Add files from ibiblio as of 2025-03-08 23:57:07HEADmain

3 files changed, 6877 insertions, 7260 deletions

diff --git a/40258-0.txt b/40258-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..8a624c2
--- /dev/null
+++ b/40258-0.txt
@@ -0,0 +1,6877 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40258 ***
+
+UUSI AIKA
+
+Kirj.
+
+Santeri Alkio
+
+
+WSOY, Porvoo, 1914.
+
+
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Jokirannan nuorisoseura oli koko kesän ahkerasti voimistellut ja
+urheillut. Aikaisesta keväästä alkaen nähtiin nuoria miehiä ja poikasia
+joka ikinen päivä juoksuharjoituksissa puolialastomina. Toisinaan
+hypittiin korkeushyppyä ja kolmiloikkaa ja riideltiin vahvasti, milloin
+senti-, milloin millimetreistä. Myöhemmin kesällä liittyivät tytöt
+mukaan. Sitte se vasta alkoi!
+
+Vanhat ihmiset nurisivat. Tämä nyt vasta koko lopun tekee! Niitä ei saa
+koskaan käsissään pidetyksi. Ennen, kun ne aivan hyppelivät, väsyivät
+edes joskus ja vetivät sitten uupuneita raajojaan kotiinpäin. Jos
+niille puhui jotain silloin, painoivat silmänsä alas eivätkä
+puolustautuneet, Mutta nyt on pahaisimmallakin aina sana valmiina.
+Urheillaan, muka! Se on "terveellistä"! Koko maailmassa urheillaan,
+kehuvat. Mene ja tiedä mikä siitä lopuksi tulee. Työväkeä niistä
+vain ei tule.
+
+Niin sanoivat vanhat.
+
+Nuorisoseuran talo oli saanut koko suven olla jotenkin autiona. Silloin
+tällöin iltasilla kokoonnuttiin sinne tanssimaan, kun satoi. Talo oli
+uudenpuoleinen, vähäläntä rakennus. Ikkunoista oli useita puhki.
+Ulko-ovesta oli lukko ollut rikki koko kesän. Toisinaan sai se
+retkottaa avoinna, toisinaan taas puulla tuettuna seista. Sisällä oli
+kevätkesästä yritetty pitää lattia lakaistuna niin kuin ennenkin, mutta
+kesänpäälle se jo jäi, sitten kun kerran, jolloin oveen oli laitettu
+uusi lukko, pojat olivat murtautuneet ikkunasta sisään. Siitä ensin
+sanailtiin, toisten mielestä kun sellainen vallattomuus oli hävytöntä.
+Mutta moite ei saanut yleistä kannatusta. Ne jotka tahtoivat
+sisäänmurtautuneita nuhdeltaviksi eivätkä saaneet seuraa sitä tekemään,
+suuttuivat. Yksi heistä meni näyttämölle ja potki vihoissaan siellä
+rikki pari pensas kulissia, jotka oli viime talvena maalarilla
+teetetty. Pian ilmestyi myöskin viime talvena ostettuun esirippuun
+suuri puukonhaava ja ulko-oven uusi lukko särkyi uudelleen. Seuran
+talolla näytti menevän joka kerta kun siellä joku kävi jotain rikki.
+Mutta kukaan ei parantanut. Kun tuolista meni poikki jalka, ei kukaan
+viitsinyt sitä ottaa kotiinsa korjatakseen. Mutta moni sitä potkasi,
+kunnes toinenkin jalka särkyi. Vasta syyspuoleen, kun seurahuonetta
+kerran siivottiin, vietiin tuolirauska rikkatunkiolle. Siellä oli jo
+ennestään koko joukko seuran kalustoa risana ja rampana.
+
+Se tuli siitä, kun kaikki jäsenet olivat niin reippaita ja väkeviä.
+Mikä oli pitäjän mestari, mikä piirin mestari, kuka yllötteli Suomen
+mestariksi. Mutta seuran kokousta ei oltu voitu saada kunnollisesti
+toimeen koko kesänä. Kerran oli yritetty, mutta sinne ei tullut muita
+kuin kirjuri ja esimies, -- sitten kun ehtivät. Jälemmin tästäkin
+kokousyrityksestä oli vähältä tulla riita, ne toiset jäsenet kun
+väittivät, ettei kenellekään ollut kokouksesta annettu mitään tietoa.
+Siitä sanailtaessa havaittiin, että johtokunnan kokous oli ollut vasta
+lauantai-iltana ja seuraavana päivänä jo piti olla seuran kokous. Mutta
+sihteeri ei ollut ehtinyt kenellekään mitään tietoja antaa, varsinkaan
+kun johtokunnan kokouksen jälkeen oli ollut kohta painiharjoitus viikon
+päästä tulevaa pitäjän mestaruutta koskevaa kilpailua varten. Eihän
+sille sellaiselle kukaan osannut mitään.
+
+Kesäjuhlan ohjelmaan ei oltu saatu muuta kuin urheilua. Näytelmä oli
+jäänyt sen vuoksi, että kaksi pääosaa tuotiin takaisin toimikunnan
+puheenjohtajalle kaksi päivää ennen juhlaa. Toisen toi eräs tyttö sen
+tähden, että hänen äitinsä piti mennä ripille samana pyhänä kuin
+juhlakin oli, eikä tytön sopinut silloin sellaisiin. Toinen tuotiin sen
+vuoksi, ettei asianomainen ollut viitsinyt lukea. Puhujia oli pyydetty
+useitakin, oman pitäjän kappalaisesta erääseen sosialidemokratiseen
+suutariin asti, joka joskus puhui kasvatuskysymyksistäkin, vaikka
+olikin ammatiltaan puoluepuhuja. Pastori oli kerran luvannut tulla
+puhumaan nuorisoseuraan, vaikka ymmärsikin vanhempain ihmisten
+sellaisesta voivan pahastua. Mutta hänpä aikoi puhua siihen tapaan,
+ettei seurahuoneesta ja sen hommista jäisi kiveä kiven päälle. Sittehän
+saisivat vanhemmat nähdä mikä mies hän on. Mutta hänen ei sopinut tulla
+kesäjuhlaan, sillä muistamatta nuorisolle antamaansa lupausta oli hän
+samaksi ajaksi lupautunut raamatunselitystä pitämään aivan toiselle
+taholle. Ja sinne hänen nyt toki täytyi mennä ennemmin kuin
+nuorisoseuran juhlaan. Hän tulisi jollain toisella kertaa, kun sattuu.
+Suutari olisi kyllä ollut muuten valmis, mutta kun sattuivat vaalit
+samana kesänä, täytyi hänen olla tuona nuorisoseuran juhlapäivänäkin
+virallisessa toimituksessaan. Sillä jos hän olisi sen laiminlyönyt,
+olisivat toverit pian antaneet nuuskaa, häntä kun muutenkin jo
+epäiltiin porvarien hännystelemisestä sen vuoksi, että joskus puhui
+nuorisoseurassa.
+
+Kaikesta tästä huolimasta juhla pidettiin. Eikä moni huomannut edes
+kaivata sieltä mitään puhujaa. Mitäpä siitä!
+
+Kesä oli siten kulunut koko hupaisesti. Moniaat seuran nuoremman polven
+jäsenistöstä olivat erittäin tyytyväisiä, nimittäin ne, jotka erään
+sukkelan kuljeksijan avulla olivat päässeet korpiviinanmakuun. Ensin
+olivat nämä viime keväänä ripille päässeet ottaneet mieheltä pullon
+hullutellakseen, mutta sittemmin jo teki mieli. Kun vähän vanhemmat
+tytöt havaitsivat pojat juovuksissa suutansa repimässä, nuhtelivat he
+ja haukkuivat. Hävetkää toki, sanoivat, nuoret kakarat, kun
+kehtaattekin, eivätkä edes vanhemmat pojat ryyppää!
+
+Mutta pojat kasvoivat omissa silmissään. Muodostivat joukkonsa ja
+tekivät pilaa kaikesta. Mitä urheilukaan on ryyppäämisen rinnalla!
+
+Joku sai ensinnä vanhan revolverin, toinen toi kohta kaupungista uuden.
+Siten se alkoi tämän nuorimman joukon itsekasvatus, kun tulivat
+pimeämmät yöt. He ryyppäsivät, huusivat ja ammuskelivat ja tahtoivat
+herättää huomiota. Kyräilivät kun näkivät urheilijoita ja repivät
+suutaan kaikille joitten nuorisoseurassa olivat kuulleet joskus lukevan
+tai puhuvan; he olisivat mielellänsä antaneet selkään kaikille
+sellaisille. Ja syksyä varten poikaset jo tekivät suunnitelmiaan.
+
+Jokirannan vanhempi väki oli ihmeissään. Vuosikausiin ei heistä ollut
+juuri kukaan jalallaan astunut nuorisoseuratalolle. Sinne meno koski
+maineeseen. Kaikki tämä nuorison pahentuminen oli heistä kuitenkin
+sieltä kotoisin. Joku arveli jo että seurahuone olisi paras polttaa,
+kyllä ne sitten itsestään paranisivat. Mutta toiset sillekin
+ehdotukselle vain hymähtelivät.
+
+Näin saavuttiin syyskuulle. Nuorisoseuran vuosikokous kutsuttiin
+kokoon. Sinne tuli väkeä koko lailla. Kokousta varten oli jotain
+ohjelmaakin, m.m. esimiehen, Erkin Samelin puhe. Hän loi katsauksen
+kuluneeseen vuoteen. Valitti että toiminta on joutunut niin rappiolle,
+kun ei kukaan täyttänyt lupaamiaan velvollisuuksia. Hänen mielestään
+oli seura nuorisoseuran irvikuva. Eikä parannusta tule ennen, ennenkuin
+jäsenten kunniantunto nousee...
+
+Hänen puhuessaan kuului toisesta huoneesta kovaäänistä puhelua, naurua
+ja vihellyksiä. Jotkut parit keskustelivat kokoushuoneessakin. Melkein
+toisilla puolilla oli lakit päissään.
+
+Sihteeri, Kuhilasmäen Mikko, astuu pöydän ääreen. Hänellä pitäisi olla
+vuosikertomus, mutta ei ole joutanut kirjoittamaan, selittää. --
+Valehtelet! ajattelee moni, hymy huulillaan. -- Mutta mitäs sellaisesta
+toiminnasta vuosikertomusta tehtäisiinkään, puhuu Mikko. -- Et sinä ole
+ollut muita parempi, ajattelevat monet. Muuan ottaa tulta
+paperossiinsa, eräs ryhmä lähtee etupenkeistä kovaäänisesti rähisten
+sivuhuoneeseen. Sihteeri istuu, ottaa lyijykynän uudestaan käteensä,
+katselee sitä ääneti. Hän on täyttänyt velvollisuutensa.
+
+-- Onkohan tilit? kysyy puheenjohtaja Koivusen Vihtorilta, julkisesti.
+
+-- Kyllä ne on, mutta jäsenmaksuja ei ole ehditty kantaa, ilmoittaa
+Vihtori.
+
+-- Onko ne tarkastettu?
+
+-- Ei niitä ole tarkastettu, kun...
+
+Ja seura päättää, että jäsenmaksut pitää ensin kantaa ja sitten
+tarkastaa tilit.
+
+Tulevat vaalit.
+
+Ehdotetaan entistä esimiestä. Hän ei suostu millään. Ei häntä tosin
+moni pyydäkään, sillä puhevuoroja käyttää vain pari, kolme. Sitte
+ehdotetaan muita, mutta ne sanovat eroavansa seurasta ijäksi, niin
+toinen kuin toinenkin, jos heidät valitaan.
+
+Kokous on aivan neuvotonna. Siitä ikkunasta, josta kesällä on sisään
+kulettu, puhaltelee kolea syksyinen tuuli ja uhkaa sammuttaa
+savuttuneen ja tomuttuneen lampunlasin läpi himmeästi loistavan valon.
+Kokoushuoneessa vallitsee kiusallinen hiljaisuus, aivan kuin kuolema
+olisi sinne astunut.
+
+Silloin kuuluu etäisestä pimeästä nurkasta kirkas ääni:
+
+-- Jos te haluatte, kyllä minä rupean!
+
+Kokousväki kääntyy kohahtaen sinnepäin. Nurkka on hyvin hämärä.
+
+-- Minä olen tämän kylän uusi kansakoulunopettaja. Tulin tänne eilen,
+Ette suinkaan te minua tunne. Mutta jos te rohkenette luottaa minuun,
+niin koetan ruveta nuorisoseuranne esimieheksi, koska teillä näyttää
+olevan esimiespula.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Opettaja astui pimennosta ja läheni etualaa kohti. Hän oli
+lyhyenpuoleinen, tanakka noin 28-ikäinen mies. Kaikki häntä selkänsä
+taakse katsoivat oudostellen. Ei kukaan virkkanut mitään, katsottiin
+vain.
+
+-- Minun nimeni on Väinö Kanteleinen, sanoi opettaja pysähtyen
+keskilattialle, ja ajattelin että voisin koettaa. Mutta olenhan minä
+teille aivan tuntematon, niin että taitaa olla sopimatonta. Ehkä
+sittenkin valitsette jonkun muun.
+
+Kokous alkoi sipistä ja kuiskia. Esimies pöydän takana oli tavalliseen
+tapaansa neuvotonna. Eräät tytöt jo tirskuivatkin, arvatenkin kuitenkin
+aivan toisille, omille asioilleen, sillä heistä oli kokoukseen nyt
+tullut väliaika. Muuan nuori mies, joka oli ollut jo tullessa
+Kanteleisen seurana, kuiskutteli tämän kanssa. Pyysi sitte puhevuoroa
+ja sanoi:
+
+-- Tietysti me valitsemme opettaja Kanteleisen mielihyvällä seuramme
+esimieheksi.
+
+-- Joo. Valitaan! kuului ääniä joukosta.
+
+Puheenjohtajakin jo löysi sanan:
+
+-- Me olemme kiitollisia, jos opettaja rupeaa seuran esimieheksi.
+
+Sitä tietä meni asia. Ei vaadittu suljetuita lippuja. Kukaan ei
+vastustanut julkisesti opettajan vaalia, mutta muutamain ovipuolella
+hiljaista melua pitävien silmäilyistä saattoi päättää, että he
+epäilivät valitun sopivaisuutta.
+
+Kun muutkin vaalit oli suoritettu, pidettiin väliaika, jolloin poikia
+parvittain hyöri uuden esimiehen ympärillä. Kirkkaammassa valossa
+hän näyttikin oikein hauskalta mieheltä. Heti voi nähdä, että
+hän oli urheilija ja sen hän sanoikin, jolloin kaikki urheilijat
+ammattitoveruudella tunkivat lähemmäksi ja puhuivat tuttavallisemmin.
+Kanteleisella oli ruskeat, nauravat silmät, terävät huulet, hieman
+kähärä tukka. Ja nyt kun hän toisten parvessa seisoi ja jutteli miltei
+kaikkien kanssa yht'aikaa, tuntui joistakuista aivan kuin mies olisi
+kasvanutkin siitä, mihin hänen mittansa ulottui äsken pimeässä
+loukossa.
+
+Hälinä oli iloista. Seuran jäsenet ylistivät joka nurkassa uutta
+opettajaa.
+
+-- Se on hauska!
+
+-- Näyttää sopivalta.
+
+-- Ei ole tyhjänpäiväinen herra...
+
+-- Sellainen hieno joka ei tiedä itsekään mikä hän on...
+
+-- Saattepa nähdä, pojat, että nyt tulee seurasta seura...
+
+-- Mutta nyt pitää meidänkin ruveta oikein miehistelemään.
+
+-- Tietysti!
+
+Kanteleiselta oli sillä aikaa kiusattu lupaus, että hän pitää puheen
+nyt jo tänä iltana. Kun uudestaan kokoonnuttiin, astui hän ensi kerran
+Jokirannan nuoriseuratuvan puhujapulpetin taakse.
+
+Kokousväessä vallitsi niin tavaton uteliaisuus, että ilman
+hyssyttämistä syntyi vaikeneva hiljaisuus.
+
+-- Teistä epäilemättä tuntuu sangen omituiselta menettelyni, kun
+tarjouduin seuranne puheenjohtajaksi. Senpä vuoksi selitänkin
+ensimäisenä miksi olen näin tehnyt.
+
+Niin alkoi Kanteleinen selittää. Hän on aikaisimmasta nuoruudestaan
+elänyt mukana kotikylänsä nuorisoseurassa. Jo ennakolta oli tuotu
+tietoja siitä, että täällä on nuorisoseuran elämä muistutuksen alaista.
+Heti kun hän oli saapunut kylään, olivat jotkut vanhemmat ihmiset
+puhuneet seurasta pahaa. Mutta hän ymmärtää, että jos antautuu täällä
+nuorisoseuran tuomitsijain joukkoon ja alkaa katsella nuorisoseuran
+elämää vain heidän kanssaan arvostelijana, joutuu pian nuorison
+vihoihin. Hänen asiansa vaati kuitenkin, että saa nuorten keskuudessa
+nauttia luottamusta ja toveruutta. Joskin siitä seuraisi, että vanhempi
+väki katseleisi epäluulolla, ei hän sitä pidä niinkään pahana. Eihän
+hän kuitenkaan voi kasvatustehtävässään vanhoja ihmisiä kasvattaa! Jos
+taas nuoriso suvaitsee, että hän opettajana antautuu heidän mukaansa ja
+asettuu vuorovaikutukseen heidän kanssaan, tuottaa se hänelle enempi
+iloa. Hän tahtoo asettua nuorison riviin, taistelemaan nuorison
+itsekasvatusharrastusten puolesta.
+
+Mutta hän on nuori, niin kuin tässä muutkin. Hän ei ole mikään
+malli-ihminen. Samoin kuin hän on lyhyt ja pikkuinen varreltaan, samoin
+on hän kaikissa suhteissa. Sen vuoksi hän ajattelee että kasvetaan
+yhdessä.
+
+Mihin suuntaan hän sitä ajatteli, siitäkin hän tahtoi jo puhua.
+
+Kun me kasvatamme itseämme, pitää ottaa huomioon kaksi pääasiaa:
+ruumiillinen ja henkinen kasvatus. Kumpaisessakin suhteessa pitää olla
+joku järjellinen menettelytapa. Sitä nuorisoseurojen tulisi etsiä.
+Mutta etsimisen sijassa eksytään usein kuluttamaan aikaansa joutavissa
+asioissa, joista ei sielu enempää kuin ruumiskaan veny eikä vanu, ei
+kasva eikä parane. Monasti huononee vain!
+
+Nyt pitäisi yhdessä koettaa etsiä molemmissa suhteissa hyviä keinoja.
+Se on kaikkien yhteinen etu.
+
+On niin nurinkurista, kun nuoretkin ihmiset hyveen tiellä pyrittäessä
+poikkeavat niin usein kesken kaikkea puheitten tielle -- huvittelemaan!
+Se tulee siitä, että hyve tehdään ikäväksi. Mutta minä luulen, sanoi
+Kanteleinen, että hyve yleensä pitäisi kyetä saamaan hauskaksikin, kun
+vain ymmärretään asia oikein. Meidän nuorten on opittava vain kaikissa
+elämän edesottamisissamme panemaan rinnakkain syyn ja seurauksen laki.
+Silloin aina havaitsemme ruumista tahi sielua vahingoittavan
+hetkenhuvin lopputilin _ikäväksi_, mutta henkiseen hyveeseen ja
+ruumiilliseen hyvinvointiin pyrkimyksen tulokset _iloa tuottaviksi_.
+
+Meidän tulee opetella urheilemaan, voimistelemaan ja henkisiä voimiamme
+kasvattamaan luonnollisesti. Päämääränämme ei saa olla halpa-arvoiset
+kilpapalkinnot, vaan sielun ja ruumiin sopusuhtainen, täyteläistä
+elämäniloa tuottava ilontunne.
+
+Tästä nuorisoseurasta puhuvat tuolla kylässä pahaa. Minä en tiedä onko
+siinä perää. Mutta jos onkin, niin saattaa hyvin ymmärtää, että siihen
+ovat olleet syynä jotkut hairahdukset, joita nyt koetamme korjata. Me
+olemme kyllä kaikin hyvin nuoria ja elämää kokemattomia. Mutta kun
+eivät vanhemmat ja taitavammat jouda meitä opastelemaan, meidän on
+yritettävä itse, yksitellen ja joukolla.
+
+Kun hän lopetti, räjähti nuoriso innostuneisiin kättentaputuksiin.
+Huomasi selvästi että uusi opettaja oli löytänyt sydämiin.
+
+Kun kokous oli lopussa, havaitsi Kanteleinen tottuneella silmällään
+helposti, että oli kysymys penkkien läjäämisestä ja tanssista, mutta
+että ne arkailevat häntä ja näyttävät odottavan poislähtemään. Hän meni
+entisen puheenjohtajan luo:
+
+-- Tanssistako siinä on kysymys? kysyi.
+
+-- Niin, ne tahtovat aina tanssia, mutta minä meinasin ettei tällä
+kertaa, nyt kun...
+
+-- Mitä joutavia! huudahti Kanteleinen. Eivät ne ymmärtäisi kuitenkaan
+vielä tätä äkkinäisen muutoksen syytä muuksi kuin minun persoonani
+arkailemiseksi. Ja sitä kaikkein vähimmän saa tulla kysymykseen. Antaa
+niille vapauden nyt, mutta selitetään vastedes asiaa.
+
+Puheenjohtaja meni toisten johtomiesten luo. Vähän aikaa kuiskittua
+julisti:
+
+Pyöritään nyt yksi tunti!
+
+Joutuin kuului napinaa ajan lyhyydestä, mutta samalla hyväksyviä ääniä.
+Penkit lyötiin läjään ja tanssi alkoi entisen sihteerin soittaessa
+hanuria.
+
+Uuden johtokunnan toimivuosi alkoi kohta. Sovittuaan niiden kanssa
+johtokunnan kokouksesta, joka pidettäisiin kansakoululla, kiersi
+Kanteleinen parin tytön kanssa valssin, katseli vielä hetkisen ja lähti
+kotiinsa koululle.
+
+Hänen mentyään oli nuorisoseuratalolla kuhinaa. Melkein kaikki siellä
+innottelivat. Opettaja Kanteleinen oli voittanut heidät. Useimmat
+tekivät pyhiä lupauksia, että nyt sitä vasta aletaan kun saatiin
+tuollainen esimies.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Pari päivää jälkeenpäin oli kansakoulu-johtokunnan kokous. Kun asiat
+oli käsitelty, istuivat miehet vielä paikoillaan jutellakseen uuden
+opettajan kanssa. Miehet olivat tulleet hiukan tavallista
+puheliaammiksi heti kun saatiin virallinen kokous loppumaan ja
+havaittiin ettei opettajalla ollut mitään uudistusvaatimuksia. Se oli
+tehnyt hyvän vaikutuksen. Johtokunta oli tottunut siihen, että joka
+kokouksessa vaadittiin aina jotain. Ja jollei sitä heti täytetty,
+nuruttiin. Ukot puolestaan olivat tottuneet myöskin melkein urheilemaan
+ja kilpailemaan sillä, kuka kieroimmin osasi vastustaa entisiä
+opettajia, jotka olivat olleet hyvin lyhytaikaisia. Niin oli
+johtokunnan tehtävä muodostunut sen jäsenten mielestä jonkunlaiseksi
+puhujaklubiksi, jossa oli sitä mukavampi olla, mitä enempi tuli suuta
+soitetuksi opettajan vaatimuksia vastustettaessa.
+
+Nyt oli kaikki sellainen harrastus rauennut. Miehet olivat jotenkin
+yllätettyinä. Johtokunnanjäsen, eläkemies Tuomas Varamäki oli jo
+ahkeraan syleksinyt pikkusylkiään oikealle ja vasemmalle osoittaen
+siten sellaisia hermostuksen merkkejä, jotka aina ennustivat
+hyökkäystä. Kaksi muuta miestä, johtokunnan puheenjohtaja, isäntä
+Peltonen ja jäsen, nahkuri Sarvinen, vaikenivat ja katsahtivat
+hämillään toisiaan. He olivat nuorempia miehiä ja usein Varamäen kanssa
+erimielisiä.
+
+Opettaja Kanteleinen jutteli vilkkaasti iloiseen, keveään tapaansa
+erästä seikkailua, mikä hänellä oli äsken ollut, kun muuan torppari oli
+aikonut metsässä hänet vangita luultuna karkurirosvona, mutta lopuksi
+torpparin pikku tyttö, joka käy pientenlasten koulua, oli sattunut
+tulemaan sinne mökin taakse metsään ja vapauttanut opettajan vantteran
+miehen käsistä. Kesken tätä kertomusta oli Varamäki jo pari kertaa
+sanonut "Tuota..." ja yrittänyt katkaisemaan. Mutta opettajakin jutteli
+niin hyvällä vauhdilla, ettei toisen onnistunut pidättää. Vihdoin, kun
+hän lopetti, sylkäsi Varamäki taas ja virkkoi:
+
+-- Tuota ... tuota, onko opettaja ollut tuolla seurahuoneella, tuota?
+
+Katsoi tiukasti silmiin suu nuhtelevassa hymyssä.
+
+-- Olen.
+
+-- Tuota, tuota, ei se sovi. Varamäki väänsi päätä, vaihtoi polvea ja
+sylkäsi.
+
+-- Tuota, ei, ei se sovi.
+
+Kanteleista huvitti esityksen näytelmällinen puoli. Nauraen hän kysyi:
+
+-- Miksei?
+
+-- Ei! Ei se sovi opettajalle. Ja onko opettaja hypellytkin?
+
+-- Se Varamäki taas laskee leikkiä, se on sellainen koiransilmä,
+lauhdutti Peltonen, kuitenkin hämillään katsellen pieksusaapastensa
+varsia. Sarvinen sanoi vakavana:
+
+-- Antakaa nyt olla, Varamäki, joutavain.
+
+-- Mitä varten? Enkö minä ole johtokunnanjäsen yhtä hyvin kuin sinäkin,
+häh? Tottapa minä saan opettajalle neuvoa ja sanoa mikä meidän kylillä
+sopii? Hän katsoi tiukasti Sarvisen silmiin. Tämäkin jo ärähti:
+
+-- No ei sitä virkaansa nyt niin perinpohjin tarvitse ... ottaa. Hänen
+teki mielensä sanoa: tarvitse antaa päähänsä nousta; vältti kuitenkin
+sen.
+
+Mutta nyt ehätti opettaja väliin, ennenkuin Varamäki ehti vastata.
+
+-- Kyllä se on oikein että Varamäki puhuu suunsa puhtaaksi, en minä
+sitä paheksu.
+
+-- Niin, sitä minäkin! En minä pahalla, hyvä tarkoitus mulla on... Kun
+näyttää näin mukava opettaja olevan, niin minä sanon mikä on kylän
+mielipide. Siihen nuorisoseuraan ei teidän, -- elikkä sun, sinä olet
+niin paljo nuorempi mies kuin minä, etten minä viitsi teititellä, -- ei
+sun sovi sinne mennä. Ei täällä kutkaan vanhemmat kristillismieliset
+ihmiset siellä käy. Se on saatanan kirkko.
+
+Varamäki pysähtyi ja jäi odottamaan vastausta.
+
+-- Kyllä minä menen sinne, sanoi Kanteleinen rauhallisesti ja katsoi
+silmiin Varamäkeä. Tämä joutui ilmeisesti hämille. Hän oli odottanut
+nuorelta opettajalta kiihkeitä vastaväitteitä seuran puolustukseksi.
+
+-- Kuinka sinä, tuota? ... yritti Varamäki.
+
+-- Kunko te kerran kiellätte? hymyili Kanteleinen.
+
+-- Niin... Vaikka ei nyt senkään tähden, mutta... Pitääkö opettaja sen
+sitte sopivana, että hän hyppelee niiden kanssa siellä?
+
+-- Sanon vain, että minä en pidä syntinä pyörähtää teidän tyttärenne
+kanssa lattialla, mutta sen pidän syntinä, jos te kiellätte minua
+opettamasta lapsillenne nuorisoseuratalolla samaa mitä täällä
+kansakoulussakin opetan. Eikä siinä sitäpaitsi ole mitään järkeä, siinä
+kiellossa.
+
+-- Mitä siellä opetetaan, sellaisess' helvetiss'!
+
+-- Lasketteko te lapsianne sinne?
+
+-- En. Mutta millä ne pitää, kun kaikki muut ovat siellä?
+
+-- Siis ne ovat siellä? tiukkasi Kanteleinen.
+
+-- Ovat, myönsi Varamäki huoaten.
+
+-- Minä myös olen! huudahti Kanteleinen iloisesti nauraen. Ja sanonpa
+teille rehellisesti syynkin. Minä olen nuori, en viihdy aina teidän
+vanhain miesten joukossa. Herra en ole, enkä etsi herrasväen
+luokkaseuraa. Kylän nuoret ovat ikätovereitani. Luonto vetää minua
+heidän joukkoonsa. En mene sinne tanssimaan työkseni, vaan
+seuratarpeeni ohella tarjoon heille niitä tietoja mitä minulla on
+ammattiani varten...
+
+-- Niin, niin, mutta mitä tästä sanoo kylä? Luuletko kylän sellaista
+kärsivän, että opettaja...
+
+-- Luulen. Kylä ei vielä tiedä mitä tarkoitan.
+
+-- Kyllä se tietää!
+
+-- Ei. Ja sitten, jos kylä ei halua minunlaistani opettajaa, menen
+pois. Minä en aijo olla niitä, jotka riidalla ovat talossa.
+
+-- Ei, ei pidä niin pöyhkeillä, nuoren miehen, ei sitä tiedä vielä...
+
+Mutta nyt sekautuivat juttuun Peltonen ja Sarvinen, hilliten uhkaavan
+riidan. Kun he lähtivät pois, seurasi Varamäki mukana kiihtyneenä ja
+puhkuen.
+
+Samana iltana myöhemmin piti koululla olla nuorisoseuran johtokunnan
+kokous. Kansakoulujohtokunnan mentyä lähti Kanteleinen ulos
+rauhoittaakseen äsken hieman kuohahtanutta mieltään.
+
+Ulkona nousi kuu. Maa oli ensi roudassa. Koulun puistossa humisi
+hiljainen tuuli, heilutellen hiukan lehtensä varistaneita puitten
+alastomia oksia. Ilma tuntui niin raikkaalle. Kanteleisen mieli
+kirkastui pian.
+
+-- Juuri nämä tällaisethan ne ovat itsekasvattajan loukkauskiviä! hän
+ääneen huudahti. Lyöt varpaasi vanhan ukon ennakkoluuloihin ja suutut,
+se on tappio!... Hillitset itsesi, mutta älä luovu vakaumuksestasi, se
+on voitto.
+
+Kanteleinen kävi tiellepäin.
+
+-- Se on omituista, että minun täytyy sittenkin pitää tuosta äijästä.
+Siinä on vakaumuksen mies, oikein sitä vanhaa juurta, virkkoi hän.
+
+-- Jos vain olisin voinut olla hillitympi. Mutta se poikamaisuus
+paljastuu kuin synti.
+
+Hiukan etäämmältä alkoi kuulua vilkasta nuorten miesten puhelua.
+Nuorisoseuran johtokunta oli tulossa.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Kanteleinen astui vieraittensa kanssa kamariin ja nauroi kun ei ollut
+edes kaikille tuolia. Sytytettyään lamppuun tulen, luki hän vieraat ja
+tuolit. Vieraita oli kuusi, tuoleja neljä. Pojat valtasi tuolien
+valloittamispuuska. Ilman jäivät vain Koivusen Vihtori ja Varamäen
+Sohvi. Kanteleinen oli mennyt keittiön puolelle ja toi sieltä kahta
+tuolia. Koulusalista löytyi vielä yksi. Siten olivat kaikki saaneet
+istuimen. Sillä välin oli Kuhilasmäen Mikko jo ruotaissut itsensä
+Kanteleisen vuoteeseen, joka houkuttelevana tarjosi hänelle
+luohaamistilaisuutta. Piehtaroi siinä ja kerskasi toisille onnestaan.
+Ovenraosta keittiön puolelta tirkisteli vanha talousmuori nurjin
+silmäyksin sänkyyn. Kanteleinen oli hämillään ja pelkäsi että muori
+alkaa murista. Mutta keittiönovi painui kiinni. Kuhilasmäen Mikkokin
+nousi istumaan ja rauhoittui piehtaroimisestaan.
+
+Sievä syksyinen kuutamoilma oli nuoriin tehnyt reipastuttavan
+vaikutuksen. Epäilemättä oli sitä avustamassa ollut opettaja
+Kanteleinen, joka tuli tiellä oikein vastaanottamaan ja kohteli kuin
+vanhoja tovereita. Heillä oli näinä päivinä, mitkä olivat kuluneet
+nuorisoseuran kokouksesta, ollut Kanteleinen alituisena ajatuksien
+aiheena. Ennen, kun oli ollut määrä saapua joihinkin johtokunnan tai
+toimikunnan kokouksiin, oli se useimmista tuntunut niin väsyttävältä ja
+ikävältä, että niistä aina mieluummin jäätiin pois. Niinpä ei ollutkaan
+vuosikausiin saatu johtokuntaakaan täysilukuisena koolle. Mutta tällä
+kertaa ei tullut kellekään mieleenkään että nyt malttaisi jäädä
+tulematta. Päinvastoin kokousta odotettiin kuin huveja. Kanteleisessa
+oli ollut niin paljon puoleensavetävää ja sytyttävää, jonkalaisesta
+kylän nuoret eivät ennestään tienneet mitään.
+
+No niin. Siinä sitä nyt istuttiin oikein kansakoulun kamarissa ja
+opettaja mukana. Juttu oli aluksi hyvin tavallista nuorten ihmisten
+puhelua, jossa sanasutkaukset, hilpeä leikki ja vilpitön luottamus
+toistensa loukkaantumattomuuteen antavat nuorten seuraelämälle sen
+sisällökkään ja luontevan hengen.
+
+Tähän nuorisoseuran johtokuntaan kuuluivat:
+
+_Erkin Sameli_. Nuorisoseuran entinen puheenjohtaja. Raitis. Urheilija
+ja piirin painimestari. Ei ollut huomattavammin innostunut
+aatteellisiin harrastuksiin.
+
+_Kuhilasmäen Mikko_. Seuran entinen sihteeri. Omaa humoristisia
+taipumuksia. Lausuu runoja. Haisee viinalle toisinaan, varsinkin
+silloin kun näyttelee. Hänen mielestään ryyppy häntä ikään kuin rasvaa.
+Mutta kaikki toverit sanovat että hän tekee aina silloin itsensä
+naurettavaksi.
+
+_Koivusen Vihtori_. Seuran entinen rahastonhoitaja. Hiljainen
+aatteen mies. Lukee paljon. On perusteellisesti syventynyt
+nuorisoseura-aatteeseen. Luonteeltaan hidas ja aina syrjässä.
+
+_Sepän Kustaa_. Hyvin nuori, pitkä ja hoikka poika. Omaa
+näyttelijätaipumuksia ja ajattelee hiljoilleen pyrkiä mukaan johonkin
+turneeseen. Lahjoistaan itsetietoinen. Suuttuu helposti. Hänen sanaansa
+ja lupauksiinsa ei voi aina luottaa.
+
+_Varamäen Sohvi_. Kansakoulujohtokunnan jäsenen tytär. Nuori,
+hiljainen, kaino tyttö, jolla on hyvin kauniit hymyilevät silmät ja
+keltaiset pitkät palmikot. Sohvista saa heti hyvinkasvatetun
+vaikutuksen. Ja omantunnon tarkasti hän ilmaisee seuran heikkoja puolia
+Kanteleiselle, kun havaitsee että joku pojista aikoo niitä peitellä.
+Tämä ei kuitenkaan millään tavalla tee sitä vaikutusta, kuin tyttö
+tahtoisi uuden opettajan edessä edustautua, vaan kaikessa on
+jonkunlainen arkatuntoisen sisällisen pakon aiheuttama leima.
+
+_Juurikkalan Elli_. Muutamia vuosia Sohvia vanhempi, iso tyttö. Rohkea
+katse ja puhelias luonne. Taistelun ihminen. Vahva pitämään nuorison
+puolta kaikkia hyökkääjiä vastaan.
+
+Ensimäinen tunti, sitte kun päästiin juttelemaan nuorisoseuran
+asioista, kului pelkkään yleiskeskusteluun. Kukin vuorostaan koetti
+tehdä käsityksensä ja luonteensa mukaan selkoa kylän oloista ja
+nuorisoseuran elämästä. Kanteleinen kyseli, toiset vastailivat. Oli
+muuten oikein merkillistä miten vilpittömällä harrastuksella useimmat
+tänä iltana olivat asiaan kiintyneet. Tuntui aivan siltä kuin olisi
+joku suurlakon vanhaa kumoova ja uusia toiveita herättävä tuuli
+puhaltanut läpi koko johtokunnan. Niissäkin, joissa aatteellinen
+valistusharrastus oli ennen ollut vain pintapuolinen lippumerkki,
+tuntui ajatus nyt liikkuvan syvemmällä. Ikään kuin heidän sieluissaan
+olisi näiden päivien kuluessa avautunut kauan sulettuna olleita
+salakammioita, joissa elivät ne parhaat vaikutelmat ja ajatukset mitä
+he olivat saaneet luetuista kirjoista, nuorisoseurapuheista ja
+esitelmistä sekä toverielämästä.
+
+Kun vihdoin ryhdyttiin käytännöllisesti suunnittelemaan ja järjestämään
+vastaista työtä, tunsi jokainen olevansa innostunut. Luottamus asiansa
+mahdollisuuteen ja menestykseen oli keskustelun kuluessa kasvanut,
+samalla kuin työn tärkeys oli selvinnyt. Kevyt keskustelutapa, joka
+alussa pyrki anastamaan ylivallan, oli itsestään muuttunut vakavaksi,
+ja nuorten johtokunnan jäsenten katseista loisti kiihtynyt innostus.
+
+Itse Kanteleinen oli elementissään.
+
+-- Me koetamme! Jollei tällainen joukko nuoria ihmisiä kykene saamaan
+eläväksi nuorisoseuraansa, jossa itsekasvatus-innostus valtaa mielet,
+sepä on aivan ihmeellistä!
+
+Nuorisoseuran varapuheenjohtajaksi valittiin entinen esimies Erkin
+Sameli. Eikä hän enää ollenkaan kieltäytynyt. Päin vastoin näytti siltä
+kuin olisi Sameli ottanut sen kunnia-asiaksi.
+
+Sihteeriksi valittiin Juurikkalan Elli, joka vähän vastusteltuaan
+suostui. Entistä sihteeriä ei ehdottanut kukaan. Vaikka ei siitä ollut
+mitään julkisesti puhuttu, tunsi jokainen tähän epäluottamukseen olevan
+varsinaisena syynä sen, että Kuhilasmäen Mikko silloin tällöin haisi
+viinalle, sekä että hän ei ollut viitsinyt viime vuodelta laatia
+kertomusta. Mikkoon koski epäluottamus. Hän tuli vaiteliaaksi ja
+humoristinen tuuli laski. Toiset huomasivat sen ja jotkut olivat
+mielissään siitä että oli edes huomannut. Ehkä viisastuu.
+
+Rahastonhoitajaksi valittiin yksimielisesti uudelleen Koivusen Vihtori.
+
+Sitten käytiin asioihin.
+
+-- Ensinnä täytyy saada loppuun hoidetuksi viimevuoden asiat, virkkoi
+Kanteleinen. Meillähän ei ollut vuosikertomusta vuosikokouksessa. Se on
+nyt viipymättä saatava, sillä sen vaatii hyvä järjestys. Pääseurallekin
+on siitä ote ja tilastotiedot lähetettävä, muuten jäämme pois
+toveriseurojen joukosta pääseuran vuosikertomuksessa. Ja se olisi
+rumaa, eikä siihen ole mitään todellista syytä. Minä ehdotan, että
+entinen sihteeri tekee vuosikertomuksen tällä viikolla, että saamme sen
+esittää seuran ensi kokoukselle.
+
+-- Mikon pitää laittaa! sanoi Elli.
+
+-- Laita itse! tokasi Mikko nyrpeissään.
+
+-- Hoo! Mikä pakko minulla siihen on?
+
+-- Miskan se tehtävä on, todisti Kustaa. Tee vain, poika. Häpeänkin
+tähden minä ainakin...
+
+Nauroi.
+
+-- En minä jouda, intti Mikko, joka oli kokonaan menettänyt äskeisen
+iloisen tuulensa. Enkä taida, en jo.
+
+-- Älä nyt tyhjää änkkää, sanoi Koivusen Vihtori hiljaiseen tapaansa.
+Minullakin on jäsenmaksujen keräys puolinaisena, mutta sen toimitan
+loppuun nyt vaikka millä tavoin.
+
+Aikansa kuunneltuaan tätä kinaa, sanoi Kanteleinen:
+
+-- Kyllähän se Mikon tehtävä on. (Hymyili). Nyt on tiistai. Kyllähän
+sinä voit sen saada valmiiksi ensi sunnuntaihin?
+
+Mikko oli vähän aikaa vaiti.
+
+-- Koetetaan, sanoi sitten.
+
+-- Noh! huudahti Kanteleinen. Se asia on sitä myöten valmis. Ja Vihtori
+panee kohta kireän matkaan jäsenmaksujen kannossa.
+
+-- Panen, lupasi Vihtori.
+
+Ryhdyttiin suunnittelemaan seuraavaa kokousta ja sitä varten ohjelmaa.
+Se saatiin muodostumaan verrattain pian sen mukaan kuin Kanteleinen
+ehdotti. Ohjelma tuli olemaan:
+
+Esitelmä maalaisnuorukaisen harrastuksista nykyaikana, pitää opettaja
+Kanteleinen; Lausuntoa, Kuhilasmäen Mikko; Voimistelunäytös Erkin
+Samelin johdolla; Lukukappale Hiltyn "Onni"-teoksesta, Varamäen Sohvi;
+keskustelukysymys: "Miksi nuorisoseuravelvollisuuksien täyttäminen
+tuntuu monesta niin hankalalta?" alustaa Koivusen Vihtori.
+
+Ennen oli kokousten ilmoittaminen ollut hyvin huolimatonta. Nyt
+päätettiin painattaa ilmoituslippuja ja määrättiin kaikki paikat,
+joihin ilmoituslippuja piti naulattaman tai liisteröitämän, sekä niiden
+huoltajat.
+
+Kanteleinen oli eilen oikein varta vasten käynyt seurahuoneella
+tarkastamassa. Hän ehdotti nyt, että johtokunta suun sanan lausumatta
+menisi seurahuoneelle yhdeksi päiväksi korjaamaan pahimmin
+risaantuneita paikkoja, hieman järjestämään ja siistimään. Hän sanoi
+tuonnempana ehdottavansa, että seuran jäsenet saapuisivat sinne
+isommalla joukolla töihin, mutta sitä varten valmistaa hän ehdotuksen
+sitte kun ehtii nyt vähän enempi perehtyä asioihin.
+
+Toiset innostuivat tähän kohta. Ainoastaan Mikko veti esteeksi
+vuosikertomuksensa. Mutta kun Kanteleinen ilmoitti että tuo päivätyö
+tehtäisiin vasta tulevalla viikolla ja Sepän Kustaa sanoi ettei sodassa
+yhtä miestä kaivata, sanoi jo Mikkokin ettei hänellä tulevalla viikolla
+mitään esteitä ole.
+
+Vielä otti Kanteleinen puheeksi seuran arkiston. Siitä ei kukaan
+tietänyt mitään. Asia päätettiin ottaa ensi kokouksessa puheeksi ja
+velvoittaa kaikki seuran jäsenet, joilla vain jotain seuran papereita
+on, tuomaan ne nykyiselle esimiehelle.
+
+Kotiopintoja ja kotiseutututkimusta varten Kanteleinen vielä kertoi
+suunnitelmiaan, mutta sanoi niihin palaavansa lähitulevaisuudessa,
+samalla kuin valmistetaan nuorisoseuralle kokotalvinen työsuunnitelma.
+
+Kello oli jo 11 yöllä kun nuorisoseuran johtokunta vihdoin hankkiusi
+lähtemään. Kuhilasmäen Mikkokin oli jo saanut paremman tuulensa
+takaisin, joten koko parvessa vallitsi hilpeä nousuhenki. Vakavain
+asiain kiinteä käsittely oli alkanut lopulta käydä siihen
+tottumattomille raskaaksi. Mutta sen korvasi nyt monin kerroin hyvä
+tunne siitä, että oli saatu taas nuorisoseuratyö vakavasti jaloilleen.
+Jokainen oli ennen parhaimpina hetkinään, kun seuran asiat luisuivat
+kenenkään apuun tulematta alemmaksi, sydämessään valittanut, voimatta
+omasta puolestaan mitään. Nyt tuntui kuin olisivat yhtäkkiä nuo
+valittavat huokaukset tulleet kuulluiksi. Samalla kuin itseluottamus
+nousi, kohosi toverihenkikin lamautuneesta tilastaan. Yhtäkaikkisuuden
+sumut alkoivat hälvetä. Suuri joukko elämänkysymyksiä ja asioita astui
+esiin tärkeinä ja osanottoa vaativina. Suhde koko elämään tuntui
+muuttuneelta. Oma asema oli tullut tärkeämmäksi, yhteisten harrastusten
+toteuttaminen oli alkanut näyttää mahdollisemmalta.
+
+Kuu paistoi täyteläisenä tummansinisellä taivaanlaella, joka kuun
+lähiympäristössä sai omituisen kellertävän hohteen. Laajan kylän
+mäkien, talojen ja etäämmältä häämöttävien metsien rajapiirteet
+kuvastuivat kulkijoille kirkkaassa yövalaistuksessa. Kylän nuorille ei
+siinä ollut mitään uutta, heille se oli kaikki tuttua, vanhaa. Mutta
+Kanteleisen mielikuvituksessa, jonka äskeisen kokouksen vilkkaus oli
+saanut elämään suuren hetken, kuvastuivat näissä kuun luomissa
+varjoissa runolliset maailmanrannat, joiden sisässä hän oli löytänyt
+suuriarvoisen elämäntehtävän.
+
+Ja hän tahtoi _tehdä_ sen...!
+
+
+
+
+V.
+
+
+Jokirannan kansakoululla eivät opettajat olleet tahtoneet oikein
+viihtyä, joten ne vaihtuivat sangen usein, mikä minkäkinlaisten syiden
+ahdistamina.
+
+Yhden kohtalo oli tämä. Hän riitaantui kyläläisten kanssa siitä, kun
+piti auki koulun ikkunoita talvella ja siten kulutti paljon puita.
+Johtokunta hermostui, varsinkin kun opettajan järjestelmään sitä paitsi
+kuului, ettei lapsia laskettu aamusin kouluhuoneisiin ennen kuin 15
+minuttia ennen lukujen alkamista. Lapset jotka tulivat pitempienkin
+matkojen takaa koululle, joka oli yksinäisellä paikalla, eivät
+arvanneet tulla niin minutilleen. Ne saivat talvipakkasessa värjöttää
+kuistilla, kun muuta eteistä ei ollut. Ovella syntyi järjestäjäin ja
+sisäänpyrkijäin kesken monasti suurijyryinen mellakka. Opettajan täytyi
+usein rynnätä hillitsemään, jolloin hän ripitti lapsia huudittomuudesta
+ja selitti seminaarijärjestystä. Näillä ripitystunneilla sai hän kovan
+yskän ja ryki sitten oppilaiden kanssa kilpaa, jolloin joskus lankesi
+syyttämään kyläläisiä huonosta kasvattamisesta. Koulun yskä sai
+kyläkunnan ensin pohtimaan asiaa, sitte johtokunnan. Ja kun tultiin
+kevätpuolelle, haki opettaja toiseen paikkaan ja pääsi.
+
+Eräs toinen oli ollut taas niin hiljainen ja itseensä sulkeutunut mies,
+että kyläläiset, jotka yleensä, kuten syrjäkyläiset ainakin, olivat
+puheliaita, epäilivät toisinaan, ettei opettaja osaa ollenkaan puhua,
+mörähdellä vain. Suhteet muodostuivat pian sellaisiksi, että kyläläiset
+rupesivat tekemään hänestä pilaa takanapäin. Ja kun hän oli vaatimaton,
+sävyisä ja arka mies, meni hänkin pois. Sitä kyläläiset valittivat,
+sillä häntä pidettiin hyvänä opettajana.
+
+Kolmas oli ollut kiivas saarnamies. Mutta kun kylällä ei ollut hänen
+uskonsisariaan kuin kymmenkunta, muodostuivat näiden kokoukset koulun
+kamarissa sellaisiksi yksityisiksi hartaushetkiksi, joista kyläläisten
+mielikuvitus loi heidän omaksi pohdittavakseen mitä miellyttävimpiä
+juorujuttuja. Johtokunnan täytyi taas sekaantua asiaan. Pidettiin
+istunnoita ja tutkinnoita, joiden tuloksena oli uusia juorujuttuja.
+Mitään ei todistettu. Mutta kun opettajaa ei saatu muuten
+syynalaiseksi, ruvettiin syyttämään häntä vääräoppisuudesta. Niin
+saatiin asiaan sekautumaan pappi ja tarkastaja. Opettaja ehti sillä
+välin hakea muualle ja johtokunta antoi hyvän todistuksen, jotta vain
+pääsisi hänestä.
+
+Kanteleisen edellinen opettaja oli ollut hyvin "alhainen",
+keski-ikäinen mies, jolla oli hieman kirjava entisyys. Hän piti
+poskessaan lanskaa ja pikanellaa sekä esiintyi rikkinäisissä housuissa.
+Ensimäinen asia, josta kyläläiset rupesivat keskenään opettajastaan
+riitelemään, olivat juuri nämä opettajan housut ja tupakka-tukupussit.
+Toisten mielestä tämä kansanomaisuus teki hänet yhdeksi opettajakunnan
+ensimäisiä alallaan. Kun hänen puheensa siihen lisäksi olivat vielä
+hyvin koristelemattomia ja jokapäiväisiä, oli hän ihastuneitten
+mielestä juuri sellainen, minkälainen tällaisen metsäloukon
+talonpoikaismukulain koulumestarin tulee ollakin.
+
+Mutta kylässä oli toisia, joitten mielestä tämä ei ollut juuri mikään
+opettaja. He olisivat vaatineet opettajalta, että hänellä pitää olla
+eheät housut ja ettei hänen suupielestään saisi juosta tupakankura,
+joshan nyt suussaan tahtoikin pitää tupakkaa. Hänen puhetapojaan
+myöskin moittivat ja sanoivat että opettaja yritti osotella jätkiä.
+
+Opettaja olisi kyllä, kaikesta huolimatta, jäänyt kauemmaksikin. Mutta
+kerran sattui tarkastaja koululle juuri kun opettaja lukittujen ovien
+takana erään johtokunnanjäsenen kanssa kurkutti paloviinapulloa.
+Tarkastaja oli yksitotinen mies, niin että opettajalle, joka oli
+virassaan väliaikainen, tuli taas paikanmuutto murehiksi.
+
+Kanteleinen sai aivan ensiaikoina monen ihmisen kertomusten kautta
+tutustua koulun entisten opettajain historiaan. Kukin kuvaili asiat
+aina siinä värissä mihin puolueeseen oli milloinkin kuulunut.
+
+Uusi opettaja havaitsi pian olevansa kyläläisten jännittävän
+uteliaisuuden esineenä. Ihmiset katselivat kysyvinä, puhuttelivat
+arasti; mitään erikoisempaa kohteliaisuutta ei osotettu, mutta ei
+vihamielisyyttäkään. Ani harva oli pistäytynyt koululla tutustumassa.
+Mikä katsoi silmiin tiukasti, kuka kuunteli jokaista opettajan suusta
+tulevaa sanaa hermostuneella tarkkuudella. Kamarissa ne silmäilivät
+ympärilleen huonekaluja, kirjoja ja seinille ripustettuja opettajan
+omia piirtämiä tauluja, sekä ulkona peräilivät huoneiden ovia, aitoja
+ja muuta, aivan kuin niistä kaikista etsien kuvaa opettajan luonteesta.
+
+Pidettyään pari viikkoa pientenlasten koulua ja ehdittyään
+lastenkin kautta hieman tutustua kyläkuntaan, tunsi opettaja itsessään
+heräävän halun käydä joka talossa ja mökissä tutustumassa. Näillä
+tutustumisretkillään sai hän pian havaita, että täällä oli monissa
+ihmisissä n.s. luontaista sivistysvihaa, joka persoonia valikoimatta
+kohdistui kaikkiin, jotka olivat tahi olivat olleet edes jonkunlaisessa
+tekemisessä muun kuin ruumiillisen työn kanssa. He pitivät kansakoulua
+ristinä, jonka huipuksi oli asetettu milloin vähemmän, milloin enemmän
+siedettävä opettaja-virkamies. Toisissa taas oli missä enemmän, missä
+vähemmän uinuvassa tilassa tiedonhalua, joka epäröiden ja harhaillen,
+asiallisen opastuksen puutteessa, ikään kuin kiersi milloin mitäkin
+satunnaisesti tapaamaansa tukisauvaa. Mutta näiden lisäksi oli
+todellisesti edistysmielisiä ihmisiä, joissa heti löysi henkistä
+sukulaisuutta. Näiltä retkiltään kotiin palatessaan tunsi Kanteleinen
+nuoressa sydämessään monasti ahdistavaa tuskaa. Hänelle kävi
+pian selväksi, että opettajain yhtämyötäinen vaihteleminen ja
+epäonnistuminen oli täällä luonut valistustyölle vaikeasti voitettavia
+ennakkoluuloja. Päästyään milloin minkäkin kyläläisen kanssa puheisiin,
+teki hän melkein aina sen havainnon, että ihminen täällä oli aina
+alussa ikäänkuin kovan kuoren sisässä. Ne olivat harvasanaisia,
+vältteleviä, juroja, -- mutta useimmat ottivat tarkan vaarin jokaisesta
+Kanteleisen sanasta, silmäyksestä ja ajatuksesta. Tuntui siltä kuin he
+olisivat odottaneet keskustelusta vastausta kysymykseen: ystävä vai
+vihollinen?
+
+Samalla kun Kanteleinen pääsi selville tästä havainnosta, pani hän
+merkille, että nämä olivat sangen älykkäitä ihmisiä sekä että he olivat
+siitä itsetietoisia.
+
+Kaikkialla tavattavat kyläennakkoluulot olivat vahvasti kehittyneet.
+Vanhemmat ihmiset olivat niiden oikeudesta hyvin vakuutettuja.
+Nuoremmista taas muutamat eturivin kulkijat olivat yhtä jyrkästi
+vakuutettuja useiden kyläennakkoluulojen luonnottomuudesta ja
+epäoikeudellisuudesta. Siitä aiheutuikin vanhan ja nuoren polven välien
+jyrkin ristiriita.
+
+Esimerkiksi Jokirannan kylä oli ylimuistoisista ajoista ollut rikkauden
+maineessa. Se oli nostattanut kaikkien kyläläisten rintaa, oli kyseessä
+sitte ruotivaivainen tahi perinnöillään asuva talollinen. Rikkaus oli
+kyllä, varsinkin oli ollut, tosiasia. Sitä oli polvesta polveen
+peritty, saatu muualta tuotujen rikkaitten vaimojen kautta ja nyt viime
+vuosikymmenillä metsiä myömällä lisätty. Mutta nykyään se asetettiin
+kaiken edistystoiminnan esteeksi. Kun oli Jokirannan talosta, ei
+tarvinnut mitään muuta olla, eikä mistään välittää, kyllä tuli elämässä
+toimeen. Jos oli puhe kansakoulun läpikäymisestä, nuorison
+maatalouskouluihin tahi kansanopistoon menemisestä, aina oli vanhemman
+polven vastustuksen perussävelenä, ettei Jokirannan kyläläisten ole
+ennenkään tarvinnut elämäntaidon apua ja rikastumiskeinoja muualta
+etsiä. Täällä ne on taittu polvesta polveen, ominsa on tultu toimeen,
+on ollut vähin muillekin antaa.
+
+Myöskin oli heillä se käsitys, että Jokirannan kylä on hyvin siivo
+kylä. Kylän maineesta oltiin arkoja, joten, jos joku yritti
+huononpuoleisella elämänmenolla sitä vahingoittaa, koko kylä oli
+yksistä puolin tällaisia yrityksiä vastustamassa.
+
+Kiertäessään iltasin kylillä, pistäysi Kanteleinen milloin talollisten,
+milloin mökkiläisten tupiin. Ensimältä teki sen havainnon, että
+vastaanotto melkein kaikkialla oli juroa ja kylmää. Mutta jatkaessa se
+muuttui vähitellen. Saattoi tapahtua, että talonväki katseli kulmainsa
+alta, kun tuo hieman herrahtava uusi opettaja jonain iltana astui
+tupaan, kun oli kaikki arkikunnossa. Mutta se lientyi pian, ihmiset
+pääsivät "herra"-orjuudesta, mikäli tieto uudesta opettajasta levisi
+hänen edellään. Moniaissa tuvissa otettiin jo vastaan kuin vanhaa
+tuttua, naurettiin, sanottiin tervetulleeksi, puhuttiin korotetulla
+äänellä ja tarjottiin pyyhkäisty tuoli. Istuin asetettiin lähelle
+takkavalkeata jos oli ilta, ja lähelle ikkunaa jos sattui vielä
+päivänvaloa. Kamari ei ollut joka talossa sellaisessa kunnossa, että
+sinne olisi sopinut viedä. Mutta sen moni emäntä ilmoitti
+peittelemättä, aivan kuin pienellä uhmalla, samalla kuin käski kahvia
+juomaan tuvanpöydän nurkalle ja sanoi isännälle:
+
+-- Tule sinäkin, kaadoin sullekin.
+
+Kaikki eivät antaneet kahvia. Aluksi se näytti johtuvan
+välinpitämättömyydestä, kuten Kanteleinen arvaili. Mutta sitten hän
+havaitsi, että oli perheitä, joissa ei kahvia juotu ollenkaan. Ne
+arkailivat nähtävästi alussa uusia tapojaan, mutta jo vihdoin rupesi
+tulemaan -- voileipä ja maitolasi. Siitä sitte juteltiin monessa
+talossa: oli tuumattu vähentää kahvinjuontia, se kun on ulkomaista ja
+tulee niin kalliiksi. Kanteleinen huomasi yhä useammin ihmeekseen, että
+monetkin, joiden oli vielä äsken luullut olevan häntä vanhoillisempia,
+mennä porhalsivat hänen edellään! Hänhän ei ollut ehtinyt vielä tulla
+kahvista ehdottomasti raittiiksi, mutta ajatellut hän sitä oli. Nämä
+olivat myöskin ajatelleet, ja samalla toteuttaneet sen. Kyläläisten
+esimerkki ajoi hänet itsensäkin kotona toteuttamaan kahviraittiutta.
+Vieraissa käydessään piti hän asian vielä avoinna, juodakseen siellä
+missä tarjotaan, jottei tarvitsisi loukata ketään.
+
+Kerran tuli tästä puhe ukko Varamäen pikkutuvassa. Sohvi oli keittänyt
+kahvit ja tarjosi Kanteleiselle ja isälleen. Ukko oli vahva
+tupakkamies, poltti ja piti poskessaan. Mutta viinasta oli hän raitis.
+
+Kun nyt Sohvi tarjosi kahvia, sanoi Kanteleinen:
+
+-- Olenkin ollut muutamia viikkoja kotona ilman kahvia.
+
+-- Ja kylässäkö juot? tokasi ukko.
+
+-- Olen juonut, missä on tarjottu, etten loukkaisi.
+
+Ukon suu meni tuttuun kiusoittelevaan hymyyn:
+
+-- Ryyppäätkö viinaakin missä vain tarjotaan, ettet loukkaisi?
+
+-- En ... en toki!
+
+-- Mutta miksi sitten kahvin suhteen olet arempi?
+
+Kanteleinen joi juuri kahvia ja tunsi joutuvansa omituisesti hämille,
+sillä hän ei todellakaan voinut selittää miksi.
+
+Ukko Varamäki asetti piipun takalle tupakkapönttöön, purki mällin ja
+asetti sen sanomalehtitilkulle muurinotsikolle odottamaan. Sylki sitä
+varten asetettuun vesikuppiin ja otti kahvia.
+
+-- Minä olen ollut 25 vuotta raitis viinasta. Ja kun lopetin kerran, en
+ottanut missään. Minun mielestäni nuorten pitääkin opetella olemaan
+raittiita kahvista, varsinkin kun on opettaja ja muiden esimerkki.
+
+-- Voi tuota isää, harmitteli Sohvi.
+
+-- Mitä? Tottahan minä nyt teille nuorille saan sanoa mitä ajattelen.
+Vai onko se niin tyhmää, häh?
+
+-- Kaukana siitä, vakuutti Kanteleinen.
+
+-- Sitä minäkin, totesi ukko, laski kupit kädestään ja kokosi
+tukupussinsa uudestaan poskeensa.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Tarkastus nuorisoseuratalolla oli toimitettu. Kanteleisen ohjelma oli
+valmis: Kaikki työkuntoiset miehet seurahuoneelle iltakökkiin panemaan
+taloa asuttavaan kuntoon!
+
+Kyllä siitä moni pelästyi. Yksin johtokunnan jäsenetkin kävivät
+harvapuheisiksi.
+
+Tänne seurahuoneelleko oikein puutöihin? Ilman palkkaa iltansa
+kuluttamaan täällä, kun toiset laiskoina saavat olla missä haluavat...
+Ja sitte tulevat tänne pyhinä ja särkevät kohta kaikki, niin ettei
+siitä ole yhtään mitään hyvää...
+
+Mielikuvitukset elivät. Siellä vilahteli lukemattomia hupaisempia
+illanviettotapoja houkuttelevina ja lumoavina kuin kevätpurot.
+
+Mitä oli niiden rinnalla seurahuone, jossa piti tehdä työtä! Sehän oli
+sulaa järjettömyyttä, kun ei kerran ollut mitään pakkoa.
+
+Olisi toista, jos kaikki tulisivat. Mutta ne eivät tule. Eivätkä pysty!
+Kuinka sitä sitte muutamat tulisivat ilman palkkaa?
+
+Mutta Kanteleinen jatkoi rauhallisena esittelyään:
+
+-- Näin syksyiset työpäivät loppuvat tavallisesti aikaiseen ja meille
+jäävät pitkät illat... Kokoonnumme parina iltana viikossa, nähdäksemme
+mille maistuu puunhaju ja työnhuvi siellä, missä moni on ennen vain
+hypellyt ja voimistellut.
+
+Puhuuko se oikein totta? Miehen silmä on saanut kiinteän tuikkeen,
+äänessä karahtaa omituinen käskijän sävel...
+
+Pojat kummastelevat ja katsovat vielä uudestaan Kanteleista. Joku alkaa
+jo ihmettelystään tauota. Se voisi kenties olla mahdollista? Voisi
+siinä olla hauskaakin sille joka osaa...
+
+Kanteleinen sanoo, että seurahuoneen lämmitysvehkeet on ensin
+kuntoonpantava. Hän kutsuu kylän muurarin, näkyypä se olevan mukava
+mies.
+
+Todellakin! Muurilaitoksia katseltiin joukolla. Mahtaako muurari vaatia
+paljonkin näiden kuntoonpanosta?
+
+-- Noo, ei niinkään paljoa kuin mahdollinen tulipalo veisi, jos
+sellainen...
+
+Ja sitten ne penkit! Ei ollut ennen tullut huomatuksikaan, miten ikävän
+näköisiä ne olivat. Totta kyllä, että ne alkuaankin oli tehty vain
+hätävaraksi, silloin kun seurahuone laitettiin. Sillä välin on niitä
+säästämättä pidelty, niin kuin pidetään sellaista, josta ei ole mitään
+lukua. Tästä kaikesta oli niihin jäänyt monta merkkiä. Sitä paitsi oli
+luonto puolestaan niitä pidellyt, vedellyt kaltoiksi ja ontuviksi.
+
+Tuolien ja pöytien laita oli sama. Tuoleja oli aikoinaan ostettu kaksi
+tusinaa, mutta nyt niistä oli vain kuusi sellaisessa kunnossa, että
+pysyivät omin neuvoin pystössä ja kaksi sillä tavoin, että niiden
+jalkoja oli vahvistettu saharivun kappaleilla.
+
+Pöydistä yksi seisoi puhtaasti omin neuvoin, mutta toisen katkaistu
+jalantynkkä nojasi mukavasti kulmapenkkiin ja kolmas lepäsi näyttämön
+nurkassa piilossa, vaivojansa sentään huutamatta.
+
+Seinillä riippui joitakuita kehyksettömiä, tomuisia kuvatauluja.
+Ikkuna-uutimet oli kekseliäästi solmiteltu tarkoituksella saada revityt
+ja liatut kohdat peittymään solmujen sisään. Näyttämö oli kuin sodan
+jäleltä, ikäänkuin olisi vihollinen siellä majaillut ja lähtenyt sitte
+äkkinäisen yllätyksen humalassa. -- --
+
+-- Eivät ne taida tulla tänne, virkkoi vihdoin Kuhilasmäen Mikko,
+jonka silmäin eteen ehdotettu työ kohosi voittamattomana ja
+mielikuvituksellisena jättiläisyrityksenä. Eipä sillä, ettei hänkin
+olisi pitänyt sitä tarpeellisena! Oikeinhan tässä todella sai hävetä,
+mutta ... kun eivät ne kuitenkaan tule.
+
+-- Niin noh, tuleehan niitä aina joitakuita, kuten sinä ja minä ja...
+
+Pisteleekö se? Mikko vilautti kysyvänä. Mutta Kanteleinen katseli
+rauhallisesti ja varmana hymyillen, kun Mikon vakoileva katse arkana
+pakeni.
+
+-- Eivät ne kaikki tällaisiin töihin pystykään, virkahti Koivusen
+Vihtori ja katsoi tuijotellen Kuhilasmäen Mikkoon, ikään kuin jotain
+tarkoittaen.
+
+-- On niitä sellaisiakin jotka pystyvät, murahti Erkin Sameli.
+
+Sepän Kustaa vihelteli hieman syrjässä mestarillisesti erään
+näytelmäkappaleen laulua, ottamatta osaa neuvotteluun. Se ei kuulunut
+hänelle, koska häntä ei ollut tällä viime kerralla luotu puumieheksi.
+
+Asia päätettiin. Tahi oikeammin, sen päätti Kanteleinen johon yhtyivät
+Koivusen Vihtori ja Erkin Sameli. Seurahuoneelle kerättäisiin muutamia
+höyläpenkkejä koulusta ja kylältä ja aineksia pyydettäisiin
+talollisilta.
+
+Vähää myöhemmin alkoi nuorisoseuratalolta parina iltana viikossa kuulua
+iloisesti laulava höylänääni, kirveen pauke ja sahan sihisevä rauske.
+
+Ensi kerroilla kun poikia kutsuttiin tuli todella, kuten oli
+ennustettukin, muutamia vain. Mutta pian sai harrastus käänteen.
+Kylässä heräsi tämän nuorisoseuratalolla tapahtuneen työnvaihdoksen
+johdosta tavaton uteliaisuus. Kolmantena iltana kun nikkaroitiin tuli
+sinne niin paljo väkeä, ettei jalka tahtonut jakaapua. Suurin osa ei
+kuitenkaan tahtonut ajatellakaan muuta työtä kuin poltella paperossia
+ja kädet taskuissa istua päältäkatsojina. Toiset taas tahtoivat
+töikseen tyrkkiä ja vääntää toisten tyhjäntoimittajain kera.
+
+Kanteleisen täytyi ottaa komentava ryhti. Kukaan ei saanut polttaa eikä
+ollenkaan riehua ja vääntää. Työtä tarjottiin kaikille. Ken ei muuta
+voinut, sai käydä kylästä aineksia keräilemässä. Niskoittelijat
+alkoivat näyttää luontoaan. He olivat täällä aina saaneet olla vapaina
+eivätkä aikoisi nytkään ketään ujostella. Jos joku meinaisi sellaista,
+niin he pian suuttuisivat. Eivätkä he ainakaan tätä opettaja-poikasta
+viitsisi pakosta totella.
+
+Kun tämä ajatustapa alkoi puhjeta teoiksi ja sanoiksi, nostivat
+työssäahertavat heti sotaäänen ja ilmoittivat kohlivin sanoin menevänsä
+omavelkaiseen takuuseen siitä, mitä opettaja oli sanonut. Ja joka ei
+usko, sille asia kyllä todistetaan. Tämä vaikutti, että rähinäpojat
+puikkivat tiehensä, mutta toisia, jotka olivat hiljaisina katselleet,
+ryhtyi töihin.
+
+Ilta illalta kasvoi työinto. Moni poika pyyhkiessään hikeä otsaltaan
+nauroi, että hän hikoilee aivan kuin hyppylattialla. Monen työtaito oli
+heikko, mutta opettajan innokas ohjaus heitä rohkaisi siihen määrään,
+että syntyi oikein tosiyrityksiä.
+
+Kanteleinen oli laatinut piirustuksia pöytiä, tuoleja ja penkkejä
+varten, kaikki suoraa, lujaa mallia. Mitä enemmän työ edistyi ja
+onnistumisen mahdollisuus alkoi näyttää varmalta, sitä suurempi työnilo
+valtasi mielet. Iltasin ei tahdottu ehtiä ollenkaan poislähteä. Mutta
+Kanteleisen täytyi katsoa, etteivät saisi kylässä ruveta valittamaan
+sitä, että seurahuoneella rehkitään yöt, niin ettei sitte aamulla tahdo
+jaloilleen saada.
+
+Poikain työillat nuorisoseuratalolla alkoivat pian herättää kylässä
+yleistä huomiota. Tuntui kuin koko Jokirannan yleinen mielipide olisi
+tämän johdosta värähtänyt. Mitähän ne nyt oikein siellä meinaavat?
+kysyttiin ja tirkistettiin, kun pimeän läpi loisti ikkunoista tuli,
+kuului työnpauke, vihellys ja joskus laulukin.
+
+-- Mitäkö? joku otti vastatakseen. Pahojatekojaan paikkaavat. Ovat
+särkeneet penkkinsä ja pöytänsä, niitä ne nyt uusivat. Hän oli ollut
+katsomassa.
+
+-- Saadakseen sitte taas särkeä.
+
+-- Ei ne niitä enää särje, kun itse tekevät, vakuutti joku toinen.
+
+-- Tämä uusi opettaja kuuluu olevan mukava. Se niitä nyt komentaa.
+
+-- Kuuluu olevankin vain torpan poika.
+
+-- Ilmankos... Ei suinkaan se sinne renkien ja Jussien joukkoon
+menisikään, jos olis korkeampia säätyjä.
+
+-- Mitä mahtaa siitäkin koulunpidosta tulla, kun opettaja
+poikajoukoiss' kaiket illat häärää?
+
+-- Anna sen häärätä! sanoi edellinen. Ei se hulluinta ole, jos se nuo
+klopikat saa paremmille tolille kuin mitä ne tässä ovat olleet.
+
+-- Enhän minä, toinen oli valmis peruuttamaan. Hän oli sanonut vain.
+
+Kylä odotti melkein henkeä vetämättä. Oltiin niin ymmällä, ettei tietty
+oikein, pitikö niitä ruveta kehumaan vai haukkumaan. Mutta varmuuden
+vuoksi talolliset antoivat lautoja ja koivuja. Oli jotain olemassa,
+joka vakuutti mieliin että oli parempi antaa kuin kieltää. Varsinkin
+kun muutkin antoivat. Jokirannassa oli jotain sulamistilassa. Sitä ei
+kukaan huomannut. Se tuli niin valmistamatta. Seurahuoneella kohosi
+mieliala ilta illan jälkeen. Höylä sai yhä laulavamman äänen, ja
+kuusipuun kuiva pihkanhaju täytti tuvan aivan kuin parikymmentä vuotta
+takaperin iltasin, kun vielä oikein puhdetöitä tehtiin. Vanhatkin
+miehet tulivat jo sieraimiinsa vetämään. Se tuntui niin tutulta ja
+somalta. Kun kävelivät seurahuoneelta kotiinsa, puhuivat he entisistä
+ajoista...
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Työiltojen jatkuessa kasvoi osanottajain innostus yhtä myötään. Heitä
+oli kaikkiaan hyvä joukko toistakymmentä. Koivusen Vihtori oli
+vanhastaan tunnettu puumieheksi. Hän teki pöytää, Varamäen Iikka
+apulaisenaan. Tämä Iikka oli 17-vuotias poika, renkinä Varamäen
+nuorella isännällä. Poika oli tekijäsukua. Oli todellakin somaa katsoa,
+miten tämä pari teki työtä yhdessä. Vihtorilla aina vakaa, juro katse,
+täynnä itsetietoista sisällistä vakaumusta, joka kaikki pyöri tämän
+työn ympärillä. Karvalakki oli miehellä syvällä päässä, aivan kuin
+periaatteen vuoksi sekin, vaikka hiki tippuikin usein pitkin
+poskipäitä. Iikan lakki lensi usein alotettaessa ensitöiksi naulalle ja
+silmistä loisti kirkas, hieman vallaton mieli. Näiden silmien loiste
+sai aina sisäisesti nauttivan, tarkkaavasti hymyilevän ilmeen,
+kun poika sattui pysähtymään työssään ja katselemaan muutamaa
+vuotta vanhempaa toveriaan, jolta hänen mielestään työ kävi niin
+puhtaasti. Heillä näytti olevan hyvät välit. Iikka oli kohottanut
+Vihtorin esikuvakseen. Tämän puheet otti hän opikseen samoin kuin
+työntekotaidonkin. Se ei kuitenkaan voinut hillitä vallattoman iloista
+nuorta poikaa joskus nauramasta, kun sattui huomio kiintymään toverin
+syvälle päähän painettuun lakkiin, jonka alta kaksi älykästä silmää
+vaivoin saattoi nähdä ja hiki virtaili valtoinaan.
+
+-- Pane se lakki pois, kun sä niin hikoilet, kehotti Iikka joskus.
+
+Toinen silloin sysäsi karvalakkia hieman peremmälle, mutta ei
+aikonutkaan ottaa pois, ei myöskään sanonut mitään.
+
+Vihtori taas toisinaan pysähtyi katselemaan nuoremman toverinsa
+höylänlykkäystä, puukon käyttelyä ja kirvesveistosta. Silloin voi hänen
+totisista silmistään näkyä hymyä ja joutui odottamaan että siellä
+kielen päällä pyörivä kehumasana putoaisi. Välistä sellainen sana jo
+livahtikin, mutta useimmiten jotenkin kynityssä ja laihdutetussa
+asussa. Se saattoi muodostua matkalla pikkuohjeeksikin. Mutta silti
+ymmärsi Iikan herkkä korva äänensävystä esikuvansa kehuvan ajatuksen.
+Poika vilautti silmiään, tunsi olevansa kiitoksesta hämillään, mutta
+kätki sen visusti heräävän kunnianhimonsa taimitarhaan. Tällaisessa
+tapauksessa aiheutui usein työkalun tarkastus.
+
+-- Tuo höylä ei vie puhtaasti! Hän katsoi asiantuntijan tarkkuudella
+höylänterää, löi sen irti, etsi hiomakiveä vanhan, tottuneen nikkarin
+vakavalla, hätäilemättömällä tavalla. Sillä aikaa Vihtori alotti taas
+työnsä. Näin jatkui illasta toiseen. Joskus Iikka suoraan kehäsi
+Vihtoria. Silloin tämä ärähti.
+
+Myöskin Erkin Sameli oli tekomies. Hän oli ottanut urakakseen muutamia
+tuoleja. Toverina oli hänelläkin nuorempi poika, jonka osa rajoittui
+aluksi sarvihöylän vetoon ja vähäarvoisempiin avustuksiin. Työ
+heiltäkin sujui hyvin. Sameli oli havainnut, että pojalla oli
+taipumuksia, mutta ettei hän ollut saanut tähän saakka mitään
+alkuopastusta. Hän rupesi tämän havaittuaan ohjaamaan työtoveriaan,
+Niilo Mikkonen oli tämän pojan nimi. Hänen rohkeutensa ja
+itseluottamuksensa alkoivat nousta innostuksen kera. Kun oli
+muutamia iltoja oltu koossa, alkoi Niilo olla aina ensimäisenä
+nuorisoseuratalolla, vaikka hän asui muutamain kilometrien päässä kylän
+etäisimmässä kolkassa. Tämä herätti jo toisten ikätoverien huomiota.
+Miten se niin aikaiseen ehtiikin? he toisiltaan kyselivät. Muuan pari
+juoruili takanapäin, että kun ei Niilon tarvinnut muka tehdä kotona
+juuri mitään, hän jouti hyvin. Heidän piti tehdä enemmän, uskottelivat.
+Ei tässä ollut perää. Mutta se oli totta, että Niilon kotona ei ollut
+höyläpenkki ollut kunnossa niinä vuosina, joina Niilo olisi voinut sen
+ääressä yritellä. Hän oli sen nähnyt solan orsilla rujona ja jalatonna.
+Poika ei ollut koskaan siihen kiinnittänyt mitään huomiota. Mutta nyt
+oli hänen sielussaan jotain herännyt. Höyläpenkki veti puoleensa aivan
+kuin viulukin, jota hän oli viimeaikoina opetellut soittamaan. Ja kun
+höylä alkoi ottaa eheitä lastuja, valmistumassa oleva tuolinjalka saada
+määrätyitä muotoja, juuri sellaisia kuin tahdottiin, kuin hän itse
+tahtoi, valtasi pojan yllättävä, kuohuva iloisen tyydytyksen tunne,
+aivan kuin olisi jotain hyvin valtaavaa intohimoa kutkutellut. Se häntä
+seurahuoneelle veti niin aikaisin.
+
+Erkin Samelin luonne oli sellainen, että hän kaipasi aina hieman
+kehumisia, säilyttääkseen kykynsä innostua. Niilo ei ymmärtänyt tätä.
+Mutta hän kehuskeli Samelia sisällisen tunteensa kuohuvasta
+vaatimuksesta, hyvässä uskossa, ilman vähintäkään vilppiä. Se teki
+Samelille hyvää. Hän innostui opastamaan toveriaan suurella halulla ja
+ohjasi hänet viipymättä tekemään vaativampiakin töitä. Oli todellinen
+nautinto nähdä tätä paria. Siinä oli yhteishenki saanut oikein
+persoonalliset muodot.
+
+Kuhilasmäen Mikko oli ollut kahtena iltana mukana, mutta sitten jäänyt
+pois. Hän ei osannut mitään täällä tehdä ja tunsi itsensä liian
+ylpeäksi ja vanhaksi harjoittelemaan. Jotkut laskivat hänestä hieman
+pilaa, mutta pian sai hän jäädä rauhaan, toveripiirin ulkopuolelle.
+Eikä häntä muistettu moneen viikkoon, ennen kuin hänen nimensä taas
+pujahti esiin muutaman ikävän juorujutun yhteydessä, joka ilmeisesti
+yritti Mikkoa aivan liioitellen mustata.
+
+Sitä vastoin Sepän Kustaa oli etsinyt työtä toisten seurassa. Hän
+tunnusti rehellisesti ettei hänestä ole puusepäksi, eikä ikänä tule
+olemaan, mutta hän tekisi ja maalailisi kulisseja, jos se sopisi. Ja se
+sopi. Kanteleinen itse ryhtyi Kustaata apuamaan kehysten kokoamisessa.
+Kustaa ompeli paikat rikkinäisiin kaukaisiin ja alotti maalauksen.
+Hänellä oli tähän työhön vanhaa tottumusta, sen toiset pojat tiesivät
+ja Kanteleinenkin nyt näki. Maalattiin metsäkulisseja. Kanteleinen teki
+Kustaalle selkoa perspektiiviopista.
+
+Kustaa veteli kankaalle perusviivoja. Hän ei ollut koskaan ennen
+kuullut mitään perspektiiviopista. Mutta hän sovellutti sitä heti.
+
+-- Näinkö?
+
+Kanteleisen täytyi ihmetellen tunnustaa, että tässä kulissimaalarissa
+oli niin valtaava annos todellista taiteilijaa, että...
+
+-- Katsokaahan! huusi hän paukkuvaan, sihisevään ja hälisevään saliin.
+Päät kääntyivät näyttämölle päin. Kanteleinen asetti rinnan kaksi
+metsäkulissia ja näytti lampulla. Kustaa, silmäkulmat tiukasti rypyssä,
+kiirehti vielä sudillaan parantelemaan eräitä kohtia, hokien hämillään:
+
+-- Ei ne ... ei ne vielä...
+
+-- Onko hyvä? huusi Kanteleinen katsojille.
+
+Joku alkoi taputtaa käsiä ja toiset yhtyivät siihen niin välittömästi,
+että itse arkatuntoinen Kustaa näytti tuntevan sen vilpittömyyden.
+
+-- Mitäs ne tyhjää...
+
+Hän yritti nauraa, mutta se ei onnistunut. Sitte hän koetti viheltää
+"Laps' Suomen", jota viime aikoina oli paljon laulettu, mutta huulet
+värisivät. Hän oli hämillään. Ennen, kun häntä oli kehuttu, ei se ollut
+vaikuttanut tällä tavalla.
+
+Taputus höyläpenkkien ääressä oli laannut ja huomio taas kiintynyt
+kullakin omiin töihinsä. Näyttämöaukon vieressä seisoi muuan mökinmies
+ja kädet housuntaskuissa tuijotteli Kustaan maalaamia puun kuvia. Hänen
+vieressään seisoi pari pientä poikaa sama lumouksen ihmettelevä ilme
+silmissä.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Alussa olivat pojat ehdottaneet, ettei Kanteleinen itse ryhtyisi
+töihin, pitäisi vain huolen johdosta. Siihen hän ensin oli
+taipunutkin, varsinkin kun oli niin paljon ohjattavaa sekä juoksi yhtä
+myötään katsomaväkeä, joka tarvitsi selittäjää, puhetoverin tai
+järjestyksenpitäjää. Mutta pian hän kyllästyi tähän. Sellainen tuntui
+liian paljon johtajan, poliisimiehen tai tyhjäntoimittajan osalta. Jo
+muutaman illan kokeiltuaan hän oli havaitsevinaan, että se uhkasi
+rikkoa toverisuhteita. Moni, joka täällä teki työtä, oli arka ja
+epäluuloinen. Vielä enempi oli siihen taipumusta monella katsomassa
+kävijällä. Kanteleinen tiesi vanhasta kokemuksesta kotikylältä, että
+toverisuhde pysyy aina lujana niin kauan kuin tehdään samallaista
+työtä, mutta pyrkii heti jäähtymään ja joutumaan kieroon, kun toinen
+alkaa töikseen lukea ja asua huoneessa, toisen liikkuessa
+ruumiillisissa askareissa ulkona. Suhteeseen ilmestyy ikään kuin joku
+hämäräksi tekevä valonhimmentäjä, toverielämä käy harvasanaisemmaksi,
+ajatukset alkavat kulkea eri teitä.
+
+Ja jos ne, nämä pojat, täälläkin alkavat tehdä ajatuksilleen sellaisia
+omia, uusia polkuja, joille ne eivät ota minua mukaansa, niin minä jään
+yksin "perään katsomaan" kun ne pillastuvat ja jättävät...
+
+Siihen ei hän suostu!
+
+Kanteleinen toimitti koululta seurahuoneelle höyläpenkin ruvetakseen
+tekemään puheenjohtajakoroketta ja pulpettia.
+
+Apulaisekseen keksi hän Peltosen rengin, Juhon. Tämä oli 30:ssä oleva
+nuorimies, jolla oli hyvän työmiehen maine, mutta joka viime vuosina
+oli ruvennut ryypiskelemään, usein muutamien isäntämiesten joukossa.
+Juhokin oli tullut eräänä iltana katsomaan. Kanteleinen tunsi miehen
+kykyjä siitä, kun oli nähnyt hänet Peltosella korjaavan rikkoutunutta
+reenketaraa.
+
+Kun Kanteleinen rupesi houkuttelemaan Juhoa kanssaan töihin, tapahtui
+se aluksi tuttavallisen leikin varjossa. Juho vastusteli sillä, ettei
+hän osaa ja että pitää hoitaa hevosia kotona. Kanteleinen havaitsi
+pian, ettei vastustus ollut aivan ehdottoman jyrkkää. Jostain syystä
+teki hänen mielensä saada Juho mukaan. Kävikin jo kysymässä itseltään
+isännältä, sallisiko tämä rengin tulla seurahuoneelle iltapuhdetöihin.
+On hieman vaikea sanoa, mitä kansakoulujohtokunnan esimies tästä
+ajatteli, mutta suostumuksensa hän antoi ja lupasi, että hevoset hän
+kyllä hoitaa itse niinä parina iltana viikossa, mitkä Juho höyläilee
+seurahuoneella.
+
+Näin tuli Juho mukaan. Kanteleinen huomasi heti saaneensa erikoisen
+työtoverin.
+
+Nuoren opettajan lempiaineita seminaarissa olivat olleet puutyöt.
+Päästötodistukseensakin oli niistä saanut 10. Sama innostus eli yhä.
+Hän oli laittanut oikein komean pulpettipiirustuksen. Kun hän näytti
+sitä Juholle, epäili tämä että se olisi liian suuritöinen, ja lausui
+sen aivan kuin urakkamies, epäilemättäkään ettei sitä saataisi kuntoon,
+jos vain olisi aikaa. Kanteleinen lohdutti sillä, että jos Juhon aika
+kävisi täpäräksi, hän voisi jatkaa yksin. Siihen Juho taas sanoi, että
+jos sitä kerran ruvetaan tekemään, niin valmiiksi asti se tehdään
+yhdessä; hän ei ole orja, vaikka on renki; jos isäntä niin vähällä
+väsyy hevosten hoitelemiseen ja alkaa ikävöidä häntä iltasin pitkin
+penkkiä lojumaan, niin odottakoon. Mies tuntui alkavan lämmitä.
+
+-- Miksi eivät isännät laita kelvollisia työkaluja, että sais edes puun
+valkoiseksi!
+
+Juho katseli tätä sanoessaan Kanteleisen pitkäähöylää, jonka tämä oli
+tehnyt kesätöikseen. Höyläpenkillä oli muitakin uusia työkaluja. Rengin
+silmissä alkoi jotain elää, aivan kuin kauan uinuneet vaistot olisivat
+ruvenneet toimimaan, herättäen miehen sielussa uusia tahi harvinaisia
+ilonväreitä. Tuo katse siirtyi työkaluista lautavarastoon, jota
+Kanteleinen asioikseen hitaasti, valikoiden liikutteli.
+
+Milloin lie takkikin jo lentänyt Juhon päältä. Kanteleinen havaitsi sen
+vasta kun mies jo käsitteli lautoja, rivakoin, itsetietoisin ottein.
+Oli todella soma katsoa. Jokainen silmänisku, äännähdys, ruumiinliike,
+ote -- kaikki kuvastivat toimimaan ruvennutta rajua työnhalua, joka
+etsi tyydytystään. Äskeinen, hieman hidasteleva, venyttelevä,
+kaksimielinen "ollako vai ei" oli miehen jättänyt.
+
+Siinä oli 30-vuotias talonpojanrenki, jolla kylässäkin kyllä oli
+kuuluisan työmiehen maine. Hän oli nuorempana ollut taloissa, joissa
+olivat jonkullaiset puusepän työkalutkin, ja oppinut niitä luontaisten
+lahjojensa avulla käyttelemään. Mutta nyt jo moniaina vuosina oli hän
+palvellut renkinä sellaisissa taloissa, joissa ei ollut edes
+höyläpenkkiä. Silloin ei ollut illoiksi muutakaan tehtävää. Pitkät
+puhteet venyttiin pitkin raheja tai istuskeltiin naapureissa
+juttuamassa. Halu katosi siihenkin mitä olisi mahdollisesti voinut
+tehdä vaillinaisilla työkaluilla. Kun sitte alkoi kylässä liikkua
+viinankauppaajia ja Juhokin sattui silloin tällöin ryyppyseuroihin,
+korvasi tästä johtuva toimeliaisuus uusine huveineen pitkien syys- ja
+talvipuhteiden työttömyydestä johtuvat ikävyydet.
+
+Niin olivat Juhossa parin, kolmen vuoden kuluessa kasityöhalut
+uinahtaneet. Hän ei enää usein niitä edes muistellut. Mutta nyt,
+jouduttuaan kosketuksiin "tuon miehen", opettajan kanssa, hän oli
+joutunut omituiseen innostuksen tilaan. Tässä verrattomia työkaluja,
+hänen käytettävikseen! Työ, arvokkaampi kuin ne, joita hän oli ennen
+yritellyt, Samalla kuin innostus nousemistaan nousi, tuntui kuin
+nuorempana joskus elävästi tunnettu mielihalu, jota oli niin hartaasti
+aikoinaan nuoruuden utukuvista selvitellyt, olisi nyt odottamatta
+tipahtanut selviönä kuin taivaasta, siihen käsin kosketeltavaksi...
+
+Mutta tämän ihmeellisen ilontunnon pohjalla pysyi vaikutusvaltaisena
+eräs ikävä muisto, joka kalvoi mieltä. Hän oli kerran, kun Kanteleinen
+oli pitänyt puhetta, päissään viheltänyt ja rähissyt tuolla toisessa
+huoneessa, aivan tarkoituksella tehdäkseen kiusaa. Sinne oli tultu
+suhdittamaan, mutta hän kiihtyi vain. Ja siinä ympärillä oli ollut
+parvi nuoria poikasia, jotka häntä yllyttivät. Vihdoin oli tullut
+Kanteleinen ja pyytämällä pyytänyt olemaan hiljaa. Silloin hän tunsi
+kiusanteosta niin suurta iloa, että heti kun opettaja sulki oven alkoi
+hän uudestaan Peltosen pikkuoriin tavalla hurjasti kiljua. Pojat
+pitivät häntä mestarinaan ja nauroivat katketakseen. Hän oli niihin
+aikoihin kuullut uudesta opettajasta niin paljon kaikellaista, että
+hänen mielestään kuului asiaan, että kylän paras renki näyttää sille,
+mikä on kylän yleinen mielipide, ja ettei hän omasta puolestaankaan
+aijo kaikellaisia herraspoikasia totella eikä lakitella.
+
+Ja nyt se sama mies seisoo tuossa, aivan lähellä. He rupeavat tekemään
+yhdessä työtä, samaa työtä, yhteisillä työkaluilla. Yht'äkkiä kuohahtaa
+aivan kuin joku sielun pohjasakkakerros. Hän elää silloisessa
+mielentilassa muutaman silmänräpäyksen. On jo melkein ääneen
+pääsemäisillään: "Piruakohan se tuo mies oikein meinaa?" Silloin katsoo
+hän kulmiensa alta Kanteleista sivulta päin. --
+
+Kanteleinen oli seurannut työtoverinsa alkuvalmisiuksia. Havaittuaan
+millä mielenkiinnolla tämä kävi kiinni, vavahti Kanteleisen nuori
+opettajasydän. Jo ennen oli hän pitänyt tästä miehestä, huolimatta
+siitä, että se oli päissään ilkeä. Nyt hänen havaintonsa varmistuivat.
+Seuratessaan miten Juho ensin tarkasteli höyliä, sitten tempasi
+lautakasaa, sitten ... oli hän huomaavinaan, tahi ainakin kuvitteli
+sitä, miten sisäinen, kauan uinaillut luonteentarmo yht'äkkiä tuossa
+miehessä heräsi ja alkoi toimia. Se pani _heittelemään_ kaikkea mikä
+käsiin sattui, höyliä ja lautoja. Juho nousi Kanteleisen silmissä aivan
+huomaamatta. Hän löysi itsensä yht'äkkiä ajattelemasta uutta työnjakoa,
+aivan tasa-arvoista, jossa kumpainenkaan ei ole mestari. Samalla
+vallitsi joku salainen tunne siitä, että tuo mies on nopeampi, rajumpi,
+aikaansaavampi, joskin hän itse taas mahtanee osata hieman enemmän ja
+hienommin. --
+
+Kanteleisen silmä sattuu Juhon silmäterään juuri silloin kun tämä
+kulmiensa alta katsoen tutkii: "Piruakohan se tuo mies oikein meinaa?"
+
+Kanteleisen totinen katse saa hymyä. Hän ei lue Juhon silmäniskun
+sisältöä, vaan äskeisen oman ajatuksensa jatkona kysäsee:
+
+-- Osaatko kiillottaa?
+
+-- En minä...
+
+Se tuli epämääräisesti. Kanteleinen jäi siihen käsitykseen, ettei Juho
+ole aivan vieras sillekään taidolle.
+
+Yht'äkkiä kohotti Juho katseensa lautaläjästä, mihin se äsken oli
+arkana paennut, astui askeleen Kanteleista kohti ja kysyi:
+
+-- Kuinka opettaja arvelee...
+
+Kysymys koski jotain osaa työstä. Äänessä oli jo luottava, vilpitön
+kaiku.
+
+-- Sano Väinöksi vaan, Juhoksihan minäkin sinua...
+
+Juhon suu meni nauruun ja silmäkulmassa vilahti taas jonkinlainen
+epäilyksen piirre. Mutta se haihtui sieltä, kun Kanteleinen ryhtyi
+selitellen antamaan vastausta työtoverinsa äskeiseen kysymykseen.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Puhdetöiden jatkuessa nuorisoseuratalolla alkoi siellä käydä kylän
+isäntäväkeä vakinaisina katsojina. Joskus tuli vaimoväkeäkin.
+Ensikerroilla ne sanoivat tulleensa katsomaan mitä täällä tehdään.
+Mutta sitten miehet rupesivat juttelemaan että täällä käydään
+huviksensa. Kehuivat että on oikein hupa katsella kun työ noin käy.
+Vihdoin joku lausui ajatuksenaan, että opettajan pitäisi oikein
+vasituisesti ruveta opettamaan puutöitä noille muillekin kylän
+"klopikoille", kun eivät ne enää osaa mitään. Asiaa pohdittiin vahvasti
+penkkikeskusteluissa talvipuhdeiltoina. Seurahuoneelta ei ollut tähän
+ehdotukseen vielä saatu mitään varmaa vastausta, mutta kylän
+kauppapuodista alettiin kysellä höylänteriä, puraita, vintilöitä,
+sahoja, puuviiloja y.m. Kauppias sai varustaa tätä laatua tavaroita
+aivan uuden varaston. Vanhat höyläpenkit vedettiin esiin heinien alta
+tai otettiin alas ulkosuojain orsilta ja tuotiin tupiin. Niitä
+tarvitsivat enimmäkseen hyvin nuoret, nuorukaisiksi kypsyvät pojat ja
+kansakouluoppilaat, jotka tahtoivat kotona jatkaa käsitöitään.
+Sellaisissa oli puutyöinnostus puhjennut mukaansa tempaavalla
+vauhdilla.
+
+Seurahuonella alkoivat työt valmistua. Talo oli täynnä sirosti
+valmistettuja penkkejä ja tuoleja. Puheenjohtajakoroke pöytineen
+herätti suoranaista ihailua. Ravintolan tarjoilupöytä ja muut pöydät,
+keittiö mukavine raheineen ja hyllyineen, nekin olivat kuin itseä
+varten tehtyjä. Juhlasaliin oli rakennettu niinikään aivan uudet
+voimistelutelineet. Kaikki oli saatu toimeen uhraamatta juuri ensinkään
+rahaa.
+
+Sinä iltana, jolloin lattia lopullisesti lakaistiin, katselivat seuran
+jäsenet työtä, minkä tehneet olivat, ja tunsivat iloa siitä. Niiden
+ilontunne, jotka olivat aineksia keränneet ja vetäneet, oli yhtä suuri
+ja täyteläinen kuin niidenkin, jotka olivat tehneet, joku tuli
+sanoneeksi sitäkin, että miltä mahtaisi tuntua, jos joku potkisi tai
+muuten tahallaan särkisi nyt jotain tästä mikä kauniissa, valkoisessa
+valmiudessaan paikoillaan aivan kuin ihailuaan odotti. Sellaiselle
+ihmiselle antaisi aivan ehdottomasti selkään, tunnustettiin. Pojilla ei
+koko iltana ollut mitään muuta puheenaihetta. Kukin selitti omaa
+työtään, miten oli minkäkin osan tehnyt, miten voittanut halkioimet,
+oksat, kierot ja kaikki muut alkavan puusepän vastukset. Toisiaan
+kuunneltiin asianymmärryksellä ja halulla, kehuttiin ja sanottiin
+vikapaikoista ettei millä ole mitään merkitystä.
+
+Sitä oli oikein hupa nähdä, kuinka sydämensä pohjasta he kaikesta tästä
+iloitsivat.
+
+Talo oli nyt todellakin asutun näköinen. Ei yksikään paikka enää ollut
+rempallaan. Jos sellainen olisi onnistuttu keksimään jostain piilosta,
+olisivat kaikki hyökänneet sen kimppuun. Kotiinpäin olevaa väkeä oli
+yltäkyllin. Ei edes niitä vanhoja likaisia ja repaleisia tauluja ollut
+enää seinillä. Oli osteltu uusia tauluja, jotka esittivät
+historiallisia ja kansallisia aiheita. Niihin oli lyöty leveitä,
+uljaita, yksinkertaisia raameja, jotka seinällä näyttivät oikein
+komeilta.
+
+Ilta oli jo kulunut myöhäiseksi, mutta poislähtöä ei kukaan näyttänyt
+ajattelevankaan. Se johtui siitä, että pojat tiesivät odottaa tyttöjä,
+joiden piti tuoda koko talon kaikkiin ikkunoihin uudet, itse kutomansa
+ikkunaverhot ja pöytäliinat. Kangaspuut olivat olleet sitä varten
+vireissä pitkin talvea Juurikkalan muorin kamarissa. Elli oli saanut
+aikaan, että hänen äitinsä äiti salli kangaspuitten olla kamarissaan,
+jossa valiojoukko kutomataitoisia kylän tyttöjä vuoropäivin kävi
+kutomassa. Elli itse oli kuuluisa kankuri. Moni tyttö oli kyllä hieman
+arkaillen suostunut kutomaan kartiinivaatetta, mutta Elli oli mennyt
+heille persoonalliseen takuuseen, ettei kangas sotkeudu, hän kun oli
+aina saatavilla ja valmis avustamaan jos sattui vahinko. Niin pääsi
+kutominen vauhtiin. Tytöt pyrkivät kilpaa vuorolleen. Juurikkalan muori
+iloitsi koko sydämestään, kun sai nuorta, rattoisaa seuraa. Pari kertaa
+päivässä hän "päivämiehensä" kahvitti ohrakahvillaan, joskus pisti
+voileivänkin.
+
+Oli helmikuu. Ulkona hallitsi pakkanen, mutta seurahuoneella oli
+valoisaa ja lämmintä. Pojat alkoivat jo odottaa tyttöjä ikkuna- ja
+pöytäverhoineen.
+
+Silloin astui sisään kylän maalari. Hän oli pieni, keski-ikäinen mies,
+tihrusilmä, suupielessä karipaltti, jonka pesä oli puoliksi palanut.
+Mies oli aina ollut nuorisoseuralle vihamielinen. Tuskin lie ennen koko
+talossa käynyt. Toisinaan oli haukkunut seuraa Jumalan sanan valossa,
+toisinaan hän kiukutteli opettajan raittiuspuheitten johdosta, joista
+kylällä miesten kesken juttuja kävi. Hän tuli ja mitään puhumatta
+katseli ympärilleen. Pojat vaikenivat, silmissä utelias odotus.
+
+-- Tuota, virkkoi maalari vihdoin, saako näitä maalata?
+
+Katsoi syrjittäin tihrusilmillään valkeita esineitä ja vuoroin yhtä ja
+toista noista pojista. Katse pysähtyi vihdoin Kanteleiseen.
+
+Siihen ei kukaan vastannut. Maalari nähtävästi tajusi mistä oli kysymys
+ja jatkoi:
+
+-- Se vain tuo Piilomäen porvari käski tulla kysymään, että jos niitä
+saa maalata. Se lupasi itse maksaa maalit ja palkan.
+
+Sylki.
+
+-- Huh, hoh!
+
+Ilonhuudahdus kävi läpi joukon.
+
+-- Tottahan sellaisilla ehdoilla!
+
+Siihen tapaan huudettiin monesta suusta.
+
+Sitte ruvettiin imehtimään Palomäen porvaria. Mieliala kohosi yhä tämän
+uuden lahjan johdosta. Sehän oli uusi tunnustus heidän työllensä.
+Maalarinkin silmät tuntuivat, mikäli niitä saattoi ymmärtää,
+leppyisämmiltä. Taikka taisi se vaikutelma lähteä siitä, että ennestään
+tuttu äänen piinaava pinnistys oli laskenut viritystään.
+
+Kyllä maalari saisi tulla milloin vain haluaa. Piti muuten heti valita
+Piilomäen porvarille kiittäjät. Toiset kuitenkin arvelivat että sen
+sopii jättää siksi kun työ on valmis ja että seuran kokouksessa ne
+tulee valita.
+
+Mutta nyt kolisivat ulkona seinustaa vasten tyttöjen sukset, kuului
+jalkain töminää, ja naurua, iloisia ääniä ja supatusta.
+
+Sepän Kustaa oli juuri äskeisen ilon päälle puhaltamaisillaan
+jumalanluomallaan tonava-valssia, mutta hänkin hiljeni vaikenevaan,
+huulten välistä hiljaa huokailevaan odotukseen.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Koko tämän illan oli Kanteleinen iloisena riehunut. Tavallisissa
+oloissa hiljainen ja hillitty ääni oli nyt kohoillut ja mieli pysynyt
+korkeassa jännityksessä.
+
+Kun tyttöparven kuhina alkoi eteisestä kuulua, järjesti opettaja pojat
+salissa kunniatervehdykseen kahden puolen ovea. Sen auetessa kajahti
+laulu:
+
+    "Terve ystävä sä, tänne suojahamme,
+    Terve liittohon nyt nuorien!
+    Edistys, valistus, siinä ohjelmamme,
+    Sekä rakkaus pohjana sen."
+
+Tytöt pysähtyivät hämillään ovelle. Astuivat kuitenkin opettajan
+rohkaisevia viittauksia noudattaen saliin. Heitä oli 5. Kukoistavilla
+kasvoilla pakkasen purema helakkuus punersi raikkaana kuin keväinen
+aamu. Poikain äänet yhä kohosivat ja silmiin ilmestyi hehkua, joka
+ikään kuin heijasti takaisin tyttöjen jo nauravista silmistä.
+
+Laulu jatkui:
+
+    "Palvellaksemme Suomea, kansaa sen
+    Ja sen toiveitakin ilolla,
+    Oomme yhtynnä liittohon nuoruuden;
+    Lippu liehukoon korkealla!"
+
+Maalari oli seisahtunut tulipesän eteen, tuijotellen ihmeissään nuorten
+parvea ja kuunnellen sytyttävää laulua. Miehen suupieleen ilmestyi
+kummasteleva, myhäilyä muistuttava vivahdus. Sepän Kustaan kirkas
+tenori sai maalarin huomion vihdoin kokonaan kiintymään aivan kuin hän
+olisi muistellut jotain hämärää tahi kuunnellut jotain hyvin kaukaista.
+Silmä tuijotti Kustaan silmiin. Piipunperien kaivu jäi puolitiehen,
+maalari ainoastaan näytti kuuntelevan ja muistelevan. Otsallekin jo
+nousee elämää ... ja poskipäihin. Silmissä ei enää vilahtele paatuneen
+häjynkurisuuden leima, niistä pyrkii esiin yhä kirkastuva hymy. --
+
+Tytöt ovat laskeneet vaatekantamuksensa pöydälle. Vilkas juttelu on
+alkanut juosta. Siinä oli Juurikkalan Elli, Varamäen Sohvi, Palomäen
+Lempi, Sepän Maiju ja Koivusen Liisa. Tyttöjen töitä pojat kilvan
+levittelevät ja kehuvat. Tytöt taas maksavat tutkimalla ja kehumalla
+poikain töitä. Rupatus käy vilkkaana porinana. Mutta kun asia nyt oli
+saanut sen käänteen, että talolla ruvettiin maalaamaan, katsottiin
+yksimielisesti viisaammaksi viedä vaatteet pois talolta siksi kun
+maalaus olisi toimitettu.
+
+Tytöt olivat hieman ottaneet vaatetta päältään, kun salissa oli lämmin.
+Kanteleisen katse kulki, hänen sitä itse huomaamattaan, Sohvin mukana.
+Tytön valtaava, keltaisenruskea tukka roikkui kahtena palmikkona pitkin
+selkää. Kummallista, ajatteli Kanteleinen, miten kaksi tuollaista
+palmikkoa voi pukea tytön vartaloa! Onpa, onpa!...
+
+Tyttö ei tietänyt ollenkaan olevansa tarkastelun alaisena. Hänen
+kasvonsa joutuivat kääntymään niin, että Kanteleinen hieman vavahti...
+
+Opettaja jo pelästyy, että kun ei vain kukaan huomaisi... Mutta juuri
+silloin käy Sohvi yli lattian. Kas, miten hänen pieksujalkansa nousee
+kuin pontimen työntämänä! Tyttö kohoo varpailleen joka askelella,
+astunta ja vartalon notkahdus muistuttavat tanssia. --
+
+-- Minä tässä, yrittää maalari saada ääntään kuuluviin.
+
+-- Mitä, maalari? kysyy pari, kolme yht'aikaa.
+
+-- Olen vain yrittänyt muistella yhtä laulua, jota me tapasimme laulaa
+siihen aikaan ja jonka laulamisesta meitä kerran sakotettiinkin, mutta
+en minä vain muista miten se alkoi.
+
+Maalari näytti todella ponnistelevan muistiaan. Parvi kokoutui maalarin
+ympärille.
+
+-- Koettakaa nyt muistella.
+
+-- Se oli se Akselin ja Hildan laulu ... eikö teistä kukaan?
+
+-- Akselin ja Hildan, muistelevat jotkut. Mutta kukaan ei ole kuullut.
+
+Maalari on käynyt puheliaammaksi.
+
+-- Niin kaunista laulua on harvoin, virkkoi hän. Ja se vallesmanni
+kehtas meitä sakottaa siitä, kun kerran Mikkeli-yönä oikein
+sydämestämme sitä vedimme.
+
+-- Eikö maalari muista yhtään?
+
+-- Paikka paikoin. Siinä oli, niinkin, että:
+
+    "Akseli sekä Hilda,
+    Hänen morsiamensa,
+    Kauniina kesäyönä
+    He rakkaudestansa
+    Puhuivat, muistutellen
+    Muinoista onnea."
+
+Maalari tavoittelee kauan vaiennutta ja ruostunutta säveltä. Nuoret
+ympärillä vaikenevat jännittyen odotukseen.
+
+Maalari jatkaa:
+
+    "Ikävä, vaan myös hauska
+    Se yö oli Hildalle,
+    Hän armastansa lempi,
+    Nojas sen rinnalle,
+    Hän surussansa lauloi
+    Ja huoliin huokaili:
+    Hyvästi kauniit lehdot,
+    Hyvästi rakkaani."
+
+Vanhan miehen äänessä värähti toisinaan ikään kuin kaukainen kaiku
+Mikkeli-yön laulusta 40 vuotta sitten. Kuuli aivan hyvin, että hän oli
+ollut aikansa laulumies. Nuorten uteliaisuus kasvoi.
+
+-- Sen Hildan isä lähti Kaliforniaan eikä tahtonut antaa tytärtään
+Akselille, joka oli köyhä. Ja se Hilda lauloi sitte, että:
+
+    "Pois täältä Pohjolasta
+    Isäni tahtoopi,
+    Hän Kaliforniahan
+    Huomenna lähteepi.
+    Hän viepi minut muassaan
+    Ja meidät erottaa,
+    Sä hänen mielestänsä
+    Oot halpa arvokas."
+
+-- En muista enää. Maalari ravisti päätään.
+
+-- Ja siitäkö sakotettiin? kysyi Kanteleinen.
+
+-- Niin. Se oli siihen aikaan se huuto-sakko. Jos lauloi vaikka mitä
+yöllä klo 9 jälkeen illalla tai ennen klo 4 aamulla, niin sakottivat
+ne. Vaikka tämäkin oli painettu viisu, istuin minäkin siitä neljä
+vuorokautta vesikopiss'. Ja meitä oli 9 näitä Jokirannan poikia. Eikä
+me sillä kertaa oltu edes yhtään ryypätty, ei sen merkkiäkään! Mutta se
+vallesmanni ja ne toiset hyvät, jotka sen joukoss' olivat, ne olivat
+juovuksiss', ja...
+
+-- Ja te saitte huuto-sakon?
+
+-- No nekös!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kanteleinen hiihtelee kotiinsa yksin. Ajatukset elävät voimakkaasti
+illan muistoissa ja mielikuvissa. Siellä oli ollut hauskaa. Illan
+mittaan oli mielialassa tuntunut niin omituinen nousuliike. Maailmassa
+näytti sittekin olevan jotain, joka pani asioita ainakin joskus
+kulkemaan mielen mukaan.
+
+Hänen ympärillään hyöri hyviä ihmisiä. Mistä johtui tämä vaihdos?
+Muutamia kuukausia takaperin tuossa samassa salissa oli aivan
+toisenlainen mielialan viritys. Mikä sen näin oli vaihettanut?
+
+Hän kummasteli. Ajatellessaan havaitsi, että koko kylä oli muuttunut.
+Arkana vilahti mielessä: oliko hän siihen vaikuttanut? Mutta ei
+vastannut siihen ehdottoman myöntävästi. Olihan hän yrittänyt, mutta
+vähä oli tullut tehtyä, eivätkä ne hänen puheensakaan...
+
+Ehkä se tämä höyläileminen? Mutta miten sekään? Olisiko siinä ehkä se
+vanha jokirantalaisten puutyö-harrastus herännyt uuteen eloon?
+
+Siinä kiersi ja kaarsi kaiken ympärillä tietoisuus siitä, että jos ei
+hän tänne sattunut, samoin ne vielä nukkuisivat kuin viime vuonnakin.
+Niille maille tultua täyttää sydämen kuohahtava ilo. Tukeva sääri
+ponnahtaa voimakkaammin, pakkasen huurre syleilee tutummin ja
+elämäntaivaan ranta punertaa.
+
+Kanteleinen saapuu kotiinsa. Muori tulee avaamaan ovea ja murisee
+itsekseen. Nuori opettaja ei ole kuulevinaan, vaan hiipii kantapäitään
+hilliten huoneeseensa.
+
+Sytyttää tulen.
+
+Siinä pöydällä ovat oppilaitten kirjoitusvihot korjausta varten. Hän
+siirtää ne konemaisesti eteensä. Avaa yhden, tekee muutamia korjauksia.
+
+Unohtaa kuitenkin kohta itsensä ja jää tuijottamaan lampunruuviin,
+omituinen, sisäänpäin kääntynyt hymy huulten ympärillä. Silmät
+tirkistävät, aivan kuin todellakin tarkastaen lampunruuvia, mutta
+vähitellen niiden ilme muuttuu.
+
+Armastava, hellä kaiho ja edelleen sisäänpäin kääntynyt hymy...
+
+-- Sohvi Kanteleinen, jupisee, ja suu menee leveämpään nauruun.
+
+Muori ohahtaa toisella puolen seinää. Kanteleinen palaa tajuntaansa.
+Hieman ravistellen, aivan kuin vapautuakseen mielentilastaan, juo hän
+lasillisen kylmää vettä, tempaa vihkoläjän eteensä, etsii kynän ja
+ryhtyy työhön.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Usein kun Kanteleinen talven tullen astui kouluun ja alotti päivätyönsä
+muisti hän sen hetken kun oli lähtenyt seminaariin. Miksi juuri se
+elämänkohta niin mieleen muistui, ei hän saattanut ymmärtää. Oliko se
+sen vuoksi, että ensi kokemukset koulussa eivät vastanneetkaan
+odotuksia? Vaikka kuinka koetti innostuttaa itseään uskomaan, elämään
+siitä uskosta, että hänellä nyt oli suoritettavanaan jaloin
+elämäntehtävä minkä ihminen voi koskaan valita, sittenkin painosti aina
+aamusin. Kun otti virsikirjan käteensä etsiäkseen virren ja istui
+urkuharmonin eteen soittoa varten, nousi merkillinen vastenmielisyyden
+tunne ja peitti mielialan. Silloin, juuri siinä hetkessä se aina
+tapahtui: ajatus palasi Kanteleisten torpan pellolle. Mieleen muistui
+eräs elokuun ilta. Väinö oli äestänyt ja vaonnut ruispellot, jotka
+isäukko kylvi. Kun hän ajoi vanhan liinukan tallin eteen, ajatteli hän
+koko ajan yhä sitä, että se oli viimeinen kerta kun hän äesti ja kynti
+liinukalla Kanteleisten peltoa. Viimeinen kertako? Siihen liinukka
+huokasi syvään ja pitkään, samalla kun hän päästi valjaita. Viimeinen
+kertako?
+
+Häneltä oli päässyt itku. Oli suudellut liinukkaa, ja liinukka oli
+haistellut häntä ja höplännyt hänen poskeaan ja katsonut totisilla,
+viisailla silmillään. Kun Väinö oli taluttanut hevosen umpiaitaan ja
+vapauttanut suitsista, oli liinukka hirnahtanut ja katsonut
+surullisesti, aivan kun olisi tahtonut sanoa: minä jään.
+
+Umpiaidasta tuvalle oli tullut päivällä kylvyyn pellon piennarta.
+Hänestä tuntui silloin siltä kuin tuo pelto ajattelisi hänen lähtöään,
+kuin sen piennar koskisi paljaaseen, sille pienestä asti tuttuun
+jalkaan pehmeämmin, hyväilevämmin kuin milloinkaan ennen ja kuiskisi
+samaa kuin liinukka: minä jään.
+
+Ja tuvanpäädyllä suuri kivi, joka oli kierrettävä kun umpiaidasta
+tultiin pellonpiennarta, kivi, joka hiiskumatta kupeillaan kantoi
+muistot monen sukupolven nuorimpain ikäkausien urheiluista ja pienten
+varpaitten kiipeilyistä, -- kivikin tuntui sanovan: minä jään.
+
+Kaikki tämä vaikutti sen, että seminaariin lähtö sillä hetkellä näytti
+aivan kuin rikolliselta. Se jäi mieleen.
+
+Mutta torpassa oli paljo lapsia, eikä se voinut tarjota Väinölle mitään
+elinaikaista olinpaikkaa. Kun veli ja sisar, jotka olivat Amerikassa,
+olivat tarjonneet rahat jos Väinö menee seminaariin, oli mentävä,
+varsinkin kun omakin halu veti.
+
+Oli hän senkin jälkeen joka kesä kyntänyt ja äestänyt Kanteleisten
+torpan maita. Mielialan apeus oli silloin usein haihtunut. Seminaari
+ja pelto olivat sopineet. Pelto oli monta kertaa hymyillyt
+päivälakkosessa: tulitpa! Liinukka oli höristellen tervehtinyt:
+tulitpa! Kivi oli vakaasti tarjonnut kylkeään kiivettäväksi: tule vain!
+
+Asia oli näin sovittu.
+
+Mutta täällä koululla se tuli uudelleen mieleen, nyt joka aamu.
+
+Jos virsi meni hyvin, kun lapset lauloivat sydämestään, haihtui kaiho
+jo virrenlaulun aikana. Heidän laulussaan soi silloin kuin pellon ääni:
+tulitpa, tulitpa!
+
+Siinä oli vastaanottavaa odotusta. Muokkaajan sielu alkoi elää pellon
+kera, ottaa vastaan sen vaikutelmia.
+
+Kun lapset lauloivat kirkkaasti, tuntui paistavan kirkas päivä ja
+ympärillä oli suloisen lämmintä, vaikka ulkona porotti pakkanen nurkkia
+paukutellen. Kanteleinen hymyili jo rukousta lukiessaan ja hänen
+sydämessään paloi elämän tuli.
+
+Mutta jos lapset olivat huolimattomia, eivät laulaneet vaan
+vehkeilivät, silloin peitti raskas pilvi opettajan sielun. Vähitellen
+tuli hän sen suhteen varovaiseksi ja koetti opetella pilven tuloa
+vastustamaan. Mutta sellainen tottumus edistyi hitaasti.
+
+Joululoman mentyä alkoi kokemus jo vähitellen avustaa. Opettaja oppi
+tuntemaan oppilaansa ja heidän tapansa. Siinä olivat hänelle
+erinomaisena apuna viime syksynä tekemänsä kiertomatkat kodeissa sekä
+parhaillaan jatkuvat työillat nuorisoseuratalolla. Jokaisen lapsen
+perhesuhteet tuntiessaan voi hän helpommin tutustua lapsiin.
+
+Eivätkä ne yleensä olleet pahoja lapsia, heissä vain elivät kotien
+vallitsevat katsantotavat ja harrastukset. Kotien lamautunut,
+haluton, elämään kyllästynyt henki esiintyi lapsissa yleisenä
+välinpitämättömyytenä kotiluvuista ja opettajan kunnioituksen
+puutteena. Erikoistapauksissa ilmeni muutamissa pojissa röyhkeyttä,
+toisissa villiä vallattomuutta.
+
+Mutta opettaja tuli pian huomaamaan, että näissä lapsissa oli paljo
+hyvin lahjakkaita. Yleisesti vallitsevassa kotikasvatuksen puutteessa
+tätä luhjakkaisuutta tuntui olevan vaikea saada ohjatuksi hyödylliseen
+toimintaan.
+
+Jo seminaarissa oli Kanteleinen innostunut vastustamaan ruumiillista
+koulukuritusta. Hän ei voinut päästä siitä ajatuksesta, että sillä
+useimmissa tapauksissa vain vahingoitetaan kasvatin ja kasvattajan
+välistä suhdetta. Kuritus voi saavuttaa hyviä tuloksia vasta sitten,
+kun kurittajan ja kuritettavan välillä vallitsee hyvä persoonallinen
+suhde. Mutta useimmiten on oppilaan ja opettajan välinen elämä tähän
+liian vieras ja virallinen, jolloin ruumiillinen kuritus voi toiselta
+puolen olla vain hermostuneen kiukunpurkaus ja toiselta puolen
+vaikuttaa paatumusta ja vihaa nostattavasti.
+
+Kasvattaja alkoi Kanteleisessa yhä enemmän toimia, tottumattomuuden
+ensi vaikeudet kiihottivat siihen. Tehtävä alkoi innostaa. Hän keksi,
+teki ja kokeili joka päivä jotain erikoista. Erittäin oli hänestä kuri,
+järjestys tärkeätä siksi, että se vaikuttaa syvimmin koko elämään.
+Saada heidät tottumaan järjestykseen, täsmällisyyteen, siinä koko
+heidän elämänsä menestyksen, tulevan yhteiskunnallisen uudistuksen ja
+yhteistoiminnan onnistumisen avain! hän väitti. Mutta mikä keino siinä
+paraiten auttaa? siinä kysymys joka nuorelle opettajalle oli
+toistaiseksi selvittämätön.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koululla oli päivän mittaan sattunut kaikellaista pientä harmia.
+Oppilas, jonka nimi oli Elias, oli vihdoin saanut kärsimyksen maljan
+kukkuroilleen. Kun opettaja kirjoitti taululle jotain, oli Elias
+lähtenyt käytävälle kävelemään opettajaa matkien. Kääntyessään
+näki opettaja pojan toimessa. Toiset sillä aikaa tirskuivat, toiset
+osoittivat pelkoa havaitessaan opettajaa katsovan Eliasta, joka
+tietämättä, että opettaja jo oli kääntynyt, yhä jatkoi. Kun
+Elias vihdoin huomasi, että opettaja katsoi, havahtui hän
+matkima-asennostaan, mutta suu vääntyi kurilliseen nauruun, ja pitkin
+harppauksin astui hän paikalleen. Samaa oppilasta oli eilenkin nurkassa
+seisottamalla rangaistu. Opettajan veri kiehui. Hänen luontonsa käski
+hyökkäämään, se aivan kuin ajoi pojan kimppuun. Elias istui
+paikoillaan, leuka rintaa vasten ja luimisteli milloin sivuilleen,
+milloin opettajaan, kasvoilla edelleen pilkkahymy. Opettaja oli kalpea
+kasvoiltaan, niistä oli veri paennut. Hän tuijotti Eliakseen katsein,
+joista voi ilmiselvästi lukea hyökkäysajatuksen. Hänen nyrkkinsä
+puristuivat. Luokalla vallitsi kuolonhiljaisuus. Ei kukaan enää
+tirskunut, moni ei kuuluvasti hengittänytkään. Eliaksen katse oli
+lopullisesti pysähtynyt tuijottamaan erääseen lyijykynällä vintilöityyn
+loveen pulpetin kannessa.
+
+Koulusalissa vallitsi jännittävä pelko.
+
+Hyökkään ... hyökkään ... hyökkään! uhkasi opettajan koko olemus.
+
+Muuan pieni ensi luokan tyttö pillahti itkemään. Silloin havahtui
+opettaja.
+
+Tavaton suuttumus oli hänet vähäksi aikaa jähmetyttänyt niin, ettei hän
+voinut huomata minkäänlaista ajatuksen toimintaa itsessään. Pikkutytön
+itku herätti ajatuksen. Ensimäinen tunne oli silloin syvä sääli lasta
+kohtaan, joka nähtävästi pelkäsi häntä ilman mitään aihetta. Opettaja
+joutui hämilleen. Hänestä tuntui siltä kuin olisi tehnyt näitä
+viattomia lapsia kohtaan suuren vääryyden ja samalla paljastanut heille
+heikkoutensa. Astuen itkevän pikku tytön luo, tarttui hän tämän alas
+painuneeseen otsaan, kohotti hellästi päätä ja hoki:
+
+-- Älä itke ... älä viitsi itkeä Maiju ... no johan nyt...
+
+Kun pikku tyttö lakkasi itkemästä, oli opettajakin saavuttanut
+itsehillintänsä ja asettui luokan eteen.
+
+Eliakselle ei hän sanonut sanaakaan, ei muutenkaan puhunut kohtauksesta
+mitään. Tuntia jatkettiin siitä, mihin äsken oli pysähdytty.
+
+Mutta päivällä, kun muut laskettiin päivälliselle, sanoi opettaja
+kaikkein kuullen:
+
+-- Elias jää tänne minun luokseni.
+
+Elias tuli kahden vaiheilla. Toiseltapuolen kiihotti valtaava uhma:
+tehköön mitä tahtoo! Mutta tämän tunneilmiön kanssa kilpaili pelko: jos
+se sanoo isälle!
+
+Isä oli kiivas mies.
+
+Jos se tulee sinne kotiin itse kantelemaan?
+
+Pelokkaasti sivuilleen pälyen astui poika opettajan huoneeseen.
+
+Mutta opettaja puhutteli kuin parasta ystäväänsä, ei sanaakaan siitä
+päivällisestä. Kutsui kanssansa syömään. Puhui Eliaksen elämästä ja
+tulevaisuudesta. Pojalla oli suuri taipumus käsitöihin. Neuvoteltiin
+miten sitä taitoa parhaiten voitaisiin kehittää ja tehdä siitä
+Eliakselle elättävä ammatti. Kun päivän lopputunnit oli istuttu
+koulussa, kutsui opettaja taas Eliaksen luokseen. Keskustelu jatkui
+samaan tapaan. Puhuttiin myöskin Eliaksen kodista, vanhemmista,
+sisaruksista, toimeentulosta. Ilta alkoi myöhästyä ja poika käydä
+levottomaksi, miten tässä käy, pääseekö ollenkaan kotiin? Mikä on tämän
+kaiken alla? Että uhkaamassa olisi jotain hyvin pahaa, sitä hän alkoi
+aavistaa mitä myöhemmälle ilta kului. Joskus pyrki jo pillahtamaan
+itku.
+
+Mutta vihdoin opettaja läksi itse saattamaan noin 2 kilometrin matkassa
+olevalle kotimökille.
+
+Meille se tulee, meille ... meille tulee, ajatteli Elias sydänkurkussa
+koko matkan, hiihtäessään opettajan jälessä samaa latua. Mitä
+lähemmäksi kotoa tultiin, sitä yllättävämmin nousi pelko, joka paisui
+nyt kauhuksi ajatellessa tuiman isän raivoa, kun hän opettajan
+syyttäessä tempaa hänet tukasta ... ja panee tuomaan vitsat, ja...
+
+Opettaja pysähtyi muutaman kymmenen sylen päähän mökiltä.
+
+-- Nyt minä voinkin palata, sanoi, ojentaen oikein kätensä. Hyvästi,
+Elias!
+
+Poika tarttui siihen vantuskädellä hämillään ja epäröiden. Muisti
+samalla että eräissä tapauksissa on lakkikin otettava päästä; koetti
+tehdä senkin ja vielä katsoa opettajaa silmiin.
+
+Jätettyään Eliaksen palasi opettaja sivukierroksia hiihdellen
+kotiinpäin, kaiken aikaa ajatellen Eliasta ja aprikoiden: voiko hänet
+tällä tavoin voittaa?
+
+Alakuloisuuden jätteet haihtuivat mielestä nopeasti. Kun raikas
+talvinen ilma virtasi keuhkoihin puhdistaen ja keventäen, samalla
+kohosi mieliala voittavana ja varmana. Ulkonaiset seikat saivat peittyä
+talvi-illan hämärään, sisäisten näköalojen laajetessa ja Eliaksen
+jäähyväiskatseen yhä kirkkaampana säteillessä.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Kun nuorisoseuran talo saatiin uuteen kuntoon, odotettiin tapahtuvan
+ihmeitä. Mitä ihmeitä, ei kukaan osannut sanoa, mutta kaikki, jotka
+nuorisoseuraelämässä olivat mukana, odottivat jotain. Puhdetyö-innostus
+oli ollut niin yllättävä ja yllyttävä. Saattoi odottaa mitä tahansa.
+
+Kun ruvettiin pitämään kokouksia ja iltamia, havaitsi moni, joka
+ihmeitä tapahtuvaksi oli odottanut, pettyneensä. Miten pettyneensä, oli
+vaikea selittää. Yleensä oli vain odotettu erinomaista innostusta, ja
+kun ei niin tapahtunutkaan, alkoivat monet kohta lamautua.
+
+Kanteleinen pani parastaan. Teki itse suunnattomasti työtä, piti
+puheita, johti harjoituksia, oli mukana, jakoi tehtäviä. Mutta vain
+harvat täyttivät henkiset tehtävänsä ilolla. Jotenkuten ne useimmat
+suorittivat, mutta kaikessa esiintymisessä oli aina niin valtaavana
+merkillinen, ylivoimainen lamaus, painostava väsymys. Into oli poissa.
+
+Urheilijat ja voimistelijat sitä paitsi vetivät omaa köyttään. Ne eivät
+usein, eräitä poikkeuksia lukematta, tulleet nuorisoseuran kokouksiin,
+mutta järjestivät omia harjoituksiaan ja iltamiaan. Alkoi olla ainaista
+kinaa vuoroista. Urheilijat eivät tahtoneet tuloistaan antaa
+nuorisoseuralle mitään. Urheiluseura vetikin useimpia puoleensa. Vaikka
+Kanteleinen oli urheilija, täytyi hänen, jakaessaan oikeutta
+nuorisoseuran ja urheilijain kesken, usein asettua riidoissa
+nuorisoseuran puolelle. Siten menetti hän erään joukon luottamuksen. Se
+kolmas ryhmä, jonka yhteisharrastukset ja juoksut sattuivat
+tavallisesti yölliseen aikaan, alkoi taas julkisemmin juopotella,
+oltuaan muutamia kuukausia ihmisten lailla. Ensin juopoteltiin salaa.
+Mutta mikäli riitaisuudet nuorisoseuran ja urheilijain kesken kävivät
+julkisemmiksi, sikäli hekin esiintyivät julkeammin. Heilläkin oli
+oikeutensa, muka.
+
+Urheilijat väittivät, etteivät nuorisoseurat anna mitään arvoa ruumiin
+kehitykselle ja sanoivat, että aina on terveessä ruumiissa ollut terve
+sielu. Kuka ei tätä tunnusta, on vanhoillinen, taantumuksellinen ja
+elämää ymmärtämätön. Kanteleinen sen ymmärtää, mutta itsekkäisyys ja
+kunnianhimo estää häntä tunnustamasta tätä, varsinkin kun on ottanut
+nuorisoseuran urakalla hengissä pitääkseen. Tätä ajatusta edusti
+johtavimmin Kuhilasmäen Mikko, josta nyt oli tullut urheilijain
+johtomies.
+
+Koivusen Vihtori taisteli lujimpana miehenä nuorisoseuran henkisten
+harrastusten puolesta. Hän puhui paljo henkisestä voimistelusta, johon
+ruumiillisen työn tekijöillä ei ole tilaisuutta muualla kuin
+nuorisoseurassa. Ruumiillista voimistelua taas he saavat työssä joka
+päivä. Kun ruumiillisen työn raatajat eivät viljele ajatuskykyänsä kuin
+sen verran, että kiinnijoutumatta pääsee kulkemaan ja oppii tekemään
+työtä niin kuin ennenkin maailmassa on tehty, siten tulee heistä kyllä
+maailman voimakoneita, joita viisaammat veivaavat. Mutta heistä ei tule
+koskaan ihmisiä, jotka kilpailevat taidossa, ajattelussa ja johdossa.
+
+Niin he kiistelivät. Kanteleinen piti yhtä myötään esitelmiä, koettaen
+saada keskinäistä ymmärrystä aikaan. Mutta yleensä näyttivät
+ponnistukset turhilta.
+
+Kyläkunnan isäntäväki suhtautui asiaan aivan levollisesti. He eivät
+olleet nuorisoseuralta oppineet koskaan mitään odottamaan. Jos heidän
+mielenkiintonsa jollain puolella oli, kannatti se urheilijoita. Niinpä
+kokoonnuttiin monasti miehissä katsomaan painimista ja innostuttiin.
+
+Tämän ohessa tutustui Kanteleinen yhä enemmän Jokirannan kyläkunnan
+sieluelämään ja havaitsi että siinä vallitsi mitä mieltäkiinnittävin
+murroskausi. Kylässä oli ennen hallinnut voimakas yhteishenki
+vanhanaikaisella, patriarkaalisella pohjalla. Sen elämänsisältönä oli
+ollut usko Jokirannan kyläkunnan rikkauteen ja etevyyteen. Tämä usko
+oli tehnyt onnelliseksi kyläkunnan vaivaiset ja kerjäläisetkin. Nekin
+tunsivat omistavansa osan kyläkunnan hyvyyden iloista.
+
+Tällainen usko antoi erittäinkin jokaiselle talolliselle silloin selvän
+elämäntehtävän: koettaa rikastua hieman, saada lapsensa naitetuksi
+hyvin ja päästä sen toimitettuaan eläkkeelle. Sellaisissa
+harrastuksissa eli miespolvi toisensa jälkeen, iloitsi jos voitti, suri
+jos joutui tappiolle. Mutta kukaan ei langennut koskaan epätoivoon,
+sillä kyläkunta oli kuin suuri perhe, josta ei kenenkään tarvinnut
+leivän nälässä hautaan mennä. Vaikka oli köyhäkin, oli hyvä olla, kun
+oli Jokirannasta.
+
+Mutta viime aikoina oli kaikki muuttunut. Kyläkunnan rikkaus oli
+ikäänkuin hajonnut pieniin murto-osiin. Osakkaat olivat näiden
+jako-osuuksien haltijoina käyneet levottomiksi, itsekkäiksi, omaan
+läjäänsä yrittäviksi, takanapäin vehkeileviksi. Se hajoitti
+yhteishengen. Ensin oli innostuttu, mutta pian kaikki lamautui ja
+tuntui luonnottomalta. Ei mikään enää tahtonut oikein onnistua. Kukin
+koetti ajatella ja ajatella, mutta väsyi ja hermostui pian, aivan kuin
+lintu, jolla on liian pienet siivet. Moni kokeili keinottelijana, mutta
+useimmat epäonnistuivat ja väsyivät, kun toiset taitavammat aina heitä
+puijasivat.
+
+Kerran talvella tuli Kanteleinen nuoren Varamäen kera Piilomäen
+puodista. Talot olivat siinä kahden puolen tietä. Mihin vei tie vielä
+vanhanaikaisen porttirakennuksen läpi pihaan, missä taas oli
+porttirakennus hävitetty ja kartanon muokkaus uuteen järjestykseen
+alotettu. Kaikkialla näkyi vanhan varallisuuden pohjaleima, mutta sen
+rinnalla vallitsevan rappeutumisen ja elämänpysähdyksen lahjomattomat
+merkit.
+
+-- Kuule, virkkoi Kanteleinen, mikä tätä kylää oikein vaivaa?
+
+Varamäki seisahtui vastapäätä ja katsoi silmiin.
+
+-- Minä sanon sulle, kuule, mikä tätä kylää vaivaa, mutta älä sinä sano
+heille sitä kellekään. Ne vain suuttuvat, eivätkä usko. Tätä kylää
+vaivaa köyhyys. Toiset ovat jo köyhiä ja toiset pelkäävät köyhtyvänsä,
+se niitä vain vaivaa.
+
+Kotiin mennessään ajatteli Kanteleinen asiaa koko matkan. Sittemmin oli
+nuori Varamäki vielä puhunut Kyläsuosta, joka alkaa aivan kylän
+laidasta, ja sanonut että siellä se on Jokirannan uuden elämän ja
+rikkauden aarnihauta. Mutta ne eivät vielä tunne sen taikasanaa. Eikä
+hänkään tiedä koska ne heräävät ja tulevat tuntemaan sen.
+
+Tuota samaa oli joskus Varamäen ukko sanonut. Mutta ihmiset pitivät
+hänen uskoaan höpinänä.
+
+Kanieleinen ajatteli nuorta Varamäkeä. Mahtoiko hänellä olla jotain
+vakavampaa siinä uskonsa alla? Mies oli hieman erikoinen,
+teräväsanainen ja toimeenpaneva. Mutta hän tahtoi toisinaan kurottaa
+liian näkyvästi toisten päiden yli ja katsoa sieltä.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Kanteleinen on käynyt illastamassa kotonaan, mutta palannut suksien
+kera uudelleen ulos. Sillä välin on noussutkin kuu. Se valaisee nyt
+laajoja lumikenttiä tuonne metsää kohti ja Kyläsuolle, joka loistelee
+omituisessa valaistuksessa kuin merenselkä, synnyttäen kaihoa ja ikävää
+saada katsoa mitä siellä on. Ja kylän talot, ne jotka ovat ryhmässä
+kahden puolen raittia ja ne jotka häämöttävät etäämmältä, ne ovat kuin
+pieniä varustuksia, joihin ei pakkasella ole lupa suosiolla tulla.
+
+Taivaanlaki on niin häikäisevän kuulakka, että kuuvalon kellahtava väri
+loistaa kuin sinertävän autereen takaa.
+
+Hän laskee suksilla alas vainiolle.
+
+-- Tämäpä vasta!
+
+Kanteleinen katsoo ihaillen ympärilleen. Suksi liukuu kepeästi. Keuhkot
+laajenevat, sinne tunkeutuu raikasta ilmaa tulvien. Iloinen, hymyävä
+ilme hiihtäjän kasvoilla laajenee.
+
+Pakkanen pyrkii kolmannelle kymmenelle.
+
+Hiihtäjä suuntaa latunsa yli joen, nousee toisella puolen Varamäen
+pihaan. Nuori emäntä tulee navetasta ja tapaa tulijan.
+
+-- Ka! Tuleeko opettaja meille ... meidän tupaan, vai isänkö tupaan?
+
+Hän sanoo isäksi miehensä isää.
+
+-- Iltaa, emäntä! En minä nyt teille tule, kiitos vain. Käyn katsomassa
+vaaria, sanoo Kanteleinen ja hyppää suksilta kättä tarjoten.
+
+Emännän hymy sanoo: Vaariapa sinä katsotkin! Mutta ääneen hän virkkaa:
+
+-- Iltaa! Älä nyt, mun ovat käteni lapasiss' ja ne ovat likomärät.
+
+-- Ei sillä ole väliä.
+
+-- Eikö? Kastelee kätensä, niin kylmettyy kun on näin pakkanen.
+
+-- Ei kylmety, veri on vielä nuorta ja kuumaa.
+
+-- Johan se on kuumaa.
+
+Emännällä on hillitty, eheästi sointuva metalliääni, joka hivelee
+korvaa. Sille ilmeisesti antaa joku ystävällinen tunnelma ymmärrettävän
+sävyn, kun hän Kanteleisen kättä puristaessaan virkkaa:
+
+-- Sohvikin on vielä navetass', mutta kohtahan se...
+
+Vallattomuuden puuskassa riehahtaa toinen:
+
+-- Minä menen sinne!
+
+Navetasta kuuluu heikosti tytön laulu, ja kun Kanteleinen kiertää erään
+nurkan, vilkkaa jo tuli ikkunasta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ukko tulee portaissa emäntää vastaan.
+
+-- Kuka se oli, jonka kanssa sinä?
+
+-- Puhuinko?
+
+-- Puhuit, niin?
+
+-- Opettaja.
+
+Ukko ryähtää omituisen tekoyskän, osaamatta siinä hetkessä määritellä,
+tahtooko hän sillä tällä kertaa merkitä hyvää vai pahaa tuultaan.
+
+-- Menikö se meidän tupaan?
+
+-- Na-avettaan se... Emäntä tuntuu nauravan.
+
+Ukko sähähtää nyt jo vihaisesti. Tekee mieli heittää miniälle kiivas
+sana, mutta kun on sitä ennenkin tähän asti välttänyt, ei nytkään,
+ehtii ajatella ja röhisee vain pahanmielensä puhkuen pakkaseen.
+
+Vähätuvan porrasvieressä ovat Kanteleisen sukset. Vaari ottaa käteensä
+ja katselee tuntijan silmällä. Hänkin on suksimestari viime talvesta
+saakka. Silloin, näet, teki sukset Sohville ja itselleen. Ne seisovat
+tuvannurkkaa vasten pystyssä, ukon ovat kaksi desimetriä pitemmät kuin
+tyttären.
+
+Verratessaan nyt Kanteleisen suksia omiinsa, ajattelee hän, että ne
+muistuttavat enemmän alkuperäistä lautaa ne hänen suksensa kuin
+Kanteleisen. Mutta onpa käynyt koulut ... ja hän ei ole ikinä nähnyt
+tehtävän suksia... Terva hänen ja Sohvin suksissa on parempi ... ja
+sehän on pääasia.
+
+Ukkoa hieman piinaa tekemiensä suksien kömpelyys, jos sattuu
+katsahtamaan vielä... Mutta tulkoon tekemään kilpaa astioita!
+
+Vanhuksen mieliala jo alkaa kohota. Jos ottaisi rankaläjältä uudet
+suksivärkit ja tekisi? ajattelee. Aikaa on kyllä.
+
+-- Liikaakin!
+
+Hän oleilee vielä pihassa ja alkaa muistella miksi hän oli äsken
+pahalla tuulella. Muistaa yht'äkkiä.
+
+-- Lempoako se siellä navetass'? Navettakartanolta kuuluu ääniä:
+
+-- En minä, kuule, jaksa sua seurata ... mun sukseni ovat niin kankeat
+ja raskaat...
+
+-- A-haa! Ukko kihisee itsekseen.
+
+-- Saat mun sukseni, lupaa Kanteleinen.
+
+-- Mun ... mun ... vai sun, jumal'auta! Vai ka-kankeat...
+
+Ukko painaa oman suksensa kärkeä jäätikköön. Helähtäen menee se poikki.
+Vanhus säpsähtää.
+
+-- Ka-ah! Perhana...
+
+Hän tempaa katkenneet palaset ja pakenee niine hyvineen tupaan, sillä
+navetasta kuulutaan tultavan.
+
+Aivan pian tuleekin Sohvi. Korjaa maidon, ilmoittaa että hän aikoo
+vähän hiihtelemään. Isä laskee mumisevan, äreän äänen.
+
+-- Tehkää nyt, isä, ristivalkea, niin minä keitän puuron kun tulen.
+
+Taas ukko mumisee. Hän ei itsekään ymmärrä miks'ei saa sanotuksi sitä,
+vaikka pistää niin vihaksi.
+
+-- On niin ihana kuutamo, selittää tytär, aivan kuin aikoen isää
+innostuttaa.
+
+Ukko joutuu sanomaan aivan sitä, mitä vähimmin harmittelee:
+
+-- Ne sukset ovat niin huonot.
+
+-- Kyllä minä niillä...
+
+Silloin jo tytär pujahtaa ulos. Äijä jää harmittelemaan, että kun ei
+ilkeyksissään saanut edes kysyneeksi, että kuka siellä nyt on, jolla on
+sellainen perhananmoinen vetovoima, että vetää kuin magneetti?
+
+Mutta vasta kun on yksin jäänyt ja ruvennut sahailemaan
+ristivalkeapuita, alkaa yksinäisyydentunne kiduttaa. Mielessä rupeaa
+askartelemaan ajatus, että ne siinä kuhertelevat todenpäältä ja hänet
+aijotaan jättää yksin. Veri alkaa kuohua päähän päin ja tekee mieli
+noitua sahalle joka ilkeästi kiljuu puuliuskassa. Ajattelee jo
+puuronkeittoa, kahvinkeittoa, lehmäksenhoitoa, huoneen siivousta,
+vuoteentasoitusta...
+
+... Ja tulee vain kuin konna ja ... toinen menee kuin noiduttu perään,
+tphyi!
+
+Hän on joskus ennen ajatellut tätä mahdolliseksi, eikä ole siitä
+suuttunut. Mutta nyt hän suorastaan vihaa Kanteleista, joka aivan
+ilmeisesti, eläviin silmiin, aikoo viedä häneltä tyttären jota hän...
+
+Ukko hyrskähtää voimakkaasti ja kyyneleet tulevat silmiin. Rakkaus
+tyttäreen on suurempi kuin miksi hän vähemmän vaaran hetkellä oli sitä
+ajatellutkaan.
+
+Porstuasta kuuluu kopinaa. Tupaan astuu Kuhilasmäen Mikko.
+
+-- Iltaa, sanoo.
+
+-- Iltaa, vastaa vaari, mutta ei käske istumaan.
+
+-- Joko Sohvi on mennyt?
+
+-- Mihinkä?
+
+-- Piti vain harjoituksiin, selittää Mikko. --
+
+-- Mennyt se on.
+
+-- Siell' on nyt kylmä.
+
+-- Paleleeko?
+
+-- Korvia vähän.
+
+-- Ei sellainen mies mihinkään kelpaa.
+
+-- Kyllä ne jokaisen korvat, kun on kylmä.
+
+-- Kahdenkymmenen vanhana korvat palelee! puhuu ukko pilkallisimmalla
+äänellään. Ja napukka korvilla! Olette te, jumaliste, miehenalkuja,
+olette jo, tpho!
+
+Mikko sytyttelee paperossia.
+
+-- Paperossiako poltat?
+
+-- Paperossia. Mikon äänessä alkaa jo olla uhmaa.
+
+-- Tpho, tpho! syleksii ukko.
+
+-- Pitää mennä, ilmoittaa Mikko.
+
+-- Tpho, sylkee ukko. Mieli tekee sanoa: no mene nyt, mutta ei sano.
+
+-- Hyvästi, jättelee Mikko.
+
+Sovittaessaan puita takkaan, sanoo ukko, kun ovi jo painuu kiinni:
+
+-- Hyvästi.
+
+Tuli alkaa palaa. Vaari istuu tuolille, panee mällin poskeensa ja
+virkkaa hymähtäen katkerasti:
+
+-- On se sekin tyttären pyydystäjä!
+
+Perään mumisee jotain.
+
+Mutta kun tuli alkaa kirkkaasti palaa, lientyy silmistä vähitellen
+katkeroittunut ilme. Hän katsoo tuijottaen loimuun, huulet yhteen
+puristettuina, kasvoilla hyljätyn surumielinen tunnelma.
+
+       *       *       *       *       *
+
+He hiihtelivät kylän takana Kyläsuolla. Sen aava valkea lakeus loisteli
+kuun kuuleassa hohteessa. Äänetön, ihana vaikeneminen, jota hieman
+särki kahden suksiparin vitkainen siirteleminen toisensa edelle ja
+sompasauvain vikisevä kosketus hangen pintaan. Pienet, matalakasvuiset
+pensaat ja männyt seisoivat raskaissa lumipukimissaan kahdenpuolen
+vähän ajettua talvitietä. Ne näyttivät kuin erämaan asujilta, jotka
+hiljaisena yöhetkenä ovat tulleet hyrmyistään luonnon salaperäisiä
+eläjiä varten valmistettuihin juhliin. Ihminen saattaa nähdä vain sen,
+mitä silmäin edessä on. Mutta juhlaväki seisoo juhlallisena, jäykkänä,
+ohikulkijaa kuulematta, näkemättä. Se joko näki, kuuli, tahi odotti
+jotain suurta, salaperäistä tai majesteetillista. Tämä odotus loi
+voittavan tunnelman koko luontoon, täytti maan ja ilman, ja Kyläsuon
+talvehtivasta lakeudesta hamaan korkeuteen, missä kuu ja tähdet
+seisoivat paikoillaan juhla-asemissaan.
+
+Hiihtäjäin keskustelu oli melkein loppunut. Eikä se alunpitäen muuta
+ollutkaan kuin kuherrusta, jossa jokainen sana ja äännähdys tulkitsee
+vain lemmen ihanaa elämää. Pakkanen oli yhä kiihtynyt ja suksikeli
+käynyt kiinteämmäksi. Mutta hiihtäjillä ei ole vilu, eikä kiire.
+Kanteleinen hiihtää Sohvin lautasuksilla, ja ne ovat hyvin hyvät. Sohvi
+hiihtää Kanteleisen suksilla, mutta ei ajattele niitä.
+
+He ovat jo kääntyneet takaisin. Kylän talojen ikkunoista vilkkuvat
+valot. Täältä huurteiselta suolta katsoen tuntuu kuin katse ulottaisi
+elämästä toiseen. Täällä kaikki niin pyhäistä, salaperäistä,
+tunnelmallista, siellä kylässä arki, jokapäiväisyys, pikkumaisuus...
+
+Hiljaisuus ei ole enää rikkomaton. Kuuluu reen kitinää, hevostenjalkain
+kapsetta ja kulkusten helinää läheiseltä tieltä. Kylässä vinkuu
+kaivonvintti. Etäällä hiihtää muuan hiihtäjä samanne päin kuin hekin,
+suksen kihnaus ja somman kitinä kuuluvat, kun pysähtyy kuuntelemaan.
+Kaikki tämä rikkoo talvisen suolakeuden tunnelmaa ja antaa sille hieman
+salaperäistä eloa. Hentonen lempi puikkelehtii arkana taistellen
+karkoittavia arkivaikutuksia vastaan.
+
+Yhtäkkiä näyttää se hiihtäjä, jonka somman kitinää äsken vaieten
+kuunneltiin, pyrkivän kohti. Kuin sopimuksesta syntyy kiihkeä into
+paeta. Nyt havaitsee Kanteleinen taas, kenen sukset hänellä ovat, Sohvi
+tekee saman havainnon. Jälkimmäinen kysyy, että miten niillä pääsee,
+toinen vakuuttaa: hyvin!
+
+Jo on hiihdetty suolta vainiolle, tasaiselle, kovalle tielle. Oistetaan
+Erkkilän pihan läpi vesipolun viereistä latua jokeen. Mutta
+jokirinteessä Sohvi kaatui. Siinä saavuttaa takaa-ajajakin, Kuhilasmäen
+Mikko.
+
+-- Ka Mikko? virkkaa Kanteleinen, äänessä hieno häminvivahdus.
+
+Mikko puolittain pysähtyy, näyttäen olevan kahden vaiheilla, mennäkö
+ohi vai ei.
+
+Sohvi oli jo selviytynyt ilman vahinkoa. Mikko lipuu hiljoilleen
+edelleen.
+
+-- Mennään yhdessä, kun on sama matka! kehottaa Kanteleinen.
+
+Sohvi huudahtaa hieman säikähtyneenä:
+
+-- Vo-ii! Nyt piti olla näytelmäharjoitus... Olitko sinä, Mikko?
+
+-- Olin, kuuluu Mikon ääni syyttävänä viiden sylen matkasta. Ja muutama
+henkäys jälemmin: -- Mutta kun ei ollut sinuakaan, niin ei siitä tullut
+mitään.
+
+Hämillään voihkaa Sohvi:
+
+-- Voi kun minä unohdin!
+
+Sillä aikaa oli Mikko alkanut kiirehtiä ja voittanut jo pitkän
+välimatkan.
+
+Kanteleinen kuiski:
+
+-- Oliko se minun syyni?
+
+Tyttö ei vastannut, voihkasi vain. Mutta itselleen jo puoliksi
+anteeksiantaen katsoi toista silmiin siinä kun he pysähtyivät
+hyvästelemään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Sohvi tuli tupaan havaitsi hän kohta, että isä oli laittanut
+puurovesipannun takalle riutuvan ristivalkean raunioille. Vesi kiehua
+porisi. Tytär loi vakoilevan silmäyksen isään, joka pöytätuolilla
+istuen, poskia kämmeniin nojaten tuprutteli. Luuli havaitsevansa, ettei
+vaari ollut yrmytuulella. Se riehautti täyteen loimuun hänen loistavan
+mielialansa, joka purkausi iloiseen huudahdukseen:
+
+-- Onpa isäkulta pannut puuroveden kiehumaan!
+
+Sohvi heitteli päältään vaatteita. Ukko sylkäsi:
+
+-- Tphy!
+
+Sohvi loi vielä vakoilevan katseen. Olisi ollut parempi jos ukko olisi
+puhunut. Oli ollut aina parempi silloin kun hän oli puhunut, kuin
+silloin kun hän ei puhunut. Varsinkin kun sylki...
+
+-- Joko nyt saatiin kyllikseen? virkkoi vihdoin.
+
+-- Ei toki, isäkulta. Siellä olis nyt vaikka koko yön!
+
+Sohvi säpsähti itsekin riemuaan.
+
+Vaari vaihtoi toisen polven, käänsi mällin toiseen poskeen, aikoi
+laskea uudelleen poskipäät kämmenien varaan. Mutta joku levottomuutta
+herättävä ajatus teki pahaa...
+
+Ryhtyessään keittämään katsoi tytär taas tarkemmin, että mitä se isä
+ähkyy? Isän raskasmielisyys oli nyt jo niin silmäänpistävä, että Sohvin
+täytyi kysyä:
+
+-- Mikä teidän on, isä?
+
+Vaari nousi ja kävi yli lattian ovelle päin.
+
+-- Mitäs sinä siitä...
+
+Meni ulos.
+
+Äänessä oli katkeruuden ja samalla sovittavan alistumisen surullinen
+vivahdus.
+
+Tytär alkoi ymmärtää. Hänen rinnassaan nousi hellä, lämmin tunnelma,
+joka hyökkäsi sitä äskeistä iloa vastaan. Siitä syntyi kumma
+taistelu...
+
+Kun vaari palasi ulkoa, tapasi hän tyttärensä ääneen itkemästä.
+
+Vanhuksen mieli meni hyväksi, mutta hän ei sanonut sitä.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Saatuaan suhteensa Sohvin kanssa selväksi, tuntui Kanteleisesta kauan
+aikaa siltä, kuin millään muulla asialla ei olisikaan niin suurta
+väliä. Hän ajatteli enimmäkseen Sohvia ja itseään, rakkauttaan, tulevaa
+kodin järjestelyä ja muita siihen kuuluvia asioita. Joskus itseltään
+kysyi: onko tämä luonnollista? Ja joku aivan viivyttelemättä aina
+vastasi, että se on luonnollista. Kylä näytti käyvän myöskin yhä
+itsepintaisemmaksi ja ihmiset itsekkäämmiksi. Hänelle asetettiin
+kaikellaisia velvollisuuksia, mutta kukaan ei ajatellutkaan edes
+suurkiitosta.
+
+Eikä hän siitäkään ... mutta täytyi ruveta aikaansa käyttämään oikein.
+
+Oikein! ajatteli hän. Se on oikea sana. Hänelle tulee nyt perhe. Pitää
+ruveta ajattelemaan ja tekemään työtä sen hyväksi. Pitää lakata
+tuhlaamasta aikaa, pitää ruveta käyttämään sitä oikein, s.o. omaksi
+hyödykseen.
+
+Tästä teki mieli jo silloin tällöin haastellakin, erityisesti
+sellaisten kanssa, jotka eivät olleet koskaan olleet mukana
+yhteistyössä maailmanparannuspuuhissa. Kanteleisesta tuntui ikään kuin
+ne olisivat paremmin kyenneet ymmärtämään tätä hänen nykyistä
+sieluntilaansa, kuin entiset toverit. Eikä hän siinä pettynytkään.
+Kaikki sellaiset hyväksyivät hänen menettelynsä. Varsinkin
+kansakoulujohtokunnan esimiestä lähemmäksi tunsi tällä uudella
+elämänkäsityksellään pääsevänsä.
+
+Mutta kun ensi puuskaus oli mennyt ohi, avautui mieli usein entisille
+elämänparannushaaveille. Eikä voinut välttää sitä, että joskus heräsi
+omantunnon tuskan tapainen mieliala. Silloin tarvitsi jotain
+todistuksia ja tukea voidakseen puolustaa nykyisyyttään. Aivan kuin
+kohtalon sallimana esiintyikin eräitä ikäviä kokemuksia nuorison
+piirissä.
+
+Olihan hänellä nuorten luottamus, niitä poikkeuksia lukematta. Mutta
+juuri ne poikkeukset pyrkivät nyt asustamaan mielessä. Jostain syystä
+näytti näet, kuin poikkeusten lukumäärä olisi kasvanut.
+
+Nuorista monet, ihmisluonteen omituisen kierouden vaikutuksesta, olivat
+alkaneet takana päin pilkallisesti nälväillä Kanteleista, ilman että
+sillä oli vakavampaa tarkoitusta ja huolimatta siitä, että he häntä
+kunnioittivatkin. Tämän kanssa rinnan nousi toisissa nuorissa, joilla
+ei ollut taipumusta nälväilemiseen, halu näyttää kaikkialla kuinka
+tuttuja he ovat opettajan kanssa. Nämä tuttavuuden osoitukset menivät
+toisinaan poikamaisuuksiin; jotka nyt alkoivat pistää Kanteleista
+vihaksi.
+
+Hän oli jo ennen kokenut kaikkea tätä, mutta sitä vastoin että olisi
+loukkaantunut oli hän monasti tuntenut siitä tyydytystä ja iloa, koska
+käsitti kaikki vain poikain ystävyyden ja vilpittömyyden merkeiksi. Se
+oli hänen mielestään jonkunlainen saavutettu voitto. Ennen oli
+kouluaikana kotikylillä syvästi kärsinyt, kun entiset paimentoverit
+siellä olivat alkaneet vieroa. Tästä oli hän saanut syvän vihan
+säätyrajoitusta vastaan, koska havaitsi siinä ilmenevän sellaisen
+alkua.
+
+Mutta nyt, tässä nykyisessä mielentilassa, kaikki tällainen tuttavuus
+pyrki loukkaamaan. Siinä oli hänen mielestään aina liiaksi velvoittava
+luonne. Se johdonmukaisesti ikään kuin oikeutti ajattelemaan, että tuon
+entisen leikkimisen, elämällä kaikenlaisten poikaviikarien kera, sen
+pitäisi nyt loppua. Mielessä oli vielä eräs epäilys, joka tuki tätä:
+jos ne alkavat kohdella Sohvia myöhemminkin, heidän naimisiin mentyään,
+entisellä toveruudella, sitä ei hän sietäisi. Tämä ajatus kasvoi sieltä
+muiden seasta toisia ylemmäksi. Sitä piti hän niin luonnollisena ja
+oikeutettuna, että aluksi ei noussut edes mitään vastustavia
+epäilyksiä. Sohvi oli heidän joukostaan ja nousi nyt ylemmäksi...
+Ylemmäksikö? pysähtyi hän ajattelemaan. Ylemmäksi! jatkui, ja
+jonkunlainen omanarvon tunnon raju ponnistus tuntui sydänalassa. Hän
+pelkäsi, ettei niillä ole älyä antaa Sohville hänen uutta arvoaan,
+mutta siihen hän ne pakottaisi nousemalla itse naimisiin mentyään
+hänelle virkansa ja oppinsa perusteella kuuluvaan yhteiskunnalliseen
+arvoasemaan...
+
+Tätä kesti muutamia aikoja. Sittemmin alkoi sisässä nousta joku, joka
+rupesi näitä ajatuksia arvostelemaan. Ensin se väitti, ettei poikain
+tuttavallisuudessa ole ollenkaan mitään pahaa, päin vastoin se on
+heikäläisen vilpittömän ja ennakkoluulottoman toveruuden merkki. Ne
+tuntevat ylpeyttä siitä, että ovat niin lähellä opettajaa,
+koulunkäynyttä, sivistynyttä miestä, herraa. Se on arvonantoa. Joskin
+tämä pukeutuu toisinaan omituisiin, joskus ehkä rivoihinkin muotoihin,
+on sillä hyvin arvokas sisältö... Tämänkö hän nyt heittäisi? Ruvettuaan
+pääsemään nuorta väkeä lähelle, nytkö mies jo alkaisi heitä inhota,
+kaikota kauemmaksi? Herrain puolelle! ilkkui itselleen.
+
+Kanteleinen pyrki hermostumaan. Mikä minun on? kyseli hän itseltään
+kuin kipeä.
+
+Samalla aikaa kuin rakkaus tuotti täyteläistä iloa, vainusi tämä uusi
+ristiriita joka käänteessä.
+
+-- Onko minusta tulemassa hullu vai herra? kyseli hän tuskastuneena
+itseltään. Mistä ennen iloitsin, sen olemassaololla minä nyt mieltäni
+kiusaan!
+
+Hän alkoi tutkia syitä omiensa ja poikien mielentilojen
+ristiriitaisuuksiin. Mistä se johtuu, että tänään innostuu tähän,
+viikon päästä sen hylkää ja innostuu päinvastaiseen? Mistä se johtuu,
+että ihmiset osoittavat toisessa tapauksessa suurta arvonantoa sille,
+jolle toisessa tapauksessa nauretaan? Tuskin oli hänelle selvinnyt
+jälkimäinen kysymys, kun jo piskahti mieleen:
+
+-- Silloin kun minä, juuri minä, alan puhella toisen ihmisen kanssa
+poissaolevasta henkilöstä, silloin sielussani lähtee liikkeelle, alkaa
+toimia kummallisia, vieraita voimia. Ne ikään kuin erittelevät
+puheenaolevan ihmisen, kääntävät päin joko hänen naurettavan,
+ylenkatsottavan tahi vihattavan puolensa. Minä joudun aina, ainakin
+jossain määrin, tämän merkillisen vaikutuksen valtaan. Myöskin
+puhetoverini käy samoin. Poissaolevasta, oli se ystävä tahi muu, mutta
+varsinkin ystävästä puhumme paljon sellaista, jota ei ikänä hänen
+läsnäollessaan puhuttaisi...
+
+Tämä kysymysten sarja oli jo ennenkin mielessä vilahdellut, mutta se
+oli pysytellyt etäämmällä. Se ei ollut häirinnyt, vaikka olikin
+puhuttu poissaolevista ystävistä ja hedelmöitetty seuraelämää
+mielihyväntunteella, mikä johtui siitä, kun saatiin valittaa ja tutkia
+poissaolevan heikkouksia ja antaa niille joko surkuttelua tai naurua
+aiheuttavia lisävivahduksia. Joskus oli se aivan kuin hymyten
+ohimennessään nyhjässyt omaatuntoa, mutta sitte taas aivan kuin
+kehottavasti silmää iskien päätä nyökyttänyt. Nyt alkoi kysymys koko
+laajuudessaan siirtyä etualalle. Ollessaan ihmisten seurassa teki hän
+tarkkoja havaintoja. Keksi, että ihmisten virheiden, todellisten tahi
+oletettujen, käsitteleminen ja huomaaminen ihmeteltävällä tavalla
+kiihotti melkein kaikkia ihmisiä, joiden kanssa joutui tekemisiin. Tämä
+huomio oli siksi erittäin yllättävä, kun ei ollut ennen juuri ensinkään
+tullut asiaan huomiotaan kiinnittäneeksi. Kaikkialla oli parjaavalla
+puheella mielihyvän tunnetta synnyttävä voima. Toinenkin omituisuus
+kiinnitti mieltä: keskustelijat pääsivät aivan kuin toisiaan
+lähemmäksi, aivan kuin heidän ystävyytensä olisi vahvasti hyötynyt ja
+kasvanut siitä että poissaolevaa parjattiin.
+
+Mikäs tämän oikein tekee? johtui hän kysymään itseltään. Onko ihminen
+yleensä niin ilkeä, että hän tuntee mielihyvää toisen ihmisen
+parjauksesta ja todellisestakin lankeemuksesta? Vai aiheutuuko
+nautinnontapainen tunne siitä, että sillä hetkellä luulee löytäneensä
+ihmissuvun yleisen mätäpesän ja tuntee vilpitöntä parantamishalua?
+
+Mutta miksi "minä" olen silloin syyllisyydentuntoinen; vain
+arvostelijan asemassa?
+
+... Kenties huomioidenteko toisessa ihmisessä on sittenkin alkeellinen,
+johtava askel tekemään havaintoja itsessään? Ehkä tuo kummallisesti
+kiihottava, luontoperäinen nautinnontunne ei sittenkään ole vain ilkeä,
+vain paheen synnyttämä kasvannainen, vaan jumalainen lahja, jota meidän
+nykyisellä kehitysasteellamme vielä käytetään erehdyksessä aivan
+väärin?... Vast'edes, kun ehditään korkeampaan aikakauteen, voi juuri
+tästä ristiriidasta kehittyä eräänlainen surun ja ilon yhteensovitus...
+Siinä toisella puolen seisoisi ihminen omien silmiensä edessä
+aineskasana, raakaleena, jolla ei ole mitään kerskattavaa Jumalan
+edessä? Nöyrä alamaisuudentunne pakottaisi etsimään ystäviä,
+taistelutovereita, matkakumppaneja kaikista ihmisistä, joitten kanssa
+ikinä sattuisi kosketuksiin... Mutta jo silloin ihminen minässään
+tuntisi oman voimansa ja siitä pursuvana, ikään kuin yllyttävänä,
+pakottavana, kannustavana suuren luomiskutsumuksensa: "_Minun_" on
+tästä luomisen raaka-aineesta tehtävä Jumalan kuvaa tavoitteleva
+ihminen. Sitä Jumalan tahdon kaltaisuutta tavoitteleva, mikä nyt jo
+parhailla hetkilläni sielussani säteilee, mutta heti langetessani
+taasen häipyy hämärän verhoon...
+
+Tätä ajatellessaan pilkkoi Kanteleinen puita. Hänen sielussaan säteili
+kirkastunut kuva ihmisen päämäärästä. Ja kun sen rinnalla katseli
+äskeistä itseään kokoilemassa puuta-heinää allensa voidakseen kohota
+itsekkäässä rakkaudenhuumauksessa Sohvin kera muiden yläpuolelle,
+hävetti häntä.
+
+... Onko Jumala minut nähnyt tässä tilassa? ajatteli hän vavahtaen
+hävyntunnossa.
+
+-- On! kuului sisässä joku sanovan. Kanteleinen häpesi yhä syvemmin.
+Hänellä ei ollut usein tapana rukoilla. Mutta kun sieluntuska nousi
+joskus huippuja kohti, silloin tuli se pakoksi. Nytkin pysähtyi saha,
+kädet kävivät ristiin, kohosivat taivasta kohti, ja sielusta kohosi
+syvän katumuksen ja häpeäntunteen pakottamana äänetön rukous...
+
+Ja aivan kuin hänen itsensä sitä huomaamatta virtasi syvä voimantunto
+ja elämänilo mieleen. Taas veti elämänvirta koko voimallaan
+ihmismereen, taisteluihin, toverielämään niiden kera, joille ei kukaan
+elämää opeta, jotka keräävät käsityksiä, tottumuksia ja ihanteita
+matkan varrelta, mitä milloinkin sattuu, mikä milloinkin miellyttää,
+ilman tarkoitusta, kaikki sattuman varassa...
+
+Taas tuntui syvästi siltä, kuin vain siellä olisi hänelle luvallista
+elää, kuin vain siellä olisi arvokasta, syvää elämää ... kuin vain
+siellä voisi ikävöivän mielikuvituksen silmien eteen joskus
+vilahdukselta avautua ihmiselämän kirkastettuja päämääriä...
+
+-- Sillä kas, virkkoi hän, ne ovat usein niin lähellä, me elämme
+päämääriemme keskellä aivan usein, mutta harhaan johtavat mielikuvat
+vievät ikävöintimme sieltä pois!
+
+Elias, joka oli järjestäjänä, tuli hyppien ja laulaen puuvajaan.
+Säpsähti lauluaan, kun tapasi opettajan mietteissään nojaamasta
+saharenkkuun. Kanteleinen hymähti ja alotti uudelleen sahauksen, yhtyen
+siinä silmänräpäyksessä hänelle tavattomalla iloisella hilpeydellä
+Eliaksen lauluun. Aivan kuin opettajan mieliala olisi tarttunut
+poikaan, voitti tämäkin häminsä heti ja kävi jatkamaan laulua. Ensin
+ääni arkuudesta vavahteli, mutta kohta se alkoi asettua tottelemaan. Ja
+puuvajassa kajahteli:
+
+    "Ihminen minne, minnekkä hän,
+    Ihminen minne, minnekkä hän,
+    Minnekkä rientää ihmisen henki. Tiedätkö sen?"
+
+
+
+
+XV.
+
+
+-- Poikasissa alkaa herätä arvosteluvaistoja, virkahti Kanteleinen, kun
+eräänä kesäiltana istuivat Sepän Kustaan kanssa koulun puutarhassa
+nojaten selkiään suuriin koivuihin. -- Eivät ne sillä mitään erittäin
+pahaa tarkoita, vaikka ne nälvivät. Eihän koiranpenikkakaan tarkoita
+pahaa, kun se kasvaville hampailleen etsii leikitellen purema-aihetta.
+
+Hän nauroi iloisen vallattomasti, niin että valkeat hampaat välkkyivät
+tummaksi päivettyneestä naamasta ja auringonpaahtamat paljaat hartiat
+nytkyivät.
+
+Kustaa katseli kysyvästi Kanteleista. Hän ei oikein ymmärtänyt tätä
+luonnetta. Mutta yht'äkkiä vilahti mielessä: onhan hänellä itsellä
+hyvätuloinen virka ja ... oma tyttö tiedossa. Hätäkö on miehen nauraa!
+Ei tarvitse huolia mistään, kun tietää että kyläkunta kuitenkin pitää
+hänestä... Se on tuokin vain yhtä lajia kopeutta...
+
+Kustaan mielestä oli tämä selviö. Mutta se ei rahtuakaan rauhoittanut
+häntä hänen oman elämänkysymyksensä suhteen, joka viime aikoina oli
+alkanut käydä ylivoimaiseksi. Oikeastaan hän oli tänä iltana tullutkin
+puhelemaan siitä.
+
+Kustaa oli saanut äskettäin eräältä kiertävältä teatteriseurueelta
+kutsun tulla heidän mukaansa kesällä koenäyttelijäksi. Hän olisi ollut
+valmis heti lähtemään, mutta vanhemmat olivat vahvasti vastaan. Heillä
+oli pienenpuoleinen talo, jonka maita isä viljeli sepäntoimensa ohella.
+Kun isä oli kesät talvet pajassa, oli maanviljelystöiden suoritus
+enimmäkseen Kustaan, emännän ja parin nuoremman siskon varassa.
+Nuorempi veli oli vielä niin pieni, ettei kelvannut kuin vaivoin
+paimeneksi.
+
+Kustaata oli jo pari, kolme vuotta, siitä asti kun isä hankki maatalon
+ja hän tuli enempi työskentelemään sen asumisessa, aina hiljaisesti
+kiusannut se ajatus, että hänen täytyy tehdä työtä aivan muiden
+ihmisten hyväksi. Eikä siinä kyllä. Pahemmin vielä vaivasi se ajatus,
+että hänen täytyy uhrata aikansa joutavaan tonkimiseen, sellaiseen,
+jota voivat tehdä kaikellaiset tusinaihmisetkin, vieläpä sellaisetkin
+joita menee kolmetoista tusinaan, mutta sillä aikaa hänen taiteelliset
+lahjansa menevät hukkaan.
+
+Sepän Kustaa uskoi taiteelliseen elämänkutsumukseensa paljoa varmemmin
+kuin Jumalaan. Hänen taiteelliset lahjansahan olivat tosiasia.
+Lukemattomat asianymmärtäjäin kehumiset ja katselijain kättentaputukset
+näytäntöjen jälkeen olivat ulkonaisena, puolueettomana todistuksena
+hänen omalle tietoisuudelleen, joka olisi ollut selvä ilman
+todistuksiakin.
+
+Mutta silloinpa hänen kova kohtalonsa punoikin taas ansan: hänen isänsä
+pitikin hankkia maata juuri silloin kun hänen olisi pitänyt noudattaa
+omaa kutsumustaan!
+
+Usein, kun hän asteli pellolla äkeen jälessä tahi tiellä lantakuorman
+keralla, hautui mielessä draamanaihe. Siinä oli päähenkilönä suuri
+taiteilijakyky, joka vain odotti tilaisuutta hurmatakseen maailman
+mestaruudellaan. Mutta hän oli kahleilla kytkettynä lantakuormaan, kuin
+Prometheus kallioon. Kytkemisen oli toimittanut taiteilijakyvyn oma
+isä, omin tekemin kahlein, sillä isä oli seppä. Isä, joka ei ollenkaan
+tajunnut pojan lahjoja, piti tätä vain laiskana. Sen vuoksi kytki hän
+pojan kahleilla maatöihinsä, pitääkseen hänet ilmaiseksi orjanaan
+raatamassa leipää ja särvintä yhä lisääntyvälle sisar- ja veliparvelle.
+Loppukohtauksessa piti esiintymän erään kuuluisan teatterinjohtajan,
+joka jostain on saanut vihiä orjuudenkahleissa oijentelevasta nerosta.
+Hän tulee, katkoo tulisessa suuttumuksessa kahleet. Loppukohtaus oli
+ajateltu hyvin suureksi.
+
+Tämä aihe oli tuottanut hänelle kärsimystensä keskellä monta ylvästä,
+sisäisesti nautintorikasta hetkeä. --
+
+Tässä hän oli äsken tehnyt Kanteleiselle selkoa aikeestaan liittyä
+kiertävään turneeseen vaikkapa ilman isän lupaa. Kanteleinen oli sitä
+vastustanut. Puhelut olivat, varsinkin Kustaan puolelta, saaneet jo
+silloin tällöin särmikkäitä vivahduksia.
+
+-- Mutta minkä järjen nimessä sinä vastustat sitä, että minä saisin
+etsiä itselleni lahjojeni ja taipumusteni mukaista tehtävää? kysyi
+Kustaa tiukasti.
+
+Kanteleinen hieman viivytteli vastaustaan.
+
+-- Sen vuoksi, sanoi, että taiteelliset taipumuksesi tuskin riittävät
+tekemään sinusta edes huomattua näyttelijää.
+
+-- Sitä en minä ole ajatellutkaan...
+
+-- Oletpa!
+
+Kustaa säpsähti ja katsahti satutettuna Kanteleisen silmiin.
+
+Kanteleinen pureksi hampaissaan heinänkortta, silmäkulmat olivat
+arvostelevissa kurtuissa. Alkoi sanoa:
+
+-- Tulla jäseneksi kiertäviin teatteriseurueisiin ei ole minusta --
+mutta _vain minusta_, huomaa se -- mikään kadehdittava elämänura. En
+sano, ettei niissä voisi olla kelpo ihmisiä, jopa nerojakin. Mutta kun
+tyhjäntoimittajia on enimmin, tekee heidän seuransa kelpo ihmisistä ja
+neroistakin usein kaltaisiaan.
+
+Kustaa näytti painavasti harkitsevan. Virkkoi vähän ajan kuluttua:
+
+-- Mutta ... tästä voisi saada sellaisen käsityksen, että kiertäminen,
+varsinkin maaseudulla, kasvattaa teatteriseurueissa tyhjäntoimittajia.
+Sitä vastoin suurissa, seisovissa kaupunkiteattereissa nämä vaarat
+voitaisiin välttää. Kuitenkin olet itse monta kertaa sanonut, että
+kaupunkilaisteattereissa, nimenomaan suurissa teattereissa, ei taide
+voi lähestyä kansaa, varsinkaan maalaiskansaa... Että taide niissä
+pääkaupunkilaistuu, ulkomaalaistuu, lakkaa kansaa ymmärtämästä, elää
+vain rahamaailmaa ja porvarielämän mielitekoja varten...
+
+-- Niin! Mutta millä tavoin esimerkiksi sinä nyt korjaisit tätä asiaa?
+Sinä lähdet peltoa, äestä, lantakuormaa, isää, äitiä ja siskojasi
+pakoon, saadaksesi _näytellä_. Mitä sinä näyttelet? Itseäsi, veljeni!
+Neroasi, josta olet tehnyt itsellesi salaisen epäjumalan, jota ainoata
+sinä palvelet. Saadaksesi oikein mielinmäärin palvella tätä
+epäjumalaasi, lähdet pakoon maalta, siskoryhmäsi keskuudesta, isäsi
+kodista...
+
+Sanoppa nyt: mitä sinä tällaisena, niin sanoakseni elämänpakolaisena
+tulet meille täällä kotikylässä ja ihmiskunnalle siellä maailmalla
+opettamaan?
+
+Kustaan suu meni hymyyn. Oli vaikea tietää, oliko kasvoille asettunut
+ilme pilkallinen vaiko nolostunut. Hän ei vielä vastannut, kun
+Kanteleinen jo jatkoi:
+
+-- Niin kauan kuin pysyt kotonasi, tärkeässä työssäsi, kotonasi, jossa
+olemiseen on tilaisuutta, jopa pakottavia syitä, ja näyttelet kotikylän
+seurahuoneella, tuotat sinä lahjoillasi koko kyläkunnalle taiteellista
+nautintoa ja iloa. Me tyydymme sinun taiteeseesi! Mutta me emme katsele
+sinun esityksiäsi näyttelijän esityksinä, vaan lahjakkaan, hyvän
+ystävämme, Sepän Kustaan, joka seurahuoneemme näyttämöllä esittää
+elämänsä suurta ikävää...
+
+Mutta kun sinä tulet takaisin _kiertävänä näyttelijänä_, silloin me
+katselemme täälläkin vain itseänsä näyttelevää näyttelijää, joka
+tavoittelee taituruutta ansaitakseen ihmisten kiitosta, tai rahaa,
+ostaakseen elämäniloja sisällisesti tyhjän elämänsä iloittamiseksi.
+
+Kanteleisen äänessä oli jo hermostunut sävy. Kustaa yhä vaikeni, mutta
+hymy huulilla oli vaihtunut hermostuneisuuden merkkeihin. Ääni värähti
+suuttumuksesta, kun hän sanoi:
+
+-- Sitä kelpaa puhua sellaisen miehen, jolla on itsellä hyvä virka,
+hyvät tulot, ja... Mutta ne sellaiset eivät voi ottaa huomioonsa
+meikäläisen asemaa, ei parhaatkaan... Ja siksi sitä voi puhua noinkin.
+
+-- Sano vielä: ja eläke tiedossa, ja kysy: miksi et sinä saisi käyttää
+omaksi eduksesi lahjojasi ja taipumuksiasi samoin kuin minäkin.
+
+-- No niinkin! Ja miksi et sinä jäänyt kotiisi maanviljelijäksi, vaan
+lähdit seminaariin?
+
+-- Aivan oikein! Vastaan suoraan: sinusta en usko tulevan suurta
+taiteilijaa, ja ala-asteille jääminen tällä alalla on raskas
+elämänkohtalo. Tämän pitäisi riittää sinulle selvittämään jo kaikki.
+Mutta vastaan kysymyksiisi: Minä lähdin kotitorpastani sen vuoksi, että
+meitä oli 5 veljestä. Torppa tulee muutaman vuoden kuluttua taloon.
+Minua ei siinä pidättänyt mikään. Menin seminaariin, kun minulle
+tarjottiin koulurahat. Tulin tänne opettajaksi, kun kutsuttiin. Tämän
+kaiken pitäisi oleman yksinkertaista, selvää ja puolustettavaa, jota
+sinun asiasi ei ole. Tähän lisäksi sanon vielä: maata en ole jättänyt.
+Siihen vetää minua veri!
+
+Kanteleisen silmät iskivät tulta:
+
+-- Minä menen maan luokse takaisin, kunhan tässä ehdin... Saat nähdä.
+
+Vähän aikaa olivat kumpainenkin vaiti. Vihdoin Kustaa sanoi hiljaa:
+
+-- Minä vihaan maatyötä ja ... maata.
+
+Kanteleinen hypisteli kädessään koivunlehvää ja katsoi tarkkaavaisesti
+Kustaata silmiin. Heittäen pois kaiken äskeisen uhman, kysyi hän
+alakuloisella äänellä:
+
+-- Mutta mistä se johtuu?
+
+Kustaan mieli kuohahteli yhä, kun vastasi:
+
+-- Siitä, että minusta on tehty maatyön orja.
+
+-- Maatyön orja...
+
+-- _Maatyön orja!_ Luuletko että minun isäni haluaisi pitää minua
+maatyössä ihanteen vuoksi päivääkään, ellei minun orjatyöni hedelmä
+häntä rikastuttaisi?
+
+He katselivat kauan toisiaan silmästä silmään puhumatta mitään.
+
+Kanieleisen mielessä askaroi taas kysymys: mikä tämän kylän on? Nuoren
+Varamäen vastaus muistui mieleen, mutta sillä ei tuntunut olevan tässä
+tapauksessa mitään arvoa. Tässä ei ollut kysymys köyhyydestä, vaan
+elämästä, elämän mahdollisuudesta. Sellaisen elämän, joka ei riipu
+ainoastaan leivästä, vaan enempi ajatuksista, keskinäisestä toistensa
+ymmärtämisestä, sellaisesta joka synnyttäisi suuria, elähyttäviä,
+elämää hedelmöittäviä ajatuksia...
+
+Hyvästellessä tarttui hän lämpimästi Kustaan käteen ja sanoi:
+
+-- No, sinä taidat lähteä?
+
+-- En tiedä.
+
+-- Tee minun puolestani niin kuin parhaaksi näet. Ystäviähän olemme
+silti.
+
+-- Varmasti, vakuutti Kustaa puristaessaan Kanteleisen kättä.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Kesä kului niin ja näin, aivan niin kuin kuluu kesä, kun ei ole
+varsinaista tehtävää ja kaikki siirtyy tulevaisuuteen. Ensin keväänä
+oli Kanteleinen jonkun verran raivannut koulun ketoutunutta
+puutarhamaata, kylvänyt siihen perunoita, punajuuria, lanttuja j.n.e.
+Sittemmin oli hän käynyt yleisessä kansakoulukokouksessa ja eräillä
+laulujuhlilla. Palannut kotiin hyvin väsyneenä. Yritti sen jälkeen
+saada toimeen nuorisoseuran kesäjuhlan ja saikin. Mutta kyllä siinä oli
+ponnistusta. Seuratoiminnan parikuukautinen loma oli vaikuttanut kovin
+uuvuttavasti. Kun juhla oli juhlittu, päätettiin antaa seuran levähtää
+syksyyn asti ja alottaa silloin taas uudestaan.
+
+Tämä lepo ei Kanteleista tehnyt levolliseksi. Näytti yleensä siltä kuin
+seuraan olisi nyt joku näkymätön vainooja hiipinyt, sillä sen voimia
+heikonnettiin yhtä myötään. Erkin Sameli meni Amerikkaan. Se koski sekä
+Kanteleiseen että seuraan. Vaikka ei Sameli ollutkaan mikään
+korvaamaton nero seuran elämään nähden, vaikutti hänen lähtönsä
+Kanteleiseen masentavasti. Olihan Sameli kuitenkin aina ollut vilpitön
+ja vakaa.
+
+... Miksi hän lähti? kyseli ja tutki Kanteleinen itseltään.
+
+Sameli oli varakkaana pidetyn talon ainoa miehen tehtäviin kykenevä
+poika. Kotiin jäi ainoastaan lapsia ja kaksi täysikasvuista sisarta,
+joista toinen sairaaloinen. Äiti oli myöskin kitulias, hintelä,
+läpikuultava ihminen. Isä kyllä parhaillaan oleva hyvä työmies.
+
+-- Minkä tähden? kysyi Kanteleinen lämpimästi, kun Sameli tuli hänelle
+hyvästiä sanomaan. Matkaan lähtevä painoi päänsä alas, ei katsonut
+silmiin kun vastasi:
+
+-- Niitä on aina syitä.
+
+Haastattelija ei udellut. Sameli lähti selittämättä sen enempää.
+
+Mutta Kanteleiselle jäi tästä kohtauksesta omituinen vastenmielisyyden
+tunne. Vanhain toverusten suhteeseen oli jäänyt himmeä kohta,
+umpikuljuinen paikka, jonka läpi ei nähnyt. Samelin syyt eivät
+saattaneet olla aivan selvät. Hänen lähdössään täytyi olla jotain
+järjetöntä tahi kivuliasta.
+
+Kun oli kulunut muutama päivä lähdöstä, kävi Kanteleinen Erkkilässä
+haastattamassa vanhempia, jotka luuli tapaavansa surun murtamina ja
+pojan tekoa ankarasti tuomitsevina.
+
+Isäntä oli vilkasluontoisempi kuin poika, joka oli tullut enempi
+äitiinsä, perinyt osan tämän salamyhkäisyydestä. Erkkilä oli hyvin
+mielissään, kun opettaja tuli. Rupesi juttelemaan hyvin avomielisesti
+pojan lähdöstä, kun tiesi hänen ja opettajan olleen läheisiä ystäviä.
+
+Riitaa ei heillä ollut Samelin kanssa ollut koskaan. Hänen mielestään
+heidän talossaan olisi ollut ruokaa ja työtä, kun olisi vain viitsinyt
+tehdä.
+
+-- Mutia se laiskaantui siellä nuorisoseurass', selitti isäntä, suu
+touhuavassa hymyssä ja aivan kuin ei olisi siitä niin suuria
+välittänytkään. -- Sehän on luonnollista, näytti mies ajattelevan, kun
+ne sivistyvät, silloin nämä arkityönhalut niiltä menevät...
+
+-- Se ei ajatellut enää muuta kuin painimista, sen jälkeen kun voitti
+nekin isot väkevät siellä pitäjällä ja pääsi koko pitäjän mestariksi.
+
+Isäntä ja opettaja istuivat kamarissa vastakkaisissa pöydänpäissä.
+Siellä pauhasi kärpäsmiljoona aivan kuin mylvivä härkä ja haisi pitkiä
+vuosikausia nurkissa lahonnut lika.
+
+Kertoja hymyili:
+
+-- Sitä se ajatteli ja harjoitti... Ja siellähän ne Amerikass'
+ansaitsevat ne väkevät painijat oikein jumalattomasti...
+
+-- Niin, sekaantui syrjästä kivuliaalla äänellä äiti, -- kun se meinas,
+jotta ne hänen lahjansa ovat siihen painimiseen ... kuinka sitte lie?
+
+Kanteleinen luuli keksineensä syyn Samelin todelliseen lähtöön. Sitä
+selitti vielä enempi silmäys talon tupaan, tarhapihaan, kartanolle
+yleensä. Siellä oli kaikkialla niin tavattoman likaista, ettei Sameliin
+kohdistuva syytteleminen tahtonut enää mitenkään pitää ryhtiään.
+Päinvastoin alkoi pilkistää hieman valoa Samelin viimeaikaiseen,
+kasvaneeseen umpimielisyyteen. Poika lienee jo kauan kärsinyt tästä
+liasta ja lopuksi löytänyt pakotien Amerikkaan.
+
+-- Kyllä sillä saakurilla on hyvä voima, sillä meidän Samelilla, kehui
+edelleen isä, ikään kuin muistellen. Olihan hän ollut monasti
+katsomassa painia, vaikka muuten ei juuri missään kokouksissa käynyt.
+
+-- Jos sattuu, niin kyllä se siellä rahoja tienaa, kuvaili edelleen,
+opettajaa silmiin katsoen, aivan kuin lohduttaen.
+
+-- Noo, niin se sanoi, että ei suinkaan hän siellä tähän oikoiseen
+työhön rupea, auttoi äiti tunnelmaa, valittavalla äänellään jatkaen
+miehensä ajatusta.
+
+Isä paransi edelleen:
+
+-- Tässäkin on näitä lapsia. Jos onnestaisi nyt tämän vanhimman ansaita
+muutama tuhat talonlunastusta varten, niin...
+
+Kanteleinen tuijotti tätä äitiä kipeisiin silmiin. Hänestä tuntui
+siltä, kuin sieltä olisi tirkistellyt Jokirannan kyläkuntahengetär
+avutonna ja vapautusta rukoillen.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Kerran tuli Mikkosen isäntä opettajan puheille. Tämä oli harvinainen
+vieras. Hän muutenkin ani harvoin liikkui kodin ulkopuolella muualla
+kuin kirkossa ja puodissa. Talohan oli hieman syrjässä kylän
+keskuksesta.
+
+Mikkonen ajoi polkupyörällä. Onneksi sattui tapaamaan opettajan kotoa.
+Näytti olevan aluksi hieman hämillään, kun ei tietänyt oikein kuinka
+asiansa alottaisi. Pääsi vihdoin sopivasti puheen alkuun. Kehui
+tulleensa puhumaan Niilosta, pojastaan, se kun aikoi teollisuuskouluun
+ja sitä tietä rakennusmestariksi. Hän ei tahtoisi mitenkään estää
+muuten, mutta kun heillä olis niin hyvä talo, josta kyllä sais
+elinkeinonsa, kun vain olis riittävästi työvoimaa. Tähän saakka on hän
+pannut voimansa etupäässä karjatalouteen, emäntä samoin. Ja kaikki on
+mennyt hyvin. Nyt oli hän suunnitellut uutisviljelyksiä, osittain
+laajanpuoleisiakin. Oli pitänyt silmällä siinä pojankin miehistymistä.
+Mutta silloin tuleekin tämä poika ja sanoo, että hän aikoo
+rakennusmestarikouluun. Se särkee hänen suunnitelmansa, koko hänen
+elämänsä. Ja häntä suututtaa niin että...
+
+Heillä on kyllä nuorempia poikia, mutta kestää vielä monta vuotta ennen
+kuin niistä tulee apua. Pahin on kuitenkin se, jos joutuu niistäkin
+turhaan odottamaan ... jos tulee niillekin sama mieli kuin tällekin,
+niin mitäs turvaa isä voi niihin panna? Eihän niiden tulevaisuudesta
+mitään tiedä eikä osaa niitä varten mitään maan asumisia suunnitella.
+Tämä tekee hänet niin toivottomaksi. Juuri kun hän nyt on alkanut
+päästä asumisessaan hieman alkuun, tulee tämä vanhin poika ja lyö
+maahan kaikki. Jos saisikin kelvollista palkkatyöväkeä, voisi vielä
+onnensa nojaan koettaa, mutta sitä ei saa. Kaikkihan ne nyt lähtevät ja
+menevät, mikä minnekin, mutta pois vain Jokirannalta ... onneansa
+koettamaan, muka!...
+
+Sitte tulevat takaisin ne, joille maailmanrannantie nousee pystöön...
+Tulevat rampoina ja rujoina, elätä sitte vain, kotimaa ja kotikylä...
+Silloin on siivet laukussa ja Jokirannan leipä hyvää purra...
+
+Mikkosen puhe sai kiihtyessään katkeruuden sävyn, jota ei siinä alussa
+sellaisenaan huomannut. Saattoi havaita, että kauan hautuneet ajatukset
+vuosivat, kun niille kerran vapaus suotiin, vuosivat vuolaampina kuin
+kenties asianomainen oli ajatellutkaan.
+
+Hän oli pitkä ja hoikka mies, joitakuita vuosia päälle neljänkymmenen.
+Tukka ja parta olivat hoitamattomat, joten mies näytti huomattavasti
+villiltä. Huuliparran ja korvahiukset oli auringonpaahde valaissut
+miltei lumivalkeiksi. Kasvot tummanruskeat, ahavoittuneet, työn
+leimaamat. Mustat silmät, jotka rauhan aikana tekivät uneksivan,
+haaveilevan vaikutuksen, paloivat sisäisen sodan aikana rauhattomasti.
+Yhteenpuristuneet huulet ja väkevä leuka vaikuttivat uhkaavasti.
+
+Miehellä oli ilmeisesti sydänsuru.
+
+Hän heilutti jalkaa toisen polven päällä, nojasi poskea kämmenpäähän
+ja tuijotteli.
+
+Kanteleinen oli kaiken aikaa kuunnellut. Ei vieläkään hän ollut täysin
+selvillä siitä, mihin Mikkonen tahtoi tulla.
+
+Yht'äkkiä virkkoi mies taas:
+
+-- Siellä se poika sen sai päähänsä, kun niitä seurahuoneen penkkejä
+tehtiin.
+
+Äänessä oli tällä kertaa ärsyttävä sävy. Silmäin tuikea, säkenöivä
+tuijotus suuntautui tuomitsevana opettajaan.
+
+Kanteleinen hieman säpsähti.
+
+-- Kuinka? kysyi hän, saadakseen selville, tarkoitettiinko todellakin
+häntä syyttää.
+
+-- Niin, siellä se sen sai päähänsä!
+
+Mikkonen puhui jo huutavalla äänellä, jossa nyt olivat kaikki syytteen
+vivahdukset.
+
+Kanteleinen ei suuttunut. Hän otaksui kohta, että tässä on joku
+väärinkäsitys. Niin alkoi hän asiallisesti puolustautua. Oli
+tarkoitettu nuorison ja kylän parasta. Oli annettu niille hieman
+käsityöopetusta samalla kun ... ja eihän sen pitäisi olla
+maanviljelijälle vahingoksi?
+
+-- Vahingoksi se on! kirkui Mikkonen, vaihtaen polvea ja iskien
+sotaiset silmänsä opettajaan. -- Ammattimaanviljelijälle on vahingoksi
+kaikki sivukonstit! Siinä on niin paljo työtä... Siitä ei ehdi
+mihinkään ... eikä tarvitse ehtiä! Mitä ne sitte hyödyttävät ne muut
+hommat? Pyhänä kirkoss' ja arkina pellolla, siinä on maamiehen
+liikkuma-ala!
+
+Kanteleisen oli vaikea olla. Mies siis todellakin syyttää häntä siitä,
+että poikansa on saanut hieman käsityöopetusta. Mies on nähtävästi
+asiaa kauan harkinnut ja lopuksi päättänyt lähteä purkamaan mielensä
+hänelle.
+
+Syytöksen edessä tunsi opettaja syvästi syyttömyytensä ja miestä
+kohtaan alkoi herätä säälintunne, sillä hänen valituksessaan
+suunnitelmiensa rikkoutumisesta oli perää. Sitä ikävämmältä tuntui
+asia, kun tämä oli niitä harvoja isäntiä kylässä, joilla oli
+suunnitelmia, jotka ajattelivat ja tekivät jotain muutakin kuin olivat
+epätoivoisia. Kanteleinen otaksui olevansa juuri heidän miehiään
+itsekin. Ainahan hän koetti kiinnittää nuorison mieliä kotikontuun ja
+maanviljelykseen ... sehän oli alkanut olla hänen syvin ajatuksensa!
+Melkein joka esitelmässään puhui hän siitä.
+
+Mutta tämä Mikkonen eli itse melkein erakkoelämää. Hänelle tuli hyvin
+usein yhteensattumia kylän muiden miesten kanssa. Miestä pidettiin
+hävyttömyyteen asti oman edun katsojana, -- muisteli Kanteleinen.
+
+Vaikea oli löytää sanoja, tässä kun oli niin suuri väärinkäsitys. Sen
+vuoksi joutuikin Kanteleinen sanomaan hyvin tavallista ja
+jokapäiväistä. Käsityöopetusta on Niilolle annettu hyvässä
+tarkoituksessa ja Niilolla on käsitöihin taipumusta. Maamiehelle on se
+taito toisen käden arvoinen. Hän pitää valitettavana jos Niilo puuhaa
+pois kotoa, mutta häntä, Kanteleista, ei siitä saa syyttää. Hän
+tahtoisi koko sydämestään kiinnittää nuorison mieltä maahan ja aikoo
+itsekin, kun tässä vain ehtii. Hänhän rakastaa maata ja maanviljelystä.
+Mikkosen suu oli ilvehymyssä.
+
+-- Se on sitä herrain maahenkeä, sanoi.
+
+Jo pyrki nostattamaan Kanteleisen luontoa. Mies ensin häntä syyttää ja
+loukkaa törkeästi ja sitten pilkkaa! Hiusmarto alkoi punoittaa ja
+päässä kiehua. Silmä tuijottaa tuolilla istuvaa miestä aivan kuin
+aikeessa iskeä kiinni.
+
+Silloin alottaa Mikkonen uudessa, rauhallisessa äänilajissa, aivan kuin
+uuden luvun:
+
+-- Minä tulin sitä varten, että eikö opettaja voisi puhua sille
+Niilolle ja estää häntä menemästä? Se poika uskoo opettajaa enempi kuin
+muita, ja...
+
+Äänensävy oli sovintoa etsivä ja pyytävä.
+
+Kanteleinen huomasi heti muutoksen. Ja vaikka hän siitä ilostui, ei
+mielenkuohunsa vuoksi voinut estää tulemasta:
+
+-- Mitäs minä... Tehän syytätte juuri minua poikanne harhaan
+johtamisesta?
+
+Mikkonen vastasi varmalla äänellä:
+
+-- Ja pyydän nyt teitä johtamaan poikaa jälleen takaisin isänsä
+helmaan.
+
+Loppusanoissa oli hellä ja rukoileva sävel. Kun Kanteleinen nyt
+katsahti vieraaseensa, tirkistelivät tämän mustat silmät kuopistaan
+häneen kysyvinä. Miehen leuka nojasi rintaan ja silmät tuijottivat yli
+kulmain. Kanteleisen itsehillintäkyky alkoi palata. Hänen vieraansa
+merkillisen lumoava katse piti ikäänkuin raollaan sielun ovea, jonka
+hän sanoillaan oli äsken laskenut lukosta. Mikkosen yhteenpuristuneet
+huulet näyttivät sanovan: Katso, minä olen luottamuksesta sinuun
+avannut itseni sinulle... Mutta minä olen valmis jälleen sulkeutumaan,
+jos...
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Niilo Mikkonen ja Kanteleinen sattuivat aivan pian tapaamaan toisiaan,
+omituista kyllä, eräänä sunnuntaina kirkkotarhassa. Niilo istui siellä
+suuren pihlajan alla, vastassaan hattupäinen tyttö. Kanteleinen osui
+siihen aivan sattumalta ja aikoi kulkea tervehtien ohitse, mutta Niilo
+puhutteli. Kun Kanteleinen läheni, esitteli Niilo tytön: neiti
+Joenpolvi, kirkonkylän leipurin sukulainen, hiljattain tullut tänne
+vierailemaan. Tyttö oli vahvasti Niilon näköinen, melkein kuin sisar;
+muuten ehkä viittä vuotta Niiloa vanhempi.
+
+Kanteleinen pani ensi silmäyksellä merkille, että neiti Joenpolven
+katseella oli omituinen imeytymisvoima. Häneenkin se imeytyi, aivan
+kuin valokuvatakseen. Ennen kuin oli istunut seurassa viittä minuuttia,
+tiesi jo, että näiden nuorten välillä oli rakkaussuhde, jossa pojan
+lämpömäärä tavoitteli korkeita huippuja, -- mutta tyttö yritteli jo
+hakkailla häntä, Kanteleista.
+
+Yhdessä mentiin kirkkoon ja yhdessä palattiin sieltä. Neiti Joenpolvi
+kutsui tuttaviaan leipurin luokse, mutta Kanteleinen esteli, koska
+hänellä oli kotikiire. Niilo olisi hyvin joutanut ja kernaasti
+mennytkin. Mutta Kanteleinen suositteli yhteen matkaan ja sai vihdoin
+taipumaan.
+
+Matkalla meni puhe itsestään Niilon koulutuumiin. Poika alkoi niistä
+jutella. Kun hän tuntee itsessään suurempaa vetoa teollisuus- kuin
+maanviljelysalalle, niin ajattelee, että jokaisen ihmisen on seurattava
+kutsumustaan. Onhan hänellä hyvä koti, mutta isä on niin nuori mies,
+ettei hän anna pojalle itsenäistä maanviljelystä ainakaan viiteentoista
+vuoteen. Hänen taas on mahdotonta ajatella jäävänsä niin kauaksi ilman
+omaa, itsenäisiä tehtävää... Joutuisi vanhaksi mieheksi saakka olemaan
+niin kuin lasten kirjoissa.
+
+Hymyillen hämillään, sydän kurkussa:
+
+-- Ja mihin siinä vaimonsakin panee, jos niin kuin sattuisi sekin
+tulemaan otettua.
+
+Nauroi ja katsoi mitä Kanteleinen mahtaa ajatella.
+
+He polkivat rinnakkain pyöriään. Kanteleinen sattui katsomaan Niilon
+silmiin ja kysymään suu naurussa:
+
+-- Sulla taitaa jo olla katsottuna?
+
+-- Ei-ei! kielsi Niilo.
+
+-- Näytti vain, niin kuin olisit ollut tuon neiti Joenpolven lähellä.
+
+-- Ei-ei!
+
+Kiusaaja nauroi:
+
+-- Mutta kyllä sinä hänestä tykkäät.
+
+Niilo punastui:
+
+-- Noo...
+
+Ja hymyili onnesta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Myöhemmin matkan varrella rupesivat he puhumaan maanviljelyksestä.
+Kanteleinen sanoi asiaa viime aikoina paljonpuoleisesti ajatelleensa.
+
+-- Se on niin omituista, sanoi hän eräässä välissä, että me,
+nykyaikainen nouseva polvi, niin minä kuin muutkin, tunnemme niin
+herkästi sen käteisen rahan vetovoiman. Kun maamies ei saa rahaa ennen
+kuin hänen työnsä hedelmä kypsyy maasta kauppaan laskettavaksi, sen
+tähden vierotaan maamiehen suuriarvoista ammattia.
+
+-- Niin se on, sekin. Ja sitte siinä talonpoikaiselämässä on tähän
+aikaan jotain niin masentavaa.
+
+Kanteleinen rupesi kuvaamaan maanviljelysammatin merkitystä.
+Maanviljelijä on Luojan oikea käsi. Hänen kätensä kautta antaa luonto
+hedelmän, josta kaikki elävät, pukee viljellyn maan ihaniksi
+puutarhoiksi, koettaa kiinnittää luonnosta pakoon karannutta ihmistä
+takaisin luontoon...
+
+Mutta häntä itseä alkoi tympäistä tämä tuhansia kertoja matkittu juttu.
+Se tuntui tässä aivan kuin salonkikohteliaisuudella, joka käy
+tottumattomalle pian perin tympäiseväksi, mutta salonkisankarille,
+jonka huulten läpi kaiken päivää virtaa koreutta, jota ei kukaan
+ajattelekaan muuksi kuin tyhjänpäiväiseksi ajankuluksi, sellaiselle se
+voi muuttua suosiontavoittelu- ja leipäpuheeksi. Tässähän oli rinnalla
+nuori mies, jota olisi pitänyt kyetä vakuuttamaan. Hän oli luvannut
+Mikkoselle koettaa parastaan. Mutta mitä enemmän hän asiata ajatteli,
+sitä syvemmin tunsi, että tässä tarvitaan jotain muuta kuin
+korupuheita. Sillä poika oli itsenäinen, voimakas luonne, joka aikoi
+menestyä elämässä.
+
+He sivuuttivat erään suutarin asunnon. Mökki oli muutaman kapanalan
+maapalstalla ja ympärillä kaunis puisto. Kumpaisessakin heräsi
+yht'aikaa halu pistäytyä tuvassa, sillä suutari, vaikka olikin jo
+vanhemmalla puolen ikäänsä, kävi usein nuorisoseuran kokouksissa ja oli
+heidän tuttavansa.
+
+Suutari Heino loikoi puutarhassaan. Hän ihastui vieraiden tulosta,
+sillä oli ollut eilisestä saakka kovin katkeralla mielellä ja toivoi
+nyt saavansa hieman lohdutusta. Aiheena kärsimykseen oli ollut se, että
+isäntä, jonka maasta mökintila oli ollut vuokrattuna, oli eilen taasen
+karsinut suuria oksia hänen puistaan, kun oksat ulottuivat hieman talon
+maan päälle ja kalvehtivat sitä. Suutari sanoi, ettei hän olisi
+tapauksesta niin suuria välittänytkään, ellei tämän puiston raastaminen
+olisi muodostunut jo yhtämittaiseksi, pari kertaa vuodessa tapahtuvaksi
+hävitysretkeksi. Mutta siitä asti kuin nykyinen isäntä on tätä maata
+omistanut -- hän oli ostanut tilan kolmisen vuotta takaperin -- on hän
+joka kevät ja nyt jo kesälläkin käynyt karsimassa hänen rajallaan
+olevia puita, milloinkaan ennakolta puhumatta puiden omistajalle
+sanaakaan. Seuraus onkin ollut, että nyt on jo kaksi pihlajaa melkein
+kuivunut, ja suutari luuletteli, että niille on tehty muutakin
+vahinkoa kuivaamisen tarkoituksessa. Hän myönsi, että isännällä on
+muistuttamisen syytä, kun oksat ulottuvat hänen maalleen. Hän olisi
+valmis mielellään korvaamaan vahingon, jos häneltä sitä vaadittaisiin.
+Mutta kun maanomistaja on ottanut tavakseen raastaa oksia hänen
+rakkaista kotipuistaan melkein joka kerta kun ohi käy, tuntuu kuin
+seisoisi tässä ryövärien keskellä jotka uhkaavat hävityksellä ja
+masennuksella. Hän on tällä paikalla asunut pienestä pojasta ja itse
+istuttanut useimmat puut. Hän rakastaa tätä kontua niin ettei sanoa
+osaa. Kun näitä puita revitään, tuntuu se hänen ruumiissaan ja
+sielussaan. Hänet valtaa sellainen nöyryyttävä, masentava
+orpoudentunne, että...
+
+Liikutus keskeytti hänen puheensa.
+
+Nyt vasta oli hän oikein joutunut ajattelemaan, mille mahtaakaan tuntua
+vanhasta torpparista, joka on nuoruudessaan raatanut sulalle maansa
+kylmään korpeen ja viljellyt niitä parhaan ikänsä, kun hänet sitte
+vanhana työnnetään konnultaan mierontielle...
+
+Suutarin kuvaus oli niin elävää ja sydämellistä, että yhteen aikaan
+kimalsi kyynel jokaisen silmissä. Hän kertoi jo ajatelleensa tarjota
+myötäväksi mökkinsä voidakseen etsiä jonkun sellaisen paikan, jonka
+jaksaisi pikku varoillaan lunastaa omakseen. Mutta ... tämä paikka on
+käynyt hänelle niin rakkaaksi, että eroaminen siitä tuntuu aivan kuin
+lähtisi mieroon, josta ei enää koskaan löydä kotoiselle tuoksahtavaa
+levähdyspaikkaa...
+
+
+
+
+XIX.
+
+
+Niilon herkkään mieleen oli suutarin kertomus vaikuttanut syvästi. Jo
+pitkän ajan oli hän kertomusta seuratessaan ajatellut kotitalonsa
+torppareita. Heillä oli kaksi torpparia ja pari mökkiläistä, joista
+varsinkin torppareita isä aikoi häätää, odottaen vain aikaa. Toinen
+torppareista oli jo vanha mies, torppaa viljellyt jo nykyisen isännän
+isän aikana. Tämä puhuu melkein joka näkemällä häädöstä. Hänen
+puheissaan voi havaita suurta levottomuutta, vaikka ukko saattoi sen
+kätkeä juromielisyytensä suojiin. Mutta vasta nyt alkoi Niilo ymmärtää,
+mitä tuon vanhuksen mielessä mahtoi liikkua.
+
+Torpan nimi oli Kivinotko. Ukon pojista oli kaksi ollut talossa
+pikkurenkeinä aina rippikouluun asti. Sitten eivät enää olleet jääneet.
+Niilo oli kuullut isänsä usein vihoittelevan, kun ei saanut Kivinotkon
+poikia pysymään renkeinä. Joskus lie uhkauksiakin lausunut. Pojat
+olivat menneet mailta matkoihinsa. Joskus vain pistäysivät vanhuksia
+tapaamassa.
+
+Niilo ajatteli Kivinotkon vaaria ja muoria. Jos isä ajaa ne kodistaan
+sitte kun kontrahtiaika loppuu, mihin he menevät?
+
+Mielikuvitus kehittyi hyvää vauhtia. Niilo oli niin monta sataa
+talvi-iltaa vääntänyt Kivinotkon tuvassa niiden nuorimman pojan kanssa;
+siellä oli ollut hauskaa ja hyvä olla. Vaari oli ollut kuin oma ja
+muorilla oli poikia nuhdellessaankin suu hymyssä. Kivinotkon kotoinen
+tunnelma nousi niin valtavana, että mieliala painui unelmoimaan. Jos ne
+ajetaan pois, ei mitään muuta niillä ole elämisen ehtona kuin
+vaivaishoito... Mutta vanhat vaivaishoitolaiset annetaan urakalle
+sellaisille, jotka niiden hoidosta yrittävät ansaita. Niilo tunsi
+hyvin, miten eräässä heidän maallaan olevassa mökissä hoidettiin
+muuatta vanhaa, sairasta muoria. Häntä puistatti. Kerrankin oli nähnyt,
+nurkan takaa salaa, miten muori porrasten luona syö paljaita,
+kuorimattomia perunoita puukaukalosta ja tuvasta kuuluu mökin akan
+vinkuva ääni. Akka kiroilee ensin hieman hiljemmin, mutta vinkuu sitte:
+-- On se rikasten Jumalakin ... kun tuollaisia lahoja pakottaa vielä
+elättämähän ja täss' olis kyllä tekemistä itsensä kanss'...
+
+Vanhuksen hampaaton suu mutustaa perunoita hädänkiireessä, aivan kuin
+varkain ja peläten että nyt tulee se vinkuvaääninen ottamaan puuvadin
+pois... Herra Jumala kuinka sillä onkin nälkä! Sitte sattuu
+onnettomuus, menee peruna väärään kurkkuun. Vanhus alkaa kyökätä ja
+kallistuu porraskivelle kylelleen. Se toinen tulee tuvasta kuin vihuri.
+Katsoo, tuijottaa.
+
+-- Joko se nyt? mutisee.
+
+Mutta auttamaan ei vanhusta käy, vaan painautuu takaisin tupaan ja
+vetää oven perässään kiinni.
+
+Sillä kertaa ei muori kuollut, mutta kuva säilyi Niilon mielessä
+kaameana ja pelottavana. Nyt hän ei päässyt mihinkään siitä, että
+mielikuvitus asetti Kivinotkon muorin siihen porraskivelle ja se siinä
+valitti:
+
+-- Voi sitä Mikkosen isäntää kun ajoi meidät maantielle... Voi Jumala
+sitä Mikkosen isäntää kun pani meidät maantielle... Voi, voi, voi...
+
+Sitte hänellä on peruna kurkussa ja tuvasta tulee akka ja kiroilee.
+
+Kylmä hiki alkoi virtailla pitkin selkää. Kun suutari Heino ja opettaja
+Kanteleinen juttelivat, voi Niilo enään ainoastaan hyvin hämärästi
+seurata. Hänen sielussaan vallitsi suuri myrsky.
+
+... Minäkö kyntäisin heidän entisiä maitaan? Kyntäisin ja kylväisin ja
+leikkaisin ja jyviä kokoisin ja hyvin voisin niistä, aivan kuin
+rehellisesti saadusta omaisuudesta iloitsisin isäni kanssa ja
+rikastuisin, kuu meidänkin molemmat torpparit ajettaisiin maanpakoon?
+Meillä ei olisi enää mökkiläisiäkään naapureina... Kaikin ne
+elinaikansa kantaisivat meille vihaa, isälleni ja minulle ja äidille ja
+siskoille ... ja me olisimme maallamme heidän piirittäminään kuin
+vihatut pahantekijät.
+
+... Se olisi kirottua elämää, ajatteli hän. Siinä samassa meni mieleen
+neiti Joenpolvi. Tuskallisten mielikuvain yli yritti nousta autuas
+tunnelma ja sijoittaa heidät Mikkosen porstuakamariin nuorena
+pariskuntana. Mutta se särkyi heti siihen että Kivinotkon vaari veti
+tuttuja pieksusaappaitaan ohi Mikkosen tarhaportin, selkä oli tutussa
+köyryssään niin ikään, mutta silmässä oli vihainen isku ja hampaaton
+suu oli rumasti väärällään, aivan kuin aikeissa purra hammasta, ja hän
+pui nyrkkiä taloon päin.
+
+... Ei ikänä siihen taloon! ei ikänä ... ei ikänä! Hän etsisi paikkansa
+vaikka maan ääristä ja rupeisi sosialistiksi ja... Neiti Joenpolvi
+seurasi mukana taas näillä mielikuvituksen uhmaretkillä, ja ahdistus
+tuntui hieman vapauttavan.
+
+Toiset juttelivat juuri suutari Heinon pojasta, joka oli
+rakennusmestari, ja se sai Niilon huomion hieman enemmän kiintymään
+heidän jutteluunsa. Suutari kertoi että hänen poikaansa oli tänä kesänä
+kohdellut kova onni. Ensin teki urakoitsija, jonka palveluksessa poika
+oli, vararikon, ja asiat kiertyivät niin, että poika jäi ilman
+puolentoista kuukauden palkkaa. Sitte otti poika omiin nimiinsä pikku
+urakan, mutta miehet, jotka olivat lupautuneet töihin, tekivät lakon ja
+julistivat työmaan lakkotilaan. Heino kertoi tästä kaikesta hyvin
+surullisella äänellä. Lopuksi jouduttiin filosofoimaan siitä, miten
+merkilliseksi on aika tullut, kun ei enää mikään kannata.
+
+Kotimatkalla sukeutui Niilon ja Kanteleisen keskustelu Niilon
+koulupuuhaan. Kanteleinen kertoi Mikkosen käynnistä luonaan ja ilmoitti
+minkä tehtävän Mikkonen oli hänelle uskonut. Poika ihmetteli, mutta
+samalla nousi omanarvontunto. Hän ei ollut juuri koskaan havainnut
+sellaista itsetunnon nousuvirtaa itsessään.
+
+Äskeinen sisällisten ristiriitojen myrsky oli hieman tauonnut. Siltä
+pohjalta tämä itsetunto nyt nousi kuin tuliteränä, uutena uskona, joka
+murtaa vuoria.
+
+... Isäkin siis todella pitää minusta! Se oli niin iloinen havainto
+tämän kaiken keskellä, että oikein pyrki nauru.
+
+Tässä, hieman hermostuneessa ilonhuumauksessa pääsi Niilon suusta
+sanoja, joista Kanteleinen voi päättää, että neiti Joenpolven kanssa
+oli jo ollut puhetta kihlauksesta ja että teollisuuskoulu-ajatus oli
+kotoisin neiti Joenpolvesta.
+
+Kanteleisen oli hieman vaikea pidätellä hymyään, näissä ajatuksissa kun
+oli hänen mielestään niin harkitsematonta lapsellisuutta ja kiihkeätä
+älyttömyyttä. Keskustellessaan hän havaitsi ilokseen, että isän halu
+pidättää poika kotona oli tehnyt Niiloon hyvän vaikutuksen. Ne vain
+eivät näy voineen keskenään jutella ja selvitellä asioita. Niilon
+herkkämielisyys antoi hyviä toiveita siitä, että isän halu tulisi
+täytetyksi.
+
+Lähestyttäessä Mikkosen taloa hyppäsi Kanteleinen pyörältään. Niilo
+teki samoin.
+
+-- Sinä saat heittää pois sen teollisuuskouluhaaveen, sanoi Kanteleinen
+ja katsoi hymähtäen toveriinsa.
+
+Näki että Niilon oli vaikea vastata niin tai näin.
+
+-- Kun se isä oliskin vähän toisellainen, pääsi häneltä.
+
+-- Sinuako kohtaan vai miten?
+
+-- Sitäkin ... taitaisi se aina mennä muuten, mutta jos se alkaa häätää
+niitä torppareita, niin...
+
+Pojalta pääsi itku.
+
+-- Täällä ei ilkee sitte enää silmitellä.
+
+Hän kiinnitti aran, tunteellisen katseensa Kanteleiseen, ikään kuin
+apua anoen.
+
+Ei, siilien oli keksittävä esteitä! Mikkosen isäntää pitää ottaa
+lujille siitä. Olisipa sekin, jos nyt juuri hän, yksi kylän etevimpiä
+talousmiehiä, alkaisi häätää maallaan asuvia. Hän, Kanteleinen, sanoo
+kyllä suorat sanat.
+
+Niilo epäili, ettei se hyödytä mitään. Mutta Kanteleinen oli saanut
+kiinni innostuksestaan eikä häntä voinut mikään estää yrittämästä.
+
+-- Mennään juttelemaan isäsi kanssa!
+
+Niilo katsoi kysyen, aivan kuin päässään aprikoiden, mahtaisiko se
+käydä laatuun.
+
+-- Mennään vain, äänsi vihdoin kaksimielisenä.
+
+-- Minä olen saanut isältäsi tehtävän tuoda sinut hänen helmaansa. Nyt
+vien sinut. Pannaan ehdot.
+
+-- Mennään! Niilo huudahti, aivan kuin asia nyt vasta olisi selvinnyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sinä iltana sai Mikkonen poikansa ja Mikkosen maalla asujat uudet
+kontrahtinsa.
+
+Kolmen viikon kuluttua meni neiti Joenpolvi kihloihin erään kirkonkylän
+kauppa-apulaisen kanssa.
+
+
+
+
+XX.
+
+
+Polvella toisensa jälkeen oli Kyläsuolta ihanimmat lapsuudenmuistonsa.
+Se antoi marjoja ja kanervain lemua. Mutta sitte kun tultiin
+vanhemmiksi eikä enää käyty marjassa, rupesi suo tuntumaan joutavalta
+ja vastenmieliseltä. Se ei antanut täysikasvuisille mitään. Sen
+reunamilla oli yksi ja toinen aikojen kuluessa yrittänyt viljelystyötä.
+Mutta kun rahkaa oli toista syltä paksulta ja sitä yritettiin
+polttamalla kuluttaa kyynärälaskulla, siirtyi miespolvi toisensa
+jälkeen hautaan, poltettuaan osansa Kyläsuon reunamia, pääsemättä silti
+sopivaan, hedelmälliseen korkeuteen. Kyläsuo oli vielä huononlaista
+palamaan. Piti olla niin perin valitut ilmat, vesi kun asusti
+suosammalen kukassa, ilkkui ja uhmasi siitä viljelijän palvelukseen
+antautunutta tulista elementtiä.
+
+Aikojen kuluessa oli jo parikin kertaa yritetty Kyläsuon läpi suurta
+viemäriä joidenkin entisajan viljelysurhojen toimesta. Mutta kylä väsyi
+ja riitaantui aina vaikeuksien eteen tultaessa. Oja jäi silloin aina
+kesken ja umpeen painuessaan hautasi suohon kuohahtaneen innostuksen
+sataiset työpäivät ja hikipisarat odottamaan maahengen heräämisen
+kultaista aamusarastusta.
+
+Noin kymmenkunta vuotta takaperin oli Kyläsuolle puuhattu oikein
+virallisten tointen avulla tarkastus. Muuan laskuoja, joka kiersi
+osaltaan Kyläsuon reunoja, kiinnitti silloin kylän edistysmiesten
+huomiota. Etupäässä liikkuivat Piilomäen porvari ja Varamäki. Piilomäen
+porvarilla oli maatalokin ja häntä pidettiin hyvänpuoleisena
+asumamiehenä. He luulivat, että johtamalla tähän ojaan pari sivuojaa
+eräästä keitaan tapaisesta keskeltä suota iso ala suosta joutuisi
+kuivaustilaan. Mutta useimmat osakkaat olivat elämänsä varrella
+tottuneet siihen käsitykseen että kaikki, jotka olivat yrittäneet
+Kyläsuota viljelykselle, olivat joutuneet narreiksi ja naurettaviksi,
+pantuaan siihen rahansa, jota ei enää mitenkään takaisin saatu. Eikä
+tämä uusikaan yritys ollut sen kummempi. Heistä oli vain naurettavan
+lapsellista se, että oli voitu niin pian unohtaa edellisten polvien
+ikävät kokemukset. Mutta suututtavaa oli se, että nyt vielä oikein
+kruunun voimalla aijottiin pakottaa järkevämpiä rajanaapureitakin
+samaan hulluuteen!
+
+Tosin viimeaikoina olivat sanomalehdet alkaneet kirjoittaa rahkasoiden
+uusista viljelystavoista, mutta ne olivat niitä kamarijuttuja, joita ei
+vakava maamies usko. Kukaan kylän isännistä ei tosin ollut käynyt
+koskaan itse katselemassa uudenaikaisemmilla suonviljelyksillä, kun
+eivät olleet sattuneet kulkemaan eikä aloksesta viitsinyt lähteä
+joutaville huvimatkoille; mutta asian tiesi kokemuksesta ilman
+näkemättäkin. Olihan heillä jokaisella Kyläsuon reunaa sen verran
+viljelyksellä, että sen luonteen tunsi. Varamäki ja Piilomäen porvari
+saatiin lannistetuksi taas silläkin kertaa. Siihen vaikutti suureksi
+osaksi sekin, että Varamäki jo silloin ajatteli talonsa jättämistä
+pojalleen ja Piilomäki suunnitteli myymistä.
+
+Mutta Varamäen nuori isäntä oli kerran sattunut
+maanviljelysretkeilijäin joukkoon, jotka tarkastelivat suonviljelyksiä
+eräällä ulkokunnan pikkutilalla. Siinä oli saavutettu aivan
+ihmetuloksia samallaisella maalla kuin Kyläsuo.
+
+Siltä retkeltään tuli nuori Varamäki suonviljelysinnostuksen
+tartuttamana. Ensimäinen mies, jolle hän kertoi havaintonsa, oli hänen
+oma isänsä.
+
+Sillä kertaa olisi pitänyt olla näkemässä Varamäkeä. Ukon
+vaaleansiniset silmät säihkyivät ja melkein koko mällinsä hän syleksi
+vesilaatikkoon, niin hermostuneen innostunut mies oli.
+
+-- Enkö minä ole sitä sanonut! -- Kas sitä! No en minä sentään sillä
+lailla panisi, tuota, mutta ... se ei kannata. Mutta se, kas kun ovat
+huomanneet...
+
+Näin huudahteli vanhentunut suoviljelyksen unelmoitsija poikansa
+kertomuksen kestäessä.
+
+Tässä keskustelussa kiintyi havainto siihen huomiota herättävään
+elämänsähköön, joka virtaili näiden miesten välillä. Vanha mies, jo
+vuosia elänyt syrjässä, vähässätuvassa eläkkeellä, elämäntyönsä
+varsinaisesti päättäneenä, tunsi yhtäkkiä että eräs ihanne, joka oli
+toimivana elänyt hänen sielussaan vuosikymmeniä, sitten peittynyt ja
+häipynyt toteutumattomana, nyt oli toteutumistaan varten nousemassa
+uudelleen näköpiiriin. Tämä tietoisuuteen yhtäkkiä ilmestynyt havainto
+vaikutti niin valtavana, että sydän pampatti, veri kuohahteli ja
+voimantunto kohosi aivan kuin uusiin miehuudentöihin. Se oli jotain
+samallaista kuin tiedemiehen tunne silloin, kun hän havaitsee
+elinaikaisten tutkimustensa olevan vihdoinkin johtamassa kirkastettuun
+lopputulokseen, onnelliseen ratkaisuun. Mutta tätä Kyläsuon entistä
+tutkijaa ja viljelyksen yrittäjää lämmitti samalla aivan välittömästi
+iloinen tietoisuus siitä, että hänen suonviljelysaavistuksensa
+toteutumisen kertojana seisoi tuossa hänen oma, ainoa poikansa, jota
+liikutti ja innosti nyt aivan sama ajatus kuin häntä aikoinaan. Moneen
+kertaan uudisti vaari: -- Niin, noh, pane toimeen Kyläsuolla. Siinä on
+tilaa!
+
+-- Koetan minä, vakuutti poika, nyykäyttäen päätä lujasti niin että
+väkevä leuka kosketti melkein rintaa.
+
+Ojista vaari oli jyrkästi eri mieltä, sen hän erotti kohta. Nuori
+isäntä näet kertoi uudenaikaisista mataloista suo-ojista, joita
+retkeilyllä oli nähnyt ja kuullut puolustettavan. Vaari oli taas aivan
+ratkaisevasti syvien ojien mies. Suon lannoitusta ja viljelemistä ilman
+polttoa hän ajatteli ja kuunteli, tehden joissakin kohdissa lieviä
+vastaväitteitä, usein myöntäen mahdollisuudet.
+
+Siitä oli nyt kulunut muutamia vuosia ja Varamäen suonviljelykset
+Kyläsuon reunassa olivat joka vuosi laajentuneet. Vanha isäntä oli
+siellä melkein aina mukana. Kilpaa poikansa kanssa oli hän ruvennut
+lukemaan suonviljelyskirjallisuutta. Näin pantiin yhteen vanhan miehen
+kokemus, molempain into ja asianharrastus, yhteinen tieto ja äly. Tämän
+yhteistyön kautta saavutettiin erinomaisia tuloksia. Viime suvena oli
+jo käynyt pari retkikuntaakin Varamäen suonviljelyksillä.
+
+Mutta suurin osa omankyläisiä kiersi julkisesti tätä viljelyspaikkaa.
+Salaisesti, valoisina kesäöinä jotkut joskus siellä pistäysivät. Kun
+tällaisia miehiä sattui yhteen, puhuivat he pilkallisesti ja käyttäen
+laskutaitoaan osoittivat selvillä numeroilla miten paljo kallista
+työtä, savenajoa ja kalliita lantoja tuo viljelys kysyy, joten sen
+täytyy tuottaa puhdasta tappiota.
+
+Varamäellä taas olivat omat tilikirjansa, jotka näyttivät toista.
+Kokemus oli lyhytaikaista, mutta se oli innostavaa. Hän odotti vain
+aikaa, milloin voisi osoittaa kyläkunnalle suuren suunnitelman koko
+Kyläsuon viljelykseen laittamisesta.
+
+Piilomäen porvari ei ollut vielä myönyt taloaan. Mies oli ruvennut
+sitävastoin saamaan päähänsä osuustoiminnallisia aatteita, jonka vuoksi
+suunnitteli kaupan lopettamista ja maatalon pitämistä. Mikään
+varsinainen uudistuksenmies ei hän enää ollut, sillä paras aika oli
+elettynä. Mutta hänen maansa olivat vuoroviljelyksessä, ja siinä
+suhteessa oli hän Jokirannan viljelyksen harvoja edistysmiehiä.
+Toistaiseksi ei hänen vuoroviljelyksensä kuitenkaan vaikuttanut
+kyläkunnan miehiin esimerkillisesti, sillä hänen otaksuttiin pitävän
+sitä yllä kaupasta saamillaan rahoilla. Hätäkö sellaisten on!
+
+Kolmas huomattava maatalousmies oli Mikkonen. Hänen erikoisalanaan oli
+karjatalous. Muuten oli sattunut niin sopivasti, että tässä emäntä ja
+isäntä olivat molemmat innostuneet samaan talousalaan. Heillä oli
+hyvänpuoleisia luonnonniittyjä ja hakamaata. Mutta karjatalous vei
+itsestään myöskin heinänviljelykseen. Muutamassa vuodessa oli Mikkosen
+maidon vienti meijeriin kohonnut ensimäiselle sijalle koko kylässä.
+Siellä oli kuitenkin puolta isompiakin taloja. Sellainen saavutus
+innosti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näiden ihmisten kanssa seurustellessaan tunsi Kanteleinen aina
+omituisesti elähyttäviä vaikutelmia. Sen sijaan sai useista toisista
+taloista palata hyvin lamautuneena. Niissä ei juuri koskaan puhuttu
+maanviljelyksestä. Sivuansiot olivat hyvin halutuita. Varsinkin
+asiamiestoimet, joilla voi ansaita vähän rahaa, olivat mieluisia. Sillä
+aikaa sai maa hoitaa melkein yksin itseään ja antaa satoa sen verran,
+minkä luonto sopivain ilmain vallitessa milloinkin omasta alotteestaan
+saattoi antaa.
+
+Moni talollinen uneksi ja odotti, itsekään tietämättä mitä, tai ketä.
+Odottaja ei näihin luonnon asioihin pyrkinyt itsetietoisena viljelijänä
+sekaantumaan. Hän suoritti maamiestehtävänsä kuin papin "taksvärkkäri":
+teki nurkuen päivätyönsä, suunnitteli aina päässään karkutuumia ja
+vaivasi mieltään ainoalla mielenkiintoisella kysymyksellä: Mistähän
+sais rahaa?
+
+
+
+
+XXI.
+
+
+Tuli taas syksy. Koulu alotti työnsä verrattain pienellä
+oppilasmäärällä. Opettaja kummasteli, eikä arvannut syytä tähän.
+Kyseltyään asiaa vanhemmilta tuli siihen käsitykseen, että ilmiön
+vaikutti kyläkuntahengen yleislamaus. Mikä selitti tarkemmin syyksi
+sen, että lapsia tarvittiin kotitöihin, kun ei aijottu ottaa talveksi
+palvelijoita. Kuka oli mielestänsä saanut niin heikon vuoden, ettei
+jaksanut maksaa lasten koulumenoja. Mäkitupalaiset pelkäsivät
+työnpuutetta. Joidenkuiden mukulat eivät olleet tahtoneet itse tulla
+kouluun, eikä viitsitty pakottaa ... omahan heidän on asiansa. Eräät
+sanoivat, että oli meinattu kyllä, mutta niinpä se jäi, kun ei tullut
+ajalliseksi. Lopuksi oli niitä, jotka eivät esittäneet mitään syitä,
+sekä sellaisia, jotka suu naurussa, jonkunlaisella itsetietoisella
+tyydytyksen tunteella selittivät, ettei uskota koulusta olevan mitään
+hyötyä talonpoikaisten ja mäkitupalaisväen lapsille. Tämän perässä
+seurasi se vanha juttu: kyllähän ne työtä oppivat ja osaavat tehdä
+ilman kouluakin ja ... "mikä lie syynä, pikemmin niinkuin parempia
+työntekijöitä tahtoo tulla niistä, jotka eivät ole kansakoulua
+käyneet". Tähän innostuttavaan väitteeseen filosofoitiin lisiä. Ne
+tulevat jo kansakoulussakin melkein liian viisaiksi, niin viisaiksi,
+ettei se suuri järki ja taito enää mahdu eikä asetu askaroimaan näissä
+mullantonkimis-asioissa. Lueteltiin esimerkkejä omalta kylältä ja
+pitäjäältä, miten monikin, joka oli ollut etevä kansakoulussa, sekä
+monet, jotka olivat käyneet vielä kansanopiston, olivat tulleet
+vastahakoisiksi näihin talonpoikaisiin töihin. He nyt olivat tuumineet,
+että jos koettaisi osan mukuloistaan jättää vähän vähemmälle
+koulunkäynnille. Saahan myöhemmin nähdä, tarttuuko niihinkin se sama
+liikkuma ja herrastelutauti kuin toisiinkin. Mutta ei luulisi --
+arvailtiin -- kun eivät osaa muuta kuin tätä oikoista rongottamista, että
+niillä on niinkään vientiä. Kun niiden järki pysyy kohtuuden rajoissa
+eivätkä osaa niin näppärästi kaikkia viisauksia, niin eivät kelpaa
+maailmalle...
+
+Se oli heistäkin tietysti eri asia, jos aikoi lapsiansa jollekin muulle
+alalle kuin näihin kotoisiin maanviljelyshommiin... Mutta kun heillä ei
+aijottu, niin jääköön nyt kokeeksi koulusta pois.
+
+Kanteleinen joutui näitä väitteitä punnitsemaan nyt aivan uudessa, oman
+kokemuksen valossa. Häneen ei ollut vielä päässyt juurtumaan niin
+vakaantunut usko koulun ehdottomasti oikeaan vaikutukseen, että hän
+olisi voinut edes useimmille näille arvostelijoille välinpitämättömästi
+nauraa. Päin vastoin kansan arvostelu voimakkaasti painoi häntä.
+
+Tutustuttuaan näinä vuosina jokseenkin perinpohjin Jokirannan
+kyläkuntasielun elämänilmiöihin, tunsi hän nyt kuin näillä
+arvosteluilla olisi ollut jonkunverran asiallista pohjaa. Esimerkiksi
+nuorisoseuran pojista oli moni lähtenyt etsimään toisenlaisia töitä
+kuin maatyöt, ja monihan niistä oli kylän lahjakkaimpia.
+
+Mutta missä on tämän perussyy? Onko se siinä, että oppi luonnostaan
+vieroittaa maatöistä, vai siinäkö, ettei maanviljelystyö nykyhetkellä
+ja varsinkaan tässä kyläkunnassa kykene tyydyttämään kyllin hyvin
+sivistyneessä nuorisossa sitä, jota voisi nimittää työsieluksi?
+
+... Onko maanviljelystyöllä nykyhetkellä ehkä liian alhaiset
+vaatimukset, niin ettei se voi enää herättää nuorissa sitä palkinnon
+toivoa, elämänilon-uskovaista odotusta, minkä tämä työ teki ennen?
+Työiloa?
+
+... Ehkä tämän rinnalla vaikuttaa toisena tekijänä herännyt
+vapaudentunne? Kotikylään sitovat siteet on kehitys katkonut. Ennen ei
+nuorilla ollut kotikylän ulkopuolella mitään mahdollisuuksia saada
+toisellaisia ansiotöitä, eipä juuri ollenkaan töitä. Oltiin koko lailla
+kotipaikkaan sidotuita. Kotikunnan ulkopuolella uhkasi nälkä. Joskin
+maa tuotti usein katovuosia, oli kuitenkin turvallisinta pysyä kotona
+tahi renkinä niillä ehdoilla mitkä tarjottiin.
+
+... Silloin oli ulkomaailma suljettu tällaisilta pojilta. Nyt niille
+ovat tiet avoimina kaikkialle. Nuoret juoksevat intomielin
+maailmanrannalla uteliaisuuden yllyttäminä, elämänuran ja sopivan työn
+etsiminen asiana. Sydämet ovat täynnä levotonta odotusta, uusien olojen
+synnyttämää innostusta ... aivan kuin 2-vuotias, joka päästyään
+pihaveräjästä lähtee lujan uskon ja itseluottamuksen varustuksissa
+raaputtamaan tavoittaakseen taivaslaella kiiluvaa tähteä.
+
+... Mutta mitä tuovat nämä vapaudet meille? Mitä ne vaikuttavat
+Jokirannan kyläkuntaelämään? Juokseeko kaikki kansakoulun käynyt
+nuoriso käsistä? Jääkö tänne vain tietämätöntä nuorisoa, niitä, jotka
+eivät uskalla lähteä, joilta isät sulkevat väkivalloin kehityksen tien?
+Niihinkö pitää perustaa tämän laajan maanviljelys-kyläkunnan
+tulevaisuuden turva?
+
+Niihin, jotka eivät saa edes kansakoulua?...
+
+Hän oli juuri tulossa Pikku-Passista. Siellä oli teräväkielinen isäntä.
+Hieman jo tuskastuneena tämän arveluihin, oli Kanteleinen sanonut, että
+jos koulun työstä sillä tavalla ajatellaan, niin hänen työnsä tuottaa
+tälle kyläkunnalle suurta vahinkoa.
+
+-- Minähän tässä juuri olen se mies, joka opettajana availen lapsille
+uusia näköaloja, herätän heissä ikävän sellaisiin olojen uudistuksiin,
+joille ei kotikylässä nykyään ole tyydytysmahdollisuuksia?
+
+Pikku-Passi oli imenyt piippuaan ja kysynyt, vastaamatta opettajan
+purkaukseen:
+
+-- Kyllä koulukin hyvä on, älkää nyt, mutta... Pitääkö sen nyt
+ehdottomasti tehdä tämä maatyö vastenmieliseksi? Ajattelen vain että
+eikö voisi opettaa niinkin että se tulisi mieluisaksi? Minä en häntä
+ymmärrä.
+
+Kanteleinen oli juuri ajatellut:
+
+Maanviljelyksen etu ja menestys siis vaatisi koulujen hävittämistä!
+
+Mutta tuota ajatusta ei hän aluksikaan ottanut vakavasti. Pikku-Passin
+kysymys vei hänet uudestaan asialliselle pohjalle.
+
+-- Niin ... siinähän se on koko kysymyksen ydin: millä tavalla opettaa,
+mitä opettaa?
+
+-- Niin, niin, sitä minäkin! Kyllä koulu hyvä on, mutta ... kun vain
+tietäis mitä opettaa, jutteli Pikku-Passi, aivan kuin sovitellen ja
+lauhdutellen kiihtynyttä opettajaa.
+
+
+
+
+XXII.
+
+
+Viime hetkessä, vielä jutellessa Pikku-Passin kanssa, pujahti
+Kanteleisen mieleen vanhoillisuuden arvoitus.
+
+... Siinä on jotain saman tapaista kiihotusta kuin esimerkiksi villin
+kumouksellisuuden huimuudessa. Pikku Passinkin silmät paloivat äsken
+juuri silloin kun mies jyrkimmin arvosteli kouluja. Näki, että se
+tuli sielusta. Mutta sitte lopulta, kun mies rupesi sovittelemaan, veti
+jo verhon oikean ajatuksen yli.
+
+... Vakaumuksella ei vanhoillisuudessakaan saata olla niin tärkeä
+tehtävä kuin itsekkäisyyden kutkuttavalla tunteella, ajatteli hän.
+
+... Taistella vanhan puolesta! kas siinä ajatus, joka panee esimerkiksi
+Erkkilän isännän silmät loistamaan, joskus myöskin ukko Varamäen.
+Mieleen meni monta muuta isäntää ja mökkiläistä, varsinkin vanhimpia.
+Kun ne puhuivat vanhasta Jokirannasta, sellaisenaan kuin se oli ollut
+ennen, meni monasti kyynel silmään. Silloin oli sydän mukana.
+Menneisyys nousi muistojen hetkillä kuin ihana, harsoon kääritty
+unelma. Näillä hetkillä nuo vanhenevat, karkeat miehet usein puhuessaan
+tapasivat niin hienon-tunteellisia sanoja ja äänenpainoja, että
+kuulijankin sydän värähti. Joskus saattoi joutua vaistomaisesti
+kysäsemään itseltään: niinkö lyhykäinen aika onkin vasta kulunut siitä
+kun Paratiisista lähdettiin?
+
+Mutta nämä entisyysmuistelmain kauniit vivahdukset loivatkin akkojen
+sielunelämään uutta valaistusta. Ennen olikin näihin sieluihin
+kurkistettu vain raakuuden loimuavassa, intohimoisessa valossa. Silloin
+näyttää kaikki niin perin toisellaiselta. Mutta nyt! Heidän
+elämänilonsa melkein kaikki lähteet olivat siellä menneisyydessä. Tänne
+vanhuuteen oli seurannut mukana vain tupakka, viina, naapuririidat, yhä
+tiukemmaksi käyvä taloudellinen ahdinko. Ja tulevaisuus seisoi edessä
+kuin vaivalloinen mäkitie, jota piti nousta raskasta kuormaa raahaten,
+saaden toisinaan kiirehtivän piiskaniskun, sillä aikaa kun muut elivät
+helposti ja saivat huvitellakin.
+
+... Ainoan ilonheijastuksen toi tähän raahustamiseen uskonelämä. Se
+yhtyy jossain etäällä lapsuudenmuistoihin... Sinne saattaa tuijotella
+silmänsä sokeiksi ja näkee kuitenkin hämärtävien kyynelten läpi...
+Siellä taivas ja maa sulavat yhteen, kuin etäisellä järviulapalla tahi
+merellä. Toisinaan on vaikea erottaa, mikä kuuluu maahan, kaukaisiin
+lapsuudenmuistoihin, mikä taivaaseen, tulevaisuuden tähtitarhaiseen
+päämäärään... Mutta sen erottaa, tuntee aina selvästi, että matka käy
+yhä vaivalloisemmaksi, ilotilat harvinaisemmiksi, elämä ympärillä
+vieraammaksi...
+
+... Se on vanhan kohtalo, ajatteli Kanteleinen syvällä osanotolla.
+Suuri osa vanhenevasta polvesta elää tätä maallista, nykyistä elämää
+aivan muukalaistunnossa. Esimerkiksi samalla tavalla kuin
+Amerikassakävijä elää siirtolaiselämää. Viime mainittujen matkan
+päämääränä on kuitenkin Suomi. Se antaa heidän vaellukselleen
+maallis-ihanteellisen tulevaisuuden-valaistuksen. Mutta näillä ukoilla,
+jotka ovat elämänsä uurastaneet samoissa kylissä, heillä ei sellaista
+elävöittävää, kiihottavaa yllytintä ole. He vaeltavat loppuaan kohti
+aivan kuin sumussa.
+
+... Sillä välin rientää aika ohitse. Se tempaa mukaansa nuorta väkeä,
+jota vanhain ajatustapa ei rahtuakaan houkuttele pysähtymään heidän
+seuraansa. Niin menee heidän käsistään oma sukuhedelmänsäkin.
+
+... Ja luonto heidän ympärillään nukkuu. He omistavat maan ja antavat
+sen uinua viljelemätönnä aivan kuin saituri, joka säilyttää rahojaan
+kirstunpohjalla, uskaltamatta niitä lainata elämää synnyttävään
+liikkeeseen...
+
+-- _Tällaiseen_ elämään tyytyväistä nuorisoa olisi koulun mahdoton
+kasvattaakaan, -- se olisi rikos! huudahti Kanteleinen, ja tunnolta
+vyöryi raskas paino.
+
+Ajattelu jatkui.
+
+... Mutta eikö koulu voisi luoda maanviljelijälle maallista ihannetta,
+jonka voima ja keskus olisi maan hedelmöittämisessä? Liikemiehellä
+on kiihottimena yritteliäisyytensä ja rikastumismahdollisuus,
+sosialidemokratisella työmiehellä mahtava luokka-yhteistuntonsa ja
+virkamiehellä ylennystoiveensa, mutta vanhoillisella maamiehellä ei ole
+mitään ponnistavaa kiihotinta.
+
+... Ja kuitenkin, mitä elämää ja elämän edellytyksiä lupaakaan maa
+tulevaisuuden viljelijälle!...
+
+Kanteleisen ajatus pysähtyi nuoreen Varamäkeen ja hieno valoviiru alkoi
+pilkistää hänen mielikuviinsa.
+
+... Siinähän on esimerkin mies! Hänellä on maallinen ihanne: Kyläsuo.
+Ja vielä peritty ihanne. He molemmat ajattelevat Kyläsuota kuin
+tiedemies tutkimusaihettaan, -- ja uskovat siihen.
+
+-- _Uskovat_!
+
+... Se onkin pääasia.
+
+Mikkosen navetta tuli tähän täydennykseksi. Siihen taloon tuotti karja
+todellakin elämäniloa...
+
+... He tuntevat että heillä on maailmassa tehtävä, jota voi edistää.
+
+-- _Edistää_!... Tuntea voivansa edistyä, siinähän elämäntaian
+salaisuus...
+
+Kanteleinen johtui miettimään miten yleinen joukkomielipide kehittyy,
+ottaa uusia, yllättäviä suuntia, innostuu ja valloittaa. Muisteli
+suurlakon aikoja. Silloin meni suuret määrät vanhentuneita
+joukkokäsitteitä nurin, eivätkä ole sittemmin nousseet.
+
+... Uudet uskonnolliset suunnat valloittavat joskus aivan lyhyessä
+hetkessä kokonaisia kyläkuntia. Se on kyllä tunnetta vain. Mutta
+sittenkin saa älykin osansa vaikutelmista.
+
+-- Osuustoiminta on kokonaan älyn kysymys, mutta mihin se tulee ilman
+suurta joukkotunnetta?
+
+Hän ajatteli muita yhtymiä, taloudellisia ja yhteiskunnallisia. Tunsi
+sonniyhdistyksiä, maamiesseuroja, puima- ja turvepehkuosuuskuntia,
+osuuskassoja, meijeriosuuskuntia, osuuskauppoja. Vaikeastihan ne monet
+toimivat, mutta toiset hyvin... Siinä oli kuitenkin jotain siitä, mikä
+tulevaisuudessa tulee hallitsemaan, johtamaan, innostamaan
+ihmisjoukkoja, antamaan heidän tuntea edistyvänsä joukolla. Kymmenen
+vuotta aikaisemmin olivat nämä suureksi osaksi tulevaisuudenunelmia,
+nämäkin.
+
+Jokirannalla oltiin vain hieman jälellä.
+
+-- Mutta kuka on velvollinen? kysyi hän itseltään ajatellen Jokirannan
+mukaanjoudattamista.
+
+Joku sisässä kuiskasi taasen:
+
+-- Sinä!
+
+Hän tunsi ruumiissaan vienoa väristystä. Tuo ääni oli jo vanha tuttu,
+säälimätön. Mutta samalla helähti siinä evankelinen lupaus
+elämänilosta, joka on velvollisuuden mukaisesti täytetyn työn
+suuriarvoinen hedelmä.
+
+Mielessä vilahti kirkastava ajatus: minä olen opettajana samassa
+asemassa kuin he maamiehinä! He eivät osaa saada maasta parasta
+hedelmää. -- Osaanko minä sitä saada nuorisosta?
+
+... Kuinka minä heitä moitin?
+
+Ahdisti. Sama vertailu oli jossain muodossa ennenkin ollut mielessä
+painostamassa. Silloin oli joku sisäinen ääni joskus kuiskannut mieleen
+pakoajatuksen: etsi joku kirkonkylän koulu, jossa ovat edistyneemmät
+olot ja useampia opettajia, siis helpompaa! Tämä kiusaus ei ollut vielä
+kuitenkaan päässyt koskaan valtaavaksi siksi, että hän oli iloisempina
+hetkinään aina jyrkästi tuominnut opettajistossa tuon salokyliä
+kiertävän pakolaisuuden.
+
+-- Kykenenkö? Uskallanko? Pakenenko?
+
+Ahdistus oli taas niin valtava, että hän lankesi polvilleen huoneensa
+lattialle.
+
+Kun Kanteleinen hikeä tippuen nousi, oli hänellä jo mielessä hieman
+epämääräinen kuva siitä, miten taasen alottaisi. Pakoa ei hän enää
+ajatellut.
+
+Hän meni ulos. Oli leppoisa syyskuun iltahämärä. Kävellessä koulun
+tiellä muistui mieleen se iltahetki, jolloin nuorisoseuran johtokunta
+oli ensi kertaa koululla koossa. Hän muisti, miten sielua täyttävä
+tunne silloin omisti Jokirannalla suuren elämäntehtävän. Tälle
+muistelmalle Kanteleinen ensin hymähti, mutta sitte se jo vahvisti
+häntä äsken ajattelemiaan suunnitelmia tarkastellessa.
+
+-- Miksei täällä yhtä hyvin kuin muualla!
+
+Tänä syksynä oli koulun maasta osa aurattu. Sitä oli siinä kahden
+puolen tietä 2 hehtaarin ala. Koko alue oli ollut usean opettajan
+aikana koskematta. Koululla ei ollut monena kesänä ollut asukasta
+ollenkaan. Maasta oli korjattu minkä se itsestään antoi heikkoa heinää.
+Aurattu maa nosti taas vanhan, tällä kertaa aivan uuden ja vahvan
+kotiseututunnelman. Kanteleinen hyppäsi pellonpientareelle.
+
+... Tämä nyt on hänen maatansa...
+
+-- Sepä on omituista, virkkoi hän ääneen. Tämä tekee ihmiseen nyt aivan
+toisen vaikutuksen kuin silloin, jolloin vain niittomiehenä niitystä
+sianvillaa keritsi.
+
+Kanteleinen oli menossa tapaamaan morsiantaan. Heidän piti viettää
+häitä muutamain viikkojen kuluttua.
+
+Mies asteli jalan, kun polkupyörä oli unohtunut kotiin. Ajatusten
+keskipisteeseen sai taasen morsian. Tämän-iltaiset rikkaat mielikuvat
+ja ajatukset liittyivät tytön ympärille kuin säteet. Lopultakin hän oli
+kaiken keskipiste taas. Ajatusten ahdistava luonne helpotti. Sen sijaan
+nyt monet uudesti muodostuneet mielikuvat innostivat. Kesken kaikkea
+selvisi aivan kuin sumusta:
+
+-- Olen mies!
+
+Tämä tuli yhteydessä sen ajatuksen kanssa, joka selitteli: olet kohta
+nainut mies... Kesken tietä hän pysähtyi.
+
+-- Mies! kertasi hän nousevalla itsetunnolla. Uhkuva voima ikään kuin
+pakotti tekemään muutamia voimistusliikkeitä. Tuntui hetkisen siltä,
+kuin siinä olisi ollut lapsi, hyvin vallaton lapsi, joka ei tiedä mihin
+käyttää ylenmäärin pursuvia voimiaan.
+
+Nyt hän taas oli onnellinen. Ajatusten ympäröimä ilmakehä sisälsi
+suunnattomat määrät ihanteita, joiden tavoitteluun nämä runsaat
+voimamäärät pyrkivät.
+
+Eivätkä kylän ukotkaan näyttäneet enää niin mahdottomilta. Muistelipa
+nyt ketä tahansa heistä, aina löysi miehestä jotain säilyttämisen
+arvoista, persoonallista.
+
+Eikä hän enää pitkään aikaan ollut muistanut, että äsken jo taas
+poismuutto-mielikuvatkin vieraina kävivät. Hän ajatteli vain elämää,
+Jokirannan kylän elämää, ja omaa elämäänsä joka sisälsi niin paljon
+tekemätöntä työtä...
+
+
+
+
+
+
+TOINEN OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Siitä on kulunut neljä vuotta.
+
+Jokirannan kylässä on paljo muuttunut.
+
+Ei kukaan oikein varmaan tiennyt miten ja mistä kaikki sai alkunsa.
+Mutta ennen kuin ruvettiin pysymään oikein jaloillaan, tapahtui monta
+kuperkeikkaa. Kylän ikivanha myllylahko ensin hajosi riitaisuuden
+vuoksi ja kosken sai vähin hyvin eräs pienehkö puuliikkeen
+harjoittaja. Sen jälkeen hajosi turvepehkuosuuskunta, etupäässä sen
+vuoksi että eräänä kesänä tuli runsaasti olkitavaraa, eivätkä osakkaat
+muutenkaan tahtoneet sinä vuotena löytää sopivia ja kyllin joutilaita
+päiviä turpeen nostoa varten. Puimaosuuskunta pysyi pystyssä niin
+kauan, kunnes sattui niin ikävästi että koneistossa tarvittiin
+ennakkolaskujen mukaan 200 markan korjaukset, -- vaikka viime vuonnakin
+oli korjattu 59 markan edestä. Silloin katsottiin olevan viisainta,
+että kukin pui itse. Varsinkin ne, joilla vielä oli hävittämättä vanhat
+puimavälineet, katsoivat viisaimmaksi palata niihin; koska tämä verotus
+näin kasvoi. Syyksi selitettiin kyllä koneen huolimaton hoito ja
+arvelivat puoltajat asiaa voitavan vastaisuudessa korvata paremmalla
+hoidolla, mutta siihenkään ei ollut luottamista. Tämän jälkeen meni
+myttyyn Rahkonevan tieasia. Sinne olivat jotkut ruvenneet puuhaamaan
+tietä, kun Rahkonevan reunoille oli alkanut ilmestyä pieniä
+uutisviljelyksiä, joista saatiin hyviä satoja. Mutta kun enemmistö ei
+luullut ikänä tarvitsevansa tietä eikä vähemmistön innostus ollut niin
+suuri, että olisi jaksettu ajaa asia läpi, raukesi sekin yritys.
+
+Ja siten moni muu.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta viime talvena oli nuorisoseuran talolla luentokurssit.
+Esitelmiä pidettiin etupäässä suon viljelyksestä, karjanhoidosta,
+osuustoiminnasta, kesannon muokkauksesta ja nuoren väen kasvatuksesta.
+Nämä luentokurssit kestivät viikon ja näyttivät lopulta muodostuvan
+käännekohdaksi Jokirannan kyläkunnan historiassa. Tämän saattoi havaita
+jo luentokurssien aikana. Kuulijain lukumäärä lisääntyi joka päivä.
+Kylän yhteishenki aivan ilmeisesti heräsi näinä päivinä ja alkoi
+hengitellä. Se huokui jo melkein joka miehen sanoista, kun
+keskusteltiin luentojen johdosta, tai väliaikoina. Miehet olivat aivan
+kuin suurlakon satuttamia. Heidän ajatustapansa näyttivät tehneen
+vallankumouksen, ja itsensä tapasivat he aivan kuin unesta heränneinä
+innottelemasta sellaisten asiain johdosta, joita ennen olivat joko
+pilkanneet tai ylönkatsoneet.
+
+Ensimäisenä otti tämä innostus hoiviinsa Kyläsuon viemäriajatuksen.
+Varamäen suurenmoiset suonviljelysyritykset olivat valmistaneet
+esimerkillään maaperän sille mitä nyt tuli tapahtumaan. Kyläkunnan
+miehet olivat taistelleet sitkeästi ja urhollisesti omia silmiään ja
+järkeään vastaan, ennen syrjästä katsellessaan Varamäen saavutuksia.
+Menestyksellä olivatkin he pitäneet paikkansa, niin lukemattomat kuin
+olivatkin ne epäilykset, jotka heidän vastustushaluaan vainosivat.
+Saattoi tapahtua, että oma poika tai renki puhui Varamäen
+suonviljelyksistä ja ihmetteli, etteivät muut koettaneet samoin, --
+silloin häätyi isäntä puolustautumaan sillä, että kyllähän hänkin sen
+ymmärtää, mutta... Mitä "muttan" takana oli, sitä ei useinkaan saatu
+tietää, vaikka se pelasti nuorten silmissä niin monen isännän
+ammattitietoisuuden maineen.
+
+Luentokursseilla nämä jo luhislelevat muurit vihdoin näyttivät
+jaottuvan ja valloittajajoukot tulvahtivat sisään.
+
+Erittäin merkittävä oli eräs päivä, jolloin maanviljelysseuran
+neuvoja-agronoomi luennoitsi nimenomaan Kyläsuosta ja sen
+viljelysmahdollisuuksista. Tästä luennosta muutamat asianharrastajat jo
+edeltäpäin osasivat odottaa jotain erikoista. Sen vuoksi oli
+edellispäivinä jo ilmoitettu kuulijoille tunti, milloin Kyläsuosta
+puhutaan, että tietäisivät tulla kaikki, jotka olivat Kyläsuon suhteen
+uteliaita. Ja niitä oli odottamattoman paljo. Tuli miehiä pitäjältäkin.
+Kyläkunnan väestö oli nuorisoseuran talolla kynnen kannattamaan. Kaiken
+ikäistä, kaikista valtiollisista ja uskonnollisista puolueista oli
+väkeä suunnattomasti liikkeellä.
+
+Jo seurahuoneelle tultaessa tiellä synnytti tämä joukkojen paljous
+kohottavan, juhlallisen mielialan. Siinä ei havainnut tuota
+pikkumaista, toisten vikoja vartioivaa, niillä ilkkuvaa sävyä, joka on
+kaiken lahkolais-joukkoutumisen tunnusmerkkejä. Porvari ja sosialisti
+tekivät toiselleen hyvänpäivän, ilman että omistusoikeus ja luokkarajat
+näyttivät juuri sillä hetkellä kiusoittelevan mieliä. Uskonasioissa eri
+tavalla ajattelevat olivat tavoittaneet hekin iloisen ilmeen silmiinsä;
+säälittelevää, oman autuuden tunnosta ylvästelevää, toisten syntejä
+ristinään kantavaa joukkoa ei näkynyt.
+
+Kaikki katsoivat toisiaan kuin pitkältä matkalta tullut ystävä ystävää:
+tuten, hymyillen ja onnitellen. Näistä katseista hohti yleisesti: --
+Ka! Oletpa sinäkin... Sepä hauskaa ... hauskaa... Mennäänpä
+kuuntelemaan yhdessä...
+
+Jos jotain joukkomielialaa voisi tähän verrata, löytäisi sen tunnelman
+entisaikaisista, suurista talonpoikaishäistä siinä hetkessä kun väkeä
+enin kokoontuu, papinhakija ajaa pihaan ja edeskäyvät seisovat
+porraskatoksessa paitahihasillaan maljoineen ja leipäkorineen...
+
+Esitelmä sisälsi kaksi puolta. Toinen oli Kyläsuon taloudellisesta,
+toinen sen yhteiskunnallissiveellisestä merkityksestä.
+
+Taloudellisen puolen suuret ääriviivat merkittiin: 600 hehtaaria
+parhainta viljelyskelpoista rahkasuota; ensin suuri pääviemäri
+muutamine tarpeellisine haaroineen kysyisi noin 20-25,000 markkaa.
+Sarkaojituksesta, kuokkimisesta, lannoituksesta ja tuotannosta voitiin
+esittää verrattain tarkkoja numeroita, jotka kaikki olivat Varamäen
+Antin kirjoista poimituita.
+
+... 600 hehtaaria, laskivat isännät itsekseen. Paljonko maata siitä
+tulisi heidän manttaalilleen? Ja paljonko rahaa se ensin kysyisi?
+
+Samalla he yhä jännittyivät kuuntelemaan agronomia, joka merkillisellä
+henkevyydellä puhui suosta, joka povessaan kätkee tämän kyläkunnan koko
+tulevaisuuden. Moni, joka jo oli propsimetsänsäkin myönyt ja sen
+jälkeen mielikuvineen hiipinyt erämaiksi muutetuilla metsämaillaan kuin
+hyypiä hävitetyssä kaupungissa, kiintyi puhujan ajatusjuoksuun kuin
+tuhlaajapoika, jolle isän kasvot taas kääntyvät päin hymyävinä, armoa
+ja uutta elämää lupaavina.
+
+Kylän isäntämiesten jännittynyt ajattelu synnytti yleisössä välittömän
+vaikutuksen. Kaikki tämä sähkötti puhujaa. Hän sai kokea aivan kuin
+Pyhänhengen vuodatuksen. Sielu pulppusi uusia mielikuvia ja ajatuksia,
+ääni saavutti satuttavaisuuden ja soinnun, silmä loiston, liikkeet
+hallitsemiskyvyn ja tenhoavaisuuden, joiden kautta sadat silmät, korvat
+ja sielut lumottuina ottivat vastaan.
+
+Puhuja oli agronomi Peltomies, keski-ikäinen, tavallisissa oloissa
+juro. Mutta silmissä oli syvää elämää.
+
+Kun puhuja oli päässyt taloudellisesta puolesta, alkoi
+yhteiskunnallinen ja siveellinen. Nyt ripisteli hän suolaa. Kylää on jo
+vuosikausia painanut hiljaa kiduttava avuttomuuden tila. Keski-ikäiset
+ihmiset ovat tunteneet vanhenevansa nopeasti ja nuoriso on hiljaisena
+virtana juossut pois. Kaikkeen tähän on ollut syynä verenvähyys
+kyläkunnan taloudellisissa suonissa. Täällä on kyllä ollut vanha,
+varakas pohja, mutta se heikontuu nopeasti. Usea talo on tästä syystä
+muuttanut omistajaa. Kylässä on aina ollut hyvin toimeentulevaa
+työväkeä, mökkiläisiä ja torppareita, mutta näidenkin keskuudessa on
+köyhtyminen, hajoaminen ja häviö ilmeinen tosiasia. Tästä johtuu se
+elämän ristiriita, joka synnyttää puutteen, tyytymättömyyden,
+epätoivon, katkeramielisyyden...
+
+-- Me olemme syöneet vanhat varastot, ja uudet ovat lukitussa,
+lumotussa linnassa ... maassa, Kyläsuossa...
+
+-- Halvautuneina avuttomuudentunnosta olemme lakanneet tekemästä työtä
+ja puristamme kourassamme viimeistä seteliä, kellä sellainen on. Toiset
+varustaudumme sitä viekkaudella viekoittelemaan tahi väkivalloin
+ryöstämään...
+
+Sillä meidän aivomme eivät nykyään luo työtä, ne eivät iloitse
+työstä... Ne pelkäävät maata, kaiken olevaisen äitiä ja elättäjää...
+
+Me, nykyinen polvi, emme tunne maata, sen elähyttävää voimaa, ja siksi
+vainoo meidän elämänlähteistä etääntyneitä ajatuksiamme kuoleman ota...
+
+Mutta jos saamme tänne uutta työtä, joka avaa tilaisuutta nuorelle
+toimeliaisuudelle, siirtää ajatukset tästä loppumattomasta
+kituuttamisesta, tuottaa leipää, vahvistaa uskoa elämään, avaa meidän
+järkemme ymmärtämään kuinka hyvin täällä Jokirannan kylässä voisi
+kaikilla olla, jos vain tämä lamauttava uneliaisuus, taloudellinen ja
+yhteiskunnallinen tekosairaus loppuisi...
+
+-- Ajatelkaamme nyt vain aluksi tätä: 600 hehtaaria maailman parasta
+rahkasuota kylänlaidassa odottaa hedelmineen vain kyläkunnan miesjoukon
+työtä! Se odottaa että te rupeatte aukomaan maan povea ja korjaamaan
+riistaa, että te rupeatte viljelemään Kyläsuota.
+
+Hän kuvaili, miten herännyt toimeliaisuus sittemmin levenee kylän
+jokaiseen sopukkaan ja hedelmöittää tähänastisessa viljelyksen
+puutteessa nukahtaneen maan; miten maan hedelmällisyys taas valtaavasti
+uudistaa ihmisen alakuloisen mielen ja täyttää sen uskolla elämän
+hyödyllisyyteen; miten tämä nousu keskeyttää sen häviön virran joka vie
+nuorisoa pois kylästä ja pysäyttää keski-ikäisten jokirantalaisten
+ennenaikaisen vanhentumisen...
+
+
+
+
+II.
+
+
+Varamäen Antti istui salin sivupenkillä ja kuunteli, tiukasti
+arvosteleva ilme kasvoissa. Nämä kasvot olivat terävät ja laihat. Ikää
+miehellä oli noin 35 vuotta. Joskus vilahti tarkkaavan kuuntelun ohessa
+silmistä pilkallinen iva, mutta yleisleimana saattoi havaita kehittyvän
+itsetietoisuuden ylpeän ilmeen, joka näytti tahtovan sanoa: minähän
+tätä olen monta kertaa sanonut; minulle on tämä kaikki vanhaa tuttua;
+minulta hän on tuonkin kuullut...
+
+Varamäen ukko istui etupenkissä ja eli. Puri ahnaasti mälliä, vaihtoi
+levottomasti toista ja toista jalkaa ristiin polvelle, lävisti puhujaa
+silmin, aivan kuin imien jokaisen sanan ja ajatuksen. Toisinaan väkevä
+leuka, jossa törrötti pitkä parransänki, värisi hermostuneesti. Silloin
+vaari aina katsoi jonkun tutun miehen kasvoihin ja hymyili, aivan kuin
+olisi tahtonut sanoa: kuulitko?
+
+Aivan siinä vaarin lähellä istui Piilomäen porvari, hieman lihava mies,
+nojaten leukaa kämmenpäähän. Näissä kasvoissa vallitsi syvä vakavuus,
+tarkkaava kuuntelemisen ilme, aivan kuin hän olisi erikseen harkinnut
+ja punninnut jokaista sanaa.
+
+Tungos oli huoneessa synnyttänyt hiottavan kuumuuden. Pari
+ikkunapuolikasta pantiin äsken auki ja niistä nyt virtaili raittiimpaa
+ilmaa. Toisen ikkunan avasi, niin kuin ainakin talonväkeen kuuluvana,
+sen vieressä istuva Koivusen Vihtori. Hän istui aatoksissaan, lakki
+kädessä ja vieressä vaimonsa Elli, omaa sukua Juurikkala, elonilmeisin
+silmin. Vihtorin pää oli luonnostaan hieman kallellaan ja viisaissa
+silmissä yhä tuo omituinen, viivyttelevä, punnitseva, hidasteleva ilme.
+Ken sattui tähän pariin huomiotaan kiinnittämään, ei voinut olla
+tekemättä sitä havaintoa, että tässä "yhtiössä" vaimo aivan ilmeisesti
+toimi liikkeelle panevana voimana, mutta mies, kerran liikkeelle
+pantuna, toimi sitten sekä voimana että ohjaajana ja vaimo sai toimia
+hänen käskyjensä mukaan. Vihtorin silmäkulma oli solmussa, kun hän
+puhetta kuunnellen näytti katkeamatta harkitsevan sen ajatusjuoksua.
+
+Peltonen, hieman lihoneena, istui emäntänsä vieressä keski-salissa.
+Miehen kasvoista ei voinut havaita mitään erikoisilmettä, muuta kuin
+ehkä ajatuksen: kuuma ... hitto kun on kuuma ... eikö se jo pian
+lopeta? Vetistävät silmät katselivat sivuille, aivan kuin etsien
+vahvistusta omille ajatuksille. Emäntä äsken hieman torkahti ja koettaa
+nyt taistella uutta torkahdusta vastaan, jottei isännän valvovan silmän
+tarvitsisi uudestaan...
+
+Heidän takanaan istuu Sepän Kustaa erään tytön kera. Paljon he
+juttelevat esitelmän kestäessä, mutta eivät silti paljoa häiritse.
+Heillä on niin hauskaa toistensa kanssa.
+
+Kanteleinen istuu eräällä sivupenkillä vaimoineen. Vieressä Mikkosen
+Niilo tekee esitelmästä muistiinpanoja sanomalehteä varten. Niilon koko
+huomio on asiassa. Vuorotellen katsoo hän luennoitsijaa, vuorotellen
+yleisöä, aivan kuin erikseen tutkien muutamien kasvojen ilmeitä.
+
+Itse Mikkonen istuu perimmäisellä penkillä oven vieressä, kädet
+rinnalla ristissä, harva parta painettuna rintaan, ja tähtäilee
+puhujaa. Silmistä, joista ainakin voi aavistaa ajatusten suuntaa,
+saattoi selvittää jonkullaisen itseään syyttävän omantunnon kysymyksen:
+olenkohan minä erehtynyt?
+
+Pikku-Passin pää on olkapäiden väliin painuneena, mälli lepää, silmät
+tuijottavat puhujaa.
+
+Yleisössä vallitsi kokonaisuudessaan niin kiintynyt ja jännittynyt
+mieliala, että vain hyvin harva haukotus tai mun väsymyksen ilmaus sitä
+särki. Mitä pitemmälle puhuja ehti, sitä selvemmät yhteenkuuluvaisuuden
+merkit ilmestyivät. Kyläkunnan sielu ikään kuin hetkiseksi vapautui
+noista sadoista yksityispyyteistä, jotka aikojen kuluessa olivat
+itäneet ja kasvaneet näissä ihmismielissä omien oikkujensa
+mukaan. Kyläkunnan sielu näytti nyt vähitellen uudestaan syntyvän,
+hiljakseen eroavan yksityisistä ja kokoavan itseään. Ihmiset
+vapautuivat persoonaetujen tavoittelusta ja lakkasivat ajattelemasta
+niitä eroitettuina naapurien eduista. Sitte rupesi oma etu rinnastumaan
+naapurien edun kanssa ja ne näyttivät sopivan yhteen kuin
+pariskunta ... että oli oikein sopivaa. Puhuja sai vapaan puhevallan:
+jos puhut hyvää, puhu! Jopa on aikakin... Tässä on turhaan aikaansa
+kulutettu... Tähän entiseen oloon on väsynyt...
+
+... Mutta jopa nyt, jos Kyläsuosta alkaisi nousta sillälailla leipää ja
+rahaa!
+
+Agronomin ehdittyä puheessaan kyläkunnan rappeutumista ennustavaan
+rippisaarnaansa, havahtuivat useat. Korviaan heristellen he nostivat
+päitään. Ilme monissa kasvoissa muuttui sekavaksi, kielteiseksi. Mitä
+se nyt? näyttivät kyselevän. Äläs! Ethän sinä tunne niitä asioita...
+Tämä kylä on aina ollut rikas ja hyvinvoipa... Lorujapa puhuu ... pilaa
+pian koko asiansa...
+
+Mutta toiset antautuivat heti tässäkin mukaan, aivan kuin olisivat
+tahtoneet itsetietoisesti sovelluttaa lakia: kaikki, tai ei mitään.
+Naapurien mielenosoituksiin, jotka tapahtuivat ruumista suoristamalla,
+istuinsijalla siirrähtämällä, jalkaa tai kättä heittämällä, ryähtämällä
+tai nenän kautta puhaltamalla, silmänilmettä vaihtamalla, mälliä
+toiseen poskeen siirtämällä, tai muuten, vastasivat nämä aivan samoin
+liikkein, antaen niille silmillä, hymyn vivahduksin, rykäsemisin tai
+katkonaisin sanoin aivan vastakkaisen merkityksen: oikein puhuu ...
+turhaa on koristella.
+
+Tätä sotatuulta kesti pari minuuttia; mutta sitten alkoi taasen
+rauhoittua. Mikäli rauhoittuminen valtasi alaa, sikäli nousi
+pohjalta uusi yleisvaikutelma: sieltä joku aivan kuin työnsi ja
+kiihotti tekemään taloudellisen lopputilin entisyyden unettavasta
+saamattomuudesta. Tämä kyllä ei enää ollut kaikille uusi ajatus, se oli
+silloin tällöin ilmestynyt yhden ja toisen mieleen kotonakin, mutta
+varsinkin kylässä silloin kun näki muiden toteuttavan jotain
+esimerkillistä. Silloin joku syyllisyydentunne hiiviskeli mielialan
+takalistoilla, pyrkien etualalle. Sinne se tavallisesti sai painua;
+mutta viime aikoina oli se alkanut palata useammin ja saada
+omantunnontuskan tapaisia ominaisuuksia. Aina kun näki, että joku oli
+toteuttanut sen, mitä itse oli kauan mielessään hautonut, rupesi
+voimaan hiljakseen pahoin.
+
+... Onkohan se sellainen omantunnontuskaa ... vaikka tämä on maallinen
+asia?
+
+Monella se kasvoi hiljaa, melutta, vastoin kaikkia toivomuksia kuin
+paise.
+
+Työntävä, yllyttävä voimistui yhä. Se toimi jo aivan kuin synnintunnon
+herättämä parannuksen halu; tai raittiusvaatimus, joka voimakkaan
+raittiusesitelmän aikana kypsyy juopossa; tai tupakkalakkoajatus
+silloin kun tulee tupakka-öljyä varresta suuhun ja mieli tekee yhä
+tupakkaa.
+
+Peltomieheen puhujana vaikutti tämä kuulijakunnan mieliala sähköisesti.
+Hän ei pitkään aikaan tässä ollut enää puhunut itsestään. Hänestä
+tuntui hetkittäin aivan kuin olisi toiminut noista sadoista
+ponnistelevista aivoista virtaavain ajatusten yhdistäjänä ja lausunut
+ilmi niissä ilmeneviä yleisajatuksia, jotka taas tässä kaikki
+hyväksyivät.
+
+Esitelmän loputtua oli vähän aikaa hyvin hiljaista. Koko salintäyteinen
+ihmisjoukko ikään kuin tuudittelihe eräänlaisen nautintorikkaan
+tunnelman varassa. Ei edes käsiä huomattu taputtaa. Vihdoin kuitenkin
+joku äkkäsi sen ja kiiruhti korjaamaan erehdyksen. Taputus valtasi heti
+koko salin. Vanhatkin miehet taputtivat suu naurussa, ja kurottaen
+päitään toisten päiden välitse ja ylitse seurasivat silmin puhujaa,
+joka etsi istuinpaikkaa pyyhkien hikeä kasvoilta ja kaulalta, silmissä
+uupunut ilme.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Kanteleinen astui puheenjohtajan paikalle.
+
+-- Tahdotaanko keskustelua esitelmän johdosta?
+
+-- Kyllä! huudettiin monelta taholta.
+
+Ensimäisen puhevuoron sai seppä Rautio. Nousi. Järeä, tuiman näköinen
+mies. Tapaili sanoja, sillä mies ei ollut koskaan yleisissä kokouksissa
+puhunut. Sitä hän vain, että jos nämä puhujan laskut ovat tosia, niin
+me Jokirannan maanviljelijät olemme vasikoita... Siirsi mällin toiseen
+poskeen ja jatkoi:
+
+-- Ja nyt me vasta rupeamme olemaan aika vasikoita, jos emme nytkään
+ryhdy tähän asiaan.
+
+Istuutui jatkaen kiihtyneenä puoliääneen vierustoverilleen. Muutamat
+nauroivat. Oma poika Kustaa oli punastunut, hänestä isä oli tehnyt
+itsensä naurettavaksi.
+
+Mikkonen sai puhevuoron. Alkoi keinottelusta. Mikkonen muuten puhui
+hyvin usein, melkein aina keinottelusta. Ei tahtonut kieltää
+esitelmässä lausuttuja arveluita Kyläsuosta, tahtoi vain sanoa, että ne
+olivat arveluita, mutta huomiota ansaitsevia arveluita. Yhtä puolta
+elämästä ei puhuja ollut kuitenkaan riittävästi valaissut: keinottelua.
+Se on keinotteluhimo, kiihko, joka nykyään hallitsee ja hävittää
+rehellisen työn hedelmiä. Keinottelun suurvalta ulottuu tänne
+Jokirannallekin. Se näkyy paraiten siinä, että kun täällä jotain
+yrittää, keinottelija on heti mukana; apuamassa, muka, mutta
+tosiasiassa kiskomassa yrityksen hedelmää. Aivan kuin sielunvihollinen.
+
+-- Ala vain yrittää omin neuvoin päästä synneistäsi, aina on
+sielunvihollinen notkeana ja valmiina avittamassa. Mutta se kiskoo ja
+keplottelee itselleen palkakseen sielun!
+
+Miehen mustista silmistä loisti tuo tuttu kiihko. Ajatus oli
+tulikuumana keskittyneenä tähän yhteen ainoaan polttopisteeseen.
+
+-- Sellaista on keinottelu! Minä tunnen tämän paholaisen kuiskaukset
+omassa veressäni. Joka ei ole ikänä taistellut syntiä ja
+sielunvihollista vastaan --
+
+Hän pysäytti, loi vaanivan, läpitunkevan katseen ympäri salin ja näytti
+tavoittelevan häntä katsovain ihmisten silmäteriä.
+
+-- Joka ei ole ikänä taistellut syntiä ja ihmisen sielunvihollista
+vastaan, uudisti hän, ei sellainen voi omassa veressään tuntea
+sitäkään, miten keinottelija siellä alituiseen vääntää ja kääntää
+väärää oikeaksi, uskottaa ja opettaa pyydystämään, vaanimaan,
+teeskentelemään, valehtelemaan -- kaikkeen opettaa, saadakseen vain
+luvattomalla tavalla hyötyä lähimmäisestään.
+
+Muutamat nuoret tytöt tirskuivat ja pari poikaa teki hiljaa ilvettä,
+mutta muuten kuunteli koko salintäyteinen yleisö kärsivällisesti.
+Jotkut seurasivat suurella mielenkiinnolla. Varamäen Antti aivan
+ilmeisesti kyllästyneenä odotti lopettamista ja näytti pitävän puhetta
+lörpötyksenä.
+
+Mutta Mikkonen tuli vihdoin asiaan.
+
+-- Jos, hän sanoi, tämä kylä saa Kyläsuon kuivaksi, niin että siinä
+kaikkialla voidaan viljelys alottaa, se on keinottelulle suurin isku
+minkä täällä tällä hetkellä voimme antaa. Ja minä kannatan puhujaa.
+
+Mikkosen lausunto jäi siinä suhteessa epäselväksi, mitä hän tarkoitti
+sillä, että tahtoi kannattaa puhujaa. Kanteleinen merkitsi itseänsä
+varten muistiin Mikkosen lausunnon sisällön. Hänen mielestään kuvastui
+siinä erinomaisen elävästi tuon voimakkaan, erikoisen miehen itsenäinen
+ajatustapa. Mikkonen oli viime aikoina lukenut Tolstoin kirjoja. Tämä
+äskeinen tuntui olevan sieltä koituvaa kajastusta.
+
+Antti Varamäki oli sujuva puhuja. Kertoi kokemuksiaan Kyläsuon
+viljelijänä. Hänen esitystavassaan oli jotain ylvästelevää, toisinaan
+loukkaavaa, siitä pilkisti liiaksi tietoisuus omista ansioista. Häntä
+varustauduttiin aina kuuntelemaan näiden ennakkoluulojen lataamina.
+
+Mutta aivan kuin Varamäki olisi viime hetkessä aavistanut tätä,
+lähtikin hän puhumaan toisessa äänilajissa. Hän kehui ensin kylää.
+Sanoi sitte, ettei puhuja, jonka kanssa hän oli persoonallinen ystävä,
+ollut voinut luonnollisestikaan täysin tuntea Jokirannan kyläläisten
+vaikeuksia y.m. Mutta yleispiirteissään oli kuvaus elävää totuutta.
+
+Tämä teki kyläläisiin hyvän vaikutuksen. Varamäkeen kohdistuvat
+ennakkoluulot hävisivät kuin voideltuina. Alettuaan tämän jälkeen puhua
+Kyläsuosta, vältti hän sellaista kuin "minä sen tiedän, sillä minä olen
+sitä kokenut". Niin tempasi hän tämän kyläläisjoukon uudelleen mukaansa
+suolle, missä oli jokaiselle niin perin tuttua. Siellähän oli rämmitty
+ja samottu siitä saakka kun kukin paitakasakkana marjailuretkille ensi
+kertoja kykeni. Ja sitte joka kesä, viime kesänä viimeksi. Haisteltu
+suon lemuavat kanerva-, kukkais- ja marjatuoksut, väkevät nevahajut ja
+savut. Moni oli suon rantamilla kokeilluilla pienois-kytöviljelyksillä
+monta lämpöisenhikistä ja syksysateen alakuloisuuden painostamaa
+päivätyötä tehnyt.
+
+... Tottahan nyt Kyläsuo tunnetaan!
+
+Siellä ne olivat eletyt turvepehkuosuuskunnankin autuudentuntoiset
+aamutunnit. Sieltä olivat kesäisin aina sankat savut nousseet ja yli
+kylän levinneet illan tullen kuin muinoin pilvenvarjot korvessa
+israeliitoille. Aina kun silmä kaipasi väljää, kauas näkyvää,
+katsoi se Kyläsuolle. Työssä oltaessa sen reunamilla katse liukui aina
+pitkin suota, jolla toisin paikoin kasvoi mataloita koivu- ja
+mäntyeräkkäitä...
+
+... Tuttu, perin tuttu oli Kyläsuo!
+
+Siellä hyllyi, toisin paikoin kesti...
+
+... Pitkä pohjaan ... leipään!
+
+Iltasin kun aurinko laski suon ääriin, aamusin kun aurinko leikki sen
+sinertävissä sumuverhoissa...
+
+Milloin uhkasi sieltä halla, milloin lupasi kirkas pouta... Milloin
+kuvastui sinne sopivan näkökulman läpi katsottuna sumuista, autereista,
+savusta ja pilvistä komean-jylhiä vuorimaisemia, tai etäisiä, siintäviä
+järviulapoita...
+
+Kaikkien katse siellä oli aina viipynyt kuin suuren tuntemattoman
+salaperäisissä esikartanoissa.
+
+... Miksi ei sitä tunnettaisi?
+
+Mutta sitä mitä siitä nyt puhuttiin, sitä ei ollut tunnettu. Ja jos
+tämä on totta, niin... Jumala siunatkoon Kyläsuota!
+
+Varamäki puhui yhä. Hänen puhuessaan alkoi äsken jännittynyt
+mieliala jo hiukan laskeutua. Hänen koskettaessaan tuttuja asioita,
+mielikuvat kuitenkin kumpusivat kuin terveen elämänilon elähyttämät
+ajatukset silloin, kun sairas ensi kertaa nousee pitkäaikaiselta
+tautivuoteeltaan, huomaa jalkojensa taas kantavan, elinvoimansa
+uudistuvan ja elämän uusine toiveineen alkavan taas siitä, mihin tauti
+tullessaan sen lopetti.
+
+Eräät sellaiset miehet, jotka olivat vain sangen harvoin kuulleet
+mitään muita esitelmiä kuin hengellisiä, ne alkoivat vanhimpien naisten
+jälkeen ensimäisinä osoittaa väsymyksen merkkejä. Silmiin ilmestyi
+toljottava ilme. Leuat lepäsivät hoitamattomina, alas valahtaneina,
+antaen omistajainsa kasvoille velton ilmeen. Muutamat vanhat vaimot
+olivat jo alkaneet huojuttaa ruumistaan, ja yksinäisiä hartaita
+huokauksia alkoi kuulua. Jostain kuului puoliääneen: "-- yksi on
+tarpeellinen -- -- ".
+
+Kanteleinen puheenjohtajana havaitsi nämä mielialan laskeutumisen
+merkit. Nähtävästi sen huomasi Varamäkikin, sillä hän lopetti
+lausuntonsa vahvasti hikoillen. Kanteleinen teki nopean ehdotuksen:
+koska paikalla, hänen havaintonsa mukaan, ovat kaikki kylän isännät ja
+kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että Kyläsuon ojittamiseen
+on viipymättä ryhdyttävä, hän ehdottaa, että kohta valitaan toimikunta,
+joka ryhtyy käytännössä toteuttamaan suurta asiaa.
+
+Vasara nousi.
+
+-- Vastustaako kukaan? Ellei, on tämä päätös kaikkiin läsnäolijoihin
+nähden sitova.
+
+Huoneessa on aivan hiljaista.
+
+Vasara putoaa.
+
+Liikahdetaan vapautuneesti, ja useampain miesten kasvoilta loistaa
+tyytyväisyys. Ainoastaan muutamia arempia katsellessa näkee niiden
+ilmeessä hajamielisen pelästyksen hätääntymismerkit. Muuten yleinen,
+kaikki voittava tunnelma tuntuu lujalta ja vakavalta.
+
+... Tämähän on niin yksinkertaista ja selvää! on tunnelma sanovinaan.
+
+Agronomi Peltomies juttelee Mikkosen ja Kanteleisen kera eräässä
+nurkassa, ja toisia kuuntelee ympärillä. Hän kertoo aikovansa asettua
+asumaan tänne Jokirannalle ... on sitä varten jo talonkaupoissakin
+ollut. Hänessä ovat vielä jälellä pitkän esitelmän aiheuttaman
+uupumuksen merkit. Äänen värähdellessä hän hiljaa kertoo, syvissä
+silmissä onnentuntoinen hymy:
+
+-- Minä olen saanut puhua niin paljo henkisesti kuolleille
+ihmisille... Nämä täällä ovat ilmeisesti tähän minunkin asiaani nähden
+heräämistilassa... Tässä oli tänä iltana ihmeellinen henki, minä tunsin
+sen.
+
+-- Hm.
+
+-- Hm.
+
+-- Minä olen tänään elänyt elämäni suuren hetken, virkkoi hän edelleen
+ujosti, aivan kuin samassa katuen, että oli tullut sanotuksi.
+
+... Jos eivät ne ymmärrä? hän ajatteli kohta.
+
+Mutta Kanteleinen tarttui lujasti Peltomiehen käteen, puristi sitä ja
+näytti olevan liikutettu. Mikkonen löi olalle ja sanoi, mustilla
+silmillään lämpöisesti polttaen Peltomiehen syvää, sinistä katsetta:
+
+-- Mutta sepä olis meidän kylälle erinomaista...
+
+-- Itselleni, itselleni toki erinomaisempaa, kiisti Peltomies hilpeästi
+nauraen.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Muutamana toukokuun iltapuolena loi Kanteleinen ojaa koulun
+viljelyslohkolla. Lukukausi ei ollut vielä päättynyt, joten opettajalle
+liikeni maatöitä varten vain iltapäivät. Mutta kansakoulun koko
+viljelyspalsta näytti nyt olevan hyvässä viljelyskunnossa, siinä
+havaitsi perehtyneen viljelyksen jäljet.
+
+Joustavalla vauhdilla pistää Kanteleinen lapiotaan. Hiki virtailee.
+Vahvarakenteinen ruumis toimii vaivattomasti. Aivan kuin jokaisella
+otteella olisi sama sisäinen vaikutelma kuin tanssilla eräisiin,
+voimistelulla, tai urheilulla toisiin. Se käy niin iloatuottavan
+keveästi ja ojanluojan kasvoissa väreilee, yhtämyötään vaihdellen,
+milloin nauttiva hymyily, milloin työajatuksen kiihottunut intoilu.
+Toisinaan hieman pysähtyy, pyyhkii hikeä ja antaa katseensa kulkea yli
+pienten viljelysten. Tuossa on pieni niittypalsta. Se on toisen kerran
+kasvussa. Sieltä nousee terävänä viheriäinen. Kevät on ollut
+kosteanpuoleinen. Se on vaikuttanut ruohokenttiin kuin taikasana.
+Vieressä on tuleva turnipsipelto ja sen takana perunakylvölle ajateltu
+pikku pelto. Niiden muokkaus on jo alotettu. Ojurin on hauska näitä
+ajatella.
+
+Ajattelee, että tämä on nyt melkein samanlaista kuin ennen
+seminaarissa, kun pääsi käsiksi oikein innostavaan aineeseen. Ero on
+vain siinä, että silloin olivat kirjat ajatusten ja työn synnyttäjiä,
+nyt maa, luonto. Mutta vaihdos tuntui tekevän kummallisen elävöittävän
+vaikutuksen.
+
+... Kuinka hyvää tämä maa on! Miten siitä elämä huokuu ... miten ajatus
+herää kun viljelysaikomuksessa koskettaa maata... Kun maata kääntää, on
+kuin kääntäisi tieteellisen kirjan lehteä, mutta tässä tuntuu kuin
+olisi itse tiedemies, joka tutkii, toteuttaa, luo uutta, kirjoittaa
+luonnonkirjaa...
+
+Maasta oikein huokui elinvoimaa. Päivän lämmin aurinko oli sitä
+paahtanut. Nyt ilta-auringon valossa tuntui maa ikään kuin levosta
+nauttivan ja hymyilevän.
+
+Yhä elävät ojurin mielikuvat maan mukana. Hän on jo tottunut vaihtamaan
+ajatuksia maan kera. Kaikki tämä tuntuu kuin olisi yhteistyössä, kuin
+maa olisi ajatteleva olento... Työtoveri on suuri, salaperäinen
+jättiläinen, joka ei kuitenkaan vähääkään pelota, vaikka sen voima on
+niin suuri.
+
+... Maa... Aivan kuin maa nyt tuossa leveässä, vakaassa,
+hätäilemättömässä, juhlallisessa voimallisuudessaan lukisi suuria
+lupauksiaan, toinen toistaan satumaisempia...
+
+... Kun vain ihminen ymmärtäisi maan ajatukset... Ojurin mielessä
+tuntuu kuin hän ymmärtäisi. Se tuottaa sanomatonta kevät-iloa. Hän
+polkee lapiota yhä kiihtyvällä innolla täyttääkseen oman urakkansa
+yhteistyössä niin, ettei suuri, salaperäinen saisi aihetta syyttää
+häntä laiminlyönnistä.
+
+Koulukartanoa lähempänä ovat puutarhamaat. Navetan seinustaa vasten on
+korkea taimilava ja siitä sivulle, pienessä etelään kaltevassa
+mäkirinteessä jo muokattu ja osittain kylvetty puutarhamaa.
+Koulutalon päädyllä oli muutamia marjapensasrivejä sekä joitakuita
+omenapuun-alkuja. Sieltäpäin näkyi myöskin punavalkoinen mehiläispesä.
+Taampana koulun puisto, joka yhtyi metsään. Pihassa riippui muutamia
+pyykkivaatteita nuoralla kuivamassa.
+
+Rakennukselta päin tulee kävellen Kanteleisen vaimo, Sohvi ja hänen
+edellään juoksee 2-vuotias Heikki. Ojuri huomaa tulijat heti kun he
+pistäytyvät nurkan takaa tielle. Heilauttaa kättään ja alkaa hymyillä,
+mutta jatkaa työtään. Kun tulijat saapuvat lähemmäksi, huutaa isä:
+
+-- Heikkikö? Heikkikö? isän Heikkikö?
+
+Lapsi nostaa silmiään, huomaa isän, laskee riemuhuudon ja lähtee
+kipasemaan.
+
+-- Isä ansaitsee lapselle leipää! laskee Sohvi matkan päästä nauraen.
+Voi kuule, kuinka sinä hikoilet. Voi rakas... Heikki, Heikki!
+
+Poikanen oli tuuskahtanut suulleen tienviereen aikoessaan suorinta
+tietä isän luo. Molemmat vanhemmat riensivät nostamaan. Isä ehti ensin,
+sai pojan syliinsä, mutta tämäpä ei suuria isästä välittänyt, sillä
+läheisestä ojanreunasta jo veti lapsen huomiota ensimäinen keltakukka
+ja sinne hän nyt isän sylistä riuhtoi. Poika sai kukan ja rauhoittui.
+
+-- Katso västäräkkiä, osoitti isä pellolla hyppivää lintua.
+
+-- Vättä ... vättä...
+
+-- Västä, sano västä.
+
+-- Vättä ... vättä...
+
+-- Vättä vättä se poika vain sanoo ... vättä vättä se sanoo ... tuo
+mukula... Sohvi-äiti tuhersi nenällään isän sylissä olevan lapsen
+rintaa, loruten. Pikku poikanen nauroi sydämestään kun kutkutti.
+
+-- Vättä ... vättä se mukula vain sanoo, uudisti äiti tuhertaen.
+
+Isä taisi suudella hät'hätää molempiakin, kun ei ihmisiä näkynyt
+lähiseudulla. Mutta sitte poika jo alkoi pyrkiä pois sylistä,
+lähteäkseen västäräkin perään, joka hyppi pellolla pyrstöään
+keikutellen ja houkutellen:
+
+-- Tulit ... tulit...
+
+-- Älä laske pellolle, se tahrii itsensä, pyytelee äiti. Mutta isän
+tekee kovin mieli nähdä miten se taaputtaa ja vääntää lihavia sääriään
+pehmeässä mullassa.
+
+-- Ei se siinä, kuivahkossa mullassa ... eihän mullasta tahriinnu?
+
+Ja poika sai mennä. Jo ensi askelilla pienet sääret sekaantuivat.
+Äidinkin täytyi nauraa, vaikka mieltä jo kiusasikin kohta jälestä
+seuraava pyykki.
+
+-- Voi, voi, joutui hän voivottelemaan samalla, kun työt muistuivat
+mieleen, ja tässä nyt vain näin tulee aikansa kuluttaneeksi.
+
+-- Hetkinen huvillekin, Martta-kulta, lohdutti Väinö ja katsoi
+hymyillen silmiin, kun Sohvi jo huolissaan palaamista ajatteli. Moni
+tehtävä odotti, kun ei ollut ketään, jota käskeä edestään edes
+pikkujuoksuihin.
+
+Heikki taapusti yhä pellolla, vaikka västäräkki jo olikin siirtynyt
+etäämmälle, visertäen ja keinutellen nyt taimilavan reunalla ja
+jutellen parin tuttavan kera jotka hyppivät ja keikuttivat siinä
+lähiseutuvilla.
+
+Kanteleinen alotti uudelleen ojanluonnin. Vaikka Sohvilla oli kiire,
+jäi hän ihaillen katselemaan miehensä työskentelyä. Mies tunsi tämän
+katseen selkänsä takaa, ja se nostatti riemuisaa kevätkuumetta.
+Vaimoonkin vaikutti tämä työnilon nostattava mahti.
+
+-- Ja minä vain tässä laiskana! jatkoi hän ajatustaan ääneen huudahtaen
+ja pyörähti etsimään Heikkiä, joka oli muutamaksi silmänräpäykseksi
+unohtunut. Heikki oli sillävälin istunut peltoon ja saanut käsiinsä
+onkimadon. Äiti juoksi luokse:
+
+"Hyi, hyi!"
+
+Mato viskattiin, ja ennen kuin Heikki huomasikaan, sai hän kiitää taloa
+kohti hilpeästi juoksevan äidin sylissä. Isä katseli tätä menoa. Sohvin
+liikkeiden viehättävä joustavuus tavoitteli huippuaan tuossa hänen
+lapsi sylissä juostessaan. Kun Heikki ehti huomata, että hänet vietiin
+pois pellolta, alkoi hän kirkua ja pyrkiä pois juoksevan äidin
+sylistä. --
+
+Isä nauroi ja rupesi luomaan ojaa.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Kanteleisen ehdittyä juuri päästä parhaaseen työnvauhtiin tulee
+Mikkosen isäntä polkupyörällä. Heitettyään pyörän tienvieressä seisovaa
+puuta vasten tulee luokse. Kanteleinen jatkaa ojanluontiaan, Mikkonen
+istuu pientareella ja juttelee. Vihdoin Kanteleinen alkaa pyyhkiä
+lapiota lähteäkseen vieraan kera sisään. Huomatessaan tämän virkkaa
+Mikkonen:
+
+-- Tuota, äläkä nyt, ei mulla ole kiirettä. Tuota, mikäs teillä oli
+urakkana täksi illaksi?
+
+-- Urakkanako? Eihän sitä niin määräurakoita, tässä...
+
+-- Onpahan! Minä olen kuullut. Teillä ovat vain nämä iltapäivät näitä
+maatöitä varten, kun päivät pitää opettaa... Olenpa varma, että teillä
+oli täksikin iltapäiväksi urakka, väitti Mikkonen, tummissa silmissä
+tuo omituisen herkkä, aina kiihottumaan valmis ilme.
+
+Kanteleinen nauroi.
+
+-- Noo ... tämän ja tuon ojan tässä ajattelin, mutta eihän tällä vielä
+niin kiire ole...
+
+-- On sillä! Mitä me sitä nyt jättäisimme. Onko teillä toista lapiota?
+Luodaan urakka ensin täyteen ja sitte vasta lähdetään juttelemaan...
+Sitte on niin mukava, aivan kuin olis vatsa täynnä, kun on urakka
+voitettu.
+
+Mikkosessa paloi jo hänen kiihkeä innostuksensa. Ja Kanteleisen
+vastusteluista huolimatta meni hän pitkin loikka-askelin koululle
+saadakseen itselleen lapion. Vähän ajan kuluttua palasi sieltä. Sohvi
+oli antanut uuden kihvelin. Kanteleinen vielä joutavoitsi.
+
+-- Älkää tyhjää! kielsi Mikkonen. Heitti takin päältään ja asettui
+vastaiselle puolen Kanteleista, toiselle ojanpartaalle reunustamaan.
+
+Niin alettiin kahteen mieheen.
+
+-- Minä tulen teille juttelemaan maailman asioista, jatkaa Mikkonen kun
+jo tekevät työtä, ja keskeytän teidät tärkeästä työstä. Eikö ole
+silloin parempi, että autan joutessani teitä ensin saamaan loppuun
+tälle päivälle aikomanne työn ja sitte vasta jutellaan, häh? Enkö minä
+hyvänä naapurina tee tässä oikeutta teille, vai?
+
+Kanteleinen myönsi.
+
+-- Niin se on, uudisti Mikkonen. Katsokaahan! Jos me ihmiset
+katsoisimme aina rehellisesti myöskin lähimmäisemme parasta, niin
+tällaiset pikkuasiat huomaisimme aina kohta, ennen kuin oma etu ehtii
+tukahuttamaan huomiomme ja asettumaan sen eteen. Onko opettaja tätä
+huomannut?
+
+Oli, kyllä hän oli huomannut.
+
+-- Niin, kyllä sen huomaa. Ajatelkaa esimerkiksi tätäkin tapausta
+tässä: minä tulen tänne omine asioineni ja vien teidät sisään. Työnne
+jää puolimoihin juuri silloin kun olette päässyt innostumaan ... minä
+vien teidät juttelemaan omistani tai muun maailman asioista. Mutta
+teidän ajatuksenne jää tänne ojanluontiin, kun se keskeytetään kesken,
+ettekä te voi innostua minun asiaani... Ja se voi olla sellainen että
+siihen pitää innostua, jos siitä mieli tulla mitään ... Ja jos ette te
+innostu, turhaan menee silloin minunkin iltani... Eikö ole näin?
+
+Olihan se.
+
+Mutta ojanluonti alkoi häiritä puhelua. Mikkonen havaitsi pian, että
+vaikka hän oli itse kuuluisa ojuri, sai panna matkaan tavallisen
+vauhtinsa pysyäkseen opettajan rinnalla.
+
+... Kas, kas, ajatteli hän muistellen mielessään niitä aikoja, jolloin
+oli, Kanteleisen täällä olon ensivuotena, ollut niitä, jotka pitivät
+tätä "herraspoikasena", joka laiskuuttaan oli antautunut opettamaan
+heidän lapsilleen joutavuuksia.
+
+Mikkonen innostuu. Kilpailuhalu alkaa kiihottaa. Kyllä hän tässä vielä
+poikaset voittaa!
+
+... Lapio ei ole hyvä, se kun on noita kihveleitä. Hän luo parhaiten
+vanhanaikaisella, puupesäisellä...
+
+Eräässä välissä alkaa Mikkonen jo huomata että Kanteleinen hätii
+liiaksi, ojanreuna saa mutkia ja siihen jää korjaamisen varaa. Ei
+opettaja enää ehdi tarkoin tavoittaa joka pistoa.
+
+... Niin, minähän olen mestari tähän, ajattelee Mikkonen sisällisellä
+tyydytyksellä. Mieli tekee jo muistuttaa Kanteleiselle, mutta jättää
+sen kuitenkin.
+
+... Vaan mitäs tässä nyt? huomaa hän yht'äkkiä. Hitaammin vain,
+hitaammin, hiukan hitaammin! Se on hyvä ojurikin tuo opettaja, mutta
+tottahan minun pitääkin olla parempi! Elämänikäni olen luonut ojia,
+enkä ole ikänä antanut toisen voittaa... Kerran kyllä, yhden ainoan
+kerran. Mutta ... no, se ei nyt kuulu tähän. Tässä saa tarpeensa
+tavallinen mies...
+
+Mikkonen hidastuttaa vauhtia. Pian alkaa Kanteleisen lapio tehdä
+tarkempaa, sievempää työtä, reuna alkaa suoristua. Mutta sittenkin on
+siinä jotain sellaista pientä, joka vertaillessa Mikkosen valmistamaan
+ojanpuolikkaaseen jättää tilaa muistutukselle. Kiireinen vauhti on
+heiltä vähäksi aikaa katkaissut puhelun. Mutta se virkoaa taasen kun
+työ alkaa sujua pakotonta, iloa tuottavaa kulkuaan.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Sisään tullessaan molemmat miehet hikoilivat vahvasti. Päällimmäiset
+vaatteet heitettiin syrjään ja juotiin kaljaa. Jo ulkona oli Mikkonen
+hieman raottanut asiaansa, mutta nyt hän alkoi siitä puhua.
+
+Häntä oli yötä päivää kiusannut Eduskunnan äsken tilattoman väestön
+maanhankinta-asiassa tekemä, hylkäävä päätös. Maanvuokraajain kohtalo
+oli vuosikausia ollut hänellä painavana mielessään. Aina siitä ajasta
+saakka, jolloin oma poikansa oli hänelle valaissut miten kauhea
+kansallis-yhteiskunnallinen synti olisi häätää esim. Kivinotkon
+torpan vanhoja asukkaita, oli hän melkein yhtämittaa ajatellut
+maanvuokraolojen ja pienviljelyksen järjestelyä. Sanomalehdet olivat
+asiasta puhuneet ja hän oli niitä lukenut, tulematta paljoakaan
+viisaammaksi juuri tässä asiassa. Valtiopäivillä oli riidelty,
+puoluepuhujat olivat käyneet asiaa selittämässä. Ne synnyttivät kyllä
+uusia ajatuksia, mutta kaikki töksähtivät lopulta yhteen suureen
+puskuriin: maan omistukseen. Usein oli asiasta juteltu kylänmiesten ja
+varsinkin opettajan kanssa, mutta yhä oli kysymys avoinna.
+
+Omien vuokralaistensa kanssa hän oli jo aikoja sitte asian selvittänyt.
+Kaksi torpparia ja kolme mäkitupalaista olivat saaneet uudet
+kontrahdit. Niistä sovittaessa ei oltu sanaakaan riidelty, eikä
+sittemmin jälkeenpäinkään.
+
+Tarkastellessaan vuokrasuhteita omalla kylällä, oli Mikkonen tehnyt
+sen havainnon, että ainakin täällä on aivan lapsellista odottaa
+lainsäädännön pakkotoimia, koska suhteet voidaan aivan yksinkertaisesti
+ja helposti järjestää muutenkin. Mutta kyläläisten, niin maanomistajain
+kuin vuokraajainkin haluttomuus sovitella, se häntä tuskastuttaa.
+
+-- Mitä järkeä on siinä, puhui hän, että minä maanomistajana odotan
+pakkolakia säätämään sopimusrajoja minun ja maani vuokraajan välille?
+Jos nimittäin pakko tulee, ja se tulee, kun on niin suunnattomasti
+ihmisiä, joiden pitäisi viljellä maata ja elää siitä, sekä
+suunnattomasti maata, johon viljelijän käsi ei ole ikinä koskettanut,
+mutta jota nyt ei viljellä syystä tai toisesta. Nämä maattomat
+maamiehet ja viljelemätön maa pitää saattaa yhteen ... siittämään ja
+synnyttämään elämää, eikö niin?
+
+-- Varmasti!
+
+-- Tässä tulee pakkolainsäädäntö, ellemme suosiolla asiaa järjestä. Ei
+suinkaan Suomen kansan kehitystarve anna töksäyttää itseään siihen,
+tahdommeko me vai emmekö tahdo jotain asiaa. Pakkolaki tulee, emme me
+voi sitä estää enempää kuin voimme estää kevään tahi syksyn tuloa. Sen
+on pakko tulla. Eihän voi eikä saa häätää ihmisiä kodeistaan kymmenin
+tuhansin maantielle, tehdä heistä maantien kiertolaisia, yhteiskunnan
+hylkyjä vain sen vuoksi, että siitä sattuu olemaan minulle muutaman
+markan hyöty eikä ole lakia joka voisi estää minua tätä etuani
+käyttämästä? Sehän olisi kirottua työtä! Sitä maata, jossa niin
+tehtäisiin, seuraisi Jumalan vanhurskas rangaistus ... ja minä
+häviäisin varmasti kymmenin kerroin sen luullun hyödyn, minkä
+otaksuisin saavani niistä maatilkuista, joiden viljelijät häätäen
+olisin tehnyt tälle maalle uusia vaivaisia, kerjäläisjoukkoja ja
+rosvolaumoja, vähentänyt maatyöväkeä ja lisännyt erämaita...
+
+-- Noh, pakkolaki tulee, kun sitä kerran pakko vaatii. Mutta
+minkälainen? Onko meidän aikamme jo niin pitkällä että maakysymys on
+valmis ratkaistavaksi ikuisiin aikoihin? Tuskin! Kukin polvi viisastuu
+ja pitää huolen omasta itsestään. Älkäämme murehtiko mikä heille
+sopii... Laskekaamme edistys vain irti meidän aikamme jarruista.
+Tulevaisuus kyllä pitää huolen itsestään...
+
+-- Mutta hullukin ymmärtää, että pakkolaki tulee loukkaamaan
+omistusoikeutta. Mitäs se loukkaisi! Mistäs se ottaisi turvaa
+häädönalaisille? Eikö niin?
+
+Mikkonen tuijotti yli kulmainsa terävästi Kanteleista, joka nojasi
+pöytään kämmenpäidensä varassa, paidanrinta avoinna ja kuunteli.
+
+-- Kyllä, hän myönsi, vakuuttavasti ravistaen päätään.
+
+-- No niin. Ja minunko, vapaan talonpojan pitäisi jäädä jouten
+odottamaan ja katsomaan päältä kun muut, maatyölle, maan luonnonlaeille
+ja maahengelle vieraat ihmiset säätävät lakeja, joiden mukaan minun
+pitäisi maamiehenä järjestää elämäni? Hui hai!
+
+Mikkonen päästi helakan mahdottomuuden naurun. Sitte hän huitasi
+molemmin käsin:
+
+-- Minä järjestän itse!
+
+Nyt oli Kanteleisenkin silmissä alkanut elää.
+
+-- Ja pääsette huokeammalla ... ja saatte olla riippumaton.
+
+-- Niin.
+
+-- Mutta kaikki eivät voi ottaa asiaa tältä kannalta, muistutti
+Kanteleinen.
+
+-- Siinähän se on! Täällä on keinottelija, täällä meidän rinnassamme,
+joka sokaisee silmät. Keinottelija! Mikkonen painoi kädellään sydämen
+paikkeille ja näytti pää kallellaan tuijottaessaan hieman hassulta.
+
+-- Niin se on, todisti Kanteleinen. Se on keinottelijavaisto, jota nyt
+on niin vahvasti kehitetty ja joka johtaa meitä etsimään hyvinvointia
+toistemme kustannuksella.
+
+Hän innostui sanoessaan:
+
+-- Mutta ihmiset tulee kasvattaa löytämään ja tuntemaan _yhteisetujen_
+jättiläisarvot. Vain se voi hävittää keinottelun ja ohjata siihen
+käytetyn neron palvelemaan ihmiskuntaa.
+
+-- Ai-van tot-ta! huudahti Mikkonen.
+
+-- Ja sen näkee, jatkoi Kanteleinen, miten herkkiä ihmiset ovat
+vaikutukselle, kun vain sattuu koskettamaan oikeata jännettä. Nyt on
+alotettu Kyläsuon viemärityöt, eikä yksikään kylänmiehistä ole enää
+pyrkinyt jänistämään joukosta sen jälkeen, kun liittyi joukko sellaisia
+miehiä, jotka sitoutuivat viemään asian läpi, huolimatta siitä,
+pysyivätkö kaikki mukana vai ei. Saatte nähdä, siitä tulee Jokirannan
+siunaus.
+
+Mikkosen huomio ei tälläkään kertaa aivan erikoisesti kiintynyt suohon,
+vaikkakin oli itse ollut niiden joukossa jotka sitoutuivat viemään
+kuivausasian perille. Hänen omituinen luonteensa etsi nyttemmin aina
+uusia ajattelemisen ja harrastuksen aiheita. Niin syventynyt oli hän
+nytkin tilattomain ja torpparien elämänkohtaloihin, että varsinaisesti
+pysähtymättä suokysymykseen palasi siihen kohta:
+
+-- Mutta mitä me voisimme tehdä tässä meidän kylässämme tilattomain ja
+torpparien asian hyväksi? kysyi hän, äänessä sävy joka merkitsi: vain
+tämä yksi on tarpeellinen.
+
+Kysymyksellä oli kuitenkin kokonaisuudessaan neuvoa kysyvä tarkoitus,
+ja sekin vivahdus soi äänessä.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Kanteleinen siirtyi työpöytänsä ääreen ja avasi laatikon. Sieltä otti
+hän pöydälle mustakantisen vihkon.
+
+-- Tässä minulla on, sanoi hän, hieman tilastoa -- ja suunnitelmia
+joita voisi ajatella mahdollisiksi...
+
+-- Sen tiesin, ja siksi tulin utelemaankin, virkahti toinen,
+siirrähtäen innostuneena lähemmäksi.
+
+-- Mutta tämä, mitä minä ajattelen, on kaikki niin tavallista ja
+yksinkertaista, etteivät ihmiset tähän jaksa innostua... Tässä ei ole
+mitään sellaista, mikä niin kuin viisaudellaan häikäisisi.
+
+Mikkonen hymyili ja asettautui mukavaan asentoon sohvankulmaan vaieten
+kuultelemaan.
+
+Vihkossa oli aluksi tilastoa. Jokirannan kylässä oli 20 taloa, 21
+torppaa, 18 sellaista mäkitupalaisperhettä, jotka pystyisivät hoitamaan
+jonkullaisen pienen oman viljelmän, ja 7 sellaista savua, jotka miesten
+Amerikassa ollessa tahi jonkun muun syyn vuoksi eivät siihen pystyneet.
+Mutta useilla näistä kaikista oli täysi-ikäisiksi varttuvia lapsia,
+jotka yhtä myötään, toinen toisensa jälkeen rakentelivat omia pesiään.
+Samoin oli talollisilla lapsia, joille eivät kotitilojen maat
+riittäneet.
+
+Kanteleinen oli ottanut hieman selkoa noiden 21
+torpparin vuokrasuhteista. Niistä oli jo 9 järjestetty uusilla
+vuokrasopimuksilla, 4 oli ostettu itsenäisiksi tiloiksi ja 8 oli vielä
+järjestämättä. Niissä oli 5, joitten maat isännät tahtoivat haltuunsa
+heti kun vain ikänä saavat, ja 3, joista ei ollut kummallakaan puolen
+varmaa suunnitelmaa miten ne järjestäisi.
+
+Mäkitupalaisista oli jo 9 sopinut uudesta vuokrasta, 6 oli epävarmana
+siitä, kuinka paljo vuokraa korotetaan, sekä 3 sellaista, joiden mökit
+pitää siirtää pois. Näistä 18:sta halusivat useimmat saada omaa maata,
+mutta sitä olisi pitänyt saada kylästä tahi kylän läheltä. Heistä oli
+suurin osa keski-ikäistä ja nuorenpuoleista työväkeä, jotka kävivät
+töissä omassa kylässä ja pitäjällä, joskus etäämpänäkin. Monet olivat
+käyneet Amerikassa ja palattuaan asettuneet taasen Jokirannan kylään,
+eivätkä murtuneen terveytensä vuoksi enää ajatelleet ulkomaille, jos
+vain täällä jotenkuten eläisi.
+
+Näiden ihmisten maantarpeen ratkaisemiseksi oli Kanteleinen johtunut
+ajattelemaan erästä 10 kilometrin päässä kylästä olevaa kyläkunnan
+siirtomaata, Kettumaan niitty- ja metsäpalstoja. Itse oli hän käynyt
+Kettumaalla pari kertaa ja havainnut, että siellä oli joka talolla
+hyviä maita, jotka, suurin osa vielä luonnontilassa ollen, kasvoivat
+hyvästi heinää. Kettumaalla asui ennestään muutamia torppareita, jotka
+tulivat hyvästi toimeen. Parilla talolla oli siellä kannattavia
+kytöviljelyksiä omine riihineen.
+
+Tänne Kettumaalle ajatteli Kanteleinen nyt mielikuvituksissaan
+pienviljelijäsiirtolaa. Sellaisen aikaansaamiseksi oli hänen mielestään
+tarvis saada täytetyksi muutamia ehtoja: 1:si että omistajat suostuvat
+myymään maansa kohtuushinnasta; 2:si saada rahaa niiden maksamiseksi;
+3:ksi saada aikaan hyvä vedenlasku ja 4:ksi kelvollinen tie.
+
+-- Vedenjuoksu sieltä on hyvä ja tie on helppo saada, huomautti
+Mikkonen.
+
+-- Niin on. Ja mikäli olen keskustellut isäntien kanssa, ei maitakaan
+ole mahdoton saada ostetuksi.
+
+-- Ei pitäisi ... näin kaukaa on niitä melkein mahdoton viljellä.
+
+-- Työpalkkojen ja ajan kallistuessa suorastaan mahdoton. Mutta nyt se
+on vielä muutamille talollisille ainoa varma heinämaa. Kun muualta ei
+tule, tulee Kettumaalta. Mutta eihän sieltä nyt aluksi tarvitsekaan
+kaikkien saada maata. Pääasia on, että saadaan syntymään siirtola,
+aluksi 12-15 pikkutilaa. Sitte sopii jatkaa, kun saadaan koe. Mutta
+sitten on vielä yksi ehto.
+
+-- Mikä?
+
+-- Vaikein. Se on kysymys siitä, millä saada heidät oppimaan
+maanviljelystä niin, että saavat pikkuviljelyksensä kannattavaksi,
+_niin että elävät siitä_. Siinä on koko kysymyksen ydin.
+
+Kanteleinen puhui kiihkeästi ja hikoili. Lävistäen nyt vuorostaan
+tarkoin kuuntelevaa Mikkosta, kertasi hän:
+
+-- Miten saada nämä viljelykset kannattaviksi? siinä on koko
+pienviljelyskysymyksen ydin.
+
+Mikkonen yhä vaikeni ja odotti kysyvänä jatkoa.
+
+-- Sivuansioihin, ulkopuolelle kodin jos sieltä lähtee, silloin pitää
+jättää koti ja lähteä maailmalle.
+
+Hän piti lyhyen väliajan ja tuijotti yhä Mikkoseen.
+
+-- Mutta toisen työtä etsivältä maailmankiertäjältä aina varisee
+_maahenki_. Pienviljelystila on sellaiselle miehelle risti, varsinkin
+mitä etäämmällä se on hyvistä työmarkkinoista. Juuri tästä syystä
+pelkäävät ajattelevat miehet lähteä kaukaisiin siirtoloihin.
+
+Mutta sanokaas nyt te, joka olette ammattimies: voidaanko viljelyksen
+voimaperäistyttämisen avulla saada meidän maassamme esimerkiksi
+kolme kertaa suurempi sato maasta, kuin mitä tavallisessa
+talonpoikaisviljelyksessä nyt saadaan?
+
+Mikkonen epäröitsi.
+
+-- Uskotteko siihen? uudisti Kanteleinen.
+
+-- Epäilen, epäilen... Täytyy sanoa että minä epäilen. Kaksinkertaiseen
+nyt juuri voisi pakkolannoituksella päästä, mutta ei enempään.
+
+-- Olettehan lukenut Ugglehultin?
+
+-- Olen. Mutta se...
+
+Mikkosen näytti olevan hyvin vaikea löytää sanoja selittääkseen sitä,
+että Ugglehultissa oli mahdottomuuksia, että siinä oli jotain
+sellaista, jota ei tavallinen ihminen voinut toteuttaa, että siinä oli
+jotain yliluonnollista...
+
+-- Mahdotonta? hymyili ja auttoi Kanteleinen.
+
+-- Mahdotonta! Niin.
+
+Mutta Mikkosesta huomasi helposti, ettei hän sentään ollut väitteestään
+aivan varma.
+
+Kanteleinen etsi sanomalehtileikkelevihkonsa. Siellä oli liimattuna
+muutamia vertailevia satokertomuksia koti- ja ulkomailta. Satojen
+tavaton lisääntyminen kaikkialla, missä pienviljelys oli muodostunut
+erikoisammatiksi, oli aivan ilmeinen, jopa tavaton.
+
+-- Mutta Suomessa se ei ole näin. Meidän pienviljelyksemme kulkee
+vielä yleisesti suurviljelyksen vanavedessä, ja siinä onkin sen
+kannattamattomuuden syy, selitti Kanteleinen.
+
+-- Mutta jos se kerran on mahdollista Ruotsissa...
+
+Mikkonen rupesi taas epäilemään aivan kuin silloinkin kerran, kun hän
+rupesi kääntymään ja epäilemään omia havaintojaan Kyläsuon suhteen.
+
+-- Minä en rohkene väittää, mutta ammattimiehet väittävät näin, jatkoi
+Kanteleinen. Ja seutumme nykyiseen satoon nähden ei yleensä pitäisi
+kolmenkertaisen sadon nykyiseen verraten olla mikään mahdottomuus.
+
+Kanteleinen rupesi uudestaan selostamaan tuotantotuloksia. Toinen alkoi
+taipua.
+
+-- Mutta! huudahti Kanteleinen. Tämä tosiasia on sittenkin Suomeen
+nähden vasta paperilla. Millä saada nämä siirtolaiset, joita aijomme
+sijoittaa Kettumaahan, millä saada heidät _uskomaan_, että kaikki
+tällainen olisi mahdollista ja totta?
+
+Ja millä vihdoin saada heidät _oppimaan_ ne keinot, nämä uudenaikaisen
+maanviljelyksen ammattisalaisuudet, jotka toteutettuina vahvistavat
+maa-uskon, täyttävät sen?
+
+Kanteleisen ääni oli kohonnut huutavaksi. Kädet olivat nyrkissä ja
+silmät säihkyivät ahdistavaa, kiihtynyttä tuskaa. Tämä kysymys näytti
+kokoavan pitkäaikaisen, syvän ajattelun punomat langat vaikeaan
+loppusotkuun, jonka edessä nuori mies seisoi selvitystä yrittäen.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Emäntä toi karpalomehua.
+
+-- Sinäpä huudat, sanoi Sohvi ikään kuin nuhdellen, tarjotessaan ensin
+Mikkoselle. Kun hän kääntyi Kanteleisen puoleen, oli tällä vielä
+innostuksesta kädet nyrkissä.
+
+-- Lievitä karpalomehulla, pilaili Sohvi.
+
+Jännitys hellitti. Kädet vapautuivat nyrkeistä, kasvoille nousi hymyävä
+ilme.
+
+-- Huusinko minä?
+
+-- Huusit niin kauheasti! Minä jo arvelin että Mikkosen isäntä sua
+tukistelee... Eikä miehellä ole mitään hätää, mutta huutaa vain.
+
+Emännän hilpeys tarttuu miehiin ja iloinen leikinlasku saa hetkiseksi
+oman vapautensa.
+
+-- Se on tämä miehinen luonto sellainen huutokurkku, että heti kun
+kuumenee, niin huutaa, puolusteli Mikkonen.
+
+-- Niin, ja se on sellaista, että kun luontoa kokoutuu sinne
+kurkunpäähän pakotuksille, niin huutaa se, selitti Kanteleinen.
+
+-- Johan te...
+
+Mutta Sohvin keskeytti Heikki, joka avonaisesta keittiön ovesta tuli
+taaputtaen kissan jälessä hiilihanko kädessä ja hoki:
+
+-- Tis-tis-tis...
+
+Hiilihanko oli nokisesta päästä nuoren miehen kädessä; tämä havainto
+lennätti äidin hätään.
+
+Mutta Kanteleisen mielenkiinnon oli niin kokonaan vallannut äskeisen
+keskustelun alainen asia, että hän painui kohta siihen takaisin.
+
+-- Mitä hyödyttää antaa maata ihmisille, jotka eivät kykene ... eivät
+osaa sitä viljellä? Ne eivät elä maasta.
+
+-- Kyllähän siihen aina oppii, maanviljelykseen, kun siihen vain
+käsiksi tarttuu ja on pakko, puolusteli Mikkonen. Kun ei Kanteleinen
+kohta sanonut mitään, jatkoi hän vähän ajan kuluttua, tuijottaen taas
+kulmiensa alta, kierosti hymyillen:
+
+-- Se maanasujan taitamattomuus on tullut teille, teille, jotka
+syrjästä ... syrjästä katsotte, sananlaskuksi. Mutta minä olen itse
+koettanut ja minä vakuutan --
+
+Mikkonen piti pienen välihetken, suoristi etusormen Kanteleista kohti
+ja jatkoi:
+
+-- Minä vakuutan, että kyllä minäkin sen osaan! Osaan minä. Mutta
+keinottelu, _keinottelu_ tekee sen kahdella tavalla mahdottomaksi: minä
+olen viljelijänä ja niin useammat meistä, tavoitellut hetken
+tarkoitusperiä. Etsimme lyhintä tietä rahan kimppuun. Siitä on
+maanviljelysammatille vahinkoa, sillä tämä on keinottelua,
+ryöstöviljelystä. Tämä keinotteluvaisto vie meiltä yhteishengenkin.
+
+-- Niinpä niin! keskeytti Kanteleinen. Keinotteluvaisto on yksi,
+kenties voimakkain syy, joka estää maanviljelijää syventymästä
+ammattiinsa. Mutta sanokaa, millä juurittaa pois tämä taipumus?
+
+Vähän myöhemmin rupesi Kanteleinen juurtajaksain selittämään, mitä hän
+puolestaan luuli tässä suhteessa tarpeelliseksi:
+
+-- Esimerkinmiesten pitää käydä esimerkillä edellä. Sellainen
+pienviljelys, johon nyt tahdotaan tulla, vaatii menestyäkseen
+kehittyneempää maanviljelijää kuin tavallinen talonpoikaisviljelys.
+Pikkuviljelijän pitää pienestä maatilkusta kyetä tuottamaan se, mitä
+talonpoika laajemmista tiluksistaan. Siinä tarvitaan taitoa.
+
+Hän selitteli edelleen, että pikkuviljelijä ei voi
+kannattavaisuuslaskuissaan turvautua myöskään halvalla ostettuun
+työvoimaan, josta saisi laskea voittoa. Mutta sen sijaan tulisi hänen
+oppia turvautumaan keskinäiseen yhteistoimintaan, jossa jokainen hyötyy
+itse liittymän toiminnasta jonkun prosentin ja hyödyttää taas muita.
+
+-- Mutta miten saada tämä sellaiseksi uskonkappaleeksi, joka johtaa
+toimintaan?
+
+Edelleen hän selitteli: Sen sijaan, kuin vanhanaikainen
+viljelijä korjaa satona sen, minkä maa eräänlaisen pinnankääntelyn
+tuloksena antaa, eikä kykene syventymään maan tuotantoehtojen
+luonnontieteelliseen luonteeseen, tulee pikkuviljelijällä olla
+tiedemiehen tutkimataitoa ja harrastusta, voidakseen ratkoa niitä
+esteitä jotka luonnon tuntemattomuus panee tielle.
+
+Maanviljelijän aika on tuleva. Hänen pitää kasvaa ja valmistua
+kulttuuri-ihmisenä tekemään uutta aikakautta. Maanviljelyksestä pitää
+tulla uudestaan suurten, kasvavien kansanjoukkojen elämänlähde, sikäli
+kuin teollisuuden ja kaupan väliaikaiset mahdollisuudet joukkojen
+elinkeinoina saavuttavat huippunsa. Sen vuoksi täytyy maan
+taloudelliset tuotantolähteet saada avautumaan ja maa-kulttuurin kasvaa
+kilpailemaan tehdas- ja kauppakulttuurin kanssa... Tämä vaatii ihmiset
+kokonaan antautumaan maalle. Rahanhimoisista, rikastumista
+tarkoittavista viljelijöistä ei maakulttuuri hyödy, vaan kärsii. Maasta
+ja maatyöstä pitää etsiä elämää, ruumiin ja sielun elämää, sopusointua,
+elämäniloa, historiallisia päämääriä.
+
+-- Mutta miten nyt saada nämä Jokirannan Kettumaahan muuttajat
+hiemankin tähän ajatustapaan perehtymään?
+
+Mikkonen ei vastannut.
+
+-- Luonnotonta olisi vaatia heiltä maanviljelyselämän ydinkysymysten
+täydellistä ymmärtämistä. Se olisi aivan samaa kuin vaatia itsekseen
+oppinutta viuluniekkaa soittamaan nuottien mukaan ilman opetusta, tahi
+jotain toista puhumaan kieliä, joita hän ei ole koskaan opetellut.
+
+-- Se on totta, tunnusti Mikkonen päätä ravistaen.
+
+-- Maatalous on nyt jonkullaisessa ylösnousemuksen tilassa. Se
+tarvitsee kasvattajia. Kaikki muu seuraa itsestään.
+
+Kanteleinen käveli lattialla. Ruskeat silmät hehkuivat innosta ja
+kähärä tukka kohoili.
+
+Mikkosella oli tapana joskus katsoa peilistä omia silmiään, tutkiakseen
+minkä vaikutuksen ne tekivät milloinkin, kiihkoisan vai viisaan.
+Kenties siitä johtuikin tuo omituinen silmäin asettelu, jonka toisinaan
+huomasi hänen katseessaan. Nyt tämä katse seurasi ihastuneena
+Kanteleista.
+
+-- Saako olla lisää karpalomehua? kysyy emäntä toisen huoneen ovelta.
+
+-- Annahan vain!
+
+Heikin ihastunut huhuilu kuului keittiöstä ja samalla äidin pelästynyt
+huudahdus. Poika oli pannut tomulapion, luudan ja äitinsä kengän
+vesisaaviin sillä aikaa kun äiti kävi toisessa huoneessa. Sille hän nyt
+sellaista riemua piti.
+
+-- Tässä on myytävä maakappale koulun maan vieressä, alotti Kanteleinen
+kertoa.
+
+Hän aikoo sen ostaa, saadakseen pienviljelijänä koettaa. Jos ei hän
+onnistu, eivät onnistu muutkaan, jos onnistuu, onnistuvat muutkin. Hän
+aivan yksinkertaisesti ajattelee tehdä opintomatkan Ruotsiin ja
+Tanskaan, viipyä Ugglehultissa ja Rösiöllä jonkun aikaa töissä, jos
+sopii, voidakseen lähemmin perehtyä niihin.
+
+Tästä oli jo puhuttu agronomi Peltomiehenkin kanssa. Hänelle oli
+Kanteleinen lausunut arvelunaan että olisi syytä kenties suorittaa
+kotimaassa ensin yksitalvinen maamieskurssi. Mutta Peltomies ei ollut
+pitänyt sitä ehdottoman tarpeellisena. Hänestä sen puutteen voi korjata
+itseopiskeluilla ja retkeilyillä.
+
+Uutisena sai Mikkonen kuulla että agronomi Peltomieskin oli päättänyt
+mennä asumaan Kettumaahan pienviljelijänä, jos vain siirtokuntaan
+aluksi tulee edes kymmenen kehityskykyistä miestä.
+
+Talvisin he yhdessä järjestäisivät kansakoulun jatkokurssien tapaan
+maanviljelysopiskelua. Kesäisin opiskeluja jatkettaisiin retkeilyillä
+etupäässä Jokirantalaisten omilla mailla, vuorotellen kaikkien mailla.
+Silloin tehtäisiin havaintoja ja selkoa kunkin viljelyksen
+onnistumattomuuden tai onnistumisen syistä.
+
+Tällä tavoin päästäisiin maanviljelysopiskelun alkuun.
+
+Oli jo myöhä. Mikkonen nousi lähteäkseen.
+
+-- Mutta miten tämä toteuttaa? siinä kysymys, virkkoi Kanteleinen.
+
+-- Tämä on ajatus, jota minä nyt haudon, virkahti Mikkonen ja tarjosi
+kättä. Pitäessään oikealla kädellään opettajan kädestä, kohotti hän
+merkitsevästi vasemman käden etusormea ja siihen tähdäten jatkoi:
+
+-- Siinä on ainakin ajatusta, suurta ajatusta, jos vain...
+
+Hän ei lopettanut, iski vain merkitsevästi silmää.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Valtaavana, pillisuorana urana halkaisi uusi viemärioja Kyläsuon
+silmänkantamattomiin ulottuvaa lakeutta. Tuolla, erään keitaan luona se
+teki äkkikäänteen. Tässä taasen, missä eräs työkunta, parikymmentä
+miestä nyt piti päivällislepoaan, oli pieni mäentapainen sattunut
+keskelle suota. Siitä suunnattiin ojaa etelään, suoraan jokea kohti.
+Ojasta nousi suunnattomat määrät rahkaa, suorapaa, liekoja ja kantoja,
+varsinkin näillä tienoin, missä suonpinta oli kasvanut korkeammaksi.
+Kaikki työnnettiin matkan päähän ojasta. Luiska täytyi olla tavattoman
+loiva suon vetelyyden vuoksi. Sittenkin se pyrki monin paikoin
+tukkeutumaan jo ennen kuin kaivajat ehtivät siirtyä uudelle alueelle.
+Sellaisissa paikoissa umpeenmeno paalutuksilla onnistuneesti estettiin.
+
+Nyt oli sydänkesän aika. Vettä valui silti huomattavasti viemäriin.
+Toisin paikoin oli vesi rautaisen kylmää. Mutta sellaiset vastukset
+eivät olleet esteitä.
+
+Tänään oli muuan helteinen heinäkuun päivä. Työkunta vietti
+päivällislepohetkeään, mikä ruutikuivassa suossa kanervikossa, etsien
+varjoa korkealta mättäältä, juurevilta vaivaiskoivupensailta, tai
+mataloilta mäntynäreiltä, kuka mäkisaarelman kalvassa, missä muutamia
+kuusainpensaita leppien ja haapojen kera kasvoi, tarjoten miellyttävän
+leppeätä varjoa tässä paahteessa. Suon tuore ydin, joka valtaavina
+ainekasoina virui kahden puolen viemäriä, lemahteli väkevästi tässä
+kuumuudessa, levittäen koko seutuun raikkaan tervettä hajua.
+
+Tekeillä olevan viemärin reunamilla oli pohjasta suolle johtavia
+lankkuteitä. Työntörattaita, nostokoukkuja, telineitä, väänninkankia,
+lapioita, kuokkia, kirveitä y.m. työaseita virui kaikkialla työmaalla
+niissä asemissa mihin ne jäivät silloin kuin miehet ottivat
+päivällislevon. Mäessä näkyivät olevan porausvehkeetkin vireillään
+muutaman tielle sattuneen ison kiven ympärillä.
+
+Miehiä, jotka takeillaan kasvonsa ja kätensä peittäneinä raskaasti
+nukkuivat, piirittivät suunnattomat laumat mustansinisiä suokärpäsiä.
+Muutamain miesten kädet olivat unissa joutuneet paljaiksi, toisten
+kasvotkin, joihin suon ahnaat verenimijät tekivät hyökkäyksiään
+julmasti pöristen. Kädet huitoivat vaistomaisesti ja ruumis vääntelehti
+levottomasti. Hiki pursusi paljastuneesta ihosta, houkutellen
+kärpäslaumoja yhä ahnaammin hyökkäämään.
+
+Mutta loivaluiskainen valtaava viemäri, jonka pohjalla suovesi tumman
+ruskeana viiruna kimalteli, teki katsojaan syvän vaikutuksen. Melkein
+jokainen katselija, joka ojalle saapui, pysähtyi ensi hetkessä sen
+reunalle, aivan kuin jonkun salaperäisen lumoustunnelman valtaamana.
+Ojan huomattava suuruus korkeammilla seuduilla jo sellaisenaan,
+yht'äkkiä ilmestyneenä tänne suoerämaan sydämeen, oli omiansa
+havauttamaan. Se herätti aivan välittömästi samanlaatuisia ajatuksia,
+kuin erämaan läpi kulkeva rautatielinja, korkealentoisia ja hämäriä,
+epämääräisiä ja mahdollisuuksia laskevia unelmia. Rautatielinja
+puhkaisee maailmankululle tien läpi erämaiden, yhdistäen maanosat,
+maat, maakunnat, kaupungit ja kylät. Tällainen oja taas, se panee
+alulle maan valloituksen. Ihmisen luova tahto laskee tuollaisen ojan
+kautta valloittavan miehuusmerkkinsä villiin luontoon. Ja heti alkaa
+ojan seutuvilla viljelevä kulttuuri työnsä. Tämänkin viemärin reunoilla
+tuntui jo villin luonnon hilliytyvän asettumisen alkumerkkejä. Nuo
+valtaavat, pohjasta nostetut ainekasat olivat aivan kuin ensimäinen
+tulos alkaneen elämän suuripiirteisestä toiminnasta. Ja sitten tuo
+mustanruskea routainen vesi tuolla viemärin pohjassa, vesi, joka
+alituiseen tihkui ja lirisi miljoonista suokanavista ja kokoutui
+yhteislähtöä varten tuonne luiskan pohjaan, -- se norui, lirisi ja
+kurisi kuin rauhattomuudestaan jutellen ja paeten...
+
+Katsojan sielu sai sen vaikutelman että tätä suoelämän valloittavaa ja
+karkoittavaa taistelua tulee jatkumaan siksi kunnes koko tämä neva
+olisi ojitettu, kuokittu, kynnetty, kylvetty... Ja sitten aina
+eteenpäin, ojia luoden, kyntäen, lannoittaen, kylväen, leikaten...
+Erämaan valloitus toteutuisi hetki hetkeltä, vuosi vuodelta,
+vuosikymmen vuosikymmeneltä, vuosisata vuosisadalta... Valloittajina
+olisivat ihmiset, niiden isien jälkipolvet jotka tunsivat tämänkin
+nevan vain joutomaana, hylkymaana, jolla ei ollut ihmistä varten mitään
+hyödyttävää tarkoitusta ... pisara runoutta vain! Runoutta, mikä
+nautittiin auringonvalon, kanervainhajun ja marjain kera. Ei mitään
+arkielämän vakavaa, juhlallista todellisuutta varten...
+
+Nyt siltä katoaisi marjain ja kanervain paratiisi-idylli, mutta
+sijaan tulisi suuri, valtaava todellisuus, missä maan hallitsijaksi
+pyrkivä mies, uuttera, ajatteleva ihminen ottaa peruuttamattoman
+valloitus-askeleen luonnonherruuteen, määrätäkseen sen palvelusehtoja.
+
+Se oli aivan toinen vaikutelma kuin jos siinä olisi kaivettu viemärin
+sijasta puhdasta kultaa. Kullankaivuu synnyttää aina kullanhimon
+tuhansine tätä intohimoa lietsovine, palvelevine vivahduksineen.
+Kullankaivuussa sykähtää elämän valtasuoni kuumevivahduksin.
+Kaikkialla, mihin tämän kuumeen vaikutus ulottuu, synnyttää se
+tartuntaa, elämänvihoja, hermotauteja, nälkää, köyhyyttä ja kirottua
+rikkautta.
+
+Mutta tässä suolla, viljelystä edellyttävän suoviemärin reunalla herää
+jokaisessa terveessä, pilaantumattomassa mielikuvituksessa merkillinen
+omanvoimantunto ja sisäinen elämänilon aavistus.
+
+Nämä työmiehet olivat siihen jo tottuneet. Heiltä oli ensi tunnelma
+haihtunut työtunteiden sekaan. Mutta jotain oli jäänyt, jotain, jonka
+arvo tuntui pysyvältä: miehet ylpeilivät työnsä arvosta. Se ikään kuin
+kohotti heidät tavallista työväkeä ylemmäksi, pani heidän sieluissaan
+syntymään sellaisen tunteen. Se oli sitä omituisempaa, kun monet heistä
+olivat ennen jo havainneet lamausta mielessään maatyön ala-arvoisuuden
+vuoksi. Jotkut olivat jo itsetietoisesti aikoinaan paenneet talonpojan
+töitä, ei ainoastaan palkan vähyyden, vaan työn arvottomuuden vuoksi.
+Mutta täällä kohottava tunne oli kesän kuluessa ensin hiipinyt mieleen,
+sitten vallannut siellä vähitellen pysyvän paikan. Monta heistä tämä
+työnarvon tunto nyt hallitsi.
+
+Tilapäiset työnetsijät, jotka viivähtivät vain viikon pari täällä,
+eivät voineet saavuttaa tätä mielialaa. Siksipä he melkein
+poikkeuksetta menivät pian tiehensä kyllästyneinä ja ikävystyneinä.
+
+Mutta katselija, jolla oli jonkunkaan verran asiaan kuuluvaa
+perustunnetta, haltioitui aina kun saapui paikalle.
+
+Kerran Varamäen ukko kuvaili, että hänestä tuntui tässä ojanpartaalla
+siltä, kuin Luoja hapuilisi häntä kädestä, osottaisi suota ja
+kuiskaisi: sinulle ja sinun siemenelles annan minä tämän maan.
+
+Siitä tuli kiertävä sananparsi.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Erään kuusainpensaan varjossa istui kaksi miestä tupakoiden ja
+jutellen. Toinen niistä oli entinen Peltosen renki, Juho, toinen muuan
+torpparinpoika, joka oli jo, kuten paidastakin näkyi, ehtinyt käydä
+Amerikassa. Juho käytti nimenään sen mökin vanhaa nimeä, johon oli
+naimisensa jälkeen asettunut asumaan; se oli Takanperä. Toisen miehen
+nimi oli Miettinen.
+
+-- Pieni maapala miehellä, jonka täytyy elää ansiostaan, on vain
+vaivaksi, puhui Miettinen. Tuolla Amerikassa, jossa se eläminen käy
+aivan rahalla...
+
+-- Kyllä se hyvä on täällä Suomessa, keskeytti Juho. Eihän täällä tule
+toimeen ilman lehmää. Ja hiidestäkö otat sille kesälaitumenkin ja
+talvielon, ellei ole maata itselläs? Kyllä minä olen koettanut. Mutta
+se käy niin aatamille kun ei tahdo saada hinnalla millään.
+
+Miettinen, nähtävästi käsittäen olevansa ymmärryksessä ja kokemuksessa
+yläpuolella puhetoveriaan, virkkoi:
+
+-- Kyllähän se aina käy kireämmäksi, mitä tiukemmin kapitalistiset
+tuotantotavat ottavat sijansa näin maallakin ja talonpoikaisissa
+maanviljelysoloissa. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, ettei työmiehen
+pikkuhuushollia saa kannattamaan millään, jos siinä harjoittaa
+sellaista pikkutuotantoa kuin esimerkiksi pientä karjataloutta.
+Perunamaa ja kasvitarha ovat ainoat, jotka...
+
+Takanperä katkaisi nauraen:
+
+-- Mutta etkö sinä nyt ymmärrä, että tällä asialla on eri
+mahdollisuudet Suomessa kuin Amerikassa!
+
+-- Sen minä kyllä myönnän ja ymmärrän, tunnusti Miettinen. Ja myönnän
+senkin, että täällä voi saada pienemmänkin maanviljelyksen
+kannattamaan, jos vain panisi kylläksi siihen työtä ja aikaa, tahi
+kapitaalia. Mutta työmiehen täytyy aina tarttua kiinni lähimpään ja
+lyhimpään rahansaantimahdollisuuteen. Ei ehdi suunnitella, eikä odottaa
+hedelmien kyspymistä.
+
+Juho nousi ja täytti uudestaan piipun. Katsellen viemärille ja laajalle
+nevalle ympärilleen, virkkoi:
+
+-- Esimerkiksi tällainen työ. Jos lyhintä tietä aina rahaan pyrkii, ei
+tällainen työ kannata niille jotka teettävät, vaan ainoastaan meille,
+jotka saamme työstämme rahapalkan joka lauantai.
+
+Miettinen nousi myöskin ja sievistelevään tapaansa puhuen selitti:
+
+-- Tämähän onkin jo suurkapitalistinen yritys. Tässä meidän työvoimamme
+siittää kapitalismin kanssa. Me saamme vain, kuin palkkavaimo, rahan
+kouraamme. Mutta kapitalisti, joka panee pääomaa ja jaksaa odottaa, jää
+työn tulosten omistajaksi, korjaamaan satoja polvesta polveen. Tässähän
+juuri kuvastuu se työmiehen lohduton asema. Kun hän on vaimoineen ja
+lapsineen syönyt palkkansa, ei työn hedelmästä ole mitään jälellä.
+Mutta tässäkin --
+
+Hän viittasi kädellään lakeudelle:
+
+-- Tässäkin tämä suunnaton viljelysalue jää omistavain sukujen haltuun.
+Niiden lapset vielä syövät, pukevat ja rikastuvat siitä, että me
+kaivoimme viemärin.
+
+-- Niin kyllä, tunnusti Juho, silmässä jo huomattava katkeruuden ilme.
+Mutta kun nyt elämä on taistelua, pelkkää luokkataistelua, niin kuin
+sinä sanot, tulee meidän taistella saadaksemme kapitaalia. Sulla on
+rahaa. Osta talo, niin sinä saavutat osan tästä nevasta. Älä väitäkään,
+että sinä säälit niitä, jotka eivät voi tehdä samoin. Et sinä niin jalo
+ole. Sano vain rehellisesti, ettet sinä pane rahaasi niin huonosti
+kannattavaan yritykseen kuin ovat maanviljelys ja tämä neva. Sinä
+mieluummin annat rahasi olla pankissa ja palvella keinottelua. Tunnusta
+jos tahdot...
+
+Juho oli kiihtynyt ja nauroi hermostuneesti. Miettinen hymyili ääneti.
+
+-- Ja sen minä sanon! huudahti Juho, että jos siitä vain tulee jotain,
+siitä Kettumaan siirtolahommasta, sinne minä menen. Maata minä tahdon,
+vaikka olenkin sosialisti.
+
+-- Et ole! Pikkuporvari sinä olet, ilkkui Miettinen.
+
+-- No ... jos sillä tulee pikkuporvariksi, että haluaa viljellä omaa
+maata, ja sillä pysyy sosialistina että pankkien välityksellä lainailee
+rahojaan suurporvarien koronkiskomista avustaakseen, niin piru ollen,
+sama se on...
+
+-- Älä sinä aina suutu, pyyteli Miettinen rauhoittava diplomaatin hymy
+huulilla. Katsos, sinä et ymmärrä mikä eroittaa porvarillisuuden ja
+sosialidemokratian...
+
+-- Enkä välitäkään. Se ei ole mulle niin vaarallistakaan. Mutta maata
+minä tahdon! Annan palttua sellaiselle uskolle, joka köyhille lupaa
+taivaat ja maat, mutta toden tullen ei annakaan mitään... Katsos näitä
+käsiä. Minä olen elinaikani, aina 7-vuotiaasta asti ollut paimenena ja
+renkinä ja tehnyt maatöitä. Ja jos sinä ymmärtäisit kuinka hartaasti
+mun tekee mieleni omaa maata, niin... Minä en usko enää ketään!
+Puolueet lupaavat ja pettävät. Minä otan maata jos ikänä sitä saan ja
+annan palttua koko äänestykselle. Ei siitä mitään tule!
+
+Juho ravisti päätä ja näytti melkein liikutetulta.
+
+Miettinen oli juuri sytyttänyt uuden paperossin, puhalsi nautinnolla
+savut ja yhä ylimielisen hymyn leikkiessä huulilla virkkoi:
+
+-- Menisit Amerikkaan. Siellä ne sellaiset runolliset houreet haihtuvat
+työmieheltä. Työmiehen ei kannata olla runollinen.
+
+-- En mene, mutta Kettumaalle menen, jos vain...
+
+Juho käänsi jo selkänsä aikoen lähteä työmaalle päin, mutta kääntyi
+yhtäkkiä ja julisti kiihtyneenä:
+
+-- Ja sen minä sulle sanon, että jos minä sieltä saan mieleiseni
+maapalan, niin vannon, että sen viljeleminen kannattaa. Kuinka ei se
+kannattaisi?
+
+Hän katsoi pitkään ja ikään kuin yhä kummissaan kysyen Miettisen
+ilkkuvasti hymyilevään, kylmään naamaan. Käänsi sitte selkänsä ja meni
+syrjään.
+
+Miettinen katsoi Juhon jälkeen, liikautti pilkallisen tunteen
+valtaamana toista suupieltä, silmää ja otsanahkaa.
+
+-- Kello so-oi! kuului työnjohtajan laulava ääni ja kilaus kiviporalla
+toiseen.
+
+Se oli vasta ensi soitto, ja Miettinen istahti rauhallisesti.
+
+Käsiä ja päitä alkoi kohoilla suosta kanervaisten mättäiden väleistä ja
+mäestä. Miehet jäivät pöperryksissä istumaan, sillä kuumuus oli
+paahtanut heidät puolihumalaan.
+
+-- Kello soo-oi! kuului vähän ajan kuluttua uudestaan ja pari iskua
+poralla toiseen.
+
+Ensimäiset alkoivat kömpiä jaloilleen, pyyhiskellä nuttujensa nurjalla
+puolella kasvojaan ja etsiä kalveista juomaleilejään.
+
+Muuan suuri mies murisi toverilleen:
+
+-- Lyhytpä se lepo taas ... olikin, perusti... Onko se kello vielä?
+
+Vähän pienempi mies pilkkasi:
+
+-- Jos sun nyt antaisi vielä siinä kivenkoloss' nukkua, niin kuoliaaksi
+nukkuisit itses. Ei siitä ylellisestä levostakaan. Paa tupakkia suuhus,
+nosta housus ja lähde.
+
+Kolmas huuto ei ollut vielä soinut, kun Juho jo oli työntökärryineen
+liikkeellä. Miettinen istui silloin mäen reunassa kivellä ja joi,
+ivallinen katse hetkisen Juhoa seuraten. Hän sytytti vielä paperossin
+ja jäi paikoilleen viipyen muutaman hetken kolmannen soiton jälkeen.
+
+Kun kolmas soitto kuului, oli jo 5-6 miestä töissään, mitkä
+ojanpohjassa, mitkä työntökärryjensä kera, mitkä lankkuja
+siirtelemässä, mitkä mäessä kivenporauksessa tai mäenkaivuussa.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Särjettävän kiven kylellä istuu pieni mies ja pitää poraa. Siihen lyö
+Iikka, se entinen Varamäen Iikka, joka on lakannut rengittämästä ja
+elää nyt vapaana työmiehenä.
+
+-- Lyö! muistuttaa pieni mies.
+
+-- No peijakas, mikä hätä...
+
+-- Lyö vain. Ei se rikki mene, uudistaa pikkumies terävällä, käskevällä
+äänellä.
+
+Iikka parantaa vauhtia.
+
+-- Kas sillä lailla!
+
+Pikkumiehen poskesta valuu tummaa tupakanpurua. Joka hermo näyttää
+olevan jännitettynä, aivan kuin poranpiteleminen olisi maailman
+huoltavaativinta työtä.
+
+Hän on torppari Rotkola, joka maanviljelystoimensa ohessa on
+elinaikansa tehnyt kivitöitä. Kuuluisa työmies ruumiinsa pienuudesta
+huolimatta. Kivensärkijä-apulaisekseen oli hän itse valinnut Iikan,
+sillä hän pitää pojasta ja haluaa opettaa sille kivityön
+ammattialkeita.
+
+-- Kas niin, anna tulla vain... Se on hyvä kun työmies taitaa... Ei
+tarvitse koskaan hakea työtä... Työ hakee aina sellaista miestä, joka
+taitaa ja johonkin kelpaa... Eikä ne kaikki edes viitsi ... eivät
+viitsi vaikka taitavatkin... Mitä siitä taidosta sitten on hyötyä? Hmh.
+Käykö raskaaksi?
+
+-- Ei.
+
+-- Ka, osaatpa sinä lyödä... Sillä lailla... Lyö vähän harvempaan ettet
+väsy... Ei hullun kiirettä ole... Pääasia on että työ käy siivosti...
+Se on pääasia.
+
+Näin jatkettiin. Iikankin oli jo ehtinyt vallata onnistumisen innostus
+ja työnilo. Rotkolan kehut kävivät hänen työtaidosta ylpeilevään
+mieleensä kuin voide. Lyönnin tahdissa oli jotain tanssitahdin sukua.
+Hän soitti ja Rotkola piti tahtia.
+
+-- Stop! Nyt toinen reikä. Tule pitämään poraa, minä lyön.
+
+-- Kyllä minä lyön.
+
+-- Noh, tule, tule, konstia se on tämä pitäminenkin. Mutta älä nuljuta.
+
+Rotkola alkoi lyödä, Iikan veri kuumeta. Häntä pelotti että jos se
+laskee käsille tuolta olan takaa... Nyt ei Rotkola puhunut. Silmä vain
+teräksisenä tähtäsi poranpäätä, suu kävi mälliä purren ja suupielestä
+vuosi tupakkapurua.
+
+Kesken kaikkea pysäytti Rotkola tuimat iskunsa. Sanoi:
+
+-- Kuule, ota sinä maata sieltä Kettumaasta, Iikka, et kadu.
+
+-- Tuleeko siitä touhusta? kyseli Iikka.
+
+-- Puhuvat ainakin. Jos tulee, niin ota. Et kadu. Jos ei siitä mitään
+tule, ota muualta. Maata miehellä olla pitää. Muuten sitä on aina niin
+kuin varpunen ohranpääss'. Ja ihminen tulee laiskaksi, jos ei ole omaa
+maata. Olla aina toisen työss', se väsyttää ja nahkaavuttaa.
+
+Rotkola sylki, puri ja sanoi:
+
+-- Minä lähtisin kohta Kettumaahan, mutta kun isäntä jatkoi sen
+torpankontrahdin, pysyn siinä. Vähänläntä siinä on maata, mutta minä
+alan olla jo vanhakin ja mukulat menevät tiehensä. Minä ja meidän momma
+vain jäämme... Tphy! Järsitään lisää kivensyrjästä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Viemärin pohjamudissa kaivellessaan jutteli kaksi nuorta miestä. Heillä
+oli vain uimahousuntapaiset laitteet verhonaan, muuten olivat he ihan
+alastomia. Ihonpinta oli päivettynyt kuparinruskeaksi. Jaloissa oli
+toisella pieksusaappaat, sillä tällä kohtaa oli vesi taas rautaisen
+kylmää. Toinen urheili ilman jalkain suojia. Pitempi, Vihtori, oli
+Ojantaustan torpan poika Kettumaalta; hänellä ei ollut kenkiäkään.
+Lyhyempi oli Peräsen talon poikia, Jaakko-niminen, Jokirannan kylästä.
+
+-- Saatko isältäs rahat? kysyi Vihtori jatkaen keskustelua.
+
+-- En ... mutta täältä.
+
+-- Tuleeko täältä niin paljo säästöön?
+
+-- Ettäkö Amerikkaan pääsee? Eiköhän. Puhelu hieman katkesi.
+
+-- Lähde pois, mukaan, houkutteli Jaakko. Miettinenkin lähtee.
+
+-- Lähteekö Miettinen?
+
+-- Lähtee. Täälläkös se, kun on parempiin rahanansioihin tottunut.
+
+Olivat taas vähän aikaa vaiti.
+
+-- En minä lähde, sanoi Vihtori. Olen ajatellut, että jos sitä
+Kettumaatakin nyt ruvetaan asumaan, niin jos sais maapalan itselle. Ja
+tällä nevallakin tulee vuosikymmeneksi kuokkuu- ja ojaurakoita.
+
+Vihtori kääntyi kummastellen ja kysyvänä Jaakon puoleen:
+
+-- Sinäkin, talon poika, ja menet.
+
+-- Talon poika, matki Jaakko vähän ajan kuluttua. Mitä siitä nykyaikana
+on iloa, vaikka onkin talon poika? Ilman saa tehdä työtä ja aina kärsiä
+kitua.
+
+Vihtori ei ruvennut väittelemään, mutta sanoi vähän ajan kuluttua.
+
+-- Tule Kettumaalle. Ota kotitalosi palsta.
+
+-- En minä! Jaakko melkein ärähti. Nälkä siellä kuitenkin tulis. Ei se
+maanviljelys kannata enää, jos ei ole sivutuloja. Ja milläs minäkin
+niitä...
+
+-- Meinaan minä saada kannattamaan, jos vain...
+
+-- Niin, johan sinä. Mutta talollisilla on niin kamalan suuret ulosteot
+ja verot, ettei lempokaan...
+
+-- Rupea sitte torppariksi, jos luulet sen paremmin kannattavan, nauroi
+Vihtori.
+
+Jaakko oli hiljainen murjottava luonne. Painuen ääneti työhönsä
+lopettaen keskustelun, hän ryhtyi vääntämään muuatta liekoa, joka
+sattui tielle poikkiteloin. Pojan silmissä oli raskas, väsynyt ilme ja
+hänen heikko, hintelä vartalonsa näytti siinä tuon pitkän,
+vahvarakenteisen toverin rinnalla melkein avuttomalta.
+
+Vihtori alkoi viheltää vinhaa polkkaa. Katsoi hetkisen, kädet
+lanteilla, jouten, kun Jaakko käpälöi hiljakseen kiroillen lujassa
+istuvan liekonsa kera. Avustaakseen tarttui Vihtori kirveeseen ja antoi
+muutaman lujan, vapauttavan iskun. Musta suorapa roiski yltympäri.
+Jaakko pyyhiskeli lakin perällä rapaa silmistään ja korjasi lieon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tupalan Tuomas, keski-ikäinen, vankkarakenteinen mies tyhjäsi toisaalla
+työntökärrynsä. Havaitsi, että paikka oli hieman näköpiiriltä suojassa.
+Työnjohtajaa ei ainakaan näkynyt. Istahti ja sytytti paperossin.
+Samalla tuli siihen Roopertti-niminen nuori kulkutyömies, julmasti
+vannoen ja kiroillen. Heitti tuskaantuneena aisat käsistään, jätti
+rattaat tyhjentämättä ja istahti vannoen käheällä, kuiskaavalla
+äänellä:
+
+-- Jumalauta! tätä ei tee sellaisella palkalla muut kuin työnhaluiset.
+
+Sytytti paperossin ja alotti uuden sarjan kirouksia sekä muita
+voimasanoja, tumman etutukan roikkuessa silmillä.
+
+-- Tee lakko, virnisteli Tupalan Tuomas, rauhallisena istuen ja
+piiputellen.
+
+Nuori mies kohotti suuttuneen katseensa, joka lurkki etutukan alta, ja
+rupesi sanomaan:
+
+-- Jos ei täällä olisikaan niin s----n paljo sellaisia työnhaluisia
+moukan-piruja, niin levätä saisit sinäkin vapaasti, jottei tarvitsisi
+tuo pääkulta pälyä ympäri niin kun pakojäniksen ja korvat panna aina
+vaih, vaih, jotta mistä raosta se pomo piskahtaa...
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Kyläsuo, tuo entinen kuollut Kyläsuo, oli todellakin alkanut elää ja
+vaikuttaa Jokirannan elämään. Miehet, jotka pitkiin aikoihin eivät
+olleet aivoissaan ajatelleet muuta kuin keinoa, miten saisi asumisensa
+supistettua niin pienelle kuin ikinä voi, miten saisi talonsa asutuksi
+ilman kustannuksia, olivat Kyläsuosta saaneet uuden aatteen. Se
+synnytti elämää, kiihotti, teki mielen pirteämmäksi, synnytti uusia
+toivomuksia ja pani ajatukset suunnittelemaan jo itse paikan päällä
+ojatöiden alottamista omilla palstoillaan. Nämä ajatukset eivät silti
+olleet uusia, mutta uutuuden viehätyksen niille antoi toteutumisen
+mahdollisuus.
+
+Jo monta vuottahan heidän ajatuksensa olivat askaroineet Kyläsuolla,
+johon ne oli aina johtanut harhailemaan Varamäen uutisviljelysten
+esimerkki. Mutta silloin ajatukset usein miesjoukoissa työnsivät
+työkseen piloja ja kokkapuheita, jotka kaikki tahtoivat kiertää
+Varamäkeä kuin humalanköynnös riukuaan. Erkkilä, joka kylän kesken
+lyhennettiin Erkiksi, oli asiasta monta sukkeluutta laskenut. Kauimmin
+jauhettiin sitä, että tämä kerran kylänkokouksessa, jossa ei Varamäkeä
+ollut paikalla, oli sanonut, että Varamäen Antille olisi syytä valita
+holhooja, sillä muuten se hukuttaa perintörikkautensa Kyläsuohon.
+Silloin oli Pikku-Passi jatkanut:
+
+-- Pannaan sitte sinut holhoojaksi, saat ajaa tunkiosi Varamäen
+nevalle. Tottahan peru sitte kasvaa ... tottahan jo, peru.
+
+Miehet olivat nauraneet ja Erkki oli sillä kertaa lopettanut. Hänellä
+olikin suuri tunkio, jota ei koskaan ehditty ajaa pellolle. Pikku-Passi
+taas oli jo siihen aikaan omalta osaltaan alkanut ojittaa suota
+rantakeitaalta ja tunsi tarvetta antaa Erkkiä nokalle.
+
+Mutta tapaus aiheutti kauan kestävän kyläjuorun, joka lopulta vaikutti
+hyvin edullisesti suokysymyksen kehitykseen. Mielet alkoivat taipua
+viljelysajatukseen.
+
+Kun asiasta sitten talvella tehtiin alote, tuntui jo monilla olevan
+kehitys siinä mitassa, että heillä oli aivan kuin kunniantarve kuulua
+niihin, jotka ovat jo kauan aikaa ajatelleet että siitä se täytyy tulla
+kylän tulevaisuuden voileipämaa.
+
+Nyt kun Kyläsuon valtaviemäreitä avattiin, vaikutti sitä koskeva
+ajattelu jo koko talouteen. Aivan kuin silmä ja äly nyt vasta olisivat
+alottaneet yhteistyönsä pitkän lepoajan jälkeen, kasvoi sisällinen
+levottomuus maallisten asiain menestyksestä monessa rinnassa. Julkisena
+merkkinä tästä oli se, että maataloudellisiin esitelmätilaisuuksiin,
+joita kylässä talven ja kevään kuluessa suotoimikunnan alotteesta
+pidettiin, tulivat kylänmiehet melkein kaikki. Kuuntelijain silmistä
+loisti tarkkaava uteliaisuus, ja nyt alettiin jo tehdä kysymyksiä. Sen
+sijaan että esitelmistä mentäessä entisaikaan usein laskettiin sattuvaa
+pilaa maanviljelysneuvojista, viisaista munista, jotka neuvoivat heitä
+kanoja, sen sijaan saattoi asiallinen keskustelu esitelmän johdosta nyt
+jatkua vielä kotimatkallakin. Nyt myöskin naurettiin vähemmän ja oltiin
+hieman varovaisempia omiin kokemuksiin vedottaessa.
+
+Aivan kuin synnintuska aiheutti tämä taloudellinen heräys levottomuutta
+ja haparoimista, joka monasti ilman johtavaa periaatetta hyppäsi tiedon
+perässä tahi ryntäsi toteuttamaan mitä päähänpistoa milloinkin, pani
+taasen katumaan, kun luuli havaitsevansa teon erehdyksiä.
+
+Viljelysvuorottelu ja lannoituskysymys vaivasivat monen mieltä.
+Piilomäen porvari, jolla oli jonkunlainen järjestetty vuoroviljelys,
+oli jo parina vuotena saanut olla kylän heräämässä olevain isäntäin
+lähimpänä vuoroviljelysneuvojana. Monikaan ei uskaltanut kääntyä
+suoraan ammattineuvojain puoleen pelosta, että niiden vaatimukset ovat
+niin tavattomia, ettei niitä voi talonpoika toteuttaa. Talonpojalle
+riittää, jos hän saa järjestetyksi vuoroviljelyksensä vähän sinnepäin.
+Hänen pitää ja täytyy päästä alkuun ilman erikoisempia, tavattomia,
+työtä ja varoja kysyviä mullistuksia, yksinkertaisin ja helpoin
+keinoin. Mitä ne tavattomat ja erikoiset olivat, joita pelättiin, sitä
+ei oikein kukaan osannut täsmälleen sanoa. Mutta se oli jotain
+sellaista, tahi juuri sitä, mikä kirjanoppineiden viljelysjärjestelmät
+tekee kannattamattomaksi, sitä, mikä kammottaa ja estää agronomeja
+rupeamasta elinkeinokseen pikkuviljelijöiksi. Mutta mitä se sitte
+perältään oli; sille koki kukin heräävässä mielessään keksiä oman,
+näppärän selityksensä.
+
+Ja Piilomäen porvariin alettiin neuvonantajana yhä enempi luottaa;
+hänhän oli joka tapauksessa jotain kokenut -- vaikkakin tämän
+kokemuksen arvoa suuresti heikonsi se, että mies oli kaupasta saamiaan
+varoja kenties voinut käyttää maanviljelyksensä tukeamiseksi.
+
+Osa kylän vaimoväestä seurasi miehiä, mutta osa oli heidän
+sieluntilastaan hieman levotonna.
+
+Erään seuratilaisuuden lopussa valitti Pikku-Passin emäntä kiertävälle
+saarnamiehelle:
+
+-- Kun ei enää ollenkaan tahdota joutaa sielunsa asioita
+ajattelemaan... Niillä miehillä on nyt niin pää täynnä aivan nevarapaa.
+
+Saarnaaja sanoi, että hän olikin kovin kummastellut, kun isäntiä ei
+enää ollenkaan näy, eikä Pikku-Passinkaan isäntää, joka aina ennen oli
+niin ahkera.
+
+-- Nevarapaa todella, nevarapaa todella, nyökytti saarnaaja
+surumielisenä päätään.
+
+Maalarin muori, joka oli lähellä, liittyi mukaan:
+
+-- Meidän isä sanoo, kun nyt niin kovin paljo puhutaan siitä nevasta,
+että, -- eihän nyt mistään muusta puhutakaan, -- niin meidän isä sanoo,
+että ne tekevät nevasta itsellensä Kristusta.
+
+Kun saarnaaja käänsi lempeät, surunvoittoiset silmänsä muoriin, johtui
+tämä ajattelemaan, että kysytään hänen miestään.
+
+-- Tuolla, muori virkkoi ja osoitti sormellaan miestään, aivan kuin
+joku olisi kysynyt. Tuolla se on.
+
+Muorin sormi osoitti aitanportaalla istuvaa, kuihtunutta, kyyristynyttä
+miestä.
+
+-- Tule tänne, Sameli! huusi muori.
+
+Sameli katsoi väsyneillä, sairaudesta puhuvilla silmillään sinnepäin,
+mistä kuului kutsuva ääni.
+
+-- Tule vain, rohkaisi vaimo. Se raukka on niin huono... Vatsa on niin
+huono, sisällä ei pysy mikään, loppu lähestyy... Jeesus Kristus
+armahda... Tule vain, Sameli!
+
+Useampia naisia oli keräytynyt puhujan ympärille uteliaina ja
+odottavina, lempeä, anova hymy loistaen kasvoilla. Ottivat vuorotellen
+kädestä, hyvästelivät, kiittelivät ja pyysivät Jumalalta voimia
+saarnaajalle. Melkein jokaiselta kysyttiin, että missä mies on, eli
+isäntä, riippuen ero siitä, oltiinko talosta vai vähemmän vaativista
+oloista. Ja aina täytyi emäntäin näihin uteluihin selittää, ettei
+isäntä ollut joutanut, että tahtoo olla niin paljo töitä eikä saa
+työväkeä. Useimmat tekivät selostuksensa miehiään puolustavassa
+sävyssä, välttäen omasta puolestaan langettamasta heihin Jumalaa
+kohtaan tapahtuneen rikoksen varjoakaan. Toiset vaimot kyllä horjuivat
+kahden vaiheilla. Mutta saarnaaja oli saanut sopivan, verrannollisen
+ajattelunaiheen äskeisestä, ja pyöritteli sitä jo ajatuksissaan
+vastaista käyttöä varten. Antaessaan jäähyväisiksi minkä lohdutussanan
+millekin, hän, usean kättä puristaessaan virkkoi leikillisesti, aina
+miehiä tarkoittaen:
+
+-- Onko hänkin alkanut tehdä itselleen kultaista vasikkaa nevaravasta?
+
+-- Tiedä sitäkään sanoa, virkahti omalla vuorollaan Koivusen Elli,
+Vihtorin vaimo. Mutta kun ei Jumala enää tähän aikaan ruoki meitä, jos
+eivät jotkut kuoki ja kynnä, niin minä ajattelen, ettei sen
+nevaviljelyksen nyt mikään sellainen synti pitäisi oleman.
+
+-- Ei suinkaan, mutta ... kiirehti saarnamies selittämään.
+
+-- Niin mutta minä olen kuullut, kun te olette näiltä akoilta kysellyt
+niin kuin salarippinä, että onko meidän miehemme tehneet itsellensä
+nevaravasta kultaisen vasikan. Ettekö te sillä meinaa että nevaviljelys
+on synti?
+
+Elli-emäntä heitti taisteluhaluisesti päätään.
+
+-- Ei, ei! Minä vain...
+
+Mutta nyt oli maalarinmuori saanut Samelin tulemaan, työnsi syrjään
+muita ja vastustelevaa miestään kädestä vetäen hoki:
+
+-- Turhia, turhia ... syntiä puolustaa. Nevalla niiden Kristus on,
+isäntäin... Tässä on meidän Sameli.
+
+Hän pani Samelin käden saarnamiehen käteen.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Sinäkin iltana olivat kylänmiehet joukolla lähteneet suolle katselemaan
+töiden edistymistä. Sieltä palatessaan he kulkivat Varamäen viljelysten
+läpi. Siellä kasvoi nytkin eräillä osilla ruista kuin seinää. Heillä
+monella oli rintapelloissaan tänä vuotena heikot rukiit. Omituinen
+tuska kaiveli monen miehen mieltä. Varamäki ei ollut itse mukana, mutta
+Pikku-Passi tunsi tarkoin, miten kukin eri ala oli savettu, mitä
+lantalajeja ja minkä verran käytetty, missä poltettu, missä ei j.n.e.
+Laskutkin hän tiesi, mitä maksaa muokkaus, lannat ja siemen sekä mitä
+tulee sadoksi, jos ei välillä mitään onnettomuutta satu. Pikku-Passi
+puhui innolla, aivan kuin omastaan, mutta hän olikin parina vuotena jo
+ollut Varamäen innokkain oppilas ja uskonveli. Hänellä oli myöskin jo
+muutaman hehtaarin alue ojitettuna, osa kuokittuna ja savettuna, aivan
+Varamäen mallin mukaan.
+
+-- Nyt lyön sen rukiiksi, kehui hän omaansa. Käyttekö katsomassa?
+Tuossahan se vaan on.
+
+Mutta he eivät tällä kertaa viitsineet, kun olivat väsyneitä, ja hieman
+jo ahdisti myöhäinen. Mutta Varamäen suopellonpientareita kierrettiin,
+ajattelun ja arvostelun leima katseissa; muutamista katseista näkyi
+jotain muutakin.
+
+Mikä mahtava, valtaava näky olikaan tuo jo monihehtaarinen ruisvainio,
+joka kohosi suon sydämestä kuin siunaus. Pitkät tähkäpäät painuivat
+raskaina alaspäin ja törnevä olki seisoi kuin sirotekoinen
+pylväs kannattaen rukiin kultaista terää. Aurinko oli vaipumassa
+länteen. Illan ruso loi ihanan, punakuultavan hohteen yli laajan
+viljelyslakeuden. Tuossa toisella puolen levisivät kylän ikivanhat
+pellot parhaassa kukoistuksessaan. Ne olivat nielleet kymmenien
+sukupolvien hien, mutta lahjoittaneet siitä takaisin leivän ja
+elämänilon. Nyt oli niiden voiman ulottuvaisuus alkanut rajoittua, eikä
+leipää niistä enää riittänyt kaikille. Mutta tässä oli uusi valloitus
+alkanut. Uudismaa kilpaili ilosta saada tarjota viljelijälleen kaikki
+mahdollisuudet. Tuossa rukiin rinnalla kasvoi kaura, ei yhtä hyvin
+menestyneenä kuin ruis, mutta silti kilpaillen kunnialla monen noiden
+vanhain viljelysalueiden kauran kera. Ja tässä olivat kaikki vastaisen
+parantamisen mahdollisuudet. Vihdoin heinä, timotee, pillisuorana,
+tiheänä, ylpeänä se nousi suosta aivan kuin ylimielisesti pilkaten
+noita miehiä, joista moni oli jo vuosia köyhyyden käsissä kitunut
+yrittämättäkään vapauttaa vilja-aarteitaan Kyläsuon rikaslahjaisesta
+povesta.
+
+Miesten ajatus askarteli niin voimakkaasti, että keskustelu rajoittui
+pelkkiin huudahduksiin ja ihmettelyyn, kunnes vihdoin lähdettiin
+kotiinpäin.
+
+Tultaessa sivuutettiin Mäkitoiskan vainioniitty, joka nyt ensi kertaa,
+oltuaan viljanviljelyksellä ennen, kasvoi heinää. Miehet ihmettelemään,
+minkä vuoksi heinänkasvu oli niin heikko.
+
+-- Se on vain päästetty heinälle, siitä se johtuu, ilkkui Koivusen
+Vihtori, joka ei usein ilkkunut.
+
+-- Suuri tunkio sen tekee, sanoi Pikku-Passi.
+
+-- Hääh?
+
+-- Suuri tunkio ... ei joudeta ajaa pelloille ... se sen tekee.
+
+Toiset alkoivat nauraa, mutta kaikkien nauru ei helähtänyt. Niilläkin
+taisi olla suuri tunkio.
+
+Juuri kun miehet tulivat kyläntielle hajotakseen koteihinsa, ilmestyi
+siihen kylän maalari muorineen, vasta seurasta tullen. Maalari alkaa
+miesten kanssa puhetta tehdä. Muori hokee:
+
+-- Jumalaansa kukin palvelee, Jumalaansa kukin palvelee, jumalaansa
+kukin palvelee...
+
+-- Oliko hyvä saarna? kysyi Koivusen Vihtori, jonka rauhaisaa mieltä
+muorin yhtämittainen hokeminen siihen määrään kiinnitti, että suu meni
+hymyyn ja mieli teki tutkia tarkemmin.
+
+-- O-oli, oli... Kyllä sai kuulla. Mutta kun on nevarapa jumalana...
+Mihinkä sinäkin Vihtoriparka ijankaikkisuudess' suus ammotat? Luuletko
+nevan siellä kelpaavan? Voi lapsiparka, jos olisit kuullut...
+
+-- Älä nyt ihmisille, suuti maalari suulasta vaimoaan, ponnistaen
+viimeisiä voimiaan saadakseen äänensä vihaisesti nuhtelevaksi.
+
+-- Mitä? Enkö minä saa sanoa? Eikö puhuja sanonut, että pidä päälle
+sekä sopivalla että sopimattomalla ajalla?
+
+-- Sanokaa vain muori, kyllä se nahka sen pyykin tarvitsee, kehoitti
+Pikku-Passi.
+
+-- Ja suakin puhuja kysyi, emännältäs, Passin isäntä. Hyvä paimen etsii
+kadonneita lampaitansa. Palaja pois! Oi Herra... Tule Sameli.
+
+Sameli jutteli muiden miesten kanssa.
+
+-- Sameli, Sameli! Varamäen Antti tuli pyörällä.
+
+-- Mikä kokous? alkoi kysellä, ja pysähtyi.
+
+-- Sun ruistas käytiin katsomass', sanoi Pikku-Passi.
+
+-- Vai sitä.
+
+-- Ja nevalla käytiin. Ei ne työt tahdo oikein... Kuumiksi ilmoja
+porajavat.
+
+Miehet, jotka jo olivat eri haaroille hajoamassa, pysähtyivät vielä
+juttelua jatkamaan. Saivat kuulla, että Varamäki oli jo ollut taas
+nevalle ojureita etsimässä.
+
+-- Ka!
+
+Miehet jännittyivät. Se jo taas uusia ojia ja kuokkuja suunnittelee,
+vaikka on jo ennestään niin laajat suopellot. Me tässä vain odotamme
+viemärin valmistumista ensin, vaikka ei se millään tavalla estä meitä
+alottamasta.
+
+... Ka! ajattelee moni ihmeissään, ei muuta.
+
+Varamäki kertoo suonraivaussuunnitelmistaan. Joku siinä ohessa
+valittaa, ettei saa miehiä. Kyllä Varamäki oli saanut.
+
+-- Se on kumma, mumisee joku hampaisiinsa, aivan kuin huutokaupan
+jälkeen, jolloin joku mieleinen esine menee huutaja-kilpailijalle
+vähäpätöisen hinnanlisäyksen vuoksi.
+
+Varamäki on lämminnyt.
+
+-- Siihen aikaan kun minä sain talon, odotin minäkin palkkojen
+halpenemista ja sitä, että kyllä työväen on pakko tulla kaupalle. Mutta
+ei ole tähän asti tapahtunut kumpaakaan. Ei mun ainakaan muu auttanut
+kuin pyytämään täytyi lähteä, jos halusi hyvää työmiestä ja palkka
+täytyi jättää sellaisten miesten itseensä määrättäväksi. Eikä se
+olekaan väärin. Niin pitääkin olla, ainakin mun mielestäni.
+
+Toiset kuultelevat hymyillen, toiset totisina, useiden ilmeissä
+kielteinen sävy.
+
+-- Johan se... Mutta kun saa sellaisenkin työmiehen kuin mulla oli
+tässä, alotti Erkki hyvin leveästi kertoa eräästä kulkumiehestä, josta
+hän oli saanut kyllikseen.
+
+-- Johan se, matki Varamäki, jolla oli Erkkiä varten vanhoja asioita
+hampaankolossa. Hän nojasi pyöräänsä vasten, tuijotti maahan ja
+uudisti:
+
+-- Johan se, aina väliin sattuu hyvillekin. Mutta mulla on sellainen
+käsitys, -- vaikka ei suinkaan se mun käsitykseni mikään käsitys
+olekaan, -- että kun isäntä on liian hyvä työmies, se saa aina huonoja
+palkkatyömiehiä. Kuinka sitte lie.
+
+Muutamat nuoremmat miehet nauroivat. Erkki, joka ymmärsi piikin, koetti
+ampaista takaisin.
+
+-- Mutta sen mä vain sanon että makaavat ne sunkin renkis, makaavat jo.
+
+-- Kyllä ne saakin maata, en minä ole niistä ikänä mitään ikiliikkujia
+yrittänytkään.
+
+Katseli taivaalle.
+
+Toiset yhä nauroivat. Nolostuva Erkki näytti tutkistelevan ja etsivän
+sanoja. Mutta leppoisa, hyvänlaatuinen mies kun oli, alkoi kaivaa periä
+vain maalarin piipusta ja jupisi itsekseen:
+
+-- Ei niiden perujen kans auta mikään, kun sattuvat olemaan siitä
+laista.
+
+-- Isäntä, isäntä. Maalarin muori läheni Varamäkeä. Saarnamies sanoo:
+teidän jumalanne on nevarapa...
+
+-- Älä siinä! yritti maalari karjua, mutta entinen ryhti oli poissa.
+Miestä rupesi vain kovin yskittämään.
+
+-- Ole sinä, suhditti vaimo.
+
+-- Noo, sanoi Varamäki, siellä meillä on vielä paljonlaisesti vanhoja
+perunoita, muori saa hakea, jos tarvitsee.
+
+-- Kiitoksia, aina min' oon teiltä ennenkin saanut.
+
+-- Hmm, niitä on, kun Jumala siunaa nevaravan.
+
+-- Niin, niin, kun Jumala siunaa nevaravan, niin on...
+
+Muori jutteli ja tuijotti Varamäkeen, joka hyppäsi pyörälleen ja
+poistui. Samalla toisetkin alkoivat hajota.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+-- Iitu!
+
+-- Oo!
+
+-- Mihin se Vihtori heittää?
+
+-- Antista tuli härkä.
+
+-- Älä ... eipä, sinä härkä. Mitataan.
+
+Kansakoulun pihamaalla oli iloista hälinää. Parvi kylän miehiä,
+nuorempaa ja keski-ikäistäkin polvea, oli kokoontunut kavunheittoon.
+
+Nämä iltayhtymät koululla oli saatu aikaan jo toissa talvena, kun
+kansalaisopintolukuja alotettiin. Kokoontumisille annettiin jo silloin
+laajempi tehtävä. Muodostettiin nuorisoseuralle kansalaisopintoryhmästä
+alaosasto, joka samalla piti keskusteluiltoja, sekä voimisteli ja
+urheili. Viime keväänä muutettiin ne arki-illoista sunnuntai-illoiksi.
+Silloin lukuopinnot keskeytettiin ja annettiin enemmän sijaa vapaille
+urheiluille. Tämä vaihdos kevääntullen toi melkein koko kylän
+koulukartanolle sunnuntai-illoin. Ne kadottivat tämän vuoksi
+alkuperäisen rattonsa kun oli niin paljo joutilaita, jotka katsoivat
+vain. Tämä katselijain suuri luku muutti tilaisuudet enemmän
+esiintymis- kuin toveri-huvittelu- ja ruumiinharjoitus-tilaisuuksiksi.
+Silloin keksittiin pakko, että jokaisen, joka tuli koulunmäelle ja oli
+60 vuotta nuorempi, piti jollain tavoin olla mukana. Siten jäi moni
+pois.
+
+Kesäisinkin joskus keskusteltiinkin, kun joku sattui esittämään
+sopivan, innostavan aiheen. Viime aikoina oli pohdittu ahkerasti eräitä
+kysymyksiä, joilla oli oman kylän elämään syvälti vaikuttava merkitys.
+Tärkeimpiä niistä olivat nuorten maanviljelijäin ammattiopetus ja
+Kettumaan asutuskysymys. Kumpainenkin koski persoonallisesti tämän
+seurapiirin jäseniä. Kaikki olivat maanviljelijöitä, toisilla jo oli
+oma maa, tai vuokramaa, toisilla toivo saada maata sen kyläkunnan
+yhteistoimenpiteen kautta, jota joku aika oli suunniteltu.
+
+Tänään odotettiin agronomi Peltomiestä saapuvaksi tekemään selkoa
+siirtola-asiasta. Hän oli aamusta alkaen jo ollut kylässä. Opettaja
+Kanteleisen ja Niilo Mikkosen kanssa olivat he kiertäneet kylää
+ottamassa lopullisia sitovia vastauksia maanomistajilta siitä, myövätkö
+ja millä hinnalla sarkojaan Kettumaalla. Samalla kävivät he kylän
+rahamiesten pakinoilla tarvittavain pääomien saantimahdollisuuksista
+tiedustellen.
+
+Pihassa istuskeli tuttuja ja tuntemattomia, vakavan näköisiä työmiehiä
+ja hilpeätä, kevyttä nuorisoa. Monien kasvoihin ja olemukseen olivat
+työ ja elämäntaistelut painaneet syviä jälkiä. Keski-ijän aurinko oli
+jo huippukohtansa ohi kiirinyt ja otsaryppyjen syvänteissä lepäsivät
+väistymättömät varjot. Mutta tällä kertaa, oliko se nyt satunnaista,
+vai jo vakiintuneempaa, oli miesten silmissä joku juhlallisen
+itsetietoisuuden leima. Kavunheittäjiäkin he katselivat totisina, aivan
+kuin olisi ollut kysymys tärkeästä työstä. Joskus värähti suu hymyyn
+kun heitto sattui hyvin, tai lensi ohi.
+
+Nuorten olemuksen yli levisi parhaan ihmisijän nousukauden verevä,
+kuohahteleva elinvoima. Suuri parvi niistä otti osaa kavunheittoon
+hilpeällä, lapsuudesta vielä vereksessä muistissa olevalla
+vauhdilla. --
+
+-- Kuningas! Yhdeksäntoista!
+
+-- Kas ... luutu putosi kuin taivaasta ja pätkähti ihan kuninkaan
+jalkoihin.
+
+-- Pois tieltä!
+
+-- Heitä vaan!
+
+-- Ha-ha-ha-haa...
+
+-- Maattukäpälä. Mutta näin!
+
+-- Joo. Ykkösen mies kaataa.
+
+-- Kuningasta ... noin!
+
+-- Kiittäisit jos kapraalia.
+
+-- Huonoja miehiä ... ka, kuutonen meni.
+
+Peltomies, Kanteleinen ja Niilo Mikkonen tulivat. Kapuaminen hieman
+häiriytyi ja pihan syrjäpuolilla istuvat miehet huiskahtivat. Tulijat
+menivät sisään. Vähän ajan kuluttua kutsuttiin sinne Varamäki sekä
+Koivunen, Takanperä ja pari muuta mökinmiestä.
+
+Kapuamisen innostava jännitys oli jonkun verran häiriytynyt, sillä
+useain osanottajain mielenkiinto oli Kettumaa-kysymyksessä. Vihdoin
+tultiin ulos. Kanteleisella oli paperi kädessä. Toiset etsivät
+istuinpaikkoja, mutta hän rupesi seisoaltaan selostelemaan eräässä
+kulmauksessa retken tuloksia. Sinne kertyivät hänen ympärilleen kaikki,
+joita asia liikutti. Nuorempi polvi jatkoi kapuamista.
+
+Opettaja Kanteleinen selosti ensinnä kuinka suuri oli niiden luku,
+jotka vakavasti aikoivat lähteä Kettumaalle. Niitä oli 16. Mutta 3
+niissä oli sellaisia, jotka menevät vain, jos eräitä erikoisehtoja
+tulee täytetyksi. Näissä 13:ssa on 4 sellaista joilla on itsellään
+rahoja, 8, jotka tarvitsevat koko lunastushinnan lainata, ja agronomi
+Peltomies, joka omasta puolestaan ei tätä luottoa tarvitse, mutta käy
+mukaan yhteislainaan jos sellainen saadaan. Tämän perusteella oli
+tehtykin ehdotus maanosto-osuuskunnan muodostamiseksi. Paitsi
+edellämainituita, olisi kylässä ollut vielä pari perhettä, jotka
+halusivat maata. Mutta heidän työvoimansa olivat siksi heikot, ettei
+heitä voitu suositella siirtolan jäseniksi.
+
+Näistä 15:sta oli 12 sitoutunut suorittamaan ensi talven kuluessa
+maataloudelliset kotiopintokurssit ja jatkamaan tulevaisuudessa
+tietojen kartuttamista. Kolme osakasta oli vanhoja torppareita, jotka
+eivät uskaltaneet ottaa luku-urakkaa, mutta he olivat ennestään
+tunnettuja hyviksi maanviljelijöiksi, joten lukuhommat saivat jäädä
+vapaehtoisuuden varaan.
+
+Yhdeksästä talosta oli saatu sitova suostumus luovuttaa
+Kettumaan-palsta maanosto-osuuskunnalle. Siinä oli kyllä se ikävyys,
+että välille jäi kahden talon palstat, joita ei luvattu myödä niin
+sopivilla ehdoilla, että ne olisi voinut ostaa.
+
+Mutta jo näiden yhdeksän talon maiden ja metsäin katsottiin
+täydellisesti riittävän näille 16:lle uutisviljelijälle. Aikojen
+kuluessa ne osuuskunnan maiden väliin jääneetkin palstat toivottiin
+saatavan ostaa, kun maata tarvitsevain, pystyväin uutisviljelijäin
+lukumäärä lisääntyy. Maalle, joka nyt saatiin ostaa, olisi voinut kyllä
+mukavasti sijoittaa kaksikinkymmentä uutistilaa, mutta voitiin ne
+järjestää kuuteentoistakin palstaan.
+
+Rahakysymys oli myöskin saatu lopulta järjestetyksi mukavammin kuin
+alussa oli uskallettu odottaakaan. Piilomäki, Varamäen ukko ja nahkuri
+Sarvinen olivat sitoutuneet lainaamaan yhteisesti tarvittavat rahat
+verrattain alhaisella korolla.
+
+Myöskin oli saatu uutisviljelijäin kesken aikaan lopullinen sopimus,
+jossa he sitoutuivat alistumaan perustettavan maanosto-osuuskunnan
+sääntöjen alle.
+
+Päivä oli määrätty, milloin kaikki asiaan kuuluvat kokoontuvat tänne
+koululle asiakirjojen allekirjoittamista varten.
+
+Kun Kanteleinen lopetti, oli soma katsoa sitä miesryhmää, jossa
+useimmat olivat itse uutisasukaskandidaatteja. Äskeinen raskas vakavuus
+oli hieman häiriytynyt ja siihen oli tullut uusi, hymyhohteinen sävy.
+Päät kääntyivät vierustovereihin ja puhelu alkoi, ensin ja
+enimmäkseenkin yksityisin harvoin sanoin ja huomautuksin. Mikä mihinkin
+kohtaan oli erikoishuomionsa kiinnittänyt ja siitä mainitsi harvoin,
+epämääräisin sanoin.
+
+Agronomi Peltomies tuli kättelemään. Hänen ympärilleen kertyi
+miesparvi. Jutteli ja kysymyksiin vastaili kuten tavallista hiljaisella
+äänellä, suu hyväntahtoisessa hymyssä. Miehet puristivat piiriä hänen
+ympärillään yhä tiukemmalle ja kurottivat kaulojaan silmät ahmivasti
+tähdättyinä Peltomiehen suuhun. Muutamien harvojen kasvoilla havaitsi
+jonkullaisen epävarmuuden tai pelonvivahduksen. Ne olivat niitä, joilla
+oli itsellään rahaa panna yritykseen. Uusi edesottaminen oli pelottava.
+Jos sattuisikin menemään huonosti ja rahat hukkuisivat yritykseen.
+Niillä, joilla ei ollut rahoja, ei ollut tätä murhetta. He eivät
+voineet rakastaa toisten rahoja, eikä pelätä niiden häviötä. He
+suhtautuivat asiaan kuin ainakin kokeeseen, jossa ei voi menettää
+mitään. Mutta sittenkin oli joskus mieliala vavahtanut. Päivittäin
+vaihtelevat ajatukset olivat milloin kuvitelleet Kettumaan viljelyksen
+erinomaisestikin menestyväksi, milloin taas oli kasautunut eteen
+esteitä, vaikeuksia ja vastuksia niin suuria, että mieliala niiden alla
+painui alakuloiseksi, epämääräisyys ja pelko yrittivät valtaamaan. Niin
+kauan kuitenkin, kun asia oli kysymyksen ja ehdotuksen varassa, oli
+aina olemassa avoin pakoportti. Mutta nyt se näytti sulkeutumistaan
+sulkeutuvan, hitaasti ja peruuttamattomasti. Se ahdisti muutamia
+epämääräisellä ristiriidalla, jäädäkö mukaan, vai lähteäkö pakoon?
+
+Monelle näistä miehistä oli elämä jo näyttänyt vakavankin puolensa.
+Nuoruuden unelmat olivat hiljakseen häipyneet ja kaikonneet yhä
+etäämmälle, kunnes kokonaan katosivat näköpiiristä, yksi toisensa
+jälkeen. Elämän huvivaatimuksia täytyi supistaa äärimmilleen, jopa
+niistä kokonaan luopuakin, kun elämän taistelu kävi jokapäiväiseksi
+eikä suonut mitään väliaikaa.
+
+Kyllähän Kettumaalla oli keväinen lupaus, mutta se oli sittenkin niin
+tuntemattomain vaikeiden taistelujen takana. Talolliset, joilla oli
+vanhat, sukupolvien viljelemät perintömaat, olivat jo vuosikymmenen
+alituiseen valittaneet, ettei maanviljelys kannata. Se oli vähitellen
+muodostunut uskonkappaleeksi jonka voima ajoi jokaisen, ken vain irti
+pääsi, maanviljelystöitä pakoon, etsimään rahallisempaa, elättävämpää
+ansiota.
+
+Miten se olikaan? Oliko aika nyt muuttanut maanviljelyksen
+kannattavaisuuden? Vai oliko usko sen kannattamattomuuteen väärää?
+vilahteli miesten mielissä aivan kuin uskonnollisia kysymyksiä
+ajatellessa.
+
+Työ ei heitä pelottanut! Mutta korpi, halla, talvi, nälkä...
+
+Eräät nuoret intoilivat. Heidät valtasi kokonaan yhteisaate: yksi
+kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Heillä ei ollut niin monia
+pettymyksiä. Nuoruudenunelmatkin olivat hyvässä näköpiirissä. Ne
+pettymykset, joita oli ollut, ne haihtuivat aatteiden sumuverhojen
+taakse... Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, -- se oli heille uusi
+elämänvoima, jonka edessä korpi lakoaa, pakoaa, pehmenee, lämpenee ja
+kantaa hedelmää. Se on heidän työnsä hedelmää, ihanteitten hedelmää...
+Yhdessä ponnistetaan!
+
+Voima kuohutti mieltä. Yhteisiä koneita ostetaan. Kaivetaan kilpaa
+syvälle. Lantaa laitetaan. Yhteisvoimin. Sen pitää mennä!... Ja mikä
+voisi estää menemästä?
+
+Ikään kuin hyökylaineina nämä ajatukset loiskuivat mielissä ja
+muodostivat poreen agronomi Peltomiehen ympärillä. Agronomin esimerkki,
+kun hän lupasi itsekin muuttaa Kettumaahan, nostatti intomieltä ja
+rohkaisi epäröiviä. He kyselivät häneltä mitä mikin. Hän selitti
+rauhallisesti ja asiallisesti. Ei tehnyt epäilyksiä tyhjiksi ja
+aiheettomiksi, mutta osoitti miten epäilyksiä synnyttävät vastukset
+ovat voitettavissa. Niin rauhoittui mieliala vitkaan.
+
+Kanteleinen oli mukana seisten tarkoin seurannut keskustelua, itse
+siihen monellakaan sanalla puuttumatta. Mutta tällä hetkellä oli
+hänelle selvinnyt entistä syvemmin näiden miesten elämäntaistelun syvä
+vakavuus.
+
+Heidän elämänsä perustaa kansallisen elämän, ajatteli hän.
+
+... Mitä olemme me, jotka opetamme, myymme, ostamme, puhumme, jos ei
+ole näitä, joiden elämä on välittömässä suhteessa isänmaahan, jotka
+antavat isänmaalle ja meille elämän, jotka ovat isänmaahan vihityt?
+Meidät puhaltaa tuuli kumoon, virta voi kulettaa meidät, vierasmainen
+ajatus vieroittaa meidät... Kuin lastu me kellumme kansainvälisyyden
+virrassa, itsekään tietämättä mihin...
+
+... Mutta maamies, hän on meidän ankkurimme, meidän isämme ja
+äitimme... Ja kuitenkin, kuinka usein me ajattelemme, miten kiitollisia
+heidän tulisi olla, jos saavat maapalan raskailla vuokraehdoilla tai
+hirveän korkeasta hinnasta ja kalliilla korolla!
+
+... Ja kuitenkin on leipä korvessa raskaan, hyvin raskaan työn
+panttina. Mutta juuri tämän työn tuottama sisäinen, siveellinen
+palkinto on rauha, _elämän rauha_, jolle nykyinen aikakausi tahtoo
+kääntää selkänsä. Siksi on maamiehen sieluelämä outo ja muukalainen
+tälle ajalle.
+
+Kanteleinen oli huomaavinaan miten useat miehistä jo lähenivät
+Peltomiestä aivan kuin imeytyäkseen häneen kuten oksat runkoon. Niiden
+silmissä ja äänissä oli luottavainen, läheinen tunnelma, joka
+Kanteleiseen hänen nykyisessä mielentilassaan teki liikuttavan
+vaikutuksen. Yhtäkkiä näitä vaikutelmiaan seuloessaan kuuli hän
+vierestään hiljaisen, melkein salaperäisen äänen kysyvän:
+
+-- Eikö agronomi pelkää tulla ... meidän kanssamme Kettumaahan?
+
+Hän katsoi kuka se oli. Juho Takanperä. Mies seisoi siinä omasta
+puolestaan levollisena, utelias, leikkivä hymy silmissä asetellen
+piippuaan ja katsoi Peltomiestä lävistämällä silmiin. Kanteleinen
+muisti samassa silmänräpäyksessä, miten omituisen sähköttävästi tuo
+sama katse oli vaikuttanut häneen silloin kerran, kun seurahuoneella
+alottivat yhdessä puheenjohtajapulpetin tekoa.
+
+Miehet kuulivat kysymyksen. Toiset naurahtivat, toiset hymyilemättä
+kääntyivät vastausta odottaen.
+
+-- En, sanoi Peltomies vakuuttavasti, mutta käänsi katseensa kuin
+miettien maahan. Kohta hän kuitenkin katsoi taas Juhoon ja saneli
+rauhallisesti:
+
+-- Jos minä pelkäisin, miksi minä sinne lähtisin? Pelkäättekö te?
+
+-- En minä pelkää, mitäs minä. Meikäläinen ei ole niin paljoihin
+tottunutkaan, mutta...
+
+-- Ei me siellä nälkään kuolla, niin paljo me maantaikoja taidamme,
+selitti Peltomies.
+
+-- Tottahan... Ja voimaakin on. Juho kohautti hartioitaan, ja näytti
+siltä kuin sama liike olisi kulkenut läpi joukon ja tuottanut iloa.
+
+-- Tunnustan teille, toverit, rehellisesti, sanoi Peltomies, etteihän
+minua sinne vedä oman tarpeen aiheuttama leipätaistelu. Helpoimminhan
+minä saisin maata täällä rinnalla ja taitaisin virkojakin saada. Mutta
+minä haluan oppia teidän mukananne maamiehen konstin, että agronomikin
+tulisi toimeen ilman sivutuloja oman maansa tuotteilla. Minä tahtoisin
+katkaista sen puheen kärjen, ettei agronomi elä pienviljelijänä. Ja
+minä katkaisen sen, jos vain pysyn terveenä.
+
+Kuului useammasta suusta hyväksyvää mutinaa.
+
+-- Minä uskon varmasti että saamme viljelyksemme kannattamaan, kunhan
+nyt vain pääsemme muutaman alkuvuoden ylitse.
+
+Tämä herätti miesparvessa iloisen hälinän.
+
+-- Purraan vaikka pettua ensi vuosina!
+
+Kavunheittäjäin lauma oli taasen kasvanut.
+
+-- Kuningasta! kuului Niilo Mikkosen ääni.
+
+-- Tyydy korpraaliin! hillitsi Iikka.
+
+-- Kuningasta minä, tavoitteli seuraava.
+
+-- Pannaan viitonen piispaksi.
+
+-- Sitäkö heittäisit?
+
+Kanteleinen heitti vain ykkösen:
+
+-- Minä tyydyn alempiin.
+
+-- Kun et korkeampia saa! ilkkui Varamäki. Korkeammalle minä...
+
+Puhkesi naurunrähäkkä, sillä Varamäen heitto töksähti syrjään, paksuun
+hiekkakasaan.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Oli taasen tullut syksy ja koulun lukuvuosi alkanut. Oppilaslukumäärä
+oli nyt kasvanut niin suureksi, ettei enää voitu kaikkia pyrkijöitä
+ottaa vastaan. Koulusta jääneiden lasten vanhemmat kävivät tuhkatiheään
+kysymässä, miksi sattui niin, että juuri heidän lapsensa jäi
+paikattomaksi. Opettaja koetti väsymättä keksiä lohdutuksia. Parhaiten
+vaikutti se, kun luvattiin ensi syksynä toimittaa jo toinenkin
+opettaja. Milloin selitettiin lapsen olevan vielä liian nuoren, milloin
+kehoitettiin panemaan täksi talveksi vielä kiertokouluun y.m. Ikävästä
+sattumasta päästiin ilman suurempia riitoja.
+
+Mutta tähän aikaan huomasi aivan selvästi, miten vakavana
+kouluharrastus kyläkunnassa oli herännyt. Ennen oli lasten
+kirjoittaminen koulun ensiluokan oppilaiksikin ollut suurimmaksi osaksi
+lasten itsensä tehtävä; nyt tulivat äidit hyvin yleisesti mukana. Vielä
+pari vuotta takaperin saattoi tapahtua, että kouluun tuli syksyllä niin
+hitaasti oppilaita, että vielä monta viikkoa koulun avaamisen jälkeen
+täytyi ottaa vastaan uusia tulokkaita. Nyt kaikki ilmoittautuivat
+alussa. Jos sattui, että lapsia tarvittiin syystöissä, tulivat äidit
+puhumaan opettajalle asiasta.
+
+Tämä vaimoväen käynti koululla oli sekin uusi ilmiö Jokirannalla. He
+tulivat sinne hyvin mielellään, etsivät monasti asianportaaksi
+pikkusyitä. He pitivät Sohvista koulunemäntänä. Tämä oli osannut ottaa
+uuden asemansa hillitysti, pysynyt aivan entisellään, muuttumatta
+ollenkaan hienostelevammaksi, kävi usein kylässä, kutsui naisia vuoro
+vieraisille. Seuraus oli, että ihmiset pitivät Sohvista, hän kun ei
+yrittänyt jättää heitä, vaan pysyi kyläläisenä, sopivana ja mukavana
+ihmisenä. Kun naisilla ei muuten ollut aikaa usein koululla käydä,
+tulivat koulun avaus- ja lopettajaispäivät sellaisiksi, vasituisiksi
+koulullakäynti-päiviksi. Silloin kutsui Sohvi kaikki luokseen, näytteli
+Heikkiä, puhuttiin lapsista, juteltiin juttuja ja juotiin kahvia.
+
+Tämä tapahtui naisten puolella. Aivan ilmeisesti sai koulu tämän uuden
+naisliikkeen kautta vahvasti vetovoimaa.
+
+Kanteleinen joutui entistä enempi juttelemaan kylän äitiväen kanssa ja
+tutustumaan heihin. Ensimäisiä mielenkiintoisia havainnoita oli se,
+miten eri lailla äidit puhuivat lapsistaan. Silloin kun toiset
+sopivalla häveliäisyydellä kehuivat lapsiaan oikein ihmelapsiksi ja
+näyttivät olevan siitä jotenkin vakuutettujakin, toiset miltei jyrkästi
+paljastelivat lastensa heikkouksia. Siinä oli monta välivivahdusta.
+Mutta kaiken pohjana lopulta sittenkin oli äidinrakkaus. Häntä
+ei toimensa ennen ollut näin paljoa johtanut naisten pariin.
+Nuorisoseurassakin ja maatalouspuuhissa oli ollut tekemisissä etupäässä
+miesväen kanssa. Tästä vaihdoksesta tunsi nyt iloa. Äitiväki tullessaan
+koululle avasi hänelle uuden maailman. Erotettuna hetkiseksi kotoisista
+talouspuuhista, he täällä ikään kuin antautuivat kasvatukselle. Monta
+naissielun hienompaa vivahdusta selvisi näissä keskusteluissa. Sen
+sijaan kuin monissa etevissäkin miehissä kasvattajavaistot melkein
+kokonaan nukkuivat, olivat ne melkein jokaisessa äidissä hereillä ja
+usein levottomina, oli Kanteleinen havaitsevinaan. Hän tapasi
+yksinkertaisia äitejä, joilla oli tavattoman syvä käsitys lasten
+sieluelämästä. Keskustelu heidän kanssaan kävi niin henkeväksi ja
+eläväksi, että sen vaikutus rupesi aivan välittömästi ulottumaan
+opetustyöhön. Mutta toisia äitejä oli taas sellaisia, joille lapsen
+sielunelämä oli suljettu. Heillä oli kasvatuksesta vain vanhoja
+perinnäiskäsityksiä, jossa suhteessa esim. kurituksella ja nuhteella
+oli hyvin valtaava osansa. Moniaille oli lapsi luonnostaan se mikä
+siitä tuleekin. Kuritus oli ainoa tärkeä ja välttämätön, kyllä Jumala
+siunaa vitsan. Mutta sellaiset eivät kuitenkaan mielellään sallineet
+opettajan kurittaa. Joku tunne sanoi heille, että vieras kurittaa
+väärin.
+
+Huomion kiintyminen äiteihin valaisi Kanteleiselle miten suuri
+vaillinaisuus syntyy kasvatukseen sen kautta, etteivät äidit ole
+lastensa opetuksen kanssa missään tekemisissä sinä aikana kun ne ovat
+kansakoulussa. Useimmat äidit eivät tietojen puutteen vuoksi voi
+mitenkään seurata lastensa opetusta. Se synnyttää heissä jonkullaisen
+tympäsevän haluttomuudenetunnon koko opetusta kohtaan. Tärkeimmät
+aineet, kuten historia ja luonnontiede, ovat monille äideille
+turhapäiväistä hölynpölyä, jolle he eivät voi antaa mitään arvoa. Se
+johtuu siitä, että ne ovat heille itselleen "suljettu kirja". Kuinka he
+voisivat siihen innostua! Joutuapa esim. opettajana kuulemaan
+kasvatusopillista esitelmää, jota ei voi ymmärtää eikä seurata muuta
+kuin hiukkasen, se ei herätä harrastusta, vaan tympäsee ja vieroittaa.
+
+Ajatellessaan tätä oppimattomien äitien puutetta, kun eivät ne tunne
+historiaa ja luonnontiedettä ollenkaan, meni hänelle kerran aivan
+sattumalta mieleen, että hän itse oli ollut äitien sieluelämän suhteen
+vielä äsken aivan yhtä vieraana. Seminaarissa oli kasvatusoppi- ja
+sielutiede-tunneilla siitä joskus ohimennen puhuttu. Tahi oikeammin:
+hän oli käsittänyt että se tapahtui ohimennen, koska hän oli ottanut
+asian vähemmän tärkeänä. Nyt hänelle selvisikin, että äitien
+sieluelämään läheinen perehtyminen on opettajalle hyvin tärkeä asia!
+
+Kanteleisen valtasi nöyrä oppilastunne, aivan sellainen kuin
+nälänhetkellä joskus. Mutta ravintoa valmistava pata kiehui tulella:
+hänelle oli äitimaailma nyt avattuna ja sielunsa ahmi sieltä ravintona
+näitä uusia vaikutelmia.
+
+Taas hän ajatteli: kun minulta on jäänyt tähän asti vähemmän tärkeitten
+joukkoon näin suuri asia, kuinka paljon suurempi mahdollisuus onkaan,
+että aina kotona pysyviltä äideiltä jää sivuasiaksi hyvinkin suuria
+asioita!
+
+... Ajan suurille yhteiskunnallisille ja taloudellisille kysymyksille
+ja harrastuksille ovat he vieraita. Mutta niistä on heille puhuttu vain
+ohimennen. Heillä ei ole niistä juuri mitään perustietoja. Ja oman
+heräämisen hetki ei ole tullut. Nämä ovat heidän ammattinsa
+ulkopuolella olevia asioita ... eivätkä he yleensä yritäkään saada
+niistä selkoa.
+
+Hänestä näytti, että naisilla pitäisi oleman kasvattajina suuri,
+valtaava, välitön vaikutus yhteiskunnallisten edistysesteiden
+poistamiseen, joshan vain asia tulisi heidän omakseen, esimerkiksi yhtä
+välttämättömänä kuin lasten synnyttäminen.
+
+Niin rupesi hän ajattelemaan erikoistunteja äitejä varten. Ehkä he
+tulisivat? Ehkä he lipuisivat hieman lähemmäksi koulua, nykyaikaista
+lastensa kasvatusta? Ehkä jotain heille aukeaisi?
+
+Hän koetti kerran. Eikä turhaan. Joukko äitejä tuli. Koululla oli
+sisälukutunti. Pienokaisia (oli pientenlasten koulu) oli jo ennakolta
+tutustutettu luettavaan kappaleeseen, tehty kysymyksiä ja opetettu
+vastaamaan. Tunti tuli niin eläväksi, että äidit tulivat kyynelsilmin
+kiittämään. Moni jo kysyi, saisivatko toistekin tulla. Silloin opettaja
+selitti, että hän oli ajatellut pyytää vanhempia, erittäin äitejä,
+mutta isiäkin milloin niillä on aikaa, niin kuin talvella kyllä on,
+tulemaan koululle ja seuraamaan opetusta.
+
+Jottei joka tunnilla olisi kuulijoita, järjestäisi hän määrättyinä
+viikonpäivinä tunteja, jolloin vanhemmat voisivat tulla.
+
+Niin järjestettiinkin. Pian havaitsi opettaja, ettei hän ollut turhaan
+vedonnut vanhempain kasvattajavaistoihin. Aivan lyhyen ajan kuluttua
+rupesivat lapset osaamaan paljon paremmin kotilukunsa.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Äidit kokoontuivat hyvin runsaslukuisina koululle kerta viikossa.
+Tunnin mentyä oli naisilla aina niin paljo juteltavaa opettajan kanssa
+kysymyksistä, jotka kehittyivät mielissä koululla saatujen vaikutusten
+johdosta, että lyhyet välitunnit eivät enää tahtoneet riittää. Moni
+ajatus sitä paitsi sisälsi jotain uutta, varteenotettavaa, joten niiden
+ei saanut antaa mennä vain ilman muistiinpanoa. Pian järjestettiinkin
+niin, että oppitunnin jälkeen oli puolentuntia vapaata keskustelua.
+Aika korvattiin pitentämällä silloin päivää puolella tunnilla. Lapset
+saivat keskustelujen aikana vapaasti leikkiä ulkona.
+
+Muutamien viikkojen kuluessa saattoi monessa naisessa havaita
+mielenkiintoisia vaikutelmia. Ennen eivät useat osanneet muuta kuin
+ihmettelynsä lausua, eivätkä juuri muussa kuin uskonnossa seurata
+opetusta. Nyt jo moniaat saattoivat kertoa havaintojaan tunnilla
+tapahtuneen opetuksen johdosta. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä,
+että nämä olivat ruvenneet seuraamaan lastensa lukuja, muutamat lukien
+itsekin ne kappaleet, mitä lapsilla oli milloinkin kotilukuina.
+
+Kuitenkin, kun ensi innostuksen kuohahdus oli mennyt, yritti yksi ja
+toinen jäämään pois, valittaen ajan vähyyttä ja töiden paljoutta. Silti
+tulivat he kuitenkin useimmiten.
+
+Oli eräitä uskollisia, jotka eivät minkään esteen antaneet vaikuttaa
+poisjäämiseensä. Yksi niistä oli Mikkosen emäntä. Hän oli puolivälissä
+viidettäkymmentään. Vahvarakenteinen, itsetietoisen näköinen nainen,
+jonka silmissä oli kirkas, hyvänsävyinen ilme. Emäntä ei ollut itse
+käynyt muuta koulua kuin rippikoulun. Lukemaan oli opettanut isoäiti.
+Lapsia oli Mikkosen emännällä 9; 5 poikaa, 4 tytärtä, kaikki elossa.
+Lapsilleen sanoi hän antaneensa parhaansa mitä oli ymmärtänyt. Mutta
+miehensä ja hän olivat ennen olleet hyvin epäilevällä kannalla
+kansakoulun vaikutuksen suhteen, kertoi emäntä kerran. Heistä rupesi,
+näet, näyttämään, että kansakoulu vieroitti lapsia ruumiillisesta
+talonpojan työstä. Niilosta he siihen käsitykseen tulivat. Niiloa
+vanhempi oli tytär, joka ei saanut käydä kansakoulua. Hän oli hyvä
+työihminen ja pysyi tyttönäkin hyvin kotona. Kun meni naimisiin,
+taloutensa on hoitanut ilman surua. Mutta Niilo sai käydä kansakoulua,
+eikä äitinsä ymmärtänyt, minkä tähden se poika sai yhtäkkiä sellaisen
+vedon pois kotoa, että aivan aikoi mennä riidalla...
+
+-- Niin, no, opettaja tietää, kuinka se sitte päättyi. Opettaja sai
+estetyksi, josta me aina opettajalle olemme kiitoksen velassa.
+
+Sitte ne saivat käydä koulua, mutta yksi jäi väliltä pois, jota ei
+ollenkaan koulutettu, kun he isän kanssa epäilivät, että jos se koulu
+niiltä vie työntekijän-luonnon...
+
+-- Tähän aikaan kun ne ihmiset niin pehmenevät, eli kuinka mä sen nyt
+sanoisin.
+
+Mutta sitte myöhemmin on Niilo muuttunut. Nyt poika käy työhön lujin
+ottein ja on niin kuin ei olisi ollutkaan missään koulussa... Hän ensin
+ajatteli, että tämäpä nyt kummaa on... Mutta nyt vasta hän on alkanut
+ymmärtää poikaa ja koulua, kun on täällä istunut ja kuunnellut...
+
+Emäntä sanoi, että hän oli tähän asti luullut, ettei maailmassa ollut
+muuta velvollisuutta siivoihmisellä kuin rukoilla ja tehdä työtä. Mutta
+nyt hän ajatteli että oli jotain muutakin.
+
+Sitte hän kertoi esimerkkinä, ettei hän viime syksyyn asti ollut tullut
+ollenkaan ajatelleeksi mitä on se "isänmaa". Siitä oli joskus kuullut
+puhuttavan, mutta se oli ollut hänen mielestään vieras, kristitylle
+pahentava, enemmän sellainen maailmanlasten epäjumalinen asia, josta
+olisi parasta pysyä erillään. Hän oli ajatellut, ettei syntisellä
+ihmisellä voi olla isänmaata täällä synnin maailmassa muuten kuin
+synnissä ... ja että se estää ajattelemasta ja pyrkimästä siihen
+oikeaan, ijäiseen isänmaahan. Joskus, kun oli puhuttu, että sosialistit
+meinaavat saada ilmaiseksi maata, oli johtunut ajattelemaan talon
+maitakin, että ne ovat isänmaata, koska ne ovat hänen isältään perityt.
+Silloin oli mieli ollut raskas, että jos ne vääryydellä viedään, niin
+mitä Jumala tarkoittaa sillä, että antaa pahain aikomusten menestyä?
+
+Ja kun hän meni äänestämäänkin vaaleissa, oli hänellä pääajatuksena
+että pitää puolustaa lakeja ja estää maita joutumasta vihamiesten
+käsiin.
+
+Mutta nyt oli hän ensin saanut käsiinsä poikansa Suomen Historian ja
+sitte muutamia muita kirjoja. Hänelle oli avautunut aivan uusi maailma.
+
+-- Nyt minun pitää vain tulla tänne kouluun, niin kuin ruokailemaan. Ja
+mun pitää lukea ja ajatella... Tämä on aivan kuin toista elämää, jota
+minä nyt elän...
+
+Toinen mielenkiintoinen vaimo oli Eliaksen äiti. Hänet oli kouluun
+kiinnittänyt poikansa. Tämä poika oli nyt asemamiesharjoittelijana
+rautatiellä ja hänestä oli hyvin hyviä toiveita. Äiti oli hänen
+puheittensa kautta tullut kiinnittäneeksi huomiota Kanteleiseen. Vaimo
+oli hieman löyhämielinen. Hän oli poikansa puheista saanut sen
+käsityksen, että tämän menestyksestä tuli olla kiitollinen yksinomaan
+Kanteleiselle. Vaimon kiitollisuus oli niin syvä, että se puhkesi hyvin
+usein julkisiin tunnustuksiin, jotka pyrkivät häiritsemään. Mutta hänen
+vilpittömyytensä oli aivan liikuttava.
+
+Mikkosen emäntä tuli koululle usein hevosella ja ajoi lujasti mennen
+tullen. Osa ihmisistä häntä pilkkasi, mutta toiset puolustelivat.
+Puolustuksen perussyynä oli toisilla se, että Mikkosen navettahoito oli
+kuuluisa. Vaikkakin isäntä sitä harrasti, johti ja teki emäntä siellä
+nuoremman polven kera työt.
+
+Heistä tämä antoi emännälle oikeuden hieman huvitella, istua tunnin
+viikossa koululla ja ajaa välimatkan hyvällä hevosella. Mutta sitten
+oli naisia, jotka jo kehuivat hänen puheitaan ja ymmärtäväisyyttään.
+Mikkosen emäntä saattoi sanoa sen, mitä hekin ajattelivat. Miehet
+tällaisille puheille usein pyrkivät nauramaan. Heistä eivät naisten
+ajatukset ja puheet kannattaneet ollenkaan kyytiä hyvällä hevosella.
+
+Mutta Mikkosen emäntä ajoi hyvällä hevosella. Ja kun toiset kylän akat
+rupesivat pitämään häntä kuin johtajanaan, sattui joskus, että emännän
+ajaessa kylän läpi joku isäntämies pysähtyi pihallaan, katsoi perään ja
+ajatteli aivan nauramatta: Mikkosen emäntä.
+
+Ajatuksessa saattoi olla kateuden vivahdusta.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Näin oli koulu vetänyt kyläkunnan huomion opetusasioihin. Miesten
+muistot palasivat vuosia sitten vallinneeseen puhdetyöinnostukseen,
+silloin kun seurahuone sai uuden sisustuksen.
+
+Elämä Kanteleisen ympärillä oli muodostunut sellaiseksi, että
+kyläläisten tullessa hänen kanssaan puheisiin sukeusi keskustelu aina
+itsestään kasvatusta, koulua, oppimista tai kyläkunnan elämänuudistusta
+koskeviin kysymyksiin.
+
+Itsekin oli hän ajatellut tänä talvena yrittää käsityökursseja. Nyt,
+kun miehet siitä ottivat puheeksi, olikin asia samalla ratkaistu. Se
+sopikin mainiosti yhteen kansalaisopintosuunnitelman kanssa. Aijottiin
+näet lukea jonkullainen maanviljelyskurssi. Agronomi Peltomies oli jo
+muuttanut kylään, ja lukujen varsinainen johto tulisi hänelle. Mutta
+kaikkia nuoria miehiä ei saisi mitenkään innostumaan lukuihin. Sitä
+vastoin olisi monilla halua käsitöihin.
+
+Kun tämä asia tuli yleisen puheen aiheeksi, innostuttiin. Varsinkin
+niistä, jotka aikoivat siirtolaisiksi Kettumaalle, ilmaisivat monet
+haluavansa ottaa osaa.
+
+Samalla nostivat naiset kysymyksen omasta käsityöopetuksestaan. Niitä
+oli hieman vaikeampi järjestää, joten ryhdyttiin neuvotteluihin
+kiertävän neuvojan asettamisesta kylään muutamaksi viikoksi.
+
+Paljon kinaa herätti kysymys oliko miesten käsityökurssit järjestettävä
+kansakoululle vai seurahuoneelle. Lopulta sai opettaja yksin ratkaista
+asian, miten hänen mielestään parhaiten sopi. Ja kun ilmoittautui heti
+20 osanottajaa, huomattiin koulun käsityösali pieneksi. Ne oli siis
+järjestettävä seurahuoneelle.
+
+Kansalaisopintoja koskevat luennot ja keskustelut sitä vastoin
+asetettiin kansakoululle. Niihin ilmottautui heti 25 osanottajaa,
+joista 7 naisia.
+
+Käsityökursseilla oli johto tällä kertaa pääasiassa Koivusen Vihtorilla
+ja Juho Takanperällä. Kanteleisen työ sitä vastoin kohdistui nyt
+kouluun ja kansalaisopintoesitelmiin, kun johdon oli ottanut huolekseen
+agronomi Peltomies.
+
+Nuorisoseurakin järjestettiin entistä voimakkaampaan työhön. Sille
+tehtiin kokovuotinen työsuunnitelma ja sen toteuttamiseen käytiin
+käsiksi.
+
+Toimeliaisuuden henki näytti alkavan pesiytyä tähän kylään.
+Nuorisoseura alkoi toimia kilpaa näiden kurssien kanssa, omisti ja
+sulatti niiden elähyttävästä vaikutuksesta itseensä. Nuori väki, joka
+jo kansakoulussa imi itseensä valistusikävän, toimi valistustyössä kuin
+siihen opetettuna. Valistustajunta oli selvinnyt. Juopottelu oli
+nuorten keskuudesta maanpakoon ajettu. Elämän nousu oli tullut
+ihanteeksi. Joskin monet horjuivat, ei kukaan rohjennut horjumisista ja
+lankeemuksista ylpeillä. Nuoret olivat löytäneet kotikylän elämässä
+yhtäkkiä viihtymyksen aarteen. Ilo lähti siitä tunnosta, että tämä
+elämä tarjosi niin paljo tekemisen arvoista työtä ja samalla matkalla
+viehätystä. Aivan kuin peite olisi vedetty syrjään!
+
+Nuorille miehille oli vanhemman väen herääminen avannut mahdollisuudet
+toteuttaa toiveitaan. Nyt voitiin keskustella yhteisistä asioista
+merkillisellä avomielisyydellä ja keskinäisellä ymmärtämyksellä.
+Polvikuntien väliltä oli jotain haihtunut. Kumpaisillakin oli edistys
+yhteisenä päämääränä ja keinoista oltiin yhtä mieltä: piti oppia ja
+viitsiä.
+
+Nuorten oman tahdon voima kasvoi nopeasti. Se työnsi koko
+elämänvoimalla juurensa isien ja äitien herääviin mielialoihin, imi
+niistä rakkautta ja kotoista henkeä. Usko elämän menestykseen
+Jokirannalla kehittyi ja kasvoi. Kyläsuo, Kettumaa, kansakoulu,
+maatalousuudistukset, kansalaisopinnot, karjanhoitokysymykset, kanat,
+kaniinit, mehiläiset, -- loppumaton sarja nostattavia toimia,
+harrastuksia ja työmaita, joissa kyläkunnan kaikilla jäsenillä,
+lapsista harmaapää-vanhuksiin asti oli itsetuntoa kohottava tehtävänsä.
+Tämä kirjava sekamelska ei ollut enää hämärä, utuisten mielikuvien
+kaaos, vaan kyläkunta-järjessä selvinnyt tosiasia, johon uskottiin.
+
+Kettumaan siirtolakaupat olivat valmiit. Ensimäiset rakensivat jo
+asuntojaan. Useimmat maanmyöjät olivat myöskin määränneet saamilleen
+rahoille reijän Kyläsuon ojitukseen ja kuokkuuseen. Keskellä talvea
+luotiin useilla saroilla ojia. Toiset ryhtyivät saaduilla rahoillaan
+ensin muita viljelyksiään uudistamaan. Tuntui tähän aikaan siltä, kuin
+ei kukaan olisi ajatellut tehdä näistä rahoista lepääviä pankkipääomia.
+Torpparitkin, saatuaan välikirjansa uusituiksi, alkoivat käydä
+maanviljelykseen käsiksi tosi tarmolla. Kutka jäivät päivätyöansion
+varaan, niillä oli pitkiksi ajoiksi ansiomahdollisuuksia tiedossa.
+
+Se oli voimakas talvi. Esim. nuorisoseuran kuukautiset keskustelut,
+lausunto- ja lukuillat muuttuivat tilaisuuksiksi, jotka kiinnittivät jo
+vanhainkin mieltä. Niissä luotiin mieliin elämänuskoa, muodosteltiin
+elämänsuunnitelmia ja löydettiin tästä kaikesta monta syvän ilon ja
+sisäisen riemun hetkeä. Yksinäisyyden ja orpouden tunne hävisi ja
+yhteishenki valloitti uusia sydämiä.
+
+Olihan Jokirannan kylässä tietysti edelleenkin niitäkin jotka elivät
+vanhassa ajassa, tämän innostuksen piirin ulkopuolella. Mutta he elivät
+näihin aikoihin hyvin hiljaista ja huomaamatonta elämää, katsoen
+viisaimmaksi kätkeä pelkonsa ja surunsa omiin sydämiinsä.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Talvi oli kulunut. Työkuume alkoi nousta kevään lähenemisen kera.
+Muualtapäin alkoi jo kulkea työmiehiä kuulustellen oja-, kuokkuu-, tahi
+muita maatöitä. Monet saivatkin.
+
+Maailmalla olleista kylän nuorista miehistä palaili kotiin yksi
+toisensa jälkeen. Erkin Sameli oli tullut Amerikasta. Isäntä
+suunnitteli luovuttaakseen toisen puolen taloaan Samelille.
+Kevät-talvella oli Sameli ahkeraan lueskellut maatalouskurssikirjoja.
+Myöskin oli saapunut Sepän Kustaa maailmankierroltaan, jossa hän oli
+kokeillut teattereissa, yrittänyt maalarina, mutta epäonnistunut.
+Kanteleinen sovitteli tämänkin pojan ja isän välejä, ja toiveita oli
+että jyrkkä mies suostuisi antamaan anteeksi tuhlaajapojalleen.
+Kanteleiselle oli Kustaa selittänyt alkaneensa epäillä, ettei hänen
+"maanvihansa" ollutkaan ikuinen.
+
+Ainoa, joka tänä talvena oli mennyt pois kylästä, oli Kuhilasmäen
+Mikko. Hän oli saanut lähikaupungissa renginpaikan, jota kotona
+mainittiin makasiinipuukhollarin viraksi; se oli samaa, kuin olla
+konttoristi. Hänen isänsä oli kylän vanhimpia ja omavaraisimpia
+isäntiä. Poikansa menosta syytti hän kokonaisuudessaan nykyajan
+sivistystä, erittäin kansakoulua ja nuorisoseuraa. Eikä uskonut, vaikka
+kuka olisi mitä vastaan väittänyt. Ainakin hän itse mielestään oli
+tehnyt poikansa hyväksi parhaansa, rikastunut ja pannut rahaa pankkiin.
+Oli vahvasti vakuutettu siitä, että tulee se Mikko takaisinkin, kun
+nälkiintyy. Sitte hän sanoo sille...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Läänin maanviljelysseura oli järjestänyt joukon matkarahoja
+pienviljelijäin opintomatkaa varten Tanskaan. Jokirannastakin jotkut
+hakivat näitä matkarahoja. Ja kun Jokirannan herääminen oli jo alkanut
+kiinnittää erikoista huomiota kotikylän ulkopuolellakin, lankesi kylään
+kaksi matkarahaa. Toisen sai Juho Takanperä, toisen Niilo Mikkonen.
+
+Myöskin Kanteleinen oli hakenut. Herätti suurta ihmettelyä, ettei
+hänelle annettu. Kylässä oltiin aivan yksimielisiä siitä, että juuri
+hänen olisi tullut päästä ennen muita matkaan. Maanviljelysseuran
+puolelta pahoiteltiin sattumaa, mutta ohjelma ei ollut sallinut ottaa
+huomioon koulunkäyneen virkamiehen hakemusta.
+
+Kanteleinen oli hämillään. Jo pari vuotta oli hän hautonut Ugglehultia
+mielessään. Oli ollut aivan varma matkarahasta. Itse oli varannut
+lisäksi muutamia satoja. Maankin oli hän ostanut, ajatellen käydä
+Ugglehultista ja Rösiöltä oppimassa ensin ja sitte koettaa. Nyt oli
+monivuotinen ajatus rauennut. Mieltä painosti.
+
+Mutta eräänä päivänä tuli hänen luokseen kylänmiesten
+lähetystö: Pikku-Passi, Koivusen Vihtori ja vanhempi Mikkonen.
+Pikku-Passi selitti, että kylänmiesten kesken oli saatu 800
+markkaa kokoon opettajan opintomatkaa varten. He tarjoovat
+sen nyt siinä tarkoituksessa, että opettaja liittyisi Tanskan
+matkueeseen ja palautuessaan pysähtyisi joksikin aikaa Rösiölle ja
+Ugglehultiin kädestäpitäen seuraamaan elämää ja töitä niissä.
+Pikku-Passi selitti, etteivät he ole tähän puuhaan ryhtyneet missään
+hyväntekeväisyystarkoituksessa, vaan yksinomaan pitäen silmällä kylän
+etua. He ajattelevat niin, että jos opettaja Kanteleinen saisi edes
+jonkun verran varastaa niitä Ruotsin maataikurien taitoja ja panisi
+niitä vaikutukseen täällä omalla tilallaan, niin tämä rahamäärä tulee
+kasvamaan näin talletettuna paljon suuremman koron kuin säilyttämällä
+sen minkälaiseen pankkiin tahansa. Hehän siitä kuitenkin nämä korot
+saavat. Kun opettaja vaikuttaa muutenkin niin paljo kyläkunnan
+nuorisoon, niin heidän täytyy pitää huolta siitä, että opettajan taito
+ja mielipiteet kehittyvät yhä sellaiseen suuntaan kuin he toivovat ja
+ettei opettaja pääse tyhjenemään. Tästä syystä ovat he hankkineet
+rahoja opettajan matkaa varten. He nyt kysyvät, tahtooko opettaja ottaa
+matkarahat vastaan ja lähteä?
+
+Miehet seisoivat opettajan huoneessa vastakkain hänen kanssaan. Asia
+tuli aivan yllätyksenä Kanteleiselle. Pikku-Passin puhuessa kiisivät
+vaihtelevat tunteet yli Kanteleisen kasvojen. Hänen oli nähtävästi
+sangen vaikea hillitä tunteitaan. Viipyi kotvan, ennen kuin vastasi
+katkonaisin sanoin:
+
+-- Tämä on minulle ... sellainen ... kunnia ... että...
+
+Hän hytkähti muutaman kerran voimakkaasti ja jatkoi vähän ajan
+kuluttua:
+
+-- Minä koetan tehdä parhaani... Teidän suuria toiveitanne en voi
+täyttää, mutta minä teen parhaani.
+
+Alkoi helpottaa.
+
+-- Muuta ei pyydetäkään, selitti Mikkonen, joka riensi ensimäisenä
+puristamaan opettajan kättä.
+
+Opintomatkalle lähtijöitä oli Jokirannalla nyt siis kolme. Heidän
+välilleen syntyi entistä läheisempi suhde. Juholla oli tärkeimpänä
+järjestää urakkamiehilleen Kettumaassa sillä aikaa eräitä töitä.
+Kanteleinen pani uudella tilallaan toimeen myöskin raivaustöitä.
+Niilolla ei ollut näitä huolia, sillä hänellä ei ollut vielä omaa
+taloutta. Mutta talonsa järjestelyjen ohella tutkivat miehet kaikin
+kirjallisuutta, mikä selvitteli Tanskan ja Ruotsin pienviljelysoloja,
+jotta olisi joku pohja, jolle sitte voisi helpommin havaintonsa
+rakentaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+On huhtikuun ilta. Mikkosen isäntä soittaa viulua. Kolme nuorinta lasta
+häärii lattialla leikkipuuhissa. Emäntä vääntää kirnua. Ulkoa kuuluu
+nuoren väen nauravia ääniä.
+
+Kaksi vuotta takaperin kaivoi Mikkonen viulunsa kymmenvuotisesta
+kätköstään. Niilon viulunääni oli herättänyt rinnassa ikävän. Hän
+puhdisti, liimasi, asetti kielet, laittoi jousen. Ja taas lauloi vanha
+viulu! Mitä siitä pitivät muut, siitä ei väliä, mutta oma sielu
+sävelten kera joutui ikään kuin keinuvaan tilaan... Aivan kuin olisi
+ollut lapsuusaikaisessa keinussa... Vielä enemmänkin! Kun sävel soi yli
+elämänhuolten ja pettymysten, ohi arkivastuksien ja vanhenemisen
+pilvien, toi sieluun sunnuntaita, silloin sai se aina uuden
+vaikutusmahdin.
+
+Sydämestään hän soittaa, tuo tummasilmäinen mies nytkin. Ja kirnunsa
+takaa katsoo vaimo, kuultelee suu maireessa, katsoo vuorotellen
+soittajaa ja lapsia. Huivi on valunut niskaan, rinnasta on röijy auki.
+Punakoilla kasvoilla tihkuu hiki.
+
+Isä on lapsia usein soittonsa mukaan marssittanut. Yksi lapsista
+huomauttaa:
+
+-- Mars, mars!
+
+Kaikki innostuvat, järjestyvät, pisimmästä lyhimpään, 7-, 5-,
+2-vuotiaaseen.
+
+-- Mart, mart, hokii innokkaana pienin, äidin näköinen poika, ja
+kihara, leikkaamaton pellavatukka häilähtelee. Poika sovittelee
+töppösiä itsekseen sillä aikaa kuin isä etsii säveltä.
+
+Emäntä alottaa kirkkaalla äänellä:
+
+"Suomi armas synnyinmaamme"
+
+Isäntä yhtyy soittamaan. Lapset lähtevät marssimaan. Äiti laulaa. Isän
+into nousee, jo kohoo istuviltaan seisoalleen, jalka polkee tahtia.
+Lasten askel käy tasaisemmaksi. Äidin ääni soi heleänä yli
+kirnunpauhun:
+
+    "Taas kun uhkaa pilvi musta
+    Peittää meidän maat,
+    Mistä voimaa, uskallusta,
+    Suomalainen saat?
+    Luojaas luota, kuolon yöhön
+    Viel ei kansas jää;
+    Isäin lailla tartu työhön,
+    Nosta pystyyn pää!
+    Isäin lailla tartu työhön,
+    Nosta, nosta pystyyn pää!"
+
+Ovesta astuvat Kanteleinen ja Niilo, hiljaa, aivan kuin kehottaen:
+jatkakaa! Mutta emäntä lopettaa. Isäntä vetelee jousellaan vielä,
+hellittää kuitenkin kohta ja käy hymyillen tarjoomaan vieraalle kättä.
+
+Pieni, 2-vuotias Matti yksin tallustaa äskeisen tunnelman vallassa ja
+laulaa:
+
+"-- notta, notta pyttyyn pää..."
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Uusi aika, by Santeri Alkio
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40258 ***
diff --git a/40258-8.txt b/40258-8.txt
deleted file mode 100644
index 3d59326..0000000
--- a/40258-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,7260 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Uusi aika, by Santeri Alkio
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-Title: Uusi aika
-       Romaani
-
-Author: Santeri Alkio
-
-Release Date: July 16, 2012 [EBook #40258]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK UUSI AIKA ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-UUSI AIKA
-
-Kirj.
-
-Santeri Alkio
-
-
-WSOY, Porvoo, 1914.
-
-
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Jokirannan nuorisoseura oli koko kesän ahkerasti voimistellut ja
-urheillut. Aikaisesta keväästä alkaen nähtiin nuoria miehiä ja poikasia
-joka ikinen päivä juoksuharjoituksissa puolialastomina. Toisinaan
-hypittiin korkeushyppyä ja kolmiloikkaa ja riideltiin vahvasti, milloin
-senti-, milloin millimetreistä. Myöhemmin kesällä liittyivät tytöt
-mukaan. Sitte se vasta alkoi!
-
-Vanhat ihmiset nurisivat. Tämä nyt vasta koko lopun tekee! Niitä ei saa
-koskaan käsissään pidetyksi. Ennen, kun ne aivan hyppelivät, väsyivät
-edes joskus ja vetivät sitten uupuneita raajojaan kotiinpäin. Jos
-niille puhui jotain silloin, painoivat silmänsä alas eivätkä
-puolustautuneet, Mutta nyt on pahaisimmallakin aina sana valmiina.
-Urheillaan, muka! Se on "terveellistä"! Koko maailmassa urheillaan,
-kehuvat. Mene ja tiedä mikä siitä lopuksi tulee. Työväkeä niistä
-vain ei tule.
-
-Niin sanoivat vanhat.
-
-Nuorisoseuran talo oli saanut koko suven olla jotenkin autiona. Silloin
-tällöin iltasilla kokoonnuttiin sinne tanssimaan, kun satoi. Talo oli
-uudenpuoleinen, vähäläntä rakennus. Ikkunoista oli useita puhki.
-Ulko-ovesta oli lukko ollut rikki koko kesän. Toisinaan sai se
-retkottaa avoinna, toisinaan taas puulla tuettuna seista. Sisällä oli
-kevätkesästä yritetty pitää lattia lakaistuna niin kuin ennenkin, mutta
-kesänpäälle se jo jäi, sitten kun kerran, jolloin oveen oli laitettu
-uusi lukko, pojat olivat murtautuneet ikkunasta sisään. Siitä ensin
-sanailtiin, toisten mielestä kun sellainen vallattomuus oli hävytöntä.
-Mutta moite ei saanut yleistä kannatusta. Ne jotka tahtoivat
-sisäänmurtautuneita nuhdeltaviksi eivätkä saaneet seuraa sitä tekemään,
-suuttuivat. Yksi heistä meni näyttämölle ja potki vihoissaan siellä
-rikki pari pensas kulissia, jotka oli viime talvena maalarilla
-teetetty. Pian ilmestyi myöskin viime talvena ostettuun esirippuun
-suuri puukonhaava ja ulko-oven uusi lukko särkyi uudelleen. Seuran
-talolla näytti menevän joka kerta kun siellä joku kävi jotain rikki.
-Mutta kukaan ei parantanut. Kun tuolista meni poikki jalka, ei kukaan
-viitsinyt sitä ottaa kotiinsa korjatakseen. Mutta moni sitä potkasi,
-kunnes toinenkin jalka särkyi. Vasta syyspuoleen, kun seurahuonetta
-kerran siivottiin, vietiin tuolirauska rikkatunkiolle. Siellä oli jo
-ennestään koko joukko seuran kalustoa risana ja rampana.
-
-Se tuli siitä, kun kaikki jäsenet olivat niin reippaita ja väkeviä.
-Mikä oli pitäjän mestari, mikä piirin mestari, kuka yllötteli Suomen
-mestariksi. Mutta seuran kokousta ei oltu voitu saada kunnollisesti
-toimeen koko kesänä. Kerran oli yritetty, mutta sinne ei tullut muita
-kuin kirjuri ja esimies, -- sitten kun ehtivät. Jälemmin tästäkin
-kokousyrityksestä oli vähältä tulla riita, ne toiset jäsenet kun
-väittivät, ettei kenellekään ollut kokouksesta annettu mitään tietoa.
-Siitä sanailtaessa havaittiin, että johtokunnan kokous oli ollut vasta
-lauantai-iltana ja seuraavana päivänä jo piti olla seuran kokous. Mutta
-sihteeri ei ollut ehtinyt kenellekään mitään tietoja antaa, varsinkaan
-kun johtokunnan kokouksen jälkeen oli ollut kohta painiharjoitus viikon
-päästä tulevaa pitäjän mestaruutta koskevaa kilpailua varten. Eihän
-sille sellaiselle kukaan osannut mitään.
-
-Kesäjuhlan ohjelmaan ei oltu saatu muuta kuin urheilua. Näytelmä oli
-jäänyt sen vuoksi, että kaksi pääosaa tuotiin takaisin toimikunnan
-puheenjohtajalle kaksi päivää ennen juhlaa. Toisen toi eräs tyttö sen
-tähden, että hänen äitinsä piti mennä ripille samana pyhänä kuin
-juhlakin oli, eikä tytön sopinut silloin sellaisiin. Toinen tuotiin sen
-vuoksi, ettei asianomainen ollut viitsinyt lukea. Puhujia oli pyydetty
-useitakin, oman pitäjän kappalaisesta erääseen sosialidemokratiseen
-suutariin asti, joka joskus puhui kasvatuskysymyksistäkin, vaikka
-olikin ammatiltaan puoluepuhuja. Pastori oli kerran luvannut tulla
-puhumaan nuorisoseuraan, vaikka ymmärsikin vanhempain ihmisten
-sellaisesta voivan pahastua. Mutta hänpä aikoi puhua siihen tapaan,
-ettei seurahuoneesta ja sen hommista jäisi kiveä kiven päälle. Sittehän
-saisivat vanhemmat nähdä mikä mies hän on. Mutta hänen ei sopinut tulla
-kesäjuhlaan, sillä muistamatta nuorisolle antamaansa lupausta oli hän
-samaksi ajaksi lupautunut raamatunselitystä pitämään aivan toiselle
-taholle. Ja sinne hänen nyt toki täytyi mennä ennemmin kuin
-nuorisoseuran juhlaan. Hän tulisi jollain toisella kertaa, kun sattuu.
-Suutari olisi kyllä ollut muuten valmis, mutta kun sattuivat vaalit
-samana kesänä, täytyi hänen olla tuona nuorisoseuran juhlapäivänäkin
-virallisessa toimituksessaan. Sillä jos hän olisi sen laiminlyönyt,
-olisivat toverit pian antaneet nuuskaa, häntä kun muutenkin jo
-epäiltiin porvarien hännystelemisestä sen vuoksi, että joskus puhui
-nuorisoseurassa.
-
-Kaikesta tästä huolimasta juhla pidettiin. Eikä moni huomannut edes
-kaivata sieltä mitään puhujaa. Mitäpä siitä!
-
-Kesä oli siten kulunut koko hupaisesti. Moniaat seuran nuoremman polven
-jäsenistöstä olivat erittäin tyytyväisiä, nimittäin ne, jotka erään
-sukkelan kuljeksijan avulla olivat päässeet korpiviinanmakuun. Ensin
-olivat nämä viime keväänä ripille päässeet ottaneet mieheltä pullon
-hullutellakseen, mutta sittemmin jo teki mieli. Kun vähän vanhemmat
-tytöt havaitsivat pojat juovuksissa suutansa repimässä, nuhtelivat he
-ja haukkuivat. Hävetkää toki, sanoivat, nuoret kakarat, kun
-kehtaattekin, eivätkä edes vanhemmat pojat ryyppää!
-
-Mutta pojat kasvoivat omissa silmissään. Muodostivat joukkonsa ja
-tekivät pilaa kaikesta. Mitä urheilukaan on ryyppäämisen rinnalla!
-
-Joku sai ensinnä vanhan revolverin, toinen toi kohta kaupungista uuden.
-Siten se alkoi tämän nuorimman joukon itsekasvatus, kun tulivat
-pimeämmät yöt. He ryyppäsivät, huusivat ja ammuskelivat ja tahtoivat
-herättää huomiota. Kyräilivät kun näkivät urheilijoita ja repivät
-suutaan kaikille joitten nuorisoseurassa olivat kuulleet joskus lukevan
-tai puhuvan; he olisivat mielellänsä antaneet selkään kaikille
-sellaisille. Ja syksyä varten poikaset jo tekivät suunnitelmiaan.
-
-Jokirannan vanhempi väki oli ihmeissään. Vuosikausiin ei heistä ollut
-juuri kukaan jalallaan astunut nuorisoseuratalolle. Sinne meno koski
-maineeseen. Kaikki tämä nuorison pahentuminen oli heistä kuitenkin
-sieltä kotoisin. Joku arveli jo että seurahuone olisi paras polttaa,
-kyllä ne sitten itsestään paranisivat. Mutta toiset sillekin
-ehdotukselle vain hymähtelivät.
-
-Näin saavuttiin syyskuulle. Nuorisoseuran vuosikokous kutsuttiin
-kokoon. Sinne tuli väkeä koko lailla. Kokousta varten oli jotain
-ohjelmaakin, m.m. esimiehen, Erkin Samelin puhe. Hän loi katsauksen
-kuluneeseen vuoteen. Valitti että toiminta on joutunut niin rappiolle,
-kun ei kukaan täyttänyt lupaamiaan velvollisuuksia. Hänen mielestään
-oli seura nuorisoseuran irvikuva. Eikä parannusta tule ennen, ennenkuin
-jäsenten kunniantunto nousee...
-
-Hänen puhuessaan kuului toisesta huoneesta kovaäänistä puhelua, naurua
-ja vihellyksiä. Jotkut parit keskustelivat kokoushuoneessakin. Melkein
-toisilla puolilla oli lakit päissään.
-
-Sihteeri, Kuhilasmäen Mikko, astuu pöydän ääreen. Hänellä pitäisi olla
-vuosikertomus, mutta ei ole joutanut kirjoittamaan, selittää. --
-Valehtelet! ajattelee moni, hymy huulillaan. -- Mutta mitäs sellaisesta
-toiminnasta vuosikertomusta tehtäisiinkään, puhuu Mikko. -- Et sinä ole
-ollut muita parempi, ajattelevat monet. Muuan ottaa tulta
-paperossiinsa, eräs ryhmä lähtee etupenkeistä kovaäänisesti rähisten
-sivuhuoneeseen. Sihteeri istuu, ottaa lyijykynän uudestaan käteensä,
-katselee sitä ääneti. Hän on täyttänyt velvollisuutensa.
-
--- Onkohan tilit? kysyy puheenjohtaja Koivusen Vihtorilta, julkisesti.
-
--- Kyllä ne on, mutta jäsenmaksuja ei ole ehditty kantaa, ilmoittaa
-Vihtori.
-
--- Onko ne tarkastettu?
-
--- Ei niitä ole tarkastettu, kun...
-
-Ja seura päättää, että jäsenmaksut pitää ensin kantaa ja sitten
-tarkastaa tilit.
-
-Tulevat vaalit.
-
-Ehdotetaan entistä esimiestä. Hän ei suostu millään. Ei häntä tosin
-moni pyydäkään, sillä puhevuoroja käyttää vain pari, kolme. Sitte
-ehdotetaan muita, mutta ne sanovat eroavansa seurasta ijäksi, niin
-toinen kuin toinenkin, jos heidät valitaan.
-
-Kokous on aivan neuvotonna. Siitä ikkunasta, josta kesällä on sisään
-kulettu, puhaltelee kolea syksyinen tuuli ja uhkaa sammuttaa
-savuttuneen ja tomuttuneen lampunlasin läpi himmeästi loistavan valon.
-Kokoushuoneessa vallitsee kiusallinen hiljaisuus, aivan kuin kuolema
-olisi sinne astunut.
-
-Silloin kuuluu etäisestä pimeästä nurkasta kirkas ääni:
-
--- Jos te haluatte, kyllä minä rupean!
-
-Kokousväki kääntyy kohahtaen sinnepäin. Nurkka on hyvin hämärä.
-
--- Minä olen tämän kylän uusi kansakoulunopettaja. Tulin tänne eilen,
-Ette suinkaan te minua tunne. Mutta jos te rohkenette luottaa minuun,
-niin koetan ruveta nuorisoseuranne esimieheksi, koska teillä näyttää
-olevan esimiespula.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Opettaja astui pimennosta ja läheni etualaa kohti. Hän oli
-lyhyenpuoleinen, tanakka noin 28-ikäinen mies. Kaikki häntä selkänsä
-taakse katsoivat oudostellen. Ei kukaan virkkanut mitään, katsottiin
-vain.
-
--- Minun nimeni on Väinö Kanteleinen, sanoi opettaja pysähtyen
-keskilattialle, ja ajattelin että voisin koettaa. Mutta olenhan minä
-teille aivan tuntematon, niin että taitaa olla sopimatonta. Ehkä
-sittenkin valitsette jonkun muun.
-
-Kokous alkoi sipistä ja kuiskia. Esimies pöydän takana oli tavalliseen
-tapaansa neuvotonna. Eräät tytöt jo tirskuivatkin, arvatenkin kuitenkin
-aivan toisille, omille asioilleen, sillä heistä oli kokoukseen nyt
-tullut väliaika. Muuan nuori mies, joka oli ollut jo tullessa
-Kanteleisen seurana, kuiskutteli tämän kanssa. Pyysi sitte puhevuoroa
-ja sanoi:
-
--- Tietysti me valitsemme opettaja Kanteleisen mielihyvällä seuramme
-esimieheksi.
-
--- Joo. Valitaan! kuului ääniä joukosta.
-
-Puheenjohtajakin jo löysi sanan:
-
--- Me olemme kiitollisia, jos opettaja rupeaa seuran esimieheksi.
-
-Sitä tietä meni asia. Ei vaadittu suljetuita lippuja. Kukaan ei
-vastustanut julkisesti opettajan vaalia, mutta muutamain ovipuolella
-hiljaista melua pitävien silmäilyistä saattoi päättää, että he
-epäilivät valitun sopivaisuutta.
-
-Kun muutkin vaalit oli suoritettu, pidettiin väliaika, jolloin poikia
-parvittain hyöri uuden esimiehen ympärillä. Kirkkaammassa valossa
-hän näyttikin oikein hauskalta mieheltä. Heti voi nähdä, että
-hän oli urheilija ja sen hän sanoikin, jolloin kaikki urheilijat
-ammattitoveruudella tunkivat lähemmäksi ja puhuivat tuttavallisemmin.
-Kanteleisella oli ruskeat, nauravat silmät, terävät huulet, hieman
-kähärä tukka. Ja nyt kun hän toisten parvessa seisoi ja jutteli miltei
-kaikkien kanssa yht'aikaa, tuntui joistakuista aivan kuin mies olisi
-kasvanutkin siitä, mihin hänen mittansa ulottui äsken pimeässä
-loukossa.
-
-Hälinä oli iloista. Seuran jäsenet ylistivät joka nurkassa uutta
-opettajaa.
-
--- Se on hauska!
-
--- Näyttää sopivalta.
-
--- Ei ole tyhjänpäiväinen herra...
-
--- Sellainen hieno joka ei tiedä itsekään mikä hän on...
-
--- Saattepa nähdä, pojat, että nyt tulee seurasta seura...
-
--- Mutta nyt pitää meidänkin ruveta oikein miehistelemään.
-
--- Tietysti!
-
-Kanteleiselta oli sillä aikaa kiusattu lupaus, että hän pitää puheen
-nyt jo tänä iltana. Kun uudestaan kokoonnuttiin, astui hän ensi kerran
-Jokirannan nuoriseuratuvan puhujapulpetin taakse.
-
-Kokousväessä vallitsi niin tavaton uteliaisuus, että ilman
-hyssyttämistä syntyi vaikeneva hiljaisuus.
-
--- Teistä epäilemättä tuntuu sangen omituiselta menettelyni, kun
-tarjouduin seuranne puheenjohtajaksi. Senpä vuoksi selitänkin
-ensimäisenä miksi olen näin tehnyt.
-
-Niin alkoi Kanteleinen selittää. Hän on aikaisimmasta nuoruudestaan
-elänyt mukana kotikylänsä nuorisoseurassa. Jo ennakolta oli tuotu
-tietoja siitä, että täällä on nuorisoseuran elämä muistutuksen alaista.
-Heti kun hän oli saapunut kylään, olivat jotkut vanhemmat ihmiset
-puhuneet seurasta pahaa. Mutta hän ymmärtää, että jos antautuu täällä
-nuorisoseuran tuomitsijain joukkoon ja alkaa katsella nuorisoseuran
-elämää vain heidän kanssaan arvostelijana, joutuu pian nuorison
-vihoihin. Hänen asiansa vaati kuitenkin, että saa nuorten keskuudessa
-nauttia luottamusta ja toveruutta. Joskin siitä seuraisi, että vanhempi
-väki katseleisi epäluulolla, ei hän sitä pidä niinkään pahana. Eihän
-hän kuitenkaan voi kasvatustehtävässään vanhoja ihmisiä kasvattaa! Jos
-taas nuoriso suvaitsee, että hän opettajana antautuu heidän mukaansa ja
-asettuu vuorovaikutukseen heidän kanssaan, tuottaa se hänelle enempi
-iloa. Hän tahtoo asettua nuorison riviin, taistelemaan nuorison
-itsekasvatusharrastusten puolesta.
-
-Mutta hän on nuori, niin kuin tässä muutkin. Hän ei ole mikään
-malli-ihminen. Samoin kuin hän on lyhyt ja pikkuinen varreltaan, samoin
-on hän kaikissa suhteissa. Sen vuoksi hän ajattelee että kasvetaan
-yhdessä.
-
-Mihin suuntaan hän sitä ajatteli, siitäkin hän tahtoi jo puhua.
-
-Kun me kasvatamme itseämme, pitää ottaa huomioon kaksi pääasiaa:
-ruumiillinen ja henkinen kasvatus. Kumpaisessakin suhteessa pitää olla
-joku järjellinen menettelytapa. Sitä nuorisoseurojen tulisi etsiä.
-Mutta etsimisen sijassa eksytään usein kuluttamaan aikaansa joutavissa
-asioissa, joista ei sielu enempää kuin ruumiskaan veny eikä vanu, ei
-kasva eikä parane. Monasti huononee vain!
-
-Nyt pitäisi yhdessä koettaa etsiä molemmissa suhteissa hyviä keinoja.
-Se on kaikkien yhteinen etu.
-
-On niin nurinkurista, kun nuoretkin ihmiset hyveen tiellä pyrittäessä
-poikkeavat niin usein kesken kaikkea puheitten tielle -- huvittelemaan!
-Se tulee siitä, että hyve tehdään ikäväksi. Mutta minä luulen, sanoi
-Kanteleinen, että hyve yleensä pitäisi kyetä saamaan hauskaksikin, kun
-vain ymmärretään asia oikein. Meidän nuorten on opittava vain kaikissa
-elämän edesottamisissamme panemaan rinnakkain syyn ja seurauksen laki.
-Silloin aina havaitsemme ruumista tahi sielua vahingoittavan
-hetkenhuvin lopputilin _ikäväksi_, mutta henkiseen hyveeseen ja
-ruumiilliseen hyvinvointiin pyrkimyksen tulokset _iloa tuottaviksi_.
-
-Meidän tulee opetella urheilemaan, voimistelemaan ja henkisiä voimiamme
-kasvattamaan luonnollisesti. Päämääränämme ei saa olla halpa-arvoiset
-kilpapalkinnot, vaan sielun ja ruumiin sopusuhtainen, täyteläistä
-elämäniloa tuottava ilontunne.
-
-Tästä nuorisoseurasta puhuvat tuolla kylässä pahaa. Minä en tiedä onko
-siinä perää. Mutta jos onkin, niin saattaa hyvin ymmärtää, että siihen
-ovat olleet syynä jotkut hairahdukset, joita nyt koetamme korjata. Me
-olemme kyllä kaikin hyvin nuoria ja elämää kokemattomia. Mutta kun
-eivät vanhemmat ja taitavammat jouda meitä opastelemaan, meidän on
-yritettävä itse, yksitellen ja joukolla.
-
-Kun hän lopetti, räjähti nuoriso innostuneisiin kättentaputuksiin.
-Huomasi selvästi että uusi opettaja oli löytänyt sydämiin.
-
-Kun kokous oli lopussa, havaitsi Kanteleinen tottuneella silmällään
-helposti, että oli kysymys penkkien läjäämisestä ja tanssista, mutta
-että ne arkailevat häntä ja näyttävät odottavan poislähtemään. Hän meni
-entisen puheenjohtajan luo:
-
--- Tanssistako siinä on kysymys? kysyi.
-
--- Niin, ne tahtovat aina tanssia, mutta minä meinasin ettei tällä
-kertaa, nyt kun...
-
--- Mitä joutavia! huudahti Kanteleinen. Eivät ne ymmärtäisi kuitenkaan
-vielä tätä äkkinäisen muutoksen syytä muuksi kuin minun persoonani
-arkailemiseksi. Ja sitä kaikkein vähimmän saa tulla kysymykseen. Antaa
-niille vapauden nyt, mutta selitetään vastedes asiaa.
-
-Puheenjohtaja meni toisten johtomiesten luo. Vähän aikaa kuiskittua
-julisti:
-
-Pyöritään nyt yksi tunti!
-
-Joutuin kuului napinaa ajan lyhyydestä, mutta samalla hyväksyviä ääniä.
-Penkit lyötiin läjään ja tanssi alkoi entisen sihteerin soittaessa
-hanuria.
-
-Uuden johtokunnan toimivuosi alkoi kohta. Sovittuaan niiden kanssa
-johtokunnan kokouksesta, joka pidettäisiin kansakoululla, kiersi
-Kanteleinen parin tytön kanssa valssin, katseli vielä hetkisen ja lähti
-kotiinsa koululle.
-
-Hänen mentyään oli nuorisoseuratalolla kuhinaa. Melkein kaikki siellä
-innottelivat. Opettaja Kanteleinen oli voittanut heidät. Useimmat
-tekivät pyhiä lupauksia, että nyt sitä vasta aletaan kun saatiin
-tuollainen esimies.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Pari päivää jälkeenpäin oli kansakoulu-johtokunnan kokous. Kun asiat
-oli käsitelty, istuivat miehet vielä paikoillaan jutellakseen uuden
-opettajan kanssa. Miehet olivat tulleet hiukan tavallista
-puheliaammiksi heti kun saatiin virallinen kokous loppumaan ja
-havaittiin ettei opettajalla ollut mitään uudistusvaatimuksia. Se oli
-tehnyt hyvän vaikutuksen. Johtokunta oli tottunut siihen, että joka
-kokouksessa vaadittiin aina jotain. Ja jollei sitä heti täytetty,
-nuruttiin. Ukot puolestaan olivat tottuneet myöskin melkein urheilemaan
-ja kilpailemaan sillä, kuka kieroimmin osasi vastustaa entisiä
-opettajia, jotka olivat olleet hyvin lyhytaikaisia. Niin oli
-johtokunnan tehtävä muodostunut sen jäsenten mielestä jonkunlaiseksi
-puhujaklubiksi, jossa oli sitä mukavampi olla, mitä enempi tuli suuta
-soitetuksi opettajan vaatimuksia vastustettaessa.
-
-Nyt oli kaikki sellainen harrastus rauennut. Miehet olivat jotenkin
-yllätettyinä. Johtokunnanjäsen, eläkemies Tuomas Varamäki oli jo
-ahkeraan syleksinyt pikkusylkiään oikealle ja vasemmalle osoittaen
-siten sellaisia hermostuksen merkkejä, jotka aina ennustivat
-hyökkäystä. Kaksi muuta miestä, johtokunnan puheenjohtaja, isäntä
-Peltonen ja jäsen, nahkuri Sarvinen, vaikenivat ja katsahtivat
-hämillään toisiaan. He olivat nuorempia miehiä ja usein Varamäen kanssa
-erimielisiä.
-
-Opettaja Kanteleinen jutteli vilkkaasti iloiseen, keveään tapaansa
-erästä seikkailua, mikä hänellä oli äsken ollut, kun muuan torppari oli
-aikonut metsässä hänet vangita luultuna karkurirosvona, mutta lopuksi
-torpparin pikku tyttö, joka käy pientenlasten koulua, oli sattunut
-tulemaan sinne mökin taakse metsään ja vapauttanut opettajan vantteran
-miehen käsistä. Kesken tätä kertomusta oli Varamäki jo pari kertaa
-sanonut "Tuota..." ja yrittänyt katkaisemaan. Mutta opettajakin jutteli
-niin hyvällä vauhdilla, ettei toisen onnistunut pidättää. Vihdoin, kun
-hän lopetti, sylkäsi Varamäki taas ja virkkoi:
-
--- Tuota ... tuota, onko opettaja ollut tuolla seurahuoneella, tuota?
-
-Katsoi tiukasti silmiin suu nuhtelevassa hymyssä.
-
--- Olen.
-
--- Tuota, tuota, ei se sovi. Varamäki väänsi päätä, vaihtoi polvea ja
-sylkäsi.
-
--- Tuota, ei, ei se sovi.
-
-Kanteleista huvitti esityksen näytelmällinen puoli. Nauraen hän kysyi:
-
--- Miksei?
-
--- Ei! Ei se sovi opettajalle. Ja onko opettaja hypellytkin?
-
--- Se Varamäki taas laskee leikkiä, se on sellainen koiransilmä,
-lauhdutti Peltonen, kuitenkin hämillään katsellen pieksusaapastensa
-varsia. Sarvinen sanoi vakavana:
-
--- Antakaa nyt olla, Varamäki, joutavain.
-
--- Mitä varten? Enkö minä ole johtokunnanjäsen yhtä hyvin kuin sinäkin,
-häh? Tottapa minä saan opettajalle neuvoa ja sanoa mikä meidän kylillä
-sopii? Hän katsoi tiukasti Sarvisen silmiin. Tämäkin jo ärähti:
-
--- No ei sitä virkaansa nyt niin perinpohjin tarvitse ... ottaa. Hänen
-teki mielensä sanoa: tarvitse antaa päähänsä nousta; vältti kuitenkin
-sen.
-
-Mutta nyt ehätti opettaja väliin, ennenkuin Varamäki ehti vastata.
-
--- Kyllä se on oikein että Varamäki puhuu suunsa puhtaaksi, en minä
-sitä paheksu.
-
--- Niin, sitä minäkin! En minä pahalla, hyvä tarkoitus mulla on... Kun
-näyttää näin mukava opettaja olevan, niin minä sanon mikä on kylän
-mielipide. Siihen nuorisoseuraan ei teidän, -- elikkä sun, sinä olet
-niin paljo nuorempi mies kuin minä, etten minä viitsi teititellä, -- ei
-sun sovi sinne mennä. Ei täällä kutkaan vanhemmat kristillismieliset
-ihmiset siellä käy. Se on saatanan kirkko.
-
-Varamäki pysähtyi ja jäi odottamaan vastausta.
-
--- Kyllä minä menen sinne, sanoi Kanteleinen rauhallisesti ja katsoi
-silmiin Varamäkeä. Tämä joutui ilmeisesti hämille. Hän oli odottanut
-nuorelta opettajalta kiihkeitä vastaväitteitä seuran puolustukseksi.
-
--- Kuinka sinä, tuota? ... yritti Varamäki.
-
--- Kunko te kerran kiellätte? hymyili Kanteleinen.
-
--- Niin... Vaikka ei nyt senkään tähden, mutta... Pitääkö opettaja sen
-sitte sopivana, että hän hyppelee niiden kanssa siellä?
-
--- Sanon vain, että minä en pidä syntinä pyörähtää teidän tyttärenne
-kanssa lattialla, mutta sen pidän syntinä, jos te kiellätte minua
-opettamasta lapsillenne nuorisoseuratalolla samaa mitä täällä
-kansakoulussakin opetan. Eikä siinä sitäpaitsi ole mitään järkeä, siinä
-kiellossa.
-
--- Mitä siellä opetetaan, sellaisess' helvetiss'!
-
--- Lasketteko te lapsianne sinne?
-
--- En. Mutta millä ne pitää, kun kaikki muut ovat siellä?
-
--- Siis ne ovat siellä? tiukkasi Kanteleinen.
-
--- Ovat, myönsi Varamäki huoaten.
-
--- Minä myös olen! huudahti Kanteleinen iloisesti nauraen. Ja sanonpa
-teille rehellisesti syynkin. Minä olen nuori, en viihdy aina teidän
-vanhain miesten joukossa. Herra en ole, enkä etsi herrasväen
-luokkaseuraa. Kylän nuoret ovat ikätovereitani. Luonto vetää minua
-heidän joukkoonsa. En mene sinne tanssimaan työkseni, vaan
-seuratarpeeni ohella tarjoon heille niitä tietoja mitä minulla on
-ammattiani varten...
-
--- Niin, niin, mutta mitä tästä sanoo kylä? Luuletko kylän sellaista
-kärsivän, että opettaja...
-
--- Luulen. Kylä ei vielä tiedä mitä tarkoitan.
-
--- Kyllä se tietää!
-
--- Ei. Ja sitten, jos kylä ei halua minunlaistani opettajaa, menen
-pois. Minä en aijo olla niitä, jotka riidalla ovat talossa.
-
--- Ei, ei pidä niin pöyhkeillä, nuoren miehen, ei sitä tiedä vielä...
-
-Mutta nyt sekautuivat juttuun Peltonen ja Sarvinen, hilliten uhkaavan
-riidan. Kun he lähtivät pois, seurasi Varamäki mukana kiihtyneenä ja
-puhkuen.
-
-Samana iltana myöhemmin piti koululla olla nuorisoseuran johtokunnan
-kokous. Kansakoulujohtokunnan mentyä lähti Kanteleinen ulos
-rauhoittaakseen äsken hieman kuohahtanutta mieltään.
-
-Ulkona nousi kuu. Maa oli ensi roudassa. Koulun puistossa humisi
-hiljainen tuuli, heilutellen hiukan lehtensä varistaneita puitten
-alastomia oksia. Ilma tuntui niin raikkaalle. Kanteleisen mieli
-kirkastui pian.
-
--- Juuri nämä tällaisethan ne ovat itsekasvattajan loukkauskiviä! hän
-ääneen huudahti. Lyöt varpaasi vanhan ukon ennakkoluuloihin ja suutut,
-se on tappio!... Hillitset itsesi, mutta älä luovu vakaumuksestasi, se
-on voitto.
-
-Kanteleinen kävi tiellepäin.
-
--- Se on omituista, että minun täytyy sittenkin pitää tuosta äijästä.
-Siinä on vakaumuksen mies, oikein sitä vanhaa juurta, virkkoi hän.
-
--- Jos vain olisin voinut olla hillitympi. Mutta se poikamaisuus
-paljastuu kuin synti.
-
-Hiukan etäämmältä alkoi kuulua vilkasta nuorten miesten puhelua.
-Nuorisoseuran johtokunta oli tulossa.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Kanteleinen astui vieraittensa kanssa kamariin ja nauroi kun ei ollut
-edes kaikille tuolia. Sytytettyään lamppuun tulen, luki hän vieraat ja
-tuolit. Vieraita oli kuusi, tuoleja neljä. Pojat valtasi tuolien
-valloittamispuuska. Ilman jäivät vain Koivusen Vihtori ja Varamäen
-Sohvi. Kanteleinen oli mennyt keittiön puolelle ja toi sieltä kahta
-tuolia. Koulusalista löytyi vielä yksi. Siten olivat kaikki saaneet
-istuimen. Sillä välin oli Kuhilasmäen Mikko jo ruotaissut itsensä
-Kanteleisen vuoteeseen, joka houkuttelevana tarjosi hänelle
-luohaamistilaisuutta. Piehtaroi siinä ja kerskasi toisille onnestaan.
-Ovenraosta keittiön puolelta tirkisteli vanha talousmuori nurjin
-silmäyksin sänkyyn. Kanteleinen oli hämillään ja pelkäsi että muori
-alkaa murista. Mutta keittiönovi painui kiinni. Kuhilasmäen Mikkokin
-nousi istumaan ja rauhoittui piehtaroimisestaan.
-
-Sievä syksyinen kuutamoilma oli nuoriin tehnyt reipastuttavan
-vaikutuksen. Epäilemättä oli sitä avustamassa ollut opettaja
-Kanteleinen, joka tuli tiellä oikein vastaanottamaan ja kohteli kuin
-vanhoja tovereita. Heillä oli näinä päivinä, mitkä olivat kuluneet
-nuorisoseuran kokouksesta, ollut Kanteleinen alituisena ajatuksien
-aiheena. Ennen, kun oli ollut määrä saapua joihinkin johtokunnan tai
-toimikunnan kokouksiin, oli se useimmista tuntunut niin väsyttävältä ja
-ikävältä, että niistä aina mieluummin jäätiin pois. Niinpä ei ollutkaan
-vuosikausiin saatu johtokuntaakaan täysilukuisena koolle. Mutta tällä
-kertaa ei tullut kellekään mieleenkään että nyt malttaisi jäädä
-tulematta. Päinvastoin kokousta odotettiin kuin huveja. Kanteleisessa
-oli ollut niin paljon puoleensavetävää ja sytyttävää, jonkalaisesta
-kylän nuoret eivät ennestään tienneet mitään.
-
-No niin. Siinä sitä nyt istuttiin oikein kansakoulun kamarissa ja
-opettaja mukana. Juttu oli aluksi hyvin tavallista nuorten ihmisten
-puhelua, jossa sanasutkaukset, hilpeä leikki ja vilpitön luottamus
-toistensa loukkaantumattomuuteen antavat nuorten seuraelämälle sen
-sisällökkään ja luontevan hengen.
-
-Tähän nuorisoseuran johtokuntaan kuuluivat:
-
-_Erkin Sameli_. Nuorisoseuran entinen puheenjohtaja. Raitis. Urheilija
-ja piirin painimestari. Ei ollut huomattavammin innostunut
-aatteellisiin harrastuksiin.
-
-_Kuhilasmäen Mikko_. Seuran entinen sihteeri. Omaa humoristisia
-taipumuksia. Lausuu runoja. Haisee viinalle toisinaan, varsinkin
-silloin kun näyttelee. Hänen mielestään ryyppy häntä ikään kuin rasvaa.
-Mutta kaikki toverit sanovat että hän tekee aina silloin itsensä
-naurettavaksi.
-
-_Koivusen Vihtori_. Seuran entinen rahastonhoitaja. Hiljainen
-aatteen mies. Lukee paljon. On perusteellisesti syventynyt
-nuorisoseura-aatteeseen. Luonteeltaan hidas ja aina syrjässä.
-
-_Sepän Kustaa_. Hyvin nuori, pitkä ja hoikka poika. Omaa
-näyttelijätaipumuksia ja ajattelee hiljoilleen pyrkiä mukaan johonkin
-turneeseen. Lahjoistaan itsetietoinen. Suuttuu helposti. Hänen sanaansa
-ja lupauksiinsa ei voi aina luottaa.
-
-_Varamäen Sohvi_. Kansakoulujohtokunnan jäsenen tytär. Nuori,
-hiljainen, kaino tyttö, jolla on hyvin kauniit hymyilevät silmät ja
-keltaiset pitkät palmikot. Sohvista saa heti hyvinkasvatetun
-vaikutuksen. Ja omantunnon tarkasti hän ilmaisee seuran heikkoja puolia
-Kanteleiselle, kun havaitsee että joku pojista aikoo niitä peitellä.
-Tämä ei kuitenkaan millään tavalla tee sitä vaikutusta, kuin tyttö
-tahtoisi uuden opettajan edessä edustautua, vaan kaikessa on
-jonkunlainen arkatuntoisen sisällisen pakon aiheuttama leima.
-
-_Juurikkalan Elli_. Muutamia vuosia Sohvia vanhempi, iso tyttö. Rohkea
-katse ja puhelias luonne. Taistelun ihminen. Vahva pitämään nuorison
-puolta kaikkia hyökkääjiä vastaan.
-
-Ensimäinen tunti, sitte kun päästiin juttelemaan nuorisoseuran
-asioista, kului pelkkään yleiskeskusteluun. Kukin vuorostaan koetti
-tehdä käsityksensä ja luonteensa mukaan selkoa kylän oloista ja
-nuorisoseuran elämästä. Kanteleinen kyseli, toiset vastailivat. Oli
-muuten oikein merkillistä miten vilpittömällä harrastuksella useimmat
-tänä iltana olivat asiaan kiintyneet. Tuntui aivan siltä kuin olisi
-joku suurlakon vanhaa kumoova ja uusia toiveita herättävä tuuli
-puhaltanut läpi koko johtokunnan. Niissäkin, joissa aatteellinen
-valistusharrastus oli ennen ollut vain pintapuolinen lippumerkki,
-tuntui ajatus nyt liikkuvan syvemmällä. Ikään kuin heidän sieluissaan
-olisi näiden päivien kuluessa avautunut kauan sulettuna olleita
-salakammioita, joissa elivät ne parhaat vaikutelmat ja ajatukset mitä
-he olivat saaneet luetuista kirjoista, nuorisoseurapuheista ja
-esitelmistä sekä toverielämästä.
-
-Kun vihdoin ryhdyttiin käytännöllisesti suunnittelemaan ja järjestämään
-vastaista työtä, tunsi jokainen olevansa innostunut. Luottamus asiansa
-mahdollisuuteen ja menestykseen oli keskustelun kuluessa kasvanut,
-samalla kuin työn tärkeys oli selvinnyt. Kevyt keskustelutapa, joka
-alussa pyrki anastamaan ylivallan, oli itsestään muuttunut vakavaksi,
-ja nuorten johtokunnan jäsenten katseista loisti kiihtynyt innostus.
-
-Itse Kanteleinen oli elementissään.
-
--- Me koetamme! Jollei tällainen joukko nuoria ihmisiä kykene saamaan
-eläväksi nuorisoseuraansa, jossa itsekasvatus-innostus valtaa mielet,
-sepä on aivan ihmeellistä!
-
-Nuorisoseuran varapuheenjohtajaksi valittiin entinen esimies Erkin
-Sameli. Eikä hän enää ollenkaan kieltäytynyt. Päin vastoin näytti siltä
-kuin olisi Sameli ottanut sen kunnia-asiaksi.
-
-Sihteeriksi valittiin Juurikkalan Elli, joka vähän vastusteltuaan
-suostui. Entistä sihteeriä ei ehdottanut kukaan. Vaikka ei siitä ollut
-mitään julkisesti puhuttu, tunsi jokainen tähän epäluottamukseen olevan
-varsinaisena syynä sen, että Kuhilasmäen Mikko silloin tällöin haisi
-viinalle, sekä että hän ei ollut viitsinyt viime vuodelta laatia
-kertomusta. Mikkoon koski epäluottamus. Hän tuli vaiteliaaksi ja
-humoristinen tuuli laski. Toiset huomasivat sen ja jotkut olivat
-mielissään siitä että oli edes huomannut. Ehkä viisastuu.
-
-Rahastonhoitajaksi valittiin yksimielisesti uudelleen Koivusen Vihtori.
-
-Sitten käytiin asioihin.
-
--- Ensinnä täytyy saada loppuun hoidetuksi viimevuoden asiat, virkkoi
-Kanteleinen. Meillähän ei ollut vuosikertomusta vuosikokouksessa. Se on
-nyt viipymättä saatava, sillä sen vaatii hyvä järjestys. Pääseurallekin
-on siitä ote ja tilastotiedot lähetettävä, muuten jäämme pois
-toveriseurojen joukosta pääseuran vuosikertomuksessa. Ja se olisi
-rumaa, eikä siihen ole mitään todellista syytä. Minä ehdotan, että
-entinen sihteeri tekee vuosikertomuksen tällä viikolla, että saamme sen
-esittää seuran ensi kokoukselle.
-
--- Mikon pitää laittaa! sanoi Elli.
-
--- Laita itse! tokasi Mikko nyrpeissään.
-
--- Hoo! Mikä pakko minulla siihen on?
-
--- Miskan se tehtävä on, todisti Kustaa. Tee vain, poika. Häpeänkin
-tähden minä ainakin...
-
-Nauroi.
-
--- En minä jouda, intti Mikko, joka oli kokonaan menettänyt äskeisen
-iloisen tuulensa. Enkä taida, en jo.
-
--- Älä nyt tyhjää änkkää, sanoi Koivusen Vihtori hiljaiseen tapaansa.
-Minullakin on jäsenmaksujen keräys puolinaisena, mutta sen toimitan
-loppuun nyt vaikka millä tavoin.
-
-Aikansa kuunneltuaan tätä kinaa, sanoi Kanteleinen:
-
--- Kyllähän se Mikon tehtävä on. (Hymyili). Nyt on tiistai. Kyllähän
-sinä voit sen saada valmiiksi ensi sunnuntaihin?
-
-Mikko oli vähän aikaa vaiti.
-
--- Koetetaan, sanoi sitten.
-
--- Noh! huudahti Kanteleinen. Se asia on sitä myöten valmis. Ja Vihtori
-panee kohta kireän matkaan jäsenmaksujen kannossa.
-
--- Panen, lupasi Vihtori.
-
-Ryhdyttiin suunnittelemaan seuraavaa kokousta ja sitä varten ohjelmaa.
-Se saatiin muodostumaan verrattain pian sen mukaan kuin Kanteleinen
-ehdotti. Ohjelma tuli olemaan:
-
-Esitelmä maalaisnuorukaisen harrastuksista nykyaikana, pitää opettaja
-Kanteleinen; Lausuntoa, Kuhilasmäen Mikko; Voimistelunäytös Erkin
-Samelin johdolla; Lukukappale Hiltyn "Onni"-teoksesta, Varamäen Sohvi;
-keskustelukysymys: "Miksi nuorisoseuravelvollisuuksien täyttäminen
-tuntuu monesta niin hankalalta?" alustaa Koivusen Vihtori.
-
-Ennen oli kokousten ilmoittaminen ollut hyvin huolimatonta. Nyt
-päätettiin painattaa ilmoituslippuja ja määrättiin kaikki paikat,
-joihin ilmoituslippuja piti naulattaman tai liisteröitämän, sekä niiden
-huoltajat.
-
-Kanteleinen oli eilen oikein varta vasten käynyt seurahuoneella
-tarkastamassa. Hän ehdotti nyt, että johtokunta suun sanan lausumatta
-menisi seurahuoneelle yhdeksi päiväksi korjaamaan pahimmin
-risaantuneita paikkoja, hieman järjestämään ja siistimään. Hän sanoi
-tuonnempana ehdottavansa, että seuran jäsenet saapuisivat sinne
-isommalla joukolla töihin, mutta sitä varten valmistaa hän ehdotuksen
-sitte kun ehtii nyt vähän enempi perehtyä asioihin.
-
-Toiset innostuivat tähän kohta. Ainoastaan Mikko veti esteeksi
-vuosikertomuksensa. Mutta kun Kanteleinen ilmoitti että tuo päivätyö
-tehtäisiin vasta tulevalla viikolla ja Sepän Kustaa sanoi ettei sodassa
-yhtä miestä kaivata, sanoi jo Mikkokin ettei hänellä tulevalla viikolla
-mitään esteitä ole.
-
-Vielä otti Kanteleinen puheeksi seuran arkiston. Siitä ei kukaan
-tietänyt mitään. Asia päätettiin ottaa ensi kokouksessa puheeksi ja
-velvoittaa kaikki seuran jäsenet, joilla vain jotain seuran papereita
-on, tuomaan ne nykyiselle esimiehelle.
-
-Kotiopintoja ja kotiseutututkimusta varten Kanteleinen vielä kertoi
-suunnitelmiaan, mutta sanoi niihin palaavansa lähitulevaisuudessa,
-samalla kuin valmistetaan nuorisoseuralle kokotalvinen työsuunnitelma.
-
-Kello oli jo 11 yöllä kun nuorisoseuran johtokunta vihdoin hankkiusi
-lähtemään. Kuhilasmäen Mikkokin oli jo saanut paremman tuulensa
-takaisin, joten koko parvessa vallitsi hilpeä nousuhenki. Vakavain
-asiain kiinteä käsittely oli alkanut lopulta käydä siihen
-tottumattomille raskaaksi. Mutta sen korvasi nyt monin kerroin hyvä
-tunne siitä, että oli saatu taas nuorisoseuratyö vakavasti jaloilleen.
-Jokainen oli ennen parhaimpina hetkinään, kun seuran asiat luisuivat
-kenenkään apuun tulematta alemmaksi, sydämessään valittanut, voimatta
-omasta puolestaan mitään. Nyt tuntui kuin olisivat yhtäkkiä nuo
-valittavat huokaukset tulleet kuulluiksi. Samalla kuin itseluottamus
-nousi, kohosi toverihenkikin lamautuneesta tilastaan. Yhtäkaikkisuuden
-sumut alkoivat hälvetä. Suuri joukko elämänkysymyksiä ja asioita astui
-esiin tärkeinä ja osanottoa vaativina. Suhde koko elämään tuntui
-muuttuneelta. Oma asema oli tullut tärkeämmäksi, yhteisten harrastusten
-toteuttaminen oli alkanut näyttää mahdollisemmalta.
-
-Kuu paistoi täyteläisenä tummansinisellä taivaanlaella, joka kuun
-lähiympäristössä sai omituisen kellertävän hohteen. Laajan kylän
-mäkien, talojen ja etäämmältä häämöttävien metsien rajapiirteet
-kuvastuivat kulkijoille kirkkaassa yövalaistuksessa. Kylän nuorille ei
-siinä ollut mitään uutta, heille se oli kaikki tuttua, vanhaa. Mutta
-Kanteleisen mielikuvituksessa, jonka äskeisen kokouksen vilkkaus oli
-saanut elämään suuren hetken, kuvastuivat näissä kuun luomissa
-varjoissa runolliset maailmanrannat, joiden sisässä hän oli löytänyt
-suuriarvoisen elämäntehtävän.
-
-Ja hän tahtoi _tehdä_ sen...!
-
-
-
-
-V.
-
-
-Jokirannan kansakoululla eivät opettajat olleet tahtoneet oikein
-viihtyä, joten ne vaihtuivat sangen usein, mikä minkäkinlaisten syiden
-ahdistamina.
-
-Yhden kohtalo oli tämä. Hän riitaantui kyläläisten kanssa siitä, kun
-piti auki koulun ikkunoita talvella ja siten kulutti paljon puita.
-Johtokunta hermostui, varsinkin kun opettajan järjestelmään sitä paitsi
-kuului, ettei lapsia laskettu aamusin kouluhuoneisiin ennen kuin 15
-minuttia ennen lukujen alkamista. Lapset jotka tulivat pitempienkin
-matkojen takaa koululle, joka oli yksinäisellä paikalla, eivät
-arvanneet tulla niin minutilleen. Ne saivat talvipakkasessa värjöttää
-kuistilla, kun muuta eteistä ei ollut. Ovella syntyi järjestäjäin ja
-sisäänpyrkijäin kesken monasti suurijyryinen mellakka. Opettajan täytyi
-usein rynnätä hillitsemään, jolloin hän ripitti lapsia huudittomuudesta
-ja selitti seminaarijärjestystä. Näillä ripitystunneilla sai hän kovan
-yskän ja ryki sitten oppilaiden kanssa kilpaa, jolloin joskus lankesi
-syyttämään kyläläisiä huonosta kasvattamisesta. Koulun yskä sai
-kyläkunnan ensin pohtimaan asiaa, sitte johtokunnan. Ja kun tultiin
-kevätpuolelle, haki opettaja toiseen paikkaan ja pääsi.
-
-Eräs toinen oli ollut taas niin hiljainen ja itseensä sulkeutunut mies,
-että kyläläiset, jotka yleensä, kuten syrjäkyläiset ainakin, olivat
-puheliaita, epäilivät toisinaan, ettei opettaja osaa ollenkaan puhua,
-mörähdellä vain. Suhteet muodostuivat pian sellaisiksi, että kyläläiset
-rupesivat tekemään hänestä pilaa takanapäin. Ja kun hän oli vaatimaton,
-sävyisä ja arka mies, meni hänkin pois. Sitä kyläläiset valittivat,
-sillä häntä pidettiin hyvänä opettajana.
-
-Kolmas oli ollut kiivas saarnamies. Mutta kun kylällä ei ollut hänen
-uskonsisariaan kuin kymmenkunta, muodostuivat näiden kokoukset koulun
-kamarissa sellaisiksi yksityisiksi hartaushetkiksi, joista kyläläisten
-mielikuvitus loi heidän omaksi pohdittavakseen mitä miellyttävimpiä
-juorujuttuja. Johtokunnan täytyi taas sekaantua asiaan. Pidettiin
-istunnoita ja tutkinnoita, joiden tuloksena oli uusia juorujuttuja.
-Mitään ei todistettu. Mutta kun opettajaa ei saatu muuten
-syynalaiseksi, ruvettiin syyttämään häntä vääräoppisuudesta. Niin
-saatiin asiaan sekautumaan pappi ja tarkastaja. Opettaja ehti sillä
-välin hakea muualle ja johtokunta antoi hyvän todistuksen, jotta vain
-pääsisi hänestä.
-
-Kanteleisen edellinen opettaja oli ollut hyvin "alhainen",
-keski-ikäinen mies, jolla oli hieman kirjava entisyys. Hän piti
-poskessaan lanskaa ja pikanellaa sekä esiintyi rikkinäisissä housuissa.
-Ensimäinen asia, josta kyläläiset rupesivat keskenään opettajastaan
-riitelemään, olivat juuri nämä opettajan housut ja tupakka-tukupussit.
-Toisten mielestä tämä kansanomaisuus teki hänet yhdeksi opettajakunnan
-ensimäisiä alallaan. Kun hänen puheensa siihen lisäksi olivat vielä
-hyvin koristelemattomia ja jokapäiväisiä, oli hän ihastuneitten
-mielestä juuri sellainen, minkälainen tällaisen metsäloukon
-talonpoikaismukulain koulumestarin tulee ollakin.
-
-Mutta kylässä oli toisia, joitten mielestä tämä ei ollut juuri mikään
-opettaja. He olisivat vaatineet opettajalta, että hänellä pitää olla
-eheät housut ja ettei hänen suupielestään saisi juosta tupakankura,
-joshan nyt suussaan tahtoikin pitää tupakkaa. Hänen puhetapojaan
-myöskin moittivat ja sanoivat että opettaja yritti osotella jätkiä.
-
-Opettaja olisi kyllä, kaikesta huolimatta, jäänyt kauemmaksikin. Mutta
-kerran sattui tarkastaja koululle juuri kun opettaja lukittujen ovien
-takana erään johtokunnanjäsenen kanssa kurkutti paloviinapulloa.
-Tarkastaja oli yksitotinen mies, niin että opettajalle, joka oli
-virassaan väliaikainen, tuli taas paikanmuutto murehiksi.
-
-Kanteleinen sai aivan ensiaikoina monen ihmisen kertomusten kautta
-tutustua koulun entisten opettajain historiaan. Kukin kuvaili asiat
-aina siinä värissä mihin puolueeseen oli milloinkin kuulunut.
-
-Uusi opettaja havaitsi pian olevansa kyläläisten jännittävän
-uteliaisuuden esineenä. Ihmiset katselivat kysyvinä, puhuttelivat
-arasti; mitään erikoisempaa kohteliaisuutta ei osotettu, mutta ei
-vihamielisyyttäkään. Ani harva oli pistäytynyt koululla tutustumassa.
-Mikä katsoi silmiin tiukasti, kuka kuunteli jokaista opettajan suusta
-tulevaa sanaa hermostuneella tarkkuudella. Kamarissa ne silmäilivät
-ympärilleen huonekaluja, kirjoja ja seinille ripustettuja opettajan
-omia piirtämiä tauluja, sekä ulkona peräilivät huoneiden ovia, aitoja
-ja muuta, aivan kuin niistä kaikista etsien kuvaa opettajan luonteesta.
-
-Pidettyään pari viikkoa pientenlasten koulua ja ehdittyään
-lastenkin kautta hieman tutustua kyläkuntaan, tunsi opettaja itsessään
-heräävän halun käydä joka talossa ja mökissä tutustumassa. Näillä
-tutustumisretkillään sai hän pian havaita, että täällä oli monissa
-ihmisissä n.s. luontaista sivistysvihaa, joka persoonia valikoimatta
-kohdistui kaikkiin, jotka olivat tahi olivat olleet edes jonkunlaisessa
-tekemisessä muun kuin ruumiillisen työn kanssa. He pitivät kansakoulua
-ristinä, jonka huipuksi oli asetettu milloin vähemmän, milloin enemmän
-siedettävä opettaja-virkamies. Toisissa taas oli missä enemmän, missä
-vähemmän uinuvassa tilassa tiedonhalua, joka epäröiden ja harhaillen,
-asiallisen opastuksen puutteessa, ikään kuin kiersi milloin mitäkin
-satunnaisesti tapaamaansa tukisauvaa. Mutta näiden lisäksi oli
-todellisesti edistysmielisiä ihmisiä, joissa heti löysi henkistä
-sukulaisuutta. Näiltä retkiltään kotiin palatessaan tunsi Kanteleinen
-nuoressa sydämessään monasti ahdistavaa tuskaa. Hänelle kävi
-pian selväksi, että opettajain yhtämyötäinen vaihteleminen ja
-epäonnistuminen oli täällä luonut valistustyölle vaikeasti voitettavia
-ennakkoluuloja. Päästyään milloin minkäkin kyläläisen kanssa puheisiin,
-teki hän melkein aina sen havainnon, että ihminen täällä oli aina
-alussa ikäänkuin kovan kuoren sisässä. Ne olivat harvasanaisia,
-vältteleviä, juroja, -- mutta useimmat ottivat tarkan vaarin jokaisesta
-Kanteleisen sanasta, silmäyksestä ja ajatuksesta. Tuntui siltä kuin he
-olisivat odottaneet keskustelusta vastausta kysymykseen: ystävä vai
-vihollinen?
-
-Samalla kun Kanteleinen pääsi selville tästä havainnosta, pani hän
-merkille, että nämä olivat sangen älykkäitä ihmisiä sekä että he olivat
-siitä itsetietoisia.
-
-Kaikkialla tavattavat kyläennakkoluulot olivat vahvasti kehittyneet.
-Vanhemmat ihmiset olivat niiden oikeudesta hyvin vakuutettuja.
-Nuoremmista taas muutamat eturivin kulkijat olivat yhtä jyrkästi
-vakuutettuja useiden kyläennakkoluulojen luonnottomuudesta ja
-epäoikeudellisuudesta. Siitä aiheutuikin vanhan ja nuoren polven välien
-jyrkin ristiriita.
-
-Esimerkiksi Jokirannan kylä oli ylimuistoisista ajoista ollut rikkauden
-maineessa. Se oli nostattanut kaikkien kyläläisten rintaa, oli kyseessä
-sitte ruotivaivainen tahi perinnöillään asuva talollinen. Rikkaus oli
-kyllä, varsinkin oli ollut, tosiasia. Sitä oli polvesta polveen
-peritty, saatu muualta tuotujen rikkaitten vaimojen kautta ja nyt viime
-vuosikymmenillä metsiä myömällä lisätty. Mutta nykyään se asetettiin
-kaiken edistystoiminnan esteeksi. Kun oli Jokirannan talosta, ei
-tarvinnut mitään muuta olla, eikä mistään välittää, kyllä tuli elämässä
-toimeen. Jos oli puhe kansakoulun läpikäymisestä, nuorison
-maatalouskouluihin tahi kansanopistoon menemisestä, aina oli vanhemman
-polven vastustuksen perussävelenä, ettei Jokirannan kyläläisten ole
-ennenkään tarvinnut elämäntaidon apua ja rikastumiskeinoja muualta
-etsiä. Täällä ne on taittu polvesta polveen, ominsa on tultu toimeen,
-on ollut vähin muillekin antaa.
-
-Myöskin oli heillä se käsitys, että Jokirannan kylä on hyvin siivo
-kylä. Kylän maineesta oltiin arkoja, joten, jos joku yritti
-huononpuoleisella elämänmenolla sitä vahingoittaa, koko kylä oli
-yksistä puolin tällaisia yrityksiä vastustamassa.
-
-Kiertäessään iltasin kylillä, pistäysi Kanteleinen milloin talollisten,
-milloin mökkiläisten tupiin. Ensimältä teki sen havainnon, että
-vastaanotto melkein kaikkialla oli juroa ja kylmää. Mutta jatkaessa se
-muuttui vähitellen. Saattoi tapahtua, että talonväki katseli kulmainsa
-alta, kun tuo hieman herrahtava uusi opettaja jonain iltana astui
-tupaan, kun oli kaikki arkikunnossa. Mutta se lientyi pian, ihmiset
-pääsivät "herra"-orjuudesta, mikäli tieto uudesta opettajasta levisi
-hänen edellään. Moniaissa tuvissa otettiin jo vastaan kuin vanhaa
-tuttua, naurettiin, sanottiin tervetulleeksi, puhuttiin korotetulla
-äänellä ja tarjottiin pyyhkäisty tuoli. Istuin asetettiin lähelle
-takkavalkeata jos oli ilta, ja lähelle ikkunaa jos sattui vielä
-päivänvaloa. Kamari ei ollut joka talossa sellaisessa kunnossa, että
-sinne olisi sopinut viedä. Mutta sen moni emäntä ilmoitti
-peittelemättä, aivan kuin pienellä uhmalla, samalla kuin käski kahvia
-juomaan tuvanpöydän nurkalle ja sanoi isännälle:
-
--- Tule sinäkin, kaadoin sullekin.
-
-Kaikki eivät antaneet kahvia. Aluksi se näytti johtuvan
-välinpitämättömyydestä, kuten Kanteleinen arvaili. Mutta sitten hän
-havaitsi, että oli perheitä, joissa ei kahvia juotu ollenkaan. Ne
-arkailivat nähtävästi alussa uusia tapojaan, mutta jo vihdoin rupesi
-tulemaan -- voileipä ja maitolasi. Siitä sitte juteltiin monessa
-talossa: oli tuumattu vähentää kahvinjuontia, se kun on ulkomaista ja
-tulee niin kalliiksi. Kanteleinen huomasi yhä useammin ihmeekseen, että
-monetkin, joiden oli vielä äsken luullut olevan häntä vanhoillisempia,
-mennä porhalsivat hänen edellään! Hänhän ei ollut ehtinyt vielä tulla
-kahvista ehdottomasti raittiiksi, mutta ajatellut hän sitä oli. Nämä
-olivat myöskin ajatelleet, ja samalla toteuttaneet sen. Kyläläisten
-esimerkki ajoi hänet itsensäkin kotona toteuttamaan kahviraittiutta.
-Vieraissa käydessään piti hän asian vielä avoinna, juodakseen siellä
-missä tarjotaan, jottei tarvitsisi loukata ketään.
-
-Kerran tuli tästä puhe ukko Varamäen pikkutuvassa. Sohvi oli keittänyt
-kahvit ja tarjosi Kanteleiselle ja isälleen. Ukko oli vahva
-tupakkamies, poltti ja piti poskessaan. Mutta viinasta oli hän raitis.
-
-Kun nyt Sohvi tarjosi kahvia, sanoi Kanteleinen:
-
--- Olenkin ollut muutamia viikkoja kotona ilman kahvia.
-
--- Ja kylässäkö juot? tokasi ukko.
-
--- Olen juonut, missä on tarjottu, etten loukkaisi.
-
-Ukon suu meni tuttuun kiusoittelevaan hymyyn:
-
--- Ryyppäätkö viinaakin missä vain tarjotaan, ettet loukkaisi?
-
--- En ... en toki!
-
--- Mutta miksi sitten kahvin suhteen olet arempi?
-
-Kanteleinen joi juuri kahvia ja tunsi joutuvansa omituisesti hämille,
-sillä hän ei todellakaan voinut selittää miksi.
-
-Ukko Varamäki asetti piipun takalle tupakkapönttöön, purki mällin ja
-asetti sen sanomalehtitilkulle muurinotsikolle odottamaan. Sylki sitä
-varten asetettuun vesikuppiin ja otti kahvia.
-
--- Minä olen ollut 25 vuotta raitis viinasta. Ja kun lopetin kerran, en
-ottanut missään. Minun mielestäni nuorten pitääkin opetella olemaan
-raittiita kahvista, varsinkin kun on opettaja ja muiden esimerkki.
-
--- Voi tuota isää, harmitteli Sohvi.
-
--- Mitä? Tottahan minä nyt teille nuorille saan sanoa mitä ajattelen.
-Vai onko se niin tyhmää, häh?
-
--- Kaukana siitä, vakuutti Kanteleinen.
-
--- Sitä minäkin, totesi ukko, laski kupit kädestään ja kokosi
-tukupussinsa uudestaan poskeensa.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Tarkastus nuorisoseuratalolla oli toimitettu. Kanteleisen ohjelma oli
-valmis: Kaikki työkuntoiset miehet seurahuoneelle iltakökkiin panemaan
-taloa asuttavaan kuntoon!
-
-Kyllä siitä moni pelästyi. Yksin johtokunnan jäsenetkin kävivät
-harvapuheisiksi.
-
-Tänne seurahuoneelleko oikein puutöihin? Ilman palkkaa iltansa
-kuluttamaan täällä, kun toiset laiskoina saavat olla missä haluavat...
-Ja sitte tulevat tänne pyhinä ja särkevät kohta kaikki, niin ettei
-siitä ole yhtään mitään hyvää...
-
-Mielikuvitukset elivät. Siellä vilahteli lukemattomia hupaisempia
-illanviettotapoja houkuttelevina ja lumoavina kuin kevätpurot.
-
-Mitä oli niiden rinnalla seurahuone, jossa piti tehdä työtä! Sehän oli
-sulaa järjettömyyttä, kun ei kerran ollut mitään pakkoa.
-
-Olisi toista, jos kaikki tulisivat. Mutta ne eivät tule. Eivätkä pysty!
-Kuinka sitä sitte muutamat tulisivat ilman palkkaa?
-
-Mutta Kanteleinen jatkoi rauhallisena esittelyään:
-
--- Näin syksyiset työpäivät loppuvat tavallisesti aikaiseen ja meille
-jäävät pitkät illat... Kokoonnumme parina iltana viikossa, nähdäksemme
-mille maistuu puunhaju ja työnhuvi siellä, missä moni on ennen vain
-hypellyt ja voimistellut.
-
-Puhuuko se oikein totta? Miehen silmä on saanut kiinteän tuikkeen,
-äänessä karahtaa omituinen käskijän sävel...
-
-Pojat kummastelevat ja katsovat vielä uudestaan Kanteleista. Joku alkaa
-jo ihmettelystään tauota. Se voisi kenties olla mahdollista? Voisi
-siinä olla hauskaakin sille joka osaa...
-
-Kanteleinen sanoo, että seurahuoneen lämmitysvehkeet on ensin
-kuntoonpantava. Hän kutsuu kylän muurarin, näkyypä se olevan mukava
-mies.
-
-Todellakin! Muurilaitoksia katseltiin joukolla. Mahtaako muurari vaatia
-paljonkin näiden kuntoonpanosta?
-
--- Noo, ei niinkään paljoa kuin mahdollinen tulipalo veisi, jos
-sellainen...
-
-Ja sitten ne penkit! Ei ollut ennen tullut huomatuksikaan, miten ikävän
-näköisiä ne olivat. Totta kyllä, että ne alkuaankin oli tehty vain
-hätävaraksi, silloin kun seurahuone laitettiin. Sillä välin on niitä
-säästämättä pidelty, niin kuin pidetään sellaista, josta ei ole mitään
-lukua. Tästä kaikesta oli niihin jäänyt monta merkkiä. Sitä paitsi oli
-luonto puolestaan niitä pidellyt, vedellyt kaltoiksi ja ontuviksi.
-
-Tuolien ja pöytien laita oli sama. Tuoleja oli aikoinaan ostettu kaksi
-tusinaa, mutta nyt niistä oli vain kuusi sellaisessa kunnossa, että
-pysyivät omin neuvoin pystössä ja kaksi sillä tavoin, että niiden
-jalkoja oli vahvistettu saharivun kappaleilla.
-
-Pöydistä yksi seisoi puhtaasti omin neuvoin, mutta toisen katkaistu
-jalantynkkä nojasi mukavasti kulmapenkkiin ja kolmas lepäsi näyttämön
-nurkassa piilossa, vaivojansa sentään huutamatta.
-
-Seinillä riippui joitakuita kehyksettömiä, tomuisia kuvatauluja.
-Ikkuna-uutimet oli kekseliäästi solmiteltu tarkoituksella saada revityt
-ja liatut kohdat peittymään solmujen sisään. Näyttämö oli kuin sodan
-jäleltä, ikäänkuin olisi vihollinen siellä majaillut ja lähtenyt sitte
-äkkinäisen yllätyksen humalassa. -- --
-
--- Eivät ne taida tulla tänne, virkkoi vihdoin Kuhilasmäen Mikko,
-jonka silmäin eteen ehdotettu työ kohosi voittamattomana ja
-mielikuvituksellisena jättiläisyrityksenä. Eipä sillä, ettei hänkin
-olisi pitänyt sitä tarpeellisena! Oikeinhan tässä todella sai hävetä,
-mutta ... kun eivät ne kuitenkaan tule.
-
--- Niin noh, tuleehan niitä aina joitakuita, kuten sinä ja minä ja...
-
-Pisteleekö se? Mikko vilautti kysyvänä. Mutta Kanteleinen katseli
-rauhallisesti ja varmana hymyillen, kun Mikon vakoileva katse arkana
-pakeni.
-
--- Eivät ne kaikki tällaisiin töihin pystykään, virkahti Koivusen
-Vihtori ja katsoi tuijotellen Kuhilasmäen Mikkoon, ikään kuin jotain
-tarkoittaen.
-
--- On niitä sellaisiakin jotka pystyvät, murahti Erkin Sameli.
-
-Sepän Kustaa vihelteli hieman syrjässä mestarillisesti erään
-näytelmäkappaleen laulua, ottamatta osaa neuvotteluun. Se ei kuulunut
-hänelle, koska häntä ei ollut tällä viime kerralla luotu puumieheksi.
-
-Asia päätettiin. Tahi oikeammin, sen päätti Kanteleinen johon yhtyivät
-Koivusen Vihtori ja Erkin Sameli. Seurahuoneelle kerättäisiin muutamia
-höyläpenkkejä koulusta ja kylältä ja aineksia pyydettäisiin
-talollisilta.
-
-Vähää myöhemmin alkoi nuorisoseuratalolta parina iltana viikossa kuulua
-iloisesti laulava höylänääni, kirveen pauke ja sahan sihisevä rauske.
-
-Ensi kerroilla kun poikia kutsuttiin tuli todella, kuten oli
-ennustettukin, muutamia vain. Mutta pian sai harrastus käänteen.
-Kylässä heräsi tämän nuorisoseuratalolla tapahtuneen työnvaihdoksen
-johdosta tavaton uteliaisuus. Kolmantena iltana kun nikkaroitiin tuli
-sinne niin paljo väkeä, ettei jalka tahtonut jakaapua. Suurin osa ei
-kuitenkaan tahtonut ajatellakaan muuta työtä kuin poltella paperossia
-ja kädet taskuissa istua päältäkatsojina. Toiset taas tahtoivat
-töikseen tyrkkiä ja vääntää toisten tyhjäntoimittajain kera.
-
-Kanteleisen täytyi ottaa komentava ryhti. Kukaan ei saanut polttaa eikä
-ollenkaan riehua ja vääntää. Työtä tarjottiin kaikille. Ken ei muuta
-voinut, sai käydä kylästä aineksia keräilemässä. Niskoittelijat
-alkoivat näyttää luontoaan. He olivat täällä aina saaneet olla vapaina
-eivätkä aikoisi nytkään ketään ujostella. Jos joku meinaisi sellaista,
-niin he pian suuttuisivat. Eivätkä he ainakaan tätä opettaja-poikasta
-viitsisi pakosta totella.
-
-Kun tämä ajatustapa alkoi puhjeta teoiksi ja sanoiksi, nostivat
-työssäahertavat heti sotaäänen ja ilmoittivat kohlivin sanoin menevänsä
-omavelkaiseen takuuseen siitä, mitä opettaja oli sanonut. Ja joka ei
-usko, sille asia kyllä todistetaan. Tämä vaikutti, että rähinäpojat
-puikkivat tiehensä, mutta toisia, jotka olivat hiljaisina katselleet,
-ryhtyi töihin.
-
-Ilta illalta kasvoi työinto. Moni poika pyyhkiessään hikeä otsaltaan
-nauroi, että hän hikoilee aivan kuin hyppylattialla. Monen työtaito oli
-heikko, mutta opettajan innokas ohjaus heitä rohkaisi siihen määrään,
-että syntyi oikein tosiyrityksiä.
-
-Kanteleinen oli laatinut piirustuksia pöytiä, tuoleja ja penkkejä
-varten, kaikki suoraa, lujaa mallia. Mitä enemmän työ edistyi ja
-onnistumisen mahdollisuus alkoi näyttää varmalta, sitä suurempi työnilo
-valtasi mielet. Iltasin ei tahdottu ehtiä ollenkaan poislähteä. Mutta
-Kanteleisen täytyi katsoa, etteivät saisi kylässä ruveta valittamaan
-sitä, että seurahuoneella rehkitään yöt, niin ettei sitte aamulla tahdo
-jaloilleen saada.
-
-Poikain työillat nuorisoseuratalolla alkoivat pian herättää kylässä
-yleistä huomiota. Tuntui kuin koko Jokirannan yleinen mielipide olisi
-tämän johdosta värähtänyt. Mitähän ne nyt oikein siellä meinaavat?
-kysyttiin ja tirkistettiin, kun pimeän läpi loisti ikkunoista tuli,
-kuului työnpauke, vihellys ja joskus laulukin.
-
--- Mitäkö? joku otti vastatakseen. Pahojatekojaan paikkaavat. Ovat
-särkeneet penkkinsä ja pöytänsä, niitä ne nyt uusivat. Hän oli ollut
-katsomassa.
-
--- Saadakseen sitte taas särkeä.
-
--- Ei ne niitä enää särje, kun itse tekevät, vakuutti joku toinen.
-
--- Tämä uusi opettaja kuuluu olevan mukava. Se niitä nyt komentaa.
-
--- Kuuluu olevankin vain torpan poika.
-
--- Ilmankos... Ei suinkaan se sinne renkien ja Jussien joukkoon
-menisikään, jos olis korkeampia säätyjä.
-
--- Mitä mahtaa siitäkin koulunpidosta tulla, kun opettaja
-poikajoukoiss' kaiket illat häärää?
-
--- Anna sen häärätä! sanoi edellinen. Ei se hulluinta ole, jos se nuo
-klopikat saa paremmille tolille kuin mitä ne tässä ovat olleet.
-
--- Enhän minä, toinen oli valmis peruuttamaan. Hän oli sanonut vain.
-
-Kylä odotti melkein henkeä vetämättä. Oltiin niin ymmällä, ettei tietty
-oikein, pitikö niitä ruveta kehumaan vai haukkumaan. Mutta varmuuden
-vuoksi talolliset antoivat lautoja ja koivuja. Oli jotain olemassa,
-joka vakuutti mieliin että oli parempi antaa kuin kieltää. Varsinkin
-kun muutkin antoivat. Jokirannassa oli jotain sulamistilassa. Sitä ei
-kukaan huomannut. Se tuli niin valmistamatta. Seurahuoneella kohosi
-mieliala ilta illan jälkeen. Höylä sai yhä laulavamman äänen, ja
-kuusipuun kuiva pihkanhaju täytti tuvan aivan kuin parikymmentä vuotta
-takaperin iltasin, kun vielä oikein puhdetöitä tehtiin. Vanhatkin
-miehet tulivat jo sieraimiinsa vetämään. Se tuntui niin tutulta ja
-somalta. Kun kävelivät seurahuoneelta kotiinsa, puhuivat he entisistä
-ajoista...
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Työiltojen jatkuessa kasvoi osanottajain innostus yhtä myötään. Heitä
-oli kaikkiaan hyvä joukko toistakymmentä. Koivusen Vihtori oli
-vanhastaan tunnettu puumieheksi. Hän teki pöytää, Varamäen Iikka
-apulaisenaan. Tämä Iikka oli 17-vuotias poika, renkinä Varamäen
-nuorella isännällä. Poika oli tekijäsukua. Oli todellakin somaa katsoa,
-miten tämä pari teki työtä yhdessä. Vihtorilla aina vakaa, juro katse,
-täynnä itsetietoista sisällistä vakaumusta, joka kaikki pyöri tämän
-työn ympärillä. Karvalakki oli miehellä syvällä päässä, aivan kuin
-periaatteen vuoksi sekin, vaikka hiki tippuikin usein pitkin
-poskipäitä. Iikan lakki lensi usein alotettaessa ensitöiksi naulalle ja
-silmistä loisti kirkas, hieman vallaton mieli. Näiden silmien loiste
-sai aina sisäisesti nauttivan, tarkkaavasti hymyilevän ilmeen,
-kun poika sattui pysähtymään työssään ja katselemaan muutamaa
-vuotta vanhempaa toveriaan, jolta hänen mielestään työ kävi niin
-puhtaasti. Heillä näytti olevan hyvät välit. Iikka oli kohottanut
-Vihtorin esikuvakseen. Tämän puheet otti hän opikseen samoin kuin
-työntekotaidonkin. Se ei kuitenkaan voinut hillitä vallattoman iloista
-nuorta poikaa joskus nauramasta, kun sattui huomio kiintymään toverin
-syvälle päähän painettuun lakkiin, jonka alta kaksi älykästä silmää
-vaivoin saattoi nähdä ja hiki virtaili valtoinaan.
-
--- Pane se lakki pois, kun sä niin hikoilet, kehotti Iikka joskus.
-
-Toinen silloin sysäsi karvalakkia hieman peremmälle, mutta ei
-aikonutkaan ottaa pois, ei myöskään sanonut mitään.
-
-Vihtori taas toisinaan pysähtyi katselemaan nuoremman toverinsa
-höylänlykkäystä, puukon käyttelyä ja kirvesveistosta. Silloin voi hänen
-totisista silmistään näkyä hymyä ja joutui odottamaan että siellä
-kielen päällä pyörivä kehumasana putoaisi. Välistä sellainen sana jo
-livahtikin, mutta useimmiten jotenkin kynityssä ja laihdutetussa
-asussa. Se saattoi muodostua matkalla pikkuohjeeksikin. Mutta silti
-ymmärsi Iikan herkkä korva äänensävystä esikuvansa kehuvan ajatuksen.
-Poika vilautti silmiään, tunsi olevansa kiitoksesta hämillään, mutta
-kätki sen visusti heräävän kunnianhimonsa taimitarhaan. Tällaisessa
-tapauksessa aiheutui usein työkalun tarkastus.
-
--- Tuo höylä ei vie puhtaasti! Hän katsoi asiantuntijan tarkkuudella
-höylänterää, löi sen irti, etsi hiomakiveä vanhan, tottuneen nikkarin
-vakavalla, hätäilemättömällä tavalla. Sillä aikaa Vihtori alotti taas
-työnsä. Näin jatkui illasta toiseen. Joskus Iikka suoraan kehäsi
-Vihtoria. Silloin tämä ärähti.
-
-Myöskin Erkin Sameli oli tekomies. Hän oli ottanut urakakseen muutamia
-tuoleja. Toverina oli hänelläkin nuorempi poika, jonka osa rajoittui
-aluksi sarvihöylän vetoon ja vähäarvoisempiin avustuksiin. Työ
-heiltäkin sujui hyvin. Sameli oli havainnut, että pojalla oli
-taipumuksia, mutta ettei hän ollut saanut tähän saakka mitään
-alkuopastusta. Hän rupesi tämän havaittuaan ohjaamaan työtoveriaan,
-Niilo Mikkonen oli tämän pojan nimi. Hänen rohkeutensa ja
-itseluottamuksensa alkoivat nousta innostuksen kera. Kun oli
-muutamia iltoja oltu koossa, alkoi Niilo olla aina ensimäisenä
-nuorisoseuratalolla, vaikka hän asui muutamain kilometrien päässä kylän
-etäisimmässä kolkassa. Tämä herätti jo toisten ikätoverien huomiota.
-Miten se niin aikaiseen ehtiikin? he toisiltaan kyselivät. Muuan pari
-juoruili takanapäin, että kun ei Niilon tarvinnut muka tehdä kotona
-juuri mitään, hän jouti hyvin. Heidän piti tehdä enemmän, uskottelivat.
-Ei tässä ollut perää. Mutta se oli totta, että Niilon kotona ei ollut
-höyläpenkki ollut kunnossa niinä vuosina, joina Niilo olisi voinut sen
-ääressä yritellä. Hän oli sen nähnyt solan orsilla rujona ja jalatonna.
-Poika ei ollut koskaan siihen kiinnittänyt mitään huomiota. Mutta nyt
-oli hänen sielussaan jotain herännyt. Höyläpenkki veti puoleensa aivan
-kuin viulukin, jota hän oli viimeaikoina opetellut soittamaan. Ja kun
-höylä alkoi ottaa eheitä lastuja, valmistumassa oleva tuolinjalka saada
-määrätyitä muotoja, juuri sellaisia kuin tahdottiin, kuin hän itse
-tahtoi, valtasi pojan yllättävä, kuohuva iloisen tyydytyksen tunne,
-aivan kuin olisi jotain hyvin valtaavaa intohimoa kutkutellut. Se häntä
-seurahuoneelle veti niin aikaisin.
-
-Erkin Samelin luonne oli sellainen, että hän kaipasi aina hieman
-kehumisia, säilyttääkseen kykynsä innostua. Niilo ei ymmärtänyt tätä.
-Mutta hän kehuskeli Samelia sisällisen tunteensa kuohuvasta
-vaatimuksesta, hyvässä uskossa, ilman vähintäkään vilppiä. Se teki
-Samelille hyvää. Hän innostui opastamaan toveriaan suurella halulla ja
-ohjasi hänet viipymättä tekemään vaativampiakin töitä. Oli todellinen
-nautinto nähdä tätä paria. Siinä oli yhteishenki saanut oikein
-persoonalliset muodot.
-
-Kuhilasmäen Mikko oli ollut kahtena iltana mukana, mutta sitten jäänyt
-pois. Hän ei osannut mitään täällä tehdä ja tunsi itsensä liian
-ylpeäksi ja vanhaksi harjoittelemaan. Jotkut laskivat hänestä hieman
-pilaa, mutta pian sai hän jäädä rauhaan, toveripiirin ulkopuolelle.
-Eikä häntä muistettu moneen viikkoon, ennen kuin hänen nimensä taas
-pujahti esiin muutaman ikävän juorujutun yhteydessä, joka ilmeisesti
-yritti Mikkoa aivan liioitellen mustata.
-
-Sitä vastoin Sepän Kustaa oli etsinyt työtä toisten seurassa. Hän
-tunnusti rehellisesti ettei hänestä ole puusepäksi, eikä ikänä tule
-olemaan, mutta hän tekisi ja maalailisi kulisseja, jos se sopisi. Ja se
-sopi. Kanteleinen itse ryhtyi Kustaata apuamaan kehysten kokoamisessa.
-Kustaa ompeli paikat rikkinäisiin kaukaisiin ja alotti maalauksen.
-Hänellä oli tähän työhön vanhaa tottumusta, sen toiset pojat tiesivät
-ja Kanteleinenkin nyt näki. Maalattiin metsäkulisseja. Kanteleinen teki
-Kustaalle selkoa perspektiiviopista.
-
-Kustaa veteli kankaalle perusviivoja. Hän ei ollut koskaan ennen
-kuullut mitään perspektiiviopista. Mutta hän sovellutti sitä heti.
-
--- Näinkö?
-
-Kanteleisen täytyi ihmetellen tunnustaa, että tässä kulissimaalarissa
-oli niin valtaava annos todellista taiteilijaa, että...
-
--- Katsokaahan! huusi hän paukkuvaan, sihisevään ja hälisevään saliin.
-Päät kääntyivät näyttämölle päin. Kanteleinen asetti rinnan kaksi
-metsäkulissia ja näytti lampulla. Kustaa, silmäkulmat tiukasti rypyssä,
-kiirehti vielä sudillaan parantelemaan eräitä kohtia, hokien hämillään:
-
--- Ei ne ... ei ne vielä...
-
--- Onko hyvä? huusi Kanteleinen katsojille.
-
-Joku alkoi taputtaa käsiä ja toiset yhtyivät siihen niin välittömästi,
-että itse arkatuntoinen Kustaa näytti tuntevan sen vilpittömyyden.
-
--- Mitäs ne tyhjää...
-
-Hän yritti nauraa, mutta se ei onnistunut. Sitte hän koetti viheltää
-"Laps' Suomen", jota viime aikoina oli paljon laulettu, mutta huulet
-värisivät. Hän oli hämillään. Ennen, kun häntä oli kehuttu, ei se ollut
-vaikuttanut tällä tavalla.
-
-Taputus höyläpenkkien ääressä oli laannut ja huomio taas kiintynyt
-kullakin omiin töihinsä. Näyttämöaukon vieressä seisoi muuan mökinmies
-ja kädet housuntaskuissa tuijotteli Kustaan maalaamia puun kuvia. Hänen
-vieressään seisoi pari pientä poikaa sama lumouksen ihmettelevä ilme
-silmissä.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Alussa olivat pojat ehdottaneet, ettei Kanteleinen itse ryhtyisi
-töihin, pitäisi vain huolen johdosta. Siihen hän ensin oli
-taipunutkin, varsinkin kun oli niin paljon ohjattavaa sekä juoksi yhtä
-myötään katsomaväkeä, joka tarvitsi selittäjää, puhetoverin tai
-järjestyksenpitäjää. Mutta pian hän kyllästyi tähän. Sellainen tuntui
-liian paljon johtajan, poliisimiehen tai tyhjäntoimittajan osalta. Jo
-muutaman illan kokeiltuaan hän oli havaitsevinaan, että se uhkasi
-rikkoa toverisuhteita. Moni, joka täällä teki työtä, oli arka ja
-epäluuloinen. Vielä enempi oli siihen taipumusta monella katsomassa
-kävijällä. Kanteleinen tiesi vanhasta kokemuksesta kotikylältä, että
-toverisuhde pysyy aina lujana niin kauan kuin tehdään samallaista
-työtä, mutta pyrkii heti jäähtymään ja joutumaan kieroon, kun toinen
-alkaa töikseen lukea ja asua huoneessa, toisen liikkuessa
-ruumiillisissa askareissa ulkona. Suhteeseen ilmestyy ikään kuin joku
-hämäräksi tekevä valonhimmentäjä, toverielämä käy harvasanaisemmaksi,
-ajatukset alkavat kulkea eri teitä.
-
-Ja jos ne, nämä pojat, täälläkin alkavat tehdä ajatuksilleen sellaisia
-omia, uusia polkuja, joille ne eivät ota minua mukaansa, niin minä jään
-yksin "perään katsomaan" kun ne pillastuvat ja jättävät...
-
-Siihen ei hän suostu!
-
-Kanteleinen toimitti koululta seurahuoneelle höyläpenkin ruvetakseen
-tekemään puheenjohtajakoroketta ja pulpettia.
-
-Apulaisekseen keksi hän Peltosen rengin, Juhon. Tämä oli 30:ssä oleva
-nuorimies, jolla oli hyvän työmiehen maine, mutta joka viime vuosina
-oli ruvennut ryypiskelemään, usein muutamien isäntämiesten joukossa.
-Juhokin oli tullut eräänä iltana katsomaan. Kanteleinen tunsi miehen
-kykyjä siitä, kun oli nähnyt hänet Peltosella korjaavan rikkoutunutta
-reenketaraa.
-
-Kun Kanteleinen rupesi houkuttelemaan Juhoa kanssaan töihin, tapahtui
-se aluksi tuttavallisen leikin varjossa. Juho vastusteli sillä, ettei
-hän osaa ja että pitää hoitaa hevosia kotona. Kanteleinen havaitsi
-pian, ettei vastustus ollut aivan ehdottoman jyrkkää. Jostain syystä
-teki hänen mielensä saada Juho mukaan. Kävikin jo kysymässä itseltään
-isännältä, sallisiko tämä rengin tulla seurahuoneelle iltapuhdetöihin.
-On hieman vaikea sanoa, mitä kansakoulujohtokunnan esimies tästä
-ajatteli, mutta suostumuksensa hän antoi ja lupasi, että hevoset hän
-kyllä hoitaa itse niinä parina iltana viikossa, mitkä Juho höyläilee
-seurahuoneella.
-
-Näin tuli Juho mukaan. Kanteleinen huomasi heti saaneensa erikoisen
-työtoverin.
-
-Nuoren opettajan lempiaineita seminaarissa olivat olleet puutyöt.
-Päästötodistukseensakin oli niistä saanut 10. Sama innostus eli yhä.
-Hän oli laittanut oikein komean pulpettipiirustuksen. Kun hän näytti
-sitä Juholle, epäili tämä että se olisi liian suuritöinen, ja lausui
-sen aivan kuin urakkamies, epäilemättäkään ettei sitä saataisi kuntoon,
-jos vain olisi aikaa. Kanteleinen lohdutti sillä, että jos Juhon aika
-kävisi täpäräksi, hän voisi jatkaa yksin. Siihen Juho taas sanoi, että
-jos sitä kerran ruvetaan tekemään, niin valmiiksi asti se tehdään
-yhdessä; hän ei ole orja, vaikka on renki; jos isäntä niin vähällä
-väsyy hevosten hoitelemiseen ja alkaa ikävöidä häntä iltasin pitkin
-penkkiä lojumaan, niin odottakoon. Mies tuntui alkavan lämmitä.
-
--- Miksi eivät isännät laita kelvollisia työkaluja, että sais edes puun
-valkoiseksi!
-
-Juho katseli tätä sanoessaan Kanteleisen pitkäähöylää, jonka tämä oli
-tehnyt kesätöikseen. Höyläpenkillä oli muitakin uusia työkaluja. Rengin
-silmissä alkoi jotain elää, aivan kuin kauan uinuneet vaistot olisivat
-ruvenneet toimimaan, herättäen miehen sielussa uusia tahi harvinaisia
-ilonväreitä. Tuo katse siirtyi työkaluista lautavarastoon, jota
-Kanteleinen asioikseen hitaasti, valikoiden liikutteli.
-
-Milloin lie takkikin jo lentänyt Juhon päältä. Kanteleinen havaitsi sen
-vasta kun mies jo käsitteli lautoja, rivakoin, itsetietoisin ottein.
-Oli todella soma katsoa. Jokainen silmänisku, äännähdys, ruumiinliike,
-ote -- kaikki kuvastivat toimimaan ruvennutta rajua työnhalua, joka
-etsi tyydytystään. Äskeinen, hieman hidasteleva, venyttelevä,
-kaksimielinen "ollako vai ei" oli miehen jättänyt.
-
-Siinä oli 30-vuotias talonpojanrenki, jolla kylässäkin kyllä oli
-kuuluisan työmiehen maine. Hän oli nuorempana ollut taloissa, joissa
-olivat jonkullaiset puusepän työkalutkin, ja oppinut niitä luontaisten
-lahjojensa avulla käyttelemään. Mutta nyt jo moniaina vuosina oli hän
-palvellut renkinä sellaisissa taloissa, joissa ei ollut edes
-höyläpenkkiä. Silloin ei ollut illoiksi muutakaan tehtävää. Pitkät
-puhteet venyttiin pitkin raheja tai istuskeltiin naapureissa
-juttuamassa. Halu katosi siihenkin mitä olisi mahdollisesti voinut
-tehdä vaillinaisilla työkaluilla. Kun sitte alkoi kylässä liikkua
-viinankauppaajia ja Juhokin sattui silloin tällöin ryyppyseuroihin,
-korvasi tästä johtuva toimeliaisuus uusine huveineen pitkien syys- ja
-talvipuhteiden työttömyydestä johtuvat ikävyydet.
-
-Niin olivat Juhossa parin, kolmen vuoden kuluessa kasityöhalut
-uinahtaneet. Hän ei enää usein niitä edes muistellut. Mutta nyt,
-jouduttuaan kosketuksiin "tuon miehen", opettajan kanssa, hän oli
-joutunut omituiseen innostuksen tilaan. Tässä verrattomia työkaluja,
-hänen käytettävikseen! Työ, arvokkaampi kuin ne, joita hän oli ennen
-yritellyt, Samalla kuin innostus nousemistaan nousi, tuntui kuin
-nuorempana joskus elävästi tunnettu mielihalu, jota oli niin hartaasti
-aikoinaan nuoruuden utukuvista selvitellyt, olisi nyt odottamatta
-tipahtanut selviönä kuin taivaasta, siihen käsin kosketeltavaksi...
-
-Mutta tämän ihmeellisen ilontunnon pohjalla pysyi vaikutusvaltaisena
-eräs ikävä muisto, joka kalvoi mieltä. Hän oli kerran, kun Kanteleinen
-oli pitänyt puhetta, päissään viheltänyt ja rähissyt tuolla toisessa
-huoneessa, aivan tarkoituksella tehdäkseen kiusaa. Sinne oli tultu
-suhdittamaan, mutta hän kiihtyi vain. Ja siinä ympärillä oli ollut
-parvi nuoria poikasia, jotka häntä yllyttivät. Vihdoin oli tullut
-Kanteleinen ja pyytämällä pyytänyt olemaan hiljaa. Silloin hän tunsi
-kiusanteosta niin suurta iloa, että heti kun opettaja sulki oven alkoi
-hän uudestaan Peltosen pikkuoriin tavalla hurjasti kiljua. Pojat
-pitivät häntä mestarinaan ja nauroivat katketakseen. Hän oli niihin
-aikoihin kuullut uudesta opettajasta niin paljon kaikellaista, että
-hänen mielestään kuului asiaan, että kylän paras renki näyttää sille,
-mikä on kylän yleinen mielipide, ja ettei hän omasta puolestaankaan
-aijo kaikellaisia herraspoikasia totella eikä lakitella.
-
-Ja nyt se sama mies seisoo tuossa, aivan lähellä. He rupeavat tekemään
-yhdessä työtä, samaa työtä, yhteisillä työkaluilla. Yht'äkkiä kuohahtaa
-aivan kuin joku sielun pohjasakkakerros. Hän elää silloisessa
-mielentilassa muutaman silmänräpäyksen. On jo melkein ääneen
-pääsemäisillään: "Piruakohan se tuo mies oikein meinaa?" Silloin katsoo
-hän kulmiensa alta Kanteleista sivulta päin. --
-
-Kanteleinen oli seurannut työtoverinsa alkuvalmisiuksia. Havaittuaan
-millä mielenkiinnolla tämä kävi kiinni, vavahti Kanteleisen nuori
-opettajasydän. Jo ennen oli hän pitänyt tästä miehestä, huolimatta
-siitä, että se oli päissään ilkeä. Nyt hänen havaintonsa varmistuivat.
-Seuratessaan miten Juho ensin tarkasteli höyliä, sitten tempasi
-lautakasaa, sitten ... oli hän huomaavinaan, tahi ainakin kuvitteli
-sitä, miten sisäinen, kauan uinaillut luonteentarmo yht'äkkiä tuossa
-miehessä heräsi ja alkoi toimia. Se pani _heittelemään_ kaikkea mikä
-käsiin sattui, höyliä ja lautoja. Juho nousi Kanteleisen silmissä aivan
-huomaamatta. Hän löysi itsensä yht'äkkiä ajattelemasta uutta työnjakoa,
-aivan tasa-arvoista, jossa kumpainenkaan ei ole mestari. Samalla
-vallitsi joku salainen tunne siitä, että tuo mies on nopeampi, rajumpi,
-aikaansaavampi, joskin hän itse taas mahtanee osata hieman enemmän ja
-hienommin. --
-
-Kanteleisen silmä sattuu Juhon silmäterään juuri silloin kun tämä
-kulmiensa alta katsoen tutkii: "Piruakohan se tuo mies oikein meinaa?"
-
-Kanteleisen totinen katse saa hymyä. Hän ei lue Juhon silmäniskun
-sisältöä, vaan äskeisen oman ajatuksensa jatkona kysäsee:
-
--- Osaatko kiillottaa?
-
--- En minä...
-
-Se tuli epämääräisesti. Kanteleinen jäi siihen käsitykseen, ettei Juho
-ole aivan vieras sillekään taidolle.
-
-Yht'äkkiä kohotti Juho katseensa lautaläjästä, mihin se äsken oli
-arkana paennut, astui askeleen Kanteleista kohti ja kysyi:
-
--- Kuinka opettaja arvelee...
-
-Kysymys koski jotain osaa työstä. Äänessä oli jo luottava, vilpitön
-kaiku.
-
--- Sano Väinöksi vaan, Juhoksihan minäkin sinua...
-
-Juhon suu meni nauruun ja silmäkulmassa vilahti taas jonkinlainen
-epäilyksen piirre. Mutta se haihtui sieltä, kun Kanteleinen ryhtyi
-selitellen antamaan vastausta työtoverinsa äskeiseen kysymykseen.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Puhdetöiden jatkuessa nuorisoseuratalolla alkoi siellä käydä kylän
-isäntäväkeä vakinaisina katsojina. Joskus tuli vaimoväkeäkin.
-Ensikerroilla ne sanoivat tulleensa katsomaan mitä täällä tehdään.
-Mutta sitten miehet rupesivat juttelemaan että täällä käydään
-huviksensa. Kehuivat että on oikein hupa katsella kun työ noin käy.
-Vihdoin joku lausui ajatuksenaan, että opettajan pitäisi oikein
-vasituisesti ruveta opettamaan puutöitä noille muillekin kylän
-"klopikoille", kun eivät ne enää osaa mitään. Asiaa pohdittiin vahvasti
-penkkikeskusteluissa talvipuhdeiltoina. Seurahuoneelta ei ollut tähän
-ehdotukseen vielä saatu mitään varmaa vastausta, mutta kylän
-kauppapuodista alettiin kysellä höylänteriä, puraita, vintilöitä,
-sahoja, puuviiloja y.m. Kauppias sai varustaa tätä laatua tavaroita
-aivan uuden varaston. Vanhat höyläpenkit vedettiin esiin heinien alta
-tai otettiin alas ulkosuojain orsilta ja tuotiin tupiin. Niitä
-tarvitsivat enimmäkseen hyvin nuoret, nuorukaisiksi kypsyvät pojat ja
-kansakouluoppilaat, jotka tahtoivat kotona jatkaa käsitöitään.
-Sellaisissa oli puutyöinnostus puhjennut mukaansa tempaavalla
-vauhdilla.
-
-Seurahuonella alkoivat työt valmistua. Talo oli täynnä sirosti
-valmistettuja penkkejä ja tuoleja. Puheenjohtajakoroke pöytineen
-herätti suoranaista ihailua. Ravintolan tarjoilupöytä ja muut pöydät,
-keittiö mukavine raheineen ja hyllyineen, nekin olivat kuin itseä
-varten tehtyjä. Juhlasaliin oli rakennettu niinikään aivan uudet
-voimistelutelineet. Kaikki oli saatu toimeen uhraamatta juuri ensinkään
-rahaa.
-
-Sinä iltana, jolloin lattia lopullisesti lakaistiin, katselivat seuran
-jäsenet työtä, minkä tehneet olivat, ja tunsivat iloa siitä. Niiden
-ilontunne, jotka olivat aineksia keränneet ja vetäneet, oli yhtä suuri
-ja täyteläinen kuin niidenkin, jotka olivat tehneet, joku tuli
-sanoneeksi sitäkin, että miltä mahtaisi tuntua, jos joku potkisi tai
-muuten tahallaan särkisi nyt jotain tästä mikä kauniissa, valkoisessa
-valmiudessaan paikoillaan aivan kuin ihailuaan odotti. Sellaiselle
-ihmiselle antaisi aivan ehdottomasti selkään, tunnustettiin. Pojilla ei
-koko iltana ollut mitään muuta puheenaihetta. Kukin selitti omaa
-työtään, miten oli minkäkin osan tehnyt, miten voittanut halkioimet,
-oksat, kierot ja kaikki muut alkavan puusepän vastukset. Toisiaan
-kuunneltiin asianymmärryksellä ja halulla, kehuttiin ja sanottiin
-vikapaikoista ettei millä ole mitään merkitystä.
-
-Sitä oli oikein hupa nähdä, kuinka sydämensä pohjasta he kaikesta tästä
-iloitsivat.
-
-Talo oli nyt todellakin asutun näköinen. Ei yksikään paikka enää ollut
-rempallaan. Jos sellainen olisi onnistuttu keksimään jostain piilosta,
-olisivat kaikki hyökänneet sen kimppuun. Kotiinpäin olevaa väkeä oli
-yltäkyllin. Ei edes niitä vanhoja likaisia ja repaleisia tauluja ollut
-enää seinillä. Oli osteltu uusia tauluja, jotka esittivät
-historiallisia ja kansallisia aiheita. Niihin oli lyöty leveitä,
-uljaita, yksinkertaisia raameja, jotka seinällä näyttivät oikein
-komeilta.
-
-Ilta oli jo kulunut myöhäiseksi, mutta poislähtöä ei kukaan näyttänyt
-ajattelevankaan. Se johtui siitä, että pojat tiesivät odottaa tyttöjä,
-joiden piti tuoda koko talon kaikkiin ikkunoihin uudet, itse kutomansa
-ikkunaverhot ja pöytäliinat. Kangaspuut olivat olleet sitä varten
-vireissä pitkin talvea Juurikkalan muorin kamarissa. Elli oli saanut
-aikaan, että hänen äitinsä äiti salli kangaspuitten olla kamarissaan,
-jossa valiojoukko kutomataitoisia kylän tyttöjä vuoropäivin kävi
-kutomassa. Elli itse oli kuuluisa kankuri. Moni tyttö oli kyllä hieman
-arkaillen suostunut kutomaan kartiinivaatetta, mutta Elli oli mennyt
-heille persoonalliseen takuuseen, ettei kangas sotkeudu, hän kun oli
-aina saatavilla ja valmis avustamaan jos sattui vahinko. Niin pääsi
-kutominen vauhtiin. Tytöt pyrkivät kilpaa vuorolleen. Juurikkalan muori
-iloitsi koko sydämestään, kun sai nuorta, rattoisaa seuraa. Pari kertaa
-päivässä hän "päivämiehensä" kahvitti ohrakahvillaan, joskus pisti
-voileivänkin.
-
-Oli helmikuu. Ulkona hallitsi pakkanen, mutta seurahuoneella oli
-valoisaa ja lämmintä. Pojat alkoivat jo odottaa tyttöjä ikkuna- ja
-pöytäverhoineen.
-
-Silloin astui sisään kylän maalari. Hän oli pieni, keski-ikäinen mies,
-tihrusilmä, suupielessä karipaltti, jonka pesä oli puoliksi palanut.
-Mies oli aina ollut nuorisoseuralle vihamielinen. Tuskin lie ennen koko
-talossa käynyt. Toisinaan oli haukkunut seuraa Jumalan sanan valossa,
-toisinaan hän kiukutteli opettajan raittiuspuheitten johdosta, joista
-kylällä miesten kesken juttuja kävi. Hän tuli ja mitään puhumatta
-katseli ympärilleen. Pojat vaikenivat, silmissä utelias odotus.
-
--- Tuota, virkkoi maalari vihdoin, saako näitä maalata?
-
-Katsoi syrjittäin tihrusilmillään valkeita esineitä ja vuoroin yhtä ja
-toista noista pojista. Katse pysähtyi vihdoin Kanteleiseen.
-
-Siihen ei kukaan vastannut. Maalari nähtävästi tajusi mistä oli kysymys
-ja jatkoi:
-
--- Se vain tuo Piilomäen porvari käski tulla kysymään, että jos niitä
-saa maalata. Se lupasi itse maksaa maalit ja palkan.
-
-Sylki.
-
--- Huh, hoh!
-
-Ilonhuudahdus kävi läpi joukon.
-
--- Tottahan sellaisilla ehdoilla!
-
-Siihen tapaan huudettiin monesta suusta.
-
-Sitte ruvettiin imehtimään Palomäen porvaria. Mieliala kohosi yhä tämän
-uuden lahjan johdosta. Sehän oli uusi tunnustus heidän työllensä.
-Maalarinkin silmät tuntuivat, mikäli niitä saattoi ymmärtää,
-leppyisämmiltä. Taikka taisi se vaikutelma lähteä siitä, että ennestään
-tuttu äänen piinaava pinnistys oli laskenut viritystään.
-
-Kyllä maalari saisi tulla milloin vain haluaa. Piti muuten heti valita
-Piilomäen porvarille kiittäjät. Toiset kuitenkin arvelivat että sen
-sopii jättää siksi kun työ on valmis ja että seuran kokouksessa ne
-tulee valita.
-
-Mutta nyt kolisivat ulkona seinustaa vasten tyttöjen sukset, kuului
-jalkain töminää, ja naurua, iloisia ääniä ja supatusta.
-
-Sepän Kustaa oli juuri äskeisen ilon päälle puhaltamaisillaan
-jumalanluomallaan tonava-valssia, mutta hänkin hiljeni vaikenevaan,
-huulten välistä hiljaa huokailevaan odotukseen.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Koko tämän illan oli Kanteleinen iloisena riehunut. Tavallisissa
-oloissa hiljainen ja hillitty ääni oli nyt kohoillut ja mieli pysynyt
-korkeassa jännityksessä.
-
-Kun tyttöparven kuhina alkoi eteisestä kuulua, järjesti opettaja pojat
-salissa kunniatervehdykseen kahden puolen ovea. Sen auetessa kajahti
-laulu:
-
-    "Terve ystävä sä, tänne suojahamme,
-    Terve liittohon nyt nuorien!
-    Edistys, valistus, siinä ohjelmamme,
-    Sekä rakkaus pohjana sen."
-
-Tytöt pysähtyivät hämillään ovelle. Astuivat kuitenkin opettajan
-rohkaisevia viittauksia noudattaen saliin. Heitä oli 5. Kukoistavilla
-kasvoilla pakkasen purema helakkuus punersi raikkaana kuin keväinen
-aamu. Poikain äänet yhä kohosivat ja silmiin ilmestyi hehkua, joka
-ikään kuin heijasti takaisin tyttöjen jo nauravista silmistä.
-
-Laulu jatkui:
-
-    "Palvellaksemme Suomea, kansaa sen
-    Ja sen toiveitakin ilolla,
-    Oomme yhtynnä liittohon nuoruuden;
-    Lippu liehukoon korkealla!"
-
-Maalari oli seisahtunut tulipesän eteen, tuijotellen ihmeissään nuorten
-parvea ja kuunnellen sytyttävää laulua. Miehen suupieleen ilmestyi
-kummasteleva, myhäilyä muistuttava vivahdus. Sepän Kustaan kirkas
-tenori sai maalarin huomion vihdoin kokonaan kiintymään aivan kuin hän
-olisi muistellut jotain hämärää tahi kuunnellut jotain hyvin kaukaista.
-Silmä tuijotti Kustaan silmiin. Piipunperien kaivu jäi puolitiehen,
-maalari ainoastaan näytti kuuntelevan ja muistelevan. Otsallekin jo
-nousee elämää ... ja poskipäihin. Silmissä ei enää vilahtele paatuneen
-häjynkurisuuden leima, niistä pyrkii esiin yhä kirkastuva hymy. --
-
-Tytöt ovat laskeneet vaatekantamuksensa pöydälle. Vilkas juttelu on
-alkanut juosta. Siinä oli Juurikkalan Elli, Varamäen Sohvi, Palomäen
-Lempi, Sepän Maiju ja Koivusen Liisa. Tyttöjen töitä pojat kilvan
-levittelevät ja kehuvat. Tytöt taas maksavat tutkimalla ja kehumalla
-poikain töitä. Rupatus käy vilkkaana porinana. Mutta kun asia nyt oli
-saanut sen käänteen, että talolla ruvettiin maalaamaan, katsottiin
-yksimielisesti viisaammaksi viedä vaatteet pois talolta siksi kun
-maalaus olisi toimitettu.
-
-Tytöt olivat hieman ottaneet vaatetta päältään, kun salissa oli lämmin.
-Kanteleisen katse kulki, hänen sitä itse huomaamattaan, Sohvin mukana.
-Tytön valtaava, keltaisenruskea tukka roikkui kahtena palmikkona pitkin
-selkää. Kummallista, ajatteli Kanteleinen, miten kaksi tuollaista
-palmikkoa voi pukea tytön vartaloa! Onpa, onpa!...
-
-Tyttö ei tietänyt ollenkaan olevansa tarkastelun alaisena. Hänen
-kasvonsa joutuivat kääntymään niin, että Kanteleinen hieman vavahti...
-
-Opettaja jo pelästyy, että kun ei vain kukaan huomaisi... Mutta juuri
-silloin käy Sohvi yli lattian. Kas, miten hänen pieksujalkansa nousee
-kuin pontimen työntämänä! Tyttö kohoo varpailleen joka askelella,
-astunta ja vartalon notkahdus muistuttavat tanssia. --
-
--- Minä tässä, yrittää maalari saada ääntään kuuluviin.
-
--- Mitä, maalari? kysyy pari, kolme yht'aikaa.
-
--- Olen vain yrittänyt muistella yhtä laulua, jota me tapasimme laulaa
-siihen aikaan ja jonka laulamisesta meitä kerran sakotettiinkin, mutta
-en minä vain muista miten se alkoi.
-
-Maalari näytti todella ponnistelevan muistiaan. Parvi kokoutui maalarin
-ympärille.
-
--- Koettakaa nyt muistella.
-
--- Se oli se Akselin ja Hildan laulu ... eikö teistä kukaan?
-
--- Akselin ja Hildan, muistelevat jotkut. Mutta kukaan ei ole kuullut.
-
-Maalari on käynyt puheliaammaksi.
-
--- Niin kaunista laulua on harvoin, virkkoi hän. Ja se vallesmanni
-kehtas meitä sakottaa siitä, kun kerran Mikkeli-yönä oikein
-sydämestämme sitä vedimme.
-
--- Eikö maalari muista yhtään?
-
--- Paikka paikoin. Siinä oli, niinkin, että:
-
-    "Akseli sekä Hilda,
-    Hänen morsiamensa,
-    Kauniina kesäyönä
-    He rakkaudestansa
-    Puhuivat, muistutellen
-    Muinoista onnea."
-
-Maalari tavoittelee kauan vaiennutta ja ruostunutta säveltä. Nuoret
-ympärillä vaikenevat jännittyen odotukseen.
-
-Maalari jatkaa:
-
-    "Ikävä, vaan myös hauska
-    Se yö oli Hildalle,
-    Hän armastansa lempi,
-    Nojas sen rinnalle,
-    Hän surussansa lauloi
-    Ja huoliin huokaili:
-    Hyvästi kauniit lehdot,
-    Hyvästi rakkaani."
-
-Vanhan miehen äänessä värähti toisinaan ikään kuin kaukainen kaiku
-Mikkeli-yön laulusta 40 vuotta sitten. Kuuli aivan hyvin, että hän oli
-ollut aikansa laulumies. Nuorten uteliaisuus kasvoi.
-
--- Sen Hildan isä lähti Kaliforniaan eikä tahtonut antaa tytärtään
-Akselille, joka oli köyhä. Ja se Hilda lauloi sitte, että:
-
-    "Pois täältä Pohjolasta
-    Isäni tahtoopi,
-    Hän Kaliforniahan
-    Huomenna lähteepi.
-    Hän viepi minut muassaan
-    Ja meidät erottaa,
-    Sä hänen mielestänsä
-    Oot halpa arvokas."
-
--- En muista enää. Maalari ravisti päätään.
-
--- Ja siitäkö sakotettiin? kysyi Kanteleinen.
-
--- Niin. Se oli siihen aikaan se huuto-sakko. Jos lauloi vaikka mitä
-yöllä klo 9 jälkeen illalla tai ennen klo 4 aamulla, niin sakottivat
-ne. Vaikka tämäkin oli painettu viisu, istuin minäkin siitä neljä
-vuorokautta vesikopiss'. Ja meitä oli 9 näitä Jokirannan poikia. Eikä
-me sillä kertaa oltu edes yhtään ryypätty, ei sen merkkiäkään! Mutta se
-vallesmanni ja ne toiset hyvät, jotka sen joukoss' olivat, ne olivat
-juovuksiss', ja...
-
--- Ja te saitte huuto-sakon?
-
--- No nekös!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kanteleinen hiihtelee kotiinsa yksin. Ajatukset elävät voimakkaasti
-illan muistoissa ja mielikuvissa. Siellä oli ollut hauskaa. Illan
-mittaan oli mielialassa tuntunut niin omituinen nousuliike. Maailmassa
-näytti sittekin olevan jotain, joka pani asioita ainakin joskus
-kulkemaan mielen mukaan.
-
-Hänen ympärillään hyöri hyviä ihmisiä. Mistä johtui tämä vaihdos?
-Muutamia kuukausia takaperin tuossa samassa salissa oli aivan
-toisenlainen mielialan viritys. Mikä sen näin oli vaihettanut?
-
-Hän kummasteli. Ajatellessaan havaitsi, että koko kylä oli muuttunut.
-Arkana vilahti mielessä: oliko hän siihen vaikuttanut? Mutta ei
-vastannut siihen ehdottoman myöntävästi. Olihan hän yrittänyt, mutta
-vähä oli tullut tehtyä, eivätkä ne hänen puheensakaan...
-
-Ehkä se tämä höyläileminen? Mutta miten sekään? Olisiko siinä ehkä se
-vanha jokirantalaisten puutyö-harrastus herännyt uuteen eloon?
-
-Siinä kiersi ja kaarsi kaiken ympärillä tietoisuus siitä, että jos ei
-hän tänne sattunut, samoin ne vielä nukkuisivat kuin viime vuonnakin.
-Niille maille tultua täyttää sydämen kuohahtava ilo. Tukeva sääri
-ponnahtaa voimakkaammin, pakkasen huurre syleilee tutummin ja
-elämäntaivaan ranta punertaa.
-
-Kanteleinen saapuu kotiinsa. Muori tulee avaamaan ovea ja murisee
-itsekseen. Nuori opettaja ei ole kuulevinaan, vaan hiipii kantapäitään
-hilliten huoneeseensa.
-
-Sytyttää tulen.
-
-Siinä pöydällä ovat oppilaitten kirjoitusvihot korjausta varten. Hän
-siirtää ne konemaisesti eteensä. Avaa yhden, tekee muutamia korjauksia.
-
-Unohtaa kuitenkin kohta itsensä ja jää tuijottamaan lampunruuviin,
-omituinen, sisäänpäin kääntynyt hymy huulten ympärillä. Silmät
-tirkistävät, aivan kuin todellakin tarkastaen lampunruuvia, mutta
-vähitellen niiden ilme muuttuu.
-
-Armastava, hellä kaiho ja edelleen sisäänpäin kääntynyt hymy...
-
--- Sohvi Kanteleinen, jupisee, ja suu menee leveämpään nauruun.
-
-Muori ohahtaa toisella puolen seinää. Kanteleinen palaa tajuntaansa.
-Hieman ravistellen, aivan kuin vapautuakseen mielentilastaan, juo hän
-lasillisen kylmää vettä, tempaa vihkoläjän eteensä, etsii kynän ja
-ryhtyy työhön.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Usein kun Kanteleinen talven tullen astui kouluun ja alotti päivätyönsä
-muisti hän sen hetken kun oli lähtenyt seminaariin. Miksi juuri se
-elämänkohta niin mieleen muistui, ei hän saattanut ymmärtää. Oliko se
-sen vuoksi, että ensi kokemukset koulussa eivät vastanneetkaan
-odotuksia? Vaikka kuinka koetti innostuttaa itseään uskomaan, elämään
-siitä uskosta, että hänellä nyt oli suoritettavanaan jaloin
-elämäntehtävä minkä ihminen voi koskaan valita, sittenkin painosti aina
-aamusin. Kun otti virsikirjan käteensä etsiäkseen virren ja istui
-urkuharmonin eteen soittoa varten, nousi merkillinen vastenmielisyyden
-tunne ja peitti mielialan. Silloin, juuri siinä hetkessä se aina
-tapahtui: ajatus palasi Kanteleisten torpan pellolle. Mieleen muistui
-eräs elokuun ilta. Väinö oli äestänyt ja vaonnut ruispellot, jotka
-isäukko kylvi. Kun hän ajoi vanhan liinukan tallin eteen, ajatteli hän
-koko ajan yhä sitä, että se oli viimeinen kerta kun hän äesti ja kynti
-liinukalla Kanteleisten peltoa. Viimeinen kertako? Siihen liinukka
-huokasi syvään ja pitkään, samalla kun hän päästi valjaita. Viimeinen
-kertako?
-
-Häneltä oli päässyt itku. Oli suudellut liinukkaa, ja liinukka oli
-haistellut häntä ja höplännyt hänen poskeaan ja katsonut totisilla,
-viisailla silmillään. Kun Väinö oli taluttanut hevosen umpiaitaan ja
-vapauttanut suitsista, oli liinukka hirnahtanut ja katsonut
-surullisesti, aivan kun olisi tahtonut sanoa: minä jään.
-
-Umpiaidasta tuvalle oli tullut päivällä kylvyyn pellon piennarta.
-Hänestä tuntui silloin siltä kuin tuo pelto ajattelisi hänen lähtöään,
-kuin sen piennar koskisi paljaaseen, sille pienestä asti tuttuun
-jalkaan pehmeämmin, hyväilevämmin kuin milloinkaan ennen ja kuiskisi
-samaa kuin liinukka: minä jään.
-
-Ja tuvanpäädyllä suuri kivi, joka oli kierrettävä kun umpiaidasta
-tultiin pellonpiennarta, kivi, joka hiiskumatta kupeillaan kantoi
-muistot monen sukupolven nuorimpain ikäkausien urheiluista ja pienten
-varpaitten kiipeilyistä, -- kivikin tuntui sanovan: minä jään.
-
-Kaikki tämä vaikutti sen, että seminaariin lähtö sillä hetkellä näytti
-aivan kuin rikolliselta. Se jäi mieleen.
-
-Mutta torpassa oli paljo lapsia, eikä se voinut tarjota Väinölle mitään
-elinaikaista olinpaikkaa. Kun veli ja sisar, jotka olivat Amerikassa,
-olivat tarjonneet rahat jos Väinö menee seminaariin, oli mentävä,
-varsinkin kun omakin halu veti.
-
-Oli hän senkin jälkeen joka kesä kyntänyt ja äestänyt Kanteleisten
-torpan maita. Mielialan apeus oli silloin usein haihtunut. Seminaari
-ja pelto olivat sopineet. Pelto oli monta kertaa hymyillyt
-päivälakkosessa: tulitpa! Liinukka oli höristellen tervehtinyt:
-tulitpa! Kivi oli vakaasti tarjonnut kylkeään kiivettäväksi: tule vain!
-
-Asia oli näin sovittu.
-
-Mutta täällä koululla se tuli uudelleen mieleen, nyt joka aamu.
-
-Jos virsi meni hyvin, kun lapset lauloivat sydämestään, haihtui kaiho
-jo virrenlaulun aikana. Heidän laulussaan soi silloin kuin pellon ääni:
-tulitpa, tulitpa!
-
-Siinä oli vastaanottavaa odotusta. Muokkaajan sielu alkoi elää pellon
-kera, ottaa vastaan sen vaikutelmia.
-
-Kun lapset lauloivat kirkkaasti, tuntui paistavan kirkas päivä ja
-ympärillä oli suloisen lämmintä, vaikka ulkona porotti pakkanen nurkkia
-paukutellen. Kanteleinen hymyili jo rukousta lukiessaan ja hänen
-sydämessään paloi elämän tuli.
-
-Mutta jos lapset olivat huolimattomia, eivät laulaneet vaan
-vehkeilivät, silloin peitti raskas pilvi opettajan sielun. Vähitellen
-tuli hän sen suhteen varovaiseksi ja koetti opetella pilven tuloa
-vastustamaan. Mutta sellainen tottumus edistyi hitaasti.
-
-Joululoman mentyä alkoi kokemus jo vähitellen avustaa. Opettaja oppi
-tuntemaan oppilaansa ja heidän tapansa. Siinä olivat hänelle
-erinomaisena apuna viime syksynä tekemänsä kiertomatkat kodeissa sekä
-parhaillaan jatkuvat työillat nuorisoseuratalolla. Jokaisen lapsen
-perhesuhteet tuntiessaan voi hän helpommin tutustua lapsiin.
-
-Eivätkä ne yleensä olleet pahoja lapsia, heissä vain elivät kotien
-vallitsevat katsantotavat ja harrastukset. Kotien lamautunut,
-haluton, elämään kyllästynyt henki esiintyi lapsissa yleisenä
-välinpitämättömyytenä kotiluvuista ja opettajan kunnioituksen
-puutteena. Erikoistapauksissa ilmeni muutamissa pojissa röyhkeyttä,
-toisissa villiä vallattomuutta.
-
-Mutta opettaja tuli pian huomaamaan, että näissä lapsissa oli paljo
-hyvin lahjakkaita. Yleisesti vallitsevassa kotikasvatuksen puutteessa
-tätä luhjakkaisuutta tuntui olevan vaikea saada ohjatuksi hyödylliseen
-toimintaan.
-
-Jo seminaarissa oli Kanteleinen innostunut vastustamaan ruumiillista
-koulukuritusta. Hän ei voinut päästä siitä ajatuksesta, että sillä
-useimmissa tapauksissa vain vahingoitetaan kasvatin ja kasvattajan
-välistä suhdetta. Kuritus voi saavuttaa hyviä tuloksia vasta sitten,
-kun kurittajan ja kuritettavan välillä vallitsee hyvä persoonallinen
-suhde. Mutta useimmiten on oppilaan ja opettajan välinen elämä tähän
-liian vieras ja virallinen, jolloin ruumiillinen kuritus voi toiselta
-puolen olla vain hermostuneen kiukunpurkaus ja toiselta puolen
-vaikuttaa paatumusta ja vihaa nostattavasti.
-
-Kasvattaja alkoi Kanteleisessa yhä enemmän toimia, tottumattomuuden
-ensi vaikeudet kiihottivat siihen. Tehtävä alkoi innostaa. Hän keksi,
-teki ja kokeili joka päivä jotain erikoista. Erittäin oli hänestä kuri,
-järjestys tärkeätä siksi, että se vaikuttaa syvimmin koko elämään.
-Saada heidät tottumaan järjestykseen, täsmällisyyteen, siinä koko
-heidän elämänsä menestyksen, tulevan yhteiskunnallisen uudistuksen ja
-yhteistoiminnan onnistumisen avain! hän väitti. Mutta mikä keino siinä
-paraiten auttaa? siinä kysymys joka nuorelle opettajalle oli
-toistaiseksi selvittämätön.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Koululla oli päivän mittaan sattunut kaikellaista pientä harmia.
-Oppilas, jonka nimi oli Elias, oli vihdoin saanut kärsimyksen maljan
-kukkuroilleen. Kun opettaja kirjoitti taululle jotain, oli Elias
-lähtenyt käytävälle kävelemään opettajaa matkien. Kääntyessään
-näki opettaja pojan toimessa. Toiset sillä aikaa tirskuivat, toiset
-osoittivat pelkoa havaitessaan opettajaa katsovan Eliasta, joka
-tietämättä, että opettaja jo oli kääntynyt, yhä jatkoi. Kun
-Elias vihdoin huomasi, että opettaja katsoi, havahtui hän
-matkima-asennostaan, mutta suu vääntyi kurilliseen nauruun, ja pitkin
-harppauksin astui hän paikalleen. Samaa oppilasta oli eilenkin nurkassa
-seisottamalla rangaistu. Opettajan veri kiehui. Hänen luontonsa käski
-hyökkäämään, se aivan kuin ajoi pojan kimppuun. Elias istui
-paikoillaan, leuka rintaa vasten ja luimisteli milloin sivuilleen,
-milloin opettajaan, kasvoilla edelleen pilkkahymy. Opettaja oli kalpea
-kasvoiltaan, niistä oli veri paennut. Hän tuijotti Eliakseen katsein,
-joista voi ilmiselvästi lukea hyökkäysajatuksen. Hänen nyrkkinsä
-puristuivat. Luokalla vallitsi kuolonhiljaisuus. Ei kukaan enää
-tirskunut, moni ei kuuluvasti hengittänytkään. Eliaksen katse oli
-lopullisesti pysähtynyt tuijottamaan erääseen lyijykynällä vintilöityyn
-loveen pulpetin kannessa.
-
-Koulusalissa vallitsi jännittävä pelko.
-
-Hyökkään ... hyökkään ... hyökkään! uhkasi opettajan koko olemus.
-
-Muuan pieni ensi luokan tyttö pillahti itkemään. Silloin havahtui
-opettaja.
-
-Tavaton suuttumus oli hänet vähäksi aikaa jähmetyttänyt niin, ettei hän
-voinut huomata minkäänlaista ajatuksen toimintaa itsessään. Pikkutytön
-itku herätti ajatuksen. Ensimäinen tunne oli silloin syvä sääli lasta
-kohtaan, joka nähtävästi pelkäsi häntä ilman mitään aihetta. Opettaja
-joutui hämilleen. Hänestä tuntui siltä kuin olisi tehnyt näitä
-viattomia lapsia kohtaan suuren vääryyden ja samalla paljastanut heille
-heikkoutensa. Astuen itkevän pikku tytön luo, tarttui hän tämän alas
-painuneeseen otsaan, kohotti hellästi päätä ja hoki:
-
--- Älä itke ... älä viitsi itkeä Maiju ... no johan nyt...
-
-Kun pikku tyttö lakkasi itkemästä, oli opettajakin saavuttanut
-itsehillintänsä ja asettui luokan eteen.
-
-Eliakselle ei hän sanonut sanaakaan, ei muutenkaan puhunut kohtauksesta
-mitään. Tuntia jatkettiin siitä, mihin äsken oli pysähdytty.
-
-Mutta päivällä, kun muut laskettiin päivälliselle, sanoi opettaja
-kaikkein kuullen:
-
--- Elias jää tänne minun luokseni.
-
-Elias tuli kahden vaiheilla. Toiseltapuolen kiihotti valtaava uhma:
-tehköön mitä tahtoo! Mutta tämän tunneilmiön kanssa kilpaili pelko: jos
-se sanoo isälle!
-
-Isä oli kiivas mies.
-
-Jos se tulee sinne kotiin itse kantelemaan?
-
-Pelokkaasti sivuilleen pälyen astui poika opettajan huoneeseen.
-
-Mutta opettaja puhutteli kuin parasta ystäväänsä, ei sanaakaan siitä
-päivällisestä. Kutsui kanssansa syömään. Puhui Eliaksen elämästä ja
-tulevaisuudesta. Pojalla oli suuri taipumus käsitöihin. Neuvoteltiin
-miten sitä taitoa parhaiten voitaisiin kehittää ja tehdä siitä
-Eliakselle elättävä ammatti. Kun päivän lopputunnit oli istuttu
-koulussa, kutsui opettaja taas Eliaksen luokseen. Keskustelu jatkui
-samaan tapaan. Puhuttiin myöskin Eliaksen kodista, vanhemmista,
-sisaruksista, toimeentulosta. Ilta alkoi myöhästyä ja poika käydä
-levottomaksi, miten tässä käy, pääseekö ollenkaan kotiin? Mikä on tämän
-kaiken alla? Että uhkaamassa olisi jotain hyvin pahaa, sitä hän alkoi
-aavistaa mitä myöhemmälle ilta kului. Joskus pyrki jo pillahtamaan
-itku.
-
-Mutta vihdoin opettaja läksi itse saattamaan noin 2 kilometrin matkassa
-olevalle kotimökille.
-
-Meille se tulee, meille ... meille tulee, ajatteli Elias sydänkurkussa
-koko matkan, hiihtäessään opettajan jälessä samaa latua. Mitä
-lähemmäksi kotoa tultiin, sitä yllättävämmin nousi pelko, joka paisui
-nyt kauhuksi ajatellessa tuiman isän raivoa, kun hän opettajan
-syyttäessä tempaa hänet tukasta ... ja panee tuomaan vitsat, ja...
-
-Opettaja pysähtyi muutaman kymmenen sylen päähän mökiltä.
-
--- Nyt minä voinkin palata, sanoi, ojentaen oikein kätensä. Hyvästi,
-Elias!
-
-Poika tarttui siihen vantuskädellä hämillään ja epäröiden. Muisti
-samalla että eräissä tapauksissa on lakkikin otettava päästä; koetti
-tehdä senkin ja vielä katsoa opettajaa silmiin.
-
-Jätettyään Eliaksen palasi opettaja sivukierroksia hiihdellen
-kotiinpäin, kaiken aikaa ajatellen Eliasta ja aprikoiden: voiko hänet
-tällä tavoin voittaa?
-
-Alakuloisuuden jätteet haihtuivat mielestä nopeasti. Kun raikas
-talvinen ilma virtasi keuhkoihin puhdistaen ja keventäen, samalla
-kohosi mieliala voittavana ja varmana. Ulkonaiset seikat saivat peittyä
-talvi-illan hämärään, sisäisten näköalojen laajetessa ja Eliaksen
-jäähyväiskatseen yhä kirkkaampana säteillessä.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Kun nuorisoseuran talo saatiin uuteen kuntoon, odotettiin tapahtuvan
-ihmeitä. Mitä ihmeitä, ei kukaan osannut sanoa, mutta kaikki, jotka
-nuorisoseuraelämässä olivat mukana, odottivat jotain. Puhdetyö-innostus
-oli ollut niin yllättävä ja yllyttävä. Saattoi odottaa mitä tahansa.
-
-Kun ruvettiin pitämään kokouksia ja iltamia, havaitsi moni, joka
-ihmeitä tapahtuvaksi oli odottanut, pettyneensä. Miten pettyneensä, oli
-vaikea selittää. Yleensä oli vain odotettu erinomaista innostusta, ja
-kun ei niin tapahtunutkaan, alkoivat monet kohta lamautua.
-
-Kanteleinen pani parastaan. Teki itse suunnattomasti työtä, piti
-puheita, johti harjoituksia, oli mukana, jakoi tehtäviä. Mutta vain
-harvat täyttivät henkiset tehtävänsä ilolla. Jotenkuten ne useimmat
-suorittivat, mutta kaikessa esiintymisessä oli aina niin valtaavana
-merkillinen, ylivoimainen lamaus, painostava väsymys. Into oli poissa.
-
-Urheilijat ja voimistelijat sitä paitsi vetivät omaa köyttään. Ne eivät
-usein, eräitä poikkeuksia lukematta, tulleet nuorisoseuran kokouksiin,
-mutta järjestivät omia harjoituksiaan ja iltamiaan. Alkoi olla ainaista
-kinaa vuoroista. Urheilijat eivät tahtoneet tuloistaan antaa
-nuorisoseuralle mitään. Urheiluseura vetikin useimpia puoleensa. Vaikka
-Kanteleinen oli urheilija, täytyi hänen, jakaessaan oikeutta
-nuorisoseuran ja urheilijain kesken, usein asettua riidoissa
-nuorisoseuran puolelle. Siten menetti hän erään joukon luottamuksen. Se
-kolmas ryhmä, jonka yhteisharrastukset ja juoksut sattuivat
-tavallisesti yölliseen aikaan, alkoi taas julkisemmin juopotella,
-oltuaan muutamia kuukausia ihmisten lailla. Ensin juopoteltiin salaa.
-Mutta mikäli riitaisuudet nuorisoseuran ja urheilijain kesken kävivät
-julkisemmiksi, sikäli hekin esiintyivät julkeammin. Heilläkin oli
-oikeutensa, muka.
-
-Urheilijat väittivät, etteivät nuorisoseurat anna mitään arvoa ruumiin
-kehitykselle ja sanoivat, että aina on terveessä ruumiissa ollut terve
-sielu. Kuka ei tätä tunnusta, on vanhoillinen, taantumuksellinen ja
-elämää ymmärtämätön. Kanteleinen sen ymmärtää, mutta itsekkäisyys ja
-kunnianhimo estää häntä tunnustamasta tätä, varsinkin kun on ottanut
-nuorisoseuran urakalla hengissä pitääkseen. Tätä ajatusta edusti
-johtavimmin Kuhilasmäen Mikko, josta nyt oli tullut urheilijain
-johtomies.
-
-Koivusen Vihtori taisteli lujimpana miehenä nuorisoseuran henkisten
-harrastusten puolesta. Hän puhui paljo henkisestä voimistelusta, johon
-ruumiillisen työn tekijöillä ei ole tilaisuutta muualla kuin
-nuorisoseurassa. Ruumiillista voimistelua taas he saavat työssä joka
-päivä. Kun ruumiillisen työn raatajat eivät viljele ajatuskykyänsä kuin
-sen verran, että kiinnijoutumatta pääsee kulkemaan ja oppii tekemään
-työtä niin kuin ennenkin maailmassa on tehty, siten tulee heistä kyllä
-maailman voimakoneita, joita viisaammat veivaavat. Mutta heistä ei tule
-koskaan ihmisiä, jotka kilpailevat taidossa, ajattelussa ja johdossa.
-
-Niin he kiistelivät. Kanteleinen piti yhtä myötään esitelmiä, koettaen
-saada keskinäistä ymmärrystä aikaan. Mutta yleensä näyttivät
-ponnistukset turhilta.
-
-Kyläkunnan isäntäväki suhtautui asiaan aivan levollisesti. He eivät
-olleet nuorisoseuralta oppineet koskaan mitään odottamaan. Jos heidän
-mielenkiintonsa jollain puolella oli, kannatti se urheilijoita. Niinpä
-kokoonnuttiin monasti miehissä katsomaan painimista ja innostuttiin.
-
-Tämän ohessa tutustui Kanteleinen yhä enemmän Jokirannan kyläkunnan
-sieluelämään ja havaitsi että siinä vallitsi mitä mieltäkiinnittävin
-murroskausi. Kylässä oli ennen hallinnut voimakas yhteishenki
-vanhanaikaisella, patriarkaalisella pohjalla. Sen elämänsisältönä oli
-ollut usko Jokirannan kyläkunnan rikkauteen ja etevyyteen. Tämä usko
-oli tehnyt onnelliseksi kyläkunnan vaivaiset ja kerjäläisetkin. Nekin
-tunsivat omistavansa osan kyläkunnan hyvyyden iloista.
-
-Tällainen usko antoi erittäinkin jokaiselle talolliselle silloin selvän
-elämäntehtävän: koettaa rikastua hieman, saada lapsensa naitetuksi
-hyvin ja päästä sen toimitettuaan eläkkeelle. Sellaisissa
-harrastuksissa eli miespolvi toisensa jälkeen, iloitsi jos voitti, suri
-jos joutui tappiolle. Mutta kukaan ei langennut koskaan epätoivoon,
-sillä kyläkunta oli kuin suuri perhe, josta ei kenenkään tarvinnut
-leivän nälässä hautaan mennä. Vaikka oli köyhäkin, oli hyvä olla, kun
-oli Jokirannasta.
-
-Mutta viime aikoina oli kaikki muuttunut. Kyläkunnan rikkaus oli
-ikäänkuin hajonnut pieniin murto-osiin. Osakkaat olivat näiden
-jako-osuuksien haltijoina käyneet levottomiksi, itsekkäiksi, omaan
-läjäänsä yrittäviksi, takanapäin vehkeileviksi. Se hajoitti
-yhteishengen. Ensin oli innostuttu, mutta pian kaikki lamautui ja
-tuntui luonnottomalta. Ei mikään enää tahtonut oikein onnistua. Kukin
-koetti ajatella ja ajatella, mutta väsyi ja hermostui pian, aivan kuin
-lintu, jolla on liian pienet siivet. Moni kokeili keinottelijana, mutta
-useimmat epäonnistuivat ja väsyivät, kun toiset taitavammat aina heitä
-puijasivat.
-
-Kerran talvella tuli Kanteleinen nuoren Varamäen kera Piilomäen
-puodista. Talot olivat siinä kahden puolen tietä. Mihin vei tie vielä
-vanhanaikaisen porttirakennuksen läpi pihaan, missä taas oli
-porttirakennus hävitetty ja kartanon muokkaus uuteen järjestykseen
-alotettu. Kaikkialla näkyi vanhan varallisuuden pohjaleima, mutta sen
-rinnalla vallitsevan rappeutumisen ja elämänpysähdyksen lahjomattomat
-merkit.
-
--- Kuule, virkkoi Kanteleinen, mikä tätä kylää oikein vaivaa?
-
-Varamäki seisahtui vastapäätä ja katsoi silmiin.
-
--- Minä sanon sulle, kuule, mikä tätä kylää vaivaa, mutta älä sinä sano
-heille sitä kellekään. Ne vain suuttuvat, eivätkä usko. Tätä kylää
-vaivaa köyhyys. Toiset ovat jo köyhiä ja toiset pelkäävät köyhtyvänsä,
-se niitä vain vaivaa.
-
-Kotiin mennessään ajatteli Kanteleinen asiaa koko matkan. Sittemmin oli
-nuori Varamäki vielä puhunut Kyläsuosta, joka alkaa aivan kylän
-laidasta, ja sanonut että siellä se on Jokirannan uuden elämän ja
-rikkauden aarnihauta. Mutta ne eivät vielä tunne sen taikasanaa. Eikä
-hänkään tiedä koska ne heräävät ja tulevat tuntemaan sen.
-
-Tuota samaa oli joskus Varamäen ukko sanonut. Mutta ihmiset pitivät
-hänen uskoaan höpinänä.
-
-Kanieleinen ajatteli nuorta Varamäkeä. Mahtoiko hänellä olla jotain
-vakavampaa siinä uskonsa alla? Mies oli hieman erikoinen,
-teräväsanainen ja toimeenpaneva. Mutta hän tahtoi toisinaan kurottaa
-liian näkyvästi toisten päiden yli ja katsoa sieltä.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Kanteleinen on käynyt illastamassa kotonaan, mutta palannut suksien
-kera uudelleen ulos. Sillä välin on noussutkin kuu. Se valaisee nyt
-laajoja lumikenttiä tuonne metsää kohti ja Kyläsuolle, joka loistelee
-omituisessa valaistuksessa kuin merenselkä, synnyttäen kaihoa ja ikävää
-saada katsoa mitä siellä on. Ja kylän talot, ne jotka ovat ryhmässä
-kahden puolen raittia ja ne jotka häämöttävät etäämmältä, ne ovat kuin
-pieniä varustuksia, joihin ei pakkasella ole lupa suosiolla tulla.
-
-Taivaanlaki on niin häikäisevän kuulakka, että kuuvalon kellahtava väri
-loistaa kuin sinertävän autereen takaa.
-
-Hän laskee suksilla alas vainiolle.
-
--- Tämäpä vasta!
-
-Kanteleinen katsoo ihaillen ympärilleen. Suksi liukuu kepeästi. Keuhkot
-laajenevat, sinne tunkeutuu raikasta ilmaa tulvien. Iloinen, hymyävä
-ilme hiihtäjän kasvoilla laajenee.
-
-Pakkanen pyrkii kolmannelle kymmenelle.
-
-Hiihtäjä suuntaa latunsa yli joen, nousee toisella puolen Varamäen
-pihaan. Nuori emäntä tulee navetasta ja tapaa tulijan.
-
--- Ka! Tuleeko opettaja meille ... meidän tupaan, vai isänkö tupaan?
-
-Hän sanoo isäksi miehensä isää.
-
--- Iltaa, emäntä! En minä nyt teille tule, kiitos vain. Käyn katsomassa
-vaaria, sanoo Kanteleinen ja hyppää suksilta kättä tarjoten.
-
-Emännän hymy sanoo: Vaariapa sinä katsotkin! Mutta ääneen hän virkkaa:
-
--- Iltaa! Älä nyt, mun ovat käteni lapasiss' ja ne ovat likomärät.
-
--- Ei sillä ole väliä.
-
--- Eikö? Kastelee kätensä, niin kylmettyy kun on näin pakkanen.
-
--- Ei kylmety, veri on vielä nuorta ja kuumaa.
-
--- Johan se on kuumaa.
-
-Emännällä on hillitty, eheästi sointuva metalliääni, joka hivelee
-korvaa. Sille ilmeisesti antaa joku ystävällinen tunnelma ymmärrettävän
-sävyn, kun hän Kanteleisen kättä puristaessaan virkkaa:
-
--- Sohvikin on vielä navetass', mutta kohtahan se...
-
-Vallattomuuden puuskassa riehahtaa toinen:
-
--- Minä menen sinne!
-
-Navetasta kuuluu heikosti tytön laulu, ja kun Kanteleinen kiertää erään
-nurkan, vilkkaa jo tuli ikkunasta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ukko tulee portaissa emäntää vastaan.
-
--- Kuka se oli, jonka kanssa sinä?
-
--- Puhuinko?
-
--- Puhuit, niin?
-
--- Opettaja.
-
-Ukko ryähtää omituisen tekoyskän, osaamatta siinä hetkessä määritellä,
-tahtooko hän sillä tällä kertaa merkitä hyvää vai pahaa tuultaan.
-
--- Menikö se meidän tupaan?
-
--- Na-avettaan se... Emäntä tuntuu nauravan.
-
-Ukko sähähtää nyt jo vihaisesti. Tekee mieli heittää miniälle kiivas
-sana, mutta kun on sitä ennenkin tähän asti välttänyt, ei nytkään,
-ehtii ajatella ja röhisee vain pahanmielensä puhkuen pakkaseen.
-
-Vähätuvan porrasvieressä ovat Kanteleisen sukset. Vaari ottaa käteensä
-ja katselee tuntijan silmällä. Hänkin on suksimestari viime talvesta
-saakka. Silloin, näet, teki sukset Sohville ja itselleen. Ne seisovat
-tuvannurkkaa vasten pystyssä, ukon ovat kaksi desimetriä pitemmät kuin
-tyttären.
-
-Verratessaan nyt Kanteleisen suksia omiinsa, ajattelee hän, että ne
-muistuttavat enemmän alkuperäistä lautaa ne hänen suksensa kuin
-Kanteleisen. Mutta onpa käynyt koulut ... ja hän ei ole ikinä nähnyt
-tehtävän suksia... Terva hänen ja Sohvin suksissa on parempi ... ja
-sehän on pääasia.
-
-Ukkoa hieman piinaa tekemiensä suksien kömpelyys, jos sattuu
-katsahtamaan vielä... Mutta tulkoon tekemään kilpaa astioita!
-
-Vanhuksen mieliala jo alkaa kohota. Jos ottaisi rankaläjältä uudet
-suksivärkit ja tekisi? ajattelee. Aikaa on kyllä.
-
--- Liikaakin!
-
-Hän oleilee vielä pihassa ja alkaa muistella miksi hän oli äsken
-pahalla tuulella. Muistaa yht'äkkiä.
-
--- Lempoako se siellä navetass'? Navettakartanolta kuuluu ääniä:
-
--- En minä, kuule, jaksa sua seurata ... mun sukseni ovat niin kankeat
-ja raskaat...
-
--- A-haa! Ukko kihisee itsekseen.
-
--- Saat mun sukseni, lupaa Kanteleinen.
-
--- Mun ... mun ... vai sun, jumal'auta! Vai ka-kankeat...
-
-Ukko painaa oman suksensa kärkeä jäätikköön. Helähtäen menee se poikki.
-Vanhus säpsähtää.
-
--- Ka-ah! Perhana...
-
-Hän tempaa katkenneet palaset ja pakenee niine hyvineen tupaan, sillä
-navetasta kuulutaan tultavan.
-
-Aivan pian tuleekin Sohvi. Korjaa maidon, ilmoittaa että hän aikoo
-vähän hiihtelemään. Isä laskee mumisevan, äreän äänen.
-
--- Tehkää nyt, isä, ristivalkea, niin minä keitän puuron kun tulen.
-
-Taas ukko mumisee. Hän ei itsekään ymmärrä miks'ei saa sanotuksi sitä,
-vaikka pistää niin vihaksi.
-
--- On niin ihana kuutamo, selittää tytär, aivan kuin aikoen isää
-innostuttaa.
-
-Ukko joutuu sanomaan aivan sitä, mitä vähimmin harmittelee:
-
--- Ne sukset ovat niin huonot.
-
--- Kyllä minä niillä...
-
-Silloin jo tytär pujahtaa ulos. Äijä jää harmittelemaan, että kun ei
-ilkeyksissään saanut edes kysyneeksi, että kuka siellä nyt on, jolla on
-sellainen perhananmoinen vetovoima, että vetää kuin magneetti?
-
-Mutta vasta kun on yksin jäänyt ja ruvennut sahailemaan
-ristivalkeapuita, alkaa yksinäisyydentunne kiduttaa. Mielessä rupeaa
-askartelemaan ajatus, että ne siinä kuhertelevat todenpäältä ja hänet
-aijotaan jättää yksin. Veri alkaa kuohua päähän päin ja tekee mieli
-noitua sahalle joka ilkeästi kiljuu puuliuskassa. Ajattelee jo
-puuronkeittoa, kahvinkeittoa, lehmäksenhoitoa, huoneen siivousta,
-vuoteentasoitusta...
-
-... Ja tulee vain kuin konna ja ... toinen menee kuin noiduttu perään,
-tphyi!
-
-Hän on joskus ennen ajatellut tätä mahdolliseksi, eikä ole siitä
-suuttunut. Mutta nyt hän suorastaan vihaa Kanteleista, joka aivan
-ilmeisesti, eläviin silmiin, aikoo viedä häneltä tyttären jota hän...
-
-Ukko hyrskähtää voimakkaasti ja kyyneleet tulevat silmiin. Rakkaus
-tyttäreen on suurempi kuin miksi hän vähemmän vaaran hetkellä oli sitä
-ajatellutkaan.
-
-Porstuasta kuuluu kopinaa. Tupaan astuu Kuhilasmäen Mikko.
-
--- Iltaa, sanoo.
-
--- Iltaa, vastaa vaari, mutta ei käske istumaan.
-
--- Joko Sohvi on mennyt?
-
--- Mihinkä?
-
--- Piti vain harjoituksiin, selittää Mikko. --
-
--- Mennyt se on.
-
--- Siell' on nyt kylmä.
-
--- Paleleeko?
-
--- Korvia vähän.
-
--- Ei sellainen mies mihinkään kelpaa.
-
--- Kyllä ne jokaisen korvat, kun on kylmä.
-
--- Kahdenkymmenen vanhana korvat palelee! puhuu ukko pilkallisimmalla
-äänellään. Ja napukka korvilla! Olette te, jumaliste, miehenalkuja,
-olette jo, tpho!
-
-Mikko sytyttelee paperossia.
-
--- Paperossiako poltat?
-
--- Paperossia. Mikon äänessä alkaa jo olla uhmaa.
-
--- Tpho, tpho! syleksii ukko.
-
--- Pitää mennä, ilmoittaa Mikko.
-
--- Tpho, sylkee ukko. Mieli tekee sanoa: no mene nyt, mutta ei sano.
-
--- Hyvästi, jättelee Mikko.
-
-Sovittaessaan puita takkaan, sanoo ukko, kun ovi jo painuu kiinni:
-
--- Hyvästi.
-
-Tuli alkaa palaa. Vaari istuu tuolille, panee mällin poskeensa ja
-virkkaa hymähtäen katkerasti:
-
--- On se sekin tyttären pyydystäjä!
-
-Perään mumisee jotain.
-
-Mutta kun tuli alkaa kirkkaasti palaa, lientyy silmistä vähitellen
-katkeroittunut ilme. Hän katsoo tuijottaen loimuun, huulet yhteen
-puristettuina, kasvoilla hyljätyn surumielinen tunnelma.
-
-       *       *       *       *       *
-
-He hiihtelivät kylän takana Kyläsuolla. Sen aava valkea lakeus loisteli
-kuun kuuleassa hohteessa. Äänetön, ihana vaikeneminen, jota hieman
-särki kahden suksiparin vitkainen siirteleminen toisensa edelle ja
-sompasauvain vikisevä kosketus hangen pintaan. Pienet, matalakasvuiset
-pensaat ja männyt seisoivat raskaissa lumipukimissaan kahdenpuolen
-vähän ajettua talvitietä. Ne näyttivät kuin erämaan asujilta, jotka
-hiljaisena yöhetkenä ovat tulleet hyrmyistään luonnon salaperäisiä
-eläjiä varten valmistettuihin juhliin. Ihminen saattaa nähdä vain sen,
-mitä silmäin edessä on. Mutta juhlaväki seisoo juhlallisena, jäykkänä,
-ohikulkijaa kuulematta, näkemättä. Se joko näki, kuuli, tahi odotti
-jotain suurta, salaperäistä tai majesteetillista. Tämä odotus loi
-voittavan tunnelman koko luontoon, täytti maan ja ilman, ja Kyläsuon
-talvehtivasta lakeudesta hamaan korkeuteen, missä kuu ja tähdet
-seisoivat paikoillaan juhla-asemissaan.
-
-Hiihtäjäin keskustelu oli melkein loppunut. Eikä se alunpitäen muuta
-ollutkaan kuin kuherrusta, jossa jokainen sana ja äännähdys tulkitsee
-vain lemmen ihanaa elämää. Pakkanen oli yhä kiihtynyt ja suksikeli
-käynyt kiinteämmäksi. Mutta hiihtäjillä ei ole vilu, eikä kiire.
-Kanteleinen hiihtää Sohvin lautasuksilla, ja ne ovat hyvin hyvät. Sohvi
-hiihtää Kanteleisen suksilla, mutta ei ajattele niitä.
-
-He ovat jo kääntyneet takaisin. Kylän talojen ikkunoista vilkkuvat
-valot. Täältä huurteiselta suolta katsoen tuntuu kuin katse ulottaisi
-elämästä toiseen. Täällä kaikki niin pyhäistä, salaperäistä,
-tunnelmallista, siellä kylässä arki, jokapäiväisyys, pikkumaisuus...
-
-Hiljaisuus ei ole enää rikkomaton. Kuuluu reen kitinää, hevostenjalkain
-kapsetta ja kulkusten helinää läheiseltä tieltä. Kylässä vinkuu
-kaivonvintti. Etäällä hiihtää muuan hiihtäjä samanne päin kuin hekin,
-suksen kihnaus ja somman kitinä kuuluvat, kun pysähtyy kuuntelemaan.
-Kaikki tämä rikkoo talvisen suolakeuden tunnelmaa ja antaa sille hieman
-salaperäistä eloa. Hentonen lempi puikkelehtii arkana taistellen
-karkoittavia arkivaikutuksia vastaan.
-
-Yhtäkkiä näyttää se hiihtäjä, jonka somman kitinää äsken vaieten
-kuunneltiin, pyrkivän kohti. Kuin sopimuksesta syntyy kiihkeä into
-paeta. Nyt havaitsee Kanteleinen taas, kenen sukset hänellä ovat, Sohvi
-tekee saman havainnon. Jälkimmäinen kysyy, että miten niillä pääsee,
-toinen vakuuttaa: hyvin!
-
-Jo on hiihdetty suolta vainiolle, tasaiselle, kovalle tielle. Oistetaan
-Erkkilän pihan läpi vesipolun viereistä latua jokeen. Mutta
-jokirinteessä Sohvi kaatui. Siinä saavuttaa takaa-ajajakin, Kuhilasmäen
-Mikko.
-
--- Ka Mikko? virkkaa Kanteleinen, äänessä hieno häminvivahdus.
-
-Mikko puolittain pysähtyy, näyttäen olevan kahden vaiheilla, mennäkö
-ohi vai ei.
-
-Sohvi oli jo selviytynyt ilman vahinkoa. Mikko lipuu hiljoilleen
-edelleen.
-
--- Mennään yhdessä, kun on sama matka! kehottaa Kanteleinen.
-
-Sohvi huudahtaa hieman säikähtyneenä:
-
--- Vo-ii! Nyt piti olla näytelmäharjoitus... Olitko sinä, Mikko?
-
--- Olin, kuuluu Mikon ääni syyttävänä viiden sylen matkasta. Ja muutama
-henkäys jälemmin: -- Mutta kun ei ollut sinuakaan, niin ei siitä tullut
-mitään.
-
-Hämillään voihkaa Sohvi:
-
--- Voi kun minä unohdin!
-
-Sillä aikaa oli Mikko alkanut kiirehtiä ja voittanut jo pitkän
-välimatkan.
-
-Kanteleinen kuiski:
-
--- Oliko se minun syyni?
-
-Tyttö ei vastannut, voihkasi vain. Mutta itselleen jo puoliksi
-anteeksiantaen katsoi toista silmiin siinä kun he pysähtyivät
-hyvästelemään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Sohvi tuli tupaan havaitsi hän kohta, että isä oli laittanut
-puurovesipannun takalle riutuvan ristivalkean raunioille. Vesi kiehua
-porisi. Tytär loi vakoilevan silmäyksen isään, joka pöytätuolilla
-istuen, poskia kämmeniin nojaten tuprutteli. Luuli havaitsevansa, ettei
-vaari ollut yrmytuulella. Se riehautti täyteen loimuun hänen loistavan
-mielialansa, joka purkausi iloiseen huudahdukseen:
-
--- Onpa isäkulta pannut puuroveden kiehumaan!
-
-Sohvi heitteli päältään vaatteita. Ukko sylkäsi:
-
--- Tphy!
-
-Sohvi loi vielä vakoilevan katseen. Olisi ollut parempi jos ukko olisi
-puhunut. Oli ollut aina parempi silloin kun hän oli puhunut, kuin
-silloin kun hän ei puhunut. Varsinkin kun sylki...
-
--- Joko nyt saatiin kyllikseen? virkkoi vihdoin.
-
--- Ei toki, isäkulta. Siellä olis nyt vaikka koko yön!
-
-Sohvi säpsähti itsekin riemuaan.
-
-Vaari vaihtoi toisen polven, käänsi mällin toiseen poskeen, aikoi
-laskea uudelleen poskipäät kämmenien varaan. Mutta joku levottomuutta
-herättävä ajatus teki pahaa...
-
-Ryhtyessään keittämään katsoi tytär taas tarkemmin, että mitä se isä
-ähkyy? Isän raskasmielisyys oli nyt jo niin silmäänpistävä, että Sohvin
-täytyi kysyä:
-
--- Mikä teidän on, isä?
-
-Vaari nousi ja kävi yli lattian ovelle päin.
-
--- Mitäs sinä siitä...
-
-Meni ulos.
-
-Äänessä oli katkeruuden ja samalla sovittavan alistumisen surullinen
-vivahdus.
-
-Tytär alkoi ymmärtää. Hänen rinnassaan nousi hellä, lämmin tunnelma,
-joka hyökkäsi sitä äskeistä iloa vastaan. Siitä syntyi kumma
-taistelu...
-
-Kun vaari palasi ulkoa, tapasi hän tyttärensä ääneen itkemästä.
-
-Vanhuksen mieli meni hyväksi, mutta hän ei sanonut sitä.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Saatuaan suhteensa Sohvin kanssa selväksi, tuntui Kanteleisesta kauan
-aikaa siltä, kuin millään muulla asialla ei olisikaan niin suurta
-väliä. Hän ajatteli enimmäkseen Sohvia ja itseään, rakkauttaan, tulevaa
-kodin järjestelyä ja muita siihen kuuluvia asioita. Joskus itseltään
-kysyi: onko tämä luonnollista? Ja joku aivan viivyttelemättä aina
-vastasi, että se on luonnollista. Kylä näytti käyvän myöskin yhä
-itsepintaisemmaksi ja ihmiset itsekkäämmiksi. Hänelle asetettiin
-kaikellaisia velvollisuuksia, mutta kukaan ei ajatellutkaan edes
-suurkiitosta.
-
-Eikä hän siitäkään ... mutta täytyi ruveta aikaansa käyttämään oikein.
-
-Oikein! ajatteli hän. Se on oikea sana. Hänelle tulee nyt perhe. Pitää
-ruveta ajattelemaan ja tekemään työtä sen hyväksi. Pitää lakata
-tuhlaamasta aikaa, pitää ruveta käyttämään sitä oikein, s.o. omaksi
-hyödykseen.
-
-Tästä teki mieli jo silloin tällöin haastellakin, erityisesti
-sellaisten kanssa, jotka eivät olleet koskaan olleet mukana
-yhteistyössä maailmanparannuspuuhissa. Kanteleisesta tuntui ikään kuin
-ne olisivat paremmin kyenneet ymmärtämään tätä hänen nykyistä
-sieluntilaansa, kuin entiset toverit. Eikä hän siinä pettynytkään.
-Kaikki sellaiset hyväksyivät hänen menettelynsä. Varsinkin
-kansakoulujohtokunnan esimiestä lähemmäksi tunsi tällä uudella
-elämänkäsityksellään pääsevänsä.
-
-Mutta kun ensi puuskaus oli mennyt ohi, avautui mieli usein entisille
-elämänparannushaaveille. Eikä voinut välttää sitä, että joskus heräsi
-omantunnon tuskan tapainen mieliala. Silloin tarvitsi jotain
-todistuksia ja tukea voidakseen puolustaa nykyisyyttään. Aivan kuin
-kohtalon sallimana esiintyikin eräitä ikäviä kokemuksia nuorison
-piirissä.
-
-Olihan hänellä nuorten luottamus, niitä poikkeuksia lukematta. Mutta
-juuri ne poikkeukset pyrkivät nyt asustamaan mielessä. Jostain syystä
-näytti näet, kuin poikkeusten lukumäärä olisi kasvanut.
-
-Nuorista monet, ihmisluonteen omituisen kierouden vaikutuksesta, olivat
-alkaneet takana päin pilkallisesti nälväillä Kanteleista, ilman että
-sillä oli vakavampaa tarkoitusta ja huolimatta siitä, että he häntä
-kunnioittivatkin. Tämän kanssa rinnan nousi toisissa nuorissa, joilla
-ei ollut taipumusta nälväilemiseen, halu näyttää kaikkialla kuinka
-tuttuja he ovat opettajan kanssa. Nämä tuttavuuden osoitukset menivät
-toisinaan poikamaisuuksiin; jotka nyt alkoivat pistää Kanteleista
-vihaksi.
-
-Hän oli jo ennen kokenut kaikkea tätä, mutta sitä vastoin että olisi
-loukkaantunut oli hän monasti tuntenut siitä tyydytystä ja iloa, koska
-käsitti kaikki vain poikain ystävyyden ja vilpittömyyden merkeiksi. Se
-oli hänen mielestään jonkunlainen saavutettu voitto. Ennen oli
-kouluaikana kotikylillä syvästi kärsinyt, kun entiset paimentoverit
-siellä olivat alkaneet vieroa. Tästä oli hän saanut syvän vihan
-säätyrajoitusta vastaan, koska havaitsi siinä ilmenevän sellaisen
-alkua.
-
-Mutta nyt, tässä nykyisessä mielentilassa, kaikki tällainen tuttavuus
-pyrki loukkaamaan. Siinä oli hänen mielestään aina liiaksi velvoittava
-luonne. Se johdonmukaisesti ikään kuin oikeutti ajattelemaan, että tuon
-entisen leikkimisen, elämällä kaikenlaisten poikaviikarien kera, sen
-pitäisi nyt loppua. Mielessä oli vielä eräs epäilys, joka tuki tätä:
-jos ne alkavat kohdella Sohvia myöhemminkin, heidän naimisiin mentyään,
-entisellä toveruudella, sitä ei hän sietäisi. Tämä ajatus kasvoi sieltä
-muiden seasta toisia ylemmäksi. Sitä piti hän niin luonnollisena ja
-oikeutettuna, että aluksi ei noussut edes mitään vastustavia
-epäilyksiä. Sohvi oli heidän joukostaan ja nousi nyt ylemmäksi...
-Ylemmäksikö? pysähtyi hän ajattelemaan. Ylemmäksi! jatkui, ja
-jonkunlainen omanarvon tunnon raju ponnistus tuntui sydänalassa. Hän
-pelkäsi, ettei niillä ole älyä antaa Sohville hänen uutta arvoaan,
-mutta siihen hän ne pakottaisi nousemalla itse naimisiin mentyään
-hänelle virkansa ja oppinsa perusteella kuuluvaan yhteiskunnalliseen
-arvoasemaan...
-
-Tätä kesti muutamia aikoja. Sittemmin alkoi sisässä nousta joku, joka
-rupesi näitä ajatuksia arvostelemaan. Ensin se väitti, ettei poikain
-tuttavallisuudessa ole ollenkaan mitään pahaa, päin vastoin se on
-heikäläisen vilpittömän ja ennakkoluulottoman toveruuden merkki. Ne
-tuntevat ylpeyttä siitä, että ovat niin lähellä opettajaa,
-koulunkäynyttä, sivistynyttä miestä, herraa. Se on arvonantoa. Joskin
-tämä pukeutuu toisinaan omituisiin, joskus ehkä rivoihinkin muotoihin,
-on sillä hyvin arvokas sisältö... Tämänkö hän nyt heittäisi? Ruvettuaan
-pääsemään nuorta väkeä lähelle, nytkö mies jo alkaisi heitä inhota,
-kaikota kauemmaksi? Herrain puolelle! ilkkui itselleen.
-
-Kanteleinen pyrki hermostumaan. Mikä minun on? kyseli hän itseltään
-kuin kipeä.
-
-Samalla aikaa kuin rakkaus tuotti täyteläistä iloa, vainusi tämä uusi
-ristiriita joka käänteessä.
-
--- Onko minusta tulemassa hullu vai herra? kyseli hän tuskastuneena
-itseltään. Mistä ennen iloitsin, sen olemassaololla minä nyt mieltäni
-kiusaan!
-
-Hän alkoi tutkia syitä omiensa ja poikien mielentilojen
-ristiriitaisuuksiin. Mistä se johtuu, että tänään innostuu tähän,
-viikon päästä sen hylkää ja innostuu päinvastaiseen? Mistä se johtuu,
-että ihmiset osoittavat toisessa tapauksessa suurta arvonantoa sille,
-jolle toisessa tapauksessa nauretaan? Tuskin oli hänelle selvinnyt
-jälkimäinen kysymys, kun jo piskahti mieleen:
-
--- Silloin kun minä, juuri minä, alan puhella toisen ihmisen kanssa
-poissaolevasta henkilöstä, silloin sielussani lähtee liikkeelle, alkaa
-toimia kummallisia, vieraita voimia. Ne ikään kuin erittelevät
-puheenaolevan ihmisen, kääntävät päin joko hänen naurettavan,
-ylenkatsottavan tahi vihattavan puolensa. Minä joudun aina, ainakin
-jossain määrin, tämän merkillisen vaikutuksen valtaan. Myöskin
-puhetoverini käy samoin. Poissaolevasta, oli se ystävä tahi muu, mutta
-varsinkin ystävästä puhumme paljon sellaista, jota ei ikänä hänen
-läsnäollessaan puhuttaisi...
-
-Tämä kysymysten sarja oli jo ennenkin mielessä vilahdellut, mutta se
-oli pysytellyt etäämmällä. Se ei ollut häirinnyt, vaikka olikin
-puhuttu poissaolevista ystävistä ja hedelmöitetty seuraelämää
-mielihyväntunteella, mikä johtui siitä, kun saatiin valittaa ja tutkia
-poissaolevan heikkouksia ja antaa niille joko surkuttelua tai naurua
-aiheuttavia lisävivahduksia. Joskus oli se aivan kuin hymyten
-ohimennessään nyhjässyt omaatuntoa, mutta sitte taas aivan kuin
-kehottavasti silmää iskien päätä nyökyttänyt. Nyt alkoi kysymys koko
-laajuudessaan siirtyä etualalle. Ollessaan ihmisten seurassa teki hän
-tarkkoja havaintoja. Keksi, että ihmisten virheiden, todellisten tahi
-oletettujen, käsitteleminen ja huomaaminen ihmeteltävällä tavalla
-kiihotti melkein kaikkia ihmisiä, joiden kanssa joutui tekemisiin. Tämä
-huomio oli siksi erittäin yllättävä, kun ei ollut ennen juuri ensinkään
-tullut asiaan huomiotaan kiinnittäneeksi. Kaikkialla oli parjaavalla
-puheella mielihyvän tunnetta synnyttävä voima. Toinenkin omituisuus
-kiinnitti mieltä: keskustelijat pääsivät aivan kuin toisiaan
-lähemmäksi, aivan kuin heidän ystävyytensä olisi vahvasti hyötynyt ja
-kasvanut siitä että poissaolevaa parjattiin.
-
-Mikäs tämän oikein tekee? johtui hän kysymään itseltään. Onko ihminen
-yleensä niin ilkeä, että hän tuntee mielihyvää toisen ihmisen
-parjauksesta ja todellisestakin lankeemuksesta? Vai aiheutuuko
-nautinnontapainen tunne siitä, että sillä hetkellä luulee löytäneensä
-ihmissuvun yleisen mätäpesän ja tuntee vilpitöntä parantamishalua?
-
-Mutta miksi "minä" olen silloin syyllisyydentuntoinen; vain
-arvostelijan asemassa?
-
-... Kenties huomioidenteko toisessa ihmisessä on sittenkin alkeellinen,
-johtava askel tekemään havaintoja itsessään? Ehkä tuo kummallisesti
-kiihottava, luontoperäinen nautinnontunne ei sittenkään ole vain ilkeä,
-vain paheen synnyttämä kasvannainen, vaan jumalainen lahja, jota meidän
-nykyisellä kehitysasteellamme vielä käytetään erehdyksessä aivan
-väärin?... Vast'edes, kun ehditään korkeampaan aikakauteen, voi juuri
-tästä ristiriidasta kehittyä eräänlainen surun ja ilon yhteensovitus...
-Siinä toisella puolen seisoisi ihminen omien silmiensä edessä
-aineskasana, raakaleena, jolla ei ole mitään kerskattavaa Jumalan
-edessä? Nöyrä alamaisuudentunne pakottaisi etsimään ystäviä,
-taistelutovereita, matkakumppaneja kaikista ihmisistä, joitten kanssa
-ikinä sattuisi kosketuksiin... Mutta jo silloin ihminen minässään
-tuntisi oman voimansa ja siitä pursuvana, ikään kuin yllyttävänä,
-pakottavana, kannustavana suuren luomiskutsumuksensa: "_Minun_" on
-tästä luomisen raaka-aineesta tehtävä Jumalan kuvaa tavoitteleva
-ihminen. Sitä Jumalan tahdon kaltaisuutta tavoitteleva, mikä nyt jo
-parhailla hetkilläni sielussani säteilee, mutta heti langetessani
-taasen häipyy hämärän verhoon...
-
-Tätä ajatellessaan pilkkoi Kanteleinen puita. Hänen sielussaan säteili
-kirkastunut kuva ihmisen päämäärästä. Ja kun sen rinnalla katseli
-äskeistä itseään kokoilemassa puuta-heinää allensa voidakseen kohota
-itsekkäässä rakkaudenhuumauksessa Sohvin kera muiden yläpuolelle,
-hävetti häntä.
-
-... Onko Jumala minut nähnyt tässä tilassa? ajatteli hän vavahtaen
-hävyntunnossa.
-
--- On! kuului sisässä joku sanovan. Kanteleinen häpesi yhä syvemmin.
-Hänellä ei ollut usein tapana rukoilla. Mutta kun sieluntuska nousi
-joskus huippuja kohti, silloin tuli se pakoksi. Nytkin pysähtyi saha,
-kädet kävivät ristiin, kohosivat taivasta kohti, ja sielusta kohosi
-syvän katumuksen ja häpeäntunteen pakottamana äänetön rukous...
-
-Ja aivan kuin hänen itsensä sitä huomaamatta virtasi syvä voimantunto
-ja elämänilo mieleen. Taas veti elämänvirta koko voimallaan
-ihmismereen, taisteluihin, toverielämään niiden kera, joille ei kukaan
-elämää opeta, jotka keräävät käsityksiä, tottumuksia ja ihanteita
-matkan varrelta, mitä milloinkin sattuu, mikä milloinkin miellyttää,
-ilman tarkoitusta, kaikki sattuman varassa...
-
-Taas tuntui syvästi siltä, kuin vain siellä olisi hänelle luvallista
-elää, kuin vain siellä olisi arvokasta, syvää elämää ... kuin vain
-siellä voisi ikävöivän mielikuvituksen silmien eteen joskus
-vilahdukselta avautua ihmiselämän kirkastettuja päämääriä...
-
--- Sillä kas, virkkoi hän, ne ovat usein niin lähellä, me elämme
-päämääriemme keskellä aivan usein, mutta harhaan johtavat mielikuvat
-vievät ikävöintimme sieltä pois!
-
-Elias, joka oli järjestäjänä, tuli hyppien ja laulaen puuvajaan.
-Säpsähti lauluaan, kun tapasi opettajan mietteissään nojaamasta
-saharenkkuun. Kanteleinen hymähti ja alotti uudelleen sahauksen, yhtyen
-siinä silmänräpäyksessä hänelle tavattomalla iloisella hilpeydellä
-Eliaksen lauluun. Aivan kuin opettajan mieliala olisi tarttunut
-poikaan, voitti tämäkin häminsä heti ja kävi jatkamaan laulua. Ensin
-ääni arkuudesta vavahteli, mutta kohta se alkoi asettua tottelemaan. Ja
-puuvajassa kajahteli:
-
-    "Ihminen minne, minnekkä hän,
-    Ihminen minne, minnekkä hän,
-    Minnekkä rientää ihmisen henki. Tiedätkö sen?"
-
-
-
-
-XV.
-
-
--- Poikasissa alkaa herätä arvosteluvaistoja, virkahti Kanteleinen, kun
-eräänä kesäiltana istuivat Sepän Kustaan kanssa koulun puutarhassa
-nojaten selkiään suuriin koivuihin. -- Eivät ne sillä mitään erittäin
-pahaa tarkoita, vaikka ne nälvivät. Eihän koiranpenikkakaan tarkoita
-pahaa, kun se kasvaville hampailleen etsii leikitellen purema-aihetta.
-
-Hän nauroi iloisen vallattomasti, niin että valkeat hampaat välkkyivät
-tummaksi päivettyneestä naamasta ja auringonpaahtamat paljaat hartiat
-nytkyivät.
-
-Kustaa katseli kysyvästi Kanteleista. Hän ei oikein ymmärtänyt tätä
-luonnetta. Mutta yht'äkkiä vilahti mielessä: onhan hänellä itsellä
-hyvätuloinen virka ja ... oma tyttö tiedossa. Hätäkö on miehen nauraa!
-Ei tarvitse huolia mistään, kun tietää että kyläkunta kuitenkin pitää
-hänestä... Se on tuokin vain yhtä lajia kopeutta...
-
-Kustaan mielestä oli tämä selviö. Mutta se ei rahtuakaan rauhoittanut
-häntä hänen oman elämänkysymyksensä suhteen, joka viime aikoina oli
-alkanut käydä ylivoimaiseksi. Oikeastaan hän oli tänä iltana tullutkin
-puhelemaan siitä.
-
-Kustaa oli saanut äskettäin eräältä kiertävältä teatteriseurueelta
-kutsun tulla heidän mukaansa kesällä koenäyttelijäksi. Hän olisi ollut
-valmis heti lähtemään, mutta vanhemmat olivat vahvasti vastaan. Heillä
-oli pienenpuoleinen talo, jonka maita isä viljeli sepäntoimensa ohella.
-Kun isä oli kesät talvet pajassa, oli maanviljelystöiden suoritus
-enimmäkseen Kustaan, emännän ja parin nuoremman siskon varassa.
-Nuorempi veli oli vielä niin pieni, ettei kelvannut kuin vaivoin
-paimeneksi.
-
-Kustaata oli jo pari, kolme vuotta, siitä asti kun isä hankki maatalon
-ja hän tuli enempi työskentelemään sen asumisessa, aina hiljaisesti
-kiusannut se ajatus, että hänen täytyy tehdä työtä aivan muiden
-ihmisten hyväksi. Eikä siinä kyllä. Pahemmin vielä vaivasi se ajatus,
-että hänen täytyy uhrata aikansa joutavaan tonkimiseen, sellaiseen,
-jota voivat tehdä kaikellaiset tusinaihmisetkin, vieläpä sellaisetkin
-joita menee kolmetoista tusinaan, mutta sillä aikaa hänen taiteelliset
-lahjansa menevät hukkaan.
-
-Sepän Kustaa uskoi taiteelliseen elämänkutsumukseensa paljoa varmemmin
-kuin Jumalaan. Hänen taiteelliset lahjansahan olivat tosiasia.
-Lukemattomat asianymmärtäjäin kehumiset ja katselijain kättentaputukset
-näytäntöjen jälkeen olivat ulkonaisena, puolueettomana todistuksena
-hänen omalle tietoisuudelleen, joka olisi ollut selvä ilman
-todistuksiakin.
-
-Mutta silloinpa hänen kova kohtalonsa punoikin taas ansan: hänen isänsä
-pitikin hankkia maata juuri silloin kun hänen olisi pitänyt noudattaa
-omaa kutsumustaan!
-
-Usein, kun hän asteli pellolla äkeen jälessä tahi tiellä lantakuorman
-keralla, hautui mielessä draamanaihe. Siinä oli päähenkilönä suuri
-taiteilijakyky, joka vain odotti tilaisuutta hurmatakseen maailman
-mestaruudellaan. Mutta hän oli kahleilla kytkettynä lantakuormaan, kuin
-Prometheus kallioon. Kytkemisen oli toimittanut taiteilijakyvyn oma
-isä, omin tekemin kahlein, sillä isä oli seppä. Isä, joka ei ollenkaan
-tajunnut pojan lahjoja, piti tätä vain laiskana. Sen vuoksi kytki hän
-pojan kahleilla maatöihinsä, pitääkseen hänet ilmaiseksi orjanaan
-raatamassa leipää ja särvintä yhä lisääntyvälle sisar- ja veliparvelle.
-Loppukohtauksessa piti esiintymän erään kuuluisan teatterinjohtajan,
-joka jostain on saanut vihiä orjuudenkahleissa oijentelevasta nerosta.
-Hän tulee, katkoo tulisessa suuttumuksessa kahleet. Loppukohtaus oli
-ajateltu hyvin suureksi.
-
-Tämä aihe oli tuottanut hänelle kärsimystensä keskellä monta ylvästä,
-sisäisesti nautintorikasta hetkeä. --
-
-Tässä hän oli äsken tehnyt Kanteleiselle selkoa aikeestaan liittyä
-kiertävään turneeseen vaikkapa ilman isän lupaa. Kanteleinen oli sitä
-vastustanut. Puhelut olivat, varsinkin Kustaan puolelta, saaneet jo
-silloin tällöin särmikkäitä vivahduksia.
-
--- Mutta minkä järjen nimessä sinä vastustat sitä, että minä saisin
-etsiä itselleni lahjojeni ja taipumusteni mukaista tehtävää? kysyi
-Kustaa tiukasti.
-
-Kanteleinen hieman viivytteli vastaustaan.
-
--- Sen vuoksi, sanoi, että taiteelliset taipumuksesi tuskin riittävät
-tekemään sinusta edes huomattua näyttelijää.
-
--- Sitä en minä ole ajatellutkaan...
-
--- Oletpa!
-
-Kustaa säpsähti ja katsahti satutettuna Kanteleisen silmiin.
-
-Kanteleinen pureksi hampaissaan heinänkortta, silmäkulmat olivat
-arvostelevissa kurtuissa. Alkoi sanoa:
-
--- Tulla jäseneksi kiertäviin teatteriseurueisiin ei ole minusta --
-mutta _vain minusta_, huomaa se -- mikään kadehdittava elämänura. En
-sano, ettei niissä voisi olla kelpo ihmisiä, jopa nerojakin. Mutta kun
-tyhjäntoimittajia on enimmin, tekee heidän seuransa kelpo ihmisistä ja
-neroistakin usein kaltaisiaan.
-
-Kustaa näytti painavasti harkitsevan. Virkkoi vähän ajan kuluttua:
-
--- Mutta ... tästä voisi saada sellaisen käsityksen, että kiertäminen,
-varsinkin maaseudulla, kasvattaa teatteriseurueissa tyhjäntoimittajia.
-Sitä vastoin suurissa, seisovissa kaupunkiteattereissa nämä vaarat
-voitaisiin välttää. Kuitenkin olet itse monta kertaa sanonut, että
-kaupunkilaisteattereissa, nimenomaan suurissa teattereissa, ei taide
-voi lähestyä kansaa, varsinkaan maalaiskansaa... Että taide niissä
-pääkaupunkilaistuu, ulkomaalaistuu, lakkaa kansaa ymmärtämästä, elää
-vain rahamaailmaa ja porvarielämän mielitekoja varten...
-
--- Niin! Mutta millä tavoin esimerkiksi sinä nyt korjaisit tätä asiaa?
-Sinä lähdet peltoa, äestä, lantakuormaa, isää, äitiä ja siskojasi
-pakoon, saadaksesi _näytellä_. Mitä sinä näyttelet? Itseäsi, veljeni!
-Neroasi, josta olet tehnyt itsellesi salaisen epäjumalan, jota ainoata
-sinä palvelet. Saadaksesi oikein mielinmäärin palvella tätä
-epäjumalaasi, lähdet pakoon maalta, siskoryhmäsi keskuudesta, isäsi
-kodista...
-
-Sanoppa nyt: mitä sinä tällaisena, niin sanoakseni elämänpakolaisena
-tulet meille täällä kotikylässä ja ihmiskunnalle siellä maailmalla
-opettamaan?
-
-Kustaan suu meni hymyyn. Oli vaikea tietää, oliko kasvoille asettunut
-ilme pilkallinen vaiko nolostunut. Hän ei vielä vastannut, kun
-Kanteleinen jo jatkoi:
-
--- Niin kauan kuin pysyt kotonasi, tärkeässä työssäsi, kotonasi, jossa
-olemiseen on tilaisuutta, jopa pakottavia syitä, ja näyttelet kotikylän
-seurahuoneella, tuotat sinä lahjoillasi koko kyläkunnalle taiteellista
-nautintoa ja iloa. Me tyydymme sinun taiteeseesi! Mutta me emme katsele
-sinun esityksiäsi näyttelijän esityksinä, vaan lahjakkaan, hyvän
-ystävämme, Sepän Kustaan, joka seurahuoneemme näyttämöllä esittää
-elämänsä suurta ikävää...
-
-Mutta kun sinä tulet takaisin _kiertävänä näyttelijänä_, silloin me
-katselemme täälläkin vain itseänsä näyttelevää näyttelijää, joka
-tavoittelee taituruutta ansaitakseen ihmisten kiitosta, tai rahaa,
-ostaakseen elämäniloja sisällisesti tyhjän elämänsä iloittamiseksi.
-
-Kanteleisen äänessä oli jo hermostunut sävy. Kustaa yhä vaikeni, mutta
-hymy huulilla oli vaihtunut hermostuneisuuden merkkeihin. Ääni värähti
-suuttumuksesta, kun hän sanoi:
-
--- Sitä kelpaa puhua sellaisen miehen, jolla on itsellä hyvä virka,
-hyvät tulot, ja... Mutta ne sellaiset eivät voi ottaa huomioonsa
-meikäläisen asemaa, ei parhaatkaan... Ja siksi sitä voi puhua noinkin.
-
--- Sano vielä: ja eläke tiedossa, ja kysy: miksi et sinä saisi käyttää
-omaksi eduksesi lahjojasi ja taipumuksiasi samoin kuin minäkin.
-
--- No niinkin! Ja miksi et sinä jäänyt kotiisi maanviljelijäksi, vaan
-lähdit seminaariin?
-
--- Aivan oikein! Vastaan suoraan: sinusta en usko tulevan suurta
-taiteilijaa, ja ala-asteille jääminen tällä alalla on raskas
-elämänkohtalo. Tämän pitäisi riittää sinulle selvittämään jo kaikki.
-Mutta vastaan kysymyksiisi: Minä lähdin kotitorpastani sen vuoksi, että
-meitä oli 5 veljestä. Torppa tulee muutaman vuoden kuluttua taloon.
-Minua ei siinä pidättänyt mikään. Menin seminaariin, kun minulle
-tarjottiin koulurahat. Tulin tänne opettajaksi, kun kutsuttiin. Tämän
-kaiken pitäisi oleman yksinkertaista, selvää ja puolustettavaa, jota
-sinun asiasi ei ole. Tähän lisäksi sanon vielä: maata en ole jättänyt.
-Siihen vetää minua veri!
-
-Kanteleisen silmät iskivät tulta:
-
--- Minä menen maan luokse takaisin, kunhan tässä ehdin... Saat nähdä.
-
-Vähän aikaa olivat kumpainenkin vaiti. Vihdoin Kustaa sanoi hiljaa:
-
--- Minä vihaan maatyötä ja ... maata.
-
-Kanteleinen hypisteli kädessään koivunlehvää ja katsoi tarkkaavaisesti
-Kustaata silmiin. Heittäen pois kaiken äskeisen uhman, kysyi hän
-alakuloisella äänellä:
-
--- Mutta mistä se johtuu?
-
-Kustaan mieli kuohahteli yhä, kun vastasi:
-
--- Siitä, että minusta on tehty maatyön orja.
-
--- Maatyön orja...
-
--- _Maatyön orja!_ Luuletko että minun isäni haluaisi pitää minua
-maatyössä ihanteen vuoksi päivääkään, ellei minun orjatyöni hedelmä
-häntä rikastuttaisi?
-
-He katselivat kauan toisiaan silmästä silmään puhumatta mitään.
-
-Kanieleisen mielessä askaroi taas kysymys: mikä tämän kylän on? Nuoren
-Varamäen vastaus muistui mieleen, mutta sillä ei tuntunut olevan tässä
-tapauksessa mitään arvoa. Tässä ei ollut kysymys köyhyydestä, vaan
-elämästä, elämän mahdollisuudesta. Sellaisen elämän, joka ei riipu
-ainoastaan leivästä, vaan enempi ajatuksista, keskinäisestä toistensa
-ymmärtämisestä, sellaisesta joka synnyttäisi suuria, elähyttäviä,
-elämää hedelmöittäviä ajatuksia...
-
-Hyvästellessä tarttui hän lämpimästi Kustaan käteen ja sanoi:
-
--- No, sinä taidat lähteä?
-
--- En tiedä.
-
--- Tee minun puolestani niin kuin parhaaksi näet. Ystäviähän olemme
-silti.
-
--- Varmasti, vakuutti Kustaa puristaessaan Kanteleisen kättä.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Kesä kului niin ja näin, aivan niin kuin kuluu kesä, kun ei ole
-varsinaista tehtävää ja kaikki siirtyy tulevaisuuteen. Ensin keväänä
-oli Kanteleinen jonkun verran raivannut koulun ketoutunutta
-puutarhamaata, kylvänyt siihen perunoita, punajuuria, lanttuja j.n.e.
-Sittemmin oli hän käynyt yleisessä kansakoulukokouksessa ja eräillä
-laulujuhlilla. Palannut kotiin hyvin väsyneenä. Yritti sen jälkeen
-saada toimeen nuorisoseuran kesäjuhlan ja saikin. Mutta kyllä siinä oli
-ponnistusta. Seuratoiminnan parikuukautinen loma oli vaikuttanut kovin
-uuvuttavasti. Kun juhla oli juhlittu, päätettiin antaa seuran levähtää
-syksyyn asti ja alottaa silloin taas uudestaan.
-
-Tämä lepo ei Kanteleista tehnyt levolliseksi. Näytti yleensä siltä kuin
-seuraan olisi nyt joku näkymätön vainooja hiipinyt, sillä sen voimia
-heikonnettiin yhtä myötään. Erkin Sameli meni Amerikkaan. Se koski sekä
-Kanteleiseen että seuraan. Vaikka ei Sameli ollutkaan mikään
-korvaamaton nero seuran elämään nähden, vaikutti hänen lähtönsä
-Kanteleiseen masentavasti. Olihan Sameli kuitenkin aina ollut vilpitön
-ja vakaa.
-
-... Miksi hän lähti? kyseli ja tutki Kanteleinen itseltään.
-
-Sameli oli varakkaana pidetyn talon ainoa miehen tehtäviin kykenevä
-poika. Kotiin jäi ainoastaan lapsia ja kaksi täysikasvuista sisarta,
-joista toinen sairaaloinen. Äiti oli myöskin kitulias, hintelä,
-läpikuultava ihminen. Isä kyllä parhaillaan oleva hyvä työmies.
-
--- Minkä tähden? kysyi Kanteleinen lämpimästi, kun Sameli tuli hänelle
-hyvästiä sanomaan. Matkaan lähtevä painoi päänsä alas, ei katsonut
-silmiin kun vastasi:
-
--- Niitä on aina syitä.
-
-Haastattelija ei udellut. Sameli lähti selittämättä sen enempää.
-
-Mutta Kanteleiselle jäi tästä kohtauksesta omituinen vastenmielisyyden
-tunne. Vanhain toverusten suhteeseen oli jäänyt himmeä kohta,
-umpikuljuinen paikka, jonka läpi ei nähnyt. Samelin syyt eivät
-saattaneet olla aivan selvät. Hänen lähdössään täytyi olla jotain
-järjetöntä tahi kivuliasta.
-
-Kun oli kulunut muutama päivä lähdöstä, kävi Kanteleinen Erkkilässä
-haastattamassa vanhempia, jotka luuli tapaavansa surun murtamina ja
-pojan tekoa ankarasti tuomitsevina.
-
-Isäntä oli vilkasluontoisempi kuin poika, joka oli tullut enempi
-äitiinsä, perinyt osan tämän salamyhkäisyydestä. Erkkilä oli hyvin
-mielissään, kun opettaja tuli. Rupesi juttelemaan hyvin avomielisesti
-pojan lähdöstä, kun tiesi hänen ja opettajan olleen läheisiä ystäviä.
-
-Riitaa ei heillä ollut Samelin kanssa ollut koskaan. Hänen mielestään
-heidän talossaan olisi ollut ruokaa ja työtä, kun olisi vain viitsinyt
-tehdä.
-
--- Mutia se laiskaantui siellä nuorisoseurass', selitti isäntä, suu
-touhuavassa hymyssä ja aivan kuin ei olisi siitä niin suuria
-välittänytkään. -- Sehän on luonnollista, näytti mies ajattelevan, kun
-ne sivistyvät, silloin nämä arkityönhalut niiltä menevät...
-
--- Se ei ajatellut enää muuta kuin painimista, sen jälkeen kun voitti
-nekin isot väkevät siellä pitäjällä ja pääsi koko pitäjän mestariksi.
-
-Isäntä ja opettaja istuivat kamarissa vastakkaisissa pöydänpäissä.
-Siellä pauhasi kärpäsmiljoona aivan kuin mylvivä härkä ja haisi pitkiä
-vuosikausia nurkissa lahonnut lika.
-
-Kertoja hymyili:
-
--- Sitä se ajatteli ja harjoitti... Ja siellähän ne Amerikass'
-ansaitsevat ne väkevät painijat oikein jumalattomasti...
-
--- Niin, sekaantui syrjästä kivuliaalla äänellä äiti, -- kun se meinas,
-jotta ne hänen lahjansa ovat siihen painimiseen ... kuinka sitte lie?
-
-Kanteleinen luuli keksineensä syyn Samelin todelliseen lähtöön. Sitä
-selitti vielä enempi silmäys talon tupaan, tarhapihaan, kartanolle
-yleensä. Siellä oli kaikkialla niin tavattoman likaista, ettei Sameliin
-kohdistuva syytteleminen tahtonut enää mitenkään pitää ryhtiään.
-Päinvastoin alkoi pilkistää hieman valoa Samelin viimeaikaiseen,
-kasvaneeseen umpimielisyyteen. Poika lienee jo kauan kärsinyt tästä
-liasta ja lopuksi löytänyt pakotien Amerikkaan.
-
--- Kyllä sillä saakurilla on hyvä voima, sillä meidän Samelilla, kehui
-edelleen isä, ikään kuin muistellen. Olihan hän ollut monasti
-katsomassa painia, vaikka muuten ei juuri missään kokouksissa käynyt.
-
--- Jos sattuu, niin kyllä se siellä rahoja tienaa, kuvaili edelleen,
-opettajaa silmiin katsoen, aivan kuin lohduttaen.
-
--- Noo, niin se sanoi, että ei suinkaan hän siellä tähän oikoiseen
-työhön rupea, auttoi äiti tunnelmaa, valittavalla äänellään jatkaen
-miehensä ajatusta.
-
-Isä paransi edelleen:
-
--- Tässäkin on näitä lapsia. Jos onnestaisi nyt tämän vanhimman ansaita
-muutama tuhat talonlunastusta varten, niin...
-
-Kanteleinen tuijotti tätä äitiä kipeisiin silmiin. Hänestä tuntui
-siltä, kuin sieltä olisi tirkistellyt Jokirannan kyläkuntahengetär
-avutonna ja vapautusta rukoillen.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Kerran tuli Mikkosen isäntä opettajan puheille. Tämä oli harvinainen
-vieras. Hän muutenkin ani harvoin liikkui kodin ulkopuolella muualla
-kuin kirkossa ja puodissa. Talohan oli hieman syrjässä kylän
-keskuksesta.
-
-Mikkonen ajoi polkupyörällä. Onneksi sattui tapaamaan opettajan kotoa.
-Näytti olevan aluksi hieman hämillään, kun ei tietänyt oikein kuinka
-asiansa alottaisi. Pääsi vihdoin sopivasti puheen alkuun. Kehui
-tulleensa puhumaan Niilosta, pojastaan, se kun aikoi teollisuuskouluun
-ja sitä tietä rakennusmestariksi. Hän ei tahtoisi mitenkään estää
-muuten, mutta kun heillä olis niin hyvä talo, josta kyllä sais
-elinkeinonsa, kun vain olis riittävästi työvoimaa. Tähän saakka on hän
-pannut voimansa etupäässä karjatalouteen, emäntä samoin. Ja kaikki on
-mennyt hyvin. Nyt oli hän suunnitellut uutisviljelyksiä, osittain
-laajanpuoleisiakin. Oli pitänyt silmällä siinä pojankin miehistymistä.
-Mutta silloin tuleekin tämä poika ja sanoo, että hän aikoo
-rakennusmestarikouluun. Se särkee hänen suunnitelmansa, koko hänen
-elämänsä. Ja häntä suututtaa niin että...
-
-Heillä on kyllä nuorempia poikia, mutta kestää vielä monta vuotta ennen
-kuin niistä tulee apua. Pahin on kuitenkin se, jos joutuu niistäkin
-turhaan odottamaan ... jos tulee niillekin sama mieli kuin tällekin,
-niin mitäs turvaa isä voi niihin panna? Eihän niiden tulevaisuudesta
-mitään tiedä eikä osaa niitä varten mitään maan asumisia suunnitella.
-Tämä tekee hänet niin toivottomaksi. Juuri kun hän nyt on alkanut
-päästä asumisessaan hieman alkuun, tulee tämä vanhin poika ja lyö
-maahan kaikki. Jos saisikin kelvollista palkkatyöväkeä, voisi vielä
-onnensa nojaan koettaa, mutta sitä ei saa. Kaikkihan ne nyt lähtevät ja
-menevät, mikä minnekin, mutta pois vain Jokirannalta ... onneansa
-koettamaan, muka!...
-
-Sitte tulevat takaisin ne, joille maailmanrannantie nousee pystöön...
-Tulevat rampoina ja rujoina, elätä sitte vain, kotimaa ja kotikylä...
-Silloin on siivet laukussa ja Jokirannan leipä hyvää purra...
-
-Mikkosen puhe sai kiihtyessään katkeruuden sävyn, jota ei siinä alussa
-sellaisenaan huomannut. Saattoi havaita, että kauan hautuneet ajatukset
-vuosivat, kun niille kerran vapaus suotiin, vuosivat vuolaampina kuin
-kenties asianomainen oli ajatellutkaan.
-
-Hän oli pitkä ja hoikka mies, joitakuita vuosia päälle neljänkymmenen.
-Tukka ja parta olivat hoitamattomat, joten mies näytti huomattavasti
-villiltä. Huuliparran ja korvahiukset oli auringonpaahde valaissut
-miltei lumivalkeiksi. Kasvot tummanruskeat, ahavoittuneet, työn
-leimaamat. Mustat silmät, jotka rauhan aikana tekivät uneksivan,
-haaveilevan vaikutuksen, paloivat sisäisen sodan aikana rauhattomasti.
-Yhteenpuristuneet huulet ja väkevä leuka vaikuttivat uhkaavasti.
-
-Miehellä oli ilmeisesti sydänsuru.
-
-Hän heilutti jalkaa toisen polven päällä, nojasi poskea kämmenpäähän
-ja tuijotteli.
-
-Kanteleinen oli kaiken aikaa kuunnellut. Ei vieläkään hän ollut täysin
-selvillä siitä, mihin Mikkonen tahtoi tulla.
-
-Yht'äkkiä virkkoi mies taas:
-
--- Siellä se poika sen sai päähänsä, kun niitä seurahuoneen penkkejä
-tehtiin.
-
-Äänessä oli tällä kertaa ärsyttävä sävy. Silmäin tuikea, säkenöivä
-tuijotus suuntautui tuomitsevana opettajaan.
-
-Kanteleinen hieman säpsähti.
-
--- Kuinka? kysyi hän, saadakseen selville, tarkoitettiinko todellakin
-häntä syyttää.
-
--- Niin, siellä se sen sai päähänsä!
-
-Mikkonen puhui jo huutavalla äänellä, jossa nyt olivat kaikki syytteen
-vivahdukset.
-
-Kanteleinen ei suuttunut. Hän otaksui kohta, että tässä on joku
-väärinkäsitys. Niin alkoi hän asiallisesti puolustautua. Oli
-tarkoitettu nuorison ja kylän parasta. Oli annettu niille hieman
-käsityöopetusta samalla kun ... ja eihän sen pitäisi olla
-maanviljelijälle vahingoksi?
-
--- Vahingoksi se on! kirkui Mikkonen, vaihtaen polvea ja iskien
-sotaiset silmänsä opettajaan. -- Ammattimaanviljelijälle on vahingoksi
-kaikki sivukonstit! Siinä on niin paljo työtä... Siitä ei ehdi
-mihinkään ... eikä tarvitse ehtiä! Mitä ne sitte hyödyttävät ne muut
-hommat? Pyhänä kirkoss' ja arkina pellolla, siinä on maamiehen
-liikkuma-ala!
-
-Kanteleisen oli vaikea olla. Mies siis todellakin syyttää häntä siitä,
-että poikansa on saanut hieman käsityöopetusta. Mies on nähtävästi
-asiaa kauan harkinnut ja lopuksi päättänyt lähteä purkamaan mielensä
-hänelle.
-
-Syytöksen edessä tunsi opettaja syvästi syyttömyytensä ja miestä
-kohtaan alkoi herätä säälintunne, sillä hänen valituksessaan
-suunnitelmiensa rikkoutumisesta oli perää. Sitä ikävämmältä tuntui
-asia, kun tämä oli niitä harvoja isäntiä kylässä, joilla oli
-suunnitelmia, jotka ajattelivat ja tekivät jotain muutakin kuin olivat
-epätoivoisia. Kanteleinen otaksui olevansa juuri heidän miehiään
-itsekin. Ainahan hän koetti kiinnittää nuorison mieliä kotikontuun ja
-maanviljelykseen ... sehän oli alkanut olla hänen syvin ajatuksensa!
-Melkein joka esitelmässään puhui hän siitä.
-
-Mutta tämä Mikkonen eli itse melkein erakkoelämää. Hänelle tuli hyvin
-usein yhteensattumia kylän muiden miesten kanssa. Miestä pidettiin
-hävyttömyyteen asti oman edun katsojana, -- muisteli Kanteleinen.
-
-Vaikea oli löytää sanoja, tässä kun oli niin suuri väärinkäsitys. Sen
-vuoksi joutuikin Kanteleinen sanomaan hyvin tavallista ja
-jokapäiväistä. Käsityöopetusta on Niilolle annettu hyvässä
-tarkoituksessa ja Niilolla on käsitöihin taipumusta. Maamiehelle on se
-taito toisen käden arvoinen. Hän pitää valitettavana jos Niilo puuhaa
-pois kotoa, mutta häntä, Kanteleista, ei siitä saa syyttää. Hän
-tahtoisi koko sydämestään kiinnittää nuorison mieltä maahan ja aikoo
-itsekin, kun tässä vain ehtii. Hänhän rakastaa maata ja maanviljelystä.
-Mikkosen suu oli ilvehymyssä.
-
--- Se on sitä herrain maahenkeä, sanoi.
-
-Jo pyrki nostattamaan Kanteleisen luontoa. Mies ensin häntä syyttää ja
-loukkaa törkeästi ja sitten pilkkaa! Hiusmarto alkoi punoittaa ja
-päässä kiehua. Silmä tuijottaa tuolilla istuvaa miestä aivan kuin
-aikeessa iskeä kiinni.
-
-Silloin alottaa Mikkonen uudessa, rauhallisessa äänilajissa, aivan kuin
-uuden luvun:
-
--- Minä tulin sitä varten, että eikö opettaja voisi puhua sille
-Niilolle ja estää häntä menemästä? Se poika uskoo opettajaa enempi kuin
-muita, ja...
-
-Äänensävy oli sovintoa etsivä ja pyytävä.
-
-Kanteleinen huomasi heti muutoksen. Ja vaikka hän siitä ilostui, ei
-mielenkuohunsa vuoksi voinut estää tulemasta:
-
--- Mitäs minä... Tehän syytätte juuri minua poikanne harhaan
-johtamisesta?
-
-Mikkonen vastasi varmalla äänellä:
-
--- Ja pyydän nyt teitä johtamaan poikaa jälleen takaisin isänsä
-helmaan.
-
-Loppusanoissa oli hellä ja rukoileva sävel. Kun Kanteleinen nyt
-katsahti vieraaseensa, tirkistelivät tämän mustat silmät kuopistaan
-häneen kysyvinä. Miehen leuka nojasi rintaan ja silmät tuijottivat yli
-kulmain. Kanteleisen itsehillintäkyky alkoi palata. Hänen vieraansa
-merkillisen lumoava katse piti ikäänkuin raollaan sielun ovea, jonka
-hän sanoillaan oli äsken laskenut lukosta. Mikkosen yhteenpuristuneet
-huulet näyttivät sanovan: Katso, minä olen luottamuksesta sinuun
-avannut itseni sinulle... Mutta minä olen valmis jälleen sulkeutumaan,
-jos...
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Niilo Mikkonen ja Kanteleinen sattuivat aivan pian tapaamaan toisiaan,
-omituista kyllä, eräänä sunnuntaina kirkkotarhassa. Niilo istui siellä
-suuren pihlajan alla, vastassaan hattupäinen tyttö. Kanteleinen osui
-siihen aivan sattumalta ja aikoi kulkea tervehtien ohitse, mutta Niilo
-puhutteli. Kun Kanteleinen läheni, esitteli Niilo tytön: neiti
-Joenpolvi, kirkonkylän leipurin sukulainen, hiljattain tullut tänne
-vierailemaan. Tyttö oli vahvasti Niilon näköinen, melkein kuin sisar;
-muuten ehkä viittä vuotta Niiloa vanhempi.
-
-Kanteleinen pani ensi silmäyksellä merkille, että neiti Joenpolven
-katseella oli omituinen imeytymisvoima. Häneenkin se imeytyi, aivan
-kuin valokuvatakseen. Ennen kuin oli istunut seurassa viittä minuuttia,
-tiesi jo, että näiden nuorten välillä oli rakkaussuhde, jossa pojan
-lämpömäärä tavoitteli korkeita huippuja, -- mutta tyttö yritteli jo
-hakkailla häntä, Kanteleista.
-
-Yhdessä mentiin kirkkoon ja yhdessä palattiin sieltä. Neiti Joenpolvi
-kutsui tuttaviaan leipurin luokse, mutta Kanteleinen esteli, koska
-hänellä oli kotikiire. Niilo olisi hyvin joutanut ja kernaasti
-mennytkin. Mutta Kanteleinen suositteli yhteen matkaan ja sai vihdoin
-taipumaan.
-
-Matkalla meni puhe itsestään Niilon koulutuumiin. Poika alkoi niistä
-jutella. Kun hän tuntee itsessään suurempaa vetoa teollisuus- kuin
-maanviljelysalalle, niin ajattelee, että jokaisen ihmisen on seurattava
-kutsumustaan. Onhan hänellä hyvä koti, mutta isä on niin nuori mies,
-ettei hän anna pojalle itsenäistä maanviljelystä ainakaan viiteentoista
-vuoteen. Hänen taas on mahdotonta ajatella jäävänsä niin kauaksi ilman
-omaa, itsenäisiä tehtävää... Joutuisi vanhaksi mieheksi saakka olemaan
-niin kuin lasten kirjoissa.
-
-Hymyillen hämillään, sydän kurkussa:
-
--- Ja mihin siinä vaimonsakin panee, jos niin kuin sattuisi sekin
-tulemaan otettua.
-
-Nauroi ja katsoi mitä Kanteleinen mahtaa ajatella.
-
-He polkivat rinnakkain pyöriään. Kanteleinen sattui katsomaan Niilon
-silmiin ja kysymään suu naurussa:
-
--- Sulla taitaa jo olla katsottuna?
-
--- Ei-ei! kielsi Niilo.
-
--- Näytti vain, niin kuin olisit ollut tuon neiti Joenpolven lähellä.
-
--- Ei-ei!
-
-Kiusaaja nauroi:
-
--- Mutta kyllä sinä hänestä tykkäät.
-
-Niilo punastui:
-
--- Noo...
-
-Ja hymyili onnesta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Myöhemmin matkan varrella rupesivat he puhumaan maanviljelyksestä.
-Kanteleinen sanoi asiaa viime aikoina paljonpuoleisesti ajatelleensa.
-
--- Se on niin omituista, sanoi hän eräässä välissä, että me,
-nykyaikainen nouseva polvi, niin minä kuin muutkin, tunnemme niin
-herkästi sen käteisen rahan vetovoiman. Kun maamies ei saa rahaa ennen
-kuin hänen työnsä hedelmä kypsyy maasta kauppaan laskettavaksi, sen
-tähden vierotaan maamiehen suuriarvoista ammattia.
-
--- Niin se on, sekin. Ja sitte siinä talonpoikaiselämässä on tähän
-aikaan jotain niin masentavaa.
-
-Kanteleinen rupesi kuvaamaan maanviljelysammatin merkitystä.
-Maanviljelijä on Luojan oikea käsi. Hänen kätensä kautta antaa luonto
-hedelmän, josta kaikki elävät, pukee viljellyn maan ihaniksi
-puutarhoiksi, koettaa kiinnittää luonnosta pakoon karannutta ihmistä
-takaisin luontoon...
-
-Mutta häntä itseä alkoi tympäistä tämä tuhansia kertoja matkittu juttu.
-Se tuntui tässä aivan kuin salonkikohteliaisuudella, joka käy
-tottumattomalle pian perin tympäiseväksi, mutta salonkisankarille,
-jonka huulten läpi kaiken päivää virtaa koreutta, jota ei kukaan
-ajattelekaan muuksi kuin tyhjänpäiväiseksi ajankuluksi, sellaiselle se
-voi muuttua suosiontavoittelu- ja leipäpuheeksi. Tässähän oli rinnalla
-nuori mies, jota olisi pitänyt kyetä vakuuttamaan. Hän oli luvannut
-Mikkoselle koettaa parastaan. Mutta mitä enemmän hän asiata ajatteli,
-sitä syvemmin tunsi, että tässä tarvitaan jotain muuta kuin
-korupuheita. Sillä poika oli itsenäinen, voimakas luonne, joka aikoi
-menestyä elämässä.
-
-He sivuuttivat erään suutarin asunnon. Mökki oli muutaman kapanalan
-maapalstalla ja ympärillä kaunis puisto. Kumpaisessakin heräsi
-yht'aikaa halu pistäytyä tuvassa, sillä suutari, vaikka olikin jo
-vanhemmalla puolen ikäänsä, kävi usein nuorisoseuran kokouksissa ja oli
-heidän tuttavansa.
-
-Suutari Heino loikoi puutarhassaan. Hän ihastui vieraiden tulosta,
-sillä oli ollut eilisestä saakka kovin katkeralla mielellä ja toivoi
-nyt saavansa hieman lohdutusta. Aiheena kärsimykseen oli ollut se, että
-isäntä, jonka maasta mökintila oli ollut vuokrattuna, oli eilen taasen
-karsinut suuria oksia hänen puistaan, kun oksat ulottuivat hieman talon
-maan päälle ja kalvehtivat sitä. Suutari sanoi, ettei hän olisi
-tapauksesta niin suuria välittänytkään, ellei tämän puiston raastaminen
-olisi muodostunut jo yhtämittaiseksi, pari kertaa vuodessa tapahtuvaksi
-hävitysretkeksi. Mutta siitä asti kuin nykyinen isäntä on tätä maata
-omistanut -- hän oli ostanut tilan kolmisen vuotta takaperin -- on hän
-joka kevät ja nyt jo kesälläkin käynyt karsimassa hänen rajallaan
-olevia puita, milloinkaan ennakolta puhumatta puiden omistajalle
-sanaakaan. Seuraus onkin ollut, että nyt on jo kaksi pihlajaa melkein
-kuivunut, ja suutari luuletteli, että niille on tehty muutakin
-vahinkoa kuivaamisen tarkoituksessa. Hän myönsi, että isännällä on
-muistuttamisen syytä, kun oksat ulottuvat hänen maalleen. Hän olisi
-valmis mielellään korvaamaan vahingon, jos häneltä sitä vaadittaisiin.
-Mutta kun maanomistaja on ottanut tavakseen raastaa oksia hänen
-rakkaista kotipuistaan melkein joka kerta kun ohi käy, tuntuu kuin
-seisoisi tässä ryövärien keskellä jotka uhkaavat hävityksellä ja
-masennuksella. Hän on tällä paikalla asunut pienestä pojasta ja itse
-istuttanut useimmat puut. Hän rakastaa tätä kontua niin ettei sanoa
-osaa. Kun näitä puita revitään, tuntuu se hänen ruumiissaan ja
-sielussaan. Hänet valtaa sellainen nöyryyttävä, masentava
-orpoudentunne, että...
-
-Liikutus keskeytti hänen puheensa.
-
-Nyt vasta oli hän oikein joutunut ajattelemaan, mille mahtaakaan tuntua
-vanhasta torpparista, joka on nuoruudessaan raatanut sulalle maansa
-kylmään korpeen ja viljellyt niitä parhaan ikänsä, kun hänet sitte
-vanhana työnnetään konnultaan mierontielle...
-
-Suutarin kuvaus oli niin elävää ja sydämellistä, että yhteen aikaan
-kimalsi kyynel jokaisen silmissä. Hän kertoi jo ajatelleensa tarjota
-myötäväksi mökkinsä voidakseen etsiä jonkun sellaisen paikan, jonka
-jaksaisi pikku varoillaan lunastaa omakseen. Mutta ... tämä paikka on
-käynyt hänelle niin rakkaaksi, että eroaminen siitä tuntuu aivan kuin
-lähtisi mieroon, josta ei enää koskaan löydä kotoiselle tuoksahtavaa
-levähdyspaikkaa...
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Niilon herkkään mieleen oli suutarin kertomus vaikuttanut syvästi. Jo
-pitkän ajan oli hän kertomusta seuratessaan ajatellut kotitalonsa
-torppareita. Heillä oli kaksi torpparia ja pari mökkiläistä, joista
-varsinkin torppareita isä aikoi häätää, odottaen vain aikaa. Toinen
-torppareista oli jo vanha mies, torppaa viljellyt jo nykyisen isännän
-isän aikana. Tämä puhuu melkein joka näkemällä häädöstä. Hänen
-puheissaan voi havaita suurta levottomuutta, vaikka ukko saattoi sen
-kätkeä juromielisyytensä suojiin. Mutta vasta nyt alkoi Niilo ymmärtää,
-mitä tuon vanhuksen mielessä mahtoi liikkua.
-
-Torpan nimi oli Kivinotko. Ukon pojista oli kaksi ollut talossa
-pikkurenkeinä aina rippikouluun asti. Sitten eivät enää olleet jääneet.
-Niilo oli kuullut isänsä usein vihoittelevan, kun ei saanut Kivinotkon
-poikia pysymään renkeinä. Joskus lie uhkauksiakin lausunut. Pojat
-olivat menneet mailta matkoihinsa. Joskus vain pistäysivät vanhuksia
-tapaamassa.
-
-Niilo ajatteli Kivinotkon vaaria ja muoria. Jos isä ajaa ne kodistaan
-sitte kun kontrahtiaika loppuu, mihin he menevät?
-
-Mielikuvitus kehittyi hyvää vauhtia. Niilo oli niin monta sataa
-talvi-iltaa vääntänyt Kivinotkon tuvassa niiden nuorimman pojan kanssa;
-siellä oli ollut hauskaa ja hyvä olla. Vaari oli ollut kuin oma ja
-muorilla oli poikia nuhdellessaankin suu hymyssä. Kivinotkon kotoinen
-tunnelma nousi niin valtavana, että mieliala painui unelmoimaan. Jos ne
-ajetaan pois, ei mitään muuta niillä ole elämisen ehtona kuin
-vaivaishoito... Mutta vanhat vaivaishoitolaiset annetaan urakalle
-sellaisille, jotka niiden hoidosta yrittävät ansaita. Niilo tunsi
-hyvin, miten eräässä heidän maallaan olevassa mökissä hoidettiin
-muuatta vanhaa, sairasta muoria. Häntä puistatti. Kerrankin oli nähnyt,
-nurkan takaa salaa, miten muori porrasten luona syö paljaita,
-kuorimattomia perunoita puukaukalosta ja tuvasta kuuluu mökin akan
-vinkuva ääni. Akka kiroilee ensin hieman hiljemmin, mutta vinkuu sitte:
--- On se rikasten Jumalakin ... kun tuollaisia lahoja pakottaa vielä
-elättämähän ja täss' olis kyllä tekemistä itsensä kanss'...
-
-Vanhuksen hampaaton suu mutustaa perunoita hädänkiireessä, aivan kuin
-varkain ja peläten että nyt tulee se vinkuvaääninen ottamaan puuvadin
-pois... Herra Jumala kuinka sillä onkin nälkä! Sitte sattuu
-onnettomuus, menee peruna väärään kurkkuun. Vanhus alkaa kyökätä ja
-kallistuu porraskivelle kylelleen. Se toinen tulee tuvasta kuin vihuri.
-Katsoo, tuijottaa.
-
--- Joko se nyt? mutisee.
-
-Mutta auttamaan ei vanhusta käy, vaan painautuu takaisin tupaan ja
-vetää oven perässään kiinni.
-
-Sillä kertaa ei muori kuollut, mutta kuva säilyi Niilon mielessä
-kaameana ja pelottavana. Nyt hän ei päässyt mihinkään siitä, että
-mielikuvitus asetti Kivinotkon muorin siihen porraskivelle ja se siinä
-valitti:
-
--- Voi sitä Mikkosen isäntää kun ajoi meidät maantielle... Voi Jumala
-sitä Mikkosen isäntää kun pani meidät maantielle... Voi, voi, voi...
-
-Sitte hänellä on peruna kurkussa ja tuvasta tulee akka ja kiroilee.
-
-Kylmä hiki alkoi virtailla pitkin selkää. Kun suutari Heino ja opettaja
-Kanteleinen juttelivat, voi Niilo enään ainoastaan hyvin hämärästi
-seurata. Hänen sielussaan vallitsi suuri myrsky.
-
-... Minäkö kyntäisin heidän entisiä maitaan? Kyntäisin ja kylväisin ja
-leikkaisin ja jyviä kokoisin ja hyvin voisin niistä, aivan kuin
-rehellisesti saadusta omaisuudesta iloitsisin isäni kanssa ja
-rikastuisin, kuu meidänkin molemmat torpparit ajettaisiin maanpakoon?
-Meillä ei olisi enää mökkiläisiäkään naapureina... Kaikin ne
-elinaikansa kantaisivat meille vihaa, isälleni ja minulle ja äidille ja
-siskoille ... ja me olisimme maallamme heidän piirittäminään kuin
-vihatut pahantekijät.
-
-... Se olisi kirottua elämää, ajatteli hän. Siinä samassa meni mieleen
-neiti Joenpolvi. Tuskallisten mielikuvain yli yritti nousta autuas
-tunnelma ja sijoittaa heidät Mikkosen porstuakamariin nuorena
-pariskuntana. Mutta se särkyi heti siihen että Kivinotkon vaari veti
-tuttuja pieksusaappaitaan ohi Mikkosen tarhaportin, selkä oli tutussa
-köyryssään niin ikään, mutta silmässä oli vihainen isku ja hampaaton
-suu oli rumasti väärällään, aivan kuin aikeissa purra hammasta, ja hän
-pui nyrkkiä taloon päin.
-
-... Ei ikänä siihen taloon! ei ikänä ... ei ikänä! Hän etsisi paikkansa
-vaikka maan ääristä ja rupeisi sosialistiksi ja... Neiti Joenpolvi
-seurasi mukana taas näillä mielikuvituksen uhmaretkillä, ja ahdistus
-tuntui hieman vapauttavan.
-
-Toiset juttelivat juuri suutari Heinon pojasta, joka oli
-rakennusmestari, ja se sai Niilon huomion hieman enemmän kiintymään
-heidän jutteluunsa. Suutari kertoi että hänen poikaansa oli tänä kesänä
-kohdellut kova onni. Ensin teki urakoitsija, jonka palveluksessa poika
-oli, vararikon, ja asiat kiertyivät niin, että poika jäi ilman
-puolentoista kuukauden palkkaa. Sitte otti poika omiin nimiinsä pikku
-urakan, mutta miehet, jotka olivat lupautuneet töihin, tekivät lakon ja
-julistivat työmaan lakkotilaan. Heino kertoi tästä kaikesta hyvin
-surullisella äänellä. Lopuksi jouduttiin filosofoimaan siitä, miten
-merkilliseksi on aika tullut, kun ei enää mikään kannata.
-
-Kotimatkalla sukeutui Niilon ja Kanteleisen keskustelu Niilon
-koulupuuhaan. Kanteleinen kertoi Mikkosen käynnistä luonaan ja ilmoitti
-minkä tehtävän Mikkonen oli hänelle uskonut. Poika ihmetteli, mutta
-samalla nousi omanarvontunto. Hän ei ollut juuri koskaan havainnut
-sellaista itsetunnon nousuvirtaa itsessään.
-
-Äskeinen sisällisten ristiriitojen myrsky oli hieman tauonnut. Siltä
-pohjalta tämä itsetunto nyt nousi kuin tuliteränä, uutena uskona, joka
-murtaa vuoria.
-
-... Isäkin siis todella pitää minusta! Se oli niin iloinen havainto
-tämän kaiken keskellä, että oikein pyrki nauru.
-
-Tässä, hieman hermostuneessa ilonhuumauksessa pääsi Niilon suusta
-sanoja, joista Kanteleinen voi päättää, että neiti Joenpolven kanssa
-oli jo ollut puhetta kihlauksesta ja että teollisuuskoulu-ajatus oli
-kotoisin neiti Joenpolvesta.
-
-Kanteleisen oli hieman vaikea pidätellä hymyään, näissä ajatuksissa kun
-oli hänen mielestään niin harkitsematonta lapsellisuutta ja kiihkeätä
-älyttömyyttä. Keskustellessaan hän havaitsi ilokseen, että isän halu
-pidättää poika kotona oli tehnyt Niiloon hyvän vaikutuksen. Ne vain
-eivät näy voineen keskenään jutella ja selvitellä asioita. Niilon
-herkkämielisyys antoi hyviä toiveita siitä, että isän halu tulisi
-täytetyksi.
-
-Lähestyttäessä Mikkosen taloa hyppäsi Kanteleinen pyörältään. Niilo
-teki samoin.
-
--- Sinä saat heittää pois sen teollisuuskouluhaaveen, sanoi Kanteleinen
-ja katsoi hymähtäen toveriinsa.
-
-Näki että Niilon oli vaikea vastata niin tai näin.
-
--- Kun se isä oliskin vähän toisellainen, pääsi häneltä.
-
--- Sinuako kohtaan vai miten?
-
--- Sitäkin ... taitaisi se aina mennä muuten, mutta jos se alkaa häätää
-niitä torppareita, niin...
-
-Pojalta pääsi itku.
-
--- Täällä ei ilkee sitte enää silmitellä.
-
-Hän kiinnitti aran, tunteellisen katseensa Kanteleiseen, ikään kuin
-apua anoen.
-
-Ei, siilien oli keksittävä esteitä! Mikkosen isäntää pitää ottaa
-lujille siitä. Olisipa sekin, jos nyt juuri hän, yksi kylän etevimpiä
-talousmiehiä, alkaisi häätää maallaan asuvia. Hän, Kanteleinen, sanoo
-kyllä suorat sanat.
-
-Niilo epäili, ettei se hyödytä mitään. Mutta Kanteleinen oli saanut
-kiinni innostuksestaan eikä häntä voinut mikään estää yrittämästä.
-
--- Mennään juttelemaan isäsi kanssa!
-
-Niilo katsoi kysyen, aivan kuin päässään aprikoiden, mahtaisiko se
-käydä laatuun.
-
--- Mennään vain, äänsi vihdoin kaksimielisenä.
-
--- Minä olen saanut isältäsi tehtävän tuoda sinut hänen helmaansa. Nyt
-vien sinut. Pannaan ehdot.
-
--- Mennään! Niilo huudahti, aivan kuin asia nyt vasta olisi selvinnyt.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sinä iltana sai Mikkonen poikansa ja Mikkosen maalla asujat uudet
-kontrahtinsa.
-
-Kolmen viikon kuluttua meni neiti Joenpolvi kihloihin erään kirkonkylän
-kauppa-apulaisen kanssa.
-
-
-
-
-XX.
-
-
-Polvella toisensa jälkeen oli Kyläsuolta ihanimmat lapsuudenmuistonsa.
-Se antoi marjoja ja kanervain lemua. Mutta sitte kun tultiin
-vanhemmiksi eikä enää käyty marjassa, rupesi suo tuntumaan joutavalta
-ja vastenmieliseltä. Se ei antanut täysikasvuisille mitään. Sen
-reunamilla oli yksi ja toinen aikojen kuluessa yrittänyt viljelystyötä.
-Mutta kun rahkaa oli toista syltä paksulta ja sitä yritettiin
-polttamalla kuluttaa kyynärälaskulla, siirtyi miespolvi toisensa
-jälkeen hautaan, poltettuaan osansa Kyläsuon reunamia, pääsemättä silti
-sopivaan, hedelmälliseen korkeuteen. Kyläsuo oli vielä huononlaista
-palamaan. Piti olla niin perin valitut ilmat, vesi kun asusti
-suosammalen kukassa, ilkkui ja uhmasi siitä viljelijän palvelukseen
-antautunutta tulista elementtiä.
-
-Aikojen kuluessa oli jo parikin kertaa yritetty Kyläsuon läpi suurta
-viemäriä joidenkin entisajan viljelysurhojen toimesta. Mutta kylä väsyi
-ja riitaantui aina vaikeuksien eteen tultaessa. Oja jäi silloin aina
-kesken ja umpeen painuessaan hautasi suohon kuohahtaneen innostuksen
-sataiset työpäivät ja hikipisarat odottamaan maahengen heräämisen
-kultaista aamusarastusta.
-
-Noin kymmenkunta vuotta takaperin oli Kyläsuolle puuhattu oikein
-virallisten tointen avulla tarkastus. Muuan laskuoja, joka kiersi
-osaltaan Kyläsuon reunoja, kiinnitti silloin kylän edistysmiesten
-huomiota. Etupäässä liikkuivat Piilomäen porvari ja Varamäki. Piilomäen
-porvarilla oli maatalokin ja häntä pidettiin hyvänpuoleisena
-asumamiehenä. He luulivat, että johtamalla tähän ojaan pari sivuojaa
-eräästä keitaan tapaisesta keskeltä suota iso ala suosta joutuisi
-kuivaustilaan. Mutta useimmat osakkaat olivat elämänsä varrella
-tottuneet siihen käsitykseen että kaikki, jotka olivat yrittäneet
-Kyläsuota viljelykselle, olivat joutuneet narreiksi ja naurettaviksi,
-pantuaan siihen rahansa, jota ei enää mitenkään takaisin saatu. Eikä
-tämä uusikaan yritys ollut sen kummempi. Heistä oli vain naurettavan
-lapsellista se, että oli voitu niin pian unohtaa edellisten polvien
-ikävät kokemukset. Mutta suututtavaa oli se, että nyt vielä oikein
-kruunun voimalla aijottiin pakottaa järkevämpiä rajanaapureitakin
-samaan hulluuteen!
-
-Tosin viimeaikoina olivat sanomalehdet alkaneet kirjoittaa rahkasoiden
-uusista viljelystavoista, mutta ne olivat niitä kamarijuttuja, joita ei
-vakava maamies usko. Kukaan kylän isännistä ei tosin ollut käynyt
-koskaan itse katselemassa uudenaikaisemmilla suonviljelyksillä, kun
-eivät olleet sattuneet kulkemaan eikä aloksesta viitsinyt lähteä
-joutaville huvimatkoille; mutta asian tiesi kokemuksesta ilman
-näkemättäkin. Olihan heillä jokaisella Kyläsuon reunaa sen verran
-viljelyksellä, että sen luonteen tunsi. Varamäki ja Piilomäen porvari
-saatiin lannistetuksi taas silläkin kertaa. Siihen vaikutti suureksi
-osaksi sekin, että Varamäki jo silloin ajatteli talonsa jättämistä
-pojalleen ja Piilomäki suunnitteli myymistä.
-
-Mutta Varamäen nuori isäntä oli kerran sattunut
-maanviljelysretkeilijäin joukkoon, jotka tarkastelivat suonviljelyksiä
-eräällä ulkokunnan pikkutilalla. Siinä oli saavutettu aivan
-ihmetuloksia samallaisella maalla kuin Kyläsuo.
-
-Siltä retkeltään tuli nuori Varamäki suonviljelysinnostuksen
-tartuttamana. Ensimäinen mies, jolle hän kertoi havaintonsa, oli hänen
-oma isänsä.
-
-Sillä kertaa olisi pitänyt olla näkemässä Varamäkeä. Ukon
-vaaleansiniset silmät säihkyivät ja melkein koko mällinsä hän syleksi
-vesilaatikkoon, niin hermostuneen innostunut mies oli.
-
--- Enkö minä ole sitä sanonut! -- Kas sitä! No en minä sentään sillä
-lailla panisi, tuota, mutta ... se ei kannata. Mutta se, kas kun ovat
-huomanneet...
-
-Näin huudahteli vanhentunut suoviljelyksen unelmoitsija poikansa
-kertomuksen kestäessä.
-
-Tässä keskustelussa kiintyi havainto siihen huomiota herättävään
-elämänsähköön, joka virtaili näiden miesten välillä. Vanha mies, jo
-vuosia elänyt syrjässä, vähässätuvassa eläkkeellä, elämäntyönsä
-varsinaisesti päättäneenä, tunsi yhtäkkiä että eräs ihanne, joka oli
-toimivana elänyt hänen sielussaan vuosikymmeniä, sitten peittynyt ja
-häipynyt toteutumattomana, nyt oli toteutumistaan varten nousemassa
-uudelleen näköpiiriin. Tämä tietoisuuteen yhtäkkiä ilmestynyt havainto
-vaikutti niin valtavana, että sydän pampatti, veri kuohahteli ja
-voimantunto kohosi aivan kuin uusiin miehuudentöihin. Se oli jotain
-samallaista kuin tiedemiehen tunne silloin, kun hän havaitsee
-elinaikaisten tutkimustensa olevan vihdoinkin johtamassa kirkastettuun
-lopputulokseen, onnelliseen ratkaisuun. Mutta tätä Kyläsuon entistä
-tutkijaa ja viljelyksen yrittäjää lämmitti samalla aivan välittömästi
-iloinen tietoisuus siitä, että hänen suonviljelysaavistuksensa
-toteutumisen kertojana seisoi tuossa hänen oma, ainoa poikansa, jota
-liikutti ja innosti nyt aivan sama ajatus kuin häntä aikoinaan. Moneen
-kertaan uudisti vaari: -- Niin, noh, pane toimeen Kyläsuolla. Siinä on
-tilaa!
-
--- Koetan minä, vakuutti poika, nyykäyttäen päätä lujasti niin että
-väkevä leuka kosketti melkein rintaa.
-
-Ojista vaari oli jyrkästi eri mieltä, sen hän erotti kohta. Nuori
-isäntä näet kertoi uudenaikaisista mataloista suo-ojista, joita
-retkeilyllä oli nähnyt ja kuullut puolustettavan. Vaari oli taas aivan
-ratkaisevasti syvien ojien mies. Suon lannoitusta ja viljelemistä ilman
-polttoa hän ajatteli ja kuunteli, tehden joissakin kohdissa lieviä
-vastaväitteitä, usein myöntäen mahdollisuudet.
-
-Siitä oli nyt kulunut muutamia vuosia ja Varamäen suonviljelykset
-Kyläsuon reunassa olivat joka vuosi laajentuneet. Vanha isäntä oli
-siellä melkein aina mukana. Kilpaa poikansa kanssa oli hän ruvennut
-lukemaan suonviljelyskirjallisuutta. Näin pantiin yhteen vanhan miehen
-kokemus, molempain into ja asianharrastus, yhteinen tieto ja äly. Tämän
-yhteistyön kautta saavutettiin erinomaisia tuloksia. Viime suvena oli
-jo käynyt pari retkikuntaakin Varamäen suonviljelyksillä.
-
-Mutta suurin osa omankyläisiä kiersi julkisesti tätä viljelyspaikkaa.
-Salaisesti, valoisina kesäöinä jotkut joskus siellä pistäysivät. Kun
-tällaisia miehiä sattui yhteen, puhuivat he pilkallisesti ja käyttäen
-laskutaitoaan osoittivat selvillä numeroilla miten paljo kallista
-työtä, savenajoa ja kalliita lantoja tuo viljelys kysyy, joten sen
-täytyy tuottaa puhdasta tappiota.
-
-Varamäellä taas olivat omat tilikirjansa, jotka näyttivät toista.
-Kokemus oli lyhytaikaista, mutta se oli innostavaa. Hän odotti vain
-aikaa, milloin voisi osoittaa kyläkunnalle suuren suunnitelman koko
-Kyläsuon viljelykseen laittamisesta.
-
-Piilomäen porvari ei ollut vielä myönyt taloaan. Mies oli ruvennut
-sitävastoin saamaan päähänsä osuustoiminnallisia aatteita, jonka vuoksi
-suunnitteli kaupan lopettamista ja maatalon pitämistä. Mikään
-varsinainen uudistuksenmies ei hän enää ollut, sillä paras aika oli
-elettynä. Mutta hänen maansa olivat vuoroviljelyksessä, ja siinä
-suhteessa oli hän Jokirannan viljelyksen harvoja edistysmiehiä.
-Toistaiseksi ei hänen vuoroviljelyksensä kuitenkaan vaikuttanut
-kyläkunnan miehiin esimerkillisesti, sillä hänen otaksuttiin pitävän
-sitä yllä kaupasta saamillaan rahoilla. Hätäkö sellaisten on!
-
-Kolmas huomattava maatalousmies oli Mikkonen. Hänen erikoisalanaan oli
-karjatalous. Muuten oli sattunut niin sopivasti, että tässä emäntä ja
-isäntä olivat molemmat innostuneet samaan talousalaan. Heillä oli
-hyvänpuoleisia luonnonniittyjä ja hakamaata. Mutta karjatalous vei
-itsestään myöskin heinänviljelykseen. Muutamassa vuodessa oli Mikkosen
-maidon vienti meijeriin kohonnut ensimäiselle sijalle koko kylässä.
-Siellä oli kuitenkin puolta isompiakin taloja. Sellainen saavutus
-innosti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näiden ihmisten kanssa seurustellessaan tunsi Kanteleinen aina
-omituisesti elähyttäviä vaikutelmia. Sen sijaan sai useista toisista
-taloista palata hyvin lamautuneena. Niissä ei juuri koskaan puhuttu
-maanviljelyksestä. Sivuansiot olivat hyvin halutuita. Varsinkin
-asiamiestoimet, joilla voi ansaita vähän rahaa, olivat mieluisia. Sillä
-aikaa sai maa hoitaa melkein yksin itseään ja antaa satoa sen verran,
-minkä luonto sopivain ilmain vallitessa milloinkin omasta alotteestaan
-saattoi antaa.
-
-Moni talollinen uneksi ja odotti, itsekään tietämättä mitä, tai ketä.
-Odottaja ei näihin luonnon asioihin pyrkinyt itsetietoisena viljelijänä
-sekaantumaan. Hän suoritti maamiestehtävänsä kuin papin "taksvärkkäri":
-teki nurkuen päivätyönsä, suunnitteli aina päässään karkutuumia ja
-vaivasi mieltään ainoalla mielenkiintoisella kysymyksellä: Mistähän
-sais rahaa?
-
-
-
-
-XXI.
-
-
-Tuli taas syksy. Koulu alotti työnsä verrattain pienellä
-oppilasmäärällä. Opettaja kummasteli, eikä arvannut syytä tähän.
-Kyseltyään asiaa vanhemmilta tuli siihen käsitykseen, että ilmiön
-vaikutti kyläkuntahengen yleislamaus. Mikä selitti tarkemmin syyksi
-sen, että lapsia tarvittiin kotitöihin, kun ei aijottu ottaa talveksi
-palvelijoita. Kuka oli mielestänsä saanut niin heikon vuoden, ettei
-jaksanut maksaa lasten koulumenoja. Mäkitupalaiset pelkäsivät
-työnpuutetta. Joidenkuiden mukulat eivät olleet tahtoneet itse tulla
-kouluun, eikä viitsitty pakottaa ... omahan heidän on asiansa. Eräät
-sanoivat, että oli meinattu kyllä, mutta niinpä se jäi, kun ei tullut
-ajalliseksi. Lopuksi oli niitä, jotka eivät esittäneet mitään syitä,
-sekä sellaisia, jotka suu naurussa, jonkunlaisella itsetietoisella
-tyydytyksen tunteella selittivät, ettei uskota koulusta olevan mitään
-hyötyä talonpoikaisten ja mäkitupalaisväen lapsille. Tämän perässä
-seurasi se vanha juttu: kyllähän ne työtä oppivat ja osaavat tehdä
-ilman kouluakin ja ... "mikä lie syynä, pikemmin niinkuin parempia
-työntekijöitä tahtoo tulla niistä, jotka eivät ole kansakoulua
-käyneet". Tähän innostuttavaan väitteeseen filosofoitiin lisiä. Ne
-tulevat jo kansakoulussakin melkein liian viisaiksi, niin viisaiksi,
-ettei se suuri järki ja taito enää mahdu eikä asetu askaroimaan näissä
-mullantonkimis-asioissa. Lueteltiin esimerkkejä omalta kylältä ja
-pitäjäältä, miten monikin, joka oli ollut etevä kansakoulussa, sekä
-monet, jotka olivat käyneet vielä kansanopiston, olivat tulleet
-vastahakoisiksi näihin talonpoikaisiin töihin. He nyt olivat tuumineet,
-että jos koettaisi osan mukuloistaan jättää vähän vähemmälle
-koulunkäynnille. Saahan myöhemmin nähdä, tarttuuko niihinkin se sama
-liikkuma ja herrastelutauti kuin toisiinkin. Mutta ei luulisi --
-arvailtiin -- kun eivät osaa muuta kuin tätä oikoista rongottamista, että
-niillä on niinkään vientiä. Kun niiden järki pysyy kohtuuden rajoissa
-eivätkä osaa niin näppärästi kaikkia viisauksia, niin eivät kelpaa
-maailmalle...
-
-Se oli heistäkin tietysti eri asia, jos aikoi lapsiansa jollekin muulle
-alalle kuin näihin kotoisiin maanviljelyshommiin... Mutta kun heillä ei
-aijottu, niin jääköön nyt kokeeksi koulusta pois.
-
-Kanteleinen joutui näitä väitteitä punnitsemaan nyt aivan uudessa, oman
-kokemuksen valossa. Häneen ei ollut vielä päässyt juurtumaan niin
-vakaantunut usko koulun ehdottomasti oikeaan vaikutukseen, että hän
-olisi voinut edes useimmille näille arvostelijoille välinpitämättömästi
-nauraa. Päin vastoin kansan arvostelu voimakkaasti painoi häntä.
-
-Tutustuttuaan näinä vuosina jokseenkin perinpohjin Jokirannan
-kyläkuntasielun elämänilmiöihin, tunsi hän nyt kuin näillä
-arvosteluilla olisi ollut jonkunverran asiallista pohjaa. Esimerkiksi
-nuorisoseuran pojista oli moni lähtenyt etsimään toisenlaisia töitä
-kuin maatyöt, ja monihan niistä oli kylän lahjakkaimpia.
-
-Mutta missä on tämän perussyy? Onko se siinä, että oppi luonnostaan
-vieroittaa maatöistä, vai siinäkö, ettei maanviljelystyö nykyhetkellä
-ja varsinkaan tässä kyläkunnassa kykene tyydyttämään kyllin hyvin
-sivistyneessä nuorisossa sitä, jota voisi nimittää työsieluksi?
-
-... Onko maanviljelystyöllä nykyhetkellä ehkä liian alhaiset
-vaatimukset, niin ettei se voi enää herättää nuorissa sitä palkinnon
-toivoa, elämänilon-uskovaista odotusta, minkä tämä työ teki ennen?
-Työiloa?
-
-... Ehkä tämän rinnalla vaikuttaa toisena tekijänä herännyt
-vapaudentunne? Kotikylään sitovat siteet on kehitys katkonut. Ennen ei
-nuorilla ollut kotikylän ulkopuolella mitään mahdollisuuksia saada
-toisellaisia ansiotöitä, eipä juuri ollenkaan töitä. Oltiin koko lailla
-kotipaikkaan sidotuita. Kotikunnan ulkopuolella uhkasi nälkä. Joskin
-maa tuotti usein katovuosia, oli kuitenkin turvallisinta pysyä kotona
-tahi renkinä niillä ehdoilla mitkä tarjottiin.
-
-... Silloin oli ulkomaailma suljettu tällaisilta pojilta. Nyt niille
-ovat tiet avoimina kaikkialle. Nuoret juoksevat intomielin
-maailmanrannalla uteliaisuuden yllyttäminä, elämänuran ja sopivan työn
-etsiminen asiana. Sydämet ovat täynnä levotonta odotusta, uusien olojen
-synnyttämää innostusta ... aivan kuin 2-vuotias, joka päästyään
-pihaveräjästä lähtee lujan uskon ja itseluottamuksen varustuksissa
-raaputtamaan tavoittaakseen taivaslaella kiiluvaa tähteä.
-
-... Mutta mitä tuovat nämä vapaudet meille? Mitä ne vaikuttavat
-Jokirannan kyläkuntaelämään? Juokseeko kaikki kansakoulun käynyt
-nuoriso käsistä? Jääkö tänne vain tietämätöntä nuorisoa, niitä, jotka
-eivät uskalla lähteä, joilta isät sulkevat väkivalloin kehityksen tien?
-Niihinkö pitää perustaa tämän laajan maanviljelys-kyläkunnan
-tulevaisuuden turva?
-
-Niihin, jotka eivät saa edes kansakoulua?...
-
-Hän oli juuri tulossa Pikku-Passista. Siellä oli teräväkielinen isäntä.
-Hieman jo tuskastuneena tämän arveluihin, oli Kanteleinen sanonut, että
-jos koulun työstä sillä tavalla ajatellaan, niin hänen työnsä tuottaa
-tälle kyläkunnalle suurta vahinkoa.
-
--- Minähän tässä juuri olen se mies, joka opettajana availen lapsille
-uusia näköaloja, herätän heissä ikävän sellaisiin olojen uudistuksiin,
-joille ei kotikylässä nykyään ole tyydytysmahdollisuuksia?
-
-Pikku-Passi oli imenyt piippuaan ja kysynyt, vastaamatta opettajan
-purkaukseen:
-
--- Kyllä koulukin hyvä on, älkää nyt, mutta... Pitääkö sen nyt
-ehdottomasti tehdä tämä maatyö vastenmieliseksi? Ajattelen vain että
-eikö voisi opettaa niinkin että se tulisi mieluisaksi? Minä en häntä
-ymmärrä.
-
-Kanteleinen oli juuri ajatellut:
-
-Maanviljelyksen etu ja menestys siis vaatisi koulujen hävittämistä!
-
-Mutta tuota ajatusta ei hän aluksikaan ottanut vakavasti. Pikku-Passin
-kysymys vei hänet uudestaan asialliselle pohjalle.
-
--- Niin ... siinähän se on koko kysymyksen ydin: millä tavalla opettaa,
-mitä opettaa?
-
--- Niin, niin, sitä minäkin! Kyllä koulu hyvä on, mutta ... kun vain
-tietäis mitä opettaa, jutteli Pikku-Passi, aivan kuin sovitellen ja
-lauhdutellen kiihtynyttä opettajaa.
-
-
-
-
-XXII.
-
-
-Viime hetkessä, vielä jutellessa Pikku-Passin kanssa, pujahti
-Kanteleisen mieleen vanhoillisuuden arvoitus.
-
-... Siinä on jotain saman tapaista kiihotusta kuin esimerkiksi villin
-kumouksellisuuden huimuudessa. Pikku Passinkin silmät paloivat äsken
-juuri silloin kun mies jyrkimmin arvosteli kouluja. Näki, että se
-tuli sielusta. Mutta sitte lopulta, kun mies rupesi sovittelemaan, veti
-jo verhon oikean ajatuksen yli.
-
-... Vakaumuksella ei vanhoillisuudessakaan saata olla niin tärkeä
-tehtävä kuin itsekkäisyyden kutkuttavalla tunteella, ajatteli hän.
-
-... Taistella vanhan puolesta! kas siinä ajatus, joka panee esimerkiksi
-Erkkilän isännän silmät loistamaan, joskus myöskin ukko Varamäen.
-Mieleen meni monta muuta isäntää ja mökkiläistä, varsinkin vanhimpia.
-Kun ne puhuivat vanhasta Jokirannasta, sellaisenaan kuin se oli ollut
-ennen, meni monasti kyynel silmään. Silloin oli sydän mukana.
-Menneisyys nousi muistojen hetkillä kuin ihana, harsoon kääritty
-unelma. Näillä hetkillä nuo vanhenevat, karkeat miehet usein puhuessaan
-tapasivat niin hienon-tunteellisia sanoja ja äänenpainoja, että
-kuulijankin sydän värähti. Joskus saattoi joutua vaistomaisesti
-kysäsemään itseltään: niinkö lyhykäinen aika onkin vasta kulunut siitä
-kun Paratiisista lähdettiin?
-
-Mutta nämä entisyysmuistelmain kauniit vivahdukset loivatkin akkojen
-sielunelämään uutta valaistusta. Ennen olikin näihin sieluihin
-kurkistettu vain raakuuden loimuavassa, intohimoisessa valossa. Silloin
-näyttää kaikki niin perin toisellaiselta. Mutta nyt! Heidän
-elämänilonsa melkein kaikki lähteet olivat siellä menneisyydessä. Tänne
-vanhuuteen oli seurannut mukana vain tupakka, viina, naapuririidat, yhä
-tiukemmaksi käyvä taloudellinen ahdinko. Ja tulevaisuus seisoi edessä
-kuin vaivalloinen mäkitie, jota piti nousta raskasta kuormaa raahaten,
-saaden toisinaan kiirehtivän piiskaniskun, sillä aikaa kun muut elivät
-helposti ja saivat huvitellakin.
-
-... Ainoan ilonheijastuksen toi tähän raahustamiseen uskonelämä. Se
-yhtyy jossain etäällä lapsuudenmuistoihin... Sinne saattaa tuijotella
-silmänsä sokeiksi ja näkee kuitenkin hämärtävien kyynelten läpi...
-Siellä taivas ja maa sulavat yhteen, kuin etäisellä järviulapalla tahi
-merellä. Toisinaan on vaikea erottaa, mikä kuuluu maahan, kaukaisiin
-lapsuudenmuistoihin, mikä taivaaseen, tulevaisuuden tähtitarhaiseen
-päämäärään... Mutta sen erottaa, tuntee aina selvästi, että matka käy
-yhä vaivalloisemmaksi, ilotilat harvinaisemmiksi, elämä ympärillä
-vieraammaksi...
-
-... Se on vanhan kohtalo, ajatteli Kanteleinen syvällä osanotolla.
-Suuri osa vanhenevasta polvesta elää tätä maallista, nykyistä elämää
-aivan muukalaistunnossa. Esimerkiksi samalla tavalla kuin
-Amerikassakävijä elää siirtolaiselämää. Viime mainittujen matkan
-päämääränä on kuitenkin Suomi. Se antaa heidän vaellukselleen
-maallis-ihanteellisen tulevaisuuden-valaistuksen. Mutta näillä ukoilla,
-jotka ovat elämänsä uurastaneet samoissa kylissä, heillä ei sellaista
-elävöittävää, kiihottavaa yllytintä ole. He vaeltavat loppuaan kohti
-aivan kuin sumussa.
-
-... Sillä välin rientää aika ohitse. Se tempaa mukaansa nuorta väkeä,
-jota vanhain ajatustapa ei rahtuakaan houkuttele pysähtymään heidän
-seuraansa. Niin menee heidän käsistään oma sukuhedelmänsäkin.
-
-... Ja luonto heidän ympärillään nukkuu. He omistavat maan ja antavat
-sen uinua viljelemätönnä aivan kuin saituri, joka säilyttää rahojaan
-kirstunpohjalla, uskaltamatta niitä lainata elämää synnyttävään
-liikkeeseen...
-
--- _Tällaiseen_ elämään tyytyväistä nuorisoa olisi koulun mahdoton
-kasvattaakaan, -- se olisi rikos! huudahti Kanteleinen, ja tunnolta
-vyöryi raskas paino.
-
-Ajattelu jatkui.
-
-... Mutta eikö koulu voisi luoda maanviljelijälle maallista ihannetta,
-jonka voima ja keskus olisi maan hedelmöittämisessä? Liikemiehellä
-on kiihottimena yritteliäisyytensä ja rikastumismahdollisuus,
-sosialidemokratisella työmiehellä mahtava luokka-yhteistuntonsa ja
-virkamiehellä ylennystoiveensa, mutta vanhoillisella maamiehellä ei ole
-mitään ponnistavaa kiihotinta.
-
-... Ja kuitenkin, mitä elämää ja elämän edellytyksiä lupaakaan maa
-tulevaisuuden viljelijälle!...
-
-Kanteleisen ajatus pysähtyi nuoreen Varamäkeen ja hieno valoviiru alkoi
-pilkistää hänen mielikuviinsa.
-
-... Siinähän on esimerkin mies! Hänellä on maallinen ihanne: Kyläsuo.
-Ja vielä peritty ihanne. He molemmat ajattelevat Kyläsuota kuin
-tiedemies tutkimusaihettaan, -- ja uskovat siihen.
-
--- _Uskovat_!
-
-... Se onkin pääasia.
-
-Mikkosen navetta tuli tähän täydennykseksi. Siihen taloon tuotti karja
-todellakin elämäniloa...
-
-... He tuntevat että heillä on maailmassa tehtävä, jota voi edistää.
-
--- _Edistää_!... Tuntea voivansa edistyä, siinähän elämäntaian
-salaisuus...
-
-Kanteleinen johtui miettimään miten yleinen joukkomielipide kehittyy,
-ottaa uusia, yllättäviä suuntia, innostuu ja valloittaa. Muisteli
-suurlakon aikoja. Silloin meni suuret määrät vanhentuneita
-joukkokäsitteitä nurin, eivätkä ole sittemmin nousseet.
-
-... Uudet uskonnolliset suunnat valloittavat joskus aivan lyhyessä
-hetkessä kokonaisia kyläkuntia. Se on kyllä tunnetta vain. Mutta
-sittenkin saa älykin osansa vaikutelmista.
-
--- Osuustoiminta on kokonaan älyn kysymys, mutta mihin se tulee ilman
-suurta joukkotunnetta?
-
-Hän ajatteli muita yhtymiä, taloudellisia ja yhteiskunnallisia. Tunsi
-sonniyhdistyksiä, maamiesseuroja, puima- ja turvepehkuosuuskuntia,
-osuuskassoja, meijeriosuuskuntia, osuuskauppoja. Vaikeastihan ne monet
-toimivat, mutta toiset hyvin... Siinä oli kuitenkin jotain siitä, mikä
-tulevaisuudessa tulee hallitsemaan, johtamaan, innostamaan
-ihmisjoukkoja, antamaan heidän tuntea edistyvänsä joukolla. Kymmenen
-vuotta aikaisemmin olivat nämä suureksi osaksi tulevaisuudenunelmia,
-nämäkin.
-
-Jokirannalla oltiin vain hieman jälellä.
-
--- Mutta kuka on velvollinen? kysyi hän itseltään ajatellen Jokirannan
-mukaanjoudattamista.
-
-Joku sisässä kuiskasi taasen:
-
--- Sinä!
-
-Hän tunsi ruumiissaan vienoa väristystä. Tuo ääni oli jo vanha tuttu,
-säälimätön. Mutta samalla helähti siinä evankelinen lupaus
-elämänilosta, joka on velvollisuuden mukaisesti täytetyn työn
-suuriarvoinen hedelmä.
-
-Mielessä vilahti kirkastava ajatus: minä olen opettajana samassa
-asemassa kuin he maamiehinä! He eivät osaa saada maasta parasta
-hedelmää. -- Osaanko minä sitä saada nuorisosta?
-
-... Kuinka minä heitä moitin?
-
-Ahdisti. Sama vertailu oli jossain muodossa ennenkin ollut mielessä
-painostamassa. Silloin oli joku sisäinen ääni joskus kuiskannut mieleen
-pakoajatuksen: etsi joku kirkonkylän koulu, jossa ovat edistyneemmät
-olot ja useampia opettajia, siis helpompaa! Tämä kiusaus ei ollut vielä
-kuitenkaan päässyt koskaan valtaavaksi siksi, että hän oli iloisempina
-hetkinään aina jyrkästi tuominnut opettajistossa tuon salokyliä
-kiertävän pakolaisuuden.
-
--- Kykenenkö? Uskallanko? Pakenenko?
-
-Ahdistus oli taas niin valtava, että hän lankesi polvilleen huoneensa
-lattialle.
-
-Kun Kanteleinen hikeä tippuen nousi, oli hänellä jo mielessä hieman
-epämääräinen kuva siitä, miten taasen alottaisi. Pakoa ei hän enää
-ajatellut.
-
-Hän meni ulos. Oli leppoisa syyskuun iltahämärä. Kävellessä koulun
-tiellä muistui mieleen se iltahetki, jolloin nuorisoseuran johtokunta
-oli ensi kertaa koululla koossa. Hän muisti, miten sielua täyttävä
-tunne silloin omisti Jokirannalla suuren elämäntehtävän. Tälle
-muistelmalle Kanteleinen ensin hymähti, mutta sitte se jo vahvisti
-häntä äsken ajattelemiaan suunnitelmia tarkastellessa.
-
--- Miksei täällä yhtä hyvin kuin muualla!
-
-Tänä syksynä oli koulun maasta osa aurattu. Sitä oli siinä kahden
-puolen tietä 2 hehtaarin ala. Koko alue oli ollut usean opettajan
-aikana koskematta. Koululla ei ollut monena kesänä ollut asukasta
-ollenkaan. Maasta oli korjattu minkä se itsestään antoi heikkoa heinää.
-Aurattu maa nosti taas vanhan, tällä kertaa aivan uuden ja vahvan
-kotiseututunnelman. Kanteleinen hyppäsi pellonpientareelle.
-
-... Tämä nyt on hänen maatansa...
-
--- Sepä on omituista, virkkoi hän ääneen. Tämä tekee ihmiseen nyt aivan
-toisen vaikutuksen kuin silloin, jolloin vain niittomiehenä niitystä
-sianvillaa keritsi.
-
-Kanteleinen oli menossa tapaamaan morsiantaan. Heidän piti viettää
-häitä muutamain viikkojen kuluttua.
-
-Mies asteli jalan, kun polkupyörä oli unohtunut kotiin. Ajatusten
-keskipisteeseen sai taasen morsian. Tämän-iltaiset rikkaat mielikuvat
-ja ajatukset liittyivät tytön ympärille kuin säteet. Lopultakin hän oli
-kaiken keskipiste taas. Ajatusten ahdistava luonne helpotti. Sen sijaan
-nyt monet uudesti muodostuneet mielikuvat innostivat. Kesken kaikkea
-selvisi aivan kuin sumusta:
-
--- Olen mies!
-
-Tämä tuli yhteydessä sen ajatuksen kanssa, joka selitteli: olet kohta
-nainut mies... Kesken tietä hän pysähtyi.
-
--- Mies! kertasi hän nousevalla itsetunnolla. Uhkuva voima ikään kuin
-pakotti tekemään muutamia voimistusliikkeitä. Tuntui hetkisen siltä,
-kuin siinä olisi ollut lapsi, hyvin vallaton lapsi, joka ei tiedä mihin
-käyttää ylenmäärin pursuvia voimiaan.
-
-Nyt hän taas oli onnellinen. Ajatusten ympäröimä ilmakehä sisälsi
-suunnattomat määrät ihanteita, joiden tavoitteluun nämä runsaat
-voimamäärät pyrkivät.
-
-Eivätkä kylän ukotkaan näyttäneet enää niin mahdottomilta. Muistelipa
-nyt ketä tahansa heistä, aina löysi miehestä jotain säilyttämisen
-arvoista, persoonallista.
-
-Eikä hän enää pitkään aikaan ollut muistanut, että äsken jo taas
-poismuutto-mielikuvatkin vieraina kävivät. Hän ajatteli vain elämää,
-Jokirannan kylän elämää, ja omaa elämäänsä joka sisälsi niin paljon
-tekemätöntä työtä...
-
-
-
-
-
-
-TOINEN OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Siitä on kulunut neljä vuotta.
-
-Jokirannan kylässä on paljo muuttunut.
-
-Ei kukaan oikein varmaan tiennyt miten ja mistä kaikki sai alkunsa.
-Mutta ennen kuin ruvettiin pysymään oikein jaloillaan, tapahtui monta
-kuperkeikkaa. Kylän ikivanha myllylahko ensin hajosi riitaisuuden
-vuoksi ja kosken sai vähin hyvin eräs pienehkö puuliikkeen
-harjoittaja. Sen jälkeen hajosi turvepehkuosuuskunta, etupäässä sen
-vuoksi että eräänä kesänä tuli runsaasti olkitavaraa, eivätkä osakkaat
-muutenkaan tahtoneet sinä vuotena löytää sopivia ja kyllin joutilaita
-päiviä turpeen nostoa varten. Puimaosuuskunta pysyi pystyssä niin
-kauan, kunnes sattui niin ikävästi että koneistossa tarvittiin
-ennakkolaskujen mukaan 200 markan korjaukset, -- vaikka viime vuonnakin
-oli korjattu 59 markan edestä. Silloin katsottiin olevan viisainta,
-että kukin pui itse. Varsinkin ne, joilla vielä oli hävittämättä vanhat
-puimavälineet, katsoivat viisaimmaksi palata niihin; koska tämä verotus
-näin kasvoi. Syyksi selitettiin kyllä koneen huolimaton hoito ja
-arvelivat puoltajat asiaa voitavan vastaisuudessa korvata paremmalla
-hoidolla, mutta siihenkään ei ollut luottamista. Tämän jälkeen meni
-myttyyn Rahkonevan tieasia. Sinne olivat jotkut ruvenneet puuhaamaan
-tietä, kun Rahkonevan reunoille oli alkanut ilmestyä pieniä
-uutisviljelyksiä, joista saatiin hyviä satoja. Mutta kun enemmistö ei
-luullut ikänä tarvitsevansa tietä eikä vähemmistön innostus ollut niin
-suuri, että olisi jaksettu ajaa asia läpi, raukesi sekin yritys.
-
-Ja siten moni muu.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta viime talvena oli nuorisoseuran talolla luentokurssit.
-Esitelmiä pidettiin etupäässä suon viljelyksestä, karjanhoidosta,
-osuustoiminnasta, kesannon muokkauksesta ja nuoren väen kasvatuksesta.
-Nämä luentokurssit kestivät viikon ja näyttivät lopulta muodostuvan
-käännekohdaksi Jokirannan kyläkunnan historiassa. Tämän saattoi havaita
-jo luentokurssien aikana. Kuulijain lukumäärä lisääntyi joka päivä.
-Kylän yhteishenki aivan ilmeisesti heräsi näinä päivinä ja alkoi
-hengitellä. Se huokui jo melkein joka miehen sanoista, kun
-keskusteltiin luentojen johdosta, tai väliaikoina. Miehet olivat aivan
-kuin suurlakon satuttamia. Heidän ajatustapansa näyttivät tehneen
-vallankumouksen, ja itsensä tapasivat he aivan kuin unesta heränneinä
-innottelemasta sellaisten asiain johdosta, joita ennen olivat joko
-pilkanneet tai ylönkatsoneet.
-
-Ensimäisenä otti tämä innostus hoiviinsa Kyläsuon viemäriajatuksen.
-Varamäen suurenmoiset suonviljelysyritykset olivat valmistaneet
-esimerkillään maaperän sille mitä nyt tuli tapahtumaan. Kyläkunnan
-miehet olivat taistelleet sitkeästi ja urhollisesti omia silmiään ja
-järkeään vastaan, ennen syrjästä katsellessaan Varamäen saavutuksia.
-Menestyksellä olivatkin he pitäneet paikkansa, niin lukemattomat kuin
-olivatkin ne epäilykset, jotka heidän vastustushaluaan vainosivat.
-Saattoi tapahtua, että oma poika tai renki puhui Varamäen
-suonviljelyksistä ja ihmetteli, etteivät muut koettaneet samoin, --
-silloin häätyi isäntä puolustautumaan sillä, että kyllähän hänkin sen
-ymmärtää, mutta... Mitä "muttan" takana oli, sitä ei useinkaan saatu
-tietää, vaikka se pelasti nuorten silmissä niin monen isännän
-ammattitietoisuuden maineen.
-
-Luentokursseilla nämä jo luhislelevat muurit vihdoin näyttivät
-jaottuvan ja valloittajajoukot tulvahtivat sisään.
-
-Erittäin merkittävä oli eräs päivä, jolloin maanviljelysseuran
-neuvoja-agronoomi luennoitsi nimenomaan Kyläsuosta ja sen
-viljelysmahdollisuuksista. Tästä luennosta muutamat asianharrastajat jo
-edeltäpäin osasivat odottaa jotain erikoista. Sen vuoksi oli
-edellispäivinä jo ilmoitettu kuulijoille tunti, milloin Kyläsuosta
-puhutaan, että tietäisivät tulla kaikki, jotka olivat Kyläsuon suhteen
-uteliaita. Ja niitä oli odottamattoman paljo. Tuli miehiä pitäjältäkin.
-Kyläkunnan väestö oli nuorisoseuran talolla kynnen kannattamaan. Kaiken
-ikäistä, kaikista valtiollisista ja uskonnollisista puolueista oli
-väkeä suunnattomasti liikkeellä.
-
-Jo seurahuoneelle tultaessa tiellä synnytti tämä joukkojen paljous
-kohottavan, juhlallisen mielialan. Siinä ei havainnut tuota
-pikkumaista, toisten vikoja vartioivaa, niillä ilkkuvaa sävyä, joka on
-kaiken lahkolais-joukkoutumisen tunnusmerkkejä. Porvari ja sosialisti
-tekivät toiselleen hyvänpäivän, ilman että omistusoikeus ja luokkarajat
-näyttivät juuri sillä hetkellä kiusoittelevan mieliä. Uskonasioissa eri
-tavalla ajattelevat olivat tavoittaneet hekin iloisen ilmeen silmiinsä;
-säälittelevää, oman autuuden tunnosta ylvästelevää, toisten syntejä
-ristinään kantavaa joukkoa ei näkynyt.
-
-Kaikki katsoivat toisiaan kuin pitkältä matkalta tullut ystävä ystävää:
-tuten, hymyillen ja onnitellen. Näistä katseista hohti yleisesti: --
-Ka! Oletpa sinäkin... Sepä hauskaa ... hauskaa... Mennäänpä
-kuuntelemaan yhdessä...
-
-Jos jotain joukkomielialaa voisi tähän verrata, löytäisi sen tunnelman
-entisaikaisista, suurista talonpoikaishäistä siinä hetkessä kun väkeä
-enin kokoontuu, papinhakija ajaa pihaan ja edeskäyvät seisovat
-porraskatoksessa paitahihasillaan maljoineen ja leipäkorineen...
-
-Esitelmä sisälsi kaksi puolta. Toinen oli Kyläsuon taloudellisesta,
-toinen sen yhteiskunnallissiveellisestä merkityksestä.
-
-Taloudellisen puolen suuret ääriviivat merkittiin: 600 hehtaaria
-parhainta viljelyskelpoista rahkasuota; ensin suuri pääviemäri
-muutamine tarpeellisine haaroineen kysyisi noin 20-25,000 markkaa.
-Sarkaojituksesta, kuokkimisesta, lannoituksesta ja tuotannosta voitiin
-esittää verrattain tarkkoja numeroita, jotka kaikki olivat Varamäen
-Antin kirjoista poimituita.
-
-... 600 hehtaaria, laskivat isännät itsekseen. Paljonko maata siitä
-tulisi heidän manttaalilleen? Ja paljonko rahaa se ensin kysyisi?
-
-Samalla he yhä jännittyivät kuuntelemaan agronomia, joka merkillisellä
-henkevyydellä puhui suosta, joka povessaan kätkee tämän kyläkunnan koko
-tulevaisuuden. Moni, joka jo oli propsimetsänsäkin myönyt ja sen
-jälkeen mielikuvineen hiipinyt erämaiksi muutetuilla metsämaillaan kuin
-hyypiä hävitetyssä kaupungissa, kiintyi puhujan ajatusjuoksuun kuin
-tuhlaajapoika, jolle isän kasvot taas kääntyvät päin hymyävinä, armoa
-ja uutta elämää lupaavina.
-
-Kylän isäntämiesten jännittynyt ajattelu synnytti yleisössä välittömän
-vaikutuksen. Kaikki tämä sähkötti puhujaa. Hän sai kokea aivan kuin
-Pyhänhengen vuodatuksen. Sielu pulppusi uusia mielikuvia ja ajatuksia,
-ääni saavutti satuttavaisuuden ja soinnun, silmä loiston, liikkeet
-hallitsemiskyvyn ja tenhoavaisuuden, joiden kautta sadat silmät, korvat
-ja sielut lumottuina ottivat vastaan.
-
-Puhuja oli agronomi Peltomies, keski-ikäinen, tavallisissa oloissa
-juro. Mutta silmissä oli syvää elämää.
-
-Kun puhuja oli päässyt taloudellisesta puolesta, alkoi
-yhteiskunnallinen ja siveellinen. Nyt ripisteli hän suolaa. Kylää on jo
-vuosikausia painanut hiljaa kiduttava avuttomuuden tila. Keski-ikäiset
-ihmiset ovat tunteneet vanhenevansa nopeasti ja nuoriso on hiljaisena
-virtana juossut pois. Kaikkeen tähän on ollut syynä verenvähyys
-kyläkunnan taloudellisissa suonissa. Täällä on kyllä ollut vanha,
-varakas pohja, mutta se heikontuu nopeasti. Usea talo on tästä syystä
-muuttanut omistajaa. Kylässä on aina ollut hyvin toimeentulevaa
-työväkeä, mökkiläisiä ja torppareita, mutta näidenkin keskuudessa on
-köyhtyminen, hajoaminen ja häviö ilmeinen tosiasia. Tästä johtuu se
-elämän ristiriita, joka synnyttää puutteen, tyytymättömyyden,
-epätoivon, katkeramielisyyden...
-
--- Me olemme syöneet vanhat varastot, ja uudet ovat lukitussa,
-lumotussa linnassa ... maassa, Kyläsuossa...
-
--- Halvautuneina avuttomuudentunnosta olemme lakanneet tekemästä työtä
-ja puristamme kourassamme viimeistä seteliä, kellä sellainen on. Toiset
-varustaudumme sitä viekkaudella viekoittelemaan tahi väkivalloin
-ryöstämään...
-
-Sillä meidän aivomme eivät nykyään luo työtä, ne eivät iloitse
-työstä... Ne pelkäävät maata, kaiken olevaisen äitiä ja elättäjää...
-
-Me, nykyinen polvi, emme tunne maata, sen elähyttävää voimaa, ja siksi
-vainoo meidän elämänlähteistä etääntyneitä ajatuksiamme kuoleman ota...
-
-Mutta jos saamme tänne uutta työtä, joka avaa tilaisuutta nuorelle
-toimeliaisuudelle, siirtää ajatukset tästä loppumattomasta
-kituuttamisesta, tuottaa leipää, vahvistaa uskoa elämään, avaa meidän
-järkemme ymmärtämään kuinka hyvin täällä Jokirannan kylässä voisi
-kaikilla olla, jos vain tämä lamauttava uneliaisuus, taloudellinen ja
-yhteiskunnallinen tekosairaus loppuisi...
-
--- Ajatelkaamme nyt vain aluksi tätä: 600 hehtaaria maailman parasta
-rahkasuota kylänlaidassa odottaa hedelmineen vain kyläkunnan miesjoukon
-työtä! Se odottaa että te rupeatte aukomaan maan povea ja korjaamaan
-riistaa, että te rupeatte viljelemään Kyläsuota.
-
-Hän kuvaili, miten herännyt toimeliaisuus sittemmin levenee kylän
-jokaiseen sopukkaan ja hedelmöittää tähänastisessa viljelyksen
-puutteessa nukahtaneen maan; miten maan hedelmällisyys taas valtaavasti
-uudistaa ihmisen alakuloisen mielen ja täyttää sen uskolla elämän
-hyödyllisyyteen; miten tämä nousu keskeyttää sen häviön virran joka vie
-nuorisoa pois kylästä ja pysäyttää keski-ikäisten jokirantalaisten
-ennenaikaisen vanhentumisen...
-
-
-
-
-II.
-
-
-Varamäen Antti istui salin sivupenkillä ja kuunteli, tiukasti
-arvosteleva ilme kasvoissa. Nämä kasvot olivat terävät ja laihat. Ikää
-miehellä oli noin 35 vuotta. Joskus vilahti tarkkaavan kuuntelun ohessa
-silmistä pilkallinen iva, mutta yleisleimana saattoi havaita kehittyvän
-itsetietoisuuden ylpeän ilmeen, joka näytti tahtovan sanoa: minähän
-tätä olen monta kertaa sanonut; minulle on tämä kaikki vanhaa tuttua;
-minulta hän on tuonkin kuullut...
-
-Varamäen ukko istui etupenkissä ja eli. Puri ahnaasti mälliä, vaihtoi
-levottomasti toista ja toista jalkaa ristiin polvelle, lävisti puhujaa
-silmin, aivan kuin imien jokaisen sanan ja ajatuksen. Toisinaan väkevä
-leuka, jossa törrötti pitkä parransänki, värisi hermostuneesti. Silloin
-vaari aina katsoi jonkun tutun miehen kasvoihin ja hymyili, aivan kuin
-olisi tahtonut sanoa: kuulitko?
-
-Aivan siinä vaarin lähellä istui Piilomäen porvari, hieman lihava mies,
-nojaten leukaa kämmenpäähän. Näissä kasvoissa vallitsi syvä vakavuus,
-tarkkaava kuuntelemisen ilme, aivan kuin hän olisi erikseen harkinnut
-ja punninnut jokaista sanaa.
-
-Tungos oli huoneessa synnyttänyt hiottavan kuumuuden. Pari
-ikkunapuolikasta pantiin äsken auki ja niistä nyt virtaili raittiimpaa
-ilmaa. Toisen ikkunan avasi, niin kuin ainakin talonväkeen kuuluvana,
-sen vieressä istuva Koivusen Vihtori. Hän istui aatoksissaan, lakki
-kädessä ja vieressä vaimonsa Elli, omaa sukua Juurikkala, elonilmeisin
-silmin. Vihtorin pää oli luonnostaan hieman kallellaan ja viisaissa
-silmissä yhä tuo omituinen, viivyttelevä, punnitseva, hidasteleva ilme.
-Ken sattui tähän pariin huomiotaan kiinnittämään, ei voinut olla
-tekemättä sitä havaintoa, että tässä "yhtiössä" vaimo aivan ilmeisesti
-toimi liikkeelle panevana voimana, mutta mies, kerran liikkeelle
-pantuna, toimi sitten sekä voimana että ohjaajana ja vaimo sai toimia
-hänen käskyjensä mukaan. Vihtorin silmäkulma oli solmussa, kun hän
-puhetta kuunnellen näytti katkeamatta harkitsevan sen ajatusjuoksua.
-
-Peltonen, hieman lihoneena, istui emäntänsä vieressä keski-salissa.
-Miehen kasvoista ei voinut havaita mitään erikoisilmettä, muuta kuin
-ehkä ajatuksen: kuuma ... hitto kun on kuuma ... eikö se jo pian
-lopeta? Vetistävät silmät katselivat sivuille, aivan kuin etsien
-vahvistusta omille ajatuksille. Emäntä äsken hieman torkahti ja koettaa
-nyt taistella uutta torkahdusta vastaan, jottei isännän valvovan silmän
-tarvitsisi uudestaan...
-
-Heidän takanaan istuu Sepän Kustaa erään tytön kera. Paljon he
-juttelevat esitelmän kestäessä, mutta eivät silti paljoa häiritse.
-Heillä on niin hauskaa toistensa kanssa.
-
-Kanteleinen istuu eräällä sivupenkillä vaimoineen. Vieressä Mikkosen
-Niilo tekee esitelmästä muistiinpanoja sanomalehteä varten. Niilon koko
-huomio on asiassa. Vuorotellen katsoo hän luennoitsijaa, vuorotellen
-yleisöä, aivan kuin erikseen tutkien muutamien kasvojen ilmeitä.
-
-Itse Mikkonen istuu perimmäisellä penkillä oven vieressä, kädet
-rinnalla ristissä, harva parta painettuna rintaan, ja tähtäilee
-puhujaa. Silmistä, joista ainakin voi aavistaa ajatusten suuntaa,
-saattoi selvittää jonkullaisen itseään syyttävän omantunnon kysymyksen:
-olenkohan minä erehtynyt?
-
-Pikku-Passin pää on olkapäiden väliin painuneena, mälli lepää, silmät
-tuijottavat puhujaa.
-
-Yleisössä vallitsi kokonaisuudessaan niin kiintynyt ja jännittynyt
-mieliala, että vain hyvin harva haukotus tai mun väsymyksen ilmaus sitä
-särki. Mitä pitemmälle puhuja ehti, sitä selvemmät yhteenkuuluvaisuuden
-merkit ilmestyivät. Kyläkunnan sielu ikään kuin hetkiseksi vapautui
-noista sadoista yksityispyyteistä, jotka aikojen kuluessa olivat
-itäneet ja kasvaneet näissä ihmismielissä omien oikkujensa
-mukaan. Kyläkunnan sielu näytti nyt vähitellen uudestaan syntyvän,
-hiljakseen eroavan yksityisistä ja kokoavan itseään. Ihmiset
-vapautuivat persoonaetujen tavoittelusta ja lakkasivat ajattelemasta
-niitä eroitettuina naapurien eduista. Sitte rupesi oma etu rinnastumaan
-naapurien edun kanssa ja ne näyttivät sopivan yhteen kuin
-pariskunta ... että oli oikein sopivaa. Puhuja sai vapaan puhevallan:
-jos puhut hyvää, puhu! Jopa on aikakin... Tässä on turhaan aikaansa
-kulutettu... Tähän entiseen oloon on väsynyt...
-
-... Mutta jopa nyt, jos Kyläsuosta alkaisi nousta sillälailla leipää ja
-rahaa!
-
-Agronomin ehdittyä puheessaan kyläkunnan rappeutumista ennustavaan
-rippisaarnaansa, havahtuivat useat. Korviaan heristellen he nostivat
-päitään. Ilme monissa kasvoissa muuttui sekavaksi, kielteiseksi. Mitä
-se nyt? näyttivät kyselevän. Äläs! Ethän sinä tunne niitä asioita...
-Tämä kylä on aina ollut rikas ja hyvinvoipa... Lorujapa puhuu ... pilaa
-pian koko asiansa...
-
-Mutta toiset antautuivat heti tässäkin mukaan, aivan kuin olisivat
-tahtoneet itsetietoisesti sovelluttaa lakia: kaikki, tai ei mitään.
-Naapurien mielenosoituksiin, jotka tapahtuivat ruumista suoristamalla,
-istuinsijalla siirrähtämällä, jalkaa tai kättä heittämällä, ryähtämällä
-tai nenän kautta puhaltamalla, silmänilmettä vaihtamalla, mälliä
-toiseen poskeen siirtämällä, tai muuten, vastasivat nämä aivan samoin
-liikkein, antaen niille silmillä, hymyn vivahduksin, rykäsemisin tai
-katkonaisin sanoin aivan vastakkaisen merkityksen: oikein puhuu ...
-turhaa on koristella.
-
-Tätä sotatuulta kesti pari minuuttia; mutta sitten alkoi taasen
-rauhoittua. Mikäli rauhoittuminen valtasi alaa, sikäli nousi
-pohjalta uusi yleisvaikutelma: sieltä joku aivan kuin työnsi ja
-kiihotti tekemään taloudellisen lopputilin entisyyden unettavasta
-saamattomuudesta. Tämä kyllä ei enää ollut kaikille uusi ajatus, se oli
-silloin tällöin ilmestynyt yhden ja toisen mieleen kotonakin, mutta
-varsinkin kylässä silloin kun näki muiden toteuttavan jotain
-esimerkillistä. Silloin joku syyllisyydentunne hiiviskeli mielialan
-takalistoilla, pyrkien etualalle. Sinne se tavallisesti sai painua;
-mutta viime aikoina oli se alkanut palata useammin ja saada
-omantunnontuskan tapaisia ominaisuuksia. Aina kun näki, että joku oli
-toteuttanut sen, mitä itse oli kauan mielessään hautonut, rupesi
-voimaan hiljakseen pahoin.
-
-... Onkohan se sellainen omantunnontuskaa ... vaikka tämä on maallinen
-asia?
-
-Monella se kasvoi hiljaa, melutta, vastoin kaikkia toivomuksia kuin
-paise.
-
-Työntävä, yllyttävä voimistui yhä. Se toimi jo aivan kuin synnintunnon
-herättämä parannuksen halu; tai raittiusvaatimus, joka voimakkaan
-raittiusesitelmän aikana kypsyy juopossa; tai tupakkalakkoajatus
-silloin kun tulee tupakka-öljyä varresta suuhun ja mieli tekee yhä
-tupakkaa.
-
-Peltomieheen puhujana vaikutti tämä kuulijakunnan mieliala sähköisesti.
-Hän ei pitkään aikaan tässä ollut enää puhunut itsestään. Hänestä
-tuntui hetkittäin aivan kuin olisi toiminut noista sadoista
-ponnistelevista aivoista virtaavain ajatusten yhdistäjänä ja lausunut
-ilmi niissä ilmeneviä yleisajatuksia, jotka taas tässä kaikki
-hyväksyivät.
-
-Esitelmän loputtua oli vähän aikaa hyvin hiljaista. Koko salintäyteinen
-ihmisjoukko ikään kuin tuudittelihe eräänlaisen nautintorikkaan
-tunnelman varassa. Ei edes käsiä huomattu taputtaa. Vihdoin kuitenkin
-joku äkkäsi sen ja kiiruhti korjaamaan erehdyksen. Taputus valtasi heti
-koko salin. Vanhatkin miehet taputtivat suu naurussa, ja kurottaen
-päitään toisten päiden välitse ja ylitse seurasivat silmin puhujaa,
-joka etsi istuinpaikkaa pyyhkien hikeä kasvoilta ja kaulalta, silmissä
-uupunut ilme.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Kanteleinen astui puheenjohtajan paikalle.
-
--- Tahdotaanko keskustelua esitelmän johdosta?
-
--- Kyllä! huudettiin monelta taholta.
-
-Ensimäisen puhevuoron sai seppä Rautio. Nousi. Järeä, tuiman näköinen
-mies. Tapaili sanoja, sillä mies ei ollut koskaan yleisissä kokouksissa
-puhunut. Sitä hän vain, että jos nämä puhujan laskut ovat tosia, niin
-me Jokirannan maanviljelijät olemme vasikoita... Siirsi mällin toiseen
-poskeen ja jatkoi:
-
--- Ja nyt me vasta rupeamme olemaan aika vasikoita, jos emme nytkään
-ryhdy tähän asiaan.
-
-Istuutui jatkaen kiihtyneenä puoliääneen vierustoverilleen. Muutamat
-nauroivat. Oma poika Kustaa oli punastunut, hänestä isä oli tehnyt
-itsensä naurettavaksi.
-
-Mikkonen sai puhevuoron. Alkoi keinottelusta. Mikkonen muuten puhui
-hyvin usein, melkein aina keinottelusta. Ei tahtonut kieltää
-esitelmässä lausuttuja arveluita Kyläsuosta, tahtoi vain sanoa, että ne
-olivat arveluita, mutta huomiota ansaitsevia arveluita. Yhtä puolta
-elämästä ei puhuja ollut kuitenkaan riittävästi valaissut: keinottelua.
-Se on keinotteluhimo, kiihko, joka nykyään hallitsee ja hävittää
-rehellisen työn hedelmiä. Keinottelun suurvalta ulottuu tänne
-Jokirannallekin. Se näkyy paraiten siinä, että kun täällä jotain
-yrittää, keinottelija on heti mukana; apuamassa, muka, mutta
-tosiasiassa kiskomassa yrityksen hedelmää. Aivan kuin sielunvihollinen.
-
--- Ala vain yrittää omin neuvoin päästä synneistäsi, aina on
-sielunvihollinen notkeana ja valmiina avittamassa. Mutta se kiskoo ja
-keplottelee itselleen palkakseen sielun!
-
-Miehen mustista silmistä loisti tuo tuttu kiihko. Ajatus oli
-tulikuumana keskittyneenä tähän yhteen ainoaan polttopisteeseen.
-
--- Sellaista on keinottelu! Minä tunnen tämän paholaisen kuiskaukset
-omassa veressäni. Joka ei ole ikänä taistellut syntiä ja
-sielunvihollista vastaan --
-
-Hän pysäytti, loi vaanivan, läpitunkevan katseen ympäri salin ja näytti
-tavoittelevan häntä katsovain ihmisten silmäteriä.
-
--- Joka ei ole ikänä taistellut syntiä ja ihmisen sielunvihollista
-vastaan, uudisti hän, ei sellainen voi omassa veressään tuntea
-sitäkään, miten keinottelija siellä alituiseen vääntää ja kääntää
-väärää oikeaksi, uskottaa ja opettaa pyydystämään, vaanimaan,
-teeskentelemään, valehtelemaan -- kaikkeen opettaa, saadakseen vain
-luvattomalla tavalla hyötyä lähimmäisestään.
-
-Muutamat nuoret tytöt tirskuivat ja pari poikaa teki hiljaa ilvettä,
-mutta muuten kuunteli koko salintäyteinen yleisö kärsivällisesti.
-Jotkut seurasivat suurella mielenkiinnolla. Varamäen Antti aivan
-ilmeisesti kyllästyneenä odotti lopettamista ja näytti pitävän puhetta
-lörpötyksenä.
-
-Mutta Mikkonen tuli vihdoin asiaan.
-
--- Jos, hän sanoi, tämä kylä saa Kyläsuon kuivaksi, niin että siinä
-kaikkialla voidaan viljelys alottaa, se on keinottelulle suurin isku
-minkä täällä tällä hetkellä voimme antaa. Ja minä kannatan puhujaa.
-
-Mikkosen lausunto jäi siinä suhteessa epäselväksi, mitä hän tarkoitti
-sillä, että tahtoi kannattaa puhujaa. Kanteleinen merkitsi itseänsä
-varten muistiin Mikkosen lausunnon sisällön. Hänen mielestään kuvastui
-siinä erinomaisen elävästi tuon voimakkaan, erikoisen miehen itsenäinen
-ajatustapa. Mikkonen oli viime aikoina lukenut Tolstoin kirjoja. Tämä
-äskeinen tuntui olevan sieltä koituvaa kajastusta.
-
-Antti Varamäki oli sujuva puhuja. Kertoi kokemuksiaan Kyläsuon
-viljelijänä. Hänen esitystavassaan oli jotain ylvästelevää, toisinaan
-loukkaavaa, siitä pilkisti liiaksi tietoisuus omista ansioista. Häntä
-varustauduttiin aina kuuntelemaan näiden ennakkoluulojen lataamina.
-
-Mutta aivan kuin Varamäki olisi viime hetkessä aavistanut tätä,
-lähtikin hän puhumaan toisessa äänilajissa. Hän kehui ensin kylää.
-Sanoi sitte, ettei puhuja, jonka kanssa hän oli persoonallinen ystävä,
-ollut voinut luonnollisestikaan täysin tuntea Jokirannan kyläläisten
-vaikeuksia y.m. Mutta yleispiirteissään oli kuvaus elävää totuutta.
-
-Tämä teki kyläläisiin hyvän vaikutuksen. Varamäkeen kohdistuvat
-ennakkoluulot hävisivät kuin voideltuina. Alettuaan tämän jälkeen puhua
-Kyläsuosta, vältti hän sellaista kuin "minä sen tiedän, sillä minä olen
-sitä kokenut". Niin tempasi hän tämän kyläläisjoukon uudelleen mukaansa
-suolle, missä oli jokaiselle niin perin tuttua. Siellähän oli rämmitty
-ja samottu siitä saakka kun kukin paitakasakkana marjailuretkille ensi
-kertoja kykeni. Ja sitte joka kesä, viime kesänä viimeksi. Haisteltu
-suon lemuavat kanerva-, kukkais- ja marjatuoksut, väkevät nevahajut ja
-savut. Moni oli suon rantamilla kokeilluilla pienois-kytöviljelyksillä
-monta lämpöisenhikistä ja syksysateen alakuloisuuden painostamaa
-päivätyötä tehnyt.
-
-... Tottahan nyt Kyläsuo tunnetaan!
-
-Siellä ne olivat eletyt turvepehkuosuuskunnankin autuudentuntoiset
-aamutunnit. Sieltä olivat kesäisin aina sankat savut nousseet ja yli
-kylän levinneet illan tullen kuin muinoin pilvenvarjot korvessa
-israeliitoille. Aina kun silmä kaipasi väljää, kauas näkyvää,
-katsoi se Kyläsuolle. Työssä oltaessa sen reunamilla katse liukui aina
-pitkin suota, jolla toisin paikoin kasvoi mataloita koivu- ja
-mäntyeräkkäitä...
-
-... Tuttu, perin tuttu oli Kyläsuo!
-
-Siellä hyllyi, toisin paikoin kesti...
-
-... Pitkä pohjaan ... leipään!
-
-Iltasin kun aurinko laski suon ääriin, aamusin kun aurinko leikki sen
-sinertävissä sumuverhoissa...
-
-Milloin uhkasi sieltä halla, milloin lupasi kirkas pouta... Milloin
-kuvastui sinne sopivan näkökulman läpi katsottuna sumuista, autereista,
-savusta ja pilvistä komean-jylhiä vuorimaisemia, tai etäisiä, siintäviä
-järviulapoita...
-
-Kaikkien katse siellä oli aina viipynyt kuin suuren tuntemattoman
-salaperäisissä esikartanoissa.
-
-... Miksi ei sitä tunnettaisi?
-
-Mutta sitä mitä siitä nyt puhuttiin, sitä ei ollut tunnettu. Ja jos
-tämä on totta, niin... Jumala siunatkoon Kyläsuota!
-
-Varamäki puhui yhä. Hänen puhuessaan alkoi äsken jännittynyt
-mieliala jo hiukan laskeutua. Hänen koskettaessaan tuttuja asioita,
-mielikuvat kuitenkin kumpusivat kuin terveen elämänilon elähyttämät
-ajatukset silloin, kun sairas ensi kertaa nousee pitkäaikaiselta
-tautivuoteeltaan, huomaa jalkojensa taas kantavan, elinvoimansa
-uudistuvan ja elämän uusine toiveineen alkavan taas siitä, mihin tauti
-tullessaan sen lopetti.
-
-Eräät sellaiset miehet, jotka olivat vain sangen harvoin kuulleet
-mitään muita esitelmiä kuin hengellisiä, ne alkoivat vanhimpien naisten
-jälkeen ensimäisinä osoittaa väsymyksen merkkejä. Silmiin ilmestyi
-toljottava ilme. Leuat lepäsivät hoitamattomina, alas valahtaneina,
-antaen omistajainsa kasvoille velton ilmeen. Muutamat vanhat vaimot
-olivat jo alkaneet huojuttaa ruumistaan, ja yksinäisiä hartaita
-huokauksia alkoi kuulua. Jostain kuului puoliääneen: "-- yksi on
-tarpeellinen -- -- ".
-
-Kanteleinen puheenjohtajana havaitsi nämä mielialan laskeutumisen
-merkit. Nähtävästi sen huomasi Varamäkikin, sillä hän lopetti
-lausuntonsa vahvasti hikoillen. Kanteleinen teki nopean ehdotuksen:
-koska paikalla, hänen havaintonsa mukaan, ovat kaikki kylän isännät ja
-kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että Kyläsuon ojittamiseen
-on viipymättä ryhdyttävä, hän ehdottaa, että kohta valitaan toimikunta,
-joka ryhtyy käytännössä toteuttamaan suurta asiaa.
-
-Vasara nousi.
-
--- Vastustaako kukaan? Ellei, on tämä päätös kaikkiin läsnäolijoihin
-nähden sitova.
-
-Huoneessa on aivan hiljaista.
-
-Vasara putoaa.
-
-Liikahdetaan vapautuneesti, ja useampain miesten kasvoilta loistaa
-tyytyväisyys. Ainoastaan muutamia arempia katsellessa näkee niiden
-ilmeessä hajamielisen pelästyksen hätääntymismerkit. Muuten yleinen,
-kaikki voittava tunnelma tuntuu lujalta ja vakavalta.
-
-... Tämähän on niin yksinkertaista ja selvää! on tunnelma sanovinaan.
-
-Agronomi Peltomies juttelee Mikkosen ja Kanteleisen kera eräässä
-nurkassa, ja toisia kuuntelee ympärillä. Hän kertoo aikovansa asettua
-asumaan tänne Jokirannalle ... on sitä varten jo talonkaupoissakin
-ollut. Hänessä ovat vielä jälellä pitkän esitelmän aiheuttaman
-uupumuksen merkit. Äänen värähdellessä hän hiljaa kertoo, syvissä
-silmissä onnentuntoinen hymy:
-
--- Minä olen saanut puhua niin paljo henkisesti kuolleille
-ihmisille... Nämä täällä ovat ilmeisesti tähän minunkin asiaani nähden
-heräämistilassa... Tässä oli tänä iltana ihmeellinen henki, minä tunsin
-sen.
-
--- Hm.
-
--- Hm.
-
--- Minä olen tänään elänyt elämäni suuren hetken, virkkoi hän edelleen
-ujosti, aivan kuin samassa katuen, että oli tullut sanotuksi.
-
-... Jos eivät ne ymmärrä? hän ajatteli kohta.
-
-Mutta Kanteleinen tarttui lujasti Peltomiehen käteen, puristi sitä ja
-näytti olevan liikutettu. Mikkonen löi olalle ja sanoi, mustilla
-silmillään lämpöisesti polttaen Peltomiehen syvää, sinistä katsetta:
-
--- Mutta sepä olis meidän kylälle erinomaista...
-
--- Itselleni, itselleni toki erinomaisempaa, kiisti Peltomies hilpeästi
-nauraen.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Muutamana toukokuun iltapuolena loi Kanteleinen ojaa koulun
-viljelyslohkolla. Lukukausi ei ollut vielä päättynyt, joten opettajalle
-liikeni maatöitä varten vain iltapäivät. Mutta kansakoulun koko
-viljelyspalsta näytti nyt olevan hyvässä viljelyskunnossa, siinä
-havaitsi perehtyneen viljelyksen jäljet.
-
-Joustavalla vauhdilla pistää Kanteleinen lapiotaan. Hiki virtailee.
-Vahvarakenteinen ruumis toimii vaivattomasti. Aivan kuin jokaisella
-otteella olisi sama sisäinen vaikutelma kuin tanssilla eräisiin,
-voimistelulla, tai urheilulla toisiin. Se käy niin iloatuottavan
-keveästi ja ojanluojan kasvoissa väreilee, yhtämyötään vaihdellen,
-milloin nauttiva hymyily, milloin työajatuksen kiihottunut intoilu.
-Toisinaan hieman pysähtyy, pyyhkii hikeä ja antaa katseensa kulkea yli
-pienten viljelysten. Tuossa on pieni niittypalsta. Se on toisen kerran
-kasvussa. Sieltä nousee terävänä viheriäinen. Kevät on ollut
-kosteanpuoleinen. Se on vaikuttanut ruohokenttiin kuin taikasana.
-Vieressä on tuleva turnipsipelto ja sen takana perunakylvölle ajateltu
-pikku pelto. Niiden muokkaus on jo alotettu. Ojurin on hauska näitä
-ajatella.
-
-Ajattelee, että tämä on nyt melkein samanlaista kuin ennen
-seminaarissa, kun pääsi käsiksi oikein innostavaan aineeseen. Ero on
-vain siinä, että silloin olivat kirjat ajatusten ja työn synnyttäjiä,
-nyt maa, luonto. Mutta vaihdos tuntui tekevän kummallisen elävöittävän
-vaikutuksen.
-
-... Kuinka hyvää tämä maa on! Miten siitä elämä huokuu ... miten ajatus
-herää kun viljelysaikomuksessa koskettaa maata... Kun maata kääntää, on
-kuin kääntäisi tieteellisen kirjan lehteä, mutta tässä tuntuu kuin
-olisi itse tiedemies, joka tutkii, toteuttaa, luo uutta, kirjoittaa
-luonnonkirjaa...
-
-Maasta oikein huokui elinvoimaa. Päivän lämmin aurinko oli sitä
-paahtanut. Nyt ilta-auringon valossa tuntui maa ikään kuin levosta
-nauttivan ja hymyilevän.
-
-Yhä elävät ojurin mielikuvat maan mukana. Hän on jo tottunut vaihtamaan
-ajatuksia maan kera. Kaikki tämä tuntuu kuin olisi yhteistyössä, kuin
-maa olisi ajatteleva olento... Työtoveri on suuri, salaperäinen
-jättiläinen, joka ei kuitenkaan vähääkään pelota, vaikka sen voima on
-niin suuri.
-
-... Maa... Aivan kuin maa nyt tuossa leveässä, vakaassa,
-hätäilemättömässä, juhlallisessa voimallisuudessaan lukisi suuria
-lupauksiaan, toinen toistaan satumaisempia...
-
-... Kun vain ihminen ymmärtäisi maan ajatukset... Ojurin mielessä
-tuntuu kuin hän ymmärtäisi. Se tuottaa sanomatonta kevät-iloa. Hän
-polkee lapiota yhä kiihtyvällä innolla täyttääkseen oman urakkansa
-yhteistyössä niin, ettei suuri, salaperäinen saisi aihetta syyttää
-häntä laiminlyönnistä.
-
-Koulukartanoa lähempänä ovat puutarhamaat. Navetan seinustaa vasten on
-korkea taimilava ja siitä sivulle, pienessä etelään kaltevassa
-mäkirinteessä jo muokattu ja osittain kylvetty puutarhamaa.
-Koulutalon päädyllä oli muutamia marjapensasrivejä sekä joitakuita
-omenapuun-alkuja. Sieltäpäin näkyi myöskin punavalkoinen mehiläispesä.
-Taampana koulun puisto, joka yhtyi metsään. Pihassa riippui muutamia
-pyykkivaatteita nuoralla kuivamassa.
-
-Rakennukselta päin tulee kävellen Kanteleisen vaimo, Sohvi ja hänen
-edellään juoksee 2-vuotias Heikki. Ojuri huomaa tulijat heti kun he
-pistäytyvät nurkan takaa tielle. Heilauttaa kättään ja alkaa hymyillä,
-mutta jatkaa työtään. Kun tulijat saapuvat lähemmäksi, huutaa isä:
-
--- Heikkikö? Heikkikö? isän Heikkikö?
-
-Lapsi nostaa silmiään, huomaa isän, laskee riemuhuudon ja lähtee
-kipasemaan.
-
--- Isä ansaitsee lapselle leipää! laskee Sohvi matkan päästä nauraen.
-Voi kuule, kuinka sinä hikoilet. Voi rakas... Heikki, Heikki!
-
-Poikanen oli tuuskahtanut suulleen tienviereen aikoessaan suorinta
-tietä isän luo. Molemmat vanhemmat riensivät nostamaan. Isä ehti ensin,
-sai pojan syliinsä, mutta tämäpä ei suuria isästä välittänyt, sillä
-läheisestä ojanreunasta jo veti lapsen huomiota ensimäinen keltakukka
-ja sinne hän nyt isän sylistä riuhtoi. Poika sai kukan ja rauhoittui.
-
--- Katso västäräkkiä, osoitti isä pellolla hyppivää lintua.
-
--- Vättä ... vättä...
-
--- Västä, sano västä.
-
--- Vättä ... vättä...
-
--- Vättä vättä se poika vain sanoo ... vättä vättä se sanoo ... tuo
-mukula... Sohvi-äiti tuhersi nenällään isän sylissä olevan lapsen
-rintaa, loruten. Pikku poikanen nauroi sydämestään kun kutkutti.
-
--- Vättä ... vättä se mukula vain sanoo, uudisti äiti tuhertaen.
-
-Isä taisi suudella hät'hätää molempiakin, kun ei ihmisiä näkynyt
-lähiseudulla. Mutta sitte poika jo alkoi pyrkiä pois sylistä,
-lähteäkseen västäräkin perään, joka hyppi pellolla pyrstöään
-keikutellen ja houkutellen:
-
--- Tulit ... tulit...
-
--- Älä laske pellolle, se tahrii itsensä, pyytelee äiti. Mutta isän
-tekee kovin mieli nähdä miten se taaputtaa ja vääntää lihavia sääriään
-pehmeässä mullassa.
-
--- Ei se siinä, kuivahkossa mullassa ... eihän mullasta tahriinnu?
-
-Ja poika sai mennä. Jo ensi askelilla pienet sääret sekaantuivat.
-Äidinkin täytyi nauraa, vaikka mieltä jo kiusasikin kohta jälestä
-seuraava pyykki.
-
--- Voi, voi, joutui hän voivottelemaan samalla, kun työt muistuivat
-mieleen, ja tässä nyt vain näin tulee aikansa kuluttaneeksi.
-
--- Hetkinen huvillekin, Martta-kulta, lohdutti Väinö ja katsoi
-hymyillen silmiin, kun Sohvi jo huolissaan palaamista ajatteli. Moni
-tehtävä odotti, kun ei ollut ketään, jota käskeä edestään edes
-pikkujuoksuihin.
-
-Heikki taapusti yhä pellolla, vaikka västäräkki jo olikin siirtynyt
-etäämmälle, visertäen ja keinutellen nyt taimilavan reunalla ja
-jutellen parin tuttavan kera jotka hyppivät ja keikuttivat siinä
-lähiseutuvilla.
-
-Kanteleinen alotti uudelleen ojanluonnin. Vaikka Sohvilla oli kiire,
-jäi hän ihaillen katselemaan miehensä työskentelyä. Mies tunsi tämän
-katseen selkänsä takaa, ja se nostatti riemuisaa kevätkuumetta.
-Vaimoonkin vaikutti tämä työnilon nostattava mahti.
-
--- Ja minä vain tässä laiskana! jatkoi hän ajatustaan ääneen huudahtaen
-ja pyörähti etsimään Heikkiä, joka oli muutamaksi silmänräpäykseksi
-unohtunut. Heikki oli sillävälin istunut peltoon ja saanut käsiinsä
-onkimadon. Äiti juoksi luokse:
-
-"Hyi, hyi!"
-
-Mato viskattiin, ja ennen kuin Heikki huomasikaan, sai hän kiitää taloa
-kohti hilpeästi juoksevan äidin sylissä. Isä katseli tätä menoa. Sohvin
-liikkeiden viehättävä joustavuus tavoitteli huippuaan tuossa hänen
-lapsi sylissä juostessaan. Kun Heikki ehti huomata, että hänet vietiin
-pois pellolta, alkoi hän kirkua ja pyrkiä pois juoksevan äidin
-sylistä. --
-
-Isä nauroi ja rupesi luomaan ojaa.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Kanteleisen ehdittyä juuri päästä parhaaseen työnvauhtiin tulee
-Mikkosen isäntä polkupyörällä. Heitettyään pyörän tienvieressä seisovaa
-puuta vasten tulee luokse. Kanteleinen jatkaa ojanluontiaan, Mikkonen
-istuu pientareella ja juttelee. Vihdoin Kanteleinen alkaa pyyhkiä
-lapiota lähteäkseen vieraan kera sisään. Huomatessaan tämän virkkaa
-Mikkonen:
-
--- Tuota, äläkä nyt, ei mulla ole kiirettä. Tuota, mikäs teillä oli
-urakkana täksi illaksi?
-
--- Urakkanako? Eihän sitä niin määräurakoita, tässä...
-
--- Onpahan! Minä olen kuullut. Teillä ovat vain nämä iltapäivät näitä
-maatöitä varten, kun päivät pitää opettaa... Olenpa varma, että teillä
-oli täksikin iltapäiväksi urakka, väitti Mikkonen, tummissa silmissä
-tuo omituisen herkkä, aina kiihottumaan valmis ilme.
-
-Kanteleinen nauroi.
-
--- Noo ... tämän ja tuon ojan tässä ajattelin, mutta eihän tällä vielä
-niin kiire ole...
-
--- On sillä! Mitä me sitä nyt jättäisimme. Onko teillä toista lapiota?
-Luodaan urakka ensin täyteen ja sitte vasta lähdetään juttelemaan...
-Sitte on niin mukava, aivan kuin olis vatsa täynnä, kun on urakka
-voitettu.
-
-Mikkosessa paloi jo hänen kiihkeä innostuksensa. Ja Kanteleisen
-vastusteluista huolimatta meni hän pitkin loikka-askelin koululle
-saadakseen itselleen lapion. Vähän ajan kuluttua palasi sieltä. Sohvi
-oli antanut uuden kihvelin. Kanteleinen vielä joutavoitsi.
-
--- Älkää tyhjää! kielsi Mikkonen. Heitti takin päältään ja asettui
-vastaiselle puolen Kanteleista, toiselle ojanpartaalle reunustamaan.
-
-Niin alettiin kahteen mieheen.
-
--- Minä tulen teille juttelemaan maailman asioista, jatkaa Mikkonen kun
-jo tekevät työtä, ja keskeytän teidät tärkeästä työstä. Eikö ole
-silloin parempi, että autan joutessani teitä ensin saamaan loppuun
-tälle päivälle aikomanne työn ja sitte vasta jutellaan, häh? Enkö minä
-hyvänä naapurina tee tässä oikeutta teille, vai?
-
-Kanteleinen myönsi.
-
--- Niin se on, uudisti Mikkonen. Katsokaahan! Jos me ihmiset
-katsoisimme aina rehellisesti myöskin lähimmäisemme parasta, niin
-tällaiset pikkuasiat huomaisimme aina kohta, ennen kuin oma etu ehtii
-tukahuttamaan huomiomme ja asettumaan sen eteen. Onko opettaja tätä
-huomannut?
-
-Oli, kyllä hän oli huomannut.
-
--- Niin, kyllä sen huomaa. Ajatelkaa esimerkiksi tätäkin tapausta
-tässä: minä tulen tänne omine asioineni ja vien teidät sisään. Työnne
-jää puolimoihin juuri silloin kun olette päässyt innostumaan ... minä
-vien teidät juttelemaan omistani tai muun maailman asioista. Mutta
-teidän ajatuksenne jää tänne ojanluontiin, kun se keskeytetään kesken,
-ettekä te voi innostua minun asiaani... Ja se voi olla sellainen että
-siihen pitää innostua, jos siitä mieli tulla mitään ... Ja jos ette te
-innostu, turhaan menee silloin minunkin iltani... Eikö ole näin?
-
-Olihan se.
-
-Mutta ojanluonti alkoi häiritä puhelua. Mikkonen havaitsi pian, että
-vaikka hän oli itse kuuluisa ojuri, sai panna matkaan tavallisen
-vauhtinsa pysyäkseen opettajan rinnalla.
-
-... Kas, kas, ajatteli hän muistellen mielessään niitä aikoja, jolloin
-oli, Kanteleisen täällä olon ensivuotena, ollut niitä, jotka pitivät
-tätä "herraspoikasena", joka laiskuuttaan oli antautunut opettamaan
-heidän lapsilleen joutavuuksia.
-
-Mikkonen innostuu. Kilpailuhalu alkaa kiihottaa. Kyllä hän tässä vielä
-poikaset voittaa!
-
-... Lapio ei ole hyvä, se kun on noita kihveleitä. Hän luo parhaiten
-vanhanaikaisella, puupesäisellä...
-
-Eräässä välissä alkaa Mikkonen jo huomata että Kanteleinen hätii
-liiaksi, ojanreuna saa mutkia ja siihen jää korjaamisen varaa. Ei
-opettaja enää ehdi tarkoin tavoittaa joka pistoa.
-
-... Niin, minähän olen mestari tähän, ajattelee Mikkonen sisällisellä
-tyydytyksellä. Mieli tekee jo muistuttaa Kanteleiselle, mutta jättää
-sen kuitenkin.
-
-... Vaan mitäs tässä nyt? huomaa hän yht'äkkiä. Hitaammin vain,
-hitaammin, hiukan hitaammin! Se on hyvä ojurikin tuo opettaja, mutta
-tottahan minun pitääkin olla parempi! Elämänikäni olen luonut ojia,
-enkä ole ikänä antanut toisen voittaa... Kerran kyllä, yhden ainoan
-kerran. Mutta ... no, se ei nyt kuulu tähän. Tässä saa tarpeensa
-tavallinen mies...
-
-Mikkonen hidastuttaa vauhtia. Pian alkaa Kanteleisen lapio tehdä
-tarkempaa, sievempää työtä, reuna alkaa suoristua. Mutta sittenkin on
-siinä jotain sellaista pientä, joka vertaillessa Mikkosen valmistamaan
-ojanpuolikkaaseen jättää tilaa muistutukselle. Kiireinen vauhti on
-heiltä vähäksi aikaa katkaissut puhelun. Mutta se virkoaa taasen kun
-työ alkaa sujua pakotonta, iloa tuottavaa kulkuaan.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Sisään tullessaan molemmat miehet hikoilivat vahvasti. Päällimmäiset
-vaatteet heitettiin syrjään ja juotiin kaljaa. Jo ulkona oli Mikkonen
-hieman raottanut asiaansa, mutta nyt hän alkoi siitä puhua.
-
-Häntä oli yötä päivää kiusannut Eduskunnan äsken tilattoman väestön
-maanhankinta-asiassa tekemä, hylkäävä päätös. Maanvuokraajain kohtalo
-oli vuosikausia ollut hänellä painavana mielessään. Aina siitä ajasta
-saakka, jolloin oma poikansa oli hänelle valaissut miten kauhea
-kansallis-yhteiskunnallinen synti olisi häätää esim. Kivinotkon
-torpan vanhoja asukkaita, oli hän melkein yhtämittaa ajatellut
-maanvuokraolojen ja pienviljelyksen järjestelyä. Sanomalehdet olivat
-asiasta puhuneet ja hän oli niitä lukenut, tulematta paljoakaan
-viisaammaksi juuri tässä asiassa. Valtiopäivillä oli riidelty,
-puoluepuhujat olivat käyneet asiaa selittämässä. Ne synnyttivät kyllä
-uusia ajatuksia, mutta kaikki töksähtivät lopulta yhteen suureen
-puskuriin: maan omistukseen. Usein oli asiasta juteltu kylänmiesten ja
-varsinkin opettajan kanssa, mutta yhä oli kysymys avoinna.
-
-Omien vuokralaistensa kanssa hän oli jo aikoja sitte asian selvittänyt.
-Kaksi torpparia ja kolme mäkitupalaista olivat saaneet uudet
-kontrahdit. Niistä sovittaessa ei oltu sanaakaan riidelty, eikä
-sittemmin jälkeenpäinkään.
-
-Tarkastellessaan vuokrasuhteita omalla kylällä, oli Mikkonen tehnyt
-sen havainnon, että ainakin täällä on aivan lapsellista odottaa
-lainsäädännön pakkotoimia, koska suhteet voidaan aivan yksinkertaisesti
-ja helposti järjestää muutenkin. Mutta kyläläisten, niin maanomistajain
-kuin vuokraajainkin haluttomuus sovitella, se häntä tuskastuttaa.
-
--- Mitä järkeä on siinä, puhui hän, että minä maanomistajana odotan
-pakkolakia säätämään sopimusrajoja minun ja maani vuokraajan välille?
-Jos nimittäin pakko tulee, ja se tulee, kun on niin suunnattomasti
-ihmisiä, joiden pitäisi viljellä maata ja elää siitä, sekä
-suunnattomasti maata, johon viljelijän käsi ei ole ikinä koskettanut,
-mutta jota nyt ei viljellä syystä tai toisesta. Nämä maattomat
-maamiehet ja viljelemätön maa pitää saattaa yhteen ... siittämään ja
-synnyttämään elämää, eikö niin?
-
--- Varmasti!
-
--- Tässä tulee pakkolainsäädäntö, ellemme suosiolla asiaa järjestä. Ei
-suinkaan Suomen kansan kehitystarve anna töksäyttää itseään siihen,
-tahdommeko me vai emmekö tahdo jotain asiaa. Pakkolaki tulee, emme me
-voi sitä estää enempää kuin voimme estää kevään tahi syksyn tuloa. Sen
-on pakko tulla. Eihän voi eikä saa häätää ihmisiä kodeistaan kymmenin
-tuhansin maantielle, tehdä heistä maantien kiertolaisia, yhteiskunnan
-hylkyjä vain sen vuoksi, että siitä sattuu olemaan minulle muutaman
-markan hyöty eikä ole lakia joka voisi estää minua tätä etuani
-käyttämästä? Sehän olisi kirottua työtä! Sitä maata, jossa niin
-tehtäisiin, seuraisi Jumalan vanhurskas rangaistus ... ja minä
-häviäisin varmasti kymmenin kerroin sen luullun hyödyn, minkä
-otaksuisin saavani niistä maatilkuista, joiden viljelijät häätäen
-olisin tehnyt tälle maalle uusia vaivaisia, kerjäläisjoukkoja ja
-rosvolaumoja, vähentänyt maatyöväkeä ja lisännyt erämaita...
-
--- Noh, pakkolaki tulee, kun sitä kerran pakko vaatii. Mutta
-minkälainen? Onko meidän aikamme jo niin pitkällä että maakysymys on
-valmis ratkaistavaksi ikuisiin aikoihin? Tuskin! Kukin polvi viisastuu
-ja pitää huolen omasta itsestään. Älkäämme murehtiko mikä heille
-sopii... Laskekaamme edistys vain irti meidän aikamme jarruista.
-Tulevaisuus kyllä pitää huolen itsestään...
-
--- Mutta hullukin ymmärtää, että pakkolaki tulee loukkaamaan
-omistusoikeutta. Mitäs se loukkaisi! Mistäs se ottaisi turvaa
-häädönalaisille? Eikö niin?
-
-Mikkonen tuijotti yli kulmainsa terävästi Kanteleista, joka nojasi
-pöytään kämmenpäidensä varassa, paidanrinta avoinna ja kuunteli.
-
--- Kyllä, hän myönsi, vakuuttavasti ravistaen päätään.
-
--- No niin. Ja minunko, vapaan talonpojan pitäisi jäädä jouten
-odottamaan ja katsomaan päältä kun muut, maatyölle, maan luonnonlaeille
-ja maahengelle vieraat ihmiset säätävät lakeja, joiden mukaan minun
-pitäisi maamiehenä järjestää elämäni? Hui hai!
-
-Mikkonen päästi helakan mahdottomuuden naurun. Sitte hän huitasi
-molemmin käsin:
-
--- Minä järjestän itse!
-
-Nyt oli Kanteleisenkin silmissä alkanut elää.
-
--- Ja pääsette huokeammalla ... ja saatte olla riippumaton.
-
--- Niin.
-
--- Mutta kaikki eivät voi ottaa asiaa tältä kannalta, muistutti
-Kanteleinen.
-
--- Siinähän se on! Täällä on keinottelija, täällä meidän rinnassamme,
-joka sokaisee silmät. Keinottelija! Mikkonen painoi kädellään sydämen
-paikkeille ja näytti pää kallellaan tuijottaessaan hieman hassulta.
-
--- Niin se on, todisti Kanteleinen. Se on keinottelijavaisto, jota nyt
-on niin vahvasti kehitetty ja joka johtaa meitä etsimään hyvinvointia
-toistemme kustannuksella.
-
-Hän innostui sanoessaan:
-
--- Mutta ihmiset tulee kasvattaa löytämään ja tuntemaan _yhteisetujen_
-jättiläisarvot. Vain se voi hävittää keinottelun ja ohjata siihen
-käytetyn neron palvelemaan ihmiskuntaa.
-
--- Ai-van tot-ta! huudahti Mikkonen.
-
--- Ja sen näkee, jatkoi Kanteleinen, miten herkkiä ihmiset ovat
-vaikutukselle, kun vain sattuu koskettamaan oikeata jännettä. Nyt on
-alotettu Kyläsuon viemärityöt, eikä yksikään kylänmiehistä ole enää
-pyrkinyt jänistämään joukosta sen jälkeen, kun liittyi joukko sellaisia
-miehiä, jotka sitoutuivat viemään asian läpi, huolimatta siitä,
-pysyivätkö kaikki mukana vai ei. Saatte nähdä, siitä tulee Jokirannan
-siunaus.
-
-Mikkosen huomio ei tälläkään kertaa aivan erikoisesti kiintynyt suohon,
-vaikkakin oli itse ollut niiden joukossa jotka sitoutuivat viemään
-kuivausasian perille. Hänen omituinen luonteensa etsi nyttemmin aina
-uusia ajattelemisen ja harrastuksen aiheita. Niin syventynyt oli hän
-nytkin tilattomain ja torpparien elämänkohtaloihin, että varsinaisesti
-pysähtymättä suokysymykseen palasi siihen kohta:
-
--- Mutta mitä me voisimme tehdä tässä meidän kylässämme tilattomain ja
-torpparien asian hyväksi? kysyi hän, äänessä sävy joka merkitsi: vain
-tämä yksi on tarpeellinen.
-
-Kysymyksellä oli kuitenkin kokonaisuudessaan neuvoa kysyvä tarkoitus,
-ja sekin vivahdus soi äänessä.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Kanteleinen siirtyi työpöytänsä ääreen ja avasi laatikon. Sieltä otti
-hän pöydälle mustakantisen vihkon.
-
--- Tässä minulla on, sanoi hän, hieman tilastoa -- ja suunnitelmia
-joita voisi ajatella mahdollisiksi...
-
--- Sen tiesin, ja siksi tulin utelemaankin, virkahti toinen,
-siirrähtäen innostuneena lähemmäksi.
-
--- Mutta tämä, mitä minä ajattelen, on kaikki niin tavallista ja
-yksinkertaista, etteivät ihmiset tähän jaksa innostua... Tässä ei ole
-mitään sellaista, mikä niin kuin viisaudellaan häikäisisi.
-
-Mikkonen hymyili ja asettautui mukavaan asentoon sohvankulmaan vaieten
-kuultelemaan.
-
-Vihkossa oli aluksi tilastoa. Jokirannan kylässä oli 20 taloa, 21
-torppaa, 18 sellaista mäkitupalaisperhettä, jotka pystyisivät hoitamaan
-jonkullaisen pienen oman viljelmän, ja 7 sellaista savua, jotka miesten
-Amerikassa ollessa tahi jonkun muun syyn vuoksi eivät siihen pystyneet.
-Mutta useilla näistä kaikista oli täysi-ikäisiksi varttuvia lapsia,
-jotka yhtä myötään, toinen toisensa jälkeen rakentelivat omia pesiään.
-Samoin oli talollisilla lapsia, joille eivät kotitilojen maat
-riittäneet.
-
-Kanteleinen oli ottanut hieman selkoa noiden 21
-torpparin vuokrasuhteista. Niistä oli jo 9 järjestetty uusilla
-vuokrasopimuksilla, 4 oli ostettu itsenäisiksi tiloiksi ja 8 oli vielä
-järjestämättä. Niissä oli 5, joitten maat isännät tahtoivat haltuunsa
-heti kun vain ikänä saavat, ja 3, joista ei ollut kummallakaan puolen
-varmaa suunnitelmaa miten ne järjestäisi.
-
-Mäkitupalaisista oli jo 9 sopinut uudesta vuokrasta, 6 oli epävarmana
-siitä, kuinka paljo vuokraa korotetaan, sekä 3 sellaista, joiden mökit
-pitää siirtää pois. Näistä 18:sta halusivat useimmat saada omaa maata,
-mutta sitä olisi pitänyt saada kylästä tahi kylän läheltä. Heistä oli
-suurin osa keski-ikäistä ja nuorenpuoleista työväkeä, jotka kävivät
-töissä omassa kylässä ja pitäjällä, joskus etäämpänäkin. Monet olivat
-käyneet Amerikassa ja palattuaan asettuneet taasen Jokirannan kylään,
-eivätkä murtuneen terveytensä vuoksi enää ajatelleet ulkomaille, jos
-vain täällä jotenkuten eläisi.
-
-Näiden ihmisten maantarpeen ratkaisemiseksi oli Kanteleinen johtunut
-ajattelemaan erästä 10 kilometrin päässä kylästä olevaa kyläkunnan
-siirtomaata, Kettumaan niitty- ja metsäpalstoja. Itse oli hän käynyt
-Kettumaalla pari kertaa ja havainnut, että siellä oli joka talolla
-hyviä maita, jotka, suurin osa vielä luonnontilassa ollen, kasvoivat
-hyvästi heinää. Kettumaalla asui ennestään muutamia torppareita, jotka
-tulivat hyvästi toimeen. Parilla talolla oli siellä kannattavia
-kytöviljelyksiä omine riihineen.
-
-Tänne Kettumaalle ajatteli Kanteleinen nyt mielikuvituksissaan
-pienviljelijäsiirtolaa. Sellaisen aikaansaamiseksi oli hänen mielestään
-tarvis saada täytetyksi muutamia ehtoja: 1:si että omistajat suostuvat
-myymään maansa kohtuushinnasta; 2:si saada rahaa niiden maksamiseksi;
-3:ksi saada aikaan hyvä vedenlasku ja 4:ksi kelvollinen tie.
-
--- Vedenjuoksu sieltä on hyvä ja tie on helppo saada, huomautti
-Mikkonen.
-
--- Niin on. Ja mikäli olen keskustellut isäntien kanssa, ei maitakaan
-ole mahdoton saada ostetuksi.
-
--- Ei pitäisi ... näin kaukaa on niitä melkein mahdoton viljellä.
-
--- Työpalkkojen ja ajan kallistuessa suorastaan mahdoton. Mutta nyt se
-on vielä muutamille talollisille ainoa varma heinämaa. Kun muualta ei
-tule, tulee Kettumaalta. Mutta eihän sieltä nyt aluksi tarvitsekaan
-kaikkien saada maata. Pääasia on, että saadaan syntymään siirtola,
-aluksi 12-15 pikkutilaa. Sitte sopii jatkaa, kun saadaan koe. Mutta
-sitten on vielä yksi ehto.
-
--- Mikä?
-
--- Vaikein. Se on kysymys siitä, millä saada heidät oppimaan
-maanviljelystä niin, että saavat pikkuviljelyksensä kannattavaksi,
-_niin että elävät siitä_. Siinä on koko kysymyksen ydin.
-
-Kanteleinen puhui kiihkeästi ja hikoili. Lävistäen nyt vuorostaan
-tarkoin kuuntelevaa Mikkosta, kertasi hän:
-
--- Miten saada nämä viljelykset kannattaviksi? siinä on koko
-pienviljelyskysymyksen ydin.
-
-Mikkonen yhä vaikeni ja odotti kysyvänä jatkoa.
-
--- Sivuansioihin, ulkopuolelle kodin jos sieltä lähtee, silloin pitää
-jättää koti ja lähteä maailmalle.
-
-Hän piti lyhyen väliajan ja tuijotti yhä Mikkoseen.
-
--- Mutta toisen työtä etsivältä maailmankiertäjältä aina varisee
-_maahenki_. Pienviljelystila on sellaiselle miehelle risti, varsinkin
-mitä etäämmällä se on hyvistä työmarkkinoista. Juuri tästä syystä
-pelkäävät ajattelevat miehet lähteä kaukaisiin siirtoloihin.
-
-Mutta sanokaas nyt te, joka olette ammattimies: voidaanko viljelyksen
-voimaperäistyttämisen avulla saada meidän maassamme esimerkiksi
-kolme kertaa suurempi sato maasta, kuin mitä tavallisessa
-talonpoikaisviljelyksessä nyt saadaan?
-
-Mikkonen epäröitsi.
-
--- Uskotteko siihen? uudisti Kanteleinen.
-
--- Epäilen, epäilen... Täytyy sanoa että minä epäilen. Kaksinkertaiseen
-nyt juuri voisi pakkolannoituksella päästä, mutta ei enempään.
-
--- Olettehan lukenut Ugglehultin?
-
--- Olen. Mutta se...
-
-Mikkosen näytti olevan hyvin vaikea löytää sanoja selittääkseen sitä,
-että Ugglehultissa oli mahdottomuuksia, että siinä oli jotain
-sellaista, jota ei tavallinen ihminen voinut toteuttaa, että siinä oli
-jotain yliluonnollista...
-
--- Mahdotonta? hymyili ja auttoi Kanteleinen.
-
--- Mahdotonta! Niin.
-
-Mutta Mikkosesta huomasi helposti, ettei hän sentään ollut väitteestään
-aivan varma.
-
-Kanteleinen etsi sanomalehtileikkelevihkonsa. Siellä oli liimattuna
-muutamia vertailevia satokertomuksia koti- ja ulkomailta. Satojen
-tavaton lisääntyminen kaikkialla, missä pienviljelys oli muodostunut
-erikoisammatiksi, oli aivan ilmeinen, jopa tavaton.
-
--- Mutta Suomessa se ei ole näin. Meidän pienviljelyksemme kulkee
-vielä yleisesti suurviljelyksen vanavedessä, ja siinä onkin sen
-kannattamattomuuden syy, selitti Kanteleinen.
-
--- Mutta jos se kerran on mahdollista Ruotsissa...
-
-Mikkonen rupesi taas epäilemään aivan kuin silloinkin kerran, kun hän
-rupesi kääntymään ja epäilemään omia havaintojaan Kyläsuon suhteen.
-
--- Minä en rohkene väittää, mutta ammattimiehet väittävät näin, jatkoi
-Kanteleinen. Ja seutumme nykyiseen satoon nähden ei yleensä pitäisi
-kolmenkertaisen sadon nykyiseen verraten olla mikään mahdottomuus.
-
-Kanteleinen rupesi uudestaan selostamaan tuotantotuloksia. Toinen alkoi
-taipua.
-
--- Mutta! huudahti Kanteleinen. Tämä tosiasia on sittenkin Suomeen
-nähden vasta paperilla. Millä saada nämä siirtolaiset, joita aijomme
-sijoittaa Kettumaahan, millä saada heidät _uskomaan_, että kaikki
-tällainen olisi mahdollista ja totta?
-
-Ja millä vihdoin saada heidät _oppimaan_ ne keinot, nämä uudenaikaisen
-maanviljelyksen ammattisalaisuudet, jotka toteutettuina vahvistavat
-maa-uskon, täyttävät sen?
-
-Kanteleisen ääni oli kohonnut huutavaksi. Kädet olivat nyrkissä ja
-silmät säihkyivät ahdistavaa, kiihtynyttä tuskaa. Tämä kysymys näytti
-kokoavan pitkäaikaisen, syvän ajattelun punomat langat vaikeaan
-loppusotkuun, jonka edessä nuori mies seisoi selvitystä yrittäen.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Emäntä toi karpalomehua.
-
--- Sinäpä huudat, sanoi Sohvi ikään kuin nuhdellen, tarjotessaan ensin
-Mikkoselle. Kun hän kääntyi Kanteleisen puoleen, oli tällä vielä
-innostuksesta kädet nyrkissä.
-
--- Lievitä karpalomehulla, pilaili Sohvi.
-
-Jännitys hellitti. Kädet vapautuivat nyrkeistä, kasvoille nousi hymyävä
-ilme.
-
--- Huusinko minä?
-
--- Huusit niin kauheasti! Minä jo arvelin että Mikkosen isäntä sua
-tukistelee... Eikä miehellä ole mitään hätää, mutta huutaa vain.
-
-Emännän hilpeys tarttuu miehiin ja iloinen leikinlasku saa hetkiseksi
-oman vapautensa.
-
--- Se on tämä miehinen luonto sellainen huutokurkku, että heti kun
-kuumenee, niin huutaa, puolusteli Mikkonen.
-
--- Niin, ja se on sellaista, että kun luontoa kokoutuu sinne
-kurkunpäähän pakotuksille, niin huutaa se, selitti Kanteleinen.
-
--- Johan te...
-
-Mutta Sohvin keskeytti Heikki, joka avonaisesta keittiön ovesta tuli
-taaputtaen kissan jälessä hiilihanko kädessä ja hoki:
-
--- Tis-tis-tis...
-
-Hiilihanko oli nokisesta päästä nuoren miehen kädessä; tämä havainto
-lennätti äidin hätään.
-
-Mutta Kanteleisen mielenkiinnon oli niin kokonaan vallannut äskeisen
-keskustelun alainen asia, että hän painui kohta siihen takaisin.
-
--- Mitä hyödyttää antaa maata ihmisille, jotka eivät kykene ... eivät
-osaa sitä viljellä? Ne eivät elä maasta.
-
--- Kyllähän siihen aina oppii, maanviljelykseen, kun siihen vain
-käsiksi tarttuu ja on pakko, puolusteli Mikkonen. Kun ei Kanteleinen
-kohta sanonut mitään, jatkoi hän vähän ajan kuluttua, tuijottaen taas
-kulmiensa alta, kierosti hymyillen:
-
--- Se maanasujan taitamattomuus on tullut teille, teille, jotka
-syrjästä ... syrjästä katsotte, sananlaskuksi. Mutta minä olen itse
-koettanut ja minä vakuutan --
-
-Mikkonen piti pienen välihetken, suoristi etusormen Kanteleista kohti
-ja jatkoi:
-
--- Minä vakuutan, että kyllä minäkin sen osaan! Osaan minä. Mutta
-keinottelu, _keinottelu_ tekee sen kahdella tavalla mahdottomaksi: minä
-olen viljelijänä ja niin useammat meistä, tavoitellut hetken
-tarkoitusperiä. Etsimme lyhintä tietä rahan kimppuun. Siitä on
-maanviljelysammatille vahinkoa, sillä tämä on keinottelua,
-ryöstöviljelystä. Tämä keinotteluvaisto vie meiltä yhteishengenkin.
-
--- Niinpä niin! keskeytti Kanteleinen. Keinotteluvaisto on yksi,
-kenties voimakkain syy, joka estää maanviljelijää syventymästä
-ammattiinsa. Mutta sanokaa, millä juurittaa pois tämä taipumus?
-
-Vähän myöhemmin rupesi Kanteleinen juurtajaksain selittämään, mitä hän
-puolestaan luuli tässä suhteessa tarpeelliseksi:
-
--- Esimerkinmiesten pitää käydä esimerkillä edellä. Sellainen
-pienviljelys, johon nyt tahdotaan tulla, vaatii menestyäkseen
-kehittyneempää maanviljelijää kuin tavallinen talonpoikaisviljelys.
-Pikkuviljelijän pitää pienestä maatilkusta kyetä tuottamaan se, mitä
-talonpoika laajemmista tiluksistaan. Siinä tarvitaan taitoa.
-
-Hän selitteli edelleen, että pikkuviljelijä ei voi
-kannattavaisuuslaskuissaan turvautua myöskään halvalla ostettuun
-työvoimaan, josta saisi laskea voittoa. Mutta sen sijaan tulisi hänen
-oppia turvautumaan keskinäiseen yhteistoimintaan, jossa jokainen hyötyy
-itse liittymän toiminnasta jonkun prosentin ja hyödyttää taas muita.
-
--- Mutta miten saada tämä sellaiseksi uskonkappaleeksi, joka johtaa
-toimintaan?
-
-Edelleen hän selitteli: Sen sijaan, kuin vanhanaikainen
-viljelijä korjaa satona sen, minkä maa eräänlaisen pinnankääntelyn
-tuloksena antaa, eikä kykene syventymään maan tuotantoehtojen
-luonnontieteelliseen luonteeseen, tulee pikkuviljelijällä olla
-tiedemiehen tutkimataitoa ja harrastusta, voidakseen ratkoa niitä
-esteitä jotka luonnon tuntemattomuus panee tielle.
-
-Maanviljelijän aika on tuleva. Hänen pitää kasvaa ja valmistua
-kulttuuri-ihmisenä tekemään uutta aikakautta. Maanviljelyksestä pitää
-tulla uudestaan suurten, kasvavien kansanjoukkojen elämänlähde, sikäli
-kuin teollisuuden ja kaupan väliaikaiset mahdollisuudet joukkojen
-elinkeinoina saavuttavat huippunsa. Sen vuoksi täytyy maan
-taloudelliset tuotantolähteet saada avautumaan ja maa-kulttuurin kasvaa
-kilpailemaan tehdas- ja kauppakulttuurin kanssa... Tämä vaatii ihmiset
-kokonaan antautumaan maalle. Rahanhimoisista, rikastumista
-tarkoittavista viljelijöistä ei maakulttuuri hyödy, vaan kärsii. Maasta
-ja maatyöstä pitää etsiä elämää, ruumiin ja sielun elämää, sopusointua,
-elämäniloa, historiallisia päämääriä.
-
--- Mutta miten nyt saada nämä Jokirannan Kettumaahan muuttajat
-hiemankin tähän ajatustapaan perehtymään?
-
-Mikkonen ei vastannut.
-
--- Luonnotonta olisi vaatia heiltä maanviljelyselämän ydinkysymysten
-täydellistä ymmärtämistä. Se olisi aivan samaa kuin vaatia itsekseen
-oppinutta viuluniekkaa soittamaan nuottien mukaan ilman opetusta, tahi
-jotain toista puhumaan kieliä, joita hän ei ole koskaan opetellut.
-
--- Se on totta, tunnusti Mikkonen päätä ravistaen.
-
--- Maatalous on nyt jonkullaisessa ylösnousemuksen tilassa. Se
-tarvitsee kasvattajia. Kaikki muu seuraa itsestään.
-
-Kanteleinen käveli lattialla. Ruskeat silmät hehkuivat innosta ja
-kähärä tukka kohoili.
-
-Mikkosella oli tapana joskus katsoa peilistä omia silmiään, tutkiakseen
-minkä vaikutuksen ne tekivät milloinkin, kiihkoisan vai viisaan.
-Kenties siitä johtuikin tuo omituinen silmäin asettelu, jonka toisinaan
-huomasi hänen katseessaan. Nyt tämä katse seurasi ihastuneena
-Kanteleista.
-
--- Saako olla lisää karpalomehua? kysyy emäntä toisen huoneen ovelta.
-
--- Annahan vain!
-
-Heikin ihastunut huhuilu kuului keittiöstä ja samalla äidin pelästynyt
-huudahdus. Poika oli pannut tomulapion, luudan ja äitinsä kengän
-vesisaaviin sillä aikaa kun äiti kävi toisessa huoneessa. Sille hän nyt
-sellaista riemua piti.
-
--- Tässä on myytävä maakappale koulun maan vieressä, alotti Kanteleinen
-kertoa.
-
-Hän aikoo sen ostaa, saadakseen pienviljelijänä koettaa. Jos ei hän
-onnistu, eivät onnistu muutkaan, jos onnistuu, onnistuvat muutkin. Hän
-aivan yksinkertaisesti ajattelee tehdä opintomatkan Ruotsiin ja
-Tanskaan, viipyä Ugglehultissa ja Rösiöllä jonkun aikaa töissä, jos
-sopii, voidakseen lähemmin perehtyä niihin.
-
-Tästä oli jo puhuttu agronomi Peltomiehenkin kanssa. Hänelle oli
-Kanteleinen lausunut arvelunaan että olisi syytä kenties suorittaa
-kotimaassa ensin yksitalvinen maamieskurssi. Mutta Peltomies ei ollut
-pitänyt sitä ehdottoman tarpeellisena. Hänestä sen puutteen voi korjata
-itseopiskeluilla ja retkeilyillä.
-
-Uutisena sai Mikkonen kuulla että agronomi Peltomieskin oli päättänyt
-mennä asumaan Kettumaahan pienviljelijänä, jos vain siirtokuntaan
-aluksi tulee edes kymmenen kehityskykyistä miestä.
-
-Talvisin he yhdessä järjestäisivät kansakoulun jatkokurssien tapaan
-maanviljelysopiskelua. Kesäisin opiskeluja jatkettaisiin retkeilyillä
-etupäässä Jokirantalaisten omilla mailla, vuorotellen kaikkien mailla.
-Silloin tehtäisiin havaintoja ja selkoa kunkin viljelyksen
-onnistumattomuuden tai onnistumisen syistä.
-
-Tällä tavoin päästäisiin maanviljelysopiskelun alkuun.
-
-Oli jo myöhä. Mikkonen nousi lähteäkseen.
-
--- Mutta miten tämä toteuttaa? siinä kysymys, virkkoi Kanteleinen.
-
--- Tämä on ajatus, jota minä nyt haudon, virkahti Mikkonen ja tarjosi
-kättä. Pitäessään oikealla kädellään opettajan kädestä, kohotti hän
-merkitsevästi vasemman käden etusormea ja siihen tähdäten jatkoi:
-
--- Siinä on ainakin ajatusta, suurta ajatusta, jos vain...
-
-Hän ei lopettanut, iski vain merkitsevästi silmää.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Valtaavana, pillisuorana urana halkaisi uusi viemärioja Kyläsuon
-silmänkantamattomiin ulottuvaa lakeutta. Tuolla, erään keitaan luona se
-teki äkkikäänteen. Tässä taasen, missä eräs työkunta, parikymmentä
-miestä nyt piti päivällislepoaan, oli pieni mäentapainen sattunut
-keskelle suota. Siitä suunnattiin ojaa etelään, suoraan jokea kohti.
-Ojasta nousi suunnattomat määrät rahkaa, suorapaa, liekoja ja kantoja,
-varsinkin näillä tienoin, missä suonpinta oli kasvanut korkeammaksi.
-Kaikki työnnettiin matkan päähän ojasta. Luiska täytyi olla tavattoman
-loiva suon vetelyyden vuoksi. Sittenkin se pyrki monin paikoin
-tukkeutumaan jo ennen kuin kaivajat ehtivät siirtyä uudelle alueelle.
-Sellaisissa paikoissa umpeenmeno paalutuksilla onnistuneesti estettiin.
-
-Nyt oli sydänkesän aika. Vettä valui silti huomattavasti viemäriin.
-Toisin paikoin oli vesi rautaisen kylmää. Mutta sellaiset vastukset
-eivät olleet esteitä.
-
-Tänään oli muuan helteinen heinäkuun päivä. Työkunta vietti
-päivällislepohetkeään, mikä ruutikuivassa suossa kanervikossa, etsien
-varjoa korkealta mättäältä, juurevilta vaivaiskoivupensailta, tai
-mataloilta mäntynäreiltä, kuka mäkisaarelman kalvassa, missä muutamia
-kuusainpensaita leppien ja haapojen kera kasvoi, tarjoten miellyttävän
-leppeätä varjoa tässä paahteessa. Suon tuore ydin, joka valtaavina
-ainekasoina virui kahden puolen viemäriä, lemahteli väkevästi tässä
-kuumuudessa, levittäen koko seutuun raikkaan tervettä hajua.
-
-Tekeillä olevan viemärin reunamilla oli pohjasta suolle johtavia
-lankkuteitä. Työntörattaita, nostokoukkuja, telineitä, väänninkankia,
-lapioita, kuokkia, kirveitä y.m. työaseita virui kaikkialla työmaalla
-niissä asemissa mihin ne jäivät silloin kuin miehet ottivat
-päivällislevon. Mäessä näkyivät olevan porausvehkeetkin vireillään
-muutaman tielle sattuneen ison kiven ympärillä.
-
-Miehiä, jotka takeillaan kasvonsa ja kätensä peittäneinä raskaasti
-nukkuivat, piirittivät suunnattomat laumat mustansinisiä suokärpäsiä.
-Muutamain miesten kädet olivat unissa joutuneet paljaiksi, toisten
-kasvotkin, joihin suon ahnaat verenimijät tekivät hyökkäyksiään
-julmasti pöristen. Kädet huitoivat vaistomaisesti ja ruumis vääntelehti
-levottomasti. Hiki pursusi paljastuneesta ihosta, houkutellen
-kärpäslaumoja yhä ahnaammin hyökkäämään.
-
-Mutta loivaluiskainen valtaava viemäri, jonka pohjalla suovesi tumman
-ruskeana viiruna kimalteli, teki katsojaan syvän vaikutuksen. Melkein
-jokainen katselija, joka ojalle saapui, pysähtyi ensi hetkessä sen
-reunalle, aivan kuin jonkun salaperäisen lumoustunnelman valtaamana.
-Ojan huomattava suuruus korkeammilla seuduilla jo sellaisenaan,
-yht'äkkiä ilmestyneenä tänne suoerämaan sydämeen, oli omiansa
-havauttamaan. Se herätti aivan välittömästi samanlaatuisia ajatuksia,
-kuin erämaan läpi kulkeva rautatielinja, korkealentoisia ja hämäriä,
-epämääräisiä ja mahdollisuuksia laskevia unelmia. Rautatielinja
-puhkaisee maailmankululle tien läpi erämaiden, yhdistäen maanosat,
-maat, maakunnat, kaupungit ja kylät. Tällainen oja taas, se panee
-alulle maan valloituksen. Ihmisen luova tahto laskee tuollaisen ojan
-kautta valloittavan miehuusmerkkinsä villiin luontoon. Ja heti alkaa
-ojan seutuvilla viljelevä kulttuuri työnsä. Tämänkin viemärin reunoilla
-tuntui jo villin luonnon hilliytyvän asettumisen alkumerkkejä. Nuo
-valtaavat, pohjasta nostetut ainekasat olivat aivan kuin ensimäinen
-tulos alkaneen elämän suuripiirteisestä toiminnasta. Ja sitten tuo
-mustanruskea routainen vesi tuolla viemärin pohjassa, vesi, joka
-alituiseen tihkui ja lirisi miljoonista suokanavista ja kokoutui
-yhteislähtöä varten tuonne luiskan pohjaan, -- se norui, lirisi ja
-kurisi kuin rauhattomuudestaan jutellen ja paeten...
-
-Katsojan sielu sai sen vaikutelman että tätä suoelämän valloittavaa ja
-karkoittavaa taistelua tulee jatkumaan siksi kunnes koko tämä neva
-olisi ojitettu, kuokittu, kynnetty, kylvetty... Ja sitten aina
-eteenpäin, ojia luoden, kyntäen, lannoittaen, kylväen, leikaten...
-Erämaan valloitus toteutuisi hetki hetkeltä, vuosi vuodelta,
-vuosikymmen vuosikymmeneltä, vuosisata vuosisadalta... Valloittajina
-olisivat ihmiset, niiden isien jälkipolvet jotka tunsivat tämänkin
-nevan vain joutomaana, hylkymaana, jolla ei ollut ihmistä varten mitään
-hyödyttävää tarkoitusta ... pisara runoutta vain! Runoutta, mikä
-nautittiin auringonvalon, kanervainhajun ja marjain kera. Ei mitään
-arkielämän vakavaa, juhlallista todellisuutta varten...
-
-Nyt siltä katoaisi marjain ja kanervain paratiisi-idylli, mutta
-sijaan tulisi suuri, valtaava todellisuus, missä maan hallitsijaksi
-pyrkivä mies, uuttera, ajatteleva ihminen ottaa peruuttamattoman
-valloitus-askeleen luonnonherruuteen, määrätäkseen sen palvelusehtoja.
-
-Se oli aivan toinen vaikutelma kuin jos siinä olisi kaivettu viemärin
-sijasta puhdasta kultaa. Kullankaivuu synnyttää aina kullanhimon
-tuhansine tätä intohimoa lietsovine, palvelevine vivahduksineen.
-Kullankaivuussa sykähtää elämän valtasuoni kuumevivahduksin.
-Kaikkialla, mihin tämän kuumeen vaikutus ulottuu, synnyttää se
-tartuntaa, elämänvihoja, hermotauteja, nälkää, köyhyyttä ja kirottua
-rikkautta.
-
-Mutta tässä suolla, viljelystä edellyttävän suoviemärin reunalla herää
-jokaisessa terveessä, pilaantumattomassa mielikuvituksessa merkillinen
-omanvoimantunto ja sisäinen elämänilon aavistus.
-
-Nämä työmiehet olivat siihen jo tottuneet. Heiltä oli ensi tunnelma
-haihtunut työtunteiden sekaan. Mutta jotain oli jäänyt, jotain, jonka
-arvo tuntui pysyvältä: miehet ylpeilivät työnsä arvosta. Se ikään kuin
-kohotti heidät tavallista työväkeä ylemmäksi, pani heidän sieluissaan
-syntymään sellaisen tunteen. Se oli sitä omituisempaa, kun monet heistä
-olivat ennen jo havainneet lamausta mielessään maatyön ala-arvoisuuden
-vuoksi. Jotkut olivat jo itsetietoisesti aikoinaan paenneet talonpojan
-töitä, ei ainoastaan palkan vähyyden, vaan työn arvottomuuden vuoksi.
-Mutta täällä kohottava tunne oli kesän kuluessa ensin hiipinyt mieleen,
-sitten vallannut siellä vähitellen pysyvän paikan. Monta heistä tämä
-työnarvon tunto nyt hallitsi.
-
-Tilapäiset työnetsijät, jotka viivähtivät vain viikon pari täällä,
-eivät voineet saavuttaa tätä mielialaa. Siksipä he melkein
-poikkeuksetta menivät pian tiehensä kyllästyneinä ja ikävystyneinä.
-
-Mutta katselija, jolla oli jonkunkaan verran asiaan kuuluvaa
-perustunnetta, haltioitui aina kun saapui paikalle.
-
-Kerran Varamäen ukko kuvaili, että hänestä tuntui tässä ojanpartaalla
-siltä, kuin Luoja hapuilisi häntä kädestä, osottaisi suota ja
-kuiskaisi: sinulle ja sinun siemenelles annan minä tämän maan.
-
-Siitä tuli kiertävä sananparsi.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Erään kuusainpensaan varjossa istui kaksi miestä tupakoiden ja
-jutellen. Toinen niistä oli entinen Peltosen renki, Juho, toinen muuan
-torpparinpoika, joka oli jo, kuten paidastakin näkyi, ehtinyt käydä
-Amerikassa. Juho käytti nimenään sen mökin vanhaa nimeä, johon oli
-naimisensa jälkeen asettunut asumaan; se oli Takanperä. Toisen miehen
-nimi oli Miettinen.
-
--- Pieni maapala miehellä, jonka täytyy elää ansiostaan, on vain
-vaivaksi, puhui Miettinen. Tuolla Amerikassa, jossa se eläminen käy
-aivan rahalla...
-
--- Kyllä se hyvä on täällä Suomessa, keskeytti Juho. Eihän täällä tule
-toimeen ilman lehmää. Ja hiidestäkö otat sille kesälaitumenkin ja
-talvielon, ellei ole maata itselläs? Kyllä minä olen koettanut. Mutta
-se käy niin aatamille kun ei tahdo saada hinnalla millään.
-
-Miettinen, nähtävästi käsittäen olevansa ymmärryksessä ja kokemuksessa
-yläpuolella puhetoveriaan, virkkoi:
-
--- Kyllähän se aina käy kireämmäksi, mitä tiukemmin kapitalistiset
-tuotantotavat ottavat sijansa näin maallakin ja talonpoikaisissa
-maanviljelysoloissa. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, ettei työmiehen
-pikkuhuushollia saa kannattamaan millään, jos siinä harjoittaa
-sellaista pikkutuotantoa kuin esimerkiksi pientä karjataloutta.
-Perunamaa ja kasvitarha ovat ainoat, jotka...
-
-Takanperä katkaisi nauraen:
-
--- Mutta etkö sinä nyt ymmärrä, että tällä asialla on eri
-mahdollisuudet Suomessa kuin Amerikassa!
-
--- Sen minä kyllä myönnän ja ymmärrän, tunnusti Miettinen. Ja myönnän
-senkin, että täällä voi saada pienemmänkin maanviljelyksen
-kannattamaan, jos vain panisi kylläksi siihen työtä ja aikaa, tahi
-kapitaalia. Mutta työmiehen täytyy aina tarttua kiinni lähimpään ja
-lyhimpään rahansaantimahdollisuuteen. Ei ehdi suunnitella, eikä odottaa
-hedelmien kyspymistä.
-
-Juho nousi ja täytti uudestaan piipun. Katsellen viemärille ja laajalle
-nevalle ympärilleen, virkkoi:
-
--- Esimerkiksi tällainen työ. Jos lyhintä tietä aina rahaan pyrkii, ei
-tällainen työ kannata niille jotka teettävät, vaan ainoastaan meille,
-jotka saamme työstämme rahapalkan joka lauantai.
-
-Miettinen nousi myöskin ja sievistelevään tapaansa puhuen selitti:
-
--- Tämähän onkin jo suurkapitalistinen yritys. Tässä meidän työvoimamme
-siittää kapitalismin kanssa. Me saamme vain, kuin palkkavaimo, rahan
-kouraamme. Mutta kapitalisti, joka panee pääomaa ja jaksaa odottaa, jää
-työn tulosten omistajaksi, korjaamaan satoja polvesta polveen. Tässähän
-juuri kuvastuu se työmiehen lohduton asema. Kun hän on vaimoineen ja
-lapsineen syönyt palkkansa, ei työn hedelmästä ole mitään jälellä.
-Mutta tässäkin --
-
-Hän viittasi kädellään lakeudelle:
-
--- Tässäkin tämä suunnaton viljelysalue jää omistavain sukujen haltuun.
-Niiden lapset vielä syövät, pukevat ja rikastuvat siitä, että me
-kaivoimme viemärin.
-
--- Niin kyllä, tunnusti Juho, silmässä jo huomattava katkeruuden ilme.
-Mutta kun nyt elämä on taistelua, pelkkää luokkataistelua, niin kuin
-sinä sanot, tulee meidän taistella saadaksemme kapitaalia. Sulla on
-rahaa. Osta talo, niin sinä saavutat osan tästä nevasta. Älä väitäkään,
-että sinä säälit niitä, jotka eivät voi tehdä samoin. Et sinä niin jalo
-ole. Sano vain rehellisesti, ettet sinä pane rahaasi niin huonosti
-kannattavaan yritykseen kuin ovat maanviljelys ja tämä neva. Sinä
-mieluummin annat rahasi olla pankissa ja palvella keinottelua. Tunnusta
-jos tahdot...
-
-Juho oli kiihtynyt ja nauroi hermostuneesti. Miettinen hymyili ääneti.
-
--- Ja sen minä sanon! huudahti Juho, että jos siitä vain tulee jotain,
-siitä Kettumaan siirtolahommasta, sinne minä menen. Maata minä tahdon,
-vaikka olenkin sosialisti.
-
--- Et ole! Pikkuporvari sinä olet, ilkkui Miettinen.
-
--- No ... jos sillä tulee pikkuporvariksi, että haluaa viljellä omaa
-maata, ja sillä pysyy sosialistina että pankkien välityksellä lainailee
-rahojaan suurporvarien koronkiskomista avustaakseen, niin piru ollen,
-sama se on...
-
--- Älä sinä aina suutu, pyyteli Miettinen rauhoittava diplomaatin hymy
-huulilla. Katsos, sinä et ymmärrä mikä eroittaa porvarillisuuden ja
-sosialidemokratian...
-
--- Enkä välitäkään. Se ei ole mulle niin vaarallistakaan. Mutta maata
-minä tahdon! Annan palttua sellaiselle uskolle, joka köyhille lupaa
-taivaat ja maat, mutta toden tullen ei annakaan mitään... Katsos näitä
-käsiä. Minä olen elinaikani, aina 7-vuotiaasta asti ollut paimenena ja
-renkinä ja tehnyt maatöitä. Ja jos sinä ymmärtäisit kuinka hartaasti
-mun tekee mieleni omaa maata, niin... Minä en usko enää ketään!
-Puolueet lupaavat ja pettävät. Minä otan maata jos ikänä sitä saan ja
-annan palttua koko äänestykselle. Ei siitä mitään tule!
-
-Juho ravisti päätä ja näytti melkein liikutetulta.
-
-Miettinen oli juuri sytyttänyt uuden paperossin, puhalsi nautinnolla
-savut ja yhä ylimielisen hymyn leikkiessä huulilla virkkoi:
-
--- Menisit Amerikkaan. Siellä ne sellaiset runolliset houreet haihtuvat
-työmieheltä. Työmiehen ei kannata olla runollinen.
-
--- En mene, mutta Kettumaalle menen, jos vain...
-
-Juho käänsi jo selkänsä aikoen lähteä työmaalle päin, mutta kääntyi
-yhtäkkiä ja julisti kiihtyneenä:
-
--- Ja sen minä sulle sanon, että jos minä sieltä saan mieleiseni
-maapalan, niin vannon, että sen viljeleminen kannattaa. Kuinka ei se
-kannattaisi?
-
-Hän katsoi pitkään ja ikään kuin yhä kummissaan kysyen Miettisen
-ilkkuvasti hymyilevään, kylmään naamaan. Käänsi sitte selkänsä ja meni
-syrjään.
-
-Miettinen katsoi Juhon jälkeen, liikautti pilkallisen tunteen
-valtaamana toista suupieltä, silmää ja otsanahkaa.
-
--- Kello so-oi! kuului työnjohtajan laulava ääni ja kilaus kiviporalla
-toiseen.
-
-Se oli vasta ensi soitto, ja Miettinen istahti rauhallisesti.
-
-Käsiä ja päitä alkoi kohoilla suosta kanervaisten mättäiden väleistä ja
-mäestä. Miehet jäivät pöperryksissä istumaan, sillä kuumuus oli
-paahtanut heidät puolihumalaan.
-
--- Kello soo-oi! kuului vähän ajan kuluttua uudestaan ja pari iskua
-poralla toiseen.
-
-Ensimäiset alkoivat kömpiä jaloilleen, pyyhiskellä nuttujensa nurjalla
-puolella kasvojaan ja etsiä kalveista juomaleilejään.
-
-Muuan suuri mies murisi toverilleen:
-
--- Lyhytpä se lepo taas ... olikin, perusti... Onko se kello vielä?
-
-Vähän pienempi mies pilkkasi:
-
--- Jos sun nyt antaisi vielä siinä kivenkoloss' nukkua, niin kuoliaaksi
-nukkuisit itses. Ei siitä ylellisestä levostakaan. Paa tupakkia suuhus,
-nosta housus ja lähde.
-
-Kolmas huuto ei ollut vielä soinut, kun Juho jo oli työntökärryineen
-liikkeellä. Miettinen istui silloin mäen reunassa kivellä ja joi,
-ivallinen katse hetkisen Juhoa seuraten. Hän sytytti vielä paperossin
-ja jäi paikoilleen viipyen muutaman hetken kolmannen soiton jälkeen.
-
-Kun kolmas soitto kuului, oli jo 5-6 miestä töissään, mitkä
-ojanpohjassa, mitkä työntökärryjensä kera, mitkä lankkuja
-siirtelemässä, mitkä mäessä kivenporauksessa tai mäenkaivuussa.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Särjettävän kiven kylellä istuu pieni mies ja pitää poraa. Siihen lyö
-Iikka, se entinen Varamäen Iikka, joka on lakannut rengittämästä ja
-elää nyt vapaana työmiehenä.
-
--- Lyö! muistuttaa pieni mies.
-
--- No peijakas, mikä hätä...
-
--- Lyö vain. Ei se rikki mene, uudistaa pikkumies terävällä, käskevällä
-äänellä.
-
-Iikka parantaa vauhtia.
-
--- Kas sillä lailla!
-
-Pikkumiehen poskesta valuu tummaa tupakanpurua. Joka hermo näyttää
-olevan jännitettynä, aivan kuin poranpiteleminen olisi maailman
-huoltavaativinta työtä.
-
-Hän on torppari Rotkola, joka maanviljelystoimensa ohessa on
-elinaikansa tehnyt kivitöitä. Kuuluisa työmies ruumiinsa pienuudesta
-huolimatta. Kivensärkijä-apulaisekseen oli hän itse valinnut Iikan,
-sillä hän pitää pojasta ja haluaa opettaa sille kivityön
-ammattialkeita.
-
--- Kas niin, anna tulla vain... Se on hyvä kun työmies taitaa... Ei
-tarvitse koskaan hakea työtä... Työ hakee aina sellaista miestä, joka
-taitaa ja johonkin kelpaa... Eikä ne kaikki edes viitsi ... eivät
-viitsi vaikka taitavatkin... Mitä siitä taidosta sitten on hyötyä? Hmh.
-Käykö raskaaksi?
-
--- Ei.
-
--- Ka, osaatpa sinä lyödä... Sillä lailla... Lyö vähän harvempaan ettet
-väsy... Ei hullun kiirettä ole... Pääasia on että työ käy siivosti...
-Se on pääasia.
-
-Näin jatkettiin. Iikankin oli jo ehtinyt vallata onnistumisen innostus
-ja työnilo. Rotkolan kehut kävivät hänen työtaidosta ylpeilevään
-mieleensä kuin voide. Lyönnin tahdissa oli jotain tanssitahdin sukua.
-Hän soitti ja Rotkola piti tahtia.
-
--- Stop! Nyt toinen reikä. Tule pitämään poraa, minä lyön.
-
--- Kyllä minä lyön.
-
--- Noh, tule, tule, konstia se on tämä pitäminenkin. Mutta älä nuljuta.
-
-Rotkola alkoi lyödä, Iikan veri kuumeta. Häntä pelotti että jos se
-laskee käsille tuolta olan takaa... Nyt ei Rotkola puhunut. Silmä vain
-teräksisenä tähtäsi poranpäätä, suu kävi mälliä purren ja suupielestä
-vuosi tupakkapurua.
-
-Kesken kaikkea pysäytti Rotkola tuimat iskunsa. Sanoi:
-
--- Kuule, ota sinä maata sieltä Kettumaasta, Iikka, et kadu.
-
--- Tuleeko siitä touhusta? kyseli Iikka.
-
--- Puhuvat ainakin. Jos tulee, niin ota. Et kadu. Jos ei siitä mitään
-tule, ota muualta. Maata miehellä olla pitää. Muuten sitä on aina niin
-kuin varpunen ohranpääss'. Ja ihminen tulee laiskaksi, jos ei ole omaa
-maata. Olla aina toisen työss', se väsyttää ja nahkaavuttaa.
-
-Rotkola sylki, puri ja sanoi:
-
--- Minä lähtisin kohta Kettumaahan, mutta kun isäntä jatkoi sen
-torpankontrahdin, pysyn siinä. Vähänläntä siinä on maata, mutta minä
-alan olla jo vanhakin ja mukulat menevät tiehensä. Minä ja meidän momma
-vain jäämme... Tphy! Järsitään lisää kivensyrjästä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Viemärin pohjamudissa kaivellessaan jutteli kaksi nuorta miestä. Heillä
-oli vain uimahousuntapaiset laitteet verhonaan, muuten olivat he ihan
-alastomia. Ihonpinta oli päivettynyt kuparinruskeaksi. Jaloissa oli
-toisella pieksusaappaat, sillä tällä kohtaa oli vesi taas rautaisen
-kylmää. Toinen urheili ilman jalkain suojia. Pitempi, Vihtori, oli
-Ojantaustan torpan poika Kettumaalta; hänellä ei ollut kenkiäkään.
-Lyhyempi oli Peräsen talon poikia, Jaakko-niminen, Jokirannan kylästä.
-
--- Saatko isältäs rahat? kysyi Vihtori jatkaen keskustelua.
-
--- En ... mutta täältä.
-
--- Tuleeko täältä niin paljo säästöön?
-
--- Ettäkö Amerikkaan pääsee? Eiköhän. Puhelu hieman katkesi.
-
--- Lähde pois, mukaan, houkutteli Jaakko. Miettinenkin lähtee.
-
--- Lähteekö Miettinen?
-
--- Lähtee. Täälläkös se, kun on parempiin rahanansioihin tottunut.
-
-Olivat taas vähän aikaa vaiti.
-
--- En minä lähde, sanoi Vihtori. Olen ajatellut, että jos sitä
-Kettumaatakin nyt ruvetaan asumaan, niin jos sais maapalan itselle. Ja
-tällä nevallakin tulee vuosikymmeneksi kuokkuu- ja ojaurakoita.
-
-Vihtori kääntyi kummastellen ja kysyvänä Jaakon puoleen:
-
--- Sinäkin, talon poika, ja menet.
-
--- Talon poika, matki Jaakko vähän ajan kuluttua. Mitä siitä nykyaikana
-on iloa, vaikka onkin talon poika? Ilman saa tehdä työtä ja aina kärsiä
-kitua.
-
-Vihtori ei ruvennut väittelemään, mutta sanoi vähän ajan kuluttua.
-
--- Tule Kettumaalle. Ota kotitalosi palsta.
-
--- En minä! Jaakko melkein ärähti. Nälkä siellä kuitenkin tulis. Ei se
-maanviljelys kannata enää, jos ei ole sivutuloja. Ja milläs minäkin
-niitä...
-
--- Meinaan minä saada kannattamaan, jos vain...
-
--- Niin, johan sinä. Mutta talollisilla on niin kamalan suuret ulosteot
-ja verot, ettei lempokaan...
-
--- Rupea sitte torppariksi, jos luulet sen paremmin kannattavan, nauroi
-Vihtori.
-
-Jaakko oli hiljainen murjottava luonne. Painuen ääneti työhönsä
-lopettaen keskustelun, hän ryhtyi vääntämään muuatta liekoa, joka
-sattui tielle poikkiteloin. Pojan silmissä oli raskas, väsynyt ilme ja
-hänen heikko, hintelä vartalonsa näytti siinä tuon pitkän,
-vahvarakenteisen toverin rinnalla melkein avuttomalta.
-
-Vihtori alkoi viheltää vinhaa polkkaa. Katsoi hetkisen, kädet
-lanteilla, jouten, kun Jaakko käpälöi hiljakseen kiroillen lujassa
-istuvan liekonsa kera. Avustaakseen tarttui Vihtori kirveeseen ja antoi
-muutaman lujan, vapauttavan iskun. Musta suorapa roiski yltympäri.
-Jaakko pyyhiskeli lakin perällä rapaa silmistään ja korjasi lieon.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tupalan Tuomas, keski-ikäinen, vankkarakenteinen mies tyhjäsi toisaalla
-työntökärrynsä. Havaitsi, että paikka oli hieman näköpiiriltä suojassa.
-Työnjohtajaa ei ainakaan näkynyt. Istahti ja sytytti paperossin.
-Samalla tuli siihen Roopertti-niminen nuori kulkutyömies, julmasti
-vannoen ja kiroillen. Heitti tuskaantuneena aisat käsistään, jätti
-rattaat tyhjentämättä ja istahti vannoen käheällä, kuiskaavalla
-äänellä:
-
--- Jumalauta! tätä ei tee sellaisella palkalla muut kuin työnhaluiset.
-
-Sytytti paperossin ja alotti uuden sarjan kirouksia sekä muita
-voimasanoja, tumman etutukan roikkuessa silmillä.
-
--- Tee lakko, virnisteli Tupalan Tuomas, rauhallisena istuen ja
-piiputellen.
-
-Nuori mies kohotti suuttuneen katseensa, joka lurkki etutukan alta, ja
-rupesi sanomaan:
-
--- Jos ei täällä olisikaan niin s----n paljo sellaisia työnhaluisia
-moukan-piruja, niin levätä saisit sinäkin vapaasti, jottei tarvitsisi
-tuo pääkulta pälyä ympäri niin kun pakojäniksen ja korvat panna aina
-vaih, vaih, jotta mistä raosta se pomo piskahtaa...
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Kyläsuo, tuo entinen kuollut Kyläsuo, oli todellakin alkanut elää ja
-vaikuttaa Jokirannan elämään. Miehet, jotka pitkiin aikoihin eivät
-olleet aivoissaan ajatelleet muuta kuin keinoa, miten saisi asumisensa
-supistettua niin pienelle kuin ikinä voi, miten saisi talonsa asutuksi
-ilman kustannuksia, olivat Kyläsuosta saaneet uuden aatteen. Se
-synnytti elämää, kiihotti, teki mielen pirteämmäksi, synnytti uusia
-toivomuksia ja pani ajatukset suunnittelemaan jo itse paikan päällä
-ojatöiden alottamista omilla palstoillaan. Nämä ajatukset eivät silti
-olleet uusia, mutta uutuuden viehätyksen niille antoi toteutumisen
-mahdollisuus.
-
-Jo monta vuottahan heidän ajatuksensa olivat askaroineet Kyläsuolla,
-johon ne oli aina johtanut harhailemaan Varamäen uutisviljelysten
-esimerkki. Mutta silloin ajatukset usein miesjoukoissa työnsivät
-työkseen piloja ja kokkapuheita, jotka kaikki tahtoivat kiertää
-Varamäkeä kuin humalanköynnös riukuaan. Erkkilä, joka kylän kesken
-lyhennettiin Erkiksi, oli asiasta monta sukkeluutta laskenut. Kauimmin
-jauhettiin sitä, että tämä kerran kylänkokouksessa, jossa ei Varamäkeä
-ollut paikalla, oli sanonut, että Varamäen Antille olisi syytä valita
-holhooja, sillä muuten se hukuttaa perintörikkautensa Kyläsuohon.
-Silloin oli Pikku-Passi jatkanut:
-
--- Pannaan sitte sinut holhoojaksi, saat ajaa tunkiosi Varamäen
-nevalle. Tottahan peru sitte kasvaa ... tottahan jo, peru.
-
-Miehet olivat nauraneet ja Erkki oli sillä kertaa lopettanut. Hänellä
-olikin suuri tunkio, jota ei koskaan ehditty ajaa pellolle. Pikku-Passi
-taas oli jo siihen aikaan omalta osaltaan alkanut ojittaa suota
-rantakeitaalta ja tunsi tarvetta antaa Erkkiä nokalle.
-
-Mutta tapaus aiheutti kauan kestävän kyläjuorun, joka lopulta vaikutti
-hyvin edullisesti suokysymyksen kehitykseen. Mielet alkoivat taipua
-viljelysajatukseen.
-
-Kun asiasta sitten talvella tehtiin alote, tuntui jo monilla olevan
-kehitys siinä mitassa, että heillä oli aivan kuin kunniantarve kuulua
-niihin, jotka ovat jo kauan aikaa ajatelleet että siitä se täytyy tulla
-kylän tulevaisuuden voileipämaa.
-
-Nyt kun Kyläsuon valtaviemäreitä avattiin, vaikutti sitä koskeva
-ajattelu jo koko talouteen. Aivan kuin silmä ja äly nyt vasta olisivat
-alottaneet yhteistyönsä pitkän lepoajan jälkeen, kasvoi sisällinen
-levottomuus maallisten asiain menestyksestä monessa rinnassa. Julkisena
-merkkinä tästä oli se, että maataloudellisiin esitelmätilaisuuksiin,
-joita kylässä talven ja kevään kuluessa suotoimikunnan alotteesta
-pidettiin, tulivat kylänmiehet melkein kaikki. Kuuntelijain silmistä
-loisti tarkkaava uteliaisuus, ja nyt alettiin jo tehdä kysymyksiä. Sen
-sijaan että esitelmistä mentäessä entisaikaan usein laskettiin sattuvaa
-pilaa maanviljelysneuvojista, viisaista munista, jotka neuvoivat heitä
-kanoja, sen sijaan saattoi asiallinen keskustelu esitelmän johdosta nyt
-jatkua vielä kotimatkallakin. Nyt myöskin naurettiin vähemmän ja oltiin
-hieman varovaisempia omiin kokemuksiin vedottaessa.
-
-Aivan kuin synnintuska aiheutti tämä taloudellinen heräys levottomuutta
-ja haparoimista, joka monasti ilman johtavaa periaatetta hyppäsi tiedon
-perässä tahi ryntäsi toteuttamaan mitä päähänpistoa milloinkin, pani
-taasen katumaan, kun luuli havaitsevansa teon erehdyksiä.
-
-Viljelysvuorottelu ja lannoituskysymys vaivasivat monen mieltä.
-Piilomäen porvari, jolla oli jonkunlainen järjestetty vuoroviljelys,
-oli jo parina vuotena saanut olla kylän heräämässä olevain isäntäin
-lähimpänä vuoroviljelysneuvojana. Monikaan ei uskaltanut kääntyä
-suoraan ammattineuvojain puoleen pelosta, että niiden vaatimukset ovat
-niin tavattomia, ettei niitä voi talonpoika toteuttaa. Talonpojalle
-riittää, jos hän saa järjestetyksi vuoroviljelyksensä vähän sinnepäin.
-Hänen pitää ja täytyy päästä alkuun ilman erikoisempia, tavattomia,
-työtä ja varoja kysyviä mullistuksia, yksinkertaisin ja helpoin
-keinoin. Mitä ne tavattomat ja erikoiset olivat, joita pelättiin, sitä
-ei oikein kukaan osannut täsmälleen sanoa. Mutta se oli jotain
-sellaista, tahi juuri sitä, mikä kirjanoppineiden viljelysjärjestelmät
-tekee kannattamattomaksi, sitä, mikä kammottaa ja estää agronomeja
-rupeamasta elinkeinokseen pikkuviljelijöiksi. Mutta mitä se sitte
-perältään oli; sille koki kukin heräävässä mielessään keksiä oman,
-näppärän selityksensä.
-
-Ja Piilomäen porvariin alettiin neuvonantajana yhä enempi luottaa;
-hänhän oli joka tapauksessa jotain kokenut -- vaikkakin tämän
-kokemuksen arvoa suuresti heikonsi se, että mies oli kaupasta saamiaan
-varoja kenties voinut käyttää maanviljelyksensä tukeamiseksi.
-
-Osa kylän vaimoväestä seurasi miehiä, mutta osa oli heidän
-sieluntilastaan hieman levotonna.
-
-Erään seuratilaisuuden lopussa valitti Pikku-Passin emäntä kiertävälle
-saarnamiehelle:
-
--- Kun ei enää ollenkaan tahdota joutaa sielunsa asioita
-ajattelemaan... Niillä miehillä on nyt niin pää täynnä aivan nevarapaa.
-
-Saarnaaja sanoi, että hän olikin kovin kummastellut, kun isäntiä ei
-enää ollenkaan näy, eikä Pikku-Passinkaan isäntää, joka aina ennen oli
-niin ahkera.
-
--- Nevarapaa todella, nevarapaa todella, nyökytti saarnaaja
-surumielisenä päätään.
-
-Maalarin muori, joka oli lähellä, liittyi mukaan:
-
--- Meidän isä sanoo, kun nyt niin kovin paljo puhutaan siitä nevasta,
-että, -- eihän nyt mistään muusta puhutakaan, -- niin meidän isä sanoo,
-että ne tekevät nevasta itsellensä Kristusta.
-
-Kun saarnaaja käänsi lempeät, surunvoittoiset silmänsä muoriin, johtui
-tämä ajattelemaan, että kysytään hänen miestään.
-
--- Tuolla, muori virkkoi ja osoitti sormellaan miestään, aivan kuin
-joku olisi kysynyt. Tuolla se on.
-
-Muorin sormi osoitti aitanportaalla istuvaa, kuihtunutta, kyyristynyttä
-miestä.
-
--- Tule tänne, Sameli! huusi muori.
-
-Sameli katsoi väsyneillä, sairaudesta puhuvilla silmillään sinnepäin,
-mistä kuului kutsuva ääni.
-
--- Tule vain, rohkaisi vaimo. Se raukka on niin huono... Vatsa on niin
-huono, sisällä ei pysy mikään, loppu lähestyy... Jeesus Kristus
-armahda... Tule vain, Sameli!
-
-Useampia naisia oli keräytynyt puhujan ympärille uteliaina ja
-odottavina, lempeä, anova hymy loistaen kasvoilla. Ottivat vuorotellen
-kädestä, hyvästelivät, kiittelivät ja pyysivät Jumalalta voimia
-saarnaajalle. Melkein jokaiselta kysyttiin, että missä mies on, eli
-isäntä, riippuen ero siitä, oltiinko talosta vai vähemmän vaativista
-oloista. Ja aina täytyi emäntäin näihin uteluihin selittää, ettei
-isäntä ollut joutanut, että tahtoo olla niin paljo töitä eikä saa
-työväkeä. Useimmat tekivät selostuksensa miehiään puolustavassa
-sävyssä, välttäen omasta puolestaan langettamasta heihin Jumalaa
-kohtaan tapahtuneen rikoksen varjoakaan. Toiset vaimot kyllä horjuivat
-kahden vaiheilla. Mutta saarnaaja oli saanut sopivan, verrannollisen
-ajattelunaiheen äskeisestä, ja pyöritteli sitä jo ajatuksissaan
-vastaista käyttöä varten. Antaessaan jäähyväisiksi minkä lohdutussanan
-millekin, hän, usean kättä puristaessaan virkkoi leikillisesti, aina
-miehiä tarkoittaen:
-
--- Onko hänkin alkanut tehdä itselleen kultaista vasikkaa nevaravasta?
-
--- Tiedä sitäkään sanoa, virkahti omalla vuorollaan Koivusen Elli,
-Vihtorin vaimo. Mutta kun ei Jumala enää tähän aikaan ruoki meitä, jos
-eivät jotkut kuoki ja kynnä, niin minä ajattelen, ettei sen
-nevaviljelyksen nyt mikään sellainen synti pitäisi oleman.
-
--- Ei suinkaan, mutta ... kiirehti saarnamies selittämään.
-
--- Niin mutta minä olen kuullut, kun te olette näiltä akoilta kysellyt
-niin kuin salarippinä, että onko meidän miehemme tehneet itsellensä
-nevaravasta kultaisen vasikan. Ettekö te sillä meinaa että nevaviljelys
-on synti?
-
-Elli-emäntä heitti taisteluhaluisesti päätään.
-
--- Ei, ei! Minä vain...
-
-Mutta nyt oli maalarinmuori saanut Samelin tulemaan, työnsi syrjään
-muita ja vastustelevaa miestään kädestä vetäen hoki:
-
--- Turhia, turhia ... syntiä puolustaa. Nevalla niiden Kristus on,
-isäntäin... Tässä on meidän Sameli.
-
-Hän pani Samelin käden saarnamiehen käteen.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Sinäkin iltana olivat kylänmiehet joukolla lähteneet suolle katselemaan
-töiden edistymistä. Sieltä palatessaan he kulkivat Varamäen viljelysten
-läpi. Siellä kasvoi nytkin eräillä osilla ruista kuin seinää. Heillä
-monella oli rintapelloissaan tänä vuotena heikot rukiit. Omituinen
-tuska kaiveli monen miehen mieltä. Varamäki ei ollut itse mukana, mutta
-Pikku-Passi tunsi tarkoin, miten kukin eri ala oli savettu, mitä
-lantalajeja ja minkä verran käytetty, missä poltettu, missä ei j.n.e.
-Laskutkin hän tiesi, mitä maksaa muokkaus, lannat ja siemen sekä mitä
-tulee sadoksi, jos ei välillä mitään onnettomuutta satu. Pikku-Passi
-puhui innolla, aivan kuin omastaan, mutta hän olikin parina vuotena jo
-ollut Varamäen innokkain oppilas ja uskonveli. Hänellä oli myöskin jo
-muutaman hehtaarin alue ojitettuna, osa kuokittuna ja savettuna, aivan
-Varamäen mallin mukaan.
-
--- Nyt lyön sen rukiiksi, kehui hän omaansa. Käyttekö katsomassa?
-Tuossahan se vaan on.
-
-Mutta he eivät tällä kertaa viitsineet, kun olivat väsyneitä, ja hieman
-jo ahdisti myöhäinen. Mutta Varamäen suopellonpientareita kierrettiin,
-ajattelun ja arvostelun leima katseissa; muutamista katseista näkyi
-jotain muutakin.
-
-Mikä mahtava, valtaava näky olikaan tuo jo monihehtaarinen ruisvainio,
-joka kohosi suon sydämestä kuin siunaus. Pitkät tähkäpäät painuivat
-raskaina alaspäin ja törnevä olki seisoi kuin sirotekoinen
-pylväs kannattaen rukiin kultaista terää. Aurinko oli vaipumassa
-länteen. Illan ruso loi ihanan, punakuultavan hohteen yli laajan
-viljelyslakeuden. Tuossa toisella puolen levisivät kylän ikivanhat
-pellot parhaassa kukoistuksessaan. Ne olivat nielleet kymmenien
-sukupolvien hien, mutta lahjoittaneet siitä takaisin leivän ja
-elämänilon. Nyt oli niiden voiman ulottuvaisuus alkanut rajoittua, eikä
-leipää niistä enää riittänyt kaikille. Mutta tässä oli uusi valloitus
-alkanut. Uudismaa kilpaili ilosta saada tarjota viljelijälleen kaikki
-mahdollisuudet. Tuossa rukiin rinnalla kasvoi kaura, ei yhtä hyvin
-menestyneenä kuin ruis, mutta silti kilpaillen kunnialla monen noiden
-vanhain viljelysalueiden kauran kera. Ja tässä olivat kaikki vastaisen
-parantamisen mahdollisuudet. Vihdoin heinä, timotee, pillisuorana,
-tiheänä, ylpeänä se nousi suosta aivan kuin ylimielisesti pilkaten
-noita miehiä, joista moni oli jo vuosia köyhyyden käsissä kitunut
-yrittämättäkään vapauttaa vilja-aarteitaan Kyläsuon rikaslahjaisesta
-povesta.
-
-Miesten ajatus askarteli niin voimakkaasti, että keskustelu rajoittui
-pelkkiin huudahduksiin ja ihmettelyyn, kunnes vihdoin lähdettiin
-kotiinpäin.
-
-Tultaessa sivuutettiin Mäkitoiskan vainioniitty, joka nyt ensi kertaa,
-oltuaan viljanviljelyksellä ennen, kasvoi heinää. Miehet ihmettelemään,
-minkä vuoksi heinänkasvu oli niin heikko.
-
--- Se on vain päästetty heinälle, siitä se johtuu, ilkkui Koivusen
-Vihtori, joka ei usein ilkkunut.
-
--- Suuri tunkio sen tekee, sanoi Pikku-Passi.
-
--- Hääh?
-
--- Suuri tunkio ... ei joudeta ajaa pelloille ... se sen tekee.
-
-Toiset alkoivat nauraa, mutta kaikkien nauru ei helähtänyt. Niilläkin
-taisi olla suuri tunkio.
-
-Juuri kun miehet tulivat kyläntielle hajotakseen koteihinsa, ilmestyi
-siihen kylän maalari muorineen, vasta seurasta tullen. Maalari alkaa
-miesten kanssa puhetta tehdä. Muori hokee:
-
--- Jumalaansa kukin palvelee, Jumalaansa kukin palvelee, jumalaansa
-kukin palvelee...
-
--- Oliko hyvä saarna? kysyi Koivusen Vihtori, jonka rauhaisaa mieltä
-muorin yhtämittainen hokeminen siihen määrään kiinnitti, että suu meni
-hymyyn ja mieli teki tutkia tarkemmin.
-
--- O-oli, oli... Kyllä sai kuulla. Mutta kun on nevarapa jumalana...
-Mihinkä sinäkin Vihtoriparka ijankaikkisuudess' suus ammotat? Luuletko
-nevan siellä kelpaavan? Voi lapsiparka, jos olisit kuullut...
-
--- Älä nyt ihmisille, suuti maalari suulasta vaimoaan, ponnistaen
-viimeisiä voimiaan saadakseen äänensä vihaisesti nuhtelevaksi.
-
--- Mitä? Enkö minä saa sanoa? Eikö puhuja sanonut, että pidä päälle
-sekä sopivalla että sopimattomalla ajalla?
-
--- Sanokaa vain muori, kyllä se nahka sen pyykin tarvitsee, kehoitti
-Pikku-Passi.
-
--- Ja suakin puhuja kysyi, emännältäs, Passin isäntä. Hyvä paimen etsii
-kadonneita lampaitansa. Palaja pois! Oi Herra... Tule Sameli.
-
-Sameli jutteli muiden miesten kanssa.
-
--- Sameli, Sameli! Varamäen Antti tuli pyörällä.
-
--- Mikä kokous? alkoi kysellä, ja pysähtyi.
-
--- Sun ruistas käytiin katsomass', sanoi Pikku-Passi.
-
--- Vai sitä.
-
--- Ja nevalla käytiin. Ei ne työt tahdo oikein... Kuumiksi ilmoja
-porajavat.
-
-Miehet, jotka jo olivat eri haaroille hajoamassa, pysähtyivät vielä
-juttelua jatkamaan. Saivat kuulla, että Varamäki oli jo ollut taas
-nevalle ojureita etsimässä.
-
--- Ka!
-
-Miehet jännittyivät. Se jo taas uusia ojia ja kuokkuja suunnittelee,
-vaikka on jo ennestään niin laajat suopellot. Me tässä vain odotamme
-viemärin valmistumista ensin, vaikka ei se millään tavalla estä meitä
-alottamasta.
-
-... Ka! ajattelee moni ihmeissään, ei muuta.
-
-Varamäki kertoo suonraivaussuunnitelmistaan. Joku siinä ohessa
-valittaa, ettei saa miehiä. Kyllä Varamäki oli saanut.
-
--- Se on kumma, mumisee joku hampaisiinsa, aivan kuin huutokaupan
-jälkeen, jolloin joku mieleinen esine menee huutaja-kilpailijalle
-vähäpätöisen hinnanlisäyksen vuoksi.
-
-Varamäki on lämminnyt.
-
--- Siihen aikaan kun minä sain talon, odotin minäkin palkkojen
-halpenemista ja sitä, että kyllä työväen on pakko tulla kaupalle. Mutta
-ei ole tähän asti tapahtunut kumpaakaan. Ei mun ainakaan muu auttanut
-kuin pyytämään täytyi lähteä, jos halusi hyvää työmiestä ja palkka
-täytyi jättää sellaisten miesten itseensä määrättäväksi. Eikä se
-olekaan väärin. Niin pitääkin olla, ainakin mun mielestäni.
-
-Toiset kuultelevat hymyillen, toiset totisina, useiden ilmeissä
-kielteinen sävy.
-
--- Johan se... Mutta kun saa sellaisenkin työmiehen kuin mulla oli
-tässä, alotti Erkki hyvin leveästi kertoa eräästä kulkumiehestä, josta
-hän oli saanut kyllikseen.
-
--- Johan se, matki Varamäki, jolla oli Erkkiä varten vanhoja asioita
-hampaankolossa. Hän nojasi pyöräänsä vasten, tuijotti maahan ja
-uudisti:
-
--- Johan se, aina väliin sattuu hyvillekin. Mutta mulla on sellainen
-käsitys, -- vaikka ei suinkaan se mun käsitykseni mikään käsitys
-olekaan, -- että kun isäntä on liian hyvä työmies, se saa aina huonoja
-palkkatyömiehiä. Kuinka sitte lie.
-
-Muutamat nuoremmat miehet nauroivat. Erkki, joka ymmärsi piikin, koetti
-ampaista takaisin.
-
--- Mutta sen mä vain sanon että makaavat ne sunkin renkis, makaavat jo.
-
--- Kyllä ne saakin maata, en minä ole niistä ikänä mitään ikiliikkujia
-yrittänytkään.
-
-Katseli taivaalle.
-
-Toiset yhä nauroivat. Nolostuva Erkki näytti tutkistelevan ja etsivän
-sanoja. Mutta leppoisa, hyvänlaatuinen mies kun oli, alkoi kaivaa periä
-vain maalarin piipusta ja jupisi itsekseen:
-
--- Ei niiden perujen kans auta mikään, kun sattuvat olemaan siitä
-laista.
-
--- Isäntä, isäntä. Maalarin muori läheni Varamäkeä. Saarnamies sanoo:
-teidän jumalanne on nevarapa...
-
--- Älä siinä! yritti maalari karjua, mutta entinen ryhti oli poissa.
-Miestä rupesi vain kovin yskittämään.
-
--- Ole sinä, suhditti vaimo.
-
--- Noo, sanoi Varamäki, siellä meillä on vielä paljonlaisesti vanhoja
-perunoita, muori saa hakea, jos tarvitsee.
-
--- Kiitoksia, aina min' oon teiltä ennenkin saanut.
-
--- Hmm, niitä on, kun Jumala siunaa nevaravan.
-
--- Niin, niin, kun Jumala siunaa nevaravan, niin on...
-
-Muori jutteli ja tuijotti Varamäkeen, joka hyppäsi pyörälleen ja
-poistui. Samalla toisetkin alkoivat hajota.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
--- Iitu!
-
--- Oo!
-
--- Mihin se Vihtori heittää?
-
--- Antista tuli härkä.
-
--- Älä ... eipä, sinä härkä. Mitataan.
-
-Kansakoulun pihamaalla oli iloista hälinää. Parvi kylän miehiä,
-nuorempaa ja keski-ikäistäkin polvea, oli kokoontunut kavunheittoon.
-
-Nämä iltayhtymät koululla oli saatu aikaan jo toissa talvena, kun
-kansalaisopintolukuja alotettiin. Kokoontumisille annettiin jo silloin
-laajempi tehtävä. Muodostettiin nuorisoseuralle kansalaisopintoryhmästä
-alaosasto, joka samalla piti keskusteluiltoja, sekä voimisteli ja
-urheili. Viime keväänä muutettiin ne arki-illoista sunnuntai-illoiksi.
-Silloin lukuopinnot keskeytettiin ja annettiin enemmän sijaa vapaille
-urheiluille. Tämä vaihdos kevääntullen toi melkein koko kylän
-koulukartanolle sunnuntai-illoin. Ne kadottivat tämän vuoksi
-alkuperäisen rattonsa kun oli niin paljo joutilaita, jotka katsoivat
-vain. Tämä katselijain suuri luku muutti tilaisuudet enemmän
-esiintymis- kuin toveri-huvittelu- ja ruumiinharjoitus-tilaisuuksiksi.
-Silloin keksittiin pakko, että jokaisen, joka tuli koulunmäelle ja oli
-60 vuotta nuorempi, piti jollain tavoin olla mukana. Siten jäi moni
-pois.
-
-Kesäisinkin joskus keskusteltiinkin, kun joku sattui esittämään
-sopivan, innostavan aiheen. Viime aikoina oli pohdittu ahkerasti eräitä
-kysymyksiä, joilla oli oman kylän elämään syvälti vaikuttava merkitys.
-Tärkeimpiä niistä olivat nuorten maanviljelijäin ammattiopetus ja
-Kettumaan asutuskysymys. Kumpainenkin koski persoonallisesti tämän
-seurapiirin jäseniä. Kaikki olivat maanviljelijöitä, toisilla jo oli
-oma maa, tai vuokramaa, toisilla toivo saada maata sen kyläkunnan
-yhteistoimenpiteen kautta, jota joku aika oli suunniteltu.
-
-Tänään odotettiin agronomi Peltomiestä saapuvaksi tekemään selkoa
-siirtola-asiasta. Hän oli aamusta alkaen jo ollut kylässä. Opettaja
-Kanteleisen ja Niilo Mikkosen kanssa olivat he kiertäneet kylää
-ottamassa lopullisia sitovia vastauksia maanomistajilta siitä, myövätkö
-ja millä hinnalla sarkojaan Kettumaalla. Samalla kävivät he kylän
-rahamiesten pakinoilla tarvittavain pääomien saantimahdollisuuksista
-tiedustellen.
-
-Pihassa istuskeli tuttuja ja tuntemattomia, vakavan näköisiä työmiehiä
-ja hilpeätä, kevyttä nuorisoa. Monien kasvoihin ja olemukseen olivat
-työ ja elämäntaistelut painaneet syviä jälkiä. Keski-ijän aurinko oli
-jo huippukohtansa ohi kiirinyt ja otsaryppyjen syvänteissä lepäsivät
-väistymättömät varjot. Mutta tällä kertaa, oliko se nyt satunnaista,
-vai jo vakiintuneempaa, oli miesten silmissä joku juhlallisen
-itsetietoisuuden leima. Kavunheittäjiäkin he katselivat totisina, aivan
-kuin olisi ollut kysymys tärkeästä työstä. Joskus värähti suu hymyyn
-kun heitto sattui hyvin, tai lensi ohi.
-
-Nuorten olemuksen yli levisi parhaan ihmisijän nousukauden verevä,
-kuohahteleva elinvoima. Suuri parvi niistä otti osaa kavunheittoon
-hilpeällä, lapsuudesta vielä vereksessä muistissa olevalla
-vauhdilla. --
-
--- Kuningas! Yhdeksäntoista!
-
--- Kas ... luutu putosi kuin taivaasta ja pätkähti ihan kuninkaan
-jalkoihin.
-
--- Pois tieltä!
-
--- Heitä vaan!
-
--- Ha-ha-ha-haa...
-
--- Maattukäpälä. Mutta näin!
-
--- Joo. Ykkösen mies kaataa.
-
--- Kuningasta ... noin!
-
--- Kiittäisit jos kapraalia.
-
--- Huonoja miehiä ... ka, kuutonen meni.
-
-Peltomies, Kanteleinen ja Niilo Mikkonen tulivat. Kapuaminen hieman
-häiriytyi ja pihan syrjäpuolilla istuvat miehet huiskahtivat. Tulijat
-menivät sisään. Vähän ajan kuluttua kutsuttiin sinne Varamäki sekä
-Koivunen, Takanperä ja pari muuta mökinmiestä.
-
-Kapuamisen innostava jännitys oli jonkun verran häiriytynyt, sillä
-useain osanottajain mielenkiinto oli Kettumaa-kysymyksessä. Vihdoin
-tultiin ulos. Kanteleisella oli paperi kädessä. Toiset etsivät
-istuinpaikkoja, mutta hän rupesi seisoaltaan selostelemaan eräässä
-kulmauksessa retken tuloksia. Sinne kertyivät hänen ympärilleen kaikki,
-joita asia liikutti. Nuorempi polvi jatkoi kapuamista.
-
-Opettaja Kanteleinen selosti ensinnä kuinka suuri oli niiden luku,
-jotka vakavasti aikoivat lähteä Kettumaalle. Niitä oli 16. Mutta 3
-niissä oli sellaisia, jotka menevät vain, jos eräitä erikoisehtoja
-tulee täytetyksi. Näissä 13:ssa on 4 sellaista joilla on itsellään
-rahoja, 8, jotka tarvitsevat koko lunastushinnan lainata, ja agronomi
-Peltomies, joka omasta puolestaan ei tätä luottoa tarvitse, mutta käy
-mukaan yhteislainaan jos sellainen saadaan. Tämän perusteella oli
-tehtykin ehdotus maanosto-osuuskunnan muodostamiseksi. Paitsi
-edellämainituita, olisi kylässä ollut vielä pari perhettä, jotka
-halusivat maata. Mutta heidän työvoimansa olivat siksi heikot, ettei
-heitä voitu suositella siirtolan jäseniksi.
-
-Näistä 15:sta oli 12 sitoutunut suorittamaan ensi talven kuluessa
-maataloudelliset kotiopintokurssit ja jatkamaan tulevaisuudessa
-tietojen kartuttamista. Kolme osakasta oli vanhoja torppareita, jotka
-eivät uskaltaneet ottaa luku-urakkaa, mutta he olivat ennestään
-tunnettuja hyviksi maanviljelijöiksi, joten lukuhommat saivat jäädä
-vapaehtoisuuden varaan.
-
-Yhdeksästä talosta oli saatu sitova suostumus luovuttaa
-Kettumaan-palsta maanosto-osuuskunnalle. Siinä oli kyllä se ikävyys,
-että välille jäi kahden talon palstat, joita ei luvattu myödä niin
-sopivilla ehdoilla, että ne olisi voinut ostaa.
-
-Mutta jo näiden yhdeksän talon maiden ja metsäin katsottiin
-täydellisesti riittävän näille 16:lle uutisviljelijälle. Aikojen
-kuluessa ne osuuskunnan maiden väliin jääneetkin palstat toivottiin
-saatavan ostaa, kun maata tarvitsevain, pystyväin uutisviljelijäin
-lukumäärä lisääntyy. Maalle, joka nyt saatiin ostaa, olisi voinut kyllä
-mukavasti sijoittaa kaksikinkymmentä uutistilaa, mutta voitiin ne
-järjestää kuuteentoistakin palstaan.
-
-Rahakysymys oli myöskin saatu lopulta järjestetyksi mukavammin kuin
-alussa oli uskallettu odottaakaan. Piilomäki, Varamäen ukko ja nahkuri
-Sarvinen olivat sitoutuneet lainaamaan yhteisesti tarvittavat rahat
-verrattain alhaisella korolla.
-
-Myöskin oli saatu uutisviljelijäin kesken aikaan lopullinen sopimus,
-jossa he sitoutuivat alistumaan perustettavan maanosto-osuuskunnan
-sääntöjen alle.
-
-Päivä oli määrätty, milloin kaikki asiaan kuuluvat kokoontuvat tänne
-koululle asiakirjojen allekirjoittamista varten.
-
-Kun Kanteleinen lopetti, oli soma katsoa sitä miesryhmää, jossa
-useimmat olivat itse uutisasukaskandidaatteja. Äskeinen raskas vakavuus
-oli hieman häiriytynyt ja siihen oli tullut uusi, hymyhohteinen sävy.
-Päät kääntyivät vierustovereihin ja puhelu alkoi, ensin ja
-enimmäkseenkin yksityisin harvoin sanoin ja huomautuksin. Mikä mihinkin
-kohtaan oli erikoishuomionsa kiinnittänyt ja siitä mainitsi harvoin,
-epämääräisin sanoin.
-
-Agronomi Peltomies tuli kättelemään. Hänen ympärilleen kertyi
-miesparvi. Jutteli ja kysymyksiin vastaili kuten tavallista hiljaisella
-äänellä, suu hyväntahtoisessa hymyssä. Miehet puristivat piiriä hänen
-ympärillään yhä tiukemmalle ja kurottivat kaulojaan silmät ahmivasti
-tähdättyinä Peltomiehen suuhun. Muutamien harvojen kasvoilla havaitsi
-jonkullaisen epävarmuuden tai pelonvivahduksen. Ne olivat niitä, joilla
-oli itsellään rahaa panna yritykseen. Uusi edesottaminen oli pelottava.
-Jos sattuisikin menemään huonosti ja rahat hukkuisivat yritykseen.
-Niillä, joilla ei ollut rahoja, ei ollut tätä murhetta. He eivät
-voineet rakastaa toisten rahoja, eikä pelätä niiden häviötä. He
-suhtautuivat asiaan kuin ainakin kokeeseen, jossa ei voi menettää
-mitään. Mutta sittenkin oli joskus mieliala vavahtanut. Päivittäin
-vaihtelevat ajatukset olivat milloin kuvitelleet Kettumaan viljelyksen
-erinomaisestikin menestyväksi, milloin taas oli kasautunut eteen
-esteitä, vaikeuksia ja vastuksia niin suuria, että mieliala niiden alla
-painui alakuloiseksi, epämääräisyys ja pelko yrittivät valtaamaan. Niin
-kauan kuitenkin, kun asia oli kysymyksen ja ehdotuksen varassa, oli
-aina olemassa avoin pakoportti. Mutta nyt se näytti sulkeutumistaan
-sulkeutuvan, hitaasti ja peruuttamattomasti. Se ahdisti muutamia
-epämääräisellä ristiriidalla, jäädäkö mukaan, vai lähteäkö pakoon?
-
-Monelle näistä miehistä oli elämä jo näyttänyt vakavankin puolensa.
-Nuoruuden unelmat olivat hiljakseen häipyneet ja kaikonneet yhä
-etäämmälle, kunnes kokonaan katosivat näköpiiristä, yksi toisensa
-jälkeen. Elämän huvivaatimuksia täytyi supistaa äärimmilleen, jopa
-niistä kokonaan luopuakin, kun elämän taistelu kävi jokapäiväiseksi
-eikä suonut mitään väliaikaa.
-
-Kyllähän Kettumaalla oli keväinen lupaus, mutta se oli sittenkin niin
-tuntemattomain vaikeiden taistelujen takana. Talolliset, joilla oli
-vanhat, sukupolvien viljelemät perintömaat, olivat jo vuosikymmenen
-alituiseen valittaneet, ettei maanviljelys kannata. Se oli vähitellen
-muodostunut uskonkappaleeksi jonka voima ajoi jokaisen, ken vain irti
-pääsi, maanviljelystöitä pakoon, etsimään rahallisempaa, elättävämpää
-ansiota.
-
-Miten se olikaan? Oliko aika nyt muuttanut maanviljelyksen
-kannattavaisuuden? Vai oliko usko sen kannattamattomuuteen väärää?
-vilahteli miesten mielissä aivan kuin uskonnollisia kysymyksiä
-ajatellessa.
-
-Työ ei heitä pelottanut! Mutta korpi, halla, talvi, nälkä...
-
-Eräät nuoret intoilivat. Heidät valtasi kokonaan yhteisaate: yksi
-kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Heillä ei ollut niin monia
-pettymyksiä. Nuoruudenunelmatkin olivat hyvässä näköpiirissä. Ne
-pettymykset, joita oli ollut, ne haihtuivat aatteiden sumuverhojen
-taakse... Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, -- se oli heille uusi
-elämänvoima, jonka edessä korpi lakoaa, pakoaa, pehmenee, lämpenee ja
-kantaa hedelmää. Se on heidän työnsä hedelmää, ihanteitten hedelmää...
-Yhdessä ponnistetaan!
-
-Voima kuohutti mieltä. Yhteisiä koneita ostetaan. Kaivetaan kilpaa
-syvälle. Lantaa laitetaan. Yhteisvoimin. Sen pitää mennä!... Ja mikä
-voisi estää menemästä?
-
-Ikään kuin hyökylaineina nämä ajatukset loiskuivat mielissä ja
-muodostivat poreen agronomi Peltomiehen ympärillä. Agronomin esimerkki,
-kun hän lupasi itsekin muuttaa Kettumaahan, nostatti intomieltä ja
-rohkaisi epäröiviä. He kyselivät häneltä mitä mikin. Hän selitti
-rauhallisesti ja asiallisesti. Ei tehnyt epäilyksiä tyhjiksi ja
-aiheettomiksi, mutta osoitti miten epäilyksiä synnyttävät vastukset
-ovat voitettavissa. Niin rauhoittui mieliala vitkaan.
-
-Kanteleinen oli mukana seisten tarkoin seurannut keskustelua, itse
-siihen monellakaan sanalla puuttumatta. Mutta tällä hetkellä oli
-hänelle selvinnyt entistä syvemmin näiden miesten elämäntaistelun syvä
-vakavuus.
-
-Heidän elämänsä perustaa kansallisen elämän, ajatteli hän.
-
-... Mitä olemme me, jotka opetamme, myymme, ostamme, puhumme, jos ei
-ole näitä, joiden elämä on välittömässä suhteessa isänmaahan, jotka
-antavat isänmaalle ja meille elämän, jotka ovat isänmaahan vihityt?
-Meidät puhaltaa tuuli kumoon, virta voi kulettaa meidät, vierasmainen
-ajatus vieroittaa meidät... Kuin lastu me kellumme kansainvälisyyden
-virrassa, itsekään tietämättä mihin...
-
-... Mutta maamies, hän on meidän ankkurimme, meidän isämme ja
-äitimme... Ja kuitenkin, kuinka usein me ajattelemme, miten kiitollisia
-heidän tulisi olla, jos saavat maapalan raskailla vuokraehdoilla tai
-hirveän korkeasta hinnasta ja kalliilla korolla!
-
-... Ja kuitenkin on leipä korvessa raskaan, hyvin raskaan työn
-panttina. Mutta juuri tämän työn tuottama sisäinen, siveellinen
-palkinto on rauha, _elämän rauha_, jolle nykyinen aikakausi tahtoo
-kääntää selkänsä. Siksi on maamiehen sieluelämä outo ja muukalainen
-tälle ajalle.
-
-Kanteleinen oli huomaavinaan miten useat miehistä jo lähenivät
-Peltomiestä aivan kuin imeytyäkseen häneen kuten oksat runkoon. Niiden
-silmissä ja äänissä oli luottavainen, läheinen tunnelma, joka
-Kanteleiseen hänen nykyisessä mielentilassaan teki liikuttavan
-vaikutuksen. Yhtäkkiä näitä vaikutelmiaan seuloessaan kuuli hän
-vierestään hiljaisen, melkein salaperäisen äänen kysyvän:
-
--- Eikö agronomi pelkää tulla ... meidän kanssamme Kettumaahan?
-
-Hän katsoi kuka se oli. Juho Takanperä. Mies seisoi siinä omasta
-puolestaan levollisena, utelias, leikkivä hymy silmissä asetellen
-piippuaan ja katsoi Peltomiestä lävistämällä silmiin. Kanteleinen
-muisti samassa silmänräpäyksessä, miten omituisen sähköttävästi tuo
-sama katse oli vaikuttanut häneen silloin kerran, kun seurahuoneella
-alottivat yhdessä puheenjohtajapulpetin tekoa.
-
-Miehet kuulivat kysymyksen. Toiset naurahtivat, toiset hymyilemättä
-kääntyivät vastausta odottaen.
-
--- En, sanoi Peltomies vakuuttavasti, mutta käänsi katseensa kuin
-miettien maahan. Kohta hän kuitenkin katsoi taas Juhoon ja saneli
-rauhallisesti:
-
--- Jos minä pelkäisin, miksi minä sinne lähtisin? Pelkäättekö te?
-
--- En minä pelkää, mitäs minä. Meikäläinen ei ole niin paljoihin
-tottunutkaan, mutta...
-
--- Ei me siellä nälkään kuolla, niin paljo me maantaikoja taidamme,
-selitti Peltomies.
-
--- Tottahan... Ja voimaakin on. Juho kohautti hartioitaan, ja näytti
-siltä kuin sama liike olisi kulkenut läpi joukon ja tuottanut iloa.
-
--- Tunnustan teille, toverit, rehellisesti, sanoi Peltomies, etteihän
-minua sinne vedä oman tarpeen aiheuttama leipätaistelu. Helpoimminhan
-minä saisin maata täällä rinnalla ja taitaisin virkojakin saada. Mutta
-minä haluan oppia teidän mukananne maamiehen konstin, että agronomikin
-tulisi toimeen ilman sivutuloja oman maansa tuotteilla. Minä tahtoisin
-katkaista sen puheen kärjen, ettei agronomi elä pienviljelijänä. Ja
-minä katkaisen sen, jos vain pysyn terveenä.
-
-Kuului useammasta suusta hyväksyvää mutinaa.
-
--- Minä uskon varmasti että saamme viljelyksemme kannattamaan, kunhan
-nyt vain pääsemme muutaman alkuvuoden ylitse.
-
-Tämä herätti miesparvessa iloisen hälinän.
-
--- Purraan vaikka pettua ensi vuosina!
-
-Kavunheittäjäin lauma oli taasen kasvanut.
-
--- Kuningasta! kuului Niilo Mikkosen ääni.
-
--- Tyydy korpraaliin! hillitsi Iikka.
-
--- Kuningasta minä, tavoitteli seuraava.
-
--- Pannaan viitonen piispaksi.
-
--- Sitäkö heittäisit?
-
-Kanteleinen heitti vain ykkösen:
-
--- Minä tyydyn alempiin.
-
--- Kun et korkeampia saa! ilkkui Varamäki. Korkeammalle minä...
-
-Puhkesi naurunrähäkkä, sillä Varamäen heitto töksähti syrjään, paksuun
-hiekkakasaan.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Oli taasen tullut syksy ja koulun lukuvuosi alkanut. Oppilaslukumäärä
-oli nyt kasvanut niin suureksi, ettei enää voitu kaikkia pyrkijöitä
-ottaa vastaan. Koulusta jääneiden lasten vanhemmat kävivät tuhkatiheään
-kysymässä, miksi sattui niin, että juuri heidän lapsensa jäi
-paikattomaksi. Opettaja koetti väsymättä keksiä lohdutuksia. Parhaiten
-vaikutti se, kun luvattiin ensi syksynä toimittaa jo toinenkin
-opettaja. Milloin selitettiin lapsen olevan vielä liian nuoren, milloin
-kehoitettiin panemaan täksi talveksi vielä kiertokouluun y.m. Ikävästä
-sattumasta päästiin ilman suurempia riitoja.
-
-Mutta tähän aikaan huomasi aivan selvästi, miten vakavana
-kouluharrastus kyläkunnassa oli herännyt. Ennen oli lasten
-kirjoittaminen koulun ensiluokan oppilaiksikin ollut suurimmaksi osaksi
-lasten itsensä tehtävä; nyt tulivat äidit hyvin yleisesti mukana. Vielä
-pari vuotta takaperin saattoi tapahtua, että kouluun tuli syksyllä niin
-hitaasti oppilaita, että vielä monta viikkoa koulun avaamisen jälkeen
-täytyi ottaa vastaan uusia tulokkaita. Nyt kaikki ilmoittautuivat
-alussa. Jos sattui, että lapsia tarvittiin syystöissä, tulivat äidit
-puhumaan opettajalle asiasta.
-
-Tämä vaimoväen käynti koululla oli sekin uusi ilmiö Jokirannalla. He
-tulivat sinne hyvin mielellään, etsivät monasti asianportaaksi
-pikkusyitä. He pitivät Sohvista koulunemäntänä. Tämä oli osannut ottaa
-uuden asemansa hillitysti, pysynyt aivan entisellään, muuttumatta
-ollenkaan hienostelevammaksi, kävi usein kylässä, kutsui naisia vuoro
-vieraisille. Seuraus oli, että ihmiset pitivät Sohvista, hän kun ei
-yrittänyt jättää heitä, vaan pysyi kyläläisenä, sopivana ja mukavana
-ihmisenä. Kun naisilla ei muuten ollut aikaa usein koululla käydä,
-tulivat koulun avaus- ja lopettajaispäivät sellaisiksi, vasituisiksi
-koulullakäynti-päiviksi. Silloin kutsui Sohvi kaikki luokseen, näytteli
-Heikkiä, puhuttiin lapsista, juteltiin juttuja ja juotiin kahvia.
-
-Tämä tapahtui naisten puolella. Aivan ilmeisesti sai koulu tämän uuden
-naisliikkeen kautta vahvasti vetovoimaa.
-
-Kanteleinen joutui entistä enempi juttelemaan kylän äitiväen kanssa ja
-tutustumaan heihin. Ensimäisiä mielenkiintoisia havainnoita oli se,
-miten eri lailla äidit puhuivat lapsistaan. Silloin kun toiset
-sopivalla häveliäisyydellä kehuivat lapsiaan oikein ihmelapsiksi ja
-näyttivät olevan siitä jotenkin vakuutettujakin, toiset miltei jyrkästi
-paljastelivat lastensa heikkouksia. Siinä oli monta välivivahdusta.
-Mutta kaiken pohjana lopulta sittenkin oli äidinrakkaus. Häntä
-ei toimensa ennen ollut näin paljoa johtanut naisten pariin.
-Nuorisoseurassakin ja maatalouspuuhissa oli ollut tekemisissä etupäässä
-miesväen kanssa. Tästä vaihdoksesta tunsi nyt iloa. Äitiväki tullessaan
-koululle avasi hänelle uuden maailman. Erotettuna hetkiseksi kotoisista
-talouspuuhista, he täällä ikään kuin antautuivat kasvatukselle. Monta
-naissielun hienompaa vivahdusta selvisi näissä keskusteluissa. Sen
-sijaan kuin monissa etevissäkin miehissä kasvattajavaistot melkein
-kokonaan nukkuivat, olivat ne melkein jokaisessa äidissä hereillä ja
-usein levottomina, oli Kanteleinen havaitsevinaan. Hän tapasi
-yksinkertaisia äitejä, joilla oli tavattoman syvä käsitys lasten
-sieluelämästä. Keskustelu heidän kanssaan kävi niin henkeväksi ja
-eläväksi, että sen vaikutus rupesi aivan välittömästi ulottumaan
-opetustyöhön. Mutta toisia äitejä oli taas sellaisia, joille lapsen
-sielunelämä oli suljettu. Heillä oli kasvatuksesta vain vanhoja
-perinnäiskäsityksiä, jossa suhteessa esim. kurituksella ja nuhteella
-oli hyvin valtaava osansa. Moniaille oli lapsi luonnostaan se mikä
-siitä tuleekin. Kuritus oli ainoa tärkeä ja välttämätön, kyllä Jumala
-siunaa vitsan. Mutta sellaiset eivät kuitenkaan mielellään sallineet
-opettajan kurittaa. Joku tunne sanoi heille, että vieras kurittaa
-väärin.
-
-Huomion kiintyminen äiteihin valaisi Kanteleiselle miten suuri
-vaillinaisuus syntyy kasvatukseen sen kautta, etteivät äidit ole
-lastensa opetuksen kanssa missään tekemisissä sinä aikana kun ne ovat
-kansakoulussa. Useimmat äidit eivät tietojen puutteen vuoksi voi
-mitenkään seurata lastensa opetusta. Se synnyttää heissä jonkullaisen
-tympäsevän haluttomuudenetunnon koko opetusta kohtaan. Tärkeimmät
-aineet, kuten historia ja luonnontiede, ovat monille äideille
-turhapäiväistä hölynpölyä, jolle he eivät voi antaa mitään arvoa. Se
-johtuu siitä, että ne ovat heille itselleen "suljettu kirja". Kuinka he
-voisivat siihen innostua! Joutuapa esim. opettajana kuulemaan
-kasvatusopillista esitelmää, jota ei voi ymmärtää eikä seurata muuta
-kuin hiukkasen, se ei herätä harrastusta, vaan tympäsee ja vieroittaa.
-
-Ajatellessaan tätä oppimattomien äitien puutetta, kun eivät ne tunne
-historiaa ja luonnontiedettä ollenkaan, meni hänelle kerran aivan
-sattumalta mieleen, että hän itse oli ollut äitien sieluelämän suhteen
-vielä äsken aivan yhtä vieraana. Seminaarissa oli kasvatusoppi- ja
-sielutiede-tunneilla siitä joskus ohimennen puhuttu. Tahi oikeammin:
-hän oli käsittänyt että se tapahtui ohimennen, koska hän oli ottanut
-asian vähemmän tärkeänä. Nyt hänelle selvisikin, että äitien
-sieluelämään läheinen perehtyminen on opettajalle hyvin tärkeä asia!
-
-Kanteleisen valtasi nöyrä oppilastunne, aivan sellainen kuin
-nälänhetkellä joskus. Mutta ravintoa valmistava pata kiehui tulella:
-hänelle oli äitimaailma nyt avattuna ja sielunsa ahmi sieltä ravintona
-näitä uusia vaikutelmia.
-
-Taas hän ajatteli: kun minulta on jäänyt tähän asti vähemmän tärkeitten
-joukkoon näin suuri asia, kuinka paljon suurempi mahdollisuus onkaan,
-että aina kotona pysyviltä äideiltä jää sivuasiaksi hyvinkin suuria
-asioita!
-
-... Ajan suurille yhteiskunnallisille ja taloudellisille kysymyksille
-ja harrastuksille ovat he vieraita. Mutta niistä on heille puhuttu vain
-ohimennen. Heillä ei ole niistä juuri mitään perustietoja. Ja oman
-heräämisen hetki ei ole tullut. Nämä ovat heidän ammattinsa
-ulkopuolella olevia asioita ... eivätkä he yleensä yritäkään saada
-niistä selkoa.
-
-Hänestä näytti, että naisilla pitäisi oleman kasvattajina suuri,
-valtaava, välitön vaikutus yhteiskunnallisten edistysesteiden
-poistamiseen, joshan vain asia tulisi heidän omakseen, esimerkiksi yhtä
-välttämättömänä kuin lasten synnyttäminen.
-
-Niin rupesi hän ajattelemaan erikoistunteja äitejä varten. Ehkä he
-tulisivat? Ehkä he lipuisivat hieman lähemmäksi koulua, nykyaikaista
-lastensa kasvatusta? Ehkä jotain heille aukeaisi?
-
-Hän koetti kerran. Eikä turhaan. Joukko äitejä tuli. Koululla oli
-sisälukutunti. Pienokaisia (oli pientenlasten koulu) oli jo ennakolta
-tutustutettu luettavaan kappaleeseen, tehty kysymyksiä ja opetettu
-vastaamaan. Tunti tuli niin eläväksi, että äidit tulivat kyynelsilmin
-kiittämään. Moni jo kysyi, saisivatko toistekin tulla. Silloin opettaja
-selitti, että hän oli ajatellut pyytää vanhempia, erittäin äitejä,
-mutta isiäkin milloin niillä on aikaa, niin kuin talvella kyllä on,
-tulemaan koululle ja seuraamaan opetusta.
-
-Jottei joka tunnilla olisi kuulijoita, järjestäisi hän määrättyinä
-viikonpäivinä tunteja, jolloin vanhemmat voisivat tulla.
-
-Niin järjestettiinkin. Pian havaitsi opettaja, ettei hän ollut turhaan
-vedonnut vanhempain kasvattajavaistoihin. Aivan lyhyen ajan kuluttua
-rupesivat lapset osaamaan paljon paremmin kotilukunsa.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Äidit kokoontuivat hyvin runsaslukuisina koululle kerta viikossa.
-Tunnin mentyä oli naisilla aina niin paljo juteltavaa opettajan kanssa
-kysymyksistä, jotka kehittyivät mielissä koululla saatujen vaikutusten
-johdosta, että lyhyet välitunnit eivät enää tahtoneet riittää. Moni
-ajatus sitä paitsi sisälsi jotain uutta, varteenotettavaa, joten niiden
-ei saanut antaa mennä vain ilman muistiinpanoa. Pian järjestettiinkin
-niin, että oppitunnin jälkeen oli puolentuntia vapaata keskustelua.
-Aika korvattiin pitentämällä silloin päivää puolella tunnilla. Lapset
-saivat keskustelujen aikana vapaasti leikkiä ulkona.
-
-Muutamien viikkojen kuluessa saattoi monessa naisessa havaita
-mielenkiintoisia vaikutelmia. Ennen eivät useat osanneet muuta kuin
-ihmettelynsä lausua, eivätkä juuri muussa kuin uskonnossa seurata
-opetusta. Nyt jo moniaat saattoivat kertoa havaintojaan tunnilla
-tapahtuneen opetuksen johdosta. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä,
-että nämä olivat ruvenneet seuraamaan lastensa lukuja, muutamat lukien
-itsekin ne kappaleet, mitä lapsilla oli milloinkin kotilukuina.
-
-Kuitenkin, kun ensi innostuksen kuohahdus oli mennyt, yritti yksi ja
-toinen jäämään pois, valittaen ajan vähyyttä ja töiden paljoutta. Silti
-tulivat he kuitenkin useimmiten.
-
-Oli eräitä uskollisia, jotka eivät minkään esteen antaneet vaikuttaa
-poisjäämiseensä. Yksi niistä oli Mikkosen emäntä. Hän oli puolivälissä
-viidettäkymmentään. Vahvarakenteinen, itsetietoisen näköinen nainen,
-jonka silmissä oli kirkas, hyvänsävyinen ilme. Emäntä ei ollut itse
-käynyt muuta koulua kuin rippikoulun. Lukemaan oli opettanut isoäiti.
-Lapsia oli Mikkosen emännällä 9; 5 poikaa, 4 tytärtä, kaikki elossa.
-Lapsilleen sanoi hän antaneensa parhaansa mitä oli ymmärtänyt. Mutta
-miehensä ja hän olivat ennen olleet hyvin epäilevällä kannalla
-kansakoulun vaikutuksen suhteen, kertoi emäntä kerran. Heistä rupesi,
-näet, näyttämään, että kansakoulu vieroitti lapsia ruumiillisesta
-talonpojan työstä. Niilosta he siihen käsitykseen tulivat. Niiloa
-vanhempi oli tytär, joka ei saanut käydä kansakoulua. Hän oli hyvä
-työihminen ja pysyi tyttönäkin hyvin kotona. Kun meni naimisiin,
-taloutensa on hoitanut ilman surua. Mutta Niilo sai käydä kansakoulua,
-eikä äitinsä ymmärtänyt, minkä tähden se poika sai yhtäkkiä sellaisen
-vedon pois kotoa, että aivan aikoi mennä riidalla...
-
--- Niin, no, opettaja tietää, kuinka se sitte päättyi. Opettaja sai
-estetyksi, josta me aina opettajalle olemme kiitoksen velassa.
-
-Sitte ne saivat käydä koulua, mutta yksi jäi väliltä pois, jota ei
-ollenkaan koulutettu, kun he isän kanssa epäilivät, että jos se koulu
-niiltä vie työntekijän-luonnon...
-
--- Tähän aikaan kun ne ihmiset niin pehmenevät, eli kuinka mä sen nyt
-sanoisin.
-
-Mutta sitte myöhemmin on Niilo muuttunut. Nyt poika käy työhön lujin
-ottein ja on niin kuin ei olisi ollutkaan missään koulussa... Hän ensin
-ajatteli, että tämäpä nyt kummaa on... Mutta nyt vasta hän on alkanut
-ymmärtää poikaa ja koulua, kun on täällä istunut ja kuunnellut...
-
-Emäntä sanoi, että hän oli tähän asti luullut, ettei maailmassa ollut
-muuta velvollisuutta siivoihmisellä kuin rukoilla ja tehdä työtä. Mutta
-nyt hän ajatteli että oli jotain muutakin.
-
-Sitte hän kertoi esimerkkinä, ettei hän viime syksyyn asti ollut tullut
-ollenkaan ajatelleeksi mitä on se "isänmaa". Siitä oli joskus kuullut
-puhuttavan, mutta se oli ollut hänen mielestään vieras, kristitylle
-pahentava, enemmän sellainen maailmanlasten epäjumalinen asia, josta
-olisi parasta pysyä erillään. Hän oli ajatellut, ettei syntisellä
-ihmisellä voi olla isänmaata täällä synnin maailmassa muuten kuin
-synnissä ... ja että se estää ajattelemasta ja pyrkimästä siihen
-oikeaan, ijäiseen isänmaahan. Joskus, kun oli puhuttu, että sosialistit
-meinaavat saada ilmaiseksi maata, oli johtunut ajattelemaan talon
-maitakin, että ne ovat isänmaata, koska ne ovat hänen isältään perityt.
-Silloin oli mieli ollut raskas, että jos ne vääryydellä viedään, niin
-mitä Jumala tarkoittaa sillä, että antaa pahain aikomusten menestyä?
-
-Ja kun hän meni äänestämäänkin vaaleissa, oli hänellä pääajatuksena
-että pitää puolustaa lakeja ja estää maita joutumasta vihamiesten
-käsiin.
-
-Mutta nyt oli hän ensin saanut käsiinsä poikansa Suomen Historian ja
-sitte muutamia muita kirjoja. Hänelle oli avautunut aivan uusi maailma.
-
--- Nyt minun pitää vain tulla tänne kouluun, niin kuin ruokailemaan. Ja
-mun pitää lukea ja ajatella... Tämä on aivan kuin toista elämää, jota
-minä nyt elän...
-
-Toinen mielenkiintoinen vaimo oli Eliaksen äiti. Hänet oli kouluun
-kiinnittänyt poikansa. Tämä poika oli nyt asemamiesharjoittelijana
-rautatiellä ja hänestä oli hyvin hyviä toiveita. Äiti oli hänen
-puheittensa kautta tullut kiinnittäneeksi huomiota Kanteleiseen. Vaimo
-oli hieman löyhämielinen. Hän oli poikansa puheista saanut sen
-käsityksen, että tämän menestyksestä tuli olla kiitollinen yksinomaan
-Kanteleiselle. Vaimon kiitollisuus oli niin syvä, että se puhkesi hyvin
-usein julkisiin tunnustuksiin, jotka pyrkivät häiritsemään. Mutta hänen
-vilpittömyytensä oli aivan liikuttava.
-
-Mikkosen emäntä tuli koululle usein hevosella ja ajoi lujasti mennen
-tullen. Osa ihmisistä häntä pilkkasi, mutta toiset puolustelivat.
-Puolustuksen perussyynä oli toisilla se, että Mikkosen navettahoito oli
-kuuluisa. Vaikkakin isäntä sitä harrasti, johti ja teki emäntä siellä
-nuoremman polven kera työt.
-
-Heistä tämä antoi emännälle oikeuden hieman huvitella, istua tunnin
-viikossa koululla ja ajaa välimatkan hyvällä hevosella. Mutta sitten
-oli naisia, jotka jo kehuivat hänen puheitaan ja ymmärtäväisyyttään.
-Mikkosen emäntä saattoi sanoa sen, mitä hekin ajattelivat. Miehet
-tällaisille puheille usein pyrkivät nauramaan. Heistä eivät naisten
-ajatukset ja puheet kannattaneet ollenkaan kyytiä hyvällä hevosella.
-
-Mutta Mikkosen emäntä ajoi hyvällä hevosella. Ja kun toiset kylän akat
-rupesivat pitämään häntä kuin johtajanaan, sattui joskus, että emännän
-ajaessa kylän läpi joku isäntämies pysähtyi pihallaan, katsoi perään ja
-ajatteli aivan nauramatta: Mikkosen emäntä.
-
-Ajatuksessa saattoi olla kateuden vivahdusta.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Näin oli koulu vetänyt kyläkunnan huomion opetusasioihin. Miesten
-muistot palasivat vuosia sitten vallinneeseen puhdetyöinnostukseen,
-silloin kun seurahuone sai uuden sisustuksen.
-
-Elämä Kanteleisen ympärillä oli muodostunut sellaiseksi, että
-kyläläisten tullessa hänen kanssaan puheisiin sukeusi keskustelu aina
-itsestään kasvatusta, koulua, oppimista tai kyläkunnan elämänuudistusta
-koskeviin kysymyksiin.
-
-Itsekin oli hän ajatellut tänä talvena yrittää käsityökursseja. Nyt,
-kun miehet siitä ottivat puheeksi, olikin asia samalla ratkaistu. Se
-sopikin mainiosti yhteen kansalaisopintosuunnitelman kanssa. Aijottiin
-näet lukea jonkullainen maanviljelyskurssi. Agronomi Peltomies oli jo
-muuttanut kylään, ja lukujen varsinainen johto tulisi hänelle. Mutta
-kaikkia nuoria miehiä ei saisi mitenkään innostumaan lukuihin. Sitä
-vastoin olisi monilla halua käsitöihin.
-
-Kun tämä asia tuli yleisen puheen aiheeksi, innostuttiin. Varsinkin
-niistä, jotka aikoivat siirtolaisiksi Kettumaalle, ilmaisivat monet
-haluavansa ottaa osaa.
-
-Samalla nostivat naiset kysymyksen omasta käsityöopetuksestaan. Niitä
-oli hieman vaikeampi järjestää, joten ryhdyttiin neuvotteluihin
-kiertävän neuvojan asettamisesta kylään muutamaksi viikoksi.
-
-Paljon kinaa herätti kysymys oliko miesten käsityökurssit järjestettävä
-kansakoululle vai seurahuoneelle. Lopulta sai opettaja yksin ratkaista
-asian, miten hänen mielestään parhaiten sopi. Ja kun ilmoittautui heti
-20 osanottajaa, huomattiin koulun käsityösali pieneksi. Ne oli siis
-järjestettävä seurahuoneelle.
-
-Kansalaisopintoja koskevat luennot ja keskustelut sitä vastoin
-asetettiin kansakoululle. Niihin ilmottautui heti 25 osanottajaa,
-joista 7 naisia.
-
-Käsityökursseilla oli johto tällä kertaa pääasiassa Koivusen Vihtorilla
-ja Juho Takanperällä. Kanteleisen työ sitä vastoin kohdistui nyt
-kouluun ja kansalaisopintoesitelmiin, kun johdon oli ottanut huolekseen
-agronomi Peltomies.
-
-Nuorisoseurakin järjestettiin entistä voimakkaampaan työhön. Sille
-tehtiin kokovuotinen työsuunnitelma ja sen toteuttamiseen käytiin
-käsiksi.
-
-Toimeliaisuuden henki näytti alkavan pesiytyä tähän kylään.
-Nuorisoseura alkoi toimia kilpaa näiden kurssien kanssa, omisti ja
-sulatti niiden elähyttävästä vaikutuksesta itseensä. Nuori väki, joka
-jo kansakoulussa imi itseensä valistusikävän, toimi valistustyössä kuin
-siihen opetettuna. Valistustajunta oli selvinnyt. Juopottelu oli
-nuorten keskuudesta maanpakoon ajettu. Elämän nousu oli tullut
-ihanteeksi. Joskin monet horjuivat, ei kukaan rohjennut horjumisista ja
-lankeemuksista ylpeillä. Nuoret olivat löytäneet kotikylän elämässä
-yhtäkkiä viihtymyksen aarteen. Ilo lähti siitä tunnosta, että tämä
-elämä tarjosi niin paljo tekemisen arvoista työtä ja samalla matkalla
-viehätystä. Aivan kuin peite olisi vedetty syrjään!
-
-Nuorille miehille oli vanhemman väen herääminen avannut mahdollisuudet
-toteuttaa toiveitaan. Nyt voitiin keskustella yhteisistä asioista
-merkillisellä avomielisyydellä ja keskinäisellä ymmärtämyksellä.
-Polvikuntien väliltä oli jotain haihtunut. Kumpaisillakin oli edistys
-yhteisenä päämääränä ja keinoista oltiin yhtä mieltä: piti oppia ja
-viitsiä.
-
-Nuorten oman tahdon voima kasvoi nopeasti. Se työnsi koko
-elämänvoimalla juurensa isien ja äitien herääviin mielialoihin, imi
-niistä rakkautta ja kotoista henkeä. Usko elämän menestykseen
-Jokirannalla kehittyi ja kasvoi. Kyläsuo, Kettumaa, kansakoulu,
-maatalousuudistukset, kansalaisopinnot, karjanhoitokysymykset, kanat,
-kaniinit, mehiläiset, -- loppumaton sarja nostattavia toimia,
-harrastuksia ja työmaita, joissa kyläkunnan kaikilla jäsenillä,
-lapsista harmaapää-vanhuksiin asti oli itsetuntoa kohottava tehtävänsä.
-Tämä kirjava sekamelska ei ollut enää hämärä, utuisten mielikuvien
-kaaos, vaan kyläkunta-järjessä selvinnyt tosiasia, johon uskottiin.
-
-Kettumaan siirtolakaupat olivat valmiit. Ensimäiset rakensivat jo
-asuntojaan. Useimmat maanmyöjät olivat myöskin määränneet saamilleen
-rahoille reijän Kyläsuon ojitukseen ja kuokkuuseen. Keskellä talvea
-luotiin useilla saroilla ojia. Toiset ryhtyivät saaduilla rahoillaan
-ensin muita viljelyksiään uudistamaan. Tuntui tähän aikaan siltä, kuin
-ei kukaan olisi ajatellut tehdä näistä rahoista lepääviä pankkipääomia.
-Torpparitkin, saatuaan välikirjansa uusituiksi, alkoivat käydä
-maanviljelykseen käsiksi tosi tarmolla. Kutka jäivät päivätyöansion
-varaan, niillä oli pitkiksi ajoiksi ansiomahdollisuuksia tiedossa.
-
-Se oli voimakas talvi. Esim. nuorisoseuran kuukautiset keskustelut,
-lausunto- ja lukuillat muuttuivat tilaisuuksiksi, jotka kiinnittivät jo
-vanhainkin mieltä. Niissä luotiin mieliin elämänuskoa, muodosteltiin
-elämänsuunnitelmia ja löydettiin tästä kaikesta monta syvän ilon ja
-sisäisen riemun hetkeä. Yksinäisyyden ja orpouden tunne hävisi ja
-yhteishenki valloitti uusia sydämiä.
-
-Olihan Jokirannan kylässä tietysti edelleenkin niitäkin jotka elivät
-vanhassa ajassa, tämän innostuksen piirin ulkopuolella. Mutta he elivät
-näihin aikoihin hyvin hiljaista ja huomaamatonta elämää, katsoen
-viisaimmaksi kätkeä pelkonsa ja surunsa omiin sydämiinsä.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Talvi oli kulunut. Työkuume alkoi nousta kevään lähenemisen kera.
-Muualtapäin alkoi jo kulkea työmiehiä kuulustellen oja-, kuokkuu-, tahi
-muita maatöitä. Monet saivatkin.
-
-Maailmalla olleista kylän nuorista miehistä palaili kotiin yksi
-toisensa jälkeen. Erkin Sameli oli tullut Amerikasta. Isäntä
-suunnitteli luovuttaakseen toisen puolen taloaan Samelille.
-Kevät-talvella oli Sameli ahkeraan lueskellut maatalouskurssikirjoja.
-Myöskin oli saapunut Sepän Kustaa maailmankierroltaan, jossa hän oli
-kokeillut teattereissa, yrittänyt maalarina, mutta epäonnistunut.
-Kanteleinen sovitteli tämänkin pojan ja isän välejä, ja toiveita oli
-että jyrkkä mies suostuisi antamaan anteeksi tuhlaajapojalleen.
-Kanteleiselle oli Kustaa selittänyt alkaneensa epäillä, ettei hänen
-"maanvihansa" ollutkaan ikuinen.
-
-Ainoa, joka tänä talvena oli mennyt pois kylästä, oli Kuhilasmäen
-Mikko. Hän oli saanut lähikaupungissa renginpaikan, jota kotona
-mainittiin makasiinipuukhollarin viraksi; se oli samaa, kuin olla
-konttoristi. Hänen isänsä oli kylän vanhimpia ja omavaraisimpia
-isäntiä. Poikansa menosta syytti hän kokonaisuudessaan nykyajan
-sivistystä, erittäin kansakoulua ja nuorisoseuraa. Eikä uskonut, vaikka
-kuka olisi mitä vastaan väittänyt. Ainakin hän itse mielestään oli
-tehnyt poikansa hyväksi parhaansa, rikastunut ja pannut rahaa pankkiin.
-Oli vahvasti vakuutettu siitä, että tulee se Mikko takaisinkin, kun
-nälkiintyy. Sitte hän sanoo sille...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Läänin maanviljelysseura oli järjestänyt joukon matkarahoja
-pienviljelijäin opintomatkaa varten Tanskaan. Jokirannastakin jotkut
-hakivat näitä matkarahoja. Ja kun Jokirannan herääminen oli jo alkanut
-kiinnittää erikoista huomiota kotikylän ulkopuolellakin, lankesi kylään
-kaksi matkarahaa. Toisen sai Juho Takanperä, toisen Niilo Mikkonen.
-
-Myöskin Kanteleinen oli hakenut. Herätti suurta ihmettelyä, ettei
-hänelle annettu. Kylässä oltiin aivan yksimielisiä siitä, että juuri
-hänen olisi tullut päästä ennen muita matkaan. Maanviljelysseuran
-puolelta pahoiteltiin sattumaa, mutta ohjelma ei ollut sallinut ottaa
-huomioon koulunkäyneen virkamiehen hakemusta.
-
-Kanteleinen oli hämillään. Jo pari vuotta oli hän hautonut Ugglehultia
-mielessään. Oli ollut aivan varma matkarahasta. Itse oli varannut
-lisäksi muutamia satoja. Maankin oli hän ostanut, ajatellen käydä
-Ugglehultista ja Rösiöltä oppimassa ensin ja sitte koettaa. Nyt oli
-monivuotinen ajatus rauennut. Mieltä painosti.
-
-Mutta eräänä päivänä tuli hänen luokseen kylänmiesten
-lähetystö: Pikku-Passi, Koivusen Vihtori ja vanhempi Mikkonen.
-Pikku-Passi selitti, että kylänmiesten kesken oli saatu 800
-markkaa kokoon opettajan opintomatkaa varten. He tarjoovat
-sen nyt siinä tarkoituksessa, että opettaja liittyisi Tanskan
-matkueeseen ja palautuessaan pysähtyisi joksikin aikaa Rösiölle ja
-Ugglehultiin kädestäpitäen seuraamaan elämää ja töitä niissä.
-Pikku-Passi selitti, etteivät he ole tähän puuhaan ryhtyneet missään
-hyväntekeväisyystarkoituksessa, vaan yksinomaan pitäen silmällä kylän
-etua. He ajattelevat niin, että jos opettaja Kanteleinen saisi edes
-jonkun verran varastaa niitä Ruotsin maataikurien taitoja ja panisi
-niitä vaikutukseen täällä omalla tilallaan, niin tämä rahamäärä tulee
-kasvamaan näin talletettuna paljon suuremman koron kuin säilyttämällä
-sen minkälaiseen pankkiin tahansa. Hehän siitä kuitenkin nämä korot
-saavat. Kun opettaja vaikuttaa muutenkin niin paljo kyläkunnan
-nuorisoon, niin heidän täytyy pitää huolta siitä, että opettajan taito
-ja mielipiteet kehittyvät yhä sellaiseen suuntaan kuin he toivovat ja
-ettei opettaja pääse tyhjenemään. Tästä syystä ovat he hankkineet
-rahoja opettajan matkaa varten. He nyt kysyvät, tahtooko opettaja ottaa
-matkarahat vastaan ja lähteä?
-
-Miehet seisoivat opettajan huoneessa vastakkain hänen kanssaan. Asia
-tuli aivan yllätyksenä Kanteleiselle. Pikku-Passin puhuessa kiisivät
-vaihtelevat tunteet yli Kanteleisen kasvojen. Hänen oli nähtävästi
-sangen vaikea hillitä tunteitaan. Viipyi kotvan, ennen kuin vastasi
-katkonaisin sanoin:
-
--- Tämä on minulle ... sellainen ... kunnia ... että...
-
-Hän hytkähti muutaman kerran voimakkaasti ja jatkoi vähän ajan
-kuluttua:
-
--- Minä koetan tehdä parhaani... Teidän suuria toiveitanne en voi
-täyttää, mutta minä teen parhaani.
-
-Alkoi helpottaa.
-
--- Muuta ei pyydetäkään, selitti Mikkonen, joka riensi ensimäisenä
-puristamaan opettajan kättä.
-
-Opintomatkalle lähtijöitä oli Jokirannalla nyt siis kolme. Heidän
-välilleen syntyi entistä läheisempi suhde. Juholla oli tärkeimpänä
-järjestää urakkamiehilleen Kettumaassa sillä aikaa eräitä töitä.
-Kanteleinen pani uudella tilallaan toimeen myöskin raivaustöitä.
-Niilolla ei ollut näitä huolia, sillä hänellä ei ollut vielä omaa
-taloutta. Mutta talonsa järjestelyjen ohella tutkivat miehet kaikin
-kirjallisuutta, mikä selvitteli Tanskan ja Ruotsin pienviljelysoloja,
-jotta olisi joku pohja, jolle sitte voisi helpommin havaintonsa
-rakentaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-On huhtikuun ilta. Mikkosen isäntä soittaa viulua. Kolme nuorinta lasta
-häärii lattialla leikkipuuhissa. Emäntä vääntää kirnua. Ulkoa kuuluu
-nuoren väen nauravia ääniä.
-
-Kaksi vuotta takaperin kaivoi Mikkonen viulunsa kymmenvuotisesta
-kätköstään. Niilon viulunääni oli herättänyt rinnassa ikävän. Hän
-puhdisti, liimasi, asetti kielet, laittoi jousen. Ja taas lauloi vanha
-viulu! Mitä siitä pitivät muut, siitä ei väliä, mutta oma sielu
-sävelten kera joutui ikään kuin keinuvaan tilaan... Aivan kuin olisi
-ollut lapsuusaikaisessa keinussa... Vielä enemmänkin! Kun sävel soi yli
-elämänhuolten ja pettymysten, ohi arkivastuksien ja vanhenemisen
-pilvien, toi sieluun sunnuntaita, silloin sai se aina uuden
-vaikutusmahdin.
-
-Sydämestään hän soittaa, tuo tummasilmäinen mies nytkin. Ja kirnunsa
-takaa katsoo vaimo, kuultelee suu maireessa, katsoo vuorotellen
-soittajaa ja lapsia. Huivi on valunut niskaan, rinnasta on röijy auki.
-Punakoilla kasvoilla tihkuu hiki.
-
-Isä on lapsia usein soittonsa mukaan marssittanut. Yksi lapsista
-huomauttaa:
-
--- Mars, mars!
-
-Kaikki innostuvat, järjestyvät, pisimmästä lyhimpään, 7-, 5-,
-2-vuotiaaseen.
-
--- Mart, mart, hokii innokkaana pienin, äidin näköinen poika, ja
-kihara, leikkaamaton pellavatukka häilähtelee. Poika sovittelee
-töppösiä itsekseen sillä aikaa kuin isä etsii säveltä.
-
-Emäntä alottaa kirkkaalla äänellä:
-
-"Suomi armas synnyinmaamme"
-
-Isäntä yhtyy soittamaan. Lapset lähtevät marssimaan. Äiti laulaa. Isän
-into nousee, jo kohoo istuviltaan seisoalleen, jalka polkee tahtia.
-Lasten askel käy tasaisemmaksi. Äidin ääni soi heleänä yli
-kirnunpauhun:
-
-    "Taas kun uhkaa pilvi musta
-    Peittää meidän maat,
-    Mistä voimaa, uskallusta,
-    Suomalainen saat?
-    Luojaas luota, kuolon yöhön
-    Viel ei kansas jää;
-    Isäin lailla tartu työhön,
-    Nosta pystyyn pää!
-    Isäin lailla tartu työhön,
-    Nosta, nosta pystyyn pää!"
-
-Ovesta astuvat Kanteleinen ja Niilo, hiljaa, aivan kuin kehottaen:
-jatkakaa! Mutta emäntä lopettaa. Isäntä vetelee jousellaan vielä,
-hellittää kuitenkin kohta ja käy hymyillen tarjoomaan vieraalle kättä.
-
-Pieni, 2-vuotias Matti yksin tallustaa äskeisen tunnelman vallassa ja
-laulaa:
-
-"-- notta, notta pyttyyn pää..."
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Uusi aika, by Santeri Alkio
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK UUSI AIKA ***
-
-***** This file should be named 40258-8.txt or 40258-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/0/2/5/40258/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/40258-8.zip b/40258-8.zip
deleted file mode 100644
index f036ee0..0000000
--- a/40258-8.zip
+++ /dev/null