diff options
Diffstat (limited to '41416-8.txt')
| -rw-r--r-- | 41416-8.txt | 8727 |
1 files changed, 0 insertions, 8727 deletions
diff --git a/41416-8.txt b/41416-8.txt deleted file mode 100644 index 8122715..0000000 --- a/41416-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8727 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Aikansa lapsipuoli, by Santeri Ivalo - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Aikansa lapsipuoli - -Author: Santeri Ivalo - -Release Date: November 20, 2012 [EBook #41416] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AIKANSA LAPSIPUOLI *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -AIKANSA LAPSIPUOLI - -Kirj. - -Santeri Ingman [Ivalo] - - -Werner Söderström, Porvoo, 1895. - - - - - - -I. - - -Tervavene kelluili kepeästi Alanteen rannalla. Keula oli vedetty kiini -rantahiekalle, vaan perä notkahteli sujuvasti valloillaan hienosen -aamutuulen nostaessa järveltä päin loivan laineen. Vene oli jo täydessä -lastissa, isäntä seisoi puukko hampaissa pohkeita myöten vedessä ja -kiinnitti viimeisiä varppeita, vastaillen siitä puukonterän poikki -minkä mitäkin eukolleen, joka avopäin ja kädet puuskassa yhtämittaa -tarinoi ylempää törmältä ja vielä kerran muistatti miehensä mieleen -tärkeimpiä kaupunkiostoksia. Aatulle, renkimiehelle, joka parastaikaa -kantoi arkkua veneeseen, huusi emäntä sekaan: - --- Peremmäs, nosta peremmäs se maisterin arkku siihen tynnyrein väliin, -etteivät kastu kirjat ja vaatteet, kun koskissa vettä loiskii. - --- Voivat ne kastua perempänäkin, jos niikseen sattuu. Vaan tässäkö se -itse aikoo istua nököttää tervaisten tynnyrien selässä? - --- Todellakin, annahan kun haen raanun alustaksi. - -Samassa kuin emäntä toi aitasta raanua, ilmestyi maisteri itse -tuparakennuksesta: solakka, pitkänlainen nuorukainen, tumma tukka ja -viiksien alku ja suuret, vilkkaat, ruskeat silmät. Hänellä oli hiukan -levoton, heippaseva käynti, kun hän pihan poikki kulki kantaen -veneeseen pyssyään ja matkalaukkuaan. Aatu otti ne vastaan veneeseen ja -maisteri jäi seisomaan emännän rinnalle törmälle, johon samassa -isäntäkin nousi kuivaten kastuneita saapasvarsiaan ojanvarren -nurmikkoon. - --- No nyt se on sitä myöten valmista, virkkoi Alanteen isäntä -mielihyvissään puukkoa tuppeen painaessaan. -- Elä muuta kuin ala -solottaa alas virtoja! - -Emäntä heittäytyi vähän surulliseksi ja puhui puoli-itkuisella äänellä: - --- Jääpi kai nyt taas autioksi Alanteen talo, tänne minä yksin lasten -kanssa syystöitä hoitamaan. Ja eikö pyörähtäne taas kuukausi, ennenkuin -te olette Oulussa mutkin käyneet. - --- Voipipa mennä, voidaan joutua välemminkin. Vaan totta siellä käydä -pitää, jos mieli elää. - --- Niin tuo lie! -- Emäntä huoahti pari kertaa ja kääntyi sitten -hilpeämmällä äänellä maisteria puhuttelemaan: - --- Tyhjä sija tähän nyt jääpi maisterinkin jälkeen, kesäkauden tässä jo -aivan ehdittiin tottuakin toisiinsa. - --- Se on totta, emäntä, vastasi nuorukainen. Tuntuupa minustakin taas -melkein vastenmieliseltä lähteä täältä pois suureen maailmaan, täällä -on ollut niin rauhallista ja niin hyvin on tultu toimeen. - --- No kumma se on, miten tuo maisterikin niin on ehtinyt tottua näihin -köyhiin oloihin ja meihin oppimattomiin ihmisiin. - --- Se on nähkääs sitä, emäntä, että minä nyt vasta olen tätä elämätä -oikein oppinut tuntemaan ja täällä maan sydämmessä on paljo sellaista, -joka vetää puoleensa. - --- Tulkaa sitten toisena kesänä takasin. - --- Eihän sitä tiedä. Jos mieli tekisikin, niin pitkä on matka. - -Isäntä oli tähän keskusteluun osaaottamatta istunut ojan partaalla ja -kaivellut saappaan kärellään hiekkaa, mutta siltä näytti, että hänkin -täydelleen hyväksyi ne tunteet, joita hänen eukkonsa tulkitsi. Lopuksi -virkkoi hänkin sentään: - --- Tulkaa milloin niikseen sopii, vanhat tuttunne täältä löydätte, -vaikkeivät ole tämän kummempia. - -Mieliala yritti siinä käymään hiukan juhlalliseksi, mutta sen katkasi -emäntä kutsumalla matkamiehet vielä tupaan lähtökahvia juomaan. Itse -meni hän edeltä, isäntä seurasi verkalleen perästä. Maisteri jäi vielä -hetkiseksi mietteihinsä törmälle seisomaan ja hänen katseensa -siirtyivät väkisinkin tarkastelemaan tuota edessä olevaa, aamupäivän -paisteessa kylpevää järvimaisemaa. Hänen silmänsä sitä ikäänkuin -jäähyväisiksi hyväillen hivelivät, olihan sekin jo kesän kuluessa -käynyt hänelle niin tuttavalliseksi. Eihän se nyt oikeastaan kauniskaan -ollut tuo maisema, eihän siinä ollut paljo mitään siitä, mitä -»ihanoilla näköaloilla» tavallisesti tulee olla: Saaririvi tuossa selän -keskellä vihanta ja lepposa, ranta sen takana, matala pajukkoranta, -joka vähitellen kohotessaan muuttui koivikoksi ja jolla takalistonaan -oli korkea harju ja siinä kasvava tumma hongikko. Mutta siinä oli -jotain niin alkuperäistä, niin tuoretta, niin vilpittömästi ystävyyteen -pyrkivää, siinä oli sen keskessä elävän kansan luonnetta ja siksi se -oli käynyt niin rakkaaksi. Korutonta, karua, suljettua, mutta sittenkin -niin sydämmellistä... - -Lähdön hetki joutui. Kättä pistettiin viimeisiksi jäähyväisiksi, keula -työnnettiin irti rantahiekalta ja käännettiin länttä kohden ja raskas -alus lähti vähitellen lipumaan suvannon poikki ja siitä Vuokin virtoja -alaspäin Kiannan koskia kohden. Aatu istui airoissa ja veteli verkkaan -ja maltillisesti, niinkuin alkutaipaleesta tulee, isäntä huopaili -perässä ja tynnyrein päällä keskellä venettä istui maisteri ja seurasi -haaveksivin katsein rantamaisemia, jotka vähitellen matkan eestyessä -vaihtelivat. Pakina ei luistanut alussa taivalta, kukin istui ääneti -hautoen mielessään omia hiljaisia tuumiaan. - -Maisterilla, -- sillä nimellä oli Juusoa siellä maalla mainittu, -vaikkei hän vielä ollut kuin pelkkä ylioppilas, -- oli omituinen tunne -mielessään venheen yhä loitommas poiketessa näiltä tutuiksi käyneiltä -sydänmaanseuduilta: oli kaipausta, mutta oli iloakin. Hän tunsi -ikäänkuin syvää kiitollisuutta sydämmessään. Hän oli mielestään tänä -kesänä niin äärettömän paljo oppinut, hänellä oli aivan kuin silmät -auki revenneet ja hän oli oppinut katsomaan elämää aivan uudelta, -syvällisemmältä kannalta. Olihan hän henkisesti niin suuressa määrin -rikastunut, hän oli saanut ajatuksilleen ja harrastuksilleen nyt vasta -varman pohjan, sillä nyt vasta oli hän mielestään oppinut katsomaan -elämätä pintaa syvempääkin. Ei hän tiennyt miten se oli käynyt ja mistä -hän sen oli oppinut, mutta siinä istuessaan tervatynnyrein selässä ja -ohiliitelevää maisemaa tarkastaessaan, hän nyt vain itsekseen ihmetteli -sitä, miten hän ennen oli voinut ajatella ja tuntea niin sokeasti ja -lapsellisesti. - -Kulku alkumatkan tyyneillä suvantovesillä oli niin tasasta, niin -hiljaista ja yksitoikkoista, että se ikäänkuin väkisin houkutteli -mietteisiin vaipumaan. Juuso antoikin ajatustensa vapaasti liidellä ja -juurikuin jonkunlaista tilitystä varten latoa hänen eteensä vanhempia -muistoja ja myöhempiä kokemuksia. - -... Eihän hän ollut ennen vähääkään ymmärtänyt sitä kansaa, jonka lapsi -hän oli, se, mitä hän silloin oli haaveksinut elämäntyöstä kotimaansa -ja kansansa puolesta, se oli kaikki ollut utuista hämärätä. Olihan -hän tosin koko ylioppilasaikansa ollut kansallismielinen ja -kansanvaltainen, olihan hän innostunut puhuessaan ja ohjelmoidessaan -velvollisuuksistaan isänmaata ja kansaa kohtaan ja hän olisi koska -tahansa voinut vuodattaa sen puolesta sekä kyyneleitä että verta. Mutta -nuo käsitteet olivat olleet kaukaisia, verettömiä, »maa ja kansa», ne -olivat vain yleisiä aatteita ja koko se innostus oli kuin helisevä -vaski ja kilisevä kulkunen. Ydintä puuttui, sydäntä puuttui. - -Eikähän se sentään ollut niin varsin kummaakaan. Missäpä olisi Juuso -tullutkaan lähemmin syventyneeksi tuon kansan sisälliseen elämään ja -sen elämisen toiveisiin ja tarpeisiin. Hän oli kaupungin lapsia -ruotsinvoittoisesta pikkukaupungista, hänen kotinsa, tuomari -Häggqvistin koti, oli niitä yliluokan koteja, joista varsinaista kansaa -katsottiin alaspäin ikäänkuin halvempaan rotuun. Ja hänellä oli -itsellään ollut kaikki nuo yliluokan katsantokannat ja ajatustavat kun -hän viidettä vuotta sitten tuli ylioppilaaksi ja kävi ylioppilaselämään -osalliseksi. Siellä tulvahti häntä vastaan rikas virtaus uusia -aatteita, uusia ihanteita. Juusossa tapahtui jyrkkä käänne. Hän muuttui -kansan mieheksi, muuttui suomenmieliseksi ja hänestä tuli, niinkuin -jyrkkäin vastakohtain miehistä ainakin, punaisiakin punaisempi. Hän -ahmi sisäänsä noita hänelle vereksiä, kauniita kansallisuusaatteita, -hän hehkui taistellessaan ylioppilaspiireissä niiden puolesta ja -riemuitsi ennakolta ajatellessaan minkälaisella innostuksella ja -tarmolla hän elämänsä läpi työskenteleisi suomalaisen kansan hyväksi, -sen korottamiseksi ja sen kielen ja oikeuksien puolustamiseksi. Hänessä -oli tulta ja hänessä oli voimaa. Suomenkieltä hän aluksi osasi -huonosti, vaan hän opetteli sitä, oppikin tavattoman pian ja rupesi -sitä uutterasti käytännössä viljelemään. Niin kirjoitti hän jo ensi -ylioppilasvuosinaan osakunta-albumeihin pieniä, intoa hehkuvia runoja -ja näppäriä kertomuksia ja viime vuonna oli hän aikakauskirjoihin -kirjoitellut joitakuita pienempiä kyhäyksiä taiteen alalta, -- -estetiikka oli näet hänen mieliainettaan. Ja Juuso Tuominen -- -tällaiseksi oli hän näet muuttanut Josef Häggqvistin nimensä -- oli -pian laajemmissakin piireissä tunnettu reippaaksi, lahjakkaaksi, -innokkaaksi suomenmieliseksi nuorukaiseksi, josta voitiin toivoa paljo. - -Itseään häntä kumminkin oli kiusannut se, ettei hän vielä aivan hyvin -eikä vapaasti osannut käytellä suomenkieltä eikä käyttää sitä puhtaasti -ja kauniisti. Siitä syystä oli hän viime kevännä päättänyt matkustaa -kesäksi kauas maan sydämmeen, siellä lukujen ohessa täydellisesti -kieltä oppiakseen. Hän halusi oppia sitä erästä erityistäkin -tarkoitusta varten. Jo vuosia sitten oli hän näet suunninnut ja alulle -pannut suuren, suomenkielisen, kaunokirjallisen teoksen, historiallisen -näytelmän, hänkin vähän kartuttaakseen vielä köyhänpuoleista -suomenkielistä kirjallisuutta, ja siellä hyvällä kielimaalla hän tahtoi -sen valmistaa. - -Siksi oli hän viettänyt kesän kaukana Suomussalmen syrjäkylässä aivan -talonpoikaisen kansan keskuudessa. Siellä oli hän nyt ensi kerran -oikein päässyt tutustumaan suomalaisen maalaisrahvaan luonteeseen ja -elämään; hän oli löytänyt siellä sen syvämielisen, sydämmellisen, -suoran suomalaisen kansan, jota hän kyllä ennenkin oli rakastanut, vaan -jonka hän nyt vasta tunsi ja josta hän siitä syystä nyt oli oppinut -kaksinkerroin pitämään. Nyt tänä kesänä oli hän mielestään tehnyt -varsinaisen molemminpuolisen lemmenliiton tuon kansan kanssa, -- nyt -hän sen ymmärsi ja se ymmärsi hänet. - -Kesä oli kulunut. Kun Juuso nyt taas oli sieltä matkalla etelään päin -sivistyneiden asuinmaille, ottamaan osaa heidän rientoihin ja -riitoihin, niin olipa hänellä mielestään niin kovin paljo kokemusta -tuotavana mukanaan noihin puoluetaisteluihin, jotka näihin aikoihin -kiinnittivät hänen, niinkuin monen muunkin nuorukaisen, kaiken huomion -puoleensa. Hänestä tuntui ikäänkuin hänellä nyt olisi ollut -jonkunlainen avoin valtakirja esittää siellä, mitä Suomen kansa toivoo -ja tahtoo: hiljaista, sitkeätä työtä, sitä sen olemus opettaa, ei se -rakasta isoa ääntä eikä kiihoittunutta, keinotekoista intoilua, työtä -vain ja järkähtämätöntä, vilpitöntä pyrkimistä eteenpäin. Sen käskyn -mukaan aikoi Juusokin näistä puolin ruveta vaikuttamaan, tätä -muurahaisen taistelutapaa tahtoi hän koettaa saada käytäntöön. Työtä, -vilpitöntä, uhraavaa työtä isänmaan hyväksi, kansallisuuden, -kansanvaltaisuuden hyväksi -- sellainen ohje on sopiva ja kunniakas -suomalaiselle nuorukaiselle... - -Noita mietiskeli Juuso matkan verkalleen eestyessä. Ja aina väliin -haasteli hän saattajainsa kanssa, kyseli kaikkia ja pani mieleensä, -tahtoen ikäänkuin käyttää hyväkseen vielä tuota viimeistä yhdessäoloa -oppiakseen ja rikastuakseen. Samalla hän nautti ohi liitelevän luonnon -suuruudesta ja mahtavuudesta. Oli jo saavuttu vuolaille koskivesille, -jossa venhe lastuna nakkelehti vaahtoaaltojen lomissa, puikkelehti -särmäisten kallioiden kupeitse ja hyökkäsi nuolena alaspäin nielevään -kuiluun. Hän katseli laskijain kylmää tyyneyttä, heidän räpäyttämätöntä -varmuutta ja värähtämätöntä jäntevyyttä ja hän ajatteli, että noin se -olisi työ tehtävä, noin ne vastukset voitettaisiin. - -Kuljettiin päivä ja toinen, oli jo laskettu Emäjoen pääkosket ja -kolmantena päivänä soluttiin suvantoa pitkin sen suuta kohden sinne, -missä Kiannan haara laskee Oulunjärveen. - --- Ja tähän Paltaniemeenkö se maisteri sitten todellakin meistä jää? -kysyi isäntä kun siinä aamupäivällä soudettiin Paltamon ensimmäisten -talojen ohi. - --- Tähän jään päiväksi, saatte soutaa edeltäpäin. Onhan vähän ikävätä -kesken aikojaan erota matkueesta, vaan ehkäpä vielä joella tavataan. - --- Tavattaneeko, -- tässä tuota olisi yhdessä menty vaikka Ouluun asti. - --- Niinpä olisi. Vaan kovin tekee nyt mieleni tavata tuota vanhaa -ystävää, joka juuri asuu tuossa niemen kärellä. En ole nähnyt häntä -pariin vuoteen, ennen oltiin joka päivä yksissä. - --- No kun niin on, niin eipä muuta kuin lasketaan maihin. - -Jo Pohjanmaalle lähtiessään ja sitten pitkin kesää oli Juusolla ollut -tuumana käydä palatessaan tervehtimässä vanhaa toveriaan Heikkiä, joka -ennen oli ollut hänen uskotuimpia ystäviään, mutta joka nyt jo kohta -pari vuotta oli ollut Helsingistä poissa, asuen vanhempainsa luona -maalla. Ennen oli Heikki myöskin ylioppilaspiireissä ollut niitä joukon -innokkaimpia ja tulisimpia, Juuso ja hän olivat mietteiltään hyvin -soveltuneet yhteen, yhdessä he olivatkin lukemattomia kertoja -unelmoineet tulevaisuudestaan ja vaihtaneet tuumia ja tunteita. Vaan -viimeksi kun Juuso oli Heikin tavannut, oli hän jo ollut vähän enemmän -pessimismiin kallistuva ja mieleltään suljettu. Sittemmin oli Heikki -kadonnut Helsingistä pois, perheelliset olot ja lukujen hidas -edistyminen olivat saattaneet hänet pakenemaan yliopistosta kauas -kotiin maalle. Sen jälkeen ei ollut Juuso kuullut ystävästään paljo -mitään, tämä ei ollut kirjoittanut eikä kertonut tuumistaan eikä -mietteistään, oli melkein tuntunut siltä, kuin hän olisi aivan tahtonut -sulkeutua yksinäisyyteensä. Ja siitäkin syystä tahtoi Juuso nyt tavata -tätä vanhaa toveriaan omin silmin häntä nähdäkseen ja omin suin -puhutellakseen. - -Jo laski vene hiekkaiselle rannalle, metsäherra Grönbergin, Heikin -isän, rantaan. Miehet nostivat Juuson tavarat törmälle ja itse lähti -Juuso, heitettyään viimeiset jäähyväiset ystävällisille saattajilleen, -astumaan taloa kohden. - -Pihalla tuli Heikki vastaan, -- sillä Heikkihän se oli tuo, vaikka -Juuson oli häntä alussa vaikea tuntea vanhaksi toverikseen. Hän oli -vanhentunut, käynyt lihavaksi ja partaseksi, tukka oli kulunut hienoksi -ja kasvoilla oli omituinen harmaja väri. Vaan oudoin oli sittenkin ilme -silmissä: niissä oli jokin vieras kiilto, kylmä, levoton ja arka, -niistä näytti loistavan jotain salattua intohimoa -- niinkuin käärmeen -katseista! Ensi silmäyksellä Juuso säikähti tuota katsetta, siinä oli -hänestä jotain ilkeää, itsekästä, jota ei ollut ennen. Vaan seuraavassa -tuokiossa se kiilto oli jo poissa, hän ei sitä muistanutkaan enää, vaan -huudahti iloisena: - --- Terve mieheen, vanha ystävä, oletpa sinä paisunut ja parrottunut. - --- Terve tuloa, Juuso. Ja sinä pysyt yhtä hintelänä miesnä kuin -ennenkin. Kuulin sinun matkustaneen Kiannalle suomenkieltä oppimaan, -sieltäkö nyt palaat? - --- Sieltä, siellä olen oppinut sekä kieltä että mieltä. Vaan miten on -nyt sinun laitasi, vanha poika? - --- Tuossahan tuota on elettynä yksin päivin. Käydäänpä taloksi ja -tarinoidaan sitten. - -Juuso tervehti talonväkeä, kohta kutsuttiin päivälliselle ja sen -syötyään menivät toverukset puutarhaan, viskausivat mukavasti lepäämään -pientareen pehmeälle nurmelle. Oli kaunis ja helteinen syyskesän päivä, -niityltä aidan takaa tuoksahti kuivuneen heinän suloinen lemu ja -lepposasti loiskahti aalto rannassa törmän hiekkaa vastaan. He -makailivat siinä hetkisen ääneti, tarina ei tahtonut oikein lähteä -luistamaan, oli kuin jotain vierasta olisi ollut välissä. Vasta -vähitellen ja melkein kuin varovaisesti rupesivat he toisilleen -kertomaan eroajan havaintoja ja kokemuksia. - -Muutosta oli tapahtunut kumpaisessakin sitten viime näkemän. Ijän -mukana oli tullut vakavampia tuumia ja käsitteet olivat selventyneet. -Mutta molempain kehitys oli käynyt koko joukon eri suuntaan. Juuso -puhui ensin omista tuumistaan ja aikeistaan, kertoi koko ajan -toimekkaana touhunneensa mukana ylioppilaselämässä, tosin vähän -haitaksi luvuilleen, vaan pitihän sitä elää muassa. Olihan hän -kumminkin sekä lukenut että kirjoitellut, mutta kesken olivat vielä -työt, niitä piti taas lähteä jatkamaan Helsinkiin. - -Heikki pysytteli aluksi harvasanaisena mikäli hänen omiin toimiinsa -ja aikeihinsa tuli. Kertoi kumminkin viime aikoina ahkerasti -työskennelleensä ja sinne Helsinkiin oli hänenkin aije nyt tulla -tuloksia näyttämään. Ensi ajat maalla oli hän ollut hiukan sairaloinen -ja verkkasen paranemisensa aikana oli hän tullut tarkemmin -ajatelleeksi, kuinka paljo siellä yliopistossa oli kouhoteltu ja -tuhlattu aikaa mielettömään touhuamiseen ja turhaan intoilemiseen. Ja -vähitellen lämpeni Heikkikin tarkemmin kertomaan noita mietteitään, -joita hän aluksi näytti aikovan pitää ominaan. - --- Siinä oli vuosi aikaa minun kehityksessäni jonkunlaista aukkoa. Sitä -ennen touhusin minäkin, kuten tiedät, ilman suuntaa ja päämäärää, siitä -herättyäni mulle selvesi, että ihmisellä pitää olla, kullakin itseään -varten ja todellisuuden pohjalla, viitotettu tie, jos mieli saada -maailmassa jotakin aikaan. Pelkkä innostus, olipa kuinka isänmaallinen -tahansa, se käy sittenkin korukuoreksi, sillä ei ole todellisuudessa -pohjaa eikä sillä hyödytetä mitään. Jokaisen on pidettävä huolta -etupäässä oman itsensä kehittämisestä ja korottamisesta, muu innostus -on arvotonta. Ja kun kukin puolestaan valmistaupi yhteiskuntaan -hyödylliseksi jäseneksi, silloin edistää hän myös paraiten yhteishyvää. - --- Sinusta on tainnut tulla täällä maalla suuri egoisti, virkkoi Juuso -leikillisesti, voimatta kumminkaan estää äänessään soimasta puoleksi -tottakin. - --- Niin, miksi sen katsot, se voi olla avu sekin, ja varsinkin -nykyjään. - -Heikki viskausi melkein halveksivasti selälleen ja jäi siihen -äänettömänä ja liikkumattomana makaamaan. Juuso lepäili vieressä -ryntäillään, oli ääneti hänkin hetkisen ja pureskeli miettivänä -heinänkortta, joka hänellä oli hyppysissään; hän tunnusteli tuossa -Heikin äänessäkin jotain outoa ilmettä, -- vai muistiko hän vanhastaan -hänen äänensä väärin? Sitten oikasi hänkin jäsenensä suoriksi, pisti -kädet pään alle ja tarinoi siitä ylöspäin katsellen verkalleen ja -melkein kuin itsekseen: - --- Tavallaan olen minä tänä kesänä tullut tekemään melkein -samansuuntaisia havaintoja kuin sinä, vaikka johtopäätökset -aivan eroavat. Olihan se meidän, monenkin, intoileminen siellä -ylioppilaspiireissä enimmäkseen hyvin ponnetonta. On puhuttu asioista, -joita ei ole ymmärretty, sokeina on saarnailtu ihanteista ja -elämäntöistä, joilla ei ole todellisessa tajunnassa ollut riittävää -perustusta. Me olemme huutaneet eläköötä isänmaalle ja vannoneet -ikuista palvelusta suomalaisen kansamme hyväksi. Mutta me emme ole -käsittäneet oikein tuota rakkautemme esinettä eikä sen tarpeita. Ei se -tarvitse kuulla julkihuudettavan innostustamme, se tarvitsee työtämme, -työtä puhtaasti kansallisten periaatteiden pohjalla, mutta myöskin -vilpitöntä ja itsekkyydestä vapaata työtä. Minunkin tunteeni tätä -kansaa kohtaan olivat ennen, joskin tulisia, kumminkin hyvin -epämääräisiä; nyt olen saanut tunteitteni esineeksi elävät ihmiset, -selvää lihaa ja verta, siis jotakin suoranaista, jonka eteen kannattaa -työskennellä... - -Hän kuuli Heikin vieressään hiljaa myhähtävän ja katkasten lauseensa -pyörähti hän hämmästyneenä kohti katsomaan. Heikkikin nosti päänsä -nurmikosta ja matki hiukan ivallisesti: - --- »Jonka eteen kannattaa työskennellä» -- Kuule, vieläkö siellä -Helsingissä haaveksitaan noita vanhoja korulauseita? - --- Haaveksitaan? - --- Niin, mitä se tuo puhe on muuta kuin haaveksimista, tuulen -pieksämistä, jos mennään ytimeen asti. Työtä kansan ja maan hyväksi! -- -höpsistä, itsensä hyväksi se sittenkin jokainen pohjimmalta tekee mitä -tekee ja niin pitääkin. Maan ja kansan hyväksi vain puhutaan -- sekä -tehdään työtä välillisesti. - --- Kuule Heikki, noin et ajatellut ennen? - --- Siitä yksinkertaisesta syystä, että minä, yhtä vähän kuin muutkaan, -silloin ylipäätään en ajatellut, mentiin vain mukana räyhäävässä -joukossa, huudettiin ja äänestettiin. Se oli sitä edellisiltä polvilta -perittyä, arvostelua kaipaavaa innostusta, seurattiin sokeasti noita -vanhoja epäjumalia. Nyt en ole ollut pariin vuoteen Helsingissä, mutta -minusta tuntuu ikäänkuin luissani, että sen suunnan pitäisi olla -muuttumaisillaan. Eikö olekin? - --- En tiedä, mahdollisesti. Onhan noita tuollaisia mietteitä kuultu -siellä lausuttavan. Mutta minä en usko että se muutos tulisi olemaan -parempaan päin. Se veisi sellaiseen omaan puoleensa vetämiseen, -sellaiseen leipäinnostukseen, joka hajoittaisi kaikki yhteiset, -ylevämmät riennot ja riistäisi aatteellisuuden nuorisosta. Tosin olen -minäkin, kuten sanoin, sitä mieltä, että on oltu sokeita, on huudettu -päättömästi... - --- Siinäpä se. Mutta eihän tuollainen huumaus, tuollainen henkinen -humala, voi ijänkaiken kestää, täytyyhän siitä selviytyä. Ja mihinkäpä -silloin selväpäisinä päästään siitä, että jokainen huomaa oikeudekseen -ja velvollisuudekseen pitää omasta menestymisestään etupäässä huolta. -Syntyy kilpailu, ei auta, kilpailu yksilöjen kesken, mutta se onkin -tarpeellista. Ja samalla huomataan, että se kokonaisuudellekin on -onnellisinta. - --- Kaunis onni! Kaikki yhteistoiminta laimenee, kukin vahtii vain omaa -kannikastaan. - --- No niin, ennen kuunneltiin vain kuohuvia tunteita, nyt tarvitaan jo -järkeäkin, -- onpa aika tarvitakin. - -Heikki viskasi lastun, jota hän siinä jutellessaan oli vuoleskellut, -kauas aidan yli ja hypähti istumaan. Juusokin ojentihe pystöön, sytytti -tupakan ja virkkoi naurahdellen. - --- Sinähän olet täällä pitkällisessä yksinäisyydessäsi rakentanut -kokonaisen, oman filosoofisen opin itsellesi, hyvin aineellisen ja -siksi juuri pessimistisen. Mutta nähdä saamme kauanko se kestää -itselläsikään, kunhan taas ryömit esiin piilostasi ja puutut -osalliseksi elävään elämään. - --- Saamme nähdä. Eikä se ole uusi oppi, se on hyvin vanha, vaikka se -nyt meillä vähän aikaa on ollut unhotettuna, -- taikka on luuloteltu -sen niin olleen. - --- Niin no, elkäämme riidelkö. Meillä nyt on tuosta kerran erilainen -katsantokanta. -- Katsoppas, tuolla soutaa venekunta nuotalle. Tule, -kävellään rannalle katsomaan apajan vetoa. - -He olivat nousseet ja kävelleet puutarhan rantapäähän ja laskeusivat -siitä hiekkaiselle ahteelle, jota myöten yhä tarinoiden astelivat -niemen kärkeen, jonka kohdalle nuottamiehet laskivat apajansa. - -Juuso vilkasi kävellessään monta kertaa sivulta päin toveriinsa -ihmetellen, kuinka suuressa määrin tämä näinä vuosina oli muuttunut, -- -eihän hän tahtonut tuntea miestä ollenkaan samaksi. Mistä sillä nyt on -tuo varmuus ja tuo päättäväisyys? Ja mistä on kotosin tuo kylmä, -laskeva itsekkäisyys, joka ilmeni hänen puheistaan, hänen äänestään, -hänen katseestaan, jos kohta hän koettikin sitä peitellä? Vaikuttaako -maaseudun yksinäisyys tuohonkin tapaan, sitä ei Juuso itse ollut -kokenut? »Oma itse, arvosteleva järki...», nuo sanat ilmenivät niin -usein Heikin pakinoissa, että niitä melkein täytyi käsittää hänen -jonkinlaisiksi määrääviksi ohjeikseen ja niitä avujahan hän sanoikin -ihmiselämän ainoiksi, oikeiksi oppaiksi... Tunnetta hän pilkkasi, -- -mikä vastakohta entisyydelle! Se on outo oppi tuo, jonka hän on -rakentanut itselleen ja se näyttää hänessä jo kasvaneen vakuutukseksi. -Aikooko ... aikooko hän todellakin noiden itsekkäiden ohjeiden mukaan -ruveta suunnittelemaan vastaista elämätään ja vastaisia töitään? Sitä -oli Heikistä vaikea uskoa. Vaan sittenkin ... hän sanoo itse -kehityksessään olleen jonkun aukon, jonka yli päästyään hänelle oli -maailmankatsantonsa selvinnyt... Olisiko, olisiko mies hyljännyt -entiset ihanteensa ja tunteensa tuohon ammottavaan aukkoon -ja ainoastaan pelastanut sieltä kylmän järjen vastaiseksi -seuraajakseen...? - --- Ajan oloon se kai nähtänee, arveli Juuso, joka ei kumminkaan vielä -voinut luottaa hetkellisiin havaintoihinsa, eikä tohtinut tehdä niistä -varmaa johtopäätöstä. - -Keskustellen yhteisistä tuttavistaan ja vanhoista muistoistaan -kävelivät he tuntikausia siellä hiekkasella rannalla illan -vilpastuessa. Ja vielä yön maattuaan toverinsa kodissa hankkiusi Juuso -aamulla matkaa jatkamaan. Hän lyöttäysi taas muutamaan alas kulkevaan -tervaveneeseen siinä matkustaakseen Oulunjärven poikki ja jokea ja -koskia alas merta kohden. Hänen täytyi joutua, asiat kiirehtivät. -Matkallaan Helsinkiin oli hänen näet vielä viivyttävä kotikaupungissaan -hankkimassa lukurahoja. Ne rahat, rahat, ne tekivät aina vastusta, aina -ne olivat lopussa ja aina täytyi hankkia uusia lainoja, -- tiesi miten -niitä taas saaneekaan. Sitten Helsinkiin. - -Kuukauden perästä aikoi Heikkikin ilmestyä Helsinkiin. -- Sielläpä -sitten taas tavataan, virkkoi hän Juusolle kun aamulla saatteli tätä -rantaan, jossa odotti lähdössä oleva tervavene. - --- Ja sielläkö sinä aijot ruveta toteuttamaan uutta viisaustieteellistä -oppiasi, virkkoi Juuso naurahdellen nostaessaan tavaroitaan veneeseen. - --- Varo vain, ettei se sulta jää noudattamatta, sillä se on ainoa oikea -ja jokaiselle tarpeellinen, vastasi Heikki, hänkin hymyillen, mutta -samalla melkein isällisellä varmuudella. - --- Kiitos neuvosta, -- saa kai sitä sentähden tutkia. - --- Tutki vain. Ja onnea matkalle! - -Raskas paltamo lähti verkalleen lipumaan saarettomalle ja aavalle, -mutta tällä kertaa melkein tyyneelle selälle, jonka takaa tuskin -rannikkoa kuumotti. Keula kääntyi länteen päin, Niskan korvia kohden ja -vauhtiinsa päästyään loittoni alus selälle päin tasasesti ja varmasti; -hiljenemistään hiljeni rannalla kuuntelijalle airojen tahdikas loiske. - -Heikki se seisoi siinä rannalla kuunnellen ja seuraten silmillään -venosen kulkua. Mutta sitä hän ei kumminkaan ajatellut, hän oli -vaipunut muihin mietteisiin. Hän seisoi siinä ikäänkuin muistossaan -tarkastellen jotakin kaukaista unelmaa, jotain innostuttavaa kuvaa, -joka paljo, paljo aikaa sitten oli häntä lämmittänyt, vaan sitten -kylmennyt ja jäänyt unohduksiin. Nyt se oli Juuson puheitten kautta -taas palannut mieleen, vaikka entiseen verraten kelmeänä ja himmeänä, -ikäänkuin vainajana... Oli se ollut aikaa sekin, ja onnellista se oli -ollutkin, sitä oli silloin tuntenut itsensä niin lämpimäksi, niin -voimakkaaksi, niin rautarohkeaksi... Mutta se oli sittenkin ollut -haaveilua kaikki, turhuutta... - -Venhe souti jo palkosen kokoisena kaukana selällä, airot vain soutaessa -välkähtelivät kullalta päiväpaisteessa, ja Heikki seisoi yhä törmällä -mietteissään. Mutta silloin hän yhtäkkiä havahtuikin ja lähti nopein -askelin kulkemaan taloa kohden. Työhön, lukuihin! -- hän olikin siinä -vieraan takia laiminlyönyt melkein kokonaisen vuorokauden. - - - - -II. - - -Ikkuna oli auki kadulle päin ja sieltä kuului ylös toisen kerroksen -huoneeseen pääkaupunkiliikkeen herkeämättömiä ääniä, rattaiden räminää, -ajurien huutoja, astuntaa ja puhelua. Huoneessa puuhasi Juuso -paitahiasillaan ja palavissaan suuren arkkunsa ääressä, järjesteli -kirjojaan ja tavaroitaan, jotka olivat olleet kesäisessä säilössä ja -asetteli paikoilleen niitä, joita oli tuonut mukanaan kesämatkaltaan. -Pöydän ääressä sohvalla istua retkotti huolettomasti toinen nuori mies, -päässä kallellaan ylioppilaslakki, kädessä siro luupää keppi ja -hampaissa mustaksi poltettu piipunnysä, -- Juuson kesäpiippu, jolla -tämä oli tyydyttänyt tupakantarpeensa siellä salolla, jossa paperossien -saanti oli hankalaa. Siitä koetteli sohvalla istuja kaupunginlapsi nyt -huvikseen vedellä haikuja, imi, sylki ja ryki, haukkui kapinetta -huonoksi ja tarinoi lakkaamatta kaikenmoista kepeää leikkipuhetta -puuhissaan ahertavalle Juusolle. - -Se oli Otto, Otto Alm, hilpeä, huoleton veitikka, parin vuoden vanha -ylioppilas, tuumiltaan ja käytökseltään oikea »ehta medisiinari.» Hän -oli Juuson ruokarouvan poika. Tässä Almin rouvan perheessä se oli näet -Juuso asunut jo monta vuotta, oli nuorena ylioppilaskokelaana siihen -alkujaan tullut sukulaisten suosituksilla ja oli siihen edelleen jäänyt -asumaan kotiutuen aivan perheeseen kuuluvaksi. Almin rouva ei näet -juuri ansionkaan vuoksi pitänyt vuokralaisia luonaan, hän ei ollut -varaton -- sanottiin rikkaaksikin --, Juuso olikin ollut ainoa ja häntä -oli siellä aina pidetty ja kohdeltukin talonväkenä. Varsinkin Otto, -joka koulupojasta asti oli tottunut hänen seuraansa, piti häntä aivan -perheeseen kuuluvana ja nyt vasta, kun Juusokin oli palannut maalta, -oli hänestä perhe taas täysilukuisena koossa. - -Kesken toverinsa pakinan hypähti Juuso äkkiä istuimeltaan, sulki -ikkunan ja virkkoi: - --- Tuo räiske ja räminä on taas oudoksestaan niin hermostuttavaa, siitä -sitä toki ei tarvinnut siellä sydänmaalla kärsiä. - --- Eikö siellä karhut toisinaan pitäneet pahaa meteliä ikkunan alla? - --- Ei ne sydänmaan karhut ole niin isoäänisiä, täällä kaupunkipaikoilla -ne ovat pahempiakin. - --- Vaikka ovat vain kaksijalkaisia. -- Entä mikä sulla tuossa käärössä -on, ka, revolveri totta tosiaankin. Ketä sinä sillä olet pelotellut? - --- Otin hulluudessani sen mukaan mustalaisten ja muitten maankulkijain -ja ilkeiden ihmisten varaksi, -- ei sitä vain siellä tarvittu. - --- Ja mitä sillä nyt aijot? - --- Olkoon siinä laatikossa vastaseksi muitten ilkeiden ihmisten -varalle. - -Juuso nosteli esiin huolellisesti käärittyjä ja sidottuja paperimyttyjä -arkustaan. Keskentekoisia töitä ne ovat, ilmoitti hän utelevalle -Otolle, mikä mitäkin, suunnitelmia ja mietteitä. Niistä pitäisi vielä -ajan oloon tulla jotakin, niissä on laajojen aatteiden alkuja. - --- Tuollaiset mytyt aatteita, runoja ja kaikkia, huu! Minua oikein -puistattaa noita nähdessänikin, ennen minä kuuhun nousisin kuin -rupeaisin tuollaista kirjoittamaan. Mutta onneksi ei medisiinarilta -kysytäkkään aatteita, hän elää vain iloisena ja antaa muitten aatella. - -Otto nousi ja teki lähtöä ulos. - --- Niin, nythän on tiistai-ilta, virkkoi Juuso. -- Menetkö osakuntasi -puoluekokoukseen? - --- En. Liekö koko kokoustakaan, ainakaan niissä ei enää paljo käydä. Ja -mitäpä varten niissä ahertaisikaan, ainahan puolue puolensa pitää. - -Ei, muuten vain lähti Otto ulos avaraan maailmaan, lähti kaupungille, -siellä on elämä kevyttä ja hilpeätä. On se tämä Helsinki sentähden -vähän toista kuin sydänmaa. Ja varsinkin näin syksyisten hämäräin -aikana, -- se on ihanata! - --- Tuleppas mukaan niin verestän sinun maalaistuneita muistojasi, puhui -hän Juusolle lähtöä tehdessään. -- Niinkuin ystävällisiä aaveita -retkeilee siellä hempeitä olentoja, mikä iskee silmää, mikä nykäsee -käsipuolesta, mikä korvaan kuiskahtaa. Jo ilmakin huokuu siellä -hekkumaa ja nautintoa, puistojen siimekset ovat niin syvät ja käytävät -varjokkaat... - --- Ja kapakat niin valoisat. - --- Ne sitäpaitsi. Eikö viehätä, tule mukaan. - --- En tule, tuon kehitysasteen olen minä jo läpikäynyt -- onpa jo -aikakin. - --- Hyviä päätöksiä ja periaatteita, ensi iltaa mies Helsingissä! Heitä -ne jo ajoissa, jäävät ne kumminkin. Ja hyvästi nyt. - -Juuso jäi yksikseen naureskelemaan tuon hulivilin tuumille. Sitä se ei -maailma paina, painaneeko koskaan. Pöytälaatikkoonsa asetteli ja -järjesteli Juuso papereitaan ja kirjoituksiaan. Olihan niitä, -- -tuossakin oli paksu käsikirjoitusvihko, se oli käännös muutamasta -saksalaisesta klassikosta, sille aikoi hän hommata kustantajan -saadakseen sen jouluksi ulos ja ansaitakseen kipeneen rahan jatkoa. Ja -tässä toinen mytty, vielä paksumpi, -- siinähän se nyt juuri oli tuo -hänen suuri näytelmänsä, »Sisarukset». Olihan se nyt jo pääsuunnilleen -valmis, viisinäytöksinen, runomitalla kirjoitettu kansallinen näytelmä -kotimaan historian alalta; siinä oli komeita sotakuvauksia, kauniita -aatteita ja pohjasäveleenä harras, isänmaallinen henki. Mutta ei se -vielä häntä kaikin puolin tyydyttänyt, täytyi vielä uusia ja muutella, --- no, sen hän tekisi lomahetkinä, lepotyökseen... Omituisen rakas se -oli Juusolle tuo vihkonen: hän olikin sitä tehdessään niin monasti -iloinnut voiton toiveista ja yhtä monasti lannistunut ujoudesta -ja pelosta... Juuso muisti niin selvästi kuinka ajatus sen -kirjoittamisesta hänessä kerran oli syntynyt: hän oli ollut -teaatterissa erästä suurta kappaletta katsomassa ja innostunut ja -heltynyt siitä aivan haltioihinsa ja silloin hän teaatterista -palatessaan oli itsekseen vannonut, että hänkin tahtoi koettaa, eikö -hän voisi saada aikaan jotain suurenmoista ja kelvollista. Ja hän oli -ryhtynyt työhön salaisesti, oli kirjoitellut kellekään puhumatta, -innostunut ja langennut epätoivoon, alkanut alusta ja innostunut taas. -Ja nyt oli pohjatyö vihdoin valmis; ja olihan se paikotellen -kelvollistakin ja kaunista, niinkuin esim. tämä kolmannen näytöksen -loppu... - -Juuso haki esiin sen paikan, luki sitä ensin puoliääneen, innostui ja -luki jo aivan ääneensä muutamia säkeitä jotta melkein itkusilleen -heltyi... Oli siinä sydäntä, oli elävää tunnetta. Kun olisi sellaista -läpeensä! Mutta hänen täytyi saada se sellaiseksi, täytyi tehdä työtä, -työtä kaikessa hiljaisuudessa... - --- Mitä se maisteri täällä itsekseen saarnailee? Joudatko tulla -syömäänkään, Juuso? - -Se oli Hilda, Almin rouvan tytär, Oton vanhempi sisar, joka näinikään -ovea raottaen kutsui Juusoa iltaselle. - --- Kiitos, tulen. Vaan odotappas Hilda, tuleppas sisälle niin näytän -mitä olen sulle tuonut tuliaisiksi erämaasta. - --- En tule jos et pane takkia päällesi. - --- No nyt se on jo päällä. Katsoppas tässä, noin näppärän tuohikontin -olen tuonut, -- entäpä sitten virsut. - --- Herran terttu kuinka sievät. Puenko ne heti jalkaani? - --- Pue! - --- Enpä uskalla. Minun täytyy näetkös nyt ruveta tasaseksi, vakavaksi -ja viisaaksi, minun täytyy olla esikuvana ja hyvänä esimerkkinä. Meille -on näet tullut muitakin vieraita asumaan. - --- Ketä, Hilda? - -Hilda astui aivan ääneti Juuson eteen, pui sormea varottavasti ja -katsoi terävästi, veitikkamaisesti, mutta samalla omituisen kiihkeästi -Juusoa silmiin. Hän oli ketterä, mustaverinen, hyvin vilkas tyttö, ei -juuri kaunis kasvoiltaan mutta terävän ja pirteän näköinen. Saattoi -huomata, että hän jo oli ijältään siinä ohi viidenkolmatta, mutta hän -oli siltä hyvin nuortea ja sulavaliikkeinen ja soudatti nytkin -ketterästi ja notkeasti ruumistaan puhuessaan Juusolle sormi pystössä: - --- Varo itseäsi Juuso, oletko palovakuutettu, nyt sitä kysytään! Mutta -ei se auttaisi sekään. Voinpa jo ennakolta vakuuttaa, että sinä olet -hukassa heti kun hänet olet nähnyt. - --- Hukassa? Mikä peto se sitten on? - --- Vaarallinen peto -- sireeni! Tule ja katso. Ja koeta pitää varasi! - -Hilda puikahti ennakolta ulos ja Juuso sukasi tukkansa ja lähti -perästä. Hänestä oli Hildan äänessä ollut jotain omituisen terävää, -- -mitähän metkua se tämä taas mahtaa olla. Se on Hilda hyvä ja hauska -tyttö, vaan toisinaan niin aiheettoman intohimoinen ja luuleva, -- ka -olkoon, mitäpä Juuso hänen juonistaan. - -Astuessaan ruokasaliin, jossa jo tulet olivat sytytetyt, huikenivat -Juuson silmät ensi aluksi. Hän näki vain rouvan istuvan leveänä ja -pyylevänä pöydän päässä hoitamassa teekeittiötä kuten tavallisesti. -Oton paikka oli tyhjä, hän ei siis ollut vielä palannut kotiin... Mutta -tuossa selin oveen istui pieni olento, josta ei Juuso aluksi voinut -erottaa muuta kuin tuuhean, vaalean tukan ja pitkän, paksun palmikon. -Samassa se kumminkin nousi tervehtimään, -- nuori tyttö se oli, -hoikkaset, hienosti punehtivat posket, suuret, ihmettelevän näköiset -siniset silmät, kapeat olkapäät ja hento, vielä tuskin täydelleen -kehittynyt vartalo. - --- Tässä on sisarentyttäreni, maisteri Tuominen, esitteli rouva -tyyneellä, välinpitämättömällä äänellä, ja jatkoi kohta teetä kuppeihin -kaataessaan: -- Elna on tullut tänne käsityökouluun ja vähän maailmaa -näkemään ja te tulette nyt siitä syystä tämän talvea olemaan -pöytätovereita. - -Juuso tunsi, että Hilda koko ajan sivulta tarkkasi häntä nähdäkseen -minkälaisen vaikutuksen tuo uusi ilmiö nyt häneen teki, vaan hän ei -voinut sittenkään täydelleen salata ihailunsekaista hämmästystään. Niin -luonnollisesti viaton, niin itsetiedottomasti suloinen ja viehkeä oli -tuo hänen edessään seisova tyttö, lapsen ja naisen ijän vaiheilla, sen -suuret silmät näyttivät aivan kuin pyytävän anteeksi, ettei hän itse -osannut kauneuttaan kyllin arvostella. Juuso katseli häntä, käänsi pois -silmänsä, mutta hänen täytyi katsoa taas. Ja koko ajan pälyilivät -Hildan silmät pöydän takaa jonkunlaisella katkeralla vahingonilolla. - -Se kävi jo melkein rasittavaksi eikä ruokapöytäkeskusteluakaan saanut -meneilleen. Juuso olisi tahtonut lähempiä tietoja mistä tämä uusi ilmiö -nyt oli heille lennähtänyt, vaan ei hän kumminkaan kehdannut -kyselläkään. Sen verran kävi rouvan pakinasta kumminkin selville, että -Elna oli kotosin pienestä, -- ja Juuso ymmärsi sen, köyhästä, -- -maaseutupappilasta, jossa vielä oli paljo lapsia jälellä ja hänellä oli -nyt tarkoitus valmistautua elämän taisteluun. Jotakin keskustelua -koetti Hilda vihdoin panna alulle, teki Elnallekin jonkun kysymyksen; -tämä vastasi, ujosti ja arastellen, kuului puhuvan länsisuomalaista -murretta, joka Juusosta aina oli tuntunut niin rumalta, mutta nyt sekin -hänestä soi viehättävältä ja kauniilta. - -Silloin narahti eteisen ovi ja sisään hyökkäsi Otto lämpimissään, lakki -päässä ja takki auki. Hän oli ollut Kappelissa, oli tavannut siellä -Vilhon ja Helmen ja kertonut heille että Juusokin on jo tullut -kaupunkiin. Ja ne olivat lähettäneet hänet käskemään Juusoa sinne, -tervehtimään ja kuuluisi olevan asiaakin. - --- Vilhoko, häntä olisi todella hauska tavata. - --- Luulisinpä sen. Siis ei muuta kuin jalkeille heti. - -Juusosta oli kumminkin toisakseen vähän säälikin kotiväestään näin jo -ensi iltana erota ja hän ehdotti Hildalle, että he kaikin lähtisivät -hiukan kävelemään. Hilda oli kohta valmis, vaan Elna seisoi epävarmana -ikäänkuin epäillen koskiko kehoitus häntäkin. Siksi virkahti Juuso -hänelle: - --- Lähtekää pois tekin katsomaan Helsingin iltavalaistusta, olettehan -täällä ensi iltaa. - --- Vaan hän kun ei tunne niitä siellä, ehätti Hilda vastaamaan. - --- Tutustuuhan hän kumminkin, virkkoi Juuso ja jatkoi hiukan -leikillisesti Hildalle: Vai joko sinun uusi tehtäväsi nyt alkaa? - --- Ei, tule pois Elna, jos tahdot, tule vain seuraan kävelemään. - -Elna katseli epäilevänä, hän ei tuota oikein ymmärtänyt. Vaan kun Juuso -jo tarjosi hänelle päällystakkia, niin Elna ikäänkuin turvautui hänen -ja lähti mukaan. - -Ilta oli hiottavan lämmin, taivas paksussa pilvessä, joka kiersi -kaupungin vielä tavallistakin syysiltaa syvempään pimeään; kaasulyhdyt -nurkissa valaisivat kuin harson läpi sumuista ympäristöään. Mutta -Kappeli loisti kirkkaassa valossa, soittolavaa ympäröitsi tiheä muuri -kuuntelevaa yleisöä ja ahdingossa istui väkeä parvekkeen pöytien -ympärillä ja alas hiedikolle asti. Otto opasti seuraajansa siihen -pöytään, jossa tuttavat heitä odottivat. - -Kahden he istuivat siellä Vilho ja Helmi. Vilho Hartikka oli viime -vuodet ollut Juuson alinomainen työtoveri ja tuumatoveri ja Juuso piti -äärettömän paljo tuosta lämminsydämmisestä, puhdasluonteisesta -nuorukaisesta. Hän oli lahjakas, aaterikas mies; ulkomuotokin jo -osoitti luonteen lujuutta, silmät olivat syvämietteiset ja ikäänkuin -läpitunkevat ja leveät, avonaiset kasvot todistivat rehellistä ja -suoraa miestä. Vilho oli sekoittumatonta talonpoikaista alkuperää, -köyhästä kodista lähtösin. Sitkeytensä ja palavan lukuhalunsa avulla -oli hän raivannut itselleen tien yliopistoon, jossa hän opintojensa -ohessa sivutöillä ansaitsi toimeentulonsa. Mutta hän ei ollut terveen -näköinen, vartalo oli heikko ja rinta sisäänpainunut. Eihän se -ollutkaan enää salaisuus hänelle itselleen eikä muillekaan, että -keuhkotauti vähitellen hivutti hänen voimiaan. Mutta siltä hän oli aina -iloinen, aina täynnä uusia tuumia ja suunnitelmia, aina rohkaiseva ja -elinvoimainen. Nytkin hän leikkipuheillaan hauskuutti rinnallaan -istuvaa tyttöä, joka oli, päinvastoin kuin hän itse, terveen ja -reippaan näkönen. Ihmiset olivat jo vuosikauden arvailleet, -mahtoivatkohan nuo, Vilho ja Helmi, olla kihloissa, vaan he antoivat -ihmisten vapaasti huolehtia, olivat vain hyvinä ystävinä paljo yksissä, -usein kahdenkin. Helmikin oli näet riippumaton tyttö, palveli pankissa -ja elätti itsensä. - --- Miten on rintasi laita? kysyi Juuso ensi tervehdysten jälkeen -huolestuneena ystävältään, sillä tämä näytti todellakin paljo -kuihtuneemmalta kuin viime näkemällä. - --- Ei ole parempi, mutta en osaa sanoa huonommaksikaan. Tässähän tuota -on taas kesäkauden retuutettu, tehty työtä ja huviteltu ja mukanahan -tuo on tullut. - -Luonnollisesti oli Juusolla ja Vilholla kesäisen eron jälkeen taas -paljo toisilleen kerrottavaa ja kun soiton pauhina esti yleistä -keskustelua kuulemasta, juttelivat he kahden syrjässä. Mutta hetken -kuluttua virkahti Vilho korkeammalla äänellä: - --- Meillä on tässä Helmen kanssa ollut puheissa eräs uusi tuuma, -suurenmoinen. - --- Sinullahan on aina suuria tuumia, virkkoi Hilda. Annas kuulua -viimeinen uutelosi. - --- Niin, me aijomme perustaa uuden aikakauskirjan. - --- Se on tietysti Vilho, joka aikoo, en minä, kiirehti Helmi -selittämään. - --- Niin aijonkin. Eikä tuuma ole aivan uusikaan, sinä muistat Juuso, -että me olemme usein ennenkin keskustelleet sellaisesta pienestä -nuorisolehdestä. Nyt se minusta on tarpeellisempi kuin koskaan ja aika -on otollinen; miks'ei lyötäisi tuumia lukkoon. - -Juuri tästä asiasta se Vilho olikin tahtonut Juusolle puhua kohta kun -kuuli tämän tulleen kaupunkiin. Ja hän selitti Juusolle laajemmalti -suunnitelmaansa puhuen vilkkaasti ja lämpimästi. - --- Aika rupee käymään vähän uniseksi, sanoi hän. Se suuri, mahtava -innostus, joka meitä kaikkia on ylläpitänyt ja kannustanut, se rupee -vähitellen laukeamaan. Sitä kestää tosin vielä, ja muutamilla tahoilla -se nyt on vasta ehtinytkin oikein elämään. Mutta toisissa piireissä se -on jo sivuuttanut huippunsa ja ylioppilaiden joukossa esim. näkee jo -selviä väsymyksen ja välinpitämättömyyden oireita. Onhan se -ymmärrettävääkin, onhan pääasiassa nyt lainsäädännön kautta saavutettu -se, jota vuosikymmeniä kestäneen kuuman taistelun aikana kiihkeimmin on -toivottu; pelkkä entinen taisteluinnostus ei enää riitä, taikka käypi -se, mikä olisi vielä ikävämpää, keinotekoiseksi, väkinäisesti -lietsotuksi. Mutta itse niitä aatteita, jotka olivat tämän taistelun -jalostuttajina ja sen ytimenä, pitäisi yhä edelleen varsinkin -nuorisossa pitää lämpiminä ja vireillä. Kansallisuusatteet, -kansanvalistusaatteet ja kansanvaltaisuusaatteet, nehän ne ovat olleet -suomalaisuuden liikkeessä mahtavimpia säveleitä ja niiden -perilleajamiseksi pitäisi vielä tehdä paljo ja innokasta työtä. Mutta -nyt on peljättävää, ja merkitkin sitä osottavat, että taistelijat -voittonsa saavutettuaan väsyneinä jättäytyvät itse näitä aatteitakin -kohtaan kylmiksi. Nuorison ei kumminkaan pitäisi saada kylmetä, sen -pitäisi nyt itsensä ruveta vähitellen käytännössä toteuttamaan sitä, -jota se taisteluinnon aikana on ihannoinut. Minä puhun tässä ainoastaan -nuorisosta, sillä ainoastaan sen puoleen sopisi meidän tällä pienellä -yrityksellämme kääntyä, mitäpä me, itse vielä nuoria miehiä, -varsinaiseen politiikkaan puuttuisimme. Pääasia olisi, että voisimme -estää mieliä välinpitämättömyyteen vaipumasta, voisimme siellä täällä -iskeä joitakuita tienviittoja, joiden avulla päästäisiin taipaleelle, -ja kyntää auki jonkun vaon, josta sitten voitaisiin laajentaa -viljelystä ja tehdä se hedelmälliseksi. Sitä minä olen tarkottanut; me -koettaisimme pitää vireillä työtä suomalaisuuden vanhojen aatteiden -puolesta ja tehdä sen tuollaisen pienen nuorison »kyntäjän» kautta, -- -mitä arvelet? - -Vilho puhui aivan lämpimiinsä, ääni sortui, yskän kohtaus tavotti ja -hänen täytyi pyyhkiä hikeä otsaltaan. Hän näkyi olevan tuumaansa hyvin -kiintynyt eikä epäillyt sen menestymistä. Juuso istui vieressä ääneti -ja kuunteli hänen sanatulvaansa. Hän tunsi sen jo vanhastaan, että kun -Vilholla oli jokin tuollainen uusi tuuma, niin hän sai hänet kohta -innostumaan mukaansa; nytkin löysi jokainen hänen sanansa vastakaikua -Juuson herkässä mielessä ja tästä tuntui aivan kuin Vilho olisi selvin -sanoin tulkinnut hänen omia hämäriä mietteitään. Hän ei kumminkaan -vielä puhunut mitään ja Vilho jatkoi tuokion kuluttua: - --- Kansallisella vainiolla on vielä niin paljo työalaa, niin paljo -perkkaamatonta pienellekin perkkaajalle. Ja jos voisimme saavuttaa -nuorisossa kannatusta, niin meille kyllä karttuisi työmiehiä ja siten -olisimme estäneet sen vaipumasta uneliaisuuteen ja yksinomaisiin -itsekkäisiin harrastuksiin, jotka nyt näyttävät voittavan alaa. - --- Tuumasi viehättää minua, lausui Juuso lyhyesti. -- Kun vain -uskaltaisi, kun siinä ei iskisi kiveen... - -Soitto oli kappelissa tauonnut ja loppuosaa Vilhon innokkaasta -esityksestä olivat toisetkin seurassa kääntyneet kuuntelemaan. Hilda ja -Otto kuuntelivat sitä vähän epäillen, heistä oli Vilhossa ja hänen -uusissa tuumissa aina vähän liian korkealle tähtäävän runoilijan vikaa; -Helmi taas katseli voitonriemulla ympärilleen, että eikö olekin kaunis -tämä hänen Vilhonsa tuuma, vaan Elna, tuo puolilapsi maalaistyttö, oli -avannut suuret silmänsä sepposen selälleen ja näytti hämmästyksellä ja -ihailulla ahmivan noita hänelle aivan uusia mietteitä ja suunnitelmia. - --- Entä mistä rahat? kysyi Otto puoleksi pilkoillaan.. - --- Me emme tarvitse mitään rahoja, väitti Vilho. -- Itse meidän kyllä -täytyy tehdä palkatonta työtä, mutta sen teemme loma-aikoinamme. Ja -muuten saa »Kyntäjä» kannattaa itsensä; aletaan vaatimattomasta alusta: -pieni vihkonen kerran kuussa. Ja onhan meitä miehiä; saamme kai -esimerkiksi vanhan toverimme Eemeli Holmin liittymään tuumaan. - --- Varatuomari Holm tuskin tätänykyä ryhtyy puuhiinne, ilmoitti Hilda. --- Hän vetäytyy varmaan kaikista vanhoista piireistään pois, on näet -mennyt kihloihin esittelijä N:n tyttären kanssa. - --- Ohoo, sepä korkealle kiipee. - --- Ja sille kuuluu jo olevan virkakin varattu, lisäsi Otto. - --- No, onnekseen olkoon, lohduttelihe Vilho, onhan meitä muita. Eikö se -Heikkikin jo tänä syksynä tule Helsinkiin, hänhän oli ennen aina -hyvissä tuumissa mukana. - -Juuso hymähti: - --- Niin ennen, nyt en luule hänestä meille paljoa apua olevan. Tapasin -hänet kesällä, hän hautoili siellä mielessään hyvin vähän uhraavia -tuumia, hänen uuden oppinsa mukaan ei ihmisen tarvis välittää paljo -mistään muusta kuin itsestään. - -Vilhon kasvot synkistyivät ja hän katseli hetkisen ääneti yhteen kohti. -Ja matalalla äänellä hän virkahti melkein kuin itsekseen: - --- Olenpa arvannut, että monetkin nyt kiihkeimmän innostuksen jälkeen -vetäytyvät sinnepäin, -- se on reaktioonia. Vaan enpä olisi sitä -luullut sellaisista miehistä... No, sitä tärkeämpi tehtävä juuri -meillä. Otappas Juuso asia mietittäväksesi. - -Hetken neuvottelivat vielä Vilho ja Juuso. Edellinen kertoi jo -pääpiirteissään minkälaiseksi hän tuon nuorisolehden oli ajatellut. -Siinä olisi runsaasti kaunokirjallista puolta, olisi myös vakavampia -kirjoituksia, joissa nuorison tajuttavassa muodossa käsiteltäisiin sekä -kotimaisia edistyspuuhia että ulkomaisia virtauksia. Vielä katsauksia, -arvosteluja, huvittavaa ja hyödyllistä lukemista. Kokouksen, jossa -puuhasta tarkemmin sovittaisiin, päättivät he pitää muutamain -samanmielisten kanssa. Ja heidän erotessaan oli jo Juuso tuumasta yhtä -innostunut kuin hänen ystävänsä äsken. - -Yön sumu oli äskeistä vielä sakeampi, kun he kävelivät kotiinsa päin -Kappelista, ja niin hiljaistakin oli, että omain askelten kaiku melkein -pelotti. Elna, joka oli ensikertalainen suuressa kaupungissa, vetäytyi -arkana niin lähelle toisia kuin mahdollista ja osui kävelemään Juuson -rinnalla, sisarusten astuessa edellä. Siinä joutui Juuso nyt ensi -kerran juttelemaan kahdenkesken tytön kanssa. - -Hän kyseli Elnalta minkä vaikutuksen Helsinki nyt ensi näkemällä oli -tehnyt ja käski säilyttää sen ensi vaikutuksen, sillä se on aina varmin -ja luotettavin, minkä uusista tuttavuuksista saa. -- Sumuista sanoi -Elna vielä kaiken olevan, eikä ainoastaan ulkonäön. Juuso naurahti ja -kertoi, kuinka sumuista se alussa oli ollut hänellekin ja miten -vieläkin usein huomaa sumupilven häviävän siitä, mihin jo oli luullut -selvästi näkevänsä, ja todellisuuden esiintyvän aivan toisennäköisenä. - -Heidän keskustelunsa katkasi Hilda juuri siinä, missä Vuorikatu lähtee -nousemaan ylängölle. Hän astui Juuson viereen, tarttui hänen -käsivarteensa ja virkahti hymyillen: - --- Talutat kai Juuso vanhan ystäväsi mäen päälle, koska kerran mukaasi -houkuttelit. - -Mutta kun he olivat päässeet pari askelta toisista edelle, katsoi hän -ilkkuen Juusoa silmiin: - --- No, varotukseni ei tepsinyt, sinä olet kuin oletkin hukassa. - --- Ja ilahduttaisiko se sinua, jos niin olisin? - -Hilda säpsähti vähän, käveli hetkisen ääneti, vaan lausui sitten -äänellä, joka soi aivan rauhalliselta: - --- Tunsin niin hyvin makusi, -- ilahduttaahan se aina kun huomaa -olevansa oikeassa. Ja onneksesi olkoon! lopetti hän ilkamoiden -heretessään kotiportilla Juuson käsivarresta. - -Kun Juuso tuli huoneeseensa, avasi hän vielä ikkunan ja istui -ikkunalaudalle katsellen ulos pimeään yöhön. Tämä ensi päivä -Helsingissä oli taas tuonut mukanaan uusia aikeita ja uusia tunteita. -Se oli niin houkutteleva tuo Vilhon ehdotus, se tarjosi tien juuri -sellaiseen suoranaiseen työhön kansallisten aatteiden puolesta, jonka -tarpeellisuudesta Juuso näinä viime aikoina oli tullut niin -vakuutetuksi. Hiljaista, vilpitöntä työtä, sitä tarvitaan. Ja siitä -voitaisiin saada liesi, jonka ympärille samantuumaiset keräytyisivät ja -joka laajemmallekin sekä valaiseisi että lämmittäisi. Mutta samalla se -tuuma häntä pelottikin, hän epäili omasta puolestaan voimiaan ja -kykyään ja epäili sitäkin, oliko oikein näin hyvän tarkoituksenkaan -vuoksi viivyttää lukujaan ja valmistumistaan turvallisempaan asemaan, -johon kaikki muut tätä nykyä niin hartaasti näyttivät pyrkivän. Tuossa -olisi nyt tilaisuus jotain vaikuttaa; pitikö omain etujensa vuoksi -jättää se tekemättä, vai pitikö taas lykätä oma etu yleisemmän tieltä -toiseen sijaan? - -Innostuksella. ja nautinnolla ajatteli hän tuota Vilhon kaunista -tuumaa, mutta siihen sekaan tunkeusi kumminkin samalla epäilystä ja -huoltakin, eikä hän päässyt oikein selvilleen kumpi tunne noista oli -voimakkaampi. - -Mutta noiden mietteiden rinnalla liiteli Juuson sielussa vielä muita -uusia mielikuvia, paljo kepeämpiä, paljo arempia ja autereellisempia. -Tuijottaessaan ulos sinne syysyön sumuiseen pimeään hän ikäänkuin näki -edessään suuret, kysyvät, siniset silmät ja vaaleat kutrit, jotka -kiersivät pienoista päätä. Hän itsekin hämmästyi ensiksi, kun tapasi -itsensä tuota kuvaa katselemassa ja se karkasikin kohta kun hän sitä -rupesi ajattelemaan. Mutta taas tuokion kuluttua leijaili sama -mielikuva himmeänä ja arkana hänen edessään, se ikäänkuin lähennellen -häntä kierteli ja ilmestyi myötään yhä tuttavallisempana ja -tarkkapiirteisempänä. Ja yhtäkkiä hän sen pysäytti, otti sen ikäänkuin -kiini ja piteli kämmentensä välissä tutkien ja tarkastellen sitä aivan -läheltä. Ja hymyillen kyseli hän itseltään: »Mikä olet sinä uusi -unelma, oletko todellakin se syvyyteen houkutteleva sireeni, jona sinua -käskettiin varoa, vai oletko ehkä hyvä hengettäreni, joka tuotat iloa -ja onnea...?» - -Se oli niin suloinen tuo unelma, hän ei raskinut sitä enää karkottaa -luotaan, vaan salli sen vapaasti soudella edestakaisin vilkkaasti -vaihtuvassa mielikuvituksessaan. Ja hän nojasi päänsä ikkunanpieltä -vastaan, sulki silmänsä ja antoi sielunsa valloillaan kylpeä tuon -ihanan mielikuvan lepposissa laineissa... - -Kello kuului lyövän seinän takana, se ilmoitti puolta yötä. Juuso -hypähti istuimeltaan, sulki ikkunan ja hankkiusi levolle ravistellen -illan mietteitä mielestään. - --- Ensi ilta taas Helsingissä, -- sillä on aina uusia tuumiaan ja uusia -tunteitaan, puhui hän itsekseen maata pannessaan. -- Miksikähän -lapseksi ne vielä kehittyvät, mikä niistä jää pysyväiseksi ja mitä ne -kantavat helmassaan? - - - - -III. - - -Teeskennetyllä vaatimattomuudella, josta kumminkin loisti läpi -kehahtelevaa mielihyvää, näytteli nimituomari Eemeli Holm vieraalleen -uutta, juurikaan valmiiksi kalustettua huoneustoaan. Se oli kaikin -puolin muhkea ja moitteeton: kolmannessa kerroksessa se oli, -hienoimmassa kerroksessa, neljä huonetta paitsi kyökkiä ja -kylpyhuoneita. Paksut uutimet verhosivat korkeita kaksoisovia, askeleet -tuskin kuuluivat pehmosilla laattiamatoilla ja jokaisen huoneen -kalustossa oli oma värilajinsa sovitettu sopusointuun huoneen seinä- ja -kattomaalausten mukaan. Suuret kattolamput ja jykevät kukkaisjalustat -tekivät täyteläämmän näköisiksi huoneet, joista kaiken komeuden ohessa -kumminkin vielä lehahti vastaan asumattomuuden kylmyys. - --- Kaikki on vasta näinä päivinä sisällemuutettu eikä -aivan paikoillaankaan vielä, puhui Holm itse noin puolittain -anteeksipyytävästi, siirtyessään taas näyttelemään toista huonetta. -- -Täytyy täydentää sitten vähitellen. - --- Täällähän on jo kaikki hyvinkin täydellistä, vallan muhkeata, -virkkoi ihailunsekaisella ihmetyksellä Heikki, sillä hän siellä nyt oli -vieraana. -- Tällaisen kodin perustaminen mahtaa tulla hyvinkin -kalliiksi. - --- No niin, tuleehan se, mihinkäpä siitä pääsee, -- arvaamattoman paljo -se tulee maksamaan. Mutta kun kerran perheen mielii perustaa, ottaa -eukon, niin täytyyhän myöskin katsoa että sillä on missä elää. Oikein -päätä huimaa, kun ajattelee miten paljo kaikkiin pienimpiinkin -kapineihin menee, mutta ei auta, täytyy sitten myöskin koettaa korvata -ne menot. - -He pistäysivät makuuhuoneen ovella, jonka tummat ikkunaverhot tekivät -salaperäisen hämäräksi, ja vetäysivät siitä taas takasin päin Eemelin -omaan huoneeseen, jossa isäntä istahti mukavaan kirjoitustuoliinsa, -vieras vastapäätä sohvannurkkaan. Eemeli nautti ilmeisesti siitä -vaikutuksesta, minkä hänen muhkea kotinsa oli tehnyt tuohon hiljaiseen -maaseutuylioppilaaseen. - --- Tämmöinen pesähän tämä nyt on, jutteli hän hetken kuluttua -tupruutellen sikaarista haikuja kattoa kohden. -- Eilen juuri oli Ester -täällä katsomassa ja määräilemässä järjestyksestä. No, hänkin oli -varsin tyytyväinen, vaikka hän kyllä on tottunut isoisempiinkin -oloihin. - --- Teillä on aikomus jo joulun alla viettää häänne? - --- Niin, kuukauden perästä. Heti häitten jälkeen emme kuitenkaan vielä -aijo tähän asettua, meillä on hankkeessa tehdä pieni häämatka, pieni -vain, viiden, kuuden viikon retki. Minun täytyy näet vuoden vaihteissa -taas olla täällä, tulen, kuten ehkä olet kuullut, hoitamaan täällä -erästä virkaa. - --- Niin, siitähän sulle taitaa paisua paikka pitemmäksikin ajaksi. - --- No, saa nyt nähdä, onhan niitä toiveita. Mutta silloin uudelta -vuodelta alkaa kova työ, ja sitävarten olen jo ennakolta tahtonut -järjestää kodissani kaikki valmiiksi. - -Heikin silmissä ja kasvoissa värähteli omituisia ihmettelyn ja ihailun, -mutta samalla selvän kateuden väreitä. Näin varmalle ja mukavalle -kannalle oli tuo hänen lapsuutensa tuttava ja toveri jo ehtinyt -järjestää elämänsä. Ei se ollut kuin kolmisen vuotta häntä itseään -vanhempi, mutta se olikin ymmärtänyt käyttää aikansa ja pitää huolen -tilaisuuksista. Sillaikaa kuin toiset juoksivat puoluekokouksissa ja -intoilivat, luki hän lainopillisia tutkintojaan, suoritti ne -harvinaisen lyhyessä ajassa ja antautui heti palvelemaan senaatissa, -jossa hän pian sai siaisuuksia. No, hänellä olikin hyviä suosijoita, -mutta sittenkin... Eemelillä oli nyt jo varmat tulot, lupaava -tulevaisuus, oli tämmöinen komea koti ja hän oli menossa naimisiin -korkean esimiehensä tyttären kanssa. Niin sitä pitää...! Voi jos -hänkin, Heikki, olisi alkujaan ymmärtänyt käyttää oikein aikansa, hän -olisi paljo lähempänä sitä päämäärää, jonka Eemeli jo noin nuorena oli -saavuttanut. Mutta nyt hän aikoikin ponnistella, ei oikeaan, ei -vasempaan ... hän tahtoi myöskin hankkia itselleen tällaisen kodin ja -tällaisen aseman yhteiskunnassa. - -Näitä mietiskeli Heikki kun siinä hetkinen ääneti istuttiin. Ja aivan -kuin olisi Eemeli voinut seurata Heikin ajatusten kulkua, kysäsi hän -äkkiä: - --- Sinä suoritat kai pian kandidaattitutkintosi? - --- Valmistun jouluksi... - --- Hyvä. Ja sitten alat paahtamaan lakitiedettä. Se on oikein. Yhteen -pohteeseen sitä täytyykin painaa eteenpäin, puuttumatta syrjätoimiin ja -harrastuksiin, sitten sitä johonkin ehtii. - -Jutun jatkuessa livahdettiin ikäänkuin sattumalta keskustelemaan siitä -uudesta aikakauskirjasta, »Kyntäjästä», jota muutamat nuoret miehet -olivat ruvenneet: puuhaamaan ja josta nyt todellakin näytti tolkkua -tulevan. Heikki johti tahallaankin keskustelun tähän aineeseen; Juuso -oli näet käynyt pyytämässä häntäkin mukaan avustajaksi tuohon hommaan, -vaan Heikki oli vielä vähän epävarma. Hän oli siksi kauan ollut -Helsingistä poissa, ei luottanut vielä oikein omiin havaintoihinsa ja -hänen arvostelukykynsä häilyi tässä kohden osottamatta suoraan, mikä -oli viisasta, mikä ei. Ja siksi tahtoi hän hiukan kuulla vanhemman -miehen arvelua, sitä varten hän oli oikeastaan lähtenytkin Holmin luo. - --- Uutisia on siitä jo näkynyt lehdissä, se alkaa vuoden alussa. - --- Hm. Onko sulla sen homman kanssa mitään tekemistä? - --- Eipä juuri... Eli minuakin on pyydetty siihen avunantajaksi, mutt'en -tiedä varmaan olisiko tuohon syytä yhtyä. Olisikohan tuosta mitään -hyötyä vai voisiko olla vahinkoa? - -Eemeli souteli edestakaisin kirjoitustuolissaan ja hänen kasvonsa -vetäytyivät hienoseen hymyyn. Saakelin viisas mies, arveli hän -itsekseen Heikin tuumia tunnustellessaan, tarkka ja varova. Hiukan -naiivi vielä epäilyksiään esittäessään, mutta hyvät oireet... Olisiko -hyötyä vai vahinkoa? siitä tahtoo hän ensiksi päästä selville, kun on -uusi homma kysymyksessä, ei anna mieliteoilleen eikä tunteilleen -määräävää valtaa eikä laske innostusta itseään sokaisemaan. Juuri sille -kannalle täytyy nuoren miehen asettuakin, jos mieli kauas päästä; kun -vain se kysymys aina on ensimmäisenä, niin kyllä sitten maailma aukiaa. --- Eemeliä miellytti erityisesti tuo järkevä katsantotapa, joka Heikin -kysymyksestä oli kuultanut, siinä oli jotain hauskaa vastakohtaa hänen -aikansa nuorison sokealle rientoilemiselle, siitä sitä voipi vielä -jotain tulla. - --- Vahinkoa, -- tuskin, vastasi hän verkalleen kääntyen Heikkiin päin -ja karkottaen pois kasvoillaan leikkineen hymyn. -- Jos ei sitoudu -mihinkään ahtaaseen ohjelmaan eikä aikaa vievään työhön, niin mitäpä -vahinkoa siitä juuri voisi olla. Onhan tässä kysymyksessä vain -nuorisolehti, joka harrastaa kaikkia hyviä asioita. - --- Kunhan ei olisi koko homma liian lapsellinen? - --- Alku on ehkä vähän sitä, vaan voisihan siihen yhtyä jonkunlaisella -välipuheella, että kukin vastaa vaan omista sanoistaan. Kuten olen -kuullut, on puuhalla koko joukko suosijoita ja luvassa apua, -- -voisihan siinä olla mukana eikä sitä tiedä, vaikka sillä tulisi olemaan -vähän merkitystäkin. Onhan nyt tapahtumassa jokin käänne ajassa, -pelkkä entinen hurjastelu ei enää tyydytä, nuorisokin tarvitsee jo -jotain enemmän sormiintuntuvaa, suoranaista vaikutusalaa. On vaikea -sanoa, mihin päin se tulee kääntymään, varmaa vain on, että -ylioppilaspolitiikan loistoajat ovat lopussa ja pian raivautuu toisia -teitä, jotka hakeutuvat julkisuuteen. Onhan silloin sen, joka tahtoa -pyrkiä eteenpäin, hyvä olla mukana ja pitää itseään esillä, vaikka -tällaisissa oloissa onkin tarpeellista olla varovainen ja tunnustella -eteensä. - --- Tuota olen itsekin ajatellut, virkkoi Heikki, kun huomasi Eemelin -katsovan asiaa aivan samalta kannalta kuin hän itse omissa hiljaisissa -tuumissaan. -- Ja Vilho ja Juuso ovat siksi taipuvia miehiä, että -heihin kyllä voi vaikuttaa, jos se kävisi tarpeelliseksi. - --- Aivan niin, voihan jos tahtoo käydä itsekin määräämään suuntaa. -Mutta nuo miehet -- miten heidän lukujensa käy? - --- Aikovat jatkaa siinä sivussa. - --- Ai, ai, ai! Mutta koetelkoot! - -Eemeli mainitsi vielä, että jos ei hän olisi niin monissa hommissa -kiini, niin hänkin ehkä antautuisi vähän lähemmältä noita oloja -seuraamaan. Sillä hän oli todellakin utelias näkemään, mitä suuntaa se -tämä nyt nouseva polvi rupeaa seuraamaan ja mitä etupäässä -harrastamaan. Muutamat merkit osottavat tosin jo, että useat vetäyvät -syrjään kaikista harrastuksista, lukevat ja ajattelevat pääasiallisesti -omia asioitaan. Vaan hän epäili, tokko tuo suuri räyhäävä joukko jo -olisi niin viisastunut... No, sitä ei tiedä, kun suunta kerran muuttuu, -niin silloin ovat kyllä useimmat mukana ja se käy aivan huomaamatta. - -Hetken vielä keskusteltua nousi Heikki lähteäkseen, mutta seisattui -vielä vähän puhumaan, ikäänkuin hänellä vieläkin olisi ollut joku asia -sydämmellään. Hän sanoi illalla menevänsä taas kerran osakunnan -kokoukseen, siellä oli esillä se vanha riita-asia 19:nestä pykälästä. - --- Vai tuo vanha juttu, todellakinko ne sitä vielä jauhavat? arveli -Holm. -- Minä jo luulin, että noihin vanhoihin kiistajuttuihin olisi -väsytty jo kyllästytty. - --- Väsyttyhän siihen jo onkin. Useat vanhemmista miehistä ovatkin -arvelleet tehdä lopun koko jupakasta peruuttamalla tuon riidanalaisen -pykälän. - --- Entä toiset, nuoremmat? Vieläkö ne ovat vanhalla äkäsellä kannalla? - --- Tavallaan, eivät tahdo olla entistä sukupolvea huonommat... - --- Eivätkä huomaa, että aika on muuttunut. No, sen ne tulevat pian -huomaamaan. Tuo on vain jälkimuistoa kuluneilta taisteluajoilta; kunhan -hiukan pääsevät tolalle, niin on sekin poissa. -- Onhan muuten makuasia -miten tässä kysymyksessä esiintyy, mutta minään vanhojen voittojen -loukkaamisena ei voi pitää sitä, jos tässä asettuukin itsenäiselle -kannalle. - --- Kukapa sitä taistelua enää jaksaisi pitää vireillä. Ja kun pykälä -nyt kumminkin on tuomittu, niin olen minäkin arvellut... - --- Liittyä vanhempiin miehiin, niin minäkin tekisin. Sillä osottaa -ainakin ymmärtävänsä aikaansa. - -Juuri tuota lausuntoa se oli Heikki halunnutkin kuulla ikäänkuin -vahvistukseksi omille arveluilleen ja hän lähti sangen tyytyväisenä -itseensä pois Holmin luota. Hän oli ollutkin vähän epävarmana kun -aamulla oli saanut sen agitatsioonilipun, että olisi »välttämättä -saavuttava kokoukseen puolustamaan osakunnan vanhaa mainetta.» Nyt oli -epäilys poissa, -- sekös hitto tässä rupesi tappelemaan tuulimyllyjä -vastaan...! Ja Heikki oli yleensäkin tyytyväinen käyntiinsä Holmin -luona. Olihan se osottanut, että hän aivan täsmälleen oikein oli -osannut arvostella tätä nykyhetken käännettä ja sen tapahtumia. Olot -olivat juuri sillä kannalla, kuin hän siellä maalla, yksinäisyydessään -oli arvioinut niiden olevan. Mutta hänestä se oli tuntunutkin aivan -luonnolliselta, -- peijakas soi! tässähän voi jo ruveta varmemmin -luottamaan vainuunsa, haistelee vain ja tunnustelee sormenpäillään ja -kulkee turvallisesti eteenpäin! - -Ja hän laskeusi iloisena saavuttamastaan itseluottamuksesta alas Holmin -kolmannesta kerroksesta kadulle ja yhtyi siellä valtaväylää pitkin -valuvaan ihmisvirtaan. Vaan Eemeli Holm puolestaan sulki yhtä -hyväntuulisena eteisen oven lähteneen vieraan jälestä ja käveli sitten -muutamia kierroksia huoneensa mattopeittoista laattiaa edestakaisin -hykerrellen käsiään ja hymyillen itsekseen: Saakelin hyviä oireita, -tuntosarvet tarkat ja makua peukalon päissä, -- siinä on mies joka -nousee nopeasti ja nousee korkealle! -- - -Heikki käveli kotiinsa, aikoi lukea vielä tunnin ajan ennen kokoukseen -menoaan. Siinä hänellä oli edessään pöydällä kirjojen lomissa joukko -papereita ja vihkosia, joista hän nytkin valitsi muutaman ruveten sitä -tutkimaan. Hän oli järjestänyt lukunsa varsin viisaalla ja -järkiperäisellä tavalla. Sekös hitto rupesi taivaltamaan läpi kaikkia -monen tuhannen sivun pituisia kirjoja, joita muka tutkintoja varten -vaadittiin, siihenhän menisi vuosia, uhratkoot tuhmemmat aikaansa -sellaiseen; hänellä ei ollut siihen halua, kun kerta vähemmällä pääsi -ja saavutti saman tarkotuksen. Olipa onneksi olemassa näitä -luentovihkoja, kokoonvetoja ja papereita, joissa ei ollut sivumäärää -kahdettakymmenettä osaa, mutta joihin siltä tärkein sisältö mahtui. -Kuivempiahan ne olivat lukea eikä niistä niin perinpohjaista käsitystä -saanut, mutta saipa tietoonsa tärkeimmät tosiasiat, -- muusta viisi. -Tutkikoot muut tarkemmin tieteitä, Heikillä oli kiire valmistumaan. - -Mutta eipä nyt tänä iltana oikein työnteko vedellyt, ajatukset eivät -pysyneet koossa. No, eipä tässä enää juuri ole aikaakaan, olkoot -paperit siinä aamuun asti, Heikki lähti ulos kävelemään. Hän päätti -ennen kokousta käydä Juuson luona, hänelle ilmoittamassa päättäneensä -sittenkin ruveta »Kyntäjän» avustajaksi. Ja olihan tuo muutenkin taas -hauska tutkiskella mitä se mies taas kouhottelee, -- se se ei ainakaan -ole kovin tarkka tunnustelemaan eteensä eikä punnitsemaan puuhiaan. - -Hilda tuli Almissa avaamaan hänelle ovea; Heikki oli perheessä -vanhastaan Juuson kautta tuttu ja Hilda tervehti häntä nytkin -tuttavallisesti. Mutta Juuso ei ollut kotona... Eihän se nyt enää -pysyttele kotosalla kuten ennen vanhaan, valitti Hilda, sillä on jos -joitakin juoksuja ja puuhia. - --- Nythän meillä on niitä lintuja kaksikin, eräs serkkuni, nuori tyttö -asuu näet myöskin täällä, ja ne lentelevät siellä avarassa maailmassa -päivät pitkät, mene tiedä heidän tiensä! Ja kun Ottokin on koko päivät -työpaikoillaan niin saan minä olla enimmäkseen aivan yksin kotona. - --- Yksissäkö ne lentelevät? - --- Enimmäkseen yksissä. Tietääpä sen: nuoruutta ja elämäniloa! - -Tuo Hildan puhe oli nyt puoleksi leikillistä panettelua, sillä eihän -Juuso toki niin aivan paljo lennossa ollut, päinvastoin teki hän -ahkerasti työtä, istui kotona uskollisesti kaiket aamupäivät. Ja -päivällisen jälkeenkin hän aina vielä oli pari tuntia työssä, mutta -silloin tuli aina vastustamaton halu mennä ulos kävelemään. Eikä hän -tavallisesti kävellyt kuin pikkuisen aikaa, niin jo tuli häntä vastaan -valkotukkanen tyttö, jonka rinnalle hän lyöttäytyi. Se oli Elna, joka -silloin palasi käsityökoulustaan. Tämäkin oli jo niin tottunut näkemään -Juuson tulevan vastaansa jossakin kadunkolkassa, että tuntui vallan -kummalliselta, jos häntä joskus ei näkynyt. Ei heistä kumpanenkaan -ajatellut miksi se tuo oli niin luonnollista, he nyt yhtyivät siinä -vain ja tekivät yhdessä milloin kävelymatkan Kaisaniemeen katsomaan -polkupyörijöitä ja pallonheittäjiä, milloin alas satamaan, milloin -pistäysivät leivoksia syömään, milloin mitähän hauskuutta keksivät. Ja -muutaman tunnin kuluttua palasivat he yhdessä kotiin. - -Sellaisella iltakävelyllä oli Juuso nytkin, oli taas tavannut Elnan ja -he olivat lähteneet tekemään tavallista kiertokulkuaan. Matkan kulussa -he tavallisesti rupattelivat minkä mitäkin kevyttä leikkipuhetta, mutta -tänä iltana he puhelivat Juuson suuresta, salasesta tuumasta, hänen -näytelmästään. Juuso oli tänään ensi kerran uskonut Elnalle mitä hän -siellä huoneessaan illoilla ja öillä niin ahkerasti kirjoitteli ja -kuvaili nyt juuri kuinka hän tuosta tekisi ehyen, suuren, kelvollisen -teoksen, jolla hän hämmästyttäisi maailman. Ja Juuso lupasi joskus -vasta, sittenkuin hän olisi saanut näytelmänsä aivan valmiiksi, lukea -siitä Elnalle kappaleita, vaikkapa kokonaankin. Ja Elna otti Juusolta -lupauksen, että tämä ei lukisi sitä kellekään muulle ennenkuin hänelle. - -Heidän tuosta juuri innokkaasti keskustellessaan tuli Heikki, joka -Almilta palasi, heitä vastaan. Hän huomasi heidät jo etempää ja katseli -pitkään ja tutkivasti Juusoa ja hänen toveriaan. Kohdalle tultuaan -tervehti hän Juusoa ja kysyi: - --- Tuletko kokoukseen illalla? - --- Tulen toki äänestämään isänmaan puolesta. Kävitkö meillä? - --- Kävin, mutta kokouksessapa tavataan. - -Heikin ohimentyä nojautui Elna melkein peljästyneenä Juuson puoleen ja -kysyi kuiskaten: - --- Kuka se oli, Juuso, hänellä oli tuolta etempää meitä tarkastaessaan -niin omituinen katse, sellainen kylmä kiilto kuin käärmeellä? - --- Todellakin? - --- Niin, huomasitko sen sinäkin? - --- En nyt, mutta on se minustakin joskus siltä tuntunut. Kumma miten -samanlainen mielikuva meillä on syntynyt tuosta... Vaan hän on vallan -vaaraton, on minun vanha toverini ja ystäväni... - --- Ystäväsi, ei, Juuso, ei hän sillä tavalla katsellut. Ei kukaan ole -hänen ystävänsä. - --- Sinä hupakko, hänellä on tietysti paljokin ystäviä. Eivät kaikki -huomaa säikähtää hänen katsettaan niinkuin sinä. - -Juuso saattoi tytön kotiportille ja palasi itse siitä takasin -kokoukseen rientääkseen. - -Ylioppilastalon eteinen ja kokoushuone olivat täpösen täydet nuorta -väkeä. Sen näki selvästi, että miehet olivat tarkoin koolla ja että -tärkeä asia oli ratkaistavana, tavallisissa oloissa näihin aikoihin ei -juuri enää käynyt monta miestä kokouksissa. Ja näiden koossaolevain -kasvoista jo saattoi melkein lukea, mitä mieltä mikin oli ja mihin -ryhmään hän kuului. Nuo, jotka voitonvarmoina ja uhkamielisinä tuossa -kävelivät ääneensä puhellen ja melkein kuin vahingonilolla vilhuen -ympärilleen, ne olivat ruotsinmielisiä. He olivat pitäneet tarkat -laskut, lukeneet miehet yksin päin ja tiesivät, että nyt vihdoinkin -monivuotisen taistelun jälkeen oli voitto heidän. Nuo toiset taas, -jotka nurkissa keskenään supattelivat, joiden silmät noin vihasina -kiiluivat ja jotka puheittensa sekaan purasivat hammasta, ne olivat -niitä suomenmielisiä, jotka viimeisiin asti olivat vannoneet -puolustavansa tuota edesmenneiltä polvilta perittyä, kunniakasta -pykälää. Mutta heidän oli syytä peljätä, että heidän ponnistuksensa nyt -menisivät turhaan -- »oli pettureita joukossa» --, ja siksi eivät he -vastustajiaan tervehtineetkään, »Efialteita» eivät tahtoneet nähdäkään. -Näitä viimemainittuja ne olivat juuri nuo, jotka rauhallisina, -välinpitämättöminä ja varmoina kävelivät toisten joukossa, puhuttelivat -milloin toisen, milloin toisen puolen miehiä ja toisilleen laskivat -leikkiä näistä vanhoista »pykäläriidoista» varmassa tiedossa, että he -nyt esiintyivät itsenäisinä ja kypsesti arvostelevina miehinä. - -Nämä samat ne juuri nyt olivat aikeessa omalla esiintymisellään ja -edesvastuullaan halkaista koko tuon vanhan riitaomenan ja tehdä lopun -tästä kuluneilta taisteluajoilta peritystä ja mieliä kiihoittavasta -jupakasta. He aikoivat haudata koko 19:nen pykälän päästääkseen rauhan -maahan. - -Tuon kuuluisan pykälän historia ulottui kymmenkunnan vuotta ajassa -taaksepäin. Sen syntyminen oli niiden ensimmäisten, loistavimpain -voittojen seurauksia, joita saavutettiin siihen aikaan, jolloin -suomalaisuuden innostus ylioppilaspiireissä taisteli nuoruuden -kauniimpia, voimakkaimpia taisteluitaan. Suomenkieli piti saada -isännöiväksi tässä maassa; alku piti tehtämän, esimerkki näytettämän, -nuorison omissa piireissä, ylioppilasosakunnissa. Suomi piti julistaa -ainoaksi viralliseksi, hallitsevaksi kieleksi. Ja kiivaan kamppailun -jälkeen se tulos tässä osakunnassa saavutettiinkin; suomenkieli -määrättiin ainoaksi viralliseksi kieleksi ja sen määräsi juuri -sääntöjen 19:s pykälä. - -Mutta vastapuoluekaan ei ollut masentunut tappiosta. Se oli -säännöllisesti kerran vuodessa tehnyt ryntäyksen tuota 19:ttä pykälää -vastaan, aluksi voittaakseen ruotsinkielelle tämän menettämän ylivallan -takasin, sittemmin saadakseen tämän kielen edes tunnustetuksi -yhtäarvoiseksi suomenkielen rinnalla. Puolueet olivat melkein -tasaväkiset. Vaan tarmokkaasti, hievahtamatta ja uinahtamatta olivat -suomenmieliset vartioineet voittamaansa aarretta, keränneet joka kerta -miehensä kokoon ja lyöneet rynnäkön takasin yhtä säännöllisesti kuin se -tehtiin. - -Ja tätä taistelua oli leppymättömällä kiivaudella jatkunut ohi senkin -ajan, jolloin kuumimmat puoluetaistelut ylioppilaspiireissä jo olivat -tauonneet ja jolloin suomenkielen oikeuksien tunnustamisen jälkeen -taistelujen tärkein aihekin oli poistunut. Yhä oltiin haarniskassa. -Mutta nyt oli kumminkin jo ruvennut tuntumaan toisia tuulia, tuo -yleinen väsähdys oli vallannut mieliä ja mies sieltä, toinen täältä -rupesi tuumimaan, että olisi ehkä parasta peräytyä ja rakentaa rauha. -Jo vuosi sitten oli näitä tuumia kuulunut, mutta silloin niiden -edustajat olivat joutuneet surkeasti häpeälle. Vaan nyt oli vuoden -kuluessa yhä useampia ruvennut tuota rauhan politiikkaa kannattamaan. -Heitä kyllä toiset halveksivat, heitä haukuttiin pettureiksi ja -Efialteiksi, vaan he eivät siitä välittäneet; heillä nyt oli se -vakaantunut mielipide, he eivät antaneet joukon johtaa itseään, he -olivat itsenäisiä... - -Ja näitä itsenäisiä oli nyt siksi monta, että he saattoivat ratkaista -koko riidan. Ja siksi ilkkuivat ruotsinmieliset ja siksi puivat vanhan -innostuksen suomenmieliset housuntaskussa nyrkkiään. - -Kaikki olivat jo koolla, kun Juuso saapui »taloon», mutta kokous ei -ollut vielä alkanut. Heikki tuli kohta siellä häntä puhuttelemaan, -kertoi »Kyntäjää» koskevasta päätöksestään ja rupesi sitten puhumaan -illan merkkiasiasta: - --- Jokohan se haudattiin nyt 19:s pykälä? - --- Niin, huolestuneen näköisinä täällä ovat miehet. Mutta en usko toki -omain miesten valmistavan puolueelle sellaista häpeää. - --- Sinä vanhan ajan intoilija! Mutta kyllä se nyt taitaa mennä. - --- Kuule, ethän sinäkin vain...? Sinäkinkö Brutukseni? - -Samassa soitettiin kokous alkavaksi. Tiheänä joukkona peittivät -ruotsinmieliset niinkuin tavallisesti kokoushuoneen oikean sivustan. -Mutta vielä tiheämmässä oli miehiä vasemmalla seinustalla, -suomenmielisten puolella, aina keskilaattialle asti. Siellä oli voima --- mutta saattoiko siihen luottaa? - -Väleen suoritettiin muut juoksevat asiat ohi ja pääkysymys otettiin -esiin. Oikealta sivustalta tehtiin vaatimus lyhyesti, vasemmalta -vastattiin yhtä lyhyesti, -- asia oli jo ennen monituisiin kertoihin -pohdittu. Nuo keskustassa istuvat itsenäiset vain pitivät -velvollisuutenaan itsekukin perustella kantansa. On jo aika tauota -tämän pitkän taistelun, sanoivat he, eihän maksa vaivaa tällaisen asian -vuoksi yhä uudelleen ärsyttää mieliä. Tällaisesta leikkisodasta ei -ole vastaavaa hyötyä, on jo totisemman toiminnan aika. Onhan -vastapuolueella sitäpaitse puolta vaatimuksilleen, eikä saa se puolue, -joka on taistellut sortoa vastaan, itse sortaa. -- Heikki puhui -viimeiseksi. Hän otti esimerkin Viron kansan vaiheista, viittasi mihin -joudutaan kun pikkuasiain vuoksi takerrutaan keskenäisiin riitoihin -niin ettei metsää nähdä puitten vuoksi... - -Kuta useampia noita esiintyi, sitä lannistuneemmaksi kävi mieliala -vasemmaisella sivustalla. Jo huudettiin äänestystä. Vaan vielä -vaadittiin puheenvuoroa ja Juuso nousi puhumaan: - -»Vastapuolueeseen en aijo koettaakaan vaikuttaa», lausui hän aluksi -matalalla, mutta vähitellen vilkastuvalla äänellä, »enkä paljo niihin -suomenmielisiinkään, jotka nyt ovat asettuneet vastapuolueen riveihin. -Mutta tämä on tavallaan historiallinen hetki osakunnassamme enkä soisi, -että tässä tilaisuudessa tulisi ilman vakavatta vastalauseetta tehdyksi -päätös, jota aina tullaan merkitsemään taantumissuunnan voitoksi. Mitä -kaikkia vaikuttimia tässä lieneekin lueteltu syiksi siihen, että nyt -muka olisi aika peruuttaa se suomenkielen voitto, jonka meitä -edelläkäynyt sukupolvi saavutti, yksi seikka mulle ainakin on selvillä, -nimittäin se, että tässä on kasvamassa taantumissuunnan uupumustila. -Siinä koko syy ja sitä valitan. Totta on, että niin kansojen kuin -pienempäinkin yhdyskuntain kehitystaisteluissa seuraa jokaista -edistyskautta aina seisahdus ja vastaisku. Mutta silloin on aina -edistytty liian nopeasti, riennetty liian pitkälle. Tässä meidän -yhdyskuntataistelussa en voi nähdä sellaista tapahtuneen ja tämä -taantuminen on minusta siitä syystä keinotekoista ja raukkamaista, -koska se johtuu puuttuvasta innosta jatkuviin ponnistuksiin. Reaktiooni -on aina uninen aika ja nuorukaispiireissä on uneliaisuus vielä sitäkin -onnettomampaa, koska se kuolettaa nuorisolta kaiken halun toimia -aatteiden palveluksessa. Sanotaan, että nämä jatkuvat taistelut ovat -joutavia. Se ei ole totta, sillä taistelulla jonkun aatteen puolesta jo -itsessään on merkityksensä: se jalostuttaa mieliä. Ja tällaisessa -asiassa, jolloin on taisteltava oman äidinkielen oikeutetun arvon ja -aseman puolesta, on häpeällistä sanoa taistelua turhaksi, se on -päinvastoin kunniakas ja pyhä taistelu, se on sitä kunniakkaampi, kuin -me sen puolesta taistellessamme sodimme kasvavaa taantumista ja vetelää -velttoutta vastaan, joka ennustaa unteluutta ja henkistä kuolemaa...» - --- Hyvä! hyvä! huudettiin vasemmistolta, vaan keskustasta vaadittiin -»äänestystä!» Siellä ei välitetty vastasyistä, mielipiteet olivat -vakavat ja varmat. - -Juusokin istahti paikalleen ja äänestys alkoi. Hiiskahtamattomassa -hiljaisuudessa istui koko parisatainen joukko odottamassa äänten -laskemista. Se oli niin rajoilla, vanha kaarti oli vahvempi kuin oli -luultukaan, kaikki riippui parista äänestä... Jo kolahtaa vasara, -puheenjohtaja julistaa: 94 ääntä puolustaa 19:ttä pykälää, 98 vaatii -sen kumoamista... - -Niinpä siis! - -Kunniakas pykälä oli haudattu. Taantumissuunta oli päässyt voitolle. -Keskuspöydän äärestä kuului muuan pilkallinen »aamen», muuten vallitsi -huoneessa vielä tuokion ajan syvä hiljaisuus, kunnes yhtäkkiä äänekäs -riemu remahti oikealta seinämältä päättyen voittoisaan »hurraan». Vaan -vasemman seinän miesten mielissä liikkui katkeruuden ja häpeän -tunteita, joku karkeampi sana »pettureista» kuultiin siellä -lausuttavan, ja noloina lähtivät nuoret miehet yksitellen kokouksesta -pois. Heiltä oli särkynyt niin rohkaiseva unelma: se, että hekin vielä, -kuten edelliset polvet, taisteleisivat yhtenä miehenä voittoisaa -taistelua. Näistä puolin oli taisteleminen todellakin turhaa. - -Kokouksen päätyttyä jäi vielä tavallisuuden mukaan muutamia istumaan -ylioppilastalon ravintolan puolelle juttelemaan illan tapahtumista. -Alakuloinen ja masentunut mieliala vallitsi siinä pöydässä, jossa Vilho -ja Juuso istuivat. Olihan tämän illan tulos yleisemmältä kannalta -katsoen verrattain vähäpätöinen tapaus, vaan Juuson mielestä se oli -huono enne erittäinkin siksi, että se oli niin kylmentävä, niin omiaan -viemään nuorilta miehiltä kaiken halun taistella aatteidensa puolesta -ja yleensä särkemään kaikki yhteiset harrastukset. Välinpitämättömyys -tarttuu kuin rutto, nuorisokin jäähtyy, laimenee jalompia pyrintöjä -kohtaan, tulee jo nuorena vanhaksi... - -Vilho istui Juuson näitä kuvaillessa kauan ääneti mietteissään ja -hämmenteli lusikalla tuutinkia, joka hänellä oli edessään. Sitten -lausui hän verkalleen: - --- Tämä ei vielä niin vaarallista ole, suuren innostuksen aika nyt on -kumminkin lopussa ja hyvä on, että tulee todenperäisemmänkin työn aika. -Taantumistahan tämä on, mutta eihän sitä voida välttää. Vaan on tässä -muuan mutka jota en ymmärrä: Kun vanha innostus näin revitään alas, -niin mitä annetaan sijaan, -- sillä jotain nuoriso tarvitsee -innostuakseen. Kunhan se ei vain tulisi olemaan jotakin keinotekoista, -innostusta politiikan palveluksessa... Voi jospa me »Kyntäjällämme» -voisimme hiihtää hienosenkaan uran opastaaksemme nousevan polven -innostumaan vilpittömään ja rehelliseen työhön... - -Hän puhui matalalla äänellä, melkein kuin itsekseen. Juuso hänet hyvin -ymmärsi, ymmärsi hänen epäilyksensä ja toiveensa, vaan oli siksi -masennuksissaan hänkin, ettei voinut rohkasta häntä eikä itseäänkään. - -Viereisessä pöydässä oli Heikki istunut ja juonut lasin olutta ja nousi -sen juotuaan kotiin lähteäkseen. Juuson pöydän ohi mennessään hän -pysähtyi ja päästi naurun: - --- Mitä, noin syvästikö te surette vainajata -- ei se kannata, se oli -jo ikäloppu. Tämähän oli jo aikoja edesmenneen ritariajan viimeinen -ponnahdus -- kukas hullu nyt enää viitsisi taistella osakuntapykäläin -puolesta. Ei, nyt menee jokainen kotiinsa lukemaan läksyjään, ja se on -oikea suunta se. - -Hän meni ja hetkisen kuluttua lähtivät Vilho ja Juusokin. He kävelivät -kauan ääneti, vaan vihdoin virkahti Juuso: - --- Mitähän jos mekin ruvettaisiin lukemaan läksyjämme ja jätettäisiin -kaikki muut. - --- Mitä, jänestääkö sinua? Nythän sitä meidän vaikutusta vasta -tarvitaankin, saatpa nähdä kuinka me keräämme joukkoa ympärillemme. Ja -me luemme läksyjämme siltä. - - - - -IV. - - -Jouluun asti oli Helsingissä taas tavallisuuden mukaan vallinnut märkä -ja vetelä syksy ja vasta uudelta vuodelta oli talvi ruvennut näyttämään -tapojaan. Mutta kun se silloin tuli, niin se tulikin täydessä -totuudessa. Viikkokausien ajan vuorottain pyrysi ja tuiskusi, -niin että taivas ja maa oli yhtenä lumivihurina, vuorottain pinnistihe -pakkanen niin tiukaksi, että näytti ihmisille hätää pääkaupungin -hataratekoisissa huoneustoissa ja pakotti kadulla liikkujan -kiirehtimään askeleitaan, joutuakseen määräpaikkaansa, suojaan ja -lämpimään. - -Joulujuhlain ajaksi Helsingin elämä tavallisestikin ikäänkuin seisahtuu -pariksi, kolmeksi viikoksi ja sulkeutuu perheiden ja lähimpäin -tuttavain ahtaampaan piiriin. Mutta vaikka nyt jo tammikuu oli loppuun -kulunut ja helmikuu alkanut, ei elämä ollut vielä täysin vironnut -tuosta juhlaunteluudestaan. Siihen oli juuri ollut ilmojenkin syytä, -sillä kenempä teki erittäin mieli juosta sellaisen pyryn ja pakkasen -aikana huveissa taikka kokouksissa, harva mies uskalsi talvisia -urheiluja ajatellakaan ja jokapäiväiset kävellyt esplanaatillakin -olivat tyyten tyrehtyneet. Itsekukin oli kiittänyt onneaan, kun kiireen -kautta pääsi suorinta tietä virastoonsa tai työpaikkaansa ja sieltä -taas takasin kodin lämpöön. - -Nyt oli talven ensimmäinen oikea kaunis päivä. Ei ollut sen kylmempi, -kuin että tavalliset palttoomiehet, joilla ei ollut turkkeihin -turvautumista, varsin hyvin tarkenivat huvikseenkin katuja mitellä. -Keskipäivän aikaan tuli aurinkokin pitkästä ajasta esiin ja valaisi -kirkkaaksi lumisen maan ja esplanaatin paksussa huurteessa seisovat -puut ja pani sen partaalla olevat, korkeat, lumireunaiset kivitalot -helottamaan punertavassa hohteessa. Luonto näytti ikäänkuin pitkän -pahantuulen jälkeen vihdoin vironneen iloista, kirkasta talvipäivää -viettämään. - -Ja ihmiset, jotka viikkokausia olivat asuskelleet seinien sisällä, -riensivät kilvan ottamaan osaa tähän sen juhlaan. Koko aamupäivän -kestäessä virtasi yhtenä mustana juovana kävelevää yleisöä pitkin -pääkatuja ja varsinkin esplanaatin pohjoista kuvetta. Siinä tapasivat -ja tervehtivät toisiaan tuttavat, jotka monetkaan eivät olleet yhtyneet -koko uutena vuotena, siinä taas keskusteltiin päivän tapahtumista ja -sovittiin uusista tuumista, huvituksista ja harrastuksista. Mutta vasta -lähempänä päivällistä, jolloin virastot ja liikkeet laskivat laumansa -kaduille, kävi täällä liike vilkkaammaksi kuin parailla markkinoilla. -Siellä retkeilivät ryhmittäin salkkuniekat sihteerit, siellä parittain -korkeat virkamiehet, siellä opettajia ja konttoriväkeä. Ja kaupungin -naiset, nuoret ja vanhat, laittoivat nekin tietysti siksi tunniksi -itsensä kadulle punaamaan poskiaan talvituulen viimassa ja -paistattamaan päivällä pulskia talvipukujaan. - -Virastoväen joukossa ilmestyi Heikkikin esplanaatille. Kadulle -tullessaan yritti hän tavallisuuden mukaan vääntämään turkin kaulustan -pystöön korvilleen, vaan huomasikin samassa että se oli tarpeetonta ja -lähti niin pää taappäin kenossa, selkä suorana kävelemään tavallista, -varmaa kävelyään, jossa yläruumis pysyi aivan tönkkönä ja ainoastaan -jalat liikkuivat. - -Heikkikin näet oli jo virastoväkeä, siksi hän oli tullut melkein kohta -tutkinnon suoritettuaan. Häntä oli pelottanut se pitkä taipale, mikä -hänellä oli edessään uuteen lainopilliseen tutkintoonsa, siinä -velkautuisi kovin paljo ja pitäisi taas paeta maaseudun yksinäisyyteen. -Hän oli puhunut ja valitellut sitä muutamille vanhemmille tuttavilleen, -lääkärikin oli kieltänyt häntä yhteen mittaan kovin rutosti -painamasta ... piti melkein keskeyttää luvut... Nämä olivat silloin -säälineet tuota toivorikasta nuorukaista ja hankkineet hänelle pienen -toimen muutamassa vakuutuskonttorissa, työtä kolme, neljä tuntia -aamupäivillä ja palkkaa lähes parisataa kuussa, -- siksi että toimeen -tuli ja aikaa jäi kumminkin runsaasti lukuihin. Niin oli juuri Heikki -sen toivonutkin, ei liikaa velkalastia, mutta siltä tilaisuus olla -Helsingissä, jatkaa lukuja ja seurata elämätä. - -Ja hän tunsi itsensä sangen tyytyväiseksi kun taas päivän tehtävän -suoritettuaan asteli päivälliskävelylleen ja tiesi että päivän loppuosa -on hänen omansa. Lähimmässä nurkassa näkyi Juuso seisovan, niin se -odotteli juuri häntä maksaakseen määräpäivänä takaisin saamansa -käsilainan, -- hyväpä kun koettaa mies olla säntillinen. Juuso toimitti -asiansa ja yritti kääntymään omille teilleen. Vaan Heikki oli nyt hyvin -puhetuulella, tarttui häntä napinlävestä ja otti hänet mukaansa -kävelemään. Hän tahtoi kertoa Juusolle, että yleinen mielipide oli -hyvin ystävällisesti ottanut vastaan heidän »Kyntäjänsä», jota nyt ensi -vihko oli ilmestynyt. Olihan se ollutkin aika onnistunut, vähän enemmän -vain ehkä saisi olla vakavaa lukemista, sitä aika vaatii. Ja nyt -pitäisi takoa kuin rauta kuumana on: hänelläkin, Heikillä, oli tekeillä -kirjoitus ja kamreeri Holmkin oli luvannut joskus joutoaikana jotain -kyhätä. - --- Hyvällä hoidolla me voimme »Kyntäjästä» vielä saada kelpo kapineen, -sanoi hän. - --- Vahinko vain että suuri osa siitä ikäluokasta, jolle se on aijottu, -on niin kylmänä ja laimeana, tuumaili Juuso. - --- No niin, ne lukevat tutkintojaan nykyjään kaikki. Vaan vielä niitä -sopivilla keinoilla saadaan vireille, annahan ajan kulua. - -Heikki oli nyt niin ystävällisellä tuulella, että rupesi kyselemään -Juuson omiakin aikeita ja tuumia. Hän pelkäsi että he, Juuso ja Vilho, -liian paljo käyttävät muuhun aikaansa, joten luvut kärsivät. Se ei ole -edullista, nyt heidän juuri pitäisi käyttää hyväkseen suosiollista -mielialaa ja itsekin valmistua, eihän sitä tiedä kauanko yleinen -mielipide pysyy näin suosiollisena. - --- Joko sinä tuumaat kevääksi valmistua? kysyi hän. - --- Varmaan en tiedä, lueskelen verkemmin ja ainahan näihin puuhiinkin -menee aikaa. - --- Ai, ai, se ei ole hyvä, ei saa laiminlyödä omaa etuaan. Ilman asemaa -yhteiskunnassa on hyvin vaikea vaikuttaa... - -Joku Heikin tuttava tuli juuri vastaan ja Heikki kääntyi sen kanssa -kävelemään nyökyttäen hyvin ymmärtävästi päätään Juusolle hyvästiksi. -Juuso jatkoi yksin matkaansa. Omituista, mikä siinä Heikissä oli, joka -häneen vaikutti melkein kuin ilettävästi, vaikka toinen näytti olevan -ystävällinenkin ja puhui »Kyntäjästäkin» nyt monikon ensi persoonassa. -Oliko siihen syynä tuo hänen ylen varma ja opettava esiintymisensä, -josta tuntui niin paljo sitä »yleistä mielipidettä», josta hän aina -puhui? Vai suututtiko Juusoa se, että Heikki kosketteli juuri niitä -kohtia, jotka Juusoa itseään salaisesti huolettivat ja joista omatunto -aina hienosittain häntä soimaili? Se lukujen verkkanen edistyminen, se -oli hänellä kipeä kohta... - -No, olihan Juuso nyt sentähden lukenutkin, oli lukenutkin oikein -perusteellisesti, ei paljaita »papereita» niinkuin Heikki. Mutta sekaan -hän oli koettanut ansaita vähän rahaa käännöstöillä, -- tuo rahahan -se myötään teki kiusaa ja vastusta -- ja siihen meni aikaa. Ja -sitäpaitse ... niin, se oli juuri tuo arka kohta, joka huoletti yhtä -paljo kuin se innosti ... olihan aikaa mennyt vähän liiaksikin -viimeistellessä ja valmistellessa tuota pitkäaikaista suurtyötä, -»Sisaruksia». Paljo hän oli pannut siihen työtä, eikä ainoastaan -sivutyötä, mutta hän ei ollut malttanut pysyä poissa tuon lempilapsensa -äärestä vaikka kuin olisi tehnyt lujia päätöksiä. Hän oli niin moneen -kertaan ajatellut sen kaikki ajatukset, kärsinyt kuvattavainsa -henkilöjen kaihoista ja iloinnut heidän iloistaan, että siinä tuntui -melkein olevan kuin kappale häntä itseään. Ja hän oli sen salannut -kaikelta maailmalta omana aarteenaan, -- Elnalle vain oli hän siitä -puhunut, ei kellekään muulle... Mutta nyt se olikin valmis, juuri eilen -illalla oli hän lopettanut sen uudelleen kirjoittamisen. Ja nyt hän -antaakin sen olla piilossa ja rupeaa taas tarmokkaasti lukujaan -jatkamaan, tässä pitää joutua valmiiksi, olihan Heikki siinä -oikeassa... - --- Mutta nyt sinä kuljet ja uneksit, kuului äkkiä ääni hänen rinnallaan -ja Juuso käännähti katsomaan. Hilda ja Elnahan siinä naureskelivat -hänelle, kun hän ei ollut huomannutkaan heidän tulevan vastaan siinä -taajassa väkijoukossa. - --- Todellakin, taisinpa olla liian syvissä mietteissä. No, tekin olette -kauniista ilmasta nauttimassa? - --- Tietysti. Ja me olemme tässä jo rakentaneet erään hauskan -suunnitelman. Elna, joka on sellainen reipas maalaistyttö, hän tahtoisi -hiihtää. Ja me olemme päättäneet huomenna panna toimeen hiihtoretken. -Tuletko mukaan? - --- Mielelläni, se onkin toista kuin tämä katukävely, jossa on pääasiana -näyttäytyä ja katsella. - --- Elä moiti sitäkään, oletpa itsekin ollut siihen ihastunut. - -Juuso ymmärsi, että Hilda tällä tahtoi viitata noihin hänen -syksyllisiin iltapäiväkävelyihinsä, jolloin hän aina odotteli Elnan -tuloa koulusta. Nyt ne kävelyt olivat jääneet vähemmälle. Juuso oli -muutamia kertoja tavannut Hildan jo edellään Elnaa odottelemassa ja -silloin oli tämä niin ilkkuen häneen katsonut, että Juuso oli päättänyt -välttää niitä yhtymisiä. Hänestä oli Hildan käytös muutenkin ollut -vähän omituinen, oli aivan kuin hän olisi vihannut Juusoa siksi, että -tämä viihtyi Elnan seurassa, ja Juuso huomasi, että hän oli ruvennut -melkein tuskallisella tarkkuudella vartioimaan nuorta serkkuaan. - -Juuson ja Elnan väli oli kumminkin pysynyt aivan entisellään; se oli -sellaista lapsellista, avomielistä ystävyyttä vailla kaikkea joutavaa -liehakoimista. He eivät puhuneet koskaan rakkaudesta, vielä vähemmin -kihlautumisesta, eivät sitä ajatelleetkaan. Vaan kumminkin oli heidän -välillään ikäänkuin jokin itsetiedoton salainen sopimus, joka veti -heitä toisiinsa ja vaikutti, että he toistensa kanssa seurustelivat -suuremmalla luottamuksella ja avomielisyydellä kuin muitten ihmisten -kanssa. Se lähenteleminen oli tapahtunut aivan huomaamatta ja vasta -joulun aikana, jolloin Elna oli ollut kotonaan maalla, oli Juuso tullut -havaitsemaan, että tuo pieni valkotukka olikin hänelle kallisarvoisempi -ja rakkaampi kuin kaikki muut ihmiset. Tyttö pysyi eroajallakin -tuhkatiheään hänen ajatuksissaan ja hän tunsi selvää kaipausta -mielessään. Hän oli jouluksi lähettänyt Elnalle pienen, lämpösen -joulutervehdyksen ja itse oli hän saanut samanlaisen, arvaamatta sitä -odottaakaan. Vaan kun tyttö juhlain jälestä taas tuli kaupunkiin ja he -ensi kerran tapasivat toisensa, silloin oli Juuso silmän lämpösestä -liekinnästä ja käden ystävällisestä puristuksesta tuntenut, että -tyttökin oli muistellut häntä ja kaivannut häntä. Ja uusi, ihana -lemmenvirta oli silloin syöksähtänyt hänen suoniinsa ja ajanut uusia -aatteita hänen aivoihinsa. - -Vaan heidän suhteessaan ei ollut mitään sen näkyvämpää muutosta -tapahtunut ja siksi juuri Juuso ihmetteli, mistä Hilda oli saanut -aihetta tuohon ilmeiseen epäilykseensä. Ja mitä hän sillä tarkoitti? -Miksi tahtoi hän tulla väliin, jos he Elnan kanssa toisistaan -pitivätkin? - -Sitä hän mietti nytkin, kun he kävelyltään palasivat kotiin -päivällisille, ja hänen päähänsä pälkähti, että olisipa soma tietää, -onko Elna tuota huomannut. Hän halusi taas kerran jutella kahden tytön -kanssa. Ja juuri päivällispöydässä hän huomasi, että nyt olikin -tilaisuus tarjona. - -Hilda kysyi häneltä silloin, menikö hän ulos mihinkään iltapäivällä. -Juuso mietti kotvasen mitähän tuo tuolla tarkottanee ja sanoa -paukautti, että hänen oli mentävä erääseen kokoukseen. Ja aivan oikein, -hetken perästä hän tulikin huomaamaan, että Hildan oli äitinsä seurassa -mentävä kaupungille, -- hän oli siis tahtonut tutkia, jäisivätkö he -Elnan kanssa kahden kotiin! - -Ja Juuso menikin ulos, mutta palasi tunnin kuluttua takasin. Elna oli -yksin kotona ja tuli häntä vastaan eteisessä. - --- Tiedätkö, minä olin aivan varma siitä, että sinä heti palaisit. - --- Sinäkö -- oletko sinäkin siis huomannut? - --- Niin, miksi hän minua vartioipi...? Kuule, tämä on hirveän hullua! - -Niin se olikin. Nyt eivät he kumpanenkaan osanneet selittää omaa -menettelyään, eivät tienneet miksi he sen olivat aavistaneet ja mitä he -olivat aikoneet. Ja he kävivät siitä molemmat vähän hämilleen, -- ensi -kerran nyt ujostelivat toisiaan. Vaan Juuso rupesi silloin kertomaan, -että hän oli eilen illalla saanut suuren näytelmänsä vihdoinkin -valmiiksi ja lukisi nyt lupauksensa mukaan siitä palasia Elnalle, jos -tämä tahtoisi kuulla. Sitä varten hän oli tahtonut tavata Elnan yksin. - -Ja Juuso meni huoneeseensa, avasi lukitun laatikon ja otti siitä esiin -paperikäärön. - --- Tässä se on. Monta kertaa olen aikonut viskata sen uuniin ja -vapautua koko hommasta, vaan en ole raskinut. - --- Miksi uuniin? - --- Siksi, että se on syönyt aikaani ja siksi, että sitä pelkään. - -Hän selaili sieltä täältä sivuja, luki itsekseen rivin ja pari ja -selaili taas. Ja hän innostui taas noita tuttuja säkeitä katsellessaan, -rupesi ääneen lukemaan muutamaa kohtausta, koko ajan tähystellen -paperiin, vaikka hän sen melkein ulkoakin osasi. Ensiksi hän luki -ujolla, matalalla äänellä, pysähteli toisinaan, hyppäsi muutaman sivun -ohi. Mutta pian hän lämpeni, laski tulemaan täydellä vauhdilla ja -syvällä äänenpainolla. Hänellä rupesivat silmät hehkumaan ja poskille -kohosi veri ja hän teki sekaan liikkeitä käsillään kuvatakseen -tarkoittamaansa vaikutusta. Hän luki edelleen, luki aivan kuin -itsekseen, muisti kyllä toisinaan, että oli toinenkin kuulemassa, mutta -muisti samalla, että se oli vaaraton, lempeä arvostelija, jolta hän -saattoi kahleitta olla, tuntea ja innostua niinkuin yksin. - -Elna oli hiipinyt ovelle, seisonut siinä hetken, mutta sitten -istahtanut tuolille viistossa olevan sohvan taa. Sieltä selustan takaa -katveesta näkyivät ainoastaan hänen suuret, kysyvät, siniset silmänsä, -jotka tarkkuudella seurasivat Juuson jokaista liikettä, jokaista äänen -värähdystä. Eikä hän hievahtanut paikaltaan, ei tuiskahtanut, kuunteli -vain. Hän seurasi tarkoin jokaista vuoropuhetta, jokaista sanaa. Mutta -sittenkin hänestä tuntui, ettei hän kuullut muuta kuin pelkän tuon -lukevan, innostuneen äänen; hän ymmärsi kyllä kaikki, tarkkasi -esiintyviä ajatuksia ja tapauksia ja eri henkilöiden puheita, mutta -sittenkään ei hän saanut mieleensä kiintymään paljo muuta kuin tuon -kauniin, polvekkaan muodon, sointuvat säkeet ja rikkaan kielen. Ja hän -vaipui ikäänkuin haaveiluihin siinä Juuson lukiessa, ajatukset -liitelivät sinne tänne, kauas utuisten unelmain maille, milloin -seuraten Juuson lukemisen jälkiä, milloin ominvalloin vapaina ja -hillittöminä. - -Juuso luki loppuun sen näytöksen, jonka oli alottanut, istui vielä -hetkisen vihkoonsa tuijottaen ja katsoi sitten kuuntelijaansa. Lampun -valo häikäsi hänen silmänsä, vasta kotvasen kuluttua erotti hän sieltä -pimeästä siimeksestä nuo kirkkaat katseet. Hänestä niissäkin paloi -samaa innostusta, joka hänet itsensä täytti, ja siitä hän riemastui. - --- No, arvostelijani, kuinka kuuluu tuomio? kysyi hän. Onko armoa -ollenkaan? - --- Kaunista, -- lue lisää Juuso! En ole tuommoista kuullut enkä -tuntenut koskaan. - --- Tottako, se ei siis sinusta ole mitätöntä? - --- Voi, sitä en tiedä, en tiedä ollenkaan onko se hyvää vai huonoa, se -voi olla kumpastakin. Mutta noin kun sinä luet, on se minusta kaunista. - --- Vaan jos jokainen sanoisi niin? - --- Kenties eivät muut sano, elä luota minuun. Mutta jatka, jatka! - -Juuso jatkoi. Tunti kului aivan huomaamatta, he istuivat yhä -paikoillaan. Eivät kuulleet kun ulko-ovessa käytiin eikä joutanut -kumpanenkaan huomaamaan, että uusi kuuntelija oli hiljaa ilmestynyt -ovelle ja jäänyt siihen seisomaan. Juuso luki vain, käänsi lehtiä ja -luki, ja Elna ei liikahtanutkaan piilossaan. Vasta näytöksen lopussa -kohautti Juuso katseensa. - -Hilda astui esiin ovelta. - --- Todellakin, täällähän onkin tärkeä kokous ja hauska, virkkoi hän -naurahdellen. - -Juuso hypähti pystöön ja Elna kääntyi kummissaan katsomaan. Vaan Hilda -jatkoi leppeästi, harmistumattomalla ja ihastuneella äänellä. - --- Kutsumatonnakin vieraana sain toki vähän kuulla. Sinä Juuso, milloin -olet kirjoittanut tuon suuren näytelmän? Vaikka vain kipeneen kuulin, -niin siihen jo minäkin vallan innostuin. Sinä poika, joka et meille ole -puhunut sanaakaan! - --- En ole uskaltanut puhua kellekään, salaisuutenani olen sen -kirjoittanut ja kätkenyt. Ensi kerran sitä nyt on kukaan kuullut. - --- Ja se ensimmäinen oli Elna! - --- Niin, hän oli minusta arvostelijaksi vaarattomin... - -Hildan silmä yritti liekitsemään, vaan hän sammutti tahtonsa voimalla -sen tulen ja virkkoi ystävällisesti: - --- Vaan nyt kun kerran olet vähän lukenut, nyt sinun täytyy se lukea -meille kokonaan. Sinä aijot tarjota sen teaatteriin? - --- En ole aikonut mitään. Pelkään, ettei se onnistuisi. - --- Se onnistuu! Vaan meille ensin. - --- No, te saatte sen kuulla, tuomitkaa sitten! Kutsutaan joskus tänne -Vilho ja Helmi... - --- Heidät tapasin juuri äsken kadulla ja me sovittiin siitä huomisesta -hiihtomatkasta... Ah, kuule, nyt keksin ohjelman, sinä otat huomenna -vihkosi mukaan hiihtoretkelle, me hiihdämme Vanhaankaupunkiin erääseen -taloon jonka tunnen ja siellä sinä hämmästytät heidät lukemalla -teoksesi. Hei, siitä tulee hauskaa! - -Hän heilautti Elnaa vyötäreistä ympäri ja oli niin iloinen ja -ystävällinen, että Juuso sitä ihmeellä katseli ja turhaan mietti tuon -mielialan lähteitä. Toipa Hilda sinne Juuson huoneeseen heille -makeisiakin ja innostui kerran toisensa perästä ennustelemaan, kuinka -suuren voiton Juuso tällä näytelmällään tulisi voittamaan. Ja hän -tempasi vähitellen Juusonkin mukaansa siihen innostukseen, tämän -itseluottamus ja toiveet kasvoivat ja pian hän jo härnäsi lempeästi -Elnan arkuutta, kysyen miksei hän suoraan uskaltanut sanoa -mielipidettään. Se ilta oli hänelle oikea riemuilta, ja hän uneksi -yölläkin voitoista ja laakereista. -- - -Seuraava päivä oli sunnuntai. Talvinen sää oli yhtä kirkas ja leppoisa -kuin edellisenäkin päivänä, ihanimmillaan oli puitten huurteinen -kukoistus ja lakea lumikenttä kimalteli tuhansista kiteistä. -Pääkaupungin asukkaat, niin nuoret kuin vanhat, olivat tänään -liikkeellä lumisessa luonnossa, mikä jalkasin, mikä hevosella, monet, -nuoremmat varsinkin, suksilla. Heitä hiihti pieniä ryhmiä ulos -kaupungin joka laidasta ja joka tullista, toiset haarausivat selälle -saaria kohden, toiset metsiin ja mäkilöille. Muiden ryhmäin joukossa -hiihti siinä rannikkoa pitkin Pitkältä sillalta Vanhaakaupunkia kohden -myöskin Vuorikadun puulaaki, Otto edellä, levotonna hioen suksiaan, -joille hän olisi tahtonut antaa vinhemmän vauhdin, muut yhdessä -ryhmässä jälempänä. - -Parin tunnin hiihdon perästä saavuttiin siihen mökkiin, josta Hilda oli -puhunut ja jossa muori kahvia tarjoili. Levätessä siinä luki Juuso -seuralaisilleen teoksensa. Hän ei lukenut nyt sillä varmuudella eikä -innostuksella, kuin eilen, sillä nyt hän luki arvostelua varten, ei -yksin Elnalle. Ja lukiessaan hän varsinkin koetti Vilhon silmistä -tarkata minkä vaikutuksen se teki, kävi levottomaksi, kun tuli -paikkoja, jotka eivät häntä itseäänkään vielä oikein tyydyttäneet ja -kohotti äänensä, kun saapui ehyemmille kohdille. Oli sovittu, että -muistutukset tehtäisiin vasta lopussa. Mutta kun oli loppuun tultu, -tunsi Juuso selvästi, että vaikutus ei ollut se eilinen, hänen oma -rohkea vakuutuksensa oli poissa ja melkein katumoiden katseli hän -toisia. Nämä olivat aluksi hetkisen ääneti, -- kappale ei siis ollut -temmannut heitä täydelleen mukaansa. - -Mutta se oli heihin kuitenkin vaikuttanut, vakuuttivat he kaikki. Siinä -oli lämpöä, siinä oli sydäntä; sanoivat he. Ja Vilho virkkoi hetkisen -ääneti istuttuaan: - --- Onneksesi olkoon, Juuso! Se on kaunis teos, sinä olet luonut jotain -kelvollista. Vie teaatteriin! Sanottanee ehkä, että se on näytelmäksi -liian runollinen, liian subjektiivinen, liian tunteellinen -- en tiedä -sitä, -- vaan minua se miellytti. - -Tytöt kehottivat kaikki Juusoa viipymättä tarjoamaan »Sisaruksensa» -näyteltäväksi. Se kävi sydämmeen, se ei voinut olla näyttämöltä syvästi -vaikuttamatta. Ja yksimielisesti he onnittelivat Juusoa. - -Juuso kuunteli heitä ääneti ja riitaiset tunteet hänessä risteilivät. -Teos ei ollut hänestä itsestään enää sama kuin ennen. Hän oli kyllä -kirjoittaessaankin monasti empinyt ja epäillyt juuri samaa, josta Vilho -oli huomauttanut ja nyt se puoli oli juuri hänelle itselleenkin -selvennyt. Hänestä oli aina tuntunut, samalla kuin houkuttelevalta, -myöskin vastenmieliseltä laskea tuota hiljaisten mietteidensä luomaa, -noita nuoruuden haaveilujaan ja tunteitaan, kylmän yleisön -arvosteltaviksi ja nyt se hänestä vielä enemmän siltä tuntui, tuntuipa -aivan kuin tuo julkisuuden vaatimus olisi ollut melkein loukkaus hänen -sisempiä tunteitaan kohtaan. - -He hiihtivät takaisin. Keskipäivän paiste kuumenti ja raukasi, kelikin -oli pehmentynyt, verkalleen he eri ryhmissä ponnistelivat selkää pitkin -kaupunkiin päin. Elna hiihti Juuson rinnalle, erottausi muista aivan -kuin jotain sanoakseen, vaan pitkään aikaan he eivät kumpanenkaan -puhuneet mitään, -- puhuttavaa kyllä tuntui olevan, vaan se ei lähtenyt -tulemaan esille. Vihdoin kysäsi Juuso: - --- Sanoppas nyt Elna, miltä tuntuisi sinusta nähdä näyttämöltä tuo -sepustus? - --- En uskaltaisi kuolemakseni tulla sitä katsomaan. - --- Miks'et uskaltaisi? - --- Sitäpä en voi selittää. Eihän se minuun kuulu, mutta minua -hirvittäisi jo ajatuskin, että kaikki nuo kauniit tuokiokuvat, nuo -hennot tunnelmat, viskattaisiin kaikenmoisten hyvien ja pahojen -ihmisten eteen. He eivät kenties ymmärtäisi niitä, eivät tahtoisi -ymmärtää, ehkä ivaisivatkin niitä. Ja kaikki riippuisi tuon satunnaisen -yleisön hetkellisestä mieltymyksestä tai vastenmielisyydestä. Ei, minä -en antaisi sitä teaatteriin, panisin laatikkoon ja lukisin joskus vain -hyville ystävilleni. - --- Tiedätkös, noin juuri, juuri noin tuntuu minustakin. Ja niin minä -teenkin. Siksi ei »Sisaruksiani» koskaan näytelläkään. - -Taas hiihtivät he hetkisen ääneti rinnakkain. He olivat molemmat -ikäänkuin vähän alakuloisina, masennettuina. Mutta yhtäkkiä pysähtyi -Elna ja virkkoi: - --- Mutta... - --- Mutta mitä? - --- Mutta _jos_ se onnistuisi -- olisihan silloin sääli kätkeä -valmis teos laatikkoon... - --- Niin, _jos_ se onnistuisi. Jos yleisö ymmärtäisi sen, mieltyisi -siihen niinkuin sinä. - --- Ja huutaisi sinut esille ja taputtaisi käsiään ja myrskynä kaikuisi: -»hyvä!» - --- Ja silloin olisin minä voinut tehdä palveluksen kotimaiselle -kirjallisuudelle ja taiteelle. Silloin tulisit sinäkin ja onnittelisit -minua. - --- En, minä olisin piilossa, en näyttäytyisi ollenkaan kun sinua -kunnioitettaisiin. Vasta myöhemmin, kun kaikki olisi ohi, tulisin minä -ja puristaisin sinun kättäsi. - --- Ja sepä olisikin suurin palkintoni! -- Vaan se »jos»! oi, ei se -onnistuisi, minä tunnen sen selvästi, siitä tulisi surkea tappio, minä -saisin hävetä koko maailmaa, itseäni ja sinuakin. - -Hiihdettiin edelleen, keskustelu tuntui jo lakanneen. Vaan vielä jatkoi -Elna hiljaisella äänellä: - --- Minua et. Silloin minä... - --- Silloin sinä...? - --- Silloin toisin sulle kukkasen -- kiitokseksi omasta puolestani. - -Se pelottava »jos!» Viekottelevaa se oli, viehättävää ja makeaa kuin -Eevalle kielletty omena, vaan myöskin niinkuin tämä vaarallinen ja -nöyryytystä uhkaava. - -Vaan loppumatkalla Juusosta tuo ristiriita vähitellen selveni ja hän -teki varman päätöksen. He olivat Elnan kanssa ensimmäisinä ehtineet -kaupungin rantaan ja odottelivat siinä toisia. Ja kun kaikki olivat -koolla, sanoi Juuso äkkiä: - --- Minä en vie »Sisaruksia» teaatteriin? - --- Mikset, olethan hullu, sinun täytyy, kehottelivat toiset. Vaan Juuso -vastasi vain: - --- En vie, se on päätetty. - -Ja hänestä näytti, että siinä katseessa, jonka Elna silloin häneen loi, -oli paljo kiitollisuutta, paljo osanottoa ja paljo palkitsevaa lempeä. - -Kotiin tultuaan viskasi Juuso käsikirjoituksen laatikkoon. Virukoon -siellä, hän tahtoi vapautua siitä, vapautua noista turhista unelmista. -Hän tahtoi ruveta tekemään työtä, oikeata todellista, näkyvää työtä, -josta tulosta syntyisi, jospa vähemminkin loistavaa niin sitä varmempaa -ja turvallisempaa. Mitäpä joutavista suuruuden aikeista, ei niissä ole -kumminkaan suurinta onnea. Ja onnea hän nyt kaipasi, haaveksi hiljaista -rauhallista kodin onnea ja lämpöä, -- se se on kumminkin elämän korkein -maali. - -Tuo tunne oli niin äkkiä, mutta niin merkillisen voimakkaasti vallannut -hänet äsken tuolla jäällä Elnan rinnalla hiihtäessään. Olipa tuntunut -kuin olisi kuulunut jokin lempeä, ujo kehoitus: Pois, Juuso nuo -uhkakorkeat unelmat, nuo vaaralliset yritykset, mitä me niistä, ei ne -meidän onnea lisää, ne vain häiritsevät sitä, viivyttävät sitä. -Säilytetään onnemme ja unelmamme itseämme varten ja me tunnemme itsemme -kaksinkerroin tyytyväisiksi. Ja Juuso oli ymmärtänyt sen äänettömän -kuiskauksen ja päättänyt totella sitä. Juuso istahti keinutuoliinsa, -heitti päänsä taaksepäin; raukasi niin suloisesti hiihdon jälkeen, -tuntui niin lämpöseltä ja hyvältä. Ja ajatuksetkin kulkivat niin -miellyttäviä, niin toivehikkaita ja kauniita teitä. - -Olihan se omituista: Koti ja Elna, nuo kaksi mielikuvaa, olivat hänen -ajatuksissaan aivan kuin itsestään sulautuneet yhteen eikä hän niitä -voinut eikä tahtonutkaan toisistaan erottaa. Mistä oli nyt tuo kodin -kaipuu yhtäkkiä tullut? Sieltäkö jäältä, noista muutamista lämpösistä -lauseista? Niin, juuri sieltä; puhuihan Elna siellä hänen kohtalostaan, -hänen toiveistaan ja peloistaan juurikuin omistaan, -- se siunattu -lapsi! Ja se oli tuntunut niin kodikkaalta ja suloiselta, tuo pehmoinen -kiharapää oli ikäänkuin omin ehdoin painautunut hänen sydämmelleen. -Levätköön siinä! Tämä oli hänen näytelmänsä ansio, siitä hän sitä -kiitti, jos sen merkitys muuten jo olikin mennyt... - -Niin, »Sisarukset», ne maatkoot laatikossa. Teos oli hänen salaisten -unelmainsa tulos, jääköön kätköönsä, mitäpä hän siitä vetäisi tuonne -turhuuden tuskalliseen taisteluun. Nyt Juusoa innosti paljo ihanampi -unelma ja samalla kuitenkin todellisuuden unelma. Kodin onni, se oli -nyt hänen haaveilunsa uusi esine ja sen hän päätti tarmokkaalla työllä -itselleen hankkia. Ei se koti tarvitse olla suuri eikä komea, pieni -pesä vain niinkuin törmäpääskysellä, vaan oma pesä, yhteinen sen -kanssa, jonka silmistä tuo ihanan onnen lupaus säteili. Sepä onni -heille olisikin yltäkylläinen, sillä ei olisi rajaa eikä määrää, se -olisi joka hetki uusi ja joka hetki nuori. Tapelkoot muut maailman -kunniasta ja maailman herruudesta, he eivät Elnan kanssa tarvinneet -onneaan varten muuta kuin kipeneen kotimaan kamaraa nauttiakseen siellä -syrjässä maailman touhusta ijäti uudistuvan lempensä elähyttäviä -pisaroita ja sitä tehden ansaitakseen vaikka karkeankin leipänsä -uutteralla työllä... - -Ja Juuso innostui ääneensä Fritiofin sanoilla lausumaan: - - Och när de andra kämpar rida - Ur silfverportarna tili strid, - Jag skulle sitta vid din sida - En trogen vän, -- och se på dig... - -Niin, noihin silmiin hän katsoisi ja niistä hän imisi voittonsa ja -laakerinsa ja palkkionsa eikä himottaisi maailman kunnia... - -Päivälliskutsu katkaisi äkkiä hänen ihanan haavekuvansa. Taaskin oli -mielikuvitus liidättänyt hänet unelmain maille. Mutta nyt ne unelmat -olivat todellisuuden pohjalla, ne olivat mahdolliset toteuttaa ja -niiden täytyi toteutua. - -Siirtyessään pöytänsä luota katsahti Juuso vielä laatikkoon, joka oli -jäänyt raolleen ja jonne hän oli heittänyt tuon pitkän työnsä hedelmän. -Hän pysähtyi silmänräpäykseksi sen viereen: - --- Sääli sinua on, mutta täytyyhän kerrankin viisastua. Näistä puolin -käydäänkin todelliseen työhön! - - - - -V. - - -Hyvät päätökset eivät ole tekojen vertaiset. Juuso soti viikon -mielitekoaan vastaan, vaan sen ajan kuluttua ei hän enää malttanutkaan -antaa »Sisarustensa» maata pöytälaatikossa. Hän otti ne sieltä esille, -katseli niitä vielä ja näytti muillekin. Ja seuraus oli, että hänen -piti välttämättä jättää teoksensa teaatterille, ei auttanut enää -mikään. - -Ja hän jätti sen. Se luettiin, punnittiin ja mitattiin ja loppupäätös -oli, että siinä oli paljo kaunista ja kelvollista, vaan näyttämöä -varten sitä täytyi paljo muuttaa. Mutta se ansaitsi kyllä korjaamista, -olisi vahinko jos ei sitä saataisi kotimaiselle näyttämölle. - -Silloin sitä alettiin muuttamaan. Yksi kohtaus karsittiin pois, toinen -oli lisättävä, yksi henkilö poistettiin, pari kolme lisää. Pitkiä -keskusteluja, joihin Juuso mielestään oli valanut mitä kauniimpia -tunteitaan ja sisällisimpiä ajatuksiaan, pyyhittiin, silvottiin ja -lyhennettiin, uusia oli kirjotettava sijaan. Ja sinne tänne sekaan oli -laitettava näyttämöltä mahtavasti vaikuttava tapaus. - -Oli siinä Juusolla juoksua! Hän leikkeli, pyyhki, kirjoitti ja kiroili -sekaan. Viskasi monasti nurkkaan koko tekeleen, vaan otti sen jälleen -armoihinsa ja juoksi taas. - -Siinä kului viikkoja ja kuukausia. Juuso oli tuskissaan: aika tärveltyi -ja teos meni hänestä myötään yhä enemmän pilalle. Eihän hän voinut -tilauksesta eikä tilapäisesti luoda mitään ehyttä eikä kaunista, siitä -tuli paikattua ja tyhjää. Ja se ei ollut enää hänen omaansa, siinä ei -ollut enää häntä itseään, siinä oli jo jotain vierasta, jotain -keinotekoista ja lainattua. Koko juoni muuttui, ajatukset muuttuivat ja -tarkoitukset ja kappaleesta tuli aivan toinen, kuin alkuperäinen oli -ollut. - -Vaan tottapa sen niin pitää olla, arveli Juuso, muutteli ja laittoi. Ja -niin se vihdoin maaliskuussa valmistui, Juusolle ilmoitettiin että osat -olivat jaetut, harjoitukset alkoivat ja muutamain viikkojen perästä -tulisivat hänen »Sisaruksensa» esiteltäviksi. Hän oli silloin jo -melkein väsynyt ja kyllästynyt koko hommaan, omatunto soimasi, luvut -olivat sillaikaa kokonaan jääneet syrjään ja kaikki muut hyvät -päätökset rauenneet. Välinpitämättömästi, melkein katumusmielellä luki -Juuso eräänä päivänä sanomalehdissä uutisen, että »... ensi viikolla -tulee näyteltäväksi hra J. Tuomisen 5-näytöksinen historiallinen -näytelmä Sisarukset...» - -Vaan yleisössä se uutinen herätti huomiota ja puheenaihetta. Vai uusi -näytelmänkirjoittaja, mistä sellainen tähti on noussut? kyselivät -oudot. Ja tuttavat taas ihmettelivät: kas sitä poikaa, jotakin se -koettelee, miltä vain jälki näyttänee! - -Ja yleinen mielipide, tuo mahtava ja vaarallinen herra ja tuomari, sai -nyt Juuson näytelmän edelläkäyvän käsittelynsä alaiseksi. Se on -vaarallinen herra siksi, että se on niin mielivaltainen ja niin armoton -sille, joka ei ole sen suosioon päässyt. Näihin aikoihin tuo yleinen -mielipide Suomen pääkaupungissa käsitteli ja ratkaisi enimmäkseen -valtiollisia ja puolueasioita ja hallitsi tyrannina Helsinkiä niinkuin -se aina hallitsee kaikkia, ja varsinkin pienempiä yhteiskuntia. Mikäli -valtiollisiin virtauksiin tuli, oli yleisen mielipiteen alku -tavallisesti yläilmoista lähtösin. Siellä oli lausuttu varma sana, -parolli, joka irti päästyään heti lähti liikkeelle. Ja nopsa se oli -kulussaan. Illalla kerrottiin siitä klubeissa, kerrottiin jo parissa -kapakassakin, mutta kerrottiin aivan yksityisesti, miehestä mieheen. -Aamulla se leveni kuin virta vahva virastoissa ja työpaikoissa, -kävelytunnilla päivällisen alla se oli jo monen tiedossa, oli silloin -jo melkein »yleinen mielipide». Kaikki tiesivät, miten asia oli ja -miten sen piti olla ja olivat siitä vakuutetut. Mutta kun kävelijät -menivät kotiinsa päivälliselle ja kertoivat siellä asian omaisilleen ja -pöytätovereilleen, niin saattoi iltapäivällä jo sanoa, että se oli -»kansan tahto». -- - -Se oli yleisen mielipiteen tavallinen kulku. Mutta toisinaan, -pienemmissä asioissa, se sentään retkeili päinvastaiseen suuntaan, ja -silloin sitä ei koskaan tiennyt missä se oli syntynyt ja mistä se oli -tullut, se liiteli ikäänkuin ilmassa, se oli synnyltään jo yleinen. -Tämä lentävä mielipide se oli tempaissut Juusonkin näytelmän kouriinsa -ja puisteli sitä nyt säälittä ja armotta. - -Samana päivänä, jolloin uutinen oli ollut lehdissä, istuskeli Heikin -luona muutamia tovereita. Heikin luona istui usein tuossa iltapäivällä -joitakuita tovereita, se oli ikäänkuin tullut tavaksi, siellä oli -totuttu käsittelemään päivän tapahtumia, oli totuttu kuulemaan terveitä -ja järkeviä mielipiteitä, siellä oli ikäänkuin jokin politiikan koulu. -Nytkin oli puhuttu eräästä äsken tapahtuneesta nimityksestä. Se oli -ollutkin hyvin omituinen nimitys, se mies oli harpannut pitkän -harppauksen, mutta niin olikin hän, peijakas soi, osannut pitää itseään -esillä ja aika oli ollut otollinen. Siinä se on salaisuus, niin sitä -pitää tässä maailmassa vuovata. - -Hänestä livahti keskustelu Juusoon, -- se mies näyttää myöskin aikovan -harpata pitkän hypyn ja tuotapikaa viskautua maineen selkään; se kai -aikoo ajaa kauas. - --- Siltä se näyttää. Perustaa täällä ensin oman äänenkannattajan, -esiintyy johtavana miehenä ja päällepäätteeksi kirjoittaa suuren, -kansallisen näytelmän. Sehän on ennen pitkää suuri mies. - --- Ja kuka olisi uskonut sitä tuosta hiukan hullahtavasta Juusosta. Pää -sillä kyllä on hyvä ja intoa on myös, mutta mistä tuo tarmo? - --- Hm! Kohta kai se ylpistyy niin, ettei meitä pientä väkeä näekään, -- -nytkin tahtoo jo pysytteleidä erillään. - --- Jos vain tämä hänen näytelmänsä onnistuu, niin tokko tuo enää -mahtunee omiin housuihinsakaan. - --- Niinpä niin -- jos se onnistuu. Mutta ei se kuulu vielä olevan niin -varsin vaarallista. - -Heikki se tiesi tämän ilmoittaa ja ilmoitti sen semmoisella äänellä, -että saattoi uskoa hänen tietävän vähän enemmänkin. Hän hymähti, -viskasi jalatkin sohvalle, jossa hän istui ja vihelsi. - --- Kuule, oletko kuullut mitään lähemmin tuosta kappaleesta? kysyivät -toiset uteliaina. - --- Enpä juuri paljoa. Mutta senverran tietävät kaikki, että siinä on -ollut hirmunen työ saada se näyttämölliseen kuntoon. Juuso on saanut -neuvojen mukaan kirjoittaa sen melkein aivan uudelleen ja sittenkään -hän ei ole totellut kaikkia neuvoja, joten tulos lienee hyvin epävarma. -Ja sitäpaitse kuuluu se olevan tuollainen runollinen, tunteellinen, -yleensä siirappia... - --- Hoo, jo minä ajattelinkin että niinkö se lentäisi. - --- Kappale ei siis tule onnistumaan? - --- Mene tiedä, en minä vaan usko. Ja siinä se nyt on Juuso talvikauden -juossut ja tärvellyt aikansa ja menettänyt rahansa -- ei sitten jaksa -velkojaan maksaa eikä valmistu miksikään. Se kouhottelee, minä olen -sanonut sille, että nykyaika vaatii muutakin kuin pelkkää tuollaista -intoilemista... - -Pian Juuson näytelmästä puhuttiin useammissakin piireissä ja, -merkillistä kyllä, aina samaan suuntaan: irti laskettu mielipide oli -liikkeellä ja levisi piiristä piiriin. Näyttelypäivän lähetessä oli se -jo tunnettu ympäri kaupungin ja saattoi sanoa »yleisen mielipiteen» -olleen sen, että kappale ei tule onnistumaan. - -Mutta sillävälin kuin Juuson pitkäaikaisen, hartaan työn hedelmää näin -edeltäpäin mestaroittiin ja murenneltiin hänen haaveksimiaan -laakereita, pysytteli hän itse syrjässä puuhaten ja ponnistellen omissa -mietteissään ja huolissaan. Olihan hän levoton näytelmänsäkin vuoksi, -vuoroin pelkäsi ja vuoroin toivoi ja viskelehti kiduttavassa -epävarmuudessa. Yhtenä hetkenä hän katkerasti katui, että oli päästänyt -»lapsensa» sinne maailman markkinoille, toisena hetkenä oli jo siitä -iloissaan. Mutta hänellä oli juuri tähän aikaan vielä muitakin huolia -ja ajattelemisia. - -Omatunto soimasi, aika oli mennyt hukkaan, olisi pitänyt kevääksi -valmistua, vaan nyt se oli kaikki lykkäytynyt. Ja lukuvarat tekivät -tiukkaa. Ne vähät rahat, jotka hän syksyllä kotipuolessaan oli saanut -hankituksi, olivat menneet vanhoihin reikiin kuin kuumille kiville, -hänen oli täytynyt elää talvi pikkuvippuilla koettaen kotipuolestaan -tiedustella yhä uutta lainaa. Vaan sieltä ei lähtenytkään enää. Juuso -oli vitkastellut luvuissaan, oli jo ennestään kovin paljo velkaa, -tulevaisuudesta ei ollut tietoa eikä niiden alituisten tarpeiden -loppumisesta. Niin kirjoittivat sukulaiset, joiden puoleen hän taas oli -kääntynyt, ja tottahan se oli. Eläminen tuli tällä tavoin kovin -kalliiksi, tarpeen aika pitkistyi eikä tuloja mistään päin... -»Kyntäjäkään» ei palkinnut työtä ensinkään, veti vain taaksepäin. Ja -kaikki oli se hänen omaa syytään, hän oli kevytmielisesti vitkastellut. - -Nyt oli hän taas kovassa rahapulassa, maksuja joka suunnalle, -kassalainoja lankeili ja räätärit juoksivat laskujen kanssa, eikä -tietoa mistä ottaa. Ne huolet masentelivat miehen mieltä ja hän kulki -näihin aikoihin sameissa mietteissä harkiten mihin päin pitäisi -kääntyä. Jos nyt kaikki yritykset onnistuisivat, niin kyllähän ne siitä -taas toiveet paraneisivat, saisi takuita ja lainaa. Mutta tähän hätään, -mistä nyt...? - -Näissä huolissa istuskeli Juuso eräänä aamupäivänä muutamassa -ravintolassa odottelemassa taas yhtä tuttavaa, jolle hän tänään oli -luvannut maksaa, vaan jolle ei olisi voinut maksaa. Silloin tuli siihen -eräs hänen vanhimpia tovereitaan, jota hän ei ollut tavannut pitkiin -aikoihin. »Kippis», -- sillä nimellä tämä yleensä kulki toverien -seurassa, -- oli myöskin jo niitä Juuson aikuisia innostusajan -tovereita ja hänellekin olivat ne ajat jääneet kiinteäksi perinnöksi -niinkuin Juusolle, vaikka vähän toisella tavalla. Hänelle oli noista -aaterikkaista ajoista jääneet sitkeimmin muistoon ne intoa ja rohkeutta -antavat maljat, joilla tiheissä juhlatilaisuuksissa höystettiin koreita -puheita ja terästettiin uhkuvia mieliä. Hän oli usein uudistellut niitä -muistojaan ja vähitellen joutunut niiden palvelijaksi. Nytkin hän oli -jo hyvin rohkaisevalla ja repäisevällä tuulella, tarjosi lasin ja joi -itse kaksi. - --- Ota vekseli! kehotti hän, kun Juuso hänellekin valitteli -ahdinkotilaansa, ihmetellen mistä mahtaisi saada rahaa irti. - --- Minä, ylioppilas! - --- On niitä vekseleitä ylioppilailla muillakin ja sullahan on jo nimi. -Peijakas, rahaa lohkee varmasti ja vaikka paljokin. - --- Mutta se olisi kovin vaarallinen yritys. - --- Ka, vaarallinen, velka on aina vaarallinen, eihän siitä koskaan -pääse maksamatta eikä vedestä kastumatta. Mutta täytyyhän sinun -puolessa vuodessa kumminkin saada rahoja. - --- No täytyy, täytyy... Kun uskaltaisi. - --- Mitäs hittoja, oletko sinä vielä mamman poika! Mies syö ja mies saa -ja mies asiansa vastaa. Vaan jos olet kovin ensikertalainen, niin -otetaan osille, minä hommaan nimet ja kaikki, et muuta kuin kirjoitat -poikkipuolin. - --- Niin, poikkipuolin... Kuule, mietitään nyt vielä, en tahtoisi siihen -ryhtyä. - --- Mietitään, mietitään, en minä usuta. Mutta pankista saat jos -tarvitset. - -Juusoa kammoksutti se puuha, hän ei olisi millään ilveellä tahtonut -sekaantua tuollaisiin asioihin, hän tiesi sen, niistä koituu vain -huolta ja harmia ja kärsimyksiä. Eikä ollut hän luullut koskaan -tarvitsevansa sitä tehdä. Isän eläessä tuli rahoja kotoa riittämään -asti, hänen ei ollut tarvis niistä koskaan huolehtia. Vaan kun isä -kuoli hänen toisena ylioppilasvuotenaan, huomattiin että pesä meni -melkein kuitiksi. Silloin oli tullut lainaileminen, ja saikinhan niitä -lukurahoja aluksi sukulaisten avulla, mutta nyt näytti tulleen sulku -kerrassaan... Jokohan, jokohan piti antautua tuolle luisuvalle -pinnalle ... ei, vielä täytyy koettaa muuten. - -Ja Juuso koetti vielä parin ystävän kautta saada pahimmat reijät -tukkoon, vaan hän ponnisteli turhaan. Ei auttanut vihdoin muu kuin -kirjoittaa poikkipäin, saishan tuota edes koettaa, lähtisikö. »Kippis» -sai paperin ja meni asioimaan. Ja parin tunnin perästä hän tuli -takasin. - --- Hei vain, rahaa kuin roskaa! Nyt jaetaan, minä otan toisen ja sinä -otat toisen... - -Tulihan sitä nyt, vaan huolet eivät siitä huvenneet. Se oli Juuson -ensimmäinen vekseli tuo, se ahdisti häntä, painajaisen tavalla, hän -näki siitä pahoja unia ja mietiskeli nyt jo puolta vuotta aikusemmin, -miten hän mahtaisi saada sen lunastetuksi. Hän kuvitteli, että jos se -»Kippis» taas ei osaansa maksa -- siitä tulee ijankaikkista rettelöä... - -Vaan hetkeksi kumminkin helpotti, saihan edes nuo nakertavat -pikkuhuolet vaikenemaan ja pääsi ajattelemaan muita asioitaan: -lukujaan, joita olisi pitänyt ajatella ja näytelmäänsä, joka nyt tahtoi -riistää kaikki ajatukset. - -Se oli juuri päivää ennen kuin »Sisarukset» piti näyteltämän. Juuso -ihmetteli itse, että hän oli sentään siksikin rauhallisella mielellä; -hän oli hyvillään, että nyt vihdoinkin oli päässyt noista -kiusoittaviksi käyneistä juoksuista, -- menköön sitten puuhun tai -petäjään! Ja olihan Juusolla toiveita että kappale menestyisikin. Hän -oli ollut katsomassa harjoituksia ja näyttihän tuo luistavan niinkuin -näytelmä ainakin. Olisihan hänellä tosin ollut paljokin muistutettavaa -esitystä vastaan, sillä ei se semmoista ollut, joksi hän sen -kirjoittaessaan oli ajatellut ja jommoisena hän silloin oli nähnyt -tapaukset mielikuvituksessaan; mutta kappale olikin siitään niin paljo -muuttunut. Vaan arvelivathan sentään muutkin sen menestyvän, -- ei -kukaan hennonut hänelle ilmoittaa, minkä tuomion »yleinen mielipide» jo -ennakolta oli siitä langettanut. - -Näistä syistä oli Juuso tänään kotonaankin hilpeämmällä mielellä kuin -pitkään aikaan. Hilda, joka jo kaupungilla oli kuullut mitä -»Sisaruksista» yleensä arveltiin, katseli häntä kummissaan ja kysyi: - --- No nytkö et enää huolehdi ollenkaan menestymisestäsi? - --- En; olen tehnyt työn, tuomitkoot nyt muut. - --- Huomennapa sitten onnitellaan, sanoi Hilda kaksimielisesti ja läksi -keskustelua enemmälti jatkamatta ulos. Hän ei tahtonut Juusolle -ilmoittaa kuulemiaan kulkupuheita, mutta ne estivät häntä kumminkin -enää Juuson toiveita rohkasemasta. - -Elna ei ollut kuullut mitään varmaa arvelua Juuson kappaleesta, -ainoastaan joitakuita viittauksia, mutta niiden johdosta hän juuri -olikin peloissaan eikä voinut olla arasti Juusolle kuiskaamatta: - --- Jospa olisit sittenkin jättänyt sen laatikkoon! - --- Niinkö arvelet vieläkin, sinä pieni visapää, vastasi Juuso -leikillisesti, mutta vaipui samassa taas raskaampiin mietteisiin. -- -Ehkä olisi se ollut parempi, jatkoi hän kotvasen kuluttua, mutta -pitäähän sitä koettaa pyrkiä eteenpäin, eihän ihminen voi muuta kuin -koettaa. Ja miksi huolehdimme ennakolta, ollaan tänään iloisia. Tule, -lähdemme mekin ulos, siellä on ilma kaunis ja maailma ystävällisen -näkönen, elä kuvaa sinäkään nyt eteemme mustia värejäsi. - -Ilma oli raitis, taivas selkeä. Oli juuri ruvennut hämärtämään, -myymälät olivat sytyttäneet kirkkaiksi suuret ikkunansa, iltapäivän -liike oli pääkaduilla vilkkaimmillaan. Siihen vierivän joukon sekaan -heittäysivät Juuso ja Elnakin kulkemaan. Juuso oli taas laskenut -hilpeän tuulensa valloilleen, tarinoi sekasin järkeä ja järjetöntä -tehden kaikenmoisia havaintoja ja huomautuksia... - -Siinä he kävelivät kirkkaasti valaistun kalustokaupan ohi, Juuso -pysäytti Elnan sitä katsomaan, ja virkkoi: - --- Kas tuossa, kuinka on rakastettavan mukava keinutuoli, siinähän -voisi koska tahansa uneksia pois kaikki maailman huolet ja harmit. -Annahan kun mulla kaikki aikeeni onnistuvat ja se oma pieni koti -perustetaan, niin tuo sinne varmasti ostetaan. Tiedätkös, se on juuri -mieleinen keinutuoli, joka kodin kodiksi tekee, -- eikö olekin? - --- Ehkä. -- He kävelivät edelleen, tulivat lamppumakasiinin kohdalle ja -pysähtyivät siihenkin. Ja silloin virkkoi Elna: - --- Vaan katsoppas tuossa, lamppu... - --- Niin, todellakin lamppu, huudahti Juusokin. -- Suuri, tukeva lamppu -niinkuin tuo tuossa, se valaisee ja lämmittää, -- senkin me ostamme. - --- Ja siihen tuollaisen vaaleanpunaisen, laajan varjostimen, joka tekee -koko huoneen iloisen, punertavan näköiseksi. - --- Juuri niin. Ja kun silloin takassa hehkuu lämmittävä hiilos... - -Semmoisia he juttelivat ja haaveksivat, miten mikin sopisi ja miten -koti kodikkaaksi kävisi. Ei ollut heillä vielä koskaan tosin ollut -puhetta, että se koti heillä tulisi olemaan yhteinen, yhteenmenosta ei -oltu koskaan sanaakaan virketty. Mutta he olivat molemmat sitä -ajatelleet ja ne ajatukset tulivat aivan huomaamatta itsestään siinä -ilmi, se oli heistä ikäänkuin luonnollista. Elna taisi kumminkin -samassa huomata tuon ajatusten vallattomuuden, koska punastui hiukan, -kätki kasvonsa muhviinsa ja herkesi äänettömäksi; mutta Juuso ei nähnyt -siinä mitään merkillistä, hän rakenteli vain vapaasti suunnitelmiaan -tulevaisuutta varten. - -Mutta muitten tuumain lomaan palasi aina väkisinkin mieleen se -huomisilta, vaikka Juuso koettikin sitä pitää loitommalla. Elna väitti, -ettei hän aikonut ensinkään tulla teaatteriin ... ei, hän ei tule, -hänestä olisi niin kiduttavaa istua siellä ja vahtia miten mikin kohta -vaikuttaisi yleisöön ja miten sen suosio milloinkin kääntyisi. Hän -kärsisi siellä, hän häpeisi ... niin juuri, hän nyt oli kerran niin -hupakko. No, tehköön kuinka tahtoo, myönsi Juuso, hupakko hän oli, -siitä ei päästä. Mutta jos kaikki hyvin käy, niin tulee Juuso -teaatterista suoraan kotiin ja sitten he, Elnan, Oton ja Hildan kanssa, -menevät syömään juhlailtasen, eikä siinä pidä oleman surua eikä apeata -mieltä. Kunhan se huomisilta nyt vain jo olisikin ohi...! - -Tältä kävelymatkalta palattuaan eivät Elna ja Juuso toisiaan -tavanneetkaan muuta kuin pikimmältään päivällisaikana. Elna oli -koulussaan ja Juuso tuli iltapäivällä asioiltaan kotiin paraiksi -ehtiäkseen viskata teaatteripuvun päälleen ja rientääkseen Oton ja -Hildan jälkeen, jotka olivat lähteneet jo edeltäpäin. - -Elna oli kotona ja kuuli Juuson tekevän lähtöä. Hän ajatteli mennä -eteiseen, kun Juuso tulisi huoneestaan, häntä vielä puhuttelemaan, -toivottamaan onnea ja kehottamaan olemaan rauhallisena. Hän astui jo -askeleen, kun kuuli oven narahtavan, vaan pysähtyi. Ei, parempi on -ettei hän mene, hän oli itse niin levoton ja tuntui omituisen heikolta. -Tuntui aivan siltä, että jos hän nyt menisi Juuson näkyville, niin -purskahtaisi itku esiin eikä hän voisi olla kiepsahtamatta pojan -kaulaan ja painamatta päätään hänen rintaansa vastaan; ja sitähän hän -ei kumminkaan saanut tehdä. Elna kuunteli: nyt se ottaa takin ylleen, -jo avaa ulko-oven, jo laskeutuu alas portaita. Teki vielä silloinkin -mieli juosta jälestä, kutsua Juuso takasin ja kuiskata: elä mene Juuso, -elä mene ollenkaan... - -Vaan miksi? Ehkäpä meneekin kaikki hyvin, hän tulee kolmen tunnin -perästä voittajana takasin. Voi jospa hän, Elna, voisi jotakin tehdä -että kappale menestyisi ja ilta olisi onnellinen; hän tekisi vaikka -mitä, hän antaisi: puolen elämästään, antaisi nuoruutensa, kauneutensa --- kaikki! Jos hän koettaisi rukoilla, rukoileisi niin syvästi, niin -nöyrästi ja kiihkeästi, että täytyisi hyvän Jumalan heltyä ja kääntää -suosiollisiksi ihmisten mielet... - -Ei, kovin hän oli hupakko, miksikä hän oikeastaan tässä hätäili ja mitä -se hänen hätäilemisestään parani. - -Elna meni huoneeseensa, avasi kirjan ja rupesi lukemaan. Luki sivun ja -kaksi, mutt'ei hänellä ollut aavistustakaan mitä hän luki, ajatukset -lensivät valloilleen kaiken maailman teitä, puikkelehtivat lakkaamatta -edestakasin, milloin teaatterin näyttämölle, milloin kauas -tulevaisuuteen. Hän hypähti toisinaan ylös tuoliltaan, käveli pari -askelta, meni vuoteensa luo ja nojautui siihen, painoi päänsä patjoihin -ja lepäsi niin hetken liikkumattomana. Ja taas hän nousi ja istui -kirjansa ääreen. - -Hänen tätinsä, Almin rouva, kuuli viereiseen huoneeseen hänen siellä -liikkuvan ja virkkoi: - --- Mitä hypit siellä yksin, tyttöni? Tule tänne tekemään käsitöitäsi, -istutaan nyt yhdessä, koska et mennyt teaatteriinkaan. - -Elna järjesti tukkansa, kuivasi silmänsä, johon huomaamatta kyynele oli -pusertunut, tuli tätinsä luo ja istui työnsä ääreen. Aina kun täti -häntä puhutteli, nosti hän päänsä ja näytti kuuntelevan sekä -vastailikin väliin. Mutta ei hän tiennyt kuolemakseen mitä se täti -puhui eikä mitä hän itse vastasi, ajatukset liitelivät muualla kaukana -ja niitä oli mahdoton koota ja hillitä. - - * * * * * - -Juuso riensi pitkin askelin Henrikinkatua pitkin ja pujahti eteisessä -tunneksivan yleisön lomitse sisään teaatteriin, rientäen suoraan -paikalleen johtokunnan loosiin. Hänen ohi rientäessä nykäsivät ihmiset, -jotka hänet sattuivat tuntemaan, toisiaan käsivarresta ja osottivat -että tuossa se nyt meni tekijä. He lausuivat sen puoleksi -surkuttelevalla äänellä, tietäen että yleinen käsitys kappaleesta oli -hyvin epäilevä. Mutta samassa jo helähtikin tiuku, yleisö lappausi -teaatteriin sisälle, asettui paikoilleen, kahisi ja kääntelihe siinä -vielä hetkisen sillaikaa kuin kaasu pienennettiin ja vasta samassa kuin -esirippu nousi, vallitsi salissa täysi äänettömyys. - -Juuson silmät seurasivat koneellisesti noita näyttämöllä esiintyviä -henkilöitä. Hän muisti joka vuoropuheen, mutta ei niitä nyt oikein -tuntenut, ne kuulostivat hänestä tuolta näyttämöltä niin elottomilta ja -laimeilta. Puhuivatko nuo ihmiset noin unisesti ja nukkemaisesti, vai -oliko tuo juuri itse kappaleen vikaa? -- No, vilkastuihan se sentään -vähän, tuossa oli jo pari aivan reipasta kohtaa ja kestihän sitä eloa -nyt näyttämöllä yhtä mittaa. Ensi näytöksen loppu vaikutti varsin -edullisesti ja Juuson vetäytyessä siimekseen, kuului aika vilkas käsien -räpytys ja esivaate sai nousta pari kertaa. - -Kapakan puolella, johon yleisö väliajaksi vetäysi, oli sihinää ja -porinaa. Kappaleesta keskusteltiin pienissä piireissä. - --- Jaa-ah, eihän tuo sentään niin tuhmalta kuulunut. Hiukan -pitkäveteistä tosin, mutta muuten väki somaa. - --- Jos se vain tämmöiseltään jatkaa... - -Vaan jatko ei tyydyttänyt saman verran, ei pitänyt mitä alku lupasi. -Toisen näytöksen otti yleisö hyvin kylmästi vastaan. Olihan siinä -muutamia kauniita kohtauksia, mutta ne eivät tulleet oikein -johdonmukaisesti esiin eikä tarpeeksi lujassa yhteydessä ja välipaikat -olivat heikkoja ja onttoja -- näytelmää olikin näiltä paikoin niin -paljo katkottu ja muutettu. Yleisö ei saanut mitään varmaa, ehyttä -vaikutusta. - --- Jopa meni alakärsäksi, eihän se ollut sitä eikä tätä, puhuivat -porisijat kapakan puolella. - --- Arvasihan sen jo, ettei Juuso ollut jaksanut yhteen otteeseen -samalla ponnella painaa. - -Eikä yleisön suosio tämän laskeumisen jälkeen enää paljo kohonnutkaan. -Kolmas näytös oli tosin vähän reippaampi ja ehyempi ja herätti -jonkunverran myötätuntoisuutta, vaan neljäs veti taas alaspäin, se oli -aivan liian pitkäkin, väsytti, ja teaatterissa tuli kuuma. Ja kun -viides alkoi ja tapausten suoritus kehittyi, oli yleisö jo -kyllästyneenä, jännitys oli lauennut, joten loppuosan elävämmät ja -kauniimmat paikatkaan eivät enää jaksaneet tempasta katsojia mukaansa. -Muutamassa paikassa sotkeutuivat vielä repliikitkin, joten yleisö ei -saanut selvää mitä se olikaan. Ja kun esirippu laskeusi, kuului vain se -tavanmukainen, lyhyt ja virallinen, käsientaputus ja yleisö nousi -kylmänä paikoiltaan. Muutamat nuoret miehet jatkoivat käsientaputusta -vähän pitemmälle ja sieltä täältä kuului yksityisiä huutoja, jotka -vaativat tekijää esille. Vaan niillä huudoilla ei ollut pontta eikä -voimaa, esirippu nousi kerran, tekijää ei näkynyt ja samassa vaikeni -vaatijain äänikin ja kuoli pois kuin nukkuneen rukous. - -Kävellessään pois teaatterista arvosteli yleisö kappaleen -kokonaisvaikutusta. Siinä tuntuivat liiaksi vasaran jäljet, sanottiin -yleisesti, olihan siinä kauniitakin paikkoja, vaan eipä jaksaneet ne -iltakautta pitää mielialaa vireillä. - -Arvostelua jatkettiin ravintoloissa, joihin suuri osa -partterriyleisöstä tavan mukaan meni syömään ja viettämään -teaatteri-illan hauskempaa puolta. Siellä istuskeli muutamassakin -pöydässä Heikki ja eräitä hänen tovereitaan, niitä samoja, jotka olivat -olleet mukana yleistä mielipidettä ennakolla luomassa. -- No, nyt se -Juuson kappale oli haudattu niinkuin he olivat ennustaneetkin, -sanottiin siellä. - --- Olisin voinut ennakolta lyödä vedon, että näin tulisi käymään, -vaikk'en olisi mitään kuullutkaan, vakuutti Heikki. -- Mutta en olisi -toki luullut, että hän laski näin lapsellista lorua teaatteriyleisön -eteen. - --- Kovin keskosen tekasi, toistivat toiset. -- Olisi saanut sitä -kypsyttää vielä kymmenen vuotta. Vaan hätäili mies. - --- Hätäili. Eipä taida hän nyt tänä iltana ilojuhlaa viettää. - --- Nyt hän on tietysti äärettömän onneton ja syyttää koko maailmaa. -»Häntä ei ymmärretä», sehän se on epäonnistuneen taiteilijan ainainen -valitusvirsi. - --- »Taiteilijan» todellakin, virkkoi Heikki taas naurahdellen. -- Kunpa -nyt mies tästä edes vähän viisastuisi ja rupeaisi todenteolla -työntekoon, järkevämpään, tukevampaan työhön. Ei sitä sillä elä, että -kiduttaa ihmisiä ikävillä näytelmäkappaleilla. - -Tähän suuntaan kävi arvostelu muissakin pöydissä. Ne, jotka -sanomalehtiin kirjoittivat arvostelujaan, käyttivät vähän siloisempia -sanoja ja antoivat runsaammin tunnustusta. Olipa seassa joku kehuvakin -lause ja tekijää kehotettiin ystävällisesti jatkamaan, mutta -silmälläpitäen niitä ja niitä ja niitä ehtoja ja vaatimuksia. Ja koko -tuon hyväntahtoisuuden altakin kuultivat pääväreinä tuomion sanat. - -Tappio siis, murhaava tappio! Sen oli Juuso käsittänyt jo kappaleen -alussa, hän oli sen nähnyt näyttämöltä, nähnyt yleisöstä ja hän -ihmetteli vain sitä, kuinka hän ei sitä ennen ollut selvästi -käsittänyt. Mutta hän istui siltä paikallaan tyyneen ja kylmän -näköisenä, vastasi rauhallisesti, kun joku tuli häntä puhuttelemaan ja -lohduttamaan. Viimeisen näytöksen keskipaikoilla hän kumminkin hiipi -ulos, viskasi takin ylleen, käänsi kaulustan pystöön, painoi lakin -syvälle päähänsä ja lähti yksikseen kävelemään kadulle. - -Katkesi kaunis unelma, pitkä, rakas unelma, siinä se nyt nousi savuna -ilmaan ja hälveni pois, -- sellainen oli tunne Juuson mielessä. Sen -unelman seurassa oli hän viettänyt niin suloisia hetkiä, nauttinut sen -kangastamista toiveista, vaalinut sitä kuin lasta, -- nyt se lapsi oli -kuollut ja hän oli itse sen tappanut. Hän ei ollut raskinut kätkeä sitä -nuoruuden muistokseen, hän oli tahtonut lentää... No, nyt olivat -ainakin siivet leikatut. Parasta kai niin olikin, muuten hän ei olisi -tainnutkaan viisastua koskaan. - -Rangaistus oli tullut, hän sai nyt kävellä siinä yksin, katua ja -hävetä. Ei ollut hänellä rohkeutta kotiinsa mennä, -- siellä odotti se -valkotukka tyttö, jota hän ei ollut totellut, -- ei, Juuso ei voinut -mennä hänen näkyviinsä, ei voinut mennä koskaan... Hän tahtoi paeta -pois, pois koko kaupungista. Sepä onkin viisainta, pois, maalle työtä -tekemään, oikeata järkevää työtä, nyt ovat toki unelmat haudatut. - -Maalle, piiloon, yksinäisyyteen! Jo huomisaamuna, -- se on päätetty! - -Oli jo puolen yön aika, vaan vielä meni Juuso ystävänsä Vilhon luo, hän -tahtoi näet tänäyönä laittaa kaikki valmiiksi, että aamulla pääsi -lähtemään. -- Vilholla oli vielä tuli, hän luki makuullaan vuoteessa. -Hänkin oli ollut teaatterissa, oli taas vähän rasittunut siellä ja uni -karttoi silmää. Oudoksuen nousi hän avaamaan tähän aikaan koputtavalle, -vaan tyyntyi kohta kun tunsi Juuson. - --- No, veljeni, sinä et ole oikein tyytyväinen. Tulos oli minullekin -odottamaton. Lukiessa vaikutti kappale toisella tavalla, siinä oli -silloin sydäntä, lämpöä, runoa, nyt oli tuo tuoksahdus kuin poissa. - --- Ei puhuta siitä enää. Olen jo haudannut unelmani, nyt täytyy vain -koettaa unhottaa vainaja. Riensin vain sinulle ilmoittamaan, että -lähden aamulla maalle, erääseen talonpoikaistaloon Hämeessä, jossa -toivon saavani rauhallisen lukupaikan. - --- Se ei olekaan tuhma tuuma. - --- Olisi vain pitänyt keksiä se ennen. Mutta nyt jäävät yksin -niskoillesi »Kyntäjän» hommat, minä en aikoisi siellä maalla tehdä -muuta kuin lukea. - --- Lue sinä vain, tottahan täällä toimeen tullaan. Eläkä tämän illan -tapausta mielessäsi haudo, eihän se nyt mikään häpeä ollut, olithan -sentään tehnyt kelpo työtä. - --- Kirveleehän se, vaan koetan unhottaa; ja onni on, että muut -unhottavat välemmin. - -Vilhon luota käveli Juuso suoraan kotiinsa, veti esiin matka-arkkunsa -ja rupesi sitä täyttämään. Valikoi tarpeelliset kirjat, latoi ne -pohjalle ja vaatetta päälle. Mutta aina toisinaan jäi hän kädet -hervottomina istumaan arkkunsa laidalle ja koetti turhaan tyynnyttää -mieltään, jonka katkeruus kokonaan valtasi. Aamuyö oli pitkälle -kulunut, kun hän väsyneenä retkahti vuoteelleen ja nukkui. - -Aamulla ilmoitti Juuso päätöksensä lyhyesti emännälleen, käski sanoa -terveiset toisille asuntotovereilleen, jotka vielä nukkuivat ja ajoi -asemalle, vaikka olikin vielä tarpeettoman aikaista. Osti piletin ja -kiirehti vaunuun istumaan, -- mitäpä hän siellä asemasillallakaan -komeili. - -Mutta kun hän siinä istui ja alakuloisesti katseli ulos vaunun -ikkunasta, näki hän siellä väkitungoksessa tytön, joka levottomasti -kierteli edestakasin ja kysyvin katsein pälyi ympärilleen. Se oli Elna, --- Juuso tiesi että se haki häntä. Hetkisen ajatteli hän sittenkin -pysyä piilossa paikoillaan, vaan seuraavassa tuokiossa hän jo hyppäsi -ylös, juoksi asemasillalle ja tarttui lämmöllä tytön molempiin käsiin. - --- Tulitko todellakin? - --- Niin, Juuso, miksi noin aijoit paeta; vaan ymmärränhän sinut... -Mutta olinhan luvannut sulle tämän kukan. - --- Kiitos, niin sinä lupasit. Minä lähden nyt alottamaan uutta taivalta -ja aijon siellä hiljaisuudessa ponnistella kovasti. Näin siipivikaisena -ollessani ajattelin sanattomasti kadota ja palata vasta, jos haavat -menevät umpeen ja siivet taas vähän kannattavat. - --- Mutta Juuso, etkö ollut siinä vähän itsekäs? - --- Olinko, -- kiitos, ett'et sinä ollut, vaikka olisi ollut syytäkin. - -Säälillä katseli Elna poikaa, joka siinä seisoi niin masentuneen -näköisenä. Ja hän puhui rohkaisevasti: - --- Usko minua, mielesi rohkenee taas pian. Ja kun siivet ovat -kasvaneet, tulethan silloin kohta takasin? - --- Tulen, haen sinut käsiini ja sanon: tässä olen nyt taas. - --- Terve tuloa! - -Juna vihelsi, matkustajain oli kiirehdittävä vaunuihin. Viimeisen -kerran heilautti Juuso hattuaan junan jo liikkeellä ollessa ja näki -vielä kerran tyttönsä rohkaisevasti ja kirkkain katsein nyökyttävän -päätään jäähyväisiksi. - - - - -VI. - - -Kevät kasvoi, voitti talven ja heitti herättämänsä luonnon kehittymään -ja kukoistamaan kesän lämpimässä, hellässä hoidossa. - -Juuson näytelmäjuttu oli jo aikoja sitten Helsingin hyörinässä -unehtunut ja hän oli itsekin jo joutunut vallan unhotuksiin, kun ei -hänestä ollut mitään sen koommin kuulunut eikä häntä ollut näkynytkään -vuosipuoliskoon. Sellaisia pikkuseikkojako olisi pääkaupungissa -joudettu monta päivää muistamaan aikana, jolloin kaikkien, yksin -yhteiskunnan pienimpäinkin, huomio oli kiintynyt niihin yleisiin -tärkeihin tapauksiin, muutoksiin ja käänteisiin, jotka tähän aikaan -juuri olivat tekeillä ja jotka edistyivät vilkkaalla vauhdilla. Tapaus -seurasi toistansa valtiollisessa elämässä, niistä puhuttiin ja -väiteltiin tähän aikaan kaikissa seuroissa ja piireissä; yksi oli vielä -kesken, kun jo ilmestyi toinen ja tämä oli tuskin pääkaupungista -ehtinyt levitä maaseudulle, kun se jo syntymäpaikallaan sai väistyä -kolmannen, uusimman tieltä. - -Ja syy oli selvä. Oli vihdoinkin tullut puolueoloissa suorituksen aika -pitkällisen taistelun jälkeen. Suomalainen puolue oli ruvennut -asettumaan ja vakaantumaan siihen asemaan, jonka se tuon vuosikymmeniä -kestäneen sitkeän kamppailun kautta oli itselleen hankkinut ja jota -viimeiset asiaa koskevat lainsäädännölliset asetukset edellyttivät ja -sille myönsivät. Kansan enemmistön kielen oikeudet olivat viimeinkin -pääasiassa tulleet tunnustetuiksi ... nyt se kieli rupesi yhdessä -vartiopaikassa toisensa jälkeen ottamaan haltuunsa nuo oikeutensa. Ja -se vaikutti oloissa muutoksia ja uudistuksia. - -Olihan tosin jo edellisinä vuosina tapahtunut huomattavia -olojenkäänteitä, vaan tätä nykyä ne olivat ratkaisevaa laatua ja siksi -ne synnyttivät niin virkeää eloisuutta ja vilkkaita keskusteluja. -Suomenmielisyydellä oli tähän asti ollut enimmäkseen aatteellinen -merkitys, sen tarkoitusperän saavuttaminen oli ollut alituisessa -taistelemisessa ja vähimmätkin edistysaskeleet vaikeat astua; olihan -suomenmielisyys viime aikoihin saakka leimannut miehensä melkein -epäsuosittavaksi, olihan »fennomaani» aikoinaan ollut suorastaan -marttyyrinimitys. Nyt saivat suomenmieliset vähitellen ruveta -hengittämään täysillä keuhkoilla, nyt oli koittanut aika, jolloin -taistelu rupesi näyttämään tuloksiaan ja taistelijat saattoivat toivoa -palkkioita kestetyn päivän helteestä. Asian voitto oli myöskin miesten -voitto. Samalla kuin yksityiset suomalaiset koulut vihdoin alkoivat -päästä vakinaisiksi ja suomalaiset asiakirjat virastoissa päteviksi, -nousivat suomenmieliset miehetkin viroissa ja arvoissa. - -Hallitushan se etupäässä veti huomiota puoleensa. Uusia senaattorin -paikkoja oli täytettävänä ja niiden harvojen suomenmielisten lisäksi, -jotka viime aikoina olivat raivanneet itselleen tien aina -neuvostopöydän ääreen, odotettiin jännityksellä uusia nimityksiä -tapahtuvan. Niinpä tapahtuikin, suomalaiset miehet voittivat yhä -enemmän sananvaltaa hallituksessa. Ja toisten kiivetessä ylös senaatin -portaita istuivat toiset, puolueen huomattavassa asemassa olevat -pylväät, rauhallisesti paikoillaan odotellen turvallisessa -äänettömyydessä oman vuoronsa tuloa. Sillä että se tuli, siitä olivat -he itse yhtä varmat kuin yleinen mielipide. - -Vielä toiset, alempana olevat, odottivat ylempäin ylenemistä ja -paikkojen aukenemista edessään ja seuraava kerros seurasi yhtä -valppaasti ajan nopsia käänteitä. Sama hyvien toiveiden virta kulki yhä -syvempiin kerroksiin, yhteiskunnan nuorimmatkin haaveksivat jo ilosesti -valkenevaa tulevaisuutta ja tavallista varmempaa retkeä ylöspäin. Se -meni miehestä mieheen tuo tunne, mieliala oli rohkaiseva ja elähyttävä -ja sepä juuri vaikutti, että kaikissa kerroksissa ja piireissä noita -uusia kuulumisia tavallista tarkemmin seurattiin. Uusia enteitä, uusia -suunnitelmia syntyi myötään, mielipiteitä leivottiin ja pantiin -liikkeelle, ne raivasivat nopeasti itselleen teitä yksityisten -seurapiirien, klubien ja ravintoloiden kautta virastoihin ja -kävelypaikoille, niistä kasvoi tuota pikaa »yleisiä mielipiteitä», -joilla oli määrätty tarkoitus ja määrätty tahto ja jotka tavallisesti -veivätkin tahtonsa perille. - -Samalla olivat ihmiset tilaisuudessa tarkkaamaan puolueolojen -myötään vaihtelevia vivahduksia, edistystä ja karttuvaa rohkeutta -yhdellä puolen ja peräytymistä ja masentuvaa mieltä toisella. -Ruotsinmielinenkin puolue, tuo raskas, jäykkä ja järkähtämätön, joka -taistelun aikana ei ollut vallan paikaltaan hievahtanut, ei ollut -tahtonut nähdä mitään eikä oppia mitään, vaan oli pysynyt aivan -värähtämättömänä kansallisen liikkeen maassa puhallellessa, sekin oli -nyt vihdoin muutamia vuosia sitten ruvennut vähän liikuskelemaan ja -käänteleimään, oli käynyt hieman levottomaksi ja hermostuneeksi, -- oli -tuntunut rupeavan »jalkoja kylmämään.» Pöyhkeänä se vielä mahtaili -entisellä isännyydellään, vaan eipä voinut se olla huomaamatta, että -sen valtaan suureni lovi siellä, toinen täällä ja että vartiopaikka -toisensa perästä joutui vastapuolueen käsiin. Puolue ei ollut -enää yhtä tönkkönä eikä yhtenäisenä, siihen oli lohennut useampia -ryhmiä, jotka edustivat eri ajatussuuntien vivahduksia ja olivat eri -mieltä menettelytavoista. Nämä suunnat esiintyivät puolueen -äänenkannattajissa, jotka ahkerasti kiistelivät keskenään. Vanha, -hievahtamaton Dagbladi oli halennut kahtia, puolueen jyrkät olivat -perustelleet uusia äänenkannattajia yhden toisensa perästä, äkäsiä ja -punasia, toiset, maltillisemmat, »liberaalit», jotka eivät koskaan -saavuttaneet täyttä luottamusta millään taholla, kiistelivät taas he -keskenään siitä, kuinka pitkälle oli mentävä perääntymisessä ja -»vapaamielisyydessä.» Dagbladi oli itse vielä mahtava herra, mutta -niitä oli jo, jotka uskalsivat puhua sen kuolemasta. Sillä tuo -liberaalisuus oli huonossa huudossa niin puolella kuin toisellakin, sen -miehet näkivät vähitellen itsekin, että heidän hyvät aikomuksensa -menivät vettä keittämään, suuri yleisö varsinkin maaseudulla oli nyt -sillä kannalla, että se vaati ehyeltään yhtä tai toista, toisen surmaa -toisen voittoa, ja mielellään kuultiin näihin aikoihin lainailtavan -Ibsenin Brandin sanoja: »Intet eller alt!» - -Tuota heikennystilaa käyttivät hyväkseen suomalaisen puolueen köyhemmät -ja köykäsemmät äänenkannattajat, pääkaupungin sekä suomen- että -ruotsinkielinen; ne rupesivat rohkasemaan karkeammaksi ja varmemmaksi -äänensä, opettelivat puhumaan isäntämiehinä. Rauta oli kuumaa, siksi -oli taottava. Ja ne takoivat ja lietsoivat ja innostuivat itse yhä -enemmin palkeiden painantaan ja siitä hehkahtelevaan hiilokseen. - -Ajan virkeät muutokset vaikuttivat luonnollisesti -ylioppilaspiireihinkin, joskin hieman omituisella tavalla. Ne eivät -nostaneet siellä mieliä uuteen innostukseen eikä tulistuttaneet -ylioppilaspolitiikkaa, ne ajoivat päinvastoin ylioppilaat kamareihinsa -lukemaan ja suorittamaan tutkintojansa puolta lyhyemmässä ajassa kuin -ennen. Mielet olivat vielä väsyksissä vanhojen taistelujen ajoilta, -vilkkaimmat politikoitsijat olivat jo poissa yliopistosta eikä nouseva -polvi tuntenut mitään intoilemisen halua eikä tarvetta. Tunnus-sanana -oli, että ylioppilaat eivät enää politikoitse, ne lukevat. -Vastaleivotut kävivät kohta käsiksi kurssikirjoihin niinkuin jatkoksi -koulun läksyihin ja vanhemmat, jotka olivat intoilleet vuosiaan -hukkaan, koettivat hekin nyt korvata laiminlyömisiään. Osakunnissa oli -hiljaista ja elotonta; jos vielä joskus tapahtui jokin kiivaampi -keskustelu tai tiukempi äänestys, niin oli se enemmän entisajan -muistojen matkimista kuin varsinaista taisteluintoa. - -Oli kuin ilmassa jotain kilpailun henkeä ja se voitti myötään yhä -enemmän alaa. Nuoret opistolaisetkin jo rupesivat tuntemaan, toiset -selvemmin, toiset hämärämmin, että tuo muuttuva suunta saattoi -vaikuttaa heihinkin, kunhan he vain ajoissa laittaisivat itsensä -esille. Olihan kullakin mielestään oikeus toivoa jotain hyötyä ajan -edullisesta käänteestä ja siksi kiintyi huomio niin yleisesti siihen ja -pois vanhoista aatteellisista harrastuksista ja riennoista. Se -muistutti tuo mielien suunta tavallaan jotakin saaliin jaon aikaa, -- -pitäisi joutua osille, joutua pelastamaan oman kappaleensa! Ja sen -kiireen rinnalla joutuivat yhä enemmin unhotuksiin ne aatteet, joita -varten oikeastaan oli oltu haarniskassa, unhotettiin kuinka korkealla -päämäärät alkujaan olivat olleet. - -Oli tullut tavaksi, että vähän vanhemmat ylioppilaat eivät enää -ottaneet osaa ylioppilaselämään vaan vetäysivät toisiin piireihin, -vähän vanhempiin seuroihin; joissa ei enää viitsitty välittää noista -vähäpätöisistä ylioppilasriidoista, vaan harjoitettiin jo, milloin -politiikkaan koskettiin, suurpolitiikkaa ja suunniteltiin mitä -mahdollisuuksia ja toiveita kukin olojen muutos oli tuottava mukanaan. -Niinpä esimerkiksi Heikin aikuiset miehet ja hänen lähimmät toverinsa -seurustelivat enimmäkseen suljetuissa piireissä toistensa luona taikka -jonkun vanhemman toverin kotona, pohtien tarkkuudella ja -asiantuntevuudella päivän merkkitapauksia ja arvostelivat asioita ja -esiintyviä henkilöitä, -- arvostelu varsinkin oli vankka puoli. Usein -oli heitä muutamia, ja Heikki varsinkin, kamreeri Holmin luona, joka -nyt, kuherrusaikansa vietettyään ja uuteen asemaansa vakaannuttuaan -mielellään näki heitä luonaan nauttien siitä, kuinka he hänen onneaan -ihailivat. - -Eräänä lokakuun iltana istui heitä siellä taas muutamia arvostellen ja -ruoskien joitakin viime päiväin tapahtumia. He ruoskivat usein ja -kovasti, olivat harvoin oikein tyytyväisiä. Heitä ei tyydyttänyt tapa, -jolla asiaa oli ajettu ja tuloskin oli heistä monasti niin puolinainen. -Milloin oli mikin tehnyt tuhmuuden. Ja julkisuudessa näkyneet asiain -käsittelyt ja arvostelut olivat heistä niin kovin epäpoliittisia; ei -ollut olemassa mitään hienompaa politiikkaa. Ja siitä he tällä kertaa -taas johtuivat haukkumaan tuota pientä nuorisolehteä »Kyntäjää.» - -Se oli pysynyt jotenkin huomaamattomana ja vähäpätöisenä ja tänä -aikana, jolloin asema, virka ja valta ja niihin pyrkiminen oli -useimpain ajatuksissa, ei tuota pientä kuukauslehteä, joka yhä koetti -pitää vireillä kansallisliikettä elähyttäneitä aatteita nuorisossa, ja -joka kirjoitti kansanvallasta, kansanvalistuksesta ja uhraavasta työstä -näiden aatteiden hyväksi, ehditty muistaa olevaksikaan. Itse -nuorisokin, jonka senkin ajan kilpailuhenki oli kierassut -pyörteeseensä, pysyi sitä kohtaan verrattain kylmänä; muutamia -innokkaita harrastajia sillä oli, vaan suurin osa ei joutanut noita -tuollaisia asioita ajattelemaankaan. - -Ja se on lehden oma syy; Heikki ja Eemeli, jotka viime aikoina -varsinkin hyväntahtoisesti olivat ottaneet »Kyntäjää» vähän -valvoakseen, olivat siihen läpeensä tyytymättömät. Se oli taas -laiminlyönyt puhua eräästä tärkeästä nimityksestä, se pysyi niin -syrjässä ajan riennoista ja suunnista ja oli niin surkean heikko -politiikassa. Taas oli uusi numero ilmestynyt ja he olivat taas -tyytymättömät Vilhoon. - --- Onko tämäkin nyt laitaa? puhui Heikki. -- Kun maassa on tällaisia -muutoksia tekeillä, kun tapahtuu asioita, joilla on vuosisatain -merkitys, silloin tämä kirjoittaa uskonvapaudesta, Englannin -parlamenttarismista ja rakkaudesta. - --- Ja jos joskus kosketteleekin päivän kysymyksiä, tekee hän sen niin -lapsellisen naiviin tapaan. Enemmän tarmoa, enemmän ruutia! - --- Se on kivuloinen mies, ei se jaksa, puhui Holm ikäänkuin Vilhoa -puolustaakseen. -- Mihin hiiteen se Juusokin lie hävinnyt, se katosi -tuon näytelmänsä jälkeen kuin tina tuhkaan. - --- Häpesi ja meni. Mutta on häntä tänä syksynä taas nähty täällä, -kuuluu jo käyneen tentteeraamassa pari ainetta, mutta pistäytymällä -vain maalta, esiintymättä missään. - --- Niin, hän kuuluu saavan kielissä hyvät arvosanat. Mutta ei -hänestäkään politiikkaan ole. - --- Ei, Jumala paratkoon, vakuutti Heikki naurahdellen. Hän on nyt kerta -höyhenkenkä ja aikansa ymmärtäminen, se ei ole hänen vankin puolensa. --- Heikki oli hetkisen ääneti ja jatkoi sitten ikäänkuin hiukan -varoskellen: -- Jos mieli sellaisella lehdellä olla jotakin merkitystä, -niin pitäisi sen joutua toisiin käsiin, ymmärtävämpään hoitoon, se on -minun »ceterum censeoni.» - -Siitä oli heillä Holmin kanssa jo useasti ennenkin ollut puhetta ja he -olivat keskustellessaan tulleet huomaamaan, että voisi olla edullista -jos he saisivat sen omiin käsiinsä. Paljo merkitystähän sillä tosin ei -ollut koko »Kyntäjällä», mutta sitä voisivat ehkä sentään käyttää -jonkunlaisena välikappaleena sellaiset miehet kuin he, jatka olivat -selvillä ajan virtausten tärkeydestä ja tunsivat miten asiat ovat -otettavat. Nyt on hetki, jolloin on hyvä pitää itseään esillä ja tehdä -itsensä huomatuksi, kun vain osaa tehdä sen ymmärtävällä tavalla. -Kunhan »Kyntäjääkin» hoitaisi niin, että se aina kävisi yleisen -mielipiteen etupäässä ja aina lausuisi ilmi sen, mitä kulloinkin -tahdotaan lausuttavaksi, silloin voisi silläkin olla merkitystä ja sen -hoitajilla siitä etua. Tätänykyäkin on mieliala varsinkin maaseudulla -semmoinen, että se vaatii kuulla äkäsiä sanoja, jyrkkiä, punasia -mielipiteitä, jotka säkenöivät ja räiskävät. - -He olivat, Heikki ja Eemeli, keskenään näistä seikoista usein -jutelleet, olivat järjestäneet omat mielipiteensä ja kantansa noiden -havaintojensa mukaan, vaan eivät he toki useampain läsnäollessa niitä -kaikkia paljastaneet. Näille muille he vain osottivat, kuinka -tarpeellista olisi että lehti joko elpyisi taikka muuttuisi toisiin -käsiin. Ja toiset olivat aivan samaa mieltä, kehottivat Heikkiä vielä -käymään Vilhon luona siitä puhumassa. Heikki sanoi puhuneensa siitä jo -ennen, mutta lupasi käydä vieläkin. - -Hän kävi jo seuraavana päivänä Vilhon luona, kuvasi asiansa hyvin -räikeillä väreillä ja selitti mitä yleinen mielipide toivoo. Vilho -istui ääneti ja kuunteli, myhähteli vain joskus ilmasematta tarkemmin -mielipidettään. Vaan kun Heikki oli mennyt, nousi hän kävelemään, -mitteli edestakaisin kammarinsa lattiaa ensin rauhallisemmin, sitten -rajummin. Hänen silmänsä saivat omituisen, kaihomielisen kiillon ja nuo -epäluotettavat punapilkut hänen poskillaan laajenivat helakaksi -ruskoksi. - -Hetken käveltyään mietteihinsä vaipuneena istahti hän kirjoituspöytänsä -ääreen ja rupesi kirjoittamaan kirjettä. Se oli Juusolle: - - »-- -- Ei näy tässä minusta enää olevan miestä toteuttamaan sitä, - mitä olin ajatellut ja toivonut. En jaksa tehdä työtä enää miehen - voimalla, ei riitä tarmo eikä kykykään. Huomaan sen itse, ja jos - en huomaisikaan, niin kyllä sitä mulle muut huomauttavat. - - »'Kyntäjään' on yleinen mielipide tyytymätön, niin on minulle - monasti vakuutettu ja nyt juuri äsken kävi Heikki sitä mulle taas - julistamassa. Sanoi puhuvansa useiden puolesta. Lehti ei vastaa - tarkoitustaan; sen pitäisi sanoa sanan paikalleen kaikista - yleisistä päivän asioista ja johtaa yleisöään ja se pitäisi tehdä - se kaikki viisaalla, poliittisella tavalla. Nytkin on laiminlyöty - ottaa puhe erinäisistä nimityksistä ja hakemuksista... - - »Minä olen ruvennut tuskautumaan näihin muistutuksiin. Ja totta - on, että tätä nykyajan suuntaa en voi oikein ymmärtää enkä - hyväksyä, siinä tapahtuu käänteitä, joiden tarpeellisuutta en - käsitä, siinä ovat mielestäni henkilöt tärkeämmät kuin asia, siinä - on juonia ja vehkeitä ja vaikuttimissakin on vikaa. Ja tuon kaiken - seassa sitä nyt pitäisi ajaa politiikkaa ja pitäisi olla ruutia... - Todellakin, hyvin epäkiitollinen aika sellaiselle tuumalle kuin - meidän alkuperäinen oli, me kun ajattelimme tulla toimeen ilman - vehkeitä ja ilman ruutia ja pitää vain pääpyrintönämme pitää - nuorisossa vireillä rakkautta aatteisiin, niihin samoihin, jotka - olivat suomalaisuuden paraan innostuksen kohottimina, sen sieluna - ja ytimenä. Nykyjään on hyvin kiittämätöntä koettaa opastaa - nuorisoa vilpittömään, puhtaaseen, uhraavaan työhön kansallisen - työalamme vainiolla, jossa kyllä työmiehiä tarvittaisiin; sillä - onpa jo melkein tullut tunnussanaksi, että oma suu on lähempänä - kuin kontin suu. Ehkä olen minä liiaksi kiini tuossa takavuosien - katsantokannassa, mutta mulla ei ole voimia eikä halua puuttua - noihin kilvotteluihin miehistä, leivästä, viroista ja arvoista, - joita tätä nykyä yksinomaan tunnutaan harrastettavan. - - »Enkä minä tahtoisi yllyttää intohimoja, tähtösin mieluummin - opettaa rakastamaan kuin vihaamaan. - - »Heikki viittasi luonani käydessään siihen suuntaan, että jos - luopuisimme, sinä ja minä, niin he ehkä saisivat 'Kyntäjän' - toiselle kannalle järjestetyksi. Tuo oli minusta vähän hävitön - ehdotus. Miksikä jättäisimme, vaikka huomaisimmekin voimamme - riittämättömiksi, sen sellaisten aikeiden ja ajatussuuntain - palvelukseen, joita emme voi hyväksyä taikka ymmärtää. Totta on, - että minä olen sairas ja väsynyt mies, jonka on aika heretä - osallisuudesta taisteluihin. Vaan sinähän olet terve ja - työkykyinen, saat pian tutkintosi, etkö voi sinä nyt astua - aisoihin. Ehkä voit sinä myöskin paremmin seurata aikaa ja sen - vivahduksia, mutta samalla pitää nuorisossa vanhaa henkeä vireillä - ja harrastusta sellaistakin kohtaan, jossa ei ole paljasta valtaa - ja virkaa. - - »Minä olen, kuten jo sanoin, sairas, sairaampi kuin ihmiset - luulevatkaan ja kenties kuin itsekään luulen. Helmi on koettanut - kehottaa minua lähtemään ulkomaille, saamaan, jos mahdollista, - parannusta keuhkoilleni. Hän on jo suuressa ystävällisyydessään - tiedustellut rahojakin. Keuhkotautiset eivät tavallisesti lakkaa - toivomasta enkä ole lakannut minäkään, mutta arveluttaa minua - sentään kuluttaa rahoja noin heikkoihin toiveisiin...» - -Kun Juuso sai tämän kirjeen sinne yksinäiseen maaseutuasuntoonsa, johon -hän oli hautautunut lukemaan, herätti se hänessä taas virtaamaan paljo -vanhoja, nukahtaneita mietteitä ja synnytti tuumia ja ajatuksia. Hän -oli sinne maalle kuullut verrattain vähän pääkaupungin uusista, -virkeistä virtauksista, ainoastaan sanomalehdistä oli hän niitä -seurannut eikä ollut kaikille tapauksille osannut oikeata arvoaan -antaa. Vaan Vilhon kirjeestä hän kohta arvasi, että siellä ovatkin olot -nopeasti kehittyneet. Hän tunsi tuon suunnan, josta Vilho kirjoitti. Se -oli se sama suunta, joka opetti -- tai noudatti enemmänkin kuin opetti --- että jokaisen on pidettävä oma etunsa aina ensi sijassa, -yleisemmille harrastuksille on vain välillinen merkitys myönnettävä. -Hän tunsi nuo samat »aikansa ymmärtäjät» jotka käänteliväthe olojen -mukaan; nyt ne tahtovat esiintyä voimalla ja ruutilla, nyt huomaavat -_sen_ edulliseksi, -- hän tunsi suunnan miehistä ja miehet -suunnasta. Ja tämä dekadenssisuuntako siellä nyt isäntänä herrastaa, -sekö tahtoo nyt »Kyntäjääkin» itsekkäiden aikeittensa äänitorveksi? -- -Oho! ei niin väleen! - -Juuso tunsi siellä yksinäisyydessään melkosesti kehittyneensä, hän ei -ollut enää sokea uinailija, hän oli oppinut epäilemään ja sen avulla -oli hänelle moni seikka selvennyt. Mutta vanhat ihanteensa oli hän -puhtaina säilyttänyt ja niiden puolesta tahtoi hän taas astua -taisteluun. Hänen teki itsensä mieli taas koettaa voimiaan; siivet -olivat kasvaneet ja nyt hän aikoi uudelleen lentää, mutta lentää -varovammin, ei liian rutosti tulen luo niinkuin viimein. Hän tahtoi -toimia heidän, Vilhon ja hänen, yhteisten aatteiden puolesta, vaan -toimia järkimiehenä. Ja sepä merkillistä, ellei siinä taistelussa toden -ja hyvän puolesta saisi jotakin aikaan... - -Lyhyesti ilmoitti hän Vilholle muuttavansa muutaman viikon perästä -Helsinkiin lopettamaan tutkintonsa. Silloin saadaan tuumia asioista. - -Nyt takasin! Juuso oli käyttänyt »maanpakolaisuusaikansa» hyvin, -pääaineet olivat jo suoritetut ja suoritetut loistolla, hän tuli -saamaan hyvän tutkinnon. Ja ensi työkseen aikoi hän nyt koettaa hommata -itselleen jonkun pienen viran, pitää saada ankkuripaikka, jossa on -tuulilta turva ja josta voi vaikuttaa. Ja hän tahtoi vaikuttaa, ei -aikonut raukkana kätkeytyä kuoreensa. Oman yksityisen onnensakin vuoksi -tahtoi hän nyt hankkia itselleen tuon ankkuripaikan, hän kaipasi niin -haikeasti kodin lämpöä ja aikoi valmistaa sen itselleen. - -»Tule takasin», nuo jäähyväissanat Helsingin asemalta olivat koko ajan -yllyttävinä ja rohkaisevina soineet Juuson korvissa ja hän oli -päättänyt niin pian kuin mahdollista täyttää lupauksensa ja mennä -sanomaan sille lempeälle tytölle: »nyt olen tullut». Juuso oli työnsä -lomitse niin monasti nostanut silmänsä katsomaan sitä kuivunutta -kukkaisvihkoa, jonka hän oli kiinnittänyt lukupöytänsä viereen uutimen -reunaan ja ikävinä hetkinä, jolloin työ väsytti ja tahto tuntui -lamautuneelta, oli hän mielikuvituksessaan aina paennut Elnan seuraan, -noiden heidän yhteisten unelmahetkiensä muistoihin, ja levännyt niissä. -Monasti oli hän aikonut kirjoittaa tytölleen, mutta oli voittanut -halunsa: ei vielä, vasta sitten kun aika on tullut... - -Nyt läheni aika. Hänen vapaaehtoinen maanpakolaisuutensa oli lopussa ja -mielihyvissään ilmoitti hän Helsinkiin vanhaan kortteliinsa tulostaan. - -Otto oli asemalla vastassa. - --- Kadotettu ja jälleen löytty! huudahti tämä tervehtiessään. -- Terve -tuloa uudelleen elävien ilmoille! - --- Niin, tuntuuhan tämä vähän ylösnousemukselta. No, miten sinä elät? - --- Ka, niinkuin medisiinari elää. Toinen päivä toistaan hauskempi. - --- Entä muut siellä teillä? - --- Äiti ja Hilda odottavat terveinä tuloasi; muita siellä meillä ei nyt -olekaan. - --- Elna ei tule enää Helsinkiin? - --- Ei, hänestä ei ole kuulunut mitään. - -Vanhassa huoneessaan järjestellessään kirjojaan ja tavaroitaan oli -Juusosta taas niin kodikasta ja tuttavallista -- tuntuipa melkein kuin -olisi tuo ensi vaikutus tahdottu tehdä entistään kodikkaammaksi. Uusi -matto oli ilmestynyt hänen keinutuoliinsa, seinälle, tuohon hänen -Ahlqvistin ja Snellmanin kuviensa yläpuolelle, oli ripustettu pieni -maisemataulu -- sen kuului Hilda voittaneen taiteilijain arpajaisista --- ja hänen kirjoituspöydällään oli tuores kukkavihko. Se oli kai -kaikki Hildan käsialaa, hän on sentään hyvin ystävällinen tyttö, tuo -Hilda... Vähän ajan perästä tulikin hän itse juttelemaan Juuson kanssa, -ollen hilpeä ja avomielinen kuten aina ennenkin. Ja kun Juuso kertoi -iltapäivällä menevänsä sairasta Vilhoa tervehtimään, tarjoutui Hilda -tulemaan mukaan, -- olihan hänkin Vilhon vanha ystävä, vaikkei nyt -ollut nähnyt häntä koko syksynä. - -Yhdessä he menivätkin Vilhon luo. Huoneeseen astuessaan tulivat he -molemmat vaistomaisesti katsahtaneeksi toisiinsa: tuo mies heidän -edessään oli jo niin kuihtuneen näköinen, sen kasvot niin kellertävät -ja ruumis niin heikko, etteivät he olisi voineet häntä sellaiseksi -kuvitellakaan. Hänen ennen niin ripeät liikkeensäkin olivat jo käyneet -verkkasiksi ja väsyneiksi. Mutta silmissä oli hänellä vanha elonsa ja -valppautensa jälellä ja vanhaa herttaisuutta ja iloisuutta oli vielä -koko hänen käytöksessään kun hän tervehti vieraitaan. - --- Hyväpä oli, että nyt jo tulit, virkkoi hän Juusolle. -- Mulle -tulikin äkimpi lähtö tästä maasta kuin olin luullutkaan. - --- Siis lähdet todellakin ulkomaille, kysyi Hilda osanotolla. - --- Jo tänä iltana menen laivaan. Kosteat syyssäät täällä eivät ole -rinnalleni terveydeksi ja parastahan on joutua apua hakemaan niin kohta -kuin mahdollista, -- jos avun toiveita vielä lie. - --- Tottahan toki, ovathan monet muutkin siellä paranneet. - --- Toivotaan, minä ainakin toivon. - -Juuso oli istunut ääneti syrjemmässä salaa tarkastellen ystäväänsä. -Ville toivoi vielä, onni hänelle se, mutta siltä tuo melkein näytti, -kuin olisi kalma jo painanut omistusleimansa noihin lempeihin, -rehellisiin kasvoihin. Ja juuri sen miehen pitäisi kumminkin saada -elää, sillä puhtaita luonteita kuten hänen, niitä on harvassa, ja niitä -juuri nykyjään tarvittaisiin... - -Vilho rupesi puhumaan »Kyntäjästä», joka nyt vuorostaan tuli jäämään -yksin Juuson hoteille. Hän kehotti Juusoa hoitelemaan lapsukaista niin -hyvin kuin taisi, helppo tehtävä se nykyoloissa ei ole, sillä vaikea on -saada nykyistä polvea temmatuksi mukaan. Mikäli voimat riittävät lupasi -Vilho auttaa ulkomailta. - --- Matkusta rauhassa, kehotti Juuso, ryhdynhän työhön taas vereksenä -miehenä. Ja minä arvelen, että on parasta työskennellä sen vanhan -suunnitelmamme mukaan: hiljaisesti, rähisemättä. - --- Vaikka valtioviisaat olisivatkin tyytymättömät, niin minustakin. -Eihän ole meikäläisten luonteiden mukaista temmeltää tuossa hetken -vivahdusten virrassa, vaan on siltä tärkeää, tärkeämpää kuin koskaan, -koettaa pitää vanhaa »kartuusia vireillä». - -He keskustelivat kauan niistä asioista Hildan istuessa äänettömänä -kuuntelijana. Se heidän vanha ystävyytensä tuntui nyt olevan entistään -lämpimämpi; merkillisen samaan tapaan olivat viime aikain tapahtumat ja -ajanmerkit heihin vaikuttaneet ja ikäänkuin sulattaneet heidän -luonteitaan vielä täydellisempään sopusointuun. Hildakin oikein lämpeni -heidän puheitaan kuullessaan ja hän lausui melkein surunvoittoisesti, -että olisi niin hauska olla mukana jotakin vaikuttamassa, jos johonkin -kykeneisi... - --- Ehkäpä sinä vielä ennen pitkää tulet olemaankin mukana näissä Juuson -ja minun harrastuksissa, virkkoi Vilho veitikkamaisesti hymähdellen. - -Hilda punastui ja Juuso käänsi puheen toisille tahoille. Vähän ajan -perästä saapui Vilhon luo uusi vieras, Helmi, joka riensi sinne suoraan -pankista päästyään. Hän tervehti sulhoaan äidillisen hellästi ja -huolekkaasta, kyseli hänen voinnistaan, oliko tänään rykinyt pahasti ja -oliko nauttinut lääkettä. Ja Vilhon matka-arkkua, joka oli puoleksi -täytettynä laattialla, hän tarkasteli ja järjesti, kyseli mitä oli -pantu mukaan ja mitä panematta, neuvoi, torui lempeästi, aivan kuin -äiti maailmalle lähtevää poijuttaan. Olipa liikuttavaa nähdä heidän -siinä yhdessä puuhailevan: tyttö terve, roteva, elinvoimainen ja hänen -rinnallaan kuihtunut, kalvakas mies, -- oli kuin elämä ja kuolema -olisivat tuossa liittoutuneet ystäviksi. Ja elämästä ja kuolemasta -siinä olikin kysymys. Helmi koetti olla rohkealla mielellä, vaan -toisinaan lähti siltä kyynele väkisinkin kiertymään esiin luomen alta. -Ja Vilhokin tekeytyi niin reippaaksi ja terveeksi kuin suinkin, mutta -turhaa oli hänen koettaakaan tytöltä salata, kuinka sairas hän siltä -oli. - -Hetkisen katselivat Juuso ja Hilda tuota liikuttavaa suhdetta. Mutta he -tajusivat samalla, että noiden on varmaankin tarve olla tänä iltana -kahden, heidän täytyy saada nauttia häiritsemättä näitä yhdessäolonsa -viimeisiä tunteja. Ja siksi he heittivät hellät jäähyväiset Vilholle -toivottaen hänelle paljo hyötyä matkastaan. - --- Ja tule tervennä takasin, virkkoi Juuso lähtiessään. - --- Toivotaan, toivotaan. Ja sinä, pitele sinä täällä »kartuusia -vireillä». - - - - -VII. - - -Vilhon lähdettyä ulkomaille tunsi Juuso itsensä omituisen orvoksi ja -yksinäiseksi. Ei ollut hänellä nyt ketään lähempää ystävää, jolle hän -avonaisesti ja vapaasti olisi voinut kertoa tuumistaan ja tunteistaan -ja jonka hän olisi luullut ymmärtävän itseään. Useista aikuisistaan ja -vanhemmista tovereista oli hän viime aikoina vieraantunut, ei ollut -voinut heitä seurata eikä ymmärtää heidän muuttumistaan, ajan vaiheiden -mukaan. Hänen suhteensa Heikkiinkin oli viime vuosina pysynyt aivan -kylmänä; he seurustelivat kyllä toisinaan ja vanha tuttavuus jatkui -ennallaan, mutta siinä ei ollut enää sitä sydämmellisyyttä eikä -avomielisyyttä, jota oli ollut ennen takavuosina. Juusokin oli -luonteeltaan käynyt yhä enemmän suljetuksi ja epäileväksi, eikä hän -voinut sietää sitä laskevaa, itsekästä ja itsekylläistä luonteen -piirrettä, jota hän nykyjään alinomaa huomasi Heikin puheessa ja -käytöksessä. Useat seikat saattoivat heidät kumminkin tekemisiin -toistensa kanssa. Jo kesällä oli Juuson maalta pitäin täytynyt pyytää -ja käyttää Heikinkin nimeä vekselissä ja myöskin Heikin halu puuttua -»Kyntäjän» asioihin vaikutti, että he useimmin olivat tekemisissä -toistensa kanssa; Heikki oli nyt vihdoinkin kirjoittanut siihen -muutaman kirjoituksen taloudelliselta alalta. Vaan vanha luottamus ei -enää kasvanut ennalleen. - -Tutkintonsa suoritettuaan toimitti Juuso nyt »Kyntäjätä» vereksillä -voimilla ja saavuttikin sille vähän vilkkaampaa kannatusta. Mutta -samoihin aikoihin hän herkeämättä ja huolella tähtäili ja neuvotteli -mistä hän saisi jotain tointa ja tuloa. Sillä sitä hän kaipasi ja -tarvitsi. - -Tavallisin kysymys, johon Juuso näihin aikoihin sai vastata missä hän -vain liikkuikin, oli tämä; »No, mitä sinä nyt teet ja mitä aijot?» -Usein se kysymys tehtiin välinpitämättömästi, muun puheen puutteessa, -usein myös pelkästä kohteliaisuudesta ja vielä useammin vaarattomasta -uteliaisuudesta. Ja silloin oli Juuson helppo vastata: - --- Ei ole vielä varmaa tietoa, otan sopivan toimen ja tulon mistä saan. -Onhan myöskin hieman tuumaa ruveta lukujakin jatkamaan ja vähin olen jo -alkutöihin ryhtynytkin. - -Tutkintojensa aikana oli näet Juuso osoittautunut erittäin tarkaksi ja -tunnolliseksi kieliopillisissa tutkimuksissa ja useat yliopiston -opettajat olivat vilkkaasti kehottaneet häntä jatkamaan opintojaan -erittäinkin äidinkielen tutkimisen alalla. Siinä tarvittiin työmiehiä, -olisi vahinko, ellei Juuso tässä muodossa voisi käyttää kykyään -äidinkielensä hyväksi. Itsellään teki Juusolla hyvin mieli: tuokin oli -aikoinaan ollut eräs hänen kauniimpia unelmiaan silloin kuin hän -rohkeimmillaan haaveksi, miten hän tulisi tekemään työtä kotimaisen -kansallisuutensa ja äidinkielensä kypsyttämiseksi. Sittemmin oli hän jo -luopunut tästä unelmasta niinkuin useimmista muistakin, oli katsonut -sen olevan toteutumattomissa, eihän hänellä riittänyt kykyä, aikaa eikä -varoja. Vaan nyt se palasi taas uudella voimalla: voi, jospa hän -saisikin ruveta työskentelemään tällä mielialallaan, työskentelemään -hiljaisesti, uutterasti ja esteettömästi...! - -Mutta hän ei kumminkaan nyt vajonnut varsin syvälle näihin toiveisiin. -Häntä rasittivat raha-asiat, painoi velka ja vekselit huolettivat; ei -hän uskaltanut sen liikkuvan painolastin kanssa lähteä uudelle -taipaleelle. Kun saisi vakinaisen lainan! Mutta se ei ollut enää niin -helppoa sekään, kuin entisinä hyvinä aikoina. Oli näet ajan merkkiä -sekin, että lukumiehillä ja yleensä henkisten rientojen edustajilla ei -enää ollut sitä luottoa, kuin takavuosina, -- henkisellä ja -aatteellisella työllä ei ollut enää entistä merkitystään. Ennen sai -lukumies isommitta vaikeuksitta suurenlaisiakin lainoja eikä -takuumiehistä ollut puutetta; pitihän auttaa eteenpäin pyrkiviä -nuorukaisia, auttaa etenkin jos mies oli lupaava ja työkykyinen. Nyt -oli yleinen harrastus kääntynyt pääasiallisesti taloudellisia hankkeita -kohden; ylioppilailla olivat rahat tiukemmassa, ihmiset olivat -tarkempia takuistaan ja lukumiehillä vähän luottoa. Kysyttiin nyt jo -enemmän millä se maksaa, kuin mitä se mahdollisesti tulee isänmaan -hyväksi tekemään. - -Juuso tarvitsi virkaa, tuloja ennen kaikkia. Sen hän tiesi itse ja sen -tiesivät useat hänen tovereistaankin, jotka hänen kanssaan olivat -raha-asioissa. Miten aikoi hän antautua tieteellisiin toimiin kun -kaikki aika uhkasi mennä rahahuoliin? Hän oli pian, pikemmin kuin oli -aavistanutkaan, joutunut moniin ja sekaviin vekseliasioihin: kun itse -tarvitsi muitten nimiä, oli hänen täytynyt kirjoittaa muille nimensä, -ja pankit antoivat tähän aikaan kernaasti rahoja. Ja siksi hän älysi, -kun toiset toverit hänen aikeitaan kyselivät, että siinä oli muutakin -kuin pelkkää uteliaisuutta. - --- Oletko jo ruvennut auskulteeraamaan koulussa? kysyttiin häneltä -usein ja Juuso käsitti siinä kysymyksessä aina pienen syytöksen. Hän -näet ei ollut ruvennut auskulteeraamaan ja empi ruvetessaan. Hänellä -oli aina ollut hiljaisena toivomuksena, ettei hänen tarvitseisi -antautua opettajan uralle. Mielestään hänellä ei ollut siihen -taipumusta, ei sitä malttia eikä esityskykyä, jota siihen -tarvitaan. Ja oli muitakin syitä. Hän olisi toivonut saavansa -oleskella pääkaupungissa, voidakseen kirjastopalkalla tehdä sitä -mielityötään, jota hän jo oli alotellut. Tuo nyt on taas sitä vanhaa -suuruudenhulluutta, oli hän kuullut toveriensa kuiskailevan ja oli -hänellä siitä itselläänkin ollut paha omatunto, mutta hän ei ollut -silti vielä voinut voittaa vastahakoisuuttaan. Ja siksi hän vastasi -näille kysyville vältellen: - --- En ole vielä ruvennut, kesken oli lukukausikin, läheneehän jo -joululupa. Ja olisin tässä vähin katsellut muunlaista työtä. - --- Sinä tähtäät ylemmäs? - --- En sitäkään, vaan kun mulla on vähän näitä tieteellisiäkin aikeita, -niin olisin tahtonut pysyä Helsingissä. - --- Niin, kenen kannattaa... - --- Eihän se kyllä kannattaisikaan... - -Mutta juuri siinä joulun lähetessä Juusolle aukenikin toive saada -»muunlaista työtä». Haettavaksi julistettiin senaatissa uusi -ylimääräinen kielenkääntäjän paikka, siitä huomautettiin Juusolle ja -hän kiinnittikin suurella innolla huomionsa siihen. Olihan se paikka -ikäänkuin häntä varten, pienipalkkainen, vaatimaton toimi tosin, mutta -saisi kumminkin olla pääkaupungissa, jatkaa töitään ja... - -Niin, siinä se juuri olikin se suurin houkutus ja hartaimman halun -viehättävä syy. Se syy, joka hänen mielikuvitustaan vilkkaimmin -lennätti ja kannusti hänen toiveitaan: saisi vihdoinkin perustaa tuon -oman, pienen pesänsä, jossa kotoinen onni lämmittäisi ja virkistäisi. -Tuo kapsäkki-elämä vierasten hoidossa oli viime aikoina varsinkin -ruvennut yhä enemmän tympäsemään miestä, joka jo oli siinä ijässä, että -olisi pitänyt päästä oman katon alle asumaan. Ja se onni viittoi häntä -nyt niin viehättävänä tuon pienen viran muodossa ja hän kiintyi kohta -koko vilkkaan mielikuvituksensa innolla tuota mahdollisuutta -ajattelemaan. - -Juuso kävi asiantuntijoilta tiedustelemassa mahdollisista toiveistaan. -Voisihan olla toiveitakin, sanoivat nämä, vanhempia ei hae, joten -pyrkijät lienevät melkein yhdenarvoisia. Saavat kilpailla, sitten -arvostellaan. Arvelivatpa toiset Juusolle avuksi olevan senkin, että -hän jo oli kielentaitajana tunnettu. - -Hänen toiveensa kasvoivat ja hänen omaa kotia haaveksiva -mielikuvituksensa sai vielä uutta, verestä virikettä. Se tuli pienen -kirjeen muodossa kaukaa syrjäisestä maaseutupappilasta. Kirje tuli -aivan odottamatta; Juuso itse ei näet ollut vieläkään kirjoittanut -Elnalle. Monasti oli hänet kyllä nyt syksynkin kuluessa temmannut -vastustamaton halu kirjoittaa ja hän oli valanut pitkät paperit täyteen -tunteitaan ja ajatuksiaan, mutta ei ollut niitä lähettänyt. Ei vielä, -oli hän päätellyt, ei vielä ole aika mennä sanomaan: »tässä olen nyt, -nyt olen tullut!» Vielä on varrottava. - -Vaan nyt kirjoitti Elna hänelle. Hän sanoi vain tahtovansa onnitella -Juusoa tutkinnon johdosta. Lapsellisella tavallaan hän sitten kertoi, -miten hänellä oli ollut ikävä ja mielipaha silloin keväillä, kun Juuso -niin katkerana matkusti pois ja kuinka hänestä koko Helsinki sen -jälkeen oli menettänyt makunsa. Kesällä ja syksyllä oli hän odotellut -Juusosta jotain kuulumisia; ei kirjettä, hän tunsi selvästi, että Juuso -ei kirjoittaisi, vaan hän oli, vaikka turhaan, toivonut Hildan kautta -saavansa jonkun tervehdyksen. Mutta sitten oli hän käynyt niin -iloiseksi kun näki Juuson suorittaneen tutkintonsa, -- onneksi olkoon -ja hyvää jatkoa! Itsestään Elna ei kertonut muuta, kuin että siellä -kotona hän siskoparven seurassa viettää päivänsä, ei ole erittäin -hauskaa mutta eipä mitään hätääkään. - -Nyt olivat Juusoltakin telkeet poissa, hän istui kirjoittamaan, -kirjoitti Elnalle kirjeen, kirjoitti pitkästi ja lämpimästi. Kuvasi -siinä oman mielialansa vaiheita, ikäviään ja yksinäisyytensä mietteitä. -Kertoi myös uusista toiveistaan, kuinka vihdoinkin näköala rupesi -valkenemaan ja toteutumistaan läheni tuo hänen harras unelmansa saada -pieni toimi ja pieni koti. Se oli tosin vasta pelkkä toive, mutta -saattoihan se toteutuakin. Ja miks'ei se toteutuisi, tuottaisihan tuo -pieni virka hänelle niin suuren onnen, ettei kohtalo voinut olla -hänelle sitä antamatta. - -Innostuneesti hän kirjoitti. Ja rivien välistä saattoi lukea hänen -lupauksensa kohta viran saatuaan tulla noutamaan hyvän haltijan uuteen -kotiinsa. - -Juuso vei virastoon hakemuksensa. Oli hakijoita muitakin, kuuli -hän, muttei vaarallisia. Hakijain oli suoritettava kielinäyte -kääntämistaidostaan ja se juuri olikin Juusosta edullista. Hän -kirjoitti oikein huolellisesti ja hyvästi, kaunista, täsmällistä -kieltä. Ja sitten hän odotti turvallisesti päätöstä ja jatkoi sillä -välin tieteellisiä töitään. - -Niin istui hän eräänä päivänä työpöytänsä ääressä kun Heikki tuli hänen -luokseen. Tulija näytti olevan ärtysellä tuulella ja rupesi jo kohta -torumaan: - --- No, nythän sinä et ole taas valvonut etuasi, mitä sinä oikeastaan -mietit? - --- Miten niin? - --- Päästät suotta sievosen viran hyppyistesi lomitse. - --- Minäkö? - --- Niin. Voit pitää melkein varmana, ettei sulle mitään -kielenkääntäjänvirkaa anneta -- ja oma syysi. - --- En ymmärrä. - --- Oletko käynyt kenenkään luona kumartamassa? - --- Kumartamassa? Mutta minähän olen kirjoittanut näytteeni, sen -mukaanhan ne arvostelevat, miten tässä nyt enää mikään kumarrus voisi -tulla kysymykseen? - --- Hm, siinä se nyt on. Tahdotko todellakin tekeytyä niin viattomaksi, -että et käsittäisi velvollisuutesi olevan käydä asianomaisilta -suullisesti pyytämässä, että sinua pidettäisiin suosiollisessa -huomiossa. Sehän on ensimmäinen tehtävä, hakipa virkaa mitä tahansa. -- -»Kirjoittanut kielinäytteesi», sanot, -- vaikka se olisi kuin enkelin -kirjoittama... - --- Onko siinä sitten vikoja? - --- Hm, vikoja! Luota siihen! Voipi se olla hyvääkin kieltä, vaan voi -siinä siltä olla vikoja; siinä esim. ei voi olla sitä virallista -väritystä, joka täytyy olla kaikissa virallisissa asiakirjoissa. - --- Onko siitä joku huomauttanut? - --- Kamreeri Holm on, kuten tiedät, yksi lausunnon antaja. Mutta se -sinään, vaikka näyte meniskin mukiin, eikähän se huono kuulu -olevankaan, niin on persoonallinen huomionosoitus aina välttämätön. - -Juuso kävi alakuloiseksi, katseli maahan ja oli onnettoman näköinen; -Sitten kysyi hän epäillen: - --- Pitäisiköhän nyt vielä pukeutua frakkiin? - --- Aika se nyt, nyt on myöhää. Asia ratkaistaan tänään tai huomenna, -nyt ei enää voi mennä. - --- Ei tietysti. Mutta vaikuttaakohan tuo nyt niin ratkaisevasti? - --- Saathan nähdä. - --- Sehän olisi hirveän ikävää. - --- Ikävää, ikävää, -- kenen syy? Ikävää itsellesi, ikävää toisillekin, -joilla on... Miten luulet jaksavasi hoitaa asioitasikaan, kun noin -laiminlyöt hyvät tilaisuudet? Sinähän olet parantumaton uneksija. - -Juusolla masentui kerrassaan iloinen, toiveikas luonto. Hän ei ollut -sitä kuolemakseen tullut ajatelleeksikaan, mutta hänestä tuota oli -vieläkin vaikea ymmärtää. Lähteä nyt tällaisessa asiassa suosiota -rukoilemaan, -- sehän olisi sama kuin mennä pyytämään, että toinen -syrjäytettäisiin siinäkin tapauksessa, että hänellä näytteensä puolesta -olisi etusija. Vaaditaanko todellakin tuollaista luikertelevaisuutta, --- ei hän sitä vieläkään voinut uskoa ja häntä melkein kiukutti, että -Heikki häntä turhanpäiten tuli pelottelemaan. - -Vaan kuta enemmän hän asiaa mietti, sitä tuskallisemmalta se hänestä -tuntui. Saattoihan nykyisenä kilpailun aikana mikä tahansa olla -mahdollista, matelevaisuus ja nöyräselkäisyyshän se todellakin -tätänykyä merkitsee enemmän kuin kunto ja ansio. Mutta pitääkö -todellakin hänen kauniin unelmansa siitä syystä joutua karille, tuon -rauhallisen työn, kodin ja oman unelman? Ei toki, ei niin voi vääryys -voittaa... - -Yön unen riisti häneltä kumminkin Heikin huolettava uutinen eikä hän -voinut tehdä työtäkään. Hänellä oli siellä pöydällä alotettu kirje -Elnalle, toinen kirje jo, muttei hän voinut nyt sitäkään lopettaa. Vaan -huomenna, kunhan tuo paha pelko on ohi, silloin hän sen lopettaa ja -silloin hän ehkä jo voi kertoa tarpeettomasta säikähdyksestään ja asian -hyvästä päättymisestä... - -Aamiaispöydässä Juuso tavallisesti silmäili läpi päivän lehdet -ja niin hän teki nytkin osaamatta aavistaakaan, että siinä vielä olisi -mitään hänen virastaan. Vaan jo ensi silmäyksellä tarttui hänen -katseensa muutamaan uutiseen: »Uuteen ylimääräiseen senaatin -kielenkääntäjänvirkaan on neljästä hakijasta otettu hov. ausk...» -- -Mitä tämä on, eikö se ole juuri hänen virkansa? Sehän se on -- siis -sivuutettu. Tieto tuli pikemmin kuin hän osasi arvatakkaan. - -Kaatui siis sekin toivo. Ja yleinen mielipide sanoo, että se on oikein, -miksi lähtee asettumaan yläpuolelle yleisiä tapoja. -- No niin, mennyt -kuin mennyt! Tottahan mies sellaisen vahingon korjaa, tapahtuuhan -tällaista, ensi kerralla täytyy olla viisaampi... Vaan lähettämättä se -nyt saa jäädä Elnan kirje. Siihen hän oli aikonut liittää uutisen, että -nyt ovat oman tuvan perustukset lasketut...; sellaista uutista, joka -siihen nyt olisi ollut liitettävä, ei hän hennonut kertoa. Olkoon -ennallaan, kaikki, onpa pakko jäädä odottavalle kannalle. - -Juuso istui nolona ikkunan ääressä ja katseli tylsästi keskipäivän -vilkasta katuliikettä: Ei hän juuri ajatellut mitään, ei punonut -katkeroita säikeitä eikä kiivastellut maailmaa vastaan, ajatuskin -tuntui juoksevan niin raskaasti ja sakeasti, tahto ja tarmo tuntui -tyyten lauenneelta. Mutta sielunvoimat toimivat kumminkin salassa ja -kun hän havautui siitä istumasta, olivat jäntereet kuin tuskasta -kiinteälle pingoittuneet ja otsasta puhkesi esiin hikikarpaloita... - -Juuso nousi, ravisti ruumistaan ja istui työnsä ääreen. Mutta sekin, -jonka seurassa hän eilen vielä niin innolla viihtyi, sekin tuntui nyt -äitelältä, olivathan nuo paperiliput niin turhanpäiväisiä eikä hän -päässyt päästä kiini. Hän työnsi paperit pois edestään ja istui taas -joutilaana. »Ihminen on oman onnensa seppä, sanotaan, vaan minä olen -kai hyvin huono seppä. Miksi lienenkin juuri minä joutunut näin -epäonnistuneeksi?» - -Mutta äkkiä hän taas havahtui mietteistään, otti esiin annakan ja -rupesi sitä selailemaan. - --- Niin, ensi viikolla se lankee, lankee taas. En muistanut puhua -Heikille eilen, mutta ei tuo ollut sillä tuulellakaan. Liekö -tänäänkään, vaan käytävähän siellä on. - -Se oli nyt uudistettava se Heikin nimellä kesällä otettu paperi. Muista -vekseleistään oli Juuso säästellyt siksi verran uudistusrahoja, että -tästä pälkähästä tällä kertaa suoriaa, -- kun vain tunnustaja -suostunee. Ja Heikki suostui. Mutta hän sanoi myöskin, että se oli nyt -viimeinen kerta kun tämä uudistetaan, ensi lankeamalla se on -maksettava. Sillä eihän tästä tällä tavalla tule mitään, pian ne -vekselit paisuvat lumivyöryksi, joka hautaa alleen miehen, jos ei -useampiakin, kun ei niille ole minkäänlaisia vastaavia tuloja. - --- Tiedänhän minä, ett'et sinä raha-asioissa kevytmielinen ole, mutta -koeta nyt veli hyvä hankkia tuloja, eläkä uneksi pois aikaasi. - --- Koettaa täytyy, kunhan tästä nyt taas pääsisi vähän henkilomalle. - --- Hm. Tuossa on nimeni. Mutta onko sulla aavistustakaan, millä kolmen -kuukauden perästä lunastat tuon paperin? - -Sehän se juuri oli, jota Juuso itse lakkaamatta, yöt, päivät, hauteli -mielessään, se joka painoi hänen mielialansa maahan, tärveli hänen -työkykynsä, hämmensi ajatukset, kaikki. Millä maksaa hän tämän paperin -ja millä muut, kun tuloja ei ole? Niitä papereitahan hän järjesteli ja -suunnitteli mielessään myötään ja kärsi sitä tehdessään suurempaa -tuskaa kuin kukaan saattoi aavistaakaan. Ja kun nyt toinen vielä tuli -säälittä repimään ja ärsyttämään niitä samoja haavoja, niin valtasi -hänet melkein toivottomuus. - --- Sinä panet puukon kurkulleni, toivosinpa että painaisit sen päätä -myöten. Käsitäthän, etten ilokseni juokse armoa kerjäämässä, mutta -minkä minä Herran nimessä tässä teen? - --- Mitä, kiivastutko sinä? Minä koetan sinua ystävänä neuvoa... - --- Koetanhan minä hoitaa asiani ja hoidanhan minä tämänkin kolmen -kuukauden perästä. - --- Kunhan hoidat, hyvä on. - -Juuso läksi. Heikki jäi seisomaan ikkunansa ääreen, katseli hänen -menoaan ja puhui itsekseen niinkuin hänen tapansa usein -yksinäisyydessään oli: - --- Saamaton haaveksija, ei vähintäkään sujuvuutta, eikä -mukautuvaisuutta, korskeutta vain... Ehkä maailman ranta opettaa, mutta -lujalle se ottaa; hän ei ymmärrä vähintäkään aikansa vaatimuksia. Ei -hänellä olisi edellytykset huonot; toinen mies olisi hänen päällään ja -hänen tiedoillaan jo ollut sievonen palkannauttija hyvällä -tulevaisuudella, -- Juuso se vain ei ymmärrä olla oikeassa paikassa -esillä. Siinä se on temppu ja se tulee hänelle vielä kalliiksi... - -Heikki siirtyi työnsä ääreen, avasi lainopillisen luentovihkonsa ja -rupesi lukemaan. Hän puolestaan kyllä tulisi näyttämään mistä mies -milloinkin on löydettävissä, kunhan hänen aikansa ehtii tulla. - - - - -VIII. - - -Kolme kuukautta kului. Taas oli kevään alku koreimmillaan. Päivä -paistoi kirkkainta hohdettaan lumisille maisemille muuttaen koko -luonnon yhdeksi suureksi valomereksi. Se valoi ihmismieliinkin valoaan -ja iloaan, sulatti raskaat luonteet keveämmiksi ja sovinnollisemmiksi -ja herätti talvisissa arkitouhuissa uupuneisiin mieliin uusia tuumia ja -uusia toiveita. - -Iloisina tervehtivät toisiaan ihmiset, jotka pääkaupungin katuja -rientelivät toimissaan ja kiireissään. Aamupäivillä se oli liikemiesten -paras työaika; kauppiaat, isännöitsijät ja kaikenmoiset asioitsijat ja -toimimiehet kulkivat pankeissa ja pistäysivät liiketuttavainsa luona ja -nyökyttivät ymmärtäväisesti päätä toisilleen kadulla ohimennessään. -Afäärit luistivat enimmäkseen hyvin, aika oli liikemaailmalle yleensä -suotuisa; rahasta ei ollut puutetta, luottosuhteet varmat ja -yrittäjillä oli ilo nähdä puuhistaan tolkkua syntyvän ja korvausta -juoksevan. Taloudellisessa suhteessa oli koko maassa näinä vuosina -verrattain onnelliset olot; vuodentulo oli useina vuosina perättäin -ollut edullinen, työväellä oli työtä riittämään asti ja yleinen -varallisuus pysyi kohtalaisena. - -Siitä oli syntynyt tavallista virkeämpi yritteliäisyys. Pääkaupungissa -oli varsinkin rakennusinto päässyt suureen vauhtiin, suuria kivitaloja -kohosi sekä sen keskustaan että laidoille; nuorilla, puuhakkailla -arkkitehdeillä ja rakennusmestareilla oli kyllin tilaisuutta käyttää -työkykyään ja osottaa makuaan ja kekseliäisyyttään ja heillä oli hyviä -toiveita, että heidän toisinaan rohkeistakin hankkeista kasvaisi -runsaita satoja. Työ palkitsi tekijänsä ja siksi nousi taloudellisella -alalla vanhoille liikkeille yhä uusia kilpailijoita, joiden johtajina -esiintyi nuoria ja usein varattomia, vaan hartaasti eteenpäin pyrkiviä -miehiä. Ja yrittelemisinto tarttui laajemmallekin. Se oli näihin -aikoihin kuin esim. köyhemmässä suomalaisessa ja kansallisessa -puolueessa myöskin heräsivät ensi ajatukset perustaa erityisiä -suurempia, kansallisia liikkeitä ja rahalaitoksia vastapainoksi -vanhoille, jotka kaikki olivat vastapuolueen käsissä, ja estämään -varallisuutta yksin tälle kertymästä. - -Joka taholla uhkui toimeliaisuutta, uusia tuumia luotiin ja uusia -toiveita syntyi. Ja siksi saattoi jo ulkopinnalta nähdä kiireissään -ahertavain ihmisten olevan hyvällä tuulella ja toimivan hyvillä -toiveilla. - -Sen mielialan leimaa näkyi nytkin Helsingin kaduilla liikkuvain -kasvoissa. Mutta siksi vetikin juuri enemmän huomiota puoleensa, kun -näki joukossa jotkut erittäin huolestuneet kasvot, joista selvästi -kuvastui masentunut mieli ja helposti huomattava epätoivo. Tänäkin -aamupäivänä kääntyivät monet vaistomaisesti katsomaan erästä -hermostuneesti kiirehtivää nuorta miestä, jonka katseet niin -levottomina pälyilivät ympärilleen, ikäänkuin keksiäkseen jotakin -pelastuksen mutkaa. - -Se oli Juuso, joka rahahuolissaan siellä puikkelehti tungoksen -keskessä, kiirehti ja hätäili, mutta tietämättään itsekään minne -kiirehti. Häneltä vain eivät afäärit onneksi vedelleet. - -Kolme kuukautta oli kulunut. Ne olivat olleet hänelle melkein -yhtämittaista juoksua ja tuskallista huolta. Hän oli koko ajan -ikäänkuin soutanut karilla käyneessä ruuhessa, jonka laitalaudat ovat -halenneet ja liitteet ratkenneet ja joka joka hetki uhkaa täyttyä ja -vajota. Kun yhden halkeaman sai yhdeltä puolen täytetyksi ja tukituksi, -niin jo virtasi vesi torvenaan toisesta saumasta ja kolmannesta tirisi -yhtämittaa uhkaava suihku. Näihin asti oli hänen, joskin ainoastaan -suurimmilla ponnistuksilla, onnistunut tukkia lävet ja pitää vene -kulkukunnossa, vaikka se toisinaan jo täyttyikin puolilleen. Mutta -raskasta työtä se oli ollut. Milloin lankesi mikin pikkulaina, -käsilaina tai kassalaina, milloin joutuivat korot maksettaviksi, -milloin yritti henkivakuutus luiskahtamaan ohi. Piti riistää riepua -yhdestä reijästä ja tukkia toinen pahemmin vuotava, vipata yhdeltä -tuttavalta ja maksaa toiselle kireämmin vaativalle, luvata määräaikoja, -juosta, haalia kokoon ja sittenkin sivuuttaa määräajat. Ja koko ajan -syöksyivät vekselit uhkaavina surma-aaltoina sälöttyneitä laitoja -vastaan uhaten joka hetki hyökätä täyttämään venheen, ellei niitä -väistellyt sillä äärettömällä varovaisuudella, jota ne vaativat. Ja -elää piti silläkin välin, piti soutaa sitä raskasta ja yhä karttuvaa -vesilastia voimain myötään vähetessä. Eikä rantaa näkynyt missään. - -Vähilleen pari vuotta se oli Juuso jo sillä tavalla soudellut ja -pitänyt alustaan veden pinnalla, mutta arvaa sen, minkä verran se sillä -ajalla jo oli vuotanut. Viime aikoina ei enää työnteosta tullut mitään, -aika kului tarkoin rahapuuhiin. Ja sittenkin oli nyt vihdoin tullut se -hetki, jolloin ei vuotoja enää jaksanut tukkia eikä vältellä hyökkääviä -laineita, jolloin oli edessä selvä uppoaminen. Ja siksi se oli niin -levoton katse Juuson silmässä, kun hän hätäillen kulki siellä -väkijoukossa ja koetti hapuilla viimeistä pelastuksen kortta, jota ei -näkynyt koko äärettömällä ulapalla. - -Kolme kuukautta oli kulunut, Heikin hyväksymä vekseli oli tänään -maksettava. Koko ajan, kolme kuukautta, oli Juuso siitä huolta -kantanut, miettinyt kaikki mahdolliset keinot miten hankkisi rahoja sen -maksamiseen. Mutta jos jostakin oli vähän saanutkin kokoon, oli se -kohta mennyt hetkellisiin vuotoihin, toisiin vekseleihin ja toisiin -velkoihin. Ja viikot oli kuluneet ja kuukaudet. Vihdoin oli Juuso -nöyrtynyt, mennyt Heikin luo ja pyytänyt, että se paperi vielä -siirrettäisiin tai uudistettaisiin. - -Ei. Heikki kielsi jyrkästi periaatteen kannalta. Hän oli tehnyt sen jo -kolme kuukautta sitten, Juusolla oli ollut kyllin aikaa järjestää -asiansa. Hän ei aikonut ijankaiken jatkaa sitä leikkiä eikä panna -omaakin tulevaisuuttaan vaaranalaiseksi. Jos et sitä nyt maksa, oli hän -sanonut, niin en usko sinun maksavan sitä koskaan. Koeta jo muualta -saada nimiä, maksettava se nyt on. - -Juuso oli mennyt, koetellut vielä, vaan se oli toivotonta työtä. -Hänellä oli yleensä sangen vähän ystäviä, useimmat hänen paraimmat -tuttavansa olivat jo hänen asioissaan kiini, toiset eivät ruvenneet, -kolmansien nimet eivät auttaneet. Kyllä hän juossut oli, tänäkin -päivänä aamusta aikusesta syömättä ja lepäämättä. Ja hän juoksi vielä. -Kenties vielä viime hetkessä tapaisi jonkun armollisen ihmisen... Hän -suuntasi kulkunsa senaatintorille päin, ei tiennyt oikeastaan miksi, -vaan arveli että ehkä tulisi sieltä joku vastaan... Silloin lyödä -paukautti kello Nikolain tornissa kaksi. - -Juuso hypähti, säpsähti: pankkiaika oli siis kohta ohi. Mitä nyt -tehdään, mihin mennään? Menisikö kotiin, panisi maata ja jättäisi -kaikki. Vai pakeneisiko kapakkaan, joisi päihinsä unhottaakseen, -vapautuakseen...? Ei. Nyt täyttää aalto venheen, vaan haudatkoon se -alleen edes rehellisen miehen... Juuso istui issikan rekeen, ajoi -Heikin konttoriin ja pyysi tavata häntä. - --- En ole voinut maksaa paperia, puhui hän läähättäen. Olen koettanut -viimeiseni, mutta turhaan. Nyt on kaikki lopussa, minä olen hukassa. - --- Arvasinhan, että siihen se kehittyisi. Ja mitä aijot nyt? - --- En mitään, en voi mitään. - --- Siinä miehen tarmo! Nyt olet mestannut nimesi, mitä sulla on -jälellä? -- Niin se käy kun uinailee pois paraat vuotensa. Jos sulle -vielä olisin nimeni antanut, olisit varmaankin vienyt sen -prosenttariin. - --- Olisin hoitanut asian -- ainakin tällä kertaa. - --- Mutta ensi kerralla! Onko sulla nyt minkään vertaa rahoja? - -Juuso veti esiin kukkaronsa. Siinä oli muutamia seteleitä ja -hopearahoja, toistasataa markkaa; ne hän kopisti Heikin eteen pöydälle. - --- Minä en menetä nimeäni, puhui Heikki kooten pois rahat. -- Mutta -tämä oli meidän viimeinen afääri. - -Kuin unissaankävelijä asteli Juuso siitä kotiinsa päin. Nyt oli siis -alus vajonnut. Sehän siitä lopuksi oli tulevakin, eihän hän enää -pitkiin aikoihin ollut muuta odottanutkaan, ranta oli myötään väistynyt -yhä kauemmas saavuttamattomiin. Ja mitä nyt? - -Juuson tieteellinen työ ei viime aikoina ollut edistynyt ollenkaan, -harvoin hänellä oli sitä aikaa ajatellakaan. Oli hän nyt toisinaan -käynyt auskulteeraamassa, toisinaan hankkinut käännöstöitä, mutta se -oli kaikki rahahuolien vuoksi jäänyt niin katkonaiseksi. »Kyntäjää» hän -yhä oli ollut toimittavinaan, se oli ollut ikäänkuin lohdutusta muun -surkeuden keskessä, mutta hän oli ruvennut huomaamaan, ettei hän yksin, -ainakaan näissä oloissa, voinut sitäkään halunsa mukaan hoitaa, hän oli -ruvennut epäilemään omaa kykyään, omia aatteitaankin. Eihän hänestä -ollut niiden edustajaksi, menkööt hautaan nekin, hänhän oli itsekin jo -henkisesti ja siveellisesti haudattu, -- mennyttä miestä! - -Mitä nyt? Kaikki ympärillä oli toivotonta ja pimeää. - -Kotiväkikin näki selvästi päivällispöydässä että Juuso oli tavallista -masentuneemmalla mielellä. Hän oli kyllä viime ajat lakkaamatta ollut -alakuloinen ja huolestunut, vaan näin synkkänä kasvoiltaan, näin -surumielisenä, näin sanattomana ei hän ollut koskaan vielä istunut. -Otto tiesi kyllä mistä kenkä puristi, vaikkei Juuso ollutkaan hänelle -viimeisestä huolestaan lähemmin kertonut, ja arvailivat ne sen muutkin, -Hilda varsinkin. Ja häneen juuri tuo Juuson synkkämielisyys syvimmin -vaikutti. Naisellisella vaistollaan huomasi hän heti, että jotain -ratkaisevaa oli nyt miehelle tapahtunut ja sama naisellinen herkkyys -kehoitti häntä samassa tarjoamaan lohdutusta ja lievitystä. - -He olivat, Juuso ja Hilda, Juuson ensimmäisinä ylioppilasvuosina olleet -hyvinkin hyvät ja avomieliset ystävät, ja Juuso oli silloin lapsellisen -luonteensa herkkyyden mukaisesti kertonut Hildalle kuin vanhemmalle -sisarelle kaikista pikkuhuolistaan ja toiveistaan. Silloin olivat he -olleet alinomaa yksissä, olivat kotona ärsytelleet toisiaan -tammipelissä, yhdessä käyneet ylioppilastansseissa, huvitelleet -talvisin luistinradalla ja suvisin purjehdusmatkoilla. Tuttavat olivat -heitä silloin nimitelleet »Almin herrasväeksi» ja ennustelleet heille -yhteistä tulevaisuutta. Sittemmin olivat he vieraantuneet, Juuso oli -saanut muita harrastuksia ja hänen lemmensuhteensa Elnaan oli aivan -kylmentänyt vanhat välit. Hildakin oli vetäytynyt vieraammaksi. Vaan -hänessä kyti vielä vanhaa ystävyyttä, joka toisinaan oli ollut -ystävyyttäkin lämpimämpi, ja viime aikoina oli se taas ilmeisemmäksi -vironnut. Sääli on lemmen sukua, Juuso tarvitsi lohdutusta ja Hilda -tahtoi niin mielellään hänen huoliaan keventää. - --- No kuules Juuso, sinä olet taas kovin synkkämielinen, painavatko -niin raskaasti maailman huolet? kysyi hän Juusolta kun tämä päivällisen -jälkeen ikäänkuin turvattomana oli jäänyt ruokahuoneeseen istumaan. - --- Voi Hilda, raskaammin kuin luuletkaan. Ne lutistavat kerrassaan -miehen alleen. - --- Lapsi parka! Mutta miksi hautelet myötään pelkkiä huolia mielessäsi, -heittäydy kerran iloiseksi niin et muistakkaan niitä. - --- Iloiseksi! Keksippäs siihen taikakeino niin oletkin noita. - --- Keksin kyllä. Ennen ei siihen paljoa tarvittu, mentiin vain ulos -huvittelemaan, sinä puit pitkän takin yllesi ja sen mukana suruttoman -tuulen. Tee niin nytkin. - -Juuso hymähti surumielisesti, otti taskustaan kukkaronsa, käänsi sen -nurin ja ojensi Hildalle. Tämä nauroi: - --- Sekö vain? - --- Se ei ole vain. Minussa ei ole enää miestä sitä täyttämään koskaan. - --- Mutta kuulehan, vuoroin vieraissa käydään. Minä olin usein vieraasi -silloin vanhaan hyvään aikaan, »ennenkuin ryssä tuli maahan». Nyt saat -sinä kerran olla minun vieraanani, se on päätetty. Minä kutsun sinut -juhlallisesti esimerkiksi konserttiin tänä iltana. - -Juuso ei kiellellyt, tekihän Hilda tuon niin hyvässä tarkoituksessa. Ei -ollut hän tosin huvituulella, mutta hän pelkäsi toiselta puolen -yksinäisyyttäkin ja sen synkkiä mietteitä, jotka eivät hetkeksikään -helpoittaneet. Ei hän voinut niitä nukuttaa, vaan olihan sama missä ne -häntä kiduttivat. - -He menivät konserttiin. Ja tuntuihan Juusosta melkein siltä kuin soiton -räminä, ihmistungos ja kirjava seura, joka hajotti huomion useammalle -taholle, olisi hiukan viihdyttänyt hermoja ja asettanut ajatuksia. He -istuivat siellä nyt kahden Hildan kanssa, istuivat hyvinä ystävinä -kuten ennenkin vanhaan ja Juuson teki mieli nyt niinkuin silloinkin -kertoa tälle huolistaan, keventääkseen raskasta sydäntään. Ei hän sitä -olisi kumminkaan nyt kehdannut tehdä, vaan Hilda päästi hänet hyvälle -alulle ruveten kyselemään hänen surunsa syytä. Juuso kertoi silloin -suoraan kaikki, kertoi ponnistuksistaan, pettymyksestään ja -sortumisestaan. Tällä hetkellä hän ei keksinyt toivoa mistään päin, -sanoi hän. - --- Se on ohimenevää, vakuutti Hilda. -- Minä luulin jo surun olevan -syvemmällä, sydämessä. - --- Ne surut olisivat sentään helpompia kantaa. - --- Niin elä sano. Mitä nyt olet menettänyt, sen voit voittaa takasin, -vaan voitpa menettää semmoistakin, jota et voita koskaan takaisin. - -Hilda lausui sen äänellä, joka melkein juorusi, että hän tiesi jotain -enemmänkin, jotain uutta pettymystä Juusolle. Tämä katsahti kysyvästi -hänen silmiinsä, mutta arveli samassa, että se kai sattui vain noin -lausumaan tarkoittamatta mitään. Ja jos Hilda jotain tarkoitti, jos -tiesi jotakin Elnasta, niin ei hän sitä sanoisi eikä Juuson oma -mieliala tällä hetkellä muuten sallinut hänen Elnaa ajatellakaan. Hän -vastasi sen vuoksi rauhallisesti Hildalle: - --- En tiedä mitä tarkotat. Mutta puhutaan jo iloisemmista asioista, -eihän nämä minun huoleni voi sinua huvittaa. - --- Tavallaanpa huvittavatkin siksi, että olet niistä mulle kertonut ja -ollut avomielinen, -- taas pitkästä ajasta. -- Vaan minähän olen huono -isäntä, nyt sinun täytyy saada punssia, siitähän ennen pidit... - -Myöhemmin saapui Ottokin populaariin. Hän tuli jostakin ilosesta -medisiinarikekkeristä, oli paennut sieltä kesken tänne, kun nyt -Juusokin kerran oli matkassa. Kevyellä ja repäsevällä tuulella hän oli -kuten ainakin, houkutteli soittajaisten jälkeen toiset vielä syömään ja -kehui Juusoa, ettei tämä enää ollut toki saman näköinen kuin päivällä, -»surkea niinkuin hautajaispäivänsä aattona.» Juuso olikin melkein kuin -huumautuneena, saattoi väliin remahtaa aivan iloiseen nauruun, kun -siinä muistettiin kaikkia niitä koirankujeita, joita ennen yhdessä oli -pidetty, ja tunsi kiitollisuutta Hildaa kohtaan, että tämä juuri tänään -oli kutsunut hänet vieraakseen. - -Vaan kotona yksinäisyydessä palasi mieleen kaiho ja toivottomuus taas -uudella voimalla ja hän tunsi itsensä maata syvemmälle masentuneeksi. -Hän pani maata, mutta uni vältti silmää ja mielikuvitus loihti hänen -eteensä tulevaisuudesta kuvan toistaan synkemmän. Hän arvasi, että -Heikki kyllä ei pitäisi omana tietonaan tuota eilistä asiaa, vaan -antaisi puheen kulkea; hän tunsi siksi sen nykyisen Heikin, -- jo -tänään on hänen kohtalonsa yleisen mielipiteen hampaissa. Ja hän -saattoi niin hyvin kuvailla, kuinka tuo yleinen mielipide kulkee: -»Oletko kuullut», kysyy yksi toiselta ja toinen vastaa: »Niin, sen -päivä se on laskenut, eikä taida noustakaan enää.» Jo parin päivän -perästä tietävät sekä tuttavat että oudot minkälainen mies hän -oikeastaan on ja hän melkein kuuli humisevissa korvissaan miten nuoret -ylioppilaat jo kadulla näyttäisivät häntä toisilleen ja sanoisivat: -»Tuossa se on se mies, joka tahtoi nuorisossa ylläpitää ihanteita. Itse -hän maksattaa muilla vekselinsä ja elää toisten kustannuksella...» - -Ja tämä oli kumminkin vasta ensimmäinen vekseli. Miten nyt, kun nimi on -pilassa ja se vähäinen luotto on mennyt, miten käy nyt seuraavain? Ja -miten käy hänen itsensä lopuksi? Velkavankilako parempi vai...? - -Aamupuolella yötä vaipui hän rauhattomaan uneen herätäkseen siitä -muutamain tuntien perästä eilisiin mustiin mietteihinsä. - -Oikein Juuso olikin arvannut, miten nopeasti tieto hänen -lankeemuksestaan oli levinnyt ympäriinsä ja kuulumiset siitä, miten -häntä arvosteltiin, saapuivat pian hänen omiin korviinsakin. Hän oli -merkitty mies, sanottiin, ja niin hän tunsi itsekin olevansa. Ja -siksipä olikin ymmärrettävää kun hän taas jonkun viikon perästä -huonoilla toiveilla kulki koettamassa kerätä rahoja uuteen lankeavaan -vekseliin, että kylmä kielto tuli vastaan joka taholta, sieltäkin, -missä ennen oli ollut myötätuntoisuutta ja hyvää tahtoa. Ihmiset eivät -enää luottaneet häneen senkään vertaa kuin ennen, eikähän niillä ollut -syytäkään sitä tehdä. - -Se oli nyt lankeamaisillaan se sama Juuson ensimmäinen vekseli, jonka -hän noina näytelmänsä toivorikkaina aikoina oli Kippiksen kanssa tehnyt -ja jonka kautta hän ensiksi oli livahtanut tälle pettävälle, luisuvalle -pinnalle. Sitä oli tällä välin siirretty pankista toiseen, uudistettu -ja siirretty, vaan hoidettu se tähän asti oli. Mutta nyt? Turhaan -ponnisti Juuso jo loppuun käytettyä kekseliäisyyttään saadakseen oman -osansa kokoon. Ja hänestä oli nyt kahta vertaa vaikeampi liikkua -ihmisten parissa, hän lymyili kernaimmin yksin kotona, kaikkein -mieluimmin olisi hän paennut kauas vieraisiin maihin taikka tahtonut -vaikka vaipua maan poveen. Vihdoin meni hän Kippiksen luo, käski tämän, -joka ei ollut vielä ollenkaan osaansa lyhentänyt, hankkia edes -uudistusrahat ja hoitaa asia, -- itse hän ei voinut. Paperi laitettiin -ja Kippis lupasi hommata. Mutta paljo ei Juuso siihen lupaukseen -luottanut ja väsyneempänä, kyllästyneempänä kuin koskaan tuli hän taas -tältä retkeltä kotiinsa. - -Eteisen ovella seisoi Otto ottamassa kirjeitä kirjelaatikosta. - --- Täällä on kirje sullekin Juuso, ja -- ahaa! -- arvaas keltä? -Elnalta, ellen tunne väärin käsialaa. - --- Väärin taidat tuntea. Näytä tänne. - -Juuso meni huoneeseensa ja katseli melkein häveten tuota kirjettä, -- -niin, Elnaltahan se oli. Hän ei ollut mielestään enää sen arvoinen, -että Elna hänelle kirjoittaisi taikka häntä muistaisikaan. Olihan hän -nyt mestatessaan itsensä mestannut myöskin nuo heidän yhteiset ihanat -tulevaisuuden toiveensa. Tuohon hänen suureen haaksirikkoonsa olivat -hautautuneet kaikki hänen unelmansakin, kodin, onnen ja lemmen ihanat -unelmat, kaikki pirstaleina, hän oli ne särkenyt ja hänestä tuntui että -hän siten oli pettänyt tyttönsäkin, tuon hellän, lempeän lapsen. Ja -siksi hän ei ollut viime aikoina uskaltanut Elnaa ajatellakaan... -Mitähän se tyttöparka siellä nyt taas on tuuminut hänen pitkästä -äänettömyydestään, rakenteleeko se siellä yhä tuulentupia vanhoille -perustuksille, jotka hänen tietämättään jo ovatkin suistuneet? Paremman -kohtalon hän olisi ansainnut, lapsi parka... - --- Vaan mitä on tämä...? - -Juuso oli verkalleen avannut kirjeen ja ruvennut sitä lukemaan. Luki -muutamia rivejä ja alotti alusta. Oli niin merkillistä tuo sisältö, -Elnako tätä kirjoitti...? Niin, Elna se oli. Juuso luki kirjeen -loppuun, luki verkalleen tarkoin, joka sanan... Niin, niin se oli, hän -ymmärsi sen nyt. Siis ei ollutkaan pelkkä sattumus se, mihin Hilda -viittasi! - -Kirje putosi pöydälle. Juuson pää vaipui raskaana käsivarren varaan ja -jäi siihen lepäämään kauaksi aikaa. Syrjäinen olisi luullut, että siinä -itki miehinen mies, sillä todellakin, kimaltelihan kyynele hänen -silmänsä kulmassa samentaen raukean katseen. - - - - -IX. - - -Elnan kirje oli, niinkuin entisetkin, kirjoitettu viattoman -yksinkertaisesti, mutta tuon lapsellisen koruttomuuden alla oli siinä -kumminkin puheena vakava elämänkysymys, ratkaiseva elämänkysymys -niille, joita se koski. Tyttö kirjoitti: - - »Olen tätä nykyä, Juuso hyvä, tärkeässä elämänkäänteessä, etkä - voine siis panna pahaksesi jos sinulta, hyvältä ystävältä, - kysyn neuvoasi ja mielipidettäsi. Ja minusta tuntuu melkein - kuin minulla olisi velvollisuuskin kysyä sinun neuvoasi ennenkuin - teen ratkaisevan päätökseni. - - »Nyt aivan äsken on minua pyytänyt vaimokseen eräs isäni hyvä - tuttava. Hän on pappi. En tunne häntä vielä varsin paljo, vaan - luulen että hän on hyvä ja kelpo mies. Minua kohtaan on hän ollut - hyvin ystävällinen, aivan hellä, ja tiedän että hän minusta pitää - paljo ja tahtoo parastani. Hän on keski-ikäinen mies, hiljainen - ja vaatimaton. Perheen tuttavana olen häntä jo kauan tuntenut, - mutta en ole koskaan häntä enemmin ajatellut enkä muistellut, enkä - ole siis voinut hänestä koskaan pitääkään, hän on ollut mulle - vieras. Vaan nyt minun täytyy häntä ajatella ja kun ajattelen, - niin minusta tuntuu, että miksi en voisi hänen kanssaan elää, - miksi en hänestä pitääkin? Mitä arvelet sinä? Ei se tulisi olemaan - mitään sellaista suurta onnea, jota nuorena joskus haaveksii, - hiljaista arkielämää vain, semmoista kuin elämä on. Sitä sellaista - elämätä minä tosin olen joskus kammoksunut, olen verrannut sitä - kuoleutumiseksi ja ikäväksi haudaksi, mutta ehkä se on sittenkin - sitä oikeata elämää, juhlahetkethän ovat elämässä niin harvat. - - »Ethän ymmärrä väärin, miksi nyt siitä sulle kirjoitan. Onhan - meillä ollut, vaikkemme ole siitä puhuneet toisillemme emmekä - muille, yhteinen pieni unelmamme. En tiedä, minkä verran sitä - sinä enää muistat, mulle se on ollut ja on hauska muisto. Mutta - en siihen viittaa muuten, kuin vedoten hyvään, toverilliseen - ystävään, joka lausuu mielipiteensä suoraan. Ja siksi kysyn: - luuletko onnen voivan seurata mukana semmoisissa suhteissa, - joita ei ennen ole onneksi ajatellut ja luuletko minun oppivan - rakastamaan nykyistä kosijaani? Sinä tiedät kotioloni, pieni - pappila, paljo lapsia, aika olisi asettua elämäntyölleen. Aivan - vapaasti saan kumminkin päättää ja ... valita, -- mutta vaikeaa - se on. - - »Et suutu, Juuso, tunnenhan sinut. Ja kun nyt olen kertonut sulle - asiani, odotan vastaustasi; _hän_ odottaa minun vastaustani. - Elna.» - -Semmoinen oli kirje, ei sen mutkallisempi, mutta paljo uusia katkeroita -tunteita se herätti Juuson jo rikki repalehtaneessa sydämessä. Senkin -onnensa hän oli menettänyt, hän oli mestannut kaikki... Tuo rakas lapsi --- »yhteinen unelmamme», niin, se oli todellakin ollut niin herttainen -ja kaunis, siinä oli niin paljo lämpöä ja niin paljo onnea, rajatonta, -määrätöntä onnea. Mutta se oli unelma ja se on mennyt. -- Minussa ei -ollut miestä sitä toteuttamaan, se oli jo rauennut ennenkuin sinussa -syntyikään epäilys, puhui Juuso puoliääneen kaihoisasti itsekseen. -- -Ja epäilyksesi oli oikeutettu, yhteinen unelmamme on mahdoton; minä -käsitän, että tuo päätös oli sinulle vaikea, se repii minunkin sydäntä, -se vie onnen multa, ehkä sultakin, vaan ei auta. Unelman viimeiset -säikeet ovat leikattavat poikki, vaikka se leikkaus vihloo, vihloo... - -Ei hetkeäkään ollut Juuso näet epätietoisena vastauksestaan. Hän -rakasti tyttöä ja tahtoi hänen parastaan. Ja häneen, Juusoon, ei tyttö -saanut luottaa, hän ei ansainnut luottamista, hän ei voinut tehdä -onnelliseksi itseään eikä toistakaan. Elnan täytyi ottaa pappinsa, -- -nyt vain viimeiset jäähyväiset. - -Ja Juuso istahti pöytänsä ääreen kirjoittamaan. Hän kiitti -luottamuksesta. Kuvaili, kuinka tuo yhteinen unelma hänellekin oli -ollut rakas ja kuinka elävästi hän oli ajatellut sen toteuttamista ja -kuinka ne heidän sanattomat kihlat olivat tuntuneet viehättäviltä. -Mutta se oli ollut unelmaa ja siksi sen täytyi haihtua. Hän, Juuso, oli -tullut huomaamaan, että hänen oma tulevaisuutensa, johon hän oli -toiveensa perustanut, onkin vielä aivan utuisessa hämärässä; sen -selveytymisestä ei ole vähintäkään tietoa. Sellaisille haaveiluille ei -saa elämätä rakentaa, sillä elämä on todellisuutta. Ja siksi hän -vilpittömästi kehotti Elnaa, antamatta valtaa muille vanhoille -taipumuksille, kääntymään sille uudelle elämäntaipaleelle, joka nyt oli -avautunut hänen eteensä, -- ei ole epäilystäkään siitä, mikä on -parasta. Ja hän lopetti näin: - - »Meidän tiemme, jotka kerran tietämättämme yrittivät yhtä suuntaa - kulkemaan, ovat jo eronneet, nyt ovat vain jäähyväiset sanomatta. - Sinä käyt hiljaista, rauhallista kotielämää viettämään, olkoon - arkielämää, mutta myrskyltä suojattua, pettymyksistä ja huolista - vapaata elämätä. -- Ja minä luulen yhtä varmasti kuin toivon, - että sinä tulet löytämään siitä tyydytystä ja tuntemaan itsesi - onnelliseksi. Minä taas kuljen tuntematonta tulevaisuuttani kohden, - taivallan tietä, jonka suuntaa en tunne enkä päämäärää, josta en - tiedä muuta, kuin että se luisuu alaspäin; kenties se päättyy - piankin. Mutta sinä suot, että tuo jo hälvennyt yhteinen unelmamme - saa seurata minua muistona ilottomalle taipaleelleni; hoitelen sitä - hellävaroen ja kätken pyhimpääni, sillä se on mulle niin rakas, - niin kaunis ja niin autereisen hieno. Jää hyvästi! Seuratkoon sinua - onni, jota niin runsaasti ansaitset. Juuso». - -Hän sulki kirjeen, kirjoitti päällekirjoituksen ja pani siihen -postimerkin. Aamujuna oli sen huomenna vievä määräpaikkaansa ja silloin -oli koko unilinna kumossa. Siinä se erottaja lepäsi vielä iltapäivällä -hänen edessään pöydällä ja Juuso katseli siihen kaihomielellä ajatellen -että tuossa menee nyt hänen purtensa viimeinen sälö, johon hän -toivottomuudessaan vielä oli luullut joskus saavansa iskeytyä kiini -pysyäkseen sen toiveen varassa pinnalla. Mutta sen oli mentävä. -- - -Etehisen kellon kilahdus hyppäytti Juuson näistä mietteistä. Hänelle -tulikin vieras, niin, se oli Kippis, joka sieltä työntyi sisään -lämpimissään ja tuskautuneen näköisenä. Eihän hän mistään ollut saanut -niitä rahoja kokoon, puhua porisi hän jo ovella tullessaan, eihän niitä -ihmisiä tapaa eikä niillä ole. - --- No mitenkä nyt? Vekseli on langennut. - --- Langennut kai se on, olihan jo toinen päivä. - --- Ja vieras nimi protestiin -- paitsi omaa! - --- Niin, en suinkaan silmästäni voinut ottaa rahoja. Juossut olen kyllä -niin, että hiki valuu yhtenä virtana ja nälkäkin on kuin kyläkoiralla. -Nuo viisikymmentä markkaa sain muutamalta siepatuksi, enempää en, -eikähän tämä mihinkään riittänyt. Parasta kun syödään ja juodaan sekin -kipene, -- tuletko mukaan? - -Juuson teki mieli pieksää tuo mies, mutta samalla hän muisti, että yhtä -syyllinenhän se on hänkin. Ja hänen kiivautensa laimenikin pian, hänen -siveellinen arvostelukykynsä oli ikäänkuin heikentynyt, tämä tapaus ei -tuntunut häneen enää kovinkaan syvälle uppoavan -- eihän se voinut -suurentaa hänen alentumistaan eikä nöyryytystään. Niinkuin säveleitten -laineet, kun ne kerran ovat määrättyyn rajaansa ehtineet, eivät siitä -sanottavasti enää kohoa, vaikka äänen pauhua vielä monin kerroin -lisättäisiin, niin eivät mielenkään laineet enää sen valtavammin läiky, -kun ne kerran ovat laitojaan myöten kuohumassa. Juusolla tuntuivat -hermotkin tylsyneen, ne eivät enää uusista iskuista ottaneet sen -tuntuvammin hytkyäkseen. - -Kippis veteli tupakkaa, käveli edestakaisin ja puhui siitä syömään -menostaan. - --- Vai et tule. Mutta tuossahan sulla on kirje, vienkö sen mennessäni -postilaatikkoon? - --- Elä koske, -- tulen itse viemään. - -Kapakkaan he joutuivat ja istuivat siellä syrjäisessä nurkassa -supatellen ja juoden. Juusokin oli juonut jo pari lasia ja tilasi -kolmannen; ihmeellisesti se tuntui helpottavan hänen täpösen täyttä -sydäntään. Teki niin hyvää kuvailla toisellekin mielensä mustaa -katkeruutta ja epätoivoa, siitä siirtyi ikäänkuin osa pois ja taakka -tuntui tasautuvan. Hänelle oli iskeytynytkin niinkuin tulppa sydämmeen, -se oli pidättänyt veren kulkemasta, ajatuksen juoksemasta ja -hyydyttänyt tunteen siihen katkeraan jähmeyteensä. Nyt se tuntui -sulavan pois, hellittävän ahtamasta. Joka lasilta, jonka he joivat, -tuntui Juusosta taas veri lämpiävän ja koko kangistunut olemus -vetreytyvän; hermotkin asettuivat ja tuo kirvelevä tuska siirtyi -ikäänkuin etemmäs, kävi heikommaksi, niin että sitä jo saattoi -yksityiskohtia myöten tarkastaa ja kertoa toisellekin, miltä se tuntui. -Sitä tehdessä suli luonto toisinaan niin pehmeäksi, että teki mieli -itkeä ja antaa tuskan tulvata kyynelten mukana esiin, toisen vuoron -taas tuntui tahto saaneen uuden, oudon voiman ja tarmon ja luonto -tuntui kyllin karaistuneelta voittamaan vaikka mitä tulkoonkin eteen. - -Mielialat vaihtelivat sitä nopeammin, kuta kauemmin he istuivat siellä -kapakan syrjäisessä nurkassa. Kippis koetti aluksi seurata Juuson eri -mielialoja, vaan sittemmin löi hän ne jo leikiksi, väitti että Juuso -liioittelee rappiotilaansa kuvatessaan ja toiveitaan mustiksi -maalatessaan. - --- Eihän tässä nyt vielä olla lähelläkään mestauslavaa, vaikka pari -vekseliä romahtaisikin ja vaikka tyttö antaisikin rukkaset. Hui, hai! -Maailma seisoo yhä paikoillaan ja jatkaa säikkymättä kiertokulkuaan, -pyörii yhtä tasasesti kuin ennenkin ja pyörittää meitäkin. Hei, juo -sinä veli! - --- Ei, katsos, syy onkin syvemmällä, puhui Juuso jatkaen äskeistä -kuvaustaan. -- Minä olen uskonut liian hyvää maailmasta, ihmisistä ja -itsestäni ja siksi se tuntuu niin karvaalta kun näkee esiripun syrjään -vedettyä kaikki mustana ja ilkeästi ilkkuvana. Itseluottamus on -kadonnut, vanhat ihanteet ovat vaipuneet valheiksi enkä kumminkaan -tahtoisi taipua tunnustamaan, että elämä ilman uskoa hyvään ja -totuuteen on elämätä. - -Kippis ei ymmärtänyt oikein mitä hän tuolla tarkotti, käsitti vain sen, -että siinä oli jotain ylenpalttista tunteellisuutta. Ja siitä hän käski -Juuson repiä itsensä irti. - --- Mitä sinä niistä kaikista mietit ja märehdit, ole kuin muutkin -ihmiset. Ja kun katsot elämää aivan tyyneesti, niin eihän tämä nyt ole -niin varsin vaarallista. Nykyseen maailman aikaan ei enää kukaan kuole -nälkään ainakaan Helsingissä ja mitä muihin suruihin tulee, niin ole -huoleti, ei ne tapa. - -Niinkuin muut ihmiset, matki Juuso itsekseen kuulematta mitä toveri -siinä vielä muuta porisi. Mutta hän halveksi muita, niinkuin -itseäänkin. Nuo viheliäiset narrit, jotka itsekkäässä innossaan -ahertavat, reuhtovat ja raatavat tuota kallista arkihenkeään pystössä -pysyttääkseen, jotka konttaavat ja matelevat päästäkseen vehkeillään -aina kynnen verran eteenpäin ja polkeakseen muita saman verran alleen, --- niitäkin hän halveksi ja sääli. Mitä he sillä kaikella voittavat: -tyydytystäkö vai tyytyväisyyttä? Samaa viheliäisyyttä päivä päivältä, -vuosi vuodelta, aina vain karttunutta himokkaisuutta, joka petomaisen, -alituisen nälkänsä ensi hätään tarvitsee myötään yhä suurempia -syöttipaloja, yhä verisempiä viipaleita. He kiipeävät kuin kuoleman -tuskassa, hyökkäävät ja tappelevat, toisiaan koettavat vetää alas ja -viskata alleen. Ja mikä heistä sitten lopuksi tulee? Siihen -aineelliseen tappeluunsa kerran kaatuvat ja kupertuvat, jälellejääneet -hyppäävät kilvan kaatuneen raadolle ja tappelevat he taas siinä, kunnes -on heidän vuoronsa kellahtaa alle ja maata muitten astuinportaana... - -Juuso ryyppäsi pitkän ryypyn, vaikka sekin häntä jo inhotti. Mutta -Kippis, joka oli hetkisen istunut ääneti, rupesi häntä taas -lohduttelemaan: - --- Se on oikein, purase pitemmältä, niin jo karkaavat synkät ajatukset. -Saatpa nähdä, että sulle on maailma näistä puolin vielä yhtä avonainen -kuin kelle tahansa. Ja mitä tyttöön tulee, niin ... miten se olikaan: -»Vill du så hemtar jag dig af det kram...» - --- Herkeä jo. - --- Mitä hittoja, sulla on satoja valita, ota toinen ja rikas. Niin, -poika sinä, mikset ota rikasta tyttöä, -- onhan sulla kotitalossasikin -yksi, miks'et ota tuota Almin Hildaa. Vanhanpuoleinen jo tosin, mutta -rahaa on, sitä on, minä satun sen tietämään, Otto kertoi mulle kerran -päissään ollessaan. On kolmekymmentä tuhatta heillä lapsilla jo -kummallakin ja äidin jälkeen tulee vielä toinen mokoma -- olet sinäkin -sokea, kun et ymmärrä vierestäsi vihlasta, vaikk'et tarvitse muuta kuin -ojennat kätesi. - -Juuso kuunteli kummissaan tuota uutta käännettä toverinsa puheessa. -Mistä ihmeestä hänessä syntyi tuo ajatus, sehän oli aivan kuin -siirtynyt Juusosta itsestään, sillä totta tosiaan, tuo mielle oli jo -kerran hänessäkin välähtänyt, äsken juuri oli se vilahtanut, vaikka hän -sen halpamaisena kohta ajoi pois. Ja niin hän sen ajoi nytkin. - --- En ole sentään niin kelvoton, että myön itseni muutamista -hopeapenningeistä. - --- Sinä et myö mitään, sinä ostat, ostat ilmaseksi puhdasta rahaa. -Malja sen päälle! Ota tyttö ja ota pian ja kaikki huolesi ovat samalla -hiiden hinkalossa. Ajatteleppas, kuinka sitten nostat pääsi pystöön ja -viheltelet vain pikkuherroille semmoisille kuin Heikille ja halveksit -pankkeja. - --- Mene pois saatana! Tahdotko vajottaa minut elävältä suohon? - --- En, vaan kiskoa ylös. - -Vaan Juuso viskasi vihasesti sen ajatuksen luotaan. Hän kammoksui sitä -ja ajatteli taas minkälaisessa alennuksen tilassa hän jo sentään -olikin, kun täytyi tuommoista mielenjuohtumaa vastaan oikein taistella. -Tämmöisissä tuumissako istui nyt kapakan sakeimmassa savussa se puhdas -poika, joka vielä muutamia vuosia sitten elämän taisteluun käydessään -oli uhkunut elinvoimaa ja halua käyttääkseen sitä vilpittömästi jalojen -aatteidensa ja ihanteidensa hyväksi? Hänkö se oli, joka aina oli -väittänyt, että elämä ilman vilpittömiä periaatteita ja tunteita ei -ollutkaan elämätä? Hänkö tässä juuri oli halveksinut niitä, jotka eivät -ajatelleet muuta kuin itsekästä voittoaan ja käyttivät siihen koko -heille myönnetyn leiviskän...? Hänkö siinä nyt istui lamaan lyötynä -heittiönä ilman uskoa totuuden voimaan, ilman halua taistella sen -puolesta, mitä piti oikeana, kauniina ja hyvänä...? - -Kippis oli turhaan koettanut saada Juusoa innostumaan uusiin -ehdotuksiinsa, vaipunut istumaan nojalleen seinää vastaan ja siihen -puoleksi torkahtanut. Juusollakin lähti ajatus jo juoksemaan kankeasti; -nuo mietteet, joita hän alituisesti oli hautonut, nuo tunteet, joita -hän uudelleen ja uudelleen oli tuntenut, ne tunkivat nytkin kuin -panoraamassa esiin, vaan katkonaisina, raskasliikkeisinä. Ja hänen -silmänsä tarttuivat katselemaan vastapäätään istuvaa, torkahtelevaa -toveriaan. - -Olikohan tuokin -- niin ajatteli Juuso -- kerran unelmoinut, kuten hän, -olikohan haaveksinut sitä työtä maan ja kansan hyväksi, joka häntä oli -niin innostanut? Olikohan tuoltakin sitten katkenneet kaikki unelmat, -olikohan hänkin kamppaillut hengessään kiivaan taistelun olemisensa -puolesta ennenkuin heittäytyi tuohon hervottomaan, välinpitämättömään, -tahdottomaan asemaan, jossa ei enää juuri paljoa kärsi eikä toivo? -Olikohan tuokin kerran rakentanut linnaa, joka sitten oli lyttyyn -romahtanut hänen päälleen ja sullonut hänet vielä hengissä -raunioittensa alle...? - -Ei, Juuso ei tahtonut hautautua elävänä, ei seurata toverinsa kehitystä -tuolle asteelle asti. Vielähän hänellä oli voimaa ja tahtoa jälellä, -vielähän hän kykeni nousemaan... Vieläkö? Siivet ovat leikatut, -höyhenet kynityt ja pölyytetyt kaikkiin ilman tuuliin ja nyt oli jo -lentämisen halukin poissa. Miten voisi siitä alkaa elämistä alusta, -mistä saisi rohkeutta laskemaan uusia perustuksia kun ei mitään vanhaa -enää ollut jälellä, ei muuta kuin epäilys ja epätoivo. Ja mikä olisi -ilo tuosta uudesta riehunnasta narrien parissa; siinä piekselehtään -heidän poljettavanaan ja potkittavanaan, onnellisimmassa tapauksessa -joutuisi mahdollisesti itse potkimaan jotakin raukkaa... Ei, nyt hän -mieluimmin eroisi pois koko näyttämöltä, nyt olisi sopivin aika, ei -kaipaisi kukaan... Kyyneleen vuodattaisi kenties ymmärtämättömyydessään -vanha äitimuori, kun sinne kauas kotipuoleen kuulisi poikansa polosen -poistuneen. -- Itkisit kenties vanhus, mutta äiti, jos itkeä aijot, -itke poikasi elämää enemmän kuin kuolemaa, sillä elämä on kestävää -kurjuutta, kuolema kertaista. Kiireinen aamen kaikuisi hylkiön haudalla -ja maailma olisi tyytyväinen. - -Juuson mieli oli taas sulanut pehmeäksi ja hän kylpi kauan tuon uuden -mielialansa hivelevässä kuvassa. Vihdoin hän siitä havahtui ja katseli -ympärilleen: yö oli kulunut pitkälle, ravintolassa, jossa jo enimmät -tulet olivat sammutetut, ei ollut enää vieraita muita kuin toisessa -päässä huonetta joku yhtä myöhästynyt pari. Kippis torkahteli seinään -nojaten ja uninen viinuri seisoi sivummalla odottaen että saisi -maksunsa ja pääsisi pois nukkumaan. - -Juuso herätti toverinsa maksamaan. Tämä hypähti, tarttui lasiinsa ja -katseli mielihaikealla pöydällä olevaa tyhjää pulloa. - --- Ti-tilataan uutta. - -Hetki oli kumminkin liian myöhänen tilausajaksi ja viinuri tuli nyt -esiin ilmottamaan, että ravintola oli suljettava. Miehet nousivat, -hakivat vaatteensa ja kompuroivat kankeina kadulle. Sieltä tulvahti -vastaan puhdas, viileä yöilma ja mereltä tuleva viima hiveli raittiisti -kuumentavia kasvoja ja virkisti ummehtuneessa ilmassa sakeiksi käyneitä -hengittimiä. Kippiskin toipui unteluudestaan ja huudahti: - --- Hei, puolet jo meni niistä uudistusrahoista, vaan onpa toinen puoli -vielä jälellä. - - * * * * * - -Yö kului. Juuso ei muistanut tarkalleen sen yksityiskohtia eikä -tahtonutkaan muistaa, -- hän oli nyt ensi kertaa eläissään viipynyt -ummelleen koko yön juomareissulla. Aamupäivällä tapasi hän itsensä -istumassa taas kapakan pöydän ääressä, mutta nyt yksin; oluthaarikko -oli hänellä edessään ja sen maksoksi olivat viimeiset lantit lasketut -siihen viereen pöydälle. Sanomalehti oli hänellä kädessään ja sitä hän -oli muka lukevinaan, vaan ei hän sitä lukenut. Ajatus retkeili toisilla -teillä; se oli taas öisen unhotuksen usvaisesta hämärästä ruvennut -palauttamaan muistiin viime päiväin tapahtumia, lateli niitä esiin -yksin erin ja käsitteli toista toisensa perästä. Ei ollut hänelle vielä -kaikki aivan selvillä, mikä oli unta ja mikä totta, mutta kuta -selvemmiksi palaava muisti niitä kehitti, sitä synkemmäksi painui -mieli. Ravintolassa tuli ja meni ihmisiä, mutta ei hän niitä viitsinyt -katsella, samahan se hänelle oli, ketä siellä kulki. Hän juo tuosta -oluensa ja sitten lähtee ... minne? Kotiin? Samahan tuo minne meni... - -Silloin läimähti takaapäin käsi hänen olalleen. Juuso kääntyi: Otto -seisoi siinä iloisena ja hymyilevänä kuten ainakin. - --- Ahaa! jopahan velimieskin kerran joutui rämäviftille -- gratulor! -Mutta niin olin minäkin, melkein silmäkulmillaan sitä aamulla kotiin -tultiin. Ja nyt, -- »kupariseppä Aleksander on minulle paljo pahaa -tehnyt, jumala maksakoon hänelle hänen ansionsa mukaan.» - -Ja Otto kertoi ryyppyä ja voileipää odotellessaan kuinka he olivat -illalla olleet varieteessa ja miten saamarin hauska nachspieli siitä -oli tullut, lopulta oli hurahdellut silkkaa samppanjaa myöten. - --- Nyt se ryyppy maistaa -- terve! Mutta sinähän olet taas surullisen -näköinen kuin nyletty koira. Ole sinä iloinen, hiiteen surut; -»surevaiselle sydämmelle on paloviina paras lääke» -- niinhän se -laulukin sanoo... No niin, tiedänhän minä sinun asiasi, -- siellä -kävivät mustat miehet illalla kotona --, mutta elähän sinä sen vuoksi -mieltäsi menetä. Voitaneehan asiat jollain tavoin järjestää. Olisit -puhunut mulle ajoissa. - --- Sullekin olen jo ennestään velkaa niinkuin koko maailmalle. - --- Ole nyt jo! -- Otto otti toisen ryypyn, haukkasi voileipää ja joi -olutta päälle. -- Pitäähän auttaa miestä mäessä. Minä jo ajattelin -siitä itse puhua, vaan tässä eilen juuri mainitsi Hilda mulle, että -voisimmehan mekin sulle vähän lainata kun nyt satut olemaan pulassa. - --- Hilda? - --- Niin, näetkös, meidän rahoja hoidetaan yksissä, Hildan ja minun. -Mutta kuten tiedät on äitimuori tarkka ja visu ja tahtoo vielä olla -yksin isäntänä, vaikka me jo ollaan aikoja sitten täysikäisiä. Ja -hyväähän se muori tarkottaa. Mutta kyllä minä osaan muorinkin -pehmittää: - --- Eihän se käy päinsä, miksikä pitäisi teidän uhrata rahojanne -tämmöisen heittiön hyväksi, kuin minä. - --- Heittiöitä me ollaan kaikki Herran edessä. Eikähän tässä olisi -kysymystä muusta kuin pienestä lainasta, -- lainassahan ne meidän rahat -muutenkin ovat. - --- Kuule, sinä avaat mulle uuden toivon. Vaan sittenkin, eihän se ole -mahdollista. - --- Annahan olla, ei hätäillä. Koska sisarkin näkyy suostuvan, ja -hänellähän niitä rahoja enemmän on, niin sepäs merkillistä olisi, ellei -se olisi mahdollista. Siksi vain, että pääset vähän jaloillesi ja -työhön, ei mitään armopaloja, ymmärräthän. Hilda tahtoo tietysti pysyä -aivan syrjässä, ei luvannut minun itsestään mainitakaan, vaikken tässä -sitä muistanut. - -Hilda? Juuso mietti ja koetti selventää kankeasti juoksevia -ajatuksiaan, mutt'ei voinut käsittää miten se oli mahdollista ja mitä -se merkitsi. Ja siitä lähti syntymään hänen aivoissaan taasen joukko -uusia ja uudistuvia arveluita, jotka karkottivat toisiaan ja taas -palasivat loppumattomassa jonossa. Millä oli hän sellaista ystävyyttä -ansainnut Hildan puolelta, josta hän viime aikoina oli ollut niin -vieraantuneena? Voisiko hän ja minkälaisilla edellytyksillä ottaa -vastaan sellaista apua ja voisiko toiselta puolen taas kieltää...? - -Ei, hän ei nyt ymmärtänyt mitään, hänellä menivät ajatukset sekasin, -hän oli ehkä käsittänyt Oton sanat hullusti. Vai oliko tässä todellakin -uuden toivon, uuden elämänkäänteen alku? - -Kapakka rupesi tuntumaan hänestä tukahduttavalta, hän ei voinut siellä -sisässä enää istua. Otto siirtyi keskustelemaan parin uuden toverin -kanssa ja Juuso pujahti sillävälin ulos. Hän käveli rantaan, laskeusi -jäälle ja retkeili kauas selälle, jossa päivä kimallutti kirkkaaksi -lumista tannerta ja raitis merituuli vapaasti puhalteli. Siellä hän -koetti koota ja järjestellä ajatuksiaan. Hän muisti mitä Kippis illalla -oli puhunut ja kuinka hänen puheensa oli löytänyt salaisen polun hänen -omissa ajatuksissaan, polun, jonka hän kaikilla keinoin oli tahtonut -salvata ja tukkia. Ja hän sovitti nämä mietteensä yhteen Oton lausuman -lupauksen kanssa ja niistä syntyi kohta uusia tuumia ja arveluita. Hän -karkoitti ne luvattomina luotaan, vaan ne tekeysivät sitkeästi yhä -tuttavallisemmiksi. - -Olihan hän haaksirikkoutunut raukka, miksei hän iskeytyisi kiini siihen -viimeiseen toivon sirpaleeseen, joka hänellä oli tarjona? Mitäpä -hänellä oli muutakaan neuvoa? Ja olihan hän juuri äsken leikannut -poikki vanhain unelmainsa viimeisetkin säikeet, ne olivat menneet -ijäksi, niistä oli vain muistoja jälellä, niinkuin lapsuuden kodin -lämpösistä, ihanoista ajoista. Vieras vihuri oli hänet viskannut -uudelle, oudolle rannalle, mitäpä hänellä oli muuta, vaalia, kuin -nousta sinne ja koettaa uusissa oloissa rakentaa uutta elämistä. - -Ne mietteet olivat hänellä vielä hämäriä, eikä hän tiennyt missä määrin -ne perustuivat todellisiin otaksumisiin. Mutta niissä oli kumminkin -mahdollisuutta ja siksi ne jännittivät mieltä, pelottivat ja sytyttivät -sammuneita toiveita. -- Mutta antaa ajan kulua, arveli Juuso, -kääntyessään vihdoin päivällisen aikana takasin kaupunkiinpäin. Olihan -hän nyt kerran siinä asemassa, että hänen täytyi jättää kohtalonsa -salliman varaan, -- olipa mieluinen tai ei. - - - - -X. - - -Oven täydeltä lappoi ulos ihmistä Helsingin seurahuoneelta. Siellä oli -oltu kuuntelemassa jotakin ruotsinmaalaista luennonpitäjää, joka oli -puhunut kotimaansa viimeaikaisesta kirjallisuudesta, sen hajanaisista -suunnista ja rappiotilasta. Osa kuuntelijoista oli vielä jäänyt -sisälle, siellä piti pantaman toimeen vieraan kunniaksi juhlailtanen -maljoilla ja puheilla, toinen, kylmempi osa, lähti luennon loputtua -pois. - -Ulos tulijoille lehahti vastaan kevätillan vieno, lauhkea tuulahdus. Se -toi merta mukanaan torin yli läheiseltä ulapalta ja läheisestä -puistosta, jossa lehtipuut seisoivat hiirenkorvalla ja nurmi nosti -ensimmäisen vihannan nukkansa, toi se mukanaan heränneen luonnon -viestin. Päivä teki laskuaan, sen säteet kuvastuivat sataman hienosti -väreilevään kalvoon ja valoivat helakan ruskon etempänä olevain -Kaivopuiston huvilain seinille, pannen niiden ikkunat tulelta -punottamaan. Luentoyleisöstä pysähtyi yksi ja toinen seurahuoneen -edustalle huokasemaan merta ja katsomaan luontoa. He viittasivat -kädellään ulapan yli ja huomauttivat toisilleen kaunista -iltavalaistusta. - -Niin oli siihen muitten joukkoon pysähtynyt eräs kolmihenkinen ryhmä. -Siinä oli kamreeri Holm rouvineen sekä Heikki Grönberg; he -neuvottelivat parhaillaan, mennäkö kotiin suoraan vai pistäytyäkö -Kappeliin soittoa kuulemaan. Äkkiä työkkäsi Heikki kamreeria kylkeen ja -kuiskasi: - --- Katsoppas tuossa! - --- Mitä näen, eikö se ole Juuso Tuominen ja neiti Alm -- käsikoukussa. -Milloin se on tapahtunut? - --- Nyt äsken, pari viikkoa sitten. - -He lähtivät verkalleen kävelemään vastakihlatun pariskunnan jälkeen, -siksi loitolta kumminkin, ett'ei ääni puhuessa kuulunut. - --- Juuso aikoo perustaa itselleen tulevaisuutta, huomautti Holm vähän -ihmeissään. - --- Ja korvata menneisyyttänsä, lisäsi Heikki. -- Jotain semmoista -aavistin tässä jo viime kuussa. Olin lentää selälleni, kun Juuso eräänä -iltana tuli luokseni ja laski eteeni sen vekselin hinnan, jonka olin -hänen puolestaan maksanut. Niitä rahoja en ollut koskaan odottanut -takasin. Vaan samaan aikaan kuulin, että hän oli tehnyt samat temput -muille saamamiehilleen. - --- Ja mitä se sanoi rahalähteekseen? - --- Oli muka saanut lainan, -- sehän siinä olikin merkillistä, sillä -kuka hullu sille antaisi ja takaisi. Sitten, vapunpäivän jälkeen kuulin -tämän ja ymmärsin. - --- Kummapa kun Almin rouva on hellittänyt rahojaan, se on kitsas akka. - --- Näkyypä hellittäneen. Tyttö kuuluu olleen Juusoon kauan pikeytynyt -ja Juuso taas, mitäpä osasi hän sen viisaampaa tehdä, kuin tarttua -kiini tarjona olevaan onnen sakaraan, -- sillä se oli hänelle -todellakin samalla ainoa pelastuksen sakara. - -Rouva Holm huomautti, että Juuso ei ollut sittenkään oikein onnellisen -eikä iloisen näköinen, oli päinvastoin kalpean ja kituvan näköinen. -Siihen selitykseksi kertoi Heikki, että Juusolla oli tainnut olla -tekeillä toiset lemmenvehkeet, mutta on kai uhrannut ne. Ja hän on -sellainen mies, joka halusta tuollaisia pikkuseikkoja hautelee -mielessään. - --- Niin, hän on uneksijaluonne ja hän elää vielä liiaksi mukana noissa -takavuosien intoiluajoissa; tervejärkistä todellisuutta hän ei jaksa -tarpeeksi pitää arvossaan. -- Näin kuvasi Holm vielä rouvalleen Juuson -luonnetta. - --- Hän ei ymmärrä aikaansa, muuten hän olisikin jo toinen mies, toisti -Heikkikin. - --- Ehkä häneen nyt vaimonsa voi vaikuttaa? arveli rouva. - --- Niin, Hilda on kyllä järkevä nainen, mutta intohimoinen ja kiivas on -laillaan hänkin. Ja jos siellä joskus räjähtää... - -He olivat saapuneet Mikonkadun kulmaan ja Juuso morsiamineen lähti -siitä kävelemään alaspäin. Silloin katkasi Heikki äkkiä lauseensa, -erosi seurastaan virkahtaen: - --- Tulen hetken perästä Kappeliin, käyn ensin toivottamassa onnea -nuorelle parille -- kuuluuhan se asiaan. - -Ja hän lähti pistämään puolijuoksua kihloissa olevain jälkeen. - -Juuso käännähti yhtäkkiä ympäri. Hän oli tuntenut ikäänkuin ruumiissaan -jotain vastenmielistä tunnetta, oli melkein kuin aavistanut, että -siellä heidän takanaan tuli joku, joka tahtoi heitä puhutella. Sen -vuoksi hän ei ihmetellytkään, kun kääntyessään näki Heikin kiirehtivän -jälessään. Vaan Hilda katsoi kummissaan, että mistä Juuso sen arvasi. - -Niin, Heikki tahtoi vain toivottaa onnea vastakihlatuille, ei ollut -ennen sattunut heitä tapaamaan. Oli hauskaa nähdä, että se vanha -ystävyys nyt oli kehittynyt varsinaiseksi liitoksi. -- Hilda vastaili -ja kiitteli toivotuksista, Juuso pysyttelihe enimmäkseen ääneti. Hän -oli äsken kääntyessään taas ollut näkevinään tuon omituisen, kylmän ja -ilkeän kiillon Heikin silmässä ja se häneen aina vaikutti samalla -tavalla, kuin hän poikana ennen muisti käärmeen näkemisen ja -koskettamisen vaikuttaneen. Elna oli kerran huomauttanut samaa asiaa, --- olikohan Hildakin sen nähnyt...? Ja Heikin äänessäkin kaikui -Juusosta tällä kertaa jotakin ilkeätä, härnäävää, hän aina hermostui -sitä kuullessaan. - -Keskustelun jatkoksi rupesi Heikki puhumaan luennosta, jota he juuri -olivat olleet kuulemassa. Hänen mielestään nuo ruotsalaiset sentään -olivat sangen sukkeloita, kun keksivät tulla meren yli tuommoiselle -asialle rahanansiolle. Ei se meillä suomalaisilla pälkähtäisi päähän. - -Nyt puuttui Juusokin puheeseen. - --- Mutta yksi vertaus hänen luennossaan oli minusta sangen sattuva. Se, -kun hän kuvaili miten tuon rikkaan, aatteista ja luomista uhkuvan -loistoajan jälkeen seurasi väsynyt taantumisen aika, jolloin koetettiin -matkia vanhaa suuntaa, mutta ilman innostusta ja neroa, jolloin entisiä -aatteita koetettiin selittää ja tulkita milloin milläkin tavalla ja -kynnettiin itselleen uusia peltomaita vanhoilla vasikoilla, mutta -jolloin koko kirjallisuus oli jonkunlaista käsiteollisuutta, -elinkeinoa. Kirjailijat kilpailivat julaistessaan nidosten -lukumäärää ja ansaitakseen noilla vanhoilla aatteilla, -- se oli -leipäkirjallisuutta. Samanlaisen vertauksen voisi mielestäni sovittaa -meidän nykyisiin oloihin. - --- Kirjallisuuteen? - --- Eipä juuri. Vaan politiikkaan ja yleiseen elämään. -- Niin, -mahdollista, reaktiooniahan se; on meilläkin nykyaika. - --- Ei yksin senkään vuoksi. Vaan siksi, että meilläkin on vanhojen -aatteiden alla niin paljo keinotekoista ja leipäinnostusta. - --- Ka, voihan sekin olla paikallaan. Joka ajalla oma leimansa, tärkeätä -on vain oikein käsittää aikaansa. - --- Ja juosta mukana huutaen sutten kanssa. - -Juuso oli, tietämättä oikein itsekään syytä, kärtynen ja pisteliäs; hän -oli kyllä viime aikoina muutenkin ollut äärettömän hermostunut, vaan -nyt Heikin seurassa tunsi hän itsensä tavallista hermostuneemmaksi. Ei -hän mahtanut olla muutenkaan oikein terve, mieli oli kuin alituisessa -pingoitustilassa ja aina toisinaan karahti kylmä väristys ruumiin läpi. -Onneksi Heikki, kun juuri kadunkulmaan tultiin, sanoi hyvästit ja -kääntyi takasin ennenkuin Juuso ennätti käydä epäkohteliaaksi. - -Hilda oli huomannut hänet hermostuneeksi ja kysyi kummissaan, miksi hän -oli niin levoton. Ja kun Juuso ei vastannut, ehdotti Hilda, että he -vielä ennen kotiin menoa tekisivät pienen kävelyretken Kaisaniemeen, -olihan ilta niin kaunis ja luonto niin rauhoittava. He astelivat sinne -melkein äänettöminä, katselivat hetkisen verkkopallon heittäjiä -hiekkakentällä ja jatkoivat siitä kävelyään rannalle, johon laskeva -päivä juuri heitti viime säteitään. Istahtivat penkille ja katselivat -laskua. - -Täällä Kaisaniemessähän se oli heidän kihlautumisensakin tapahtunut. Se -oli mennyt niin äkkiä, ei Juuso itsekään tarkoin muistanut miten se oli -kehittynyt. Ensikerran oli hänessä todenperään herännyt se ajatus Oton -kanssa kapakassa tapahtuneen keskustelun jälkeen. Hän oli ensin -vihannut sitä ja halveksinut sitä ja karkottanut sen luotaan, vaan se -oli kytenyt salassa ja kypsynyt vähitellen. Siinä oli ollut -kiitollisuutta Hildaa kohtaan, -- Oton hommasta hän oli saanut tuon -lainan, -- oli ollut vanhaa ystävyyttä, ja olihan siinä ollut vielä -muutakin, joka ratkaisi asian. Olihan Juuso niin hyljätyssä tilassa, -niin vailla vähintäkään toivoa ja itseluottamusta, eikä hän -nähnyt muuta keinoa päästäkseen taas pystöön ja saavuttaakseen -yhteiskunnallisen aseman. Kovalle se oli ottanut, -- Elnan muisto eli -vielä liian tuoreena, -- vaan hän oli joka päivä yhä selvemmin tullut -käsittämään, että hänen oli mahdoton peräytyä. He olivat Hildan kanssa -näihin aikoihin paljo yksissä, se oli heistä melkein kuin luonnollista, -ja he viihtyivätkin toistensa seurassa hyvin. - -Vappuna he olivat niinikään olleet yhdessä Alppilassa kuulemassa -ylioppilaslaulua ja palanneet sieltä takasin kahden kävellen -Kaisaniemen kautta. Kuumana porotti keskipäivän helle, he olivat -istahtaneet näinikään siimeiselle penkille lämpimissään levähtämään. Ja -miten lie sattunutkin, sanaa puhumatta osuivat heidän kätensä yhteen, -pieni puserrus, -- he olivat ymmärtäneet toisensa. Ja vielä samana -päivänä olivat he kotona ilmoittaneet kihlauksensa; Otto oli iloinnut -siitä, hän tiesi että Hilda sitä toivoi ja Juuso tarvitsi, äiti oli -ollut vähän kylmempänä, vaan antoi tyttärensä vapaasti päättää. - -Niin oli käynyt. Ja olihan olo nyt niin turvallista, niin rauhallista, -tulevaisuuskin huoleton ja lupaava. Juusolle tarjoutui tilaisuus tehdä -rauhassa työtä kunnes valmistuisi asemaan yhteiskunnassa. Ja olihan -tyttö hänen rinnallaan niin hyvä, se osotti myötään sellaista -vilpitöntä, sydämmellistä hellyyttä, että Juuso ei mitenkään tuntenut -sitä ansainneensa. - -Vaan sittenkin, miksi tunsi hän ikäänkuin salaista syytöstä mielessään, -mistä oli tuo puistattava, pelottava tunne, joka ikäänkuin hiljaa jäyti -sitä turvallista mielialaa, johon hän koetti tuudittautua? Siinä oli -katumusta ja siinä oli pelkoa... Ne olivat kai nuo vanhat unelmat, -mutta niistä täytyi irtautua, todellisuus oli alkanut, vanhat toiveet -haudatut. Kunhan nyt lauhtuisi tuo mielen tarpeeton jännitys ja -hermostus, -- se oli äskenkin Heikin tullessa hänet vallannut, tavannut -hänet ikäänkuin pahasta teosta. - --- Kuule Hilda, huomasitko sinä Heikin silmässä tuota kylmää välkettä, -se vaikuttaa minuun aina kuin astuisin matelijan selkään? - --- En minä huomannut, en tainnut niin silmiin katsoakaan. Vaan en ole -huomannut ennenkään, oletko sinä? - --- Olen. Entä hänen äänessään, etkö siinäkään kuullut tuota ilkkuvaa, -pirullista kajannetta? - --- Niin, hän puhuu tankkaamalla ja hänen puheessaan on epämiellyttäviä -väliääniä. - --- Ei se ole sitä, siinä on jotain muuta, -- huu! - -Juusoa puistatti taas, koko ruumis värähti ja hän nousi ylös -ravistellen itseään niinkuin pahasta painajaisesta. - --- Onko sulla kylmä? kysyi Hilda, - --- On vähän, ilta käy viileäksi. Tule, kävellään kotiin. - -Juuso tunsi itsensä väsyneeksi, paneutui aikusin maata ja koetti -nukkua. Tunnin aikaa hän nukkuikin taikka oli puolihorroksissaan, vaan -heräsi siitä äkkiä vilun väreilyjen risteillessä ruumiissaan ja aivan -likomärkänä hiestä. Kylmän henki tuntui tunkeutuvan läpi koko ruumiin, -se karmasi selkäpiitä myöten ja pitkin koko vartaloa ja pani jäsenet -rajusti tutisemaan, niin että koko ruumis hytkähteli. Mitäs tämä on, -onko hän nähnyt pahaa unta vai painajainenko ahdistanut? Juuso nousi -ylös; huoneessa oli vielä hämärä ja kadulta kuului liikettä. Hän joi -lasin vettä ja paneusi uudelleen vuoteelleen, peittäen itsensä -huolellisesti. Vaan nyt taas tuntui niin kuumalta, oli kuin veri kaikki -olisi keräytynyt ihoon. Hän kuunteli: tuntui aivan kuin ohimojen -kohdalla olisi vasaralla taottu, poskia poltti ja patja pään alla -tuntui tuliselta. Hän oli kumminkin aivan selvästi valveillaan, ajatus -teki herkeämättä työtä, mutta levottomasti, hajanaisesti; mielikuvitus -loihti ehtimiseen omituisia, sukkelasti vaihtuvia ja hämärästi häilyviä -kuvia hänen eteensä. - -Hän näki aivan kuin avonaisten silmäinsä edessä sen kodin, jonka -perustamista hän Elnan kanssa niin hartaasti oli haaveksinut. Suuri -lamppu paloi pöydällä, liekki pieneksi väännettynä ja punainen verho -varjostimena. Hän itse levähti sohvalla, odotti juuri Elnaa, jonka piti -tulla ovesta sisälle. Nyt se tulikin, ovi kävi, -- vaan eihän se -ollutkaan Elna, sillä oli tummat silmät ja niissä tuo ilkeä, kylmä -välke. Ja tuo ääni, hyi, noin kylmästi ilkkuva, noin ontelolta -kajahtava. Se tuli lähemmäs tuo olento ... hän pelkäsi sitä, se toi -mukanaan jäisen viiman... - -Taas värisi Juuso vuoteessaan niin että jäsenet hytkyivät ja leuka -lokatti. Hän koetti taistella tuota vilustusta vastaan, koetti -ponnistella ajaakseen pois tuon ilkeän tunteen ja häijyt mielikuvat. Ja -se onnistuikin. Hän makasi hetken rauhallisena, ajatus kulki tyyneesti -ja terveesti ja hän vaipui taas horrostilaan. - -Mutta seuraavassa tuokiossa takoivat jo ohimot taas, peitto tuntui -ahdistavan niinkuin pakkoröijy, hän ei voinut hengittää, hiki valui -virtana. Hän oli näkevinään Elnan istuvan siimeksessä tuolla -sohvannurkan takana, -- suuret siniset silmät ja otsaa kiertävät -vaaleat kutrit. Mutta noissa silmissä oli nyt niin sureva katse, sureva -ja nuhteleva, syvästi, mutta samalla lempeästi syyttävä... Tyttö seisoi -pöydän ääressä ja näytti tekevän kauppaa Heikin kanssa, jolla oli -toisessa kädessä maksamaton vekseli ja toisessa ne Juuson tuomat rahat. -Miksi oli Elna tuossa, miksi tarttuu Heikki häneen kiini ja vetää hänet -pois... Ei, Juuson täytyi tempasta Elna luokseen, pois Heikin kourista. -Vaan hän ei päässyt, hän oli kuin kahleissa, ei voinut liikahtaa, ei -hengittääkään. Ja silmiä sumusi ja päätä pyörrytti, tuntui aivan kuin -olisi vaipunut syvänteeseen. - -Juuso heräsi vielä kerran. Ei, kyllä hän oli sairas, pitäisi hakea -lääkäri. Hän koetteli päätään: se oli polttavan kuuma ja niin raskas, -raskas... Ja nuo kummalliset mielikuvat, mistä ne olivat kotosin? Eihän -hän ollut tehnyt Elnalle mitään vääryyttä, olihan hän menetellyt aivan -rehellisesti, hän ei vain ollut voinut toteuttaa alkuperäistä -aijettaan... Ei, Elna, et saa katsoa minua noin kummallisesti, se oli -kohtalo, joka meidät erotti, sinuahan ainoata rakastan enkä ketään -muuta... Sinua vain, uskotko sen? Etkö? Sinun täytyy uskoa, uskotko -sitten, jos minä vielä toteutan sen yhteisen unelmamme? Ole huoletta, -minä teen sen, vielä on aikaa. Mutta aika rientää, täytyy kiiruhtaa, -kirjoittaa heti Elnalle että hän peruuttaa kaikki lupauksensa, heti -paikalla, vielä on aikaa... - -Juuso nousi vuoteeltaan, horjui kirjoituspöytänsä luo, värisi ja -vapisi, haki paperia laatikosta, otti kynän ja tähtäili sitä -mustepulloon. Kevätillan viimeinen rusko loi vielä hienosen valon -pimeään huoneeseen, jossa Juuso ylisillään istui kirjoittamaan. Mutta -käsivarsi ja koko ruumis tutisi niin, että ainoastaan muutamia -koukeroita syntyi paperille; hän ponnisti siltä vielä, tähtäsi ja -kirjoitti, siitä täytyi tulla kirje... Vaan jo putosi kynä kädestä, hän -horjahti, oli pudota lattialle, piteli pöydästä kiini ja hoiperteli -vuoteeseensa. -- - -Kun palvelija aamulla tuli huoneeseen, makasi Juuso kovassa kuumeessa -ja täydessä houriossa. Haettiin lääkäri, tämä tutki, -- niin, se oli -lavantautia, sitä liikkui kaupungissa. Juuso oli varmaankin vilustunut -tai muuten oli ruumiin vastustusvoima heikentynyt, hänellä oli tauti -ankarassa muodossa. Potilas olisi oikeastaan ollut siirrettävä -klinikkaan, vaan kun kotona luvattiin huolellinen hoito erillään muista -ihmisistä, sai hän jäädä sinne. Hilda tahtoi itse hoitaa häntä ja -järjesti pian huoneen tautihuoneeksi, laittoi lääkkeet ja hankki -apuhoitajan. Järjestellessään huonetta huomasi hän pöydällä paperin, -johon oli mitä kummallisimpia koukeroita piirretty. Hän tarkasteli -sitä, siinä oli tapailtu kirjaimia, oli epäilemättä houriossa tehtyä. -Hilda tavasi: »Rakas Elna. Sinua -- --» - -Muuta ei ollut, vaan siitäkin kalpeni lukija hetkeksi ja silmät -leimahtivat kerran intohimoisesti. Vaan ainoastaan hetken hän niin -seisoi, hän rutisti paperin rutosti kouraansa, mutta kehitti sen -seuraavassa tuokiossa auki, kääri sen ja pisti taskuunsa, ja riensi -taas sairasta hoitamaan. Hän oli uskollinen, huolellinen hoitaja, -niinkuin voi olla ainoastaan rakastava, vastakihlattu morsian. - -Juuso poti viikon verran aikaa hyvinkin huonona, houraili vuoroin, -vuoroin makasi heikkona kuumeessa. Houreessa hän puhui paljo -kummallisia asioita, kiivasteli väliin jotakin muka vihamielistä mahtia -vastaan, joka tahtoi tempasta hänet mukaansa, väliin heltyi pehmeäksi -ja alakuloiseksi, itkikin toisinaan. Selvempinä hetkinä, kun hän valvoi -yön hiljaisuudessa, ajatteli hän, tuntiessaan kuinka heikko hän -oli, että hän nyt kenties kuolee. Tuo ajatus tuli hänelle niin -tuttavallisena ja helpottavana eikä se ollut ensinkään vastenmielinen. -Silloinhan loppusivat kaikki kärsimykset ja vastukset ja elämän uudet -pettymykset. Eikä hänellä tuntunut olevan mitään erityistä elämänhalua, -hän oli niin väsynyt, nyt olisi hän valmiimmillaan eroamaan ilman -kaipausta ja ilman katkeruutta. - -Vaan taudin selkä taittui, hän rupesi kostumaan; voimain kanssa virkosi -elinhalukin ja tuo verkkasen parantumisen aika oli hänelle yleensä -suloista levon ja rauhan aikaa. Hän kuvitteli, että hän oli sinne -tautinsa taakse haudannut kaikki kovat ja katkerat taistelunsa, -pettymyksensä ja nöyryytyksensä. Nuo karvaat ajatukset ja katkerat -tunteet olivat lopulta kehittyneet tuoksi tuskalliseksi sielun -jännitykseksi, joka vihdoin oli tautina purkautunut esiin, mutta sen -avulla myöskin helpottanut ja lauennut. Hänellä oli ennen tautiaan veri -ollut ikäänkuin raskaaksi sakeoittuneena, nyt se oli siitään ohentunut -ja puhdistunut. Ja nyt hän siitä parantumisensa hetkestä kuvitteli -alottavansa henkisesti ja ruumiillisesti uuden elämän ja uuden -tapausten, tunteiden ja mietteiden sarjaa ja toivoi nyt varmasti, että -se uusi mieliala jäisikin pysyväiseksi. - -Hilda oli alituiseen hellänä ja rohkaisevana hänen luonaan, milloin -luki ääneen, milloin teki käsitöitään, kertoen kaupungin kuulumisia. -Hän laittoi häävalmistuksia ja niistä häistään ja tulevaisuudestaan he -siinä enimmäkseen keskustelivat ja loivat suunnitelmia. Juuso ei -jaksanut niistä tuumista innostua niinkuin Hilda, vaan ei ne puheet -häntä myöskään vaivanneet, niinkuin toisinaan ennen tautia; hän makasi -enimmäkseen ääneti ja kuunteli, oli tyytyväinen siihen, miten Hilda -järjesti kaikki. Kesäkuu oli nyt kulumassa, heinäkuussa he muuttaisivat -maalle, että Juuso saisi siellä oikein voimistua ja sitten syksymmällä -viettäisivät he häänsä. Ja häitten jälkeen he matkustaisivat ulkomaille -ja viettäisivät talven Pariisissa. - --- Ajatteleppas kuinka hauska tulee olemaan, kun saamme siellä elää -kahden, aivan riippumattomina muista ihmisistä. - --- Ja aivan vapaina näistä kotimaan ahtaista oloista, rettelöistä, -vehkeistä ja puolueista. - -Siinä vuoteellaan rakenteli Juuso itselleen aivan uuden tulevaisuuden -kaavan, sopusointuisen hänen nykyisen rauhallisen mielialansa kanssa. -Hän jätti siitä pois hyvin paljo semmoista, mitä ennen oli hänen -suunnitelmaansa kuulunut. Kaikista ajan kysymyksistä ja suunnista aikoi -hän vetäytyä syrjään, antautua hiljaisuudessa valmistelemaan -alullepanemiaan tieteellisiä töitään ja sitten täällä kotimaassa -hankkia itselleen hyvin vaatimattoman ja syrjäisen aseman -yhteiskunnassa. Hän oli ennen erehtynyt siinä, että oli väärin -käsittänyt taipumuksensa ja kykynsä, -- maailman riennot ja riidat, ne -eivät todellakaan olleet häntä varten, ja suuruuden unelmistaan hän -toivoi päässeensä. - -Eräänä päivänä tuli Heikki häntä katsomaan. Juusosta tuntui, että hän -oli voittanut kaiken vanhan vastenmielisyytensä Heikkiäkin kohtaan, -- -hän olikin silloin taudin tullessa ollut niin tuiki hermostunut. -»Kyntäjän» paperit oli hän jo tautinsa alussa lähettänyt parille -nuoremmalle toverille, ja nyt tuli Heikki ilmoittamaan, että he Holmin -kanssa olivat ottaneet sitä valvoakseen. Juuso ei puhunut siitä mitään, -hänestä se kai oli parasta, eihän hänellä itsellään kumminkaan ollut -enää toimikykyä eikä tarmoa siihen puuttumaan eikä hän tahtonutkaan -sitä tehdä. - -Joskus häntä tosin huoletti tuo välinpitämättömyys ja tahdottomuus, -jonka valtaan hän huomasi joutuneensa. Oliko se halpamaista heikkoutta, -oliko hän raukkana hyljännyt vanhat aatteensa ja tuudittanut itsensä -petolliseen unelmaan? Jalkeille jaksettuaan kirjoitti Juuso siitä -Vilholle, kuvaili nykyistä mielialaansa ja selitti viime aikain -tapahtumiaan ja kärsimyksiään. Ja hän lupaili häämatkallaan pistäytyä -Vilhoa katsomassa tämän parannuslaitoksessa, jos ei tämä jo sitä ennen -olisi palannut terveenä kotiin. - -Vilholta tuli pian vastaus. Juuson lupauksesta tulla häntä katsomaan, -oli hän iloissaan, mutta varotti: »Jos tulet, tule matkasi alussa, -myöhemmin et ehkä minua enää elossa tapaa. Ja kumminkin olisi vielä -niin hauska saada elävin silmin nähdä sinua ja saada mukanasi tervehdys -kotimaasta, jota en itse enää koskaan näe.» Mutta vaikka hän itsestään -olikin näin toivottomana, oli Vilholla kumminkin Juuson varalle -rohkaisevia sanoja. Hän sanoi tuntevansa kokemuksestaan, miten tauti -lamauttaa ja heikentää tahdonkin. Vaan se menee ohi, sielu saa kyllä -kimmovaisuutensa takasin, tahto tarmonsa ja toimikykynsä. Ja hän käski -Juuson olla rohkealla mielellä ja kantaa päätä pystössä, -- vastuksissa -se vain mies karaistuu. - -Tuota mietiskeli Juuso itse maaten vuoteellaan. Ei hän tuntenut -karaistuneensa. Tuli oli ollut ehkä liian kuumaa, se oli polttanut, -tehnyt hapraaksi ja heikoksi. Ja samalla kuin hänestä nyt taudin -jälkeen tuntui niin turvalliselta ja levolliselta, tuntui myös siltä, -kuin jotain olisi särkynyt, kuin jokin kieli, joka ennen oli soinut -kirkkaasti ja soinnukkaasti, olisi katkennut ja jäänyt äänettömäksi. -Mikä kieli se oli ollut, sitä hän ei tiennyt, tuntui vain kuin jokin -osa häntä itseään olisi jäänyt sinne taudin edelliseen aikaan. Mutta -jääköön, ajatteli hän toisakseen, kunhan vain ei repiämän sioja rupea -pakottamaan. Onhan nyt hyvä, niinkuin on. - - * * * * * - -Oli aikunen elokuun aamu, kun Juuso ja Hilda rinnakkain seisoivat -Helsingin rannasta lähtöä tekevän laivan kannella ja heittivät -jäähyväisiä kaupungille, joka nyt niin rauhallisena ja intohimottomana -näytti nukkuvan aamu-untaan tuossa heidän edessään. Se tuntui nyt niin -ystävälliseltä ja sovinnolliselta tuo kaupunki, kuin jos siinä ei -asuisikaan ollenkaan sitä katkeraa vihaa, kiivasta kilvoittelua ja -alati hehkuvaa himoa, joka sen eläjiä aina armotta kannustaa ja estää -heitä tuntemasta tyytyväisyyttä ja onnea. - -Juusokin tunsi mielessään pelkkää sovinnollisuutta ja rauhaa. Monasti -oli hän hartaasti toivonut sitä hetkeä, jolloin hän saisi joksikin -ajaksi pudistaa isänmaan pölyn jaloistaan ja saisi ikäänkuin -kiintonaisen pisteen sen ulkopuolella, josta hän syrjäisenä ja -intohimottomana voisi tarkastaa sen touhuntaa. Vaan nyt, kun laiva -lähti poikkenemaan pois rannikolta, tunsi hän melkein kaipausta -mielessään. Kuinka se olikin sentään rakas kaikessa pikkumaisuudessaan -tuo pienoinen maa! Hän ajatteli mainita siitä Hildallekin, vaan tämä -ennätti ennen häntä: - --- No, Juuso, nyt on jo aava ulappa Suomen ja meidän välillä. Nyt -olemme kahden. - -Niin, kahden, se oli Hildalle pääasia. Ja senhän olisi pitänyt olla -hänellekin. Ehkäpä se ajan oloon vielä onkin. - -Kahden saivatkin he nyt olla, viikkokausiin eivät he tavanneet yhtään -tuttavaa eivätkä halunneetkaan tavata. Kahden matkustivat he halki -Euroopan mantereen, katselivat sen suuruuksia ja ihailivat sen -ihanuuksia. Pitemmittä viipymisittä matkustivat he kumminkin -Pohjoissaksan kautta, kulkivat laivalla Reinin ikikuulujen rantojen -lomitse Baijerin lämpimään viinimaahan ja jo pari viikkoa kotoa -lähdettyään ajoivat he eräänä päivänä vaunuissa rautatieasemalta -vastamaata sille ylängölle, jossa siaitsi pieni potevain yhteiskunta, -keuhkotautisten parantala. - -Surullinen yhteiskunta! Taistelua elämän puolesta, taistelua riutumista -ja elinvoimain loppumista vastaan, oli luettavana kaikkien noiden -kuihtuneiden, taudin taittamain olentojen kasvoissa, joita he tapasivat -kävelemässä ja istumassa parantalan puistoissa. Mutta useimpain -kasvoissa oli kumminkin vielä toivoa jälellä. He hengittivät siellä -raikasta vuori-ilmaa, joka tuntui kevyeltä heidänkin sairaissa -keuhkoissaan ja toivoivat vielä elinvoimain palaavan. Siinä vaan, jota -vierailijat nyt olivat tapaamassa, ei ollut enää toivon merkkiäkään -jälellä, hänessä ei näkynyt enää taisteluakaan, hän näytti jo -antautuneen kylmän voittajan valtaan. - -Vilho makasi lepotuolissa tuulen suojaamassa, päivänpuoleisessa -kuistikossa, johon hänet oli päivän-ajaksi siirretty, ja hänen -uinaileva katseensa tarkasteli herkeämättä alempana olevan vihannan -laakson metsäistä rinnettä; hänen näkyi tekevän mieli tuonne kävelemään -havupuiden varjostamille käytäville, vaan ei jaksanut mies enää. Juuso -tuli takaapäin, tarkasteli häntä kotvasen salaa: viime nipukassa he -olivat tulleet, se oli tulos tarkastuksesta, päivä myöhemmin olisi jo -ehkä ollut liian myöhä. - -Vilhon kalpeat kasvot, joissa versoili pitkä, vanukkeinen, vaalea -parta, vilkastuivat ja ilostuivat, kun hän samassa huomasi vanhat -ystävänsä. Hän käännähti tuolillaan, viittasi heidät lähemmäs ja -tervehti sortuneella äänellään: - --- Tulittepahan, kiitos siitä! Olenkin viime päivinä niin monasti -mielessäni laskenut, milloin voisitte ehtiä ja ehtisittekö ollenkaan. -Kotimaan ilmaa se näet mieli vieläkin kaipaa, sinnehän sitä on -tämmöisenäkin kuuluvinaan. - -Vaikka Vilho jo olikin siksi heikko, että pää toisinaan vaipui tuolin -nojaan ja ääni pitempää lausetta puhuessa sortui kuulumattomaksi, oli -hänellä kumminkin täysin hallussaan vilkas ajatus- ja arvostelukykynsä, -hilpeä mielensä ja sen lämpöset, puhtaat aatteet. Hän oli kauan -odottanut tätä hetkeä, saadakseen ymmärtävälle ystävälle kertoa -sielunsa hiljaisista taisteluista ja mietteistä pitkän yksinäisyytensä -ajalta ja saadakseen jättää jollekulle ikäänkuin toteutettavaksi niitä -tuumia ja tunteita, joita hänen myötään toimiva mielikuvituksensa oli -hautonut, vaan joita hän ei ollut jaksanut tuoda julkisuuteen. Ensiksi -tahtoi hän kumminkin kuulla kotimaansa asioista, sen nykyisistä -riennoista ja uusista suunnista. - -Niitä Juuso hänelle kuvailikin, kertoi uusista miehistä, jotka olivat -nousseet näyttämölle, uusista virtauksista, uusista vivahduksista. -Hän kuvaili niitä siinä värityksessä, jossa hän ne omalta kannaltaan -oli nähnyt, kuvaili miten taantumissuunta yhä enemmän siirtyi -persoonapolitiikan palvelukseen, jossa aatteet saivat olla koristavina -kyltteinä. Kuunneltuaan ja kyseltyään istui Vilho kotvasen mietteissään -ja puhui sitten hiljaa, matalalla äänellä: - --- Niin, siihen suuntaanhan olivat olot kehittymässä jo edellisinä -vuosina ja niin päin olen täältä syrjästä seuratessani kuvaillutkin -niiden kehittyvän. Voinpa nähdä aivan kuin silmäini edessä nuo -pikkusielut, jotka siellä nyt kilpailevat etusijasta, koettaen kynsin -hampain kiipeillä toistensa yli ja pitäen noita edellisen ajan aatteita -ja Snellmanin lausumia tunnussanoja portainaan ja välikappaleinaan. Se -on siellä Suomessa sitä keskinkertaisten aikakautta nykyjään ja, -niinkuin keskinkertaisten aikakaudella ainakin, merkitsevät aatteet ja -suunnat vähän, persoonat kaikkea. Vanhat johtavat henget ovat poissa ja -heidän mielipiteitään on nyt jokainen edustavinaan, vaan oikeastaan -niitä ei edusta kukaan; jokainen koettaa niitä selvittää ja tulkita, -- -tekee sen omassa värialassaan. Kilpailu on kiihkeä, mies se, joka siinä -pikajuoksussa jaksaa työntää toisen alleen ja hänen päällitse rientää -maaliaan kohden. Siellä tohistaan jalojen aatteiden ja harrastusten -nimessä, vaan tosiasiassa ovat nuo aatteet niiden edustajille itselleen -vain koreita otsakuvia ja kuuntelijoillekin ne jo kajahtavat -helisevältä vaskelta... - -Yskän kohtaus katkasi Vilhon puheen; hän oli liiaksi kiihoittautunut, -oli puhunut liian rutosti, veri oli lähtenyt liian nopeasti kulkemaan -ja nyt rinta kosti sen varomattomuuden: verisylky punasi huulet. Hetken -hän levähti ja puheli sitten tyyneemmin, verkemmin: - --- No niin, tämä on nyt sitä aikaa, eihän siitä sen enempää ole -sanottavaa. Surettavaa on vain se, jos tämmöiset suunnat ja mielipiteet -lyöpyvät vereen ja kasvavat kansaan kiini, jos nuorisokin, joka nyt -nousee siinä ilmassa ja imee sisäänsä noita persoonallisuusaatteita, -omistaa ne omikseen ja rupee niiden mukaan menettelemään. Silloin ei se -opi koskaan asettamaan pyrintöjään korkealle, ei yhteishyvää omaa -etuaan ylemmäs; se tottuu jo alun pitäin matamaan matalaa maata myöten -ja -- ja sinne se jumala paratkoon kyllä myöhemminkin ehtisi. Ei -todella olisi se onni pienelle kansalle meikäläisissä oloissa. Ja -onnellisuuteenhan me kaikki kumminkin pyrimme, joskin eri aikoina eri -tavoilla. - -He keskustelivat kauan näistä asioista siirtyen luonnollisesti -etupäässä puhumaan omasta suhteutumisestaan näihin ajan virtauksiin. He -muistivat niin hyvin, kuinka he moniaita vuosia sitten, hehkuen vielä -siitä suuresta innostuksesta, jossa he olivat olleet mukana, olivat -perustaneet »Kyntäjänsä» estääkseen juuri nuorisoa vaipumasta siihen -aatteettomaan unteluuteen ja yksinomaiseen omain etujensa -ajattelemiseen, joka silloin jo rupesi levenemään ympäriinsä. He olivat -työskennelleet jotenkin huonolla menestyksellä; tuo yleinen virta oli -vienyt useimmat mukanaan. No, he olivatkin ehkä laskeneet -vaikuttamiskykynsä liian suureksi, he olivat olleet liian vähäväkiset -ja kokemattomat toteuttamaan sitä vaikeata tehtävätä, jonka olivat -suoritettavakseen ottaneet. On vaikea potkia tutkainta vastaan, selitti -varsinkin Juuso; luonteille semmoisille kuin heidän, on se kahta -vaikeampi. Ja siksi olikin Juuso päättänyt vetäytyä syrjään; koetelkoot -nyt muut, ja jos he eivät voi toimia siihen suuntaan, johon »Kyntäjä» -alkujaan oli aikonut, niin sehän osottaa vain, että se onkin -mahdotonta. - --- Mitä, noin väsynytkö olet todellakin sinäkin, veljeni? puhui Vilho -puoleksi kummissaan, puoleksi nuhdellen. -- Olkoon totta, että olemme -liiaksi luottaneet itseemme, kaikkea itseluottamustamme emme siltä saa -menettää. Lausuttu sana on aina lausuttu, voihan sillä aina jos -vähemmässäkään määrässä vaikuttaa. Minut riisti kohtalo pois, mutta -sinullahan on vielä elämä edessäsi ja siellä kotona tarvitaan kyllä -vastapainoa vallitseville virtauksille, tarvitaan herättää mieliä -itsenäiseen ajattelemiseen. Ei, älä hylkää sinä »Kyntäjän» aatetta, -etkä sitä teekään, sinuun luotan. - --- Elä luota liiaksi. En ole minä mikään luova nero, eikä minusta ole -äänen antajaksi. Sinä sen ehkä voisit, minä olinkin aina tahtonut olla -vain vähäpätöinen palvelija aatteiden puolesta... Sitäpaitse, minä olen -taas ollut liian lähellä tulta... - -Mutta Vilho ei hellittänyt hänestä ja pikkusella ystävällisellä -riidalla he erosivat, kun Vilhon täytyi mennä levähtämään, -- -keskustelu oli näet häntä liiaksi rasittanut. Kun taas iltapäivällä -tavattiin, kertoi Vilho saaneensa Helmeltä kirjeen, jossa tämä mainitsi -aikovansa tulla hänen luokseen. Mutta hän oli vastauksessaan kieltänyt -tyttöä tulemasta. Olisihan ollut rakasta kerran vielä puristaa tuon -hellän, kelpo Helmen kättä, vaan hänen tautinsa oli kyllä muutenkin -tullut heille kalliiksi, miksi tehdä sitä enää kalliimmaksi. Ja mitäpä -hyödytti enää haudan reunalla uudistaa muistoja ja tunteita, jotka -kuuluivat vaan eläville. - --- Kun teidät näen tässä onnellisina edessäni, puhui hän hiukan -surumielisenä, niin eipä paljoa puutu, etten tunne kaihoa mielessäni. -Teilläkin on se ystävyys kotosin sieltä nuoruuden ensimmäisten -lämpöisten tunteiden ajoilta. Niin oli laita meidänkin, Helmen ja -minun. Teidät on tämä ystävyys johtanut sinne, mihin olette -pyrkineetkin... - --- Elähän nyt noin puhu, virkkoi Juuso katkasten ystävänsä sanat, jotka -omituisesti vihlasivat hänen sydäntään ja tuntuivat ikäänkuin -soimauksilta, syytöksiltä. -- Elähän toki noin katso mustissa omaa -kohtaloasi, eihän se ennen ollut tapasi. - --- Ei ennen. Mutta miksi nyt enää koettaisin pettää itseäni ja -luulotella muuta, kuin mitä selvästi näen ja tunnen. Elinvoimani ovat -kuluneet, keuhkoni ovat lopussa. Elä luule Juuso, että minun on ollut -aivan helppoa päästä sille kannalle, jolla nyt olen. On raskasta luopua -siitä, mitä on aikonut, toivonut ja suunnelmoinut, on raskasta erota -näin nuorena. Mullakin oli edessäni suunnattu elämäntyö, minuakin -odotti onni hellän ystävän rinnalla. Mutta minä olen huomannut -välttämättömäksi irrottautua kaikesta, olen koettanut ja olen -voinutkin. Mutta on sekin kysynyt taistelua. - -Vilho oli entistään kalpeampi, puhui katkonaisesti ja hengitti -vaikeasti. Juuso huomasi, että hän oli liiaksi rasittunut ja tahtoi -lopettaa tuon mieltä kiihottavan keskustelun. Hän käsitti, että -lohduttaminen tässä on turhaa, mies ymmärtää asemansa ja puhuu kuin -mies. Ja hän ei tahtonut pitemmälti vaivata sairasta ystävätään, vaan -nousi ja tarjosi kätensä jäähyväisiksi. - --- Joko nyt lähdette? No niin, mitäpä te täällä viipyisitte kuolevain -kammioilla, teitä kutsuu elämä. Jää hyvästi Juuso, hyvästi Hilda, onni -teitä seuratkoon. - -Hän koetti nousta tuolistaan, vaan ei jaksanutkaan, voimat pettivät. -Hän viittasi vain lähemmäs palvelijan, käski tämän työntää tuolinsa -aidan viereen siihen, mistä tie lähti solumaan pitkin loivaa rinnettä -ja kiertämään alangolle. Siinä hän istui ja katsoi, kuinka hänen -viimeiset kotimaan vieraansa hankkiusivat lähtemään. Mutta vielä hän -viittasi luokseen Juuson, kun tämä jo oli vaunuihin nousemassa, hymähti -ystävällisesti ja nosti sormeaan pystöön: - --- Juuso sinä, muista pitää kartuusia vireillä! - -Vaunut lähtivät vyörymään rinnettä alas. Ennenkuin ne kääntyivät -polvekkeesta siimekseen, pyörähti Juuso vielä ympäri ja tervehti: -siellä heilautti Vilho hattuaan ja hänen huulillaan oli se vanha -ystävällinen, rohkaiseva hymy... - -Sinne jäi mies yksin vieraalle mantereelle, ventojen seuraan potemaan --- ja kuolemaan, siitä ei ollut enää epäilystä. Mutta miehellä oli -miehen maltti, ajattelijan tyyneys ja viisaan rauha. Hän oli sanonut -jäähyväiset elämälle, sonnustanut itsensä ja odotti tuonen tuloa. Eikä -värähdelleet hänen silmäripsensä sen lähestyessä. - --- Kuule Juuso, lähettäisimmekö sähkösanoman Helmelle, että hän pian -lähtisi matkalle, muuten hän myöhästyy, virkkoi Hilda, kun he -myötämaata nopeasti ajoivat alaspäin. - --- Miksi tekisimme sen, Vilho on itse vastannut, vastannut harkintansa -mukaan, tehköön Helmi kuinka tahtoo. - --- Niin on, vaan olisihan hänelle niin tarpeeseen ystävän lohdutus ja -hellyys... - --- Lohdutelkaamme heikompia, hän eroo varmana, itsetietoisena, eroo -miehenä. - -He ajoivat ääneti edelleen, eivätkä Vilhosta enää puhelleet koko -matkalla. - -Vaan kuukautta myöhemmin saapui heille Pariisiin, osotteella, jonka he -olivat sairaalaan ilmoittaneet, kirje Helmeltä. Tämä oli tullut sinne -paria viikkoa myöhemmin kuin he, mutta tullut liian myöhään. Muutamia -päiviä ennen oli Vilho saanut ankaran verensyöksyn, joutunut -tainnoksiin ja siitä hän ei enää ollutkaan herännyt. Helmellä ei ollut -muuta tehtävää, kuin istuttaa syksyn kuihtuva kukkanen hänen äsken -luodulle haudalleen, itkeä siinä päivä ja palata kotiinsa. - -Mutta Juusolta ei valahtanut kyyneltäkään, sen sanan saatuaan. Hän oli -surrut jo etukäteen, surrut poismenoa sen ainoan miehen, joka -elämässään ehkä olisi voinut toteuttaa sen, mitä hän nuorukaisena oli -haaveksinut. Hän ajatteli vain kaihoten itseään: Oi jospa hän olisi -voinut periä sen tahdon lujuuden ja sen miehen voiman, joka tuossa -taittui! Mutta hän ei voinut. Ja nyt hän oli yksin, orpo ja heikko kuin -nummella hoikkanen näre, jota jokainen vinhempi tuuli koukistaa ja joka -koska tahansa voi katketa. - - - - -XI. - - -Valtiopäiväaika Suomessa läheni lähenemistään. Syksyn kuluessa olivat -enimmät vaalit toimitetut, ainoastaan joku uusi ja muutamia -valituksenalaisia oli siinä jouluneellusviikkoina enää jälellä. -Niinkuin ainakin säätykokousta valmistettaessa oli valtiollinen elämä -syksykauden ollut tavallista virkeämpi koko maassa ja pääkaupungissa -varsinkin. Esille tulevia asioita pohdittiin ahkerasti sanomalehdissä, -kannat ja suunnat selvenivät. Sitä varten olikin klubeissa ja muissa -kokouspaikoissa ahkerasti keskusteltu ja rakennettu suunnitelmia, -ehdokkaita valtiopäiville oli asetettu ja ehdokkaita hyljätty, oli -punnittu ja arvosteltu jokaista uutta ehdotusta ja uutta esiintyjää. -Oli sovittu ohjelmista ja menettelytavoista ja ikäänkuin isketty -viittoja, miten alkavassa ottelussa milloinkin oli kuljettava. - -Pääkaupungin suomalaisessa klubissakin oli tähän aikaan miltei joka -ilta ollut tavallista runsaammin väkeä ja tavallista virkeämpi elämä. -Milloin pitivät vanhemmat herrat sisähuoneissa yksityisiä kokouksia, -joll'aikaa nuoremmat miehet ja muut sellaiset, joita ei laskettu -kaikkia salaisimpia tuumia kuulemaan ja joiden tietoon ainoastaan -katkelmia saapui, väittelivät etuhuoneessa ja laskettelivat arvelujaan, -sen mukaan minne heidän näköpiirinsä ulottui. Milloin taas -keskustelivat kaikki yksissä suuren juomapöydän ympärillä, arvokkaimmat -ja mahtavimmat äänenantajina pöydän yläpäässä, muut siitä asteettain -alaspäin, kunnes pöydän äärimmäinen sivusta, jota voitiin melkein -rajattomasti jatkaa, päättyi rakennusmestareihin, kansakoulunopettajiin -ja käsityöläisiin. Paljoa nuoremmat miehet, kuten nuoret maisterit ja -vastaleivotut lainoppineet, istuivat jo arvossa ylempänä, -- sen -vaikutti heidän toivorikkautensa. - -Heikki oli tänä syksynä ensi kerran tullut suomalaiseen klubiin ja -päässyt perehtymään sen elämään ja rientoihin. Nyt oli hän jo sinne -hyvin koteutunut ja juurtunut, tunsi enimmät puolueen mahtavimmatkin ja -muita hän useimpia jo kutsui veljikseen. Kohta alussa oli hän klubissa -saavuttanut verrattain huomattavan sijan, olipa melkein kuin -luonnollista, että mies hänen kyvyllään ja hänenlaisella -maailmankatsannolla sen tulisi tuohon aikaan tekemään. Häntä -esitettäessä oli jo huomautettu, että hän oli tuon pirteän -nuorisolehden »Kyntäjän» varsinainen sielu ... luki muuten -lakitiedettä, valmistui piakkoin kandidaatiksi; mainittiin erittäinkin -eräästä äkäsestä kieliartikkelista, jonka alla oli ollut nimimerkki -H.G. Vanhemmatkin miehet supattivat väliin toisilleen, että sillä on -ikäisekseen harvinaisen kypset ja terveet mielipiteet ja ihmeellisen -tarkat tuntosarvet. - -Taas eräänä iltana oli ukkomiehillä tärkeänlainen kokous sisähuoneessa -ja saliin keräytyi nytkin illan kuluessa tavallisuuden mukaan kaarti -nuorempia politikoitsijoita. »Kyntäjää» oli äsken uusi numero -ilmestynyt ja siitä tällä kertaa keskusteltiin. Huomautettiin taas, -kuten monasti ennenkin, kuinka sen sisällys nyt uuden hallinnon aikana -oli muuttunut. Sen kirjallinen puoli ja kirjoitukset kaikenmoisista -yhteiskunnallisista reformikysymyksistä ja kansanvaltaisuuden aatteista -olivat jääneet pois ja sen sijaan oli siihen tullut hetken politiikkaa -koskevia artikkeleita. Niissä milloin vaikeroitiin, että maan kaikki -raha- ja liikeolot olivat vielä ruotsikkojen käsissä, terotettiin, -kuinka tärkeää olisi, että puolue paisuisi mahtavaksi ei ainoastaan -vallan ja hallinnon puolesta, vaan myöskin varallisuudessa, ja kuinka -aika jo vaati, että omat miehet kaikkialla astuisivat eturiviin. Siinä -oli suurpolitiikkaa! Heikille tuli tuon käänteen johdosta kehumista -vasten silmiä. - --- Aika vaatii sitä, sen olen jo kauan huomannut ja koetin terottaa -sitä Vilholle ja Juusollekin, vaikka turhaan, selitti Heikki. -- -Nykyjään täytyy kieli-innostusta pitää vireillä, se on tärkeätä itse -kansan vuoksi. Sillä nyt vasta alkaa se herätä käsittämään, minkälaista -vääryyttä se on kärsinyt ja nyt on se vihassa. - --- Niin juuri, toistivat toiset, nyt on rauta kuumaa, nyt täytyy takoa -ja lietsoa ja puhaltaa nuorisoonkin tuhatta vinhemmin tulta. Se on -muuten tärkeätä itse miestenkin vuoksi... - --- Se on ollut meidänkin mielipide. Mutta Juuso näkyy yhä olevan toista -mieltä, ei politiikkaa nuorisolle, sitä vatkuttaa hän. - --- Hm, hänestä on tainnut tulla siellä ulkomailla »eurooppalainen» muun -hyvän lisäksi. - --- Hän kirjoittaa mulle sieltä sekä yksityisesti että lehteen -pantavaksi ... niin, täällähän mulla sattumalta onkin hänen kirjeensä -mukanani. Luen ehkä palasen siitä. - -Heikki otti taskustaan Juuson kirjeen ja silmäili sitä ensin, ennenkuin -rupesi lukemaan. - --- Niin, tässä alussa hän puhuu Vilhon kuolemasta, hänen aatteistaan ja -hänen »jättämästään perinnöstä»... - --- Vilho, niin, hänhän olikin »Kyntäjän» varsinainen isä, huomautti -joku joukosta. -- Vahinko miestä, jonka piti kesken töittensä -keikahtaa. - --- Vahinko kyllä, myönsi Heikkikin. -- Vaan kenties se oli hänelle -itselleen parasta. Hänkin oli noita haaveksijaluonteita, jotka -ajattelevat kauniisti ja aikovat suuria, mutta joille pettymys -käytännössä juuri siksi onkin kahta katkerampi. Ja hänkin olisi -epäilemättä monasti elämässään tullut pettymään; tarmoa hänellä kyllä -oli ja toimintakykyä, mutta ei hän sittenkään ollut se mies, joka -todellisuuden kovassa koetuksessa olisi teräksenä pitänyt. - --- Sitä ei tiedä; hänessä oli tosin paljo tunnetta, oli ehkä -liiaksikin, hänestä melkein voisi sanoa, että hän oli »tähän maailmaan -liian hyvä.» -- Mutta se Juuson kirje? - --- Niin, hän jatkaa sitten: »Meidän, Vilhon ja minun, alkuperäinen aije -oli tehdä siitä -- 'Kyntäjästä' nimittäin -- vaatimaton rauhan työkalu -suomalaisuuden perusaatteiden palveluksessa, ei mitään sota-asetta eikä -liekkiä lietsovaa tulisoihtoa.» -- Juuso rakastaa, kuten kuulette, -vielä tällaista vertauksellista kukkaiskieltä. -- »Kyllä meillä siellä -kotoisissa oloissa kiihoitusta on, on niitä, jotka pitävät huolta, että -intohimot hehkuvat. Tottuu meidän nuoriso kyllä muutenkin pienuudesta -pitäin katsomaan asioita puoluekannan valossa, tottuu kiihkoilemaan ja -vihaamaan, mutta sen pitäisi myöskin oppia tuntemaan itse niitä -aatteita, jotka ovat kauniimpia puolueen kilvessä, ja saada halua -työskentelemään _niiden_ puolesta. Tottahan on, että kun on -puolueita, täytyy myös olla taisteluja. Mutta varsinkin tänne -etäämmälle tuntuvat ne asiat, jotka siellä kotona nykyjään ovat -puoluetaistelun esineinä, siksi vähäpätöisiltä ja yksityisluontoisilta, -ettei niihin toki kaikkea pitäisi perustaa. Varsinkin nuorten mielet ja -harrastukset olisivat ensiksi taivutettavat tähtäämään ylemmäs, -ymmärtämään ihmisyyden korkeampia, yleisempiä pyrintöjä, kyllä he -elämän koulussa vielä ehtivät takertua noihin jokapäiväisiin -pikkuriitoihin ja joutua piekselehtämään mieskohtaisten intohimojen -laineikossa. - -»Minusta tuntuu, syrjästäkatsojana ollen, muutenkin, että noissa meidän -nykyisissä puolueoloissa on jotakin epätervettä ja teeskenneltyä. Siinä -suomenmielisyydessä, josta te nykyjään kirjoitatte niin tulisia -paloartikkeleita, ei ole enää sitä vilpitöntä, sitä puhdasta -aatteellista tuoksua, jota oli ennen. Ne aatteet, jotka ennen -jalostivat taistelua ja olivat sen korkeimpana päämääränä -- -kansallisuusaatteet, kansanvalistusaatteet ja kansanvaltaisuusaatteet --- ovat joko jääneet varjoon päivän pikkutapahtumain tieltä tai näyttää -siltä, kuin niistä, ainakin viimemainituista, tahdottaisiin aivan -peräytyäkin. Noita merkkejä seuratessani on mulle niin elävästi -muistunut mieleen, kuinka minä kolmisen vuotta sitten jouduin -sydämmestäni inhoamaan paria raittiutta huutavaa ja raittiusaatteen -nimessä intoilevaa nuorta miestä. Tulin näet tuntemaan heidät lähemmin -ja huomasin, -- kahdenkesken he eivät sitä viitsineet niin tarkoin -salatakaan --, että he koko ehdottoman raittiuden hyödystä eivät olleet -ensinkään sen syvemmin vakuutetut, oikeastaan välittivät he siitä viis. -Vaan he olivat tulleet huomaamaan, että nuoren miehen arvo ja merkitys -yleisön silmissä kasvaa, jos hän muiden hyvien avujensa lisäksi vielä -on raittiusmies, -- ja siitä heidän innostuksensa. Kansallisuusasialla -on todellakin korkeampi ja pyhempi tarkotus, kuin että siitä tuohon -tapaan olisi tehtävä jonkinlainen reklaamikyltti taikka sivuelinkeino. -Eikä missään tapauksessa ole terveellistä tyrkyttää nuorisoon -tuollaisia oppeja, sitä on etupäässä opetettava ajattelemaan -rehellisesti ja oikein...» - --- Kuule, sehän on Dagbladia tämä, sitä lipilaarisuutta... - --- Niin no, hän on nyt sellainen ijankaikkinen uneksija, hän ei ole -ennen voinut ymmärtää aikaansa ja nyt tekee hän sen vähemmin kuin -koskaan. Hän on siellä ulkomailla yksinäisyydessään rakentanut -itselleen tällaisen järjestelmän »ylevämmältä kannalta» ja tahtoo nyt -tyrkyttää muillekin haaveilujaan. - --- Merkillistä! Nythän hän on jonkunlaisella rauhan kannalla ja ennen -hän oli punasempiakin punasempi. Muistatko silloin, kun hän piti -puheensa 19:nen pykälän muuttamista vastaan sättien alkavaa -reaktioonia? - --- Niin, hän tahtoo aina seistä akkana virtaa vastaan. - -Heikki yritti siitä sukkelasti kääntämään keskustelun toisille aloille, -mutta joku joukosta ennätti kumminkin naureskellen pistämään väliin: - --- Mutta miten se olikaan, Heikki, silloinhan sinä taas olit sovinnon -miehiä? - --- Olin kyllä, silloin oli aika vähän toinen, ylioppilaspolitiikka teki -kuitenkin kuolemaansa. Eikä ihmisen ole tarvis koko elämäkseen olla -kiintyneenä yhteen ajatustapaan, mielipiteiden ja käsityskantain tulee -kehittyä olojen mukaan ja olojen mukaan on kullakin ajalla asetuttava -kannalleen... - --- Ja Juuso taas, hän on kehittynyt ajastaan ja oloista aivan -päinvastaiseen suuntaan. - --- Niin, nykyjään vaatii aika toisenlaista esiintymistä, tätä nykyä -eivät tuollaiset mielipiteet vetele. Juuso on nyt noiden tuumainsa -mukaan kirjoittanut »Kyntäjään» pitkän kirjoituksen, vaan ei sitä minun -mielestäni voida painaa. Vai mitä arvelette? - --- Ee-ei, eipä juuri. Se nostaisi hirmuisen metelin, joka ei olisi -eduksi »Kyntäjälle» eikä sen miehille. - --- Paperikoriin siis. Juuso saarnailee siinä »nuorison -aatteellisuudesta», vaan en käsitä miksei nuoriakin jo ajoissa olisi -opetettava taistelemaan, taisteltavahan heidän kumminkin on. Vesana -vitsa väännettävä. - --- Oikein, anna torven soida vain! - -Uusia tulokkaita saapui klubiin ja keskustelu livahti toisille aloille. -Tyytyväisenä pisti Heikki kirjeen taskuunsa; se ei ollut aivan -sattumaltakaan tullut hänelle mukaan, hän oli jo edeltäpäin laskenut, -että hänellä ei voi olla muuta kuin hyötyä siitä, että hän sen lukee -julkisesti, -- hän tunsi kyllä miehensä ja tiesi miten häntä tämän -jyrkkyytensä vuoksi nykyjään arvostellaan. Kohta kun vanhat herrat -saapuivat yksityishuoneestaan, kerrottiin heillekin Juuson kirjeestä ja -Heikin arveluista sen johdosta ja he nyökäyttivät hyväksyen päätään. - -Siitä tuli taas yhteinen illanvietto, jossa uusimmat päivän tapahtumat -olivat käsittelyn alaisina ja jossa mielipiteitä pantiin alulle, -pantiin leviämään ja kasvamaan yleisiksi mielipiteiksi. Yhteisen -illallisen jälkeen jatkoi suuri osa seurasta vielä yhteisistuntoa ja -myöhemmin illalla innostuttiin kuten tavallisesti puheita pitämään. -Luonnollisesti liikkuivat puheet enimmäkseen alkavain valtiopäiväin -asioissa, kysymyksissä, mitä niiltä toivottiin ja miten niiden aikana -olisi käyttäydyttävä. - -Ja Heikkikin piti nyt myöhemmin illalla puheen. Hän ei tavallisesti -ollut puhujamiehiä, hänen puhelahjansa oli huono ja kieli kangersi. -Vaan tänä iltana oli hänestä hetki sopiva, joten hänkin, kuten sanoi, -tahtoi lausua muutamia mietteitä. - -Hän puhui siitä asemasta ja tehtävästä, mikä nyt nousevalla ja -miehistyvällä polvella on ja on oleva isänmaan nykyisessä ja lähimmän -tulevaisuuden kulttuuritaistelussa. Siitä on vieläkin olemassa -jonkunverran hämmennystä käsitteissä, muodot ja suunnat eivät ole vielä -täydellisesti vakaantuneet tuon suuren innostusajan jälkeen. Se aika -vielä monessakin »istuu kiini» -- kuten ruotsalainen sanoo --; he eivät -ole voineet vapautua kuluneen ajan käsitystavasta, vaan katselevat -nykyisiä oloja vielä silloisten silmälasien läpi. Se aika oli -aatteellisuuden aika, suurten ja yleväin pyrintöjen aika; nyt on -käytännön aika, niin sanoakseni jokapäiväisten pikkutapausten aika, ja -sitä eivät kaikki huomaa. He eivät huomaa, että on toista suunnitella -piirustukset, toista muurata itse rakennus. Kaikki kunnia suotakoon -kuluneelle ajalle ja sen suurille aatteille. Mutta se aika on nyt -kumminkin mennyt, toinen on tullut, joka vaatii miehiltään toisenlaista -työtä, toisenlaisia edellytyksiä, jolloin nuo suuret aatteet saavat -levätä käytännön tieltä. Voisi ehkä kuvata tuota mennyttä aikaa -lausumalla: »eläköön isänmaa ja suomenkieli ja kaikki kansallisuus- ja -kansanvaltaisuusaatteet, jotka siihen kuuluvat». Se miespolvi, joka nyt -on nousemassa jatkamaan vähitellen väistyvän, edellisen työtä, se -tarvitsee jo esiintymisensä ohjeeksi toisenlaisen tunnuslauseen, ja -minä olisin valmis kirjoittamaan sen kilpeen sanat: -- »_valpas, -viisas, varova_.» Puolueen nopea kohoaminen ja valtaan pääseminen -edellyttää meiltä kaikilta taitavata työtä pitkin rintamaa; jokaisen on -tiedettävä, missä hänen rivinsä on ja siinä on hänen oltava. Nyt ei -enää auta touhuta ummessa silmin, nyt on rakennettava, ladottava tiilet -limittäin toistensa rinnalle, että rakennus siitä vähitellen ja -varmasti kohoo, ja rakentajat rakennuksen mukana. -- -- -- Heikki -esitti maljan sille muurarintyölle, joka nyt on alkanut ja jota kyllä -voitanee pitää halvempana kuin edelläkäypää piirustuksen tekoa, mutta -joka juuri on sitä todellista työtä, joka kohottaa puolueen mahtavaksi -ja suureksi. - -Juotiin innolla se malja. Tunnustettiin, että tuossa oli todellakin -selvästi lausuttu se, mitä aika vaatii nousevalta polvelta ja joku -huomauttikin erityisessä puheessa, että siinä se on syy, miksi nykyinen -nuoriso melkein pienuudesta pitäin on kasvatettava ymmärtämään aikaansa -ja tehtäväänsä siinä. - --- Tuo puheesi sinun täytyy kirjoittaa ja painaa »Kyntäjään», kehotti -yksi joukon nuoremmista. - --- Peijakas, sitäpä voisi miettiä, huudahti Heikki, ikäänkuin jos hän -ei sitä olisi tullut ennen ajatelleeksikaan. -- Vaan Juuson artikkelin -minä työnnän paperikoriin. - -Hetkisen puheensa jälkeen hiipi Heikki klubista pois, -- myöhään -kapakassa istuminen ei kuulunut hänen ohjelmaansa ja hänellä oli se -hyvä puoli, että hän raski erota kesken kuumimmankin innostuksen, sillä -itse ei hän oikeastaan innostunut koskaan, hänen arvostelukykynsä ei -nukahtanut hetkeksikään. Muut jäivät vielä jatkamaan, -- jatkakoot! - -Ulkona pyrysi, jäinen viima puhalsi katuja pitkin, vinkui -telafoonilangoissa ja liehutti katulyhtyjen liekkejä vuoroin -leimuamaan, vuoroin tupsahtamaan. Heikki nosti turkinkaulustan pystöön, -pisti kädet taskuihin ja purjehti niin laitatuuleen puiston poikki ja -kotiaan kohden. Hän oli iltaansa tyytyväinen; olihan hän esiintynyt -niin, että saattoi sen tileihinsä merkitä varmaksi »vastaavaksi». Saa -nähdä, eikö siitä jo välemminkin rupea näkymään jälkiä. -- Heikki -hymyili itsekseen kävellessään. Hän ei ollut puhunut mitään siitä, että -jokainen koettakoon tiiliä latoessaan pysyä toisia ylempänä, eikä -siitä, että se mies on, joka niin taitavasti latoo, että onnistuu -pääsemään rakennusmestarien huomioon... Mutta vetäköön sen -johtopäätöksen jokainen itse, jolla siihen älyä riittää... - - * * * * * - -Valtiopäivät joutuivat, edusmiehiä saapui pääkaupunkiin ja siellä -heidät jo kohta tutustutettiin niihin suunnitelmiin ja ohjelmiin, -joita oli valmiiksi laadittu. Tähän aikaan, valtiopäiväin alkaessa -ja alettua, olivat ahkerasti juoksussa ne lukuisat nuoret -miehet, varsinkin lakitieteilijät, jotka valtiopäiväin suuresta -runsaudensarvesta aina pyrkivät kilvan kahmasemaan itselleen siitä -vuotavia pisaroita, mikä valiokunnan sihteerin tai tulkin viran -muodossa, mikä muussa toimessa, tilapäisessä tai vakinaisessa. He -juoksivat asianomaisten luona kumartelemassa, tiedustelivat toiveitaan -ja panettelivat kilpailijoitaan. Mutta se kannatti, palkka oli hyvä -sille, joka paikan sitten saamaan sattui. - -Heikkikin oli päättänyt hankkia itselleen tuollaisen sihteerin toimen -ja hänellä oli varmat toiveet saadakseen sen, -- paljo tuttavuuksia ja -hyviä puoltajia. Johan yksin tulotkin ansaitsivat vähän ponnistella, -vaan Heikki ajatteli vielä etemmäskin. Siitä on meriittiä, tulee -huomatuksi ja saa olla kaikkialla mukana. Ja vielä enemmän: sai -tilaisuutta rakentaa hyviä tuttavuuksia, ottaa osaa virattomampiinkin -kokouksiin ja neuvotteluihin ja päästä siten perehtymään sisimpiin -vaikuttimiin, etäisimpiin tuumiin ja tarkoituksiin. Olihan siitä työtä, -vaan hyvä puoli oli toki siinä, että saattoi sitä teettää muillakin, -maksaa mitä ilkesi ja itse kantaa täyden määrän. Se oli jo esimakua -siitä virkamahtisuudesta, jonka omistajaksi sitä kumminkin tuli -joutumaan. - -Hän sai toimen ja tunsi olevansa siinä oikealla paikallaan. Tällä -valtiopäiväajalla hänen itseluottamuksensa suuressa määrin kasvoi ja -hän rupesi tuntemaan itsensä kypseksi ryhtyäkseen suoranaisemmin -toteuttamaan omia aikeitaan. Hän juoksi miesten asioita, välitteli eri -ryhmäin välillä ja teki sen taitavasti kuten lupaava valtiomiehen alku -ainakin. Ja hänen terävä silmänsä ja tarkka henkilöjen tuntemuksensa -tuli pian yleisemminkin huomatuksi. - -Näiden valtiopäiväin aikana pidettiin suomalaisessa puolueessa useita -yksityisiä kokouksia, joissa erityisesti neuvoteltiin, mitä olisi -tehtävä sen yhä selvemmin huomatun epäkohdan johdosta, että maan kaikki -raha- ja liikeolot olivat melkein yksinomaan vastapuolueen käsissä, -joka siis näillä taloudellisilla aloilla yksin isännöi, yhä ävertyi ja -pysyi mahtavana. Tämä oli Heikin mieliaine, tuo tuuma, että puolueen -varallisuusoloja ruvettaisiin parantamaan, oli hänestä koko liikkeen -tukevin kohta, sen huippu ja kukka. Se oli jo muuten laajalle levinnyt -mielipide maassa, että pitäisi ruveta perustamaan omia liikkeitä ja -yhtiöitä ja tämä into voitti myötään yhä enemmän alaa. Noissa -kokouksissa tehtiin siitä syystä nyt jo suunnitelmia eri laitoksia -varten, neuvoteltiin koottavista pääomista, jopa käytettävistä -miehistäkin. Näitä neuvotteluja seurasi Heikki suurella tarkkuudella, -korvat höröllään, ne avasivat hänelle aivan uusia näköaloja ja -herättivät uusia tuumia ja toiveita. Ne toiveet muodostuivat -valtiopäiväin kuluessa yhä selvemmiksi ja tarkkapiirteisemmiksi ja -säätykokouksen lopulla oli hänellä suunnitelmansa valmis. Hän ei -puhunut siitä kellekään, teki vain hiljaisuudessa valmistuksiaan. Mutta -yksinään ollessaan ja suunnitelmiaan rakennellessaan hän joskus -itsekseen kuiskaili: - --- Nyt täytyy joutua, nyt ehtiä mukaan näille alkaville -apajoille! Tässä on tie, jota voi suorimmin ja nopeimmin viskautua -yhteiskunnalliseen arvoon ja asemaan, -- pitää vain olla ajoissa -paikalla! - -Ja kohta valtiopäiväin loputtua jätti hän yhtäkkiä kaikki muut hommansa -ja ansionsa, luovutti ne muille tarvitseville ja katosi pois -pääkaupungista, lähti maalle lukemaan, viimeistelemään tutkintojaan. -Hän poistui ajaksi näyttämöltä, mutta mennessään jo riemuitsi hän -ajatellessaan, kuinka hän sieltä taas kerran ja piankin pulpahtaisi -esiin, ponnahtaisi ohi toisista, jotka jäisivät katsomaan ällistyneinä -ja tyhmistyneinä. - - - - -XII. - - -Parvi pientä väkeä, tyttöjä ja poikia, sihisi Juuson ympärillä kun hän -eräänä syyspäivänä, kantamus kouluvihkoja kainalossaan, astui ulos -kadulle muutamasta Helsingin uudesta yksityisestä yhteiskoulusta, jossa -hän nykysin antoi kielitunteja. Juuso katseli mielihyvissään hilpeästi -edelle juoksevaa joukkoa. Mutta samassa huomasi hän sen keskestä -astuvan vastaansa tanakan miehen, pyylevän ja varmannäköisen, jonka -yläruumis ei kävellessä hitustakaan hievahtanut ja joka kantoi päätään -liikuttamatta takakenossa. - --- Terve pitkästä ajasta! huudahti silloin Juuso, sillä sehän oli -Heikki tuo vastaanastuja, sama vanha asento, vartalo ehkä entistään -hiukan pyöreämpi, mutta siksi juuri sitä tukevamman näköinen. - --- Terve pariisilainen, muistithan jo palata kotimaahankin, vastasi -Heikki, pysähtyen tarkastelemaan Juusoa. - --- Olenhan ollut kotona jo monta kuukautta, vaikk'en sinua ole sattunut -näkemään. - --- Niin, minä olenkin ollut vähän piilossa, olisi jo aika päästä näistä -lukupuuhista erilleen, puhui Heikki puoleksi syrjään kääntyneenä, -ikäänkuin pahalla omallatunnolla, että luvut olivat näin kauan -kestäneet, vaikka tavallisten olojen mukaanhan ei Heikillä vielä ollut -mikään valmistumisen aika. Sitten hän taas tarkasteli Juusoa ja jatkoi -hiukan pilkallisesti: -- No, oletko jo kuinka eurooppalaistunut, -- -niin puku ja parta kyllä, mutta muuten? Sinä kirjoittelit sieltä -toisinaan hyvin yleismaailmallisia mietteitä. - -Nyt Juuso vilkastui, tultiin näet suoraan asiaan, josta hän oli juuri -tahtonutkin Heikin kanssa puhua. Hän lähti seuraamaan Heikkiä kappaleen -hänen matkansa suuntaan väittäen innokkaasti: - --- Ei yleismaailmallisia, vaan rehellisiä ja rauhallisia. Ne -mielipiteet mulla on ollut aina ja tulee olemaan vastakin. Vaan te -täällä muutatte kurssia ja minua on tottapuhuen melkosesti suututtanut -tuo teidän uusi valtioviisautenne, jonka palvelukseen nyt »Kyntäjäkin» -on joutunut. - --- Hm, se on nyt erityinen asia, josta kannattaa puhua pitemmältäkin. -Näetkös, aika ja olosuhteet vaativat aina omaa menettelyään. - --- Vaan minä en ymmärrä sellaisten sotalaulujen tarpeellisuutta... - --- Niin, sinä et ymmärrä. Vaan puhutaan siitä joskus erikseen, mulla on -nyt juuri vähän kiireitä. Mutta esim. lauvantai-iltana toivon jo, että -saamme joutilaampina keskustella. - --- Hyvä, sillä jonkunlainen suoritus on tässä tarpeellinen. - --- On kyllä, selitän sulle sitten kantamme, -- sinä olet liian kauan -pysynyt meidän politiikastamme poissa, sairaana ensin ja nyt vuoden -ulkomailla. Sinä teit pitkän häämatkan; kuinka Hilda sen jälkeen -jaksaa? Ja -- onneksi! -- teillähän kuuluu perhettä lisääntyneenkin. - --- Onhan sitä, käy joskus katsomassa poikaa. - --- Kiitos, kunhan tästä ehditään. Sitten saan myöskin kuulla lähemmin -tuumistasi -- sinä annat tunteja koulussa, näen minä. Mutta hyvästi nyt -tällä kertaa. - -Juuso oli jo kevätkesällä saapunut ulkomailta pitkältä hääretkeltään. -Lähes vuoden olikin hän ollut kotimaasta poissa, poissa koko tuon -virkeän, valtiollisten kysymysten ja uusien tuumiensa vuoksi niin -tärkeän valtiopäivätalven, eikähän ollut siis aivan kummakaan, jos -häneltä joissakin yksityiskohdissa joitakuita ajan vaatimia -suunnanmuutoksia oli jäänytkin huomaamatta ja käsittämättä. Olihan hän -halunnutkin olla syrjässä kaikista hetkellisistä puoluekiistoista, -vaihtelevista virtauksista ja mielipiteiden vivahduksista ja hän oli -kaukaisena, intohimottomana tarkastajana niitä ainoastaan -sanomalehdistä seurannut ja ensi aluksi siitä sanomattomasti nauttinut. -Jumalankiitos, etteivät ne enää kuuluneet häneen! Vaan vähitellen oli -hän niistä taas vilkastunut ja seurannut niitä suuremmalla kiinnolla. -Nuo kotoiset riennot ja suunnat näyttivät yhä enemmän poikkeavan siltä -tieltä, jota hän alkujaan oli suunnitelmaksi ajatellut, aatteellisten -rientojen alalta jouduttiin yhä enemmän henkilöllisiin harrastuksiin. -Ja niinpä oli käynyt kuten Vilho-vainaja oli ennustanut: hän ei -malttanut pysyä vieraana noille kotimaan rakkaille riennoille; ennen -pitkää voitti hänet vastustamaton halu taas suoranaisesti puuttua -niihin ja selittää omat eroavat mielipiteensä. - -Se halu tuli varsinkin niiden äkäisten äkkikäänteiden johdosta, joita -hänen omassa lempilapsessaan »Kyntäjässä» oli ruvennut näkymään; ne -olivat taas nostaneet hänen intonsa lähteä puolustamaan niitä vanhoja -näkökantoja ja periaatteita, joita he Vilhon kanssa aluksi olivat -yrityksellään koettaneet toteuttaa. Ei noin, oli hän ajatellut, ei -tuota toraista ääntä, ei haukkumasanoja eikä tuota keinotekoista -politikoitsemista, jonka tarkoitus ei tunnu puhtaalta ja joka vain -ärsyttää intohimoja. Enemmän sydäntä, enemmän rakkautta työhön... Ja -silloin hän oli kirjoittanut ensimmäisen kirjoituksensa »Kyntäjään» -samalla selitellen Heikille yksityisesti vaikuttimensa. Tätä -kirjoitusta ei painettu lehteen, jossa vain jatkettiin samaan suuntaan. -Juusoa se kiukutti: noinhan riistetään nuorisolta sen viimeisetkin -ihanteet ja tehdään siitäkin pelkkä kylmä välikappale tuon suuren -tekopolitiikan koneistossa. Ja Juuso kirjoitti toisen kirjoituksen, -vielä äkäsemmän; sanoi siinä suoraan, että nuorisolehden ei ole tarvis -pauhata siitä, ketkä pyrkivät ja ketkä pääsevät valtaan milläkin -taholla ja hän uskalsi väittää, että itse tuo valta on vaarallista -tavaraa, se sokasee miehensä, tekee tunteettomaksi ja karkottaa kaikki -ylevämmät pyrinnöt... - -Sitäkään ei painettu. Juuso odotti ja kiukustui; toisin ajoin hän -hillitsi mielensä, muisti, että hänhän oli päättänyt vetäytyä syrjään -noista kaikista puolueriidoista, mutta taas toisin ajoin hän muisti, -miten innokkaasti Vilho oli kehottanut häntä vointinsa mukaan -taistelemaan heidän alkuperäisten, puhtaiden aatteidensa pohjalla. Ja -hän päätti vielä kerran kotiin tultuaan koettaa, päätti lausua suoran -sanan, vaikka se sitten olisikin hänen jäähyväissanansa. Vilhon -muistokin jo vaati jonkunlaista ainakin loppusuoritusta, -- sitten -menköön kaikki, hän antaa mahtajain hallita. Tämä päätös oli hänellä -koko ajan kotiin tultuaan ollut mielessään, vaan hän ei ollut tavannut -Heikkiä, joka oleskeli maalla ja itseltään oli hänellä mennyt syyskausi -kotia perustellessaan ja kuntoon pannessaan. - -Vaan nyt hän tahtoi pitää asian lämpimänä, hän tahtoi pakottaa Heikin -antamaan jonkunlaisen tilityksen menettelystään, jonka pohjimmaiset -vaikuttimet hän kyllä aavisti. - -Näissä päättävissä mietteissään laskeusi Juuso alas kaupungista -satamakadulle, kävelläkseen kotiinsa Kaivopuistoon. Silloin yhytti hän -toisen vanhan tuttavan. Ohikulkiessa nykäsi näet muuan mies, jota hän -ei ollut huomannutkaan, häntä rutosti käsivarresta ja huudahti: - --- Ka, etkö tunne vanhaa puhemiestäsi? - -Juuso katsoi, niin, tunsihan hän nyt, Kippishän se oli, vaikka se nyt -esiintyi hiukan hullunkurisessa asussa. Hänellä oli yllään -pitkäliepeinen takki, joka silminnähtävästi ei ollut häntä varten -alkujaan tehty, ja hän kantoi kesäpalttoota käsivarrellaan, vaikka oli -sangen viileä syyspäivä. Kippis huomasi, että Juuso sitä tarkasti ja -selitti puheen aluksi: - --- Niin, näetkös, tämä uskollinen palvelija kävi jo siksi ahtaaksi, -että se kerran haleta rapsahti selästä. Semmoisena sitä ei juuri ilkeä -päällään pitää, mutta onhan tuo sentään komeampi kun se on mukana. - -Juuso käänsi puheen toisaalle ja kyseli miten Kippiksen lukujen ja -muiden hommien laita oli. Tämä oli kuten ainakin hyvin repäsevällä -tuulella -- hengitys haiskahti aamuryypyltä -- ja hän selitti varsin -suruttomasti: - --- Lukujen, tietysti niiden laita on hyvä, ne ovat jo ohi. Kun lukee -kahdeksankin vuotta yliopistossa niinkuin minä, niin siinä jo rupeavat -kirjatkin happanemaan. Minä heitin ne hiiteen, -- taikka, toisin -sanoen, ne menivät itse. Ja sen sijaan rupesin afäärimieheksi, -- -kuule, vakuutappas henkesi minun yhtiössä, se on huokein, varmin ja -edullisin maailmassa. -- Vaan entä sinä, sinä mahdat nyt elää niinkuin -sulassa voissa, onnellasi ei ole rajaa eikä aitaa. - --- Niin, eihän mulla nyt ole valittamista. - --- Valittamista, -- eipä pitäisi olla. Mutta tiukalle siinä piti ottaa, -ennenkuin sinut sai tarttumaan kiini siihen onnensakaraasi. Muistatko -tuota yötä kuopassa, jolloin minun täytyi panna kaiken supliikkini -liikkeelle, voittaakseni sinun uppiniskaisen vastahakoisuutesi ja sinä -vain huusit että »mene pois saatana!» ja uhkasit hautautua alimmaksi -suoportaaksi. Mutta minä sinut väkisinkin kiskoin suosta. Nyt näet itse -kuinka sentään on makeata elää... - --- Muistan hyvin sen illan, olin silloin erittäin synkällä mielellä. - --- Ja aivan suotta, pari romahtanutta vekseliä ja joku lemmenkuherrus, -mitäs sellaiset pikkuseikat painaisivat suuria sieluja. Minä en ole -surkeissani koskaan. Tehdään afäärejä ja eletään, surkoot huonommat. -- -Vaan kuulehan, koska nyt kerran tavattiin, ulottuisiko sinun luottosi -puhemiehellesi yhteen pienimpään seteliin asti...? - -Juuso antoi viitosen ja Kippis kääntyi takasinpäin iloisesti -vihellellen ja heilutellen käsivarrellaan sitä kesätakkia, joka -komeuden vuoksi oli mukana. Juuso käveli yksin edelleen sataman vartta. -Hänen ajatuksensa olivat taas saaneet toisen aiheen ja suunnan. Tuon -puolipäihtyneen huoleton porina oli hänessä taas herättänyt elämään -noita vanhoja tunteita ja mietteitä, jotka kuuluivat siihen aikaan, -jota hän kerran jo oli pitänyt haudattuna. Niin selvästi muisti hän -taas tuon taistelunsa hiipivää houkutusta vastaan, muisti -vastenmielisyytensä ja inhonsa perustaa elämistään valheeseen. Ja -hänestä tuntui aivan kuin hän yhä vielä olisi kävellyt samassa -valheessa, joka silloin oli alulle pantu ja siitä kävivät hänen -askeleensa taas ikäänkuin raskaammiksi ja verkkasemmiksi... - -Monasti oli hän karkottanut tuollaiset ajatukset, tuollaiset pahat -päähänpistot mielestään. Vaan ne olivat aina palanneet, ne olivat jo -käyneet tuttavallisiksi. Ja hän oli noihin ajatuksiinsa vähitellen -tottunut, oli taipunut ja tyytynyt, oli toivonut ajan oloon voivansa -mukautua uuteen elämäänsä, oli odottanut sen vähitellen muuttuvan -tasaiseksi ja limiytyvän liitteihinsä. - -Ja niinhän se oli tehnytkin: myrskytöntä ja rauhallista oli ollut -elämä. Mutta tuon rauhan keskessä oli sittenkin aina jokin pieni, -kalvava tunne, niinkuin hyvin hiljaa, mutta lakkaamatta jäytävä mato, -häirinnyt sitä mielen tyyntä tyytyväisyyttä, johon Juuso oli itsensä -tuudittanut. Ja nuo aikusemmat unelmat ja tulevaisuuden suunnitelmat, -joiden Juuso oli toivonut jääneen sinne tautinsa taakse, ne olivat -tuontuostaankin odottamattomina ja kutsumattomina palanneet mieleen ja -tuoneet mukanaan kaihoa ja pettymyksen tunnetta. Oli oikein -merkillistä, kuinka kiintonaisia ne olivat ja kuinka väkisin ne -osasivat varastautua esiin kaikenmoisissa tilaisuuksissa. Kun he kahden -Hildan kanssa matkoillaan istuivat rautatiejunassa erotettuna koko -muusta maailmasta, lennähti mielikuvitus äkkiä vallattomasti irralleen -ja Juuso tapasi itsensä ajattelemassa, miten toisenlaista onnea se -sentään olisi, jos hän näinikään Elnan kanssa ajeleisi tuntemattomia -maailmoja kohti ja saisi tuolle lempeälle lapselle kertoa mielensä -vaihtelevia kuvia, jotka hän nyt salasi itselleen. Ja kun Juuso -kotioloissa illan tullen laski kynän tai kirjan kädestään ja näki -vaimonsa istuvan siinä vieressään pöytää vastaan nojautuneena ja hänen -puoleensa kääntyneenä, ikäänkuin kaihoten lemmityn hellyyttä, niin -tuntui kuin olisi kylmä käsi kouristanut hänen sydäntään, hänen -jäseniään, yksin hänen ajatuskykyäänkin. Hänen olisi pitänyt olla -ystävällinen ja hellä -- niin hän silloin ajatteli --, avomielinen -ennen kaikkia, vaan se oli merkillistä, oli kuin luonto olisi noussut -vastaan. Hän ei voinut kertoa vaimolleen sielunsa sisimpiä tunteita, -hän ei voinut antaa lämpöä, kun hänellä ei sitä ollut, hän ei saattanut -hellästi lohdutellen painaa vaimoaan rintaansa vastaan, sillä hänen -mielikuvituksensa loi hänen eteensä pienen valkosen pään, jonka kutreja -hän olisi tahtonut rinnallaan silittää ja jonka suuriin, kysyviin, -sinisiin silmiin hän olisi tahtonut katsella... - -No, ne nyt olivat olleet sellaisia hetkellisiä mielialoja, joutavia, -niin oli hän vakuuttanut itselleen, ja hän oli kerran toisensa perästä -pakottanut ne väistymään pois. Mutta ne palasivat. Ja enin Juusoa -kumminkin kiusasi se, että hänestä oli aivan kuin Hilda olisi voinut -seurata noiden hänen mielikuviensa vaiheita. Hän näki selvästi, että -aina kun hän keskustelusta vaipui mietteihinsä, kävi Hilda -surumieliseksi, ikäänkuin loukkautui. Tuntui aivan kuin hän olisi ollut -mustasukkainen Juuson yksinäisille unelmille, joista tämä ei koskaan -kertonut. Hilda oli silloin usein intohimoisen hellä ja altis, tuntui -kuin hän olisi väkisin tahtonut tempasta Juuson lähemmäs luokseen, -aivan omakseen, pois noiden häijyjen mietteiden vallasta; toisen vuoron -hän taas kävi alakuloiseksi, kärtyseksi, pisteliääksikin. Juuso koetti -silloin olla ystävällinen, mutta huomasi itse monasti, ettei hän saanut -tulta lietsotuksi lieteen, jossa hiilet olivat kylminä. - -Se tasaantuu, se unhottuu ajan oloon, nuo pikkunystyrät kuluvat pois, -niin lohdutteli hän itseään. Toisinaan ne tuntuivatkin jo aivan -kuluneilta; kesällä, jolloin pienokaisen syntyminen ikäänkuin entistä -lujemmin liitti hänet ja hänen vaimonsa toisiinsa, oli hän jo tuntenut -täydellistä mielen rauhaa. Mutta jonkun kerran ne vanhat mietteet -senkin jälkeen palasivat. Niinpä syyspuoleen, jolloin Juuso puuhasi -uuden kotinsa perustamista, kalusti huoneet ja hankki talouteen -kuuluvia tuhansia pikkutarpeita, olivat nuo nukahtaneet, entiset -unelmat taas täydellä vauhdilla esillä, eikä hän näyttänyt voivan -niistä vapautua ollenkaan. Hän muisti niin päivän selvästi, miten hän -oli ajatellut tuon tulevan, pienen kotinsa yhteiseksi Elnalle ja -itselleen, kuinka hän oli mielessään suunnitellut jokaisen -yksityiskohdan siinä ja tuuminut missä tuo hänen unelmatoverinsa -milloinkin istuisi ja liikkuisi. Muisti myös miten he tytön kanssa -yhdessäkin olivat tuota kaikkea suunnitelleet. Nyt hän rakenteli sitä -kotia aivan toisilla edellytyksillä eikä voinut päästä painavasta -pettymyksen tunteesta, johon aina oli sekaantunut katumusta ja kaihoa. - -Ja sen vuoksi hänestä aina, kun hän näinikään kaupungilta tuli ja -lähestyi kotiaan, oli kuin jokin ahdistuksen tunne olisi hänet -vallannut. Ja hän tunsi mielessään syvää pettymystä, hän oli tuon -kaiken ennen ajatellut niin aivan toisella tavalla. Mutta ehkä se -sieltä vielä kuluu; annahan kun nuo vanhat unelmat haihtuvat, ne ovat -vielä liian tuoreet ja selvät. - -Ja niiden täytyy haihtua, niin hän aina lopuksi ankarasti päätti, ja -niin hän ajatteli nytkin, lähestyessään kotiaan Kaivopuistossa. Nytkin -nuo mietteet olivat taas lähteneet Kippisraukan mitättömästä porinasta, --- kaikkia sitä sitten mieleensä painaa, onhan totisempiakin asioita -ajateltavana! Ja hauskempia. Juuso päätti, portaita ylös noustessaan, -olla hyvin ystävällinen Hildalle ja mieleltään iloinen ja reipas ja -heittää pois kaikki tuollaiset sairaloiset mietteet. Eihän sitä niin -tunteittensa orjana saa olla, -- vanha mies! - -Hilda tuli iloisena eteisessä vastaan. Hänkin oli ollut kaupungilla, -oli tavannut tuttavia ja tehnyt ostoksia. Ja poika oli kotona nukkunut -koko ajan niin rauhallisesti, vasta juuri heräsi..., kas nyt kuinka se -siinä makaa tyytyväisenä ja suurisilmäisenä ja leikkii helisevällä -lelullaan, -- pikku Juuso, isän kaima... - --- Noin, kun se ojentaa sormensa isän partaa tukistaakseen, - --- No revi nyt pikkuinen, mutta elä kovasti revi... - -Juuso istui kehdon vieressä ja leikki esikoisensa pienillä kätösillä -koettaen kuinka lujasti ne jaksoivat hänen sormeaan puristaa. Niin -iloinen, niin tyytyväinen oli hän taas, ikävät mietteet olivat -hävinneet ja mielessä vallitsi suloinen onni. Hän oli puhelias ja -leikkisä, kertoi Hildalle tavanneensa Heikin ja tämän luvanneen -selittää menettelynsä ja uhitteli, että kyllä hän sen miehen vielä -pitää lämpimänä. Hilda taas puolestaan näytteli ostamiaan -talouskapineita, kertoi mistä hän minkin oli tinkinyt ja kuinka äiti -häntä oli torunut, kun hän yritti tekemään tuhmuuden. Hän oli yhtä -hilpeällä mielellä kuin miehensäkin ja iloitsi hänen hyvästä -tuulestaan. - --- Ja katsoppas mitä minä sitten vielä ostin. - -Hilda pyörähti toiseen huoneeseen, ja palasi sieltä kohta, kädessään -suuri, kaunis, vaaleanpunanen lampunvarjostin. - --- Ah, lampunvarjostin! - --- Niin, saatpa illalla nähdä, kuinka hauskaksi se valaisee huoneen ja -kuinka lepposa sen valo on silmille. - -Mutta Hilda huomasi samassa, että Juuson kasvoilta taas äkkiä oli -kadonnut iloinen ilme ja että hänen silmänsä omituisen arasti ja -surumielisesti tuijottivat lampunvarjostinta. Kotvaseen aikaan ei hän -puhunut mitään ja Hilda kysyi ihmetellen, puoleksi loukkautuneena: - --- Eikö tämä ole sinusta kaunis? - --- On, on kyllä, onhan se erittäin kaunis, vastasi Juuso -hajamielisesti. Ja hetken kuluttua hän nousi ja meni omaan -huoneeseensa. - -Ne muistot! Taas oli eräs niistä niin elävästi vallannut hänen mielensä -ja ajanut hänen ajatuksensa takasin menneitten unelmain maille ja se -oli hänelle aina vaarallista. Hänelle välähti eteensä niinkuin -kirkkaana kangastuksena tuo ilta, jolloin he Elnan kanssa olivat -kävelemässä ja antoivat mielikuvituksensa rakennella tuota heidän -yhteistä ilmalinnaansa. Silloin se juuri Elna oli virkahtanut: »Ja -tuommoisen vaaleanpunaisen varjostimen me ostamme...» Taivas, kuinka -ihana se unelma oli ollut, kuinka kevyt ja toivehikas tuokin ilta! Se -oli poissa, hän oli sen haudannut. Mutta sittenkään -- ja sehän se oli -kamalinta --, ei hän voinut siitä koskaan päästä, ei koskaan. -- Nytkin -se särki sen sovinnollisen, tyyneen mielialan, johon Juuso juuri oli -päässyt, -- taas häntä melkein pelotti tulla Hildan eteen, hän tunsi -aivan selvästi, että tämä taas oli arvannut jonkun vanhan muiston, -hänelle tuntemattoman mielikuvan, katkaisseen sen herttaisen mielialan, -joka heidän kesken oli vallinnut. Ja se tieto häntä juuri enin rasitti. - -Juuso istui huoneessaan, selaili kouluvihkoja ja oli niitä -korjailevinaan, vaan oikeastaan hän mietti, mikähän tästä lopuksikin -tulee. Hän silmäili arasti oveen päin odotellen millähän hetkellä Hilda -mahtoi tulla kutsumaan hänet päivälliselle ja oliko sillä taas se -surumielinen, nuhteleva katse silmässään. Se viipyi, viipyi tavallista -kauemmin, -- voi, kun se edes jo tulisi...! - --- Päivällinen on pöydällä. - --- Kiitos, tulen heti. - -Hilda oli ainoastaan raottanut ovea, vaan Juuso oli kumminkin -näkevinään, että hänellä silmät verestivät niinkuin itkun jäleltä ja -äänessäkin tuntui soivan joku surunvoittoinen kaiku. Vai oliko tuo -ainoastaan oman mielen kuvitusta, oman pahan omantunnon kajahdusta? -Ehkä se oli sitä, ja siitä juuri täytyisikin päästä. - -Juuso nousi huoahtaen. Hän ravisti ruumistaan, ikäänkuin pudistaakseen -pois pahan mielikuvan, koetti saada kasvoilleen iloisemman ilmeen ja -meni sitten verkkasin askelin ruokahuoneeseen. - - * * * * * - -Tuli lauvantai. - -Kun Juuso saapui koulusta kotiinsa, oli hänen pöydällään lippu -Heikiltä, joka kutsui hänet seurahuoneelle tutkintopäivällisille. Juuso -hämmästyi hyväsesti, hän ei ollut arvannutkaan, kun Heikki oli -lauvantai-illasta puhunut, että hänellä silloin olisi jokin erityinen -syy ja tilaisuus olla joutilaana. Eikä hän ollut tiennyt Heikin vielä -niin pitkällä olevan, eikä sitä olleet tienneet muutkaan. Mutta Heikki -olikin, ruvettuaan kerran suorittamaan tutkintojaan, valmistunut -äärettömän nopeasti, oli näyttänyt erityisesti kiirehtivän. - -Vai juhlapäivällisille! no, eipä muuta kuin juhlatakki päälle ja -takasin kaupunkiin, seurahuoneelle. - -Astuessaan sinne määrähetkellä Juuso melkein säpsähti sitä komeaa -seuraa, johon hän huomasi joutuneensa. Siellä rivittäin yliopiston -opettajia, virkamiehiä ja muita yhteiskunnan merkittävämpiä henkilöitä -ja nuoremmista, Juuson ikäisistä, miehistä oli koolla mitä vain lie -ollut olemassa etevimpiä ja huomattavimpia nimiä, -- niin sanottu -kerma. Oli seassa joku lahjakas taiteilijakin koristuksena silmää -hivelemässä, ikäänkuin korea kukkanen hyvin katetulla ruokapöydällä. Jo -ensi silmäyksellä saattoi nähdä, että päivän sankari ei ollut niin -paljo pitänyt väliä iloita ystäväinsä kanssa, vaan oli pannut seuran -kokoon ikäänkuin viralliseksi, silmälläpitäen miesten edustavaisuutta -kullakin alalla. - -Alku olikin hyvin juhlallista ja kankeaa; istuttiin tai seisottiin -pitkin seiniä, supatettiin kahdenkesken ja tarkasteltiin saapuvia -vieraita. Isosti helpotti, kun käskettiin pöytään istumaan, vaikk'ei -sekään aivan väleen mennyt. Isäntä itse hyöri edestakaisin, talutti -käsipuolesta pöydän päähän mahtavimpia vieraitaan, huonosemmat saivat -alempana itse valita paikkansa. Siellä istuttiin sitten hiljaa ja -ääneti ja kuunneltiin hartaasti mitä noilla äänenantajilla pöydän -päässä, jotka johtivat puhetta, oli sanottavanaan. Yksi ja toinen vain -uskalsi sivummalla kuiskasta jonkun kompasen ja sille salakähmässä -naurettiin viinilaseja maisteltaessa. - -Vaan jo tuli ensimmäisen puheen aika; se pidettiin sieltä -kunniavieraiden päästä, oli virallinen, pitkä ja ylistävä. Mainittiin -miehen avut kaikki, häneen kiintyneet toiveet ja hänen lupaava -tulevaisuutensa, -- niitten kunniaksi huudettiin eläköötä ja juotiin -maljat. Puheen loputtua alkoi pitkä vaellus pöydän päähän, sankarin -kanssa kilistämään. Tämä temppu uudistui useampaan kertaan ja sillä -välin syötiin vankasti. Vähitellen, vaikka hyvin varovasti, vilkastui -mieliala maistettujen maljojen nojalla, rämähtipä se jo jonkun kerran -kaikuvaan nauruunkin. Vaan vasta kun tuo kolme tuntia kestänyt ateria -teki loppuaan ja saatiin siirtyä pikku ryhmiin tupakoimaan -kahvikupposten ääreen, tuntuivat kahleet ikäänkuin vapautuvan, päästiin -helpommille ja huolettomammille oloille. Ja nyt lähtivät illan -myöhemmät tunnit nopeasti kulumaan. - -Isännyytensä arvossa, saadessaan maljoja ja vastatessaan maljoihin, oli -Heikkikin siksiverran tullut laseja kallistaneeksi, että jo kerran -hänkin illan myöhemmäksi käydessä heltyi tavallista avomielisemmäksi ja -reippaammaksi. Seuran vanhimmat ja arvokkaimmat vetäytyivät useimmat jo -vähitellen pois ja jälellejääneistä muutamat jatkoivat vielä puheitten -sarjaa siirtyen jo sankarista itsestään hänen vanhempiinsa ja -sisaruksiinsa ja etäisempiinkin sukulaisiin, vaan oltiin jo yleensä -kyllästyneitä puheita kuulemaan. Yritettiin lauluakin, lasketeltiin -sukkeluuksia. Isäntä kulki pöydästä pöytään, kilisteli laseja ja -kehotti kilistämään, ei tässä nyt oltu köyhiä eikä kipeitä! Niin tuli -hän siihenkin pöytään, jossa Juuso istui, läimäytti tätä olalle ja -istui viereen ojentaen lasiaan. - --- Terve, sinäkin vanha visapää uinailija, joka aina tahdot seistä -akkana virtaa vastaan. Niin, sinullehan minun oikeastaan olisi pitänyt -pitää pieni luento nykyisen politiikan pääperiaatteista, -- mutta -eiköhän se ole turha vaiva? - --- Periaatteesi tunnen suunnilleen, niistä ei puhetta, vastasi Juuso -samassa sävellaissa kuin Heikkikin. -- Mutta siitähän oli kysymys, että -selittäisit, mitkä painavat syyt pakottivat muuttamaan Vilhon ja minun -pientä paimenpilliä suureksi sotatorveksi. - --- Sotatorveksi, no, miksei. Se on pian selitetty. Nykyseen maailman -aikaan tarvitsevat ihmiset jo muuta kuin pelkkää siirappia, -- tuolle -teidän runolliselle haaveilulle ja aatteellisuudelle nauraa jo -nuorisokin. Ei riitä nykyjään enään pelkkä tunne, pitää olla jotain -kouraan tuntuvaa, jotain suoranaista. Sinun, Juuso, olisi todellakin -pitänyt syntyä kymmenkunnan ja toistakymmentä vuotta aikuisemmin kuin -synnyit, sinne sinä kuulut luonteeltasi ja siellä olisit luultavasti -menestynyt... - --- Sieltäpä me juuri nykyjään tarvitseisimme joitakuita mahtavia -henkiä, jotka osaisivat osottaa minne suomalaisuuden liikkeen vanhat -puhtaat periaatteet tähtäsivät, -- se oli jotain aivan toista, kuin -mitä nykyjään harrastetaan. Valitettavasti ei minussa ole riittävää -tarmoa... - --- Ole huoletta, me emme tarvitse sieltä enää noita vanhoja epäjumalia. -Joka silloin osasi uneksia kauniisti ja pukea tunteensa koreimpiin -sanoihin, se niitti laakereita ja pysyi pinnalla; ne laakerit ovat nyt -kuihtuneet. Nyt kysytään järkeä, tunteesta ei väliä... - --- Järkeä, niin, sitä pikkujärkeä, jonka avulla vanhojen suurten -aatteiden nimessä ajetaan yksityisharrastuksia ja sivuvehkeitä... - --- Miks'ei sitäkin, jos tarvitaan. Sokeasti vain ei touhuta, se on -pääasia. Jokainen katsoo eteensä ja menettelee sen mukaan, -- siinä se -on sen suunnanmuutoksen ydin, jota sinä et voi käsittää. - -Juopottelevia pitovieraita keräytyi yhä useampia näiden väitteleväin -ympärille kuuntelemaan ja ottamaan keskusteluun osaa. Heikki saavutti -sanansutkauksillaan ja vetoamalla päivän tositapauksiin useimpain -kannatusta, jotavastoin toiset pilkalla, toiset säälillä kuuntelivat -Juuson ihanteellisempia mielipiteitä. Tämä kiivastui yhä enemmin ja -väitti jo, että ne mielipiteet, joita Heikki edusti ja jotka nykyjään -määräsivät suunnan, olivat suorastaan turmiolliset kansalle ja -kasvavalle polvelle, sillä ne olivat lähteneitä itsekkäästä -katsantokannasta ja olivat omiaan kuolettamaan yhtenäisyystunteet ja -kaikki korkeammat pyrinnöt. Esimerkki tarttuu, sanoi hän, eikä -aikaakaan, ennenkuin oikeuden ja velvollisuuden käsitteet ovat -heikentyneet, ovat sekasin... - -Sille naurettiin. Kasvatus ja politiikka ovat eri asioita, muistutti -Heikki, ja sanoi suoraan, että olipa onni, kun Juuso ajoissa sattui -matkustamaan ulkomaille ja jätti kaiken esiintymisen; sillehän olisivat -lapsetkin nauraneet. Julkiseen esiintymiseen Juuso todellakaan ei sovi, -siihen vaaditaan paljo enemmän käytännöllisyyttä ja aivan toisenlaista -älyä, kuin esim. kaunotieteellisiin mietelmiin, johon Juuson taipumus -tähtää. Kiivastuttiin molemmin puolin; Juuso väittää paukautti, että -Heikillä ei valtiolliseen eikä muuhun esiintymiseensä ollut mitään -muuta ohjenuoraa, kuin oma etunsa, ja semmoista hän halveksi. Heikki -taas huomautti ilkkuen, että Juusolla olivat kaikki ohjenuoransa -sekasin. - --- Mitä sinä oikeastaan tahdot? kysyi hän. - --- Ensiksikin minä tahdon päästä vapaaksi sellaisen leipäpolitiikan -seurauksista ja edesvastuusta, jota te täällä olette katsoneet -sopivaksi minunkin vähäpätöisessä nimessäni harjoittaa. Ja mulla on -oikeus ja velvollisuus tehdä se julkisesti. - --- Suuret sanat eivät suuta halkase. Sinulle on viisainta, että pysyt -kauniisti alallasi ja koetat syrjästä seurata aikaasi, -- vaikka -tuletkin aina muutamia vuosia ajastasi myöhemmin. - --- Syrjään olen vetäytynytkin kaikista näistä riennoista, joita en voi -hyväksyä, ja syrjässä aijon pysyäkin, nykysen suunnan aikana on minun -mahdotonta »Kyntäjässäkään» työskennellä. Tehtävätä kyllä olisi, vaan -minä olen liian heikko suureen isänmaalliseen työhön... - --- Isänmaalliseen! Kuule, elä sinä niin pitkälle ajattele, ajattele -vain itseäsi... - --- Niinkuin sinä ja muut. Mutta vaikka jäänkin syrjään, niin vielä -tahdon minä, hitto soi, kerran merkitä kantani, lausua pari totista -sanaa ja näyttää ihmisille teidän politiikkanne laadun ja tarkoituksen. - --- Kuule, sinä et näyttäisi mitään muuta kuin oman ymmärtämättömyytesi, -ja sehän olisi tuhmuutta. »Kyntäjässä» sitä ainakaan et viitsi tehdä, -olethan jo jättänyt sen muihin käsiin. - --- Teen sen sitten muulla tavoin. - --- Ja tiedätkö mikä tuosta olisi seuraus? Joo, että sinulle -naurettaisiin, jos ei sinua leimattaisi löylyn lyömäksi. - --- Nähdäänpä, ollaanko jo niin syvälle vaipuneita teidän -politiikkaanne, ettei totuuden sana enää ollenkaan pysty. - -Heikki tuumasi jo jättää koko keskustelun siihen, nousi ja lähti -halveksivan näköisenä ja naureskellen poispäin. Vaan vielä pysähtyi hän -ja virkkoi pilkallisesti: - --- Mikä on totuus? kysyi Pilatus ja jäi turhaan odottamaan vastausta. -Ja kumminkin siihen olisi ollut niin helppo vastata: se, mitä yleinen -mielipide kullakin ajalla totuutena pitää. - --- Niin, se on juuri teidän politiikkanne totuus, vaikkei sitä -julkisuudessa näin avomielisesti tunnusteta. - --- Ja muuta totuutta, sellaista kaukaista, aatteellista, sitä on -ainoastaan runoissa, romaaneissa ja raamatussa..-- Vaan se sinään. -Sulle antaisin neuvon: elä rupea mitään julkisia protesteja tekemään, -sillä vahingoitat vain itseäsi ja sitä olet jo tähän astikin kylliksi -tehnyt. Ota järjen päästä kiini, poika! - -Juuso oli kiihtyneessä mielentilassa. Nuo mielipiteet, joita hän tässä -kuuli hävittömällä avomielisyydellä julkilausuttavan, ne olivat juuri -niitä, joita hän kerran oli uneksinut elämäntyöllään vastustavansa ja -voittavansa. Ja nyt ne olivat aivan yleisiä koko tässä nuoressa -joukossa. Ja enin kiukutti häntä kumminkin se, ettei hän nytkään ollut -voinut kylliksi pontevasti, kylliksi nerolla puolustaa kantaansa, joka -kumminkin oli ainoa oikea. Oi jospa Vilho nyt olisi ollut täällä! Juuso -mietti vielä virkkaa jonkun äkäsen sanan, vaan tunsi, ettei hän voisi -tulkita tunteitaan eikä saada tuota joukkoa vakuutetuksi. Ja silloin -hän nousi lähteäkseen. Ympärillään kuuli hän toisten huutavan: »Heitä -hiiteen houreesi, Juuso, juo!» ja Heikki ojensi hänelle lasia -virkahtaen: - --- Jos järkimieheksi heittäytyisit, niin voisinpa antaa sulle paljo -parempaa ajattelemista, josta todella hyötyisit, -- sillä muista sinä -omaa hyötyäsi ja tulevaisuuttasikin joskus. Mutta sitä varten sinun -pitäisi pysyä alallasi. - -Vaan Juuso ei kuunnellut enempää, hän kiitti kesteistä ja lähti. Ja -jälellejääneet päivittelivät vähän aikaa, miten mies voi olla noin -sokea intoilija, ja siirtyivät sitten puhumaan muista, hauskemmista -asioista. - -Juuso käveli kotiinsa. Tämän illan seurustelu ja keskustelu oli syvästi -häneen vaikuttanut ja siitä oli hänellä kävellessään mieli murheellinen -ja pettymystä täysi. Nyt tänään oli hän pitkän poissaolonsa jälkeen -ensi kerran tullut selvästi huomaamaan, kuinka päinvastaiseen suuntaan -aika oli kehittynyt siitä, mitä hän oli oppinut pitämään oikeana ja -minkä puolesta hän oli tahtonut taistella. Ei hän ollut aivan selvillä, -mikä oli ollut vakavasti tarkoitettua, mikä liioiteltua leikkiä noiden -miesten puheissa ja mielipiteissä, vaan sen hän käsitti, että niitä -jalompia pyrintöjä, sitä totuudenrakkautta, jota hän oli tahtonut -puolustaa, oli pilkattu ja että yleinen virta kävi aivan uusilla -tahoilla. Ja itse oli hän jo sellainen heikko, mitätön raukka, ettei -hän voinut astua pontevasti taistelemaan vanhojen ihanteittensa -puolesta, kuten hän alkujaan oli aikonut, hän tunsi tahtonsa -taittuneeksi ja voimain puuttuvan. -- Nyt oli jo turhaa hänenlaisen -miehen yrittääkään... - -Turhaa, niin kai, mutta vielä hän kerran tahtoi esiintyä »vanhan -kartuusin» puolesta, vielä viimeisen kerran ikäänkuin jäähyväisekseen -erotessaan pois siltä vaikutusalalta, jossa hän kerran oli haaveksinut -voivansa työskennellä omaksi tyydytyksekseen ja nousevan polven -hyväksi. Hän tahtoi ainakin pestä kätensä, se oli hänellä -velvollisuuskin tehdä, velvollisuus itseään, omaa omaatuntoaan ja -vanhoja ihanteitaan kohtaan. Velvollisuus myöskin Vilho vainajan -muistoa kohtaan, Vilhon, joka juuri oli saanut hänetkin innostumaan -tuosta »kyntäjäntyöstä» ja jonka ne aatteet olivat, joita he olivat -tahtoneet toteuttaa. Hän tahtoi selittää nykyisestä suunnastaan eroavan -kantansa ja tehdä sen selvästi ja varmasti. - -Kotiin tultuaan sytytti Juuso vielä työlamppunsa ja istui -kirjoittamaan, -- oli paras tehdä se tuoreeltaan, tehdä se heti. Hän -kirjoitti, pyyhki, korjasi ja kirjoitti ja yön tunnit kuluivat toinen -toisensa perästä. Hän ei saanut nytkään mielestään oikein sanotuksi -sanottavaansa, ei esitetyksi mielipiteitään niin täsmällisesti ja -pontevasti, kuin olisi tahtonut. Siitä tuli liian pitkää, liian -juhlallista -- hän olisi nyt tahtonut puhua enemmän järjelle, kuin -tunteelle. Eikä hän ollut tyytyväinen sepustukseensa, kun hän viimein -väsyneenä pani maata. - -Mutta aamulla hänellä oli jo selvillään, miten hänen pitäisi kirjoittaa -tuo jäähyväiskirjeensä: lyhyesti, varmasti, pitkittä selityksittä. Ja -hän istui ja kirjoitti: »Koska en voi hyväksyä sitä alkuperäisestä -suunnitelmasta poikkeavaa, intohimoja yllyttävää ja mielestäni -tarkoituksiltaan ei aivan vilpitöntä suuntaa, jota 'Kyntäjässä' nyt -vuoden ajan on noudatettu, estämällä toisenlaisia katsantokantoja -ilmipääsemästä, saan täten ilmoittaa, että minä, joka alkujaan olin -Vilho Hartikka vainajan kanssa sen perustajana, nyt en yli vuoden -aikaan ole sen kantaan vaikuttanut, enkä asetu minkäänlaiseen -edesvastaukseen siinä esiintyvistä mielipiteistä.» - -Lyhyesti, selvästi, melkein virallisesti, vaan niin onkin parasta. -Ihmiset tulevat ehkä ihmettelemään, kaipaavat tarkempia selityksiä ja -lähempiä syitä, -- no, miettikööt, tutkikoot itse, siten kirjeen -tarkotus ehkä heihin pystyykin paremmin kuin pitkäin selitysten kautta. -Lukijat johtuvat itsenäisesti ajattelemaan, kentiespä rupee siitä joku -hentonen taimi siellä täällä hiljaisuudessa vesomaan ja kasvamaan -vartta tulevaisuuden varalle; kirjoittaja on ainakin täyttänyt -tärkeimmän velvollisuutensa ja saa rauhassa vetäytyä syrjään. - -Vielä piti Juuso muutaman päivän väliä, ennenkuin lähti viemään -Heikille kirjettään, »jäähyväispuhettaan». Hän tahtoi itse tavata -Heikin ja vielä puhua hänen kanssaan. Vaan hän ei saanutkaan Heikkiä -tavata. Tämän asunnossa näet ilmotettiin, että hän ei ollut koko -kotimaassa: edellisenä yönä oli hän matkustanut ulkomaille parin -kuukauden ajaksi. - -Tämä oli aivan odottamaton uutinen Juusolle, niinkuin se oli -odottamatonta useimmille muillekin. Heikki ei ollut matkapuuhistaan -puhunut kellekään, ei kekkereissäänkään virkkanut niistä sanaakaan. -Muutamat kyllä olivat kuulleet hoettavan, että Heikillä on erityisiä -aikeita, joiden vuoksi hän tutkintoaankin niin kiirehti, vaan nyt se -vasta selvästi käsitettiin. Heikki oli katsottu yhdeksi johtavaksi -mieheksi erääseen niistä uusista kansallisista yhtiöistä, joita tähän -aikaan hommattiin ja joiden piakkoin piti alkaa vaikutuksensa, -- -hänellä oli onni, että oli tullut lukuaikanaan sillä alalla -työskennelleeksi. Ja nyt oli hän matkustanut ulkomaille lähemmin -tutustuakseen samanlaisten liikkeiden hoitoon siellä ja ollakseen ainoa -mahdollinen mies valittavaksi, kun lopullisen vaalin piti tapahtua. -Hiljaisuudessa oli asia pantu vireille ja tähän saakka toimitettu ja -nyt se oli melkein valmis. Ja siitäkin syystä se oli Heikki tahtonut -pitää nuo komeat päivällisensä: hänellä oli kaksi lintua kourassaan ja -molemmat varmasti! - -Kun ei Juuso saanut Heikkiä puhutella, lähetti hän avonaisen kirjeensä -postissa »Kyntäjään», -- sen nykyiset päämiehet olivat hänelle -verrattain outoja eikä hän tahtonut joutua niiden kanssa lähempiin -tekemisiin, kun kumminkin tästä lähin aikoi pysyä siitä syrjässä. Hän -pyysi lyhyesti, että kirjoitus otettaisiin ensi numeroon ja odotti sen -ilmestymistä. Se tuli, hänen kirjettään ei ollut siinä. Vaan parin -päivän perästä sai hän kirjeen, jossa sanottiin, että oli yhteisen -tuuman mukaan katsottu parhaaksi jättää kirje julkaisematta. Silloin -julkasi Juuso »jäähyväiskirjeensä» parissa muussa lehdessä. - -Ja nähtyään sen julkisuudessa oli hän aluksi rauhallisella ja varmalla -mielellä. Hän oli nyt vapaa _siitä_ huolesta, oli peräytynyt, -mutta mielestään kunnialla, oli täyttänyt velvollisuutensa mikäli sen -täyttää voi. Hänessä soivat kyllä melkein niinkuin soimauksina Vilhon -viimeiset sanat: »Juuso, muista sinä pitää kartuusia vireillä.» Mutta -hänhän oli tullut huomaamaan, että siihen hänestä ei ollut, ei kyennyt -hän jatkamaan toivotonta taistelua, ajan suunta oli liiaksi vastaan. -Hän oli nyt puhdistanut paluutiensä -- muu sai jäädä... - -Vaan riittikö se? sellainen kysymys välähti toisinaan tuon tyyneen -tunteen väliin. Oliko hän todellakin tehnyt kaikki voitavansa, eikö hän -ollut raukkana vetäytynyt taistelutantereelta, tunnustanut itsensä -voitetuksi, vaikka vielä olisi voinut taistella? Toisinaan häntä -vaivasi kalvava syyllisyyden tunne ja se rikkoi alinomaa sen rauhan, -johon hän oli toivonut pääsevänsä, ja saattoi hänen mielensä pois -tavallisesta tasapainostaan. - -Näissä mietteissään ei Juuso välittänyt paljo ajatellakaan, mitä -maailma muuten hänen teostaan mahtoi arvella ja miten sitä -tuomittaisiin. Hän eleli syrjäisessä yksinäisyydessään, ei välittänyt -ottaa selkoa yleisen mielipiteen mahtisanoista ja toivoi sydämmensä -hiljaisuudessa, että hänen jäähyväiskirjeensä kenties sentään yhdessä -ja toisessa on voinut vaikuttaa itsenäistä miettimistä ja sen kautta -suurempaa arvostelua. - -Ei olisi hän koskaan uskonut, että tuo hänen pieni protestinsa olisi -nostanut varsinaista myrskyä häntä vastaan. Mutta hän sai pian huomata, -että Heikki oli ennustanut aivan oikein arvatessaan miten yleinen -mielipide tulisi häntä kohtelemaan. - -Eräänä päivänä tuli Otto, joka muuten harvoin jouti hänen kotiinsa -Kaivopuistoon, lämpimissään ja melkein kauhistuneena Juuson luo ja -kysyi jo ovella tullessaan: - --- Kuule, mitä sinä hyvä veli taas olet kirjoittanut kummallista, kun -ihmiset eivät puhu muusta mistään kuin sinusta? - --- Sehän suurta huomiota. Ja mitä ne sanovat? - --- Minä en ole tietysti lukenut mitä sinä olet kirjoittanut, jotain -politiikkaa, -- hittojako yksi medisiinari politiikasta! Vaan ne -sanovat, että sinä olet luopio, ja että sinä olet häväissyt puolueen ja -tahdot halkasta puolueen ja... - --- Hohhoh! kuinka minä olen paljo tehnyt. Sanovatko ne vielä jotain -muutakin? - --- Sanovat, sanovat ett'et sinä ymmärrä aikaasi, että sinä elät -luulenma sata vuotta jälellä ajastasi ja että sinä olet tappanut -»Kyntäjän» ja tahdot esiintyä itsekylläisenä ja itseviisaana, ottamatta -ollenkaan huomioon mitä muut järkevämmät ovat neuvoneet. - --- Ja ketkä tuota kaikkea sanovat? - --- Ketä vain lienen tavannut, eivät puhukaan muusta. Ja se kuuluu -olevan aivan yleinen mielipide. - -Nuo viimeiset sanat kuultuaan vaipui Juuso, joka tähän asti pieni pilan -hymy huulillaan oli kuunnellut lankonsa sanatulvaa, miettiväksi ja -totiseksi. Hän tunsi ne niin hyvin, hän oli ennenkin ollut niiden -kanssa tekemisissä. Ja hän vastasi verkalleen, melkein kuin itsekseen: - --- Niinpä niin, »yleinen mielipide», sitä vastaan ei maksa niskotella, -sehän on -- totuus! - -Vaan Otto jatkoi yhä vielä lämpimissään puhettaan: - --- No, uskonhan minä, että ne liioittelevat, mutta olet kai mahtanut -kirjoittaa jotakin varomatonta -- ne arvelivat, että tuommoiset teot -voivat olla vaaralliset sinun tulevaisuudellesikin. Eiköhän olisi syytä -jotenkin selittää...? - --- Ei veljeni, ei ole syytä. Minä kirjoitin tarkan harkinnan jälkeen ja -tein ainoastaan velvollisuuteni. - --- Itse tuon ymmärtänet, minulle on yhdentekevää. - -Otto oli kertonut vallan säikähtyneenä noista kuulemistaan -arvosteluista ja kumminkaan hän ei ollut kertonut hetikään kaikkia, -mitä kaupungilla sanottiin, ei ollut tahtonut sitä tehdä, sillä seassa -oli ollut hänestä sulaa panetteluakin. »Sellaiseen se liika ylpeys -viepi -- niin oli sanottu -- eihän tämä ole muuta kuin sitä samaa -vanhaa suuruudenhulluutta, josta ennenkin on näkynyt oireita.» Ja muuta -samaan suuntaan! - -Mutta ne samat arvostelut sai Juuso vielä kuulla monelta muultakin -taholta. Pilkallisesti mainittiin hänen protestistaan julkisuudessakin -sen verran kuin mainittiin, koulussa sai hän muiden opettajain puolelta -kuulla siitä pistosanoja ja tuttavat, joita hän tapasi, toruivat häntä -moisen itsepäisen menettelyn johdosta. Yksin Hildakin tuli kerran -kiihoittunein mielin kaupungilta ja valitti, että häntäkin torutaan sen -johdosta, ettei hän ole Juusoa paremmin neuvonut. - --- Vaan kun sinä et koskaan puhu mulle tuumistasi etkä aikeistasi, -valitti hän, pidät minua aivan ulkopuolella ajatusmaailmaasi, niin että -minä olen aivan kuin syrjäinen henkilö. - --- Olenko minä sinustakin sitten menetellyt niin väärin? - --- Se on kaikkien mielipide, enhän minä tunne asiata tarkemmin. Olenhan -aivan kuin vieras sinun tuumillesi, ja kumminkin syyttävät ihmiset -minuakin. - -Se oli totta, Juuso ei ollut avannut ajatusmaailmaansa Hildalle, ei -ollut voinut sitä tehdä, sellaista luottamusta ei heidän välillään -vallinnut. Hän oli Vilhon kuoltua jäänyt aivan yksin, -- oi, kuinka -yksin hän sentään olikin, ei yhtään, joka olisi häntä ymmärtänyt, ei -yhtään, joka olisi antanut arvoa taikka tunnustusta hänen -pyrinnöilleen, jotka kumminkin olivat olleet niin vilpittömät, niin -puhdasaikeiset! Kaikki tuomitsivat, yleinen mielipide lausui raskaan, -järkähtämättömän aamenensa, hänellä ei ollut vetoomista mihinkään. Ja -hänessä ei ollut voimaa jatkaa taistelua, ei tarmoa osottaa omien -periaatteittensa puhtautta eikä tuon yleisen mielipiteen kehnoutta, -- -hän oli yksin ja tuomittu. - -Mitä oli hän sitten tehnyt, että häntä sen johdosta niin ankarasti -tuomittiin? Hän oli tahtonut nostaa nuoruutensa aatteita ylemmäs tuosta -sameasta virrasta, jota vallitseva suunta kulki. Ja kun hän ei sitä -jaksanut tehdä, oli hän tahtonut puhdistaa edes omat askeleensa. - -Mutta hänen syntinsä olikin ehkä ollut siinä, ettei hän kyllin -voimakkaasti ollut sotinut vastaan, että hän liian raukkamaisena oli -taittunut, pettäen ihanteensa ja kauniimmat unelmansa... - -Näitä mielessään harkitessaan vaipui Juuso usein syviin, surumielisiin -mietteisiin, jotka vähitellen muodostuivat hänen toiseksi olennokseen. -Hän vetäytyi erakoksi yksinäisyyteensä, istui huoneessaan pitkät -rupeamat ja kaipasi niin syvästi jotakin ystävää, jolle hän olisi -voinut kertoa kaihoistaan, pettymyksistään ja katkenneista unelmistaan. -Vaan sellaista ei ollut, hän oli yksin. - - - - -XIII. - - -Juuson pienessä kodissa Kaivopuistossa oli elämä aina äärettömän -hiljaista; tuskin ääntä kuului päivän pitkään, ei koskaan kajahtanut -nauru, ei kuulunut kotielämän tavallista touhuntaa eikä perhe-elämän -vilkasta, puuhaavaa liikettä. Naapurit, jotka asuivat ohkasten -puuseinäin takana, olisivat voineet luulla vierusta-asuntonsa autioksi -taikka sen eläjiä mykiksi tai erakoiksi. Milloin siellä puhuttiin, -puhuttiin kuin arkaillen matalalla äänellä, milloin liikuttiin, -liikuttiin kuulumattomin askelin; ovetkin, joissa harvoin kuljettiin, -kääntyivät äänettömästi saranoillaan ja yksin lapsikin, joka kehdossaan -lepäsi, lepäsi siinä niin hiljaisena ja äänettömänä, ettei sekään kuin -joskus ihmeeksi ilmaissut eläväin olentojen olemassaoloa. - -Siellä hyöri Hilda hiljaa pienissä taloudellisissa askareissaan taikka -istui kehdon ääressä sitä verkalleen liekutellen. Hän oli enimmäkseen -yksin kaiket päivät; palvelustyttö puuhasi keittiössä, milloin häntä ei -tarvittu lapsen ääressä, ja itse isäntä, -- niin, hän istuskeli melkein -liikkumatta huoneessaan kirjoituspöytänsä edessä työnsä ääressä. Siellä -selaili Juuso papereitaan ja käänteli kirjanlehtiä aina kun Hilda tuli -huoneeseen, mutta Hilda oli kyllä huomannut, että hän sillävälin usein -saattoi istua pitkät ajat, tuntikausia, tekemättä mitään, siirtämättä -jäsentäkään, istua vain yhdessä kohden mietteihinsä vaipuneena. - -Ja seinän takana istui Hilda yksin yhtä äänettömänä eikä hänenkään -mietteensä pysyneet iloisina. Hänen mielessään liikkui tähän aikaan -myötään hiljaista, sanatonta taistelua, mutta siltä hyvinkin kiihkeää -ja tuskallista. Tämä ura, johon hänen elämänsä nyt oli ohjautunut, oli -aivan vasten hänen luontoaan ja synnynnäisiä taipumuksiaan. Hän oli -luonteeltaan vilkas, olipa intohimoinenkin; Hilda Almia oli nuorena -tyttönä aina pidetty pikaisena ja tuittupäisenä ja naistuttavain -piireissä oli tätä hänen luonteensa ilmettä juuri sanottu syyksi, miksi -hän, kaikista muista etuuksistaan huolimatta, oli ollut vähällä jäädä -vanhaksipiiaksi. Myöhemmin oli hän tosin talttunut ja kesyttynyt, mutta -pohjalla kyti kumminkin vielä tuota vanhaa kiihkoa, intohimoa, joka -toisinaan tuntui melkein väkisin tarvitsevan purkautua ilmi ja joka -vaivausi toimettomuudessaan, kun ei löytänyt riittävää vastakaikua. -Samalla oli Hildalla kumminkin lujuutta ja päättäväisyyttä luonteessaan -ja minkä hän kerran oli ottanut tavoittelevan kiihkonsa esineeksi, sen -hän myös tavallisesti ajoi läpi. - -Tämä se oli ollut syy, miksi hän kaikista epäävistä merkeistä -huolimatta niin ilmeisellä innolla oli tavotellut omakseen Juusoa, -johon hän kerran, tämän vielä ollessa melkein nuori poika, niin syvästi -oli kiintynyt; siinä oli myöskin syy, miksi hänestä oli aivan -luonnollista, että Juuso vihdoinkin hänelle joutui, -- olihan hän sen -tahtonut. Hilda oli kihloihin mennessään kyllä varsin selvästi -käsittänyt, ettei hän omistanut Juusoa täydelleen eikä sydäntä myöten. -Se tyttö, Elna, jonka hän varomattomuudessaan kerran oli Juuson -tuttavuuteen saattanut, oli liian syvälle painunut miehen mieleen, sen -hän tiesi, ja se häntä jo alkujaankin nöyryytti. Mutta hän toivoi tuon -muiston kalpenevan ja kuluvan pois, hän tahtoi, että se häviäisi. -Ankarasti oli häneen sattunut, kun hän Juuson sairauden aikana huomasi, -kuinka syvällä nuo juuret olivat, vaan ei hän silloinkaan hetkeäkään -epäillyt toteuttaa pitkää toivoaan, hän päätti koettaa kaikkea, -voittaakseen miehensä omakseen. Ja hän oli koettanut; koko intohimoisen -sielunsa voimalla oli hän kokenut tunkeutua Juuson sydämeen ja tunkea -sieltä kilpailijan pois. Toisinaan se oli näyttänyt onnistuvankin, hän -luulotteli monasti pitkät ajat jo täydelleen voittaneensa. Vaan juuri -kun hän luuli olevansa varmimmillaan, oli hän aina yhtäkkiä huomannut -voittonsa luiskahtavan niinkuin elohopeapisaran sormiensa lomitse; koko -hänen vaikutuksensa oli siunaamassa tuokiossa pois puhallettu, koko -taistelu osottautui turhaksi. Hän alotti silloin taistelun alusta. Ja -semmoista se oli hänellä ollut äänetöntä mutta kiivasta kamppailua -omistusoikeutensa puolesta, lakkaamatonta taistelua alusta pitäin, ja -kumminkin se oli yhä vieläkin turhaa. Ja hän oli toisinaan tuntenut -aivan väsähtävänsä ja masentuvansa siihen puolettomaan taisteluun, -siinä oli hänestä jotakin niin sairaloista, niin epätoivoista... - -Mutta toivo oli kumminkin aina palannut takasin. Olihan Juuso -luonteeltaan niin taipuva, niin mukautuva, niin luonnostaan -ystävällinen. Kunhan vain saisi temmastuksi hänet kerran oikein -mukaansa, saisi hänet herätetyksi ja vierotetuksi noista unelmista, -joita Hilda vihasi ja kadehti. Ulkomailla jäi niin paljo aikaa -mietteisiin, vaan kotiin palattua, säännöllisessä työssä ja arkielämän -touhussa, siellä uskoi Hilda Juuson vetäytyvän lähemmäs nykyisyyttä; -lapsen synnyttyä uskoi hän sitä vielä varmemmin. Vaan sittenkin: hän ei -saanut Juusossa vireille sitä lämpöä, jota olisi toivonut, ei sitä -luottamusta eikä avomielisyyttä, joka olisi tehnyt heidän välinsä -sydämmelliseksi ja eheäksi. Ja nyt taas viime aikoina olivat nuo -»Kyntäjää» koskevat tapaukset, jotka olivat siirtäneet Juuson -ajatukset entisiin kiertokehiin, tehneet hänet tavallistakin -suljetummaksi ja hajamielisemmäksi. Hilda rupesi jo hermostumaan -pitkässä taistelussaan, rupesi tuskastumaan, oli toisin ajoin -tarpeettoman kärtynen ja pistelijäs ja vaipui taas väleen ylen -surumieliseksi ja masentuneeksi. - -Tässä oli jotain epätervettä, jotain rikkinäistä, joka sanomattomasti -kiusasi ja painosti Hildan vilkasta, vaihtelua hakevaa mieltä. Sen -huomasi Hildan äitikin, joka paljo oleskeli siellä heidän luonaan -järjestellen heidän kotiaan ja valvoen heidän talouttaan. Hän tarkkasi -sitä ensin salaa syrjästä, ollen aivan kuin mistään tietämättä, ja -koetti saada selville missä vika oli. Rouva Alm ei ollut tätä liittoa -koskaan oikein suosinut; hän oli säälinyt rahojaan, jotka siinä jo -kohta alussa joutuivat likoon, eikä ollut hän paljo luottanut Juuson -toimeliaisuuteen. Ajan kuluessa olivat hänen epäilyksensä varmistuneet -ja hän oli itsekseen nureksinut, ettei vävymies heti hankkinut -itselleen vakinaista tointa, -- elettiin noin vain Jumalan armolla ja -Hildan rahoilla. Ei hän siitä kumminkaan ollut nuorelle parille vielä -sanaakaan virkkanut. Vaan kun hän nyt syksyn kuluessa rupesi -huomaamaan, ettei heidän välinsäkään ollut aivan ehyt, päätti hän -puuttua asiaan kiini. Hän tuli eräänä talvipäivänä nuorten luo ja -tapasi siellä Hildan tavallista alakuloisempana. - --- Mitä tämä on, kysyi hän silloin, mitä vehkeitä teillä on välillänne? -Jotain siinä on, elä kieltelekään, olenhan nähnyt sen ennen ja näen -nytkin sinun kasvoistasi. Mikä teillä on tullut rattaisiin? - -Hilda kierteli vastatessaan, väitti ettei ollut tullut rattaisiin -mitään, näin on ollut koko ajan ja tulisi kai olemaan vastakin, eihän -sitä nyt ole aina syytä olla erittäin iloisenakaan. - --- Elä kiertele, jotain on välissä. Oletteko riidelleet vai onko Juuso -ollut tyly? Hänen käytöksensä on viime aikoina ollut omituisen juro ja -jäykkä, -- ennen nuorempana hän toki osasi pitää ihmisiä hyvällä -tuulella, jos ei muuta osannutkaan. - -Ei myöntänyt Hilda Juuson olleen tylynkään, tasanen ja hiljainen se oli -ollut kuten tavallisesti. Vaan kun äiti vielä uteli ja hieroskeli, suli -Hildakin vihdoin sanakkaammaksi ja rupesi vähin kertomaan huolistaan ja -taisteluistaan. Ei hän Juusoa tahtonut moittia, ehkä oli vikaa -hänessäkin, hän kuvaili vain minkälaista se heidän elämänsä oli. - --- Me pysymme niin vieraina toisillemme, ei ole molemminpuolista -luottamusta eikä avomielisyyttä. Hän istuu huoneessaan ja unelmoipi -puhumatta mulle tuumistaan ja minä istun täällä, -- me olemme kuin -kaukana toisistamme. - --- Sen olen nähnyt. Hän haaveksii, eikä ole hänessä riittävää -toimintatarmoa. Vaan sinun pitäisi koettaa häntä ravistaa ja herättää. - --- Olenhan koettanutkin, sitä juuri olen tehnytkin, vaan turhaan. Kun -puhun hänelle, myöntää hän kaikki, mutta on niin surumielisen näköinen -ja vetäypi taas yksinäisyyteensä vaipuakseen mietteihinsä. Ja minä jään -aivan ulkopuolelle hänen tuumiaan. - --- Hänen tuumiaan! -- hän tuumii tyhjää, taikka tuhmuuksia, niinkuin -tässä tuonaankin... Vaan minä otan hänet joskus puheilleni minä, ja -veisaan selvän virren. Hänen täytyy ruveta virkeämmäksi, onko tämä -muuten laitaa? Miehellä on muuan kymmenkunta opetustuntia viikossa ja -niistä hän ansaitsee pari vaivaista tuhatta, jotka teidän taloudessa -eivät riitä mihinkään. Lopusta lioitetaan sinun pientä pääomaasi, -- -mikä siitä sitten vihdoin tulee? - -Oli Hilda sitäkin puolta ajatellut, hänellä oli paljo käytännöllistä -älyä ja hän oli monasti huolehtinut, miten tämä meno päättyisi. Vaan -täytyy odottaa, sanoi hän, Juuso valmistelee tieteellisiä töitään ja -kunhan niistä joskus valmista tulisi, niin kyllähän sitten näköalat -paraneisivat. - --- Niin »kunhan»! Hänen pitäisi heti hankkia tulokasta työtä, niin on -moni muu saanut ja saa hankkia, tehköön tieteellistään siinä sivussa. -Ja kovassa työssä unehtuvat joutavat unelmatkin ja hän pääsee palaamaan -arkielämän todellisuuteen, jossa te kyllä ymmärrätte toisenne. Toden -totta, minä herätän hänet, minä. - --- Jos puhut hänelle, äiti, niin puhu varovasti, hän on niin -tunteellinen ja herkkä. - --- Varovasti, mutta suoraan. - -Muori oli siinä puhuessaan vävyvetelyksestään kiihoittanut mielensä -aivan vihaseksi ja kun hän lähti tyttärensä luota niin hän kävellessään -vielä itsekseen hienosittain toraili. Silloin juuri sattuikin siellä -Kaivopuistotiellä Juuso koulusta palatessaan tulemaan häntä vastaan. - --- Tuletko Juuso saattamaan minua kappaleen matkaa kaupunkiin päin, -minulla on sulle vähän puhuttavaa, virkkoi muori ja alkoi kohta -kursailematta kertoa vävylleen, mitä hänellä nyt tuoreimmiltaan oli -sydämmellään. Hän huomautti ensin, miten Hilda on käynyt alakuloiseksi -ja, vaikk'ei tämä mitään valitellut, oli hän kyllä nähnyt, että kaikki -ei ole aivan ehyttä. Juuson on velvollisuus pitää huolta vaimonsakin -hauskuudesta, olla avomielisempi ja reippaampi, ei saa vetäytyä yksin -omia tuumiaan hautomaan. Eihän se kelpaa, että välit turhan takia -vieraantuvat, siitähän molemmat kärsivät. - --- Ja mihin olet menettänyt yritteliäisyytesi, »ruffisi», jota sulla -ennen oli? Sinä olet käynyt niin haluttomaksi ja noloksi. Sinun pitää -repästä itsesi virkeämpään toimintaan ja elämään, muutenhan uinailet -aikasi pois. Tämä teidän nykyinen elämänne on niin puolinaista ja -ontuvaa, koeta toki hankkia itsellesi tukevampi pohja. Ajatteles nyt, --- Hildan varat hupenevat joka päivä... - -Juuso kuunteli ääneti ja myönnytteli kiltisti anoppinsa nuhteet -oikeiksi ja kun tämä hänestä erosi, ei hän voinut muuta, kuin itsekseen -katkerasti hymähtää. Nehän olivat juuri nuo asiat, jotka olivat viime -aikoina hänen mieltään niin painaneet ja joita hän hiljaisissa -tuumissaan oli alinomaa haudoskellut ja jotka olivat käyneet sitä -rasittavammiksi, kuta enemmän aika kului. Varsinkin oli tuo suhde -Hildaan melkein tuskana häntä vaivannut ja hän tunsi ja tunnusti, että -vika oli juuri hänessä, hän vieroitti myötään vaimonsa luotaan. Miksi -olikin hän käynyt sellaiseksi, kylmäksi ja tylyksi...? Mutta anoppi oli -oikeassa, tällaisena ei voi heidän välinsä jatkua, siinä täytyy tulla -muutos. Voi, jos se muutos voisi kääntyä onnellisuuteen päin, oi jospa -heidän väliinsä voisi kasvaa luottamusta ja lämpöä! Vaan miten? -- -siihen vaadittaisiin, että hän itse kävisi helläksi, lämpimäksi, -iloiseksi ja reippaaksi, eikä hänellä siihen ollut voimaa ... ei, hän -ei jaksanut ponnistaa tahtoaan, ei voinut sytyttää itsessään sitä -elinvoiman kipinää, joka jo oli tupsahtanut ja sammunut... - -Juuso tuli kotiinsa. Hilda näkyi olevan etuhuoneessa, lapsi sylissään; -Juuso yritti ensin menemään sinne, vaan pysähtyi ovella, kääntyi ja -meni omaan huoneeseensa. Tässähän se nyt hänellä oli tuo oma koti, jota -hän niin kauan oli kaivannut ja haaveksinut, -- mutta sitä lämpöä, sitä -virkistystä, jota hän siihen aina oli ajatellut, sitä ei siellä -lehahtanut häntä vastaan, sielläkin sai hän hiipiä kylmään -yksinäisyyteensä, jota hän enin pelkäsi. Olihan hänellä nyt kotinsa, -mutta sittenkin hän tunsi itsensä siinä vieraaksi. Miksi? Niin, -- oma -syy, ainoastaan hänen oma syynsä. Hänen sairaloinen luonteensa ja -masentunut mielensä se oli, joka esti häntä nauttimasta siitä kodin -onnesta, joka olisi ollut riittävä kelle muulle tahansa, sehän se pani -hänet riistämään ansaitun kodin onnen toiseltakin... Hän oli niin -läpeensä epäonnistunut, niin tarmoton, niin rikkinäinen... - -Juuso oli monasti, varsinkin tuon jäähyväiskirjeensä jälkeen, aivan -tahtomattaan tullut verranneeksi itseään metsässä taitettuun näreeseen, -joka vielä puolella rungollaan imee mehua ja ravintoa maasta ja sen -nojalla kitkuttamalla eläen pysyy kelmeässä, kituvassa vehreässä; mutta -toinen puoli potee katkenneita säikeitään, kuivuu ja kuihtuu -kuihtumistaan. Häntäkin oli maailman tuuli sujutellut ja retuutellut, -hänessä ei ollut kestävyyttä kylliksi seistäkseen tanakkana, hän oli -taipunut, notkistunut ja vihdoin raukkana katketa rapsahtanut, -- -puolella rungollaan saattoi hän vain enää imeä elämän voimaa ja mehua. -Katkenneelta oli elämänintokin hervahtanut, tahdon voima oli kuin -lamassa ja jälellä oli hänellä ainoastaan kiduttava epäilys omasta -kyvystään ja kalvava katumuksen tunne siitä, että hän oli kesken -taistelua taipunut, pettänyt ihanteensa ja itsensä, kieltänyt -elämäntyönsä. Siitä hän oli niin runnistuneena, oli kuin omatunto olisi -häntä soimannut ja alinomaa hokenut: näet nyt, elämä ei voi sinua enää -tyydyttää etkä sinä hyödyttää itseäsi etkä muita... - -Vaan täytyyhän koettaa jos puolellakin voimalla! Juuso istahti taas -työpöytänsä ääreen, nosti esiin papereitaan ruvetakseen jatkamaan -kirjoituksiaan. Siellä oli hänellä laatikossa useampiakin Pariisissa -alullepantuja suunnitelmia; ulkomailla ollessaan hän sentään vielä oli -tuntenut työhaluakin ja vaikutusintoa, sieltä oli kotimaa kajastanut -niin rauhalliselta ja rakkaalta, hän oli siellä ajatellut, kuinka hän -vielä tulisi työskentelemään sen hyväksi ja ottamaan tarmolla osaa sen -erilaisiin rientoihin. Kotiin tultua ne kauniit aikeet taas olivat -huvenneet, ja hän oli pettyneen epätoivoisella innolla antautunut -yksinomaa noihin tieteellisiin tutkimuksiinsa, jotka hän jo kohta -tutkintonsa suoritettuaan oli pannut alulle. Ja se oli kylläkin -tarjonnut hänelle tyydytystä. Olihan tähän työhönkin alkujaan ollut -yhdistyneenä niin kaunis toive, toive kaivaa esiin ja jalostuttaa -kotikielen rikkaita aarteita ja auttaa hiukan eteenpäin kansallista -tutkimusta. Se oli hänellä vielä ikäänkuin viimeisenä ihanteena jälellä -noilta suurten aikeitten ajoilta ja siksi se häntä toisinaan vielä -innostikin ja lämmitti. - -Vaan samalla sekin pelotti ja huoletti. Se edistyi niin hitaasti, hän -ei saanut mitään valmista käsistään, eipä päässyt oikein varmalle -tolallekaan. Hän oli valinnut liian laajan ja vaikean aineen, -työskennellyt aluksi ilman suunnitelmaa vähän sieltä ja vähän täältä, -eksynyt pikkuseikkoihin ja joutunut pois pääasiasta, aineksia oli -keräytynyt ääretön joukko ja siksi niistä olikin niin vaikea saada -toimeen järjestettyä kokonaista. Eikä hänellä ollut entistä työintoaan -jälellä, puuttui itseluottamusta, kaikki tuntui niin tuiki -toivottomalta. Hän epäili omaa kykyään ja häntä vaivasi muutenkin -epäluulo, että häntä ikäänkuin tahdottiin painaa alaspäin, jos hän -vähänkään lähti nousemaan. Olihan se oikeastaan hyvin hullunkurinen tuo -epäluulo, kukapa häntä nyt olisi tahtonut sortaa, häntä, noin -vähäpätöistä ja vaaratonta henkilöä... Mutta hän epäili sittenkin, -hänellä oli entuudestaan kokemusta ja nyt oli itseluottamus poissa... - -Juuso siirrähteli rauhattomana tuolillaan ja koetti painautua -kiinteämmin työhönsä. Noin hänen aina kävi, hän nuherti työnsä ääressä -pitkät rupeamat, vaan jälkeä jäi vähän, ajatukset liitelivät -valloillaan ja tahto oli ikäänkuin sairas, hän ei jaksanut sitä -pinnistää täyteen toimintaan. - -Ja kumminkin tuosta työstä olisi pitänyt jotakin tulla ja tulla pian, -sillä siihen hän oli perustanut niin paljo. Tieteellisten ansioittensa -avulla oli hän toivonut voivansa perustaa taloudellisen asemansakin -tukevammalle pohjalle. Sillä sanomattomasti kiusasi Juusoa juuri se, -että hänen näihin asti oli täytynyt elää enimmäksi osaksi vaimonsa -perinnöillä, jotka tietysti suuressa määrin hupenivat. Olihan hänellä -nyt kielitunneistaan vähän tuloja, vaan kovin vähän, ja lukemattomia -kertoja oli hän mielessään märehtynyt juuri sitä, mistä anoppi oli -huomauttanut: olisi ryhdyttävä tepsivämpään tulotyöhön. Vaan mistä sen -ottaa? Nämä keskeneräiset työt olisivat myös saatavat käsistä pois, -muutenhan hänet vielä leimattaisiin tyhjäntoimittajaksi... - -Siitä täytyy tulla jotakin! Juuso painautui taas papereihinsa, koetti -koota ajatuksiaan ja pinnistää työkykyään. - -Hilda kuului hiljaa kulkevan viereisessä huoneessa ja Juuson ajatukset -olivat kohta poissa työstä. Hänen pitäisi oikeastaan puhua Hildalle -kaikista näistä huolistaan ja aikeistaan, puhua avonaisesti, suoraan. -Monasti oli hän sitä aikonut, mutta ei saanut sanotuksi, oli kuin seinä -olisi kohonnut väliin; koko heidän suhteensa oli tähän asti ollut niin -pintapuolista, niin vailla syvempää luottamusta, oli mahdoton yhtäkkiä -hypätä tuon juovan yli, joka myötään tuntui suurenevan. Juuso ei voinut -koskaan puhua aivan avosydämmisesti Hildalle. Ja kumminkin se olisi -heidän hyvän välinsä vuoksi ollut välttämättömän tarpeellista, Juuso -tunsi ihan selvästi, että nyt juuri se oli välttämätöntä, juopa leviää -liian suureksi. Vaan hän ei voinut... - -Tavallista sanattomimpina tapasivat Juuso ja Hilda tänään toisensa, -ruokapöydässä tuskin kuului ääntäkään, mieliala oli molemmilla -entistäänkin raskaampi. Juusosta tuntui kuin joku suoritus sittenkin -olisi ollut tulossa, hän toivoi sitä, mutta pelkäsi samalla ja vetäysi -arkana huoneeseensa. - -Hämärissä kuuli hän Hildan lähtevän ulos. Työ ei luistanut Juusolta -tänään ollenkaan, hän käveli levotonna edestakaisin huoneessaan. Poika -äännähti kehdossaan ja ikäänkuin viihdyttääkseen ajatuksiaan meni Juuso -sen kanssa leikkimään, nosti sen käsivarrelleen ja hyppyytti sitä -polvellaan. Ja siitä lähti ikäänkuin pieni valon välähdys hänen -murheelliseen mieleensä. Olihan hänellä sentään yksi aarre, joka täytti -hänen sydämmensä riemulla ja onnella ja johon hän vielä saattoi -kiinnittää murtuneet toiveensa. Ehkä on sinussa, pieni peipposeni -- -niin mietti hän siinä itsekseen -- alkua pontevamman miehen, miehen, -joka paremmin kuin heikko isäsi jaksat kestää tuulien sujutusta ja ajaa -perille sitä, mitä pidät oikeana ja hyvänä. Vaikka olkoonkin minun -merkitykseni ja vaikutukseni mennyttä, sinua voin ehkä siltä opettaa -rakentamaan onnesi perusteet lujemmalle pohjalle kuin minä, -oikeudentuntosi ja puhtaan omantuntosi perusteille. Jospa voisinkin -antaa sulle sen luottamuksen hyvän voimaan, johon itse niin elävästi -olen uskonut. Sitä olen koettava. Sinä varttusit mieheksi, murtasit -tokeet edestäsi, seisoisit jäykkänä myrskyssä ja voittaisit. Niin, -sinussa on vielä toivoa jos minussa ei olekaan. Ille faciet... - -Juuso vilkastui noissa mietteissään ja hyräili siinä iloisena kun Hilda -tuli kaupungilta. Tämäkin oli nyt hilpeämmällä mielellä ja lausui -leikillisesti huoneeseen astuessaan: - --- No, siinähän te Juusot nyt istutte niin hauskassa ryhmässä ja -iloisen näköisinä, -- minäpä tulen kolmanneksi. - --- Tule, Hilda. - -Hilda kertoi käyneensä poikaa varten katselemassa lastenvaunuja, -- -Juuso oli luvannut tehdä sen, mutta oli tietysti unhottanut, se -parantumaton uneksija. - --- Niin, minä olen parantumaton uneksija. - -Juuson teki mieli jatkaa puhetta siltä paikalta, kertoa enemmän -itsestään, kertoa kuinka se juuri häntä rasitti, että hän oli sellainen -saamaton uinailija. Hän tapaili sanoja, lause oli jo valmis ... vaan -hän ei voinut, ääni tarttui kurkkuun ja sanat jäivät sanomatta. Hilda -katseli häntä ja saattoi melkein lukea mitä hänen mielessään liikkui, -ja hän toivoi niin hartaasti, että tuo vapauttava ääni, joka oli -tulossa ja joka olisi voinut lähennellä heitä toisiinsa, olisi päässyt -huulien ohi. Hän olisi ollut niin valmis jatkamaan, olisi kertonut, -ettei hän toivonut mitään muuta, kuin rahtusen avomielisyyttä ja -kipeneen hellyyttä ja että hän kyllä, päinvastoin kuin äitinsä, luotti -Juuson voimaan herätä ja reipastua ja vaikuttaa... Hänellä olisi -mielestään ollut niin paljo kertomista, se keskustelu olisi kantanut -niin hyviä hedelmiä, kaikki olisi taas kääntynyt hyvin päin. -- Vaan -tuo ääni, se ei päässyt esiin, se kuoli pois hampaiden taakse ja he -istuivat siinä taas äänettöminä vastakkain. - -Mutta vielä päätti Hilda tehdä yrityksen, vastustus oli hänestä nyt -tavallista heikompi, hän tahtoi voittaa sen. Hän tahtoi koettaa särkeä -kuoren, saada Juuson vilkastumaan, herättää hänet puheliaammaksi ja -avomielisemmäksi -- siitähän kaikki paraneisi. Ja hän nousi reippaana -ja lausui iloisesti: - --- Sinä olet ollut koko illan sisässä, Juuso, tule, lähdemme vielä -vähän kävelemään, siellä on ilma niin raikas ja terve. - --- Lähdemme vain. - -He kävelivät rinnakkain Kaivopuistotietä merelle päin ja seurasivat -kahden illan hiljaisuudessa ajotien kierrosta rannikkoa pitkin. Kuu -valoi kalpeaa hohdettaan lumiselle rannalle kimallellen vasten valkosta -hankea. Vaan meri aaltoili vapaana rannan jäisiä kallioita vastaan, -loiski siellä levottomana, synkän mustana ja humisevana. Ulappa oli jo -ollut monta kertaa jäässä, vaan merinen myrsky oli taas keskellä talvea -repinyt sen auki, musertanut jäät kallioita vastaan häiriten Vellamon -talvisen unen. Ja siitä se nyt oli vihassa, hyrskyili raskaana ja -uhkaavana, hyrskyili sulana, mutta jäistä kylmää huokuvana, -kangistavana, hyydyttävänä. Laine loiskahti ikäänkuin syleilyyn lumista -rantaa vastaan, vaan se syleily oli niin kylmä, niin puistattavan kylmä -ja tunteeton, joten aaltokin ikäänkuin väristen kiireesti vetäytyi -siitä takasin, -- koettaakseen kotvasen kuluttua uudelleen ja -palatakseen aina yhtä toivottomana ja masentuneena. - -Kahden kävelivät Juuso ja Hilda autiota rantatietä meren äyrästä -pitkin, molemmilla mielessä samat mietteet, samat huolet ja samat -toiveet. Melkein äänettöminä he kävelivät. Hilda oli kyllä tehnyt pari -yritystä saadakseen toivomansa keskustelun vireille, vaan se loppui -aina alkuunsa. Juuso vastasi ystävällisesti, mutta he ikäänkuin -karttelivat niitä aloja, joihin he juuri olisivat toivoneet tulevansa. - -Juusokin tunsi kyllä tuossa kävellessään syvän tarpeen lähestyä -vaimoaan, parantaa rikkoumaisillaan olevan välin ja täyttää jo -avautuneen aukon. Nyt se olisi tehtävä, vielä on aikaa. Jos ei sitä -aukkoa nyt täytetä, niin ei sitä täytetä koskaan... Ja hän koetti -pakottaa itseään astumaan askeleen lähemmäs. Vaan hän ei voinut, ei -hievahtanut paikaltaan, oli kuin kylmä jäävyöhyke olisi ollut edessä ja -hän vaipui kuin hukkuva turhaan ponnisteltuaan takasin. Hän koetti -väkisinkin, epätoivoisen hurjuudella, avata sylinsä sulkeakseen -vaimonsa siihen. Vaan hän peräytyi, hänen povensa tuntui hänestä -itsestäänkin niin hyytävän kylmältä, niinkuin tuo lumisen rannan äyräs, -jonka syliin aalto pyrki loiskahtamaan, -- hän ei voinut painaa -vaimoaan sitä vastaan. - -Ja kierroksen käveltyään palasivat puolisot sanan puhumattomina -kotiinsa. - - - - -XIV. - - -Kamreeri Holm oli tilapäisesti joutunut viikon ajaksi leskimieheksi ja -olipa oikein merkillistä, miten ikäväksi ja pitkäksi aika näin yksin -eläen saattoi käydä. Rouva oli lähtenyt muutamaksi viikoksi käymään -Hämeessä vanhempainsa maatilalla, jossa hänen äitinsä makasi sairaana, -ja Holm oli saanut kuluttaa aikaansa yksikseen miten paraiten osasi, -mutta eihän siitä tahtonut tulla mitään. Kyllähän se kesäaikana aina -meni mukiin tämä elävän leskenä olo, mutta näin syksyseen aikaan, sen -pitkinä, pimeinä puhteina, -- ei, se kävi kuivaksi ja ikäväksi. - --- Huu-uh! -- Eemeli haukotteli venytellessään jäseniään sohvalla, -johon hän aamiaisen syötyään oli viskautunut pitkäkseen. Oli -sunnuntaipäivä, joten ei ollut virastoonkaan menoa. Kotityötähän sitä -kyllä olisi ollut, mutta eipä nyt viitsinyt istua kirjoittamaankaan, -raukasi niin kovasti ja pää oli paksuna. Kauan tuli istutuksi illalla -siellä klubissa, mutta sieltä kun ei ollut kotiinkaan kiirettä ... ja -siellä oli niin paljo väkeä ja niin vilkkaat keskustelut. Saakeli, -kuinka siellä lopulta oteltiinkin kuumasti, ne haukkuivat toisiaan -niinkuin turkkilaiset, sitä oli oikein ilo kuunnella. Vaan hyvää se -teki asianomaisille, malttaisivat pysyä kiltisti alallaan ja mukautua -yleisen mielipiteen mukaan eikä ruveta arvostelemaan olevia oloja ja -niiden edustajia. Kaikki pikkuherrat ne nyt tahtovatkin olla itsenäisiä -ja esiintyä johtajina jonkun mielipiteen nimessä. Höpsistä! Ikäänkuin -tässä ei olisi yksi yhtä hyvä johtaja kuin toinenkin -- ja välistä -vähän parempikin, niinkuin Rysä-ukon ennenvanhaan oli tapana -syvämietteisesti sanoa. Heikki huomauttikin, kun sieltä vihdoin kotiin -käveltiin, että näihin asti on puolueessa ollut verrattain tasaista -väkeä, vaan jos nyt joku rupee kohotteleimaan ikäänkuin omatakeiseen -asemaan ja keräämään joukkoa ympärilleen, niin se on kohta nuijittava -alas. Ja se on totta. Vaan onneksi ne näkyvät nuijivan toisiaan, nuo -muka »oppositioonimiehet.» - --- Huu-uu-uh! kylläpä nyt haukottaa. Eikä tästä loikomisestakaan ole, -lähtenen ulos. Niin tottakin, voinpa pistäytyä Heikin luona hänen -uudessa asunnossaan, katsomassa kuinka »tirehtööri» siellä nyt elää. - -Kamreeri viskasi takin päälleen ja lähti ulos. Oli kylmä syyspäivä, -syksyn ensimmäinen pakkaspäivä, ensi hieno lumi maassa ja ensi jää -satamissa ja lahdissa. Holm käveli verkalleen kuuraista katua pitkin -Heikin uutta asuntoa kohden. - -Heikin yhtiö oli, sittenkuin sitä talvikauden oli valmisteltu, kesällä -alkanut vaikutuksensa. Silloin oli Heikki myöskin astunut uuteen -asemaansa ja samalla myös muuttanut uuteen huoneustoonsa, arvonsa ja -asemansa mukaiseen. Ja hän oli nyt jo molempiin varmistunut ja -perehtynyt. Mitä asuntoonkin tuli, niin pitihän sen, herra jumala, olla -toki ihmisasunnon näkönen, kun häntä kerran oli ihmisten kanssa -tekemisissä. Heikki olikin syksyn tultua saatuaan kalustuksensa -valmiiksi erityisesti käskenyt Holmia luokseen katselemaan kotiaan, -hänellä oli erityinen mielihyvä näytellä sitä juuri hänelle, sillä hän -muisti niin selvästi, kuinka hän kerran moniaita vuosia sitten oli -Holmin uudessa kodissa käydessään ihaillut ja kadehtinut sitä asemaa ja -onnea, minkä tämä jo niin nuorena oli saavuttanut. Mutta nyt oli hän jo -itse samoilla mailla, oli hankkinut itselleen yhteiskunnallisen aseman -yhtä arvokkaan ja tukevan ja pikemmin, kuin itsekään oli uskaltanut -toivoa. Ja hän mainitsikin tuosta muistostaan Holmille, kun tämä nyt -tuli hänen luokseen ja taas hän vuorostaan ihaili Heikin kaunista, -tilavaa kotia. Holm myhähti myönnyttäen: - --- Niin, nopeasti sinä kiipesit ylöspäin, nousit kuin raketti. Mutta -sen minä jo arvasin kauan aikaa sitten. Juuri tuossa samassa -tilaisuudessa, josta mainitsit, ajattelin itsekseni, että siinä on -mies, joka puolensa pitää, -- huomasin koko esiintymisestäsi, että -sulla on erityinen taipumus tunnustella eteesi ja ymmärtää käyttää -kunkin hetken hyödyksesi. - --- Sinä tarkotat, että mulla jo silloin oli makua peukalon päissä. - --- Niin, olit juuri semmoinen, kuin tulee olla aikansa lapsen. -- He -kävelivät keskustellen huoneesta toiseen ja Holm huomautti -leikillisesti: Vaan tämä on yksinäiselle miehelle sangen suuri asunto, -sinulla lieneekin kai aikomus aivan piakkoin perustaa perhe -- eikö -niin? - --- No, tarvittanee se kai aikoinaan talossa emäntäkin. - --- Jaa, jaa, oikeat tuumat. Ilmankos sinua tässä viime suven kuluessa -on nähnytkin niin usein yksissä arkkitehti Alholmin tyttären kanssa. -Vai sitä tietä, -- hyvät merkit! - --- Ei, ei, ei, se seurustelu oli aivan satunnaista. - --- Miksi niin? Useita kivitaloja, saisit ehkä kerran asua oman talosi -viidennessä kerroksessa, -- se ei ole huonoa. Ja näppärä tyttö. - --- Ei, yhdellä kertaa ei. Mulla ei ole vielä ketään katsottuna, mutta -siltä en ole ensinkään epätoivossa, kai sitä aina jonkun saa. - --- Epäilemättä. - -Heikki ei näkynyt tahtovan siitä enempää puhuttavan ja käänsikin pian -keskustelun toisiin asioihin. Hän kertoi, että hänellä jo sinä aamuna -oli ollut muitakin vieraita, olipa ollut oikein naisvieraita... Ei, -ainoastaan vanha leskirouva se oli ollut, rouva Alm oli kunnioittanut -häntä käynnillään aamupuhteella. - --- No mitä hän, eihän hänellä enää ole toista tytärtä? - --- Ei, vaan sillä tuntuu olevaa huolta kyllin siitä yhdestäkin ja siitä -se olikin puhumassa. Eikä tuo ole kummakaan, sillä on se Juuso siksi -merkillinen mies, että se hankkisi huolta mille anopille tahansa. Muori -kertoi jo koko viime talven huolta kantaneensa ja oli nyt viimein -päättänyt lähteä muitakin puhuttelemaan. - --- Muori suree kai rahojaan, kun niitä vuosikausia syödään, eikä Juuso -hanki itselleen vakinaista tointa eikä tuloja perheelleen. Arvaa sen, -se on aina ollutkin kitsas muori. - --- Sekin seikka sillä kyllä näkyi olevan suurena huolena, ja vaikeroi -se mullekin, että mikähän tuosta lopuksi tulee. Vaan toiset asiat -muorilla kumminkin olivat tärkeämmät. Hän tahtoi, että minä vanhana -toverina koettaisin vaikuttaa Juusoon, herättää häntä unteloisuudestaan -ja puhua hänelle järkeä, -- sitä kuuluisi olevan tarvis, mutta se on -saakelin epäkiitollinen tehtävä. - --- Hoo, eikö Juuson ja hänen vaimonsakaan välit sitten ole oikein -eheät? - --- Eivät kuulu olevan; Juuson luonteen kun tuntee, niin sen kyllä -ymmärtää ja olihan tytössäkin ennen aina pippuria. Jotain kinaa ja -kylmyyttä siinä kuuluu olleen jo pitemmän ajan, -- eikä se sekään -sentään taida olla varsin vaarallista eikä kaikkein pahinta. Mutta -Juuson omituinen, sairaloinen ja kaikkea tositoimintaa puuttuva koko -olemus se etenkin näyttää muoria huolettavan ja hän kertoi mulle, -kuinka juuri se äärettömästi vaivaa ja masentaa Hildaa ja voihan sen -ymmärtääkin. Se on Juuso itse, joka ei ole oikein ehyt. - --- Soo! Niin, olenhan minä kuullut jotain semmoista huhuttavan jo viime -talvena ja olihan se tässä vuosi sitten joku erityinen tapaus, jossa -hän omituisesti esiintyi. - --- Tarkotat kai hänen hullunkurista protestiaan viime syystalvena -»Kyntäjä»-vainajan suuntaa vastaan, jota hänen suuruutensa ei voinut -hyväksyä. No, lehden se tappoi, sen verran hän sen sai epäilyksen -alaiseksi -- joutipa mennäkin. Mutta juuri se tapaus oli jo varsin -epäilyttävä enne, se osotti, että miehen ajatukset jo silloin -liikkuivat aivan yksipuolisissa ja epäterveissä piireissä ja että koko -hänen olemuksensa oli aivan ikäänkuin painunut sisäänpäin. Mutta sen -jälkeen on hän vielä paljo kehittynyt samaan suuntaan. Hän on -entuudestaan aivan jyrkästi muuttunut, niin ettei häntä enää voisi -tuntea samaksi mieheksikään. Hän, joka ennen avomielisenä touhusi ja -intoili aatteineen, hän on nyt aivan vaipunut itseensä, elää nyt aivan -omissa suljetuissa tuumissaan ja tunteissaan, joista hän ei enää puhu -kellekään. Hänen anopillaan näkyi olevan tarkoituksena, että mies olisi -saatava niistä heräämään, kiintymään enemmän elämän todellisiin -kysymyksiin, hän näkyi pelkäävän tuota vävynsä sairaloista -sulkeutumista. - --- Vai sinne hänen kehityksensä kulkikin, -- ja näin väleen! - --- No niin, kun tahallaan asettuu sellaiselle kannalle kuin hän, pois -elämän todellisuudesta, -- johonkinhan se vie. Kolauksia tuli ja ne -otti sitten mies kaikki niin tuiki syvästi sydämmelleen ja niitä -pettymyksiään kai se nyt märehtii itsekseen. - --- Olisiko tuo toki ylimenevää raskasmielisyyttä, arveli Holm, -- Juuso -kärsii kenties riippuvasta asemastaan ja suree suurten unelmainsa -hukkumista, mutta voi ehkä vielä parantua. - --- Saa nähdä. Pitää sitä käydä katsomassa, mutta aivan paljoa en toivo. - -He olivat molemmat yksimieliset siitä, että Juuson alkuperäinen -onnettomuus oli ollut se, että hän alkujaan liian syvästi oli -sielultaan ja mieleltään kiintynyt noihin vanhoihin intoiluaikoihin, -joiden kuvat, käsitteet ja ajatustavat häntä yhä vieläkin hallitsivat. -Ne olivat häntä estäneet ymmärtämästä aikansa vaatimuksia ja -seuraamasta sen kehitystä ja kun hänen heikot ponnistuksensa toteuttaa -unelmiaan ja vetää vastaköyttä ajalleen olivat menneet myttyyn, oli hän -vihdoin masentunut, vaipunut erakoksi ja omien unelmainsa palvelijaksi. -Kyllä sitä miestä neuvottu oli ja vielä viime syyssä oli Heikki -todellakin tuuminut uuteen liikkeeseen valmistaa Juusolle jonkun -sopivan toimen, vetääkseen hänet siten ihmiseksi ihmisten joukkoon, -vaan mitäs tämä, ei kuunnellut neuvoja, teki vain tuhmuuksia. Minkä -sille semmoiselle? - --- Hoitakoon itsensä! virkkoi kamreeri Holm kyllästyneesti ja nousi -lepotuolista pystöön ravistellen ruumistaan. Nämä tällaiset keskustelut -eivät tosiaankaan olleet omiaan poistamaan sitä pahantuntemusta, joka -hänessä vielä oli jälellä eilisestä klubissa olosta. Hän tarvitsi -raitista ilmaa ja liikettä, Heikki tarvitsi juuri samaa, ja he lähtivät -siitä syystä tekemään kävelykierroksen Eläintarhan ympäri katsellakseen -sen vilkasta sunnuntailiikettä. Siinä menikin aika päivällisiin asti ja -sepä kävely raittiissa talviluonnossa vasta nälän antoi. Mitähän jos -tämän päälle syötäisiin päivällinen Seurahuoneella, ei ole mikään ilo -mennä kotiinkaan yksin ruokapöytään, ehdotti Holm, kun he kävelyltään -taas laskeusivat keskikaupungille; ja kun Heikki suostui, telefoneerasi -hän kotiin poisjäännistään, -- pitäähän sitä näin leskimiehenä vähän -edes huvitella. - -Tällainen pieni, maukas, kahdenkeskeinen juhlapäivällinen teki -harvaksestaan oikein hyvää, se vilkastutti ja virkisti mieltä, -- -viinitkin olivat aivan erinomaisia. Ja he sopivat, Heikki ja Eemeli, -niin hyvin yhteen, heillä oli useita samanlaisia harrastuksia ja -näkökohtia ja heidän elämänsä oli monessa suhteessa ollut niin -yhdenmukainen. Ja niinkuin usein ennen, joutuivat he siitä syystä -nytkin puhumaan siitä, kuinka he sentään elämänsä taipaleella olivatkin -osanneet taitavasti välttää kareja ja luovia luotojen lomitse, -sillävälin kuin muut heidän aikuiset, sekin ja se, olivat vähäväliä -käyneet matalassa ja repineeet purjeensa, taikka kokonaan purjehtineet -kumoon. Ja Eemeli kehotti Heikkiä pian täydentämään elämänsä voitetun -tarkotusperän, hankkimaan itselleen vaimon ensi tilassa, muuten on -elämä puolinaista ja, mikä myöskin varsin tärkeää, perheellinen asema -lujittaa ja vakaannuttaa miehen yhteiskunnallistakin asemaa. Ja siitä -johtui Holm yht'äkkiä kyselemään: - --- Kuule, miksi sinä salaat sitä suhdettasi arkkitehdin tyttäreen ... -niin, niin, oli siinä sittenkin jotakin, minua elä petä. Ettekö -sopineet hyvin toisillenne? - --- Ei asia toki niin pitkälle ehtinytkään, -- jumalankiitos! Mutta, -totuuden tunnustaakseni, likeltä se jo piteli, peijakas soi! - --- Yhyy, eikö ukko sitten olekaan niin tukeva kuin on luultu? - --- Ukko on ollut tukevampikin kuin on luultukaan, nyt tekee hän -vararikon parin, kolmen viikon perästä. - -Se oli suuri uutinen Holmille ja hänen kysymystensä johdosta rupesi -Heikki siinä kahvia hörpittäissä aivan juurta jaksain kertomaan, miten -sen tukevuuden oli ollut laita, sekä sen tulon että menon. - -Alholm oli vielä moniaita vuosia sitten tavallinen kättensä tuloista -niukasti elävä arkkitehti, joka laitteli piirustuksia enimmäkseen -laitakaupunkien uusiin kivitaloihin. Mutta sitten rupesi hän ottamaan -urakalle rakennusten teettoa ja vihdoin teettämään itse kivitaloja. -Pääomia ei ollut nimeksikään, mutta vuokrista sai 4 ja 5 prosenttia -enemmän kuin itse maksoi pankkiin, -- se kannatti mainiosti. Ja pian -nousi arkkitehti Alholmilla toinen ja kolmas kivitalo ja muutamain -suurten onnistuneiden tiilikauppain ja tonttiluovutusten avulla pääsi -hän arvaamattoman nopeasti niin pitkälle, että ensi talo alkoi olla -velaton ja miehen nimi käydä rikkaasta. Ja rikkaasti elettiin; perhe -tottui komeihin oloihin, rahasta ei ollut puutetta. - -Mutta nousuunsa oli arkkitehti tarvinnut muitten apua, tyhjänä kuin -alkoi, menivät asiat aluksi aivan luottopapereissa, joissa nimiä -tarvittiin. Mutta nimiä saikin noina edullisina raha-aikoina. -Sittemmin, päästyään jaloilleen, täytyi arkkitehdin taas vuorostaan -kirjoittaa muille, joilta hän oli apua saanut ja joilla myöskin oli -nopea nousu mielessä. Hänen takuusitoumuksensa nousivat suuriin -summiin, vaan eipä ollut hätää, miehet olivat varmoja. Silloin rupesi -kaukana maaseudulla muutamia uusia toiminimiä ja liikkeitä -romahtelemaan. Suoranaisesti nuo asiat eivät häneen koskeneet, vaan -kyllä muutamiin niistä, joille hän oli takuussa; nämä tarvitsivat uutta -luottoa pystössä pysyäkseen. Piti kirjoittaa lisää. Vaan sittenkin -niistä kaatui pari, se tapahtui juuri viime syksynä, jolloin -kivitalojen vuokratkin rupesivat isosti alenemaan. Pankit vetäysivät -varovaisiksi, kävi vaikeaksi sioittaa uusia sitoumuksia, kun vanhat -nimet eivät enää kelvanneet... No, se meni kaikessa hiljaisuudessa, ei -kukaan tiennyt, missä määrin tuo rikas talonomistaja oli noihin -selkkauksiin sekaantuneena ja vielä kai hän kevätpuoleen itsekin luuli -selviävänsä. Vaan pankit, joissa hänen paperinsa näihin asti olivat -menneet puhtaasta kullasta, luulivat toista, rupesivat tiukkaamaan -kohteliaassa muodossa... Ja niin lankesi tässä syyskesällä muutamia -papereita -- ei mistä uutta ottaa... - --- No entä sinä, milloin sinä tutustuit perheessä? kysyi Holm, kun tätä -myöten ymmärsi asian. - --- Juuri ulkomailta palatessani viime joulun alla, sattumalta eräässä -seurassa. Minä katselin vähän sitä tyttöä ja se katseli minua. No, ei -siinä sen enempää ollut, tavattiin vain sen jälkeen tavallista -tiheämmin. Näkyi tytöllä olevan muitakin hienostelijoita, vaan se -ikäänkuin turvautui minuun; käskettiin käymään perheessä... Tyttö oli -viaton, hän ei tiennyt isänsä asioista mitään, tuskin tiennee vieläkään --- onneksi hänelle ja minullekin. Vaan minä sain, juuri kuin aloin olla -lämpimimmilläni, yht'äkkiä silmäni auki... - --- Ja vetäysit pois? - --- No niin. Mitäpä varten juuri suotta, pakotta sekaantuisin semmoiseen -vyyhtiin, -- johan mulle ihmiset nauraisivat. - --- Jaa, jaa, ne tuntosarvet, ne ovat sulla paikallaan. - --- Ovat jumalankiitos vielä, vaikka jo vähän säpsähdin. Täytyy vasta -tunnustella syvemmältä. - -He olivat näitä tarinoiden istuneet kauan Seurahuoneella, muut -päivällisvieraat olivat jo enimmät menneet ja huone tuntui kuumalta ja -savuiselta. Teki hyvää taas päästä ulkoilmaan, ja he nakkasivat pienen -mutkan »espikselle», katsellakseen kuinka siellä kaartilaiset kilvan -liehakoivat kaupungin piikoja ja kaikkinainen kutu kävi kuumimmillaan. -Vaan kun he taas olivat ehtineet torin laitaan, niin he erosivat. Holm -muisti, että hänellä oli tekemättömiä töitä ja Heikki päätti vielä sinä -iltana ajaa Kaivopuistoon, pistäytyä Juuson luona, muorille mieliksi -jos ei muun vuoksi, arkena sitä ei niinkään jouda. - -Juuso asui näet yhä vielä siellä vanhassa asunnossaan, jonne hän oli -tottunut hautautumaan kuin mäyrä pesäänsä ja jossa hän päivät pitkät -istuskeli työpöytänsä luona papereittensa ääressä, joista ei koskaan -näyttänyt valmista kalua syntyvän. Sieltä hän ei lähtenyt juuri muuta -kuin aamupäivillä kouluunsa, ei seurustellut paljo kenenkään kanssa -eikä liikkunut missään. Siellä hän istuskeli nytkin, kun Heikki tuli -hänen luokseen eikä noussut hän paikaltaan, vaikka kuuli ovikellon -soivan. - -Hilda tuli eteisessä Heikkiä vastaan ja näytti käyvän erittäin -iloiseksi hänen tulostaan, ikäänkuin olisi sitä odottanutkin; hän tiesi -äitinsä käyneen Heikin luona. Hän puristi kättä innokkaasti ja toivotti -tervetulleeksi. Heikki yritti jo siinä eteisessä kyselemään, mitenkä -talossa jaksettiin, vaan Hilda veti hänet kohta sisään Juuson -huoneeseen. Tämä kääntyi kirjoituspöytänsä ääressä, kun kuuli jonkun -tulevan, katsoi ensiksi pitkään ja oudoksuen, mutta säpsähti sitten, -ikäänkuin olisi hän nähnyt jotakin pelottavaa ja tuttua. Hetkisen niin -tuijotettuaan nousi hän ja tervehti Heikkiä kohteliaasti. - --- Ah, sinuapa en ole tavannutkaan melkein koko tällä vuosiluvulla. - --- Niin, itseäsi ei ole näkynyt missään, olet kovin ahkerasti istunut -täällä kotona töittesi seurassa. - -Juuso myönsi sen, sanoi tehneensä sen tahallaan, hänestä kun ei tähän -maailman aikaan enää ollut juuri julkiseen elämään; eihän ollut hänellä -siellä mitään vaikuttamista ja sitäpaitse hermostuttikin se häntä. -Siksi oli hän vetäytynyt aivan syrjään ja yksinäisyyteen. - --- Et löydä huoneestani yhtään sanomalehteä, sanoi hän, en välitä -seurata näitä päivän tapahtumia, ne ovat mulle aivan kuin vieraita. -Minusta teillä nykyajan politikoitsijoilla ei siis enää tule olemaan -vastusta, lisäsi hän katkerasti hymähdellen. - -Heikki ei ollut tuota pistoa ymmärtävinään, puhui vain ikään kuin -neuvoen: - --- Miksi teet noin jyrkkiä käänteitä, mitä syytä sulla on noin -täydellisesti sulkeutua kuoreesi? - --- Onhan syytä, kun kerran on mies vaakalla punnittu ja köykäseksi -löytty. Ja minun mielipiteeni ja maailmankatsantoni ei nyt kerran kulje -tämän ajan saranoissa enkä tahdo enää päästää omia vanhoja -mielitekojanikaan valloilleen. - --- Mutta sinä teet siinä väärin itseäsikin kohtaan. Eihän tuollainen -tuppeensa sulkeutuminen ole terveellistäkään, siinä käy mies juroksi ja -erakoksi ja kuoleupi pois. - --- Sepä mulle taitaa ollakin parasta, se asema on juuri minua varten. - -Hilda johti keskustelun jokapäiväisempiin tapauksiin ja otti Juusokin -siihen osaa. Heikki koetti huomaamatta tarkastaa hänen käytöstään ja -puhettaan. Ei siinä voinut huomata mitään muuta merkillistä kuin sen, -että vanha vilkkaus ja tuli oli kerrassaan poissa, välinpitämättömyyttä -ja väsynyttä katkeruutta kuvastui sen sijaan hänen puheistaan; koko -olennossa oli jotakin masentunutta ja kyllästynyttä, aivan kuin jonkun -suuren ruumiinponnistuksen jälkeen taikka kun puhutaan asioista, jotka -eivät ensinkään huvita eikä innosta. Heikki nosti tahallaan puheen -»Kyntäjä»-vainajasta, mainitsi sen kuolemasta, huomauttaen ettei kukaan -enää tahtonut ottaa sitä hoitoonsa. Vaan silloinkin pysyi Juuso aivan -kylmänä ja välinpitämättömänä, hän ei näyttänyt tuon kysymyksen vuoksi -enää viitsivän kiihoittaa mieltään, hänestä oli yhdentekevää, elipä tuo -eli kuoli, senkin kanssa hän oli jo tehnyt suorituksensa. - -Mikähän se sitten mahtaa olla, jota mies itsekseen hautoilee ja -yksinäisyydessään tuumii? mietti Heikki epäillen. Siinä salaisuudessa -se sairas kohta juuri mahtoi ollakin. - -Juuson ja Hildan väleistä ei vieras kerran käymällä voinut nähdä eikä -päättää mitään varmaa, mutta Heikki saattoi mielessään kuvailla, että -syynä rikkoumiseen juuri mahtoi olla tuo samanen Juuson tyly -välinpitämättömyys ja hermostuttava raskasmielisyys, jota ei Hilda, -vilkas ja elävä nainen, voinut ymmärtää eikä kestää. Nuo ominaisuudet -näyttivätkin nyt aivan täydelleen hallitsevan Juuson luonnetta, -niinkuin sitä ennen hallitsi kaikenmoisia asioita kohtaan liekkiin -leimahtava innostus ja kiihko, -- Juuso oli luonteeltaan aina ollut -hillitön äärimmäisyyksien mies ja siksipä hän aina olikin esiintynyt -niin liioittelevasti ja epäonnistuneesti. Nyt oli hän keikahtanut -syvään raskasmielisyyteen, melankkoliiaan, ja se oli hyvin arveluttava -merkki. - -Heikillä ei ollut aikaa kauan viipyä -- mitäpä hän siellä kulutti -aikaansa. Lähtiessään kehotti hän Juusoa käymään luonaan, olihan heillä -paljo yhteisiä muistoja nuoruutensa ajoilta, joita näin miehinä oli -hauska muistella. Ja hän kehotti Juusoa käymään klubissakin, siellä oli -taas uutta elämää ja uusia virtauksia, siellä tapasi tuttavia ja sai -tarinoida päivän tapauksista, joissa myötään saattoi huomata uusia -ilmeitä; ne voisivat kyllä huvittaa Juusonkin mieltä. - -Tämä kiitti ystävyydestä, vaan hän ei voinut olla huomaamatta koko -tässä käynnissä jotain tarkotettua ja epäiltävää, jotakin vehkettä. Ja -hän vastasi välinpitämättömästi, että nuo tapauksethan eivät häneen -kuulu, hän oli nyt onneksi päässyt talttumaan eikä tahtonut enää -rasittaa itseään eikä muita. - -Heikki tapasi hevosen kohta ulos tultuaan, istui kärryihin ja ajaa -karautti takasin kaupunkiin. Jonkinlaisilla asioilla tässä täytyy -ajella! nurkuili hän itsekseen, -- pian ne sinne saavat hakea -apumiehen, joka on tutkinut tiedettä toisessa tiedekunnassa kuin hän. -Ei tule enää tuohesta lakkia, -- tietäähän sen syyn tuohon -löyhämielisyyteen. Se on aina vain se vanha hapatus, joka nyt on -pukeutunut uuteen ilmestysmuotoon, se Juuson vanha naismainen -tunteellisuus, joka ei ole koskaan antanut hänen järkensä tehdä -tarpeellista tehtävätään. Ja siitä hänen näkyy olevan mahdoton päästä, -nyt se on mahdottomampi kuin koskaan. Eipä kumma, jos muori on -huolissaan ja Hilda murheissaan, sillä eihän hänessä ole enää ollenkaan -jälellä järkevää miestä. -- Hm! Jos kerran vielä tulevat multa neuvoa -kysymään, niin annan totisesti minä tepsivän neuvon: Koettakoot päästä -hänestä eroon! Sillä siitä miehestä ei tottatosiaan enää koskaan tule -ehyttä. - - - - -XV. - - -Jo joutuivat joulupyhät, perheen juhla, sovinnon, rakkauden juhla. Ne -ovat päiviä niinkuin muutkin, mutta siitä merkilliset, että ihmiset -ovat ne pyhittäneet olemuksensa paraille taipumuksille. Tuokio lepoa -kilvoituksista ja intohimoista, tuokio ystävyyttä vihan ja kateuden -keskessä, kipene tunnetta paljossa järkeilemisessä, kipene henkeä -paljossa aineellisuudessa. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto -- -siunaamaksikaan hetkeksi. Ja koti on tuon kauniin palveluksen temppeli. - -Hilda oli päättänyt hänkin koettaa valmistaa omaan kotiinsa, jossa -muuten kotia niin vähän oli, juhlaksi pienen pyhätön; ehkä voisivat -hekin siinä viehättyä vaikkapa haihtuvaksi hetkeksikään palvelemaan -juhlan hyviä hengettäriä: sovintoa, sydämmellisyyttä ja rakkautta. Hän -oli ostanut pienen joulukuusen, pukenut sen aattona valkosiin ja -valoisiin ja nauttinut edeltäkäsin ajatellessaan, kuinka he sen -ympärillä istuisivat: poika makaisi kehdossaan ja katseleisi suurilla, -ihmettelevillä silmillään noita loistavia tulia, itse hän hoiteleisi -joulupukin virkaa ja Juuso istuisi tuossa vieressä, -- se ei voisi olla -hänkään heräämättä joulutuulelle eikä heittäytymättä sen hyviä -hengettäriä palvelemaan. - -Niin oli hän suunnelmoinut. Mutta melkeinpä turhaan oli mennyt sekin -Hildan toive: ei tullut oikeaa joulutunnetta sittenkään, ei sitä -iloista, avomielistä, sydämmellistä, joka unhottaa, uhraa ja antaa -anteeksi; juhlahetkenäkin rasitti Juuson kotia sama raskasmielisyys ja -sama kylmentävä sulkeutumus, joka viime ajat oli täydellisesti heidän -välejään hallinnut. Juusokin koetti kyllä puolestaan olla tavallista -iloisempi, ystävällisempi ja hauskempi, mutta näkyi selvästi, että -hänen täytyi pakottaa itseään sitä tekemään ja siitä kävi koko mieliala -keinotekoiseksi ja rasittavaksi. Heidän kodistaan ei tullut enää -temppeliä, juopa oli jo kasvanut liian suureksi, siltaa oli ollut -mahdoton sen yli rakentaa. - -Vähitellen, huomattavammitta merkkitapauksitta, olivat he tälle -kannalle ehtineet. Molemmat olivat he koettaneet ponnistella sitä -vastaan, vaan se kylmä huoahdus, jonka he kerran eräänä talvi-iltana -olivat niin selvästi välissään tunteneet, oli sen jälkeen huokunut -myötään. Jännityksellä olivat he odottaneet jonkinlaista purkausta -taikka suoritusta; eihän tällaista äänetöntä, kiduttavaa taistelua -voinut ijänkaiken jatkua, sen täytyi päästä syöksymään esiin niinkuin -tulvan jääsulun takaa. Sellaista sulun särkymistä oli Hilda puolestaan -toivonutkin, hän oli vielä luullut sen voivan niinkuin laskeuvan -kevättulvan tasottaa kaikki, sulattaa jäisen kirren ja viedä heidät -lähemmäs toisiaan. Vaan sellaista vapauttavaa keväistä tulvaa ei -kuulunut ja nyt rupesi Hilda käsittämään, ettei sitä enää tulekaan. Jos -tulva kerran tulee, niin se särkee kaikki, repii heidän höltyneen -välinsä auttamattomasti hajalle. - -Kesästä he olivat viettäneet suurimman osan erillään, Hilda äitinsä -luona maalla, Juuso kirjastojen vuoksi Helsingissä, -- hän näet -ponnisteli töissään yhä vielä, vaikka heikentyvillä toiveilla. Hän -huomasi myötään, että hänen tieteellisen teoksensa valmistuminen -siirtyi yhä etemmäs tulevaisuuteen; kun hän juuri oli olevinaan -jostakin seikasta selvillään, havaitsi hän tarvitsevansa uusia aineksia -ja uusia lähteitä. Hän haki niitä, syventyi niihin ja siitä laajeni -taas työn pinta-ala siihen määrään, ettei hän sitä kohta jaksanut -hallitakaan. Ja pahinta oli, ettei hän siitä nyt enää löytänyt -toivomaansa tyydytystä ja ettei hän luottanut omaan kykyynsä saada -siitä kokoon mitään ehyttä tai kelvollista. - -Mutta hän ponnisteli siltä, ponnisteli vielä pitkin syksyä kun he taas -Hildan kanssa kesäkauden jälkeen asuivat entisessä asunnossaan -Kaivopuistossa. Vaan ei ollut tämäkään kotielämä innostavaa eikä -rohkaisevaa, ei antanut se voimia eikä itseluottamusta. Hilda puuhaili -taloustoimissaan tuntien itsensä yksinäiseksi ja orvoksi ja koettaen -lapsensa seurassa viihdyttää mieltään. Harvoin he olivat yksissä, -enimmäkseen vain ruoka-aikoina, ulkona eivät koskaan. Vielä harvemmin -heidän luonaan joku tuttava vierailemassa kävi. Almin rouvan pyynnöstä, -jota tuo nuorten suhde ja varsinkin Juuson raskasmielisyys yhä enemmän -rupesi huolettamaan, kävi Heikki kerran, vaan sekin seurustelu jäi -siihen, Juuso puolestaan ei sitä tahtonutkaan jatkaa. - -Nyt joulunpyhinä, joihin Hilda turhaan oli koettanut puhaltaa jotakin -joulutunnetta, tuli Otto eräänä iltapäivänä käymään lankomiehensä luona -Kaivopuistossa. Hänkin oli tahallaan herennyt useammin sukulaistensa -luona käymästä, hän näet ei kepeällä mielellään ollut ollenkaan voinut -ymmärtää koko tuota epätervettä, rikkoutunutta suhdetta ja tahtoi -välttää siihen kajoamasta. Mutta aina milloin hän sinne tuli, tempasi -hän nuo itsekseen mököttävät, jurot aviopuolisot hilpeämmiksi ja -vapaammiksi. Juusokin silloin aina ilostui ja elpyi, hänen täytyi -oikein heltyä nauramaan noille kepeille leikkipuheille ja -medisiinarisukkeluuksille, jotka olivat hauskoja juuri sen vuoksi, että -niissä oli niin äärettömän vähän järkeä. - -Otto kertoi aikovansa mennä illalla teaatteriin ja siitä innostui taas -Hildakin, -- hän oli uusien tappioidenkin jälkeen aina väsymätön -uudelleen innostumaan. Mitähän, jos hekin Juuson kanssa kerran -menisivät teaatteriin, ehdotti hän ja katsoi kysyvästi Juusoa. - --- Tietysti te lähdette mukaan, vakuutti Otto päättävästi. -- So, -Juuso, musta takki päälle vain ja kalvostimet käteen, ei tässä nyt auta -kinastella... - -Juuso empi. Hän ei ollut vuosikauteen käynyt kertaakaan teaatterissa -yhtä vähän kuin muissakaan huvituksissa, hän kun oli päättänyt aivan -vetäytyä syrjään ihmisten seuroista ja heidän riehuntapaikoiltaan. -Mutta nyt Otto komenteli niin leikillisen päättävästi ja kenties -pitäisi Hildan vuoksikin kerraksi taipua, hänellä näkyy niin tekevän -mieli... Juuso päätti lähteä mukaan teaatteriin. - -Hilda oli iloissaan, hän toivoi hyviä tuloksia tästä illasta, kun nyt -kerran oli saanut temmatuksi Juuson hetkeksikään erilleen noista -ainaisista yksinäisistä tuumistaan. Ja Juusosta tuntui itsestäänkin, -kun hän Oton seurassa käveli kaupungin läpi Arkkaadiaan päin, että hän -oli vähän lähempänä ympärillään elävää maailmaa kuin tavallisesti ja -luuli melkein voivansa viettää hauskan illan, -- kerran taas pitkästä -ajasta. - -Vaan teaatterissa oli jo vaikutus toisenlainen. Juusoa vaivasi ja -hermostutti noin monien ihmisten läsnäolo, häntä rasitti, kun -kaikenmoiset tuttavat siellä tulivat tervehtimään ja kyselemään hänen -voinnistaan ja töistään ja toiveistaan. He tekivät sen ehkä -hyväntahtoisuudessaan, vaan Juusosta ne olivat nenäkkäitä nuo ainaiset -ensimmäiset kysymykset, mitä hän toimi ja mitä hän aikoi... Ja sitten -se olo siellä vanhassa tutussa teaatterissa, jossa hän ennen nuorempana -niin monasti oli innostunut ja unelmoinut, se herätti hänessä eleille -niin monia puoleksi hautautuneita muistoja ja ohjasi hänen -ajatuksenkulkunsa juuri niihin kehiin, joista Hilda oli toivonut -saaneensa sen houkutelluksi pois. Hänelle palasi niin selvästi mieleen, -miten hän juuri täällä teaatterissa oli haaveksinut kaunista -elämäntyötä, haaveksinut, että hänkin loisi jotakin kelvollista, suurta -ja isänmaallista, vetäisi hänkin hirtensä kotimaisen taiteentemppelin -korottamiseen. Muisti, miten hän sitten olikin tehnyt työtä, -innostunut, uhrannut siihen itseään, kärsinyt ja toivonut, -- ja miten -koko unelma sitten olikin yhdellä painauttamalla lutistunut myttyyn. -Hän muisti, miten hän oli lukenut kappaleensa Elnalle ja miten he -olivat ymmärtäneet toisensa jokaista hienointa tunteenvivahdusta -myöten... Se oli noussut savuna ilmaan -- se olikin ollut hänen -ensimmäinen haaksirikkonsa. Nyt hän istui siinä samassa teaatterissa -tuuliajohylkynä, pirstaleina _kaikki_ toiveet ja aikeet, hengitti -puolilla keuhkoilla ja eli puolta elämää, koettaen turhaan ponnistella -lopullista vaipumistaan vastaan. - -Juuso koetti taistella noita tunkevia muistoja ja mielikuvia vastaan, -koetti seurata kappaleen kulkua ja kiinnittää ajatuksensa siihen. Ja -teaatterissa se vielä onnistuikin. Vaan kun he sieltä lähtivät pois ja -tulivat kotiinsa, oli Juuso taas aivan synkkien mietteittensä vallassa. - -Hilda istui ja katseli häntä, sillävälin kuin he iltasekseen purasivat -voileivän; hän saattoi lukea miehensä masentuneen mielialan, vaan ei -voinut hänen ajatuksenkulkuaan seurata. Hän käsitti vain, että hänen -hyvä yrityksensä taas oli ollut turha -- olisiko todellakin kaikki -turhaa...? Ja hän puhkesi taas kerran melkein valittavalla äänellä -lausumaan: - --- Voi sinua Juuso, miksi olet taas noin raskasmielinen ja synkkä? Eikö -sinua voi millään saada virkoamaan noista ainaisista tuumistasi? - --- Niin Hilda, virkkoi Juuso kohottaen verkalleen päätänsä, pelkäänpä -että olen ijäkseni tämmöinen. Minä huomaan kyllä, kuinka olen käynyt -ikäväksi ja rasittavaksi kumppaliksi ja kuinka sinä siitä kärsit. Voi, -jospa voisin sille mitään, kärsinhän siitä itsekin! - --- Mikset voi, luovu noista tuumistasi ja ole kuin muut ihmiset. Heitä -huolet ja ole reipas niinkuin olit ennen, -- saisit nähdä, kuinka elämä -vielä voisi olla hauskaa. - --- Miten heitän jotakin semmoista, joka jo on kasvanut olemukseeni -kiini. Katsos, kun kerran on haahtensa menettänyt... - --- Elä ajattele noin, mitä olet sitten oikeastaan menettänyt? Ja mikset -puhu mulle mielesi kaihoja? Tahtoisinhan niitä ymmärtää ja tahtoisinhan -auttaa sinua; voisinhan ehkä antaa sulle uskoa ja luottamusta -toteuttamaan sitä, mitä olet aikonut, jos avaisit mielesi mulle. Elä -pidä minua näin vieraana; kerro mietteistäsi, niin ne kepenevät. Ethän -vain sitä pane niin raskaasti sydämmellesi, ettei meillä vielä ole -tarpeeksi tuloja, ei sinun ensinkään tarvitse luulotella itsellesi, -että sinä jonkunlaisella armolla elät... - -Hilda puhui lämpimästi, intohimoisesti, melkein kuin tuskallisella -itkuäänellä rukoillen. Ja aivan kuin tahtoen kerran väkisinkin tuhlata -suurta hellyyttään, lähestyi hän miestään, kiersi kätensä intohimoisesti -hänen kaulaansa, nojautui hänen polveaan vastaan ja puhui: - --- Voi Juuso, sula nyt kerrankin, niin kaikki vielä paranee... - -Juuson rinta aaltoili ja sieltä kohosi jonkunlainen valittava, kituva -ääni, joka suli huokaukseen. Hänen ruumiinsa vavahti ja hän oikasi -vaistomaisesti kätensä työntäen ikäänkuin tuskan painaman Hildan -loitommas luotaan. - -Hilda jäi seisomaan siihen kalpeana, säihkyvin silmin, ja hänen -vartalonsa värisi valtavasti. Se oli siis tapahtunut. Juuso oli -työntänyt hänet luotaan, kun hän vielä kerran tarjosi lohdutustaan ja -hellyyttään, lykännyt hänet kylmästi loitommalle, kun hän sielunsa -äärimmäisessä tuskassa koetti lääkitä särkyvää väliä ja saada häntä -lausumaan yhden ainoan ystävyyden sanan, keventämään kerrankin raskaan -mielensä. Se vaikutti Hildaan kuin kylmä suihku ja hän lausui -kolakasti: - --- Niin, se on totta, minähän tässä taidan ollakin armon rukoilija ja -rasittava taakka. - -Juuso ei puhunut mitään, ei pyytänyt anteeksi, ei selittänyt, ei -nostanut katsettaankaan ylös maasta. Hän oli kuin halvattu, jäsenet -eivät liikkuneet eikä tahtokaan käskenyt niiden liikkua. Vaan Hildassa -loiskivat laineet valtavasti. Hän oli nyt nähnyt vuosikautisten, -kiihkeäin taistelujensa tuloksen: Työnnetty kylmästi pois! Jo aikoja -sitten oli hän joutunut epätoivoon Juuson rakkauden voittamisesta, -mutta hänen ystävyyteensä oli hän toki luottanut ja hän tiesi, että -tylyä kohtelua hän ei ollut ansainnut. Ja eihän hän kumminkaan ollut -rukoillut mitään itsensä vuoksi, kaikki vain Juuson hyväksi... No, oli -kai parasta, että se oli tapahtunut, minkä kumminkin piti tapahtua, -kerranhan piti heidän höltyneen välinsä haleta. Vetäytyen loitommas -lausui hän tyyneesti, mutta raudanterävällä äänellä: - --- Sinä olet viskannut minut luotasi. Toista kertaa sen ei tarvitse -tapahtua. - -Tämä tapaus teki Hildan kauan vaivautuneessa mielessä ratkaisevan -käänteen. Eihän tapaus itsessään niin ratkaiseva ollut, vaan se -valmisti häntä tekemään päätöksen, joka jo kauan oli hänen mielessään -kytenyt. Hän ei ummistanut silmiään sinä yönä, makasi vain ja ajatteli -ja aamulla oli hänellä seuraavat päätelmät selvillä: Nyt olen tehnyt -kylliksi sen vanhan rakkauteni vuoksi, joka ei voinut mulle onnea -hankkia. Minä olen koettanut parastani, olen uhrannut itseni, -nöyryyttänyt itseni, olen antanut lempivän naisen tunteeni -loukattaviksi. Nyt se taistelu saa loppua, mitä varten vielä enemmän -rääkkäisin itseäni, kärsisin ja toivosin turhaa, -- ei, nyt on mitta -täysi, nyt täytyy muutoksen tapahtua. - -Hilda meni aamulla äitinsä luo, puhui koko asian ja kertoi mihin -päätökseen hänen pitkällinen taistelunsa nyt oli huippuuntunut. Äiti -oli tuota jo kauan odottanutkin, mutta vielä hän kehotti Hildaa -malttamaan mielensä, että neuvoteltaisiin keinoista. Muori tahtoi vielä -puhutella Juusoa itseään, toivossa että tämä ehkä kuitenkin voisi -herätä käsittämään esiintymisensä laadun ja sen mahdolliset seuraukset. -Juuso kuunteli nytkin anoppinsa nuhteita äänettömänä, myönnyttävänä, -mutta lupaamatta mitään ja tietämättä mitään neuvoa. Hän oli näihin -aikoihin vielä entistään hajamielisempänä, melkein kuin tylsyneenä, -hänen oli toisinaan vaikea herättää itseään välttämättömimpiin -toimiinsakaan, laiminlöi jonkun kerran koulutuntinsakin, kun unehtui -kotiin tuolilleen istumaan. Hän ei värähtänyt minnekäänpäin ja -Hildalle, joka jo oli päätöksessään varma, kävi asema viikkojen -edelleen vieriessä aivan sietämättömäksi. Ja eräänä päivänä päätti hän -toimia itse. Hän meni, äidilleen mitään puhumatta, yksin Heikin luo, -- -joltakinhan hänen täytyi kysyä neuvoa ja Heikkiin, joka oli Juuson -vanha tuttava, hän arveli paraiten voivan luottaa; hän ymmärtää -paraiten Juuson luonteen ja on sopivin mies ajamaan asiata perille. -Kuta lähemmäs Heikin asuntoa Hilda tuli, sitä enemmän hän käyntiään -kiirehti, hän nousi nopein, melkein juoksevin askelin portaita ylös, -soitti ja pääsi sisälle. Heikki tuli hymähdellen häntä vastaan: eikö -hän ollut sitä arvannut, että hänen luokseen vielä kerran tultaisiin! - -Hilda kertoi juurta jaksain asiansa Heikille ja viipyi siellä lähes -tunnin keskustelemassa. Mutta kun hän tuli sieltä pois, oli ankara, -päättäväinen piirre hänen kasvoillaan ja kävellessään takasin -Kaivopuistoon oli hänen astuntansa varmaa, horjahtelematonta, Hän oli -katkassut vanhat ennakkoluulonsa, vanhat taipumuksensa ja siteensä; -tähän asti hän oli toivonut toivomasta lakattuaankin, mutta hänen -luontonsa oli noussut koko voimallaan sitä yksipuolista taistelua -vastaan, ja nyt hän tahtoi jo toimia. - -Heikki oli ilmaissut hänelle että hän saattoi toimia. Hän ei ollut -neuvostaan epäillyt, se oli hänellä jo aikoja sitten ollut varmana ja -se neuvohan olikin sama joka viime aikoina oli Hildan omissakin -aivoissa pyörinyt: koettaa päästä miehestään täydelleen eroon. Se kävi -helposti päinsä, jos Juuso suostui ja tämän täytyi suostua, muuten... -Arpa oli heitetty. Yhtä kiihkeästi kuin Hilda kolme vuotta sitten vielä -oli koettanut voittaa Juuson omakseen, yhtä kiivaasti hän nyt sielunsa -koko kiivaudella harrasti päästä hänestä vapaaksi. Nyt oli vain Juusoa -puhuteltava ja sitten toimittava. - -Kotiin tultuaan meni Hilda suoraan Juuson huoneeseen, kertoi pitemmittä -esipuheitta mistä hän tuli ja millä asialla hän oli ollut ja lausui -varmasti ja päättävästi aikeensa. Olihan se sitäpaitse parasta heille -molemmille. - --- Erota, niinkö sanot, -- erota? Ollaanko nyt jo todellakin siinä? - -Juuso katsoi kummissaan vaimoaan, joka tuossa seisoi säihkyvin silmin -ja päättäväisen näköisenä. Vaan Hilda vastasi tyyneesti: - --- Niin, olet kai sen huomannut sinäkin. Eihän tätä yhteiselämää voi -jatkaa. Meidän liittomme on jo alkujaan levännyt valheellisella -perustuksella, sinä et ole minua rakastanut koskaan. Onhan -rehellisintä, että se puretaan. - --- Valheellisella perustuksella, toisteli Juuso, niin, petoksella -alusta asti. Minä olen pettänyt sinut ja itseni, se on totta. - --- Sinä myönnät sen, muuten voisin muistuttaa sen mieleesikin. -Katsoppas tässä, -- sen löysin työpöydältäsi silloin, kun -kihlausaikanamme makasit kuumeessa. - -Hän laski Juuson eteen sen paperin, johon tämä vilustuksesta vapisevin -käsin kerran oli alkanut kirjettä Elnalle. Juuso katseli sitä kauan, ei -muistanut ensiksi oikein miltä maailman ajoilta tuo paperi mahtoi olla -kotosin vaan rupesi sitä vähitellen tunnustelemaan ja yksi hämärä -ajatus selventeli toistaan. Tuo paperi kertoi hänelle muistoja -ikäänkuin jostakin kaukaisesta, utuisesta unelmasta, taikka elämästä -toisissa maailmoissa ja ilmakehissä. Sitten sai muisto varmempia, -tarkempia muotoja, mieleen palasi tuo kova, salainen, sisällinen -taistelu, jota hän tuohon aikaan oli käynyt, se sielun tuska, joka -häntä oli vaivannut. Hän oli silloin jo astunut askeleen -itsensäpettämiseksi, vaan silloin hän vielä olisi voinut peräytyä. -Hänessä tappelivat silloin juuri »enkeli ja perkele», tappelivat -kiivasta, tasaväkistä, kiduttavaa taistelua, joka jäyti hänen ytimiään -ja hänen tahtonsa voimaa. Tuona iltana yritti jo enkeli hetkeksi -pääsemään voitolle, hän päätti peräytyä, päätti koettaa palata sille -elämäntielle, jonka hänen hyvä hengettärensä oli hänelle viitannut. -Vaan hän oli liian heikko. Toinen henki olikin riistänyt voiton, kynä -oli pudonnut hänen kädestään... Ja siinä taistelussa, juuri tuon -tappion kautta, oli hänen elämänonnensa palanut poroksi ja hänen -taistelukykynsä lauennut voimattomaksi. Sen jälkeen oli kaikki ollut -valetta. - -Tuota kirjeenalkua kauan katseltuaan virkkoi Juuso matalalla äänellä: - --- Mutta miksi ... miksi otit minut sitten? - --- Minä rakastin sinua ja toivoin voivani vielä voittaa sinut, minulla -oli kova tahto. Mutta minä olen taistellut turhaan, toivoni on lopussa -ja rakkauteni myöskin, -- nyt en siedä enää tätä elämää. Eikähän tämä -voi tyydyttää kumpaistakaan, se kuolettaa meidät molemmat. - --- Niin, minut se on jo kuolettanut. Mutta erota, -- ja mitä sitten? - --- Tiemme eroavat, mennään eri tahoille. Minä olen tehnyt suunnitelmani -ja se ei horju. - -Hilda meni ulos Juuson huoneesta ja sulki oven jälessään. Se ovi oli -viime aikoina tosin ollut enimmäkseen suljettuna, mutta nyt vasta -käsitti Juuso selvästi, että se oli suljettu häneltä, hänellä ei ollut -lupa sitä avata. Hildan ehdotusta ei hän voinut vastustaa, ei hänellä -ollut siihen oikeutta eikä voimaakaan ja täytyihän hänen myöntää, että -heidän välinsä olivat parantumattomissa. Mutta sittenkin -- avioero -- -se häntä pelotti, hän ei ollut sitä tullut ajatelleeksi, hän oli itse -käynyt niin heikoksi ja tahdottomaksi. Nykyinen elämä ei tosin -tyydyttänyt Juusoa, se rasitti häntäkin, vaan hänestä oli vaikea -ajatella, että hänen olisi taas alotettava elämänsä yksinään alusta, -rakennettava taas uusi erehdysten ja pettymysten perustus, vanhasta -olematta muuta jälellä kuin tärvellyn elämän muisto. - -Juuso istui kauan yksin pöytänsä ääressä käsivarteensa raskaasti -nojaten. - -Miksikähän kohtasivat kaikki nämä iskut juuri häntä, niin mietti hän -itsekseen, miksikähän kolhi elämä juuri häntä näin säälimättömästi. -Olikohan se kaikki rangaistusta, rangaistusta siitä, että hän oli -pettänyt itsensä ja nuoruutensa aatteet ja heikkona väistynyt -taistelusta? Hän oli siinä pahasti rikkonut. Mutta hänestä tuntui -samalla, kuin joku vieras, säälimätön voima olisi koko ajan pakottanut -häntä sitä tekemään, ajanut hänet karilta karille ja särkenyt hänen -tahtonsa ja voimansa, tuntui siltä kuin kohtalo tahallaan olisi häntä -vainonnut. Olihan se mieletön ajatus, miksipä se häntä nyt vainoaisi, -mikä kohtalo viitsisi erittäin sortaa hänenmoista heikkoa miestä, -tuohan on sairaan mielikuvituksen turhaa epäilystä, sehän juuri osottaa -luonteen heikkoutta... - -Mutta omituinen se hänen elämäntaipaleensa sittenkin oli ollut: -pettymys toisensa perästä! Miksi piti juuri hänen viskelehtää -tuollaisena tahdottomana kappaleena edestakaisin, saamatta kiini -mistään? Oli se sittenkin, kuin jokin paha voima olisi häntä viskellyt, -hän oli niin monasti tuntenut tuon ahdistajansa, oli toisinaan nähnyt -tuon ilkeän voiman ikäänkuin personoittuna silmäinsä edessä. Sillä oli -ollut silmässään tuollainen kylmä, kiihkeä kiilto, joka häntä hyydytti, -joka esti häntä toimimasta ja jonka valtaa vastaan hän turhaan -taisteli. Tuo hänen sortovoimansa kuva taikka oikeammin tuo pelkkä -kylmä katse oli hänelle jo kauan aikaa sitten tuttu, hän oli sen -monasti nähnyt jossakin, vaikkei voinut selvittää itselleen missä, se -oli häntä niin usein vaivannut ja se oli juuri se, joka häntä oli -ikäänkuin vainonnut vuosien halki. - -Tuo kylmä kiilto, -- taas se oli niin selvänä hänen edessään. Oliko hän -joskus nähnyt sen jonkun ihmisen silmässä ja kenen? Vai oliko se vain -joku ruumiiton, vastenmielinen tunnelma, joka hänen hiljaisessa, -lakkaamatta toimivassa mielikuvituksessaan oli pukeutunut tuollaiseen -muotoon? Hän ei ollut tuota ilmiötä koskaan voinut ymmärtää, vaan se se -oli, joka hänet oli murtanut. Kenties se oli murtanut hänet juuri -siksi, ettei hän sitä eikä sen tarkotuksia koskaan ollut voinut -ymmärtää? Se oli ollut hänelle yhtä outo ja vastenmielinen, kuin se -kylmä ja itsekäs aika, jonka keskelle hän oli joutunut elämään, vaan -jota hän ei ollut voinut käsittää eikä hyväksyä... - -Niin, se oli tuo hänen sortava valtijaansa juuri kenties itse se -nykysen ajan suunta, joka häntä kuritti ja rasitti siksi, että hän ei -ollut sitä käsittänyt eikä antautunut sen lapseksi. Olihan sillä tuolla -suunnalla juuri noin hyytävän kylmä katse, mutta samalla noin -intohimoisesti kiiltävä... - - - - -XVI. - - -Kaupunkilaisten vakinainen muuttopäivä, kesäkuun ensimmäinen päivä, oli -käsissä. Jo aikuisesta aamusta, jolloin pääkaupunki tavallisissa -oloissa vielä nauttii parasta untaan, hyörittiin ja huudeltiin nyt -kaikissa ovissa ja porraskäytävissä, kannettiin huonekaluja ja -viskeltiin vähemmin arkoja tavaroita ja raskaat, muuttokalujen vetäjät -rattaat rämisyttivät yhtä mittaa kivikatuja. Nuo kuormat olivat -toisinaan niin suuret, että niihin näkyi mahtuneen kerrallaan -kokonaisen alottelevan perheen kaikki tavarastot: siinä sänkypari -vuodevaatteineen, siinä sohva asiaan kuuluvine pöytineen ja tuoleineen, -siinä pesukaappi ja se ruokahuoneen kaappi, jossa säilytettiin niin -hyvin syömähopeat kuin liinavaatteet; siinä helisi seassa -kyökkikapineita ja kattiloita, talvivaatteita ja päällysvaatteita oli -sidottu kiini keinutuoliin, joka siinä perällä hoipuili, ja sieltä -täältä kaikenmoisista lomista pistihe vielä esiin tuolinjalkoja ja -pöydänjalkoja niinkuin harjaksia piikkisian selästä. Missä kuormassa -oli kätkyt tai lapsenvaunu sidottu kukkuraksi huipulle, missä ei. Ajaja -istui aisoihin nojautuen täpärästi sepipuolella, kuljettaen korkeaa -kuormaansa verkalleen ja varovasti. - -Kuormain kupeella katukäytävällä kulki jonottain kaartilaisia ja -venäläistä sotaväkeä valkosissa puseroissa, hihnat olalla, kantaen -arempia tavaroita kuten piaanoja, kirjakaappeja j.n.e. ja piikatyttöjä -juoksenteli palavissaan edestakasin kantaen lamppuja, kasveja, -veistokuvia, seinätauluja y.m. särkyvää; läähättivätpä väliin rouvat -itsekin siellä seassa toruen ja varotellen. Miehiä ei näkynyt, ne -olivat kotona pakkaamassa ja purkamassa. - -Siinä on, tuossa vilkkaassa muuton hyörinässä, jonkunlainen elämän -vaihtelevia olosuhteita vertaava kuva; tuo muuttopäivä on jonkinlainen -vuotuinen tasauspäivä, joka ikäänkuin järjestelee ja sioittaa -yhteiskunnan eri kerrokset ja ainekset vuoden tapausten mukaan kunkin -hänelle kuuluvaan paikkaan ja tasoittaa ne rosomaiset laskut ja nousut, -jotka vuoden kuluessa ovat pintaan puhenneet tai kohonneet, ja joilla -ei ole tosioloissa riittävää perustusta. Jokainen asettuu elämään -siihen asemaan ja sen varallisuuden mukaisesti, minkä kuluneen vuoden -esimerkki ja alkavan toiveet näyttävät edellyttävän ja takaavan. Jokin -pieni perhe on vuoden varrella lisääntynyt, se tarvitsee enemmän tilaa, -pitää muuttaa ja koettaa säästellä toisilla tahoilla; taikka vaikk'ei -olisi lisääntynytkään perhe, ovat ehkä tulot sen verran parantuneet, -että perheen kannattaa siirtyä kaukaiselta syrjäkadulta, jossa eläminen -ensin alotettiin, vähän siistimpään kaupunginosaan ja mukavampaan -huoneustoon. -- Taikka on käynyt aivan päinvastoin, asiat ovat menneet -alaspäin, toiveet eivät ole toteutuneet, menoja täytyy supistaa, täytyy -vetäytyä elämään syrjässä, vuokrata vaatimaton asunto alhaalta -Vladimirinkadulta tai Sörnäisistä, tai Eläintarhan huviloista... - -Näinpäin se olikin useimmille tänä vuonna tapahtunut. Monet niistä, -jotka olivat kiinnittäneet liian suuria toiveita äskeisiin vilkkaisiin -liikeoloihin ja muutamiin onnistuneisiin yrityksiin, olivat pettyneet. -Ei ollutkaan ajanpitkään aivan varmasti vedellyt, rahaolot kävivät -ahtaammiksi, tiukentuivat joka taholta. Mikä oli luottanut liian paljo -uusiin afääriyrityksiin, kiinnittänyt rahansa niihin ja odottanut -voitto-osuuksia, mutta aluksi ainakin aivan turhaan. Mikä taas oli -aivan rahatta, aivan tyhjästä, alkanut, ponnistellut ja koetellut, -luottanut onnensa tähteen ja toivonut pikaista nousua; mutta hän oli -nähnytkin toiveensa hupenevan, ponnistuksensa menevän turhaan. Toiset -olivat joutuneet vararikkoon saakka, toiset taistelivat vielä sitä -vastaan, supistuneemmissa oloissa ja alenevilla toiveilla. - -Tämän laskevan luoteen merkkejä ja seurauksia saattoi nyt muuton -päivänä huomata kadulla vierivistä kuormastoistakin. Upeiden -kivitalojen komeista huoneustoista kuljetettiin nyt pois tuon nousevan -varallisuuden ja alkaneen loiston pirstoihin menneitä viimeisiä -jätteitä ja vietiin syrjäkaduille pieniin puuhuoneisiin, joista lehahti -vastaan ummehtunut ilma ja paistoivat rikkinäiset seinäpaperit. -Velkojain hyviksi olivat maailmalle menneet kalliimmat palat, sinne -hauskat taideteokset, joiden ostolla aikoinaan oli autettu lupaavia -kotimaisia taiteilijoita, sinne kauniit ja mukavat huonekalut, -kiiltävät lamput ja kimaltavat kattokruunut, soittokoneet ja kulta- ja -hopeakalut. Onnen ratas oli keikahtanut, -- nyt oli taas alettava -alusta, ruvettava pienillä työpalkoilla, menetetyllä luottamuksella ja -kukistuneilla toiveilla rakentamaan uutta elämistä ja uutta onnea --. - -Tämmöisen muuttopäivän aamuna ei tavallisesti joutilaita kulkijoita -monta näe kaduilla liikkuvan, vaan aina siellä silloinkin sentään -kävelee joku asiaton katselija, johon koko tämä touhu ei näytä -vähintäkään kuuluvan. Semmoisena syrjäläisenä asteli tänä aamuna Juuso -kaupungin katuja pitkin, katsellen ikäänkuin kummastuksella tuota -ihmisten vilkasta hyörintää ja kiirettä. Hän oli tavallisella -aamukävelyllään; tänä talvena ja kevännä oli hänestä näet tullut ahkera -kävelijä, ulkoilmassa liikkuminen ikäänkuin rauhoitti hänen mieltään ja -viihdytti hänen ajatuksiaan. Hän kulki tavallisesti pitkät matkat ulos -kaupungista, mutta tänään oli hän jäänyt kaupunkiin tarkastamaan tuota -vilkasta muuttotouhua, ja sieltä hän nyt palasi Kaivopuistoon. -Vaan ennen kotiinsa menoaan lähti hän vielä merenpuoleisille -rantakukkuloille hetkeksi istumaan, siellä oli merituuli niin raitis ja -yksinäisyys niin mieluinen. - -Oikeastaanhan se olisi hänelläkin muuttopäivä, ajatteli Juuso siinä -istuessaan, asuntoa ei oltu edelleen vuokrattu ja toinen asukas kai -muutti sisään. Ja hänelle se edessä oleva muutto olikin tavallista -omituisempi, ei ollut kysymys muuttaa yhdestä asunnosta toiseen, vaan -pois kodista tuntemattomaan tulevaisuuteen. Mutta ei tuo ajatus -häntä siksikään huolettanut, hän mietti sitä aivan kylmästi ja -välinpitämättömästi, ikäänkuin tuo asia olisi koskenut jotakin toista. -Mitäpä se hän juuri muutti siitä kodista, eihän hänellä ollut omaa -paljo mitään, eihän se koti ollut oikeastaan hänen; taikka olihan se -ollut, mutta oli lakannut olemasta ja hän oli nyt viime ajat elänyt -siinä jonkinlaisena liikakasvannaisena, joka oli poisleikattava, -vaikkei hän itse tiennyt, milloin eikä millä tavalla. Muttei Juuso sitä -leikkausta pelännytkään, ei tuntenut mielessään kaipausta eikä -katkeruutta, hänestä se kaikki oli luonnollista, oli kuin suoranainen -seuraus siitä kehityksestä, jonka pohjimmainen kerros jo oli rakennettu -valheelliselle perustukselle. - -Omituista se Juuson kotielämä olikin viime kuukaudet ollut: niin -väritöntä, niin tapauksetonta. Itse Juuso aina kotiin tullessaan -koulusta tai kävelyretkiltään meni suoraan huoneeseensa istumaan -kirjoitustensa ääreen, siirtyi siitä ruoka-aikoina enimmäkseen -yksikseen syömään, sulki illalla ovensa ja paneusi nukkumaan. Hildaa -hän usein ei nähnyt päiväkausiin, väliin oli tämä monta päivää lapsen -kera äitinsä luona, väliin kuului anoppi olevan siellä heillä, mutta se -oli aivan niinkuin vierasta väkeä. - -Avioerohan oli tulossa. Usein oli Juuso koettanut itselleen tehdä -selkoa, soisiko hän kernaasti sen tapahtuvan, vai pahotteliko hän sitä. -Mutta hän ei päässyt siitä selvilleen: ei hän sitä surrutkaan, mutta ei -sitä myöskään kiirehtinyt, hän oli heittänyt kaikki aivan sattuman -varaan. Joskus hän kumminkin ikäänkuin kammoksui sitä tyhjyyttä, johon -hänen elämänsä näistä puolin johtuisi ja tekipä hän kerran heikon -yrityksen tunnustellakseen, olisiko katkennutta liittoa mahdollinen -korjata. Hänellä oli Hildan poissaollessa tapana käydä poikansa luona -viettämässä muutaman lepohetken ja sieltä oli hän eräänä päivänä ollut -tulossa, kun Hilda tuli ovella vastaan ja hän oli silloin tämänkin -kasvoilla ollut lukevinaan syvää kaihoa. Silloin hän ajatteli: miks'ei -voisi elämä jatkua näinikään rauhallisena ja tyyneenä, ehkä voisi se -parantuakin, hänkin ehkä voisi elostua, jos ei Hilda jättäisi häntä nyt -juuri hänen sielunsa nöyryystilan aikana. Ja hän oli silloin Hildalle -kuiskannut: voitaisiinko vielä koettaa, -- pojankin vuoksi? Mutta Hilda -oli vastaamatta kääntynyt poispäin, ja sen koommin ei oltu asiasta -puhuttu; Juuso ei tiennyt milloin ero tapahtuisi, eipä edes varmaan, -tapahtuisiko se ollenkaan. - --- Miten käyneekin, enhän minä voi kääntää kohtalon heilaria, puhui -Juuso huoahtaen laskeutuessaan kävelemään kukkulalta alas pitkin -polkua, jonka kahdella puolen vihannoi kevään tuores nurmi ja puut -pukeutuivat nuorteaan lehtiasuunsa. Luonnossa oli kaikki niin vehmasta, -niin lämmintä, niin keväistä, oli kuin jotakin toivoa tuottavaa... - -Mietteissään asteli Juuso kotipihalleen, vaan pysähtyi siihen ikäänkuin -luullen väärälle pihalle joutuneensa. Siellä oli tavarakasoja, arkkuja -ja vasuja mullinmallin, kuormia ajettiin pihaan ja huonekaluja -nosteltiin sisälle, niin ettei portaille ollut menemistäkään. Mutta -samassa tuli Juusoa vastaan heidän palvelustyttönsä kantaen -vaatekääröä, pysähtyi Juuson kohdalle ikäänkuin jäähyväisiä sanoakseen -ja katseli melkein säälien isäntäänsä: - --- Uudet asukkaat eivät muuta sisälle ennenkuin huomenna, maisterilla -on huoneensa käytettävänään vielä ensi yönseutu ja sinne olemme -nostelleet kaikki maisterin tavarat. - --- Entä sinä, mihin sinä menet, -- oletko saanut palkkasi? - -Juuso ei ollut viime aikoina juuri rahoissa liikkunut, eihän hän paljoa -tarvinnutkaan, omasta puolestaan oli hän tullut toimeen sillä vähällä, -mitä oli koulusta saanut. Nytkään hänellä tätä kysyessään tuskin olisi -ollut muuta, kuin siksiverran, että palvelijansa maksaa saattoi. Mutta -tyttö hymähti melkein surkutellen ja virkkoi: - --- Ei, minä seuraankin rouvan mukana lasta hoitamaan. - --- Rouvan ... lasta, niin sehän on luonnollista. Mutta kuule ... missä -ne nyt ovatkaan...? - --- Ne ovat siellä Vuorikadulla, sinne täältä enimmät tavaratkin -muutettiin. - --- Niin, niin, tietysti. - --- Muut ovat kaikki siellä maisterin huoneessa vielä. - --- Hyvä on, sinä tulet kai niitäkin sieltä vielä noutamaan. - --- Ei, nyt minä vien viimeisen kantamuksen. Ja hyvästi nyt maisteri, -kiitoksia kaikista... - -Pitkin etehisen seiniä ladottujen tavarakasojen lomitse pääsi Juuso -vihdoin tunkeutumaan huoneeseensa. Täällä oli kaikki sekasin yhdessä -mylläkässä, huonekaluja oli siirretty keskelle laattiaa, arkkuja, -matkalaukkuja, vaatekasoja ladottu päällekkäin, niin että ainoastaan -pujottautumalla pääsi niiden ohi pöydän ääreen, joka vielä oli -siirtämättä paikallaan. Juuso istui kirjoitustuoliinsa, katseli -ympärilleen. Siinä oli pöydällä kirje hänelle, Juuso avasi sen ... -jaha, eihän se valaissut mitenkään näitä tapahtumia, se oli johtajalta -siitä yhteiskoulusta, jossa Juuso oli antanut kielitunteja. Lukukausi -oli vasta eilen loppunut, mutta johtaja näkyi mieluummin kirjallisesti -ilmoittavan asiansa. - -»... saan ilmoittaa että, koska kieliopetus koulussa ensi syksystä -tulee järjestettäväksi vähän toiselle kannalle, eivät ne tunnit, joita -te viime aikoina olette hoitanut, enää ensi syksystä tule olemaan -erityisen opettajan hoidossa...» - --- Niin, minä arvasin sen, minusta ei siis ollut siihenkään. Mutta -mitäpä tuosta, Jumala tiesi missä ensi syksynä ollaan. - -Juuso viskasi kirjeen syrjälle eikä ajatellut sitä sen enempää. -Tällainen pieni nöyryytys oli siksi vähäpätöinen muitten pettyneiden -toiveiden rinnalla, ettei sillä niiden seurassa ollut tilaakaan. Juuson -ajatukset kiintyivät taas tarkastamaan sitä sekasortoa, joka hänen -huoneessaan vallitsi. Niin, hänenkin kai tästä sittenkin täytyi muuttaa -pois, eihän tällä kaikella voinut olla muuta tarkoitusta. Täytyi -muuttaa ... mutta mitä hän täältä muuttaisi, miksi hän tuohon -hävitykseen rupeaisi sekaantumaan ja minne hän sen siitä siirtäisi? -Mutta paperit ja kirjoitukset ainakin, nehän nyt kumminkin olivat hänen -omansa, ne täytyi korjata talteen. - -Ja hän rupesi ikäänkuin vaistomaisesti keräämään papereitaan kokoon, -veti esiin pöytälaatikoita ja tyhjensi niitä siihen eteensä. Hän -järjesti keskentekoisia töitään ja aineksiaan eri kasoihin, sitoi -kääreisiin ja viskasi tarpeettomia papereita pois. Hän kaiveli yhä -syvemmälle laatikkoihinsa, sieltä tuli esiin vanhoja, jo aikoja sitten -sommiteltuja kirjoituksia, alulle pantuja pätkiä, joista hän aikoinaan -oli aikonut valmistaa eheitä, täydellisiä teoksia. Ne olivat jääneet -alkuunsa, siihen kuolleet niinkuin kaikki hänen aikomuksensa ja -yrityksensä, -- sinne joutivat jo joutopapereitten joukkoon. Ja vanhoja -kirjeitä sieltä tuli esiin, jotka sattumalta olivat tallessa säilyneet, -kaikenmoisia karhumakirjeitä ja kirjeitä sukulaisilta. Kas tuossa tuttu -käsiala ... niin se on Elnalta, juuri tuo sama kirje, jossa hän -onnitteli kandidaattitutkinnon johdosta ja omalla lapsellisella -tavallaan puhui heidän tulevaisuudestaan niinkuin yhteisestä onnesta... -Se oli onnellista aikaa vielä tuo, silloin sitä uskoi vielä itseensä, -eikä valhe ollut alkanut... - -Taas oli Juuso hetkeksi torkahtanut siihen miettimään, kirje kädessään. -Vaan hän havahtui siitä, viskasi kirjeen pois: sehän oli totta, -hänenhän piti muuttaa... - -Muuttaa -- minne? Miksi hän oikeastaan kaivoi paperinsa esiin -pöytälaatikosta, eikö ne voineet olla siinä. Mihinkä hän ne tästä -panisi ja mihinkä veisi? Jos muuttaa piti, niin miksei muutettaisi -samalla koko pöytää. Vaan minne? Ja mihinkä nämä kaikki kampsut, -vaatteet ja muut? Entä hän itse, mihin ... mihin todellakin hän itse? - -Ja mitä on nyt tapahtunut? Onko Hilda todellakin sanaa puhumatta -lähtenyt, ja missä on poika? Missä on pikku Juuso ja mihin se joutuu, -viedäänkö lapsikin häneltä näin kysymättä, jäähyväisille laskematta? -Eihän lopullista avioeroa vielä ole tapahtunut, suostumuksensa Juuso -oli antanut, mutta muuten ei sen aikaansaamiseksi tehnyt mitään, eikä -antanut varsinaista sitoutumistaan...? Vai eikö sitä tarvittanekaan... - -Tuo oli kaikki Juusolle epäselvää ja tietymätöntä. Hän tiesi vain sen, -että hänen täytyi lähteä siitä pois, nousta pöytänsä äärestä, ottaa -paperinsa ja mennä. Ja se paikka siinä pöydän ääressä oli kumminkin -käynyt Juusolle jo niin tutuksi, käynyt tavallaan melkein rakkaaksi. -Siinä oli hän nyt parin vuoden ajan istunut niin pitkät rupeamat, -taistellut, kärsinyt ja miettinyt. Se aika oli ollut tuskallinen aika, -ne mietteet olivat olleet enimmäkseen raskaat, vaan tuntuipa sittenkin -melkein kaipaus mielessä, kun piti siirtyä siitä istumaan johonkin -outoon paikkaan, lähteä taivaltamaan aivan uutta, äkkinäistä -tulevaisuutta kohden. - -Hänen mietteensä katkasi ovenkäynti ja kun Juuso kääntyi katsomaan, -seisoivat kamreeri Holm ja Heikki siellä tavarakasojen takana katsellen -miten pääsisivät pujottautumaan peremmäs. - --- Sinä olet muuttohommissa, puhuivat he lähemmäs päästyään, -- niin, -koko kaupunkihan tänään muuttaa. Mihinkä on tarkotuksesi nyt asettua? - --- Mihin, -- niin, tänne jään Helsinkiin nyt ensi aluksi. - --- Täällähän se on kesäkin sopiva viettää työtätekevän miehen. Onko -sulla jo syksyksi ajateltua paikkaa tai toimialaa? - --- Eipä ole vielä varsinaista. - -Vieraat olivat asettuneet siihen arkkujen päälle istumaan ja koettivat -pitää vireillä ylimalkaista keskustelua, mutta pian se siihen nukkui -pois, kun Juuso ainoastaan lyhyesti vastaili, laajemmalta pakinaan -puuttumatta. Istuttiin jo hetkinen ääneti, vaan silloin Juuso yhtäkkiä -kysäsi: - --- Teillä on kai jotakin erityistä asiata? - -Olihan sitä, vastaili Heikki verkalleen. Kamreeri Holm oli -hyväntahtoisesti ottanut hoitaakseen heidän, Juuson ja Hildan, asian, -hän, Heikki oli lähtenyt vain mukaan Hildan erityisestä pyynnöstä, -vaikka hänen olikin vähän vaikea olla osallisena näissä ikävissä -selkkauksissa, -- varsinkin nykyjään. Ja hän lisäsi, että aikusemmin ei -oltu tahdottu ryhtyä varsinaisiin neuvotteluihin, menihän se -helpoimmin, kun koko juttu ratkaistiin tuota pikaa yhdellä -suorittamalla. - --- Onko teillä jo paperit valmiina? kysyi Juuso vähän hermostuneesti. - --- Onhan ne, alotti Holm virallisesti. -- Asia oli näet aijottu -järjestää niin, että Hilda lähtee jo tänä yönä ulkomaille. Vuoden -perästä on eron saanti molempain suostumuksella mahdollinen, mutta -varoiksi ja välttääksemme, ettei tähän molemmille ikävään seikkaan -useammin tarvittaisi palata, olen nyt jo vanhojen kaavain mukaan -laittanut paperit valmiiksi, nimikirjoitusta vain enää puuttuu. - --- Nimikirjoitusta vain, matki Juuso ja jäi hetkeksi äänettömäksi. -Sitten lausui hän ikäänkuin puoleksi itsekseen. -- Entä jos minä en -kirjoittaisi? - --- Se olisi hyvin ikävä asia sekä Hildalle että sinulle, virkkoi -Heikki, puuttuen taas pakinaan. -- Hän on tahtonut kokonaan vetäytyä -tästä asiasta syrjään ja jättänyt meille avonaisen valtuuden saada ero -toimeen tavalla taikka toisella. Maamme lakien mukaan on eronsaanti, -kuten tiedät, muilla ehdoilla jotenkin vaikea ja itsesi vuoksi olisi -suotavinta, ettei tarvitseisi koettaakaan muita keinoja. - --- Muita keinoja? Mitä ne olisivat? - -Heikillä häkälteli puhe eikä hän tahtonut oikein saada sanoja esiin. -Vihdoin hän virkkoi teeskennellyllä surumielisyydellä: - --- Niin, lainsäädäntömme on ahdas tällaisissa seikoissa, hyvinkin -ahdas. Mutta voihan kumminkin olla tapauksia, jolloin toisen -aviopuolison käytös ja esiintyminen antaa aihetta... - --- Toisin sanoen, että minusta tehtäisiin hullu, -- sitä kai tarkotat? - --- Toivon, että mistään sellaisesta viimeisestä hätäkeinosta ei -tarvitse tulla puhetta, vastasi Holm, -- vaikka onhan toisakseen -totta sekin, että ihminen yleensä tässä maailmassa saa vastata -esiintymisestään. Mutta mitäpä harrastusta sinullakaan voisi olla -koettaa säilyttää voimassa sellaista liittoa, jossa kaikki yhteiselämä -kumminkin on mahdoton. - --- Niin, tietysti minä kirjotan, virkkoi Juuso, heräten mietteistään, -ja rupesi silmäilemään esiin otettua paperia. - --- Hilda suostuu sitäpaitse ehtoihin, jotka ovat sinulle hyvin -edulliset, jatkoi Holm puhettaan. -- Sinulle jää kaikki nämä kalustot -ja tavarat, vieläpä hän sulle myöntää pienen osan isosti huvenneesta -pääomastaan ja sitäpaitse ottaa Hilda aivan yksinään kustantaakseen ja -kasvattaakseen poikanne. - --- Pojanko, mitä puhut, Juusonko, viedäänkö hänkin myötyriksi minulta? -Hänkin, ainoa, viimeinen toivoni ... eihän häntä toki ainiaaksi isältä -riistettäne. - -Heikki ja Holm kuvasivat Juusolle kuinka luonnollista on, että parin -vuoden vanha lapsi seuraa äitiään. Miten Juuso voisi sitä hoitaa ja -milläpä kustantaisikaan? Ja parasta on, että poika kasvaneenakin jää -yksin äitinsä hoitoon ja ettei vanhempain hajonnut väli pääse -häiritsemään sen kehitystä. - -Juuso istui ääneti tuijottaen paperiin. Hän ei ollut tullut -ajatelleeksikaan, että häneltä riistettäisiin lapsensakin, poika tuo, -josta hän oli aikonut kasvattaa miehen lujan ja tarmokkaan, joka voisi -toteuttaa sen, mitä ei isä jaksanut. Täytyihän hänen myöntää, että -Heikin huomautuksissa oli perää, mutta tuntuipa siltä niin raskaalta -ajatella, että tuokin hänen viimeisen lempensä esine vierotettaisiin -häneltä, ja että hänen omalle lapselleenkin opetettaisiin, että sen isä -oli kelvoton raukka, kehno ihminen, hullu... Mutta senkin kai täytyi -vielä tapahtua, häneltä oli riistettävä kaikki, jotta tyhjyys tuntuisi -sitä syvällisemmältä... - -Sanaakaan puhumatta otti Juuso paperin ja kirjoitti nimensä. - -Heikki ja Holmkin rupesivat, nähdessään Juuson sisällisen taistelun, -häntä lohduttelemaan ja kuvaamaan, kuinka haavat, jotka nyt ovat -tuoreiltaan auki, kyllä vielä ennen pitkääkin kasvavat umpeen, -- onhan -parastakin, että olosuhteet muuttuvat ja että Juuso taas joutuu toisiin -seuroihin, enemmän ihmisten ilmoille... Juuso kuunteli heitä hetken, -käännähti sitten ja ojensi Holmille valmiit paperit sekä pyörähti sen -tehtyään taas istumaan pöytäänsä päin. Vieraat hyvästelivät ja lähtivät -matkoihinsa. - -Juusosta tuntui huoneessa niin ummehtuneelta, tukahduttavalta, tuntui -aivan, kuin sinne olisi jäänyt jotakin saastaista ilmaa, jotain, joka -sanomattomana tuskana yhtäkkiä rupesi häntä painamaan. Hän viskasi -ikkunan auki antaakseen raittiin ilman puhallella vastaansa ja jäi -siihen seisomaan ikkunapieleen nojaten. Hetken hän oli siinä seisonut, -kun kuuli koputettavan ikkunaan ja näki Oton seisovan sen edessä -kadulla. - --- Mitä sinä siellä yksin pesässäsi mökötät, tule ulos kävelemään, -kehotti tämä. - -Juuso lähti mielellään, hänen oli mahdoton olla yhdessäkohden ja -yksinäisyyskin häntä rasitti. Ja Oton seuraan hän mielellään löytäysi, -se oli niin vilpitön poika ja sai aina mielen vilkastumaan. Nytkin oli -Otto ystävällinen ja rohkaiseva, omalla suoralla tavallaan. Hän kertoi, -kuinka hänestä tämä kaikki oli tuntunut joutavalta ja harmilliselta, -hän oli aina vetäytynyt niistä neuvotteluista pois ja sanonut -naisväelle, että te hassuttelette. Hildan oma syy, tiesihän hän sen -alkujaan. Mutta kun akat kerran ovat asian näin pitkälle ajaneet, niin -ei suinkaan tässä nyt auttanut miehistenkään miesten sentään menettää -luontoaan. - --- Se menee pois pesussa. Ja nyt sinä Juuso tietysti lähdet maalle. -Tiedätkö mitä, sinä olet niin monasti kertonut, miten rauhallista ja -viehättävää sulla oli tuolla Suomussalmen sydänmaalla, mikset menisi -sinne kesäksi. Saisitpa nähdä, kuinka iloisena ja reippaana miehenä -tulisit sieltä takaisin; tämmöisissä oloissa menettää kuka tahansa -miehuutensa, vaan siellä sitä kasvaa uutta. - -Juuson maailmankatsanto oli tällä hetkellä siksi toivoton, ettei Oton -ehdotus alussa häneen vaikuttanut eikä hän voinut siitä innostua. Vaan -Oton koko esiintymisessä oli niin paljo sulaa ystävyyttä ja osanottoa, -että se jo semmoisenaankin teki hyvää kuulla. Kävelymatkaltaan -pistäysivät he Kaivohuoneelle levähtämään ja purasemaan pari voileipää, --- Juuso ei ollutkaan syönyt mitään vielä sen päivän lukuun. Siellä -puhuttiin vielä Suomussalmesta ja nyt jo Juusossakin heräsivät -siksiverran eloon nuo menneet, herttaiset muistot, että hän vähitellen -mieltyi tuumaan; siellä sydänmaalla olivat ihmiset, ajatteli hän, -kaikessa yksinkertaisuudessaan toki rehellisiä ja hyväntahtoisia, -vilpittömiä ja vehkeettömiä, eikä raivonnut siellä tuo kaikkea -aatteellisuutta kuolettava kilpailu ja kateus, joka teki sivistyksen -hedelmät niin myrkyllisiksi. Ja niinpä he ennen kotiin menoaan Oton -ehdotuksesta päättivät, että huomispäivänä toimitetaan nuo Juuson -huoneessa olevat hynttyyt ja kampsut kesäksi johonkin makasiiniin ja -sitten lähtee mies itse kesälaitumelle saloon. - -Näissä tuumissa tuli Juuso illan suussa kotiinsa. Hän tunsi itsensä -ruumiillisesti äärettömän väsyneeksi ja viskausi siitä syystä sohvalle -pitkäkseen, hetkiseksi vain, aikoi hän, vaan hän vaipuikin syvään, -sitkeään uneen. Hänellä oli ruumiskin ollut tänään ikäänkuin -jännityksissään, sille teki tuo lepo niin hyvää. Ja hänestä tuntui -aivan, kuin hän jo olisi ollut siellä maansydämmen tuudittavassa -rauhassa, jossa hän oli vapautunut kaikista kaihoistaan ja kaikista -muistoistaan. Vaan vähitellen vaihtui mielikuva Juuson vaipuessa -syvempään uneen, ja hänestä tuntui kuin olisi hän nojannut päänsä -siihen lempeään, lämpöseen syliin, jossa hän aina lapsena oli löytänyt -hoivaa ja lohdutusta pienissä suruissaan ja pettymyksissään, äitinsä -helmaan. Ja se lepo tuntui niin turvalliselta ja tyynnyttävältä. Mutta -unelman lennossa himmeni äidinkin kuva hänen mielikuvituksestaan ja hän -oli näkevinään edessään toiset, yhtä lempeät ja lempivät kasvot, -suuret, siniset silmät ja otsaa kiertävät kutrit ja pehmonen käsi -hiveli hiljaa hänen raskasta, riutunutta päätään. Ja hän painoi päänsä -syvemmälle sen pehmoseen helmaan ja itki, itki keventäviä, sulattavia -kyyneleitä... - -Vaan kyynelten vielä kostuttaessa päänalustinta häipyi tuo autuas -unelma tuntumattomiin eikä Juuso voinut pidättää sitä kiini. Kävi taas -kuin kostea, hyytävä hengähdys hänen ylitsensä ja kylmä väre puistatti -hänen ruumistaan. Hän koetti selviytyä, koetti tarkastella, missä hän -oli ja minne hän siitä pakeneisi. Vaan hänen ympärillään oli kuin -jäätyvää, talvista merensumua, joka tukki näköpiirin joka taholta, eikä -hän voinut sen keskestä erottaa muuta, kuin tuon tutun, kammottavan, -kelmeän katseen, jossa oli se kylmä, himokas kiilto... Hyi! Juusoa -puistatti niin, että ruumis tutisi ja hän heräsi unestaan. - -Huoneessa oli melkein pimeä, nuo päällekkäin kasatut tavarat loivat -kaikenmoisia muodottoman näköisiä varjokuvia hänen eteensä, ja hänen -täytyi ojentaa kätensä tunnustellakseen, olivatko ne varjoja vai -esineitä, ennenkuin muisti, missä hän oli ja mitä nuo kuviot olivat. -Ikkunasta päin tulvasi yön raakaa, viileää ilmaa, ikkuna oli illalla -jäänyt auki ja se oli se, joka Juusoa oli värisyttänyt. - -Juuso nousi, sulki ikkunan, sytytti tulen, ja katseli kauan tuohon -järjestyksettömään sekamelskaan, joka nyt tulen valossa teki vielä -ikävämmän vaikutuksen. Ei ollut kukaan tehnyt hänelle vuodetta, siinä -oli kirjakasa sängyn päällä; Juusoa janotti, hän haki juomavettä, sitä -ei ollut missään. Hän oli yksin koko tässä huoneustossa, josta hänen -sitäpaitse täytyi muutamain tuntien perästä muuttaa pois, mihin -tahansa, pois vain avaraan maailmaan. Juuso muisti äskeisen tuumansa -matkustaa Suomussalmelle; äsken se häntä viehätti, nyt melkein tympäsi -sekin. Yksinkö sinne mustain mietteidensä kanssa, mitähän siellä tekisi -ja mihin taas sieltä...? Eihän hän enää ollut sama mies kuin se Juuso, -joka siellä kuusi vuotta sitten löysi rauhaa, viihdytystä ja innostusta -aatteilleen, nykyinen ei taida löytää sitä mistään? - -Mutta pois, ei auta, ja miks'ei yhtähyvin sinne kuin johonkin muualle. -Juuso rupesi etsimään ja keräilemään kaikkia, mitä hän siellä matkalla -mukanaan tarvitseisi. Hän kaiveli vinniltä tuotuja pakkalaatikoita, -löysi sieltä Alanteen aikuisia onkimatarpeita ja pyssykojeita; siinä -oli piippunysäkin ja tupakkikukkaro ja oli tuossakin joku paperikäärö, -totta tosiaan hänen revolverinsa ... omituista, miten senkin -olemassaolo oli niin kokonaan unhottunut. - -Niitä tavaroita, joita hän aikoi ottaa mukaansa, järjesteli hän esille -ja asetti muut paikoilleen ja puuhaili siten toista tuntia siinä yön -yksinäisyydessä. Yö oli jo kulunut kappaleen ohi puolesta, olisi ollut -maatapanon aika. Mutta Juusoa ei nukuttanut eikä hänen myöskään tehnyt -mieli jäädä siihen yökaudeksi yksin valvomaan. Hänellä oli viime -aikoina tullut ikäänkuin tarve aina vähän ajan perästä lähteä ulos -kävelemään, nytkin hän yhtäkkiä hyppäsi istuimeltaan, haki takin -päälleen ja sammutti lampun. Ulos, vapaaseen luontoon, täysillä -keuhkoilla hengittämään! - -Oli melkein pimeä kaduilla, mutta itäpohjassa kävi taivaanranta -jo hienosti punehtumaan, kevätkesän aamu ilmoitti alkavasta -sarastuksestaan. Juuso käveli kaupunkiin päin, tietämättä itsekään -miksi hänen askeleensa nyt tällä kertaa sinnepäin suuntautuvat. Yö oli -hiljainen ja autio, joku yksinäinen kulkija vain näkyi viilettävän -kadun poikki, kotiinsa kai, vuoteelleen kiirehtivän. Mutta sataman -kohdalla oli liike vilkkaampaa ja useat alas rantaan päin rientävät -seurueet vetivät Juuson huomion puoleensa. Rannassa kuului höyrylaiva -pihisevän ja puhkuvan, sen kirjavat tulet loistivat kauniilta pimeää -aavikkoa vastaan. Se teki lähtöä ... niin, tämähän se on tietysti sama -laiva, jolla Hilda matkustaa ulkomaille vieden pojan mukanaan. - -Juusokin lähti laskeutumaan rantaan päin, ei mennyt kumminkaan -ahertavaan ihmistungokseen, vaan vetäytyi siimekseen tavarakatoksen -suojaan ja katseli siitä laivan lähtöä. Paljo siinä mahtoi matkustaa -väkeä ulkomaille, koska oli noin runsaasti saattajia, täpösen täysi -tavarasuojan ja rannan väli. Ne olivat kai kaikki matkustajia nuo, -joilla oli kukat rinnassa ja jotka siinä vähän levottomasti jättivät -viimeisiä jäähyväisiä saattajilleen, vilkasten vähäväliä milloin laiva -rupeaisi loittonemaan rannasta. Pitkään aikaan ei Juuso saanut -silmäänsä Hildaa, vaan vihdoin, kun hänen katseensa osuivat laivan -kannelle, näki hän Hildan jo seisovan siinä, joukko saattoväkeä -ympärillään. Vieressä seisoi palvelustyttö lapsi käsivarrellaan. -Saattajista kävi siellä mikä suutelemassa poikaa otsalle, mikä taputti -sen pientä kättä jäähyväisiksi... Kas tuossa tuli Heikkikin, hänkin -puristaa pojan kätöstä ... Juuson oman pojan, hänen viimeisen lempensä, -viimeisen toivonsa... Ja itse hän ei saanut mennä omaa poikaansa -jäähyväisiksikään suutelemaan, hänellä ei ollut enää lapseensa sitä -oikeutta, jota millä vieraalla saattajalla tahansa... - -Vielä saapui viimeisiä matkustajia rantaan. Sillalla oleva yleisö -väistyi ulommas, Juuson täytyi vetäytyä syvemmälle siimekseen. Hänen -katseensa olivat koko ajan kiinnitettyinä sinne lähtevän laivan -kannelle. Siinä menivät nyt pirstaleet hänen haaveksimastaan onnesta, -siinä vietiin hänen taittuneen toivonsa viime sälökin, poika vietiin -sanaa puhumatta, jäähyväisiä jättämättä isän luota, vietiin vieraille -maille tullakseen siellä vieroitettavaksi hänestä ja hänen itsensä -täytyi sitä katsellen lymyillä pimeässä varjossa, ettei kukaan häntä -tuntisi, piiloittauta kuin pahantekijän... Välähti siinä kerran jo -Juuson päähän ajatus juosta esiin piilostaan, tunkeutua tuon ahertavan -ihmisjoukon läpi, hypätä laivaan ja temmata lapsi syliinsä, painaa se -rintaansa vastaan ja juosta pois ... jääköön kaikki muu, kunhan hän -saisi pelastetuksi toivojensa viimeisen kipinän... Vaan mitäpä se -hyödyttäisi, ajatteli hän jo samassa tuokiossa, siitä olisi vain -aihetta uusiin meteleihin ja uusiin pettymyksiin, hän joutuisi -kumminkin alakynteen. - -Laiva vihelsi viimeisen kerran, vieraat komennettiin kannelta pois ja -tuo raskas alus lähti vähitellen loittonemaan selälle päin kääntäen -keulansa ulapalle. Saattajat kohauttivat kerran vielä hattuaan, -viuhtasivat nenäliinalla ja lähtivät vähitellen nousemaan kaupunkiin -päin. Aamu rupesi jo valkenemaan, hämärä taisteli viimeisiä -taisteluitaan koittavaa ruskoa vastaan. - -Juusokin tuli esiin siimeksestään ja käveli ylös kadulle pysähtyen -siihen silmänräpäykseksi miettimään, lähtisikö hän jo takasin sinne -autioon kotiinsa, vai jatkaisiko kävelyään ulos kaupungista aamuseltaan -heräävään luontoon. Juuri sillä hetkellä kulki rannasta nouseva -pariskunta hänen ohitsensa... Niin, olihan se Heikki ja hänen -vastakihlattu morsiamensa, hekin palasivat saattamasta Hildaa ja -poikaa. Ohimennessä pääsi Heikiltä ikäänkuin huomaamatta hiljainen -huudahdus »Juuso!» -- Juuso pyörähti taappäin, heidän katseensa osuivat -vastakkain... - -Juuso säpsähti, tapasi kädellään päätään ja näytti koettavan selvittää -ajatuksiaan. Tuo silmäys ... tuo vaalea katse kylmällä, mutta samalla -intohimoisella kiillollaan, tuossahan se oli nyt vihdoinkin ilmielävänä -hänen edessään. Siinä oli nyt personoittuna tuo ahdistava mielikuva, -joka häntä oli ikäänkuin vaivannut ja vainonnut, jonka alkujuurta hän -oli etsinyt ja jolle hän turhaan oli ajatuksissaan koettanut muovailla -varmaa muotoa. Juuri tuohon katseeseenhan hän oli yksinäisissä -mietteissään koonnut käsitteensä koko siitä voittoisasta suunnasta, -joka hänet oli sortanut, vienyt hänen elämäntyönsä, uskonsa ja -toiveensa, mutta jota hän ei ollut voinut käsittää ... tuossa se oli -nyt yhdistettynä luuhun ja lihaan, siinä hän sen oli ennenkin nähnyt, -vaikka sitten kadottanut sen... - -Liikahtamatta siltä paikalta, johon hän oli jäänyt Heikin silmäystä -katsomaan, seisoi Juuso kotvasen niinkuin kivettyneenä, vaan hänen -sisässään kävivät laineet korkeina. Tuo katse se on voittanut, se on -kukistanut hänet; juuri sitä vastaanhan hän oli taistellut, sen -itsekkäisyyttä, sen epäpuhtautta vastaan, juuri sen ohi oli hän -koettanut kohottaa omat aatteensa... Miksikä piti tuon suunnan, tuon -Heikin suunnan, juuri voittaa, miksi piti tuon kylmän, kiiltävän -katseen saada noin pirullisesti ilkkua...? - -Tuo katse! Hän oli sitä niin kauan etsinyt ja siinä sen edustaja nyt -kulki, kääntyi tuossa juuri nurkan takaa vasemmalle... Mutta nyt hän -sitä ei kadotakaan, ei... - -Ja Juuso tunsi yhtäkkiä mielessään ennen tuntematonta päättäväisyyttä -ja toimintavoimaa ja hän tunsi taas jäsenissään tarmoa ja uhkaa. Hänen -täytyi vielä kerran nähdä tuon katseen, katsella terävänä ja rohkeana -sen kylmään kiiltoon, hän tahtoi vielä kerran taistella tuota voittosaa -voimaa vastaan, saada se pelkäämään, kukistaa se, kostaa sille ja -palauttaa oikeus ja totuus, jotka olivat loukattuina maanneet -allakynnen, taas arvoonsa ja valtaansa. Se oli niin kylmä ja levollinen -tuo katse, mutta sen täytyi laskea luomensa ja vapista... Ja heti... - -Se oli Juusolle itselleen aivan outo tunne tuo, vaan se tuli niinkuin -korkeampana käskynä, jota vastaan ei ollut sotimista, se purkausi kuin -kauan salassa kytenyt tuli ilmiliekkiin ja ajoi hänet toimimaan. Ja -hänellä oli kohta suunnitelmansa valmis, mitä hänen pitäisi tehdä, -miten hänen olisi vielä sinä yönä saatava tuo vieras valta voitetuksi -ja kukistetuksi. - -Hän lähti kiirein askelin kävelemään Kaivopuistoa kohden, pisti -toripaikoilla pientä juoksua ja riensi vihurina sisälle asuntoonsa. -Aivan kuin kärppä notkeana puikkelehti hän nyt huonekalukasojen ja -tavaraläjien lomitse pöytänsä luo, tempasi sieltä esiinladottujen -esineiden joukosta varmalla kädellä pienen käärön, pisti sen taskuunsa -ja oli seuraavassa tuokiossa taas matkalla kaupunkiin päin, riensi -niinkuin se, joka ei silmänräpäystä epäile tarkoituksestaan, ei astu -askeltakaan sivulle eikä vilhu tarpeettomasti ympärilleen. - -Mutta juuri kun hän taas harppasi satamanreunaista katua pitkin -edelleen ja yritti kääntymään ylös kaupungille, tuli ryysyihin puettu -mies häntä vastaan, tarttui napinlävestä kiini, pysäytti siihen ja -päästi rämäkän naurun, kun Juuso ikäänkuin säikähtäen vetäysi -taaksepäin. Se oli Kippis. - --- Ka, etkö taaskaan tunne vanhaa trastukampraatiasi ... mutta mistä -sinä tulet, en minä nähnyt sinua laivarannassa, vaikka siinä rouvasi -matkusti... Mitäs hittoja, menikö se nyt sulta se kultalintu, jonka -sinulle hommasin, -- voi sinua mies, kun et pidellyt kiini! - -Juuso ei vastaillut mitään, hän katseli vain Kippistä, joka siinä -hoippasi hänen edessään likasena ja lakki silmillä, toisessa jalassa -kenkä ja toisessa kalossi ja hänen ajatuksensa kulkivat aivan toisia -teitä. Hän laski koko ajan mielessään, mihin Heikki milloinkin oli -ennättänyt; nyt hän on saattanut morsiamensa tämän kotiin ja lähtee nyt -sieltä palaamaan asuntoonsa... - -Vaan Kippis puhua porisi koko ajan seuraten hänen askeleitaan ja aina -sekaan rämähtäen nauramaan. - --- Sinä katselet minun vormuani, hehe! no, tässä minun ammatissani se -ei ole niin määrässä ja kesäaikana on terveellistäkin liikkua vähän -vilposemmassa puvussa. Minä olen näet vaihtanut ammattia sitten viime -näkemän, ei siitä afäärimiehenä olostakaan ole, siinä jääpi maksuja -maksamatta ja se on läpeensä sellaista hienosta vehkeilyä. Tässä -nykyisessä ammatissani -- täällä sataman partaalla -- sitä tosin tuntee -hartioissaan, mitä tekee, mutta siinä saapi maksun puhtaassa rahassa, -milloin enemmän, milloin vähemmin... - -Juuso tuli jo levottomaksi, ojensi kättään ja toivotti hyvää yötä. - --- Niin, nukkumaan tästä olin minäkin lähdössä, kiipeän tuonne vuorelle -Tähtitornin juurelle, se on ylempänä aina vähän lämpimämpi. Mutta mihin -sinä sinnepäin keskellä yötä, Kaivopuistossahan sinä asut? Vai oletko -muuttanut? No on sinua vetelystä, kun noin väleen menetit kultalintusi, -jonka sulle hommasin suurella vaivalla. Mikä sinusta nyt tulee? Sinähän -olet huono taloudenhoitaja sinäkin, peijakas soi, kun et vain laita -niin, että meistä tulee ammattikilpailijat... - -Jo oli Juuso lähtenyt edelle kävelemään päästäkseen hänestä vapaaksi, -vain Kippis ehätti vielä hänen jälkeensä jutellen: - --- Odotahan nyt, mihin sulla sellainen kiire. Kyllähän minulla tämä -ammatti hyvä on, mutta siinä joutuu toisinaan hampaat naulaan. Olisiko -sulla antaa joku pieni hopeasirpale, että aamulla voisin kehasta eineen -aikana toriämmälle? - -Rahaa, niin oli kai sitä Juusolla vielä kipene. Hän tyhjensi -liivintaskunsa anojan kouraan: - --- Tuossa on, juo onneksesi. - --- Juo! -- juonkinhan minä, hitto soi, sinähän olet ruhtinaallisen -jalomielinen, juon sinunkin onneksesi ja maksan takasin sitten kun -seistään rinnakkain laiturin reunalla... - -Juuso käveli jo hänen loruaan lopetellessaan kiirein askelin ylös -kaupungille päin. Hän riensi hyvää vauhtia, ikäänkuin peläten -myöhästyvänsä siitä varmasta päämaalista, mihin hän nyt pyrki: hänen -täytyi aikaa hukkaamatta vielä saada käsiinsä tuo vihattu katse, tuo -sortava, pelottava ... vaan nyt piti sen kerran räpäyttää luomiaan -hänen edessään. Nyt oli hetki tullut, jolloin tuo kiero, vihattu -suunta, joka ihmisten huonoihin taipumuksiin vedoten oli päässyt -voitolle, kerrankin lupsahtaisi kokoon ja oikeus saisi hyvityksensä. -Mikään voima maailmassa ei olisi nyt voinut estää häntä viemästä -päätöstään perille. - -Jo saapui hän Heikin asunnolle, -- niin, sillä oli vielä tulta -huoneessaan, kuten hän oli arvannut. Ulko-ovi oli kiini, no, pääsee kai -pihan kautta. Innokkaasti, ikäänkuin hänen henkinen olemassaolonsa -olisi siitä riippunut, haki hän ovet ja käytävät, nousi ylös portaita -ja soitti. Kului kotvanen, jo tuli Heikki avaamaan. Mutta oven auki -lyötyään peräytyi tämä samassa takasin ja huudahti säikähtyneenä: - --- Juuso, sinäkö täällä, mitä sinä juokset keskellä yötä? - --- Aha! pelkäätkö kerrankin, räpyttääkö silmäsi vihdoinkin... - --- Mitä, oletko sinä humalassa vai hulluko? - --- Hullu, niin olen. - -Ja samassa veti Juuso revolverin taskustaan, oikaisi sen Heikkiä kohden -ja laukasi. Luoti ratkoi hian auki Heikin yöpaidasta ja riipasi vähän -orvasketta. Juuso seisoi varmana paikallaan, koetti saada toista -patroonaa laukiamaan, vaan se oli jo vanhennut ja pilaantunut, ei -lauennutkaan. Sillävälin juoksi Heikki toiseen huoneesen, sulki oven -jälessään ja Juuso kuuli siellä telefoonin hätäisesti soivan ja -peljästyneen äänen puhuvan siihen. - --- Ahaa, hän pelkää, hän on tapannut. Se katse on kerrankin masennettu, -se on sen itse tunnustanut... - -Tyyneenä ja tyytyväisenä, aivan tyydytettynä teostaan seisoi Juuso -hetkisen rauhallisesti paikoillaan. Sitten laski hän aseensa laattialle -ja lähti verkkasin askelin astelemaan alas portaita, niinkuin mies, -joka on tarkimman harkinnan mukaan täyttänyt velvollisuutensa. Hän tuli -kadulle ja hänessä oli nyt niin varma, levollinen tunne: suoni löi -tasasesti, pää oli kirkas ja mieli rauhallinen, -- näin levolliselta ei -ollut hänestä moneen aikaan tuntunut. Kappaleen katua käveltyään näki -hän vastaansa tulevan kaksi poliisia, jotka juoksivat minkä käpälästä -lähti. Juuso astui heidän eteen, leväytti kätensä ja virkkoi: - --- Hei miehet, te juoksette ohi! Te olette tietysti menossa ottamaan -kiini sitä miestä, joka juuri äsken ampui tirehtöri Grönbergiä hänen -asunnossaan. Se mies olen minä. - - - - -XVII. - - -Helsingin itäisessä saaristossa, sen valtaväylän varrella, jota pienet -saaristohöyryt kesäaikana joka toinen tunti kulkevat edestakaisin -tuoden ja vieden kesäasunnoissaan asuvia pääkaupunkilaisia, oli -havupuita kasvavan kallioniemen poimukkeessa pieni, sievä, runollisen -näköinen huvila, joka juuri tänä kesänä oli vaihtanut omistajaa. Sen -rakentajalla ja entisellä omistajalla oli onnen ratas lähtenyt -pyörimään takaperin: ei kannattanut enää pitää kesähuviloita, piti -perheen kanssa koettaa kestää kaupungin kuumuutta ja joka taholta -supistautumalla koettaa taistella ahdistelevia aikoja vastaan. -Toisella, joka sen oli ostanut, oli ratas myötään varmasti eteenpäin -pyörimässä; nyt oli jo laiturikin muuttanut nimensä, se kulki keväästä -asti tirehtöri Grönbergin laiturin nimellä. - -Silloin oli Heikki näet ostanut tuon huvilan, -- menihän se aivan -polkuhinnasta, joten oli sula voitto suorittaa rahat kerrassaan, kun -muuten olisi joka kesä pitänyt maksaa kalliit vuokrat ja tyytyä mihin -sattui. Olihan se sitten oma, -- kun nyt kerran saattoi asiansa sillä -tavoin järjestää. Nytkin ensi kesänä se oli niin mainiosti sopinut. -Heikille ei jäänyt, vietettyään heinäkuun alussa häänsä, kuin muutamia -viikkoja lomaa tehdäkseen pienen häämatkan kotimaassa, loppukesä piti -olla virkatoimissa. Niitä varten matkusti hän nyt huvilastaan joka aamu -Helsinkiin, mutta ennätti jo päivällisen ajaksi kotiin takasin ja sai -viettää loput vuorokaudesta siellä kahden nuorikkonsa kanssa, viettää -rauhallisempaa ja yksinäisempää maalaiselämätä kuin koskaan -varsinaisella maaseudulla. - -Sunnuntait varsinkin siellä olivat oikeita »kissanpäiviä», olivat vielä -nyt syyskesästäkin, kun sattui lämpösiä, kauniita poutapäiviä. -Sellainen, mitä ihanin, päiväpaisteisin sunnuntain aamupäivä oli -nytkin, jolloin Heikki istuskeli huvilansa rannanpuoleisella kuistin -penkillä mukavasti selkäkenoon nojautuneena. Hän sulatteli siinä -aamuruokaansa, soitteli sormillaan sievosesti pyörehtyvää vatsaansa ja -antoi ajatustensa vapaasti lennellä niille mieluisissa ilmakehissä. Ja -hän tunsi itsensä sangen onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Olivathan -kaikki tuumat menneet niin hyvästi lukkoon, hänen olemuksensa lepäsi jo -niin tukevalla pohjalla, hän varmistui joka päivä yhteiskunnallisessa -asemassaan ja arvossaan. Rutosti ja varmasti, hyvällä vainulla ja -aukinaisin silmin, -- se oli aina ollut hänen tunnuslauseensa ja sen -mukaan hän olikin menetellyt... Nytkin viimeksi naimiskaupassaan: -tutustui sattumalta tyttöön, hankki tiedot, että se oli hyvästä -perheestä eikä aivan tyhjäkään, -- kahta kuukautta myöhemmin vietettiin -häät. Ja kumminkin oli Heikki vaalissaan täydelleen onnistunut. Niin -vaatimaton, sävyisä ja nöyrä hän oli tuo pikku eukko, niin naisellisen -alamainen ja valmis tottelemaan miehensä pienintä viittausta, -- -enemmän ihanteensa mukaista naista ei Heikki olisi voinut löytää. - -Paitsi omalla toimialallaan, oli Heikki varmalla ja arvokkaalla -esiintymisellään jo saavuttanut yleisempääkin luottamusta ja huomiota. -Tuossa oli hänen edessään pöydällä juuri eilen saatu kutsumuskirje -jäseneksi erääseen arvokkaaseen tieteelliseen seuraan. Helsingissä oli -puoluemiesten kesken jo keväillä ollut puhetta, että Heikki olisi -sopiva mies asetettavaksi ehdokkaaksi ensi valtuusmiesvaaleissa. -Joutumisestaan edusmieheksi valtiopäiville ei Heikki taas epäillyt -ollenkaan, se oli ainoastaan ajan kysymys ja jos ei yksi pikkukaupunki -valinnut niin valitsi kai toinen. -- Ja se meni kaikki aivan itsestään, -ei tarvinnut ensinkään rasittaa itseään eikä ponnistella; asetti vain -tuontuostaankin kurssin sen mukaan, miten tuuli kävi, ja tarkkasi vähän -syvemmälläkin liikkuvain virtausten suuntia. Antoi muuten vain -sojottaa, kyllä tuuli vei eikä myrskyjä tarvinnut peljätä. - -Heikki tarkasteli lahdessa loivasti vierähtävää lainetta, jota -syyskesän levoton tuuli koetti heiluttaa korkeaksi, katseli miten -loiskahtava aalto aina muka teki hyökkäyksen laiturin kylkeä vastaan, -mutta palasi nolona takasin tajuten, ettei se sille kumminkaan mitään -voinut. Laituri seisoi paikallaan varmana kuin konsaankin pohjakallio --- se olikin nyt hänen laiturinsa. -- Ylempätä lahden suulta, väylän -varrelta, kuului taas pienen saaristohöyryn tiheää tykytystä. Nyt se -läheni, kääntyi jo niemestä näkyviin ja ohjausi Heikin huvilata kohden, -vaikkei viittari ollutkaan pystössä sitä kutsumassa. Sieltä mahtoi -tulla joku tuttava, no, olihan Heikki käskenytkin aina jonkun tulla -sieltä kaupungin tomusta hengittämään raitista ilmaa hänen -merihenkiseen huvilaansa. Jo pysähtyi laiva laituriin, sieltä nousi -pitkä, solakka mies ... ka, sehän on Otto Alm, eipä ole tavattukaan -sitten noiden Juuson rettelöjen aikojen. -- Heikki lähti kävelemään -rantaan vastaanottamaan vierastaan. - -Otto oli nykysin perheestään yksin Helsingissä ja hän oli siinä -joutessaan kerran päättänyt pistäytyä katsomassa Heikin uutta -»maahovia», -- nätti paikkahan tämä onkin. He tarkastelivat huvilan -joka puolelta, katselivat kasvitarhaa ja perunamaata ja istuivat sitten -taas Heikin äskeiselle mielipaikalle tarinoimaan. Otto kertoi, että nyt -vihdoin lähestyi hänen pitkällinen lukuaikansa loppuaan, -- rupee jo -vähitellen kyllästymään tuohon medisiinari-elämäänkin, niin hauskaa -kuin se onkin. Nyt hän lopetteli juuri viimeistä palvelustaan -sairashuoneissa, Lapviikissa viimeksi, -- jouluksi olisi homma -valmistua. - -Kun Lapviiki tuli mainituksi, johtui siitä itsestään puhe Juusoon, joka -parastaikaa oli siellä oikeuden määräyksen mukaan tarkastettavana, -missä määrässä hänen järjessään oli vikaa ja saattoiko häntä pitää -vastuunalaisena teoistaan ja erittäinkin tuosta aiheettomasta -murhayrityksestä entistä ystävätään kohtaan, joka keväillä oli -herättänyt sellaista huomiota. Otto olikin usein tavannut Juuson siellä -hulluinhuoneessa ja keskustellut hänen kanssaan pitkästi, ja tiesi -siitä syystä kertoa yhtä ja toista hänen mielentilastaan ja olostaan. - --- Hän näyttää nyt rauhallisemmalta ja tavallaan tyytyväisemmältä kuin -pitkiin aikoihin, kertoi Otto. -- Hän myöntää itse viime talvena ja -kevännä ja varsinkin noina avioeronsa aikoina olleensa hyvin -hermostuneena, usein äärettömässä sielun tuskassa, mutta kumminkin -kykenemättömänä pakottamaan itseään todelliseen toimintaan. Se oli, -sanoi hän, sama epätoivoinen tunne, kuin jos tahtoisi ojentaa kätensä, -mutta ei saisi sitä suoraksi. Hänen kaikki tuumansa ja aikeensa olivat -menneet myttyyn, useat yhteensattuneet asiat olivat painaneet ja -masentaneet hänen muutenkin herkkää mieltään. Mutta nyt sanoo hän -olevansa mieleltään aivan terveen, hän tuntee sielullaan olevan -entisen kimmoavaisuutensa ja sen kaikkien kykyjen olevan toiminnassaan. -Ja, mikä minusta yksityisesti on merkillistä, koko hänen käytöksensä ja -kaikki puheensa osottavat aivan tervettä miestä. No niin, yksi -sairaloinen kohtahan siinä on... - --- Yksi ruuvi puuttuu, se on riittävä selitys, virkkoi Heikki -välinpitämättömän näköisenä. -- Se on luulenma häneltä aina puuttunut, -vaikka vaihdellen sen mukaan, mihin yksipuolisuuteen hän milloinkin -kiintyi. Minussa ei ole Juusoa kohtaan mitään katkeruutta, mutta -luulen melkein voivani selittää hänen sairaloisuutensa kehityksen. -Hänessä on jo kauan mahtanut olla hiukan vikaa, se kasvoi, kasvoi sen -jälkeen kuin hän vetäytyi yksinäisyyteensä äärimmilleen, kunnes se -vihdoin tarvitsi jonkun esineen, johon kohdistaisi purkauksensa. Se -esine satuin nyt olemaan minä --. - --- Niin, siinähän se kohta juuri on, jota hän ei voi tyydyttävästi -selittää. Hän sanoo joutuneensa tappiolle taistelussaan uutta -maailmankatsantoa vastaan; itse hän joutui sorronalaiseksi, vääryys -voitti ja hän väittää koko tuon suunnan keskittyneen sinun persoonaasi. - --- Niinpä niin, vainoomishulluutta! Mitä minuun tulee, osoittihan -oikeudenkäynti aivan toista. Minä vanha toveri, joka olin monella -tavalla koettanut häntä auttaa, -- vainoomishulluutta, ei muuta mitään! - --- Sitähän se on. Rauenneet toiveet ja pettymys pettymyksen perästä -ovat sitä olleet omiaan hänessä synnyttämään. Ehkä oli luontoista -taipumustakin, taipumusta raskasmielisyyteen. - -Heikki pudisti päätään ja virkkoi kotvasen kuluttua miettiväisenä: - --- Alkujaan sitä ei ollut, hän oli hurjastelija. Mutta sitten kyllä... -Mitenkähän hän itse mahtaisi selittää tuon hänessä tapahtuneen -luonteenmuutoksen, tuon hänessä viime vuosina ilmestyneen -raskasmielisyyden ja uinailevaisuuden, joka hänet teki niin -mahdottomaksi ja vihdoin terästyi mielenhäiriöön? - --- En ole itse häneltä tuota niin tarkoin kysellyt, vastasi Otto. Vaan -pari päivää sitten luin erään hänen kirjoittaman kirjeen muutamalle -ulkomaalaiselle tuttavalle, -- kaikki laitoksesta lähtevät kirjeet -tarkastetaan tietysti ennen lähettämistä ja minun teki mieli nähdä, -hänen tuumiaan. Tuo tuttava näyttää olleen joku hyvä ystävä, joka -kuultuaan Juuson keväisestä asiasta on siitä häneltä kysellyt, ja -hänelle kertoo Juuso suoraan ja peittämättä viimeaikaisen alennuksensa -tilan, kuten hän sitä kutsuu. En malttanut olla ottamatta tuosta -kirjeestä muistikirjaani muutamia lauseita, jotka minusta ovat hänen -luonnettaan ja maailmankatsantoaan erittäin kuvaavia ja tavallaan -mielestäni sattuviakin. Niin, tässä se on. Hän kirjoittaa m.m: - - »Kuten tiedät, on meidän maassa viime aikoina suoritettu tärkeä - kulttuurityö: kansallisuusaate, tuo kansoja innostava, on - nostanut meidänkin pienen kansan taisteluun, jota lopulta - voitollisesti on käyty. En tiedä, arvaanko oman persoonani liian - tärkeäksi, mutta olen yhä enemmän vakaantunut siihen käsitykseen, - että minun vähäpätöinen kohtaloni on joutunut likeisesti riippumaan - tuosta meidän yleisestä, kansallisesta herätystyöstä. Ainahan - suuret kulttuuritaistelut vaativat uhrinsa. Ne kohottavat kansoja - ja vievät niitä vuosisataisaskeleilla eteenpäin, mutta juuri se - virkeys vaikuttaa, että taistelun kuumuudessa yksi ja toinen elämä - tupsahtaa poroksi. Tällaisten liikkeiden aikana tapahtuu hyvin - nopea uudistuminen, olot kehittyvät, suunnat vaihtuvat huimaavaa - vauhtia ja yhtäkkiä voi aika rientää yksilön ohi. Taikka voi - yleisessä suunnassa aivan huomaamatta tapahtua käänne, tai - seisahdus ja silloin se, joka ei samassa arvaa olla mukana, se - hyökkää entistä vauhtiaan yhä vanhaan suuntaan ja huomaa vasta - liian myöhään olevansa yksin; hän hämmentyy, sekaantuu pois, ei - käsitä aikaansa eikä aika häntä. Pääjoukko on tehnyt käänteen - ja pian toisenkin, kaikki, jotka ovat siinä rivien sisässä, - seuraavat vaistomaisesti, muutoksesta itse paljo tietämättäkään, - mukana ja tottuvat väleen uuteen kurssiin, ne vain, jotka - reunoilta ovat tipahtaneet syrjään ja koettaneet hapuilla omia - teitään, ne sortuvat. - - »Sellaisessa mutkauksessa olen minäkin sortunut. En ymmärtänyt - tässä muutamia vuosia sitten erästä rintaman käännettä, en sen - tarkoitusta enkä tarpeellisuutta. Näin sen, huomasin mihin se - pyrki, vaan se oli minusta vieras ja väärä, minulla ei ollut - malttia eikä halua seisattua vanhalta suunnaltani; uutta en - voinut hyväksyä, asetuin vastaan, kuljin muutamain muitten - kanssa omia teitäni tavotellen kansallisen liikkeen alkuperäisiä - periaatteita, jotka mielestäni olisivat olleet puhtaammat ja - paremmat. Mutta pian olin yksin. On hyvin epäkiitollista vetää - vastakynttä voittoisaa suuntaa vastaan, vaikka tuntisikin, kuten - minä tein, sen vievän kieroon. Olin liian heikko seisomaan omalla - kannallani, kärsin pettymyksen toisensa perästä, alennuin ja - masennuin, en voinut enää kohota enkä palata, vajosin - vajoamistani...» - -Otto pisti taskukirjansa kiini ja jatkoi vilkastuneena: - --- Tämä kohta oli minusta merkillinen siksi, että se osottaa kuinka -puolueettomasti ja himottomasti mies nyt osaa entisyyttänsä arvostella. -Onhan siinä minun käsittääkseni paljon tottakin. »Pääjoukon» mukana -Juuso epäilemättä olisi ollut mies siinä missä muutkin. - -Heikkiin ei tuo oikein pystynyt. - --- Hm, »olisi ollut». Tuosta kirjeestäkin tuntee varsin hyvin hänen -vanhat haaveilunsa ja mielikuvituksensa kulun. Hän pitää itseään suuren -kultuuritaistelun uhrina, ei oman sairaloisen uneksivaisuutensa uhrina, -jona hän kumminkin on. Mutta yksi kohta hänen selonteossaan on oikea: -hän ei ole koskaan ymmärtänyt aikaansa. Vaan kenen syy? - --- Tietysti se on hänen omaa syytään, hän oli nyt kerran luonteeltaan -sellainen, miten sanoisin, vähän liian runollinen ja aatteellinen. - --- Liian suuria aatteita ja aikeita -- kehittyivät hulluuteen. -- -Vaan mitä hänestä nyt siellä arvellaan, tehdäänkö hänestä vielä -järki-ihminen, joka saa vapaasti liikkua yhteiskunnassa? - --- Luultavasti ei. Tarkastusaika on nyt kulunut loppuun ja sen tulos -arvattavasti on, että hän selitetään potevan osittaista mielenvikaa. - --- Käkisalmeen siis. Ja se on sen lorun loppu, lopetteli Heikki -keskustelua hienosti haukotellen, ikäänkuin jos koko asia hänen -puolestaan olisi ollut aivan yhdentekevää. - -Heikin rouva tuli ulos verannalle vierasta tervehtimään ja keskustelu -kääntyi muille hauskemmille aloille. Kohta päivällisen jälkeen lähti -Otto takasin kaupunkiin ja Heikki viskausi mukavasti sohvalleen -päivällislevolle ottaen sanomalehden käteensä, -- hän ei ollut siellä -maaoloissa kiirehtinyt sitäkään tänään vielä aikusemmin lukemaan. Mutta -tuntui nytkin niin makeasti raukaisevan, päivä oli paistanut huoneen -niin uuvuttavan lämpimäksi ja kaikki ympärillä oli niin äärettömän -hiljaista. Heikki pani hienolta höyryävän sikaarin syrjään ... ottaa -tässä kenties pienet unet, eihän tuossa lehdessäkään näy olevan mitään. - -Vaan samassa hän vilkastui, hyppäsi pystöön ja uni oli poissa. Hän oli -lukenut lehdestä muutaman uutisen, joka häntä innosti. - --- Tuossahan tuo on jo präntättynä, vaikkei Otto tiennyt asiasta -mitään... »Ja sen johdosta on laitoksen lääkäri lääkintähallitukselle -antamassaan lausunnossa ehdottanut, että hänet siirrettäisiin -Käkisalmen rikoshullujen hoitolaan yhteiskunnalle vaarallisena -henkilönä...» Siinähän se nyt on, se on siis päätetty! - -Heikki olikin vähäisellä jännityksellä odottanut tuon tarkastuksen -päättymistä, vaikk'ei hän ollut sitä kellekään ilmaissut. Olihan se -selvä, että mies oli hullu, eihän Juusolla voinut olla, kuten -oikeudenkäynnissä kylläkin oli selvennyt, mitään järjellistä syytä -vihata häntä, vanhaa ystäväänsä. Mutta sittenkin, se oli muuten -normaali... No, nyt on mies ainakin tallessa... - -Heikki oli taas sytyttänyt sammuneen sikaarinsa ja käveli laattiata -edestakaisin miettien ja muistellen. Olihan oikeastaan miestä säälikin, -se oli alkujaan kelpo poika, puhdaskarvanen poika, ja hän tarkotti aina -rehellisesti ja oikein kaikella minkä teki. Mutta hittoko sitä saattoi -auttaa, että hän kehittyi yksipuoliseksi ja jäi sokeaksi ja että hän -antautui silmittömästi seuraamaan sitä, mitä kerran oli tuntenut ja -oppinut, voimatta oppia mitään uutta. Hän syyttää aikoja -- hm! -Olivathan ne todella käänneaikoja nuo vuodet, jolloin vähitellen -voitiin ruveta kääntämään pelloksi sitä, mitä pitkällisillä -ponnistuksilla oli perkattu. Sitä Juuso ei käsittänyt, -- no, sitä -eivät heti älynneet monet muutkaan --, mutta se siinä oli merkillistä, -ettei Juuso sittemminkään, aikojen taas muuttuessa, osunut oikealle -tolalle niinkuin useimmat muut... - -Heikki pysähtyi kävelystään, asettui ikkunan eteen seisomaan ja katseli -miettiväisenä ulos lahden poikki, joka tyyntymistään tyyntyi -päivällisestä laineikostaan. - -Käkisalmeen...! Niinpä niin, hänhän _on_ hullu, siitähän ei päästä -mihinkään. Sitä vikaa oli jo alkujaan, sitä osotti jo tuo hurjasteleva -into, joka hänet kesken poltti loppuun... Ja se on ylipäätään hulluutta -valita, kuten hän, itselleen joitakin erityisiä elinohjeita ja -periaatteita koko ijäkseen; olkoot nuo ohjeet ja aatteet kuinka hyviä -ja kauniita tahansa, eihän ne joka paikkaan sovi. Miehellä pitää olla -selkärankaa, se on totta, vaan sen tulee toki olla siksiverran -taipusan, että kullakin ajalla voi mukautua olojen ja ajan vaatimusten -mukaan. Sen seikan täytyy jokaisen älytä, vaikk'ei nyt jokaisella -tietysti voi olla samaa kykyä katsoa eteenpäin eikä samaa makua sormien -päissä. Kääntyyhän aika myötään, pitää vain osata kääntyä mukana, joka -ei sitä osaa, -- jaa, se jää sivulle! - -Sitä se ei Juusoparka ymmärtänyt, hän oli siinä suhteessa todellakin -aikansa lapsipuoli. Hän iski päänsä seinään ja juuri siksi hän onkin -nyt mennyttä kalua. - -Käkisalmeen! Ka niin, itsepähän kaivoi hautansa. Viaton Heikki oli, -hänen tiensä oli kyllä käynyt päinvastaseen suuntaan, vaan ei hänellä -ollut siitä omantunnonvaivoja. Hän oli vain ymmärtänyt aikansa kulun ja -sen vaatimukset ja menetellyt sen mukaan, -- siinä kaikki! - -Kiintyneenä näihin mietteihinsä oli Heikki jo sytyttänyt toisen -sikaarin ja ruvennut sitä poltellen jälleen mittelemään laattiata -edestakaisin. Vaan kotvasen kuluttua viskausi hän taas sohvalle ja otti -uudelleen sanomalehden käteensä... »Menetellyt sen mukaan», niin juuri, -ja niin hän aikoi tehdä vastakin, se on jokaisen oikeus ja -velvollisuus. Aika kehittyy myötään, olot ja suunnat muuttuvat, täytyy -tunnustella eteensä. Mutta onneksi hänellä olikin siinä suhteessa -tarkka vainu. Nytkin hän haisteli jotakin... Olihan ollut jo kotvasen -jonkinlaista seisausaikaa, mutta melkein tuntui taas siltä, kuin olisi -ilmassa ollut jotakin hienoista, kaukaista käryä... Niin näkyy, -maaseutulehdissä esiintyy tyytymättömyyttä, ei kärsitä muka -harvainvaltaa eikä pääkaupunginjohtoa, tahdotaan omatkin mielipiteet -kuuluville. Saa nähdä, paahdetaanko sieltä pitemmältäkin ja kehittyykö -siitäkin vielä jotakin suuntaa. Mutta se on vielä hyvin kaukaista, -hyvin hienoista huminaa, ei sääsken ääni taivaaseen kuulu... Ja jos -sieltä joskus rupeaisi vinhemmin puhaltamaan, niin onhan sitten aina -aikaa tarkemmin tunnustella virtausten voimaa ja katsella miten kurssi -milloinkin on käännettävä. Nyt istutaan alallaan, lujitetaan -perustuksia ja merkitään tuulen vaihtuvia vivahduksia. - --- Malttia vain ja samalla valppautta! - -Heikki viskasi sikaarinsa syrjälle, -- mitä varten hän siinä nyt taas -niin tuimasti tupruutteli. Hän poltti varmaankin liiaksi, se ei voinut -olla terveydelle hyväksi ja terveyttä täytyi säästää. Sitä kyllä vielä -tarvitaan, sillä taivalta ylöspäin on vielä pitkältä. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Aikansa lapsipuoli, by Santeri Ivalo - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AIKANSA LAPSIPUOLI *** - -***** This file should be named 41416-8.txt or 41416-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/1/4/1/41416/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |