä, sitä
+sakeammaksi paisui metsä. Vihdoin viimein Ivan Dmitritsh, nähdessään sen
+hyödyttömäksi, lakkasi kokonaan ajattelemasta ja antautui koko
+sielullaan epätoivon ja pelon valtaan.
+
+Hän rupesi hakemaan yksinäisyyttä ja karttamaan ihmisiä. Virantoimitus
+oli hänestä jo ennenkin vastenmielistä, nyt se tuli hänelle
+sietämättömäksi. Hän pelkäsi, että häntä jollakin tavalla petetään,
+pannaan salaa hänen taskuunsa rahaa ja sitten syytetään lahjojen otosta,
+tahi että hän itse vahingossa tekee kruunun papereissa virheen, joka on
+väärennyksen arvoinen, tahi hävittää vieraita rahoja. Kumma ett'ei hänen
+ajatuksensa ennen ollut noin notkea ja kekseliäs, kuin nyt, jolloinka
+hän joka päivä mietti tuhansia eri syitä, joiden nojalla hänen
+vapautensa ja maineensa saattoivat joutua vaaraan. Siihen sijaan
+ulkomaailmaan kohdistunut huomionsa melkoisesti heikkeni, erittäinkin
+mitä tuli kirjojen lukemiseen, ja jopa alkoi muistikin pahasti pettää.
+
+Keväällä, kun lumi suli, löydettiin muutamasta rotkosta lähellä
+hautuumaata kaksi puoleksi mädännyttä ruumista -- vanhan eukon ja pojan,
+jotka merkeistä päättäen olivat kuolleet väkivaltaisen kuoleman.
+Kaupungissa ei muusta puhuttu, kuin näistä ruumiista ja tuntemattomista
+murhantekijöistä. Jotta tämän kaksinkertaisen murhan tekijäksi ei
+luultaisi Ivan Dmitritshiä, niin hän kulki kaduilla hymyileväisenä,
+mutta kohdatessaan tuttaviaan hän vuoroin kalpeni ja punastui ja alkoi
+vakuuttaa, ettei katalampaa rikosta ole, kuin heikkojen ja avuttomien
+murhaaminen. Mutta tähän valheella liikkumiseen hän pian kyllästyi ja
+jonkun aikaa tuumittuaan hän päätti, että hänen asemassaan on parasta
+piileytyä talonemännän kellariin. Kellarissa hän siis kyyrötti päivän,
+sitten yön ja vielä seuraavan päivän, siellä hänen tuli kovasti vilu, ja
+odotettuaan ehtoohämärää hän salaa kuin varas hiipi huoneeseensa. Aamun
+valkenemaan asti seisoi hän keskellä lattiaa, hievahtamatta paikaltaan
+ja kuulostellen. Varhain aamusella, ennen auringon nousua, tuli emännän
+luo muurareja. Ivan Dmitritsh hyvin tiesi, että he tulivat muuraamaan
+uudestaan kyökin uunia, mutta pelko se kuiskasi hänen korvaansa, että
+nämä eivät ole muurareja vaan muurareiksi puettuja poliiseja. Hän hiipi
+hiljaa asunnosta ulos ja lähti, kauhun valtaamana, viilettämään ilman
+takitta ja hatutta pitkin katuja. Haukkuen ajoivat häntä takaa koirat,
+joku talonpoika huusi hänen jälkeensä, korvissa vinkui tuuli, ja Ivan
+Dmitritshistä tuntui kuin koko maailman väkivalta olisi kasaantunut
+hirmuiseksi vuoreksi hänen takanaan ja tavottanut häntä kiinni.
+
+Hänet pidätettiin, tuotiin kotia ja emäntä lähetettiin noutamaan
+lääkäriä. Lääkäri Andrei Jefimitsh, josta edempänä kerrotaan, määräsi
+kylmiä kääreitä päähän sekä laakeri- ja kirsimarjantippoja, pudisti
+suruisesti päätään ja lähti pois, sanottuaan emännälle ett'ei hän enää
+tule, koska ei pidä häiritä ihmisiä hulluksi tulemasta. Kotona kun ei
+ollut varoja elää eikä lääkärin hoitoa saada, niin Ivan Dmitritsh kohta
+vietiin sairashuoneeseen, jossa hänet sijoitettiin kuppatautisten
+osastoon. Hän kun ei nukkunut öisin, koukutteli ja häiritsi sairaita,
+niin käski Andrei Jefimitsh kohta sen jälkeen viedä hänet huoneeseen N:o
+6.
+
+Vuoden kuluttua Ivan Dmitritsh joutui kaupungissa jo unhotukseen ja
+emäntä kantoi hänen kirjansa katoksen alle rekeen, josta poikalurjukset
+ne ennen pitkää kantoivat teille tietymättömille.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Ivan Dmitritshin vasemman puolisena naapurina on, kuten jo olen
+kertonut, juutalainen Mooses, naapuri oikealla puolella taasen on
+lihavuuteensa pakahtuva, melkein pyöryläinen maa-ukko, kasvot tylsät ja
+aivan mielettömät. Tämä liikkumaton, ahvatti ja siivoton eläin on jo
+ammoin sitten menettänyt ajatus- ja tuntemiskykynsä. Hänestä käy
+lakkaamatta kirpeä, tukehuttava löyhkä.
+
+Nikiitta, joka häntä korjaa, lyö häntä armottomasti, täydellä hartian
+väellä, säälimättä nyrkkejään; mutta julmaa ei ole oikeastaan se että
+häntä lyödään, -- siihen voi tottua, -- julmaa siinä on, että tämä
+tylsynyt eläin ei vastaa lyömisiin sanallakaan, ei liikkeellä, ei
+silmänluonnillakaan edes, huojutteleksen vaan raskaan tynnyrin tavoin.
+
+Viides ja viimeinen asukas huoneessa N:o 6 on porvari, joka joskus ennen
+on palvellut lajittelijana postissa, pieni, laihanlainen valkoverinen
+mies, kasvot hyvänsävyiset, vaan hieman viekkaat. Päättäen hänen
+järkevistä, levollisista silmistään, jotka katsovat kirkkaasti ja
+iloisesti, hän kuvittelee olevansa täysijärkinen ja hautoo jotakin
+suurta, mieluisata salaisuutta, Hänellä on tyynyn ja matrassin alla
+jotakin, jota hän ei suostu näyttämään kenellekään, ei suinkaan pelosta
+että se otetaan häneltä pois tahi varastetaan, vaan häveliäisyydestä.
+Väliin astuu hän ikkunan ääreen ja käännyttyään tovereihinsa selin,
+pukee hän jotakin rinnalleen ja katselee taivuttaen päätään; jos silloin
+astuu hänen luokseen, niin joutuu hän ymmälle ja repii jotakin pois
+rinnaltaan. Mutta hänen salaisuuttaan ei ole vaikea arvata.
+
+-- Onnitelkaa minua, sanoo hän usein Ivan Dmitritshille, -- minut on
+esitetty Stanislain toisen luokan ritarimerkin ja tähden saamiseen.
+Toisen luokan ritarimerkki tähden kanssa annetaan vaan ulkomaalaisille,
+mutta minun suhteeni tahdotaan jostakin syystä tehdä poikkeus, hymyilee
+hän ja kohauttaa hämillään olkapäitään. -- Tämäpä on minulle kokonaan
+odottamatonta, sen tunnustan!
+
+-- Minä en tuosta käsitä niin mitään, vastaa Ivan Dmitritsh jurosti.
+
+-- Vaan tiedättekö minkä minä ennemmin tahi myöhemmin olen saavuttava?
+jatkaa entinen lajittelija, viekkaasti siiristäen silmiään. -- On aivan
+varmaa että minä saan ruotsalaisen Pohjantähden ritarimerkin. Sen
+saamiseksi kannattaa vaivaakin nähdä. Valkoinen risti ja musta nauha. Se
+on hyvin kaunis:
+
+Luultavasti elämä ei missään muualla ole niin yksitoikkoista kuin täällä
+sivurakennuksessa. Aamulla sairaat, paitsi halvattua ja paksua ukon
+vähkyrää, peseytyvät etehisessä suuressa saavissa ja pyyhkivät silmänsä
+viitan liepeihin; sen jälkeen juovat he tinatuopeista teetä, jota heille
+päärakennuksesta noutaa Nikiitta. Jokaiselle on määrätty tuoppi mieheen,
+Puoliseksi syövät he hapankaalikeittoa ja puuroa, iltasella syödään
+puuroa, joka on jäänyt päivälliseltä tähteeksi. Väliaikoina loikoillaan
+ja makaillaan, katsellaan ikkunoista ja käyskennellään nurkasta
+nurkkaan.
+
+Samaten jatkuu joka päivä. Entinen lajittelija, hänkin puhuu aina
+samoista ritarimerkeistään.
+
+Outoja ihmisiä nähdään harvoin huoneessa N:o 6. Uusia mielenvikaisia
+lääkäri ei kaukaan aikaan ota vastaan ja halullisia hulluinhuoneissa
+kävijöitä ei tässä maailmassa ole paljon.
+
+Kerran kahdessa kuukaudessa käy sivurakennuksessa parturi Semjon
+Lasaritsh. Millä tavalla hän leikkaa mielenvikaisten hiukset ja millä
+tavalla Nikiitta on hänelle siinä avullisena, ja millaiseen hämminkiin
+sairaat kulloinkin joutuvat, milloin juopunut, hymyilevä parturi
+näyttäytyy ovesta, siitä emme rupea kertomaan.
+
+Paitsi parturia ei sivurakennuksessa käy ketään. Sairaat ovat tuomitut
+näkemään päivät päästään vain Nikiitan.
+
+Mutta hiljattain levisi kautta koko sairaalan kuorin jokseenkin outo
+huhu.
+
+Huhu tiesi kertoa, että huoneessa N:o 6 olisi muka ruvennut käymään
+lääkäri.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Kummallinen huhu!
+
+Tohtori Andrei Jefimitsh Ragin on merkillinen mies tavallaan. Kerrotaan
+hänen aikaisemmalla iällään olleen varsin jumalisen ja valmistautuneen
+rupeamaan papiksi, ja että hän, päätettyään kimnaasin oppikurssin vuonna
+1863, aikoi pyrkiä hengelliseen akatemiaan, vaan oli muka hänen isänsä,
+lääketieteen tohtori ja kirurgi, tehnyt hänestä katkerata pilaa ja
+jyrkästi ilmoittanut, että hän ei tahdo enää tietää pojastaan mitään,
+jos tämä vaan rupee papiksi. Minkä verran siinä on perää, sitä en tiedä,
+mutta niin ainakin Andrei Jefimitsh itse tunnusti, ettei hänellä koskaan
+ollut taipumusta lääketieteeseen eikä yleensä muihinkaan
+erikoistieteisiin.
+
+Kuinka sen laita lienee ollutkin, vaan päätettyään oppikurssin
+lääketieteellisessä tiedekunnassa hän ei kuitenkaan pappisuralle
+antautunut. Mitään jumalisuutta hänessä ei huomattu ja lääkäri-uransa
+ensi aikoina oli hänessä yhtä vähän papillisia ominaisuuksia
+huomattavana kuin niitä oli nytkään.
+
+Hänen ulkomuotonsa on vastenmielinen, töykeä, moukkamainen; kasvojensa,
+partansa, silosten hiustensa ja rotevan, kömpelön ruumiinrakennuksensa
+kautta muistuttaa hän ravintoloitsijaa suuren maantien varrella,
+tuollaista ylenlihavata, kohtuutonta, ynseätä miestä. Kasvot, joilla
+näkyy sinisiä suonia, ovat tylyt, silmät pienet, nenä punainen. Pitkän
+vartalonsa ja leveiden hartioidensa ohella on hänellä tavattoman jyhkeät
+kädet ja jalat: yhdestä nyrkiniskusta luulisi toki jo hengen lähtevän.
+Mutta astuntansa on hiljainen ja ryhtinsä arkamaisen nöyristelevä;
+kohdatessaan ketä hyvänsä ahtaassa käytävässä hän aina ensinnä pysähtyy,
+antaen toiselle tietä, ja virkkaa, ei syvällä basso-äänellä, kuten
+luulisi, vaan hienolla, pehmeällä tenoori-äänellä: "anteeksi!". Hänellä
+on niskassa vähäinen paisuke, jonka tähden hän ei voi käyttää kovaksi
+tärkättyjä kaulustoja ja sentähden hänellä on aina yllään pehmoinen
+palttinainen tahi pumpulinen paita. Yleensä hän ei käy puettuna kuin
+tohtori. Samoja vaatteita pitää hän likemmä kymmenen vuotta, ja uudet
+pukunsa, jotka hän tavallisesti ostaa juutalaisen puodista, näyttävät
+yhtä kuluneilta ja nurttautuneilta kuin vanhatkin; sama takki on hänellä
+päällä kunhan ottaa vastaan sairaita, syö puolista ja käy vieraissa; se
+ei kuitenkaan ole luettava ahneuden syyksi, vaan se on seurauksena
+siitä, ettei hän yhtään välitä millaisessa ulkoasussa hän esiintyy.
+
+Kun Andrei Jefimitsh saapui kaupunkiin astuakseen virkaansa, niin oli
+"armeliaisuuslaitos" kauheassa tilassa. Sairaalan huoneissa, käytävissä
+ja pihalla oli vaikeata hengittää siellä vallitsevan löyhkän takia.
+Sairaanvaalijat, rengit ja hoitajat sekä heidän lapsensa makasivat
+samoissa suojissa missä sairaatkin. Valituksia kuului, että torakoilta,
+luteilta ja hiiriltä ei saanut rauhaa. Kirurgillisessa osastossa ei
+ruusu koskaan lakannut ihmisiä vaivaamasta. Koko sairaalaa varten oli
+vain kaksi välskärinveistä eikä ainoatakaan lämpömittaria, kylpyammeissa
+säilytettiin potaattia. Tarkastaja, emännöitsijä ja välskäri nylkivät
+sairaita ja vanhasta tohtorista, Andrei Jefimitshin edeltäjästä
+kerrottiin, että hän olisi salaa kaupitellut sairaalan spriitä ja
+muodostanut sairaanhoitajattarista ja naispotilaista itselleen
+kokonaisen haaremin. Kaupungissa hyvin tiedettiin kaikki nämä
+väärinkäytökset, vieläpä liioiteltiinkin niitä, vaan sallittiin niiden
+kuitenkin rauhassa rehottaa; toiset puolustivat niitä sillä, että
+sairaalaan menevät vaan porvarit ja maalaiset, joilla ei pitäisi olla
+syytä tyytymättömyyteen, koska heillä kotona on paljon kurjemmat olot
+kuin konsanaan sairaalassa; ei suinkaan sairaille voitu ruveta
+pyynpaistia syöttämään! Toiset taasen sanoivat puolustukseksi sen, että
+kaupungin on mahdoton yksinään, ilman maalaiskunnan apua, ylläpitää
+kelvollista sairashuonetta; hyvä kun on vaillinaisempikin! Ja nuori
+maalaiskunta ei ruvennut sairaalaa perustamaan kaupunkiin eikä sen
+ulkopuolelle siitä syystä että kaupungilla oli jo olemassa sairaala.
+
+Päätettyään sairashuoneen tarkastuksen Andrei Jefimitsh tuli siihen
+päätökseen, että tämä laitos on siveyttä loukkaava ja asujanten
+terveydelle sangen turmiollinen. Hänen mielipiteensä mukaan olisi ollut
+viisainta laskea sairaat oman onnensa nojaan ja sulkea koko sairashuone.
+Mutta hän myöskin tiesi, että sen toimeenpanemiseksi ei riittänyt
+yksistään hänen tahtonsa, eikä se olisi tuottanut mitään hyötyäkään; jos
+luontoperäisen ja siveellisen mädännäisyyden saa poistetuksi yhdestä
+paikasta, siirtyy se toiseen; täytyy odottaa kunnes se itsestään
+haihtuu. Ja sen lisäksi, jos ihmiset kerran olivat perustaneet
+sairashuoneen ja kärsivät sitä keskellään, niin se merkitsee, että
+sellainen laitos on heille tarpeen. Ennakkoluulot ja kaikki nuo
+inhimilliset turmionpesät ovat välttämättömiä, sillä niistä voi ajan
+oloon kehittyä jotakin kelvollista, niinkuin lannasta, kun se sekotetaan
+pellon multaan. Maailmassa ei ole mitään niin hyvää, joka ei olisi
+vuotanut sameasta alkulähteestä.
+
+Ryhdyttyään virkansa tehtäviin käsiksi Andrei Jefimitsh asettui
+jokseenkin välinpitämättömälle kannalle näitten nurjien olojen suhteen.
+Hän vain pyysi että sairaalan rengit ja hoitajattaret eivät makaisi
+samoissa huoneissa, missä sairaat makasivat ja hankki kaksi kaappia
+instrumentteja varten, mutta tarkastaja, ruuanhankkija ja välskäri sekä
+kirurgilliseen osastoon pesiintynyt ruusu jäivät entisille paikoilleen.
+
+Andrei Jefimitsh pitää järkevyyttä ja kuntoa sangen suuressa arvossa,
+mutta saattaakseen elämän omassa ympäristössään järjen ja kunnon
+vaatimuksia vastaavalle kannalle, siihen häneltä puuttuu tarpeellista
+mielenlujuutta ja uskoa omaan oikeuteensa. Käskijäksi, ehkäisijäksi ja
+komentajaksi hän ei ole luotu. Näyttää ihan siltä kuin olisi hän
+mielessänsä päättänyt olla milloinkaan ääntään korottamatta ja
+käyttämättä kieliopin määrityksien mukaista käskytapaa. Hänen on
+vaikeata sanoa "anna se", tai "tuo se"; kun hän haluaa syödä, yskähtelee
+hän päättämättömänä ja virkkaa kyökkyrilleen: "Olisikohan siellä
+teetä ..." tahi: "Onkohan siellä päivällinen joutunut". Sanoa
+tarkastajalle, että hän lakkaisi varastamasta, tahi antaa tälle hyvin
+ansaittu potku, tahi lakkauttaa kokonaan tämä tarpeeton loisvirka -- se
+on kerrassaan yli hänen voimiensa käypää. Kun Andrei Jefimitshiä
+petetään tahi imarrellaan, tahi kun hänelle tuodaan allekirjoitettavaksi
+tieten väärennetty lasku, niin hän punastuu kuin rapu ja tuntee olevansa
+syynalainen, mutta laskun hän yhtäkaikki allekirjoittaa; kun potilaat
+valittavat hänelle nälkäänsä tahi hoitajattarien raakaa kohtelua, niin
+hän joutuu hämille ja syynalaisesti sopertelee:
+
+-- Hyvä, hyvä, minä otan perästä siitä selkoa... Kaiketi siinä on jokin
+väärinkäsitys...
+
+Ensi alussa Andrei Jefimitsh työskenteli hyvin uutterasti. Hän otti
+vastaan sairaita aamusta puolipäivään asti, suoritti leikkauksia,
+harjoittipa vielä kätilönkin tointa. Naisväki puheli hänestä, että hän
+on tarkkatuntoinen ja oivaltaa hyvin taudit, varsinkin lasten sekä
+naisten. Mutta aikaa voittaen työ alkoi ikävystyttää häntä
+yksitoikkoisuutensa ja hyödyttömyytensä takia. Tänä päivänä otat vastaan
+30 sairasta, huomenna on niitten luku lisääntynyt 35:ksi, ylihuomenna
+40:ksi, ja niin sitä jatkuu päivästä päivään, vuodesta vuoteen ilman
+että voitaisiin sanoa kuolevaisuuden kaupungissa vähentyvän tahi
+sairaiden herkeävän käymästä. Ei ole ajateltavissakaan että
+neljällekymmenelle sairaalle voisi antaa tehokasta apua
+vastaanotto-aikana aamusta puolipäivään saakka, se on sula mahdottomuus;
+koko lääkärintoimi on siis suuri petos, ajatteli asiaa miltä kannalta
+hyvänsä. Ja koska tilivuoden kuluessa on vastaanotettu 12,000 sairasta,
+niin on sen kautta, peittelemättä puhuen, petetty 12,000 ihmistä. Mutta
+toiselta puolen on taas yhtä mahdotonta saattaa kaikki arveluttavasti
+sairaat sairashuoneisiin ja parannella heitä tieteen sääntöjen mukaan,
+sillä sääntöjä kyllä on, mutta itse tiede on kuollut; jos taas jättää
+filosofeeraamisen sikseen ja rupee sääntöjä turhantarkasti noudattamaan
+niinkuin muutkin lääkärit, niin on sitä varten ensi sijassa tarpeen
+puhtaus ja raitis ilma, eikä likaisuus, terveellinen ruoka eikä
+mätänevästä hapankaalista valmistettu keitto, sekä hyvät apulaiset eikä
+varkaat.
+
+Ja mitäpä maksaisi estää ihmisiä kuolemasta, jos kerran kuolema on
+jokaisen normaalinen, laillinen loppu? Mitäpä hyötyä siitä, jos joku
+torikaupustelija tahi virkamies elääkin viisi, tahi hyvässä lykyssä
+kymmenen vuotta kauemmin? Jos sen sijaan otaksumme lääketieteen
+tarkotuksen olevan kipujen ja kärsimysten vaimentamisen, niin seuraa
+itsestänsä kysymys: mitäpä varten niitä vaimentaa? Ensiksikin, sanotaan,
+että kärsimykset auttavat ihmistä täydellisyyteen, ja toiseksi, jos
+ihmiset tosiaankin oppivat vaimentamaan kärsimyksiään pillereillä ja
+tipoilla, niin laiminlyövät he kokonaan uskonnon ja filosofeeraamisen,
+joissa heillä tähän saakka on ollut vahva turva kaikissa tukalissa
+elämäntiloissa ja joissa he ovat tunteneet itsensä onnellisiksi. Pushkin
+kärsi ennen kuolemaansa kauheita tuskia, onneton Heine makasi useita
+vuosia halvattuna; miksi pitäisi sitten jonkun Andrei Jefimitshin tahi
+Matriona Savishnan kokonaan vapaantumaan kärsimyksistä, heidän
+elämässään kun ei kuitenkaan ole mitään sisällystä ja olisi aivan tyhjä
+ja merenpohjalla asuvan likoeläimen elämän kaltainen, ellei heillä olisi
+kärsimyksiä?
+
+Moisten mietteiden turruttamana Andrei Jefimitsh heittäytyi
+toimettomaksi eikä siitä lähtein enää joka päivä käynyt sairashuoneessa.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Elämänsä viettää hän seuraavalla tavalla. Aamusella hän tavallisesti
+nousee kello kahdeksan aikaan, pukeutuu ja juo teetä. Sitten istuu hän
+työkammioonsa lukemaan tahi menee sairaalaan. Täällä, sairaalassa,
+kapeassa pimeässä käytävässä istuvat apua hakevat sairaat, odottaen
+luoksepääsyä. Heidän ohitsensa, kolkuttaen saappaillaan kivipermantoon,
+juoksevat rengit ja sairaanhoitajattaret, kulkea hitustavat kuihtuneet
+sairaat pitkissä viitoissa, kannetaan kuolleita ja käymäläastioita,
+lapset itkevät, läpituuli puhaltaa. Andrei Jefimitsh tietää, että tämä
+ei ole haitallisesti vaikuttamatta kuumesairasten, keuhkotautisten ja
+yleensä herkkämielisten sairasten tilaan, mutta mitäpä sille taitaa?
+Vastaanottohuoneessa kohtaa hän välskärin; välskäri Sergei Sergeitsh on
+pienenläntä mies, kasvot sileiksi ajetut, puhtaat ja pöhöttyneet,
+liikkeet pehmoisen sulavat, puku uusi ja väljä -- luulisi häntä pikemmin
+senaattoriksi kuin välskäriksi. Kaupungissa hän on hyvin paljo käytetty
+ja hän esiintyy aina valkoinen kravatti kaulassa ja pitää
+itseään oppineempana kuin tohtori, jota ei käytä juuri kukaan.
+Vastaanottohuoneen nurkassa seisoo pyhimyskaapissa suuri jumalankuva,
+sen edessä riippuu raskas pyhimyslamppu ja vieressä on valkoisella
+peitteellä verhottu instrumenttihylly; seinillä riippuu piispojen
+muotokuvia, Svjätogorin luostarin maisemamaalaus ja kuivaneista
+ruiskukista kyhättyjä seppeleitä. Sergei Sergeitsh on hyvin jumalinen ja
+komeutta rakastava. Jumalankuvan on hän omilla varoillaan hankkinut;
+sunnuntaisin lukee joku sairaista hänen käskystään ylistysvirren
+Kristukselle, Pyhälle Neitsyelle ja Pyhimyksille, ja sen jälkeen Sergei
+Sergeitsh itse käy joka huoneessa ja suitsutusastiallaan suitsuttaa
+pyhää savua.
+
+Sairaita kun on paljo ja aikaa niukalti, niin lääkäri ei jouda jokaista
+tarkoin tutkimaan, vaan tiedustelee lyhyesti sairaan tilaa ja antaa
+joitakin lääkkeitä, kamferttilinimenttiä tai risiiniöljyä. Andrei
+Jefimitsh istuu miettiväisenä, nojaten poskeansa nyrkkiin, ja kyselee
+koneenomaisesti. Sergei Sergeitsh istuu samaten, hieroskelee käsiään ja
+puuttuu hänkin välistä keskusteluun.
+
+-- Taudit ja kärsimykset johtuvat siitä, virkkaa hän, -- että olemme
+niin hitaita rukouksessa lähestymään armorikasta Herraa Jumalaa. Niin se
+on justiin!
+
+Vastaanottoaikana Andrei Jefimitsh ei suorita minkäänlaisia leikkauksia;
+hän on jo aikaa sitten vieraantunut niistä ja veren näkeminen saattaa
+hänen mielensä vastenmielisesti kuohuksiin. Kun hänen joskus täytyy
+avata lapsen suu tarkastaakseen kurkkua, ja lapsi huutaa ja
+puolusteleiksen pienillä kätösillään, niin tuo melu hänen korvissaan
+panee hänen päänsä pyörryksiin ja kyynelet kiertyvät silmiin. Hän
+kirjoittaa tuota pikaa lääkkeen ja viittoo käsillään, että eukko
+pikemmin veisi lapsen pois.
+
+Vastaanotossa häneen tekee ikävystyttävän vaikutuksen sairasten
+arkaileminen ja tolkuttomuus, jumalisen Sergei Sergeitshin läheisyys,
+muotokuvat seinillä sekä hänen omat kysymyksensä, joita hän
+muuttelematta toistelee ja on toistanut jo kolmattakymmenettä vuotta. Ja
+otettuaan vastaan viisi kuusi sairasta lähtee hän pois. Jälellä-olevat
+ottaa välskäri vastaan yksin.
+
+Aivoissa se mieluisa ajatus, että yksityistä praktiikkaa hänellä,
+Jumalan kiitos, ei ole kaukaan aikaan enää ollut sekä ettei häntä kukaan
+enää häiritse, Andrei Jefimitsh istuu heti kotiin tultuaan
+työhuoneeseensa ja rupee lukemaan. Hän lueskelee tavattoman paljo ja
+aina suurella mieltymyksellä. Puolet palkkaansa käyttää hän kirjojen
+ostoon ja kuudesta asuinhuoneesta on kolme ahdettu täyteen kirjoja ja
+vanhoja sanomalehtiä. Eniten hän rakastaa historiallisia ja
+filosofiallisia teoksia; lääketiedettä koskettelevista tilaa hän
+ainoastaan "Lääkärilehteä", jota hän aina alottaa lukea lopusta päin.
+Lukeminen jatkuu kulloinkin useampia tunteja keskeymättä eikä häntä
+uuvuta. Eikä hän lue niin nopeasti ja katkonaisesti, kuten Ivan
+Dmitritsh aikoinaan luki, vaan hitaasti, syventymällä ja pysähtymällä
+niissä kohdin, jotka häntä miellyttävät tahi joita hän ei käsitä. Kirjan
+vieressä on aina pieni viinakarafiini ja pöytäveralla ilman lautasetta
+joko suolagurkku tahi liotettu omena. Joka puolen tunnin päästä hän,
+kääntämättä katsettaan kirjasta, kaataa itselleen ryypyn viinaa, jonka
+hän juo ja sitten, sormillaan hapuroiden, ottaa hän gurkun, josta
+haukkaa palasen.
+
+Kello kolmen aikaan hän varovasti astuu kyökin oven luo, yskähtelee ja
+virkkaa:
+
+-- Daria hyvä, onkohan siellä päivällinen joutunut...
+
+Huononlaisen ja puhtaudeltaan epäiltävän päivällisen syötyään Andrei
+Jefimitsh mittailee edes takasin huoneitaan, kädet ristittyinä rinnalle,
+ja miettii. Kello lyö neljä, sitten viisi, hän yhä kävelee ja miettii.
+Tuon tuostakin narahtaa kyökin ovi ja Darian punainen, uninen naama
+tulee näkyviin.
+
+-- Andrei Jefimitsh, joko saa tuoda olutta? kysyy hän huolestuneena.
+
+-- Ei, antaa vielä olla ... vastaa Andrei Jefimitsh. -- Minä varron ...
+minä varron...
+
+Illansuussa tulee tavallisesti postimestari, Mihail Averjanitsh, ainoa
+henkilö koko kaupungissa, jonka seura Andrei Jefimitshistä ei tunnu
+rasittavalta. Mihail Averjanitsh oli ammoin sitten mahdottoman rikas
+tilanomistaja ja palveli ratsuväessä, vaan joutui sitten häviöön ja
+rupesi hädän pakottamana postiviraston palvelukseen. Hän on reippaan ja
+verevän näköinen vanhus, poskipartansa uhkea ja harmaa, olentonsa
+mieluinen ja äänensä kova ja miellyttävä. Hän on hyväsydäminen ja
+tunteikas, vaan tuittupäinen. Kun joku postissakävijöistä inttää
+vastaan, on erimieltä hänen kanssaan tahi rupee muuten vaan mukisemaan,
+niin Mihail Averjanitsh lennähtää punaiseksi, vapisee koko ruumiissaan
+ja ärjäsee ukkosen äänellä: "Suu kiinni!" jotenka postitoimistosta jo
+aikoja sitten on vakaantunut maine semmoisena laitoksena, jossa ei
+leikkiä suvaita. Mihael Averjanitsh kunnioittaa ja rakastaa Andrei
+Jefimitshiä hänen valistuneisuutensa ja ylevähenkisyytensä takia, muita
+kohtaan on hän kopea kuten alaisilleen ainakin.
+
+-- Tässä olen minäkin! virkkaa hän tullessaan Andrei Jefimitshin luo. --
+Hyvää iltaa, ystäväiseni! Olette kai jo kyllästynyt minuun, vai kuinka?
+
+-- Päinvastoin, minä olen varsin iloinen, vastaa tohtori. -- Olen aina
+iloinen milloin te tulette.
+
+Ystävykset istuvat työhuoneen sohvaan ja polttelevat jonkun aikaa
+ääneti.
+
+-- Daria hyvä, olisikohan siellä olutta! virkkaa Andrei Jefimitsh.
+
+Ensimäisen pullon juovat he niinikään ääneti: tohtori miettiväisenä,
+Mihail Averjanitsh sen sijaan ilon, mieleninnon paiste otsallaan, kuten
+henkilö, jolla on jotakin hyvin hauskaa kerrottavana. Keskustelun
+alottaa aina tohtori.
+
+-- Onpa se surkuteltavaa, lausuu hän verkalleen ja hiljaa, huojuttaen
+päätään ja katsomatta puhelukumppaniansa silmiin (hän ei katso koskaan
+ihmisiä silmiin), -- onpa se syvästi surkuteltavaa, arvoisa Mihail
+Averjanitsh, että kaupungissamme ei ollenkaan löydy ihmisiä, joidenka
+kanssa voisi keskustella järkevistä, mieltäkiinnittävistä asioista;
+siihen he ovat kerrassaan kykenemättömiä ja haluttomia. Ja tämä
+järkevien ihmisten puute pakottaa meitä äärettömiin kieltäymyksiin.
+Intelligenssikään ei kohoa jokapäiväisyyttä yhtään korkeammalle;
+kehitykseltään se on aivan samalla tasalla kuin alin yhteiskunnan luokka
+meillä, sen vakuutan teille.
+
+-- Aivan oikein. Se on minunkin mielipiteeni.
+
+-- Kuten itsekin tiedätte, jatkaa tohtori hiljaisella äänellä ja väliin
+pysähtyen, -- on ainoastaan ihmisjärjen korkeimmilla henkisillä
+ilmauksilla arvonsa, kaikki muu on mitätöntä ja tyhjää. Järki se on,
+joka jyrkästi erottaa eläimen ihmisestä, viittaa jälkimäisen
+jumalalliseen alkuperään, korvaapa johonkin määrin hänelle
+kuolemattomuudenkin, jota ei ole. Edellä sanottuun perustuen on siis
+järki ainoa mahdollinen nautinnonlähde. Vaan me kun emme silmin emmekä
+korvin havaitse ympäristössämme järkeä, niin on siis se nautinto meiltä
+kielletty. Tosin meillä on kirjoja, mutta kirjat ovat tykkänään toista,
+ne eivät ensinkään vastaa elävää keskustelua ja kanssakäymistä. Kirjat
+-- jos saan luvan käyttää hieman ontuvaa vertausta -- ovat nuotteja,
+keskustelu se on itse laulu.
+
+-- Aivan oikein.
+
+Seuraa sitten hiljaisuus. Kyökistä tulee Daria ja, tylsän surun ilme
+kasvoilla, tukien nyrkillä poskeaan, pysähtyy ovelle kuuntelemaan.
+
+-- Oh! huokaa Mihail Averjanitsh. -- Nykyajan ihmisilläkö olisi järkeä!
+
+Ja hän nyt vuorostaan kertomaan, mitenkä ennen elettiin upeasti,
+iloisesti ja järkevästi, millaisia eteviä säätyläisiä Venäjällä ennen
+oli ja mitenkä korkeassa arvossa he pitivät rehellisyyttä ja ystävyyttä.
+Annettiin rahoja lainaksi ilman vekseliä ja pidettiin häpeänä olla
+ojentamatta auttavata kättä apua tarvitsevalle toverille. Entäs sen ajan
+sotaretket, kahakat ja kiistat, silloiset toverit ja naiset! Kaukasia --
+se se on ihmeellisyyksien maa! Muun muassa oli eräs pataljoonan
+päällikön vaimo, kummallinen nainen, joka puki itsensä upseerin
+univormuun ja matkasi iltasin vuorille yksin, ilman saattajata.
+Kerrotaan hänen olleen auloissa (kaukasialaisissa kylissä) luvattomissa
+väleissä erään pikkuruhtinaan kanssa.
+
+-- Auta ja varjele ... huokaa Daria oven suusta.
+
+-- Entäs kuinka he söivät ja joivat! Ja mimmoisia hurjia liberaalia he
+olivat!
+
+Andrei Jefimitsh on kuuntelevinaan, vaan ei kuule; hän ajattelee
+tykkänään omia asioitaan ja härppii oluttaan.
+
+-- Minä näen usein unissani järkeviä ihmisiä ja keskustelen heidän
+kanssaan, virkkaa hän aivan odottamatta, keskeyttäen Mihail
+Averjanitshilta puheen. -- Isäni antoi minulle huolellisen kasvatuksen,
+vaan 60-luvun aatteiden vaikutuksesta pakotti minut rupeamaan
+lääkäriksi. Minusta on näyttänyt, että jos silloin en olisi ollut hänen
+tahdolleen kuuliainen, niin olisin paraikaa hamassa henkisten liikkeiden
+keskuksessa. Olisin epäilemättä jonkun tiedekunnan jäsen. Henkinen kyky
+ei ole sekään tietysti koko iän pysyvää, sekin on ohimenevää, mutta
+miksi kuitenkin pyrin sitä saavuttamaan, sen tiedätte. Elämä on
+ihmiselle kiusallinen ansa. Kun ajatteleva ihminen tulee täysi-ikäiseksi
+ja herää kypsyneeseen tajuntaan, niin hän tuntee olevansa kuin ansassa,
+josta on mahdoton päästä ulos. Ja niinpä todellakin, joidenkin
+satunnaisuuksien kautta on hänet olemattomuudesta kutsuttu elämään...
+Miksi? Hän tahtoo tietää olemassaolonsa merkityksen ja tarkotuksen, sitä
+ei hänelle ilmoiteta, vaan puhutaan hänelle joukko tyhmyyksiä; hän
+kolkuttaa ovelle päästäkseen ulos -- hänelle ei avata; hänen luokseen
+saapuu kuolema -- myöskin vasten hänen tahtoaan. Ja niinkuin
+vankityrmässä, yhteisen onnettomuuden lähentämät ihmiset tuntevat olonsa
+helpommaksi, kun tulevat yhteen, niin elämässäkin jää tuo sadin
+huomaamatta kun tutkistelemiseen ja yleistämiseen taipuvaiset ihmiset
+kokoontuvat yhteen ja viettävät aikansa tutustuakseen toinen toisensa
+yleviin, vapaihin aatteisiin. Siinä mielessä järki on korvaamaton
+nautinto.
+
+-- Aivan oikein.
+
+Katsomatta toveriansa silmiin, hiljaisella äänellä ja tuon tuostakin
+pysähtyen Andrei Jefimitsh jatkaa puheluaan järkevistä ihmisistä ja
+keskusteluista heidän kanssaan; Mihail Averjanitsh kuuntelee vaan ja
+myöntää: "Aivan oikein."
+
+-- Ettekö te usko sielun kuolemattomuuteen? kysyy yhtäkkiä postimestari.
+
+-- En, arvoisa Mihail Averjanitsh, en usko eikä ole syytä
+uskoaksenikaan.
+
+-- Epäilen minäkin sitä, sen tunnustan. Vaikka minussa kuitenkin on se
+tunto, kuin jos en milloinkaan kuolisi. Hohoo, ajattelen itsekseni,
+vanha juropää, jo on aikasi kuolla! Vaan sydämessä jokin ääni kuiskaa:
+älä usko, et sinä kuole!...
+
+Kellon kymmenettä käydessä Mihail Averjanitsh lähtee pois. Vetäessään
+eteisessä turkkia ylleen lausuu hän huoaten:
+
+-- Aution paikan on kohtalo meille asunnoksi määrännyt! Harmillisinta
+kaikista on se, että tänne se on vihdoin kuoleminenkin. Hohoo! ..
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Saatettuaan toveriaan Andrei Jefimitsh istuu pöydän ääreen ja alkaa taas
+lukemaan. Illan ja yön hiljaisuutta ei häiritse ainoakaan ääni ja aika
+näyttää pysähtyvän yhdessä kirjansa ääressä istuvan tohtorin kanssa, ja
+paitsi tuota kirjaa ja viheriäkupuista lamppua ei näy muuta olevankaan.
+Tohtorin karkeapiirteiset, talonpoikamaiset kasvot vähävähältä
+kirkastuvat ja liikutuksen sekä ihastuksen hymy väreilee huulilla hänen
+tutkiessa ihmisjärjen valtavia liikkeitä ja virtauksia. Oi, miksipä
+ihminen ei ole kuolematon? ajattelee hän. -- Mitä varten ovat olemassa
+aivosolmut ja poimut, mitä varten näkö, puheenlahja, itsetunto, nero,
+jos kaikki tuo on määrätty Vaipumaan maan poveen ja vihdoin viimein
+yhdessä maankuoren kanssa jäähtymään, ja sitten miljoonia vuosia ilman
+tarkotusta ja päämäärää maan kanssa aurinkoa kiertämään? Jähmettyäkseen
+ja sitten avaruudessa kiertääkseen ei tarvitse ollenkaan
+olemattomuudesta kutsua ihmistä korkeine, miltei jumalallisine
+järkineen, ja sitten ikäänkuin pilkkaa tehden, muuttaa hänet tomuksi.
+
+Aineiden uudistus! Mutta mitenkä pelkurimaista onkaan lohduttaa itseään
+tällä kuolemattomuuden surrogaatilla, vastikkeella! Luonnossa tapahtuvat
+itsetiedottomat ilmiöt ovat alempana ihmisellistä typeryyttäkin, koskapa
+typeryydessä kuitenkin on edes tietoisuutta ja tahtoa, vaan ilmiöissä ei
+ole kerrassaan mitään. Siitä huolimatta puhutaan järjelle näin:
+rauhoitu, sillä maassa mädäntynyt olemuksesi antaa elämän toisille
+organismeille, elimellisille olennoille, toisin sanoin, sinä alennut
+typeryyttäkin mitättömämmäksi. Pelkuri yksin, jossa on suurempi määrä
+kuolemankammoa kuin arvollisuutta, saattaa lohduttaa itseään sillä, että
+hänen ruumiinsa vastedes tulee jatkamaan elämistään ruohossa, kivessä,
+sammakossa... Kuolemattomuutensa näkeminen aineiden uudistuksessa on
+yhtä kummallista, kuin loistavan tulevaisuuden ennustaminen kotelolle,
+senjälkeen kuin siinä säilytetty kallisarvoinen viulu on särjetty ja
+mitättömäksi tehty.
+
+Kellon lyödessä Andrei Jefimitsh heittäytyy tuolin selkämystä vasten,
+ummistaa silmänsä ja antautuu hetken ajaksi ajatustensa valtaan. Ja
+aivan odottamatta hän, kirjoista saamiensa hyvien aatteiden
+vaikutuksesta, luo silmäyksen entisyyteen ja nykyisyyteen. Entisyydestä
+ei ole paljo hyvää sanottavana, parempi on siis olla sitä muistelematta.
+Nykyisyys taas on entisyyden kaltainen. Hän tietää, että sill'aikaa kun
+hänen ajatuksensa yhdessä jäähtyneen maan kanssa kiitävät ympäri
+aurinkoa, sillaikaa tohtorin asunnon vieressä suuressa sairashuoneen
+rakennuksessa ihmiset nääntyvät taudeissa ja ulkonaisessa likaisuudessa;
+joku ehkä ei saata nukkua vaan käy hävityssotaa syöpäläisiä vastaan,
+joku ehkä saa tarttuman kautta ruusun tahi ähkyy kireälle köytetyn
+siteen tuottamien tuskien takia, jotkut sairaista ehkä pelaavat korttia
+sairaanhoitajattarien kera ja juovat viinaa. Tilivuoden kuluessa tuli
+petettyä 12,000 ihmistä; koko sairashoitotoimi, kuten kaksikymmentäkin
+vuotta takaperin, perustuu varastamiseen, metkuihin, juoruihin,
+sukulaisuuteen, raakoihin silmänkääntäjätemppuihin, ja sairaala on
+edelleen epäsiveellinen ja hoidokkaiden terveydelle mitä turmiollisin
+laitos. Hän tietää, että sairaalan N:o 6:nnessa Nikiitta
+rautaristikkojen takana pieksää sairaita ja että juutalainen Mooses joka
+päivä käy kaupungilla kerjuulla.
+
+Mutta toiselta puolen hänelle on hyvin tiettyä, että viimeisten 25
+vuoden kuluessa lääketieteen alalla on tapahtunut satumainen muutos.
+Opiskellessaan yliopistossa hänestä näytti, että lääketieteen ennen
+pitkää perii sama kohtalo, mikä tuli alkemian ja metafysiikankin osaksi;
+nyt sitä vastoin, kun hän lueskelee öisin, niin lääketiede tuntuu
+hänestä liikuttavalta ja herättää hänessä ihmettelyä, jopa ihastustakin.
+Ja todellakin, mihinkä aavistamattomaan loistoon lääketiede onkaan
+kohonnut, mikä valtava mullistus sen alalla onkaan tapahtunut!
+Antiseptiikan avulla tehdään leikkauksia, joita suuri Pirogovkin arveli
+mahdottomiksi edes in spe [tulevaisuudessa]. Polvinivelen resektsiooni
+on temppu, jonka suorittamiseen jokainen kunnanlääkäri arvelematta
+ryhtyy, sadan vatsa-operatsioonin osalle on vain yksi kuolemantapaus
+seurauksena, ja kivitautia pidetään niin vähäpätöisenä, ettei siitä
+viitsi edes kirjoittaakaan. Kuppa lääkitään perinpohjaisesti. Entä
+perinnöllisyysteoriia, hypnotismi, Pasteurin ja Kochin keksinnöt,
+terveydenhoito tilastoineen, ja entä sitten meidän venäläinen
+kunnallinen lääkintöoppimme? Mielentautioppi nykyisine taudin
+luokituksineen, diagnoosi- ja hoitelumetoodeineen on, verraten siihen
+mitä se oli ennen, kohonnut pilviä piirtäväksi vuoreksi.
+Mielenvikaisille ei kaadeta enää kylmää vettä päähän eikä heitä pueta
+hourijain pitkähihaisiin paitoihin; heitä hoidetaan inhimillisesti, jopa
+heidän hyväkseen, kuten sanomalehdissä on kerrottu, pannaan toimeen
+näytäntöjä ja tanssiaisiakin. Andrei Jefimitsh tietää, että nykyajan
+katsantotapojen ja vaatimusten mukaan semmoinen turmionpesä kuin
+sairaalan N:o 6 on mahdollinen ainoastaan kahdensadan virstan päässä
+rautatiestä, pienessä viheliäisessä kaupungin pahaisessa, jossa
+kaupungin valtuuskunnan puheenjohtaja ja kaikki valtuusmiehet ovat vain
+puolittain luku- ja kirjoitustaitoon perehtyneitä porvareita, joiden
+mielestä lääkäri on uhripappi, jota vähintäkään arvostelematta tulee
+uskoa, kaatoi hän kurkkuun vaikka sulatettua tinaa; jossain toisessa
+paikassa yleisö ja sanomalehdet jo aikaa sitten olisivat hajoittaneet
+maan tasalle tuon pienen Bastiljin.
+
+"Mutta mitäpä tuosta?" kysyy Andrei Jefimitsh itseltään ja aukaisee
+silmänsä. -- "Mitä tuosta kaikesta on hyötyä? Antiseptiikka, Koch ja
+Pasteur meillä ovat, vaan itse asian ydin ei ole hituistakaan muuttunut.
+Sairaus ja kuolevaisuus ovat samat kuin ennen. Mielenvikaisia varten
+pannaan toimeen tanssiaisia ja näytäntöjä, vaan vapaaksi heitä ei
+kumminkaan lasketa. Kaikki on siis tyhjää hölynpölyä, ja eroa paraimman
+vieniläisen klinikan ja minun sairaalani välillä ei itse asiassa ole
+minkäänlaista."
+
+Mutta suru ja kateuden tapainen tunne estävät häntä antaumasta
+välinpitämättömyyteen. Sen kait vaikuttaa väsymys. Raskas pää painuu
+kiinni kirjaan, hän panee käden väliin, että olisi pehmeämpi, ja
+ajattelee:
+
+"Minä palvelen väärää asiaa ja saan palkkani ihmisiltä, joita petän; minä
+en ole rehellinen. Mutta toisekseen, enhän minä ole itsessäni mitään,
+olenhan vaan osa tuota välttämätöntä yhteiskunnallista pahaa: kaikkihan
+kunnalliset virkamiehet ovat vahingollisia ja nauttivat ilmaiseksi
+palkkaa... Epärehellisyyteeni en siis ole syypää itse, vaan aika... Jos
+olisin saanut syntyä parisataa vuotta myöhemmin, niin minä olisin toinen
+mies."
+
+Kun kello lyö 3, sammuttaa hän lampun ja menee makuukammariin. Häntä ei
+haluta vielä nukkua.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Pari vuotta takaperin maalaishallinto päätti osottaa auliutta ja määräsi
+annettavaksi kolmesataa ruplaa vuosittain lääkärivoimien lisäämiseksi
+kaupungin sairaalassa siksi kunnes maalaishallinto avaisi oman
+sairashuoneensa, ja Andrei Jefimitshin apulaiseksi kutsuttiin
+piirilääkäri Jevgenij Fedorovitsh Hobotow. Tämä on vielä aivan nuori
+mies -- ei kolmeakymmentäkään vuotta täyttänyt, -- pitkäkasvuinen,
+tummaihoinen, poskipäät ulkonevat ja silmät pienet; hänen esivanhempansa
+ovat kaiketi kuuluneet vieraaseen kansanrotuun. Kaupunkiin saapui hän
+ilman rahan äyrittä, muassaan pieni kapsäkki ja nuori rumamuotoinen
+nainen, jota hän kutsuu ruuanlaittajakseen, Tällä naisella on
+rintalapsi. Jevgenij Fedorovitsh käyttää lippalakkia, pitkävartisia
+saappaita ja talvella lyhyttä turkkia. Välskäri Sergei Sergeitshin ja
+rahastonhoitajan kanssa tuli hän hyväksi tuttavaksi, vaan toisia
+virkamiehiä kutsuu hän, ties mistä syystä, aristokraateiksi ja karttelee
+heitä. Koko asunnossaan hänellä ei ole muuta kuin yksi kirja -- Vienin
+klinikan uusimmat reseptit vuodelta 1881. Sairaan luo mennessä hän aina
+ottaa tämän kirjan mukaansa. Klubissa hän iltasin pelaa biljardia,
+korttipeliä hän ei rakasta. Puheessa hän mielellään käyttää sanoja:
+kantilja, mantifoliumi etikan kanssa, herkeä jo varjoa viskaamasta j. n.
+e.
+
+Sairaalassa käy hän kahdesti viikossa, tarkastaa kaikki huoneet ja ottaa
+vastaan sairaita. Antiseptiikan täydellinen syrjäyttäminen ja
+kuppauslasit panevat hänen mielensä kiihkoon, mutta uusia tapoja hän ei
+ota noudatettavaksi, peljäten sillä loukkaavansa Andrei Jefimitshiä.
+Virkaveljeänsä Andrei Jefimitshiä hän pitää vanhana veijarina, vainuaa
+hänen takanaan suuria kapitaaleja olevan ja kadehtii häntä salaa.
+Jevgenij Fedorovits olisi halukas astumaan hänen paikalleen.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Eräänä keväisenä iltana maaliskuun lopulla, kun lumi jo oli sulanut ja
+kottaraiset laulelivat sairaalan puutarhassa, tohtori lähti ulos
+portille saakka saattamaan ystäväänsä postimestaria. Samassa hetkessä
+tuli pihaan mieronkiertoretkeltään palaava juutalainen Mooses. Hän oli
+hatuttomin päin, jalkineina ohuet kalossit paljaissa jaloissa ja kädessä
+oli hänellä pussi armopaloineen.
+
+-- Anna yksi kopekka! virkkoi hän tohtorille, väristen vilusta ja
+hymyillen.
+
+Andrei Jefimitsh, joka ei koskaan voinut olla antamatta, antoi hänelle
+kymmenkopekaisen.
+
+"Tuohan ei ole hyvä", ajatteli hän, katsellen juutalaisen paljaita
+jalkoja ja punaisia nilkkoja. "Ulkonahan on märkä".
+
+Ja seuraten sitä kehotusta, jonka osaksi kuin säälin, osaksi inhon
+tapainen tunne hänelle kuiskasi, hän meni sivurakennukseen heti
+juutalaisen perästä, katsellen vuoroin hänen kaljuun päälakeensa vuoroin
+nilkkoihin. Tohtorin astuessa sisään Nikiitta kavahti ryysyläjän päältä
+ja oikasihe suoraksi.
+
+-- Hyvää iltaa, Nikiitta, sanoi Andrei Jefimitsh pehmeästi. -- Eiköhän
+tuolle juutalaiselle voisi antaa jonkunlaisia saappaita, ettei hän
+vilustuisi?
+
+-- Niinkuin käskette, herra tohtori. Minä sanon siitä tarkastajalle.
+
+-- Ole hyvä. Pyydä minun nimessäni. Sano että minä pyysin.
+
+Eteisestä sattui ovi olemaan auki huoneeseen. Ivan Dmitritsh, loikoen
+sängyssä ja kohoten kyynyspäänsä nojaan, kuunteli huolestuneena
+vierasta, outoa ääntä ja tunsi yhtäkkiä tohtorin. Hänen koko ruumiinsa
+vapisi vihasta, hän kavahti ylös ja kasvot punaisina ja vihasta
+väännyksissä, silmät renkaina juoksi keskelle huonetta.
+
+-- Tohtori tuli! huusi hän ja nauraa hohotti. -- Viimeinkin! Onnittelen
+teitä, hyvät herrat, tohtori kunnioittaa meitä luonakäynnillään! Pirun
+roisto! kivasi hän ja raivoisana, jommoisena häntä ennen ei oltu nähty,
+polki jalkaa. -- Tapettava olisi, roisto! Mutta toisakseen, se olisi
+liian lievä rangaistus. Makkiin olisi upotettava!
+
+Andrei Jefimitsh, kuunneltuaan tätä katsahti eteisestä huoneeseen ja
+kysyi pehmoisella äänellä:
+
+-- Mitä vasten?
+
+-- Mitä vasten? ärjäsi Ivan Dmitritsh, astuen hänen eteensä uhkaavan
+muotoisena ja kouristuksentapaisesti vetäen viittaa ympärilleen. -- Mitä
+vasten? Varas! sanoa tokasi hän inhoten ja mytisti suutaan ikäänkuin
+sylkeäkseen. -- Puoskari! Pyöveli!
+
+-- Rauhoittukaa, sanoi Andrei Jefimitsh syynalaisesti hymyillen. -- Minä
+vakuutan, etten koskaan ole mitään varastanut, ja mitä tulee muihin
+syytöskohtiin, niin te varmaan kovasti liioittelette. Minä näen, että te
+olette minuun suuttunut. Rauhoittukaa, minä pyydän, jos voitte, ja
+sanokaa tyynesti: mitä vasten?
+
+-- Mitäs vasten te pidätte minua täällä?
+
+-- Sentähden että olette sairas.
+
+-- Sairas, kunhan ei. Mutta käyväthän kymmenet, sadat mielenvikaiset
+vapaina sentähden, että taitamattomuutenne ei kykene erottamaan heitä
+terveistä. Minkätähden minun ja näiden onnettomien täytyy istua täällä
+kaikkien tähden kuin mitkähän syntipukit? Te, välskäri, tarkastaja ja
+koko teidän sairaalan hylkiöjoukkonne olette siveellisessä suhteessa
+verrattomasti alempana kutakin meistä, minkästähden me saamme istua, te
+ette? Missä on logiikka?
+
+-- Siveellinen suhteisuus ja logiikka eivät tässä merkitse mitään.
+Kaikki riippuu sattumuksesta. Kuka on pantu istumaan, hän istuu, kuka ei
+ole pantu, hän käy vapaana, siinä kaikki. Siinä, että minä olen tohtori,
+te heikkomielinen, ei ole siveellisyyttä, ei logiikkaa, vaan ainoastaan
+paljas sattumus.
+
+-- Tuota lorua minä en ymmärrä ... virkahti Ivan Dmitritsh
+soinnuttomasti ja istui vuoteelleen.
+
+Mooses, jonka taskuja Nikiitta tohtorin läheisyydessä ei julennut ottaa
+tarkastettaviksi, lateli vuoteelleen leivänpalasia, papereja ja luita
+ja, väristen vielä vilusta, lausua melskasi kiireesti jotakin hepreaksi.
+Kaiketi kuvitteli hän avanneensa kaupan.
+
+-- Laskekaa minut pois, sanoi Ivan Dmitritsh, ja hänen äänensä värähti.
+
+-- Minä en voi.
+
+-- Mutta minkätähden? Minkätähden?
+
+-- Sentähden että se ei ole minun vallassani. Ajatelkaahan, mitä hyötyä
+teille siitä olisi, jos läskisinkin teidät? Menkää. Teidät otetaan
+kiinni ja palautetaan takasin.
+
+-- Niin, niin, se on oikein ... sopersi Ivan Dmitritsh ja pyyhki hien
+otsaltaan. -- Se on kauheata! Vaan mitä minun sitten täytyy tehdä? Mitä?
+
+Ivan Dmitritshin ääni ja nuorellisen mielevät kasvot kärsimystä
+osottavine irveineen miellyttivät Andrei Jefimitshiä. Hänen teki mieli
+ystävällisesti lohduttaa nuorta miestä ja kokea tyynnyttää häntä. Hän
+istui sairaan viereen vuoteelle, mietti ja lausui:
+
+-- Kysytte, mitä teidän olisi tehtävä? Parasta teidän asemassanne olisi
+karata täältä. Mutta paha vaan, ettei siitäkään ole apua. Teidät otetaan
+kiinni. Kun yhteiskunta turvaa itseään pahantekijöitä, mielenvikaisia ja
+yleensä vastuksellisia ihmisiä vastaan, niin on se voittamaton. Teidän
+ei tule muu turvaksi kuin rauhoittaa mieltänne sillä ajatuksella, että
+oleskelunne täällä on välttämätön.
+
+-- Se ei ole kenellekään tarpeen.
+
+-- Kun kerran on olemassa vankiloita ja hulluinhuoneita, niin on
+luonnollista, että jonkun niissä täytyy istua. Ellette te, niin minä,
+ellen minä, niin joku kolmas. Odottakaa, kun kaukaisessa tulevaisuudessa
+vankilat ja hulluinhuoneet lakkaavat olemasta, niin ei tule olemaan
+rautaristikkoja ikkunoiden edessä, ei näitä viittoja... Sellainen aika
+tietysti varhemmin tai myöhemmin on tuleva.
+
+Ivan Dmitritsh ivallisesti hymähti.
+
+-- Te laskette leikkiä, sanoi hän siiristäen silmiään. -- Sellaisilla
+herroilla, kuin te ja teidän apumiehenne Nikiitta, ei ole tulevaisuuden
+kanssa mitään tekemistä, vaan olkaa, hyvä herra, siltä varma että vielä
+tulee parempiakin aikoja! Olkoon, että puheeni tuntuu typerältä,
+naurakaa sille, mutta vielä valkenee uuden elämän aamurusko, vielä on
+oikeus voittava ja -- silloin tulee meidän vuoromme! Minun silmäni eivät
+sitä näe, minä kuolen, mutta jonkun lapsenlapsen lapset sen kuitenkin
+näkevät. Minä onnittelen heitä sydämestäni ja iloitsen heidän
+puolestaan! Eteenpäin! Auttakoon teitä Jumala, lapset!
+
+Ivan Dmitritsh nousi, silmissä erinomainen loiste ja, ojentaen kätensä
+ikkunaa kohti, jatkoi väräjävällä äänellä:
+
+-- Näitten ristikkojen takaa siunaan teitä! Eläköön oikeus! Minä
+iloitsen!
+
+-- Minä en huomaa erinäistä iloitsemisen syytä, sanoi Andrei Jefimitsh,
+jonka mielestä Ivan Dmitritshin tekemä liike tuntui aika somalta vaan
+kuitenkin teaatterimaiselta. -- Vankilat ja hulluinhuoneet lakkaavat
+olemasta ja totuus, kuten suvaitsitte lausua, on voittava, mutta asiain
+oleellisuushan ei muutu vähääkään, luonnonlait ovat ikuisesti samat.
+Ihmiset tulevat sairastamaan, vanhenemaan ja kuolemaan aivan niinkuin
+nytkin. Valaiskoon elämäänne kuinka ihana aamurusko hyvänsä, mutta
+loppujen lopuksi teidät kuitenkin naulataan neljän laudan väliin ja
+heitetään hautaan.
+
+-- Entä kuolemattomuus?
+
+-- Hm, tyhjää!
+
+-- Te ette usko, vaan minä uskon. Dostojevskissa tahi Voltairessa joku
+sanoo, että jos ei olisi Jumalaa, niin ihmiset keksisivät hänet itse.
+Vaan minun luja uskoni on, että jos ei kuolemattomuutta ole, niin sen
+ennemmin tahi myöhemmin keksii suuri ihmisen järki.
+
+-- Hyvin lausuttu, virkkoi Andrei Jefimitsh hymyillen mielihyvissään. --
+Se on hyvä että te uskotte. Sellaisella uskolla elää huolettomana vaikka
+seinään kytkettynä. Oletteko te jossakin saanut sivistystä?
+
+-- Olen, minä olin yliopistossa, vaan en kuitenkaan päättänyt.
+
+-- Te olette järkevä ja ajatteleva mies. Te voitte millaisissa
+olosuhteissa tahansa löytää tyydytystä omassa itsessänne. Vapaa ja syvä
+mietiskely, jonka päämääränä on oppia ymmärtämään elämää, ja maailman
+turhien huolien täydellinen ylenkatsominen, -- siinä kaksi hyvettä, joita
+korkeampia kukaan ihminen ei ole koskaan löytänyt. Ne ovat teidän
+saavutettavissanne, asuittepa sitten vaikka kolmien ristikkojen takana.
+Diogenes asui tynnyrissä ja oli kuitenkin kaikkia maallisia ruhtinaita
+onnellisempi.
+
+-- Diogenes oli tolvana, lausui Ivan Dmitritsh jurosti. Sitäkö te
+minulle puhutte Diogeneksesta tai jostain elämän ymmärtämisestä? kivahti
+hän taas suuttuneena ja hypähti ylös. -- Minä rakastan elämää, rakastan
+kiihkoisesti! Minulla on vainoomisraivo, alituinen ahdistava pelko, vaan
+on hetkiä, jolloin minut valtaa elämän halu, ja silloin pelkään tulevani
+hulluksi. Minä haluan elää, haluan kiihkeästi!
+
+Kuohuksissaan asteli hän sitten edestakasin huoneessa ja sanoi sitten,
+alentaen ääntään:
+
+-- Välistä haaveillessani näen hairekuvia, Luokseni tulee joitakin
+ihmisiä, kuulen ääniä, soittoa ja olen kävelevinäni metsässä, meren
+rannalla, ja minun tekee niin kovasti mieli saada puuhata ja toimia...
+Sanokaapa nyt, mitä uutta siellä on? kysyi Ivan Dmitritsh. -- Mitä
+siellä on?
+
+-- Kaupungistako haluatte jotakin tietää vaiko yleensä vain?
+
+-- Kertokaa minulle nyt ensin jotakin kaupungista, ja sitten muuta.
+
+-- No niin. Kaupunki on väsyttävän ikävä. Ei ole ketään, jonka kanssa
+sanan vaihtaisi, ei ketään, jota kehtaisi kuulla. Uusia ihmisiä ei ole.
+Toisekseen, tulihan sinne hiljakkoin muudan nuori lääkäri Hobotow.
+
+-- Hän tuli jo minun aikanani. Mitä, onko hän roisto.
+
+Ei juuri kulttuuri-ihminenkään. Se on omituista, kuulkaahan... Kaikesta
+päättäen pääkaupungeissamme ei ole seisahdusta henkisen elämän alalla,
+päinvastoin huomaamme siinä liikettä, -- pitäisihän siellä niin muodoin
+olla oikeita ihmisiäkin, mutta joka kerran laittavat meille sellaisia,
+ettei niistä ole mihinkään. Onneton kaupunki!
+
+-- Niin, onneton kaupunki! huokasi Ivan Dmitritsh ja naurahti. --
+Mitenkä yleensä eletään? Mitä kirjoitetaan sanomalehdissä ja
+aikakauskirjoissa?
+
+Huoneessa oli jo pimeä. Tohtori nousi ylös ja rupesi seisaallaan
+kertomaan, mitä kirjoitetaan ulkomailla ja mitä Venäjällä, ja millainen
+ajatussuunta nyt on vallalla. Ivan Dmitritsh kuunteli tarkkaavasti ja
+kyseli väliin, mutta yhtäkkiä, ikäänkuin olisi muistanut jotakin
+kauheaa, puristi hän molemmin käsin päätään ja kävi vuoteelleen, selin
+tohtoriin.
+
+-- Mikä teitä vaivaa? kysyi Andrei Jefimitsh.
+
+-- Te ette kuule minulta enää ainoatakaan sanaa! virkahti Ivan Dmitritsh
+röyhkeästi. -- Jättäkää minut rauhaan!
+
+-- Minkä tähden?
+
+-- Kuulitteko: jättäkää minut rauhaan! Mitä perkelettä?
+
+Andrei Jefimitsh kohautti olkapäitään, huokasi ja lähti pois. Eteisen
+läpi kulkiessaan lausui hän: -- Mitenkähän täällä saisi vähän
+siivotuksi, Nikiitta... Täällä on niin kovin raskas ilma!
+
+-- Niinkuin käskette, herra tohtori.
+
+"Mikä miellyttävä nuori mies!" ajatteli Andrei Jefimitsh astellessaan
+asuntoaan kohti. "Koko sillä ajalla, minkä olen täällä elänyt, tämä on
+luullakseni ensimäinen, jonka kanssa saattaa keskustella. Hän osaa
+ajatella ja on huvitettu juuri siitä mistä tuleekin." Lukiessaan ja
+vielä levolle käytyäänkin hän kaiken aikaa ajatteli vain Ivan
+Dmitritshiä, ja herättyään toisena aamuna hän muisti, että oli
+tutustunut järkevään, miellyttävään mieheen ja päätti ensi mahdollisessa
+tilaisuudessa vielä kerran käydä hänen luonaan.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Ivan Dmitritsh makasi samassa asennossa kuin eilenkin, pää käsiensä
+välissä ja jalat koukussa. Hänen kasvonsa olivat peitossa.
+
+-- Hyvää päivää, ystäväni, sanoi Andrei Jefimitsh. -- Vieläkö nukutte?
+
+-- Ensiksikin minä en ole teidän ystävänne, lausui Ivan Dmitritsh suu
+käännettynä tyynyyn päin, -- ja toiseksi, teidän ei maksa vaivaa tulla
+tänne: te ette kuule minulta sanaakaan.
+
+-- Kummallista ... sopersi Andrei Jefimitsh hämmästyksissään. -- Eilen
+keskustelimme niin rauhallisesti; vaan sitten te yhtäkkiä jostakin
+syystä pahastuitte ja katkasitte keskustelun ihan kerrassaan... Kaiketi
+minulta pääsi joku sana, joka ei ollut aivan paikallaan tahi, kenties
+tulin lausuneeksi ajatuksen, joka oli vasten teidän vakaumustanne...
+
+-- Niin vainen, älkää luulko että saatte minut noin vaan uskotetuksi!
+sanoi Ivan Dmitritsh kohoutuen ja silmäillen ivallisesti ja
+pelonalaisesti tohtoria; hänen silmänsä olivat punaiset. -- Voitte mennä
+muualle vakoilemaan ja urkkimaan, mutta täällä teillä ei ole mitään
+tekemistä. Älysin minä jo eilen missä tarkotuksessa te tänne tulitte.
+
+-- Omituisia luuloja! hymähti tohtori. -- Te siis otaksutte minua
+vakoojaksi?
+
+-- Niin otaksun... Vakoojaksi tahi tohtoriksi, jonka tutkittavaksi minut
+on asetettu, -- se on yhdentekevää.
+
+-- Olettepa todellakin eriskummainen ihminen, suokaa anteeksi...
+
+Tohtori istui puujakkaralle vuoteen luo ja pudisteli paheksuvasti
+päätään.
+
+-- Olkoon menneeksi, että te olette oikeassa, sanoi hän. -- Olkoon, että
+minä salakavalasti pyydän solmita teitä sanoilla ilmiantaakseni teidät
+poliisille. Teidät vangitaan ja sitten tuomitaan. Mutta olisiko teidän
+yhtään pahempi oikeudessa ja vankityrmässä kuin täällä? Ja jos teidät
+lähetetään maanpakoon tahi vaikkapa pakkotyöhön, niin olisiko se sitten
+pahempaa kuin istua täällä sairaalan sivurakennuksessa? Minusta ei se
+pahempaa ole ... mitä te sitten pelkäätte?
+
+Nämä sanat nähtävästi vaikuttivat Ivan Dmitritshiin. Hän istuutui
+rauhallisesti.
+
+Oli kello viiden aika iltapäivällä, jolloin Andrei Jefimitsh
+tavallisesti astuskeli huoneissaan ja Daria häneltä kysyi, saisiko tuoda
+olutta. Ilma oli kirkas ja tyyni.
+
+-- Minä läksin puolisen syötyäni kävelylle, niin päätin pistäytyä
+tännekin, sanoi tohtori. -- Ulkona on jo täysi kevät.
+
+-- Mikä kuu nyt on? Maaliskuuko? kysyi Ivan Dmitritsh.
+
+-- Niin, maaliskuun loppupuoli.
+
+-- Onko likaista ulkona?
+
+-- Ei varsin. Puistossa näkyvät jo käytävät.
+
+-- Nyt olisi hauskaa saada ajaa vaunuissa jonnekin ulkopuolelle
+kaupungin, sanoi Ivan Dmitritsh, hieroen punaisia silmiään ikäänkuin
+unesta selvitäkseen, -- sitten palata takasin lämpimään, viihdykkääseen
+kammariin ja ... ja olla parannuksilla oikein kunnon tohtorin luona,
+joka ymmärtäisi pääntautia... En ole pitkään aikaan enää elänyt
+ihmisiksi... Ja täällä on niin inhottavaa! Ylenmäärin inhottavaa!
+
+Eilisen kiihtymyksen johdosta hän oli vielä uuvuksissa ja hervoton ja
+puheli vastahakoisesti. Hänen sormensa tutisivat ja kasvoista näkyi,
+että hänellä oli kova päänkivistys.
+
+-- Lämpimän, viihdykkään kammarin ja tämän sairaalanhuoneen välillä ei
+ole minkäänlaista erotusta, sanoi Andrei Jefimitsh. -- Ihmisen rauha ja
+onni eivät ole ulkopuolella häntä, vaan hänessä itsessään.
+
+-- Mitenkä se on ymmärrettävä?
+
+-- Tavallinen ihminen odottaa onnen tahi onnettomuuden tulevaksi
+ulkoapäin, niinkuin esimerkiksi vaunuista tahi kammarista, ajatteleva
+ihminen sitä vastoin omasta itsestään.
+
+-- Menkää ja saarnatkaa sitä viisautta Kreikkaan, missä on lämmin ja
+tuoksuu pomeranssille, mutta täällä se ei ole ilmanalaan soveltuva.
+Kenenkä kanssa minä äsken puhelin Diogeneksesta? Teidänkö vai kenenkä?
+
+-- Minun kanssani eilen.
+
+-- Diogenes ei ollut kammarin ja lämpimän huoneen tarpeessa; siellä on
+ilmankin kuuma... Ei muuta huolta kuin makaa tynnyrissä, ja syö
+appelsiineja ja öljymarjoja. Vaan annas että hän olisi osunut Venäjälle
+asumaan, niin hän jo toukokuussa olisi pyrkinyt huoneeseen, joulukuusta
+puhumattakaan. Olisi pakkanen käperryttänyt miehen niin että olisi
+leikki ollut kaukana.
+
+-- Ei. Kylmää voipi, kuten yleensä millaisia kipuja hyvänsä, olla
+tuntematta. Markus Aurelius on sanonut: "Kipu on kivun elävää kuvittelua
+mielessä: ponnista tahtoasi päästäksesi vapaaksi tästä kuvittelusta,
+karkota se mielestäsi, lakkaa valittamasta, niin kipu häviää!" Tämä on
+tosi. Viisaan, tahi yleensä vain ajattelevan, järkevän ihmisen
+huomattavia puolia on juuri se, että hän halveksii tuskia; hän on alati
+tyytyväinen eikä mikään herätä hänen ihmettelyään.
+
+-- Minä olen siis tylsämielinen, koska kärsin, olen tyytymätön ja
+ihmettelen ihmisten konnuutta.
+
+-- Tuota te puhutte vaan suotta. Jos te useammin ajattelisitte, niin te
+tulisitte käsittämään, kuinka mitättömiä kaikki ne ulkonaiset seikat
+ovat, jotka saattavat mielemme kuohuksiin. Täytyy pyrkiä ymmärtämään
+elämää ja sitä mikä elämässä on tosihyvää.
+
+-- Ymmärtämään ... toisti Ivan Dmitritsh synkistyen. -- Ulkonaisia,
+sisällisiä... Kuulkaa, minä en käsitä tätä. Minä tiedän vaan sen, sanoi
+hän, nousten seisaalleen ja silmäillen vihastuneena tohtoriin, -- että
+Jumala on luonut minut lämpimästä verestä ja hermoista, kuuletteko? Ja
+orgaanisen kudoksen, jos se on elinkykyistä, täytyy vastata mihinkin
+kiihotukseen. Ja minä vastaan! Kipuihin minä vastaan huudoilla ja
+kyynelillä, konnamaisuuteen vastaan suuttumuksella, ilkeyteen vastaan
+inholla. Minun mielestäni tätä vasta elämäksi kutsutaankin. Mitä
+alemmalla asteella organismi on, sitä vähemmin tunteellista se on ja
+sitä heikommin se vastaa kiihotukseen, ja mitä ylemmällä asteella se on,
+sitä herkkätuntoisempi se on ja sitä tarmokkaammin se vastaa
+todellisuuden vaikutuksiin. Kuinka voi olla tietämättä sitä? Tohtori
+olette, ettekä tiedä näin vähäpätöisiä asioita! Voidakseen halveksia
+tuskia, olla alati tyytyväinen eikä milloinkaan herätä mitään
+ihmettelemään, niin on tultava tuollaiseksi, -- ja Ivan Dmitritsh osotti
+paksua, lihavuuteensa pakahtuvaa talonpoikaa, -- tahi antauduttava
+tuskien karaistavaksi siihen määrään, ettei ollenkaan enää tunne niitä,
+toisin sanoin, lakattava elämästä. Suokaa anteeksi, minä en ole
+ajattelija enkä filosoofi, jatkoi Ivan Dmitritsh ärtyisästi, -- enkä
+mitään siinä suhteessa ymmärrä. Minä en ole siinä tilassa että kykenisin
+ajattelemaan.
+
+-- Päinvastoin, te ajattelette mainiosti.
+
+-- Stoalaiset, joita te jätkyttelette, olivat merkillisiä miehiä, mutta
+heidän oppinsa kangistui jo parituhatta vuotta sitten eikä ole
+rahtuakaan hievahtanut eteenpäin, eikä hievahda, sillä siltä puuttui
+käytännöllisyyttä ja elinvoimaa. Se voitti puolelleen vain pienen
+vähemmistön, joka kuluttaa elämänsä turhissa tieteellisissä
+harrastuksissa ja kaiken maailman oppien muistelemisessa, enemmistö sitä
+vastoin ei käsittänyt sitä. Oppi, joka saarnaa välinpitämättömyyttä
+rikkauden ja elämän mukavuuksien suhteen, tuskien ja kuoleman halpana
+pitämistä, on äärettömälle enemmistölle aivan käsittämätön, siksi kun
+tämä enemmistö ei koskaan ole nähnyt rikkautta, ei elämän mukavuuksia,
+ja tuskien halveksiminen olisi siitä samaa kuin itse elämän
+halveksiminen, sillä koko ihmisen olemushan ei ole muuta kuin nälän,
+kylmän, loukkausten, menetysten ja, hamletinmaisen kuolemanpelon
+tuntemista. Näissä tuntemuksissa on koko elämä: se voi tuntua
+rasitukselta, sitä voi vihata, mutta halveksia sitä ei voi. Vieläkin
+siis toistan, stoalaisten opilla ei voi koskaan olla tulevaisuutta, ja
+kuten näette, ovat vuosisadan alusta tähän päivään saakka taistelu,
+herkkyys kivuille ja kyky vastata kiihotukseen yhä edistyneet ..
+
+Ivan Dmitritsh kadotti yhtäkkiä ajatustensa langan, pysähtyi ja pyyhki
+harmistuneena otsaansa.
+
+-- Tahdoin sanoa jotakin hyvin tärkeää, vaan eksyin tolalta, lausui hän,
+-- Mistä puhuinkaan? Niin aivan! Kuulkaahan vieläkin: joku stoalainen
+möi itsensä orjaksi ostaakseen vapaaksi erään lähimäisensä. Näette siis,
+että stoalainenkin vastasi kiihotukseen, koskapa moiseen jalomieliseen
+tekoon, itsensä alttiiksipanemiseen lähimäisensä hyväksi, vaaditaan
+kiihtynyttä, säälivää sydäntä. Minä olen täällä vankilassa unhottanut
+kaikki, mitä ennen olen lukenut, muuten voisin esiintuoda vielä jotakin.
+Otetaanpa esimerkiksi Kristus. Kristus vastasi todellisuuteen sillä,
+että itki, nauroi, murehti, vihastui, vieläpä ikävöikin; ei Hän mennyt
+hymyillen kärsimyksiänsä vastaan eikä halveksinut kuolemaa, vaan rukoili
+Getsemanen tarhassa, että tämä malja menisi Häneltä pois.
+
+Ivan Dmitritsh naurahti ja istui.
+
+-- Olkoonpa että ihmisen rauha ja onni eivät ole ulkopuolella häntä,
+vaan hänessä itsessään, lausui hän. -- Olkoonpa että tuskia tulee
+halveksia sekä ettei mitään tule ihmetellä. Vaan millä perusteella te
+juuri sitä vaaditte? Oletteko te ajattelija? Oletteko te filosoofi?
+
+-- Minä en ole filosoofi, vaan sen tärkeyttä tulee jokaisen terottaa
+mieleen sentähden, että se on järkevää.
+
+-- Ei, minä tahdon tietää, minkätähden te ymmärtämisen asiassa,
+kärsimysten halveksimisessa ynnä muussa pidätte itseänne kompetenttina?
+Oletteko te kärsinyt jolloinkin? Onko teillä käsitystä kärsimyksistä tai
+tuskista? Saanko luvan kysyä: piestiinkö teitä lapsena?
+
+-- Ei, vanhempani eivät hyväksyneet ruumiillisia rangaistuskeinoja.
+
+-- Minua sitävastoin isäni pieksi armottomasti. Isäni oli jyrkkä,
+hemoroideja sairastava virkamies, jolla oli pitkä nenä ja kellertävä
+kaula. Vaan puhukaammepa teistä. Koko elämässänne kukaan ei ole
+sormellaan kajonnut teihin, kukaan ei ole pelotellut, ei lyönyt
+teitä; terve olette kuin härkä. Kodissanne saitte kasvaa, isä
+kustansi koulunkäyntinne, jonka jälkeen te heti astuitte
+tyhjäntoimittajavirkaanne. Enempi kuin kaksikymmentä vuotta on teillä
+ollut käytettävänä vapaa asunto lämmön ja valon kanssa, siihen palvelija
+lisäksi, ja itse olette oikeutettu tekemään työtä kuinka ja minkä verran
+itse lystäätte, vaikka ette tekisi mitään. Luonnostanne olette laiska ja
+veltto, ja sentähden pyritte järjestämään elämänne siten, ettei mikään
+teitä häiritsisi tahi paikaltanne hievahduttaisi. Toimet jätitte
+välskärin ja muiden hylkyjen huostaan, ja itse istua nökötitte
+lämpimässä ja hiljaisuuteen hautauneena, säästitte rahoja, lueskelitte
+kirjoja, sulostutitte elämäänne ylevän joutavilla mietelmillä ja (Ivan
+Dmitritsh katsahti tohtorin punaiseen nenään) juomisella. Sanalla
+sanoen, elämää te ette ole nähnyt, ette tunne sitä ollenkaan, ja
+todellisuuteen olette tutustunut ainoastaan teoreettisesti. Kärsimyksiä
+te taas halveksitte ja annatte kaiken mennä mitään ihmettelemättä vallan
+yksinkertaisesta syystä: turhuutten turhuus, ulkonainen ja sisällinen,
+elämän, kärsimysten ja kuoleman halveksiminen, käsittäminen, todellinen
+hyvä, kaikki tämä on sitä filosofiaa, joka niin mainiosti soveltuu
+venäläiselle aito vetelehtijälle. Sattuupa esimerkiksi että näette
+talonpojan lyövän vaimoaan. Mitäpä maksaisi tuota puolustaa? Lyököön,
+molemmathan he kuitenkin kuolevat varhemmin tahi myöhemmin; eikä
+lyöminen sen lisäksi ole loukkauksena sille jota lyödään, vaan lyöjälle
+itselleen. Juoppous on pahe eikä se lainkaan sovellu ihmiselle, mutta
+joit häntä tahi olit juomatta, kuoleminen sinun yhtäkaikki on. Tulee
+eukko, jonka hampaita särkee... Mitähän siihen sanoisit? Kipu on kivun
+elävää kuvittelemista mielessä ja lisäksi, eihän kukaan kivuitta saata
+päästä maailmasta, senpä vuoksi mene sinä eukko maisten matkaasi, salli
+minun rauhassa hautoa mietteitäni ja juoda viinaa. Nuori mies pyytää
+neuvoa, miten olla kuin eleä; joku toinen ennenkuin vastaisi niin
+vähäisen toki ajattelisi, mutta tässä on vastaus heti valmiina: pyri
+käsittämään elämää tahi todellista hyvää. Vaan mikä se oikein on tuo
+kummallinen "todellinen hyvä?" Vastausta ei tietysti ole. Meitä pidetään
+täällä ristikkojen takana, sorretaan, kidutetaan, mutta se on kaikki
+vaan hyvää ja järkevää, sentähden että tämän sairaalanhuoneen ja
+lämpimän, viihdykkään kammarin välillä ei ole minkäänlaista eroa.
+Mukavaa filosofiaa: ei ole mitään tekemistä, omatunto on puhdas, ja
+itsestäsi tunnut olevasi filosoofi... Ei, hyvä herra, filosofiaa se ei
+ole, ei syväaatteisuutta, ei katsantokannan laveutta, vaan laiskuutta,
+silmänkääntäjätemppujen harjoittamista, unteloa hulluutta... Juuri! ja
+taas joutui Ivan Dmitritsh suuttumuksensa valtaan. -- Kärsimyksiä
+halveksitte, vaan annas että sormeanne loukataan oven välissä, niin
+huudatte minkä kurkusta lähtee!
+
+-- Ehkenpä huudakaan, virkahti Andrei Jefimitsh sävyisästi naurahtaen.
+
+-- Ette te huuda! Entä jos teitä kohtaisi halvaus tahi jos joku
+sekamölö, tai heittiö, asemansa ja virka-arvonsa turvissa, loukkaisi
+teitä julkisesti ja te tietäisitte hänen pääsevän siitä rangaistuksetta,
+-- kyllä sitten tietäisitte mitä se on, opettaa muita ymmärtämään elämää
+ja todellista hyvää.
+
+-- Tuo on aivan omaperäistä, sanoi Andrei Jefimitsh, naurahtaen
+mielihyvissään ja hykertäen kämmeniään. -- Minä olen ilonhämmästyksellä
+havainnut taipumuksenne yleistelyyn, ja luonteenkuvaukseni, jonka
+vastikään toitte julki, on kerrassaan loistava. Tunnustan että
+keskustelu teidän kanssanne tuottaa minulle ääretöntä huvia. No niin,
+minä olen kuunnellut teitä, suvaitkaapa tekin nyt kuunnella minua ..
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Keskustelu jatkui vielä noin tunnin ajan ja teki Andrei Jefimitshiin
+nähtävästi syvän vaikutuksen. Hän rupesi käymään sivurakennuksessa joka
+päivä. Hän kävi siellä aamusin sekä puolisen jälkeen ja usein hän vielä
+iltahämärissäkin istui keskustelemassa Ivan Dmitritshin kanssa. Ensi
+aikoina Ivan Dmitritsh kaihtoi häntä, epäili häntä pahoista aikeista ja
+ilmaisi avoimesti vihansa häntä kohtaan, vaan tottui sittemmin häneen ja
+muutti entisen jyrkän käytöksensä alavan iroonilliseen.
+
+Ennen pitkää sairaalassa levisi huhu, että tohtori Andrei Jefimitsh on
+ruvennut käymään huoneessa N:o 6. Ei kukaan -- ei välskäri, ei Nikiitta,
+eikä sairaanhoitajattaret voineet käsittää, miksi hän siellä kävi, miksi
+hän tuntikausia siellä istui, mitä hän siellä puheli ja miksi hän ei
+kirjoittanut reseptejä. Hänen käytöksensä tuntui kummalliselle. Mihail
+Averjanitsh kävi useasti hänen luonaan tapaamatta häntä kotona, mitä
+ennen ei koskaan tapahtunut, ja Daria hyvä oli vallan pyöräpäisnä sen
+johdosta ettei tohtori enää juonut olutta määräajoilla, vieläpä
+toisinaan myöhästyi päivälliseltä.
+
+Kerran, se oli jo kesäkuun lopulla, tohtori Hobotow tuli jollekin
+asialle Andrei Jefimitshin luo; tämä kun ei ollut sisällä tavattavana,
+lähti hän etsimään häntä ulkoa; pihalla hänelle sanottiin, että vanha
+tohtori oli mennyt mielenvikaisten luo. Tultuaan sivurakennukseen ja
+pysähdyttyään eteisessä, Hobotow kuuli seuraavan keskustelun:
+
+-- Meidän mielipiteemme eivät koskaan tule käymään yhteen ettekä te saa
+minua käännytetyksi omaan uskoonne, puhui Ivan Dmitritsh kiihdyksissään.
+-- Todellisuutta te ette tunne vähääkään ettekä ole koskaan kärsinyt,
+vaan olette, kuten verimato, alati elänyt muiden kärsimysten
+läheisyydessä; minä sitä vastoin olen kärsinyt yhtämittaa syntymästäni
+tähän päivään saakka. Sentähden sanon suoraan: minä pidän itseäni
+kaikissa suhteissa teitä korkeampana ja pätevämpänä. Ette te kelpaa
+minun neuvojakseni.
+
+-- Minä en ensinkään pyydä kääntää teitä omaan uskooni, vastasi Andrei
+Jefimitsh hiljaisella äänellä ja pahoillaan siitä, ettei häntä tahdottu
+ymmärtää. -- Mutta kysymys ei olekaan siinä, ystäväni. Kysymys ei ole
+siinä, että te olette kärsinyt, minä en. Kärsimykset samoinkuin ilot
+ovat ohimeneviä - heitetään ne sikseen, olkoot ne Herran nimessä!
+Kysymys on siinä, että me, te ja Tiina, ajattelemme; me näemme toinen
+toisessamme ihmisiä, jotka kykenevät ajattelemaan ja miettimään, ja se
+tekee meidät solidaarisiksi, vahvoiksi, olkoot mielipiteemme kuinka
+eroavia tahansa. Jospa tietäisitte, ystäväiseni, kuinka kyllästynyt minä
+olen yleiseen mielettömyyteen, kiittämättömyyteen, tylsyyteen ja
+mimmoisella ilolla minä joka kerran keskustelen teidän kanssanne! Te
+olette ymmärtäväinen mies ja te viehätätte minua.
+
+Hobotow aukasi oven hiukan raolleen ja silmähti huoneeseen; Ivan
+Dmitritsh, patalakki päässä, ja tohtori Andrei Jefimitsh istuivat
+rinnatusten vuoteella. Mielenvikainen väänteli kasvojaan, vavahteli ja
+kouristuksentapaisesti veti viittaa ympärilleen, tohtori sitä vastoin
+istui liikkumatta, pää painuksissa, ja hänen kasvonsa olivat punaiset,
+ilmaisten avuttomuutta, surua. Hobotow kohautti olkapäitään, naurahti ja
+katsahti Nikiittaa silmiin. Olkapäitään kohautti Nikottakin.
+
+Toisena päivänä Hobotow tuli sivurakennukseen yhdessä välskärin kanssa.
+Molemmat seisoivat eteisessä ja kuuntelivat.
+
+-- Eiköhän setä vaan ole tullut löyhkäpäiseksi? sanoi Hobotow tullessaan
+ulos sivurakennuksesta.
+
+-- Herra auta ja varjele meitä syntisiä! huokasi jumalinen Sergei
+Sergeitsh, huolellisesti kierrellen likaluosia etteivät kiiltävän
+kirkkaat saappaansa tulisi saveen. -- Minä puolestani tunnustan, arvoisa
+Jevgenij Fedoritsh, että tätä olen jo kauan odottanut!
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Siitä lähtien Andrei Jefimitsh alkoi huomata ympärillään jonkinlaista
+salakähmäisyyttä. Rengit, hoitajattaret ja sairaat loivat kohdatessaan
+häneen kysyviä katseita ja sitten kuiskehtivat keskenään. Tarkastajan
+pieni tyttö Maria, jota hän mielihyvällä aina tapasi kohdata sairaalan
+puutarhassa, ei enää tullut hänen luokseen, vaan lähti, kun tohtori
+hymyillen lähestyi häntä silittääkseen hänen päätään, ties mistähän
+syystä juoksemaan pakoon. Postimestari Mihail Averjanitsh,
+kuunnellessaan häntä, ei enää sanonut: "Aivan oikein," vaan
+käsittämättömässä hämmennyksessä sopersi: "Kyllä, kyllä, kyllä" ... ja
+katsoi häneen miettiväisenä ja suruisena; jostakin syystä hän niinikään
+rupesi kehottelemaan ystäväänsä kieltäytymään viinan ja oluen
+nauttimisesta, mutta sitä hän, hienotuntoinen kuin oli, ei lausunut
+suoraan vaan ainoastaan viittauksilla, kertoen milloin eräästä
+pataljoonan päälliköstä, joka oli mies oiva, milloin rykmentinpapista
+suuresta velikullasta, jotka molemmat joivat niin, että tärvelivät
+terveytensä, mutta lakattuaan juomasta, paranivat täydellisesti. Pari
+kolme kertaa kävi Andrei Jefimitshin luona hänen virkaveljensä Hobotow;
+hänkin kehotti lopettamaan alkohoolijuomien nauttimisen ja ilman
+minkäänmoista näkyvää aihetta, suositteli otettavaksi bromikaaliumia.
+
+Elokuussa Andrei Jefimitsh sai kaupungin valtuuston puheenjohtajalta
+kirjeen pyynnöllä saapua hänen luokseen hyvin tärkeän asian johdosta.
+Tultuaan määräajalla kaupunginhallitukseen Andrei Jefimitsh tapasi
+siellä sotilaspäällikön, piirikoulun tarkastajan, kaupunginhallituksen
+jäsenen, Hobotowin ja vielä erään lihavan, valkoverisen herrasmiehen,
+joka esitettiin hänelle tohtoriksi. Tämä tohtori, jolla oli puolalainen
+vaikeasti äännettävä sukunimi, asui kolmekymmentä virstaa kaupungista
+hevoskasvatuslaitoksessa ja oli nyt käymäseltään kaupungissa.
+
+-- Täällä on esiintuotu eräs asia, joka koskee teitä, kääntyi
+kaupunginhallituksen jäsen Andrei Jefimitshille puhumaan, sittenkun
+kaikki olivat tervehtineet ja ruvenneet istualle. -- Tässä Jevgenij
+Fedoritsh sanoo, että apteekilla ei ole tarpeeksi tilaa
+päärakennuksessa, ja että se siis olisi muutettava johonkuhun
+sivurakennuksista. Se voisi kyllä käydä päinsä, helpostihan se on tehty,
+mutta pääasia on, että sivurakennus kaipaa uudistusta.
+
+-- Eipä se ilman uudistuksettakaan täytä tehtäväänsä, lausui Andrei
+Jefimitsh mietittyään. -- Jos esimerkiksi nurkkasivustan korjaisi ja
+laittaisi apteekkia varten, niin tarvittaisiin siihen minun arvellakseni
+vähimmäkseen noin viisisataa ruplaa. Ja käytettynä siihen se pääoma ei
+tuota mitään.
+
+Seurasi kotvan hiljaisuus.
+
+-- Minulla oli kunnia jo kymmenen vuotta sitten esittää, jatkoi Andrei
+Jefimitsh hiljaisella äänellä, -- että tämä sairaala nykyisessä
+tilassaan kaupungille on liian kallis ylellisyystavara. Se rakennettiin
+40-luvulla, mutta silloin oli varallisuustila toinen. Kaupunki uhraa
+liian paljo tarpeettomiin rakennuksiin ja hyödyttömiin virkoihin. Minun
+ajatukseni on, että niillä rahoilla, jos parempi järjestys saataisiin
+aikaan, voitaisiin kannattaa kaksikin mallikelpoista sairaalaa.
+
+-- No, niin olkaa te sitten niin hyvä ja hankkikaa tänne se parempi
+järjestys! virkkoi kaupunginhallituksen jäsen näsäkkäästi.
+
+-- Minulla oli jo kunnia esittää, että jättäisitte lääkintölaitoksen
+maalaishallinnon haltuun.
+
+-- Niin, jättäkäämme vain rahat maalaishallinnon käsiin, niin se ne
+varastaa, sanoi valkoverinen tohtori nauraen.
+
+-- Sehän on tavallista, myönsi kaupunginhallituksen jäsen ja naurahti
+myöskin.
+
+Andrei Jefimitsh katsahti veltosti ja sumeasti valkoveriseen tohtoriin
+ja lausui:
+
+-- Olkaamme oikeudellisia.
+
+Taas seurasi hiljaisuus. Tarjottiin teetä. Sotilaspäällikkö, ollen hyvin
+hämillään, kosketti pöydän yli Andrei Jefimitshiä käteen ja sanoi:
+
+-- Tepä olette meidät ihan kokonaan unhottanut, tohtori. Mutta teistähän
+on tullutkin munkki: ette pelaa korttia, ette rakasta naisia. Kuinka
+siis voisitte meikäläisten parissa viihtyä?
+
+Kaikki rupesivat sitten puhumaan siitä, kuinka ikävätä kunnollisen
+ihmisen on asua tässä kaupungissa. Ei ole teaatteria, ei soitantoa, ja
+viime tanssi-iltamassa klubissa oli lähes kaksikymmentä naista ja vain
+kaksi kavaljeeria. Nuoriso ei tanssi, koko ajan vaan tungeksii
+tarjoilupöydän ääressä tahi pelaa korttia. Andrei Jefimitsh rupesi
+harvaan ja hiljaisella äänellä, katsomatta kehenkään, puhumaan siitä,
+kuinka säälittävää, kuinka syvästi säälittävää on, että kaupunkilaiset
+kuluttavat elämänsä tarmon, sydämensä ja järkensä korttipeliin ja
+juoruihin, vaan eivät osaa eivätkä halua viettää aikaansa huvittavassa
+keskustelussa ja lukemisessa, eivät huoli siitä nautinnosta, jonka
+järjen viljely tuottaa. Henkinen kyky yksin on mieltä kiinnittävää ja
+merkittävää, kaikki muu halpaa ja mitätöntä. Hobotow kuunteli
+virkaveljeään tarkkaavasti ja kysyi yhtäkkiä:
+
+-- Andrei Jefimitsh, monesko päivä tänään on? Saatuaan vastauksen, hän
+ja valkoverinen tohtori noloina kuten taitamattomuutensa oivaltaneet
+tutkijat, alkoivat Andrei Jefimitshiltä kysellä, mikä päivä tänään on,
+montako päivää on vuodessa, ja onko totta että sairaalan N:o 6:ssa asuu
+eriskummallinen tietäjä?
+
+Vastaukseksi viimeiseen kysymykseen Andrei Jefimitsh punastui ja sanoi:
+
+-- On, hän on sairas, vaan hyvin viehättävä nuori mies.
+
+Enempää ei häneltä kysytty.
+
+Kun hän eteisessä puki palttoota päälleen, niin sotilaspäällikkö pani
+kätensä hänen olalleen ja sanoi huoaten:
+
+-- Meidän vanhusten on aika antautua lepoon!
+
+Tultuaan kaupunginhallituksesta Andrei Jefimitsh käsitti, että tämä oli
+hänen mielentilaansa tutkimaan asetettu komissiooni. Hän muisti
+kysymykset, jotka hänelle tehtiin, punastui ja hänen tuli, ties miksikä,
+ensi kerran elämässään kovasti sääli lääketiedettä?
+
+"Oi taivahinen isä, ajatteli hän, -- vastahan he aivan äskettäin ovat
+kuulleet luentoja mielentautiopissa, ovat suorittaneet tutkintoja --
+mistä sitten tämä suuri tietämättömyys johtuu? Heillä ei ole
+käsitystäkään psykiatriiasta."
+
+Ja ensi kerran elämässään hän tunsi itsensä loukatuksi ja häntä
+suututti.
+
+Saman päivän iltasella oli Mihail Averjanitsh hänen luonaan.
+Tervehtimättä postimestari astui hänen eteensä, tarttui häntä molempiin
+käsiin ja lausui liikutetuin äänin:
+
+-- Herttaiseni, ystäväiseni, osottakaa minulle, että luotatte
+vilpittömään hyväntahtoisuuteeni ja pidätte minua ystävänänne...
+Ystäväiseni! ja ehkäisten Andrei Jefimitshiä puhumasta, jatkoi hän yhä
+valtavammin liikutettuna: -- minä rakastan teitä sivistyksenne ja
+ylevämielisyytenne tähden. Kuulkaa minua, herttaiseni! Tieteen säännöt
+velvottavat tohtoreja salaamaan teiltä totuutta, vaan minä puhun teille
+suoraa kieltä kuin sotilas ainakin: te olette sairas! Älkää pahastuko
+ystäväni, mutta se on totta, sen ovat jo aikaa sitten kaikki ympäristön
+asukkaat huomanneet. Vastikään tohtori Jevgenij Fedoritsh minulle sanoi,
+että teidän on välttämättömästi, jos tahdotte pitää huolta
+terveydestänne, antauduttava lepoon ja hankittava itsellenne
+virkistystä? Ja se onkin aivan totta! Se on erinomaista! Minä otan näinä
+päivinä virkalomaa ja lähden matkalle muihin maihin haistamaan ilmaa
+muualla. Osottakaa nyt että olette ystäväni, matkustetaan yhdessä!
+Matkustetaan, karistetaan vanhuuden taakka hartioiltamme!
+
+-- Minä tunnen itseni aivan terveeksi, sanoi Andrei Jefimitsh
+mietittyään. -- Mutta matkustaa minä yhtäkaikki en voi. Sallikaa minun
+jollakin muulla tavalla osottaa teille ystävyyttäni.
+
+Matkustaa jonnekin, tietämättä minkä tähden, ilman kirjoitta, ilman
+Dariaa, ilman oluetta, rikkoa ihan jyrkästi kahdenkymmenen vuoden
+ajalla vakaantunut elämänjärjestys, -- moinen tuuma tuntui ensialussa
+hänestä hurjalta ja oudolta. Mutta hänen mieleensä muistui
+keskustelu kaupunginhallituksessa ja apeus, joka hänet valtasi
+kaupunginhallituksesta palatessaan, ja ajatus matkustaa vähäksi aikaa
+pois kaupungista, jossa typerät ihmiset pitävät häntä hulluna, välähti
+hänestä kauniilta.
+
+-- Mihinkä te sitten aiotte matkustaa? kysyi hän.
+
+-- Moskovaan, Pietariin, Varsovaan... Varsovassa vietin viisi
+onnellisinta päivää elämässäni. Kerrassaan ihmeellinen kaupunki!
+Matkustetaan, herttaiseni!
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Viikon kuluttua Andrei Jefimitshiä kehotettiin antautumaan lepoon, se on
+pyytämään eroa virasta, jonka hän välinpitämättömänä tekikin, ja vielä
+viikon kuluttua hän ja Mihail Averjanitsh jo istuivat kyytikärryissä
+ajaen lähimmälle rautatienasemalle. Päivät olivat viileät ja kirkkaat,
+taivas oli sinertävä ja ilmanranta selliä Kaksisataa virstaa asemalle
+ajoivat he kahdessa vuorokaudessa ja yöpyivät kaksi kertaa matkalla. Kun
+majataloissa tarjottiin teetä huonosti pessyistä laseista tahi
+kuhnailtiin hevosia valjastettaissa, niin Mihail Averjanitsh karahti
+punaiseksi, vapisi koko ruumiissaan ja kiljui: "Suu kiinni! Ei mitään
+mukinata!" Kärryissä istuessaan hän taas yhtämittaa, pitämättä
+hetkenkään lomaa, kertoili matkoistaan Kaukasiassa ja Puolan
+kuningaskunnassa. Kuinka paljo siellä olikaan seikkailuja ja mimmoisia
+kohtauksia! Hän puheli kovalla äänellä ja tekeytyi puhuessaan niin
+kummastuneen näköiseksi, että saattoi luulla hänen valehtelevan. Lisäksi
+hän kertoillessaan hengitti suoraan Andrei Jefimitshin kasvoihin ja
+nauraa hohotti hänelle korvaan. Tämä tuntui tohtorista vastenmieliseltä
+ja häiritsi häntä ajattelemasta ja pitämästä mieltänsä koossa.
+
+Rautatiellä he säästäväisyydestä matkustivat kolmannessa luokassa
+tupakoimattomien vaunussa. Yleisö oli puoleksi siistiä. Mihail
+Averjanitsh tuota pikaa tutustui kaikkien kanssa ja, muuttelehtien
+penkistä penkkiin, puhua pauhasi, ettei pitäisi matkustaa näillä
+inhottavilla teillä. Yltympärillä näkee vain rosvousta harjoitettavan!
+Toista on kulkea hevosella ratsain: pyyhkäsee päivässä satakunta virstaa
+ja tuntee itsensä terveeksi ja raittiiksi. Katovuodet taasen ovat meillä
+seurauksena siitä, kun Pinskin suot kuivatettiin. Kaikkialla
+epäjärjestys hirmuinen. Hän tulistui, puhui kovalla äänellä eikä suonut
+muille suunvuoroa. Tuo yhtämittainen laverteleminen yhdessä ehtimiseen
+uudistuvain naurunhohotusten ja mahtavien kädenviitteiden kanssa
+-- vaivasi Andrei Jefimitshiä.
+
+"Kumpi meistä kahdesta on hullu? ajatteli hän myrtyneenä. -- Minäkö,
+joka koetan olla matkustajia häiritsemättä, vai tuoko itsekäs, joka
+pitää itseään kaikkia muita viisaampana ja miellyttävämpänä eikä
+sentähden anna kenellekään rauhaa?"
+
+Moskovassa Mihail Averjanitsh pukeutui sotilastakkiin, josta puuttui
+olkalappuja, sekä punareunuksilla varustettuihin housuihin. Kaduilla
+kävi hän sotilaslakki päässä ja viitta päällä, ja sotamiehet tekivät
+hänelle kunniaa. Andrei Jefimitshin mielestä ystävänsä tällöin näytti
+mieheltä, joka herrastavoistaan, joita hänellä joskus lienee ollut, oli
+hukannut kaikki mitä niissä oli hyvää ja jäänyt pitämään ainoastaan sen
+mikä niissä oli huonoa. Hän vaati halusta itselleen palveluksia, vieläpä
+silloinkin, kun ne eivät lainkaan olleet tarpeen vaatimia. Tulitikut
+olivat hänen edessään pöydällä, ja hän näki ne, vaan siitä huolimatta
+huusi hän tarjurille, että tämä antaisi hänelle tikkuja; sisäpiian
+nähden hän ei häikäillyt käydä yksissä alusvaatteissa; lakeijoja hän
+ilman erotuksetta, niin vanhoja kuin nuoria, sinutteli ja suuttuessaan
+haukkui heitä pölkyiksi ja tolvanoiksi. Tämä oli Andrei Jefimitshistä
+tosin herrasmaista, mutta samalla ilettävää.
+
+Ihan ensin Mihail Averjanitsh vei ystävänsä Iverskajaan. Hän rukoili
+hartaasti, polvistui maahan ja vuodatti kyyneliä, ja kun oli lopettanut,
+huokasi hän syvään ja sanoi:
+
+-- Vaikka ei uskokaan, niin tuntuu kumminkin rauhallisemmalta kun
+rukoilee. Suudelkaa, ystäväni, tekin kuvaa!
+
+Andrei Jefimitsh joutui äimille ja suuteli Jumalan kuvaa ja Mihail
+Averjanitsh mytisti huuliaan ja, huojuttaen päätään, alkoi taas rukoilla
+kuiskaavalla äänellä ja taas kiertyivät kyynelet hänen silmiinsä. Sitten
+menivät he Kremliin ja katselivat mahdottoman suurta tykkiä ja isoa
+kirkonkelloa, koskettelivatpa niitä sormillaankin, ihailivat kaunista
+maisemaa Moskva-joen tuolla puolen, kävivät Vapahtajan kirkossa ja
+Rumjantsevin museossa.
+
+Puolisen söivät he Tjestovilla. Mihail Averjanitsh silmäili kauan
+ruokalistaa, silitteli poskipartaansa, ja sanoi ravintoloihin hyvin
+koteutuneen herkuttelijan äänellä:
+
+-- Katsotaanpa enkelini, mitä teillä tänään on meille tarjottavana! XIV.
+
+Tohtori käyskenteli ja katseli, söi ja joi, mutta aina oli hänessä
+vallalla sama harmintunne Mihail Averjanitshia kohtaan. Häntä halutti
+päästä ystävästään lepoon, erota hänestä, piileytyä, mutta tämä ystävä
+se piti velvollisuutenaan olla laskematta häntä askeltakaan itsestänsä
+poistumaan ja hankkia hänelle mahdollista enemmän huvituksia. Kun ei
+ollut mitään katseltavaa hauskutti hän Andrei Jefimitshiä puhelemisella.
+Pari päivää Andrei Jefimitsh kärsi tätä, mutta kolmantena päivänä
+ilmoitti hän ystävälleen olevansa sairas ja haluavansa jäädä koko
+päiväksi kotiin. Ystävänsä sanoi, että siinä tapauksessa hänkin jää
+kotiin. Täytyyhän itse asiassa suoda lepoakin ruumiilleen, muuten ei
+kohta puoleen jaksa jäsentäkään järkähyttää. Andrei Jefimitsh kävi
+sohvalle pitkäkseen, kasvot selkämystään päin ja, kiristäen hampaitaan,
+kuunteli ystäväänsä, joka lämpimästi vakuutti hänelle, että Ranska
+ennemmin tai myöhemmin kukistaa Saksan, että Moskovassa on varsin paljo
+taskuvarkaita ja ettei karvan mukaan sovi päättää hyvän hevosen
+ominaisuuksia. Tohtorin korvat alkoivat humista ja hän sai kovan
+sydämentykytyksen, mutta kumminkin esti hienotunteisuus häntä sanomasta,
+että ystävä pitäisi suunsa kiinni tahi menisi matkaansa. Onneksi Mihail
+Averjanitsh kohta kyllästyi hotellin numerossa istumiseen ja jälestä
+puolisen hän lähti ulos.
+
+Jäätyään yksin Andrei Jefimitsh antautui levon tunteeseen. Kuinka
+herttaista olikaan maata sohvalla ja tuntea olevansa yksin huoneessa!
+Todellinen onni ei ole yksinäisyydettä mahdollinen. Siitä johtui ajatus,
+että langennut enkeli kaiketi herkesi Jumalalle uskottomaksi sentähden,
+että se halusi yksinäisyyttä, jota enkelit eivät tunne. Andrei
+Jefimitshin teki mieli ajatella viime päivinä kuulemiaan ja näkemiään,
+mutta se oli mahdotonta, sillä Mihail Averjanitsh ei mennyt hänen
+mielestään.
+
+"Mutta hänhän otti virkaloman ja lähti matkalle kanssani yksistään
+ystävyydestä, jalomielisyydestä, ajatteli tohtori harmissaan. -- Mitään
+pahempaa ei ole, kuin tämmöinen ystävyyden nimessä harjoitettu holhous.
+Hän on nähtävästi sekä hyvä että jalosydäminen ja ilomielinen, mutta
+kuitenkin ikävä. Niin sietämättömän ikävä. Samoin ikään on ihmisiä,
+jotka aina vain puhuvat viisaita, kauniita sanoja, mutta siitä
+huolimatta tuntuvat typeriltä ihmisiltä?"
+
+Sitä seuraavinakin päivinä Andrei Jefimitsh oli olevinaan sairas eikä
+liikkunut kammaristaan ulos. Hän makasi kasvot selkämystään päin ja
+kärsi, milloin ystävä hauskutti häntä puhelemisella, tahi lepäsi,
+milloin ystävä oli poissa. Häntä suututti oma itsensä, miksi hän oli
+lähtenyt matkalle, ja häntä suututti ystävänsä, joka päivä päivältä kävi
+yhä puheliaammaksi, yhä tungettelevammaksi; hän ei mitenkään enää saanut
+ajatuksiaan vakavaan, juhlalliseen vireeseen.
+
+"Tämä se onkin todellisuus, josta Ivan Dmitritsh puhui, joka pitää minua
+kynsissään, ajatteli hän suuttuneena omaan pikkumaisuuteensa. --
+Joutavaa kaikki tyyni... Tulen kotiin ja alan elää entisekseen..."
+
+Pietarissa ei asiaintila yhtään parantunut: päiväkausiin hän ei
+liikahtanut ulos hotellin numerosta, makasi sohvalla ja nousi ainoastaan
+juomaan oluttaan.
+
+Mihail Averjanitsh koko ajan vain kiiruhti matkustamaan Varsovaan. --
+Ystäväiseni, mitä minä siellä teen? lausui Andrei Jefimitsh rukoilevalla
+äänellä. -- Matkustakaa te yksin ja antakaa minun palata kotiin, minä
+pyydän!
+
+-- Ei millään muotoa! karahti Mihail Averjanitsh vastaan. -- Se on ihan
+ihmeteltävä kaupunki. Siellä vietin viisi onnellisinta päivää
+elämässäni!
+
+Andrei Jefimitshillä ei ollut tarpeeksi luonteenlujuutta saattaakseen
+oman tahtonsa läpi ja niin hän, karaisten mielensä, matkusti Varsovaan.
+Täälläkään hän ei liikahtanut ulos hotellista, makasi sohvalla ja oli
+yrmeätä itselleen, ystävälleen ja lakeijoille, jotka itsepintaisesti
+kieltäytyivät ymmärtämästä venäjänkieltä, jota vastoin Mihail
+Averjanitsh, kuten tavallisesti terveenä, reiluna ja iloisena, aamusta
+iltaan samosi kaupungilla ja haki vanhoja tuttaviaan. Muutamia kertoja
+oli hän yötäkin poissa. Vietettyään kerran niinikään yön tietämätöntä
+missä, palasi hän kotiin varhain aamulla mieli kovasti kiihdyksissä,
+naama punaisena ja tukka pörröisenä. Hän asteli kauan nurkasta nurkkaan,
+pömisi jotakin itsekseen, pysähtyi sitten ja virkkoi:
+
+-- Kunnia ennen kaikkea!
+
+Käväistyään vielä muutaman kerran lattian poikki, hän tarttui molemmin
+käsin päähänsä ja lausui traagillisella äänellä:
+
+-- Kunnia ennen kaikkea! Olkoon kirottu se hetki, jolloin minun ensiksi
+juolahti päähäni matkustaa tähän Baabeliin! Ystäväiseni, kääntyi hän
+tohtoriin, -- halveksikaa minua: minä hävisin pelissä! Antakaa minulle
+viisisataa ruplaa!
+
+Andrei Jefimitsh luki viisisataa ruplaa ja ojensi ne sanaa virkkamatta
+ystävälleen. Tämä vielä punaisena häpeästä ja vihasta, lausui
+katkonaisesti jonkun tarpeettoman valan, pani hatun päähänsä ja lähti.
+Parin tunnin kuluttua palattuaan hän heittäytyi nojatuoliin, huokasi
+raskaasti ja sanoi:
+
+-- Kunnia on pelastettu! Lähdetään matkalle, ystäväni! Minä en tahdo
+olla hetkeäkään kauemmin tässä kirotussa kaupungissa. Taskuvarkaat!
+Itävaltalaiset nuuskijat!
+
+Ystävysten palatessa omaan kaupunkiin, oli jo marraskuu ja katuja peitti
+paksu lumi. Andrei Jefimitshin sijan täytti tohtori Hobotow; hän asui
+vielä vanhassa asunnossaan, odottaen milloin Andrei Jefimitsh palaisi
+takasin ja puhdistaisi sairaalan asunnon. Rumamuotoinen nainen, jota hän
+kutsui keittäjättärekseen, asui jo muutamassa sivurakennuksista.
+
+Kaupungilla liikkui jo uusia sairaalan juoruja. Puheltiin että
+rumamuotoinen nainen oli joutunut riitaan tarkastajan kanssa ja että
+tämä olisi maannut polvillaan hänen edessään ja pyytänyt anteeksi.
+
+Kotiin tultuaan Andrei Jefimitshin heti seuraavana päivänä täytyi hakea
+itselleen asuntoa.
+
+-- Ystäväni, sanoi hänelle postimestari arastellen, -- suokaa anteeksi
+epähieno kysymykseni ja sanokaa, mimmoiset varat teillä on?
+
+Andrei Jefimitsh luki ääneti rahansa ja sanoi:
+
+-- Kahdeksankymmentäkuusi ruplaa.
+
+-- Minä en kysy sitä, sanoi Mihail Averjanitsh hämillään,
+väärinymmärtäen tohtorin vastauksen. -- Minä kysyn, mimmoiset varat
+teillä yleensä on.
+
+-- Minähän jo sanoin: kahdeksankymmentäkuusi ruplaa... Enempää minulla
+ei ole.
+
+Mihail Averjanitsh piti tohtoria rehellisenä ja jalomielisenä miehenä,
+mutta arveli kuitenkin, että hänellä ainakin olisi kahteenkymmeneen
+tuhanteen nouseva omaisuus säästössä. Nyt sitävastoin saatuaan tietää
+että Andrei Jefimitsh on kerjäläinen, ettei hänellä ole mitä elannokseen
+välttämättömästi tarvitsee hän ties miksikä ratkesi itkuun ja syleili
+ystäväänsä.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Andrei Jefimitsh asui muutaman Bjelova nimisen porvarisnaisen talossa,
+jossa kaikkiaan oli kolme kammaria ja kyökki. Kaksi niistä, joissa
+ikkunat olivat kadulle päin oli tohtorin asuttavana, kolmannessa
+huoneessa ja kyökissä asuivat Daria ja emäntä kolmen lapsen kerällä.
+Väliin emännän yövieraaksi päätyi hänen rakastajansa, juopunut
+työmiesrenttu, joka elämöi yöt läpeensä ja saattoi lapset ja Darian
+kauhuihinsa. Kun hän ilmautui ja istuttuaan kyökkiin, rupesi vaatimaan
+viinaa, niin kaikkien kävi olo hyvin ahtaaksi ja tohtori otti säälistä
+itkevät lapset luokseen, pani heidät huoneensa lattialle maata ja se
+tuntui hänestä aika huvittavalta.
+
+Aamulla hän kuten ennenkin nousi kello kahdeksan aikaan ja teen juotuaan
+istui lukemaan vanhoja kirjojaan ja lehtiään. Uusien hankkimiseen
+hänellä ei ollut enää rahoja. Senköhäntähden, että kirjat olivat
+vanhoja, vai siksiköhän, että ympäristön olot olivat muuttuneet, niin ei
+lukeminen häntä enää niin suuresti viehättänyt, vaan tuntui
+väsyttävältä. Ettei aika kuluisi joutilaisuuteen, niin hän laati tarkan
+luettelon kirjoistaan ja liimaili niiden selkiin liput, ja tämä
+koneellinen näperröstyö tuntui hänestä huvittavammalta kuin lukeminen.
+Tuo yksitoikkoinen askaroiminen jollakin käsittämättömällä tavalla
+viihdytti hänen aatoksensa lepoon, hän ei ajatellut mitään ja aika kului
+nopeasti. Jopa sekin, kun hän kyökissä yhdessä Darian kanssa istui ja
+kuori potaattia tahi erotti rikkoja tattarisuurimoista, oli hänestä
+hauskaa. Lauantaisin ja sunnuntaisin hän kävi kirkossa.
+Seinänvierustalla seisten ja sulkien silmänsä, hän kuunteli laulua ja
+ajatteli isää, äitiä, yliopistoa, uskontoja; hänen sydämeensä laskeutui
+rauha ja surumielisyys ja lähtiessään kirkosta hänen oli sääli, että
+virka niin pian päättyi.
+
+Hän kävi kaksi kertaa sairaalassa puhutellakseen Ivan Dmitritshiä. Mutta
+molemmilla kerroilla Ivan Dmitritsh oli tavattomasti kiihdyksissään ja
+kiukkuisella päällä; hän pyysi että hänet jätettäisiin rauhaan, sillä
+hän oli jo aikaa sitten kyllästynyt turhaan lörpötykseen, ja sanoi,
+ettei hän muuta palkintoa kirotuilta, halpamielisiltä ihmisiltä kaikista
+kärsimyksistään pyydä, kuin että sulkisivat hänet yksinäisyyteen. Eikö
+sitäkään edes hänelle suoda? Kun Andrei Jefimitsh sanoi hänelle hyvästit
+ja toivotti hyvää yötä, niin hän molemmilla kerroilla puri hammasta ja
+toimitti tohtorin menemään hiiteen.
+
+Ja nyt ei Andrei Jefimitsh oikein tiennyt, pitikö hänen mennä vielä
+kolmas kerta vai oliko parempi olla menemättä. Halu kuitenkin oli mennä.
+
+Ennen aikaan Andrei Jefimitsh jälkeen puolisten asteli huoneissaan ja
+ajatteli, nyt hän sitä vastoin puolisesta iltateehen asti makasi
+sohvalla, kasvot selkämystään päin ja hautoi mitättömiä mietteitään,
+joista ei mitenkään voinut riistää itseään irti. Hän oli pahoillaan
+siitä, ettei hänelle enempi kuin kaksikymmentä vuotisesta palveluksesta
+annettu minkäänmoista eläkettä, ei kerrallista apua myöskään. Totta on
+ettei hän palvellut rehellisesti, mutta eläkkeenhän saavat kaikki, jotka
+palveluksessa ovat, katsomatta siihen, ovatko rehellisiä vai
+vilpillisiä. Sehän nykyajan oikeudellisuutta juuri onkin, ettei
+virka-arvoilla, ritarimerkeillä ja eläkkeillä palkita siveellistä kuntoa
+ja ansioita, vaan kaikenmoisia virkoja yleensä, kuinka mitättömiä
+olisivatkin. Miksi hänen yksinään tulee olla poikkeuksena? Rahoja ei
+hänellä ollut yhtään. Häntä hävetti kulkea puotien ohi ja katsoa
+kartanonemäntää silmiin. Oluesta oltiin jo velkaa 32 ruplaa. Porvaritar
+Bjelovalle oltiin niinikään velassa. Daria möi salaa vanhoja vaatteita
+ja kirjoja ja valehteli emännälle, että kohta tohtori saa hyvin paljo
+rahaa.
+
+Hän oli suuttunut itseensä, miksi hän matkalla tuli hukanneeksi ne
+tuhannen ruplaa, jotka hänellä olivat säästössä. Kylläpä ne nyt olisivat
+kelvanneet hänelle itselleenkin, nuo tuhatta ruplaa! Häntä harmitti se,
+etteivät ihmiset jättäneet häntä rauhaan. Hobotow katsoi
+velvollisuudekseen tuontuostakin käydä sairasta virkaveljeään
+katsomassa. Andrei Jefimitshistä oli kaikki hänessä niin peräti
+vastenmielistä: sekä hänen täyteläiset kasvonsa, tyhmän alava
+käytöksensä että pitkävartiset saappaansa; jopa "virkaveli"-sanakin
+hänen suussaan kuului inhottavalta; mutta kaikista vastenmielisintä oli
+se, että hän katsoi velvollisuudekseen parantaa Andrei Jefimitshiä ja
+uskoi itsekin, että hän todella parantaa. Sairaan luona käydessään hän
+joka kerran toi pullollisen bromikaaliumia ja rabarberipillerejä.
+
+Mutta samaten kuin Hobotow katsoi Mihail Averjanitshkin
+velvollisuudekseen käydä ystävän luona ja hauskuttaa häntä. Joka kerran
+tuli hän ujostelemattoman vapaasti, nauraa hohotteli väkinäisesti ja
+alkoi Andrei Jefimitshiä vakuuttaa, että hän on tänään paljo terveemmän
+näköinen ja että hän Jumalan kiitos on paranemaan päin, ja tästä sopi
+päättää, että hän ystävänsä tilan piti toivottomana. Varsovan velkaa hän
+ei ollut vielä maksanut, se painoi häntä rasittavana häpeätaakkana ja
+piti hänen mieltään jännityksissä ja sentähden koki hän yhä kovemmin
+hohotella ja naurettavammin jutella. Hänen pakinansa ja kaskunsa
+tuntuivat nyt päättömiltä ja olivat vaivaksi Andrei Jefimitshille sekä
+hänelle itselleen.
+
+Hänen tullessaan Andrei Jefimitsh tavallisesti kävi sohvalle pitkäkseen,
+kasvot selkämystään päin, ja kuunteli hampaitaan kiristäen; hänen
+sydämelleen laskeutui kerroksittain kuohaa ja joka kerran, kun ystävänsä
+lähti pois, hän tunsi tämän kuohan nousemistaan nousevan ja ikäänkuin
+tapailevan kurkkua.
+
+Tukahduttaakseen nämä vähäpätöiset tunteet, hän kiireimmiten rupesi
+miettimään sitä, että hänen itsensä sekä Hobotowin että Mihail
+Averjanitshin täytyy varhemmin tahi myöhemmin hävitä, jättämättä
+luontoon, maailmaan minkäänmoista leimaa itsestään. Jos otaksuu, että
+miljoonan vuoden kuluttua maapallon sivu avaruudessa sattuu liihentämään
+joku henki niin näkee hän vain tomua ja alastomia kallioita. Kulttuuri,
+siveyslaki, kaikki katoaa silmän näkemättömiin. Mitä merkitsevät silloin
+häpeä puotimiehen edessä, mitätön Hobotow, Mihail Averjanitshin
+vastuksellinen ystävyys? Kaikki tuo on tyhjää, joutavaa.
+
+Mutta tämmöisistä mietteistä ei ollut enää apua. Tuskin oli hän
+kuvaillut mielessään maapalloa miljoonan vuoden kuluttua, kuin alastoman
+kallion takaa jo näyttäytyi Hobotow pitkävartisissa saappaissa tahi
+väkinäisesti hohottava Mihail Averjanitsh, vieläpä kuului häveliäs
+kuiskauskin: "Varsovan velan, ystäväni, maksan aivan näinä päivinä...
+Ihan varmasti maksan..."
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Kerran Mihail Averjanitsh tuli jälkeen puolisten, jolloin Andrei
+Jefimitsh makasi sohvalla. Samaan aikaan sattui Hobotowkin tulemaan
+bromikaaliumipulloineen. Andrei Jefimitsh nousi vaivalla ylös, asettui
+istualleen ja nojasihe molemmin käsin sohvaan.
+
+-- Tänään, ystäväni, on kasvoillanne paljoa terveempi väri kuin eilen,
+alotti Mihail Averjanitsh. -- Näytätte oikein reippaalta, oikein
+reippaalta!
+
+-- Jo nyt joutaisitte tulla terveeksi, virkaveli, sanoi Hobotow
+haukotellen. -- Olette kai jo itsekin kyllästynyt tähän kaniteliin.
+
+-- Ja terveeksi tullaankin! sanoi Mihail Averjanitsh iloisesti. --
+Eletään vielä sata vuotta, paukautetaan!
+
+-- Ellei sata, niin kaksikymmentä vuotta ainakin, lohdutti Hobotow. --
+Ei mitään, ei mitään, älkää olko huolissanne, virkaveli... Heretkää jo
+varjoa heittämästä?
+
+-- Vielä me itseämme näytämme! hohotti Mihail Averjanitsh ja taputti
+ystävää polvelle. -- Vielä me näytämme! Ensi kesänä, jos Jumala suo,
+pyyhkäsemme Kaukasiaan ja ratsastelemme sen ristiin rastiin, ettei muuta
+kuin -- kop, kop, kop! Ja Kaukasiasta tultuamme naida rämäytämme. --
+Mihail Averjanitsh iski viekkaasti silmää. -- Hankitaan teille kassapää
+kainaloiseksi kanaksi, ystäväni...
+
+Andrei Jefimitsh äkkiä tunsi, että vaahto tapaili kurkkua; hänen
+sydämensä tykytti valtavasti:
+
+-- Se on typerää! sanoi hän, kavahti kiivaasti ylös ja meni ikkunaan. --
+Ettekö te tosiaankin huomaa, että puhutte typeryyksiä?
+
+Hän aikoi jatkaa pehmeästi ja kohteliaasti, vaan vasten tahtoansa
+puristi yhtäkkiä kädet nyrkkiin ja kohotti ne yli päänsä.
+
+-- Jättäkää minut! karjasi hän luonnottomalla äänellä, punastuen ja
+vavisten koko ruumiissaan. -- Ulos! Ulos molemmat!
+
+Mihail Averjanitsh ja Hobotow nousivat ja silmäilivät häntä alussa
+hämmästyneinä, sitten kauhuissaan.
+
+-- Ulos molemmat! kiljui Andrei Jefimitsh edelleen. -- Typerät ihmiset.
+Lyhytjärkiset ihmiset! Minä en tarvitse ystävyyttänne, en sinun
+lääkkeitäsi, kollo! Hävytöntä! Ilettävää!
+
+Hobotow ja Mihail Averjanitsh katsoivat ällistyneinä toinen toiseensa,
+peräytyivät ovelle ja pujahtivat etehiseen. Andrei Jefimitsh sieppasi
+bromikaaliumipullon ja lähätti sen heidän jälkeensä; pullo murskautui
+kilahtaen kynnykseen.
+
+-- Korjatkaa luunne hiiteen! huusi hän itkunsekaisella äänellä, törmäten
+eteiseen. -- Hiiteen!
+
+Vieraitten lähdettyä Andrei Jefimitsh, vavisten kuin vilutaudissa, kävi
+sohvaan loikomaan ja toisti vielä kauan:
+
+-- Typerät ihmiset! Lyhytjärkiset ihmiset! Kun hän sitten rauhottui,
+niin juolahti hänen päähänsä ihan ensiksi ajatus, että Mihail
+Averjanitsh raukka mahtoi nyt olla tavattomasti häpeissään ja surun
+lannistamana, ja että kaikki tämä on hyvin kauheaa. Ei milloinkaan ennen
+tämmöistä ollut tapahtunut. Missä oli silloin järki ja hienotuntoisuus?
+Missä käsityskyky ja filosoofinen tyynimielisyys?
+
+Koko yössä tohtori ei voinut nukkua häpeästä ja suuttumuksesta omaan
+itseensä, ja aamulla noin kello yhdeksän aikaan hän lähti
+postikonttooriin ja pyysi postimestarilta anteeksi.
+
+-- Älkäämme muistelko sitä mikä on tapahtunut, sanoi Mihail Averjanitsh
+liikutettuna ja huoaten ja puristi kovasti hänen kättään. -- Joka
+mennyttä muistelee, siltä silmä puhkaistaan. Ljubavkin! huusi hän
+yhtäkkiä niin kovaan, että kaikki postiljoonit ja postissakävijät
+vavahtivat. -- Tuo tänne tuoli! Ja sinä saat vuottaa! kiljasi hän
+eukolle, joka ristikon läpi työnsi hänelle sisäänkirjoitettua kirjettä?
+-- Etkö näe että minä olen estetty? Älkäämme muistelko menneitä
+tapahtumia, pitkitti hän hempeästi, kääntyen Andrei Jefimitshiin. --
+Istukaa, ystäväni, pyydän nöyrimmästi.
+
+Hän hivutteli hetkisen ääneti polviaan ja jatkoi sitten:
+
+-- Minulla ei ollut mielessänikään loukkautua teihin. Sairaus ei ole
+leikin asia, minä sen käsitän. Taudinkohtauksenne eilen säikähdytti
+meitä aika lailla, ja me puhelimme siitä, minä ja tohtori, jälestäpäin
+kauan aikaa. Miksi ette, hyvä ystävä, ryhdy oikein todenteolla hakemaan
+apua sairauteenne? Onko tämä enää laitaa? Suokaa anteeksi ystävän
+avomielisyys, kuiskasi Mihail Averjanitsh, -- te asutte mitä
+epäsuotuisimmissa ympäristön oloissa: ensi sijassa on teillä ahtaus ja
+epäpuhtaus, ja sitäpaitsi puuttuu teiltä hoitoa ja varoja, millä
+terveyttänne parantaa... Kallis ystäväni, me pyydämme teitä, tohtori ja
+minä, kaikesta sydämestämme, seuratkaa meidän neuvoamme: menkää
+sairashuoneeseen! Siellä on teillä ainakin terveellinen ruoka ja hoitoa
+ja olette lääkärin katsannon alaisena. Jevgenij Fedoritsh, vaikka onkin
+meidän kesken puhuen siveellisessä suhteessa haaksirikkoon joutunut
+mies, niin on hän kuitenkin taitava lääkäri, johon voi täydellisesti
+luottaa. Hän lupasi minulle, että hoitaisi teitä parhaan kykynsä mukaan.
+
+Tämä todellinen myötätuntoisuus ja postimestarin poskipäille yhtäkkiä
+vierähtäneet kyynelet liikuttivat syvästi Andrei Jefimitshiä. Kunnon
+ystävä, älkää uskoko! kuiskasi hän, pannen käden sydämelleen. -- Älkää
+uskoko heitä! Se on petosta. Sairauteni on ainoastaan siinä, että minä
+kahdenkymmenen vuoden ajalla olen tavannut kaupungissa vain yhden ainoan
+viisaan ihmisen, ja sekin on hullu. Tautia ei ole minkäänlaista, minä
+olen vain joutunut lumottuun piiriin, josta en voi päästä pois. Minusta
+kaikki on yhdentekevää, olen valmis kaikkeen.
+
+-- Menkää sairashuoneeseen, ystäväni.
+
+-- Minusta samantekevä vaikka kuoppaan.
+
+-- Luvatkaa, ystäväni, että kaikessa tottelette Jevgenij Fedoritshia.
+
+-- Tottelen, sen lupaan. Mutta sanon vieläkin, arvoisa ystäväni, minä
+olen joutunut lumottuun piiriin. Kaikki, yksin ystävieni lämpimin
+osanottokin, on yhtynyt minua vastaan viedäkseen minut turmioon. Minä
+sorrun, mutta minulla on kyllin rohkeutta tunnustaakin, että sorrun.
+
+-- Ystäväni, te tulette terveeksi.
+
+-- Mitä se toimittaa puhua siitä? sanoi Andrei Jefimitsh kiihtyen. --
+Harvat ne ihmiset, jotka elämänsä lopulla eivät tuntisi sitä, mitä minä
+nyt tunnen. Kun teille sanotaan, että teillä on jokin munuaisvaiva tahi
+että te kärsitte sydämen väljenemisestä ja te rupeatte hakemaan
+parannusta siihen tautiin, tahi sanotaan, että olette mielenvikainen tai
+pahantekijä, lyhyesti -- kun ihmiset yhtäkkiä kääntävät huomionsa
+teihin, niin tietäkää, että silloin olette joutunut lumottuun piiriin,
+josta teidän on mahdoton päästä pois. Rupeatte pyrkimään siitä ulos ja
+eksytte yhä pahemmin. Parasta on silloin antautua, sillä mitkään
+ihmisvoimat eivät voi teitä pelastaa. Niin minusta on näyttänyt.
+
+Sillä välin oli yleisöä suuri joukko keräytynyt ristikkojen ääreen.
+Andrei Jefimitsh ei tahtonut häiritä postimestaria hänen toimessaan,
+vaan nousi ja sanoi hyvästit. Mihail Averjanitsh vaati vielä kerran
+häntä kunniasanallaan lupaamaan ja saattoi häntä ulko-ovelle asti.
+
+Samana päivänä, ennen iltaa, ilmausi, aivan äkkiä Andrei Jefimitshin luo
+tohtori Hobotow, lyhyt turkki yllään, jalassa pitkävartiset saappaat, ja
+lausui semmoisella äänellä, ikäänkuin eilen iltapuolella ei olisi mitään
+tapahtunut:
+
+-- Minä tulin teidän tykönne, virkaveli, oikeastaan asialle. Tulin
+pyytämään, ettekö haluaisi tulla minun kerälläni lääkärinneuvottelua
+pitämään?
+
+Luullen, että Hobotow tahtoo huvittaa häntä kävelyllä tahi todenperästä
+antaa hänelle jotakin tointa, Andrei Jefimitsh pukeutui ja lähti hänen
+kanssaan ulos. Hän iloitsi voidessaan jollakin tavalla sovittaa eilisen
+äkkipikaisuutensa ja saattaa asian jälleen hyväksi ja kiitti sydämessään
+Hobotowia, joka ei edes hisahtanutkaan eilisestä metakasta, vaan
+nähtävästi sääli häntä. Moista hienotuntoisuutta ei olisi mitenkään
+odottanut sellaiselta raakalaiselta.
+
+-- Missä potilaanne on? kysyi Andrei Jefimitsh.
+
+-- Hän on sairaalassa. Minä jo aikaa sitten halusin näyttää hänet
+teille... Varsin intressantti tapaus.
+
+Tultua sairaalan pihaan ja kierrettyä päärakennuksen ympäri kääntyivät
+he sivurakennukselle päin, jossa mielenvikaiset olivat. Ja koko ajan
+kulkivat he kumman ääneti. Heidän astuessaan sivurakennukseen Nikiitta
+tapansa mukaan hypähti ylös ja ojensi itsensä suoraksi.
+
+-- Täällä sattui eräälle verentungos keuhkoihin, sanoi Hobotow
+puoliääneen, astuessaan Andrei Jefimitshin kanssa sairaalan huoneeseen.
+-- Odottakaa te täällä, minä tulen hetikohta. Käyn vaan hakemassa
+kuulotorven.
+
+Ja hän lähti.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Alkoi jo hämärtää. Ivan Dmitritsh makasi vuoteellaan, kasvot kätkettynä
+tyynyyn; halvattu istui liikkumatonna, itki hiljaa ja liikutti huuliaan.
+Paksu äijä ja entinen lajittelija makasivat. Hiljaisuus vallitsi.
+
+Andrei Jefimitsh istui Ivan Dmitritshin vuoteella ja odotti. Mutta kun
+oli puoli tuntia kulunut, niin tuli Hobotowin sijasta huoneeseen
+Nikiitta, tuoden sylissään viitan, jonkun liinavaatteet ja tohvelit.
+
+-- Olkaa hyvä ja pukeutukaa näihin, herra tohtori, sanoi hän hiljaisella
+äänellä. -- Täällä on vuoteenne, olkaa hyvä tulkaa tänne, lisäsi hän,
+osottaen tyhjää, nähtävästi äskettäin tuotua sänkyä. -- Ei mitään,
+Jumala auttaa teitä, niin vielä paranette.
+
+Andrei Jefimitsh käsitti kaikki. Sanaa virkkamatta siirtyi hän Nikiitan
+osottaman vuoteen luo ja istahti, nähtyään, että Nikiitta seisoi ja
+odotti; hän riisui itsensä alasti, ja häntä hävetti. Sitten puki hän
+sairaalan vaatteet päälleen; alushousut olivat lyhkäset, paita siihen
+sijaan pitkä, ja viitta haisi savustetulle kalalle.
+
+-- Jumala auttaa, niin vielä paranette, toisti uudelleen Nikiitta.
+
+Hän kokosi syliinsä Andrei Jefimitshin vaatteet meni pois ja sulki oven
+jälkeensä.
+
+"Sama se ... ajatteli Andrei Jefimitsh, häpeissään käärien viittaa
+ympärilleen ja tuntien, että hän uudessa puvussaan on arestantin
+näköinen. -- Sama se... Sama se, josko hännystakki, univormu tai tämä
+sairashuoneviitta"...
+
+Entä kelloni, mihin se sai? Entä muistikirja, joka oli povitaskussa?
+Entä paperossit? Mihin Nikiitta vei vaatteeni? Ei taida tarvita enää
+koko elämän iässä pukea päälleen housuja, liivejä, saappaita. Kaikki oli
+niin outoa ja käsittämätöntäkin alussa. Andrei Jefimitsh oli vieläkin
+vakuutettu siitä, että porvaritar Bjelovan talon ja sairaalan N:o 6:nnen
+välillä ei ole minkäänlaista eroa, että tässä maailmassa kaikki on vain
+joutavaa ja turhan turhaa, mutta yhtäkaikki hänen kätensä värisivät,
+jalat kylmenivät ja hänestä tuntui kauhealta ajatella, että kohta Ivan
+Dmitritsh nousee ylös ja näkee hänet viitta päällä. Hän nousi, asteli
+edestakasin ja istui uudelleen.
+
+Hän istui puolisen tuntia, istui tunnin, ja hän oli jo ikäväkseen asti
+ollut täällä; saattoiko täällä tosiaankin tulla toimeen koko päivän,
+viikon, vieläpä vuosikausiakin niinkuin nuo ihmiset? Eipä muuta, hän
+istui, nousi kävelemään ja painautui taasen istualle; voihan mennä
+ikkunaan katsomaan ja taas astella nurkasta nurkkaan. Entä sitten?
+Niinkö täytyykin koko ajan istua kuin kuollut kanto, ja mietiskellä? Ei,
+se on tuskin mahdollista.
+
+Andrei Jefimitsh kävi pitkälleen, mutta nousi hetikohta jälleen,
+pyyhkäsi hihallaan kylmän hien otsaltaan ja tunsi, että hänen
+kasvonsakin alkoivat haista savustetulle kalalle. Hän nousi taas
+kävelemään.
+
+-- Tämä on kaiketi väärinkäsitystä ... jupisi hän, levitellen
+epätietoisena käsiään. -- Täytyy saada selkoa, tässä on
+väärinkäsitystä...
+
+Samassa heräsi Ivan Dmitritsh. Hän asettui istualleen ja nojasi
+nyrkeillään poskiinsa. -- Sylkäys. -- Sitten silmähti hän veltosti
+tohtoriin, mutta ensi hetkessä ei nähtävästi käsittänyt mitään; mutta
+ennen pitkää hänen kasvonsa muuttuivat tuimiksi ja ivallisiksi.
+
+-- Haa, jopahan tekin jouduitte tänne, hyvä herra, virkkoi hän makuusta
+käheäksi käyneellä äänellä ja siristi toista silmäänsä. -- Olen hyvin
+iloinen. Ennen imitte te ihmisten veren, nyt imetään teidän. Mainiota!
+
+-- Tämä on varmaan väärinkäsitystä ... sopersi Andrei Jefimitsh
+säikähtyen Ivan Dmitritshin sanoja; hän kohautti olkapäitään ja toisti:
+-- varmaankin väärinkäsitystä?...
+
+Ivan Dmitritsh sylkäsi toistamiseen ja kävi pitkälleen.
+
+-- Kirottua elämää! mutisi hän. -- Mutta raskainta ja katkerinta
+kaikista on se, että tämä elämä ei lopu palkkiolla kaikista
+kärsimyksistä, ei jumalaksi tekemisellä kuten oopperassa, vaan
+kuolemalla, rengit tulevat, ottavat kuollutta käsistä ja jaloista ja
+kantavat kellarikerrokseen. Brrr! No, ei mitään... Tulevassa elämässä
+saamme sen sijaan osaltamme nauttia hyvää. Minä tulen toisesta
+maailmasta haamuna tänne ja pelottelen noita hylkyjä. Kyllä minä saatan
+heiltä pään harmaaseen.
+
+Höpelö Mooses palasi retkeltään ja nähtyään tohtorin, hän ojensi
+kätensä.
+
+-- Anna yksi kopekka! pyysi hän.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Andrei Jefimitsh astui ikkunan ääreen ja katseli pellolle. Oli jo pimeä
+ja taivaan rannalle oikealla kohosi kylmänä, punertavana kuu. Vähän
+matkan päässä sairaalan laipioista, ei sataa syltä kauempana, oli korkea
+valkoinen kartano, jota ympäröi kivimuuri. Se oli vankila.
+
+-- Siinä se on todellisuus! ajatteli Andrei Jefimitsh, ja häntä rupesi
+pelottamaan.
+
+Hänestä olivat hirvittäviä kuu, ja vankila, ja aidan naulat, ja etäinen
+tulenliekki sokuritehtaassa. Takana kuului huokaus. Andrei Jefimitsh
+käännähtihe katsomaan ja näki miehen, loistavat tähdet ja ritarimerkit
+rinnallaan, joka hymyili ja iski viekkaasti silmää. Sekin tuntui
+hirvittävältä.
+
+Andrei Jefimitsh uskotteli itseään, että kuussa ja vankilassa ei ole
+mitään erinomaista, että ruumiillisesti terveetkin kantavat
+ritarimerkkejä ja että kaikki aikaa myöten mätänee ja muuttuu tomuksi;
+mutta siitä huolimatta epätoivo yhtäkkiä valtasi hänen mielensä, hän
+tarttui molemmin käsin ikkunaristikkoon ja ravisteli sitä kaikin
+voiminsa. Vahva ristikko ei antanut vähintäkään perään.
+
+Sitten, ettei häntä niin kovin pelottaisi, meni hän Ivan Dmitritshin
+vuoteen luo ja istui.
+
+-- Mieleni lannistui, ystäväni, sopersi hän, väristen ja pyyhkien kylmää
+hikeä. -- Mieleni lannistui.
+
+-- Koettaisitte nyt filosofeerata, sanoi Ivan Dmitritsh pilkallisesti!
+
+-- Oi Jumalani, oi Jumalani... Niin niin... Te lausuitte jotenkin, että
+Venäjällä ei ole filosofiaa, vaan kaikki kuitenkin filosofeeraavat,
+yksin pahaiset piimäsuutkin. Mutta piimäsuiden filosofeeramisestahan ei
+ole kenellekään haittaa, sanoi Andrei Jefimitsh liikutuksen
+väräyttämällä äänellä ikäänkuin valmiina herahtamaan itkuun. -- Miksi
+siis tuo ilkullinen nauru, hyvä ystäväni? Ja miksipä nämä pahaiset eivät
+filosofeeraisi, jos eivät tunne tyydytystä? Viisas, sivistynyt, ylpeä,
+vapaudenhaluinen mies, Jumalan kuva, pakotetaan menemään lääkäriksi
+likaiseen, onnettomaan, kurjaan kaupunkiin ja kaiken ikänsä
+käsittelemään kuppauslaseja, verimatoja, sinappilaastaria! Se on
+puoskaroimista, halpamaista, nurjaa! Oi, Jumalani!
+
+-- Te lörpöttelette tyhmyyksiä. Ellei lääkärintoimi miellytä teitä, niin
+menisittehän ministeriksi.
+
+-- Ei miksikään, ei miksikään. Heikkoja olemme kovin, ystäväiseni...
+Minä olin välinpitämätön, ajattelin rohkeasti ja järkevästi, mutta eipä
+tarvittu muuta, kuin että elämä nurjalla puolellaan kajosi minuun, niin
+jo lamautui mieleni... Heikkoja olemme, heikkoja ja viheliäisiä...
+Semmoinen olette tekin, ystävä hyvä. Olitte viisas, vapaasukuinen,
+innostuksenne hyvään imitte jo äidinmaidossa, mutta niinpian kun olitte
+astunut elämään, rupesitte kohta uupumaan ja sairastuitte... Heikko,
+heikko olette!
+
+Paitsi pelkoa ja häväistyksen tunnetta oli vielä joku kolmas vaiva, joka
+siitä asti kuin päivä rupesi iltaantumaan lakkaamatta kalvoi Andrei
+Jefimitshiä. Vihdoinkin tuli hän perille siitä, että se oli oluen jano
+ja tupakan tuska.
+
+-- Minä lähden ulos, ystäväni, virkkoi hän. -- Sanon, että toisivat tänne
+tulta... Minä en voi näin, minun on mahdotonta...
+
+Andrei Jefimitsh astui oven luo ja aukaisi sen, mutta samassa Nikiitta
+hyppäsi tilaltaan ja sulki häneltä tien.
+
+-- Mihinkäs te? Ei saa, ei saa! sanoi hän. -- Menkää maata!
+
+-- Minä lähden vain hetkeksi käyskentelemään pihalle! virkkoi Andrei
+Jefimitsh hätääntyneenä.
+
+-- Ei saa, ei saa, se on kielletty. Itsehän tiedätte.
+
+Nikiitta paiskasi oven kiinni ja nojasi hartioillaan sitä vastaan.
+
+-- Ketä se vahingoittaa jos minä täältä lähdenkin? sanoi Andrei
+Jefimitsh kohauttaen hartioitaan. -- Minä en käsitä. Nikiitta, minun
+täytyy päästä ulos! sanoi hän ja hänen äänensä värähti. -- Minun täytyy!
+
+-- Ette te saa rikkoa järjestystä, se ei ole hyvä! sanoi Nikiitta
+käskevästi.
+
+-- Mitä pirua tämä on! huusi yhtäkkiä Ivan Dmitritsh ja kavahti ylös. --
+Mikä oikeus hänellä on estää ketään menemästä ulos? Kuinka he uskaltavat
+pitää meitä täällä? Laissa minun tietääkseni on selvään sanottu, ettei
+vapautta saa keltään riistää ilman oikeuden tuomiota! Tämä on
+väkivaltaa! Tämä on mielivaltaa!
+
+-- Mitäs muuta kuin mielivaltaa! sanoi Andrei Jefimitsh rohkaistuneena
+Ivan Dmitritshin huudosta. -- Minulla on asiaa ja minun täytyy päästä
+ulos! Hänellä ei ole oikeutta estää! Lasketko vai etkö?
+
+-- Kuuletko, järjetön elukka? huusi Ivan Dmitritsh ja jyrisytti
+nyrkillään oveen. -- Avaa heti, tahi lyön oven palasiksi! Nylkyri!
+
+-- Avaa! kiljui Andrei Jefimitsh, vavisten koko ruumiissaan. -- Minä
+vaadin!
+
+-- Huuda vähemmin! vastasi oven takaa Nikiitta. -- Huuda vähemmin!
+
+-- Käy ainakin kutsumassa Jevgenij Fedoritsh tänne! Sano että minä
+pyysin... Hetkeksi vain!
+
+-- Tulee hän huomenna kutsumattakin.
+
+-- Ei meitä milloinkaan lasketa täältä pois! jatkoi sillä välin Ivan
+Dmitritsh. -- Tänne saavat luumme mädätä! Herra, hyvä Isä, eikö
+tulevassa elämässä todellakaan ole helvettiä ja nämäkö heittiöt jäisivät
+rangaistuksetta? Missä on oikeus? Avaa, roisto, minä tukehdun! huusi hän
+käheällä äänellä ja töykkäsi ovea. Minä muserran pääni! Murhaajat!
+
+Nikiitta tempasi oven auki, survasi raa'asti, molemmilla käsillään ja
+polvellaan, Andrei Jefimitshiä ja iski täydellä hartian väellä häntä
+sitten nyrkillään kasvoihin. Andrei Jefimitshistä tuntui, kuin jos
+mahdoton suolainen laine olisi hulvahtanut hänen päänsä ylitse ja
+temmannut hänet mukaansa vuoteelta; ja suussa tuntui todellakin
+suolaiselta: kaiketi hampaista lähti veri. Ikäänkuin pelastuaksensa hän
+sitten hulmi käsillään ympärinsä ja tarttui jonkun vuoteeseen ja siinä
+hän vielä tunsi, että Nikiitta iski häntä kahdesti selkään.
+
+Kovasti parahti Ivan Dmitritshkin. Kaiketi häntäkin lyötiin.
+
+Sitten hiljeni kaikki. Vaisu kuunvalo paistoi ikkunaristikkojen läpi ja
+lattialle muodostui verkon tapainen varjo. Tuntui niin hirvittävältä.
+Andrei Jefimitsh makasi henkeään pidättäen; hän odotti kauhuissaan, että
+häntä vielä kerran lyötäisiin.
+
+Oli kuin joku olisi iskenyt sirpin hänen ruumiiseensa ja muutaman kerran
+pyöräyttänyt sitä rinnassa ja sisälmyksissä. Tuskissaan puri hän tyynyä
+ja kiristi hampaitaan, ja yhtäkkiä välähti, kesken sekasortoa, hänen
+päähänsä hirvittävä, masentava ajatus, että aivan samallaista kipua ja
+tuskaa oli vuosikausia päivästä päivään täytynyt kärsiä näitten
+ihmisten, jotka kuutamon valossa nyt näyttivät mustilta varjoilta.
+Kuinka oli voinut tapahtua, ettei hän enempi kuin kahteenkymmeneen
+vuoteen tietänyt eikä tahtonut tietää tätä? Hänellä ei ollut käsitystä
+kivusta, hän oli sen mukaan siis syytön, mutta omatunto, yhtä ynseä ja
+karkea kuin Nikiittakin, huokui hyytävää kylmyyttään hänen olentoonsa
+kiireestä kantapäihin asti. Hän kavahti ylös, tahtoi huutaa voimainsa
+perään ja juosta kiiruimmiten tappaaksensa Nikiitan, sitten Hobotowin,
+tarkastajan sekä välskärin, sen jälkeen itsensä, mutta rinnasta ei
+lähtenyt ainoatakaan ääntä eivätkä jalat totelleet käskyä;
+läkähtymäisillään repäisi hän rinnoilta auki viitan ja paidan ja kaatui
+tunnotonna vuoteelleen.
+
+
+
+
+XIX.
+
+
+Aamusella toisena päivänä särki hänen päätänsä, korvissa humisi ja koko
+ruumis tuntui kipeälle. Häntä ei hävettänyt muistella eilistä
+heikkouttaan. Eilen hän oli pehmytluontoinen, pelkäsi kuunvaloakin,
+purki sydämellisesti tunteita ja ajatuksia, jommoisia ei ennen
+aavistanut itsellään olevankaan. Esimerkiksi mietteet filosofeeraavien
+piimäsuiden tyytymättömyydestä. Nyt hänestä siihen sijaan kaikki oli
+yhdentekevää.
+
+Hän ei syönyt eikä juonut, makasi vain liikkumattomana ja ääneti.
+
+"Minusta on kaikki yhdentekevää, ajatteli hän, kun hänelle tehtiin
+kysymyksiä. -- Minä en vastaa... Minusta on yhdentekevää".
+
+Jälestä puolisen tuli Mihail Averjanitsh ja toi neljännesnaulan teetä ja
+Vaulan marmelaadia. Daria tuli samaten ja seisoi koko tunnin vuoteen
+vieressä, tylsän surun ilme kasvoilla. Tohtori Hobotow tuli niinikään.
+Hän toi pullon bromikaaliumia ja käski Nikiitan polttaa savua huoneessa.
+
+Illemmalla Andrei Jefimitsh kuoli halvaukseen. Alussa pudistivat häntä
+vilunväristykset ja häntä oksetti; jotakin inhottavaa, joka muistutti
+mätänevästä hapankaalista ja pilaantuneista munista, tunki joka paikkaan
+ruumiiseen, yksin sormiinkin, kohosi vatsasta ylös päähän täyttäen
+silmät sekä korvat. Silmissä viherti. Andrei Jefimitsh käsitti, että
+hänen loppunsa oli tullut, ja muisti että Ivan Dmitritsh, Mihail
+Averjanitsh ja miljoonat muut uskovat kuolemattomuuteen. Mutta onkohan
+sitä? Kuolemattomuutta hän ei kuitenkaan halunnut, ja hän ajatteli sitä
+vain silmänräpäyksen. Parvi tavattoman kauniita ja viehättäviä
+antilooppeja, joista hän oli lukenut eilen, juoksi hänen sivuitsensa;
+senjälkeen eukko ojensi häntä kohden sisäänkirjoitettua kirjettä...
+Mihail Averjanitsh lausui jotakin. Sitten kaikki katosi ja Andrei
+Jefimitsh nukkui iäiseen uneen. Rengit tulivat, tarttuivat kiinni käsiin
+ja jalkoihin ja kantoivat hänen rukoushuoneeseen. Siellä makasi hän
+pöydällä avoimin silmin, ja kuu loi valoaan häneen. Aamulla tuli Sergei
+Sergeitsh, polvistui hurskaihin rukouksiin ristiinnaulitun kuvan edessä
+ja painoi kiinni entisen päämiehensä silmät.
+
+Toisena päivänä Andrei Jefimitsh haudattiin. Hautajaisissa olivat vain
+Mihail Averjanitsh ja Daria.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Lääkärin kohtalo, by Anton Tsehov
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41543 ***