Add files from ibiblio as of 2025-03-08 13:48:47HEADmain

3 files changed, 8346 insertions, 8727 deletions

diff --git a/41416-0.txt b/41416-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..5bcd621
--- /dev/null
+++ b/41416-0.txt
@@ -0,0 +1,8346 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41416 ***
+
+AIKANSA LAPSIPUOLI
+
+Kirj.
+
+Santeri Ingman [Ivalo]
+
+
+Werner Söderström, Porvoo, 1895.
+
+
+
+
+
+
+I.
+
+
+Tervavene kelluili kepeästi Alanteen rannalla. Keula oli vedetty kiini
+rantahiekalle, vaan perä notkahteli sujuvasti valloillaan hienosen
+aamutuulen nostaessa järveltä päin loivan laineen. Vene oli jo täydessä
+lastissa, isäntä seisoi puukko hampaissa pohkeita myöten vedessä ja
+kiinnitti viimeisiä varppeita, vastaillen siitä puukonterän poikki
+minkä mitäkin eukolleen, joka avopäin ja kädet puuskassa yhtämittaa
+tarinoi ylempää törmältä ja vielä kerran muistatti miehensä mieleen
+tärkeimpiä kaupunkiostoksia. Aatulle, renkimiehelle, joka parastaikaa
+kantoi arkkua veneeseen, huusi emäntä sekaan:
+
+-- Peremmäs, nosta peremmäs se maisterin arkku siihen tynnyrein väliin,
+etteivät kastu kirjat ja vaatteet, kun koskissa vettä loiskii.
+
+-- Voivat ne kastua perempänäkin, jos niikseen sattuu. Vaan tässäkö se
+itse aikoo istua nököttää tervaisten tynnyrien selässä?
+
+-- Todellakin, annahan kun haen raanun alustaksi.
+
+Samassa kuin emäntä toi aitasta raanua, ilmestyi maisteri itse
+tuparakennuksesta: solakka, pitkänlainen nuorukainen, tumma tukka ja
+viiksien alku ja suuret, vilkkaat, ruskeat silmät. Hänellä oli hiukan
+levoton, heippaseva käynti, kun hän pihan poikki kulki kantaen
+veneeseen pyssyään ja matkalaukkuaan. Aatu otti ne vastaan veneeseen ja
+maisteri jäi seisomaan emännän rinnalle törmälle, johon samassa
+isäntäkin nousi kuivaten kastuneita saapasvarsiaan ojanvarren
+nurmikkoon.
+
+-- No nyt se on sitä myöten valmista, virkkoi Alanteen isäntä
+mielihyvissään puukkoa tuppeen painaessaan. -- Elä muuta kuin ala
+solottaa alas virtoja!
+
+Emäntä heittäytyi vähän surulliseksi ja puhui puoli-itkuisella äänellä:
+
+-- Jääpi kai nyt taas autioksi Alanteen talo, tänne minä yksin lasten
+kanssa syystöitä hoitamaan. Ja eikö pyörähtäne taas kuukausi, ennenkuin
+te olette Oulussa mutkin käyneet.
+
+-- Voipipa mennä, voidaan joutua välemminkin. Vaan totta siellä käydä
+pitää, jos mieli elää.
+
+-- Niin tuo lie! -- Emäntä huoahti pari kertaa ja kääntyi sitten
+hilpeämmällä äänellä maisteria puhuttelemaan:
+
+-- Tyhjä sija tähän nyt jääpi maisterinkin jälkeen, kesäkauden tässä jo
+aivan ehdittiin tottuakin toisiinsa.
+
+-- Se on totta, emäntä, vastasi nuorukainen. Tuntuupa minustakin taas
+melkein vastenmieliseltä lähteä täältä pois suureen maailmaan, täällä
+on ollut niin rauhallista ja niin hyvin on tultu toimeen.
+
+-- No kumma se on, miten tuo maisterikin niin on ehtinyt tottua näihin
+köyhiin oloihin ja meihin oppimattomiin ihmisiin.
+
+-- Se on nähkääs sitä, emäntä, että minä nyt vasta olen tätä elämätä
+oikein oppinut tuntemaan ja täällä maan sydämmessä on paljo sellaista,
+joka vetää puoleensa.
+
+-- Tulkaa sitten toisena kesänä takasin.
+
+-- Eihän sitä tiedä. Jos mieli tekisikin, niin pitkä on matka.
+
+Isäntä oli tähän keskusteluun osaaottamatta istunut ojan partaalla ja
+kaivellut saappaan kärellään hiekkaa, mutta siltä näytti, että hänkin
+täydelleen hyväksyi ne tunteet, joita hänen eukkonsa tulkitsi. Lopuksi
+virkkoi hänkin sentään:
+
+-- Tulkaa milloin niikseen sopii, vanhat tuttunne täältä löydätte,
+vaikkeivät ole tämän kummempia.
+
+Mieliala yritti siinä käymään hiukan juhlalliseksi, mutta sen katkasi
+emäntä kutsumalla matkamiehet vielä tupaan lähtökahvia juomaan. Itse
+meni hän edeltä, isäntä seurasi verkalleen perästä. Maisteri jäi vielä
+hetkiseksi mietteihinsä törmälle seisomaan ja hänen katseensa
+siirtyivät väkisinkin tarkastelemaan tuota edessä olevaa, aamupäivän
+paisteessa kylpevää järvimaisemaa. Hänen silmänsä sitä ikäänkuin
+jäähyväisiksi hyväillen hivelivät, olihan sekin jo kesän kuluessa
+käynyt hänelle niin tuttavalliseksi. Eihän se nyt oikeastaan kauniskaan
+ollut tuo maisema, eihän siinä ollut paljo mitään siitä, mitä
+»ihanoilla näköaloilla» tavallisesti tulee olla: Saaririvi tuossa selän
+keskellä vihanta ja lepposa, ranta sen takana, matala pajukkoranta,
+joka vähitellen kohotessaan muuttui koivikoksi ja jolla takalistonaan
+oli korkea harju ja siinä kasvava tumma hongikko. Mutta siinä oli
+jotain niin alkuperäistä, niin tuoretta, niin vilpittömästi ystävyyteen
+pyrkivää, siinä oli sen keskessä elävän kansan luonnetta ja siksi se
+oli käynyt niin rakkaaksi. Korutonta, karua, suljettua, mutta sittenkin
+niin sydämmellistä...
+
+Lähdön hetki joutui. Kättä pistettiin viimeisiksi jäähyväisiksi, keula
+työnnettiin irti rantahiekalta ja käännettiin länttä kohden ja raskas
+alus lähti vähitellen lipumaan suvannon poikki ja siitä Vuokin virtoja
+alaspäin Kiannan koskia kohden. Aatu istui airoissa ja veteli verkkaan
+ja maltillisesti, niinkuin alkutaipaleesta tulee, isäntä huopaili
+perässä ja tynnyrein päällä keskellä venettä istui maisteri ja seurasi
+haaveksivin katsein rantamaisemia, jotka vähitellen matkan eestyessä
+vaihtelivat. Pakina ei luistanut alussa taivalta, kukin istui ääneti
+hautoen mielessään omia hiljaisia tuumiaan.
+
+Maisterilla, -- sillä nimellä oli Juusoa siellä maalla mainittu,
+vaikkei hän vielä ollut kuin pelkkä ylioppilas, -- oli omituinen tunne
+mielessään venheen yhä loitommas poiketessa näiltä tutuiksi käyneiltä
+sydänmaanseuduilta: oli kaipausta, mutta oli iloakin. Hän tunsi
+ikäänkuin syvää kiitollisuutta sydämmessään. Hän oli mielestään tänä
+kesänä niin äärettömän paljo oppinut, hänellä oli aivan kuin silmät
+auki revenneet ja hän oli oppinut katsomaan elämää aivan uudelta,
+syvällisemmältä kannalta. Olihan hän henkisesti niin suuressa määrin
+rikastunut, hän oli saanut ajatuksilleen ja harrastuksilleen nyt vasta
+varman pohjan, sillä nyt vasta oli hän mielestään oppinut katsomaan
+elämätä pintaa syvempääkin. Ei hän tiennyt miten se oli käynyt ja mistä
+hän sen oli oppinut, mutta siinä istuessaan tervatynnyrein selässä ja
+ohiliitelevää maisemaa tarkastaessaan, hän nyt vain itsekseen ihmetteli
+sitä, miten hän ennen oli voinut ajatella ja tuntea niin sokeasti ja
+lapsellisesti.
+
+Kulku alkumatkan tyyneillä suvantovesillä oli niin tasasta, niin
+hiljaista ja yksitoikkoista, että se ikäänkuin väkisin houkutteli
+mietteisiin vaipumaan. Juuso antoikin ajatustensa vapaasti liidellä ja
+juurikuin jonkunlaista tilitystä varten latoa hänen eteensä vanhempia
+muistoja ja myöhempiä kokemuksia.
+
+... Eihän hän ollut ennen vähääkään ymmärtänyt sitä kansaa, jonka lapsi
+hän oli, se, mitä hän silloin oli haaveksinut elämäntyöstä kotimaansa
+ja kansansa puolesta, se oli kaikki ollut utuista hämärätä. Olihan
+hän tosin koko ylioppilasaikansa ollut kansallismielinen ja
+kansanvaltainen, olihan hän innostunut puhuessaan ja ohjelmoidessaan
+velvollisuuksistaan isänmaata ja kansaa kohtaan ja hän olisi koska
+tahansa voinut vuodattaa sen puolesta sekä kyyneleitä että verta. Mutta
+nuo käsitteet olivat olleet kaukaisia, verettömiä, »maa ja kansa», ne
+olivat vain yleisiä aatteita ja koko se innostus oli kuin helisevä
+vaski ja kilisevä kulkunen. Ydintä puuttui, sydäntä puuttui.
+
+Eikähän se sentään ollut niin varsin kummaakaan. Missäpä olisi Juuso
+tullutkaan lähemmin syventyneeksi tuon kansan sisälliseen elämään ja
+sen elämisen toiveisiin ja tarpeisiin. Hän oli kaupungin lapsia
+ruotsinvoittoisesta pikkukaupungista, hänen kotinsa, tuomari
+Häggqvistin koti, oli niitä yliluokan koteja, joista varsinaista kansaa
+katsottiin alaspäin ikäänkuin halvempaan rotuun. Ja hänellä oli
+itsellään ollut kaikki nuo yliluokan katsantokannat ja ajatustavat kun
+hän viidettä vuotta sitten tuli ylioppilaaksi ja kävi ylioppilaselämään
+osalliseksi. Siellä tulvahti häntä vastaan rikas virtaus uusia
+aatteita, uusia ihanteita. Juusossa tapahtui jyrkkä käänne. Hän muuttui
+kansan mieheksi, muuttui suomenmieliseksi ja hänestä tuli, niinkuin
+jyrkkäin vastakohtain miehistä ainakin, punaisiakin punaisempi. Hän
+ahmi sisäänsä noita hänelle vereksiä, kauniita kansallisuusaatteita,
+hän hehkui taistellessaan ylioppilaspiireissä niiden puolesta ja
+riemuitsi ennakolta ajatellessaan minkälaisella innostuksella ja
+tarmolla hän elämänsä läpi työskenteleisi suomalaisen kansan hyväksi,
+sen korottamiseksi ja sen kielen ja oikeuksien puolustamiseksi. Hänessä
+oli tulta ja hänessä oli voimaa. Suomenkieltä hän aluksi osasi
+huonosti, vaan hän opetteli sitä, oppikin tavattoman pian ja rupesi
+sitä uutterasti käytännössä viljelemään. Niin kirjoitti hän jo ensi
+ylioppilasvuosinaan osakunta-albumeihin pieniä, intoa hehkuvia runoja
+ja näppäriä kertomuksia ja viime vuonna oli hän aikakauskirjoihin
+kirjoitellut joitakuita pienempiä kyhäyksiä taiteen alalta, --
+estetiikka oli näet hänen mieliainettaan. Ja Juuso Tuominen --
+tällaiseksi oli hän näet muuttanut Josef Häggqvistin nimensä -- oli
+pian laajemmissakin piireissä tunnettu reippaaksi, lahjakkaaksi,
+innokkaaksi suomenmieliseksi nuorukaiseksi, josta voitiin toivoa paljo.
+
+Itseään häntä kumminkin oli kiusannut se, ettei hän vielä aivan hyvin
+eikä vapaasti osannut käytellä suomenkieltä eikä käyttää sitä puhtaasti
+ja kauniisti. Siitä syystä oli hän viime kevännä päättänyt matkustaa
+kesäksi kauas maan sydämmeen, siellä lukujen ohessa täydellisesti
+kieltä oppiakseen. Hän halusi oppia sitä erästä erityistäkin
+tarkoitusta varten. Jo vuosia sitten oli hän näet suunninnut ja alulle
+pannut suuren, suomenkielisen, kaunokirjallisen teoksen, historiallisen
+näytelmän, hänkin vähän kartuttaakseen vielä köyhänpuoleista
+suomenkielistä kirjallisuutta, ja siellä hyvällä kielimaalla hän tahtoi
+sen valmistaa.
+
+Siksi oli hän viettänyt kesän kaukana Suomussalmen syrjäkylässä aivan
+talonpoikaisen kansan keskuudessa. Siellä oli hän nyt ensi kerran
+oikein päässyt tutustumaan suomalaisen maalaisrahvaan luonteeseen ja
+elämään; hän oli löytänyt siellä sen syvämielisen, sydämmellisen,
+suoran suomalaisen kansan, jota hän kyllä ennenkin oli rakastanut, vaan
+jonka hän nyt vasta tunsi ja josta hän siitä syystä nyt oli oppinut
+kaksinkerroin pitämään. Nyt tänä kesänä oli hän mielestään tehnyt
+varsinaisen molemminpuolisen lemmenliiton tuon kansan kanssa, -- nyt
+hän sen ymmärsi ja se ymmärsi hänet.
+
+Kesä oli kulunut. Kun Juuso nyt taas oli sieltä matkalla etelään päin
+sivistyneiden asuinmaille, ottamaan osaa heidän rientoihin ja
+riitoihin, niin olipa hänellä mielestään niin kovin paljo kokemusta
+tuotavana mukanaan noihin puoluetaisteluihin, jotka näihin aikoihin
+kiinnittivät hänen, niinkuin monen muunkin nuorukaisen, kaiken huomion
+puoleensa. Hänestä tuntui ikäänkuin hänellä nyt olisi ollut
+jonkunlainen avoin valtakirja esittää siellä, mitä Suomen kansa toivoo
+ja tahtoo: hiljaista, sitkeätä työtä, sitä sen olemus opettaa, ei se
+rakasta isoa ääntä eikä kiihoittunutta, keinotekoista intoilua, työtä
+vain ja järkähtämätöntä, vilpitöntä pyrkimistä eteenpäin. Sen käskyn
+mukaan aikoi Juusokin näistä puolin ruveta vaikuttamaan, tätä
+muurahaisen taistelutapaa tahtoi hän koettaa saada käytäntöön. Työtä,
+vilpitöntä, uhraavaa työtä isänmaan hyväksi, kansallisuuden,
+kansanvaltaisuuden hyväksi -- sellainen ohje on sopiva ja kunniakas
+suomalaiselle nuorukaiselle...
+
+Noita mietiskeli Juuso matkan verkalleen eestyessä. Ja aina väliin
+haasteli hän saattajainsa kanssa, kyseli kaikkia ja pani mieleensä,
+tahtoen ikäänkuin käyttää hyväkseen vielä tuota viimeistä yhdessäoloa
+oppiakseen ja rikastuakseen. Samalla hän nautti ohi liitelevän luonnon
+suuruudesta ja mahtavuudesta. Oli jo saavuttu vuolaille koskivesille,
+jossa venhe lastuna nakkelehti vaahtoaaltojen lomissa, puikkelehti
+särmäisten kallioiden kupeitse ja hyökkäsi nuolena alaspäin nielevään
+kuiluun. Hän katseli laskijain kylmää tyyneyttä, heidän räpäyttämätöntä
+varmuutta ja värähtämätöntä jäntevyyttä ja hän ajatteli, että noin se
+olisi työ tehtävä, noin ne vastukset voitettaisiin.
+
+Kuljettiin päivä ja toinen, oli jo laskettu Emäjoen pääkosket ja
+kolmantena päivänä soluttiin suvantoa pitkin sen suuta kohden sinne,
+missä Kiannan haara laskee Oulunjärveen.
+
+-- Ja tähän Paltaniemeenkö se maisteri sitten todellakin meistä jää?
+kysyi isäntä kun siinä aamupäivällä soudettiin Paltamon ensimmäisten
+talojen ohi.
+
+-- Tähän jään päiväksi, saatte soutaa edeltäpäin. Onhan vähän ikävätä
+kesken aikojaan erota matkueesta, vaan ehkäpä vielä joella tavataan.
+
+-- Tavattaneeko, -- tässä tuota olisi yhdessä menty vaikka Ouluun asti.
+
+-- Niinpä olisi. Vaan kovin tekee nyt mieleni tavata tuota vanhaa
+ystävää, joka juuri asuu tuossa niemen kärellä. En ole nähnyt häntä
+pariin vuoteen, ennen oltiin joka päivä yksissä.
+
+-- No kun niin on, niin eipä muuta kuin lasketaan maihin.
+
+Jo Pohjanmaalle lähtiessään ja sitten pitkin kesää oli Juusolla ollut
+tuumana käydä palatessaan tervehtimässä vanhaa toveriaan Heikkiä, joka
+ennen oli ollut hänen uskotuimpia ystäviään, mutta joka nyt jo kohta
+pari vuotta oli ollut Helsingistä poissa, asuen vanhempainsa luona
+maalla. Ennen oli Heikki myöskin ylioppilaspiireissä ollut niitä joukon
+innokkaimpia ja tulisimpia, Juuso ja hän olivat mietteiltään hyvin
+soveltuneet yhteen, yhdessä he olivatkin lukemattomia kertoja
+unelmoineet tulevaisuudestaan ja vaihtaneet tuumia ja tunteita. Vaan
+viimeksi kun Juuso oli Heikin tavannut, oli hän jo ollut vähän enemmän
+pessimismiin kallistuva ja mieleltään suljettu. Sittemmin oli Heikki
+kadonnut Helsingistä pois, perheelliset olot ja lukujen hidas
+edistyminen olivat saattaneet hänet pakenemaan yliopistosta kauas
+kotiin maalle. Sen jälkeen ei ollut Juuso kuullut ystävästään paljo
+mitään, tämä ei ollut kirjoittanut eikä kertonut tuumistaan eikä
+mietteistään, oli melkein tuntunut siltä, kuin hän olisi aivan tahtonut
+sulkeutua yksinäisyyteensä. Ja siitäkin syystä tahtoi Juuso nyt tavata
+tätä vanhaa toveriaan omin silmin häntä nähdäkseen ja omin suin
+puhutellakseen.
+
+Jo laski vene hiekkaiselle rannalle, metsäherra Grönbergin, Heikin
+isän, rantaan. Miehet nostivat Juuson tavarat törmälle ja itse lähti
+Juuso, heitettyään viimeiset jäähyväiset ystävällisille saattajilleen,
+astumaan taloa kohden.
+
+Pihalla tuli Heikki vastaan, -- sillä Heikkihän se oli tuo, vaikka
+Juuson oli häntä alussa vaikea tuntea vanhaksi toverikseen. Hän oli
+vanhentunut, käynyt lihavaksi ja partaseksi, tukka oli kulunut hienoksi
+ja kasvoilla oli omituinen harmaja väri. Vaan oudoin oli sittenkin ilme
+silmissä: niissä oli jokin vieras kiilto, kylmä, levoton ja arka,
+niistä näytti loistavan jotain salattua intohimoa -- niinkuin käärmeen
+katseista! Ensi silmäyksellä Juuso säikähti tuota katsetta, siinä oli
+hänestä jotain ilkeää, itsekästä, jota ei ollut ennen. Vaan seuraavassa
+tuokiossa se kiilto oli jo poissa, hän ei sitä muistanutkaan enää, vaan
+huudahti iloisena:
+
+-- Terve mieheen, vanha ystävä, oletpa sinä paisunut ja parrottunut.
+
+-- Terve tuloa, Juuso. Ja sinä pysyt yhtä hintelänä miesnä kuin
+ennenkin. Kuulin sinun matkustaneen Kiannalle suomenkieltä oppimaan,
+sieltäkö nyt palaat?
+
+-- Sieltä, siellä olen oppinut sekä kieltä että mieltä. Vaan miten on
+nyt sinun laitasi, vanha poika?
+
+-- Tuossahan tuota on elettynä yksin päivin. Käydäänpä taloksi ja
+tarinoidaan sitten.
+
+Juuso tervehti talonväkeä, kohta kutsuttiin päivälliselle ja sen
+syötyään menivät toverukset puutarhaan, viskausivat mukavasti lepäämään
+pientareen pehmeälle nurmelle. Oli kaunis ja helteinen syyskesän päivä,
+niityltä aidan takaa tuoksahti kuivuneen heinän suloinen lemu ja
+lepposasti loiskahti aalto rannassa törmän hiekkaa vastaan. He
+makailivat siinä hetkisen ääneti, tarina ei tahtonut oikein lähteä
+luistamaan, oli kuin jotain vierasta olisi ollut välissä. Vasta
+vähitellen ja melkein kuin varovaisesti rupesivat he toisilleen
+kertomaan eroajan havaintoja ja kokemuksia.
+
+Muutosta oli tapahtunut kumpaisessakin sitten viime näkemän. Ijän
+mukana oli tullut vakavampia tuumia ja käsitteet olivat selventyneet.
+Mutta molempain kehitys oli käynyt koko joukon eri suuntaan. Juuso
+puhui ensin omista tuumistaan ja aikeistaan, kertoi koko ajan
+toimekkaana touhunneensa mukana ylioppilaselämässä, tosin vähän
+haitaksi luvuilleen, vaan pitihän sitä elää muassa. Olihan hän
+kumminkin sekä lukenut että kirjoitellut, mutta kesken olivat vielä
+työt, niitä piti taas lähteä jatkamaan Helsinkiin.
+
+Heikki pysytteli aluksi harvasanaisena mikäli hänen omiin toimiinsa
+ja aikeihinsa tuli. Kertoi kumminkin viime aikoina ahkerasti
+työskennelleensä ja sinne Helsinkiin oli hänenkin aije nyt tulla
+tuloksia näyttämään. Ensi ajat maalla oli hän ollut hiukan sairaloinen
+ja verkkasen paranemisensa aikana oli hän tullut tarkemmin
+ajatelleeksi, kuinka paljo siellä yliopistossa oli kouhoteltu ja
+tuhlattu aikaa mielettömään touhuamiseen ja turhaan intoilemiseen. Ja
+vähitellen lämpeni Heikkikin tarkemmin kertomaan noita mietteitään,
+joita hän aluksi näytti aikovan pitää ominaan.
+
+-- Siinä oli vuosi aikaa minun kehityksessäni jonkunlaista aukkoa. Sitä
+ennen touhusin minäkin, kuten tiedät, ilman suuntaa ja päämäärää, siitä
+herättyäni mulle selvesi, että ihmisellä pitää olla, kullakin itseään
+varten ja todellisuuden pohjalla, viitotettu tie, jos mieli saada
+maailmassa jotakin aikaan. Pelkkä innostus, olipa kuinka isänmaallinen
+tahansa, se käy sittenkin korukuoreksi, sillä ei ole todellisuudessa
+pohjaa eikä sillä hyödytetä mitään. Jokaisen on pidettävä huolta
+etupäässä oman itsensä kehittämisestä ja korottamisesta, muu innostus
+on arvotonta. Ja kun kukin puolestaan valmistaupi yhteiskuntaan
+hyödylliseksi jäseneksi, silloin edistää hän myös paraiten yhteishyvää.
+
+-- Sinusta on tainnut tulla täällä maalla suuri egoisti, virkkoi Juuso
+leikillisesti, voimatta kumminkaan estää äänessään soimasta puoleksi
+tottakin.
+
+-- Niin, miksi sen katsot, se voi olla avu sekin, ja varsinkin
+nykyjään.
+
+Heikki viskausi melkein halveksivasti selälleen ja jäi siihen
+äänettömänä ja liikkumattomana makaamaan. Juuso lepäili vieressä
+ryntäillään, oli ääneti hänkin hetkisen ja pureskeli miettivänä
+heinänkortta, joka hänellä oli hyppysissään; hän tunnusteli tuossa
+Heikin äänessäkin jotain outoa ilmettä, -- vai muistiko hän vanhastaan
+hänen äänensä väärin? Sitten oikasi hänkin jäsenensä suoriksi, pisti
+kädet pään alle ja tarinoi siitä ylöspäin katsellen verkalleen ja
+melkein kuin itsekseen:
+
+-- Tavallaan olen minä tänä kesänä tullut tekemään melkein
+samansuuntaisia havaintoja kuin sinä, vaikka johtopäätökset
+aivan eroavat. Olihan se meidän, monenkin, intoileminen siellä
+ylioppilaspiireissä enimmäkseen hyvin ponnetonta. On puhuttu asioista,
+joita ei ole ymmärretty, sokeina on saarnailtu ihanteista ja
+elämäntöistä, joilla ei ole todellisessa tajunnassa ollut riittävää
+perustusta. Me olemme huutaneet eläköötä isänmaalle ja vannoneet
+ikuista palvelusta suomalaisen kansamme hyväksi. Mutta me emme ole
+käsittäneet oikein tuota rakkautemme esinettä eikä sen tarpeita. Ei se
+tarvitse kuulla julkihuudettavan innostustamme, se tarvitsee työtämme,
+työtä puhtaasti kansallisten periaatteiden pohjalla, mutta myöskin
+vilpitöntä ja itsekkyydestä vapaata työtä. Minunkin tunteeni tätä
+kansaa kohtaan olivat ennen, joskin tulisia, kumminkin hyvin
+epämääräisiä; nyt olen saanut tunteitteni esineeksi elävät ihmiset,
+selvää lihaa ja verta, siis jotakin suoranaista, jonka eteen kannattaa
+työskennellä...
+
+Hän kuuli Heikin vieressään hiljaa myhähtävän ja katkasten lauseensa
+pyörähti hän hämmästyneenä kohti katsomaan. Heikkikin nosti päänsä
+nurmikosta ja matki hiukan ivallisesti:
+
+-- »Jonka eteen kannattaa työskennellä» -- Kuule, vieläkö siellä
+Helsingissä haaveksitaan noita vanhoja korulauseita?
+
+-- Haaveksitaan?
+
+-- Niin, mitä se tuo puhe on muuta kuin haaveksimista, tuulen
+pieksämistä, jos mennään ytimeen asti. Työtä kansan ja maan hyväksi! --
+höpsistä, itsensä hyväksi se sittenkin jokainen pohjimmalta tekee mitä
+tekee ja niin pitääkin. Maan ja kansan hyväksi vain puhutaan -- sekä
+tehdään työtä välillisesti.
+
+-- Kuule Heikki, noin et ajatellut ennen?
+
+-- Siitä yksinkertaisesta syystä, että minä, yhtä vähän kuin muutkaan,
+silloin ylipäätään en ajatellut, mentiin vain mukana räyhäävässä
+joukossa, huudettiin ja äänestettiin. Se oli sitä edellisiltä polvilta
+perittyä, arvostelua kaipaavaa innostusta, seurattiin sokeasti noita
+vanhoja epäjumalia. Nyt en ole ollut pariin vuoteen Helsingissä, mutta
+minusta tuntuu ikäänkuin luissani, että sen suunnan pitäisi olla
+muuttumaisillaan. Eikö olekin?
+
+-- En tiedä, mahdollisesti. Onhan noita tuollaisia mietteitä kuultu
+siellä lausuttavan. Mutta minä en usko että se muutos tulisi olemaan
+parempaan päin. Se veisi sellaiseen omaan puoleensa vetämiseen,
+sellaiseen leipäinnostukseen, joka hajoittaisi kaikki yhteiset,
+ylevämmät riennot ja riistäisi aatteellisuuden nuorisosta. Tosin olen
+minäkin, kuten sanoin, sitä mieltä, että on oltu sokeita, on huudettu
+päättömästi...
+
+-- Siinäpä se. Mutta eihän tuollainen huumaus, tuollainen henkinen
+humala, voi ijänkaiken kestää, täytyyhän siitä selviytyä. Ja mihinkäpä
+silloin selväpäisinä päästään siitä, että jokainen huomaa oikeudekseen
+ja velvollisuudekseen pitää omasta menestymisestään etupäässä huolta.
+Syntyy kilpailu, ei auta, kilpailu yksilöjen kesken, mutta se onkin
+tarpeellista. Ja samalla huomataan, että se kokonaisuudellekin on
+onnellisinta.
+
+-- Kaunis onni! Kaikki yhteistoiminta laimenee, kukin vahtii vain omaa
+kannikastaan.
+
+-- No niin, ennen kuunneltiin vain kuohuvia tunteita, nyt tarvitaan jo
+järkeäkin, -- onpa aika tarvitakin.
+
+Heikki viskasi lastun, jota hän siinä jutellessaan oli vuoleskellut,
+kauas aidan yli ja hypähti istumaan. Juusokin ojentihe pystöön, sytytti
+tupakan ja virkkoi naurahdellen.
+
+-- Sinähän olet täällä pitkällisessä yksinäisyydessäsi rakentanut
+kokonaisen, oman filosoofisen opin itsellesi, hyvin aineellisen ja
+siksi juuri pessimistisen. Mutta nähdä saamme kauanko se kestää
+itselläsikään, kunhan taas ryömit esiin piilostasi ja puutut
+osalliseksi elävään elämään.
+
+-- Saamme nähdä. Eikä se ole uusi oppi, se on hyvin vanha, vaikka se
+nyt meillä vähän aikaa on ollut unhotettuna, -- taikka on luuloteltu
+sen niin olleen.
+
+-- Niin no, elkäämme riidelkö. Meillä nyt on tuosta kerran erilainen
+katsantokanta. -- Katsoppas, tuolla soutaa venekunta nuotalle. Tule,
+kävellään rannalle katsomaan apajan vetoa.
+
+He olivat nousseet ja kävelleet puutarhan rantapäähän ja laskeusivat
+siitä hiekkaiselle ahteelle, jota myöten yhä tarinoiden astelivat
+niemen kärkeen, jonka kohdalle nuottamiehet laskivat apajansa.
+
+Juuso vilkasi kävellessään monta kertaa sivulta päin toveriinsa
+ihmetellen, kuinka suuressa määrin tämä näinä vuosina oli muuttunut, --
+eihän hän tahtonut tuntea miestä ollenkaan samaksi. Mistä sillä nyt on
+tuo varmuus ja tuo päättäväisyys? Ja mistä on kotosin tuo kylmä,
+laskeva itsekkäisyys, joka ilmeni hänen puheistaan, hänen äänestään,
+hänen katseestaan, jos kohta hän koettikin sitä peitellä? Vaikuttaako
+maaseudun yksinäisyys tuohonkin tapaan, sitä ei Juuso itse ollut
+kokenut? »Oma itse, arvosteleva järki...», nuo sanat ilmenivät niin
+usein Heikin pakinoissa, että niitä melkein täytyi käsittää hänen
+jonkinlaisiksi määrääviksi ohjeikseen ja niitä avujahan hän sanoikin
+ihmiselämän ainoiksi, oikeiksi oppaiksi... Tunnetta hän pilkkasi, --
+mikä vastakohta entisyydelle! Se on outo oppi tuo, jonka hän on
+rakentanut itselleen ja se näyttää hänessä jo kasvaneen vakuutukseksi.
+Aikooko ... aikooko hän todellakin noiden itsekkäiden ohjeiden mukaan
+ruveta suunnittelemaan vastaista elämätään ja vastaisia töitään? Sitä
+oli Heikistä vaikea uskoa. Vaan sittenkin ... hän sanoo itse
+kehityksessään olleen jonkun aukon, jonka yli päästyään hänelle oli
+maailmankatsantonsa selvinnyt... Olisiko, olisiko mies hyljännyt
+entiset ihanteensa ja tunteensa tuohon ammottavaan aukkoon
+ja ainoastaan pelastanut sieltä kylmän järjen vastaiseksi
+seuraajakseen...?
+
+-- Ajan oloon se kai nähtänee, arveli Juuso, joka ei kumminkaan vielä
+voinut luottaa hetkellisiin havaintoihinsa, eikä tohtinut tehdä niistä
+varmaa johtopäätöstä.
+
+Keskustellen yhteisistä tuttavistaan ja vanhoista muistoistaan
+kävelivät he tuntikausia siellä hiekkasella rannalla illan
+vilpastuessa. Ja vielä yön maattuaan toverinsa kodissa hankkiusi Juuso
+aamulla matkaa jatkamaan. Hän lyöttäysi taas muutamaan alas kulkevaan
+tervaveneeseen siinä matkustaakseen Oulunjärven poikki ja jokea ja
+koskia alas merta kohden. Hänen täytyi joutua, asiat kiirehtivät.
+Matkallaan Helsinkiin oli hänen näet vielä viivyttävä kotikaupungissaan
+hankkimassa lukurahoja. Ne rahat, rahat, ne tekivät aina vastusta, aina
+ne olivat lopussa ja aina täytyi hankkia uusia lainoja, -- tiesi miten
+niitä taas saaneekaan. Sitten Helsinkiin.
+
+Kuukauden perästä aikoi Heikkikin ilmestyä Helsinkiin. -- Sielläpä
+sitten taas tavataan, virkkoi hän Juusolle kun aamulla saatteli tätä
+rantaan, jossa odotti lähdössä oleva tervavene.
+
+-- Ja sielläkö sinä aijot ruveta toteuttamaan uutta viisaustieteellistä
+oppiasi, virkkoi Juuso naurahdellen nostaessaan tavaroitaan veneeseen.
+
+-- Varo vain, ettei se sulta jää noudattamatta, sillä se on ainoa oikea
+ja jokaiselle tarpeellinen, vastasi Heikki, hänkin hymyillen, mutta
+samalla melkein isällisellä varmuudella.
+
+-- Kiitos neuvosta, -- saa kai sitä sentähden tutkia.
+
+-- Tutki vain. Ja onnea matkalle!
+
+Raskas paltamo lähti verkalleen lipumaan saarettomalle ja aavalle,
+mutta tällä kertaa melkein tyyneelle selälle, jonka takaa tuskin
+rannikkoa kuumotti. Keula kääntyi länteen päin, Niskan korvia kohden ja
+vauhtiinsa päästyään loittoni alus selälle päin tasasesti ja varmasti;
+hiljenemistään hiljeni rannalla kuuntelijalle airojen tahdikas loiske.
+
+Heikki se seisoi siinä rannalla kuunnellen ja seuraten silmillään
+venosen kulkua. Mutta sitä hän ei kumminkaan ajatellut, hän oli
+vaipunut muihin mietteisiin. Hän seisoi siinä ikäänkuin muistossaan
+tarkastellen jotakin kaukaista unelmaa, jotain innostuttavaa kuvaa,
+joka paljo, paljo aikaa sitten oli häntä lämmittänyt, vaan sitten
+kylmennyt ja jäänyt unohduksiin. Nyt se oli Juuson puheitten kautta
+taas palannut mieleen, vaikka entiseen verraten kelmeänä ja himmeänä,
+ikäänkuin vainajana... Oli se ollut aikaa sekin, ja onnellista se oli
+ollutkin, sitä oli silloin tuntenut itsensä niin lämpimäksi, niin
+voimakkaaksi, niin rautarohkeaksi... Mutta se oli sittenkin ollut
+haaveilua kaikki, turhuutta...
+
+Venhe souti jo palkosen kokoisena kaukana selällä, airot vain soutaessa
+välkähtelivät kullalta päiväpaisteessa, ja Heikki seisoi yhä törmällä
+mietteissään. Mutta silloin hän yhtäkkiä havahtuikin ja lähti nopein
+askelin kulkemaan taloa kohden. Työhön, lukuihin! -- hän olikin siinä
+vieraan takia laiminlyönyt melkein kokonaisen vuorokauden.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Ikkuna oli auki kadulle päin ja sieltä kuului ylös toisen kerroksen
+huoneeseen pääkaupunkiliikkeen herkeämättömiä ääniä, rattaiden räminää,
+ajurien huutoja, astuntaa ja puhelua. Huoneessa puuhasi Juuso
+paitahiasillaan ja palavissaan suuren arkkunsa ääressä, järjesteli
+kirjojaan ja tavaroitaan, jotka olivat olleet kesäisessä säilössä ja
+asetteli paikoilleen niitä, joita oli tuonut mukanaan kesämatkaltaan.
+Pöydän ääressä sohvalla istua retkotti huolettomasti toinen nuori mies,
+päässä kallellaan ylioppilaslakki, kädessä siro luupää keppi ja
+hampaissa mustaksi poltettu piipunnysä, -- Juuson kesäpiippu, jolla
+tämä oli tyydyttänyt tupakantarpeensa siellä salolla, jossa paperossien
+saanti oli hankalaa. Siitä koetteli sohvalla istuja kaupunginlapsi nyt
+huvikseen vedellä haikuja, imi, sylki ja ryki, haukkui kapinetta
+huonoksi ja tarinoi lakkaamatta kaikenmoista kepeää leikkipuhetta
+puuhissaan ahertavalle Juusolle.
+
+Se oli Otto, Otto Alm, hilpeä, huoleton veitikka, parin vuoden vanha
+ylioppilas, tuumiltaan ja käytökseltään oikea »ehta medisiinari.» Hän
+oli Juuson ruokarouvan poika. Tässä Almin rouvan perheessä se oli näet
+Juuso asunut jo monta vuotta, oli nuorena ylioppilaskokelaana siihen
+alkujaan tullut sukulaisten suosituksilla ja oli siihen edelleen jäänyt
+asumaan kotiutuen aivan perheeseen kuuluvaksi. Almin rouva ei näet
+juuri ansionkaan vuoksi pitänyt vuokralaisia luonaan, hän ei ollut
+varaton -- sanottiin rikkaaksikin --, Juuso olikin ollut ainoa ja häntä
+oli siellä aina pidetty ja kohdeltukin talonväkenä. Varsinkin Otto,
+joka koulupojasta asti oli tottunut hänen seuraansa, piti häntä aivan
+perheeseen kuuluvana ja nyt vasta, kun Juusokin oli palannut maalta,
+oli hänestä perhe taas täysilukuisena koossa.
+
+Kesken toverinsa pakinan hypähti Juuso äkkiä istuimeltaan, sulki
+ikkunan ja virkkoi:
+
+-- Tuo räiske ja räminä on taas oudoksestaan niin hermostuttavaa, siitä
+sitä toki ei tarvinnut siellä sydänmaalla kärsiä.
+
+-- Eikö siellä karhut toisinaan pitäneet pahaa meteliä ikkunan alla?
+
+-- Ei ne sydänmaan karhut ole niin isoäänisiä, täällä kaupunkipaikoilla
+ne ovat pahempiakin.
+
+-- Vaikka ovat vain kaksijalkaisia. -- Entä mikä sulla tuossa käärössä
+on, ka, revolveri totta tosiaankin. Ketä sinä sillä olet pelotellut?
+
+-- Otin hulluudessani sen mukaan mustalaisten ja muitten maankulkijain
+ja ilkeiden ihmisten varaksi, -- ei sitä vain siellä tarvittu.
+
+-- Ja mitä sillä nyt aijot?
+
+-- Olkoon siinä laatikossa vastaseksi muitten ilkeiden ihmisten
+varalle.
+
+Juuso nosteli esiin huolellisesti käärittyjä ja sidottuja paperimyttyjä
+arkustaan. Keskentekoisia töitä ne ovat, ilmoitti hän utelevalle
+Otolle, mikä mitäkin, suunnitelmia ja mietteitä. Niistä pitäisi vielä
+ajan oloon tulla jotakin, niissä on laajojen aatteiden alkuja.
+
+-- Tuollaiset mytyt aatteita, runoja ja kaikkia, huu! Minua oikein
+puistattaa noita nähdessänikin, ennen minä kuuhun nousisin kuin
+rupeaisin tuollaista kirjoittamaan. Mutta onneksi ei medisiinarilta
+kysytäkkään aatteita, hän elää vain iloisena ja antaa muitten aatella.
+
+Otto nousi ja teki lähtöä ulos.
+
+-- Niin, nythän on tiistai-ilta, virkkoi Juuso. -- Menetkö osakuntasi
+puoluekokoukseen?
+
+-- En. Liekö koko kokoustakaan, ainakaan niissä ei enää paljo käydä. Ja
+mitäpä varten niissä ahertaisikaan, ainahan puolue puolensa pitää.
+
+Ei, muuten vain lähti Otto ulos avaraan maailmaan, lähti kaupungille,
+siellä on elämä kevyttä ja hilpeätä. On se tämä Helsinki sentähden
+vähän toista kuin sydänmaa. Ja varsinkin näin syksyisten hämäräin
+aikana, -- se on ihanata!
+
+-- Tuleppas mukaan niin verestän sinun maalaistuneita muistojasi, puhui
+hän Juusolle lähtöä tehdessään. -- Niinkuin ystävällisiä aaveita
+retkeilee siellä hempeitä olentoja, mikä iskee silmää, mikä nykäsee
+käsipuolesta, mikä korvaan kuiskahtaa. Jo ilmakin huokuu siellä
+hekkumaa ja nautintoa, puistojen siimekset ovat niin syvät ja käytävät
+varjokkaat...
+
+-- Ja kapakat niin valoisat.
+
+-- Ne sitäpaitsi. Eikö viehätä, tule mukaan.
+
+-- En tule, tuon kehitysasteen olen minä jo läpikäynyt -- onpa jo
+aikakin.
+
+-- Hyviä päätöksiä ja periaatteita, ensi iltaa mies Helsingissä! Heitä
+ne jo ajoissa, jäävät ne kumminkin. Ja hyvästi nyt.
+
+Juuso jäi yksikseen naureskelemaan tuon hulivilin tuumille. Sitä se ei
+maailma paina, painaneeko koskaan. Pöytälaatikkoonsa asetteli ja
+järjesteli Juuso papereitaan ja kirjoituksiaan. Olihan niitä, --
+tuossakin oli paksu käsikirjoitusvihko, se oli käännös muutamasta
+saksalaisesta klassikosta, sille aikoi hän hommata kustantajan
+saadakseen sen jouluksi ulos ja ansaitakseen kipeneen rahan jatkoa. Ja
+tässä toinen mytty, vielä paksumpi, -- siinähän se nyt juuri oli tuo
+hänen suuri näytelmänsä, »Sisarukset». Olihan se nyt jo pääsuunnilleen
+valmis, viisinäytöksinen, runomitalla kirjoitettu kansallinen näytelmä
+kotimaan historian alalta; siinä oli komeita sotakuvauksia, kauniita
+aatteita ja pohjasäveleenä harras, isänmaallinen henki. Mutta ei se
+vielä häntä kaikin puolin tyydyttänyt, täytyi vielä uusia ja muutella,
+-- no, sen hän tekisi lomahetkinä, lepotyökseen... Omituisen rakas se
+oli Juusolle tuo vihkonen: hän olikin sitä tehdessään niin monasti
+iloinnut voiton toiveista ja yhtä monasti lannistunut ujoudesta
+ja pelosta... Juuso muisti niin selvästi kuinka ajatus sen
+kirjoittamisesta hänessä kerran oli syntynyt: hän oli ollut
+teaatterissa erästä suurta kappaletta katsomassa ja innostunut ja
+heltynyt siitä aivan haltioihinsa ja silloin hän teaatterista
+palatessaan oli itsekseen vannonut, että hänkin tahtoi koettaa, eikö
+hän voisi saada aikaan jotain suurenmoista ja kelvollista. Ja hän oli
+ryhtynyt työhön salaisesti, oli kirjoitellut kellekään puhumatta,
+innostunut ja langennut epätoivoon, alkanut alusta ja innostunut taas.
+Ja nyt oli pohjatyö vihdoin valmis; ja olihan se paikotellen
+kelvollistakin ja kaunista, niinkuin esim. tämä kolmannen näytöksen
+loppu...
+
+Juuso haki esiin sen paikan, luki sitä ensin puoliääneen, innostui ja
+luki jo aivan ääneensä muutamia säkeitä jotta melkein itkusilleen
+heltyi... Oli siinä sydäntä, oli elävää tunnetta. Kun olisi sellaista
+läpeensä! Mutta hänen täytyi saada se sellaiseksi, täytyi tehdä työtä,
+työtä kaikessa hiljaisuudessa...
+
+-- Mitä se maisteri täällä itsekseen saarnailee? Joudatko tulla
+syömäänkään, Juuso?
+
+Se oli Hilda, Almin rouvan tytär, Oton vanhempi sisar, joka näinikään
+ovea raottaen kutsui Juusoa iltaselle.
+
+-- Kiitos, tulen. Vaan odotappas Hilda, tuleppas sisälle niin näytän
+mitä olen sulle tuonut tuliaisiksi erämaasta.
+
+-- En tule jos et pane takkia päällesi.
+
+-- No nyt se on jo päällä. Katsoppas tässä, noin näppärän tuohikontin
+olen tuonut, -- entäpä sitten virsut.
+
+-- Herran terttu kuinka sievät. Puenko ne heti jalkaani?
+
+-- Pue!
+
+-- Enpä uskalla. Minun täytyy näetkös nyt ruveta tasaseksi, vakavaksi
+ja viisaaksi, minun täytyy olla esikuvana ja hyvänä esimerkkinä. Meille
+on näet tullut muitakin vieraita asumaan.
+
+-- Ketä, Hilda?
+
+Hilda astui aivan ääneti Juuson eteen, pui sormea varottavasti ja
+katsoi terävästi, veitikkamaisesti, mutta samalla omituisen kiihkeästi
+Juusoa silmiin. Hän oli ketterä, mustaverinen, hyvin vilkas tyttö, ei
+juuri kaunis kasvoiltaan mutta terävän ja pirteän näköinen. Saattoi
+huomata, että hän jo oli ijältään siinä ohi viidenkolmatta, mutta hän
+oli siltä hyvin nuortea ja sulavaliikkeinen ja soudatti nytkin
+ketterästi ja notkeasti ruumistaan puhuessaan Juusolle sormi pystössä:
+
+-- Varo itseäsi Juuso, oletko palovakuutettu, nyt sitä kysytään! Mutta
+ei se auttaisi sekään. Voinpa jo ennakolta vakuuttaa, että sinä olet
+hukassa heti kun hänet olet nähnyt.
+
+-- Hukassa? Mikä peto se sitten on?
+
+-- Vaarallinen peto -- sireeni! Tule ja katso. Ja koeta pitää varasi!
+
+Hilda puikahti ennakolta ulos ja Juuso sukasi tukkansa ja lähti
+perästä. Hänestä oli Hildan äänessä ollut jotain omituisen terävää, --
+mitähän metkua se tämä taas mahtaa olla. Se on Hilda hyvä ja hauska
+tyttö, vaan toisinaan niin aiheettoman intohimoinen ja luuleva, -- ka
+olkoon, mitäpä Juuso hänen juonistaan.
+
+Astuessaan ruokasaliin, jossa jo tulet olivat sytytetyt, huikenivat
+Juuson silmät ensi aluksi. Hän näki vain rouvan istuvan leveänä ja
+pyylevänä pöydän päässä hoitamassa teekeittiötä kuten tavallisesti.
+Oton paikka oli tyhjä, hän ei siis ollut vielä palannut kotiin... Mutta
+tuossa selin oveen istui pieni olento, josta ei Juuso aluksi voinut
+erottaa muuta kuin tuuhean, vaalean tukan ja pitkän, paksun palmikon.
+Samassa se kumminkin nousi tervehtimään, -- nuori tyttö se oli,
+hoikkaset, hienosti punehtivat posket, suuret, ihmettelevän näköiset
+siniset silmät, kapeat olkapäät ja hento, vielä tuskin täydelleen
+kehittynyt vartalo.
+
+-- Tässä on sisarentyttäreni, maisteri Tuominen, esitteli rouva
+tyyneellä, välinpitämättömällä äänellä, ja jatkoi kohta teetä kuppeihin
+kaataessaan: -- Elna on tullut tänne käsityökouluun ja vähän maailmaa
+näkemään ja te tulette nyt siitä syystä tämän talvea olemaan
+pöytätovereita.
+
+Juuso tunsi, että Hilda koko ajan sivulta tarkkasi häntä nähdäkseen
+minkälaisen vaikutuksen tuo uusi ilmiö nyt häneen teki, vaan hän ei
+voinut sittenkään täydelleen salata ihailunsekaista hämmästystään. Niin
+luonnollisesti viaton, niin itsetiedottomasti suloinen ja viehkeä oli
+tuo hänen edessään seisova tyttö, lapsen ja naisen ijän vaiheilla, sen
+suuret silmät näyttivät aivan kuin pyytävän anteeksi, ettei hän itse
+osannut kauneuttaan kyllin arvostella. Juuso katseli häntä, käänsi pois
+silmänsä, mutta hänen täytyi katsoa taas. Ja koko ajan pälyilivät
+Hildan silmät pöydän takaa jonkunlaisella katkeralla vahingonilolla.
+
+Se kävi jo melkein rasittavaksi eikä ruokapöytäkeskusteluakaan saanut
+meneilleen. Juuso olisi tahtonut lähempiä tietoja mistä tämä uusi ilmiö
+nyt oli heille lennähtänyt, vaan ei hän kumminkaan kehdannut
+kyselläkään. Sen verran kävi rouvan pakinasta kumminkin selville, että
+Elna oli kotosin pienestä, -- ja Juuso ymmärsi sen, köyhästä, --
+maaseutupappilasta, jossa vielä oli paljo lapsia jälellä ja hänellä oli
+nyt tarkoitus valmistautua elämän taisteluun. Jotakin keskustelua
+koetti Hilda vihdoin panna alulle, teki Elnallekin jonkun kysymyksen;
+tämä vastasi, ujosti ja arastellen, kuului puhuvan länsisuomalaista
+murretta, joka Juusosta aina oli tuntunut niin rumalta, mutta nyt sekin
+hänestä soi viehättävältä ja kauniilta.
+
+Silloin narahti eteisen ovi ja sisään hyökkäsi Otto lämpimissään, lakki
+päässä ja takki auki. Hän oli ollut Kappelissa, oli tavannut siellä
+Vilhon ja Helmen ja kertonut heille että Juusokin on jo tullut
+kaupunkiin. Ja ne olivat lähettäneet hänet käskemään Juusoa sinne,
+tervehtimään ja kuuluisi olevan asiaakin.
+
+-- Vilhoko, häntä olisi todella hauska tavata.
+
+-- Luulisinpä sen. Siis ei muuta kuin jalkeille heti.
+
+Juusosta oli kumminkin toisakseen vähän säälikin kotiväestään näin jo
+ensi iltana erota ja hän ehdotti Hildalle, että he kaikin lähtisivät
+hiukan kävelemään. Hilda oli kohta valmis, vaan Elna seisoi epävarmana
+ikäänkuin epäillen koskiko kehoitus häntäkin. Siksi virkahti Juuso
+hänelle:
+
+-- Lähtekää pois tekin katsomaan Helsingin iltavalaistusta, olettehan
+täällä ensi iltaa.
+
+-- Vaan hän kun ei tunne niitä siellä, ehätti Hilda vastaamaan.
+
+-- Tutustuuhan hän kumminkin, virkkoi Juuso ja jatkoi hiukan
+leikillisesti Hildalle: Vai joko sinun uusi tehtäväsi nyt alkaa?
+
+-- Ei, tule pois Elna, jos tahdot, tule vain seuraan kävelemään.
+
+Elna katseli epäilevänä, hän ei tuota oikein ymmärtänyt. Vaan kun Juuso
+jo tarjosi hänelle päällystakkia, niin Elna ikäänkuin turvautui hänen
+ja lähti mukaan.
+
+Ilta oli hiottavan lämmin, taivas paksussa pilvessä, joka kiersi
+kaupungin vielä tavallistakin syysiltaa syvempään pimeään; kaasulyhdyt
+nurkissa valaisivat kuin harson läpi sumuista ympäristöään. Mutta
+Kappeli loisti kirkkaassa valossa, soittolavaa ympäröitsi tiheä muuri
+kuuntelevaa yleisöä ja ahdingossa istui väkeä parvekkeen pöytien
+ympärillä ja alas hiedikolle asti. Otto opasti seuraajansa siihen
+pöytään, jossa tuttavat heitä odottivat.
+
+Kahden he istuivat siellä Vilho ja Helmi. Vilho Hartikka oli viime
+vuodet ollut Juuson alinomainen työtoveri ja tuumatoveri ja Juuso piti
+äärettömän paljo tuosta lämminsydämmisestä, puhdasluonteisesta
+nuorukaisesta. Hän oli lahjakas, aaterikas mies; ulkomuotokin jo
+osoitti luonteen lujuutta, silmät olivat syvämietteiset ja ikäänkuin
+läpitunkevat ja leveät, avonaiset kasvot todistivat rehellistä ja
+suoraa miestä. Vilho oli sekoittumatonta talonpoikaista alkuperää,
+köyhästä kodista lähtösin. Sitkeytensä ja palavan lukuhalunsa avulla
+oli hän raivannut itselleen tien yliopistoon, jossa hän opintojensa
+ohessa sivutöillä ansaitsi toimeentulonsa. Mutta hän ei ollut terveen
+näköinen, vartalo oli heikko ja rinta sisäänpainunut. Eihän se
+ollutkaan enää salaisuus hänelle itselleen eikä muillekaan, että
+keuhkotauti vähitellen hivutti hänen voimiaan. Mutta siltä hän oli aina
+iloinen, aina täynnä uusia tuumia ja suunnitelmia, aina rohkaiseva ja
+elinvoimainen. Nytkin hän leikkipuheillaan hauskuutti rinnallaan
+istuvaa tyttöä, joka oli, päinvastoin kuin hän itse, terveen ja
+reippaan näkönen. Ihmiset olivat jo vuosikauden arvailleet,
+mahtoivatkohan nuo, Vilho ja Helmi, olla kihloissa, vaan he antoivat
+ihmisten vapaasti huolehtia, olivat vain hyvinä ystävinä paljo yksissä,
+usein kahdenkin. Helmikin oli näet riippumaton tyttö, palveli pankissa
+ja elätti itsensä.
+
+-- Miten on rintasi laita? kysyi Juuso ensi tervehdysten jälkeen
+huolestuneena ystävältään, sillä tämä näytti todellakin paljo
+kuihtuneemmalta kuin viime näkemällä.
+
+-- Ei ole parempi, mutta en osaa sanoa huonommaksikaan. Tässähän tuota
+on taas kesäkauden retuutettu, tehty työtä ja huviteltu ja mukanahan
+tuo on tullut.
+
+Luonnollisesti oli Juusolla ja Vilholla kesäisen eron jälkeen taas
+paljo toisilleen kerrottavaa ja kun soiton pauhina esti yleistä
+keskustelua kuulemasta, juttelivat he kahden syrjässä. Mutta hetken
+kuluttua virkahti Vilho korkeammalla äänellä:
+
+-- Meillä on tässä Helmen kanssa ollut puheissa eräs uusi tuuma,
+suurenmoinen.
+
+-- Sinullahan on aina suuria tuumia, virkkoi Hilda. Annas kuulua
+viimeinen uutelosi.
+
+-- Niin, me aijomme perustaa uuden aikakauskirjan.
+
+-- Se on tietysti Vilho, joka aikoo, en minä, kiirehti Helmi
+selittämään.
+
+-- Niin aijonkin. Eikä tuuma ole aivan uusikaan, sinä muistat Juuso,
+että me olemme usein ennenkin keskustelleet sellaisesta pienestä
+nuorisolehdestä. Nyt se minusta on tarpeellisempi kuin koskaan ja aika
+on otollinen; miks'ei lyötäisi tuumia lukkoon.
+
+Juuri tästä asiasta se Vilho olikin tahtonut Juusolle puhua kohta kun
+kuuli tämän tulleen kaupunkiin. Ja hän selitti Juusolle laajemmalti
+suunnitelmaansa puhuen vilkkaasti ja lämpimästi.
+
+-- Aika rupee käymään vähän uniseksi, sanoi hän. Se suuri, mahtava
+innostus, joka meitä kaikkia on ylläpitänyt ja kannustanut, se rupee
+vähitellen laukeamaan. Sitä kestää tosin vielä, ja muutamilla tahoilla
+se nyt on vasta ehtinytkin oikein elämään. Mutta toisissa piireissä se
+on jo sivuuttanut huippunsa ja ylioppilaiden joukossa esim. näkee jo
+selviä väsymyksen ja välinpitämättömyyden oireita. Onhan se
+ymmärrettävääkin, onhan pääasiassa nyt lainsäädännön kautta saavutettu
+se, jota vuosikymmeniä kestäneen kuuman taistelun aikana kiihkeimmin on
+toivottu; pelkkä entinen taisteluinnostus ei enää riitä, taikka käypi
+se, mikä olisi vielä ikävämpää, keinotekoiseksi, väkinäisesti
+lietsotuksi. Mutta itse niitä aatteita, jotka olivat tämän taistelun
+jalostuttajina ja sen ytimenä, pitäisi yhä edelleen varsinkin
+nuorisossa pitää lämpiminä ja vireillä. Kansallisuusatteet,
+kansanvalistusaatteet ja kansanvaltaisuusaatteet, nehän ne ovat olleet
+suomalaisuuden liikkeessä mahtavimpia säveleitä ja niiden
+perilleajamiseksi pitäisi vielä tehdä paljo ja innokasta työtä. Mutta
+nyt on peljättävää, ja merkitkin sitä osottavat, että taistelijat
+voittonsa saavutettuaan väsyneinä jättäytyvät itse näitä aatteitakin
+kohtaan kylmiksi. Nuorison ei kumminkaan pitäisi saada kylmetä, sen
+pitäisi nyt itsensä ruveta vähitellen käytännössä toteuttamaan sitä,
+jota se taisteluinnon aikana on ihannoinut. Minä puhun tässä ainoastaan
+nuorisosta, sillä ainoastaan sen puoleen sopisi meidän tällä pienellä
+yrityksellämme kääntyä, mitäpä me, itse vielä nuoria miehiä,
+varsinaiseen politiikkaan puuttuisimme. Pääasia olisi, että voisimme
+estää mieliä välinpitämättömyyteen vaipumasta, voisimme siellä täällä
+iskeä joitakuita tienviittoja, joiden avulla päästäisiin taipaleelle,
+ja kyntää auki jonkun vaon, josta sitten voitaisiin laajentaa
+viljelystä ja tehdä se hedelmälliseksi. Sitä minä olen tarkottanut; me
+koettaisimme pitää vireillä työtä suomalaisuuden vanhojen aatteiden
+puolesta ja tehdä sen tuollaisen pienen nuorison »kyntäjän» kautta, --
+mitä arvelet?
+
+Vilho puhui aivan lämpimiinsä, ääni sortui, yskän kohtaus tavotti ja
+hänen täytyi pyyhkiä hikeä otsaltaan. Hän näkyi olevan tuumaansa hyvin
+kiintynyt eikä epäillyt sen menestymistä. Juuso istui vieressä ääneti
+ja kuunteli hänen sanatulvaansa. Hän tunsi sen jo vanhastaan, että kun
+Vilholla oli jokin tuollainen uusi tuuma, niin hän sai hänet kohta
+innostumaan mukaansa; nytkin löysi jokainen hänen sanansa vastakaikua
+Juuson herkässä mielessä ja tästä tuntui aivan kuin Vilho olisi selvin
+sanoin tulkinnut hänen omia hämäriä mietteitään. Hän ei kumminkaan
+vielä puhunut mitään ja Vilho jatkoi tuokion kuluttua:
+
+-- Kansallisella vainiolla on vielä niin paljo työalaa, niin paljo
+perkkaamatonta pienellekin perkkaajalle. Ja jos voisimme saavuttaa
+nuorisossa kannatusta, niin meille kyllä karttuisi työmiehiä ja siten
+olisimme estäneet sen vaipumasta uneliaisuuteen ja yksinomaisiin
+itsekkäisiin harrastuksiin, jotka nyt näyttävät voittavan alaa.
+
+-- Tuumasi viehättää minua, lausui Juuso lyhyesti. -- Kun vain
+uskaltaisi, kun siinä ei iskisi kiveen...
+
+Soitto oli kappelissa tauonnut ja loppuosaa Vilhon innokkaasta
+esityksestä olivat toisetkin seurassa kääntyneet kuuntelemaan. Hilda ja
+Otto kuuntelivat sitä vähän epäillen, heistä oli Vilhossa ja hänen
+uusissa tuumissa aina vähän liian korkealle tähtäävän runoilijan vikaa;
+Helmi taas katseli voitonriemulla ympärilleen, että eikö olekin kaunis
+tämä hänen Vilhonsa tuuma, vaan Elna, tuo puolilapsi maalaistyttö, oli
+avannut suuret silmänsä sepposen selälleen ja näytti hämmästyksellä ja
+ihailulla ahmivan noita hänelle aivan uusia mietteitä ja suunnitelmia.
+
+-- Entä mistä rahat? kysyi Otto puoleksi pilkoillaan..
+
+-- Me emme tarvitse mitään rahoja, väitti Vilho. -- Itse meidän kyllä
+täytyy tehdä palkatonta työtä, mutta sen teemme loma-aikoinamme. Ja
+muuten saa »Kyntäjä» kannattaa itsensä; aletaan vaatimattomasta alusta:
+pieni vihkonen kerran kuussa. Ja onhan meitä miehiä; saamme kai
+esimerkiksi vanhan toverimme Eemeli Holmin liittymään tuumaan.
+
+-- Varatuomari Holm tuskin tätänykyä ryhtyy puuhiinne, ilmoitti Hilda.
+-- Hän vetäytyy varmaan kaikista vanhoista piireistään pois, on näet
+mennyt kihloihin esittelijä N:n tyttären kanssa.
+
+-- Ohoo, sepä korkealle kiipee.
+
+-- Ja sille kuuluu jo olevan virkakin varattu, lisäsi Otto.
+
+-- No, onnekseen olkoon, lohduttelihe Vilho, onhan meitä muita. Eikö se
+Heikkikin jo tänä syksynä tule Helsinkiin, hänhän oli ennen aina
+hyvissä tuumissa mukana.
+
+Juuso hymähti:
+
+-- Niin ennen, nyt en luule hänestä meille paljoa apua olevan. Tapasin
+hänet kesällä, hän hautoili siellä mielessään hyvin vähän uhraavia
+tuumia, hänen uuden oppinsa mukaan ei ihmisen tarvis välittää paljo
+mistään muusta kuin itsestään.
+
+Vilhon kasvot synkistyivät ja hän katseli hetkisen ääneti yhteen kohti.
+Ja matalalla äänellä hän virkahti melkein kuin itsekseen:
+
+-- Olenpa arvannut, että monetkin nyt kiihkeimmän innostuksen jälkeen
+vetäytyvät sinnepäin, -- se on reaktioonia. Vaan enpä olisi sitä
+luullut sellaisista miehistä... No, sitä tärkeämpi tehtävä juuri
+meillä. Otappas Juuso asia mietittäväksesi.
+
+Hetken neuvottelivat vielä Vilho ja Juuso. Edellinen kertoi jo
+pääpiirteissään minkälaiseksi hän tuon nuorisolehden oli ajatellut.
+Siinä olisi runsaasti kaunokirjallista puolta, olisi myös vakavampia
+kirjoituksia, joissa nuorison tajuttavassa muodossa käsiteltäisiin sekä
+kotimaisia edistyspuuhia että ulkomaisia virtauksia. Vielä katsauksia,
+arvosteluja, huvittavaa ja hyödyllistä lukemista. Kokouksen, jossa
+puuhasta tarkemmin sovittaisiin, päättivät he pitää muutamain
+samanmielisten kanssa. Ja heidän erotessaan oli jo Juuso tuumasta yhtä
+innostunut kuin hänen ystävänsä äsken.
+
+Yön sumu oli äskeistä vielä sakeampi, kun he kävelivät kotiinsa päin
+Kappelista, ja niin hiljaistakin oli, että omain askelten kaiku melkein
+pelotti. Elna, joka oli ensikertalainen suuressa kaupungissa, vetäytyi
+arkana niin lähelle toisia kuin mahdollista ja osui kävelemään Juuson
+rinnalla, sisarusten astuessa edellä. Siinä joutui Juuso nyt ensi
+kerran juttelemaan kahdenkesken tytön kanssa.
+
+Hän kyseli Elnalta minkä vaikutuksen Helsinki nyt ensi näkemällä oli
+tehnyt ja käski säilyttää sen ensi vaikutuksen, sillä se on aina varmin
+ja luotettavin, minkä uusista tuttavuuksista saa. -- Sumuista sanoi
+Elna vielä kaiken olevan, eikä ainoastaan ulkonäön. Juuso naurahti ja
+kertoi, kuinka sumuista se alussa oli ollut hänellekin ja miten
+vieläkin usein huomaa sumupilven häviävän siitä, mihin jo oli luullut
+selvästi näkevänsä, ja todellisuuden esiintyvän aivan toisennäköisenä.
+
+Heidän keskustelunsa katkasi Hilda juuri siinä, missä Vuorikatu lähtee
+nousemaan ylängölle. Hän astui Juuson viereen, tarttui hänen
+käsivarteensa ja virkahti hymyillen:
+
+-- Talutat kai Juuso vanhan ystäväsi mäen päälle, koska kerran mukaasi
+houkuttelit.
+
+Mutta kun he olivat päässeet pari askelta toisista edelle, katsoi hän
+ilkkuen Juusoa silmiin:
+
+-- No, varotukseni ei tepsinyt, sinä olet kuin oletkin hukassa.
+
+-- Ja ilahduttaisiko se sinua, jos niin olisin?
+
+Hilda säpsähti vähän, käveli hetkisen ääneti, vaan lausui sitten
+äänellä, joka soi aivan rauhalliselta:
+
+-- Tunsin niin hyvin makusi, -- ilahduttaahan se aina kun huomaa
+olevansa oikeassa. Ja onneksesi olkoon! lopetti hän ilkamoiden
+heretessään kotiportilla Juuson käsivarresta.
+
+Kun Juuso tuli huoneeseensa, avasi hän vielä ikkunan ja istui
+ikkunalaudalle katsellen ulos pimeään yöhön. Tämä ensi päivä
+Helsingissä oli taas tuonut mukanaan uusia aikeita ja uusia tunteita.
+Se oli niin houkutteleva tuo Vilhon ehdotus, se tarjosi tien juuri
+sellaiseen suoranaiseen työhön kansallisten aatteiden puolesta, jonka
+tarpeellisuudesta Juuso näinä viime aikoina oli tullut niin
+vakuutetuksi. Hiljaista, vilpitöntä työtä, sitä tarvitaan. Ja siitä
+voitaisiin saada liesi, jonka ympärille samantuumaiset keräytyisivät ja
+joka laajemmallekin sekä valaiseisi että lämmittäisi. Mutta samalla se
+tuuma häntä pelottikin, hän epäili omasta puolestaan voimiaan ja
+kykyään ja epäili sitäkin, oliko oikein näin hyvän tarkoituksenkaan
+vuoksi viivyttää lukujaan ja valmistumistaan turvallisempaan asemaan,
+johon kaikki muut tätä nykyä niin hartaasti näyttivät pyrkivän. Tuossa
+olisi nyt tilaisuus jotain vaikuttaa; pitikö omain etujensa vuoksi
+jättää se tekemättä, vai pitikö taas lykätä oma etu yleisemmän tieltä
+toiseen sijaan?
+
+Innostuksella. ja nautinnolla ajatteli hän tuota Vilhon kaunista
+tuumaa, mutta siihen sekaan tunkeusi kumminkin samalla epäilystä ja
+huoltakin, eikä hän päässyt oikein selvilleen kumpi tunne noista oli
+voimakkaampi.
+
+Mutta noiden mietteiden rinnalla liiteli Juuson sielussa vielä muita
+uusia mielikuvia, paljo kepeämpiä, paljo arempia ja autereellisempia.
+Tuijottaessaan ulos sinne syysyön sumuiseen pimeään hän ikäänkuin näki
+edessään suuret, kysyvät, siniset silmät ja vaaleat kutrit, jotka
+kiersivät pienoista päätä. Hän itsekin hämmästyi ensiksi, kun tapasi
+itsensä tuota kuvaa katselemassa ja se karkasikin kohta kun hän sitä
+rupesi ajattelemaan. Mutta taas tuokion kuluttua leijaili sama
+mielikuva himmeänä ja arkana hänen edessään, se ikäänkuin lähennellen
+häntä kierteli ja ilmestyi myötään yhä tuttavallisempana ja
+tarkkapiirteisempänä. Ja yhtäkkiä hän sen pysäytti, otti sen ikäänkuin
+kiini ja piteli kämmentensä välissä tutkien ja tarkastellen sitä aivan
+läheltä. Ja hymyillen kyseli hän itseltään: »Mikä olet sinä uusi
+unelma, oletko todellakin se syvyyteen houkutteleva sireeni, jona sinua
+käskettiin varoa, vai oletko ehkä hyvä hengettäreni, joka tuotat iloa
+ja onnea...?»
+
+Se oli niin suloinen tuo unelma, hän ei raskinut sitä enää karkottaa
+luotaan, vaan salli sen vapaasti soudella edestakaisin vilkkaasti
+vaihtuvassa mielikuvituksessaan. Ja hän nojasi päänsä ikkunanpieltä
+vastaan, sulki silmänsä ja antoi sielunsa valloillaan kylpeä tuon
+ihanan mielikuvan lepposissa laineissa...
+
+Kello kuului lyövän seinän takana, se ilmoitti puolta yötä. Juuso
+hypähti istuimeltaan, sulki ikkunan ja hankkiusi levolle ravistellen
+illan mietteitä mielestään.
+
+-- Ensi ilta taas Helsingissä, -- sillä on aina uusia tuumiaan ja uusia
+tunteitaan, puhui hän itsekseen maata pannessaan. -- Miksikähän
+lapseksi ne vielä kehittyvät, mikä niistä jää pysyväiseksi ja mitä ne
+kantavat helmassaan?
+
+
+
+
+III.
+
+
+Teeskennetyllä vaatimattomuudella, josta kumminkin loisti läpi
+kehahtelevaa mielihyvää, näytteli nimituomari Eemeli Holm vieraalleen
+uutta, juurikaan valmiiksi kalustettua huoneustoaan. Se oli kaikin
+puolin muhkea ja moitteeton: kolmannessa kerroksessa se oli,
+hienoimmassa kerroksessa, neljä huonetta paitsi kyökkiä ja
+kylpyhuoneita. Paksut uutimet verhosivat korkeita kaksoisovia, askeleet
+tuskin kuuluivat pehmosilla laattiamatoilla ja jokaisen huoneen
+kalustossa oli oma värilajinsa sovitettu sopusointuun huoneen seinä- ja
+kattomaalausten mukaan. Suuret kattolamput ja jykevät kukkaisjalustat
+tekivät täyteläämmän näköisiksi huoneet, joista kaiken komeuden ohessa
+kumminkin vielä lehahti vastaan asumattomuuden kylmyys.
+
+-- Kaikki on vasta näinä päivinä sisällemuutettu eikä
+aivan paikoillaankaan vielä, puhui Holm itse noin puolittain
+anteeksipyytävästi, siirtyessään taas näyttelemään toista huonetta. --
+Täytyy täydentää sitten vähitellen.
+
+-- Täällähän on jo kaikki hyvinkin täydellistä, vallan muhkeata,
+virkkoi ihailunsekaisella ihmetyksellä Heikki, sillä hän siellä nyt oli
+vieraana. -- Tällaisen kodin perustaminen mahtaa tulla hyvinkin
+kalliiksi.
+
+-- No niin, tuleehan se, mihinkäpä siitä pääsee, -- arvaamattoman paljo
+se tulee maksamaan. Mutta kun kerran perheen mielii perustaa, ottaa
+eukon, niin täytyyhän myöskin katsoa että sillä on missä elää. Oikein
+päätä huimaa, kun ajattelee miten paljo kaikkiin pienimpiinkin
+kapineihin menee, mutta ei auta, täytyy sitten myöskin koettaa korvata
+ne menot.
+
+He pistäysivät makuuhuoneen ovella, jonka tummat ikkunaverhot tekivät
+salaperäisen hämäräksi, ja vetäysivät siitä taas takasin päin Eemelin
+omaan huoneeseen, jossa isäntä istahti mukavaan kirjoitustuoliinsa,
+vieras vastapäätä sohvannurkkaan. Eemeli nautti ilmeisesti siitä
+vaikutuksesta, minkä hänen muhkea kotinsa oli tehnyt tuohon hiljaiseen
+maaseutuylioppilaaseen.
+
+-- Tämmöinen pesähän tämä nyt on, jutteli hän hetken kuluttua
+tupruutellen sikaarista haikuja kattoa kohden. -- Eilen juuri oli Ester
+täällä katsomassa ja määräilemässä järjestyksestä. No, hänkin oli
+varsin tyytyväinen, vaikka hän kyllä on tottunut isoisempiinkin
+oloihin.
+
+-- Teillä on aikomus jo joulun alla viettää häänne?
+
+-- Niin, kuukauden perästä. Heti häitten jälkeen emme kuitenkaan vielä
+aijo tähän asettua, meillä on hankkeessa tehdä pieni häämatka, pieni
+vain, viiden, kuuden viikon retki. Minun täytyy näet vuoden vaihteissa
+taas olla täällä, tulen, kuten ehkä olet kuullut, hoitamaan täällä
+erästä virkaa.
+
+-- Niin, siitähän sulle taitaa paisua paikka pitemmäksikin ajaksi.
+
+-- No, saa nyt nähdä, onhan niitä toiveita. Mutta silloin uudelta
+vuodelta alkaa kova työ, ja sitävarten olen jo ennakolta tahtonut
+järjestää kodissani kaikki valmiiksi.
+
+Heikin silmissä ja kasvoissa värähteli omituisia ihmettelyn ja ihailun,
+mutta samalla selvän kateuden väreitä. Näin varmalle ja mukavalle
+kannalle oli tuo hänen lapsuutensa tuttava ja toveri jo ehtinyt
+järjestää elämänsä. Ei se ollut kuin kolmisen vuotta häntä itseään
+vanhempi, mutta se olikin ymmärtänyt käyttää aikansa ja pitää huolen
+tilaisuuksista. Sillaikaa kuin toiset juoksivat puoluekokouksissa ja
+intoilivat, luki hän lainopillisia tutkintojaan, suoritti ne
+harvinaisen lyhyessä ajassa ja antautui heti palvelemaan senaatissa,
+jossa hän pian sai siaisuuksia. No, hänellä olikin hyviä suosijoita,
+mutta sittenkin... Eemelillä oli nyt jo varmat tulot, lupaava
+tulevaisuus, oli tämmöinen komea koti ja hän oli menossa naimisiin
+korkean esimiehensä tyttären kanssa. Niin sitä pitää...! Voi jos
+hänkin, Heikki, olisi alkujaan ymmärtänyt käyttää oikein aikansa, hän
+olisi paljo lähempänä sitä päämäärää, jonka Eemeli jo noin nuorena oli
+saavuttanut. Mutta nyt hän aikoikin ponnistella, ei oikeaan, ei
+vasempaan ... hän tahtoi myöskin hankkia itselleen tällaisen kodin ja
+tällaisen aseman yhteiskunnassa.
+
+Näitä mietiskeli Heikki kun siinä hetkinen ääneti istuttiin. Ja aivan
+kuin olisi Eemeli voinut seurata Heikin ajatusten kulkua, kysäsi hän
+äkkiä:
+
+-- Sinä suoritat kai pian kandidaattitutkintosi?
+
+-- Valmistun jouluksi...
+
+-- Hyvä. Ja sitten alat paahtamaan lakitiedettä. Se on oikein. Yhteen
+pohteeseen sitä täytyykin painaa eteenpäin, puuttumatta syrjätoimiin ja
+harrastuksiin, sitten sitä johonkin ehtii.
+
+Jutun jatkuessa livahdettiin ikäänkuin sattumalta keskustelemaan siitä
+uudesta aikakauskirjasta, »Kyntäjästä», jota muutamat nuoret miehet
+olivat ruvenneet: puuhaamaan ja josta nyt todellakin näytti tolkkua
+tulevan. Heikki johti tahallaankin keskustelun tähän aineeseen; Juuso
+oli näet käynyt pyytämässä häntäkin mukaan avustajaksi tuohon hommaan,
+vaan Heikki oli vielä vähän epävarma. Hän oli siksi kauan ollut
+Helsingistä poissa, ei luottanut vielä oikein omiin havaintoihinsa ja
+hänen arvostelukykynsä häilyi tässä kohden osottamatta suoraan, mikä
+oli viisasta, mikä ei. Ja siksi tahtoi hän hiukan kuulla vanhemman
+miehen arvelua, sitä varten hän oli oikeastaan lähtenytkin Holmin luo.
+
+-- Uutisia on siitä jo näkynyt lehdissä, se alkaa vuoden alussa.
+
+-- Hm. Onko sulla sen homman kanssa mitään tekemistä?
+
+-- Eipä juuri... Eli minuakin on pyydetty siihen avunantajaksi, mutt'en
+tiedä varmaan olisiko tuohon syytä yhtyä. Olisikohan tuosta mitään
+hyötyä vai voisiko olla vahinkoa?
+
+Eemeli souteli edestakaisin kirjoitustuolissaan ja hänen kasvonsa
+vetäytyivät hienoseen hymyyn. Saakelin viisas mies, arveli hän
+itsekseen Heikin tuumia tunnustellessaan, tarkka ja varova. Hiukan
+naiivi vielä epäilyksiään esittäessään, mutta hyvät oireet... Olisiko
+hyötyä vai vahinkoa? siitä tahtoo hän ensiksi päästä selville, kun on
+uusi homma kysymyksessä, ei anna mieliteoilleen eikä tunteilleen
+määräävää valtaa eikä laske innostusta itseään sokaisemaan. Juuri sille
+kannalle täytyy nuoren miehen asettuakin, jos mieli kauas päästä; kun
+vain se kysymys aina on ensimmäisenä, niin kyllä sitten maailma aukiaa.
+-- Eemeliä miellytti erityisesti tuo järkevä katsantotapa, joka Heikin
+kysymyksestä oli kuultanut, siinä oli jotain hauskaa vastakohtaa hänen
+aikansa nuorison sokealle rientoilemiselle, siitä sitä voipi vielä
+jotain tulla.
+
+-- Vahinkoa, -- tuskin, vastasi hän verkalleen kääntyen Heikkiin päin
+ja karkottaen pois kasvoillaan leikkineen hymyn. -- Jos ei sitoudu
+mihinkään ahtaaseen ohjelmaan eikä aikaa vievään työhön, niin mitäpä
+vahinkoa siitä juuri voisi olla. Onhan tässä kysymyksessä vain
+nuorisolehti, joka harrastaa kaikkia hyviä asioita.
+
+-- Kunhan ei olisi koko homma liian lapsellinen?
+
+-- Alku on ehkä vähän sitä, vaan voisihan siihen yhtyä jonkunlaisella
+välipuheella, että kukin vastaa vaan omista sanoistaan. Kuten olen
+kuullut, on puuhalla koko joukko suosijoita ja luvassa apua, --
+voisihan siinä olla mukana eikä sitä tiedä, vaikka sillä tulisi olemaan
+vähän merkitystäkin. Onhan nyt tapahtumassa jokin käänne ajassa,
+pelkkä entinen hurjastelu ei enää tyydytä, nuorisokin tarvitsee jo
+jotain enemmän sormiintuntuvaa, suoranaista vaikutusalaa. On vaikea
+sanoa, mihin päin se tulee kääntymään, varmaa vain on, että
+ylioppilaspolitiikan loistoajat ovat lopussa ja pian raivautuu toisia
+teitä, jotka hakeutuvat julkisuuteen. Onhan silloin sen, joka tahtoa
+pyrkiä eteenpäin, hyvä olla mukana ja pitää itseään esillä, vaikka
+tällaisissa oloissa onkin tarpeellista olla varovainen ja tunnustella
+eteensä.
+
+-- Tuota olen itsekin ajatellut, virkkoi Heikki, kun huomasi Eemelin
+katsovan asiaa aivan samalta kannalta kuin hän itse omissa hiljaisissa
+tuumissaan. -- Ja Vilho ja Juuso ovat siksi taipuvia miehiä, että
+heihin kyllä voi vaikuttaa, jos se kävisi tarpeelliseksi.
+
+-- Aivan niin, voihan jos tahtoo käydä itsekin määräämään suuntaa.
+Mutta nuo miehet -- miten heidän lukujensa käy?
+
+-- Aikovat jatkaa siinä sivussa.
+
+-- Ai, ai, ai! Mutta koetelkoot!
+
+Eemeli mainitsi vielä, että jos ei hän olisi niin monissa hommissa
+kiini, niin hänkin ehkä antautuisi vähän lähemmältä noita oloja
+seuraamaan. Sillä hän oli todellakin utelias näkemään, mitä suuntaa se
+tämä nyt nouseva polvi rupeaa seuraamaan ja mitä etupäässä
+harrastamaan. Muutamat merkit osottavat tosin jo, että useat vetäyvät
+syrjään kaikista harrastuksista, lukevat ja ajattelevat pääasiallisesti
+omia asioitaan. Vaan hän epäili, tokko tuo suuri räyhäävä joukko jo
+olisi niin viisastunut... No, sitä ei tiedä, kun suunta kerran muuttuu,
+niin silloin ovat kyllä useimmat mukana ja se käy aivan huomaamatta.
+
+Hetken vielä keskusteltua nousi Heikki lähteäkseen, mutta seisattui
+vielä vähän puhumaan, ikäänkuin hänellä vieläkin olisi ollut joku asia
+sydämmellään. Hän sanoi illalla menevänsä taas kerran osakunnan
+kokoukseen, siellä oli esillä se vanha riita-asia 19:nestä pykälästä.
+
+-- Vai tuo vanha juttu, todellakinko ne sitä vielä jauhavat? arveli
+Holm. -- Minä jo luulin, että noihin vanhoihin kiistajuttuihin olisi
+väsytty jo kyllästytty.
+
+-- Väsyttyhän siihen jo onkin. Useat vanhemmista miehistä ovatkin
+arvelleet tehdä lopun koko jupakasta peruuttamalla tuon riidanalaisen
+pykälän.
+
+-- Entä toiset, nuoremmat? Vieläkö ne ovat vanhalla äkäsellä kannalla?
+
+-- Tavallaan, eivät tahdo olla entistä sukupolvea huonommat...
+
+-- Eivätkä huomaa, että aika on muuttunut. No, sen ne tulevat pian
+huomaamaan. Tuo on vain jälkimuistoa kuluneilta taisteluajoilta; kunhan
+hiukan pääsevät tolalle, niin on sekin poissa. -- Onhan muuten makuasia
+miten tässä kysymyksessä esiintyy, mutta minään vanhojen voittojen
+loukkaamisena ei voi pitää sitä, jos tässä asettuukin itsenäiselle
+kannalle.
+
+-- Kukapa sitä taistelua enää jaksaisi pitää vireillä. Ja kun pykälä
+nyt kumminkin on tuomittu, niin olen minäkin arvellut...
+
+-- Liittyä vanhempiin miehiin, niin minäkin tekisin. Sillä osottaa
+ainakin ymmärtävänsä aikaansa.
+
+Juuri tuota lausuntoa se oli Heikki halunnutkin kuulla ikäänkuin
+vahvistukseksi omille arveluilleen ja hän lähti sangen tyytyväisenä
+itseensä pois Holmin luota. Hän oli ollutkin vähän epävarmana kun
+aamulla oli saanut sen agitatsioonilipun, että olisi »välttämättä
+saavuttava kokoukseen puolustamaan osakunnan vanhaa mainetta.» Nyt oli
+epäilys poissa, -- sekös hitto tässä rupesi tappelemaan tuulimyllyjä
+vastaan...! Ja Heikki oli yleensäkin tyytyväinen käyntiinsä Holmin
+luona. Olihan se osottanut, että hän aivan täsmälleen oikein oli
+osannut arvostella tätä nykyhetken käännettä ja sen tapahtumia. Olot
+olivat juuri sillä kannalla, kuin hän siellä maalla, yksinäisyydessään
+oli arvioinut niiden olevan. Mutta hänestä se oli tuntunutkin aivan
+luonnolliselta, -- peijakas soi! tässähän voi jo ruveta varmemmin
+luottamaan vainuunsa, haistelee vain ja tunnustelee sormenpäillään ja
+kulkee turvallisesti eteenpäin!
+
+Ja hän laskeusi iloisena saavuttamastaan itseluottamuksesta alas Holmin
+kolmannesta kerroksesta kadulle ja yhtyi siellä valtaväylää pitkin
+valuvaan ihmisvirtaan. Vaan Eemeli Holm puolestaan sulki yhtä
+hyväntuulisena eteisen oven lähteneen vieraan jälestä ja käveli sitten
+muutamia kierroksia huoneensa mattopeittoista laattiaa edestakaisin
+hykerrellen käsiään ja hymyillen itsekseen: Saakelin hyviä oireita,
+tuntosarvet tarkat ja makua peukalon päissä, -- siinä on mies joka
+nousee nopeasti ja nousee korkealle! --
+
+Heikki käveli kotiinsa, aikoi lukea vielä tunnin ajan ennen kokoukseen
+menoaan. Siinä hänellä oli edessään pöydällä kirjojen lomissa joukko
+papereita ja vihkosia, joista hän nytkin valitsi muutaman ruveten sitä
+tutkimaan. Hän oli järjestänyt lukunsa varsin viisaalla ja
+järkiperäisellä tavalla. Sekös hitto rupesi taivaltamaan läpi kaikkia
+monen tuhannen sivun pituisia kirjoja, joita muka tutkintoja varten
+vaadittiin, siihenhän menisi vuosia, uhratkoot tuhmemmat aikaansa
+sellaiseen; hänellä ei ollut siihen halua, kun kerta vähemmällä pääsi
+ja saavutti saman tarkotuksen. Olipa onneksi olemassa näitä
+luentovihkoja, kokoonvetoja ja papereita, joissa ei ollut sivumäärää
+kahdettakymmenettä osaa, mutta joihin siltä tärkein sisältö mahtui.
+Kuivempiahan ne olivat lukea eikä niistä niin perinpohjaista käsitystä
+saanut, mutta saipa tietoonsa tärkeimmät tosiasiat, -- muusta viisi.
+Tutkikoot muut tarkemmin tieteitä, Heikillä oli kiire valmistumaan.
+
+Mutta eipä nyt tänä iltana oikein työnteko vedellyt, ajatukset eivät
+pysyneet koossa. No, eipä tässä enää juuri ole aikaakaan, olkoot
+paperit siinä aamuun asti, Heikki lähti ulos kävelemään. Hän päätti
+ennen kokousta käydä Juuson luona, hänelle ilmoittamassa päättäneensä
+sittenkin ruveta »Kyntäjän» avustajaksi. Ja olihan tuo muutenkin taas
+hauska tutkiskella mitä se mies taas kouhottelee, -- se se ei ainakaan
+ole kovin tarkka tunnustelemaan eteensä eikä punnitsemaan puuhiaan.
+
+Hilda tuli Almissa avaamaan hänelle ovea; Heikki oli perheessä
+vanhastaan Juuson kautta tuttu ja Hilda tervehti häntä nytkin
+tuttavallisesti. Mutta Juuso ei ollut kotona... Eihän se nyt enää
+pysyttele kotosalla kuten ennen vanhaan, valitti Hilda, sillä on jos
+joitakin juoksuja ja puuhia.
+
+-- Nythän meillä on niitä lintuja kaksikin, eräs serkkuni, nuori tyttö
+asuu näet myöskin täällä, ja ne lentelevät siellä avarassa maailmassa
+päivät pitkät, mene tiedä heidän tiensä! Ja kun Ottokin on koko päivät
+työpaikoillaan niin saan minä olla enimmäkseen aivan yksin kotona.
+
+-- Yksissäkö ne lentelevät?
+
+-- Enimmäkseen yksissä. Tietääpä sen: nuoruutta ja elämäniloa!
+
+Tuo Hildan puhe oli nyt puoleksi leikillistä panettelua, sillä eihän
+Juuso toki niin aivan paljo lennossa ollut, päinvastoin teki hän
+ahkerasti työtä, istui kotona uskollisesti kaiket aamupäivät. Ja
+päivällisen jälkeenkin hän aina vielä oli pari tuntia työssä, mutta
+silloin tuli aina vastustamaton halu mennä ulos kävelemään. Eikä hän
+tavallisesti kävellyt kuin pikkuisen aikaa, niin jo tuli häntä vastaan
+valkotukkanen tyttö, jonka rinnalle hän lyöttäytyi. Se oli Elna, joka
+silloin palasi käsityökoulustaan. Tämäkin oli jo niin tottunut näkemään
+Juuson tulevan vastaansa jossakin kadunkolkassa, että tuntui vallan
+kummalliselta, jos häntä joskus ei näkynyt. Ei heistä kumpanenkaan
+ajatellut miksi se tuo oli niin luonnollista, he nyt yhtyivät siinä
+vain ja tekivät yhdessä milloin kävelymatkan Kaisaniemeen katsomaan
+polkupyörijöitä ja pallonheittäjiä, milloin alas satamaan, milloin
+pistäysivät leivoksia syömään, milloin mitähän hauskuutta keksivät. Ja
+muutaman tunnin kuluttua palasivat he yhdessä kotiin.
+
+Sellaisella iltakävelyllä oli Juuso nytkin, oli taas tavannut Elnan ja
+he olivat lähteneet tekemään tavallista kiertokulkuaan. Matkan kulussa
+he tavallisesti rupattelivat minkä mitäkin kevyttä leikkipuhetta, mutta
+tänä iltana he puhelivat Juuson suuresta, salasesta tuumasta, hänen
+näytelmästään. Juuso oli tänään ensi kerran uskonut Elnalle mitä hän
+siellä huoneessaan illoilla ja öillä niin ahkerasti kirjoitteli ja
+kuvaili nyt juuri kuinka hän tuosta tekisi ehyen, suuren, kelvollisen
+teoksen, jolla hän hämmästyttäisi maailman. Ja Juuso lupasi joskus
+vasta, sittenkuin hän olisi saanut näytelmänsä aivan valmiiksi, lukea
+siitä Elnalle kappaleita, vaikkapa kokonaankin. Ja Elna otti Juusolta
+lupauksen, että tämä ei lukisi sitä kellekään muulle ennenkuin hänelle.
+
+Heidän tuosta juuri innokkaasti keskustellessaan tuli Heikki, joka
+Almilta palasi, heitä vastaan. Hän huomasi heidät jo etempää ja katseli
+pitkään ja tutkivasti Juusoa ja hänen toveriaan. Kohdalle tultuaan
+tervehti hän Juusoa ja kysyi:
+
+-- Tuletko kokoukseen illalla?
+
+-- Tulen toki äänestämään isänmaan puolesta. Kävitkö meillä?
+
+-- Kävin, mutta kokouksessapa tavataan.
+
+Heikin ohimentyä nojautui Elna melkein peljästyneenä Juuson puoleen ja
+kysyi kuiskaten:
+
+-- Kuka se oli, Juuso, hänellä oli tuolta etempää meitä tarkastaessaan
+niin omituinen katse, sellainen kylmä kiilto kuin käärmeellä?
+
+-- Todellakin?
+
+-- Niin, huomasitko sen sinäkin?
+
+-- En nyt, mutta on se minustakin joskus siltä tuntunut. Kumma miten
+samanlainen mielikuva meillä on syntynyt tuosta... Vaan hän on vallan
+vaaraton, on minun vanha toverini ja ystäväni...
+
+-- Ystäväsi, ei, Juuso, ei hän sillä tavalla katsellut. Ei kukaan ole
+hänen ystävänsä.
+
+-- Sinä hupakko, hänellä on tietysti paljokin ystäviä. Eivät kaikki
+huomaa säikähtää hänen katsettaan niinkuin sinä.
+
+Juuso saattoi tytön kotiportille ja palasi itse siitä takasin
+kokoukseen rientääkseen.
+
+Ylioppilastalon eteinen ja kokoushuone olivat täpösen täydet nuorta
+väkeä. Sen näki selvästi, että miehet olivat tarkoin koolla ja että
+tärkeä asia oli ratkaistavana, tavallisissa oloissa näihin aikoihin ei
+juuri enää käynyt monta miestä kokouksissa. Ja näiden koossaolevain
+kasvoista jo saattoi melkein lukea, mitä mieltä mikin oli ja mihin
+ryhmään hän kuului. Nuo, jotka voitonvarmoina ja uhkamielisinä tuossa
+kävelivät ääneensä puhellen ja melkein kuin vahingonilolla vilhuen
+ympärilleen, ne olivat ruotsinmielisiä. He olivat pitäneet tarkat
+laskut, lukeneet miehet yksin päin ja tiesivät, että nyt vihdoinkin
+monivuotisen taistelun jälkeen oli voitto heidän. Nuo toiset taas,
+jotka nurkissa keskenään supattelivat, joiden silmät noin vihasina
+kiiluivat ja jotka puheittensa sekaan purasivat hammasta, ne olivat
+niitä suomenmielisiä, jotka viimeisiin asti olivat vannoneet
+puolustavansa tuota edesmenneiltä polvilta perittyä, kunniakasta
+pykälää. Mutta heidän oli syytä peljätä, että heidän ponnistuksensa nyt
+menisivät turhaan -- »oli pettureita joukossa» --, ja siksi eivät he
+vastustajiaan tervehtineetkään, »Efialteita» eivät tahtoneet nähdäkään.
+Näitä viimemainittuja ne olivat juuri nuo, jotka rauhallisina,
+välinpitämättöminä ja varmoina kävelivät toisten joukossa, puhuttelivat
+milloin toisen, milloin toisen puolen miehiä ja toisilleen laskivat
+leikkiä näistä vanhoista »pykäläriidoista» varmassa tiedossa, että he
+nyt esiintyivät itsenäisinä ja kypsesti arvostelevina miehinä.
+
+Nämä samat ne juuri nyt olivat aikeessa omalla esiintymisellään ja
+edesvastuullaan halkaista koko tuon vanhan riitaomenan ja tehdä lopun
+tästä kuluneilta taisteluajoilta peritystä ja mieliä kiihoittavasta
+jupakasta. He aikoivat haudata koko 19:nen pykälän päästääkseen rauhan
+maahan.
+
+Tuon kuuluisan pykälän historia ulottui kymmenkunnan vuotta ajassa
+taaksepäin. Sen syntyminen oli niiden ensimmäisten, loistavimpain
+voittojen seurauksia, joita saavutettiin siihen aikaan, jolloin
+suomalaisuuden innostus ylioppilaspiireissä taisteli nuoruuden
+kauniimpia, voimakkaimpia taisteluitaan. Suomenkieli piti saada
+isännöiväksi tässä maassa; alku piti tehtämän, esimerkki näytettämän,
+nuorison omissa piireissä, ylioppilasosakunnissa. Suomi piti julistaa
+ainoaksi viralliseksi, hallitsevaksi kieleksi. Ja kiivaan kamppailun
+jälkeen se tulos tässä osakunnassa saavutettiinkin; suomenkieli
+määrättiin ainoaksi viralliseksi kieleksi ja sen määräsi juuri
+sääntöjen 19:s pykälä.
+
+Mutta vastapuoluekaan ei ollut masentunut tappiosta. Se oli
+säännöllisesti kerran vuodessa tehnyt ryntäyksen tuota 19:ttä pykälää
+vastaan, aluksi voittaakseen ruotsinkielelle tämän menettämän ylivallan
+takasin, sittemmin saadakseen tämän kielen edes tunnustetuksi
+yhtäarvoiseksi suomenkielen rinnalla. Puolueet olivat melkein
+tasaväkiset. Vaan tarmokkaasti, hievahtamatta ja uinahtamatta olivat
+suomenmieliset vartioineet voittamaansa aarretta, keränneet joka kerta
+miehensä kokoon ja lyöneet rynnäkön takasin yhtä säännöllisesti kuin se
+tehtiin.
+
+Ja tätä taistelua oli leppymättömällä kiivaudella jatkunut ohi senkin
+ajan, jolloin kuumimmat puoluetaistelut ylioppilaspiireissä jo olivat
+tauonneet ja jolloin suomenkielen oikeuksien tunnustamisen jälkeen
+taistelujen tärkein aihekin oli poistunut. Yhä oltiin haarniskassa.
+Mutta nyt oli kumminkin jo ruvennut tuntumaan toisia tuulia, tuo
+yleinen väsähdys oli vallannut mieliä ja mies sieltä, toinen täältä
+rupesi tuumimaan, että olisi ehkä parasta peräytyä ja rakentaa rauha.
+Jo vuosi sitten oli näitä tuumia kuulunut, mutta silloin niiden
+edustajat olivat joutuneet surkeasti häpeälle. Vaan nyt oli vuoden
+kuluessa yhä useampia ruvennut tuota rauhan politiikkaa kannattamaan.
+Heitä kyllä toiset halveksivat, heitä haukuttiin pettureiksi ja
+Efialteiksi, vaan he eivät siitä välittäneet; heillä nyt oli se
+vakaantunut mielipide, he eivät antaneet joukon johtaa itseään, he
+olivat itsenäisiä...
+
+Ja näitä itsenäisiä oli nyt siksi monta, että he saattoivat ratkaista
+koko riidan. Ja siksi ilkkuivat ruotsinmieliset ja siksi puivat vanhan
+innostuksen suomenmieliset housuntaskussa nyrkkiään.
+
+Kaikki olivat jo koolla, kun Juuso saapui »taloon», mutta kokous ei
+ollut vielä alkanut. Heikki tuli kohta siellä häntä puhuttelemaan,
+kertoi »Kyntäjää» koskevasta päätöksestään ja rupesi sitten puhumaan
+illan merkkiasiasta:
+
+-- Jokohan se haudattiin nyt 19:s pykälä?
+
+-- Niin, huolestuneen näköisinä täällä ovat miehet. Mutta en usko toki
+omain miesten valmistavan puolueelle sellaista häpeää.
+
+-- Sinä vanhan ajan intoilija! Mutta kyllä se nyt taitaa mennä.
+
+-- Kuule, ethän sinäkin vain...? Sinäkinkö Brutukseni?
+
+Samassa soitettiin kokous alkavaksi. Tiheänä joukkona peittivät
+ruotsinmieliset niinkuin tavallisesti kokoushuoneen oikean sivustan.
+Mutta vielä tiheämmässä oli miehiä vasemmalla seinustalla,
+suomenmielisten puolella, aina keskilaattialle asti. Siellä oli voima
+-- mutta saattoiko siihen luottaa?
+
+Väleen suoritettiin muut juoksevat asiat ohi ja pääkysymys otettiin
+esiin. Oikealta sivustalta tehtiin vaatimus lyhyesti, vasemmalta
+vastattiin yhtä lyhyesti, -- asia oli jo ennen monituisiin kertoihin
+pohdittu. Nuo keskustassa istuvat itsenäiset vain pitivät
+velvollisuutenaan itsekukin perustella kantansa. On jo aika tauota
+tämän pitkän taistelun, sanoivat he, eihän maksa vaivaa tällaisen asian
+vuoksi yhä uudelleen ärsyttää mieliä. Tällaisesta leikkisodasta ei
+ole vastaavaa hyötyä, on jo totisemman toiminnan aika. Onhan
+vastapuolueella sitäpaitse puolta vaatimuksilleen, eikä saa se puolue,
+joka on taistellut sortoa vastaan, itse sortaa. -- Heikki puhui
+viimeiseksi. Hän otti esimerkin Viron kansan vaiheista, viittasi mihin
+joudutaan kun pikkuasiain vuoksi takerrutaan keskenäisiin riitoihin
+niin ettei metsää nähdä puitten vuoksi...
+
+Kuta useampia noita esiintyi, sitä lannistuneemmaksi kävi mieliala
+vasemmaisella sivustalla. Jo huudettiin äänestystä. Vaan vielä
+vaadittiin puheenvuoroa ja Juuso nousi puhumaan:
+
+»Vastapuolueeseen en aijo koettaakaan vaikuttaa», lausui hän aluksi
+matalalla, mutta vähitellen vilkastuvalla äänellä, »enkä paljo niihin
+suomenmielisiinkään, jotka nyt ovat asettuneet vastapuolueen riveihin.
+Mutta tämä on tavallaan historiallinen hetki osakunnassamme enkä soisi,
+että tässä tilaisuudessa tulisi ilman vakavatta vastalauseetta tehdyksi
+päätös, jota aina tullaan merkitsemään taantumissuunnan voitoksi. Mitä
+kaikkia vaikuttimia tässä lieneekin lueteltu syiksi siihen, että nyt
+muka olisi aika peruuttaa se suomenkielen voitto, jonka meitä
+edelläkäynyt sukupolvi saavutti, yksi seikka mulle ainakin on selvillä,
+nimittäin se, että tässä on kasvamassa taantumissuunnan uupumustila.
+Siinä koko syy ja sitä valitan. Totta on, että niin kansojen kuin
+pienempäinkin yhdyskuntain kehitystaisteluissa seuraa jokaista
+edistyskautta aina seisahdus ja vastaisku. Mutta silloin on aina
+edistytty liian nopeasti, riennetty liian pitkälle. Tässä meidän
+yhdyskuntataistelussa en voi nähdä sellaista tapahtuneen ja tämä
+taantuminen on minusta siitä syystä keinotekoista ja raukkamaista,
+koska se johtuu puuttuvasta innosta jatkuviin ponnistuksiin. Reaktiooni
+on aina uninen aika ja nuorukaispiireissä on uneliaisuus vielä sitäkin
+onnettomampaa, koska se kuolettaa nuorisolta kaiken halun toimia
+aatteiden palveluksessa. Sanotaan, että nämä jatkuvat taistelut ovat
+joutavia. Se ei ole totta, sillä taistelulla jonkun aatteen puolesta jo
+itsessään on merkityksensä: se jalostuttaa mieliä. Ja tällaisessa
+asiassa, jolloin on taisteltava oman äidinkielen oikeutetun arvon ja
+aseman puolesta, on häpeällistä sanoa taistelua turhaksi, se on
+päinvastoin kunniakas ja pyhä taistelu, se on sitä kunniakkaampi, kuin
+me sen puolesta taistellessamme sodimme kasvavaa taantumista ja vetelää
+velttoutta vastaan, joka ennustaa unteluutta ja henkistä kuolemaa...»
+
+-- Hyvä! hyvä! huudettiin vasemmistolta, vaan keskustasta vaadittiin
+»äänestystä!» Siellä ei välitetty vastasyistä, mielipiteet olivat
+vakavat ja varmat.
+
+Juusokin istahti paikalleen ja äänestys alkoi. Hiiskahtamattomassa
+hiljaisuudessa istui koko parisatainen joukko odottamassa äänten
+laskemista. Se oli niin rajoilla, vanha kaarti oli vahvempi kuin oli
+luultukaan, kaikki riippui parista äänestä... Jo kolahtaa vasara,
+puheenjohtaja julistaa: 94 ääntä puolustaa 19:ttä pykälää, 98 vaatii
+sen kumoamista...
+
+Niinpä siis!
+
+Kunniakas pykälä oli haudattu. Taantumissuunta oli päässyt voitolle.
+Keskuspöydän äärestä kuului muuan pilkallinen »aamen», muuten vallitsi
+huoneessa vielä tuokion ajan syvä hiljaisuus, kunnes yhtäkkiä äänekäs
+riemu remahti oikealta seinämältä päättyen voittoisaan »hurraan». Vaan
+vasemman seinän miesten mielissä liikkui katkeruuden ja häpeän
+tunteita, joku karkeampi sana »pettureista» kuultiin siellä
+lausuttavan, ja noloina lähtivät nuoret miehet yksitellen kokouksesta
+pois. Heiltä oli särkynyt niin rohkaiseva unelma: se, että hekin vielä,
+kuten edelliset polvet, taisteleisivat yhtenä miehenä voittoisaa
+taistelua. Näistä puolin oli taisteleminen todellakin turhaa.
+
+Kokouksen päätyttyä jäi vielä tavallisuuden mukaan muutamia istumaan
+ylioppilastalon ravintolan puolelle juttelemaan illan tapahtumista.
+Alakuloinen ja masentunut mieliala vallitsi siinä pöydässä, jossa Vilho
+ja Juuso istuivat. Olihan tämän illan tulos yleisemmältä kannalta
+katsoen verrattain vähäpätöinen tapaus, vaan Juuson mielestä se oli
+huono enne erittäinkin siksi, että se oli niin kylmentävä, niin omiaan
+viemään nuorilta miehiltä kaiken halun taistella aatteidensa puolesta
+ja yleensä särkemään kaikki yhteiset harrastukset. Välinpitämättömyys
+tarttuu kuin rutto, nuorisokin jäähtyy, laimenee jalompia pyrintöjä
+kohtaan, tulee jo nuorena vanhaksi...
+
+Vilho istui Juuson näitä kuvaillessa kauan ääneti mietteissään ja
+hämmenteli lusikalla tuutinkia, joka hänellä oli edessään. Sitten
+lausui hän verkalleen:
+
+-- Tämä ei vielä niin vaarallista ole, suuren innostuksen aika nyt on
+kumminkin lopussa ja hyvä on, että tulee todenperäisemmänkin työn aika.
+Taantumistahan tämä on, mutta eihän sitä voida välttää. Vaan on tässä
+muuan mutka jota en ymmärrä: Kun vanha innostus näin revitään alas,
+niin mitä annetaan sijaan, -- sillä jotain nuoriso tarvitsee
+innostuakseen. Kunhan se ei vain tulisi olemaan jotakin keinotekoista,
+innostusta politiikan palveluksessa... Voi jospa me »Kyntäjällämme»
+voisimme hiihtää hienosenkaan uran opastaaksemme nousevan polven
+innostumaan vilpittömään ja rehelliseen työhön...
+
+Hän puhui matalalla äänellä, melkein kuin itsekseen. Juuso hänet hyvin
+ymmärsi, ymmärsi hänen epäilyksensä ja toiveensa, vaan oli siksi
+masennuksissaan hänkin, ettei voinut rohkasta häntä eikä itseäänkään.
+
+Viereisessä pöydässä oli Heikki istunut ja juonut lasin olutta ja nousi
+sen juotuaan kotiin lähteäkseen. Juuson pöydän ohi mennessään hän
+pysähtyi ja päästi naurun:
+
+-- Mitä, noin syvästikö te surette vainajata -- ei se kannata, se oli
+jo ikäloppu. Tämähän oli jo aikoja edesmenneen ritariajan viimeinen
+ponnahdus -- kukas hullu nyt enää viitsisi taistella osakuntapykäläin
+puolesta. Ei, nyt menee jokainen kotiinsa lukemaan läksyjään, ja se on
+oikea suunta se.
+
+Hän meni ja hetkisen kuluttua lähtivät Vilho ja Juusokin. He kävelivät
+kauan ääneti, vaan vihdoin virkahti Juuso:
+
+-- Mitähän jos mekin ruvettaisiin lukemaan läksyjämme ja jätettäisiin
+kaikki muut.
+
+-- Mitä, jänestääkö sinua? Nythän sitä meidän vaikutusta vasta
+tarvitaankin, saatpa nähdä kuinka me keräämme joukkoa ympärillemme. Ja
+me luemme läksyjämme siltä.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Jouluun asti oli Helsingissä taas tavallisuuden mukaan vallinnut märkä
+ja vetelä syksy ja vasta uudelta vuodelta oli talvi ruvennut näyttämään
+tapojaan. Mutta kun se silloin tuli, niin se tulikin täydessä
+totuudessa. Viikkokausien ajan vuorottain pyrysi ja tuiskusi,
+niin että taivas ja maa oli yhtenä lumivihurina, vuorottain pinnistihe
+pakkanen niin tiukaksi, että näytti ihmisille hätää pääkaupungin
+hataratekoisissa huoneustoissa ja pakotti kadulla liikkujan
+kiirehtimään askeleitaan, joutuakseen määräpaikkaansa, suojaan ja
+lämpimään.
+
+Joulujuhlain ajaksi Helsingin elämä tavallisestikin ikäänkuin seisahtuu
+pariksi, kolmeksi viikoksi ja sulkeutuu perheiden ja lähimpäin
+tuttavain ahtaampaan piiriin. Mutta vaikka nyt jo tammikuu oli loppuun
+kulunut ja helmikuu alkanut, ei elämä ollut vielä täysin vironnut
+tuosta juhlaunteluudestaan. Siihen oli juuri ollut ilmojenkin syytä,
+sillä kenempä teki erittäin mieli juosta sellaisen pyryn ja pakkasen
+aikana huveissa taikka kokouksissa, harva mies uskalsi talvisia
+urheiluja ajatellakaan ja jokapäiväiset kävellyt esplanaatillakin
+olivat tyyten tyrehtyneet. Itsekukin oli kiittänyt onneaan, kun kiireen
+kautta pääsi suorinta tietä virastoonsa tai työpaikkaansa ja sieltä
+taas takasin kodin lämpöön.
+
+Nyt oli talven ensimmäinen oikea kaunis päivä. Ei ollut sen kylmempi,
+kuin että tavalliset palttoomiehet, joilla ei ollut turkkeihin
+turvautumista, varsin hyvin tarkenivat huvikseenkin katuja mitellä.
+Keskipäivän aikaan tuli aurinkokin pitkästä ajasta esiin ja valaisi
+kirkkaaksi lumisen maan ja esplanaatin paksussa huurteessa seisovat
+puut ja pani sen partaalla olevat, korkeat, lumireunaiset kivitalot
+helottamaan punertavassa hohteessa. Luonto näytti ikäänkuin pitkän
+pahantuulen jälkeen vihdoin vironneen iloista, kirkasta talvipäivää
+viettämään.
+
+Ja ihmiset, jotka viikkokausia olivat asuskelleet seinien sisällä,
+riensivät kilvan ottamaan osaa tähän sen juhlaan. Koko aamupäivän
+kestäessä virtasi yhtenä mustana juovana kävelevää yleisöä pitkin
+pääkatuja ja varsinkin esplanaatin pohjoista kuvetta. Siinä tapasivat
+ja tervehtivät toisiaan tuttavat, jotka monetkaan eivät olleet yhtyneet
+koko uutena vuotena, siinä taas keskusteltiin päivän tapahtumista ja
+sovittiin uusista tuumista, huvituksista ja harrastuksista. Mutta vasta
+lähempänä päivällistä, jolloin virastot ja liikkeet laskivat laumansa
+kaduille, kävi täällä liike vilkkaammaksi kuin parailla markkinoilla.
+Siellä retkeilivät ryhmittäin salkkuniekat sihteerit, siellä parittain
+korkeat virkamiehet, siellä opettajia ja konttoriväkeä. Ja kaupungin
+naiset, nuoret ja vanhat, laittoivat nekin tietysti siksi tunniksi
+itsensä kadulle punaamaan poskiaan talvituulen viimassa ja
+paistattamaan päivällä pulskia talvipukujaan.
+
+Virastoväen joukossa ilmestyi Heikkikin esplanaatille. Kadulle
+tullessaan yritti hän tavallisuuden mukaan vääntämään turkin kaulustan
+pystöön korvilleen, vaan huomasikin samassa että se oli tarpeetonta ja
+lähti niin pää taappäin kenossa, selkä suorana kävelemään tavallista,
+varmaa kävelyään, jossa yläruumis pysyi aivan tönkkönä ja ainoastaan
+jalat liikkuivat.
+
+Heikkikin näet oli jo virastoväkeä, siksi hän oli tullut melkein kohta
+tutkinnon suoritettuaan. Häntä oli pelottanut se pitkä taipale, mikä
+hänellä oli edessään uuteen lainopilliseen tutkintoonsa, siinä
+velkautuisi kovin paljo ja pitäisi taas paeta maaseudun yksinäisyyteen.
+Hän oli puhunut ja valitellut sitä muutamille vanhemmille tuttavilleen,
+lääkärikin oli kieltänyt häntä yhteen mittaan kovin rutosti
+painamasta ... piti melkein keskeyttää luvut... Nämä olivat silloin
+säälineet tuota toivorikasta nuorukaista ja hankkineet hänelle pienen
+toimen muutamassa vakuutuskonttorissa, työtä kolme, neljä tuntia
+aamupäivillä ja palkkaa lähes parisataa kuussa, -- siksi että toimeen
+tuli ja aikaa jäi kumminkin runsaasti lukuihin. Niin oli juuri Heikki
+sen toivonutkin, ei liikaa velkalastia, mutta siltä tilaisuus olla
+Helsingissä, jatkaa lukuja ja seurata elämätä.
+
+Ja hän tunsi itsensä sangen tyytyväiseksi kun taas päivän tehtävän
+suoritettuaan asteli päivälliskävelylleen ja tiesi että päivän loppuosa
+on hänen omansa. Lähimmässä nurkassa näkyi Juuso seisovan, niin se
+odotteli juuri häntä maksaakseen määräpäivänä takaisin saamansa
+käsilainan, -- hyväpä kun koettaa mies olla säntillinen. Juuso toimitti
+asiansa ja yritti kääntymään omille teilleen. Vaan Heikki oli nyt hyvin
+puhetuulella, tarttui häntä napinlävestä ja otti hänet mukaansa
+kävelemään. Hän tahtoi kertoa Juusolle, että yleinen mielipide oli
+hyvin ystävällisesti ottanut vastaan heidän »Kyntäjänsä», jota nyt ensi
+vihko oli ilmestynyt. Olihan se ollutkin aika onnistunut, vähän enemmän
+vain ehkä saisi olla vakavaa lukemista, sitä aika vaatii. Ja nyt
+pitäisi takoa kuin rauta kuumana on: hänelläkin, Heikillä, oli tekeillä
+kirjoitus ja kamreeri Holmkin oli luvannut joskus joutoaikana jotain
+kyhätä.
+
+-- Hyvällä hoidolla me voimme »Kyntäjästä» vielä saada kelpo kapineen,
+sanoi hän.
+
+-- Vahinko vain että suuri osa siitä ikäluokasta, jolle se on aijottu,
+on niin kylmänä ja laimeana, tuumaili Juuso.
+
+-- No niin, ne lukevat tutkintojaan nykyjään kaikki. Vaan vielä niitä
+sopivilla keinoilla saadaan vireille, annahan ajan kulua.
+
+Heikki oli nyt niin ystävällisellä tuulella, että rupesi kyselemään
+Juuson omiakin aikeita ja tuumia. Hän pelkäsi että he, Juuso ja Vilho,
+liian paljo käyttävät muuhun aikaansa, joten luvut kärsivät. Se ei ole
+edullista, nyt heidän juuri pitäisi käyttää hyväkseen suosiollista
+mielialaa ja itsekin valmistua, eihän sitä tiedä kauanko yleinen
+mielipide pysyy näin suosiollisena.
+
+-- Joko sinä tuumaat kevääksi valmistua? kysyi hän.
+
+-- Varmaan en tiedä, lueskelen verkemmin ja ainahan näihin puuhiinkin
+menee aikaa.
+
+-- Ai, ai, se ei ole hyvä, ei saa laiminlyödä omaa etuaan. Ilman asemaa
+yhteiskunnassa on hyvin vaikea vaikuttaa...
+
+Joku Heikin tuttava tuli juuri vastaan ja Heikki kääntyi sen kanssa
+kävelemään nyökyttäen hyvin ymmärtävästi päätään Juusolle hyvästiksi.
+Juuso jatkoi yksin matkaansa. Omituista, mikä siinä Heikissä oli, joka
+häneen vaikutti melkein kuin ilettävästi, vaikka toinen näytti olevan
+ystävällinenkin ja puhui »Kyntäjästäkin» nyt monikon ensi persoonassa.
+Oliko siihen syynä tuo hänen ylen varma ja opettava esiintymisensä,
+josta tuntui niin paljo sitä »yleistä mielipidettä», josta hän aina
+puhui? Vai suututtiko Juusoa se, että Heikki kosketteli juuri niitä
+kohtia, jotka Juusoa itseään salaisesti huolettivat ja joista omatunto
+aina hienosittain häntä soimaili? Se lukujen verkkanen edistyminen, se
+oli hänellä kipeä kohta...
+
+No, olihan Juuso nyt sentähden lukenutkin, oli lukenutkin oikein
+perusteellisesti, ei paljaita »papereita» niinkuin Heikki. Mutta sekaan
+hän oli koettanut ansaita vähän rahaa käännöstöillä, -- tuo rahahan
+se myötään teki kiusaa ja vastusta -- ja siihen meni aikaa. Ja
+sitäpaitse ... niin, se oli juuri tuo arka kohta, joka huoletti yhtä
+paljo kuin se innosti ... olihan aikaa mennyt vähän liiaksikin
+viimeistellessä ja valmistellessa tuota pitkäaikaista suurtyötä,
+»Sisaruksia». Paljo hän oli pannut siihen työtä, eikä ainoastaan
+sivutyötä, mutta hän ei ollut malttanut pysyä poissa tuon lempilapsensa
+äärestä vaikka kuin olisi tehnyt lujia päätöksiä. Hän oli niin moneen
+kertaan ajatellut sen kaikki ajatukset, kärsinyt kuvattavainsa
+henkilöjen kaihoista ja iloinnut heidän iloistaan, että siinä tuntui
+melkein olevan kuin kappale häntä itseään. Ja hän oli sen salannut
+kaikelta maailmalta omana aarteenaan, -- Elnalle vain oli hän siitä
+puhunut, ei kellekään muulle... Mutta nyt se olikin valmis, juuri eilen
+illalla oli hän lopettanut sen uudelleen kirjoittamisen. Ja nyt hän
+antaakin sen olla piilossa ja rupeaa taas tarmokkaasti lukujaan
+jatkamaan, tässä pitää joutua valmiiksi, olihan Heikki siinä
+oikeassa...
+
+-- Mutta nyt sinä kuljet ja uneksit, kuului äkkiä ääni hänen rinnallaan
+ja Juuso käännähti katsomaan. Hilda ja Elnahan siinä naureskelivat
+hänelle, kun hän ei ollut huomannutkaan heidän tulevan vastaan siinä
+taajassa väkijoukossa.
+
+-- Todellakin, taisinpa olla liian syvissä mietteissä. No, tekin olette
+kauniista ilmasta nauttimassa?
+
+-- Tietysti. Ja me olemme tässä jo rakentaneet erään hauskan
+suunnitelman. Elna, joka on sellainen reipas maalaistyttö, hän tahtoisi
+hiihtää. Ja me olemme päättäneet huomenna panna toimeen hiihtoretken.
+Tuletko mukaan?
+
+-- Mielelläni, se onkin toista kuin tämä katukävely, jossa on pääasiana
+näyttäytyä ja katsella.
+
+-- Elä moiti sitäkään, oletpa itsekin ollut siihen ihastunut.
+
+Juuso ymmärsi, että Hilda tällä tahtoi viitata noihin hänen
+syksyllisiin iltapäiväkävelyihinsä, jolloin hän aina odotteli Elnan
+tuloa koulusta. Nyt ne kävelyt olivat jääneet vähemmälle. Juuso oli
+muutamia kertoja tavannut Hildan jo edellään Elnaa odottelemassa ja
+silloin oli tämä niin ilkkuen häneen katsonut, että Juuso oli päättänyt
+välttää niitä yhtymisiä. Hänestä oli Hildan käytös muutenkin ollut
+vähän omituinen, oli aivan kuin hän olisi vihannut Juusoa siksi, että
+tämä viihtyi Elnan seurassa, ja Juuso huomasi, että hän oli ruvennut
+melkein tuskallisella tarkkuudella vartioimaan nuorta serkkuaan.
+
+Juuson ja Elnan väli oli kumminkin pysynyt aivan entisellään; se oli
+sellaista lapsellista, avomielistä ystävyyttä vailla kaikkea joutavaa
+liehakoimista. He eivät puhuneet koskaan rakkaudesta, vielä vähemmin
+kihlautumisesta, eivät sitä ajatelleetkaan. Vaan kumminkin oli heidän
+välillään ikäänkuin jokin itsetiedoton salainen sopimus, joka veti
+heitä toisiinsa ja vaikutti, että he toistensa kanssa seurustelivat
+suuremmalla luottamuksella ja avomielisyydellä kuin muitten ihmisten
+kanssa. Se lähenteleminen oli tapahtunut aivan huomaamatta ja vasta
+joulun aikana, jolloin Elna oli ollut kotonaan maalla, oli Juuso tullut
+havaitsemaan, että tuo pieni valkotukka olikin hänelle kallisarvoisempi
+ja rakkaampi kuin kaikki muut ihmiset. Tyttö pysyi eroajallakin
+tuhkatiheään hänen ajatuksissaan ja hän tunsi selvää kaipausta
+mielessään. Hän oli jouluksi lähettänyt Elnalle pienen, lämpösen
+joulutervehdyksen ja itse oli hän saanut samanlaisen, arvaamatta sitä
+odottaakaan. Vaan kun tyttö juhlain jälestä taas tuli kaupunkiin ja he
+ensi kerran tapasivat toisensa, silloin oli Juuso silmän lämpösestä
+liekinnästä ja käden ystävällisestä puristuksesta tuntenut, että
+tyttökin oli muistellut häntä ja kaivannut häntä. Ja uusi, ihana
+lemmenvirta oli silloin syöksähtänyt hänen suoniinsa ja ajanut uusia
+aatteita hänen aivoihinsa.
+
+Vaan heidän suhteessaan ei ollut mitään sen näkyvämpää muutosta
+tapahtunut ja siksi juuri Juuso ihmetteli, mistä Hilda oli saanut
+aihetta tuohon ilmeiseen epäilykseensä. Ja mitä hän sillä tarkoitti?
+Miksi tahtoi hän tulla väliin, jos he Elnan kanssa toisistaan
+pitivätkin?
+
+Sitä hän mietti nytkin, kun he kävelyltään palasivat kotiin
+päivällisille, ja hänen päähänsä pälkähti, että olisipa soma tietää,
+onko Elna tuota huomannut. Hän halusi taas kerran jutella kahden tytön
+kanssa. Ja juuri päivällispöydässä hän huomasi, että nyt olikin
+tilaisuus tarjona.
+
+Hilda kysyi häneltä silloin, menikö hän ulos mihinkään iltapäivällä.
+Juuso mietti kotvasen mitähän tuo tuolla tarkottanee ja sanoa
+paukautti, että hänen oli mentävä erääseen kokoukseen. Ja aivan oikein,
+hetken perästä hän tulikin huomaamaan, että Hildan oli äitinsä seurassa
+mentävä kaupungille, -- hän oli siis tahtonut tutkia, jäisivätkö he
+Elnan kanssa kahden kotiin!
+
+Ja Juuso menikin ulos, mutta palasi tunnin kuluttua takasin. Elna oli
+yksin kotona ja tuli häntä vastaan eteisessä.
+
+-- Tiedätkö, minä olin aivan varma siitä, että sinä heti palaisit.
+
+-- Sinäkö -- oletko sinäkin siis huomannut?
+
+-- Niin, miksi hän minua vartioipi...? Kuule, tämä on hirveän hullua!
+
+Niin se olikin. Nyt eivät he kumpanenkaan osanneet selittää omaa
+menettelyään, eivät tienneet miksi he sen olivat aavistaneet ja mitä he
+olivat aikoneet. Ja he kävivät siitä molemmat vähän hämilleen, -- ensi
+kerran nyt ujostelivat toisiaan. Vaan Juuso rupesi silloin kertomaan,
+että hän oli eilen illalla saanut suuren näytelmänsä vihdoinkin
+valmiiksi ja lukisi nyt lupauksensa mukaan siitä palasia Elnalle, jos
+tämä tahtoisi kuulla. Sitä varten hän oli tahtonut tavata Elnan yksin.
+
+Ja Juuso meni huoneeseensa, avasi lukitun laatikon ja otti siitä esiin
+paperikäärön.
+
+-- Tässä se on. Monta kertaa olen aikonut viskata sen uuniin ja
+vapautua koko hommasta, vaan en ole raskinut.
+
+-- Miksi uuniin?
+
+-- Siksi, että se on syönyt aikaani ja siksi, että sitä pelkään.
+
+Hän selaili sieltä täältä sivuja, luki itsekseen rivin ja pari ja
+selaili taas. Ja hän innostui taas noita tuttuja säkeitä katsellessaan,
+rupesi ääneen lukemaan muutamaa kohtausta, koko ajan tähystellen
+paperiin, vaikka hän sen melkein ulkoakin osasi. Ensiksi hän luki
+ujolla, matalalla äänellä, pysähteli toisinaan, hyppäsi muutaman sivun
+ohi. Mutta pian hän lämpeni, laski tulemaan täydellä vauhdilla ja
+syvällä äänenpainolla. Hänellä rupesivat silmät hehkumaan ja poskille
+kohosi veri ja hän teki sekaan liikkeitä käsillään kuvatakseen
+tarkoittamaansa vaikutusta. Hän luki edelleen, luki aivan kuin
+itsekseen, muisti kyllä toisinaan, että oli toinenkin kuulemassa, mutta
+muisti samalla, että se oli vaaraton, lempeä arvostelija, jolta hän
+saattoi kahleitta olla, tuntea ja innostua niinkuin yksin.
+
+Elna oli hiipinyt ovelle, seisonut siinä hetken, mutta sitten
+istahtanut tuolille viistossa olevan sohvan taa. Sieltä selustan takaa
+katveesta näkyivät ainoastaan hänen suuret, kysyvät, siniset silmänsä,
+jotka tarkkuudella seurasivat Juuson jokaista liikettä, jokaista äänen
+värähdystä. Eikä hän hievahtanut paikaltaan, ei tuiskahtanut, kuunteli
+vain. Hän seurasi tarkoin jokaista vuoropuhetta, jokaista sanaa. Mutta
+sittenkin hänestä tuntui, ettei hän kuullut muuta kuin pelkän tuon
+lukevan, innostuneen äänen; hän ymmärsi kyllä kaikki, tarkkasi
+esiintyviä ajatuksia ja tapauksia ja eri henkilöiden puheita, mutta
+sittenkään ei hän saanut mieleensä kiintymään paljo muuta kuin tuon
+kauniin, polvekkaan muodon, sointuvat säkeet ja rikkaan kielen. Ja hän
+vaipui ikäänkuin haaveiluihin siinä Juuson lukiessa, ajatukset
+liitelivät sinne tänne, kauas utuisten unelmain maille, milloin
+seuraten Juuson lukemisen jälkiä, milloin ominvalloin vapaina ja
+hillittöminä.
+
+Juuso luki loppuun sen näytöksen, jonka oli alottanut, istui vielä
+hetkisen vihkoonsa tuijottaen ja katsoi sitten kuuntelijaansa. Lampun
+valo häikäsi hänen silmänsä, vasta kotvasen kuluttua erotti hän sieltä
+pimeästä siimeksestä nuo kirkkaat katseet. Hänestä niissäkin paloi
+samaa innostusta, joka hänet itsensä täytti, ja siitä hän riemastui.
+
+-- No, arvostelijani, kuinka kuuluu tuomio? kysyi hän. Onko armoa
+ollenkaan?
+
+-- Kaunista, -- lue lisää Juuso! En ole tuommoista kuullut enkä
+tuntenut koskaan.
+
+-- Tottako, se ei siis sinusta ole mitätöntä?
+
+-- Voi, sitä en tiedä, en tiedä ollenkaan onko se hyvää vai huonoa, se
+voi olla kumpastakin. Mutta noin kun sinä luet, on se minusta kaunista.
+
+-- Vaan jos jokainen sanoisi niin?
+
+-- Kenties eivät muut sano, elä luota minuun. Mutta jatka, jatka!
+
+Juuso jatkoi. Tunti kului aivan huomaamatta, he istuivat yhä
+paikoillaan. Eivät kuulleet kun ulko-ovessa käytiin eikä joutanut
+kumpanenkaan huomaamaan, että uusi kuuntelija oli hiljaa ilmestynyt
+ovelle ja jäänyt siihen seisomaan. Juuso luki vain, käänsi lehtiä ja
+luki, ja Elna ei liikahtanutkaan piilossaan. Vasta näytöksen lopussa
+kohautti Juuso katseensa.
+
+Hilda astui esiin ovelta.
+
+-- Todellakin, täällähän onkin tärkeä kokous ja hauska, virkkoi hän
+naurahdellen.
+
+Juuso hypähti pystöön ja Elna kääntyi kummissaan katsomaan. Vaan Hilda
+jatkoi leppeästi, harmistumattomalla ja ihastuneella äänellä.
+
+-- Kutsumatonnakin vieraana sain toki vähän kuulla. Sinä Juuso, milloin
+olet kirjoittanut tuon suuren näytelmän? Vaikka vain kipeneen kuulin,
+niin siihen jo minäkin vallan innostuin. Sinä poika, joka et meille ole
+puhunut sanaakaan!
+
+-- En ole uskaltanut puhua kellekään, salaisuutenani olen sen
+kirjoittanut ja kätkenyt. Ensi kerran sitä nyt on kukaan kuullut.
+
+-- Ja se ensimmäinen oli Elna!
+
+-- Niin, hän oli minusta arvostelijaksi vaarattomin...
+
+Hildan silmä yritti liekitsemään, vaan hän sammutti tahtonsa voimalla
+sen tulen ja virkkoi ystävällisesti:
+
+-- Vaan nyt kun kerran olet vähän lukenut, nyt sinun täytyy se lukea
+meille kokonaan. Sinä aijot tarjota sen teaatteriin?
+
+-- En ole aikonut mitään. Pelkään, ettei se onnistuisi.
+
+-- Se onnistuu! Vaan meille ensin.
+
+-- No, te saatte sen kuulla, tuomitkaa sitten! Kutsutaan joskus tänne
+Vilho ja Helmi...
+
+-- Heidät tapasin juuri äsken kadulla ja me sovittiin siitä huomisesta
+hiihtomatkasta... Ah, kuule, nyt keksin ohjelman, sinä otat huomenna
+vihkosi mukaan hiihtoretkelle, me hiihdämme Vanhaankaupunkiin erääseen
+taloon jonka tunnen ja siellä sinä hämmästytät heidät lukemalla
+teoksesi. Hei, siitä tulee hauskaa!
+
+Hän heilautti Elnaa vyötäreistä ympäri ja oli niin iloinen ja
+ystävällinen, että Juuso sitä ihmeellä katseli ja turhaan mietti tuon
+mielialan lähteitä. Toipa Hilda sinne Juuson huoneeseen heille
+makeisiakin ja innostui kerran toisensa perästä ennustelemaan, kuinka
+suuren voiton Juuso tällä näytelmällään tulisi voittamaan. Ja hän
+tempasi vähitellen Juusonkin mukaansa siihen innostukseen, tämän
+itseluottamus ja toiveet kasvoivat ja pian hän jo härnäsi lempeästi
+Elnan arkuutta, kysyen miksei hän suoraan uskaltanut sanoa
+mielipidettään. Se ilta oli hänelle oikea riemuilta, ja hän uneksi
+yölläkin voitoista ja laakereista. --
+
+Seuraava päivä oli sunnuntai. Talvinen sää oli yhtä kirkas ja leppoisa
+kuin edellisenäkin päivänä, ihanimmillaan oli puitten huurteinen
+kukoistus ja lakea lumikenttä kimalteli tuhansista kiteistä.
+Pääkaupungin asukkaat, niin nuoret kuin vanhat, olivat tänään
+liikkeellä lumisessa luonnossa, mikä jalkasin, mikä hevosella, monet,
+nuoremmat varsinkin, suksilla. Heitä hiihti pieniä ryhmiä ulos
+kaupungin joka laidasta ja joka tullista, toiset haarausivat selälle
+saaria kohden, toiset metsiin ja mäkilöille. Muiden ryhmäin joukossa
+hiihti siinä rannikkoa pitkin Pitkältä sillalta Vanhaakaupunkia kohden
+myöskin Vuorikadun puulaaki, Otto edellä, levotonna hioen suksiaan,
+joille hän olisi tahtonut antaa vinhemmän vauhdin, muut yhdessä
+ryhmässä jälempänä.
+
+Parin tunnin hiihdon perästä saavuttiin siihen mökkiin, josta Hilda oli
+puhunut ja jossa muori kahvia tarjoili. Levätessä siinä luki Juuso
+seuralaisilleen teoksensa. Hän ei lukenut nyt sillä varmuudella eikä
+innostuksella, kuin eilen, sillä nyt hän luki arvostelua varten, ei
+yksin Elnalle. Ja lukiessaan hän varsinkin koetti Vilhon silmistä
+tarkata minkä vaikutuksen se teki, kävi levottomaksi, kun tuli
+paikkoja, jotka eivät häntä itseäänkään vielä oikein tyydyttäneet ja
+kohotti äänensä, kun saapui ehyemmille kohdille. Oli sovittu, että
+muistutukset tehtäisiin vasta lopussa. Mutta kun oli loppuun tultu,
+tunsi Juuso selvästi, että vaikutus ei ollut se eilinen, hänen oma
+rohkea vakuutuksensa oli poissa ja melkein katumoiden katseli hän
+toisia. Nämä olivat aluksi hetkisen ääneti, -- kappale ei siis ollut
+temmannut heitä täydelleen mukaansa.
+
+Mutta se oli heihin kuitenkin vaikuttanut, vakuuttivat he kaikki. Siinä
+oli lämpöä, siinä oli sydäntä; sanoivat he. Ja Vilho virkkoi hetkisen
+ääneti istuttuaan:
+
+-- Onneksesi olkoon, Juuso! Se on kaunis teos, sinä olet luonut jotain
+kelvollista. Vie teaatteriin! Sanottanee ehkä, että se on näytelmäksi
+liian runollinen, liian subjektiivinen, liian tunteellinen -- en tiedä
+sitä, -- vaan minua se miellytti.
+
+Tytöt kehottivat kaikki Juusoa viipymättä tarjoamaan »Sisaruksensa»
+näyteltäväksi. Se kävi sydämmeen, se ei voinut olla näyttämöltä syvästi
+vaikuttamatta. Ja yksimielisesti he onnittelivat Juusoa.
+
+Juuso kuunteli heitä ääneti ja riitaiset tunteet hänessä risteilivät.
+Teos ei ollut hänestä itsestään enää sama kuin ennen. Hän oli kyllä
+kirjoittaessaankin monasti empinyt ja epäillyt juuri samaa, josta Vilho
+oli huomauttanut ja nyt se puoli oli juuri hänelle itselleenkin
+selvennyt. Hänestä oli aina tuntunut, samalla kuin houkuttelevalta,
+myöskin vastenmieliseltä laskea tuota hiljaisten mietteidensä luomaa,
+noita nuoruuden haaveilujaan ja tunteitaan, kylmän yleisön
+arvosteltaviksi ja nyt se hänestä vielä enemmän siltä tuntui, tuntuipa
+aivan kuin tuo julkisuuden vaatimus olisi ollut melkein loukkaus hänen
+sisempiä tunteitaan kohtaan.
+
+He hiihtivät takaisin. Keskipäivän paiste kuumenti ja raukasi, kelikin
+oli pehmentynyt, verkalleen he eri ryhmissä ponnistelivat selkää pitkin
+kaupunkiin päin. Elna hiihti Juuson rinnalle, erottausi muista aivan
+kuin jotain sanoakseen, vaan pitkään aikaan he eivät kumpanenkaan
+puhuneet mitään, -- puhuttavaa kyllä tuntui olevan, vaan se ei lähtenyt
+tulemaan esille. Vihdoin kysäsi Juuso:
+
+-- Sanoppas nyt Elna, miltä tuntuisi sinusta nähdä näyttämöltä tuo
+sepustus?
+
+-- En uskaltaisi kuolemakseni tulla sitä katsomaan.
+
+-- Miks'et uskaltaisi?
+
+-- Sitäpä en voi selittää. Eihän se minuun kuulu, mutta minua
+hirvittäisi jo ajatuskin, että kaikki nuo kauniit tuokiokuvat, nuo
+hennot tunnelmat, viskattaisiin kaikenmoisten hyvien ja pahojen
+ihmisten eteen. He eivät kenties ymmärtäisi niitä, eivät tahtoisi
+ymmärtää, ehkä ivaisivatkin niitä. Ja kaikki riippuisi tuon satunnaisen
+yleisön hetkellisestä mieltymyksestä tai vastenmielisyydestä. Ei, minä
+en antaisi sitä teaatteriin, panisin laatikkoon ja lukisin joskus vain
+hyville ystävilleni.
+
+-- Tiedätkös, noin juuri, juuri noin tuntuu minustakin. Ja niin minä
+teenkin. Siksi ei »Sisaruksiani» koskaan näytelläkään.
+
+Taas hiihtivät he hetkisen ääneti rinnakkain. He olivat molemmat
+ikäänkuin vähän alakuloisina, masennettuina. Mutta yhtäkkiä pysähtyi
+Elna ja virkkoi:
+
+-- Mutta...
+
+-- Mutta mitä?
+
+-- Mutta _jos_ se onnistuisi -- olisihan silloin sääli kätkeä
+valmis teos laatikkoon...
+
+-- Niin, _jos_ se onnistuisi. Jos yleisö ymmärtäisi sen, mieltyisi
+siihen niinkuin sinä.
+
+-- Ja huutaisi sinut esille ja taputtaisi käsiään ja myrskynä kaikuisi:
+»hyvä!»
+
+-- Ja silloin olisin minä voinut tehdä palveluksen kotimaiselle
+kirjallisuudelle ja taiteelle. Silloin tulisit sinäkin ja onnittelisit
+minua.
+
+-- En, minä olisin piilossa, en näyttäytyisi ollenkaan kun sinua
+kunnioitettaisiin. Vasta myöhemmin, kun kaikki olisi ohi, tulisin minä
+ja puristaisin sinun kättäsi.
+
+-- Ja sepä olisikin suurin palkintoni! -- Vaan se »jos»! oi, ei se
+onnistuisi, minä tunnen sen selvästi, siitä tulisi surkea tappio, minä
+saisin hävetä koko maailmaa, itseäni ja sinuakin.
+
+Hiihdettiin edelleen, keskustelu tuntui jo lakanneen. Vaan vielä jatkoi
+Elna hiljaisella äänellä:
+
+-- Minua et. Silloin minä...
+
+-- Silloin sinä...?
+
+-- Silloin toisin sulle kukkasen -- kiitokseksi omasta puolestani.
+
+Se pelottava »jos!» Viekottelevaa se oli, viehättävää ja makeaa kuin
+Eevalle kielletty omena, vaan myöskin niinkuin tämä vaarallinen ja
+nöyryytystä uhkaava.
+
+Vaan loppumatkalla Juusosta tuo ristiriita vähitellen selveni ja hän
+teki varman päätöksen. He olivat Elnan kanssa ensimmäisinä ehtineet
+kaupungin rantaan ja odottelivat siinä toisia. Ja kun kaikki olivat
+koolla, sanoi Juuso äkkiä:
+
+-- Minä en vie »Sisaruksia» teaatteriin?
+
+-- Mikset, olethan hullu, sinun täytyy, kehottelivat toiset. Vaan Juuso
+vastasi vain:
+
+-- En vie, se on päätetty.
+
+Ja hänestä näytti, että siinä katseessa, jonka Elna silloin häneen loi,
+oli paljo kiitollisuutta, paljo osanottoa ja paljo palkitsevaa lempeä.
+
+Kotiin tultuaan viskasi Juuso käsikirjoituksen laatikkoon. Virukoon
+siellä, hän tahtoi vapautua siitä, vapautua noista turhista unelmista.
+Hän tahtoi ruveta tekemään työtä, oikeata todellista, näkyvää työtä,
+josta tulosta syntyisi, jospa vähemminkin loistavaa niin sitä varmempaa
+ja turvallisempaa. Mitäpä joutavista suuruuden aikeista, ei niissä ole
+kumminkaan suurinta onnea. Ja onnea hän nyt kaipasi, haaveksi hiljaista
+rauhallista kodin onnea ja lämpöä, -- se se on kumminkin elämän korkein
+maali.
+
+Tuo tunne oli niin äkkiä, mutta niin merkillisen voimakkaasti vallannut
+hänet äsken tuolla jäällä Elnan rinnalla hiihtäessään. Olipa tuntunut
+kuin olisi kuulunut jokin lempeä, ujo kehoitus: Pois, Juuso nuo
+uhkakorkeat unelmat, nuo vaaralliset yritykset, mitä me niistä, ei ne
+meidän onnea lisää, ne vain häiritsevät sitä, viivyttävät sitä.
+Säilytetään onnemme ja unelmamme itseämme varten ja me tunnemme itsemme
+kaksinkerroin tyytyväisiksi. Ja Juuso oli ymmärtänyt sen äänettömän
+kuiskauksen ja päättänyt totella sitä. Juuso istahti keinutuoliinsa,
+heitti päänsä taaksepäin; raukasi niin suloisesti hiihdon jälkeen,
+tuntui niin lämpöseltä ja hyvältä. Ja ajatuksetkin kulkivat niin
+miellyttäviä, niin toivehikkaita ja kauniita teitä.
+
+Olihan se omituista: Koti ja Elna, nuo kaksi mielikuvaa, olivat hänen
+ajatuksissaan aivan kuin itsestään sulautuneet yhteen eikä hän niitä
+voinut eikä tahtonutkaan toisistaan erottaa. Mistä oli nyt tuo kodin
+kaipuu yhtäkkiä tullut? Sieltäkö jäältä, noista muutamista lämpösistä
+lauseista? Niin, juuri sieltä; puhuihan Elna siellä hänen kohtalostaan,
+hänen toiveistaan ja peloistaan juurikuin omistaan, -- se siunattu
+lapsi! Ja se oli tuntunut niin kodikkaalta ja suloiselta, tuo pehmoinen
+kiharapää oli ikäänkuin omin ehdoin painautunut hänen sydämmelleen.
+Levätköön siinä! Tämä oli hänen näytelmänsä ansio, siitä hän sitä
+kiitti, jos sen merkitys muuten jo olikin mennyt...
+
+Niin, »Sisarukset», ne maatkoot laatikossa. Teos oli hänen salaisten
+unelmainsa tulos, jääköön kätköönsä, mitäpä hän siitä vetäisi tuonne
+turhuuden tuskalliseen taisteluun. Nyt Juusoa innosti paljo ihanampi
+unelma ja samalla kuitenkin todellisuuden unelma. Kodin onni, se oli
+nyt hänen haaveilunsa uusi esine ja sen hän päätti tarmokkaalla työllä
+itselleen hankkia. Ei se koti tarvitse olla suuri eikä komea, pieni
+pesä vain niinkuin törmäpääskysellä, vaan oma pesä, yhteinen sen
+kanssa, jonka silmistä tuo ihanan onnen lupaus säteili. Sepä onni
+heille olisikin yltäkylläinen, sillä ei olisi rajaa eikä määrää, se
+olisi joka hetki uusi ja joka hetki nuori. Tapelkoot muut maailman
+kunniasta ja maailman herruudesta, he eivät Elnan kanssa tarvinneet
+onneaan varten muuta kuin kipeneen kotimaan kamaraa nauttiakseen siellä
+syrjässä maailman touhusta ijäti uudistuvan lempensä elähyttäviä
+pisaroita ja sitä tehden ansaitakseen vaikka karkeankin leipänsä
+uutteralla työllä...
+
+Ja Juuso innostui ääneensä Fritiofin sanoilla lausumaan:
+
+    Och när de andra kämpar rida
+    Ur silfverportarna tili strid,
+    Jag skulle sitta vid din sida
+    En trogen vän, -- och se på dig...
+
+Niin, noihin silmiin hän katsoisi ja niistä hän imisi voittonsa ja
+laakerinsa ja palkkionsa eikä himottaisi maailman kunnia...
+
+Päivälliskutsu katkaisi äkkiä hänen ihanan haavekuvansa. Taaskin oli
+mielikuvitus liidättänyt hänet unelmain maille. Mutta nyt ne unelmat
+olivat todellisuuden pohjalla, ne olivat mahdolliset toteuttaa ja
+niiden täytyi toteutua.
+
+Siirtyessään pöytänsä luota katsahti Juuso vielä laatikkoon, joka oli
+jäänyt raolleen ja jonne hän oli heittänyt tuon pitkän työnsä hedelmän.
+Hän pysähtyi silmänräpäykseksi sen viereen:
+
+-- Sääli sinua on, mutta täytyyhän kerrankin viisastua. Näistä puolin
+käydäänkin todelliseen työhön!
+
+
+
+
+V.
+
+
+Hyvät päätökset eivät ole tekojen vertaiset. Juuso soti viikon
+mielitekoaan vastaan, vaan sen ajan kuluttua ei hän enää malttanutkaan
+antaa »Sisarustensa» maata pöytälaatikossa. Hän otti ne sieltä esille,
+katseli niitä vielä ja näytti muillekin. Ja seuraus oli, että hänen
+piti välttämättä jättää teoksensa teaatterille, ei auttanut enää
+mikään.
+
+Ja hän jätti sen. Se luettiin, punnittiin ja mitattiin ja loppupäätös
+oli, että siinä oli paljo kaunista ja kelvollista, vaan näyttämöä
+varten sitä täytyi paljo muuttaa. Mutta se ansaitsi kyllä korjaamista,
+olisi vahinko jos ei sitä saataisi kotimaiselle näyttämölle.
+
+Silloin sitä alettiin muuttamaan. Yksi kohtaus karsittiin pois, toinen
+oli lisättävä, yksi henkilö poistettiin, pari kolme lisää. Pitkiä
+keskusteluja, joihin Juuso mielestään oli valanut mitä kauniimpia
+tunteitaan ja sisällisimpiä ajatuksiaan, pyyhittiin, silvottiin ja
+lyhennettiin, uusia oli kirjotettava sijaan. Ja sinne tänne sekaan oli
+laitettava näyttämöltä mahtavasti vaikuttava tapaus.
+
+Oli siinä Juusolla juoksua! Hän leikkeli, pyyhki, kirjoitti ja kiroili
+sekaan. Viskasi monasti nurkkaan koko tekeleen, vaan otti sen jälleen
+armoihinsa ja juoksi taas.
+
+Siinä kului viikkoja ja kuukausia. Juuso oli tuskissaan: aika tärveltyi
+ja teos meni hänestä myötään yhä enemmän pilalle. Eihän hän voinut
+tilauksesta eikä tilapäisesti luoda mitään ehyttä eikä kaunista, siitä
+tuli paikattua ja tyhjää. Ja se ei ollut enää hänen omaansa, siinä ei
+ollut enää häntä itseään, siinä oli jo jotain vierasta, jotain
+keinotekoista ja lainattua. Koko juoni muuttui, ajatukset muuttuivat ja
+tarkoitukset ja kappaleesta tuli aivan toinen, kuin alkuperäinen oli
+ollut.
+
+Vaan tottapa sen niin pitää olla, arveli Juuso, muutteli ja laittoi. Ja
+niin se vihdoin maaliskuussa valmistui, Juusolle ilmoitettiin että osat
+olivat jaetut, harjoitukset alkoivat ja muutamain viikkojen perästä
+tulisivat hänen »Sisaruksensa» esiteltäviksi. Hän oli silloin jo
+melkein väsynyt ja kyllästynyt koko hommaan, omatunto soimasi, luvut
+olivat sillaikaa kokonaan jääneet syrjään ja kaikki muut hyvät
+päätökset rauenneet. Välinpitämättömästi, melkein katumusmielellä luki
+Juuso eräänä päivänä sanomalehdissä uutisen, että »... ensi viikolla
+tulee näyteltäväksi hra J. Tuomisen 5-näytöksinen historiallinen
+näytelmä Sisarukset...»
+
+Vaan yleisössä se uutinen herätti huomiota ja puheenaihetta. Vai uusi
+näytelmänkirjoittaja, mistä sellainen tähti on noussut? kyselivät
+oudot. Ja tuttavat taas ihmettelivät: kas sitä poikaa, jotakin se
+koettelee, miltä vain jälki näyttänee!
+
+Ja yleinen mielipide, tuo mahtava ja vaarallinen herra ja tuomari, sai
+nyt Juuson näytelmän edelläkäyvän käsittelynsä alaiseksi. Se on
+vaarallinen herra siksi, että se on niin mielivaltainen ja niin armoton
+sille, joka ei ole sen suosioon päässyt. Näihin aikoihin tuo yleinen
+mielipide Suomen pääkaupungissa käsitteli ja ratkaisi enimmäkseen
+valtiollisia ja puolueasioita ja hallitsi tyrannina Helsinkiä niinkuin
+se aina hallitsee kaikkia, ja varsinkin pienempiä yhteiskuntia. Mikäli
+valtiollisiin virtauksiin tuli, oli yleisen mielipiteen alku
+tavallisesti yläilmoista lähtösin. Siellä oli lausuttu varma sana,
+parolli, joka irti päästyään heti lähti liikkeelle. Ja nopsa se oli
+kulussaan. Illalla kerrottiin siitä klubeissa, kerrottiin jo parissa
+kapakassakin, mutta kerrottiin aivan yksityisesti, miehestä mieheen.
+Aamulla se leveni kuin virta vahva virastoissa ja työpaikoissa,
+kävelytunnilla päivällisen alla se oli jo monen tiedossa, oli silloin
+jo melkein »yleinen mielipide». Kaikki tiesivät, miten asia oli ja
+miten sen piti olla ja olivat siitä vakuutetut. Mutta kun kävelijät
+menivät kotiinsa päivälliselle ja kertoivat siellä asian omaisilleen ja
+pöytätovereilleen, niin saattoi iltapäivällä jo sanoa, että se oli
+»kansan tahto». --
+
+Se oli yleisen mielipiteen tavallinen kulku. Mutta toisinaan,
+pienemmissä asioissa, se sentään retkeili päinvastaiseen suuntaan, ja
+silloin sitä ei koskaan tiennyt missä se oli syntynyt ja mistä se oli
+tullut, se liiteli ikäänkuin ilmassa, se oli synnyltään jo yleinen.
+Tämä lentävä mielipide se oli tempaissut Juusonkin näytelmän kouriinsa
+ja puisteli sitä nyt säälittä ja armotta.
+
+Samana päivänä, jolloin uutinen oli ollut lehdissä, istuskeli Heikin
+luona muutamia tovereita. Heikin luona istui usein tuossa iltapäivällä
+joitakuita tovereita, se oli ikäänkuin tullut tavaksi, siellä oli
+totuttu käsittelemään päivän tapahtumia, oli totuttu kuulemaan terveitä
+ja järkeviä mielipiteitä, siellä oli ikäänkuin jokin politiikan koulu.
+Nytkin oli puhuttu eräästä äsken tapahtuneesta nimityksestä. Se oli
+ollutkin hyvin omituinen nimitys, se mies oli harpannut pitkän
+harppauksen, mutta niin olikin hän, peijakas soi, osannut pitää itseään
+esillä ja aika oli ollut otollinen. Siinä se on salaisuus, niin sitä
+pitää tässä maailmassa vuovata.
+
+Hänestä livahti keskustelu Juusoon, -- se mies näyttää myöskin aikovan
+harpata pitkän hypyn ja tuotapikaa viskautua maineen selkään; se kai
+aikoo ajaa kauas.
+
+-- Siltä se näyttää. Perustaa täällä ensin oman äänenkannattajan,
+esiintyy johtavana miehenä ja päällepäätteeksi kirjoittaa suuren,
+kansallisen näytelmän. Sehän on ennen pitkää suuri mies.
+
+-- Ja kuka olisi uskonut sitä tuosta hiukan hullahtavasta Juusosta. Pää
+sillä kyllä on hyvä ja intoa on myös, mutta mistä tuo tarmo?
+
+-- Hm! Kohta kai se ylpistyy niin, ettei meitä pientä väkeä näekään, --
+nytkin tahtoo jo pysytteleidä erillään.
+
+-- Jos vain tämä hänen näytelmänsä onnistuu, niin tokko tuo enää
+mahtunee omiin housuihinsakaan.
+
+-- Niinpä niin -- jos se onnistuu. Mutta ei se kuulu vielä olevan niin
+varsin vaarallista.
+
+Heikki se tiesi tämän ilmoittaa ja ilmoitti sen semmoisella äänellä,
+että saattoi uskoa hänen tietävän vähän enemmänkin. Hän hymähti,
+viskasi jalatkin sohvalle, jossa hän istui ja vihelsi.
+
+-- Kuule, oletko kuullut mitään lähemmin tuosta kappaleesta? kysyivät
+toiset uteliaina.
+
+-- Enpä juuri paljoa. Mutta senverran tietävät kaikki, että siinä on
+ollut hirmunen työ saada se näyttämölliseen kuntoon. Juuso on saanut
+neuvojen mukaan kirjoittaa sen melkein aivan uudelleen ja sittenkään
+hän ei ole totellut kaikkia neuvoja, joten tulos lienee hyvin epävarma.
+Ja sitäpaitse kuuluu se olevan tuollainen runollinen, tunteellinen,
+yleensä siirappia...
+
+-- Hoo, jo minä ajattelinkin että niinkö se lentäisi.
+
+-- Kappale ei siis tule onnistumaan?
+
+-- Mene tiedä, en minä vaan usko. Ja siinä se nyt on Juuso talvikauden
+juossut ja tärvellyt aikansa ja menettänyt rahansa -- ei sitten jaksa
+velkojaan maksaa eikä valmistu miksikään. Se kouhottelee, minä olen
+sanonut sille, että nykyaika vaatii muutakin kuin pelkkää tuollaista
+intoilemista...
+
+Pian Juuson näytelmästä puhuttiin useammissakin piireissä ja,
+merkillistä kyllä, aina samaan suuntaan: irti laskettu mielipide oli
+liikkeellä ja levisi piiristä piiriin. Näyttelypäivän lähetessä oli se
+jo tunnettu ympäri kaupungin ja saattoi sanoa »yleisen mielipiteen»
+olleen sen, että kappale ei tule onnistumaan.
+
+Mutta sillävälin kuin Juuson pitkäaikaisen, hartaan työn hedelmää näin
+edeltäpäin mestaroittiin ja murenneltiin hänen haaveksimiaan
+laakereita, pysytteli hän itse syrjässä puuhaten ja ponnistellen omissa
+mietteissään ja huolissaan. Olihan hän levoton näytelmänsäkin vuoksi,
+vuoroin pelkäsi ja vuoroin toivoi ja viskelehti kiduttavassa
+epävarmuudessa. Yhtenä hetkenä hän katkerasti katui, että oli päästänyt
+»lapsensa» sinne maailman markkinoille, toisena hetkenä oli jo siitä
+iloissaan. Mutta hänellä oli juuri tähän aikaan vielä muitakin huolia
+ja ajattelemisia.
+
+Omatunto soimasi, aika oli mennyt hukkaan, olisi pitänyt kevääksi
+valmistua, vaan nyt se oli kaikki lykkäytynyt. Ja lukuvarat tekivät
+tiukkaa. Ne vähät rahat, jotka hän syksyllä kotipuolessaan oli saanut
+hankituksi, olivat menneet vanhoihin reikiin kuin kuumille kiville,
+hänen oli täytynyt elää talvi pikkuvippuilla koettaen kotipuolestaan
+tiedustella yhä uutta lainaa. Vaan sieltä ei lähtenytkään enää. Juuso
+oli vitkastellut luvuissaan, oli jo ennestään kovin paljo velkaa,
+tulevaisuudesta ei ollut tietoa eikä niiden alituisten tarpeiden
+loppumisesta. Niin kirjoittivat sukulaiset, joiden puoleen hän taas oli
+kääntynyt, ja tottahan se oli. Eläminen tuli tällä tavoin kovin
+kalliiksi, tarpeen aika pitkistyi eikä tuloja mistään päin...
+»Kyntäjäkään» ei palkinnut työtä ensinkään, veti vain taaksepäin. Ja
+kaikki oli se hänen omaa syytään, hän oli kevytmielisesti vitkastellut.
+
+Nyt oli hän taas kovassa rahapulassa, maksuja joka suunnalle,
+kassalainoja lankeili ja räätärit juoksivat laskujen kanssa, eikä
+tietoa mistä ottaa. Ne huolet masentelivat miehen mieltä ja hän kulki
+näihin aikoihin sameissa mietteissä harkiten mihin päin pitäisi
+kääntyä. Jos nyt kaikki yritykset onnistuisivat, niin kyllähän ne siitä
+taas toiveet paraneisivat, saisi takuita ja lainaa. Mutta tähän hätään,
+mistä nyt...?
+
+Näissä huolissa istuskeli Juuso eräänä aamupäivänä muutamassa
+ravintolassa odottelemassa taas yhtä tuttavaa, jolle hän tänään oli
+luvannut maksaa, vaan jolle ei olisi voinut maksaa. Silloin tuli siihen
+eräs hänen vanhimpia tovereitaan, jota hän ei ollut tavannut pitkiin
+aikoihin. »Kippis», -- sillä nimellä tämä yleensä kulki toverien
+seurassa, -- oli myöskin jo niitä Juuson aikuisia innostusajan
+tovereita ja hänellekin olivat ne ajat jääneet kiinteäksi perinnöksi
+niinkuin Juusolle, vaikka vähän toisella tavalla. Hänelle oli noista
+aaterikkaista ajoista jääneet sitkeimmin muistoon ne intoa ja rohkeutta
+antavat maljat, joilla tiheissä juhlatilaisuuksissa höystettiin koreita
+puheita ja terästettiin uhkuvia mieliä. Hän oli usein uudistellut niitä
+muistojaan ja vähitellen joutunut niiden palvelijaksi. Nytkin hän oli
+jo hyvin rohkaisevalla ja repäisevällä tuulella, tarjosi lasin ja joi
+itse kaksi.
+
+-- Ota vekseli! kehotti hän, kun Juuso hänellekin valitteli
+ahdinkotilaansa, ihmetellen mistä mahtaisi saada rahaa irti.
+
+-- Minä, ylioppilas!
+
+-- On niitä vekseleitä ylioppilailla muillakin ja sullahan on jo nimi.
+Peijakas, rahaa lohkee varmasti ja vaikka paljokin.
+
+-- Mutta se olisi kovin vaarallinen yritys.
+
+-- Ka, vaarallinen, velka on aina vaarallinen, eihän siitä koskaan
+pääse maksamatta eikä vedestä kastumatta. Mutta täytyyhän sinun
+puolessa vuodessa kumminkin saada rahoja.
+
+-- No täytyy, täytyy... Kun uskaltaisi.
+
+-- Mitäs hittoja, oletko sinä vielä mamman poika! Mies syö ja mies saa
+ja mies asiansa vastaa. Vaan jos olet kovin ensikertalainen, niin
+otetaan osille, minä hommaan nimet ja kaikki, et muuta kuin kirjoitat
+poikkipuolin.
+
+-- Niin, poikkipuolin... Kuule, mietitään nyt vielä, en tahtoisi siihen
+ryhtyä.
+
+-- Mietitään, mietitään, en minä usuta. Mutta pankista saat jos
+tarvitset.
+
+Juusoa kammoksutti se puuha, hän ei olisi millään ilveellä tahtonut
+sekaantua tuollaisiin asioihin, hän tiesi sen, niistä koituu vain
+huolta ja harmia ja kärsimyksiä. Eikä ollut hän luullut koskaan
+tarvitsevansa sitä tehdä. Isän eläessä tuli rahoja kotoa riittämään
+asti, hänen ei ollut tarvis niistä koskaan huolehtia. Vaan kun isä
+kuoli hänen toisena ylioppilasvuotenaan, huomattiin että pesä meni
+melkein kuitiksi. Silloin oli tullut lainaileminen, ja saikinhan niitä
+lukurahoja aluksi sukulaisten avulla, mutta nyt näytti tulleen sulku
+kerrassaan... Jokohan, jokohan piti antautua tuolle luisuvalle
+pinnalle ... ei, vielä täytyy koettaa muuten.
+
+Ja Juuso koetti vielä parin ystävän kautta saada pahimmat reijät
+tukkoon, vaan hän ponnisteli turhaan. Ei auttanut vihdoin muu kuin
+kirjoittaa poikkipäin, saishan tuota edes koettaa, lähtisikö. »Kippis»
+sai paperin ja meni asioimaan. Ja parin tunnin perästä hän tuli
+takasin.
+
+-- Hei vain, rahaa kuin roskaa! Nyt jaetaan, minä otan toisen ja sinä
+otat toisen...
+
+Tulihan sitä nyt, vaan huolet eivät siitä huvenneet. Se oli Juuson
+ensimmäinen vekseli tuo, se ahdisti häntä, painajaisen tavalla, hän
+näki siitä pahoja unia ja mietiskeli nyt jo puolta vuotta aikusemmin,
+miten hän mahtaisi saada sen lunastetuksi. Hän kuvitteli, että jos se
+»Kippis» taas ei osaansa maksa -- siitä tulee ijankaikkista rettelöä...
+
+Vaan hetkeksi kumminkin helpotti, saihan edes nuo nakertavat
+pikkuhuolet vaikenemaan ja pääsi ajattelemaan muita asioitaan:
+lukujaan, joita olisi pitänyt ajatella ja näytelmäänsä, joka nyt tahtoi
+riistää kaikki ajatukset.
+
+Se oli juuri päivää ennen kuin »Sisarukset» piti näyteltämän. Juuso
+ihmetteli itse, että hän oli sentään siksikin rauhallisella mielellä;
+hän oli hyvillään, että nyt vihdoinkin oli päässyt noista
+kiusoittaviksi käyneistä juoksuista, -- menköön sitten puuhun tai
+petäjään! Ja olihan Juusolla toiveita että kappale menestyisikin. Hän
+oli ollut katsomassa harjoituksia ja näyttihän tuo luistavan niinkuin
+näytelmä ainakin. Olisihan hänellä tosin ollut paljokin muistutettavaa
+esitystä vastaan, sillä ei se semmoista ollut, joksi hän sen
+kirjoittaessaan oli ajatellut ja jommoisena hän silloin oli nähnyt
+tapaukset mielikuvituksessaan; mutta kappale olikin siitään niin paljo
+muuttunut. Vaan arvelivathan sentään muutkin sen menestyvän, -- ei
+kukaan hennonut hänelle ilmoittaa, minkä tuomion »yleinen mielipide» jo
+ennakolta oli siitä langettanut.
+
+Näistä syistä oli Juuso tänään kotonaankin hilpeämmällä mielellä kuin
+pitkään aikaan. Hilda, joka jo kaupungilla oli kuullut mitä
+»Sisaruksista» yleensä arveltiin, katseli häntä kummissaan ja kysyi:
+
+-- No nytkö et enää huolehdi ollenkaan menestymisestäsi?
+
+-- En; olen tehnyt työn, tuomitkoot nyt muut.
+
+-- Huomennapa sitten onnitellaan, sanoi Hilda kaksimielisesti ja läksi
+keskustelua enemmälti jatkamatta ulos. Hän ei tahtonut Juusolle
+ilmoittaa kuulemiaan kulkupuheita, mutta ne estivät häntä kumminkin
+enää Juuson toiveita rohkasemasta.
+
+Elna ei ollut kuullut mitään varmaa arvelua Juuson kappaleesta,
+ainoastaan joitakuita viittauksia, mutta niiden johdosta hän juuri
+olikin peloissaan eikä voinut olla arasti Juusolle kuiskaamatta:
+
+-- Jospa olisit sittenkin jättänyt sen laatikkoon!
+
+-- Niinkö arvelet vieläkin, sinä pieni visapää, vastasi Juuso
+leikillisesti, mutta vaipui samassa taas raskaampiin mietteisiin. --
+Ehkä olisi se ollut parempi, jatkoi hän kotvasen kuluttua, mutta
+pitäähän sitä koettaa pyrkiä eteenpäin, eihän ihminen voi muuta kuin
+koettaa. Ja miksi huolehdimme ennakolta, ollaan tänään iloisia. Tule,
+lähdemme mekin ulos, siellä on ilma kaunis ja maailma ystävällisen
+näkönen, elä kuvaa sinäkään nyt eteemme mustia värejäsi.
+
+Ilma oli raitis, taivas selkeä. Oli juuri ruvennut hämärtämään,
+myymälät olivat sytyttäneet kirkkaiksi suuret ikkunansa, iltapäivän
+liike oli pääkaduilla vilkkaimmillaan. Siihen vierivän joukon sekaan
+heittäysivät Juuso ja Elnakin kulkemaan. Juuso oli taas laskenut
+hilpeän tuulensa valloilleen, tarinoi sekasin järkeä ja järjetöntä
+tehden kaikenmoisia havaintoja ja huomautuksia...
+
+Siinä he kävelivät kirkkaasti valaistun kalustokaupan ohi, Juuso
+pysäytti Elnan sitä katsomaan, ja virkkoi:
+
+-- Kas tuossa, kuinka on rakastettavan mukava keinutuoli, siinähän
+voisi koska tahansa uneksia pois kaikki maailman huolet ja harmit.
+Annahan kun mulla kaikki aikeeni onnistuvat ja se oma pieni koti
+perustetaan, niin tuo sinne varmasti ostetaan. Tiedätkös, se on juuri
+mieleinen keinutuoli, joka kodin kodiksi tekee, -- eikö olekin?
+
+-- Ehkä. -- He kävelivät edelleen, tulivat lamppumakasiinin kohdalle ja
+pysähtyivät siihenkin. Ja silloin virkkoi Elna:
+
+-- Vaan katsoppas tuossa, lamppu...
+
+-- Niin, todellakin lamppu, huudahti Juusokin. -- Suuri, tukeva lamppu
+niinkuin tuo tuossa, se valaisee ja lämmittää, -- senkin me ostamme.
+
+-- Ja siihen tuollaisen vaaleanpunaisen, laajan varjostimen, joka tekee
+koko huoneen iloisen, punertavan näköiseksi.
+
+-- Juuri niin. Ja kun silloin takassa hehkuu lämmittävä hiilos...
+
+Semmoisia he juttelivat ja haaveksivat, miten mikin sopisi ja miten
+koti kodikkaaksi kävisi. Ei ollut heillä vielä koskaan tosin ollut
+puhetta, että se koti heillä tulisi olemaan yhteinen, yhteenmenosta ei
+oltu koskaan sanaakaan virketty. Mutta he olivat molemmat sitä
+ajatelleet ja ne ajatukset tulivat aivan huomaamatta itsestään siinä
+ilmi, se oli heistä ikäänkuin luonnollista. Elna taisi kumminkin
+samassa huomata tuon ajatusten vallattomuuden, koska punastui hiukan,
+kätki kasvonsa muhviinsa ja herkesi äänettömäksi; mutta Juuso ei nähnyt
+siinä mitään merkillistä, hän rakenteli vain vapaasti suunnitelmiaan
+tulevaisuutta varten.
+
+Mutta muitten tuumain lomaan palasi aina väkisinkin mieleen se
+huomisilta, vaikka Juuso koettikin sitä pitää loitommalla. Elna väitti,
+ettei hän aikonut ensinkään tulla teaatteriin ... ei, hän ei tule,
+hänestä olisi niin kiduttavaa istua siellä ja vahtia miten mikin kohta
+vaikuttaisi yleisöön ja miten sen suosio milloinkin kääntyisi. Hän
+kärsisi siellä, hän häpeisi ... niin juuri, hän nyt oli kerran niin
+hupakko. No, tehköön kuinka tahtoo, myönsi Juuso, hupakko hän oli,
+siitä ei päästä. Mutta jos kaikki hyvin käy, niin tulee Juuso
+teaatterista suoraan kotiin ja sitten he, Elnan, Oton ja Hildan kanssa,
+menevät syömään juhlailtasen, eikä siinä pidä oleman surua eikä apeata
+mieltä. Kunhan se huomisilta nyt vain jo olisikin ohi...!
+
+Tältä kävelymatkalta palattuaan eivät Elna ja Juuso toisiaan
+tavanneetkaan muuta kuin pikimmältään päivällisaikana. Elna oli
+koulussaan ja Juuso tuli iltapäivällä asioiltaan kotiin paraiksi
+ehtiäkseen viskata teaatteripuvun päälleen ja rientääkseen Oton ja
+Hildan jälkeen, jotka olivat lähteneet jo edeltäpäin.
+
+Elna oli kotona ja kuuli Juuson tekevän lähtöä. Hän ajatteli mennä
+eteiseen, kun Juuso tulisi huoneestaan, häntä vielä puhuttelemaan,
+toivottamaan onnea ja kehottamaan olemaan rauhallisena. Hän astui jo
+askeleen, kun kuuli oven narahtavan, vaan pysähtyi. Ei, parempi on
+ettei hän mene, hän oli itse niin levoton ja tuntui omituisen heikolta.
+Tuntui aivan siltä, että jos hän nyt menisi Juuson näkyville, niin
+purskahtaisi itku esiin eikä hän voisi olla kiepsahtamatta pojan
+kaulaan ja painamatta päätään hänen rintaansa vastaan; ja sitähän hän
+ei kumminkaan saanut tehdä. Elna kuunteli: nyt se ottaa takin ylleen,
+jo avaa ulko-oven, jo laskeutuu alas portaita. Teki vielä silloinkin
+mieli juosta jälestä, kutsua Juuso takasin ja kuiskata: elä mene Juuso,
+elä mene ollenkaan...
+
+Vaan miksi? Ehkäpä meneekin kaikki hyvin, hän tulee kolmen tunnin
+perästä voittajana takasin. Voi jospa hän, Elna, voisi jotakin tehdä
+että kappale menestyisi ja ilta olisi onnellinen; hän tekisi vaikka
+mitä, hän antaisi: puolen elämästään, antaisi nuoruutensa, kauneutensa
+-- kaikki! Jos hän koettaisi rukoilla, rukoileisi niin syvästi, niin
+nöyrästi ja kiihkeästi, että täytyisi hyvän Jumalan heltyä ja kääntää
+suosiollisiksi ihmisten mielet...
+
+Ei, kovin hän oli hupakko, miksikä hän oikeastaan tässä hätäili ja mitä
+se hänen hätäilemisestään parani.
+
+Elna meni huoneeseensa, avasi kirjan ja rupesi lukemaan. Luki sivun ja
+kaksi, mutt'ei hänellä ollut aavistustakaan mitä hän luki, ajatukset
+lensivät valloilleen kaiken maailman teitä, puikkelehtivat lakkaamatta
+edestakasin, milloin teaatterin näyttämölle, milloin kauas
+tulevaisuuteen. Hän hypähti toisinaan ylös tuoliltaan, käveli pari
+askelta, meni vuoteensa luo ja nojautui siihen, painoi päänsä patjoihin
+ja lepäsi niin hetken liikkumattomana. Ja taas hän nousi ja istui
+kirjansa ääreen.
+
+Hänen tätinsä, Almin rouva, kuuli viereiseen huoneeseen hänen siellä
+liikkuvan ja virkkoi:
+
+-- Mitä hypit siellä yksin, tyttöni? Tule tänne tekemään käsitöitäsi,
+istutaan nyt yhdessä, koska et mennyt teaatteriinkaan.
+
+Elna järjesti tukkansa, kuivasi silmänsä, johon huomaamatta kyynele oli
+pusertunut, tuli tätinsä luo ja istui työnsä ääreen. Aina kun täti
+häntä puhutteli, nosti hän päänsä ja näytti kuuntelevan sekä
+vastailikin väliin. Mutta ei hän tiennyt kuolemakseen mitä se täti
+puhui eikä mitä hän itse vastasi, ajatukset liitelivät muualla kaukana
+ja niitä oli mahdoton koota ja hillitä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juuso riensi pitkin askelin Henrikinkatua pitkin ja pujahti eteisessä
+tunneksivan yleisön lomitse sisään teaatteriin, rientäen suoraan
+paikalleen johtokunnan loosiin. Hänen ohi rientäessä nykäsivät ihmiset,
+jotka hänet sattuivat tuntemaan, toisiaan käsivarresta ja osottivat
+että tuossa se nyt meni tekijä. He lausuivat sen puoleksi
+surkuttelevalla äänellä, tietäen että yleinen käsitys kappaleesta oli
+hyvin epäilevä. Mutta samassa jo helähtikin tiuku, yleisö lappausi
+teaatteriin sisälle, asettui paikoilleen, kahisi ja kääntelihe siinä
+vielä hetkisen sillaikaa kuin kaasu pienennettiin ja vasta samassa kuin
+esirippu nousi, vallitsi salissa täysi äänettömyys.
+
+Juuson silmät seurasivat koneellisesti noita näyttämöllä esiintyviä
+henkilöitä. Hän muisti joka vuoropuheen, mutta ei niitä nyt oikein
+tuntenut, ne kuulostivat hänestä tuolta näyttämöltä niin elottomilta ja
+laimeilta. Puhuivatko nuo ihmiset noin unisesti ja nukkemaisesti, vai
+oliko tuo juuri itse kappaleen vikaa? -- No, vilkastuihan se sentään
+vähän, tuossa oli jo pari aivan reipasta kohtaa ja kestihän sitä eloa
+nyt näyttämöllä yhtä mittaa. Ensi näytöksen loppu vaikutti varsin
+edullisesti ja Juuson vetäytyessä siimekseen, kuului aika vilkas käsien
+räpytys ja esivaate sai nousta pari kertaa.
+
+Kapakan puolella, johon yleisö väliajaksi vetäysi, oli sihinää ja
+porinaa. Kappaleesta keskusteltiin pienissä piireissä.
+
+-- Jaa-ah, eihän tuo sentään niin tuhmalta kuulunut. Hiukan
+pitkäveteistä tosin, mutta muuten väki somaa.
+
+-- Jos se vain tämmöiseltään jatkaa...
+
+Vaan jatko ei tyydyttänyt saman verran, ei pitänyt mitä alku lupasi.
+Toisen näytöksen otti yleisö hyvin kylmästi vastaan. Olihan siinä
+muutamia kauniita kohtauksia, mutta ne eivät tulleet oikein
+johdonmukaisesti esiin eikä tarpeeksi lujassa yhteydessä ja välipaikat
+olivat heikkoja ja onttoja -- näytelmää olikin näiltä paikoin niin
+paljo katkottu ja muutettu. Yleisö ei saanut mitään varmaa, ehyttä
+vaikutusta.
+
+-- Jopa meni alakärsäksi, eihän se ollut sitä eikä tätä, puhuivat
+porisijat kapakan puolella.
+
+-- Arvasihan sen jo, ettei Juuso ollut jaksanut yhteen otteeseen
+samalla ponnella painaa.
+
+Eikä yleisön suosio tämän laskeumisen jälkeen enää paljo kohonnutkaan.
+Kolmas näytös oli tosin vähän reippaampi ja ehyempi ja herätti
+jonkunverran myötätuntoisuutta, vaan neljäs veti taas alaspäin, se oli
+aivan liian pitkäkin, väsytti, ja teaatterissa tuli kuuma. Ja kun
+viides alkoi ja tapausten suoritus kehittyi, oli yleisö jo
+kyllästyneenä, jännitys oli lauennut, joten loppuosan elävämmät ja
+kauniimmat paikatkaan eivät enää jaksaneet tempasta katsojia mukaansa.
+Muutamassa paikassa sotkeutuivat vielä repliikitkin, joten yleisö ei
+saanut selvää mitä se olikaan. Ja kun esirippu laskeusi, kuului vain se
+tavanmukainen, lyhyt ja virallinen, käsientaputus ja yleisö nousi
+kylmänä paikoiltaan. Muutamat nuoret miehet jatkoivat käsientaputusta
+vähän pitemmälle ja sieltä täältä kuului yksityisiä huutoja, jotka
+vaativat tekijää esille. Vaan niillä huudoilla ei ollut pontta eikä
+voimaa, esirippu nousi kerran, tekijää ei näkynyt ja samassa vaikeni
+vaatijain äänikin ja kuoli pois kuin nukkuneen rukous.
+
+Kävellessään pois teaatterista arvosteli yleisö kappaleen
+kokonaisvaikutusta. Siinä tuntuivat liiaksi vasaran jäljet, sanottiin
+yleisesti, olihan siinä kauniitakin paikkoja, vaan eipä jaksaneet ne
+iltakautta pitää mielialaa vireillä.
+
+Arvostelua jatkettiin ravintoloissa, joihin suuri osa
+partterriyleisöstä tavan mukaan meni syömään ja viettämään
+teaatteri-illan hauskempaa puolta. Siellä istuskeli muutamassakin
+pöydässä Heikki ja eräitä hänen tovereitaan, niitä samoja, jotka olivat
+olleet mukana yleistä mielipidettä ennakolla luomassa. -- No, nyt se
+Juuson kappale oli haudattu niinkuin he olivat ennustaneetkin,
+sanottiin siellä.
+
+-- Olisin voinut ennakolta lyödä vedon, että näin tulisi käymään,
+vaikk'en olisi mitään kuullutkaan, vakuutti Heikki. -- Mutta en olisi
+toki luullut, että hän laski näin lapsellista lorua teaatteriyleisön
+eteen.
+
+-- Kovin keskosen tekasi, toistivat toiset. -- Olisi saanut sitä
+kypsyttää vielä kymmenen vuotta. Vaan hätäili mies.
+
+-- Hätäili. Eipä taida hän nyt tänä iltana ilojuhlaa viettää.
+
+-- Nyt hän on tietysti äärettömän onneton ja syyttää koko maailmaa.
+»Häntä ei ymmärretä», sehän se on epäonnistuneen taiteilijan ainainen
+valitusvirsi.
+
+-- »Taiteilijan» todellakin, virkkoi Heikki taas naurahdellen. -- Kunpa
+nyt mies tästä edes vähän viisastuisi ja rupeaisi todenteolla
+työntekoon, järkevämpään, tukevampaan työhön. Ei sitä sillä elä, että
+kiduttaa ihmisiä ikävillä näytelmäkappaleilla.
+
+Tähän suuntaan kävi arvostelu muissakin pöydissä. Ne, jotka
+sanomalehtiin kirjoittivat arvostelujaan, käyttivät vähän siloisempia
+sanoja ja antoivat runsaammin tunnustusta. Olipa seassa joku kehuvakin
+lause ja tekijää kehotettiin ystävällisesti jatkamaan, mutta
+silmälläpitäen niitä ja niitä ja niitä ehtoja ja vaatimuksia. Ja koko
+tuon hyväntahtoisuuden altakin kuultivat pääväreinä tuomion sanat.
+
+Tappio siis, murhaava tappio! Sen oli Juuso käsittänyt jo kappaleen
+alussa, hän oli sen nähnyt näyttämöltä, nähnyt yleisöstä ja hän
+ihmetteli vain sitä, kuinka hän ei sitä ennen ollut selvästi
+käsittänyt. Mutta hän istui siltä paikallaan tyyneen ja kylmän
+näköisenä, vastasi rauhallisesti, kun joku tuli häntä puhuttelemaan ja
+lohduttamaan. Viimeisen näytöksen keskipaikoilla hän kumminkin hiipi
+ulos, viskasi takin ylleen, käänsi kaulustan pystöön, painoi lakin
+syvälle päähänsä ja lähti yksikseen kävelemään kadulle.
+
+Katkesi kaunis unelma, pitkä, rakas unelma, siinä se nyt nousi savuna
+ilmaan ja hälveni pois, -- sellainen oli tunne Juuson mielessä. Sen
+unelman seurassa oli hän viettänyt niin suloisia hetkiä, nauttinut sen
+kangastamista toiveista, vaalinut sitä kuin lasta, -- nyt se lapsi oli
+kuollut ja hän oli itse sen tappanut. Hän ei ollut raskinut kätkeä sitä
+nuoruuden muistokseen, hän oli tahtonut lentää... No, nyt olivat
+ainakin siivet leikatut. Parasta kai niin olikin, muuten hän ei olisi
+tainnutkaan viisastua koskaan.
+
+Rangaistus oli tullut, hän sai nyt kävellä siinä yksin, katua ja
+hävetä. Ei ollut hänellä rohkeutta kotiinsa mennä, -- siellä odotti se
+valkotukka tyttö, jota hän ei ollut totellut, -- ei, Juuso ei voinut
+mennä hänen näkyviinsä, ei voinut mennä koskaan... Hän tahtoi paeta
+pois, pois koko kaupungista. Sepä onkin viisainta, pois, maalle työtä
+tekemään, oikeata järkevää työtä, nyt ovat toki unelmat haudatut.
+
+Maalle, piiloon, yksinäisyyteen! Jo huomisaamuna, -- se on päätetty!
+
+Oli jo puolen yön aika, vaan vielä meni Juuso ystävänsä Vilhon luo, hän
+tahtoi näet tänäyönä laittaa kaikki valmiiksi, että aamulla pääsi
+lähtemään. -- Vilholla oli vielä tuli, hän luki makuullaan vuoteessa.
+Hänkin oli ollut teaatterissa, oli taas vähän rasittunut siellä ja uni
+karttoi silmää. Oudoksuen nousi hän avaamaan tähän aikaan koputtavalle,
+vaan tyyntyi kohta kun tunsi Juuson.
+
+-- No, veljeni, sinä et ole oikein tyytyväinen. Tulos oli minullekin
+odottamaton. Lukiessa vaikutti kappale toisella tavalla, siinä oli
+silloin sydäntä, lämpöä, runoa, nyt oli tuo tuoksahdus kuin poissa.
+
+-- Ei puhuta siitä enää. Olen jo haudannut unelmani, nyt täytyy vain
+koettaa unhottaa vainaja. Riensin vain sinulle ilmoittamaan, että
+lähden aamulla maalle, erääseen talonpoikaistaloon Hämeessä, jossa
+toivon saavani rauhallisen lukupaikan.
+
+-- Se ei olekaan tuhma tuuma.
+
+-- Olisi vain pitänyt keksiä se ennen. Mutta nyt jäävät yksin
+niskoillesi »Kyntäjän» hommat, minä en aikoisi siellä maalla tehdä
+muuta kuin lukea.
+
+-- Lue sinä vain, tottahan täällä toimeen tullaan. Eläkä tämän illan
+tapausta mielessäsi haudo, eihän se nyt mikään häpeä ollut, olithan
+sentään tehnyt kelpo työtä.
+
+-- Kirveleehän se, vaan koetan unhottaa; ja onni on, että muut
+unhottavat välemmin.
+
+Vilhon luota käveli Juuso suoraan kotiinsa, veti esiin matka-arkkunsa
+ja rupesi sitä täyttämään. Valikoi tarpeelliset kirjat, latoi ne
+pohjalle ja vaatetta päälle. Mutta aina toisinaan jäi hän kädet
+hervottomina istumaan arkkunsa laidalle ja koetti turhaan tyynnyttää
+mieltään, jonka katkeruus kokonaan valtasi. Aamuyö oli pitkälle
+kulunut, kun hän väsyneenä retkahti vuoteelleen ja nukkui.
+
+Aamulla ilmoitti Juuso päätöksensä lyhyesti emännälleen, käski sanoa
+terveiset toisille asuntotovereilleen, jotka vielä nukkuivat ja ajoi
+asemalle, vaikka olikin vielä tarpeettoman aikaista. Osti piletin ja
+kiirehti vaunuun istumaan, -- mitäpä hän siellä asemasillallakaan
+komeili.
+
+Mutta kun hän siinä istui ja alakuloisesti katseli ulos vaunun
+ikkunasta, näki hän siellä väkitungoksessa tytön, joka levottomasti
+kierteli edestakasin ja kysyvin katsein pälyi ympärilleen. Se oli Elna,
+-- Juuso tiesi että se haki häntä. Hetkisen ajatteli hän sittenkin
+pysyä piilossa paikoillaan, vaan seuraavassa tuokiossa hän jo hyppäsi
+ylös, juoksi asemasillalle ja tarttui lämmöllä tytön molempiin käsiin.
+
+-- Tulitko todellakin?
+
+-- Niin, Juuso, miksi noin aijoit paeta; vaan ymmärränhän sinut...
+Mutta olinhan luvannut sulle tämän kukan.
+
+-- Kiitos, niin sinä lupasit. Minä lähden nyt alottamaan uutta taivalta
+ja aijon siellä hiljaisuudessa ponnistella kovasti. Näin siipivikaisena
+ollessani ajattelin sanattomasti kadota ja palata vasta, jos haavat
+menevät umpeen ja siivet taas vähän kannattavat.
+
+-- Mutta Juuso, etkö ollut siinä vähän itsekäs?
+
+-- Olinko, -- kiitos, ett'et sinä ollut, vaikka olisi ollut syytäkin.
+
+Säälillä katseli Elna poikaa, joka siinä seisoi niin masentuneen
+näköisenä. Ja hän puhui rohkaisevasti:
+
+-- Usko minua, mielesi rohkenee taas pian. Ja kun siivet ovat
+kasvaneet, tulethan silloin kohta takasin?
+
+-- Tulen, haen sinut käsiini ja sanon: tässä olen nyt taas.
+
+-- Terve tuloa!
+
+Juna vihelsi, matkustajain oli kiirehdittävä vaunuihin. Viimeisen
+kerran heilautti Juuso hattuaan junan jo liikkeellä ollessa ja näki
+vielä kerran tyttönsä rohkaisevasti ja kirkkain katsein nyökyttävän
+päätään jäähyväisiksi.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Kevät kasvoi, voitti talven ja heitti herättämänsä luonnon kehittymään
+ja kukoistamaan kesän lämpimässä, hellässä hoidossa.
+
+Juuson näytelmäjuttu oli jo aikoja sitten Helsingin hyörinässä
+unehtunut ja hän oli itsekin jo joutunut vallan unhotuksiin, kun ei
+hänestä ollut mitään sen koommin kuulunut eikä häntä ollut näkynytkään
+vuosipuoliskoon. Sellaisia pikkuseikkojako olisi pääkaupungissa
+joudettu monta päivää muistamaan aikana, jolloin kaikkien, yksin
+yhteiskunnan pienimpäinkin, huomio oli kiintynyt niihin yleisiin
+tärkeihin tapauksiin, muutoksiin ja käänteisiin, jotka tähän aikaan
+juuri olivat tekeillä ja jotka edistyivät vilkkaalla vauhdilla. Tapaus
+seurasi toistansa valtiollisessa elämässä, niistä puhuttiin ja
+väiteltiin tähän aikaan kaikissa seuroissa ja piireissä; yksi oli vielä
+kesken, kun jo ilmestyi toinen ja tämä oli tuskin pääkaupungista
+ehtinyt levitä maaseudulle, kun se jo syntymäpaikallaan sai väistyä
+kolmannen, uusimman tieltä.
+
+Ja syy oli selvä. Oli vihdoinkin tullut puolueoloissa suorituksen aika
+pitkällisen taistelun jälkeen. Suomalainen puolue oli ruvennut
+asettumaan ja vakaantumaan siihen asemaan, jonka se tuon vuosikymmeniä
+kestäneen sitkeän kamppailun kautta oli itselleen hankkinut ja jota
+viimeiset asiaa koskevat lainsäädännölliset asetukset edellyttivät ja
+sille myönsivät. Kansan enemmistön kielen oikeudet olivat viimeinkin
+pääasiassa tulleet tunnustetuiksi ... nyt se kieli rupesi yhdessä
+vartiopaikassa toisensa jälkeen ottamaan haltuunsa nuo oikeutensa. Ja
+se vaikutti oloissa muutoksia ja uudistuksia.
+
+Olihan tosin jo edellisinä vuosina tapahtunut huomattavia
+olojenkäänteitä, vaan tätä nykyä ne olivat ratkaisevaa laatua ja siksi
+ne synnyttivät niin virkeää eloisuutta ja vilkkaita keskusteluja.
+Suomenmielisyydellä oli tähän asti ollut enimmäkseen aatteellinen
+merkitys, sen tarkoitusperän saavuttaminen oli ollut alituisessa
+taistelemisessa ja vähimmätkin edistysaskeleet vaikeat astua; olihan
+suomenmielisyys viime aikoihin saakka leimannut miehensä melkein
+epäsuosittavaksi, olihan »fennomaani» aikoinaan ollut suorastaan
+marttyyrinimitys. Nyt saivat suomenmieliset vähitellen ruveta
+hengittämään täysillä keuhkoilla, nyt oli koittanut aika, jolloin
+taistelu rupesi näyttämään tuloksiaan ja taistelijat saattoivat toivoa
+palkkioita kestetyn päivän helteestä. Asian voitto oli myöskin miesten
+voitto. Samalla kuin yksityiset suomalaiset koulut vihdoin alkoivat
+päästä vakinaisiksi ja suomalaiset asiakirjat virastoissa päteviksi,
+nousivat suomenmieliset miehetkin viroissa ja arvoissa.
+
+Hallitushan se etupäässä veti huomiota puoleensa. Uusia senaattorin
+paikkoja oli täytettävänä ja niiden harvojen suomenmielisten lisäksi,
+jotka viime aikoina olivat raivanneet itselleen tien aina
+neuvostopöydän ääreen, odotettiin jännityksellä uusia nimityksiä
+tapahtuvan. Niinpä tapahtuikin, suomalaiset miehet voittivat yhä
+enemmän sananvaltaa hallituksessa. Ja toisten kiivetessä ylös senaatin
+portaita istuivat toiset, puolueen huomattavassa asemassa olevat
+pylväät, rauhallisesti paikoillaan odotellen turvallisessa
+äänettömyydessä oman vuoronsa tuloa. Sillä että se tuli, siitä olivat
+he itse yhtä varmat kuin yleinen mielipide.
+
+Vielä toiset, alempana olevat, odottivat ylempäin ylenemistä ja
+paikkojen aukenemista edessään ja seuraava kerros seurasi yhtä
+valppaasti ajan nopsia käänteitä. Sama hyvien toiveiden virta kulki yhä
+syvempiin kerroksiin, yhteiskunnan nuorimmatkin haaveksivat jo ilosesti
+valkenevaa tulevaisuutta ja tavallista varmempaa retkeä ylöspäin. Se
+meni miehestä mieheen tuo tunne, mieliala oli rohkaiseva ja elähyttävä
+ja sepä juuri vaikutti, että kaikissa kerroksissa ja piireissä noita
+uusia kuulumisia tavallista tarkemmin seurattiin. Uusia enteitä, uusia
+suunnitelmia syntyi myötään, mielipiteitä leivottiin ja pantiin
+liikkeelle, ne raivasivat nopeasti itselleen teitä yksityisten
+seurapiirien, klubien ja ravintoloiden kautta virastoihin ja
+kävelypaikoille, niistä kasvoi tuota pikaa »yleisiä mielipiteitä»,
+joilla oli määrätty tarkoitus ja määrätty tahto ja jotka tavallisesti
+veivätkin tahtonsa perille.
+
+Samalla olivat ihmiset tilaisuudessa tarkkaamaan puolueolojen
+myötään vaihtelevia vivahduksia, edistystä ja karttuvaa rohkeutta
+yhdellä puolen ja peräytymistä ja masentuvaa mieltä toisella.
+Ruotsinmielinenkin puolue, tuo raskas, jäykkä ja järkähtämätön, joka
+taistelun aikana ei ollut vallan paikaltaan hievahtanut, ei ollut
+tahtonut nähdä mitään eikä oppia mitään, vaan oli pysynyt aivan
+värähtämättömänä kansallisen liikkeen maassa puhallellessa, sekin oli
+nyt vihdoin muutamia vuosia sitten ruvennut vähän liikuskelemaan ja
+käänteleimään, oli käynyt hieman levottomaksi ja hermostuneeksi, -- oli
+tuntunut rupeavan »jalkoja kylmämään.» Pöyhkeänä se vielä mahtaili
+entisellä isännyydellään, vaan eipä voinut se olla huomaamatta, että
+sen valtaan suureni lovi siellä, toinen täällä ja että vartiopaikka
+toisensa perästä joutui vastapuolueen käsiin. Puolue ei ollut
+enää yhtä tönkkönä eikä yhtenäisenä, siihen oli lohennut useampia
+ryhmiä, jotka edustivat eri ajatussuuntien vivahduksia ja olivat eri
+mieltä menettelytavoista. Nämä suunnat esiintyivät puolueen
+äänenkannattajissa, jotka ahkerasti kiistelivät keskenään. Vanha,
+hievahtamaton Dagbladi oli halennut kahtia, puolueen jyrkät olivat
+perustelleet uusia äänenkannattajia yhden toisensa perästä, äkäsiä ja
+punasia, toiset, maltillisemmat, »liberaalit», jotka eivät koskaan
+saavuttaneet täyttä luottamusta millään taholla, kiistelivät taas he
+keskenään siitä, kuinka pitkälle oli mentävä perääntymisessä ja
+»vapaamielisyydessä.» Dagbladi oli itse vielä mahtava herra, mutta
+niitä oli jo, jotka uskalsivat puhua sen kuolemasta. Sillä tuo
+liberaalisuus oli huonossa huudossa niin puolella kuin toisellakin, sen
+miehet näkivät vähitellen itsekin, että heidän hyvät aikomuksensa
+menivät vettä keittämään, suuri yleisö varsinkin maaseudulla oli nyt
+sillä kannalla, että se vaati ehyeltään yhtä tai toista, toisen surmaa
+toisen voittoa, ja mielellään kuultiin näihin aikoihin lainailtavan
+Ibsenin Brandin sanoja: »Intet eller alt!»
+
+Tuota heikennystilaa käyttivät hyväkseen suomalaisen puolueen köyhemmät
+ja köykäsemmät äänenkannattajat, pääkaupungin sekä suomen- että
+ruotsinkielinen; ne rupesivat rohkasemaan karkeammaksi ja varmemmaksi
+äänensä, opettelivat puhumaan isäntämiehinä. Rauta oli kuumaa, siksi
+oli taottava. Ja ne takoivat ja lietsoivat ja innostuivat itse yhä
+enemmin palkeiden painantaan ja siitä hehkahtelevaan hiilokseen.
+
+Ajan virkeät muutokset vaikuttivat luonnollisesti
+ylioppilaspiireihinkin, joskin hieman omituisella tavalla. Ne eivät
+nostaneet siellä mieliä uuteen innostukseen eikä tulistuttaneet
+ylioppilaspolitiikkaa, ne ajoivat päinvastoin ylioppilaat kamareihinsa
+lukemaan ja suorittamaan tutkintojansa puolta lyhyemmässä ajassa kuin
+ennen. Mielet olivat vielä väsyksissä vanhojen taistelujen ajoilta,
+vilkkaimmat politikoitsijat olivat jo poissa yliopistosta eikä nouseva
+polvi tuntenut mitään intoilemisen halua eikä tarvetta. Tunnus-sanana
+oli, että ylioppilaat eivät enää politikoitse, ne lukevat.
+Vastaleivotut kävivät kohta käsiksi kurssikirjoihin niinkuin jatkoksi
+koulun läksyihin ja vanhemmat, jotka olivat intoilleet vuosiaan
+hukkaan, koettivat hekin nyt korvata laiminlyömisiään. Osakunnissa oli
+hiljaista ja elotonta; jos vielä joskus tapahtui jokin kiivaampi
+keskustelu tai tiukempi äänestys, niin oli se enemmän entisajan
+muistojen matkimista kuin varsinaista taisteluintoa.
+
+Oli kuin ilmassa jotain kilpailun henkeä ja se voitti myötään yhä
+enemmän alaa. Nuoret opistolaisetkin jo rupesivat tuntemaan, toiset
+selvemmin, toiset hämärämmin, että tuo muuttuva suunta saattoi
+vaikuttaa heihinkin, kunhan he vain ajoissa laittaisivat itsensä
+esille. Olihan kullakin mielestään oikeus toivoa jotain hyötyä ajan
+edullisesta käänteestä ja siksi kiintyi huomio niin yleisesti siihen ja
+pois vanhoista aatteellisista harrastuksista ja riennoista. Se
+muistutti tuo mielien suunta tavallaan jotakin saaliin jaon aikaa, --
+pitäisi joutua osille, joutua pelastamaan oman kappaleensa! Ja sen
+kiireen rinnalla joutuivat yhä enemmin unhotuksiin ne aatteet, joita
+varten oikeastaan oli oltu haarniskassa, unhotettiin kuinka korkealla
+päämäärät alkujaan olivat olleet.
+
+Oli tullut tavaksi, että vähän vanhemmat ylioppilaat eivät enää
+ottaneet osaa ylioppilaselämään vaan vetäysivät toisiin piireihin,
+vähän vanhempiin seuroihin; joissa ei enää viitsitty välittää noista
+vähäpätöisistä ylioppilasriidoista, vaan harjoitettiin jo, milloin
+politiikkaan koskettiin, suurpolitiikkaa ja suunniteltiin mitä
+mahdollisuuksia ja toiveita kukin olojen muutos oli tuottava mukanaan.
+Niinpä esimerkiksi Heikin aikuiset miehet ja hänen lähimmät toverinsa
+seurustelivat enimmäkseen suljetuissa piireissä toistensa luona taikka
+jonkun vanhemman toverin kotona, pohtien tarkkuudella ja
+asiantuntevuudella päivän merkkitapauksia ja arvostelivat asioita ja
+esiintyviä henkilöitä, -- arvostelu varsinkin oli vankka puoli. Usein
+oli heitä muutamia, ja Heikki varsinkin, kamreeri Holmin luona, joka
+nyt, kuherrusaikansa vietettyään ja uuteen asemaansa vakaannuttuaan
+mielellään näki heitä luonaan nauttien siitä, kuinka he hänen onneaan
+ihailivat.
+
+Eräänä lokakuun iltana istui heitä siellä taas muutamia arvostellen ja
+ruoskien joitakin viime päiväin tapahtumia. He ruoskivat usein ja
+kovasti, olivat harvoin oikein tyytyväisiä. Heitä ei tyydyttänyt tapa,
+jolla asiaa oli ajettu ja tuloskin oli heistä monasti niin puolinainen.
+Milloin oli mikin tehnyt tuhmuuden. Ja julkisuudessa näkyneet asiain
+käsittelyt ja arvostelut olivat heistä niin kovin epäpoliittisia; ei
+ollut olemassa mitään hienompaa politiikkaa. Ja siitä he tällä kertaa
+taas johtuivat haukkumaan tuota pientä nuorisolehteä »Kyntäjää.»
+
+Se oli pysynyt jotenkin huomaamattomana ja vähäpätöisenä ja tänä
+aikana, jolloin asema, virka ja valta ja niihin pyrkiminen oli
+useimpain ajatuksissa, ei tuota pientä kuukauslehteä, joka yhä koetti
+pitää vireillä kansallisliikettä elähyttäneitä aatteita nuorisossa, ja
+joka kirjoitti kansanvallasta, kansanvalistuksesta ja uhraavasta työstä
+näiden aatteiden hyväksi, ehditty muistaa olevaksikaan. Itse
+nuorisokin, jonka senkin ajan kilpailuhenki oli kierassut
+pyörteeseensä, pysyi sitä kohtaan verrattain kylmänä; muutamia
+innokkaita harrastajia sillä oli, vaan suurin osa ei joutanut noita
+tuollaisia asioita ajattelemaankaan.
+
+Ja se on lehden oma syy; Heikki ja Eemeli, jotka viime aikoina
+varsinkin hyväntahtoisesti olivat ottaneet »Kyntäjää» vähän
+valvoakseen, olivat siihen läpeensä tyytymättömät. Se oli taas
+laiminlyönyt puhua eräästä tärkeästä nimityksestä, se pysyi niin
+syrjässä ajan riennoista ja suunnista ja oli niin surkean heikko
+politiikassa. Taas oli uusi numero ilmestynyt ja he olivat taas
+tyytymättömät Vilhoon.
+
+-- Onko tämäkin nyt laitaa? puhui Heikki. -- Kun maassa on tällaisia
+muutoksia tekeillä, kun tapahtuu asioita, joilla on vuosisatain
+merkitys, silloin tämä kirjoittaa uskonvapaudesta, Englannin
+parlamenttarismista ja rakkaudesta.
+
+-- Ja jos joskus kosketteleekin päivän kysymyksiä, tekee hän sen niin
+lapsellisen naiviin tapaan. Enemmän tarmoa, enemmän ruutia!
+
+-- Se on kivuloinen mies, ei se jaksa, puhui Holm ikäänkuin Vilhoa
+puolustaakseen. -- Mihin hiiteen se Juusokin lie hävinnyt, se katosi
+tuon näytelmänsä jälkeen kuin tina tuhkaan.
+
+-- Häpesi ja meni. Mutta on häntä tänä syksynä taas nähty täällä,
+kuuluu jo käyneen tentteeraamassa pari ainetta, mutta pistäytymällä
+vain maalta, esiintymättä missään.
+
+-- Niin, hän kuuluu saavan kielissä hyvät arvosanat. Mutta ei
+hänestäkään politiikkaan ole.
+
+-- Ei, Jumala paratkoon, vakuutti Heikki naurahdellen. Hän on nyt kerta
+höyhenkenkä ja aikansa ymmärtäminen, se ei ole hänen vankin puolensa.
+-- Heikki oli hetkisen ääneti ja jatkoi sitten ikäänkuin hiukan
+varoskellen: -- Jos mieli sellaisella lehdellä olla jotakin merkitystä,
+niin pitäisi sen joutua toisiin käsiin, ymmärtävämpään hoitoon, se on
+minun »ceterum censeoni.»
+
+Siitä oli heillä Holmin kanssa jo useasti ennenkin ollut puhetta ja he
+olivat keskustellessaan tulleet huomaamaan, että voisi olla edullista
+jos he saisivat sen omiin käsiinsä. Paljo merkitystähän sillä tosin ei
+ollut koko »Kyntäjällä», mutta sitä voisivat ehkä sentään käyttää
+jonkunlaisena välikappaleena sellaiset miehet kuin he, jatka olivat
+selvillä ajan virtausten tärkeydestä ja tunsivat miten asiat ovat
+otettavat. Nyt on hetki, jolloin on hyvä pitää itseään esillä ja tehdä
+itsensä huomatuksi, kun vain osaa tehdä sen ymmärtävällä tavalla.
+Kunhan »Kyntäjääkin» hoitaisi niin, että se aina kävisi yleisen
+mielipiteen etupäässä ja aina lausuisi ilmi sen, mitä kulloinkin
+tahdotaan lausuttavaksi, silloin voisi silläkin olla merkitystä ja sen
+hoitajilla siitä etua. Tätänykyäkin on mieliala varsinkin maaseudulla
+semmoinen, että se vaatii kuulla äkäsiä sanoja, jyrkkiä, punasia
+mielipiteitä, jotka säkenöivät ja räiskävät.
+
+He olivat, Heikki ja Eemeli, keskenään näistä seikoista usein
+jutelleet, olivat järjestäneet omat mielipiteensä ja kantansa noiden
+havaintojensa mukaan, vaan eivät he toki useampain läsnäollessa niitä
+kaikkia paljastaneet. Näille muille he vain osottivat, kuinka
+tarpeellista olisi että lehti joko elpyisi taikka muuttuisi toisiin
+käsiin. Ja toiset olivat aivan samaa mieltä, kehottivat Heikkiä vielä
+käymään Vilhon luona siitä puhumassa. Heikki sanoi puhuneensa siitä jo
+ennen, mutta lupasi käydä vieläkin.
+
+Hän kävi jo seuraavana päivänä Vilhon luona, kuvasi asiansa hyvin
+räikeillä väreillä ja selitti mitä yleinen mielipide toivoo. Vilho
+istui ääneti ja kuunteli, myhähteli vain joskus ilmasematta tarkemmin
+mielipidettään. Vaan kun Heikki oli mennyt, nousi hän kävelemään,
+mitteli edestakaisin kammarinsa lattiaa ensin rauhallisemmin, sitten
+rajummin. Hänen silmänsä saivat omituisen, kaihomielisen kiillon ja nuo
+epäluotettavat punapilkut hänen poskillaan laajenivat helakaksi
+ruskoksi.
+
+Hetken käveltyään mietteihinsä vaipuneena istahti hän kirjoituspöytänsä
+ääreen ja rupesi kirjoittamaan kirjettä. Se oli Juusolle:
+
+    »-- -- Ei näy tässä minusta enää olevan miestä toteuttamaan sitä,
+    mitä olin ajatellut ja toivonut. En jaksa tehdä työtä enää miehen
+    voimalla, ei riitä tarmo eikä kykykään. Huomaan sen itse, ja jos
+    en huomaisikaan, niin kyllä sitä mulle muut huomauttavat.
+
+    »'Kyntäjään' on yleinen mielipide tyytymätön, niin on minulle
+    monasti vakuutettu ja nyt juuri äsken kävi Heikki sitä mulle taas
+    julistamassa. Sanoi puhuvansa useiden puolesta. Lehti ei vastaa
+    tarkoitustaan; sen pitäisi sanoa sanan paikalleen kaikista
+    yleisistä päivän asioista ja johtaa yleisöään ja se pitäisi tehdä
+    se kaikki viisaalla, poliittisella tavalla. Nytkin on laiminlyöty
+    ottaa puhe erinäisistä nimityksistä ja hakemuksista...
+
+    »Minä olen ruvennut tuskautumaan näihin muistutuksiin. Ja totta
+    on, että tätä nykyajan suuntaa en voi oikein ymmärtää enkä
+    hyväksyä, siinä tapahtuu käänteitä, joiden tarpeellisuutta en
+    käsitä, siinä ovat mielestäni henkilöt tärkeämmät kuin asia, siinä
+    on juonia ja vehkeitä ja vaikuttimissakin on vikaa. Ja tuon kaiken
+    seassa sitä nyt pitäisi ajaa politiikkaa ja pitäisi olla ruutia...
+    Todellakin, hyvin epäkiitollinen aika sellaiselle tuumalle kuin
+    meidän alkuperäinen oli, me kun ajattelimme tulla toimeen ilman
+    vehkeitä ja ilman ruutia ja pitää vain pääpyrintönämme pitää
+    nuorisossa vireillä rakkautta aatteisiin, niihin samoihin, jotka
+    olivat suomalaisuuden paraan innostuksen kohottimina, sen sieluna
+    ja ytimenä. Nykyjään on hyvin kiittämätöntä koettaa opastaa
+    nuorisoa vilpittömään, puhtaaseen, uhraavaan työhön kansallisen
+    työalamme vainiolla, jossa kyllä työmiehiä tarvittaisiin; sillä
+    onpa jo melkein tullut tunnussanaksi, että oma suu on lähempänä
+    kuin kontin suu. Ehkä olen minä liiaksi kiini tuossa takavuosien
+    katsantokannassa, mutta mulla ei ole voimia eikä halua puuttua
+    noihin kilvotteluihin miehistä, leivästä, viroista ja arvoista,
+    joita tätä nykyä yksinomaan tunnutaan harrastettavan.
+
+    »Enkä minä tahtoisi yllyttää intohimoja, tähtösin mieluummin
+    opettaa rakastamaan kuin vihaamaan.
+
+    »Heikki viittasi luonani käydessään siihen suuntaan, että jos
+    luopuisimme, sinä ja minä, niin he ehkä saisivat 'Kyntäjän'
+    toiselle kannalle järjestetyksi. Tuo oli minusta vähän hävitön
+    ehdotus. Miksikä jättäisimme, vaikka huomaisimmekin voimamme
+    riittämättömiksi, sen sellaisten aikeiden ja ajatussuuntain
+    palvelukseen, joita emme voi hyväksyä taikka ymmärtää. Totta on,
+    että minä olen sairas ja väsynyt mies, jonka on aika heretä
+    osallisuudesta taisteluihin. Vaan sinähän olet terve ja
+    työkykyinen, saat pian tutkintosi, etkö voi sinä nyt astua
+    aisoihin. Ehkä voit sinä myöskin paremmin seurata aikaa ja sen
+    vivahduksia, mutta samalla pitää nuorisossa vanhaa henkeä vireillä
+    ja harrastusta sellaistakin kohtaan, jossa ei ole paljasta valtaa
+    ja virkaa.
+
+    »Minä olen, kuten jo sanoin, sairas, sairaampi kuin ihmiset
+    luulevatkaan ja kenties kuin itsekään luulen. Helmi on koettanut
+    kehottaa minua lähtemään ulkomaille, saamaan, jos mahdollista,
+    parannusta keuhkoilleni. Hän on jo suuressa ystävällisyydessään
+    tiedustellut rahojakin. Keuhkotautiset eivät tavallisesti lakkaa
+    toivomasta enkä ole lakannut minäkään, mutta arveluttaa minua
+    sentään kuluttaa rahoja noin heikkoihin toiveisiin...»
+
+Kun Juuso sai tämän kirjeen sinne yksinäiseen maaseutuasuntoonsa, johon
+hän oli hautautunut lukemaan, herätti se hänessä taas virtaamaan paljo
+vanhoja, nukahtaneita mietteitä ja synnytti tuumia ja ajatuksia. Hän
+oli sinne maalle kuullut verrattain vähän pääkaupungin uusista,
+virkeistä virtauksista, ainoastaan sanomalehdistä oli hän niitä
+seurannut eikä ollut kaikille tapauksille osannut oikeata arvoaan
+antaa. Vaan Vilhon kirjeestä hän kohta arvasi, että siellä ovatkin olot
+nopeasti kehittyneet. Hän tunsi tuon suunnan, josta Vilho kirjoitti. Se
+oli se sama suunta, joka opetti -- tai noudatti enemmänkin kuin opetti
+-- että jokaisen on pidettävä oma etunsa aina ensi sijassa,
+yleisemmille harrastuksille on vain välillinen merkitys myönnettävä.
+Hän tunsi nuo samat »aikansa ymmärtäjät» jotka käänteliväthe olojen
+mukaan; nyt ne tahtovat esiintyä voimalla ja ruutilla, nyt huomaavat
+_sen_ edulliseksi, -- hän tunsi suunnan miehistä ja miehet
+suunnasta. Ja tämä dekadenssisuuntako siellä nyt isäntänä herrastaa,
+sekö tahtoo nyt »Kyntäjääkin» itsekkäiden aikeittensa äänitorveksi? --
+Oho! ei niin väleen!
+
+Juuso tunsi siellä yksinäisyydessään melkosesti kehittyneensä, hän ei
+ollut enää sokea uinailija, hän oli oppinut epäilemään ja sen avulla
+oli hänelle moni seikka selvennyt. Mutta vanhat ihanteensa oli hän
+puhtaina säilyttänyt ja niiden puolesta tahtoi hän taas astua
+taisteluun. Hänen teki itsensä mieli taas koettaa voimiaan; siivet
+olivat kasvaneet ja nyt hän aikoi uudelleen lentää, mutta lentää
+varovammin, ei liian rutosti tulen luo niinkuin viimein. Hän tahtoi
+toimia heidän, Vilhon ja hänen, yhteisten aatteiden puolesta, vaan
+toimia järkimiehenä. Ja sepä merkillistä, ellei siinä taistelussa toden
+ja hyvän puolesta saisi jotakin aikaan...
+
+Lyhyesti ilmoitti hän Vilholle muuttavansa muutaman viikon perästä
+Helsinkiin lopettamaan tutkintonsa. Silloin saadaan tuumia asioista.
+
+Nyt takasin! Juuso oli käyttänyt »maanpakolaisuusaikansa» hyvin,
+pääaineet olivat jo suoritetut ja suoritetut loistolla, hän tuli
+saamaan hyvän tutkinnon. Ja ensi työkseen aikoi hän nyt koettaa hommata
+itselleen jonkun pienen viran, pitää saada ankkuripaikka, jossa on
+tuulilta turva ja josta voi vaikuttaa. Ja hän tahtoi vaikuttaa, ei
+aikonut raukkana kätkeytyä kuoreensa. Oman yksityisen onnensakin vuoksi
+tahtoi hän nyt hankkia itselleen tuon ankkuripaikan, hän kaipasi niin
+haikeasti kodin lämpöä ja aikoi valmistaa sen itselleen.
+
+»Tule takasin», nuo jäähyväissanat Helsingin asemalta olivat koko ajan
+yllyttävinä ja rohkaisevina soineet Juuson korvissa ja hän oli
+päättänyt niin pian kuin mahdollista täyttää lupauksensa ja mennä
+sanomaan sille lempeälle tytölle: »nyt olen tullut». Juuso oli työnsä
+lomitse niin monasti nostanut silmänsä katsomaan sitä kuivunutta
+kukkaisvihkoa, jonka hän oli kiinnittänyt lukupöytänsä viereen uutimen
+reunaan ja ikävinä hetkinä, jolloin työ väsytti ja tahto tuntui
+lamautuneelta, oli hän mielikuvituksessaan aina paennut Elnan seuraan,
+noiden heidän yhteisten unelmahetkiensä muistoihin, ja levännyt niissä.
+Monasti oli hän aikonut kirjoittaa tytölleen, mutta oli voittanut
+halunsa: ei vielä, vasta sitten kun aika on tullut...
+
+Nyt läheni aika. Hänen vapaaehtoinen maanpakolaisuutensa oli lopussa ja
+mielihyvissään ilmoitti hän Helsinkiin vanhaan kortteliinsa tulostaan.
+
+Otto oli asemalla vastassa.
+
+-- Kadotettu ja jälleen löytty! huudahti tämä tervehtiessään. -- Terve
+tuloa uudelleen elävien ilmoille!
+
+-- Niin, tuntuuhan tämä vähän ylösnousemukselta. No, miten sinä elät?
+
+-- Ka, niinkuin medisiinari elää. Toinen päivä toistaan hauskempi.
+
+-- Entä muut siellä teillä?
+
+-- Äiti ja Hilda odottavat terveinä tuloasi; muita siellä meillä ei nyt
+olekaan.
+
+-- Elna ei tule enää Helsinkiin?
+
+-- Ei, hänestä ei ole kuulunut mitään.
+
+Vanhassa huoneessaan järjestellessään kirjojaan ja tavaroitaan oli
+Juusosta taas niin kodikasta ja tuttavallista -- tuntuipa melkein kuin
+olisi tuo ensi vaikutus tahdottu tehdä entistään kodikkaammaksi. Uusi
+matto oli ilmestynyt hänen keinutuoliinsa, seinälle, tuohon hänen
+Ahlqvistin ja Snellmanin kuviensa yläpuolelle, oli ripustettu pieni
+maisemataulu -- sen kuului Hilda voittaneen taiteilijain arpajaisista
+-- ja hänen kirjoituspöydällään oli tuores kukkavihko. Se oli kai
+kaikki Hildan käsialaa, hän on sentään hyvin ystävällinen tyttö, tuo
+Hilda... Vähän ajan perästä tulikin hän itse juttelemaan Juuson kanssa,
+ollen hilpeä ja avomielinen kuten aina ennenkin. Ja kun Juuso kertoi
+iltapäivällä menevänsä sairasta Vilhoa tervehtimään, tarjoutui Hilda
+tulemaan mukaan, -- olihan hänkin Vilhon vanha ystävä, vaikkei nyt
+ollut nähnyt häntä koko syksynä.
+
+Yhdessä he menivätkin Vilhon luo. Huoneeseen astuessaan tulivat he
+molemmat vaistomaisesti katsahtaneeksi toisiinsa: tuo mies heidän
+edessään oli jo niin kuihtuneen näköinen, sen kasvot niin kellertävät
+ja ruumis niin heikko, etteivät he olisi voineet häntä sellaiseksi
+kuvitellakaan. Hänen ennen niin ripeät liikkeensäkin olivat jo käyneet
+verkkasiksi ja väsyneiksi. Mutta silmissä oli hänellä vanha elonsa ja
+valppautensa jälellä ja vanhaa herttaisuutta ja iloisuutta oli vielä
+koko hänen käytöksessään kun hän tervehti vieraitaan.
+
+-- Hyväpä oli, että nyt jo tulit, virkkoi hän Juusolle. -- Mulle
+tulikin äkimpi lähtö tästä maasta kuin olin luullutkaan.
+
+-- Siis lähdet todellakin ulkomaille, kysyi Hilda osanotolla.
+
+-- Jo tänä iltana menen laivaan. Kosteat syyssäät täällä eivät ole
+rinnalleni terveydeksi ja parastahan on joutua apua hakemaan niin kohta
+kuin mahdollista, -- jos avun toiveita vielä lie.
+
+-- Tottahan toki, ovathan monet muutkin siellä paranneet.
+
+-- Toivotaan, minä ainakin toivon.
+
+Juuso oli istunut ääneti syrjemmässä salaa tarkastellen ystäväänsä.
+Ville toivoi vielä, onni hänelle se, mutta siltä tuo melkein näytti,
+kuin olisi kalma jo painanut omistusleimansa noihin lempeihin,
+rehellisiin kasvoihin. Ja juuri sen miehen pitäisi kumminkin saada
+elää, sillä puhtaita luonteita kuten hänen, niitä on harvassa, ja niitä
+juuri nykyjään tarvittaisiin...
+
+Vilho rupesi puhumaan »Kyntäjästä», joka nyt vuorostaan tuli jäämään
+yksin Juuson hoteille. Hän kehotti Juusoa hoitelemaan lapsukaista niin
+hyvin kuin taisi, helppo tehtävä se nykyoloissa ei ole, sillä vaikea on
+saada nykyistä polvea temmatuksi mukaan. Mikäli voimat riittävät lupasi
+Vilho auttaa ulkomailta.
+
+-- Matkusta rauhassa, kehotti Juuso, ryhdynhän työhön taas vereksenä
+miehenä. Ja minä arvelen, että on parasta työskennellä sen vanhan
+suunnitelmamme mukaan: hiljaisesti, rähisemättä.
+
+-- Vaikka valtioviisaat olisivatkin tyytymättömät, niin minustakin.
+Eihän ole meikäläisten luonteiden mukaista temmeltää tuossa hetken
+vivahdusten virrassa, vaan on siltä tärkeää, tärkeämpää kuin koskaan,
+koettaa pitää vanhaa »kartuusia vireillä».
+
+He keskustelivat kauan niistä asioista Hildan istuessa äänettömänä
+kuuntelijana. Se heidän vanha ystävyytensä tuntui nyt olevan entistään
+lämpimämpi; merkillisen samaan tapaan olivat viime aikain tapahtumat ja
+ajanmerkit heihin vaikuttaneet ja ikäänkuin sulattaneet heidän
+luonteitaan vielä täydellisempään sopusointuun. Hildakin oikein lämpeni
+heidän puheitaan kuullessaan ja hän lausui melkein surunvoittoisesti,
+että olisi niin hauska olla mukana jotakin vaikuttamassa, jos johonkin
+kykeneisi...
+
+-- Ehkäpä sinä vielä ennen pitkää tulet olemaankin mukana näissä Juuson
+ja minun harrastuksissa, virkkoi Vilho veitikkamaisesti hymähdellen.
+
+Hilda punastui ja Juuso käänsi puheen toisille tahoille. Vähän ajan
+perästä saapui Vilhon luo uusi vieras, Helmi, joka riensi sinne suoraan
+pankista päästyään. Hän tervehti sulhoaan äidillisen hellästi ja
+huolekkaasta, kyseli hänen voinnistaan, oliko tänään rykinyt pahasti ja
+oliko nauttinut lääkettä. Ja Vilhon matka-arkkua, joka oli puoleksi
+täytettynä laattialla, hän tarkasteli ja järjesti, kyseli mitä oli
+pantu mukaan ja mitä panematta, neuvoi, torui lempeästi, aivan kuin
+äiti maailmalle lähtevää poijuttaan. Olipa liikuttavaa nähdä heidän
+siinä yhdessä puuhailevan: tyttö terve, roteva, elinvoimainen ja hänen
+rinnallaan kuihtunut, kalvakas mies, -- oli kuin elämä ja kuolema
+olisivat tuossa liittoutuneet ystäviksi. Ja elämästä ja kuolemasta
+siinä olikin kysymys. Helmi koetti olla rohkealla mielellä, vaan
+toisinaan lähti siltä kyynele väkisinkin kiertymään esiin luomen alta.
+Ja Vilhokin tekeytyi niin reippaaksi ja terveeksi kuin suinkin, mutta
+turhaa oli hänen koettaakaan tytöltä salata, kuinka sairas hän siltä
+oli.
+
+Hetkisen katselivat Juuso ja Hilda tuota liikuttavaa suhdetta. Mutta he
+tajusivat samalla, että noiden on varmaankin tarve olla tänä iltana
+kahden, heidän täytyy saada nauttia häiritsemättä näitä yhdessäolonsa
+viimeisiä tunteja. Ja siksi he heittivät hellät jäähyväiset Vilholle
+toivottaen hänelle paljo hyötyä matkastaan.
+
+-- Ja tule tervennä takasin, virkkoi Juuso lähtiessään.
+
+-- Toivotaan, toivotaan. Ja sinä, pitele sinä täällä »kartuusia
+vireillä».
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Vilhon lähdettyä ulkomaille tunsi Juuso itsensä omituisen orvoksi ja
+yksinäiseksi. Ei ollut hänellä nyt ketään lähempää ystävää, jolle hän
+avonaisesti ja vapaasti olisi voinut kertoa tuumistaan ja tunteistaan
+ja jonka hän olisi luullut ymmärtävän itseään. Useista aikuisistaan ja
+vanhemmista tovereista oli hän viime aikoina vieraantunut, ei ollut
+voinut heitä seurata eikä ymmärtää heidän muuttumistaan, ajan vaiheiden
+mukaan. Hänen suhteensa Heikkiinkin oli viime vuosina pysynyt aivan
+kylmänä; he seurustelivat kyllä toisinaan ja vanha tuttavuus jatkui
+ennallaan, mutta siinä ei ollut enää sitä sydämmellisyyttä eikä
+avomielisyyttä, jota oli ollut ennen takavuosina. Juusokin oli
+luonteeltaan käynyt yhä enemmän suljetuksi ja epäileväksi, eikä hän
+voinut sietää sitä laskevaa, itsekästä ja itsekylläistä luonteen
+piirrettä, jota hän nykyjään alinomaa huomasi Heikin puheessa ja
+käytöksessä. Useat seikat saattoivat heidät kumminkin tekemisiin
+toistensa kanssa. Jo kesällä oli Juuson maalta pitäin täytynyt pyytää
+ja käyttää Heikinkin nimeä vekselissä ja myöskin Heikin halu puuttua
+»Kyntäjän» asioihin vaikutti, että he useimmin olivat tekemisissä
+toistensa kanssa; Heikki oli nyt vihdoinkin kirjoittanut siihen
+muutaman kirjoituksen taloudelliselta alalta. Vaan vanha luottamus ei
+enää kasvanut ennalleen.
+
+Tutkintonsa suoritettuaan toimitti Juuso nyt »Kyntäjätä» vereksillä
+voimilla ja saavuttikin sille vähän vilkkaampaa kannatusta. Mutta
+samoihin aikoihin hän herkeämättä ja huolella tähtäili ja neuvotteli
+mistä hän saisi jotain tointa ja tuloa. Sillä sitä hän kaipasi ja
+tarvitsi.
+
+Tavallisin kysymys, johon Juuso näihin aikoihin sai vastata missä hän
+vain liikkuikin, oli tämä; »No, mitä sinä nyt teet ja mitä aijot?»
+Usein se kysymys tehtiin välinpitämättömästi, muun puheen puutteessa,
+usein myös pelkästä kohteliaisuudesta ja vielä useammin vaarattomasta
+uteliaisuudesta. Ja silloin oli Juuson helppo vastata:
+
+-- Ei ole vielä varmaa tietoa, otan sopivan toimen ja tulon mistä saan.
+Onhan myöskin hieman tuumaa ruveta lukujakin jatkamaan ja vähin olen jo
+alkutöihin ryhtynytkin.
+
+Tutkintojensa aikana oli näet Juuso osoittautunut erittäin tarkaksi ja
+tunnolliseksi kieliopillisissa tutkimuksissa ja useat yliopiston
+opettajat olivat vilkkaasti kehottaneet häntä jatkamaan opintojaan
+erittäinkin äidinkielen tutkimisen alalla. Siinä tarvittiin työmiehiä,
+olisi vahinko, ellei Juuso tässä muodossa voisi käyttää kykyään
+äidinkielensä hyväksi. Itsellään teki Juusolla hyvin mieli: tuokin oli
+aikoinaan ollut eräs hänen kauniimpia unelmiaan silloin kuin hän
+rohkeimmillaan haaveksi, miten hän tulisi tekemään työtä kotimaisen
+kansallisuutensa ja äidinkielensä kypsyttämiseksi. Sittemmin oli hän jo
+luopunut tästä unelmasta niinkuin useimmista muistakin, oli katsonut
+sen olevan toteutumattomissa, eihän hänellä riittänyt kykyä, aikaa eikä
+varoja. Vaan nyt se palasi taas uudella voimalla: voi, jospa hän
+saisikin ruveta työskentelemään tällä mielialallaan, työskentelemään
+hiljaisesti, uutterasti ja esteettömästi...!
+
+Mutta hän ei kumminkaan nyt vajonnut varsin syvälle näihin toiveisiin.
+Häntä rasittivat raha-asiat, painoi velka ja vekselit huolettivat; ei
+hän uskaltanut sen liikkuvan painolastin kanssa lähteä uudelle
+taipaleelle. Kun saisi vakinaisen lainan! Mutta se ei ollut enää niin
+helppoa sekään, kuin entisinä hyvinä aikoina. Oli näet ajan merkkiä
+sekin, että lukumiehillä ja yleensä henkisten rientojen edustajilla ei
+enää ollut sitä luottoa, kuin takavuosina, -- henkisellä ja
+aatteellisella työllä ei ollut enää entistä merkitystään. Ennen sai
+lukumies isommitta vaikeuksitta suurenlaisiakin lainoja eikä
+takuumiehistä ollut puutetta; pitihän auttaa eteenpäin pyrkiviä
+nuorukaisia, auttaa etenkin jos mies oli lupaava ja työkykyinen. Nyt
+oli yleinen harrastus kääntynyt pääasiallisesti taloudellisia hankkeita
+kohden; ylioppilailla olivat rahat tiukemmassa, ihmiset olivat
+tarkempia takuistaan ja lukumiehillä vähän luottoa. Kysyttiin nyt jo
+enemmän millä se maksaa, kuin mitä se mahdollisesti tulee isänmaan
+hyväksi tekemään.
+
+Juuso tarvitsi virkaa, tuloja ennen kaikkia. Sen hän tiesi itse ja sen
+tiesivät useat hänen tovereistaankin, jotka hänen kanssaan olivat
+raha-asioissa. Miten aikoi hän antautua tieteellisiin toimiin kun
+kaikki aika uhkasi mennä rahahuoliin? Hän oli pian, pikemmin kuin oli
+aavistanutkaan, joutunut moniin ja sekaviin vekseliasioihin: kun itse
+tarvitsi muitten nimiä, oli hänen täytynyt kirjoittaa muille nimensä,
+ja pankit antoivat tähän aikaan kernaasti rahoja. Ja siksi hän älysi,
+kun toiset toverit hänen aikeitaan kyselivät, että siinä oli muutakin
+kuin pelkkää uteliaisuutta.
+
+-- Oletko jo ruvennut auskulteeraamaan koulussa? kysyttiin häneltä
+usein ja Juuso käsitti siinä kysymyksessä aina pienen syytöksen. Hän
+näet ei ollut ruvennut auskulteeraamaan ja empi ruvetessaan. Hänellä
+oli aina ollut hiljaisena toivomuksena, ettei hänen tarvitseisi
+antautua opettajan uralle. Mielestään hänellä ei ollut siihen
+taipumusta, ei sitä malttia eikä esityskykyä, jota siihen
+tarvitaan. Ja oli muitakin syitä. Hän olisi toivonut saavansa
+oleskella pääkaupungissa, voidakseen kirjastopalkalla tehdä sitä
+mielityötään, jota hän jo oli alotellut. Tuo nyt on taas sitä vanhaa
+suuruudenhulluutta, oli hän kuullut toveriensa kuiskailevan ja oli
+hänellä siitä itselläänkin ollut paha omatunto, mutta hän ei ollut
+silti vielä voinut voittaa vastahakoisuuttaan. Ja siksi hän vastasi
+näille kysyville vältellen:
+
+-- En ole vielä ruvennut, kesken oli lukukausikin, läheneehän jo
+joululupa. Ja olisin tässä vähin katsellut muunlaista työtä.
+
+-- Sinä tähtäät ylemmäs?
+
+-- En sitäkään, vaan kun mulla on vähän näitä tieteellisiäkin aikeita,
+niin olisin tahtonut pysyä Helsingissä.
+
+-- Niin, kenen kannattaa...
+
+-- Eihän se kyllä kannattaisikaan...
+
+Mutta juuri siinä joulun lähetessä Juusolle aukenikin toive saada
+»muunlaista työtä». Haettavaksi julistettiin senaatissa uusi
+ylimääräinen kielenkääntäjän paikka, siitä huomautettiin Juusolle ja
+hän kiinnittikin suurella innolla huomionsa siihen. Olihan se paikka
+ikäänkuin häntä varten, pienipalkkainen, vaatimaton toimi tosin, mutta
+saisi kumminkin olla pääkaupungissa, jatkaa töitään ja...
+
+Niin, siinä se juuri olikin se suurin houkutus ja hartaimman halun
+viehättävä syy. Se syy, joka hänen mielikuvitustaan vilkkaimmin
+lennätti ja kannusti hänen toiveitaan: saisi vihdoinkin perustaa tuon
+oman, pienen pesänsä, jossa kotoinen onni lämmittäisi ja virkistäisi.
+Tuo kapsäkki-elämä vierasten hoidossa oli viime aikoina varsinkin
+ruvennut yhä enemmän tympäsemään miestä, joka jo oli siinä ijässä, että
+olisi pitänyt päästä oman katon alle asumaan. Ja se onni viittoi häntä
+nyt niin viehättävänä tuon pienen viran muodossa ja hän kiintyi kohta
+koko vilkkaan mielikuvituksensa innolla tuota mahdollisuutta
+ajattelemaan.
+
+Juuso kävi asiantuntijoilta tiedustelemassa mahdollisista toiveistaan.
+Voisihan olla toiveitakin, sanoivat nämä, vanhempia ei hae, joten
+pyrkijät lienevät melkein yhdenarvoisia. Saavat kilpailla, sitten
+arvostellaan. Arvelivatpa toiset Juusolle avuksi olevan senkin, että
+hän jo oli kielentaitajana tunnettu.
+
+Hänen toiveensa kasvoivat ja hänen omaa kotia haaveksiva
+mielikuvituksensa sai vielä uutta, verestä virikettä. Se tuli pienen
+kirjeen muodossa kaukaa syrjäisestä maaseutupappilasta. Kirje tuli
+aivan odottamatta; Juuso itse ei näet ollut vieläkään kirjoittanut
+Elnalle. Monasti oli hänet kyllä nyt syksynkin kuluessa temmannut
+vastustamaton halu kirjoittaa ja hän oli valanut pitkät paperit täyteen
+tunteitaan ja ajatuksiaan, mutta ei ollut niitä lähettänyt. Ei vielä,
+oli hän päätellyt, ei vielä ole aika mennä sanomaan: »tässä olen nyt,
+nyt olen tullut!» Vielä on varrottava.
+
+Vaan nyt kirjoitti Elna hänelle. Hän sanoi vain tahtovansa onnitella
+Juusoa tutkinnon johdosta. Lapsellisella tavallaan hän sitten kertoi,
+miten hänellä oli ollut ikävä ja mielipaha silloin keväillä, kun Juuso
+niin katkerana matkusti pois ja kuinka hänestä koko Helsinki sen
+jälkeen oli menettänyt makunsa. Kesällä ja syksyllä oli hän odotellut
+Juusosta jotain kuulumisia; ei kirjettä, hän tunsi selvästi, että Juuso
+ei kirjoittaisi, vaan hän oli, vaikka turhaan, toivonut Hildan kautta
+saavansa jonkun tervehdyksen. Mutta sitten oli hän käynyt niin
+iloiseksi kun näki Juuson suorittaneen tutkintonsa, -- onneksi olkoon
+ja hyvää jatkoa! Itsestään Elna ei kertonut muuta, kuin että siellä
+kotona hän siskoparven seurassa viettää päivänsä, ei ole erittäin
+hauskaa mutta eipä mitään hätääkään.
+
+Nyt olivat Juusoltakin telkeet poissa, hän istui kirjoittamaan,
+kirjoitti Elnalle kirjeen, kirjoitti pitkästi ja lämpimästi. Kuvasi
+siinä oman mielialansa vaiheita, ikäviään ja yksinäisyytensä mietteitä.
+Kertoi myös uusista toiveistaan, kuinka vihdoinkin näköala rupesi
+valkenemaan ja toteutumistaan läheni tuo hänen harras unelmansa saada
+pieni toimi ja pieni koti. Se oli tosin vasta pelkkä toive, mutta
+saattoihan se toteutuakin. Ja miks'ei se toteutuisi, tuottaisihan tuo
+pieni virka hänelle niin suuren onnen, ettei kohtalo voinut olla
+hänelle sitä antamatta.
+
+Innostuneesti hän kirjoitti. Ja rivien välistä saattoi lukea hänen
+lupauksensa kohta viran saatuaan tulla noutamaan hyvän haltijan uuteen
+kotiinsa.
+
+Juuso vei virastoon hakemuksensa. Oli hakijoita muitakin, kuuli
+hän, muttei vaarallisia. Hakijain oli suoritettava kielinäyte
+kääntämistaidostaan ja se juuri olikin Juusosta edullista. Hän
+kirjoitti oikein huolellisesti ja hyvästi, kaunista, täsmällistä
+kieltä. Ja sitten hän odotti turvallisesti päätöstä ja jatkoi sillä
+välin tieteellisiä töitään.
+
+Niin istui hän eräänä päivänä työpöytänsä ääressä kun Heikki tuli hänen
+luokseen. Tulija näytti olevan ärtysellä tuulella ja rupesi jo kohta
+torumaan:
+
+-- No, nythän sinä et ole taas valvonut etuasi, mitä sinä oikeastaan
+mietit?
+
+-- Miten niin?
+
+-- Päästät suotta sievosen viran hyppyistesi lomitse.
+
+-- Minäkö?
+
+-- Niin. Voit pitää melkein varmana, ettei sulle mitään
+kielenkääntäjänvirkaa anneta -- ja oma syysi.
+
+-- En ymmärrä.
+
+-- Oletko käynyt kenenkään luona kumartamassa?
+
+-- Kumartamassa? Mutta minähän olen kirjoittanut näytteeni, sen
+mukaanhan ne arvostelevat, miten tässä nyt enää mikään kumarrus voisi
+tulla kysymykseen?
+
+-- Hm, siinä se nyt on. Tahdotko todellakin tekeytyä niin viattomaksi,
+että et käsittäisi velvollisuutesi olevan käydä asianomaisilta
+suullisesti pyytämässä, että sinua pidettäisiin suosiollisessa
+huomiossa. Sehän on ensimmäinen tehtävä, hakipa virkaa mitä tahansa. --
+»Kirjoittanut kielinäytteesi», sanot, -- vaikka se olisi kuin enkelin
+kirjoittama...
+
+-- Onko siinä sitten vikoja?
+
+-- Hm, vikoja! Luota siihen! Voipi se olla hyvääkin kieltä, vaan voi
+siinä siltä olla vikoja; siinä esim. ei voi olla sitä virallista
+väritystä, joka täytyy olla kaikissa virallisissa asiakirjoissa.
+
+-- Onko siitä joku huomauttanut?
+
+-- Kamreeri Holm on, kuten tiedät, yksi lausunnon antaja. Mutta se
+sinään, vaikka näyte meniskin mukiin, eikähän se huono kuulu
+olevankaan, niin on persoonallinen huomionosoitus aina välttämätön.
+
+Juuso kävi alakuloiseksi, katseli maahan ja oli onnettoman näköinen;
+Sitten kysyi hän epäillen:
+
+-- Pitäisiköhän nyt vielä pukeutua frakkiin?
+
+-- Aika se nyt, nyt on myöhää. Asia ratkaistaan tänään tai huomenna,
+nyt ei enää voi mennä.
+
+-- Ei tietysti. Mutta vaikuttaakohan tuo nyt niin ratkaisevasti?
+
+-- Saathan nähdä.
+
+-- Sehän olisi hirveän ikävää.
+
+-- Ikävää, ikävää, -- kenen syy? Ikävää itsellesi, ikävää toisillekin,
+joilla on... Miten luulet jaksavasi hoitaa asioitasikaan, kun noin
+laiminlyöt hyvät tilaisuudet? Sinähän olet parantumaton uneksija.
+
+Juusolla masentui kerrassaan iloinen, toiveikas luonto. Hän ei ollut
+sitä kuolemakseen tullut ajatelleeksikaan, mutta hänestä tuota oli
+vieläkin vaikea ymmärtää. Lähteä nyt tällaisessa asiassa suosiota
+rukoilemaan, -- sehän olisi sama kuin mennä pyytämään, että toinen
+syrjäytettäisiin siinäkin tapauksessa, että hänellä näytteensä puolesta
+olisi etusija. Vaaditaanko todellakin tuollaista luikertelevaisuutta,
+-- ei hän sitä vieläkään voinut uskoa ja häntä melkein kiukutti, että
+Heikki häntä turhanpäiten tuli pelottelemaan.
+
+Vaan kuta enemmän hän asiaa mietti, sitä tuskallisemmalta se hänestä
+tuntui. Saattoihan nykyisenä kilpailun aikana mikä tahansa olla
+mahdollista, matelevaisuus ja nöyräselkäisyyshän se todellakin
+tätänykyä merkitsee enemmän kuin kunto ja ansio. Mutta pitääkö
+todellakin hänen kauniin unelmansa siitä syystä joutua karille, tuon
+rauhallisen työn, kodin ja oman unelman? Ei toki, ei niin voi vääryys
+voittaa...
+
+Yön unen riisti häneltä kumminkin Heikin huolettava uutinen eikä hän
+voinut tehdä työtäkään. Hänellä oli siellä pöydällä alotettu kirje
+Elnalle, toinen kirje jo, muttei hän voinut nyt sitäkään lopettaa. Vaan
+huomenna, kunhan tuo paha pelko on ohi, silloin hän sen lopettaa ja
+silloin hän ehkä jo voi kertoa tarpeettomasta säikähdyksestään ja asian
+hyvästä päättymisestä...
+
+Aamiaispöydässä Juuso tavallisesti silmäili läpi päivän lehdet
+ja niin hän teki nytkin osaamatta aavistaakaan, että siinä vielä olisi
+mitään hänen virastaan. Vaan jo ensi silmäyksellä tarttui hänen
+katseensa muutamaan uutiseen: »Uuteen ylimääräiseen senaatin
+kielenkääntäjänvirkaan on neljästä hakijasta otettu hov. ausk...» --
+Mitä tämä on, eikö se ole juuri hänen virkansa? Sehän se on -- siis
+sivuutettu. Tieto tuli pikemmin kuin hän osasi arvatakkaan.
+
+Kaatui siis sekin toivo. Ja yleinen mielipide sanoo, että se on oikein,
+miksi lähtee asettumaan yläpuolelle yleisiä tapoja. -- No niin, mennyt
+kuin mennyt! Tottahan mies sellaisen vahingon korjaa, tapahtuuhan
+tällaista, ensi kerralla täytyy olla viisaampi... Vaan lähettämättä se
+nyt saa jäädä Elnan kirje. Siihen hän oli aikonut liittää uutisen, että
+nyt ovat oman tuvan perustukset lasketut...; sellaista uutista, joka
+siihen nyt olisi ollut liitettävä, ei hän hennonut kertoa. Olkoon
+ennallaan, kaikki, onpa pakko jäädä odottavalle kannalle.
+
+Juuso istui nolona ikkunan ääressä ja katseli tylsästi keskipäivän
+vilkasta katuliikettä: Ei hän juuri ajatellut mitään, ei punonut
+katkeroita säikeitä eikä kiivastellut maailmaa vastaan, ajatuskin
+tuntui juoksevan niin raskaasti ja sakeasti, tahto ja tarmo tuntui
+tyyten lauenneelta. Mutta sielunvoimat toimivat kumminkin salassa ja
+kun hän havautui siitä istumasta, olivat jäntereet kuin tuskasta
+kiinteälle pingoittuneet ja otsasta puhkesi esiin hikikarpaloita...
+
+Juuso nousi, ravisti ruumistaan ja istui työnsä ääreen. Mutta sekin,
+jonka seurassa hän eilen vielä niin innolla viihtyi, sekin tuntui nyt
+äitelältä, olivathan nuo paperiliput niin turhanpäiväisiä eikä hän
+päässyt päästä kiini. Hän työnsi paperit pois edestään ja istui taas
+joutilaana. »Ihminen on oman onnensa seppä, sanotaan, vaan minä olen
+kai hyvin huono seppä. Miksi lienenkin juuri minä joutunut näin
+epäonnistuneeksi?»
+
+Mutta äkkiä hän taas havahtui mietteistään, otti esiin annakan ja
+rupesi sitä selailemaan.
+
+-- Niin, ensi viikolla se lankee, lankee taas. En muistanut puhua
+Heikille eilen, mutta ei tuo ollut sillä tuulellakaan. Liekö
+tänäänkään, vaan käytävähän siellä on.
+
+Se oli nyt uudistettava se Heikin nimellä kesällä otettu paperi. Muista
+vekseleistään oli Juuso säästellyt siksi verran uudistusrahoja, että
+tästä pälkähästä tällä kertaa suoriaa, -- kun vain tunnustaja
+suostunee. Ja Heikki suostui. Mutta hän sanoi myöskin, että se oli nyt
+viimeinen kerta kun tämä uudistetaan, ensi lankeamalla se on
+maksettava. Sillä eihän tästä tällä tavalla tule mitään, pian ne
+vekselit paisuvat lumivyöryksi, joka hautaa alleen miehen, jos ei
+useampiakin, kun ei niille ole minkäänlaisia vastaavia tuloja.
+
+-- Tiedänhän minä, ett'et sinä raha-asioissa kevytmielinen ole, mutta
+koeta nyt veli hyvä hankkia tuloja, eläkä uneksi pois aikaasi.
+
+-- Koettaa täytyy, kunhan tästä nyt taas pääsisi vähän henkilomalle.
+
+-- Hm. Tuossa on nimeni. Mutta onko sulla aavistustakaan, millä kolmen
+kuukauden perästä lunastat tuon paperin?
+
+Sehän se juuri oli, jota Juuso itse lakkaamatta, yöt, päivät, hauteli
+mielessään, se joka painoi hänen mielialansa maahan, tärveli hänen
+työkykynsä, hämmensi ajatukset, kaikki. Millä maksaa hän tämän paperin
+ja millä muut, kun tuloja ei ole? Niitä papereitahan hän järjesteli ja
+suunnitteli mielessään myötään ja kärsi sitä tehdessään suurempaa
+tuskaa kuin kukaan saattoi aavistaakaan. Ja kun nyt toinen vielä tuli
+säälittä repimään ja ärsyttämään niitä samoja haavoja, niin valtasi
+hänet melkein toivottomuus.
+
+-- Sinä panet puukon kurkulleni, toivosinpa että painaisit sen päätä
+myöten. Käsitäthän, etten ilokseni juokse armoa kerjäämässä, mutta
+minkä minä Herran nimessä tässä teen?
+
+-- Mitä, kiivastutko sinä? Minä koetan sinua ystävänä neuvoa...
+
+-- Koetanhan minä hoitaa asiani ja hoidanhan minä tämänkin kolmen
+kuukauden perästä.
+
+-- Kunhan hoidat, hyvä on.
+
+Juuso läksi. Heikki jäi seisomaan ikkunansa ääreen, katseli hänen
+menoaan ja puhui itsekseen niinkuin hänen tapansa usein
+yksinäisyydessään oli:
+
+-- Saamaton haaveksija, ei vähintäkään sujuvuutta, eikä
+mukautuvaisuutta, korskeutta vain... Ehkä maailman ranta opettaa, mutta
+lujalle se ottaa; hän ei ymmärrä vähintäkään aikansa vaatimuksia. Ei
+hänellä olisi edellytykset huonot; toinen mies olisi hänen päällään ja
+hänen tiedoillaan jo ollut sievonen palkannauttija hyvällä
+tulevaisuudella, -- Juuso se vain ei ymmärrä olla oikeassa paikassa
+esillä. Siinä se on temppu ja se tulee hänelle vielä kalliiksi...
+
+Heikki siirtyi työnsä ääreen, avasi lainopillisen luentovihkonsa ja
+rupesi lukemaan. Hän puolestaan kyllä tulisi näyttämään mistä mies
+milloinkin on löydettävissä, kunhan hänen aikansa ehtii tulla.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Kolme kuukautta kului. Taas oli kevään alku koreimmillaan. Päivä
+paistoi kirkkainta hohdettaan lumisille maisemille muuttaen koko
+luonnon yhdeksi suureksi valomereksi. Se valoi ihmismieliinkin valoaan
+ja iloaan, sulatti raskaat luonteet keveämmiksi ja sovinnollisemmiksi
+ja herätti talvisissa arkitouhuissa uupuneisiin mieliin uusia tuumia ja
+uusia toiveita.
+
+Iloisina tervehtivät toisiaan ihmiset, jotka pääkaupungin katuja
+rientelivät toimissaan ja kiireissään. Aamupäivillä se oli liikemiesten
+paras työaika; kauppiaat, isännöitsijät ja kaikenmoiset asioitsijat ja
+toimimiehet kulkivat pankeissa ja pistäysivät liiketuttavainsa luona ja
+nyökyttivät ymmärtäväisesti päätä toisilleen kadulla ohimennessään.
+Afäärit luistivat enimmäkseen hyvin, aika oli liikemaailmalle yleensä
+suotuisa; rahasta ei ollut puutetta, luottosuhteet varmat ja
+yrittäjillä oli ilo nähdä puuhistaan tolkkua syntyvän ja korvausta
+juoksevan. Taloudellisessa suhteessa oli koko maassa näinä vuosina
+verrattain onnelliset olot; vuodentulo oli useina vuosina perättäin
+ollut edullinen, työväellä oli työtä riittämään asti ja yleinen
+varallisuus pysyi kohtalaisena.
+
+Siitä oli syntynyt tavallista virkeämpi yritteliäisyys. Pääkaupungissa
+oli varsinkin rakennusinto päässyt suureen vauhtiin, suuria kivitaloja
+kohosi sekä sen keskustaan että laidoille; nuorilla, puuhakkailla
+arkkitehdeillä ja rakennusmestareilla oli kyllin tilaisuutta käyttää
+työkykyään ja osottaa makuaan ja kekseliäisyyttään ja heillä oli hyviä
+toiveita, että heidän toisinaan rohkeistakin hankkeista kasvaisi
+runsaita satoja. Työ palkitsi tekijänsä ja siksi nousi taloudellisella
+alalla vanhoille liikkeille yhä uusia kilpailijoita, joiden johtajina
+esiintyi nuoria ja usein varattomia, vaan hartaasti eteenpäin pyrkiviä
+miehiä. Ja yrittelemisinto tarttui laajemmallekin. Se oli näihin
+aikoihin kuin esim. köyhemmässä suomalaisessa ja kansallisessa
+puolueessa myöskin heräsivät ensi ajatukset perustaa erityisiä
+suurempia, kansallisia liikkeitä ja rahalaitoksia vastapainoksi
+vanhoille, jotka kaikki olivat vastapuolueen käsissä, ja estämään
+varallisuutta yksin tälle kertymästä.
+
+Joka taholla uhkui toimeliaisuutta, uusia tuumia luotiin ja uusia
+toiveita syntyi. Ja siksi saattoi jo ulkopinnalta nähdä kiireissään
+ahertavain ihmisten olevan hyvällä tuulella ja toimivan hyvillä
+toiveilla.
+
+Sen mielialan leimaa näkyi nytkin Helsingin kaduilla liikkuvain
+kasvoissa. Mutta siksi vetikin juuri enemmän huomiota puoleensa, kun
+näki joukossa jotkut erittäin huolestuneet kasvot, joista selvästi
+kuvastui masentunut mieli ja helposti huomattava epätoivo. Tänäkin
+aamupäivänä kääntyivät monet vaistomaisesti katsomaan erästä
+hermostuneesti kiirehtivää nuorta miestä, jonka katseet niin
+levottomina pälyilivät ympärilleen, ikäänkuin keksiäkseen jotakin
+pelastuksen mutkaa.
+
+Se oli Juuso, joka rahahuolissaan siellä puikkelehti tungoksen
+keskessä, kiirehti ja hätäili, mutta tietämättään itsekään minne
+kiirehti. Häneltä vain eivät afäärit onneksi vedelleet.
+
+Kolme kuukautta oli kulunut. Ne olivat olleet hänelle melkein
+yhtämittaista juoksua ja tuskallista huolta. Hän oli koko ajan
+ikäänkuin soutanut karilla käyneessä ruuhessa, jonka laitalaudat ovat
+halenneet ja liitteet ratkenneet ja joka joka hetki uhkaa täyttyä ja
+vajota. Kun yhden halkeaman sai yhdeltä puolen täytetyksi ja tukituksi,
+niin jo virtasi vesi torvenaan toisesta saumasta ja kolmannesta tirisi
+yhtämittaa uhkaava suihku. Näihin asti oli hänen, joskin ainoastaan
+suurimmilla ponnistuksilla, onnistunut tukkia lävet ja pitää vene
+kulkukunnossa, vaikka se toisinaan jo täyttyikin puolilleen. Mutta
+raskasta työtä se oli ollut. Milloin lankesi mikin pikkulaina,
+käsilaina tai kassalaina, milloin joutuivat korot maksettaviksi,
+milloin yritti henkivakuutus luiskahtamaan ohi. Piti riistää riepua
+yhdestä reijästä ja tukkia toinen pahemmin vuotava, vipata yhdeltä
+tuttavalta ja maksaa toiselle kireämmin vaativalle, luvata määräaikoja,
+juosta, haalia kokoon ja sittenkin sivuuttaa määräajat. Ja koko ajan
+syöksyivät vekselit uhkaavina surma-aaltoina sälöttyneitä laitoja
+vastaan uhaten joka hetki hyökätä täyttämään venheen, ellei niitä
+väistellyt sillä äärettömällä varovaisuudella, jota ne vaativat. Ja
+elää piti silläkin välin, piti soutaa sitä raskasta ja yhä karttuvaa
+vesilastia voimain myötään vähetessä. Eikä rantaa näkynyt missään.
+
+Vähilleen pari vuotta se oli Juuso jo sillä tavalla soudellut ja
+pitänyt alustaan veden pinnalla, mutta arvaa sen, minkä verran se sillä
+ajalla jo oli vuotanut. Viime aikoina ei enää työnteosta tullut mitään,
+aika kului tarkoin rahapuuhiin. Ja sittenkin oli nyt vihdoin tullut se
+hetki, jolloin ei vuotoja enää jaksanut tukkia eikä vältellä hyökkääviä
+laineita, jolloin oli edessä selvä uppoaminen. Ja siksi se oli niin
+levoton katse Juuson silmässä, kun hän hätäillen kulki siellä
+väkijoukossa ja koetti hapuilla viimeistä pelastuksen kortta, jota ei
+näkynyt koko äärettömällä ulapalla.
+
+Kolme kuukautta oli kulunut, Heikin hyväksymä vekseli oli tänään
+maksettava. Koko ajan, kolme kuukautta, oli Juuso siitä huolta
+kantanut, miettinyt kaikki mahdolliset keinot miten hankkisi rahoja sen
+maksamiseen. Mutta jos jostakin oli vähän saanutkin kokoon, oli se
+kohta mennyt hetkellisiin vuotoihin, toisiin vekseleihin ja toisiin
+velkoihin. Ja viikot oli kuluneet ja kuukaudet. Vihdoin oli Juuso
+nöyrtynyt, mennyt Heikin luo ja pyytänyt, että se paperi vielä
+siirrettäisiin tai uudistettaisiin.
+
+Ei. Heikki kielsi jyrkästi periaatteen kannalta. Hän oli tehnyt sen jo
+kolme kuukautta sitten, Juusolla oli ollut kyllin aikaa järjestää
+asiansa. Hän ei aikonut ijankaiken jatkaa sitä leikkiä eikä panna
+omaakin tulevaisuuttaan vaaranalaiseksi. Jos et sitä nyt maksa, oli hän
+sanonut, niin en usko sinun maksavan sitä koskaan. Koeta jo muualta
+saada nimiä, maksettava se nyt on.
+
+Juuso oli mennyt, koetellut vielä, vaan se oli toivotonta työtä.
+Hänellä oli yleensä sangen vähän ystäviä, useimmat hänen paraimmat
+tuttavansa olivat jo hänen asioissaan kiini, toiset eivät ruvenneet,
+kolmansien nimet eivät auttaneet. Kyllä hän juossut oli, tänäkin
+päivänä aamusta aikusesta syömättä ja lepäämättä. Ja hän juoksi vielä.
+Kenties vielä viime hetkessä tapaisi jonkun armollisen ihmisen... Hän
+suuntasi kulkunsa senaatintorille päin, ei tiennyt oikeastaan miksi,
+vaan arveli että ehkä tulisi sieltä joku vastaan... Silloin lyödä
+paukautti kello Nikolain tornissa kaksi.
+
+Juuso hypähti, säpsähti: pankkiaika oli siis kohta ohi. Mitä nyt
+tehdään, mihin mennään? Menisikö kotiin, panisi maata ja jättäisi
+kaikki. Vai pakeneisiko kapakkaan, joisi päihinsä unhottaakseen,
+vapautuakseen...? Ei. Nyt täyttää aalto venheen, vaan haudatkoon se
+alleen edes rehellisen miehen... Juuso istui issikan rekeen, ajoi
+Heikin konttoriin ja pyysi tavata häntä.
+
+-- En ole voinut maksaa paperia, puhui hän läähättäen. Olen koettanut
+viimeiseni, mutta turhaan. Nyt on kaikki lopussa, minä olen hukassa.
+
+-- Arvasinhan, että siihen se kehittyisi. Ja mitä aijot nyt?
+
+-- En mitään, en voi mitään.
+
+-- Siinä miehen tarmo! Nyt olet mestannut nimesi, mitä sulla on
+jälellä? -- Niin se käy kun uinailee pois paraat vuotensa. Jos sulle
+vielä olisin nimeni antanut, olisit varmaankin vienyt sen
+prosenttariin.
+
+-- Olisin hoitanut asian -- ainakin tällä kertaa.
+
+-- Mutta ensi kerralla! Onko sulla nyt minkään vertaa rahoja?
+
+Juuso veti esiin kukkaronsa. Siinä oli muutamia seteleitä ja
+hopearahoja, toistasataa markkaa; ne hän kopisti Heikin eteen pöydälle.
+
+-- Minä en menetä nimeäni, puhui Heikki kooten pois rahat. -- Mutta
+tämä oli meidän viimeinen afääri.
+
+Kuin unissaankävelijä asteli Juuso siitä kotiinsa päin. Nyt oli siis
+alus vajonnut. Sehän siitä lopuksi oli tulevakin, eihän hän enää
+pitkiin aikoihin ollut muuta odottanutkaan, ranta oli myötään väistynyt
+yhä kauemmas saavuttamattomiin. Ja mitä nyt?
+
+Juuson tieteellinen työ ei viime aikoina ollut edistynyt ollenkaan,
+harvoin hänellä oli sitä aikaa ajatellakaan. Oli hän nyt toisinaan
+käynyt auskulteeraamassa, toisinaan hankkinut käännöstöitä, mutta se
+oli kaikki rahahuolien vuoksi jäänyt niin katkonaiseksi. »Kyntäjää» hän
+yhä oli ollut toimittavinaan, se oli ollut ikäänkuin lohdutusta muun
+surkeuden keskessä, mutta hän oli ruvennut huomaamaan, ettei hän yksin,
+ainakaan näissä oloissa, voinut sitäkään halunsa mukaan hoitaa, hän oli
+ruvennut epäilemään omaa kykyään, omia aatteitaankin. Eihän hänestä
+ollut niiden edustajaksi, menkööt hautaan nekin, hänhän oli itsekin jo
+henkisesti ja siveellisesti haudattu, -- mennyttä miestä!
+
+Mitä nyt? Kaikki ympärillä oli toivotonta ja pimeää.
+
+Kotiväkikin näki selvästi päivällispöydässä että Juuso oli tavallista
+masentuneemmalla mielellä. Hän oli kyllä viime ajat lakkaamatta ollut
+alakuloinen ja huolestunut, vaan näin synkkänä kasvoiltaan, näin
+surumielisenä, näin sanattomana ei hän ollut koskaan vielä istunut.
+Otto tiesi kyllä mistä kenkä puristi, vaikkei Juuso ollutkaan hänelle
+viimeisestä huolestaan lähemmin kertonut, ja arvailivat ne sen muutkin,
+Hilda varsinkin. Ja häneen juuri tuo Juuson synkkämielisyys syvimmin
+vaikutti. Naisellisella vaistollaan huomasi hän heti, että jotain
+ratkaisevaa oli nyt miehelle tapahtunut ja sama naisellinen herkkyys
+kehoitti häntä samassa tarjoamaan lohdutusta ja lievitystä.
+
+He olivat, Juuso ja Hilda, Juuson ensimmäisinä ylioppilasvuosina olleet
+hyvinkin hyvät ja avomieliset ystävät, ja Juuso oli silloin lapsellisen
+luonteensa herkkyyden mukaisesti kertonut Hildalle kuin vanhemmalle
+sisarelle kaikista pikkuhuolistaan ja toiveistaan. Silloin olivat he
+olleet alinomaa yksissä, olivat kotona ärsytelleet toisiaan
+tammipelissä, yhdessä käyneet ylioppilastansseissa, huvitelleet
+talvisin luistinradalla ja suvisin purjehdusmatkoilla. Tuttavat olivat
+heitä silloin nimitelleet »Almin herrasväeksi» ja ennustelleet heille
+yhteistä tulevaisuutta. Sittemmin olivat he vieraantuneet, Juuso oli
+saanut muita harrastuksia ja hänen lemmensuhteensa Elnaan oli aivan
+kylmentänyt vanhat välit. Hildakin oli vetäytynyt vieraammaksi. Vaan
+hänessä kyti vielä vanhaa ystävyyttä, joka toisinaan oli ollut
+ystävyyttäkin lämpimämpi, ja viime aikoina oli se taas ilmeisemmäksi
+vironnut. Sääli on lemmen sukua, Juuso tarvitsi lohdutusta ja Hilda
+tahtoi niin mielellään hänen huoliaan keventää.
+
+-- No kuules Juuso, sinä olet taas kovin synkkämielinen, painavatko
+niin raskaasti maailman huolet? kysyi hän Juusolta kun tämä päivällisen
+jälkeen ikäänkuin turvattomana oli jäänyt ruokahuoneeseen istumaan.
+
+-- Voi Hilda, raskaammin kuin luuletkaan. Ne lutistavat kerrassaan
+miehen alleen.
+
+-- Lapsi parka! Mutta miksi hautelet myötään pelkkiä huolia mielessäsi,
+heittäydy kerran iloiseksi niin et muistakkaan niitä.
+
+-- Iloiseksi! Keksippäs siihen taikakeino niin oletkin noita.
+
+-- Keksin kyllä. Ennen ei siihen paljoa tarvittu, mentiin vain ulos
+huvittelemaan, sinä puit pitkän takin yllesi ja sen mukana suruttoman
+tuulen. Tee niin nytkin.
+
+Juuso hymähti surumielisesti, otti taskustaan kukkaronsa, käänsi sen
+nurin ja ojensi Hildalle. Tämä nauroi:
+
+-- Sekö vain?
+
+-- Se ei ole vain. Minussa ei ole enää miestä sitä täyttämään koskaan.
+
+-- Mutta kuulehan, vuoroin vieraissa käydään. Minä olin usein vieraasi
+silloin vanhaan hyvään aikaan, »ennenkuin ryssä tuli maahan». Nyt saat
+sinä kerran olla minun vieraanani, se on päätetty. Minä kutsun sinut
+juhlallisesti esimerkiksi konserttiin tänä iltana.
+
+Juuso ei kiellellyt, tekihän Hilda tuon niin hyvässä tarkoituksessa. Ei
+ollut hän tosin huvituulella, mutta hän pelkäsi toiselta puolen
+yksinäisyyttäkin ja sen synkkiä mietteitä, jotka eivät hetkeksikään
+helpoittaneet. Ei hän voinut niitä nukuttaa, vaan olihan sama missä ne
+häntä kiduttivat.
+
+He menivät konserttiin. Ja tuntuihan Juusosta melkein siltä kuin soiton
+räminä, ihmistungos ja kirjava seura, joka hajotti huomion useammalle
+taholle, olisi hiukan viihdyttänyt hermoja ja asettanut ajatuksia. He
+istuivat siellä nyt kahden Hildan kanssa, istuivat hyvinä ystävinä
+kuten ennenkin vanhaan ja Juuson teki mieli nyt niinkuin silloinkin
+kertoa tälle huolistaan, keventääkseen raskasta sydäntään. Ei hän sitä
+olisi kumminkaan nyt kehdannut tehdä, vaan Hilda päästi hänet hyvälle
+alulle ruveten kyselemään hänen surunsa syytä. Juuso kertoi silloin
+suoraan kaikki, kertoi ponnistuksistaan, pettymyksestään ja
+sortumisestaan. Tällä hetkellä hän ei keksinyt toivoa mistään päin,
+sanoi hän.
+
+-- Se on ohimenevää, vakuutti Hilda. -- Minä luulin jo surun olevan
+syvemmällä, sydämessä.
+
+-- Ne surut olisivat sentään helpompia kantaa.
+
+-- Niin elä sano. Mitä nyt olet menettänyt, sen voit voittaa takasin,
+vaan voitpa menettää semmoistakin, jota et voita koskaan takaisin.
+
+Hilda lausui sen äänellä, joka melkein juorusi, että hän tiesi jotain
+enemmänkin, jotain uutta pettymystä Juusolle. Tämä katsahti kysyvästi
+hänen silmiinsä, mutta arveli samassa, että se kai sattui vain noin
+lausumaan tarkoittamatta mitään. Ja jos Hilda jotain tarkoitti, jos
+tiesi jotakin Elnasta, niin ei hän sitä sanoisi eikä Juuson oma
+mieliala tällä hetkellä muuten sallinut hänen Elnaa ajatellakaan. Hän
+vastasi sen vuoksi rauhallisesti Hildalle:
+
+-- En tiedä mitä tarkotat. Mutta puhutaan jo iloisemmista asioista,
+eihän nämä minun huoleni voi sinua huvittaa.
+
+-- Tavallaanpa huvittavatkin siksi, että olet niistä mulle kertonut ja
+ollut avomielinen, -- taas pitkästä ajasta. -- Vaan minähän olen huono
+isäntä, nyt sinun täytyy saada punssia, siitähän ennen pidit...
+
+Myöhemmin saapui Ottokin populaariin. Hän tuli jostakin ilosesta
+medisiinarikekkeristä, oli paennut sieltä kesken tänne, kun nyt
+Juusokin kerran oli matkassa. Kevyellä ja repäsevällä tuulella hän oli
+kuten ainakin, houkutteli soittajaisten jälkeen toiset vielä syömään ja
+kehui Juusoa, ettei tämä enää ollut toki saman näköinen kuin päivällä,
+»surkea niinkuin hautajaispäivänsä aattona.» Juuso olikin melkein kuin
+huumautuneena, saattoi väliin remahtaa aivan iloiseen nauruun, kun
+siinä muistettiin kaikkia niitä koirankujeita, joita ennen yhdessä oli
+pidetty, ja tunsi kiitollisuutta Hildaa kohtaan, että tämä juuri tänään
+oli kutsunut hänet vieraakseen.
+
+Vaan kotona yksinäisyydessä palasi mieleen kaiho ja toivottomuus taas
+uudella voimalla ja hän tunsi itsensä maata syvemmälle masentuneeksi.
+Hän pani maata, mutta uni vältti silmää ja mielikuvitus loihti hänen
+eteensä tulevaisuudesta kuvan toistaan synkemmän. Hän arvasi, että
+Heikki kyllä ei pitäisi omana tietonaan tuota eilistä asiaa, vaan
+antaisi puheen kulkea; hän tunsi siksi sen nykyisen Heikin, -- jo
+tänään on hänen kohtalonsa yleisen mielipiteen hampaissa. Ja hän
+saattoi niin hyvin kuvailla, kuinka tuo yleinen mielipide kulkee:
+»Oletko kuullut», kysyy yksi toiselta ja toinen vastaa: »Niin, sen
+päivä se on laskenut, eikä taida noustakaan enää.» Jo parin päivän
+perästä tietävät sekä tuttavat että oudot minkälainen mies hän
+oikeastaan on ja hän melkein kuuli humisevissa korvissaan miten nuoret
+ylioppilaat jo kadulla näyttäisivät häntä toisilleen ja sanoisivat:
+»Tuossa se on se mies, joka tahtoi nuorisossa ylläpitää ihanteita. Itse
+hän maksattaa muilla vekselinsä ja elää toisten kustannuksella...»
+
+Ja tämä oli kumminkin vasta ensimmäinen vekseli. Miten nyt, kun nimi on
+pilassa ja se vähäinen luotto on mennyt, miten käy nyt seuraavain? Ja
+miten käy hänen itsensä lopuksi? Velkavankilako parempi vai...?
+
+Aamupuolella yötä vaipui hän rauhattomaan uneen herätäkseen siitä
+muutamain tuntien perästä eilisiin mustiin mietteihinsä.
+
+Oikein Juuso olikin arvannut, miten nopeasti tieto hänen
+lankeemuksestaan oli levinnyt ympäriinsä ja kuulumiset siitä, miten
+häntä arvosteltiin, saapuivat pian hänen omiin korviinsakin. Hän oli
+merkitty mies, sanottiin, ja niin hän tunsi itsekin olevansa. Ja
+siksipä olikin ymmärrettävää kun hän taas jonkun viikon perästä
+huonoilla toiveilla kulki koettamassa kerätä rahoja uuteen lankeavaan
+vekseliin, että kylmä kielto tuli vastaan joka taholta, sieltäkin,
+missä ennen oli ollut myötätuntoisuutta ja hyvää tahtoa. Ihmiset eivät
+enää luottaneet häneen senkään vertaa kuin ennen, eikähän niillä ollut
+syytäkään sitä tehdä.
+
+Se oli nyt lankeamaisillaan se sama Juuson ensimmäinen vekseli, jonka
+hän noina näytelmänsä toivorikkaina aikoina oli Kippiksen kanssa tehnyt
+ja jonka kautta hän ensiksi oli livahtanut tälle pettävälle, luisuvalle
+pinnalle. Sitä oli tällä välin siirretty pankista toiseen, uudistettu
+ja siirretty, vaan hoidettu se tähän asti oli. Mutta nyt? Turhaan
+ponnisti Juuso jo loppuun käytettyä kekseliäisyyttään saadakseen oman
+osansa kokoon. Ja hänestä oli nyt kahta vertaa vaikeampi liikkua
+ihmisten parissa, hän lymyili kernaimmin yksin kotona, kaikkein
+mieluimmin olisi hän paennut kauas vieraisiin maihin taikka tahtonut
+vaikka vaipua maan poveen. Vihdoin meni hän Kippiksen luo, käski tämän,
+joka ei ollut vielä ollenkaan osaansa lyhentänyt, hankkia edes
+uudistusrahat ja hoitaa asia, -- itse hän ei voinut. Paperi laitettiin
+ja Kippis lupasi hommata. Mutta paljo ei Juuso siihen lupaukseen
+luottanut ja väsyneempänä, kyllästyneempänä kuin koskaan tuli hän taas
+tältä retkeltä kotiinsa.
+
+Eteisen ovella seisoi Otto ottamassa kirjeitä kirjelaatikosta.
+
+-- Täällä on kirje sullekin Juuso, ja -- ahaa! -- arvaas keltä?
+Elnalta, ellen tunne väärin käsialaa.
+
+-- Väärin taidat tuntea. Näytä tänne.
+
+Juuso meni huoneeseensa ja katseli melkein häveten tuota kirjettä, --
+niin, Elnaltahan se oli. Hän ei ollut mielestään enää sen arvoinen,
+että Elna hänelle kirjoittaisi taikka häntä muistaisikaan. Olihan hän
+nyt mestatessaan itsensä mestannut myöskin nuo heidän yhteiset ihanat
+tulevaisuuden toiveensa. Tuohon hänen suureen haaksirikkoonsa olivat
+hautautuneet kaikki hänen unelmansakin, kodin, onnen ja lemmen ihanat
+unelmat, kaikki pirstaleina, hän oli ne särkenyt ja hänestä tuntui että
+hän siten oli pettänyt tyttönsäkin, tuon hellän, lempeän lapsen. Ja
+siksi hän ei ollut viime aikoina uskaltanut Elnaa ajatellakaan...
+Mitähän se tyttöparka siellä nyt taas on tuuminut hänen pitkästä
+äänettömyydestään, rakenteleeko se siellä yhä tuulentupia vanhoille
+perustuksille, jotka hänen tietämättään jo ovatkin suistuneet? Paremman
+kohtalon hän olisi ansainnut, lapsi parka...
+
+-- Vaan mitä on tämä...?
+
+Juuso oli verkalleen avannut kirjeen ja ruvennut sitä lukemaan. Luki
+muutamia rivejä ja alotti alusta. Oli niin merkillistä tuo sisältö,
+Elnako tätä kirjoitti...? Niin, Elna se oli. Juuso luki kirjeen
+loppuun, luki verkalleen tarkoin, joka sanan... Niin, niin se oli, hän
+ymmärsi sen nyt. Siis ei ollutkaan pelkkä sattumus se, mihin Hilda
+viittasi!
+
+Kirje putosi pöydälle. Juuson pää vaipui raskaana käsivarren varaan ja
+jäi siihen lepäämään kauaksi aikaa. Syrjäinen olisi luullut, että siinä
+itki miehinen mies, sillä todellakin, kimaltelihan kyynele hänen
+silmänsä kulmassa samentaen raukean katseen.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Elnan kirje oli, niinkuin entisetkin, kirjoitettu viattoman
+yksinkertaisesti, mutta tuon lapsellisen koruttomuuden alla oli siinä
+kumminkin puheena vakava elämänkysymys, ratkaiseva elämänkysymys
+niille, joita se koski. Tyttö kirjoitti:
+
+    »Olen tätä nykyä, Juuso hyvä, tärkeässä elämänkäänteessä, etkä
+    voine siis panna pahaksesi jos sinulta, hyvältä ystävältä,
+    kysyn neuvoasi ja mielipidettäsi. Ja minusta tuntuu melkein
+    kuin minulla olisi velvollisuuskin kysyä sinun neuvoasi ennenkuin
+    teen ratkaisevan päätökseni.
+
+    »Nyt aivan äsken on minua pyytänyt vaimokseen eräs isäni hyvä
+    tuttava. Hän on pappi. En tunne häntä vielä varsin paljo, vaan
+    luulen että hän on hyvä ja kelpo mies. Minua kohtaan on hän ollut
+    hyvin ystävällinen, aivan hellä, ja tiedän että hän minusta pitää
+    paljo ja tahtoo parastani. Hän on keski-ikäinen mies, hiljainen
+    ja vaatimaton. Perheen tuttavana olen häntä jo kauan tuntenut,
+    mutta en ole koskaan häntä enemmin ajatellut enkä muistellut, enkä
+    ole siis voinut hänestä koskaan pitääkään, hän on ollut mulle
+    vieras. Vaan nyt minun täytyy häntä ajatella ja kun ajattelen,
+    niin minusta tuntuu, että miksi en voisi hänen kanssaan elää,
+    miksi en hänestä pitääkin? Mitä arvelet sinä? Ei se tulisi olemaan
+    mitään sellaista suurta onnea, jota nuorena joskus haaveksii,
+    hiljaista arkielämää vain, semmoista kuin elämä on. Sitä sellaista
+    elämätä minä tosin olen joskus kammoksunut, olen verrannut sitä
+    kuoleutumiseksi ja ikäväksi haudaksi, mutta ehkä se on sittenkin
+    sitä oikeata elämää, juhlahetkethän ovat elämässä niin harvat.
+
+    »Ethän ymmärrä väärin, miksi nyt siitä sulle kirjoitan. Onhan
+    meillä ollut, vaikkemme ole siitä puhuneet toisillemme emmekä
+    muille, yhteinen pieni unelmamme. En tiedä, minkä verran sitä
+    sinä enää muistat, mulle se on ollut ja on hauska muisto. Mutta
+    en siihen viittaa muuten, kuin vedoten hyvään, toverilliseen
+    ystävään, joka lausuu mielipiteensä suoraan. Ja siksi kysyn:
+    luuletko onnen voivan seurata mukana semmoisissa suhteissa,
+    joita ei ennen ole onneksi ajatellut ja luuletko minun oppivan
+    rakastamaan nykyistä kosijaani? Sinä tiedät kotioloni, pieni
+    pappila, paljo lapsia, aika olisi asettua elämäntyölleen. Aivan
+    vapaasti saan kumminkin päättää ja ... valita, -- mutta vaikeaa
+    se on.
+
+    »Et suutu, Juuso, tunnenhan sinut. Ja kun nyt olen kertonut sulle
+    asiani, odotan vastaustasi; _hän_ odottaa minun vastaustani.
+    Elna.»
+
+Semmoinen oli kirje, ei sen mutkallisempi, mutta paljo uusia katkeroita
+tunteita se herätti Juuson jo rikki repalehtaneessa sydämessä. Senkin
+onnensa hän oli menettänyt, hän oli mestannut kaikki... Tuo rakas lapsi
+-- »yhteinen unelmamme», niin, se oli todellakin ollut niin herttainen
+ja kaunis, siinä oli niin paljo lämpöä ja niin paljo onnea, rajatonta,
+määrätöntä onnea. Mutta se oli unelma ja se on mennyt. -- Minussa ei
+ollut miestä sitä toteuttamaan, se oli jo rauennut ennenkuin sinussa
+syntyikään epäilys, puhui Juuso puoliääneen kaihoisasti itsekseen. --
+Ja epäilyksesi oli oikeutettu, yhteinen unelmamme on mahdoton; minä
+käsitän, että tuo päätös oli sinulle vaikea, se repii minunkin sydäntä,
+se vie onnen multa, ehkä sultakin, vaan ei auta. Unelman viimeiset
+säikeet ovat leikattavat poikki, vaikka se leikkaus vihloo, vihloo...
+
+Ei hetkeäkään ollut Juuso näet epätietoisena vastauksestaan. Hän
+rakasti tyttöä ja tahtoi hänen parastaan. Ja häneen, Juusoon, ei tyttö
+saanut luottaa, hän ei ansainnut luottamista, hän ei voinut tehdä
+onnelliseksi itseään eikä toistakaan. Elnan täytyi ottaa pappinsa, --
+nyt vain viimeiset jäähyväiset.
+
+Ja Juuso istahti pöytänsä ääreen kirjoittamaan. Hän kiitti
+luottamuksesta. Kuvaili, kuinka tuo yhteinen unelma hänellekin oli
+ollut rakas ja kuinka elävästi hän oli ajatellut sen toteuttamista ja
+kuinka ne heidän sanattomat kihlat olivat tuntuneet viehättäviltä.
+Mutta se oli ollut unelmaa ja siksi sen täytyi haihtua. Hän, Juuso, oli
+tullut huomaamaan, että hänen oma tulevaisuutensa, johon hän oli
+toiveensa perustanut, onkin vielä aivan utuisessa hämärässä; sen
+selveytymisestä ei ole vähintäkään tietoa. Sellaisille haaveiluille ei
+saa elämätä rakentaa, sillä elämä on todellisuutta. Ja siksi hän
+vilpittömästi kehotti Elnaa, antamatta valtaa muille vanhoille
+taipumuksille, kääntymään sille uudelle elämäntaipaleelle, joka nyt oli
+avautunut hänen eteensä, -- ei ole epäilystäkään siitä, mikä on
+parasta. Ja hän lopetti näin:
+
+    »Meidän tiemme, jotka kerran tietämättämme yrittivät yhtä suuntaa
+    kulkemaan, ovat jo eronneet, nyt ovat vain jäähyväiset sanomatta.
+    Sinä käyt hiljaista, rauhallista kotielämää viettämään, olkoon
+    arkielämää, mutta myrskyltä suojattua, pettymyksistä ja huolista
+    vapaata elämätä. -- Ja minä luulen yhtä varmasti kuin toivon,
+    että sinä tulet löytämään siitä tyydytystä ja tuntemaan itsesi
+    onnelliseksi. Minä taas kuljen tuntematonta tulevaisuuttani kohden,
+    taivallan tietä, jonka suuntaa en tunne enkä päämäärää, josta en
+    tiedä muuta, kuin että se luisuu alaspäin; kenties se päättyy
+    piankin. Mutta sinä suot, että tuo jo hälvennyt yhteinen unelmamme
+    saa seurata minua muistona ilottomalle taipaleelleni; hoitelen sitä
+    hellävaroen ja kätken pyhimpääni, sillä se on mulle niin rakas,
+    niin kaunis ja niin autereisen hieno. Jää hyvästi! Seuratkoon sinua
+    onni, jota niin runsaasti ansaitset. Juuso».
+
+Hän sulki kirjeen, kirjoitti päällekirjoituksen ja pani siihen
+postimerkin. Aamujuna oli sen huomenna vievä määräpaikkaansa ja silloin
+oli koko unilinna kumossa. Siinä se erottaja lepäsi vielä iltapäivällä
+hänen edessään pöydällä ja Juuso katseli siihen kaihomielellä ajatellen
+että tuossa menee nyt hänen purtensa viimeinen sälö, johon hän
+toivottomuudessaan vielä oli luullut joskus saavansa iskeytyä kiini
+pysyäkseen sen toiveen varassa pinnalla. Mutta sen oli mentävä. --
+
+Etehisen kellon kilahdus hyppäytti Juuson näistä mietteistä. Hänelle
+tulikin vieras, niin, se oli Kippis, joka sieltä työntyi sisään
+lämpimissään ja tuskautuneen näköisenä. Eihän hän mistään ollut saanut
+niitä rahoja kokoon, puhua porisi hän jo ovella tullessaan, eihän niitä
+ihmisiä tapaa eikä niillä ole.
+
+-- No mitenkä nyt? Vekseli on langennut.
+
+-- Langennut kai se on, olihan jo toinen päivä.
+
+-- Ja vieras nimi protestiin -- paitsi omaa!
+
+-- Niin, en suinkaan silmästäni voinut ottaa rahoja. Juossut olen kyllä
+niin, että hiki valuu yhtenä virtana ja nälkäkin on kuin kyläkoiralla.
+Nuo viisikymmentä markkaa sain muutamalta siepatuksi, enempää en,
+eikähän tämä mihinkään riittänyt. Parasta kun syödään ja juodaan sekin
+kipene, -- tuletko mukaan?
+
+Juuson teki mieli pieksää tuo mies, mutta samalla hän muisti, että yhtä
+syyllinenhän se on hänkin. Ja hänen kiivautensa laimenikin pian, hänen
+siveellinen arvostelukykynsä oli ikäänkuin heikentynyt, tämä tapaus ei
+tuntunut häneen enää kovinkaan syvälle uppoavan -- eihän se voinut
+suurentaa hänen alentumistaan eikä nöyryytystään. Niinkuin säveleitten
+laineet, kun ne kerran ovat määrättyyn rajaansa ehtineet, eivät siitä
+sanottavasti enää kohoa, vaikka äänen pauhua vielä monin kerroin
+lisättäisiin, niin eivät mielenkään laineet enää sen valtavammin läiky,
+kun ne kerran ovat laitojaan myöten kuohumassa. Juusolla tuntuivat
+hermotkin tylsyneen, ne eivät enää uusista iskuista ottaneet sen
+tuntuvammin hytkyäkseen.
+
+Kippis veteli tupakkaa, käveli edestakaisin ja puhui siitä syömään
+menostaan.
+
+-- Vai et tule. Mutta tuossahan sulla on kirje, vienkö sen mennessäni
+postilaatikkoon?
+
+-- Elä koske, -- tulen itse viemään.
+
+Kapakkaan he joutuivat ja istuivat siellä syrjäisessä nurkassa
+supatellen ja juoden. Juusokin oli juonut jo pari lasia ja tilasi
+kolmannen; ihmeellisesti se tuntui helpottavan hänen täpösen täyttä
+sydäntään. Teki niin hyvää kuvailla toisellekin mielensä mustaa
+katkeruutta ja epätoivoa, siitä siirtyi ikäänkuin osa pois ja taakka
+tuntui tasautuvan. Hänelle oli iskeytynytkin niinkuin tulppa sydämmeen,
+se oli pidättänyt veren kulkemasta, ajatuksen juoksemasta ja
+hyydyttänyt tunteen siihen katkeraan jähmeyteensä. Nyt se tuntui
+sulavan pois, hellittävän ahtamasta. Joka lasilta, jonka he joivat,
+tuntui Juusosta taas veri lämpiävän ja koko kangistunut olemus
+vetreytyvän; hermotkin asettuivat ja tuo kirvelevä tuska siirtyi
+ikäänkuin etemmäs, kävi heikommaksi, niin että sitä jo saattoi
+yksityiskohtia myöten tarkastaa ja kertoa toisellekin, miltä se tuntui.
+Sitä tehdessä suli luonto toisinaan niin pehmeäksi, että teki mieli
+itkeä ja antaa tuskan tulvata kyynelten mukana esiin, toisen vuoron
+taas tuntui tahto saaneen uuden, oudon voiman ja tarmon ja luonto
+tuntui kyllin karaistuneelta voittamaan vaikka mitä tulkoonkin eteen.
+
+Mielialat vaihtelivat sitä nopeammin, kuta kauemmin he istuivat siellä
+kapakan syrjäisessä nurkassa. Kippis koetti aluksi seurata Juuson eri
+mielialoja, vaan sittemmin löi hän ne jo leikiksi, väitti että Juuso
+liioittelee rappiotilaansa kuvatessaan ja toiveitaan mustiksi
+maalatessaan.
+
+-- Eihän tässä nyt vielä olla lähelläkään mestauslavaa, vaikka pari
+vekseliä romahtaisikin ja vaikka tyttö antaisikin rukkaset. Hui, hai!
+Maailma seisoo yhä paikoillaan ja jatkaa säikkymättä kiertokulkuaan,
+pyörii yhtä tasasesti kuin ennenkin ja pyörittää meitäkin. Hei, juo
+sinä veli!
+
+-- Ei, katsos, syy onkin syvemmällä, puhui Juuso jatkaen äskeistä
+kuvaustaan. -- Minä olen uskonut liian hyvää maailmasta, ihmisistä ja
+itsestäni ja siksi se tuntuu niin karvaalta kun näkee esiripun syrjään
+vedettyä kaikki mustana ja ilkeästi ilkkuvana. Itseluottamus on
+kadonnut, vanhat ihanteet ovat vaipuneet valheiksi enkä kumminkaan
+tahtoisi taipua tunnustamaan, että elämä ilman uskoa hyvään ja
+totuuteen on elämätä.
+
+Kippis ei ymmärtänyt oikein mitä hän tuolla tarkotti, käsitti vain sen,
+että siinä oli jotain ylenpalttista tunteellisuutta. Ja siitä hän käski
+Juuson repiä itsensä irti.
+
+-- Mitä sinä niistä kaikista mietit ja märehdit, ole kuin muutkin
+ihmiset. Ja kun katsot elämää aivan tyyneesti, niin eihän tämä nyt ole
+niin varsin vaarallista. Nykyseen maailman aikaan ei enää kukaan kuole
+nälkään ainakaan Helsingissä ja mitä muihin suruihin tulee, niin ole
+huoleti, ei ne tapa.
+
+Niinkuin muut ihmiset, matki Juuso itsekseen kuulematta mitä toveri
+siinä vielä muuta porisi. Mutta hän halveksi muita, niinkuin
+itseäänkin. Nuo viheliäiset narrit, jotka itsekkäässä innossaan
+ahertavat, reuhtovat ja raatavat tuota kallista arkihenkeään pystössä
+pysyttääkseen, jotka konttaavat ja matelevat päästäkseen vehkeillään
+aina kynnen verran eteenpäin ja polkeakseen muita saman verran alleen,
+-- niitäkin hän halveksi ja sääli. Mitä he sillä kaikella voittavat:
+tyydytystäkö vai tyytyväisyyttä? Samaa viheliäisyyttä päivä päivältä,
+vuosi vuodelta, aina vain karttunutta himokkaisuutta, joka petomaisen,
+alituisen nälkänsä ensi hätään tarvitsee myötään yhä suurempia
+syöttipaloja, yhä verisempiä viipaleita. He kiipeävät kuin kuoleman
+tuskassa, hyökkäävät ja tappelevat, toisiaan koettavat vetää alas ja
+viskata alleen. Ja mikä heistä sitten lopuksi tulee? Siihen
+aineelliseen tappeluunsa kerran kaatuvat ja kupertuvat, jälellejääneet
+hyppäävät kilvan kaatuneen raadolle ja tappelevat he taas siinä, kunnes
+on heidän vuoronsa kellahtaa alle ja maata muitten astuinportaana...
+
+Juuso ryyppäsi pitkän ryypyn, vaikka sekin häntä jo inhotti. Mutta
+Kippis, joka oli hetkisen istunut ääneti, rupesi häntä taas
+lohduttelemaan:
+
+-- Se on oikein, purase pitemmältä, niin jo karkaavat synkät ajatukset.
+Saatpa nähdä, että sulle on maailma näistä puolin vielä yhtä avonainen
+kuin kelle tahansa. Ja mitä tyttöön tulee, niin ... miten se olikaan:
+»Vill du så hemtar jag dig af det kram...»
+
+-- Herkeä jo.
+
+-- Mitä hittoja, sulla on satoja valita, ota toinen ja rikas. Niin,
+poika sinä, mikset ota rikasta tyttöä, -- onhan sulla kotitalossasikin
+yksi, miks'et ota tuota Almin Hildaa. Vanhanpuoleinen jo tosin, mutta
+rahaa on, sitä on, minä satun sen tietämään, Otto kertoi mulle kerran
+päissään ollessaan. On kolmekymmentä tuhatta heillä lapsilla jo
+kummallakin ja äidin jälkeen tulee vielä toinen mokoma -- olet sinäkin
+sokea, kun et ymmärrä vierestäsi vihlasta, vaikk'et tarvitse muuta kuin
+ojennat kätesi.
+
+Juuso kuunteli kummissaan tuota uutta käännettä toverinsa puheessa.
+Mistä ihmeestä hänessä syntyi tuo ajatus, sehän oli aivan kuin
+siirtynyt Juusosta itsestään, sillä totta tosiaan, tuo mielle oli jo
+kerran hänessäkin välähtänyt, äsken juuri oli se vilahtanut, vaikka hän
+sen halpamaisena kohta ajoi pois. Ja niin hän sen ajoi nytkin.
+
+-- En ole sentään niin kelvoton, että myön itseni muutamista
+hopeapenningeistä.
+
+-- Sinä et myö mitään, sinä ostat, ostat ilmaseksi puhdasta rahaa.
+Malja sen päälle! Ota tyttö ja ota pian ja kaikki huolesi ovat samalla
+hiiden hinkalossa. Ajatteleppas, kuinka sitten nostat pääsi pystöön ja
+viheltelet vain pikkuherroille semmoisille kuin Heikille ja halveksit
+pankkeja.
+
+-- Mene pois saatana! Tahdotko vajottaa minut elävältä suohon?
+
+-- En, vaan kiskoa ylös.
+
+Vaan Juuso viskasi vihasesti sen ajatuksen luotaan. Hän kammoksui sitä
+ja ajatteli taas minkälaisessa alennuksen tilassa hän jo sentään
+olikin, kun täytyi tuommoista mielenjuohtumaa vastaan oikein taistella.
+Tämmöisissä tuumissako istui nyt kapakan sakeimmassa savussa se puhdas
+poika, joka vielä muutamia vuosia sitten elämän taisteluun käydessään
+oli uhkunut elinvoimaa ja halua käyttääkseen sitä vilpittömästi jalojen
+aatteidensa ja ihanteidensa hyväksi? Hänkö se oli, joka aina oli
+väittänyt, että elämä ilman vilpittömiä periaatteita ja tunteita ei
+ollutkaan elämätä? Hänkö tässä juuri oli halveksinut niitä, jotka eivät
+ajatelleet muuta kuin itsekästä voittoaan ja käyttivät siihen koko
+heille myönnetyn leiviskän...? Hänkö siinä nyt istui lamaan lyötynä
+heittiönä ilman uskoa totuuden voimaan, ilman halua taistella sen
+puolesta, mitä piti oikeana, kauniina ja hyvänä...?
+
+Kippis oli turhaan koettanut saada Juusoa innostumaan uusiin
+ehdotuksiinsa, vaipunut istumaan nojalleen seinää vastaan ja siihen
+puoleksi torkahtanut. Juusollakin lähti ajatus jo juoksemaan kankeasti;
+nuo mietteet, joita hän alituisesti oli hautonut, nuo tunteet, joita
+hän uudelleen ja uudelleen oli tuntenut, ne tunkivat nytkin kuin
+panoraamassa esiin, vaan katkonaisina, raskasliikkeisinä. Ja hänen
+silmänsä tarttuivat katselemaan vastapäätään istuvaa, torkahtelevaa
+toveriaan.
+
+Olikohan tuokin -- niin ajatteli Juuso -- kerran unelmoinut, kuten hän,
+olikohan haaveksinut sitä työtä maan ja kansan hyväksi, joka häntä oli
+niin innostanut? Olikohan tuoltakin sitten katkenneet kaikki unelmat,
+olikohan hänkin kamppaillut hengessään kiivaan taistelun olemisensa
+puolesta ennenkuin heittäytyi tuohon hervottomaan, välinpitämättömään,
+tahdottomaan asemaan, jossa ei enää juuri paljoa kärsi eikä toivo?
+Olikohan tuokin kerran rakentanut linnaa, joka sitten oli lyttyyn
+romahtanut hänen päälleen ja sullonut hänet vielä hengissä
+raunioittensa alle...?
+
+Ei, Juuso ei tahtonut hautautua elävänä, ei seurata toverinsa kehitystä
+tuolle asteelle asti. Vielähän hänellä oli voimaa ja tahtoa jälellä,
+vielähän hän kykeni nousemaan... Vieläkö? Siivet ovat leikatut,
+höyhenet kynityt ja pölyytetyt kaikkiin ilman tuuliin ja nyt oli jo
+lentämisen halukin poissa. Miten voisi siitä alkaa elämistä alusta,
+mistä saisi rohkeutta laskemaan uusia perustuksia kun ei mitään vanhaa
+enää ollut jälellä, ei muuta kuin epäilys ja epätoivo. Ja mikä olisi
+ilo tuosta uudesta riehunnasta narrien parissa; siinä piekselehtään
+heidän poljettavanaan ja potkittavanaan, onnellisimmassa tapauksessa
+joutuisi mahdollisesti itse potkimaan jotakin raukkaa... Ei, nyt hän
+mieluimmin eroisi pois koko näyttämöltä, nyt olisi sopivin aika, ei
+kaipaisi kukaan... Kyyneleen vuodattaisi kenties ymmärtämättömyydessään
+vanha äitimuori, kun sinne kauas kotipuoleen kuulisi poikansa polosen
+poistuneen. -- Itkisit kenties vanhus, mutta äiti, jos itkeä aijot,
+itke poikasi elämää enemmän kuin kuolemaa, sillä elämä on kestävää
+kurjuutta, kuolema kertaista. Kiireinen aamen kaikuisi hylkiön haudalla
+ja maailma olisi tyytyväinen.
+
+Juuson mieli oli taas sulanut pehmeäksi ja hän kylpi kauan tuon uuden
+mielialansa hivelevässä kuvassa. Vihdoin hän siitä havahtui ja katseli
+ympärilleen: yö oli kulunut pitkälle, ravintolassa, jossa jo enimmät
+tulet olivat sammutetut, ei ollut enää vieraita muita kuin toisessa
+päässä huonetta joku yhtä myöhästynyt pari. Kippis torkahteli seinään
+nojaten ja uninen viinuri seisoi sivummalla odottaen että saisi
+maksunsa ja pääsisi pois nukkumaan.
+
+Juuso herätti toverinsa maksamaan. Tämä hypähti, tarttui lasiinsa ja
+katseli mielihaikealla pöydällä olevaa tyhjää pulloa.
+
+-- Ti-tilataan uutta.
+
+Hetki oli kumminkin liian myöhänen tilausajaksi ja viinuri tuli nyt
+esiin ilmottamaan, että ravintola oli suljettava. Miehet nousivat,
+hakivat vaatteensa ja kompuroivat kankeina kadulle. Sieltä tulvahti
+vastaan puhdas, viileä yöilma ja mereltä tuleva viima hiveli raittiisti
+kuumentavia kasvoja ja virkisti ummehtuneessa ilmassa sakeiksi käyneitä
+hengittimiä. Kippiskin toipui unteluudestaan ja huudahti:
+
+-- Hei, puolet jo meni niistä uudistusrahoista, vaan onpa toinen puoli
+vielä jälellä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yö kului. Juuso ei muistanut tarkalleen sen yksityiskohtia eikä
+tahtonutkaan muistaa, -- hän oli nyt ensi kertaa eläissään viipynyt
+ummelleen koko yön juomareissulla. Aamupäivällä tapasi hän itsensä
+istumassa taas kapakan pöydän ääressä, mutta nyt yksin; oluthaarikko
+oli hänellä edessään ja sen maksoksi olivat viimeiset lantit lasketut
+siihen viereen pöydälle. Sanomalehti oli hänellä kädessään ja sitä hän
+oli muka lukevinaan, vaan ei hän sitä lukenut. Ajatus retkeili toisilla
+teillä; se oli taas öisen unhotuksen usvaisesta hämärästä ruvennut
+palauttamaan muistiin viime päiväin tapahtumia, lateli niitä esiin
+yksin erin ja käsitteli toista toisensa perästä. Ei ollut hänelle vielä
+kaikki aivan selvillä, mikä oli unta ja mikä totta, mutta kuta
+selvemmiksi palaava muisti niitä kehitti, sitä synkemmäksi painui
+mieli. Ravintolassa tuli ja meni ihmisiä, mutta ei hän niitä viitsinyt
+katsella, samahan se hänelle oli, ketä siellä kulki. Hän juo tuosta
+oluensa ja sitten lähtee ... minne? Kotiin? Samahan tuo minne meni...
+
+Silloin läimähti takaapäin käsi hänen olalleen. Juuso kääntyi: Otto
+seisoi siinä iloisena ja hymyilevänä kuten ainakin.
+
+-- Ahaa! jopahan velimieskin kerran joutui rämäviftille -- gratulor!
+Mutta niin olin minäkin, melkein silmäkulmillaan sitä aamulla kotiin
+tultiin. Ja nyt, -- »kupariseppä Aleksander on minulle paljo pahaa
+tehnyt, jumala maksakoon hänelle hänen ansionsa mukaan.»
+
+Ja Otto kertoi ryyppyä ja voileipää odotellessaan kuinka he olivat
+illalla olleet varieteessa ja miten saamarin hauska nachspieli siitä
+oli tullut, lopulta oli hurahdellut silkkaa samppanjaa myöten.
+
+-- Nyt se ryyppy maistaa -- terve! Mutta sinähän olet taas surullisen
+näköinen kuin nyletty koira. Ole sinä iloinen, hiiteen surut;
+»surevaiselle sydämmelle on paloviina paras lääke» -- niinhän se
+laulukin sanoo... No niin, tiedänhän minä sinun asiasi, -- siellä
+kävivät mustat miehet illalla kotona --, mutta elähän sinä sen vuoksi
+mieltäsi menetä. Voitaneehan asiat jollain tavoin järjestää. Olisit
+puhunut mulle ajoissa.
+
+-- Sullekin olen jo ennestään velkaa niinkuin koko maailmalle.
+
+-- Ole nyt jo! -- Otto otti toisen ryypyn, haukkasi voileipää ja joi
+olutta päälle. -- Pitäähän auttaa miestä mäessä. Minä jo ajattelin
+siitä itse puhua, vaan tässä eilen juuri mainitsi Hilda mulle, että
+voisimmehan mekin sulle vähän lainata kun nyt satut olemaan pulassa.
+
+-- Hilda?
+
+-- Niin, näetkös, meidän rahoja hoidetaan yksissä, Hildan ja minun.
+Mutta kuten tiedät on äitimuori tarkka ja visu ja tahtoo vielä olla
+yksin isäntänä, vaikka me jo ollaan aikoja sitten täysikäisiä. Ja
+hyväähän se muori tarkottaa. Mutta kyllä minä osaan muorinkin
+pehmittää:
+
+-- Eihän se käy päinsä, miksikä pitäisi teidän uhrata rahojanne
+tämmöisen heittiön hyväksi, kuin minä.
+
+-- Heittiöitä me ollaan kaikki Herran edessä. Eikähän tässä olisi
+kysymystä muusta kuin pienestä lainasta, -- lainassahan ne meidän rahat
+muutenkin ovat.
+
+-- Kuule, sinä avaat mulle uuden toivon. Vaan sittenkin, eihän se ole
+mahdollista.
+
+-- Annahan olla, ei hätäillä. Koska sisarkin näkyy suostuvan, ja
+hänellähän niitä rahoja enemmän on, niin sepäs merkillistä olisi, ellei
+se olisi mahdollista. Siksi vain, että pääset vähän jaloillesi ja
+työhön, ei mitään armopaloja, ymmärräthän. Hilda tahtoo tietysti pysyä
+aivan syrjässä, ei luvannut minun itsestään mainitakaan, vaikken tässä
+sitä muistanut.
+
+Hilda? Juuso mietti ja koetti selventää kankeasti juoksevia
+ajatuksiaan, mutt'ei voinut käsittää miten se oli mahdollista ja mitä
+se merkitsi. Ja siitä lähti syntymään hänen aivoissaan taasen joukko
+uusia ja uudistuvia arveluita, jotka karkottivat toisiaan ja taas
+palasivat loppumattomassa jonossa. Millä oli hän sellaista ystävyyttä
+ansainnut Hildan puolelta, josta hän viime aikoina oli ollut niin
+vieraantuneena? Voisiko hän ja minkälaisilla edellytyksillä ottaa
+vastaan sellaista apua ja voisiko toiselta puolen taas kieltää...?
+
+Ei, hän ei nyt ymmärtänyt mitään, hänellä menivät ajatukset sekasin,
+hän oli ehkä käsittänyt Oton sanat hullusti. Vai oliko tässä todellakin
+uuden toivon, uuden elämänkäänteen alku?
+
+Kapakka rupesi tuntumaan hänestä tukahduttavalta, hän ei voinut siellä
+sisässä enää istua. Otto siirtyi keskustelemaan parin uuden toverin
+kanssa ja Juuso pujahti sillävälin ulos. Hän käveli rantaan, laskeusi
+jäälle ja retkeili kauas selälle, jossa päivä kimallutti kirkkaaksi
+lumista tannerta ja raitis merituuli vapaasti puhalteli. Siellä hän
+koetti koota ja järjestellä ajatuksiaan. Hän muisti mitä Kippis illalla
+oli puhunut ja kuinka hänen puheensa oli löytänyt salaisen polun hänen
+omissa ajatuksissaan, polun, jonka hän kaikilla keinoin oli tahtonut
+salvata ja tukkia. Ja hän sovitti nämä mietteensä yhteen Oton lausuman
+lupauksen kanssa ja niistä syntyi kohta uusia tuumia ja arveluita. Hän
+karkoitti ne luvattomina luotaan, vaan ne tekeysivät sitkeästi yhä
+tuttavallisemmiksi.
+
+Olihan hän haaksirikkoutunut raukka, miksei hän iskeytyisi kiini siihen
+viimeiseen toivon sirpaleeseen, joka hänellä oli tarjona? Mitäpä
+hänellä oli muutakaan neuvoa? Ja olihan hän juuri äsken leikannut
+poikki vanhain unelmainsa viimeisetkin säikeet, ne olivat menneet
+ijäksi, niistä oli vain muistoja jälellä, niinkuin lapsuuden kodin
+lämpösistä, ihanoista ajoista. Vieras vihuri oli hänet viskannut
+uudelle, oudolle rannalle, mitäpä hänellä oli muuta, vaalia, kuin
+nousta sinne ja koettaa uusissa oloissa rakentaa uutta elämistä.
+
+Ne mietteet olivat hänellä vielä hämäriä, eikä hän tiennyt missä määrin
+ne perustuivat todellisiin otaksumisiin. Mutta niissä oli kumminkin
+mahdollisuutta ja siksi ne jännittivät mieltä, pelottivat ja sytyttivät
+sammuneita toiveita. -- Mutta antaa ajan kulua, arveli Juuso,
+kääntyessään vihdoin päivällisen aikana takasin kaupunkiinpäin. Olihan
+hän nyt kerran siinä asemassa, että hänen täytyi jättää kohtalonsa
+salliman varaan, -- olipa mieluinen tai ei.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Oven täydeltä lappoi ulos ihmistä Helsingin seurahuoneelta. Siellä oli
+oltu kuuntelemassa jotakin ruotsinmaalaista luennonpitäjää, joka oli
+puhunut kotimaansa viimeaikaisesta kirjallisuudesta, sen hajanaisista
+suunnista ja rappiotilasta. Osa kuuntelijoista oli vielä jäänyt
+sisälle, siellä piti pantaman toimeen vieraan kunniaksi juhlailtanen
+maljoilla ja puheilla, toinen, kylmempi osa, lähti luennon loputtua
+pois.
+
+Ulos tulijoille lehahti vastaan kevätillan vieno, lauhkea tuulahdus. Se
+toi merta mukanaan torin yli läheiseltä ulapalta ja läheisestä
+puistosta, jossa lehtipuut seisoivat hiirenkorvalla ja nurmi nosti
+ensimmäisen vihannan nukkansa, toi se mukanaan heränneen luonnon
+viestin. Päivä teki laskuaan, sen säteet kuvastuivat sataman hienosti
+väreilevään kalvoon ja valoivat helakan ruskon etempänä olevain
+Kaivopuiston huvilain seinille, pannen niiden ikkunat tulelta
+punottamaan. Luentoyleisöstä pysähtyi yksi ja toinen seurahuoneen
+edustalle huokasemaan merta ja katsomaan luontoa. He viittasivat
+kädellään ulapan yli ja huomauttivat toisilleen kaunista
+iltavalaistusta.
+
+Niin oli siihen muitten joukkoon pysähtynyt eräs kolmihenkinen ryhmä.
+Siinä oli kamreeri Holm rouvineen sekä Heikki Grönberg; he
+neuvottelivat parhaillaan, mennäkö kotiin suoraan vai pistäytyäkö
+Kappeliin soittoa kuulemaan. Äkkiä työkkäsi Heikki kamreeria kylkeen ja
+kuiskasi:
+
+-- Katsoppas tuossa!
+
+-- Mitä näen, eikö se ole Juuso Tuominen ja neiti Alm -- käsikoukussa.
+Milloin se on tapahtunut?
+
+-- Nyt äsken, pari viikkoa sitten.
+
+He lähtivät verkalleen kävelemään vastakihlatun pariskunnan jälkeen,
+siksi loitolta kumminkin, ett'ei ääni puhuessa kuulunut.
+
+-- Juuso aikoo perustaa itselleen tulevaisuutta, huomautti Holm vähän
+ihmeissään.
+
+-- Ja korvata menneisyyttänsä, lisäsi Heikki. -- Jotain semmoista
+aavistin tässä jo viime kuussa. Olin lentää selälleni, kun Juuso eräänä
+iltana tuli luokseni ja laski eteeni sen vekselin hinnan, jonka olin
+hänen puolestaan maksanut. Niitä rahoja en ollut koskaan odottanut
+takasin. Vaan samaan aikaan kuulin, että hän oli tehnyt samat temput
+muille saamamiehilleen.
+
+-- Ja mitä se sanoi rahalähteekseen?
+
+-- Oli muka saanut lainan, -- sehän siinä olikin merkillistä, sillä
+kuka hullu sille antaisi ja takaisi. Sitten, vapunpäivän jälkeen kuulin
+tämän ja ymmärsin.
+
+-- Kummapa kun Almin rouva on hellittänyt rahojaan, se on kitsas akka.
+
+-- Näkyypä hellittäneen. Tyttö kuuluu olleen Juusoon kauan pikeytynyt
+ja Juuso taas, mitäpä osasi hän sen viisaampaa tehdä, kuin tarttua
+kiini tarjona olevaan onnen sakaraan, -- sillä se oli hänelle
+todellakin samalla ainoa pelastuksen sakara.
+
+Rouva Holm huomautti, että Juuso ei ollut sittenkään oikein onnellisen
+eikä iloisen näköinen, oli päinvastoin kalpean ja kituvan näköinen.
+Siihen selitykseksi kertoi Heikki, että Juusolla oli tainnut olla
+tekeillä toiset lemmenvehkeet, mutta on kai uhrannut ne. Ja hän on
+sellainen mies, joka halusta tuollaisia pikkuseikkoja hautelee
+mielessään.
+
+-- Niin, hän on uneksijaluonne ja hän elää vielä liiaksi mukana noissa
+takavuosien intoiluajoissa; tervejärkistä todellisuutta hän ei jaksa
+tarpeeksi pitää arvossaan. -- Näin kuvasi Holm vielä rouvalleen Juuson
+luonnetta.
+
+-- Hän ei ymmärrä aikaansa, muuten hän olisikin jo toinen mies, toisti
+Heikkikin.
+
+-- Ehkä häneen nyt vaimonsa voi vaikuttaa? arveli rouva.
+
+-- Niin, Hilda on kyllä järkevä nainen, mutta intohimoinen ja kiivas on
+laillaan hänkin. Ja jos siellä joskus räjähtää...
+
+He olivat saapuneet Mikonkadun kulmaan ja Juuso morsiamineen lähti
+siitä kävelemään alaspäin. Silloin katkasi Heikki äkkiä lauseensa,
+erosi seurastaan virkahtaen:
+
+-- Tulen hetken perästä Kappeliin, käyn ensin toivottamassa onnea
+nuorelle parille -- kuuluuhan se asiaan.
+
+Ja hän lähti pistämään puolijuoksua kihloissa olevain jälkeen.
+
+Juuso käännähti yhtäkkiä ympäri. Hän oli tuntenut ikäänkuin ruumiissaan
+jotain vastenmielistä tunnetta, oli melkein kuin aavistanut, että
+siellä heidän takanaan tuli joku, joka tahtoi heitä puhutella. Sen
+vuoksi hän ei ihmetellytkään, kun kääntyessään näki Heikin kiirehtivän
+jälessään. Vaan Hilda katsoi kummissaan, että mistä Juuso sen arvasi.
+
+Niin, Heikki tahtoi vain toivottaa onnea vastakihlatuille, ei ollut
+ennen sattunut heitä tapaamaan. Oli hauskaa nähdä, että se vanha
+ystävyys nyt oli kehittynyt varsinaiseksi liitoksi. -- Hilda vastaili
+ja kiitteli toivotuksista, Juuso pysyttelihe enimmäkseen ääneti. Hän
+oli äsken kääntyessään taas ollut näkevinään tuon omituisen, kylmän ja
+ilkeän kiillon Heikin silmässä ja se häneen aina vaikutti samalla
+tavalla, kuin hän poikana ennen muisti käärmeen näkemisen ja
+koskettamisen vaikuttaneen. Elna oli kerran huomauttanut samaa asiaa,
+-- olikohan Hildakin sen nähnyt...? Ja Heikin äänessäkin kaikui
+Juusosta tällä kertaa jotakin ilkeätä, härnäävää, hän aina hermostui
+sitä kuullessaan.
+
+Keskustelun jatkoksi rupesi Heikki puhumaan luennosta, jota he juuri
+olivat olleet kuulemassa. Hänen mielestään nuo ruotsalaiset sentään
+olivat sangen sukkeloita, kun keksivät tulla meren yli tuommoiselle
+asialle rahanansiolle. Ei se meillä suomalaisilla pälkähtäisi päähän.
+
+Nyt puuttui Juusokin puheeseen.
+
+-- Mutta yksi vertaus hänen luennossaan oli minusta sangen sattuva. Se,
+kun hän kuvaili miten tuon rikkaan, aatteista ja luomista uhkuvan
+loistoajan jälkeen seurasi väsynyt taantumisen aika, jolloin koetettiin
+matkia vanhaa suuntaa, mutta ilman innostusta ja neroa, jolloin entisiä
+aatteita koetettiin selittää ja tulkita milloin milläkin tavalla ja
+kynnettiin itselleen uusia peltomaita vanhoilla vasikoilla, mutta
+jolloin koko kirjallisuus oli jonkunlaista käsiteollisuutta,
+elinkeinoa. Kirjailijat kilpailivat julaistessaan nidosten
+lukumäärää ja ansaitakseen noilla vanhoilla aatteilla, -- se oli
+leipäkirjallisuutta. Samanlaisen vertauksen voisi mielestäni sovittaa
+meidän nykyisiin oloihin.
+
+-- Kirjallisuuteen?
+
+-- Eipä juuri. Vaan politiikkaan ja yleiseen elämään. -- Niin,
+mahdollista, reaktiooniahan se; on meilläkin nykyaika.
+
+-- Ei yksin senkään vuoksi. Vaan siksi, että meilläkin on vanhojen
+aatteiden alla niin paljo keinotekoista ja leipäinnostusta.
+
+-- Ka, voihan sekin olla paikallaan. Joka ajalla oma leimansa, tärkeätä
+on vain oikein käsittää aikaansa.
+
+-- Ja juosta mukana huutaen sutten kanssa.
+
+Juuso oli, tietämättä oikein itsekään syytä, kärtynen ja pisteliäs; hän
+oli kyllä viime aikoina muutenkin ollut äärettömän hermostunut, vaan
+nyt Heikin seurassa tunsi hän itsensä tavallista hermostuneemmaksi. Ei
+hän mahtanut olla muutenkaan oikein terve, mieli oli kuin alituisessa
+pingoitustilassa ja aina toisinaan karahti kylmä väristys ruumiin läpi.
+Onneksi Heikki, kun juuri kadunkulmaan tultiin, sanoi hyvästit ja
+kääntyi takasin ennenkuin Juuso ennätti käydä epäkohteliaaksi.
+
+Hilda oli huomannut hänet hermostuneeksi ja kysyi kummissaan, miksi hän
+oli niin levoton. Ja kun Juuso ei vastannut, ehdotti Hilda, että he
+vielä ennen kotiin menoa tekisivät pienen kävelyretken Kaisaniemeen,
+olihan ilta niin kaunis ja luonto niin rauhoittava. He astelivat sinne
+melkein äänettöminä, katselivat hetkisen verkkopallon heittäjiä
+hiekkakentällä ja jatkoivat siitä kävelyään rannalle, johon laskeva
+päivä juuri heitti viime säteitään. Istahtivat penkille ja katselivat
+laskua.
+
+Täällä Kaisaniemessähän se oli heidän kihlautumisensakin tapahtunut. Se
+oli mennyt niin äkkiä, ei Juuso itsekään tarkoin muistanut miten se oli
+kehittynyt. Ensikerran oli hänessä todenperään herännyt se ajatus Oton
+kanssa kapakassa tapahtuneen keskustelun jälkeen. Hän oli ensin
+vihannut sitä ja halveksinut sitä ja karkottanut sen luotaan, vaan se
+oli kytenyt salassa ja kypsynyt vähitellen. Siinä oli ollut
+kiitollisuutta Hildaa kohtaan, -- Oton hommasta hän oli saanut tuon
+lainan, -- oli ollut vanhaa ystävyyttä, ja olihan siinä ollut vielä
+muutakin, joka ratkaisi asian. Olihan Juuso niin hyljätyssä tilassa,
+niin vailla vähintäkään toivoa ja itseluottamusta, eikä hän
+nähnyt muuta keinoa päästäkseen taas pystöön ja saavuttaakseen
+yhteiskunnallisen aseman. Kovalle se oli ottanut, -- Elnan muisto eli
+vielä liian tuoreena, -- vaan hän oli joka päivä yhä selvemmin tullut
+käsittämään, että hänen oli mahdoton peräytyä. He olivat Hildan kanssa
+näihin aikoihin paljo yksissä, se oli heistä melkein kuin luonnollista,
+ja he viihtyivätkin toistensa seurassa hyvin.
+
+Vappuna he olivat niinikään olleet yhdessä Alppilassa kuulemassa
+ylioppilaslaulua ja palanneet sieltä takasin kahden kävellen
+Kaisaniemen kautta. Kuumana porotti keskipäivän helle, he olivat
+istahtaneet näinikään siimeiselle penkille lämpimissään levähtämään. Ja
+miten lie sattunutkin, sanaa puhumatta osuivat heidän kätensä yhteen,
+pieni puserrus, -- he olivat ymmärtäneet toisensa. Ja vielä samana
+päivänä olivat he kotona ilmoittaneet kihlauksensa; Otto oli iloinnut
+siitä, hän tiesi että Hilda sitä toivoi ja Juuso tarvitsi, äiti oli
+ollut vähän kylmempänä, vaan antoi tyttärensä vapaasti päättää.
+
+Niin oli käynyt. Ja olihan olo nyt niin turvallista, niin rauhallista,
+tulevaisuuskin huoleton ja lupaava. Juusolle tarjoutui tilaisuus tehdä
+rauhassa työtä kunnes valmistuisi asemaan yhteiskunnassa. Ja olihan
+tyttö hänen rinnallaan niin hyvä, se osotti myötään sellaista
+vilpitöntä, sydämmellistä hellyyttä, että Juuso ei mitenkään tuntenut
+sitä ansainneensa.
+
+Vaan sittenkin, miksi tunsi hän ikäänkuin salaista syytöstä mielessään,
+mistä oli tuo puistattava, pelottava tunne, joka ikäänkuin hiljaa jäyti
+sitä turvallista mielialaa, johon hän koetti tuudittautua? Siinä oli
+katumusta ja siinä oli pelkoa... Ne olivat kai nuo vanhat unelmat,
+mutta niistä täytyi irtautua, todellisuus oli alkanut, vanhat toiveet
+haudatut. Kunhan nyt lauhtuisi tuo mielen tarpeeton jännitys ja
+hermostus, -- se oli äskenkin Heikin tullessa hänet vallannut, tavannut
+hänet ikäänkuin pahasta teosta.
+
+-- Kuule Hilda, huomasitko sinä Heikin silmässä tuota kylmää välkettä,
+se vaikuttaa minuun aina kuin astuisin matelijan selkään?
+
+-- En minä huomannut, en tainnut niin silmiin katsoakaan. Vaan en ole
+huomannut ennenkään, oletko sinä?
+
+-- Olen. Entä hänen äänessään, etkö siinäkään kuullut tuota ilkkuvaa,
+pirullista kajannetta?
+
+-- Niin, hän puhuu tankkaamalla ja hänen puheessaan on epämiellyttäviä
+väliääniä.
+
+-- Ei se ole sitä, siinä on jotain muuta, -- huu!
+
+Juusoa puistatti taas, koko ruumis värähti ja hän nousi ylös
+ravistellen itseään niinkuin pahasta painajaisesta.
+
+-- Onko sulla kylmä? kysyi Hilda,
+
+-- On vähän, ilta käy viileäksi. Tule, kävellään kotiin.
+
+Juuso tunsi itsensä väsyneeksi, paneutui aikusin maata ja koetti
+nukkua. Tunnin aikaa hän nukkuikin taikka oli puolihorroksissaan, vaan
+heräsi siitä äkkiä vilun väreilyjen risteillessä ruumiissaan ja aivan
+likomärkänä hiestä. Kylmän henki tuntui tunkeutuvan läpi koko ruumiin,
+se karmasi selkäpiitä myöten ja pitkin koko vartaloa ja pani jäsenet
+rajusti tutisemaan, niin että koko ruumis hytkähteli. Mitäs tämä on,
+onko hän nähnyt pahaa unta vai painajainenko ahdistanut? Juuso nousi
+ylös; huoneessa oli vielä hämärä ja kadulta kuului liikettä. Hän joi
+lasin vettä ja paneusi uudelleen vuoteelleen, peittäen itsensä
+huolellisesti. Vaan nyt taas tuntui niin kuumalta, oli kuin veri kaikki
+olisi keräytynyt ihoon. Hän kuunteli: tuntui aivan kuin ohimojen
+kohdalla olisi vasaralla taottu, poskia poltti ja patja pään alla
+tuntui tuliselta. Hän oli kumminkin aivan selvästi valveillaan, ajatus
+teki herkeämättä työtä, mutta levottomasti, hajanaisesti; mielikuvitus
+loihti ehtimiseen omituisia, sukkelasti vaihtuvia ja hämärästi häilyviä
+kuvia hänen eteensä.
+
+Hän näki aivan kuin avonaisten silmäinsä edessä sen kodin, jonka
+perustamista hän Elnan kanssa niin hartaasti oli haaveksinut. Suuri
+lamppu paloi pöydällä, liekki pieneksi väännettynä ja punainen verho
+varjostimena. Hän itse levähti sohvalla, odotti juuri Elnaa, jonka piti
+tulla ovesta sisälle. Nyt se tulikin, ovi kävi, -- vaan eihän se
+ollutkaan Elna, sillä oli tummat silmät ja niissä tuo ilkeä, kylmä
+välke. Ja tuo ääni, hyi, noin kylmästi ilkkuva, noin ontelolta
+kajahtava. Se tuli lähemmäs tuo olento ... hän pelkäsi sitä, se toi
+mukanaan jäisen viiman...
+
+Taas värisi Juuso vuoteessaan niin että jäsenet hytkyivät ja leuka
+lokatti. Hän koetti taistella tuota vilustusta vastaan, koetti
+ponnistella ajaakseen pois tuon ilkeän tunteen ja häijyt mielikuvat. Ja
+se onnistuikin. Hän makasi hetken rauhallisena, ajatus kulki tyyneesti
+ja terveesti ja hän vaipui taas horrostilaan.
+
+Mutta seuraavassa tuokiossa takoivat jo ohimot taas, peitto tuntui
+ahdistavan niinkuin pakkoröijy, hän ei voinut hengittää, hiki valui
+virtana. Hän oli näkevinään Elnan istuvan siimeksessä tuolla
+sohvannurkan takana, -- suuret siniset silmät ja otsaa kiertävät
+vaaleat kutrit. Mutta noissa silmissä oli nyt niin sureva katse, sureva
+ja nuhteleva, syvästi, mutta samalla lempeästi syyttävä... Tyttö seisoi
+pöydän ääressä ja näytti tekevän kauppaa Heikin kanssa, jolla oli
+toisessa kädessä maksamaton vekseli ja toisessa ne Juuson tuomat rahat.
+Miksi oli Elna tuossa, miksi tarttuu Heikki häneen kiini ja vetää hänet
+pois... Ei, Juuson täytyi tempasta Elna luokseen, pois Heikin kourista.
+Vaan hän ei päässyt, hän oli kuin kahleissa, ei voinut liikahtaa, ei
+hengittääkään. Ja silmiä sumusi ja päätä pyörrytti, tuntui aivan kuin
+olisi vaipunut syvänteeseen.
+
+Juuso heräsi vielä kerran. Ei, kyllä hän oli sairas, pitäisi hakea
+lääkäri. Hän koetteli päätään: se oli polttavan kuuma ja niin raskas,
+raskas... Ja nuo kummalliset mielikuvat, mistä ne olivat kotosin? Eihän
+hän ollut tehnyt Elnalle mitään vääryyttä, olihan hän menetellyt aivan
+rehellisesti, hän ei vain ollut voinut toteuttaa alkuperäistä
+aijettaan... Ei, Elna, et saa katsoa minua noin kummallisesti, se oli
+kohtalo, joka meidät erotti, sinuahan ainoata rakastan enkä ketään
+muuta... Sinua vain, uskotko sen? Etkö? Sinun täytyy uskoa, uskotko
+sitten, jos minä vielä toteutan sen yhteisen unelmamme? Ole huoletta,
+minä teen sen, vielä on aikaa. Mutta aika rientää, täytyy kiiruhtaa,
+kirjoittaa heti Elnalle että hän peruuttaa kaikki lupauksensa, heti
+paikalla, vielä on aikaa...
+
+Juuso nousi vuoteeltaan, horjui kirjoituspöytänsä luo, värisi ja
+vapisi, haki paperia laatikosta, otti kynän ja tähtäili sitä
+mustepulloon. Kevätillan viimeinen rusko loi vielä hienosen valon
+pimeään huoneeseen, jossa Juuso ylisillään istui kirjoittamaan. Mutta
+käsivarsi ja koko ruumis tutisi niin, että ainoastaan muutamia
+koukeroita syntyi paperille; hän ponnisti siltä vielä, tähtäsi ja
+kirjoitti, siitä täytyi tulla kirje... Vaan jo putosi kynä kädestä, hän
+horjahti, oli pudota lattialle, piteli pöydästä kiini ja hoiperteli
+vuoteeseensa. --
+
+Kun palvelija aamulla tuli huoneeseen, makasi Juuso kovassa kuumeessa
+ja täydessä houriossa. Haettiin lääkäri, tämä tutki, -- niin, se oli
+lavantautia, sitä liikkui kaupungissa. Juuso oli varmaankin vilustunut
+tai muuten oli ruumiin vastustusvoima heikentynyt, hänellä oli tauti
+ankarassa muodossa. Potilas olisi oikeastaan ollut siirrettävä
+klinikkaan, vaan kun kotona luvattiin huolellinen hoito erillään muista
+ihmisistä, sai hän jäädä sinne. Hilda tahtoi itse hoitaa häntä ja
+järjesti pian huoneen tautihuoneeksi, laittoi lääkkeet ja hankki
+apuhoitajan. Järjestellessään huonetta huomasi hän pöydällä paperin,
+johon oli mitä kummallisimpia koukeroita piirretty. Hän tarkasteli
+sitä, siinä oli tapailtu kirjaimia, oli epäilemättä houriossa tehtyä.
+Hilda tavasi: »Rakas Elna. Sinua -- --»
+
+Muuta ei ollut, vaan siitäkin kalpeni lukija hetkeksi ja silmät
+leimahtivat kerran intohimoisesti. Vaan ainoastaan hetken hän niin
+seisoi, hän rutisti paperin rutosti kouraansa, mutta kehitti sen
+seuraavassa tuokiossa auki, kääri sen ja pisti taskuunsa, ja riensi
+taas sairasta hoitamaan. Hän oli uskollinen, huolellinen hoitaja,
+niinkuin voi olla ainoastaan rakastava, vastakihlattu morsian.
+
+Juuso poti viikon verran aikaa hyvinkin huonona, houraili vuoroin,
+vuoroin makasi heikkona kuumeessa. Houreessa hän puhui paljo
+kummallisia asioita, kiivasteli väliin jotakin muka vihamielistä mahtia
+vastaan, joka tahtoi tempasta hänet mukaansa, väliin heltyi pehmeäksi
+ja alakuloiseksi, itkikin toisinaan. Selvempinä hetkinä, kun hän valvoi
+yön hiljaisuudessa, ajatteli hän, tuntiessaan kuinka heikko hän
+oli, että hän nyt kenties kuolee. Tuo ajatus tuli hänelle niin
+tuttavallisena ja helpottavana eikä se ollut ensinkään vastenmielinen.
+Silloinhan loppusivat kaikki kärsimykset ja vastukset ja elämän uudet
+pettymykset. Eikä hänellä tuntunut olevan mitään erityistä elämänhalua,
+hän oli niin väsynyt, nyt olisi hän valmiimmillaan eroamaan ilman
+kaipausta ja ilman katkeruutta.
+
+Vaan taudin selkä taittui, hän rupesi kostumaan; voimain kanssa virkosi
+elinhalukin ja tuo verkkasen parantumisen aika oli hänelle yleensä
+suloista levon ja rauhan aikaa. Hän kuvitteli, että hän oli sinne
+tautinsa taakse haudannut kaikki kovat ja katkerat taistelunsa,
+pettymyksensä ja nöyryytyksensä. Nuo karvaat ajatukset ja katkerat
+tunteet olivat lopulta kehittyneet tuoksi tuskalliseksi sielun
+jännitykseksi, joka vihdoin oli tautina purkautunut esiin, mutta sen
+avulla myöskin helpottanut ja lauennut. Hänellä oli ennen tautiaan veri
+ollut ikäänkuin raskaaksi sakeoittuneena, nyt se oli siitään ohentunut
+ja puhdistunut. Ja nyt hän siitä parantumisensa hetkestä kuvitteli
+alottavansa henkisesti ja ruumiillisesti uuden elämän ja uuden
+tapausten, tunteiden ja mietteiden sarjaa ja toivoi nyt varmasti, että
+se uusi mieliala jäisikin pysyväiseksi.
+
+Hilda oli alituiseen hellänä ja rohkaisevana hänen luonaan, milloin
+luki ääneen, milloin teki käsitöitään, kertoen kaupungin kuulumisia.
+Hän laittoi häävalmistuksia ja niistä häistään ja tulevaisuudestaan he
+siinä enimmäkseen keskustelivat ja loivat suunnitelmia. Juuso ei
+jaksanut niistä tuumista innostua niinkuin Hilda, vaan ei ne puheet
+häntä myöskään vaivanneet, niinkuin toisinaan ennen tautia; hän makasi
+enimmäkseen ääneti ja kuunteli, oli tyytyväinen siihen, miten Hilda
+järjesti kaikki. Kesäkuu oli nyt kulumassa, heinäkuussa he muuttaisivat
+maalle, että Juuso saisi siellä oikein voimistua ja sitten syksymmällä
+viettäisivät he häänsä. Ja häitten jälkeen he matkustaisivat ulkomaille
+ja viettäisivät talven Pariisissa.
+
+-- Ajatteleppas kuinka hauska tulee olemaan, kun saamme siellä elää
+kahden, aivan riippumattomina muista ihmisistä.
+
+-- Ja aivan vapaina näistä kotimaan ahtaista oloista, rettelöistä,
+vehkeistä ja puolueista.
+
+Siinä vuoteellaan rakenteli Juuso itselleen aivan uuden tulevaisuuden
+kaavan, sopusointuisen hänen nykyisen rauhallisen mielialansa kanssa.
+Hän jätti siitä pois hyvin paljo semmoista, mitä ennen oli hänen
+suunnitelmaansa kuulunut. Kaikista ajan kysymyksistä ja suunnista aikoi
+hän vetäytyä syrjään, antautua hiljaisuudessa valmistelemaan
+alullepanemiaan tieteellisiä töitään ja sitten täällä kotimaassa
+hankkia itselleen hyvin vaatimattoman ja syrjäisen aseman
+yhteiskunnassa. Hän oli ennen erehtynyt siinä, että oli väärin
+käsittänyt taipumuksensa ja kykynsä, -- maailman riennot ja riidat, ne
+eivät todellakaan olleet häntä varten, ja suuruuden unelmistaan hän
+toivoi päässeensä.
+
+Eräänä päivänä tuli Heikki häntä katsomaan. Juusosta tuntui, että hän
+oli voittanut kaiken vanhan vastenmielisyytensä Heikkiäkin kohtaan, --
+hän olikin silloin taudin tullessa ollut niin tuiki hermostunut.
+»Kyntäjän» paperit oli hän jo tautinsa alussa lähettänyt parille
+nuoremmalle toverille, ja nyt tuli Heikki ilmoittamaan, että he Holmin
+kanssa olivat ottaneet sitä valvoakseen. Juuso ei puhunut siitä mitään,
+hänestä se kai oli parasta, eihän hänellä itsellään kumminkaan ollut
+enää toimikykyä eikä tarmoa siihen puuttumaan eikä hän tahtonutkaan
+sitä tehdä.
+
+Joskus häntä tosin huoletti tuo välinpitämättömyys ja tahdottomuus,
+jonka valtaan hän huomasi joutuneensa. Oliko se halpamaista heikkoutta,
+oliko hän raukkana hyljännyt vanhat aatteensa ja tuudittanut itsensä
+petolliseen unelmaan? Jalkeille jaksettuaan kirjoitti Juuso siitä
+Vilholle, kuvaili nykyistä mielialaansa ja selitti viime aikain
+tapahtumiaan ja kärsimyksiään. Ja hän lupaili häämatkallaan pistäytyä
+Vilhoa katsomassa tämän parannuslaitoksessa, jos ei tämä jo sitä ennen
+olisi palannut terveenä kotiin.
+
+Vilholta tuli pian vastaus. Juuson lupauksesta tulla häntä katsomaan,
+oli hän iloissaan, mutta varotti: »Jos tulet, tule matkasi alussa,
+myöhemmin et ehkä minua enää elossa tapaa. Ja kumminkin olisi vielä
+niin hauska saada elävin silmin nähdä sinua ja saada mukanasi tervehdys
+kotimaasta, jota en itse enää koskaan näe.» Mutta vaikka hän itsestään
+olikin näin toivottomana, oli Vilholla kumminkin Juuson varalle
+rohkaisevia sanoja. Hän sanoi tuntevansa kokemuksestaan, miten tauti
+lamauttaa ja heikentää tahdonkin. Vaan se menee ohi, sielu saa kyllä
+kimmovaisuutensa takasin, tahto tarmonsa ja toimikykynsä. Ja hän käski
+Juuson olla rohkealla mielellä ja kantaa päätä pystössä, -- vastuksissa
+se vain mies karaistuu.
+
+Tuota mietiskeli Juuso itse maaten vuoteellaan. Ei hän tuntenut
+karaistuneensa. Tuli oli ollut ehkä liian kuumaa, se oli polttanut,
+tehnyt hapraaksi ja heikoksi. Ja samalla kuin hänestä nyt taudin
+jälkeen tuntui niin turvalliselta ja levolliselta, tuntui myös siltä,
+kuin jotain olisi särkynyt, kuin jokin kieli, joka ennen oli soinut
+kirkkaasti ja soinnukkaasti, olisi katkennut ja jäänyt äänettömäksi.
+Mikä kieli se oli ollut, sitä hän ei tiennyt, tuntui vain kuin jokin
+osa häntä itseään olisi jäänyt sinne taudin edelliseen aikaan. Mutta
+jääköön, ajatteli hän toisakseen, kunhan vain ei repiämän sioja rupea
+pakottamaan. Onhan nyt hyvä, niinkuin on.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli aikunen elokuun aamu, kun Juuso ja Hilda rinnakkain seisoivat
+Helsingin rannasta lähtöä tekevän laivan kannella ja heittivät
+jäähyväisiä kaupungille, joka nyt niin rauhallisena ja intohimottomana
+näytti nukkuvan aamu-untaan tuossa heidän edessään. Se tuntui nyt niin
+ystävälliseltä ja sovinnolliselta tuo kaupunki, kuin jos siinä ei
+asuisikaan ollenkaan sitä katkeraa vihaa, kiivasta kilvoittelua ja
+alati hehkuvaa himoa, joka sen eläjiä aina armotta kannustaa ja estää
+heitä tuntemasta tyytyväisyyttä ja onnea.
+
+Juusokin tunsi mielessään pelkkää sovinnollisuutta ja rauhaa. Monasti
+oli hän hartaasti toivonut sitä hetkeä, jolloin hän saisi joksikin
+ajaksi pudistaa isänmaan pölyn jaloistaan ja saisi ikäänkuin
+kiintonaisen pisteen sen ulkopuolella, josta hän syrjäisenä ja
+intohimottomana voisi tarkastaa sen touhuntaa. Vaan nyt, kun laiva
+lähti poikkenemaan pois rannikolta, tunsi hän melkein kaipausta
+mielessään. Kuinka se olikin sentään rakas kaikessa pikkumaisuudessaan
+tuo pienoinen maa! Hän ajatteli mainita siitä Hildallekin, vaan tämä
+ennätti ennen häntä:
+
+-- No, Juuso, nyt on jo aava ulappa Suomen ja meidän välillä. Nyt
+olemme kahden.
+
+Niin, kahden, se oli Hildalle pääasia. Ja senhän olisi pitänyt olla
+hänellekin. Ehkäpä se ajan oloon vielä onkin.
+
+Kahden saivatkin he nyt olla, viikkokausiin eivät he tavanneet yhtään
+tuttavaa eivätkä halunneetkaan tavata. Kahden matkustivat he halki
+Euroopan mantereen, katselivat sen suuruuksia ja ihailivat sen
+ihanuuksia. Pitemmittä viipymisittä matkustivat he kumminkin
+Pohjoissaksan kautta, kulkivat laivalla Reinin ikikuulujen rantojen
+lomitse Baijerin lämpimään viinimaahan ja jo pari viikkoa kotoa
+lähdettyään ajoivat he eräänä päivänä vaunuissa rautatieasemalta
+vastamaata sille ylängölle, jossa siaitsi pieni potevain yhteiskunta,
+keuhkotautisten parantala.
+
+Surullinen yhteiskunta! Taistelua elämän puolesta, taistelua riutumista
+ja elinvoimain loppumista vastaan, oli luettavana kaikkien noiden
+kuihtuneiden, taudin taittamain olentojen kasvoissa, joita he tapasivat
+kävelemässä ja istumassa parantalan puistoissa. Mutta useimpain
+kasvoissa oli kumminkin vielä toivoa jälellä. He hengittivät siellä
+raikasta vuori-ilmaa, joka tuntui kevyeltä heidänkin sairaissa
+keuhkoissaan ja toivoivat vielä elinvoimain palaavan. Siinä vaan, jota
+vierailijat nyt olivat tapaamassa, ei ollut enää toivon merkkiäkään
+jälellä, hänessä ei näkynyt enää taisteluakaan, hän näytti jo
+antautuneen kylmän voittajan valtaan.
+
+Vilho makasi lepotuolissa tuulen suojaamassa, päivänpuoleisessa
+kuistikossa, johon hänet oli päivän-ajaksi siirretty, ja hänen
+uinaileva katseensa tarkasteli herkeämättä alempana olevan vihannan
+laakson metsäistä rinnettä; hänen näkyi tekevän mieli tuonne kävelemään
+havupuiden varjostamille käytäville, vaan ei jaksanut mies enää. Juuso
+tuli takaapäin, tarkasteli häntä kotvasen salaa: viime nipukassa he
+olivat tulleet, se oli tulos tarkastuksesta, päivä myöhemmin olisi jo
+ehkä ollut liian myöhä.
+
+Vilhon kalpeat kasvot, joissa versoili pitkä, vanukkeinen, vaalea
+parta, vilkastuivat ja ilostuivat, kun hän samassa huomasi vanhat
+ystävänsä. Hän käännähti tuolillaan, viittasi heidät lähemmäs ja
+tervehti sortuneella äänellään:
+
+-- Tulittepahan, kiitos siitä! Olenkin viime päivinä niin monasti
+mielessäni laskenut, milloin voisitte ehtiä ja ehtisittekö ollenkaan.
+Kotimaan ilmaa se näet mieli vieläkin kaipaa, sinnehän sitä on
+tämmöisenäkin kuuluvinaan.
+
+Vaikka Vilho jo olikin siksi heikko, että pää toisinaan vaipui tuolin
+nojaan ja ääni pitempää lausetta puhuessa sortui kuulumattomaksi, oli
+hänellä kumminkin täysin hallussaan vilkas ajatus- ja arvostelukykynsä,
+hilpeä mielensä ja sen lämpöset, puhtaat aatteet. Hän oli kauan
+odottanut tätä hetkeä, saadakseen ymmärtävälle ystävälle kertoa
+sielunsa hiljaisista taisteluista ja mietteistä pitkän yksinäisyytensä
+ajalta ja saadakseen jättää jollekulle ikäänkuin toteutettavaksi niitä
+tuumia ja tunteita, joita hänen myötään toimiva mielikuvituksensa oli
+hautonut, vaan joita hän ei ollut jaksanut tuoda julkisuuteen. Ensiksi
+tahtoi hän kumminkin kuulla kotimaansa asioista, sen nykyisistä
+riennoista ja uusista suunnista.
+
+Niitä Juuso hänelle kuvailikin, kertoi uusista miehistä, jotka olivat
+nousseet näyttämölle, uusista virtauksista, uusista vivahduksista.
+Hän kuvaili niitä siinä värityksessä, jossa hän ne omalta kannaltaan
+oli nähnyt, kuvaili miten taantumissuunta yhä enemmän siirtyi
+persoonapolitiikan palvelukseen, jossa aatteet saivat olla koristavina
+kyltteinä. Kuunneltuaan ja kyseltyään istui Vilho kotvasen mietteissään
+ja puhui sitten hiljaa, matalalla äänellä:
+
+-- Niin, siihen suuntaanhan olivat olot kehittymässä jo edellisinä
+vuosina ja niin päin olen täältä syrjästä seuratessani kuvaillutkin
+niiden kehittyvän. Voinpa nähdä aivan kuin silmäini edessä nuo
+pikkusielut, jotka siellä nyt kilpailevat etusijasta, koettaen kynsin
+hampain kiipeillä toistensa yli ja pitäen noita edellisen ajan aatteita
+ja Snellmanin lausumia tunnussanoja portainaan ja välikappaleinaan. Se
+on siellä Suomessa sitä keskinkertaisten aikakautta nykyjään ja,
+niinkuin keskinkertaisten aikakaudella ainakin, merkitsevät aatteet ja
+suunnat vähän, persoonat kaikkea. Vanhat johtavat henget ovat poissa ja
+heidän mielipiteitään on nyt jokainen edustavinaan, vaan oikeastaan
+niitä ei edusta kukaan; jokainen koettaa niitä selvittää ja tulkita, --
+tekee sen omassa värialassaan. Kilpailu on kiihkeä, mies se, joka siinä
+pikajuoksussa jaksaa työntää toisen alleen ja hänen päällitse rientää
+maaliaan kohden. Siellä tohistaan jalojen aatteiden ja harrastusten
+nimessä, vaan tosiasiassa ovat nuo aatteet niiden edustajille itselleen
+vain koreita otsakuvia ja kuuntelijoillekin ne jo kajahtavat
+helisevältä vaskelta...
+
+Yskän kohtaus katkasi Vilhon puheen; hän oli liiaksi kiihoittautunut,
+oli puhunut liian rutosti, veri oli lähtenyt liian nopeasti kulkemaan
+ja nyt rinta kosti sen varomattomuuden: verisylky punasi huulet. Hetken
+hän levähti ja puheli sitten tyyneemmin, verkemmin:
+
+-- No niin, tämä on nyt sitä aikaa, eihän siitä sen enempää ole
+sanottavaa. Surettavaa on vain se, jos tämmöiset suunnat ja mielipiteet
+lyöpyvät vereen ja kasvavat kansaan kiini, jos nuorisokin, joka nyt
+nousee siinä ilmassa ja imee sisäänsä noita persoonallisuusaatteita,
+omistaa ne omikseen ja rupee niiden mukaan menettelemään. Silloin ei se
+opi koskaan asettamaan pyrintöjään korkealle, ei yhteishyvää omaa
+etuaan ylemmäs; se tottuu jo alun pitäin matamaan matalaa maata myöten
+ja -- ja sinne se jumala paratkoon kyllä myöhemminkin ehtisi. Ei
+todella olisi se onni pienelle kansalle meikäläisissä oloissa. Ja
+onnellisuuteenhan me kaikki kumminkin pyrimme, joskin eri aikoina eri
+tavoilla.
+
+He keskustelivat kauan näistä asioista siirtyen luonnollisesti
+etupäässä puhumaan omasta suhteutumisestaan näihin ajan virtauksiin. He
+muistivat niin hyvin, kuinka he moniaita vuosia sitten, hehkuen vielä
+siitä suuresta innostuksesta, jossa he olivat olleet mukana, olivat
+perustaneet »Kyntäjänsä» estääkseen juuri nuorisoa vaipumasta siihen
+aatteettomaan unteluuteen ja yksinomaiseen omain etujensa
+ajattelemiseen, joka silloin jo rupesi levenemään ympäriinsä. He olivat
+työskennelleet jotenkin huonolla menestyksellä; tuo yleinen virta oli
+vienyt useimmat mukanaan. No, he olivatkin ehkä laskeneet
+vaikuttamiskykynsä liian suureksi, he olivat olleet liian vähäväkiset
+ja kokemattomat toteuttamaan sitä vaikeata tehtävätä, jonka olivat
+suoritettavakseen ottaneet. On vaikea potkia tutkainta vastaan, selitti
+varsinkin Juuso; luonteille semmoisille kuin heidän, on se kahta
+vaikeampi. Ja siksi olikin Juuso päättänyt vetäytyä syrjään; koetelkoot
+nyt muut, ja jos he eivät voi toimia siihen suuntaan, johon »Kyntäjä»
+alkujaan oli aikonut, niin sehän osottaa vain, että se onkin
+mahdotonta.
+
+-- Mitä, noin väsynytkö olet todellakin sinäkin, veljeni? puhui Vilho
+puoleksi kummissaan, puoleksi nuhdellen. -- Olkoon totta, että olemme
+liiaksi luottaneet itseemme, kaikkea itseluottamustamme emme siltä saa
+menettää. Lausuttu sana on aina lausuttu, voihan sillä aina jos
+vähemmässäkään määrässä vaikuttaa. Minut riisti kohtalo pois, mutta
+sinullahan on vielä elämä edessäsi ja siellä kotona tarvitaan kyllä
+vastapainoa vallitseville virtauksille, tarvitaan herättää mieliä
+itsenäiseen ajattelemiseen. Ei, älä hylkää sinä »Kyntäjän» aatetta,
+etkä sitä teekään, sinuun luotan.
+
+-- Elä luota liiaksi. En ole minä mikään luova nero, eikä minusta ole
+äänen antajaksi. Sinä sen ehkä voisit, minä olinkin aina tahtonut olla
+vain vähäpätöinen palvelija aatteiden puolesta... Sitäpaitse, minä olen
+taas ollut liian lähellä tulta...
+
+Mutta Vilho ei hellittänyt hänestä ja pikkusella ystävällisellä
+riidalla he erosivat, kun Vilhon täytyi mennä levähtämään, --
+keskustelu oli näet häntä liiaksi rasittanut. Kun taas iltapäivällä
+tavattiin, kertoi Vilho saaneensa Helmeltä kirjeen, jossa tämä mainitsi
+aikovansa tulla hänen luokseen. Mutta hän oli vastauksessaan kieltänyt
+tyttöä tulemasta. Olisihan ollut rakasta kerran vielä puristaa tuon
+hellän, kelpo Helmen kättä, vaan hänen tautinsa oli kyllä muutenkin
+tullut heille kalliiksi, miksi tehdä sitä enää kalliimmaksi. Ja mitäpä
+hyödytti enää haudan reunalla uudistaa muistoja ja tunteita, jotka
+kuuluivat vaan eläville.
+
+-- Kun teidät näen tässä onnellisina edessäni, puhui hän hiukan
+surumielisenä, niin eipä paljoa puutu, etten tunne kaihoa mielessäni.
+Teilläkin on se ystävyys kotosin sieltä nuoruuden ensimmäisten
+lämpöisten tunteiden ajoilta. Niin oli laita meidänkin, Helmen ja
+minun. Teidät on tämä ystävyys johtanut sinne, mihin olette
+pyrkineetkin...
+
+-- Elähän nyt noin puhu, virkkoi Juuso katkasten ystävänsä sanat, jotka
+omituisesti vihlasivat hänen sydäntään ja tuntuivat ikäänkuin
+soimauksilta, syytöksiltä. -- Elähän toki noin katso mustissa omaa
+kohtaloasi, eihän se ennen ollut tapasi.
+
+-- Ei ennen. Mutta miksi nyt enää koettaisin pettää itseäni ja
+luulotella muuta, kuin mitä selvästi näen ja tunnen. Elinvoimani ovat
+kuluneet, keuhkoni ovat lopussa. Elä luule Juuso, että minun on ollut
+aivan helppoa päästä sille kannalle, jolla nyt olen. On raskasta luopua
+siitä, mitä on aikonut, toivonut ja suunnelmoinut, on raskasta erota
+näin nuorena. Mullakin oli edessäni suunnattu elämäntyö, minuakin
+odotti onni hellän ystävän rinnalla. Mutta minä olen huomannut
+välttämättömäksi irrottautua kaikesta, olen koettanut ja olen
+voinutkin. Mutta on sekin kysynyt taistelua.
+
+Vilho oli entistään kalpeampi, puhui katkonaisesti ja hengitti
+vaikeasti. Juuso huomasi, että hän oli liiaksi rasittunut ja tahtoi
+lopettaa tuon mieltä kiihottavan keskustelun. Hän käsitti, että
+lohduttaminen tässä on turhaa, mies ymmärtää asemansa ja puhuu kuin
+mies. Ja hän ei tahtonut pitemmälti vaivata sairasta ystävätään, vaan
+nousi ja tarjosi kätensä jäähyväisiksi.
+
+-- Joko nyt lähdette? No niin, mitäpä te täällä viipyisitte kuolevain
+kammioilla, teitä kutsuu elämä. Jää hyvästi Juuso, hyvästi Hilda, onni
+teitä seuratkoon.
+
+Hän koetti nousta tuolistaan, vaan ei jaksanutkaan, voimat pettivät.
+Hän viittasi vain lähemmäs palvelijan, käski tämän työntää tuolinsa
+aidan viereen siihen, mistä tie lähti solumaan pitkin loivaa rinnettä
+ja kiertämään alangolle. Siinä hän istui ja katsoi, kuinka hänen
+viimeiset kotimaan vieraansa hankkiusivat lähtemään. Mutta vielä hän
+viittasi luokseen Juuson, kun tämä jo oli vaunuihin nousemassa, hymähti
+ystävällisesti ja nosti sormeaan pystöön:
+
+-- Juuso sinä, muista pitää kartuusia vireillä!
+
+Vaunut lähtivät vyörymään rinnettä alas. Ennenkuin ne kääntyivät
+polvekkeesta siimekseen, pyörähti Juuso vielä ympäri ja tervehti:
+siellä heilautti Vilho hattuaan ja hänen huulillaan oli se vanha
+ystävällinen, rohkaiseva hymy...
+
+Sinne jäi mies yksin vieraalle mantereelle, ventojen seuraan potemaan
+-- ja kuolemaan, siitä ei ollut enää epäilystä. Mutta miehellä oli
+miehen maltti, ajattelijan tyyneys ja viisaan rauha. Hän oli sanonut
+jäähyväiset elämälle, sonnustanut itsensä ja odotti tuonen tuloa. Eikä
+värähdelleet hänen silmäripsensä sen lähestyessä.
+
+-- Kuule Juuso, lähettäisimmekö sähkösanoman Helmelle, että hän pian
+lähtisi matkalle, muuten hän myöhästyy, virkkoi Hilda, kun he
+myötämaata nopeasti ajoivat alaspäin.
+
+-- Miksi tekisimme sen, Vilho on itse vastannut, vastannut harkintansa
+mukaan, tehköön Helmi kuinka tahtoo.
+
+-- Niin on, vaan olisihan hänelle niin tarpeeseen ystävän lohdutus ja
+hellyys...
+
+-- Lohdutelkaamme heikompia, hän eroo varmana, itsetietoisena, eroo
+miehenä.
+
+He ajoivat ääneti edelleen, eivätkä Vilhosta enää puhelleet koko
+matkalla.
+
+Vaan kuukautta myöhemmin saapui heille Pariisiin, osotteella, jonka he
+olivat sairaalaan ilmoittaneet, kirje Helmeltä. Tämä oli tullut sinne
+paria viikkoa myöhemmin kuin he, mutta tullut liian myöhään. Muutamia
+päiviä ennen oli Vilho saanut ankaran verensyöksyn, joutunut
+tainnoksiin ja siitä hän ei enää ollutkaan herännyt. Helmellä ei ollut
+muuta tehtävää, kuin istuttaa syksyn kuihtuva kukkanen hänen äsken
+luodulle haudalleen, itkeä siinä päivä ja palata kotiinsa.
+
+Mutta Juusolta ei valahtanut kyyneltäkään, sen sanan saatuaan. Hän oli
+surrut jo etukäteen, surrut poismenoa sen ainoan miehen, joka
+elämässään ehkä olisi voinut toteuttaa sen, mitä hän nuorukaisena oli
+haaveksinut. Hän ajatteli vain kaihoten itseään: Oi jospa hän olisi
+voinut periä sen tahdon lujuuden ja sen miehen voiman, joka tuossa
+taittui! Mutta hän ei voinut. Ja nyt hän oli yksin, orpo ja heikko kuin
+nummella hoikkanen näre, jota jokainen vinhempi tuuli koukistaa ja joka
+koska tahansa voi katketa.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Valtiopäiväaika Suomessa läheni lähenemistään. Syksyn kuluessa olivat
+enimmät vaalit toimitetut, ainoastaan joku uusi ja muutamia
+valituksenalaisia oli siinä jouluneellusviikkoina enää jälellä.
+Niinkuin ainakin säätykokousta valmistettaessa oli valtiollinen elämä
+syksykauden ollut tavallista virkeämpi koko maassa ja pääkaupungissa
+varsinkin. Esille tulevia asioita pohdittiin ahkerasti sanomalehdissä,
+kannat ja suunnat selvenivät. Sitä varten olikin klubeissa ja muissa
+kokouspaikoissa ahkerasti keskusteltu ja rakennettu suunnitelmia,
+ehdokkaita valtiopäiville oli asetettu ja ehdokkaita hyljätty, oli
+punnittu ja arvosteltu jokaista uutta ehdotusta ja uutta esiintyjää.
+Oli sovittu ohjelmista ja menettelytavoista ja ikäänkuin isketty
+viittoja, miten alkavassa ottelussa milloinkin oli kuljettava.
+
+Pääkaupungin suomalaisessa klubissakin oli tähän aikaan miltei joka
+ilta ollut tavallista runsaammin väkeä ja tavallista virkeämpi elämä.
+Milloin pitivät vanhemmat herrat sisähuoneissa yksityisiä kokouksia,
+joll'aikaa nuoremmat miehet ja muut sellaiset, joita ei laskettu
+kaikkia salaisimpia tuumia kuulemaan ja joiden tietoon ainoastaan
+katkelmia saapui, väittelivät etuhuoneessa ja laskettelivat arvelujaan,
+sen mukaan minne heidän näköpiirinsä ulottui. Milloin taas
+keskustelivat kaikki yksissä suuren juomapöydän ympärillä, arvokkaimmat
+ja mahtavimmat äänenantajina pöydän yläpäässä, muut siitä asteettain
+alaspäin, kunnes pöydän äärimmäinen sivusta, jota voitiin melkein
+rajattomasti jatkaa, päättyi rakennusmestareihin, kansakoulunopettajiin
+ja käsityöläisiin. Paljoa nuoremmat miehet, kuten nuoret maisterit ja
+vastaleivotut lainoppineet, istuivat jo arvossa ylempänä, -- sen
+vaikutti heidän toivorikkautensa.
+
+Heikki oli tänä syksynä ensi kerran tullut suomalaiseen klubiin ja
+päässyt perehtymään sen elämään ja rientoihin. Nyt oli hän jo sinne
+hyvin koteutunut ja juurtunut, tunsi enimmät puolueen mahtavimmatkin ja
+muita hän useimpia jo kutsui veljikseen. Kohta alussa oli hän klubissa
+saavuttanut verrattain huomattavan sijan, olipa melkein kuin
+luonnollista, että mies hänen kyvyllään ja hänenlaisella
+maailmankatsannolla sen tulisi tuohon aikaan tekemään. Häntä
+esitettäessä oli jo huomautettu, että hän oli tuon pirteän
+nuorisolehden »Kyntäjän» varsinainen sielu ... luki muuten
+lakitiedettä, valmistui piakkoin kandidaatiksi; mainittiin erittäinkin
+eräästä äkäsestä kieliartikkelista, jonka alla oli ollut nimimerkki
+H.G. Vanhemmatkin miehet supattivat väliin toisilleen, että sillä on
+ikäisekseen harvinaisen kypset ja terveet mielipiteet ja ihmeellisen
+tarkat tuntosarvet.
+
+Taas eräänä iltana oli ukkomiehillä tärkeänlainen kokous sisähuoneessa
+ja saliin keräytyi nytkin illan kuluessa tavallisuuden mukaan kaarti
+nuorempia politikoitsijoita. »Kyntäjää» oli äsken uusi numero
+ilmestynyt ja siitä tällä kertaa keskusteltiin. Huomautettiin taas,
+kuten monasti ennenkin, kuinka sen sisällys nyt uuden hallinnon aikana
+oli muuttunut. Sen kirjallinen puoli ja kirjoitukset kaikenmoisista
+yhteiskunnallisista reformikysymyksistä ja kansanvaltaisuuden aatteista
+olivat jääneet pois ja sen sijaan oli siihen tullut hetken politiikkaa
+koskevia artikkeleita. Niissä milloin vaikeroitiin, että maan kaikki
+raha- ja liikeolot olivat vielä ruotsikkojen käsissä, terotettiin,
+kuinka tärkeää olisi, että puolue paisuisi mahtavaksi ei ainoastaan
+vallan ja hallinnon puolesta, vaan myöskin varallisuudessa, ja kuinka
+aika jo vaati, että omat miehet kaikkialla astuisivat eturiviin. Siinä
+oli suurpolitiikkaa! Heikille tuli tuon käänteen johdosta kehumista
+vasten silmiä.
+
+-- Aika vaatii sitä, sen olen jo kauan huomannut ja koetin terottaa
+sitä Vilholle ja Juusollekin, vaikka turhaan, selitti Heikki. --
+Nykyjään täytyy kieli-innostusta pitää vireillä, se on tärkeätä itse
+kansan vuoksi. Sillä nyt vasta alkaa se herätä käsittämään, minkälaista
+vääryyttä se on kärsinyt ja nyt on se vihassa.
+
+-- Niin juuri, toistivat toiset, nyt on rauta kuumaa, nyt täytyy takoa
+ja lietsoa ja puhaltaa nuorisoonkin tuhatta vinhemmin tulta. Se on
+muuten tärkeätä itse miestenkin vuoksi...
+
+-- Se on ollut meidänkin mielipide. Mutta Juuso näkyy yhä olevan toista
+mieltä, ei politiikkaa nuorisolle, sitä vatkuttaa hän.
+
+-- Hm, hänestä on tainnut tulla siellä ulkomailla »eurooppalainen» muun
+hyvän lisäksi.
+
+-- Hän kirjoittaa mulle sieltä sekä yksityisesti että lehteen
+pantavaksi ... niin, täällähän mulla sattumalta onkin hänen kirjeensä
+mukanani. Luen ehkä palasen siitä.
+
+Heikki otti taskustaan Juuson kirjeen ja silmäili sitä ensin, ennenkuin
+rupesi lukemaan.
+
+-- Niin, tässä alussa hän puhuu Vilhon kuolemasta, hänen aatteistaan ja
+hänen »jättämästään perinnöstä»...
+
+-- Vilho, niin, hänhän olikin »Kyntäjän» varsinainen isä, huomautti
+joku joukosta. -- Vahinko miestä, jonka piti kesken töittensä
+keikahtaa.
+
+-- Vahinko kyllä, myönsi Heikkikin. -- Vaan kenties se oli hänelle
+itselleen parasta. Hänkin oli noita haaveksijaluonteita, jotka
+ajattelevat kauniisti ja aikovat suuria, mutta joille pettymys
+käytännössä juuri siksi onkin kahta katkerampi. Ja hänkin olisi
+epäilemättä monasti elämässään tullut pettymään; tarmoa hänellä kyllä
+oli ja toimintakykyä, mutta ei hän sittenkään ollut se mies, joka
+todellisuuden kovassa koetuksessa olisi teräksenä pitänyt.
+
+-- Sitä ei tiedä; hänessä oli tosin paljo tunnetta, oli ehkä
+liiaksikin, hänestä melkein voisi sanoa, että hän oli »tähän maailmaan
+liian hyvä.» -- Mutta se Juuson kirje?
+
+-- Niin, hän jatkaa sitten: »Meidän, Vilhon ja minun, alkuperäinen aije
+oli tehdä siitä -- 'Kyntäjästä' nimittäin -- vaatimaton rauhan työkalu
+suomalaisuuden perusaatteiden palveluksessa, ei mitään sota-asetta eikä
+liekkiä lietsovaa tulisoihtoa.» -- Juuso rakastaa, kuten kuulette,
+vielä tällaista vertauksellista kukkaiskieltä. -- »Kyllä meillä siellä
+kotoisissa oloissa kiihoitusta on, on niitä, jotka pitävät huolta, että
+intohimot hehkuvat. Tottuu meidän nuoriso kyllä muutenkin pienuudesta
+pitäin katsomaan asioita puoluekannan valossa, tottuu kiihkoilemaan ja
+vihaamaan, mutta sen pitäisi myöskin oppia tuntemaan itse niitä
+aatteita, jotka ovat kauniimpia puolueen kilvessä, ja saada halua
+työskentelemään _niiden_ puolesta. Tottahan on, että kun on
+puolueita, täytyy myös olla taisteluja. Mutta varsinkin tänne
+etäämmälle tuntuvat ne asiat, jotka siellä kotona nykyjään ovat
+puoluetaistelun esineinä, siksi vähäpätöisiltä ja yksityisluontoisilta,
+ettei niihin toki kaikkea pitäisi perustaa. Varsinkin nuorten mielet ja
+harrastukset olisivat ensiksi taivutettavat tähtäämään ylemmäs,
+ymmärtämään ihmisyyden korkeampia, yleisempiä pyrintöjä, kyllä he
+elämän koulussa vielä ehtivät takertua noihin jokapäiväisiin
+pikkuriitoihin ja joutua piekselehtämään mieskohtaisten intohimojen
+laineikossa.
+
+»Minusta tuntuu, syrjästäkatsojana ollen, muutenkin, että noissa meidän
+nykyisissä puolueoloissa on jotakin epätervettä ja teeskenneltyä. Siinä
+suomenmielisyydessä, josta te nykyjään kirjoitatte niin tulisia
+paloartikkeleita, ei ole enää sitä vilpitöntä, sitä puhdasta
+aatteellista tuoksua, jota oli ennen. Ne aatteet, jotka ennen
+jalostivat taistelua ja olivat sen korkeimpana päämääränä --
+kansallisuusaatteet, kansanvalistusaatteet ja kansanvaltaisuusaatteet
+-- ovat joko jääneet varjoon päivän pikkutapahtumain tieltä tai näyttää
+siltä, kuin niistä, ainakin viimemainituista, tahdottaisiin aivan
+peräytyäkin. Noita merkkejä seuratessani on mulle niin elävästi
+muistunut mieleen, kuinka minä kolmisen vuotta sitten jouduin
+sydämmestäni inhoamaan paria raittiutta huutavaa ja raittiusaatteen
+nimessä intoilevaa nuorta miestä. Tulin näet tuntemaan heidät lähemmin
+ja huomasin, -- kahdenkesken he eivät sitä viitsineet niin tarkoin
+salatakaan --, että he koko ehdottoman raittiuden hyödystä eivät olleet
+ensinkään sen syvemmin vakuutetut, oikeastaan välittivät he siitä viis.
+Vaan he olivat tulleet huomaamaan, että nuoren miehen arvo ja merkitys
+yleisön silmissä kasvaa, jos hän muiden hyvien avujensa lisäksi vielä
+on raittiusmies, -- ja siitä heidän innostuksensa. Kansallisuusasialla
+on todellakin korkeampi ja pyhempi tarkotus, kuin että siitä tuohon
+tapaan olisi tehtävä jonkinlainen reklaamikyltti taikka sivuelinkeino.
+Eikä missään tapauksessa ole terveellistä tyrkyttää nuorisoon
+tuollaisia oppeja, sitä on etupäässä opetettava ajattelemaan
+rehellisesti ja oikein...»
+
+-- Kuule, sehän on Dagbladia tämä, sitä lipilaarisuutta...
+
+-- Niin no, hän on nyt sellainen ijankaikkinen uneksija, hän ei ole
+ennen voinut ymmärtää aikaansa ja nyt tekee hän sen vähemmin kuin
+koskaan. Hän on siellä ulkomailla yksinäisyydessään rakentanut
+itselleen tällaisen järjestelmän »ylevämmältä kannalta» ja tahtoo nyt
+tyrkyttää muillekin haaveilujaan.
+
+-- Merkillistä! Nythän hän on jonkunlaisella rauhan kannalla ja ennen
+hän oli punasempiakin punasempi. Muistatko silloin, kun hän piti
+puheensa 19:nen pykälän muuttamista vastaan sättien alkavaa
+reaktioonia?
+
+-- Niin, hän tahtoo aina seistä akkana virtaa vastaan.
+
+Heikki yritti siitä sukkelasti kääntämään keskustelun toisille aloille,
+mutta joku joukosta ennätti kumminkin naureskellen pistämään väliin:
+
+-- Mutta miten se olikaan, Heikki, silloinhan sinä taas olit sovinnon
+miehiä?
+
+-- Olin kyllä, silloin oli aika vähän toinen, ylioppilaspolitiikka teki
+kuitenkin kuolemaansa. Eikä ihmisen ole tarvis koko elämäkseen olla
+kiintyneenä yhteen ajatustapaan, mielipiteiden ja käsityskantain tulee
+kehittyä olojen mukaan ja olojen mukaan on kullakin ajalla asetuttava
+kannalleen...
+
+-- Ja Juuso taas, hän on kehittynyt ajastaan ja oloista aivan
+päinvastaiseen suuntaan.
+
+-- Niin, nykyjään vaatii aika toisenlaista esiintymistä, tätä nykyä
+eivät tuollaiset mielipiteet vetele. Juuso on nyt noiden tuumainsa
+mukaan kirjoittanut »Kyntäjään» pitkän kirjoituksen, vaan ei sitä minun
+mielestäni voida painaa. Vai mitä arvelette?
+
+-- Ee-ei, eipä juuri. Se nostaisi hirmuisen metelin, joka ei olisi
+eduksi »Kyntäjälle» eikä sen miehille.
+
+-- Paperikoriin siis. Juuso saarnailee siinä »nuorison
+aatteellisuudesta», vaan en käsitä miksei nuoriakin jo ajoissa olisi
+opetettava taistelemaan, taisteltavahan heidän kumminkin on. Vesana
+vitsa väännettävä.
+
+-- Oikein, anna torven soida vain!
+
+Uusia tulokkaita saapui klubiin ja keskustelu livahti toisille aloille.
+Tyytyväisenä pisti Heikki kirjeen taskuunsa; se ei ollut aivan
+sattumaltakaan tullut hänelle mukaan, hän oli jo edeltäpäin laskenut,
+että hänellä ei voi olla muuta kuin hyötyä siitä, että hän sen lukee
+julkisesti, -- hän tunsi kyllä miehensä ja tiesi miten häntä tämän
+jyrkkyytensä vuoksi nykyjään arvostellaan. Kohta kun vanhat herrat
+saapuivat yksityishuoneestaan, kerrottiin heillekin Juuson kirjeestä ja
+Heikin arveluista sen johdosta ja he nyökäyttivät hyväksyen päätään.
+
+Siitä tuli taas yhteinen illanvietto, jossa uusimmat päivän tapahtumat
+olivat käsittelyn alaisina ja jossa mielipiteitä pantiin alulle,
+pantiin leviämään ja kasvamaan yleisiksi mielipiteiksi. Yhteisen
+illallisen jälkeen jatkoi suuri osa seurasta vielä yhteisistuntoa ja
+myöhemmin illalla innostuttiin kuten tavallisesti puheita pitämään.
+Luonnollisesti liikkuivat puheet enimmäkseen alkavain valtiopäiväin
+asioissa, kysymyksissä, mitä niiltä toivottiin ja miten niiden aikana
+olisi käyttäydyttävä.
+
+Ja Heikkikin piti nyt myöhemmin illalla puheen. Hän ei tavallisesti
+ollut puhujamiehiä, hänen puhelahjansa oli huono ja kieli kangersi.
+Vaan tänä iltana oli hänestä hetki sopiva, joten hänkin, kuten sanoi,
+tahtoi lausua muutamia mietteitä.
+
+Hän puhui siitä asemasta ja tehtävästä, mikä nyt nousevalla ja
+miehistyvällä polvella on ja on oleva isänmaan nykyisessä ja lähimmän
+tulevaisuuden kulttuuritaistelussa. Siitä on vieläkin olemassa
+jonkunverran hämmennystä käsitteissä, muodot ja suunnat eivät ole vielä
+täydellisesti vakaantuneet tuon suuren innostusajan jälkeen. Se aika
+vielä monessakin »istuu kiini» -- kuten ruotsalainen sanoo --; he eivät
+ole voineet vapautua kuluneen ajan käsitystavasta, vaan katselevat
+nykyisiä oloja vielä silloisten silmälasien läpi. Se aika oli
+aatteellisuuden aika, suurten ja yleväin pyrintöjen aika; nyt on
+käytännön aika, niin sanoakseni jokapäiväisten pikkutapausten aika, ja
+sitä eivät kaikki huomaa. He eivät huomaa, että on toista suunnitella
+piirustukset, toista muurata itse rakennus. Kaikki kunnia suotakoon
+kuluneelle ajalle ja sen suurille aatteille. Mutta se aika on nyt
+kumminkin mennyt, toinen on tullut, joka vaatii miehiltään toisenlaista
+työtä, toisenlaisia edellytyksiä, jolloin nuo suuret aatteet saavat
+levätä käytännön tieltä. Voisi ehkä kuvata tuota mennyttä aikaa
+lausumalla: »eläköön isänmaa ja suomenkieli ja kaikki kansallisuus- ja
+kansanvaltaisuusaatteet, jotka siihen kuuluvat». Se miespolvi, joka nyt
+on nousemassa jatkamaan vähitellen väistyvän, edellisen työtä, se
+tarvitsee jo esiintymisensä ohjeeksi toisenlaisen tunnuslauseen, ja
+minä olisin valmis kirjoittamaan sen kilpeen sanat: -- »_valpas,
+viisas, varova_.» Puolueen nopea kohoaminen ja valtaan pääseminen
+edellyttää meiltä kaikilta taitavata työtä pitkin rintamaa; jokaisen on
+tiedettävä, missä hänen rivinsä on ja siinä on hänen oltava. Nyt ei
+enää auta touhuta ummessa silmin, nyt on rakennettava, ladottava tiilet
+limittäin toistensa rinnalle, että rakennus siitä vähitellen ja
+varmasti kohoo, ja rakentajat rakennuksen mukana. -- -- -- Heikki
+esitti maljan sille muurarintyölle, joka nyt on alkanut ja jota kyllä
+voitanee pitää halvempana kuin edelläkäypää piirustuksen tekoa, mutta
+joka juuri on sitä todellista työtä, joka kohottaa puolueen mahtavaksi
+ja suureksi.
+
+Juotiin innolla se malja. Tunnustettiin, että tuossa oli todellakin
+selvästi lausuttu se, mitä aika vaatii nousevalta polvelta ja joku
+huomauttikin erityisessä puheessa, että siinä se on syy, miksi nykyinen
+nuoriso melkein pienuudesta pitäin on kasvatettava ymmärtämään aikaansa
+ja tehtäväänsä siinä.
+
+-- Tuo puheesi sinun täytyy kirjoittaa ja painaa »Kyntäjään», kehotti
+yksi joukon nuoremmista.
+
+-- Peijakas, sitäpä voisi miettiä, huudahti Heikki, ikäänkuin jos hän
+ei sitä olisi tullut ennen ajatelleeksikaan. -- Vaan Juuson artikkelin
+minä työnnän paperikoriin.
+
+Hetkisen puheensa jälkeen hiipi Heikki klubista pois, -- myöhään
+kapakassa istuminen ei kuulunut hänen ohjelmaansa ja hänellä oli se
+hyvä puoli, että hän raski erota kesken kuumimmankin innostuksen, sillä
+itse ei hän oikeastaan innostunut koskaan, hänen arvostelukykynsä ei
+nukahtanut hetkeksikään. Muut jäivät vielä jatkamaan, -- jatkakoot!
+
+Ulkona pyrysi, jäinen viima puhalsi katuja pitkin, vinkui
+telafoonilangoissa ja liehutti katulyhtyjen liekkejä vuoroin
+leimuamaan, vuoroin tupsahtamaan. Heikki nosti turkinkaulustan pystöön,
+pisti kädet taskuihin ja purjehti niin laitatuuleen puiston poikki ja
+kotiaan kohden. Hän oli iltaansa tyytyväinen; olihan hän esiintynyt
+niin, että saattoi sen tileihinsä merkitä varmaksi »vastaavaksi». Saa
+nähdä, eikö siitä jo välemminkin rupea näkymään jälkiä. -- Heikki
+hymyili itsekseen kävellessään. Hän ei ollut puhunut mitään siitä, että
+jokainen koettakoon tiiliä latoessaan pysyä toisia ylempänä, eikä
+siitä, että se mies on, joka niin taitavasti latoo, että onnistuu
+pääsemään rakennusmestarien huomioon... Mutta vetäköön sen
+johtopäätöksen jokainen itse, jolla siihen älyä riittää...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Valtiopäivät joutuivat, edusmiehiä saapui pääkaupunkiin ja siellä
+heidät jo kohta tutustutettiin niihin suunnitelmiin ja ohjelmiin,
+joita oli valmiiksi laadittu. Tähän aikaan, valtiopäiväin alkaessa
+ja alettua, olivat ahkerasti juoksussa ne lukuisat nuoret
+miehet, varsinkin lakitieteilijät, jotka valtiopäiväin suuresta
+runsaudensarvesta aina pyrkivät kilvan kahmasemaan itselleen siitä
+vuotavia pisaroita, mikä valiokunnan sihteerin tai tulkin viran
+muodossa, mikä muussa toimessa, tilapäisessä tai vakinaisessa. He
+juoksivat asianomaisten luona kumartelemassa, tiedustelivat toiveitaan
+ja panettelivat kilpailijoitaan. Mutta se kannatti, palkka oli hyvä
+sille, joka paikan sitten saamaan sattui.
+
+Heikkikin oli päättänyt hankkia itselleen tuollaisen sihteerin toimen
+ja hänellä oli varmat toiveet saadakseen sen, -- paljo tuttavuuksia ja
+hyviä puoltajia. Johan yksin tulotkin ansaitsivat vähän ponnistella,
+vaan Heikki ajatteli vielä etemmäskin. Siitä on meriittiä, tulee
+huomatuksi ja saa olla kaikkialla mukana. Ja vielä enemmän: sai
+tilaisuutta rakentaa hyviä tuttavuuksia, ottaa osaa virattomampiinkin
+kokouksiin ja neuvotteluihin ja päästä siten perehtymään sisimpiin
+vaikuttimiin, etäisimpiin tuumiin ja tarkoituksiin. Olihan siitä työtä,
+vaan hyvä puoli oli toki siinä, että saattoi sitä teettää muillakin,
+maksaa mitä ilkesi ja itse kantaa täyden määrän. Se oli jo esimakua
+siitä virkamahtisuudesta, jonka omistajaksi sitä kumminkin tuli
+joutumaan.
+
+Hän sai toimen ja tunsi olevansa siinä oikealla paikallaan. Tällä
+valtiopäiväajalla hänen itseluottamuksensa suuressa määrin kasvoi ja
+hän rupesi tuntemaan itsensä kypseksi ryhtyäkseen suoranaisemmin
+toteuttamaan omia aikeitaan. Hän juoksi miesten asioita, välitteli eri
+ryhmäin välillä ja teki sen taitavasti kuten lupaava valtiomiehen alku
+ainakin. Ja hänen terävä silmänsä ja tarkka henkilöjen tuntemuksensa
+tuli pian yleisemminkin huomatuksi.
+
+Näiden valtiopäiväin aikana pidettiin suomalaisessa puolueessa useita
+yksityisiä kokouksia, joissa erityisesti neuvoteltiin, mitä olisi
+tehtävä sen yhä selvemmin huomatun epäkohdan johdosta, että maan kaikki
+raha- ja liikeolot olivat melkein yksinomaan vastapuolueen käsissä,
+joka siis näillä taloudellisilla aloilla yksin isännöi, yhä ävertyi ja
+pysyi mahtavana. Tämä oli Heikin mieliaine, tuo tuuma, että puolueen
+varallisuusoloja ruvettaisiin parantamaan, oli hänestä koko liikkeen
+tukevin kohta, sen huippu ja kukka. Se oli jo muuten laajalle levinnyt
+mielipide maassa, että pitäisi ruveta perustamaan omia liikkeitä ja
+yhtiöitä ja tämä into voitti myötään yhä enemmän alaa. Noissa
+kokouksissa tehtiin siitä syystä nyt jo suunnitelmia eri laitoksia
+varten, neuvoteltiin koottavista pääomista, jopa käytettävistä
+miehistäkin. Näitä neuvotteluja seurasi Heikki suurella tarkkuudella,
+korvat höröllään, ne avasivat hänelle aivan uusia näköaloja ja
+herättivät uusia tuumia ja toiveita. Ne toiveet muodostuivat
+valtiopäiväin kuluessa yhä selvemmiksi ja tarkkapiirteisemmiksi ja
+säätykokouksen lopulla oli hänellä suunnitelmansa valmis. Hän ei
+puhunut siitä kellekään, teki vain hiljaisuudessa valmistuksiaan. Mutta
+yksinään ollessaan ja suunnitelmiaan rakennellessaan hän joskus
+itsekseen kuiskaili:
+
+-- Nyt täytyy joutua, nyt ehtiä mukaan näille alkaville
+apajoille! Tässä on tie, jota voi suorimmin ja nopeimmin viskautua
+yhteiskunnalliseen arvoon ja asemaan, -- pitää vain olla ajoissa
+paikalla!
+
+Ja kohta valtiopäiväin loputtua jätti hän yhtäkkiä kaikki muut hommansa
+ja ansionsa, luovutti ne muille tarvitseville ja katosi pois
+pääkaupungista, lähti maalle lukemaan, viimeistelemään tutkintojaan.
+Hän poistui ajaksi näyttämöltä, mutta mennessään jo riemuitsi hän
+ajatellessaan, kuinka hän sieltä taas kerran ja piankin pulpahtaisi
+esiin, ponnahtaisi ohi toisista, jotka jäisivät katsomaan ällistyneinä
+ja tyhmistyneinä.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Parvi pientä väkeä, tyttöjä ja poikia, sihisi Juuson ympärillä kun hän
+eräänä syyspäivänä, kantamus kouluvihkoja kainalossaan, astui ulos
+kadulle muutamasta Helsingin uudesta yksityisestä yhteiskoulusta, jossa
+hän nykysin antoi kielitunteja. Juuso katseli mielihyvissään hilpeästi
+edelle juoksevaa joukkoa. Mutta samassa huomasi hän sen keskestä
+astuvan vastaansa tanakan miehen, pyylevän ja varmannäköisen, jonka
+yläruumis ei kävellessä hitustakaan hievahtanut ja joka kantoi päätään
+liikuttamatta takakenossa.
+
+-- Terve pitkästä ajasta! huudahti silloin Juuso, sillä sehän oli
+Heikki tuo vastaanastuja, sama vanha asento, vartalo ehkä entistään
+hiukan pyöreämpi, mutta siksi juuri sitä tukevamman näköinen.
+
+-- Terve pariisilainen, muistithan jo palata kotimaahankin, vastasi
+Heikki, pysähtyen tarkastelemaan Juusoa.
+
+-- Olenhan ollut kotona jo monta kuukautta, vaikk'en sinua ole sattunut
+näkemään.
+
+-- Niin, minä olenkin ollut vähän piilossa, olisi jo aika päästä näistä
+lukupuuhista erilleen, puhui Heikki puoleksi syrjään kääntyneenä,
+ikäänkuin pahalla omallatunnolla, että luvut olivat näin kauan
+kestäneet, vaikka tavallisten olojen mukaanhan ei Heikillä vielä ollut
+mikään valmistumisen aika. Sitten hän taas tarkasteli Juusoa ja jatkoi
+hiukan pilkallisesti: -- No, oletko jo kuinka eurooppalaistunut, --
+niin puku ja parta kyllä, mutta muuten? Sinä kirjoittelit sieltä
+toisinaan hyvin yleismaailmallisia mietteitä.
+
+Nyt Juuso vilkastui, tultiin näet suoraan asiaan, josta hän oli juuri
+tahtonutkin Heikin kanssa puhua. Hän lähti seuraamaan Heikkiä kappaleen
+hänen matkansa suuntaan väittäen innokkaasti:
+
+-- Ei yleismaailmallisia, vaan rehellisiä ja rauhallisia. Ne
+mielipiteet mulla on ollut aina ja tulee olemaan vastakin. Vaan te
+täällä muutatte kurssia ja minua on tottapuhuen melkosesti suututtanut
+tuo teidän uusi valtioviisautenne, jonka palvelukseen nyt »Kyntäjäkin»
+on joutunut.
+
+-- Hm, se on nyt erityinen asia, josta kannattaa puhua pitemmältäkin.
+Näetkös, aika ja olosuhteet vaativat aina omaa menettelyään.
+
+-- Vaan minä en ymmärrä sellaisten sotalaulujen tarpeellisuutta...
+
+-- Niin, sinä et ymmärrä. Vaan puhutaan siitä joskus erikseen, mulla on
+nyt juuri vähän kiireitä. Mutta esim. lauvantai-iltana toivon jo, että
+saamme joutilaampina keskustella.
+
+-- Hyvä, sillä jonkunlainen suoritus on tässä tarpeellinen.
+
+-- On kyllä, selitän sulle sitten kantamme, -- sinä olet liian kauan
+pysynyt meidän politiikastamme poissa, sairaana ensin ja nyt vuoden
+ulkomailla. Sinä teit pitkän häämatkan; kuinka Hilda sen jälkeen
+jaksaa? Ja -- onneksi! -- teillähän kuuluu perhettä lisääntyneenkin.
+
+-- Onhan sitä, käy joskus katsomassa poikaa.
+
+-- Kiitos, kunhan tästä ehditään. Sitten saan myöskin kuulla lähemmin
+tuumistasi -- sinä annat tunteja koulussa, näen minä. Mutta hyvästi nyt
+tällä kertaa.
+
+Juuso oli jo kevätkesällä saapunut ulkomailta pitkältä hääretkeltään.
+Lähes vuoden olikin hän ollut kotimaasta poissa, poissa koko tuon
+virkeän, valtiollisten kysymysten ja uusien tuumiensa vuoksi niin
+tärkeän valtiopäivätalven, eikähän ollut siis aivan kummakaan, jos
+häneltä joissakin yksityiskohdissa joitakuita ajan vaatimia
+suunnanmuutoksia oli jäänytkin huomaamatta ja käsittämättä. Olihan hän
+halunnutkin olla syrjässä kaikista hetkellisistä puoluekiistoista,
+vaihtelevista virtauksista ja mielipiteiden vivahduksista ja hän oli
+kaukaisena, intohimottomana tarkastajana niitä ainoastaan
+sanomalehdistä seurannut ja ensi aluksi siitä sanomattomasti nauttinut.
+Jumalankiitos, etteivät ne enää kuuluneet häneen! Vaan vähitellen oli
+hän niistä taas vilkastunut ja seurannut niitä suuremmalla kiinnolla.
+Nuo kotoiset riennot ja suunnat näyttivät yhä enemmän poikkeavan siltä
+tieltä, jota hän alkujaan oli suunnitelmaksi ajatellut, aatteellisten
+rientojen alalta jouduttiin yhä enemmän henkilöllisiin harrastuksiin.
+Ja niinpä oli käynyt kuten Vilho-vainaja oli ennustanut: hän ei
+malttanut pysyä vieraana noille kotimaan rakkaille riennoille; ennen
+pitkää voitti hänet vastustamaton halu taas suoranaisesti puuttua
+niihin ja selittää omat eroavat mielipiteensä.
+
+Se halu tuli varsinkin niiden äkäisten äkkikäänteiden johdosta, joita
+hänen omassa lempilapsessaan »Kyntäjässä» oli ruvennut näkymään; ne
+olivat taas nostaneet hänen intonsa lähteä puolustamaan niitä vanhoja
+näkökantoja ja periaatteita, joita he Vilhon kanssa aluksi olivat
+yrityksellään koettaneet toteuttaa. Ei noin, oli hän ajatellut, ei
+tuota toraista ääntä, ei haukkumasanoja eikä tuota keinotekoista
+politikoitsemista, jonka tarkoitus ei tunnu puhtaalta ja joka vain
+ärsyttää intohimoja. Enemmän sydäntä, enemmän rakkautta työhön... Ja
+silloin hän oli kirjoittanut ensimmäisen kirjoituksensa »Kyntäjään»
+samalla selitellen Heikille yksityisesti vaikuttimensa. Tätä
+kirjoitusta ei painettu lehteen, jossa vain jatkettiin samaan suuntaan.
+Juusoa se kiukutti: noinhan riistetään nuorisolta sen viimeisetkin
+ihanteet ja tehdään siitäkin pelkkä kylmä välikappale tuon suuren
+tekopolitiikan koneistossa. Ja Juuso kirjoitti toisen kirjoituksen,
+vielä äkäsemmän; sanoi siinä suoraan, että nuorisolehden ei ole tarvis
+pauhata siitä, ketkä pyrkivät ja ketkä pääsevät valtaan milläkin
+taholla ja hän uskalsi väittää, että itse tuo valta on vaarallista
+tavaraa, se sokasee miehensä, tekee tunteettomaksi ja karkottaa kaikki
+ylevämmät pyrinnöt...
+
+Sitäkään ei painettu. Juuso odotti ja kiukustui; toisin ajoin hän
+hillitsi mielensä, muisti, että hänhän oli päättänyt vetäytyä syrjään
+noista kaikista puolueriidoista, mutta taas toisin ajoin hän muisti,
+miten innokkaasti Vilho oli kehottanut häntä vointinsa mukaan
+taistelemaan heidän alkuperäisten, puhtaiden aatteidensa pohjalla. Ja
+hän päätti vielä kerran kotiin tultuaan koettaa, päätti lausua suoran
+sanan, vaikka se sitten olisikin hänen jäähyväissanansa. Vilhon
+muistokin jo vaati jonkunlaista ainakin loppusuoritusta, -- sitten
+menköön kaikki, hän antaa mahtajain hallita. Tämä päätös oli hänellä
+koko ajan kotiin tultuaan ollut mielessään, vaan hän ei ollut tavannut
+Heikkiä, joka oleskeli maalla ja itseltään oli hänellä mennyt syyskausi
+kotia perustellessaan ja kuntoon pannessaan.
+
+Vaan nyt hän tahtoi pitää asian lämpimänä, hän tahtoi pakottaa Heikin
+antamaan jonkunlaisen tilityksen menettelystään, jonka pohjimmaiset
+vaikuttimet hän kyllä aavisti.
+
+Näissä päättävissä mietteissään laskeusi Juuso alas kaupungista
+satamakadulle, kävelläkseen kotiinsa Kaivopuistoon. Silloin yhytti hän
+toisen vanhan tuttavan. Ohikulkiessa nykäsi näet muuan mies, jota hän
+ei ollut huomannutkaan, häntä rutosti käsivarresta ja huudahti:
+
+-- Ka, etkö tunne vanhaa puhemiestäsi?
+
+Juuso katsoi, niin, tunsihan hän nyt, Kippishän se oli, vaikka se nyt
+esiintyi hiukan hullunkurisessa asussa. Hänellä oli yllään
+pitkäliepeinen takki, joka silminnähtävästi ei ollut häntä varten
+alkujaan tehty, ja hän kantoi kesäpalttoota käsivarrellaan, vaikka oli
+sangen viileä syyspäivä. Kippis huomasi, että Juuso sitä tarkasti ja
+selitti puheen aluksi:
+
+-- Niin, näetkös, tämä uskollinen palvelija kävi jo siksi ahtaaksi,
+että se kerran haleta rapsahti selästä. Semmoisena sitä ei juuri ilkeä
+päällään pitää, mutta onhan tuo sentään komeampi kun se on mukana.
+
+Juuso käänsi puheen toisaalle ja kyseli miten Kippiksen lukujen ja
+muiden hommien laita oli. Tämä oli kuten ainakin hyvin repäsevällä
+tuulella -- hengitys haiskahti aamuryypyltä -- ja hän selitti varsin
+suruttomasti:
+
+-- Lukujen, tietysti niiden laita on hyvä, ne ovat jo ohi. Kun lukee
+kahdeksankin vuotta yliopistossa niinkuin minä, niin siinä jo rupeavat
+kirjatkin happanemaan. Minä heitin ne hiiteen, -- taikka, toisin
+sanoen, ne menivät itse. Ja sen sijaan rupesin afäärimieheksi, --
+kuule, vakuutappas henkesi minun yhtiössä, se on huokein, varmin ja
+edullisin maailmassa. -- Vaan entä sinä, sinä mahdat nyt elää niinkuin
+sulassa voissa, onnellasi ei ole rajaa eikä aitaa.
+
+-- Niin, eihän mulla nyt ole valittamista.
+
+-- Valittamista, -- eipä pitäisi olla. Mutta tiukalle siinä piti ottaa,
+ennenkuin sinut sai tarttumaan kiini siihen onnensakaraasi. Muistatko
+tuota yötä kuopassa, jolloin minun täytyi panna kaiken supliikkini
+liikkeelle, voittaakseni sinun uppiniskaisen vastahakoisuutesi ja sinä
+vain huusit että »mene pois saatana!» ja uhkasit hautautua alimmaksi
+suoportaaksi. Mutta minä sinut väkisinkin kiskoin suosta. Nyt näet itse
+kuinka sentään on makeata elää...
+
+-- Muistan hyvin sen illan, olin silloin erittäin synkällä mielellä.
+
+-- Ja aivan suotta, pari romahtanutta vekseliä ja joku lemmenkuherrus,
+mitäs sellaiset pikkuseikat painaisivat suuria sieluja. Minä en ole
+surkeissani koskaan. Tehdään afäärejä ja eletään, surkoot huonommat. --
+Vaan kuulehan, koska nyt kerran tavattiin, ulottuisiko sinun luottosi
+puhemiehellesi yhteen pienimpään seteliin asti...?
+
+Juuso antoi viitosen ja Kippis kääntyi takasinpäin iloisesti
+vihellellen ja heilutellen käsivarrellaan sitä kesätakkia, joka
+komeuden vuoksi oli mukana. Juuso käveli yksin edelleen sataman vartta.
+Hänen ajatuksensa olivat taas saaneet toisen aiheen ja suunnan. Tuon
+puolipäihtyneen huoleton porina oli hänessä taas herättänyt elämään
+noita vanhoja tunteita ja mietteitä, jotka kuuluivat siihen aikaan,
+jota hän kerran jo oli pitänyt haudattuna. Niin selvästi muisti hän
+taas tuon taistelunsa hiipivää houkutusta vastaan, muisti
+vastenmielisyytensä ja inhonsa perustaa elämistään valheeseen. Ja
+hänestä tuntui aivan kuin hän yhä vielä olisi kävellyt samassa
+valheessa, joka silloin oli alulle pantu ja siitä kävivät hänen
+askeleensa taas ikäänkuin raskaammiksi ja verkkasemmiksi...
+
+Monasti oli hän karkottanut tuollaiset ajatukset, tuollaiset pahat
+päähänpistot mielestään. Vaan ne olivat aina palanneet, ne olivat jo
+käyneet tuttavallisiksi. Ja hän oli noihin ajatuksiinsa vähitellen
+tottunut, oli taipunut ja tyytynyt, oli toivonut ajan oloon voivansa
+mukautua uuteen elämäänsä, oli odottanut sen vähitellen muuttuvan
+tasaiseksi ja limiytyvän liitteihinsä.
+
+Ja niinhän se oli tehnytkin: myrskytöntä ja rauhallista oli ollut
+elämä. Mutta tuon rauhan keskessä oli sittenkin aina jokin pieni,
+kalvava tunne, niinkuin hyvin hiljaa, mutta lakkaamatta jäytävä mato,
+häirinnyt sitä mielen tyyntä tyytyväisyyttä, johon Juuso oli itsensä
+tuudittanut. Ja nuo aikusemmat unelmat ja tulevaisuuden suunnitelmat,
+joiden Juuso oli toivonut jääneen sinne tautinsa taakse, ne olivat
+tuontuostaankin odottamattomina ja kutsumattomina palanneet mieleen ja
+tuoneet mukanaan kaihoa ja pettymyksen tunnetta. Oli oikein
+merkillistä, kuinka kiintonaisia ne olivat ja kuinka väkisin ne
+osasivat varastautua esiin kaikenmoisissa tilaisuuksissa. Kun he kahden
+Hildan kanssa matkoillaan istuivat rautatiejunassa erotettuna koko
+muusta maailmasta, lennähti mielikuvitus äkkiä vallattomasti irralleen
+ja Juuso tapasi itsensä ajattelemassa, miten toisenlaista onnea se
+sentään olisi, jos hän näinikään Elnan kanssa ajeleisi tuntemattomia
+maailmoja kohti ja saisi tuolle lempeälle lapselle kertoa mielensä
+vaihtelevia kuvia, jotka hän nyt salasi itselleen. Ja kun Juuso
+kotioloissa illan tullen laski kynän tai kirjan kädestään ja näki
+vaimonsa istuvan siinä vieressään pöytää vastaan nojautuneena ja hänen
+puoleensa kääntyneenä, ikäänkuin kaihoten lemmityn hellyyttä, niin
+tuntui kuin olisi kylmä käsi kouristanut hänen sydäntään, hänen
+jäseniään, yksin hänen ajatuskykyäänkin. Hänen olisi pitänyt olla
+ystävällinen ja hellä -- niin hän silloin ajatteli --, avomielinen
+ennen kaikkia, vaan se oli merkillistä, oli kuin luonto olisi noussut
+vastaan. Hän ei voinut kertoa vaimolleen sielunsa sisimpiä tunteita,
+hän ei voinut antaa lämpöä, kun hänellä ei sitä ollut, hän ei saattanut
+hellästi lohdutellen painaa vaimoaan rintaansa vastaan, sillä hänen
+mielikuvituksensa loi hänen eteensä pienen valkosen pään, jonka kutreja
+hän olisi tahtonut rinnallaan silittää ja jonka suuriin, kysyviin,
+sinisiin silmiin hän olisi tahtonut katsella...
+
+No, ne nyt olivat olleet sellaisia hetkellisiä mielialoja, joutavia,
+niin oli hän vakuuttanut itselleen, ja hän oli kerran toisensa perästä
+pakottanut ne väistymään pois. Mutta ne palasivat. Ja enin Juusoa
+kumminkin kiusasi se, että hänestä oli aivan kuin Hilda olisi voinut
+seurata noiden hänen mielikuviensa vaiheita. Hän näki selvästi, että
+aina kun hän keskustelusta vaipui mietteihinsä, kävi Hilda
+surumieliseksi, ikäänkuin loukkautui. Tuntui aivan kuin hän olisi ollut
+mustasukkainen Juuson yksinäisille unelmille, joista tämä ei koskaan
+kertonut. Hilda oli silloin usein intohimoisen hellä ja altis, tuntui
+kuin hän olisi väkisin tahtonut tempasta Juuson lähemmäs luokseen,
+aivan omakseen, pois noiden häijyjen mietteiden vallasta; toisen vuoron
+hän taas kävi alakuloiseksi, kärtyseksi, pisteliääksikin. Juuso koetti
+silloin olla ystävällinen, mutta huomasi itse monasti, ettei hän saanut
+tulta lietsotuksi lieteen, jossa hiilet olivat kylminä.
+
+Se tasaantuu, se unhottuu ajan oloon, nuo pikkunystyrät kuluvat pois,
+niin lohdutteli hän itseään. Toisinaan ne tuntuivatkin jo aivan
+kuluneilta; kesällä, jolloin pienokaisen syntyminen ikäänkuin entistä
+lujemmin liitti hänet ja hänen vaimonsa toisiinsa, oli hän jo tuntenut
+täydellistä mielen rauhaa. Mutta jonkun kerran ne vanhat mietteet
+senkin jälkeen palasivat. Niinpä syyspuoleen, jolloin Juuso puuhasi
+uuden kotinsa perustamista, kalusti huoneet ja hankki talouteen
+kuuluvia tuhansia pikkutarpeita, olivat nuo nukahtaneet, entiset
+unelmat taas täydellä vauhdilla esillä, eikä hän näyttänyt voivan
+niistä vapautua ollenkaan. Hän muisti niin päivän selvästi, miten hän
+oli ajatellut tuon tulevan, pienen kotinsa yhteiseksi Elnalle ja
+itselleen, kuinka hän oli mielessään suunnitellut jokaisen
+yksityiskohdan siinä ja tuuminut missä tuo hänen unelmatoverinsa
+milloinkin istuisi ja liikkuisi. Muisti myös miten he tytön kanssa
+yhdessäkin olivat tuota kaikkea suunnitelleet. Nyt hän rakenteli sitä
+kotia aivan toisilla edellytyksillä eikä voinut päästä painavasta
+pettymyksen tunteesta, johon aina oli sekaantunut katumusta ja kaihoa.
+
+Ja sen vuoksi hänestä aina, kun hän näinikään kaupungilta tuli ja
+lähestyi kotiaan, oli kuin jokin ahdistuksen tunne olisi hänet
+vallannut. Ja hän tunsi mielessään syvää pettymystä, hän oli tuon
+kaiken ennen ajatellut niin aivan toisella tavalla. Mutta ehkä se
+sieltä vielä kuluu; annahan kun nuo vanhat unelmat haihtuvat, ne ovat
+vielä liian tuoreet ja selvät.
+
+Ja niiden täytyy haihtua, niin hän aina lopuksi ankarasti päätti, ja
+niin hän ajatteli nytkin, lähestyessään kotiaan Kaivopuistossa. Nytkin
+nuo mietteet olivat taas lähteneet Kippisraukan mitättömästä porinasta,
+-- kaikkia sitä sitten mieleensä painaa, onhan totisempiakin asioita
+ajateltavana! Ja hauskempia. Juuso päätti, portaita ylös noustessaan,
+olla hyvin ystävällinen Hildalle ja mieleltään iloinen ja reipas ja
+heittää pois kaikki tuollaiset sairaloiset mietteet. Eihän sitä niin
+tunteittensa orjana saa olla, -- vanha mies!
+
+Hilda tuli iloisena eteisessä vastaan. Hänkin oli ollut kaupungilla,
+oli tavannut tuttavia ja tehnyt ostoksia. Ja poika oli kotona nukkunut
+koko ajan niin rauhallisesti, vasta juuri heräsi..., kas nyt kuinka se
+siinä makaa tyytyväisenä ja suurisilmäisenä ja leikkii helisevällä
+lelullaan, -- pikku Juuso, isän kaima...
+
+-- Noin, kun se ojentaa sormensa isän partaa tukistaakseen,
+
+-- No revi nyt pikkuinen, mutta elä kovasti revi...
+
+Juuso istui kehdon vieressä ja leikki esikoisensa pienillä kätösillä
+koettaen kuinka lujasti ne jaksoivat hänen sormeaan puristaa. Niin
+iloinen, niin tyytyväinen oli hän taas, ikävät mietteet olivat
+hävinneet ja mielessä vallitsi suloinen onni. Hän oli puhelias ja
+leikkisä, kertoi Hildalle tavanneensa Heikin ja tämän luvanneen
+selittää menettelynsä ja uhitteli, että kyllä hän sen miehen vielä
+pitää lämpimänä. Hilda taas puolestaan näytteli ostamiaan
+talouskapineita, kertoi mistä hän minkin oli tinkinyt ja kuinka äiti
+häntä oli torunut, kun hän yritti tekemään tuhmuuden. Hän oli yhtä
+hilpeällä mielellä kuin miehensäkin ja iloitsi hänen hyvästä
+tuulestaan.
+
+-- Ja katsoppas mitä minä sitten vielä ostin.
+
+Hilda pyörähti toiseen huoneeseen, ja palasi sieltä kohta, kädessään
+suuri, kaunis, vaaleanpunanen lampunvarjostin.
+
+-- Ah, lampunvarjostin!
+
+-- Niin, saatpa illalla nähdä, kuinka hauskaksi se valaisee huoneen ja
+kuinka lepposa sen valo on silmille.
+
+Mutta Hilda huomasi samassa, että Juuson kasvoilta taas äkkiä oli
+kadonnut iloinen ilme ja että hänen silmänsä omituisen arasti ja
+surumielisesti tuijottivat lampunvarjostinta. Kotvaseen aikaan ei hän
+puhunut mitään ja Hilda kysyi ihmetellen, puoleksi loukkautuneena:
+
+-- Eikö tämä ole sinusta kaunis?
+
+-- On, on kyllä, onhan se erittäin kaunis, vastasi Juuso
+hajamielisesti. Ja hetken kuluttua hän nousi ja meni omaan
+huoneeseensa.
+
+Ne muistot! Taas oli eräs niistä niin elävästi vallannut hänen mielensä
+ja ajanut hänen ajatuksensa takasin menneitten unelmain maille ja se
+oli hänelle aina vaarallista. Hänelle välähti eteensä niinkuin
+kirkkaana kangastuksena tuo ilta, jolloin he Elnan kanssa olivat
+kävelemässä ja antoivat mielikuvituksensa rakennella tuota heidän
+yhteistä ilmalinnaansa. Silloin se juuri Elna oli virkahtanut: »Ja
+tuommoisen vaaleanpunaisen varjostimen me ostamme...» Taivas, kuinka
+ihana se unelma oli ollut, kuinka kevyt ja toivehikas tuokin ilta! Se
+oli poissa, hän oli sen haudannut. Mutta sittenkään -- ja sehän se oli
+kamalinta --, ei hän voinut siitä koskaan päästä, ei koskaan. -- Nytkin
+se särki sen sovinnollisen, tyyneen mielialan, johon Juuso juuri oli
+päässyt, -- taas häntä melkein pelotti tulla Hildan eteen, hän tunsi
+aivan selvästi, että tämä taas oli arvannut jonkun vanhan muiston,
+hänelle tuntemattoman mielikuvan, katkaisseen sen herttaisen mielialan,
+joka heidän kesken oli vallinnut. Ja se tieto häntä juuri enin rasitti.
+
+Juuso istui huoneessaan, selaili kouluvihkoja ja oli niitä
+korjailevinaan, vaan oikeastaan hän mietti, mikähän tästä lopuksikin
+tulee. Hän silmäili arasti oveen päin odotellen millähän hetkellä Hilda
+mahtoi tulla kutsumaan hänet päivälliselle ja oliko sillä taas se
+surumielinen, nuhteleva katse silmässään. Se viipyi, viipyi tavallista
+kauemmin, -- voi, kun se edes jo tulisi...!
+
+-- Päivällinen on pöydällä.
+
+-- Kiitos, tulen heti.
+
+Hilda oli ainoastaan raottanut ovea, vaan Juuso oli kumminkin
+näkevinään, että hänellä silmät verestivät niinkuin itkun jäleltä ja
+äänessäkin tuntui soivan joku surunvoittoinen kaiku. Vai oliko tuo
+ainoastaan oman mielen kuvitusta, oman pahan omantunnon kajahdusta?
+Ehkä se oli sitä, ja siitä juuri täytyisikin päästä.
+
+Juuso nousi huoahtaen. Hän ravisti ruumistaan, ikäänkuin pudistaakseen
+pois pahan mielikuvan, koetti saada kasvoilleen iloisemman ilmeen ja
+meni sitten verkkasin askelin ruokahuoneeseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuli lauvantai.
+
+Kun Juuso saapui koulusta kotiinsa, oli hänen pöydällään lippu
+Heikiltä, joka kutsui hänet seurahuoneelle tutkintopäivällisille. Juuso
+hämmästyi hyväsesti, hän ei ollut arvannutkaan, kun Heikki oli
+lauvantai-illasta puhunut, että hänellä silloin olisi jokin erityinen
+syy ja tilaisuus olla joutilaana. Eikä hän ollut tiennyt Heikin vielä
+niin pitkällä olevan, eikä sitä olleet tienneet muutkaan. Mutta Heikki
+olikin, ruvettuaan kerran suorittamaan tutkintojaan, valmistunut
+äärettömän nopeasti, oli näyttänyt erityisesti kiirehtivän.
+
+Vai juhlapäivällisille! no, eipä muuta kuin juhlatakki päälle ja
+takasin kaupunkiin, seurahuoneelle.
+
+Astuessaan sinne määrähetkellä Juuso melkein säpsähti sitä komeaa
+seuraa, johon hän huomasi joutuneensa. Siellä rivittäin yliopiston
+opettajia, virkamiehiä ja muita yhteiskunnan merkittävämpiä henkilöitä
+ja nuoremmista, Juuson ikäisistä, miehistä oli koolla mitä vain lie
+ollut olemassa etevimpiä ja huomattavimpia nimiä, -- niin sanottu
+kerma. Oli seassa joku lahjakas taiteilijakin koristuksena silmää
+hivelemässä, ikäänkuin korea kukkanen hyvin katetulla ruokapöydällä. Jo
+ensi silmäyksellä saattoi nähdä, että päivän sankari ei ollut niin
+paljo pitänyt väliä iloita ystäväinsä kanssa, vaan oli pannut seuran
+kokoon ikäänkuin viralliseksi, silmälläpitäen miesten edustavaisuutta
+kullakin alalla.
+
+Alku olikin hyvin juhlallista ja kankeaa; istuttiin tai seisottiin
+pitkin seiniä, supatettiin kahdenkesken ja tarkasteltiin saapuvia
+vieraita. Isosti helpotti, kun käskettiin pöytään istumaan, vaikk'ei
+sekään aivan väleen mennyt. Isäntä itse hyöri edestakaisin, talutti
+käsipuolesta pöydän päähän mahtavimpia vieraitaan, huonosemmat saivat
+alempana itse valita paikkansa. Siellä istuttiin sitten hiljaa ja
+ääneti ja kuunneltiin hartaasti mitä noilla äänenantajilla pöydän
+päässä, jotka johtivat puhetta, oli sanottavanaan. Yksi ja toinen vain
+uskalsi sivummalla kuiskasta jonkun kompasen ja sille salakähmässä
+naurettiin viinilaseja maisteltaessa.
+
+Vaan jo tuli ensimmäisen puheen aika; se pidettiin sieltä
+kunniavieraiden päästä, oli virallinen, pitkä ja ylistävä. Mainittiin
+miehen avut kaikki, häneen kiintyneet toiveet ja hänen lupaava
+tulevaisuutensa, -- niitten kunniaksi huudettiin eläköötä ja juotiin
+maljat. Puheen loputtua alkoi pitkä vaellus pöydän päähän, sankarin
+kanssa kilistämään. Tämä temppu uudistui useampaan kertaan ja sillä
+välin syötiin vankasti. Vähitellen, vaikka hyvin varovasti, vilkastui
+mieliala maistettujen maljojen nojalla, rämähtipä se jo jonkun kerran
+kaikuvaan nauruunkin. Vaan vasta kun tuo kolme tuntia kestänyt ateria
+teki loppuaan ja saatiin siirtyä pikku ryhmiin tupakoimaan
+kahvikupposten ääreen, tuntuivat kahleet ikäänkuin vapautuvan, päästiin
+helpommille ja huolettomammille oloille. Ja nyt lähtivät illan
+myöhemmät tunnit nopeasti kulumaan.
+
+Isännyytensä arvossa, saadessaan maljoja ja vastatessaan maljoihin, oli
+Heikkikin siksiverran tullut laseja kallistaneeksi, että jo kerran
+hänkin illan myöhemmäksi käydessä heltyi tavallista avomielisemmäksi ja
+reippaammaksi. Seuran vanhimmat ja arvokkaimmat vetäytyivät useimmat jo
+vähitellen pois ja jälellejääneistä muutamat jatkoivat vielä puheitten
+sarjaa siirtyen jo sankarista itsestään hänen vanhempiinsa ja
+sisaruksiinsa ja etäisempiinkin sukulaisiin, vaan oltiin jo yleensä
+kyllästyneitä puheita kuulemaan. Yritettiin lauluakin, lasketeltiin
+sukkeluuksia. Isäntä kulki pöydästä pöytään, kilisteli laseja ja
+kehotti kilistämään, ei tässä nyt oltu köyhiä eikä kipeitä! Niin tuli
+hän siihenkin pöytään, jossa Juuso istui, läimäytti tätä olalle ja
+istui viereen ojentaen lasiaan.
+
+-- Terve, sinäkin vanha visapää uinailija, joka aina tahdot seistä
+akkana virtaa vastaan. Niin, sinullehan minun oikeastaan olisi pitänyt
+pitää pieni luento nykyisen politiikan pääperiaatteista, -- mutta
+eiköhän se ole turha vaiva?
+
+-- Periaatteesi tunnen suunnilleen, niistä ei puhetta, vastasi Juuso
+samassa sävellaissa kuin Heikkikin. -- Mutta siitähän oli kysymys, että
+selittäisit, mitkä painavat syyt pakottivat muuttamaan Vilhon ja minun
+pientä paimenpilliä suureksi sotatorveksi.
+
+-- Sotatorveksi, no, miksei. Se on pian selitetty. Nykyseen maailman
+aikaan tarvitsevat ihmiset jo muuta kuin pelkkää siirappia, -- tuolle
+teidän runolliselle haaveilulle ja aatteellisuudelle nauraa jo
+nuorisokin. Ei riitä nykyjään enään pelkkä tunne, pitää olla jotain
+kouraan tuntuvaa, jotain suoranaista. Sinun, Juuso, olisi todellakin
+pitänyt syntyä kymmenkunnan ja toistakymmentä vuotta aikuisemmin kuin
+synnyit, sinne sinä kuulut luonteeltasi ja siellä olisit luultavasti
+menestynyt...
+
+-- Sieltäpä me juuri nykyjään tarvitseisimme joitakuita mahtavia
+henkiä, jotka osaisivat osottaa minne suomalaisuuden liikkeen vanhat
+puhtaat periaatteet tähtäsivät, -- se oli jotain aivan toista, kuin
+mitä nykyjään harrastetaan. Valitettavasti ei minussa ole riittävää
+tarmoa...
+
+-- Ole huoletta, me emme tarvitse sieltä enää noita vanhoja epäjumalia.
+Joka silloin osasi uneksia kauniisti ja pukea tunteensa koreimpiin
+sanoihin, se niitti laakereita ja pysyi pinnalla; ne laakerit ovat nyt
+kuihtuneet. Nyt kysytään järkeä, tunteesta ei väliä...
+
+-- Järkeä, niin, sitä pikkujärkeä, jonka avulla vanhojen suurten
+aatteiden nimessä ajetaan yksityisharrastuksia ja sivuvehkeitä...
+
+-- Miks'ei sitäkin, jos tarvitaan. Sokeasti vain ei touhuta, se on
+pääasia. Jokainen katsoo eteensä ja menettelee sen mukaan, -- siinä se
+on sen suunnanmuutoksen ydin, jota sinä et voi käsittää.
+
+Juopottelevia pitovieraita keräytyi yhä useampia näiden väitteleväin
+ympärille kuuntelemaan ja ottamaan keskusteluun osaa. Heikki saavutti
+sanansutkauksillaan ja vetoamalla päivän tositapauksiin useimpain
+kannatusta, jotavastoin toiset pilkalla, toiset säälillä kuuntelivat
+Juuson ihanteellisempia mielipiteitä. Tämä kiivastui yhä enemmin ja
+väitti jo, että ne mielipiteet, joita Heikki edusti ja jotka nykyjään
+määräsivät suunnan, olivat suorastaan turmiolliset kansalle ja
+kasvavalle polvelle, sillä ne olivat lähteneitä itsekkäästä
+katsantokannasta ja olivat omiaan kuolettamaan yhtenäisyystunteet ja
+kaikki korkeammat pyrinnöt. Esimerkki tarttuu, sanoi hän, eikä
+aikaakaan, ennenkuin oikeuden ja velvollisuuden käsitteet ovat
+heikentyneet, ovat sekasin...
+
+Sille naurettiin. Kasvatus ja politiikka ovat eri asioita, muistutti
+Heikki, ja sanoi suoraan, että olipa onni, kun Juuso ajoissa sattui
+matkustamaan ulkomaille ja jätti kaiken esiintymisen; sillehän olisivat
+lapsetkin nauraneet. Julkiseen esiintymiseen Juuso todellakaan ei sovi,
+siihen vaaditaan paljo enemmän käytännöllisyyttä ja aivan toisenlaista
+älyä, kuin esim. kaunotieteellisiin mietelmiin, johon Juuson taipumus
+tähtää. Kiivastuttiin molemmin puolin; Juuso väittää paukautti, että
+Heikillä ei valtiolliseen eikä muuhun esiintymiseensä ollut mitään
+muuta ohjenuoraa, kuin oma etunsa, ja semmoista hän halveksi. Heikki
+taas huomautti ilkkuen, että Juusolla olivat kaikki ohjenuoransa
+sekasin.
+
+-- Mitä sinä oikeastaan tahdot? kysyi hän.
+
+-- Ensiksikin minä tahdon päästä vapaaksi sellaisen leipäpolitiikan
+seurauksista ja edesvastuusta, jota te täällä olette katsoneet
+sopivaksi minunkin vähäpätöisessä nimessäni harjoittaa. Ja mulla on
+oikeus ja velvollisuus tehdä se julkisesti.
+
+-- Suuret sanat eivät suuta halkase. Sinulle on viisainta, että pysyt
+kauniisti alallasi ja koetat syrjästä seurata aikaasi, -- vaikka
+tuletkin aina muutamia vuosia ajastasi myöhemmin.
+
+-- Syrjään olen vetäytynytkin kaikista näistä riennoista, joita en voi
+hyväksyä, ja syrjässä aijon pysyäkin, nykysen suunnan aikana on minun
+mahdotonta »Kyntäjässäkään» työskennellä. Tehtävätä kyllä olisi, vaan
+minä olen liian heikko suureen isänmaalliseen työhön...
+
+-- Isänmaalliseen! Kuule, elä sinä niin pitkälle ajattele, ajattele
+vain itseäsi...
+
+-- Niinkuin sinä ja muut. Mutta vaikka jäänkin syrjään, niin vielä
+tahdon minä, hitto soi, kerran merkitä kantani, lausua pari totista
+sanaa ja näyttää ihmisille teidän politiikkanne laadun ja tarkoituksen.
+
+-- Kuule, sinä et näyttäisi mitään muuta kuin oman ymmärtämättömyytesi,
+ja sehän olisi tuhmuutta. »Kyntäjässä» sitä ainakaan et viitsi tehdä,
+olethan jo jättänyt sen muihin käsiin.
+
+-- Teen sen sitten muulla tavoin.
+
+-- Ja tiedätkö mikä tuosta olisi seuraus? Joo, että sinulle
+naurettaisiin, jos ei sinua leimattaisi löylyn lyömäksi.
+
+-- Nähdäänpä, ollaanko jo niin syvälle vaipuneita teidän
+politiikkaanne, ettei totuuden sana enää ollenkaan pysty.
+
+Heikki tuumasi jo jättää koko keskustelun siihen, nousi ja lähti
+halveksivan näköisenä ja naureskellen poispäin. Vaan vielä pysähtyi hän
+ja virkkoi pilkallisesti:
+
+-- Mikä on totuus? kysyi Pilatus ja jäi turhaan odottamaan vastausta.
+Ja kumminkin siihen olisi ollut niin helppo vastata: se, mitä yleinen
+mielipide kullakin ajalla totuutena pitää.
+
+-- Niin, se on juuri teidän politiikkanne totuus, vaikkei sitä
+julkisuudessa näin avomielisesti tunnusteta.
+
+-- Ja muuta totuutta, sellaista kaukaista, aatteellista, sitä on
+ainoastaan runoissa, romaaneissa ja raamatussa..-- Vaan se sinään.
+Sulle antaisin neuvon: elä rupea mitään julkisia protesteja tekemään,
+sillä vahingoitat vain itseäsi ja sitä olet jo tähän astikin kylliksi
+tehnyt. Ota järjen päästä kiini, poika!
+
+Juuso oli kiihtyneessä mielentilassa. Nuo mielipiteet, joita hän tässä
+kuuli hävittömällä avomielisyydellä julkilausuttavan, ne olivat juuri
+niitä, joita hän kerran oli uneksinut elämäntyöllään vastustavansa ja
+voittavansa. Ja nyt ne olivat aivan yleisiä koko tässä nuoressa
+joukossa. Ja enin kiukutti häntä kumminkin se, ettei hän nytkään ollut
+voinut kylliksi pontevasti, kylliksi nerolla puolustaa kantaansa, joka
+kumminkin oli ainoa oikea. Oi jospa Vilho nyt olisi ollut täällä! Juuso
+mietti vielä virkkaa jonkun äkäsen sanan, vaan tunsi, ettei hän voisi
+tulkita tunteitaan eikä saada tuota joukkoa vakuutetuksi. Ja silloin
+hän nousi lähteäkseen. Ympärillään kuuli hän toisten huutavan: »Heitä
+hiiteen houreesi, Juuso, juo!» ja Heikki ojensi hänelle lasia
+virkahtaen:
+
+-- Jos järkimieheksi heittäytyisit, niin voisinpa antaa sulle paljo
+parempaa ajattelemista, josta todella hyötyisit, -- sillä muista sinä
+omaa hyötyäsi ja tulevaisuuttasikin joskus. Mutta sitä varten sinun
+pitäisi pysyä alallasi.
+
+Vaan Juuso ei kuunnellut enempää, hän kiitti kesteistä ja lähti. Ja
+jälellejääneet päivittelivät vähän aikaa, miten mies voi olla noin
+sokea intoilija, ja siirtyivät sitten puhumaan muista, hauskemmista
+asioista.
+
+Juuso käveli kotiinsa. Tämän illan seurustelu ja keskustelu oli syvästi
+häneen vaikuttanut ja siitä oli hänellä kävellessään mieli murheellinen
+ja pettymystä täysi. Nyt tänään oli hän pitkän poissaolonsa jälkeen
+ensi kerran tullut selvästi huomaamaan, kuinka päinvastaiseen suuntaan
+aika oli kehittynyt siitä, mitä hän oli oppinut pitämään oikeana ja
+minkä puolesta hän oli tahtonut taistella. Ei hän ollut aivan selvillä,
+mikä oli ollut vakavasti tarkoitettua, mikä liioiteltua leikkiä noiden
+miesten puheissa ja mielipiteissä, vaan sen hän käsitti, että niitä
+jalompia pyrintöjä, sitä totuudenrakkautta, jota hän oli tahtonut
+puolustaa, oli pilkattu ja että yleinen virta kävi aivan uusilla
+tahoilla. Ja itse oli hän jo sellainen heikko, mitätön raukka, ettei
+hän voinut astua pontevasti taistelemaan vanhojen ihanteittensa
+puolesta, kuten hän alkujaan oli aikonut, hän tunsi tahtonsa
+taittuneeksi ja voimain puuttuvan. -- Nyt oli jo turhaa hänenlaisen
+miehen yrittääkään...
+
+Turhaa, niin kai, mutta vielä hän kerran tahtoi esiintyä »vanhan
+kartuusin» puolesta, vielä viimeisen kerran ikäänkuin jäähyväisekseen
+erotessaan pois siltä vaikutusalalta, jossa hän kerran oli haaveksinut
+voivansa työskennellä omaksi tyydytyksekseen ja nousevan polven
+hyväksi. Hän tahtoi ainakin pestä kätensä, se oli hänellä
+velvollisuuskin tehdä, velvollisuus itseään, omaa omaatuntoaan ja
+vanhoja ihanteitaan kohtaan. Velvollisuus myöskin Vilho vainajan
+muistoa kohtaan, Vilhon, joka juuri oli saanut hänetkin innostumaan
+tuosta »kyntäjäntyöstä» ja jonka ne aatteet olivat, joita he olivat
+tahtoneet toteuttaa. Hän tahtoi selittää nykyisestä suunnastaan eroavan
+kantansa ja tehdä sen selvästi ja varmasti.
+
+Kotiin tultuaan sytytti Juuso vielä työlamppunsa ja istui
+kirjoittamaan, -- oli paras tehdä se tuoreeltaan, tehdä se heti. Hän
+kirjoitti, pyyhki, korjasi ja kirjoitti ja yön tunnit kuluivat toinen
+toisensa perästä. Hän ei saanut nytkään mielestään oikein sanotuksi
+sanottavaansa, ei esitetyksi mielipiteitään niin täsmällisesti ja
+pontevasti, kuin olisi tahtonut. Siitä tuli liian pitkää, liian
+juhlallista -- hän olisi nyt tahtonut puhua enemmän järjelle, kuin
+tunteelle. Eikä hän ollut tyytyväinen sepustukseensa, kun hän viimein
+väsyneenä pani maata.
+
+Mutta aamulla hänellä oli jo selvillään, miten hänen pitäisi kirjoittaa
+tuo jäähyväiskirjeensä: lyhyesti, varmasti, pitkittä selityksittä. Ja
+hän istui ja kirjoitti: »Koska en voi hyväksyä sitä alkuperäisestä
+suunnitelmasta poikkeavaa, intohimoja yllyttävää ja mielestäni
+tarkoituksiltaan ei aivan vilpitöntä suuntaa, jota 'Kyntäjässä' nyt
+vuoden ajan on noudatettu, estämällä toisenlaisia katsantokantoja
+ilmipääsemästä, saan täten ilmoittaa, että minä, joka alkujaan olin
+Vilho Hartikka vainajan kanssa sen perustajana, nyt en yli vuoden
+aikaan ole sen kantaan vaikuttanut, enkä asetu minkäänlaiseen
+edesvastaukseen siinä esiintyvistä mielipiteistä.»
+
+Lyhyesti, selvästi, melkein virallisesti, vaan niin onkin parasta.
+Ihmiset tulevat ehkä ihmettelemään, kaipaavat tarkempia selityksiä ja
+lähempiä syitä, -- no, miettikööt, tutkikoot itse, siten kirjeen
+tarkotus ehkä heihin pystyykin paremmin kuin pitkäin selitysten kautta.
+Lukijat johtuvat itsenäisesti ajattelemaan, kentiespä rupee siitä joku
+hentonen taimi siellä täällä hiljaisuudessa vesomaan ja kasvamaan
+vartta tulevaisuuden varalle; kirjoittaja on ainakin täyttänyt
+tärkeimmän velvollisuutensa ja saa rauhassa vetäytyä syrjään.
+
+Vielä piti Juuso muutaman päivän väliä, ennenkuin lähti viemään
+Heikille kirjettään, »jäähyväispuhettaan». Hän tahtoi itse tavata
+Heikin ja vielä puhua hänen kanssaan. Vaan hän ei saanutkaan Heikkiä
+tavata. Tämän asunnossa näet ilmotettiin, että hän ei ollut koko
+kotimaassa: edellisenä yönä oli hän matkustanut ulkomaille parin
+kuukauden ajaksi.
+
+Tämä oli aivan odottamaton uutinen Juusolle, niinkuin se oli
+odottamatonta useimmille muillekin. Heikki ei ollut matkapuuhistaan
+puhunut kellekään, ei kekkereissäänkään virkkanut niistä sanaakaan.
+Muutamat kyllä olivat kuulleet hoettavan, että Heikillä on erityisiä
+aikeita, joiden vuoksi hän tutkintoaankin niin kiirehti, vaan nyt se
+vasta selvästi käsitettiin. Heikki oli katsottu yhdeksi johtavaksi
+mieheksi erääseen niistä uusista kansallisista yhtiöistä, joita tähän
+aikaan hommattiin ja joiden piakkoin piti alkaa vaikutuksensa, --
+hänellä oli onni, että oli tullut lukuaikanaan sillä alalla
+työskennelleeksi. Ja nyt oli hän matkustanut ulkomaille lähemmin
+tutustuakseen samanlaisten liikkeiden hoitoon siellä ja ollakseen ainoa
+mahdollinen mies valittavaksi, kun lopullisen vaalin piti tapahtua.
+Hiljaisuudessa oli asia pantu vireille ja tähän saakka toimitettu ja
+nyt se oli melkein valmis. Ja siitäkin syystä se oli Heikki tahtonut
+pitää nuo komeat päivällisensä: hänellä oli kaksi lintua kourassaan ja
+molemmat varmasti!
+
+Kun ei Juuso saanut Heikkiä puhutella, lähetti hän avonaisen kirjeensä
+postissa »Kyntäjään», -- sen nykyiset päämiehet olivat hänelle
+verrattain outoja eikä hän tahtonut joutua niiden kanssa lähempiin
+tekemisiin, kun kumminkin tästä lähin aikoi pysyä siitä syrjässä. Hän
+pyysi lyhyesti, että kirjoitus otettaisiin ensi numeroon ja odotti sen
+ilmestymistä. Se tuli, hänen kirjettään ei ollut siinä. Vaan parin
+päivän perästä sai hän kirjeen, jossa sanottiin, että oli yhteisen
+tuuman mukaan katsottu parhaaksi jättää kirje julkaisematta. Silloin
+julkasi Juuso »jäähyväiskirjeensä» parissa muussa lehdessä.
+
+Ja nähtyään sen julkisuudessa oli hän aluksi rauhallisella ja varmalla
+mielellä. Hän oli nyt vapaa _siitä_ huolesta, oli peräytynyt,
+mutta mielestään kunnialla, oli täyttänyt velvollisuutensa mikäli sen
+täyttää voi. Hänessä soivat kyllä melkein niinkuin soimauksina Vilhon
+viimeiset sanat: »Juuso, muista sinä pitää kartuusia vireillä.» Mutta
+hänhän oli tullut huomaamaan, että siihen hänestä ei ollut, ei kyennyt
+hän jatkamaan toivotonta taistelua, ajan suunta oli liiaksi vastaan.
+Hän oli nyt puhdistanut paluutiensä -- muu sai jäädä...
+
+Vaan riittikö se? sellainen kysymys välähti toisinaan tuon tyyneen
+tunteen väliin. Oliko hän todellakin tehnyt kaikki voitavansa, eikö hän
+ollut raukkana vetäytynyt taistelutantereelta, tunnustanut itsensä
+voitetuksi, vaikka vielä olisi voinut taistella? Toisinaan häntä
+vaivasi kalvava syyllisyyden tunne ja se rikkoi alinomaa sen rauhan,
+johon hän oli toivonut pääsevänsä, ja saattoi hänen mielensä pois
+tavallisesta tasapainostaan.
+
+Näissä mietteissään ei Juuso välittänyt paljo ajatellakaan, mitä
+maailma muuten hänen teostaan mahtoi arvella ja miten sitä
+tuomittaisiin. Hän eleli syrjäisessä yksinäisyydessään, ei välittänyt
+ottaa selkoa yleisen mielipiteen mahtisanoista ja toivoi sydämmensä
+hiljaisuudessa, että hänen jäähyväiskirjeensä kenties sentään yhdessä
+ja toisessa on voinut vaikuttaa itsenäistä miettimistä ja sen kautta
+suurempaa arvostelua.
+
+Ei olisi hän koskaan uskonut, että tuo hänen pieni protestinsa olisi
+nostanut varsinaista myrskyä häntä vastaan. Mutta hän sai pian huomata,
+että Heikki oli ennustanut aivan oikein arvatessaan miten yleinen
+mielipide tulisi häntä kohtelemaan.
+
+Eräänä päivänä tuli Otto, joka muuten harvoin jouti hänen kotiinsa
+Kaivopuistoon, lämpimissään ja melkein kauhistuneena Juuson luo ja
+kysyi jo ovella tullessaan:
+
+-- Kuule, mitä sinä hyvä veli taas olet kirjoittanut kummallista, kun
+ihmiset eivät puhu muusta mistään kuin sinusta?
+
+-- Sehän suurta huomiota. Ja mitä ne sanovat?
+
+-- Minä en ole tietysti lukenut mitä sinä olet kirjoittanut, jotain
+politiikkaa, -- hittojako yksi medisiinari politiikasta! Vaan ne
+sanovat, että sinä olet luopio, ja että sinä olet häväissyt puolueen ja
+tahdot halkasta puolueen ja...
+
+-- Hohhoh! kuinka minä olen paljo tehnyt. Sanovatko ne vielä jotain
+muutakin?
+
+-- Sanovat, sanovat ett'et sinä ymmärrä aikaasi, että sinä elät
+luulenma sata vuotta jälellä ajastasi ja että sinä olet tappanut
+»Kyntäjän» ja tahdot esiintyä itsekylläisenä ja itseviisaana, ottamatta
+ollenkaan huomioon mitä muut järkevämmät ovat neuvoneet.
+
+-- Ja ketkä tuota kaikkea sanovat?
+
+-- Ketä vain lienen tavannut, eivät puhukaan muusta. Ja se kuuluu
+olevan aivan yleinen mielipide.
+
+Nuo viimeiset sanat kuultuaan vaipui Juuso, joka tähän asti pieni pilan
+hymy huulillaan oli kuunnellut lankonsa sanatulvaa, miettiväksi ja
+totiseksi. Hän tunsi ne niin hyvin, hän oli ennenkin ollut niiden
+kanssa tekemisissä. Ja hän vastasi verkalleen, melkein kuin itsekseen:
+
+-- Niinpä niin, »yleinen mielipide», sitä vastaan ei maksa niskotella,
+sehän on -- totuus!
+
+Vaan Otto jatkoi yhä vielä lämpimissään puhettaan:
+
+-- No, uskonhan minä, että ne liioittelevat, mutta olet kai mahtanut
+kirjoittaa jotakin varomatonta -- ne arvelivat, että tuommoiset teot
+voivat olla vaaralliset sinun tulevaisuudellesikin. Eiköhän olisi syytä
+jotenkin selittää...?
+
+-- Ei veljeni, ei ole syytä. Minä kirjoitin tarkan harkinnan jälkeen ja
+tein ainoastaan velvollisuuteni.
+
+-- Itse tuon ymmärtänet, minulle on yhdentekevää.
+
+Otto oli kertonut vallan säikähtyneenä noista kuulemistaan
+arvosteluista ja kumminkaan hän ei ollut kertonut hetikään kaikkia,
+mitä kaupungilla sanottiin, ei ollut tahtonut sitä tehdä, sillä seassa
+oli ollut hänestä sulaa panetteluakin. »Sellaiseen se liika ylpeys
+viepi -- niin oli sanottu -- eihän tämä ole muuta kuin sitä samaa
+vanhaa suuruudenhulluutta, josta ennenkin on näkynyt oireita.» Ja muuta
+samaan suuntaan!
+
+Mutta ne samat arvostelut sai Juuso vielä kuulla monelta muultakin
+taholta. Pilkallisesti mainittiin hänen protestistaan julkisuudessakin
+sen verran kuin mainittiin, koulussa sai hän muiden opettajain puolelta
+kuulla siitä pistosanoja ja tuttavat, joita hän tapasi, toruivat häntä
+moisen itsepäisen menettelyn johdosta. Yksin Hildakin tuli kerran
+kiihoittunein mielin kaupungilta ja valitti, että häntäkin torutaan sen
+johdosta, ettei hän ole Juusoa paremmin neuvonut.
+
+-- Vaan kun sinä et koskaan puhu mulle tuumistasi etkä aikeistasi,
+valitti hän, pidät minua aivan ulkopuolella ajatusmaailmaasi, niin että
+minä olen aivan kuin syrjäinen henkilö.
+
+-- Olenko minä sinustakin sitten menetellyt niin väärin?
+
+-- Se on kaikkien mielipide, enhän minä tunne asiata tarkemmin. Olenhan
+aivan kuin vieras sinun tuumillesi, ja kumminkin syyttävät ihmiset
+minuakin.
+
+Se oli totta, Juuso ei ollut avannut ajatusmaailmaansa Hildalle, ei
+ollut voinut sitä tehdä, sellaista luottamusta ei heidän välillään
+vallinnut. Hän oli Vilhon kuoltua jäänyt aivan yksin, -- oi, kuinka
+yksin hän sentään olikin, ei yhtään, joka olisi häntä ymmärtänyt, ei
+yhtään, joka olisi antanut arvoa taikka tunnustusta hänen
+pyrinnöilleen, jotka kumminkin olivat olleet niin vilpittömät, niin
+puhdasaikeiset! Kaikki tuomitsivat, yleinen mielipide lausui raskaan,
+järkähtämättömän aamenensa, hänellä ei ollut vetoomista mihinkään. Ja
+hänessä ei ollut voimaa jatkaa taistelua, ei tarmoa osottaa omien
+periaatteittensa puhtautta eikä tuon yleisen mielipiteen kehnoutta, --
+hän oli yksin ja tuomittu.
+
+Mitä oli hän sitten tehnyt, että häntä sen johdosta niin ankarasti
+tuomittiin? Hän oli tahtonut nostaa nuoruutensa aatteita ylemmäs tuosta
+sameasta virrasta, jota vallitseva suunta kulki. Ja kun hän ei sitä
+jaksanut tehdä, oli hän tahtonut puhdistaa edes omat askeleensa.
+
+Mutta hänen syntinsä olikin ehkä ollut siinä, ettei hän kyllin
+voimakkaasti ollut sotinut vastaan, että hän liian raukkamaisena oli
+taittunut, pettäen ihanteensa ja kauniimmat unelmansa...
+
+Näitä mielessään harkitessaan vaipui Juuso usein syviin, surumielisiin
+mietteisiin, jotka vähitellen muodostuivat hänen toiseksi olennokseen.
+Hän vetäytyi erakoksi yksinäisyyteensä, istui huoneessaan pitkät
+rupeamat ja kaipasi niin syvästi jotakin ystävää, jolle hän olisi
+voinut kertoa kaihoistaan, pettymyksistään ja katkenneista unelmistaan.
+Vaan sellaista ei ollut, hän oli yksin.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Juuson pienessä kodissa Kaivopuistossa oli elämä aina äärettömän
+hiljaista; tuskin ääntä kuului päivän pitkään, ei koskaan kajahtanut
+nauru, ei kuulunut kotielämän tavallista touhuntaa eikä perhe-elämän
+vilkasta, puuhaavaa liikettä. Naapurit, jotka asuivat ohkasten
+puuseinäin takana, olisivat voineet luulla vierusta-asuntonsa autioksi
+taikka sen eläjiä mykiksi tai erakoiksi. Milloin siellä puhuttiin,
+puhuttiin kuin arkaillen matalalla äänellä, milloin liikuttiin,
+liikuttiin kuulumattomin askelin; ovetkin, joissa harvoin kuljettiin,
+kääntyivät äänettömästi saranoillaan ja yksin lapsikin, joka kehdossaan
+lepäsi, lepäsi siinä niin hiljaisena ja äänettömänä, ettei sekään kuin
+joskus ihmeeksi ilmaissut eläväin olentojen olemassaoloa.
+
+Siellä hyöri Hilda hiljaa pienissä taloudellisissa askareissaan taikka
+istui kehdon ääressä sitä verkalleen liekutellen. Hän oli enimmäkseen
+yksin kaiket päivät; palvelustyttö puuhasi keittiössä, milloin häntä ei
+tarvittu lapsen ääressä, ja itse isäntä, -- niin, hän istuskeli melkein
+liikkumatta huoneessaan kirjoituspöytänsä edessä työnsä ääressä. Siellä
+selaili Juuso papereitaan ja käänteli kirjanlehtiä aina kun Hilda tuli
+huoneeseen, mutta Hilda oli kyllä huomannut, että hän sillävälin usein
+saattoi istua pitkät ajat, tuntikausia, tekemättä mitään, siirtämättä
+jäsentäkään, istua vain yhdessä kohden mietteihinsä vaipuneena.
+
+Ja seinän takana istui Hilda yksin yhtä äänettömänä eikä hänenkään
+mietteensä pysyneet iloisina. Hänen mielessään liikkui tähän aikaan
+myötään hiljaista, sanatonta taistelua, mutta siltä hyvinkin kiihkeää
+ja tuskallista. Tämä ura, johon hänen elämänsä nyt oli ohjautunut, oli
+aivan vasten hänen luontoaan ja synnynnäisiä taipumuksiaan. Hän oli
+luonteeltaan vilkas, olipa intohimoinenkin; Hilda Almia oli nuorena
+tyttönä aina pidetty pikaisena ja tuittupäisenä ja naistuttavain
+piireissä oli tätä hänen luonteensa ilmettä juuri sanottu syyksi, miksi
+hän, kaikista muista etuuksistaan huolimatta, oli ollut vähällä jäädä
+vanhaksipiiaksi. Myöhemmin oli hän tosin talttunut ja kesyttynyt, mutta
+pohjalla kyti kumminkin vielä tuota vanhaa kiihkoa, intohimoa, joka
+toisinaan tuntui melkein väkisin tarvitsevan purkautua ilmi ja joka
+vaivausi toimettomuudessaan, kun ei löytänyt riittävää vastakaikua.
+Samalla oli Hildalla kumminkin lujuutta ja päättäväisyyttä luonteessaan
+ja minkä hän kerran oli ottanut tavoittelevan kiihkonsa esineeksi, sen
+hän myös tavallisesti ajoi läpi.
+
+Tämä se oli ollut syy, miksi hän kaikista epäävistä merkeistä
+huolimatta niin ilmeisellä innolla oli tavotellut omakseen Juusoa,
+johon hän kerran, tämän vielä ollessa melkein nuori poika, niin syvästi
+oli kiintynyt; siinä oli myöskin syy, miksi hänestä oli aivan
+luonnollista, että Juuso vihdoinkin hänelle joutui, -- olihan hän sen
+tahtonut. Hilda oli kihloihin mennessään kyllä varsin selvästi
+käsittänyt, ettei hän omistanut Juusoa täydelleen eikä sydäntä myöten.
+Se tyttö, Elna, jonka hän varomattomuudessaan kerran oli Juuson
+tuttavuuteen saattanut, oli liian syvälle painunut miehen mieleen, sen
+hän tiesi, ja se häntä jo alkujaankin nöyryytti. Mutta hän toivoi tuon
+muiston kalpenevan ja kuluvan pois, hän tahtoi, että se häviäisi.
+Ankarasti oli häneen sattunut, kun hän Juuson sairauden aikana huomasi,
+kuinka syvällä nuo juuret olivat, vaan ei hän silloinkaan hetkeäkään
+epäillyt toteuttaa pitkää toivoaan, hän päätti koettaa kaikkea,
+voittaakseen miehensä omakseen. Ja hän oli koettanut; koko intohimoisen
+sielunsa voimalla oli hän kokenut tunkeutua Juuson sydämeen ja tunkea
+sieltä kilpailijan pois. Toisinaan se oli näyttänyt onnistuvankin, hän
+luulotteli monasti pitkät ajat jo täydelleen voittaneensa. Vaan juuri
+kun hän luuli olevansa varmimmillaan, oli hän aina yhtäkkiä huomannut
+voittonsa luiskahtavan niinkuin elohopeapisaran sormiensa lomitse; koko
+hänen vaikutuksensa oli siunaamassa tuokiossa pois puhallettu, koko
+taistelu osottautui turhaksi. Hän alotti silloin taistelun alusta. Ja
+semmoista se oli hänellä ollut äänetöntä mutta kiivasta kamppailua
+omistusoikeutensa puolesta, lakkaamatonta taistelua alusta pitäin, ja
+kumminkin se oli yhä vieläkin turhaa. Ja hän oli toisinaan tuntenut
+aivan väsähtävänsä ja masentuvansa siihen puolettomaan taisteluun,
+siinä oli hänestä jotakin niin sairaloista, niin epätoivoista...
+
+Mutta toivo oli kumminkin aina palannut takasin. Olihan Juuso
+luonteeltaan niin taipuva, niin mukautuva, niin luonnostaan
+ystävällinen. Kunhan vain saisi temmastuksi hänet kerran oikein
+mukaansa, saisi hänet herätetyksi ja vierotetuksi noista unelmista,
+joita Hilda vihasi ja kadehti. Ulkomailla jäi niin paljo aikaa
+mietteisiin, vaan kotiin palattua, säännöllisessä työssä ja arkielämän
+touhussa, siellä uskoi Hilda Juuson vetäytyvän lähemmäs nykyisyyttä;
+lapsen synnyttyä uskoi hän sitä vielä varmemmin. Vaan sittenkin: hän ei
+saanut Juusossa vireille sitä lämpöä, jota olisi toivonut, ei sitä
+luottamusta eikä avomielisyyttä, joka olisi tehnyt heidän välinsä
+sydämmelliseksi ja eheäksi. Ja nyt taas viime aikoina olivat nuo
+»Kyntäjää» koskevat tapaukset, jotka olivat siirtäneet Juuson
+ajatukset entisiin kiertokehiin, tehneet hänet tavallistakin
+suljetummaksi ja hajamielisemmäksi. Hilda rupesi jo hermostumaan
+pitkässä taistelussaan, rupesi tuskastumaan, oli toisin ajoin
+tarpeettoman kärtynen ja pistelijäs ja vaipui taas väleen ylen
+surumieliseksi ja masentuneeksi.
+
+Tässä oli jotain epätervettä, jotain rikkinäistä, joka sanomattomasti
+kiusasi ja painosti Hildan vilkasta, vaihtelua hakevaa mieltä. Sen
+huomasi Hildan äitikin, joka paljo oleskeli siellä heidän luonaan
+järjestellen heidän kotiaan ja valvoen heidän talouttaan. Hän tarkkasi
+sitä ensin salaa syrjästä, ollen aivan kuin mistään tietämättä, ja
+koetti saada selville missä vika oli. Rouva Alm ei ollut tätä liittoa
+koskaan oikein suosinut; hän oli säälinyt rahojaan, jotka siinä jo
+kohta alussa joutuivat likoon, eikä ollut hän paljo luottanut Juuson
+toimeliaisuuteen. Ajan kuluessa olivat hänen epäilyksensä varmistuneet
+ja hän oli itsekseen nureksinut, ettei vävymies heti hankkinut
+itselleen vakinaista tointa, -- elettiin noin vain Jumalan armolla ja
+Hildan rahoilla. Ei hän siitä kumminkaan ollut nuorelle parille vielä
+sanaakaan virkkanut. Vaan kun hän nyt syksyn kuluessa rupesi
+huomaamaan, ettei heidän välinsäkään ollut aivan ehyt, päätti hän
+puuttua asiaan kiini. Hän tuli eräänä talvipäivänä nuorten luo ja
+tapasi siellä Hildan tavallista alakuloisempana.
+
+-- Mitä tämä on, kysyi hän silloin, mitä vehkeitä teillä on välillänne?
+Jotain siinä on, elä kieltelekään, olenhan nähnyt sen ennen ja näen
+nytkin sinun kasvoistasi. Mikä teillä on tullut rattaisiin?
+
+Hilda kierteli vastatessaan, väitti ettei ollut tullut rattaisiin
+mitään, näin on ollut koko ajan ja tulisi kai olemaan vastakin, eihän
+sitä nyt ole aina syytä olla erittäin iloisenakaan.
+
+-- Elä kiertele, jotain on välissä. Oletteko riidelleet vai onko Juuso
+ollut tyly? Hänen käytöksensä on viime aikoina ollut omituisen juro ja
+jäykkä, -- ennen nuorempana hän toki osasi pitää ihmisiä hyvällä
+tuulella, jos ei muuta osannutkaan.
+
+Ei myöntänyt Hilda Juuson olleen tylynkään, tasanen ja hiljainen se oli
+ollut kuten tavallisesti. Vaan kun äiti vielä uteli ja hieroskeli, suli
+Hildakin vihdoin sanakkaammaksi ja rupesi vähin kertomaan huolistaan ja
+taisteluistaan. Ei hän Juusoa tahtonut moittia, ehkä oli vikaa
+hänessäkin, hän kuvaili vain minkälaista se heidän elämänsä oli.
+
+-- Me pysymme niin vieraina toisillemme, ei ole molemminpuolista
+luottamusta eikä avomielisyyttä. Hän istuu huoneessaan ja unelmoipi
+puhumatta mulle tuumistaan ja minä istun täällä, -- me olemme kuin
+kaukana toisistamme.
+
+-- Sen olen nähnyt. Hän haaveksii, eikä ole hänessä riittävää
+toimintatarmoa. Vaan sinun pitäisi koettaa häntä ravistaa ja herättää.
+
+-- Olenhan koettanutkin, sitä juuri olen tehnytkin, vaan turhaan. Kun
+puhun hänelle, myöntää hän kaikki, mutta on niin surumielisen näköinen
+ja vetäypi taas yksinäisyyteensä vaipuakseen mietteihinsä. Ja minä jään
+aivan ulkopuolelle hänen tuumiaan.
+
+-- Hänen tuumiaan! -- hän tuumii tyhjää, taikka tuhmuuksia, niinkuin
+tässä tuonaankin... Vaan minä otan hänet joskus puheilleni minä, ja
+veisaan selvän virren. Hänen täytyy ruveta virkeämmäksi, onko tämä
+muuten laitaa? Miehellä on muuan kymmenkunta opetustuntia viikossa ja
+niistä hän ansaitsee pari vaivaista tuhatta, jotka teidän taloudessa
+eivät riitä mihinkään. Lopusta lioitetaan sinun pientä pääomaasi, --
+mikä siitä sitten vihdoin tulee?
+
+Oli Hilda sitäkin puolta ajatellut, hänellä oli paljo käytännöllistä
+älyä ja hän oli monasti huolehtinut, miten tämä meno päättyisi. Vaan
+täytyy odottaa, sanoi hän, Juuso valmistelee tieteellisiä töitään ja
+kunhan niistä joskus valmista tulisi, niin kyllähän sitten näköalat
+paraneisivat.
+
+-- Niin »kunhan»! Hänen pitäisi heti hankkia tulokasta työtä, niin on
+moni muu saanut ja saa hankkia, tehköön tieteellistään siinä sivussa.
+Ja kovassa työssä unehtuvat joutavat unelmatkin ja hän pääsee palaamaan
+arkielämän todellisuuteen, jossa te kyllä ymmärrätte toisenne. Toden
+totta, minä herätän hänet, minä.
+
+-- Jos puhut hänelle, äiti, niin puhu varovasti, hän on niin
+tunteellinen ja herkkä.
+
+-- Varovasti, mutta suoraan.
+
+Muori oli siinä puhuessaan vävyvetelyksestään kiihoittanut mielensä
+aivan vihaseksi ja kun hän lähti tyttärensä luota niin hän kävellessään
+vielä itsekseen hienosittain toraili. Silloin juuri sattuikin siellä
+Kaivopuistotiellä Juuso koulusta palatessaan tulemaan häntä vastaan.
+
+-- Tuletko Juuso saattamaan minua kappaleen matkaa kaupunkiin päin,
+minulla on sulle vähän puhuttavaa, virkkoi muori ja alkoi kohta
+kursailematta kertoa vävylleen, mitä hänellä nyt tuoreimmiltaan oli
+sydämmellään. Hän huomautti ensin, miten Hilda on käynyt alakuloiseksi
+ja, vaikk'ei tämä mitään valitellut, oli hän kyllä nähnyt, että kaikki
+ei ole aivan ehyttä. Juuson on velvollisuus pitää huolta vaimonsakin
+hauskuudesta, olla avomielisempi ja reippaampi, ei saa vetäytyä yksin
+omia tuumiaan hautomaan. Eihän se kelpaa, että välit turhan takia
+vieraantuvat, siitähän molemmat kärsivät.
+
+-- Ja mihin olet menettänyt yritteliäisyytesi, »ruffisi», jota sulla
+ennen oli? Sinä olet käynyt niin haluttomaksi ja noloksi. Sinun pitää
+repästä itsesi virkeämpään toimintaan ja elämään, muutenhan uinailet
+aikasi pois. Tämä teidän nykyinen elämänne on niin puolinaista ja
+ontuvaa, koeta toki hankkia itsellesi tukevampi pohja. Ajatteles nyt,
+-- Hildan varat hupenevat joka päivä...
+
+Juuso kuunteli ääneti ja myönnytteli kiltisti anoppinsa nuhteet
+oikeiksi ja kun tämä hänestä erosi, ei hän voinut muuta, kuin itsekseen
+katkerasti hymähtää. Nehän olivat juuri nuo asiat, jotka olivat viime
+aikoina hänen mieltään niin painaneet ja joita hän hiljaisissa
+tuumissaan oli alinomaa haudoskellut ja jotka olivat käyneet sitä
+rasittavammiksi, kuta enemmän aika kului. Varsinkin oli tuo suhde
+Hildaan melkein tuskana häntä vaivannut ja hän tunsi ja tunnusti, että
+vika oli juuri hänessä, hän vieroitti myötään vaimonsa luotaan. Miksi
+olikin hän käynyt sellaiseksi, kylmäksi ja tylyksi...? Mutta anoppi oli
+oikeassa, tällaisena ei voi heidän välinsä jatkua, siinä täytyy tulla
+muutos. Voi, jos se muutos voisi kääntyä onnellisuuteen päin, oi jospa
+heidän väliinsä voisi kasvaa luottamusta ja lämpöä! Vaan miten? --
+siihen vaadittaisiin, että hän itse kävisi helläksi, lämpimäksi,
+iloiseksi ja reippaaksi, eikä hänellä siihen ollut voimaa ... ei, hän
+ei jaksanut ponnistaa tahtoaan, ei voinut sytyttää itsessään sitä
+elinvoiman kipinää, joka jo oli tupsahtanut ja sammunut...
+
+Juuso tuli kotiinsa. Hilda näkyi olevan etuhuoneessa, lapsi sylissään;
+Juuso yritti ensin menemään sinne, vaan pysähtyi ovella, kääntyi ja
+meni omaan huoneeseensa. Tässähän se nyt hänellä oli tuo oma koti, jota
+hän niin kauan oli kaivannut ja haaveksinut, -- mutta sitä lämpöä, sitä
+virkistystä, jota hän siihen aina oli ajatellut, sitä ei siellä
+lehahtanut häntä vastaan, sielläkin sai hän hiipiä kylmään
+yksinäisyyteensä, jota hän enin pelkäsi. Olihan hänellä nyt kotinsa,
+mutta sittenkin hän tunsi itsensä siinä vieraaksi. Miksi? Niin, -- oma
+syy, ainoastaan hänen oma syynsä. Hänen sairaloinen luonteensa ja
+masentunut mielensä se oli, joka esti häntä nauttimasta siitä kodin
+onnesta, joka olisi ollut riittävä kelle muulle tahansa, sehän se pani
+hänet riistämään ansaitun kodin onnen toiseltakin... Hän oli niin
+läpeensä epäonnistunut, niin tarmoton, niin rikkinäinen...
+
+Juuso oli monasti, varsinkin tuon jäähyväiskirjeensä jälkeen, aivan
+tahtomattaan tullut verranneeksi itseään metsässä taitettuun näreeseen,
+joka vielä puolella rungollaan imee mehua ja ravintoa maasta ja sen
+nojalla kitkuttamalla eläen pysyy kelmeässä, kituvassa vehreässä; mutta
+toinen puoli potee katkenneita säikeitään, kuivuu ja kuihtuu
+kuihtumistaan. Häntäkin oli maailman tuuli sujutellut ja retuutellut,
+hänessä ei ollut kestävyyttä kylliksi seistäkseen tanakkana, hän oli
+taipunut, notkistunut ja vihdoin raukkana katketa rapsahtanut, --
+puolella rungollaan saattoi hän vain enää imeä elämän voimaa ja mehua.
+Katkenneelta oli elämänintokin hervahtanut, tahdon voima oli kuin
+lamassa ja jälellä oli hänellä ainoastaan kiduttava epäilys omasta
+kyvystään ja kalvava katumuksen tunne siitä, että hän oli kesken
+taistelua taipunut, pettänyt ihanteensa ja itsensä, kieltänyt
+elämäntyönsä. Siitä hän oli niin runnistuneena, oli kuin omatunto olisi
+häntä soimannut ja alinomaa hokenut: näet nyt, elämä ei voi sinua enää
+tyydyttää etkä sinä hyödyttää itseäsi etkä muita...
+
+Vaan täytyyhän koettaa jos puolellakin voimalla! Juuso istahti taas
+työpöytänsä ääreen, nosti esiin papereitaan ruvetakseen jatkamaan
+kirjoituksiaan. Siellä oli hänellä laatikossa useampiakin Pariisissa
+alullepantuja suunnitelmia; ulkomailla ollessaan hän sentään vielä oli
+tuntenut työhaluakin ja vaikutusintoa, sieltä oli kotimaa kajastanut
+niin rauhalliselta ja rakkaalta, hän oli siellä ajatellut, kuinka hän
+vielä tulisi työskentelemään sen hyväksi ja ottamaan tarmolla osaa sen
+erilaisiin rientoihin. Kotiin tultua ne kauniit aikeet taas olivat
+huvenneet, ja hän oli pettyneen epätoivoisella innolla antautunut
+yksinomaa noihin tieteellisiin tutkimuksiinsa, jotka hän jo kohta
+tutkintonsa suoritettuaan oli pannut alulle. Ja se oli kylläkin
+tarjonnut hänelle tyydytystä. Olihan tähän työhönkin alkujaan ollut
+yhdistyneenä niin kaunis toive, toive kaivaa esiin ja jalostuttaa
+kotikielen rikkaita aarteita ja auttaa hiukan eteenpäin kansallista
+tutkimusta. Se oli hänellä vielä ikäänkuin viimeisenä ihanteena jälellä
+noilta suurten aikeitten ajoilta ja siksi se häntä toisinaan vielä
+innostikin ja lämmitti.
+
+Vaan samalla sekin pelotti ja huoletti. Se edistyi niin hitaasti, hän
+ei saanut mitään valmista käsistään, eipä päässyt oikein varmalle
+tolallekaan. Hän oli valinnut liian laajan ja vaikean aineen,
+työskennellyt aluksi ilman suunnitelmaa vähän sieltä ja vähän täältä,
+eksynyt pikkuseikkoihin ja joutunut pois pääasiasta, aineksia oli
+keräytynyt ääretön joukko ja siksi niistä olikin niin vaikea saada
+toimeen järjestettyä kokonaista. Eikä hänellä ollut entistä työintoaan
+jälellä, puuttui itseluottamusta, kaikki tuntui niin tuiki
+toivottomalta. Hän epäili omaa kykyään ja häntä vaivasi muutenkin
+epäluulo, että häntä ikäänkuin tahdottiin painaa alaspäin, jos hän
+vähänkään lähti nousemaan. Olihan se oikeastaan hyvin hullunkurinen tuo
+epäluulo, kukapa häntä nyt olisi tahtonut sortaa, häntä, noin
+vähäpätöistä ja vaaratonta henkilöä... Mutta hän epäili sittenkin,
+hänellä oli entuudestaan kokemusta ja nyt oli itseluottamus poissa...
+
+Juuso siirrähteli rauhattomana tuolillaan ja koetti painautua
+kiinteämmin työhönsä. Noin hänen aina kävi, hän nuherti työnsä ääressä
+pitkät rupeamat, vaan jälkeä jäi vähän, ajatukset liitelivät
+valloillaan ja tahto oli ikäänkuin sairas, hän ei jaksanut sitä
+pinnistää täyteen toimintaan.
+
+Ja kumminkin tuosta työstä olisi pitänyt jotakin tulla ja tulla pian,
+sillä siihen hän oli perustanut niin paljo. Tieteellisten ansioittensa
+avulla oli hän toivonut voivansa perustaa taloudellisen asemansakin
+tukevammalle pohjalle. Sillä sanomattomasti kiusasi Juusoa juuri se,
+että hänen näihin asti oli täytynyt elää enimmäksi osaksi vaimonsa
+perinnöillä, jotka tietysti suuressa määrin hupenivat. Olihan hänellä
+nyt kielitunneistaan vähän tuloja, vaan kovin vähän, ja lukemattomia
+kertoja oli hän mielessään märehtynyt juuri sitä, mistä anoppi oli
+huomauttanut: olisi ryhdyttävä tepsivämpään tulotyöhön. Vaan mistä sen
+ottaa? Nämä keskeneräiset työt olisivat myös saatavat käsistä pois,
+muutenhan hänet vielä leimattaisiin tyhjäntoimittajaksi...
+
+Siitä täytyy tulla jotakin! Juuso painautui taas papereihinsa, koetti
+koota ajatuksiaan ja pinnistää työkykyään.
+
+Hilda kuului hiljaa kulkevan viereisessä huoneessa ja Juuson ajatukset
+olivat kohta poissa työstä. Hänen pitäisi oikeastaan puhua Hildalle
+kaikista näistä huolistaan ja aikeistaan, puhua avonaisesti, suoraan.
+Monasti oli hän sitä aikonut, mutta ei saanut sanotuksi, oli kuin seinä
+olisi kohonnut väliin; koko heidän suhteensa oli tähän asti ollut niin
+pintapuolista, niin vailla syvempää luottamusta, oli mahdoton yhtäkkiä
+hypätä tuon juovan yli, joka myötään tuntui suurenevan. Juuso ei voinut
+koskaan puhua aivan avosydämmisesti Hildalle. Ja kumminkin se olisi
+heidän hyvän välinsä vuoksi ollut välttämättömän tarpeellista, Juuso
+tunsi ihan selvästi, että nyt juuri se oli välttämätöntä, juopa leviää
+liian suureksi. Vaan hän ei voinut...
+
+Tavallista sanattomimpina tapasivat Juuso ja Hilda tänään toisensa,
+ruokapöydässä tuskin kuului ääntäkään, mieliala oli molemmilla
+entistäänkin raskaampi. Juusosta tuntui kuin joku suoritus sittenkin
+olisi ollut tulossa, hän toivoi sitä, mutta pelkäsi samalla ja vetäysi
+arkana huoneeseensa.
+
+Hämärissä kuuli hän Hildan lähtevän ulos. Työ ei luistanut Juusolta
+tänään ollenkaan, hän käveli levotonna edestakaisin huoneessaan. Poika
+äännähti kehdossaan ja ikäänkuin viihdyttääkseen ajatuksiaan meni Juuso
+sen kanssa leikkimään, nosti sen käsivarrelleen ja hyppyytti sitä
+polvellaan. Ja siitä lähti ikäänkuin pieni valon välähdys hänen
+murheelliseen mieleensä. Olihan hänellä sentään yksi aarre, joka täytti
+hänen sydämmensä riemulla ja onnella ja johon hän vielä saattoi
+kiinnittää murtuneet toiveensa. Ehkä on sinussa, pieni peipposeni --
+niin mietti hän siinä itsekseen -- alkua pontevamman miehen, miehen,
+joka paremmin kuin heikko isäsi jaksat kestää tuulien sujutusta ja ajaa
+perille sitä, mitä pidät oikeana ja hyvänä. Vaikka olkoonkin minun
+merkitykseni ja vaikutukseni mennyttä, sinua voin ehkä siltä opettaa
+rakentamaan onnesi perusteet lujemmalle pohjalle kuin minä,
+oikeudentuntosi ja puhtaan omantuntosi perusteille. Jospa voisinkin
+antaa sulle sen luottamuksen hyvän voimaan, johon itse niin elävästi
+olen uskonut. Sitä olen koettava. Sinä varttusit mieheksi, murtasit
+tokeet edestäsi, seisoisit jäykkänä myrskyssä ja voittaisit. Niin,
+sinussa on vielä toivoa jos minussa ei olekaan. Ille faciet...
+
+Juuso vilkastui noissa mietteissään ja hyräili siinä iloisena kun Hilda
+tuli kaupungilta. Tämäkin oli nyt hilpeämmällä mielellä ja lausui
+leikillisesti huoneeseen astuessaan:
+
+-- No, siinähän te Juusot nyt istutte niin hauskassa ryhmässä ja
+iloisen näköisinä, -- minäpä tulen kolmanneksi.
+
+-- Tule, Hilda.
+
+Hilda kertoi käyneensä poikaa varten katselemassa lastenvaunuja, --
+Juuso oli luvannut tehdä sen, mutta oli tietysti unhottanut, se
+parantumaton uneksija.
+
+-- Niin, minä olen parantumaton uneksija.
+
+Juuson teki mieli jatkaa puhetta siltä paikalta, kertoa enemmän
+itsestään, kertoa kuinka se juuri häntä rasitti, että hän oli sellainen
+saamaton uinailija. Hän tapaili sanoja, lause oli jo valmis ... vaan
+hän ei voinut, ääni tarttui kurkkuun ja sanat jäivät sanomatta. Hilda
+katseli häntä ja saattoi melkein lukea mitä hänen mielessään liikkui,
+ja hän toivoi niin hartaasti, että tuo vapauttava ääni, joka oli
+tulossa ja joka olisi voinut lähennellä heitä toisiinsa, olisi päässyt
+huulien ohi. Hän olisi ollut niin valmis jatkamaan, olisi kertonut,
+ettei hän toivonut mitään muuta, kuin rahtusen avomielisyyttä ja
+kipeneen hellyyttä ja että hän kyllä, päinvastoin kuin äitinsä, luotti
+Juuson voimaan herätä ja reipastua ja vaikuttaa... Hänellä olisi
+mielestään ollut niin paljo kertomista, se keskustelu olisi kantanut
+niin hyviä hedelmiä, kaikki olisi taas kääntynyt hyvin päin. -- Vaan
+tuo ääni, se ei päässyt esiin, se kuoli pois hampaiden taakse ja he
+istuivat siinä taas äänettöminä vastakkain.
+
+Mutta vielä päätti Hilda tehdä yrityksen, vastustus oli hänestä nyt
+tavallista heikompi, hän tahtoi voittaa sen. Hän tahtoi koettaa särkeä
+kuoren, saada Juuson vilkastumaan, herättää hänet puheliaammaksi ja
+avomielisemmäksi -- siitähän kaikki paraneisi. Ja hän nousi reippaana
+ja lausui iloisesti:
+
+-- Sinä olet ollut koko illan sisässä, Juuso, tule, lähdemme vielä
+vähän kävelemään, siellä on ilma niin raikas ja terve.
+
+-- Lähdemme vain.
+
+He kävelivät rinnakkain Kaivopuistotietä merelle päin ja seurasivat
+kahden illan hiljaisuudessa ajotien kierrosta rannikkoa pitkin. Kuu
+valoi kalpeaa hohdettaan lumiselle rannalle kimallellen vasten valkosta
+hankea. Vaan meri aaltoili vapaana rannan jäisiä kallioita vastaan,
+loiski siellä levottomana, synkän mustana ja humisevana. Ulappa oli jo
+ollut monta kertaa jäässä, vaan merinen myrsky oli taas keskellä talvea
+repinyt sen auki, musertanut jäät kallioita vastaan häiriten Vellamon
+talvisen unen. Ja siitä se nyt oli vihassa, hyrskyili raskaana ja
+uhkaavana, hyrskyili sulana, mutta jäistä kylmää huokuvana,
+kangistavana, hyydyttävänä. Laine loiskahti ikäänkuin syleilyyn lumista
+rantaa vastaan, vaan se syleily oli niin kylmä, niin puistattavan kylmä
+ja tunteeton, joten aaltokin ikäänkuin väristen kiireesti vetäytyi
+siitä takasin, -- koettaakseen kotvasen kuluttua uudelleen ja
+palatakseen aina yhtä toivottomana ja masentuneena.
+
+Kahden kävelivät Juuso ja Hilda autiota rantatietä meren äyrästä
+pitkin, molemmilla mielessä samat mietteet, samat huolet ja samat
+toiveet. Melkein äänettöminä he kävelivät. Hilda oli kyllä tehnyt pari
+yritystä saadakseen toivomansa keskustelun vireille, vaan se loppui
+aina alkuunsa. Juuso vastasi ystävällisesti, mutta he ikäänkuin
+karttelivat niitä aloja, joihin he juuri olisivat toivoneet tulevansa.
+
+Juusokin tunsi kyllä tuossa kävellessään syvän tarpeen lähestyä
+vaimoaan, parantaa rikkoumaisillaan olevan välin ja täyttää jo
+avautuneen aukon. Nyt se olisi tehtävä, vielä on aikaa. Jos ei sitä
+aukkoa nyt täytetä, niin ei sitä täytetä koskaan... Ja hän koetti
+pakottaa itseään astumaan askeleen lähemmäs. Vaan hän ei voinut, ei
+hievahtanut paikaltaan, oli kuin kylmä jäävyöhyke olisi ollut edessä ja
+hän vaipui kuin hukkuva turhaan ponnisteltuaan takasin. Hän koetti
+väkisinkin, epätoivoisen hurjuudella, avata sylinsä sulkeakseen
+vaimonsa siihen. Vaan hän peräytyi, hänen povensa tuntui hänestä
+itsestäänkin niin hyytävän kylmältä, niinkuin tuo lumisen rannan äyräs,
+jonka syliin aalto pyrki loiskahtamaan, -- hän ei voinut painaa
+vaimoaan sitä vastaan.
+
+Ja kierroksen käveltyään palasivat puolisot sanan puhumattomina
+kotiinsa.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Kamreeri Holm oli tilapäisesti joutunut viikon ajaksi leskimieheksi ja
+olipa oikein merkillistä, miten ikäväksi ja pitkäksi aika näin yksin
+eläen saattoi käydä. Rouva oli lähtenyt muutamaksi viikoksi käymään
+Hämeessä vanhempainsa maatilalla, jossa hänen äitinsä makasi sairaana,
+ja Holm oli saanut kuluttaa aikaansa yksikseen miten paraiten osasi,
+mutta eihän siitä tahtonut tulla mitään. Kyllähän se kesäaikana aina
+meni mukiin tämä elävän leskenä olo, mutta näin syksyseen aikaan, sen
+pitkinä, pimeinä puhteina, -- ei, se kävi kuivaksi ja ikäväksi.
+
+-- Huu-uh! -- Eemeli haukotteli venytellessään jäseniään sohvalla,
+johon hän aamiaisen syötyään oli viskautunut pitkäkseen. Oli
+sunnuntaipäivä, joten ei ollut virastoonkaan menoa. Kotityötähän sitä
+kyllä olisi ollut, mutta eipä nyt viitsinyt istua kirjoittamaankaan,
+raukasi niin kovasti ja pää oli paksuna. Kauan tuli istutuksi illalla
+siellä klubissa, mutta sieltä kun ei ollut kotiinkaan kiirettä ... ja
+siellä oli niin paljo väkeä ja niin vilkkaat keskustelut. Saakeli,
+kuinka siellä lopulta oteltiinkin kuumasti, ne haukkuivat toisiaan
+niinkuin turkkilaiset, sitä oli oikein ilo kuunnella. Vaan hyvää se
+teki asianomaisille, malttaisivat pysyä kiltisti alallaan ja mukautua
+yleisen mielipiteen mukaan eikä ruveta arvostelemaan olevia oloja ja
+niiden edustajia. Kaikki pikkuherrat ne nyt tahtovatkin olla itsenäisiä
+ja esiintyä johtajina jonkun mielipiteen nimessä. Höpsistä! Ikäänkuin
+tässä ei olisi yksi yhtä hyvä johtaja kuin toinenkin -- ja välistä
+vähän parempikin, niinkuin Rysä-ukon ennenvanhaan oli tapana
+syvämietteisesti sanoa. Heikki huomauttikin, kun sieltä vihdoin kotiin
+käveltiin, että näihin asti on puolueessa ollut verrattain tasaista
+väkeä, vaan jos nyt joku rupee kohotteleimaan ikäänkuin omatakeiseen
+asemaan ja keräämään joukkoa ympärilleen, niin se on kohta nuijittava
+alas. Ja se on totta. Vaan onneksi ne näkyvät nuijivan toisiaan, nuo
+muka »oppositioonimiehet.»
+
+-- Huu-uu-uh! kylläpä nyt haukottaa. Eikä tästä loikomisestakaan ole,
+lähtenen ulos. Niin tottakin, voinpa pistäytyä Heikin luona hänen
+uudessa asunnossaan, katsomassa kuinka »tirehtööri» siellä nyt elää.
+
+Kamreeri viskasi takin päälleen ja lähti ulos. Oli kylmä syyspäivä,
+syksyn ensimmäinen pakkaspäivä, ensi hieno lumi maassa ja ensi jää
+satamissa ja lahdissa. Holm käveli verkalleen kuuraista katua pitkin
+Heikin uutta asuntoa kohden.
+
+Heikin yhtiö oli, sittenkuin sitä talvikauden oli valmisteltu, kesällä
+alkanut vaikutuksensa. Silloin oli Heikki myöskin astunut uuteen
+asemaansa ja samalla myös muuttanut uuteen huoneustoonsa, arvonsa ja
+asemansa mukaiseen. Ja hän oli nyt jo molempiin varmistunut ja
+perehtynyt. Mitä asuntoonkin tuli, niin pitihän sen, herra jumala, olla
+toki ihmisasunnon näkönen, kun häntä kerran oli ihmisten kanssa
+tekemisissä. Heikki olikin syksyn tultua saatuaan kalustuksensa
+valmiiksi erityisesti käskenyt Holmia luokseen katselemaan kotiaan,
+hänellä oli erityinen mielihyvä näytellä sitä juuri hänelle, sillä hän
+muisti niin selvästi, kuinka hän kerran moniaita vuosia sitten oli
+Holmin uudessa kodissa käydessään ihaillut ja kadehtinut sitä asemaa ja
+onnea, minkä tämä jo niin nuorena oli saavuttanut. Mutta nyt oli hän jo
+itse samoilla mailla, oli hankkinut itselleen yhteiskunnallisen aseman
+yhtä arvokkaan ja tukevan ja pikemmin, kuin itsekään oli uskaltanut
+toivoa. Ja hän mainitsikin tuosta muistostaan Holmille, kun tämä nyt
+tuli hänen luokseen ja taas hän vuorostaan ihaili Heikin kaunista,
+tilavaa kotia. Holm myhähti myönnyttäen:
+
+-- Niin, nopeasti sinä kiipesit ylöspäin, nousit kuin raketti. Mutta
+sen minä jo arvasin kauan aikaa sitten. Juuri tuossa samassa
+tilaisuudessa, josta mainitsit, ajattelin itsekseni, että siinä on
+mies, joka puolensa pitää, -- huomasin koko esiintymisestäsi, että
+sulla on erityinen taipumus tunnustella eteesi ja ymmärtää käyttää
+kunkin hetken hyödyksesi.
+
+-- Sinä tarkotat, että mulla jo silloin oli makua peukalon päissä.
+
+-- Niin, olit juuri semmoinen, kuin tulee olla aikansa lapsen. -- He
+kävelivät keskustellen huoneesta toiseen ja Holm huomautti
+leikillisesti: Vaan tämä on yksinäiselle miehelle sangen suuri asunto,
+sinulla lieneekin kai aikomus aivan piakkoin perustaa perhe -- eikö
+niin?
+
+-- No, tarvittanee se kai aikoinaan talossa emäntäkin.
+
+-- Jaa, jaa, oikeat tuumat. Ilmankos sinua tässä viime suven kuluessa
+on nähnytkin niin usein yksissä arkkitehti Alholmin tyttären kanssa.
+Vai sitä tietä, -- hyvät merkit!
+
+-- Ei, ei, ei, se seurustelu oli aivan satunnaista.
+
+-- Miksi niin? Useita kivitaloja, saisit ehkä kerran asua oman talosi
+viidennessä kerroksessa, -- se ei ole huonoa. Ja näppärä tyttö.
+
+-- Ei, yhdellä kertaa ei. Mulla ei ole vielä ketään katsottuna, mutta
+siltä en ole ensinkään epätoivossa, kai sitä aina jonkun saa.
+
+-- Epäilemättä.
+
+Heikki ei näkynyt tahtovan siitä enempää puhuttavan ja käänsikin pian
+keskustelun toisiin asioihin. Hän kertoi, että hänellä jo sinä aamuna
+oli ollut muitakin vieraita, olipa ollut oikein naisvieraita... Ei,
+ainoastaan vanha leskirouva se oli ollut, rouva Alm oli kunnioittanut
+häntä käynnillään aamupuhteella.
+
+-- No mitä hän, eihän hänellä enää ole toista tytärtä?
+
+-- Ei, vaan sillä tuntuu olevaa huolta kyllin siitä yhdestäkin ja siitä
+se olikin puhumassa. Eikä tuo ole kummakaan, sillä on se Juuso siksi
+merkillinen mies, että se hankkisi huolta mille anopille tahansa. Muori
+kertoi jo koko viime talven huolta kantaneensa ja oli nyt viimein
+päättänyt lähteä muitakin puhuttelemaan.
+
+-- Muori suree kai rahojaan, kun niitä vuosikausia syödään, eikä Juuso
+hanki itselleen vakinaista tointa eikä tuloja perheelleen. Arvaa sen,
+se on aina ollutkin kitsas muori.
+
+-- Sekin seikka sillä kyllä näkyi olevan suurena huolena, ja vaikeroi
+se mullekin, että mikähän tuosta lopuksi tulee. Vaan toiset asiat
+muorilla kumminkin olivat tärkeämmät. Hän tahtoi, että minä vanhana
+toverina koettaisin vaikuttaa Juusoon, herättää häntä unteloisuudestaan
+ja puhua hänelle järkeä, -- sitä kuuluisi olevan tarvis, mutta se on
+saakelin epäkiitollinen tehtävä.
+
+-- Hoo, eikö Juuson ja hänen vaimonsakaan välit sitten ole oikein
+eheät?
+
+-- Eivät kuulu olevan; Juuson luonteen kun tuntee, niin sen kyllä
+ymmärtää ja olihan tytössäkin ennen aina pippuria. Jotain kinaa ja
+kylmyyttä siinä kuuluu olleen jo pitemmän ajan, -- eikä se sekään
+sentään taida olla varsin vaarallista eikä kaikkein pahinta. Mutta
+Juuson omituinen, sairaloinen ja kaikkea tositoimintaa puuttuva koko
+olemus se etenkin näyttää muoria huolettavan ja hän kertoi mulle,
+kuinka juuri se äärettömästi vaivaa ja masentaa Hildaa ja voihan sen
+ymmärtääkin. Se on Juuso itse, joka ei ole oikein ehyt.
+
+-- Soo! Niin, olenhan minä kuullut jotain semmoista huhuttavan jo viime
+talvena ja olihan se tässä vuosi sitten joku erityinen tapaus, jossa
+hän omituisesti esiintyi.
+
+-- Tarkotat kai hänen hullunkurista protestiaan viime syystalvena
+»Kyntäjä»-vainajan suuntaa vastaan, jota hänen suuruutensa ei voinut
+hyväksyä. No, lehden se tappoi, sen verran hän sen sai epäilyksen
+alaiseksi -- joutipa mennäkin. Mutta juuri se tapaus oli jo varsin
+epäilyttävä enne, se osotti, että miehen ajatukset jo silloin
+liikkuivat aivan yksipuolisissa ja epäterveissä piireissä ja että koko
+hänen olemuksensa oli aivan ikäänkuin painunut sisäänpäin. Mutta sen
+jälkeen on hän vielä paljo kehittynyt samaan suuntaan. Hän on
+entuudestaan aivan jyrkästi muuttunut, niin ettei häntä enää voisi
+tuntea samaksi mieheksikään. Hän, joka ennen avomielisenä touhusi ja
+intoili aatteineen, hän on nyt aivan vaipunut itseensä, elää nyt aivan
+omissa suljetuissa tuumissaan ja tunteissaan, joista hän ei enää puhu
+kellekään. Hänen anopillaan näkyi olevan tarkoituksena, että mies olisi
+saatava niistä heräämään, kiintymään enemmän elämän todellisiin
+kysymyksiin, hän näkyi pelkäävän tuota vävynsä sairaloista
+sulkeutumista.
+
+-- Vai sinne hänen kehityksensä kulkikin, -- ja näin väleen!
+
+-- No niin, kun tahallaan asettuu sellaiselle kannalle kuin hän, pois
+elämän todellisuudesta, -- johonkinhan se vie. Kolauksia tuli ja ne
+otti sitten mies kaikki niin tuiki syvästi sydämmelleen ja niitä
+pettymyksiään kai se nyt märehtii itsekseen.
+
+-- Olisiko tuo toki ylimenevää raskasmielisyyttä, arveli Holm, -- Juuso
+kärsii kenties riippuvasta asemastaan ja suree suurten unelmainsa
+hukkumista, mutta voi ehkä vielä parantua.
+
+-- Saa nähdä. Pitää sitä käydä katsomassa, mutta aivan paljoa en toivo.
+
+He olivat molemmat yksimieliset siitä, että Juuson alkuperäinen
+onnettomuus oli ollut se, että hän alkujaan liian syvästi oli
+sielultaan ja mieleltään kiintynyt noihin vanhoihin intoiluaikoihin,
+joiden kuvat, käsitteet ja ajatustavat häntä yhä vieläkin hallitsivat.
+Ne olivat häntä estäneet ymmärtämästä aikansa vaatimuksia ja
+seuraamasta sen kehitystä ja kun hänen heikot ponnistuksensa toteuttaa
+unelmiaan ja vetää vastaköyttä ajalleen olivat menneet myttyyn, oli hän
+vihdoin masentunut, vaipunut erakoksi ja omien unelmainsa palvelijaksi.
+Kyllä sitä miestä neuvottu oli ja vielä viime syyssä oli Heikki
+todellakin tuuminut uuteen liikkeeseen valmistaa Juusolle jonkun
+sopivan toimen, vetääkseen hänet siten ihmiseksi ihmisten joukkoon,
+vaan mitäs tämä, ei kuunnellut neuvoja, teki vain tuhmuuksia. Minkä
+sille semmoiselle?
+
+-- Hoitakoon itsensä! virkkoi kamreeri Holm kyllästyneesti ja nousi
+lepotuolista pystöön ravistellen ruumistaan. Nämä tällaiset keskustelut
+eivät tosiaankaan olleet omiaan poistamaan sitä pahantuntemusta, joka
+hänessä vielä oli jälellä eilisestä klubissa olosta. Hän tarvitsi
+raitista ilmaa ja liikettä, Heikki tarvitsi juuri samaa, ja he lähtivät
+siitä syystä tekemään kävelykierroksen Eläintarhan ympäri katsellakseen
+sen vilkasta sunnuntailiikettä. Siinä menikin aika päivällisiin asti ja
+sepä kävely raittiissa talviluonnossa vasta nälän antoi. Mitähän jos
+tämän päälle syötäisiin päivällinen Seurahuoneella, ei ole mikään ilo
+mennä kotiinkaan yksin ruokapöytään, ehdotti Holm, kun he kävelyltään
+taas laskeusivat keskikaupungille; ja kun Heikki suostui, telefoneerasi
+hän kotiin poisjäännistään, -- pitäähän sitä näin leskimiehenä vähän
+edes huvitella.
+
+Tällainen pieni, maukas, kahdenkeskeinen juhlapäivällinen teki
+harvaksestaan oikein hyvää, se vilkastutti ja virkisti mieltä, --
+viinitkin olivat aivan erinomaisia. Ja he sopivat, Heikki ja Eemeli,
+niin hyvin yhteen, heillä oli useita samanlaisia harrastuksia ja
+näkökohtia ja heidän elämänsä oli monessa suhteessa ollut niin
+yhdenmukainen. Ja niinkuin usein ennen, joutuivat he siitä syystä
+nytkin puhumaan siitä, kuinka he sentään elämänsä taipaleella olivatkin
+osanneet taitavasti välttää kareja ja luovia luotojen lomitse,
+sillävälin kuin muut heidän aikuiset, sekin ja se, olivat vähäväliä
+käyneet matalassa ja repineeet purjeensa, taikka kokonaan purjehtineet
+kumoon. Ja Eemeli kehotti Heikkiä pian täydentämään elämänsä voitetun
+tarkotusperän, hankkimaan itselleen vaimon ensi tilassa, muuten on
+elämä puolinaista ja, mikä myöskin varsin tärkeää, perheellinen asema
+lujittaa ja vakaannuttaa miehen yhteiskunnallistakin asemaa. Ja siitä
+johtui Holm yht'äkkiä kyselemään:
+
+-- Kuule, miksi sinä salaat sitä suhdettasi arkkitehdin tyttäreen ...
+niin, niin, oli siinä sittenkin jotakin, minua elä petä. Ettekö
+sopineet hyvin toisillenne?
+
+-- Ei asia toki niin pitkälle ehtinytkään, -- jumalankiitos! Mutta,
+totuuden tunnustaakseni, likeltä se jo piteli, peijakas soi!
+
+-- Yhyy, eikö ukko sitten olekaan niin tukeva kuin on luultu?
+
+-- Ukko on ollut tukevampikin kuin on luultukaan, nyt tekee hän
+vararikon parin, kolmen viikon perästä.
+
+Se oli suuri uutinen Holmille ja hänen kysymystensä johdosta rupesi
+Heikki siinä kahvia hörpittäissä aivan juurta jaksain kertomaan, miten
+sen tukevuuden oli ollut laita, sekä sen tulon että menon.
+
+Alholm oli vielä moniaita vuosia sitten tavallinen kättensä tuloista
+niukasti elävä arkkitehti, joka laitteli piirustuksia enimmäkseen
+laitakaupunkien uusiin kivitaloihin. Mutta sitten rupesi hän ottamaan
+urakalle rakennusten teettoa ja vihdoin teettämään itse kivitaloja.
+Pääomia ei ollut nimeksikään, mutta vuokrista sai 4 ja 5 prosenttia
+enemmän kuin itse maksoi pankkiin, -- se kannatti mainiosti. Ja pian
+nousi arkkitehti Alholmilla toinen ja kolmas kivitalo ja muutamain
+suurten onnistuneiden tiilikauppain ja tonttiluovutusten avulla pääsi
+hän arvaamattoman nopeasti niin pitkälle, että ensi talo alkoi olla
+velaton ja miehen nimi käydä rikkaasta. Ja rikkaasti elettiin; perhe
+tottui komeihin oloihin, rahasta ei ollut puutetta.
+
+Mutta nousuunsa oli arkkitehti tarvinnut muitten apua, tyhjänä kuin
+alkoi, menivät asiat aluksi aivan luottopapereissa, joissa nimiä
+tarvittiin. Mutta nimiä saikin noina edullisina raha-aikoina.
+Sittemmin, päästyään jaloilleen, täytyi arkkitehdin taas vuorostaan
+kirjoittaa muille, joilta hän oli apua saanut ja joilla myöskin oli
+nopea nousu mielessä. Hänen takuusitoumuksensa nousivat suuriin
+summiin, vaan eipä ollut hätää, miehet olivat varmoja. Silloin rupesi
+kaukana maaseudulla muutamia uusia toiminimiä ja liikkeitä
+romahtelemaan. Suoranaisesti nuo asiat eivät häneen koskeneet, vaan
+kyllä muutamiin niistä, joille hän oli takuussa; nämä tarvitsivat uutta
+luottoa pystössä pysyäkseen. Piti kirjoittaa lisää. Vaan sittenkin
+niistä kaatui pari, se tapahtui juuri viime syksynä, jolloin
+kivitalojen vuokratkin rupesivat isosti alenemaan. Pankit vetäysivät
+varovaisiksi, kävi vaikeaksi sioittaa uusia sitoumuksia, kun vanhat
+nimet eivät enää kelvanneet... No, se meni kaikessa hiljaisuudessa, ei
+kukaan tiennyt, missä määrin tuo rikas talonomistaja oli noihin
+selkkauksiin sekaantuneena ja vielä kai hän kevätpuoleen itsekin luuli
+selviävänsä. Vaan pankit, joissa hänen paperinsa näihin asti olivat
+menneet puhtaasta kullasta, luulivat toista, rupesivat tiukkaamaan
+kohteliaassa muodossa... Ja niin lankesi tässä syyskesällä muutamia
+papereita -- ei mistä uutta ottaa...
+
+-- No entä sinä, milloin sinä tutustuit perheessä? kysyi Holm, kun tätä
+myöten ymmärsi asian.
+
+-- Juuri ulkomailta palatessani viime joulun alla, sattumalta eräässä
+seurassa. Minä katselin vähän sitä tyttöä ja se katseli minua. No, ei
+siinä sen enempää ollut, tavattiin vain sen jälkeen tavallista
+tiheämmin. Näkyi tytöllä olevan muitakin hienostelijoita, vaan se
+ikäänkuin turvautui minuun; käskettiin käymään perheessä... Tyttö oli
+viaton, hän ei tiennyt isänsä asioista mitään, tuskin tiennee vieläkään
+-- onneksi hänelle ja minullekin. Vaan minä sain, juuri kuin aloin olla
+lämpimimmilläni, yht'äkkiä silmäni auki...
+
+-- Ja vetäysit pois?
+
+-- No niin. Mitäpä varten juuri suotta, pakotta sekaantuisin semmoiseen
+vyyhtiin, -- johan mulle ihmiset nauraisivat.
+
+-- Jaa, jaa, ne tuntosarvet, ne ovat sulla paikallaan.
+
+-- Ovat jumalankiitos vielä, vaikka jo vähän säpsähdin. Täytyy vasta
+tunnustella syvemmältä.
+
+He olivat näitä tarinoiden istuneet kauan Seurahuoneella, muut
+päivällisvieraat olivat jo enimmät menneet ja huone tuntui kuumalta ja
+savuiselta. Teki hyvää taas päästä ulkoilmaan, ja he nakkasivat pienen
+mutkan »espikselle», katsellakseen kuinka siellä kaartilaiset kilvan
+liehakoivat kaupungin piikoja ja kaikkinainen kutu kävi kuumimmillaan.
+Vaan kun he taas olivat ehtineet torin laitaan, niin he erosivat. Holm
+muisti, että hänellä oli tekemättömiä töitä ja Heikki päätti vielä sinä
+iltana ajaa Kaivopuistoon, pistäytyä Juuson luona, muorille mieliksi
+jos ei muun vuoksi, arkena sitä ei niinkään jouda.
+
+Juuso asui näet yhä vielä siellä vanhassa asunnossaan, jonne hän oli
+tottunut hautautumaan kuin mäyrä pesäänsä ja jossa hän päivät pitkät
+istuskeli työpöytänsä luona papereittensa ääressä, joista ei koskaan
+näyttänyt valmista kalua syntyvän. Sieltä hän ei lähtenyt juuri muuta
+kuin aamupäivillä kouluunsa, ei seurustellut paljo kenenkään kanssa
+eikä liikkunut missään. Siellä hän istuskeli nytkin, kun Heikki tuli
+hänen luokseen eikä noussut hän paikaltaan, vaikka kuuli ovikellon
+soivan.
+
+Hilda tuli eteisessä Heikkiä vastaan ja näytti käyvän erittäin
+iloiseksi hänen tulostaan, ikäänkuin olisi sitä odottanutkin; hän tiesi
+äitinsä käyneen Heikin luona. Hän puristi kättä innokkaasti ja toivotti
+tervetulleeksi. Heikki yritti jo siinä eteisessä kyselemään, mitenkä
+talossa jaksettiin, vaan Hilda veti hänet kohta sisään Juuson
+huoneeseen. Tämä kääntyi kirjoituspöytänsä ääressä, kun kuuli jonkun
+tulevan, katsoi ensiksi pitkään ja oudoksuen, mutta säpsähti sitten,
+ikäänkuin olisi hän nähnyt jotakin pelottavaa ja tuttua. Hetkisen niin
+tuijotettuaan nousi hän ja tervehti Heikkiä kohteliaasti.
+
+-- Ah, sinuapa en ole tavannutkaan melkein koko tällä vuosiluvulla.
+
+-- Niin, itseäsi ei ole näkynyt missään, olet kovin ahkerasti istunut
+täällä kotona töittesi seurassa.
+
+Juuso myönsi sen, sanoi tehneensä sen tahallaan, hänestä kun ei tähän
+maailman aikaan enää ollut juuri julkiseen elämään; eihän ollut hänellä
+siellä mitään vaikuttamista ja sitäpaitse hermostuttikin se häntä.
+Siksi oli hän vetäytynyt aivan syrjään ja yksinäisyyteen.
+
+-- Et löydä huoneestani yhtään sanomalehteä, sanoi hän, en välitä
+seurata näitä päivän tapahtumia, ne ovat mulle aivan kuin vieraita.
+Minusta teillä nykyajan politikoitsijoilla ei siis enää tule olemaan
+vastusta, lisäsi hän katkerasti hymähdellen.
+
+Heikki ei ollut tuota pistoa ymmärtävinään, puhui vain ikään kuin
+neuvoen:
+
+-- Miksi teet noin jyrkkiä käänteitä, mitä syytä sulla on noin
+täydellisesti sulkeutua kuoreesi?
+
+-- Onhan syytä, kun kerran on mies vaakalla punnittu ja köykäseksi
+löytty. Ja minun mielipiteeni ja maailmankatsantoni ei nyt kerran kulje
+tämän ajan saranoissa enkä tahdo enää päästää omia vanhoja
+mielitekojanikaan valloilleen.
+
+-- Mutta sinä teet siinä väärin itseäsikin kohtaan. Eihän tuollainen
+tuppeensa sulkeutuminen ole terveellistäkään, siinä käy mies juroksi ja
+erakoksi ja kuoleupi pois.
+
+-- Sepä mulle taitaa ollakin parasta, se asema on juuri minua varten.
+
+Hilda johti keskustelun jokapäiväisempiin tapauksiin ja otti Juusokin
+siihen osaa. Heikki koetti huomaamatta tarkastaa hänen käytöstään ja
+puhettaan. Ei siinä voinut huomata mitään muuta merkillistä kuin sen,
+että vanha vilkkaus ja tuli oli kerrassaan poissa, välinpitämättömyyttä
+ja väsynyttä katkeruutta kuvastui sen sijaan hänen puheistaan; koko
+olennossa oli jotakin masentunutta ja kyllästynyttä, aivan kuin jonkun
+suuren ruumiinponnistuksen jälkeen taikka kun puhutaan asioista, jotka
+eivät ensinkään huvita eikä innosta. Heikki nosti tahallaan puheen
+»Kyntäjä»-vainajasta, mainitsi sen kuolemasta, huomauttaen ettei kukaan
+enää tahtonut ottaa sitä hoitoonsa. Vaan silloinkin pysyi Juuso aivan
+kylmänä ja välinpitämättömänä, hän ei näyttänyt tuon kysymyksen vuoksi
+enää viitsivän kiihoittaa mieltään, hänestä oli yhdentekevää, elipä tuo
+eli kuoli, senkin kanssa hän oli jo tehnyt suorituksensa.
+
+Mikähän se sitten mahtaa olla, jota mies itsekseen hautoilee ja
+yksinäisyydessään tuumii? mietti Heikki epäillen. Siinä salaisuudessa
+se sairas kohta juuri mahtoi ollakin.
+
+Juuson ja Hildan väleistä ei vieras kerran käymällä voinut nähdä eikä
+päättää mitään varmaa, mutta Heikki saattoi mielessään kuvailla, että
+syynä rikkoumiseen juuri mahtoi olla tuo samanen Juuson tyly
+välinpitämättömyys ja hermostuttava raskasmielisyys, jota ei Hilda,
+vilkas ja elävä nainen, voinut ymmärtää eikä kestää. Nuo ominaisuudet
+näyttivätkin nyt aivan täydelleen hallitsevan Juuson luonnetta,
+niinkuin sitä ennen hallitsi kaikenmoisia asioita kohtaan liekkiin
+leimahtava innostus ja kiihko, -- Juuso oli luonteeltaan aina ollut
+hillitön äärimmäisyyksien mies ja siksipä hän aina olikin esiintynyt
+niin liioittelevasti ja epäonnistuneesti. Nyt oli hän keikahtanut
+syvään raskasmielisyyteen, melankkoliiaan, ja se oli hyvin arveluttava
+merkki.
+
+Heikillä ei ollut aikaa kauan viipyä -- mitäpä hän siellä kulutti
+aikaansa. Lähtiessään kehotti hän Juusoa käymään luonaan, olihan heillä
+paljo yhteisiä muistoja nuoruutensa ajoilta, joita näin miehinä oli
+hauska muistella. Ja hän kehotti Juusoa käymään klubissakin, siellä oli
+taas uutta elämää ja uusia virtauksia, siellä tapasi tuttavia ja sai
+tarinoida päivän tapauksista, joissa myötään saattoi huomata uusia
+ilmeitä; ne voisivat kyllä huvittaa Juusonkin mieltä.
+
+Tämä kiitti ystävyydestä, vaan hän ei voinut olla huomaamatta koko
+tässä käynnissä jotain tarkotettua ja epäiltävää, jotakin vehkettä. Ja
+hän vastasi välinpitämättömästi, että nuo tapauksethan eivät häneen
+kuulu, hän oli nyt onneksi päässyt talttumaan eikä tahtonut enää
+rasittaa itseään eikä muita.
+
+Heikki tapasi hevosen kohta ulos tultuaan, istui kärryihin ja ajaa
+karautti takasin kaupunkiin. Jonkinlaisilla asioilla tässä täytyy
+ajella! nurkuili hän itsekseen, -- pian ne sinne saavat hakea
+apumiehen, joka on tutkinut tiedettä toisessa tiedekunnassa kuin hän.
+Ei tule enää tuohesta lakkia, -- tietäähän sen syyn tuohon
+löyhämielisyyteen. Se on aina vain se vanha hapatus, joka nyt on
+pukeutunut uuteen ilmestysmuotoon, se Juuson vanha naismainen
+tunteellisuus, joka ei ole koskaan antanut hänen järkensä tehdä
+tarpeellista tehtävätään. Ja siitä hänen näkyy olevan mahdoton päästä,
+nyt se on mahdottomampi kuin koskaan. Eipä kumma, jos muori on
+huolissaan ja Hilda murheissaan, sillä eihän hänessä ole enää ollenkaan
+jälellä järkevää miestä. -- Hm! Jos kerran vielä tulevat multa neuvoa
+kysymään, niin annan totisesti minä tepsivän neuvon: Koettakoot päästä
+hänestä eroon! Sillä siitä miehestä ei tottatosiaan enää koskaan tule
+ehyttä.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Jo joutuivat joulupyhät, perheen juhla, sovinnon, rakkauden juhla. Ne
+ovat päiviä niinkuin muutkin, mutta siitä merkilliset, että ihmiset
+ovat ne pyhittäneet olemuksensa paraille taipumuksille. Tuokio lepoa
+kilvoituksista ja intohimoista, tuokio ystävyyttä vihan ja kateuden
+keskessä, kipene tunnetta paljossa järkeilemisessä, kipene henkeä
+paljossa aineellisuudessa. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto --
+siunaamaksikaan hetkeksi. Ja koti on tuon kauniin palveluksen temppeli.
+
+Hilda oli päättänyt hänkin koettaa valmistaa omaan kotiinsa, jossa
+muuten kotia niin vähän oli, juhlaksi pienen pyhätön; ehkä voisivat
+hekin siinä viehättyä vaikkapa haihtuvaksi hetkeksikään palvelemaan
+juhlan hyviä hengettäriä: sovintoa, sydämmellisyyttä ja rakkautta. Hän
+oli ostanut pienen joulukuusen, pukenut sen aattona valkosiin ja
+valoisiin ja nauttinut edeltäkäsin ajatellessaan, kuinka he sen
+ympärillä istuisivat: poika makaisi kehdossaan ja katseleisi suurilla,
+ihmettelevillä silmillään noita loistavia tulia, itse hän hoiteleisi
+joulupukin virkaa ja Juuso istuisi tuossa vieressä, -- se ei voisi olla
+hänkään heräämättä joulutuulelle eikä heittäytymättä sen hyviä
+hengettäriä palvelemaan.
+
+Niin oli hän suunnelmoinut. Mutta melkeinpä turhaan oli mennyt sekin
+Hildan toive: ei tullut oikeaa joulutunnetta sittenkään, ei sitä
+iloista, avomielistä, sydämmellistä, joka unhottaa, uhraa ja antaa
+anteeksi; juhlahetkenäkin rasitti Juuson kotia sama raskasmielisyys ja
+sama kylmentävä sulkeutumus, joka viime ajat oli täydellisesti heidän
+välejään hallinnut. Juusokin koetti kyllä puolestaan olla tavallista
+iloisempi, ystävällisempi ja hauskempi, mutta näkyi selvästi, että
+hänen täytyi pakottaa itseään sitä tekemään ja siitä kävi koko mieliala
+keinotekoiseksi ja rasittavaksi. Heidän kodistaan ei tullut enää
+temppeliä, juopa oli jo kasvanut liian suureksi, siltaa oli ollut
+mahdoton sen yli rakentaa.
+
+Vähitellen, huomattavammitta merkkitapauksitta, olivat he tälle
+kannalle ehtineet. Molemmat olivat he koettaneet ponnistella sitä
+vastaan, vaan se kylmä huoahdus, jonka he kerran eräänä talvi-iltana
+olivat niin selvästi välissään tunteneet, oli sen jälkeen huokunut
+myötään. Jännityksellä olivat he odottaneet jonkinlaista purkausta
+taikka suoritusta; eihän tällaista äänetöntä, kiduttavaa taistelua
+voinut ijänkaiken jatkua, sen täytyi päästä syöksymään esiin niinkuin
+tulvan jääsulun takaa. Sellaista sulun särkymistä oli Hilda puolestaan
+toivonutkin, hän oli vielä luullut sen voivan niinkuin laskeuvan
+kevättulvan tasottaa kaikki, sulattaa jäisen kirren ja viedä heidät
+lähemmäs toisiaan. Vaan sellaista vapauttavaa keväistä tulvaa ei
+kuulunut ja nyt rupesi Hilda käsittämään, ettei sitä enää tulekaan. Jos
+tulva kerran tulee, niin se särkee kaikki, repii heidän höltyneen
+välinsä auttamattomasti hajalle.
+
+Kesästä he olivat viettäneet suurimman osan erillään, Hilda äitinsä
+luona maalla, Juuso kirjastojen vuoksi Helsingissä, -- hän näet
+ponnisteli töissään yhä vielä, vaikka heikentyvillä toiveilla. Hän
+huomasi myötään, että hänen tieteellisen teoksensa valmistuminen
+siirtyi yhä etemmäs tulevaisuuteen; kun hän juuri oli olevinaan
+jostakin seikasta selvillään, havaitsi hän tarvitsevansa uusia aineksia
+ja uusia lähteitä. Hän haki niitä, syventyi niihin ja siitä laajeni
+taas työn pinta-ala siihen määrään, ettei hän sitä kohta jaksanut
+hallitakaan. Ja pahinta oli, ettei hän siitä nyt enää löytänyt
+toivomaansa tyydytystä ja ettei hän luottanut omaan kykyynsä saada
+siitä kokoon mitään ehyttä tai kelvollista.
+
+Mutta hän ponnisteli siltä, ponnisteli vielä pitkin syksyä kun he taas
+Hildan kanssa kesäkauden jälkeen asuivat entisessä asunnossaan
+Kaivopuistossa. Vaan ei ollut tämäkään kotielämä innostavaa eikä
+rohkaisevaa, ei antanut se voimia eikä itseluottamusta. Hilda puuhaili
+taloustoimissaan tuntien itsensä yksinäiseksi ja orvoksi ja koettaen
+lapsensa seurassa viihdyttää mieltään. Harvoin he olivat yksissä,
+enimmäkseen vain ruoka-aikoina, ulkona eivät koskaan. Vielä harvemmin
+heidän luonaan joku tuttava vierailemassa kävi. Almin rouvan pyynnöstä,
+jota tuo nuorten suhde ja varsinkin Juuson raskasmielisyys yhä enemmän
+rupesi huolettamaan, kävi Heikki kerran, vaan sekin seurustelu jäi
+siihen, Juuso puolestaan ei sitä tahtonutkaan jatkaa.
+
+Nyt joulunpyhinä, joihin Hilda turhaan oli koettanut puhaltaa jotakin
+joulutunnetta, tuli Otto eräänä iltapäivänä käymään lankomiehensä luona
+Kaivopuistossa. Hänkin oli tahallaan herennyt useammin sukulaistensa
+luona käymästä, hän näet ei kepeällä mielellään ollut ollenkaan voinut
+ymmärtää koko tuota epätervettä, rikkoutunutta suhdetta ja tahtoi
+välttää siihen kajoamasta. Mutta aina milloin hän sinne tuli, tempasi
+hän nuo itsekseen mököttävät, jurot aviopuolisot hilpeämmiksi ja
+vapaammiksi. Juusokin silloin aina ilostui ja elpyi, hänen täytyi
+oikein heltyä nauramaan noille kepeille leikkipuheille ja
+medisiinarisukkeluuksille, jotka olivat hauskoja juuri sen vuoksi, että
+niissä oli niin äärettömän vähän järkeä.
+
+Otto kertoi aikovansa mennä illalla teaatteriin ja siitä innostui taas
+Hildakin, -- hän oli uusien tappioidenkin jälkeen aina väsymätön
+uudelleen innostumaan. Mitähän, jos hekin Juuson kanssa kerran
+menisivät teaatteriin, ehdotti hän ja katsoi kysyvästi Juusoa.
+
+-- Tietysti te lähdette mukaan, vakuutti Otto päättävästi. -- So,
+Juuso, musta takki päälle vain ja kalvostimet käteen, ei tässä nyt auta
+kinastella...
+
+Juuso empi. Hän ei ollut vuosikauteen käynyt kertaakaan teaatterissa
+yhtä vähän kuin muissakaan huvituksissa, hän kun oli päättänyt aivan
+vetäytyä syrjään ihmisten seuroista ja heidän riehuntapaikoiltaan.
+Mutta nyt Otto komenteli niin leikillisen päättävästi ja kenties
+pitäisi Hildan vuoksikin kerraksi taipua, hänellä näkyy niin tekevän
+mieli... Juuso päätti lähteä mukaan teaatteriin.
+
+Hilda oli iloissaan, hän toivoi hyviä tuloksia tästä illasta, kun nyt
+kerran oli saanut temmatuksi Juuson hetkeksikään erilleen noista
+ainaisista yksinäisistä tuumistaan. Ja Juusosta tuntui itsestäänkin,
+kun hän Oton seurassa käveli kaupungin läpi Arkkaadiaan päin, että hän
+oli vähän lähempänä ympärillään elävää maailmaa kuin tavallisesti ja
+luuli melkein voivansa viettää hauskan illan, -- kerran taas pitkästä
+ajasta.
+
+Vaan teaatterissa oli jo vaikutus toisenlainen. Juusoa vaivasi ja
+hermostutti noin monien ihmisten läsnäolo, häntä rasitti, kun
+kaikenmoiset tuttavat siellä tulivat tervehtimään ja kyselemään hänen
+voinnistaan ja töistään ja toiveistaan. He tekivät sen ehkä
+hyväntahtoisuudessaan, vaan Juusosta ne olivat nenäkkäitä nuo ainaiset
+ensimmäiset kysymykset, mitä hän toimi ja mitä hän aikoi... Ja sitten
+se olo siellä vanhassa tutussa teaatterissa, jossa hän ennen nuorempana
+niin monasti oli innostunut ja unelmoinut, se herätti hänessä eleille
+niin monia puoleksi hautautuneita muistoja ja ohjasi hänen
+ajatuksenkulkunsa juuri niihin kehiin, joista Hilda oli toivonut
+saaneensa sen houkutelluksi pois. Hänelle palasi niin selvästi mieleen,
+miten hän juuri täällä teaatterissa oli haaveksinut kaunista
+elämäntyötä, haaveksinut, että hänkin loisi jotakin kelvollista, suurta
+ja isänmaallista, vetäisi hänkin hirtensä kotimaisen taiteentemppelin
+korottamiseen. Muisti, miten hän sitten olikin tehnyt työtä,
+innostunut, uhrannut siihen itseään, kärsinyt ja toivonut, -- ja miten
+koko unelma sitten olikin yhdellä painauttamalla lutistunut myttyyn.
+Hän muisti, miten hän oli lukenut kappaleensa Elnalle ja miten he
+olivat ymmärtäneet toisensa jokaista hienointa tunteenvivahdusta
+myöten... Se oli noussut savuna ilmaan -- se olikin ollut hänen
+ensimmäinen haaksirikkonsa. Nyt hän istui siinä samassa teaatterissa
+tuuliajohylkynä, pirstaleina _kaikki_ toiveet ja aikeet, hengitti
+puolilla keuhkoilla ja eli puolta elämää, koettaen turhaan ponnistella
+lopullista vaipumistaan vastaan.
+
+Juuso koetti taistella noita tunkevia muistoja ja mielikuvia vastaan,
+koetti seurata kappaleen kulkua ja kiinnittää ajatuksensa siihen. Ja
+teaatterissa se vielä onnistuikin. Vaan kun he sieltä lähtivät pois ja
+tulivat kotiinsa, oli Juuso taas aivan synkkien mietteittensä vallassa.
+
+Hilda istui ja katseli häntä, sillävälin kuin he iltasekseen purasivat
+voileivän; hän saattoi lukea miehensä masentuneen mielialan, vaan ei
+voinut hänen ajatuksenkulkuaan seurata. Hän käsitti vain, että hänen
+hyvä yrityksensä taas oli ollut turha -- olisiko todellakin kaikki
+turhaa...? Ja hän puhkesi taas kerran melkein valittavalla äänellä
+lausumaan:
+
+-- Voi sinua Juuso, miksi olet taas noin raskasmielinen ja synkkä? Eikö
+sinua voi millään saada virkoamaan noista ainaisista tuumistasi?
+
+-- Niin Hilda, virkkoi Juuso kohottaen verkalleen päätänsä, pelkäänpä
+että olen ijäkseni tämmöinen. Minä huomaan kyllä, kuinka olen käynyt
+ikäväksi ja rasittavaksi kumppaliksi ja kuinka sinä siitä kärsit. Voi,
+jospa voisin sille mitään, kärsinhän siitä itsekin!
+
+-- Mikset voi, luovu noista tuumistasi ja ole kuin muut ihmiset. Heitä
+huolet ja ole reipas niinkuin olit ennen, -- saisit nähdä, kuinka elämä
+vielä voisi olla hauskaa.
+
+-- Miten heitän jotakin semmoista, joka jo on kasvanut olemukseeni
+kiini. Katsos, kun kerran on haahtensa menettänyt...
+
+-- Elä ajattele noin, mitä olet sitten oikeastaan menettänyt? Ja mikset
+puhu mulle mielesi kaihoja? Tahtoisinhan niitä ymmärtää ja tahtoisinhan
+auttaa sinua; voisinhan ehkä antaa sulle uskoa ja luottamusta
+toteuttamaan sitä, mitä olet aikonut, jos avaisit mielesi mulle. Elä
+pidä minua näin vieraana; kerro mietteistäsi, niin ne kepenevät. Ethän
+vain sitä pane niin raskaasti sydämmellesi, ettei meillä vielä ole
+tarpeeksi tuloja, ei sinun ensinkään tarvitse luulotella itsellesi,
+että sinä jonkunlaisella armolla elät...
+
+Hilda puhui lämpimästi, intohimoisesti, melkein kuin tuskallisella
+itkuäänellä rukoillen. Ja aivan kuin tahtoen kerran väkisinkin tuhlata
+suurta hellyyttään, lähestyi hän miestään, kiersi kätensä intohimoisesti
+hänen kaulaansa, nojautui hänen polveaan vastaan ja puhui:
+
+-- Voi Juuso, sula nyt kerrankin, niin kaikki vielä paranee...
+
+Juuson rinta aaltoili ja sieltä kohosi jonkunlainen valittava, kituva
+ääni, joka suli huokaukseen. Hänen ruumiinsa vavahti ja hän oikasi
+vaistomaisesti kätensä työntäen ikäänkuin tuskan painaman Hildan
+loitommas luotaan.
+
+Hilda jäi seisomaan siihen kalpeana, säihkyvin silmin, ja hänen
+vartalonsa värisi valtavasti. Se oli siis tapahtunut. Juuso oli
+työntänyt hänet luotaan, kun hän vielä kerran tarjosi lohdutustaan ja
+hellyyttään, lykännyt hänet kylmästi loitommalle, kun hän sielunsa
+äärimmäisessä tuskassa koetti lääkitä särkyvää väliä ja saada häntä
+lausumaan yhden ainoan ystävyyden sanan, keventämään kerrankin raskaan
+mielensä. Se vaikutti Hildaan kuin kylmä suihku ja hän lausui
+kolakasti:
+
+-- Niin, se on totta, minähän tässä taidan ollakin armon rukoilija ja
+rasittava taakka.
+
+Juuso ei puhunut mitään, ei pyytänyt anteeksi, ei selittänyt, ei
+nostanut katsettaankaan ylös maasta. Hän oli kuin halvattu, jäsenet
+eivät liikkuneet eikä tahtokaan käskenyt niiden liikkua. Vaan Hildassa
+loiskivat laineet valtavasti. Hän oli nyt nähnyt vuosikautisten,
+kiihkeäin taistelujensa tuloksen: Työnnetty kylmästi pois! Jo aikoja
+sitten oli hän joutunut epätoivoon Juuson rakkauden voittamisesta,
+mutta hänen ystävyyteensä oli hän toki luottanut ja hän tiesi, että
+tylyä kohtelua hän ei ollut ansainnut. Ja eihän hän kumminkaan ollut
+rukoillut mitään itsensä vuoksi, kaikki vain Juuson hyväksi... No, oli
+kai parasta, että se oli tapahtunut, minkä kumminkin piti tapahtua,
+kerranhan piti heidän höltyneen välinsä haleta. Vetäytyen loitommas
+lausui hän tyyneesti, mutta raudanterävällä äänellä:
+
+-- Sinä olet viskannut minut luotasi. Toista kertaa sen ei tarvitse
+tapahtua.
+
+Tämä tapaus teki Hildan kauan vaivautuneessa mielessä ratkaisevan
+käänteen. Eihän tapaus itsessään niin ratkaiseva ollut, vaan se
+valmisti häntä tekemään päätöksen, joka jo kauan oli hänen mielessään
+kytenyt. Hän ei ummistanut silmiään sinä yönä, makasi vain ja ajatteli
+ja aamulla oli hänellä seuraavat päätelmät selvillä: Nyt olen tehnyt
+kylliksi sen vanhan rakkauteni vuoksi, joka ei voinut mulle onnea
+hankkia. Minä olen koettanut parastani, olen uhrannut itseni,
+nöyryyttänyt itseni, olen antanut lempivän naisen tunteeni
+loukattaviksi. Nyt se taistelu saa loppua, mitä varten vielä enemmän
+rääkkäisin itseäni, kärsisin ja toivosin turhaa, -- ei, nyt on mitta
+täysi, nyt täytyy muutoksen tapahtua.
+
+Hilda meni aamulla äitinsä luo, puhui koko asian ja kertoi mihin
+päätökseen hänen pitkällinen taistelunsa nyt oli huippuuntunut. Äiti
+oli tuota jo kauan odottanutkin, mutta vielä hän kehotti Hildaa
+malttamaan mielensä, että neuvoteltaisiin keinoista. Muori tahtoi vielä
+puhutella Juusoa itseään, toivossa että tämä ehkä kuitenkin voisi
+herätä käsittämään esiintymisensä laadun ja sen mahdolliset seuraukset.
+Juuso kuunteli nytkin anoppinsa nuhteita äänettömänä, myönnyttävänä,
+mutta lupaamatta mitään ja tietämättä mitään neuvoa. Hän oli näihin
+aikoihin vielä entistään hajamielisempänä, melkein kuin tylsyneenä,
+hänen oli toisinaan vaikea herättää itseään välttämättömimpiin
+toimiinsakaan, laiminlöi jonkun kerran koulutuntinsakin, kun unehtui
+kotiin tuolilleen istumaan. Hän ei värähtänyt minnekäänpäin ja
+Hildalle, joka jo oli päätöksessään varma, kävi asema viikkojen
+edelleen vieriessä aivan sietämättömäksi. Ja eräänä päivänä päätti hän
+toimia itse. Hän meni, äidilleen mitään puhumatta, yksin Heikin luo, --
+joltakinhan hänen täytyi kysyä neuvoa ja Heikkiin, joka oli Juuson
+vanha tuttava, hän arveli paraiten voivan luottaa; hän ymmärtää
+paraiten Juuson luonteen ja on sopivin mies ajamaan asiata perille.
+Kuta lähemmäs Heikin asuntoa Hilda tuli, sitä enemmän hän käyntiään
+kiirehti, hän nousi nopein, melkein juoksevin askelin portaita ylös,
+soitti ja pääsi sisälle. Heikki tuli hymähdellen häntä vastaan: eikö
+hän ollut sitä arvannut, että hänen luokseen vielä kerran tultaisiin!
+
+Hilda kertoi juurta jaksain asiansa Heikille ja viipyi siellä lähes
+tunnin keskustelemassa. Mutta kun hän tuli sieltä pois, oli ankara,
+päättäväinen piirre hänen kasvoillaan ja kävellessään takasin
+Kaivopuistoon oli hänen astuntansa varmaa, horjahtelematonta, Hän oli
+katkassut vanhat ennakkoluulonsa, vanhat taipumuksensa ja siteensä;
+tähän asti hän oli toivonut toivomasta lakattuaankin, mutta hänen
+luontonsa oli noussut koko voimallaan sitä yksipuolista taistelua
+vastaan, ja nyt hän tahtoi jo toimia.
+
+Heikki oli ilmaissut hänelle että hän saattoi toimia. Hän ei ollut
+neuvostaan epäillyt, se oli hänellä jo aikoja sitten ollut varmana ja
+se neuvohan olikin sama joka viime aikoina oli Hildan omissakin
+aivoissa pyörinyt: koettaa päästä miehestään täydelleen eroon. Se kävi
+helposti päinsä, jos Juuso suostui ja tämän täytyi suostua, muuten...
+Arpa oli heitetty. Yhtä kiihkeästi kuin Hilda kolme vuotta sitten vielä
+oli koettanut voittaa Juuson omakseen, yhtä kiivaasti hän nyt sielunsa
+koko kiivaudella harrasti päästä hänestä vapaaksi. Nyt oli vain Juusoa
+puhuteltava ja sitten toimittava.
+
+Kotiin tultuaan meni Hilda suoraan Juuson huoneeseen, kertoi pitemmittä
+esipuheitta mistä hän tuli ja millä asialla hän oli ollut ja lausui
+varmasti ja päättävästi aikeensa. Olihan se sitäpaitse parasta heille
+molemmille.
+
+-- Erota, niinkö sanot, -- erota? Ollaanko nyt jo todellakin siinä?
+
+Juuso katsoi kummissaan vaimoaan, joka tuossa seisoi säihkyvin silmin
+ja päättäväisen näköisenä. Vaan Hilda vastasi tyyneesti:
+
+-- Niin, olet kai sen huomannut sinäkin. Eihän tätä yhteiselämää voi
+jatkaa. Meidän liittomme on jo alkujaan levännyt valheellisella
+perustuksella, sinä et ole minua rakastanut koskaan. Onhan
+rehellisintä, että se puretaan.
+
+-- Valheellisella perustuksella, toisteli Juuso, niin, petoksella
+alusta asti. Minä olen pettänyt sinut ja itseni, se on totta.
+
+-- Sinä myönnät sen, muuten voisin muistuttaa sen mieleesikin.
+Katsoppas tässä, -- sen löysin työpöydältäsi silloin, kun
+kihlausaikanamme makasit kuumeessa.
+
+Hän laski Juuson eteen sen paperin, johon tämä vilustuksesta vapisevin
+käsin kerran oli alkanut kirjettä Elnalle. Juuso katseli sitä kauan, ei
+muistanut ensiksi oikein miltä maailman ajoilta tuo paperi mahtoi olla
+kotosin vaan rupesi sitä vähitellen tunnustelemaan ja yksi hämärä
+ajatus selventeli toistaan. Tuo paperi kertoi hänelle muistoja
+ikäänkuin jostakin kaukaisesta, utuisesta unelmasta, taikka elämästä
+toisissa maailmoissa ja ilmakehissä. Sitten sai muisto varmempia,
+tarkempia muotoja, mieleen palasi tuo kova, salainen, sisällinen
+taistelu, jota hän tuohon aikaan oli käynyt, se sielun tuska, joka
+häntä oli vaivannut. Hän oli silloin jo astunut askeleen
+itsensäpettämiseksi, vaan silloin hän vielä olisi voinut peräytyä.
+Hänessä tappelivat silloin juuri »enkeli ja perkele», tappelivat
+kiivasta, tasaväkistä, kiduttavaa taistelua, joka jäyti hänen ytimiään
+ja hänen tahtonsa voimaa. Tuona iltana yritti jo enkeli hetkeksi
+pääsemään voitolle, hän päätti peräytyä, päätti koettaa palata sille
+elämäntielle, jonka hänen hyvä hengettärensä oli hänelle viitannut.
+Vaan hän oli liian heikko. Toinen henki olikin riistänyt voiton, kynä
+oli pudonnut hänen kädestään... Ja siinä taistelussa, juuri tuon
+tappion kautta, oli hänen elämänonnensa palanut poroksi ja hänen
+taistelukykynsä lauennut voimattomaksi. Sen jälkeen oli kaikki ollut
+valetta.
+
+Tuota kirjeenalkua kauan katseltuaan virkkoi Juuso matalalla äänellä:
+
+-- Mutta miksi ... miksi otit minut sitten?
+
+-- Minä rakastin sinua ja toivoin voivani vielä voittaa sinut, minulla
+oli kova tahto. Mutta minä olen taistellut turhaan, toivoni on lopussa
+ja rakkauteni myöskin, -- nyt en siedä enää tätä elämää. Eikähän tämä
+voi tyydyttää kumpaistakaan, se kuolettaa meidät molemmat.
+
+-- Niin, minut se on jo kuolettanut. Mutta erota, -- ja mitä sitten?
+
+-- Tiemme eroavat, mennään eri tahoille. Minä olen tehnyt suunnitelmani
+ja se ei horju.
+
+Hilda meni ulos Juuson huoneesta ja sulki oven jälessään. Se ovi oli
+viime aikoina tosin ollut enimmäkseen suljettuna, mutta nyt vasta
+käsitti Juuso selvästi, että se oli suljettu häneltä, hänellä ei ollut
+lupa sitä avata. Hildan ehdotusta ei hän voinut vastustaa, ei hänellä
+ollut siihen oikeutta eikä voimaakaan ja täytyihän hänen myöntää, että
+heidän välinsä olivat parantumattomissa. Mutta sittenkin -- avioero --
+se häntä pelotti, hän ei ollut sitä tullut ajatelleeksi, hän oli itse
+käynyt niin heikoksi ja tahdottomaksi. Nykyinen elämä ei tosin
+tyydyttänyt Juusoa, se rasitti häntäkin, vaan hänestä oli vaikea
+ajatella, että hänen olisi taas alotettava elämänsä yksinään alusta,
+rakennettava taas uusi erehdysten ja pettymysten perustus, vanhasta
+olematta muuta jälellä kuin tärvellyn elämän muisto.
+
+Juuso istui kauan yksin pöytänsä ääressä käsivarteensa raskaasti
+nojaten.
+
+Miksikähän kohtasivat kaikki nämä iskut juuri häntä, niin mietti hän
+itsekseen, miksikähän kolhi elämä juuri häntä näin säälimättömästi.
+Olikohan se kaikki rangaistusta, rangaistusta siitä, että hän oli
+pettänyt itsensä ja nuoruutensa aatteet ja heikkona väistynyt
+taistelusta? Hän oli siinä pahasti rikkonut. Mutta hänestä tuntui
+samalla, kuin joku vieras, säälimätön voima olisi koko ajan pakottanut
+häntä sitä tekemään, ajanut hänet karilta karille ja särkenyt hänen
+tahtonsa ja voimansa, tuntui siltä kuin kohtalo tahallaan olisi häntä
+vainonnut. Olihan se mieletön ajatus, miksipä se häntä nyt vainoaisi,
+mikä kohtalo viitsisi erittäin sortaa hänenmoista heikkoa miestä,
+tuohan on sairaan mielikuvituksen turhaa epäilystä, sehän juuri osottaa
+luonteen heikkoutta...
+
+Mutta omituinen se hänen elämäntaipaleensa sittenkin oli ollut:
+pettymys toisensa perästä! Miksi piti juuri hänen viskelehtää
+tuollaisena tahdottomana kappaleena edestakaisin, saamatta kiini
+mistään? Oli se sittenkin, kuin jokin paha voima olisi häntä viskellyt,
+hän oli niin monasti tuntenut tuon ahdistajansa, oli toisinaan nähnyt
+tuon ilkeän voiman ikäänkuin personoittuna silmäinsä edessä. Sillä oli
+ollut silmässään tuollainen kylmä, kiihkeä kiilto, joka häntä hyydytti,
+joka esti häntä toimimasta ja jonka valtaa vastaan hän turhaan
+taisteli. Tuo hänen sortovoimansa kuva taikka oikeammin tuo pelkkä
+kylmä katse oli hänelle jo kauan aikaa sitten tuttu, hän oli sen
+monasti nähnyt jossakin, vaikkei voinut selvittää itselleen missä, se
+oli häntä niin usein vaivannut ja se oli juuri se, joka häntä oli
+ikäänkuin vainonnut vuosien halki.
+
+Tuo kylmä kiilto, -- taas se oli niin selvänä hänen edessään. Oliko hän
+joskus nähnyt sen jonkun ihmisen silmässä ja kenen? Vai oliko se vain
+joku ruumiiton, vastenmielinen tunnelma, joka hänen hiljaisessa,
+lakkaamatta toimivassa mielikuvituksessaan oli pukeutunut tuollaiseen
+muotoon? Hän ei ollut tuota ilmiötä koskaan voinut ymmärtää, vaan se se
+oli, joka hänet oli murtanut. Kenties se oli murtanut hänet juuri
+siksi, ettei hän sitä eikä sen tarkotuksia koskaan ollut voinut
+ymmärtää? Se oli ollut hänelle yhtä outo ja vastenmielinen, kuin se
+kylmä ja itsekäs aika, jonka keskelle hän oli joutunut elämään, vaan
+jota hän ei ollut voinut käsittää eikä hyväksyä...
+
+Niin, se oli tuo hänen sortava valtijaansa juuri kenties itse se
+nykysen ajan suunta, joka häntä kuritti ja rasitti siksi, että hän ei
+ollut sitä käsittänyt eikä antautunut sen lapseksi. Olihan sillä tuolla
+suunnalla juuri noin hyytävän kylmä katse, mutta samalla noin
+intohimoisesti kiiltävä...
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Kaupunkilaisten vakinainen muuttopäivä, kesäkuun ensimmäinen päivä, oli
+käsissä. Jo aikuisesta aamusta, jolloin pääkaupunki tavallisissa
+oloissa vielä nauttii parasta untaan, hyörittiin ja huudeltiin nyt
+kaikissa ovissa ja porraskäytävissä, kannettiin huonekaluja ja
+viskeltiin vähemmin arkoja tavaroita ja raskaat, muuttokalujen vetäjät
+rattaat rämisyttivät yhtä mittaa kivikatuja. Nuo kuormat olivat
+toisinaan niin suuret, että niihin näkyi mahtuneen kerrallaan
+kokonaisen alottelevan perheen kaikki tavarastot: siinä sänkypari
+vuodevaatteineen, siinä sohva asiaan kuuluvine pöytineen ja tuoleineen,
+siinä pesukaappi ja se ruokahuoneen kaappi, jossa säilytettiin niin
+hyvin syömähopeat kuin liinavaatteet; siinä helisi seassa
+kyökkikapineita ja kattiloita, talvivaatteita ja päällysvaatteita oli
+sidottu kiini keinutuoliin, joka siinä perällä hoipuili, ja sieltä
+täältä kaikenmoisista lomista pistihe vielä esiin tuolinjalkoja ja
+pöydänjalkoja niinkuin harjaksia piikkisian selästä. Missä kuormassa
+oli kätkyt tai lapsenvaunu sidottu kukkuraksi huipulle, missä ei. Ajaja
+istui aisoihin nojautuen täpärästi sepipuolella, kuljettaen korkeaa
+kuormaansa verkalleen ja varovasti.
+
+Kuormain kupeella katukäytävällä kulki jonottain kaartilaisia ja
+venäläistä sotaväkeä valkosissa puseroissa, hihnat olalla, kantaen
+arempia tavaroita kuten piaanoja, kirjakaappeja j.n.e. ja piikatyttöjä
+juoksenteli palavissaan edestakasin kantaen lamppuja, kasveja,
+veistokuvia, seinätauluja y.m. särkyvää; läähättivätpä väliin rouvat
+itsekin siellä seassa toruen ja varotellen. Miehiä ei näkynyt, ne
+olivat kotona pakkaamassa ja purkamassa.
+
+Siinä on, tuossa vilkkaassa muuton hyörinässä, jonkunlainen elämän
+vaihtelevia olosuhteita vertaava kuva; tuo muuttopäivä on jonkinlainen
+vuotuinen tasauspäivä, joka ikäänkuin järjestelee ja sioittaa
+yhteiskunnan eri kerrokset ja ainekset vuoden tapausten mukaan kunkin
+hänelle kuuluvaan paikkaan ja tasoittaa ne rosomaiset laskut ja nousut,
+jotka vuoden kuluessa ovat pintaan puhenneet tai kohonneet, ja joilla
+ei ole tosioloissa riittävää perustusta. Jokainen asettuu elämään
+siihen asemaan ja sen varallisuuden mukaisesti, minkä kuluneen vuoden
+esimerkki ja alkavan toiveet näyttävät edellyttävän ja takaavan. Jokin
+pieni perhe on vuoden varrella lisääntynyt, se tarvitsee enemmän tilaa,
+pitää muuttaa ja koettaa säästellä toisilla tahoilla; taikka vaikk'ei
+olisi lisääntynytkään perhe, ovat ehkä tulot sen verran parantuneet,
+että perheen kannattaa siirtyä kaukaiselta syrjäkadulta, jossa eläminen
+ensin alotettiin, vähän siistimpään kaupunginosaan ja mukavampaan
+huoneustoon. -- Taikka on käynyt aivan päinvastoin, asiat ovat menneet
+alaspäin, toiveet eivät ole toteutuneet, menoja täytyy supistaa, täytyy
+vetäytyä elämään syrjässä, vuokrata vaatimaton asunto alhaalta
+Vladimirinkadulta tai Sörnäisistä, tai Eläintarhan huviloista...
+
+Näinpäin se olikin useimmille tänä vuonna tapahtunut. Monet niistä,
+jotka olivat kiinnittäneet liian suuria toiveita äskeisiin vilkkaisiin
+liikeoloihin ja muutamiin onnistuneisiin yrityksiin, olivat pettyneet.
+Ei ollutkaan ajanpitkään aivan varmasti vedellyt, rahaolot kävivät
+ahtaammiksi, tiukentuivat joka taholta. Mikä oli luottanut liian paljo
+uusiin afääriyrityksiin, kiinnittänyt rahansa niihin ja odottanut
+voitto-osuuksia, mutta aluksi ainakin aivan turhaan. Mikä taas oli
+aivan rahatta, aivan tyhjästä, alkanut, ponnistellut ja koetellut,
+luottanut onnensa tähteen ja toivonut pikaista nousua; mutta hän oli
+nähnytkin toiveensa hupenevan, ponnistuksensa menevän turhaan. Toiset
+olivat joutuneet vararikkoon saakka, toiset taistelivat vielä sitä
+vastaan, supistuneemmissa oloissa ja alenevilla toiveilla.
+
+Tämän laskevan luoteen merkkejä ja seurauksia saattoi nyt muuton
+päivänä huomata kadulla vierivistä kuormastoistakin. Upeiden
+kivitalojen komeista huoneustoista kuljetettiin nyt pois tuon nousevan
+varallisuuden ja alkaneen loiston pirstoihin menneitä viimeisiä
+jätteitä ja vietiin syrjäkaduille pieniin puuhuoneisiin, joista lehahti
+vastaan ummehtunut ilma ja paistoivat rikkinäiset seinäpaperit.
+Velkojain hyviksi olivat maailmalle menneet kalliimmat palat, sinne
+hauskat taideteokset, joiden ostolla aikoinaan oli autettu lupaavia
+kotimaisia taiteilijoita, sinne kauniit ja mukavat huonekalut,
+kiiltävät lamput ja kimaltavat kattokruunut, soittokoneet ja kulta- ja
+hopeakalut. Onnen ratas oli keikahtanut, -- nyt oli taas alettava
+alusta, ruvettava pienillä työpalkoilla, menetetyllä luottamuksella ja
+kukistuneilla toiveilla rakentamaan uutta elämistä ja uutta onnea --.
+
+Tämmöisen muuttopäivän aamuna ei tavallisesti joutilaita kulkijoita
+monta näe kaduilla liikkuvan, vaan aina siellä silloinkin sentään
+kävelee joku asiaton katselija, johon koko tämä touhu ei näytä
+vähintäkään kuuluvan. Semmoisena syrjäläisenä asteli tänä aamuna Juuso
+kaupungin katuja pitkin, katsellen ikäänkuin kummastuksella tuota
+ihmisten vilkasta hyörintää ja kiirettä. Hän oli tavallisella
+aamukävelyllään; tänä talvena ja kevännä oli hänestä näet tullut ahkera
+kävelijä, ulkoilmassa liikkuminen ikäänkuin rauhoitti hänen mieltään ja
+viihdytti hänen ajatuksiaan. Hän kulki tavallisesti pitkät matkat ulos
+kaupungista, mutta tänään oli hän jäänyt kaupunkiin tarkastamaan tuota
+vilkasta muuttotouhua, ja sieltä hän nyt palasi Kaivopuistoon.
+Vaan ennen kotiinsa menoaan lähti hän vielä merenpuoleisille
+rantakukkuloille hetkeksi istumaan, siellä oli merituuli niin raitis ja
+yksinäisyys niin mieluinen.
+
+Oikeastaanhan se olisi hänelläkin muuttopäivä, ajatteli Juuso siinä
+istuessaan, asuntoa ei oltu edelleen vuokrattu ja toinen asukas kai
+muutti sisään. Ja hänelle se edessä oleva muutto olikin tavallista
+omituisempi, ei ollut kysymys muuttaa yhdestä asunnosta toiseen, vaan
+pois kodista tuntemattomaan tulevaisuuteen. Mutta ei tuo ajatus
+häntä siksikään huolettanut, hän mietti sitä aivan kylmästi ja
+välinpitämättömästi, ikäänkuin tuo asia olisi koskenut jotakin toista.
+Mitäpä se hän juuri muutti siitä kodista, eihän hänellä ollut omaa
+paljo mitään, eihän se koti ollut oikeastaan hänen; taikka olihan se
+ollut, mutta oli lakannut olemasta ja hän oli nyt viime ajat elänyt
+siinä jonkinlaisena liikakasvannaisena, joka oli poisleikattava,
+vaikkei hän itse tiennyt, milloin eikä millä tavalla. Muttei Juuso sitä
+leikkausta pelännytkään, ei tuntenut mielessään kaipausta eikä
+katkeruutta, hänestä se kaikki oli luonnollista, oli kuin suoranainen
+seuraus siitä kehityksestä, jonka pohjimmainen kerros jo oli rakennettu
+valheelliselle perustukselle.
+
+Omituista se Juuson kotielämä olikin viime kuukaudet ollut: niin
+väritöntä, niin tapauksetonta. Itse Juuso aina kotiin tullessaan
+koulusta tai kävelyretkiltään meni suoraan huoneeseensa istumaan
+kirjoitustensa ääreen, siirtyi siitä ruoka-aikoina enimmäkseen
+yksikseen syömään, sulki illalla ovensa ja paneusi nukkumaan. Hildaa
+hän usein ei nähnyt päiväkausiin, väliin oli tämä monta päivää lapsen
+kera äitinsä luona, väliin kuului anoppi olevan siellä heillä, mutta se
+oli aivan niinkuin vierasta väkeä.
+
+Avioerohan oli tulossa. Usein oli Juuso koettanut itselleen tehdä
+selkoa, soisiko hän kernaasti sen tapahtuvan, vai pahotteliko hän sitä.
+Mutta hän ei päässyt siitä selvilleen: ei hän sitä surrutkaan, mutta ei
+sitä myöskään kiirehtinyt, hän oli heittänyt kaikki aivan sattuman
+varaan. Joskus hän kumminkin ikäänkuin kammoksui sitä tyhjyyttä, johon
+hänen elämänsä näistä puolin johtuisi ja tekipä hän kerran heikon
+yrityksen tunnustellakseen, olisiko katkennutta liittoa mahdollinen
+korjata. Hänellä oli Hildan poissaollessa tapana käydä poikansa luona
+viettämässä muutaman lepohetken ja sieltä oli hän eräänä päivänä ollut
+tulossa, kun Hilda tuli ovella vastaan ja hän oli silloin tämänkin
+kasvoilla ollut lukevinaan syvää kaihoa. Silloin hän ajatteli: miks'ei
+voisi elämä jatkua näinikään rauhallisena ja tyyneenä, ehkä voisi se
+parantuakin, hänkin ehkä voisi elostua, jos ei Hilda jättäisi häntä nyt
+juuri hänen sielunsa nöyryystilan aikana. Ja hän oli silloin Hildalle
+kuiskannut: voitaisiinko vielä koettaa, -- pojankin vuoksi? Mutta Hilda
+oli vastaamatta kääntynyt poispäin, ja sen koommin ei oltu asiasta
+puhuttu; Juuso ei tiennyt milloin ero tapahtuisi, eipä edes varmaan,
+tapahtuisiko se ollenkaan.
+
+-- Miten käyneekin, enhän minä voi kääntää kohtalon heilaria, puhui
+Juuso huoahtaen laskeutuessaan kävelemään kukkulalta alas pitkin
+polkua, jonka kahdella puolen vihannoi kevään tuores nurmi ja puut
+pukeutuivat nuorteaan lehtiasuunsa. Luonnossa oli kaikki niin vehmasta,
+niin lämmintä, niin keväistä, oli kuin jotakin toivoa tuottavaa...
+
+Mietteissään asteli Juuso kotipihalleen, vaan pysähtyi siihen ikäänkuin
+luullen väärälle pihalle joutuneensa. Siellä oli tavarakasoja, arkkuja
+ja vasuja mullinmallin, kuormia ajettiin pihaan ja huonekaluja
+nosteltiin sisälle, niin ettei portaille ollut menemistäkään. Mutta
+samassa tuli Juusoa vastaan heidän palvelustyttönsä kantaen
+vaatekääröä, pysähtyi Juuson kohdalle ikäänkuin jäähyväisiä sanoakseen
+ja katseli melkein säälien isäntäänsä:
+
+-- Uudet asukkaat eivät muuta sisälle ennenkuin huomenna, maisterilla
+on huoneensa käytettävänään vielä ensi yönseutu ja sinne olemme
+nostelleet kaikki maisterin tavarat.
+
+-- Entä sinä, mihin sinä menet, -- oletko saanut palkkasi?
+
+Juuso ei ollut viime aikoina juuri rahoissa liikkunut, eihän hän paljoa
+tarvinnutkaan, omasta puolestaan oli hän tullut toimeen sillä vähällä,
+mitä oli koulusta saanut. Nytkään hänellä tätä kysyessään tuskin olisi
+ollut muuta, kuin siksiverran, että palvelijansa maksaa saattoi. Mutta
+tyttö hymähti melkein surkutellen ja virkkoi:
+
+-- Ei, minä seuraankin rouvan mukana lasta hoitamaan.
+
+-- Rouvan ... lasta, niin sehän on luonnollista. Mutta kuule ... missä
+ne nyt ovatkaan...?
+
+-- Ne ovat siellä Vuorikadulla, sinne täältä enimmät tavaratkin
+muutettiin.
+
+-- Niin, niin, tietysti.
+
+-- Muut ovat kaikki siellä maisterin huoneessa vielä.
+
+-- Hyvä on, sinä tulet kai niitäkin sieltä vielä noutamaan.
+
+-- Ei, nyt minä vien viimeisen kantamuksen. Ja hyvästi nyt maisteri,
+kiitoksia kaikista...
+
+Pitkin etehisen seiniä ladottujen tavarakasojen lomitse pääsi Juuso
+vihdoin tunkeutumaan huoneeseensa. Täällä oli kaikki sekasin yhdessä
+mylläkässä, huonekaluja oli siirretty keskelle laattiaa, arkkuja,
+matkalaukkuja, vaatekasoja ladottu päällekkäin, niin että ainoastaan
+pujottautumalla pääsi niiden ohi pöydän ääreen, joka vielä oli
+siirtämättä paikallaan. Juuso istui kirjoitustuoliinsa, katseli
+ympärilleen. Siinä oli pöydällä kirje hänelle, Juuso avasi sen ...
+jaha, eihän se valaissut mitenkään näitä tapahtumia, se oli johtajalta
+siitä yhteiskoulusta, jossa Juuso oli antanut kielitunteja. Lukukausi
+oli vasta eilen loppunut, mutta johtaja näkyi mieluummin kirjallisesti
+ilmoittavan asiansa.
+
+»... saan ilmoittaa että, koska kieliopetus koulussa ensi syksystä
+tulee järjestettäväksi vähän toiselle kannalle, eivät ne tunnit, joita
+te viime aikoina olette hoitanut, enää ensi syksystä tule olemaan
+erityisen opettajan hoidossa...»
+
+-- Niin, minä arvasin sen, minusta ei siis ollut siihenkään. Mutta
+mitäpä tuosta, Jumala tiesi missä ensi syksynä ollaan.
+
+Juuso viskasi kirjeen syrjälle eikä ajatellut sitä sen enempää.
+Tällainen pieni nöyryytys oli siksi vähäpätöinen muitten pettyneiden
+toiveiden rinnalla, ettei sillä niiden seurassa ollut tilaakaan. Juuson
+ajatukset kiintyivät taas tarkastamaan sitä sekasortoa, joka hänen
+huoneessaan vallitsi. Niin, hänenkin kai tästä sittenkin täytyi muuttaa
+pois, eihän tällä kaikella voinut olla muuta tarkoitusta. Täytyi
+muuttaa ... mutta mitä hän täältä muuttaisi, miksi hän tuohon
+hävitykseen rupeaisi sekaantumaan ja minne hän sen siitä siirtäisi?
+Mutta paperit ja kirjoitukset ainakin, nehän nyt kumminkin olivat hänen
+omansa, ne täytyi korjata talteen.
+
+Ja hän rupesi ikäänkuin vaistomaisesti keräämään papereitaan kokoon,
+veti esiin pöytälaatikoita ja tyhjensi niitä siihen eteensä. Hän
+järjesti keskentekoisia töitään ja aineksiaan eri kasoihin, sitoi
+kääreisiin ja viskasi tarpeettomia papereita pois. Hän kaiveli yhä
+syvemmälle laatikkoihinsa, sieltä tuli esiin vanhoja, jo aikoja sitten
+sommiteltuja kirjoituksia, alulle pantuja pätkiä, joista hän aikoinaan
+oli aikonut valmistaa eheitä, täydellisiä teoksia. Ne olivat jääneet
+alkuunsa, siihen kuolleet niinkuin kaikki hänen aikomuksensa ja
+yrityksensä, -- sinne joutivat jo joutopapereitten joukkoon. Ja vanhoja
+kirjeitä sieltä tuli esiin, jotka sattumalta olivat tallessa säilyneet,
+kaikenmoisia karhumakirjeitä ja kirjeitä sukulaisilta. Kas tuossa tuttu
+käsiala ... niin se on Elnalta, juuri tuo sama kirje, jossa hän
+onnitteli kandidaattitutkinnon johdosta ja omalla lapsellisella
+tavallaan puhui heidän tulevaisuudestaan niinkuin yhteisestä onnesta...
+Se oli onnellista aikaa vielä tuo, silloin sitä uskoi vielä itseensä,
+eikä valhe ollut alkanut...
+
+Taas oli Juuso hetkeksi torkahtanut siihen miettimään, kirje kädessään.
+Vaan hän havahtui siitä, viskasi kirjeen pois: sehän oli totta,
+hänenhän piti muuttaa...
+
+Muuttaa -- minne? Miksi hän oikeastaan kaivoi paperinsa esiin
+pöytälaatikosta, eikö ne voineet olla siinä. Mihinkä hän ne tästä
+panisi ja mihinkä veisi? Jos muuttaa piti, niin miksei muutettaisi
+samalla koko pöytää. Vaan minne? Ja mihinkä nämä kaikki kampsut,
+vaatteet ja muut? Entä hän itse, mihin ... mihin todellakin hän itse?
+
+Ja mitä on nyt tapahtunut? Onko Hilda todellakin sanaa puhumatta
+lähtenyt, ja missä on poika? Missä on pikku Juuso ja mihin se joutuu,
+viedäänkö lapsikin häneltä näin kysymättä, jäähyväisille laskematta?
+Eihän lopullista avioeroa vielä ole tapahtunut, suostumuksensa Juuso
+oli antanut, mutta muuten ei sen aikaansaamiseksi tehnyt mitään, eikä
+antanut varsinaista sitoutumistaan...? Vai eikö sitä tarvittanekaan...
+
+Tuo oli kaikki Juusolle epäselvää ja tietymätöntä. Hän tiesi vain sen,
+että hänen täytyi lähteä siitä pois, nousta pöytänsä äärestä, ottaa
+paperinsa ja mennä. Ja se paikka siinä pöydän ääressä oli kumminkin
+käynyt Juusolle jo niin tutuksi, käynyt tavallaan melkein rakkaaksi.
+Siinä oli hän nyt parin vuoden ajan istunut niin pitkät rupeamat,
+taistellut, kärsinyt ja miettinyt. Se aika oli ollut tuskallinen aika,
+ne mietteet olivat olleet enimmäkseen raskaat, vaan tuntuipa sittenkin
+melkein kaipaus mielessä, kun piti siirtyä siitä istumaan johonkin
+outoon paikkaan, lähteä taivaltamaan aivan uutta, äkkinäistä
+tulevaisuutta kohden.
+
+Hänen mietteensä katkasi ovenkäynti ja kun Juuso kääntyi katsomaan,
+seisoivat kamreeri Holm ja Heikki siellä tavarakasojen takana katsellen
+miten pääsisivät pujottautumaan peremmäs.
+
+-- Sinä olet muuttohommissa, puhuivat he lähemmäs päästyään, -- niin,
+koko kaupunkihan tänään muuttaa. Mihinkä on tarkotuksesi nyt asettua?
+
+-- Mihin, -- niin, tänne jään Helsinkiin nyt ensi aluksi.
+
+-- Täällähän se on kesäkin sopiva viettää työtätekevän miehen. Onko
+sulla jo syksyksi ajateltua paikkaa tai toimialaa?
+
+-- Eipä ole vielä varsinaista.
+
+Vieraat olivat asettuneet siihen arkkujen päälle istumaan ja koettivat
+pitää vireillä ylimalkaista keskustelua, mutta pian se siihen nukkui
+pois, kun Juuso ainoastaan lyhyesti vastaili, laajemmalta pakinaan
+puuttumatta. Istuttiin jo hetkinen ääneti, vaan silloin Juuso yhtäkkiä
+kysäsi:
+
+-- Teillä on kai jotakin erityistä asiata?
+
+Olihan sitä, vastaili Heikki verkalleen. Kamreeri Holm oli
+hyväntahtoisesti ottanut hoitaakseen heidän, Juuson ja Hildan, asian,
+hän, Heikki oli lähtenyt vain mukaan Hildan erityisestä pyynnöstä,
+vaikka hänen olikin vähän vaikea olla osallisena näissä ikävissä
+selkkauksissa, -- varsinkin nykyjään. Ja hän lisäsi, että aikusemmin ei
+oltu tahdottu ryhtyä varsinaisiin neuvotteluihin, menihän se
+helpoimmin, kun koko juttu ratkaistiin tuota pikaa yhdellä
+suorittamalla.
+
+-- Onko teillä jo paperit valmiina? kysyi Juuso vähän hermostuneesti.
+
+-- Onhan ne, alotti Holm virallisesti. -- Asia oli näet aijottu
+järjestää niin, että Hilda lähtee jo tänä yönä ulkomaille. Vuoden
+perästä on eron saanti molempain suostumuksella mahdollinen, mutta
+varoiksi ja välttääksemme, ettei tähän molemmille ikävään seikkaan
+useammin tarvittaisi palata, olen nyt jo vanhojen kaavain mukaan
+laittanut paperit valmiiksi, nimikirjoitusta vain enää puuttuu.
+
+-- Nimikirjoitusta vain, matki Juuso ja jäi hetkeksi äänettömäksi.
+Sitten lausui hän ikäänkuin puoleksi itsekseen. -- Entä jos minä en
+kirjoittaisi?
+
+-- Se olisi hyvin ikävä asia sekä Hildalle että sinulle, virkkoi
+Heikki, puuttuen taas pakinaan. -- Hän on tahtonut kokonaan vetäytyä
+tästä asiasta syrjään ja jättänyt meille avonaisen valtuuden saada ero
+toimeen tavalla taikka toisella. Maamme lakien mukaan on eronsaanti,
+kuten tiedät, muilla ehdoilla jotenkin vaikea ja itsesi vuoksi olisi
+suotavinta, ettei tarvitseisi koettaakaan muita keinoja.
+
+-- Muita keinoja? Mitä ne olisivat?
+
+Heikillä häkälteli puhe eikä hän tahtonut oikein saada sanoja esiin.
+Vihdoin hän virkkoi teeskennellyllä surumielisyydellä:
+
+-- Niin, lainsäädäntömme on ahdas tällaisissa seikoissa, hyvinkin
+ahdas. Mutta voihan kumminkin olla tapauksia, jolloin toisen
+aviopuolison käytös ja esiintyminen antaa aihetta...
+
+-- Toisin sanoen, että minusta tehtäisiin hullu, -- sitä kai tarkotat?
+
+-- Toivon, että mistään sellaisesta viimeisestä hätäkeinosta ei
+tarvitse tulla puhetta, vastasi Holm, -- vaikka onhan toisakseen
+totta sekin, että ihminen yleensä tässä maailmassa saa vastata
+esiintymisestään. Mutta mitäpä harrastusta sinullakaan voisi olla
+koettaa säilyttää voimassa sellaista liittoa, jossa kaikki yhteiselämä
+kumminkin on mahdoton.
+
+-- Niin, tietysti minä kirjotan, virkkoi Juuso, heräten mietteistään,
+ja rupesi silmäilemään esiin otettua paperia.
+
+-- Hilda suostuu sitäpaitse ehtoihin, jotka ovat sinulle hyvin
+edulliset, jatkoi Holm puhettaan. -- Sinulle jää kaikki nämä kalustot
+ja tavarat, vieläpä hän sulle myöntää pienen osan isosti huvenneesta
+pääomastaan ja sitäpaitse ottaa Hilda aivan yksinään kustantaakseen ja
+kasvattaakseen poikanne.
+
+-- Pojanko, mitä puhut, Juusonko, viedäänkö hänkin myötyriksi minulta?
+Hänkin, ainoa, viimeinen toivoni ... eihän häntä toki ainiaaksi isältä
+riistettäne.
+
+Heikki ja Holm kuvasivat Juusolle kuinka luonnollista on, että parin
+vuoden vanha lapsi seuraa äitiään. Miten Juuso voisi sitä hoitaa ja
+milläpä kustantaisikaan? Ja parasta on, että poika kasvaneenakin jää
+yksin äitinsä hoitoon ja ettei vanhempain hajonnut väli pääse
+häiritsemään sen kehitystä.
+
+Juuso istui ääneti tuijottaen paperiin. Hän ei ollut tullut
+ajatelleeksikaan, että häneltä riistettäisiin lapsensakin, poika tuo,
+josta hän oli aikonut kasvattaa miehen lujan ja tarmokkaan, joka voisi
+toteuttaa sen, mitä ei isä jaksanut. Täytyihän hänen myöntää, että
+Heikin huomautuksissa oli perää, mutta tuntuipa siltä niin raskaalta
+ajatella, että tuokin hänen viimeisen lempensä esine vierotettaisiin
+häneltä, ja että hänen omalle lapselleenkin opetettaisiin, että sen isä
+oli kelvoton raukka, kehno ihminen, hullu... Mutta senkin kai täytyi
+vielä tapahtua, häneltä oli riistettävä kaikki, jotta tyhjyys tuntuisi
+sitä syvällisemmältä...
+
+Sanaakaan puhumatta otti Juuso paperin ja kirjoitti nimensä.
+
+Heikki ja Holmkin rupesivat, nähdessään Juuson sisällisen taistelun,
+häntä lohduttelemaan ja kuvaamaan, kuinka haavat, jotka nyt ovat
+tuoreiltaan auki, kyllä vielä ennen pitkääkin kasvavat umpeen, -- onhan
+parastakin, että olosuhteet muuttuvat ja että Juuso taas joutuu toisiin
+seuroihin, enemmän ihmisten ilmoille... Juuso kuunteli heitä hetken,
+käännähti sitten ja ojensi Holmille valmiit paperit sekä pyörähti sen
+tehtyään taas istumaan pöytäänsä päin. Vieraat hyvästelivät ja lähtivät
+matkoihinsa.
+
+Juusosta tuntui huoneessa niin ummehtuneelta, tukahduttavalta, tuntui
+aivan, kuin sinne olisi jäänyt jotakin saastaista ilmaa, jotain, joka
+sanomattomana tuskana yhtäkkiä rupesi häntä painamaan. Hän viskasi
+ikkunan auki antaakseen raittiin ilman puhallella vastaansa ja jäi
+siihen seisomaan ikkunapieleen nojaten. Hetken hän oli siinä seisonut,
+kun kuuli koputettavan ikkunaan ja näki Oton seisovan sen edessä
+kadulla.
+
+-- Mitä sinä siellä yksin pesässäsi mökötät, tule ulos kävelemään,
+kehotti tämä.
+
+Juuso lähti mielellään, hänen oli mahdoton olla yhdessäkohden ja
+yksinäisyyskin häntä rasitti. Ja Oton seuraan hän mielellään löytäysi,
+se oli niin vilpitön poika ja sai aina mielen vilkastumaan. Nytkin oli
+Otto ystävällinen ja rohkaiseva, omalla suoralla tavallaan. Hän kertoi,
+kuinka hänestä tämä kaikki oli tuntunut joutavalta ja harmilliselta,
+hän oli aina vetäytynyt niistä neuvotteluista pois ja sanonut
+naisväelle, että te hassuttelette. Hildan oma syy, tiesihän hän sen
+alkujaan. Mutta kun akat kerran ovat asian näin pitkälle ajaneet, niin
+ei suinkaan tässä nyt auttanut miehistenkään miesten sentään menettää
+luontoaan.
+
+-- Se menee pois pesussa. Ja nyt sinä Juuso tietysti lähdet maalle.
+Tiedätkö mitä, sinä olet niin monasti kertonut, miten rauhallista ja
+viehättävää sulla oli tuolla Suomussalmen sydänmaalla, mikset menisi
+sinne kesäksi. Saisitpa nähdä, kuinka iloisena ja reippaana miehenä
+tulisit sieltä takaisin; tämmöisissä oloissa menettää kuka tahansa
+miehuutensa, vaan siellä sitä kasvaa uutta.
+
+Juuson maailmankatsanto oli tällä hetkellä siksi toivoton, ettei Oton
+ehdotus alussa häneen vaikuttanut eikä hän voinut siitä innostua. Vaan
+Oton koko esiintymisessä oli niin paljo sulaa ystävyyttä ja osanottoa,
+että se jo semmoisenaankin teki hyvää kuulla. Kävelymatkaltaan
+pistäysivät he Kaivohuoneelle levähtämään ja purasemaan pari voileipää,
+-- Juuso ei ollutkaan syönyt mitään vielä sen päivän lukuun. Siellä
+puhuttiin vielä Suomussalmesta ja nyt jo Juusossakin heräsivät
+siksiverran eloon nuo menneet, herttaiset muistot, että hän vähitellen
+mieltyi tuumaan; siellä sydänmaalla olivat ihmiset, ajatteli hän,
+kaikessa yksinkertaisuudessaan toki rehellisiä ja hyväntahtoisia,
+vilpittömiä ja vehkeettömiä, eikä raivonnut siellä tuo kaikkea
+aatteellisuutta kuolettava kilpailu ja kateus, joka teki sivistyksen
+hedelmät niin myrkyllisiksi. Ja niinpä he ennen kotiin menoaan Oton
+ehdotuksesta päättivät, että huomispäivänä toimitetaan nuo Juuson
+huoneessa olevat hynttyyt ja kampsut kesäksi johonkin makasiiniin ja
+sitten lähtee mies itse kesälaitumelle saloon.
+
+Näissä tuumissa tuli Juuso illan suussa kotiinsa. Hän tunsi itsensä
+ruumiillisesti äärettömän väsyneeksi ja viskausi siitä syystä sohvalle
+pitkäkseen, hetkiseksi vain, aikoi hän, vaan hän vaipuikin syvään,
+sitkeään uneen. Hänellä oli ruumiskin ollut tänään ikäänkuin
+jännityksissään, sille teki tuo lepo niin hyvää. Ja hänestä tuntui
+aivan, kuin hän jo olisi ollut siellä maansydämmen tuudittavassa
+rauhassa, jossa hän oli vapautunut kaikista kaihoistaan ja kaikista
+muistoistaan. Vaan vähitellen vaihtui mielikuva Juuson vaipuessa
+syvempään uneen, ja hänestä tuntui kuin olisi hän nojannut päänsä
+siihen lempeään, lämpöseen syliin, jossa hän aina lapsena oli löytänyt
+hoivaa ja lohdutusta pienissä suruissaan ja pettymyksissään, äitinsä
+helmaan. Ja se lepo tuntui niin turvalliselta ja tyynnyttävältä. Mutta
+unelman lennossa himmeni äidinkin kuva hänen mielikuvituksestaan ja hän
+oli näkevinään edessään toiset, yhtä lempeät ja lempivät kasvot,
+suuret, siniset silmät ja otsaa kiertävät kutrit ja pehmonen käsi
+hiveli hiljaa hänen raskasta, riutunutta päätään. Ja hän painoi päänsä
+syvemmälle sen pehmoseen helmaan ja itki, itki keventäviä, sulattavia
+kyyneleitä...
+
+Vaan kyynelten vielä kostuttaessa päänalustinta häipyi tuo autuas
+unelma tuntumattomiin eikä Juuso voinut pidättää sitä kiini. Kävi taas
+kuin kostea, hyytävä hengähdys hänen ylitsensä ja kylmä väre puistatti
+hänen ruumistaan. Hän koetti selviytyä, koetti tarkastella, missä hän
+oli ja minne hän siitä pakeneisi. Vaan hänen ympärillään oli kuin
+jäätyvää, talvista merensumua, joka tukki näköpiirin joka taholta, eikä
+hän voinut sen keskestä erottaa muuta, kuin tuon tutun, kammottavan,
+kelmeän katseen, jossa oli se kylmä, himokas kiilto... Hyi! Juusoa
+puistatti niin, että ruumis tutisi ja hän heräsi unestaan.
+
+Huoneessa oli melkein pimeä, nuo päällekkäin kasatut tavarat loivat
+kaikenmoisia muodottoman näköisiä varjokuvia hänen eteensä, ja hänen
+täytyi ojentaa kätensä tunnustellakseen, olivatko ne varjoja vai
+esineitä, ennenkuin muisti, missä hän oli ja mitä nuo kuviot olivat.
+Ikkunasta päin tulvasi yön raakaa, viileää ilmaa, ikkuna oli illalla
+jäänyt auki ja se oli se, joka Juusoa oli värisyttänyt.
+
+Juuso nousi, sulki ikkunan, sytytti tulen, ja katseli kauan tuohon
+järjestyksettömään sekamelskaan, joka nyt tulen valossa teki vielä
+ikävämmän vaikutuksen. Ei ollut kukaan tehnyt hänelle vuodetta, siinä
+oli kirjakasa sängyn päällä; Juusoa janotti, hän haki juomavettä, sitä
+ei ollut missään. Hän oli yksin koko tässä huoneustossa, josta hänen
+sitäpaitse täytyi muutamain tuntien perästä muuttaa pois, mihin
+tahansa, pois vain avaraan maailmaan. Juuso muisti äskeisen tuumansa
+matkustaa Suomussalmelle; äsken se häntä viehätti, nyt melkein tympäsi
+sekin. Yksinkö sinne mustain mietteidensä kanssa, mitähän siellä tekisi
+ja mihin taas sieltä...? Eihän hän enää ollut sama mies kuin se Juuso,
+joka siellä kuusi vuotta sitten löysi rauhaa, viihdytystä ja innostusta
+aatteilleen, nykyinen ei taida löytää sitä mistään?
+
+Mutta pois, ei auta, ja miks'ei yhtähyvin sinne kuin johonkin muualle.
+Juuso rupesi etsimään ja keräilemään kaikkia, mitä hän siellä matkalla
+mukanaan tarvitseisi. Hän kaiveli vinniltä tuotuja pakkalaatikoita,
+löysi sieltä Alanteen aikuisia onkimatarpeita ja pyssykojeita; siinä
+oli piippunysäkin ja tupakkikukkaro ja oli tuossakin joku paperikäärö,
+totta tosiaan hänen revolverinsa ... omituista, miten senkin
+olemassaolo oli niin kokonaan unhottunut.
+
+Niitä tavaroita, joita hän aikoi ottaa mukaansa, järjesteli hän esille
+ja asetti muut paikoilleen ja puuhaili siten toista tuntia siinä yön
+yksinäisyydessä. Yö oli jo kulunut kappaleen ohi puolesta, olisi ollut
+maatapanon aika. Mutta Juusoa ei nukuttanut eikä hänen myöskään tehnyt
+mieli jäädä siihen yökaudeksi yksin valvomaan. Hänellä oli viime
+aikoina tullut ikäänkuin tarve aina vähän ajan perästä lähteä ulos
+kävelemään, nytkin hän yhtäkkiä hyppäsi istuimeltaan, haki takin
+päälleen ja sammutti lampun. Ulos, vapaaseen luontoon, täysillä
+keuhkoilla hengittämään!
+
+Oli melkein pimeä kaduilla, mutta itäpohjassa kävi taivaanranta
+jo hienosti punehtumaan, kevätkesän aamu ilmoitti alkavasta
+sarastuksestaan. Juuso käveli kaupunkiin päin, tietämättä itsekään
+miksi hänen askeleensa nyt tällä kertaa sinnepäin suuntautuvat. Yö oli
+hiljainen ja autio, joku yksinäinen kulkija vain näkyi viilettävän
+kadun poikki, kotiinsa kai, vuoteelleen kiirehtivän. Mutta sataman
+kohdalla oli liike vilkkaampaa ja useat alas rantaan päin rientävät
+seurueet vetivät Juuson huomion puoleensa. Rannassa kuului höyrylaiva
+pihisevän ja puhkuvan, sen kirjavat tulet loistivat kauniilta pimeää
+aavikkoa vastaan. Se teki lähtöä ... niin, tämähän se on tietysti sama
+laiva, jolla Hilda matkustaa ulkomaille vieden pojan mukanaan.
+
+Juusokin lähti laskeutumaan rantaan päin, ei mennyt kumminkaan
+ahertavaan ihmistungokseen, vaan vetäytyi siimekseen tavarakatoksen
+suojaan ja katseli siitä laivan lähtöä. Paljo siinä mahtoi matkustaa
+väkeä ulkomaille, koska oli noin runsaasti saattajia, täpösen täysi
+tavarasuojan ja rannan väli. Ne olivat kai kaikki matkustajia nuo,
+joilla oli kukat rinnassa ja jotka siinä vähän levottomasti jättivät
+viimeisiä jäähyväisiä saattajilleen, vilkasten vähäväliä milloin laiva
+rupeaisi loittonemaan rannasta. Pitkään aikaan ei Juuso saanut
+silmäänsä Hildaa, vaan vihdoin, kun hänen katseensa osuivat laivan
+kannelle, näki hän Hildan jo seisovan siinä, joukko saattoväkeä
+ympärillään. Vieressä seisoi palvelustyttö lapsi käsivarrellaan.
+Saattajista kävi siellä mikä suutelemassa poikaa otsalle, mikä taputti
+sen pientä kättä jäähyväisiksi... Kas tuossa tuli Heikkikin, hänkin
+puristaa pojan kätöstä ... Juuson oman pojan, hänen viimeisen lempensä,
+viimeisen toivonsa... Ja itse hän ei saanut mennä omaa poikaansa
+jäähyväisiksikään suutelemaan, hänellä ei ollut enää lapseensa sitä
+oikeutta, jota millä vieraalla saattajalla tahansa...
+
+Vielä saapui viimeisiä matkustajia rantaan. Sillalla oleva yleisö
+väistyi ulommas, Juuson täytyi vetäytyä syvemmälle siimekseen. Hänen
+katseensa olivat koko ajan kiinnitettyinä sinne lähtevän laivan
+kannelle. Siinä menivät nyt pirstaleet hänen haaveksimastaan onnesta,
+siinä vietiin hänen taittuneen toivonsa viime sälökin, poika vietiin
+sanaa puhumatta, jäähyväisiä jättämättä isän luota, vietiin vieraille
+maille tullakseen siellä vieroitettavaksi hänestä ja hänen itsensä
+täytyi sitä katsellen lymyillä pimeässä varjossa, ettei kukaan häntä
+tuntisi, piiloittauta kuin pahantekijän... Välähti siinä kerran jo
+Juuson päähän ajatus juosta esiin piilostaan, tunkeutua tuon ahertavan
+ihmisjoukon läpi, hypätä laivaan ja temmata lapsi syliinsä, painaa se
+rintaansa vastaan ja juosta pois ... jääköön kaikki muu, kunhan hän
+saisi pelastetuksi toivojensa viimeisen kipinän... Vaan mitäpä se
+hyödyttäisi, ajatteli hän jo samassa tuokiossa, siitä olisi vain
+aihetta uusiin meteleihin ja uusiin pettymyksiin, hän joutuisi
+kumminkin alakynteen.
+
+Laiva vihelsi viimeisen kerran, vieraat komennettiin kannelta pois ja
+tuo raskas alus lähti vähitellen loittonemaan selälle päin kääntäen
+keulansa ulapalle. Saattajat kohauttivat kerran vielä hattuaan,
+viuhtasivat nenäliinalla ja lähtivät vähitellen nousemaan kaupunkiin
+päin. Aamu rupesi jo valkenemaan, hämärä taisteli viimeisiä
+taisteluitaan koittavaa ruskoa vastaan.
+
+Juusokin tuli esiin siimeksestään ja käveli ylös kadulle pysähtyen
+siihen silmänräpäykseksi miettimään, lähtisikö hän jo takasin sinne
+autioon kotiinsa, vai jatkaisiko kävelyään ulos kaupungista aamuseltaan
+heräävään luontoon. Juuri sillä hetkellä kulki rannasta nouseva
+pariskunta hänen ohitsensa... Niin, olihan se Heikki ja hänen
+vastakihlattu morsiamensa, hekin palasivat saattamasta Hildaa ja
+poikaa. Ohimennessä pääsi Heikiltä ikäänkuin huomaamatta hiljainen
+huudahdus »Juuso!» -- Juuso pyörähti taappäin, heidän katseensa osuivat
+vastakkain...
+
+Juuso säpsähti, tapasi kädellään päätään ja näytti koettavan selvittää
+ajatuksiaan. Tuo silmäys ... tuo vaalea katse kylmällä, mutta samalla
+intohimoisella kiillollaan, tuossahan se oli nyt vihdoinkin ilmielävänä
+hänen edessään. Siinä oli nyt personoittuna tuo ahdistava mielikuva,
+joka häntä oli ikäänkuin vaivannut ja vainonnut, jonka alkujuurta hän
+oli etsinyt ja jolle hän turhaan oli ajatuksissaan koettanut muovailla
+varmaa muotoa. Juuri tuohon katseeseenhan hän oli yksinäisissä
+mietteissään koonnut käsitteensä koko siitä voittoisasta suunnasta,
+joka hänet oli sortanut, vienyt hänen elämäntyönsä, uskonsa ja
+toiveensa, mutta jota hän ei ollut voinut käsittää ... tuossa se oli
+nyt yhdistettynä luuhun ja lihaan, siinä hän sen oli ennenkin nähnyt,
+vaikka sitten kadottanut sen...
+
+Liikahtamatta siltä paikalta, johon hän oli jäänyt Heikin silmäystä
+katsomaan, seisoi Juuso kotvasen niinkuin kivettyneenä, vaan hänen
+sisässään kävivät laineet korkeina. Tuo katse se on voittanut, se on
+kukistanut hänet; juuri sitä vastaanhan hän oli taistellut, sen
+itsekkäisyyttä, sen epäpuhtautta vastaan, juuri sen ohi oli hän
+koettanut kohottaa omat aatteensa... Miksikä piti tuon suunnan, tuon
+Heikin suunnan, juuri voittaa, miksi piti tuon kylmän, kiiltävän
+katseen saada noin pirullisesti ilkkua...?
+
+Tuo katse! Hän oli sitä niin kauan etsinyt ja siinä sen edustaja nyt
+kulki, kääntyi tuossa juuri nurkan takaa vasemmalle... Mutta nyt hän
+sitä ei kadotakaan, ei...
+
+Ja Juuso tunsi yhtäkkiä mielessään ennen tuntematonta päättäväisyyttä
+ja toimintavoimaa ja hän tunsi taas jäsenissään tarmoa ja uhkaa. Hänen
+täytyi vielä kerran nähdä tuon katseen, katsella terävänä ja rohkeana
+sen kylmään kiiltoon, hän tahtoi vielä kerran taistella tuota voittosaa
+voimaa vastaan, saada se pelkäämään, kukistaa se, kostaa sille ja
+palauttaa oikeus ja totuus, jotka olivat loukattuina maanneet
+allakynnen, taas arvoonsa ja valtaansa. Se oli niin kylmä ja levollinen
+tuo katse, mutta sen täytyi laskea luomensa ja vapista... Ja heti...
+
+Se oli Juusolle itselleen aivan outo tunne tuo, vaan se tuli niinkuin
+korkeampana käskynä, jota vastaan ei ollut sotimista, se purkausi kuin
+kauan salassa kytenyt tuli ilmiliekkiin ja ajoi hänet toimimaan. Ja
+hänellä oli kohta suunnitelmansa valmis, mitä hänen pitäisi tehdä,
+miten hänen olisi vielä sinä yönä saatava tuo vieras valta voitetuksi
+ja kukistetuksi.
+
+Hän lähti kiirein askelin kävelemään Kaivopuistoa kohden, pisti
+toripaikoilla pientä juoksua ja riensi vihurina sisälle asuntoonsa.
+Aivan kuin kärppä notkeana puikkelehti hän nyt huonekalukasojen ja
+tavaraläjien lomitse pöytänsä luo, tempasi sieltä esiinladottujen
+esineiden joukosta varmalla kädellä pienen käärön, pisti sen taskuunsa
+ja oli seuraavassa tuokiossa taas matkalla kaupunkiin päin, riensi
+niinkuin se, joka ei silmänräpäystä epäile tarkoituksestaan, ei astu
+askeltakaan sivulle eikä vilhu tarpeettomasti ympärilleen.
+
+Mutta juuri kun hän taas harppasi satamanreunaista katua pitkin
+edelleen ja yritti kääntymään ylös kaupungille, tuli ryysyihin puettu
+mies häntä vastaan, tarttui napinlävestä kiini, pysäytti siihen ja
+päästi rämäkän naurun, kun Juuso ikäänkuin säikähtäen vetäysi
+taaksepäin. Se oli Kippis.
+
+-- Ka, etkö taaskaan tunne vanhaa trastukampraatiasi ... mutta mistä
+sinä tulet, en minä nähnyt sinua laivarannassa, vaikka siinä rouvasi
+matkusti... Mitäs hittoja, menikö se nyt sulta se kultalintu, jonka
+sinulle hommasin, -- voi sinua mies, kun et pidellyt kiini!
+
+Juuso ei vastaillut mitään, hän katseli vain Kippistä, joka siinä
+hoippasi hänen edessään likasena ja lakki silmillä, toisessa jalassa
+kenkä ja toisessa kalossi ja hänen ajatuksensa kulkivat aivan toisia
+teitä. Hän laski koko ajan mielessään, mihin Heikki milloinkin oli
+ennättänyt; nyt hän on saattanut morsiamensa tämän kotiin ja lähtee nyt
+sieltä palaamaan asuntoonsa...
+
+Vaan Kippis puhua porisi koko ajan seuraten hänen askeleitaan ja aina
+sekaan rämähtäen nauramaan.
+
+-- Sinä katselet minun vormuani, hehe! no, tässä minun ammatissani se
+ei ole niin määrässä ja kesäaikana on terveellistäkin liikkua vähän
+vilposemmassa puvussa. Minä olen näet vaihtanut ammattia sitten viime
+näkemän, ei siitä afäärimiehenä olostakaan ole, siinä jääpi maksuja
+maksamatta ja se on läpeensä sellaista hienosta vehkeilyä. Tässä
+nykyisessä ammatissani -- täällä sataman partaalla -- sitä tosin tuntee
+hartioissaan, mitä tekee, mutta siinä saapi maksun puhtaassa rahassa,
+milloin enemmän, milloin vähemmin...
+
+Juuso tuli jo levottomaksi, ojensi kättään ja toivotti hyvää yötä.
+
+-- Niin, nukkumaan tästä olin minäkin lähdössä, kiipeän tuonne vuorelle
+Tähtitornin juurelle, se on ylempänä aina vähän lämpimämpi. Mutta mihin
+sinä sinnepäin keskellä yötä, Kaivopuistossahan sinä asut? Vai oletko
+muuttanut? No on sinua vetelystä, kun noin väleen menetit kultalintusi,
+jonka sulle hommasin suurella vaivalla. Mikä sinusta nyt tulee? Sinähän
+olet huono taloudenhoitaja sinäkin, peijakas soi, kun et vain laita
+niin, että meistä tulee ammattikilpailijat...
+
+Jo oli Juuso lähtenyt edelle kävelemään päästäkseen hänestä vapaaksi,
+vain Kippis ehätti vielä hänen jälkeensä jutellen:
+
+-- Odotahan nyt, mihin sulla sellainen kiire. Kyllähän minulla tämä
+ammatti hyvä on, mutta siinä joutuu toisinaan hampaat naulaan. Olisiko
+sulla antaa joku pieni hopeasirpale, että aamulla voisin kehasta eineen
+aikana toriämmälle?
+
+Rahaa, niin oli kai sitä Juusolla vielä kipene. Hän tyhjensi
+liivintaskunsa anojan kouraan:
+
+-- Tuossa on, juo onneksesi.
+
+-- Juo! -- juonkinhan minä, hitto soi, sinähän olet ruhtinaallisen
+jalomielinen, juon sinunkin onneksesi ja maksan takasin sitten kun
+seistään rinnakkain laiturin reunalla...
+
+Juuso käveli jo hänen loruaan lopetellessaan kiirein askelin ylös
+kaupungille päin. Hän riensi hyvää vauhtia, ikäänkuin peläten
+myöhästyvänsä siitä varmasta päämaalista, mihin hän nyt pyrki: hänen
+täytyi aikaa hukkaamatta vielä saada käsiinsä tuo vihattu katse, tuo
+sortava, pelottava ... vaan nyt piti sen kerran räpäyttää luomiaan
+hänen edessään. Nyt oli hetki tullut, jolloin tuo kiero, vihattu
+suunta, joka ihmisten huonoihin taipumuksiin vedoten oli päässyt
+voitolle, kerrankin lupsahtaisi kokoon ja oikeus saisi hyvityksensä.
+Mikään voima maailmassa ei olisi nyt voinut estää häntä viemästä
+päätöstään perille.
+
+Jo saapui hän Heikin asunnolle, -- niin, sillä oli vielä tulta
+huoneessaan, kuten hän oli arvannut. Ulko-ovi oli kiini, no, pääsee kai
+pihan kautta. Innokkaasti, ikäänkuin hänen henkinen olemassaolonsa
+olisi siitä riippunut, haki hän ovet ja käytävät, nousi ylös portaita
+ja soitti. Kului kotvanen, jo tuli Heikki avaamaan. Mutta oven auki
+lyötyään peräytyi tämä samassa takasin ja huudahti säikähtyneenä:
+
+-- Juuso, sinäkö täällä, mitä sinä juokset keskellä yötä?
+
+-- Aha! pelkäätkö kerrankin, räpyttääkö silmäsi vihdoinkin...
+
+-- Mitä, oletko sinä humalassa vai hulluko?
+
+-- Hullu, niin olen.
+
+Ja samassa veti Juuso revolverin taskustaan, oikaisi sen Heikkiä kohden
+ja laukasi. Luoti ratkoi hian auki Heikin yöpaidasta ja riipasi vähän
+orvasketta. Juuso seisoi varmana paikallaan, koetti saada toista
+patroonaa laukiamaan, vaan se oli jo vanhennut ja pilaantunut, ei
+lauennutkaan. Sillävälin juoksi Heikki toiseen huoneesen, sulki oven
+jälessään ja Juuso kuuli siellä telefoonin hätäisesti soivan ja
+peljästyneen äänen puhuvan siihen.
+
+-- Ahaa, hän pelkää, hän on tapannut. Se katse on kerrankin masennettu,
+se on sen itse tunnustanut...
+
+Tyyneenä ja tyytyväisenä, aivan tyydytettynä teostaan seisoi Juuso
+hetkisen rauhallisesti paikoillaan. Sitten laski hän aseensa laattialle
+ja lähti verkkasin askelin astelemaan alas portaita, niinkuin mies,
+joka on tarkimman harkinnan mukaan täyttänyt velvollisuutensa. Hän tuli
+kadulle ja hänessä oli nyt niin varma, levollinen tunne: suoni löi
+tasasesti, pää oli kirkas ja mieli rauhallinen, -- näin levolliselta ei
+ollut hänestä moneen aikaan tuntunut. Kappaleen katua käveltyään näki
+hän vastaansa tulevan kaksi poliisia, jotka juoksivat minkä käpälästä
+lähti. Juuso astui heidän eteen, leväytti kätensä ja virkkoi:
+
+-- Hei miehet, te juoksette ohi! Te olette tietysti menossa ottamaan
+kiini sitä miestä, joka juuri äsken ampui tirehtöri Grönbergiä hänen
+asunnossaan. Se mies olen minä.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Helsingin itäisessä saaristossa, sen valtaväylän varrella, jota pienet
+saaristohöyryt kesäaikana joka toinen tunti kulkevat edestakaisin
+tuoden ja vieden kesäasunnoissaan asuvia pääkaupunkilaisia, oli
+havupuita kasvavan kallioniemen poimukkeessa pieni, sievä, runollisen
+näköinen huvila, joka juuri tänä kesänä oli vaihtanut omistajaa. Sen
+rakentajalla ja entisellä omistajalla oli onnen ratas lähtenyt
+pyörimään takaperin: ei kannattanut enää pitää kesähuviloita, piti
+perheen kanssa koettaa kestää kaupungin kuumuutta ja joka taholta
+supistautumalla koettaa taistella ahdistelevia aikoja vastaan.
+Toisella, joka sen oli ostanut, oli ratas myötään varmasti eteenpäin
+pyörimässä; nyt oli jo laiturikin muuttanut nimensä, se kulki keväästä
+asti tirehtöri Grönbergin laiturin nimellä.
+
+Silloin oli Heikki näet ostanut tuon huvilan, -- menihän se aivan
+polkuhinnasta, joten oli sula voitto suorittaa rahat kerrassaan, kun
+muuten olisi joka kesä pitänyt maksaa kalliit vuokrat ja tyytyä mihin
+sattui. Olihan se sitten oma, -- kun nyt kerran saattoi asiansa sillä
+tavoin järjestää. Nytkin ensi kesänä se oli niin mainiosti sopinut.
+Heikille ei jäänyt, vietettyään heinäkuun alussa häänsä, kuin muutamia
+viikkoja lomaa tehdäkseen pienen häämatkan kotimaassa, loppukesä piti
+olla virkatoimissa. Niitä varten matkusti hän nyt huvilastaan joka aamu
+Helsinkiin, mutta ennätti jo päivällisen ajaksi kotiin takasin ja sai
+viettää loput vuorokaudesta siellä kahden nuorikkonsa kanssa, viettää
+rauhallisempaa ja yksinäisempää maalaiselämätä kuin koskaan
+varsinaisella maaseudulla.
+
+Sunnuntait varsinkin siellä olivat oikeita »kissanpäiviä», olivat vielä
+nyt syyskesästäkin, kun sattui lämpösiä, kauniita poutapäiviä.
+Sellainen, mitä ihanin, päiväpaisteisin sunnuntain aamupäivä oli
+nytkin, jolloin Heikki istuskeli huvilansa rannanpuoleisella kuistin
+penkillä mukavasti selkäkenoon nojautuneena. Hän sulatteli siinä
+aamuruokaansa, soitteli sormillaan sievosesti pyörehtyvää vatsaansa ja
+antoi ajatustensa vapaasti lennellä niille mieluisissa ilmakehissä. Ja
+hän tunsi itsensä sangen onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Olivathan
+kaikki tuumat menneet niin hyvästi lukkoon, hänen olemuksensa lepäsi jo
+niin tukevalla pohjalla, hän varmistui joka päivä yhteiskunnallisessa
+asemassaan ja arvossaan. Rutosti ja varmasti, hyvällä vainulla ja
+aukinaisin silmin, -- se oli aina ollut hänen tunnuslauseensa ja sen
+mukaan hän olikin menetellyt... Nytkin viimeksi naimiskaupassaan:
+tutustui sattumalta tyttöön, hankki tiedot, että se oli hyvästä
+perheestä eikä aivan tyhjäkään, -- kahta kuukautta myöhemmin vietettiin
+häät. Ja kumminkin oli Heikki vaalissaan täydelleen onnistunut. Niin
+vaatimaton, sävyisä ja nöyrä hän oli tuo pikku eukko, niin naisellisen
+alamainen ja valmis tottelemaan miehensä pienintä viittausta, --
+enemmän ihanteensa mukaista naista ei Heikki olisi voinut löytää.
+
+Paitsi omalla toimialallaan, oli Heikki varmalla ja arvokkaalla
+esiintymisellään jo saavuttanut yleisempääkin luottamusta ja huomiota.
+Tuossa oli hänen edessään pöydällä juuri eilen saatu kutsumuskirje
+jäseneksi erääseen arvokkaaseen tieteelliseen seuraan. Helsingissä oli
+puoluemiesten kesken jo keväillä ollut puhetta, että Heikki olisi
+sopiva mies asetettavaksi ehdokkaaksi ensi valtuusmiesvaaleissa.
+Joutumisestaan edusmieheksi valtiopäiville ei Heikki taas epäillyt
+ollenkaan, se oli ainoastaan ajan kysymys ja jos ei yksi pikkukaupunki
+valinnut niin valitsi kai toinen. -- Ja se meni kaikki aivan itsestään,
+ei tarvinnut ensinkään rasittaa itseään eikä ponnistella; asetti vain
+tuontuostaankin kurssin sen mukaan, miten tuuli kävi, ja tarkkasi vähän
+syvemmälläkin liikkuvain virtausten suuntia. Antoi muuten vain
+sojottaa, kyllä tuuli vei eikä myrskyjä tarvinnut peljätä.
+
+Heikki tarkasteli lahdessa loivasti vierähtävää lainetta, jota
+syyskesän levoton tuuli koetti heiluttaa korkeaksi, katseli miten
+loiskahtava aalto aina muka teki hyökkäyksen laiturin kylkeä vastaan,
+mutta palasi nolona takasin tajuten, ettei se sille kumminkaan mitään
+voinut. Laituri seisoi paikallaan varmana kuin konsaankin pohjakallio
+-- se olikin nyt hänen laiturinsa. -- Ylempätä lahden suulta, väylän
+varrelta, kuului taas pienen saaristohöyryn tiheää tykytystä. Nyt se
+läheni, kääntyi jo niemestä näkyviin ja ohjausi Heikin huvilata kohden,
+vaikkei viittari ollutkaan pystössä sitä kutsumassa. Sieltä mahtoi
+tulla joku tuttava, no, olihan Heikki käskenytkin aina jonkun tulla
+sieltä kaupungin tomusta hengittämään raitista ilmaa hänen
+merihenkiseen huvilaansa. Jo pysähtyi laiva laituriin, sieltä nousi
+pitkä, solakka mies ... ka, sehän on Otto Alm, eipä ole tavattukaan
+sitten noiden Juuson rettelöjen aikojen. -- Heikki lähti kävelemään
+rantaan vastaanottamaan vierastaan.
+
+Otto oli nykysin perheestään yksin Helsingissä ja hän oli siinä
+joutessaan kerran päättänyt pistäytyä katsomassa Heikin uutta
+»maahovia», -- nätti paikkahan tämä onkin. He tarkastelivat huvilan
+joka puolelta, katselivat kasvitarhaa ja perunamaata ja istuivat sitten
+taas Heikin äskeiselle mielipaikalle tarinoimaan. Otto kertoi, että nyt
+vihdoin lähestyi hänen pitkällinen lukuaikansa loppuaan, -- rupee jo
+vähitellen kyllästymään tuohon medisiinari-elämäänkin, niin hauskaa
+kuin se onkin. Nyt hän lopetteli juuri viimeistä palvelustaan
+sairashuoneissa, Lapviikissa viimeksi, -- jouluksi olisi homma
+valmistua.
+
+Kun Lapviiki tuli mainituksi, johtui siitä itsestään puhe Juusoon, joka
+parastaikaa oli siellä oikeuden määräyksen mukaan tarkastettavana,
+missä määrässä hänen järjessään oli vikaa ja saattoiko häntä pitää
+vastuunalaisena teoistaan ja erittäinkin tuosta aiheettomasta
+murhayrityksestä entistä ystävätään kohtaan, joka keväillä oli
+herättänyt sellaista huomiota. Otto olikin usein tavannut Juuson siellä
+hulluinhuoneessa ja keskustellut hänen kanssaan pitkästi, ja tiesi
+siitä syystä kertoa yhtä ja toista hänen mielentilastaan ja olostaan.
+
+-- Hän näyttää nyt rauhallisemmalta ja tavallaan tyytyväisemmältä kuin
+pitkiin aikoihin, kertoi Otto. -- Hän myöntää itse viime talvena ja
+kevännä ja varsinkin noina avioeronsa aikoina olleensa hyvin
+hermostuneena, usein äärettömässä sielun tuskassa, mutta kumminkin
+kykenemättömänä pakottamaan itseään todelliseen toimintaan. Se oli,
+sanoi hän, sama epätoivoinen tunne, kuin jos tahtoisi ojentaa kätensä,
+mutta ei saisi sitä suoraksi. Hänen kaikki tuumansa ja aikeensa olivat
+menneet myttyyn, useat yhteensattuneet asiat olivat painaneet ja
+masentaneet hänen muutenkin herkkää mieltään. Mutta nyt sanoo hän
+olevansa mieleltään aivan terveen, hän tuntee sielullaan olevan
+entisen kimmoavaisuutensa ja sen kaikkien kykyjen olevan toiminnassaan.
+Ja, mikä minusta yksityisesti on merkillistä, koko hänen käytöksensä ja
+kaikki puheensa osottavat aivan tervettä miestä. No niin, yksi
+sairaloinen kohtahan siinä on...
+
+-- Yksi ruuvi puuttuu, se on riittävä selitys, virkkoi Heikki
+välinpitämättömän näköisenä. -- Se on luulenma häneltä aina puuttunut,
+vaikka vaihdellen sen mukaan, mihin yksipuolisuuteen hän milloinkin
+kiintyi. Minussa ei ole Juusoa kohtaan mitään katkeruutta, mutta
+luulen melkein voivani selittää hänen sairaloisuutensa kehityksen.
+Hänessä on jo kauan mahtanut olla hiukan vikaa, se kasvoi, kasvoi sen
+jälkeen kuin hän vetäytyi yksinäisyyteensä äärimmilleen, kunnes se
+vihdoin tarvitsi jonkun esineen, johon kohdistaisi purkauksensa. Se
+esine satuin nyt olemaan minä --.
+
+-- Niin, siinähän se kohta juuri on, jota hän ei voi tyydyttävästi
+selittää. Hän sanoo joutuneensa tappiolle taistelussaan uutta
+maailmankatsantoa vastaan; itse hän joutui sorronalaiseksi, vääryys
+voitti ja hän väittää koko tuon suunnan keskittyneen sinun persoonaasi.
+
+-- Niinpä niin, vainoomishulluutta! Mitä minuun tulee, osoittihan
+oikeudenkäynti aivan toista. Minä vanha toveri, joka olin monella
+tavalla koettanut häntä auttaa, -- vainoomishulluutta, ei muuta mitään!
+
+-- Sitähän se on. Rauenneet toiveet ja pettymys pettymyksen perästä
+ovat sitä olleet omiaan hänessä synnyttämään. Ehkä oli luontoista
+taipumustakin, taipumusta raskasmielisyyteen.
+
+Heikki pudisti päätään ja virkkoi kotvasen kuluttua miettiväisenä:
+
+-- Alkujaan sitä ei ollut, hän oli hurjastelija. Mutta sitten kyllä...
+Mitenkähän hän itse mahtaisi selittää tuon hänessä tapahtuneen
+luonteenmuutoksen, tuon hänessä viime vuosina ilmestyneen
+raskasmielisyyden ja uinailevaisuuden, joka hänet teki niin
+mahdottomaksi ja vihdoin terästyi mielenhäiriöön?
+
+-- En ole itse häneltä tuota niin tarkoin kysellyt, vastasi Otto. Vaan
+pari päivää sitten luin erään hänen kirjoittaman kirjeen muutamalle
+ulkomaalaiselle tuttavalle, -- kaikki laitoksesta lähtevät kirjeet
+tarkastetaan tietysti ennen lähettämistä ja minun teki mieli nähdä,
+hänen tuumiaan. Tuo tuttava näyttää olleen joku hyvä ystävä, joka
+kuultuaan Juuson keväisestä asiasta on siitä häneltä kysellyt, ja
+hänelle kertoo Juuso suoraan ja peittämättä viimeaikaisen alennuksensa
+tilan, kuten hän sitä kutsuu. En malttanut olla ottamatta tuosta
+kirjeestä muistikirjaani muutamia lauseita, jotka minusta ovat hänen
+luonnettaan ja maailmankatsantoaan erittäin kuvaavia ja tavallaan
+mielestäni sattuviakin. Niin, tässä se on. Hän kirjoittaa m.m:
+
+    »Kuten tiedät, on meidän maassa viime aikoina suoritettu tärkeä
+    kulttuurityö: kansallisuusaate, tuo kansoja innostava, on
+    nostanut meidänkin pienen kansan taisteluun, jota lopulta
+    voitollisesti on käyty. En tiedä, arvaanko oman persoonani liian
+    tärkeäksi, mutta olen yhä enemmän vakaantunut siihen käsitykseen,
+    että minun vähäpätöinen kohtaloni on joutunut likeisesti riippumaan
+    tuosta meidän yleisestä, kansallisesta herätystyöstä. Ainahan
+    suuret kulttuuritaistelut vaativat uhrinsa. Ne kohottavat kansoja
+    ja vievät niitä vuosisataisaskeleilla eteenpäin, mutta juuri se
+    virkeys vaikuttaa, että taistelun kuumuudessa yksi ja toinen elämä
+    tupsahtaa poroksi. Tällaisten liikkeiden aikana tapahtuu hyvin
+    nopea uudistuminen, olot kehittyvät, suunnat vaihtuvat huimaavaa
+    vauhtia ja yhtäkkiä voi aika rientää yksilön ohi. Taikka voi
+    yleisessä suunnassa aivan huomaamatta tapahtua käänne, tai
+    seisahdus ja silloin se, joka ei samassa arvaa olla mukana, se
+    hyökkää entistä vauhtiaan yhä vanhaan suuntaan ja huomaa vasta
+    liian myöhään olevansa yksin; hän hämmentyy, sekaantuu pois, ei
+    käsitä aikaansa eikä aika häntä. Pääjoukko on tehnyt käänteen
+    ja pian toisenkin, kaikki, jotka ovat siinä rivien sisässä,
+    seuraavat vaistomaisesti, muutoksesta itse paljo tietämättäkään,
+    mukana ja tottuvat väleen uuteen kurssiin, ne vain, jotka
+    reunoilta ovat tipahtaneet syrjään ja koettaneet hapuilla omia
+    teitään, ne sortuvat.
+
+    »Sellaisessa mutkauksessa olen minäkin sortunut. En ymmärtänyt
+    tässä muutamia vuosia sitten erästä rintaman käännettä, en sen
+    tarkoitusta enkä tarpeellisuutta. Näin sen, huomasin mihin se
+    pyrki, vaan se oli minusta vieras ja väärä, minulla ei ollut
+    malttia eikä halua seisattua vanhalta suunnaltani; uutta en
+    voinut hyväksyä, asetuin vastaan, kuljin muutamain muitten
+    kanssa omia teitäni tavotellen kansallisen liikkeen alkuperäisiä
+    periaatteita, jotka mielestäni olisivat olleet puhtaammat ja
+    paremmat. Mutta pian olin yksin. On hyvin epäkiitollista vetää
+    vastakynttä voittoisaa suuntaa vastaan, vaikka tuntisikin, kuten
+    minä tein, sen vievän kieroon. Olin liian heikko seisomaan omalla
+    kannallani, kärsin pettymyksen toisensa perästä, alennuin ja
+    masennuin, en voinut enää kohota enkä palata, vajosin
+    vajoamistani...»
+
+Otto pisti taskukirjansa kiini ja jatkoi vilkastuneena:
+
+-- Tämä kohta oli minusta merkillinen siksi, että se osottaa kuinka
+puolueettomasti ja himottomasti mies nyt osaa entisyyttänsä arvostella.
+Onhan siinä minun käsittääkseni paljon tottakin. »Pääjoukon» mukana
+Juuso epäilemättä olisi ollut mies siinä missä muutkin.
+
+Heikkiin ei tuo oikein pystynyt.
+
+-- Hm, »olisi ollut». Tuosta kirjeestäkin tuntee varsin hyvin hänen
+vanhat haaveilunsa ja mielikuvituksensa kulun. Hän pitää itseään suuren
+kultuuritaistelun uhrina, ei oman sairaloisen uneksivaisuutensa uhrina,
+jona hän kumminkin on. Mutta yksi kohta hänen selonteossaan on oikea:
+hän ei ole koskaan ymmärtänyt aikaansa. Vaan kenen syy?
+
+-- Tietysti se on hänen omaa syytään, hän oli nyt kerran luonteeltaan
+sellainen, miten sanoisin, vähän liian runollinen ja aatteellinen.
+
+-- Liian suuria aatteita ja aikeita -- kehittyivät hulluuteen. --
+Vaan mitä hänestä nyt siellä arvellaan, tehdäänkö hänestä vielä
+järki-ihminen, joka saa vapaasti liikkua yhteiskunnassa?
+
+-- Luultavasti ei. Tarkastusaika on nyt kulunut loppuun ja sen tulos
+arvattavasti on, että hän selitetään potevan osittaista mielenvikaa.
+
+-- Käkisalmeen siis. Ja se on sen lorun loppu, lopetteli Heikki
+keskustelua hienosti haukotellen, ikäänkuin jos koko asia hänen
+puolestaan olisi ollut aivan yhdentekevää.
+
+Heikin rouva tuli ulos verannalle vierasta tervehtimään ja keskustelu
+kääntyi muille hauskemmille aloille. Kohta päivällisen jälkeen lähti
+Otto takasin kaupunkiin ja Heikki viskausi mukavasti sohvalleen
+päivällislevolle ottaen sanomalehden käteensä, -- hän ei ollut siellä
+maaoloissa kiirehtinyt sitäkään tänään vielä aikusemmin lukemaan. Mutta
+tuntui nytkin niin makeasti raukaisevan, päivä oli paistanut huoneen
+niin uuvuttavan lämpimäksi ja kaikki ympärillä oli niin äärettömän
+hiljaista. Heikki pani hienolta höyryävän sikaarin syrjään ... ottaa
+tässä kenties pienet unet, eihän tuossa lehdessäkään näy olevan mitään.
+
+Vaan samassa hän vilkastui, hyppäsi pystöön ja uni oli poissa. Hän oli
+lukenut lehdestä muutaman uutisen, joka häntä innosti.
+
+-- Tuossahan tuo on jo präntättynä, vaikkei Otto tiennyt asiasta
+mitään... »Ja sen johdosta on laitoksen lääkäri lääkintähallitukselle
+antamassaan lausunnossa ehdottanut, että hänet siirrettäisiin
+Käkisalmen rikoshullujen hoitolaan yhteiskunnalle vaarallisena
+henkilönä...» Siinähän se nyt on, se on siis päätetty!
+
+Heikki olikin vähäisellä jännityksellä odottanut tuon tarkastuksen
+päättymistä, vaikk'ei hän ollut sitä kellekään ilmaissut. Olihan se
+selvä, että mies oli hullu, eihän Juusolla voinut olla, kuten
+oikeudenkäynnissä kylläkin oli selvennyt, mitään järjellistä syytä
+vihata häntä, vanhaa ystäväänsä. Mutta sittenkin, se oli muuten
+normaali... No, nyt on mies ainakin tallessa...
+
+Heikki oli taas sytyttänyt sammuneen sikaarinsa ja käveli laattiata
+edestakaisin miettien ja muistellen. Olihan oikeastaan miestä säälikin,
+se oli alkujaan kelpo poika, puhdaskarvanen poika, ja hän tarkotti aina
+rehellisesti ja oikein kaikella minkä teki. Mutta hittoko sitä saattoi
+auttaa, että hän kehittyi yksipuoliseksi ja jäi sokeaksi ja että hän
+antautui silmittömästi seuraamaan sitä, mitä kerran oli tuntenut ja
+oppinut, voimatta oppia mitään uutta. Hän syyttää aikoja -- hm!
+Olivathan ne todella käänneaikoja nuo vuodet, jolloin vähitellen
+voitiin ruveta kääntämään pelloksi sitä, mitä pitkällisillä
+ponnistuksilla oli perkattu. Sitä Juuso ei käsittänyt, -- no, sitä
+eivät heti älynneet monet muutkaan --, mutta se siinä oli merkillistä,
+ettei Juuso sittemminkään, aikojen taas muuttuessa, osunut oikealle
+tolalle niinkuin useimmat muut...
+
+Heikki pysähtyi kävelystään, asettui ikkunan eteen seisomaan ja katseli
+miettiväisenä ulos lahden poikki, joka tyyntymistään tyyntyi
+päivällisestä laineikostaan.
+
+Käkisalmeen...! Niinpä niin, hänhän _on_ hullu, siitähän ei päästä
+mihinkään. Sitä vikaa oli jo alkujaan, sitä osotti jo tuo hurjasteleva
+into, joka hänet kesken poltti loppuun... Ja se on ylipäätään hulluutta
+valita, kuten hän, itselleen joitakin erityisiä elinohjeita ja
+periaatteita koko ijäkseen; olkoot nuo ohjeet ja aatteet kuinka hyviä
+ja kauniita tahansa, eihän ne joka paikkaan sovi. Miehellä pitää olla
+selkärankaa, se on totta, vaan sen tulee toki olla siksiverran
+taipusan, että kullakin ajalla voi mukautua olojen ja ajan vaatimusten
+mukaan. Sen seikan täytyy jokaisen älytä, vaikk'ei nyt jokaisella
+tietysti voi olla samaa kykyä katsoa eteenpäin eikä samaa makua sormien
+päissä. Kääntyyhän aika myötään, pitää vain osata kääntyä mukana, joka
+ei sitä osaa, -- jaa, se jää sivulle!
+
+Sitä se ei Juusoparka ymmärtänyt, hän oli siinä suhteessa todellakin
+aikansa lapsipuoli. Hän iski päänsä seinään ja juuri siksi hän onkin
+nyt mennyttä kalua.
+
+Käkisalmeen! Ka niin, itsepähän kaivoi hautansa. Viaton Heikki oli,
+hänen tiensä oli kyllä käynyt päinvastaseen suuntaan, vaan ei hänellä
+ollut siitä omantunnonvaivoja. Hän oli vain ymmärtänyt aikansa kulun ja
+sen vaatimukset ja menetellyt sen mukaan, -- siinä kaikki!
+
+Kiintyneenä näihin mietteihinsä oli Heikki jo sytyttänyt toisen
+sikaarin ja ruvennut sitä poltellen jälleen mittelemään laattiata
+edestakaisin. Vaan kotvasen kuluttua viskausi hän taas sohvalle ja otti
+uudelleen sanomalehden käteensä... »Menetellyt sen mukaan», niin juuri,
+ja niin hän aikoi tehdä vastakin, se on jokaisen oikeus ja
+velvollisuus. Aika kehittyy myötään, olot ja suunnat muuttuvat, täytyy
+tunnustella eteensä. Mutta onneksi hänellä olikin siinä suhteessa
+tarkka vainu. Nytkin hän haisteli jotakin... Olihan ollut jo kotvasen
+jonkinlaista seisausaikaa, mutta melkein tuntui taas siltä, kuin olisi
+ilmassa ollut jotakin hienoista, kaukaista käryä... Niin näkyy,
+maaseutulehdissä esiintyy tyytymättömyyttä, ei kärsitä muka
+harvainvaltaa eikä pääkaupunginjohtoa, tahdotaan omatkin mielipiteet
+kuuluville. Saa nähdä, paahdetaanko sieltä pitemmältäkin ja kehittyykö
+siitäkin vielä jotakin suuntaa. Mutta se on vielä hyvin kaukaista,
+hyvin hienoista huminaa, ei sääsken ääni taivaaseen kuulu... Ja jos
+sieltä joskus rupeaisi vinhemmin puhaltamaan, niin onhan sitten aina
+aikaa tarkemmin tunnustella virtausten voimaa ja katsella miten kurssi
+milloinkin on käännettävä. Nyt istutaan alallaan, lujitetaan
+perustuksia ja merkitään tuulen vaihtuvia vivahduksia.
+
+-- Malttia vain ja samalla valppautta!
+
+Heikki viskasi sikaarinsa syrjälle, -- mitä varten hän siinä nyt taas
+niin tuimasti tupruutteli. Hän poltti varmaankin liiaksi, se ei voinut
+olla terveydelle hyväksi ja terveyttä täytyi säästää. Sitä kyllä vielä
+tarvitaan, sillä taivalta ylöspäin on vielä pitkältä.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Aikansa lapsipuoli, by Santeri Ivalo
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41416 ***
diff --git a/41416-8.txt b/41416-8.txt
deleted file mode 100644
index 8122715..0000000
--- a/41416-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8727 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Aikansa lapsipuoli, by Santeri Ivalo
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-Title: Aikansa lapsipuoli
-
-Author: Santeri Ivalo
-
-Release Date: November 20, 2012 [EBook #41416]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AIKANSA LAPSIPUOLI ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-AIKANSA LAPSIPUOLI
-
-Kirj.
-
-Santeri Ingman [Ivalo]
-
-
-Werner Söderström, Porvoo, 1895.
-
-
-
-
-
-
-I.
-
-
-Tervavene kelluili kepeästi Alanteen rannalla. Keula oli vedetty kiini
-rantahiekalle, vaan perä notkahteli sujuvasti valloillaan hienosen
-aamutuulen nostaessa järveltä päin loivan laineen. Vene oli jo täydessä
-lastissa, isäntä seisoi puukko hampaissa pohkeita myöten vedessä ja
-kiinnitti viimeisiä varppeita, vastaillen siitä puukonterän poikki
-minkä mitäkin eukolleen, joka avopäin ja kädet puuskassa yhtämittaa
-tarinoi ylempää törmältä ja vielä kerran muistatti miehensä mieleen
-tärkeimpiä kaupunkiostoksia. Aatulle, renkimiehelle, joka parastaikaa
-kantoi arkkua veneeseen, huusi emäntä sekaan:
-
--- Peremmäs, nosta peremmäs se maisterin arkku siihen tynnyrein väliin,
-etteivät kastu kirjat ja vaatteet, kun koskissa vettä loiskii.
-
--- Voivat ne kastua perempänäkin, jos niikseen sattuu. Vaan tässäkö se
-itse aikoo istua nököttää tervaisten tynnyrien selässä?
-
--- Todellakin, annahan kun haen raanun alustaksi.
-
-Samassa kuin emäntä toi aitasta raanua, ilmestyi maisteri itse
-tuparakennuksesta: solakka, pitkänlainen nuorukainen, tumma tukka ja
-viiksien alku ja suuret, vilkkaat, ruskeat silmät. Hänellä oli hiukan
-levoton, heippaseva käynti, kun hän pihan poikki kulki kantaen
-veneeseen pyssyään ja matkalaukkuaan. Aatu otti ne vastaan veneeseen ja
-maisteri jäi seisomaan emännän rinnalle törmälle, johon samassa
-isäntäkin nousi kuivaten kastuneita saapasvarsiaan ojanvarren
-nurmikkoon.
-
--- No nyt se on sitä myöten valmista, virkkoi Alanteen isäntä
-mielihyvissään puukkoa tuppeen painaessaan. -- Elä muuta kuin ala
-solottaa alas virtoja!
-
-Emäntä heittäytyi vähän surulliseksi ja puhui puoli-itkuisella äänellä:
-
--- Jääpi kai nyt taas autioksi Alanteen talo, tänne minä yksin lasten
-kanssa syystöitä hoitamaan. Ja eikö pyörähtäne taas kuukausi, ennenkuin
-te olette Oulussa mutkin käyneet.
-
--- Voipipa mennä, voidaan joutua välemminkin. Vaan totta siellä käydä
-pitää, jos mieli elää.
-
--- Niin tuo lie! -- Emäntä huoahti pari kertaa ja kääntyi sitten
-hilpeämmällä äänellä maisteria puhuttelemaan:
-
--- Tyhjä sija tähän nyt jääpi maisterinkin jälkeen, kesäkauden tässä jo
-aivan ehdittiin tottuakin toisiinsa.
-
--- Se on totta, emäntä, vastasi nuorukainen. Tuntuupa minustakin taas
-melkein vastenmieliseltä lähteä täältä pois suureen maailmaan, täällä
-on ollut niin rauhallista ja niin hyvin on tultu toimeen.
-
--- No kumma se on, miten tuo maisterikin niin on ehtinyt tottua näihin
-köyhiin oloihin ja meihin oppimattomiin ihmisiin.
-
--- Se on nähkääs sitä, emäntä, että minä nyt vasta olen tätä elämätä
-oikein oppinut tuntemaan ja täällä maan sydämmessä on paljo sellaista,
-joka vetää puoleensa.
-
--- Tulkaa sitten toisena kesänä takasin.
-
--- Eihän sitä tiedä. Jos mieli tekisikin, niin pitkä on matka.
-
-Isäntä oli tähän keskusteluun osaaottamatta istunut ojan partaalla ja
-kaivellut saappaan kärellään hiekkaa, mutta siltä näytti, että hänkin
-täydelleen hyväksyi ne tunteet, joita hänen eukkonsa tulkitsi. Lopuksi
-virkkoi hänkin sentään:
-
--- Tulkaa milloin niikseen sopii, vanhat tuttunne täältä löydätte,
-vaikkeivät ole tämän kummempia.
-
-Mieliala yritti siinä käymään hiukan juhlalliseksi, mutta sen katkasi
-emäntä kutsumalla matkamiehet vielä tupaan lähtökahvia juomaan. Itse
-meni hän edeltä, isäntä seurasi verkalleen perästä. Maisteri jäi vielä
-hetkiseksi mietteihinsä törmälle seisomaan ja hänen katseensa
-siirtyivät väkisinkin tarkastelemaan tuota edessä olevaa, aamupäivän
-paisteessa kylpevää järvimaisemaa. Hänen silmänsä sitä ikäänkuin
-jäähyväisiksi hyväillen hivelivät, olihan sekin jo kesän kuluessa
-käynyt hänelle niin tuttavalliseksi. Eihän se nyt oikeastaan kauniskaan
-ollut tuo maisema, eihän siinä ollut paljo mitään siitä, mitä
-»ihanoilla näköaloilla» tavallisesti tulee olla: Saaririvi tuossa selän
-keskellä vihanta ja lepposa, ranta sen takana, matala pajukkoranta,
-joka vähitellen kohotessaan muuttui koivikoksi ja jolla takalistonaan
-oli korkea harju ja siinä kasvava tumma hongikko. Mutta siinä oli
-jotain niin alkuperäistä, niin tuoretta, niin vilpittömästi ystävyyteen
-pyrkivää, siinä oli sen keskessä elävän kansan luonnetta ja siksi se
-oli käynyt niin rakkaaksi. Korutonta, karua, suljettua, mutta sittenkin
-niin sydämmellistä...
-
-Lähdön hetki joutui. Kättä pistettiin viimeisiksi jäähyväisiksi, keula
-työnnettiin irti rantahiekalta ja käännettiin länttä kohden ja raskas
-alus lähti vähitellen lipumaan suvannon poikki ja siitä Vuokin virtoja
-alaspäin Kiannan koskia kohden. Aatu istui airoissa ja veteli verkkaan
-ja maltillisesti, niinkuin alkutaipaleesta tulee, isäntä huopaili
-perässä ja tynnyrein päällä keskellä venettä istui maisteri ja seurasi
-haaveksivin katsein rantamaisemia, jotka vähitellen matkan eestyessä
-vaihtelivat. Pakina ei luistanut alussa taivalta, kukin istui ääneti
-hautoen mielessään omia hiljaisia tuumiaan.
-
-Maisterilla, -- sillä nimellä oli Juusoa siellä maalla mainittu,
-vaikkei hän vielä ollut kuin pelkkä ylioppilas, -- oli omituinen tunne
-mielessään venheen yhä loitommas poiketessa näiltä tutuiksi käyneiltä
-sydänmaanseuduilta: oli kaipausta, mutta oli iloakin. Hän tunsi
-ikäänkuin syvää kiitollisuutta sydämmessään. Hän oli mielestään tänä
-kesänä niin äärettömän paljo oppinut, hänellä oli aivan kuin silmät
-auki revenneet ja hän oli oppinut katsomaan elämää aivan uudelta,
-syvällisemmältä kannalta. Olihan hän henkisesti niin suuressa määrin
-rikastunut, hän oli saanut ajatuksilleen ja harrastuksilleen nyt vasta
-varman pohjan, sillä nyt vasta oli hän mielestään oppinut katsomaan
-elämätä pintaa syvempääkin. Ei hän tiennyt miten se oli käynyt ja mistä
-hän sen oli oppinut, mutta siinä istuessaan tervatynnyrein selässä ja
-ohiliitelevää maisemaa tarkastaessaan, hän nyt vain itsekseen ihmetteli
-sitä, miten hän ennen oli voinut ajatella ja tuntea niin sokeasti ja
-lapsellisesti.
-
-Kulku alkumatkan tyyneillä suvantovesillä oli niin tasasta, niin
-hiljaista ja yksitoikkoista, että se ikäänkuin väkisin houkutteli
-mietteisiin vaipumaan. Juuso antoikin ajatustensa vapaasti liidellä ja
-juurikuin jonkunlaista tilitystä varten latoa hänen eteensä vanhempia
-muistoja ja myöhempiä kokemuksia.
-
-... Eihän hän ollut ennen vähääkään ymmärtänyt sitä kansaa, jonka lapsi
-hän oli, se, mitä hän silloin oli haaveksinut elämäntyöstä kotimaansa
-ja kansansa puolesta, se oli kaikki ollut utuista hämärätä. Olihan
-hän tosin koko ylioppilasaikansa ollut kansallismielinen ja
-kansanvaltainen, olihan hän innostunut puhuessaan ja ohjelmoidessaan
-velvollisuuksistaan isänmaata ja kansaa kohtaan ja hän olisi koska
-tahansa voinut vuodattaa sen puolesta sekä kyyneleitä että verta. Mutta
-nuo käsitteet olivat olleet kaukaisia, verettömiä, »maa ja kansa», ne
-olivat vain yleisiä aatteita ja koko se innostus oli kuin helisevä
-vaski ja kilisevä kulkunen. Ydintä puuttui, sydäntä puuttui.
-
-Eikähän se sentään ollut niin varsin kummaakaan. Missäpä olisi Juuso
-tullutkaan lähemmin syventyneeksi tuon kansan sisälliseen elämään ja
-sen elämisen toiveisiin ja tarpeisiin. Hän oli kaupungin lapsia
-ruotsinvoittoisesta pikkukaupungista, hänen kotinsa, tuomari
-Häggqvistin koti, oli niitä yliluokan koteja, joista varsinaista kansaa
-katsottiin alaspäin ikäänkuin halvempaan rotuun. Ja hänellä oli
-itsellään ollut kaikki nuo yliluokan katsantokannat ja ajatustavat kun
-hän viidettä vuotta sitten tuli ylioppilaaksi ja kävi ylioppilaselämään
-osalliseksi. Siellä tulvahti häntä vastaan rikas virtaus uusia
-aatteita, uusia ihanteita. Juusossa tapahtui jyrkkä käänne. Hän muuttui
-kansan mieheksi, muuttui suomenmieliseksi ja hänestä tuli, niinkuin
-jyrkkäin vastakohtain miehistä ainakin, punaisiakin punaisempi. Hän
-ahmi sisäänsä noita hänelle vereksiä, kauniita kansallisuusaatteita,
-hän hehkui taistellessaan ylioppilaspiireissä niiden puolesta ja
-riemuitsi ennakolta ajatellessaan minkälaisella innostuksella ja
-tarmolla hän elämänsä läpi työskenteleisi suomalaisen kansan hyväksi,
-sen korottamiseksi ja sen kielen ja oikeuksien puolustamiseksi. Hänessä
-oli tulta ja hänessä oli voimaa. Suomenkieltä hän aluksi osasi
-huonosti, vaan hän opetteli sitä, oppikin tavattoman pian ja rupesi
-sitä uutterasti käytännössä viljelemään. Niin kirjoitti hän jo ensi
-ylioppilasvuosinaan osakunta-albumeihin pieniä, intoa hehkuvia runoja
-ja näppäriä kertomuksia ja viime vuonna oli hän aikakauskirjoihin
-kirjoitellut joitakuita pienempiä kyhäyksiä taiteen alalta, --
-estetiikka oli näet hänen mieliainettaan. Ja Juuso Tuominen --
-tällaiseksi oli hän näet muuttanut Josef Häggqvistin nimensä -- oli
-pian laajemmissakin piireissä tunnettu reippaaksi, lahjakkaaksi,
-innokkaaksi suomenmieliseksi nuorukaiseksi, josta voitiin toivoa paljo.
-
-Itseään häntä kumminkin oli kiusannut se, ettei hän vielä aivan hyvin
-eikä vapaasti osannut käytellä suomenkieltä eikä käyttää sitä puhtaasti
-ja kauniisti. Siitä syystä oli hän viime kevännä päättänyt matkustaa
-kesäksi kauas maan sydämmeen, siellä lukujen ohessa täydellisesti
-kieltä oppiakseen. Hän halusi oppia sitä erästä erityistäkin
-tarkoitusta varten. Jo vuosia sitten oli hän näet suunninnut ja alulle
-pannut suuren, suomenkielisen, kaunokirjallisen teoksen, historiallisen
-näytelmän, hänkin vähän kartuttaakseen vielä köyhänpuoleista
-suomenkielistä kirjallisuutta, ja siellä hyvällä kielimaalla hän tahtoi
-sen valmistaa.
-
-Siksi oli hän viettänyt kesän kaukana Suomussalmen syrjäkylässä aivan
-talonpoikaisen kansan keskuudessa. Siellä oli hän nyt ensi kerran
-oikein päässyt tutustumaan suomalaisen maalaisrahvaan luonteeseen ja
-elämään; hän oli löytänyt siellä sen syvämielisen, sydämmellisen,
-suoran suomalaisen kansan, jota hän kyllä ennenkin oli rakastanut, vaan
-jonka hän nyt vasta tunsi ja josta hän siitä syystä nyt oli oppinut
-kaksinkerroin pitämään. Nyt tänä kesänä oli hän mielestään tehnyt
-varsinaisen molemminpuolisen lemmenliiton tuon kansan kanssa, -- nyt
-hän sen ymmärsi ja se ymmärsi hänet.
-
-Kesä oli kulunut. Kun Juuso nyt taas oli sieltä matkalla etelään päin
-sivistyneiden asuinmaille, ottamaan osaa heidän rientoihin ja
-riitoihin, niin olipa hänellä mielestään niin kovin paljo kokemusta
-tuotavana mukanaan noihin puoluetaisteluihin, jotka näihin aikoihin
-kiinnittivät hänen, niinkuin monen muunkin nuorukaisen, kaiken huomion
-puoleensa. Hänestä tuntui ikäänkuin hänellä nyt olisi ollut
-jonkunlainen avoin valtakirja esittää siellä, mitä Suomen kansa toivoo
-ja tahtoo: hiljaista, sitkeätä työtä, sitä sen olemus opettaa, ei se
-rakasta isoa ääntä eikä kiihoittunutta, keinotekoista intoilua, työtä
-vain ja järkähtämätöntä, vilpitöntä pyrkimistä eteenpäin. Sen käskyn
-mukaan aikoi Juusokin näistä puolin ruveta vaikuttamaan, tätä
-muurahaisen taistelutapaa tahtoi hän koettaa saada käytäntöön. Työtä,
-vilpitöntä, uhraavaa työtä isänmaan hyväksi, kansallisuuden,
-kansanvaltaisuuden hyväksi -- sellainen ohje on sopiva ja kunniakas
-suomalaiselle nuorukaiselle...
-
-Noita mietiskeli Juuso matkan verkalleen eestyessä. Ja aina väliin
-haasteli hän saattajainsa kanssa, kyseli kaikkia ja pani mieleensä,
-tahtoen ikäänkuin käyttää hyväkseen vielä tuota viimeistä yhdessäoloa
-oppiakseen ja rikastuakseen. Samalla hän nautti ohi liitelevän luonnon
-suuruudesta ja mahtavuudesta. Oli jo saavuttu vuolaille koskivesille,
-jossa venhe lastuna nakkelehti vaahtoaaltojen lomissa, puikkelehti
-särmäisten kallioiden kupeitse ja hyökkäsi nuolena alaspäin nielevään
-kuiluun. Hän katseli laskijain kylmää tyyneyttä, heidän räpäyttämätöntä
-varmuutta ja värähtämätöntä jäntevyyttä ja hän ajatteli, että noin se
-olisi työ tehtävä, noin ne vastukset voitettaisiin.
-
-Kuljettiin päivä ja toinen, oli jo laskettu Emäjoen pääkosket ja
-kolmantena päivänä soluttiin suvantoa pitkin sen suuta kohden sinne,
-missä Kiannan haara laskee Oulunjärveen.
-
--- Ja tähän Paltaniemeenkö se maisteri sitten todellakin meistä jää?
-kysyi isäntä kun siinä aamupäivällä soudettiin Paltamon ensimmäisten
-talojen ohi.
-
--- Tähän jään päiväksi, saatte soutaa edeltäpäin. Onhan vähän ikävätä
-kesken aikojaan erota matkueesta, vaan ehkäpä vielä joella tavataan.
-
--- Tavattaneeko, -- tässä tuota olisi yhdessä menty vaikka Ouluun asti.
-
--- Niinpä olisi. Vaan kovin tekee nyt mieleni tavata tuota vanhaa
-ystävää, joka juuri asuu tuossa niemen kärellä. En ole nähnyt häntä
-pariin vuoteen, ennen oltiin joka päivä yksissä.
-
--- No kun niin on, niin eipä muuta kuin lasketaan maihin.
-
-Jo Pohjanmaalle lähtiessään ja sitten pitkin kesää oli Juusolla ollut
-tuumana käydä palatessaan tervehtimässä vanhaa toveriaan Heikkiä, joka
-ennen oli ollut hänen uskotuimpia ystäviään, mutta joka nyt jo kohta
-pari vuotta oli ollut Helsingistä poissa, asuen vanhempainsa luona
-maalla. Ennen oli Heikki myöskin ylioppilaspiireissä ollut niitä joukon
-innokkaimpia ja tulisimpia, Juuso ja hän olivat mietteiltään hyvin
-soveltuneet yhteen, yhdessä he olivatkin lukemattomia kertoja
-unelmoineet tulevaisuudestaan ja vaihtaneet tuumia ja tunteita. Vaan
-viimeksi kun Juuso oli Heikin tavannut, oli hän jo ollut vähän enemmän
-pessimismiin kallistuva ja mieleltään suljettu. Sittemmin oli Heikki
-kadonnut Helsingistä pois, perheelliset olot ja lukujen hidas
-edistyminen olivat saattaneet hänet pakenemaan yliopistosta kauas
-kotiin maalle. Sen jälkeen ei ollut Juuso kuullut ystävästään paljo
-mitään, tämä ei ollut kirjoittanut eikä kertonut tuumistaan eikä
-mietteistään, oli melkein tuntunut siltä, kuin hän olisi aivan tahtonut
-sulkeutua yksinäisyyteensä. Ja siitäkin syystä tahtoi Juuso nyt tavata
-tätä vanhaa toveriaan omin silmin häntä nähdäkseen ja omin suin
-puhutellakseen.
-
-Jo laski vene hiekkaiselle rannalle, metsäherra Grönbergin, Heikin
-isän, rantaan. Miehet nostivat Juuson tavarat törmälle ja itse lähti
-Juuso, heitettyään viimeiset jäähyväiset ystävällisille saattajilleen,
-astumaan taloa kohden.
-
-Pihalla tuli Heikki vastaan, -- sillä Heikkihän se oli tuo, vaikka
-Juuson oli häntä alussa vaikea tuntea vanhaksi toverikseen. Hän oli
-vanhentunut, käynyt lihavaksi ja partaseksi, tukka oli kulunut hienoksi
-ja kasvoilla oli omituinen harmaja väri. Vaan oudoin oli sittenkin ilme
-silmissä: niissä oli jokin vieras kiilto, kylmä, levoton ja arka,
-niistä näytti loistavan jotain salattua intohimoa -- niinkuin käärmeen
-katseista! Ensi silmäyksellä Juuso säikähti tuota katsetta, siinä oli
-hänestä jotain ilkeää, itsekästä, jota ei ollut ennen. Vaan seuraavassa
-tuokiossa se kiilto oli jo poissa, hän ei sitä muistanutkaan enää, vaan
-huudahti iloisena:
-
--- Terve mieheen, vanha ystävä, oletpa sinä paisunut ja parrottunut.
-
--- Terve tuloa, Juuso. Ja sinä pysyt yhtä hintelänä miesnä kuin
-ennenkin. Kuulin sinun matkustaneen Kiannalle suomenkieltä oppimaan,
-sieltäkö nyt palaat?
-
--- Sieltä, siellä olen oppinut sekä kieltä että mieltä. Vaan miten on
-nyt sinun laitasi, vanha poika?
-
--- Tuossahan tuota on elettynä yksin päivin. Käydäänpä taloksi ja
-tarinoidaan sitten.
-
-Juuso tervehti talonväkeä, kohta kutsuttiin päivälliselle ja sen
-syötyään menivät toverukset puutarhaan, viskausivat mukavasti lepäämään
-pientareen pehmeälle nurmelle. Oli kaunis ja helteinen syyskesän päivä,
-niityltä aidan takaa tuoksahti kuivuneen heinän suloinen lemu ja
-lepposasti loiskahti aalto rannassa törmän hiekkaa vastaan. He
-makailivat siinä hetkisen ääneti, tarina ei tahtonut oikein lähteä
-luistamaan, oli kuin jotain vierasta olisi ollut välissä. Vasta
-vähitellen ja melkein kuin varovaisesti rupesivat he toisilleen
-kertomaan eroajan havaintoja ja kokemuksia.
-
-Muutosta oli tapahtunut kumpaisessakin sitten viime näkemän. Ijän
-mukana oli tullut vakavampia tuumia ja käsitteet olivat selventyneet.
-Mutta molempain kehitys oli käynyt koko joukon eri suuntaan. Juuso
-puhui ensin omista tuumistaan ja aikeistaan, kertoi koko ajan
-toimekkaana touhunneensa mukana ylioppilaselämässä, tosin vähän
-haitaksi luvuilleen, vaan pitihän sitä elää muassa. Olihan hän
-kumminkin sekä lukenut että kirjoitellut, mutta kesken olivat vielä
-työt, niitä piti taas lähteä jatkamaan Helsinkiin.
-
-Heikki pysytteli aluksi harvasanaisena mikäli hänen omiin toimiinsa
-ja aikeihinsa tuli. Kertoi kumminkin viime aikoina ahkerasti
-työskennelleensä ja sinne Helsinkiin oli hänenkin aije nyt tulla
-tuloksia näyttämään. Ensi ajat maalla oli hän ollut hiukan sairaloinen
-ja verkkasen paranemisensa aikana oli hän tullut tarkemmin
-ajatelleeksi, kuinka paljo siellä yliopistossa oli kouhoteltu ja
-tuhlattu aikaa mielettömään touhuamiseen ja turhaan intoilemiseen. Ja
-vähitellen lämpeni Heikkikin tarkemmin kertomaan noita mietteitään,
-joita hän aluksi näytti aikovan pitää ominaan.
-
--- Siinä oli vuosi aikaa minun kehityksessäni jonkunlaista aukkoa. Sitä
-ennen touhusin minäkin, kuten tiedät, ilman suuntaa ja päämäärää, siitä
-herättyäni mulle selvesi, että ihmisellä pitää olla, kullakin itseään
-varten ja todellisuuden pohjalla, viitotettu tie, jos mieli saada
-maailmassa jotakin aikaan. Pelkkä innostus, olipa kuinka isänmaallinen
-tahansa, se käy sittenkin korukuoreksi, sillä ei ole todellisuudessa
-pohjaa eikä sillä hyödytetä mitään. Jokaisen on pidettävä huolta
-etupäässä oman itsensä kehittämisestä ja korottamisesta, muu innostus
-on arvotonta. Ja kun kukin puolestaan valmistaupi yhteiskuntaan
-hyödylliseksi jäseneksi, silloin edistää hän myös paraiten yhteishyvää.
-
--- Sinusta on tainnut tulla täällä maalla suuri egoisti, virkkoi Juuso
-leikillisesti, voimatta kumminkaan estää äänessään soimasta puoleksi
-tottakin.
-
--- Niin, miksi sen katsot, se voi olla avu sekin, ja varsinkin
-nykyjään.
-
-Heikki viskausi melkein halveksivasti selälleen ja jäi siihen
-äänettömänä ja liikkumattomana makaamaan. Juuso lepäili vieressä
-ryntäillään, oli ääneti hänkin hetkisen ja pureskeli miettivänä
-heinänkortta, joka hänellä oli hyppysissään; hän tunnusteli tuossa
-Heikin äänessäkin jotain outoa ilmettä, -- vai muistiko hän vanhastaan
-hänen äänensä väärin? Sitten oikasi hänkin jäsenensä suoriksi, pisti
-kädet pään alle ja tarinoi siitä ylöspäin katsellen verkalleen ja
-melkein kuin itsekseen:
-
--- Tavallaan olen minä tänä kesänä tullut tekemään melkein
-samansuuntaisia havaintoja kuin sinä, vaikka johtopäätökset
-aivan eroavat. Olihan se meidän, monenkin, intoileminen siellä
-ylioppilaspiireissä enimmäkseen hyvin ponnetonta. On puhuttu asioista,
-joita ei ole ymmärretty, sokeina on saarnailtu ihanteista ja
-elämäntöistä, joilla ei ole todellisessa tajunnassa ollut riittävää
-perustusta. Me olemme huutaneet eläköötä isänmaalle ja vannoneet
-ikuista palvelusta suomalaisen kansamme hyväksi. Mutta me emme ole
-käsittäneet oikein tuota rakkautemme esinettä eikä sen tarpeita. Ei se
-tarvitse kuulla julkihuudettavan innostustamme, se tarvitsee työtämme,
-työtä puhtaasti kansallisten periaatteiden pohjalla, mutta myöskin
-vilpitöntä ja itsekkyydestä vapaata työtä. Minunkin tunteeni tätä
-kansaa kohtaan olivat ennen, joskin tulisia, kumminkin hyvin
-epämääräisiä; nyt olen saanut tunteitteni esineeksi elävät ihmiset,
-selvää lihaa ja verta, siis jotakin suoranaista, jonka eteen kannattaa
-työskennellä...
-
-Hän kuuli Heikin vieressään hiljaa myhähtävän ja katkasten lauseensa
-pyörähti hän hämmästyneenä kohti katsomaan. Heikkikin nosti päänsä
-nurmikosta ja matki hiukan ivallisesti:
-
--- »Jonka eteen kannattaa työskennellä» -- Kuule, vieläkö siellä
-Helsingissä haaveksitaan noita vanhoja korulauseita?
-
--- Haaveksitaan?
-
--- Niin, mitä se tuo puhe on muuta kuin haaveksimista, tuulen
-pieksämistä, jos mennään ytimeen asti. Työtä kansan ja maan hyväksi! --
-höpsistä, itsensä hyväksi se sittenkin jokainen pohjimmalta tekee mitä
-tekee ja niin pitääkin. Maan ja kansan hyväksi vain puhutaan -- sekä
-tehdään työtä välillisesti.
-
--- Kuule Heikki, noin et ajatellut ennen?
-
--- Siitä yksinkertaisesta syystä, että minä, yhtä vähän kuin muutkaan,
-silloin ylipäätään en ajatellut, mentiin vain mukana räyhäävässä
-joukossa, huudettiin ja äänestettiin. Se oli sitä edellisiltä polvilta
-perittyä, arvostelua kaipaavaa innostusta, seurattiin sokeasti noita
-vanhoja epäjumalia. Nyt en ole ollut pariin vuoteen Helsingissä, mutta
-minusta tuntuu ikäänkuin luissani, että sen suunnan pitäisi olla
-muuttumaisillaan. Eikö olekin?
-
--- En tiedä, mahdollisesti. Onhan noita tuollaisia mietteitä kuultu
-siellä lausuttavan. Mutta minä en usko että se muutos tulisi olemaan
-parempaan päin. Se veisi sellaiseen omaan puoleensa vetämiseen,
-sellaiseen leipäinnostukseen, joka hajoittaisi kaikki yhteiset,
-ylevämmät riennot ja riistäisi aatteellisuuden nuorisosta. Tosin olen
-minäkin, kuten sanoin, sitä mieltä, että on oltu sokeita, on huudettu
-päättömästi...
-
--- Siinäpä se. Mutta eihän tuollainen huumaus, tuollainen henkinen
-humala, voi ijänkaiken kestää, täytyyhän siitä selviytyä. Ja mihinkäpä
-silloin selväpäisinä päästään siitä, että jokainen huomaa oikeudekseen
-ja velvollisuudekseen pitää omasta menestymisestään etupäässä huolta.
-Syntyy kilpailu, ei auta, kilpailu yksilöjen kesken, mutta se onkin
-tarpeellista. Ja samalla huomataan, että se kokonaisuudellekin on
-onnellisinta.
-
--- Kaunis onni! Kaikki yhteistoiminta laimenee, kukin vahtii vain omaa
-kannikastaan.
-
--- No niin, ennen kuunneltiin vain kuohuvia tunteita, nyt tarvitaan jo
-järkeäkin, -- onpa aika tarvitakin.
-
-Heikki viskasi lastun, jota hän siinä jutellessaan oli vuoleskellut,
-kauas aidan yli ja hypähti istumaan. Juusokin ojentihe pystöön, sytytti
-tupakan ja virkkoi naurahdellen.
-
--- Sinähän olet täällä pitkällisessä yksinäisyydessäsi rakentanut
-kokonaisen, oman filosoofisen opin itsellesi, hyvin aineellisen ja
-siksi juuri pessimistisen. Mutta nähdä saamme kauanko se kestää
-itselläsikään, kunhan taas ryömit esiin piilostasi ja puutut
-osalliseksi elävään elämään.
-
--- Saamme nähdä. Eikä se ole uusi oppi, se on hyvin vanha, vaikka se
-nyt meillä vähän aikaa on ollut unhotettuna, -- taikka on luuloteltu
-sen niin olleen.
-
--- Niin no, elkäämme riidelkö. Meillä nyt on tuosta kerran erilainen
-katsantokanta. -- Katsoppas, tuolla soutaa venekunta nuotalle. Tule,
-kävellään rannalle katsomaan apajan vetoa.
-
-He olivat nousseet ja kävelleet puutarhan rantapäähän ja laskeusivat
-siitä hiekkaiselle ahteelle, jota myöten yhä tarinoiden astelivat
-niemen kärkeen, jonka kohdalle nuottamiehet laskivat apajansa.
-
-Juuso vilkasi kävellessään monta kertaa sivulta päin toveriinsa
-ihmetellen, kuinka suuressa määrin tämä näinä vuosina oli muuttunut, --
-eihän hän tahtonut tuntea miestä ollenkaan samaksi. Mistä sillä nyt on
-tuo varmuus ja tuo päättäväisyys? Ja mistä on kotosin tuo kylmä,
-laskeva itsekkäisyys, joka ilmeni hänen puheistaan, hänen äänestään,
-hänen katseestaan, jos kohta hän koettikin sitä peitellä? Vaikuttaako
-maaseudun yksinäisyys tuohonkin tapaan, sitä ei Juuso itse ollut
-kokenut? »Oma itse, arvosteleva järki...», nuo sanat ilmenivät niin
-usein Heikin pakinoissa, että niitä melkein täytyi käsittää hänen
-jonkinlaisiksi määrääviksi ohjeikseen ja niitä avujahan hän sanoikin
-ihmiselämän ainoiksi, oikeiksi oppaiksi... Tunnetta hän pilkkasi, --
-mikä vastakohta entisyydelle! Se on outo oppi tuo, jonka hän on
-rakentanut itselleen ja se näyttää hänessä jo kasvaneen vakuutukseksi.
-Aikooko ... aikooko hän todellakin noiden itsekkäiden ohjeiden mukaan
-ruveta suunnittelemaan vastaista elämätään ja vastaisia töitään? Sitä
-oli Heikistä vaikea uskoa. Vaan sittenkin ... hän sanoo itse
-kehityksessään olleen jonkun aukon, jonka yli päästyään hänelle oli
-maailmankatsantonsa selvinnyt... Olisiko, olisiko mies hyljännyt
-entiset ihanteensa ja tunteensa tuohon ammottavaan aukkoon
-ja ainoastaan pelastanut sieltä kylmän järjen vastaiseksi
-seuraajakseen...?
-
--- Ajan oloon se kai nähtänee, arveli Juuso, joka ei kumminkaan vielä
-voinut luottaa hetkellisiin havaintoihinsa, eikä tohtinut tehdä niistä
-varmaa johtopäätöstä.
-
-Keskustellen yhteisistä tuttavistaan ja vanhoista muistoistaan
-kävelivät he tuntikausia siellä hiekkasella rannalla illan
-vilpastuessa. Ja vielä yön maattuaan toverinsa kodissa hankkiusi Juuso
-aamulla matkaa jatkamaan. Hän lyöttäysi taas muutamaan alas kulkevaan
-tervaveneeseen siinä matkustaakseen Oulunjärven poikki ja jokea ja
-koskia alas merta kohden. Hänen täytyi joutua, asiat kiirehtivät.
-Matkallaan Helsinkiin oli hänen näet vielä viivyttävä kotikaupungissaan
-hankkimassa lukurahoja. Ne rahat, rahat, ne tekivät aina vastusta, aina
-ne olivat lopussa ja aina täytyi hankkia uusia lainoja, -- tiesi miten
-niitä taas saaneekaan. Sitten Helsinkiin.
-
-Kuukauden perästä aikoi Heikkikin ilmestyä Helsinkiin. -- Sielläpä
-sitten taas tavataan, virkkoi hän Juusolle kun aamulla saatteli tätä
-rantaan, jossa odotti lähdössä oleva tervavene.
-
--- Ja sielläkö sinä aijot ruveta toteuttamaan uutta viisaustieteellistä
-oppiasi, virkkoi Juuso naurahdellen nostaessaan tavaroitaan veneeseen.
-
--- Varo vain, ettei se sulta jää noudattamatta, sillä se on ainoa oikea
-ja jokaiselle tarpeellinen, vastasi Heikki, hänkin hymyillen, mutta
-samalla melkein isällisellä varmuudella.
-
--- Kiitos neuvosta, -- saa kai sitä sentähden tutkia.
-
--- Tutki vain. Ja onnea matkalle!
-
-Raskas paltamo lähti verkalleen lipumaan saarettomalle ja aavalle,
-mutta tällä kertaa melkein tyyneelle selälle, jonka takaa tuskin
-rannikkoa kuumotti. Keula kääntyi länteen päin, Niskan korvia kohden ja
-vauhtiinsa päästyään loittoni alus selälle päin tasasesti ja varmasti;
-hiljenemistään hiljeni rannalla kuuntelijalle airojen tahdikas loiske.
-
-Heikki se seisoi siinä rannalla kuunnellen ja seuraten silmillään
-venosen kulkua. Mutta sitä hän ei kumminkaan ajatellut, hän oli
-vaipunut muihin mietteisiin. Hän seisoi siinä ikäänkuin muistossaan
-tarkastellen jotakin kaukaista unelmaa, jotain innostuttavaa kuvaa,
-joka paljo, paljo aikaa sitten oli häntä lämmittänyt, vaan sitten
-kylmennyt ja jäänyt unohduksiin. Nyt se oli Juuson puheitten kautta
-taas palannut mieleen, vaikka entiseen verraten kelmeänä ja himmeänä,
-ikäänkuin vainajana... Oli se ollut aikaa sekin, ja onnellista se oli
-ollutkin, sitä oli silloin tuntenut itsensä niin lämpimäksi, niin
-voimakkaaksi, niin rautarohkeaksi... Mutta se oli sittenkin ollut
-haaveilua kaikki, turhuutta...
-
-Venhe souti jo palkosen kokoisena kaukana selällä, airot vain soutaessa
-välkähtelivät kullalta päiväpaisteessa, ja Heikki seisoi yhä törmällä
-mietteissään. Mutta silloin hän yhtäkkiä havahtuikin ja lähti nopein
-askelin kulkemaan taloa kohden. Työhön, lukuihin! -- hän olikin siinä
-vieraan takia laiminlyönyt melkein kokonaisen vuorokauden.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Ikkuna oli auki kadulle päin ja sieltä kuului ylös toisen kerroksen
-huoneeseen pääkaupunkiliikkeen herkeämättömiä ääniä, rattaiden räminää,
-ajurien huutoja, astuntaa ja puhelua. Huoneessa puuhasi Juuso
-paitahiasillaan ja palavissaan suuren arkkunsa ääressä, järjesteli
-kirjojaan ja tavaroitaan, jotka olivat olleet kesäisessä säilössä ja
-asetteli paikoilleen niitä, joita oli tuonut mukanaan kesämatkaltaan.
-Pöydän ääressä sohvalla istua retkotti huolettomasti toinen nuori mies,
-päässä kallellaan ylioppilaslakki, kädessä siro luupää keppi ja
-hampaissa mustaksi poltettu piipunnysä, -- Juuson kesäpiippu, jolla
-tämä oli tyydyttänyt tupakantarpeensa siellä salolla, jossa paperossien
-saanti oli hankalaa. Siitä koetteli sohvalla istuja kaupunginlapsi nyt
-huvikseen vedellä haikuja, imi, sylki ja ryki, haukkui kapinetta
-huonoksi ja tarinoi lakkaamatta kaikenmoista kepeää leikkipuhetta
-puuhissaan ahertavalle Juusolle.
-
-Se oli Otto, Otto Alm, hilpeä, huoleton veitikka, parin vuoden vanha
-ylioppilas, tuumiltaan ja käytökseltään oikea »ehta medisiinari.» Hän
-oli Juuson ruokarouvan poika. Tässä Almin rouvan perheessä se oli näet
-Juuso asunut jo monta vuotta, oli nuorena ylioppilaskokelaana siihen
-alkujaan tullut sukulaisten suosituksilla ja oli siihen edelleen jäänyt
-asumaan kotiutuen aivan perheeseen kuuluvaksi. Almin rouva ei näet
-juuri ansionkaan vuoksi pitänyt vuokralaisia luonaan, hän ei ollut
-varaton -- sanottiin rikkaaksikin --, Juuso olikin ollut ainoa ja häntä
-oli siellä aina pidetty ja kohdeltukin talonväkenä. Varsinkin Otto,
-joka koulupojasta asti oli tottunut hänen seuraansa, piti häntä aivan
-perheeseen kuuluvana ja nyt vasta, kun Juusokin oli palannut maalta,
-oli hänestä perhe taas täysilukuisena koossa.
-
-Kesken toverinsa pakinan hypähti Juuso äkkiä istuimeltaan, sulki
-ikkunan ja virkkoi:
-
--- Tuo räiske ja räminä on taas oudoksestaan niin hermostuttavaa, siitä
-sitä toki ei tarvinnut siellä sydänmaalla kärsiä.
-
--- Eikö siellä karhut toisinaan pitäneet pahaa meteliä ikkunan alla?
-
--- Ei ne sydänmaan karhut ole niin isoäänisiä, täällä kaupunkipaikoilla
-ne ovat pahempiakin.
-
--- Vaikka ovat vain kaksijalkaisia. -- Entä mikä sulla tuossa käärössä
-on, ka, revolveri totta tosiaankin. Ketä sinä sillä olet pelotellut?
-
--- Otin hulluudessani sen mukaan mustalaisten ja muitten maankulkijain
-ja ilkeiden ihmisten varaksi, -- ei sitä vain siellä tarvittu.
-
--- Ja mitä sillä nyt aijot?
-
--- Olkoon siinä laatikossa vastaseksi muitten ilkeiden ihmisten
-varalle.
-
-Juuso nosteli esiin huolellisesti käärittyjä ja sidottuja paperimyttyjä
-arkustaan. Keskentekoisia töitä ne ovat, ilmoitti hän utelevalle
-Otolle, mikä mitäkin, suunnitelmia ja mietteitä. Niistä pitäisi vielä
-ajan oloon tulla jotakin, niissä on laajojen aatteiden alkuja.
-
--- Tuollaiset mytyt aatteita, runoja ja kaikkia, huu! Minua oikein
-puistattaa noita nähdessänikin, ennen minä kuuhun nousisin kuin
-rupeaisin tuollaista kirjoittamaan. Mutta onneksi ei medisiinarilta
-kysytäkkään aatteita, hän elää vain iloisena ja antaa muitten aatella.
-
-Otto nousi ja teki lähtöä ulos.
-
--- Niin, nythän on tiistai-ilta, virkkoi Juuso. -- Menetkö osakuntasi
-puoluekokoukseen?
-
--- En. Liekö koko kokoustakaan, ainakaan niissä ei enää paljo käydä. Ja
-mitäpä varten niissä ahertaisikaan, ainahan puolue puolensa pitää.
-
-Ei, muuten vain lähti Otto ulos avaraan maailmaan, lähti kaupungille,
-siellä on elämä kevyttä ja hilpeätä. On se tämä Helsinki sentähden
-vähän toista kuin sydänmaa. Ja varsinkin näin syksyisten hämäräin
-aikana, -- se on ihanata!
-
--- Tuleppas mukaan niin verestän sinun maalaistuneita muistojasi, puhui
-hän Juusolle lähtöä tehdessään. -- Niinkuin ystävällisiä aaveita
-retkeilee siellä hempeitä olentoja, mikä iskee silmää, mikä nykäsee
-käsipuolesta, mikä korvaan kuiskahtaa. Jo ilmakin huokuu siellä
-hekkumaa ja nautintoa, puistojen siimekset ovat niin syvät ja käytävät
-varjokkaat...
-
--- Ja kapakat niin valoisat.
-
--- Ne sitäpaitsi. Eikö viehätä, tule mukaan.
-
--- En tule, tuon kehitysasteen olen minä jo läpikäynyt -- onpa jo
-aikakin.
-
--- Hyviä päätöksiä ja periaatteita, ensi iltaa mies Helsingissä! Heitä
-ne jo ajoissa, jäävät ne kumminkin. Ja hyvästi nyt.
-
-Juuso jäi yksikseen naureskelemaan tuon hulivilin tuumille. Sitä se ei
-maailma paina, painaneeko koskaan. Pöytälaatikkoonsa asetteli ja
-järjesteli Juuso papereitaan ja kirjoituksiaan. Olihan niitä, --
-tuossakin oli paksu käsikirjoitusvihko, se oli käännös muutamasta
-saksalaisesta klassikosta, sille aikoi hän hommata kustantajan
-saadakseen sen jouluksi ulos ja ansaitakseen kipeneen rahan jatkoa. Ja
-tässä toinen mytty, vielä paksumpi, -- siinähän se nyt juuri oli tuo
-hänen suuri näytelmänsä, »Sisarukset». Olihan se nyt jo pääsuunnilleen
-valmis, viisinäytöksinen, runomitalla kirjoitettu kansallinen näytelmä
-kotimaan historian alalta; siinä oli komeita sotakuvauksia, kauniita
-aatteita ja pohjasäveleenä harras, isänmaallinen henki. Mutta ei se
-vielä häntä kaikin puolin tyydyttänyt, täytyi vielä uusia ja muutella,
--- no, sen hän tekisi lomahetkinä, lepotyökseen... Omituisen rakas se
-oli Juusolle tuo vihkonen: hän olikin sitä tehdessään niin monasti
-iloinnut voiton toiveista ja yhtä monasti lannistunut ujoudesta
-ja pelosta... Juuso muisti niin selvästi kuinka ajatus sen
-kirjoittamisesta hänessä kerran oli syntynyt: hän oli ollut
-teaatterissa erästä suurta kappaletta katsomassa ja innostunut ja
-heltynyt siitä aivan haltioihinsa ja silloin hän teaatterista
-palatessaan oli itsekseen vannonut, että hänkin tahtoi koettaa, eikö
-hän voisi saada aikaan jotain suurenmoista ja kelvollista. Ja hän oli
-ryhtynyt työhön salaisesti, oli kirjoitellut kellekään puhumatta,
-innostunut ja langennut epätoivoon, alkanut alusta ja innostunut taas.
-Ja nyt oli pohjatyö vihdoin valmis; ja olihan se paikotellen
-kelvollistakin ja kaunista, niinkuin esim. tämä kolmannen näytöksen
-loppu...
-
-Juuso haki esiin sen paikan, luki sitä ensin puoliääneen, innostui ja
-luki jo aivan ääneensä muutamia säkeitä jotta melkein itkusilleen
-heltyi... Oli siinä sydäntä, oli elävää tunnetta. Kun olisi sellaista
-läpeensä! Mutta hänen täytyi saada se sellaiseksi, täytyi tehdä työtä,
-työtä kaikessa hiljaisuudessa...
-
--- Mitä se maisteri täällä itsekseen saarnailee? Joudatko tulla
-syömäänkään, Juuso?
-
-Se oli Hilda, Almin rouvan tytär, Oton vanhempi sisar, joka näinikään
-ovea raottaen kutsui Juusoa iltaselle.
-
--- Kiitos, tulen. Vaan odotappas Hilda, tuleppas sisälle niin näytän
-mitä olen sulle tuonut tuliaisiksi erämaasta.
-
--- En tule jos et pane takkia päällesi.
-
--- No nyt se on jo päällä. Katsoppas tässä, noin näppärän tuohikontin
-olen tuonut, -- entäpä sitten virsut.
-
--- Herran terttu kuinka sievät. Puenko ne heti jalkaani?
-
--- Pue!
-
--- Enpä uskalla. Minun täytyy näetkös nyt ruveta tasaseksi, vakavaksi
-ja viisaaksi, minun täytyy olla esikuvana ja hyvänä esimerkkinä. Meille
-on näet tullut muitakin vieraita asumaan.
-
--- Ketä, Hilda?
-
-Hilda astui aivan ääneti Juuson eteen, pui sormea varottavasti ja
-katsoi terävästi, veitikkamaisesti, mutta samalla omituisen kiihkeästi
-Juusoa silmiin. Hän oli ketterä, mustaverinen, hyvin vilkas tyttö, ei
-juuri kaunis kasvoiltaan mutta terävän ja pirteän näköinen. Saattoi
-huomata, että hän jo oli ijältään siinä ohi viidenkolmatta, mutta hän
-oli siltä hyvin nuortea ja sulavaliikkeinen ja soudatti nytkin
-ketterästi ja notkeasti ruumistaan puhuessaan Juusolle sormi pystössä:
-
--- Varo itseäsi Juuso, oletko palovakuutettu, nyt sitä kysytään! Mutta
-ei se auttaisi sekään. Voinpa jo ennakolta vakuuttaa, että sinä olet
-hukassa heti kun hänet olet nähnyt.
-
--- Hukassa? Mikä peto se sitten on?
-
--- Vaarallinen peto -- sireeni! Tule ja katso. Ja koeta pitää varasi!
-
-Hilda puikahti ennakolta ulos ja Juuso sukasi tukkansa ja lähti
-perästä. Hänestä oli Hildan äänessä ollut jotain omituisen terävää, --
-mitähän metkua se tämä taas mahtaa olla. Se on Hilda hyvä ja hauska
-tyttö, vaan toisinaan niin aiheettoman intohimoinen ja luuleva, -- ka
-olkoon, mitäpä Juuso hänen juonistaan.
-
-Astuessaan ruokasaliin, jossa jo tulet olivat sytytetyt, huikenivat
-Juuson silmät ensi aluksi. Hän näki vain rouvan istuvan leveänä ja
-pyylevänä pöydän päässä hoitamassa teekeittiötä kuten tavallisesti.
-Oton paikka oli tyhjä, hän ei siis ollut vielä palannut kotiin... Mutta
-tuossa selin oveen istui pieni olento, josta ei Juuso aluksi voinut
-erottaa muuta kuin tuuhean, vaalean tukan ja pitkän, paksun palmikon.
-Samassa se kumminkin nousi tervehtimään, -- nuori tyttö se oli,
-hoikkaset, hienosti punehtivat posket, suuret, ihmettelevän näköiset
-siniset silmät, kapeat olkapäät ja hento, vielä tuskin täydelleen
-kehittynyt vartalo.
-
--- Tässä on sisarentyttäreni, maisteri Tuominen, esitteli rouva
-tyyneellä, välinpitämättömällä äänellä, ja jatkoi kohta teetä kuppeihin
-kaataessaan: -- Elna on tullut tänne käsityökouluun ja vähän maailmaa
-näkemään ja te tulette nyt siitä syystä tämän talvea olemaan
-pöytätovereita.
-
-Juuso tunsi, että Hilda koko ajan sivulta tarkkasi häntä nähdäkseen
-minkälaisen vaikutuksen tuo uusi ilmiö nyt häneen teki, vaan hän ei
-voinut sittenkään täydelleen salata ihailunsekaista hämmästystään. Niin
-luonnollisesti viaton, niin itsetiedottomasti suloinen ja viehkeä oli
-tuo hänen edessään seisova tyttö, lapsen ja naisen ijän vaiheilla, sen
-suuret silmät näyttivät aivan kuin pyytävän anteeksi, ettei hän itse
-osannut kauneuttaan kyllin arvostella. Juuso katseli häntä, käänsi pois
-silmänsä, mutta hänen täytyi katsoa taas. Ja koko ajan pälyilivät
-Hildan silmät pöydän takaa jonkunlaisella katkeralla vahingonilolla.
-
-Se kävi jo melkein rasittavaksi eikä ruokapöytäkeskusteluakaan saanut
-meneilleen. Juuso olisi tahtonut lähempiä tietoja mistä tämä uusi ilmiö
-nyt oli heille lennähtänyt, vaan ei hän kumminkaan kehdannut
-kyselläkään. Sen verran kävi rouvan pakinasta kumminkin selville, että
-Elna oli kotosin pienestä, -- ja Juuso ymmärsi sen, köyhästä, --
-maaseutupappilasta, jossa vielä oli paljo lapsia jälellä ja hänellä oli
-nyt tarkoitus valmistautua elämän taisteluun. Jotakin keskustelua
-koetti Hilda vihdoin panna alulle, teki Elnallekin jonkun kysymyksen;
-tämä vastasi, ujosti ja arastellen, kuului puhuvan länsisuomalaista
-murretta, joka Juusosta aina oli tuntunut niin rumalta, mutta nyt sekin
-hänestä soi viehättävältä ja kauniilta.
-
-Silloin narahti eteisen ovi ja sisään hyökkäsi Otto lämpimissään, lakki
-päässä ja takki auki. Hän oli ollut Kappelissa, oli tavannut siellä
-Vilhon ja Helmen ja kertonut heille että Juusokin on jo tullut
-kaupunkiin. Ja ne olivat lähettäneet hänet käskemään Juusoa sinne,
-tervehtimään ja kuuluisi olevan asiaakin.
-
--- Vilhoko, häntä olisi todella hauska tavata.
-
--- Luulisinpä sen. Siis ei muuta kuin jalkeille heti.
-
-Juusosta oli kumminkin toisakseen vähän säälikin kotiväestään näin jo
-ensi iltana erota ja hän ehdotti Hildalle, että he kaikin lähtisivät
-hiukan kävelemään. Hilda oli kohta valmis, vaan Elna seisoi epävarmana
-ikäänkuin epäillen koskiko kehoitus häntäkin. Siksi virkahti Juuso
-hänelle:
-
--- Lähtekää pois tekin katsomaan Helsingin iltavalaistusta, olettehan
-täällä ensi iltaa.
-
--- Vaan hän kun ei tunne niitä siellä, ehätti Hilda vastaamaan.
-
--- Tutustuuhan hän kumminkin, virkkoi Juuso ja jatkoi hiukan
-leikillisesti Hildalle: Vai joko sinun uusi tehtäväsi nyt alkaa?
-
--- Ei, tule pois Elna, jos tahdot, tule vain seuraan kävelemään.
-
-Elna katseli epäilevänä, hän ei tuota oikein ymmärtänyt. Vaan kun Juuso
-jo tarjosi hänelle päällystakkia, niin Elna ikäänkuin turvautui hänen
-ja lähti mukaan.
-
-Ilta oli hiottavan lämmin, taivas paksussa pilvessä, joka kiersi
-kaupungin vielä tavallistakin syysiltaa syvempään pimeään; kaasulyhdyt
-nurkissa valaisivat kuin harson läpi sumuista ympäristöään. Mutta
-Kappeli loisti kirkkaassa valossa, soittolavaa ympäröitsi tiheä muuri
-kuuntelevaa yleisöä ja ahdingossa istui väkeä parvekkeen pöytien
-ympärillä ja alas hiedikolle asti. Otto opasti seuraajansa siihen
-pöytään, jossa tuttavat heitä odottivat.
-
-Kahden he istuivat siellä Vilho ja Helmi. Vilho Hartikka oli viime
-vuodet ollut Juuson alinomainen työtoveri ja tuumatoveri ja Juuso piti
-äärettömän paljo tuosta lämminsydämmisestä, puhdasluonteisesta
-nuorukaisesta. Hän oli lahjakas, aaterikas mies; ulkomuotokin jo
-osoitti luonteen lujuutta, silmät olivat syvämietteiset ja ikäänkuin
-läpitunkevat ja leveät, avonaiset kasvot todistivat rehellistä ja
-suoraa miestä. Vilho oli sekoittumatonta talonpoikaista alkuperää,
-köyhästä kodista lähtösin. Sitkeytensä ja palavan lukuhalunsa avulla
-oli hän raivannut itselleen tien yliopistoon, jossa hän opintojensa
-ohessa sivutöillä ansaitsi toimeentulonsa. Mutta hän ei ollut terveen
-näköinen, vartalo oli heikko ja rinta sisäänpainunut. Eihän se
-ollutkaan enää salaisuus hänelle itselleen eikä muillekaan, että
-keuhkotauti vähitellen hivutti hänen voimiaan. Mutta siltä hän oli aina
-iloinen, aina täynnä uusia tuumia ja suunnitelmia, aina rohkaiseva ja
-elinvoimainen. Nytkin hän leikkipuheillaan hauskuutti rinnallaan
-istuvaa tyttöä, joka oli, päinvastoin kuin hän itse, terveen ja
-reippaan näkönen. Ihmiset olivat jo vuosikauden arvailleet,
-mahtoivatkohan nuo, Vilho ja Helmi, olla kihloissa, vaan he antoivat
-ihmisten vapaasti huolehtia, olivat vain hyvinä ystävinä paljo yksissä,
-usein kahdenkin. Helmikin oli näet riippumaton tyttö, palveli pankissa
-ja elätti itsensä.
-
--- Miten on rintasi laita? kysyi Juuso ensi tervehdysten jälkeen
-huolestuneena ystävältään, sillä tämä näytti todellakin paljo
-kuihtuneemmalta kuin viime näkemällä.
-
--- Ei ole parempi, mutta en osaa sanoa huonommaksikaan. Tässähän tuota
-on taas kesäkauden retuutettu, tehty työtä ja huviteltu ja mukanahan
-tuo on tullut.
-
-Luonnollisesti oli Juusolla ja Vilholla kesäisen eron jälkeen taas
-paljo toisilleen kerrottavaa ja kun soiton pauhina esti yleistä
-keskustelua kuulemasta, juttelivat he kahden syrjässä. Mutta hetken
-kuluttua virkahti Vilho korkeammalla äänellä:
-
--- Meillä on tässä Helmen kanssa ollut puheissa eräs uusi tuuma,
-suurenmoinen.
-
--- Sinullahan on aina suuria tuumia, virkkoi Hilda. Annas kuulua
-viimeinen uutelosi.
-
--- Niin, me aijomme perustaa uuden aikakauskirjan.
-
--- Se on tietysti Vilho, joka aikoo, en minä, kiirehti Helmi
-selittämään.
-
--- Niin aijonkin. Eikä tuuma ole aivan uusikaan, sinä muistat Juuso,
-että me olemme usein ennenkin keskustelleet sellaisesta pienestä
-nuorisolehdestä. Nyt se minusta on tarpeellisempi kuin koskaan ja aika
-on otollinen; miks'ei lyötäisi tuumia lukkoon.
-
-Juuri tästä asiasta se Vilho olikin tahtonut Juusolle puhua kohta kun
-kuuli tämän tulleen kaupunkiin. Ja hän selitti Juusolle laajemmalti
-suunnitelmaansa puhuen vilkkaasti ja lämpimästi.
-
--- Aika rupee käymään vähän uniseksi, sanoi hän. Se suuri, mahtava
-innostus, joka meitä kaikkia on ylläpitänyt ja kannustanut, se rupee
-vähitellen laukeamaan. Sitä kestää tosin vielä, ja muutamilla tahoilla
-se nyt on vasta ehtinytkin oikein elämään. Mutta toisissa piireissä se
-on jo sivuuttanut huippunsa ja ylioppilaiden joukossa esim. näkee jo
-selviä väsymyksen ja välinpitämättömyyden oireita. Onhan se
-ymmärrettävääkin, onhan pääasiassa nyt lainsäädännön kautta saavutettu
-se, jota vuosikymmeniä kestäneen kuuman taistelun aikana kiihkeimmin on
-toivottu; pelkkä entinen taisteluinnostus ei enää riitä, taikka käypi
-se, mikä olisi vielä ikävämpää, keinotekoiseksi, väkinäisesti
-lietsotuksi. Mutta itse niitä aatteita, jotka olivat tämän taistelun
-jalostuttajina ja sen ytimenä, pitäisi yhä edelleen varsinkin
-nuorisossa pitää lämpiminä ja vireillä. Kansallisuusatteet,
-kansanvalistusaatteet ja kansanvaltaisuusaatteet, nehän ne ovat olleet
-suomalaisuuden liikkeessä mahtavimpia säveleitä ja niiden
-perilleajamiseksi pitäisi vielä tehdä paljo ja innokasta työtä. Mutta
-nyt on peljättävää, ja merkitkin sitä osottavat, että taistelijat
-voittonsa saavutettuaan väsyneinä jättäytyvät itse näitä aatteitakin
-kohtaan kylmiksi. Nuorison ei kumminkaan pitäisi saada kylmetä, sen
-pitäisi nyt itsensä ruveta vähitellen käytännössä toteuttamaan sitä,
-jota se taisteluinnon aikana on ihannoinut. Minä puhun tässä ainoastaan
-nuorisosta, sillä ainoastaan sen puoleen sopisi meidän tällä pienellä
-yrityksellämme kääntyä, mitäpä me, itse vielä nuoria miehiä,
-varsinaiseen politiikkaan puuttuisimme. Pääasia olisi, että voisimme
-estää mieliä välinpitämättömyyteen vaipumasta, voisimme siellä täällä
-iskeä joitakuita tienviittoja, joiden avulla päästäisiin taipaleelle,
-ja kyntää auki jonkun vaon, josta sitten voitaisiin laajentaa
-viljelystä ja tehdä se hedelmälliseksi. Sitä minä olen tarkottanut; me
-koettaisimme pitää vireillä työtä suomalaisuuden vanhojen aatteiden
-puolesta ja tehdä sen tuollaisen pienen nuorison »kyntäjän» kautta, --
-mitä arvelet?
-
-Vilho puhui aivan lämpimiinsä, ääni sortui, yskän kohtaus tavotti ja
-hänen täytyi pyyhkiä hikeä otsaltaan. Hän näkyi olevan tuumaansa hyvin
-kiintynyt eikä epäillyt sen menestymistä. Juuso istui vieressä ääneti
-ja kuunteli hänen sanatulvaansa. Hän tunsi sen jo vanhastaan, että kun
-Vilholla oli jokin tuollainen uusi tuuma, niin hän sai hänet kohta
-innostumaan mukaansa; nytkin löysi jokainen hänen sanansa vastakaikua
-Juuson herkässä mielessä ja tästä tuntui aivan kuin Vilho olisi selvin
-sanoin tulkinnut hänen omia hämäriä mietteitään. Hän ei kumminkaan
-vielä puhunut mitään ja Vilho jatkoi tuokion kuluttua:
-
--- Kansallisella vainiolla on vielä niin paljo työalaa, niin paljo
-perkkaamatonta pienellekin perkkaajalle. Ja jos voisimme saavuttaa
-nuorisossa kannatusta, niin meille kyllä karttuisi työmiehiä ja siten
-olisimme estäneet sen vaipumasta uneliaisuuteen ja yksinomaisiin
-itsekkäisiin harrastuksiin, jotka nyt näyttävät voittavan alaa.
-
--- Tuumasi viehättää minua, lausui Juuso lyhyesti. -- Kun vain
-uskaltaisi, kun siinä ei iskisi kiveen...
-
-Soitto oli kappelissa tauonnut ja loppuosaa Vilhon innokkaasta
-esityksestä olivat toisetkin seurassa kääntyneet kuuntelemaan. Hilda ja
-Otto kuuntelivat sitä vähän epäillen, heistä oli Vilhossa ja hänen
-uusissa tuumissa aina vähän liian korkealle tähtäävän runoilijan vikaa;
-Helmi taas katseli voitonriemulla ympärilleen, että eikö olekin kaunis
-tämä hänen Vilhonsa tuuma, vaan Elna, tuo puolilapsi maalaistyttö, oli
-avannut suuret silmänsä sepposen selälleen ja näytti hämmästyksellä ja
-ihailulla ahmivan noita hänelle aivan uusia mietteitä ja suunnitelmia.
-
--- Entä mistä rahat? kysyi Otto puoleksi pilkoillaan..
-
--- Me emme tarvitse mitään rahoja, väitti Vilho. -- Itse meidän kyllä
-täytyy tehdä palkatonta työtä, mutta sen teemme loma-aikoinamme. Ja
-muuten saa »Kyntäjä» kannattaa itsensä; aletaan vaatimattomasta alusta:
-pieni vihkonen kerran kuussa. Ja onhan meitä miehiä; saamme kai
-esimerkiksi vanhan toverimme Eemeli Holmin liittymään tuumaan.
-
--- Varatuomari Holm tuskin tätänykyä ryhtyy puuhiinne, ilmoitti Hilda.
--- Hän vetäytyy varmaan kaikista vanhoista piireistään pois, on näet
-mennyt kihloihin esittelijä N:n tyttären kanssa.
-
--- Ohoo, sepä korkealle kiipee.
-
--- Ja sille kuuluu jo olevan virkakin varattu, lisäsi Otto.
-
--- No, onnekseen olkoon, lohduttelihe Vilho, onhan meitä muita. Eikö se
-Heikkikin jo tänä syksynä tule Helsinkiin, hänhän oli ennen aina
-hyvissä tuumissa mukana.
-
-Juuso hymähti:
-
--- Niin ennen, nyt en luule hänestä meille paljoa apua olevan. Tapasin
-hänet kesällä, hän hautoili siellä mielessään hyvin vähän uhraavia
-tuumia, hänen uuden oppinsa mukaan ei ihmisen tarvis välittää paljo
-mistään muusta kuin itsestään.
-
-Vilhon kasvot synkistyivät ja hän katseli hetkisen ääneti yhteen kohti.
-Ja matalalla äänellä hän virkahti melkein kuin itsekseen:
-
--- Olenpa arvannut, että monetkin nyt kiihkeimmän innostuksen jälkeen
-vetäytyvät sinnepäin, -- se on reaktioonia. Vaan enpä olisi sitä
-luullut sellaisista miehistä... No, sitä tärkeämpi tehtävä juuri
-meillä. Otappas Juuso asia mietittäväksesi.
-
-Hetken neuvottelivat vielä Vilho ja Juuso. Edellinen kertoi jo
-pääpiirteissään minkälaiseksi hän tuon nuorisolehden oli ajatellut.
-Siinä olisi runsaasti kaunokirjallista puolta, olisi myös vakavampia
-kirjoituksia, joissa nuorison tajuttavassa muodossa käsiteltäisiin sekä
-kotimaisia edistyspuuhia että ulkomaisia virtauksia. Vielä katsauksia,
-arvosteluja, huvittavaa ja hyödyllistä lukemista. Kokouksen, jossa
-puuhasta tarkemmin sovittaisiin, päättivät he pitää muutamain
-samanmielisten kanssa. Ja heidän erotessaan oli jo Juuso tuumasta yhtä
-innostunut kuin hänen ystävänsä äsken.
-
-Yön sumu oli äskeistä vielä sakeampi, kun he kävelivät kotiinsa päin
-Kappelista, ja niin hiljaistakin oli, että omain askelten kaiku melkein
-pelotti. Elna, joka oli ensikertalainen suuressa kaupungissa, vetäytyi
-arkana niin lähelle toisia kuin mahdollista ja osui kävelemään Juuson
-rinnalla, sisarusten astuessa edellä. Siinä joutui Juuso nyt ensi
-kerran juttelemaan kahdenkesken tytön kanssa.
-
-Hän kyseli Elnalta minkä vaikutuksen Helsinki nyt ensi näkemällä oli
-tehnyt ja käski säilyttää sen ensi vaikutuksen, sillä se on aina varmin
-ja luotettavin, minkä uusista tuttavuuksista saa. -- Sumuista sanoi
-Elna vielä kaiken olevan, eikä ainoastaan ulkonäön. Juuso naurahti ja
-kertoi, kuinka sumuista se alussa oli ollut hänellekin ja miten
-vieläkin usein huomaa sumupilven häviävän siitä, mihin jo oli luullut
-selvästi näkevänsä, ja todellisuuden esiintyvän aivan toisennäköisenä.
-
-Heidän keskustelunsa katkasi Hilda juuri siinä, missä Vuorikatu lähtee
-nousemaan ylängölle. Hän astui Juuson viereen, tarttui hänen
-käsivarteensa ja virkahti hymyillen:
-
--- Talutat kai Juuso vanhan ystäväsi mäen päälle, koska kerran mukaasi
-houkuttelit.
-
-Mutta kun he olivat päässeet pari askelta toisista edelle, katsoi hän
-ilkkuen Juusoa silmiin:
-
--- No, varotukseni ei tepsinyt, sinä olet kuin oletkin hukassa.
-
--- Ja ilahduttaisiko se sinua, jos niin olisin?
-
-Hilda säpsähti vähän, käveli hetkisen ääneti, vaan lausui sitten
-äänellä, joka soi aivan rauhalliselta:
-
--- Tunsin niin hyvin makusi, -- ilahduttaahan se aina kun huomaa
-olevansa oikeassa. Ja onneksesi olkoon! lopetti hän ilkamoiden
-heretessään kotiportilla Juuson käsivarresta.
-
-Kun Juuso tuli huoneeseensa, avasi hän vielä ikkunan ja istui
-ikkunalaudalle katsellen ulos pimeään yöhön. Tämä ensi päivä
-Helsingissä oli taas tuonut mukanaan uusia aikeita ja uusia tunteita.
-Se oli niin houkutteleva tuo Vilhon ehdotus, se tarjosi tien juuri
-sellaiseen suoranaiseen työhön kansallisten aatteiden puolesta, jonka
-tarpeellisuudesta Juuso näinä viime aikoina oli tullut niin
-vakuutetuksi. Hiljaista, vilpitöntä työtä, sitä tarvitaan. Ja siitä
-voitaisiin saada liesi, jonka ympärille samantuumaiset keräytyisivät ja
-joka laajemmallekin sekä valaiseisi että lämmittäisi. Mutta samalla se
-tuuma häntä pelottikin, hän epäili omasta puolestaan voimiaan ja
-kykyään ja epäili sitäkin, oliko oikein näin hyvän tarkoituksenkaan
-vuoksi viivyttää lukujaan ja valmistumistaan turvallisempaan asemaan,
-johon kaikki muut tätä nykyä niin hartaasti näyttivät pyrkivän. Tuossa
-olisi nyt tilaisuus jotain vaikuttaa; pitikö omain etujensa vuoksi
-jättää se tekemättä, vai pitikö taas lykätä oma etu yleisemmän tieltä
-toiseen sijaan?
-
-Innostuksella. ja nautinnolla ajatteli hän tuota Vilhon kaunista
-tuumaa, mutta siihen sekaan tunkeusi kumminkin samalla epäilystä ja
-huoltakin, eikä hän päässyt oikein selvilleen kumpi tunne noista oli
-voimakkaampi.
-
-Mutta noiden mietteiden rinnalla liiteli Juuson sielussa vielä muita
-uusia mielikuvia, paljo kepeämpiä, paljo arempia ja autereellisempia.
-Tuijottaessaan ulos sinne syysyön sumuiseen pimeään hän ikäänkuin näki
-edessään suuret, kysyvät, siniset silmät ja vaaleat kutrit, jotka
-kiersivät pienoista päätä. Hän itsekin hämmästyi ensiksi, kun tapasi
-itsensä tuota kuvaa katselemassa ja se karkasikin kohta kun hän sitä
-rupesi ajattelemaan. Mutta taas tuokion kuluttua leijaili sama
-mielikuva himmeänä ja arkana hänen edessään, se ikäänkuin lähennellen
-häntä kierteli ja ilmestyi myötään yhä tuttavallisempana ja
-tarkkapiirteisempänä. Ja yhtäkkiä hän sen pysäytti, otti sen ikäänkuin
-kiini ja piteli kämmentensä välissä tutkien ja tarkastellen sitä aivan
-läheltä. Ja hymyillen kyseli hän itseltään: »Mikä olet sinä uusi
-unelma, oletko todellakin se syvyyteen houkutteleva sireeni, jona sinua
-käskettiin varoa, vai oletko ehkä hyvä hengettäreni, joka tuotat iloa
-ja onnea...?»
-
-Se oli niin suloinen tuo unelma, hän ei raskinut sitä enää karkottaa
-luotaan, vaan salli sen vapaasti soudella edestakaisin vilkkaasti
-vaihtuvassa mielikuvituksessaan. Ja hän nojasi päänsä ikkunanpieltä
-vastaan, sulki silmänsä ja antoi sielunsa valloillaan kylpeä tuon
-ihanan mielikuvan lepposissa laineissa...
-
-Kello kuului lyövän seinän takana, se ilmoitti puolta yötä. Juuso
-hypähti istuimeltaan, sulki ikkunan ja hankkiusi levolle ravistellen
-illan mietteitä mielestään.
-
--- Ensi ilta taas Helsingissä, -- sillä on aina uusia tuumiaan ja uusia
-tunteitaan, puhui hän itsekseen maata pannessaan. -- Miksikähän
-lapseksi ne vielä kehittyvät, mikä niistä jää pysyväiseksi ja mitä ne
-kantavat helmassaan?
-
-
-
-
-III.
-
-
-Teeskennetyllä vaatimattomuudella, josta kumminkin loisti läpi
-kehahtelevaa mielihyvää, näytteli nimituomari Eemeli Holm vieraalleen
-uutta, juurikaan valmiiksi kalustettua huoneustoaan. Se oli kaikin
-puolin muhkea ja moitteeton: kolmannessa kerroksessa se oli,
-hienoimmassa kerroksessa, neljä huonetta paitsi kyökkiä ja
-kylpyhuoneita. Paksut uutimet verhosivat korkeita kaksoisovia, askeleet
-tuskin kuuluivat pehmosilla laattiamatoilla ja jokaisen huoneen
-kalustossa oli oma värilajinsa sovitettu sopusointuun huoneen seinä- ja
-kattomaalausten mukaan. Suuret kattolamput ja jykevät kukkaisjalustat
-tekivät täyteläämmän näköisiksi huoneet, joista kaiken komeuden ohessa
-kumminkin vielä lehahti vastaan asumattomuuden kylmyys.
-
--- Kaikki on vasta näinä päivinä sisällemuutettu eikä
-aivan paikoillaankaan vielä, puhui Holm itse noin puolittain
-anteeksipyytävästi, siirtyessään taas näyttelemään toista huonetta. --
-Täytyy täydentää sitten vähitellen.
-
--- Täällähän on jo kaikki hyvinkin täydellistä, vallan muhkeata,
-virkkoi ihailunsekaisella ihmetyksellä Heikki, sillä hän siellä nyt oli
-vieraana. -- Tällaisen kodin perustaminen mahtaa tulla hyvinkin
-kalliiksi.
-
--- No niin, tuleehan se, mihinkäpä siitä pääsee, -- arvaamattoman paljo
-se tulee maksamaan. Mutta kun kerran perheen mielii perustaa, ottaa
-eukon, niin täytyyhän myöskin katsoa että sillä on missä elää. Oikein
-päätä huimaa, kun ajattelee miten paljo kaikkiin pienimpiinkin
-kapineihin menee, mutta ei auta, täytyy sitten myöskin koettaa korvata
-ne menot.
-
-He pistäysivät makuuhuoneen ovella, jonka tummat ikkunaverhot tekivät
-salaperäisen hämäräksi, ja vetäysivät siitä taas takasin päin Eemelin
-omaan huoneeseen, jossa isäntä istahti mukavaan kirjoitustuoliinsa,
-vieras vastapäätä sohvannurkkaan. Eemeli nautti ilmeisesti siitä
-vaikutuksesta, minkä hänen muhkea kotinsa oli tehnyt tuohon hiljaiseen
-maaseutuylioppilaaseen.
-
--- Tämmöinen pesähän tämä nyt on, jutteli hän hetken kuluttua
-tupruutellen sikaarista haikuja kattoa kohden. -- Eilen juuri oli Ester
-täällä katsomassa ja määräilemässä järjestyksestä. No, hänkin oli
-varsin tyytyväinen, vaikka hän kyllä on tottunut isoisempiinkin
-oloihin.
-
--- Teillä on aikomus jo joulun alla viettää häänne?
-
--- Niin, kuukauden perästä. Heti häitten jälkeen emme kuitenkaan vielä
-aijo tähän asettua, meillä on hankkeessa tehdä pieni häämatka, pieni
-vain, viiden, kuuden viikon retki. Minun täytyy näet vuoden vaihteissa
-taas olla täällä, tulen, kuten ehkä olet kuullut, hoitamaan täällä
-erästä virkaa.
-
--- Niin, siitähän sulle taitaa paisua paikka pitemmäksikin ajaksi.
-
--- No, saa nyt nähdä, onhan niitä toiveita. Mutta silloin uudelta
-vuodelta alkaa kova työ, ja sitävarten olen jo ennakolta tahtonut
-järjestää kodissani kaikki valmiiksi.
-
-Heikin silmissä ja kasvoissa värähteli omituisia ihmettelyn ja ihailun,
-mutta samalla selvän kateuden väreitä. Näin varmalle ja mukavalle
-kannalle oli tuo hänen lapsuutensa tuttava ja toveri jo ehtinyt
-järjestää elämänsä. Ei se ollut kuin kolmisen vuotta häntä itseään
-vanhempi, mutta se olikin ymmärtänyt käyttää aikansa ja pitää huolen
-tilaisuuksista. Sillaikaa kuin toiset juoksivat puoluekokouksissa ja
-intoilivat, luki hän lainopillisia tutkintojaan, suoritti ne
-harvinaisen lyhyessä ajassa ja antautui heti palvelemaan senaatissa,
-jossa hän pian sai siaisuuksia. No, hänellä olikin hyviä suosijoita,
-mutta sittenkin... Eemelillä oli nyt jo varmat tulot, lupaava
-tulevaisuus, oli tämmöinen komea koti ja hän oli menossa naimisiin
-korkean esimiehensä tyttären kanssa. Niin sitä pitää...! Voi jos
-hänkin, Heikki, olisi alkujaan ymmärtänyt käyttää oikein aikansa, hän
-olisi paljo lähempänä sitä päämäärää, jonka Eemeli jo noin nuorena oli
-saavuttanut. Mutta nyt hän aikoikin ponnistella, ei oikeaan, ei
-vasempaan ... hän tahtoi myöskin hankkia itselleen tällaisen kodin ja
-tällaisen aseman yhteiskunnassa.
-
-Näitä mietiskeli Heikki kun siinä hetkinen ääneti istuttiin. Ja aivan
-kuin olisi Eemeli voinut seurata Heikin ajatusten kulkua, kysäsi hän
-äkkiä:
-
--- Sinä suoritat kai pian kandidaattitutkintosi?
-
--- Valmistun jouluksi...
-
--- Hyvä. Ja sitten alat paahtamaan lakitiedettä. Se on oikein. Yhteen
-pohteeseen sitä täytyykin painaa eteenpäin, puuttumatta syrjätoimiin ja
-harrastuksiin, sitten sitä johonkin ehtii.
-
-Jutun jatkuessa livahdettiin ikäänkuin sattumalta keskustelemaan siitä
-uudesta aikakauskirjasta, »Kyntäjästä», jota muutamat nuoret miehet
-olivat ruvenneet: puuhaamaan ja josta nyt todellakin näytti tolkkua
-tulevan. Heikki johti tahallaankin keskustelun tähän aineeseen; Juuso
-oli näet käynyt pyytämässä häntäkin mukaan avustajaksi tuohon hommaan,
-vaan Heikki oli vielä vähän epävarma. Hän oli siksi kauan ollut
-Helsingistä poissa, ei luottanut vielä oikein omiin havaintoihinsa ja
-hänen arvostelukykynsä häilyi tässä kohden osottamatta suoraan, mikä
-oli viisasta, mikä ei. Ja siksi tahtoi hän hiukan kuulla vanhemman
-miehen arvelua, sitä varten hän oli oikeastaan lähtenytkin Holmin luo.
-
--- Uutisia on siitä jo näkynyt lehdissä, se alkaa vuoden alussa.
-
--- Hm. Onko sulla sen homman kanssa mitään tekemistä?
-
--- Eipä juuri... Eli minuakin on pyydetty siihen avunantajaksi, mutt'en
-tiedä varmaan olisiko tuohon syytä yhtyä. Olisikohan tuosta mitään
-hyötyä vai voisiko olla vahinkoa?
-
-Eemeli souteli edestakaisin kirjoitustuolissaan ja hänen kasvonsa
-vetäytyivät hienoseen hymyyn. Saakelin viisas mies, arveli hän
-itsekseen Heikin tuumia tunnustellessaan, tarkka ja varova. Hiukan
-naiivi vielä epäilyksiään esittäessään, mutta hyvät oireet... Olisiko
-hyötyä vai vahinkoa? siitä tahtoo hän ensiksi päästä selville, kun on
-uusi homma kysymyksessä, ei anna mieliteoilleen eikä tunteilleen
-määräävää valtaa eikä laske innostusta itseään sokaisemaan. Juuri sille
-kannalle täytyy nuoren miehen asettuakin, jos mieli kauas päästä; kun
-vain se kysymys aina on ensimmäisenä, niin kyllä sitten maailma aukiaa.
--- Eemeliä miellytti erityisesti tuo järkevä katsantotapa, joka Heikin
-kysymyksestä oli kuultanut, siinä oli jotain hauskaa vastakohtaa hänen
-aikansa nuorison sokealle rientoilemiselle, siitä sitä voipi vielä
-jotain tulla.
-
--- Vahinkoa, -- tuskin, vastasi hän verkalleen kääntyen Heikkiin päin
-ja karkottaen pois kasvoillaan leikkineen hymyn. -- Jos ei sitoudu
-mihinkään ahtaaseen ohjelmaan eikä aikaa vievään työhön, niin mitäpä
-vahinkoa siitä juuri voisi olla. Onhan tässä kysymyksessä vain
-nuorisolehti, joka harrastaa kaikkia hyviä asioita.
-
--- Kunhan ei olisi koko homma liian lapsellinen?
-
--- Alku on ehkä vähän sitä, vaan voisihan siihen yhtyä jonkunlaisella
-välipuheella, että kukin vastaa vaan omista sanoistaan. Kuten olen
-kuullut, on puuhalla koko joukko suosijoita ja luvassa apua, --
-voisihan siinä olla mukana eikä sitä tiedä, vaikka sillä tulisi olemaan
-vähän merkitystäkin. Onhan nyt tapahtumassa jokin käänne ajassa,
-pelkkä entinen hurjastelu ei enää tyydytä, nuorisokin tarvitsee jo
-jotain enemmän sormiintuntuvaa, suoranaista vaikutusalaa. On vaikea
-sanoa, mihin päin se tulee kääntymään, varmaa vain on, että
-ylioppilaspolitiikan loistoajat ovat lopussa ja pian raivautuu toisia
-teitä, jotka hakeutuvat julkisuuteen. Onhan silloin sen, joka tahtoa
-pyrkiä eteenpäin, hyvä olla mukana ja pitää itseään esillä, vaikka
-tällaisissa oloissa onkin tarpeellista olla varovainen ja tunnustella
-eteensä.
-
--- Tuota olen itsekin ajatellut, virkkoi Heikki, kun huomasi Eemelin
-katsovan asiaa aivan samalta kannalta kuin hän itse omissa hiljaisissa
-tuumissaan. -- Ja Vilho ja Juuso ovat siksi taipuvia miehiä, että
-heihin kyllä voi vaikuttaa, jos se kävisi tarpeelliseksi.
-
--- Aivan niin, voihan jos tahtoo käydä itsekin määräämään suuntaa.
-Mutta nuo miehet -- miten heidän lukujensa käy?
-
--- Aikovat jatkaa siinä sivussa.
-
--- Ai, ai, ai! Mutta koetelkoot!
-
-Eemeli mainitsi vielä, että jos ei hän olisi niin monissa hommissa
-kiini, niin hänkin ehkä antautuisi vähän lähemmältä noita oloja
-seuraamaan. Sillä hän oli todellakin utelias näkemään, mitä suuntaa se
-tämä nyt nouseva polvi rupeaa seuraamaan ja mitä etupäässä
-harrastamaan. Muutamat merkit osottavat tosin jo, että useat vetäyvät
-syrjään kaikista harrastuksista, lukevat ja ajattelevat pääasiallisesti
-omia asioitaan. Vaan hän epäili, tokko tuo suuri räyhäävä joukko jo
-olisi niin viisastunut... No, sitä ei tiedä, kun suunta kerran muuttuu,
-niin silloin ovat kyllä useimmat mukana ja se käy aivan huomaamatta.
-
-Hetken vielä keskusteltua nousi Heikki lähteäkseen, mutta seisattui
-vielä vähän puhumaan, ikäänkuin hänellä vieläkin olisi ollut joku asia
-sydämmellään. Hän sanoi illalla menevänsä taas kerran osakunnan
-kokoukseen, siellä oli esillä se vanha riita-asia 19:nestä pykälästä.
-
--- Vai tuo vanha juttu, todellakinko ne sitä vielä jauhavat? arveli
-Holm. -- Minä jo luulin, että noihin vanhoihin kiistajuttuihin olisi
-väsytty jo kyllästytty.
-
--- Väsyttyhän siihen jo onkin. Useat vanhemmista miehistä ovatkin
-arvelleet tehdä lopun koko jupakasta peruuttamalla tuon riidanalaisen
-pykälän.
-
--- Entä toiset, nuoremmat? Vieläkö ne ovat vanhalla äkäsellä kannalla?
-
--- Tavallaan, eivät tahdo olla entistä sukupolvea huonommat...
-
--- Eivätkä huomaa, että aika on muuttunut. No, sen ne tulevat pian
-huomaamaan. Tuo on vain jälkimuistoa kuluneilta taisteluajoilta; kunhan
-hiukan pääsevät tolalle, niin on sekin poissa. -- Onhan muuten makuasia
-miten tässä kysymyksessä esiintyy, mutta minään vanhojen voittojen
-loukkaamisena ei voi pitää sitä, jos tässä asettuukin itsenäiselle
-kannalle.
-
--- Kukapa sitä taistelua enää jaksaisi pitää vireillä. Ja kun pykälä
-nyt kumminkin on tuomittu, niin olen minäkin arvellut...
-
--- Liittyä vanhempiin miehiin, niin minäkin tekisin. Sillä osottaa
-ainakin ymmärtävänsä aikaansa.
-
-Juuri tuota lausuntoa se oli Heikki halunnutkin kuulla ikäänkuin
-vahvistukseksi omille arveluilleen ja hän lähti sangen tyytyväisenä
-itseensä pois Holmin luota. Hän oli ollutkin vähän epävarmana kun
-aamulla oli saanut sen agitatsioonilipun, että olisi »välttämättä
-saavuttava kokoukseen puolustamaan osakunnan vanhaa mainetta.» Nyt oli
-epäilys poissa, -- sekös hitto tässä rupesi tappelemaan tuulimyllyjä
-vastaan...! Ja Heikki oli yleensäkin tyytyväinen käyntiinsä Holmin
-luona. Olihan se osottanut, että hän aivan täsmälleen oikein oli
-osannut arvostella tätä nykyhetken käännettä ja sen tapahtumia. Olot
-olivat juuri sillä kannalla, kuin hän siellä maalla, yksinäisyydessään
-oli arvioinut niiden olevan. Mutta hänestä se oli tuntunutkin aivan
-luonnolliselta, -- peijakas soi! tässähän voi jo ruveta varmemmin
-luottamaan vainuunsa, haistelee vain ja tunnustelee sormenpäillään ja
-kulkee turvallisesti eteenpäin!
-
-Ja hän laskeusi iloisena saavuttamastaan itseluottamuksesta alas Holmin
-kolmannesta kerroksesta kadulle ja yhtyi siellä valtaväylää pitkin
-valuvaan ihmisvirtaan. Vaan Eemeli Holm puolestaan sulki yhtä
-hyväntuulisena eteisen oven lähteneen vieraan jälestä ja käveli sitten
-muutamia kierroksia huoneensa mattopeittoista laattiaa edestakaisin
-hykerrellen käsiään ja hymyillen itsekseen: Saakelin hyviä oireita,
-tuntosarvet tarkat ja makua peukalon päissä, -- siinä on mies joka
-nousee nopeasti ja nousee korkealle! --
-
-Heikki käveli kotiinsa, aikoi lukea vielä tunnin ajan ennen kokoukseen
-menoaan. Siinä hänellä oli edessään pöydällä kirjojen lomissa joukko
-papereita ja vihkosia, joista hän nytkin valitsi muutaman ruveten sitä
-tutkimaan. Hän oli järjestänyt lukunsa varsin viisaalla ja
-järkiperäisellä tavalla. Sekös hitto rupesi taivaltamaan läpi kaikkia
-monen tuhannen sivun pituisia kirjoja, joita muka tutkintoja varten
-vaadittiin, siihenhän menisi vuosia, uhratkoot tuhmemmat aikaansa
-sellaiseen; hänellä ei ollut siihen halua, kun kerta vähemmällä pääsi
-ja saavutti saman tarkotuksen. Olipa onneksi olemassa näitä
-luentovihkoja, kokoonvetoja ja papereita, joissa ei ollut sivumäärää
-kahdettakymmenettä osaa, mutta joihin siltä tärkein sisältö mahtui.
-Kuivempiahan ne olivat lukea eikä niistä niin perinpohjaista käsitystä
-saanut, mutta saipa tietoonsa tärkeimmät tosiasiat, -- muusta viisi.
-Tutkikoot muut tarkemmin tieteitä, Heikillä oli kiire valmistumaan.
-
-Mutta eipä nyt tänä iltana oikein työnteko vedellyt, ajatukset eivät
-pysyneet koossa. No, eipä tässä enää juuri ole aikaakaan, olkoot
-paperit siinä aamuun asti, Heikki lähti ulos kävelemään. Hän päätti
-ennen kokousta käydä Juuson luona, hänelle ilmoittamassa päättäneensä
-sittenkin ruveta »Kyntäjän» avustajaksi. Ja olihan tuo muutenkin taas
-hauska tutkiskella mitä se mies taas kouhottelee, -- se se ei ainakaan
-ole kovin tarkka tunnustelemaan eteensä eikä punnitsemaan puuhiaan.
-
-Hilda tuli Almissa avaamaan hänelle ovea; Heikki oli perheessä
-vanhastaan Juuson kautta tuttu ja Hilda tervehti häntä nytkin
-tuttavallisesti. Mutta Juuso ei ollut kotona... Eihän se nyt enää
-pysyttele kotosalla kuten ennen vanhaan, valitti Hilda, sillä on jos
-joitakin juoksuja ja puuhia.
-
--- Nythän meillä on niitä lintuja kaksikin, eräs serkkuni, nuori tyttö
-asuu näet myöskin täällä, ja ne lentelevät siellä avarassa maailmassa
-päivät pitkät, mene tiedä heidän tiensä! Ja kun Ottokin on koko päivät
-työpaikoillaan niin saan minä olla enimmäkseen aivan yksin kotona.
-
--- Yksissäkö ne lentelevät?
-
--- Enimmäkseen yksissä. Tietääpä sen: nuoruutta ja elämäniloa!
-
-Tuo Hildan puhe oli nyt puoleksi leikillistä panettelua, sillä eihän
-Juuso toki niin aivan paljo lennossa ollut, päinvastoin teki hän
-ahkerasti työtä, istui kotona uskollisesti kaiket aamupäivät. Ja
-päivällisen jälkeenkin hän aina vielä oli pari tuntia työssä, mutta
-silloin tuli aina vastustamaton halu mennä ulos kävelemään. Eikä hän
-tavallisesti kävellyt kuin pikkuisen aikaa, niin jo tuli häntä vastaan
-valkotukkanen tyttö, jonka rinnalle hän lyöttäytyi. Se oli Elna, joka
-silloin palasi käsityökoulustaan. Tämäkin oli jo niin tottunut näkemään
-Juuson tulevan vastaansa jossakin kadunkolkassa, että tuntui vallan
-kummalliselta, jos häntä joskus ei näkynyt. Ei heistä kumpanenkaan
-ajatellut miksi se tuo oli niin luonnollista, he nyt yhtyivät siinä
-vain ja tekivät yhdessä milloin kävelymatkan Kaisaniemeen katsomaan
-polkupyörijöitä ja pallonheittäjiä, milloin alas satamaan, milloin
-pistäysivät leivoksia syömään, milloin mitähän hauskuutta keksivät. Ja
-muutaman tunnin kuluttua palasivat he yhdessä kotiin.
-
-Sellaisella iltakävelyllä oli Juuso nytkin, oli taas tavannut Elnan ja
-he olivat lähteneet tekemään tavallista kiertokulkuaan. Matkan kulussa
-he tavallisesti rupattelivat minkä mitäkin kevyttä leikkipuhetta, mutta
-tänä iltana he puhelivat Juuson suuresta, salasesta tuumasta, hänen
-näytelmästään. Juuso oli tänään ensi kerran uskonut Elnalle mitä hän
-siellä huoneessaan illoilla ja öillä niin ahkerasti kirjoitteli ja
-kuvaili nyt juuri kuinka hän tuosta tekisi ehyen, suuren, kelvollisen
-teoksen, jolla hän hämmästyttäisi maailman. Ja Juuso lupasi joskus
-vasta, sittenkuin hän olisi saanut näytelmänsä aivan valmiiksi, lukea
-siitä Elnalle kappaleita, vaikkapa kokonaankin. Ja Elna otti Juusolta
-lupauksen, että tämä ei lukisi sitä kellekään muulle ennenkuin hänelle.
-
-Heidän tuosta juuri innokkaasti keskustellessaan tuli Heikki, joka
-Almilta palasi, heitä vastaan. Hän huomasi heidät jo etempää ja katseli
-pitkään ja tutkivasti Juusoa ja hänen toveriaan. Kohdalle tultuaan
-tervehti hän Juusoa ja kysyi:
-
--- Tuletko kokoukseen illalla?
-
--- Tulen toki äänestämään isänmaan puolesta. Kävitkö meillä?
-
--- Kävin, mutta kokouksessapa tavataan.
-
-Heikin ohimentyä nojautui Elna melkein peljästyneenä Juuson puoleen ja
-kysyi kuiskaten:
-
--- Kuka se oli, Juuso, hänellä oli tuolta etempää meitä tarkastaessaan
-niin omituinen katse, sellainen kylmä kiilto kuin käärmeellä?
-
--- Todellakin?
-
--- Niin, huomasitko sen sinäkin?
-
--- En nyt, mutta on se minustakin joskus siltä tuntunut. Kumma miten
-samanlainen mielikuva meillä on syntynyt tuosta... Vaan hän on vallan
-vaaraton, on minun vanha toverini ja ystäväni...
-
--- Ystäväsi, ei, Juuso, ei hän sillä tavalla katsellut. Ei kukaan ole
-hänen ystävänsä.
-
--- Sinä hupakko, hänellä on tietysti paljokin ystäviä. Eivät kaikki
-huomaa säikähtää hänen katsettaan niinkuin sinä.
-
-Juuso saattoi tytön kotiportille ja palasi itse siitä takasin
-kokoukseen rientääkseen.
-
-Ylioppilastalon eteinen ja kokoushuone olivat täpösen täydet nuorta
-väkeä. Sen näki selvästi, että miehet olivat tarkoin koolla ja että
-tärkeä asia oli ratkaistavana, tavallisissa oloissa näihin aikoihin ei
-juuri enää käynyt monta miestä kokouksissa. Ja näiden koossaolevain
-kasvoista jo saattoi melkein lukea, mitä mieltä mikin oli ja mihin
-ryhmään hän kuului. Nuo, jotka voitonvarmoina ja uhkamielisinä tuossa
-kävelivät ääneensä puhellen ja melkein kuin vahingonilolla vilhuen
-ympärilleen, ne olivat ruotsinmielisiä. He olivat pitäneet tarkat
-laskut, lukeneet miehet yksin päin ja tiesivät, että nyt vihdoinkin
-monivuotisen taistelun jälkeen oli voitto heidän. Nuo toiset taas,
-jotka nurkissa keskenään supattelivat, joiden silmät noin vihasina
-kiiluivat ja jotka puheittensa sekaan purasivat hammasta, ne olivat
-niitä suomenmielisiä, jotka viimeisiin asti olivat vannoneet
-puolustavansa tuota edesmenneiltä polvilta perittyä, kunniakasta
-pykälää. Mutta heidän oli syytä peljätä, että heidän ponnistuksensa nyt
-menisivät turhaan -- »oli pettureita joukossa» --, ja siksi eivät he
-vastustajiaan tervehtineetkään, »Efialteita» eivät tahtoneet nähdäkään.
-Näitä viimemainittuja ne olivat juuri nuo, jotka rauhallisina,
-välinpitämättöminä ja varmoina kävelivät toisten joukossa, puhuttelivat
-milloin toisen, milloin toisen puolen miehiä ja toisilleen laskivat
-leikkiä näistä vanhoista »pykäläriidoista» varmassa tiedossa, että he
-nyt esiintyivät itsenäisinä ja kypsesti arvostelevina miehinä.
-
-Nämä samat ne juuri nyt olivat aikeessa omalla esiintymisellään ja
-edesvastuullaan halkaista koko tuon vanhan riitaomenan ja tehdä lopun
-tästä kuluneilta taisteluajoilta peritystä ja mieliä kiihoittavasta
-jupakasta. He aikoivat haudata koko 19:nen pykälän päästääkseen rauhan
-maahan.
-
-Tuon kuuluisan pykälän historia ulottui kymmenkunnan vuotta ajassa
-taaksepäin. Sen syntyminen oli niiden ensimmäisten, loistavimpain
-voittojen seurauksia, joita saavutettiin siihen aikaan, jolloin
-suomalaisuuden innostus ylioppilaspiireissä taisteli nuoruuden
-kauniimpia, voimakkaimpia taisteluitaan. Suomenkieli piti saada
-isännöiväksi tässä maassa; alku piti tehtämän, esimerkki näytettämän,
-nuorison omissa piireissä, ylioppilasosakunnissa. Suomi piti julistaa
-ainoaksi viralliseksi, hallitsevaksi kieleksi. Ja kiivaan kamppailun
-jälkeen se tulos tässä osakunnassa saavutettiinkin; suomenkieli
-määrättiin ainoaksi viralliseksi kieleksi ja sen määräsi juuri
-sääntöjen 19:s pykälä.
-
-Mutta vastapuoluekaan ei ollut masentunut tappiosta. Se oli
-säännöllisesti kerran vuodessa tehnyt ryntäyksen tuota 19:ttä pykälää
-vastaan, aluksi voittaakseen ruotsinkielelle tämän menettämän ylivallan
-takasin, sittemmin saadakseen tämän kielen edes tunnustetuksi
-yhtäarvoiseksi suomenkielen rinnalla. Puolueet olivat melkein
-tasaväkiset. Vaan tarmokkaasti, hievahtamatta ja uinahtamatta olivat
-suomenmieliset vartioineet voittamaansa aarretta, keränneet joka kerta
-miehensä kokoon ja lyöneet rynnäkön takasin yhtä säännöllisesti kuin se
-tehtiin.
-
-Ja tätä taistelua oli leppymättömällä kiivaudella jatkunut ohi senkin
-ajan, jolloin kuumimmat puoluetaistelut ylioppilaspiireissä jo olivat
-tauonneet ja jolloin suomenkielen oikeuksien tunnustamisen jälkeen
-taistelujen tärkein aihekin oli poistunut. Yhä oltiin haarniskassa.
-Mutta nyt oli kumminkin jo ruvennut tuntumaan toisia tuulia, tuo
-yleinen väsähdys oli vallannut mieliä ja mies sieltä, toinen täältä
-rupesi tuumimaan, että olisi ehkä parasta peräytyä ja rakentaa rauha.
-Jo vuosi sitten oli näitä tuumia kuulunut, mutta silloin niiden
-edustajat olivat joutuneet surkeasti häpeälle. Vaan nyt oli vuoden
-kuluessa yhä useampia ruvennut tuota rauhan politiikkaa kannattamaan.
-Heitä kyllä toiset halveksivat, heitä haukuttiin pettureiksi ja
-Efialteiksi, vaan he eivät siitä välittäneet; heillä nyt oli se
-vakaantunut mielipide, he eivät antaneet joukon johtaa itseään, he
-olivat itsenäisiä...
-
-Ja näitä itsenäisiä oli nyt siksi monta, että he saattoivat ratkaista
-koko riidan. Ja siksi ilkkuivat ruotsinmieliset ja siksi puivat vanhan
-innostuksen suomenmieliset housuntaskussa nyrkkiään.
-
-Kaikki olivat jo koolla, kun Juuso saapui »taloon», mutta kokous ei
-ollut vielä alkanut. Heikki tuli kohta siellä häntä puhuttelemaan,
-kertoi »Kyntäjää» koskevasta päätöksestään ja rupesi sitten puhumaan
-illan merkkiasiasta:
-
--- Jokohan se haudattiin nyt 19:s pykälä?
-
--- Niin, huolestuneen näköisinä täällä ovat miehet. Mutta en usko toki
-omain miesten valmistavan puolueelle sellaista häpeää.
-
--- Sinä vanhan ajan intoilija! Mutta kyllä se nyt taitaa mennä.
-
--- Kuule, ethän sinäkin vain...? Sinäkinkö Brutukseni?
-
-Samassa soitettiin kokous alkavaksi. Tiheänä joukkona peittivät
-ruotsinmieliset niinkuin tavallisesti kokoushuoneen oikean sivustan.
-Mutta vielä tiheämmässä oli miehiä vasemmalla seinustalla,
-suomenmielisten puolella, aina keskilaattialle asti. Siellä oli voima
--- mutta saattoiko siihen luottaa?
-
-Väleen suoritettiin muut juoksevat asiat ohi ja pääkysymys otettiin
-esiin. Oikealta sivustalta tehtiin vaatimus lyhyesti, vasemmalta
-vastattiin yhtä lyhyesti, -- asia oli jo ennen monituisiin kertoihin
-pohdittu. Nuo keskustassa istuvat itsenäiset vain pitivät
-velvollisuutenaan itsekukin perustella kantansa. On jo aika tauota
-tämän pitkän taistelun, sanoivat he, eihän maksa vaivaa tällaisen asian
-vuoksi yhä uudelleen ärsyttää mieliä. Tällaisesta leikkisodasta ei
-ole vastaavaa hyötyä, on jo totisemman toiminnan aika. Onhan
-vastapuolueella sitäpaitse puolta vaatimuksilleen, eikä saa se puolue,
-joka on taistellut sortoa vastaan, itse sortaa. -- Heikki puhui
-viimeiseksi. Hän otti esimerkin Viron kansan vaiheista, viittasi mihin
-joudutaan kun pikkuasiain vuoksi takerrutaan keskenäisiin riitoihin
-niin ettei metsää nähdä puitten vuoksi...
-
-Kuta useampia noita esiintyi, sitä lannistuneemmaksi kävi mieliala
-vasemmaisella sivustalla. Jo huudettiin äänestystä. Vaan vielä
-vaadittiin puheenvuoroa ja Juuso nousi puhumaan:
-
-»Vastapuolueeseen en aijo koettaakaan vaikuttaa», lausui hän aluksi
-matalalla, mutta vähitellen vilkastuvalla äänellä, »enkä paljo niihin
-suomenmielisiinkään, jotka nyt ovat asettuneet vastapuolueen riveihin.
-Mutta tämä on tavallaan historiallinen hetki osakunnassamme enkä soisi,
-että tässä tilaisuudessa tulisi ilman vakavatta vastalauseetta tehdyksi
-päätös, jota aina tullaan merkitsemään taantumissuunnan voitoksi. Mitä
-kaikkia vaikuttimia tässä lieneekin lueteltu syiksi siihen, että nyt
-muka olisi aika peruuttaa se suomenkielen voitto, jonka meitä
-edelläkäynyt sukupolvi saavutti, yksi seikka mulle ainakin on selvillä,
-nimittäin se, että tässä on kasvamassa taantumissuunnan uupumustila.
-Siinä koko syy ja sitä valitan. Totta on, että niin kansojen kuin
-pienempäinkin yhdyskuntain kehitystaisteluissa seuraa jokaista
-edistyskautta aina seisahdus ja vastaisku. Mutta silloin on aina
-edistytty liian nopeasti, riennetty liian pitkälle. Tässä meidän
-yhdyskuntataistelussa en voi nähdä sellaista tapahtuneen ja tämä
-taantuminen on minusta siitä syystä keinotekoista ja raukkamaista,
-koska se johtuu puuttuvasta innosta jatkuviin ponnistuksiin. Reaktiooni
-on aina uninen aika ja nuorukaispiireissä on uneliaisuus vielä sitäkin
-onnettomampaa, koska se kuolettaa nuorisolta kaiken halun toimia
-aatteiden palveluksessa. Sanotaan, että nämä jatkuvat taistelut ovat
-joutavia. Se ei ole totta, sillä taistelulla jonkun aatteen puolesta jo
-itsessään on merkityksensä: se jalostuttaa mieliä. Ja tällaisessa
-asiassa, jolloin on taisteltava oman äidinkielen oikeutetun arvon ja
-aseman puolesta, on häpeällistä sanoa taistelua turhaksi, se on
-päinvastoin kunniakas ja pyhä taistelu, se on sitä kunniakkaampi, kuin
-me sen puolesta taistellessamme sodimme kasvavaa taantumista ja vetelää
-velttoutta vastaan, joka ennustaa unteluutta ja henkistä kuolemaa...»
-
--- Hyvä! hyvä! huudettiin vasemmistolta, vaan keskustasta vaadittiin
-»äänestystä!» Siellä ei välitetty vastasyistä, mielipiteet olivat
-vakavat ja varmat.
-
-Juusokin istahti paikalleen ja äänestys alkoi. Hiiskahtamattomassa
-hiljaisuudessa istui koko parisatainen joukko odottamassa äänten
-laskemista. Se oli niin rajoilla, vanha kaarti oli vahvempi kuin oli
-luultukaan, kaikki riippui parista äänestä... Jo kolahtaa vasara,
-puheenjohtaja julistaa: 94 ääntä puolustaa 19:ttä pykälää, 98 vaatii
-sen kumoamista...
-
-Niinpä siis!
-
-Kunniakas pykälä oli haudattu. Taantumissuunta oli päässyt voitolle.
-Keskuspöydän äärestä kuului muuan pilkallinen »aamen», muuten vallitsi
-huoneessa vielä tuokion ajan syvä hiljaisuus, kunnes yhtäkkiä äänekäs
-riemu remahti oikealta seinämältä päättyen voittoisaan »hurraan». Vaan
-vasemman seinän miesten mielissä liikkui katkeruuden ja häpeän
-tunteita, joku karkeampi sana »pettureista» kuultiin siellä
-lausuttavan, ja noloina lähtivät nuoret miehet yksitellen kokouksesta
-pois. Heiltä oli särkynyt niin rohkaiseva unelma: se, että hekin vielä,
-kuten edelliset polvet, taisteleisivat yhtenä miehenä voittoisaa
-taistelua. Näistä puolin oli taisteleminen todellakin turhaa.
-
-Kokouksen päätyttyä jäi vielä tavallisuuden mukaan muutamia istumaan
-ylioppilastalon ravintolan puolelle juttelemaan illan tapahtumista.
-Alakuloinen ja masentunut mieliala vallitsi siinä pöydässä, jossa Vilho
-ja Juuso istuivat. Olihan tämän illan tulos yleisemmältä kannalta
-katsoen verrattain vähäpätöinen tapaus, vaan Juuson mielestä se oli
-huono enne erittäinkin siksi, että se oli niin kylmentävä, niin omiaan
-viemään nuorilta miehiltä kaiken halun taistella aatteidensa puolesta
-ja yleensä särkemään kaikki yhteiset harrastukset. Välinpitämättömyys
-tarttuu kuin rutto, nuorisokin jäähtyy, laimenee jalompia pyrintöjä
-kohtaan, tulee jo nuorena vanhaksi...
-
-Vilho istui Juuson näitä kuvaillessa kauan ääneti mietteissään ja
-hämmenteli lusikalla tuutinkia, joka hänellä oli edessään. Sitten
-lausui hän verkalleen:
-
--- Tämä ei vielä niin vaarallista ole, suuren innostuksen aika nyt on
-kumminkin lopussa ja hyvä on, että tulee todenperäisemmänkin työn aika.
-Taantumistahan tämä on, mutta eihän sitä voida välttää. Vaan on tässä
-muuan mutka jota en ymmärrä: Kun vanha innostus näin revitään alas,
-niin mitä annetaan sijaan, -- sillä jotain nuoriso tarvitsee
-innostuakseen. Kunhan se ei vain tulisi olemaan jotakin keinotekoista,
-innostusta politiikan palveluksessa... Voi jospa me »Kyntäjällämme»
-voisimme hiihtää hienosenkaan uran opastaaksemme nousevan polven
-innostumaan vilpittömään ja rehelliseen työhön...
-
-Hän puhui matalalla äänellä, melkein kuin itsekseen. Juuso hänet hyvin
-ymmärsi, ymmärsi hänen epäilyksensä ja toiveensa, vaan oli siksi
-masennuksissaan hänkin, ettei voinut rohkasta häntä eikä itseäänkään.
-
-Viereisessä pöydässä oli Heikki istunut ja juonut lasin olutta ja nousi
-sen juotuaan kotiin lähteäkseen. Juuson pöydän ohi mennessään hän
-pysähtyi ja päästi naurun:
-
--- Mitä, noin syvästikö te surette vainajata -- ei se kannata, se oli
-jo ikäloppu. Tämähän oli jo aikoja edesmenneen ritariajan viimeinen
-ponnahdus -- kukas hullu nyt enää viitsisi taistella osakuntapykäläin
-puolesta. Ei, nyt menee jokainen kotiinsa lukemaan läksyjään, ja se on
-oikea suunta se.
-
-Hän meni ja hetkisen kuluttua lähtivät Vilho ja Juusokin. He kävelivät
-kauan ääneti, vaan vihdoin virkahti Juuso:
-
--- Mitähän jos mekin ruvettaisiin lukemaan läksyjämme ja jätettäisiin
-kaikki muut.
-
--- Mitä, jänestääkö sinua? Nythän sitä meidän vaikutusta vasta
-tarvitaankin, saatpa nähdä kuinka me keräämme joukkoa ympärillemme. Ja
-me luemme läksyjämme siltä.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Jouluun asti oli Helsingissä taas tavallisuuden mukaan vallinnut märkä
-ja vetelä syksy ja vasta uudelta vuodelta oli talvi ruvennut näyttämään
-tapojaan. Mutta kun se silloin tuli, niin se tulikin täydessä
-totuudessa. Viikkokausien ajan vuorottain pyrysi ja tuiskusi,
-niin että taivas ja maa oli yhtenä lumivihurina, vuorottain pinnistihe
-pakkanen niin tiukaksi, että näytti ihmisille hätää pääkaupungin
-hataratekoisissa huoneustoissa ja pakotti kadulla liikkujan
-kiirehtimään askeleitaan, joutuakseen määräpaikkaansa, suojaan ja
-lämpimään.
-
-Joulujuhlain ajaksi Helsingin elämä tavallisestikin ikäänkuin seisahtuu
-pariksi, kolmeksi viikoksi ja sulkeutuu perheiden ja lähimpäin
-tuttavain ahtaampaan piiriin. Mutta vaikka nyt jo tammikuu oli loppuun
-kulunut ja helmikuu alkanut, ei elämä ollut vielä täysin vironnut
-tuosta juhlaunteluudestaan. Siihen oli juuri ollut ilmojenkin syytä,
-sillä kenempä teki erittäin mieli juosta sellaisen pyryn ja pakkasen
-aikana huveissa taikka kokouksissa, harva mies uskalsi talvisia
-urheiluja ajatellakaan ja jokapäiväiset kävellyt esplanaatillakin
-olivat tyyten tyrehtyneet. Itsekukin oli kiittänyt onneaan, kun kiireen
-kautta pääsi suorinta tietä virastoonsa tai työpaikkaansa ja sieltä
-taas takasin kodin lämpöön.
-
-Nyt oli talven ensimmäinen oikea kaunis päivä. Ei ollut sen kylmempi,
-kuin että tavalliset palttoomiehet, joilla ei ollut turkkeihin
-turvautumista, varsin hyvin tarkenivat huvikseenkin katuja mitellä.
-Keskipäivän aikaan tuli aurinkokin pitkästä ajasta esiin ja valaisi
-kirkkaaksi lumisen maan ja esplanaatin paksussa huurteessa seisovat
-puut ja pani sen partaalla olevat, korkeat, lumireunaiset kivitalot
-helottamaan punertavassa hohteessa. Luonto näytti ikäänkuin pitkän
-pahantuulen jälkeen vihdoin vironneen iloista, kirkasta talvipäivää
-viettämään.
-
-Ja ihmiset, jotka viikkokausia olivat asuskelleet seinien sisällä,
-riensivät kilvan ottamaan osaa tähän sen juhlaan. Koko aamupäivän
-kestäessä virtasi yhtenä mustana juovana kävelevää yleisöä pitkin
-pääkatuja ja varsinkin esplanaatin pohjoista kuvetta. Siinä tapasivat
-ja tervehtivät toisiaan tuttavat, jotka monetkaan eivät olleet yhtyneet
-koko uutena vuotena, siinä taas keskusteltiin päivän tapahtumista ja
-sovittiin uusista tuumista, huvituksista ja harrastuksista. Mutta vasta
-lähempänä päivällistä, jolloin virastot ja liikkeet laskivat laumansa
-kaduille, kävi täällä liike vilkkaammaksi kuin parailla markkinoilla.
-Siellä retkeilivät ryhmittäin salkkuniekat sihteerit, siellä parittain
-korkeat virkamiehet, siellä opettajia ja konttoriväkeä. Ja kaupungin
-naiset, nuoret ja vanhat, laittoivat nekin tietysti siksi tunniksi
-itsensä kadulle punaamaan poskiaan talvituulen viimassa ja
-paistattamaan päivällä pulskia talvipukujaan.
-
-Virastoväen joukossa ilmestyi Heikkikin esplanaatille. Kadulle
-tullessaan yritti hän tavallisuuden mukaan vääntämään turkin kaulustan
-pystöön korvilleen, vaan huomasikin samassa että se oli tarpeetonta ja
-lähti niin pää taappäin kenossa, selkä suorana kävelemään tavallista,
-varmaa kävelyään, jossa yläruumis pysyi aivan tönkkönä ja ainoastaan
-jalat liikkuivat.
-
-Heikkikin näet oli jo virastoväkeä, siksi hän oli tullut melkein kohta
-tutkinnon suoritettuaan. Häntä oli pelottanut se pitkä taipale, mikä
-hänellä oli edessään uuteen lainopilliseen tutkintoonsa, siinä
-velkautuisi kovin paljo ja pitäisi taas paeta maaseudun yksinäisyyteen.
-Hän oli puhunut ja valitellut sitä muutamille vanhemmille tuttavilleen,
-lääkärikin oli kieltänyt häntä yhteen mittaan kovin rutosti
-painamasta ... piti melkein keskeyttää luvut... Nämä olivat silloin
-säälineet tuota toivorikasta nuorukaista ja hankkineet hänelle pienen
-toimen muutamassa vakuutuskonttorissa, työtä kolme, neljä tuntia
-aamupäivillä ja palkkaa lähes parisataa kuussa, -- siksi että toimeen
-tuli ja aikaa jäi kumminkin runsaasti lukuihin. Niin oli juuri Heikki
-sen toivonutkin, ei liikaa velkalastia, mutta siltä tilaisuus olla
-Helsingissä, jatkaa lukuja ja seurata elämätä.
-
-Ja hän tunsi itsensä sangen tyytyväiseksi kun taas päivän tehtävän
-suoritettuaan asteli päivälliskävelylleen ja tiesi että päivän loppuosa
-on hänen omansa. Lähimmässä nurkassa näkyi Juuso seisovan, niin se
-odotteli juuri häntä maksaakseen määräpäivänä takaisin saamansa
-käsilainan, -- hyväpä kun koettaa mies olla säntillinen. Juuso toimitti
-asiansa ja yritti kääntymään omille teilleen. Vaan Heikki oli nyt hyvin
-puhetuulella, tarttui häntä napinlävestä ja otti hänet mukaansa
-kävelemään. Hän tahtoi kertoa Juusolle, että yleinen mielipide oli
-hyvin ystävällisesti ottanut vastaan heidän »Kyntäjänsä», jota nyt ensi
-vihko oli ilmestynyt. Olihan se ollutkin aika onnistunut, vähän enemmän
-vain ehkä saisi olla vakavaa lukemista, sitä aika vaatii. Ja nyt
-pitäisi takoa kuin rauta kuumana on: hänelläkin, Heikillä, oli tekeillä
-kirjoitus ja kamreeri Holmkin oli luvannut joskus joutoaikana jotain
-kyhätä.
-
--- Hyvällä hoidolla me voimme »Kyntäjästä» vielä saada kelpo kapineen,
-sanoi hän.
-
--- Vahinko vain että suuri osa siitä ikäluokasta, jolle se on aijottu,
-on niin kylmänä ja laimeana, tuumaili Juuso.
-
--- No niin, ne lukevat tutkintojaan nykyjään kaikki. Vaan vielä niitä
-sopivilla keinoilla saadaan vireille, annahan ajan kulua.
-
-Heikki oli nyt niin ystävällisellä tuulella, että rupesi kyselemään
-Juuson omiakin aikeita ja tuumia. Hän pelkäsi että he, Juuso ja Vilho,
-liian paljo käyttävät muuhun aikaansa, joten luvut kärsivät. Se ei ole
-edullista, nyt heidän juuri pitäisi käyttää hyväkseen suosiollista
-mielialaa ja itsekin valmistua, eihän sitä tiedä kauanko yleinen
-mielipide pysyy näin suosiollisena.
-
--- Joko sinä tuumaat kevääksi valmistua? kysyi hän.
-
--- Varmaan en tiedä, lueskelen verkemmin ja ainahan näihin puuhiinkin
-menee aikaa.
-
--- Ai, ai, se ei ole hyvä, ei saa laiminlyödä omaa etuaan. Ilman asemaa
-yhteiskunnassa on hyvin vaikea vaikuttaa...
-
-Joku Heikin tuttava tuli juuri vastaan ja Heikki kääntyi sen kanssa
-kävelemään nyökyttäen hyvin ymmärtävästi päätään Juusolle hyvästiksi.
-Juuso jatkoi yksin matkaansa. Omituista, mikä siinä Heikissä oli, joka
-häneen vaikutti melkein kuin ilettävästi, vaikka toinen näytti olevan
-ystävällinenkin ja puhui »Kyntäjästäkin» nyt monikon ensi persoonassa.
-Oliko siihen syynä tuo hänen ylen varma ja opettava esiintymisensä,
-josta tuntui niin paljo sitä »yleistä mielipidettä», josta hän aina
-puhui? Vai suututtiko Juusoa se, että Heikki kosketteli juuri niitä
-kohtia, jotka Juusoa itseään salaisesti huolettivat ja joista omatunto
-aina hienosittain häntä soimaili? Se lukujen verkkanen edistyminen, se
-oli hänellä kipeä kohta...
-
-No, olihan Juuso nyt sentähden lukenutkin, oli lukenutkin oikein
-perusteellisesti, ei paljaita »papereita» niinkuin Heikki. Mutta sekaan
-hän oli koettanut ansaita vähän rahaa käännöstöillä, -- tuo rahahan
-se myötään teki kiusaa ja vastusta -- ja siihen meni aikaa. Ja
-sitäpaitse ... niin, se oli juuri tuo arka kohta, joka huoletti yhtä
-paljo kuin se innosti ... olihan aikaa mennyt vähän liiaksikin
-viimeistellessä ja valmistellessa tuota pitkäaikaista suurtyötä,
-»Sisaruksia». Paljo hän oli pannut siihen työtä, eikä ainoastaan
-sivutyötä, mutta hän ei ollut malttanut pysyä poissa tuon lempilapsensa
-äärestä vaikka kuin olisi tehnyt lujia päätöksiä. Hän oli niin moneen
-kertaan ajatellut sen kaikki ajatukset, kärsinyt kuvattavainsa
-henkilöjen kaihoista ja iloinnut heidän iloistaan, että siinä tuntui
-melkein olevan kuin kappale häntä itseään. Ja hän oli sen salannut
-kaikelta maailmalta omana aarteenaan, -- Elnalle vain oli hän siitä
-puhunut, ei kellekään muulle... Mutta nyt se olikin valmis, juuri eilen
-illalla oli hän lopettanut sen uudelleen kirjoittamisen. Ja nyt hän
-antaakin sen olla piilossa ja rupeaa taas tarmokkaasti lukujaan
-jatkamaan, tässä pitää joutua valmiiksi, olihan Heikki siinä
-oikeassa...
-
--- Mutta nyt sinä kuljet ja uneksit, kuului äkkiä ääni hänen rinnallaan
-ja Juuso käännähti katsomaan. Hilda ja Elnahan siinä naureskelivat
-hänelle, kun hän ei ollut huomannutkaan heidän tulevan vastaan siinä
-taajassa väkijoukossa.
-
--- Todellakin, taisinpa olla liian syvissä mietteissä. No, tekin olette
-kauniista ilmasta nauttimassa?
-
--- Tietysti. Ja me olemme tässä jo rakentaneet erään hauskan
-suunnitelman. Elna, joka on sellainen reipas maalaistyttö, hän tahtoisi
-hiihtää. Ja me olemme päättäneet huomenna panna toimeen hiihtoretken.
-Tuletko mukaan?
-
--- Mielelläni, se onkin toista kuin tämä katukävely, jossa on pääasiana
-näyttäytyä ja katsella.
-
--- Elä moiti sitäkään, oletpa itsekin ollut siihen ihastunut.
-
-Juuso ymmärsi, että Hilda tällä tahtoi viitata noihin hänen
-syksyllisiin iltapäiväkävelyihinsä, jolloin hän aina odotteli Elnan
-tuloa koulusta. Nyt ne kävelyt olivat jääneet vähemmälle. Juuso oli
-muutamia kertoja tavannut Hildan jo edellään Elnaa odottelemassa ja
-silloin oli tämä niin ilkkuen häneen katsonut, että Juuso oli päättänyt
-välttää niitä yhtymisiä. Hänestä oli Hildan käytös muutenkin ollut
-vähän omituinen, oli aivan kuin hän olisi vihannut Juusoa siksi, että
-tämä viihtyi Elnan seurassa, ja Juuso huomasi, että hän oli ruvennut
-melkein tuskallisella tarkkuudella vartioimaan nuorta serkkuaan.
-
-Juuson ja Elnan väli oli kumminkin pysynyt aivan entisellään; se oli
-sellaista lapsellista, avomielistä ystävyyttä vailla kaikkea joutavaa
-liehakoimista. He eivät puhuneet koskaan rakkaudesta, vielä vähemmin
-kihlautumisesta, eivät sitä ajatelleetkaan. Vaan kumminkin oli heidän
-välillään ikäänkuin jokin itsetiedoton salainen sopimus, joka veti
-heitä toisiinsa ja vaikutti, että he toistensa kanssa seurustelivat
-suuremmalla luottamuksella ja avomielisyydellä kuin muitten ihmisten
-kanssa. Se lähenteleminen oli tapahtunut aivan huomaamatta ja vasta
-joulun aikana, jolloin Elna oli ollut kotonaan maalla, oli Juuso tullut
-havaitsemaan, että tuo pieni valkotukka olikin hänelle kallisarvoisempi
-ja rakkaampi kuin kaikki muut ihmiset. Tyttö pysyi eroajallakin
-tuhkatiheään hänen ajatuksissaan ja hän tunsi selvää kaipausta
-mielessään. Hän oli jouluksi lähettänyt Elnalle pienen, lämpösen
-joulutervehdyksen ja itse oli hän saanut samanlaisen, arvaamatta sitä
-odottaakaan. Vaan kun tyttö juhlain jälestä taas tuli kaupunkiin ja he
-ensi kerran tapasivat toisensa, silloin oli Juuso silmän lämpösestä
-liekinnästä ja käden ystävällisestä puristuksesta tuntenut, että
-tyttökin oli muistellut häntä ja kaivannut häntä. Ja uusi, ihana
-lemmenvirta oli silloin syöksähtänyt hänen suoniinsa ja ajanut uusia
-aatteita hänen aivoihinsa.
-
-Vaan heidän suhteessaan ei ollut mitään sen näkyvämpää muutosta
-tapahtunut ja siksi juuri Juuso ihmetteli, mistä Hilda oli saanut
-aihetta tuohon ilmeiseen epäilykseensä. Ja mitä hän sillä tarkoitti?
-Miksi tahtoi hän tulla väliin, jos he Elnan kanssa toisistaan
-pitivätkin?
-
-Sitä hän mietti nytkin, kun he kävelyltään palasivat kotiin
-päivällisille, ja hänen päähänsä pälkähti, että olisipa soma tietää,
-onko Elna tuota huomannut. Hän halusi taas kerran jutella kahden tytön
-kanssa. Ja juuri päivällispöydässä hän huomasi, että nyt olikin
-tilaisuus tarjona.
-
-Hilda kysyi häneltä silloin, menikö hän ulos mihinkään iltapäivällä.
-Juuso mietti kotvasen mitähän tuo tuolla tarkottanee ja sanoa
-paukautti, että hänen oli mentävä erääseen kokoukseen. Ja aivan oikein,
-hetken perästä hän tulikin huomaamaan, että Hildan oli äitinsä seurassa
-mentävä kaupungille, -- hän oli siis tahtonut tutkia, jäisivätkö he
-Elnan kanssa kahden kotiin!
-
-Ja Juuso menikin ulos, mutta palasi tunnin kuluttua takasin. Elna oli
-yksin kotona ja tuli häntä vastaan eteisessä.
-
--- Tiedätkö, minä olin aivan varma siitä, että sinä heti palaisit.
-
--- Sinäkö -- oletko sinäkin siis huomannut?
-
--- Niin, miksi hän minua vartioipi...? Kuule, tämä on hirveän hullua!
-
-Niin se olikin. Nyt eivät he kumpanenkaan osanneet selittää omaa
-menettelyään, eivät tienneet miksi he sen olivat aavistaneet ja mitä he
-olivat aikoneet. Ja he kävivät siitä molemmat vähän hämilleen, -- ensi
-kerran nyt ujostelivat toisiaan. Vaan Juuso rupesi silloin kertomaan,
-että hän oli eilen illalla saanut suuren näytelmänsä vihdoinkin
-valmiiksi ja lukisi nyt lupauksensa mukaan siitä palasia Elnalle, jos
-tämä tahtoisi kuulla. Sitä varten hän oli tahtonut tavata Elnan yksin.
-
-Ja Juuso meni huoneeseensa, avasi lukitun laatikon ja otti siitä esiin
-paperikäärön.
-
--- Tässä se on. Monta kertaa olen aikonut viskata sen uuniin ja
-vapautua koko hommasta, vaan en ole raskinut.
-
--- Miksi uuniin?
-
--- Siksi, että se on syönyt aikaani ja siksi, että sitä pelkään.
-
-Hän selaili sieltä täältä sivuja, luki itsekseen rivin ja pari ja
-selaili taas. Ja hän innostui taas noita tuttuja säkeitä katsellessaan,
-rupesi ääneen lukemaan muutamaa kohtausta, koko ajan tähystellen
-paperiin, vaikka hän sen melkein ulkoakin osasi. Ensiksi hän luki
-ujolla, matalalla äänellä, pysähteli toisinaan, hyppäsi muutaman sivun
-ohi. Mutta pian hän lämpeni, laski tulemaan täydellä vauhdilla ja
-syvällä äänenpainolla. Hänellä rupesivat silmät hehkumaan ja poskille
-kohosi veri ja hän teki sekaan liikkeitä käsillään kuvatakseen
-tarkoittamaansa vaikutusta. Hän luki edelleen, luki aivan kuin
-itsekseen, muisti kyllä toisinaan, että oli toinenkin kuulemassa, mutta
-muisti samalla, että se oli vaaraton, lempeä arvostelija, jolta hän
-saattoi kahleitta olla, tuntea ja innostua niinkuin yksin.
-
-Elna oli hiipinyt ovelle, seisonut siinä hetken, mutta sitten
-istahtanut tuolille viistossa olevan sohvan taa. Sieltä selustan takaa
-katveesta näkyivät ainoastaan hänen suuret, kysyvät, siniset silmänsä,
-jotka tarkkuudella seurasivat Juuson jokaista liikettä, jokaista äänen
-värähdystä. Eikä hän hievahtanut paikaltaan, ei tuiskahtanut, kuunteli
-vain. Hän seurasi tarkoin jokaista vuoropuhetta, jokaista sanaa. Mutta
-sittenkin hänestä tuntui, ettei hän kuullut muuta kuin pelkän tuon
-lukevan, innostuneen äänen; hän ymmärsi kyllä kaikki, tarkkasi
-esiintyviä ajatuksia ja tapauksia ja eri henkilöiden puheita, mutta
-sittenkään ei hän saanut mieleensä kiintymään paljo muuta kuin tuon
-kauniin, polvekkaan muodon, sointuvat säkeet ja rikkaan kielen. Ja hän
-vaipui ikäänkuin haaveiluihin siinä Juuson lukiessa, ajatukset
-liitelivät sinne tänne, kauas utuisten unelmain maille, milloin
-seuraten Juuson lukemisen jälkiä, milloin ominvalloin vapaina ja
-hillittöminä.
-
-Juuso luki loppuun sen näytöksen, jonka oli alottanut, istui vielä
-hetkisen vihkoonsa tuijottaen ja katsoi sitten kuuntelijaansa. Lampun
-valo häikäsi hänen silmänsä, vasta kotvasen kuluttua erotti hän sieltä
-pimeästä siimeksestä nuo kirkkaat katseet. Hänestä niissäkin paloi
-samaa innostusta, joka hänet itsensä täytti, ja siitä hän riemastui.
-
--- No, arvostelijani, kuinka kuuluu tuomio? kysyi hän. Onko armoa
-ollenkaan?
-
--- Kaunista, -- lue lisää Juuso! En ole tuommoista kuullut enkä
-tuntenut koskaan.
-
--- Tottako, se ei siis sinusta ole mitätöntä?
-
--- Voi, sitä en tiedä, en tiedä ollenkaan onko se hyvää vai huonoa, se
-voi olla kumpastakin. Mutta noin kun sinä luet, on se minusta kaunista.
-
--- Vaan jos jokainen sanoisi niin?
-
--- Kenties eivät muut sano, elä luota minuun. Mutta jatka, jatka!
-
-Juuso jatkoi. Tunti kului aivan huomaamatta, he istuivat yhä
-paikoillaan. Eivät kuulleet kun ulko-ovessa käytiin eikä joutanut
-kumpanenkaan huomaamaan, että uusi kuuntelija oli hiljaa ilmestynyt
-ovelle ja jäänyt siihen seisomaan. Juuso luki vain, käänsi lehtiä ja
-luki, ja Elna ei liikahtanutkaan piilossaan. Vasta näytöksen lopussa
-kohautti Juuso katseensa.
-
-Hilda astui esiin ovelta.
-
--- Todellakin, täällähän onkin tärkeä kokous ja hauska, virkkoi hän
-naurahdellen.
-
-Juuso hypähti pystöön ja Elna kääntyi kummissaan katsomaan. Vaan Hilda
-jatkoi leppeästi, harmistumattomalla ja ihastuneella äänellä.
-
--- Kutsumatonnakin vieraana sain toki vähän kuulla. Sinä Juuso, milloin
-olet kirjoittanut tuon suuren näytelmän? Vaikka vain kipeneen kuulin,
-niin siihen jo minäkin vallan innostuin. Sinä poika, joka et meille ole
-puhunut sanaakaan!
-
--- En ole uskaltanut puhua kellekään, salaisuutenani olen sen
-kirjoittanut ja kätkenyt. Ensi kerran sitä nyt on kukaan kuullut.
-
--- Ja se ensimmäinen oli Elna!
-
--- Niin, hän oli minusta arvostelijaksi vaarattomin...
-
-Hildan silmä yritti liekitsemään, vaan hän sammutti tahtonsa voimalla
-sen tulen ja virkkoi ystävällisesti:
-
--- Vaan nyt kun kerran olet vähän lukenut, nyt sinun täytyy se lukea
-meille kokonaan. Sinä aijot tarjota sen teaatteriin?
-
--- En ole aikonut mitään. Pelkään, ettei se onnistuisi.
-
--- Se onnistuu! Vaan meille ensin.
-
--- No, te saatte sen kuulla, tuomitkaa sitten! Kutsutaan joskus tänne
-Vilho ja Helmi...
-
--- Heidät tapasin juuri äsken kadulla ja me sovittiin siitä huomisesta
-hiihtomatkasta... Ah, kuule, nyt keksin ohjelman, sinä otat huomenna
-vihkosi mukaan hiihtoretkelle, me hiihdämme Vanhaankaupunkiin erääseen
-taloon jonka tunnen ja siellä sinä hämmästytät heidät lukemalla
-teoksesi. Hei, siitä tulee hauskaa!
-
-Hän heilautti Elnaa vyötäreistä ympäri ja oli niin iloinen ja
-ystävällinen, että Juuso sitä ihmeellä katseli ja turhaan mietti tuon
-mielialan lähteitä. Toipa Hilda sinne Juuson huoneeseen heille
-makeisiakin ja innostui kerran toisensa perästä ennustelemaan, kuinka
-suuren voiton Juuso tällä näytelmällään tulisi voittamaan. Ja hän
-tempasi vähitellen Juusonkin mukaansa siihen innostukseen, tämän
-itseluottamus ja toiveet kasvoivat ja pian hän jo härnäsi lempeästi
-Elnan arkuutta, kysyen miksei hän suoraan uskaltanut sanoa
-mielipidettään. Se ilta oli hänelle oikea riemuilta, ja hän uneksi
-yölläkin voitoista ja laakereista. --
-
-Seuraava päivä oli sunnuntai. Talvinen sää oli yhtä kirkas ja leppoisa
-kuin edellisenäkin päivänä, ihanimmillaan oli puitten huurteinen
-kukoistus ja lakea lumikenttä kimalteli tuhansista kiteistä.
-Pääkaupungin asukkaat, niin nuoret kuin vanhat, olivat tänään
-liikkeellä lumisessa luonnossa, mikä jalkasin, mikä hevosella, monet,
-nuoremmat varsinkin, suksilla. Heitä hiihti pieniä ryhmiä ulos
-kaupungin joka laidasta ja joka tullista, toiset haarausivat selälle
-saaria kohden, toiset metsiin ja mäkilöille. Muiden ryhmäin joukossa
-hiihti siinä rannikkoa pitkin Pitkältä sillalta Vanhaakaupunkia kohden
-myöskin Vuorikadun puulaaki, Otto edellä, levotonna hioen suksiaan,
-joille hän olisi tahtonut antaa vinhemmän vauhdin, muut yhdessä
-ryhmässä jälempänä.
-
-Parin tunnin hiihdon perästä saavuttiin siihen mökkiin, josta Hilda oli
-puhunut ja jossa muori kahvia tarjoili. Levätessä siinä luki Juuso
-seuralaisilleen teoksensa. Hän ei lukenut nyt sillä varmuudella eikä
-innostuksella, kuin eilen, sillä nyt hän luki arvostelua varten, ei
-yksin Elnalle. Ja lukiessaan hän varsinkin koetti Vilhon silmistä
-tarkata minkä vaikutuksen se teki, kävi levottomaksi, kun tuli
-paikkoja, jotka eivät häntä itseäänkään vielä oikein tyydyttäneet ja
-kohotti äänensä, kun saapui ehyemmille kohdille. Oli sovittu, että
-muistutukset tehtäisiin vasta lopussa. Mutta kun oli loppuun tultu,
-tunsi Juuso selvästi, että vaikutus ei ollut se eilinen, hänen oma
-rohkea vakuutuksensa oli poissa ja melkein katumoiden katseli hän
-toisia. Nämä olivat aluksi hetkisen ääneti, -- kappale ei siis ollut
-temmannut heitä täydelleen mukaansa.
-
-Mutta se oli heihin kuitenkin vaikuttanut, vakuuttivat he kaikki. Siinä
-oli lämpöä, siinä oli sydäntä; sanoivat he. Ja Vilho virkkoi hetkisen
-ääneti istuttuaan:
-
--- Onneksesi olkoon, Juuso! Se on kaunis teos, sinä olet luonut jotain
-kelvollista. Vie teaatteriin! Sanottanee ehkä, että se on näytelmäksi
-liian runollinen, liian subjektiivinen, liian tunteellinen -- en tiedä
-sitä, -- vaan minua se miellytti.
-
-Tytöt kehottivat kaikki Juusoa viipymättä tarjoamaan »Sisaruksensa»
-näyteltäväksi. Se kävi sydämmeen, se ei voinut olla näyttämöltä syvästi
-vaikuttamatta. Ja yksimielisesti he onnittelivat Juusoa.
-
-Juuso kuunteli heitä ääneti ja riitaiset tunteet hänessä risteilivät.
-Teos ei ollut hänestä itsestään enää sama kuin ennen. Hän oli kyllä
-kirjoittaessaankin monasti empinyt ja epäillyt juuri samaa, josta Vilho
-oli huomauttanut ja nyt se puoli oli juuri hänelle itselleenkin
-selvennyt. Hänestä oli aina tuntunut, samalla kuin houkuttelevalta,
-myöskin vastenmieliseltä laskea tuota hiljaisten mietteidensä luomaa,
-noita nuoruuden haaveilujaan ja tunteitaan, kylmän yleisön
-arvosteltaviksi ja nyt se hänestä vielä enemmän siltä tuntui, tuntuipa
-aivan kuin tuo julkisuuden vaatimus olisi ollut melkein loukkaus hänen
-sisempiä tunteitaan kohtaan.
-
-He hiihtivät takaisin. Keskipäivän paiste kuumenti ja raukasi, kelikin
-oli pehmentynyt, verkalleen he eri ryhmissä ponnistelivat selkää pitkin
-kaupunkiin päin. Elna hiihti Juuson rinnalle, erottausi muista aivan
-kuin jotain sanoakseen, vaan pitkään aikaan he eivät kumpanenkaan
-puhuneet mitään, -- puhuttavaa kyllä tuntui olevan, vaan se ei lähtenyt
-tulemaan esille. Vihdoin kysäsi Juuso:
-
--- Sanoppas nyt Elna, miltä tuntuisi sinusta nähdä näyttämöltä tuo
-sepustus?
-
--- En uskaltaisi kuolemakseni tulla sitä katsomaan.
-
--- Miks'et uskaltaisi?
-
--- Sitäpä en voi selittää. Eihän se minuun kuulu, mutta minua
-hirvittäisi jo ajatuskin, että kaikki nuo kauniit tuokiokuvat, nuo
-hennot tunnelmat, viskattaisiin kaikenmoisten hyvien ja pahojen
-ihmisten eteen. He eivät kenties ymmärtäisi niitä, eivät tahtoisi
-ymmärtää, ehkä ivaisivatkin niitä. Ja kaikki riippuisi tuon satunnaisen
-yleisön hetkellisestä mieltymyksestä tai vastenmielisyydestä. Ei, minä
-en antaisi sitä teaatteriin, panisin laatikkoon ja lukisin joskus vain
-hyville ystävilleni.
-
--- Tiedätkös, noin juuri, juuri noin tuntuu minustakin. Ja niin minä
-teenkin. Siksi ei »Sisaruksiani» koskaan näytelläkään.
-
-Taas hiihtivät he hetkisen ääneti rinnakkain. He olivat molemmat
-ikäänkuin vähän alakuloisina, masennettuina. Mutta yhtäkkiä pysähtyi
-Elna ja virkkoi:
-
--- Mutta...
-
--- Mutta mitä?
-
--- Mutta _jos_ se onnistuisi -- olisihan silloin sääli kätkeä
-valmis teos laatikkoon...
-
--- Niin, _jos_ se onnistuisi. Jos yleisö ymmärtäisi sen, mieltyisi
-siihen niinkuin sinä.
-
--- Ja huutaisi sinut esille ja taputtaisi käsiään ja myrskynä kaikuisi:
-»hyvä!»
-
--- Ja silloin olisin minä voinut tehdä palveluksen kotimaiselle
-kirjallisuudelle ja taiteelle. Silloin tulisit sinäkin ja onnittelisit
-minua.
-
--- En, minä olisin piilossa, en näyttäytyisi ollenkaan kun sinua
-kunnioitettaisiin. Vasta myöhemmin, kun kaikki olisi ohi, tulisin minä
-ja puristaisin sinun kättäsi.
-
--- Ja sepä olisikin suurin palkintoni! -- Vaan se »jos»! oi, ei se
-onnistuisi, minä tunnen sen selvästi, siitä tulisi surkea tappio, minä
-saisin hävetä koko maailmaa, itseäni ja sinuakin.
-
-Hiihdettiin edelleen, keskustelu tuntui jo lakanneen. Vaan vielä jatkoi
-Elna hiljaisella äänellä:
-
--- Minua et. Silloin minä...
-
--- Silloin sinä...?
-
--- Silloin toisin sulle kukkasen -- kiitokseksi omasta puolestani.
-
-Se pelottava »jos!» Viekottelevaa se oli, viehättävää ja makeaa kuin
-Eevalle kielletty omena, vaan myöskin niinkuin tämä vaarallinen ja
-nöyryytystä uhkaava.
-
-Vaan loppumatkalla Juusosta tuo ristiriita vähitellen selveni ja hän
-teki varman päätöksen. He olivat Elnan kanssa ensimmäisinä ehtineet
-kaupungin rantaan ja odottelivat siinä toisia. Ja kun kaikki olivat
-koolla, sanoi Juuso äkkiä:
-
--- Minä en vie »Sisaruksia» teaatteriin?
-
--- Mikset, olethan hullu, sinun täytyy, kehottelivat toiset. Vaan Juuso
-vastasi vain:
-
--- En vie, se on päätetty.
-
-Ja hänestä näytti, että siinä katseessa, jonka Elna silloin häneen loi,
-oli paljo kiitollisuutta, paljo osanottoa ja paljo palkitsevaa lempeä.
-
-Kotiin tultuaan viskasi Juuso käsikirjoituksen laatikkoon. Virukoon
-siellä, hän tahtoi vapautua siitä, vapautua noista turhista unelmista.
-Hän tahtoi ruveta tekemään työtä, oikeata todellista, näkyvää työtä,
-josta tulosta syntyisi, jospa vähemminkin loistavaa niin sitä varmempaa
-ja turvallisempaa. Mitäpä joutavista suuruuden aikeista, ei niissä ole
-kumminkaan suurinta onnea. Ja onnea hän nyt kaipasi, haaveksi hiljaista
-rauhallista kodin onnea ja lämpöä, -- se se on kumminkin elämän korkein
-maali.
-
-Tuo tunne oli niin äkkiä, mutta niin merkillisen voimakkaasti vallannut
-hänet äsken tuolla jäällä Elnan rinnalla hiihtäessään. Olipa tuntunut
-kuin olisi kuulunut jokin lempeä, ujo kehoitus: Pois, Juuso nuo
-uhkakorkeat unelmat, nuo vaaralliset yritykset, mitä me niistä, ei ne
-meidän onnea lisää, ne vain häiritsevät sitä, viivyttävät sitä.
-Säilytetään onnemme ja unelmamme itseämme varten ja me tunnemme itsemme
-kaksinkerroin tyytyväisiksi. Ja Juuso oli ymmärtänyt sen äänettömän
-kuiskauksen ja päättänyt totella sitä. Juuso istahti keinutuoliinsa,
-heitti päänsä taaksepäin; raukasi niin suloisesti hiihdon jälkeen,
-tuntui niin lämpöseltä ja hyvältä. Ja ajatuksetkin kulkivat niin
-miellyttäviä, niin toivehikkaita ja kauniita teitä.
-
-Olihan se omituista: Koti ja Elna, nuo kaksi mielikuvaa, olivat hänen
-ajatuksissaan aivan kuin itsestään sulautuneet yhteen eikä hän niitä
-voinut eikä tahtonutkaan toisistaan erottaa. Mistä oli nyt tuo kodin
-kaipuu yhtäkkiä tullut? Sieltäkö jäältä, noista muutamista lämpösistä
-lauseista? Niin, juuri sieltä; puhuihan Elna siellä hänen kohtalostaan,
-hänen toiveistaan ja peloistaan juurikuin omistaan, -- se siunattu
-lapsi! Ja se oli tuntunut niin kodikkaalta ja suloiselta, tuo pehmoinen
-kiharapää oli ikäänkuin omin ehdoin painautunut hänen sydämmelleen.
-Levätköön siinä! Tämä oli hänen näytelmänsä ansio, siitä hän sitä
-kiitti, jos sen merkitys muuten jo olikin mennyt...
-
-Niin, »Sisarukset», ne maatkoot laatikossa. Teos oli hänen salaisten
-unelmainsa tulos, jääköön kätköönsä, mitäpä hän siitä vetäisi tuonne
-turhuuden tuskalliseen taisteluun. Nyt Juusoa innosti paljo ihanampi
-unelma ja samalla kuitenkin todellisuuden unelma. Kodin onni, se oli
-nyt hänen haaveilunsa uusi esine ja sen hän päätti tarmokkaalla työllä
-itselleen hankkia. Ei se koti tarvitse olla suuri eikä komea, pieni
-pesä vain niinkuin törmäpääskysellä, vaan oma pesä, yhteinen sen
-kanssa, jonka silmistä tuo ihanan onnen lupaus säteili. Sepä onni
-heille olisikin yltäkylläinen, sillä ei olisi rajaa eikä määrää, se
-olisi joka hetki uusi ja joka hetki nuori. Tapelkoot muut maailman
-kunniasta ja maailman herruudesta, he eivät Elnan kanssa tarvinneet
-onneaan varten muuta kuin kipeneen kotimaan kamaraa nauttiakseen siellä
-syrjässä maailman touhusta ijäti uudistuvan lempensä elähyttäviä
-pisaroita ja sitä tehden ansaitakseen vaikka karkeankin leipänsä
-uutteralla työllä...
-
-Ja Juuso innostui ääneensä Fritiofin sanoilla lausumaan:
-
-    Och när de andra kämpar rida
-    Ur silfverportarna tili strid,
-    Jag skulle sitta vid din sida
-    En trogen vän, -- och se på dig...
-
-Niin, noihin silmiin hän katsoisi ja niistä hän imisi voittonsa ja
-laakerinsa ja palkkionsa eikä himottaisi maailman kunnia...
-
-Päivälliskutsu katkaisi äkkiä hänen ihanan haavekuvansa. Taaskin oli
-mielikuvitus liidättänyt hänet unelmain maille. Mutta nyt ne unelmat
-olivat todellisuuden pohjalla, ne olivat mahdolliset toteuttaa ja
-niiden täytyi toteutua.
-
-Siirtyessään pöytänsä luota katsahti Juuso vielä laatikkoon, joka oli
-jäänyt raolleen ja jonne hän oli heittänyt tuon pitkän työnsä hedelmän.
-Hän pysähtyi silmänräpäykseksi sen viereen:
-
--- Sääli sinua on, mutta täytyyhän kerrankin viisastua. Näistä puolin
-käydäänkin todelliseen työhön!
-
-
-
-
-V.
-
-
-Hyvät päätökset eivät ole tekojen vertaiset. Juuso soti viikon
-mielitekoaan vastaan, vaan sen ajan kuluttua ei hän enää malttanutkaan
-antaa »Sisarustensa» maata pöytälaatikossa. Hän otti ne sieltä esille,
-katseli niitä vielä ja näytti muillekin. Ja seuraus oli, että hänen
-piti välttämättä jättää teoksensa teaatterille, ei auttanut enää
-mikään.
-
-Ja hän jätti sen. Se luettiin, punnittiin ja mitattiin ja loppupäätös
-oli, että siinä oli paljo kaunista ja kelvollista, vaan näyttämöä
-varten sitä täytyi paljo muuttaa. Mutta se ansaitsi kyllä korjaamista,
-olisi vahinko jos ei sitä saataisi kotimaiselle näyttämölle.
-
-Silloin sitä alettiin muuttamaan. Yksi kohtaus karsittiin pois, toinen
-oli lisättävä, yksi henkilö poistettiin, pari kolme lisää. Pitkiä
-keskusteluja, joihin Juuso mielestään oli valanut mitä kauniimpia
-tunteitaan ja sisällisimpiä ajatuksiaan, pyyhittiin, silvottiin ja
-lyhennettiin, uusia oli kirjotettava sijaan. Ja sinne tänne sekaan oli
-laitettava näyttämöltä mahtavasti vaikuttava tapaus.
-
-Oli siinä Juusolla juoksua! Hän leikkeli, pyyhki, kirjoitti ja kiroili
-sekaan. Viskasi monasti nurkkaan koko tekeleen, vaan otti sen jälleen
-armoihinsa ja juoksi taas.
-
-Siinä kului viikkoja ja kuukausia. Juuso oli tuskissaan: aika tärveltyi
-ja teos meni hänestä myötään yhä enemmän pilalle. Eihän hän voinut
-tilauksesta eikä tilapäisesti luoda mitään ehyttä eikä kaunista, siitä
-tuli paikattua ja tyhjää. Ja se ei ollut enää hänen omaansa, siinä ei
-ollut enää häntä itseään, siinä oli jo jotain vierasta, jotain
-keinotekoista ja lainattua. Koko juoni muuttui, ajatukset muuttuivat ja
-tarkoitukset ja kappaleesta tuli aivan toinen, kuin alkuperäinen oli
-ollut.
-
-Vaan tottapa sen niin pitää olla, arveli Juuso, muutteli ja laittoi. Ja
-niin se vihdoin maaliskuussa valmistui, Juusolle ilmoitettiin että osat
-olivat jaetut, harjoitukset alkoivat ja muutamain viikkojen perästä
-tulisivat hänen »Sisaruksensa» esiteltäviksi. Hän oli silloin jo
-melkein väsynyt ja kyllästynyt koko hommaan, omatunto soimasi, luvut
-olivat sillaikaa kokonaan jääneet syrjään ja kaikki muut hyvät
-päätökset rauenneet. Välinpitämättömästi, melkein katumusmielellä luki
-Juuso eräänä päivänä sanomalehdissä uutisen, että »... ensi viikolla
-tulee näyteltäväksi hra J. Tuomisen 5-näytöksinen historiallinen
-näytelmä Sisarukset...»
-
-Vaan yleisössä se uutinen herätti huomiota ja puheenaihetta. Vai uusi
-näytelmänkirjoittaja, mistä sellainen tähti on noussut? kyselivät
-oudot. Ja tuttavat taas ihmettelivät: kas sitä poikaa, jotakin se
-koettelee, miltä vain jälki näyttänee!
-
-Ja yleinen mielipide, tuo mahtava ja vaarallinen herra ja tuomari, sai
-nyt Juuson näytelmän edelläkäyvän käsittelynsä alaiseksi. Se on
-vaarallinen herra siksi, että se on niin mielivaltainen ja niin armoton
-sille, joka ei ole sen suosioon päässyt. Näihin aikoihin tuo yleinen
-mielipide Suomen pääkaupungissa käsitteli ja ratkaisi enimmäkseen
-valtiollisia ja puolueasioita ja hallitsi tyrannina Helsinkiä niinkuin
-se aina hallitsee kaikkia, ja varsinkin pienempiä yhteiskuntia. Mikäli
-valtiollisiin virtauksiin tuli, oli yleisen mielipiteen alku
-tavallisesti yläilmoista lähtösin. Siellä oli lausuttu varma sana,
-parolli, joka irti päästyään heti lähti liikkeelle. Ja nopsa se oli
-kulussaan. Illalla kerrottiin siitä klubeissa, kerrottiin jo parissa
-kapakassakin, mutta kerrottiin aivan yksityisesti, miehestä mieheen.
-Aamulla se leveni kuin virta vahva virastoissa ja työpaikoissa,
-kävelytunnilla päivällisen alla se oli jo monen tiedossa, oli silloin
-jo melkein »yleinen mielipide». Kaikki tiesivät, miten asia oli ja
-miten sen piti olla ja olivat siitä vakuutetut. Mutta kun kävelijät
-menivät kotiinsa päivälliselle ja kertoivat siellä asian omaisilleen ja
-pöytätovereilleen, niin saattoi iltapäivällä jo sanoa, että se oli
-»kansan tahto». --
-
-Se oli yleisen mielipiteen tavallinen kulku. Mutta toisinaan,
-pienemmissä asioissa, se sentään retkeili päinvastaiseen suuntaan, ja
-silloin sitä ei koskaan tiennyt missä se oli syntynyt ja mistä se oli
-tullut, se liiteli ikäänkuin ilmassa, se oli synnyltään jo yleinen.
-Tämä lentävä mielipide se oli tempaissut Juusonkin näytelmän kouriinsa
-ja puisteli sitä nyt säälittä ja armotta.
-
-Samana päivänä, jolloin uutinen oli ollut lehdissä, istuskeli Heikin
-luona muutamia tovereita. Heikin luona istui usein tuossa iltapäivällä
-joitakuita tovereita, se oli ikäänkuin tullut tavaksi, siellä oli
-totuttu käsittelemään päivän tapahtumia, oli totuttu kuulemaan terveitä
-ja järkeviä mielipiteitä, siellä oli ikäänkuin jokin politiikan koulu.
-Nytkin oli puhuttu eräästä äsken tapahtuneesta nimityksestä. Se oli
-ollutkin hyvin omituinen nimitys, se mies oli harpannut pitkän
-harppauksen, mutta niin olikin hän, peijakas soi, osannut pitää itseään
-esillä ja aika oli ollut otollinen. Siinä se on salaisuus, niin sitä
-pitää tässä maailmassa vuovata.
-
-Hänestä livahti keskustelu Juusoon, -- se mies näyttää myöskin aikovan
-harpata pitkän hypyn ja tuotapikaa viskautua maineen selkään; se kai
-aikoo ajaa kauas.
-
--- Siltä se näyttää. Perustaa täällä ensin oman äänenkannattajan,
-esiintyy johtavana miehenä ja päällepäätteeksi kirjoittaa suuren,
-kansallisen näytelmän. Sehän on ennen pitkää suuri mies.
-
--- Ja kuka olisi uskonut sitä tuosta hiukan hullahtavasta Juusosta. Pää
-sillä kyllä on hyvä ja intoa on myös, mutta mistä tuo tarmo?
-
--- Hm! Kohta kai se ylpistyy niin, ettei meitä pientä väkeä näekään, --
-nytkin tahtoo jo pysytteleidä erillään.
-
--- Jos vain tämä hänen näytelmänsä onnistuu, niin tokko tuo enää
-mahtunee omiin housuihinsakaan.
-
--- Niinpä niin -- jos se onnistuu. Mutta ei se kuulu vielä olevan niin
-varsin vaarallista.
-
-Heikki se tiesi tämän ilmoittaa ja ilmoitti sen semmoisella äänellä,
-että saattoi uskoa hänen tietävän vähän enemmänkin. Hän hymähti,
-viskasi jalatkin sohvalle, jossa hän istui ja vihelsi.
-
--- Kuule, oletko kuullut mitään lähemmin tuosta kappaleesta? kysyivät
-toiset uteliaina.
-
--- Enpä juuri paljoa. Mutta senverran tietävät kaikki, että siinä on
-ollut hirmunen työ saada se näyttämölliseen kuntoon. Juuso on saanut
-neuvojen mukaan kirjoittaa sen melkein aivan uudelleen ja sittenkään
-hän ei ole totellut kaikkia neuvoja, joten tulos lienee hyvin epävarma.
-Ja sitäpaitse kuuluu se olevan tuollainen runollinen, tunteellinen,
-yleensä siirappia...
-
--- Hoo, jo minä ajattelinkin että niinkö se lentäisi.
-
--- Kappale ei siis tule onnistumaan?
-
--- Mene tiedä, en minä vaan usko. Ja siinä se nyt on Juuso talvikauden
-juossut ja tärvellyt aikansa ja menettänyt rahansa -- ei sitten jaksa
-velkojaan maksaa eikä valmistu miksikään. Se kouhottelee, minä olen
-sanonut sille, että nykyaika vaatii muutakin kuin pelkkää tuollaista
-intoilemista...
-
-Pian Juuson näytelmästä puhuttiin useammissakin piireissä ja,
-merkillistä kyllä, aina samaan suuntaan: irti laskettu mielipide oli
-liikkeellä ja levisi piiristä piiriin. Näyttelypäivän lähetessä oli se
-jo tunnettu ympäri kaupungin ja saattoi sanoa »yleisen mielipiteen»
-olleen sen, että kappale ei tule onnistumaan.
-
-Mutta sillävälin kuin Juuson pitkäaikaisen, hartaan työn hedelmää näin
-edeltäpäin mestaroittiin ja murenneltiin hänen haaveksimiaan
-laakereita, pysytteli hän itse syrjässä puuhaten ja ponnistellen omissa
-mietteissään ja huolissaan. Olihan hän levoton näytelmänsäkin vuoksi,
-vuoroin pelkäsi ja vuoroin toivoi ja viskelehti kiduttavassa
-epävarmuudessa. Yhtenä hetkenä hän katkerasti katui, että oli päästänyt
-»lapsensa» sinne maailman markkinoille, toisena hetkenä oli jo siitä
-iloissaan. Mutta hänellä oli juuri tähän aikaan vielä muitakin huolia
-ja ajattelemisia.
-
-Omatunto soimasi, aika oli mennyt hukkaan, olisi pitänyt kevääksi
-valmistua, vaan nyt se oli kaikki lykkäytynyt. Ja lukuvarat tekivät
-tiukkaa. Ne vähät rahat, jotka hän syksyllä kotipuolessaan oli saanut
-hankituksi, olivat menneet vanhoihin reikiin kuin kuumille kiville,
-hänen oli täytynyt elää talvi pikkuvippuilla koettaen kotipuolestaan
-tiedustella yhä uutta lainaa. Vaan sieltä ei lähtenytkään enää. Juuso
-oli vitkastellut luvuissaan, oli jo ennestään kovin paljo velkaa,
-tulevaisuudesta ei ollut tietoa eikä niiden alituisten tarpeiden
-loppumisesta. Niin kirjoittivat sukulaiset, joiden puoleen hän taas oli
-kääntynyt, ja tottahan se oli. Eläminen tuli tällä tavoin kovin
-kalliiksi, tarpeen aika pitkistyi eikä tuloja mistään päin...
-»Kyntäjäkään» ei palkinnut työtä ensinkään, veti vain taaksepäin. Ja
-kaikki oli se hänen omaa syytään, hän oli kevytmielisesti vitkastellut.
-
-Nyt oli hän taas kovassa rahapulassa, maksuja joka suunnalle,
-kassalainoja lankeili ja räätärit juoksivat laskujen kanssa, eikä
-tietoa mistä ottaa. Ne huolet masentelivat miehen mieltä ja hän kulki
-näihin aikoihin sameissa mietteissä harkiten mihin päin pitäisi
-kääntyä. Jos nyt kaikki yritykset onnistuisivat, niin kyllähän ne siitä
-taas toiveet paraneisivat, saisi takuita ja lainaa. Mutta tähän hätään,
-mistä nyt...?
-
-Näissä huolissa istuskeli Juuso eräänä aamupäivänä muutamassa
-ravintolassa odottelemassa taas yhtä tuttavaa, jolle hän tänään oli
-luvannut maksaa, vaan jolle ei olisi voinut maksaa. Silloin tuli siihen
-eräs hänen vanhimpia tovereitaan, jota hän ei ollut tavannut pitkiin
-aikoihin. »Kippis», -- sillä nimellä tämä yleensä kulki toverien
-seurassa, -- oli myöskin jo niitä Juuson aikuisia innostusajan
-tovereita ja hänellekin olivat ne ajat jääneet kiinteäksi perinnöksi
-niinkuin Juusolle, vaikka vähän toisella tavalla. Hänelle oli noista
-aaterikkaista ajoista jääneet sitkeimmin muistoon ne intoa ja rohkeutta
-antavat maljat, joilla tiheissä juhlatilaisuuksissa höystettiin koreita
-puheita ja terästettiin uhkuvia mieliä. Hän oli usein uudistellut niitä
-muistojaan ja vähitellen joutunut niiden palvelijaksi. Nytkin hän oli
-jo hyvin rohkaisevalla ja repäisevällä tuulella, tarjosi lasin ja joi
-itse kaksi.
-
--- Ota vekseli! kehotti hän, kun Juuso hänellekin valitteli
-ahdinkotilaansa, ihmetellen mistä mahtaisi saada rahaa irti.
-
--- Minä, ylioppilas!
-
--- On niitä vekseleitä ylioppilailla muillakin ja sullahan on jo nimi.
-Peijakas, rahaa lohkee varmasti ja vaikka paljokin.
-
--- Mutta se olisi kovin vaarallinen yritys.
-
--- Ka, vaarallinen, velka on aina vaarallinen, eihän siitä koskaan
-pääse maksamatta eikä vedestä kastumatta. Mutta täytyyhän sinun
-puolessa vuodessa kumminkin saada rahoja.
-
--- No täytyy, täytyy... Kun uskaltaisi.
-
--- Mitäs hittoja, oletko sinä vielä mamman poika! Mies syö ja mies saa
-ja mies asiansa vastaa. Vaan jos olet kovin ensikertalainen, niin
-otetaan osille, minä hommaan nimet ja kaikki, et muuta kuin kirjoitat
-poikkipuolin.
-
--- Niin, poikkipuolin... Kuule, mietitään nyt vielä, en tahtoisi siihen
-ryhtyä.
-
--- Mietitään, mietitään, en minä usuta. Mutta pankista saat jos
-tarvitset.
-
-Juusoa kammoksutti se puuha, hän ei olisi millään ilveellä tahtonut
-sekaantua tuollaisiin asioihin, hän tiesi sen, niistä koituu vain
-huolta ja harmia ja kärsimyksiä. Eikä ollut hän luullut koskaan
-tarvitsevansa sitä tehdä. Isän eläessä tuli rahoja kotoa riittämään
-asti, hänen ei ollut tarvis niistä koskaan huolehtia. Vaan kun isä
-kuoli hänen toisena ylioppilasvuotenaan, huomattiin että pesä meni
-melkein kuitiksi. Silloin oli tullut lainaileminen, ja saikinhan niitä
-lukurahoja aluksi sukulaisten avulla, mutta nyt näytti tulleen sulku
-kerrassaan... Jokohan, jokohan piti antautua tuolle luisuvalle
-pinnalle ... ei, vielä täytyy koettaa muuten.
-
-Ja Juuso koetti vielä parin ystävän kautta saada pahimmat reijät
-tukkoon, vaan hän ponnisteli turhaan. Ei auttanut vihdoin muu kuin
-kirjoittaa poikkipäin, saishan tuota edes koettaa, lähtisikö. »Kippis»
-sai paperin ja meni asioimaan. Ja parin tunnin perästä hän tuli
-takasin.
-
--- Hei vain, rahaa kuin roskaa! Nyt jaetaan, minä otan toisen ja sinä
-otat toisen...
-
-Tulihan sitä nyt, vaan huolet eivät siitä huvenneet. Se oli Juuson
-ensimmäinen vekseli tuo, se ahdisti häntä, painajaisen tavalla, hän
-näki siitä pahoja unia ja mietiskeli nyt jo puolta vuotta aikusemmin,
-miten hän mahtaisi saada sen lunastetuksi. Hän kuvitteli, että jos se
-»Kippis» taas ei osaansa maksa -- siitä tulee ijankaikkista rettelöä...
-
-Vaan hetkeksi kumminkin helpotti, saihan edes nuo nakertavat
-pikkuhuolet vaikenemaan ja pääsi ajattelemaan muita asioitaan:
-lukujaan, joita olisi pitänyt ajatella ja näytelmäänsä, joka nyt tahtoi
-riistää kaikki ajatukset.
-
-Se oli juuri päivää ennen kuin »Sisarukset» piti näyteltämän. Juuso
-ihmetteli itse, että hän oli sentään siksikin rauhallisella mielellä;
-hän oli hyvillään, että nyt vihdoinkin oli päässyt noista
-kiusoittaviksi käyneistä juoksuista, -- menköön sitten puuhun tai
-petäjään! Ja olihan Juusolla toiveita että kappale menestyisikin. Hän
-oli ollut katsomassa harjoituksia ja näyttihän tuo luistavan niinkuin
-näytelmä ainakin. Olisihan hänellä tosin ollut paljokin muistutettavaa
-esitystä vastaan, sillä ei se semmoista ollut, joksi hän sen
-kirjoittaessaan oli ajatellut ja jommoisena hän silloin oli nähnyt
-tapaukset mielikuvituksessaan; mutta kappale olikin siitään niin paljo
-muuttunut. Vaan arvelivathan sentään muutkin sen menestyvän, -- ei
-kukaan hennonut hänelle ilmoittaa, minkä tuomion »yleinen mielipide» jo
-ennakolta oli siitä langettanut.
-
-Näistä syistä oli Juuso tänään kotonaankin hilpeämmällä mielellä kuin
-pitkään aikaan. Hilda, joka jo kaupungilla oli kuullut mitä
-»Sisaruksista» yleensä arveltiin, katseli häntä kummissaan ja kysyi:
-
--- No nytkö et enää huolehdi ollenkaan menestymisestäsi?
-
--- En; olen tehnyt työn, tuomitkoot nyt muut.
-
--- Huomennapa sitten onnitellaan, sanoi Hilda kaksimielisesti ja läksi
-keskustelua enemmälti jatkamatta ulos. Hän ei tahtonut Juusolle
-ilmoittaa kuulemiaan kulkupuheita, mutta ne estivät häntä kumminkin
-enää Juuson toiveita rohkasemasta.
-
-Elna ei ollut kuullut mitään varmaa arvelua Juuson kappaleesta,
-ainoastaan joitakuita viittauksia, mutta niiden johdosta hän juuri
-olikin peloissaan eikä voinut olla arasti Juusolle kuiskaamatta:
-
--- Jospa olisit sittenkin jättänyt sen laatikkoon!
-
--- Niinkö arvelet vieläkin, sinä pieni visapää, vastasi Juuso
-leikillisesti, mutta vaipui samassa taas raskaampiin mietteisiin. --
-Ehkä olisi se ollut parempi, jatkoi hän kotvasen kuluttua, mutta
-pitäähän sitä koettaa pyrkiä eteenpäin, eihän ihminen voi muuta kuin
-koettaa. Ja miksi huolehdimme ennakolta, ollaan tänään iloisia. Tule,
-lähdemme mekin ulos, siellä on ilma kaunis ja maailma ystävällisen
-näkönen, elä kuvaa sinäkään nyt eteemme mustia värejäsi.
-
-Ilma oli raitis, taivas selkeä. Oli juuri ruvennut hämärtämään,
-myymälät olivat sytyttäneet kirkkaiksi suuret ikkunansa, iltapäivän
-liike oli pääkaduilla vilkkaimmillaan. Siihen vierivän joukon sekaan
-heittäysivät Juuso ja Elnakin kulkemaan. Juuso oli taas laskenut
-hilpeän tuulensa valloilleen, tarinoi sekasin järkeä ja järjetöntä
-tehden kaikenmoisia havaintoja ja huomautuksia...
-
-Siinä he kävelivät kirkkaasti valaistun kalustokaupan ohi, Juuso
-pysäytti Elnan sitä katsomaan, ja virkkoi:
-
--- Kas tuossa, kuinka on rakastettavan mukava keinutuoli, siinähän
-voisi koska tahansa uneksia pois kaikki maailman huolet ja harmit.
-Annahan kun mulla kaikki aikeeni onnistuvat ja se oma pieni koti
-perustetaan, niin tuo sinne varmasti ostetaan. Tiedätkös, se on juuri
-mieleinen keinutuoli, joka kodin kodiksi tekee, -- eikö olekin?
-
--- Ehkä. -- He kävelivät edelleen, tulivat lamppumakasiinin kohdalle ja
-pysähtyivät siihenkin. Ja silloin virkkoi Elna:
-
--- Vaan katsoppas tuossa, lamppu...
-
--- Niin, todellakin lamppu, huudahti Juusokin. -- Suuri, tukeva lamppu
-niinkuin tuo tuossa, se valaisee ja lämmittää, -- senkin me ostamme.
-
--- Ja siihen tuollaisen vaaleanpunaisen, laajan varjostimen, joka tekee
-koko huoneen iloisen, punertavan näköiseksi.
-
--- Juuri niin. Ja kun silloin takassa hehkuu lämmittävä hiilos...
-
-Semmoisia he juttelivat ja haaveksivat, miten mikin sopisi ja miten
-koti kodikkaaksi kävisi. Ei ollut heillä vielä koskaan tosin ollut
-puhetta, että se koti heillä tulisi olemaan yhteinen, yhteenmenosta ei
-oltu koskaan sanaakaan virketty. Mutta he olivat molemmat sitä
-ajatelleet ja ne ajatukset tulivat aivan huomaamatta itsestään siinä
-ilmi, se oli heistä ikäänkuin luonnollista. Elna taisi kumminkin
-samassa huomata tuon ajatusten vallattomuuden, koska punastui hiukan,
-kätki kasvonsa muhviinsa ja herkesi äänettömäksi; mutta Juuso ei nähnyt
-siinä mitään merkillistä, hän rakenteli vain vapaasti suunnitelmiaan
-tulevaisuutta varten.
-
-Mutta muitten tuumain lomaan palasi aina väkisinkin mieleen se
-huomisilta, vaikka Juuso koettikin sitä pitää loitommalla. Elna väitti,
-ettei hän aikonut ensinkään tulla teaatteriin ... ei, hän ei tule,
-hänestä olisi niin kiduttavaa istua siellä ja vahtia miten mikin kohta
-vaikuttaisi yleisöön ja miten sen suosio milloinkin kääntyisi. Hän
-kärsisi siellä, hän häpeisi ... niin juuri, hän nyt oli kerran niin
-hupakko. No, tehköön kuinka tahtoo, myönsi Juuso, hupakko hän oli,
-siitä ei päästä. Mutta jos kaikki hyvin käy, niin tulee Juuso
-teaatterista suoraan kotiin ja sitten he, Elnan, Oton ja Hildan kanssa,
-menevät syömään juhlailtasen, eikä siinä pidä oleman surua eikä apeata
-mieltä. Kunhan se huomisilta nyt vain jo olisikin ohi...!
-
-Tältä kävelymatkalta palattuaan eivät Elna ja Juuso toisiaan
-tavanneetkaan muuta kuin pikimmältään päivällisaikana. Elna oli
-koulussaan ja Juuso tuli iltapäivällä asioiltaan kotiin paraiksi
-ehtiäkseen viskata teaatteripuvun päälleen ja rientääkseen Oton ja
-Hildan jälkeen, jotka olivat lähteneet jo edeltäpäin.
-
-Elna oli kotona ja kuuli Juuson tekevän lähtöä. Hän ajatteli mennä
-eteiseen, kun Juuso tulisi huoneestaan, häntä vielä puhuttelemaan,
-toivottamaan onnea ja kehottamaan olemaan rauhallisena. Hän astui jo
-askeleen, kun kuuli oven narahtavan, vaan pysähtyi. Ei, parempi on
-ettei hän mene, hän oli itse niin levoton ja tuntui omituisen heikolta.
-Tuntui aivan siltä, että jos hän nyt menisi Juuson näkyville, niin
-purskahtaisi itku esiin eikä hän voisi olla kiepsahtamatta pojan
-kaulaan ja painamatta päätään hänen rintaansa vastaan; ja sitähän hän
-ei kumminkaan saanut tehdä. Elna kuunteli: nyt se ottaa takin ylleen,
-jo avaa ulko-oven, jo laskeutuu alas portaita. Teki vielä silloinkin
-mieli juosta jälestä, kutsua Juuso takasin ja kuiskata: elä mene Juuso,
-elä mene ollenkaan...
-
-Vaan miksi? Ehkäpä meneekin kaikki hyvin, hän tulee kolmen tunnin
-perästä voittajana takasin. Voi jospa hän, Elna, voisi jotakin tehdä
-että kappale menestyisi ja ilta olisi onnellinen; hän tekisi vaikka
-mitä, hän antaisi: puolen elämästään, antaisi nuoruutensa, kauneutensa
--- kaikki! Jos hän koettaisi rukoilla, rukoileisi niin syvästi, niin
-nöyrästi ja kiihkeästi, että täytyisi hyvän Jumalan heltyä ja kääntää
-suosiollisiksi ihmisten mielet...
-
-Ei, kovin hän oli hupakko, miksikä hän oikeastaan tässä hätäili ja mitä
-se hänen hätäilemisestään parani.
-
-Elna meni huoneeseensa, avasi kirjan ja rupesi lukemaan. Luki sivun ja
-kaksi, mutt'ei hänellä ollut aavistustakaan mitä hän luki, ajatukset
-lensivät valloilleen kaiken maailman teitä, puikkelehtivat lakkaamatta
-edestakasin, milloin teaatterin näyttämölle, milloin kauas
-tulevaisuuteen. Hän hypähti toisinaan ylös tuoliltaan, käveli pari
-askelta, meni vuoteensa luo ja nojautui siihen, painoi päänsä patjoihin
-ja lepäsi niin hetken liikkumattomana. Ja taas hän nousi ja istui
-kirjansa ääreen.
-
-Hänen tätinsä, Almin rouva, kuuli viereiseen huoneeseen hänen siellä
-liikkuvan ja virkkoi:
-
--- Mitä hypit siellä yksin, tyttöni? Tule tänne tekemään käsitöitäsi,
-istutaan nyt yhdessä, koska et mennyt teaatteriinkaan.
-
-Elna järjesti tukkansa, kuivasi silmänsä, johon huomaamatta kyynele oli
-pusertunut, tuli tätinsä luo ja istui työnsä ääreen. Aina kun täti
-häntä puhutteli, nosti hän päänsä ja näytti kuuntelevan sekä
-vastailikin väliin. Mutta ei hän tiennyt kuolemakseen mitä se täti
-puhui eikä mitä hän itse vastasi, ajatukset liitelivät muualla kaukana
-ja niitä oli mahdoton koota ja hillitä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Juuso riensi pitkin askelin Henrikinkatua pitkin ja pujahti eteisessä
-tunneksivan yleisön lomitse sisään teaatteriin, rientäen suoraan
-paikalleen johtokunnan loosiin. Hänen ohi rientäessä nykäsivät ihmiset,
-jotka hänet sattuivat tuntemaan, toisiaan käsivarresta ja osottivat
-että tuossa se nyt meni tekijä. He lausuivat sen puoleksi
-surkuttelevalla äänellä, tietäen että yleinen käsitys kappaleesta oli
-hyvin epäilevä. Mutta samassa jo helähtikin tiuku, yleisö lappausi
-teaatteriin sisälle, asettui paikoilleen, kahisi ja kääntelihe siinä
-vielä hetkisen sillaikaa kuin kaasu pienennettiin ja vasta samassa kuin
-esirippu nousi, vallitsi salissa täysi äänettömyys.
-
-Juuson silmät seurasivat koneellisesti noita näyttämöllä esiintyviä
-henkilöitä. Hän muisti joka vuoropuheen, mutta ei niitä nyt oikein
-tuntenut, ne kuulostivat hänestä tuolta näyttämöltä niin elottomilta ja
-laimeilta. Puhuivatko nuo ihmiset noin unisesti ja nukkemaisesti, vai
-oliko tuo juuri itse kappaleen vikaa? -- No, vilkastuihan se sentään
-vähän, tuossa oli jo pari aivan reipasta kohtaa ja kestihän sitä eloa
-nyt näyttämöllä yhtä mittaa. Ensi näytöksen loppu vaikutti varsin
-edullisesti ja Juuson vetäytyessä siimekseen, kuului aika vilkas käsien
-räpytys ja esivaate sai nousta pari kertaa.
-
-Kapakan puolella, johon yleisö väliajaksi vetäysi, oli sihinää ja
-porinaa. Kappaleesta keskusteltiin pienissä piireissä.
-
--- Jaa-ah, eihän tuo sentään niin tuhmalta kuulunut. Hiukan
-pitkäveteistä tosin, mutta muuten väki somaa.
-
--- Jos se vain tämmöiseltään jatkaa...
-
-Vaan jatko ei tyydyttänyt saman verran, ei pitänyt mitä alku lupasi.
-Toisen näytöksen otti yleisö hyvin kylmästi vastaan. Olihan siinä
-muutamia kauniita kohtauksia, mutta ne eivät tulleet oikein
-johdonmukaisesti esiin eikä tarpeeksi lujassa yhteydessä ja välipaikat
-olivat heikkoja ja onttoja -- näytelmää olikin näiltä paikoin niin
-paljo katkottu ja muutettu. Yleisö ei saanut mitään varmaa, ehyttä
-vaikutusta.
-
--- Jopa meni alakärsäksi, eihän se ollut sitä eikä tätä, puhuivat
-porisijat kapakan puolella.
-
--- Arvasihan sen jo, ettei Juuso ollut jaksanut yhteen otteeseen
-samalla ponnella painaa.
-
-Eikä yleisön suosio tämän laskeumisen jälkeen enää paljo kohonnutkaan.
-Kolmas näytös oli tosin vähän reippaampi ja ehyempi ja herätti
-jonkunverran myötätuntoisuutta, vaan neljäs veti taas alaspäin, se oli
-aivan liian pitkäkin, väsytti, ja teaatterissa tuli kuuma. Ja kun
-viides alkoi ja tapausten suoritus kehittyi, oli yleisö jo
-kyllästyneenä, jännitys oli lauennut, joten loppuosan elävämmät ja
-kauniimmat paikatkaan eivät enää jaksaneet tempasta katsojia mukaansa.
-Muutamassa paikassa sotkeutuivat vielä repliikitkin, joten yleisö ei
-saanut selvää mitä se olikaan. Ja kun esirippu laskeusi, kuului vain se
-tavanmukainen, lyhyt ja virallinen, käsientaputus ja yleisö nousi
-kylmänä paikoiltaan. Muutamat nuoret miehet jatkoivat käsientaputusta
-vähän pitemmälle ja sieltä täältä kuului yksityisiä huutoja, jotka
-vaativat tekijää esille. Vaan niillä huudoilla ei ollut pontta eikä
-voimaa, esirippu nousi kerran, tekijää ei näkynyt ja samassa vaikeni
-vaatijain äänikin ja kuoli pois kuin nukkuneen rukous.
-
-Kävellessään pois teaatterista arvosteli yleisö kappaleen
-kokonaisvaikutusta. Siinä tuntuivat liiaksi vasaran jäljet, sanottiin
-yleisesti, olihan siinä kauniitakin paikkoja, vaan eipä jaksaneet ne
-iltakautta pitää mielialaa vireillä.
-
-Arvostelua jatkettiin ravintoloissa, joihin suuri osa
-partterriyleisöstä tavan mukaan meni syömään ja viettämään
-teaatteri-illan hauskempaa puolta. Siellä istuskeli muutamassakin
-pöydässä Heikki ja eräitä hänen tovereitaan, niitä samoja, jotka olivat
-olleet mukana yleistä mielipidettä ennakolla luomassa. -- No, nyt se
-Juuson kappale oli haudattu niinkuin he olivat ennustaneetkin,
-sanottiin siellä.
-
--- Olisin voinut ennakolta lyödä vedon, että näin tulisi käymään,
-vaikk'en olisi mitään kuullutkaan, vakuutti Heikki. -- Mutta en olisi
-toki luullut, että hän laski näin lapsellista lorua teaatteriyleisön
-eteen.
-
--- Kovin keskosen tekasi, toistivat toiset. -- Olisi saanut sitä
-kypsyttää vielä kymmenen vuotta. Vaan hätäili mies.
-
--- Hätäili. Eipä taida hän nyt tänä iltana ilojuhlaa viettää.
-
--- Nyt hän on tietysti äärettömän onneton ja syyttää koko maailmaa.
-»Häntä ei ymmärretä», sehän se on epäonnistuneen taiteilijan ainainen
-valitusvirsi.
-
--- »Taiteilijan» todellakin, virkkoi Heikki taas naurahdellen. -- Kunpa
-nyt mies tästä edes vähän viisastuisi ja rupeaisi todenteolla
-työntekoon, järkevämpään, tukevampaan työhön. Ei sitä sillä elä, että
-kiduttaa ihmisiä ikävillä näytelmäkappaleilla.
-
-Tähän suuntaan kävi arvostelu muissakin pöydissä. Ne, jotka
-sanomalehtiin kirjoittivat arvostelujaan, käyttivät vähän siloisempia
-sanoja ja antoivat runsaammin tunnustusta. Olipa seassa joku kehuvakin
-lause ja tekijää kehotettiin ystävällisesti jatkamaan, mutta
-silmälläpitäen niitä ja niitä ja niitä ehtoja ja vaatimuksia. Ja koko
-tuon hyväntahtoisuuden altakin kuultivat pääväreinä tuomion sanat.
-
-Tappio siis, murhaava tappio! Sen oli Juuso käsittänyt jo kappaleen
-alussa, hän oli sen nähnyt näyttämöltä, nähnyt yleisöstä ja hän
-ihmetteli vain sitä, kuinka hän ei sitä ennen ollut selvästi
-käsittänyt. Mutta hän istui siltä paikallaan tyyneen ja kylmän
-näköisenä, vastasi rauhallisesti, kun joku tuli häntä puhuttelemaan ja
-lohduttamaan. Viimeisen näytöksen keskipaikoilla hän kumminkin hiipi
-ulos, viskasi takin ylleen, käänsi kaulustan pystöön, painoi lakin
-syvälle päähänsä ja lähti yksikseen kävelemään kadulle.
-
-Katkesi kaunis unelma, pitkä, rakas unelma, siinä se nyt nousi savuna
-ilmaan ja hälveni pois, -- sellainen oli tunne Juuson mielessä. Sen
-unelman seurassa oli hän viettänyt niin suloisia hetkiä, nauttinut sen
-kangastamista toiveista, vaalinut sitä kuin lasta, -- nyt se lapsi oli
-kuollut ja hän oli itse sen tappanut. Hän ei ollut raskinut kätkeä sitä
-nuoruuden muistokseen, hän oli tahtonut lentää... No, nyt olivat
-ainakin siivet leikatut. Parasta kai niin olikin, muuten hän ei olisi
-tainnutkaan viisastua koskaan.
-
-Rangaistus oli tullut, hän sai nyt kävellä siinä yksin, katua ja
-hävetä. Ei ollut hänellä rohkeutta kotiinsa mennä, -- siellä odotti se
-valkotukka tyttö, jota hän ei ollut totellut, -- ei, Juuso ei voinut
-mennä hänen näkyviinsä, ei voinut mennä koskaan... Hän tahtoi paeta
-pois, pois koko kaupungista. Sepä onkin viisainta, pois, maalle työtä
-tekemään, oikeata järkevää työtä, nyt ovat toki unelmat haudatut.
-
-Maalle, piiloon, yksinäisyyteen! Jo huomisaamuna, -- se on päätetty!
-
-Oli jo puolen yön aika, vaan vielä meni Juuso ystävänsä Vilhon luo, hän
-tahtoi näet tänäyönä laittaa kaikki valmiiksi, että aamulla pääsi
-lähtemään. -- Vilholla oli vielä tuli, hän luki makuullaan vuoteessa.
-Hänkin oli ollut teaatterissa, oli taas vähän rasittunut siellä ja uni
-karttoi silmää. Oudoksuen nousi hän avaamaan tähän aikaan koputtavalle,
-vaan tyyntyi kohta kun tunsi Juuson.
-
--- No, veljeni, sinä et ole oikein tyytyväinen. Tulos oli minullekin
-odottamaton. Lukiessa vaikutti kappale toisella tavalla, siinä oli
-silloin sydäntä, lämpöä, runoa, nyt oli tuo tuoksahdus kuin poissa.
-
--- Ei puhuta siitä enää. Olen jo haudannut unelmani, nyt täytyy vain
-koettaa unhottaa vainaja. Riensin vain sinulle ilmoittamaan, että
-lähden aamulla maalle, erääseen talonpoikaistaloon Hämeessä, jossa
-toivon saavani rauhallisen lukupaikan.
-
--- Se ei olekaan tuhma tuuma.
-
--- Olisi vain pitänyt keksiä se ennen. Mutta nyt jäävät yksin
-niskoillesi »Kyntäjän» hommat, minä en aikoisi siellä maalla tehdä
-muuta kuin lukea.
-
--- Lue sinä vain, tottahan täällä toimeen tullaan. Eläkä tämän illan
-tapausta mielessäsi haudo, eihän se nyt mikään häpeä ollut, olithan
-sentään tehnyt kelpo työtä.
-
--- Kirveleehän se, vaan koetan unhottaa; ja onni on, että muut
-unhottavat välemmin.
-
-Vilhon luota käveli Juuso suoraan kotiinsa, veti esiin matka-arkkunsa
-ja rupesi sitä täyttämään. Valikoi tarpeelliset kirjat, latoi ne
-pohjalle ja vaatetta päälle. Mutta aina toisinaan jäi hän kädet
-hervottomina istumaan arkkunsa laidalle ja koetti turhaan tyynnyttää
-mieltään, jonka katkeruus kokonaan valtasi. Aamuyö oli pitkälle
-kulunut, kun hän väsyneenä retkahti vuoteelleen ja nukkui.
-
-Aamulla ilmoitti Juuso päätöksensä lyhyesti emännälleen, käski sanoa
-terveiset toisille asuntotovereilleen, jotka vielä nukkuivat ja ajoi
-asemalle, vaikka olikin vielä tarpeettoman aikaista. Osti piletin ja
-kiirehti vaunuun istumaan, -- mitäpä hän siellä asemasillallakaan
-komeili.
-
-Mutta kun hän siinä istui ja alakuloisesti katseli ulos vaunun
-ikkunasta, näki hän siellä väkitungoksessa tytön, joka levottomasti
-kierteli edestakasin ja kysyvin katsein pälyi ympärilleen. Se oli Elna,
--- Juuso tiesi että se haki häntä. Hetkisen ajatteli hän sittenkin
-pysyä piilossa paikoillaan, vaan seuraavassa tuokiossa hän jo hyppäsi
-ylös, juoksi asemasillalle ja tarttui lämmöllä tytön molempiin käsiin.
-
--- Tulitko todellakin?
-
--- Niin, Juuso, miksi noin aijoit paeta; vaan ymmärränhän sinut...
-Mutta olinhan luvannut sulle tämän kukan.
-
--- Kiitos, niin sinä lupasit. Minä lähden nyt alottamaan uutta taivalta
-ja aijon siellä hiljaisuudessa ponnistella kovasti. Näin siipivikaisena
-ollessani ajattelin sanattomasti kadota ja palata vasta, jos haavat
-menevät umpeen ja siivet taas vähän kannattavat.
-
--- Mutta Juuso, etkö ollut siinä vähän itsekäs?
-
--- Olinko, -- kiitos, ett'et sinä ollut, vaikka olisi ollut syytäkin.
-
-Säälillä katseli Elna poikaa, joka siinä seisoi niin masentuneen
-näköisenä. Ja hän puhui rohkaisevasti:
-
--- Usko minua, mielesi rohkenee taas pian. Ja kun siivet ovat
-kasvaneet, tulethan silloin kohta takasin?
-
--- Tulen, haen sinut käsiini ja sanon: tässä olen nyt taas.
-
--- Terve tuloa!
-
-Juna vihelsi, matkustajain oli kiirehdittävä vaunuihin. Viimeisen
-kerran heilautti Juuso hattuaan junan jo liikkeellä ollessa ja näki
-vielä kerran tyttönsä rohkaisevasti ja kirkkain katsein nyökyttävän
-päätään jäähyväisiksi.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Kevät kasvoi, voitti talven ja heitti herättämänsä luonnon kehittymään
-ja kukoistamaan kesän lämpimässä, hellässä hoidossa.
-
-Juuson näytelmäjuttu oli jo aikoja sitten Helsingin hyörinässä
-unehtunut ja hän oli itsekin jo joutunut vallan unhotuksiin, kun ei
-hänestä ollut mitään sen koommin kuulunut eikä häntä ollut näkynytkään
-vuosipuoliskoon. Sellaisia pikkuseikkojako olisi pääkaupungissa
-joudettu monta päivää muistamaan aikana, jolloin kaikkien, yksin
-yhteiskunnan pienimpäinkin, huomio oli kiintynyt niihin yleisiin
-tärkeihin tapauksiin, muutoksiin ja käänteisiin, jotka tähän aikaan
-juuri olivat tekeillä ja jotka edistyivät vilkkaalla vauhdilla. Tapaus
-seurasi toistansa valtiollisessa elämässä, niistä puhuttiin ja
-väiteltiin tähän aikaan kaikissa seuroissa ja piireissä; yksi oli vielä
-kesken, kun jo ilmestyi toinen ja tämä oli tuskin pääkaupungista
-ehtinyt levitä maaseudulle, kun se jo syntymäpaikallaan sai väistyä
-kolmannen, uusimman tieltä.
-
-Ja syy oli selvä. Oli vihdoinkin tullut puolueoloissa suorituksen aika
-pitkällisen taistelun jälkeen. Suomalainen puolue oli ruvennut
-asettumaan ja vakaantumaan siihen asemaan, jonka se tuon vuosikymmeniä
-kestäneen sitkeän kamppailun kautta oli itselleen hankkinut ja jota
-viimeiset asiaa koskevat lainsäädännölliset asetukset edellyttivät ja
-sille myönsivät. Kansan enemmistön kielen oikeudet olivat viimeinkin
-pääasiassa tulleet tunnustetuiksi ... nyt se kieli rupesi yhdessä
-vartiopaikassa toisensa jälkeen ottamaan haltuunsa nuo oikeutensa. Ja
-se vaikutti oloissa muutoksia ja uudistuksia.
-
-Olihan tosin jo edellisinä vuosina tapahtunut huomattavia
-olojenkäänteitä, vaan tätä nykyä ne olivat ratkaisevaa laatua ja siksi
-ne synnyttivät niin virkeää eloisuutta ja vilkkaita keskusteluja.
-Suomenmielisyydellä oli tähän asti ollut enimmäkseen aatteellinen
-merkitys, sen tarkoitusperän saavuttaminen oli ollut alituisessa
-taistelemisessa ja vähimmätkin edistysaskeleet vaikeat astua; olihan
-suomenmielisyys viime aikoihin saakka leimannut miehensä melkein
-epäsuosittavaksi, olihan »fennomaani» aikoinaan ollut suorastaan
-marttyyrinimitys. Nyt saivat suomenmieliset vähitellen ruveta
-hengittämään täysillä keuhkoilla, nyt oli koittanut aika, jolloin
-taistelu rupesi näyttämään tuloksiaan ja taistelijat saattoivat toivoa
-palkkioita kestetyn päivän helteestä. Asian voitto oli myöskin miesten
-voitto. Samalla kuin yksityiset suomalaiset koulut vihdoin alkoivat
-päästä vakinaisiksi ja suomalaiset asiakirjat virastoissa päteviksi,
-nousivat suomenmieliset miehetkin viroissa ja arvoissa.
-
-Hallitushan se etupäässä veti huomiota puoleensa. Uusia senaattorin
-paikkoja oli täytettävänä ja niiden harvojen suomenmielisten lisäksi,
-jotka viime aikoina olivat raivanneet itselleen tien aina
-neuvostopöydän ääreen, odotettiin jännityksellä uusia nimityksiä
-tapahtuvan. Niinpä tapahtuikin, suomalaiset miehet voittivat yhä
-enemmän sananvaltaa hallituksessa. Ja toisten kiivetessä ylös senaatin
-portaita istuivat toiset, puolueen huomattavassa asemassa olevat
-pylväät, rauhallisesti paikoillaan odotellen turvallisessa
-äänettömyydessä oman vuoronsa tuloa. Sillä että se tuli, siitä olivat
-he itse yhtä varmat kuin yleinen mielipide.
-
-Vielä toiset, alempana olevat, odottivat ylempäin ylenemistä ja
-paikkojen aukenemista edessään ja seuraava kerros seurasi yhtä
-valppaasti ajan nopsia käänteitä. Sama hyvien toiveiden virta kulki yhä
-syvempiin kerroksiin, yhteiskunnan nuorimmatkin haaveksivat jo ilosesti
-valkenevaa tulevaisuutta ja tavallista varmempaa retkeä ylöspäin. Se
-meni miehestä mieheen tuo tunne, mieliala oli rohkaiseva ja elähyttävä
-ja sepä juuri vaikutti, että kaikissa kerroksissa ja piireissä noita
-uusia kuulumisia tavallista tarkemmin seurattiin. Uusia enteitä, uusia
-suunnitelmia syntyi myötään, mielipiteitä leivottiin ja pantiin
-liikkeelle, ne raivasivat nopeasti itselleen teitä yksityisten
-seurapiirien, klubien ja ravintoloiden kautta virastoihin ja
-kävelypaikoille, niistä kasvoi tuota pikaa »yleisiä mielipiteitä»,
-joilla oli määrätty tarkoitus ja määrätty tahto ja jotka tavallisesti
-veivätkin tahtonsa perille.
-
-Samalla olivat ihmiset tilaisuudessa tarkkaamaan puolueolojen
-myötään vaihtelevia vivahduksia, edistystä ja karttuvaa rohkeutta
-yhdellä puolen ja peräytymistä ja masentuvaa mieltä toisella.
-Ruotsinmielinenkin puolue, tuo raskas, jäykkä ja järkähtämätön, joka
-taistelun aikana ei ollut vallan paikaltaan hievahtanut, ei ollut
-tahtonut nähdä mitään eikä oppia mitään, vaan oli pysynyt aivan
-värähtämättömänä kansallisen liikkeen maassa puhallellessa, sekin oli
-nyt vihdoin muutamia vuosia sitten ruvennut vähän liikuskelemaan ja
-käänteleimään, oli käynyt hieman levottomaksi ja hermostuneeksi, -- oli
-tuntunut rupeavan »jalkoja kylmämään.» Pöyhkeänä se vielä mahtaili
-entisellä isännyydellään, vaan eipä voinut se olla huomaamatta, että
-sen valtaan suureni lovi siellä, toinen täällä ja että vartiopaikka
-toisensa perästä joutui vastapuolueen käsiin. Puolue ei ollut
-enää yhtä tönkkönä eikä yhtenäisenä, siihen oli lohennut useampia
-ryhmiä, jotka edustivat eri ajatussuuntien vivahduksia ja olivat eri
-mieltä menettelytavoista. Nämä suunnat esiintyivät puolueen
-äänenkannattajissa, jotka ahkerasti kiistelivät keskenään. Vanha,
-hievahtamaton Dagbladi oli halennut kahtia, puolueen jyrkät olivat
-perustelleet uusia äänenkannattajia yhden toisensa perästä, äkäsiä ja
-punasia, toiset, maltillisemmat, »liberaalit», jotka eivät koskaan
-saavuttaneet täyttä luottamusta millään taholla, kiistelivät taas he
-keskenään siitä, kuinka pitkälle oli mentävä perääntymisessä ja
-»vapaamielisyydessä.» Dagbladi oli itse vielä mahtava herra, mutta
-niitä oli jo, jotka uskalsivat puhua sen kuolemasta. Sillä tuo
-liberaalisuus oli huonossa huudossa niin puolella kuin toisellakin, sen
-miehet näkivät vähitellen itsekin, että heidän hyvät aikomuksensa
-menivät vettä keittämään, suuri yleisö varsinkin maaseudulla oli nyt
-sillä kannalla, että se vaati ehyeltään yhtä tai toista, toisen surmaa
-toisen voittoa, ja mielellään kuultiin näihin aikoihin lainailtavan
-Ibsenin Brandin sanoja: »Intet eller alt!»
-
-Tuota heikennystilaa käyttivät hyväkseen suomalaisen puolueen köyhemmät
-ja köykäsemmät äänenkannattajat, pääkaupungin sekä suomen- että
-ruotsinkielinen; ne rupesivat rohkasemaan karkeammaksi ja varmemmaksi
-äänensä, opettelivat puhumaan isäntämiehinä. Rauta oli kuumaa, siksi
-oli taottava. Ja ne takoivat ja lietsoivat ja innostuivat itse yhä
-enemmin palkeiden painantaan ja siitä hehkahtelevaan hiilokseen.
-
-Ajan virkeät muutokset vaikuttivat luonnollisesti
-ylioppilaspiireihinkin, joskin hieman omituisella tavalla. Ne eivät
-nostaneet siellä mieliä uuteen innostukseen eikä tulistuttaneet
-ylioppilaspolitiikkaa, ne ajoivat päinvastoin ylioppilaat kamareihinsa
-lukemaan ja suorittamaan tutkintojansa puolta lyhyemmässä ajassa kuin
-ennen. Mielet olivat vielä väsyksissä vanhojen taistelujen ajoilta,
-vilkkaimmat politikoitsijat olivat jo poissa yliopistosta eikä nouseva
-polvi tuntenut mitään intoilemisen halua eikä tarvetta. Tunnus-sanana
-oli, että ylioppilaat eivät enää politikoitse, ne lukevat.
-Vastaleivotut kävivät kohta käsiksi kurssikirjoihin niinkuin jatkoksi
-koulun läksyihin ja vanhemmat, jotka olivat intoilleet vuosiaan
-hukkaan, koettivat hekin nyt korvata laiminlyömisiään. Osakunnissa oli
-hiljaista ja elotonta; jos vielä joskus tapahtui jokin kiivaampi
-keskustelu tai tiukempi äänestys, niin oli se enemmän entisajan
-muistojen matkimista kuin varsinaista taisteluintoa.
-
-Oli kuin ilmassa jotain kilpailun henkeä ja se voitti myötään yhä
-enemmän alaa. Nuoret opistolaisetkin jo rupesivat tuntemaan, toiset
-selvemmin, toiset hämärämmin, että tuo muuttuva suunta saattoi
-vaikuttaa heihinkin, kunhan he vain ajoissa laittaisivat itsensä
-esille. Olihan kullakin mielestään oikeus toivoa jotain hyötyä ajan
-edullisesta käänteestä ja siksi kiintyi huomio niin yleisesti siihen ja
-pois vanhoista aatteellisista harrastuksista ja riennoista. Se
-muistutti tuo mielien suunta tavallaan jotakin saaliin jaon aikaa, --
-pitäisi joutua osille, joutua pelastamaan oman kappaleensa! Ja sen
-kiireen rinnalla joutuivat yhä enemmin unhotuksiin ne aatteet, joita
-varten oikeastaan oli oltu haarniskassa, unhotettiin kuinka korkealla
-päämäärät alkujaan olivat olleet.
-
-Oli tullut tavaksi, että vähän vanhemmat ylioppilaat eivät enää
-ottaneet osaa ylioppilaselämään vaan vetäysivät toisiin piireihin,
-vähän vanhempiin seuroihin; joissa ei enää viitsitty välittää noista
-vähäpätöisistä ylioppilasriidoista, vaan harjoitettiin jo, milloin
-politiikkaan koskettiin, suurpolitiikkaa ja suunniteltiin mitä
-mahdollisuuksia ja toiveita kukin olojen muutos oli tuottava mukanaan.
-Niinpä esimerkiksi Heikin aikuiset miehet ja hänen lähimmät toverinsa
-seurustelivat enimmäkseen suljetuissa piireissä toistensa luona taikka
-jonkun vanhemman toverin kotona, pohtien tarkkuudella ja
-asiantuntevuudella päivän merkkitapauksia ja arvostelivat asioita ja
-esiintyviä henkilöitä, -- arvostelu varsinkin oli vankka puoli. Usein
-oli heitä muutamia, ja Heikki varsinkin, kamreeri Holmin luona, joka
-nyt, kuherrusaikansa vietettyään ja uuteen asemaansa vakaannuttuaan
-mielellään näki heitä luonaan nauttien siitä, kuinka he hänen onneaan
-ihailivat.
-
-Eräänä lokakuun iltana istui heitä siellä taas muutamia arvostellen ja
-ruoskien joitakin viime päiväin tapahtumia. He ruoskivat usein ja
-kovasti, olivat harvoin oikein tyytyväisiä. Heitä ei tyydyttänyt tapa,
-jolla asiaa oli ajettu ja tuloskin oli heistä monasti niin puolinainen.
-Milloin oli mikin tehnyt tuhmuuden. Ja julkisuudessa näkyneet asiain
-käsittelyt ja arvostelut olivat heistä niin kovin epäpoliittisia; ei
-ollut olemassa mitään hienompaa politiikkaa. Ja siitä he tällä kertaa
-taas johtuivat haukkumaan tuota pientä nuorisolehteä »Kyntäjää.»
-
-Se oli pysynyt jotenkin huomaamattomana ja vähäpätöisenä ja tänä
-aikana, jolloin asema, virka ja valta ja niihin pyrkiminen oli
-useimpain ajatuksissa, ei tuota pientä kuukauslehteä, joka yhä koetti
-pitää vireillä kansallisliikettä elähyttäneitä aatteita nuorisossa, ja
-joka kirjoitti kansanvallasta, kansanvalistuksesta ja uhraavasta työstä
-näiden aatteiden hyväksi, ehditty muistaa olevaksikaan. Itse
-nuorisokin, jonka senkin ajan kilpailuhenki oli kierassut
-pyörteeseensä, pysyi sitä kohtaan verrattain kylmänä; muutamia
-innokkaita harrastajia sillä oli, vaan suurin osa ei joutanut noita
-tuollaisia asioita ajattelemaankaan.
-
-Ja se on lehden oma syy; Heikki ja Eemeli, jotka viime aikoina
-varsinkin hyväntahtoisesti olivat ottaneet »Kyntäjää» vähän
-valvoakseen, olivat siihen läpeensä tyytymättömät. Se oli taas
-laiminlyönyt puhua eräästä tärkeästä nimityksestä, se pysyi niin
-syrjässä ajan riennoista ja suunnista ja oli niin surkean heikko
-politiikassa. Taas oli uusi numero ilmestynyt ja he olivat taas
-tyytymättömät Vilhoon.
-
--- Onko tämäkin nyt laitaa? puhui Heikki. -- Kun maassa on tällaisia
-muutoksia tekeillä, kun tapahtuu asioita, joilla on vuosisatain
-merkitys, silloin tämä kirjoittaa uskonvapaudesta, Englannin
-parlamenttarismista ja rakkaudesta.
-
--- Ja jos joskus kosketteleekin päivän kysymyksiä, tekee hän sen niin
-lapsellisen naiviin tapaan. Enemmän tarmoa, enemmän ruutia!
-
--- Se on kivuloinen mies, ei se jaksa, puhui Holm ikäänkuin Vilhoa
-puolustaakseen. -- Mihin hiiteen se Juusokin lie hävinnyt, se katosi
-tuon näytelmänsä jälkeen kuin tina tuhkaan.
-
--- Häpesi ja meni. Mutta on häntä tänä syksynä taas nähty täällä,
-kuuluu jo käyneen tentteeraamassa pari ainetta, mutta pistäytymällä
-vain maalta, esiintymättä missään.
-
--- Niin, hän kuuluu saavan kielissä hyvät arvosanat. Mutta ei
-hänestäkään politiikkaan ole.
-
--- Ei, Jumala paratkoon, vakuutti Heikki naurahdellen. Hän on nyt kerta
-höyhenkenkä ja aikansa ymmärtäminen, se ei ole hänen vankin puolensa.
--- Heikki oli hetkisen ääneti ja jatkoi sitten ikäänkuin hiukan
-varoskellen: -- Jos mieli sellaisella lehdellä olla jotakin merkitystä,
-niin pitäisi sen joutua toisiin käsiin, ymmärtävämpään hoitoon, se on
-minun »ceterum censeoni.»
-
-Siitä oli heillä Holmin kanssa jo useasti ennenkin ollut puhetta ja he
-olivat keskustellessaan tulleet huomaamaan, että voisi olla edullista
-jos he saisivat sen omiin käsiinsä. Paljo merkitystähän sillä tosin ei
-ollut koko »Kyntäjällä», mutta sitä voisivat ehkä sentään käyttää
-jonkunlaisena välikappaleena sellaiset miehet kuin he, jatka olivat
-selvillä ajan virtausten tärkeydestä ja tunsivat miten asiat ovat
-otettavat. Nyt on hetki, jolloin on hyvä pitää itseään esillä ja tehdä
-itsensä huomatuksi, kun vain osaa tehdä sen ymmärtävällä tavalla.
-Kunhan »Kyntäjääkin» hoitaisi niin, että se aina kävisi yleisen
-mielipiteen etupäässä ja aina lausuisi ilmi sen, mitä kulloinkin
-tahdotaan lausuttavaksi, silloin voisi silläkin olla merkitystä ja sen
-hoitajilla siitä etua. Tätänykyäkin on mieliala varsinkin maaseudulla
-semmoinen, että se vaatii kuulla äkäsiä sanoja, jyrkkiä, punasia
-mielipiteitä, jotka säkenöivät ja räiskävät.
-
-He olivat, Heikki ja Eemeli, keskenään näistä seikoista usein
-jutelleet, olivat järjestäneet omat mielipiteensä ja kantansa noiden
-havaintojensa mukaan, vaan eivät he toki useampain läsnäollessa niitä
-kaikkia paljastaneet. Näille muille he vain osottivat, kuinka
-tarpeellista olisi että lehti joko elpyisi taikka muuttuisi toisiin
-käsiin. Ja toiset olivat aivan samaa mieltä, kehottivat Heikkiä vielä
-käymään Vilhon luona siitä puhumassa. Heikki sanoi puhuneensa siitä jo
-ennen, mutta lupasi käydä vieläkin.
-
-Hän kävi jo seuraavana päivänä Vilhon luona, kuvasi asiansa hyvin
-räikeillä väreillä ja selitti mitä yleinen mielipide toivoo. Vilho
-istui ääneti ja kuunteli, myhähteli vain joskus ilmasematta tarkemmin
-mielipidettään. Vaan kun Heikki oli mennyt, nousi hän kävelemään,
-mitteli edestakaisin kammarinsa lattiaa ensin rauhallisemmin, sitten
-rajummin. Hänen silmänsä saivat omituisen, kaihomielisen kiillon ja nuo
-epäluotettavat punapilkut hänen poskillaan laajenivat helakaksi
-ruskoksi.
-
-Hetken käveltyään mietteihinsä vaipuneena istahti hän kirjoituspöytänsä
-ääreen ja rupesi kirjoittamaan kirjettä. Se oli Juusolle:
-
-    »-- -- Ei näy tässä minusta enää olevan miestä toteuttamaan sitä,
-    mitä olin ajatellut ja toivonut. En jaksa tehdä työtä enää miehen
-    voimalla, ei riitä tarmo eikä kykykään. Huomaan sen itse, ja jos
-    en huomaisikaan, niin kyllä sitä mulle muut huomauttavat.
-
-    »'Kyntäjään' on yleinen mielipide tyytymätön, niin on minulle
-    monasti vakuutettu ja nyt juuri äsken kävi Heikki sitä mulle taas
-    julistamassa. Sanoi puhuvansa useiden puolesta. Lehti ei vastaa
-    tarkoitustaan; sen pitäisi sanoa sanan paikalleen kaikista
-    yleisistä päivän asioista ja johtaa yleisöään ja se pitäisi tehdä
-    se kaikki viisaalla, poliittisella tavalla. Nytkin on laiminlyöty
-    ottaa puhe erinäisistä nimityksistä ja hakemuksista...
-
-    »Minä olen ruvennut tuskautumaan näihin muistutuksiin. Ja totta
-    on, että tätä nykyajan suuntaa en voi oikein ymmärtää enkä
-    hyväksyä, siinä tapahtuu käänteitä, joiden tarpeellisuutta en
-    käsitä, siinä ovat mielestäni henkilöt tärkeämmät kuin asia, siinä
-    on juonia ja vehkeitä ja vaikuttimissakin on vikaa. Ja tuon kaiken
-    seassa sitä nyt pitäisi ajaa politiikkaa ja pitäisi olla ruutia...
-    Todellakin, hyvin epäkiitollinen aika sellaiselle tuumalle kuin
-    meidän alkuperäinen oli, me kun ajattelimme tulla toimeen ilman
-    vehkeitä ja ilman ruutia ja pitää vain pääpyrintönämme pitää
-    nuorisossa vireillä rakkautta aatteisiin, niihin samoihin, jotka
-    olivat suomalaisuuden paraan innostuksen kohottimina, sen sieluna
-    ja ytimenä. Nykyjään on hyvin kiittämätöntä koettaa opastaa
-    nuorisoa vilpittömään, puhtaaseen, uhraavaan työhön kansallisen
-    työalamme vainiolla, jossa kyllä työmiehiä tarvittaisiin; sillä
-    onpa jo melkein tullut tunnussanaksi, että oma suu on lähempänä
-    kuin kontin suu. Ehkä olen minä liiaksi kiini tuossa takavuosien
-    katsantokannassa, mutta mulla ei ole voimia eikä halua puuttua
-    noihin kilvotteluihin miehistä, leivästä, viroista ja arvoista,
-    joita tätä nykyä yksinomaan tunnutaan harrastettavan.
-
-    »Enkä minä tahtoisi yllyttää intohimoja, tähtösin mieluummin
-    opettaa rakastamaan kuin vihaamaan.
-
-    »Heikki viittasi luonani käydessään siihen suuntaan, että jos
-    luopuisimme, sinä ja minä, niin he ehkä saisivat 'Kyntäjän'
-    toiselle kannalle järjestetyksi. Tuo oli minusta vähän hävitön
-    ehdotus. Miksikä jättäisimme, vaikka huomaisimmekin voimamme
-    riittämättömiksi, sen sellaisten aikeiden ja ajatussuuntain
-    palvelukseen, joita emme voi hyväksyä taikka ymmärtää. Totta on,
-    että minä olen sairas ja väsynyt mies, jonka on aika heretä
-    osallisuudesta taisteluihin. Vaan sinähän olet terve ja
-    työkykyinen, saat pian tutkintosi, etkö voi sinä nyt astua
-    aisoihin. Ehkä voit sinä myöskin paremmin seurata aikaa ja sen
-    vivahduksia, mutta samalla pitää nuorisossa vanhaa henkeä vireillä
-    ja harrastusta sellaistakin kohtaan, jossa ei ole paljasta valtaa
-    ja virkaa.
-
-    »Minä olen, kuten jo sanoin, sairas, sairaampi kuin ihmiset
-    luulevatkaan ja kenties kuin itsekään luulen. Helmi on koettanut
-    kehottaa minua lähtemään ulkomaille, saamaan, jos mahdollista,
-    parannusta keuhkoilleni. Hän on jo suuressa ystävällisyydessään
-    tiedustellut rahojakin. Keuhkotautiset eivät tavallisesti lakkaa
-    toivomasta enkä ole lakannut minäkään, mutta arveluttaa minua
-    sentään kuluttaa rahoja noin heikkoihin toiveisiin...»
-
-Kun Juuso sai tämän kirjeen sinne yksinäiseen maaseutuasuntoonsa, johon
-hän oli hautautunut lukemaan, herätti se hänessä taas virtaamaan paljo
-vanhoja, nukahtaneita mietteitä ja synnytti tuumia ja ajatuksia. Hän
-oli sinne maalle kuullut verrattain vähän pääkaupungin uusista,
-virkeistä virtauksista, ainoastaan sanomalehdistä oli hän niitä
-seurannut eikä ollut kaikille tapauksille osannut oikeata arvoaan
-antaa. Vaan Vilhon kirjeestä hän kohta arvasi, että siellä ovatkin olot
-nopeasti kehittyneet. Hän tunsi tuon suunnan, josta Vilho kirjoitti. Se
-oli se sama suunta, joka opetti -- tai noudatti enemmänkin kuin opetti
--- että jokaisen on pidettävä oma etunsa aina ensi sijassa,
-yleisemmille harrastuksille on vain välillinen merkitys myönnettävä.
-Hän tunsi nuo samat »aikansa ymmärtäjät» jotka käänteliväthe olojen
-mukaan; nyt ne tahtovat esiintyä voimalla ja ruutilla, nyt huomaavat
-_sen_ edulliseksi, -- hän tunsi suunnan miehistä ja miehet
-suunnasta. Ja tämä dekadenssisuuntako siellä nyt isäntänä herrastaa,
-sekö tahtoo nyt »Kyntäjääkin» itsekkäiden aikeittensa äänitorveksi? --
-Oho! ei niin väleen!
-
-Juuso tunsi siellä yksinäisyydessään melkosesti kehittyneensä, hän ei
-ollut enää sokea uinailija, hän oli oppinut epäilemään ja sen avulla
-oli hänelle moni seikka selvennyt. Mutta vanhat ihanteensa oli hän
-puhtaina säilyttänyt ja niiden puolesta tahtoi hän taas astua
-taisteluun. Hänen teki itsensä mieli taas koettaa voimiaan; siivet
-olivat kasvaneet ja nyt hän aikoi uudelleen lentää, mutta lentää
-varovammin, ei liian rutosti tulen luo niinkuin viimein. Hän tahtoi
-toimia heidän, Vilhon ja hänen, yhteisten aatteiden puolesta, vaan
-toimia järkimiehenä. Ja sepä merkillistä, ellei siinä taistelussa toden
-ja hyvän puolesta saisi jotakin aikaan...
-
-Lyhyesti ilmoitti hän Vilholle muuttavansa muutaman viikon perästä
-Helsinkiin lopettamaan tutkintonsa. Silloin saadaan tuumia asioista.
-
-Nyt takasin! Juuso oli käyttänyt »maanpakolaisuusaikansa» hyvin,
-pääaineet olivat jo suoritetut ja suoritetut loistolla, hän tuli
-saamaan hyvän tutkinnon. Ja ensi työkseen aikoi hän nyt koettaa hommata
-itselleen jonkun pienen viran, pitää saada ankkuripaikka, jossa on
-tuulilta turva ja josta voi vaikuttaa. Ja hän tahtoi vaikuttaa, ei
-aikonut raukkana kätkeytyä kuoreensa. Oman yksityisen onnensakin vuoksi
-tahtoi hän nyt hankkia itselleen tuon ankkuripaikan, hän kaipasi niin
-haikeasti kodin lämpöä ja aikoi valmistaa sen itselleen.
-
-»Tule takasin», nuo jäähyväissanat Helsingin asemalta olivat koko ajan
-yllyttävinä ja rohkaisevina soineet Juuson korvissa ja hän oli
-päättänyt niin pian kuin mahdollista täyttää lupauksensa ja mennä
-sanomaan sille lempeälle tytölle: »nyt olen tullut». Juuso oli työnsä
-lomitse niin monasti nostanut silmänsä katsomaan sitä kuivunutta
-kukkaisvihkoa, jonka hän oli kiinnittänyt lukupöytänsä viereen uutimen
-reunaan ja ikävinä hetkinä, jolloin työ väsytti ja tahto tuntui
-lamautuneelta, oli hän mielikuvituksessaan aina paennut Elnan seuraan,
-noiden heidän yhteisten unelmahetkiensä muistoihin, ja levännyt niissä.
-Monasti oli hän aikonut kirjoittaa tytölleen, mutta oli voittanut
-halunsa: ei vielä, vasta sitten kun aika on tullut...
-
-Nyt läheni aika. Hänen vapaaehtoinen maanpakolaisuutensa oli lopussa ja
-mielihyvissään ilmoitti hän Helsinkiin vanhaan kortteliinsa tulostaan.
-
-Otto oli asemalla vastassa.
-
--- Kadotettu ja jälleen löytty! huudahti tämä tervehtiessään. -- Terve
-tuloa uudelleen elävien ilmoille!
-
--- Niin, tuntuuhan tämä vähän ylösnousemukselta. No, miten sinä elät?
-
--- Ka, niinkuin medisiinari elää. Toinen päivä toistaan hauskempi.
-
--- Entä muut siellä teillä?
-
--- Äiti ja Hilda odottavat terveinä tuloasi; muita siellä meillä ei nyt
-olekaan.
-
--- Elna ei tule enää Helsinkiin?
-
--- Ei, hänestä ei ole kuulunut mitään.
-
-Vanhassa huoneessaan järjestellessään kirjojaan ja tavaroitaan oli
-Juusosta taas niin kodikasta ja tuttavallista -- tuntuipa melkein kuin
-olisi tuo ensi vaikutus tahdottu tehdä entistään kodikkaammaksi. Uusi
-matto oli ilmestynyt hänen keinutuoliinsa, seinälle, tuohon hänen
-Ahlqvistin ja Snellmanin kuviensa yläpuolelle, oli ripustettu pieni
-maisemataulu -- sen kuului Hilda voittaneen taiteilijain arpajaisista
--- ja hänen kirjoituspöydällään oli tuores kukkavihko. Se oli kai
-kaikki Hildan käsialaa, hän on sentään hyvin ystävällinen tyttö, tuo
-Hilda... Vähän ajan perästä tulikin hän itse juttelemaan Juuson kanssa,
-ollen hilpeä ja avomielinen kuten aina ennenkin. Ja kun Juuso kertoi
-iltapäivällä menevänsä sairasta Vilhoa tervehtimään, tarjoutui Hilda
-tulemaan mukaan, -- olihan hänkin Vilhon vanha ystävä, vaikkei nyt
-ollut nähnyt häntä koko syksynä.
-
-Yhdessä he menivätkin Vilhon luo. Huoneeseen astuessaan tulivat he
-molemmat vaistomaisesti katsahtaneeksi toisiinsa: tuo mies heidän
-edessään oli jo niin kuihtuneen näköinen, sen kasvot niin kellertävät
-ja ruumis niin heikko, etteivät he olisi voineet häntä sellaiseksi
-kuvitellakaan. Hänen ennen niin ripeät liikkeensäkin olivat jo käyneet
-verkkasiksi ja väsyneiksi. Mutta silmissä oli hänellä vanha elonsa ja
-valppautensa jälellä ja vanhaa herttaisuutta ja iloisuutta oli vielä
-koko hänen käytöksessään kun hän tervehti vieraitaan.
-
--- Hyväpä oli, että nyt jo tulit, virkkoi hän Juusolle. -- Mulle
-tulikin äkimpi lähtö tästä maasta kuin olin luullutkaan.
-
--- Siis lähdet todellakin ulkomaille, kysyi Hilda osanotolla.
-
--- Jo tänä iltana menen laivaan. Kosteat syyssäät täällä eivät ole
-rinnalleni terveydeksi ja parastahan on joutua apua hakemaan niin kohta
-kuin mahdollista, -- jos avun toiveita vielä lie.
-
--- Tottahan toki, ovathan monet muutkin siellä paranneet.
-
--- Toivotaan, minä ainakin toivon.
-
-Juuso oli istunut ääneti syrjemmässä salaa tarkastellen ystäväänsä.
-Ville toivoi vielä, onni hänelle se, mutta siltä tuo melkein näytti,
-kuin olisi kalma jo painanut omistusleimansa noihin lempeihin,
-rehellisiin kasvoihin. Ja juuri sen miehen pitäisi kumminkin saada
-elää, sillä puhtaita luonteita kuten hänen, niitä on harvassa, ja niitä
-juuri nykyjään tarvittaisiin...
-
-Vilho rupesi puhumaan »Kyntäjästä», joka nyt vuorostaan tuli jäämään
-yksin Juuson hoteille. Hän kehotti Juusoa hoitelemaan lapsukaista niin
-hyvin kuin taisi, helppo tehtävä se nykyoloissa ei ole, sillä vaikea on
-saada nykyistä polvea temmatuksi mukaan. Mikäli voimat riittävät lupasi
-Vilho auttaa ulkomailta.
-
--- Matkusta rauhassa, kehotti Juuso, ryhdynhän työhön taas vereksenä
-miehenä. Ja minä arvelen, että on parasta työskennellä sen vanhan
-suunnitelmamme mukaan: hiljaisesti, rähisemättä.
-
--- Vaikka valtioviisaat olisivatkin tyytymättömät, niin minustakin.
-Eihän ole meikäläisten luonteiden mukaista temmeltää tuossa hetken
-vivahdusten virrassa, vaan on siltä tärkeää, tärkeämpää kuin koskaan,
-koettaa pitää vanhaa »kartuusia vireillä».
-
-He keskustelivat kauan niistä asioista Hildan istuessa äänettömänä
-kuuntelijana. Se heidän vanha ystävyytensä tuntui nyt olevan entistään
-lämpimämpi; merkillisen samaan tapaan olivat viime aikain tapahtumat ja
-ajanmerkit heihin vaikuttaneet ja ikäänkuin sulattaneet heidän
-luonteitaan vielä täydellisempään sopusointuun. Hildakin oikein lämpeni
-heidän puheitaan kuullessaan ja hän lausui melkein surunvoittoisesti,
-että olisi niin hauska olla mukana jotakin vaikuttamassa, jos johonkin
-kykeneisi...
-
--- Ehkäpä sinä vielä ennen pitkää tulet olemaankin mukana näissä Juuson
-ja minun harrastuksissa, virkkoi Vilho veitikkamaisesti hymähdellen.
-
-Hilda punastui ja Juuso käänsi puheen toisille tahoille. Vähän ajan
-perästä saapui Vilhon luo uusi vieras, Helmi, joka riensi sinne suoraan
-pankista päästyään. Hän tervehti sulhoaan äidillisen hellästi ja
-huolekkaasta, kyseli hänen voinnistaan, oliko tänään rykinyt pahasti ja
-oliko nauttinut lääkettä. Ja Vilhon matka-arkkua, joka oli puoleksi
-täytettynä laattialla, hän tarkasteli ja järjesti, kyseli mitä oli
-pantu mukaan ja mitä panematta, neuvoi, torui lempeästi, aivan kuin
-äiti maailmalle lähtevää poijuttaan. Olipa liikuttavaa nähdä heidän
-siinä yhdessä puuhailevan: tyttö terve, roteva, elinvoimainen ja hänen
-rinnallaan kuihtunut, kalvakas mies, -- oli kuin elämä ja kuolema
-olisivat tuossa liittoutuneet ystäviksi. Ja elämästä ja kuolemasta
-siinä olikin kysymys. Helmi koetti olla rohkealla mielellä, vaan
-toisinaan lähti siltä kyynele väkisinkin kiertymään esiin luomen alta.
-Ja Vilhokin tekeytyi niin reippaaksi ja terveeksi kuin suinkin, mutta
-turhaa oli hänen koettaakaan tytöltä salata, kuinka sairas hän siltä
-oli.
-
-Hetkisen katselivat Juuso ja Hilda tuota liikuttavaa suhdetta. Mutta he
-tajusivat samalla, että noiden on varmaankin tarve olla tänä iltana
-kahden, heidän täytyy saada nauttia häiritsemättä näitä yhdessäolonsa
-viimeisiä tunteja. Ja siksi he heittivät hellät jäähyväiset Vilholle
-toivottaen hänelle paljo hyötyä matkastaan.
-
--- Ja tule tervennä takasin, virkkoi Juuso lähtiessään.
-
--- Toivotaan, toivotaan. Ja sinä, pitele sinä täällä »kartuusia
-vireillä».
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Vilhon lähdettyä ulkomaille tunsi Juuso itsensä omituisen orvoksi ja
-yksinäiseksi. Ei ollut hänellä nyt ketään lähempää ystävää, jolle hän
-avonaisesti ja vapaasti olisi voinut kertoa tuumistaan ja tunteistaan
-ja jonka hän olisi luullut ymmärtävän itseään. Useista aikuisistaan ja
-vanhemmista tovereista oli hän viime aikoina vieraantunut, ei ollut
-voinut heitä seurata eikä ymmärtää heidän muuttumistaan, ajan vaiheiden
-mukaan. Hänen suhteensa Heikkiinkin oli viime vuosina pysynyt aivan
-kylmänä; he seurustelivat kyllä toisinaan ja vanha tuttavuus jatkui
-ennallaan, mutta siinä ei ollut enää sitä sydämmellisyyttä eikä
-avomielisyyttä, jota oli ollut ennen takavuosina. Juusokin oli
-luonteeltaan käynyt yhä enemmän suljetuksi ja epäileväksi, eikä hän
-voinut sietää sitä laskevaa, itsekästä ja itsekylläistä luonteen
-piirrettä, jota hän nykyjään alinomaa huomasi Heikin puheessa ja
-käytöksessä. Useat seikat saattoivat heidät kumminkin tekemisiin
-toistensa kanssa. Jo kesällä oli Juuson maalta pitäin täytynyt pyytää
-ja käyttää Heikinkin nimeä vekselissä ja myöskin Heikin halu puuttua
-»Kyntäjän» asioihin vaikutti, että he useimmin olivat tekemisissä
-toistensa kanssa; Heikki oli nyt vihdoinkin kirjoittanut siihen
-muutaman kirjoituksen taloudelliselta alalta. Vaan vanha luottamus ei
-enää kasvanut ennalleen.
-
-Tutkintonsa suoritettuaan toimitti Juuso nyt »Kyntäjätä» vereksillä
-voimilla ja saavuttikin sille vähän vilkkaampaa kannatusta. Mutta
-samoihin aikoihin hän herkeämättä ja huolella tähtäili ja neuvotteli
-mistä hän saisi jotain tointa ja tuloa. Sillä sitä hän kaipasi ja
-tarvitsi.
-
-Tavallisin kysymys, johon Juuso näihin aikoihin sai vastata missä hän
-vain liikkuikin, oli tämä; »No, mitä sinä nyt teet ja mitä aijot?»
-Usein se kysymys tehtiin välinpitämättömästi, muun puheen puutteessa,
-usein myös pelkästä kohteliaisuudesta ja vielä useammin vaarattomasta
-uteliaisuudesta. Ja silloin oli Juuson helppo vastata:
-
--- Ei ole vielä varmaa tietoa, otan sopivan toimen ja tulon mistä saan.
-Onhan myöskin hieman tuumaa ruveta lukujakin jatkamaan ja vähin olen jo
-alkutöihin ryhtynytkin.
-
-Tutkintojensa aikana oli näet Juuso osoittautunut erittäin tarkaksi ja
-tunnolliseksi kieliopillisissa tutkimuksissa ja useat yliopiston
-opettajat olivat vilkkaasti kehottaneet häntä jatkamaan opintojaan
-erittäinkin äidinkielen tutkimisen alalla. Siinä tarvittiin työmiehiä,
-olisi vahinko, ellei Juuso tässä muodossa voisi käyttää kykyään
-äidinkielensä hyväksi. Itsellään teki Juusolla hyvin mieli: tuokin oli
-aikoinaan ollut eräs hänen kauniimpia unelmiaan silloin kuin hän
-rohkeimmillaan haaveksi, miten hän tulisi tekemään työtä kotimaisen
-kansallisuutensa ja äidinkielensä kypsyttämiseksi. Sittemmin oli hän jo
-luopunut tästä unelmasta niinkuin useimmista muistakin, oli katsonut
-sen olevan toteutumattomissa, eihän hänellä riittänyt kykyä, aikaa eikä
-varoja. Vaan nyt se palasi taas uudella voimalla: voi, jospa hän
-saisikin ruveta työskentelemään tällä mielialallaan, työskentelemään
-hiljaisesti, uutterasti ja esteettömästi...!
-
-Mutta hän ei kumminkaan nyt vajonnut varsin syvälle näihin toiveisiin.
-Häntä rasittivat raha-asiat, painoi velka ja vekselit huolettivat; ei
-hän uskaltanut sen liikkuvan painolastin kanssa lähteä uudelle
-taipaleelle. Kun saisi vakinaisen lainan! Mutta se ei ollut enää niin
-helppoa sekään, kuin entisinä hyvinä aikoina. Oli näet ajan merkkiä
-sekin, että lukumiehillä ja yleensä henkisten rientojen edustajilla ei
-enää ollut sitä luottoa, kuin takavuosina, -- henkisellä ja
-aatteellisella työllä ei ollut enää entistä merkitystään. Ennen sai
-lukumies isommitta vaikeuksitta suurenlaisiakin lainoja eikä
-takuumiehistä ollut puutetta; pitihän auttaa eteenpäin pyrkiviä
-nuorukaisia, auttaa etenkin jos mies oli lupaava ja työkykyinen. Nyt
-oli yleinen harrastus kääntynyt pääasiallisesti taloudellisia hankkeita
-kohden; ylioppilailla olivat rahat tiukemmassa, ihmiset olivat
-tarkempia takuistaan ja lukumiehillä vähän luottoa. Kysyttiin nyt jo
-enemmän millä se maksaa, kuin mitä se mahdollisesti tulee isänmaan
-hyväksi tekemään.
-
-Juuso tarvitsi virkaa, tuloja ennen kaikkia. Sen hän tiesi itse ja sen
-tiesivät useat hänen tovereistaankin, jotka hänen kanssaan olivat
-raha-asioissa. Miten aikoi hän antautua tieteellisiin toimiin kun
-kaikki aika uhkasi mennä rahahuoliin? Hän oli pian, pikemmin kuin oli
-aavistanutkaan, joutunut moniin ja sekaviin vekseliasioihin: kun itse
-tarvitsi muitten nimiä, oli hänen täytynyt kirjoittaa muille nimensä,
-ja pankit antoivat tähän aikaan kernaasti rahoja. Ja siksi hän älysi,
-kun toiset toverit hänen aikeitaan kyselivät, että siinä oli muutakin
-kuin pelkkää uteliaisuutta.
-
--- Oletko jo ruvennut auskulteeraamaan koulussa? kysyttiin häneltä
-usein ja Juuso käsitti siinä kysymyksessä aina pienen syytöksen. Hän
-näet ei ollut ruvennut auskulteeraamaan ja empi ruvetessaan. Hänellä
-oli aina ollut hiljaisena toivomuksena, ettei hänen tarvitseisi
-antautua opettajan uralle. Mielestään hänellä ei ollut siihen
-taipumusta, ei sitä malttia eikä esityskykyä, jota siihen
-tarvitaan. Ja oli muitakin syitä. Hän olisi toivonut saavansa
-oleskella pääkaupungissa, voidakseen kirjastopalkalla tehdä sitä
-mielityötään, jota hän jo oli alotellut. Tuo nyt on taas sitä vanhaa
-suuruudenhulluutta, oli hän kuullut toveriensa kuiskailevan ja oli
-hänellä siitä itselläänkin ollut paha omatunto, mutta hän ei ollut
-silti vielä voinut voittaa vastahakoisuuttaan. Ja siksi hän vastasi
-näille kysyville vältellen:
-
--- En ole vielä ruvennut, kesken oli lukukausikin, läheneehän jo
-joululupa. Ja olisin tässä vähin katsellut muunlaista työtä.
-
--- Sinä tähtäät ylemmäs?
-
--- En sitäkään, vaan kun mulla on vähän näitä tieteellisiäkin aikeita,
-niin olisin tahtonut pysyä Helsingissä.
-
--- Niin, kenen kannattaa...
-
--- Eihän se kyllä kannattaisikaan...
-
-Mutta juuri siinä joulun lähetessä Juusolle aukenikin toive saada
-»muunlaista työtä». Haettavaksi julistettiin senaatissa uusi
-ylimääräinen kielenkääntäjän paikka, siitä huomautettiin Juusolle ja
-hän kiinnittikin suurella innolla huomionsa siihen. Olihan se paikka
-ikäänkuin häntä varten, pienipalkkainen, vaatimaton toimi tosin, mutta
-saisi kumminkin olla pääkaupungissa, jatkaa töitään ja...
-
-Niin, siinä se juuri olikin se suurin houkutus ja hartaimman halun
-viehättävä syy. Se syy, joka hänen mielikuvitustaan vilkkaimmin
-lennätti ja kannusti hänen toiveitaan: saisi vihdoinkin perustaa tuon
-oman, pienen pesänsä, jossa kotoinen onni lämmittäisi ja virkistäisi.
-Tuo kapsäkki-elämä vierasten hoidossa oli viime aikoina varsinkin
-ruvennut yhä enemmän tympäsemään miestä, joka jo oli siinä ijässä, että
-olisi pitänyt päästä oman katon alle asumaan. Ja se onni viittoi häntä
-nyt niin viehättävänä tuon pienen viran muodossa ja hän kiintyi kohta
-koko vilkkaan mielikuvituksensa innolla tuota mahdollisuutta
-ajattelemaan.
-
-Juuso kävi asiantuntijoilta tiedustelemassa mahdollisista toiveistaan.
-Voisihan olla toiveitakin, sanoivat nämä, vanhempia ei hae, joten
-pyrkijät lienevät melkein yhdenarvoisia. Saavat kilpailla, sitten
-arvostellaan. Arvelivatpa toiset Juusolle avuksi olevan senkin, että
-hän jo oli kielentaitajana tunnettu.
-
-Hänen toiveensa kasvoivat ja hänen omaa kotia haaveksiva
-mielikuvituksensa sai vielä uutta, verestä virikettä. Se tuli pienen
-kirjeen muodossa kaukaa syrjäisestä maaseutupappilasta. Kirje tuli
-aivan odottamatta; Juuso itse ei näet ollut vieläkään kirjoittanut
-Elnalle. Monasti oli hänet kyllä nyt syksynkin kuluessa temmannut
-vastustamaton halu kirjoittaa ja hän oli valanut pitkät paperit täyteen
-tunteitaan ja ajatuksiaan, mutta ei ollut niitä lähettänyt. Ei vielä,
-oli hän päätellyt, ei vielä ole aika mennä sanomaan: »tässä olen nyt,
-nyt olen tullut!» Vielä on varrottava.
-
-Vaan nyt kirjoitti Elna hänelle. Hän sanoi vain tahtovansa onnitella
-Juusoa tutkinnon johdosta. Lapsellisella tavallaan hän sitten kertoi,
-miten hänellä oli ollut ikävä ja mielipaha silloin keväillä, kun Juuso
-niin katkerana matkusti pois ja kuinka hänestä koko Helsinki sen
-jälkeen oli menettänyt makunsa. Kesällä ja syksyllä oli hän odotellut
-Juusosta jotain kuulumisia; ei kirjettä, hän tunsi selvästi, että Juuso
-ei kirjoittaisi, vaan hän oli, vaikka turhaan, toivonut Hildan kautta
-saavansa jonkun tervehdyksen. Mutta sitten oli hän käynyt niin
-iloiseksi kun näki Juuson suorittaneen tutkintonsa, -- onneksi olkoon
-ja hyvää jatkoa! Itsestään Elna ei kertonut muuta, kuin että siellä
-kotona hän siskoparven seurassa viettää päivänsä, ei ole erittäin
-hauskaa mutta eipä mitään hätääkään.
-
-Nyt olivat Juusoltakin telkeet poissa, hän istui kirjoittamaan,
-kirjoitti Elnalle kirjeen, kirjoitti pitkästi ja lämpimästi. Kuvasi
-siinä oman mielialansa vaiheita, ikäviään ja yksinäisyytensä mietteitä.
-Kertoi myös uusista toiveistaan, kuinka vihdoinkin näköala rupesi
-valkenemaan ja toteutumistaan läheni tuo hänen harras unelmansa saada
-pieni toimi ja pieni koti. Se oli tosin vasta pelkkä toive, mutta
-saattoihan se toteutuakin. Ja miks'ei se toteutuisi, tuottaisihan tuo
-pieni virka hänelle niin suuren onnen, ettei kohtalo voinut olla
-hänelle sitä antamatta.
-
-Innostuneesti hän kirjoitti. Ja rivien välistä saattoi lukea hänen
-lupauksensa kohta viran saatuaan tulla noutamaan hyvän haltijan uuteen
-kotiinsa.
-
-Juuso vei virastoon hakemuksensa. Oli hakijoita muitakin, kuuli
-hän, muttei vaarallisia. Hakijain oli suoritettava kielinäyte
-kääntämistaidostaan ja se juuri olikin Juusosta edullista. Hän
-kirjoitti oikein huolellisesti ja hyvästi, kaunista, täsmällistä
-kieltä. Ja sitten hän odotti turvallisesti päätöstä ja jatkoi sillä
-välin tieteellisiä töitään.
-
-Niin istui hän eräänä päivänä työpöytänsä ääressä kun Heikki tuli hänen
-luokseen. Tulija näytti olevan ärtysellä tuulella ja rupesi jo kohta
-torumaan:
-
--- No, nythän sinä et ole taas valvonut etuasi, mitä sinä oikeastaan
-mietit?
-
--- Miten niin?
-
--- Päästät suotta sievosen viran hyppyistesi lomitse.
-
--- Minäkö?
-
--- Niin. Voit pitää melkein varmana, ettei sulle mitään
-kielenkääntäjänvirkaa anneta -- ja oma syysi.
-
--- En ymmärrä.
-
--- Oletko käynyt kenenkään luona kumartamassa?
-
--- Kumartamassa? Mutta minähän olen kirjoittanut näytteeni, sen
-mukaanhan ne arvostelevat, miten tässä nyt enää mikään kumarrus voisi
-tulla kysymykseen?
-
--- Hm, siinä se nyt on. Tahdotko todellakin tekeytyä niin viattomaksi,
-että et käsittäisi velvollisuutesi olevan käydä asianomaisilta
-suullisesti pyytämässä, että sinua pidettäisiin suosiollisessa
-huomiossa. Sehän on ensimmäinen tehtävä, hakipa virkaa mitä tahansa. --
-»Kirjoittanut kielinäytteesi», sanot, -- vaikka se olisi kuin enkelin
-kirjoittama...
-
--- Onko siinä sitten vikoja?
-
--- Hm, vikoja! Luota siihen! Voipi se olla hyvääkin kieltä, vaan voi
-siinä siltä olla vikoja; siinä esim. ei voi olla sitä virallista
-väritystä, joka täytyy olla kaikissa virallisissa asiakirjoissa.
-
--- Onko siitä joku huomauttanut?
-
--- Kamreeri Holm on, kuten tiedät, yksi lausunnon antaja. Mutta se
-sinään, vaikka näyte meniskin mukiin, eikähän se huono kuulu
-olevankaan, niin on persoonallinen huomionosoitus aina välttämätön.
-
-Juuso kävi alakuloiseksi, katseli maahan ja oli onnettoman näköinen;
-Sitten kysyi hän epäillen:
-
--- Pitäisiköhän nyt vielä pukeutua frakkiin?
-
--- Aika se nyt, nyt on myöhää. Asia ratkaistaan tänään tai huomenna,
-nyt ei enää voi mennä.
-
--- Ei tietysti. Mutta vaikuttaakohan tuo nyt niin ratkaisevasti?
-
--- Saathan nähdä.
-
--- Sehän olisi hirveän ikävää.
-
--- Ikävää, ikävää, -- kenen syy? Ikävää itsellesi, ikävää toisillekin,
-joilla on... Miten luulet jaksavasi hoitaa asioitasikaan, kun noin
-laiminlyöt hyvät tilaisuudet? Sinähän olet parantumaton uneksija.
-
-Juusolla masentui kerrassaan iloinen, toiveikas luonto. Hän ei ollut
-sitä kuolemakseen tullut ajatelleeksikaan, mutta hänestä tuota oli
-vieläkin vaikea ymmärtää. Lähteä nyt tällaisessa asiassa suosiota
-rukoilemaan, -- sehän olisi sama kuin mennä pyytämään, että toinen
-syrjäytettäisiin siinäkin tapauksessa, että hänellä näytteensä puolesta
-olisi etusija. Vaaditaanko todellakin tuollaista luikertelevaisuutta,
--- ei hän sitä vieläkään voinut uskoa ja häntä melkein kiukutti, että
-Heikki häntä turhanpäiten tuli pelottelemaan.
-
-Vaan kuta enemmän hän asiaa mietti, sitä tuskallisemmalta se hänestä
-tuntui. Saattoihan nykyisenä kilpailun aikana mikä tahansa olla
-mahdollista, matelevaisuus ja nöyräselkäisyyshän se todellakin
-tätänykyä merkitsee enemmän kuin kunto ja ansio. Mutta pitääkö
-todellakin hänen kauniin unelmansa siitä syystä joutua karille, tuon
-rauhallisen työn, kodin ja oman unelman? Ei toki, ei niin voi vääryys
-voittaa...
-
-Yön unen riisti häneltä kumminkin Heikin huolettava uutinen eikä hän
-voinut tehdä työtäkään. Hänellä oli siellä pöydällä alotettu kirje
-Elnalle, toinen kirje jo, muttei hän voinut nyt sitäkään lopettaa. Vaan
-huomenna, kunhan tuo paha pelko on ohi, silloin hän sen lopettaa ja
-silloin hän ehkä jo voi kertoa tarpeettomasta säikähdyksestään ja asian
-hyvästä päättymisestä...
-
-Aamiaispöydässä Juuso tavallisesti silmäili läpi päivän lehdet
-ja niin hän teki nytkin osaamatta aavistaakaan, että siinä vielä olisi
-mitään hänen virastaan. Vaan jo ensi silmäyksellä tarttui hänen
-katseensa muutamaan uutiseen: »Uuteen ylimääräiseen senaatin
-kielenkääntäjänvirkaan on neljästä hakijasta otettu hov. ausk...» --
-Mitä tämä on, eikö se ole juuri hänen virkansa? Sehän se on -- siis
-sivuutettu. Tieto tuli pikemmin kuin hän osasi arvatakkaan.
-
-Kaatui siis sekin toivo. Ja yleinen mielipide sanoo, että se on oikein,
-miksi lähtee asettumaan yläpuolelle yleisiä tapoja. -- No niin, mennyt
-kuin mennyt! Tottahan mies sellaisen vahingon korjaa, tapahtuuhan
-tällaista, ensi kerralla täytyy olla viisaampi... Vaan lähettämättä se
-nyt saa jäädä Elnan kirje. Siihen hän oli aikonut liittää uutisen, että
-nyt ovat oman tuvan perustukset lasketut...; sellaista uutista, joka
-siihen nyt olisi ollut liitettävä, ei hän hennonut kertoa. Olkoon
-ennallaan, kaikki, onpa pakko jäädä odottavalle kannalle.
-
-Juuso istui nolona ikkunan ääressä ja katseli tylsästi keskipäivän
-vilkasta katuliikettä: Ei hän juuri ajatellut mitään, ei punonut
-katkeroita säikeitä eikä kiivastellut maailmaa vastaan, ajatuskin
-tuntui juoksevan niin raskaasti ja sakeasti, tahto ja tarmo tuntui
-tyyten lauenneelta. Mutta sielunvoimat toimivat kumminkin salassa ja
-kun hän havautui siitä istumasta, olivat jäntereet kuin tuskasta
-kiinteälle pingoittuneet ja otsasta puhkesi esiin hikikarpaloita...
-
-Juuso nousi, ravisti ruumistaan ja istui työnsä ääreen. Mutta sekin,
-jonka seurassa hän eilen vielä niin innolla viihtyi, sekin tuntui nyt
-äitelältä, olivathan nuo paperiliput niin turhanpäiväisiä eikä hän
-päässyt päästä kiini. Hän työnsi paperit pois edestään ja istui taas
-joutilaana. »Ihminen on oman onnensa seppä, sanotaan, vaan minä olen
-kai hyvin huono seppä. Miksi lienenkin juuri minä joutunut näin
-epäonnistuneeksi?»
-
-Mutta äkkiä hän taas havahtui mietteistään, otti esiin annakan ja
-rupesi sitä selailemaan.
-
--- Niin, ensi viikolla se lankee, lankee taas. En muistanut puhua
-Heikille eilen, mutta ei tuo ollut sillä tuulellakaan. Liekö
-tänäänkään, vaan käytävähän siellä on.
-
-Se oli nyt uudistettava se Heikin nimellä kesällä otettu paperi. Muista
-vekseleistään oli Juuso säästellyt siksi verran uudistusrahoja, että
-tästä pälkähästä tällä kertaa suoriaa, -- kun vain tunnustaja
-suostunee. Ja Heikki suostui. Mutta hän sanoi myöskin, että se oli nyt
-viimeinen kerta kun tämä uudistetaan, ensi lankeamalla se on
-maksettava. Sillä eihän tästä tällä tavalla tule mitään, pian ne
-vekselit paisuvat lumivyöryksi, joka hautaa alleen miehen, jos ei
-useampiakin, kun ei niille ole minkäänlaisia vastaavia tuloja.
-
--- Tiedänhän minä, ett'et sinä raha-asioissa kevytmielinen ole, mutta
-koeta nyt veli hyvä hankkia tuloja, eläkä uneksi pois aikaasi.
-
--- Koettaa täytyy, kunhan tästä nyt taas pääsisi vähän henkilomalle.
-
--- Hm. Tuossa on nimeni. Mutta onko sulla aavistustakaan, millä kolmen
-kuukauden perästä lunastat tuon paperin?
-
-Sehän se juuri oli, jota Juuso itse lakkaamatta, yöt, päivät, hauteli
-mielessään, se joka painoi hänen mielialansa maahan, tärveli hänen
-työkykynsä, hämmensi ajatukset, kaikki. Millä maksaa hän tämän paperin
-ja millä muut, kun tuloja ei ole? Niitä papereitahan hän järjesteli ja
-suunnitteli mielessään myötään ja kärsi sitä tehdessään suurempaa
-tuskaa kuin kukaan saattoi aavistaakaan. Ja kun nyt toinen vielä tuli
-säälittä repimään ja ärsyttämään niitä samoja haavoja, niin valtasi
-hänet melkein toivottomuus.
-
--- Sinä panet puukon kurkulleni, toivosinpa että painaisit sen päätä
-myöten. Käsitäthän, etten ilokseni juokse armoa kerjäämässä, mutta
-minkä minä Herran nimessä tässä teen?
-
--- Mitä, kiivastutko sinä? Minä koetan sinua ystävänä neuvoa...
-
--- Koetanhan minä hoitaa asiani ja hoidanhan minä tämänkin kolmen
-kuukauden perästä.
-
--- Kunhan hoidat, hyvä on.
-
-Juuso läksi. Heikki jäi seisomaan ikkunansa ääreen, katseli hänen
-menoaan ja puhui itsekseen niinkuin hänen tapansa usein
-yksinäisyydessään oli:
-
--- Saamaton haaveksija, ei vähintäkään sujuvuutta, eikä
-mukautuvaisuutta, korskeutta vain... Ehkä maailman ranta opettaa, mutta
-lujalle se ottaa; hän ei ymmärrä vähintäkään aikansa vaatimuksia. Ei
-hänellä olisi edellytykset huonot; toinen mies olisi hänen päällään ja
-hänen tiedoillaan jo ollut sievonen palkannauttija hyvällä
-tulevaisuudella, -- Juuso se vain ei ymmärrä olla oikeassa paikassa
-esillä. Siinä se on temppu ja se tulee hänelle vielä kalliiksi...
-
-Heikki siirtyi työnsä ääreen, avasi lainopillisen luentovihkonsa ja
-rupesi lukemaan. Hän puolestaan kyllä tulisi näyttämään mistä mies
-milloinkin on löydettävissä, kunhan hänen aikansa ehtii tulla.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Kolme kuukautta kului. Taas oli kevään alku koreimmillaan. Päivä
-paistoi kirkkainta hohdettaan lumisille maisemille muuttaen koko
-luonnon yhdeksi suureksi valomereksi. Se valoi ihmismieliinkin valoaan
-ja iloaan, sulatti raskaat luonteet keveämmiksi ja sovinnollisemmiksi
-ja herätti talvisissa arkitouhuissa uupuneisiin mieliin uusia tuumia ja
-uusia toiveita.
-
-Iloisina tervehtivät toisiaan ihmiset, jotka pääkaupungin katuja
-rientelivät toimissaan ja kiireissään. Aamupäivillä se oli liikemiesten
-paras työaika; kauppiaat, isännöitsijät ja kaikenmoiset asioitsijat ja
-toimimiehet kulkivat pankeissa ja pistäysivät liiketuttavainsa luona ja
-nyökyttivät ymmärtäväisesti päätä toisilleen kadulla ohimennessään.
-Afäärit luistivat enimmäkseen hyvin, aika oli liikemaailmalle yleensä
-suotuisa; rahasta ei ollut puutetta, luottosuhteet varmat ja
-yrittäjillä oli ilo nähdä puuhistaan tolkkua syntyvän ja korvausta
-juoksevan. Taloudellisessa suhteessa oli koko maassa näinä vuosina
-verrattain onnelliset olot; vuodentulo oli useina vuosina perättäin
-ollut edullinen, työväellä oli työtä riittämään asti ja yleinen
-varallisuus pysyi kohtalaisena.
-
-Siitä oli syntynyt tavallista virkeämpi yritteliäisyys. Pääkaupungissa
-oli varsinkin rakennusinto päässyt suureen vauhtiin, suuria kivitaloja
-kohosi sekä sen keskustaan että laidoille; nuorilla, puuhakkailla
-arkkitehdeillä ja rakennusmestareilla oli kyllin tilaisuutta käyttää
-työkykyään ja osottaa makuaan ja kekseliäisyyttään ja heillä oli hyviä
-toiveita, että heidän toisinaan rohkeistakin hankkeista kasvaisi
-runsaita satoja. Työ palkitsi tekijänsä ja siksi nousi taloudellisella
-alalla vanhoille liikkeille yhä uusia kilpailijoita, joiden johtajina
-esiintyi nuoria ja usein varattomia, vaan hartaasti eteenpäin pyrkiviä
-miehiä. Ja yrittelemisinto tarttui laajemmallekin. Se oli näihin
-aikoihin kuin esim. köyhemmässä suomalaisessa ja kansallisessa
-puolueessa myöskin heräsivät ensi ajatukset perustaa erityisiä
-suurempia, kansallisia liikkeitä ja rahalaitoksia vastapainoksi
-vanhoille, jotka kaikki olivat vastapuolueen käsissä, ja estämään
-varallisuutta yksin tälle kertymästä.
-
-Joka taholla uhkui toimeliaisuutta, uusia tuumia luotiin ja uusia
-toiveita syntyi. Ja siksi saattoi jo ulkopinnalta nähdä kiireissään
-ahertavain ihmisten olevan hyvällä tuulella ja toimivan hyvillä
-toiveilla.
-
-Sen mielialan leimaa näkyi nytkin Helsingin kaduilla liikkuvain
-kasvoissa. Mutta siksi vetikin juuri enemmän huomiota puoleensa, kun
-näki joukossa jotkut erittäin huolestuneet kasvot, joista selvästi
-kuvastui masentunut mieli ja helposti huomattava epätoivo. Tänäkin
-aamupäivänä kääntyivät monet vaistomaisesti katsomaan erästä
-hermostuneesti kiirehtivää nuorta miestä, jonka katseet niin
-levottomina pälyilivät ympärilleen, ikäänkuin keksiäkseen jotakin
-pelastuksen mutkaa.
-
-Se oli Juuso, joka rahahuolissaan siellä puikkelehti tungoksen
-keskessä, kiirehti ja hätäili, mutta tietämättään itsekään minne
-kiirehti. Häneltä vain eivät afäärit onneksi vedelleet.
-
-Kolme kuukautta oli kulunut. Ne olivat olleet hänelle melkein
-yhtämittaista juoksua ja tuskallista huolta. Hän oli koko ajan
-ikäänkuin soutanut karilla käyneessä ruuhessa, jonka laitalaudat ovat
-halenneet ja liitteet ratkenneet ja joka joka hetki uhkaa täyttyä ja
-vajota. Kun yhden halkeaman sai yhdeltä puolen täytetyksi ja tukituksi,
-niin jo virtasi vesi torvenaan toisesta saumasta ja kolmannesta tirisi
-yhtämittaa uhkaava suihku. Näihin asti oli hänen, joskin ainoastaan
-suurimmilla ponnistuksilla, onnistunut tukkia lävet ja pitää vene
-kulkukunnossa, vaikka se toisinaan jo täyttyikin puolilleen. Mutta
-raskasta työtä se oli ollut. Milloin lankesi mikin pikkulaina,
-käsilaina tai kassalaina, milloin joutuivat korot maksettaviksi,
-milloin yritti henkivakuutus luiskahtamaan ohi. Piti riistää riepua
-yhdestä reijästä ja tukkia toinen pahemmin vuotava, vipata yhdeltä
-tuttavalta ja maksaa toiselle kireämmin vaativalle, luvata määräaikoja,
-juosta, haalia kokoon ja sittenkin sivuuttaa määräajat. Ja koko ajan
-syöksyivät vekselit uhkaavina surma-aaltoina sälöttyneitä laitoja
-vastaan uhaten joka hetki hyökätä täyttämään venheen, ellei niitä
-väistellyt sillä äärettömällä varovaisuudella, jota ne vaativat. Ja
-elää piti silläkin välin, piti soutaa sitä raskasta ja yhä karttuvaa
-vesilastia voimain myötään vähetessä. Eikä rantaa näkynyt missään.
-
-Vähilleen pari vuotta se oli Juuso jo sillä tavalla soudellut ja
-pitänyt alustaan veden pinnalla, mutta arvaa sen, minkä verran se sillä
-ajalla jo oli vuotanut. Viime aikoina ei enää työnteosta tullut mitään,
-aika kului tarkoin rahapuuhiin. Ja sittenkin oli nyt vihdoin tullut se
-hetki, jolloin ei vuotoja enää jaksanut tukkia eikä vältellä hyökkääviä
-laineita, jolloin oli edessä selvä uppoaminen. Ja siksi se oli niin
-levoton katse Juuson silmässä, kun hän hätäillen kulki siellä
-väkijoukossa ja koetti hapuilla viimeistä pelastuksen kortta, jota ei
-näkynyt koko äärettömällä ulapalla.
-
-Kolme kuukautta oli kulunut, Heikin hyväksymä vekseli oli tänään
-maksettava. Koko ajan, kolme kuukautta, oli Juuso siitä huolta
-kantanut, miettinyt kaikki mahdolliset keinot miten hankkisi rahoja sen
-maksamiseen. Mutta jos jostakin oli vähän saanutkin kokoon, oli se
-kohta mennyt hetkellisiin vuotoihin, toisiin vekseleihin ja toisiin
-velkoihin. Ja viikot oli kuluneet ja kuukaudet. Vihdoin oli Juuso
-nöyrtynyt, mennyt Heikin luo ja pyytänyt, että se paperi vielä
-siirrettäisiin tai uudistettaisiin.
-
-Ei. Heikki kielsi jyrkästi periaatteen kannalta. Hän oli tehnyt sen jo
-kolme kuukautta sitten, Juusolla oli ollut kyllin aikaa järjestää
-asiansa. Hän ei aikonut ijankaiken jatkaa sitä leikkiä eikä panna
-omaakin tulevaisuuttaan vaaranalaiseksi. Jos et sitä nyt maksa, oli hän
-sanonut, niin en usko sinun maksavan sitä koskaan. Koeta jo muualta
-saada nimiä, maksettava se nyt on.
-
-Juuso oli mennyt, koetellut vielä, vaan se oli toivotonta työtä.
-Hänellä oli yleensä sangen vähän ystäviä, useimmat hänen paraimmat
-tuttavansa olivat jo hänen asioissaan kiini, toiset eivät ruvenneet,
-kolmansien nimet eivät auttaneet. Kyllä hän juossut oli, tänäkin
-päivänä aamusta aikusesta syömättä ja lepäämättä. Ja hän juoksi vielä.
-Kenties vielä viime hetkessä tapaisi jonkun armollisen ihmisen... Hän
-suuntasi kulkunsa senaatintorille päin, ei tiennyt oikeastaan miksi,
-vaan arveli että ehkä tulisi sieltä joku vastaan... Silloin lyödä
-paukautti kello Nikolain tornissa kaksi.
-
-Juuso hypähti, säpsähti: pankkiaika oli siis kohta ohi. Mitä nyt
-tehdään, mihin mennään? Menisikö kotiin, panisi maata ja jättäisi
-kaikki. Vai pakeneisiko kapakkaan, joisi päihinsä unhottaakseen,
-vapautuakseen...? Ei. Nyt täyttää aalto venheen, vaan haudatkoon se
-alleen edes rehellisen miehen... Juuso istui issikan rekeen, ajoi
-Heikin konttoriin ja pyysi tavata häntä.
-
--- En ole voinut maksaa paperia, puhui hän läähättäen. Olen koettanut
-viimeiseni, mutta turhaan. Nyt on kaikki lopussa, minä olen hukassa.
-
--- Arvasinhan, että siihen se kehittyisi. Ja mitä aijot nyt?
-
--- En mitään, en voi mitään.
-
--- Siinä miehen tarmo! Nyt olet mestannut nimesi, mitä sulla on
-jälellä? -- Niin se käy kun uinailee pois paraat vuotensa. Jos sulle
-vielä olisin nimeni antanut, olisit varmaankin vienyt sen
-prosenttariin.
-
--- Olisin hoitanut asian -- ainakin tällä kertaa.
-
--- Mutta ensi kerralla! Onko sulla nyt minkään vertaa rahoja?
-
-Juuso veti esiin kukkaronsa. Siinä oli muutamia seteleitä ja
-hopearahoja, toistasataa markkaa; ne hän kopisti Heikin eteen pöydälle.
-
--- Minä en menetä nimeäni, puhui Heikki kooten pois rahat. -- Mutta
-tämä oli meidän viimeinen afääri.
-
-Kuin unissaankävelijä asteli Juuso siitä kotiinsa päin. Nyt oli siis
-alus vajonnut. Sehän siitä lopuksi oli tulevakin, eihän hän enää
-pitkiin aikoihin ollut muuta odottanutkaan, ranta oli myötään väistynyt
-yhä kauemmas saavuttamattomiin. Ja mitä nyt?
-
-Juuson tieteellinen työ ei viime aikoina ollut edistynyt ollenkaan,
-harvoin hänellä oli sitä aikaa ajatellakaan. Oli hän nyt toisinaan
-käynyt auskulteeraamassa, toisinaan hankkinut käännöstöitä, mutta se
-oli kaikki rahahuolien vuoksi jäänyt niin katkonaiseksi. »Kyntäjää» hän
-yhä oli ollut toimittavinaan, se oli ollut ikäänkuin lohdutusta muun
-surkeuden keskessä, mutta hän oli ruvennut huomaamaan, ettei hän yksin,
-ainakaan näissä oloissa, voinut sitäkään halunsa mukaan hoitaa, hän oli
-ruvennut epäilemään omaa kykyään, omia aatteitaankin. Eihän hänestä
-ollut niiden edustajaksi, menkööt hautaan nekin, hänhän oli itsekin jo
-henkisesti ja siveellisesti haudattu, -- mennyttä miestä!
-
-Mitä nyt? Kaikki ympärillä oli toivotonta ja pimeää.
-
-Kotiväkikin näki selvästi päivällispöydässä että Juuso oli tavallista
-masentuneemmalla mielellä. Hän oli kyllä viime ajat lakkaamatta ollut
-alakuloinen ja huolestunut, vaan näin synkkänä kasvoiltaan, näin
-surumielisenä, näin sanattomana ei hän ollut koskaan vielä istunut.
-Otto tiesi kyllä mistä kenkä puristi, vaikkei Juuso ollutkaan hänelle
-viimeisestä huolestaan lähemmin kertonut, ja arvailivat ne sen muutkin,
-Hilda varsinkin. Ja häneen juuri tuo Juuson synkkämielisyys syvimmin
-vaikutti. Naisellisella vaistollaan huomasi hän heti, että jotain
-ratkaisevaa oli nyt miehelle tapahtunut ja sama naisellinen herkkyys
-kehoitti häntä samassa tarjoamaan lohdutusta ja lievitystä.
-
-He olivat, Juuso ja Hilda, Juuson ensimmäisinä ylioppilasvuosina olleet
-hyvinkin hyvät ja avomieliset ystävät, ja Juuso oli silloin lapsellisen
-luonteensa herkkyyden mukaisesti kertonut Hildalle kuin vanhemmalle
-sisarelle kaikista pikkuhuolistaan ja toiveistaan. Silloin olivat he
-olleet alinomaa yksissä, olivat kotona ärsytelleet toisiaan
-tammipelissä, yhdessä käyneet ylioppilastansseissa, huvitelleet
-talvisin luistinradalla ja suvisin purjehdusmatkoilla. Tuttavat olivat
-heitä silloin nimitelleet »Almin herrasväeksi» ja ennustelleet heille
-yhteistä tulevaisuutta. Sittemmin olivat he vieraantuneet, Juuso oli
-saanut muita harrastuksia ja hänen lemmensuhteensa Elnaan oli aivan
-kylmentänyt vanhat välit. Hildakin oli vetäytynyt vieraammaksi. Vaan
-hänessä kyti vielä vanhaa ystävyyttä, joka toisinaan oli ollut
-ystävyyttäkin lämpimämpi, ja viime aikoina oli se taas ilmeisemmäksi
-vironnut. Sääli on lemmen sukua, Juuso tarvitsi lohdutusta ja Hilda
-tahtoi niin mielellään hänen huoliaan keventää.
-
--- No kuules Juuso, sinä olet taas kovin synkkämielinen, painavatko
-niin raskaasti maailman huolet? kysyi hän Juusolta kun tämä päivällisen
-jälkeen ikäänkuin turvattomana oli jäänyt ruokahuoneeseen istumaan.
-
--- Voi Hilda, raskaammin kuin luuletkaan. Ne lutistavat kerrassaan
-miehen alleen.
-
--- Lapsi parka! Mutta miksi hautelet myötään pelkkiä huolia mielessäsi,
-heittäydy kerran iloiseksi niin et muistakkaan niitä.
-
--- Iloiseksi! Keksippäs siihen taikakeino niin oletkin noita.
-
--- Keksin kyllä. Ennen ei siihen paljoa tarvittu, mentiin vain ulos
-huvittelemaan, sinä puit pitkän takin yllesi ja sen mukana suruttoman
-tuulen. Tee niin nytkin.
-
-Juuso hymähti surumielisesti, otti taskustaan kukkaronsa, käänsi sen
-nurin ja ojensi Hildalle. Tämä nauroi:
-
--- Sekö vain?
-
--- Se ei ole vain. Minussa ei ole enää miestä sitä täyttämään koskaan.
-
--- Mutta kuulehan, vuoroin vieraissa käydään. Minä olin usein vieraasi
-silloin vanhaan hyvään aikaan, »ennenkuin ryssä tuli maahan». Nyt saat
-sinä kerran olla minun vieraanani, se on päätetty. Minä kutsun sinut
-juhlallisesti esimerkiksi konserttiin tänä iltana.
-
-Juuso ei kiellellyt, tekihän Hilda tuon niin hyvässä tarkoituksessa. Ei
-ollut hän tosin huvituulella, mutta hän pelkäsi toiselta puolen
-yksinäisyyttäkin ja sen synkkiä mietteitä, jotka eivät hetkeksikään
-helpoittaneet. Ei hän voinut niitä nukuttaa, vaan olihan sama missä ne
-häntä kiduttivat.
-
-He menivät konserttiin. Ja tuntuihan Juusosta melkein siltä kuin soiton
-räminä, ihmistungos ja kirjava seura, joka hajotti huomion useammalle
-taholle, olisi hiukan viihdyttänyt hermoja ja asettanut ajatuksia. He
-istuivat siellä nyt kahden Hildan kanssa, istuivat hyvinä ystävinä
-kuten ennenkin vanhaan ja Juuson teki mieli nyt niinkuin silloinkin
-kertoa tälle huolistaan, keventääkseen raskasta sydäntään. Ei hän sitä
-olisi kumminkaan nyt kehdannut tehdä, vaan Hilda päästi hänet hyvälle
-alulle ruveten kyselemään hänen surunsa syytä. Juuso kertoi silloin
-suoraan kaikki, kertoi ponnistuksistaan, pettymyksestään ja
-sortumisestaan. Tällä hetkellä hän ei keksinyt toivoa mistään päin,
-sanoi hän.
-
--- Se on ohimenevää, vakuutti Hilda. -- Minä luulin jo surun olevan
-syvemmällä, sydämessä.
-
--- Ne surut olisivat sentään helpompia kantaa.
-
--- Niin elä sano. Mitä nyt olet menettänyt, sen voit voittaa takasin,
-vaan voitpa menettää semmoistakin, jota et voita koskaan takaisin.
-
-Hilda lausui sen äänellä, joka melkein juorusi, että hän tiesi jotain
-enemmänkin, jotain uutta pettymystä Juusolle. Tämä katsahti kysyvästi
-hänen silmiinsä, mutta arveli samassa, että se kai sattui vain noin
-lausumaan tarkoittamatta mitään. Ja jos Hilda jotain tarkoitti, jos
-tiesi jotakin Elnasta, niin ei hän sitä sanoisi eikä Juuson oma
-mieliala tällä hetkellä muuten sallinut hänen Elnaa ajatellakaan. Hän
-vastasi sen vuoksi rauhallisesti Hildalle:
-
--- En tiedä mitä tarkotat. Mutta puhutaan jo iloisemmista asioista,
-eihän nämä minun huoleni voi sinua huvittaa.
-
--- Tavallaanpa huvittavatkin siksi, että olet niistä mulle kertonut ja
-ollut avomielinen, -- taas pitkästä ajasta. -- Vaan minähän olen huono
-isäntä, nyt sinun täytyy saada punssia, siitähän ennen pidit...
-
-Myöhemmin saapui Ottokin populaariin. Hän tuli jostakin ilosesta
-medisiinarikekkeristä, oli paennut sieltä kesken tänne, kun nyt
-Juusokin kerran oli matkassa. Kevyellä ja repäsevällä tuulella hän oli
-kuten ainakin, houkutteli soittajaisten jälkeen toiset vielä syömään ja
-kehui Juusoa, ettei tämä enää ollut toki saman näköinen kuin päivällä,
-»surkea niinkuin hautajaispäivänsä aattona.» Juuso olikin melkein kuin
-huumautuneena, saattoi väliin remahtaa aivan iloiseen nauruun, kun
-siinä muistettiin kaikkia niitä koirankujeita, joita ennen yhdessä oli
-pidetty, ja tunsi kiitollisuutta Hildaa kohtaan, että tämä juuri tänään
-oli kutsunut hänet vieraakseen.
-
-Vaan kotona yksinäisyydessä palasi mieleen kaiho ja toivottomuus taas
-uudella voimalla ja hän tunsi itsensä maata syvemmälle masentuneeksi.
-Hän pani maata, mutta uni vältti silmää ja mielikuvitus loihti hänen
-eteensä tulevaisuudesta kuvan toistaan synkemmän. Hän arvasi, että
-Heikki kyllä ei pitäisi omana tietonaan tuota eilistä asiaa, vaan
-antaisi puheen kulkea; hän tunsi siksi sen nykyisen Heikin, -- jo
-tänään on hänen kohtalonsa yleisen mielipiteen hampaissa. Ja hän
-saattoi niin hyvin kuvailla, kuinka tuo yleinen mielipide kulkee:
-»Oletko kuullut», kysyy yksi toiselta ja toinen vastaa: »Niin, sen
-päivä se on laskenut, eikä taida noustakaan enää.» Jo parin päivän
-perästä tietävät sekä tuttavat että oudot minkälainen mies hän
-oikeastaan on ja hän melkein kuuli humisevissa korvissaan miten nuoret
-ylioppilaat jo kadulla näyttäisivät häntä toisilleen ja sanoisivat:
-»Tuossa se on se mies, joka tahtoi nuorisossa ylläpitää ihanteita. Itse
-hän maksattaa muilla vekselinsä ja elää toisten kustannuksella...»
-
-Ja tämä oli kumminkin vasta ensimmäinen vekseli. Miten nyt, kun nimi on
-pilassa ja se vähäinen luotto on mennyt, miten käy nyt seuraavain? Ja
-miten käy hänen itsensä lopuksi? Velkavankilako parempi vai...?
-
-Aamupuolella yötä vaipui hän rauhattomaan uneen herätäkseen siitä
-muutamain tuntien perästä eilisiin mustiin mietteihinsä.
-
-Oikein Juuso olikin arvannut, miten nopeasti tieto hänen
-lankeemuksestaan oli levinnyt ympäriinsä ja kuulumiset siitä, miten
-häntä arvosteltiin, saapuivat pian hänen omiin korviinsakin. Hän oli
-merkitty mies, sanottiin, ja niin hän tunsi itsekin olevansa. Ja
-siksipä olikin ymmärrettävää kun hän taas jonkun viikon perästä
-huonoilla toiveilla kulki koettamassa kerätä rahoja uuteen lankeavaan
-vekseliin, että kylmä kielto tuli vastaan joka taholta, sieltäkin,
-missä ennen oli ollut myötätuntoisuutta ja hyvää tahtoa. Ihmiset eivät
-enää luottaneet häneen senkään vertaa kuin ennen, eikähän niillä ollut
-syytäkään sitä tehdä.
-
-Se oli nyt lankeamaisillaan se sama Juuson ensimmäinen vekseli, jonka
-hän noina näytelmänsä toivorikkaina aikoina oli Kippiksen kanssa tehnyt
-ja jonka kautta hän ensiksi oli livahtanut tälle pettävälle, luisuvalle
-pinnalle. Sitä oli tällä välin siirretty pankista toiseen, uudistettu
-ja siirretty, vaan hoidettu se tähän asti oli. Mutta nyt? Turhaan
-ponnisti Juuso jo loppuun käytettyä kekseliäisyyttään saadakseen oman
-osansa kokoon. Ja hänestä oli nyt kahta vertaa vaikeampi liikkua
-ihmisten parissa, hän lymyili kernaimmin yksin kotona, kaikkein
-mieluimmin olisi hän paennut kauas vieraisiin maihin taikka tahtonut
-vaikka vaipua maan poveen. Vihdoin meni hän Kippiksen luo, käski tämän,
-joka ei ollut vielä ollenkaan osaansa lyhentänyt, hankkia edes
-uudistusrahat ja hoitaa asia, -- itse hän ei voinut. Paperi laitettiin
-ja Kippis lupasi hommata. Mutta paljo ei Juuso siihen lupaukseen
-luottanut ja väsyneempänä, kyllästyneempänä kuin koskaan tuli hän taas
-tältä retkeltä kotiinsa.
-
-Eteisen ovella seisoi Otto ottamassa kirjeitä kirjelaatikosta.
-
--- Täällä on kirje sullekin Juuso, ja -- ahaa! -- arvaas keltä?
-Elnalta, ellen tunne väärin käsialaa.
-
--- Väärin taidat tuntea. Näytä tänne.
-
-Juuso meni huoneeseensa ja katseli melkein häveten tuota kirjettä, --
-niin, Elnaltahan se oli. Hän ei ollut mielestään enää sen arvoinen,
-että Elna hänelle kirjoittaisi taikka häntä muistaisikaan. Olihan hän
-nyt mestatessaan itsensä mestannut myöskin nuo heidän yhteiset ihanat
-tulevaisuuden toiveensa. Tuohon hänen suureen haaksirikkoonsa olivat
-hautautuneet kaikki hänen unelmansakin, kodin, onnen ja lemmen ihanat
-unelmat, kaikki pirstaleina, hän oli ne särkenyt ja hänestä tuntui että
-hän siten oli pettänyt tyttönsäkin, tuon hellän, lempeän lapsen. Ja
-siksi hän ei ollut viime aikoina uskaltanut Elnaa ajatellakaan...
-Mitähän se tyttöparka siellä nyt taas on tuuminut hänen pitkästä
-äänettömyydestään, rakenteleeko se siellä yhä tuulentupia vanhoille
-perustuksille, jotka hänen tietämättään jo ovatkin suistuneet? Paremman
-kohtalon hän olisi ansainnut, lapsi parka...
-
--- Vaan mitä on tämä...?
-
-Juuso oli verkalleen avannut kirjeen ja ruvennut sitä lukemaan. Luki
-muutamia rivejä ja alotti alusta. Oli niin merkillistä tuo sisältö,
-Elnako tätä kirjoitti...? Niin, Elna se oli. Juuso luki kirjeen
-loppuun, luki verkalleen tarkoin, joka sanan... Niin, niin se oli, hän
-ymmärsi sen nyt. Siis ei ollutkaan pelkkä sattumus se, mihin Hilda
-viittasi!
-
-Kirje putosi pöydälle. Juuson pää vaipui raskaana käsivarren varaan ja
-jäi siihen lepäämään kauaksi aikaa. Syrjäinen olisi luullut, että siinä
-itki miehinen mies, sillä todellakin, kimaltelihan kyynele hänen
-silmänsä kulmassa samentaen raukean katseen.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Elnan kirje oli, niinkuin entisetkin, kirjoitettu viattoman
-yksinkertaisesti, mutta tuon lapsellisen koruttomuuden alla oli siinä
-kumminkin puheena vakava elämänkysymys, ratkaiseva elämänkysymys
-niille, joita se koski. Tyttö kirjoitti:
-
-    »Olen tätä nykyä, Juuso hyvä, tärkeässä elämänkäänteessä, etkä
-    voine siis panna pahaksesi jos sinulta, hyvältä ystävältä,
-    kysyn neuvoasi ja mielipidettäsi. Ja minusta tuntuu melkein
-    kuin minulla olisi velvollisuuskin kysyä sinun neuvoasi ennenkuin
-    teen ratkaisevan päätökseni.
-
-    »Nyt aivan äsken on minua pyytänyt vaimokseen eräs isäni hyvä
-    tuttava. Hän on pappi. En tunne häntä vielä varsin paljo, vaan
-    luulen että hän on hyvä ja kelpo mies. Minua kohtaan on hän ollut
-    hyvin ystävällinen, aivan hellä, ja tiedän että hän minusta pitää
-    paljo ja tahtoo parastani. Hän on keski-ikäinen mies, hiljainen
-    ja vaatimaton. Perheen tuttavana olen häntä jo kauan tuntenut,
-    mutta en ole koskaan häntä enemmin ajatellut enkä muistellut, enkä
-    ole siis voinut hänestä koskaan pitääkään, hän on ollut mulle
-    vieras. Vaan nyt minun täytyy häntä ajatella ja kun ajattelen,
-    niin minusta tuntuu, että miksi en voisi hänen kanssaan elää,
-    miksi en hänestä pitääkin? Mitä arvelet sinä? Ei se tulisi olemaan
-    mitään sellaista suurta onnea, jota nuorena joskus haaveksii,
-    hiljaista arkielämää vain, semmoista kuin elämä on. Sitä sellaista
-    elämätä minä tosin olen joskus kammoksunut, olen verrannut sitä
-    kuoleutumiseksi ja ikäväksi haudaksi, mutta ehkä se on sittenkin
-    sitä oikeata elämää, juhlahetkethän ovat elämässä niin harvat.
-
-    »Ethän ymmärrä väärin, miksi nyt siitä sulle kirjoitan. Onhan
-    meillä ollut, vaikkemme ole siitä puhuneet toisillemme emmekä
-    muille, yhteinen pieni unelmamme. En tiedä, minkä verran sitä
-    sinä enää muistat, mulle se on ollut ja on hauska muisto. Mutta
-    en siihen viittaa muuten, kuin vedoten hyvään, toverilliseen
-    ystävään, joka lausuu mielipiteensä suoraan. Ja siksi kysyn:
-    luuletko onnen voivan seurata mukana semmoisissa suhteissa,
-    joita ei ennen ole onneksi ajatellut ja luuletko minun oppivan
-    rakastamaan nykyistä kosijaani? Sinä tiedät kotioloni, pieni
-    pappila, paljo lapsia, aika olisi asettua elämäntyölleen. Aivan
-    vapaasti saan kumminkin päättää ja ... valita, -- mutta vaikeaa
-    se on.
-
-    »Et suutu, Juuso, tunnenhan sinut. Ja kun nyt olen kertonut sulle
-    asiani, odotan vastaustasi; _hän_ odottaa minun vastaustani.
-    Elna.»
-
-Semmoinen oli kirje, ei sen mutkallisempi, mutta paljo uusia katkeroita
-tunteita se herätti Juuson jo rikki repalehtaneessa sydämessä. Senkin
-onnensa hän oli menettänyt, hän oli mestannut kaikki... Tuo rakas lapsi
--- »yhteinen unelmamme», niin, se oli todellakin ollut niin herttainen
-ja kaunis, siinä oli niin paljo lämpöä ja niin paljo onnea, rajatonta,
-määrätöntä onnea. Mutta se oli unelma ja se on mennyt. -- Minussa ei
-ollut miestä sitä toteuttamaan, se oli jo rauennut ennenkuin sinussa
-syntyikään epäilys, puhui Juuso puoliääneen kaihoisasti itsekseen. --
-Ja epäilyksesi oli oikeutettu, yhteinen unelmamme on mahdoton; minä
-käsitän, että tuo päätös oli sinulle vaikea, se repii minunkin sydäntä,
-se vie onnen multa, ehkä sultakin, vaan ei auta. Unelman viimeiset
-säikeet ovat leikattavat poikki, vaikka se leikkaus vihloo, vihloo...
-
-Ei hetkeäkään ollut Juuso näet epätietoisena vastauksestaan. Hän
-rakasti tyttöä ja tahtoi hänen parastaan. Ja häneen, Juusoon, ei tyttö
-saanut luottaa, hän ei ansainnut luottamista, hän ei voinut tehdä
-onnelliseksi itseään eikä toistakaan. Elnan täytyi ottaa pappinsa, --
-nyt vain viimeiset jäähyväiset.
-
-Ja Juuso istahti pöytänsä ääreen kirjoittamaan. Hän kiitti
-luottamuksesta. Kuvaili, kuinka tuo yhteinen unelma hänellekin oli
-ollut rakas ja kuinka elävästi hän oli ajatellut sen toteuttamista ja
-kuinka ne heidän sanattomat kihlat olivat tuntuneet viehättäviltä.
-Mutta se oli ollut unelmaa ja siksi sen täytyi haihtua. Hän, Juuso, oli
-tullut huomaamaan, että hänen oma tulevaisuutensa, johon hän oli
-toiveensa perustanut, onkin vielä aivan utuisessa hämärässä; sen
-selveytymisestä ei ole vähintäkään tietoa. Sellaisille haaveiluille ei
-saa elämätä rakentaa, sillä elämä on todellisuutta. Ja siksi hän
-vilpittömästi kehotti Elnaa, antamatta valtaa muille vanhoille
-taipumuksille, kääntymään sille uudelle elämäntaipaleelle, joka nyt oli
-avautunut hänen eteensä, -- ei ole epäilystäkään siitä, mikä on
-parasta. Ja hän lopetti näin:
-
-    »Meidän tiemme, jotka kerran tietämättämme yrittivät yhtä suuntaa
-    kulkemaan, ovat jo eronneet, nyt ovat vain jäähyväiset sanomatta.
-    Sinä käyt hiljaista, rauhallista kotielämää viettämään, olkoon
-    arkielämää, mutta myrskyltä suojattua, pettymyksistä ja huolista
-    vapaata elämätä. -- Ja minä luulen yhtä varmasti kuin toivon,
-    että sinä tulet löytämään siitä tyydytystä ja tuntemaan itsesi
-    onnelliseksi. Minä taas kuljen tuntematonta tulevaisuuttani kohden,
-    taivallan tietä, jonka suuntaa en tunne enkä päämäärää, josta en
-    tiedä muuta, kuin että se luisuu alaspäin; kenties se päättyy
-    piankin. Mutta sinä suot, että tuo jo hälvennyt yhteinen unelmamme
-    saa seurata minua muistona ilottomalle taipaleelleni; hoitelen sitä
-    hellävaroen ja kätken pyhimpääni, sillä se on mulle niin rakas,
-    niin kaunis ja niin autereisen hieno. Jää hyvästi! Seuratkoon sinua
-    onni, jota niin runsaasti ansaitset. Juuso».
-
-Hän sulki kirjeen, kirjoitti päällekirjoituksen ja pani siihen
-postimerkin. Aamujuna oli sen huomenna vievä määräpaikkaansa ja silloin
-oli koko unilinna kumossa. Siinä se erottaja lepäsi vielä iltapäivällä
-hänen edessään pöydällä ja Juuso katseli siihen kaihomielellä ajatellen
-että tuossa menee nyt hänen purtensa viimeinen sälö, johon hän
-toivottomuudessaan vielä oli luullut joskus saavansa iskeytyä kiini
-pysyäkseen sen toiveen varassa pinnalla. Mutta sen oli mentävä. --
-
-Etehisen kellon kilahdus hyppäytti Juuson näistä mietteistä. Hänelle
-tulikin vieras, niin, se oli Kippis, joka sieltä työntyi sisään
-lämpimissään ja tuskautuneen näköisenä. Eihän hän mistään ollut saanut
-niitä rahoja kokoon, puhua porisi hän jo ovella tullessaan, eihän niitä
-ihmisiä tapaa eikä niillä ole.
-
--- No mitenkä nyt? Vekseli on langennut.
-
--- Langennut kai se on, olihan jo toinen päivä.
-
--- Ja vieras nimi protestiin -- paitsi omaa!
-
--- Niin, en suinkaan silmästäni voinut ottaa rahoja. Juossut olen kyllä
-niin, että hiki valuu yhtenä virtana ja nälkäkin on kuin kyläkoiralla.
-Nuo viisikymmentä markkaa sain muutamalta siepatuksi, enempää en,
-eikähän tämä mihinkään riittänyt. Parasta kun syödään ja juodaan sekin
-kipene, -- tuletko mukaan?
-
-Juuson teki mieli pieksää tuo mies, mutta samalla hän muisti, että yhtä
-syyllinenhän se on hänkin. Ja hänen kiivautensa laimenikin pian, hänen
-siveellinen arvostelukykynsä oli ikäänkuin heikentynyt, tämä tapaus ei
-tuntunut häneen enää kovinkaan syvälle uppoavan -- eihän se voinut
-suurentaa hänen alentumistaan eikä nöyryytystään. Niinkuin säveleitten
-laineet, kun ne kerran ovat määrättyyn rajaansa ehtineet, eivät siitä
-sanottavasti enää kohoa, vaikka äänen pauhua vielä monin kerroin
-lisättäisiin, niin eivät mielenkään laineet enää sen valtavammin läiky,
-kun ne kerran ovat laitojaan myöten kuohumassa. Juusolla tuntuivat
-hermotkin tylsyneen, ne eivät enää uusista iskuista ottaneet sen
-tuntuvammin hytkyäkseen.
-
-Kippis veteli tupakkaa, käveli edestakaisin ja puhui siitä syömään
-menostaan.
-
--- Vai et tule. Mutta tuossahan sulla on kirje, vienkö sen mennessäni
-postilaatikkoon?
-
--- Elä koske, -- tulen itse viemään.
-
-Kapakkaan he joutuivat ja istuivat siellä syrjäisessä nurkassa
-supatellen ja juoden. Juusokin oli juonut jo pari lasia ja tilasi
-kolmannen; ihmeellisesti se tuntui helpottavan hänen täpösen täyttä
-sydäntään. Teki niin hyvää kuvailla toisellekin mielensä mustaa
-katkeruutta ja epätoivoa, siitä siirtyi ikäänkuin osa pois ja taakka
-tuntui tasautuvan. Hänelle oli iskeytynytkin niinkuin tulppa sydämmeen,
-se oli pidättänyt veren kulkemasta, ajatuksen juoksemasta ja
-hyydyttänyt tunteen siihen katkeraan jähmeyteensä. Nyt se tuntui
-sulavan pois, hellittävän ahtamasta. Joka lasilta, jonka he joivat,
-tuntui Juusosta taas veri lämpiävän ja koko kangistunut olemus
-vetreytyvän; hermotkin asettuivat ja tuo kirvelevä tuska siirtyi
-ikäänkuin etemmäs, kävi heikommaksi, niin että sitä jo saattoi
-yksityiskohtia myöten tarkastaa ja kertoa toisellekin, miltä se tuntui.
-Sitä tehdessä suli luonto toisinaan niin pehmeäksi, että teki mieli
-itkeä ja antaa tuskan tulvata kyynelten mukana esiin, toisen vuoron
-taas tuntui tahto saaneen uuden, oudon voiman ja tarmon ja luonto
-tuntui kyllin karaistuneelta voittamaan vaikka mitä tulkoonkin eteen.
-
-Mielialat vaihtelivat sitä nopeammin, kuta kauemmin he istuivat siellä
-kapakan syrjäisessä nurkassa. Kippis koetti aluksi seurata Juuson eri
-mielialoja, vaan sittemmin löi hän ne jo leikiksi, väitti että Juuso
-liioittelee rappiotilaansa kuvatessaan ja toiveitaan mustiksi
-maalatessaan.
-
--- Eihän tässä nyt vielä olla lähelläkään mestauslavaa, vaikka pari
-vekseliä romahtaisikin ja vaikka tyttö antaisikin rukkaset. Hui, hai!
-Maailma seisoo yhä paikoillaan ja jatkaa säikkymättä kiertokulkuaan,
-pyörii yhtä tasasesti kuin ennenkin ja pyörittää meitäkin. Hei, juo
-sinä veli!
-
--- Ei, katsos, syy onkin syvemmällä, puhui Juuso jatkaen äskeistä
-kuvaustaan. -- Minä olen uskonut liian hyvää maailmasta, ihmisistä ja
-itsestäni ja siksi se tuntuu niin karvaalta kun näkee esiripun syrjään
-vedettyä kaikki mustana ja ilkeästi ilkkuvana. Itseluottamus on
-kadonnut, vanhat ihanteet ovat vaipuneet valheiksi enkä kumminkaan
-tahtoisi taipua tunnustamaan, että elämä ilman uskoa hyvään ja
-totuuteen on elämätä.
-
-Kippis ei ymmärtänyt oikein mitä hän tuolla tarkotti, käsitti vain sen,
-että siinä oli jotain ylenpalttista tunteellisuutta. Ja siitä hän käski
-Juuson repiä itsensä irti.
-
--- Mitä sinä niistä kaikista mietit ja märehdit, ole kuin muutkin
-ihmiset. Ja kun katsot elämää aivan tyyneesti, niin eihän tämä nyt ole
-niin varsin vaarallista. Nykyseen maailman aikaan ei enää kukaan kuole
-nälkään ainakaan Helsingissä ja mitä muihin suruihin tulee, niin ole
-huoleti, ei ne tapa.
-
-Niinkuin muut ihmiset, matki Juuso itsekseen kuulematta mitä toveri
-siinä vielä muuta porisi. Mutta hän halveksi muita, niinkuin
-itseäänkin. Nuo viheliäiset narrit, jotka itsekkäässä innossaan
-ahertavat, reuhtovat ja raatavat tuota kallista arkihenkeään pystössä
-pysyttääkseen, jotka konttaavat ja matelevat päästäkseen vehkeillään
-aina kynnen verran eteenpäin ja polkeakseen muita saman verran alleen,
--- niitäkin hän halveksi ja sääli. Mitä he sillä kaikella voittavat:
-tyydytystäkö vai tyytyväisyyttä? Samaa viheliäisyyttä päivä päivältä,
-vuosi vuodelta, aina vain karttunutta himokkaisuutta, joka petomaisen,
-alituisen nälkänsä ensi hätään tarvitsee myötään yhä suurempia
-syöttipaloja, yhä verisempiä viipaleita. He kiipeävät kuin kuoleman
-tuskassa, hyökkäävät ja tappelevat, toisiaan koettavat vetää alas ja
-viskata alleen. Ja mikä heistä sitten lopuksi tulee? Siihen
-aineelliseen tappeluunsa kerran kaatuvat ja kupertuvat, jälellejääneet
-hyppäävät kilvan kaatuneen raadolle ja tappelevat he taas siinä, kunnes
-on heidän vuoronsa kellahtaa alle ja maata muitten astuinportaana...
-
-Juuso ryyppäsi pitkän ryypyn, vaikka sekin häntä jo inhotti. Mutta
-Kippis, joka oli hetkisen istunut ääneti, rupesi häntä taas
-lohduttelemaan:
-
--- Se on oikein, purase pitemmältä, niin jo karkaavat synkät ajatukset.
-Saatpa nähdä, että sulle on maailma näistä puolin vielä yhtä avonainen
-kuin kelle tahansa. Ja mitä tyttöön tulee, niin ... miten se olikaan:
-»Vill du så hemtar jag dig af det kram...»
-
--- Herkeä jo.
-
--- Mitä hittoja, sulla on satoja valita, ota toinen ja rikas. Niin,
-poika sinä, mikset ota rikasta tyttöä, -- onhan sulla kotitalossasikin
-yksi, miks'et ota tuota Almin Hildaa. Vanhanpuoleinen jo tosin, mutta
-rahaa on, sitä on, minä satun sen tietämään, Otto kertoi mulle kerran
-päissään ollessaan. On kolmekymmentä tuhatta heillä lapsilla jo
-kummallakin ja äidin jälkeen tulee vielä toinen mokoma -- olet sinäkin
-sokea, kun et ymmärrä vierestäsi vihlasta, vaikk'et tarvitse muuta kuin
-ojennat kätesi.
-
-Juuso kuunteli kummissaan tuota uutta käännettä toverinsa puheessa.
-Mistä ihmeestä hänessä syntyi tuo ajatus, sehän oli aivan kuin
-siirtynyt Juusosta itsestään, sillä totta tosiaan, tuo mielle oli jo
-kerran hänessäkin välähtänyt, äsken juuri oli se vilahtanut, vaikka hän
-sen halpamaisena kohta ajoi pois. Ja niin hän sen ajoi nytkin.
-
--- En ole sentään niin kelvoton, että myön itseni muutamista
-hopeapenningeistä.
-
--- Sinä et myö mitään, sinä ostat, ostat ilmaseksi puhdasta rahaa.
-Malja sen päälle! Ota tyttö ja ota pian ja kaikki huolesi ovat samalla
-hiiden hinkalossa. Ajatteleppas, kuinka sitten nostat pääsi pystöön ja
-viheltelet vain pikkuherroille semmoisille kuin Heikille ja halveksit
-pankkeja.
-
--- Mene pois saatana! Tahdotko vajottaa minut elävältä suohon?
-
--- En, vaan kiskoa ylös.
-
-Vaan Juuso viskasi vihasesti sen ajatuksen luotaan. Hän kammoksui sitä
-ja ajatteli taas minkälaisessa alennuksen tilassa hän jo sentään
-olikin, kun täytyi tuommoista mielenjuohtumaa vastaan oikein taistella.
-Tämmöisissä tuumissako istui nyt kapakan sakeimmassa savussa se puhdas
-poika, joka vielä muutamia vuosia sitten elämän taisteluun käydessään
-oli uhkunut elinvoimaa ja halua käyttääkseen sitä vilpittömästi jalojen
-aatteidensa ja ihanteidensa hyväksi? Hänkö se oli, joka aina oli
-väittänyt, että elämä ilman vilpittömiä periaatteita ja tunteita ei
-ollutkaan elämätä? Hänkö tässä juuri oli halveksinut niitä, jotka eivät
-ajatelleet muuta kuin itsekästä voittoaan ja käyttivät siihen koko
-heille myönnetyn leiviskän...? Hänkö siinä nyt istui lamaan lyötynä
-heittiönä ilman uskoa totuuden voimaan, ilman halua taistella sen
-puolesta, mitä piti oikeana, kauniina ja hyvänä...?
-
-Kippis oli turhaan koettanut saada Juusoa innostumaan uusiin
-ehdotuksiinsa, vaipunut istumaan nojalleen seinää vastaan ja siihen
-puoleksi torkahtanut. Juusollakin lähti ajatus jo juoksemaan kankeasti;
-nuo mietteet, joita hän alituisesti oli hautonut, nuo tunteet, joita
-hän uudelleen ja uudelleen oli tuntenut, ne tunkivat nytkin kuin
-panoraamassa esiin, vaan katkonaisina, raskasliikkeisinä. Ja hänen
-silmänsä tarttuivat katselemaan vastapäätään istuvaa, torkahtelevaa
-toveriaan.
-
-Olikohan tuokin -- niin ajatteli Juuso -- kerran unelmoinut, kuten hän,
-olikohan haaveksinut sitä työtä maan ja kansan hyväksi, joka häntä oli
-niin innostanut? Olikohan tuoltakin sitten katkenneet kaikki unelmat,
-olikohan hänkin kamppaillut hengessään kiivaan taistelun olemisensa
-puolesta ennenkuin heittäytyi tuohon hervottomaan, välinpitämättömään,
-tahdottomaan asemaan, jossa ei enää juuri paljoa kärsi eikä toivo?
-Olikohan tuokin kerran rakentanut linnaa, joka sitten oli lyttyyn
-romahtanut hänen päälleen ja sullonut hänet vielä hengissä
-raunioittensa alle...?
-
-Ei, Juuso ei tahtonut hautautua elävänä, ei seurata toverinsa kehitystä
-tuolle asteelle asti. Vielähän hänellä oli voimaa ja tahtoa jälellä,
-vielähän hän kykeni nousemaan... Vieläkö? Siivet ovat leikatut,
-höyhenet kynityt ja pölyytetyt kaikkiin ilman tuuliin ja nyt oli jo
-lentämisen halukin poissa. Miten voisi siitä alkaa elämistä alusta,
-mistä saisi rohkeutta laskemaan uusia perustuksia kun ei mitään vanhaa
-enää ollut jälellä, ei muuta kuin epäilys ja epätoivo. Ja mikä olisi
-ilo tuosta uudesta riehunnasta narrien parissa; siinä piekselehtään
-heidän poljettavanaan ja potkittavanaan, onnellisimmassa tapauksessa
-joutuisi mahdollisesti itse potkimaan jotakin raukkaa... Ei, nyt hän
-mieluimmin eroisi pois koko näyttämöltä, nyt olisi sopivin aika, ei
-kaipaisi kukaan... Kyyneleen vuodattaisi kenties ymmärtämättömyydessään
-vanha äitimuori, kun sinne kauas kotipuoleen kuulisi poikansa polosen
-poistuneen. -- Itkisit kenties vanhus, mutta äiti, jos itkeä aijot,
-itke poikasi elämää enemmän kuin kuolemaa, sillä elämä on kestävää
-kurjuutta, kuolema kertaista. Kiireinen aamen kaikuisi hylkiön haudalla
-ja maailma olisi tyytyväinen.
-
-Juuson mieli oli taas sulanut pehmeäksi ja hän kylpi kauan tuon uuden
-mielialansa hivelevässä kuvassa. Vihdoin hän siitä havahtui ja katseli
-ympärilleen: yö oli kulunut pitkälle, ravintolassa, jossa jo enimmät
-tulet olivat sammutetut, ei ollut enää vieraita muita kuin toisessa
-päässä huonetta joku yhtä myöhästynyt pari. Kippis torkahteli seinään
-nojaten ja uninen viinuri seisoi sivummalla odottaen että saisi
-maksunsa ja pääsisi pois nukkumaan.
-
-Juuso herätti toverinsa maksamaan. Tämä hypähti, tarttui lasiinsa ja
-katseli mielihaikealla pöydällä olevaa tyhjää pulloa.
-
--- Ti-tilataan uutta.
-
-Hetki oli kumminkin liian myöhänen tilausajaksi ja viinuri tuli nyt
-esiin ilmottamaan, että ravintola oli suljettava. Miehet nousivat,
-hakivat vaatteensa ja kompuroivat kankeina kadulle. Sieltä tulvahti
-vastaan puhdas, viileä yöilma ja mereltä tuleva viima hiveli raittiisti
-kuumentavia kasvoja ja virkisti ummehtuneessa ilmassa sakeiksi käyneitä
-hengittimiä. Kippiskin toipui unteluudestaan ja huudahti:
-
--- Hei, puolet jo meni niistä uudistusrahoista, vaan onpa toinen puoli
-vielä jälellä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Yö kului. Juuso ei muistanut tarkalleen sen yksityiskohtia eikä
-tahtonutkaan muistaa, -- hän oli nyt ensi kertaa eläissään viipynyt
-ummelleen koko yön juomareissulla. Aamupäivällä tapasi hän itsensä
-istumassa taas kapakan pöydän ääressä, mutta nyt yksin; oluthaarikko
-oli hänellä edessään ja sen maksoksi olivat viimeiset lantit lasketut
-siihen viereen pöydälle. Sanomalehti oli hänellä kädessään ja sitä hän
-oli muka lukevinaan, vaan ei hän sitä lukenut. Ajatus retkeili toisilla
-teillä; se oli taas öisen unhotuksen usvaisesta hämärästä ruvennut
-palauttamaan muistiin viime päiväin tapahtumia, lateli niitä esiin
-yksin erin ja käsitteli toista toisensa perästä. Ei ollut hänelle vielä
-kaikki aivan selvillä, mikä oli unta ja mikä totta, mutta kuta
-selvemmiksi palaava muisti niitä kehitti, sitä synkemmäksi painui
-mieli. Ravintolassa tuli ja meni ihmisiä, mutta ei hän niitä viitsinyt
-katsella, samahan se hänelle oli, ketä siellä kulki. Hän juo tuosta
-oluensa ja sitten lähtee ... minne? Kotiin? Samahan tuo minne meni...
-
-Silloin läimähti takaapäin käsi hänen olalleen. Juuso kääntyi: Otto
-seisoi siinä iloisena ja hymyilevänä kuten ainakin.
-
--- Ahaa! jopahan velimieskin kerran joutui rämäviftille -- gratulor!
-Mutta niin olin minäkin, melkein silmäkulmillaan sitä aamulla kotiin
-tultiin. Ja nyt, -- »kupariseppä Aleksander on minulle paljo pahaa
-tehnyt, jumala maksakoon hänelle hänen ansionsa mukaan.»
-
-Ja Otto kertoi ryyppyä ja voileipää odotellessaan kuinka he olivat
-illalla olleet varieteessa ja miten saamarin hauska nachspieli siitä
-oli tullut, lopulta oli hurahdellut silkkaa samppanjaa myöten.
-
--- Nyt se ryyppy maistaa -- terve! Mutta sinähän olet taas surullisen
-näköinen kuin nyletty koira. Ole sinä iloinen, hiiteen surut;
-»surevaiselle sydämmelle on paloviina paras lääke» -- niinhän se
-laulukin sanoo... No niin, tiedänhän minä sinun asiasi, -- siellä
-kävivät mustat miehet illalla kotona --, mutta elähän sinä sen vuoksi
-mieltäsi menetä. Voitaneehan asiat jollain tavoin järjestää. Olisit
-puhunut mulle ajoissa.
-
--- Sullekin olen jo ennestään velkaa niinkuin koko maailmalle.
-
--- Ole nyt jo! -- Otto otti toisen ryypyn, haukkasi voileipää ja joi
-olutta päälle. -- Pitäähän auttaa miestä mäessä. Minä jo ajattelin
-siitä itse puhua, vaan tässä eilen juuri mainitsi Hilda mulle, että
-voisimmehan mekin sulle vähän lainata kun nyt satut olemaan pulassa.
-
--- Hilda?
-
--- Niin, näetkös, meidän rahoja hoidetaan yksissä, Hildan ja minun.
-Mutta kuten tiedät on äitimuori tarkka ja visu ja tahtoo vielä olla
-yksin isäntänä, vaikka me jo ollaan aikoja sitten täysikäisiä. Ja
-hyväähän se muori tarkottaa. Mutta kyllä minä osaan muorinkin
-pehmittää:
-
--- Eihän se käy päinsä, miksikä pitäisi teidän uhrata rahojanne
-tämmöisen heittiön hyväksi, kuin minä.
-
--- Heittiöitä me ollaan kaikki Herran edessä. Eikähän tässä olisi
-kysymystä muusta kuin pienestä lainasta, -- lainassahan ne meidän rahat
-muutenkin ovat.
-
--- Kuule, sinä avaat mulle uuden toivon. Vaan sittenkin, eihän se ole
-mahdollista.
-
--- Annahan olla, ei hätäillä. Koska sisarkin näkyy suostuvan, ja
-hänellähän niitä rahoja enemmän on, niin sepäs merkillistä olisi, ellei
-se olisi mahdollista. Siksi vain, että pääset vähän jaloillesi ja
-työhön, ei mitään armopaloja, ymmärräthän. Hilda tahtoo tietysti pysyä
-aivan syrjässä, ei luvannut minun itsestään mainitakaan, vaikken tässä
-sitä muistanut.
-
-Hilda? Juuso mietti ja koetti selventää kankeasti juoksevia
-ajatuksiaan, mutt'ei voinut käsittää miten se oli mahdollista ja mitä
-se merkitsi. Ja siitä lähti syntymään hänen aivoissaan taasen joukko
-uusia ja uudistuvia arveluita, jotka karkottivat toisiaan ja taas
-palasivat loppumattomassa jonossa. Millä oli hän sellaista ystävyyttä
-ansainnut Hildan puolelta, josta hän viime aikoina oli ollut niin
-vieraantuneena? Voisiko hän ja minkälaisilla edellytyksillä ottaa
-vastaan sellaista apua ja voisiko toiselta puolen taas kieltää...?
-
-Ei, hän ei nyt ymmärtänyt mitään, hänellä menivät ajatukset sekasin,
-hän oli ehkä käsittänyt Oton sanat hullusti. Vai oliko tässä todellakin
-uuden toivon, uuden elämänkäänteen alku?
-
-Kapakka rupesi tuntumaan hänestä tukahduttavalta, hän ei voinut siellä
-sisässä enää istua. Otto siirtyi keskustelemaan parin uuden toverin
-kanssa ja Juuso pujahti sillävälin ulos. Hän käveli rantaan, laskeusi
-jäälle ja retkeili kauas selälle, jossa päivä kimallutti kirkkaaksi
-lumista tannerta ja raitis merituuli vapaasti puhalteli. Siellä hän
-koetti koota ja järjestellä ajatuksiaan. Hän muisti mitä Kippis illalla
-oli puhunut ja kuinka hänen puheensa oli löytänyt salaisen polun hänen
-omissa ajatuksissaan, polun, jonka hän kaikilla keinoin oli tahtonut
-salvata ja tukkia. Ja hän sovitti nämä mietteensä yhteen Oton lausuman
-lupauksen kanssa ja niistä syntyi kohta uusia tuumia ja arveluita. Hän
-karkoitti ne luvattomina luotaan, vaan ne tekeysivät sitkeästi yhä
-tuttavallisemmiksi.
-
-Olihan hän haaksirikkoutunut raukka, miksei hän iskeytyisi kiini siihen
-viimeiseen toivon sirpaleeseen, joka hänellä oli tarjona? Mitäpä
-hänellä oli muutakaan neuvoa? Ja olihan hän juuri äsken leikannut
-poikki vanhain unelmainsa viimeisetkin säikeet, ne olivat menneet
-ijäksi, niistä oli vain muistoja jälellä, niinkuin lapsuuden kodin
-lämpösistä, ihanoista ajoista. Vieras vihuri oli hänet viskannut
-uudelle, oudolle rannalle, mitäpä hänellä oli muuta, vaalia, kuin
-nousta sinne ja koettaa uusissa oloissa rakentaa uutta elämistä.
-
-Ne mietteet olivat hänellä vielä hämäriä, eikä hän tiennyt missä määrin
-ne perustuivat todellisiin otaksumisiin. Mutta niissä oli kumminkin
-mahdollisuutta ja siksi ne jännittivät mieltä, pelottivat ja sytyttivät
-sammuneita toiveita. -- Mutta antaa ajan kulua, arveli Juuso,
-kääntyessään vihdoin päivällisen aikana takasin kaupunkiinpäin. Olihan
-hän nyt kerran siinä asemassa, että hänen täytyi jättää kohtalonsa
-salliman varaan, -- olipa mieluinen tai ei.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Oven täydeltä lappoi ulos ihmistä Helsingin seurahuoneelta. Siellä oli
-oltu kuuntelemassa jotakin ruotsinmaalaista luennonpitäjää, joka oli
-puhunut kotimaansa viimeaikaisesta kirjallisuudesta, sen hajanaisista
-suunnista ja rappiotilasta. Osa kuuntelijoista oli vielä jäänyt
-sisälle, siellä piti pantaman toimeen vieraan kunniaksi juhlailtanen
-maljoilla ja puheilla, toinen, kylmempi osa, lähti luennon loputtua
-pois.
-
-Ulos tulijoille lehahti vastaan kevätillan vieno, lauhkea tuulahdus. Se
-toi merta mukanaan torin yli läheiseltä ulapalta ja läheisestä
-puistosta, jossa lehtipuut seisoivat hiirenkorvalla ja nurmi nosti
-ensimmäisen vihannan nukkansa, toi se mukanaan heränneen luonnon
-viestin. Päivä teki laskuaan, sen säteet kuvastuivat sataman hienosti
-väreilevään kalvoon ja valoivat helakan ruskon etempänä olevain
-Kaivopuiston huvilain seinille, pannen niiden ikkunat tulelta
-punottamaan. Luentoyleisöstä pysähtyi yksi ja toinen seurahuoneen
-edustalle huokasemaan merta ja katsomaan luontoa. He viittasivat
-kädellään ulapan yli ja huomauttivat toisilleen kaunista
-iltavalaistusta.
-
-Niin oli siihen muitten joukkoon pysähtynyt eräs kolmihenkinen ryhmä.
-Siinä oli kamreeri Holm rouvineen sekä Heikki Grönberg; he
-neuvottelivat parhaillaan, mennäkö kotiin suoraan vai pistäytyäkö
-Kappeliin soittoa kuulemaan. Äkkiä työkkäsi Heikki kamreeria kylkeen ja
-kuiskasi:
-
--- Katsoppas tuossa!
-
--- Mitä näen, eikö se ole Juuso Tuominen ja neiti Alm -- käsikoukussa.
-Milloin se on tapahtunut?
-
--- Nyt äsken, pari viikkoa sitten.
-
-He lähtivät verkalleen kävelemään vastakihlatun pariskunnan jälkeen,
-siksi loitolta kumminkin, ett'ei ääni puhuessa kuulunut.
-
--- Juuso aikoo perustaa itselleen tulevaisuutta, huomautti Holm vähän
-ihmeissään.
-
--- Ja korvata menneisyyttänsä, lisäsi Heikki. -- Jotain semmoista
-aavistin tässä jo viime kuussa. Olin lentää selälleni, kun Juuso eräänä
-iltana tuli luokseni ja laski eteeni sen vekselin hinnan, jonka olin
-hänen puolestaan maksanut. Niitä rahoja en ollut koskaan odottanut
-takasin. Vaan samaan aikaan kuulin, että hän oli tehnyt samat temput
-muille saamamiehilleen.
-
--- Ja mitä se sanoi rahalähteekseen?
-
--- Oli muka saanut lainan, -- sehän siinä olikin merkillistä, sillä
-kuka hullu sille antaisi ja takaisi. Sitten, vapunpäivän jälkeen kuulin
-tämän ja ymmärsin.
-
--- Kummapa kun Almin rouva on hellittänyt rahojaan, se on kitsas akka.
-
--- Näkyypä hellittäneen. Tyttö kuuluu olleen Juusoon kauan pikeytynyt
-ja Juuso taas, mitäpä osasi hän sen viisaampaa tehdä, kuin tarttua
-kiini tarjona olevaan onnen sakaraan, -- sillä se oli hänelle
-todellakin samalla ainoa pelastuksen sakara.
-
-Rouva Holm huomautti, että Juuso ei ollut sittenkään oikein onnellisen
-eikä iloisen näköinen, oli päinvastoin kalpean ja kituvan näköinen.
-Siihen selitykseksi kertoi Heikki, että Juusolla oli tainnut olla
-tekeillä toiset lemmenvehkeet, mutta on kai uhrannut ne. Ja hän on
-sellainen mies, joka halusta tuollaisia pikkuseikkoja hautelee
-mielessään.
-
--- Niin, hän on uneksijaluonne ja hän elää vielä liiaksi mukana noissa
-takavuosien intoiluajoissa; tervejärkistä todellisuutta hän ei jaksa
-tarpeeksi pitää arvossaan. -- Näin kuvasi Holm vielä rouvalleen Juuson
-luonnetta.
-
--- Hän ei ymmärrä aikaansa, muuten hän olisikin jo toinen mies, toisti
-Heikkikin.
-
--- Ehkä häneen nyt vaimonsa voi vaikuttaa? arveli rouva.
-
--- Niin, Hilda on kyllä järkevä nainen, mutta intohimoinen ja kiivas on
-laillaan hänkin. Ja jos siellä joskus räjähtää...
-
-He olivat saapuneet Mikonkadun kulmaan ja Juuso morsiamineen lähti
-siitä kävelemään alaspäin. Silloin katkasi Heikki äkkiä lauseensa,
-erosi seurastaan virkahtaen:
-
--- Tulen hetken perästä Kappeliin, käyn ensin toivottamassa onnea
-nuorelle parille -- kuuluuhan se asiaan.
-
-Ja hän lähti pistämään puolijuoksua kihloissa olevain jälkeen.
-
-Juuso käännähti yhtäkkiä ympäri. Hän oli tuntenut ikäänkuin ruumiissaan
-jotain vastenmielistä tunnetta, oli melkein kuin aavistanut, että
-siellä heidän takanaan tuli joku, joka tahtoi heitä puhutella. Sen
-vuoksi hän ei ihmetellytkään, kun kääntyessään näki Heikin kiirehtivän
-jälessään. Vaan Hilda katsoi kummissaan, että mistä Juuso sen arvasi.
-
-Niin, Heikki tahtoi vain toivottaa onnea vastakihlatuille, ei ollut
-ennen sattunut heitä tapaamaan. Oli hauskaa nähdä, että se vanha
-ystävyys nyt oli kehittynyt varsinaiseksi liitoksi. -- Hilda vastaili
-ja kiitteli toivotuksista, Juuso pysyttelihe enimmäkseen ääneti. Hän
-oli äsken kääntyessään taas ollut näkevinään tuon omituisen, kylmän ja
-ilkeän kiillon Heikin silmässä ja se häneen aina vaikutti samalla
-tavalla, kuin hän poikana ennen muisti käärmeen näkemisen ja
-koskettamisen vaikuttaneen. Elna oli kerran huomauttanut samaa asiaa,
--- olikohan Hildakin sen nähnyt...? Ja Heikin äänessäkin kaikui
-Juusosta tällä kertaa jotakin ilkeätä, härnäävää, hän aina hermostui
-sitä kuullessaan.
-
-Keskustelun jatkoksi rupesi Heikki puhumaan luennosta, jota he juuri
-olivat olleet kuulemassa. Hänen mielestään nuo ruotsalaiset sentään
-olivat sangen sukkeloita, kun keksivät tulla meren yli tuommoiselle
-asialle rahanansiolle. Ei se meillä suomalaisilla pälkähtäisi päähän.
-
-Nyt puuttui Juusokin puheeseen.
-
--- Mutta yksi vertaus hänen luennossaan oli minusta sangen sattuva. Se,
-kun hän kuvaili miten tuon rikkaan, aatteista ja luomista uhkuvan
-loistoajan jälkeen seurasi väsynyt taantumisen aika, jolloin koetettiin
-matkia vanhaa suuntaa, mutta ilman innostusta ja neroa, jolloin entisiä
-aatteita koetettiin selittää ja tulkita milloin milläkin tavalla ja
-kynnettiin itselleen uusia peltomaita vanhoilla vasikoilla, mutta
-jolloin koko kirjallisuus oli jonkunlaista käsiteollisuutta,
-elinkeinoa. Kirjailijat kilpailivat julaistessaan nidosten
-lukumäärää ja ansaitakseen noilla vanhoilla aatteilla, -- se oli
-leipäkirjallisuutta. Samanlaisen vertauksen voisi mielestäni sovittaa
-meidän nykyisiin oloihin.
-
--- Kirjallisuuteen?
-
--- Eipä juuri. Vaan politiikkaan ja yleiseen elämään. -- Niin,
-mahdollista, reaktiooniahan se; on meilläkin nykyaika.
-
--- Ei yksin senkään vuoksi. Vaan siksi, että meilläkin on vanhojen
-aatteiden alla niin paljo keinotekoista ja leipäinnostusta.
-
--- Ka, voihan sekin olla paikallaan. Joka ajalla oma leimansa, tärkeätä
-on vain oikein käsittää aikaansa.
-
--- Ja juosta mukana huutaen sutten kanssa.
-
-Juuso oli, tietämättä oikein itsekään syytä, kärtynen ja pisteliäs; hän
-oli kyllä viime aikoina muutenkin ollut äärettömän hermostunut, vaan
-nyt Heikin seurassa tunsi hän itsensä tavallista hermostuneemmaksi. Ei
-hän mahtanut olla muutenkaan oikein terve, mieli oli kuin alituisessa
-pingoitustilassa ja aina toisinaan karahti kylmä väristys ruumiin läpi.
-Onneksi Heikki, kun juuri kadunkulmaan tultiin, sanoi hyvästit ja
-kääntyi takasin ennenkuin Juuso ennätti käydä epäkohteliaaksi.
-
-Hilda oli huomannut hänet hermostuneeksi ja kysyi kummissaan, miksi hän
-oli niin levoton. Ja kun Juuso ei vastannut, ehdotti Hilda, että he
-vielä ennen kotiin menoa tekisivät pienen kävelyretken Kaisaniemeen,
-olihan ilta niin kaunis ja luonto niin rauhoittava. He astelivat sinne
-melkein äänettöminä, katselivat hetkisen verkkopallon heittäjiä
-hiekkakentällä ja jatkoivat siitä kävelyään rannalle, johon laskeva
-päivä juuri heitti viime säteitään. Istahtivat penkille ja katselivat
-laskua.
-
-Täällä Kaisaniemessähän se oli heidän kihlautumisensakin tapahtunut. Se
-oli mennyt niin äkkiä, ei Juuso itsekään tarkoin muistanut miten se oli
-kehittynyt. Ensikerran oli hänessä todenperään herännyt se ajatus Oton
-kanssa kapakassa tapahtuneen keskustelun jälkeen. Hän oli ensin
-vihannut sitä ja halveksinut sitä ja karkottanut sen luotaan, vaan se
-oli kytenyt salassa ja kypsynyt vähitellen. Siinä oli ollut
-kiitollisuutta Hildaa kohtaan, -- Oton hommasta hän oli saanut tuon
-lainan, -- oli ollut vanhaa ystävyyttä, ja olihan siinä ollut vielä
-muutakin, joka ratkaisi asian. Olihan Juuso niin hyljätyssä tilassa,
-niin vailla vähintäkään toivoa ja itseluottamusta, eikä hän
-nähnyt muuta keinoa päästäkseen taas pystöön ja saavuttaakseen
-yhteiskunnallisen aseman. Kovalle se oli ottanut, -- Elnan muisto eli
-vielä liian tuoreena, -- vaan hän oli joka päivä yhä selvemmin tullut
-käsittämään, että hänen oli mahdoton peräytyä. He olivat Hildan kanssa
-näihin aikoihin paljo yksissä, se oli heistä melkein kuin luonnollista,
-ja he viihtyivätkin toistensa seurassa hyvin.
-
-Vappuna he olivat niinikään olleet yhdessä Alppilassa kuulemassa
-ylioppilaslaulua ja palanneet sieltä takasin kahden kävellen
-Kaisaniemen kautta. Kuumana porotti keskipäivän helle, he olivat
-istahtaneet näinikään siimeiselle penkille lämpimissään levähtämään. Ja
-miten lie sattunutkin, sanaa puhumatta osuivat heidän kätensä yhteen,
-pieni puserrus, -- he olivat ymmärtäneet toisensa. Ja vielä samana
-päivänä olivat he kotona ilmoittaneet kihlauksensa; Otto oli iloinnut
-siitä, hän tiesi että Hilda sitä toivoi ja Juuso tarvitsi, äiti oli
-ollut vähän kylmempänä, vaan antoi tyttärensä vapaasti päättää.
-
-Niin oli käynyt. Ja olihan olo nyt niin turvallista, niin rauhallista,
-tulevaisuuskin huoleton ja lupaava. Juusolle tarjoutui tilaisuus tehdä
-rauhassa työtä kunnes valmistuisi asemaan yhteiskunnassa. Ja olihan
-tyttö hänen rinnallaan niin hyvä, se osotti myötään sellaista
-vilpitöntä, sydämmellistä hellyyttä, että Juuso ei mitenkään tuntenut
-sitä ansainneensa.
-
-Vaan sittenkin, miksi tunsi hän ikäänkuin salaista syytöstä mielessään,
-mistä oli tuo puistattava, pelottava tunne, joka ikäänkuin hiljaa jäyti
-sitä turvallista mielialaa, johon hän koetti tuudittautua? Siinä oli
-katumusta ja siinä oli pelkoa... Ne olivat kai nuo vanhat unelmat,
-mutta niistä täytyi irtautua, todellisuus oli alkanut, vanhat toiveet
-haudatut. Kunhan nyt lauhtuisi tuo mielen tarpeeton jännitys ja
-hermostus, -- se oli äskenkin Heikin tullessa hänet vallannut, tavannut
-hänet ikäänkuin pahasta teosta.
-
--- Kuule Hilda, huomasitko sinä Heikin silmässä tuota kylmää välkettä,
-se vaikuttaa minuun aina kuin astuisin matelijan selkään?
-
--- En minä huomannut, en tainnut niin silmiin katsoakaan. Vaan en ole
-huomannut ennenkään, oletko sinä?
-
--- Olen. Entä hänen äänessään, etkö siinäkään kuullut tuota ilkkuvaa,
-pirullista kajannetta?
-
--- Niin, hän puhuu tankkaamalla ja hänen puheessaan on epämiellyttäviä
-väliääniä.
-
--- Ei se ole sitä, siinä on jotain muuta, -- huu!
-
-Juusoa puistatti taas, koko ruumis värähti ja hän nousi ylös
-ravistellen itseään niinkuin pahasta painajaisesta.
-
--- Onko sulla kylmä? kysyi Hilda,
-
--- On vähän, ilta käy viileäksi. Tule, kävellään kotiin.
-
-Juuso tunsi itsensä väsyneeksi, paneutui aikusin maata ja koetti
-nukkua. Tunnin aikaa hän nukkuikin taikka oli puolihorroksissaan, vaan
-heräsi siitä äkkiä vilun väreilyjen risteillessä ruumiissaan ja aivan
-likomärkänä hiestä. Kylmän henki tuntui tunkeutuvan läpi koko ruumiin,
-se karmasi selkäpiitä myöten ja pitkin koko vartaloa ja pani jäsenet
-rajusti tutisemaan, niin että koko ruumis hytkähteli. Mitäs tämä on,
-onko hän nähnyt pahaa unta vai painajainenko ahdistanut? Juuso nousi
-ylös; huoneessa oli vielä hämärä ja kadulta kuului liikettä. Hän joi
-lasin vettä ja paneusi uudelleen vuoteelleen, peittäen itsensä
-huolellisesti. Vaan nyt taas tuntui niin kuumalta, oli kuin veri kaikki
-olisi keräytynyt ihoon. Hän kuunteli: tuntui aivan kuin ohimojen
-kohdalla olisi vasaralla taottu, poskia poltti ja patja pään alla
-tuntui tuliselta. Hän oli kumminkin aivan selvästi valveillaan, ajatus
-teki herkeämättä työtä, mutta levottomasti, hajanaisesti; mielikuvitus
-loihti ehtimiseen omituisia, sukkelasti vaihtuvia ja hämärästi häilyviä
-kuvia hänen eteensä.
-
-Hän näki aivan kuin avonaisten silmäinsä edessä sen kodin, jonka
-perustamista hän Elnan kanssa niin hartaasti oli haaveksinut. Suuri
-lamppu paloi pöydällä, liekki pieneksi väännettynä ja punainen verho
-varjostimena. Hän itse levähti sohvalla, odotti juuri Elnaa, jonka piti
-tulla ovesta sisälle. Nyt se tulikin, ovi kävi, -- vaan eihän se
-ollutkaan Elna, sillä oli tummat silmät ja niissä tuo ilkeä, kylmä
-välke. Ja tuo ääni, hyi, noin kylmästi ilkkuva, noin ontelolta
-kajahtava. Se tuli lähemmäs tuo olento ... hän pelkäsi sitä, se toi
-mukanaan jäisen viiman...
-
-Taas värisi Juuso vuoteessaan niin että jäsenet hytkyivät ja leuka
-lokatti. Hän koetti taistella tuota vilustusta vastaan, koetti
-ponnistella ajaakseen pois tuon ilkeän tunteen ja häijyt mielikuvat. Ja
-se onnistuikin. Hän makasi hetken rauhallisena, ajatus kulki tyyneesti
-ja terveesti ja hän vaipui taas horrostilaan.
-
-Mutta seuraavassa tuokiossa takoivat jo ohimot taas, peitto tuntui
-ahdistavan niinkuin pakkoröijy, hän ei voinut hengittää, hiki valui
-virtana. Hän oli näkevinään Elnan istuvan siimeksessä tuolla
-sohvannurkan takana, -- suuret siniset silmät ja otsaa kiertävät
-vaaleat kutrit. Mutta noissa silmissä oli nyt niin sureva katse, sureva
-ja nuhteleva, syvästi, mutta samalla lempeästi syyttävä... Tyttö seisoi
-pöydän ääressä ja näytti tekevän kauppaa Heikin kanssa, jolla oli
-toisessa kädessä maksamaton vekseli ja toisessa ne Juuson tuomat rahat.
-Miksi oli Elna tuossa, miksi tarttuu Heikki häneen kiini ja vetää hänet
-pois... Ei, Juuson täytyi tempasta Elna luokseen, pois Heikin kourista.
-Vaan hän ei päässyt, hän oli kuin kahleissa, ei voinut liikahtaa, ei
-hengittääkään. Ja silmiä sumusi ja päätä pyörrytti, tuntui aivan kuin
-olisi vaipunut syvänteeseen.
-
-Juuso heräsi vielä kerran. Ei, kyllä hän oli sairas, pitäisi hakea
-lääkäri. Hän koetteli päätään: se oli polttavan kuuma ja niin raskas,
-raskas... Ja nuo kummalliset mielikuvat, mistä ne olivat kotosin? Eihän
-hän ollut tehnyt Elnalle mitään vääryyttä, olihan hän menetellyt aivan
-rehellisesti, hän ei vain ollut voinut toteuttaa alkuperäistä
-aijettaan... Ei, Elna, et saa katsoa minua noin kummallisesti, se oli
-kohtalo, joka meidät erotti, sinuahan ainoata rakastan enkä ketään
-muuta... Sinua vain, uskotko sen? Etkö? Sinun täytyy uskoa, uskotko
-sitten, jos minä vielä toteutan sen yhteisen unelmamme? Ole huoletta,
-minä teen sen, vielä on aikaa. Mutta aika rientää, täytyy kiiruhtaa,
-kirjoittaa heti Elnalle että hän peruuttaa kaikki lupauksensa, heti
-paikalla, vielä on aikaa...
-
-Juuso nousi vuoteeltaan, horjui kirjoituspöytänsä luo, värisi ja
-vapisi, haki paperia laatikosta, otti kynän ja tähtäili sitä
-mustepulloon. Kevätillan viimeinen rusko loi vielä hienosen valon
-pimeään huoneeseen, jossa Juuso ylisillään istui kirjoittamaan. Mutta
-käsivarsi ja koko ruumis tutisi niin, että ainoastaan muutamia
-koukeroita syntyi paperille; hän ponnisti siltä vielä, tähtäsi ja
-kirjoitti, siitä täytyi tulla kirje... Vaan jo putosi kynä kädestä, hän
-horjahti, oli pudota lattialle, piteli pöydästä kiini ja hoiperteli
-vuoteeseensa. --
-
-Kun palvelija aamulla tuli huoneeseen, makasi Juuso kovassa kuumeessa
-ja täydessä houriossa. Haettiin lääkäri, tämä tutki, -- niin, se oli
-lavantautia, sitä liikkui kaupungissa. Juuso oli varmaankin vilustunut
-tai muuten oli ruumiin vastustusvoima heikentynyt, hänellä oli tauti
-ankarassa muodossa. Potilas olisi oikeastaan ollut siirrettävä
-klinikkaan, vaan kun kotona luvattiin huolellinen hoito erillään muista
-ihmisistä, sai hän jäädä sinne. Hilda tahtoi itse hoitaa häntä ja
-järjesti pian huoneen tautihuoneeksi, laittoi lääkkeet ja hankki
-apuhoitajan. Järjestellessään huonetta huomasi hän pöydällä paperin,
-johon oli mitä kummallisimpia koukeroita piirretty. Hän tarkasteli
-sitä, siinä oli tapailtu kirjaimia, oli epäilemättä houriossa tehtyä.
-Hilda tavasi: »Rakas Elna. Sinua -- --»
-
-Muuta ei ollut, vaan siitäkin kalpeni lukija hetkeksi ja silmät
-leimahtivat kerran intohimoisesti. Vaan ainoastaan hetken hän niin
-seisoi, hän rutisti paperin rutosti kouraansa, mutta kehitti sen
-seuraavassa tuokiossa auki, kääri sen ja pisti taskuunsa, ja riensi
-taas sairasta hoitamaan. Hän oli uskollinen, huolellinen hoitaja,
-niinkuin voi olla ainoastaan rakastava, vastakihlattu morsian.
-
-Juuso poti viikon verran aikaa hyvinkin huonona, houraili vuoroin,
-vuoroin makasi heikkona kuumeessa. Houreessa hän puhui paljo
-kummallisia asioita, kiivasteli väliin jotakin muka vihamielistä mahtia
-vastaan, joka tahtoi tempasta hänet mukaansa, väliin heltyi pehmeäksi
-ja alakuloiseksi, itkikin toisinaan. Selvempinä hetkinä, kun hän valvoi
-yön hiljaisuudessa, ajatteli hän, tuntiessaan kuinka heikko hän
-oli, että hän nyt kenties kuolee. Tuo ajatus tuli hänelle niin
-tuttavallisena ja helpottavana eikä se ollut ensinkään vastenmielinen.
-Silloinhan loppusivat kaikki kärsimykset ja vastukset ja elämän uudet
-pettymykset. Eikä hänellä tuntunut olevan mitään erityistä elämänhalua,
-hän oli niin väsynyt, nyt olisi hän valmiimmillaan eroamaan ilman
-kaipausta ja ilman katkeruutta.
-
-Vaan taudin selkä taittui, hän rupesi kostumaan; voimain kanssa virkosi
-elinhalukin ja tuo verkkasen parantumisen aika oli hänelle yleensä
-suloista levon ja rauhan aikaa. Hän kuvitteli, että hän oli sinne
-tautinsa taakse haudannut kaikki kovat ja katkerat taistelunsa,
-pettymyksensä ja nöyryytyksensä. Nuo karvaat ajatukset ja katkerat
-tunteet olivat lopulta kehittyneet tuoksi tuskalliseksi sielun
-jännitykseksi, joka vihdoin oli tautina purkautunut esiin, mutta sen
-avulla myöskin helpottanut ja lauennut. Hänellä oli ennen tautiaan veri
-ollut ikäänkuin raskaaksi sakeoittuneena, nyt se oli siitään ohentunut
-ja puhdistunut. Ja nyt hän siitä parantumisensa hetkestä kuvitteli
-alottavansa henkisesti ja ruumiillisesti uuden elämän ja uuden
-tapausten, tunteiden ja mietteiden sarjaa ja toivoi nyt varmasti, että
-se uusi mieliala jäisikin pysyväiseksi.
-
-Hilda oli alituiseen hellänä ja rohkaisevana hänen luonaan, milloin
-luki ääneen, milloin teki käsitöitään, kertoen kaupungin kuulumisia.
-Hän laittoi häävalmistuksia ja niistä häistään ja tulevaisuudestaan he
-siinä enimmäkseen keskustelivat ja loivat suunnitelmia. Juuso ei
-jaksanut niistä tuumista innostua niinkuin Hilda, vaan ei ne puheet
-häntä myöskään vaivanneet, niinkuin toisinaan ennen tautia; hän makasi
-enimmäkseen ääneti ja kuunteli, oli tyytyväinen siihen, miten Hilda
-järjesti kaikki. Kesäkuu oli nyt kulumassa, heinäkuussa he muuttaisivat
-maalle, että Juuso saisi siellä oikein voimistua ja sitten syksymmällä
-viettäisivät he häänsä. Ja häitten jälkeen he matkustaisivat ulkomaille
-ja viettäisivät talven Pariisissa.
-
--- Ajatteleppas kuinka hauska tulee olemaan, kun saamme siellä elää
-kahden, aivan riippumattomina muista ihmisistä.
-
--- Ja aivan vapaina näistä kotimaan ahtaista oloista, rettelöistä,
-vehkeistä ja puolueista.
-
-Siinä vuoteellaan rakenteli Juuso itselleen aivan uuden tulevaisuuden
-kaavan, sopusointuisen hänen nykyisen rauhallisen mielialansa kanssa.
-Hän jätti siitä pois hyvin paljo semmoista, mitä ennen oli hänen
-suunnitelmaansa kuulunut. Kaikista ajan kysymyksistä ja suunnista aikoi
-hän vetäytyä syrjään, antautua hiljaisuudessa valmistelemaan
-alullepanemiaan tieteellisiä töitään ja sitten täällä kotimaassa
-hankkia itselleen hyvin vaatimattoman ja syrjäisen aseman
-yhteiskunnassa. Hän oli ennen erehtynyt siinä, että oli väärin
-käsittänyt taipumuksensa ja kykynsä, -- maailman riennot ja riidat, ne
-eivät todellakaan olleet häntä varten, ja suuruuden unelmistaan hän
-toivoi päässeensä.
-
-Eräänä päivänä tuli Heikki häntä katsomaan. Juusosta tuntui, että hän
-oli voittanut kaiken vanhan vastenmielisyytensä Heikkiäkin kohtaan, --
-hän olikin silloin taudin tullessa ollut niin tuiki hermostunut.
-»Kyntäjän» paperit oli hän jo tautinsa alussa lähettänyt parille
-nuoremmalle toverille, ja nyt tuli Heikki ilmoittamaan, että he Holmin
-kanssa olivat ottaneet sitä valvoakseen. Juuso ei puhunut siitä mitään,
-hänestä se kai oli parasta, eihän hänellä itsellään kumminkaan ollut
-enää toimikykyä eikä tarmoa siihen puuttumaan eikä hän tahtonutkaan
-sitä tehdä.
-
-Joskus häntä tosin huoletti tuo välinpitämättömyys ja tahdottomuus,
-jonka valtaan hän huomasi joutuneensa. Oliko se halpamaista heikkoutta,
-oliko hän raukkana hyljännyt vanhat aatteensa ja tuudittanut itsensä
-petolliseen unelmaan? Jalkeille jaksettuaan kirjoitti Juuso siitä
-Vilholle, kuvaili nykyistä mielialaansa ja selitti viime aikain
-tapahtumiaan ja kärsimyksiään. Ja hän lupaili häämatkallaan pistäytyä
-Vilhoa katsomassa tämän parannuslaitoksessa, jos ei tämä jo sitä ennen
-olisi palannut terveenä kotiin.
-
-Vilholta tuli pian vastaus. Juuson lupauksesta tulla häntä katsomaan,
-oli hän iloissaan, mutta varotti: »Jos tulet, tule matkasi alussa,
-myöhemmin et ehkä minua enää elossa tapaa. Ja kumminkin olisi vielä
-niin hauska saada elävin silmin nähdä sinua ja saada mukanasi tervehdys
-kotimaasta, jota en itse enää koskaan näe.» Mutta vaikka hän itsestään
-olikin näin toivottomana, oli Vilholla kumminkin Juuson varalle
-rohkaisevia sanoja. Hän sanoi tuntevansa kokemuksestaan, miten tauti
-lamauttaa ja heikentää tahdonkin. Vaan se menee ohi, sielu saa kyllä
-kimmovaisuutensa takasin, tahto tarmonsa ja toimikykynsä. Ja hän käski
-Juuson olla rohkealla mielellä ja kantaa päätä pystössä, -- vastuksissa
-se vain mies karaistuu.
-
-Tuota mietiskeli Juuso itse maaten vuoteellaan. Ei hän tuntenut
-karaistuneensa. Tuli oli ollut ehkä liian kuumaa, se oli polttanut,
-tehnyt hapraaksi ja heikoksi. Ja samalla kuin hänestä nyt taudin
-jälkeen tuntui niin turvalliselta ja levolliselta, tuntui myös siltä,
-kuin jotain olisi särkynyt, kuin jokin kieli, joka ennen oli soinut
-kirkkaasti ja soinnukkaasti, olisi katkennut ja jäänyt äänettömäksi.
-Mikä kieli se oli ollut, sitä hän ei tiennyt, tuntui vain kuin jokin
-osa häntä itseään olisi jäänyt sinne taudin edelliseen aikaan. Mutta
-jääköön, ajatteli hän toisakseen, kunhan vain ei repiämän sioja rupea
-pakottamaan. Onhan nyt hyvä, niinkuin on.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli aikunen elokuun aamu, kun Juuso ja Hilda rinnakkain seisoivat
-Helsingin rannasta lähtöä tekevän laivan kannella ja heittivät
-jäähyväisiä kaupungille, joka nyt niin rauhallisena ja intohimottomana
-näytti nukkuvan aamu-untaan tuossa heidän edessään. Se tuntui nyt niin
-ystävälliseltä ja sovinnolliselta tuo kaupunki, kuin jos siinä ei
-asuisikaan ollenkaan sitä katkeraa vihaa, kiivasta kilvoittelua ja
-alati hehkuvaa himoa, joka sen eläjiä aina armotta kannustaa ja estää
-heitä tuntemasta tyytyväisyyttä ja onnea.
-
-Juusokin tunsi mielessään pelkkää sovinnollisuutta ja rauhaa. Monasti
-oli hän hartaasti toivonut sitä hetkeä, jolloin hän saisi joksikin
-ajaksi pudistaa isänmaan pölyn jaloistaan ja saisi ikäänkuin
-kiintonaisen pisteen sen ulkopuolella, josta hän syrjäisenä ja
-intohimottomana voisi tarkastaa sen touhuntaa. Vaan nyt, kun laiva
-lähti poikkenemaan pois rannikolta, tunsi hän melkein kaipausta
-mielessään. Kuinka se olikin sentään rakas kaikessa pikkumaisuudessaan
-tuo pienoinen maa! Hän ajatteli mainita siitä Hildallekin, vaan tämä
-ennätti ennen häntä:
-
--- No, Juuso, nyt on jo aava ulappa Suomen ja meidän välillä. Nyt
-olemme kahden.
-
-Niin, kahden, se oli Hildalle pääasia. Ja senhän olisi pitänyt olla
-hänellekin. Ehkäpä se ajan oloon vielä onkin.
-
-Kahden saivatkin he nyt olla, viikkokausiin eivät he tavanneet yhtään
-tuttavaa eivätkä halunneetkaan tavata. Kahden matkustivat he halki
-Euroopan mantereen, katselivat sen suuruuksia ja ihailivat sen
-ihanuuksia. Pitemmittä viipymisittä matkustivat he kumminkin
-Pohjoissaksan kautta, kulkivat laivalla Reinin ikikuulujen rantojen
-lomitse Baijerin lämpimään viinimaahan ja jo pari viikkoa kotoa
-lähdettyään ajoivat he eräänä päivänä vaunuissa rautatieasemalta
-vastamaata sille ylängölle, jossa siaitsi pieni potevain yhteiskunta,
-keuhkotautisten parantala.
-
-Surullinen yhteiskunta! Taistelua elämän puolesta, taistelua riutumista
-ja elinvoimain loppumista vastaan, oli luettavana kaikkien noiden
-kuihtuneiden, taudin taittamain olentojen kasvoissa, joita he tapasivat
-kävelemässä ja istumassa parantalan puistoissa. Mutta useimpain
-kasvoissa oli kumminkin vielä toivoa jälellä. He hengittivät siellä
-raikasta vuori-ilmaa, joka tuntui kevyeltä heidänkin sairaissa
-keuhkoissaan ja toivoivat vielä elinvoimain palaavan. Siinä vaan, jota
-vierailijat nyt olivat tapaamassa, ei ollut enää toivon merkkiäkään
-jälellä, hänessä ei näkynyt enää taisteluakaan, hän näytti jo
-antautuneen kylmän voittajan valtaan.
-
-Vilho makasi lepotuolissa tuulen suojaamassa, päivänpuoleisessa
-kuistikossa, johon hänet oli päivän-ajaksi siirretty, ja hänen
-uinaileva katseensa tarkasteli herkeämättä alempana olevan vihannan
-laakson metsäistä rinnettä; hänen näkyi tekevän mieli tuonne kävelemään
-havupuiden varjostamille käytäville, vaan ei jaksanut mies enää. Juuso
-tuli takaapäin, tarkasteli häntä kotvasen salaa: viime nipukassa he
-olivat tulleet, se oli tulos tarkastuksesta, päivä myöhemmin olisi jo
-ehkä ollut liian myöhä.
-
-Vilhon kalpeat kasvot, joissa versoili pitkä, vanukkeinen, vaalea
-parta, vilkastuivat ja ilostuivat, kun hän samassa huomasi vanhat
-ystävänsä. Hän käännähti tuolillaan, viittasi heidät lähemmäs ja
-tervehti sortuneella äänellään:
-
--- Tulittepahan, kiitos siitä! Olenkin viime päivinä niin monasti
-mielessäni laskenut, milloin voisitte ehtiä ja ehtisittekö ollenkaan.
-Kotimaan ilmaa se näet mieli vieläkin kaipaa, sinnehän sitä on
-tämmöisenäkin kuuluvinaan.
-
-Vaikka Vilho jo olikin siksi heikko, että pää toisinaan vaipui tuolin
-nojaan ja ääni pitempää lausetta puhuessa sortui kuulumattomaksi, oli
-hänellä kumminkin täysin hallussaan vilkas ajatus- ja arvostelukykynsä,
-hilpeä mielensä ja sen lämpöset, puhtaat aatteet. Hän oli kauan
-odottanut tätä hetkeä, saadakseen ymmärtävälle ystävälle kertoa
-sielunsa hiljaisista taisteluista ja mietteistä pitkän yksinäisyytensä
-ajalta ja saadakseen jättää jollekulle ikäänkuin toteutettavaksi niitä
-tuumia ja tunteita, joita hänen myötään toimiva mielikuvituksensa oli
-hautonut, vaan joita hän ei ollut jaksanut tuoda julkisuuteen. Ensiksi
-tahtoi hän kumminkin kuulla kotimaansa asioista, sen nykyisistä
-riennoista ja uusista suunnista.
-
-Niitä Juuso hänelle kuvailikin, kertoi uusista miehistä, jotka olivat
-nousseet näyttämölle, uusista virtauksista, uusista vivahduksista.
-Hän kuvaili niitä siinä värityksessä, jossa hän ne omalta kannaltaan
-oli nähnyt, kuvaili miten taantumissuunta yhä enemmän siirtyi
-persoonapolitiikan palvelukseen, jossa aatteet saivat olla koristavina
-kyltteinä. Kuunneltuaan ja kyseltyään istui Vilho kotvasen mietteissään
-ja puhui sitten hiljaa, matalalla äänellä:
-
--- Niin, siihen suuntaanhan olivat olot kehittymässä jo edellisinä
-vuosina ja niin päin olen täältä syrjästä seuratessani kuvaillutkin
-niiden kehittyvän. Voinpa nähdä aivan kuin silmäini edessä nuo
-pikkusielut, jotka siellä nyt kilpailevat etusijasta, koettaen kynsin
-hampain kiipeillä toistensa yli ja pitäen noita edellisen ajan aatteita
-ja Snellmanin lausumia tunnussanoja portainaan ja välikappaleinaan. Se
-on siellä Suomessa sitä keskinkertaisten aikakautta nykyjään ja,
-niinkuin keskinkertaisten aikakaudella ainakin, merkitsevät aatteet ja
-suunnat vähän, persoonat kaikkea. Vanhat johtavat henget ovat poissa ja
-heidän mielipiteitään on nyt jokainen edustavinaan, vaan oikeastaan
-niitä ei edusta kukaan; jokainen koettaa niitä selvittää ja tulkita, --
-tekee sen omassa värialassaan. Kilpailu on kiihkeä, mies se, joka siinä
-pikajuoksussa jaksaa työntää toisen alleen ja hänen päällitse rientää
-maaliaan kohden. Siellä tohistaan jalojen aatteiden ja harrastusten
-nimessä, vaan tosiasiassa ovat nuo aatteet niiden edustajille itselleen
-vain koreita otsakuvia ja kuuntelijoillekin ne jo kajahtavat
-helisevältä vaskelta...
-
-Yskän kohtaus katkasi Vilhon puheen; hän oli liiaksi kiihoittautunut,
-oli puhunut liian rutosti, veri oli lähtenyt liian nopeasti kulkemaan
-ja nyt rinta kosti sen varomattomuuden: verisylky punasi huulet. Hetken
-hän levähti ja puheli sitten tyyneemmin, verkemmin:
-
--- No niin, tämä on nyt sitä aikaa, eihän siitä sen enempää ole
-sanottavaa. Surettavaa on vain se, jos tämmöiset suunnat ja mielipiteet
-lyöpyvät vereen ja kasvavat kansaan kiini, jos nuorisokin, joka nyt
-nousee siinä ilmassa ja imee sisäänsä noita persoonallisuusaatteita,
-omistaa ne omikseen ja rupee niiden mukaan menettelemään. Silloin ei se
-opi koskaan asettamaan pyrintöjään korkealle, ei yhteishyvää omaa
-etuaan ylemmäs; se tottuu jo alun pitäin matamaan matalaa maata myöten
-ja -- ja sinne se jumala paratkoon kyllä myöhemminkin ehtisi. Ei
-todella olisi se onni pienelle kansalle meikäläisissä oloissa. Ja
-onnellisuuteenhan me kaikki kumminkin pyrimme, joskin eri aikoina eri
-tavoilla.
-
-He keskustelivat kauan näistä asioista siirtyen luonnollisesti
-etupäässä puhumaan omasta suhteutumisestaan näihin ajan virtauksiin. He
-muistivat niin hyvin, kuinka he moniaita vuosia sitten, hehkuen vielä
-siitä suuresta innostuksesta, jossa he olivat olleet mukana, olivat
-perustaneet »Kyntäjänsä» estääkseen juuri nuorisoa vaipumasta siihen
-aatteettomaan unteluuteen ja yksinomaiseen omain etujensa
-ajattelemiseen, joka silloin jo rupesi levenemään ympäriinsä. He olivat
-työskennelleet jotenkin huonolla menestyksellä; tuo yleinen virta oli
-vienyt useimmat mukanaan. No, he olivatkin ehkä laskeneet
-vaikuttamiskykynsä liian suureksi, he olivat olleet liian vähäväkiset
-ja kokemattomat toteuttamaan sitä vaikeata tehtävätä, jonka olivat
-suoritettavakseen ottaneet. On vaikea potkia tutkainta vastaan, selitti
-varsinkin Juuso; luonteille semmoisille kuin heidän, on se kahta
-vaikeampi. Ja siksi olikin Juuso päättänyt vetäytyä syrjään; koetelkoot
-nyt muut, ja jos he eivät voi toimia siihen suuntaan, johon »Kyntäjä»
-alkujaan oli aikonut, niin sehän osottaa vain, että se onkin
-mahdotonta.
-
--- Mitä, noin väsynytkö olet todellakin sinäkin, veljeni? puhui Vilho
-puoleksi kummissaan, puoleksi nuhdellen. -- Olkoon totta, että olemme
-liiaksi luottaneet itseemme, kaikkea itseluottamustamme emme siltä saa
-menettää. Lausuttu sana on aina lausuttu, voihan sillä aina jos
-vähemmässäkään määrässä vaikuttaa. Minut riisti kohtalo pois, mutta
-sinullahan on vielä elämä edessäsi ja siellä kotona tarvitaan kyllä
-vastapainoa vallitseville virtauksille, tarvitaan herättää mieliä
-itsenäiseen ajattelemiseen. Ei, älä hylkää sinä »Kyntäjän» aatetta,
-etkä sitä teekään, sinuun luotan.
-
--- Elä luota liiaksi. En ole minä mikään luova nero, eikä minusta ole
-äänen antajaksi. Sinä sen ehkä voisit, minä olinkin aina tahtonut olla
-vain vähäpätöinen palvelija aatteiden puolesta... Sitäpaitse, minä olen
-taas ollut liian lähellä tulta...
-
-Mutta Vilho ei hellittänyt hänestä ja pikkusella ystävällisellä
-riidalla he erosivat, kun Vilhon täytyi mennä levähtämään, --
-keskustelu oli näet häntä liiaksi rasittanut. Kun taas iltapäivällä
-tavattiin, kertoi Vilho saaneensa Helmeltä kirjeen, jossa tämä mainitsi
-aikovansa tulla hänen luokseen. Mutta hän oli vastauksessaan kieltänyt
-tyttöä tulemasta. Olisihan ollut rakasta kerran vielä puristaa tuon
-hellän, kelpo Helmen kättä, vaan hänen tautinsa oli kyllä muutenkin
-tullut heille kalliiksi, miksi tehdä sitä enää kalliimmaksi. Ja mitäpä
-hyödytti enää haudan reunalla uudistaa muistoja ja tunteita, jotka
-kuuluivat vaan eläville.
-
--- Kun teidät näen tässä onnellisina edessäni, puhui hän hiukan
-surumielisenä, niin eipä paljoa puutu, etten tunne kaihoa mielessäni.
-Teilläkin on se ystävyys kotosin sieltä nuoruuden ensimmäisten
-lämpöisten tunteiden ajoilta. Niin oli laita meidänkin, Helmen ja
-minun. Teidät on tämä ystävyys johtanut sinne, mihin olette
-pyrkineetkin...
-
--- Elähän nyt noin puhu, virkkoi Juuso katkasten ystävänsä sanat, jotka
-omituisesti vihlasivat hänen sydäntään ja tuntuivat ikäänkuin
-soimauksilta, syytöksiltä. -- Elähän toki noin katso mustissa omaa
-kohtaloasi, eihän se ennen ollut tapasi.
-
--- Ei ennen. Mutta miksi nyt enää koettaisin pettää itseäni ja
-luulotella muuta, kuin mitä selvästi näen ja tunnen. Elinvoimani ovat
-kuluneet, keuhkoni ovat lopussa. Elä luule Juuso, että minun on ollut
-aivan helppoa päästä sille kannalle, jolla nyt olen. On raskasta luopua
-siitä, mitä on aikonut, toivonut ja suunnelmoinut, on raskasta erota
-näin nuorena. Mullakin oli edessäni suunnattu elämäntyö, minuakin
-odotti onni hellän ystävän rinnalla. Mutta minä olen huomannut
-välttämättömäksi irrottautua kaikesta, olen koettanut ja olen
-voinutkin. Mutta on sekin kysynyt taistelua.
-
-Vilho oli entistään kalpeampi, puhui katkonaisesti ja hengitti
-vaikeasti. Juuso huomasi, että hän oli liiaksi rasittunut ja tahtoi
-lopettaa tuon mieltä kiihottavan keskustelun. Hän käsitti, että
-lohduttaminen tässä on turhaa, mies ymmärtää asemansa ja puhuu kuin
-mies. Ja hän ei tahtonut pitemmälti vaivata sairasta ystävätään, vaan
-nousi ja tarjosi kätensä jäähyväisiksi.
-
--- Joko nyt lähdette? No niin, mitäpä te täällä viipyisitte kuolevain
-kammioilla, teitä kutsuu elämä. Jää hyvästi Juuso, hyvästi Hilda, onni
-teitä seuratkoon.
-
-Hän koetti nousta tuolistaan, vaan ei jaksanutkaan, voimat pettivät.
-Hän viittasi vain lähemmäs palvelijan, käski tämän työntää tuolinsa
-aidan viereen siihen, mistä tie lähti solumaan pitkin loivaa rinnettä
-ja kiertämään alangolle. Siinä hän istui ja katsoi, kuinka hänen
-viimeiset kotimaan vieraansa hankkiusivat lähtemään. Mutta vielä hän
-viittasi luokseen Juuson, kun tämä jo oli vaunuihin nousemassa, hymähti
-ystävällisesti ja nosti sormeaan pystöön:
-
--- Juuso sinä, muista pitää kartuusia vireillä!
-
-Vaunut lähtivät vyörymään rinnettä alas. Ennenkuin ne kääntyivät
-polvekkeesta siimekseen, pyörähti Juuso vielä ympäri ja tervehti:
-siellä heilautti Vilho hattuaan ja hänen huulillaan oli se vanha
-ystävällinen, rohkaiseva hymy...
-
-Sinne jäi mies yksin vieraalle mantereelle, ventojen seuraan potemaan
--- ja kuolemaan, siitä ei ollut enää epäilystä. Mutta miehellä oli
-miehen maltti, ajattelijan tyyneys ja viisaan rauha. Hän oli sanonut
-jäähyväiset elämälle, sonnustanut itsensä ja odotti tuonen tuloa. Eikä
-värähdelleet hänen silmäripsensä sen lähestyessä.
-
--- Kuule Juuso, lähettäisimmekö sähkösanoman Helmelle, että hän pian
-lähtisi matkalle, muuten hän myöhästyy, virkkoi Hilda, kun he
-myötämaata nopeasti ajoivat alaspäin.
-
--- Miksi tekisimme sen, Vilho on itse vastannut, vastannut harkintansa
-mukaan, tehköön Helmi kuinka tahtoo.
-
--- Niin on, vaan olisihan hänelle niin tarpeeseen ystävän lohdutus ja
-hellyys...
-
--- Lohdutelkaamme heikompia, hän eroo varmana, itsetietoisena, eroo
-miehenä.
-
-He ajoivat ääneti edelleen, eivätkä Vilhosta enää puhelleet koko
-matkalla.
-
-Vaan kuukautta myöhemmin saapui heille Pariisiin, osotteella, jonka he
-olivat sairaalaan ilmoittaneet, kirje Helmeltä. Tämä oli tullut sinne
-paria viikkoa myöhemmin kuin he, mutta tullut liian myöhään. Muutamia
-päiviä ennen oli Vilho saanut ankaran verensyöksyn, joutunut
-tainnoksiin ja siitä hän ei enää ollutkaan herännyt. Helmellä ei ollut
-muuta tehtävää, kuin istuttaa syksyn kuihtuva kukkanen hänen äsken
-luodulle haudalleen, itkeä siinä päivä ja palata kotiinsa.
-
-Mutta Juusolta ei valahtanut kyyneltäkään, sen sanan saatuaan. Hän oli
-surrut jo etukäteen, surrut poismenoa sen ainoan miehen, joka
-elämässään ehkä olisi voinut toteuttaa sen, mitä hän nuorukaisena oli
-haaveksinut. Hän ajatteli vain kaihoten itseään: Oi jospa hän olisi
-voinut periä sen tahdon lujuuden ja sen miehen voiman, joka tuossa
-taittui! Mutta hän ei voinut. Ja nyt hän oli yksin, orpo ja heikko kuin
-nummella hoikkanen näre, jota jokainen vinhempi tuuli koukistaa ja joka
-koska tahansa voi katketa.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Valtiopäiväaika Suomessa läheni lähenemistään. Syksyn kuluessa olivat
-enimmät vaalit toimitetut, ainoastaan joku uusi ja muutamia
-valituksenalaisia oli siinä jouluneellusviikkoina enää jälellä.
-Niinkuin ainakin säätykokousta valmistettaessa oli valtiollinen elämä
-syksykauden ollut tavallista virkeämpi koko maassa ja pääkaupungissa
-varsinkin. Esille tulevia asioita pohdittiin ahkerasti sanomalehdissä,
-kannat ja suunnat selvenivät. Sitä varten olikin klubeissa ja muissa
-kokouspaikoissa ahkerasti keskusteltu ja rakennettu suunnitelmia,
-ehdokkaita valtiopäiville oli asetettu ja ehdokkaita hyljätty, oli
-punnittu ja arvosteltu jokaista uutta ehdotusta ja uutta esiintyjää.
-Oli sovittu ohjelmista ja menettelytavoista ja ikäänkuin isketty
-viittoja, miten alkavassa ottelussa milloinkin oli kuljettava.
-
-Pääkaupungin suomalaisessa klubissakin oli tähän aikaan miltei joka
-ilta ollut tavallista runsaammin väkeä ja tavallista virkeämpi elämä.
-Milloin pitivät vanhemmat herrat sisähuoneissa yksityisiä kokouksia,
-joll'aikaa nuoremmat miehet ja muut sellaiset, joita ei laskettu
-kaikkia salaisimpia tuumia kuulemaan ja joiden tietoon ainoastaan
-katkelmia saapui, väittelivät etuhuoneessa ja laskettelivat arvelujaan,
-sen mukaan minne heidän näköpiirinsä ulottui. Milloin taas
-keskustelivat kaikki yksissä suuren juomapöydän ympärillä, arvokkaimmat
-ja mahtavimmat äänenantajina pöydän yläpäässä, muut siitä asteettain
-alaspäin, kunnes pöydän äärimmäinen sivusta, jota voitiin melkein
-rajattomasti jatkaa, päättyi rakennusmestareihin, kansakoulunopettajiin
-ja käsityöläisiin. Paljoa nuoremmat miehet, kuten nuoret maisterit ja
-vastaleivotut lainoppineet, istuivat jo arvossa ylempänä, -- sen
-vaikutti heidän toivorikkautensa.
-
-Heikki oli tänä syksynä ensi kerran tullut suomalaiseen klubiin ja
-päässyt perehtymään sen elämään ja rientoihin. Nyt oli hän jo sinne
-hyvin koteutunut ja juurtunut, tunsi enimmät puolueen mahtavimmatkin ja
-muita hän useimpia jo kutsui veljikseen. Kohta alussa oli hän klubissa
-saavuttanut verrattain huomattavan sijan, olipa melkein kuin
-luonnollista, että mies hänen kyvyllään ja hänenlaisella
-maailmankatsannolla sen tulisi tuohon aikaan tekemään. Häntä
-esitettäessä oli jo huomautettu, että hän oli tuon pirteän
-nuorisolehden »Kyntäjän» varsinainen sielu ... luki muuten
-lakitiedettä, valmistui piakkoin kandidaatiksi; mainittiin erittäinkin
-eräästä äkäsestä kieliartikkelista, jonka alla oli ollut nimimerkki
-H.G. Vanhemmatkin miehet supattivat väliin toisilleen, että sillä on
-ikäisekseen harvinaisen kypset ja terveet mielipiteet ja ihmeellisen
-tarkat tuntosarvet.
-
-Taas eräänä iltana oli ukkomiehillä tärkeänlainen kokous sisähuoneessa
-ja saliin keräytyi nytkin illan kuluessa tavallisuuden mukaan kaarti
-nuorempia politikoitsijoita. »Kyntäjää» oli äsken uusi numero
-ilmestynyt ja siitä tällä kertaa keskusteltiin. Huomautettiin taas,
-kuten monasti ennenkin, kuinka sen sisällys nyt uuden hallinnon aikana
-oli muuttunut. Sen kirjallinen puoli ja kirjoitukset kaikenmoisista
-yhteiskunnallisista reformikysymyksistä ja kansanvaltaisuuden aatteista
-olivat jääneet pois ja sen sijaan oli siihen tullut hetken politiikkaa
-koskevia artikkeleita. Niissä milloin vaikeroitiin, että maan kaikki
-raha- ja liikeolot olivat vielä ruotsikkojen käsissä, terotettiin,
-kuinka tärkeää olisi, että puolue paisuisi mahtavaksi ei ainoastaan
-vallan ja hallinnon puolesta, vaan myöskin varallisuudessa, ja kuinka
-aika jo vaati, että omat miehet kaikkialla astuisivat eturiviin. Siinä
-oli suurpolitiikkaa! Heikille tuli tuon käänteen johdosta kehumista
-vasten silmiä.
-
--- Aika vaatii sitä, sen olen jo kauan huomannut ja koetin terottaa
-sitä Vilholle ja Juusollekin, vaikka turhaan, selitti Heikki. --
-Nykyjään täytyy kieli-innostusta pitää vireillä, se on tärkeätä itse
-kansan vuoksi. Sillä nyt vasta alkaa se herätä käsittämään, minkälaista
-vääryyttä se on kärsinyt ja nyt on se vihassa.
-
--- Niin juuri, toistivat toiset, nyt on rauta kuumaa, nyt täytyy takoa
-ja lietsoa ja puhaltaa nuorisoonkin tuhatta vinhemmin tulta. Se on
-muuten tärkeätä itse miestenkin vuoksi...
-
--- Se on ollut meidänkin mielipide. Mutta Juuso näkyy yhä olevan toista
-mieltä, ei politiikkaa nuorisolle, sitä vatkuttaa hän.
-
--- Hm, hänestä on tainnut tulla siellä ulkomailla »eurooppalainen» muun
-hyvän lisäksi.
-
--- Hän kirjoittaa mulle sieltä sekä yksityisesti että lehteen
-pantavaksi ... niin, täällähän mulla sattumalta onkin hänen kirjeensä
-mukanani. Luen ehkä palasen siitä.
-
-Heikki otti taskustaan Juuson kirjeen ja silmäili sitä ensin, ennenkuin
-rupesi lukemaan.
-
--- Niin, tässä alussa hän puhuu Vilhon kuolemasta, hänen aatteistaan ja
-hänen »jättämästään perinnöstä»...
-
--- Vilho, niin, hänhän olikin »Kyntäjän» varsinainen isä, huomautti
-joku joukosta. -- Vahinko miestä, jonka piti kesken töittensä
-keikahtaa.
-
--- Vahinko kyllä, myönsi Heikkikin. -- Vaan kenties se oli hänelle
-itselleen parasta. Hänkin oli noita haaveksijaluonteita, jotka
-ajattelevat kauniisti ja aikovat suuria, mutta joille pettymys
-käytännössä juuri siksi onkin kahta katkerampi. Ja hänkin olisi
-epäilemättä monasti elämässään tullut pettymään; tarmoa hänellä kyllä
-oli ja toimintakykyä, mutta ei hän sittenkään ollut se mies, joka
-todellisuuden kovassa koetuksessa olisi teräksenä pitänyt.
-
--- Sitä ei tiedä; hänessä oli tosin paljo tunnetta, oli ehkä
-liiaksikin, hänestä melkein voisi sanoa, että hän oli »tähän maailmaan
-liian hyvä.» -- Mutta se Juuson kirje?
-
--- Niin, hän jatkaa sitten: »Meidän, Vilhon ja minun, alkuperäinen aije
-oli tehdä siitä -- 'Kyntäjästä' nimittäin -- vaatimaton rauhan työkalu
-suomalaisuuden perusaatteiden palveluksessa, ei mitään sota-asetta eikä
-liekkiä lietsovaa tulisoihtoa.» -- Juuso rakastaa, kuten kuulette,
-vielä tällaista vertauksellista kukkaiskieltä. -- »Kyllä meillä siellä
-kotoisissa oloissa kiihoitusta on, on niitä, jotka pitävät huolta, että
-intohimot hehkuvat. Tottuu meidän nuoriso kyllä muutenkin pienuudesta
-pitäin katsomaan asioita puoluekannan valossa, tottuu kiihkoilemaan ja
-vihaamaan, mutta sen pitäisi myöskin oppia tuntemaan itse niitä
-aatteita, jotka ovat kauniimpia puolueen kilvessä, ja saada halua
-työskentelemään _niiden_ puolesta. Tottahan on, että kun on
-puolueita, täytyy myös olla taisteluja. Mutta varsinkin tänne
-etäämmälle tuntuvat ne asiat, jotka siellä kotona nykyjään ovat
-puoluetaistelun esineinä, siksi vähäpätöisiltä ja yksityisluontoisilta,
-ettei niihin toki kaikkea pitäisi perustaa. Varsinkin nuorten mielet ja
-harrastukset olisivat ensiksi taivutettavat tähtäämään ylemmäs,
-ymmärtämään ihmisyyden korkeampia, yleisempiä pyrintöjä, kyllä he
-elämän koulussa vielä ehtivät takertua noihin jokapäiväisiin
-pikkuriitoihin ja joutua piekselehtämään mieskohtaisten intohimojen
-laineikossa.
-
-»Minusta tuntuu, syrjästäkatsojana ollen, muutenkin, että noissa meidän
-nykyisissä puolueoloissa on jotakin epätervettä ja teeskenneltyä. Siinä
-suomenmielisyydessä, josta te nykyjään kirjoitatte niin tulisia
-paloartikkeleita, ei ole enää sitä vilpitöntä, sitä puhdasta
-aatteellista tuoksua, jota oli ennen. Ne aatteet, jotka ennen
-jalostivat taistelua ja olivat sen korkeimpana päämääränä --
-kansallisuusaatteet, kansanvalistusaatteet ja kansanvaltaisuusaatteet
--- ovat joko jääneet varjoon päivän pikkutapahtumain tieltä tai näyttää
-siltä, kuin niistä, ainakin viimemainituista, tahdottaisiin aivan
-peräytyäkin. Noita merkkejä seuratessani on mulle niin elävästi
-muistunut mieleen, kuinka minä kolmisen vuotta sitten jouduin
-sydämmestäni inhoamaan paria raittiutta huutavaa ja raittiusaatteen
-nimessä intoilevaa nuorta miestä. Tulin näet tuntemaan heidät lähemmin
-ja huomasin, -- kahdenkesken he eivät sitä viitsineet niin tarkoin
-salatakaan --, että he koko ehdottoman raittiuden hyödystä eivät olleet
-ensinkään sen syvemmin vakuutetut, oikeastaan välittivät he siitä viis.
-Vaan he olivat tulleet huomaamaan, että nuoren miehen arvo ja merkitys
-yleisön silmissä kasvaa, jos hän muiden hyvien avujensa lisäksi vielä
-on raittiusmies, -- ja siitä heidän innostuksensa. Kansallisuusasialla
-on todellakin korkeampi ja pyhempi tarkotus, kuin että siitä tuohon
-tapaan olisi tehtävä jonkinlainen reklaamikyltti taikka sivuelinkeino.
-Eikä missään tapauksessa ole terveellistä tyrkyttää nuorisoon
-tuollaisia oppeja, sitä on etupäässä opetettava ajattelemaan
-rehellisesti ja oikein...»
-
--- Kuule, sehän on Dagbladia tämä, sitä lipilaarisuutta...
-
--- Niin no, hän on nyt sellainen ijankaikkinen uneksija, hän ei ole
-ennen voinut ymmärtää aikaansa ja nyt tekee hän sen vähemmin kuin
-koskaan. Hän on siellä ulkomailla yksinäisyydessään rakentanut
-itselleen tällaisen järjestelmän »ylevämmältä kannalta» ja tahtoo nyt
-tyrkyttää muillekin haaveilujaan.
-
--- Merkillistä! Nythän hän on jonkunlaisella rauhan kannalla ja ennen
-hän oli punasempiakin punasempi. Muistatko silloin, kun hän piti
-puheensa 19:nen pykälän muuttamista vastaan sättien alkavaa
-reaktioonia?
-
--- Niin, hän tahtoo aina seistä akkana virtaa vastaan.
-
-Heikki yritti siitä sukkelasti kääntämään keskustelun toisille aloille,
-mutta joku joukosta ennätti kumminkin naureskellen pistämään väliin:
-
--- Mutta miten se olikaan, Heikki, silloinhan sinä taas olit sovinnon
-miehiä?
-
--- Olin kyllä, silloin oli aika vähän toinen, ylioppilaspolitiikka teki
-kuitenkin kuolemaansa. Eikä ihmisen ole tarvis koko elämäkseen olla
-kiintyneenä yhteen ajatustapaan, mielipiteiden ja käsityskantain tulee
-kehittyä olojen mukaan ja olojen mukaan on kullakin ajalla asetuttava
-kannalleen...
-
--- Ja Juuso taas, hän on kehittynyt ajastaan ja oloista aivan
-päinvastaiseen suuntaan.
-
--- Niin, nykyjään vaatii aika toisenlaista esiintymistä, tätä nykyä
-eivät tuollaiset mielipiteet vetele. Juuso on nyt noiden tuumainsa
-mukaan kirjoittanut »Kyntäjään» pitkän kirjoituksen, vaan ei sitä minun
-mielestäni voida painaa. Vai mitä arvelette?
-
--- Ee-ei, eipä juuri. Se nostaisi hirmuisen metelin, joka ei olisi
-eduksi »Kyntäjälle» eikä sen miehille.
-
--- Paperikoriin siis. Juuso saarnailee siinä »nuorison
-aatteellisuudesta», vaan en käsitä miksei nuoriakin jo ajoissa olisi
-opetettava taistelemaan, taisteltavahan heidän kumminkin on. Vesana
-vitsa väännettävä.
-
--- Oikein, anna torven soida vain!
-
-Uusia tulokkaita saapui klubiin ja keskustelu livahti toisille aloille.
-Tyytyväisenä pisti Heikki kirjeen taskuunsa; se ei ollut aivan
-sattumaltakaan tullut hänelle mukaan, hän oli jo edeltäpäin laskenut,
-että hänellä ei voi olla muuta kuin hyötyä siitä, että hän sen lukee
-julkisesti, -- hän tunsi kyllä miehensä ja tiesi miten häntä tämän
-jyrkkyytensä vuoksi nykyjään arvostellaan. Kohta kun vanhat herrat
-saapuivat yksityishuoneestaan, kerrottiin heillekin Juuson kirjeestä ja
-Heikin arveluista sen johdosta ja he nyökäyttivät hyväksyen päätään.
-
-Siitä tuli taas yhteinen illanvietto, jossa uusimmat päivän tapahtumat
-olivat käsittelyn alaisina ja jossa mielipiteitä pantiin alulle,
-pantiin leviämään ja kasvamaan yleisiksi mielipiteiksi. Yhteisen
-illallisen jälkeen jatkoi suuri osa seurasta vielä yhteisistuntoa ja
-myöhemmin illalla innostuttiin kuten tavallisesti puheita pitämään.
-Luonnollisesti liikkuivat puheet enimmäkseen alkavain valtiopäiväin
-asioissa, kysymyksissä, mitä niiltä toivottiin ja miten niiden aikana
-olisi käyttäydyttävä.
-
-Ja Heikkikin piti nyt myöhemmin illalla puheen. Hän ei tavallisesti
-ollut puhujamiehiä, hänen puhelahjansa oli huono ja kieli kangersi.
-Vaan tänä iltana oli hänestä hetki sopiva, joten hänkin, kuten sanoi,
-tahtoi lausua muutamia mietteitä.
-
-Hän puhui siitä asemasta ja tehtävästä, mikä nyt nousevalla ja
-miehistyvällä polvella on ja on oleva isänmaan nykyisessä ja lähimmän
-tulevaisuuden kulttuuritaistelussa. Siitä on vieläkin olemassa
-jonkunverran hämmennystä käsitteissä, muodot ja suunnat eivät ole vielä
-täydellisesti vakaantuneet tuon suuren innostusajan jälkeen. Se aika
-vielä monessakin »istuu kiini» -- kuten ruotsalainen sanoo --; he eivät
-ole voineet vapautua kuluneen ajan käsitystavasta, vaan katselevat
-nykyisiä oloja vielä silloisten silmälasien läpi. Se aika oli
-aatteellisuuden aika, suurten ja yleväin pyrintöjen aika; nyt on
-käytännön aika, niin sanoakseni jokapäiväisten pikkutapausten aika, ja
-sitä eivät kaikki huomaa. He eivät huomaa, että on toista suunnitella
-piirustukset, toista muurata itse rakennus. Kaikki kunnia suotakoon
-kuluneelle ajalle ja sen suurille aatteille. Mutta se aika on nyt
-kumminkin mennyt, toinen on tullut, joka vaatii miehiltään toisenlaista
-työtä, toisenlaisia edellytyksiä, jolloin nuo suuret aatteet saavat
-levätä käytännön tieltä. Voisi ehkä kuvata tuota mennyttä aikaa
-lausumalla: »eläköön isänmaa ja suomenkieli ja kaikki kansallisuus- ja
-kansanvaltaisuusaatteet, jotka siihen kuuluvat». Se miespolvi, joka nyt
-on nousemassa jatkamaan vähitellen väistyvän, edellisen työtä, se
-tarvitsee jo esiintymisensä ohjeeksi toisenlaisen tunnuslauseen, ja
-minä olisin valmis kirjoittamaan sen kilpeen sanat: -- »_valpas,
-viisas, varova_.» Puolueen nopea kohoaminen ja valtaan pääseminen
-edellyttää meiltä kaikilta taitavata työtä pitkin rintamaa; jokaisen on
-tiedettävä, missä hänen rivinsä on ja siinä on hänen oltava. Nyt ei
-enää auta touhuta ummessa silmin, nyt on rakennettava, ladottava tiilet
-limittäin toistensa rinnalle, että rakennus siitä vähitellen ja
-varmasti kohoo, ja rakentajat rakennuksen mukana. -- -- -- Heikki
-esitti maljan sille muurarintyölle, joka nyt on alkanut ja jota kyllä
-voitanee pitää halvempana kuin edelläkäypää piirustuksen tekoa, mutta
-joka juuri on sitä todellista työtä, joka kohottaa puolueen mahtavaksi
-ja suureksi.
-
-Juotiin innolla se malja. Tunnustettiin, että tuossa oli todellakin
-selvästi lausuttu se, mitä aika vaatii nousevalta polvelta ja joku
-huomauttikin erityisessä puheessa, että siinä se on syy, miksi nykyinen
-nuoriso melkein pienuudesta pitäin on kasvatettava ymmärtämään aikaansa
-ja tehtäväänsä siinä.
-
--- Tuo puheesi sinun täytyy kirjoittaa ja painaa »Kyntäjään», kehotti
-yksi joukon nuoremmista.
-
--- Peijakas, sitäpä voisi miettiä, huudahti Heikki, ikäänkuin jos hän
-ei sitä olisi tullut ennen ajatelleeksikaan. -- Vaan Juuson artikkelin
-minä työnnän paperikoriin.
-
-Hetkisen puheensa jälkeen hiipi Heikki klubista pois, -- myöhään
-kapakassa istuminen ei kuulunut hänen ohjelmaansa ja hänellä oli se
-hyvä puoli, että hän raski erota kesken kuumimmankin innostuksen, sillä
-itse ei hän oikeastaan innostunut koskaan, hänen arvostelukykynsä ei
-nukahtanut hetkeksikään. Muut jäivät vielä jatkamaan, -- jatkakoot!
-
-Ulkona pyrysi, jäinen viima puhalsi katuja pitkin, vinkui
-telafoonilangoissa ja liehutti katulyhtyjen liekkejä vuoroin
-leimuamaan, vuoroin tupsahtamaan. Heikki nosti turkinkaulustan pystöön,
-pisti kädet taskuihin ja purjehti niin laitatuuleen puiston poikki ja
-kotiaan kohden. Hän oli iltaansa tyytyväinen; olihan hän esiintynyt
-niin, että saattoi sen tileihinsä merkitä varmaksi »vastaavaksi». Saa
-nähdä, eikö siitä jo välemminkin rupea näkymään jälkiä. -- Heikki
-hymyili itsekseen kävellessään. Hän ei ollut puhunut mitään siitä, että
-jokainen koettakoon tiiliä latoessaan pysyä toisia ylempänä, eikä
-siitä, että se mies on, joka niin taitavasti latoo, että onnistuu
-pääsemään rakennusmestarien huomioon... Mutta vetäköön sen
-johtopäätöksen jokainen itse, jolla siihen älyä riittää...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Valtiopäivät joutuivat, edusmiehiä saapui pääkaupunkiin ja siellä
-heidät jo kohta tutustutettiin niihin suunnitelmiin ja ohjelmiin,
-joita oli valmiiksi laadittu. Tähän aikaan, valtiopäiväin alkaessa
-ja alettua, olivat ahkerasti juoksussa ne lukuisat nuoret
-miehet, varsinkin lakitieteilijät, jotka valtiopäiväin suuresta
-runsaudensarvesta aina pyrkivät kilvan kahmasemaan itselleen siitä
-vuotavia pisaroita, mikä valiokunnan sihteerin tai tulkin viran
-muodossa, mikä muussa toimessa, tilapäisessä tai vakinaisessa. He
-juoksivat asianomaisten luona kumartelemassa, tiedustelivat toiveitaan
-ja panettelivat kilpailijoitaan. Mutta se kannatti, palkka oli hyvä
-sille, joka paikan sitten saamaan sattui.
-
-Heikkikin oli päättänyt hankkia itselleen tuollaisen sihteerin toimen
-ja hänellä oli varmat toiveet saadakseen sen, -- paljo tuttavuuksia ja
-hyviä puoltajia. Johan yksin tulotkin ansaitsivat vähän ponnistella,
-vaan Heikki ajatteli vielä etemmäskin. Siitä on meriittiä, tulee
-huomatuksi ja saa olla kaikkialla mukana. Ja vielä enemmän: sai
-tilaisuutta rakentaa hyviä tuttavuuksia, ottaa osaa virattomampiinkin
-kokouksiin ja neuvotteluihin ja päästä siten perehtymään sisimpiin
-vaikuttimiin, etäisimpiin tuumiin ja tarkoituksiin. Olihan siitä työtä,
-vaan hyvä puoli oli toki siinä, että saattoi sitä teettää muillakin,
-maksaa mitä ilkesi ja itse kantaa täyden määrän. Se oli jo esimakua
-siitä virkamahtisuudesta, jonka omistajaksi sitä kumminkin tuli
-joutumaan.
-
-Hän sai toimen ja tunsi olevansa siinä oikealla paikallaan. Tällä
-valtiopäiväajalla hänen itseluottamuksensa suuressa määrin kasvoi ja
-hän rupesi tuntemaan itsensä kypseksi ryhtyäkseen suoranaisemmin
-toteuttamaan omia aikeitaan. Hän juoksi miesten asioita, välitteli eri
-ryhmäin välillä ja teki sen taitavasti kuten lupaava valtiomiehen alku
-ainakin. Ja hänen terävä silmänsä ja tarkka henkilöjen tuntemuksensa
-tuli pian yleisemminkin huomatuksi.
-
-Näiden valtiopäiväin aikana pidettiin suomalaisessa puolueessa useita
-yksityisiä kokouksia, joissa erityisesti neuvoteltiin, mitä olisi
-tehtävä sen yhä selvemmin huomatun epäkohdan johdosta, että maan kaikki
-raha- ja liikeolot olivat melkein yksinomaan vastapuolueen käsissä,
-joka siis näillä taloudellisilla aloilla yksin isännöi, yhä ävertyi ja
-pysyi mahtavana. Tämä oli Heikin mieliaine, tuo tuuma, että puolueen
-varallisuusoloja ruvettaisiin parantamaan, oli hänestä koko liikkeen
-tukevin kohta, sen huippu ja kukka. Se oli jo muuten laajalle levinnyt
-mielipide maassa, että pitäisi ruveta perustamaan omia liikkeitä ja
-yhtiöitä ja tämä into voitti myötään yhä enemmän alaa. Noissa
-kokouksissa tehtiin siitä syystä nyt jo suunnitelmia eri laitoksia
-varten, neuvoteltiin koottavista pääomista, jopa käytettävistä
-miehistäkin. Näitä neuvotteluja seurasi Heikki suurella tarkkuudella,
-korvat höröllään, ne avasivat hänelle aivan uusia näköaloja ja
-herättivät uusia tuumia ja toiveita. Ne toiveet muodostuivat
-valtiopäiväin kuluessa yhä selvemmiksi ja tarkkapiirteisemmiksi ja
-säätykokouksen lopulla oli hänellä suunnitelmansa valmis. Hän ei
-puhunut siitä kellekään, teki vain hiljaisuudessa valmistuksiaan. Mutta
-yksinään ollessaan ja suunnitelmiaan rakennellessaan hän joskus
-itsekseen kuiskaili:
-
--- Nyt täytyy joutua, nyt ehtiä mukaan näille alkaville
-apajoille! Tässä on tie, jota voi suorimmin ja nopeimmin viskautua
-yhteiskunnalliseen arvoon ja asemaan, -- pitää vain olla ajoissa
-paikalla!
-
-Ja kohta valtiopäiväin loputtua jätti hän yhtäkkiä kaikki muut hommansa
-ja ansionsa, luovutti ne muille tarvitseville ja katosi pois
-pääkaupungista, lähti maalle lukemaan, viimeistelemään tutkintojaan.
-Hän poistui ajaksi näyttämöltä, mutta mennessään jo riemuitsi hän
-ajatellessaan, kuinka hän sieltä taas kerran ja piankin pulpahtaisi
-esiin, ponnahtaisi ohi toisista, jotka jäisivät katsomaan ällistyneinä
-ja tyhmistyneinä.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Parvi pientä väkeä, tyttöjä ja poikia, sihisi Juuson ympärillä kun hän
-eräänä syyspäivänä, kantamus kouluvihkoja kainalossaan, astui ulos
-kadulle muutamasta Helsingin uudesta yksityisestä yhteiskoulusta, jossa
-hän nykysin antoi kielitunteja. Juuso katseli mielihyvissään hilpeästi
-edelle juoksevaa joukkoa. Mutta samassa huomasi hän sen keskestä
-astuvan vastaansa tanakan miehen, pyylevän ja varmannäköisen, jonka
-yläruumis ei kävellessä hitustakaan hievahtanut ja joka kantoi päätään
-liikuttamatta takakenossa.
-
--- Terve pitkästä ajasta! huudahti silloin Juuso, sillä sehän oli
-Heikki tuo vastaanastuja, sama vanha asento, vartalo ehkä entistään
-hiukan pyöreämpi, mutta siksi juuri sitä tukevamman näköinen.
-
--- Terve pariisilainen, muistithan jo palata kotimaahankin, vastasi
-Heikki, pysähtyen tarkastelemaan Juusoa.
-
--- Olenhan ollut kotona jo monta kuukautta, vaikk'en sinua ole sattunut
-näkemään.
-
--- Niin, minä olenkin ollut vähän piilossa, olisi jo aika päästä näistä
-lukupuuhista erilleen, puhui Heikki puoleksi syrjään kääntyneenä,
-ikäänkuin pahalla omallatunnolla, että luvut olivat näin kauan
-kestäneet, vaikka tavallisten olojen mukaanhan ei Heikillä vielä ollut
-mikään valmistumisen aika. Sitten hän taas tarkasteli Juusoa ja jatkoi
-hiukan pilkallisesti: -- No, oletko jo kuinka eurooppalaistunut, --
-niin puku ja parta kyllä, mutta muuten? Sinä kirjoittelit sieltä
-toisinaan hyvin yleismaailmallisia mietteitä.
-
-Nyt Juuso vilkastui, tultiin näet suoraan asiaan, josta hän oli juuri
-tahtonutkin Heikin kanssa puhua. Hän lähti seuraamaan Heikkiä kappaleen
-hänen matkansa suuntaan väittäen innokkaasti:
-
--- Ei yleismaailmallisia, vaan rehellisiä ja rauhallisia. Ne
-mielipiteet mulla on ollut aina ja tulee olemaan vastakin. Vaan te
-täällä muutatte kurssia ja minua on tottapuhuen melkosesti suututtanut
-tuo teidän uusi valtioviisautenne, jonka palvelukseen nyt »Kyntäjäkin»
-on joutunut.
-
--- Hm, se on nyt erityinen asia, josta kannattaa puhua pitemmältäkin.
-Näetkös, aika ja olosuhteet vaativat aina omaa menettelyään.
-
--- Vaan minä en ymmärrä sellaisten sotalaulujen tarpeellisuutta...
-
--- Niin, sinä et ymmärrä. Vaan puhutaan siitä joskus erikseen, mulla on
-nyt juuri vähän kiireitä. Mutta esim. lauvantai-iltana toivon jo, että
-saamme joutilaampina keskustella.
-
--- Hyvä, sillä jonkunlainen suoritus on tässä tarpeellinen.
-
--- On kyllä, selitän sulle sitten kantamme, -- sinä olet liian kauan
-pysynyt meidän politiikastamme poissa, sairaana ensin ja nyt vuoden
-ulkomailla. Sinä teit pitkän häämatkan; kuinka Hilda sen jälkeen
-jaksaa? Ja -- onneksi! -- teillähän kuuluu perhettä lisääntyneenkin.
-
--- Onhan sitä, käy joskus katsomassa poikaa.
-
--- Kiitos, kunhan tästä ehditään. Sitten saan myöskin kuulla lähemmin
-tuumistasi -- sinä annat tunteja koulussa, näen minä. Mutta hyvästi nyt
-tällä kertaa.
-
-Juuso oli jo kevätkesällä saapunut ulkomailta pitkältä hääretkeltään.
-Lähes vuoden olikin hän ollut kotimaasta poissa, poissa koko tuon
-virkeän, valtiollisten kysymysten ja uusien tuumiensa vuoksi niin
-tärkeän valtiopäivätalven, eikähän ollut siis aivan kummakaan, jos
-häneltä joissakin yksityiskohdissa joitakuita ajan vaatimia
-suunnanmuutoksia oli jäänytkin huomaamatta ja käsittämättä. Olihan hän
-halunnutkin olla syrjässä kaikista hetkellisistä puoluekiistoista,
-vaihtelevista virtauksista ja mielipiteiden vivahduksista ja hän oli
-kaukaisena, intohimottomana tarkastajana niitä ainoastaan
-sanomalehdistä seurannut ja ensi aluksi siitä sanomattomasti nauttinut.
-Jumalankiitos, etteivät ne enää kuuluneet häneen! Vaan vähitellen oli
-hän niistä taas vilkastunut ja seurannut niitä suuremmalla kiinnolla.
-Nuo kotoiset riennot ja suunnat näyttivät yhä enemmän poikkeavan siltä
-tieltä, jota hän alkujaan oli suunnitelmaksi ajatellut, aatteellisten
-rientojen alalta jouduttiin yhä enemmän henkilöllisiin harrastuksiin.
-Ja niinpä oli käynyt kuten Vilho-vainaja oli ennustanut: hän ei
-malttanut pysyä vieraana noille kotimaan rakkaille riennoille; ennen
-pitkää voitti hänet vastustamaton halu taas suoranaisesti puuttua
-niihin ja selittää omat eroavat mielipiteensä.
-
-Se halu tuli varsinkin niiden äkäisten äkkikäänteiden johdosta, joita
-hänen omassa lempilapsessaan »Kyntäjässä» oli ruvennut näkymään; ne
-olivat taas nostaneet hänen intonsa lähteä puolustamaan niitä vanhoja
-näkökantoja ja periaatteita, joita he Vilhon kanssa aluksi olivat
-yrityksellään koettaneet toteuttaa. Ei noin, oli hän ajatellut, ei
-tuota toraista ääntä, ei haukkumasanoja eikä tuota keinotekoista
-politikoitsemista, jonka tarkoitus ei tunnu puhtaalta ja joka vain
-ärsyttää intohimoja. Enemmän sydäntä, enemmän rakkautta työhön... Ja
-silloin hän oli kirjoittanut ensimmäisen kirjoituksensa »Kyntäjään»
-samalla selitellen Heikille yksityisesti vaikuttimensa. Tätä
-kirjoitusta ei painettu lehteen, jossa vain jatkettiin samaan suuntaan.
-Juusoa se kiukutti: noinhan riistetään nuorisolta sen viimeisetkin
-ihanteet ja tehdään siitäkin pelkkä kylmä välikappale tuon suuren
-tekopolitiikan koneistossa. Ja Juuso kirjoitti toisen kirjoituksen,
-vielä äkäsemmän; sanoi siinä suoraan, että nuorisolehden ei ole tarvis
-pauhata siitä, ketkä pyrkivät ja ketkä pääsevät valtaan milläkin
-taholla ja hän uskalsi väittää, että itse tuo valta on vaarallista
-tavaraa, se sokasee miehensä, tekee tunteettomaksi ja karkottaa kaikki
-ylevämmät pyrinnöt...
-
-Sitäkään ei painettu. Juuso odotti ja kiukustui; toisin ajoin hän
-hillitsi mielensä, muisti, että hänhän oli päättänyt vetäytyä syrjään
-noista kaikista puolueriidoista, mutta taas toisin ajoin hän muisti,
-miten innokkaasti Vilho oli kehottanut häntä vointinsa mukaan
-taistelemaan heidän alkuperäisten, puhtaiden aatteidensa pohjalla. Ja
-hän päätti vielä kerran kotiin tultuaan koettaa, päätti lausua suoran
-sanan, vaikka se sitten olisikin hänen jäähyväissanansa. Vilhon
-muistokin jo vaati jonkunlaista ainakin loppusuoritusta, -- sitten
-menköön kaikki, hän antaa mahtajain hallita. Tämä päätös oli hänellä
-koko ajan kotiin tultuaan ollut mielessään, vaan hän ei ollut tavannut
-Heikkiä, joka oleskeli maalla ja itseltään oli hänellä mennyt syyskausi
-kotia perustellessaan ja kuntoon pannessaan.
-
-Vaan nyt hän tahtoi pitää asian lämpimänä, hän tahtoi pakottaa Heikin
-antamaan jonkunlaisen tilityksen menettelystään, jonka pohjimmaiset
-vaikuttimet hän kyllä aavisti.
-
-Näissä päättävissä mietteissään laskeusi Juuso alas kaupungista
-satamakadulle, kävelläkseen kotiinsa Kaivopuistoon. Silloin yhytti hän
-toisen vanhan tuttavan. Ohikulkiessa nykäsi näet muuan mies, jota hän
-ei ollut huomannutkaan, häntä rutosti käsivarresta ja huudahti:
-
--- Ka, etkö tunne vanhaa puhemiestäsi?
-
-Juuso katsoi, niin, tunsihan hän nyt, Kippishän se oli, vaikka se nyt
-esiintyi hiukan hullunkurisessa asussa. Hänellä oli yllään
-pitkäliepeinen takki, joka silminnähtävästi ei ollut häntä varten
-alkujaan tehty, ja hän kantoi kesäpalttoota käsivarrellaan, vaikka oli
-sangen viileä syyspäivä. Kippis huomasi, että Juuso sitä tarkasti ja
-selitti puheen aluksi:
-
--- Niin, näetkös, tämä uskollinen palvelija kävi jo siksi ahtaaksi,
-että se kerran haleta rapsahti selästä. Semmoisena sitä ei juuri ilkeä
-päällään pitää, mutta onhan tuo sentään komeampi kun se on mukana.
-
-Juuso käänsi puheen toisaalle ja kyseli miten Kippiksen lukujen ja
-muiden hommien laita oli. Tämä oli kuten ainakin hyvin repäsevällä
-tuulella -- hengitys haiskahti aamuryypyltä -- ja hän selitti varsin
-suruttomasti:
-
--- Lukujen, tietysti niiden laita on hyvä, ne ovat jo ohi. Kun lukee
-kahdeksankin vuotta yliopistossa niinkuin minä, niin siinä jo rupeavat
-kirjatkin happanemaan. Minä heitin ne hiiteen, -- taikka, toisin
-sanoen, ne menivät itse. Ja sen sijaan rupesin afäärimieheksi, --
-kuule, vakuutappas henkesi minun yhtiössä, se on huokein, varmin ja
-edullisin maailmassa. -- Vaan entä sinä, sinä mahdat nyt elää niinkuin
-sulassa voissa, onnellasi ei ole rajaa eikä aitaa.
-
--- Niin, eihän mulla nyt ole valittamista.
-
--- Valittamista, -- eipä pitäisi olla. Mutta tiukalle siinä piti ottaa,
-ennenkuin sinut sai tarttumaan kiini siihen onnensakaraasi. Muistatko
-tuota yötä kuopassa, jolloin minun täytyi panna kaiken supliikkini
-liikkeelle, voittaakseni sinun uppiniskaisen vastahakoisuutesi ja sinä
-vain huusit että »mene pois saatana!» ja uhkasit hautautua alimmaksi
-suoportaaksi. Mutta minä sinut väkisinkin kiskoin suosta. Nyt näet itse
-kuinka sentään on makeata elää...
-
--- Muistan hyvin sen illan, olin silloin erittäin synkällä mielellä.
-
--- Ja aivan suotta, pari romahtanutta vekseliä ja joku lemmenkuherrus,
-mitäs sellaiset pikkuseikat painaisivat suuria sieluja. Minä en ole
-surkeissani koskaan. Tehdään afäärejä ja eletään, surkoot huonommat. --
-Vaan kuulehan, koska nyt kerran tavattiin, ulottuisiko sinun luottosi
-puhemiehellesi yhteen pienimpään seteliin asti...?
-
-Juuso antoi viitosen ja Kippis kääntyi takasinpäin iloisesti
-vihellellen ja heilutellen käsivarrellaan sitä kesätakkia, joka
-komeuden vuoksi oli mukana. Juuso käveli yksin edelleen sataman vartta.
-Hänen ajatuksensa olivat taas saaneet toisen aiheen ja suunnan. Tuon
-puolipäihtyneen huoleton porina oli hänessä taas herättänyt elämään
-noita vanhoja tunteita ja mietteitä, jotka kuuluivat siihen aikaan,
-jota hän kerran jo oli pitänyt haudattuna. Niin selvästi muisti hän
-taas tuon taistelunsa hiipivää houkutusta vastaan, muisti
-vastenmielisyytensä ja inhonsa perustaa elämistään valheeseen. Ja
-hänestä tuntui aivan kuin hän yhä vielä olisi kävellyt samassa
-valheessa, joka silloin oli alulle pantu ja siitä kävivät hänen
-askeleensa taas ikäänkuin raskaammiksi ja verkkasemmiksi...
-
-Monasti oli hän karkottanut tuollaiset ajatukset, tuollaiset pahat
-päähänpistot mielestään. Vaan ne olivat aina palanneet, ne olivat jo
-käyneet tuttavallisiksi. Ja hän oli noihin ajatuksiinsa vähitellen
-tottunut, oli taipunut ja tyytynyt, oli toivonut ajan oloon voivansa
-mukautua uuteen elämäänsä, oli odottanut sen vähitellen muuttuvan
-tasaiseksi ja limiytyvän liitteihinsä.
-
-Ja niinhän se oli tehnytkin: myrskytöntä ja rauhallista oli ollut
-elämä. Mutta tuon rauhan keskessä oli sittenkin aina jokin pieni,
-kalvava tunne, niinkuin hyvin hiljaa, mutta lakkaamatta jäytävä mato,
-häirinnyt sitä mielen tyyntä tyytyväisyyttä, johon Juuso oli itsensä
-tuudittanut. Ja nuo aikusemmat unelmat ja tulevaisuuden suunnitelmat,
-joiden Juuso oli toivonut jääneen sinne tautinsa taakse, ne olivat
-tuontuostaankin odottamattomina ja kutsumattomina palanneet mieleen ja
-tuoneet mukanaan kaihoa ja pettymyksen tunnetta. Oli oikein
-merkillistä, kuinka kiintonaisia ne olivat ja kuinka väkisin ne
-osasivat varastautua esiin kaikenmoisissa tilaisuuksissa. Kun he kahden
-Hildan kanssa matkoillaan istuivat rautatiejunassa erotettuna koko
-muusta maailmasta, lennähti mielikuvitus äkkiä vallattomasti irralleen
-ja Juuso tapasi itsensä ajattelemassa, miten toisenlaista onnea se
-sentään olisi, jos hän näinikään Elnan kanssa ajeleisi tuntemattomia
-maailmoja kohti ja saisi tuolle lempeälle lapselle kertoa mielensä
-vaihtelevia kuvia, jotka hän nyt salasi itselleen. Ja kun Juuso
-kotioloissa illan tullen laski kynän tai kirjan kädestään ja näki
-vaimonsa istuvan siinä vieressään pöytää vastaan nojautuneena ja hänen
-puoleensa kääntyneenä, ikäänkuin kaihoten lemmityn hellyyttä, niin
-tuntui kuin olisi kylmä käsi kouristanut hänen sydäntään, hänen
-jäseniään, yksin hänen ajatuskykyäänkin. Hänen olisi pitänyt olla
-ystävällinen ja hellä -- niin hän silloin ajatteli --, avomielinen
-ennen kaikkia, vaan se oli merkillistä, oli kuin luonto olisi noussut
-vastaan. Hän ei voinut kertoa vaimolleen sielunsa sisimpiä tunteita,
-hän ei voinut antaa lämpöä, kun hänellä ei sitä ollut, hän ei saattanut
-hellästi lohdutellen painaa vaimoaan rintaansa vastaan, sillä hänen
-mielikuvituksensa loi hänen eteensä pienen valkosen pään, jonka kutreja
-hän olisi tahtonut rinnallaan silittää ja jonka suuriin, kysyviin,
-sinisiin silmiin hän olisi tahtonut katsella...
-
-No, ne nyt olivat olleet sellaisia hetkellisiä mielialoja, joutavia,
-niin oli hän vakuuttanut itselleen, ja hän oli kerran toisensa perästä
-pakottanut ne väistymään pois. Mutta ne palasivat. Ja enin Juusoa
-kumminkin kiusasi se, että hänestä oli aivan kuin Hilda olisi voinut
-seurata noiden hänen mielikuviensa vaiheita. Hän näki selvästi, että
-aina kun hän keskustelusta vaipui mietteihinsä, kävi Hilda
-surumieliseksi, ikäänkuin loukkautui. Tuntui aivan kuin hän olisi ollut
-mustasukkainen Juuson yksinäisille unelmille, joista tämä ei koskaan
-kertonut. Hilda oli silloin usein intohimoisen hellä ja altis, tuntui
-kuin hän olisi väkisin tahtonut tempasta Juuson lähemmäs luokseen,
-aivan omakseen, pois noiden häijyjen mietteiden vallasta; toisen vuoron
-hän taas kävi alakuloiseksi, kärtyseksi, pisteliääksikin. Juuso koetti
-silloin olla ystävällinen, mutta huomasi itse monasti, ettei hän saanut
-tulta lietsotuksi lieteen, jossa hiilet olivat kylminä.
-
-Se tasaantuu, se unhottuu ajan oloon, nuo pikkunystyrät kuluvat pois,
-niin lohdutteli hän itseään. Toisinaan ne tuntuivatkin jo aivan
-kuluneilta; kesällä, jolloin pienokaisen syntyminen ikäänkuin entistä
-lujemmin liitti hänet ja hänen vaimonsa toisiinsa, oli hän jo tuntenut
-täydellistä mielen rauhaa. Mutta jonkun kerran ne vanhat mietteet
-senkin jälkeen palasivat. Niinpä syyspuoleen, jolloin Juuso puuhasi
-uuden kotinsa perustamista, kalusti huoneet ja hankki talouteen
-kuuluvia tuhansia pikkutarpeita, olivat nuo nukahtaneet, entiset
-unelmat taas täydellä vauhdilla esillä, eikä hän näyttänyt voivan
-niistä vapautua ollenkaan. Hän muisti niin päivän selvästi, miten hän
-oli ajatellut tuon tulevan, pienen kotinsa yhteiseksi Elnalle ja
-itselleen, kuinka hän oli mielessään suunnitellut jokaisen
-yksityiskohdan siinä ja tuuminut missä tuo hänen unelmatoverinsa
-milloinkin istuisi ja liikkuisi. Muisti myös miten he tytön kanssa
-yhdessäkin olivat tuota kaikkea suunnitelleet. Nyt hän rakenteli sitä
-kotia aivan toisilla edellytyksillä eikä voinut päästä painavasta
-pettymyksen tunteesta, johon aina oli sekaantunut katumusta ja kaihoa.
-
-Ja sen vuoksi hänestä aina, kun hän näinikään kaupungilta tuli ja
-lähestyi kotiaan, oli kuin jokin ahdistuksen tunne olisi hänet
-vallannut. Ja hän tunsi mielessään syvää pettymystä, hän oli tuon
-kaiken ennen ajatellut niin aivan toisella tavalla. Mutta ehkä se
-sieltä vielä kuluu; annahan kun nuo vanhat unelmat haihtuvat, ne ovat
-vielä liian tuoreet ja selvät.
-
-Ja niiden täytyy haihtua, niin hän aina lopuksi ankarasti päätti, ja
-niin hän ajatteli nytkin, lähestyessään kotiaan Kaivopuistossa. Nytkin
-nuo mietteet olivat taas lähteneet Kippisraukan mitättömästä porinasta,
--- kaikkia sitä sitten mieleensä painaa, onhan totisempiakin asioita
-ajateltavana! Ja hauskempia. Juuso päätti, portaita ylös noustessaan,
-olla hyvin ystävällinen Hildalle ja mieleltään iloinen ja reipas ja
-heittää pois kaikki tuollaiset sairaloiset mietteet. Eihän sitä niin
-tunteittensa orjana saa olla, -- vanha mies!
-
-Hilda tuli iloisena eteisessä vastaan. Hänkin oli ollut kaupungilla,
-oli tavannut tuttavia ja tehnyt ostoksia. Ja poika oli kotona nukkunut
-koko ajan niin rauhallisesti, vasta juuri heräsi..., kas nyt kuinka se
-siinä makaa tyytyväisenä ja suurisilmäisenä ja leikkii helisevällä
-lelullaan, -- pikku Juuso, isän kaima...
-
--- Noin, kun se ojentaa sormensa isän partaa tukistaakseen,
-
--- No revi nyt pikkuinen, mutta elä kovasti revi...
-
-Juuso istui kehdon vieressä ja leikki esikoisensa pienillä kätösillä
-koettaen kuinka lujasti ne jaksoivat hänen sormeaan puristaa. Niin
-iloinen, niin tyytyväinen oli hän taas, ikävät mietteet olivat
-hävinneet ja mielessä vallitsi suloinen onni. Hän oli puhelias ja
-leikkisä, kertoi Hildalle tavanneensa Heikin ja tämän luvanneen
-selittää menettelynsä ja uhitteli, että kyllä hän sen miehen vielä
-pitää lämpimänä. Hilda taas puolestaan näytteli ostamiaan
-talouskapineita, kertoi mistä hän minkin oli tinkinyt ja kuinka äiti
-häntä oli torunut, kun hän yritti tekemään tuhmuuden. Hän oli yhtä
-hilpeällä mielellä kuin miehensäkin ja iloitsi hänen hyvästä
-tuulestaan.
-
--- Ja katsoppas mitä minä sitten vielä ostin.
-
-Hilda pyörähti toiseen huoneeseen, ja palasi sieltä kohta, kädessään
-suuri, kaunis, vaaleanpunanen lampunvarjostin.
-
--- Ah, lampunvarjostin!
-
--- Niin, saatpa illalla nähdä, kuinka hauskaksi se valaisee huoneen ja
-kuinka lepposa sen valo on silmille.
-
-Mutta Hilda huomasi samassa, että Juuson kasvoilta taas äkkiä oli
-kadonnut iloinen ilme ja että hänen silmänsä omituisen arasti ja
-surumielisesti tuijottivat lampunvarjostinta. Kotvaseen aikaan ei hän
-puhunut mitään ja Hilda kysyi ihmetellen, puoleksi loukkautuneena:
-
--- Eikö tämä ole sinusta kaunis?
-
--- On, on kyllä, onhan se erittäin kaunis, vastasi Juuso
-hajamielisesti. Ja hetken kuluttua hän nousi ja meni omaan
-huoneeseensa.
-
-Ne muistot! Taas oli eräs niistä niin elävästi vallannut hänen mielensä
-ja ajanut hänen ajatuksensa takasin menneitten unelmain maille ja se
-oli hänelle aina vaarallista. Hänelle välähti eteensä niinkuin
-kirkkaana kangastuksena tuo ilta, jolloin he Elnan kanssa olivat
-kävelemässä ja antoivat mielikuvituksensa rakennella tuota heidän
-yhteistä ilmalinnaansa. Silloin se juuri Elna oli virkahtanut: »Ja
-tuommoisen vaaleanpunaisen varjostimen me ostamme...» Taivas, kuinka
-ihana se unelma oli ollut, kuinka kevyt ja toivehikas tuokin ilta! Se
-oli poissa, hän oli sen haudannut. Mutta sittenkään -- ja sehän se oli
-kamalinta --, ei hän voinut siitä koskaan päästä, ei koskaan. -- Nytkin
-se särki sen sovinnollisen, tyyneen mielialan, johon Juuso juuri oli
-päässyt, -- taas häntä melkein pelotti tulla Hildan eteen, hän tunsi
-aivan selvästi, että tämä taas oli arvannut jonkun vanhan muiston,
-hänelle tuntemattoman mielikuvan, katkaisseen sen herttaisen mielialan,
-joka heidän kesken oli vallinnut. Ja se tieto häntä juuri enin rasitti.
-
-Juuso istui huoneessaan, selaili kouluvihkoja ja oli niitä
-korjailevinaan, vaan oikeastaan hän mietti, mikähän tästä lopuksikin
-tulee. Hän silmäili arasti oveen päin odotellen millähän hetkellä Hilda
-mahtoi tulla kutsumaan hänet päivälliselle ja oliko sillä taas se
-surumielinen, nuhteleva katse silmässään. Se viipyi, viipyi tavallista
-kauemmin, -- voi, kun se edes jo tulisi...!
-
--- Päivällinen on pöydällä.
-
--- Kiitos, tulen heti.
-
-Hilda oli ainoastaan raottanut ovea, vaan Juuso oli kumminkin
-näkevinään, että hänellä silmät verestivät niinkuin itkun jäleltä ja
-äänessäkin tuntui soivan joku surunvoittoinen kaiku. Vai oliko tuo
-ainoastaan oman mielen kuvitusta, oman pahan omantunnon kajahdusta?
-Ehkä se oli sitä, ja siitä juuri täytyisikin päästä.
-
-Juuso nousi huoahtaen. Hän ravisti ruumistaan, ikäänkuin pudistaakseen
-pois pahan mielikuvan, koetti saada kasvoilleen iloisemman ilmeen ja
-meni sitten verkkasin askelin ruokahuoneeseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuli lauvantai.
-
-Kun Juuso saapui koulusta kotiinsa, oli hänen pöydällään lippu
-Heikiltä, joka kutsui hänet seurahuoneelle tutkintopäivällisille. Juuso
-hämmästyi hyväsesti, hän ei ollut arvannutkaan, kun Heikki oli
-lauvantai-illasta puhunut, että hänellä silloin olisi jokin erityinen
-syy ja tilaisuus olla joutilaana. Eikä hän ollut tiennyt Heikin vielä
-niin pitkällä olevan, eikä sitä olleet tienneet muutkaan. Mutta Heikki
-olikin, ruvettuaan kerran suorittamaan tutkintojaan, valmistunut
-äärettömän nopeasti, oli näyttänyt erityisesti kiirehtivän.
-
-Vai juhlapäivällisille! no, eipä muuta kuin juhlatakki päälle ja
-takasin kaupunkiin, seurahuoneelle.
-
-Astuessaan sinne määrähetkellä Juuso melkein säpsähti sitä komeaa
-seuraa, johon hän huomasi joutuneensa. Siellä rivittäin yliopiston
-opettajia, virkamiehiä ja muita yhteiskunnan merkittävämpiä henkilöitä
-ja nuoremmista, Juuson ikäisistä, miehistä oli koolla mitä vain lie
-ollut olemassa etevimpiä ja huomattavimpia nimiä, -- niin sanottu
-kerma. Oli seassa joku lahjakas taiteilijakin koristuksena silmää
-hivelemässä, ikäänkuin korea kukkanen hyvin katetulla ruokapöydällä. Jo
-ensi silmäyksellä saattoi nähdä, että päivän sankari ei ollut niin
-paljo pitänyt väliä iloita ystäväinsä kanssa, vaan oli pannut seuran
-kokoon ikäänkuin viralliseksi, silmälläpitäen miesten edustavaisuutta
-kullakin alalla.
-
-Alku olikin hyvin juhlallista ja kankeaa; istuttiin tai seisottiin
-pitkin seiniä, supatettiin kahdenkesken ja tarkasteltiin saapuvia
-vieraita. Isosti helpotti, kun käskettiin pöytään istumaan, vaikk'ei
-sekään aivan väleen mennyt. Isäntä itse hyöri edestakaisin, talutti
-käsipuolesta pöydän päähän mahtavimpia vieraitaan, huonosemmat saivat
-alempana itse valita paikkansa. Siellä istuttiin sitten hiljaa ja
-ääneti ja kuunneltiin hartaasti mitä noilla äänenantajilla pöydän
-päässä, jotka johtivat puhetta, oli sanottavanaan. Yksi ja toinen vain
-uskalsi sivummalla kuiskasta jonkun kompasen ja sille salakähmässä
-naurettiin viinilaseja maisteltaessa.
-
-Vaan jo tuli ensimmäisen puheen aika; se pidettiin sieltä
-kunniavieraiden päästä, oli virallinen, pitkä ja ylistävä. Mainittiin
-miehen avut kaikki, häneen kiintyneet toiveet ja hänen lupaava
-tulevaisuutensa, -- niitten kunniaksi huudettiin eläköötä ja juotiin
-maljat. Puheen loputtua alkoi pitkä vaellus pöydän päähän, sankarin
-kanssa kilistämään. Tämä temppu uudistui useampaan kertaan ja sillä
-välin syötiin vankasti. Vähitellen, vaikka hyvin varovasti, vilkastui
-mieliala maistettujen maljojen nojalla, rämähtipä se jo jonkun kerran
-kaikuvaan nauruunkin. Vaan vasta kun tuo kolme tuntia kestänyt ateria
-teki loppuaan ja saatiin siirtyä pikku ryhmiin tupakoimaan
-kahvikupposten ääreen, tuntuivat kahleet ikäänkuin vapautuvan, päästiin
-helpommille ja huolettomammille oloille. Ja nyt lähtivät illan
-myöhemmät tunnit nopeasti kulumaan.
-
-Isännyytensä arvossa, saadessaan maljoja ja vastatessaan maljoihin, oli
-Heikkikin siksiverran tullut laseja kallistaneeksi, että jo kerran
-hänkin illan myöhemmäksi käydessä heltyi tavallista avomielisemmäksi ja
-reippaammaksi. Seuran vanhimmat ja arvokkaimmat vetäytyivät useimmat jo
-vähitellen pois ja jälellejääneistä muutamat jatkoivat vielä puheitten
-sarjaa siirtyen jo sankarista itsestään hänen vanhempiinsa ja
-sisaruksiinsa ja etäisempiinkin sukulaisiin, vaan oltiin jo yleensä
-kyllästyneitä puheita kuulemaan. Yritettiin lauluakin, lasketeltiin
-sukkeluuksia. Isäntä kulki pöydästä pöytään, kilisteli laseja ja
-kehotti kilistämään, ei tässä nyt oltu köyhiä eikä kipeitä! Niin tuli
-hän siihenkin pöytään, jossa Juuso istui, läimäytti tätä olalle ja
-istui viereen ojentaen lasiaan.
-
--- Terve, sinäkin vanha visapää uinailija, joka aina tahdot seistä
-akkana virtaa vastaan. Niin, sinullehan minun oikeastaan olisi pitänyt
-pitää pieni luento nykyisen politiikan pääperiaatteista, -- mutta
-eiköhän se ole turha vaiva?
-
--- Periaatteesi tunnen suunnilleen, niistä ei puhetta, vastasi Juuso
-samassa sävellaissa kuin Heikkikin. -- Mutta siitähän oli kysymys, että
-selittäisit, mitkä painavat syyt pakottivat muuttamaan Vilhon ja minun
-pientä paimenpilliä suureksi sotatorveksi.
-
--- Sotatorveksi, no, miksei. Se on pian selitetty. Nykyseen maailman
-aikaan tarvitsevat ihmiset jo muuta kuin pelkkää siirappia, -- tuolle
-teidän runolliselle haaveilulle ja aatteellisuudelle nauraa jo
-nuorisokin. Ei riitä nykyjään enään pelkkä tunne, pitää olla jotain
-kouraan tuntuvaa, jotain suoranaista. Sinun, Juuso, olisi todellakin
-pitänyt syntyä kymmenkunnan ja toistakymmentä vuotta aikuisemmin kuin
-synnyit, sinne sinä kuulut luonteeltasi ja siellä olisit luultavasti
-menestynyt...
-
--- Sieltäpä me juuri nykyjään tarvitseisimme joitakuita mahtavia
-henkiä, jotka osaisivat osottaa minne suomalaisuuden liikkeen vanhat
-puhtaat periaatteet tähtäsivät, -- se oli jotain aivan toista, kuin
-mitä nykyjään harrastetaan. Valitettavasti ei minussa ole riittävää
-tarmoa...
-
--- Ole huoletta, me emme tarvitse sieltä enää noita vanhoja epäjumalia.
-Joka silloin osasi uneksia kauniisti ja pukea tunteensa koreimpiin
-sanoihin, se niitti laakereita ja pysyi pinnalla; ne laakerit ovat nyt
-kuihtuneet. Nyt kysytään järkeä, tunteesta ei väliä...
-
--- Järkeä, niin, sitä pikkujärkeä, jonka avulla vanhojen suurten
-aatteiden nimessä ajetaan yksityisharrastuksia ja sivuvehkeitä...
-
--- Miks'ei sitäkin, jos tarvitaan. Sokeasti vain ei touhuta, se on
-pääasia. Jokainen katsoo eteensä ja menettelee sen mukaan, -- siinä se
-on sen suunnanmuutoksen ydin, jota sinä et voi käsittää.
-
-Juopottelevia pitovieraita keräytyi yhä useampia näiden väitteleväin
-ympärille kuuntelemaan ja ottamaan keskusteluun osaa. Heikki saavutti
-sanansutkauksillaan ja vetoamalla päivän tositapauksiin useimpain
-kannatusta, jotavastoin toiset pilkalla, toiset säälillä kuuntelivat
-Juuson ihanteellisempia mielipiteitä. Tämä kiivastui yhä enemmin ja
-väitti jo, että ne mielipiteet, joita Heikki edusti ja jotka nykyjään
-määräsivät suunnan, olivat suorastaan turmiolliset kansalle ja
-kasvavalle polvelle, sillä ne olivat lähteneitä itsekkäästä
-katsantokannasta ja olivat omiaan kuolettamaan yhtenäisyystunteet ja
-kaikki korkeammat pyrinnöt. Esimerkki tarttuu, sanoi hän, eikä
-aikaakaan, ennenkuin oikeuden ja velvollisuuden käsitteet ovat
-heikentyneet, ovat sekasin...
-
-Sille naurettiin. Kasvatus ja politiikka ovat eri asioita, muistutti
-Heikki, ja sanoi suoraan, että olipa onni, kun Juuso ajoissa sattui
-matkustamaan ulkomaille ja jätti kaiken esiintymisen; sillehän olisivat
-lapsetkin nauraneet. Julkiseen esiintymiseen Juuso todellakaan ei sovi,
-siihen vaaditaan paljo enemmän käytännöllisyyttä ja aivan toisenlaista
-älyä, kuin esim. kaunotieteellisiin mietelmiin, johon Juuson taipumus
-tähtää. Kiivastuttiin molemmin puolin; Juuso väittää paukautti, että
-Heikillä ei valtiolliseen eikä muuhun esiintymiseensä ollut mitään
-muuta ohjenuoraa, kuin oma etunsa, ja semmoista hän halveksi. Heikki
-taas huomautti ilkkuen, että Juusolla olivat kaikki ohjenuoransa
-sekasin.
-
--- Mitä sinä oikeastaan tahdot? kysyi hän.
-
--- Ensiksikin minä tahdon päästä vapaaksi sellaisen leipäpolitiikan
-seurauksista ja edesvastuusta, jota te täällä olette katsoneet
-sopivaksi minunkin vähäpätöisessä nimessäni harjoittaa. Ja mulla on
-oikeus ja velvollisuus tehdä se julkisesti.
-
--- Suuret sanat eivät suuta halkase. Sinulle on viisainta, että pysyt
-kauniisti alallasi ja koetat syrjästä seurata aikaasi, -- vaikka
-tuletkin aina muutamia vuosia ajastasi myöhemmin.
-
--- Syrjään olen vetäytynytkin kaikista näistä riennoista, joita en voi
-hyväksyä, ja syrjässä aijon pysyäkin, nykysen suunnan aikana on minun
-mahdotonta »Kyntäjässäkään» työskennellä. Tehtävätä kyllä olisi, vaan
-minä olen liian heikko suureen isänmaalliseen työhön...
-
--- Isänmaalliseen! Kuule, elä sinä niin pitkälle ajattele, ajattele
-vain itseäsi...
-
--- Niinkuin sinä ja muut. Mutta vaikka jäänkin syrjään, niin vielä
-tahdon minä, hitto soi, kerran merkitä kantani, lausua pari totista
-sanaa ja näyttää ihmisille teidän politiikkanne laadun ja tarkoituksen.
-
--- Kuule, sinä et näyttäisi mitään muuta kuin oman ymmärtämättömyytesi,
-ja sehän olisi tuhmuutta. »Kyntäjässä» sitä ainakaan et viitsi tehdä,
-olethan jo jättänyt sen muihin käsiin.
-
--- Teen sen sitten muulla tavoin.
-
--- Ja tiedätkö mikä tuosta olisi seuraus? Joo, että sinulle
-naurettaisiin, jos ei sinua leimattaisi löylyn lyömäksi.
-
--- Nähdäänpä, ollaanko jo niin syvälle vaipuneita teidän
-politiikkaanne, ettei totuuden sana enää ollenkaan pysty.
-
-Heikki tuumasi jo jättää koko keskustelun siihen, nousi ja lähti
-halveksivan näköisenä ja naureskellen poispäin. Vaan vielä pysähtyi hän
-ja virkkoi pilkallisesti:
-
--- Mikä on totuus? kysyi Pilatus ja jäi turhaan odottamaan vastausta.
-Ja kumminkin siihen olisi ollut niin helppo vastata: se, mitä yleinen
-mielipide kullakin ajalla totuutena pitää.
-
--- Niin, se on juuri teidän politiikkanne totuus, vaikkei sitä
-julkisuudessa näin avomielisesti tunnusteta.
-
--- Ja muuta totuutta, sellaista kaukaista, aatteellista, sitä on
-ainoastaan runoissa, romaaneissa ja raamatussa..-- Vaan se sinään.
-Sulle antaisin neuvon: elä rupea mitään julkisia protesteja tekemään,
-sillä vahingoitat vain itseäsi ja sitä olet jo tähän astikin kylliksi
-tehnyt. Ota järjen päästä kiini, poika!
-
-Juuso oli kiihtyneessä mielentilassa. Nuo mielipiteet, joita hän tässä
-kuuli hävittömällä avomielisyydellä julkilausuttavan, ne olivat juuri
-niitä, joita hän kerran oli uneksinut elämäntyöllään vastustavansa ja
-voittavansa. Ja nyt ne olivat aivan yleisiä koko tässä nuoressa
-joukossa. Ja enin kiukutti häntä kumminkin se, ettei hän nytkään ollut
-voinut kylliksi pontevasti, kylliksi nerolla puolustaa kantaansa, joka
-kumminkin oli ainoa oikea. Oi jospa Vilho nyt olisi ollut täällä! Juuso
-mietti vielä virkkaa jonkun äkäsen sanan, vaan tunsi, ettei hän voisi
-tulkita tunteitaan eikä saada tuota joukkoa vakuutetuksi. Ja silloin
-hän nousi lähteäkseen. Ympärillään kuuli hän toisten huutavan: »Heitä
-hiiteen houreesi, Juuso, juo!» ja Heikki ojensi hänelle lasia
-virkahtaen:
-
--- Jos järkimieheksi heittäytyisit, niin voisinpa antaa sulle paljo
-parempaa ajattelemista, josta todella hyötyisit, -- sillä muista sinä
-omaa hyötyäsi ja tulevaisuuttasikin joskus. Mutta sitä varten sinun
-pitäisi pysyä alallasi.
-
-Vaan Juuso ei kuunnellut enempää, hän kiitti kesteistä ja lähti. Ja
-jälellejääneet päivittelivät vähän aikaa, miten mies voi olla noin
-sokea intoilija, ja siirtyivät sitten puhumaan muista, hauskemmista
-asioista.
-
-Juuso käveli kotiinsa. Tämän illan seurustelu ja keskustelu oli syvästi
-häneen vaikuttanut ja siitä oli hänellä kävellessään mieli murheellinen
-ja pettymystä täysi. Nyt tänään oli hän pitkän poissaolonsa jälkeen
-ensi kerran tullut selvästi huomaamaan, kuinka päinvastaiseen suuntaan
-aika oli kehittynyt siitä, mitä hän oli oppinut pitämään oikeana ja
-minkä puolesta hän oli tahtonut taistella. Ei hän ollut aivan selvillä,
-mikä oli ollut vakavasti tarkoitettua, mikä liioiteltua leikkiä noiden
-miesten puheissa ja mielipiteissä, vaan sen hän käsitti, että niitä
-jalompia pyrintöjä, sitä totuudenrakkautta, jota hän oli tahtonut
-puolustaa, oli pilkattu ja että yleinen virta kävi aivan uusilla
-tahoilla. Ja itse oli hän jo sellainen heikko, mitätön raukka, ettei
-hän voinut astua pontevasti taistelemaan vanhojen ihanteittensa
-puolesta, kuten hän alkujaan oli aikonut, hän tunsi tahtonsa
-taittuneeksi ja voimain puuttuvan. -- Nyt oli jo turhaa hänenlaisen
-miehen yrittääkään...
-
-Turhaa, niin kai, mutta vielä hän kerran tahtoi esiintyä »vanhan
-kartuusin» puolesta, vielä viimeisen kerran ikäänkuin jäähyväisekseen
-erotessaan pois siltä vaikutusalalta, jossa hän kerran oli haaveksinut
-voivansa työskennellä omaksi tyydytyksekseen ja nousevan polven
-hyväksi. Hän tahtoi ainakin pestä kätensä, se oli hänellä
-velvollisuuskin tehdä, velvollisuus itseään, omaa omaatuntoaan ja
-vanhoja ihanteitaan kohtaan. Velvollisuus myöskin Vilho vainajan
-muistoa kohtaan, Vilhon, joka juuri oli saanut hänetkin innostumaan
-tuosta »kyntäjäntyöstä» ja jonka ne aatteet olivat, joita he olivat
-tahtoneet toteuttaa. Hän tahtoi selittää nykyisestä suunnastaan eroavan
-kantansa ja tehdä sen selvästi ja varmasti.
-
-Kotiin tultuaan sytytti Juuso vielä työlamppunsa ja istui
-kirjoittamaan, -- oli paras tehdä se tuoreeltaan, tehdä se heti. Hän
-kirjoitti, pyyhki, korjasi ja kirjoitti ja yön tunnit kuluivat toinen
-toisensa perästä. Hän ei saanut nytkään mielestään oikein sanotuksi
-sanottavaansa, ei esitetyksi mielipiteitään niin täsmällisesti ja
-pontevasti, kuin olisi tahtonut. Siitä tuli liian pitkää, liian
-juhlallista -- hän olisi nyt tahtonut puhua enemmän järjelle, kuin
-tunteelle. Eikä hän ollut tyytyväinen sepustukseensa, kun hän viimein
-väsyneenä pani maata.
-
-Mutta aamulla hänellä oli jo selvillään, miten hänen pitäisi kirjoittaa
-tuo jäähyväiskirjeensä: lyhyesti, varmasti, pitkittä selityksittä. Ja
-hän istui ja kirjoitti: »Koska en voi hyväksyä sitä alkuperäisestä
-suunnitelmasta poikkeavaa, intohimoja yllyttävää ja mielestäni
-tarkoituksiltaan ei aivan vilpitöntä suuntaa, jota 'Kyntäjässä' nyt
-vuoden ajan on noudatettu, estämällä toisenlaisia katsantokantoja
-ilmipääsemästä, saan täten ilmoittaa, että minä, joka alkujaan olin
-Vilho Hartikka vainajan kanssa sen perustajana, nyt en yli vuoden
-aikaan ole sen kantaan vaikuttanut, enkä asetu minkäänlaiseen
-edesvastaukseen siinä esiintyvistä mielipiteistä.»
-
-Lyhyesti, selvästi, melkein virallisesti, vaan niin onkin parasta.
-Ihmiset tulevat ehkä ihmettelemään, kaipaavat tarkempia selityksiä ja
-lähempiä syitä, -- no, miettikööt, tutkikoot itse, siten kirjeen
-tarkotus ehkä heihin pystyykin paremmin kuin pitkäin selitysten kautta.
-Lukijat johtuvat itsenäisesti ajattelemaan, kentiespä rupee siitä joku
-hentonen taimi siellä täällä hiljaisuudessa vesomaan ja kasvamaan
-vartta tulevaisuuden varalle; kirjoittaja on ainakin täyttänyt
-tärkeimmän velvollisuutensa ja saa rauhassa vetäytyä syrjään.
-
-Vielä piti Juuso muutaman päivän väliä, ennenkuin lähti viemään
-Heikille kirjettään, »jäähyväispuhettaan». Hän tahtoi itse tavata
-Heikin ja vielä puhua hänen kanssaan. Vaan hän ei saanutkaan Heikkiä
-tavata. Tämän asunnossa näet ilmotettiin, että hän ei ollut koko
-kotimaassa: edellisenä yönä oli hän matkustanut ulkomaille parin
-kuukauden ajaksi.
-
-Tämä oli aivan odottamaton uutinen Juusolle, niinkuin se oli
-odottamatonta useimmille muillekin. Heikki ei ollut matkapuuhistaan
-puhunut kellekään, ei kekkereissäänkään virkkanut niistä sanaakaan.
-Muutamat kyllä olivat kuulleet hoettavan, että Heikillä on erityisiä
-aikeita, joiden vuoksi hän tutkintoaankin niin kiirehti, vaan nyt se
-vasta selvästi käsitettiin. Heikki oli katsottu yhdeksi johtavaksi
-mieheksi erääseen niistä uusista kansallisista yhtiöistä, joita tähän
-aikaan hommattiin ja joiden piakkoin piti alkaa vaikutuksensa, --
-hänellä oli onni, että oli tullut lukuaikanaan sillä alalla
-työskennelleeksi. Ja nyt oli hän matkustanut ulkomaille lähemmin
-tutustuakseen samanlaisten liikkeiden hoitoon siellä ja ollakseen ainoa
-mahdollinen mies valittavaksi, kun lopullisen vaalin piti tapahtua.
-Hiljaisuudessa oli asia pantu vireille ja tähän saakka toimitettu ja
-nyt se oli melkein valmis. Ja siitäkin syystä se oli Heikki tahtonut
-pitää nuo komeat päivällisensä: hänellä oli kaksi lintua kourassaan ja
-molemmat varmasti!
-
-Kun ei Juuso saanut Heikkiä puhutella, lähetti hän avonaisen kirjeensä
-postissa »Kyntäjään», -- sen nykyiset päämiehet olivat hänelle
-verrattain outoja eikä hän tahtonut joutua niiden kanssa lähempiin
-tekemisiin, kun kumminkin tästä lähin aikoi pysyä siitä syrjässä. Hän
-pyysi lyhyesti, että kirjoitus otettaisiin ensi numeroon ja odotti sen
-ilmestymistä. Se tuli, hänen kirjettään ei ollut siinä. Vaan parin
-päivän perästä sai hän kirjeen, jossa sanottiin, että oli yhteisen
-tuuman mukaan katsottu parhaaksi jättää kirje julkaisematta. Silloin
-julkasi Juuso »jäähyväiskirjeensä» parissa muussa lehdessä.
-
-Ja nähtyään sen julkisuudessa oli hän aluksi rauhallisella ja varmalla
-mielellä. Hän oli nyt vapaa _siitä_ huolesta, oli peräytynyt,
-mutta mielestään kunnialla, oli täyttänyt velvollisuutensa mikäli sen
-täyttää voi. Hänessä soivat kyllä melkein niinkuin soimauksina Vilhon
-viimeiset sanat: »Juuso, muista sinä pitää kartuusia vireillä.» Mutta
-hänhän oli tullut huomaamaan, että siihen hänestä ei ollut, ei kyennyt
-hän jatkamaan toivotonta taistelua, ajan suunta oli liiaksi vastaan.
-Hän oli nyt puhdistanut paluutiensä -- muu sai jäädä...
-
-Vaan riittikö se? sellainen kysymys välähti toisinaan tuon tyyneen
-tunteen väliin. Oliko hän todellakin tehnyt kaikki voitavansa, eikö hän
-ollut raukkana vetäytynyt taistelutantereelta, tunnustanut itsensä
-voitetuksi, vaikka vielä olisi voinut taistella? Toisinaan häntä
-vaivasi kalvava syyllisyyden tunne ja se rikkoi alinomaa sen rauhan,
-johon hän oli toivonut pääsevänsä, ja saattoi hänen mielensä pois
-tavallisesta tasapainostaan.
-
-Näissä mietteissään ei Juuso välittänyt paljo ajatellakaan, mitä
-maailma muuten hänen teostaan mahtoi arvella ja miten sitä
-tuomittaisiin. Hän eleli syrjäisessä yksinäisyydessään, ei välittänyt
-ottaa selkoa yleisen mielipiteen mahtisanoista ja toivoi sydämmensä
-hiljaisuudessa, että hänen jäähyväiskirjeensä kenties sentään yhdessä
-ja toisessa on voinut vaikuttaa itsenäistä miettimistä ja sen kautta
-suurempaa arvostelua.
-
-Ei olisi hän koskaan uskonut, että tuo hänen pieni protestinsa olisi
-nostanut varsinaista myrskyä häntä vastaan. Mutta hän sai pian huomata,
-että Heikki oli ennustanut aivan oikein arvatessaan miten yleinen
-mielipide tulisi häntä kohtelemaan.
-
-Eräänä päivänä tuli Otto, joka muuten harvoin jouti hänen kotiinsa
-Kaivopuistoon, lämpimissään ja melkein kauhistuneena Juuson luo ja
-kysyi jo ovella tullessaan:
-
--- Kuule, mitä sinä hyvä veli taas olet kirjoittanut kummallista, kun
-ihmiset eivät puhu muusta mistään kuin sinusta?
-
--- Sehän suurta huomiota. Ja mitä ne sanovat?
-
--- Minä en ole tietysti lukenut mitä sinä olet kirjoittanut, jotain
-politiikkaa, -- hittojako yksi medisiinari politiikasta! Vaan ne
-sanovat, että sinä olet luopio, ja että sinä olet häväissyt puolueen ja
-tahdot halkasta puolueen ja...
-
--- Hohhoh! kuinka minä olen paljo tehnyt. Sanovatko ne vielä jotain
-muutakin?
-
--- Sanovat, sanovat ett'et sinä ymmärrä aikaasi, että sinä elät
-luulenma sata vuotta jälellä ajastasi ja että sinä olet tappanut
-»Kyntäjän» ja tahdot esiintyä itsekylläisenä ja itseviisaana, ottamatta
-ollenkaan huomioon mitä muut järkevämmät ovat neuvoneet.
-
--- Ja ketkä tuota kaikkea sanovat?
-
--- Ketä vain lienen tavannut, eivät puhukaan muusta. Ja se kuuluu
-olevan aivan yleinen mielipide.
-
-Nuo viimeiset sanat kuultuaan vaipui Juuso, joka tähän asti pieni pilan
-hymy huulillaan oli kuunnellut lankonsa sanatulvaa, miettiväksi ja
-totiseksi. Hän tunsi ne niin hyvin, hän oli ennenkin ollut niiden
-kanssa tekemisissä. Ja hän vastasi verkalleen, melkein kuin itsekseen:
-
--- Niinpä niin, »yleinen mielipide», sitä vastaan ei maksa niskotella,
-sehän on -- totuus!
-
-Vaan Otto jatkoi yhä vielä lämpimissään puhettaan:
-
--- No, uskonhan minä, että ne liioittelevat, mutta olet kai mahtanut
-kirjoittaa jotakin varomatonta -- ne arvelivat, että tuommoiset teot
-voivat olla vaaralliset sinun tulevaisuudellesikin. Eiköhän olisi syytä
-jotenkin selittää...?
-
--- Ei veljeni, ei ole syytä. Minä kirjoitin tarkan harkinnan jälkeen ja
-tein ainoastaan velvollisuuteni.
-
--- Itse tuon ymmärtänet, minulle on yhdentekevää.
-
-Otto oli kertonut vallan säikähtyneenä noista kuulemistaan
-arvosteluista ja kumminkaan hän ei ollut kertonut hetikään kaikkia,
-mitä kaupungilla sanottiin, ei ollut tahtonut sitä tehdä, sillä seassa
-oli ollut hänestä sulaa panetteluakin. »Sellaiseen se liika ylpeys
-viepi -- niin oli sanottu -- eihän tämä ole muuta kuin sitä samaa
-vanhaa suuruudenhulluutta, josta ennenkin on näkynyt oireita.» Ja muuta
-samaan suuntaan!
-
-Mutta ne samat arvostelut sai Juuso vielä kuulla monelta muultakin
-taholta. Pilkallisesti mainittiin hänen protestistaan julkisuudessakin
-sen verran kuin mainittiin, koulussa sai hän muiden opettajain puolelta
-kuulla siitä pistosanoja ja tuttavat, joita hän tapasi, toruivat häntä
-moisen itsepäisen menettelyn johdosta. Yksin Hildakin tuli kerran
-kiihoittunein mielin kaupungilta ja valitti, että häntäkin torutaan sen
-johdosta, ettei hän ole Juusoa paremmin neuvonut.
-
--- Vaan kun sinä et koskaan puhu mulle tuumistasi etkä aikeistasi,
-valitti hän, pidät minua aivan ulkopuolella ajatusmaailmaasi, niin että
-minä olen aivan kuin syrjäinen henkilö.
-
--- Olenko minä sinustakin sitten menetellyt niin väärin?
-
--- Se on kaikkien mielipide, enhän minä tunne asiata tarkemmin. Olenhan
-aivan kuin vieras sinun tuumillesi, ja kumminkin syyttävät ihmiset
-minuakin.
-
-Se oli totta, Juuso ei ollut avannut ajatusmaailmaansa Hildalle, ei
-ollut voinut sitä tehdä, sellaista luottamusta ei heidän välillään
-vallinnut. Hän oli Vilhon kuoltua jäänyt aivan yksin, -- oi, kuinka
-yksin hän sentään olikin, ei yhtään, joka olisi häntä ymmärtänyt, ei
-yhtään, joka olisi antanut arvoa taikka tunnustusta hänen
-pyrinnöilleen, jotka kumminkin olivat olleet niin vilpittömät, niin
-puhdasaikeiset! Kaikki tuomitsivat, yleinen mielipide lausui raskaan,
-järkähtämättömän aamenensa, hänellä ei ollut vetoomista mihinkään. Ja
-hänessä ei ollut voimaa jatkaa taistelua, ei tarmoa osottaa omien
-periaatteittensa puhtautta eikä tuon yleisen mielipiteen kehnoutta, --
-hän oli yksin ja tuomittu.
-
-Mitä oli hän sitten tehnyt, että häntä sen johdosta niin ankarasti
-tuomittiin? Hän oli tahtonut nostaa nuoruutensa aatteita ylemmäs tuosta
-sameasta virrasta, jota vallitseva suunta kulki. Ja kun hän ei sitä
-jaksanut tehdä, oli hän tahtonut puhdistaa edes omat askeleensa.
-
-Mutta hänen syntinsä olikin ehkä ollut siinä, ettei hän kyllin
-voimakkaasti ollut sotinut vastaan, että hän liian raukkamaisena oli
-taittunut, pettäen ihanteensa ja kauniimmat unelmansa...
-
-Näitä mielessään harkitessaan vaipui Juuso usein syviin, surumielisiin
-mietteisiin, jotka vähitellen muodostuivat hänen toiseksi olennokseen.
-Hän vetäytyi erakoksi yksinäisyyteensä, istui huoneessaan pitkät
-rupeamat ja kaipasi niin syvästi jotakin ystävää, jolle hän olisi
-voinut kertoa kaihoistaan, pettymyksistään ja katkenneista unelmistaan.
-Vaan sellaista ei ollut, hän oli yksin.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Juuson pienessä kodissa Kaivopuistossa oli elämä aina äärettömän
-hiljaista; tuskin ääntä kuului päivän pitkään, ei koskaan kajahtanut
-nauru, ei kuulunut kotielämän tavallista touhuntaa eikä perhe-elämän
-vilkasta, puuhaavaa liikettä. Naapurit, jotka asuivat ohkasten
-puuseinäin takana, olisivat voineet luulla vierusta-asuntonsa autioksi
-taikka sen eläjiä mykiksi tai erakoiksi. Milloin siellä puhuttiin,
-puhuttiin kuin arkaillen matalalla äänellä, milloin liikuttiin,
-liikuttiin kuulumattomin askelin; ovetkin, joissa harvoin kuljettiin,
-kääntyivät äänettömästi saranoillaan ja yksin lapsikin, joka kehdossaan
-lepäsi, lepäsi siinä niin hiljaisena ja äänettömänä, ettei sekään kuin
-joskus ihmeeksi ilmaissut eläväin olentojen olemassaoloa.
-
-Siellä hyöri Hilda hiljaa pienissä taloudellisissa askareissaan taikka
-istui kehdon ääressä sitä verkalleen liekutellen. Hän oli enimmäkseen
-yksin kaiket päivät; palvelustyttö puuhasi keittiössä, milloin häntä ei
-tarvittu lapsen ääressä, ja itse isäntä, -- niin, hän istuskeli melkein
-liikkumatta huoneessaan kirjoituspöytänsä edessä työnsä ääressä. Siellä
-selaili Juuso papereitaan ja käänteli kirjanlehtiä aina kun Hilda tuli
-huoneeseen, mutta Hilda oli kyllä huomannut, että hän sillävälin usein
-saattoi istua pitkät ajat, tuntikausia, tekemättä mitään, siirtämättä
-jäsentäkään, istua vain yhdessä kohden mietteihinsä vaipuneena.
-
-Ja seinän takana istui Hilda yksin yhtä äänettömänä eikä hänenkään
-mietteensä pysyneet iloisina. Hänen mielessään liikkui tähän aikaan
-myötään hiljaista, sanatonta taistelua, mutta siltä hyvinkin kiihkeää
-ja tuskallista. Tämä ura, johon hänen elämänsä nyt oli ohjautunut, oli
-aivan vasten hänen luontoaan ja synnynnäisiä taipumuksiaan. Hän oli
-luonteeltaan vilkas, olipa intohimoinenkin; Hilda Almia oli nuorena
-tyttönä aina pidetty pikaisena ja tuittupäisenä ja naistuttavain
-piireissä oli tätä hänen luonteensa ilmettä juuri sanottu syyksi, miksi
-hän, kaikista muista etuuksistaan huolimatta, oli ollut vähällä jäädä
-vanhaksipiiaksi. Myöhemmin oli hän tosin talttunut ja kesyttynyt, mutta
-pohjalla kyti kumminkin vielä tuota vanhaa kiihkoa, intohimoa, joka
-toisinaan tuntui melkein väkisin tarvitsevan purkautua ilmi ja joka
-vaivausi toimettomuudessaan, kun ei löytänyt riittävää vastakaikua.
-Samalla oli Hildalla kumminkin lujuutta ja päättäväisyyttä luonteessaan
-ja minkä hän kerran oli ottanut tavoittelevan kiihkonsa esineeksi, sen
-hän myös tavallisesti ajoi läpi.
-
-Tämä se oli ollut syy, miksi hän kaikista epäävistä merkeistä
-huolimatta niin ilmeisellä innolla oli tavotellut omakseen Juusoa,
-johon hän kerran, tämän vielä ollessa melkein nuori poika, niin syvästi
-oli kiintynyt; siinä oli myöskin syy, miksi hänestä oli aivan
-luonnollista, että Juuso vihdoinkin hänelle joutui, -- olihan hän sen
-tahtonut. Hilda oli kihloihin mennessään kyllä varsin selvästi
-käsittänyt, ettei hän omistanut Juusoa täydelleen eikä sydäntä myöten.
-Se tyttö, Elna, jonka hän varomattomuudessaan kerran oli Juuson
-tuttavuuteen saattanut, oli liian syvälle painunut miehen mieleen, sen
-hän tiesi, ja se häntä jo alkujaankin nöyryytti. Mutta hän toivoi tuon
-muiston kalpenevan ja kuluvan pois, hän tahtoi, että se häviäisi.
-Ankarasti oli häneen sattunut, kun hän Juuson sairauden aikana huomasi,
-kuinka syvällä nuo juuret olivat, vaan ei hän silloinkaan hetkeäkään
-epäillyt toteuttaa pitkää toivoaan, hän päätti koettaa kaikkea,
-voittaakseen miehensä omakseen. Ja hän oli koettanut; koko intohimoisen
-sielunsa voimalla oli hän kokenut tunkeutua Juuson sydämeen ja tunkea
-sieltä kilpailijan pois. Toisinaan se oli näyttänyt onnistuvankin, hän
-luulotteli monasti pitkät ajat jo täydelleen voittaneensa. Vaan juuri
-kun hän luuli olevansa varmimmillaan, oli hän aina yhtäkkiä huomannut
-voittonsa luiskahtavan niinkuin elohopeapisaran sormiensa lomitse; koko
-hänen vaikutuksensa oli siunaamassa tuokiossa pois puhallettu, koko
-taistelu osottautui turhaksi. Hän alotti silloin taistelun alusta. Ja
-semmoista se oli hänellä ollut äänetöntä mutta kiivasta kamppailua
-omistusoikeutensa puolesta, lakkaamatonta taistelua alusta pitäin, ja
-kumminkin se oli yhä vieläkin turhaa. Ja hän oli toisinaan tuntenut
-aivan väsähtävänsä ja masentuvansa siihen puolettomaan taisteluun,
-siinä oli hänestä jotakin niin sairaloista, niin epätoivoista...
-
-Mutta toivo oli kumminkin aina palannut takasin. Olihan Juuso
-luonteeltaan niin taipuva, niin mukautuva, niin luonnostaan
-ystävällinen. Kunhan vain saisi temmastuksi hänet kerran oikein
-mukaansa, saisi hänet herätetyksi ja vierotetuksi noista unelmista,
-joita Hilda vihasi ja kadehti. Ulkomailla jäi niin paljo aikaa
-mietteisiin, vaan kotiin palattua, säännöllisessä työssä ja arkielämän
-touhussa, siellä uskoi Hilda Juuson vetäytyvän lähemmäs nykyisyyttä;
-lapsen synnyttyä uskoi hän sitä vielä varmemmin. Vaan sittenkin: hän ei
-saanut Juusossa vireille sitä lämpöä, jota olisi toivonut, ei sitä
-luottamusta eikä avomielisyyttä, joka olisi tehnyt heidän välinsä
-sydämmelliseksi ja eheäksi. Ja nyt taas viime aikoina olivat nuo
-»Kyntäjää» koskevat tapaukset, jotka olivat siirtäneet Juuson
-ajatukset entisiin kiertokehiin, tehneet hänet tavallistakin
-suljetummaksi ja hajamielisemmäksi. Hilda rupesi jo hermostumaan
-pitkässä taistelussaan, rupesi tuskastumaan, oli toisin ajoin
-tarpeettoman kärtynen ja pistelijäs ja vaipui taas väleen ylen
-surumieliseksi ja masentuneeksi.
-
-Tässä oli jotain epätervettä, jotain rikkinäistä, joka sanomattomasti
-kiusasi ja painosti Hildan vilkasta, vaihtelua hakevaa mieltä. Sen
-huomasi Hildan äitikin, joka paljo oleskeli siellä heidän luonaan
-järjestellen heidän kotiaan ja valvoen heidän talouttaan. Hän tarkkasi
-sitä ensin salaa syrjästä, ollen aivan kuin mistään tietämättä, ja
-koetti saada selville missä vika oli. Rouva Alm ei ollut tätä liittoa
-koskaan oikein suosinut; hän oli säälinyt rahojaan, jotka siinä jo
-kohta alussa joutuivat likoon, eikä ollut hän paljo luottanut Juuson
-toimeliaisuuteen. Ajan kuluessa olivat hänen epäilyksensä varmistuneet
-ja hän oli itsekseen nureksinut, ettei vävymies heti hankkinut
-itselleen vakinaista tointa, -- elettiin noin vain Jumalan armolla ja
-Hildan rahoilla. Ei hän siitä kumminkaan ollut nuorelle parille vielä
-sanaakaan virkkanut. Vaan kun hän nyt syksyn kuluessa rupesi
-huomaamaan, ettei heidän välinsäkään ollut aivan ehyt, päätti hän
-puuttua asiaan kiini. Hän tuli eräänä talvipäivänä nuorten luo ja
-tapasi siellä Hildan tavallista alakuloisempana.
-
--- Mitä tämä on, kysyi hän silloin, mitä vehkeitä teillä on välillänne?
-Jotain siinä on, elä kieltelekään, olenhan nähnyt sen ennen ja näen
-nytkin sinun kasvoistasi. Mikä teillä on tullut rattaisiin?
-
-Hilda kierteli vastatessaan, väitti ettei ollut tullut rattaisiin
-mitään, näin on ollut koko ajan ja tulisi kai olemaan vastakin, eihän
-sitä nyt ole aina syytä olla erittäin iloisenakaan.
-
--- Elä kiertele, jotain on välissä. Oletteko riidelleet vai onko Juuso
-ollut tyly? Hänen käytöksensä on viime aikoina ollut omituisen juro ja
-jäykkä, -- ennen nuorempana hän toki osasi pitää ihmisiä hyvällä
-tuulella, jos ei muuta osannutkaan.
-
-Ei myöntänyt Hilda Juuson olleen tylynkään, tasanen ja hiljainen se oli
-ollut kuten tavallisesti. Vaan kun äiti vielä uteli ja hieroskeli, suli
-Hildakin vihdoin sanakkaammaksi ja rupesi vähin kertomaan huolistaan ja
-taisteluistaan. Ei hän Juusoa tahtonut moittia, ehkä oli vikaa
-hänessäkin, hän kuvaili vain minkälaista se heidän elämänsä oli.
-
--- Me pysymme niin vieraina toisillemme, ei ole molemminpuolista
-luottamusta eikä avomielisyyttä. Hän istuu huoneessaan ja unelmoipi
-puhumatta mulle tuumistaan ja minä istun täällä, -- me olemme kuin
-kaukana toisistamme.
-
--- Sen olen nähnyt. Hän haaveksii, eikä ole hänessä riittävää
-toimintatarmoa. Vaan sinun pitäisi koettaa häntä ravistaa ja herättää.
-
--- Olenhan koettanutkin, sitä juuri olen tehnytkin, vaan turhaan. Kun
-puhun hänelle, myöntää hän kaikki, mutta on niin surumielisen näköinen
-ja vetäypi taas yksinäisyyteensä vaipuakseen mietteihinsä. Ja minä jään
-aivan ulkopuolelle hänen tuumiaan.
-
--- Hänen tuumiaan! -- hän tuumii tyhjää, taikka tuhmuuksia, niinkuin
-tässä tuonaankin... Vaan minä otan hänet joskus puheilleni minä, ja
-veisaan selvän virren. Hänen täytyy ruveta virkeämmäksi, onko tämä
-muuten laitaa? Miehellä on muuan kymmenkunta opetustuntia viikossa ja
-niistä hän ansaitsee pari vaivaista tuhatta, jotka teidän taloudessa
-eivät riitä mihinkään. Lopusta lioitetaan sinun pientä pääomaasi, --
-mikä siitä sitten vihdoin tulee?
-
-Oli Hilda sitäkin puolta ajatellut, hänellä oli paljo käytännöllistä
-älyä ja hän oli monasti huolehtinut, miten tämä meno päättyisi. Vaan
-täytyy odottaa, sanoi hän, Juuso valmistelee tieteellisiä töitään ja
-kunhan niistä joskus valmista tulisi, niin kyllähän sitten näköalat
-paraneisivat.
-
--- Niin »kunhan»! Hänen pitäisi heti hankkia tulokasta työtä, niin on
-moni muu saanut ja saa hankkia, tehköön tieteellistään siinä sivussa.
-Ja kovassa työssä unehtuvat joutavat unelmatkin ja hän pääsee palaamaan
-arkielämän todellisuuteen, jossa te kyllä ymmärrätte toisenne. Toden
-totta, minä herätän hänet, minä.
-
--- Jos puhut hänelle, äiti, niin puhu varovasti, hän on niin
-tunteellinen ja herkkä.
-
--- Varovasti, mutta suoraan.
-
-Muori oli siinä puhuessaan vävyvetelyksestään kiihoittanut mielensä
-aivan vihaseksi ja kun hän lähti tyttärensä luota niin hän kävellessään
-vielä itsekseen hienosittain toraili. Silloin juuri sattuikin siellä
-Kaivopuistotiellä Juuso koulusta palatessaan tulemaan häntä vastaan.
-
--- Tuletko Juuso saattamaan minua kappaleen matkaa kaupunkiin päin,
-minulla on sulle vähän puhuttavaa, virkkoi muori ja alkoi kohta
-kursailematta kertoa vävylleen, mitä hänellä nyt tuoreimmiltaan oli
-sydämmellään. Hän huomautti ensin, miten Hilda on käynyt alakuloiseksi
-ja, vaikk'ei tämä mitään valitellut, oli hän kyllä nähnyt, että kaikki
-ei ole aivan ehyttä. Juuson on velvollisuus pitää huolta vaimonsakin
-hauskuudesta, olla avomielisempi ja reippaampi, ei saa vetäytyä yksin
-omia tuumiaan hautomaan. Eihän se kelpaa, että välit turhan takia
-vieraantuvat, siitähän molemmat kärsivät.
-
--- Ja mihin olet menettänyt yritteliäisyytesi, »ruffisi», jota sulla
-ennen oli? Sinä olet käynyt niin haluttomaksi ja noloksi. Sinun pitää
-repästä itsesi virkeämpään toimintaan ja elämään, muutenhan uinailet
-aikasi pois. Tämä teidän nykyinen elämänne on niin puolinaista ja
-ontuvaa, koeta toki hankkia itsellesi tukevampi pohja. Ajatteles nyt,
--- Hildan varat hupenevat joka päivä...
-
-Juuso kuunteli ääneti ja myönnytteli kiltisti anoppinsa nuhteet
-oikeiksi ja kun tämä hänestä erosi, ei hän voinut muuta, kuin itsekseen
-katkerasti hymähtää. Nehän olivat juuri nuo asiat, jotka olivat viime
-aikoina hänen mieltään niin painaneet ja joita hän hiljaisissa
-tuumissaan oli alinomaa haudoskellut ja jotka olivat käyneet sitä
-rasittavammiksi, kuta enemmän aika kului. Varsinkin oli tuo suhde
-Hildaan melkein tuskana häntä vaivannut ja hän tunsi ja tunnusti, että
-vika oli juuri hänessä, hän vieroitti myötään vaimonsa luotaan. Miksi
-olikin hän käynyt sellaiseksi, kylmäksi ja tylyksi...? Mutta anoppi oli
-oikeassa, tällaisena ei voi heidän välinsä jatkua, siinä täytyy tulla
-muutos. Voi, jos se muutos voisi kääntyä onnellisuuteen päin, oi jospa
-heidän väliinsä voisi kasvaa luottamusta ja lämpöä! Vaan miten? --
-siihen vaadittaisiin, että hän itse kävisi helläksi, lämpimäksi,
-iloiseksi ja reippaaksi, eikä hänellä siihen ollut voimaa ... ei, hän
-ei jaksanut ponnistaa tahtoaan, ei voinut sytyttää itsessään sitä
-elinvoiman kipinää, joka jo oli tupsahtanut ja sammunut...
-
-Juuso tuli kotiinsa. Hilda näkyi olevan etuhuoneessa, lapsi sylissään;
-Juuso yritti ensin menemään sinne, vaan pysähtyi ovella, kääntyi ja
-meni omaan huoneeseensa. Tässähän se nyt hänellä oli tuo oma koti, jota
-hän niin kauan oli kaivannut ja haaveksinut, -- mutta sitä lämpöä, sitä
-virkistystä, jota hän siihen aina oli ajatellut, sitä ei siellä
-lehahtanut häntä vastaan, sielläkin sai hän hiipiä kylmään
-yksinäisyyteensä, jota hän enin pelkäsi. Olihan hänellä nyt kotinsa,
-mutta sittenkin hän tunsi itsensä siinä vieraaksi. Miksi? Niin, -- oma
-syy, ainoastaan hänen oma syynsä. Hänen sairaloinen luonteensa ja
-masentunut mielensä se oli, joka esti häntä nauttimasta siitä kodin
-onnesta, joka olisi ollut riittävä kelle muulle tahansa, sehän se pani
-hänet riistämään ansaitun kodin onnen toiseltakin... Hän oli niin
-läpeensä epäonnistunut, niin tarmoton, niin rikkinäinen...
-
-Juuso oli monasti, varsinkin tuon jäähyväiskirjeensä jälkeen, aivan
-tahtomattaan tullut verranneeksi itseään metsässä taitettuun näreeseen,
-joka vielä puolella rungollaan imee mehua ja ravintoa maasta ja sen
-nojalla kitkuttamalla eläen pysyy kelmeässä, kituvassa vehreässä; mutta
-toinen puoli potee katkenneita säikeitään, kuivuu ja kuihtuu
-kuihtumistaan. Häntäkin oli maailman tuuli sujutellut ja retuutellut,
-hänessä ei ollut kestävyyttä kylliksi seistäkseen tanakkana, hän oli
-taipunut, notkistunut ja vihdoin raukkana katketa rapsahtanut, --
-puolella rungollaan saattoi hän vain enää imeä elämän voimaa ja mehua.
-Katkenneelta oli elämänintokin hervahtanut, tahdon voima oli kuin
-lamassa ja jälellä oli hänellä ainoastaan kiduttava epäilys omasta
-kyvystään ja kalvava katumuksen tunne siitä, että hän oli kesken
-taistelua taipunut, pettänyt ihanteensa ja itsensä, kieltänyt
-elämäntyönsä. Siitä hän oli niin runnistuneena, oli kuin omatunto olisi
-häntä soimannut ja alinomaa hokenut: näet nyt, elämä ei voi sinua enää
-tyydyttää etkä sinä hyödyttää itseäsi etkä muita...
-
-Vaan täytyyhän koettaa jos puolellakin voimalla! Juuso istahti taas
-työpöytänsä ääreen, nosti esiin papereitaan ruvetakseen jatkamaan
-kirjoituksiaan. Siellä oli hänellä laatikossa useampiakin Pariisissa
-alullepantuja suunnitelmia; ulkomailla ollessaan hän sentään vielä oli
-tuntenut työhaluakin ja vaikutusintoa, sieltä oli kotimaa kajastanut
-niin rauhalliselta ja rakkaalta, hän oli siellä ajatellut, kuinka hän
-vielä tulisi työskentelemään sen hyväksi ja ottamaan tarmolla osaa sen
-erilaisiin rientoihin. Kotiin tultua ne kauniit aikeet taas olivat
-huvenneet, ja hän oli pettyneen epätoivoisella innolla antautunut
-yksinomaa noihin tieteellisiin tutkimuksiinsa, jotka hän jo kohta
-tutkintonsa suoritettuaan oli pannut alulle. Ja se oli kylläkin
-tarjonnut hänelle tyydytystä. Olihan tähän työhönkin alkujaan ollut
-yhdistyneenä niin kaunis toive, toive kaivaa esiin ja jalostuttaa
-kotikielen rikkaita aarteita ja auttaa hiukan eteenpäin kansallista
-tutkimusta. Se oli hänellä vielä ikäänkuin viimeisenä ihanteena jälellä
-noilta suurten aikeitten ajoilta ja siksi se häntä toisinaan vielä
-innostikin ja lämmitti.
-
-Vaan samalla sekin pelotti ja huoletti. Se edistyi niin hitaasti, hän
-ei saanut mitään valmista käsistään, eipä päässyt oikein varmalle
-tolallekaan. Hän oli valinnut liian laajan ja vaikean aineen,
-työskennellyt aluksi ilman suunnitelmaa vähän sieltä ja vähän täältä,
-eksynyt pikkuseikkoihin ja joutunut pois pääasiasta, aineksia oli
-keräytynyt ääretön joukko ja siksi niistä olikin niin vaikea saada
-toimeen järjestettyä kokonaista. Eikä hänellä ollut entistä työintoaan
-jälellä, puuttui itseluottamusta, kaikki tuntui niin tuiki
-toivottomalta. Hän epäili omaa kykyään ja häntä vaivasi muutenkin
-epäluulo, että häntä ikäänkuin tahdottiin painaa alaspäin, jos hän
-vähänkään lähti nousemaan. Olihan se oikeastaan hyvin hullunkurinen tuo
-epäluulo, kukapa häntä nyt olisi tahtonut sortaa, häntä, noin
-vähäpätöistä ja vaaratonta henkilöä... Mutta hän epäili sittenkin,
-hänellä oli entuudestaan kokemusta ja nyt oli itseluottamus poissa...
-
-Juuso siirrähteli rauhattomana tuolillaan ja koetti painautua
-kiinteämmin työhönsä. Noin hänen aina kävi, hän nuherti työnsä ääressä
-pitkät rupeamat, vaan jälkeä jäi vähän, ajatukset liitelivät
-valloillaan ja tahto oli ikäänkuin sairas, hän ei jaksanut sitä
-pinnistää täyteen toimintaan.
-
-Ja kumminkin tuosta työstä olisi pitänyt jotakin tulla ja tulla pian,
-sillä siihen hän oli perustanut niin paljo. Tieteellisten ansioittensa
-avulla oli hän toivonut voivansa perustaa taloudellisen asemansakin
-tukevammalle pohjalle. Sillä sanomattomasti kiusasi Juusoa juuri se,
-että hänen näihin asti oli täytynyt elää enimmäksi osaksi vaimonsa
-perinnöillä, jotka tietysti suuressa määrin hupenivat. Olihan hänellä
-nyt kielitunneistaan vähän tuloja, vaan kovin vähän, ja lukemattomia
-kertoja oli hän mielessään märehtynyt juuri sitä, mistä anoppi oli
-huomauttanut: olisi ryhdyttävä tepsivämpään tulotyöhön. Vaan mistä sen
-ottaa? Nämä keskeneräiset työt olisivat myös saatavat käsistä pois,
-muutenhan hänet vielä leimattaisiin tyhjäntoimittajaksi...
-
-Siitä täytyy tulla jotakin! Juuso painautui taas papereihinsa, koetti
-koota ajatuksiaan ja pinnistää työkykyään.
-
-Hilda kuului hiljaa kulkevan viereisessä huoneessa ja Juuson ajatukset
-olivat kohta poissa työstä. Hänen pitäisi oikeastaan puhua Hildalle
-kaikista näistä huolistaan ja aikeistaan, puhua avonaisesti, suoraan.
-Monasti oli hän sitä aikonut, mutta ei saanut sanotuksi, oli kuin seinä
-olisi kohonnut väliin; koko heidän suhteensa oli tähän asti ollut niin
-pintapuolista, niin vailla syvempää luottamusta, oli mahdoton yhtäkkiä
-hypätä tuon juovan yli, joka myötään tuntui suurenevan. Juuso ei voinut
-koskaan puhua aivan avosydämmisesti Hildalle. Ja kumminkin se olisi
-heidän hyvän välinsä vuoksi ollut välttämättömän tarpeellista, Juuso
-tunsi ihan selvästi, että nyt juuri se oli välttämätöntä, juopa leviää
-liian suureksi. Vaan hän ei voinut...
-
-Tavallista sanattomimpina tapasivat Juuso ja Hilda tänään toisensa,
-ruokapöydässä tuskin kuului ääntäkään, mieliala oli molemmilla
-entistäänkin raskaampi. Juusosta tuntui kuin joku suoritus sittenkin
-olisi ollut tulossa, hän toivoi sitä, mutta pelkäsi samalla ja vetäysi
-arkana huoneeseensa.
-
-Hämärissä kuuli hän Hildan lähtevän ulos. Työ ei luistanut Juusolta
-tänään ollenkaan, hän käveli levotonna edestakaisin huoneessaan. Poika
-äännähti kehdossaan ja ikäänkuin viihdyttääkseen ajatuksiaan meni Juuso
-sen kanssa leikkimään, nosti sen käsivarrelleen ja hyppyytti sitä
-polvellaan. Ja siitä lähti ikäänkuin pieni valon välähdys hänen
-murheelliseen mieleensä. Olihan hänellä sentään yksi aarre, joka täytti
-hänen sydämmensä riemulla ja onnella ja johon hän vielä saattoi
-kiinnittää murtuneet toiveensa. Ehkä on sinussa, pieni peipposeni --
-niin mietti hän siinä itsekseen -- alkua pontevamman miehen, miehen,
-joka paremmin kuin heikko isäsi jaksat kestää tuulien sujutusta ja ajaa
-perille sitä, mitä pidät oikeana ja hyvänä. Vaikka olkoonkin minun
-merkitykseni ja vaikutukseni mennyttä, sinua voin ehkä siltä opettaa
-rakentamaan onnesi perusteet lujemmalle pohjalle kuin minä,
-oikeudentuntosi ja puhtaan omantuntosi perusteille. Jospa voisinkin
-antaa sulle sen luottamuksen hyvän voimaan, johon itse niin elävästi
-olen uskonut. Sitä olen koettava. Sinä varttusit mieheksi, murtasit
-tokeet edestäsi, seisoisit jäykkänä myrskyssä ja voittaisit. Niin,
-sinussa on vielä toivoa jos minussa ei olekaan. Ille faciet...
-
-Juuso vilkastui noissa mietteissään ja hyräili siinä iloisena kun Hilda
-tuli kaupungilta. Tämäkin oli nyt hilpeämmällä mielellä ja lausui
-leikillisesti huoneeseen astuessaan:
-
--- No, siinähän te Juusot nyt istutte niin hauskassa ryhmässä ja
-iloisen näköisinä, -- minäpä tulen kolmanneksi.
-
--- Tule, Hilda.
-
-Hilda kertoi käyneensä poikaa varten katselemassa lastenvaunuja, --
-Juuso oli luvannut tehdä sen, mutta oli tietysti unhottanut, se
-parantumaton uneksija.
-
--- Niin, minä olen parantumaton uneksija.
-
-Juuson teki mieli jatkaa puhetta siltä paikalta, kertoa enemmän
-itsestään, kertoa kuinka se juuri häntä rasitti, että hän oli sellainen
-saamaton uinailija. Hän tapaili sanoja, lause oli jo valmis ... vaan
-hän ei voinut, ääni tarttui kurkkuun ja sanat jäivät sanomatta. Hilda
-katseli häntä ja saattoi melkein lukea mitä hänen mielessään liikkui,
-ja hän toivoi niin hartaasti, että tuo vapauttava ääni, joka oli
-tulossa ja joka olisi voinut lähennellä heitä toisiinsa, olisi päässyt
-huulien ohi. Hän olisi ollut niin valmis jatkamaan, olisi kertonut,
-ettei hän toivonut mitään muuta, kuin rahtusen avomielisyyttä ja
-kipeneen hellyyttä ja että hän kyllä, päinvastoin kuin äitinsä, luotti
-Juuson voimaan herätä ja reipastua ja vaikuttaa... Hänellä olisi
-mielestään ollut niin paljo kertomista, se keskustelu olisi kantanut
-niin hyviä hedelmiä, kaikki olisi taas kääntynyt hyvin päin. -- Vaan
-tuo ääni, se ei päässyt esiin, se kuoli pois hampaiden taakse ja he
-istuivat siinä taas äänettöminä vastakkain.
-
-Mutta vielä päätti Hilda tehdä yrityksen, vastustus oli hänestä nyt
-tavallista heikompi, hän tahtoi voittaa sen. Hän tahtoi koettaa särkeä
-kuoren, saada Juuson vilkastumaan, herättää hänet puheliaammaksi ja
-avomielisemmäksi -- siitähän kaikki paraneisi. Ja hän nousi reippaana
-ja lausui iloisesti:
-
--- Sinä olet ollut koko illan sisässä, Juuso, tule, lähdemme vielä
-vähän kävelemään, siellä on ilma niin raikas ja terve.
-
--- Lähdemme vain.
-
-He kävelivät rinnakkain Kaivopuistotietä merelle päin ja seurasivat
-kahden illan hiljaisuudessa ajotien kierrosta rannikkoa pitkin. Kuu
-valoi kalpeaa hohdettaan lumiselle rannalle kimallellen vasten valkosta
-hankea. Vaan meri aaltoili vapaana rannan jäisiä kallioita vastaan,
-loiski siellä levottomana, synkän mustana ja humisevana. Ulappa oli jo
-ollut monta kertaa jäässä, vaan merinen myrsky oli taas keskellä talvea
-repinyt sen auki, musertanut jäät kallioita vastaan häiriten Vellamon
-talvisen unen. Ja siitä se nyt oli vihassa, hyrskyili raskaana ja
-uhkaavana, hyrskyili sulana, mutta jäistä kylmää huokuvana,
-kangistavana, hyydyttävänä. Laine loiskahti ikäänkuin syleilyyn lumista
-rantaa vastaan, vaan se syleily oli niin kylmä, niin puistattavan kylmä
-ja tunteeton, joten aaltokin ikäänkuin väristen kiireesti vetäytyi
-siitä takasin, -- koettaakseen kotvasen kuluttua uudelleen ja
-palatakseen aina yhtä toivottomana ja masentuneena.
-
-Kahden kävelivät Juuso ja Hilda autiota rantatietä meren äyrästä
-pitkin, molemmilla mielessä samat mietteet, samat huolet ja samat
-toiveet. Melkein äänettöminä he kävelivät. Hilda oli kyllä tehnyt pari
-yritystä saadakseen toivomansa keskustelun vireille, vaan se loppui
-aina alkuunsa. Juuso vastasi ystävällisesti, mutta he ikäänkuin
-karttelivat niitä aloja, joihin he juuri olisivat toivoneet tulevansa.
-
-Juusokin tunsi kyllä tuossa kävellessään syvän tarpeen lähestyä
-vaimoaan, parantaa rikkoumaisillaan olevan välin ja täyttää jo
-avautuneen aukon. Nyt se olisi tehtävä, vielä on aikaa. Jos ei sitä
-aukkoa nyt täytetä, niin ei sitä täytetä koskaan... Ja hän koetti
-pakottaa itseään astumaan askeleen lähemmäs. Vaan hän ei voinut, ei
-hievahtanut paikaltaan, oli kuin kylmä jäävyöhyke olisi ollut edessä ja
-hän vaipui kuin hukkuva turhaan ponnisteltuaan takasin. Hän koetti
-väkisinkin, epätoivoisen hurjuudella, avata sylinsä sulkeakseen
-vaimonsa siihen. Vaan hän peräytyi, hänen povensa tuntui hänestä
-itsestäänkin niin hyytävän kylmältä, niinkuin tuo lumisen rannan äyräs,
-jonka syliin aalto pyrki loiskahtamaan, -- hän ei voinut painaa
-vaimoaan sitä vastaan.
-
-Ja kierroksen käveltyään palasivat puolisot sanan puhumattomina
-kotiinsa.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Kamreeri Holm oli tilapäisesti joutunut viikon ajaksi leskimieheksi ja
-olipa oikein merkillistä, miten ikäväksi ja pitkäksi aika näin yksin
-eläen saattoi käydä. Rouva oli lähtenyt muutamaksi viikoksi käymään
-Hämeessä vanhempainsa maatilalla, jossa hänen äitinsä makasi sairaana,
-ja Holm oli saanut kuluttaa aikaansa yksikseen miten paraiten osasi,
-mutta eihän siitä tahtonut tulla mitään. Kyllähän se kesäaikana aina
-meni mukiin tämä elävän leskenä olo, mutta näin syksyseen aikaan, sen
-pitkinä, pimeinä puhteina, -- ei, se kävi kuivaksi ja ikäväksi.
-
--- Huu-uh! -- Eemeli haukotteli venytellessään jäseniään sohvalla,
-johon hän aamiaisen syötyään oli viskautunut pitkäkseen. Oli
-sunnuntaipäivä, joten ei ollut virastoonkaan menoa. Kotityötähän sitä
-kyllä olisi ollut, mutta eipä nyt viitsinyt istua kirjoittamaankaan,
-raukasi niin kovasti ja pää oli paksuna. Kauan tuli istutuksi illalla
-siellä klubissa, mutta sieltä kun ei ollut kotiinkaan kiirettä ... ja
-siellä oli niin paljo väkeä ja niin vilkkaat keskustelut. Saakeli,
-kuinka siellä lopulta oteltiinkin kuumasti, ne haukkuivat toisiaan
-niinkuin turkkilaiset, sitä oli oikein ilo kuunnella. Vaan hyvää se
-teki asianomaisille, malttaisivat pysyä kiltisti alallaan ja mukautua
-yleisen mielipiteen mukaan eikä ruveta arvostelemaan olevia oloja ja
-niiden edustajia. Kaikki pikkuherrat ne nyt tahtovatkin olla itsenäisiä
-ja esiintyä johtajina jonkun mielipiteen nimessä. Höpsistä! Ikäänkuin
-tässä ei olisi yksi yhtä hyvä johtaja kuin toinenkin -- ja välistä
-vähän parempikin, niinkuin Rysä-ukon ennenvanhaan oli tapana
-syvämietteisesti sanoa. Heikki huomauttikin, kun sieltä vihdoin kotiin
-käveltiin, että näihin asti on puolueessa ollut verrattain tasaista
-väkeä, vaan jos nyt joku rupee kohotteleimaan ikäänkuin omatakeiseen
-asemaan ja keräämään joukkoa ympärilleen, niin se on kohta nuijittava
-alas. Ja se on totta. Vaan onneksi ne näkyvät nuijivan toisiaan, nuo
-muka »oppositioonimiehet.»
-
--- Huu-uu-uh! kylläpä nyt haukottaa. Eikä tästä loikomisestakaan ole,
-lähtenen ulos. Niin tottakin, voinpa pistäytyä Heikin luona hänen
-uudessa asunnossaan, katsomassa kuinka »tirehtööri» siellä nyt elää.
-
-Kamreeri viskasi takin päälleen ja lähti ulos. Oli kylmä syyspäivä,
-syksyn ensimmäinen pakkaspäivä, ensi hieno lumi maassa ja ensi jää
-satamissa ja lahdissa. Holm käveli verkalleen kuuraista katua pitkin
-Heikin uutta asuntoa kohden.
-
-Heikin yhtiö oli, sittenkuin sitä talvikauden oli valmisteltu, kesällä
-alkanut vaikutuksensa. Silloin oli Heikki myöskin astunut uuteen
-asemaansa ja samalla myös muuttanut uuteen huoneustoonsa, arvonsa ja
-asemansa mukaiseen. Ja hän oli nyt jo molempiin varmistunut ja
-perehtynyt. Mitä asuntoonkin tuli, niin pitihän sen, herra jumala, olla
-toki ihmisasunnon näkönen, kun häntä kerran oli ihmisten kanssa
-tekemisissä. Heikki olikin syksyn tultua saatuaan kalustuksensa
-valmiiksi erityisesti käskenyt Holmia luokseen katselemaan kotiaan,
-hänellä oli erityinen mielihyvä näytellä sitä juuri hänelle, sillä hän
-muisti niin selvästi, kuinka hän kerran moniaita vuosia sitten oli
-Holmin uudessa kodissa käydessään ihaillut ja kadehtinut sitä asemaa ja
-onnea, minkä tämä jo niin nuorena oli saavuttanut. Mutta nyt oli hän jo
-itse samoilla mailla, oli hankkinut itselleen yhteiskunnallisen aseman
-yhtä arvokkaan ja tukevan ja pikemmin, kuin itsekään oli uskaltanut
-toivoa. Ja hän mainitsikin tuosta muistostaan Holmille, kun tämä nyt
-tuli hänen luokseen ja taas hän vuorostaan ihaili Heikin kaunista,
-tilavaa kotia. Holm myhähti myönnyttäen:
-
--- Niin, nopeasti sinä kiipesit ylöspäin, nousit kuin raketti. Mutta
-sen minä jo arvasin kauan aikaa sitten. Juuri tuossa samassa
-tilaisuudessa, josta mainitsit, ajattelin itsekseni, että siinä on
-mies, joka puolensa pitää, -- huomasin koko esiintymisestäsi, että
-sulla on erityinen taipumus tunnustella eteesi ja ymmärtää käyttää
-kunkin hetken hyödyksesi.
-
--- Sinä tarkotat, että mulla jo silloin oli makua peukalon päissä.
-
--- Niin, olit juuri semmoinen, kuin tulee olla aikansa lapsen. -- He
-kävelivät keskustellen huoneesta toiseen ja Holm huomautti
-leikillisesti: Vaan tämä on yksinäiselle miehelle sangen suuri asunto,
-sinulla lieneekin kai aikomus aivan piakkoin perustaa perhe -- eikö
-niin?
-
--- No, tarvittanee se kai aikoinaan talossa emäntäkin.
-
--- Jaa, jaa, oikeat tuumat. Ilmankos sinua tässä viime suven kuluessa
-on nähnytkin niin usein yksissä arkkitehti Alholmin tyttären kanssa.
-Vai sitä tietä, -- hyvät merkit!
-
--- Ei, ei, ei, se seurustelu oli aivan satunnaista.
-
--- Miksi niin? Useita kivitaloja, saisit ehkä kerran asua oman talosi
-viidennessä kerroksessa, -- se ei ole huonoa. Ja näppärä tyttö.
-
--- Ei, yhdellä kertaa ei. Mulla ei ole vielä ketään katsottuna, mutta
-siltä en ole ensinkään epätoivossa, kai sitä aina jonkun saa.
-
--- Epäilemättä.
-
-Heikki ei näkynyt tahtovan siitä enempää puhuttavan ja käänsikin pian
-keskustelun toisiin asioihin. Hän kertoi, että hänellä jo sinä aamuna
-oli ollut muitakin vieraita, olipa ollut oikein naisvieraita... Ei,
-ainoastaan vanha leskirouva se oli ollut, rouva Alm oli kunnioittanut
-häntä käynnillään aamupuhteella.
-
--- No mitä hän, eihän hänellä enää ole toista tytärtä?
-
--- Ei, vaan sillä tuntuu olevaa huolta kyllin siitä yhdestäkin ja siitä
-se olikin puhumassa. Eikä tuo ole kummakaan, sillä on se Juuso siksi
-merkillinen mies, että se hankkisi huolta mille anopille tahansa. Muori
-kertoi jo koko viime talven huolta kantaneensa ja oli nyt viimein
-päättänyt lähteä muitakin puhuttelemaan.
-
--- Muori suree kai rahojaan, kun niitä vuosikausia syödään, eikä Juuso
-hanki itselleen vakinaista tointa eikä tuloja perheelleen. Arvaa sen,
-se on aina ollutkin kitsas muori.
-
--- Sekin seikka sillä kyllä näkyi olevan suurena huolena, ja vaikeroi
-se mullekin, että mikähän tuosta lopuksi tulee. Vaan toiset asiat
-muorilla kumminkin olivat tärkeämmät. Hän tahtoi, että minä vanhana
-toverina koettaisin vaikuttaa Juusoon, herättää häntä unteloisuudestaan
-ja puhua hänelle järkeä, -- sitä kuuluisi olevan tarvis, mutta se on
-saakelin epäkiitollinen tehtävä.
-
--- Hoo, eikö Juuson ja hänen vaimonsakaan välit sitten ole oikein
-eheät?
-
--- Eivät kuulu olevan; Juuson luonteen kun tuntee, niin sen kyllä
-ymmärtää ja olihan tytössäkin ennen aina pippuria. Jotain kinaa ja
-kylmyyttä siinä kuuluu olleen jo pitemmän ajan, -- eikä se sekään
-sentään taida olla varsin vaarallista eikä kaikkein pahinta. Mutta
-Juuson omituinen, sairaloinen ja kaikkea tositoimintaa puuttuva koko
-olemus se etenkin näyttää muoria huolettavan ja hän kertoi mulle,
-kuinka juuri se äärettömästi vaivaa ja masentaa Hildaa ja voihan sen
-ymmärtääkin. Se on Juuso itse, joka ei ole oikein ehyt.
-
--- Soo! Niin, olenhan minä kuullut jotain semmoista huhuttavan jo viime
-talvena ja olihan se tässä vuosi sitten joku erityinen tapaus, jossa
-hän omituisesti esiintyi.
-
--- Tarkotat kai hänen hullunkurista protestiaan viime syystalvena
-»Kyntäjä»-vainajan suuntaa vastaan, jota hänen suuruutensa ei voinut
-hyväksyä. No, lehden se tappoi, sen verran hän sen sai epäilyksen
-alaiseksi -- joutipa mennäkin. Mutta juuri se tapaus oli jo varsin
-epäilyttävä enne, se osotti, että miehen ajatukset jo silloin
-liikkuivat aivan yksipuolisissa ja epäterveissä piireissä ja että koko
-hänen olemuksensa oli aivan ikäänkuin painunut sisäänpäin. Mutta sen
-jälkeen on hän vielä paljo kehittynyt samaan suuntaan. Hän on
-entuudestaan aivan jyrkästi muuttunut, niin ettei häntä enää voisi
-tuntea samaksi mieheksikään. Hän, joka ennen avomielisenä touhusi ja
-intoili aatteineen, hän on nyt aivan vaipunut itseensä, elää nyt aivan
-omissa suljetuissa tuumissaan ja tunteissaan, joista hän ei enää puhu
-kellekään. Hänen anopillaan näkyi olevan tarkoituksena, että mies olisi
-saatava niistä heräämään, kiintymään enemmän elämän todellisiin
-kysymyksiin, hän näkyi pelkäävän tuota vävynsä sairaloista
-sulkeutumista.
-
--- Vai sinne hänen kehityksensä kulkikin, -- ja näin väleen!
-
--- No niin, kun tahallaan asettuu sellaiselle kannalle kuin hän, pois
-elämän todellisuudesta, -- johonkinhan se vie. Kolauksia tuli ja ne
-otti sitten mies kaikki niin tuiki syvästi sydämmelleen ja niitä
-pettymyksiään kai se nyt märehtii itsekseen.
-
--- Olisiko tuo toki ylimenevää raskasmielisyyttä, arveli Holm, -- Juuso
-kärsii kenties riippuvasta asemastaan ja suree suurten unelmainsa
-hukkumista, mutta voi ehkä vielä parantua.
-
--- Saa nähdä. Pitää sitä käydä katsomassa, mutta aivan paljoa en toivo.
-
-He olivat molemmat yksimieliset siitä, että Juuson alkuperäinen
-onnettomuus oli ollut se, että hän alkujaan liian syvästi oli
-sielultaan ja mieleltään kiintynyt noihin vanhoihin intoiluaikoihin,
-joiden kuvat, käsitteet ja ajatustavat häntä yhä vieläkin hallitsivat.
-Ne olivat häntä estäneet ymmärtämästä aikansa vaatimuksia ja
-seuraamasta sen kehitystä ja kun hänen heikot ponnistuksensa toteuttaa
-unelmiaan ja vetää vastaköyttä ajalleen olivat menneet myttyyn, oli hän
-vihdoin masentunut, vaipunut erakoksi ja omien unelmainsa palvelijaksi.
-Kyllä sitä miestä neuvottu oli ja vielä viime syyssä oli Heikki
-todellakin tuuminut uuteen liikkeeseen valmistaa Juusolle jonkun
-sopivan toimen, vetääkseen hänet siten ihmiseksi ihmisten joukkoon,
-vaan mitäs tämä, ei kuunnellut neuvoja, teki vain tuhmuuksia. Minkä
-sille semmoiselle?
-
--- Hoitakoon itsensä! virkkoi kamreeri Holm kyllästyneesti ja nousi
-lepotuolista pystöön ravistellen ruumistaan. Nämä tällaiset keskustelut
-eivät tosiaankaan olleet omiaan poistamaan sitä pahantuntemusta, joka
-hänessä vielä oli jälellä eilisestä klubissa olosta. Hän tarvitsi
-raitista ilmaa ja liikettä, Heikki tarvitsi juuri samaa, ja he lähtivät
-siitä syystä tekemään kävelykierroksen Eläintarhan ympäri katsellakseen
-sen vilkasta sunnuntailiikettä. Siinä menikin aika päivällisiin asti ja
-sepä kävely raittiissa talviluonnossa vasta nälän antoi. Mitähän jos
-tämän päälle syötäisiin päivällinen Seurahuoneella, ei ole mikään ilo
-mennä kotiinkaan yksin ruokapöytään, ehdotti Holm, kun he kävelyltään
-taas laskeusivat keskikaupungille; ja kun Heikki suostui, telefoneerasi
-hän kotiin poisjäännistään, -- pitäähän sitä näin leskimiehenä vähän
-edes huvitella.
-
-Tällainen pieni, maukas, kahdenkeskeinen juhlapäivällinen teki
-harvaksestaan oikein hyvää, se vilkastutti ja virkisti mieltä, --
-viinitkin olivat aivan erinomaisia. Ja he sopivat, Heikki ja Eemeli,
-niin hyvin yhteen, heillä oli useita samanlaisia harrastuksia ja
-näkökohtia ja heidän elämänsä oli monessa suhteessa ollut niin
-yhdenmukainen. Ja niinkuin usein ennen, joutuivat he siitä syystä
-nytkin puhumaan siitä, kuinka he sentään elämänsä taipaleella olivatkin
-osanneet taitavasti välttää kareja ja luovia luotojen lomitse,
-sillävälin kuin muut heidän aikuiset, sekin ja se, olivat vähäväliä
-käyneet matalassa ja repineeet purjeensa, taikka kokonaan purjehtineet
-kumoon. Ja Eemeli kehotti Heikkiä pian täydentämään elämänsä voitetun
-tarkotusperän, hankkimaan itselleen vaimon ensi tilassa, muuten on
-elämä puolinaista ja, mikä myöskin varsin tärkeää, perheellinen asema
-lujittaa ja vakaannuttaa miehen yhteiskunnallistakin asemaa. Ja siitä
-johtui Holm yht'äkkiä kyselemään:
-
--- Kuule, miksi sinä salaat sitä suhdettasi arkkitehdin tyttäreen ...
-niin, niin, oli siinä sittenkin jotakin, minua elä petä. Ettekö
-sopineet hyvin toisillenne?
-
--- Ei asia toki niin pitkälle ehtinytkään, -- jumalankiitos! Mutta,
-totuuden tunnustaakseni, likeltä se jo piteli, peijakas soi!
-
--- Yhyy, eikö ukko sitten olekaan niin tukeva kuin on luultu?
-
--- Ukko on ollut tukevampikin kuin on luultukaan, nyt tekee hän
-vararikon parin, kolmen viikon perästä.
-
-Se oli suuri uutinen Holmille ja hänen kysymystensä johdosta rupesi
-Heikki siinä kahvia hörpittäissä aivan juurta jaksain kertomaan, miten
-sen tukevuuden oli ollut laita, sekä sen tulon että menon.
-
-Alholm oli vielä moniaita vuosia sitten tavallinen kättensä tuloista
-niukasti elävä arkkitehti, joka laitteli piirustuksia enimmäkseen
-laitakaupunkien uusiin kivitaloihin. Mutta sitten rupesi hän ottamaan
-urakalle rakennusten teettoa ja vihdoin teettämään itse kivitaloja.
-Pääomia ei ollut nimeksikään, mutta vuokrista sai 4 ja 5 prosenttia
-enemmän kuin itse maksoi pankkiin, -- se kannatti mainiosti. Ja pian
-nousi arkkitehti Alholmilla toinen ja kolmas kivitalo ja muutamain
-suurten onnistuneiden tiilikauppain ja tonttiluovutusten avulla pääsi
-hän arvaamattoman nopeasti niin pitkälle, että ensi talo alkoi olla
-velaton ja miehen nimi käydä rikkaasta. Ja rikkaasti elettiin; perhe
-tottui komeihin oloihin, rahasta ei ollut puutetta.
-
-Mutta nousuunsa oli arkkitehti tarvinnut muitten apua, tyhjänä kuin
-alkoi, menivät asiat aluksi aivan luottopapereissa, joissa nimiä
-tarvittiin. Mutta nimiä saikin noina edullisina raha-aikoina.
-Sittemmin, päästyään jaloilleen, täytyi arkkitehdin taas vuorostaan
-kirjoittaa muille, joilta hän oli apua saanut ja joilla myöskin oli
-nopea nousu mielessä. Hänen takuusitoumuksensa nousivat suuriin
-summiin, vaan eipä ollut hätää, miehet olivat varmoja. Silloin rupesi
-kaukana maaseudulla muutamia uusia toiminimiä ja liikkeitä
-romahtelemaan. Suoranaisesti nuo asiat eivät häneen koskeneet, vaan
-kyllä muutamiin niistä, joille hän oli takuussa; nämä tarvitsivat uutta
-luottoa pystössä pysyäkseen. Piti kirjoittaa lisää. Vaan sittenkin
-niistä kaatui pari, se tapahtui juuri viime syksynä, jolloin
-kivitalojen vuokratkin rupesivat isosti alenemaan. Pankit vetäysivät
-varovaisiksi, kävi vaikeaksi sioittaa uusia sitoumuksia, kun vanhat
-nimet eivät enää kelvanneet... No, se meni kaikessa hiljaisuudessa, ei
-kukaan tiennyt, missä määrin tuo rikas talonomistaja oli noihin
-selkkauksiin sekaantuneena ja vielä kai hän kevätpuoleen itsekin luuli
-selviävänsä. Vaan pankit, joissa hänen paperinsa näihin asti olivat
-menneet puhtaasta kullasta, luulivat toista, rupesivat tiukkaamaan
-kohteliaassa muodossa... Ja niin lankesi tässä syyskesällä muutamia
-papereita -- ei mistä uutta ottaa...
-
--- No entä sinä, milloin sinä tutustuit perheessä? kysyi Holm, kun tätä
-myöten ymmärsi asian.
-
--- Juuri ulkomailta palatessani viime joulun alla, sattumalta eräässä
-seurassa. Minä katselin vähän sitä tyttöä ja se katseli minua. No, ei
-siinä sen enempää ollut, tavattiin vain sen jälkeen tavallista
-tiheämmin. Näkyi tytöllä olevan muitakin hienostelijoita, vaan se
-ikäänkuin turvautui minuun; käskettiin käymään perheessä... Tyttö oli
-viaton, hän ei tiennyt isänsä asioista mitään, tuskin tiennee vieläkään
--- onneksi hänelle ja minullekin. Vaan minä sain, juuri kuin aloin olla
-lämpimimmilläni, yht'äkkiä silmäni auki...
-
--- Ja vetäysit pois?
-
--- No niin. Mitäpä varten juuri suotta, pakotta sekaantuisin semmoiseen
-vyyhtiin, -- johan mulle ihmiset nauraisivat.
-
--- Jaa, jaa, ne tuntosarvet, ne ovat sulla paikallaan.
-
--- Ovat jumalankiitos vielä, vaikka jo vähän säpsähdin. Täytyy vasta
-tunnustella syvemmältä.
-
-He olivat näitä tarinoiden istuneet kauan Seurahuoneella, muut
-päivällisvieraat olivat jo enimmät menneet ja huone tuntui kuumalta ja
-savuiselta. Teki hyvää taas päästä ulkoilmaan, ja he nakkasivat pienen
-mutkan »espikselle», katsellakseen kuinka siellä kaartilaiset kilvan
-liehakoivat kaupungin piikoja ja kaikkinainen kutu kävi kuumimmillaan.
-Vaan kun he taas olivat ehtineet torin laitaan, niin he erosivat. Holm
-muisti, että hänellä oli tekemättömiä töitä ja Heikki päätti vielä sinä
-iltana ajaa Kaivopuistoon, pistäytyä Juuson luona, muorille mieliksi
-jos ei muun vuoksi, arkena sitä ei niinkään jouda.
-
-Juuso asui näet yhä vielä siellä vanhassa asunnossaan, jonne hän oli
-tottunut hautautumaan kuin mäyrä pesäänsä ja jossa hän päivät pitkät
-istuskeli työpöytänsä luona papereittensa ääressä, joista ei koskaan
-näyttänyt valmista kalua syntyvän. Sieltä hän ei lähtenyt juuri muuta
-kuin aamupäivillä kouluunsa, ei seurustellut paljo kenenkään kanssa
-eikä liikkunut missään. Siellä hän istuskeli nytkin, kun Heikki tuli
-hänen luokseen eikä noussut hän paikaltaan, vaikka kuuli ovikellon
-soivan.
-
-Hilda tuli eteisessä Heikkiä vastaan ja näytti käyvän erittäin
-iloiseksi hänen tulostaan, ikäänkuin olisi sitä odottanutkin; hän tiesi
-äitinsä käyneen Heikin luona. Hän puristi kättä innokkaasti ja toivotti
-tervetulleeksi. Heikki yritti jo siinä eteisessä kyselemään, mitenkä
-talossa jaksettiin, vaan Hilda veti hänet kohta sisään Juuson
-huoneeseen. Tämä kääntyi kirjoituspöytänsä ääressä, kun kuuli jonkun
-tulevan, katsoi ensiksi pitkään ja oudoksuen, mutta säpsähti sitten,
-ikäänkuin olisi hän nähnyt jotakin pelottavaa ja tuttua. Hetkisen niin
-tuijotettuaan nousi hän ja tervehti Heikkiä kohteliaasti.
-
--- Ah, sinuapa en ole tavannutkaan melkein koko tällä vuosiluvulla.
-
--- Niin, itseäsi ei ole näkynyt missään, olet kovin ahkerasti istunut
-täällä kotona töittesi seurassa.
-
-Juuso myönsi sen, sanoi tehneensä sen tahallaan, hänestä kun ei tähän
-maailman aikaan enää ollut juuri julkiseen elämään; eihän ollut hänellä
-siellä mitään vaikuttamista ja sitäpaitse hermostuttikin se häntä.
-Siksi oli hän vetäytynyt aivan syrjään ja yksinäisyyteen.
-
--- Et löydä huoneestani yhtään sanomalehteä, sanoi hän, en välitä
-seurata näitä päivän tapahtumia, ne ovat mulle aivan kuin vieraita.
-Minusta teillä nykyajan politikoitsijoilla ei siis enää tule olemaan
-vastusta, lisäsi hän katkerasti hymähdellen.
-
-Heikki ei ollut tuota pistoa ymmärtävinään, puhui vain ikään kuin
-neuvoen:
-
--- Miksi teet noin jyrkkiä käänteitä, mitä syytä sulla on noin
-täydellisesti sulkeutua kuoreesi?
-
--- Onhan syytä, kun kerran on mies vaakalla punnittu ja köykäseksi
-löytty. Ja minun mielipiteeni ja maailmankatsantoni ei nyt kerran kulje
-tämän ajan saranoissa enkä tahdo enää päästää omia vanhoja
-mielitekojanikaan valloilleen.
-
--- Mutta sinä teet siinä väärin itseäsikin kohtaan. Eihän tuollainen
-tuppeensa sulkeutuminen ole terveellistäkään, siinä käy mies juroksi ja
-erakoksi ja kuoleupi pois.
-
--- Sepä mulle taitaa ollakin parasta, se asema on juuri minua varten.
-
-Hilda johti keskustelun jokapäiväisempiin tapauksiin ja otti Juusokin
-siihen osaa. Heikki koetti huomaamatta tarkastaa hänen käytöstään ja
-puhettaan. Ei siinä voinut huomata mitään muuta merkillistä kuin sen,
-että vanha vilkkaus ja tuli oli kerrassaan poissa, välinpitämättömyyttä
-ja väsynyttä katkeruutta kuvastui sen sijaan hänen puheistaan; koko
-olennossa oli jotakin masentunutta ja kyllästynyttä, aivan kuin jonkun
-suuren ruumiinponnistuksen jälkeen taikka kun puhutaan asioista, jotka
-eivät ensinkään huvita eikä innosta. Heikki nosti tahallaan puheen
-»Kyntäjä»-vainajasta, mainitsi sen kuolemasta, huomauttaen ettei kukaan
-enää tahtonut ottaa sitä hoitoonsa. Vaan silloinkin pysyi Juuso aivan
-kylmänä ja välinpitämättömänä, hän ei näyttänyt tuon kysymyksen vuoksi
-enää viitsivän kiihoittaa mieltään, hänestä oli yhdentekevää, elipä tuo
-eli kuoli, senkin kanssa hän oli jo tehnyt suorituksensa.
-
-Mikähän se sitten mahtaa olla, jota mies itsekseen hautoilee ja
-yksinäisyydessään tuumii? mietti Heikki epäillen. Siinä salaisuudessa
-se sairas kohta juuri mahtoi ollakin.
-
-Juuson ja Hildan väleistä ei vieras kerran käymällä voinut nähdä eikä
-päättää mitään varmaa, mutta Heikki saattoi mielessään kuvailla, että
-syynä rikkoumiseen juuri mahtoi olla tuo samanen Juuson tyly
-välinpitämättömyys ja hermostuttava raskasmielisyys, jota ei Hilda,
-vilkas ja elävä nainen, voinut ymmärtää eikä kestää. Nuo ominaisuudet
-näyttivätkin nyt aivan täydelleen hallitsevan Juuson luonnetta,
-niinkuin sitä ennen hallitsi kaikenmoisia asioita kohtaan liekkiin
-leimahtava innostus ja kiihko, -- Juuso oli luonteeltaan aina ollut
-hillitön äärimmäisyyksien mies ja siksipä hän aina olikin esiintynyt
-niin liioittelevasti ja epäonnistuneesti. Nyt oli hän keikahtanut
-syvään raskasmielisyyteen, melankkoliiaan, ja se oli hyvin arveluttava
-merkki.
-
-Heikillä ei ollut aikaa kauan viipyä -- mitäpä hän siellä kulutti
-aikaansa. Lähtiessään kehotti hän Juusoa käymään luonaan, olihan heillä
-paljo yhteisiä muistoja nuoruutensa ajoilta, joita näin miehinä oli
-hauska muistella. Ja hän kehotti Juusoa käymään klubissakin, siellä oli
-taas uutta elämää ja uusia virtauksia, siellä tapasi tuttavia ja sai
-tarinoida päivän tapauksista, joissa myötään saattoi huomata uusia
-ilmeitä; ne voisivat kyllä huvittaa Juusonkin mieltä.
-
-Tämä kiitti ystävyydestä, vaan hän ei voinut olla huomaamatta koko
-tässä käynnissä jotain tarkotettua ja epäiltävää, jotakin vehkettä. Ja
-hän vastasi välinpitämättömästi, että nuo tapauksethan eivät häneen
-kuulu, hän oli nyt onneksi päässyt talttumaan eikä tahtonut enää
-rasittaa itseään eikä muita.
-
-Heikki tapasi hevosen kohta ulos tultuaan, istui kärryihin ja ajaa
-karautti takasin kaupunkiin. Jonkinlaisilla asioilla tässä täytyy
-ajella! nurkuili hän itsekseen, -- pian ne sinne saavat hakea
-apumiehen, joka on tutkinut tiedettä toisessa tiedekunnassa kuin hän.
-Ei tule enää tuohesta lakkia, -- tietäähän sen syyn tuohon
-löyhämielisyyteen. Se on aina vain se vanha hapatus, joka nyt on
-pukeutunut uuteen ilmestysmuotoon, se Juuson vanha naismainen
-tunteellisuus, joka ei ole koskaan antanut hänen järkensä tehdä
-tarpeellista tehtävätään. Ja siitä hänen näkyy olevan mahdoton päästä,
-nyt se on mahdottomampi kuin koskaan. Eipä kumma, jos muori on
-huolissaan ja Hilda murheissaan, sillä eihän hänessä ole enää ollenkaan
-jälellä järkevää miestä. -- Hm! Jos kerran vielä tulevat multa neuvoa
-kysymään, niin annan totisesti minä tepsivän neuvon: Koettakoot päästä
-hänestä eroon! Sillä siitä miehestä ei tottatosiaan enää koskaan tule
-ehyttä.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Jo joutuivat joulupyhät, perheen juhla, sovinnon, rakkauden juhla. Ne
-ovat päiviä niinkuin muutkin, mutta siitä merkilliset, että ihmiset
-ovat ne pyhittäneet olemuksensa paraille taipumuksille. Tuokio lepoa
-kilvoituksista ja intohimoista, tuokio ystävyyttä vihan ja kateuden
-keskessä, kipene tunnetta paljossa järkeilemisessä, kipene henkeä
-paljossa aineellisuudessa. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto --
-siunaamaksikaan hetkeksi. Ja koti on tuon kauniin palveluksen temppeli.
-
-Hilda oli päättänyt hänkin koettaa valmistaa omaan kotiinsa, jossa
-muuten kotia niin vähän oli, juhlaksi pienen pyhätön; ehkä voisivat
-hekin siinä viehättyä vaikkapa haihtuvaksi hetkeksikään palvelemaan
-juhlan hyviä hengettäriä: sovintoa, sydämmellisyyttä ja rakkautta. Hän
-oli ostanut pienen joulukuusen, pukenut sen aattona valkosiin ja
-valoisiin ja nauttinut edeltäkäsin ajatellessaan, kuinka he sen
-ympärillä istuisivat: poika makaisi kehdossaan ja katseleisi suurilla,
-ihmettelevillä silmillään noita loistavia tulia, itse hän hoiteleisi
-joulupukin virkaa ja Juuso istuisi tuossa vieressä, -- se ei voisi olla
-hänkään heräämättä joulutuulelle eikä heittäytymättä sen hyviä
-hengettäriä palvelemaan.
-
-Niin oli hän suunnelmoinut. Mutta melkeinpä turhaan oli mennyt sekin
-Hildan toive: ei tullut oikeaa joulutunnetta sittenkään, ei sitä
-iloista, avomielistä, sydämmellistä, joka unhottaa, uhraa ja antaa
-anteeksi; juhlahetkenäkin rasitti Juuson kotia sama raskasmielisyys ja
-sama kylmentävä sulkeutumus, joka viime ajat oli täydellisesti heidän
-välejään hallinnut. Juusokin koetti kyllä puolestaan olla tavallista
-iloisempi, ystävällisempi ja hauskempi, mutta näkyi selvästi, että
-hänen täytyi pakottaa itseään sitä tekemään ja siitä kävi koko mieliala
-keinotekoiseksi ja rasittavaksi. Heidän kodistaan ei tullut enää
-temppeliä, juopa oli jo kasvanut liian suureksi, siltaa oli ollut
-mahdoton sen yli rakentaa.
-
-Vähitellen, huomattavammitta merkkitapauksitta, olivat he tälle
-kannalle ehtineet. Molemmat olivat he koettaneet ponnistella sitä
-vastaan, vaan se kylmä huoahdus, jonka he kerran eräänä talvi-iltana
-olivat niin selvästi välissään tunteneet, oli sen jälkeen huokunut
-myötään. Jännityksellä olivat he odottaneet jonkinlaista purkausta
-taikka suoritusta; eihän tällaista äänetöntä, kiduttavaa taistelua
-voinut ijänkaiken jatkua, sen täytyi päästä syöksymään esiin niinkuin
-tulvan jääsulun takaa. Sellaista sulun särkymistä oli Hilda puolestaan
-toivonutkin, hän oli vielä luullut sen voivan niinkuin laskeuvan
-kevättulvan tasottaa kaikki, sulattaa jäisen kirren ja viedä heidät
-lähemmäs toisiaan. Vaan sellaista vapauttavaa keväistä tulvaa ei
-kuulunut ja nyt rupesi Hilda käsittämään, ettei sitä enää tulekaan. Jos
-tulva kerran tulee, niin se särkee kaikki, repii heidän höltyneen
-välinsä auttamattomasti hajalle.
-
-Kesästä he olivat viettäneet suurimman osan erillään, Hilda äitinsä
-luona maalla, Juuso kirjastojen vuoksi Helsingissä, -- hän näet
-ponnisteli töissään yhä vielä, vaikka heikentyvillä toiveilla. Hän
-huomasi myötään, että hänen tieteellisen teoksensa valmistuminen
-siirtyi yhä etemmäs tulevaisuuteen; kun hän juuri oli olevinaan
-jostakin seikasta selvillään, havaitsi hän tarvitsevansa uusia aineksia
-ja uusia lähteitä. Hän haki niitä, syventyi niihin ja siitä laajeni
-taas työn pinta-ala siihen määrään, ettei hän sitä kohta jaksanut
-hallitakaan. Ja pahinta oli, ettei hän siitä nyt enää löytänyt
-toivomaansa tyydytystä ja ettei hän luottanut omaan kykyynsä saada
-siitä kokoon mitään ehyttä tai kelvollista.
-
-Mutta hän ponnisteli siltä, ponnisteli vielä pitkin syksyä kun he taas
-Hildan kanssa kesäkauden jälkeen asuivat entisessä asunnossaan
-Kaivopuistossa. Vaan ei ollut tämäkään kotielämä innostavaa eikä
-rohkaisevaa, ei antanut se voimia eikä itseluottamusta. Hilda puuhaili
-taloustoimissaan tuntien itsensä yksinäiseksi ja orvoksi ja koettaen
-lapsensa seurassa viihdyttää mieltään. Harvoin he olivat yksissä,
-enimmäkseen vain ruoka-aikoina, ulkona eivät koskaan. Vielä harvemmin
-heidän luonaan joku tuttava vierailemassa kävi. Almin rouvan pyynnöstä,
-jota tuo nuorten suhde ja varsinkin Juuson raskasmielisyys yhä enemmän
-rupesi huolettamaan, kävi Heikki kerran, vaan sekin seurustelu jäi
-siihen, Juuso puolestaan ei sitä tahtonutkaan jatkaa.
-
-Nyt joulunpyhinä, joihin Hilda turhaan oli koettanut puhaltaa jotakin
-joulutunnetta, tuli Otto eräänä iltapäivänä käymään lankomiehensä luona
-Kaivopuistossa. Hänkin oli tahallaan herennyt useammin sukulaistensa
-luona käymästä, hän näet ei kepeällä mielellään ollut ollenkaan voinut
-ymmärtää koko tuota epätervettä, rikkoutunutta suhdetta ja tahtoi
-välttää siihen kajoamasta. Mutta aina milloin hän sinne tuli, tempasi
-hän nuo itsekseen mököttävät, jurot aviopuolisot hilpeämmiksi ja
-vapaammiksi. Juusokin silloin aina ilostui ja elpyi, hänen täytyi
-oikein heltyä nauramaan noille kepeille leikkipuheille ja
-medisiinarisukkeluuksille, jotka olivat hauskoja juuri sen vuoksi, että
-niissä oli niin äärettömän vähän järkeä.
-
-Otto kertoi aikovansa mennä illalla teaatteriin ja siitä innostui taas
-Hildakin, -- hän oli uusien tappioidenkin jälkeen aina väsymätön
-uudelleen innostumaan. Mitähän, jos hekin Juuson kanssa kerran
-menisivät teaatteriin, ehdotti hän ja katsoi kysyvästi Juusoa.
-
--- Tietysti te lähdette mukaan, vakuutti Otto päättävästi. -- So,
-Juuso, musta takki päälle vain ja kalvostimet käteen, ei tässä nyt auta
-kinastella...
-
-Juuso empi. Hän ei ollut vuosikauteen käynyt kertaakaan teaatterissa
-yhtä vähän kuin muissakaan huvituksissa, hän kun oli päättänyt aivan
-vetäytyä syrjään ihmisten seuroista ja heidän riehuntapaikoiltaan.
-Mutta nyt Otto komenteli niin leikillisen päättävästi ja kenties
-pitäisi Hildan vuoksikin kerraksi taipua, hänellä näkyy niin tekevän
-mieli... Juuso päätti lähteä mukaan teaatteriin.
-
-Hilda oli iloissaan, hän toivoi hyviä tuloksia tästä illasta, kun nyt
-kerran oli saanut temmatuksi Juuson hetkeksikään erilleen noista
-ainaisista yksinäisistä tuumistaan. Ja Juusosta tuntui itsestäänkin,
-kun hän Oton seurassa käveli kaupungin läpi Arkkaadiaan päin, että hän
-oli vähän lähempänä ympärillään elävää maailmaa kuin tavallisesti ja
-luuli melkein voivansa viettää hauskan illan, -- kerran taas pitkästä
-ajasta.
-
-Vaan teaatterissa oli jo vaikutus toisenlainen. Juusoa vaivasi ja
-hermostutti noin monien ihmisten läsnäolo, häntä rasitti, kun
-kaikenmoiset tuttavat siellä tulivat tervehtimään ja kyselemään hänen
-voinnistaan ja töistään ja toiveistaan. He tekivät sen ehkä
-hyväntahtoisuudessaan, vaan Juusosta ne olivat nenäkkäitä nuo ainaiset
-ensimmäiset kysymykset, mitä hän toimi ja mitä hän aikoi... Ja sitten
-se olo siellä vanhassa tutussa teaatterissa, jossa hän ennen nuorempana
-niin monasti oli innostunut ja unelmoinut, se herätti hänessä eleille
-niin monia puoleksi hautautuneita muistoja ja ohjasi hänen
-ajatuksenkulkunsa juuri niihin kehiin, joista Hilda oli toivonut
-saaneensa sen houkutelluksi pois. Hänelle palasi niin selvästi mieleen,
-miten hän juuri täällä teaatterissa oli haaveksinut kaunista
-elämäntyötä, haaveksinut, että hänkin loisi jotakin kelvollista, suurta
-ja isänmaallista, vetäisi hänkin hirtensä kotimaisen taiteentemppelin
-korottamiseen. Muisti, miten hän sitten olikin tehnyt työtä,
-innostunut, uhrannut siihen itseään, kärsinyt ja toivonut, -- ja miten
-koko unelma sitten olikin yhdellä painauttamalla lutistunut myttyyn.
-Hän muisti, miten hän oli lukenut kappaleensa Elnalle ja miten he
-olivat ymmärtäneet toisensa jokaista hienointa tunteenvivahdusta
-myöten... Se oli noussut savuna ilmaan -- se olikin ollut hänen
-ensimmäinen haaksirikkonsa. Nyt hän istui siinä samassa teaatterissa
-tuuliajohylkynä, pirstaleina _kaikki_ toiveet ja aikeet, hengitti
-puolilla keuhkoilla ja eli puolta elämää, koettaen turhaan ponnistella
-lopullista vaipumistaan vastaan.
-
-Juuso koetti taistella noita tunkevia muistoja ja mielikuvia vastaan,
-koetti seurata kappaleen kulkua ja kiinnittää ajatuksensa siihen. Ja
-teaatterissa se vielä onnistuikin. Vaan kun he sieltä lähtivät pois ja
-tulivat kotiinsa, oli Juuso taas aivan synkkien mietteittensä vallassa.
-
-Hilda istui ja katseli häntä, sillävälin kuin he iltasekseen purasivat
-voileivän; hän saattoi lukea miehensä masentuneen mielialan, vaan ei
-voinut hänen ajatuksenkulkuaan seurata. Hän käsitti vain, että hänen
-hyvä yrityksensä taas oli ollut turha -- olisiko todellakin kaikki
-turhaa...? Ja hän puhkesi taas kerran melkein valittavalla äänellä
-lausumaan:
-
--- Voi sinua Juuso, miksi olet taas noin raskasmielinen ja synkkä? Eikö
-sinua voi millään saada virkoamaan noista ainaisista tuumistasi?
-
--- Niin Hilda, virkkoi Juuso kohottaen verkalleen päätänsä, pelkäänpä
-että olen ijäkseni tämmöinen. Minä huomaan kyllä, kuinka olen käynyt
-ikäväksi ja rasittavaksi kumppaliksi ja kuinka sinä siitä kärsit. Voi,
-jospa voisin sille mitään, kärsinhän siitä itsekin!
-
--- Mikset voi, luovu noista tuumistasi ja ole kuin muut ihmiset. Heitä
-huolet ja ole reipas niinkuin olit ennen, -- saisit nähdä, kuinka elämä
-vielä voisi olla hauskaa.
-
--- Miten heitän jotakin semmoista, joka jo on kasvanut olemukseeni
-kiini. Katsos, kun kerran on haahtensa menettänyt...
-
--- Elä ajattele noin, mitä olet sitten oikeastaan menettänyt? Ja mikset
-puhu mulle mielesi kaihoja? Tahtoisinhan niitä ymmärtää ja tahtoisinhan
-auttaa sinua; voisinhan ehkä antaa sulle uskoa ja luottamusta
-toteuttamaan sitä, mitä olet aikonut, jos avaisit mielesi mulle. Elä
-pidä minua näin vieraana; kerro mietteistäsi, niin ne kepenevät. Ethän
-vain sitä pane niin raskaasti sydämmellesi, ettei meillä vielä ole
-tarpeeksi tuloja, ei sinun ensinkään tarvitse luulotella itsellesi,
-että sinä jonkunlaisella armolla elät...
-
-Hilda puhui lämpimästi, intohimoisesti, melkein kuin tuskallisella
-itkuäänellä rukoillen. Ja aivan kuin tahtoen kerran väkisinkin tuhlata
-suurta hellyyttään, lähestyi hän miestään, kiersi kätensä intohimoisesti
-hänen kaulaansa, nojautui hänen polveaan vastaan ja puhui:
-
--- Voi Juuso, sula nyt kerrankin, niin kaikki vielä paranee...
-
-Juuson rinta aaltoili ja sieltä kohosi jonkunlainen valittava, kituva
-ääni, joka suli huokaukseen. Hänen ruumiinsa vavahti ja hän oikasi
-vaistomaisesti kätensä työntäen ikäänkuin tuskan painaman Hildan
-loitommas luotaan.
-
-Hilda jäi seisomaan siihen kalpeana, säihkyvin silmin, ja hänen
-vartalonsa värisi valtavasti. Se oli siis tapahtunut. Juuso oli
-työntänyt hänet luotaan, kun hän vielä kerran tarjosi lohdutustaan ja
-hellyyttään, lykännyt hänet kylmästi loitommalle, kun hän sielunsa
-äärimmäisessä tuskassa koetti lääkitä särkyvää väliä ja saada häntä
-lausumaan yhden ainoan ystävyyden sanan, keventämään kerrankin raskaan
-mielensä. Se vaikutti Hildaan kuin kylmä suihku ja hän lausui
-kolakasti:
-
--- Niin, se on totta, minähän tässä taidan ollakin armon rukoilija ja
-rasittava taakka.
-
-Juuso ei puhunut mitään, ei pyytänyt anteeksi, ei selittänyt, ei
-nostanut katsettaankaan ylös maasta. Hän oli kuin halvattu, jäsenet
-eivät liikkuneet eikä tahtokaan käskenyt niiden liikkua. Vaan Hildassa
-loiskivat laineet valtavasti. Hän oli nyt nähnyt vuosikautisten,
-kiihkeäin taistelujensa tuloksen: Työnnetty kylmästi pois! Jo aikoja
-sitten oli hän joutunut epätoivoon Juuson rakkauden voittamisesta,
-mutta hänen ystävyyteensä oli hän toki luottanut ja hän tiesi, että
-tylyä kohtelua hän ei ollut ansainnut. Ja eihän hän kumminkaan ollut
-rukoillut mitään itsensä vuoksi, kaikki vain Juuson hyväksi... No, oli
-kai parasta, että se oli tapahtunut, minkä kumminkin piti tapahtua,
-kerranhan piti heidän höltyneen välinsä haleta. Vetäytyen loitommas
-lausui hän tyyneesti, mutta raudanterävällä äänellä:
-
--- Sinä olet viskannut minut luotasi. Toista kertaa sen ei tarvitse
-tapahtua.
-
-Tämä tapaus teki Hildan kauan vaivautuneessa mielessä ratkaisevan
-käänteen. Eihän tapaus itsessään niin ratkaiseva ollut, vaan se
-valmisti häntä tekemään päätöksen, joka jo kauan oli hänen mielessään
-kytenyt. Hän ei ummistanut silmiään sinä yönä, makasi vain ja ajatteli
-ja aamulla oli hänellä seuraavat päätelmät selvillä: Nyt olen tehnyt
-kylliksi sen vanhan rakkauteni vuoksi, joka ei voinut mulle onnea
-hankkia. Minä olen koettanut parastani, olen uhrannut itseni,
-nöyryyttänyt itseni, olen antanut lempivän naisen tunteeni
-loukattaviksi. Nyt se taistelu saa loppua, mitä varten vielä enemmän
-rääkkäisin itseäni, kärsisin ja toivosin turhaa, -- ei, nyt on mitta
-täysi, nyt täytyy muutoksen tapahtua.
-
-Hilda meni aamulla äitinsä luo, puhui koko asian ja kertoi mihin
-päätökseen hänen pitkällinen taistelunsa nyt oli huippuuntunut. Äiti
-oli tuota jo kauan odottanutkin, mutta vielä hän kehotti Hildaa
-malttamaan mielensä, että neuvoteltaisiin keinoista. Muori tahtoi vielä
-puhutella Juusoa itseään, toivossa että tämä ehkä kuitenkin voisi
-herätä käsittämään esiintymisensä laadun ja sen mahdolliset seuraukset.
-Juuso kuunteli nytkin anoppinsa nuhteita äänettömänä, myönnyttävänä,
-mutta lupaamatta mitään ja tietämättä mitään neuvoa. Hän oli näihin
-aikoihin vielä entistään hajamielisempänä, melkein kuin tylsyneenä,
-hänen oli toisinaan vaikea herättää itseään välttämättömimpiin
-toimiinsakaan, laiminlöi jonkun kerran koulutuntinsakin, kun unehtui
-kotiin tuolilleen istumaan. Hän ei värähtänyt minnekäänpäin ja
-Hildalle, joka jo oli päätöksessään varma, kävi asema viikkojen
-edelleen vieriessä aivan sietämättömäksi. Ja eräänä päivänä päätti hän
-toimia itse. Hän meni, äidilleen mitään puhumatta, yksin Heikin luo, --
-joltakinhan hänen täytyi kysyä neuvoa ja Heikkiin, joka oli Juuson
-vanha tuttava, hän arveli paraiten voivan luottaa; hän ymmärtää
-paraiten Juuson luonteen ja on sopivin mies ajamaan asiata perille.
-Kuta lähemmäs Heikin asuntoa Hilda tuli, sitä enemmän hän käyntiään
-kiirehti, hän nousi nopein, melkein juoksevin askelin portaita ylös,
-soitti ja pääsi sisälle. Heikki tuli hymähdellen häntä vastaan: eikö
-hän ollut sitä arvannut, että hänen luokseen vielä kerran tultaisiin!
-
-Hilda kertoi juurta jaksain asiansa Heikille ja viipyi siellä lähes
-tunnin keskustelemassa. Mutta kun hän tuli sieltä pois, oli ankara,
-päättäväinen piirre hänen kasvoillaan ja kävellessään takasin
-Kaivopuistoon oli hänen astuntansa varmaa, horjahtelematonta, Hän oli
-katkassut vanhat ennakkoluulonsa, vanhat taipumuksensa ja siteensä;
-tähän asti hän oli toivonut toivomasta lakattuaankin, mutta hänen
-luontonsa oli noussut koko voimallaan sitä yksipuolista taistelua
-vastaan, ja nyt hän tahtoi jo toimia.
-
-Heikki oli ilmaissut hänelle että hän saattoi toimia. Hän ei ollut
-neuvostaan epäillyt, se oli hänellä jo aikoja sitten ollut varmana ja
-se neuvohan olikin sama joka viime aikoina oli Hildan omissakin
-aivoissa pyörinyt: koettaa päästä miehestään täydelleen eroon. Se kävi
-helposti päinsä, jos Juuso suostui ja tämän täytyi suostua, muuten...
-Arpa oli heitetty. Yhtä kiihkeästi kuin Hilda kolme vuotta sitten vielä
-oli koettanut voittaa Juuson omakseen, yhtä kiivaasti hän nyt sielunsa
-koko kiivaudella harrasti päästä hänestä vapaaksi. Nyt oli vain Juusoa
-puhuteltava ja sitten toimittava.
-
-Kotiin tultuaan meni Hilda suoraan Juuson huoneeseen, kertoi pitemmittä
-esipuheitta mistä hän tuli ja millä asialla hän oli ollut ja lausui
-varmasti ja päättävästi aikeensa. Olihan se sitäpaitse parasta heille
-molemmille.
-
--- Erota, niinkö sanot, -- erota? Ollaanko nyt jo todellakin siinä?
-
-Juuso katsoi kummissaan vaimoaan, joka tuossa seisoi säihkyvin silmin
-ja päättäväisen näköisenä. Vaan Hilda vastasi tyyneesti:
-
--- Niin, olet kai sen huomannut sinäkin. Eihän tätä yhteiselämää voi
-jatkaa. Meidän liittomme on jo alkujaan levännyt valheellisella
-perustuksella, sinä et ole minua rakastanut koskaan. Onhan
-rehellisintä, että se puretaan.
-
--- Valheellisella perustuksella, toisteli Juuso, niin, petoksella
-alusta asti. Minä olen pettänyt sinut ja itseni, se on totta.
-
--- Sinä myönnät sen, muuten voisin muistuttaa sen mieleesikin.
-Katsoppas tässä, -- sen löysin työpöydältäsi silloin, kun
-kihlausaikanamme makasit kuumeessa.
-
-Hän laski Juuson eteen sen paperin, johon tämä vilustuksesta vapisevin
-käsin kerran oli alkanut kirjettä Elnalle. Juuso katseli sitä kauan, ei
-muistanut ensiksi oikein miltä maailman ajoilta tuo paperi mahtoi olla
-kotosin vaan rupesi sitä vähitellen tunnustelemaan ja yksi hämärä
-ajatus selventeli toistaan. Tuo paperi kertoi hänelle muistoja
-ikäänkuin jostakin kaukaisesta, utuisesta unelmasta, taikka elämästä
-toisissa maailmoissa ja ilmakehissä. Sitten sai muisto varmempia,
-tarkempia muotoja, mieleen palasi tuo kova, salainen, sisällinen
-taistelu, jota hän tuohon aikaan oli käynyt, se sielun tuska, joka
-häntä oli vaivannut. Hän oli silloin jo astunut askeleen
-itsensäpettämiseksi, vaan silloin hän vielä olisi voinut peräytyä.
-Hänessä tappelivat silloin juuri »enkeli ja perkele», tappelivat
-kiivasta, tasaväkistä, kiduttavaa taistelua, joka jäyti hänen ytimiään
-ja hänen tahtonsa voimaa. Tuona iltana yritti jo enkeli hetkeksi
-pääsemään voitolle, hän päätti peräytyä, päätti koettaa palata sille
-elämäntielle, jonka hänen hyvä hengettärensä oli hänelle viitannut.
-Vaan hän oli liian heikko. Toinen henki olikin riistänyt voiton, kynä
-oli pudonnut hänen kädestään... Ja siinä taistelussa, juuri tuon
-tappion kautta, oli hänen elämänonnensa palanut poroksi ja hänen
-taistelukykynsä lauennut voimattomaksi. Sen jälkeen oli kaikki ollut
-valetta.
-
-Tuota kirjeenalkua kauan katseltuaan virkkoi Juuso matalalla äänellä:
-
--- Mutta miksi ... miksi otit minut sitten?
-
--- Minä rakastin sinua ja toivoin voivani vielä voittaa sinut, minulla
-oli kova tahto. Mutta minä olen taistellut turhaan, toivoni on lopussa
-ja rakkauteni myöskin, -- nyt en siedä enää tätä elämää. Eikähän tämä
-voi tyydyttää kumpaistakaan, se kuolettaa meidät molemmat.
-
--- Niin, minut se on jo kuolettanut. Mutta erota, -- ja mitä sitten?
-
--- Tiemme eroavat, mennään eri tahoille. Minä olen tehnyt suunnitelmani
-ja se ei horju.
-
-Hilda meni ulos Juuson huoneesta ja sulki oven jälessään. Se ovi oli
-viime aikoina tosin ollut enimmäkseen suljettuna, mutta nyt vasta
-käsitti Juuso selvästi, että se oli suljettu häneltä, hänellä ei ollut
-lupa sitä avata. Hildan ehdotusta ei hän voinut vastustaa, ei hänellä
-ollut siihen oikeutta eikä voimaakaan ja täytyihän hänen myöntää, että
-heidän välinsä olivat parantumattomissa. Mutta sittenkin -- avioero --
-se häntä pelotti, hän ei ollut sitä tullut ajatelleeksi, hän oli itse
-käynyt niin heikoksi ja tahdottomaksi. Nykyinen elämä ei tosin
-tyydyttänyt Juusoa, se rasitti häntäkin, vaan hänestä oli vaikea
-ajatella, että hänen olisi taas alotettava elämänsä yksinään alusta,
-rakennettava taas uusi erehdysten ja pettymysten perustus, vanhasta
-olematta muuta jälellä kuin tärvellyn elämän muisto.
-
-Juuso istui kauan yksin pöytänsä ääressä käsivarteensa raskaasti
-nojaten.
-
-Miksikähän kohtasivat kaikki nämä iskut juuri häntä, niin mietti hän
-itsekseen, miksikähän kolhi elämä juuri häntä näin säälimättömästi.
-Olikohan se kaikki rangaistusta, rangaistusta siitä, että hän oli
-pettänyt itsensä ja nuoruutensa aatteet ja heikkona väistynyt
-taistelusta? Hän oli siinä pahasti rikkonut. Mutta hänestä tuntui
-samalla, kuin joku vieras, säälimätön voima olisi koko ajan pakottanut
-häntä sitä tekemään, ajanut hänet karilta karille ja särkenyt hänen
-tahtonsa ja voimansa, tuntui siltä kuin kohtalo tahallaan olisi häntä
-vainonnut. Olihan se mieletön ajatus, miksipä se häntä nyt vainoaisi,
-mikä kohtalo viitsisi erittäin sortaa hänenmoista heikkoa miestä,
-tuohan on sairaan mielikuvituksen turhaa epäilystä, sehän juuri osottaa
-luonteen heikkoutta...
-
-Mutta omituinen se hänen elämäntaipaleensa sittenkin oli ollut:
-pettymys toisensa perästä! Miksi piti juuri hänen viskelehtää
-tuollaisena tahdottomana kappaleena edestakaisin, saamatta kiini
-mistään? Oli se sittenkin, kuin jokin paha voima olisi häntä viskellyt,
-hän oli niin monasti tuntenut tuon ahdistajansa, oli toisinaan nähnyt
-tuon ilkeän voiman ikäänkuin personoittuna silmäinsä edessä. Sillä oli
-ollut silmässään tuollainen kylmä, kiihkeä kiilto, joka häntä hyydytti,
-joka esti häntä toimimasta ja jonka valtaa vastaan hän turhaan
-taisteli. Tuo hänen sortovoimansa kuva taikka oikeammin tuo pelkkä
-kylmä katse oli hänelle jo kauan aikaa sitten tuttu, hän oli sen
-monasti nähnyt jossakin, vaikkei voinut selvittää itselleen missä, se
-oli häntä niin usein vaivannut ja se oli juuri se, joka häntä oli
-ikäänkuin vainonnut vuosien halki.
-
-Tuo kylmä kiilto, -- taas se oli niin selvänä hänen edessään. Oliko hän
-joskus nähnyt sen jonkun ihmisen silmässä ja kenen? Vai oliko se vain
-joku ruumiiton, vastenmielinen tunnelma, joka hänen hiljaisessa,
-lakkaamatta toimivassa mielikuvituksessaan oli pukeutunut tuollaiseen
-muotoon? Hän ei ollut tuota ilmiötä koskaan voinut ymmärtää, vaan se se
-oli, joka hänet oli murtanut. Kenties se oli murtanut hänet juuri
-siksi, ettei hän sitä eikä sen tarkotuksia koskaan ollut voinut
-ymmärtää? Se oli ollut hänelle yhtä outo ja vastenmielinen, kuin se
-kylmä ja itsekäs aika, jonka keskelle hän oli joutunut elämään, vaan
-jota hän ei ollut voinut käsittää eikä hyväksyä...
-
-Niin, se oli tuo hänen sortava valtijaansa juuri kenties itse se
-nykysen ajan suunta, joka häntä kuritti ja rasitti siksi, että hän ei
-ollut sitä käsittänyt eikä antautunut sen lapseksi. Olihan sillä tuolla
-suunnalla juuri noin hyytävän kylmä katse, mutta samalla noin
-intohimoisesti kiiltävä...
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Kaupunkilaisten vakinainen muuttopäivä, kesäkuun ensimmäinen päivä, oli
-käsissä. Jo aikuisesta aamusta, jolloin pääkaupunki tavallisissa
-oloissa vielä nauttii parasta untaan, hyörittiin ja huudeltiin nyt
-kaikissa ovissa ja porraskäytävissä, kannettiin huonekaluja ja
-viskeltiin vähemmin arkoja tavaroita ja raskaat, muuttokalujen vetäjät
-rattaat rämisyttivät yhtä mittaa kivikatuja. Nuo kuormat olivat
-toisinaan niin suuret, että niihin näkyi mahtuneen kerrallaan
-kokonaisen alottelevan perheen kaikki tavarastot: siinä sänkypari
-vuodevaatteineen, siinä sohva asiaan kuuluvine pöytineen ja tuoleineen,
-siinä pesukaappi ja se ruokahuoneen kaappi, jossa säilytettiin niin
-hyvin syömähopeat kuin liinavaatteet; siinä helisi seassa
-kyökkikapineita ja kattiloita, talvivaatteita ja päällysvaatteita oli
-sidottu kiini keinutuoliin, joka siinä perällä hoipuili, ja sieltä
-täältä kaikenmoisista lomista pistihe vielä esiin tuolinjalkoja ja
-pöydänjalkoja niinkuin harjaksia piikkisian selästä. Missä kuormassa
-oli kätkyt tai lapsenvaunu sidottu kukkuraksi huipulle, missä ei. Ajaja
-istui aisoihin nojautuen täpärästi sepipuolella, kuljettaen korkeaa
-kuormaansa verkalleen ja varovasti.
-
-Kuormain kupeella katukäytävällä kulki jonottain kaartilaisia ja
-venäläistä sotaväkeä valkosissa puseroissa, hihnat olalla, kantaen
-arempia tavaroita kuten piaanoja, kirjakaappeja j.n.e. ja piikatyttöjä
-juoksenteli palavissaan edestakasin kantaen lamppuja, kasveja,
-veistokuvia, seinätauluja y.m. särkyvää; läähättivätpä väliin rouvat
-itsekin siellä seassa toruen ja varotellen. Miehiä ei näkynyt, ne
-olivat kotona pakkaamassa ja purkamassa.
-
-Siinä on, tuossa vilkkaassa muuton hyörinässä, jonkunlainen elämän
-vaihtelevia olosuhteita vertaava kuva; tuo muuttopäivä on jonkinlainen
-vuotuinen tasauspäivä, joka ikäänkuin järjestelee ja sioittaa
-yhteiskunnan eri kerrokset ja ainekset vuoden tapausten mukaan kunkin
-hänelle kuuluvaan paikkaan ja tasoittaa ne rosomaiset laskut ja nousut,
-jotka vuoden kuluessa ovat pintaan puhenneet tai kohonneet, ja joilla
-ei ole tosioloissa riittävää perustusta. Jokainen asettuu elämään
-siihen asemaan ja sen varallisuuden mukaisesti, minkä kuluneen vuoden
-esimerkki ja alkavan toiveet näyttävät edellyttävän ja takaavan. Jokin
-pieni perhe on vuoden varrella lisääntynyt, se tarvitsee enemmän tilaa,
-pitää muuttaa ja koettaa säästellä toisilla tahoilla; taikka vaikk'ei
-olisi lisääntynytkään perhe, ovat ehkä tulot sen verran parantuneet,
-että perheen kannattaa siirtyä kaukaiselta syrjäkadulta, jossa eläminen
-ensin alotettiin, vähän siistimpään kaupunginosaan ja mukavampaan
-huoneustoon. -- Taikka on käynyt aivan päinvastoin, asiat ovat menneet
-alaspäin, toiveet eivät ole toteutuneet, menoja täytyy supistaa, täytyy
-vetäytyä elämään syrjässä, vuokrata vaatimaton asunto alhaalta
-Vladimirinkadulta tai Sörnäisistä, tai Eläintarhan huviloista...
-
-Näinpäin se olikin useimmille tänä vuonna tapahtunut. Monet niistä,
-jotka olivat kiinnittäneet liian suuria toiveita äskeisiin vilkkaisiin
-liikeoloihin ja muutamiin onnistuneisiin yrityksiin, olivat pettyneet.
-Ei ollutkaan ajanpitkään aivan varmasti vedellyt, rahaolot kävivät
-ahtaammiksi, tiukentuivat joka taholta. Mikä oli luottanut liian paljo
-uusiin afääriyrityksiin, kiinnittänyt rahansa niihin ja odottanut
-voitto-osuuksia, mutta aluksi ainakin aivan turhaan. Mikä taas oli
-aivan rahatta, aivan tyhjästä, alkanut, ponnistellut ja koetellut,
-luottanut onnensa tähteen ja toivonut pikaista nousua; mutta hän oli
-nähnytkin toiveensa hupenevan, ponnistuksensa menevän turhaan. Toiset
-olivat joutuneet vararikkoon saakka, toiset taistelivat vielä sitä
-vastaan, supistuneemmissa oloissa ja alenevilla toiveilla.
-
-Tämän laskevan luoteen merkkejä ja seurauksia saattoi nyt muuton
-päivänä huomata kadulla vierivistä kuormastoistakin. Upeiden
-kivitalojen komeista huoneustoista kuljetettiin nyt pois tuon nousevan
-varallisuuden ja alkaneen loiston pirstoihin menneitä viimeisiä
-jätteitä ja vietiin syrjäkaduille pieniin puuhuoneisiin, joista lehahti
-vastaan ummehtunut ilma ja paistoivat rikkinäiset seinäpaperit.
-Velkojain hyviksi olivat maailmalle menneet kalliimmat palat, sinne
-hauskat taideteokset, joiden ostolla aikoinaan oli autettu lupaavia
-kotimaisia taiteilijoita, sinne kauniit ja mukavat huonekalut,
-kiiltävät lamput ja kimaltavat kattokruunut, soittokoneet ja kulta- ja
-hopeakalut. Onnen ratas oli keikahtanut, -- nyt oli taas alettava
-alusta, ruvettava pienillä työpalkoilla, menetetyllä luottamuksella ja
-kukistuneilla toiveilla rakentamaan uutta elämistä ja uutta onnea --.
-
-Tämmöisen muuttopäivän aamuna ei tavallisesti joutilaita kulkijoita
-monta näe kaduilla liikkuvan, vaan aina siellä silloinkin sentään
-kävelee joku asiaton katselija, johon koko tämä touhu ei näytä
-vähintäkään kuuluvan. Semmoisena syrjäläisenä asteli tänä aamuna Juuso
-kaupungin katuja pitkin, katsellen ikäänkuin kummastuksella tuota
-ihmisten vilkasta hyörintää ja kiirettä. Hän oli tavallisella
-aamukävelyllään; tänä talvena ja kevännä oli hänestä näet tullut ahkera
-kävelijä, ulkoilmassa liikkuminen ikäänkuin rauhoitti hänen mieltään ja
-viihdytti hänen ajatuksiaan. Hän kulki tavallisesti pitkät matkat ulos
-kaupungista, mutta tänään oli hän jäänyt kaupunkiin tarkastamaan tuota
-vilkasta muuttotouhua, ja sieltä hän nyt palasi Kaivopuistoon.
-Vaan ennen kotiinsa menoaan lähti hän vielä merenpuoleisille
-rantakukkuloille hetkeksi istumaan, siellä oli merituuli niin raitis ja
-yksinäisyys niin mieluinen.
-
-Oikeastaanhan se olisi hänelläkin muuttopäivä, ajatteli Juuso siinä
-istuessaan, asuntoa ei oltu edelleen vuokrattu ja toinen asukas kai
-muutti sisään. Ja hänelle se edessä oleva muutto olikin tavallista
-omituisempi, ei ollut kysymys muuttaa yhdestä asunnosta toiseen, vaan
-pois kodista tuntemattomaan tulevaisuuteen. Mutta ei tuo ajatus
-häntä siksikään huolettanut, hän mietti sitä aivan kylmästi ja
-välinpitämättömästi, ikäänkuin tuo asia olisi koskenut jotakin toista.
-Mitäpä se hän juuri muutti siitä kodista, eihän hänellä ollut omaa
-paljo mitään, eihän se koti ollut oikeastaan hänen; taikka olihan se
-ollut, mutta oli lakannut olemasta ja hän oli nyt viime ajat elänyt
-siinä jonkinlaisena liikakasvannaisena, joka oli poisleikattava,
-vaikkei hän itse tiennyt, milloin eikä millä tavalla. Muttei Juuso sitä
-leikkausta pelännytkään, ei tuntenut mielessään kaipausta eikä
-katkeruutta, hänestä se kaikki oli luonnollista, oli kuin suoranainen
-seuraus siitä kehityksestä, jonka pohjimmainen kerros jo oli rakennettu
-valheelliselle perustukselle.
-
-Omituista se Juuson kotielämä olikin viime kuukaudet ollut: niin
-väritöntä, niin tapauksetonta. Itse Juuso aina kotiin tullessaan
-koulusta tai kävelyretkiltään meni suoraan huoneeseensa istumaan
-kirjoitustensa ääreen, siirtyi siitä ruoka-aikoina enimmäkseen
-yksikseen syömään, sulki illalla ovensa ja paneusi nukkumaan. Hildaa
-hän usein ei nähnyt päiväkausiin, väliin oli tämä monta päivää lapsen
-kera äitinsä luona, väliin kuului anoppi olevan siellä heillä, mutta se
-oli aivan niinkuin vierasta väkeä.
-
-Avioerohan oli tulossa. Usein oli Juuso koettanut itselleen tehdä
-selkoa, soisiko hän kernaasti sen tapahtuvan, vai pahotteliko hän sitä.
-Mutta hän ei päässyt siitä selvilleen: ei hän sitä surrutkaan, mutta ei
-sitä myöskään kiirehtinyt, hän oli heittänyt kaikki aivan sattuman
-varaan. Joskus hän kumminkin ikäänkuin kammoksui sitä tyhjyyttä, johon
-hänen elämänsä näistä puolin johtuisi ja tekipä hän kerran heikon
-yrityksen tunnustellakseen, olisiko katkennutta liittoa mahdollinen
-korjata. Hänellä oli Hildan poissaollessa tapana käydä poikansa luona
-viettämässä muutaman lepohetken ja sieltä oli hän eräänä päivänä ollut
-tulossa, kun Hilda tuli ovella vastaan ja hän oli silloin tämänkin
-kasvoilla ollut lukevinaan syvää kaihoa. Silloin hän ajatteli: miks'ei
-voisi elämä jatkua näinikään rauhallisena ja tyyneenä, ehkä voisi se
-parantuakin, hänkin ehkä voisi elostua, jos ei Hilda jättäisi häntä nyt
-juuri hänen sielunsa nöyryystilan aikana. Ja hän oli silloin Hildalle
-kuiskannut: voitaisiinko vielä koettaa, -- pojankin vuoksi? Mutta Hilda
-oli vastaamatta kääntynyt poispäin, ja sen koommin ei oltu asiasta
-puhuttu; Juuso ei tiennyt milloin ero tapahtuisi, eipä edes varmaan,
-tapahtuisiko se ollenkaan.
-
--- Miten käyneekin, enhän minä voi kääntää kohtalon heilaria, puhui
-Juuso huoahtaen laskeutuessaan kävelemään kukkulalta alas pitkin
-polkua, jonka kahdella puolen vihannoi kevään tuores nurmi ja puut
-pukeutuivat nuorteaan lehtiasuunsa. Luonnossa oli kaikki niin vehmasta,
-niin lämmintä, niin keväistä, oli kuin jotakin toivoa tuottavaa...
-
-Mietteissään asteli Juuso kotipihalleen, vaan pysähtyi siihen ikäänkuin
-luullen väärälle pihalle joutuneensa. Siellä oli tavarakasoja, arkkuja
-ja vasuja mullinmallin, kuormia ajettiin pihaan ja huonekaluja
-nosteltiin sisälle, niin ettei portaille ollut menemistäkään. Mutta
-samassa tuli Juusoa vastaan heidän palvelustyttönsä kantaen
-vaatekääröä, pysähtyi Juuson kohdalle ikäänkuin jäähyväisiä sanoakseen
-ja katseli melkein säälien isäntäänsä:
-
--- Uudet asukkaat eivät muuta sisälle ennenkuin huomenna, maisterilla
-on huoneensa käytettävänään vielä ensi yönseutu ja sinne olemme
-nostelleet kaikki maisterin tavarat.
-
--- Entä sinä, mihin sinä menet, -- oletko saanut palkkasi?
-
-Juuso ei ollut viime aikoina juuri rahoissa liikkunut, eihän hän paljoa
-tarvinnutkaan, omasta puolestaan oli hän tullut toimeen sillä vähällä,
-mitä oli koulusta saanut. Nytkään hänellä tätä kysyessään tuskin olisi
-ollut muuta, kuin siksiverran, että palvelijansa maksaa saattoi. Mutta
-tyttö hymähti melkein surkutellen ja virkkoi:
-
--- Ei, minä seuraankin rouvan mukana lasta hoitamaan.
-
--- Rouvan ... lasta, niin sehän on luonnollista. Mutta kuule ... missä
-ne nyt ovatkaan...?
-
--- Ne ovat siellä Vuorikadulla, sinne täältä enimmät tavaratkin
-muutettiin.
-
--- Niin, niin, tietysti.
-
--- Muut ovat kaikki siellä maisterin huoneessa vielä.
-
--- Hyvä on, sinä tulet kai niitäkin sieltä vielä noutamaan.
-
--- Ei, nyt minä vien viimeisen kantamuksen. Ja hyvästi nyt maisteri,
-kiitoksia kaikista...
-
-Pitkin etehisen seiniä ladottujen tavarakasojen lomitse pääsi Juuso
-vihdoin tunkeutumaan huoneeseensa. Täällä oli kaikki sekasin yhdessä
-mylläkässä, huonekaluja oli siirretty keskelle laattiaa, arkkuja,
-matkalaukkuja, vaatekasoja ladottu päällekkäin, niin että ainoastaan
-pujottautumalla pääsi niiden ohi pöydän ääreen, joka vielä oli
-siirtämättä paikallaan. Juuso istui kirjoitustuoliinsa, katseli
-ympärilleen. Siinä oli pöydällä kirje hänelle, Juuso avasi sen ...
-jaha, eihän se valaissut mitenkään näitä tapahtumia, se oli johtajalta
-siitä yhteiskoulusta, jossa Juuso oli antanut kielitunteja. Lukukausi
-oli vasta eilen loppunut, mutta johtaja näkyi mieluummin kirjallisesti
-ilmoittavan asiansa.
-
-»... saan ilmoittaa että, koska kieliopetus koulussa ensi syksystä
-tulee järjestettäväksi vähän toiselle kannalle, eivät ne tunnit, joita
-te viime aikoina olette hoitanut, enää ensi syksystä tule olemaan
-erityisen opettajan hoidossa...»
-
--- Niin, minä arvasin sen, minusta ei siis ollut siihenkään. Mutta
-mitäpä tuosta, Jumala tiesi missä ensi syksynä ollaan.
-
-Juuso viskasi kirjeen syrjälle eikä ajatellut sitä sen enempää.
-Tällainen pieni nöyryytys oli siksi vähäpätöinen muitten pettyneiden
-toiveiden rinnalla, ettei sillä niiden seurassa ollut tilaakaan. Juuson
-ajatukset kiintyivät taas tarkastamaan sitä sekasortoa, joka hänen
-huoneessaan vallitsi. Niin, hänenkin kai tästä sittenkin täytyi muuttaa
-pois, eihän tällä kaikella voinut olla muuta tarkoitusta. Täytyi
-muuttaa ... mutta mitä hän täältä muuttaisi, miksi hän tuohon
-hävitykseen rupeaisi sekaantumaan ja minne hän sen siitä siirtäisi?
-Mutta paperit ja kirjoitukset ainakin, nehän nyt kumminkin olivat hänen
-omansa, ne täytyi korjata talteen.
-
-Ja hän rupesi ikäänkuin vaistomaisesti keräämään papereitaan kokoon,
-veti esiin pöytälaatikoita ja tyhjensi niitä siihen eteensä. Hän
-järjesti keskentekoisia töitään ja aineksiaan eri kasoihin, sitoi
-kääreisiin ja viskasi tarpeettomia papereita pois. Hän kaiveli yhä
-syvemmälle laatikkoihinsa, sieltä tuli esiin vanhoja, jo aikoja sitten
-sommiteltuja kirjoituksia, alulle pantuja pätkiä, joista hän aikoinaan
-oli aikonut valmistaa eheitä, täydellisiä teoksia. Ne olivat jääneet
-alkuunsa, siihen kuolleet niinkuin kaikki hänen aikomuksensa ja
-yrityksensä, -- sinne joutivat jo joutopapereitten joukkoon. Ja vanhoja
-kirjeitä sieltä tuli esiin, jotka sattumalta olivat tallessa säilyneet,
-kaikenmoisia karhumakirjeitä ja kirjeitä sukulaisilta. Kas tuossa tuttu
-käsiala ... niin se on Elnalta, juuri tuo sama kirje, jossa hän
-onnitteli kandidaattitutkinnon johdosta ja omalla lapsellisella
-tavallaan puhui heidän tulevaisuudestaan niinkuin yhteisestä onnesta...
-Se oli onnellista aikaa vielä tuo, silloin sitä uskoi vielä itseensä,
-eikä valhe ollut alkanut...
-
-Taas oli Juuso hetkeksi torkahtanut siihen miettimään, kirje kädessään.
-Vaan hän havahtui siitä, viskasi kirjeen pois: sehän oli totta,
-hänenhän piti muuttaa...
-
-Muuttaa -- minne? Miksi hän oikeastaan kaivoi paperinsa esiin
-pöytälaatikosta, eikö ne voineet olla siinä. Mihinkä hän ne tästä
-panisi ja mihinkä veisi? Jos muuttaa piti, niin miksei muutettaisi
-samalla koko pöytää. Vaan minne? Ja mihinkä nämä kaikki kampsut,
-vaatteet ja muut? Entä hän itse, mihin ... mihin todellakin hän itse?
-
-Ja mitä on nyt tapahtunut? Onko Hilda todellakin sanaa puhumatta
-lähtenyt, ja missä on poika? Missä on pikku Juuso ja mihin se joutuu,
-viedäänkö lapsikin häneltä näin kysymättä, jäähyväisille laskematta?
-Eihän lopullista avioeroa vielä ole tapahtunut, suostumuksensa Juuso
-oli antanut, mutta muuten ei sen aikaansaamiseksi tehnyt mitään, eikä
-antanut varsinaista sitoutumistaan...? Vai eikö sitä tarvittanekaan...
-
-Tuo oli kaikki Juusolle epäselvää ja tietymätöntä. Hän tiesi vain sen,
-että hänen täytyi lähteä siitä pois, nousta pöytänsä äärestä, ottaa
-paperinsa ja mennä. Ja se paikka siinä pöydän ääressä oli kumminkin
-käynyt Juusolle jo niin tutuksi, käynyt tavallaan melkein rakkaaksi.
-Siinä oli hän nyt parin vuoden ajan istunut niin pitkät rupeamat,
-taistellut, kärsinyt ja miettinyt. Se aika oli ollut tuskallinen aika,
-ne mietteet olivat olleet enimmäkseen raskaat, vaan tuntuipa sittenkin
-melkein kaipaus mielessä, kun piti siirtyä siitä istumaan johonkin
-outoon paikkaan, lähteä taivaltamaan aivan uutta, äkkinäistä
-tulevaisuutta kohden.
-
-Hänen mietteensä katkasi ovenkäynti ja kun Juuso kääntyi katsomaan,
-seisoivat kamreeri Holm ja Heikki siellä tavarakasojen takana katsellen
-miten pääsisivät pujottautumaan peremmäs.
-
--- Sinä olet muuttohommissa, puhuivat he lähemmäs päästyään, -- niin,
-koko kaupunkihan tänään muuttaa. Mihinkä on tarkotuksesi nyt asettua?
-
--- Mihin, -- niin, tänne jään Helsinkiin nyt ensi aluksi.
-
--- Täällähän se on kesäkin sopiva viettää työtätekevän miehen. Onko
-sulla jo syksyksi ajateltua paikkaa tai toimialaa?
-
--- Eipä ole vielä varsinaista.
-
-Vieraat olivat asettuneet siihen arkkujen päälle istumaan ja koettivat
-pitää vireillä ylimalkaista keskustelua, mutta pian se siihen nukkui
-pois, kun Juuso ainoastaan lyhyesti vastaili, laajemmalta pakinaan
-puuttumatta. Istuttiin jo hetkinen ääneti, vaan silloin Juuso yhtäkkiä
-kysäsi:
-
--- Teillä on kai jotakin erityistä asiata?
-
-Olihan sitä, vastaili Heikki verkalleen. Kamreeri Holm oli
-hyväntahtoisesti ottanut hoitaakseen heidän, Juuson ja Hildan, asian,
-hän, Heikki oli lähtenyt vain mukaan Hildan erityisestä pyynnöstä,
-vaikka hänen olikin vähän vaikea olla osallisena näissä ikävissä
-selkkauksissa, -- varsinkin nykyjään. Ja hän lisäsi, että aikusemmin ei
-oltu tahdottu ryhtyä varsinaisiin neuvotteluihin, menihän se
-helpoimmin, kun koko juttu ratkaistiin tuota pikaa yhdellä
-suorittamalla.
-
--- Onko teillä jo paperit valmiina? kysyi Juuso vähän hermostuneesti.
-
--- Onhan ne, alotti Holm virallisesti. -- Asia oli näet aijottu
-järjestää niin, että Hilda lähtee jo tänä yönä ulkomaille. Vuoden
-perästä on eron saanti molempain suostumuksella mahdollinen, mutta
-varoiksi ja välttääksemme, ettei tähän molemmille ikävään seikkaan
-useammin tarvittaisi palata, olen nyt jo vanhojen kaavain mukaan
-laittanut paperit valmiiksi, nimikirjoitusta vain enää puuttuu.
-
--- Nimikirjoitusta vain, matki Juuso ja jäi hetkeksi äänettömäksi.
-Sitten lausui hän ikäänkuin puoleksi itsekseen. -- Entä jos minä en
-kirjoittaisi?
-
--- Se olisi hyvin ikävä asia sekä Hildalle että sinulle, virkkoi
-Heikki, puuttuen taas pakinaan. -- Hän on tahtonut kokonaan vetäytyä
-tästä asiasta syrjään ja jättänyt meille avonaisen valtuuden saada ero
-toimeen tavalla taikka toisella. Maamme lakien mukaan on eronsaanti,
-kuten tiedät, muilla ehdoilla jotenkin vaikea ja itsesi vuoksi olisi
-suotavinta, ettei tarvitseisi koettaakaan muita keinoja.
-
--- Muita keinoja? Mitä ne olisivat?
-
-Heikillä häkälteli puhe eikä hän tahtonut oikein saada sanoja esiin.
-Vihdoin hän virkkoi teeskennellyllä surumielisyydellä:
-
--- Niin, lainsäädäntömme on ahdas tällaisissa seikoissa, hyvinkin
-ahdas. Mutta voihan kumminkin olla tapauksia, jolloin toisen
-aviopuolison käytös ja esiintyminen antaa aihetta...
-
--- Toisin sanoen, että minusta tehtäisiin hullu, -- sitä kai tarkotat?
-
--- Toivon, että mistään sellaisesta viimeisestä hätäkeinosta ei
-tarvitse tulla puhetta, vastasi Holm, -- vaikka onhan toisakseen
-totta sekin, että ihminen yleensä tässä maailmassa saa vastata
-esiintymisestään. Mutta mitäpä harrastusta sinullakaan voisi olla
-koettaa säilyttää voimassa sellaista liittoa, jossa kaikki yhteiselämä
-kumminkin on mahdoton.
-
--- Niin, tietysti minä kirjotan, virkkoi Juuso, heräten mietteistään,
-ja rupesi silmäilemään esiin otettua paperia.
-
--- Hilda suostuu sitäpaitse ehtoihin, jotka ovat sinulle hyvin
-edulliset, jatkoi Holm puhettaan. -- Sinulle jää kaikki nämä kalustot
-ja tavarat, vieläpä hän sulle myöntää pienen osan isosti huvenneesta
-pääomastaan ja sitäpaitse ottaa Hilda aivan yksinään kustantaakseen ja
-kasvattaakseen poikanne.
-
--- Pojanko, mitä puhut, Juusonko, viedäänkö hänkin myötyriksi minulta?
-Hänkin, ainoa, viimeinen toivoni ... eihän häntä toki ainiaaksi isältä
-riistettäne.
-
-Heikki ja Holm kuvasivat Juusolle kuinka luonnollista on, että parin
-vuoden vanha lapsi seuraa äitiään. Miten Juuso voisi sitä hoitaa ja
-milläpä kustantaisikaan? Ja parasta on, että poika kasvaneenakin jää
-yksin äitinsä hoitoon ja ettei vanhempain hajonnut väli pääse
-häiritsemään sen kehitystä.
-
-Juuso istui ääneti tuijottaen paperiin. Hän ei ollut tullut
-ajatelleeksikaan, että häneltä riistettäisiin lapsensakin, poika tuo,
-josta hän oli aikonut kasvattaa miehen lujan ja tarmokkaan, joka voisi
-toteuttaa sen, mitä ei isä jaksanut. Täytyihän hänen myöntää, että
-Heikin huomautuksissa oli perää, mutta tuntuipa siltä niin raskaalta
-ajatella, että tuokin hänen viimeisen lempensä esine vierotettaisiin
-häneltä, ja että hänen omalle lapselleenkin opetettaisiin, että sen isä
-oli kelvoton raukka, kehno ihminen, hullu... Mutta senkin kai täytyi
-vielä tapahtua, häneltä oli riistettävä kaikki, jotta tyhjyys tuntuisi
-sitä syvällisemmältä...
-
-Sanaakaan puhumatta otti Juuso paperin ja kirjoitti nimensä.
-
-Heikki ja Holmkin rupesivat, nähdessään Juuson sisällisen taistelun,
-häntä lohduttelemaan ja kuvaamaan, kuinka haavat, jotka nyt ovat
-tuoreiltaan auki, kyllä vielä ennen pitkääkin kasvavat umpeen, -- onhan
-parastakin, että olosuhteet muuttuvat ja että Juuso taas joutuu toisiin
-seuroihin, enemmän ihmisten ilmoille... Juuso kuunteli heitä hetken,
-käännähti sitten ja ojensi Holmille valmiit paperit sekä pyörähti sen
-tehtyään taas istumaan pöytäänsä päin. Vieraat hyvästelivät ja lähtivät
-matkoihinsa.
-
-Juusosta tuntui huoneessa niin ummehtuneelta, tukahduttavalta, tuntui
-aivan, kuin sinne olisi jäänyt jotakin saastaista ilmaa, jotain, joka
-sanomattomana tuskana yhtäkkiä rupesi häntä painamaan. Hän viskasi
-ikkunan auki antaakseen raittiin ilman puhallella vastaansa ja jäi
-siihen seisomaan ikkunapieleen nojaten. Hetken hän oli siinä seisonut,
-kun kuuli koputettavan ikkunaan ja näki Oton seisovan sen edessä
-kadulla.
-
--- Mitä sinä siellä yksin pesässäsi mökötät, tule ulos kävelemään,
-kehotti tämä.
-
-Juuso lähti mielellään, hänen oli mahdoton olla yhdessäkohden ja
-yksinäisyyskin häntä rasitti. Ja Oton seuraan hän mielellään löytäysi,
-se oli niin vilpitön poika ja sai aina mielen vilkastumaan. Nytkin oli
-Otto ystävällinen ja rohkaiseva, omalla suoralla tavallaan. Hän kertoi,
-kuinka hänestä tämä kaikki oli tuntunut joutavalta ja harmilliselta,
-hän oli aina vetäytynyt niistä neuvotteluista pois ja sanonut
-naisväelle, että te hassuttelette. Hildan oma syy, tiesihän hän sen
-alkujaan. Mutta kun akat kerran ovat asian näin pitkälle ajaneet, niin
-ei suinkaan tässä nyt auttanut miehistenkään miesten sentään menettää
-luontoaan.
-
--- Se menee pois pesussa. Ja nyt sinä Juuso tietysti lähdet maalle.
-Tiedätkö mitä, sinä olet niin monasti kertonut, miten rauhallista ja
-viehättävää sulla oli tuolla Suomussalmen sydänmaalla, mikset menisi
-sinne kesäksi. Saisitpa nähdä, kuinka iloisena ja reippaana miehenä
-tulisit sieltä takaisin; tämmöisissä oloissa menettää kuka tahansa
-miehuutensa, vaan siellä sitä kasvaa uutta.
-
-Juuson maailmankatsanto oli tällä hetkellä siksi toivoton, ettei Oton
-ehdotus alussa häneen vaikuttanut eikä hän voinut siitä innostua. Vaan
-Oton koko esiintymisessä oli niin paljo sulaa ystävyyttä ja osanottoa,
-että se jo semmoisenaankin teki hyvää kuulla. Kävelymatkaltaan
-pistäysivät he Kaivohuoneelle levähtämään ja purasemaan pari voileipää,
--- Juuso ei ollutkaan syönyt mitään vielä sen päivän lukuun. Siellä
-puhuttiin vielä Suomussalmesta ja nyt jo Juusossakin heräsivät
-siksiverran eloon nuo menneet, herttaiset muistot, että hän vähitellen
-mieltyi tuumaan; siellä sydänmaalla olivat ihmiset, ajatteli hän,
-kaikessa yksinkertaisuudessaan toki rehellisiä ja hyväntahtoisia,
-vilpittömiä ja vehkeettömiä, eikä raivonnut siellä tuo kaikkea
-aatteellisuutta kuolettava kilpailu ja kateus, joka teki sivistyksen
-hedelmät niin myrkyllisiksi. Ja niinpä he ennen kotiin menoaan Oton
-ehdotuksesta päättivät, että huomispäivänä toimitetaan nuo Juuson
-huoneessa olevat hynttyyt ja kampsut kesäksi johonkin makasiiniin ja
-sitten lähtee mies itse kesälaitumelle saloon.
-
-Näissä tuumissa tuli Juuso illan suussa kotiinsa. Hän tunsi itsensä
-ruumiillisesti äärettömän väsyneeksi ja viskausi siitä syystä sohvalle
-pitkäkseen, hetkiseksi vain, aikoi hän, vaan hän vaipuikin syvään,
-sitkeään uneen. Hänellä oli ruumiskin ollut tänään ikäänkuin
-jännityksissään, sille teki tuo lepo niin hyvää. Ja hänestä tuntui
-aivan, kuin hän jo olisi ollut siellä maansydämmen tuudittavassa
-rauhassa, jossa hän oli vapautunut kaikista kaihoistaan ja kaikista
-muistoistaan. Vaan vähitellen vaihtui mielikuva Juuson vaipuessa
-syvempään uneen, ja hänestä tuntui kuin olisi hän nojannut päänsä
-siihen lempeään, lämpöseen syliin, jossa hän aina lapsena oli löytänyt
-hoivaa ja lohdutusta pienissä suruissaan ja pettymyksissään, äitinsä
-helmaan. Ja se lepo tuntui niin turvalliselta ja tyynnyttävältä. Mutta
-unelman lennossa himmeni äidinkin kuva hänen mielikuvituksestaan ja hän
-oli näkevinään edessään toiset, yhtä lempeät ja lempivät kasvot,
-suuret, siniset silmät ja otsaa kiertävät kutrit ja pehmonen käsi
-hiveli hiljaa hänen raskasta, riutunutta päätään. Ja hän painoi päänsä
-syvemmälle sen pehmoseen helmaan ja itki, itki keventäviä, sulattavia
-kyyneleitä...
-
-Vaan kyynelten vielä kostuttaessa päänalustinta häipyi tuo autuas
-unelma tuntumattomiin eikä Juuso voinut pidättää sitä kiini. Kävi taas
-kuin kostea, hyytävä hengähdys hänen ylitsensä ja kylmä väre puistatti
-hänen ruumistaan. Hän koetti selviytyä, koetti tarkastella, missä hän
-oli ja minne hän siitä pakeneisi. Vaan hänen ympärillään oli kuin
-jäätyvää, talvista merensumua, joka tukki näköpiirin joka taholta, eikä
-hän voinut sen keskestä erottaa muuta, kuin tuon tutun, kammottavan,
-kelmeän katseen, jossa oli se kylmä, himokas kiilto... Hyi! Juusoa
-puistatti niin, että ruumis tutisi ja hän heräsi unestaan.
-
-Huoneessa oli melkein pimeä, nuo päällekkäin kasatut tavarat loivat
-kaikenmoisia muodottoman näköisiä varjokuvia hänen eteensä, ja hänen
-täytyi ojentaa kätensä tunnustellakseen, olivatko ne varjoja vai
-esineitä, ennenkuin muisti, missä hän oli ja mitä nuo kuviot olivat.
-Ikkunasta päin tulvasi yön raakaa, viileää ilmaa, ikkuna oli illalla
-jäänyt auki ja se oli se, joka Juusoa oli värisyttänyt.
-
-Juuso nousi, sulki ikkunan, sytytti tulen, ja katseli kauan tuohon
-järjestyksettömään sekamelskaan, joka nyt tulen valossa teki vielä
-ikävämmän vaikutuksen. Ei ollut kukaan tehnyt hänelle vuodetta, siinä
-oli kirjakasa sängyn päällä; Juusoa janotti, hän haki juomavettä, sitä
-ei ollut missään. Hän oli yksin koko tässä huoneustossa, josta hänen
-sitäpaitse täytyi muutamain tuntien perästä muuttaa pois, mihin
-tahansa, pois vain avaraan maailmaan. Juuso muisti äskeisen tuumansa
-matkustaa Suomussalmelle; äsken se häntä viehätti, nyt melkein tympäsi
-sekin. Yksinkö sinne mustain mietteidensä kanssa, mitähän siellä tekisi
-ja mihin taas sieltä...? Eihän hän enää ollut sama mies kuin se Juuso,
-joka siellä kuusi vuotta sitten löysi rauhaa, viihdytystä ja innostusta
-aatteilleen, nykyinen ei taida löytää sitä mistään?
-
-Mutta pois, ei auta, ja miks'ei yhtähyvin sinne kuin johonkin muualle.
-Juuso rupesi etsimään ja keräilemään kaikkia, mitä hän siellä matkalla
-mukanaan tarvitseisi. Hän kaiveli vinniltä tuotuja pakkalaatikoita,
-löysi sieltä Alanteen aikuisia onkimatarpeita ja pyssykojeita; siinä
-oli piippunysäkin ja tupakkikukkaro ja oli tuossakin joku paperikäärö,
-totta tosiaan hänen revolverinsa ... omituista, miten senkin
-olemassaolo oli niin kokonaan unhottunut.
-
-Niitä tavaroita, joita hän aikoi ottaa mukaansa, järjesteli hän esille
-ja asetti muut paikoilleen ja puuhaili siten toista tuntia siinä yön
-yksinäisyydessä. Yö oli jo kulunut kappaleen ohi puolesta, olisi ollut
-maatapanon aika. Mutta Juusoa ei nukuttanut eikä hänen myöskään tehnyt
-mieli jäädä siihen yökaudeksi yksin valvomaan. Hänellä oli viime
-aikoina tullut ikäänkuin tarve aina vähän ajan perästä lähteä ulos
-kävelemään, nytkin hän yhtäkkiä hyppäsi istuimeltaan, haki takin
-päälleen ja sammutti lampun. Ulos, vapaaseen luontoon, täysillä
-keuhkoilla hengittämään!
-
-Oli melkein pimeä kaduilla, mutta itäpohjassa kävi taivaanranta
-jo hienosti punehtumaan, kevätkesän aamu ilmoitti alkavasta
-sarastuksestaan. Juuso käveli kaupunkiin päin, tietämättä itsekään
-miksi hänen askeleensa nyt tällä kertaa sinnepäin suuntautuvat. Yö oli
-hiljainen ja autio, joku yksinäinen kulkija vain näkyi viilettävän
-kadun poikki, kotiinsa kai, vuoteelleen kiirehtivän. Mutta sataman
-kohdalla oli liike vilkkaampaa ja useat alas rantaan päin rientävät
-seurueet vetivät Juuson huomion puoleensa. Rannassa kuului höyrylaiva
-pihisevän ja puhkuvan, sen kirjavat tulet loistivat kauniilta pimeää
-aavikkoa vastaan. Se teki lähtöä ... niin, tämähän se on tietysti sama
-laiva, jolla Hilda matkustaa ulkomaille vieden pojan mukanaan.
-
-Juusokin lähti laskeutumaan rantaan päin, ei mennyt kumminkaan
-ahertavaan ihmistungokseen, vaan vetäytyi siimekseen tavarakatoksen
-suojaan ja katseli siitä laivan lähtöä. Paljo siinä mahtoi matkustaa
-väkeä ulkomaille, koska oli noin runsaasti saattajia, täpösen täysi
-tavarasuojan ja rannan väli. Ne olivat kai kaikki matkustajia nuo,
-joilla oli kukat rinnassa ja jotka siinä vähän levottomasti jättivät
-viimeisiä jäähyväisiä saattajilleen, vilkasten vähäväliä milloin laiva
-rupeaisi loittonemaan rannasta. Pitkään aikaan ei Juuso saanut
-silmäänsä Hildaa, vaan vihdoin, kun hänen katseensa osuivat laivan
-kannelle, näki hän Hildan jo seisovan siinä, joukko saattoväkeä
-ympärillään. Vieressä seisoi palvelustyttö lapsi käsivarrellaan.
-Saattajista kävi siellä mikä suutelemassa poikaa otsalle, mikä taputti
-sen pientä kättä jäähyväisiksi... Kas tuossa tuli Heikkikin, hänkin
-puristaa pojan kätöstä ... Juuson oman pojan, hänen viimeisen lempensä,
-viimeisen toivonsa... Ja itse hän ei saanut mennä omaa poikaansa
-jäähyväisiksikään suutelemaan, hänellä ei ollut enää lapseensa sitä
-oikeutta, jota millä vieraalla saattajalla tahansa...
-
-Vielä saapui viimeisiä matkustajia rantaan. Sillalla oleva yleisö
-väistyi ulommas, Juuson täytyi vetäytyä syvemmälle siimekseen. Hänen
-katseensa olivat koko ajan kiinnitettyinä sinne lähtevän laivan
-kannelle. Siinä menivät nyt pirstaleet hänen haaveksimastaan onnesta,
-siinä vietiin hänen taittuneen toivonsa viime sälökin, poika vietiin
-sanaa puhumatta, jäähyväisiä jättämättä isän luota, vietiin vieraille
-maille tullakseen siellä vieroitettavaksi hänestä ja hänen itsensä
-täytyi sitä katsellen lymyillä pimeässä varjossa, ettei kukaan häntä
-tuntisi, piiloittauta kuin pahantekijän... Välähti siinä kerran jo
-Juuson päähän ajatus juosta esiin piilostaan, tunkeutua tuon ahertavan
-ihmisjoukon läpi, hypätä laivaan ja temmata lapsi syliinsä, painaa se
-rintaansa vastaan ja juosta pois ... jääköön kaikki muu, kunhan hän
-saisi pelastetuksi toivojensa viimeisen kipinän... Vaan mitäpä se
-hyödyttäisi, ajatteli hän jo samassa tuokiossa, siitä olisi vain
-aihetta uusiin meteleihin ja uusiin pettymyksiin, hän joutuisi
-kumminkin alakynteen.
-
-Laiva vihelsi viimeisen kerran, vieraat komennettiin kannelta pois ja
-tuo raskas alus lähti vähitellen loittonemaan selälle päin kääntäen
-keulansa ulapalle. Saattajat kohauttivat kerran vielä hattuaan,
-viuhtasivat nenäliinalla ja lähtivät vähitellen nousemaan kaupunkiin
-päin. Aamu rupesi jo valkenemaan, hämärä taisteli viimeisiä
-taisteluitaan koittavaa ruskoa vastaan.
-
-Juusokin tuli esiin siimeksestään ja käveli ylös kadulle pysähtyen
-siihen silmänräpäykseksi miettimään, lähtisikö hän jo takasin sinne
-autioon kotiinsa, vai jatkaisiko kävelyään ulos kaupungista aamuseltaan
-heräävään luontoon. Juuri sillä hetkellä kulki rannasta nouseva
-pariskunta hänen ohitsensa... Niin, olihan se Heikki ja hänen
-vastakihlattu morsiamensa, hekin palasivat saattamasta Hildaa ja
-poikaa. Ohimennessä pääsi Heikiltä ikäänkuin huomaamatta hiljainen
-huudahdus »Juuso!» -- Juuso pyörähti taappäin, heidän katseensa osuivat
-vastakkain...
-
-Juuso säpsähti, tapasi kädellään päätään ja näytti koettavan selvittää
-ajatuksiaan. Tuo silmäys ... tuo vaalea katse kylmällä, mutta samalla
-intohimoisella kiillollaan, tuossahan se oli nyt vihdoinkin ilmielävänä
-hänen edessään. Siinä oli nyt personoittuna tuo ahdistava mielikuva,
-joka häntä oli ikäänkuin vaivannut ja vainonnut, jonka alkujuurta hän
-oli etsinyt ja jolle hän turhaan oli ajatuksissaan koettanut muovailla
-varmaa muotoa. Juuri tuohon katseeseenhan hän oli yksinäisissä
-mietteissään koonnut käsitteensä koko siitä voittoisasta suunnasta,
-joka hänet oli sortanut, vienyt hänen elämäntyönsä, uskonsa ja
-toiveensa, mutta jota hän ei ollut voinut käsittää ... tuossa se oli
-nyt yhdistettynä luuhun ja lihaan, siinä hän sen oli ennenkin nähnyt,
-vaikka sitten kadottanut sen...
-
-Liikahtamatta siltä paikalta, johon hän oli jäänyt Heikin silmäystä
-katsomaan, seisoi Juuso kotvasen niinkuin kivettyneenä, vaan hänen
-sisässään kävivät laineet korkeina. Tuo katse se on voittanut, se on
-kukistanut hänet; juuri sitä vastaanhan hän oli taistellut, sen
-itsekkäisyyttä, sen epäpuhtautta vastaan, juuri sen ohi oli hän
-koettanut kohottaa omat aatteensa... Miksikä piti tuon suunnan, tuon
-Heikin suunnan, juuri voittaa, miksi piti tuon kylmän, kiiltävän
-katseen saada noin pirullisesti ilkkua...?
-
-Tuo katse! Hän oli sitä niin kauan etsinyt ja siinä sen edustaja nyt
-kulki, kääntyi tuossa juuri nurkan takaa vasemmalle... Mutta nyt hän
-sitä ei kadotakaan, ei...
-
-Ja Juuso tunsi yhtäkkiä mielessään ennen tuntematonta päättäväisyyttä
-ja toimintavoimaa ja hän tunsi taas jäsenissään tarmoa ja uhkaa. Hänen
-täytyi vielä kerran nähdä tuon katseen, katsella terävänä ja rohkeana
-sen kylmään kiiltoon, hän tahtoi vielä kerran taistella tuota voittosaa
-voimaa vastaan, saada se pelkäämään, kukistaa se, kostaa sille ja
-palauttaa oikeus ja totuus, jotka olivat loukattuina maanneet
-allakynnen, taas arvoonsa ja valtaansa. Se oli niin kylmä ja levollinen
-tuo katse, mutta sen täytyi laskea luomensa ja vapista... Ja heti...
-
-Se oli Juusolle itselleen aivan outo tunne tuo, vaan se tuli niinkuin
-korkeampana käskynä, jota vastaan ei ollut sotimista, se purkausi kuin
-kauan salassa kytenyt tuli ilmiliekkiin ja ajoi hänet toimimaan. Ja
-hänellä oli kohta suunnitelmansa valmis, mitä hänen pitäisi tehdä,
-miten hänen olisi vielä sinä yönä saatava tuo vieras valta voitetuksi
-ja kukistetuksi.
-
-Hän lähti kiirein askelin kävelemään Kaivopuistoa kohden, pisti
-toripaikoilla pientä juoksua ja riensi vihurina sisälle asuntoonsa.
-Aivan kuin kärppä notkeana puikkelehti hän nyt huonekalukasojen ja
-tavaraläjien lomitse pöytänsä luo, tempasi sieltä esiinladottujen
-esineiden joukosta varmalla kädellä pienen käärön, pisti sen taskuunsa
-ja oli seuraavassa tuokiossa taas matkalla kaupunkiin päin, riensi
-niinkuin se, joka ei silmänräpäystä epäile tarkoituksestaan, ei astu
-askeltakaan sivulle eikä vilhu tarpeettomasti ympärilleen.
-
-Mutta juuri kun hän taas harppasi satamanreunaista katua pitkin
-edelleen ja yritti kääntymään ylös kaupungille, tuli ryysyihin puettu
-mies häntä vastaan, tarttui napinlävestä kiini, pysäytti siihen ja
-päästi rämäkän naurun, kun Juuso ikäänkuin säikähtäen vetäysi
-taaksepäin. Se oli Kippis.
-
--- Ka, etkö taaskaan tunne vanhaa trastukampraatiasi ... mutta mistä
-sinä tulet, en minä nähnyt sinua laivarannassa, vaikka siinä rouvasi
-matkusti... Mitäs hittoja, menikö se nyt sulta se kultalintu, jonka
-sinulle hommasin, -- voi sinua mies, kun et pidellyt kiini!
-
-Juuso ei vastaillut mitään, hän katseli vain Kippistä, joka siinä
-hoippasi hänen edessään likasena ja lakki silmillä, toisessa jalassa
-kenkä ja toisessa kalossi ja hänen ajatuksensa kulkivat aivan toisia
-teitä. Hän laski koko ajan mielessään, mihin Heikki milloinkin oli
-ennättänyt; nyt hän on saattanut morsiamensa tämän kotiin ja lähtee nyt
-sieltä palaamaan asuntoonsa...
-
-Vaan Kippis puhua porisi koko ajan seuraten hänen askeleitaan ja aina
-sekaan rämähtäen nauramaan.
-
--- Sinä katselet minun vormuani, hehe! no, tässä minun ammatissani se
-ei ole niin määrässä ja kesäaikana on terveellistäkin liikkua vähän
-vilposemmassa puvussa. Minä olen näet vaihtanut ammattia sitten viime
-näkemän, ei siitä afäärimiehenä olostakaan ole, siinä jääpi maksuja
-maksamatta ja se on läpeensä sellaista hienosta vehkeilyä. Tässä
-nykyisessä ammatissani -- täällä sataman partaalla -- sitä tosin tuntee
-hartioissaan, mitä tekee, mutta siinä saapi maksun puhtaassa rahassa,
-milloin enemmän, milloin vähemmin...
-
-Juuso tuli jo levottomaksi, ojensi kättään ja toivotti hyvää yötä.
-
--- Niin, nukkumaan tästä olin minäkin lähdössä, kiipeän tuonne vuorelle
-Tähtitornin juurelle, se on ylempänä aina vähän lämpimämpi. Mutta mihin
-sinä sinnepäin keskellä yötä, Kaivopuistossahan sinä asut? Vai oletko
-muuttanut? No on sinua vetelystä, kun noin väleen menetit kultalintusi,
-jonka sulle hommasin suurella vaivalla. Mikä sinusta nyt tulee? Sinähän
-olet huono taloudenhoitaja sinäkin, peijakas soi, kun et vain laita
-niin, että meistä tulee ammattikilpailijat...
-
-Jo oli Juuso lähtenyt edelle kävelemään päästäkseen hänestä vapaaksi,
-vain Kippis ehätti vielä hänen jälkeensä jutellen:
-
--- Odotahan nyt, mihin sulla sellainen kiire. Kyllähän minulla tämä
-ammatti hyvä on, mutta siinä joutuu toisinaan hampaat naulaan. Olisiko
-sulla antaa joku pieni hopeasirpale, että aamulla voisin kehasta eineen
-aikana toriämmälle?
-
-Rahaa, niin oli kai sitä Juusolla vielä kipene. Hän tyhjensi
-liivintaskunsa anojan kouraan:
-
--- Tuossa on, juo onneksesi.
-
--- Juo! -- juonkinhan minä, hitto soi, sinähän olet ruhtinaallisen
-jalomielinen, juon sinunkin onneksesi ja maksan takasin sitten kun
-seistään rinnakkain laiturin reunalla...
-
-Juuso käveli jo hänen loruaan lopetellessaan kiirein askelin ylös
-kaupungille päin. Hän riensi hyvää vauhtia, ikäänkuin peläten
-myöhästyvänsä siitä varmasta päämaalista, mihin hän nyt pyrki: hänen
-täytyi aikaa hukkaamatta vielä saada käsiinsä tuo vihattu katse, tuo
-sortava, pelottava ... vaan nyt piti sen kerran räpäyttää luomiaan
-hänen edessään. Nyt oli hetki tullut, jolloin tuo kiero, vihattu
-suunta, joka ihmisten huonoihin taipumuksiin vedoten oli päässyt
-voitolle, kerrankin lupsahtaisi kokoon ja oikeus saisi hyvityksensä.
-Mikään voima maailmassa ei olisi nyt voinut estää häntä viemästä
-päätöstään perille.
-
-Jo saapui hän Heikin asunnolle, -- niin, sillä oli vielä tulta
-huoneessaan, kuten hän oli arvannut. Ulko-ovi oli kiini, no, pääsee kai
-pihan kautta. Innokkaasti, ikäänkuin hänen henkinen olemassaolonsa
-olisi siitä riippunut, haki hän ovet ja käytävät, nousi ylös portaita
-ja soitti. Kului kotvanen, jo tuli Heikki avaamaan. Mutta oven auki
-lyötyään peräytyi tämä samassa takasin ja huudahti säikähtyneenä:
-
--- Juuso, sinäkö täällä, mitä sinä juokset keskellä yötä?
-
--- Aha! pelkäätkö kerrankin, räpyttääkö silmäsi vihdoinkin...
-
--- Mitä, oletko sinä humalassa vai hulluko?
-
--- Hullu, niin olen.
-
-Ja samassa veti Juuso revolverin taskustaan, oikaisi sen Heikkiä kohden
-ja laukasi. Luoti ratkoi hian auki Heikin yöpaidasta ja riipasi vähän
-orvasketta. Juuso seisoi varmana paikallaan, koetti saada toista
-patroonaa laukiamaan, vaan se oli jo vanhennut ja pilaantunut, ei
-lauennutkaan. Sillävälin juoksi Heikki toiseen huoneesen, sulki oven
-jälessään ja Juuso kuuli siellä telefoonin hätäisesti soivan ja
-peljästyneen äänen puhuvan siihen.
-
--- Ahaa, hän pelkää, hän on tapannut. Se katse on kerrankin masennettu,
-se on sen itse tunnustanut...
-
-Tyyneenä ja tyytyväisenä, aivan tyydytettynä teostaan seisoi Juuso
-hetkisen rauhallisesti paikoillaan. Sitten laski hän aseensa laattialle
-ja lähti verkkasin askelin astelemaan alas portaita, niinkuin mies,
-joka on tarkimman harkinnan mukaan täyttänyt velvollisuutensa. Hän tuli
-kadulle ja hänessä oli nyt niin varma, levollinen tunne: suoni löi
-tasasesti, pää oli kirkas ja mieli rauhallinen, -- näin levolliselta ei
-ollut hänestä moneen aikaan tuntunut. Kappaleen katua käveltyään näki
-hän vastaansa tulevan kaksi poliisia, jotka juoksivat minkä käpälästä
-lähti. Juuso astui heidän eteen, leväytti kätensä ja virkkoi:
-
--- Hei miehet, te juoksette ohi! Te olette tietysti menossa ottamaan
-kiini sitä miestä, joka juuri äsken ampui tirehtöri Grönbergiä hänen
-asunnossaan. Se mies olen minä.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Helsingin itäisessä saaristossa, sen valtaväylän varrella, jota pienet
-saaristohöyryt kesäaikana joka toinen tunti kulkevat edestakaisin
-tuoden ja vieden kesäasunnoissaan asuvia pääkaupunkilaisia, oli
-havupuita kasvavan kallioniemen poimukkeessa pieni, sievä, runollisen
-näköinen huvila, joka juuri tänä kesänä oli vaihtanut omistajaa. Sen
-rakentajalla ja entisellä omistajalla oli onnen ratas lähtenyt
-pyörimään takaperin: ei kannattanut enää pitää kesähuviloita, piti
-perheen kanssa koettaa kestää kaupungin kuumuutta ja joka taholta
-supistautumalla koettaa taistella ahdistelevia aikoja vastaan.
-Toisella, joka sen oli ostanut, oli ratas myötään varmasti eteenpäin
-pyörimässä; nyt oli jo laiturikin muuttanut nimensä, se kulki keväästä
-asti tirehtöri Grönbergin laiturin nimellä.
-
-Silloin oli Heikki näet ostanut tuon huvilan, -- menihän se aivan
-polkuhinnasta, joten oli sula voitto suorittaa rahat kerrassaan, kun
-muuten olisi joka kesä pitänyt maksaa kalliit vuokrat ja tyytyä mihin
-sattui. Olihan se sitten oma, -- kun nyt kerran saattoi asiansa sillä
-tavoin järjestää. Nytkin ensi kesänä se oli niin mainiosti sopinut.
-Heikille ei jäänyt, vietettyään heinäkuun alussa häänsä, kuin muutamia
-viikkoja lomaa tehdäkseen pienen häämatkan kotimaassa, loppukesä piti
-olla virkatoimissa. Niitä varten matkusti hän nyt huvilastaan joka aamu
-Helsinkiin, mutta ennätti jo päivällisen ajaksi kotiin takasin ja sai
-viettää loput vuorokaudesta siellä kahden nuorikkonsa kanssa, viettää
-rauhallisempaa ja yksinäisempää maalaiselämätä kuin koskaan
-varsinaisella maaseudulla.
-
-Sunnuntait varsinkin siellä olivat oikeita »kissanpäiviä», olivat vielä
-nyt syyskesästäkin, kun sattui lämpösiä, kauniita poutapäiviä.
-Sellainen, mitä ihanin, päiväpaisteisin sunnuntain aamupäivä oli
-nytkin, jolloin Heikki istuskeli huvilansa rannanpuoleisella kuistin
-penkillä mukavasti selkäkenoon nojautuneena. Hän sulatteli siinä
-aamuruokaansa, soitteli sormillaan sievosesti pyörehtyvää vatsaansa ja
-antoi ajatustensa vapaasti lennellä niille mieluisissa ilmakehissä. Ja
-hän tunsi itsensä sangen onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Olivathan
-kaikki tuumat menneet niin hyvästi lukkoon, hänen olemuksensa lepäsi jo
-niin tukevalla pohjalla, hän varmistui joka päivä yhteiskunnallisessa
-asemassaan ja arvossaan. Rutosti ja varmasti, hyvällä vainulla ja
-aukinaisin silmin, -- se oli aina ollut hänen tunnuslauseensa ja sen
-mukaan hän olikin menetellyt... Nytkin viimeksi naimiskaupassaan:
-tutustui sattumalta tyttöön, hankki tiedot, että se oli hyvästä
-perheestä eikä aivan tyhjäkään, -- kahta kuukautta myöhemmin vietettiin
-häät. Ja kumminkin oli Heikki vaalissaan täydelleen onnistunut. Niin
-vaatimaton, sävyisä ja nöyrä hän oli tuo pikku eukko, niin naisellisen
-alamainen ja valmis tottelemaan miehensä pienintä viittausta, --
-enemmän ihanteensa mukaista naista ei Heikki olisi voinut löytää.
-
-Paitsi omalla toimialallaan, oli Heikki varmalla ja arvokkaalla
-esiintymisellään jo saavuttanut yleisempääkin luottamusta ja huomiota.
-Tuossa oli hänen edessään pöydällä juuri eilen saatu kutsumuskirje
-jäseneksi erääseen arvokkaaseen tieteelliseen seuraan. Helsingissä oli
-puoluemiesten kesken jo keväillä ollut puhetta, että Heikki olisi
-sopiva mies asetettavaksi ehdokkaaksi ensi valtuusmiesvaaleissa.
-Joutumisestaan edusmieheksi valtiopäiville ei Heikki taas epäillyt
-ollenkaan, se oli ainoastaan ajan kysymys ja jos ei yksi pikkukaupunki
-valinnut niin valitsi kai toinen. -- Ja se meni kaikki aivan itsestään,
-ei tarvinnut ensinkään rasittaa itseään eikä ponnistella; asetti vain
-tuontuostaankin kurssin sen mukaan, miten tuuli kävi, ja tarkkasi vähän
-syvemmälläkin liikkuvain virtausten suuntia. Antoi muuten vain
-sojottaa, kyllä tuuli vei eikä myrskyjä tarvinnut peljätä.
-
-Heikki tarkasteli lahdessa loivasti vierähtävää lainetta, jota
-syyskesän levoton tuuli koetti heiluttaa korkeaksi, katseli miten
-loiskahtava aalto aina muka teki hyökkäyksen laiturin kylkeä vastaan,
-mutta palasi nolona takasin tajuten, ettei se sille kumminkaan mitään
-voinut. Laituri seisoi paikallaan varmana kuin konsaankin pohjakallio
--- se olikin nyt hänen laiturinsa. -- Ylempätä lahden suulta, väylän
-varrelta, kuului taas pienen saaristohöyryn tiheää tykytystä. Nyt se
-läheni, kääntyi jo niemestä näkyviin ja ohjausi Heikin huvilata kohden,
-vaikkei viittari ollutkaan pystössä sitä kutsumassa. Sieltä mahtoi
-tulla joku tuttava, no, olihan Heikki käskenytkin aina jonkun tulla
-sieltä kaupungin tomusta hengittämään raitista ilmaa hänen
-merihenkiseen huvilaansa. Jo pysähtyi laiva laituriin, sieltä nousi
-pitkä, solakka mies ... ka, sehän on Otto Alm, eipä ole tavattukaan
-sitten noiden Juuson rettelöjen aikojen. -- Heikki lähti kävelemään
-rantaan vastaanottamaan vierastaan.
-
-Otto oli nykysin perheestään yksin Helsingissä ja hän oli siinä
-joutessaan kerran päättänyt pistäytyä katsomassa Heikin uutta
-»maahovia», -- nätti paikkahan tämä onkin. He tarkastelivat huvilan
-joka puolelta, katselivat kasvitarhaa ja perunamaata ja istuivat sitten
-taas Heikin äskeiselle mielipaikalle tarinoimaan. Otto kertoi, että nyt
-vihdoin lähestyi hänen pitkällinen lukuaikansa loppuaan, -- rupee jo
-vähitellen kyllästymään tuohon medisiinari-elämäänkin, niin hauskaa
-kuin se onkin. Nyt hän lopetteli juuri viimeistä palvelustaan
-sairashuoneissa, Lapviikissa viimeksi, -- jouluksi olisi homma
-valmistua.
-
-Kun Lapviiki tuli mainituksi, johtui siitä itsestään puhe Juusoon, joka
-parastaikaa oli siellä oikeuden määräyksen mukaan tarkastettavana,
-missä määrässä hänen järjessään oli vikaa ja saattoiko häntä pitää
-vastuunalaisena teoistaan ja erittäinkin tuosta aiheettomasta
-murhayrityksestä entistä ystävätään kohtaan, joka keväillä oli
-herättänyt sellaista huomiota. Otto olikin usein tavannut Juuson siellä
-hulluinhuoneessa ja keskustellut hänen kanssaan pitkästi, ja tiesi
-siitä syystä kertoa yhtä ja toista hänen mielentilastaan ja olostaan.
-
--- Hän näyttää nyt rauhallisemmalta ja tavallaan tyytyväisemmältä kuin
-pitkiin aikoihin, kertoi Otto. -- Hän myöntää itse viime talvena ja
-kevännä ja varsinkin noina avioeronsa aikoina olleensa hyvin
-hermostuneena, usein äärettömässä sielun tuskassa, mutta kumminkin
-kykenemättömänä pakottamaan itseään todelliseen toimintaan. Se oli,
-sanoi hän, sama epätoivoinen tunne, kuin jos tahtoisi ojentaa kätensä,
-mutta ei saisi sitä suoraksi. Hänen kaikki tuumansa ja aikeensa olivat
-menneet myttyyn, useat yhteensattuneet asiat olivat painaneet ja
-masentaneet hänen muutenkin herkkää mieltään. Mutta nyt sanoo hän
-olevansa mieleltään aivan terveen, hän tuntee sielullaan olevan
-entisen kimmoavaisuutensa ja sen kaikkien kykyjen olevan toiminnassaan.
-Ja, mikä minusta yksityisesti on merkillistä, koko hänen käytöksensä ja
-kaikki puheensa osottavat aivan tervettä miestä. No niin, yksi
-sairaloinen kohtahan siinä on...
-
--- Yksi ruuvi puuttuu, se on riittävä selitys, virkkoi Heikki
-välinpitämättömän näköisenä. -- Se on luulenma häneltä aina puuttunut,
-vaikka vaihdellen sen mukaan, mihin yksipuolisuuteen hän milloinkin
-kiintyi. Minussa ei ole Juusoa kohtaan mitään katkeruutta, mutta
-luulen melkein voivani selittää hänen sairaloisuutensa kehityksen.
-Hänessä on jo kauan mahtanut olla hiukan vikaa, se kasvoi, kasvoi sen
-jälkeen kuin hän vetäytyi yksinäisyyteensä äärimmilleen, kunnes se
-vihdoin tarvitsi jonkun esineen, johon kohdistaisi purkauksensa. Se
-esine satuin nyt olemaan minä --.
-
--- Niin, siinähän se kohta juuri on, jota hän ei voi tyydyttävästi
-selittää. Hän sanoo joutuneensa tappiolle taistelussaan uutta
-maailmankatsantoa vastaan; itse hän joutui sorronalaiseksi, vääryys
-voitti ja hän väittää koko tuon suunnan keskittyneen sinun persoonaasi.
-
--- Niinpä niin, vainoomishulluutta! Mitä minuun tulee, osoittihan
-oikeudenkäynti aivan toista. Minä vanha toveri, joka olin monella
-tavalla koettanut häntä auttaa, -- vainoomishulluutta, ei muuta mitään!
-
--- Sitähän se on. Rauenneet toiveet ja pettymys pettymyksen perästä
-ovat sitä olleet omiaan hänessä synnyttämään. Ehkä oli luontoista
-taipumustakin, taipumusta raskasmielisyyteen.
-
-Heikki pudisti päätään ja virkkoi kotvasen kuluttua miettiväisenä:
-
--- Alkujaan sitä ei ollut, hän oli hurjastelija. Mutta sitten kyllä...
-Mitenkähän hän itse mahtaisi selittää tuon hänessä tapahtuneen
-luonteenmuutoksen, tuon hänessä viime vuosina ilmestyneen
-raskasmielisyyden ja uinailevaisuuden, joka hänet teki niin
-mahdottomaksi ja vihdoin terästyi mielenhäiriöön?
-
--- En ole itse häneltä tuota niin tarkoin kysellyt, vastasi Otto. Vaan
-pari päivää sitten luin erään hänen kirjoittaman kirjeen muutamalle
-ulkomaalaiselle tuttavalle, -- kaikki laitoksesta lähtevät kirjeet
-tarkastetaan tietysti ennen lähettämistä ja minun teki mieli nähdä,
-hänen tuumiaan. Tuo tuttava näyttää olleen joku hyvä ystävä, joka
-kuultuaan Juuson keväisestä asiasta on siitä häneltä kysellyt, ja
-hänelle kertoo Juuso suoraan ja peittämättä viimeaikaisen alennuksensa
-tilan, kuten hän sitä kutsuu. En malttanut olla ottamatta tuosta
-kirjeestä muistikirjaani muutamia lauseita, jotka minusta ovat hänen
-luonnettaan ja maailmankatsantoaan erittäin kuvaavia ja tavallaan
-mielestäni sattuviakin. Niin, tässä se on. Hän kirjoittaa m.m:
-
-    »Kuten tiedät, on meidän maassa viime aikoina suoritettu tärkeä
-    kulttuurityö: kansallisuusaate, tuo kansoja innostava, on
-    nostanut meidänkin pienen kansan taisteluun, jota lopulta
-    voitollisesti on käyty. En tiedä, arvaanko oman persoonani liian
-    tärkeäksi, mutta olen yhä enemmän vakaantunut siihen käsitykseen,
-    että minun vähäpätöinen kohtaloni on joutunut likeisesti riippumaan
-    tuosta meidän yleisestä, kansallisesta herätystyöstä. Ainahan
-    suuret kulttuuritaistelut vaativat uhrinsa. Ne kohottavat kansoja
-    ja vievät niitä vuosisataisaskeleilla eteenpäin, mutta juuri se
-    virkeys vaikuttaa, että taistelun kuumuudessa yksi ja toinen elämä
-    tupsahtaa poroksi. Tällaisten liikkeiden aikana tapahtuu hyvin
-    nopea uudistuminen, olot kehittyvät, suunnat vaihtuvat huimaavaa
-    vauhtia ja yhtäkkiä voi aika rientää yksilön ohi. Taikka voi
-    yleisessä suunnassa aivan huomaamatta tapahtua käänne, tai
-    seisahdus ja silloin se, joka ei samassa arvaa olla mukana, se
-    hyökkää entistä vauhtiaan yhä vanhaan suuntaan ja huomaa vasta
-    liian myöhään olevansa yksin; hän hämmentyy, sekaantuu pois, ei
-    käsitä aikaansa eikä aika häntä. Pääjoukko on tehnyt käänteen
-    ja pian toisenkin, kaikki, jotka ovat siinä rivien sisässä,
-    seuraavat vaistomaisesti, muutoksesta itse paljo tietämättäkään,
-    mukana ja tottuvat väleen uuteen kurssiin, ne vain, jotka
-    reunoilta ovat tipahtaneet syrjään ja koettaneet hapuilla omia
-    teitään, ne sortuvat.
-
-    »Sellaisessa mutkauksessa olen minäkin sortunut. En ymmärtänyt
-    tässä muutamia vuosia sitten erästä rintaman käännettä, en sen
-    tarkoitusta enkä tarpeellisuutta. Näin sen, huomasin mihin se
-    pyrki, vaan se oli minusta vieras ja väärä, minulla ei ollut
-    malttia eikä halua seisattua vanhalta suunnaltani; uutta en
-    voinut hyväksyä, asetuin vastaan, kuljin muutamain muitten
-    kanssa omia teitäni tavotellen kansallisen liikkeen alkuperäisiä
-    periaatteita, jotka mielestäni olisivat olleet puhtaammat ja
-    paremmat. Mutta pian olin yksin. On hyvin epäkiitollista vetää
-    vastakynttä voittoisaa suuntaa vastaan, vaikka tuntisikin, kuten
-    minä tein, sen vievän kieroon. Olin liian heikko seisomaan omalla
-    kannallani, kärsin pettymyksen toisensa perästä, alennuin ja
-    masennuin, en voinut enää kohota enkä palata, vajosin
-    vajoamistani...»
-
-Otto pisti taskukirjansa kiini ja jatkoi vilkastuneena:
-
--- Tämä kohta oli minusta merkillinen siksi, että se osottaa kuinka
-puolueettomasti ja himottomasti mies nyt osaa entisyyttänsä arvostella.
-Onhan siinä minun käsittääkseni paljon tottakin. »Pääjoukon» mukana
-Juuso epäilemättä olisi ollut mies siinä missä muutkin.
-
-Heikkiin ei tuo oikein pystynyt.
-
--- Hm, »olisi ollut». Tuosta kirjeestäkin tuntee varsin hyvin hänen
-vanhat haaveilunsa ja mielikuvituksensa kulun. Hän pitää itseään suuren
-kultuuritaistelun uhrina, ei oman sairaloisen uneksivaisuutensa uhrina,
-jona hän kumminkin on. Mutta yksi kohta hänen selonteossaan on oikea:
-hän ei ole koskaan ymmärtänyt aikaansa. Vaan kenen syy?
-
--- Tietysti se on hänen omaa syytään, hän oli nyt kerran luonteeltaan
-sellainen, miten sanoisin, vähän liian runollinen ja aatteellinen.
-
--- Liian suuria aatteita ja aikeita -- kehittyivät hulluuteen. --
-Vaan mitä hänestä nyt siellä arvellaan, tehdäänkö hänestä vielä
-järki-ihminen, joka saa vapaasti liikkua yhteiskunnassa?
-
--- Luultavasti ei. Tarkastusaika on nyt kulunut loppuun ja sen tulos
-arvattavasti on, että hän selitetään potevan osittaista mielenvikaa.
-
--- Käkisalmeen siis. Ja se on sen lorun loppu, lopetteli Heikki
-keskustelua hienosti haukotellen, ikäänkuin jos koko asia hänen
-puolestaan olisi ollut aivan yhdentekevää.
-
-Heikin rouva tuli ulos verannalle vierasta tervehtimään ja keskustelu
-kääntyi muille hauskemmille aloille. Kohta päivällisen jälkeen lähti
-Otto takasin kaupunkiin ja Heikki viskausi mukavasti sohvalleen
-päivällislevolle ottaen sanomalehden käteensä, -- hän ei ollut siellä
-maaoloissa kiirehtinyt sitäkään tänään vielä aikusemmin lukemaan. Mutta
-tuntui nytkin niin makeasti raukaisevan, päivä oli paistanut huoneen
-niin uuvuttavan lämpimäksi ja kaikki ympärillä oli niin äärettömän
-hiljaista. Heikki pani hienolta höyryävän sikaarin syrjään ... ottaa
-tässä kenties pienet unet, eihän tuossa lehdessäkään näy olevan mitään.
-
-Vaan samassa hän vilkastui, hyppäsi pystöön ja uni oli poissa. Hän oli
-lukenut lehdestä muutaman uutisen, joka häntä innosti.
-
--- Tuossahan tuo on jo präntättynä, vaikkei Otto tiennyt asiasta
-mitään... »Ja sen johdosta on laitoksen lääkäri lääkintähallitukselle
-antamassaan lausunnossa ehdottanut, että hänet siirrettäisiin
-Käkisalmen rikoshullujen hoitolaan yhteiskunnalle vaarallisena
-henkilönä...» Siinähän se nyt on, se on siis päätetty!
-
-Heikki olikin vähäisellä jännityksellä odottanut tuon tarkastuksen
-päättymistä, vaikk'ei hän ollut sitä kellekään ilmaissut. Olihan se
-selvä, että mies oli hullu, eihän Juusolla voinut olla, kuten
-oikeudenkäynnissä kylläkin oli selvennyt, mitään järjellistä syytä
-vihata häntä, vanhaa ystäväänsä. Mutta sittenkin, se oli muuten
-normaali... No, nyt on mies ainakin tallessa...
-
-Heikki oli taas sytyttänyt sammuneen sikaarinsa ja käveli laattiata
-edestakaisin miettien ja muistellen. Olihan oikeastaan miestä säälikin,
-se oli alkujaan kelpo poika, puhdaskarvanen poika, ja hän tarkotti aina
-rehellisesti ja oikein kaikella minkä teki. Mutta hittoko sitä saattoi
-auttaa, että hän kehittyi yksipuoliseksi ja jäi sokeaksi ja että hän
-antautui silmittömästi seuraamaan sitä, mitä kerran oli tuntenut ja
-oppinut, voimatta oppia mitään uutta. Hän syyttää aikoja -- hm!
-Olivathan ne todella käänneaikoja nuo vuodet, jolloin vähitellen
-voitiin ruveta kääntämään pelloksi sitä, mitä pitkällisillä
-ponnistuksilla oli perkattu. Sitä Juuso ei käsittänyt, -- no, sitä
-eivät heti älynneet monet muutkaan --, mutta se siinä oli merkillistä,
-ettei Juuso sittemminkään, aikojen taas muuttuessa, osunut oikealle
-tolalle niinkuin useimmat muut...
-
-Heikki pysähtyi kävelystään, asettui ikkunan eteen seisomaan ja katseli
-miettiväisenä ulos lahden poikki, joka tyyntymistään tyyntyi
-päivällisestä laineikostaan.
-
-Käkisalmeen...! Niinpä niin, hänhän _on_ hullu, siitähän ei päästä
-mihinkään. Sitä vikaa oli jo alkujaan, sitä osotti jo tuo hurjasteleva
-into, joka hänet kesken poltti loppuun... Ja se on ylipäätään hulluutta
-valita, kuten hän, itselleen joitakin erityisiä elinohjeita ja
-periaatteita koko ijäkseen; olkoot nuo ohjeet ja aatteet kuinka hyviä
-ja kauniita tahansa, eihän ne joka paikkaan sovi. Miehellä pitää olla
-selkärankaa, se on totta, vaan sen tulee toki olla siksiverran
-taipusan, että kullakin ajalla voi mukautua olojen ja ajan vaatimusten
-mukaan. Sen seikan täytyy jokaisen älytä, vaikk'ei nyt jokaisella
-tietysti voi olla samaa kykyä katsoa eteenpäin eikä samaa makua sormien
-päissä. Kääntyyhän aika myötään, pitää vain osata kääntyä mukana, joka
-ei sitä osaa, -- jaa, se jää sivulle!
-
-Sitä se ei Juusoparka ymmärtänyt, hän oli siinä suhteessa todellakin
-aikansa lapsipuoli. Hän iski päänsä seinään ja juuri siksi hän onkin
-nyt mennyttä kalua.
-
-Käkisalmeen! Ka niin, itsepähän kaivoi hautansa. Viaton Heikki oli,
-hänen tiensä oli kyllä käynyt päinvastaseen suuntaan, vaan ei hänellä
-ollut siitä omantunnonvaivoja. Hän oli vain ymmärtänyt aikansa kulun ja
-sen vaatimukset ja menetellyt sen mukaan, -- siinä kaikki!
-
-Kiintyneenä näihin mietteihinsä oli Heikki jo sytyttänyt toisen
-sikaarin ja ruvennut sitä poltellen jälleen mittelemään laattiata
-edestakaisin. Vaan kotvasen kuluttua viskausi hän taas sohvalle ja otti
-uudelleen sanomalehden käteensä... »Menetellyt sen mukaan», niin juuri,
-ja niin hän aikoi tehdä vastakin, se on jokaisen oikeus ja
-velvollisuus. Aika kehittyy myötään, olot ja suunnat muuttuvat, täytyy
-tunnustella eteensä. Mutta onneksi hänellä olikin siinä suhteessa
-tarkka vainu. Nytkin hän haisteli jotakin... Olihan ollut jo kotvasen
-jonkinlaista seisausaikaa, mutta melkein tuntui taas siltä, kuin olisi
-ilmassa ollut jotakin hienoista, kaukaista käryä... Niin näkyy,
-maaseutulehdissä esiintyy tyytymättömyyttä, ei kärsitä muka
-harvainvaltaa eikä pääkaupunginjohtoa, tahdotaan omatkin mielipiteet
-kuuluville. Saa nähdä, paahdetaanko sieltä pitemmältäkin ja kehittyykö
-siitäkin vielä jotakin suuntaa. Mutta se on vielä hyvin kaukaista,
-hyvin hienoista huminaa, ei sääsken ääni taivaaseen kuulu... Ja jos
-sieltä joskus rupeaisi vinhemmin puhaltamaan, niin onhan sitten aina
-aikaa tarkemmin tunnustella virtausten voimaa ja katsella miten kurssi
-milloinkin on käännettävä. Nyt istutaan alallaan, lujitetaan
-perustuksia ja merkitään tuulen vaihtuvia vivahduksia.
-
--- Malttia vain ja samalla valppautta!
-
-Heikki viskasi sikaarinsa syrjälle, -- mitä varten hän siinä nyt taas
-niin tuimasti tupruutteli. Hän poltti varmaankin liiaksi, se ei voinut
-olla terveydelle hyväksi ja terveyttä täytyi säästää. Sitä kyllä vielä
-tarvitaan, sillä taivalta ylöspäin on vielä pitkältä.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Aikansa lapsipuoli, by Santeri Ivalo
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AIKANSA LAPSIPUOLI ***
-
-***** This file should be named 41416-8.txt or 41416-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/1/4/1/41416/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/41416-8.zip b/41416-8.zip
deleted file mode 100644
index 22d5452..0000000
--- a/41416-8.zip
+++ /dev/null