Add files from ibiblio as of 2025-03-08 16:58:01HEADmain

3 files changed, 2045 insertions, 2427 deletions

diff --git a/41053-0.txt b/41053-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..95e77df
--- /dev/null
+++ b/41053-0.txt
@@ -0,0 +1,2045 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41053 ***
+
+ANTINOUS
+
+Kirj.
+
+Volter Kilpi
+
+
+
+ Otava, Helsinki, 1903.
+ K. Malmstrˆm'in kirjapaino, Kuopio.
+
+
+
+SISÆ’LLYS:
+
+    I. Bithyniassa.
+   II. Athenassa.
+  III. Roomassa.
+   IV. Egyptiss‰.
+
+
+
+
+
+
+I. BITHYNIASSA.
+
+
+
+
+Satakielist‰ hel‰jˆitsev‰t Bithynian mets‰t, ruusuista tuoksuvat
+Bithynian laaksot.
+
+Siell‰ luikertaa hopeainen Sangarius h‰myntummien metsien varjoissa,
+joissa satavuotiset korkeat puut seisovat i‰isen‰ h‰m‰ryyten‰ ja
+levitt‰v‰t virran ylitse el‰v‰n lehtikatoksen, jonka tihe‰st‰
+holvikosta hintel‰t tulikukkaisat kˆynˆkset h‰ilyvin‰ riippuilevat
+valjun vedenpinnan ylitse, luikertaa korkeiden jylhien vuorien v‰lill‰,
+joiden rinteet ‰kkijyrkkin‰ riippuvat juoksevan veden ylitse ja
+uhkaavina ja paljaina ylenev‰t huimaaviin korkeuksiin, kantaen
+kaukaisella laellaan, ik‰‰nkuin taivaan syliss‰, mit‰ttˆm‰n‰ silm‰‰n
+n‰kyv‰n kaupungin tornit ja muurit, luikertaa laaksojen halki, jotka
+levitt‰yv‰t riemuitsevana, heleiden palmulehtojen rajottamana
+ruusustona, jonka yll‰ taivaan kansi kylpee siness‰ ja auringon
+kullassa. Siell‰ ovat mets‰t, mets‰t, jotka ylenev‰t ihmisen yll‰ kuin
+temppelin‰, jonka rajattomassa rauhassa ihminen seisoo riippuvin k‰sin
+ja hiljenneen‰, puut seisovat siell‰ i‰isen‰ liikkumattomuutena, puiden
+v‰litse h‰‰mˆtt‰‰ silm‰‰n kostea h‰m‰r‰ vuoren sein‰, jonka ratkelmista
+vesi hiljalleen tiukkuu ja hopeaisina suonina valuu vuoren viherv‰n
+sammaleen peitt‰m‰‰ rintaa, yll‰ huojuilevat puiden korkeat latvat,
+juurilla, mets‰n ep‰m‰‰r‰isess‰ h‰m‰r‰ss‰ n‰kee siell‰ t‰‰ll‰ runkojen
+v‰lill‰ jonkun korkean kalpean kukkasen varrellansa hiljaa h‰ilym‰ss‰,
+ymp‰rill‰ on rauha, ‰‰retˆn hiljainen rauha, niin ett‰ yksin‰inen
+linnun ‰‰ni j‰‰ kauaksi kajailemaan ilmaan ennenkuin h‰ipyy seisovain
+runkojen v‰litse kaukaisuuteen metsien h‰m‰r‰‰n syliin. Mutta ovat
+siell‰ nekin mets‰t, joissa puut h‰m‰rt‰v‰t purppuraholvikkana yll‰,
+joissa ruohostot mets‰n raskaassa ja tunkeassa h‰m‰r‰ss‰ l‰ikky‰v‰t
+kukkasten punaisena ja keltaisena vaippana, ja joissa ihminen itsekin
+lehtikatoksen l‰ik‰htelev‰n l‰pin‰kym‰ttˆm‰n vehreyden, kukkasten
+humalluttavan v‰rikirkunan ja tuoksuina huuruavan ilman keskell‰
+huumautuu kuin pisaraksi sit‰ raskaanhivelev‰‰ tuoksujen ja v‰rien ja
+vehreysaaltoamisen vellontaa ja h‰m‰rt‰‰ kuin itsekin sieluineen
+umpinaisena punaansa kumpuavana kukkasen umpuna mets‰n raskaassa
+varjossa. Laaksoja on Bithyniassa, jotka ovat kuin kukkasten
+hukuttamat, punan laineena h‰ily‰v‰t ne laaksot, ilmakin l‰ikk‰ilee
+tuoksujen raskauttamana niiden yll‰, ja ymp‰rill‰ ylenev‰t mets‰t
+runsaana vehreyden meren‰, jossa n‰kee vaan pehmytt‰ ja tulvehtivaa
+lehvistˆjen upeilua ja kukkataakkojen vaippaavaa nuokkunaa, itse
+taivaskin t‰m‰n kukkasparatiisin yll‰ samenee silmiss‰ kuin
+purppuranusvaisena hˆyryn‰ uiskentelevaksi katokseksi, joka yht‰ p‰‰t‰
+ik‰‰nkuin valuu ja valuu sulana punan ja kullan tulvana maailman
+avauvan kukkassylin yll‰. Mutta on siell‰ niit‰kin laaksoja, joissa
+ihanilla riemuisilla niityill‰ kukkaset seisovat suur- ja
+kirkassilm‰isin‰, joissa ymp‰rill‰ ylenev‰t keve‰t korkeat puut, joiden
+h‰ilyvill‰ oksilla linnut hopeaisesti visertelev‰t; kuin keve‰n‰
+valkeana kirkkona nousee taivas niiden laaksojen ylitse, linnut
+uiskentelevat vapaassa ilmassa ja kukkaset n‰kyv‰t helein‰ silm‰‰n,
+niinkuin helj‰‰ soittoa ovat ne laaksot ja ilma v‰lkkyy kirkkaana
+niiden raikkaan kukkav‰lkkeen yll‰.
+
+Niin on Bithynia, ruusujen ja tummaraskaiden metsien maa, satakielien
+ja kaipaavain myrttien maa.
+
+Mutta Bithyniassa, ruusujen ja lehvistˆjen vehre‰ss‰ Bithyniassa on
+kaupunkikin meren hele‰ll‰ rannalla, kirkas valkea kaupunki, edess‰‰n
+meren laaja rannaton peili. Valkea on se kaupunki, selke‰n‰ ja
+tarkkamuotoisena nousee se temppeleineen ja ylenevine pylv‰stˆineen
+heijailevan veden peilin edess‰ kuin vetten helmasta silm‰‰n, kirkkaana
+ja valkeana seijastaa se silm‰‰n sinisen kevyen ilman rajottamana. Niin
+se kaupunki on ilman ja meren rajottamana kuin ylenevien temppelien ja
+keveiden ylh‰isten pilaristojen s‰vellytt‰v‰ korallinen n‰ky, mutta sen
+meren edess‰ heijailevan kaupungin takana h‰‰myilev‰t vehreiden
+runsaiden metsien vellovat haahmot, jotka kuin suunnattomina pehmein‰
+aaltoina tulvivat joka taholta sen kirkaspiirtoisen marmorikaupungin
+ylle ja ik‰‰nkuin vellovat hukuttamaan koko sen kaupungin
+ylitseuhkuvaan runsaus-syliins‰. Claudiopolis, hele‰ ja valkea
+marmorikaupunki on Bithynian laaksojen syliss‰, kirkas on se temppelien
+ja pilaristojen kaupunki ja ihmiset vaeltavat sen kaduilla puettuina
+valkeihin keveihin togiin, mutta Claudiopoliin ymp‰rill‰ l‰ikkyv‰t
+Bithynian mets‰t, ja metsist‰ huuruu tuoksujen raskauttama ilma sen
+selke‰piirtoisen kaupungin ylitse. Niin siell‰ ihminen, kun katselee
+pylv‰stˆjen ylenev‰‰ rauhaa ja temppelien tyynt‰ ja syv‰‰ lepoa
+pilaristoillaan, itsekin ik‰‰nkuin her‰‰ tyyneyden ja tyyntymyksen
+haluksi ja sointuisi joka liikunnossaan ja ajatuksessaan tyyneeksi ja
+tasaiseksi, koko olo asettuneena ik‰‰nkuin marmoriin veistetyn
+kuvapatsaan tyyneen kylm‰ksi oloksi, otsa ja rinta p‰ilyv‰n‰ lepona,
+mutta samassa hengitt‰‰ taas sit‰ tuoksujen tulvahuttamaa ilmaa ja
+n‰kee taivaan, jolle metsien ja niittyjen vehreys-l‰ike antaa ik‰‰nkuin
+samean, huuruissa kylpev‰n v‰rivaipan, ja sielu valahtaa siit‰
+rauhottumisen ja sointumisen rajasta muodottomaan ylitsekumpuavaan
+l‰ikehtimiseen, johon ihminen koko oloineen herk‰ht‰‰.
+
+Bithyniassa, ruusujen ja h‰m‰rt‰vien metsien maassa on Claudiopolis,
+kirkas marmorikaupunki, joka ylenee selkeiden pilarien ja temppelien
+sointuna merenpeilins‰ edess‰, mutta jonka ymp‰rill‰ metsien ja
+lehdikkˆjen salaper‰inen vehreysmeri runsaana ja hukuttavana lainehtii.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Antinous pit‰‰ otsaansa k‰tens‰ varassa, istuu kivell‰, kyyn‰rp‰‰
+polvea vastaan ja tuijottaa mets‰‰n, mets‰n syliin.
+
+Siin‰ se mets‰ h‰ilyy tummuutena yll‰ ja ymp‰rill‰. Puut nousevat,
+ylenev‰ runko ylenev‰n rungon takana, taampana h‰vi‰‰ kaikki
+sulkeuvaksi himmeyden sein‰ksi ymp‰rill‰, yll‰ kattaa latvojen
+l‰pin‰kym‰tˆn lehvistˆ mets‰n umpinaisen salin. Siin‰ jalkojen edess‰
+luikertaa kalpea puro puiden juuria, sen kelme‰kalvoisessa
+kuvastuksessa n‰kee liikkumattoman hiljaisen mets‰n toistamiseen
+parkkisine, ylenevine, toistensa taakse peittyvine runkoineen ja
+raskaasti huojuvine lehtikatoksineen, jonka holvikosta tulikukkaiset
+kˆynnˆkset hinteloina riippuvat vett‰ kohden ja ik‰‰nkuin pisartavat
+helakanpunaiset varjonsa puron liikkumattomaan kuvastukseen.
+Pyˆrrytt‰v‰n‰ hiljaisuutena ja liikkumattomuutena seisoo mets‰, silm‰
+hukkuu toistensa taakse h‰vi‰v‰in runkojen seisontaan, joka et‰‰mp‰n‰
+ja et‰‰mp‰n‰ tihenev‰n‰ sein‰n‰ sulkee ihmisen olon ja mielen
+ylt'ymp‰rilt‰, yll‰ huumenevat aistit taajan el‰v‰n lehtikatoksen
+tuntemisesta, joka sankkana ja raskaana huojuu yll‰ ja levitt‰ytyy
+ymp‰rille yhtyen kaukaisuudessa runkojen kanssa niiden sameaan sankkaan
+taustaan, joka seisahtaa ihmisen mielikuvituksen ylt'ymp‰rilt‰.
+
+Umpinaista on siin‰ mets‰ss‰, ja raskaana lumoavana h‰m‰rryksen‰ tuntuu
+se vereen ja oloon. Mielikuvitus seisahtuu vangittuna sen mets‰n
+n‰kemiseen ylt'ymp‰rill‰. Puiden juurilla tuoksuavat suuret punan- ja
+kellanhelottavat kukkaset ja ilma runkojen v‰lill‰ on raskas h‰ily‰v‰in
+kˆynnˆsten lemusta, kummallisesti vaippaa ja uuvuttaa se tuoksujen
+hˆyry ihmist‰. On niinkuin mets‰n suljettu umpinainen h‰m‰rrys kasvaisi
+ihmisen sieluksi ja kuin raskaana lemuileva ilma usvailisi ihmisen
+vereksi. Katoo itsest‰‰n ja seisahtuu lumoutuvassa sielussaan
+liikkumattoman mets‰n seisonnaksi.
+
+Antinous istuu, k‰tens‰ lamauvina, ja tuijottaa, mit‰‰n yksityist‰
+havaitsematta, mets‰n lumoavaan syliin. Kummallinen hervottumus
+levitt‰ytyy h‰nen mielens‰ ylle. Koko se mets‰ tulee kuin yhten‰
+tuntona h‰nen sieluksensa, h‰n tuntee silmill‰‰n yht‰ haavaa ylenev‰t
+puunrungot ymp‰rill‰ ja mets‰n h‰m‰r‰n seisovan sisustan, jossa
+lehvistˆ hiljaa ja raskaasti liikkuilee, ja jonka suljetussa varjossa
+kukkasten tukahuttava lemu liikkuu. Niin on kuin h‰m‰rt‰isi veress‰‰n
+jokainen lehden liikunta ylh‰‰ll‰ puussa ja ik‰‰nkuin jokainen
+tuntoonsa tuleva kukkasen n‰ky tuntuisi l‰mpim‰n‰ syk‰hdyksen‰
+veress‰‰n. Yht‰haavaisena liikkuvana v‰riusvana l‰ik‰htelee koko
+ymp‰rˆiv‰ mets‰ h‰nen sieluksensa ja vaippaa varjoovasti koko h‰nen
+olonsa.
+
+Niin valahtuu ihminen kuin mets‰ksi ymp‰rill‰. Verta varjostaa ja
+v‰rj‰‰ mets‰n h‰m‰r‰ ja kukkasten puhkeilu, koko tunto on mets‰n
+umpinaisena kuvana l‰ik‰htelemist‰. On kuin hukkuisi mieli kukkasten
+h‰m‰r‰ksi punaksi tai kuin puhkeisi mets‰n hillitty raskaslemuinen
+henki ihmisen vereen. Liikkuu kuin omasta olemisestaan ja liittyy
+tuntevana vellovana usvana kaiken myˆt‰ ymp‰rill‰‰n. Omassa itsess‰‰n
+tuntee valahteluna jokaisen lehden hamuilevan liikunnan ja jokaisen,
+silm‰n tunnettavaksi pulpahtavan kukkasen v‰ripisaran. Lainehtii
+tuntemisena, koko sielu on lehtikatoksisen mets‰n suljettua ja
+umpinaista liikkuilemista ja tuoksujen ja v‰rien uiskentelemista. On
+siin‰ mets‰n keskell‰ kuin paikalleen lumottu kukkanen, jossa mets‰n
+koko el‰m‰ v‰rehtii.
+
+Niin istuu Antinous mets‰ss‰, sielunsa mets‰ksi liikkuvana. Silm‰ns‰
+lep‰‰v‰t mets‰ss‰, joka unnuttavana rauhana taajenee ylt'ymp‰rill‰,
+k‰tens‰ ovat vaipuneet kummallekin polvelleen ja lep‰‰v‰t auenneiksi
+herpouneina siin‰. Silm‰ns‰, kun h‰n katsoo sinne metsien v‰riin,
+suurenevat ja tummenevat hetkitt‰in ‰killisesti ja samassa puhkee
+rinnastaan pid‰ttyv‰ huokaus, kuin olisi h‰ness‰ puhkeemassa halu
+h‰lvet‰ itsest‰‰n siksi kaikeksi ymp‰rill‰. Rajatonna uumoilee mets‰
+yll‰ns‰ ja kasvien veren‰ lainehtii maa ja ilma.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Apollon temppelin edess‰ seisoo Antinous, katselee Apolloa, Apollon
+kuvaa temppelin edess‰. Ymp‰rill‰‰n ylenee Claudiopolis marmorisena,
+aurinko katselee hoikan palmun ylitse, joka h‰ilyv‰n‰ seisoo temppelin
+ter‰v‰n‰ n‰kyv‰ss‰ kulmassa ja levitt‰‰ lempe‰n viherj‰n viuhkansa
+temppelin valkeata sein‰m‰‰ vastaan, ymp‰rill‰ liikkuu ihmisi‰ v‰lj‰in
+ja valluisten pilaristojen varjoissa. Apolloa katselee nuori Antinous,
+Apollon ylh‰isen‰ seisovaa kuvaa, katselee liikkumatonna, vartalonsa
+hiukan eteenp‰in kumartuneena, toinen k‰tens‰ on heikosti kohotettuna
+sivullaan, toinen holhoo togaa, joka suorissa poimuissa laskeuu nuorta
+vartaloansa alas. P‰‰ns‰ on kevyesti kumartuneena, kun h‰n siin‰
+katselee.
+
+Mik‰ lepo sen Apollon silmiss‰, siin‰ kun se marmorisena n‰kyy?
+Ylh‰isen‰ se seisoo, otsa ylennettyn‰, kohotetussa k‰dess‰ lyra.
+Antinous seisoo totisena ja liikahtamatonna kuvan edess‰. Silm‰ns‰
+seuraavat jokaisen j‰senen joustavaa muotoa. Niin siit‰ kuvasta
+s‰veltyy ihmiseen kuin aaltoavain viivojen h‰ilyv‰ tuudinta. Mieli
+keinuu hyv‰iltyn‰ solavain muotojen myˆt‰ ja koko ihmisen sielu sulaa
+liuenneena sen kuvan ylle.
+
+Tuntee kuin itsess‰‰n jokaisen j‰senen muodon. N‰kee rinnan, jonka
+joustava keve‰ kupu kutoutuu kun oman rinnan notkeaksi kiinteydeksi.
+N‰kee kohotetun k‰sivarren kaarean solavan muodon ja polven hoikan ja
+kimmoisan pyˆrˆn, n‰kee vyˆt‰isten valmiin ja notkean ymp‰ryst‰n, ja
+jalkojen joustavan kiinte‰n kimmon, ja tuntee joka j‰seness‰‰n
+itsens‰kin notkeana ja t‰ydellisen‰. N‰kee ylennetyn otsan ja
+kirkastuneet silm‰t sen alla, n‰kee lyran herkki‰ kieli‰ koskettelevat
+sormet ja on kuin selkenisi omakin otsa yht‰ kepein‰ ja tyynin‰
+leijaaviin ajatuksiin ja kuin s‰estelisi tyynen‰ tuudittuvan mielen
+kangastuksia metallikielien valuinen keve‰ hel‰htely.
+
+Niinkuin aalto, tuudittava muodostava aalto kulkee ihmist‰, siin‰ kun
+seisoo ja katsoo kirkastuvaa Apolloa. Eikˆ her‰‰ k‰sivarsi pyˆre‰mp‰n‰
+ja eikˆ taivu k‰den nivel notkeampana ja hienompana? Rinta hengitt‰‰
+kevyen‰ ja kiinte‰n‰, vyˆt‰isten joustava notkeus herkkyy, tuntee
+k‰tens‰ ja olkansa, tuntee polvensa ja jalkainsa nivelet t‰ydellisin‰
+ja kauniina ja liikkumaan valmiina. Niin hyp‰ht‰isi esiin kuin joka
+j‰seness‰‰n notkeana kimmoisuutena ja kajahuttaisi ilmoille olemisensa
+kevyen riemun, mutta sitte valuu otsan ja silmien valaistu loisto
+ihmisen l‰vitse ja hillittyn‰ ja valaistuna tyyntyy t‰ydellisyytens‰
+keinuntaan.
+
+On tyyni ja kirkas, mieli kuin marmorin rauhana. Tuntee j‰sentens‰
+sopusuhdan, tuntee sielunsa peilailevan olon, ja on koko olossaan kun
+meren p‰ilyilev‰‰ peili‰, joka tyyntyneen‰ rannattomana lepona
+kangastellen heleilee. Onnellisena kauneutena h‰ilyilee koko ihmisen
+tila. Ajatukset soutelevat mielt‰, kuin joutsenet heijailevan veden
+kantta, sielu liikkuilee tyyntynein‰ hyv‰ilevin‰ uneksumisina ja koko
+olo on kuin hillityn hivelev‰n aallon keinuttama ja lempe‰ss‰ syliss‰‰n
+kantama.
+
+Niin seisoo Antinous liikkumatonna ja katselee, toinen k‰tens‰
+riippuvana, Apollon kuvaa. Niin ovat ajatuksensa kuin ottaneet koko
+h‰nen olonsa ja sieluineen sulaa h‰n itse Apollon muotoon, koko
+mielens‰ h‰ilyy Apollon kuvana. Siin‰ liikkuu ohitse togapukuisia
+ihmisi‰, ymp‰rill‰ h‰‰myilev‰t valkeat pilaristot, ja ylh‰‰ll‰
+taivaalla vaeltaa korkea aurinko marmorisen kaupungin ylitse, se kaikki
+on sent‰‰n vaan kuin et‰isen‰ ep‰selv‰n‰ unena l‰sn‰ Antinouksen
+tunnossa, h‰n seisoo Apollossa silm‰ns‰ vaan ja juo sieluunsa Apollon
+kuvaa, h‰lvenee sieluineen Apollon n‰kyyn, koko se valkeneva kaupunki
+ymp‰rill‰ on aistimissaan l‰sn‰ vaan kuin tunteitansa keve‰sti
+s‰estelev‰n‰ sointujen kosketteluna.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Antinous istuu, istuu huoneessaan yksin ja miettii. Edess‰‰n heitt‰‰
+suihkul‰hde ilmaan v‰lkkyv‰n kaaren, joka ilmassa s‰teillen palaa
+marmorialtaaseen, jonka partaitten v‰lill‰ vesi hele‰n‰ ja l‰pin‰kyv‰n‰
+h‰ilyelee. Antinous on nostanut toisen polvensa polvelleen, istuu ja
+tuijottaa ilmassa edess‰‰n kiert‰v‰‰n vedenkaareen, otsansa on heikosti
+rypistynyt. Veden hiljainen loiskina, kun se putoaa marmorialtaaseen on
+ainoana ‰‰nen‰ korkeassa marmoripilarisessa huoneessa, jonka katosta
+valo tasaisesti levitt‰ytyy ymp‰rille. Putoavan veden hel‰htely s‰est‰‰
+ja tuudittaa ajatuksiansa.
+
+Mit‰ on el‰m‰? Onko se kuin vedenkaari, joka kevenee lasisenkirkkaana
+ja v‰lkkyelee ilmassa, sitte hel‰jˆiv‰sti sammuen marmorialtaan hele‰‰n
+liikkumattomaan veteen? Antinous istuu, seuraa silmill‰‰n vedenkaarta,
+kun se selke‰n‰ hopeasuonena nousee korkealle ja ylh‰‰ll‰ sitte
+hajautuu ilmaan moniv‰risin‰ helmin‰, jotka hel‰hdellen putoavat
+marmorialtaan veteen ja saavat sen pinnan hiljaa heilahtelemaan. Onko
+el‰m‰ soinnun keveyten‰ heleilemist‰, ja onko el‰m‰n joka hetki pisara
+pisaralta kauniiksi selkenev‰‰ ylentymist‰? Onko el‰m‰ ihmisen
+her‰‰mist‰ keve‰ksi ja soivaksi kauneudeksi?
+
+Niin ihmeellisen kaunista on el‰m‰ joskus el‰‰. Sielu on kuin vapaiden
+ilmojen sine‰, niin kirkas ja kevyt, jokainen ajatus her‰‰ mieless‰
+vapaana ja kevytsiipisen‰, kuin visert‰v‰ lintu, joka joka hetki voi
+ylet‰ taivaitten sinikeijuviin avaruuksiin leijaamaan, mielt‰
+s‰velt‰v‰t niinkuin valuisten sointujen kosketukset, tuntee koko
+itsens‰, sielunsa ja jokaisen j‰senens‰ syk‰htyneen‰, keve‰sti
+liikkuvana notkeutena. Ajatukset ovat mieless‰ kuin seesteist‰
+aamumerta uiskentelevat linnut, jotka hyv‰iltyin‰ antavat aaltojen
+kantaa itse‰ns‰ sinne t‰nne, milloin ne liikkuvat oman muodon
+t‰ydellisyydess‰, h‰ily‰v‰t oman olkap‰‰n kiinte‰ss‰ notkeassa
+kaartumisessa ja oman rinnan v‰lj‰n‰ ja vapaana hengitt‰v‰ss‰ kuvussa,
+tai oman k‰sivarren pyˆre‰ss‰ ripe‰ss‰ voiman syk‰htelyss‰, milloin ne
+taas liitelev‰t ilmojen autereisen seesteen kannattamina ja h‰ily‰v‰t
+utupilvien myˆt‰ taivaan siniselke‰t‰ v‰lj‰‰ lakea, tai nousevat ne
+notkeina ja ihananluottavina kuin marmorijalustoiltaan ylenev‰t
+ylh‰iset pilarit ja seisovat luottavan tyynin‰ ja t‰ydellisin‰
+kultaisena kuvastelevan maailman keskell‰. Niin on kevytt‰ ja
+t‰ydellist‰ ihmisen olla, jokainen tunne on ihmisen liikkumista
+ihanana, jokainen ajatus on t‰m‰n tuntemisen loistetta ja koko ihmisen
+olo p‰ily‰v‰‰ kauneuden heleilemist‰.
+
+Antinous katsoo, silm‰ns‰ kuin sis‰llisesti valaistuina, vedenkaaren
+s‰teilyyn, hengityksens‰ k‰y tasaisena ja kevyen‰. Hetkeksi ylenev‰t
+silm‰ns‰ ja vaeltavat huonetta ylt'ymp‰ri katseella, joka ik‰‰nkuin
+kylpee autereisessa hurmausmeress‰. Siin‰ nousevat ymp‰rill‰ hoikat ja
+valkeat pilarit, jotka keve‰n‰ ja norjana j‰nnityksen‰ kannattavat
+katoksen marmoriliistakkeita, niiden pilarien sorjien ja selke‰sti
+ilmaan piirtyv‰in vartalojen v‰litse n‰kyy silm‰‰n seinien,
+kevythaamuisten pilastarien rajottamat ja s‰velt‰m‰t suunnikkaat tasot,
+jotka avautuvat ilmaisina kuvina, joiden et‰isiin valkeneaviin
+maisemiin silm‰ hyv‰iltyn‰ j‰‰ uneksumaan. Ihanana j‰tt‰‰ Antinous
+silm‰ns‰ harhailemaan niiden maisemakuvien elyseeisi‰, rauhottavia
+et‰isyyksi‰, joissa ihanat tuoksuvat vedet loistelevat, rannoillaan
+ylh‰iset puistot, joiden vihannasta valkeat pilaritemppelit hohtavat
+auringon valaisemina. Uneksuvana j‰‰ silm‰ niiden maisemien valaistuun
+n‰kyyn ja sielu viekottuu tuudittumaan niiden maisemien autereisten
+haamujen myˆt‰. Kuin ihanuuden kannattamana liikkuu ja h‰lvenee
+ihminen.
+
+Kuinka kummallisen kultaisen ihanaa on ihmisen olla! Niin on kuin
+kylpisi ihmisen sielu kultaista merta, jossa jokainen aalto
+hurmauksena huuhtoo ihmisen oloa ja vie h‰nt‰ suloisessa unohtuneessa
+kuoleentumuksessa mukanaan. Koko ihminen on kuin ihanuuden sointuun
+h‰ily‰mist‰ ja h‰lvenemist‰, jokainen tunne her‰‰ kuin s‰velen aaltona
+ja kulkee rikkaana ja tasottavana ihmisen oloa, jokainen ajatus
+ihmisess‰ on niinkuin aalto, johon meren hohteleva syli virkoo ja jonka
+liikunnossa se kullanv‰l‰htelev‰n‰ h‰ilyy. Kuin yht‰ mukauvaa
+hiveltymiseen antaumusta on koko ihminen, ja herkk‰n‰ ja taipuvana
+tyyntyy ja p‰ilyy koko tahdottomassa olossaan.
+
+Mutta onko ihminen aina n‰in h‰lvenneen‰ soinnun tuudittumisena?
+Antinous on katsellut kauan niiden, pilarien takana heijailevien
+maisemien unelmiin, kunnes silm‰ns‰ viimein unohtuneina ovat j‰‰neet
+tuijottamaan yhteen kohtaan ilmassa. Eikˆ ihmisell‰ ole toisiakin
+hetki‰, jolloin ihmisen sielua kattaa kuin sitova lumous? Jolloin
+maailma levitt‰ytyy kuin umpinaisena katoksena ihmisen ylle ja
+ymp‰rille ja sulkee h‰nen kuin vangittuna itseens‰? Jolloin ihminen on
+maailman keskell‰ kuin umpinainen paikalleen sidottu kukkanen, jonka
+ainoa olo on uumoilevaa v‰rjymist‰ luonnon rinnalla, luonnon
+veripisarana, joka on sidottu ja lamattu olemasta mit‰‰n selkenev‰‰
+ilmaisan ylenev‰‰ soinnun keveytt‰, on ainoastaan v‰rien ja tuoksujen
+pulpahtuvaa, paikallaan kumpuavaa olemista, jonka ylle maailma
+h‰m‰rryksen‰ levitt‰ytyy?
+
+Eikˆ ihminen toisinaan ole kuin sameata ja rajatonta sis‰lt‰‰n
+kumpuamisen halua? Niin on kuin kukkanen h‰m‰r‰n mets‰n syliss‰, joka
+alati halajaa h‰lvet‰ ja haihtua, mutta joka alati on sidottu
+sijallensa ja suljettu itseens‰ ja sitte t‰m‰n rajattoman
+t‰yttym‰ttˆm‰n halunsa haikeassa kipeydess‰ vuotaa lehtiens‰
+hyk‰htyneeksi, sairastavan-tuliseksi punaksi. Niin ihmisess‰
+sis‰llisesti l‰ikkyy, kuin rajaton rannaton meri, joka joka hetki
+kumpuu ja tulvii, mutta sitte onkin ihminen myˆs kuin alati itseens‰
+sidottu ja itseens‰ lukittu ja alati voimaton tyydytt‰m‰‰n t‰t‰
+sis‰llist‰ h‰lvenemisen haluaan. Ihminen on niinkuin maailman rinnalle,
+maailman sitomaksi halvattu el‰m‰npisara, jossa aina on liikkumassa
+kokonainen meri rajatonta halaavaa haihtumisen kaipausta, mutta joka
+aina ja i‰ti j‰‰ hervottomana t‰h‰n t‰yttym‰ttˆm‰‰n kaipaukseensa. Niin
+on ihmisen koko mielentila joskus nousevaa, uumoilevaa sumeena
+usvailevaa liikkumista, on koko ihminen suurta ja sairasta haihtumisen
+halua, eik‰ ennen tunnu lievittyv‰ns‰ olemisensa haikeasta kipeydest‰
+ennenkuin saisi nyyhkytyksi itsens‰ olemisensa sitovista koleista
+rajoista ulos ja saisi leijailla ilmojen vapauksia. Ik‰‰nkuin itsest‰‰n
+paisuu ihminen joskus, ja valuisi ‰‰rettˆm‰n‰ ‰‰rettˆmyyksiin, niin on
+ainoana haluna koko olemisen tunto.
+
+Tyhj‰sti tuijottaa Antinous ilmaan eteens‰ ja kasvoillaan v‰rjyy suuri
+sairaus. Miksi pit‰‰ ihmisen olla, kuin olisi el‰m‰ joskus hetkitt‰in
+h‰nelle kovaa ja hantelaa koleutta, joka runtelee h‰nen tuntoansa ja
+jonka kosketusta h‰n ei kest‰ ajatella? Miksi on ihminen joskus
+muodotonta sis‰llisyytt‰, jonka ainoana alati kytev‰n‰ pyrkimyksen‰ on
+vallettua, vallettua rajattomana, ja miksi t‰m‰ ihmisen rajaton halu
+aina j‰‰ t‰yttym‰ttˆm‰ksi ja aina ihmist‰ sairaaksi sulattavaksi?
+
+Niin katsoo Antinous eteens‰ ja ajattelee, rinnastaan nousee silloin
+t‰llˆin imev‰ ja sairas huokaus. Siin‰ edess‰‰n hel‰htelee yh‰
+suihkul‰hteen vesi marmorialtaaseen ja pilarit seisovat valkeina ja
+kevyein‰ ymp‰rill‰. Siit‰ ei Antinous sent‰‰n huomaa mit‰‰n, silm‰ns‰
+tuijottavat vaan ep‰m‰‰r‰isin‰ ilmaan, ja jokainen j‰senens‰ on
+sammunut liikkumasta. Viimein vasta sulavat h‰nen silm‰ns‰ taas
+seuraamaan vedensuihkun nousua ilmassa, h‰n j‰‰ katsomaan vedenhelmi‰,
+kun ne v‰lkkyv‰t ilmassa ja sitte lempe‰sti hel‰ht‰en putoavat veteen
+altaassa, ja n‰ytt‰‰ kuin ajatuksensa v‰hitellen tuudittuisivat
+kuuntelemaan sit‰ veden helmist‰ pisartelua. Silm‰ns‰kin her‰‰v‰t
+lempe‰mmiksi siin‰ ja kasvonpiirtonsa ik‰‰nkuin herkkenev‰t. Tuntuu
+kuin jokainen hel‰htelev‰ vedenpisara hel‰ht‰isi v‰rjyv‰sti h‰ness‰kin
+ja hellitt‰isi h‰nen sielussaan ajatuksen kuin leppeytt‰v‰n vapahtavan
+kyynelen.
+
+Miks'ei ihminen aina sointuna keinu? Miksi k‰rsii ihminen rauhattomana,
+miksi hiutuu ja uupuu sis‰llisen‰ haikeutena joskus ja tuntee el‰m‰n
+kuin haikean k‰rsimyksen? Oi, jos saisi ihminen aina hiljaa kajaavana
+s‰velen‰ tuudittua! Saisi olla sulana, saisi lev‰t‰ h‰ilyv‰n‰
+tiedottomana kauneuden kajaamisena ja liukua viivojen ja muotojen
+ihanana sopusointuna! Saisi olla ainaisena asettuneena kauneuden
+p‰ilynt‰n‰! Miks'ei ihminen aina saa siten soida, miksi sumettuu syd‰n
+rajattomiin kipeytt‰viin halajoimisiin ja miksi k‰rsii ihminen?
+
+Antinous katsoo ja katsoo vedensuihkuun, joka nousee ja nousee ja
+sitten pisartelee veden helmin‰ alas. Ajatuksensa tuntuvat tuudittuvan,
+jokainen hel‰ht‰v‰ vedenhelmi n‰ytt‰‰ ik‰‰nkuin leppeytt‰v‰n h‰nen
+uuteen sulaneempaan ajatukseen. Kasvonsa ovat herk‰t ja n‰ytt‰‰ kuin
+h‰ilyisi h‰n sieluineen mukana kun h‰n silmill‰‰n seuraa veden
+hiljaista h‰ily‰mist‰ altaan marmoripartaitten v‰lill‰.
+
+Miss‰, miss‰ olisi se levon ihana kaupunki, jossa ihmisen olo olisi
+kauneuden tyynt‰ lepoa? Miss‰ olisi se maa ja taivas, jossa ihmisen
+sielu selkenisi sointujen rauhaksi? Sulanutta ja leppe‰t‰ olisi siell‰
+olla, sopusointujen h‰ilynt‰n‰ siell‰ kangastelisi olonsa. Kauniina
+siell‰ lep‰isi ihmisen jokainen j‰sen ja kauniina lep‰isi mieli kuin
+aalloista tyyntynyt rannattoman meren heijaileva peili. Rauhansa
+p‰ilynt‰‰ olisi ihminen siell‰, jokainen toivo ja jokainen halu
+silittyneen‰ ihmisen sielussa, ainoastaan suurta tyyneyden kuvastusta
+koko ihmisen olo. O, kaunis olisi ihminen siell‰, ja kauniina
+purjehtisi ihmisen hiljennytt‰ sielua jokainen ihana ajatus ja ihana
+tunteen valaistus. Olisiko maan p‰‰ll‰ semmoista levon kaupunkia ja
+semmoista levon ihanata maata? Sinne olisi ihmisen suuri kaipaus ja
+sinne hakisi ihmisen sielu ihanana itsens‰. Olisiko sit‰ kaupunkia ja
+maata maanp‰‰ll‰?
+
+Antinous istuu, h‰n on nostanut otsansa holhoavalta k‰delt‰, ja
+silm‰ns‰ harhailevat kuin unena soivan suihkul‰hteen ja kevyeiden
+pilarien ohitse ik‰‰nkuin jonnekin uneksumisten ep‰m‰‰r‰isiin
+valkeneviin kangastusmaihin.
+
+
+
+
+
+
+II. ATHENASSA.
+
+
+
+
+Athena, kaupunki, jonka ylitse Parthenon loistaa, Athena, ylh‰isten
+pylv‰stˆjen ja kirkkaitten temppelien marmorikaupunki. Kuvapatsasten
+valkea kaupunki ja kauniiden ihmisten lempe‰ hiljainen kaupunki.
+
+Sinen‰ rakentuu rajaton taivas kirkkaan Athenan ylitse,
+valkeana hohtelevan kaupungin ymp‰rill‰ h‰ilyy ˆljypuupuistojen
+vaaleankimalteleva meri, taustassa h‰lveilev‰t Hymettoksen auringon
+huikaisemat rinteet. Niinkuin helmen‰ hohtaa ja hymyy ihana Athena
+valkeine temppelineen ja valkeine ilmaisine pylv‰stˆineen
+ˆljypuumetsikkˆjens‰ raikkaan vehreyden keskell‰, yll‰ns‰ taivaan
+kaareuva kepe‰ sini.
+
+Kirkas Athena. Tyynin‰ aukeavat Athenan kadut ja torit, vierill‰‰n
+pylv‰stˆjen keve‰t ylh‰iset ryhm‰t. Levollisina ja juhlallisina n‰kyv‰t
+temppelien p‰‰dyt pilarijalustoillaan, katujen vieri‰ reunustavat
+kuvapatsaitten valkeat rivit, jotka siin‰ ihanan ilman syleilemin‰
+n‰kyv‰t silm‰‰n tyyneyden taivaisan levon ilmestyksin‰. Selkein‰
+piirtyv‰t temppelien keve‰t muodot taivaan sine‰ vastaan, helein‰
+seisovat pilarit kirkkaassa ilmassa ja huikaisevan selke‰n‰ kaartuu
+taivas koko sen kirkkaan kaupungin ylitse. Hiljaista on siell‰
+kirkkaassa Athenassa, tyynt‰ ja hillitty‰ on siell‰, ihmisetkin
+vaeltavat siell‰ ylenevien pilariryhmien ja valkeitten kuvapatsaitten
+v‰lill‰ tyynin‰ ja hiljaisina, liikkuvat valkeissa puvuissaan siell‰
+ilmaisten pilaristojen alla toistensa keskell‰ hillityntasaisina ja
+kaunisliikkeisin‰, kuin el‰viksi her‰nneet keve‰oloiset veistoskuvat.
+
+Kirkas Athena, tyyni ja hiljainen Athena! Kaupunki, joka nousee ihmisen
+ylle kuin marmoriksi tyyntynyt, marmorissa lep‰‰v‰ taivaan n‰ky, siell‰
+s‰veltyy ihminen tyveneksi, ja sielunsa sointuu kauniiksi ja
+hillityksi. Tyyneen‰ ja lempe‰n‰ rauhallisuutena her‰‰ ihminen siell‰,
+jokainen h‰nen j‰senens‰ s‰estyy kauniiksi ja t‰ydelliseksi, jokainen
+h‰nen liikuntansa on tasaisuutta ja sopusuhtaa, h‰nen mielens‰ asettuu
+l‰vitsen‰kyv‰n hele‰ksi ja paaltaa tyyntyneet tunteensa esiin kuin
+kirkas selke‰ lampi pohjansa valkean sannan. Niin ihminen her‰‰ siell‰
+kuin jokaisessa j‰seness‰‰n ja jokaisessa tuntonsa liikahduksessa
+t‰ydellisen‰ kauneudenilmestyksen‰, jonka kaikki olo on muodon
+hillittyaaltoista rytmistymist‰, ja jonka jokainen ajatus ja tunto ovat
+h‰nen kauneusolonsa tyynt‰ ja selke‰t‰ heijastusta.
+
+O, Athena, jonka ylitse Parthenon loistaa ja jonka katuja veistoskuvat
+ja ylev‰t pilarikujanteet reunustavat, sin‰ levon ja kauneuden
+marmorikaupunki, taivas yll‰si rakentuu syv‰n‰ korkeana sinen‰,
+ja itse sin‰, ihana temppelikaupunki, ylenet vaaleanviherv‰in
+ˆljypuumetsikkˆjesi keskell‰ kuin selke‰n seesteisen marmoriunen
+temppeli- ja pilari-ilmestyksen‰. Athena, kauneuslevon kirkas ja tyyni
+kaupunki, jonka pilaristojen varjossa ihminen k‰yskelee mieli ja sielu
+hienon hillityn tyyntymyksen aallon s‰vellytt‰m‰n‰.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Athenaan on Antinous tullut, k‰yskelee Athenassa, veistosten ja
+temppelien kaupungissa.
+
+Ovatko ihmiset ihanammat Athenassa? Onko taivas selke‰mpi ja korkeampi
+Athenan yll‰ kuin muualla? Ja onko kaupunki itse hele‰ ja heijaileva
+taivaallisen olon n‰ky? Niin rauhallisina n‰kyv‰t ihmiset, astuvat
+tyynin‰ toistensa keskell‰, jokainen heid‰n liikuntansa on notkea ja
+taipuva ja jokainen heid‰n puheensa hivelee hillityll‰ tasaisuudellaan
+mielt‰. Ja aurinko, joka levollisena kirkastaa kaikki, valaisee
+ylenev‰t pilarit ymp‰rill‰ selv‰piirteisiksi ja sulkee jokaisen
+ihmisvartalon tarkkamuotoiseksi kuin marmorista leikatun veistoksen.
+
+Antinous k‰yskelee ja mielens‰ seestyy. H‰n katselee temppeleit‰,
+katselee ylenevi‰ pilaristoja ja veistoskuvien rivej‰ ja sielunsa
+tyyntyy kuin lep‰‰v‰n meren selkeydeksi. H‰n katselee k‰yskelevi‰
+ihmisi‰, katselee heleilevien pilaristojen varjostoissa seisoilevia
+ihmisryhmi‰, ja tuntee oloansa valuvan kuin aallon, joka hiljaa ja
+hiljaa muodostelee jokaista h‰nen liikuntoansa ja jokaista h‰nen
+vartalonsa asentoa.
+
+Niinkuin notkea, notkeneva taipumus kulkee j‰seni‰ns‰. Kun h‰n astuu,
+tuntee h‰n vartalonsa liikunnon norjempana kuin ennen, kun h‰n
+liikuttaa k‰tt‰ns‰, liikkuu se taipuvammassa kaaressa kuin ennen.
+Sielunsakin liikkuu selke‰n‰ ja sulavana, minne h‰n silm‰ns‰ nostaakin,
+aina on ajatus valmiina ja t‰ydellisen‰ mieless‰‰n l‰sn‰. Niin on koko
+olonsa kuin asettunutta kauneustyyneytt‰ ja jokainen h‰nen mielens‰
+liikunto ja jokainen h‰nen ruumiinsa liike ovat sen rauhan ihanaa
+s‰teily‰.
+
+Athenaa, veistosten ja temppelien tyynt‰ kaupunkia k‰yskelee Antinous,
+ja mielens‰ ja koko olonsa p‰ilyy tuudittavassa asettuneessa levossa.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Propylaoille on Antinous seisahtunut ja katselee Athenaa jalkainsa
+edess‰.
+
+Kahdenpuolen ylenev‰t pilarit rivein‰, seisovat jatkuvana ylenev‰n‰
+rivin‰ yll‰‰n ja allaan, pilarien v‰leiss‰ seisovat veistoskuvat
+levollisina. Pilarien v‰litse n‰kee kaupunkia, jonka ylitse temppelit
+kohottavat tyyneet, pilareilla lep‰‰v‰t otsikkonsa, jotka helein‰
+n‰kyv‰t ilman sine‰ vastaan, n‰kee kaupungin ylitse auringossa
+kylpev‰‰n lehtimetsien mereen, jonka h‰ilyv‰n ja kevyen vehreyden
+takana ylt'ymp‰ri avautuu merten voimakkaan sininen rannaton vyˆ.
+Ik‰‰nkuin ilmoja liihotellen n‰kee korkeudesta t‰m‰n kaupungin ja
+lehtimetsien ja meren valaistuksen edess‰‰n, ylenev‰t marmoripilarit
+vierell‰ juuri rajottavat sen maiseman n‰yn selke‰ksi, ilmalla ja
+sinell‰ ja kaupungin valkeudella t‰ytetyksi tauluksi.
+
+Antinous seisoo, antaa silm‰ins‰ vaeltaa pilarien ylenev‰‰ juhlallista
+rivi‰, katsoo veistoskuvien vapaata levollistuttavaa seisontaa, tuntee
+pilarien v‰litse Parthenonin haahmon, siell‰ kun se mahtavana ja
+levollisena lep‰‰ pilareillaan ja j‰‰ silmill‰‰n viimein Erechtheionin
+n‰kemiseen, siell‰ kun se taampana h‰‰mˆtt‰‰ hulmupoimuisten
+Karyatidien kannattamme kattoineen silm‰‰n. Hyv‰iltyn‰ ja hiljenev‰n‰
+h‰ilyy olonsa ja kun silm‰ns‰ viimein erottauvat Erechtheionin kevein‰
+lep‰‰vist‰ muodoista, j‰‰ h‰n ajatuksettomana katsomaan pilarien
+v‰litse aukenevaa, pilarien reunustamaa kaupungin ja kevyth‰ily‰v‰in
+metsikkˆjen ilmaisaa taulua.
+
+Tulevat kuin tuutivat aallot ja laskeuvat nukkumaan mielell‰ns‰. H‰n
+tuntee kuin valuisi j‰seni‰ns‰ s‰vellytt‰v‰ muodostava aalto, jonka
+hivelem‰ksi h‰n tahdottomana j‰tt‰‰ itsens‰. Niinkuin notkeuden s‰estys
+sulattaa ja silitt‰‰ ruumistansa, mielens‰ h‰ilyy kuin hiljaa
+hyv‰ilev‰in aaltojen kannattamana. Siin‰ h‰n seisoo, taipuvissa
+poimuissa lankee chlamys vartaloansa alas, sen taipuvan viitan alla
+tuntee h‰n vartalonsa notkeana ja t‰ydellisen‰.
+
+Tuntuu kun s‰velt‰isi jokainen verenpisaransa vierint‰ h‰nt‰
+kauniimmaksi siin‰ kun h‰n mielens‰ hyv‰ilem‰n‰ seisoo ja tahdottomana
+antaa kauneuden tunnon tuudittaa itse‰ns‰.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Afroditen edess‰ seisoo Antinous, katsoo ylh‰ist‰ Afrodite-kuvaa.
+
+Korkea Afrodite, suuri Afrodite, jumalatar! Ylev‰ ja ihana Afrodite,
+kauneuden ja rakkauden polvistuttava jumalatar.
+
+Niin n‰yt ihmiselle kuin t‰yttyneen kauneuden paalteena. Katsoo sinun
+ylennetty‰ oloasi ja koko sielussaan kangastaa ja h‰ilyy sinun
+ilmestyst‰si. Katsoo olkap‰‰si kiinte‰t‰ hyv‰ilev‰‰ t‰ydellisyytt‰,
+katsoo rintasi kukkuloiden puhdasta kaareuvaa muotoa, seuraa silmill‰‰n
+vyˆt‰istesi kiinte‰n‰ ja hienona pyˆreyv‰‰ ymp‰ryst‰‰, ja niin loistat
+ihmiseen kuin t‰ysiloistoisen kauneuden armahtavana aurinkona. Tuntee
+hyv‰n‰ vaatteesi alta paaltavan polvesi pyˆre‰n muodon ja paljastuneen
+jalkasi t‰ydellisen kauneuden, v‰r‰htyy sieluksensa kun tuntee p‰‰si
+soreaa kaarevaa asentoa ja kaulasi kenoa, ja hiustesi reunustama otsasi
+tuntuu hyv‰n‰ kauneutena sielussa l‰sn‰. Olet ihanuuden t‰ydellisyys,
+korkea, ylh‰inen Afrodite, sinun koko olosi paaltaa yhten‰
+tyynnytt‰v‰n‰ ja hyv‰n‰ t‰ydellisyyten‰ ihmisess‰ l‰sn‰ ja
+kangastavasti h‰lvenee sieluineen sinun ihanana armahtavan ilmestyksesi
+ylle.
+
+Jokainen toivominen ja jokainen tahtominen sammuu edess‰si ihmisen
+mielest‰. Sinun n‰kˆsi t‰ytt‰‰ ja t‰ydellistytt‰‰ ihmisen
+kaipauksettomaksi lep‰‰miseksi. On kuin sammuisi kaikki muu mielest‰ ja
+olisi vaan sinun t‰ydellisyytesi loisteen herkk‰‰ tuntemista ja sinun
+t‰ydellisyytesi loisteeseen haihtumista, suuri Afrodite. Afrodite,
+itseesi tyventynyt kauneus, Afrodite, itse‰si loistava jumalatar, sin‰
+loistat armona jokaiselle ihmiselle, jolle n‰yt, sinun n‰kemisesi on
+jokaiselle ihmiselle tyytymykseksi ja tyyntymykseksi; sin‰ loistat
+jokaiselle ihmiselle kuin aurinko levolliselta taivaalta. Jokaiselle
+olet sin‰ armollinen ja jokaiselle kaunis, sin‰ suuri, syd‰men
+tyynnytt‰v‰ ja kaipaukset sammuttava, armon ja levon jakaja, Afrodite!
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Neito l‰hteen reunalla, ruukkua kantava neito, pys‰hdy! P‰‰si
+kallistunut asento, ruukkua p‰‰laellasi holhoavan k‰tesi kevyt taivunta
+ja pukusi riippuvat liehuvat poimut liukuvat suloutena sieluuni.
+Pys‰hdy neito, ett‰ kauemmin saan katsoa k‰sivartesi kaunista kaartoa
+p‰‰si ylitse, kallistuneen p‰‰si lempe‰t‰ suloa ja vartalosi kevyen
+puvun syleilem‰‰, norjaa muotoa.
+
+Olet kaunis. Sanomattomana sulona kurottautuu p‰‰si ylitse taipunut
+k‰tesi, sen muotojen lempe‰t taipuvat viivat sulavat kuin kauniina
+sointuna sieluun, kohotetulta k‰sivarreltasi riippuu pukusi liehuvina
+hulmuina ja liittyy kaareuvissa poimuissa sulavasti armaan nuoren
+vartalosi ymp‰rille. Katselen kaulasi korkeata ja hentoa pyˆreytt‰,
+katselen ruukkua kannattavan p‰‰si suloista kallistumista ja
+kiharaisten hiustesi lˆys‰‰ solmua kaareuvalla kaulallasi ja palvelen
+sielussani sinua.
+
+Kaunis olet sin‰, ja jokainen j‰senesi suloinen olo on huomatessa
+sielulle hyv‰ilyksi. Niin sielu lempe‰n‰ tuudittuu sinun n‰ˆst‰si, kuin
+olisi sinun nuorta ja hyv‰‰ oloasi. Niin olkap‰‰ni hentona pyˆreytyy
+kuin sinun hieno ja norja olkap‰‰si, niin k‰teni aaltoo kuin sinun
+lempe‰n‰ taipuva k‰tesi ja jalkani lep‰‰v‰t arkoina polun sannalla kuin
+sinun syk‰ht‰v‰ paljas jalkasi. Kokonaan olet minussa, kaunis, ruukkua
+kantava nuori neito ja sieluni v‰rjyy sinun hentoista joustavaa oloasi
+tuntiessani. Viivy hetki viel‰, o neito, viivy liikahtamatta sulossasi,
+ett‰ saan hetken viel‰ tuudittaa n‰kˆ‰si sielussani ja hetken viel‰
+suloutua s‰veliksi n‰ˆst‰si!
+
+
+
+
+V.
+
+
+Endymion!
+
+Sieluineen h‰ilyy yllesi siin‰ kun lep‰‰t, huulesi puol'avoimina,
+rintasi kohoovana. Katsoo sinua ja h‰ilyy sieluineen kasvonpiirtojesi
+yll‰, h‰ilyy vartalosi ja j‰sentesi yll‰, joita unen raukeus valuu.
+
+Niinkuin liuenneena sulaa yllesi. Katsoo kasvojasi ja otsaasi, jota
+hiukset pehme‰sti kaartavat, katsoo pehmeit‰ avoimia huuliasi ja
+taipunutta kaulaasi, katsoo rintaasi, joka kohoo nauttivaan
+hengitykseen ja k‰tt‰si, joka riippuu velttona ja avoimena vierell‰si,
+ja tuntee herkk‰n‰ koko olosi. On kuin omaa ruumista valuisi unen
+raukaseva hellitt‰v‰ aalto. Avautuvat omat huulet ja p‰‰ kallistuu
+lepoa hakevana, tuntee taipuneen kaulansa helpon hyv‰ilev‰n
+j‰nnityksen, rinta liikkuu raukeana nauttivana hengityksen‰, k‰sivartta
+heruu pyˆreyden lepo ja herpouvana aukenee riippuva k‰si.
+
+H‰ilyy sinuna, Endymion. Unen humala raukasee ja hellitt‰‰ joka
+j‰sent‰. On kuin liikkuisi itsest‰‰n, sitomattomana, ja liuenneena
+aaltoisi sinuna, lep‰‰v‰ Endymion. On kuin suloutuvaa liikkumista ja
+haihtumista koko olo, hˆllenee kuin ihanana sairautena koko ihminen, ja
+ainoana usvailevana haluna on antauvan herk‰sti h‰lvet‰ itsest‰‰n
+n‰kemyksens‰ ylle. O, Endymion, olosi raukeuden yll‰ h‰ityy ja olosi
+raukeuteen sulaa, ja on sairas siit‰ ett'ei viel‰ herkemp‰n‰ h‰lvene ja
+haihdu yllesi.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Antinous ajattelee.
+
+Mit‰ on kauniina oleminen? Onko se syd‰men suloista halajoimisen
+haikeutta? Onko ihminen kauniina sulanutta, ihanan kipe‰t‰ halajoimisen
+herkkyytt‰?
+
+Vai lep‰‰mist‰kˆ on kauniina oleminen? Lep‰‰mist‰ olonsa tyyneess‰ ja
+hiljenneess‰ rauhassa, jolloin ihmisen sielu ja maailma ymp‰rill‰ns‰
+p‰ilyv‰t yhten‰ kuvana, kuten tyyntyneen‰ iltana taivas ja meri meren
+heijailevassa kuvastelevassa syliss‰?
+
+Antinous ajattelee, k‰si otsallansa.
+
+Niin joskus haikeutuu ihminen kuin imisi suuri hiljainen suru
+sieluansa. On koko mieli h‰ily‰v‰‰ haihtumaan halaavaa sumetta, koko
+oleminen nousee niinkuin suurena ‰‰rettˆm‰n‰ haluna, ja ihanassa
+nautinnossa h‰ilyilisi keve‰n‰, utuisaksi avaroituvana jonnekin kauas
+ylh‰isiin pid‰tt‰m‰ttˆmiin avaruuksiin. On niinkuin olisi pienuutta ja
+tukaluutta ja hantelaa pid‰tyst‰ olla niinkuin on, ja halajoitsisi
+h‰lvet‰, h‰lvet‰ ja ihanassa nautinnossa haihtua rajattomuuden
+vapaaseen ja kevyeen syliin. Tuntee olemisensa kuin sumuisen usvaisen
+vaipan, joka rasittavana kattaa ihmisen sielua, ja jonka pid‰tyksest‰
+ihminen sielunsa haikeassa halajoinnissa pyrkii. Semmoista rajatonta
+ep‰m‰‰r‰ist‰ halajointia on ihminen joskus, kun sielunsa liikkuu
+kauniiksi herkkyneen‰.
+
+Mutta sitte on kauniina oleminen joskus sointuavaa ja tyynt‰ peilailua,
+niinkuin asettava laine kulkee ihmisen l‰vitse silloin, joka hivelee
+jokaisen h‰nen j‰senens‰ sopusuhtaiseksi, ja tyynnytt‰‰ jokaisen h‰nen
+ajatuksensa selv‰ksi ja rauhalliseksi. Jokainen tunne, joka mieless‰
+silloin her‰‰, on niinkuin olemisen ihanuuden tuntoon tulemista,
+jokainen mielen toivo on kuin oman sielun aaltoavaa ihanuutta, ja
+jokaisessa liikunnossaan on ihminen kuin kangastaisi sielunsa ja
+ruumiinsa yhten‰ kuvastelevana tuntona. Niin silitt‰v‰n‰ kulkee kauneus
+ihmisen sielua joskus.
+
+Mit‰ on siis kauniina oleminen? Onko se sammumatonta, ‰‰retˆnt‰
+hukuttavaa kaipaamista, jonka syliss‰ ihminen sulaneena herkkyy, vai
+onko se ihmisen l‰vitse heleilev‰‰, ihmist‰ soinnuttavaa tyyneydess‰
+lep‰‰mist‰, joka saa ihmisen olemaan kuin ylt'yleisess‰ kullassa
+kuvastelevan vedenpeilin, niin tyyneen ja heijailevan ihanan? O
+kauneus, vai oletko sin‰ kumpaakin yhdess‰, oletko sin‰ sek‰ ihmisen
+sointumista ett‰ ihmisen riutumista, saat h‰nen ensin kuin
+rajattomuuden ihanuudella sytytetyksi ja v‰ristyt‰t h‰net suuren suuren
+levon, silm‰ns‰ ja sielunsa ihanassa kuoleentumuksessa ummistavan levon
+l‰ikemereksi, ja sitte herpaiset h‰net sill‰ rajattomuudellasi niin
+ett‰ h‰n j‰lkeenp‰in viruu sairaana ja haikeana ja k‰rsii sitovaa
+olemistansa, joka pid‰tt‰v‰n‰ lannistaa h‰net nautintoon h‰lvenem‰st‰?
+O kauneus, oletko sin‰ sek‰ ihmisen p‰ily‰v‰‰ t‰ydellist‰ ihanuutta
+ett‰ ihmisen sielun hiutuvaa kipeytt‰, joka toisena hetken‰ v‰ristyt‰t
+h‰net onnesi kultamereksi, toisena hetken‰ taas k‰tket ja kiedot h‰net
+himme‰n kyyneleisen suremisen sulattavaan vaippaan, jonka alla h‰n
+sis‰llisen‰ nyyhkyn‰n‰ kaivautuu?
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Pylv‰stˆss‰ seisoo Antinous, nojautuu valkeaan marmoripylv‰‰seen ja
+katselee ajatuksissaan eteens‰. Ymp‰rill‰‰n ylenev‰t valkeat pilarit,
+niiden v‰litse k‰yskelee ihmisi‰, keskustelevia ihmisryhmi‰
+edestakaisin. N‰kyy hetken joku ohitseastuva ihmisryhm‰, kuulee
+yksityisen lauseen heid‰n keskustelustaankin, sinne he hiljaa etenev‰t
+pilarien v‰lille, v‰istyv‰t silmist‰ peitt‰vien pilarien varjoon.
+L‰henee toinen verkkaan asteleva keskusteleva ryhm‰, astuu ohitse ja
+h‰vi‰‰ sekin pilarien taakse. Antinous seisoo yksin pilariinsa
+nojauvana, k‰sivartensa ovat pujotettuina ristiin rinnalleen, niin ett‰
+toga on laskoksessa niiden alla ja j‰tt‰‰ jalkansa edess‰ paljaiksi
+l‰hes polviin asti, h‰n on ajatuksiinsa vaipuneena ja kuuntelee
+liikunnan hiljaista soljuvaa huminaa pilarien v‰lill‰. Joku yksin‰inen,
+jonkun ohitseastuvan lausuma ja korvaansa j‰‰m‰ lause j‰‰ joskus
+hetkeksi kajaamaan aivoissaan ja sielussaan.
+
+"... Kauneus on lep‰‰mist‰..."
+
+Siit‰ oli astunut ohitse kaksi keskustelevaa nuorukaista, jotka jo
+h‰visiv‰t pilarien peittoon taaskin, ja ne sanat olivat j‰‰neet ilmaan
+heilt‰. -- Kauneus on lep‰‰mist‰? Antinous j‰‰ katsomaan pilareihin,
+siin‰ kun ne seisovat pitkin‰ valkenevina rivein‰ edess‰, katsoo
+marmoripalkkeja, jotka rauhaan laskeuneina lep‰‰v‰t niiden pilarien
+varassa, liittynein‰ kuin i‰iseksi levoksi. Onko kauneus kuin sen
+marmorin lep‰‰mist‰ ylenevien pilarien kannattamana? Onko kauneus sit‰
+tasaista tyyntynytt‰ asettumusta, jossa marmoripaasien taakka sointuu
+pilaristoilleen lep‰‰m‰‰n kuin painostaan lievittyneen‰ rauhan aaltona?
+Onko kauneus rauhan lˆyt‰mist‰ ja rauhan tasaisuus-soinnussa
+lep‰elemist‰? Kauneusko kuin aalto, joka sopusuhtana liitt‰‰
+kokonaisuuden jokaisen osan ja jokaisen yksityisen j‰senen
+kokonaisuuden keveysolemiseksi?
+
+"... Ihminen on kaunis..."
+
+Ihminen kaunis? Ihminenkˆ tasainen ja tyyneeksi asettunut? Ihmisenkˆ
+sielu levon soivana ja sointuneena aaltona? Antinous katselee
+ihmisryhm‰‰, joka hitaasti astelee ohitsensa. Harmaahapsinen,
+korkeavartaloinen vanhus, jonka valkea korkea otsa ja selke‰t
+rauhalliset silm‰t ovat kuin kirkastuneena levon asunto. Vierell‰‰n
+astuu kummallakin puolella kukoistava norjaolkainen ja notkeak‰velyinen
+nuorukainen, jotka kumpikin, paremmin kuullakseen ovat kevyesti
+kumartuneet vanhusta kohden vierell‰‰n ja, nuoret avoimet otsansa
+tottumattomasti rypistynein‰ tarkkaavaan ajatuksen ponnistukseen,
+unohtuneina kuuntelevat h‰nen hiljaista verkkaista puhettaan. Ihminen
+on kaunis? Antinous seuraa silmill‰‰n kummankin nuorukaisen norjaa
+solavaa vartaloa, jota valkea chlamys kauniissa poimuissa verhoo,
+seuraa chlamyst‰ holhoovan k‰den kaartoa ja kaulan siroa asentoa,
+katsoo k‰her‰n, ajatuksiinsa kumartuneen p‰‰n t‰sm‰llist‰ kauneutta ja
+silmien tyynt‰ selkeytt‰, ja tuntee kuin silitt‰v‰n rauhan sielussaan.
+Kaunis on ihminen, ja kangastavassa liikutuksessa tuntee ihmisen koko
+ihanan olon. Kun ihmist‰ katsoo, niin niinkuin s‰veltyneess‰
+poljennassa liukuu sen ihmisen oloon, ja tuntee silm‰nr‰p‰yksellisen‰
+runona itsess‰‰n l‰sn‰ koko sen ihmisen l‰mpim‰n ja joustavan olon. Kun
+n‰kee k‰den liikunnan, v‰r‰ht‰‰ se liikunto sulavana taipuvana aaltona
+omassa olossa. Kun n‰kee liikkuvan k‰sivarren nopeat v‰l‰htelev‰t
+lihastenleikit, sulaa silm‰nr‰p‰yksess‰ kuin itsess‰‰n koko sen ihmisen
+hennoissa liikkeiss‰ vavahtelevaan olemiskudokseen. Ihminen on olonsa
+lep‰‰v‰‰ ja silm‰nr‰p‰yksellist‰ valmiutta, joka hetkens‰ el‰‰ h‰n kuin
+l‰vitsens‰ sopusoinnun ja t‰ydellisyyden sulaumuksena, mutta
+seuraavassa hetkess‰‰n v‰l‰ht‰‰ h‰n joka j‰seness‰‰n uudeksi
+sopusoinnun ja t‰ydellisyyden tilaksi, joka s‰hkˆn herkk‰n‰ kulkee
+jokaista h‰nen j‰sent‰ns‰ ja olonsa kudosta ja muodostaa ne sen uuden
+tilan v‰r‰ht‰miksi. Ihminen on kaunis: joka silm‰nr‰p‰ys kulkee ihmist‰
+kauneuden aalto, ja valaa ihmisen joka hetki t‰ydelliseksi sopusuhdan
+v‰l‰hdykseksi. Kaunis on ihminen; miss‰ ihmist‰ hentona katsoo,
+kokonaisenaan v‰r‰ht‰‰ h‰n siell‰ ihmisen sieluksi, ja ihanassa
+v‰ristyksess‰ tuntee h‰nen t‰ydellisyytens‰ itsess‰‰n. Antinous
+katselee, katselee niit‰ poistuvia, pilarien v‰liin h‰ipyvi‰
+nuorukaisia, vanhus keskell‰‰n, ja jokaista j‰sent‰ns‰ hipuu ajatteleva
+kaunistuva lepo. Ihminen, ihminen on kaunis, jokainen ihmisen hetki on
+s‰vel, jonka sointuun koko h‰nen olonsa sulaneesti mukautuu.
+Antinouksen mieli ik‰‰nkuin seisahtuu siihen ajatukseen ja keinuvasti
+h‰ilyy sielunsa. Kaunista on olla ihmisen‰, norjana asettuneena
+tasaisuuden sointuna koko olento, jokaisessa olonsa kudoksessa
+t‰ydelliseksi sulaneena, ja v‰l‰ht‰v‰n valmiina her‰‰m‰‰n taaskin
+toiseksi ja uudeksi joka j‰seness‰‰n sointuvaksi tyyneyden
+kokonaisuudeksi. Antinouksen silm‰t katsovat unohtuneessa uneksunnassa
+valkeitten pilarien v‰lille, joilla marmori tyyneen‰ lep‰‰, ja koko
+tilansa on rauennutta ja tyyntynytt‰ ajatuksiinsa kajaamista.
+
+"... Ihminen h‰lvenee hetkeen..."
+
+Ihminen h‰lvenee hetkeen? H‰lvenee niinkuin hiljaa avaruuksiin h‰ipyv‰
+soiton s‰vel. On kajaamista ja kajaamista, tuntee kuin h‰ipyisi
+jokaiseen k‰tens‰ suoneen asti sielunsa h‰ily‰v‰ksi tilaksi. Niin on
+kuin unohtuisi olemasta ja kasvaisi yhteen hetken kanssa ja liukenisi
+sen myˆt‰. Ei ole j‰sent‰ ihmisess‰, jonka tuntisi, ei ole mit‰‰n kovaa
+ja olevaa ihmisest‰ l‰sn‰, liuenneena h‰ilyy tunteenansa vaan, koko
+ihminen sielunsa v‰reilyn‰. On vaan yht‰ sulaamista, jokainen ajatus ja
+jokainen tunteminen ovat yht‰ hetken kuvastelua, eik‰ tied‰ miss‰ on,
+itsess‰‰nkˆ, vai hetken tuntemisessa. Ihminen unohtuu joka j‰seness‰‰n
+itsest‰‰n ja muuttuu tunteensa huuruvaksi vellovaksi sumeeksi, joka
+sulavana ja syleilev‰n‰ levitt‰ytyy kaiken ylle.
+
+Antinous j‰‰ liikkumattomana tuijottamaan kauas pilarien v‰lille yhteen
+kohtaan ilmaan, n‰ytt‰‰ kuin kaikki ymp‰rill‰, pilarit ja k‰yskelev‰t
+keskustelevat ihmiset, tuntuisivat h‰nen sielussaan l‰sn‰ kuin
+huuruilevana ylt'yleisen‰ liikkumisena, jonka h‰ily‰v‰ss‰ keinunnassa
+h‰nen omat ajatuksensa ovat ainoana kiintonaisena tilana, johon h‰n
+mielineen j‰‰.
+
+Kauniina oleminen on ihmisen h‰lvenemist‰ hetkeen. Niinkuin keinuvasti
+liukuu tunnelmakseen. Kauniina hetken‰ haamuilee sielu ja ruumis
+yhten‰. Mink‰ n‰kee, se v‰r‰ht‰‰ sieluksi ja sitte sulaa olossaan sen
+sielunsa tilan tuntemiseksi. Kaunis hetki kattaa ihmisen olon ja sulkee
+h‰net joka puolelta syliins‰. Kun katsoo maan sylin runsaus- ja
+vehreystulvintaa, hyk‰htyy kuin pisaraksi sit‰ h‰m‰r‰‰ umpinaista
+vehreytt‰ ja uumoilee sielussaan kuin maan vehre‰n‰ veren‰; kun n‰kee
+taivaan keve‰t‰, sini-iloista kuoroa yll‰ns‰, sukeltaa unohtuneesti
+sieluineen senkin helj‰ksi, ylentyv‰ksi soimiseksi, mereksikin, jota
+taivaan rannan valuinen piiru autereisesti rajottaa ja joka p‰ilyelee
+tyyntyv‰n‰ auringon ja taivaan peilin‰, hymisee sielussaan ja
+hyv‰iltyin‰ nuortuvat ihmisen muodot, kun saa katsoa nuoren t‰ydellisen
+ihmismuodon n‰ky‰, joka kangastavasti sulaa ihmisen aistimia myˆten
+ihmisen sieluksi. Unohtumista on kauniina oleminen, unohtumista
+sielunsa aaltoavaan, koko ruumiin olemattomaksi soinnuttavaan
+liikutukseen. Kaunis on ihminen, kun sielunsa ja ruumiinsa p‰ilyy
+yhten‰ herkk‰n‰ kuvastelevana peilin‰, josta kaikki itsen‰inen olemisen
+tunteminen on h‰lvennyt. Kauneus on hetkeen kuoleentumista ihmisess‰,
+jolloin ihminen kokonaan kuvastelee sielunaan, jokainen ruumiinsa
+syk‰hdys sielustumisena.
+
+Antinous on ajatustensa myˆt‰ katsonut pilareihin, siin‰ kun ne kuin
+ylenev‰n‰ kuorona tuntuvat sielullansa, h‰ilyv‰sti tuntee h‰n
+valkopukuisten ihmisten liikunnan pilarien v‰lill‰ ja ik‰‰nkuin unessa
+j‰‰ h‰nen kangastelevaan sieluunsa aaltoamaan jonkun ohitse astuvan
+sana. H‰n ik‰‰nkuin hupenee siin‰ seisomiseksi, k‰tens‰ riippuvat
+voimattomina alhaalla sivuillaan ja leukansa on vajonnut rintaa
+vastaan, liikkumatonna h‰n seisoo ja sielunsa keinuu tuntemisenansa.
+Hiljaa hipuu hetki hetken j‰lkeen, ihmisi‰ astelee ohitse ja pilarit
+ylenev‰t; yh‰ seisoo Antinous p‰‰ns‰ rintaa vastaan taipuneena ja
+olonsa keinuu ihanana h‰ilynt‰n‰.
+
+"... El‰m‰ on kauniina olemisen hetki‰..."
+
+Ne sanat j‰‰v‰t v‰r‰htyneen Antinouksen mieleen kuin lempe‰n‰ joka
+suoneen levitt‰yv‰ valaistus. El‰m‰ on kauniina olemisen hetki‰!
+Kauniina oleminen lipuu niinkuin hivelev‰ muodostava k‰si ihmist‰ ja
+silitt‰‰ ja sulattaa jokaisen h‰nen j‰senens‰ kauneuden aallonnaksi ja
+koskettaa h‰nen koko olonsa sieluksi. Kauniit hetket ovat kuin ihmisen
+hienoksi v‰risemist‰. Niinkuin s‰vel hiipii niin‰ hetkin‰ ihmisen
+jokaiseen verenpisaraan ja joka j‰senen tuntoon, ja saa koko ihmisen
+l‰vitsens‰ hymisev‰ksi ja l‰vitsens‰ helenev‰ksi. Oh, koko ihminen on
+yht‰ hyk‰htynytt‰ ihanuuden v‰ristyst‰, k‰sien ja sormien suoniinkin
+riutuu kuin l‰vitsekuultavaa kaunenemisen raukeutta, lasiset helj‰t
+soinnun suonet s‰veltyv‰t koko ihmisen l‰vitse silloin ja el‰‰ kuin
+taivaalliseen hohtoon her‰nneess‰ ruumiissa, koko olo sieluna. Mit‰
+ovat muut hetket paitsi ne, joina jokainen mielenv‰r‰hdys uneksuu ja
+keinuu kauneuden unena! Silloin on ihanaa ja t‰ydellist‰ el‰‰, silloin
+s‰teilee ihmisen sielu kuin loistelisi se kukkasena Elysiumin
+kirkkailla kedoilla. Kauniina, kauneuden hyk‰hdyksen‰ v‰risisi ihminen
+aina, ja kauneuden maailman syliin h‰ilyisi ihminen aina kuoleutuvan
+ihanuuden hukunnassa. Mit‰ olisikaan muu olo muuta kuin pime‰t‰
+olemattomuuteen hiutumista! Kauniina, kauniina, aina ihanuuden
+kummuntana, niin halajoitsisi ihminen olla, aina kauneuden v‰r‰htyneen‰
+kosketuksena koko ihmisen sielu ja olo, sitte olisi liev‰‰ ja sulouden
+lempe‰t‰ el‰m‰!
+
+Antinous seisoo riippuvin k‰sin, p‰‰ns‰ rintaan nojauvana. Ei h‰n
+liikahda j‰sent‰k‰‰n, on vaan valuneena siin‰, silm‰ns‰ yht‰ haavaa
+kaikessa ymp‰rill‰‰n, sielunsa ylt'yleisen‰ keinuntana. Ei h‰n liikahda
+yhdess‰k‰‰n asennossaan, silm‰ns‰ uiskentelevat l‰sn‰olemattomasti
+kaiken yll‰, pilarien yleneminen yll‰ ja ihmisten humuava liikunta
+ymp‰rill‰ kangastaa yht‰haavaisena aaltoamisen tuntona l‰sn‰ h‰nen
+sielullansa, mutta ei h‰n huomaa siit‰ mit‰‰n, mielens‰ tuudittuu vaan
+niinkuin ylt'yleisen‰ liikkuvan, ihanan aaltoilun myˆt‰ ja hyv‰iltyn‰
+j‰tt‰ytyy h‰n sen valtaan. Ajatuksensakin ovat vaan sen hivelev‰n
+aaltoavan tilan liikuntaa.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Miss‰ saisi ihminen ihanimpana raueta? Miss‰ aaltoisi ihmisen sielu
+unohtuneimpana uneksuntana?
+
+Antinous on vaipunut ajatuksiinsa ja katselee, silmiins‰ h‰lvenev‰n‰,
+eteens‰.
+
+Miss‰ h‰ilyisi ihminen joka silm‰nr‰p‰yksens‰ hiveltyn‰ suloutuvana
+sieluna? Miss‰ olisi el‰m‰ yht‰mittaista v‰ristymist‰ ja yht‰mittaista
+v‰ristyksiins‰ h‰lvenemist‰?
+
+Antinous ajattelee ja ajattelee, silm‰ns‰ katsovat ep‰m‰‰r‰isin‰.
+
+Siell‰ miss‰ el‰m‰ humajoitsisi ymp‰rill‰, kuin lakkaamaton kohajoiva
+virran tulva, mutta miss‰ itse saisi unohtuneena h‰‰myill‰ sit‰ virtaa
+kuulemassa. Siell‰ miss‰ ymp‰rill‰ aaltoisi suuri ja valtaava el‰m‰,
+mutta miss‰ itse saisi olla sen kaiken el‰m‰n hiljenev‰n‰ kajailuna.
+
+Olisi maa ja kaupunki, jossa koko maailman el‰m‰ tykkisi, jonne kuin
+maailman syd‰meen el‰m‰n kaikki ‰‰net tulvisivat ja pakkautuisivat, ja
+jossa el‰m‰ kohisisi ja tihenisi tulvivana suurena rikkautena, niin
+siell‰ olisi ihmisen ihanan t‰ytetty‰ olla sen kaiken el‰m‰n h‰ilynn‰n
+rauhaisana peilin‰. Yht‰mittaa siell‰ ihmisen rinta v‰r‰htelisi uuden
+ja uuden n‰kemisen edess‰ ja yht‰mittaa v‰rjyisi uudessa kuvastelussa
+onnellinen sielu.
+
+Niinkuin meren tyyntynyt peili, jonka tyyntyneess‰ syliss‰ koko taivas
+ja maa ihanuuden loisteena v‰lkkyy, niin siell‰ sen maailman edess‰
+ylt'yleisen‰ kuvastelisi, koko maailma ihmisen ihanoituvassa rinnassa
+liikkumassa. ƒ‰rettˆm‰n‰ el‰m‰n l‰ikkeen‰ olisi siell‰ ihmisen rinta,
+joka hetkens‰ olisi uutta kuvastelemista ja uutta oman olemisensa
+taivaallista unohtamista. Koko maailmana olisi ihmisen sielu siell‰ ja
+rajattomana v‰lkkyisi rajattomat hetket.
+
+Antinouksen silm‰t v‰l‰ht‰v‰t suuriksi, ja rintansa hengitt‰‰
+kevittyv‰n‰ ja levittyv‰n‰, kun h‰n ajattelee.
+
+Olisiko sit‰ kaupunkia ja maata, jossa saisi rauhan rikkaudeksi
+lievitty‰ ihmisen halajoitseva sielu? Olisiko sit‰ maata ja kaupunkia,
+jonka suuren el‰m‰n keskell‰ ihmisen olo olisi t‰yttyneen rauhan ja
+onnellisuuden kummuntaa, ja jossa ihminen, kaikesta sielunsa haikeasta
+kaipaamisesta vapahtuneena saisi kylpe‰ olossaan kuin tahdottoman
+katsomisen ihanassa unhotusmeress‰? O, olisiko maailmassa se maa ja
+kaupunki, niin ihanuuden rusoksi ihminen siell‰ hyk‰htyisi ja p‰ilyisi
+t‰yttyneen onnensa kylvyss‰ ik‰‰nkuin iltaisen meren ylt‰kultainen
+peilisyli, jossa rantojen tumma rauha ja taivaan kelme‰n hele‰ avaruus
+rajattomana ihanuuden kirkastumisena lep‰‰!
+
+Antinous on yh‰ ajatuksissaan, mutta silm‰ns‰ loistavat syvin‰ ja
+katsovat varmoina eteens‰, ja valaistuneilla kasvoillaan lep‰‰
+onnellinen uskova toivo.
+
+
+
+
+
+
+III. ROOMASSA.
+
+
+
+
+Rooma, humajoitseva kaupunki, Rooma, Capitoliumin ja ylpeitten forumien
+kaupunki!
+
+Maailman syd‰n on mahtava Rooma, kirjavana kohisee liike sen kaduilla,
+ja vilinˆiv‰n‰ el‰m‰n‰ ovat marmoripeittoiset forumit. Mutta maailman
+hallitsijakin on mahtava Rooma, ja ylpe‰n‰ katselee korkea Capitolium
+ihmisi‰ ja liikett‰ h‰ilyv‰n kaupungin ylitse, ja vakavina seisovat
+liikkeen‰ vellovain forumien vierill‰ temppelien juhlalliset ankarat
+ryhm‰t.
+
+Rooma, suuri ja valtaava Rooma, jossa el‰m‰ lakkaamattomana huumauksena
+kohisee, ylpe‰ ja ankara Rooma, jonka ylitse n‰kyv‰t Capitoliumin ja
+Colosseumin vakavat haahmot ja forumien korkeat triumfipylv‰‰t, sin‰,
+ikuinen Rooma seisot lannistavana ja huumaavana suuruutena ihmisen
+edess‰ ja mielikuvitus j‰ykkenee ja kuuroutuu el‰m‰si ylt'yleisess‰
+kohinassa. Mit‰ttˆm‰n‰ k‰yskelee ihminen el‰m‰si alinomaisessa virrassa
+ja tyhj‰ksi kutistuu h‰n temppeliesi ja palatsiesi ylpe‰n lannistavan
+suuruuden keskell‰.
+
+Rooma, maailman kaupunki ja maailman hallitsija, yht‰mittaisena
+kohinana humajoitsee el‰m‰ siin‰ kaupungissa ja yht‰mittaisena
+toimeliaana h‰lin‰n‰ pauhaavat p‰iv‰t siell‰, mutta kylm‰n‰ ja
+k‰skev‰n‰ nousee se temppeliens‰ ja palatsiensa ylpe‰n‰ seisontana ja
+unohtaa j‰‰tyneesti, ik‰‰nkuin hetken mit‰ttˆm‰n humun, koko itsess‰‰n
+tulvivan el‰m‰n paljouden ja ylenee pylv‰stemppeleineen ja ankaroine
+palatsineen kuin toisen i‰isemp‰n‰ kest‰v‰n el‰m‰n haahmona, joka
+kylm‰nylpe‰n‰ kohoo sen kaiken huuhtoilevan hetken el‰m‰n ylitse.
+Mahtava Rooma, ikuinen Rooma, maailman kylm‰ ja k‰skev‰
+marmorihallitsijatar!
+
+Mutta ankaran ja ylpe‰n Rooman, el‰m‰n‰ h‰linˆiv‰n ja alinomaisena
+toimeliaisuuden virtana humuilevan Rooman, jonka kuurouttavassa
+kohinassa ihminen kuin s‰ik‰htyy mit‰ttˆm‰ksi ja ik‰‰nkuin lamautuu
+kokonaisuuden huumeeseen, sen Rooman ymp‰rill‰ uneksuvat levon
+hiljaiset kaupungitkin, joissa tyyneyden uneksunta hiipii ihmisen ylle,
+ja joiden rauhassa ihminen keinuu sieluksensa. Siell‰ on puistoinen
+Tibur, jossa lehdikˆt verhoavat marmorihuvilain kirkkaita pilariryhmi‰
+ja jossa kukoistavain pensastojen ja suihkuavien l‰hteitten vierill‰
+kuvapatsaat valkeina v‰lkkeilev‰t ja marmorireunustaiset lammikot
+hopeanheljin‰ kimaltelevat. Siell‰ on kirkas Antium, joka peilailevana
+sinen‰ avauvan lahtensa ymp‰rill‰ ylenee rakennustensa hele‰n‰
+marmorikuorona, avonaiset pilarirakennuksensa selke‰sti kuvastelevina
+meren heijailevaan syliin. Ja itse Roomassakin, kun astuu katujen
+h‰linˆiv‰st‰ el‰m‰st‰ arvokkaana ja suljetun ankarana seisovan
+rakennuksen piiriin, on kuin samassa lipuisi toiseen hiljaisuutena
+ja tyyntymyksen‰ huminoivaan el‰m‰‰n, sammunut on silloin
+silm‰nr‰p‰yksess‰ aistimista katujen huumaava el‰m‰ ja liike,
+hiljaisuutena ylenee ihmisen yll‰ ja ymp‰rill‰ atriumin tyyni
+pilaristo, jonka keskell‰ kirkas suihkul‰hde hel‰jˆiv‰n‰ soi, taampana
+aukenee koko rakennus levollisena pilarien ryhm‰n‰, taustassa n‰kyy
+hiljainen puisto, jonka vihantaa aurinko ihanasti valaisee. Tyynt‰ ja
+hiljaista on siell‰ pilarien keskell‰, tuudittuvana tyyntyy ihminenkin,
+on kuin sammuisi muistosta se ulkopuolella h‰linˆiv‰ el‰m‰n huume ja
+kuin sointuisi seisahtumaan siihen hoikkina ylenevien pilarien
+keskelle, sulaneena yhdeksi, ylennettyn‰ n‰kyv‰ksi kuvaksi oman,
+heikosti hohtavassa marmoripermannossa paaltavan kuvastuksensa kanssa
+allaan.
+
+Roomassa, humajoivan el‰m‰n ja lannistavan suuruuden kaupungissa,
+Roomassa, jonka valtaavassa humussa ihminen hupenee mit‰ttˆm‰ksi kuin
+hitunen, siell‰ on ihmisell‰ lep‰‰v‰n rauhankin ja kuvastelevan
+tyyntymisen sija. Roomassa, huimaavassa miljoonakaupungissa, jossa
+ihminen h‰lvenee ymp‰rill‰‰n h‰linˆiv‰‰n el‰m‰‰n olemattomaksi kuin
+pisara meren syliin, siell‰ voi ihminen hiljet‰ sielunsa rauhan
+temppeliksikin, ja sointua sielunsa tyyneydeksi. Roomassa, Capitoliumin
+ja Colosseumin kaupungissa, ankarain temppelien ja marmoripeittoisten
+forumien kaupungissa voi ihminen tuudittua rauhansa silm‰nr‰p‰yksiinkin
+ja kasvaa sielunsa suloushetkiin.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Suorakulmaisena levitt‰ytyy forum, keskell‰‰n Trajanuksen ylpe‰
+pylv‰s. Marmoripeittoisena lep‰‰ se forum, edess‰ rajottaa sit‰
+ankarahaahmoisen temppelin juhlallinen pilaristo, forumin sivuilla
+seisoo kummallakin puolella matala tasainen pilaririvistˆ, joka suorana
+t‰sm‰llisen‰ viivana leikkautuu silm‰‰n taivaan kantta vastaan,
+temppeli‰ vastap‰‰t‰ toisella puolen forumia avautuvat korkean
+basilican pylv‰stˆt forumille, kaiken ylitse ylenee Ulpius Trajanuksen
+ylpe‰ pylv‰s, joka kuin k‰skemisen ryhtin‰ kohoo marmori-ankaran
+forumin keskell‰, kannattaen laellaan Caesarin ylpe‰sti k‰tt‰ns‰
+oientavaa pronssikuvaa.
+
+Nojauneena takanaan aukeavan basilicanpilaria vastaan seisoo Antinous
+ja katselee ajatuksissaan forumin ik‰‰nkuin kivest‰ haahmottuja ja
+lep‰‰v‰ksi rauhaksi j‰‰hmettyneit‰ ulkopiirtoja, jotka selke‰sti
+astuvat esiin kirkkaan sinist‰ taivasta vastaan. Ihmisi‰ liikkuu siin‰
+alinomaisessa kiireess‰ torin poikki ja pilaristojen varjoissa ja takaa
+kuuluu basilicasta alinomainen ‰‰nten ja liikkumisen muodoton ep‰selv‰
+solina. Ei siit‰ sent‰‰n ik‰‰nkuin huomaakkaan mit‰‰n, silm‰ seuraa
+ainoastaan forumin vakavaa, ik‰‰nkuin i‰iseksi j‰‰hmettynytt‰ haahmoa,
+ja sammuu kaikkea muuta tuntemasta.
+
+Niinkuin ‰‰retˆn liikkumattomuus selkenee ihmisen tunteeksi. On kuin
+mieli pilaroituisi marmorina, ajatukset ryhmittyv‰t selkein‰ ja
+ankaroina, kuin kivest‰ hakattuina, ja jokainen tunne kasvaa tarkkana
+ja varmana kuin jalustaltaan ylenev‰n pilarin varsi. Ylt‰vakavana,
+ylt‰liikkumatonna hyminˆi ihminen, seuraa silmill‰‰n jokaista forumin
+ankaran selke‰t‰ piirtoa ja jokaista sen t‰sm‰llisen ryhdikk‰‰n‰ ilmaan
+leikkauvaa muotoa, ja muodostuu sielussaan yht‰ selke‰s‰rm‰iseksi ja
+ankararyhtiseksi kuin ymp‰rill‰‰n se marmoriforum, keskell‰ Caesarin
+k‰skev‰ patsas.
+
+Antinous seisoo kuin liikkumattomaksi j‰‰tyneen‰, k‰sivartensa
+riippuvat lamauneina ja rintansa tuskin hengitt‰‰, mutta k‰tens‰ ovat
+pusertuneet kiinni ja mielens‰ huurteilee ankarana ja selke‰n‰ kuin
+talvisen aamun korkea raikas sees. Niin on olonsa kuin i‰isyyteen
+j‰‰tymist‰ ja ajatuksensa leikkauvat mieless‰‰n tarkant‰sm‰llisin‰ ja
+avaruuden selkein‰.
+
+
+
+
+II.
+
+
+ƒ‰ri‰‰n myˆten t‰yttyneen‰ ihmismeren‰ l‰ikkyy ja liikkuu mahtava
+Colosseum, laidasta laitaan on se lainehtivaa ihmispaljoutta, ja ilma
+vapisee sen yll‰ ihmisten liikkeest‰ ja ‰‰nten huumaavasta sorinasta.
+Niinkuin summattomana, aistimet halvaavana ihmismeren liikkumisena
+levenee ja ylenee se Colosseum ymp‰rill‰, ylh‰‰ll‰, laitojensa
+huimaavassa korkeudessa viel‰ h‰ilyen liikkuvana ihmissein‰n‰. Silloin
+t‰llˆin liikahtelee koko se sankka ihmisten paljous s‰hkˆttyneesti,
+silm‰nr‰p‰yksen syk‰htynyt hiljaisuus seisauttaa ik‰‰nkuin jokaisen
+suonen tykynn‰n koko avarassa Colosseumissa, jokaisen kasvot ovat
+k‰‰nnetyt arenalle, joka valkohiekkaisena tasona avautuu alhaalla
+Colosseumin keskell‰ ja jolla alastomia miekkailijoita liikkuu,
+silm‰nr‰p‰yksen hallitseee kuumeinen hiljaisuus koko suunnattomassa
+Colosseumissa, jokainen silm‰ on liitettyn‰ miekkailijoihin arenalla ja
+jokainen rinta koko siin‰ levottomassa ihmismeress‰ hillitsee ik‰‰nkuin
+yht'aikaa ‰‰rim‰isess‰ j‰nnityksess‰ hengityst‰‰n, mutta silm‰nr‰p‰ys
+j‰lkeenp‰in heltee ‰‰nten huumaava sorina taas valloilleen entist‰‰n
+hillitˆmp‰n‰ ja koko se ihmispaljous l‰ik‰htelee taas suunnattomana
+muodottomana ‰‰nten ja liikkumisen meren‰.
+
+Siell‰ istuu Antinous Colosseumissa, istuu ihmisten keskell‰
+Colosseumissa ja tuntee kuin huumauksena koko sen suunnattoman, ihmisi‰
+h‰ilyv‰n Colosseumin. Pyˆrrytyksen‰ tuntee h‰n ymp‰ristˆns‰, h‰n tuntee
+kuin sakeana ja sekavana huumauksena koko sen kuin kaikki aistimet
+lamauttavan ja kuuroiksi lyˆv‰n ihmispaljouden ymp‰rill‰‰n, se irtautuu
+h‰nen mielikuvituksessaan kuin itsen‰iseksi huohottavaksi el‰imeksi,
+jonka huumeesen jokainen yksityinen ihminen hukkuu. Ik‰‰nkuin yhten‰
+muodottomana ja ‰‰rettˆm‰n‰ s‰hkˆel‰imen‰ l‰‰hˆtt‰‰ ja liikkuu
+ymp‰ristˆns‰ h‰nen mielikuvituksessaan, h‰n itsekin koko sieluineen
+lamautuu tahdottomaksi soluksi siihen muodottomana uumoilevaan
+kokonais-Colosseum-el‰imeen, jolla on sieluna ik‰‰nkuin yhteinen kaiken
+yll‰ l‰‰hˆtt‰v‰, sijoiltaan nostava s‰hkˆttynyt j‰nnitys. Sys‰yksitt‰in
+saa niinkuin sis‰isen iskun, jonka vavahduttamana toisten mukana koko
+sielunsa ‰‰rimm‰isess‰ j‰nnittymisess‰ kurottautuu seuraamaan arenalla
+liikkuvan miekkailijaparin jokaista liikuntoa. Jokainen silm‰ kasvaa
+miekkailijaparin jokaiseen liikuntaan siell‰ alhaalla, yhteisen‰
+j‰nnityksen‰ on koko suunnaton Colosseum, jokainen rinta ik‰‰nkuin
+hengitt‰‰ yht‰haavaa. Niin sinne katsoo ‰‰rimm‰isess‰, tiedottomaksi
+huumauvassa j‰nnittymisess‰, tuntee jokaista taistelevain
+liikuntaa n‰hdess‰‰n omain lihastensa syk‰ht‰v‰sti j‰nnittyv‰n,
+silm‰nr‰p‰yksitt‰in oma k‰sivarsikin ter‰styy ja kokoo kaiken voimansa,
+silm‰ liikkuu nopeana ja vaanivana jokaisen taistelijain liikunnan
+yll‰, niin on siin‰ ja pid‰tt‰‰ hengityst‰‰n kaikkien toisten mukana
+ymp‰rill‰‰n. Kun viimein n‰kee toisen taistelijoista ik‰‰nkuin
+kyyrist‰yv‰n kokoon ja samassa n‰kee h‰nen joka j‰senens‰ ik‰‰nkuin
+ter‰styv‰n valmiiksi uuteen tehokkaaseen hyˆkk‰ykseen, ja kun sitte
+joka j‰seness‰‰n samana valmistuneena, varuillaan olevana ja
+pingottuneena hyˆkk‰yksen j‰nnityksen‰ odottaa t‰m‰n hyˆkk‰yksen tehoa,
+niin samassa kun taistelijan salamantapaisella nopeudella ja voimalla
+tehty liike on suoritettu ja vastustaja voimatonna sortuu sannalle,
+samassa on kuin silm‰nr‰p‰yksess‰ laukeaisi jokainen j‰nne ihmisess‰ ja
+ik‰‰nkuin lupsahtaisi ‰‰rimm‰isest‰ pingottuneesta j‰nnityksest‰
+vapahtuneeseen hervottomuuteen. L‰pi koko Colosseumin solahtaa samana
+hetken‰ sama laukeava helteemys ja yhdess‰ hetkess‰ solisee koko
+Colosseum taas yhten‰ muodottomana ‰‰nten ja liikkumisen meren‰.
+
+Niin istuu Antinous Colosseumissa ja el‰‰ aistimissaan koko sen
+suunnattoman ihmispaljouden muodottoman olon ja pingottuneen
+j‰nnityksen. Kuin pyˆrtyv‰n‰ istuu h‰n siin‰ ihmisten keskell‰,
+silm‰ns‰ yht‰haavaisesti koko siin‰ yhten‰isen‰ liikkeen‰ el‰v‰ss‰,
+suunnattomana joka taholle ylenev‰ss‰ ja ylenev‰ss‰ ihmispyˆrˆss‰.
+Hervottomana vastaanottamisena istuu h‰n, sielunsa ja joka j‰senens‰
+ovat sen huumaavan n‰kemisen hervotonta tahdottomaksi lamaunutta
+kajaamista. Ik‰‰nkuin s‰hkˆttynyt on siin‰ ihmisjoukon edess‰, jokainen
+tuntemus on kuin hupenemista itsest‰‰n ja huuruutumista ep‰muotoiseksi,
+kaiken ylle levitt‰yv‰ksi ja kaikki itseens‰ tuntemuksena ottavaksi
+olemistilaksi. Colosseum, j‰nnittyneen‰, monih‰ilyv‰n‰ l‰‰hˆtt‰v‰
+j‰ttil‰isel‰in on ik‰‰nkuin lamanut ja lumonut Antinouksen, huimaissut
+ja tainnuttanut jokaisen h‰nen aistimensa ja huikaisevasti puunnuttanut
+koko h‰nen sielunsa, niin ett‰ h‰n nyt siin‰ ihmispaljouden keskell‰
+istuessaan on vaan itsest‰‰n huvennutta, joka tunnossaan ja j‰seness‰‰n
+huumaantunutta Colosseumin humajoivan ja h‰linˆiv‰n el‰m‰n kajaamista.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Luutut soivat ja tanssijatarten sirot, l‰pin‰kyv‰in harsojen verhoomat
+vartalot liihottavat atriumin marmoripilarien edess‰. Pˆytien ‰‰ress‰
+lep‰‰v‰t togapukuiset nuorukaiset ja miehet, otsillaan viheri‰t
+viinilehv‰seppeleet, puhelun sorina l‰ikkyy pilaristoja.
+
+Keve‰sti liit‰v‰t tanssijatarten parvet, harsojen hulmuisesta
+h‰ilynn‰st‰ kimaltavat hoikkien ranteitten kultarenkaat, kimaltavat
+timanttihelmet mustien kutrien lennossa. Keijuen ent‰‰ soiton kantama
+tanssi, n‰kyy silm‰‰n nuorten taipuvain vartalojen norja, s‰velten
+mukaan sulauva liikunta, v‰l‰htelee norjilla taipuvilla vyˆt‰isill‰
+kultainen vyˆ, joka kokoo l‰pin‰kyv‰n puvun lent‰v‰t helmat,
+silm‰nr‰p‰yksen n‰kee harsojen alta jalokiven s‰ihkyv‰n rinnan
+paaltavalla iholla, silm‰nr‰p‰yksess‰ on se v‰l‰ht‰nyt n‰kyvist‰ taas.
+Lent‰v‰n‰ liehuu tanssi, kuin soiton kannattamana keijuu se, kiihottuu
+soiton mukana silm‰nr‰p‰yksitt‰in kuumeiseksi lennoksi, jolloin koko
+tanssijatarten parvi on yhten‰ harsojen ja ruson pilven‰, lievittyy
+siit‰ taas keve‰sti hiljenev‰n soiton mukana, ja taaskin n‰kee silm‰
+harsopilven yll‰ nuorten, norjina taipuvain k‰sivarsien notkeat
+hivelev‰t liikkeet ja vartalojen taipuvan sulon, tanssijatarten
+lempe‰n‰ liikkuvasta utupilvest‰ syk‰ht‰‰ silm‰nr‰p‰ykseksi syv‰n
+sinisen silm‰parin katsanto suoraan sieluun ja v‰l‰ht‰‰ harsojen
+utuilevasta sumeesta esiin pyˆre‰ valkea polvi. S‰vellytt‰vin‰ ylenev‰t
+tanssijatarten utuisan ryhm‰n yll‰ pilarien kirkkaat kannattavat muodot
+ja taampaa pilarien v‰litse hyv‰ilee silm‰‰ marmorisena valkeneva
+sein‰n n‰ky, jota keve‰t kukkakuviot ihanasti soinnuttavat, ja jonka
+tyyneys- ja sointuisuussylist‰ luuttujen hulmuva humu tuntuu tulvivan.
+
+Pˆyt‰ins‰ ‰‰riss‰ lep‰‰v‰t viinilehv‰otsaiset nuorukaiset ja miehet,
+katsovat tanssijatarten utuilevaa pilve‰, puheensa nousee ja laskee
+soiton mukana, soljuvina ‰‰nin‰ huminoi korkea pilaristo. Pˆydill‰
+ylenev‰t korkeat maljat, joissa viini kultaisena v‰lkkyilee. Ryhmiss‰
+lep‰‰v‰t viinilehv‰otsaiset nuorukaiset ja miehet, jonkun olalta on
+valunut toga, voimakkaan kiinte‰n‰ paaltaa h‰nen paljas kuulakan
+kiilt‰v‰ olkap‰‰ns‰ h‰ilyv‰ss‰ valossa, joku toinen on kohottanut
+voimakkaan k‰sivartensa, jonka ranteimessa raskas kultarengas s‰teilee,
+ja nostanut huulilleen maljan, viinilehv‰n varjossa v‰l‰htelev‰t
+silm‰ns‰, kun h‰n v‰lkkyv‰n maljan ylitse liitt‰‰ ne tanssijattareen,
+joka hiukset hajallaan ja silm‰t vallattomana loisteena lent‰‰ soiton
+pyˆrteess‰ ohitse. Kiihottuneet hohtavat t‰pl‰t polttavat jonkun
+nuorukaisen poskilla, kun h‰n, silm‰ns‰ kummallisesti kuultavina ja
+ep‰tasaisesti hengitt‰en tuijottaa tanssijatarten lent‰v‰‰n parveen,
+er‰s toinen taas katsoo j‰nnittyneen kylm‰n‰, kasvoilla hillitty
+kalpeus ja k‰det syk‰yksitt‰in pid‰tetysti v‰r‰htelevin‰. Silloin
+t‰llˆin ottaa joku jonkun ohitseliit‰vist‰ tanssijattarista polvelleen
+ja liitt‰‰ k‰sivartensa taipuvan kultavˆisen uuman ymp‰rille ja saa
+paljaan ruusulle hohtavan ja l‰mpim‰lle tuntuvan k‰sivarren omalle
+kaulalleen, h‰n suutelee tavottamansa neidon tuoreita hymyilevi‰ huulia
+ja korkeata kaulaa, joka kalpeav‰risen‰ ja kiinte‰ihoisena v‰r‰ht‰‰
+suutelon alla, suutelee harsojen alla nousevaa ja laskevaa rintaa,
+jonka rusoisassa ihossa veri kepe‰n‰ ja l‰mpim‰n‰ lenn‰tt‰‰:
+hyk‰htynyt, kesken tukahtuva nauru v‰r‰ht‰‰ silm‰nr‰p‰ykseksi ilmaan.
+Soiton ja tanssin humua, puheen ja maljojen sorinaa, her‰‰v‰‰ ja
+keskenkatkeavaa naurun hel‰jˆinti‰ on kevyt ja korkea pilariatrium,
+viinin tuoksua ja maljojen hohtoa, luuttujen valuista soittoa ja
+pilarien ylenemist‰, tanssivain neitojen harsopilve‰, ja paljastuvien
+olkap‰iden ja polvien vahanvalkeata ja pyˆre‰t‰ kuultoa.
+
+Kummalliseksi kiihtyy Antinouksen mieli siin‰ kun h‰n, otsallaan
+viinipuun tuores lehv‰, hillittyv‰n‰ istuu ja kuuntelee puheen ja
+soiton aaltoilevaa humuilua ja katselee maljojen v‰lkynt‰‰ ja
+tanssijain lent‰v‰‰ pyˆrrett‰. Hillittyv‰n‰, v‰r‰htelev‰n‰ istuu h‰n ja
+tuntee kuin koko se humajoiva atrium v‰r‰jˆisi ja aaltoisi h‰nen
+sielunansa. Keinuvan tanssin utuileva liid‰nt‰ ja jokaisen kohotetun
+k‰den taipuva sulo kangastaa v‰l‰htyneesti h‰ness‰ l‰sn‰, jokainen
+poskea l‰henev‰ ja poskelle liittyv‰ poski, jokainen otsalla h‰ilyv‰
+otsaa hipaiseva kiharan kosketus, jokainen toisensa kohtaava ja
+toiseensa syk‰ht‰v‰ silm‰yksen v‰l‰ys el‰v‰t l‰sn‰ h‰nen tunnossaan ja
+v‰ristytt‰v‰t h‰nen. Vapisevana v‰r‰htyy h‰n, siin‰ kun h‰n lep‰‰ ja
+el‰‰ salin huumetta. Veress‰‰n v‰l‰htelee h‰m‰r‰sti, ja joka kerta kun
+sieluunsa tuntuu nuoren vartalon sorja taipuminen tanssin aallon myˆt‰,
+tai nuorten huulien kiinte‰ liittytyminen nuoriin syk‰ht‰viin huuliin,
+t‰ytyy h‰nen hillit‰ ja pid‰tt‰‰ itse‰ns‰, ett'ei h‰n itse
+holteettomana l‰ik‰ht‰isi salin huumeeseen.
+
+Niin istuu Antinous huumeisessa salissa ja koko korkea sali l‰ikkyy
+h‰ness‰ h‰nen sielunaan. Kepe‰n‰ ja kirkaspilarisena ylenee yll‰ns‰ se
+atrium, taampaa soinnuttaa mielt‰ seinien kukkamaalauksilla
+s‰vellytetty lempe‰ valkeus. Puhelun ja liikunnan solinana l‰ikkyy koko
+avara atrium, ilma keinuu luuttujen soittoa ja pilarien editse liehuu
+tanssijatarten hulmuva utu, hukuttuvana katsoo Antinous sit‰ ja sulaa
+sieluineen siksi el‰v‰ksi humuavaksi saliksi. H‰m‰rt‰v‰sti tuntee h‰n
+itsess‰‰n jokaisen viinin v‰l‰hdyksen hiotussa maljassa, ja jokaisen
+harson hulmunnan, ja jokainen katse, joka kosteana kuultaa h‰nt‰
+kohden, tuntuu h‰nen koko hellenneess‰ olossaan v‰r‰hdytt‰v‰n‰ l‰sn‰.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Kaunis Clelia, lep‰‰t paljaana, allasi tiikerin kirjava kellerv‰ talja.
+
+Lep‰‰t paljaana tiikerin mustan ja kellerv‰n kirjavalla taljalla,
+toinen k‰tesi on pujotettuna p‰‰si taakse, mustat hiuksesi levi‰v‰t
+pehmein‰ ja runsaina sille taipuneelle k‰sivarrellesi ja vasemmalle
+rinnallesi. Lep‰‰t liikkumatonna, j‰senesi suloisesti valuneina,
+ainoastaan katsovat silm‰si v‰lk‰htelev‰t kuin tummat marmorihelmet ja
+hymyksi avauneiden huuliesi v‰lill‰ v‰l‰htelev‰t hampaasi valkeina,
+v‰l‰htelee tiikerin kynsikin taljassa, jolla velttona lep‰‰v‰ k‰tesi
+huolettomana leikkii.
+
+Niin kummallisen ep‰m‰‰r‰inen on silmiesi katse ja niin kummallisen
+ep‰m‰‰r‰inen suusi hymy, siin‰ kun kauneutesi paljaudessa valuneena
+lep‰‰t ja annat silmiesi selitt‰m‰ttˆm‰n salaper‰isen katseen liikkua
+ilmassa ja minussa. Siksikˆ hymyilet, kun tied‰t k‰sivartesi
+t‰ydellisen l‰mpˆis‰n pyˆreyden ja olkap‰‰si kiinte‰n joustavan muodon?
+T‰ydellinen olet siin‰ kun ilman hyv‰ilev‰n‰ lep‰‰t, katselen heikosti
+taipuneen korkean kaulasi kiintonaista pyˆreytt‰ ja kuulakankalpeata
+v‰ri‰, katselen aaltoavan rintasi kiinte‰n varmoina ja hennonv‰rjyisin‰
+muovauvia pyˆrˆj‰, joiden hieno iho tuntuisi koskevan k‰den alla
+kimmoisan taipuvana. Hennonkiintonaisena pyˆreytyy rintasi kukkulain
+alla vyˆt‰istesi hoikka norjan v‰r‰htelev‰ ymp‰ryst‰, ja varma- ja
+tarkkapiirtoisena rakentuu silmien edess‰ vatsasi heikosti ylenev‰,
+alabasterinkuulakka kupu. Seuraan silmill‰ni toistensa ylitse
+laskettujen, ristiss‰ lep‰‰v‰in jalkojesi sulavana pyˆreyv‰‰ muotoa ja
+polvesi soukkaa ja sirokupuista lumpiota, seuraan s‰‰riesi solavaa ja
+joustavaa kimmoa ja rentona riippuvan jalkasi sirosti kaareuvaa muotoa.
+
+Kaunis olet, nainen, siin‰ kun lep‰‰t, jokainen j‰senesi paljaana, ja
+silm‰si selitt‰m‰ttˆm‰n‰ hymyn‰ seuraavina katsettani! Mit‰ ajattelet,
+nainen, siin‰ kun j‰sentesi kauneudeksi v‰rjyneen‰ virut, el‰tkˆ
+k‰sivarsiesi solakkana l‰mpˆis‰n‰ pyˆreyten‰, vai valuuko mielesi koko
+ruumiisi kuulakasta ja kiinte‰nkimmoista kauneusoloa tuntien?
+Selitt‰m‰ttˆm‰sti katsot vaihtuvav‰risill‰ silmill‰si, ja hampaasi
+v‰l‰htelev‰t valkeina hele‰npunaisten huuliesi v‰lill‰.
+
+Oletko sin‰kin ihminen, nainen, ja onko sinullakin ihmisen sielu?
+Vieraasti ja kummasti katselet sin‰, hymyilevien huuliesi v‰litse
+v‰l‰htelev‰t hampaasi valkeina ja ter‰vin‰, ik‰‰nkuin tahtoisit upottaa
+ne ihooni ja villin‰ ja vieraana riemuna ime‰ vereni minusta. Onko
+sinullakin sielu, sin‰ vieras olento, joka niin selitt‰m‰ttˆm‰n‰
+katselet ihmeellisesti p‰ilyvill‰ silmill‰si, ja jonka muotoon
+silmill‰ni sulaan, osaamatta sukeltaa mielesi oloon? Vieras, vieras
+olet, nainen ja ep‰ilev‰n‰ ja et‰isen‰ katselen sinua, mutta kaunis,
+kauniskin olet, Clelia, joka lep‰‰t tiikerin kellerv‰ll‰ taljalla ja
+veltosti valuneella k‰dell‰si leikittelet tiikerin v‰l‰htelev‰ll‰
+kynnell‰, silm‰si selitt‰m‰ttˆmin‰ minussa!
+
+Ep‰ilev‰n‰ sinua katselen, kaunis Clelia, silm‰ni liikkuvat muotojesi
+solakkaa pyˆreytt‰ ja ihosi maidonkuultavaa kimmokkuutta, katselen
+rintasi varmapyˆrˆisi‰ kohonteita, katselen olkap‰‰si kiinte‰t‰
+valkeata ihoa joka kimmoisana tuntuisi hyv‰ilev‰n k‰den alla, katselen
+hiustesi l‰mmint‰ pehme‰t‰ lep‰‰mist‰ rintasi ja k‰sivartesi
+kuulakkaalla iholla ja sieluni herkkenee kuin olisi se liukenemassa
+muotosi yll‰. Mutta samassa kohtaavat silm‰ni ep‰m‰‰r‰isesti t‰hyst‰v‰n
+katseesi ja sieluni j‰‰htyy vieraantuvaksi ep‰rˆiv‰ksi ihmetykseksi
+taas. Mit‰ olet sin‰, vieras ja kaunis Clelia, tiikerin kellerv‰ll‰
+taljalla, joka niin salaper‰isen‰ katsot, ja niin salaper‰isen‰
+kauneutena v‰ilyt?
+
+
+
+
+V.
+
+
+Yksin‰isess‰ atriumissa istuu Antinous, istuu yksin ja kuuntelee
+hiljaisuutta.
+
+Edess‰ns‰ suihkuu ilmaan hele‰ veden s‰de, joka n‰kyy moniv‰risin‰
+pisaroina ylh‰‰ll‰ ja sitte hel‰hdellen putoaa takaisin
+marmorialtaaseen, joka h‰ilyilee l‰pin‰kyv‰n‰ veten‰. Ymp‰rill‰
+ylenev‰t kahden puolen hoikat valkeat pilarit, jotka kevein‰ kohoovat
+kannattamaan aukonaista kattoa. Pilarien takana hiljenee silm‰
+katsomaan sein‰n hele‰sti yksiv‰risi‰ suunnikkaita, joita keve‰sti
+esiinastuvat pilasterit soinnukkaasti reunustavat ja joiden kirkkaalta
+pohjalta ruusuvyˆt‰ kantava Amor tuntuu liit‰v‰n katsojaa kohden. On
+hiljaista. Taampana aukenee uusien hiljaisten huoneiden pilaristoja,
+kevein‰ ylenevien pilarien juurilla n‰kyy siell‰ t‰‰ll‰ joku
+valkomarmorisen kuvapatsaan solavana ja tyyneen‰ seisova haamu,
+taaimpana, jatkuvien pilarien v‰litse n‰kee taustassa vehre‰n puiston
+lehvikˆn, jonka keskell‰ korkea suihkul‰hde kuuluu solinoivan.
+
+Hiljaista. Antinous istuu silkill‰ p‰‰llystetyll‰ pitk‰ll‰
+marmorijakkaralla, jonka nelj‰ jalkaa himme‰sti kuvastuvat permannon
+marmoriin, istuu hiljaa, polvensa nostettuna polvellensa ja kuuntelee
+hiljaisuutta. Silm‰ns‰ h‰ilyv‰t vedensuihkun kimaltavassa kaaressa,
+mutta pilarienkin kirkas seisonta on ylenemisen tuntona l‰sn‰ h‰ness‰,
+ja seinien tyyni rytmik‰s n‰ky tuntuu s‰vellytt‰v‰n‰ h‰nen sielullansa.
+Heijailevasti on huoneen koko humiseva rauha l‰sn‰ h‰ness‰, h‰n tuntee
+hyv‰iltyn‰ valkeitten marmorikuvien solakan tyyneen seisonnan pilarien
+v‰lill‰, tuudittuneena rauhana on sielunsa ja sointuneena mukautuu
+mielens‰ tuntemaan koko huoneen keijuilevaa levon humajointia,
+hiljenneen‰ kuuntelee h‰n suihkus‰teen loiskuavaa putoamista pisara
+pisaralta ja mielens‰ hel‰ht‰‰ jokaisen putoavan veden helmen
+hel‰ht‰ess‰ veden hiljaa p‰ilyv‰‰n kalvoon.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Marmorilavalla, jonka pilarien v‰litse n‰kee ylh‰‰lt‰ ilmaa vastaan
+riippuvan hinteloita h‰ilyvi‰ lehtioksia, ja jonka edess‰ alhaalla
+heleilev‰n‰ aukenee meren rannaton v‰lkkyv‰ peili, kummallakin puolella
+rannan ylenev‰ puoliympyr‰, joka hohtelee toisten marmorirakennusten
+kevytviheri‰isten puistikkojen reunustamia pilariryhmi‰, siell‰
+ylh‰‰ll‰ lep‰‰ Antinous marmori-istuimella ja katselee ajatuksiinsa
+unohtuneena ulos pilarien v‰litse meren ja ilmojen syliin.
+
+Siell‰ lep‰‰ Antinous istuimelleen valuneena ja silm‰ns‰ h‰‰myilev‰t
+pilarien ohitse meren peiliss‰, joka tyyneen‰ ja rannattomana avautuu
+edess‰. Niin ylenev‰t pilarit edess‰‰n kuin kevyen tyyntyneen mielen
+liihotuksisena ylentymyksen‰, oksien vapaa ilmaisa h‰ilyminen pilarien
+v‰liss‰ ilman syv‰‰ sine‰ vastaan on kuin sielun keve‰t‰ tuudittumista
+ja avaroituva pilvetˆn taivas, jonka loputonta sine‰ linnut
+sukeltelevat, ja joka lep‰‰ ‰‰rettˆm‰n‰ meren heijailevan piirin yll‰,
+tuntuu kuin valaistuksena ihmisess‰. Hele‰nkirkkaat pilaristot rannan
+ylenev‰ss‰ puoliympyr‰ss‰ kahden puolen tuntuvat kuin kuorojen
+ylt‰kirkkaana sointuna ihmisen mieless‰ ja harvalehtisten oksien
+tuudinta lempe‰ss‰ ilmassa pilarien v‰lill‰ tuntuu hivelev‰n‰ ja hyv‰n‰
+koko olossa. Avaraa ja seesteisen rannatonta on edess‰, kun siin‰ lep‰‰
+ja silm‰t, mit‰‰n katsomattomina, ep‰m‰‰r‰isin‰ harhailevat taivaan ja
+meren piiri‰, joka rajattomana avaroitumisena h‰lveilee ja v‰lkkyy
+edess‰.
+
+Niin lep‰‰ Antinous marmoripilaristossa meren edess‰ ja j‰seni‰ns‰
+heruu valuva kangastelu. Ei h‰n j‰sent‰ns‰k‰‰n liikahda kun h‰n lep‰‰
+sielunsa hyv‰ilem‰n‰ siin‰, eik‰ ajatustakaan her‰‰ kangastavassa
+mieless‰‰n, nauttivana raukeutena lep‰‰ h‰n vaan ja herkkyy n‰kemisens‰
+tuntona. Siin‰ istuimellaan pilaristossaan h‰n on kuin n‰kem‰ns‰ meren
+ja taivaan kepe‰n korkean kuvun ja kirkkaiden marmorirakennusten
+sulanutta, itsens‰ unohtanutta kuvastelemista.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Narkissosta katselee Antinous, Narkissosta marmorissa.
+
+Olisiko sinuna, uneksuva Narkissos? Sulouden aalto koko olentoa
+valumassa? Kumartuneena veden peilin ylitse, silm‰ herk‰htyneen‰ silm‰n
+n‰kemiseen, koko sielu ja olo yhten‰ seisahtuneena v‰ristyksen‰?
+
+Antinous seisoo ja katsoo, k‰tens‰ ovat vaipuneet sivuilleen, toga
+valuu toiselta olaltaan.
+
+Narkissos, suloutunut Narkissos, olisiko sinuna? Sielusi kylpee, ja
+joka j‰senesi on sulanut ihanuuden v‰ristykseksi. Etkˆ ik‰‰nkuin
+seisahdu silmiesi katsomiseen, ja eikˆ silmist‰si levitt‰ydy ik‰‰nkuin
+suloinen kuoleentumus jokaisen j‰senesi ylle? Haihdut ja h‰lvenet
+n‰kemyksesi ylle, koko olosi hyk‰htyy n‰kemykseksesi, ja kaikki muu
+viruu rauenneena ja h‰ipyv‰n‰ sinussa.
+
+Olisi, olisi sinuna, sulouteesi seisahtunut Narkissos, koko ruumis
+tunnosta kuoleentuvana, joka solunsa v‰rjynn‰ss‰ yhten‰ kauniiksi
+hyk‰htymisen‰. Nojaisi hervoton k‰si rannan kylm‰‰n paateen, olisi
+rinta ja koko vartalo hekumoituvaa raukenemista ja polvistuneet jalat
+menehtyv‰‰ hiutumista, mutta koko olo sulouden hukuttuvana valumisena.
+
+Antinous seisoo suorana, silm‰ns‰ ovat riutuneet suuriksi, k‰tens‰
+riippuvat heikkoina ja niiden suonia kalvaa hieno uuvuttava sairaus.
+
+Narkissos, joka sulaneena liukenet kuvasi n‰kemisen ylle, eikˆ ihminen
+kauniina ole ik‰‰nkuin tunteeksensa kukkuroitumista ja tunteeksensa
+kuolemista? Eikˆ ihminen kauneutensa halvauvana hetken‰ ik‰‰nkuin
+herk‰hdy koko olossaan ja ole kuin tulvivaa kumpuavaa tuntemisen
+aaltoa, jonka kantamana koko ihminen sis‰lt‰‰n liikkuu ja vuotaa esiin?
+Narkissos, joka i‰ksi olet silmiesi n‰kemiseen vangittu ja lumottu, ja
+jonka koko olo on hetken tunteen kukkuralla v‰ilymist‰, eikˆ kauneus
+ole ihmisen j‰‰mist‰ tunteeksi, jonka myˆt‰ h‰n h‰lvenev‰n‰ liukenee
+olemisensa jokaisesta halusta ja pyrkimyksest‰? Ihmisen lumoutumista
+ihanuuden v‰rjyv‰ksi aalloksi itsens‰ ja n‰kemisens‰ v‰lille?
+
+Antinous seisoo, seisoo liikkumatonna ja katsoo, togansa on valunut
+hartioilta alas ja lep‰‰ jaloissaan maassa, liikkumatonna h‰n seisoo ja
+katsoo, joka j‰senens‰ suloisesti lamauvana, kasvonsa v‰r‰htyneen
+j‰ykkin‰, kuvansa ylle hyk‰htynytt‰ Narkissosta.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Niin hipuu kauneus ihmisen suonia kuin uuvutus. Tekee suonet sinisiksi
+ja kalvaa hiuduttavasti joka j‰sent‰. Niin kauneus valuu kuin hitainen
+ihana neste ihmist‰, joka hiljaa ja hiljaa hipuu jokaiseen
+verenpisaraan ja jokaiseen solun kudokseen ihmisess‰ ja raukasee
+jokaisen verenpisaran ja jokaisen solun suloiseksi ihmisess‰. On
+raukenemista, kauneudeksi raukenemista joka j‰seness‰‰n. Mit‰ tekisi?
+Ja miksik‰ tekisi? Kauneinta on lev‰t‰, kauneinta tunteinansa lev‰t‰.
+Miksi vaivautuisi tahtomaan ja toivomaan? Miksi ponnistaisi henke‰ns‰
+selke‰ksi ja kirkkaaksi? Miksi s‰ihkyisi tahtovaksi toivovaksi
+rohkeudeksi? Ihaninta on rauhana lev‰t‰. Raukeana tahdottomana rauhana.
+Jokaisessa ihon kudoksessa hieno hipuva raukeuden nautinto. El‰m‰,
+ulkopuolinen, kolea hantela el‰m‰? Vaivaavaa ja runtelevaa olisi sen
+kosketuksen alaisena olla, ep‰mukavaa ja tukalaa. Levoton ja h‰iritty
+olisi ihminen sen kovassa syliss‰. Ei ihminen kauneudestansa el‰m‰‰n
+tahdo her‰t‰, kauneutensa h‰ilyv‰ss‰, koko sielun ja olon hervottavassa
+unessa on ihmisen halu her‰‰m‰tt‰ v‰ily‰. J‰tt‰‰ koko ihmisell‰‰n
+itsens‰ nautinto-olonsa syleilyyn, kuten koko olemista ihanasti
+uuvuttavaan kylpyyn, niin on ihmisen halu, ja siin‰ kylvyss‰ tuudittua
+ihanaan uneksuvaan herpoutumistilaan, jossa ei toivo, eik‰ tahdo
+mit‰‰n, el‰‰ ja tuntee vaan ja viruu rauenneena. Kutoutua kuin
+pehme‰‰n, koko sielua ja oloa hyv‰ilev‰sti verhoavaan harsoon, niin
+halajoitsee ihminen olla, ja sen harsonsa verhoomana uinailla itsens‰
+ep‰mukavalta ja tyˆl‰‰lt‰ tuntuvasta el‰m‰st‰ hillittyyn ja hivelev‰‰n
+uneksumistilaan, jonka syliss‰ ihminen heruu nauttivaan hyv‰ilev‰‰n
+velttouteen. Kauneus, kauneus, kuin unnutus, hempe‰ raukaseva unnutus
+hiipii ja hipuu se ihmist‰, veltoksi heruneena ihanuuden herpoumuksena
+sulaa ja uneksuu ihminen sen syliss‰, eik‰ silm‰‰ns‰ tahtoisi avata sen
+raukasevassa syliss‰, jokainen solu ja jokainen verenpisara suloutuvana
+unenhumalana.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Antinous on vajonnut ajatuksiinsa, istuu avonaisessa pilaristossa,
+jonka yll‰ palmut heiluvat, ja vaivautuu syvemm‰lle ajatuksiinsa.
+K‰tens‰ ovat pujotetut toisen polvensa taakse ja otsassaan on syv‰
+ryppy, silm‰ns‰ katsovat totisina eteen.
+
+Mutta kun ihminen ei aina h‰ily kauneutena? Kun tulevat kolkot ja
+sammuvat hetket, jolloin koko olo on tuskallista tyhjyytt‰? Kun koko
+el‰m‰ melkein on kolkkoja tyhji‰ hetki‰?
+
+Hiljaa ja hitaasti pudistaa Antinous p‰‰t‰‰n, ja silm‰ns‰ j‰‰v‰t
+ep‰m‰‰r‰isen pohjattomina tuijottamaan yhteen kohtaan, niiden katse
+ik‰‰nkuin seisahtuu ilmaan edess‰.
+
+Niin sammunutta on ihmisess‰ v‰listi, niin mykk‰‰ ja pime‰t‰. Mieli
+uumoilee sekavana ja sakeana, ja kuin tukalassa k‰rsimyksess‰ tuntee
+el‰m‰n ymp‰rill‰. Niin tyhj‰n‰ ja nuutuvan laimeana uikottaa se el‰m‰
+ymp‰rill‰, ja sekavana tukaluutena tuntuu se piinaantuviin aistimiin.
+Niin on ihminen usein, ja uumoilee sielussaan kolkkona. Miksi on
+ihmisell‰ semmoiset sammuneet tukaluuden hetket? Ja miksi ovat useimmat
+el‰m‰n hetket niit‰ kituvia tukaluuden hetki‰? Niit‰ synkki‰ hetki‰,
+joina ihminen j‰ykkenev‰n‰ v‰rjˆtt‰‰ el‰m‰n yksitoikkoisuuden keskell‰?
+
+Katsovan Antinouksen kasvot v‰r‰htyv‰t viel‰kin totisemmiksi, ja
+silm‰ns‰ pysyv‰t entist‰ tuskallisempina.
+
+Miksi on ihmisell‰ sammuneet hetkens‰, jolloin h‰ness‰ ei v‰lky mit‰‰n,
+ja jolloin kaikki halu ja tahto on lamassa h‰ness‰? Miksi h‰ilyy
+ihminen ihanuuden syliss‰ toiset hetkens‰, kun sent‰‰n enin el‰m‰ns‰
+uumoilee pime‰n n‰‰ntymisen alla? Kolkolta tuntuu el‰m‰ kauneuden
+syliss‰ uneksuneelle, tyhj‰lt‰ ja tylylt‰ ja lohduttoman autiolta.
+Miks'ei saa el‰m‰st‰ kaikiksi hetkikseen h‰lvet‰ ja miks'ei aina saa
+hyv‰iltyn‰ kauneuden unena sulattaa kaikki koskettava el‰m‰
+tuudittavaksi s‰veltymiseksi itselleen? Surullista, surullista on el‰m‰
+ajatella, kauniina oleminen on vaan silm‰nr‰p‰yksen hyk‰htynyt tunne,
+kun taas el‰m‰, kelme‰ v‰ritˆn el‰m‰ tuikottaa ihmisen ymp‰rill‰
+loputtomat n‰‰ntyv‰t hetket, ja joka hetki sulkee h‰net tukalaan
+syliins‰. Surullista ja kolkkoa on ihmisen enin el‰m‰ ja tukaltuvana
+el‰‰ ihminen enimm‰t hetkens‰.
+
+Mutta eikˆ itse kauniina oleminenkin ole ihmisen sairautena k‰rsimist‰?
+Eikˆ kauniiksi v‰r‰htynyt ihminen juuri ole suurta sulattavaa surua?
+
+Antinouksen suuret surulliset silm‰t j‰‰v‰t tuijottamaan yh‰ yhteen
+kohtaan ilmassa, hiljaa ja ajatuksissaan kohottaa h‰n k‰tens‰
+pitelem‰‰n otsaansa.
+
+Kauniinahan ihmisess‰ on imem‰ss‰ niinkuin suuri sulattava kaiho? Kun
+sielu ik‰‰nkuin kasvaa itsest‰‰n, ja sulautuvana levitt‰ytyy
+katsottavan ylle, silloin on koko olo suloiseksi haikeudeksi
+pehmenemist‰, totiseksi, totiseksi v‰r‰ht‰‰ koko ihminen, silm‰‰nkin on
+niinkuin kihoisi kyynel ja katse h‰‰myilee kosteana ja herkk‰n‰.
+Totista suloista suruisuuden pehmeytt‰ on kauniina oleminen, ja
+kauniina hetken‰‰n liikkuu ihminen sulana kaihon ja suloisen
+surumielisyyden herkkyyten‰. Kipeytt‰, haikeaa, koko syd‰men
+herkytt‰v‰‰ kipeytt‰ on kauniiksi v‰ristynyt ihminen, ja ihmisen
+her‰‰minen kauniiksi on ihmisen sulamista sairaaksi, sielunsairaaksi.
+Onko siis itse kauniinaoleminenkin ihmisen hivuttuvaa riutumista ja
+k‰rsiikˆ ihminen kauneudessaankin? Mit‰ on siis ihminen ja ihmisen
+el‰m‰?
+
+Antinous j‰‰ yh‰ katsomaan eteens‰ ilmaan, silm‰ns‰ p‰ilyv‰t s‰rkyv‰n
+syviksi, kun h‰n yh‰ ep‰m‰‰r‰isesti tuijottaa eteens‰, tuontuostakin
+pudistaa h‰n hiljaa ja hitaasti kaunista kiharaa p‰‰t‰ns‰, ja silm‰ns‰
+tuijottavat yh‰ tuskallisina samaan kohtaan.
+
+
+
+
+X.
+
+
+El‰m‰ on kaipaamista, suurta ja alituista. Koko ihmisen olo ja sielu
+h‰ilyy ja keinuu suurena ja pohjattomana kaipauksena. Ihmisen halu,
+ainainen sis‰inen rajaton halu on huveta itsest‰‰n, huveta rajattomana.
+Kun ihminen v‰r‰ht‰‰ n‰kemyksens‰ kauneudeksi, on h‰nen halunsa h‰lvet‰
+sen n‰kemyksens‰ ylle unohtuneena ja itsest‰‰n hukkuvana. Kun maailma
+kangastaa taivaallisen hetken silm‰nr‰p‰yksellisess‰ hyk‰hdyksess‰
+h‰nen sieluunsa, on h‰nen ainoa el‰v‰ halunsa silloinkin koko
+sieluinensa olla n‰kemyksens‰ rajattomuuden t‰ydellisen‰, kaikki
+tuntevana peilin‰. Kun ihminen herkkyy ajatukseksi, on silloinkin h‰nen
+halunsa koko olollaan sulata ajatuksensa myˆt‰ ja itsest‰‰n liuenneena
+ajatuksellansa sukeltaa kauas ihaniin selitt‰m‰ttˆmiin avaruuksiin.
+Aina v‰r‰ht‰‰ ihmisess‰ kuin suuri ja hukuttava kaipauksen l‰ike, ja
+aina j‰tt‰ytyy h‰n joka teossaan t‰m‰n l‰ikkeen kannattamaksi.
+
+Niin on kuin kasvaisi ihmisen sis‰lt‰ aalto, joka jokainen hetki
+kukkurallensa kohoten nostaa ja kantaa ihmisen mielen mukaansa
+alituiseksi ulos ja ulos eteenp‰in kuohuamiseksi. Niinkuin mielen
+pohjalta se kaipaus kasvaa ja tulvahuttaa aina koko ihmisen mukaansa.
+Rajattomana raukenemisen haluna on ihminen sen kaipauksen syliss‰,
+jokaisen h‰nen ajatuksensa ja jokaisen h‰nen mielens‰ liikunnan
+sulattaa se usvaisaan keinuvaan syliins‰. Koko ihmisess‰ kytee ja
+hiutuu se ‰‰retˆn kaipaaminen ja jokaisessa ihmisen olotuntemuksessa se
+tulvahtuu esille. Olisi aina rajatonna, olisi aina itsest‰‰n
+h‰lvenev‰n‰, nousisi kuin ylt'yleisen‰ huuruna olemisensa rajoista ja
+tulvisi kaiken ylle.
+
+Niin on ihminen sis‰lt‰‰n kuin ylt'yleisen‰, joka taholle rajattomana
+pakkauvana liikkumisena ja nousuna, eik‰ koskaan ole ihmisen olo lepoa.
+Aina halajoitsee ihminen, aina liikkuu h‰n rajattomuuteen levitt‰ymisen
+haluna ja joka hetkens‰ on h‰n sis‰lt‰‰n kipe‰. Haikeata ja
+vaivanalaista on ihmisen olo aina ja valittava nyyhkyn‰ on h‰nen ainoa
+pohjainen tunteensa. Kun ihminen v‰risee kauniina, on h‰nen tuntonsa
+sulautumisen kipe‰t‰ halajointia, kun h‰n vet‰ytyy kokoon kylm‰n ja
+runtelevan el‰m‰n edess‰, sis‰llisyytt‰‰n h‰n silloinkin v‰risee ja
+kavahtaa sen el‰m‰n kovaa ja haavottavaa kosketusta. Aina on ihminen
+umeata tihe‰t‰ sis‰llisyyden vellontaa ja aina halajoitsisi h‰n
+j‰tt‰yty‰ t‰st‰ sis‰llisyydest‰‰n antauvan valumisen lievitykseen.
+Mihin saisi levitt‰yty‰, ett‰ siit‰ sielunsa raskaasta vellonnasta
+lievittyisi? Mihin saisi j‰tt‰yty‰, ett‰ sielu, k‰rsiv‰ sairastava
+sielu saisi levon ja lievityksen? Olisi el‰m‰ss‰ silm‰nr‰p‰ys, jonka
+ylle saisi ihanassa, helpottavassa unhotuksessa valua! Olisi el‰m‰,
+johon ihminen sielustaan saisi kuin ‰‰rettˆmyyteen, suloiseen,
+vapahtavaan ‰‰rettˆmyyteen h‰lvet‰! Olisiko miss‰‰n maailmassa sit‰
+‰‰rettˆmyyden n‰ky‰, jonka edess‰ vapahtuisi ihmisen sidottu sielu, ja
+jonka edess‰ ihminen i‰ksi lievittyisi sis‰llisyytens‰ tuskaisasta
+pingotuksesta? Voisiko ihminen maailmassa her‰t‰ hetkeen, joka
+hellitt‰isi vapaaksi ihmisen pakahtuvan vaivanalaisen rinnan, ja
+hivelisi tyveneksi ihmisen levottoman vellovan rinnan?
+
+
+
+
+
+
+IV. EGYPTISSÆ’.
+
+
+
+
+Egypti, maa jonka l‰vitse Niil, aluton ‰‰retˆn Niil leve‰n‰ ja
+rauhallisena valuu ja jonka ymp‰rill‰ er‰maa avautuu keltaisena
+‰‰rettˆmyyten‰, Egypti, maa, jonka alati selke‰n taivaan alla
+suunnattomat pyramidit pime‰piirtoisina ja synkkin‰ ryhm‰kkˆin‰
+ylenev‰t, ja jossa er‰maitten keskell‰ sfinxit ‰‰nettˆmin‰ lep‰‰v‰t
+vuosituhantista kiviuntansa, liikkumattomilla silmill‰‰n tuijottaen
+vaikenevien aavikkojen ylitse ymp‰rill‰‰n.
+
+Majesteetillinen on mahtava Niil, siin‰ kun se taivaanrantaisen leve‰n‰
+hitaasti kulkee kulkuaan ja etenee matalain rantojensa ohitse. Leve‰n‰
+ja levollisena kulkee se Niil, yll‰‰n taivaan valtaava pilvetˆn
+sinikupu, kulkee tasaisena ja tyyneen‰ er‰maitten halki, joissa
+pime‰piirtoiset ja suunnattomat pyramidit seisovat vaikenevien
+aavikkojen keskell‰ ja joissa ainoana ‰‰nen‰ on vaan yksin‰isen
+hiipiv‰n shakaalin ulvonta taivaan rantaan asti liikkumattomana
+seisovan er‰maan keskell‰, kulkee se leve‰ ja levollinen Niil tyynen‰
+ja tasaisena mataloina aukenevain peltorantojenkin ohitse, jotka ovat
+alinomaisena ihmisten liikkeen‰ ja peltojen lainehtimisena, kulkee
+levollisena niidenkin ohitse ja etenee majesteetillisen hitaana
+ik‰‰nkuin yh‰ kulkisi i‰ti vaikenevia ja i‰ti liikkumattomia
+er‰maa-aavikkoja. Taivas tuntuu olevan ‰‰retˆn, siin‰ kun se paljaana
+ja pilvetˆnn‰ kaartuu levollisen Niilin ylitse, ja et‰isyydess‰
+matalalta yhtyy yhteen er‰maan tumman juovan kanssa ylt'ymp‰rill‰,
+matalaa taivaan rantaa vastaan kuvastaa siell‰ t‰‰ll‰ alavilla
+rannoilla joku yksin‰inen palmuryhm‰, joka yksin h‰iritsee taivaan
+rannan tasaisena levittyv‰‰ piiri‰ ylt'ymp‰ri.
+
+Ihmeellist‰ on Egyptiss‰, rajattoman taivaan piirin ja levollisen
+valtaavan Niilin maassa. Ihmisen mielest‰ katoo niinkuin aika, ja
+ihminen hupenee huomiosta. Miksi j‰isi huomio pieneen ihmiseen siin‰
+kun kulkee Niilin levittyv‰‰ mahtavaa povea, yll‰‰n taivaan valtaava
+kupu ja ymp‰rill‰‰n er‰maitten et‰inen keltainen ‰‰rettˆmyys? Miksi
+muistaisi nykyisen hetken siin‰ kun seisoo vaikenevan pyramidin edess‰,
+joka vuosituhannet on liikkumatonna katsonut Niilin levollista kulkua
+ohitsensa ja vuosituhannet ylennyt saman sinisen liikkumattoman taivaan
+kannen alla, sill'aikaa kun ihmispolvet ja valtakunnat sen juurella
+ovat vaihtuneet kuin liikkuvat pilvet?
+
+Egypti on i‰isyyden maa, jossa kaikki seisoo liikkumatonna ja ‰‰retˆnn‰
+ihmisen ymp‰rill‰. I‰isyyteen her‰‰ ihmisen mielikuvitus joka
+silm‰nr‰p‰ys siell‰, ja minne j‰‰kin katse, tuijottaa ajattomuuden ja
+‰‰rettˆmyyden kivett‰v‰ katse ihmist‰ vastap‰‰t‰. Siell‰ j‰‰hmettyy
+ihmisess‰ olevan hetken tunto ja itsest‰‰n huimaistuna seisoo h‰n
+ajattomuutta ja ‰‰rettˆmyytt‰ silm‰st‰ silm‰‰n ja j‰‰ sen lumoomaksi.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Antinous seisoo pyramidilla, seisoo hiljaiseksi j‰‰hmettyneen‰ sen
+laella ja katselee liikkumatonna ymp‰rilleen.
+
+Edess‰‰n aukenee aavikko ‰‰rettˆm‰n‰ tasona, joka huimaavassa
+et‰isyydess‰ tasaisena puoliympyr‰n‰ yhtyy taivaan kaukaiseen matalaan
+rantaan. Sen tummankellerv‰n tason keskell‰ luikertaa Niil vaaleana
+vyˆn‰, valuen esiin ik‰‰nkuin taivaan et‰iselt‰ rajalta l‰henee se
+heikosti kiemurrellen ja levenev‰n‰ keltaisen aavikon keskitse ja
+paisuu viimein l‰heten leve‰ksi mereksi siin‰ kun se hitaana ja
+majesteetillisena valuu pyramidin kohdalla pyramidin ohitse, siit‰ taas
+jatkaen mutkittelevaa kulkuansa pohjoiseen matalan aavikon keskitse
+viimein kuin luikertavana hopeajuovana h‰viten silmist‰ pohjoisen
+taivaanrannan kuulakkaaseen v‰riin. Suunnattomana levitt‰ytyy ymp‰rill‰
+er‰maan keltainen tummeneva ‰‰rettˆmyyden syli, l‰hell‰, virran
+rannalla aaltoaa maanpinta heikkoina, tuskin tuntuvina kukkuloina,
+joilla siell‰ t‰‰ll‰ kasvaa joku yksin‰inen j‰ykk‰lehtinen palmu, mutta
+kauempana h‰vi‰‰ kaikki yksin‰iseksi tasaisuudeksi, joka tummenevana
+‰‰rettˆmyyden n‰kyn‰ levitt‰ytyy joka puolelle ja jonka katsomiseen
+kaikki aistit j‰ykkenev‰t.
+
+Antinous seisoo pyramidillaan, seisoo liikkumatonna ja katsoo
+et‰isyyteen ymp‰rill‰‰n. Allansa levenee joka puolella pyramidin
+suunnaton tumma kiviryhm‰.
+
+Kuinka mit‰ttˆm‰ksi tuntee itsens‰ siell‰ huimaavan pyramidin laella
+ymp‰rill‰ns‰ er‰maa ‰‰netˆn ‰‰rettˆmyys! Niin on niinkuin sammuisi
+omasta olemisestaan ja seisoo siin‰, joka tunto huumauvana. Silm‰t
+ik‰‰nkuin sokeuvat, kun yht‰mittaa tuijottaa sinne ‰‰rettˆmille
+silm‰nkannattimille ymp‰rill‰, ‰‰retˆn hiljaisuus on ihmisen ymp‰rill‰,
+niin ett‰ on kuin lamattu kuulemasta, korvissa vaan joskus ‰‰rimm‰isen
+hiljaisuuden kuurouttava humina. Ajatustakin huimaa kun katselee
+kivipaasia allansa, jotka vuosituhannen vuosituhannen j‰lkeen ovat
+lev‰nneet samoissa liitoksissaan, ja jotka kaukaisen menneisyyden
+ihmiset, joita ei mielikuvituksessaan jaksa kuvitella oikeen todella
+el‰neiksik‰‰n, ovat sovittaneet sijoilleen omien el‰vien k‰siens‰
+voimalla.
+
+Kuinka mit‰tˆn ja turha on ihminen! Antinous katselee kivi‰ allaan ja
+antaa silm‰ins‰ vaeltaa taivaan kupua ja er‰maan ‰‰retˆnt‰ syli‰.
+Kuinka turhaksi kuihtuu ihminen tunnossaan! Paasi lep‰‰ paaden p‰‰ll‰
+vuosituhannet liikkumattomuuden, ik‰‰nkuin i‰isyyden untansa, i‰isen‰
+ylenee yll‰ taivaan kupu, jolla aurinko aina samana vaeltaa kaarensa,
+i‰ti samana lep‰‰ ylt'ymp‰ri er‰maan ‰‰retˆn povi ja i‰isen‰, joka
+p‰iv‰ samana kulkee Niil kulkuansa. Ihminen, ihminen vaan el‰‰ p‰iv‰n,
+surkastuu toisena kuin kuivan er‰maan k‰rvenev‰ ruoho. Ihminen,
+sinun ymp‰rill‰si seisoo i‰isyys ajanjaksojen l‰vitse pysyv‰n‰
+vaihtumattomuuden ryhtin‰, ainoastaan sin‰ itse olet kuin hetken
+hehkuva tulenkipin‰n lento, joka kohta olet hupeneva kuolleena tuhkana,
+ja jonka el‰m‰ j‰lkeenp‰in on kuin unen muisto, jota j‰lkeenp‰in ei
+en‰‰ todeksi uskokaan. Antinous j‰‰ katsomaan sammaleisia kivi‰ allaan
+ja ajatuksensa seisahtuvat. Ne kivet on sijoilleen asettanut ihmisen
+toimelias k‰si, jokaisen liitoksen on sovittanut ihmisen taitava k‰si,
+miss‰ on se ihminen nyt, miss‰ on muistokin siit‰ ihmisest‰? Kivet
+lep‰‰v‰t kivien p‰‰ll‰ samoina kuin vuosituhannet sitte ja j‰‰v‰t
+tuleviksi vuosituhansiksi samaan liikkumattomaan lepoonsa, mutta
+jaksaako kuvailla sit‰ ihmist‰ joka liitti ne kivet sijoilleen,
+todelliseksi el‰neeksi ihmiseksi, joka n‰ki auringon ja joka vavistuen
+tunsi er‰maan ‰‰rettˆmyyden ymp‰rill‰‰n, niinkuin itse nyt? Tyhj‰‰n
+h‰lvenev‰ ja ohitsemenev‰ on ihminen, ik‰‰nkuin meren nouseva, hetken
+el‰v‰ ja sitte i‰ksi sammuva aalto. Ik‰‰nkuin hetken kest‰v‰ tuulen
+humu on ihmisen el‰m‰, joka hetken liehuu el‰m‰ns‰, mutta kohta on
+ohitse taas ja kaikki ymp‰rill‰ yht‰l‰isen‰ j‰rk‰ht‰m‰ttˆm‰n‰
+muuttumattomuutena, ik‰‰nkuin se tuulen humu ei ikin‰ olisi
+humissutkaan sen liikkumattomuuden keskell‰. Turha on ihminen ja turha
+ihmisen olemassa olo ja j‰lke‰j‰tt‰m‰tt‰ h‰vi‰‰ ihminen el‰m‰st‰.
+
+Antinous on j‰‰nyt tuijottamaan kiviryhm‰kkˆˆn edess‰‰n ja silm‰ns‰
+ovat j‰ykenneet. V‰hitellen selkenee h‰nen katseensa taas, h‰n katsoo
+yh‰ kiviryhm‰kkˆˆn allansa, mutta mieless‰‰n sulavat hereille ik‰‰nkuin
+uudet ajatukset. Eikˆ ihmisess‰kin ole rajaton el‰m‰? Eikˆ ihminenkin
+hetkin‰‰n liiku rajattomana? Antinous tuntee yht‰haavaisesti koko sen
+suunnattoman kiviryhm‰n haahmon allansa, mutta samassa tuntuu h‰ness‰
+myˆs er‰maan autio ja rajaton avaroituminen ymp‰rill‰ ja taivaan i‰inen
+korkeus yll‰ ja h‰n ik‰‰nkuin j‰rk‰htyy koko olossaan. H‰n tuntee kuin
+omana sielunaan sen er‰maan rajattoman uumoilun, rajattomana ylenee ja
+kaareutuu mieless‰‰n taivaan ‰‰retˆn kupu ja kivien suunnaton
+levitt‰yv‰ ryhm‰ allansa tuntuu kuin liikahtavan el‰v‰ksi ja keinuvana
+kannattavan h‰nen sieluansa. Kaikki sulaa sieluksensa ja vavahtuneessa
+silm‰nr‰p‰yksess‰ on niinkuin purjehtisi h‰n pyramidinsa syliss‰
+ajattomien aikojen l‰vitse ja n‰kisi yht‰haavaisena hyk‰htyneen‰ unena
+aikojen vallettuvan muuttuilemisen. Hetken on kuin kangastaisi
+silmiins‰ laajan korkean kaupungin keinuva n‰ky aavikolla pyramidin
+edess‰, h‰n n‰kee sen selv‰n‰ ja kirkkaana piirtyv‰n keltaista er‰maata
+vastaan, n‰kee sen s‰rmikk‰‰t muurit ja tasaiset katot ja kuulee
+katujen vilkkaan humun, samassa h‰lvenee koko kaupunki silmist‰ kuin
+n‰kym‰ttˆm‰n k‰den pyyhk‰sem‰n‰ ja er‰maa levitt‰ytyy vaan tyhj‰n‰ ja
+tummana edess‰‰n. Seuraavana hetken‰ on kuin n‰kisi h‰n pyramidien
+sivut yht'‰kki‰ her‰‰v‰n h‰linˆiv‰‰n el‰m‰‰n, tummia vilkkaita ihmisi‰
+liikkuu, kiskotaan suuria suunnattomia paasia ylˆs ja kuulee vasaroiden
+el‰v‰n kalkkeen, h‰linˆiv‰n‰ kirjavana liikkeen‰ ja ihmisten
+toimeliaana vilin‰n‰ ovat pyramidin sivut, mutta samassa n‰kyv‰t ne
+taas kuolleena pime‰n‰ kiviryhm‰kkˆn‰ edess‰, joka seisoo kuin
+i‰isyyden j‰ykk‰n‰ vaarumattomuutena. Suuri suunnaton sotajoukko
+ilmestyy aavikolle pyramidin edess‰, hetkess‰ on koko keltainen er‰maa
+vilkasta liikkuvaa h‰lin‰‰, sotavaunujen ja ihmisten vilin‰‰, Niili‰
+kattaa sotalaivojen paljous, joiden mastomeress‰ pitk‰t kirkasv‰riset
+viirit iloisesti heiluvat, seuraavassa silm‰nr‰p‰yksess‰ n‰kee senkin
+n‰yn selitt‰m‰ttˆm‰sti sammuvan silmien edess‰, ja er‰maan taas vaan
+aukeavan ymp‰rill‰ ‰‰rettˆm‰n‰ liikkumattomuutena ja vaikenemisena.
+
+Niin seisoo Antinous pyramidin laella liikkumattomaksi j‰‰hmettyneen‰
+ja n‰yt kulkevat sieluansa. V‰r‰htyneen‰ seisoo h‰n ja vavahtunutta
+sieluansa leimuu ihana ilo. Eikˆ ihminenkin silm‰nr‰p‰yksitt‰in
+v‰l‰htele i‰isyyden hyk‰htyneen‰ tuntemuksena? Eikˆ ihminen hetkess‰
+joskus aukene i‰iseksi ik‰‰nkuin yht'‰kkisen salaman valaisemana?
+
+I‰inen on ihminen silm‰nr‰p‰yksitt‰in! Yht‰haavaisesti on h‰n kaikkea
+ymp‰rill‰‰n, aikojen l‰vitse upottautuu h‰nen tunteensa ja syleiltyn‰
+sulaa h‰nen mielens‰ hetken ‰‰rettˆmyyden t‰ydelliseksi hymin‰ksi.
+ƒ‰retˆnn‰, ‰‰retˆnn‰ p‰ilyy ihminen, kun h‰n itsest‰‰n unohtuvana
+vavahtuu i‰isyyden tunnoksi ymp‰rill‰‰n. Vapisuttavan ihanaa on ihmisen
+olla, kun h‰n sieluineen sulaa n‰kemyksens‰ ylle ja sieluineen h‰lvenee
+n‰kemykseksens‰, l‰ikky‰v‰‰ ihanuutta on ihminen silloin ja rajattomana
+p‰ilyy h‰nen olonsa. Miks'ei ratkekkin ihminen ihanasti olemisesta
+katsomisen rajattomana hukuttavana hetken‰?
+
+Antinous seisoo pyramidill‰‰n, niinkuin ‰‰rettˆm‰n‰ keinuvana ryhm‰n‰
+tuntuu se pyramidi kannattavan ajatustunnelmoimisiaan, silm‰ns‰ ja
+sielunsa keinuu yht‰haavaisen p‰ilyv‰sti sen pime‰ss‰ kannattavassa
+ryhm‰ss‰, aavikon ‰‰rettˆm‰ss‰ ‰‰nettˆm‰ss‰ levenemisess‰ ymp‰rill‰ ja
+Niilin vaaleassa vyˆss‰, joka mutkitellen luikertaa alavien
+lakeuksiensa keskitse. Miks'ei j‰t‰ ihminen itse‰ns‰ katsomuksensa
+unohtuneeseen, kaikkituntevaan hetkeen ja vapahdu ihanasti el‰m‰st‰?
+
+
+
+
+II.
+
+
+Kuolleiden ‰‰nettˆm‰n kaupungin keskell‰ seisoo Antinous, edess‰‰n
+kivijalustalla lep‰‰v‰ Sfinxi.
+
+Lep‰‰ Sfinxi kivijalustallaan, tuijottaen kivisilmill‰‰n eteens‰,
+kivik‰p‰l‰ns‰ oiennettuna. Sfinxin takana n‰kee laajana ja
+matalana avauvaan holvistoon, joka n‰kyy silm‰‰n loppumattomina,
+vuorestahakattuina pilaririvistˆin‰, jotka viimein h‰vi‰v‰t n‰kyvist‰
+kattaavan holvisuojan umpinaiseen pimeyteen. Sivulla sfinxist‰ seisovat
+kummallakin puolella kuningasten suunnattomat kuvapatsaat, ne istuvat
+liikkumattomina, k‰det kummallakin polvella, katse korkealta ihmisen
+ylitse j‰ykk‰n‰ kaukaisuudessa. Taampana nousevat ylt'ymp‰ri ilmaan
+louhittujen vuorien aaveelliset ja kaameanpaljaat haahmot.
+
+Kuin kivettyv‰n‰ seisoo Antinous siin‰ sfinxin edess‰, silm‰ns‰
+liikkumattomassa sfinxiss‰. Niin herkk‰muotoiset ovat sen sfinxin
+kasvot, kuin v‰r‰htyneen‰ hempenee mieli niiden sieluun sulavaa muotoa
+tuntiessa, mutta sitte tuijottavat niist‰ kasvoista harmaat
+liikkumattomat silm‰t, jotka kivett‰v‰ss‰ kylmyydess‰ ik‰‰nkuin
+katsovat ihmisen puhki ihmisen ohitse ja sielu ik‰‰nkuin j‰‰tyy sen
+katseen kohdatessa. Sfinxin rinnatkin vellovat hempeyten‰ silm‰‰n ja
+sulana ja halaavana j‰‰ katsomaan niiden v‰r‰hdytt‰v‰‰ naisellista
+kauneutta, ja olkap‰itten solava ja puhdas muoto, joka hyv‰n‰ ja
+hienona liikutuksena tuntuu sieluun, saa ihmisen antauvasti
+pehmenem‰‰n. Niin velloo Antinous v‰r‰htyv‰n‰, kun h‰n katsoo sfinxin
+rintaa, ja sielunsa valuu sulana nautinnonhaluna sit‰ hyv‰ilev‰n‰
+hempeyten‰ tuntuvaa rintaa, mutta samassa kohtaa h‰nen silm‰ns‰ taas
+sfinxin j‰ykist‰v‰n kivikatseen, ja h‰n n‰kee jalustalle oiennetun
+sfinxin suonikkaan leijonak‰p‰l‰n, jonka k‰yr‰t voimakkaat kynnet
+ik‰‰nkuin liikahtelevat, ja samassa hyytyy kuin kivetys suonissansa.
+Kivett‰v‰sti tuntee h‰n samana hetken‰ kuningasten suunnattomat,
+liikkumattomina istuvat kivipatsaatkin ja matalalakisen pime‰n
+pilaristoaukenemisen edess‰‰n ja seisoo kuin joka tunnossaan
+j‰ykkenev‰n‰.
+
+Ne kuninkaat istuvat mykkin‰ pime‰muotoisina paikoillaan k‰det
+polvillaan ja katsovat, p‰‰t j‰yk‰sti suorina liikkumattomasti
+korkealta ihmisen ylitse kallioiden er‰maisiin aukeuksiin ymp‰rill‰, ja
+sfinxin takana seisovat pilarit loputtomina pimeyteen h‰vi‰vin‰
+rivein‰, jotka mataloina kannattavat lakeana levittyv‰‰ katon
+holvikkoa. Mielikuvitus j‰ykistyy, kun siin‰ katselee niit‰
+liikkumattomia patsaita ja pilarien p‰‰ttym‰tˆnt‰ mets‰‰, ja kun
+ajattelee ett‰ ne samat kuningaspatsaat ja samat lakeat pylv‰sholvit
+ovat seisoneet, edess‰‰n sama lep‰‰v‰, eteens‰ selitt‰m‰ttˆm‰sti
+tuijottava sfinxi vuosituhannen vuosituhannen j‰lkeen samaa
+liikkumattomuuden untansa. Niin niinkuin kolkkonee mielikuvitus ja
+ajatuksetkin j‰hmettyv‰t tuijottaviksi siin‰ kuolleen ja aution
+liikkumattomuuden keskell‰. On kuin j‰ykkenisi itse sen i‰isen‰
+seisovan kivettymyksen keskelle, ja kuin j‰‰tyisi el‰m‰st‰, rinnan
+ainoana tuntona sfinxin katseen selitt‰m‰tˆn ja kylm‰ hyydytys.
+
+Vai onko ollenkaan el‰m‰‰? Eikˆ lep‰‰ koko maailma silm‰nr‰p‰yksen
+kivett‰m‰n‰, oma syd‰nkin lyˆm‰tˆnn‰? Kolkkona, kaameana kiviunena
+kaikki, aikakin h‰vinneen‰? Antinous katsoo kuin j‰ykistyv‰n‰
+ymp‰rilleen. Niin on kuin j‰‰hmettymisen silm‰nr‰p‰ys itsess‰‰n, ja
+kolkkona hyytyy h‰nen mielikuvituksensa. Kaameat kivikasvot tuntuvat
+veress‰ns‰, tuijottavain elottomain silmien hyydytys kulkee j‰isen‰
+j‰seni‰ns‰. Eikˆ koko maailma ole silm‰nr‰p‰yksess‰ seisahtunut
+ajattomaan kuolemiskivettymiseen? Eikˆ koko el‰m‰ ole hetkess‰ hyytynyt
+kiveksi?
+
+Vai onko koko el‰m‰ muuta kuin kivettymist‰? El‰m‰, j‰‰nkylm‰, ankea ja
+autio, onkokaan se muuta kuin ihmisen j‰‰t‰v‰‰ kammottamista? Niinkuin
+suunnatonta ja muodotonta vierauden ja kylmyyden hirmua on el‰m‰ ja
+maailma, jossa joka hetki kolkot ja pime‰t kivetyskasvot ja
+kivetyssilm‰t tuijottavat ihmiseen, ja jossa ihmisen v‰rjyv‰ mieli joka
+hetki halvautuu hyydyttyv‰n‰ kammostumisena. Hetkeksi siin‰ kovassa
+liikkumattomassa el‰m‰ss‰ unohtuu silm‰ sfinxin hempe‰n‰, ja sielulle
+hyv‰ilyn lievityksen‰ tuntuvaan rintaan, silloin sulaa koko sielussaan
+hyv‰iltyn‰ ja herkkyv‰n‰ ja hiipii koko olollaan sen sfinxin
+hempeytt‰v‰n tuudittavan rinnan ylle ja on joka solussaan halajointia
+ja sulaumusta ja herkkyyden valuntaa, mutta samassa jo kohtaa silm‰
+sfinxin katseen ja silm‰nr‰p‰yksess‰ hyytyy ihminen j‰ykistyv‰ksi
+kammoksi taas. Kylm‰n‰ ja vieraana hirmuna tuntuu paljas el‰m‰ ihmiseen
+ja kammostuvana kangistuu ihmisen sielu sen edess‰. El‰m‰ on ‰‰retˆnt‰
+ja kovaa autiutta, jonka keskell‰ ihmisen jokainen tunto j‰‰hmettyy
+kivenlyˆm‰ksi ja h‰d‰ns‰ik‰hdykseksi.
+
+Niin seisoo Antinous ja ajattelee Kuolleiden Kaupungissa, ymp‰rill‰‰n
+pime‰t ja liikkumattomat kuningasten patsaat, edess‰‰n kivetyssilm‰inen
+sfinxi, leijonak‰p‰l‰ oiennettuna.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Mutta mit‰ onpi el‰m‰? Onko se kammottavuutta, jonka keskell‰ ihmisen
+jokaista suonta kivett‰v‰ h‰t‰ lamaa? Vai onko se hyv‰‰ ja lempe‰t‰
+herkkyyden katsetta, jonka edess‰ ihminen ihanasti v‰r‰htyy sielunsa
+sulaksi liikutukseksi? Kumpaa se on, suurta ja kylm‰‰ vierauden
+kosketustako, vai lempe‰n liikutuksen syleily‰, sill‰ kumpanakin tuntuu
+se syk‰ht‰v‰lle ihmiselle?
+
+Toisinaan on ihminen el‰m‰n edess‰ paljasta haikeata nautinnon
+sulaumusta. Valuu herkkyneen‰ ihanana v‰r‰htelev‰n maailman ylle, ja
+ainoana suloisena kipeyten‰ on ett'ei saa viel‰ liuenneempana j‰tt‰‰
+itse‰ns‰ sen ihanatuntoisen maailman ylle. Kaikki ymp‰rill‰ tuntuu kuin
+sielun suloiselta hyv‰ilylt‰, jokainen tuntoon virkoava huomio
+maailmasta v‰r‰htyy ihanasti mieleen, niinkuin sielun lievityst‰ on
+kaikki, ja mihin silm‰ j‰‰kin, sointuu sielu sulana kohta n‰kemyksen
+mukaan ja p‰ilyy t‰ytettyn‰ ja tyydyttyv‰n‰. Koko maailma on silloin
+joka ilmiˆss‰‰n mielelle kuin suloinen ja lempe‰aaltoinen lep‰‰myksen
+meri, jonka hyv‰ilev‰‰n syliin on ihanaa j‰tt‰yty‰, ja ihmisen ainoana
+suurena toivona on silloin viel‰ v‰littˆm‰mp‰n‰ tuntemuksena valua sen
+suloisuusmeren tuudittavain aaltojen mukaan. Niin on niin‰ hetkin‰‰n,
+kuin olisi koko olo maailman olon s‰estyst‰, tahtoisi kummuta itsest‰‰n
+sen maailman ylle, eik‰ ole mit‰‰n ihmisess‰, ei yht‰‰n tunnetta eik‰
+yht‰‰n j‰sent‰, joka ei haikeutuisi halusta valua siksi tuntemiseen
+h‰ipymiseksi. Niin tuntuu el‰m‰ joskus suloisena ja sielua hyv‰ilev‰n‰.
+
+Mutta sitte tuntuu el‰m‰ toiset kerrat taas kuin j‰‰hmett‰v‰ kova
+kolkkous, jonka edess‰ ihminen hyytyy jokaisessa tuntonsa
+syk‰hdyksess‰. Niin silloin n‰kyy maailma kuin tylyn‰ ja runtelevana
+autiutena ihmisen ymp‰rill‰, uhkaavana ja kovana seisoo se ihmisen
+edess‰ ja s‰ik‰hdytt‰‰ h‰nen jokaisen tuntonsa v‰r‰hdyksen
+kangistuvaksi kammoksi. Kuin rautaisilla liikkumattomilla kasvoilla
+tuijottaa se ihmiseen, kaameuttaa h‰nen sielunsa j‰iseksi
+kamaluudentunnoksi, ja halvaa jokaisen h‰nen her‰‰v‰n tunteensa
+puistattavalla pelolla. Pelottava on el‰m‰ joskus, kaamea ja
+kammottava, ja n‰kyy ihmiselle aaveellisen tyhjyytens‰ ja kylmyytens‰
+paljaudessa, sen n‰yn edess‰ j‰‰tyy ihmisen joka j‰sen sis‰llisest‰
+kammosta ja verens‰ heltee hitaasti vieriviksi kivihelmiksi suonissaan,
+helpottumattomaksi t‰r‰htyneeksi s‰ik‰hdykseksi seisahtuu koko olonsa.
+
+Onko el‰m‰ nyt siis ihmisen ymp‰rill‰ aukenevaa pelotuksen tuijotusta,
+jonka edess‰ ihminen joka olonsa ja tuntonsa kudoksessa j‰‰hmettyy? Vai
+onko se sulaa sielun hyv‰ily‰, jonka haltuun hurmauvassa unhotuksessa
+halajoitsisi h‰lvet‰, ikin‰ siit‰ ihanuusv‰r‰htymisest‰‰n virkoamatta?
+Vai onko el‰m‰ kumpaakin, onko el‰m‰ sek‰ j‰ykist‰v‰‰, ihmisen tyhj‰ksi
+lamaavaa suuruuden autiutta, ett‰ myˆskin ihmisen syliins‰ sulkevaa ja
+ihmisen syliss‰‰n autuaaksi tyydytt‰v‰‰ armon kosketusta, onko el‰m‰
+niinkuin sfinxi, joka kivenkylm‰n‰ lep‰‰ i‰isyysoloansa, mutta
+jonka rinnoille ihmisen olisi suuri sairas halu sanomattomassa
+nautinnonhukunnassa h‰lvet‰? Onko el‰m‰ kivij‰yk‰t leijonak‰p‰l‰ns‰
+oientava ja hyydytt‰vill‰ kivisilmill‰‰n tuijottava sfinxi, jonka
+rinnoille sulana sieluna valuisi, mutta jonka silm‰yksen edess‰
+j‰ykistyv‰n‰ tyrehtyy jokaisessa verens‰ pisarassa? Onko el‰m‰ sulouden
+ja kammotuksen kivisfinxi?
+
+Sulan suloinen el‰m‰, kolkko ja runteleva el‰m‰! Pelvon ja h‰distyneen
+tuskan lamaamana kaameutuu ihminen jokaisessa olonsa sopukassa el‰m‰n
+edess‰. Joskus taas sulaa h‰n sen saman el‰m‰n edess‰ ihanuuttaan
+haikeaksi sulousnyyhkyn‰ksi ja herkkyneeksi onnen liikutukseksi. Miksi
+vaihtelee ihmisen olo niin? Miksi her‰‰ ihminen, kun h‰n kerran on
+saanut sulata onnena herkkym‰‰n, miksi her‰‰ h‰n siit‰ en‰‰ el‰m‰n
+kovaa paljautta tuntemaan? Miks'ei j‰‰ ihminen taintuneena, i‰ksi
+taintuvana el‰m‰nsfinxin suloisille sulouttaville rinnoille, ja huku
+niiden ylle hurmaukseen kuolevana! O el‰m‰, el‰m‰, joka tuo kylm‰n
+tunnon ihmisen joka j‰seneen, joka joskus hetkitt‰in halvaa ihmisen
+jokaisen tunnon ja jokaisen ajatuksen j‰iseksi s‰ik‰hdykseksi, el‰m‰,
+jolla on sfinxin kylm‰ tunnoton kivikatse ja sfinxin k‰yr‰kynsinen
+kivenraskas leijonak‰p‰l‰, miks'ei sen el‰m‰n edest‰ halajoitsisi i‰ksi
+h‰lvet‰ hetken‰, jolloin sen saman el‰m‰n rinta velloo sulana hyv‰ilyn
+tuntona ihmisen edess‰, ja jolloin h‰n ihanoituvassa lievityksess‰ voi
+koko sieluineen juosta sen herk‰n ja sulaneen hempeyden ylle! Kun
+luonto ja maailma avautuvat sulattavana hyv‰ilyn sylin‰ ihmisen
+edess‰, kun maailma ja ihmisen ihanoituva sielu liittyv‰t yhteen
+i‰isyys-syleilyyn ja ihminen kaikkine aisteineen ja koko v‰r‰ht‰vine
+oloineen raukenee sen maailman ylle, miks'ei h‰n silloin i‰ksi
+halajoitsisi sammua siihen onnensa hyk‰hdykseen ja i‰ksi lievittyneen‰
+unohtaa koko muun el‰m‰n! O, kun sammuisi ihminen ihanana hetken‰‰n,
+kun lakkaisi el‰m‰st‰ hyk‰htyneen‰ ihanuuden hetken‰‰n, i‰ksi silloin
+lievittyisi ihminen olemisesta ja i‰ksi lauhtuisi ihmisen vapahtuneessa
+sielussa olemisen pime‰, umea pakotus!
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Niili‰ liukuu Antinous venheess‰, seisoo kallistuneen venheens‰
+partaalla, ja katselee viev‰‰n veteen, jolla kuplat leikkiv‰t, toga on
+valunut jalkoihinsa paljaalta vartaloltaan.
+
+Aurinko on laskussaan taivaan rannalla, Niil lep‰elee ymp‰rill‰ kuin
+suunnaton, hiljaa liekkuva kultakansi. Kaukana viivauvat iltataivaan
+syleilev‰‰ kultaa vastaan matalain rantojen haamut, joista erottaa
+siell‰ t‰‰ll‰ jonkun ihmisasunnon tai palmuryhm‰n tummat ‰‰riviivat.
+
+Siin‰ seisoo valtaavan, levenev‰n kultaisen Niilin keskell‰, liukuvassa
+venheess‰‰n Antinous, ja katselee, paljaalla vartalollaan veden
+liekkuva kuvastus, veteen venheen vierell‰, katselee kullanruskoa
+iltaisen maailman ylitse.
+
+Syvin‰ p‰ily‰v‰t silm‰ns‰, kun h‰n liikkumatonna seisoo siin‰ ja
+katselee veteen venheen vierell‰, johon kallistunut venheens‰ ja
+seisova paljas vartalonsa heitt‰‰ v‰ilyv‰n viherj‰nkultaisen varjon, ja
+jossa venheen liikunnan synnytt‰m‰t kuplat hiljaa j‰‰v‰t taakse, alla
+avautuu taivaan kirkas kuvastus rajattomana kupuna, jonka syliss‰ joku
+veden h‰ilytt‰m‰ pilvi keve‰n‰ leijaa. Viel‰ syvempin‰ n‰kyv‰t
+silm‰ns‰, kun h‰n hiljaa nostaa ne ja j‰‰ pitk‰ksi hetkeksi n‰kem‰‰n
+Niilin kultaista pintaa ja taivaan pohjatonta kirkkauskantta vastaan
+n‰kyv‰in rantojen tummanv‰ritˆnt‰ vyˆt‰. Silmiss‰‰n on syv‰ ja harras
+syttymys, siin‰ kun h‰n hiljaa ja liikkumatonna katselee.
+
+Niin seisoo Antinous liukuvassa venheess‰‰n ja katselee vuoroin
+virran viev‰‰ kuplehtivaa vett‰, jonka syliss‰ taivas ‰‰rettˆm‰n‰
+keinuu, vuoroin ymp‰rˆiv‰n maailman ‰‰retˆnt‰ v‰lk‰hytt‰v‰‰
+kultasilm‰nr‰p‰yst‰, seisoo liikkumatonna liukuvassa venheess‰‰n,
+paljaalla vartalollaan hyp‰htelee veden kuulakas, kullalle v‰l‰htelev‰
+kuvastelu. Seisoo h‰n siin‰ liikkumatonna, toinen k‰tens‰ rinnalla,
+toinen rentona riippumassa sivullaan, huulensa nauttivasti
+puol'avoimina.
+
+Niin liukuu venhe, ja Antinous seisoo, Niil kuvastelee kultaisena ja
+rantojen viivat v‰istyv‰t tummemmiksi veden ja taivaan kullan keskelle.
+Hetki tyk‰ht‰‰ hetken j‰lkeen, Antinous seisoo yh‰ ja katselee
+ymp‰rilleen kallistuneen venheens‰ partaalla, illan viile‰ ilma
+hyv‰ilee paljaita j‰seni‰ns‰, hiljaa liukuu venheens‰ virran
+kultakantta.
+
+Niin kuluu hetki hetken j‰lkeen, aurinko on l‰hennyt taivaan rantaa ja
+maailma muuttuu ylt'yleiseksi kullaksi, jonka syliss‰ rantojen viivat
+n‰kyv‰t ainoastaan ep‰selvin‰ juovina. Silloin viimein kun
+auringonsilm‰ on ik‰‰nkuin sulkeumassa taivaanrannan k‰tkˆˆn ja sen
+viimeinen hyk‰htynyt katse punervana hohteena leikkii maailman
+kasvoilla, silloin Antinous yht'‰kki‰ n‰kyy liikahtavan, silm‰ns‰
+syvenev‰t ja suurenevat hetkess‰ ja kasvonsa v‰r‰ht‰v‰t ‰‰retˆnt‰
+k‰rsiv‰‰ vakavuutta, kun h‰n nyt ik‰‰nkuin nousee korkeammaksi ja
+viimeisen auringon s‰teen mukana katsoo ymp‰rilleen. Niinkuin sis‰lt‰‰n
+valaistuna seisoo h‰n, ja rintansa liikkuu, kuin polttaisi sen jokaista
+j‰nnett‰ sanomaton kuoleuttava ihanuus, silm‰ns‰ katsovat hyk‰htynein‰
+ymp‰rille, kun nyt koko maailma palaa viimeisen auringon s‰teen
+kultana. Kun viimein aurinko on vaipumassa varjoon, ja ainoastaan sen
+viimeinen s‰de leikkii kelmenev‰ss‰ ilmassa, silloin ottaa Antinous
+askeleen venheest‰‰n, silm‰ liitettyn‰ siihen v‰istyv‰‰n aurinkoon
+ottaa h‰n askelensa, valkea jalkansa k‰tkeytyy veden kalvoon venheen
+vierell‰, sinne veden helmaan vajoo Antinous hitaasti kokonaan, katse
+viel‰ viimeiseksi kirkastuneena kohotettuna ‰‰rettˆm‰n taivaan
+kultasyliin ja auringon viimeiseen sammuvaan silm‰ykseen. Hetki
+j‰lkeenp‰in hoippuu Niilin kantta tyhj‰ liukuva venhe ja auringon
+viimeinen kuoleva s‰de v‰lkkyy kultaisesti veden renkaissa, jotka ovat
+her‰nneet venheen vierell‰ vedenkannessa ja hiljaa levit‰iksev‰t, kohta
+sammuvat ne renkaatkin liikkumasta ja aurinko h‰ipyy, viile‰n‰ ja
+kosteana levitt‰ytyy yˆn haalea kelmeys Niilin ylle ja taivas sammuu
+v‰rittˆm‰ksi.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Antinous, by Volter Kilpi
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41053 ***
diff --git a/41053-8.txt b/41053-8.txt
deleted file mode 100644
index 5edac82..0000000
--- a/41053-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,2427 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Antinous, by Volter Kilpi
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-Title: Antinous
-
-Author: Volter Kilpi
-
-Release Date: October 14, 2012 [EBook #41053]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANTINOUS ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-ANTINOUS
-
-Kirj.
-
-Volter Kilpi
-
-
-
- Otava, Helsinki, 1903.
- K. Malmström'in kirjapaino, Kuopio.
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-    I. Bithyniassa.
-   II. Athenassa.
-  III. Roomassa.
-   IV. Egyptissä.
-
-
-
-
-
-
-I. BITHYNIASSA.
-
-
-
-
-Satakielistä heläjöitsevät Bithynian metsät, ruusuista tuoksuvat
-Bithynian laaksot.
-
-Siellä luikertaa hopeainen Sangarius hämyntummien metsien varjoissa,
-joissa satavuotiset korkeat puut seisovat iäisenä hämäryytenä ja
-levittävät virran ylitse elävän lehtikatoksen, jonka tiheästä
-holvikosta hintelät tulikukkaisat köynökset häilyvinä riippuilevat
-valjun vedenpinnan ylitse, luikertaa korkeiden jylhien vuorien välillä,
-joiden rinteet äkkijyrkkinä riippuvat juoksevan veden ylitse ja
-uhkaavina ja paljaina ylenevät huimaaviin korkeuksiin, kantaen
-kaukaisella laellaan, ikäänkuin taivaan sylissä, mitättömänä silmään
-näkyvän kaupungin tornit ja muurit, luikertaa laaksojen halki, jotka
-levittäyvät riemuitsevana, heleiden palmulehtojen rajottamana
-ruusustona, jonka yllä taivaan kansi kylpee sinessä ja auringon
-kullassa. Siellä ovat metsät, metsät, jotka ylenevät ihmisen yllä kuin
-temppelinä, jonka rajattomassa rauhassa ihminen seisoo riippuvin käsin
-ja hiljenneenä, puut seisovat siellä iäisenä liikkumattomuutena, puiden
-välitse häämöttää silmään kostea hämärä vuoren seinä, jonka ratkelmista
-vesi hiljalleen tiukkuu ja hopeaisina suonina valuu vuoren vihervän
-sammaleen peittämää rintaa, yllä huojuilevat puiden korkeat latvat,
-juurilla, metsän epämääräisessä hämärässä näkee siellä täällä runkojen
-välillä jonkun korkean kalpean kukkasen varrellansa hiljaa häilymässä,
-ympärillä on rauha, ääretön hiljainen rauha, niin että yksinäinen
-linnun ääni jää kauaksi kajailemaan ilmaan ennenkuin häipyy seisovain
-runkojen välitse kaukaisuuteen metsien hämärään syliin. Mutta ovat
-siellä nekin metsät, joissa puut hämärtävät purppuraholvikkana yllä,
-joissa ruohostot metsän raskaassa ja tunkeassa hämärässä läikkyävät
-kukkasten punaisena ja keltaisena vaippana, ja joissa ihminen itsekin
-lehtikatoksen läikähtelevän läpinäkymättömän vehreyden, kukkasten
-humalluttavan värikirkunan ja tuoksuina huuruavan ilman keskellä
-huumautuu kuin pisaraksi sitä raskaanhivelevää tuoksujen ja värien ja
-vehreysaaltoamisen vellontaa ja hämärtää kuin itsekin sieluineen
-umpinaisena punaansa kumpuavana kukkasen umpuna metsän raskaassa
-varjossa. Laaksoja on Bithyniassa, jotka ovat kuin kukkasten
-hukuttamat, punan laineena häilyävät ne laaksot, ilmakin läikkäilee
-tuoksujen raskauttamana niiden yllä, ja ympärillä ylenevät metsät
-runsaana vehreyden merenä, jossa näkee vaan pehmyttä ja tulvehtivaa
-lehvistöjen upeilua ja kukkataakkojen vaippaavaa nuokkunaa, itse
-taivaskin tämän kukkasparatiisin yllä samenee silmissä kuin
-purppuranusvaisena höyrynä uiskentelevaksi katokseksi, joka yhtä päätä
-ikäänkuin valuu ja valuu sulana punan ja kullan tulvana maailman
-avauvan kukkassylin yllä. Mutta on siellä niitäkin laaksoja, joissa
-ihanilla riemuisilla niityillä kukkaset seisovat suur- ja
-kirkassilmäisinä, joissa ympärillä ylenevät keveät korkeat puut, joiden
-häilyvillä oksilla linnut hopeaisesti visertelevät; kuin keveänä
-valkeana kirkkona nousee taivas niiden laaksojen ylitse, linnut
-uiskentelevat vapaassa ilmassa ja kukkaset näkyvät heleinä silmään,
-niinkuin heljää soittoa ovat ne laaksot ja ilma välkkyy kirkkaana
-niiden raikkaan kukkavälkkeen yllä.
-
-Niin on Bithynia, ruusujen ja tummaraskaiden metsien maa, satakielien
-ja kaipaavain myrttien maa.
-
-Mutta Bithyniassa, ruusujen ja lehvistöjen vehreässä Bithyniassa on
-kaupunkikin meren heleällä rannalla, kirkas valkea kaupunki, edessään
-meren laaja rannaton peili. Valkea on se kaupunki, selkeänä ja
-tarkkamuotoisena nousee se temppeleineen ja ylenevine pylvästöineen
-heijailevan veden peilin edessä kuin vetten helmasta silmään, kirkkaana
-ja valkeana seijastaa se silmään sinisen kevyen ilman rajottamana. Niin
-se kaupunki on ilman ja meren rajottamana kuin ylenevien temppelien ja
-keveiden ylhäisten pilaristojen sävellyttävä korallinen näky, mutta sen
-meren edessä heijailevan kaupungin takana häämyilevät vehreiden
-runsaiden metsien vellovat haahmot, jotka kuin suunnattomina pehmeinä
-aaltoina tulvivat joka taholta sen kirkaspiirtoisen marmorikaupungin
-ylle ja ikäänkuin vellovat hukuttamaan koko sen kaupungin
-ylitseuhkuvaan runsaus-syliinsä. Claudiopolis, heleä ja valkea
-marmorikaupunki on Bithynian laaksojen sylissä, kirkas on se temppelien
-ja pilaristojen kaupunki ja ihmiset vaeltavat sen kaduilla puettuina
-valkeihin keveihin togiin, mutta Claudiopoliin ympärillä läikkyvät
-Bithynian metsät, ja metsistä huuruu tuoksujen raskauttama ilma sen
-selkeäpiirtoisen kaupungin ylitse. Niin siellä ihminen, kun katselee
-pylvästöjen ylenevää rauhaa ja temppelien tyyntä ja syvää lepoa
-pilaristoillaan, itsekin ikäänkuin herää tyyneyden ja tyyntymyksen
-haluksi ja sointuisi joka liikunnossaan ja ajatuksessaan tyyneeksi ja
-tasaiseksi, koko olo asettuneena ikäänkuin marmoriin veistetyn
-kuvapatsaan tyyneen kylmäksi oloksi, otsa ja rinta päilyvänä lepona,
-mutta samassa hengittää taas sitä tuoksujen tulvahuttamaa ilmaa ja
-näkee taivaan, jolle metsien ja niittyjen vehreys-läike antaa ikäänkuin
-samean, huuruissa kylpevän värivaipan, ja sielu valahtaa siitä
-rauhottumisen ja sointumisen rajasta muodottomaan ylitsekumpuavaan
-läikehtimiseen, johon ihminen koko oloineen herkähtää.
-
-Bithyniassa, ruusujen ja hämärtävien metsien maassa on Claudiopolis,
-kirkas marmorikaupunki, joka ylenee selkeiden pilarien ja temppelien
-sointuna merenpeilinsä edessä, mutta jonka ympärillä metsien ja
-lehdikköjen salaperäinen vehreysmeri runsaana ja hukuttavana lainehtii.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Antinous pitää otsaansa kätensä varassa, istuu kivellä, kyynärpää
-polvea vastaan ja tuijottaa metsään, metsän syliin.
-
-Siinä se metsä häilyy tummuutena yllä ja ympärillä. Puut nousevat,
-ylenevä runko ylenevän rungon takana, taampana häviää kaikki
-sulkeuvaksi himmeyden seinäksi ympärillä, yllä kattaa latvojen
-läpinäkymätön lehvistö metsän umpinaisen salin. Siinä jalkojen edessä
-luikertaa kalpea puro puiden juuria, sen kelmeäkalvoisessa
-kuvastuksessa näkee liikkumattoman hiljaisen metsän toistamiseen
-parkkisine, ylenevine, toistensa taakse peittyvine runkoineen ja
-raskaasti huojuvine lehtikatoksineen, jonka holvikosta tulikukkaiset
-köynnökset hinteloina riippuvat vettä kohden ja ikäänkuin pisartavat
-helakanpunaiset varjonsa puron liikkumattomaan kuvastukseen.
-Pyörryttävänä hiljaisuutena ja liikkumattomuutena seisoo metsä, silmä
-hukkuu toistensa taakse häviäväin runkojen seisontaan, joka etäämpänä
-ja etäämpänä tihenevänä seinänä sulkee ihmisen olon ja mielen
-ylt'ympäriltä, yllä huumenevat aistit taajan elävän lehtikatoksen
-tuntemisesta, joka sankkana ja raskaana huojuu yllä ja levittäytyy
-ympärille yhtyen kaukaisuudessa runkojen kanssa niiden sameaan sankkaan
-taustaan, joka seisahtaa ihmisen mielikuvituksen ylt'ympäriltä.
-
-Umpinaista on siinä metsässä, ja raskaana lumoavana hämärryksenä tuntuu
-se vereen ja oloon. Mielikuvitus seisahtuu vangittuna sen metsän
-näkemiseen ylt'ympärillä. Puiden juurilla tuoksuavat suuret punan- ja
-kellanhelottavat kukkaset ja ilma runkojen välillä on raskas häilyäväin
-köynnösten lemusta, kummallisesti vaippaa ja uuvuttaa se tuoksujen
-höyry ihmistä. On niinkuin metsän suljettu umpinainen hämärrys kasvaisi
-ihmisen sieluksi ja kuin raskaana lemuileva ilma usvailisi ihmisen
-vereksi. Katoo itsestään ja seisahtuu lumoutuvassa sielussaan
-liikkumattoman metsän seisonnaksi.
-
-Antinous istuu, kätensä lamauvina, ja tuijottaa, mitään yksityistä
-havaitsematta, metsän lumoavaan syliin. Kummallinen hervottumus
-levittäytyy hänen mielensä ylle. Koko se metsä tulee kuin yhtenä
-tuntona hänen sieluksensa, hän tuntee silmillään yhtä haavaa ylenevät
-puunrungot ympärillä ja metsän hämärän seisovan sisustan, jossa
-lehvistö hiljaa ja raskaasti liikkuilee, ja jonka suljetussa varjossa
-kukkasten tukahuttava lemu liikkuu. Niin on kuin hämärtäisi veressään
-jokainen lehden liikunta ylhäällä puussa ja ikäänkuin jokainen
-tuntoonsa tuleva kukkasen näky tuntuisi lämpimänä sykähdyksenä
-veressään. Yhtähaavaisena liikkuvana väriusvana läikähtelee koko
-ympäröivä metsä hänen sieluksensa ja vaippaa varjoovasti koko hänen
-olonsa.
-
-Niin valahtuu ihminen kuin metsäksi ympärillä. Verta varjostaa ja
-värjää metsän hämärä ja kukkasten puhkeilu, koko tunto on metsän
-umpinaisena kuvana läikähtelemistä. On kuin hukkuisi mieli kukkasten
-hämäräksi punaksi tai kuin puhkeisi metsän hillitty raskaslemuinen
-henki ihmisen vereen. Liikkuu kuin omasta olemisestaan ja liittyy
-tuntevana vellovana usvana kaiken myötä ympärillään. Omassa itsessään
-tuntee valahteluna jokaisen lehden hamuilevan liikunnan ja jokaisen,
-silmän tunnettavaksi pulpahtavan kukkasen väripisaran. Lainehtii
-tuntemisena, koko sielu on lehtikatoksisen metsän suljettua ja
-umpinaista liikkuilemista ja tuoksujen ja värien uiskentelemista. On
-siinä metsän keskellä kuin paikalleen lumottu kukkanen, jossa metsän
-koko elämä värehtii.
-
-Niin istuu Antinous metsässä, sielunsa metsäksi liikkuvana. Silmänsä
-lepäävät metsässä, joka unnuttavana rauhana taajenee ylt'ympärillä,
-kätensä ovat vaipuneet kummallekin polvelleen ja lepäävät auenneiksi
-herpouneina siinä. Silmänsä, kun hän katsoo sinne metsien väriin,
-suurenevat ja tummenevat hetkittäin äkillisesti ja samassa puhkee
-rinnastaan pidättyvä huokaus, kuin olisi hänessä puhkeemassa halu
-hälvetä itsestään siksi kaikeksi ympärillä. Rajatonna uumoilee metsä
-yllänsä ja kasvien verenä lainehtii maa ja ilma.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Apollon temppelin edessä seisoo Antinous, katselee Apolloa, Apollon
-kuvaa temppelin edessä. Ympärillään ylenee Claudiopolis marmorisena,
-aurinko katselee hoikan palmun ylitse, joka häilyvänä seisoo temppelin
-terävänä näkyvässä kulmassa ja levittää lempeän viherjän viuhkansa
-temppelin valkeata seinämää vastaan, ympärillä liikkuu ihmisiä väljäin
-ja valluisten pilaristojen varjoissa. Apolloa katselee nuori Antinous,
-Apollon ylhäisenä seisovaa kuvaa, katselee liikkumatonna, vartalonsa
-hiukan eteenpäin kumartuneena, toinen kätensä on heikosti kohotettuna
-sivullaan, toinen holhoo togaa, joka suorissa poimuissa laskeuu nuorta
-vartaloansa alas. Päänsä on kevyesti kumartuneena, kun hän siinä
-katselee.
-
-Mikä lepo sen Apollon silmissä, siinä kun se marmorisena näkyy?
-Ylhäisenä se seisoo, otsa ylennettynä, kohotetussa kädessä lyra.
-Antinous seisoo totisena ja liikahtamatonna kuvan edessä. Silmänsä
-seuraavat jokaisen jäsenen joustavaa muotoa. Niin siitä kuvasta
-säveltyy ihmiseen kuin aaltoavain viivojen häilyvä tuudinta. Mieli
-keinuu hyväiltynä solavain muotojen myötä ja koko ihmisen sielu sulaa
-liuenneena sen kuvan ylle.
-
-Tuntee kuin itsessään jokaisen jäsenen muodon. Näkee rinnan, jonka
-joustava keveä kupu kutoutuu kun oman rinnan notkeaksi kiinteydeksi.
-Näkee kohotetun käsivarren kaarean solavan muodon ja polven hoikan ja
-kimmoisan pyörön, näkee vyötäisten valmiin ja notkean ympärystän, ja
-jalkojen joustavan kiinteän kimmon, ja tuntee joka jäsenessään
-itsensäkin notkeana ja täydellisenä. Näkee ylennetyn otsan ja
-kirkastuneet silmät sen alla, näkee lyran herkkiä kieliä koskettelevat
-sormet ja on kuin selkenisi omakin otsa yhtä kepeinä ja tyyninä
-leijaaviin ajatuksiin ja kuin säestelisi tyynenä tuudittuvan mielen
-kangastuksia metallikielien valuinen keveä helähtely.
-
-Niinkuin aalto, tuudittava muodostava aalto kulkee ihmistä, siinä kun
-seisoo ja katsoo kirkastuvaa Apolloa. Eikö herää käsivarsi pyöreämpänä
-ja eikö taivu käden nivel notkeampana ja hienompana? Rinta hengittää
-kevyenä ja kiinteänä, vyötäisten joustava notkeus herkkyy, tuntee
-kätensä ja olkansa, tuntee polvensa ja jalkainsa nivelet täydellisinä
-ja kauniina ja liikkumaan valmiina. Niin hypähtäisi esiin kuin joka
-jäsenessään notkeana kimmoisuutena ja kajahuttaisi ilmoille olemisensa
-kevyen riemun, mutta sitte valuu otsan ja silmien valaistu loisto
-ihmisen lävitse ja hillittynä ja valaistuna tyyntyy täydellisyytensä
-keinuntaan.
-
-On tyyni ja kirkas, mieli kuin marmorin rauhana. Tuntee jäsentensä
-sopusuhdan, tuntee sielunsa peilailevan olon, ja on koko olossaan kun
-meren päilyilevää peiliä, joka tyyntyneenä rannattomana lepona
-kangastellen heleilee. Onnellisena kauneutena häilyilee koko ihmisen
-tila. Ajatukset soutelevat mieltä, kuin joutsenet heijailevan veden
-kantta, sielu liikkuilee tyyntyneinä hyväilevinä uneksumisina ja koko
-olo on kuin hillityn hivelevän aallon keinuttama ja lempeässä sylissään
-kantama.
-
-Niin seisoo Antinous liikkumatonna ja katselee, toinen kätensä
-riippuvana, Apollon kuvaa. Niin ovat ajatuksensa kuin ottaneet koko
-hänen olonsa ja sieluineen sulaa hän itse Apollon muotoon, koko
-mielensä häilyy Apollon kuvana. Siinä liikkuu ohitse togapukuisia
-ihmisiä, ympärillä häämyilevät valkeat pilaristot, ja ylhäällä
-taivaalla vaeltaa korkea aurinko marmorisen kaupungin ylitse, se kaikki
-on sentään vaan kuin etäisenä epäselvänä unena läsnä Antinouksen
-tunnossa, hän seisoo Apollossa silmänsä vaan ja juo sieluunsa Apollon
-kuvaa, hälvenee sieluineen Apollon näkyyn, koko se valkeneva kaupunki
-ympärillä on aistimissaan läsnä vaan kuin tunteitansa keveästi
-säestelevänä sointujen kosketteluna.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Antinous istuu, istuu huoneessaan yksin ja miettii. Edessään heittää
-suihkulähde ilmaan välkkyvän kaaren, joka ilmassa säteillen palaa
-marmorialtaaseen, jonka partaitten välillä vesi heleänä ja läpinäkyvänä
-häilyelee. Antinous on nostanut toisen polvensa polvelleen, istuu ja
-tuijottaa ilmassa edessään kiertävään vedenkaareen, otsansa on heikosti
-rypistynyt. Veden hiljainen loiskina, kun se putoaa marmorialtaaseen on
-ainoana äänenä korkeassa marmoripilarisessa huoneessa, jonka katosta
-valo tasaisesti levittäytyy ympärille. Putoavan veden helähtely säestää
-ja tuudittaa ajatuksiansa.
-
-Mitä on elämä? Onko se kuin vedenkaari, joka kevenee lasisenkirkkaana
-ja välkkyelee ilmassa, sitte heläjöivästi sammuen marmorialtaan heleään
-liikkumattomaan veteen? Antinous istuu, seuraa silmillään vedenkaarta,
-kun se selkeänä hopeasuonena nousee korkealle ja ylhäällä sitte
-hajautuu ilmaan monivärisinä helminä, jotka helähdellen putoavat
-marmorialtaan veteen ja saavat sen pinnan hiljaa heilahtelemaan. Onko
-elämä soinnun keveytenä heleilemistä, ja onko elämän joka hetki pisara
-pisaralta kauniiksi selkenevää ylentymistä? Onko elämä ihmisen
-heräämistä keveäksi ja soivaksi kauneudeksi?
-
-Niin ihmeellisen kaunista on elämä joskus elää. Sielu on kuin vapaiden
-ilmojen sineä, niin kirkas ja kevyt, jokainen ajatus herää mielessä
-vapaana ja kevytsiipisenä, kuin visertävä lintu, joka joka hetki voi
-yletä taivaitten sinikeijuviin avaruuksiin leijaamaan, mieltä
-säveltävät niinkuin valuisten sointujen kosketukset, tuntee koko
-itsensä, sielunsa ja jokaisen jäsenensä sykähtyneenä, keveästi
-liikkuvana notkeutena. Ajatukset ovat mielessä kuin seesteistä
-aamumerta uiskentelevat linnut, jotka hyväiltyinä antavat aaltojen
-kantaa itseänsä sinne tänne, milloin ne liikkuvat oman muodon
-täydellisyydessä, häilyävät oman olkapään kiinteässä notkeassa
-kaartumisessa ja oman rinnan väljänä ja vapaana hengittävässä kuvussa,
-tai oman käsivarren pyöreässä ripeässä voiman sykähtelyssä, milloin ne
-taas liitelevät ilmojen autereisen seesteen kannattamina ja häilyävät
-utupilvien myötä taivaan siniselkeätä väljää lakea, tai nousevat ne
-notkeina ja ihananluottavina kuin marmorijalustoiltaan ylenevät
-ylhäiset pilarit ja seisovat luottavan tyyninä ja täydellisinä
-kultaisena kuvastelevan maailman keskellä. Niin on kevyttä ja
-täydellistä ihmisen olla, jokainen tunne on ihmisen liikkumista
-ihanana, jokainen ajatus on tämän tuntemisen loistetta ja koko ihmisen
-olo päilyävää kauneuden heleilemistä.
-
-Antinous katsoo, silmänsä kuin sisällisesti valaistuina, vedenkaaren
-säteilyyn, hengityksensä käy tasaisena ja kevyenä. Hetkeksi ylenevät
-silmänsä ja vaeltavat huonetta ylt'ympäri katseella, joka ikäänkuin
-kylpee autereisessa hurmausmeressä. Siinä nousevat ympärillä hoikat ja
-valkeat pilarit, jotka keveänä ja norjana jännityksenä kannattavat
-katoksen marmoriliistakkeita, niiden pilarien sorjien ja selkeästi
-ilmaan piirtyväin vartalojen välitse näkyy silmään seinien,
-kevythaamuisten pilastarien rajottamat ja säveltämät suunnikkaat tasot,
-jotka avautuvat ilmaisina kuvina, joiden etäisiin valkeneaviin
-maisemiin silmä hyväiltynä jää uneksumaan. Ihanana jättää Antinous
-silmänsä harhailemaan niiden maisemakuvien elyseeisiä, rauhottavia
-etäisyyksiä, joissa ihanat tuoksuvat vedet loistelevat, rannoillaan
-ylhäiset puistot, joiden vihannasta valkeat pilaritemppelit hohtavat
-auringon valaisemina. Uneksuvana jää silmä niiden maisemien valaistuun
-näkyyn ja sielu viekottuu tuudittumaan niiden maisemien autereisten
-haamujen myötä. Kuin ihanuuden kannattamana liikkuu ja hälvenee
-ihminen.
-
-Kuinka kummallisen kultaisen ihanaa on ihmisen olla! Niin on kuin
-kylpisi ihmisen sielu kultaista merta, jossa jokainen aalto
-hurmauksena huuhtoo ihmisen oloa ja vie häntä suloisessa unohtuneessa
-kuoleentumuksessa mukanaan. Koko ihminen on kuin ihanuuden sointuun
-häilyämistä ja hälvenemistä, jokainen tunne herää kuin sävelen aaltona
-ja kulkee rikkaana ja tasottavana ihmisen oloa, jokainen ajatus
-ihmisessä on niinkuin aalto, johon meren hohteleva syli virkoo ja jonka
-liikunnossa se kullanvälähtelevänä häilyy. Kuin yhtä mukauvaa
-hiveltymiseen antaumusta on koko ihminen, ja herkkänä ja taipuvana
-tyyntyy ja päilyy koko tahdottomassa olossaan.
-
-Mutta onko ihminen aina näin hälvenneenä soinnun tuudittumisena?
-Antinous on katsellut kauan niiden, pilarien takana heijailevien
-maisemien unelmiin, kunnes silmänsä viimein unohtuneina ovat jääneet
-tuijottamaan yhteen kohtaan ilmassa. Eikö ihmisellä ole toisiakin
-hetkiä, jolloin ihmisen sielua kattaa kuin sitova lumous? Jolloin
-maailma levittäytyy kuin umpinaisena katoksena ihmisen ylle ja
-ympärille ja sulkee hänen kuin vangittuna itseensä? Jolloin ihminen on
-maailman keskellä kuin umpinainen paikalleen sidottu kukkanen, jonka
-ainoa olo on uumoilevaa värjymistä luonnon rinnalla, luonnon
-veripisarana, joka on sidottu ja lamattu olemasta mitään selkenevää
-ilmaisan ylenevää soinnun keveyttä, on ainoastaan värien ja tuoksujen
-pulpahtuvaa, paikallaan kumpuavaa olemista, jonka ylle maailma
-hämärryksenä levittäytyy?
-
-Eikö ihminen toisinaan ole kuin sameata ja rajatonta sisältään
-kumpuamisen halua? Niin on kuin kukkanen hämärän metsän sylissä, joka
-alati halajaa hälvetä ja haihtua, mutta joka alati on sidottu
-sijallensa ja suljettu itseensä ja sitte tämän rajattoman
-täyttymättömän halunsa haikeassa kipeydessä vuotaa lehtiensä
-hykähtyneeksi, sairastavan-tuliseksi punaksi. Niin ihmisessä
-sisällisesti läikkyy, kuin rajaton rannaton meri, joka joka hetki
-kumpuu ja tulvii, mutta sitte onkin ihminen myös kuin alati itseensä
-sidottu ja itseensä lukittu ja alati voimaton tyydyttämään tätä
-sisällistä hälvenemisen haluaan. Ihminen on niinkuin maailman rinnalle,
-maailman sitomaksi halvattu elämänpisara, jossa aina on liikkumassa
-kokonainen meri rajatonta halaavaa haihtumisen kaipausta, mutta joka
-aina ja iäti jää hervottomana tähän täyttymättömään kaipaukseensa. Niin
-on ihmisen koko mielentila joskus nousevaa, uumoilevaa sumeena
-usvailevaa liikkumista, on koko ihminen suurta ja sairasta haihtumisen
-halua, eikä ennen tunnu lievittyvänsä olemisensa haikeasta kipeydestä
-ennenkuin saisi nyyhkytyksi itsensä olemisensa sitovista koleista
-rajoista ulos ja saisi leijailla ilmojen vapauksia. Ikäänkuin itsestään
-paisuu ihminen joskus, ja valuisi äärettömänä äärettömyyksiin, niin on
-ainoana haluna koko olemisen tunto.
-
-Tyhjästi tuijottaa Antinous ilmaan eteensä ja kasvoillaan värjyy suuri
-sairaus. Miksi pitää ihmisen olla, kuin olisi elämä joskus hetkittäin
-hänelle kovaa ja hantelaa koleutta, joka runtelee hänen tuntoansa ja
-jonka kosketusta hän ei kestä ajatella? Miksi on ihminen joskus
-muodotonta sisällisyyttä, jonka ainoana alati kytevänä pyrkimyksenä on
-vallettua, vallettua rajattomana, ja miksi tämä ihmisen rajaton halu
-aina jää täyttymättömäksi ja aina ihmistä sairaaksi sulattavaksi?
-
-Niin katsoo Antinous eteensä ja ajattelee, rinnastaan nousee silloin
-tällöin imevä ja sairas huokaus. Siinä edessään helähtelee yhä
-suihkulähteen vesi marmorialtaaseen ja pilarit seisovat valkeina ja
-kevyeinä ympärillä. Siitä ei Antinous sentään huomaa mitään, silmänsä
-tuijottavat vaan epämääräisinä ilmaan, ja jokainen jäsenensä on
-sammunut liikkumasta. Viimein vasta sulavat hänen silmänsä taas
-seuraamaan vedensuihkun nousua ilmassa, hän jää katsomaan vedenhelmiä,
-kun ne välkkyvät ilmassa ja sitte lempeästi helähtäen putoavat veteen
-altaassa, ja näyttää kuin ajatuksensa vähitellen tuudittuisivat
-kuuntelemaan sitä veden helmistä pisartelua. Silmänsäkin heräävät
-lempeämmiksi siinä ja kasvonpiirtonsa ikäänkuin herkkenevät. Tuntuu
-kuin jokainen helähtelevä vedenpisara helähtäisi värjyvästi hänessäkin
-ja hellittäisi hänen sielussaan ajatuksen kuin leppeyttävän vapahtavan
-kyynelen.
-
-Miks'ei ihminen aina sointuna keinu? Miksi kärsii ihminen rauhattomana,
-miksi hiutuu ja uupuu sisällisenä haikeutena joskus ja tuntee elämän
-kuin haikean kärsimyksen? Oi, jos saisi ihminen aina hiljaa kajaavana
-sävelenä tuudittua! Saisi olla sulana, saisi levätä häilyvänä
-tiedottomana kauneuden kajaamisena ja liukua viivojen ja muotojen
-ihanana sopusointuna! Saisi olla ainaisena asettuneena kauneuden
-päilyntänä! Miks'ei ihminen aina saa siten soida, miksi sumettuu sydän
-rajattomiin kipeyttäviin halajoimisiin ja miksi kärsii ihminen?
-
-Antinous katsoo ja katsoo vedensuihkuun, joka nousee ja nousee ja
-sitten pisartelee veden helminä alas. Ajatuksensa tuntuvat tuudittuvan,
-jokainen helähtävä vedenhelmi näyttää ikäänkuin leppeyttävän hänen
-uuteen sulaneempaan ajatukseen. Kasvonsa ovat herkät ja näyttää kuin
-häilyisi hän sieluineen mukana kun hän silmillään seuraa veden
-hiljaista häilyämistä altaan marmoripartaitten välillä.
-
-Missä, missä olisi se levon ihana kaupunki, jossa ihmisen olo olisi
-kauneuden tyyntä lepoa? Missä olisi se maa ja taivas, jossa ihmisen
-sielu selkenisi sointujen rauhaksi? Sulanutta ja leppeätä olisi siellä
-olla, sopusointujen häilyntänä siellä kangastelisi olonsa. Kauniina
-siellä lepäisi ihmisen jokainen jäsen ja kauniina lepäisi mieli kuin
-aalloista tyyntynyt rannattoman meren heijaileva peili. Rauhansa
-päilyntää olisi ihminen siellä, jokainen toivo ja jokainen halu
-silittyneenä ihmisen sielussa, ainoastaan suurta tyyneyden kuvastusta
-koko ihmisen olo. O, kaunis olisi ihminen siellä, ja kauniina
-purjehtisi ihmisen hiljennyttä sielua jokainen ihana ajatus ja ihana
-tunteen valaistus. Olisiko maan päällä semmoista levon kaupunkia ja
-semmoista levon ihanata maata? Sinne olisi ihmisen suuri kaipaus ja
-sinne hakisi ihmisen sielu ihanana itsensä. Olisiko sitä kaupunkia ja
-maata maanpäällä?
-
-Antinous istuu, hän on nostanut otsansa holhoavalta kädeltä, ja
-silmänsä harhailevat kuin unena soivan suihkulähteen ja kevyeiden
-pilarien ohitse ikäänkuin jonnekin uneksumisten epämääräisiin
-valkeneviin kangastusmaihin.
-
-
-
-
-
-
-II. ATHENASSA.
-
-
-
-
-Athena, kaupunki, jonka ylitse Parthenon loistaa, Athena, ylhäisten
-pylvästöjen ja kirkkaitten temppelien marmorikaupunki. Kuvapatsasten
-valkea kaupunki ja kauniiden ihmisten lempeä hiljainen kaupunki.
-
-Sinenä rakentuu rajaton taivas kirkkaan Athenan ylitse,
-valkeana hohtelevan kaupungin ympärillä häilyy öljypuupuistojen
-vaaleankimalteleva meri, taustassa hälveilevät Hymettoksen auringon
-huikaisemat rinteet. Niinkuin helmenä hohtaa ja hymyy ihana Athena
-valkeine temppelineen ja valkeine ilmaisine pylvästöineen
-öljypuumetsikköjensä raikkaan vehreyden keskellä, yllänsä taivaan
-kaareuva kepeä sini.
-
-Kirkas Athena. Tyyninä aukeavat Athenan kadut ja torit, vierillään
-pylvästöjen keveät ylhäiset ryhmät. Levollisina ja juhlallisina näkyvät
-temppelien päädyt pilarijalustoillaan, katujen vieriä reunustavat
-kuvapatsaitten valkeat rivit, jotka siinä ihanan ilman syleileminä
-näkyvät silmään tyyneyden taivaisan levon ilmestyksinä. Selkeinä
-piirtyvät temppelien keveät muodot taivaan sineä vastaan, heleinä
-seisovat pilarit kirkkaassa ilmassa ja huikaisevan selkeänä kaartuu
-taivas koko sen kirkkaan kaupungin ylitse. Hiljaista on siellä
-kirkkaassa Athenassa, tyyntä ja hillittyä on siellä, ihmisetkin
-vaeltavat siellä ylenevien pilariryhmien ja valkeitten kuvapatsaitten
-välillä tyyninä ja hiljaisina, liikkuvat valkeissa puvuissaan siellä
-ilmaisten pilaristojen alla toistensa keskellä hillityntasaisina ja
-kaunisliikkeisinä, kuin eläviksi heränneet keveäoloiset veistoskuvat.
-
-Kirkas Athena, tyyni ja hiljainen Athena! Kaupunki, joka nousee ihmisen
-ylle kuin marmoriksi tyyntynyt, marmorissa lepäävä taivaan näky, siellä
-säveltyy ihminen tyveneksi, ja sielunsa sointuu kauniiksi ja
-hillityksi. Tyyneenä ja lempeänä rauhallisuutena herää ihminen siellä,
-jokainen hänen jäsenensä säestyy kauniiksi ja täydelliseksi, jokainen
-hänen liikuntansa on tasaisuutta ja sopusuhtaa, hänen mielensä asettuu
-lävitsenäkyvän heleäksi ja paaltaa tyyntyneet tunteensa esiin kuin
-kirkas selkeä lampi pohjansa valkean sannan. Niin ihminen herää siellä
-kuin jokaisessa jäsenessään ja jokaisessa tuntonsa liikahduksessa
-täydellisenä kauneudenilmestyksenä, jonka kaikki olo on muodon
-hillittyaaltoista rytmistymistä, ja jonka jokainen ajatus ja tunto ovat
-hänen kauneusolonsa tyyntä ja selkeätä heijastusta.
-
-O, Athena, jonka ylitse Parthenon loistaa ja jonka katuja veistoskuvat
-ja ylevät pilarikujanteet reunustavat, sinä levon ja kauneuden
-marmorikaupunki, taivas ylläsi rakentuu syvänä korkeana sinenä,
-ja itse sinä, ihana temppelikaupunki, ylenet vaaleanviherväin
-öljypuumetsikköjesi keskellä kuin selkeän seesteisen marmoriunen
-temppeli- ja pilari-ilmestyksenä. Athena, kauneuslevon kirkas ja tyyni
-kaupunki, jonka pilaristojen varjossa ihminen käyskelee mieli ja sielu
-hienon hillityn tyyntymyksen aallon sävellyttämänä.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Athenaan on Antinous tullut, käyskelee Athenassa, veistosten ja
-temppelien kaupungissa.
-
-Ovatko ihmiset ihanammat Athenassa? Onko taivas selkeämpi ja korkeampi
-Athenan yllä kuin muualla? Ja onko kaupunki itse heleä ja heijaileva
-taivaallisen olon näky? Niin rauhallisina näkyvät ihmiset, astuvat
-tyyninä toistensa keskellä, jokainen heidän liikuntansa on notkea ja
-taipuva ja jokainen heidän puheensa hivelee hillityllä tasaisuudellaan
-mieltä. Ja aurinko, joka levollisena kirkastaa kaikki, valaisee
-ylenevät pilarit ympärillä selväpiirteisiksi ja sulkee jokaisen
-ihmisvartalon tarkkamuotoiseksi kuin marmorista leikatun veistoksen.
-
-Antinous käyskelee ja mielensä seestyy. Hän katselee temppeleitä,
-katselee yleneviä pilaristoja ja veistoskuvien rivejä ja sielunsa
-tyyntyy kuin lepäävän meren selkeydeksi. Hän katselee käyskeleviä
-ihmisiä, katselee heleilevien pilaristojen varjostoissa seisoilevia
-ihmisryhmiä, ja tuntee oloansa valuvan kuin aallon, joka hiljaa ja
-hiljaa muodostelee jokaista hänen liikuntoansa ja jokaista hänen
-vartalonsa asentoa.
-
-Niinkuin notkea, notkeneva taipumus kulkee jäseniänsä. Kun hän astuu,
-tuntee hän vartalonsa liikunnon norjempana kuin ennen, kun hän
-liikuttaa kättänsä, liikkuu se taipuvammassa kaaressa kuin ennen.
-Sielunsakin liikkuu selkeänä ja sulavana, minne hän silmänsä nostaakin,
-aina on ajatus valmiina ja täydellisenä mielessään läsnä. Niin on koko
-olonsa kuin asettunutta kauneustyyneyttä ja jokainen hänen mielensä
-liikunto ja jokainen hänen ruumiinsa liike ovat sen rauhan ihanaa
-säteilyä.
-
-Athenaa, veistosten ja temppelien tyyntä kaupunkia käyskelee Antinous,
-ja mielensä ja koko olonsa päilyy tuudittavassa asettuneessa levossa.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Propylaoille on Antinous seisahtunut ja katselee Athenaa jalkainsa
-edessä.
-
-Kahdenpuolen ylenevät pilarit riveinä, seisovat jatkuvana ylenevänä
-rivinä yllään ja allaan, pilarien väleissä seisovat veistoskuvat
-levollisina. Pilarien välitse näkee kaupunkia, jonka ylitse temppelit
-kohottavat tyyneet, pilareilla lepäävät otsikkonsa, jotka heleinä
-näkyvät ilman sineä vastaan, näkee kaupungin ylitse auringossa
-kylpevään lehtimetsien mereen, jonka häilyvän ja kevyen vehreyden
-takana ylt'ympäri avautuu merten voimakkaan sininen rannaton vyö.
-Ikäänkuin ilmoja liihotellen näkee korkeudesta tämän kaupungin ja
-lehtimetsien ja meren valaistuksen edessään, ylenevät marmoripilarit
-vierellä juuri rajottavat sen maiseman näyn selkeäksi, ilmalla ja
-sinellä ja kaupungin valkeudella täytetyksi tauluksi.
-
-Antinous seisoo, antaa silmäinsä vaeltaa pilarien ylenevää juhlallista
-riviä, katsoo veistoskuvien vapaata levollistuttavaa seisontaa, tuntee
-pilarien välitse Parthenonin haahmon, siellä kun se mahtavana ja
-levollisena lepää pilareillaan ja jää silmillään viimein Erechtheionin
-näkemiseen, siellä kun se taampana häämöttää hulmupoimuisten
-Karyatidien kannattamme kattoineen silmään. Hyväiltynä ja hiljenevänä
-häilyy olonsa ja kun silmänsä viimein erottauvat Erechtheionin keveinä
-lepäävistä muodoista, jää hän ajatuksettomana katsomaan pilarien
-välitse aukenevaa, pilarien reunustamaa kaupungin ja kevythäilyäväin
-metsikköjen ilmaisaa taulua.
-
-Tulevat kuin tuutivat aallot ja laskeuvat nukkumaan mielellänsä. Hän
-tuntee kuin valuisi jäseniänsä sävellyttävä muodostava aalto, jonka
-hivelemäksi hän tahdottomana jättää itsensä. Niinkuin notkeuden säestys
-sulattaa ja silittää ruumistansa, mielensä häilyy kuin hiljaa
-hyväileväin aaltojen kannattamana. Siinä hän seisoo, taipuvissa
-poimuissa lankee chlamys vartaloansa alas, sen taipuvan viitan alla
-tuntee hän vartalonsa notkeana ja täydellisenä.
-
-Tuntuu kun säveltäisi jokainen verenpisaransa vierintä häntä
-kauniimmaksi siinä kun hän mielensä hyväilemänä seisoo ja tahdottomana
-antaa kauneuden tunnon tuudittaa itseänsä.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Afroditen edessä seisoo Antinous, katsoo ylhäistä Afrodite-kuvaa.
-
-Korkea Afrodite, suuri Afrodite, jumalatar! Ylevä ja ihana Afrodite,
-kauneuden ja rakkauden polvistuttava jumalatar.
-
-Niin näyt ihmiselle kuin täyttyneen kauneuden paalteena. Katsoo sinun
-ylennettyä oloasi ja koko sielussaan kangastaa ja häilyy sinun
-ilmestystäsi. Katsoo olkapääsi kiinteätä hyväilevää täydellisyyttä,
-katsoo rintasi kukkuloiden puhdasta kaareuvaa muotoa, seuraa silmillään
-vyötäistesi kiinteänä ja hienona pyöreyvää ympärystää, ja niin loistat
-ihmiseen kuin täysiloistoisen kauneuden armahtavana aurinkona. Tuntee
-hyvänä vaatteesi alta paaltavan polvesi pyöreän muodon ja paljastuneen
-jalkasi täydellisen kauneuden, värähtyy sieluksensa kun tuntee pääsi
-soreaa kaarevaa asentoa ja kaulasi kenoa, ja hiustesi reunustama otsasi
-tuntuu hyvänä kauneutena sielussa läsnä. Olet ihanuuden täydellisyys,
-korkea, ylhäinen Afrodite, sinun koko olosi paaltaa yhtenä
-tyynnyttävänä ja hyvänä täydellisyytenä ihmisessä läsnä ja
-kangastavasti hälvenee sieluineen sinun ihanana armahtavan ilmestyksesi
-ylle.
-
-Jokainen toivominen ja jokainen tahtominen sammuu edessäsi ihmisen
-mielestä. Sinun näkösi täyttää ja täydellistyttää ihmisen
-kaipauksettomaksi lepäämiseksi. On kuin sammuisi kaikki muu mielestä ja
-olisi vaan sinun täydellisyytesi loisteen herkkää tuntemista ja sinun
-täydellisyytesi loisteeseen haihtumista, suuri Afrodite. Afrodite,
-itseesi tyventynyt kauneus, Afrodite, itseäsi loistava jumalatar, sinä
-loistat armona jokaiselle ihmiselle, jolle näyt, sinun näkemisesi on
-jokaiselle ihmiselle tyytymykseksi ja tyyntymykseksi; sinä loistat
-jokaiselle ihmiselle kuin aurinko levolliselta taivaalta. Jokaiselle
-olet sinä armollinen ja jokaiselle kaunis, sinä suuri, sydämen
-tyynnyttävä ja kaipaukset sammuttava, armon ja levon jakaja, Afrodite!
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Neito lähteen reunalla, ruukkua kantava neito, pysähdy! Pääsi
-kallistunut asento, ruukkua päälaellasi holhoavan kätesi kevyt taivunta
-ja pukusi riippuvat liehuvat poimut liukuvat suloutena sieluuni.
-Pysähdy neito, että kauemmin saan katsoa käsivartesi kaunista kaartoa
-pääsi ylitse, kallistuneen pääsi lempeätä suloa ja vartalosi kevyen
-puvun syleilemää, norjaa muotoa.
-
-Olet kaunis. Sanomattomana sulona kurottautuu pääsi ylitse taipunut
-kätesi, sen muotojen lempeät taipuvat viivat sulavat kuin kauniina
-sointuna sieluun, kohotetulta käsivarreltasi riippuu pukusi liehuvina
-hulmuina ja liittyy kaareuvissa poimuissa sulavasti armaan nuoren
-vartalosi ympärille. Katselen kaulasi korkeata ja hentoa pyöreyttä,
-katselen ruukkua kannattavan pääsi suloista kallistumista ja
-kiharaisten hiustesi löysää solmua kaareuvalla kaulallasi ja palvelen
-sielussani sinua.
-
-Kaunis olet sinä, ja jokainen jäsenesi suloinen olo on huomatessa
-sielulle hyväilyksi. Niin sielu lempeänä tuudittuu sinun näöstäsi, kuin
-olisi sinun nuorta ja hyvää oloasi. Niin olkapääni hentona pyöreytyy
-kuin sinun hieno ja norja olkapääsi, niin käteni aaltoo kuin sinun
-lempeänä taipuva kätesi ja jalkani lepäävät arkoina polun sannalla kuin
-sinun sykähtävä paljas jalkasi. Kokonaan olet minussa, kaunis, ruukkua
-kantava nuori neito ja sieluni värjyy sinun hentoista joustavaa oloasi
-tuntiessani. Viivy hetki vielä, o neito, viivy liikahtamatta sulossasi,
-että saan hetken vielä tuudittaa näköäsi sielussani ja hetken vielä
-suloutua säveliksi näöstäsi!
-
-
-
-
-V.
-
-
-Endymion!
-
-Sieluineen häilyy yllesi siinä kun lepäät, huulesi puol'avoimina,
-rintasi kohoovana. Katsoo sinua ja häilyy sieluineen kasvonpiirtojesi
-yllä, häilyy vartalosi ja jäsentesi yllä, joita unen raukeus valuu.
-
-Niinkuin liuenneena sulaa yllesi. Katsoo kasvojasi ja otsaasi, jota
-hiukset pehmeästi kaartavat, katsoo pehmeitä avoimia huuliasi ja
-taipunutta kaulaasi, katsoo rintaasi, joka kohoo nauttivaan
-hengitykseen ja kättäsi, joka riippuu velttona ja avoimena vierelläsi,
-ja tuntee herkkänä koko olosi. On kuin omaa ruumista valuisi unen
-raukaseva hellittävä aalto. Avautuvat omat huulet ja pää kallistuu
-lepoa hakevana, tuntee taipuneen kaulansa helpon hyväilevän
-jännityksen, rinta liikkuu raukeana nauttivana hengityksenä, käsivartta
-heruu pyöreyden lepo ja herpouvana aukenee riippuva käsi.
-
-Häilyy sinuna, Endymion. Unen humala raukasee ja hellittää joka
-jäsentä. On kuin liikkuisi itsestään, sitomattomana, ja liuenneena
-aaltoisi sinuna, lepäävä Endymion. On kuin suloutuvaa liikkumista ja
-haihtumista koko olo, höllenee kuin ihanana sairautena koko ihminen, ja
-ainoana usvailevana haluna on antauvan herkästi hälvetä itsestään
-näkemyksensä ylle. O, Endymion, olosi raukeuden yllä häityy ja olosi
-raukeuteen sulaa, ja on sairas siitä ett'ei vielä herkempänä hälvene ja
-haihdu yllesi.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Antinous ajattelee.
-
-Mitä on kauniina oleminen? Onko se sydämen suloista halajoimisen
-haikeutta? Onko ihminen kauniina sulanutta, ihanan kipeätä halajoimisen
-herkkyyttä?
-
-Vai lepäämistäkö on kauniina oleminen? Lepäämistä olonsa tyyneessä ja
-hiljenneessä rauhassa, jolloin ihmisen sielu ja maailma ympärillänsä
-päilyvät yhtenä kuvana, kuten tyyntyneenä iltana taivas ja meri meren
-heijailevassa kuvastelevassa sylissä?
-
-Antinous ajattelee, käsi otsallansa.
-
-Niin joskus haikeutuu ihminen kuin imisi suuri hiljainen suru
-sieluansa. On koko mieli häilyävää haihtumaan halaavaa sumetta, koko
-oleminen nousee niinkuin suurena äärettömänä haluna, ja ihanassa
-nautinnossa häilyilisi keveänä, utuisaksi avaroituvana jonnekin kauas
-ylhäisiin pidättämättömiin avaruuksiin. On niinkuin olisi pienuutta ja
-tukaluutta ja hantelaa pidätystä olla niinkuin on, ja halajoitsisi
-hälvetä, hälvetä ja ihanassa nautinnossa haihtua rajattomuuden
-vapaaseen ja kevyeen syliin. Tuntee olemisensa kuin sumuisen usvaisen
-vaipan, joka rasittavana kattaa ihmisen sielua, ja jonka pidätyksestä
-ihminen sielunsa haikeassa halajoinnissa pyrkii. Semmoista rajatonta
-epämääräistä halajointia on ihminen joskus, kun sielunsa liikkuu
-kauniiksi herkkyneenä.
-
-Mutta sitte on kauniina oleminen joskus sointuavaa ja tyyntä peilailua,
-niinkuin asettava laine kulkee ihmisen lävitse silloin, joka hivelee
-jokaisen hänen jäsenensä sopusuhtaiseksi, ja tyynnyttää jokaisen hänen
-ajatuksensa selväksi ja rauhalliseksi. Jokainen tunne, joka mielessä
-silloin herää, on niinkuin olemisen ihanuuden tuntoon tulemista,
-jokainen mielen toivo on kuin oman sielun aaltoavaa ihanuutta, ja
-jokaisessa liikunnossaan on ihminen kuin kangastaisi sielunsa ja
-ruumiinsa yhtenä kuvastelevana tuntona. Niin silittävänä kulkee kauneus
-ihmisen sielua joskus.
-
-Mitä on siis kauniina oleminen? Onko se sammumatonta, ääretöntä
-hukuttavaa kaipaamista, jonka sylissä ihminen sulaneena herkkyy, vai
-onko se ihmisen lävitse heleilevää, ihmistä soinnuttavaa tyyneydessä
-lepäämistä, joka saa ihmisen olemaan kuin ylt'yleisessä kullassa
-kuvastelevan vedenpeilin, niin tyyneen ja heijailevan ihanan? O
-kauneus, vai oletko sinä kumpaakin yhdessä, oletko sinä sekä ihmisen
-sointumista että ihmisen riutumista, saat hänen ensin kuin
-rajattomuuden ihanuudella sytytetyksi ja väristytät hänet suuren suuren
-levon, silmänsä ja sielunsa ihanassa kuoleentumuksessa ummistavan levon
-läikemereksi, ja sitte herpaiset hänet sillä rajattomuudellasi niin
-että hän jälkeenpäin viruu sairaana ja haikeana ja kärsii sitovaa
-olemistansa, joka pidättävänä lannistaa hänet nautintoon hälvenemästä?
-O kauneus, oletko sinä sekä ihmisen päilyävää täydellistä ihanuutta
-että ihmisen sielun hiutuvaa kipeyttä, joka toisena hetkenä väristytät
-hänet onnesi kultamereksi, toisena hetkenä taas kätket ja kiedot hänet
-himmeän kyyneleisen suremisen sulattavaan vaippaan, jonka alla hän
-sisällisenä nyyhkynänä kaivautuu?
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Pylvästössä seisoo Antinous, nojautuu valkeaan marmoripylvääseen ja
-katselee ajatuksissaan eteensä. Ympärillään ylenevät valkeat pilarit,
-niiden välitse käyskelee ihmisiä, keskustelevia ihmisryhmiä
-edestakaisin. Näkyy hetken joku ohitseastuva ihmisryhmä, kuulee
-yksityisen lauseen heidän keskustelustaankin, sinne he hiljaa etenevät
-pilarien välille, väistyvät silmistä peittävien pilarien varjoon.
-Lähenee toinen verkkaan asteleva keskusteleva ryhmä, astuu ohitse ja
-häviää sekin pilarien taakse. Antinous seisoo yksin pilariinsa
-nojauvana, käsivartensa ovat pujotettuina ristiin rinnalleen, niin että
-toga on laskoksessa niiden alla ja jättää jalkansa edessä paljaiksi
-lähes polviin asti, hän on ajatuksiinsa vaipuneena ja kuuntelee
-liikunnan hiljaista soljuvaa huminaa pilarien välillä. Joku yksinäinen,
-jonkun ohitseastuvan lausuma ja korvaansa jäämä lause jää joskus
-hetkeksi kajaamaan aivoissaan ja sielussaan.
-
-"... Kauneus on lepäämistä..."
-
-Siitä oli astunut ohitse kaksi keskustelevaa nuorukaista, jotka jo
-hävisivät pilarien peittoon taaskin, ja ne sanat olivat jääneet ilmaan
-heiltä. -- Kauneus on lepäämistä? Antinous jää katsomaan pilareihin,
-siinä kun ne seisovat pitkinä valkenevina riveinä edessä, katsoo
-marmoripalkkeja, jotka rauhaan laskeuneina lepäävät niiden pilarien
-varassa, liittyneinä kuin iäiseksi levoksi. Onko kauneus kuin sen
-marmorin lepäämistä ylenevien pilarien kannattamana? Onko kauneus sitä
-tasaista tyyntynyttä asettumusta, jossa marmoripaasien taakka sointuu
-pilaristoilleen lepäämään kuin painostaan lievittyneenä rauhan aaltona?
-Onko kauneus rauhan löytämistä ja rauhan tasaisuus-soinnussa
-lepäelemistä? Kauneusko kuin aalto, joka sopusuhtana liittää
-kokonaisuuden jokaisen osan ja jokaisen yksityisen jäsenen
-kokonaisuuden keveysolemiseksi?
-
-"... Ihminen on kaunis..."
-
-Ihminen kaunis? Ihminenkö tasainen ja tyyneeksi asettunut? Ihmisenkö
-sielu levon soivana ja sointuneena aaltona? Antinous katselee
-ihmisryhmää, joka hitaasti astelee ohitsensa. Harmaahapsinen,
-korkeavartaloinen vanhus, jonka valkea korkea otsa ja selkeät
-rauhalliset silmät ovat kuin kirkastuneena levon asunto. Vierellään
-astuu kummallakin puolella kukoistava norjaolkainen ja notkeakävelyinen
-nuorukainen, jotka kumpikin, paremmin kuullakseen ovat kevyesti
-kumartuneet vanhusta kohden vierellään ja, nuoret avoimet otsansa
-tottumattomasti rypistyneinä tarkkaavaan ajatuksen ponnistukseen,
-unohtuneina kuuntelevat hänen hiljaista verkkaista puhettaan. Ihminen
-on kaunis? Antinous seuraa silmillään kummankin nuorukaisen norjaa
-solavaa vartaloa, jota valkea chlamys kauniissa poimuissa verhoo,
-seuraa chlamystä holhoovan käden kaartoa ja kaulan siroa asentoa,
-katsoo käherän, ajatuksiinsa kumartuneen pään täsmällistä kauneutta ja
-silmien tyyntä selkeyttä, ja tuntee kuin silittävän rauhan sielussaan.
-Kaunis on ihminen, ja kangastavassa liikutuksessa tuntee ihmisen koko
-ihanan olon. Kun ihmistä katsoo, niin niinkuin säveltyneessä
-poljennassa liukuu sen ihmisen oloon, ja tuntee silmänräpäyksellisenä
-runona itsessään läsnä koko sen ihmisen lämpimän ja joustavan olon. Kun
-näkee käden liikunnan, värähtää se liikunto sulavana taipuvana aaltona
-omassa olossa. Kun näkee liikkuvan käsivarren nopeat välähtelevät
-lihastenleikit, sulaa silmänräpäyksessä kuin itsessään koko sen ihmisen
-hennoissa liikkeissä vavahtelevaan olemiskudokseen. Ihminen on olonsa
-lepäävää ja silmänräpäyksellistä valmiutta, joka hetkensä elää hän kuin
-lävitsensä sopusoinnun ja täydellisyyden sulaumuksena, mutta
-seuraavassa hetkessään välähtää hän joka jäsenessään uudeksi
-sopusoinnun ja täydellisyyden tilaksi, joka sähkön herkkänä kulkee
-jokaista hänen jäsentänsä ja olonsa kudosta ja muodostaa ne sen uuden
-tilan värähtämiksi. Ihminen on kaunis: joka silmänräpäys kulkee ihmistä
-kauneuden aalto, ja valaa ihmisen joka hetki täydelliseksi sopusuhdan
-välähdykseksi. Kaunis on ihminen; missä ihmistä hentona katsoo,
-kokonaisenaan värähtää hän siellä ihmisen sieluksi, ja ihanassa
-väristyksessä tuntee hänen täydellisyytensä itsessään. Antinous
-katselee, katselee niitä poistuvia, pilarien väliin häipyviä
-nuorukaisia, vanhus keskellään, ja jokaista jäsentänsä hipuu ajatteleva
-kaunistuva lepo. Ihminen, ihminen on kaunis, jokainen ihmisen hetki on
-sävel, jonka sointuun koko hänen olonsa sulaneesti mukautuu.
-Antinouksen mieli ikäänkuin seisahtuu siihen ajatukseen ja keinuvasti
-häilyy sielunsa. Kaunista on olla ihmisenä, norjana asettuneena
-tasaisuuden sointuna koko olento, jokaisessa olonsa kudoksessa
-täydelliseksi sulaneena, ja välähtävän valmiina heräämään taaskin
-toiseksi ja uudeksi joka jäsenessään sointuvaksi tyyneyden
-kokonaisuudeksi. Antinouksen silmät katsovat unohtuneessa uneksunnassa
-valkeitten pilarien välille, joilla marmori tyyneenä lepää, ja koko
-tilansa on rauennutta ja tyyntynyttä ajatuksiinsa kajaamista.
-
-"... Ihminen hälvenee hetkeen..."
-
-Ihminen hälvenee hetkeen? Hälvenee niinkuin hiljaa avaruuksiin häipyvä
-soiton sävel. On kajaamista ja kajaamista, tuntee kuin häipyisi
-jokaiseen kätensä suoneen asti sielunsa häilyäväksi tilaksi. Niin on
-kuin unohtuisi olemasta ja kasvaisi yhteen hetken kanssa ja liukenisi
-sen myötä. Ei ole jäsentä ihmisessä, jonka tuntisi, ei ole mitään kovaa
-ja olevaa ihmisestä läsnä, liuenneena häilyy tunteenansa vaan, koko
-ihminen sielunsa väreilynä. On vaan yhtä sulaamista, jokainen ajatus ja
-jokainen tunteminen ovat yhtä hetken kuvastelua, eikä tiedä missä on,
-itsessäänkö, vai hetken tuntemisessa. Ihminen unohtuu joka jäsenessään
-itsestään ja muuttuu tunteensa huuruvaksi vellovaksi sumeeksi, joka
-sulavana ja syleilevänä levittäytyy kaiken ylle.
-
-Antinous jää liikkumattomana tuijottamaan kauas pilarien välille yhteen
-kohtaan ilmaan, näyttää kuin kaikki ympärillä, pilarit ja käyskelevät
-keskustelevat ihmiset, tuntuisivat hänen sielussaan läsnä kuin
-huuruilevana ylt'yleisenä liikkumisena, jonka häilyävässä keinunnassa
-hänen omat ajatuksensa ovat ainoana kiintonaisena tilana, johon hän
-mielineen jää.
-
-Kauniina oleminen on ihmisen hälvenemistä hetkeen. Niinkuin keinuvasti
-liukuu tunnelmakseen. Kauniina hetkenä haamuilee sielu ja ruumis
-yhtenä. Minkä näkee, se värähtää sieluksi ja sitte sulaa olossaan sen
-sielunsa tilan tuntemiseksi. Kaunis hetki kattaa ihmisen olon ja sulkee
-hänet joka puolelta syliinsä. Kun katsoo maan sylin runsaus- ja
-vehreystulvintaa, hykähtyy kuin pisaraksi sitä hämärää umpinaista
-vehreyttä ja uumoilee sielussaan kuin maan vehreänä verenä; kun näkee
-taivaan keveätä, sini-iloista kuoroa yllänsä, sukeltaa unohtuneesti
-sieluineen senkin heljäksi, ylentyväksi soimiseksi, mereksikin, jota
-taivaan rannan valuinen piiru autereisesti rajottaa ja joka päilyelee
-tyyntyvänä auringon ja taivaan peilinä, hymisee sielussaan ja
-hyväiltyinä nuortuvat ihmisen muodot, kun saa katsoa nuoren täydellisen
-ihmismuodon näkyä, joka kangastavasti sulaa ihmisen aistimia myöten
-ihmisen sieluksi. Unohtumista on kauniina oleminen, unohtumista
-sielunsa aaltoavaan, koko ruumiin olemattomaksi soinnuttavaan
-liikutukseen. Kaunis on ihminen, kun sielunsa ja ruumiinsa päilyy
-yhtenä herkkänä kuvastelevana peilinä, josta kaikki itsenäinen olemisen
-tunteminen on hälvennyt. Kauneus on hetkeen kuoleentumista ihmisessä,
-jolloin ihminen kokonaan kuvastelee sielunaan, jokainen ruumiinsa
-sykähdys sielustumisena.
-
-Antinous on ajatustensa myötä katsonut pilareihin, siinä kun ne kuin
-ylenevänä kuorona tuntuvat sielullansa, häilyvästi tuntee hän
-valkopukuisten ihmisten liikunnan pilarien välillä ja ikäänkuin unessa
-jää hänen kangastelevaan sieluunsa aaltoamaan jonkun ohitse astuvan
-sana. Hän ikäänkuin hupenee siinä seisomiseksi, kätensä riippuvat
-voimattomina alhaalla sivuillaan ja leukansa on vajonnut rintaa
-vastaan, liikkumatonna hän seisoo ja sielunsa keinuu tuntemisenansa.
-Hiljaa hipuu hetki hetken jälkeen, ihmisiä astelee ohitse ja pilarit
-ylenevät; yhä seisoo Antinous päänsä rintaa vastaan taipuneena ja
-olonsa keinuu ihanana häilyntänä.
-
-"... Elämä on kauniina olemisen hetkiä..."
-
-Ne sanat jäävät värähtyneen Antinouksen mieleen kuin lempeänä joka
-suoneen levittäyvä valaistus. Elämä on kauniina olemisen hetkiä!
-Kauniina oleminen lipuu niinkuin hivelevä muodostava käsi ihmistä ja
-silittää ja sulattaa jokaisen hänen jäsenensä kauneuden aallonnaksi ja
-koskettaa hänen koko olonsa sieluksi. Kauniit hetket ovat kuin ihmisen
-hienoksi värisemistä. Niinkuin sävel hiipii niinä hetkinä ihmisen
-jokaiseen verenpisaraan ja joka jäsenen tuntoon, ja saa koko ihmisen
-lävitsensä hymiseväksi ja lävitsensä heleneväksi. Oh, koko ihminen on
-yhtä hykähtynyttä ihanuuden väristystä, käsien ja sormien suoniinkin
-riutuu kuin lävitsekuultavaa kaunenemisen raukeutta, lasiset heljät
-soinnun suonet säveltyvät koko ihmisen lävitse silloin ja elää kuin
-taivaalliseen hohtoon heränneessä ruumiissa, koko olo sieluna. Mitä
-ovat muut hetket paitsi ne, joina jokainen mielenvärähdys uneksuu ja
-keinuu kauneuden unena! Silloin on ihanaa ja täydellistä elää, silloin
-säteilee ihmisen sielu kuin loistelisi se kukkasena Elysiumin
-kirkkailla kedoilla. Kauniina, kauneuden hykähdyksenä värisisi ihminen
-aina, ja kauneuden maailman syliin häilyisi ihminen aina kuoleutuvan
-ihanuuden hukunnassa. Mitä olisikaan muu olo muuta kuin pimeätä
-olemattomuuteen hiutumista! Kauniina, kauniina, aina ihanuuden
-kummuntana, niin halajoitsisi ihminen olla, aina kauneuden värähtyneenä
-kosketuksena koko ihmisen sielu ja olo, sitte olisi lievää ja sulouden
-lempeätä elämä!
-
-Antinous seisoo riippuvin käsin, päänsä rintaan nojauvana. Ei hän
-liikahda jäsentäkään, on vaan valuneena siinä, silmänsä yhtä haavaa
-kaikessa ympärillään, sielunsa ylt'yleisenä keinuntana. Ei hän liikahda
-yhdessäkään asennossaan, silmänsä uiskentelevat läsnäolemattomasti
-kaiken yllä, pilarien yleneminen yllä ja ihmisten humuava liikunta
-ympärillä kangastaa yhtähaavaisena aaltoamisen tuntona läsnä hänen
-sielullansa, mutta ei hän huomaa siitä mitään, mielensä tuudittuu vaan
-niinkuin ylt'yleisenä liikkuvan, ihanan aaltoilun myötä ja hyväiltynä
-jättäytyy hän sen valtaan. Ajatuksensakin ovat vaan sen hivelevän
-aaltoavan tilan liikuntaa.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Missä saisi ihminen ihanimpana raueta? Missä aaltoisi ihmisen sielu
-unohtuneimpana uneksuntana?
-
-Antinous on vaipunut ajatuksiinsa ja katselee, silmiinsä hälvenevänä,
-eteensä.
-
-Missä häilyisi ihminen joka silmänräpäyksensä hiveltynä suloutuvana
-sieluna? Missä olisi elämä yhtämittaista väristymistä ja yhtämittaista
-väristyksiinsä hälvenemistä?
-
-Antinous ajattelee ja ajattelee, silmänsä katsovat epämääräisinä.
-
-Siellä missä elämä humajoitsisi ympärillä, kuin lakkaamaton kohajoiva
-virran tulva, mutta missä itse saisi unohtuneena häämyillä sitä virtaa
-kuulemassa. Siellä missä ympärillä aaltoisi suuri ja valtaava elämä,
-mutta missä itse saisi olla sen kaiken elämän hiljenevänä kajailuna.
-
-Olisi maa ja kaupunki, jossa koko maailman elämä tykkisi, jonne kuin
-maailman sydämeen elämän kaikki äänet tulvisivat ja pakkautuisivat, ja
-jossa elämä kohisisi ja tihenisi tulvivana suurena rikkautena, niin
-siellä olisi ihmisen ihanan täytettyä olla sen kaiken elämän häilynnän
-rauhaisana peilinä. Yhtämittaa siellä ihmisen rinta värähtelisi uuden
-ja uuden näkemisen edessä ja yhtämittaa värjyisi uudessa kuvastelussa
-onnellinen sielu.
-
-Niinkuin meren tyyntynyt peili, jonka tyyntyneessä sylissä koko taivas
-ja maa ihanuuden loisteena välkkyy, niin siellä sen maailman edessä
-ylt'yleisenä kuvastelisi, koko maailma ihmisen ihanoituvassa rinnassa
-liikkumassa. Äärettömänä elämän läikkeenä olisi siellä ihmisen rinta,
-joka hetkensä olisi uutta kuvastelemista ja uutta oman olemisensa
-taivaallista unohtamista. Koko maailmana olisi ihmisen sielu siellä ja
-rajattomana välkkyisi rajattomat hetket.
-
-Antinouksen silmät välähtävät suuriksi, ja rintansa hengittää
-kevittyvänä ja levittyvänä, kun hän ajattelee.
-
-Olisiko sitä kaupunkia ja maata, jossa saisi rauhan rikkaudeksi
-lievittyä ihmisen halajoitseva sielu? Olisiko sitä maata ja kaupunkia,
-jonka suuren elämän keskellä ihmisen olo olisi täyttyneen rauhan ja
-onnellisuuden kummuntaa, ja jossa ihminen, kaikesta sielunsa haikeasta
-kaipaamisesta vapahtuneena saisi kylpeä olossaan kuin tahdottoman
-katsomisen ihanassa unhotusmeressä? O, olisiko maailmassa se maa ja
-kaupunki, niin ihanuuden rusoksi ihminen siellä hykähtyisi ja päilyisi
-täyttyneen onnensa kylvyssä ikäänkuin iltaisen meren yltäkultainen
-peilisyli, jossa rantojen tumma rauha ja taivaan kelmeän heleä avaruus
-rajattomana ihanuuden kirkastumisena lepää!
-
-Antinous on yhä ajatuksissaan, mutta silmänsä loistavat syvinä ja
-katsovat varmoina eteensä, ja valaistuneilla kasvoillaan lepää
-onnellinen uskova toivo.
-
-
-
-
-
-
-III. ROOMASSA.
-
-
-
-
-Rooma, humajoitseva kaupunki, Rooma, Capitoliumin ja ylpeitten forumien
-kaupunki!
-
-Maailman sydän on mahtava Rooma, kirjavana kohisee liike sen kaduilla,
-ja vilinöivänä elämänä ovat marmoripeittoiset forumit. Mutta maailman
-hallitsijakin on mahtava Rooma, ja ylpeänä katselee korkea Capitolium
-ihmisiä ja liikettä häilyvän kaupungin ylitse, ja vakavina seisovat
-liikkeenä vellovain forumien vierillä temppelien juhlalliset ankarat
-ryhmät.
-
-Rooma, suuri ja valtaava Rooma, jossa elämä lakkaamattomana huumauksena
-kohisee, ylpeä ja ankara Rooma, jonka ylitse näkyvät Capitoliumin ja
-Colosseumin vakavat haahmot ja forumien korkeat triumfipylväät, sinä,
-ikuinen Rooma seisot lannistavana ja huumaavana suuruutena ihmisen
-edessä ja mielikuvitus jäykkenee ja kuuroutuu elämäsi ylt'yleisessä
-kohinassa. Mitättömänä käyskelee ihminen elämäsi alinomaisessa virrassa
-ja tyhjäksi kutistuu hän temppeliesi ja palatsiesi ylpeän lannistavan
-suuruuden keskellä.
-
-Rooma, maailman kaupunki ja maailman hallitsija, yhtämittaisena
-kohinana humajoitsee elämä siinä kaupungissa ja yhtämittaisena
-toimeliaana hälinänä pauhaavat päivät siellä, mutta kylmänä ja
-käskevänä nousee se temppeliensä ja palatsiensa ylpeänä seisontana ja
-unohtaa jäätyneesti, ikäänkuin hetken mitättömän humun, koko itsessään
-tulvivan elämän paljouden ja ylenee pylvästemppeleineen ja ankaroine
-palatsineen kuin toisen iäisempänä kestävän elämän haahmona, joka
-kylmänylpeänä kohoo sen kaiken huuhtoilevan hetken elämän ylitse.
-Mahtava Rooma, ikuinen Rooma, maailman kylmä ja käskevä
-marmorihallitsijatar!
-
-Mutta ankaran ja ylpeän Rooman, elämänä hälinöivän ja alinomaisena
-toimeliaisuuden virtana humuilevan Rooman, jonka kuurouttavassa
-kohinassa ihminen kuin säikähtyy mitättömäksi ja ikäänkuin lamautuu
-kokonaisuuden huumeeseen, sen Rooman ympärillä uneksuvat levon
-hiljaiset kaupungitkin, joissa tyyneyden uneksunta hiipii ihmisen ylle,
-ja joiden rauhassa ihminen keinuu sieluksensa. Siellä on puistoinen
-Tibur, jossa lehdiköt verhoavat marmorihuvilain kirkkaita pilariryhmiä
-ja jossa kukoistavain pensastojen ja suihkuavien lähteitten vierillä
-kuvapatsaat valkeina välkkeilevät ja marmorireunustaiset lammikot
-hopeanheljinä kimaltelevat. Siellä on kirkas Antium, joka peilailevana
-sinenä avauvan lahtensa ympärillä ylenee rakennustensa heleänä
-marmorikuorona, avonaiset pilarirakennuksensa selkeästi kuvastelevina
-meren heijailevaan syliin. Ja itse Roomassakin, kun astuu katujen
-hälinöivästä elämästä arvokkaana ja suljetun ankarana seisovan
-rakennuksen piiriin, on kuin samassa lipuisi toiseen hiljaisuutena
-ja tyyntymyksenä huminoivaan elämään, sammunut on silloin
-silmänräpäyksessä aistimista katujen huumaava elämä ja liike,
-hiljaisuutena ylenee ihmisen yllä ja ympärillä atriumin tyyni
-pilaristo, jonka keskellä kirkas suihkulähde heläjöivänä soi, taampana
-aukenee koko rakennus levollisena pilarien ryhmänä, taustassa näkyy
-hiljainen puisto, jonka vihantaa aurinko ihanasti valaisee. Tyyntä ja
-hiljaista on siellä pilarien keskellä, tuudittuvana tyyntyy ihminenkin,
-on kuin sammuisi muistosta se ulkopuolella hälinöivä elämän huume ja
-kuin sointuisi seisahtumaan siihen hoikkina ylenevien pilarien
-keskelle, sulaneena yhdeksi, ylennettynä näkyväksi kuvaksi oman,
-heikosti hohtavassa marmoripermannossa paaltavan kuvastuksensa kanssa
-allaan.
-
-Roomassa, humajoivan elämän ja lannistavan suuruuden kaupungissa,
-Roomassa, jonka valtaavassa humussa ihminen hupenee mitättömäksi kuin
-hitunen, siellä on ihmisellä lepäävän rauhankin ja kuvastelevan
-tyyntymisen sija. Roomassa, huimaavassa miljoonakaupungissa, jossa
-ihminen hälvenee ympärillään hälinöivään elämään olemattomaksi kuin
-pisara meren syliin, siellä voi ihminen hiljetä sielunsa rauhan
-temppeliksikin, ja sointua sielunsa tyyneydeksi. Roomassa, Capitoliumin
-ja Colosseumin kaupungissa, ankarain temppelien ja marmoripeittoisten
-forumien kaupungissa voi ihminen tuudittua rauhansa silmänräpäyksiinkin
-ja kasvaa sielunsa suloushetkiin.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Suorakulmaisena levittäytyy forum, keskellään Trajanuksen ylpeä
-pylväs. Marmoripeittoisena lepää se forum, edessä rajottaa sitä
-ankarahaahmoisen temppelin juhlallinen pilaristo, forumin sivuilla
-seisoo kummallakin puolella matala tasainen pilaririvistö, joka suorana
-täsmällisenä viivana leikkautuu silmään taivaan kantta vastaan,
-temppeliä vastapäätä toisella puolen forumia avautuvat korkean
-basilican pylvästöt forumille, kaiken ylitse ylenee Ulpius Trajanuksen
-ylpeä pylväs, joka kuin käskemisen ryhtinä kohoo marmori-ankaran
-forumin keskellä, kannattaen laellaan Caesarin ylpeästi kättänsä
-oientavaa pronssikuvaa.
-
-Nojauneena takanaan aukeavan basilicanpilaria vastaan seisoo Antinous
-ja katselee ajatuksissaan forumin ikäänkuin kivestä haahmottuja ja
-lepääväksi rauhaksi jäähmettyneitä ulkopiirtoja, jotka selkeästi
-astuvat esiin kirkkaan sinistä taivasta vastaan. Ihmisiä liikkuu siinä
-alinomaisessa kiireessä torin poikki ja pilaristojen varjoissa ja takaa
-kuuluu basilicasta alinomainen äänten ja liikkumisen muodoton epäselvä
-solina. Ei siitä sentään ikäänkuin huomaakkaan mitään, silmä seuraa
-ainoastaan forumin vakavaa, ikäänkuin iäiseksi jäähmettynyttä haahmoa,
-ja sammuu kaikkea muuta tuntemasta.
-
-Niinkuin ääretön liikkumattomuus selkenee ihmisen tunteeksi. On kuin
-mieli pilaroituisi marmorina, ajatukset ryhmittyvät selkeinä ja
-ankaroina, kuin kivestä hakattuina, ja jokainen tunne kasvaa tarkkana
-ja varmana kuin jalustaltaan ylenevän pilarin varsi. Yltävakavana,
-yltäliikkumatonna hyminöi ihminen, seuraa silmillään jokaista forumin
-ankaran selkeätä piirtoa ja jokaista sen täsmällisen ryhdikkäänä ilmaan
-leikkauvaa muotoa, ja muodostuu sielussaan yhtä selkeäsärmäiseksi ja
-ankararyhtiseksi kuin ympärillään se marmoriforum, keskellä Caesarin
-käskevä patsas.
-
-Antinous seisoo kuin liikkumattomaksi jäätyneenä, käsivartensa
-riippuvat lamauneina ja rintansa tuskin hengittää, mutta kätensä ovat
-pusertuneet kiinni ja mielensä huurteilee ankarana ja selkeänä kuin
-talvisen aamun korkea raikas sees. Niin on olonsa kuin iäisyyteen
-jäätymistä ja ajatuksensa leikkauvat mielessään tarkantäsmällisinä ja
-avaruuden selkeinä.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Ääriään myöten täyttyneenä ihmismerenä läikkyy ja liikkuu mahtava
-Colosseum, laidasta laitaan on se lainehtivaa ihmispaljoutta, ja ilma
-vapisee sen yllä ihmisten liikkeestä ja äänten huumaavasta sorinasta.
-Niinkuin summattomana, aistimet halvaavana ihmismeren liikkumisena
-levenee ja ylenee se Colosseum ympärillä, ylhäällä, laitojensa
-huimaavassa korkeudessa vielä häilyen liikkuvana ihmisseinänä. Silloin
-tällöin liikahtelee koko se sankka ihmisten paljous sähköttyneesti,
-silmänräpäyksen sykähtynyt hiljaisuus seisauttaa ikäänkuin jokaisen
-suonen tykynnän koko avarassa Colosseumissa, jokaisen kasvot ovat
-käännetyt arenalle, joka valkohiekkaisena tasona avautuu alhaalla
-Colosseumin keskellä ja jolla alastomia miekkailijoita liikkuu,
-silmänräpäyksen hallitseee kuumeinen hiljaisuus koko suunnattomassa
-Colosseumissa, jokainen silmä on liitettynä miekkailijoihin arenalla ja
-jokainen rinta koko siinä levottomassa ihmismeressä hillitsee ikäänkuin
-yht'aikaa äärimäisessä jännityksessä hengitystään, mutta silmänräpäys
-jälkeenpäin heltee äänten huumaava sorina taas valloilleen entistään
-hillitömpänä ja koko se ihmispaljous läikähtelee taas suunnattomana
-muodottomana äänten ja liikkumisen merenä.
-
-Siellä istuu Antinous Colosseumissa, istuu ihmisten keskellä
-Colosseumissa ja tuntee kuin huumauksena koko sen suunnattoman, ihmisiä
-häilyvän Colosseumin. Pyörrytyksenä tuntee hän ympäristönsä, hän tuntee
-kuin sakeana ja sekavana huumauksena koko sen kuin kaikki aistimet
-lamauttavan ja kuuroiksi lyövän ihmispaljouden ympärillään, se irtautuu
-hänen mielikuvituksessaan kuin itsenäiseksi huohottavaksi eläimeksi,
-jonka huumeesen jokainen yksityinen ihminen hukkuu. Ikäänkuin yhtenä
-muodottomana ja äärettömänä sähköeläimenä läähöttää ja liikkuu
-ympäristönsä hänen mielikuvituksessaan, hän itsekin koko sieluineen
-lamautuu tahdottomaksi soluksi siihen muodottomana uumoilevaan
-kokonais-Colosseum-eläimeen, jolla on sieluna ikäänkuin yhteinen kaiken
-yllä läähöttävä, sijoiltaan nostava sähköttynyt jännitys. Sysäyksittäin
-saa niinkuin sisäisen iskun, jonka vavahduttamana toisten mukana koko
-sielunsa äärimmäisessä jännittymisessä kurottautuu seuraamaan arenalla
-liikkuvan miekkailijaparin jokaista liikuntoa. Jokainen silmä kasvaa
-miekkailijaparin jokaiseen liikuntaan siellä alhaalla, yhteisenä
-jännityksenä on koko suunnaton Colosseum, jokainen rinta ikäänkuin
-hengittää yhtähaavaa. Niin sinne katsoo äärimmäisessä, tiedottomaksi
-huumauvassa jännittymisessä, tuntee jokaista taistelevain
-liikuntaa nähdessään omain lihastensa sykähtävästi jännittyvän,
-silmänräpäyksittäin oma käsivarsikin terästyy ja kokoo kaiken voimansa,
-silmä liikkuu nopeana ja vaanivana jokaisen taistelijain liikunnan
-yllä, niin on siinä ja pidättää hengitystään kaikkien toisten mukana
-ympärillään. Kun viimein näkee toisen taistelijoista ikäänkuin
-kyyristäyvän kokoon ja samassa näkee hänen joka jäsenensä ikäänkuin
-terästyvän valmiiksi uuteen tehokkaaseen hyökkäykseen, ja kun sitte
-joka jäsenessään samana valmistuneena, varuillaan olevana ja
-pingottuneena hyökkäyksen jännityksenä odottaa tämän hyökkäyksen tehoa,
-niin samassa kun taistelijan salamantapaisella nopeudella ja voimalla
-tehty liike on suoritettu ja vastustaja voimatonna sortuu sannalle,
-samassa on kuin silmänräpäyksessä laukeaisi jokainen jänne ihmisessä ja
-ikäänkuin lupsahtaisi äärimmäisestä pingottuneesta jännityksestä
-vapahtuneeseen hervottomuuteen. Läpi koko Colosseumin solahtaa samana
-hetkenä sama laukeava helteemys ja yhdessä hetkessä solisee koko
-Colosseum taas yhtenä muodottomana äänten ja liikkumisen merenä.
-
-Niin istuu Antinous Colosseumissa ja elää aistimissaan koko sen
-suunnattoman ihmispaljouden muodottoman olon ja pingottuneen
-jännityksen. Kuin pyörtyvänä istuu hän siinä ihmisten keskellä,
-silmänsä yhtähaavaisesti koko siinä yhtenäisenä liikkeenä elävässä,
-suunnattomana joka taholle ylenevässä ja ylenevässä ihmispyörössä.
-Hervottomana vastaanottamisena istuu hän, sielunsa ja joka jäsenensä
-ovat sen huumaavan näkemisen hervotonta tahdottomaksi lamaunutta
-kajaamista. Ikäänkuin sähköttynyt on siinä ihmisjoukon edessä, jokainen
-tuntemus on kuin hupenemista itsestään ja huuruutumista epämuotoiseksi,
-kaiken ylle levittäyväksi ja kaikki itseensä tuntemuksena ottavaksi
-olemistilaksi. Colosseum, jännittyneenä, monihäilyvänä läähöttävä
-jättiläiseläin on ikäänkuin lamanut ja lumonut Antinouksen, huimaissut
-ja tainnuttanut jokaisen hänen aistimensa ja huikaisevasti puunnuttanut
-koko hänen sielunsa, niin että hän nyt siinä ihmispaljouden keskellä
-istuessaan on vaan itsestään huvennutta, joka tunnossaan ja jäsenessään
-huumaantunutta Colosseumin humajoivan ja hälinöivän elämän kajaamista.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Luutut soivat ja tanssijatarten sirot, läpinäkyväin harsojen verhoomat
-vartalot liihottavat atriumin marmoripilarien edessä. Pöytien ääressä
-lepäävät togapukuiset nuorukaiset ja miehet, otsillaan viheriät
-viinilehväseppeleet, puhelun sorina läikkyy pilaristoja.
-
-Keveästi liitävät tanssijatarten parvet, harsojen hulmuisesta
-häilynnästä kimaltavat hoikkien ranteitten kultarenkaat, kimaltavat
-timanttihelmet mustien kutrien lennossa. Keijuen entää soiton kantama
-tanssi, näkyy silmään nuorten taipuvain vartalojen norja, sävelten
-mukaan sulauva liikunta, välähtelee norjilla taipuvilla vyötäisillä
-kultainen vyö, joka kokoo läpinäkyvän puvun lentävät helmat,
-silmänräpäyksen näkee harsojen alta jalokiven säihkyvän rinnan
-paaltavalla iholla, silmänräpäyksessä on se välähtänyt näkyvistä taas.
-Lentävänä liehuu tanssi, kuin soiton kannattamana keijuu se, kiihottuu
-soiton mukana silmänräpäyksittäin kuumeiseksi lennoksi, jolloin koko
-tanssijatarten parvi on yhtenä harsojen ja ruson pilvenä, lievittyy
-siitä taas keveästi hiljenevän soiton mukana, ja taaskin näkee silmä
-harsopilven yllä nuorten, norjina taipuvain käsivarsien notkeat
-hivelevät liikkeet ja vartalojen taipuvan sulon, tanssijatarten
-lempeänä liikkuvasta utupilvestä sykähtää silmänräpäykseksi syvän
-sinisen silmäparin katsanto suoraan sieluun ja välähtää harsojen
-utuilevasta sumeesta esiin pyöreä valkea polvi. Sävellyttävinä ylenevät
-tanssijatarten utuisan ryhmän yllä pilarien kirkkaat kannattavat muodot
-ja taampaa pilarien välitse hyväilee silmää marmorisena valkeneva
-seinän näky, jota keveät kukkakuviot ihanasti soinnuttavat, ja jonka
-tyyneys- ja sointuisuussylistä luuttujen hulmuva humu tuntuu tulvivan.
-
-Pöytäinsä äärissä lepäävät viinilehväotsaiset nuorukaiset ja miehet,
-katsovat tanssijatarten utuilevaa pilveä, puheensa nousee ja laskee
-soiton mukana, soljuvina ääninä huminoi korkea pilaristo. Pöydillä
-ylenevät korkeat maljat, joissa viini kultaisena välkkyilee. Ryhmissä
-lepäävät viinilehväotsaiset nuorukaiset ja miehet, jonkun olalta on
-valunut toga, voimakkaan kiinteänä paaltaa hänen paljas kuulakan
-kiiltävä olkapäänsä häilyvässä valossa, joku toinen on kohottanut
-voimakkaan käsivartensa, jonka ranteimessa raskas kultarengas säteilee,
-ja nostanut huulilleen maljan, viinilehvän varjossa välähtelevät
-silmänsä, kun hän välkkyvän maljan ylitse liittää ne tanssijattareen,
-joka hiukset hajallaan ja silmät vallattomana loisteena lentää soiton
-pyörteessä ohitse. Kiihottuneet hohtavat täplät polttavat jonkun
-nuorukaisen poskilla, kun hän, silmänsä kummallisesti kuultavina ja
-epätasaisesti hengittäen tuijottaa tanssijatarten lentävään parveen,
-eräs toinen taas katsoo jännittyneen kylmänä, kasvoilla hillitty
-kalpeus ja kädet sykäyksittäin pidätetysti värähtelevinä. Silloin
-tällöin ottaa joku jonkun ohitseliitävistä tanssijattarista polvelleen
-ja liittää käsivartensa taipuvan kultavöisen uuman ympärille ja saa
-paljaan ruusulle hohtavan ja lämpimälle tuntuvan käsivarren omalle
-kaulalleen, hän suutelee tavottamansa neidon tuoreita hymyileviä huulia
-ja korkeata kaulaa, joka kalpeavärisenä ja kiinteäihoisena värähtää
-suutelon alla, suutelee harsojen alla nousevaa ja laskevaa rintaa,
-jonka rusoisassa ihossa veri kepeänä ja lämpimänä lennättää:
-hykähtynyt, kesken tukahtuva nauru värähtää silmänräpäykseksi ilmaan.
-Soiton ja tanssin humua, puheen ja maljojen sorinaa, heräävää ja
-keskenkatkeavaa naurun heläjöintiä on kevyt ja korkea pilariatrium,
-viinin tuoksua ja maljojen hohtoa, luuttujen valuista soittoa ja
-pilarien ylenemistä, tanssivain neitojen harsopilveä, ja paljastuvien
-olkapäiden ja polvien vahanvalkeata ja pyöreätä kuultoa.
-
-Kummalliseksi kiihtyy Antinouksen mieli siinä kun hän, otsallaan
-viinipuun tuores lehvä, hillittyvänä istuu ja kuuntelee puheen ja
-soiton aaltoilevaa humuilua ja katselee maljojen välkyntää ja
-tanssijain lentävää pyörrettä. Hillittyvänä, värähtelevänä istuu hän ja
-tuntee kuin koko se humajoiva atrium väräjöisi ja aaltoisi hänen
-sielunansa. Keinuvan tanssin utuileva liidäntä ja jokaisen kohotetun
-käden taipuva sulo kangastaa välähtyneesti hänessä läsnä, jokainen
-poskea lähenevä ja poskelle liittyvä poski, jokainen otsalla häilyvä
-otsaa hipaiseva kiharan kosketus, jokainen toisensa kohtaava ja
-toiseensa sykähtävä silmäyksen väläys elävät läsnä hänen tunnossaan ja
-väristyttävät hänen. Vapisevana värähtyy hän, siinä kun hän lepää ja
-elää salin huumetta. Veressään välähtelee hämärästi, ja joka kerta kun
-sieluunsa tuntuu nuoren vartalon sorja taipuminen tanssin aallon myötä,
-tai nuorten huulien kiinteä liittytyminen nuoriin sykähtäviin huuliin,
-täytyy hänen hillitä ja pidättää itseänsä, ett'ei hän itse
-holteettomana läikähtäisi salin huumeeseen.
-
-Niin istuu Antinous huumeisessa salissa ja koko korkea sali läikkyy
-hänessä hänen sielunaan. Kepeänä ja kirkaspilarisena ylenee yllänsä se
-atrium, taampaa soinnuttaa mieltä seinien kukkamaalauksilla
-sävellytetty lempeä valkeus. Puhelun ja liikunnan solinana läikkyy koko
-avara atrium, ilma keinuu luuttujen soittoa ja pilarien editse liehuu
-tanssijatarten hulmuva utu, hukuttuvana katsoo Antinous sitä ja sulaa
-sieluineen siksi eläväksi humuavaksi saliksi. Hämärtävästi tuntee hän
-itsessään jokaisen viinin välähdyksen hiotussa maljassa, ja jokaisen
-harson hulmunnan, ja jokainen katse, joka kosteana kuultaa häntä
-kohden, tuntuu hänen koko hellenneessä olossaan värähdyttävänä läsnä.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Kaunis Clelia, lepäät paljaana, allasi tiikerin kirjava kellervä talja.
-
-Lepäät paljaana tiikerin mustan ja kellervän kirjavalla taljalla,
-toinen kätesi on pujotettuna pääsi taakse, mustat hiuksesi leviävät
-pehmeinä ja runsaina sille taipuneelle käsivarrellesi ja vasemmalle
-rinnallesi. Lepäät liikkumatonna, jäsenesi suloisesti valuneina,
-ainoastaan katsovat silmäsi välkähtelevät kuin tummat marmorihelmet ja
-hymyksi avauneiden huuliesi välillä välähtelevät hampaasi valkeina,
-välähtelee tiikerin kynsikin taljassa, jolla velttona lepäävä kätesi
-huolettomana leikkii.
-
-Niin kummallisen epämääräinen on silmiesi katse ja niin kummallisen
-epämääräinen suusi hymy, siinä kun kauneutesi paljaudessa valuneena
-lepäät ja annat silmiesi selittämättömän salaperäisen katseen liikkua
-ilmassa ja minussa. Siksikö hymyilet, kun tiedät käsivartesi
-täydellisen lämpöisän pyöreyden ja olkapääsi kiinteän joustavan muodon?
-Täydellinen olet siinä kun ilman hyväilevänä lepäät, katselen heikosti
-taipuneen korkean kaulasi kiintonaista pyöreyttä ja kuulakankalpeata
-väriä, katselen aaltoavan rintasi kiinteän varmoina ja hennonvärjyisinä
-muovauvia pyöröjä, joiden hieno iho tuntuisi koskevan käden alla
-kimmoisan taipuvana. Hennonkiintonaisena pyöreytyy rintasi kukkulain
-alla vyötäistesi hoikka norjan värähtelevä ympärystä, ja varma- ja
-tarkkapiirtoisena rakentuu silmien edessä vatsasi heikosti ylenevä,
-alabasterinkuulakka kupu. Seuraan silmilläni toistensa ylitse
-laskettujen, ristissä lepääväin jalkojesi sulavana pyöreyvää muotoa ja
-polvesi soukkaa ja sirokupuista lumpiota, seuraan sääriesi solavaa ja
-joustavaa kimmoa ja rentona riippuvan jalkasi sirosti kaareuvaa muotoa.
-
-Kaunis olet, nainen, siinä kun lepäät, jokainen jäsenesi paljaana, ja
-silmäsi selittämättömänä hymynä seuraavina katsettani! Mitä ajattelet,
-nainen, siinä kun jäsentesi kauneudeksi värjyneenä virut, elätkö
-käsivarsiesi solakkana lämpöisänä pyöreytenä, vai valuuko mielesi koko
-ruumiisi kuulakasta ja kiinteänkimmoista kauneusoloa tuntien?
-Selittämättömästi katsot vaihtuvavärisillä silmilläsi, ja hampaasi
-välähtelevät valkeina heleänpunaisten huuliesi välillä.
-
-Oletko sinäkin ihminen, nainen, ja onko sinullakin ihmisen sielu?
-Vieraasti ja kummasti katselet sinä, hymyilevien huuliesi välitse
-välähtelevät hampaasi valkeina ja terävinä, ikäänkuin tahtoisit upottaa
-ne ihooni ja villinä ja vieraana riemuna imeä vereni minusta. Onko
-sinullakin sielu, sinä vieras olento, joka niin selittämättömänä
-katselet ihmeellisesti päilyvillä silmilläsi, ja jonka muotoon
-silmilläni sulaan, osaamatta sukeltaa mielesi oloon? Vieras, vieras
-olet, nainen ja epäilevänä ja etäisenä katselen sinua, mutta kaunis,
-kauniskin olet, Clelia, joka lepäät tiikerin kellervällä taljalla ja
-veltosti valuneella kädelläsi leikittelet tiikerin välähtelevällä
-kynnellä, silmäsi selittämättöminä minussa!
-
-Epäilevänä sinua katselen, kaunis Clelia, silmäni liikkuvat muotojesi
-solakkaa pyöreyttä ja ihosi maidonkuultavaa kimmokkuutta, katselen
-rintasi varmapyöröisiä kohonteita, katselen olkapääsi kiinteätä
-valkeata ihoa joka kimmoisana tuntuisi hyväilevän käden alla, katselen
-hiustesi lämmintä pehmeätä lepäämistä rintasi ja käsivartesi
-kuulakkaalla iholla ja sieluni herkkenee kuin olisi se liukenemassa
-muotosi yllä. Mutta samassa kohtaavat silmäni epämääräisesti tähystävän
-katseesi ja sieluni jäähtyy vieraantuvaksi epäröiväksi ihmetykseksi
-taas. Mitä olet sinä, vieras ja kaunis Clelia, tiikerin kellervällä
-taljalla, joka niin salaperäisenä katsot, ja niin salaperäisenä
-kauneutena väilyt?
-
-
-
-
-V.
-
-
-Yksinäisessä atriumissa istuu Antinous, istuu yksin ja kuuntelee
-hiljaisuutta.
-
-Edessänsä suihkuu ilmaan heleä veden säde, joka näkyy monivärisinä
-pisaroina ylhäällä ja sitte helähdellen putoaa takaisin
-marmorialtaaseen, joka häilyilee läpinäkyvänä vetenä. Ympärillä
-ylenevät kahden puolen hoikat valkeat pilarit, jotka keveinä kohoovat
-kannattamaan aukonaista kattoa. Pilarien takana hiljenee silmä
-katsomaan seinän heleästi yksivärisiä suunnikkaita, joita keveästi
-esiinastuvat pilasterit soinnukkaasti reunustavat ja joiden kirkkaalta
-pohjalta ruusuvyötä kantava Amor tuntuu liitävän katsojaa kohden. On
-hiljaista. Taampana aukenee uusien hiljaisten huoneiden pilaristoja,
-keveinä ylenevien pilarien juurilla näkyy siellä täällä joku
-valkomarmorisen kuvapatsaan solavana ja tyyneenä seisova haamu,
-taaimpana, jatkuvien pilarien välitse näkee taustassa vehreän puiston
-lehvikön, jonka keskellä korkea suihkulähde kuuluu solinoivan.
-
-Hiljaista. Antinous istuu silkillä päällystetyllä pitkällä
-marmorijakkaralla, jonka neljä jalkaa himmeästi kuvastuvat permannon
-marmoriin, istuu hiljaa, polvensa nostettuna polvellensa ja kuuntelee
-hiljaisuutta. Silmänsä häilyvät vedensuihkun kimaltavassa kaaressa,
-mutta pilarienkin kirkas seisonta on ylenemisen tuntona läsnä hänessä,
-ja seinien tyyni rytmikäs näky tuntuu sävellyttävänä hänen sielullansa.
-Heijailevasti on huoneen koko humiseva rauha läsnä hänessä, hän tuntee
-hyväiltynä valkeitten marmorikuvien solakan tyyneen seisonnan pilarien
-välillä, tuudittuneena rauhana on sielunsa ja sointuneena mukautuu
-mielensä tuntemaan koko huoneen keijuilevaa levon humajointia,
-hiljenneenä kuuntelee hän suihkusäteen loiskuavaa putoamista pisara
-pisaralta ja mielensä helähtää jokaisen putoavan veden helmen
-helähtäessä veden hiljaa päilyvään kalvoon.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Marmorilavalla, jonka pilarien välitse näkee ylhäältä ilmaa vastaan
-riippuvan hinteloita häilyviä lehtioksia, ja jonka edessä alhaalla
-heleilevänä aukenee meren rannaton välkkyvä peili, kummallakin puolella
-rannan ylenevä puoliympyrä, joka hohtelee toisten marmorirakennusten
-kevytviheriäisten puistikkojen reunustamia pilariryhmiä, siellä
-ylhäällä lepää Antinous marmori-istuimella ja katselee ajatuksiinsa
-unohtuneena ulos pilarien välitse meren ja ilmojen syliin.
-
-Siellä lepää Antinous istuimelleen valuneena ja silmänsä häämyilevät
-pilarien ohitse meren peilissä, joka tyyneenä ja rannattomana avautuu
-edessä. Niin ylenevät pilarit edessään kuin kevyen tyyntyneen mielen
-liihotuksisena ylentymyksenä, oksien vapaa ilmaisa häilyminen pilarien
-välissä ilman syvää sineä vastaan on kuin sielun keveätä tuudittumista
-ja avaroituva pilvetön taivas, jonka loputonta sineä linnut
-sukeltelevat, ja joka lepää äärettömänä meren heijailevan piirin yllä,
-tuntuu kuin valaistuksena ihmisessä. Heleänkirkkaat pilaristot rannan
-ylenevässä puoliympyrässä kahden puolen tuntuvat kuin kuorojen
-yltäkirkkaana sointuna ihmisen mielessä ja harvalehtisten oksien
-tuudinta lempeässä ilmassa pilarien välillä tuntuu hivelevänä ja hyvänä
-koko olossa. Avaraa ja seesteisen rannatonta on edessä, kun siinä lepää
-ja silmät, mitään katsomattomina, epämääräisinä harhailevat taivaan ja
-meren piiriä, joka rajattomana avaroitumisena hälveilee ja välkkyy
-edessä.
-
-Niin lepää Antinous marmoripilaristossa meren edessä ja jäseniänsä
-heruu valuva kangastelu. Ei hän jäsentänsäkään liikahda kun hän lepää
-sielunsa hyväilemänä siinä, eikä ajatustakaan herää kangastavassa
-mielessään, nauttivana raukeutena lepää hän vaan ja herkkyy näkemisensä
-tuntona. Siinä istuimellaan pilaristossaan hän on kuin näkemänsä meren
-ja taivaan kepeän korkean kuvun ja kirkkaiden marmorirakennusten
-sulanutta, itsensä unohtanutta kuvastelemista.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Narkissosta katselee Antinous, Narkissosta marmorissa.
-
-Olisiko sinuna, uneksuva Narkissos? Sulouden aalto koko olentoa
-valumassa? Kumartuneena veden peilin ylitse, silmä herkähtyneenä silmän
-näkemiseen, koko sielu ja olo yhtenä seisahtuneena väristyksenä?
-
-Antinous seisoo ja katsoo, kätensä ovat vaipuneet sivuilleen, toga
-valuu toiselta olaltaan.
-
-Narkissos, suloutunut Narkissos, olisiko sinuna? Sielusi kylpee, ja
-joka jäsenesi on sulanut ihanuuden väristykseksi. Etkö ikäänkuin
-seisahdu silmiesi katsomiseen, ja eikö silmistäsi levittäydy ikäänkuin
-suloinen kuoleentumus jokaisen jäsenesi ylle? Haihdut ja hälvenet
-näkemyksesi ylle, koko olosi hykähtyy näkemykseksesi, ja kaikki muu
-viruu rauenneena ja häipyvänä sinussa.
-
-Olisi, olisi sinuna, sulouteesi seisahtunut Narkissos, koko ruumis
-tunnosta kuoleentuvana, joka solunsa värjynnässä yhtenä kauniiksi
-hykähtymisenä. Nojaisi hervoton käsi rannan kylmään paateen, olisi
-rinta ja koko vartalo hekumoituvaa raukenemista ja polvistuneet jalat
-menehtyvää hiutumista, mutta koko olo sulouden hukuttuvana valumisena.
-
-Antinous seisoo suorana, silmänsä ovat riutuneet suuriksi, kätensä
-riippuvat heikkoina ja niiden suonia kalvaa hieno uuvuttava sairaus.
-
-Narkissos, joka sulaneena liukenet kuvasi näkemisen ylle, eikö ihminen
-kauniina ole ikäänkuin tunteeksensa kukkuroitumista ja tunteeksensa
-kuolemista? Eikö ihminen kauneutensa halvauvana hetkenä ikäänkuin
-herkähdy koko olossaan ja ole kuin tulvivaa kumpuavaa tuntemisen
-aaltoa, jonka kantamana koko ihminen sisältään liikkuu ja vuotaa esiin?
-Narkissos, joka iäksi olet silmiesi näkemiseen vangittu ja lumottu, ja
-jonka koko olo on hetken tunteen kukkuralla väilymistä, eikö kauneus
-ole ihmisen jäämistä tunteeksi, jonka myötä hän hälvenevänä liukenee
-olemisensa jokaisesta halusta ja pyrkimyksestä? Ihmisen lumoutumista
-ihanuuden värjyväksi aalloksi itsensä ja näkemisensä välille?
-
-Antinous seisoo, seisoo liikkumatonna ja katsoo, togansa on valunut
-hartioilta alas ja lepää jaloissaan maassa, liikkumatonna hän seisoo ja
-katsoo, joka jäsenensä suloisesti lamauvana, kasvonsa värähtyneen
-jäykkinä, kuvansa ylle hykähtynyttä Narkissosta.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Niin hipuu kauneus ihmisen suonia kuin uuvutus. Tekee suonet sinisiksi
-ja kalvaa hiuduttavasti joka jäsentä. Niin kauneus valuu kuin hitainen
-ihana neste ihmistä, joka hiljaa ja hiljaa hipuu jokaiseen
-verenpisaraan ja jokaiseen solun kudokseen ihmisessä ja raukasee
-jokaisen verenpisaran ja jokaisen solun suloiseksi ihmisessä. On
-raukenemista, kauneudeksi raukenemista joka jäsenessään. Mitä tekisi?
-Ja miksikä tekisi? Kauneinta on levätä, kauneinta tunteinansa levätä.
-Miksi vaivautuisi tahtomaan ja toivomaan? Miksi ponnistaisi henkeänsä
-selkeäksi ja kirkkaaksi? Miksi säihkyisi tahtovaksi toivovaksi
-rohkeudeksi? Ihaninta on rauhana levätä. Raukeana tahdottomana rauhana.
-Jokaisessa ihon kudoksessa hieno hipuva raukeuden nautinto. Elämä,
-ulkopuolinen, kolea hantela elämä? Vaivaavaa ja runtelevaa olisi sen
-kosketuksen alaisena olla, epämukavaa ja tukalaa. Levoton ja häiritty
-olisi ihminen sen kovassa sylissä. Ei ihminen kauneudestansa elämään
-tahdo herätä, kauneutensa häilyvässä, koko sielun ja olon hervottavassa
-unessa on ihmisen halu heräämättä väilyä. Jättää koko ihmisellään
-itsensä nautinto-olonsa syleilyyn, kuten koko olemista ihanasti
-uuvuttavaan kylpyyn, niin on ihmisen halu, ja siinä kylvyssä tuudittua
-ihanaan uneksuvaan herpoutumistilaan, jossa ei toivo, eikä tahdo
-mitään, elää ja tuntee vaan ja viruu rauenneena. Kutoutua kuin
-pehmeään, koko sielua ja oloa hyväilevästi verhoavaan harsoon, niin
-halajoitsee ihminen olla, ja sen harsonsa verhoomana uinailla itsensä
-epämukavalta ja työläältä tuntuvasta elämästä hillittyyn ja hivelevään
-uneksumistilaan, jonka sylissä ihminen heruu nauttivaan hyväilevään
-velttouteen. Kauneus, kauneus, kuin unnutus, hempeä raukaseva unnutus
-hiipii ja hipuu se ihmistä, veltoksi heruneena ihanuuden herpoumuksena
-sulaa ja uneksuu ihminen sen sylissä, eikä silmäänsä tahtoisi avata sen
-raukasevassa sylissä, jokainen solu ja jokainen verenpisara suloutuvana
-unenhumalana.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Antinous on vajonnut ajatuksiinsa, istuu avonaisessa pilaristossa,
-jonka yllä palmut heiluvat, ja vaivautuu syvemmälle ajatuksiinsa.
-Kätensä ovat pujotetut toisen polvensa taakse ja otsassaan on syvä
-ryppy, silmänsä katsovat totisina eteen.
-
-Mutta kun ihminen ei aina häily kauneutena? Kun tulevat kolkot ja
-sammuvat hetket, jolloin koko olo on tuskallista tyhjyyttä? Kun koko
-elämä melkein on kolkkoja tyhjiä hetkiä?
-
-Hiljaa ja hitaasti pudistaa Antinous päätään, ja silmänsä jäävät
-epämääräisen pohjattomina tuijottamaan yhteen kohtaan, niiden katse
-ikäänkuin seisahtuu ilmaan edessä.
-
-Niin sammunutta on ihmisessä välisti, niin mykkää ja pimeätä. Mieli
-uumoilee sekavana ja sakeana, ja kuin tukalassa kärsimyksessä tuntee
-elämän ympärillä. Niin tyhjänä ja nuutuvan laimeana uikottaa se elämä
-ympärillä, ja sekavana tukaluutena tuntuu se piinaantuviin aistimiin.
-Niin on ihminen usein, ja uumoilee sielussaan kolkkona. Miksi on
-ihmisellä semmoiset sammuneet tukaluuden hetket? Ja miksi ovat useimmat
-elämän hetket niitä kituvia tukaluuden hetkiä? Niitä synkkiä hetkiä,
-joina ihminen jäykkenevänä värjöttää elämän yksitoikkoisuuden keskellä?
-
-Katsovan Antinouksen kasvot värähtyvät vieläkin totisemmiksi, ja
-silmänsä pysyvät entistä tuskallisempina.
-
-Miksi on ihmisellä sammuneet hetkensä, jolloin hänessä ei välky mitään,
-ja jolloin kaikki halu ja tahto on lamassa hänessä? Miksi häilyy
-ihminen ihanuuden sylissä toiset hetkensä, kun sentään enin elämänsä
-uumoilee pimeän nääntymisen alla? Kolkolta tuntuu elämä kauneuden
-sylissä uneksuneelle, tyhjältä ja tylyltä ja lohduttoman autiolta.
-Miks'ei saa elämästä kaikiksi hetkikseen hälvetä ja miks'ei aina saa
-hyväiltynä kauneuden unena sulattaa kaikki koskettava elämä
-tuudittavaksi säveltymiseksi itselleen? Surullista, surullista on elämä
-ajatella, kauniina oleminen on vaan silmänräpäyksen hykähtynyt tunne,
-kun taas elämä, kelmeä väritön elämä tuikottaa ihmisen ympärillä
-loputtomat nääntyvät hetket, ja joka hetki sulkee hänet tukalaan
-syliinsä. Surullista ja kolkkoa on ihmisen enin elämä ja tukaltuvana
-elää ihminen enimmät hetkensä.
-
-Mutta eikö itse kauniina oleminenkin ole ihmisen sairautena kärsimistä?
-Eikö kauniiksi värähtynyt ihminen juuri ole suurta sulattavaa surua?
-
-Antinouksen suuret surulliset silmät jäävät tuijottamaan yhä yhteen
-kohtaan ilmassa, hiljaa ja ajatuksissaan kohottaa hän kätensä
-pitelemään otsaansa.
-
-Kauniinahan ihmisessä on imemässä niinkuin suuri sulattava kaiho? Kun
-sielu ikäänkuin kasvaa itsestään, ja sulautuvana levittäytyy
-katsottavan ylle, silloin on koko olo suloiseksi haikeudeksi
-pehmenemistä, totiseksi, totiseksi värähtää koko ihminen, silmäänkin on
-niinkuin kihoisi kyynel ja katse häämyilee kosteana ja herkkänä.
-Totista suloista suruisuuden pehmeyttä on kauniina oleminen, ja
-kauniina hetkenään liikkuu ihminen sulana kaihon ja suloisen
-surumielisyyden herkkyytenä. Kipeyttä, haikeaa, koko sydämen
-herkyttävää kipeyttä on kauniiksi väristynyt ihminen, ja ihmisen
-herääminen kauniiksi on ihmisen sulamista sairaaksi, sielunsairaaksi.
-Onko siis itse kauniinaoleminenkin ihmisen hivuttuvaa riutumista ja
-kärsiikö ihminen kauneudessaankin? Mitä on siis ihminen ja ihmisen
-elämä?
-
-Antinous jää yhä katsomaan eteensä ilmaan, silmänsä päilyvät särkyvän
-syviksi, kun hän yhä epämääräisesti tuijottaa eteensä, tuontuostakin
-pudistaa hän hiljaa ja hitaasti kaunista kiharaa päätänsä, ja silmänsä
-tuijottavat yhä tuskallisina samaan kohtaan.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Elämä on kaipaamista, suurta ja alituista. Koko ihmisen olo ja sielu
-häilyy ja keinuu suurena ja pohjattomana kaipauksena. Ihmisen halu,
-ainainen sisäinen rajaton halu on huveta itsestään, huveta rajattomana.
-Kun ihminen värähtää näkemyksensä kauneudeksi, on hänen halunsa hälvetä
-sen näkemyksensä ylle unohtuneena ja itsestään hukkuvana. Kun maailma
-kangastaa taivaallisen hetken silmänräpäyksellisessä hykähdyksessä
-hänen sieluunsa, on hänen ainoa elävä halunsa silloinkin koko
-sieluinensa olla näkemyksensä rajattomuuden täydellisenä, kaikki
-tuntevana peilinä. Kun ihminen herkkyy ajatukseksi, on silloinkin hänen
-halunsa koko olollaan sulata ajatuksensa myötä ja itsestään liuenneena
-ajatuksellansa sukeltaa kauas ihaniin selittämättömiin avaruuksiin.
-Aina värähtää ihmisessä kuin suuri ja hukuttava kaipauksen läike, ja
-aina jättäytyy hän joka teossaan tämän läikkeen kannattamaksi.
-
-Niin on kuin kasvaisi ihmisen sisältä aalto, joka jokainen hetki
-kukkurallensa kohoten nostaa ja kantaa ihmisen mielen mukaansa
-alituiseksi ulos ja ulos eteenpäin kuohuamiseksi. Niinkuin mielen
-pohjalta se kaipaus kasvaa ja tulvahuttaa aina koko ihmisen mukaansa.
-Rajattomana raukenemisen haluna on ihminen sen kaipauksen sylissä,
-jokaisen hänen ajatuksensa ja jokaisen hänen mielensä liikunnan
-sulattaa se usvaisaan keinuvaan syliinsä. Koko ihmisessä kytee ja
-hiutuu se ääretön kaipaaminen ja jokaisessa ihmisen olotuntemuksessa se
-tulvahtuu esille. Olisi aina rajatonna, olisi aina itsestään
-hälvenevänä, nousisi kuin ylt'yleisenä huuruna olemisensa rajoista ja
-tulvisi kaiken ylle.
-
-Niin on ihminen sisältään kuin ylt'yleisenä, joka taholle rajattomana
-pakkauvana liikkumisena ja nousuna, eikä koskaan ole ihmisen olo lepoa.
-Aina halajoitsee ihminen, aina liikkuu hän rajattomuuteen levittäymisen
-haluna ja joka hetkensä on hän sisältään kipeä. Haikeata ja
-vaivanalaista on ihmisen olo aina ja valittava nyyhkynä on hänen ainoa
-pohjainen tunteensa. Kun ihminen värisee kauniina, on hänen tuntonsa
-sulautumisen kipeätä halajointia, kun hän vetäytyy kokoon kylmän ja
-runtelevan elämän edessä, sisällisyyttään hän silloinkin värisee ja
-kavahtaa sen elämän kovaa ja haavottavaa kosketusta. Aina on ihminen
-umeata tiheätä sisällisyyden vellontaa ja aina halajoitsisi hän
-jättäytyä tästä sisällisyydestään antauvan valumisen lievitykseen.
-Mihin saisi levittäytyä, että siitä sielunsa raskaasta vellonnasta
-lievittyisi? Mihin saisi jättäytyä, että sielu, kärsivä sairastava
-sielu saisi levon ja lievityksen? Olisi elämässä silmänräpäys, jonka
-ylle saisi ihanassa, helpottavassa unhotuksessa valua! Olisi elämä,
-johon ihminen sielustaan saisi kuin äärettömyyteen, suloiseen,
-vapahtavaan äärettömyyteen hälvetä! Olisiko missään maailmassa sitä
-äärettömyyden näkyä, jonka edessä vapahtuisi ihmisen sidottu sielu, ja
-jonka edessä ihminen iäksi lievittyisi sisällisyytensä tuskaisasta
-pingotuksesta? Voisiko ihminen maailmassa herätä hetkeen, joka
-hellittäisi vapaaksi ihmisen pakahtuvan vaivanalaisen rinnan, ja
-hivelisi tyveneksi ihmisen levottoman vellovan rinnan?
-
-
-
-
-
-
-IV. EGYPTISSÄ.
-
-
-
-
-Egypti, maa jonka lävitse Niil, aluton ääretön Niil leveänä ja
-rauhallisena valuu ja jonka ympärillä erämaa avautuu keltaisena
-äärettömyytenä, Egypti, maa, jonka alati selkeän taivaan alla
-suunnattomat pyramidit pimeäpiirtoisina ja synkkinä ryhmäkköinä
-ylenevät, ja jossa erämaitten keskellä sfinxit äänettöminä lepäävät
-vuosituhantista kiviuntansa, liikkumattomilla silmillään tuijottaen
-vaikenevien aavikkojen ylitse ympärillään.
-
-Majesteetillinen on mahtava Niil, siinä kun se taivaanrantaisen leveänä
-hitaasti kulkee kulkuaan ja etenee matalain rantojensa ohitse. Leveänä
-ja levollisena kulkee se Niil, yllään taivaan valtaava pilvetön
-sinikupu, kulkee tasaisena ja tyyneenä erämaitten halki, joissa
-pimeäpiirtoiset ja suunnattomat pyramidit seisovat vaikenevien
-aavikkojen keskellä ja joissa ainoana äänenä on vaan yksinäisen
-hiipivän shakaalin ulvonta taivaan rantaan asti liikkumattomana
-seisovan erämaan keskellä, kulkee se leveä ja levollinen Niil tyynenä
-ja tasaisena mataloina aukenevain peltorantojenkin ohitse, jotka ovat
-alinomaisena ihmisten liikkeenä ja peltojen lainehtimisena, kulkee
-levollisena niidenkin ohitse ja etenee majesteetillisen hitaana
-ikäänkuin yhä kulkisi iäti vaikenevia ja iäti liikkumattomia
-erämaa-aavikkoja. Taivas tuntuu olevan ääretön, siinä kun se paljaana
-ja pilvetönnä kaartuu levollisen Niilin ylitse, ja etäisyydessä
-matalalta yhtyy yhteen erämaan tumman juovan kanssa ylt'ympärillä,
-matalaa taivaan rantaa vastaan kuvastaa siellä täällä alavilla
-rannoilla joku yksinäinen palmuryhmä, joka yksin häiritsee taivaan
-rannan tasaisena levittyvää piiriä ylt'ympäri.
-
-Ihmeellistä on Egyptissä, rajattoman taivaan piirin ja levollisen
-valtaavan Niilin maassa. Ihmisen mielestä katoo niinkuin aika, ja
-ihminen hupenee huomiosta. Miksi jäisi huomio pieneen ihmiseen siinä
-kun kulkee Niilin levittyvää mahtavaa povea, yllään taivaan valtaava
-kupu ja ympärillään erämaitten etäinen keltainen äärettömyys? Miksi
-muistaisi nykyisen hetken siinä kun seisoo vaikenevan pyramidin edessä,
-joka vuosituhannet on liikkumatonna katsonut Niilin levollista kulkua
-ohitsensa ja vuosituhannet ylennyt saman sinisen liikkumattoman taivaan
-kannen alla, sill'aikaa kun ihmispolvet ja valtakunnat sen juurella
-ovat vaihtuneet kuin liikkuvat pilvet?
-
-Egypti on iäisyyden maa, jossa kaikki seisoo liikkumatonna ja ääretönnä
-ihmisen ympärillä. Iäisyyteen herää ihmisen mielikuvitus joka
-silmänräpäys siellä, ja minne jääkin katse, tuijottaa ajattomuuden ja
-äärettömyyden kivettävä katse ihmistä vastapäätä. Siellä jäähmettyy
-ihmisessä olevan hetken tunto ja itsestään huimaistuna seisoo hän
-ajattomuutta ja äärettömyyttä silmästä silmään ja jää sen lumoomaksi.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Antinous seisoo pyramidilla, seisoo hiljaiseksi jäähmettyneenä sen
-laella ja katselee liikkumatonna ympärilleen.
-
-Edessään aukenee aavikko äärettömänä tasona, joka huimaavassa
-etäisyydessä tasaisena puoliympyränä yhtyy taivaan kaukaiseen matalaan
-rantaan. Sen tummankellervän tason keskellä luikertaa Niil vaaleana
-vyönä, valuen esiin ikäänkuin taivaan etäiseltä rajalta lähenee se
-heikosti kiemurrellen ja levenevänä keltaisen aavikon keskitse ja
-paisuu viimein läheten leveäksi mereksi siinä kun se hitaana ja
-majesteetillisena valuu pyramidin kohdalla pyramidin ohitse, siitä taas
-jatkaen mutkittelevaa kulkuansa pohjoiseen matalan aavikon keskitse
-viimein kuin luikertavana hopeajuovana häviten silmistä pohjoisen
-taivaanrannan kuulakkaaseen väriin. Suunnattomana levittäytyy ympärillä
-erämaan keltainen tummeneva äärettömyyden syli, lähellä, virran
-rannalla aaltoaa maanpinta heikkoina, tuskin tuntuvina kukkuloina,
-joilla siellä täällä kasvaa joku yksinäinen jäykkälehtinen palmu, mutta
-kauempana häviää kaikki yksinäiseksi tasaisuudeksi, joka tummenevana
-äärettömyyden näkynä levittäytyy joka puolelle ja jonka katsomiseen
-kaikki aistit jäykkenevät.
-
-Antinous seisoo pyramidillaan, seisoo liikkumatonna ja katsoo
-etäisyyteen ympärillään. Allansa levenee joka puolella pyramidin
-suunnaton tumma kiviryhmä.
-
-Kuinka mitättömäksi tuntee itsensä siellä huimaavan pyramidin laella
-ympärillänsä erämaa äänetön äärettömyys! Niin on niinkuin sammuisi
-omasta olemisestaan ja seisoo siinä, joka tunto huumauvana. Silmät
-ikäänkuin sokeuvat, kun yhtämittaa tuijottaa sinne äärettömille
-silmänkannattimille ympärillä, ääretön hiljaisuus on ihmisen ympärillä,
-niin että on kuin lamattu kuulemasta, korvissa vaan joskus äärimmäisen
-hiljaisuuden kuurouttava humina. Ajatustakin huimaa kun katselee
-kivipaasia allansa, jotka vuosituhannen vuosituhannen jälkeen ovat
-levänneet samoissa liitoksissaan, ja jotka kaukaisen menneisyyden
-ihmiset, joita ei mielikuvituksessaan jaksa kuvitella oikeen todella
-eläneiksikään, ovat sovittaneet sijoilleen omien elävien käsiensä
-voimalla.
-
-Kuinka mitätön ja turha on ihminen! Antinous katselee kiviä allaan ja
-antaa silmäinsä vaeltaa taivaan kupua ja erämaan ääretöntä syliä.
-Kuinka turhaksi kuihtuu ihminen tunnossaan! Paasi lepää paaden päällä
-vuosituhannet liikkumattomuuden, ikäänkuin iäisyyden untansa, iäisenä
-ylenee yllä taivaan kupu, jolla aurinko aina samana vaeltaa kaarensa,
-iäti samana lepää ylt'ympäri erämaan ääretön povi ja iäisenä, joka
-päivä samana kulkee Niil kulkuansa. Ihminen, ihminen vaan elää päivän,
-surkastuu toisena kuin kuivan erämaan kärvenevä ruoho. Ihminen,
-sinun ympärilläsi seisoo iäisyys ajanjaksojen lävitse pysyvänä
-vaihtumattomuuden ryhtinä, ainoastaan sinä itse olet kuin hetken
-hehkuva tulenkipinän lento, joka kohta olet hupeneva kuolleena tuhkana,
-ja jonka elämä jälkeenpäin on kuin unen muisto, jota jälkeenpäin ei
-enää todeksi uskokaan. Antinous jää katsomaan sammaleisia kiviä allaan
-ja ajatuksensa seisahtuvat. Ne kivet on sijoilleen asettanut ihmisen
-toimelias käsi, jokaisen liitoksen on sovittanut ihmisen taitava käsi,
-missä on se ihminen nyt, missä on muistokin siitä ihmisestä? Kivet
-lepäävät kivien päällä samoina kuin vuosituhannet sitte ja jäävät
-tuleviksi vuosituhansiksi samaan liikkumattomaan lepoonsa, mutta
-jaksaako kuvailla sitä ihmistä joka liitti ne kivet sijoilleen,
-todelliseksi eläneeksi ihmiseksi, joka näki auringon ja joka vavistuen
-tunsi erämaan äärettömyyden ympärillään, niinkuin itse nyt? Tyhjään
-hälvenevä ja ohitsemenevä on ihminen, ikäänkuin meren nouseva, hetken
-elävä ja sitte iäksi sammuva aalto. Ikäänkuin hetken kestävä tuulen
-humu on ihmisen elämä, joka hetken liehuu elämänsä, mutta kohta on
-ohitse taas ja kaikki ympärillä yhtäläisenä järkähtämättömänä
-muuttumattomuutena, ikäänkuin se tuulen humu ei ikinä olisi
-humissutkaan sen liikkumattomuuden keskellä. Turha on ihminen ja turha
-ihmisen olemassa olo ja jälkeäjättämättä häviää ihminen elämästä.
-
-Antinous on jäänyt tuijottamaan kiviryhmäkköön edessään ja silmänsä
-ovat jäykenneet. Vähitellen selkenee hänen katseensa taas, hän katsoo
-yhä kiviryhmäkköön allansa, mutta mielessään sulavat hereille ikäänkuin
-uudet ajatukset. Eikö ihmisessäkin ole rajaton elämä? Eikö ihminenkin
-hetkinään liiku rajattomana? Antinous tuntee yhtähaavaisesti koko sen
-suunnattoman kiviryhmän haahmon allansa, mutta samassa tuntuu hänessä
-myös erämaan autio ja rajaton avaroituminen ympärillä ja taivaan iäinen
-korkeus yllä ja hän ikäänkuin järkähtyy koko olossaan. Hän tuntee kuin
-omana sielunaan sen erämaan rajattoman uumoilun, rajattomana ylenee ja
-kaareutuu mielessään taivaan ääretön kupu ja kivien suunnaton
-levittäyvä ryhmä allansa tuntuu kuin liikahtavan eläväksi ja keinuvana
-kannattavan hänen sieluansa. Kaikki sulaa sieluksensa ja vavahtuneessa
-silmänräpäyksessä on niinkuin purjehtisi hän pyramidinsa sylissä
-ajattomien aikojen lävitse ja näkisi yhtähaavaisena hykähtyneenä unena
-aikojen vallettuvan muuttuilemisen. Hetken on kuin kangastaisi
-silmiinsä laajan korkean kaupungin keinuva näky aavikolla pyramidin
-edessä, hän näkee sen selvänä ja kirkkaana piirtyvän keltaista erämaata
-vastaan, näkee sen särmikkäät muurit ja tasaiset katot ja kuulee
-katujen vilkkaan humun, samassa hälvenee koko kaupunki silmistä kuin
-näkymättömän käden pyyhkäsemänä ja erämaa levittäytyy vaan tyhjänä ja
-tummana edessään. Seuraavana hetkenä on kuin näkisi hän pyramidien
-sivut yht'äkkiä heräävän hälinöivään elämään, tummia vilkkaita ihmisiä
-liikkuu, kiskotaan suuria suunnattomia paasia ylös ja kuulee vasaroiden
-elävän kalkkeen, hälinöivänä kirjavana liikkeenä ja ihmisten
-toimeliaana vilinänä ovat pyramidin sivut, mutta samassa näkyvät ne
-taas kuolleena pimeänä kiviryhmäkkönä edessä, joka seisoo kuin
-iäisyyden jäykkänä vaarumattomuutena. Suuri suunnaton sotajoukko
-ilmestyy aavikolle pyramidin edessä, hetkessä on koko keltainen erämaa
-vilkasta liikkuvaa hälinää, sotavaunujen ja ihmisten vilinää, Niiliä
-kattaa sotalaivojen paljous, joiden mastomeressä pitkät kirkasväriset
-viirit iloisesti heiluvat, seuraavassa silmänräpäyksessä näkee senkin
-näyn selittämättömästi sammuvan silmien edessä, ja erämaan taas vaan
-aukeavan ympärillä äärettömänä liikkumattomuutena ja vaikenemisena.
-
-Niin seisoo Antinous pyramidin laella liikkumattomaksi jäähmettyneenä
-ja näyt kulkevat sieluansa. Värähtyneenä seisoo hän ja vavahtunutta
-sieluansa leimuu ihana ilo. Eikö ihminenkin silmänräpäyksittäin
-välähtele iäisyyden hykähtyneenä tuntemuksena? Eikö ihminen hetkessä
-joskus aukene iäiseksi ikäänkuin yht'äkkisen salaman valaisemana?
-
-Iäinen on ihminen silmänräpäyksittäin! Yhtähaavaisesti on hän kaikkea
-ympärillään, aikojen lävitse upottautuu hänen tunteensa ja syleiltynä
-sulaa hänen mielensä hetken äärettömyyden täydelliseksi hyminäksi.
-Ääretönnä, ääretönnä päilyy ihminen, kun hän itsestään unohtuvana
-vavahtuu iäisyyden tunnoksi ympärillään. Vapisuttavan ihanaa on ihmisen
-olla, kun hän sieluineen sulaa näkemyksensä ylle ja sieluineen hälvenee
-näkemykseksensä, läikkyävää ihanuutta on ihminen silloin ja rajattomana
-päilyy hänen olonsa. Miks'ei ratkekkin ihminen ihanasti olemisesta
-katsomisen rajattomana hukuttavana hetkenä?
-
-Antinous seisoo pyramidillään, niinkuin äärettömänä keinuvana ryhmänä
-tuntuu se pyramidi kannattavan ajatustunnelmoimisiaan, silmänsä ja
-sielunsa keinuu yhtähaavaisen päilyvästi sen pimeässä kannattavassa
-ryhmässä, aavikon äärettömässä äänettömässä levenemisessä ympärillä ja
-Niilin vaaleassa vyössä, joka mutkitellen luikertaa alavien
-lakeuksiensa keskitse. Miks'ei jätä ihminen itseänsä katsomuksensa
-unohtuneeseen, kaikkituntevaan hetkeen ja vapahdu ihanasti elämästä?
-
-
-
-
-II.
-
-
-Kuolleiden äänettömän kaupungin keskellä seisoo Antinous, edessään
-kivijalustalla lepäävä Sfinxi.
-
-Lepää Sfinxi kivijalustallaan, tuijottaen kivisilmillään eteensä,
-kivikäpälänsä oiennettuna. Sfinxin takana näkee laajana ja
-matalana avauvaan holvistoon, joka näkyy silmään loppumattomina,
-vuorestahakattuina pilaririvistöinä, jotka viimein häviävät näkyvistä
-kattaavan holvisuojan umpinaiseen pimeyteen. Sivulla sfinxistä seisovat
-kummallakin puolella kuningasten suunnattomat kuvapatsaat, ne istuvat
-liikkumattomina, kädet kummallakin polvella, katse korkealta ihmisen
-ylitse jäykkänä kaukaisuudessa. Taampana nousevat ylt'ympäri ilmaan
-louhittujen vuorien aaveelliset ja kaameanpaljaat haahmot.
-
-Kuin kivettyvänä seisoo Antinous siinä sfinxin edessä, silmänsä
-liikkumattomassa sfinxissä. Niin herkkämuotoiset ovat sen sfinxin
-kasvot, kuin värähtyneenä hempenee mieli niiden sieluun sulavaa muotoa
-tuntiessa, mutta sitte tuijottavat niistä kasvoista harmaat
-liikkumattomat silmät, jotka kivettävässä kylmyydessä ikäänkuin
-katsovat ihmisen puhki ihmisen ohitse ja sielu ikäänkuin jäätyy sen
-katseen kohdatessa. Sfinxin rinnatkin vellovat hempeytenä silmään ja
-sulana ja halaavana jää katsomaan niiden värähdyttävää naisellista
-kauneutta, ja olkapäitten solava ja puhdas muoto, joka hyvänä ja
-hienona liikutuksena tuntuu sieluun, saa ihmisen antauvasti
-pehmenemään. Niin velloo Antinous värähtyvänä, kun hän katsoo sfinxin
-rintaa, ja sielunsa valuu sulana nautinnonhaluna sitä hyväilevänä
-hempeytenä tuntuvaa rintaa, mutta samassa kohtaa hänen silmänsä taas
-sfinxin jäykistävän kivikatseen, ja hän näkee jalustalle oiennetun
-sfinxin suonikkaan leijonakäpälän, jonka käyrät voimakkaat kynnet
-ikäänkuin liikahtelevat, ja samassa hyytyy kuin kivetys suonissansa.
-Kivettävästi tuntee hän samana hetkenä kuningasten suunnattomat,
-liikkumattomina istuvat kivipatsaatkin ja matalalakisen pimeän
-pilaristoaukenemisen edessään ja seisoo kuin joka tunnossaan
-jäykkenevänä.
-
-Ne kuninkaat istuvat mykkinä pimeämuotoisina paikoillaan kädet
-polvillaan ja katsovat, päät jäykästi suorina liikkumattomasti
-korkealta ihmisen ylitse kallioiden erämaisiin aukeuksiin ympärillä, ja
-sfinxin takana seisovat pilarit loputtomina pimeyteen häviävinä
-riveinä, jotka mataloina kannattavat lakeana levittyvää katon
-holvikkoa. Mielikuvitus jäykistyy, kun siinä katselee niitä
-liikkumattomia patsaita ja pilarien päättymätöntä metsää, ja kun
-ajattelee että ne samat kuningaspatsaat ja samat lakeat pylväsholvit
-ovat seisoneet, edessään sama lepäävä, eteensä selittämättömästi
-tuijottava sfinxi vuosituhannen vuosituhannen jälkeen samaa
-liikkumattomuuden untansa. Niin niinkuin kolkkonee mielikuvitus ja
-ajatuksetkin jähmettyvät tuijottaviksi siinä kuolleen ja aution
-liikkumattomuuden keskellä. On kuin jäykkenisi itse sen iäisenä
-seisovan kivettymyksen keskelle, ja kuin jäätyisi elämästä, rinnan
-ainoana tuntona sfinxin katseen selittämätön ja kylmä hyydytys.
-
-Vai onko ollenkaan elämää? Eikö lepää koko maailma silmänräpäyksen
-kivettämänä, oma sydänkin lyömätönnä? Kolkkona, kaameana kiviunena
-kaikki, aikakin hävinneenä? Antinous katsoo kuin jäykistyvänä
-ympärilleen. Niin on kuin jäähmettymisen silmänräpäys itsessään, ja
-kolkkona hyytyy hänen mielikuvituksensa. Kaameat kivikasvot tuntuvat
-veressänsä, tuijottavain elottomain silmien hyydytys kulkee jäisenä
-jäseniänsä. Eikö koko maailma ole silmänräpäyksessä seisahtunut
-ajattomaan kuolemiskivettymiseen? Eikö koko elämä ole hetkessä hyytynyt
-kiveksi?
-
-Vai onko koko elämä muuta kuin kivettymistä? Elämä, jäänkylmä, ankea ja
-autio, onkokaan se muuta kuin ihmisen jäätävää kammottamista? Niinkuin
-suunnatonta ja muodotonta vierauden ja kylmyyden hirmua on elämä ja
-maailma, jossa joka hetki kolkot ja pimeät kivetyskasvot ja
-kivetyssilmät tuijottavat ihmiseen, ja jossa ihmisen värjyvä mieli joka
-hetki halvautuu hyydyttyvänä kammostumisena. Hetkeksi siinä kovassa
-liikkumattomassa elämässä unohtuu silmä sfinxin hempeänä, ja sielulle
-hyväilyn lievityksenä tuntuvaan rintaan, silloin sulaa koko sielussaan
-hyväiltynä ja herkkyvänä ja hiipii koko olollaan sen sfinxin
-hempeyttävän tuudittavan rinnan ylle ja on joka solussaan halajointia
-ja sulaumusta ja herkkyyden valuntaa, mutta samassa jo kohtaa silmä
-sfinxin katseen ja silmänräpäyksessä hyytyy ihminen jäykistyväksi
-kammoksi taas. Kylmänä ja vieraana hirmuna tuntuu paljas elämä ihmiseen
-ja kammostuvana kangistuu ihmisen sielu sen edessä. Elämä on ääretöntä
-ja kovaa autiutta, jonka keskellä ihmisen jokainen tunto jäähmettyy
-kivenlyömäksi ja hädänsäikähdykseksi.
-
-Niin seisoo Antinous ja ajattelee Kuolleiden Kaupungissa, ympärillään
-pimeät ja liikkumattomat kuningasten patsaat, edessään kivetyssilmäinen
-sfinxi, leijonakäpälä oiennettuna.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Mutta mitä onpi elämä? Onko se kammottavuutta, jonka keskellä ihmisen
-jokaista suonta kivettävä hätä lamaa? Vai onko se hyvää ja lempeätä
-herkkyyden katsetta, jonka edessä ihminen ihanasti värähtyy sielunsa
-sulaksi liikutukseksi? Kumpaa se on, suurta ja kylmää vierauden
-kosketustako, vai lempeän liikutuksen syleilyä, sillä kumpanakin tuntuu
-se sykähtävälle ihmiselle?
-
-Toisinaan on ihminen elämän edessä paljasta haikeata nautinnon
-sulaumusta. Valuu herkkyneenä ihanana värähtelevän maailman ylle, ja
-ainoana suloisena kipeytenä on ett'ei saa vielä liuenneempana jättää
-itseänsä sen ihanatuntoisen maailman ylle. Kaikki ympärillä tuntuu kuin
-sielun suloiselta hyväilyltä, jokainen tuntoon virkoava huomio
-maailmasta värähtyy ihanasti mieleen, niinkuin sielun lievitystä on
-kaikki, ja mihin silmä jääkin, sointuu sielu sulana kohta näkemyksen
-mukaan ja päilyy täytettynä ja tyydyttyvänä. Koko maailma on silloin
-joka ilmiössään mielelle kuin suloinen ja lempeäaaltoinen lepäämyksen
-meri, jonka hyväilevään syliin on ihanaa jättäytyä, ja ihmisen ainoana
-suurena toivona on silloin vielä välittömämpänä tuntemuksena valua sen
-suloisuusmeren tuudittavain aaltojen mukaan. Niin on niinä hetkinään,
-kuin olisi koko olo maailman olon säestystä, tahtoisi kummuta itsestään
-sen maailman ylle, eikä ole mitään ihmisessä, ei yhtään tunnetta eikä
-yhtään jäsentä, joka ei haikeutuisi halusta valua siksi tuntemiseen
-häipymiseksi. Niin tuntuu elämä joskus suloisena ja sielua hyväilevänä.
-
-Mutta sitte tuntuu elämä toiset kerrat taas kuin jäähmettävä kova
-kolkkous, jonka edessä ihminen hyytyy jokaisessa tuntonsa
-sykähdyksessä. Niin silloin näkyy maailma kuin tylynä ja runtelevana
-autiutena ihmisen ympärillä, uhkaavana ja kovana seisoo se ihmisen
-edessä ja säikähdyttää hänen jokaisen tuntonsa värähdyksen
-kangistuvaksi kammoksi. Kuin rautaisilla liikkumattomilla kasvoilla
-tuijottaa se ihmiseen, kaameuttaa hänen sielunsa jäiseksi
-kamaluudentunnoksi, ja halvaa jokaisen hänen heräävän tunteensa
-puistattavalla pelolla. Pelottava on elämä joskus, kaamea ja
-kammottava, ja näkyy ihmiselle aaveellisen tyhjyytensä ja kylmyytensä
-paljaudessa, sen näyn edessä jäätyy ihmisen joka jäsen sisällisestä
-kammosta ja verensä heltee hitaasti vieriviksi kivihelmiksi suonissaan,
-helpottumattomaksi tärähtyneeksi säikähdykseksi seisahtuu koko olonsa.
-
-Onko elämä nyt siis ihmisen ympärillä aukenevaa pelotuksen tuijotusta,
-jonka edessä ihminen joka olonsa ja tuntonsa kudoksessa jäähmettyy? Vai
-onko se sulaa sielun hyväilyä, jonka haltuun hurmauvassa unhotuksessa
-halajoitsisi hälvetä, ikinä siitä ihanuusvärähtymisestään virkoamatta?
-Vai onko elämä kumpaakin, onko elämä sekä jäykistävää, ihmisen tyhjäksi
-lamaavaa suuruuden autiutta, että myöskin ihmisen syliinsä sulkevaa ja
-ihmisen sylissään autuaaksi tyydyttävää armon kosketusta, onko elämä
-niinkuin sfinxi, joka kivenkylmänä lepää iäisyysoloansa, mutta
-jonka rinnoille ihmisen olisi suuri sairas halu sanomattomassa
-nautinnonhukunnassa hälvetä? Onko elämä kivijäykät leijonakäpälänsä
-oientava ja hyydyttävillä kivisilmillään tuijottava sfinxi, jonka
-rinnoille sulana sieluna valuisi, mutta jonka silmäyksen edessä
-jäykistyvänä tyrehtyy jokaisessa verensä pisarassa? Onko elämä sulouden
-ja kammotuksen kivisfinxi?
-
-Sulan suloinen elämä, kolkko ja runteleva elämä! Pelvon ja hädistyneen
-tuskan lamaamana kaameutuu ihminen jokaisessa olonsa sopukassa elämän
-edessä. Joskus taas sulaa hän sen saman elämän edessä ihanuuttaan
-haikeaksi sulousnyyhkynäksi ja herkkyneeksi onnen liikutukseksi. Miksi
-vaihtelee ihmisen olo niin? Miksi herää ihminen, kun hän kerran on
-saanut sulata onnena herkkymään, miksi herää hän siitä enää elämän
-kovaa paljautta tuntemaan? Miks'ei jää ihminen taintuneena, iäksi
-taintuvana elämänsfinxin suloisille sulouttaville rinnoille, ja huku
-niiden ylle hurmaukseen kuolevana! O elämä, elämä, joka tuo kylmän
-tunnon ihmisen joka jäseneen, joka joskus hetkittäin halvaa ihmisen
-jokaisen tunnon ja jokaisen ajatuksen jäiseksi säikähdykseksi, elämä,
-jolla on sfinxin kylmä tunnoton kivikatse ja sfinxin käyräkynsinen
-kivenraskas leijonakäpälä, miks'ei sen elämän edestä halajoitsisi iäksi
-hälvetä hetkenä, jolloin sen saman elämän rinta velloo sulana hyväilyn
-tuntona ihmisen edessä, ja jolloin hän ihanoituvassa lievityksessä voi
-koko sieluineen juosta sen herkän ja sulaneen hempeyden ylle! Kun
-luonto ja maailma avautuvat sulattavana hyväilyn sylinä ihmisen
-edessä, kun maailma ja ihmisen ihanoituva sielu liittyvät yhteen
-iäisyys-syleilyyn ja ihminen kaikkine aisteineen ja koko värähtävine
-oloineen raukenee sen maailman ylle, miks'ei hän silloin iäksi
-halajoitsisi sammua siihen onnensa hykähdykseen ja iäksi lievittyneenä
-unohtaa koko muun elämän! O, kun sammuisi ihminen ihanana hetkenään,
-kun lakkaisi elämästä hykähtyneenä ihanuuden hetkenään, iäksi silloin
-lievittyisi ihminen olemisesta ja iäksi lauhtuisi ihmisen vapahtuneessa
-sielussa olemisen pimeä, umea pakotus!
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Niiliä liukuu Antinous venheessä, seisoo kallistuneen venheensä
-partaalla, ja katselee vievään veteen, jolla kuplat leikkivät, toga on
-valunut jalkoihinsa paljaalta vartaloltaan.
-
-Aurinko on laskussaan taivaan rannalla, Niil lepäelee ympärillä kuin
-suunnaton, hiljaa liekkuva kultakansi. Kaukana viivauvat iltataivaan
-syleilevää kultaa vastaan matalain rantojen haamut, joista erottaa
-siellä täällä jonkun ihmisasunnon tai palmuryhmän tummat ääriviivat.
-
-Siinä seisoo valtaavan, levenevän kultaisen Niilin keskellä, liukuvassa
-venheessään Antinous, ja katselee, paljaalla vartalollaan veden
-liekkuva kuvastus, veteen venheen vierellä, katselee kullanruskoa
-iltaisen maailman ylitse.
-
-Syvinä päilyävät silmänsä, kun hän liikkumatonna seisoo siinä ja
-katselee veteen venheen vierellä, johon kallistunut venheensä ja
-seisova paljas vartalonsa heittää väilyvän viherjänkultaisen varjon, ja
-jossa venheen liikunnan synnyttämät kuplat hiljaa jäävät taakse, alla
-avautuu taivaan kirkas kuvastus rajattomana kupuna, jonka sylissä joku
-veden häilyttämä pilvi keveänä leijaa. Vielä syvempinä näkyvät
-silmänsä, kun hän hiljaa nostaa ne ja jää pitkäksi hetkeksi näkemään
-Niilin kultaista pintaa ja taivaan pohjatonta kirkkauskantta vastaan
-näkyväin rantojen tummanväritöntä vyötä. Silmissään on syvä ja harras
-syttymys, siinä kun hän hiljaa ja liikkumatonna katselee.
-
-Niin seisoo Antinous liukuvassa venheessään ja katselee vuoroin
-virran vievää kuplehtivaa vettä, jonka sylissä taivas äärettömänä
-keinuu, vuoroin ympäröivän maailman ääretöntä välkähyttävää
-kultasilmänräpäystä, seisoo liikkumatonna liukuvassa venheessään,
-paljaalla vartalollaan hypähtelee veden kuulakas, kullalle välähtelevä
-kuvastelu. Seisoo hän siinä liikkumatonna, toinen kätensä rinnalla,
-toinen rentona riippumassa sivullaan, huulensa nauttivasti
-puol'avoimina.
-
-Niin liukuu venhe, ja Antinous seisoo, Niil kuvastelee kultaisena ja
-rantojen viivat väistyvät tummemmiksi veden ja taivaan kullan keskelle.
-Hetki tykähtää hetken jälkeen, Antinous seisoo yhä ja katselee
-ympärilleen kallistuneen venheensä partaalla, illan viileä ilma
-hyväilee paljaita jäseniänsä, hiljaa liukuu venheensä virran
-kultakantta.
-
-Niin kuluu hetki hetken jälkeen, aurinko on lähennyt taivaan rantaa ja
-maailma muuttuu ylt'yleiseksi kullaksi, jonka sylissä rantojen viivat
-näkyvät ainoastaan epäselvinä juovina. Silloin viimein kun
-auringonsilmä on ikäänkuin sulkeumassa taivaanrannan kätköön ja sen
-viimeinen hykähtynyt katse punervana hohteena leikkii maailman
-kasvoilla, silloin Antinous yht'äkkiä näkyy liikahtavan, silmänsä
-syvenevät ja suurenevat hetkessä ja kasvonsa värähtävät ääretöntä
-kärsivää vakavuutta, kun hän nyt ikäänkuin nousee korkeammaksi ja
-viimeisen auringon säteen mukana katsoo ympärilleen. Niinkuin sisältään
-valaistuna seisoo hän, ja rintansa liikkuu, kuin polttaisi sen jokaista
-jännettä sanomaton kuoleuttava ihanuus, silmänsä katsovat hykähtyneinä
-ympärille, kun nyt koko maailma palaa viimeisen auringon säteen
-kultana. Kun viimein aurinko on vaipumassa varjoon, ja ainoastaan sen
-viimeinen säde leikkii kelmenevässä ilmassa, silloin ottaa Antinous
-askeleen venheestään, silmä liitettynä siihen väistyvään aurinkoon
-ottaa hän askelensa, valkea jalkansa kätkeytyy veden kalvoon venheen
-vierellä, sinne veden helmaan vajoo Antinous hitaasti kokonaan, katse
-vielä viimeiseksi kirkastuneena kohotettuna äärettömän taivaan
-kultasyliin ja auringon viimeiseen sammuvaan silmäykseen. Hetki
-jälkeenpäin hoippuu Niilin kantta tyhjä liukuva venhe ja auringon
-viimeinen kuoleva säde välkkyy kultaisesti veden renkaissa, jotka ovat
-heränneet venheen vierellä vedenkannessa ja hiljaa levitäiksevät, kohta
-sammuvat ne renkaatkin liikkumasta ja aurinko häipyy, viileänä ja
-kosteana levittäytyy yön haalea kelmeys Niilin ylle ja taivas sammuu
-värittömäksi.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Antinous, by Volter Kilpi
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANTINOUS ***
-
-***** This file should be named 41053-8.txt or 41053-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/1/0/5/41053/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/41053-8.zip b/41053-8.zip
deleted file mode 100644
index 31f3eff..0000000
--- a/41053-8.zip
+++ /dev/null