diff options
Diffstat (limited to '40258-0.txt')
| -rw-r--r-- | 40258-0.txt | 6877 |
1 files changed, 6877 insertions, 0 deletions
diff --git a/40258-0.txt b/40258-0.txt new file mode 100644 index 0000000..8a624c2 --- /dev/null +++ b/40258-0.txt @@ -0,0 +1,6877 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40258 *** + +UUSI AIKA + +Kirj. + +Santeri Alkio + + +WSOY, Porvoo, 1914. + + + + + + +ENSIMÄINEN OSA. + + + + +I. + + +Jokirannan nuorisoseura oli koko kesän ahkerasti voimistellut ja +urheillut. Aikaisesta keväästä alkaen nähtiin nuoria miehiä ja poikasia +joka ikinen päivä juoksuharjoituksissa puolialastomina. Toisinaan +hypittiin korkeushyppyä ja kolmiloikkaa ja riideltiin vahvasti, milloin +senti-, milloin millimetreistä. Myöhemmin kesällä liittyivät tytöt +mukaan. Sitte se vasta alkoi! + +Vanhat ihmiset nurisivat. Tämä nyt vasta koko lopun tekee! Niitä ei saa +koskaan käsissään pidetyksi. Ennen, kun ne aivan hyppelivät, väsyivät +edes joskus ja vetivät sitten uupuneita raajojaan kotiinpäin. Jos +niille puhui jotain silloin, painoivat silmänsä alas eivätkä +puolustautuneet, Mutta nyt on pahaisimmallakin aina sana valmiina. +Urheillaan, muka! Se on "terveellistä"! Koko maailmassa urheillaan, +kehuvat. Mene ja tiedä mikä siitä lopuksi tulee. Työväkeä niistä +vain ei tule. + +Niin sanoivat vanhat. + +Nuorisoseuran talo oli saanut koko suven olla jotenkin autiona. Silloin +tällöin iltasilla kokoonnuttiin sinne tanssimaan, kun satoi. Talo oli +uudenpuoleinen, vähäläntä rakennus. Ikkunoista oli useita puhki. +Ulko-ovesta oli lukko ollut rikki koko kesän. Toisinaan sai se +retkottaa avoinna, toisinaan taas puulla tuettuna seista. Sisällä oli +kevätkesästä yritetty pitää lattia lakaistuna niin kuin ennenkin, mutta +kesänpäälle se jo jäi, sitten kun kerran, jolloin oveen oli laitettu +uusi lukko, pojat olivat murtautuneet ikkunasta sisään. Siitä ensin +sanailtiin, toisten mielestä kun sellainen vallattomuus oli hävytöntä. +Mutta moite ei saanut yleistä kannatusta. Ne jotka tahtoivat +sisäänmurtautuneita nuhdeltaviksi eivätkä saaneet seuraa sitä tekemään, +suuttuivat. Yksi heistä meni näyttämölle ja potki vihoissaan siellä +rikki pari pensas kulissia, jotka oli viime talvena maalarilla +teetetty. Pian ilmestyi myöskin viime talvena ostettuun esirippuun +suuri puukonhaava ja ulko-oven uusi lukko särkyi uudelleen. Seuran +talolla näytti menevän joka kerta kun siellä joku kävi jotain rikki. +Mutta kukaan ei parantanut. Kun tuolista meni poikki jalka, ei kukaan +viitsinyt sitä ottaa kotiinsa korjatakseen. Mutta moni sitä potkasi, +kunnes toinenkin jalka särkyi. Vasta syyspuoleen, kun seurahuonetta +kerran siivottiin, vietiin tuolirauska rikkatunkiolle. Siellä oli jo +ennestään koko joukko seuran kalustoa risana ja rampana. + +Se tuli siitä, kun kaikki jäsenet olivat niin reippaita ja väkeviä. +Mikä oli pitäjän mestari, mikä piirin mestari, kuka yllötteli Suomen +mestariksi. Mutta seuran kokousta ei oltu voitu saada kunnollisesti +toimeen koko kesänä. Kerran oli yritetty, mutta sinne ei tullut muita +kuin kirjuri ja esimies, -- sitten kun ehtivät. Jälemmin tästäkin +kokousyrityksestä oli vähältä tulla riita, ne toiset jäsenet kun +väittivät, ettei kenellekään ollut kokouksesta annettu mitään tietoa. +Siitä sanailtaessa havaittiin, että johtokunnan kokous oli ollut vasta +lauantai-iltana ja seuraavana päivänä jo piti olla seuran kokous. Mutta +sihteeri ei ollut ehtinyt kenellekään mitään tietoja antaa, varsinkaan +kun johtokunnan kokouksen jälkeen oli ollut kohta painiharjoitus viikon +päästä tulevaa pitäjän mestaruutta koskevaa kilpailua varten. Eihän +sille sellaiselle kukaan osannut mitään. + +Kesäjuhlan ohjelmaan ei oltu saatu muuta kuin urheilua. Näytelmä oli +jäänyt sen vuoksi, että kaksi pääosaa tuotiin takaisin toimikunnan +puheenjohtajalle kaksi päivää ennen juhlaa. Toisen toi eräs tyttö sen +tähden, että hänen äitinsä piti mennä ripille samana pyhänä kuin +juhlakin oli, eikä tytön sopinut silloin sellaisiin. Toinen tuotiin sen +vuoksi, ettei asianomainen ollut viitsinyt lukea. Puhujia oli pyydetty +useitakin, oman pitäjän kappalaisesta erääseen sosialidemokratiseen +suutariin asti, joka joskus puhui kasvatuskysymyksistäkin, vaikka +olikin ammatiltaan puoluepuhuja. Pastori oli kerran luvannut tulla +puhumaan nuorisoseuraan, vaikka ymmärsikin vanhempain ihmisten +sellaisesta voivan pahastua. Mutta hänpä aikoi puhua siihen tapaan, +ettei seurahuoneesta ja sen hommista jäisi kiveä kiven päälle. Sittehän +saisivat vanhemmat nähdä mikä mies hän on. Mutta hänen ei sopinut tulla +kesäjuhlaan, sillä muistamatta nuorisolle antamaansa lupausta oli hän +samaksi ajaksi lupautunut raamatunselitystä pitämään aivan toiselle +taholle. Ja sinne hänen nyt toki täytyi mennä ennemmin kuin +nuorisoseuran juhlaan. Hän tulisi jollain toisella kertaa, kun sattuu. +Suutari olisi kyllä ollut muuten valmis, mutta kun sattuivat vaalit +samana kesänä, täytyi hänen olla tuona nuorisoseuran juhlapäivänäkin +virallisessa toimituksessaan. Sillä jos hän olisi sen laiminlyönyt, +olisivat toverit pian antaneet nuuskaa, häntä kun muutenkin jo +epäiltiin porvarien hännystelemisestä sen vuoksi, että joskus puhui +nuorisoseurassa. + +Kaikesta tästä huolimasta juhla pidettiin. Eikä moni huomannut edes +kaivata sieltä mitään puhujaa. Mitäpä siitä! + +Kesä oli siten kulunut koko hupaisesti. Moniaat seuran nuoremman polven +jäsenistöstä olivat erittäin tyytyväisiä, nimittäin ne, jotka erään +sukkelan kuljeksijan avulla olivat päässeet korpiviinanmakuun. Ensin +olivat nämä viime keväänä ripille päässeet ottaneet mieheltä pullon +hullutellakseen, mutta sittemmin jo teki mieli. Kun vähän vanhemmat +tytöt havaitsivat pojat juovuksissa suutansa repimässä, nuhtelivat he +ja haukkuivat. Hävetkää toki, sanoivat, nuoret kakarat, kun +kehtaattekin, eivätkä edes vanhemmat pojat ryyppää! + +Mutta pojat kasvoivat omissa silmissään. Muodostivat joukkonsa ja +tekivät pilaa kaikesta. Mitä urheilukaan on ryyppäämisen rinnalla! + +Joku sai ensinnä vanhan revolverin, toinen toi kohta kaupungista uuden. +Siten se alkoi tämän nuorimman joukon itsekasvatus, kun tulivat +pimeämmät yöt. He ryyppäsivät, huusivat ja ammuskelivat ja tahtoivat +herättää huomiota. Kyräilivät kun näkivät urheilijoita ja repivät +suutaan kaikille joitten nuorisoseurassa olivat kuulleet joskus lukevan +tai puhuvan; he olisivat mielellänsä antaneet selkään kaikille +sellaisille. Ja syksyä varten poikaset jo tekivät suunnitelmiaan. + +Jokirannan vanhempi väki oli ihmeissään. Vuosikausiin ei heistä ollut +juuri kukaan jalallaan astunut nuorisoseuratalolle. Sinne meno koski +maineeseen. Kaikki tämä nuorison pahentuminen oli heistä kuitenkin +sieltä kotoisin. Joku arveli jo että seurahuone olisi paras polttaa, +kyllä ne sitten itsestään paranisivat. Mutta toiset sillekin +ehdotukselle vain hymähtelivät. + +Näin saavuttiin syyskuulle. Nuorisoseuran vuosikokous kutsuttiin +kokoon. Sinne tuli väkeä koko lailla. Kokousta varten oli jotain +ohjelmaakin, m.m. esimiehen, Erkin Samelin puhe. Hän loi katsauksen +kuluneeseen vuoteen. Valitti että toiminta on joutunut niin rappiolle, +kun ei kukaan täyttänyt lupaamiaan velvollisuuksia. Hänen mielestään +oli seura nuorisoseuran irvikuva. Eikä parannusta tule ennen, ennenkuin +jäsenten kunniantunto nousee... + +Hänen puhuessaan kuului toisesta huoneesta kovaäänistä puhelua, naurua +ja vihellyksiä. Jotkut parit keskustelivat kokoushuoneessakin. Melkein +toisilla puolilla oli lakit päissään. + +Sihteeri, Kuhilasmäen Mikko, astuu pöydän ääreen. Hänellä pitäisi olla +vuosikertomus, mutta ei ole joutanut kirjoittamaan, selittää. -- +Valehtelet! ajattelee moni, hymy huulillaan. -- Mutta mitäs sellaisesta +toiminnasta vuosikertomusta tehtäisiinkään, puhuu Mikko. -- Et sinä ole +ollut muita parempi, ajattelevat monet. Muuan ottaa tulta +paperossiinsa, eräs ryhmä lähtee etupenkeistä kovaäänisesti rähisten +sivuhuoneeseen. Sihteeri istuu, ottaa lyijykynän uudestaan käteensä, +katselee sitä ääneti. Hän on täyttänyt velvollisuutensa. + +-- Onkohan tilit? kysyy puheenjohtaja Koivusen Vihtorilta, julkisesti. + +-- Kyllä ne on, mutta jäsenmaksuja ei ole ehditty kantaa, ilmoittaa +Vihtori. + +-- Onko ne tarkastettu? + +-- Ei niitä ole tarkastettu, kun... + +Ja seura päättää, että jäsenmaksut pitää ensin kantaa ja sitten +tarkastaa tilit. + +Tulevat vaalit. + +Ehdotetaan entistä esimiestä. Hän ei suostu millään. Ei häntä tosin +moni pyydäkään, sillä puhevuoroja käyttää vain pari, kolme. Sitte +ehdotetaan muita, mutta ne sanovat eroavansa seurasta ijäksi, niin +toinen kuin toinenkin, jos heidät valitaan. + +Kokous on aivan neuvotonna. Siitä ikkunasta, josta kesällä on sisään +kulettu, puhaltelee kolea syksyinen tuuli ja uhkaa sammuttaa +savuttuneen ja tomuttuneen lampunlasin läpi himmeästi loistavan valon. +Kokoushuoneessa vallitsee kiusallinen hiljaisuus, aivan kuin kuolema +olisi sinne astunut. + +Silloin kuuluu etäisestä pimeästä nurkasta kirkas ääni: + +-- Jos te haluatte, kyllä minä rupean! + +Kokousväki kääntyy kohahtaen sinnepäin. Nurkka on hyvin hämärä. + +-- Minä olen tämän kylän uusi kansakoulunopettaja. Tulin tänne eilen, +Ette suinkaan te minua tunne. Mutta jos te rohkenette luottaa minuun, +niin koetan ruveta nuorisoseuranne esimieheksi, koska teillä näyttää +olevan esimiespula. + + + + +II. + + +Opettaja astui pimennosta ja läheni etualaa kohti. Hän oli +lyhyenpuoleinen, tanakka noin 28-ikäinen mies. Kaikki häntä selkänsä +taakse katsoivat oudostellen. Ei kukaan virkkanut mitään, katsottiin +vain. + +-- Minun nimeni on Väinö Kanteleinen, sanoi opettaja pysähtyen +keskilattialle, ja ajattelin että voisin koettaa. Mutta olenhan minä +teille aivan tuntematon, niin että taitaa olla sopimatonta. Ehkä +sittenkin valitsette jonkun muun. + +Kokous alkoi sipistä ja kuiskia. Esimies pöydän takana oli tavalliseen +tapaansa neuvotonna. Eräät tytöt jo tirskuivatkin, arvatenkin kuitenkin +aivan toisille, omille asioilleen, sillä heistä oli kokoukseen nyt +tullut väliaika. Muuan nuori mies, joka oli ollut jo tullessa +Kanteleisen seurana, kuiskutteli tämän kanssa. Pyysi sitte puhevuoroa +ja sanoi: + +-- Tietysti me valitsemme opettaja Kanteleisen mielihyvällä seuramme +esimieheksi. + +-- Joo. Valitaan! kuului ääniä joukosta. + +Puheenjohtajakin jo löysi sanan: + +-- Me olemme kiitollisia, jos opettaja rupeaa seuran esimieheksi. + +Sitä tietä meni asia. Ei vaadittu suljetuita lippuja. Kukaan ei +vastustanut julkisesti opettajan vaalia, mutta muutamain ovipuolella +hiljaista melua pitävien silmäilyistä saattoi päättää, että he +epäilivät valitun sopivaisuutta. + +Kun muutkin vaalit oli suoritettu, pidettiin väliaika, jolloin poikia +parvittain hyöri uuden esimiehen ympärillä. Kirkkaammassa valossa +hän näyttikin oikein hauskalta mieheltä. Heti voi nähdä, että +hän oli urheilija ja sen hän sanoikin, jolloin kaikki urheilijat +ammattitoveruudella tunkivat lähemmäksi ja puhuivat tuttavallisemmin. +Kanteleisella oli ruskeat, nauravat silmät, terävät huulet, hieman +kähärä tukka. Ja nyt kun hän toisten parvessa seisoi ja jutteli miltei +kaikkien kanssa yht'aikaa, tuntui joistakuista aivan kuin mies olisi +kasvanutkin siitä, mihin hänen mittansa ulottui äsken pimeässä +loukossa. + +Hälinä oli iloista. Seuran jäsenet ylistivät joka nurkassa uutta +opettajaa. + +-- Se on hauska! + +-- Näyttää sopivalta. + +-- Ei ole tyhjänpäiväinen herra... + +-- Sellainen hieno joka ei tiedä itsekään mikä hän on... + +-- Saattepa nähdä, pojat, että nyt tulee seurasta seura... + +-- Mutta nyt pitää meidänkin ruveta oikein miehistelemään. + +-- Tietysti! + +Kanteleiselta oli sillä aikaa kiusattu lupaus, että hän pitää puheen +nyt jo tänä iltana. Kun uudestaan kokoonnuttiin, astui hän ensi kerran +Jokirannan nuoriseuratuvan puhujapulpetin taakse. + +Kokousväessä vallitsi niin tavaton uteliaisuus, että ilman +hyssyttämistä syntyi vaikeneva hiljaisuus. + +-- Teistä epäilemättä tuntuu sangen omituiselta menettelyni, kun +tarjouduin seuranne puheenjohtajaksi. Senpä vuoksi selitänkin +ensimäisenä miksi olen näin tehnyt. + +Niin alkoi Kanteleinen selittää. Hän on aikaisimmasta nuoruudestaan +elänyt mukana kotikylänsä nuorisoseurassa. Jo ennakolta oli tuotu +tietoja siitä, että täällä on nuorisoseuran elämä muistutuksen alaista. +Heti kun hän oli saapunut kylään, olivat jotkut vanhemmat ihmiset +puhuneet seurasta pahaa. Mutta hän ymmärtää, että jos antautuu täällä +nuorisoseuran tuomitsijain joukkoon ja alkaa katsella nuorisoseuran +elämää vain heidän kanssaan arvostelijana, joutuu pian nuorison +vihoihin. Hänen asiansa vaati kuitenkin, että saa nuorten keskuudessa +nauttia luottamusta ja toveruutta. Joskin siitä seuraisi, että vanhempi +väki katseleisi epäluulolla, ei hän sitä pidä niinkään pahana. Eihän +hän kuitenkaan voi kasvatustehtävässään vanhoja ihmisiä kasvattaa! Jos +taas nuoriso suvaitsee, että hän opettajana antautuu heidän mukaansa ja +asettuu vuorovaikutukseen heidän kanssaan, tuottaa se hänelle enempi +iloa. Hän tahtoo asettua nuorison riviin, taistelemaan nuorison +itsekasvatusharrastusten puolesta. + +Mutta hän on nuori, niin kuin tässä muutkin. Hän ei ole mikään +malli-ihminen. Samoin kuin hän on lyhyt ja pikkuinen varreltaan, samoin +on hän kaikissa suhteissa. Sen vuoksi hän ajattelee että kasvetaan +yhdessä. + +Mihin suuntaan hän sitä ajatteli, siitäkin hän tahtoi jo puhua. + +Kun me kasvatamme itseämme, pitää ottaa huomioon kaksi pääasiaa: +ruumiillinen ja henkinen kasvatus. Kumpaisessakin suhteessa pitää olla +joku järjellinen menettelytapa. Sitä nuorisoseurojen tulisi etsiä. +Mutta etsimisen sijassa eksytään usein kuluttamaan aikaansa joutavissa +asioissa, joista ei sielu enempää kuin ruumiskaan veny eikä vanu, ei +kasva eikä parane. Monasti huononee vain! + +Nyt pitäisi yhdessä koettaa etsiä molemmissa suhteissa hyviä keinoja. +Se on kaikkien yhteinen etu. + +On niin nurinkurista, kun nuoretkin ihmiset hyveen tiellä pyrittäessä +poikkeavat niin usein kesken kaikkea puheitten tielle -- huvittelemaan! +Se tulee siitä, että hyve tehdään ikäväksi. Mutta minä luulen, sanoi +Kanteleinen, että hyve yleensä pitäisi kyetä saamaan hauskaksikin, kun +vain ymmärretään asia oikein. Meidän nuorten on opittava vain kaikissa +elämän edesottamisissamme panemaan rinnakkain syyn ja seurauksen laki. +Silloin aina havaitsemme ruumista tahi sielua vahingoittavan +hetkenhuvin lopputilin _ikäväksi_, mutta henkiseen hyveeseen ja +ruumiilliseen hyvinvointiin pyrkimyksen tulokset _iloa tuottaviksi_. + +Meidän tulee opetella urheilemaan, voimistelemaan ja henkisiä voimiamme +kasvattamaan luonnollisesti. Päämääränämme ei saa olla halpa-arvoiset +kilpapalkinnot, vaan sielun ja ruumiin sopusuhtainen, täyteläistä +elämäniloa tuottava ilontunne. + +Tästä nuorisoseurasta puhuvat tuolla kylässä pahaa. Minä en tiedä onko +siinä perää. Mutta jos onkin, niin saattaa hyvin ymmärtää, että siihen +ovat olleet syynä jotkut hairahdukset, joita nyt koetamme korjata. Me +olemme kyllä kaikin hyvin nuoria ja elämää kokemattomia. Mutta kun +eivät vanhemmat ja taitavammat jouda meitä opastelemaan, meidän on +yritettävä itse, yksitellen ja joukolla. + +Kun hän lopetti, räjähti nuoriso innostuneisiin kättentaputuksiin. +Huomasi selvästi että uusi opettaja oli löytänyt sydämiin. + +Kun kokous oli lopussa, havaitsi Kanteleinen tottuneella silmällään +helposti, että oli kysymys penkkien läjäämisestä ja tanssista, mutta +että ne arkailevat häntä ja näyttävät odottavan poislähtemään. Hän meni +entisen puheenjohtajan luo: + +-- Tanssistako siinä on kysymys? kysyi. + +-- Niin, ne tahtovat aina tanssia, mutta minä meinasin ettei tällä +kertaa, nyt kun... + +-- Mitä joutavia! huudahti Kanteleinen. Eivät ne ymmärtäisi kuitenkaan +vielä tätä äkkinäisen muutoksen syytä muuksi kuin minun persoonani +arkailemiseksi. Ja sitä kaikkein vähimmän saa tulla kysymykseen. Antaa +niille vapauden nyt, mutta selitetään vastedes asiaa. + +Puheenjohtaja meni toisten johtomiesten luo. Vähän aikaa kuiskittua +julisti: + +Pyöritään nyt yksi tunti! + +Joutuin kuului napinaa ajan lyhyydestä, mutta samalla hyväksyviä ääniä. +Penkit lyötiin läjään ja tanssi alkoi entisen sihteerin soittaessa +hanuria. + +Uuden johtokunnan toimivuosi alkoi kohta. Sovittuaan niiden kanssa +johtokunnan kokouksesta, joka pidettäisiin kansakoululla, kiersi +Kanteleinen parin tytön kanssa valssin, katseli vielä hetkisen ja lähti +kotiinsa koululle. + +Hänen mentyään oli nuorisoseuratalolla kuhinaa. Melkein kaikki siellä +innottelivat. Opettaja Kanteleinen oli voittanut heidät. Useimmat +tekivät pyhiä lupauksia, että nyt sitä vasta aletaan kun saatiin +tuollainen esimies. + + + + +III. + + +Pari päivää jälkeenpäin oli kansakoulu-johtokunnan kokous. Kun asiat +oli käsitelty, istuivat miehet vielä paikoillaan jutellakseen uuden +opettajan kanssa. Miehet olivat tulleet hiukan tavallista +puheliaammiksi heti kun saatiin virallinen kokous loppumaan ja +havaittiin ettei opettajalla ollut mitään uudistusvaatimuksia. Se oli +tehnyt hyvän vaikutuksen. Johtokunta oli tottunut siihen, että joka +kokouksessa vaadittiin aina jotain. Ja jollei sitä heti täytetty, +nuruttiin. Ukot puolestaan olivat tottuneet myöskin melkein urheilemaan +ja kilpailemaan sillä, kuka kieroimmin osasi vastustaa entisiä +opettajia, jotka olivat olleet hyvin lyhytaikaisia. Niin oli +johtokunnan tehtävä muodostunut sen jäsenten mielestä jonkunlaiseksi +puhujaklubiksi, jossa oli sitä mukavampi olla, mitä enempi tuli suuta +soitetuksi opettajan vaatimuksia vastustettaessa. + +Nyt oli kaikki sellainen harrastus rauennut. Miehet olivat jotenkin +yllätettyinä. Johtokunnanjäsen, eläkemies Tuomas Varamäki oli jo +ahkeraan syleksinyt pikkusylkiään oikealle ja vasemmalle osoittaen +siten sellaisia hermostuksen merkkejä, jotka aina ennustivat +hyökkäystä. Kaksi muuta miestä, johtokunnan puheenjohtaja, isäntä +Peltonen ja jäsen, nahkuri Sarvinen, vaikenivat ja katsahtivat +hämillään toisiaan. He olivat nuorempia miehiä ja usein Varamäen kanssa +erimielisiä. + +Opettaja Kanteleinen jutteli vilkkaasti iloiseen, keveään tapaansa +erästä seikkailua, mikä hänellä oli äsken ollut, kun muuan torppari oli +aikonut metsässä hänet vangita luultuna karkurirosvona, mutta lopuksi +torpparin pikku tyttö, joka käy pientenlasten koulua, oli sattunut +tulemaan sinne mökin taakse metsään ja vapauttanut opettajan vantteran +miehen käsistä. Kesken tätä kertomusta oli Varamäki jo pari kertaa +sanonut "Tuota..." ja yrittänyt katkaisemaan. Mutta opettajakin jutteli +niin hyvällä vauhdilla, ettei toisen onnistunut pidättää. Vihdoin, kun +hän lopetti, sylkäsi Varamäki taas ja virkkoi: + +-- Tuota ... tuota, onko opettaja ollut tuolla seurahuoneella, tuota? + +Katsoi tiukasti silmiin suu nuhtelevassa hymyssä. + +-- Olen. + +-- Tuota, tuota, ei se sovi. Varamäki väänsi päätä, vaihtoi polvea ja +sylkäsi. + +-- Tuota, ei, ei se sovi. + +Kanteleista huvitti esityksen näytelmällinen puoli. Nauraen hän kysyi: + +-- Miksei? + +-- Ei! Ei se sovi opettajalle. Ja onko opettaja hypellytkin? + +-- Se Varamäki taas laskee leikkiä, se on sellainen koiransilmä, +lauhdutti Peltonen, kuitenkin hämillään katsellen pieksusaapastensa +varsia. Sarvinen sanoi vakavana: + +-- Antakaa nyt olla, Varamäki, joutavain. + +-- Mitä varten? Enkö minä ole johtokunnanjäsen yhtä hyvin kuin sinäkin, +häh? Tottapa minä saan opettajalle neuvoa ja sanoa mikä meidän kylillä +sopii? Hän katsoi tiukasti Sarvisen silmiin. Tämäkin jo ärähti: + +-- No ei sitä virkaansa nyt niin perinpohjin tarvitse ... ottaa. Hänen +teki mielensä sanoa: tarvitse antaa päähänsä nousta; vältti kuitenkin +sen. + +Mutta nyt ehätti opettaja väliin, ennenkuin Varamäki ehti vastata. + +-- Kyllä se on oikein että Varamäki puhuu suunsa puhtaaksi, en minä +sitä paheksu. + +-- Niin, sitä minäkin! En minä pahalla, hyvä tarkoitus mulla on... Kun +näyttää näin mukava opettaja olevan, niin minä sanon mikä on kylän +mielipide. Siihen nuorisoseuraan ei teidän, -- elikkä sun, sinä olet +niin paljo nuorempi mies kuin minä, etten minä viitsi teititellä, -- ei +sun sovi sinne mennä. Ei täällä kutkaan vanhemmat kristillismieliset +ihmiset siellä käy. Se on saatanan kirkko. + +Varamäki pysähtyi ja jäi odottamaan vastausta. + +-- Kyllä minä menen sinne, sanoi Kanteleinen rauhallisesti ja katsoi +silmiin Varamäkeä. Tämä joutui ilmeisesti hämille. Hän oli odottanut +nuorelta opettajalta kiihkeitä vastaväitteitä seuran puolustukseksi. + +-- Kuinka sinä, tuota? ... yritti Varamäki. + +-- Kunko te kerran kiellätte? hymyili Kanteleinen. + +-- Niin... Vaikka ei nyt senkään tähden, mutta... Pitääkö opettaja sen +sitte sopivana, että hän hyppelee niiden kanssa siellä? + +-- Sanon vain, että minä en pidä syntinä pyörähtää teidän tyttärenne +kanssa lattialla, mutta sen pidän syntinä, jos te kiellätte minua +opettamasta lapsillenne nuorisoseuratalolla samaa mitä täällä +kansakoulussakin opetan. Eikä siinä sitäpaitsi ole mitään järkeä, siinä +kiellossa. + +-- Mitä siellä opetetaan, sellaisess' helvetiss'! + +-- Lasketteko te lapsianne sinne? + +-- En. Mutta millä ne pitää, kun kaikki muut ovat siellä? + +-- Siis ne ovat siellä? tiukkasi Kanteleinen. + +-- Ovat, myönsi Varamäki huoaten. + +-- Minä myös olen! huudahti Kanteleinen iloisesti nauraen. Ja sanonpa +teille rehellisesti syynkin. Minä olen nuori, en viihdy aina teidän +vanhain miesten joukossa. Herra en ole, enkä etsi herrasväen +luokkaseuraa. Kylän nuoret ovat ikätovereitani. Luonto vetää minua +heidän joukkoonsa. En mene sinne tanssimaan työkseni, vaan +seuratarpeeni ohella tarjoon heille niitä tietoja mitä minulla on +ammattiani varten... + +-- Niin, niin, mutta mitä tästä sanoo kylä? Luuletko kylän sellaista +kärsivän, että opettaja... + +-- Luulen. Kylä ei vielä tiedä mitä tarkoitan. + +-- Kyllä se tietää! + +-- Ei. Ja sitten, jos kylä ei halua minunlaistani opettajaa, menen +pois. Minä en aijo olla niitä, jotka riidalla ovat talossa. + +-- Ei, ei pidä niin pöyhkeillä, nuoren miehen, ei sitä tiedä vielä... + +Mutta nyt sekautuivat juttuun Peltonen ja Sarvinen, hilliten uhkaavan +riidan. Kun he lähtivät pois, seurasi Varamäki mukana kiihtyneenä ja +puhkuen. + +Samana iltana myöhemmin piti koululla olla nuorisoseuran johtokunnan +kokous. Kansakoulujohtokunnan mentyä lähti Kanteleinen ulos +rauhoittaakseen äsken hieman kuohahtanutta mieltään. + +Ulkona nousi kuu. Maa oli ensi roudassa. Koulun puistossa humisi +hiljainen tuuli, heilutellen hiukan lehtensä varistaneita puitten +alastomia oksia. Ilma tuntui niin raikkaalle. Kanteleisen mieli +kirkastui pian. + +-- Juuri nämä tällaisethan ne ovat itsekasvattajan loukkauskiviä! hän +ääneen huudahti. Lyöt varpaasi vanhan ukon ennakkoluuloihin ja suutut, +se on tappio!... Hillitset itsesi, mutta älä luovu vakaumuksestasi, se +on voitto. + +Kanteleinen kävi tiellepäin. + +-- Se on omituista, että minun täytyy sittenkin pitää tuosta äijästä. +Siinä on vakaumuksen mies, oikein sitä vanhaa juurta, virkkoi hän. + +-- Jos vain olisin voinut olla hillitympi. Mutta se poikamaisuus +paljastuu kuin synti. + +Hiukan etäämmältä alkoi kuulua vilkasta nuorten miesten puhelua. +Nuorisoseuran johtokunta oli tulossa. + + + + +IV. + + +Kanteleinen astui vieraittensa kanssa kamariin ja nauroi kun ei ollut +edes kaikille tuolia. Sytytettyään lamppuun tulen, luki hän vieraat ja +tuolit. Vieraita oli kuusi, tuoleja neljä. Pojat valtasi tuolien +valloittamispuuska. Ilman jäivät vain Koivusen Vihtori ja Varamäen +Sohvi. Kanteleinen oli mennyt keittiön puolelle ja toi sieltä kahta +tuolia. Koulusalista löytyi vielä yksi. Siten olivat kaikki saaneet +istuimen. Sillä välin oli Kuhilasmäen Mikko jo ruotaissut itsensä +Kanteleisen vuoteeseen, joka houkuttelevana tarjosi hänelle +luohaamistilaisuutta. Piehtaroi siinä ja kerskasi toisille onnestaan. +Ovenraosta keittiön puolelta tirkisteli vanha talousmuori nurjin +silmäyksin sänkyyn. Kanteleinen oli hämillään ja pelkäsi että muori +alkaa murista. Mutta keittiönovi painui kiinni. Kuhilasmäen Mikkokin +nousi istumaan ja rauhoittui piehtaroimisestaan. + +Sievä syksyinen kuutamoilma oli nuoriin tehnyt reipastuttavan +vaikutuksen. Epäilemättä oli sitä avustamassa ollut opettaja +Kanteleinen, joka tuli tiellä oikein vastaanottamaan ja kohteli kuin +vanhoja tovereita. Heillä oli näinä päivinä, mitkä olivat kuluneet +nuorisoseuran kokouksesta, ollut Kanteleinen alituisena ajatuksien +aiheena. Ennen, kun oli ollut määrä saapua joihinkin johtokunnan tai +toimikunnan kokouksiin, oli se useimmista tuntunut niin väsyttävältä ja +ikävältä, että niistä aina mieluummin jäätiin pois. Niinpä ei ollutkaan +vuosikausiin saatu johtokuntaakaan täysilukuisena koolle. Mutta tällä +kertaa ei tullut kellekään mieleenkään että nyt malttaisi jäädä +tulematta. Päinvastoin kokousta odotettiin kuin huveja. Kanteleisessa +oli ollut niin paljon puoleensavetävää ja sytyttävää, jonkalaisesta +kylän nuoret eivät ennestään tienneet mitään. + +No niin. Siinä sitä nyt istuttiin oikein kansakoulun kamarissa ja +opettaja mukana. Juttu oli aluksi hyvin tavallista nuorten ihmisten +puhelua, jossa sanasutkaukset, hilpeä leikki ja vilpitön luottamus +toistensa loukkaantumattomuuteen antavat nuorten seuraelämälle sen +sisällökkään ja luontevan hengen. + +Tähän nuorisoseuran johtokuntaan kuuluivat: + +_Erkin Sameli_. Nuorisoseuran entinen puheenjohtaja. Raitis. Urheilija +ja piirin painimestari. Ei ollut huomattavammin innostunut +aatteellisiin harrastuksiin. + +_Kuhilasmäen Mikko_. Seuran entinen sihteeri. Omaa humoristisia +taipumuksia. Lausuu runoja. Haisee viinalle toisinaan, varsinkin +silloin kun näyttelee. Hänen mielestään ryyppy häntä ikään kuin rasvaa. +Mutta kaikki toverit sanovat että hän tekee aina silloin itsensä +naurettavaksi. + +_Koivusen Vihtori_. Seuran entinen rahastonhoitaja. Hiljainen +aatteen mies. Lukee paljon. On perusteellisesti syventynyt +nuorisoseura-aatteeseen. Luonteeltaan hidas ja aina syrjässä. + +_Sepän Kustaa_. Hyvin nuori, pitkä ja hoikka poika. Omaa +näyttelijätaipumuksia ja ajattelee hiljoilleen pyrkiä mukaan johonkin +turneeseen. Lahjoistaan itsetietoinen. Suuttuu helposti. Hänen sanaansa +ja lupauksiinsa ei voi aina luottaa. + +_Varamäen Sohvi_. Kansakoulujohtokunnan jäsenen tytär. Nuori, +hiljainen, kaino tyttö, jolla on hyvin kauniit hymyilevät silmät ja +keltaiset pitkät palmikot. Sohvista saa heti hyvinkasvatetun +vaikutuksen. Ja omantunnon tarkasti hän ilmaisee seuran heikkoja puolia +Kanteleiselle, kun havaitsee että joku pojista aikoo niitä peitellä. +Tämä ei kuitenkaan millään tavalla tee sitä vaikutusta, kuin tyttö +tahtoisi uuden opettajan edessä edustautua, vaan kaikessa on +jonkunlainen arkatuntoisen sisällisen pakon aiheuttama leima. + +_Juurikkalan Elli_. Muutamia vuosia Sohvia vanhempi, iso tyttö. Rohkea +katse ja puhelias luonne. Taistelun ihminen. Vahva pitämään nuorison +puolta kaikkia hyökkääjiä vastaan. + +Ensimäinen tunti, sitte kun päästiin juttelemaan nuorisoseuran +asioista, kului pelkkään yleiskeskusteluun. Kukin vuorostaan koetti +tehdä käsityksensä ja luonteensa mukaan selkoa kylän oloista ja +nuorisoseuran elämästä. Kanteleinen kyseli, toiset vastailivat. Oli +muuten oikein merkillistä miten vilpittömällä harrastuksella useimmat +tänä iltana olivat asiaan kiintyneet. Tuntui aivan siltä kuin olisi +joku suurlakon vanhaa kumoova ja uusia toiveita herättävä tuuli +puhaltanut läpi koko johtokunnan. Niissäkin, joissa aatteellinen +valistusharrastus oli ennen ollut vain pintapuolinen lippumerkki, +tuntui ajatus nyt liikkuvan syvemmällä. Ikään kuin heidän sieluissaan +olisi näiden päivien kuluessa avautunut kauan sulettuna olleita +salakammioita, joissa elivät ne parhaat vaikutelmat ja ajatukset mitä +he olivat saaneet luetuista kirjoista, nuorisoseurapuheista ja +esitelmistä sekä toverielämästä. + +Kun vihdoin ryhdyttiin käytännöllisesti suunnittelemaan ja järjestämään +vastaista työtä, tunsi jokainen olevansa innostunut. Luottamus asiansa +mahdollisuuteen ja menestykseen oli keskustelun kuluessa kasvanut, +samalla kuin työn tärkeys oli selvinnyt. Kevyt keskustelutapa, joka +alussa pyrki anastamaan ylivallan, oli itsestään muuttunut vakavaksi, +ja nuorten johtokunnan jäsenten katseista loisti kiihtynyt innostus. + +Itse Kanteleinen oli elementissään. + +-- Me koetamme! Jollei tällainen joukko nuoria ihmisiä kykene saamaan +eläväksi nuorisoseuraansa, jossa itsekasvatus-innostus valtaa mielet, +sepä on aivan ihmeellistä! + +Nuorisoseuran varapuheenjohtajaksi valittiin entinen esimies Erkin +Sameli. Eikä hän enää ollenkaan kieltäytynyt. Päin vastoin näytti siltä +kuin olisi Sameli ottanut sen kunnia-asiaksi. + +Sihteeriksi valittiin Juurikkalan Elli, joka vähän vastusteltuaan +suostui. Entistä sihteeriä ei ehdottanut kukaan. Vaikka ei siitä ollut +mitään julkisesti puhuttu, tunsi jokainen tähän epäluottamukseen olevan +varsinaisena syynä sen, että Kuhilasmäen Mikko silloin tällöin haisi +viinalle, sekä että hän ei ollut viitsinyt viime vuodelta laatia +kertomusta. Mikkoon koski epäluottamus. Hän tuli vaiteliaaksi ja +humoristinen tuuli laski. Toiset huomasivat sen ja jotkut olivat +mielissään siitä että oli edes huomannut. Ehkä viisastuu. + +Rahastonhoitajaksi valittiin yksimielisesti uudelleen Koivusen Vihtori. + +Sitten käytiin asioihin. + +-- Ensinnä täytyy saada loppuun hoidetuksi viimevuoden asiat, virkkoi +Kanteleinen. Meillähän ei ollut vuosikertomusta vuosikokouksessa. Se on +nyt viipymättä saatava, sillä sen vaatii hyvä järjestys. Pääseurallekin +on siitä ote ja tilastotiedot lähetettävä, muuten jäämme pois +toveriseurojen joukosta pääseuran vuosikertomuksessa. Ja se olisi +rumaa, eikä siihen ole mitään todellista syytä. Minä ehdotan, että +entinen sihteeri tekee vuosikertomuksen tällä viikolla, että saamme sen +esittää seuran ensi kokoukselle. + +-- Mikon pitää laittaa! sanoi Elli. + +-- Laita itse! tokasi Mikko nyrpeissään. + +-- Hoo! Mikä pakko minulla siihen on? + +-- Miskan se tehtävä on, todisti Kustaa. Tee vain, poika. Häpeänkin +tähden minä ainakin... + +Nauroi. + +-- En minä jouda, intti Mikko, joka oli kokonaan menettänyt äskeisen +iloisen tuulensa. Enkä taida, en jo. + +-- Älä nyt tyhjää änkkää, sanoi Koivusen Vihtori hiljaiseen tapaansa. +Minullakin on jäsenmaksujen keräys puolinaisena, mutta sen toimitan +loppuun nyt vaikka millä tavoin. + +Aikansa kuunneltuaan tätä kinaa, sanoi Kanteleinen: + +-- Kyllähän se Mikon tehtävä on. (Hymyili). Nyt on tiistai. Kyllähän +sinä voit sen saada valmiiksi ensi sunnuntaihin? + +Mikko oli vähän aikaa vaiti. + +-- Koetetaan, sanoi sitten. + +-- Noh! huudahti Kanteleinen. Se asia on sitä myöten valmis. Ja Vihtori +panee kohta kireän matkaan jäsenmaksujen kannossa. + +-- Panen, lupasi Vihtori. + +Ryhdyttiin suunnittelemaan seuraavaa kokousta ja sitä varten ohjelmaa. +Se saatiin muodostumaan verrattain pian sen mukaan kuin Kanteleinen +ehdotti. Ohjelma tuli olemaan: + +Esitelmä maalaisnuorukaisen harrastuksista nykyaikana, pitää opettaja +Kanteleinen; Lausuntoa, Kuhilasmäen Mikko; Voimistelunäytös Erkin +Samelin johdolla; Lukukappale Hiltyn "Onni"-teoksesta, Varamäen Sohvi; +keskustelukysymys: "Miksi nuorisoseuravelvollisuuksien täyttäminen +tuntuu monesta niin hankalalta?" alustaa Koivusen Vihtori. + +Ennen oli kokousten ilmoittaminen ollut hyvin huolimatonta. Nyt +päätettiin painattaa ilmoituslippuja ja määrättiin kaikki paikat, +joihin ilmoituslippuja piti naulattaman tai liisteröitämän, sekä niiden +huoltajat. + +Kanteleinen oli eilen oikein varta vasten käynyt seurahuoneella +tarkastamassa. Hän ehdotti nyt, että johtokunta suun sanan lausumatta +menisi seurahuoneelle yhdeksi päiväksi korjaamaan pahimmin +risaantuneita paikkoja, hieman järjestämään ja siistimään. Hän sanoi +tuonnempana ehdottavansa, että seuran jäsenet saapuisivat sinne +isommalla joukolla töihin, mutta sitä varten valmistaa hän ehdotuksen +sitte kun ehtii nyt vähän enempi perehtyä asioihin. + +Toiset innostuivat tähän kohta. Ainoastaan Mikko veti esteeksi +vuosikertomuksensa. Mutta kun Kanteleinen ilmoitti että tuo päivätyö +tehtäisiin vasta tulevalla viikolla ja Sepän Kustaa sanoi ettei sodassa +yhtä miestä kaivata, sanoi jo Mikkokin ettei hänellä tulevalla viikolla +mitään esteitä ole. + +Vielä otti Kanteleinen puheeksi seuran arkiston. Siitä ei kukaan +tietänyt mitään. Asia päätettiin ottaa ensi kokouksessa puheeksi ja +velvoittaa kaikki seuran jäsenet, joilla vain jotain seuran papereita +on, tuomaan ne nykyiselle esimiehelle. + +Kotiopintoja ja kotiseutututkimusta varten Kanteleinen vielä kertoi +suunnitelmiaan, mutta sanoi niihin palaavansa lähitulevaisuudessa, +samalla kuin valmistetaan nuorisoseuralle kokotalvinen työsuunnitelma. + +Kello oli jo 11 yöllä kun nuorisoseuran johtokunta vihdoin hankkiusi +lähtemään. Kuhilasmäen Mikkokin oli jo saanut paremman tuulensa +takaisin, joten koko parvessa vallitsi hilpeä nousuhenki. Vakavain +asiain kiinteä käsittely oli alkanut lopulta käydä siihen +tottumattomille raskaaksi. Mutta sen korvasi nyt monin kerroin hyvä +tunne siitä, että oli saatu taas nuorisoseuratyö vakavasti jaloilleen. +Jokainen oli ennen parhaimpina hetkinään, kun seuran asiat luisuivat +kenenkään apuun tulematta alemmaksi, sydämessään valittanut, voimatta +omasta puolestaan mitään. Nyt tuntui kuin olisivat yhtäkkiä nuo +valittavat huokaukset tulleet kuulluiksi. Samalla kuin itseluottamus +nousi, kohosi toverihenkikin lamautuneesta tilastaan. Yhtäkaikkisuuden +sumut alkoivat hälvetä. Suuri joukko elämänkysymyksiä ja asioita astui +esiin tärkeinä ja osanottoa vaativina. Suhde koko elämään tuntui +muuttuneelta. Oma asema oli tullut tärkeämmäksi, yhteisten harrastusten +toteuttaminen oli alkanut näyttää mahdollisemmalta. + +Kuu paistoi täyteläisenä tummansinisellä taivaanlaella, joka kuun +lähiympäristössä sai omituisen kellertävän hohteen. Laajan kylän +mäkien, talojen ja etäämmältä häämöttävien metsien rajapiirteet +kuvastuivat kulkijoille kirkkaassa yövalaistuksessa. Kylän nuorille ei +siinä ollut mitään uutta, heille se oli kaikki tuttua, vanhaa. Mutta +Kanteleisen mielikuvituksessa, jonka äskeisen kokouksen vilkkaus oli +saanut elämään suuren hetken, kuvastuivat näissä kuun luomissa +varjoissa runolliset maailmanrannat, joiden sisässä hän oli löytänyt +suuriarvoisen elämäntehtävän. + +Ja hän tahtoi _tehdä_ sen...! + + + + +V. + + +Jokirannan kansakoululla eivät opettajat olleet tahtoneet oikein +viihtyä, joten ne vaihtuivat sangen usein, mikä minkäkinlaisten syiden +ahdistamina. + +Yhden kohtalo oli tämä. Hän riitaantui kyläläisten kanssa siitä, kun +piti auki koulun ikkunoita talvella ja siten kulutti paljon puita. +Johtokunta hermostui, varsinkin kun opettajan järjestelmään sitä paitsi +kuului, ettei lapsia laskettu aamusin kouluhuoneisiin ennen kuin 15 +minuttia ennen lukujen alkamista. Lapset jotka tulivat pitempienkin +matkojen takaa koululle, joka oli yksinäisellä paikalla, eivät +arvanneet tulla niin minutilleen. Ne saivat talvipakkasessa värjöttää +kuistilla, kun muuta eteistä ei ollut. Ovella syntyi järjestäjäin ja +sisäänpyrkijäin kesken monasti suurijyryinen mellakka. Opettajan täytyi +usein rynnätä hillitsemään, jolloin hän ripitti lapsia huudittomuudesta +ja selitti seminaarijärjestystä. Näillä ripitystunneilla sai hän kovan +yskän ja ryki sitten oppilaiden kanssa kilpaa, jolloin joskus lankesi +syyttämään kyläläisiä huonosta kasvattamisesta. Koulun yskä sai +kyläkunnan ensin pohtimaan asiaa, sitte johtokunnan. Ja kun tultiin +kevätpuolelle, haki opettaja toiseen paikkaan ja pääsi. + +Eräs toinen oli ollut taas niin hiljainen ja itseensä sulkeutunut mies, +että kyläläiset, jotka yleensä, kuten syrjäkyläiset ainakin, olivat +puheliaita, epäilivät toisinaan, ettei opettaja osaa ollenkaan puhua, +mörähdellä vain. Suhteet muodostuivat pian sellaisiksi, että kyläläiset +rupesivat tekemään hänestä pilaa takanapäin. Ja kun hän oli vaatimaton, +sävyisä ja arka mies, meni hänkin pois. Sitä kyläläiset valittivat, +sillä häntä pidettiin hyvänä opettajana. + +Kolmas oli ollut kiivas saarnamies. Mutta kun kylällä ei ollut hänen +uskonsisariaan kuin kymmenkunta, muodostuivat näiden kokoukset koulun +kamarissa sellaisiksi yksityisiksi hartaushetkiksi, joista kyläläisten +mielikuvitus loi heidän omaksi pohdittavakseen mitä miellyttävimpiä +juorujuttuja. Johtokunnan täytyi taas sekaantua asiaan. Pidettiin +istunnoita ja tutkinnoita, joiden tuloksena oli uusia juorujuttuja. +Mitään ei todistettu. Mutta kun opettajaa ei saatu muuten +syynalaiseksi, ruvettiin syyttämään häntä vääräoppisuudesta. Niin +saatiin asiaan sekautumaan pappi ja tarkastaja. Opettaja ehti sillä +välin hakea muualle ja johtokunta antoi hyvän todistuksen, jotta vain +pääsisi hänestä. + +Kanteleisen edellinen opettaja oli ollut hyvin "alhainen", +keski-ikäinen mies, jolla oli hieman kirjava entisyys. Hän piti +poskessaan lanskaa ja pikanellaa sekä esiintyi rikkinäisissä housuissa. +Ensimäinen asia, josta kyläläiset rupesivat keskenään opettajastaan +riitelemään, olivat juuri nämä opettajan housut ja tupakka-tukupussit. +Toisten mielestä tämä kansanomaisuus teki hänet yhdeksi opettajakunnan +ensimäisiä alallaan. Kun hänen puheensa siihen lisäksi olivat vielä +hyvin koristelemattomia ja jokapäiväisiä, oli hän ihastuneitten +mielestä juuri sellainen, minkälainen tällaisen metsäloukon +talonpoikaismukulain koulumestarin tulee ollakin. + +Mutta kylässä oli toisia, joitten mielestä tämä ei ollut juuri mikään +opettaja. He olisivat vaatineet opettajalta, että hänellä pitää olla +eheät housut ja ettei hänen suupielestään saisi juosta tupakankura, +joshan nyt suussaan tahtoikin pitää tupakkaa. Hänen puhetapojaan +myöskin moittivat ja sanoivat että opettaja yritti osotella jätkiä. + +Opettaja olisi kyllä, kaikesta huolimatta, jäänyt kauemmaksikin. Mutta +kerran sattui tarkastaja koululle juuri kun opettaja lukittujen ovien +takana erään johtokunnanjäsenen kanssa kurkutti paloviinapulloa. +Tarkastaja oli yksitotinen mies, niin että opettajalle, joka oli +virassaan väliaikainen, tuli taas paikanmuutto murehiksi. + +Kanteleinen sai aivan ensiaikoina monen ihmisen kertomusten kautta +tutustua koulun entisten opettajain historiaan. Kukin kuvaili asiat +aina siinä värissä mihin puolueeseen oli milloinkin kuulunut. + +Uusi opettaja havaitsi pian olevansa kyläläisten jännittävän +uteliaisuuden esineenä. Ihmiset katselivat kysyvinä, puhuttelivat +arasti; mitään erikoisempaa kohteliaisuutta ei osotettu, mutta ei +vihamielisyyttäkään. Ani harva oli pistäytynyt koululla tutustumassa. +Mikä katsoi silmiin tiukasti, kuka kuunteli jokaista opettajan suusta +tulevaa sanaa hermostuneella tarkkuudella. Kamarissa ne silmäilivät +ympärilleen huonekaluja, kirjoja ja seinille ripustettuja opettajan +omia piirtämiä tauluja, sekä ulkona peräilivät huoneiden ovia, aitoja +ja muuta, aivan kuin niistä kaikista etsien kuvaa opettajan luonteesta. + +Pidettyään pari viikkoa pientenlasten koulua ja ehdittyään +lastenkin kautta hieman tutustua kyläkuntaan, tunsi opettaja itsessään +heräävän halun käydä joka talossa ja mökissä tutustumassa. Näillä +tutustumisretkillään sai hän pian havaita, että täällä oli monissa +ihmisissä n.s. luontaista sivistysvihaa, joka persoonia valikoimatta +kohdistui kaikkiin, jotka olivat tahi olivat olleet edes jonkunlaisessa +tekemisessä muun kuin ruumiillisen työn kanssa. He pitivät kansakoulua +ristinä, jonka huipuksi oli asetettu milloin vähemmän, milloin enemmän +siedettävä opettaja-virkamies. Toisissa taas oli missä enemmän, missä +vähemmän uinuvassa tilassa tiedonhalua, joka epäröiden ja harhaillen, +asiallisen opastuksen puutteessa, ikään kuin kiersi milloin mitäkin +satunnaisesti tapaamaansa tukisauvaa. Mutta näiden lisäksi oli +todellisesti edistysmielisiä ihmisiä, joissa heti löysi henkistä +sukulaisuutta. Näiltä retkiltään kotiin palatessaan tunsi Kanteleinen +nuoressa sydämessään monasti ahdistavaa tuskaa. Hänelle kävi +pian selväksi, että opettajain yhtämyötäinen vaihteleminen ja +epäonnistuminen oli täällä luonut valistustyölle vaikeasti voitettavia +ennakkoluuloja. Päästyään milloin minkäkin kyläläisen kanssa puheisiin, +teki hän melkein aina sen havainnon, että ihminen täällä oli aina +alussa ikäänkuin kovan kuoren sisässä. Ne olivat harvasanaisia, +vältteleviä, juroja, -- mutta useimmat ottivat tarkan vaarin jokaisesta +Kanteleisen sanasta, silmäyksestä ja ajatuksesta. Tuntui siltä kuin he +olisivat odottaneet keskustelusta vastausta kysymykseen: ystävä vai +vihollinen? + +Samalla kun Kanteleinen pääsi selville tästä havainnosta, pani hän +merkille, että nämä olivat sangen älykkäitä ihmisiä sekä että he olivat +siitä itsetietoisia. + +Kaikkialla tavattavat kyläennakkoluulot olivat vahvasti kehittyneet. +Vanhemmat ihmiset olivat niiden oikeudesta hyvin vakuutettuja. +Nuoremmista taas muutamat eturivin kulkijat olivat yhtä jyrkästi +vakuutettuja useiden kyläennakkoluulojen luonnottomuudesta ja +epäoikeudellisuudesta. Siitä aiheutuikin vanhan ja nuoren polven välien +jyrkin ristiriita. + +Esimerkiksi Jokirannan kylä oli ylimuistoisista ajoista ollut rikkauden +maineessa. Se oli nostattanut kaikkien kyläläisten rintaa, oli kyseessä +sitte ruotivaivainen tahi perinnöillään asuva talollinen. Rikkaus oli +kyllä, varsinkin oli ollut, tosiasia. Sitä oli polvesta polveen +peritty, saatu muualta tuotujen rikkaitten vaimojen kautta ja nyt viime +vuosikymmenillä metsiä myömällä lisätty. Mutta nykyään se asetettiin +kaiken edistystoiminnan esteeksi. Kun oli Jokirannan talosta, ei +tarvinnut mitään muuta olla, eikä mistään välittää, kyllä tuli elämässä +toimeen. Jos oli puhe kansakoulun läpikäymisestä, nuorison +maatalouskouluihin tahi kansanopistoon menemisestä, aina oli vanhemman +polven vastustuksen perussävelenä, ettei Jokirannan kyläläisten ole +ennenkään tarvinnut elämäntaidon apua ja rikastumiskeinoja muualta +etsiä. Täällä ne on taittu polvesta polveen, ominsa on tultu toimeen, +on ollut vähin muillekin antaa. + +Myöskin oli heillä se käsitys, että Jokirannan kylä on hyvin siivo +kylä. Kylän maineesta oltiin arkoja, joten, jos joku yritti +huononpuoleisella elämänmenolla sitä vahingoittaa, koko kylä oli +yksistä puolin tällaisia yrityksiä vastustamassa. + +Kiertäessään iltasin kylillä, pistäysi Kanteleinen milloin talollisten, +milloin mökkiläisten tupiin. Ensimältä teki sen havainnon, että +vastaanotto melkein kaikkialla oli juroa ja kylmää. Mutta jatkaessa se +muuttui vähitellen. Saattoi tapahtua, että talonväki katseli kulmainsa +alta, kun tuo hieman herrahtava uusi opettaja jonain iltana astui +tupaan, kun oli kaikki arkikunnossa. Mutta se lientyi pian, ihmiset +pääsivät "herra"-orjuudesta, mikäli tieto uudesta opettajasta levisi +hänen edellään. Moniaissa tuvissa otettiin jo vastaan kuin vanhaa +tuttua, naurettiin, sanottiin tervetulleeksi, puhuttiin korotetulla +äänellä ja tarjottiin pyyhkäisty tuoli. Istuin asetettiin lähelle +takkavalkeata jos oli ilta, ja lähelle ikkunaa jos sattui vielä +päivänvaloa. Kamari ei ollut joka talossa sellaisessa kunnossa, että +sinne olisi sopinut viedä. Mutta sen moni emäntä ilmoitti +peittelemättä, aivan kuin pienellä uhmalla, samalla kuin käski kahvia +juomaan tuvanpöydän nurkalle ja sanoi isännälle: + +-- Tule sinäkin, kaadoin sullekin. + +Kaikki eivät antaneet kahvia. Aluksi se näytti johtuvan +välinpitämättömyydestä, kuten Kanteleinen arvaili. Mutta sitten hän +havaitsi, että oli perheitä, joissa ei kahvia juotu ollenkaan. Ne +arkailivat nähtävästi alussa uusia tapojaan, mutta jo vihdoin rupesi +tulemaan -- voileipä ja maitolasi. Siitä sitte juteltiin monessa +talossa: oli tuumattu vähentää kahvinjuontia, se kun on ulkomaista ja +tulee niin kalliiksi. Kanteleinen huomasi yhä useammin ihmeekseen, että +monetkin, joiden oli vielä äsken luullut olevan häntä vanhoillisempia, +mennä porhalsivat hänen edellään! Hänhän ei ollut ehtinyt vielä tulla +kahvista ehdottomasti raittiiksi, mutta ajatellut hän sitä oli. Nämä +olivat myöskin ajatelleet, ja samalla toteuttaneet sen. Kyläläisten +esimerkki ajoi hänet itsensäkin kotona toteuttamaan kahviraittiutta. +Vieraissa käydessään piti hän asian vielä avoinna, juodakseen siellä +missä tarjotaan, jottei tarvitsisi loukata ketään. + +Kerran tuli tästä puhe ukko Varamäen pikkutuvassa. Sohvi oli keittänyt +kahvit ja tarjosi Kanteleiselle ja isälleen. Ukko oli vahva +tupakkamies, poltti ja piti poskessaan. Mutta viinasta oli hän raitis. + +Kun nyt Sohvi tarjosi kahvia, sanoi Kanteleinen: + +-- Olenkin ollut muutamia viikkoja kotona ilman kahvia. + +-- Ja kylässäkö juot? tokasi ukko. + +-- Olen juonut, missä on tarjottu, etten loukkaisi. + +Ukon suu meni tuttuun kiusoittelevaan hymyyn: + +-- Ryyppäätkö viinaakin missä vain tarjotaan, ettet loukkaisi? + +-- En ... en toki! + +-- Mutta miksi sitten kahvin suhteen olet arempi? + +Kanteleinen joi juuri kahvia ja tunsi joutuvansa omituisesti hämille, +sillä hän ei todellakaan voinut selittää miksi. + +Ukko Varamäki asetti piipun takalle tupakkapönttöön, purki mällin ja +asetti sen sanomalehtitilkulle muurinotsikolle odottamaan. Sylki sitä +varten asetettuun vesikuppiin ja otti kahvia. + +-- Minä olen ollut 25 vuotta raitis viinasta. Ja kun lopetin kerran, en +ottanut missään. Minun mielestäni nuorten pitääkin opetella olemaan +raittiita kahvista, varsinkin kun on opettaja ja muiden esimerkki. + +-- Voi tuota isää, harmitteli Sohvi. + +-- Mitä? Tottahan minä nyt teille nuorille saan sanoa mitä ajattelen. +Vai onko se niin tyhmää, häh? + +-- Kaukana siitä, vakuutti Kanteleinen. + +-- Sitä minäkin, totesi ukko, laski kupit kädestään ja kokosi +tukupussinsa uudestaan poskeensa. + + + + +VI. + + +Tarkastus nuorisoseuratalolla oli toimitettu. Kanteleisen ohjelma oli +valmis: Kaikki työkuntoiset miehet seurahuoneelle iltakökkiin panemaan +taloa asuttavaan kuntoon! + +Kyllä siitä moni pelästyi. Yksin johtokunnan jäsenetkin kävivät +harvapuheisiksi. + +Tänne seurahuoneelleko oikein puutöihin? Ilman palkkaa iltansa +kuluttamaan täällä, kun toiset laiskoina saavat olla missä haluavat... +Ja sitte tulevat tänne pyhinä ja särkevät kohta kaikki, niin ettei +siitä ole yhtään mitään hyvää... + +Mielikuvitukset elivät. Siellä vilahteli lukemattomia hupaisempia +illanviettotapoja houkuttelevina ja lumoavina kuin kevätpurot. + +Mitä oli niiden rinnalla seurahuone, jossa piti tehdä työtä! Sehän oli +sulaa järjettömyyttä, kun ei kerran ollut mitään pakkoa. + +Olisi toista, jos kaikki tulisivat. Mutta ne eivät tule. Eivätkä pysty! +Kuinka sitä sitte muutamat tulisivat ilman palkkaa? + +Mutta Kanteleinen jatkoi rauhallisena esittelyään: + +-- Näin syksyiset työpäivät loppuvat tavallisesti aikaiseen ja meille +jäävät pitkät illat... Kokoonnumme parina iltana viikossa, nähdäksemme +mille maistuu puunhaju ja työnhuvi siellä, missä moni on ennen vain +hypellyt ja voimistellut. + +Puhuuko se oikein totta? Miehen silmä on saanut kiinteän tuikkeen, +äänessä karahtaa omituinen käskijän sävel... + +Pojat kummastelevat ja katsovat vielä uudestaan Kanteleista. Joku alkaa +jo ihmettelystään tauota. Se voisi kenties olla mahdollista? Voisi +siinä olla hauskaakin sille joka osaa... + +Kanteleinen sanoo, että seurahuoneen lämmitysvehkeet on ensin +kuntoonpantava. Hän kutsuu kylän muurarin, näkyypä se olevan mukava +mies. + +Todellakin! Muurilaitoksia katseltiin joukolla. Mahtaako muurari vaatia +paljonkin näiden kuntoonpanosta? + +-- Noo, ei niinkään paljoa kuin mahdollinen tulipalo veisi, jos +sellainen... + +Ja sitten ne penkit! Ei ollut ennen tullut huomatuksikaan, miten ikävän +näköisiä ne olivat. Totta kyllä, että ne alkuaankin oli tehty vain +hätävaraksi, silloin kun seurahuone laitettiin. Sillä välin on niitä +säästämättä pidelty, niin kuin pidetään sellaista, josta ei ole mitään +lukua. Tästä kaikesta oli niihin jäänyt monta merkkiä. Sitä paitsi oli +luonto puolestaan niitä pidellyt, vedellyt kaltoiksi ja ontuviksi. + +Tuolien ja pöytien laita oli sama. Tuoleja oli aikoinaan ostettu kaksi +tusinaa, mutta nyt niistä oli vain kuusi sellaisessa kunnossa, että +pysyivät omin neuvoin pystössä ja kaksi sillä tavoin, että niiden +jalkoja oli vahvistettu saharivun kappaleilla. + +Pöydistä yksi seisoi puhtaasti omin neuvoin, mutta toisen katkaistu +jalantynkkä nojasi mukavasti kulmapenkkiin ja kolmas lepäsi näyttämön +nurkassa piilossa, vaivojansa sentään huutamatta. + +Seinillä riippui joitakuita kehyksettömiä, tomuisia kuvatauluja. +Ikkuna-uutimet oli kekseliäästi solmiteltu tarkoituksella saada revityt +ja liatut kohdat peittymään solmujen sisään. Näyttämö oli kuin sodan +jäleltä, ikäänkuin olisi vihollinen siellä majaillut ja lähtenyt sitte +äkkinäisen yllätyksen humalassa. -- -- + +-- Eivät ne taida tulla tänne, virkkoi vihdoin Kuhilasmäen Mikko, +jonka silmäin eteen ehdotettu työ kohosi voittamattomana ja +mielikuvituksellisena jättiläisyrityksenä. Eipä sillä, ettei hänkin +olisi pitänyt sitä tarpeellisena! Oikeinhan tässä todella sai hävetä, +mutta ... kun eivät ne kuitenkaan tule. + +-- Niin noh, tuleehan niitä aina joitakuita, kuten sinä ja minä ja... + +Pisteleekö se? Mikko vilautti kysyvänä. Mutta Kanteleinen katseli +rauhallisesti ja varmana hymyillen, kun Mikon vakoileva katse arkana +pakeni. + +-- Eivät ne kaikki tällaisiin töihin pystykään, virkahti Koivusen +Vihtori ja katsoi tuijotellen Kuhilasmäen Mikkoon, ikään kuin jotain +tarkoittaen. + +-- On niitä sellaisiakin jotka pystyvät, murahti Erkin Sameli. + +Sepän Kustaa vihelteli hieman syrjässä mestarillisesti erään +näytelmäkappaleen laulua, ottamatta osaa neuvotteluun. Se ei kuulunut +hänelle, koska häntä ei ollut tällä viime kerralla luotu puumieheksi. + +Asia päätettiin. Tahi oikeammin, sen päätti Kanteleinen johon yhtyivät +Koivusen Vihtori ja Erkin Sameli. Seurahuoneelle kerättäisiin muutamia +höyläpenkkejä koulusta ja kylältä ja aineksia pyydettäisiin +talollisilta. + +Vähää myöhemmin alkoi nuorisoseuratalolta parina iltana viikossa kuulua +iloisesti laulava höylänääni, kirveen pauke ja sahan sihisevä rauske. + +Ensi kerroilla kun poikia kutsuttiin tuli todella, kuten oli +ennustettukin, muutamia vain. Mutta pian sai harrastus käänteen. +Kylässä heräsi tämän nuorisoseuratalolla tapahtuneen työnvaihdoksen +johdosta tavaton uteliaisuus. Kolmantena iltana kun nikkaroitiin tuli +sinne niin paljo väkeä, ettei jalka tahtonut jakaapua. Suurin osa ei +kuitenkaan tahtonut ajatellakaan muuta työtä kuin poltella paperossia +ja kädet taskuissa istua päältäkatsojina. Toiset taas tahtoivat +töikseen tyrkkiä ja vääntää toisten tyhjäntoimittajain kera. + +Kanteleisen täytyi ottaa komentava ryhti. Kukaan ei saanut polttaa eikä +ollenkaan riehua ja vääntää. Työtä tarjottiin kaikille. Ken ei muuta +voinut, sai käydä kylästä aineksia keräilemässä. Niskoittelijat +alkoivat näyttää luontoaan. He olivat täällä aina saaneet olla vapaina +eivätkä aikoisi nytkään ketään ujostella. Jos joku meinaisi sellaista, +niin he pian suuttuisivat. Eivätkä he ainakaan tätä opettaja-poikasta +viitsisi pakosta totella. + +Kun tämä ajatustapa alkoi puhjeta teoiksi ja sanoiksi, nostivat +työssäahertavat heti sotaäänen ja ilmoittivat kohlivin sanoin menevänsä +omavelkaiseen takuuseen siitä, mitä opettaja oli sanonut. Ja joka ei +usko, sille asia kyllä todistetaan. Tämä vaikutti, että rähinäpojat +puikkivat tiehensä, mutta toisia, jotka olivat hiljaisina katselleet, +ryhtyi töihin. + +Ilta illalta kasvoi työinto. Moni poika pyyhkiessään hikeä otsaltaan +nauroi, että hän hikoilee aivan kuin hyppylattialla. Monen työtaito oli +heikko, mutta opettajan innokas ohjaus heitä rohkaisi siihen määrään, +että syntyi oikein tosiyrityksiä. + +Kanteleinen oli laatinut piirustuksia pöytiä, tuoleja ja penkkejä +varten, kaikki suoraa, lujaa mallia. Mitä enemmän työ edistyi ja +onnistumisen mahdollisuus alkoi näyttää varmalta, sitä suurempi työnilo +valtasi mielet. Iltasin ei tahdottu ehtiä ollenkaan poislähteä. Mutta +Kanteleisen täytyi katsoa, etteivät saisi kylässä ruveta valittamaan +sitä, että seurahuoneella rehkitään yöt, niin ettei sitte aamulla tahdo +jaloilleen saada. + +Poikain työillat nuorisoseuratalolla alkoivat pian herättää kylässä +yleistä huomiota. Tuntui kuin koko Jokirannan yleinen mielipide olisi +tämän johdosta värähtänyt. Mitähän ne nyt oikein siellä meinaavat? +kysyttiin ja tirkistettiin, kun pimeän läpi loisti ikkunoista tuli, +kuului työnpauke, vihellys ja joskus laulukin. + +-- Mitäkö? joku otti vastatakseen. Pahojatekojaan paikkaavat. Ovat +särkeneet penkkinsä ja pöytänsä, niitä ne nyt uusivat. Hän oli ollut +katsomassa. + +-- Saadakseen sitte taas särkeä. + +-- Ei ne niitä enää särje, kun itse tekevät, vakuutti joku toinen. + +-- Tämä uusi opettaja kuuluu olevan mukava. Se niitä nyt komentaa. + +-- Kuuluu olevankin vain torpan poika. + +-- Ilmankos... Ei suinkaan se sinne renkien ja Jussien joukkoon +menisikään, jos olis korkeampia säätyjä. + +-- Mitä mahtaa siitäkin koulunpidosta tulla, kun opettaja +poikajoukoiss' kaiket illat häärää? + +-- Anna sen häärätä! sanoi edellinen. Ei se hulluinta ole, jos se nuo +klopikat saa paremmille tolille kuin mitä ne tässä ovat olleet. + +-- Enhän minä, toinen oli valmis peruuttamaan. Hän oli sanonut vain. + +Kylä odotti melkein henkeä vetämättä. Oltiin niin ymmällä, ettei tietty +oikein, pitikö niitä ruveta kehumaan vai haukkumaan. Mutta varmuuden +vuoksi talolliset antoivat lautoja ja koivuja. Oli jotain olemassa, +joka vakuutti mieliin että oli parempi antaa kuin kieltää. Varsinkin +kun muutkin antoivat. Jokirannassa oli jotain sulamistilassa. Sitä ei +kukaan huomannut. Se tuli niin valmistamatta. Seurahuoneella kohosi +mieliala ilta illan jälkeen. Höylä sai yhä laulavamman äänen, ja +kuusipuun kuiva pihkanhaju täytti tuvan aivan kuin parikymmentä vuotta +takaperin iltasin, kun vielä oikein puhdetöitä tehtiin. Vanhatkin +miehet tulivat jo sieraimiinsa vetämään. Se tuntui niin tutulta ja +somalta. Kun kävelivät seurahuoneelta kotiinsa, puhuivat he entisistä +ajoista... + + + + +VII. + + +Työiltojen jatkuessa kasvoi osanottajain innostus yhtä myötään. Heitä +oli kaikkiaan hyvä joukko toistakymmentä. Koivusen Vihtori oli +vanhastaan tunnettu puumieheksi. Hän teki pöytää, Varamäen Iikka +apulaisenaan. Tämä Iikka oli 17-vuotias poika, renkinä Varamäen +nuorella isännällä. Poika oli tekijäsukua. Oli todellakin somaa katsoa, +miten tämä pari teki työtä yhdessä. Vihtorilla aina vakaa, juro katse, +täynnä itsetietoista sisällistä vakaumusta, joka kaikki pyöri tämän +työn ympärillä. Karvalakki oli miehellä syvällä päässä, aivan kuin +periaatteen vuoksi sekin, vaikka hiki tippuikin usein pitkin +poskipäitä. Iikan lakki lensi usein alotettaessa ensitöiksi naulalle ja +silmistä loisti kirkas, hieman vallaton mieli. Näiden silmien loiste +sai aina sisäisesti nauttivan, tarkkaavasti hymyilevän ilmeen, +kun poika sattui pysähtymään työssään ja katselemaan muutamaa +vuotta vanhempaa toveriaan, jolta hänen mielestään työ kävi niin +puhtaasti. Heillä näytti olevan hyvät välit. Iikka oli kohottanut +Vihtorin esikuvakseen. Tämän puheet otti hän opikseen samoin kuin +työntekotaidonkin. Se ei kuitenkaan voinut hillitä vallattoman iloista +nuorta poikaa joskus nauramasta, kun sattui huomio kiintymään toverin +syvälle päähän painettuun lakkiin, jonka alta kaksi älykästä silmää +vaivoin saattoi nähdä ja hiki virtaili valtoinaan. + +-- Pane se lakki pois, kun sä niin hikoilet, kehotti Iikka joskus. + +Toinen silloin sysäsi karvalakkia hieman peremmälle, mutta ei +aikonutkaan ottaa pois, ei myöskään sanonut mitään. + +Vihtori taas toisinaan pysähtyi katselemaan nuoremman toverinsa +höylänlykkäystä, puukon käyttelyä ja kirvesveistosta. Silloin voi hänen +totisista silmistään näkyä hymyä ja joutui odottamaan että siellä +kielen päällä pyörivä kehumasana putoaisi. Välistä sellainen sana jo +livahtikin, mutta useimmiten jotenkin kynityssä ja laihdutetussa +asussa. Se saattoi muodostua matkalla pikkuohjeeksikin. Mutta silti +ymmärsi Iikan herkkä korva äänensävystä esikuvansa kehuvan ajatuksen. +Poika vilautti silmiään, tunsi olevansa kiitoksesta hämillään, mutta +kätki sen visusti heräävän kunnianhimonsa taimitarhaan. Tällaisessa +tapauksessa aiheutui usein työkalun tarkastus. + +-- Tuo höylä ei vie puhtaasti! Hän katsoi asiantuntijan tarkkuudella +höylänterää, löi sen irti, etsi hiomakiveä vanhan, tottuneen nikkarin +vakavalla, hätäilemättömällä tavalla. Sillä aikaa Vihtori alotti taas +työnsä. Näin jatkui illasta toiseen. Joskus Iikka suoraan kehäsi +Vihtoria. Silloin tämä ärähti. + +Myöskin Erkin Sameli oli tekomies. Hän oli ottanut urakakseen muutamia +tuoleja. Toverina oli hänelläkin nuorempi poika, jonka osa rajoittui +aluksi sarvihöylän vetoon ja vähäarvoisempiin avustuksiin. Työ +heiltäkin sujui hyvin. Sameli oli havainnut, että pojalla oli +taipumuksia, mutta ettei hän ollut saanut tähän saakka mitään +alkuopastusta. Hän rupesi tämän havaittuaan ohjaamaan työtoveriaan, +Niilo Mikkonen oli tämän pojan nimi. Hänen rohkeutensa ja +itseluottamuksensa alkoivat nousta innostuksen kera. Kun oli +muutamia iltoja oltu koossa, alkoi Niilo olla aina ensimäisenä +nuorisoseuratalolla, vaikka hän asui muutamain kilometrien päässä kylän +etäisimmässä kolkassa. Tämä herätti jo toisten ikätoverien huomiota. +Miten se niin aikaiseen ehtiikin? he toisiltaan kyselivät. Muuan pari +juoruili takanapäin, että kun ei Niilon tarvinnut muka tehdä kotona +juuri mitään, hän jouti hyvin. Heidän piti tehdä enemmän, uskottelivat. +Ei tässä ollut perää. Mutta se oli totta, että Niilon kotona ei ollut +höyläpenkki ollut kunnossa niinä vuosina, joina Niilo olisi voinut sen +ääressä yritellä. Hän oli sen nähnyt solan orsilla rujona ja jalatonna. +Poika ei ollut koskaan siihen kiinnittänyt mitään huomiota. Mutta nyt +oli hänen sielussaan jotain herännyt. Höyläpenkki veti puoleensa aivan +kuin viulukin, jota hän oli viimeaikoina opetellut soittamaan. Ja kun +höylä alkoi ottaa eheitä lastuja, valmistumassa oleva tuolinjalka saada +määrätyitä muotoja, juuri sellaisia kuin tahdottiin, kuin hän itse +tahtoi, valtasi pojan yllättävä, kuohuva iloisen tyydytyksen tunne, +aivan kuin olisi jotain hyvin valtaavaa intohimoa kutkutellut. Se häntä +seurahuoneelle veti niin aikaisin. + +Erkin Samelin luonne oli sellainen, että hän kaipasi aina hieman +kehumisia, säilyttääkseen kykynsä innostua. Niilo ei ymmärtänyt tätä. +Mutta hän kehuskeli Samelia sisällisen tunteensa kuohuvasta +vaatimuksesta, hyvässä uskossa, ilman vähintäkään vilppiä. Se teki +Samelille hyvää. Hän innostui opastamaan toveriaan suurella halulla ja +ohjasi hänet viipymättä tekemään vaativampiakin töitä. Oli todellinen +nautinto nähdä tätä paria. Siinä oli yhteishenki saanut oikein +persoonalliset muodot. + +Kuhilasmäen Mikko oli ollut kahtena iltana mukana, mutta sitten jäänyt +pois. Hän ei osannut mitään täällä tehdä ja tunsi itsensä liian +ylpeäksi ja vanhaksi harjoittelemaan. Jotkut laskivat hänestä hieman +pilaa, mutta pian sai hän jäädä rauhaan, toveripiirin ulkopuolelle. +Eikä häntä muistettu moneen viikkoon, ennen kuin hänen nimensä taas +pujahti esiin muutaman ikävän juorujutun yhteydessä, joka ilmeisesti +yritti Mikkoa aivan liioitellen mustata. + +Sitä vastoin Sepän Kustaa oli etsinyt työtä toisten seurassa. Hän +tunnusti rehellisesti ettei hänestä ole puusepäksi, eikä ikänä tule +olemaan, mutta hän tekisi ja maalailisi kulisseja, jos se sopisi. Ja se +sopi. Kanteleinen itse ryhtyi Kustaata apuamaan kehysten kokoamisessa. +Kustaa ompeli paikat rikkinäisiin kaukaisiin ja alotti maalauksen. +Hänellä oli tähän työhön vanhaa tottumusta, sen toiset pojat tiesivät +ja Kanteleinenkin nyt näki. Maalattiin metsäkulisseja. Kanteleinen teki +Kustaalle selkoa perspektiiviopista. + +Kustaa veteli kankaalle perusviivoja. Hän ei ollut koskaan ennen +kuullut mitään perspektiiviopista. Mutta hän sovellutti sitä heti. + +-- Näinkö? + +Kanteleisen täytyi ihmetellen tunnustaa, että tässä kulissimaalarissa +oli niin valtaava annos todellista taiteilijaa, että... + +-- Katsokaahan! huusi hän paukkuvaan, sihisevään ja hälisevään saliin. +Päät kääntyivät näyttämölle päin. Kanteleinen asetti rinnan kaksi +metsäkulissia ja näytti lampulla. Kustaa, silmäkulmat tiukasti rypyssä, +kiirehti vielä sudillaan parantelemaan eräitä kohtia, hokien hämillään: + +-- Ei ne ... ei ne vielä... + +-- Onko hyvä? huusi Kanteleinen katsojille. + +Joku alkoi taputtaa käsiä ja toiset yhtyivät siihen niin välittömästi, +että itse arkatuntoinen Kustaa näytti tuntevan sen vilpittömyyden. + +-- Mitäs ne tyhjää... + +Hän yritti nauraa, mutta se ei onnistunut. Sitte hän koetti viheltää +"Laps' Suomen", jota viime aikoina oli paljon laulettu, mutta huulet +värisivät. Hän oli hämillään. Ennen, kun häntä oli kehuttu, ei se ollut +vaikuttanut tällä tavalla. + +Taputus höyläpenkkien ääressä oli laannut ja huomio taas kiintynyt +kullakin omiin töihinsä. Näyttämöaukon vieressä seisoi muuan mökinmies +ja kädet housuntaskuissa tuijotteli Kustaan maalaamia puun kuvia. Hänen +vieressään seisoi pari pientä poikaa sama lumouksen ihmettelevä ilme +silmissä. + + + + +VIII. + + +Alussa olivat pojat ehdottaneet, ettei Kanteleinen itse ryhtyisi +töihin, pitäisi vain huolen johdosta. Siihen hän ensin oli +taipunutkin, varsinkin kun oli niin paljon ohjattavaa sekä juoksi yhtä +myötään katsomaväkeä, joka tarvitsi selittäjää, puhetoverin tai +järjestyksenpitäjää. Mutta pian hän kyllästyi tähän. Sellainen tuntui +liian paljon johtajan, poliisimiehen tai tyhjäntoimittajan osalta. Jo +muutaman illan kokeiltuaan hän oli havaitsevinaan, että se uhkasi +rikkoa toverisuhteita. Moni, joka täällä teki työtä, oli arka ja +epäluuloinen. Vielä enempi oli siihen taipumusta monella katsomassa +kävijällä. Kanteleinen tiesi vanhasta kokemuksesta kotikylältä, että +toverisuhde pysyy aina lujana niin kauan kuin tehdään samallaista +työtä, mutta pyrkii heti jäähtymään ja joutumaan kieroon, kun toinen +alkaa töikseen lukea ja asua huoneessa, toisen liikkuessa +ruumiillisissa askareissa ulkona. Suhteeseen ilmestyy ikään kuin joku +hämäräksi tekevä valonhimmentäjä, toverielämä käy harvasanaisemmaksi, +ajatukset alkavat kulkea eri teitä. + +Ja jos ne, nämä pojat, täälläkin alkavat tehdä ajatuksilleen sellaisia +omia, uusia polkuja, joille ne eivät ota minua mukaansa, niin minä jään +yksin "perään katsomaan" kun ne pillastuvat ja jättävät... + +Siihen ei hän suostu! + +Kanteleinen toimitti koululta seurahuoneelle höyläpenkin ruvetakseen +tekemään puheenjohtajakoroketta ja pulpettia. + +Apulaisekseen keksi hän Peltosen rengin, Juhon. Tämä oli 30:ssä oleva +nuorimies, jolla oli hyvän työmiehen maine, mutta joka viime vuosina +oli ruvennut ryypiskelemään, usein muutamien isäntämiesten joukossa. +Juhokin oli tullut eräänä iltana katsomaan. Kanteleinen tunsi miehen +kykyjä siitä, kun oli nähnyt hänet Peltosella korjaavan rikkoutunutta +reenketaraa. + +Kun Kanteleinen rupesi houkuttelemaan Juhoa kanssaan töihin, tapahtui +se aluksi tuttavallisen leikin varjossa. Juho vastusteli sillä, ettei +hän osaa ja että pitää hoitaa hevosia kotona. Kanteleinen havaitsi +pian, ettei vastustus ollut aivan ehdottoman jyrkkää. Jostain syystä +teki hänen mielensä saada Juho mukaan. Kävikin jo kysymässä itseltään +isännältä, sallisiko tämä rengin tulla seurahuoneelle iltapuhdetöihin. +On hieman vaikea sanoa, mitä kansakoulujohtokunnan esimies tästä +ajatteli, mutta suostumuksensa hän antoi ja lupasi, että hevoset hän +kyllä hoitaa itse niinä parina iltana viikossa, mitkä Juho höyläilee +seurahuoneella. + +Näin tuli Juho mukaan. Kanteleinen huomasi heti saaneensa erikoisen +työtoverin. + +Nuoren opettajan lempiaineita seminaarissa olivat olleet puutyöt. +Päästötodistukseensakin oli niistä saanut 10. Sama innostus eli yhä. +Hän oli laittanut oikein komean pulpettipiirustuksen. Kun hän näytti +sitä Juholle, epäili tämä että se olisi liian suuritöinen, ja lausui +sen aivan kuin urakkamies, epäilemättäkään ettei sitä saataisi kuntoon, +jos vain olisi aikaa. Kanteleinen lohdutti sillä, että jos Juhon aika +kävisi täpäräksi, hän voisi jatkaa yksin. Siihen Juho taas sanoi, että +jos sitä kerran ruvetaan tekemään, niin valmiiksi asti se tehdään +yhdessä; hän ei ole orja, vaikka on renki; jos isäntä niin vähällä +väsyy hevosten hoitelemiseen ja alkaa ikävöidä häntä iltasin pitkin +penkkiä lojumaan, niin odottakoon. Mies tuntui alkavan lämmitä. + +-- Miksi eivät isännät laita kelvollisia työkaluja, että sais edes puun +valkoiseksi! + +Juho katseli tätä sanoessaan Kanteleisen pitkäähöylää, jonka tämä oli +tehnyt kesätöikseen. Höyläpenkillä oli muitakin uusia työkaluja. Rengin +silmissä alkoi jotain elää, aivan kuin kauan uinuneet vaistot olisivat +ruvenneet toimimaan, herättäen miehen sielussa uusia tahi harvinaisia +ilonväreitä. Tuo katse siirtyi työkaluista lautavarastoon, jota +Kanteleinen asioikseen hitaasti, valikoiden liikutteli. + +Milloin lie takkikin jo lentänyt Juhon päältä. Kanteleinen havaitsi sen +vasta kun mies jo käsitteli lautoja, rivakoin, itsetietoisin ottein. +Oli todella soma katsoa. Jokainen silmänisku, äännähdys, ruumiinliike, +ote -- kaikki kuvastivat toimimaan ruvennutta rajua työnhalua, joka +etsi tyydytystään. Äskeinen, hieman hidasteleva, venyttelevä, +kaksimielinen "ollako vai ei" oli miehen jättänyt. + +Siinä oli 30-vuotias talonpojanrenki, jolla kylässäkin kyllä oli +kuuluisan työmiehen maine. Hän oli nuorempana ollut taloissa, joissa +olivat jonkullaiset puusepän työkalutkin, ja oppinut niitä luontaisten +lahjojensa avulla käyttelemään. Mutta nyt jo moniaina vuosina oli hän +palvellut renkinä sellaisissa taloissa, joissa ei ollut edes +höyläpenkkiä. Silloin ei ollut illoiksi muutakaan tehtävää. Pitkät +puhteet venyttiin pitkin raheja tai istuskeltiin naapureissa +juttuamassa. Halu katosi siihenkin mitä olisi mahdollisesti voinut +tehdä vaillinaisilla työkaluilla. Kun sitte alkoi kylässä liikkua +viinankauppaajia ja Juhokin sattui silloin tällöin ryyppyseuroihin, +korvasi tästä johtuva toimeliaisuus uusine huveineen pitkien syys- ja +talvipuhteiden työttömyydestä johtuvat ikävyydet. + +Niin olivat Juhossa parin, kolmen vuoden kuluessa kasityöhalut +uinahtaneet. Hän ei enää usein niitä edes muistellut. Mutta nyt, +jouduttuaan kosketuksiin "tuon miehen", opettajan kanssa, hän oli +joutunut omituiseen innostuksen tilaan. Tässä verrattomia työkaluja, +hänen käytettävikseen! Työ, arvokkaampi kuin ne, joita hän oli ennen +yritellyt, Samalla kuin innostus nousemistaan nousi, tuntui kuin +nuorempana joskus elävästi tunnettu mielihalu, jota oli niin hartaasti +aikoinaan nuoruuden utukuvista selvitellyt, olisi nyt odottamatta +tipahtanut selviönä kuin taivaasta, siihen käsin kosketeltavaksi... + +Mutta tämän ihmeellisen ilontunnon pohjalla pysyi vaikutusvaltaisena +eräs ikävä muisto, joka kalvoi mieltä. Hän oli kerran, kun Kanteleinen +oli pitänyt puhetta, päissään viheltänyt ja rähissyt tuolla toisessa +huoneessa, aivan tarkoituksella tehdäkseen kiusaa. Sinne oli tultu +suhdittamaan, mutta hän kiihtyi vain. Ja siinä ympärillä oli ollut +parvi nuoria poikasia, jotka häntä yllyttivät. Vihdoin oli tullut +Kanteleinen ja pyytämällä pyytänyt olemaan hiljaa. Silloin hän tunsi +kiusanteosta niin suurta iloa, että heti kun opettaja sulki oven alkoi +hän uudestaan Peltosen pikkuoriin tavalla hurjasti kiljua. Pojat +pitivät häntä mestarinaan ja nauroivat katketakseen. Hän oli niihin +aikoihin kuullut uudesta opettajasta niin paljon kaikellaista, että +hänen mielestään kuului asiaan, että kylän paras renki näyttää sille, +mikä on kylän yleinen mielipide, ja ettei hän omasta puolestaankaan +aijo kaikellaisia herraspoikasia totella eikä lakitella. + +Ja nyt se sama mies seisoo tuossa, aivan lähellä. He rupeavat tekemään +yhdessä työtä, samaa työtä, yhteisillä työkaluilla. Yht'äkkiä kuohahtaa +aivan kuin joku sielun pohjasakkakerros. Hän elää silloisessa +mielentilassa muutaman silmänräpäyksen. On jo melkein ääneen +pääsemäisillään: "Piruakohan se tuo mies oikein meinaa?" Silloin katsoo +hän kulmiensa alta Kanteleista sivulta päin. -- + +Kanteleinen oli seurannut työtoverinsa alkuvalmisiuksia. Havaittuaan +millä mielenkiinnolla tämä kävi kiinni, vavahti Kanteleisen nuori +opettajasydän. Jo ennen oli hän pitänyt tästä miehestä, huolimatta +siitä, että se oli päissään ilkeä. Nyt hänen havaintonsa varmistuivat. +Seuratessaan miten Juho ensin tarkasteli höyliä, sitten tempasi +lautakasaa, sitten ... oli hän huomaavinaan, tahi ainakin kuvitteli +sitä, miten sisäinen, kauan uinaillut luonteentarmo yht'äkkiä tuossa +miehessä heräsi ja alkoi toimia. Se pani _heittelemään_ kaikkea mikä +käsiin sattui, höyliä ja lautoja. Juho nousi Kanteleisen silmissä aivan +huomaamatta. Hän löysi itsensä yht'äkkiä ajattelemasta uutta työnjakoa, +aivan tasa-arvoista, jossa kumpainenkaan ei ole mestari. Samalla +vallitsi joku salainen tunne siitä, että tuo mies on nopeampi, rajumpi, +aikaansaavampi, joskin hän itse taas mahtanee osata hieman enemmän ja +hienommin. -- + +Kanteleisen silmä sattuu Juhon silmäterään juuri silloin kun tämä +kulmiensa alta katsoen tutkii: "Piruakohan se tuo mies oikein meinaa?" + +Kanteleisen totinen katse saa hymyä. Hän ei lue Juhon silmäniskun +sisältöä, vaan äskeisen oman ajatuksensa jatkona kysäsee: + +-- Osaatko kiillottaa? + +-- En minä... + +Se tuli epämääräisesti. Kanteleinen jäi siihen käsitykseen, ettei Juho +ole aivan vieras sillekään taidolle. + +Yht'äkkiä kohotti Juho katseensa lautaläjästä, mihin se äsken oli +arkana paennut, astui askeleen Kanteleista kohti ja kysyi: + +-- Kuinka opettaja arvelee... + +Kysymys koski jotain osaa työstä. Äänessä oli jo luottava, vilpitön +kaiku. + +-- Sano Väinöksi vaan, Juhoksihan minäkin sinua... + +Juhon suu meni nauruun ja silmäkulmassa vilahti taas jonkinlainen +epäilyksen piirre. Mutta se haihtui sieltä, kun Kanteleinen ryhtyi +selitellen antamaan vastausta työtoverinsa äskeiseen kysymykseen. + + + + +IX. + + +Puhdetöiden jatkuessa nuorisoseuratalolla alkoi siellä käydä kylän +isäntäväkeä vakinaisina katsojina. Joskus tuli vaimoväkeäkin. +Ensikerroilla ne sanoivat tulleensa katsomaan mitä täällä tehdään. +Mutta sitten miehet rupesivat juttelemaan että täällä käydään +huviksensa. Kehuivat että on oikein hupa katsella kun työ noin käy. +Vihdoin joku lausui ajatuksenaan, että opettajan pitäisi oikein +vasituisesti ruveta opettamaan puutöitä noille muillekin kylän +"klopikoille", kun eivät ne enää osaa mitään. Asiaa pohdittiin vahvasti +penkkikeskusteluissa talvipuhdeiltoina. Seurahuoneelta ei ollut tähän +ehdotukseen vielä saatu mitään varmaa vastausta, mutta kylän +kauppapuodista alettiin kysellä höylänteriä, puraita, vintilöitä, +sahoja, puuviiloja y.m. Kauppias sai varustaa tätä laatua tavaroita +aivan uuden varaston. Vanhat höyläpenkit vedettiin esiin heinien alta +tai otettiin alas ulkosuojain orsilta ja tuotiin tupiin. Niitä +tarvitsivat enimmäkseen hyvin nuoret, nuorukaisiksi kypsyvät pojat ja +kansakouluoppilaat, jotka tahtoivat kotona jatkaa käsitöitään. +Sellaisissa oli puutyöinnostus puhjennut mukaansa tempaavalla +vauhdilla. + +Seurahuonella alkoivat työt valmistua. Talo oli täynnä sirosti +valmistettuja penkkejä ja tuoleja. Puheenjohtajakoroke pöytineen +herätti suoranaista ihailua. Ravintolan tarjoilupöytä ja muut pöydät, +keittiö mukavine raheineen ja hyllyineen, nekin olivat kuin itseä +varten tehtyjä. Juhlasaliin oli rakennettu niinikään aivan uudet +voimistelutelineet. Kaikki oli saatu toimeen uhraamatta juuri ensinkään +rahaa. + +Sinä iltana, jolloin lattia lopullisesti lakaistiin, katselivat seuran +jäsenet työtä, minkä tehneet olivat, ja tunsivat iloa siitä. Niiden +ilontunne, jotka olivat aineksia keränneet ja vetäneet, oli yhtä suuri +ja täyteläinen kuin niidenkin, jotka olivat tehneet, joku tuli +sanoneeksi sitäkin, että miltä mahtaisi tuntua, jos joku potkisi tai +muuten tahallaan särkisi nyt jotain tästä mikä kauniissa, valkoisessa +valmiudessaan paikoillaan aivan kuin ihailuaan odotti. Sellaiselle +ihmiselle antaisi aivan ehdottomasti selkään, tunnustettiin. Pojilla ei +koko iltana ollut mitään muuta puheenaihetta. Kukin selitti omaa +työtään, miten oli minkäkin osan tehnyt, miten voittanut halkioimet, +oksat, kierot ja kaikki muut alkavan puusepän vastukset. Toisiaan +kuunneltiin asianymmärryksellä ja halulla, kehuttiin ja sanottiin +vikapaikoista ettei millä ole mitään merkitystä. + +Sitä oli oikein hupa nähdä, kuinka sydämensä pohjasta he kaikesta tästä +iloitsivat. + +Talo oli nyt todellakin asutun näköinen. Ei yksikään paikka enää ollut +rempallaan. Jos sellainen olisi onnistuttu keksimään jostain piilosta, +olisivat kaikki hyökänneet sen kimppuun. Kotiinpäin olevaa väkeä oli +yltäkyllin. Ei edes niitä vanhoja likaisia ja repaleisia tauluja ollut +enää seinillä. Oli osteltu uusia tauluja, jotka esittivät +historiallisia ja kansallisia aiheita. Niihin oli lyöty leveitä, +uljaita, yksinkertaisia raameja, jotka seinällä näyttivät oikein +komeilta. + +Ilta oli jo kulunut myöhäiseksi, mutta poislähtöä ei kukaan näyttänyt +ajattelevankaan. Se johtui siitä, että pojat tiesivät odottaa tyttöjä, +joiden piti tuoda koko talon kaikkiin ikkunoihin uudet, itse kutomansa +ikkunaverhot ja pöytäliinat. Kangaspuut olivat olleet sitä varten +vireissä pitkin talvea Juurikkalan muorin kamarissa. Elli oli saanut +aikaan, että hänen äitinsä äiti salli kangaspuitten olla kamarissaan, +jossa valiojoukko kutomataitoisia kylän tyttöjä vuoropäivin kävi +kutomassa. Elli itse oli kuuluisa kankuri. Moni tyttö oli kyllä hieman +arkaillen suostunut kutomaan kartiinivaatetta, mutta Elli oli mennyt +heille persoonalliseen takuuseen, ettei kangas sotkeudu, hän kun oli +aina saatavilla ja valmis avustamaan jos sattui vahinko. Niin pääsi +kutominen vauhtiin. Tytöt pyrkivät kilpaa vuorolleen. Juurikkalan muori +iloitsi koko sydämestään, kun sai nuorta, rattoisaa seuraa. Pari kertaa +päivässä hän "päivämiehensä" kahvitti ohrakahvillaan, joskus pisti +voileivänkin. + +Oli helmikuu. Ulkona hallitsi pakkanen, mutta seurahuoneella oli +valoisaa ja lämmintä. Pojat alkoivat jo odottaa tyttöjä ikkuna- ja +pöytäverhoineen. + +Silloin astui sisään kylän maalari. Hän oli pieni, keski-ikäinen mies, +tihrusilmä, suupielessä karipaltti, jonka pesä oli puoliksi palanut. +Mies oli aina ollut nuorisoseuralle vihamielinen. Tuskin lie ennen koko +talossa käynyt. Toisinaan oli haukkunut seuraa Jumalan sanan valossa, +toisinaan hän kiukutteli opettajan raittiuspuheitten johdosta, joista +kylällä miesten kesken juttuja kävi. Hän tuli ja mitään puhumatta +katseli ympärilleen. Pojat vaikenivat, silmissä utelias odotus. + +-- Tuota, virkkoi maalari vihdoin, saako näitä maalata? + +Katsoi syrjittäin tihrusilmillään valkeita esineitä ja vuoroin yhtä ja +toista noista pojista. Katse pysähtyi vihdoin Kanteleiseen. + +Siihen ei kukaan vastannut. Maalari nähtävästi tajusi mistä oli kysymys +ja jatkoi: + +-- Se vain tuo Piilomäen porvari käski tulla kysymään, että jos niitä +saa maalata. Se lupasi itse maksaa maalit ja palkan. + +Sylki. + +-- Huh, hoh! + +Ilonhuudahdus kävi läpi joukon. + +-- Tottahan sellaisilla ehdoilla! + +Siihen tapaan huudettiin monesta suusta. + +Sitte ruvettiin imehtimään Palomäen porvaria. Mieliala kohosi yhä tämän +uuden lahjan johdosta. Sehän oli uusi tunnustus heidän työllensä. +Maalarinkin silmät tuntuivat, mikäli niitä saattoi ymmärtää, +leppyisämmiltä. Taikka taisi se vaikutelma lähteä siitä, että ennestään +tuttu äänen piinaava pinnistys oli laskenut viritystään. + +Kyllä maalari saisi tulla milloin vain haluaa. Piti muuten heti valita +Piilomäen porvarille kiittäjät. Toiset kuitenkin arvelivat että sen +sopii jättää siksi kun työ on valmis ja että seuran kokouksessa ne +tulee valita. + +Mutta nyt kolisivat ulkona seinustaa vasten tyttöjen sukset, kuului +jalkain töminää, ja naurua, iloisia ääniä ja supatusta. + +Sepän Kustaa oli juuri äskeisen ilon päälle puhaltamaisillaan +jumalanluomallaan tonava-valssia, mutta hänkin hiljeni vaikenevaan, +huulten välistä hiljaa huokailevaan odotukseen. + + + + +X. + + +Koko tämän illan oli Kanteleinen iloisena riehunut. Tavallisissa +oloissa hiljainen ja hillitty ääni oli nyt kohoillut ja mieli pysynyt +korkeassa jännityksessä. + +Kun tyttöparven kuhina alkoi eteisestä kuulua, järjesti opettaja pojat +salissa kunniatervehdykseen kahden puolen ovea. Sen auetessa kajahti +laulu: + + "Terve ystävä sä, tänne suojahamme, + Terve liittohon nyt nuorien! + Edistys, valistus, siinä ohjelmamme, + Sekä rakkaus pohjana sen." + +Tytöt pysähtyivät hämillään ovelle. Astuivat kuitenkin opettajan +rohkaisevia viittauksia noudattaen saliin. Heitä oli 5. Kukoistavilla +kasvoilla pakkasen purema helakkuus punersi raikkaana kuin keväinen +aamu. Poikain äänet yhä kohosivat ja silmiin ilmestyi hehkua, joka +ikään kuin heijasti takaisin tyttöjen jo nauravista silmistä. + +Laulu jatkui: + + "Palvellaksemme Suomea, kansaa sen + Ja sen toiveitakin ilolla, + Oomme yhtynnä liittohon nuoruuden; + Lippu liehukoon korkealla!" + +Maalari oli seisahtunut tulipesän eteen, tuijotellen ihmeissään nuorten +parvea ja kuunnellen sytyttävää laulua. Miehen suupieleen ilmestyi +kummasteleva, myhäilyä muistuttava vivahdus. Sepän Kustaan kirkas +tenori sai maalarin huomion vihdoin kokonaan kiintymään aivan kuin hän +olisi muistellut jotain hämärää tahi kuunnellut jotain hyvin kaukaista. +Silmä tuijotti Kustaan silmiin. Piipunperien kaivu jäi puolitiehen, +maalari ainoastaan näytti kuuntelevan ja muistelevan. Otsallekin jo +nousee elämää ... ja poskipäihin. Silmissä ei enää vilahtele paatuneen +häjynkurisuuden leima, niistä pyrkii esiin yhä kirkastuva hymy. -- + +Tytöt ovat laskeneet vaatekantamuksensa pöydälle. Vilkas juttelu on +alkanut juosta. Siinä oli Juurikkalan Elli, Varamäen Sohvi, Palomäen +Lempi, Sepän Maiju ja Koivusen Liisa. Tyttöjen töitä pojat kilvan +levittelevät ja kehuvat. Tytöt taas maksavat tutkimalla ja kehumalla +poikain töitä. Rupatus käy vilkkaana porinana. Mutta kun asia nyt oli +saanut sen käänteen, että talolla ruvettiin maalaamaan, katsottiin +yksimielisesti viisaammaksi viedä vaatteet pois talolta siksi kun +maalaus olisi toimitettu. + +Tytöt olivat hieman ottaneet vaatetta päältään, kun salissa oli lämmin. +Kanteleisen katse kulki, hänen sitä itse huomaamattaan, Sohvin mukana. +Tytön valtaava, keltaisenruskea tukka roikkui kahtena palmikkona pitkin +selkää. Kummallista, ajatteli Kanteleinen, miten kaksi tuollaista +palmikkoa voi pukea tytön vartaloa! Onpa, onpa!... + +Tyttö ei tietänyt ollenkaan olevansa tarkastelun alaisena. Hänen +kasvonsa joutuivat kääntymään niin, että Kanteleinen hieman vavahti... + +Opettaja jo pelästyy, että kun ei vain kukaan huomaisi... Mutta juuri +silloin käy Sohvi yli lattian. Kas, miten hänen pieksujalkansa nousee +kuin pontimen työntämänä! Tyttö kohoo varpailleen joka askelella, +astunta ja vartalon notkahdus muistuttavat tanssia. -- + +-- Minä tässä, yrittää maalari saada ääntään kuuluviin. + +-- Mitä, maalari? kysyy pari, kolme yht'aikaa. + +-- Olen vain yrittänyt muistella yhtä laulua, jota me tapasimme laulaa +siihen aikaan ja jonka laulamisesta meitä kerran sakotettiinkin, mutta +en minä vain muista miten se alkoi. + +Maalari näytti todella ponnistelevan muistiaan. Parvi kokoutui maalarin +ympärille. + +-- Koettakaa nyt muistella. + +-- Se oli se Akselin ja Hildan laulu ... eikö teistä kukaan? + +-- Akselin ja Hildan, muistelevat jotkut. Mutta kukaan ei ole kuullut. + +Maalari on käynyt puheliaammaksi. + +-- Niin kaunista laulua on harvoin, virkkoi hän. Ja se vallesmanni +kehtas meitä sakottaa siitä, kun kerran Mikkeli-yönä oikein +sydämestämme sitä vedimme. + +-- Eikö maalari muista yhtään? + +-- Paikka paikoin. Siinä oli, niinkin, että: + + "Akseli sekä Hilda, + Hänen morsiamensa, + Kauniina kesäyönä + He rakkaudestansa + Puhuivat, muistutellen + Muinoista onnea." + +Maalari tavoittelee kauan vaiennutta ja ruostunutta säveltä. Nuoret +ympärillä vaikenevat jännittyen odotukseen. + +Maalari jatkaa: + + "Ikävä, vaan myös hauska + Se yö oli Hildalle, + Hän armastansa lempi, + Nojas sen rinnalle, + Hän surussansa lauloi + Ja huoliin huokaili: + Hyvästi kauniit lehdot, + Hyvästi rakkaani." + +Vanhan miehen äänessä värähti toisinaan ikään kuin kaukainen kaiku +Mikkeli-yön laulusta 40 vuotta sitten. Kuuli aivan hyvin, että hän oli +ollut aikansa laulumies. Nuorten uteliaisuus kasvoi. + +-- Sen Hildan isä lähti Kaliforniaan eikä tahtonut antaa tytärtään +Akselille, joka oli köyhä. Ja se Hilda lauloi sitte, että: + + "Pois täältä Pohjolasta + Isäni tahtoopi, + Hän Kaliforniahan + Huomenna lähteepi. + Hän viepi minut muassaan + Ja meidät erottaa, + Sä hänen mielestänsä + Oot halpa arvokas." + +-- En muista enää. Maalari ravisti päätään. + +-- Ja siitäkö sakotettiin? kysyi Kanteleinen. + +-- Niin. Se oli siihen aikaan se huuto-sakko. Jos lauloi vaikka mitä +yöllä klo 9 jälkeen illalla tai ennen klo 4 aamulla, niin sakottivat +ne. Vaikka tämäkin oli painettu viisu, istuin minäkin siitä neljä +vuorokautta vesikopiss'. Ja meitä oli 9 näitä Jokirannan poikia. Eikä +me sillä kertaa oltu edes yhtään ryypätty, ei sen merkkiäkään! Mutta se +vallesmanni ja ne toiset hyvät, jotka sen joukoss' olivat, ne olivat +juovuksiss', ja... + +-- Ja te saitte huuto-sakon? + +-- No nekös! + + * * * * * + +Kanteleinen hiihtelee kotiinsa yksin. Ajatukset elävät voimakkaasti +illan muistoissa ja mielikuvissa. Siellä oli ollut hauskaa. Illan +mittaan oli mielialassa tuntunut niin omituinen nousuliike. Maailmassa +näytti sittekin olevan jotain, joka pani asioita ainakin joskus +kulkemaan mielen mukaan. + +Hänen ympärillään hyöri hyviä ihmisiä. Mistä johtui tämä vaihdos? +Muutamia kuukausia takaperin tuossa samassa salissa oli aivan +toisenlainen mielialan viritys. Mikä sen näin oli vaihettanut? + +Hän kummasteli. Ajatellessaan havaitsi, että koko kylä oli muuttunut. +Arkana vilahti mielessä: oliko hän siihen vaikuttanut? Mutta ei +vastannut siihen ehdottoman myöntävästi. Olihan hän yrittänyt, mutta +vähä oli tullut tehtyä, eivätkä ne hänen puheensakaan... + +Ehkä se tämä höyläileminen? Mutta miten sekään? Olisiko siinä ehkä se +vanha jokirantalaisten puutyö-harrastus herännyt uuteen eloon? + +Siinä kiersi ja kaarsi kaiken ympärillä tietoisuus siitä, että jos ei +hän tänne sattunut, samoin ne vielä nukkuisivat kuin viime vuonnakin. +Niille maille tultua täyttää sydämen kuohahtava ilo. Tukeva sääri +ponnahtaa voimakkaammin, pakkasen huurre syleilee tutummin ja +elämäntaivaan ranta punertaa. + +Kanteleinen saapuu kotiinsa. Muori tulee avaamaan ovea ja murisee +itsekseen. Nuori opettaja ei ole kuulevinaan, vaan hiipii kantapäitään +hilliten huoneeseensa. + +Sytyttää tulen. + +Siinä pöydällä ovat oppilaitten kirjoitusvihot korjausta varten. Hän +siirtää ne konemaisesti eteensä. Avaa yhden, tekee muutamia korjauksia. + +Unohtaa kuitenkin kohta itsensä ja jää tuijottamaan lampunruuviin, +omituinen, sisäänpäin kääntynyt hymy huulten ympärillä. Silmät +tirkistävät, aivan kuin todellakin tarkastaen lampunruuvia, mutta +vähitellen niiden ilme muuttuu. + +Armastava, hellä kaiho ja edelleen sisäänpäin kääntynyt hymy... + +-- Sohvi Kanteleinen, jupisee, ja suu menee leveämpään nauruun. + +Muori ohahtaa toisella puolen seinää. Kanteleinen palaa tajuntaansa. +Hieman ravistellen, aivan kuin vapautuakseen mielentilastaan, juo hän +lasillisen kylmää vettä, tempaa vihkoläjän eteensä, etsii kynän ja +ryhtyy työhön. + + + + +XI. + + +Usein kun Kanteleinen talven tullen astui kouluun ja alotti päivätyönsä +muisti hän sen hetken kun oli lähtenyt seminaariin. Miksi juuri se +elämänkohta niin mieleen muistui, ei hän saattanut ymmärtää. Oliko se +sen vuoksi, että ensi kokemukset koulussa eivät vastanneetkaan +odotuksia? Vaikka kuinka koetti innostuttaa itseään uskomaan, elämään +siitä uskosta, että hänellä nyt oli suoritettavanaan jaloin +elämäntehtävä minkä ihminen voi koskaan valita, sittenkin painosti aina +aamusin. Kun otti virsikirjan käteensä etsiäkseen virren ja istui +urkuharmonin eteen soittoa varten, nousi merkillinen vastenmielisyyden +tunne ja peitti mielialan. Silloin, juuri siinä hetkessä se aina +tapahtui: ajatus palasi Kanteleisten torpan pellolle. Mieleen muistui +eräs elokuun ilta. Väinö oli äestänyt ja vaonnut ruispellot, jotka +isäukko kylvi. Kun hän ajoi vanhan liinukan tallin eteen, ajatteli hän +koko ajan yhä sitä, että se oli viimeinen kerta kun hän äesti ja kynti +liinukalla Kanteleisten peltoa. Viimeinen kertako? Siihen liinukka +huokasi syvään ja pitkään, samalla kun hän päästi valjaita. Viimeinen +kertako? + +Häneltä oli päässyt itku. Oli suudellut liinukkaa, ja liinukka oli +haistellut häntä ja höplännyt hänen poskeaan ja katsonut totisilla, +viisailla silmillään. Kun Väinö oli taluttanut hevosen umpiaitaan ja +vapauttanut suitsista, oli liinukka hirnahtanut ja katsonut +surullisesti, aivan kun olisi tahtonut sanoa: minä jään. + +Umpiaidasta tuvalle oli tullut päivällä kylvyyn pellon piennarta. +Hänestä tuntui silloin siltä kuin tuo pelto ajattelisi hänen lähtöään, +kuin sen piennar koskisi paljaaseen, sille pienestä asti tuttuun +jalkaan pehmeämmin, hyväilevämmin kuin milloinkaan ennen ja kuiskisi +samaa kuin liinukka: minä jään. + +Ja tuvanpäädyllä suuri kivi, joka oli kierrettävä kun umpiaidasta +tultiin pellonpiennarta, kivi, joka hiiskumatta kupeillaan kantoi +muistot monen sukupolven nuorimpain ikäkausien urheiluista ja pienten +varpaitten kiipeilyistä, -- kivikin tuntui sanovan: minä jään. + +Kaikki tämä vaikutti sen, että seminaariin lähtö sillä hetkellä näytti +aivan kuin rikolliselta. Se jäi mieleen. + +Mutta torpassa oli paljo lapsia, eikä se voinut tarjota Väinölle mitään +elinaikaista olinpaikkaa. Kun veli ja sisar, jotka olivat Amerikassa, +olivat tarjonneet rahat jos Väinö menee seminaariin, oli mentävä, +varsinkin kun omakin halu veti. + +Oli hän senkin jälkeen joka kesä kyntänyt ja äestänyt Kanteleisten +torpan maita. Mielialan apeus oli silloin usein haihtunut. Seminaari +ja pelto olivat sopineet. Pelto oli monta kertaa hymyillyt +päivälakkosessa: tulitpa! Liinukka oli höristellen tervehtinyt: +tulitpa! Kivi oli vakaasti tarjonnut kylkeään kiivettäväksi: tule vain! + +Asia oli näin sovittu. + +Mutta täällä koululla se tuli uudelleen mieleen, nyt joka aamu. + +Jos virsi meni hyvin, kun lapset lauloivat sydämestään, haihtui kaiho +jo virrenlaulun aikana. Heidän laulussaan soi silloin kuin pellon ääni: +tulitpa, tulitpa! + +Siinä oli vastaanottavaa odotusta. Muokkaajan sielu alkoi elää pellon +kera, ottaa vastaan sen vaikutelmia. + +Kun lapset lauloivat kirkkaasti, tuntui paistavan kirkas päivä ja +ympärillä oli suloisen lämmintä, vaikka ulkona porotti pakkanen nurkkia +paukutellen. Kanteleinen hymyili jo rukousta lukiessaan ja hänen +sydämessään paloi elämän tuli. + +Mutta jos lapset olivat huolimattomia, eivät laulaneet vaan +vehkeilivät, silloin peitti raskas pilvi opettajan sielun. Vähitellen +tuli hän sen suhteen varovaiseksi ja koetti opetella pilven tuloa +vastustamaan. Mutta sellainen tottumus edistyi hitaasti. + +Joululoman mentyä alkoi kokemus jo vähitellen avustaa. Opettaja oppi +tuntemaan oppilaansa ja heidän tapansa. Siinä olivat hänelle +erinomaisena apuna viime syksynä tekemänsä kiertomatkat kodeissa sekä +parhaillaan jatkuvat työillat nuorisoseuratalolla. Jokaisen lapsen +perhesuhteet tuntiessaan voi hän helpommin tutustua lapsiin. + +Eivätkä ne yleensä olleet pahoja lapsia, heissä vain elivät kotien +vallitsevat katsantotavat ja harrastukset. Kotien lamautunut, +haluton, elämään kyllästynyt henki esiintyi lapsissa yleisenä +välinpitämättömyytenä kotiluvuista ja opettajan kunnioituksen +puutteena. Erikoistapauksissa ilmeni muutamissa pojissa röyhkeyttä, +toisissa villiä vallattomuutta. + +Mutta opettaja tuli pian huomaamaan, että näissä lapsissa oli paljo +hyvin lahjakkaita. Yleisesti vallitsevassa kotikasvatuksen puutteessa +tätä luhjakkaisuutta tuntui olevan vaikea saada ohjatuksi hyödylliseen +toimintaan. + +Jo seminaarissa oli Kanteleinen innostunut vastustamaan ruumiillista +koulukuritusta. Hän ei voinut päästä siitä ajatuksesta, että sillä +useimmissa tapauksissa vain vahingoitetaan kasvatin ja kasvattajan +välistä suhdetta. Kuritus voi saavuttaa hyviä tuloksia vasta sitten, +kun kurittajan ja kuritettavan välillä vallitsee hyvä persoonallinen +suhde. Mutta useimmiten on oppilaan ja opettajan välinen elämä tähän +liian vieras ja virallinen, jolloin ruumiillinen kuritus voi toiselta +puolen olla vain hermostuneen kiukunpurkaus ja toiselta puolen +vaikuttaa paatumusta ja vihaa nostattavasti. + +Kasvattaja alkoi Kanteleisessa yhä enemmän toimia, tottumattomuuden +ensi vaikeudet kiihottivat siihen. Tehtävä alkoi innostaa. Hän keksi, +teki ja kokeili joka päivä jotain erikoista. Erittäin oli hänestä kuri, +järjestys tärkeätä siksi, että se vaikuttaa syvimmin koko elämään. +Saada heidät tottumaan järjestykseen, täsmällisyyteen, siinä koko +heidän elämänsä menestyksen, tulevan yhteiskunnallisen uudistuksen ja +yhteistoiminnan onnistumisen avain! hän väitti. Mutta mikä keino siinä +paraiten auttaa? siinä kysymys joka nuorelle opettajalle oli +toistaiseksi selvittämätön. + + * * * * * + +Koululla oli päivän mittaan sattunut kaikellaista pientä harmia. +Oppilas, jonka nimi oli Elias, oli vihdoin saanut kärsimyksen maljan +kukkuroilleen. Kun opettaja kirjoitti taululle jotain, oli Elias +lähtenyt käytävälle kävelemään opettajaa matkien. Kääntyessään +näki opettaja pojan toimessa. Toiset sillä aikaa tirskuivat, toiset +osoittivat pelkoa havaitessaan opettajaa katsovan Eliasta, joka +tietämättä, että opettaja jo oli kääntynyt, yhä jatkoi. Kun +Elias vihdoin huomasi, että opettaja katsoi, havahtui hän +matkima-asennostaan, mutta suu vääntyi kurilliseen nauruun, ja pitkin +harppauksin astui hän paikalleen. Samaa oppilasta oli eilenkin nurkassa +seisottamalla rangaistu. Opettajan veri kiehui. Hänen luontonsa käski +hyökkäämään, se aivan kuin ajoi pojan kimppuun. Elias istui +paikoillaan, leuka rintaa vasten ja luimisteli milloin sivuilleen, +milloin opettajaan, kasvoilla edelleen pilkkahymy. Opettaja oli kalpea +kasvoiltaan, niistä oli veri paennut. Hän tuijotti Eliakseen katsein, +joista voi ilmiselvästi lukea hyökkäysajatuksen. Hänen nyrkkinsä +puristuivat. Luokalla vallitsi kuolonhiljaisuus. Ei kukaan enää +tirskunut, moni ei kuuluvasti hengittänytkään. Eliaksen katse oli +lopullisesti pysähtynyt tuijottamaan erääseen lyijykynällä vintilöityyn +loveen pulpetin kannessa. + +Koulusalissa vallitsi jännittävä pelko. + +Hyökkään ... hyökkään ... hyökkään! uhkasi opettajan koko olemus. + +Muuan pieni ensi luokan tyttö pillahti itkemään. Silloin havahtui +opettaja. + +Tavaton suuttumus oli hänet vähäksi aikaa jähmetyttänyt niin, ettei hän +voinut huomata minkäänlaista ajatuksen toimintaa itsessään. Pikkutytön +itku herätti ajatuksen. Ensimäinen tunne oli silloin syvä sääli lasta +kohtaan, joka nähtävästi pelkäsi häntä ilman mitään aihetta. Opettaja +joutui hämilleen. Hänestä tuntui siltä kuin olisi tehnyt näitä +viattomia lapsia kohtaan suuren vääryyden ja samalla paljastanut heille +heikkoutensa. Astuen itkevän pikku tytön luo, tarttui hän tämän alas +painuneeseen otsaan, kohotti hellästi päätä ja hoki: + +-- Älä itke ... älä viitsi itkeä Maiju ... no johan nyt... + +Kun pikku tyttö lakkasi itkemästä, oli opettajakin saavuttanut +itsehillintänsä ja asettui luokan eteen. + +Eliakselle ei hän sanonut sanaakaan, ei muutenkaan puhunut kohtauksesta +mitään. Tuntia jatkettiin siitä, mihin äsken oli pysähdytty. + +Mutta päivällä, kun muut laskettiin päivälliselle, sanoi opettaja +kaikkein kuullen: + +-- Elias jää tänne minun luokseni. + +Elias tuli kahden vaiheilla. Toiseltapuolen kiihotti valtaava uhma: +tehköön mitä tahtoo! Mutta tämän tunneilmiön kanssa kilpaili pelko: jos +se sanoo isälle! + +Isä oli kiivas mies. + +Jos se tulee sinne kotiin itse kantelemaan? + +Pelokkaasti sivuilleen pälyen astui poika opettajan huoneeseen. + +Mutta opettaja puhutteli kuin parasta ystäväänsä, ei sanaakaan siitä +päivällisestä. Kutsui kanssansa syömään. Puhui Eliaksen elämästä ja +tulevaisuudesta. Pojalla oli suuri taipumus käsitöihin. Neuvoteltiin +miten sitä taitoa parhaiten voitaisiin kehittää ja tehdä siitä +Eliakselle elättävä ammatti. Kun päivän lopputunnit oli istuttu +koulussa, kutsui opettaja taas Eliaksen luokseen. Keskustelu jatkui +samaan tapaan. Puhuttiin myöskin Eliaksen kodista, vanhemmista, +sisaruksista, toimeentulosta. Ilta alkoi myöhästyä ja poika käydä +levottomaksi, miten tässä käy, pääseekö ollenkaan kotiin? Mikä on tämän +kaiken alla? Että uhkaamassa olisi jotain hyvin pahaa, sitä hän alkoi +aavistaa mitä myöhemmälle ilta kului. Joskus pyrki jo pillahtamaan +itku. + +Mutta vihdoin opettaja läksi itse saattamaan noin 2 kilometrin matkassa +olevalle kotimökille. + +Meille se tulee, meille ... meille tulee, ajatteli Elias sydänkurkussa +koko matkan, hiihtäessään opettajan jälessä samaa latua. Mitä +lähemmäksi kotoa tultiin, sitä yllättävämmin nousi pelko, joka paisui +nyt kauhuksi ajatellessa tuiman isän raivoa, kun hän opettajan +syyttäessä tempaa hänet tukasta ... ja panee tuomaan vitsat, ja... + +Opettaja pysähtyi muutaman kymmenen sylen päähän mökiltä. + +-- Nyt minä voinkin palata, sanoi, ojentaen oikein kätensä. Hyvästi, +Elias! + +Poika tarttui siihen vantuskädellä hämillään ja epäröiden. Muisti +samalla että eräissä tapauksissa on lakkikin otettava päästä; koetti +tehdä senkin ja vielä katsoa opettajaa silmiin. + +Jätettyään Eliaksen palasi opettaja sivukierroksia hiihdellen +kotiinpäin, kaiken aikaa ajatellen Eliasta ja aprikoiden: voiko hänet +tällä tavoin voittaa? + +Alakuloisuuden jätteet haihtuivat mielestä nopeasti. Kun raikas +talvinen ilma virtasi keuhkoihin puhdistaen ja keventäen, samalla +kohosi mieliala voittavana ja varmana. Ulkonaiset seikat saivat peittyä +talvi-illan hämärään, sisäisten näköalojen laajetessa ja Eliaksen +jäähyväiskatseen yhä kirkkaampana säteillessä. + + + + +XII. + + +Kun nuorisoseuran talo saatiin uuteen kuntoon, odotettiin tapahtuvan +ihmeitä. Mitä ihmeitä, ei kukaan osannut sanoa, mutta kaikki, jotka +nuorisoseuraelämässä olivat mukana, odottivat jotain. Puhdetyö-innostus +oli ollut niin yllättävä ja yllyttävä. Saattoi odottaa mitä tahansa. + +Kun ruvettiin pitämään kokouksia ja iltamia, havaitsi moni, joka +ihmeitä tapahtuvaksi oli odottanut, pettyneensä. Miten pettyneensä, oli +vaikea selittää. Yleensä oli vain odotettu erinomaista innostusta, ja +kun ei niin tapahtunutkaan, alkoivat monet kohta lamautua. + +Kanteleinen pani parastaan. Teki itse suunnattomasti työtä, piti +puheita, johti harjoituksia, oli mukana, jakoi tehtäviä. Mutta vain +harvat täyttivät henkiset tehtävänsä ilolla. Jotenkuten ne useimmat +suorittivat, mutta kaikessa esiintymisessä oli aina niin valtaavana +merkillinen, ylivoimainen lamaus, painostava väsymys. Into oli poissa. + +Urheilijat ja voimistelijat sitä paitsi vetivät omaa köyttään. Ne eivät +usein, eräitä poikkeuksia lukematta, tulleet nuorisoseuran kokouksiin, +mutta järjestivät omia harjoituksiaan ja iltamiaan. Alkoi olla ainaista +kinaa vuoroista. Urheilijat eivät tahtoneet tuloistaan antaa +nuorisoseuralle mitään. Urheiluseura vetikin useimpia puoleensa. Vaikka +Kanteleinen oli urheilija, täytyi hänen, jakaessaan oikeutta +nuorisoseuran ja urheilijain kesken, usein asettua riidoissa +nuorisoseuran puolelle. Siten menetti hän erään joukon luottamuksen. Se +kolmas ryhmä, jonka yhteisharrastukset ja juoksut sattuivat +tavallisesti yölliseen aikaan, alkoi taas julkisemmin juopotella, +oltuaan muutamia kuukausia ihmisten lailla. Ensin juopoteltiin salaa. +Mutta mikäli riitaisuudet nuorisoseuran ja urheilijain kesken kävivät +julkisemmiksi, sikäli hekin esiintyivät julkeammin. Heilläkin oli +oikeutensa, muka. + +Urheilijat väittivät, etteivät nuorisoseurat anna mitään arvoa ruumiin +kehitykselle ja sanoivat, että aina on terveessä ruumiissa ollut terve +sielu. Kuka ei tätä tunnusta, on vanhoillinen, taantumuksellinen ja +elämää ymmärtämätön. Kanteleinen sen ymmärtää, mutta itsekkäisyys ja +kunnianhimo estää häntä tunnustamasta tätä, varsinkin kun on ottanut +nuorisoseuran urakalla hengissä pitääkseen. Tätä ajatusta edusti +johtavimmin Kuhilasmäen Mikko, josta nyt oli tullut urheilijain +johtomies. + +Koivusen Vihtori taisteli lujimpana miehenä nuorisoseuran henkisten +harrastusten puolesta. Hän puhui paljo henkisestä voimistelusta, johon +ruumiillisen työn tekijöillä ei ole tilaisuutta muualla kuin +nuorisoseurassa. Ruumiillista voimistelua taas he saavat työssä joka +päivä. Kun ruumiillisen työn raatajat eivät viljele ajatuskykyänsä kuin +sen verran, että kiinnijoutumatta pääsee kulkemaan ja oppii tekemään +työtä niin kuin ennenkin maailmassa on tehty, siten tulee heistä kyllä +maailman voimakoneita, joita viisaammat veivaavat. Mutta heistä ei tule +koskaan ihmisiä, jotka kilpailevat taidossa, ajattelussa ja johdossa. + +Niin he kiistelivät. Kanteleinen piti yhtä myötään esitelmiä, koettaen +saada keskinäistä ymmärrystä aikaan. Mutta yleensä näyttivät +ponnistukset turhilta. + +Kyläkunnan isäntäväki suhtautui asiaan aivan levollisesti. He eivät +olleet nuorisoseuralta oppineet koskaan mitään odottamaan. Jos heidän +mielenkiintonsa jollain puolella oli, kannatti se urheilijoita. Niinpä +kokoonnuttiin monasti miehissä katsomaan painimista ja innostuttiin. + +Tämän ohessa tutustui Kanteleinen yhä enemmän Jokirannan kyläkunnan +sieluelämään ja havaitsi että siinä vallitsi mitä mieltäkiinnittävin +murroskausi. Kylässä oli ennen hallinnut voimakas yhteishenki +vanhanaikaisella, patriarkaalisella pohjalla. Sen elämänsisältönä oli +ollut usko Jokirannan kyläkunnan rikkauteen ja etevyyteen. Tämä usko +oli tehnyt onnelliseksi kyläkunnan vaivaiset ja kerjäläisetkin. Nekin +tunsivat omistavansa osan kyläkunnan hyvyyden iloista. + +Tällainen usko antoi erittäinkin jokaiselle talolliselle silloin selvän +elämäntehtävän: koettaa rikastua hieman, saada lapsensa naitetuksi +hyvin ja päästä sen toimitettuaan eläkkeelle. Sellaisissa +harrastuksissa eli miespolvi toisensa jälkeen, iloitsi jos voitti, suri +jos joutui tappiolle. Mutta kukaan ei langennut koskaan epätoivoon, +sillä kyläkunta oli kuin suuri perhe, josta ei kenenkään tarvinnut +leivän nälässä hautaan mennä. Vaikka oli köyhäkin, oli hyvä olla, kun +oli Jokirannasta. + +Mutta viime aikoina oli kaikki muuttunut. Kyläkunnan rikkaus oli +ikäänkuin hajonnut pieniin murto-osiin. Osakkaat olivat näiden +jako-osuuksien haltijoina käyneet levottomiksi, itsekkäiksi, omaan +läjäänsä yrittäviksi, takanapäin vehkeileviksi. Se hajoitti +yhteishengen. Ensin oli innostuttu, mutta pian kaikki lamautui ja +tuntui luonnottomalta. Ei mikään enää tahtonut oikein onnistua. Kukin +koetti ajatella ja ajatella, mutta väsyi ja hermostui pian, aivan kuin +lintu, jolla on liian pienet siivet. Moni kokeili keinottelijana, mutta +useimmat epäonnistuivat ja väsyivät, kun toiset taitavammat aina heitä +puijasivat. + +Kerran talvella tuli Kanteleinen nuoren Varamäen kera Piilomäen +puodista. Talot olivat siinä kahden puolen tietä. Mihin vei tie vielä +vanhanaikaisen porttirakennuksen läpi pihaan, missä taas oli +porttirakennus hävitetty ja kartanon muokkaus uuteen järjestykseen +alotettu. Kaikkialla näkyi vanhan varallisuuden pohjaleima, mutta sen +rinnalla vallitsevan rappeutumisen ja elämänpysähdyksen lahjomattomat +merkit. + +-- Kuule, virkkoi Kanteleinen, mikä tätä kylää oikein vaivaa? + +Varamäki seisahtui vastapäätä ja katsoi silmiin. + +-- Minä sanon sulle, kuule, mikä tätä kylää vaivaa, mutta älä sinä sano +heille sitä kellekään. Ne vain suuttuvat, eivätkä usko. Tätä kylää +vaivaa köyhyys. Toiset ovat jo köyhiä ja toiset pelkäävät köyhtyvänsä, +se niitä vain vaivaa. + +Kotiin mennessään ajatteli Kanteleinen asiaa koko matkan. Sittemmin oli +nuori Varamäki vielä puhunut Kyläsuosta, joka alkaa aivan kylän +laidasta, ja sanonut että siellä se on Jokirannan uuden elämän ja +rikkauden aarnihauta. Mutta ne eivät vielä tunne sen taikasanaa. Eikä +hänkään tiedä koska ne heräävät ja tulevat tuntemaan sen. + +Tuota samaa oli joskus Varamäen ukko sanonut. Mutta ihmiset pitivät +hänen uskoaan höpinänä. + +Kanieleinen ajatteli nuorta Varamäkeä. Mahtoiko hänellä olla jotain +vakavampaa siinä uskonsa alla? Mies oli hieman erikoinen, +teräväsanainen ja toimeenpaneva. Mutta hän tahtoi toisinaan kurottaa +liian näkyvästi toisten päiden yli ja katsoa sieltä. + + + + +XIII. + + +Kanteleinen on käynyt illastamassa kotonaan, mutta palannut suksien +kera uudelleen ulos. Sillä välin on noussutkin kuu. Se valaisee nyt +laajoja lumikenttiä tuonne metsää kohti ja Kyläsuolle, joka loistelee +omituisessa valaistuksessa kuin merenselkä, synnyttäen kaihoa ja ikävää +saada katsoa mitä siellä on. Ja kylän talot, ne jotka ovat ryhmässä +kahden puolen raittia ja ne jotka häämöttävät etäämmältä, ne ovat kuin +pieniä varustuksia, joihin ei pakkasella ole lupa suosiolla tulla. + +Taivaanlaki on niin häikäisevän kuulakka, että kuuvalon kellahtava väri +loistaa kuin sinertävän autereen takaa. + +Hän laskee suksilla alas vainiolle. + +-- Tämäpä vasta! + +Kanteleinen katsoo ihaillen ympärilleen. Suksi liukuu kepeästi. Keuhkot +laajenevat, sinne tunkeutuu raikasta ilmaa tulvien. Iloinen, hymyävä +ilme hiihtäjän kasvoilla laajenee. + +Pakkanen pyrkii kolmannelle kymmenelle. + +Hiihtäjä suuntaa latunsa yli joen, nousee toisella puolen Varamäen +pihaan. Nuori emäntä tulee navetasta ja tapaa tulijan. + +-- Ka! Tuleeko opettaja meille ... meidän tupaan, vai isänkö tupaan? + +Hän sanoo isäksi miehensä isää. + +-- Iltaa, emäntä! En minä nyt teille tule, kiitos vain. Käyn katsomassa +vaaria, sanoo Kanteleinen ja hyppää suksilta kättä tarjoten. + +Emännän hymy sanoo: Vaariapa sinä katsotkin! Mutta ääneen hän virkkaa: + +-- Iltaa! Älä nyt, mun ovat käteni lapasiss' ja ne ovat likomärät. + +-- Ei sillä ole väliä. + +-- Eikö? Kastelee kätensä, niin kylmettyy kun on näin pakkanen. + +-- Ei kylmety, veri on vielä nuorta ja kuumaa. + +-- Johan se on kuumaa. + +Emännällä on hillitty, eheästi sointuva metalliääni, joka hivelee +korvaa. Sille ilmeisesti antaa joku ystävällinen tunnelma ymmärrettävän +sävyn, kun hän Kanteleisen kättä puristaessaan virkkaa: + +-- Sohvikin on vielä navetass', mutta kohtahan se... + +Vallattomuuden puuskassa riehahtaa toinen: + +-- Minä menen sinne! + +Navetasta kuuluu heikosti tytön laulu, ja kun Kanteleinen kiertää erään +nurkan, vilkkaa jo tuli ikkunasta. + + * * * * * + +Ukko tulee portaissa emäntää vastaan. + +-- Kuka se oli, jonka kanssa sinä? + +-- Puhuinko? + +-- Puhuit, niin? + +-- Opettaja. + +Ukko ryähtää omituisen tekoyskän, osaamatta siinä hetkessä määritellä, +tahtooko hän sillä tällä kertaa merkitä hyvää vai pahaa tuultaan. + +-- Menikö se meidän tupaan? + +-- Na-avettaan se... Emäntä tuntuu nauravan. + +Ukko sähähtää nyt jo vihaisesti. Tekee mieli heittää miniälle kiivas +sana, mutta kun on sitä ennenkin tähän asti välttänyt, ei nytkään, +ehtii ajatella ja röhisee vain pahanmielensä puhkuen pakkaseen. + +Vähätuvan porrasvieressä ovat Kanteleisen sukset. Vaari ottaa käteensä +ja katselee tuntijan silmällä. Hänkin on suksimestari viime talvesta +saakka. Silloin, näet, teki sukset Sohville ja itselleen. Ne seisovat +tuvannurkkaa vasten pystyssä, ukon ovat kaksi desimetriä pitemmät kuin +tyttären. + +Verratessaan nyt Kanteleisen suksia omiinsa, ajattelee hän, että ne +muistuttavat enemmän alkuperäistä lautaa ne hänen suksensa kuin +Kanteleisen. Mutta onpa käynyt koulut ... ja hän ei ole ikinä nähnyt +tehtävän suksia... Terva hänen ja Sohvin suksissa on parempi ... ja +sehän on pääasia. + +Ukkoa hieman piinaa tekemiensä suksien kömpelyys, jos sattuu +katsahtamaan vielä... Mutta tulkoon tekemään kilpaa astioita! + +Vanhuksen mieliala jo alkaa kohota. Jos ottaisi rankaläjältä uudet +suksivärkit ja tekisi? ajattelee. Aikaa on kyllä. + +-- Liikaakin! + +Hän oleilee vielä pihassa ja alkaa muistella miksi hän oli äsken +pahalla tuulella. Muistaa yht'äkkiä. + +-- Lempoako se siellä navetass'? Navettakartanolta kuuluu ääniä: + +-- En minä, kuule, jaksa sua seurata ... mun sukseni ovat niin kankeat +ja raskaat... + +-- A-haa! Ukko kihisee itsekseen. + +-- Saat mun sukseni, lupaa Kanteleinen. + +-- Mun ... mun ... vai sun, jumal'auta! Vai ka-kankeat... + +Ukko painaa oman suksensa kärkeä jäätikköön. Helähtäen menee se poikki. +Vanhus säpsähtää. + +-- Ka-ah! Perhana... + +Hän tempaa katkenneet palaset ja pakenee niine hyvineen tupaan, sillä +navetasta kuulutaan tultavan. + +Aivan pian tuleekin Sohvi. Korjaa maidon, ilmoittaa että hän aikoo +vähän hiihtelemään. Isä laskee mumisevan, äreän äänen. + +-- Tehkää nyt, isä, ristivalkea, niin minä keitän puuron kun tulen. + +Taas ukko mumisee. Hän ei itsekään ymmärrä miks'ei saa sanotuksi sitä, +vaikka pistää niin vihaksi. + +-- On niin ihana kuutamo, selittää tytär, aivan kuin aikoen isää +innostuttaa. + +Ukko joutuu sanomaan aivan sitä, mitä vähimmin harmittelee: + +-- Ne sukset ovat niin huonot. + +-- Kyllä minä niillä... + +Silloin jo tytär pujahtaa ulos. Äijä jää harmittelemaan, että kun ei +ilkeyksissään saanut edes kysyneeksi, että kuka siellä nyt on, jolla on +sellainen perhananmoinen vetovoima, että vetää kuin magneetti? + +Mutta vasta kun on yksin jäänyt ja ruvennut sahailemaan +ristivalkeapuita, alkaa yksinäisyydentunne kiduttaa. Mielessä rupeaa +askartelemaan ajatus, että ne siinä kuhertelevat todenpäältä ja hänet +aijotaan jättää yksin. Veri alkaa kuohua päähän päin ja tekee mieli +noitua sahalle joka ilkeästi kiljuu puuliuskassa. Ajattelee jo +puuronkeittoa, kahvinkeittoa, lehmäksenhoitoa, huoneen siivousta, +vuoteentasoitusta... + +... Ja tulee vain kuin konna ja ... toinen menee kuin noiduttu perään, +tphyi! + +Hän on joskus ennen ajatellut tätä mahdolliseksi, eikä ole siitä +suuttunut. Mutta nyt hän suorastaan vihaa Kanteleista, joka aivan +ilmeisesti, eläviin silmiin, aikoo viedä häneltä tyttären jota hän... + +Ukko hyrskähtää voimakkaasti ja kyyneleet tulevat silmiin. Rakkaus +tyttäreen on suurempi kuin miksi hän vähemmän vaaran hetkellä oli sitä +ajatellutkaan. + +Porstuasta kuuluu kopinaa. Tupaan astuu Kuhilasmäen Mikko. + +-- Iltaa, sanoo. + +-- Iltaa, vastaa vaari, mutta ei käske istumaan. + +-- Joko Sohvi on mennyt? + +-- Mihinkä? + +-- Piti vain harjoituksiin, selittää Mikko. -- + +-- Mennyt se on. + +-- Siell' on nyt kylmä. + +-- Paleleeko? + +-- Korvia vähän. + +-- Ei sellainen mies mihinkään kelpaa. + +-- Kyllä ne jokaisen korvat, kun on kylmä. + +-- Kahdenkymmenen vanhana korvat palelee! puhuu ukko pilkallisimmalla +äänellään. Ja napukka korvilla! Olette te, jumaliste, miehenalkuja, +olette jo, tpho! + +Mikko sytyttelee paperossia. + +-- Paperossiako poltat? + +-- Paperossia. Mikon äänessä alkaa jo olla uhmaa. + +-- Tpho, tpho! syleksii ukko. + +-- Pitää mennä, ilmoittaa Mikko. + +-- Tpho, sylkee ukko. Mieli tekee sanoa: no mene nyt, mutta ei sano. + +-- Hyvästi, jättelee Mikko. + +Sovittaessaan puita takkaan, sanoo ukko, kun ovi jo painuu kiinni: + +-- Hyvästi. + +Tuli alkaa palaa. Vaari istuu tuolille, panee mällin poskeensa ja +virkkaa hymähtäen katkerasti: + +-- On se sekin tyttären pyydystäjä! + +Perään mumisee jotain. + +Mutta kun tuli alkaa kirkkaasti palaa, lientyy silmistä vähitellen +katkeroittunut ilme. Hän katsoo tuijottaen loimuun, huulet yhteen +puristettuina, kasvoilla hyljätyn surumielinen tunnelma. + + * * * * * + +He hiihtelivät kylän takana Kyläsuolla. Sen aava valkea lakeus loisteli +kuun kuuleassa hohteessa. Äänetön, ihana vaikeneminen, jota hieman +särki kahden suksiparin vitkainen siirteleminen toisensa edelle ja +sompasauvain vikisevä kosketus hangen pintaan. Pienet, matalakasvuiset +pensaat ja männyt seisoivat raskaissa lumipukimissaan kahdenpuolen +vähän ajettua talvitietä. Ne näyttivät kuin erämaan asujilta, jotka +hiljaisena yöhetkenä ovat tulleet hyrmyistään luonnon salaperäisiä +eläjiä varten valmistettuihin juhliin. Ihminen saattaa nähdä vain sen, +mitä silmäin edessä on. Mutta juhlaväki seisoo juhlallisena, jäykkänä, +ohikulkijaa kuulematta, näkemättä. Se joko näki, kuuli, tahi odotti +jotain suurta, salaperäistä tai majesteetillista. Tämä odotus loi +voittavan tunnelman koko luontoon, täytti maan ja ilman, ja Kyläsuon +talvehtivasta lakeudesta hamaan korkeuteen, missä kuu ja tähdet +seisoivat paikoillaan juhla-asemissaan. + +Hiihtäjäin keskustelu oli melkein loppunut. Eikä se alunpitäen muuta +ollutkaan kuin kuherrusta, jossa jokainen sana ja äännähdys tulkitsee +vain lemmen ihanaa elämää. Pakkanen oli yhä kiihtynyt ja suksikeli +käynyt kiinteämmäksi. Mutta hiihtäjillä ei ole vilu, eikä kiire. +Kanteleinen hiihtää Sohvin lautasuksilla, ja ne ovat hyvin hyvät. Sohvi +hiihtää Kanteleisen suksilla, mutta ei ajattele niitä. + +He ovat jo kääntyneet takaisin. Kylän talojen ikkunoista vilkkuvat +valot. Täältä huurteiselta suolta katsoen tuntuu kuin katse ulottaisi +elämästä toiseen. Täällä kaikki niin pyhäistä, salaperäistä, +tunnelmallista, siellä kylässä arki, jokapäiväisyys, pikkumaisuus... + +Hiljaisuus ei ole enää rikkomaton. Kuuluu reen kitinää, hevostenjalkain +kapsetta ja kulkusten helinää läheiseltä tieltä. Kylässä vinkuu +kaivonvintti. Etäällä hiihtää muuan hiihtäjä samanne päin kuin hekin, +suksen kihnaus ja somman kitinä kuuluvat, kun pysähtyy kuuntelemaan. +Kaikki tämä rikkoo talvisen suolakeuden tunnelmaa ja antaa sille hieman +salaperäistä eloa. Hentonen lempi puikkelehtii arkana taistellen +karkoittavia arkivaikutuksia vastaan. + +Yhtäkkiä näyttää se hiihtäjä, jonka somman kitinää äsken vaieten +kuunneltiin, pyrkivän kohti. Kuin sopimuksesta syntyy kiihkeä into +paeta. Nyt havaitsee Kanteleinen taas, kenen sukset hänellä ovat, Sohvi +tekee saman havainnon. Jälkimmäinen kysyy, että miten niillä pääsee, +toinen vakuuttaa: hyvin! + +Jo on hiihdetty suolta vainiolle, tasaiselle, kovalle tielle. Oistetaan +Erkkilän pihan läpi vesipolun viereistä latua jokeen. Mutta +jokirinteessä Sohvi kaatui. Siinä saavuttaa takaa-ajajakin, Kuhilasmäen +Mikko. + +-- Ka Mikko? virkkaa Kanteleinen, äänessä hieno häminvivahdus. + +Mikko puolittain pysähtyy, näyttäen olevan kahden vaiheilla, mennäkö +ohi vai ei. + +Sohvi oli jo selviytynyt ilman vahinkoa. Mikko lipuu hiljoilleen +edelleen. + +-- Mennään yhdessä, kun on sama matka! kehottaa Kanteleinen. + +Sohvi huudahtaa hieman säikähtyneenä: + +-- Vo-ii! Nyt piti olla näytelmäharjoitus... Olitko sinä, Mikko? + +-- Olin, kuuluu Mikon ääni syyttävänä viiden sylen matkasta. Ja muutama +henkäys jälemmin: -- Mutta kun ei ollut sinuakaan, niin ei siitä tullut +mitään. + +Hämillään voihkaa Sohvi: + +-- Voi kun minä unohdin! + +Sillä aikaa oli Mikko alkanut kiirehtiä ja voittanut jo pitkän +välimatkan. + +Kanteleinen kuiski: + +-- Oliko se minun syyni? + +Tyttö ei vastannut, voihkasi vain. Mutta itselleen jo puoliksi +anteeksiantaen katsoi toista silmiin siinä kun he pysähtyivät +hyvästelemään. + + * * * * * + +Kun Sohvi tuli tupaan havaitsi hän kohta, että isä oli laittanut +puurovesipannun takalle riutuvan ristivalkean raunioille. Vesi kiehua +porisi. Tytär loi vakoilevan silmäyksen isään, joka pöytätuolilla +istuen, poskia kämmeniin nojaten tuprutteli. Luuli havaitsevansa, ettei +vaari ollut yrmytuulella. Se riehautti täyteen loimuun hänen loistavan +mielialansa, joka purkausi iloiseen huudahdukseen: + +-- Onpa isäkulta pannut puuroveden kiehumaan! + +Sohvi heitteli päältään vaatteita. Ukko sylkäsi: + +-- Tphy! + +Sohvi loi vielä vakoilevan katseen. Olisi ollut parempi jos ukko olisi +puhunut. Oli ollut aina parempi silloin kun hän oli puhunut, kuin +silloin kun hän ei puhunut. Varsinkin kun sylki... + +-- Joko nyt saatiin kyllikseen? virkkoi vihdoin. + +-- Ei toki, isäkulta. Siellä olis nyt vaikka koko yön! + +Sohvi säpsähti itsekin riemuaan. + +Vaari vaihtoi toisen polven, käänsi mällin toiseen poskeen, aikoi +laskea uudelleen poskipäät kämmenien varaan. Mutta joku levottomuutta +herättävä ajatus teki pahaa... + +Ryhtyessään keittämään katsoi tytär taas tarkemmin, että mitä se isä +ähkyy? Isän raskasmielisyys oli nyt jo niin silmäänpistävä, että Sohvin +täytyi kysyä: + +-- Mikä teidän on, isä? + +Vaari nousi ja kävi yli lattian ovelle päin. + +-- Mitäs sinä siitä... + +Meni ulos. + +Äänessä oli katkeruuden ja samalla sovittavan alistumisen surullinen +vivahdus. + +Tytär alkoi ymmärtää. Hänen rinnassaan nousi hellä, lämmin tunnelma, +joka hyökkäsi sitä äskeistä iloa vastaan. Siitä syntyi kumma +taistelu... + +Kun vaari palasi ulkoa, tapasi hän tyttärensä ääneen itkemästä. + +Vanhuksen mieli meni hyväksi, mutta hän ei sanonut sitä. + + + + +XIV. + + +Saatuaan suhteensa Sohvin kanssa selväksi, tuntui Kanteleisesta kauan +aikaa siltä, kuin millään muulla asialla ei olisikaan niin suurta +väliä. Hän ajatteli enimmäkseen Sohvia ja itseään, rakkauttaan, tulevaa +kodin järjestelyä ja muita siihen kuuluvia asioita. Joskus itseltään +kysyi: onko tämä luonnollista? Ja joku aivan viivyttelemättä aina +vastasi, että se on luonnollista. Kylä näytti käyvän myöskin yhä +itsepintaisemmaksi ja ihmiset itsekkäämmiksi. Hänelle asetettiin +kaikellaisia velvollisuuksia, mutta kukaan ei ajatellutkaan edes +suurkiitosta. + +Eikä hän siitäkään ... mutta täytyi ruveta aikaansa käyttämään oikein. + +Oikein! ajatteli hän. Se on oikea sana. Hänelle tulee nyt perhe. Pitää +ruveta ajattelemaan ja tekemään työtä sen hyväksi. Pitää lakata +tuhlaamasta aikaa, pitää ruveta käyttämään sitä oikein, s.o. omaksi +hyödykseen. + +Tästä teki mieli jo silloin tällöin haastellakin, erityisesti +sellaisten kanssa, jotka eivät olleet koskaan olleet mukana +yhteistyössä maailmanparannuspuuhissa. Kanteleisesta tuntui ikään kuin +ne olisivat paremmin kyenneet ymmärtämään tätä hänen nykyistä +sieluntilaansa, kuin entiset toverit. Eikä hän siinä pettynytkään. +Kaikki sellaiset hyväksyivät hänen menettelynsä. Varsinkin +kansakoulujohtokunnan esimiestä lähemmäksi tunsi tällä uudella +elämänkäsityksellään pääsevänsä. + +Mutta kun ensi puuskaus oli mennyt ohi, avautui mieli usein entisille +elämänparannushaaveille. Eikä voinut välttää sitä, että joskus heräsi +omantunnon tuskan tapainen mieliala. Silloin tarvitsi jotain +todistuksia ja tukea voidakseen puolustaa nykyisyyttään. Aivan kuin +kohtalon sallimana esiintyikin eräitä ikäviä kokemuksia nuorison +piirissä. + +Olihan hänellä nuorten luottamus, niitä poikkeuksia lukematta. Mutta +juuri ne poikkeukset pyrkivät nyt asustamaan mielessä. Jostain syystä +näytti näet, kuin poikkeusten lukumäärä olisi kasvanut. + +Nuorista monet, ihmisluonteen omituisen kierouden vaikutuksesta, olivat +alkaneet takana päin pilkallisesti nälväillä Kanteleista, ilman että +sillä oli vakavampaa tarkoitusta ja huolimatta siitä, että he häntä +kunnioittivatkin. Tämän kanssa rinnan nousi toisissa nuorissa, joilla +ei ollut taipumusta nälväilemiseen, halu näyttää kaikkialla kuinka +tuttuja he ovat opettajan kanssa. Nämä tuttavuuden osoitukset menivät +toisinaan poikamaisuuksiin; jotka nyt alkoivat pistää Kanteleista +vihaksi. + +Hän oli jo ennen kokenut kaikkea tätä, mutta sitä vastoin että olisi +loukkaantunut oli hän monasti tuntenut siitä tyydytystä ja iloa, koska +käsitti kaikki vain poikain ystävyyden ja vilpittömyyden merkeiksi. Se +oli hänen mielestään jonkunlainen saavutettu voitto. Ennen oli +kouluaikana kotikylillä syvästi kärsinyt, kun entiset paimentoverit +siellä olivat alkaneet vieroa. Tästä oli hän saanut syvän vihan +säätyrajoitusta vastaan, koska havaitsi siinä ilmenevän sellaisen +alkua. + +Mutta nyt, tässä nykyisessä mielentilassa, kaikki tällainen tuttavuus +pyrki loukkaamaan. Siinä oli hänen mielestään aina liiaksi velvoittava +luonne. Se johdonmukaisesti ikään kuin oikeutti ajattelemaan, että tuon +entisen leikkimisen, elämällä kaikenlaisten poikaviikarien kera, sen +pitäisi nyt loppua. Mielessä oli vielä eräs epäilys, joka tuki tätä: +jos ne alkavat kohdella Sohvia myöhemminkin, heidän naimisiin mentyään, +entisellä toveruudella, sitä ei hän sietäisi. Tämä ajatus kasvoi sieltä +muiden seasta toisia ylemmäksi. Sitä piti hän niin luonnollisena ja +oikeutettuna, että aluksi ei noussut edes mitään vastustavia +epäilyksiä. Sohvi oli heidän joukostaan ja nousi nyt ylemmäksi... +Ylemmäksikö? pysähtyi hän ajattelemaan. Ylemmäksi! jatkui, ja +jonkunlainen omanarvon tunnon raju ponnistus tuntui sydänalassa. Hän +pelkäsi, ettei niillä ole älyä antaa Sohville hänen uutta arvoaan, +mutta siihen hän ne pakottaisi nousemalla itse naimisiin mentyään +hänelle virkansa ja oppinsa perusteella kuuluvaan yhteiskunnalliseen +arvoasemaan... + +Tätä kesti muutamia aikoja. Sittemmin alkoi sisässä nousta joku, joka +rupesi näitä ajatuksia arvostelemaan. Ensin se väitti, ettei poikain +tuttavallisuudessa ole ollenkaan mitään pahaa, päin vastoin se on +heikäläisen vilpittömän ja ennakkoluulottoman toveruuden merkki. Ne +tuntevat ylpeyttä siitä, että ovat niin lähellä opettajaa, +koulunkäynyttä, sivistynyttä miestä, herraa. Se on arvonantoa. Joskin +tämä pukeutuu toisinaan omituisiin, joskus ehkä rivoihinkin muotoihin, +on sillä hyvin arvokas sisältö... Tämänkö hän nyt heittäisi? Ruvettuaan +pääsemään nuorta väkeä lähelle, nytkö mies jo alkaisi heitä inhota, +kaikota kauemmaksi? Herrain puolelle! ilkkui itselleen. + +Kanteleinen pyrki hermostumaan. Mikä minun on? kyseli hän itseltään +kuin kipeä. + +Samalla aikaa kuin rakkaus tuotti täyteläistä iloa, vainusi tämä uusi +ristiriita joka käänteessä. + +-- Onko minusta tulemassa hullu vai herra? kyseli hän tuskastuneena +itseltään. Mistä ennen iloitsin, sen olemassaololla minä nyt mieltäni +kiusaan! + +Hän alkoi tutkia syitä omiensa ja poikien mielentilojen +ristiriitaisuuksiin. Mistä se johtuu, että tänään innostuu tähän, +viikon päästä sen hylkää ja innostuu päinvastaiseen? Mistä se johtuu, +että ihmiset osoittavat toisessa tapauksessa suurta arvonantoa sille, +jolle toisessa tapauksessa nauretaan? Tuskin oli hänelle selvinnyt +jälkimäinen kysymys, kun jo piskahti mieleen: + +-- Silloin kun minä, juuri minä, alan puhella toisen ihmisen kanssa +poissaolevasta henkilöstä, silloin sielussani lähtee liikkeelle, alkaa +toimia kummallisia, vieraita voimia. Ne ikään kuin erittelevät +puheenaolevan ihmisen, kääntävät päin joko hänen naurettavan, +ylenkatsottavan tahi vihattavan puolensa. Minä joudun aina, ainakin +jossain määrin, tämän merkillisen vaikutuksen valtaan. Myöskin +puhetoverini käy samoin. Poissaolevasta, oli se ystävä tahi muu, mutta +varsinkin ystävästä puhumme paljon sellaista, jota ei ikänä hänen +läsnäollessaan puhuttaisi... + +Tämä kysymysten sarja oli jo ennenkin mielessä vilahdellut, mutta se +oli pysytellyt etäämmällä. Se ei ollut häirinnyt, vaikka olikin +puhuttu poissaolevista ystävistä ja hedelmöitetty seuraelämää +mielihyväntunteella, mikä johtui siitä, kun saatiin valittaa ja tutkia +poissaolevan heikkouksia ja antaa niille joko surkuttelua tai naurua +aiheuttavia lisävivahduksia. Joskus oli se aivan kuin hymyten +ohimennessään nyhjässyt omaatuntoa, mutta sitte taas aivan kuin +kehottavasti silmää iskien päätä nyökyttänyt. Nyt alkoi kysymys koko +laajuudessaan siirtyä etualalle. Ollessaan ihmisten seurassa teki hän +tarkkoja havaintoja. Keksi, että ihmisten virheiden, todellisten tahi +oletettujen, käsitteleminen ja huomaaminen ihmeteltävällä tavalla +kiihotti melkein kaikkia ihmisiä, joiden kanssa joutui tekemisiin. Tämä +huomio oli siksi erittäin yllättävä, kun ei ollut ennen juuri ensinkään +tullut asiaan huomiotaan kiinnittäneeksi. Kaikkialla oli parjaavalla +puheella mielihyvän tunnetta synnyttävä voima. Toinenkin omituisuus +kiinnitti mieltä: keskustelijat pääsivät aivan kuin toisiaan +lähemmäksi, aivan kuin heidän ystävyytensä olisi vahvasti hyötynyt ja +kasvanut siitä että poissaolevaa parjattiin. + +Mikäs tämän oikein tekee? johtui hän kysymään itseltään. Onko ihminen +yleensä niin ilkeä, että hän tuntee mielihyvää toisen ihmisen +parjauksesta ja todellisestakin lankeemuksesta? Vai aiheutuuko +nautinnontapainen tunne siitä, että sillä hetkellä luulee löytäneensä +ihmissuvun yleisen mätäpesän ja tuntee vilpitöntä parantamishalua? + +Mutta miksi "minä" olen silloin syyllisyydentuntoinen; vain +arvostelijan asemassa? + +... Kenties huomioidenteko toisessa ihmisessä on sittenkin alkeellinen, +johtava askel tekemään havaintoja itsessään? Ehkä tuo kummallisesti +kiihottava, luontoperäinen nautinnontunne ei sittenkään ole vain ilkeä, +vain paheen synnyttämä kasvannainen, vaan jumalainen lahja, jota meidän +nykyisellä kehitysasteellamme vielä käytetään erehdyksessä aivan +väärin?... Vast'edes, kun ehditään korkeampaan aikakauteen, voi juuri +tästä ristiriidasta kehittyä eräänlainen surun ja ilon yhteensovitus... +Siinä toisella puolen seisoisi ihminen omien silmiensä edessä +aineskasana, raakaleena, jolla ei ole mitään kerskattavaa Jumalan +edessä? Nöyrä alamaisuudentunne pakottaisi etsimään ystäviä, +taistelutovereita, matkakumppaneja kaikista ihmisistä, joitten kanssa +ikinä sattuisi kosketuksiin... Mutta jo silloin ihminen minässään +tuntisi oman voimansa ja siitä pursuvana, ikään kuin yllyttävänä, +pakottavana, kannustavana suuren luomiskutsumuksensa: "_Minun_" on +tästä luomisen raaka-aineesta tehtävä Jumalan kuvaa tavoitteleva +ihminen. Sitä Jumalan tahdon kaltaisuutta tavoitteleva, mikä nyt jo +parhailla hetkilläni sielussani säteilee, mutta heti langetessani +taasen häipyy hämärän verhoon... + +Tätä ajatellessaan pilkkoi Kanteleinen puita. Hänen sielussaan säteili +kirkastunut kuva ihmisen päämäärästä. Ja kun sen rinnalla katseli +äskeistä itseään kokoilemassa puuta-heinää allensa voidakseen kohota +itsekkäässä rakkaudenhuumauksessa Sohvin kera muiden yläpuolelle, +hävetti häntä. + +... Onko Jumala minut nähnyt tässä tilassa? ajatteli hän vavahtaen +hävyntunnossa. + +-- On! kuului sisässä joku sanovan. Kanteleinen häpesi yhä syvemmin. +Hänellä ei ollut usein tapana rukoilla. Mutta kun sieluntuska nousi +joskus huippuja kohti, silloin tuli se pakoksi. Nytkin pysähtyi saha, +kädet kävivät ristiin, kohosivat taivasta kohti, ja sielusta kohosi +syvän katumuksen ja häpeäntunteen pakottamana äänetön rukous... + +Ja aivan kuin hänen itsensä sitä huomaamatta virtasi syvä voimantunto +ja elämänilo mieleen. Taas veti elämänvirta koko voimallaan +ihmismereen, taisteluihin, toverielämään niiden kera, joille ei kukaan +elämää opeta, jotka keräävät käsityksiä, tottumuksia ja ihanteita +matkan varrelta, mitä milloinkin sattuu, mikä milloinkin miellyttää, +ilman tarkoitusta, kaikki sattuman varassa... + +Taas tuntui syvästi siltä, kuin vain siellä olisi hänelle luvallista +elää, kuin vain siellä olisi arvokasta, syvää elämää ... kuin vain +siellä voisi ikävöivän mielikuvituksen silmien eteen joskus +vilahdukselta avautua ihmiselämän kirkastettuja päämääriä... + +-- Sillä kas, virkkoi hän, ne ovat usein niin lähellä, me elämme +päämääriemme keskellä aivan usein, mutta harhaan johtavat mielikuvat +vievät ikävöintimme sieltä pois! + +Elias, joka oli järjestäjänä, tuli hyppien ja laulaen puuvajaan. +Säpsähti lauluaan, kun tapasi opettajan mietteissään nojaamasta +saharenkkuun. Kanteleinen hymähti ja alotti uudelleen sahauksen, yhtyen +siinä silmänräpäyksessä hänelle tavattomalla iloisella hilpeydellä +Eliaksen lauluun. Aivan kuin opettajan mieliala olisi tarttunut +poikaan, voitti tämäkin häminsä heti ja kävi jatkamaan laulua. Ensin +ääni arkuudesta vavahteli, mutta kohta se alkoi asettua tottelemaan. Ja +puuvajassa kajahteli: + + "Ihminen minne, minnekkä hän, + Ihminen minne, minnekkä hän, + Minnekkä rientää ihmisen henki. Tiedätkö sen?" + + + + +XV. + + +-- Poikasissa alkaa herätä arvosteluvaistoja, virkahti Kanteleinen, kun +eräänä kesäiltana istuivat Sepän Kustaan kanssa koulun puutarhassa +nojaten selkiään suuriin koivuihin. -- Eivät ne sillä mitään erittäin +pahaa tarkoita, vaikka ne nälvivät. Eihän koiranpenikkakaan tarkoita +pahaa, kun se kasvaville hampailleen etsii leikitellen purema-aihetta. + +Hän nauroi iloisen vallattomasti, niin että valkeat hampaat välkkyivät +tummaksi päivettyneestä naamasta ja auringonpaahtamat paljaat hartiat +nytkyivät. + +Kustaa katseli kysyvästi Kanteleista. Hän ei oikein ymmärtänyt tätä +luonnetta. Mutta yht'äkkiä vilahti mielessä: onhan hänellä itsellä +hyvätuloinen virka ja ... oma tyttö tiedossa. Hätäkö on miehen nauraa! +Ei tarvitse huolia mistään, kun tietää että kyläkunta kuitenkin pitää +hänestä... Se on tuokin vain yhtä lajia kopeutta... + +Kustaan mielestä oli tämä selviö. Mutta se ei rahtuakaan rauhoittanut +häntä hänen oman elämänkysymyksensä suhteen, joka viime aikoina oli +alkanut käydä ylivoimaiseksi. Oikeastaan hän oli tänä iltana tullutkin +puhelemaan siitä. + +Kustaa oli saanut äskettäin eräältä kiertävältä teatteriseurueelta +kutsun tulla heidän mukaansa kesällä koenäyttelijäksi. Hän olisi ollut +valmis heti lähtemään, mutta vanhemmat olivat vahvasti vastaan. Heillä +oli pienenpuoleinen talo, jonka maita isä viljeli sepäntoimensa ohella. +Kun isä oli kesät talvet pajassa, oli maanviljelystöiden suoritus +enimmäkseen Kustaan, emännän ja parin nuoremman siskon varassa. +Nuorempi veli oli vielä niin pieni, ettei kelvannut kuin vaivoin +paimeneksi. + +Kustaata oli jo pari, kolme vuotta, siitä asti kun isä hankki maatalon +ja hän tuli enempi työskentelemään sen asumisessa, aina hiljaisesti +kiusannut se ajatus, että hänen täytyy tehdä työtä aivan muiden +ihmisten hyväksi. Eikä siinä kyllä. Pahemmin vielä vaivasi se ajatus, +että hänen täytyy uhrata aikansa joutavaan tonkimiseen, sellaiseen, +jota voivat tehdä kaikellaiset tusinaihmisetkin, vieläpä sellaisetkin +joita menee kolmetoista tusinaan, mutta sillä aikaa hänen taiteelliset +lahjansa menevät hukkaan. + +Sepän Kustaa uskoi taiteelliseen elämänkutsumukseensa paljoa varmemmin +kuin Jumalaan. Hänen taiteelliset lahjansahan olivat tosiasia. +Lukemattomat asianymmärtäjäin kehumiset ja katselijain kättentaputukset +näytäntöjen jälkeen olivat ulkonaisena, puolueettomana todistuksena +hänen omalle tietoisuudelleen, joka olisi ollut selvä ilman +todistuksiakin. + +Mutta silloinpa hänen kova kohtalonsa punoikin taas ansan: hänen isänsä +pitikin hankkia maata juuri silloin kun hänen olisi pitänyt noudattaa +omaa kutsumustaan! + +Usein, kun hän asteli pellolla äkeen jälessä tahi tiellä lantakuorman +keralla, hautui mielessä draamanaihe. Siinä oli päähenkilönä suuri +taiteilijakyky, joka vain odotti tilaisuutta hurmatakseen maailman +mestaruudellaan. Mutta hän oli kahleilla kytkettynä lantakuormaan, kuin +Prometheus kallioon. Kytkemisen oli toimittanut taiteilijakyvyn oma +isä, omin tekemin kahlein, sillä isä oli seppä. Isä, joka ei ollenkaan +tajunnut pojan lahjoja, piti tätä vain laiskana. Sen vuoksi kytki hän +pojan kahleilla maatöihinsä, pitääkseen hänet ilmaiseksi orjanaan +raatamassa leipää ja särvintä yhä lisääntyvälle sisar- ja veliparvelle. +Loppukohtauksessa piti esiintymän erään kuuluisan teatterinjohtajan, +joka jostain on saanut vihiä orjuudenkahleissa oijentelevasta nerosta. +Hän tulee, katkoo tulisessa suuttumuksessa kahleet. Loppukohtaus oli +ajateltu hyvin suureksi. + +Tämä aihe oli tuottanut hänelle kärsimystensä keskellä monta ylvästä, +sisäisesti nautintorikasta hetkeä. -- + +Tässä hän oli äsken tehnyt Kanteleiselle selkoa aikeestaan liittyä +kiertävään turneeseen vaikkapa ilman isän lupaa. Kanteleinen oli sitä +vastustanut. Puhelut olivat, varsinkin Kustaan puolelta, saaneet jo +silloin tällöin särmikkäitä vivahduksia. + +-- Mutta minkä järjen nimessä sinä vastustat sitä, että minä saisin +etsiä itselleni lahjojeni ja taipumusteni mukaista tehtävää? kysyi +Kustaa tiukasti. + +Kanteleinen hieman viivytteli vastaustaan. + +-- Sen vuoksi, sanoi, että taiteelliset taipumuksesi tuskin riittävät +tekemään sinusta edes huomattua näyttelijää. + +-- Sitä en minä ole ajatellutkaan... + +-- Oletpa! + +Kustaa säpsähti ja katsahti satutettuna Kanteleisen silmiin. + +Kanteleinen pureksi hampaissaan heinänkortta, silmäkulmat olivat +arvostelevissa kurtuissa. Alkoi sanoa: + +-- Tulla jäseneksi kiertäviin teatteriseurueisiin ei ole minusta -- +mutta _vain minusta_, huomaa se -- mikään kadehdittava elämänura. En +sano, ettei niissä voisi olla kelpo ihmisiä, jopa nerojakin. Mutta kun +tyhjäntoimittajia on enimmin, tekee heidän seuransa kelpo ihmisistä ja +neroistakin usein kaltaisiaan. + +Kustaa näytti painavasti harkitsevan. Virkkoi vähän ajan kuluttua: + +-- Mutta ... tästä voisi saada sellaisen käsityksen, että kiertäminen, +varsinkin maaseudulla, kasvattaa teatteriseurueissa tyhjäntoimittajia. +Sitä vastoin suurissa, seisovissa kaupunkiteattereissa nämä vaarat +voitaisiin välttää. Kuitenkin olet itse monta kertaa sanonut, että +kaupunkilaisteattereissa, nimenomaan suurissa teattereissa, ei taide +voi lähestyä kansaa, varsinkaan maalaiskansaa... Että taide niissä +pääkaupunkilaistuu, ulkomaalaistuu, lakkaa kansaa ymmärtämästä, elää +vain rahamaailmaa ja porvarielämän mielitekoja varten... + +-- Niin! Mutta millä tavoin esimerkiksi sinä nyt korjaisit tätä asiaa? +Sinä lähdet peltoa, äestä, lantakuormaa, isää, äitiä ja siskojasi +pakoon, saadaksesi _näytellä_. Mitä sinä näyttelet? Itseäsi, veljeni! +Neroasi, josta olet tehnyt itsellesi salaisen epäjumalan, jota ainoata +sinä palvelet. Saadaksesi oikein mielinmäärin palvella tätä +epäjumalaasi, lähdet pakoon maalta, siskoryhmäsi keskuudesta, isäsi +kodista... + +Sanoppa nyt: mitä sinä tällaisena, niin sanoakseni elämänpakolaisena +tulet meille täällä kotikylässä ja ihmiskunnalle siellä maailmalla +opettamaan? + +Kustaan suu meni hymyyn. Oli vaikea tietää, oliko kasvoille asettunut +ilme pilkallinen vaiko nolostunut. Hän ei vielä vastannut, kun +Kanteleinen jo jatkoi: + +-- Niin kauan kuin pysyt kotonasi, tärkeässä työssäsi, kotonasi, jossa +olemiseen on tilaisuutta, jopa pakottavia syitä, ja näyttelet kotikylän +seurahuoneella, tuotat sinä lahjoillasi koko kyläkunnalle taiteellista +nautintoa ja iloa. Me tyydymme sinun taiteeseesi! Mutta me emme katsele +sinun esityksiäsi näyttelijän esityksinä, vaan lahjakkaan, hyvän +ystävämme, Sepän Kustaan, joka seurahuoneemme näyttämöllä esittää +elämänsä suurta ikävää... + +Mutta kun sinä tulet takaisin _kiertävänä näyttelijänä_, silloin me +katselemme täälläkin vain itseänsä näyttelevää näyttelijää, joka +tavoittelee taituruutta ansaitakseen ihmisten kiitosta, tai rahaa, +ostaakseen elämäniloja sisällisesti tyhjän elämänsä iloittamiseksi. + +Kanteleisen äänessä oli jo hermostunut sävy. Kustaa yhä vaikeni, mutta +hymy huulilla oli vaihtunut hermostuneisuuden merkkeihin. Ääni värähti +suuttumuksesta, kun hän sanoi: + +-- Sitä kelpaa puhua sellaisen miehen, jolla on itsellä hyvä virka, +hyvät tulot, ja... Mutta ne sellaiset eivät voi ottaa huomioonsa +meikäläisen asemaa, ei parhaatkaan... Ja siksi sitä voi puhua noinkin. + +-- Sano vielä: ja eläke tiedossa, ja kysy: miksi et sinä saisi käyttää +omaksi eduksesi lahjojasi ja taipumuksiasi samoin kuin minäkin. + +-- No niinkin! Ja miksi et sinä jäänyt kotiisi maanviljelijäksi, vaan +lähdit seminaariin? + +-- Aivan oikein! Vastaan suoraan: sinusta en usko tulevan suurta +taiteilijaa, ja ala-asteille jääminen tällä alalla on raskas +elämänkohtalo. Tämän pitäisi riittää sinulle selvittämään jo kaikki. +Mutta vastaan kysymyksiisi: Minä lähdin kotitorpastani sen vuoksi, että +meitä oli 5 veljestä. Torppa tulee muutaman vuoden kuluttua taloon. +Minua ei siinä pidättänyt mikään. Menin seminaariin, kun minulle +tarjottiin koulurahat. Tulin tänne opettajaksi, kun kutsuttiin. Tämän +kaiken pitäisi oleman yksinkertaista, selvää ja puolustettavaa, jota +sinun asiasi ei ole. Tähän lisäksi sanon vielä: maata en ole jättänyt. +Siihen vetää minua veri! + +Kanteleisen silmät iskivät tulta: + +-- Minä menen maan luokse takaisin, kunhan tässä ehdin... Saat nähdä. + +Vähän aikaa olivat kumpainenkin vaiti. Vihdoin Kustaa sanoi hiljaa: + +-- Minä vihaan maatyötä ja ... maata. + +Kanteleinen hypisteli kädessään koivunlehvää ja katsoi tarkkaavaisesti +Kustaata silmiin. Heittäen pois kaiken äskeisen uhman, kysyi hän +alakuloisella äänellä: + +-- Mutta mistä se johtuu? + +Kustaan mieli kuohahteli yhä, kun vastasi: + +-- Siitä, että minusta on tehty maatyön orja. + +-- Maatyön orja... + +-- _Maatyön orja!_ Luuletko että minun isäni haluaisi pitää minua +maatyössä ihanteen vuoksi päivääkään, ellei minun orjatyöni hedelmä +häntä rikastuttaisi? + +He katselivat kauan toisiaan silmästä silmään puhumatta mitään. + +Kanieleisen mielessä askaroi taas kysymys: mikä tämän kylän on? Nuoren +Varamäen vastaus muistui mieleen, mutta sillä ei tuntunut olevan tässä +tapauksessa mitään arvoa. Tässä ei ollut kysymys köyhyydestä, vaan +elämästä, elämän mahdollisuudesta. Sellaisen elämän, joka ei riipu +ainoastaan leivästä, vaan enempi ajatuksista, keskinäisestä toistensa +ymmärtämisestä, sellaisesta joka synnyttäisi suuria, elähyttäviä, +elämää hedelmöittäviä ajatuksia... + +Hyvästellessä tarttui hän lämpimästi Kustaan käteen ja sanoi: + +-- No, sinä taidat lähteä? + +-- En tiedä. + +-- Tee minun puolestani niin kuin parhaaksi näet. Ystäviähän olemme +silti. + +-- Varmasti, vakuutti Kustaa puristaessaan Kanteleisen kättä. + + + + +XVI. + + +Kesä kului niin ja näin, aivan niin kuin kuluu kesä, kun ei ole +varsinaista tehtävää ja kaikki siirtyy tulevaisuuteen. Ensin keväänä +oli Kanteleinen jonkun verran raivannut koulun ketoutunutta +puutarhamaata, kylvänyt siihen perunoita, punajuuria, lanttuja j.n.e. +Sittemmin oli hän käynyt yleisessä kansakoulukokouksessa ja eräillä +laulujuhlilla. Palannut kotiin hyvin väsyneenä. Yritti sen jälkeen +saada toimeen nuorisoseuran kesäjuhlan ja saikin. Mutta kyllä siinä oli +ponnistusta. Seuratoiminnan parikuukautinen loma oli vaikuttanut kovin +uuvuttavasti. Kun juhla oli juhlittu, päätettiin antaa seuran levähtää +syksyyn asti ja alottaa silloin taas uudestaan. + +Tämä lepo ei Kanteleista tehnyt levolliseksi. Näytti yleensä siltä kuin +seuraan olisi nyt joku näkymätön vainooja hiipinyt, sillä sen voimia +heikonnettiin yhtä myötään. Erkin Sameli meni Amerikkaan. Se koski sekä +Kanteleiseen että seuraan. Vaikka ei Sameli ollutkaan mikään +korvaamaton nero seuran elämään nähden, vaikutti hänen lähtönsä +Kanteleiseen masentavasti. Olihan Sameli kuitenkin aina ollut vilpitön +ja vakaa. + +... Miksi hän lähti? kyseli ja tutki Kanteleinen itseltään. + +Sameli oli varakkaana pidetyn talon ainoa miehen tehtäviin kykenevä +poika. Kotiin jäi ainoastaan lapsia ja kaksi täysikasvuista sisarta, +joista toinen sairaaloinen. Äiti oli myöskin kitulias, hintelä, +läpikuultava ihminen. Isä kyllä parhaillaan oleva hyvä työmies. + +-- Minkä tähden? kysyi Kanteleinen lämpimästi, kun Sameli tuli hänelle +hyvästiä sanomaan. Matkaan lähtevä painoi päänsä alas, ei katsonut +silmiin kun vastasi: + +-- Niitä on aina syitä. + +Haastattelija ei udellut. Sameli lähti selittämättä sen enempää. + +Mutta Kanteleiselle jäi tästä kohtauksesta omituinen vastenmielisyyden +tunne. Vanhain toverusten suhteeseen oli jäänyt himmeä kohta, +umpikuljuinen paikka, jonka läpi ei nähnyt. Samelin syyt eivät +saattaneet olla aivan selvät. Hänen lähdössään täytyi olla jotain +järjetöntä tahi kivuliasta. + +Kun oli kulunut muutama päivä lähdöstä, kävi Kanteleinen Erkkilässä +haastattamassa vanhempia, jotka luuli tapaavansa surun murtamina ja +pojan tekoa ankarasti tuomitsevina. + +Isäntä oli vilkasluontoisempi kuin poika, joka oli tullut enempi +äitiinsä, perinyt osan tämän salamyhkäisyydestä. Erkkilä oli hyvin +mielissään, kun opettaja tuli. Rupesi juttelemaan hyvin avomielisesti +pojan lähdöstä, kun tiesi hänen ja opettajan olleen läheisiä ystäviä. + +Riitaa ei heillä ollut Samelin kanssa ollut koskaan. Hänen mielestään +heidän talossaan olisi ollut ruokaa ja työtä, kun olisi vain viitsinyt +tehdä. + +-- Mutia se laiskaantui siellä nuorisoseurass', selitti isäntä, suu +touhuavassa hymyssä ja aivan kuin ei olisi siitä niin suuria +välittänytkään. -- Sehän on luonnollista, näytti mies ajattelevan, kun +ne sivistyvät, silloin nämä arkityönhalut niiltä menevät... + +-- Se ei ajatellut enää muuta kuin painimista, sen jälkeen kun voitti +nekin isot väkevät siellä pitäjällä ja pääsi koko pitäjän mestariksi. + +Isäntä ja opettaja istuivat kamarissa vastakkaisissa pöydänpäissä. +Siellä pauhasi kärpäsmiljoona aivan kuin mylvivä härkä ja haisi pitkiä +vuosikausia nurkissa lahonnut lika. + +Kertoja hymyili: + +-- Sitä se ajatteli ja harjoitti... Ja siellähän ne Amerikass' +ansaitsevat ne väkevät painijat oikein jumalattomasti... + +-- Niin, sekaantui syrjästä kivuliaalla äänellä äiti, -- kun se meinas, +jotta ne hänen lahjansa ovat siihen painimiseen ... kuinka sitte lie? + +Kanteleinen luuli keksineensä syyn Samelin todelliseen lähtöön. Sitä +selitti vielä enempi silmäys talon tupaan, tarhapihaan, kartanolle +yleensä. Siellä oli kaikkialla niin tavattoman likaista, ettei Sameliin +kohdistuva syytteleminen tahtonut enää mitenkään pitää ryhtiään. +Päinvastoin alkoi pilkistää hieman valoa Samelin viimeaikaiseen, +kasvaneeseen umpimielisyyteen. Poika lienee jo kauan kärsinyt tästä +liasta ja lopuksi löytänyt pakotien Amerikkaan. + +-- Kyllä sillä saakurilla on hyvä voima, sillä meidän Samelilla, kehui +edelleen isä, ikään kuin muistellen. Olihan hän ollut monasti +katsomassa painia, vaikka muuten ei juuri missään kokouksissa käynyt. + +-- Jos sattuu, niin kyllä se siellä rahoja tienaa, kuvaili edelleen, +opettajaa silmiin katsoen, aivan kuin lohduttaen. + +-- Noo, niin se sanoi, että ei suinkaan hän siellä tähän oikoiseen +työhön rupea, auttoi äiti tunnelmaa, valittavalla äänellään jatkaen +miehensä ajatusta. + +Isä paransi edelleen: + +-- Tässäkin on näitä lapsia. Jos onnestaisi nyt tämän vanhimman ansaita +muutama tuhat talonlunastusta varten, niin... + +Kanteleinen tuijotti tätä äitiä kipeisiin silmiin. Hänestä tuntui +siltä, kuin sieltä olisi tirkistellyt Jokirannan kyläkuntahengetär +avutonna ja vapautusta rukoillen. + + + + +XVII. + + +Kerran tuli Mikkosen isäntä opettajan puheille. Tämä oli harvinainen +vieras. Hän muutenkin ani harvoin liikkui kodin ulkopuolella muualla +kuin kirkossa ja puodissa. Talohan oli hieman syrjässä kylän +keskuksesta. + +Mikkonen ajoi polkupyörällä. Onneksi sattui tapaamaan opettajan kotoa. +Näytti olevan aluksi hieman hämillään, kun ei tietänyt oikein kuinka +asiansa alottaisi. Pääsi vihdoin sopivasti puheen alkuun. Kehui +tulleensa puhumaan Niilosta, pojastaan, se kun aikoi teollisuuskouluun +ja sitä tietä rakennusmestariksi. Hän ei tahtoisi mitenkään estää +muuten, mutta kun heillä olis niin hyvä talo, josta kyllä sais +elinkeinonsa, kun vain olis riittävästi työvoimaa. Tähän saakka on hän +pannut voimansa etupäässä karjatalouteen, emäntä samoin. Ja kaikki on +mennyt hyvin. Nyt oli hän suunnitellut uutisviljelyksiä, osittain +laajanpuoleisiakin. Oli pitänyt silmällä siinä pojankin miehistymistä. +Mutta silloin tuleekin tämä poika ja sanoo, että hän aikoo +rakennusmestarikouluun. Se särkee hänen suunnitelmansa, koko hänen +elämänsä. Ja häntä suututtaa niin että... + +Heillä on kyllä nuorempia poikia, mutta kestää vielä monta vuotta ennen +kuin niistä tulee apua. Pahin on kuitenkin se, jos joutuu niistäkin +turhaan odottamaan ... jos tulee niillekin sama mieli kuin tällekin, +niin mitäs turvaa isä voi niihin panna? Eihän niiden tulevaisuudesta +mitään tiedä eikä osaa niitä varten mitään maan asumisia suunnitella. +Tämä tekee hänet niin toivottomaksi. Juuri kun hän nyt on alkanut +päästä asumisessaan hieman alkuun, tulee tämä vanhin poika ja lyö +maahan kaikki. Jos saisikin kelvollista palkkatyöväkeä, voisi vielä +onnensa nojaan koettaa, mutta sitä ei saa. Kaikkihan ne nyt lähtevät ja +menevät, mikä minnekin, mutta pois vain Jokirannalta ... onneansa +koettamaan, muka!... + +Sitte tulevat takaisin ne, joille maailmanrannantie nousee pystöön... +Tulevat rampoina ja rujoina, elätä sitte vain, kotimaa ja kotikylä... +Silloin on siivet laukussa ja Jokirannan leipä hyvää purra... + +Mikkosen puhe sai kiihtyessään katkeruuden sävyn, jota ei siinä alussa +sellaisenaan huomannut. Saattoi havaita, että kauan hautuneet ajatukset +vuosivat, kun niille kerran vapaus suotiin, vuosivat vuolaampina kuin +kenties asianomainen oli ajatellutkaan. + +Hän oli pitkä ja hoikka mies, joitakuita vuosia päälle neljänkymmenen. +Tukka ja parta olivat hoitamattomat, joten mies näytti huomattavasti +villiltä. Huuliparran ja korvahiukset oli auringonpaahde valaissut +miltei lumivalkeiksi. Kasvot tummanruskeat, ahavoittuneet, työn +leimaamat. Mustat silmät, jotka rauhan aikana tekivät uneksivan, +haaveilevan vaikutuksen, paloivat sisäisen sodan aikana rauhattomasti. +Yhteenpuristuneet huulet ja väkevä leuka vaikuttivat uhkaavasti. + +Miehellä oli ilmeisesti sydänsuru. + +Hän heilutti jalkaa toisen polven päällä, nojasi poskea kämmenpäähän +ja tuijotteli. + +Kanteleinen oli kaiken aikaa kuunnellut. Ei vieläkään hän ollut täysin +selvillä siitä, mihin Mikkonen tahtoi tulla. + +Yht'äkkiä virkkoi mies taas: + +-- Siellä se poika sen sai päähänsä, kun niitä seurahuoneen penkkejä +tehtiin. + +Äänessä oli tällä kertaa ärsyttävä sävy. Silmäin tuikea, säkenöivä +tuijotus suuntautui tuomitsevana opettajaan. + +Kanteleinen hieman säpsähti. + +-- Kuinka? kysyi hän, saadakseen selville, tarkoitettiinko todellakin +häntä syyttää. + +-- Niin, siellä se sen sai päähänsä! + +Mikkonen puhui jo huutavalla äänellä, jossa nyt olivat kaikki syytteen +vivahdukset. + +Kanteleinen ei suuttunut. Hän otaksui kohta, että tässä on joku +väärinkäsitys. Niin alkoi hän asiallisesti puolustautua. Oli +tarkoitettu nuorison ja kylän parasta. Oli annettu niille hieman +käsityöopetusta samalla kun ... ja eihän sen pitäisi olla +maanviljelijälle vahingoksi? + +-- Vahingoksi se on! kirkui Mikkonen, vaihtaen polvea ja iskien +sotaiset silmänsä opettajaan. -- Ammattimaanviljelijälle on vahingoksi +kaikki sivukonstit! Siinä on niin paljo työtä... Siitä ei ehdi +mihinkään ... eikä tarvitse ehtiä! Mitä ne sitte hyödyttävät ne muut +hommat? Pyhänä kirkoss' ja arkina pellolla, siinä on maamiehen +liikkuma-ala! + +Kanteleisen oli vaikea olla. Mies siis todellakin syyttää häntä siitä, +että poikansa on saanut hieman käsityöopetusta. Mies on nähtävästi +asiaa kauan harkinnut ja lopuksi päättänyt lähteä purkamaan mielensä +hänelle. + +Syytöksen edessä tunsi opettaja syvästi syyttömyytensä ja miestä +kohtaan alkoi herätä säälintunne, sillä hänen valituksessaan +suunnitelmiensa rikkoutumisesta oli perää. Sitä ikävämmältä tuntui +asia, kun tämä oli niitä harvoja isäntiä kylässä, joilla oli +suunnitelmia, jotka ajattelivat ja tekivät jotain muutakin kuin olivat +epätoivoisia. Kanteleinen otaksui olevansa juuri heidän miehiään +itsekin. Ainahan hän koetti kiinnittää nuorison mieliä kotikontuun ja +maanviljelykseen ... sehän oli alkanut olla hänen syvin ajatuksensa! +Melkein joka esitelmässään puhui hän siitä. + +Mutta tämä Mikkonen eli itse melkein erakkoelämää. Hänelle tuli hyvin +usein yhteensattumia kylän muiden miesten kanssa. Miestä pidettiin +hävyttömyyteen asti oman edun katsojana, -- muisteli Kanteleinen. + +Vaikea oli löytää sanoja, tässä kun oli niin suuri väärinkäsitys. Sen +vuoksi joutuikin Kanteleinen sanomaan hyvin tavallista ja +jokapäiväistä. Käsityöopetusta on Niilolle annettu hyvässä +tarkoituksessa ja Niilolla on käsitöihin taipumusta. Maamiehelle on se +taito toisen käden arvoinen. Hän pitää valitettavana jos Niilo puuhaa +pois kotoa, mutta häntä, Kanteleista, ei siitä saa syyttää. Hän +tahtoisi koko sydämestään kiinnittää nuorison mieltä maahan ja aikoo +itsekin, kun tässä vain ehtii. Hänhän rakastaa maata ja maanviljelystä. +Mikkosen suu oli ilvehymyssä. + +-- Se on sitä herrain maahenkeä, sanoi. + +Jo pyrki nostattamaan Kanteleisen luontoa. Mies ensin häntä syyttää ja +loukkaa törkeästi ja sitten pilkkaa! Hiusmarto alkoi punoittaa ja +päässä kiehua. Silmä tuijottaa tuolilla istuvaa miestä aivan kuin +aikeessa iskeä kiinni. + +Silloin alottaa Mikkonen uudessa, rauhallisessa äänilajissa, aivan kuin +uuden luvun: + +-- Minä tulin sitä varten, että eikö opettaja voisi puhua sille +Niilolle ja estää häntä menemästä? Se poika uskoo opettajaa enempi kuin +muita, ja... + +Äänensävy oli sovintoa etsivä ja pyytävä. + +Kanteleinen huomasi heti muutoksen. Ja vaikka hän siitä ilostui, ei +mielenkuohunsa vuoksi voinut estää tulemasta: + +-- Mitäs minä... Tehän syytätte juuri minua poikanne harhaan +johtamisesta? + +Mikkonen vastasi varmalla äänellä: + +-- Ja pyydän nyt teitä johtamaan poikaa jälleen takaisin isänsä +helmaan. + +Loppusanoissa oli hellä ja rukoileva sävel. Kun Kanteleinen nyt +katsahti vieraaseensa, tirkistelivät tämän mustat silmät kuopistaan +häneen kysyvinä. Miehen leuka nojasi rintaan ja silmät tuijottivat yli +kulmain. Kanteleisen itsehillintäkyky alkoi palata. Hänen vieraansa +merkillisen lumoava katse piti ikäänkuin raollaan sielun ovea, jonka +hän sanoillaan oli äsken laskenut lukosta. Mikkosen yhteenpuristuneet +huulet näyttivät sanovan: Katso, minä olen luottamuksesta sinuun +avannut itseni sinulle... Mutta minä olen valmis jälleen sulkeutumaan, +jos... + + + + +XVIII. + + +Niilo Mikkonen ja Kanteleinen sattuivat aivan pian tapaamaan toisiaan, +omituista kyllä, eräänä sunnuntaina kirkkotarhassa. Niilo istui siellä +suuren pihlajan alla, vastassaan hattupäinen tyttö. Kanteleinen osui +siihen aivan sattumalta ja aikoi kulkea tervehtien ohitse, mutta Niilo +puhutteli. Kun Kanteleinen läheni, esitteli Niilo tytön: neiti +Joenpolvi, kirkonkylän leipurin sukulainen, hiljattain tullut tänne +vierailemaan. Tyttö oli vahvasti Niilon näköinen, melkein kuin sisar; +muuten ehkä viittä vuotta Niiloa vanhempi. + +Kanteleinen pani ensi silmäyksellä merkille, että neiti Joenpolven +katseella oli omituinen imeytymisvoima. Häneenkin se imeytyi, aivan +kuin valokuvatakseen. Ennen kuin oli istunut seurassa viittä minuuttia, +tiesi jo, että näiden nuorten välillä oli rakkaussuhde, jossa pojan +lämpömäärä tavoitteli korkeita huippuja, -- mutta tyttö yritteli jo +hakkailla häntä, Kanteleista. + +Yhdessä mentiin kirkkoon ja yhdessä palattiin sieltä. Neiti Joenpolvi +kutsui tuttaviaan leipurin luokse, mutta Kanteleinen esteli, koska +hänellä oli kotikiire. Niilo olisi hyvin joutanut ja kernaasti +mennytkin. Mutta Kanteleinen suositteli yhteen matkaan ja sai vihdoin +taipumaan. + +Matkalla meni puhe itsestään Niilon koulutuumiin. Poika alkoi niistä +jutella. Kun hän tuntee itsessään suurempaa vetoa teollisuus- kuin +maanviljelysalalle, niin ajattelee, että jokaisen ihmisen on seurattava +kutsumustaan. Onhan hänellä hyvä koti, mutta isä on niin nuori mies, +ettei hän anna pojalle itsenäistä maanviljelystä ainakaan viiteentoista +vuoteen. Hänen taas on mahdotonta ajatella jäävänsä niin kauaksi ilman +omaa, itsenäisiä tehtävää... Joutuisi vanhaksi mieheksi saakka olemaan +niin kuin lasten kirjoissa. + +Hymyillen hämillään, sydän kurkussa: + +-- Ja mihin siinä vaimonsakin panee, jos niin kuin sattuisi sekin +tulemaan otettua. + +Nauroi ja katsoi mitä Kanteleinen mahtaa ajatella. + +He polkivat rinnakkain pyöriään. Kanteleinen sattui katsomaan Niilon +silmiin ja kysymään suu naurussa: + +-- Sulla taitaa jo olla katsottuna? + +-- Ei-ei! kielsi Niilo. + +-- Näytti vain, niin kuin olisit ollut tuon neiti Joenpolven lähellä. + +-- Ei-ei! + +Kiusaaja nauroi: + +-- Mutta kyllä sinä hänestä tykkäät. + +Niilo punastui: + +-- Noo... + +Ja hymyili onnesta. + + * * * * * + +Myöhemmin matkan varrella rupesivat he puhumaan maanviljelyksestä. +Kanteleinen sanoi asiaa viime aikoina paljonpuoleisesti ajatelleensa. + +-- Se on niin omituista, sanoi hän eräässä välissä, että me, +nykyaikainen nouseva polvi, niin minä kuin muutkin, tunnemme niin +herkästi sen käteisen rahan vetovoiman. Kun maamies ei saa rahaa ennen +kuin hänen työnsä hedelmä kypsyy maasta kauppaan laskettavaksi, sen +tähden vierotaan maamiehen suuriarvoista ammattia. + +-- Niin se on, sekin. Ja sitte siinä talonpoikaiselämässä on tähän +aikaan jotain niin masentavaa. + +Kanteleinen rupesi kuvaamaan maanviljelysammatin merkitystä. +Maanviljelijä on Luojan oikea käsi. Hänen kätensä kautta antaa luonto +hedelmän, josta kaikki elävät, pukee viljellyn maan ihaniksi +puutarhoiksi, koettaa kiinnittää luonnosta pakoon karannutta ihmistä +takaisin luontoon... + +Mutta häntä itseä alkoi tympäistä tämä tuhansia kertoja matkittu juttu. +Se tuntui tässä aivan kuin salonkikohteliaisuudella, joka käy +tottumattomalle pian perin tympäiseväksi, mutta salonkisankarille, +jonka huulten läpi kaiken päivää virtaa koreutta, jota ei kukaan +ajattelekaan muuksi kuin tyhjänpäiväiseksi ajankuluksi, sellaiselle se +voi muuttua suosiontavoittelu- ja leipäpuheeksi. Tässähän oli rinnalla +nuori mies, jota olisi pitänyt kyetä vakuuttamaan. Hän oli luvannut +Mikkoselle koettaa parastaan. Mutta mitä enemmän hän asiata ajatteli, +sitä syvemmin tunsi, että tässä tarvitaan jotain muuta kuin +korupuheita. Sillä poika oli itsenäinen, voimakas luonne, joka aikoi +menestyä elämässä. + +He sivuuttivat erään suutarin asunnon. Mökki oli muutaman kapanalan +maapalstalla ja ympärillä kaunis puisto. Kumpaisessakin heräsi +yht'aikaa halu pistäytyä tuvassa, sillä suutari, vaikka olikin jo +vanhemmalla puolen ikäänsä, kävi usein nuorisoseuran kokouksissa ja oli +heidän tuttavansa. + +Suutari Heino loikoi puutarhassaan. Hän ihastui vieraiden tulosta, +sillä oli ollut eilisestä saakka kovin katkeralla mielellä ja toivoi +nyt saavansa hieman lohdutusta. Aiheena kärsimykseen oli ollut se, että +isäntä, jonka maasta mökintila oli ollut vuokrattuna, oli eilen taasen +karsinut suuria oksia hänen puistaan, kun oksat ulottuivat hieman talon +maan päälle ja kalvehtivat sitä. Suutari sanoi, ettei hän olisi +tapauksesta niin suuria välittänytkään, ellei tämän puiston raastaminen +olisi muodostunut jo yhtämittaiseksi, pari kertaa vuodessa tapahtuvaksi +hävitysretkeksi. Mutta siitä asti kuin nykyinen isäntä on tätä maata +omistanut -- hän oli ostanut tilan kolmisen vuotta takaperin -- on hän +joka kevät ja nyt jo kesälläkin käynyt karsimassa hänen rajallaan +olevia puita, milloinkaan ennakolta puhumatta puiden omistajalle +sanaakaan. Seuraus onkin ollut, että nyt on jo kaksi pihlajaa melkein +kuivunut, ja suutari luuletteli, että niille on tehty muutakin +vahinkoa kuivaamisen tarkoituksessa. Hän myönsi, että isännällä on +muistuttamisen syytä, kun oksat ulottuvat hänen maalleen. Hän olisi +valmis mielellään korvaamaan vahingon, jos häneltä sitä vaadittaisiin. +Mutta kun maanomistaja on ottanut tavakseen raastaa oksia hänen +rakkaista kotipuistaan melkein joka kerta kun ohi käy, tuntuu kuin +seisoisi tässä ryövärien keskellä jotka uhkaavat hävityksellä ja +masennuksella. Hän on tällä paikalla asunut pienestä pojasta ja itse +istuttanut useimmat puut. Hän rakastaa tätä kontua niin ettei sanoa +osaa. Kun näitä puita revitään, tuntuu se hänen ruumiissaan ja +sielussaan. Hänet valtaa sellainen nöyryyttävä, masentava +orpoudentunne, että... + +Liikutus keskeytti hänen puheensa. + +Nyt vasta oli hän oikein joutunut ajattelemaan, mille mahtaakaan tuntua +vanhasta torpparista, joka on nuoruudessaan raatanut sulalle maansa +kylmään korpeen ja viljellyt niitä parhaan ikänsä, kun hänet sitte +vanhana työnnetään konnultaan mierontielle... + +Suutarin kuvaus oli niin elävää ja sydämellistä, että yhteen aikaan +kimalsi kyynel jokaisen silmissä. Hän kertoi jo ajatelleensa tarjota +myötäväksi mökkinsä voidakseen etsiä jonkun sellaisen paikan, jonka +jaksaisi pikku varoillaan lunastaa omakseen. Mutta ... tämä paikka on +käynyt hänelle niin rakkaaksi, että eroaminen siitä tuntuu aivan kuin +lähtisi mieroon, josta ei enää koskaan löydä kotoiselle tuoksahtavaa +levähdyspaikkaa... + + + + +XIX. + + +Niilon herkkään mieleen oli suutarin kertomus vaikuttanut syvästi. Jo +pitkän ajan oli hän kertomusta seuratessaan ajatellut kotitalonsa +torppareita. Heillä oli kaksi torpparia ja pari mökkiläistä, joista +varsinkin torppareita isä aikoi häätää, odottaen vain aikaa. Toinen +torppareista oli jo vanha mies, torppaa viljellyt jo nykyisen isännän +isän aikana. Tämä puhuu melkein joka näkemällä häädöstä. Hänen +puheissaan voi havaita suurta levottomuutta, vaikka ukko saattoi sen +kätkeä juromielisyytensä suojiin. Mutta vasta nyt alkoi Niilo ymmärtää, +mitä tuon vanhuksen mielessä mahtoi liikkua. + +Torpan nimi oli Kivinotko. Ukon pojista oli kaksi ollut talossa +pikkurenkeinä aina rippikouluun asti. Sitten eivät enää olleet jääneet. +Niilo oli kuullut isänsä usein vihoittelevan, kun ei saanut Kivinotkon +poikia pysymään renkeinä. Joskus lie uhkauksiakin lausunut. Pojat +olivat menneet mailta matkoihinsa. Joskus vain pistäysivät vanhuksia +tapaamassa. + +Niilo ajatteli Kivinotkon vaaria ja muoria. Jos isä ajaa ne kodistaan +sitte kun kontrahtiaika loppuu, mihin he menevät? + +Mielikuvitus kehittyi hyvää vauhtia. Niilo oli niin monta sataa +talvi-iltaa vääntänyt Kivinotkon tuvassa niiden nuorimman pojan kanssa; +siellä oli ollut hauskaa ja hyvä olla. Vaari oli ollut kuin oma ja +muorilla oli poikia nuhdellessaankin suu hymyssä. Kivinotkon kotoinen +tunnelma nousi niin valtavana, että mieliala painui unelmoimaan. Jos ne +ajetaan pois, ei mitään muuta niillä ole elämisen ehtona kuin +vaivaishoito... Mutta vanhat vaivaishoitolaiset annetaan urakalle +sellaisille, jotka niiden hoidosta yrittävät ansaita. Niilo tunsi +hyvin, miten eräässä heidän maallaan olevassa mökissä hoidettiin +muuatta vanhaa, sairasta muoria. Häntä puistatti. Kerrankin oli nähnyt, +nurkan takaa salaa, miten muori porrasten luona syö paljaita, +kuorimattomia perunoita puukaukalosta ja tuvasta kuuluu mökin akan +vinkuva ääni. Akka kiroilee ensin hieman hiljemmin, mutta vinkuu sitte: +-- On se rikasten Jumalakin ... kun tuollaisia lahoja pakottaa vielä +elättämähän ja täss' olis kyllä tekemistä itsensä kanss'... + +Vanhuksen hampaaton suu mutustaa perunoita hädänkiireessä, aivan kuin +varkain ja peläten että nyt tulee se vinkuvaääninen ottamaan puuvadin +pois... Herra Jumala kuinka sillä onkin nälkä! Sitte sattuu +onnettomuus, menee peruna väärään kurkkuun. Vanhus alkaa kyökätä ja +kallistuu porraskivelle kylelleen. Se toinen tulee tuvasta kuin vihuri. +Katsoo, tuijottaa. + +-- Joko se nyt? mutisee. + +Mutta auttamaan ei vanhusta käy, vaan painautuu takaisin tupaan ja +vetää oven perässään kiinni. + +Sillä kertaa ei muori kuollut, mutta kuva säilyi Niilon mielessä +kaameana ja pelottavana. Nyt hän ei päässyt mihinkään siitä, että +mielikuvitus asetti Kivinotkon muorin siihen porraskivelle ja se siinä +valitti: + +-- Voi sitä Mikkosen isäntää kun ajoi meidät maantielle... Voi Jumala +sitä Mikkosen isäntää kun pani meidät maantielle... Voi, voi, voi... + +Sitte hänellä on peruna kurkussa ja tuvasta tulee akka ja kiroilee. + +Kylmä hiki alkoi virtailla pitkin selkää. Kun suutari Heino ja opettaja +Kanteleinen juttelivat, voi Niilo enään ainoastaan hyvin hämärästi +seurata. Hänen sielussaan vallitsi suuri myrsky. + +... Minäkö kyntäisin heidän entisiä maitaan? Kyntäisin ja kylväisin ja +leikkaisin ja jyviä kokoisin ja hyvin voisin niistä, aivan kuin +rehellisesti saadusta omaisuudesta iloitsisin isäni kanssa ja +rikastuisin, kuu meidänkin molemmat torpparit ajettaisiin maanpakoon? +Meillä ei olisi enää mökkiläisiäkään naapureina... Kaikin ne +elinaikansa kantaisivat meille vihaa, isälleni ja minulle ja äidille ja +siskoille ... ja me olisimme maallamme heidän piirittäminään kuin +vihatut pahantekijät. + +... Se olisi kirottua elämää, ajatteli hän. Siinä samassa meni mieleen +neiti Joenpolvi. Tuskallisten mielikuvain yli yritti nousta autuas +tunnelma ja sijoittaa heidät Mikkosen porstuakamariin nuorena +pariskuntana. Mutta se särkyi heti siihen että Kivinotkon vaari veti +tuttuja pieksusaappaitaan ohi Mikkosen tarhaportin, selkä oli tutussa +köyryssään niin ikään, mutta silmässä oli vihainen isku ja hampaaton +suu oli rumasti väärällään, aivan kuin aikeissa purra hammasta, ja hän +pui nyrkkiä taloon päin. + +... Ei ikänä siihen taloon! ei ikänä ... ei ikänä! Hän etsisi paikkansa +vaikka maan ääristä ja rupeisi sosialistiksi ja... Neiti Joenpolvi +seurasi mukana taas näillä mielikuvituksen uhmaretkillä, ja ahdistus +tuntui hieman vapauttavan. + +Toiset juttelivat juuri suutari Heinon pojasta, joka oli +rakennusmestari, ja se sai Niilon huomion hieman enemmän kiintymään +heidän jutteluunsa. Suutari kertoi että hänen poikaansa oli tänä kesänä +kohdellut kova onni. Ensin teki urakoitsija, jonka palveluksessa poika +oli, vararikon, ja asiat kiertyivät niin, että poika jäi ilman +puolentoista kuukauden palkkaa. Sitte otti poika omiin nimiinsä pikku +urakan, mutta miehet, jotka olivat lupautuneet töihin, tekivät lakon ja +julistivat työmaan lakkotilaan. Heino kertoi tästä kaikesta hyvin +surullisella äänellä. Lopuksi jouduttiin filosofoimaan siitä, miten +merkilliseksi on aika tullut, kun ei enää mikään kannata. + +Kotimatkalla sukeutui Niilon ja Kanteleisen keskustelu Niilon +koulupuuhaan. Kanteleinen kertoi Mikkosen käynnistä luonaan ja ilmoitti +minkä tehtävän Mikkonen oli hänelle uskonut. Poika ihmetteli, mutta +samalla nousi omanarvontunto. Hän ei ollut juuri koskaan havainnut +sellaista itsetunnon nousuvirtaa itsessään. + +Äskeinen sisällisten ristiriitojen myrsky oli hieman tauonnut. Siltä +pohjalta tämä itsetunto nyt nousi kuin tuliteränä, uutena uskona, joka +murtaa vuoria. + +... Isäkin siis todella pitää minusta! Se oli niin iloinen havainto +tämän kaiken keskellä, että oikein pyrki nauru. + +Tässä, hieman hermostuneessa ilonhuumauksessa pääsi Niilon suusta +sanoja, joista Kanteleinen voi päättää, että neiti Joenpolven kanssa +oli jo ollut puhetta kihlauksesta ja että teollisuuskoulu-ajatus oli +kotoisin neiti Joenpolvesta. + +Kanteleisen oli hieman vaikea pidätellä hymyään, näissä ajatuksissa kun +oli hänen mielestään niin harkitsematonta lapsellisuutta ja kiihkeätä +älyttömyyttä. Keskustellessaan hän havaitsi ilokseen, että isän halu +pidättää poika kotona oli tehnyt Niiloon hyvän vaikutuksen. Ne vain +eivät näy voineen keskenään jutella ja selvitellä asioita. Niilon +herkkämielisyys antoi hyviä toiveita siitä, että isän halu tulisi +täytetyksi. + +Lähestyttäessä Mikkosen taloa hyppäsi Kanteleinen pyörältään. Niilo +teki samoin. + +-- Sinä saat heittää pois sen teollisuuskouluhaaveen, sanoi Kanteleinen +ja katsoi hymähtäen toveriinsa. + +Näki että Niilon oli vaikea vastata niin tai näin. + +-- Kun se isä oliskin vähän toisellainen, pääsi häneltä. + +-- Sinuako kohtaan vai miten? + +-- Sitäkin ... taitaisi se aina mennä muuten, mutta jos se alkaa häätää +niitä torppareita, niin... + +Pojalta pääsi itku. + +-- Täällä ei ilkee sitte enää silmitellä. + +Hän kiinnitti aran, tunteellisen katseensa Kanteleiseen, ikään kuin +apua anoen. + +Ei, siilien oli keksittävä esteitä! Mikkosen isäntää pitää ottaa +lujille siitä. Olisipa sekin, jos nyt juuri hän, yksi kylän etevimpiä +talousmiehiä, alkaisi häätää maallaan asuvia. Hän, Kanteleinen, sanoo +kyllä suorat sanat. + +Niilo epäili, ettei se hyödytä mitään. Mutta Kanteleinen oli saanut +kiinni innostuksestaan eikä häntä voinut mikään estää yrittämästä. + +-- Mennään juttelemaan isäsi kanssa! + +Niilo katsoi kysyen, aivan kuin päässään aprikoiden, mahtaisiko se +käydä laatuun. + +-- Mennään vain, äänsi vihdoin kaksimielisenä. + +-- Minä olen saanut isältäsi tehtävän tuoda sinut hänen helmaansa. Nyt +vien sinut. Pannaan ehdot. + +-- Mennään! Niilo huudahti, aivan kuin asia nyt vasta olisi selvinnyt. + + * * * * * + +Sinä iltana sai Mikkonen poikansa ja Mikkosen maalla asujat uudet +kontrahtinsa. + +Kolmen viikon kuluttua meni neiti Joenpolvi kihloihin erään kirkonkylän +kauppa-apulaisen kanssa. + + + + +XX. + + +Polvella toisensa jälkeen oli Kyläsuolta ihanimmat lapsuudenmuistonsa. +Se antoi marjoja ja kanervain lemua. Mutta sitte kun tultiin +vanhemmiksi eikä enää käyty marjassa, rupesi suo tuntumaan joutavalta +ja vastenmieliseltä. Se ei antanut täysikasvuisille mitään. Sen +reunamilla oli yksi ja toinen aikojen kuluessa yrittänyt viljelystyötä. +Mutta kun rahkaa oli toista syltä paksulta ja sitä yritettiin +polttamalla kuluttaa kyynärälaskulla, siirtyi miespolvi toisensa +jälkeen hautaan, poltettuaan osansa Kyläsuon reunamia, pääsemättä silti +sopivaan, hedelmälliseen korkeuteen. Kyläsuo oli vielä huononlaista +palamaan. Piti olla niin perin valitut ilmat, vesi kun asusti +suosammalen kukassa, ilkkui ja uhmasi siitä viljelijän palvelukseen +antautunutta tulista elementtiä. + +Aikojen kuluessa oli jo parikin kertaa yritetty Kyläsuon läpi suurta +viemäriä joidenkin entisajan viljelysurhojen toimesta. Mutta kylä väsyi +ja riitaantui aina vaikeuksien eteen tultaessa. Oja jäi silloin aina +kesken ja umpeen painuessaan hautasi suohon kuohahtaneen innostuksen +sataiset työpäivät ja hikipisarat odottamaan maahengen heräämisen +kultaista aamusarastusta. + +Noin kymmenkunta vuotta takaperin oli Kyläsuolle puuhattu oikein +virallisten tointen avulla tarkastus. Muuan laskuoja, joka kiersi +osaltaan Kyläsuon reunoja, kiinnitti silloin kylän edistysmiesten +huomiota. Etupäässä liikkuivat Piilomäen porvari ja Varamäki. Piilomäen +porvarilla oli maatalokin ja häntä pidettiin hyvänpuoleisena +asumamiehenä. He luulivat, että johtamalla tähän ojaan pari sivuojaa +eräästä keitaan tapaisesta keskeltä suota iso ala suosta joutuisi +kuivaustilaan. Mutta useimmat osakkaat olivat elämänsä varrella +tottuneet siihen käsitykseen että kaikki, jotka olivat yrittäneet +Kyläsuota viljelykselle, olivat joutuneet narreiksi ja naurettaviksi, +pantuaan siihen rahansa, jota ei enää mitenkään takaisin saatu. Eikä +tämä uusikaan yritys ollut sen kummempi. Heistä oli vain naurettavan +lapsellista se, että oli voitu niin pian unohtaa edellisten polvien +ikävät kokemukset. Mutta suututtavaa oli se, että nyt vielä oikein +kruunun voimalla aijottiin pakottaa järkevämpiä rajanaapureitakin +samaan hulluuteen! + +Tosin viimeaikoina olivat sanomalehdet alkaneet kirjoittaa rahkasoiden +uusista viljelystavoista, mutta ne olivat niitä kamarijuttuja, joita ei +vakava maamies usko. Kukaan kylän isännistä ei tosin ollut käynyt +koskaan itse katselemassa uudenaikaisemmilla suonviljelyksillä, kun +eivät olleet sattuneet kulkemaan eikä aloksesta viitsinyt lähteä +joutaville huvimatkoille; mutta asian tiesi kokemuksesta ilman +näkemättäkin. Olihan heillä jokaisella Kyläsuon reunaa sen verran +viljelyksellä, että sen luonteen tunsi. Varamäki ja Piilomäen porvari +saatiin lannistetuksi taas silläkin kertaa. Siihen vaikutti suureksi +osaksi sekin, että Varamäki jo silloin ajatteli talonsa jättämistä +pojalleen ja Piilomäki suunnitteli myymistä. + +Mutta Varamäen nuori isäntä oli kerran sattunut +maanviljelysretkeilijäin joukkoon, jotka tarkastelivat suonviljelyksiä +eräällä ulkokunnan pikkutilalla. Siinä oli saavutettu aivan +ihmetuloksia samallaisella maalla kuin Kyläsuo. + +Siltä retkeltään tuli nuori Varamäki suonviljelysinnostuksen +tartuttamana. Ensimäinen mies, jolle hän kertoi havaintonsa, oli hänen +oma isänsä. + +Sillä kertaa olisi pitänyt olla näkemässä Varamäkeä. Ukon +vaaleansiniset silmät säihkyivät ja melkein koko mällinsä hän syleksi +vesilaatikkoon, niin hermostuneen innostunut mies oli. + +-- Enkö minä ole sitä sanonut! -- Kas sitä! No en minä sentään sillä +lailla panisi, tuota, mutta ... se ei kannata. Mutta se, kas kun ovat +huomanneet... + +Näin huudahteli vanhentunut suoviljelyksen unelmoitsija poikansa +kertomuksen kestäessä. + +Tässä keskustelussa kiintyi havainto siihen huomiota herättävään +elämänsähköön, joka virtaili näiden miesten välillä. Vanha mies, jo +vuosia elänyt syrjässä, vähässätuvassa eläkkeellä, elämäntyönsä +varsinaisesti päättäneenä, tunsi yhtäkkiä että eräs ihanne, joka oli +toimivana elänyt hänen sielussaan vuosikymmeniä, sitten peittynyt ja +häipynyt toteutumattomana, nyt oli toteutumistaan varten nousemassa +uudelleen näköpiiriin. Tämä tietoisuuteen yhtäkkiä ilmestynyt havainto +vaikutti niin valtavana, että sydän pampatti, veri kuohahteli ja +voimantunto kohosi aivan kuin uusiin miehuudentöihin. Se oli jotain +samallaista kuin tiedemiehen tunne silloin, kun hän havaitsee +elinaikaisten tutkimustensa olevan vihdoinkin johtamassa kirkastettuun +lopputulokseen, onnelliseen ratkaisuun. Mutta tätä Kyläsuon entistä +tutkijaa ja viljelyksen yrittäjää lämmitti samalla aivan välittömästi +iloinen tietoisuus siitä, että hänen suonviljelysaavistuksensa +toteutumisen kertojana seisoi tuossa hänen oma, ainoa poikansa, jota +liikutti ja innosti nyt aivan sama ajatus kuin häntä aikoinaan. Moneen +kertaan uudisti vaari: -- Niin, noh, pane toimeen Kyläsuolla. Siinä on +tilaa! + +-- Koetan minä, vakuutti poika, nyykäyttäen päätä lujasti niin että +väkevä leuka kosketti melkein rintaa. + +Ojista vaari oli jyrkästi eri mieltä, sen hän erotti kohta. Nuori +isäntä näet kertoi uudenaikaisista mataloista suo-ojista, joita +retkeilyllä oli nähnyt ja kuullut puolustettavan. Vaari oli taas aivan +ratkaisevasti syvien ojien mies. Suon lannoitusta ja viljelemistä ilman +polttoa hän ajatteli ja kuunteli, tehden joissakin kohdissa lieviä +vastaväitteitä, usein myöntäen mahdollisuudet. + +Siitä oli nyt kulunut muutamia vuosia ja Varamäen suonviljelykset +Kyläsuon reunassa olivat joka vuosi laajentuneet. Vanha isäntä oli +siellä melkein aina mukana. Kilpaa poikansa kanssa oli hän ruvennut +lukemaan suonviljelyskirjallisuutta. Näin pantiin yhteen vanhan miehen +kokemus, molempain into ja asianharrastus, yhteinen tieto ja äly. Tämän +yhteistyön kautta saavutettiin erinomaisia tuloksia. Viime suvena oli +jo käynyt pari retkikuntaakin Varamäen suonviljelyksillä. + +Mutta suurin osa omankyläisiä kiersi julkisesti tätä viljelyspaikkaa. +Salaisesti, valoisina kesäöinä jotkut joskus siellä pistäysivät. Kun +tällaisia miehiä sattui yhteen, puhuivat he pilkallisesti ja käyttäen +laskutaitoaan osoittivat selvillä numeroilla miten paljo kallista +työtä, savenajoa ja kalliita lantoja tuo viljelys kysyy, joten sen +täytyy tuottaa puhdasta tappiota. + +Varamäellä taas olivat omat tilikirjansa, jotka näyttivät toista. +Kokemus oli lyhytaikaista, mutta se oli innostavaa. Hän odotti vain +aikaa, milloin voisi osoittaa kyläkunnalle suuren suunnitelman koko +Kyläsuon viljelykseen laittamisesta. + +Piilomäen porvari ei ollut vielä myönyt taloaan. Mies oli ruvennut +sitävastoin saamaan päähänsä osuustoiminnallisia aatteita, jonka vuoksi +suunnitteli kaupan lopettamista ja maatalon pitämistä. Mikään +varsinainen uudistuksenmies ei hän enää ollut, sillä paras aika oli +elettynä. Mutta hänen maansa olivat vuoroviljelyksessä, ja siinä +suhteessa oli hän Jokirannan viljelyksen harvoja edistysmiehiä. +Toistaiseksi ei hänen vuoroviljelyksensä kuitenkaan vaikuttanut +kyläkunnan miehiin esimerkillisesti, sillä hänen otaksuttiin pitävän +sitä yllä kaupasta saamillaan rahoilla. Hätäkö sellaisten on! + +Kolmas huomattava maatalousmies oli Mikkonen. Hänen erikoisalanaan oli +karjatalous. Muuten oli sattunut niin sopivasti, että tässä emäntä ja +isäntä olivat molemmat innostuneet samaan talousalaan. Heillä oli +hyvänpuoleisia luonnonniittyjä ja hakamaata. Mutta karjatalous vei +itsestään myöskin heinänviljelykseen. Muutamassa vuodessa oli Mikkosen +maidon vienti meijeriin kohonnut ensimäiselle sijalle koko kylässä. +Siellä oli kuitenkin puolta isompiakin taloja. Sellainen saavutus +innosti. + + * * * * * + +Näiden ihmisten kanssa seurustellessaan tunsi Kanteleinen aina +omituisesti elähyttäviä vaikutelmia. Sen sijaan sai useista toisista +taloista palata hyvin lamautuneena. Niissä ei juuri koskaan puhuttu +maanviljelyksestä. Sivuansiot olivat hyvin halutuita. Varsinkin +asiamiestoimet, joilla voi ansaita vähän rahaa, olivat mieluisia. Sillä +aikaa sai maa hoitaa melkein yksin itseään ja antaa satoa sen verran, +minkä luonto sopivain ilmain vallitessa milloinkin omasta alotteestaan +saattoi antaa. + +Moni talollinen uneksi ja odotti, itsekään tietämättä mitä, tai ketä. +Odottaja ei näihin luonnon asioihin pyrkinyt itsetietoisena viljelijänä +sekaantumaan. Hän suoritti maamiestehtävänsä kuin papin "taksvärkkäri": +teki nurkuen päivätyönsä, suunnitteli aina päässään karkutuumia ja +vaivasi mieltään ainoalla mielenkiintoisella kysymyksellä: Mistähän +sais rahaa? + + + + +XXI. + + +Tuli taas syksy. Koulu alotti työnsä verrattain pienellä +oppilasmäärällä. Opettaja kummasteli, eikä arvannut syytä tähän. +Kyseltyään asiaa vanhemmilta tuli siihen käsitykseen, että ilmiön +vaikutti kyläkuntahengen yleislamaus. Mikä selitti tarkemmin syyksi +sen, että lapsia tarvittiin kotitöihin, kun ei aijottu ottaa talveksi +palvelijoita. Kuka oli mielestänsä saanut niin heikon vuoden, ettei +jaksanut maksaa lasten koulumenoja. Mäkitupalaiset pelkäsivät +työnpuutetta. Joidenkuiden mukulat eivät olleet tahtoneet itse tulla +kouluun, eikä viitsitty pakottaa ... omahan heidän on asiansa. Eräät +sanoivat, että oli meinattu kyllä, mutta niinpä se jäi, kun ei tullut +ajalliseksi. Lopuksi oli niitä, jotka eivät esittäneet mitään syitä, +sekä sellaisia, jotka suu naurussa, jonkunlaisella itsetietoisella +tyydytyksen tunteella selittivät, ettei uskota koulusta olevan mitään +hyötyä talonpoikaisten ja mäkitupalaisväen lapsille. Tämän perässä +seurasi se vanha juttu: kyllähän ne työtä oppivat ja osaavat tehdä +ilman kouluakin ja ... "mikä lie syynä, pikemmin niinkuin parempia +työntekijöitä tahtoo tulla niistä, jotka eivät ole kansakoulua +käyneet". Tähän innostuttavaan väitteeseen filosofoitiin lisiä. Ne +tulevat jo kansakoulussakin melkein liian viisaiksi, niin viisaiksi, +ettei se suuri järki ja taito enää mahdu eikä asetu askaroimaan näissä +mullantonkimis-asioissa. Lueteltiin esimerkkejä omalta kylältä ja +pitäjäältä, miten monikin, joka oli ollut etevä kansakoulussa, sekä +monet, jotka olivat käyneet vielä kansanopiston, olivat tulleet +vastahakoisiksi näihin talonpoikaisiin töihin. He nyt olivat tuumineet, +että jos koettaisi osan mukuloistaan jättää vähän vähemmälle +koulunkäynnille. Saahan myöhemmin nähdä, tarttuuko niihinkin se sama +liikkuma ja herrastelutauti kuin toisiinkin. Mutta ei luulisi -- +arvailtiin -- kun eivät osaa muuta kuin tätä oikoista rongottamista, että +niillä on niinkään vientiä. Kun niiden järki pysyy kohtuuden rajoissa +eivätkä osaa niin näppärästi kaikkia viisauksia, niin eivät kelpaa +maailmalle... + +Se oli heistäkin tietysti eri asia, jos aikoi lapsiansa jollekin muulle +alalle kuin näihin kotoisiin maanviljelyshommiin... Mutta kun heillä ei +aijottu, niin jääköön nyt kokeeksi koulusta pois. + +Kanteleinen joutui näitä väitteitä punnitsemaan nyt aivan uudessa, oman +kokemuksen valossa. Häneen ei ollut vielä päässyt juurtumaan niin +vakaantunut usko koulun ehdottomasti oikeaan vaikutukseen, että hän +olisi voinut edes useimmille näille arvostelijoille välinpitämättömästi +nauraa. Päin vastoin kansan arvostelu voimakkaasti painoi häntä. + +Tutustuttuaan näinä vuosina jokseenkin perinpohjin Jokirannan +kyläkuntasielun elämänilmiöihin, tunsi hän nyt kuin näillä +arvosteluilla olisi ollut jonkunverran asiallista pohjaa. Esimerkiksi +nuorisoseuran pojista oli moni lähtenyt etsimään toisenlaisia töitä +kuin maatyöt, ja monihan niistä oli kylän lahjakkaimpia. + +Mutta missä on tämän perussyy? Onko se siinä, että oppi luonnostaan +vieroittaa maatöistä, vai siinäkö, ettei maanviljelystyö nykyhetkellä +ja varsinkaan tässä kyläkunnassa kykene tyydyttämään kyllin hyvin +sivistyneessä nuorisossa sitä, jota voisi nimittää työsieluksi? + +... Onko maanviljelystyöllä nykyhetkellä ehkä liian alhaiset +vaatimukset, niin ettei se voi enää herättää nuorissa sitä palkinnon +toivoa, elämänilon-uskovaista odotusta, minkä tämä työ teki ennen? +Työiloa? + +... Ehkä tämän rinnalla vaikuttaa toisena tekijänä herännyt +vapaudentunne? Kotikylään sitovat siteet on kehitys katkonut. Ennen ei +nuorilla ollut kotikylän ulkopuolella mitään mahdollisuuksia saada +toisellaisia ansiotöitä, eipä juuri ollenkaan töitä. Oltiin koko lailla +kotipaikkaan sidotuita. Kotikunnan ulkopuolella uhkasi nälkä. Joskin +maa tuotti usein katovuosia, oli kuitenkin turvallisinta pysyä kotona +tahi renkinä niillä ehdoilla mitkä tarjottiin. + +... Silloin oli ulkomaailma suljettu tällaisilta pojilta. Nyt niille +ovat tiet avoimina kaikkialle. Nuoret juoksevat intomielin +maailmanrannalla uteliaisuuden yllyttäminä, elämänuran ja sopivan työn +etsiminen asiana. Sydämet ovat täynnä levotonta odotusta, uusien olojen +synnyttämää innostusta ... aivan kuin 2-vuotias, joka päästyään +pihaveräjästä lähtee lujan uskon ja itseluottamuksen varustuksissa +raaputtamaan tavoittaakseen taivaslaella kiiluvaa tähteä. + +... Mutta mitä tuovat nämä vapaudet meille? Mitä ne vaikuttavat +Jokirannan kyläkuntaelämään? Juokseeko kaikki kansakoulun käynyt +nuoriso käsistä? Jääkö tänne vain tietämätöntä nuorisoa, niitä, jotka +eivät uskalla lähteä, joilta isät sulkevat väkivalloin kehityksen tien? +Niihinkö pitää perustaa tämän laajan maanviljelys-kyläkunnan +tulevaisuuden turva? + +Niihin, jotka eivät saa edes kansakoulua?... + +Hän oli juuri tulossa Pikku-Passista. Siellä oli teräväkielinen isäntä. +Hieman jo tuskastuneena tämän arveluihin, oli Kanteleinen sanonut, että +jos koulun työstä sillä tavalla ajatellaan, niin hänen työnsä tuottaa +tälle kyläkunnalle suurta vahinkoa. + +-- Minähän tässä juuri olen se mies, joka opettajana availen lapsille +uusia näköaloja, herätän heissä ikävän sellaisiin olojen uudistuksiin, +joille ei kotikylässä nykyään ole tyydytysmahdollisuuksia? + +Pikku-Passi oli imenyt piippuaan ja kysynyt, vastaamatta opettajan +purkaukseen: + +-- Kyllä koulukin hyvä on, älkää nyt, mutta... Pitääkö sen nyt +ehdottomasti tehdä tämä maatyö vastenmieliseksi? Ajattelen vain että +eikö voisi opettaa niinkin että se tulisi mieluisaksi? Minä en häntä +ymmärrä. + +Kanteleinen oli juuri ajatellut: + +Maanviljelyksen etu ja menestys siis vaatisi koulujen hävittämistä! + +Mutta tuota ajatusta ei hän aluksikaan ottanut vakavasti. Pikku-Passin +kysymys vei hänet uudestaan asialliselle pohjalle. + +-- Niin ... siinähän se on koko kysymyksen ydin: millä tavalla opettaa, +mitä opettaa? + +-- Niin, niin, sitä minäkin! Kyllä koulu hyvä on, mutta ... kun vain +tietäis mitä opettaa, jutteli Pikku-Passi, aivan kuin sovitellen ja +lauhdutellen kiihtynyttä opettajaa. + + + + +XXII. + + +Viime hetkessä, vielä jutellessa Pikku-Passin kanssa, pujahti +Kanteleisen mieleen vanhoillisuuden arvoitus. + +... Siinä on jotain saman tapaista kiihotusta kuin esimerkiksi villin +kumouksellisuuden huimuudessa. Pikku Passinkin silmät paloivat äsken +juuri silloin kun mies jyrkimmin arvosteli kouluja. Näki, että se +tuli sielusta. Mutta sitte lopulta, kun mies rupesi sovittelemaan, veti +jo verhon oikean ajatuksen yli. + +... Vakaumuksella ei vanhoillisuudessakaan saata olla niin tärkeä +tehtävä kuin itsekkäisyyden kutkuttavalla tunteella, ajatteli hän. + +... Taistella vanhan puolesta! kas siinä ajatus, joka panee esimerkiksi +Erkkilän isännän silmät loistamaan, joskus myöskin ukko Varamäen. +Mieleen meni monta muuta isäntää ja mökkiläistä, varsinkin vanhimpia. +Kun ne puhuivat vanhasta Jokirannasta, sellaisenaan kuin se oli ollut +ennen, meni monasti kyynel silmään. Silloin oli sydän mukana. +Menneisyys nousi muistojen hetkillä kuin ihana, harsoon kääritty +unelma. Näillä hetkillä nuo vanhenevat, karkeat miehet usein puhuessaan +tapasivat niin hienon-tunteellisia sanoja ja äänenpainoja, että +kuulijankin sydän värähti. Joskus saattoi joutua vaistomaisesti +kysäsemään itseltään: niinkö lyhykäinen aika onkin vasta kulunut siitä +kun Paratiisista lähdettiin? + +Mutta nämä entisyysmuistelmain kauniit vivahdukset loivatkin akkojen +sielunelämään uutta valaistusta. Ennen olikin näihin sieluihin +kurkistettu vain raakuuden loimuavassa, intohimoisessa valossa. Silloin +näyttää kaikki niin perin toisellaiselta. Mutta nyt! Heidän +elämänilonsa melkein kaikki lähteet olivat siellä menneisyydessä. Tänne +vanhuuteen oli seurannut mukana vain tupakka, viina, naapuririidat, yhä +tiukemmaksi käyvä taloudellinen ahdinko. Ja tulevaisuus seisoi edessä +kuin vaivalloinen mäkitie, jota piti nousta raskasta kuormaa raahaten, +saaden toisinaan kiirehtivän piiskaniskun, sillä aikaa kun muut elivät +helposti ja saivat huvitellakin. + +... Ainoan ilonheijastuksen toi tähän raahustamiseen uskonelämä. Se +yhtyy jossain etäällä lapsuudenmuistoihin... Sinne saattaa tuijotella +silmänsä sokeiksi ja näkee kuitenkin hämärtävien kyynelten läpi... +Siellä taivas ja maa sulavat yhteen, kuin etäisellä järviulapalla tahi +merellä. Toisinaan on vaikea erottaa, mikä kuuluu maahan, kaukaisiin +lapsuudenmuistoihin, mikä taivaaseen, tulevaisuuden tähtitarhaiseen +päämäärään... Mutta sen erottaa, tuntee aina selvästi, että matka käy +yhä vaivalloisemmaksi, ilotilat harvinaisemmiksi, elämä ympärillä +vieraammaksi... + +... Se on vanhan kohtalo, ajatteli Kanteleinen syvällä osanotolla. +Suuri osa vanhenevasta polvesta elää tätä maallista, nykyistä elämää +aivan muukalaistunnossa. Esimerkiksi samalla tavalla kuin +Amerikassakävijä elää siirtolaiselämää. Viime mainittujen matkan +päämääränä on kuitenkin Suomi. Se antaa heidän vaellukselleen +maallis-ihanteellisen tulevaisuuden-valaistuksen. Mutta näillä ukoilla, +jotka ovat elämänsä uurastaneet samoissa kylissä, heillä ei sellaista +elävöittävää, kiihottavaa yllytintä ole. He vaeltavat loppuaan kohti +aivan kuin sumussa. + +... Sillä välin rientää aika ohitse. Se tempaa mukaansa nuorta väkeä, +jota vanhain ajatustapa ei rahtuakaan houkuttele pysähtymään heidän +seuraansa. Niin menee heidän käsistään oma sukuhedelmänsäkin. + +... Ja luonto heidän ympärillään nukkuu. He omistavat maan ja antavat +sen uinua viljelemätönnä aivan kuin saituri, joka säilyttää rahojaan +kirstunpohjalla, uskaltamatta niitä lainata elämää synnyttävään +liikkeeseen... + +-- _Tällaiseen_ elämään tyytyväistä nuorisoa olisi koulun mahdoton +kasvattaakaan, -- se olisi rikos! huudahti Kanteleinen, ja tunnolta +vyöryi raskas paino. + +Ajattelu jatkui. + +... Mutta eikö koulu voisi luoda maanviljelijälle maallista ihannetta, +jonka voima ja keskus olisi maan hedelmöittämisessä? Liikemiehellä +on kiihottimena yritteliäisyytensä ja rikastumismahdollisuus, +sosialidemokratisella työmiehellä mahtava luokka-yhteistuntonsa ja +virkamiehellä ylennystoiveensa, mutta vanhoillisella maamiehellä ei ole +mitään ponnistavaa kiihotinta. + +... Ja kuitenkin, mitä elämää ja elämän edellytyksiä lupaakaan maa +tulevaisuuden viljelijälle!... + +Kanteleisen ajatus pysähtyi nuoreen Varamäkeen ja hieno valoviiru alkoi +pilkistää hänen mielikuviinsa. + +... Siinähän on esimerkin mies! Hänellä on maallinen ihanne: Kyläsuo. +Ja vielä peritty ihanne. He molemmat ajattelevat Kyläsuota kuin +tiedemies tutkimusaihettaan, -- ja uskovat siihen. + +-- _Uskovat_! + +... Se onkin pääasia. + +Mikkosen navetta tuli tähän täydennykseksi. Siihen taloon tuotti karja +todellakin elämäniloa... + +... He tuntevat että heillä on maailmassa tehtävä, jota voi edistää. + +-- _Edistää_!... Tuntea voivansa edistyä, siinähän elämäntaian +salaisuus... + +Kanteleinen johtui miettimään miten yleinen joukkomielipide kehittyy, +ottaa uusia, yllättäviä suuntia, innostuu ja valloittaa. Muisteli +suurlakon aikoja. Silloin meni suuret määrät vanhentuneita +joukkokäsitteitä nurin, eivätkä ole sittemmin nousseet. + +... Uudet uskonnolliset suunnat valloittavat joskus aivan lyhyessä +hetkessä kokonaisia kyläkuntia. Se on kyllä tunnetta vain. Mutta +sittenkin saa älykin osansa vaikutelmista. + +-- Osuustoiminta on kokonaan älyn kysymys, mutta mihin se tulee ilman +suurta joukkotunnetta? + +Hän ajatteli muita yhtymiä, taloudellisia ja yhteiskunnallisia. Tunsi +sonniyhdistyksiä, maamiesseuroja, puima- ja turvepehkuosuuskuntia, +osuuskassoja, meijeriosuuskuntia, osuuskauppoja. Vaikeastihan ne monet +toimivat, mutta toiset hyvin... Siinä oli kuitenkin jotain siitä, mikä +tulevaisuudessa tulee hallitsemaan, johtamaan, innostamaan +ihmisjoukkoja, antamaan heidän tuntea edistyvänsä joukolla. Kymmenen +vuotta aikaisemmin olivat nämä suureksi osaksi tulevaisuudenunelmia, +nämäkin. + +Jokirannalla oltiin vain hieman jälellä. + +-- Mutta kuka on velvollinen? kysyi hän itseltään ajatellen Jokirannan +mukaanjoudattamista. + +Joku sisässä kuiskasi taasen: + +-- Sinä! + +Hän tunsi ruumiissaan vienoa väristystä. Tuo ääni oli jo vanha tuttu, +säälimätön. Mutta samalla helähti siinä evankelinen lupaus +elämänilosta, joka on velvollisuuden mukaisesti täytetyn työn +suuriarvoinen hedelmä. + +Mielessä vilahti kirkastava ajatus: minä olen opettajana samassa +asemassa kuin he maamiehinä! He eivät osaa saada maasta parasta +hedelmää. -- Osaanko minä sitä saada nuorisosta? + +... Kuinka minä heitä moitin? + +Ahdisti. Sama vertailu oli jossain muodossa ennenkin ollut mielessä +painostamassa. Silloin oli joku sisäinen ääni joskus kuiskannut mieleen +pakoajatuksen: etsi joku kirkonkylän koulu, jossa ovat edistyneemmät +olot ja useampia opettajia, siis helpompaa! Tämä kiusaus ei ollut vielä +kuitenkaan päässyt koskaan valtaavaksi siksi, että hän oli iloisempina +hetkinään aina jyrkästi tuominnut opettajistossa tuon salokyliä +kiertävän pakolaisuuden. + +-- Kykenenkö? Uskallanko? Pakenenko? + +Ahdistus oli taas niin valtava, että hän lankesi polvilleen huoneensa +lattialle. + +Kun Kanteleinen hikeä tippuen nousi, oli hänellä jo mielessä hieman +epämääräinen kuva siitä, miten taasen alottaisi. Pakoa ei hän enää +ajatellut. + +Hän meni ulos. Oli leppoisa syyskuun iltahämärä. Kävellessä koulun +tiellä muistui mieleen se iltahetki, jolloin nuorisoseuran johtokunta +oli ensi kertaa koululla koossa. Hän muisti, miten sielua täyttävä +tunne silloin omisti Jokirannalla suuren elämäntehtävän. Tälle +muistelmalle Kanteleinen ensin hymähti, mutta sitte se jo vahvisti +häntä äsken ajattelemiaan suunnitelmia tarkastellessa. + +-- Miksei täällä yhtä hyvin kuin muualla! + +Tänä syksynä oli koulun maasta osa aurattu. Sitä oli siinä kahden +puolen tietä 2 hehtaarin ala. Koko alue oli ollut usean opettajan +aikana koskematta. Koululla ei ollut monena kesänä ollut asukasta +ollenkaan. Maasta oli korjattu minkä se itsestään antoi heikkoa heinää. +Aurattu maa nosti taas vanhan, tällä kertaa aivan uuden ja vahvan +kotiseututunnelman. Kanteleinen hyppäsi pellonpientareelle. + +... Tämä nyt on hänen maatansa... + +-- Sepä on omituista, virkkoi hän ääneen. Tämä tekee ihmiseen nyt aivan +toisen vaikutuksen kuin silloin, jolloin vain niittomiehenä niitystä +sianvillaa keritsi. + +Kanteleinen oli menossa tapaamaan morsiantaan. Heidän piti viettää +häitä muutamain viikkojen kuluttua. + +Mies asteli jalan, kun polkupyörä oli unohtunut kotiin. Ajatusten +keskipisteeseen sai taasen morsian. Tämän-iltaiset rikkaat mielikuvat +ja ajatukset liittyivät tytön ympärille kuin säteet. Lopultakin hän oli +kaiken keskipiste taas. Ajatusten ahdistava luonne helpotti. Sen sijaan +nyt monet uudesti muodostuneet mielikuvat innostivat. Kesken kaikkea +selvisi aivan kuin sumusta: + +-- Olen mies! + +Tämä tuli yhteydessä sen ajatuksen kanssa, joka selitteli: olet kohta +nainut mies... Kesken tietä hän pysähtyi. + +-- Mies! kertasi hän nousevalla itsetunnolla. Uhkuva voima ikään kuin +pakotti tekemään muutamia voimistusliikkeitä. Tuntui hetkisen siltä, +kuin siinä olisi ollut lapsi, hyvin vallaton lapsi, joka ei tiedä mihin +käyttää ylenmäärin pursuvia voimiaan. + +Nyt hän taas oli onnellinen. Ajatusten ympäröimä ilmakehä sisälsi +suunnattomat määrät ihanteita, joiden tavoitteluun nämä runsaat +voimamäärät pyrkivät. + +Eivätkä kylän ukotkaan näyttäneet enää niin mahdottomilta. Muistelipa +nyt ketä tahansa heistä, aina löysi miehestä jotain säilyttämisen +arvoista, persoonallista. + +Eikä hän enää pitkään aikaan ollut muistanut, että äsken jo taas +poismuutto-mielikuvatkin vieraina kävivät. Hän ajatteli vain elämää, +Jokirannan kylän elämää, ja omaa elämäänsä joka sisälsi niin paljon +tekemätöntä työtä... + + + + + + +TOINEN OSA. + + + + +I. + + +Siitä on kulunut neljä vuotta. + +Jokirannan kylässä on paljo muuttunut. + +Ei kukaan oikein varmaan tiennyt miten ja mistä kaikki sai alkunsa. +Mutta ennen kuin ruvettiin pysymään oikein jaloillaan, tapahtui monta +kuperkeikkaa. Kylän ikivanha myllylahko ensin hajosi riitaisuuden +vuoksi ja kosken sai vähin hyvin eräs pienehkö puuliikkeen +harjoittaja. Sen jälkeen hajosi turvepehkuosuuskunta, etupäässä sen +vuoksi että eräänä kesänä tuli runsaasti olkitavaraa, eivätkä osakkaat +muutenkaan tahtoneet sinä vuotena löytää sopivia ja kyllin joutilaita +päiviä turpeen nostoa varten. Puimaosuuskunta pysyi pystyssä niin +kauan, kunnes sattui niin ikävästi että koneistossa tarvittiin +ennakkolaskujen mukaan 200 markan korjaukset, -- vaikka viime vuonnakin +oli korjattu 59 markan edestä. Silloin katsottiin olevan viisainta, +että kukin pui itse. Varsinkin ne, joilla vielä oli hävittämättä vanhat +puimavälineet, katsoivat viisaimmaksi palata niihin; koska tämä verotus +näin kasvoi. Syyksi selitettiin kyllä koneen huolimaton hoito ja +arvelivat puoltajat asiaa voitavan vastaisuudessa korvata paremmalla +hoidolla, mutta siihenkään ei ollut luottamista. Tämän jälkeen meni +myttyyn Rahkonevan tieasia. Sinne olivat jotkut ruvenneet puuhaamaan +tietä, kun Rahkonevan reunoille oli alkanut ilmestyä pieniä +uutisviljelyksiä, joista saatiin hyviä satoja. Mutta kun enemmistö ei +luullut ikänä tarvitsevansa tietä eikä vähemmistön innostus ollut niin +suuri, että olisi jaksettu ajaa asia läpi, raukesi sekin yritys. + +Ja siten moni muu. + + * * * * * + +Mutta viime talvena oli nuorisoseuran talolla luentokurssit. +Esitelmiä pidettiin etupäässä suon viljelyksestä, karjanhoidosta, +osuustoiminnasta, kesannon muokkauksesta ja nuoren väen kasvatuksesta. +Nämä luentokurssit kestivät viikon ja näyttivät lopulta muodostuvan +käännekohdaksi Jokirannan kyläkunnan historiassa. Tämän saattoi havaita +jo luentokurssien aikana. Kuulijain lukumäärä lisääntyi joka päivä. +Kylän yhteishenki aivan ilmeisesti heräsi näinä päivinä ja alkoi +hengitellä. Se huokui jo melkein joka miehen sanoista, kun +keskusteltiin luentojen johdosta, tai väliaikoina. Miehet olivat aivan +kuin suurlakon satuttamia. Heidän ajatustapansa näyttivät tehneen +vallankumouksen, ja itsensä tapasivat he aivan kuin unesta heränneinä +innottelemasta sellaisten asiain johdosta, joita ennen olivat joko +pilkanneet tai ylönkatsoneet. + +Ensimäisenä otti tämä innostus hoiviinsa Kyläsuon viemäriajatuksen. +Varamäen suurenmoiset suonviljelysyritykset olivat valmistaneet +esimerkillään maaperän sille mitä nyt tuli tapahtumaan. Kyläkunnan +miehet olivat taistelleet sitkeästi ja urhollisesti omia silmiään ja +järkeään vastaan, ennen syrjästä katsellessaan Varamäen saavutuksia. +Menestyksellä olivatkin he pitäneet paikkansa, niin lukemattomat kuin +olivatkin ne epäilykset, jotka heidän vastustushaluaan vainosivat. +Saattoi tapahtua, että oma poika tai renki puhui Varamäen +suonviljelyksistä ja ihmetteli, etteivät muut koettaneet samoin, -- +silloin häätyi isäntä puolustautumaan sillä, että kyllähän hänkin sen +ymmärtää, mutta... Mitä "muttan" takana oli, sitä ei useinkaan saatu +tietää, vaikka se pelasti nuorten silmissä niin monen isännän +ammattitietoisuuden maineen. + +Luentokursseilla nämä jo luhislelevat muurit vihdoin näyttivät +jaottuvan ja valloittajajoukot tulvahtivat sisään. + +Erittäin merkittävä oli eräs päivä, jolloin maanviljelysseuran +neuvoja-agronoomi luennoitsi nimenomaan Kyläsuosta ja sen +viljelysmahdollisuuksista. Tästä luennosta muutamat asianharrastajat jo +edeltäpäin osasivat odottaa jotain erikoista. Sen vuoksi oli +edellispäivinä jo ilmoitettu kuulijoille tunti, milloin Kyläsuosta +puhutaan, että tietäisivät tulla kaikki, jotka olivat Kyläsuon suhteen +uteliaita. Ja niitä oli odottamattoman paljo. Tuli miehiä pitäjältäkin. +Kyläkunnan väestö oli nuorisoseuran talolla kynnen kannattamaan. Kaiken +ikäistä, kaikista valtiollisista ja uskonnollisista puolueista oli +väkeä suunnattomasti liikkeellä. + +Jo seurahuoneelle tultaessa tiellä synnytti tämä joukkojen paljous +kohottavan, juhlallisen mielialan. Siinä ei havainnut tuota +pikkumaista, toisten vikoja vartioivaa, niillä ilkkuvaa sävyä, joka on +kaiken lahkolais-joukkoutumisen tunnusmerkkejä. Porvari ja sosialisti +tekivät toiselleen hyvänpäivän, ilman että omistusoikeus ja luokkarajat +näyttivät juuri sillä hetkellä kiusoittelevan mieliä. Uskonasioissa eri +tavalla ajattelevat olivat tavoittaneet hekin iloisen ilmeen silmiinsä; +säälittelevää, oman autuuden tunnosta ylvästelevää, toisten syntejä +ristinään kantavaa joukkoa ei näkynyt. + +Kaikki katsoivat toisiaan kuin pitkältä matkalta tullut ystävä ystävää: +tuten, hymyillen ja onnitellen. Näistä katseista hohti yleisesti: -- +Ka! Oletpa sinäkin... Sepä hauskaa ... hauskaa... Mennäänpä +kuuntelemaan yhdessä... + +Jos jotain joukkomielialaa voisi tähän verrata, löytäisi sen tunnelman +entisaikaisista, suurista talonpoikaishäistä siinä hetkessä kun väkeä +enin kokoontuu, papinhakija ajaa pihaan ja edeskäyvät seisovat +porraskatoksessa paitahihasillaan maljoineen ja leipäkorineen... + +Esitelmä sisälsi kaksi puolta. Toinen oli Kyläsuon taloudellisesta, +toinen sen yhteiskunnallissiveellisestä merkityksestä. + +Taloudellisen puolen suuret ääriviivat merkittiin: 600 hehtaaria +parhainta viljelyskelpoista rahkasuota; ensin suuri pääviemäri +muutamine tarpeellisine haaroineen kysyisi noin 20-25,000 markkaa. +Sarkaojituksesta, kuokkimisesta, lannoituksesta ja tuotannosta voitiin +esittää verrattain tarkkoja numeroita, jotka kaikki olivat Varamäen +Antin kirjoista poimituita. + +... 600 hehtaaria, laskivat isännät itsekseen. Paljonko maata siitä +tulisi heidän manttaalilleen? Ja paljonko rahaa se ensin kysyisi? + +Samalla he yhä jännittyivät kuuntelemaan agronomia, joka merkillisellä +henkevyydellä puhui suosta, joka povessaan kätkee tämän kyläkunnan koko +tulevaisuuden. Moni, joka jo oli propsimetsänsäkin myönyt ja sen +jälkeen mielikuvineen hiipinyt erämaiksi muutetuilla metsämaillaan kuin +hyypiä hävitetyssä kaupungissa, kiintyi puhujan ajatusjuoksuun kuin +tuhlaajapoika, jolle isän kasvot taas kääntyvät päin hymyävinä, armoa +ja uutta elämää lupaavina. + +Kylän isäntämiesten jännittynyt ajattelu synnytti yleisössä välittömän +vaikutuksen. Kaikki tämä sähkötti puhujaa. Hän sai kokea aivan kuin +Pyhänhengen vuodatuksen. Sielu pulppusi uusia mielikuvia ja ajatuksia, +ääni saavutti satuttavaisuuden ja soinnun, silmä loiston, liikkeet +hallitsemiskyvyn ja tenhoavaisuuden, joiden kautta sadat silmät, korvat +ja sielut lumottuina ottivat vastaan. + +Puhuja oli agronomi Peltomies, keski-ikäinen, tavallisissa oloissa +juro. Mutta silmissä oli syvää elämää. + +Kun puhuja oli päässyt taloudellisesta puolesta, alkoi +yhteiskunnallinen ja siveellinen. Nyt ripisteli hän suolaa. Kylää on jo +vuosikausia painanut hiljaa kiduttava avuttomuuden tila. Keski-ikäiset +ihmiset ovat tunteneet vanhenevansa nopeasti ja nuoriso on hiljaisena +virtana juossut pois. Kaikkeen tähän on ollut syynä verenvähyys +kyläkunnan taloudellisissa suonissa. Täällä on kyllä ollut vanha, +varakas pohja, mutta se heikontuu nopeasti. Usea talo on tästä syystä +muuttanut omistajaa. Kylässä on aina ollut hyvin toimeentulevaa +työväkeä, mökkiläisiä ja torppareita, mutta näidenkin keskuudessa on +köyhtyminen, hajoaminen ja häviö ilmeinen tosiasia. Tästä johtuu se +elämän ristiriita, joka synnyttää puutteen, tyytymättömyyden, +epätoivon, katkeramielisyyden... + +-- Me olemme syöneet vanhat varastot, ja uudet ovat lukitussa, +lumotussa linnassa ... maassa, Kyläsuossa... + +-- Halvautuneina avuttomuudentunnosta olemme lakanneet tekemästä työtä +ja puristamme kourassamme viimeistä seteliä, kellä sellainen on. Toiset +varustaudumme sitä viekkaudella viekoittelemaan tahi väkivalloin +ryöstämään... + +Sillä meidän aivomme eivät nykyään luo työtä, ne eivät iloitse +työstä... Ne pelkäävät maata, kaiken olevaisen äitiä ja elättäjää... + +Me, nykyinen polvi, emme tunne maata, sen elähyttävää voimaa, ja siksi +vainoo meidän elämänlähteistä etääntyneitä ajatuksiamme kuoleman ota... + +Mutta jos saamme tänne uutta työtä, joka avaa tilaisuutta nuorelle +toimeliaisuudelle, siirtää ajatukset tästä loppumattomasta +kituuttamisesta, tuottaa leipää, vahvistaa uskoa elämään, avaa meidän +järkemme ymmärtämään kuinka hyvin täällä Jokirannan kylässä voisi +kaikilla olla, jos vain tämä lamauttava uneliaisuus, taloudellinen ja +yhteiskunnallinen tekosairaus loppuisi... + +-- Ajatelkaamme nyt vain aluksi tätä: 600 hehtaaria maailman parasta +rahkasuota kylänlaidassa odottaa hedelmineen vain kyläkunnan miesjoukon +työtä! Se odottaa että te rupeatte aukomaan maan povea ja korjaamaan +riistaa, että te rupeatte viljelemään Kyläsuota. + +Hän kuvaili, miten herännyt toimeliaisuus sittemmin levenee kylän +jokaiseen sopukkaan ja hedelmöittää tähänastisessa viljelyksen +puutteessa nukahtaneen maan; miten maan hedelmällisyys taas valtaavasti +uudistaa ihmisen alakuloisen mielen ja täyttää sen uskolla elämän +hyödyllisyyteen; miten tämä nousu keskeyttää sen häviön virran joka vie +nuorisoa pois kylästä ja pysäyttää keski-ikäisten jokirantalaisten +ennenaikaisen vanhentumisen... + + + + +II. + + +Varamäen Antti istui salin sivupenkillä ja kuunteli, tiukasti +arvosteleva ilme kasvoissa. Nämä kasvot olivat terävät ja laihat. Ikää +miehellä oli noin 35 vuotta. Joskus vilahti tarkkaavan kuuntelun ohessa +silmistä pilkallinen iva, mutta yleisleimana saattoi havaita kehittyvän +itsetietoisuuden ylpeän ilmeen, joka näytti tahtovan sanoa: minähän +tätä olen monta kertaa sanonut; minulle on tämä kaikki vanhaa tuttua; +minulta hän on tuonkin kuullut... + +Varamäen ukko istui etupenkissä ja eli. Puri ahnaasti mälliä, vaihtoi +levottomasti toista ja toista jalkaa ristiin polvelle, lävisti puhujaa +silmin, aivan kuin imien jokaisen sanan ja ajatuksen. Toisinaan väkevä +leuka, jossa törrötti pitkä parransänki, värisi hermostuneesti. Silloin +vaari aina katsoi jonkun tutun miehen kasvoihin ja hymyili, aivan kuin +olisi tahtonut sanoa: kuulitko? + +Aivan siinä vaarin lähellä istui Piilomäen porvari, hieman lihava mies, +nojaten leukaa kämmenpäähän. Näissä kasvoissa vallitsi syvä vakavuus, +tarkkaava kuuntelemisen ilme, aivan kuin hän olisi erikseen harkinnut +ja punninnut jokaista sanaa. + +Tungos oli huoneessa synnyttänyt hiottavan kuumuuden. Pari +ikkunapuolikasta pantiin äsken auki ja niistä nyt virtaili raittiimpaa +ilmaa. Toisen ikkunan avasi, niin kuin ainakin talonväkeen kuuluvana, +sen vieressä istuva Koivusen Vihtori. Hän istui aatoksissaan, lakki +kädessä ja vieressä vaimonsa Elli, omaa sukua Juurikkala, elonilmeisin +silmin. Vihtorin pää oli luonnostaan hieman kallellaan ja viisaissa +silmissä yhä tuo omituinen, viivyttelevä, punnitseva, hidasteleva ilme. +Ken sattui tähän pariin huomiotaan kiinnittämään, ei voinut olla +tekemättä sitä havaintoa, että tässä "yhtiössä" vaimo aivan ilmeisesti +toimi liikkeelle panevana voimana, mutta mies, kerran liikkeelle +pantuna, toimi sitten sekä voimana että ohjaajana ja vaimo sai toimia +hänen käskyjensä mukaan. Vihtorin silmäkulma oli solmussa, kun hän +puhetta kuunnellen näytti katkeamatta harkitsevan sen ajatusjuoksua. + +Peltonen, hieman lihoneena, istui emäntänsä vieressä keski-salissa. +Miehen kasvoista ei voinut havaita mitään erikoisilmettä, muuta kuin +ehkä ajatuksen: kuuma ... hitto kun on kuuma ... eikö se jo pian +lopeta? Vetistävät silmät katselivat sivuille, aivan kuin etsien +vahvistusta omille ajatuksille. Emäntä äsken hieman torkahti ja koettaa +nyt taistella uutta torkahdusta vastaan, jottei isännän valvovan silmän +tarvitsisi uudestaan... + +Heidän takanaan istuu Sepän Kustaa erään tytön kera. Paljon he +juttelevat esitelmän kestäessä, mutta eivät silti paljoa häiritse. +Heillä on niin hauskaa toistensa kanssa. + +Kanteleinen istuu eräällä sivupenkillä vaimoineen. Vieressä Mikkosen +Niilo tekee esitelmästä muistiinpanoja sanomalehteä varten. Niilon koko +huomio on asiassa. Vuorotellen katsoo hän luennoitsijaa, vuorotellen +yleisöä, aivan kuin erikseen tutkien muutamien kasvojen ilmeitä. + +Itse Mikkonen istuu perimmäisellä penkillä oven vieressä, kädet +rinnalla ristissä, harva parta painettuna rintaan, ja tähtäilee +puhujaa. Silmistä, joista ainakin voi aavistaa ajatusten suuntaa, +saattoi selvittää jonkullaisen itseään syyttävän omantunnon kysymyksen: +olenkohan minä erehtynyt? + +Pikku-Passin pää on olkapäiden väliin painuneena, mälli lepää, silmät +tuijottavat puhujaa. + +Yleisössä vallitsi kokonaisuudessaan niin kiintynyt ja jännittynyt +mieliala, että vain hyvin harva haukotus tai mun väsymyksen ilmaus sitä +särki. Mitä pitemmälle puhuja ehti, sitä selvemmät yhteenkuuluvaisuuden +merkit ilmestyivät. Kyläkunnan sielu ikään kuin hetkiseksi vapautui +noista sadoista yksityispyyteistä, jotka aikojen kuluessa olivat +itäneet ja kasvaneet näissä ihmismielissä omien oikkujensa +mukaan. Kyläkunnan sielu näytti nyt vähitellen uudestaan syntyvän, +hiljakseen eroavan yksityisistä ja kokoavan itseään. Ihmiset +vapautuivat persoonaetujen tavoittelusta ja lakkasivat ajattelemasta +niitä eroitettuina naapurien eduista. Sitte rupesi oma etu rinnastumaan +naapurien edun kanssa ja ne näyttivät sopivan yhteen kuin +pariskunta ... että oli oikein sopivaa. Puhuja sai vapaan puhevallan: +jos puhut hyvää, puhu! Jopa on aikakin... Tässä on turhaan aikaansa +kulutettu... Tähän entiseen oloon on väsynyt... + +... Mutta jopa nyt, jos Kyläsuosta alkaisi nousta sillälailla leipää ja +rahaa! + +Agronomin ehdittyä puheessaan kyläkunnan rappeutumista ennustavaan +rippisaarnaansa, havahtuivat useat. Korviaan heristellen he nostivat +päitään. Ilme monissa kasvoissa muuttui sekavaksi, kielteiseksi. Mitä +se nyt? näyttivät kyselevän. Äläs! Ethän sinä tunne niitä asioita... +Tämä kylä on aina ollut rikas ja hyvinvoipa... Lorujapa puhuu ... pilaa +pian koko asiansa... + +Mutta toiset antautuivat heti tässäkin mukaan, aivan kuin olisivat +tahtoneet itsetietoisesti sovelluttaa lakia: kaikki, tai ei mitään. +Naapurien mielenosoituksiin, jotka tapahtuivat ruumista suoristamalla, +istuinsijalla siirrähtämällä, jalkaa tai kättä heittämällä, ryähtämällä +tai nenän kautta puhaltamalla, silmänilmettä vaihtamalla, mälliä +toiseen poskeen siirtämällä, tai muuten, vastasivat nämä aivan samoin +liikkein, antaen niille silmillä, hymyn vivahduksin, rykäsemisin tai +katkonaisin sanoin aivan vastakkaisen merkityksen: oikein puhuu ... +turhaa on koristella. + +Tätä sotatuulta kesti pari minuuttia; mutta sitten alkoi taasen +rauhoittua. Mikäli rauhoittuminen valtasi alaa, sikäli nousi +pohjalta uusi yleisvaikutelma: sieltä joku aivan kuin työnsi ja +kiihotti tekemään taloudellisen lopputilin entisyyden unettavasta +saamattomuudesta. Tämä kyllä ei enää ollut kaikille uusi ajatus, se oli +silloin tällöin ilmestynyt yhden ja toisen mieleen kotonakin, mutta +varsinkin kylässä silloin kun näki muiden toteuttavan jotain +esimerkillistä. Silloin joku syyllisyydentunne hiiviskeli mielialan +takalistoilla, pyrkien etualalle. Sinne se tavallisesti sai painua; +mutta viime aikoina oli se alkanut palata useammin ja saada +omantunnontuskan tapaisia ominaisuuksia. Aina kun näki, että joku oli +toteuttanut sen, mitä itse oli kauan mielessään hautonut, rupesi +voimaan hiljakseen pahoin. + +... Onkohan se sellainen omantunnontuskaa ... vaikka tämä on maallinen +asia? + +Monella se kasvoi hiljaa, melutta, vastoin kaikkia toivomuksia kuin +paise. + +Työntävä, yllyttävä voimistui yhä. Se toimi jo aivan kuin synnintunnon +herättämä parannuksen halu; tai raittiusvaatimus, joka voimakkaan +raittiusesitelmän aikana kypsyy juopossa; tai tupakkalakkoajatus +silloin kun tulee tupakka-öljyä varresta suuhun ja mieli tekee yhä +tupakkaa. + +Peltomieheen puhujana vaikutti tämä kuulijakunnan mieliala sähköisesti. +Hän ei pitkään aikaan tässä ollut enää puhunut itsestään. Hänestä +tuntui hetkittäin aivan kuin olisi toiminut noista sadoista +ponnistelevista aivoista virtaavain ajatusten yhdistäjänä ja lausunut +ilmi niissä ilmeneviä yleisajatuksia, jotka taas tässä kaikki +hyväksyivät. + +Esitelmän loputtua oli vähän aikaa hyvin hiljaista. Koko salintäyteinen +ihmisjoukko ikään kuin tuudittelihe eräänlaisen nautintorikkaan +tunnelman varassa. Ei edes käsiä huomattu taputtaa. Vihdoin kuitenkin +joku äkkäsi sen ja kiiruhti korjaamaan erehdyksen. Taputus valtasi heti +koko salin. Vanhatkin miehet taputtivat suu naurussa, ja kurottaen +päitään toisten päiden välitse ja ylitse seurasivat silmin puhujaa, +joka etsi istuinpaikkaa pyyhkien hikeä kasvoilta ja kaulalta, silmissä +uupunut ilme. + + + + +III. + + +Kanteleinen astui puheenjohtajan paikalle. + +-- Tahdotaanko keskustelua esitelmän johdosta? + +-- Kyllä! huudettiin monelta taholta. + +Ensimäisen puhevuoron sai seppä Rautio. Nousi. Järeä, tuiman näköinen +mies. Tapaili sanoja, sillä mies ei ollut koskaan yleisissä kokouksissa +puhunut. Sitä hän vain, että jos nämä puhujan laskut ovat tosia, niin +me Jokirannan maanviljelijät olemme vasikoita... Siirsi mällin toiseen +poskeen ja jatkoi: + +-- Ja nyt me vasta rupeamme olemaan aika vasikoita, jos emme nytkään +ryhdy tähän asiaan. + +Istuutui jatkaen kiihtyneenä puoliääneen vierustoverilleen. Muutamat +nauroivat. Oma poika Kustaa oli punastunut, hänestä isä oli tehnyt +itsensä naurettavaksi. + +Mikkonen sai puhevuoron. Alkoi keinottelusta. Mikkonen muuten puhui +hyvin usein, melkein aina keinottelusta. Ei tahtonut kieltää +esitelmässä lausuttuja arveluita Kyläsuosta, tahtoi vain sanoa, että ne +olivat arveluita, mutta huomiota ansaitsevia arveluita. Yhtä puolta +elämästä ei puhuja ollut kuitenkaan riittävästi valaissut: keinottelua. +Se on keinotteluhimo, kiihko, joka nykyään hallitsee ja hävittää +rehellisen työn hedelmiä. Keinottelun suurvalta ulottuu tänne +Jokirannallekin. Se näkyy paraiten siinä, että kun täällä jotain +yrittää, keinottelija on heti mukana; apuamassa, muka, mutta +tosiasiassa kiskomassa yrityksen hedelmää. Aivan kuin sielunvihollinen. + +-- Ala vain yrittää omin neuvoin päästä synneistäsi, aina on +sielunvihollinen notkeana ja valmiina avittamassa. Mutta se kiskoo ja +keplottelee itselleen palkakseen sielun! + +Miehen mustista silmistä loisti tuo tuttu kiihko. Ajatus oli +tulikuumana keskittyneenä tähän yhteen ainoaan polttopisteeseen. + +-- Sellaista on keinottelu! Minä tunnen tämän paholaisen kuiskaukset +omassa veressäni. Joka ei ole ikänä taistellut syntiä ja +sielunvihollista vastaan -- + +Hän pysäytti, loi vaanivan, läpitunkevan katseen ympäri salin ja näytti +tavoittelevan häntä katsovain ihmisten silmäteriä. + +-- Joka ei ole ikänä taistellut syntiä ja ihmisen sielunvihollista +vastaan, uudisti hän, ei sellainen voi omassa veressään tuntea +sitäkään, miten keinottelija siellä alituiseen vääntää ja kääntää +väärää oikeaksi, uskottaa ja opettaa pyydystämään, vaanimaan, +teeskentelemään, valehtelemaan -- kaikkeen opettaa, saadakseen vain +luvattomalla tavalla hyötyä lähimmäisestään. + +Muutamat nuoret tytöt tirskuivat ja pari poikaa teki hiljaa ilvettä, +mutta muuten kuunteli koko salintäyteinen yleisö kärsivällisesti. +Jotkut seurasivat suurella mielenkiinnolla. Varamäen Antti aivan +ilmeisesti kyllästyneenä odotti lopettamista ja näytti pitävän puhetta +lörpötyksenä. + +Mutta Mikkonen tuli vihdoin asiaan. + +-- Jos, hän sanoi, tämä kylä saa Kyläsuon kuivaksi, niin että siinä +kaikkialla voidaan viljelys alottaa, se on keinottelulle suurin isku +minkä täällä tällä hetkellä voimme antaa. Ja minä kannatan puhujaa. + +Mikkosen lausunto jäi siinä suhteessa epäselväksi, mitä hän tarkoitti +sillä, että tahtoi kannattaa puhujaa. Kanteleinen merkitsi itseänsä +varten muistiin Mikkosen lausunnon sisällön. Hänen mielestään kuvastui +siinä erinomaisen elävästi tuon voimakkaan, erikoisen miehen itsenäinen +ajatustapa. Mikkonen oli viime aikoina lukenut Tolstoin kirjoja. Tämä +äskeinen tuntui olevan sieltä koituvaa kajastusta. + +Antti Varamäki oli sujuva puhuja. Kertoi kokemuksiaan Kyläsuon +viljelijänä. Hänen esitystavassaan oli jotain ylvästelevää, toisinaan +loukkaavaa, siitä pilkisti liiaksi tietoisuus omista ansioista. Häntä +varustauduttiin aina kuuntelemaan näiden ennakkoluulojen lataamina. + +Mutta aivan kuin Varamäki olisi viime hetkessä aavistanut tätä, +lähtikin hän puhumaan toisessa äänilajissa. Hän kehui ensin kylää. +Sanoi sitte, ettei puhuja, jonka kanssa hän oli persoonallinen ystävä, +ollut voinut luonnollisestikaan täysin tuntea Jokirannan kyläläisten +vaikeuksia y.m. Mutta yleispiirteissään oli kuvaus elävää totuutta. + +Tämä teki kyläläisiin hyvän vaikutuksen. Varamäkeen kohdistuvat +ennakkoluulot hävisivät kuin voideltuina. Alettuaan tämän jälkeen puhua +Kyläsuosta, vältti hän sellaista kuin "minä sen tiedän, sillä minä olen +sitä kokenut". Niin tempasi hän tämän kyläläisjoukon uudelleen mukaansa +suolle, missä oli jokaiselle niin perin tuttua. Siellähän oli rämmitty +ja samottu siitä saakka kun kukin paitakasakkana marjailuretkille ensi +kertoja kykeni. Ja sitte joka kesä, viime kesänä viimeksi. Haisteltu +suon lemuavat kanerva-, kukkais- ja marjatuoksut, väkevät nevahajut ja +savut. Moni oli suon rantamilla kokeilluilla pienois-kytöviljelyksillä +monta lämpöisenhikistä ja syksysateen alakuloisuuden painostamaa +päivätyötä tehnyt. + +... Tottahan nyt Kyläsuo tunnetaan! + +Siellä ne olivat eletyt turvepehkuosuuskunnankin autuudentuntoiset +aamutunnit. Sieltä olivat kesäisin aina sankat savut nousseet ja yli +kylän levinneet illan tullen kuin muinoin pilvenvarjot korvessa +israeliitoille. Aina kun silmä kaipasi väljää, kauas näkyvää, +katsoi se Kyläsuolle. Työssä oltaessa sen reunamilla katse liukui aina +pitkin suota, jolla toisin paikoin kasvoi mataloita koivu- ja +mäntyeräkkäitä... + +... Tuttu, perin tuttu oli Kyläsuo! + +Siellä hyllyi, toisin paikoin kesti... + +... Pitkä pohjaan ... leipään! + +Iltasin kun aurinko laski suon ääriin, aamusin kun aurinko leikki sen +sinertävissä sumuverhoissa... + +Milloin uhkasi sieltä halla, milloin lupasi kirkas pouta... Milloin +kuvastui sinne sopivan näkökulman läpi katsottuna sumuista, autereista, +savusta ja pilvistä komean-jylhiä vuorimaisemia, tai etäisiä, siintäviä +järviulapoita... + +Kaikkien katse siellä oli aina viipynyt kuin suuren tuntemattoman +salaperäisissä esikartanoissa. + +... Miksi ei sitä tunnettaisi? + +Mutta sitä mitä siitä nyt puhuttiin, sitä ei ollut tunnettu. Ja jos +tämä on totta, niin... Jumala siunatkoon Kyläsuota! + +Varamäki puhui yhä. Hänen puhuessaan alkoi äsken jännittynyt +mieliala jo hiukan laskeutua. Hänen koskettaessaan tuttuja asioita, +mielikuvat kuitenkin kumpusivat kuin terveen elämänilon elähyttämät +ajatukset silloin, kun sairas ensi kertaa nousee pitkäaikaiselta +tautivuoteeltaan, huomaa jalkojensa taas kantavan, elinvoimansa +uudistuvan ja elämän uusine toiveineen alkavan taas siitä, mihin tauti +tullessaan sen lopetti. + +Eräät sellaiset miehet, jotka olivat vain sangen harvoin kuulleet +mitään muita esitelmiä kuin hengellisiä, ne alkoivat vanhimpien naisten +jälkeen ensimäisinä osoittaa väsymyksen merkkejä. Silmiin ilmestyi +toljottava ilme. Leuat lepäsivät hoitamattomina, alas valahtaneina, +antaen omistajainsa kasvoille velton ilmeen. Muutamat vanhat vaimot +olivat jo alkaneet huojuttaa ruumistaan, ja yksinäisiä hartaita +huokauksia alkoi kuulua. Jostain kuului puoliääneen: "-- yksi on +tarpeellinen -- -- ". + +Kanteleinen puheenjohtajana havaitsi nämä mielialan laskeutumisen +merkit. Nähtävästi sen huomasi Varamäkikin, sillä hän lopetti +lausuntonsa vahvasti hikoillen. Kanteleinen teki nopean ehdotuksen: +koska paikalla, hänen havaintonsa mukaan, ovat kaikki kylän isännät ja +kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että Kyläsuon ojittamiseen +on viipymättä ryhdyttävä, hän ehdottaa, että kohta valitaan toimikunta, +joka ryhtyy käytännössä toteuttamaan suurta asiaa. + +Vasara nousi. + +-- Vastustaako kukaan? Ellei, on tämä päätös kaikkiin läsnäolijoihin +nähden sitova. + +Huoneessa on aivan hiljaista. + +Vasara putoaa. + +Liikahdetaan vapautuneesti, ja useampain miesten kasvoilta loistaa +tyytyväisyys. Ainoastaan muutamia arempia katsellessa näkee niiden +ilmeessä hajamielisen pelästyksen hätääntymismerkit. Muuten yleinen, +kaikki voittava tunnelma tuntuu lujalta ja vakavalta. + +... Tämähän on niin yksinkertaista ja selvää! on tunnelma sanovinaan. + +Agronomi Peltomies juttelee Mikkosen ja Kanteleisen kera eräässä +nurkassa, ja toisia kuuntelee ympärillä. Hän kertoo aikovansa asettua +asumaan tänne Jokirannalle ... on sitä varten jo talonkaupoissakin +ollut. Hänessä ovat vielä jälellä pitkän esitelmän aiheuttaman +uupumuksen merkit. Äänen värähdellessä hän hiljaa kertoo, syvissä +silmissä onnentuntoinen hymy: + +-- Minä olen saanut puhua niin paljo henkisesti kuolleille +ihmisille... Nämä täällä ovat ilmeisesti tähän minunkin asiaani nähden +heräämistilassa... Tässä oli tänä iltana ihmeellinen henki, minä tunsin +sen. + +-- Hm. + +-- Hm. + +-- Minä olen tänään elänyt elämäni suuren hetken, virkkoi hän edelleen +ujosti, aivan kuin samassa katuen, että oli tullut sanotuksi. + +... Jos eivät ne ymmärrä? hän ajatteli kohta. + +Mutta Kanteleinen tarttui lujasti Peltomiehen käteen, puristi sitä ja +näytti olevan liikutettu. Mikkonen löi olalle ja sanoi, mustilla +silmillään lämpöisesti polttaen Peltomiehen syvää, sinistä katsetta: + +-- Mutta sepä olis meidän kylälle erinomaista... + +-- Itselleni, itselleni toki erinomaisempaa, kiisti Peltomies hilpeästi +nauraen. + + + + +IV. + + +Muutamana toukokuun iltapuolena loi Kanteleinen ojaa koulun +viljelyslohkolla. Lukukausi ei ollut vielä päättynyt, joten opettajalle +liikeni maatöitä varten vain iltapäivät. Mutta kansakoulun koko +viljelyspalsta näytti nyt olevan hyvässä viljelyskunnossa, siinä +havaitsi perehtyneen viljelyksen jäljet. + +Joustavalla vauhdilla pistää Kanteleinen lapiotaan. Hiki virtailee. +Vahvarakenteinen ruumis toimii vaivattomasti. Aivan kuin jokaisella +otteella olisi sama sisäinen vaikutelma kuin tanssilla eräisiin, +voimistelulla, tai urheilulla toisiin. Se käy niin iloatuottavan +keveästi ja ojanluojan kasvoissa väreilee, yhtämyötään vaihdellen, +milloin nauttiva hymyily, milloin työajatuksen kiihottunut intoilu. +Toisinaan hieman pysähtyy, pyyhkii hikeä ja antaa katseensa kulkea yli +pienten viljelysten. Tuossa on pieni niittypalsta. Se on toisen kerran +kasvussa. Sieltä nousee terävänä viheriäinen. Kevät on ollut +kosteanpuoleinen. Se on vaikuttanut ruohokenttiin kuin taikasana. +Vieressä on tuleva turnipsipelto ja sen takana perunakylvölle ajateltu +pikku pelto. Niiden muokkaus on jo alotettu. Ojurin on hauska näitä +ajatella. + +Ajattelee, että tämä on nyt melkein samanlaista kuin ennen +seminaarissa, kun pääsi käsiksi oikein innostavaan aineeseen. Ero on +vain siinä, että silloin olivat kirjat ajatusten ja työn synnyttäjiä, +nyt maa, luonto. Mutta vaihdos tuntui tekevän kummallisen elävöittävän +vaikutuksen. + +... Kuinka hyvää tämä maa on! Miten siitä elämä huokuu ... miten ajatus +herää kun viljelysaikomuksessa koskettaa maata... Kun maata kääntää, on +kuin kääntäisi tieteellisen kirjan lehteä, mutta tässä tuntuu kuin +olisi itse tiedemies, joka tutkii, toteuttaa, luo uutta, kirjoittaa +luonnonkirjaa... + +Maasta oikein huokui elinvoimaa. Päivän lämmin aurinko oli sitä +paahtanut. Nyt ilta-auringon valossa tuntui maa ikään kuin levosta +nauttivan ja hymyilevän. + +Yhä elävät ojurin mielikuvat maan mukana. Hän on jo tottunut vaihtamaan +ajatuksia maan kera. Kaikki tämä tuntuu kuin olisi yhteistyössä, kuin +maa olisi ajatteleva olento... Työtoveri on suuri, salaperäinen +jättiläinen, joka ei kuitenkaan vähääkään pelota, vaikka sen voima on +niin suuri. + +... Maa... Aivan kuin maa nyt tuossa leveässä, vakaassa, +hätäilemättömässä, juhlallisessa voimallisuudessaan lukisi suuria +lupauksiaan, toinen toistaan satumaisempia... + +... Kun vain ihminen ymmärtäisi maan ajatukset... Ojurin mielessä +tuntuu kuin hän ymmärtäisi. Se tuottaa sanomatonta kevät-iloa. Hän +polkee lapiota yhä kiihtyvällä innolla täyttääkseen oman urakkansa +yhteistyössä niin, ettei suuri, salaperäinen saisi aihetta syyttää +häntä laiminlyönnistä. + +Koulukartanoa lähempänä ovat puutarhamaat. Navetan seinustaa vasten on +korkea taimilava ja siitä sivulle, pienessä etelään kaltevassa +mäkirinteessä jo muokattu ja osittain kylvetty puutarhamaa. +Koulutalon päädyllä oli muutamia marjapensasrivejä sekä joitakuita +omenapuun-alkuja. Sieltäpäin näkyi myöskin punavalkoinen mehiläispesä. +Taampana koulun puisto, joka yhtyi metsään. Pihassa riippui muutamia +pyykkivaatteita nuoralla kuivamassa. + +Rakennukselta päin tulee kävellen Kanteleisen vaimo, Sohvi ja hänen +edellään juoksee 2-vuotias Heikki. Ojuri huomaa tulijat heti kun he +pistäytyvät nurkan takaa tielle. Heilauttaa kättään ja alkaa hymyillä, +mutta jatkaa työtään. Kun tulijat saapuvat lähemmäksi, huutaa isä: + +-- Heikkikö? Heikkikö? isän Heikkikö? + +Lapsi nostaa silmiään, huomaa isän, laskee riemuhuudon ja lähtee +kipasemaan. + +-- Isä ansaitsee lapselle leipää! laskee Sohvi matkan päästä nauraen. +Voi kuule, kuinka sinä hikoilet. Voi rakas... Heikki, Heikki! + +Poikanen oli tuuskahtanut suulleen tienviereen aikoessaan suorinta +tietä isän luo. Molemmat vanhemmat riensivät nostamaan. Isä ehti ensin, +sai pojan syliinsä, mutta tämäpä ei suuria isästä välittänyt, sillä +läheisestä ojanreunasta jo veti lapsen huomiota ensimäinen keltakukka +ja sinne hän nyt isän sylistä riuhtoi. Poika sai kukan ja rauhoittui. + +-- Katso västäräkkiä, osoitti isä pellolla hyppivää lintua. + +-- Vättä ... vättä... + +-- Västä, sano västä. + +-- Vättä ... vättä... + +-- Vättä vättä se poika vain sanoo ... vättä vättä se sanoo ... tuo +mukula... Sohvi-äiti tuhersi nenällään isän sylissä olevan lapsen +rintaa, loruten. Pikku poikanen nauroi sydämestään kun kutkutti. + +-- Vättä ... vättä se mukula vain sanoo, uudisti äiti tuhertaen. + +Isä taisi suudella hät'hätää molempiakin, kun ei ihmisiä näkynyt +lähiseudulla. Mutta sitte poika jo alkoi pyrkiä pois sylistä, +lähteäkseen västäräkin perään, joka hyppi pellolla pyrstöään +keikutellen ja houkutellen: + +-- Tulit ... tulit... + +-- Älä laske pellolle, se tahrii itsensä, pyytelee äiti. Mutta isän +tekee kovin mieli nähdä miten se taaputtaa ja vääntää lihavia sääriään +pehmeässä mullassa. + +-- Ei se siinä, kuivahkossa mullassa ... eihän mullasta tahriinnu? + +Ja poika sai mennä. Jo ensi askelilla pienet sääret sekaantuivat. +Äidinkin täytyi nauraa, vaikka mieltä jo kiusasikin kohta jälestä +seuraava pyykki. + +-- Voi, voi, joutui hän voivottelemaan samalla, kun työt muistuivat +mieleen, ja tässä nyt vain näin tulee aikansa kuluttaneeksi. + +-- Hetkinen huvillekin, Martta-kulta, lohdutti Väinö ja katsoi +hymyillen silmiin, kun Sohvi jo huolissaan palaamista ajatteli. Moni +tehtävä odotti, kun ei ollut ketään, jota käskeä edestään edes +pikkujuoksuihin. + +Heikki taapusti yhä pellolla, vaikka västäräkki jo olikin siirtynyt +etäämmälle, visertäen ja keinutellen nyt taimilavan reunalla ja +jutellen parin tuttavan kera jotka hyppivät ja keikuttivat siinä +lähiseutuvilla. + +Kanteleinen alotti uudelleen ojanluonnin. Vaikka Sohvilla oli kiire, +jäi hän ihaillen katselemaan miehensä työskentelyä. Mies tunsi tämän +katseen selkänsä takaa, ja se nostatti riemuisaa kevätkuumetta. +Vaimoonkin vaikutti tämä työnilon nostattava mahti. + +-- Ja minä vain tässä laiskana! jatkoi hän ajatustaan ääneen huudahtaen +ja pyörähti etsimään Heikkiä, joka oli muutamaksi silmänräpäykseksi +unohtunut. Heikki oli sillävälin istunut peltoon ja saanut käsiinsä +onkimadon. Äiti juoksi luokse: + +"Hyi, hyi!" + +Mato viskattiin, ja ennen kuin Heikki huomasikaan, sai hän kiitää taloa +kohti hilpeästi juoksevan äidin sylissä. Isä katseli tätä menoa. Sohvin +liikkeiden viehättävä joustavuus tavoitteli huippuaan tuossa hänen +lapsi sylissä juostessaan. Kun Heikki ehti huomata, että hänet vietiin +pois pellolta, alkoi hän kirkua ja pyrkiä pois juoksevan äidin +sylistä. -- + +Isä nauroi ja rupesi luomaan ojaa. + + + + +V. + + +Kanteleisen ehdittyä juuri päästä parhaaseen työnvauhtiin tulee +Mikkosen isäntä polkupyörällä. Heitettyään pyörän tienvieressä seisovaa +puuta vasten tulee luokse. Kanteleinen jatkaa ojanluontiaan, Mikkonen +istuu pientareella ja juttelee. Vihdoin Kanteleinen alkaa pyyhkiä +lapiota lähteäkseen vieraan kera sisään. Huomatessaan tämän virkkaa +Mikkonen: + +-- Tuota, äläkä nyt, ei mulla ole kiirettä. Tuota, mikäs teillä oli +urakkana täksi illaksi? + +-- Urakkanako? Eihän sitä niin määräurakoita, tässä... + +-- Onpahan! Minä olen kuullut. Teillä ovat vain nämä iltapäivät näitä +maatöitä varten, kun päivät pitää opettaa... Olenpa varma, että teillä +oli täksikin iltapäiväksi urakka, väitti Mikkonen, tummissa silmissä +tuo omituisen herkkä, aina kiihottumaan valmis ilme. + +Kanteleinen nauroi. + +-- Noo ... tämän ja tuon ojan tässä ajattelin, mutta eihän tällä vielä +niin kiire ole... + +-- On sillä! Mitä me sitä nyt jättäisimme. Onko teillä toista lapiota? +Luodaan urakka ensin täyteen ja sitte vasta lähdetään juttelemaan... +Sitte on niin mukava, aivan kuin olis vatsa täynnä, kun on urakka +voitettu. + +Mikkosessa paloi jo hänen kiihkeä innostuksensa. Ja Kanteleisen +vastusteluista huolimatta meni hän pitkin loikka-askelin koululle +saadakseen itselleen lapion. Vähän ajan kuluttua palasi sieltä. Sohvi +oli antanut uuden kihvelin. Kanteleinen vielä joutavoitsi. + +-- Älkää tyhjää! kielsi Mikkonen. Heitti takin päältään ja asettui +vastaiselle puolen Kanteleista, toiselle ojanpartaalle reunustamaan. + +Niin alettiin kahteen mieheen. + +-- Minä tulen teille juttelemaan maailman asioista, jatkaa Mikkonen kun +jo tekevät työtä, ja keskeytän teidät tärkeästä työstä. Eikö ole +silloin parempi, että autan joutessani teitä ensin saamaan loppuun +tälle päivälle aikomanne työn ja sitte vasta jutellaan, häh? Enkö minä +hyvänä naapurina tee tässä oikeutta teille, vai? + +Kanteleinen myönsi. + +-- Niin se on, uudisti Mikkonen. Katsokaahan! Jos me ihmiset +katsoisimme aina rehellisesti myöskin lähimmäisemme parasta, niin +tällaiset pikkuasiat huomaisimme aina kohta, ennen kuin oma etu ehtii +tukahuttamaan huomiomme ja asettumaan sen eteen. Onko opettaja tätä +huomannut? + +Oli, kyllä hän oli huomannut. + +-- Niin, kyllä sen huomaa. Ajatelkaa esimerkiksi tätäkin tapausta +tässä: minä tulen tänne omine asioineni ja vien teidät sisään. Työnne +jää puolimoihin juuri silloin kun olette päässyt innostumaan ... minä +vien teidät juttelemaan omistani tai muun maailman asioista. Mutta +teidän ajatuksenne jää tänne ojanluontiin, kun se keskeytetään kesken, +ettekä te voi innostua minun asiaani... Ja se voi olla sellainen että +siihen pitää innostua, jos siitä mieli tulla mitään ... Ja jos ette te +innostu, turhaan menee silloin minunkin iltani... Eikö ole näin? + +Olihan se. + +Mutta ojanluonti alkoi häiritä puhelua. Mikkonen havaitsi pian, että +vaikka hän oli itse kuuluisa ojuri, sai panna matkaan tavallisen +vauhtinsa pysyäkseen opettajan rinnalla. + +... Kas, kas, ajatteli hän muistellen mielessään niitä aikoja, jolloin +oli, Kanteleisen täällä olon ensivuotena, ollut niitä, jotka pitivät +tätä "herraspoikasena", joka laiskuuttaan oli antautunut opettamaan +heidän lapsilleen joutavuuksia. + +Mikkonen innostuu. Kilpailuhalu alkaa kiihottaa. Kyllä hän tässä vielä +poikaset voittaa! + +... Lapio ei ole hyvä, se kun on noita kihveleitä. Hän luo parhaiten +vanhanaikaisella, puupesäisellä... + +Eräässä välissä alkaa Mikkonen jo huomata että Kanteleinen hätii +liiaksi, ojanreuna saa mutkia ja siihen jää korjaamisen varaa. Ei +opettaja enää ehdi tarkoin tavoittaa joka pistoa. + +... Niin, minähän olen mestari tähän, ajattelee Mikkonen sisällisellä +tyydytyksellä. Mieli tekee jo muistuttaa Kanteleiselle, mutta jättää +sen kuitenkin. + +... Vaan mitäs tässä nyt? huomaa hän yht'äkkiä. Hitaammin vain, +hitaammin, hiukan hitaammin! Se on hyvä ojurikin tuo opettaja, mutta +tottahan minun pitääkin olla parempi! Elämänikäni olen luonut ojia, +enkä ole ikänä antanut toisen voittaa... Kerran kyllä, yhden ainoan +kerran. Mutta ... no, se ei nyt kuulu tähän. Tässä saa tarpeensa +tavallinen mies... + +Mikkonen hidastuttaa vauhtia. Pian alkaa Kanteleisen lapio tehdä +tarkempaa, sievempää työtä, reuna alkaa suoristua. Mutta sittenkin on +siinä jotain sellaista pientä, joka vertaillessa Mikkosen valmistamaan +ojanpuolikkaaseen jättää tilaa muistutukselle. Kiireinen vauhti on +heiltä vähäksi aikaa katkaissut puhelun. Mutta se virkoaa taasen kun +työ alkaa sujua pakotonta, iloa tuottavaa kulkuaan. + + + + +VI. + + +Sisään tullessaan molemmat miehet hikoilivat vahvasti. Päällimmäiset +vaatteet heitettiin syrjään ja juotiin kaljaa. Jo ulkona oli Mikkonen +hieman raottanut asiaansa, mutta nyt hän alkoi siitä puhua. + +Häntä oli yötä päivää kiusannut Eduskunnan äsken tilattoman väestön +maanhankinta-asiassa tekemä, hylkäävä päätös. Maanvuokraajain kohtalo +oli vuosikausia ollut hänellä painavana mielessään. Aina siitä ajasta +saakka, jolloin oma poikansa oli hänelle valaissut miten kauhea +kansallis-yhteiskunnallinen synti olisi häätää esim. Kivinotkon +torpan vanhoja asukkaita, oli hän melkein yhtämittaa ajatellut +maanvuokraolojen ja pienviljelyksen järjestelyä. Sanomalehdet olivat +asiasta puhuneet ja hän oli niitä lukenut, tulematta paljoakaan +viisaammaksi juuri tässä asiassa. Valtiopäivillä oli riidelty, +puoluepuhujat olivat käyneet asiaa selittämässä. Ne synnyttivät kyllä +uusia ajatuksia, mutta kaikki töksähtivät lopulta yhteen suureen +puskuriin: maan omistukseen. Usein oli asiasta juteltu kylänmiesten ja +varsinkin opettajan kanssa, mutta yhä oli kysymys avoinna. + +Omien vuokralaistensa kanssa hän oli jo aikoja sitte asian selvittänyt. +Kaksi torpparia ja kolme mäkitupalaista olivat saaneet uudet +kontrahdit. Niistä sovittaessa ei oltu sanaakaan riidelty, eikä +sittemmin jälkeenpäinkään. + +Tarkastellessaan vuokrasuhteita omalla kylällä, oli Mikkonen tehnyt +sen havainnon, että ainakin täällä on aivan lapsellista odottaa +lainsäädännön pakkotoimia, koska suhteet voidaan aivan yksinkertaisesti +ja helposti järjestää muutenkin. Mutta kyläläisten, niin maanomistajain +kuin vuokraajainkin haluttomuus sovitella, se häntä tuskastuttaa. + +-- Mitä järkeä on siinä, puhui hän, että minä maanomistajana odotan +pakkolakia säätämään sopimusrajoja minun ja maani vuokraajan välille? +Jos nimittäin pakko tulee, ja se tulee, kun on niin suunnattomasti +ihmisiä, joiden pitäisi viljellä maata ja elää siitä, sekä +suunnattomasti maata, johon viljelijän käsi ei ole ikinä koskettanut, +mutta jota nyt ei viljellä syystä tai toisesta. Nämä maattomat +maamiehet ja viljelemätön maa pitää saattaa yhteen ... siittämään ja +synnyttämään elämää, eikö niin? + +-- Varmasti! + +-- Tässä tulee pakkolainsäädäntö, ellemme suosiolla asiaa järjestä. Ei +suinkaan Suomen kansan kehitystarve anna töksäyttää itseään siihen, +tahdommeko me vai emmekö tahdo jotain asiaa. Pakkolaki tulee, emme me +voi sitä estää enempää kuin voimme estää kevään tahi syksyn tuloa. Sen +on pakko tulla. Eihän voi eikä saa häätää ihmisiä kodeistaan kymmenin +tuhansin maantielle, tehdä heistä maantien kiertolaisia, yhteiskunnan +hylkyjä vain sen vuoksi, että siitä sattuu olemaan minulle muutaman +markan hyöty eikä ole lakia joka voisi estää minua tätä etuani +käyttämästä? Sehän olisi kirottua työtä! Sitä maata, jossa niin +tehtäisiin, seuraisi Jumalan vanhurskas rangaistus ... ja minä +häviäisin varmasti kymmenin kerroin sen luullun hyödyn, minkä +otaksuisin saavani niistä maatilkuista, joiden viljelijät häätäen +olisin tehnyt tälle maalle uusia vaivaisia, kerjäläisjoukkoja ja +rosvolaumoja, vähentänyt maatyöväkeä ja lisännyt erämaita... + +-- Noh, pakkolaki tulee, kun sitä kerran pakko vaatii. Mutta +minkälainen? Onko meidän aikamme jo niin pitkällä että maakysymys on +valmis ratkaistavaksi ikuisiin aikoihin? Tuskin! Kukin polvi viisastuu +ja pitää huolen omasta itsestään. Älkäämme murehtiko mikä heille +sopii... Laskekaamme edistys vain irti meidän aikamme jarruista. +Tulevaisuus kyllä pitää huolen itsestään... + +-- Mutta hullukin ymmärtää, että pakkolaki tulee loukkaamaan +omistusoikeutta. Mitäs se loukkaisi! Mistäs se ottaisi turvaa +häädönalaisille? Eikö niin? + +Mikkonen tuijotti yli kulmainsa terävästi Kanteleista, joka nojasi +pöytään kämmenpäidensä varassa, paidanrinta avoinna ja kuunteli. + +-- Kyllä, hän myönsi, vakuuttavasti ravistaen päätään. + +-- No niin. Ja minunko, vapaan talonpojan pitäisi jäädä jouten +odottamaan ja katsomaan päältä kun muut, maatyölle, maan luonnonlaeille +ja maahengelle vieraat ihmiset säätävät lakeja, joiden mukaan minun +pitäisi maamiehenä järjestää elämäni? Hui hai! + +Mikkonen päästi helakan mahdottomuuden naurun. Sitte hän huitasi +molemmin käsin: + +-- Minä järjestän itse! + +Nyt oli Kanteleisenkin silmissä alkanut elää. + +-- Ja pääsette huokeammalla ... ja saatte olla riippumaton. + +-- Niin. + +-- Mutta kaikki eivät voi ottaa asiaa tältä kannalta, muistutti +Kanteleinen. + +-- Siinähän se on! Täällä on keinottelija, täällä meidän rinnassamme, +joka sokaisee silmät. Keinottelija! Mikkonen painoi kädellään sydämen +paikkeille ja näytti pää kallellaan tuijottaessaan hieman hassulta. + +-- Niin se on, todisti Kanteleinen. Se on keinottelijavaisto, jota nyt +on niin vahvasti kehitetty ja joka johtaa meitä etsimään hyvinvointia +toistemme kustannuksella. + +Hän innostui sanoessaan: + +-- Mutta ihmiset tulee kasvattaa löytämään ja tuntemaan _yhteisetujen_ +jättiläisarvot. Vain se voi hävittää keinottelun ja ohjata siihen +käytetyn neron palvelemaan ihmiskuntaa. + +-- Ai-van tot-ta! huudahti Mikkonen. + +-- Ja sen näkee, jatkoi Kanteleinen, miten herkkiä ihmiset ovat +vaikutukselle, kun vain sattuu koskettamaan oikeata jännettä. Nyt on +alotettu Kyläsuon viemärityöt, eikä yksikään kylänmiehistä ole enää +pyrkinyt jänistämään joukosta sen jälkeen, kun liittyi joukko sellaisia +miehiä, jotka sitoutuivat viemään asian läpi, huolimatta siitä, +pysyivätkö kaikki mukana vai ei. Saatte nähdä, siitä tulee Jokirannan +siunaus. + +Mikkosen huomio ei tälläkään kertaa aivan erikoisesti kiintynyt suohon, +vaikkakin oli itse ollut niiden joukossa jotka sitoutuivat viemään +kuivausasian perille. Hänen omituinen luonteensa etsi nyttemmin aina +uusia ajattelemisen ja harrastuksen aiheita. Niin syventynyt oli hän +nytkin tilattomain ja torpparien elämänkohtaloihin, että varsinaisesti +pysähtymättä suokysymykseen palasi siihen kohta: + +-- Mutta mitä me voisimme tehdä tässä meidän kylässämme tilattomain ja +torpparien asian hyväksi? kysyi hän, äänessä sävy joka merkitsi: vain +tämä yksi on tarpeellinen. + +Kysymyksellä oli kuitenkin kokonaisuudessaan neuvoa kysyvä tarkoitus, +ja sekin vivahdus soi äänessä. + + + + +VII. + + +Kanteleinen siirtyi työpöytänsä ääreen ja avasi laatikon. Sieltä otti +hän pöydälle mustakantisen vihkon. + +-- Tässä minulla on, sanoi hän, hieman tilastoa -- ja suunnitelmia +joita voisi ajatella mahdollisiksi... + +-- Sen tiesin, ja siksi tulin utelemaankin, virkahti toinen, +siirrähtäen innostuneena lähemmäksi. + +-- Mutta tämä, mitä minä ajattelen, on kaikki niin tavallista ja +yksinkertaista, etteivät ihmiset tähän jaksa innostua... Tässä ei ole +mitään sellaista, mikä niin kuin viisaudellaan häikäisisi. + +Mikkonen hymyili ja asettautui mukavaan asentoon sohvankulmaan vaieten +kuultelemaan. + +Vihkossa oli aluksi tilastoa. Jokirannan kylässä oli 20 taloa, 21 +torppaa, 18 sellaista mäkitupalaisperhettä, jotka pystyisivät hoitamaan +jonkullaisen pienen oman viljelmän, ja 7 sellaista savua, jotka miesten +Amerikassa ollessa tahi jonkun muun syyn vuoksi eivät siihen pystyneet. +Mutta useilla näistä kaikista oli täysi-ikäisiksi varttuvia lapsia, +jotka yhtä myötään, toinen toisensa jälkeen rakentelivat omia pesiään. +Samoin oli talollisilla lapsia, joille eivät kotitilojen maat +riittäneet. + +Kanteleinen oli ottanut hieman selkoa noiden 21 +torpparin vuokrasuhteista. Niistä oli jo 9 järjestetty uusilla +vuokrasopimuksilla, 4 oli ostettu itsenäisiksi tiloiksi ja 8 oli vielä +järjestämättä. Niissä oli 5, joitten maat isännät tahtoivat haltuunsa +heti kun vain ikänä saavat, ja 3, joista ei ollut kummallakaan puolen +varmaa suunnitelmaa miten ne järjestäisi. + +Mäkitupalaisista oli jo 9 sopinut uudesta vuokrasta, 6 oli epävarmana +siitä, kuinka paljo vuokraa korotetaan, sekä 3 sellaista, joiden mökit +pitää siirtää pois. Näistä 18:sta halusivat useimmat saada omaa maata, +mutta sitä olisi pitänyt saada kylästä tahi kylän läheltä. Heistä oli +suurin osa keski-ikäistä ja nuorenpuoleista työväkeä, jotka kävivät +töissä omassa kylässä ja pitäjällä, joskus etäämpänäkin. Monet olivat +käyneet Amerikassa ja palattuaan asettuneet taasen Jokirannan kylään, +eivätkä murtuneen terveytensä vuoksi enää ajatelleet ulkomaille, jos +vain täällä jotenkuten eläisi. + +Näiden ihmisten maantarpeen ratkaisemiseksi oli Kanteleinen johtunut +ajattelemaan erästä 10 kilometrin päässä kylästä olevaa kyläkunnan +siirtomaata, Kettumaan niitty- ja metsäpalstoja. Itse oli hän käynyt +Kettumaalla pari kertaa ja havainnut, että siellä oli joka talolla +hyviä maita, jotka, suurin osa vielä luonnontilassa ollen, kasvoivat +hyvästi heinää. Kettumaalla asui ennestään muutamia torppareita, jotka +tulivat hyvästi toimeen. Parilla talolla oli siellä kannattavia +kytöviljelyksiä omine riihineen. + +Tänne Kettumaalle ajatteli Kanteleinen nyt mielikuvituksissaan +pienviljelijäsiirtolaa. Sellaisen aikaansaamiseksi oli hänen mielestään +tarvis saada täytetyksi muutamia ehtoja: 1:si että omistajat suostuvat +myymään maansa kohtuushinnasta; 2:si saada rahaa niiden maksamiseksi; +3:ksi saada aikaan hyvä vedenlasku ja 4:ksi kelvollinen tie. + +-- Vedenjuoksu sieltä on hyvä ja tie on helppo saada, huomautti +Mikkonen. + +-- Niin on. Ja mikäli olen keskustellut isäntien kanssa, ei maitakaan +ole mahdoton saada ostetuksi. + +-- Ei pitäisi ... näin kaukaa on niitä melkein mahdoton viljellä. + +-- Työpalkkojen ja ajan kallistuessa suorastaan mahdoton. Mutta nyt se +on vielä muutamille talollisille ainoa varma heinämaa. Kun muualta ei +tule, tulee Kettumaalta. Mutta eihän sieltä nyt aluksi tarvitsekaan +kaikkien saada maata. Pääasia on, että saadaan syntymään siirtola, +aluksi 12-15 pikkutilaa. Sitte sopii jatkaa, kun saadaan koe. Mutta +sitten on vielä yksi ehto. + +-- Mikä? + +-- Vaikein. Se on kysymys siitä, millä saada heidät oppimaan +maanviljelystä niin, että saavat pikkuviljelyksensä kannattavaksi, +_niin että elävät siitä_. Siinä on koko kysymyksen ydin. + +Kanteleinen puhui kiihkeästi ja hikoili. Lävistäen nyt vuorostaan +tarkoin kuuntelevaa Mikkosta, kertasi hän: + +-- Miten saada nämä viljelykset kannattaviksi? siinä on koko +pienviljelyskysymyksen ydin. + +Mikkonen yhä vaikeni ja odotti kysyvänä jatkoa. + +-- Sivuansioihin, ulkopuolelle kodin jos sieltä lähtee, silloin pitää +jättää koti ja lähteä maailmalle. + +Hän piti lyhyen väliajan ja tuijotti yhä Mikkoseen. + +-- Mutta toisen työtä etsivältä maailmankiertäjältä aina varisee +_maahenki_. Pienviljelystila on sellaiselle miehelle risti, varsinkin +mitä etäämmällä se on hyvistä työmarkkinoista. Juuri tästä syystä +pelkäävät ajattelevat miehet lähteä kaukaisiin siirtoloihin. + +Mutta sanokaas nyt te, joka olette ammattimies: voidaanko viljelyksen +voimaperäistyttämisen avulla saada meidän maassamme esimerkiksi +kolme kertaa suurempi sato maasta, kuin mitä tavallisessa +talonpoikaisviljelyksessä nyt saadaan? + +Mikkonen epäröitsi. + +-- Uskotteko siihen? uudisti Kanteleinen. + +-- Epäilen, epäilen... Täytyy sanoa että minä epäilen. Kaksinkertaiseen +nyt juuri voisi pakkolannoituksella päästä, mutta ei enempään. + +-- Olettehan lukenut Ugglehultin? + +-- Olen. Mutta se... + +Mikkosen näytti olevan hyvin vaikea löytää sanoja selittääkseen sitä, +että Ugglehultissa oli mahdottomuuksia, että siinä oli jotain +sellaista, jota ei tavallinen ihminen voinut toteuttaa, että siinä oli +jotain yliluonnollista... + +-- Mahdotonta? hymyili ja auttoi Kanteleinen. + +-- Mahdotonta! Niin. + +Mutta Mikkosesta huomasi helposti, ettei hän sentään ollut väitteestään +aivan varma. + +Kanteleinen etsi sanomalehtileikkelevihkonsa. Siellä oli liimattuna +muutamia vertailevia satokertomuksia koti- ja ulkomailta. Satojen +tavaton lisääntyminen kaikkialla, missä pienviljelys oli muodostunut +erikoisammatiksi, oli aivan ilmeinen, jopa tavaton. + +-- Mutta Suomessa se ei ole näin. Meidän pienviljelyksemme kulkee +vielä yleisesti suurviljelyksen vanavedessä, ja siinä onkin sen +kannattamattomuuden syy, selitti Kanteleinen. + +-- Mutta jos se kerran on mahdollista Ruotsissa... + +Mikkonen rupesi taas epäilemään aivan kuin silloinkin kerran, kun hän +rupesi kääntymään ja epäilemään omia havaintojaan Kyläsuon suhteen. + +-- Minä en rohkene väittää, mutta ammattimiehet väittävät näin, jatkoi +Kanteleinen. Ja seutumme nykyiseen satoon nähden ei yleensä pitäisi +kolmenkertaisen sadon nykyiseen verraten olla mikään mahdottomuus. + +Kanteleinen rupesi uudestaan selostamaan tuotantotuloksia. Toinen alkoi +taipua. + +-- Mutta! huudahti Kanteleinen. Tämä tosiasia on sittenkin Suomeen +nähden vasta paperilla. Millä saada nämä siirtolaiset, joita aijomme +sijoittaa Kettumaahan, millä saada heidät _uskomaan_, että kaikki +tällainen olisi mahdollista ja totta? + +Ja millä vihdoin saada heidät _oppimaan_ ne keinot, nämä uudenaikaisen +maanviljelyksen ammattisalaisuudet, jotka toteutettuina vahvistavat +maa-uskon, täyttävät sen? + +Kanteleisen ääni oli kohonnut huutavaksi. Kädet olivat nyrkissä ja +silmät säihkyivät ahdistavaa, kiihtynyttä tuskaa. Tämä kysymys näytti +kokoavan pitkäaikaisen, syvän ajattelun punomat langat vaikeaan +loppusotkuun, jonka edessä nuori mies seisoi selvitystä yrittäen. + + + + +VIII. + + +Emäntä toi karpalomehua. + +-- Sinäpä huudat, sanoi Sohvi ikään kuin nuhdellen, tarjotessaan ensin +Mikkoselle. Kun hän kääntyi Kanteleisen puoleen, oli tällä vielä +innostuksesta kädet nyrkissä. + +-- Lievitä karpalomehulla, pilaili Sohvi. + +Jännitys hellitti. Kädet vapautuivat nyrkeistä, kasvoille nousi hymyävä +ilme. + +-- Huusinko minä? + +-- Huusit niin kauheasti! Minä jo arvelin että Mikkosen isäntä sua +tukistelee... Eikä miehellä ole mitään hätää, mutta huutaa vain. + +Emännän hilpeys tarttuu miehiin ja iloinen leikinlasku saa hetkiseksi +oman vapautensa. + +-- Se on tämä miehinen luonto sellainen huutokurkku, että heti kun +kuumenee, niin huutaa, puolusteli Mikkonen. + +-- Niin, ja se on sellaista, että kun luontoa kokoutuu sinne +kurkunpäähän pakotuksille, niin huutaa se, selitti Kanteleinen. + +-- Johan te... + +Mutta Sohvin keskeytti Heikki, joka avonaisesta keittiön ovesta tuli +taaputtaen kissan jälessä hiilihanko kädessä ja hoki: + +-- Tis-tis-tis... + +Hiilihanko oli nokisesta päästä nuoren miehen kädessä; tämä havainto +lennätti äidin hätään. + +Mutta Kanteleisen mielenkiinnon oli niin kokonaan vallannut äskeisen +keskustelun alainen asia, että hän painui kohta siihen takaisin. + +-- Mitä hyödyttää antaa maata ihmisille, jotka eivät kykene ... eivät +osaa sitä viljellä? Ne eivät elä maasta. + +-- Kyllähän siihen aina oppii, maanviljelykseen, kun siihen vain +käsiksi tarttuu ja on pakko, puolusteli Mikkonen. Kun ei Kanteleinen +kohta sanonut mitään, jatkoi hän vähän ajan kuluttua, tuijottaen taas +kulmiensa alta, kierosti hymyillen: + +-- Se maanasujan taitamattomuus on tullut teille, teille, jotka +syrjästä ... syrjästä katsotte, sananlaskuksi. Mutta minä olen itse +koettanut ja minä vakuutan -- + +Mikkonen piti pienen välihetken, suoristi etusormen Kanteleista kohti +ja jatkoi: + +-- Minä vakuutan, että kyllä minäkin sen osaan! Osaan minä. Mutta +keinottelu, _keinottelu_ tekee sen kahdella tavalla mahdottomaksi: minä +olen viljelijänä ja niin useammat meistä, tavoitellut hetken +tarkoitusperiä. Etsimme lyhintä tietä rahan kimppuun. Siitä on +maanviljelysammatille vahinkoa, sillä tämä on keinottelua, +ryöstöviljelystä. Tämä keinotteluvaisto vie meiltä yhteishengenkin. + +-- Niinpä niin! keskeytti Kanteleinen. Keinotteluvaisto on yksi, +kenties voimakkain syy, joka estää maanviljelijää syventymästä +ammattiinsa. Mutta sanokaa, millä juurittaa pois tämä taipumus? + +Vähän myöhemmin rupesi Kanteleinen juurtajaksain selittämään, mitä hän +puolestaan luuli tässä suhteessa tarpeelliseksi: + +-- Esimerkinmiesten pitää käydä esimerkillä edellä. Sellainen +pienviljelys, johon nyt tahdotaan tulla, vaatii menestyäkseen +kehittyneempää maanviljelijää kuin tavallinen talonpoikaisviljelys. +Pikkuviljelijän pitää pienestä maatilkusta kyetä tuottamaan se, mitä +talonpoika laajemmista tiluksistaan. Siinä tarvitaan taitoa. + +Hän selitteli edelleen, että pikkuviljelijä ei voi +kannattavaisuuslaskuissaan turvautua myöskään halvalla ostettuun +työvoimaan, josta saisi laskea voittoa. Mutta sen sijaan tulisi hänen +oppia turvautumaan keskinäiseen yhteistoimintaan, jossa jokainen hyötyy +itse liittymän toiminnasta jonkun prosentin ja hyödyttää taas muita. + +-- Mutta miten saada tämä sellaiseksi uskonkappaleeksi, joka johtaa +toimintaan? + +Edelleen hän selitteli: Sen sijaan, kuin vanhanaikainen +viljelijä korjaa satona sen, minkä maa eräänlaisen pinnankääntelyn +tuloksena antaa, eikä kykene syventymään maan tuotantoehtojen +luonnontieteelliseen luonteeseen, tulee pikkuviljelijällä olla +tiedemiehen tutkimataitoa ja harrastusta, voidakseen ratkoa niitä +esteitä jotka luonnon tuntemattomuus panee tielle. + +Maanviljelijän aika on tuleva. Hänen pitää kasvaa ja valmistua +kulttuuri-ihmisenä tekemään uutta aikakautta. Maanviljelyksestä pitää +tulla uudestaan suurten, kasvavien kansanjoukkojen elämänlähde, sikäli +kuin teollisuuden ja kaupan väliaikaiset mahdollisuudet joukkojen +elinkeinoina saavuttavat huippunsa. Sen vuoksi täytyy maan +taloudelliset tuotantolähteet saada avautumaan ja maa-kulttuurin kasvaa +kilpailemaan tehdas- ja kauppakulttuurin kanssa... Tämä vaatii ihmiset +kokonaan antautumaan maalle. Rahanhimoisista, rikastumista +tarkoittavista viljelijöistä ei maakulttuuri hyödy, vaan kärsii. Maasta +ja maatyöstä pitää etsiä elämää, ruumiin ja sielun elämää, sopusointua, +elämäniloa, historiallisia päämääriä. + +-- Mutta miten nyt saada nämä Jokirannan Kettumaahan muuttajat +hiemankin tähän ajatustapaan perehtymään? + +Mikkonen ei vastannut. + +-- Luonnotonta olisi vaatia heiltä maanviljelyselämän ydinkysymysten +täydellistä ymmärtämistä. Se olisi aivan samaa kuin vaatia itsekseen +oppinutta viuluniekkaa soittamaan nuottien mukaan ilman opetusta, tahi +jotain toista puhumaan kieliä, joita hän ei ole koskaan opetellut. + +-- Se on totta, tunnusti Mikkonen päätä ravistaen. + +-- Maatalous on nyt jonkullaisessa ylösnousemuksen tilassa. Se +tarvitsee kasvattajia. Kaikki muu seuraa itsestään. + +Kanteleinen käveli lattialla. Ruskeat silmät hehkuivat innosta ja +kähärä tukka kohoili. + +Mikkosella oli tapana joskus katsoa peilistä omia silmiään, tutkiakseen +minkä vaikutuksen ne tekivät milloinkin, kiihkoisan vai viisaan. +Kenties siitä johtuikin tuo omituinen silmäin asettelu, jonka toisinaan +huomasi hänen katseessaan. Nyt tämä katse seurasi ihastuneena +Kanteleista. + +-- Saako olla lisää karpalomehua? kysyy emäntä toisen huoneen ovelta. + +-- Annahan vain! + +Heikin ihastunut huhuilu kuului keittiöstä ja samalla äidin pelästynyt +huudahdus. Poika oli pannut tomulapion, luudan ja äitinsä kengän +vesisaaviin sillä aikaa kun äiti kävi toisessa huoneessa. Sille hän nyt +sellaista riemua piti. + +-- Tässä on myytävä maakappale koulun maan vieressä, alotti Kanteleinen +kertoa. + +Hän aikoo sen ostaa, saadakseen pienviljelijänä koettaa. Jos ei hän +onnistu, eivät onnistu muutkaan, jos onnistuu, onnistuvat muutkin. Hän +aivan yksinkertaisesti ajattelee tehdä opintomatkan Ruotsiin ja +Tanskaan, viipyä Ugglehultissa ja Rösiöllä jonkun aikaa töissä, jos +sopii, voidakseen lähemmin perehtyä niihin. + +Tästä oli jo puhuttu agronomi Peltomiehenkin kanssa. Hänelle oli +Kanteleinen lausunut arvelunaan että olisi syytä kenties suorittaa +kotimaassa ensin yksitalvinen maamieskurssi. Mutta Peltomies ei ollut +pitänyt sitä ehdottoman tarpeellisena. Hänestä sen puutteen voi korjata +itseopiskeluilla ja retkeilyillä. + +Uutisena sai Mikkonen kuulla että agronomi Peltomieskin oli päättänyt +mennä asumaan Kettumaahan pienviljelijänä, jos vain siirtokuntaan +aluksi tulee edes kymmenen kehityskykyistä miestä. + +Talvisin he yhdessä järjestäisivät kansakoulun jatkokurssien tapaan +maanviljelysopiskelua. Kesäisin opiskeluja jatkettaisiin retkeilyillä +etupäässä Jokirantalaisten omilla mailla, vuorotellen kaikkien mailla. +Silloin tehtäisiin havaintoja ja selkoa kunkin viljelyksen +onnistumattomuuden tai onnistumisen syistä. + +Tällä tavoin päästäisiin maanviljelysopiskelun alkuun. + +Oli jo myöhä. Mikkonen nousi lähteäkseen. + +-- Mutta miten tämä toteuttaa? siinä kysymys, virkkoi Kanteleinen. + +-- Tämä on ajatus, jota minä nyt haudon, virkahti Mikkonen ja tarjosi +kättä. Pitäessään oikealla kädellään opettajan kädestä, kohotti hän +merkitsevästi vasemman käden etusormea ja siihen tähdäten jatkoi: + +-- Siinä on ainakin ajatusta, suurta ajatusta, jos vain... + +Hän ei lopettanut, iski vain merkitsevästi silmää. + + + + +IX. + + +Valtaavana, pillisuorana urana halkaisi uusi viemärioja Kyläsuon +silmänkantamattomiin ulottuvaa lakeutta. Tuolla, erään keitaan luona se +teki äkkikäänteen. Tässä taasen, missä eräs työkunta, parikymmentä +miestä nyt piti päivällislepoaan, oli pieni mäentapainen sattunut +keskelle suota. Siitä suunnattiin ojaa etelään, suoraan jokea kohti. +Ojasta nousi suunnattomat määrät rahkaa, suorapaa, liekoja ja kantoja, +varsinkin näillä tienoin, missä suonpinta oli kasvanut korkeammaksi. +Kaikki työnnettiin matkan päähän ojasta. Luiska täytyi olla tavattoman +loiva suon vetelyyden vuoksi. Sittenkin se pyrki monin paikoin +tukkeutumaan jo ennen kuin kaivajat ehtivät siirtyä uudelle alueelle. +Sellaisissa paikoissa umpeenmeno paalutuksilla onnistuneesti estettiin. + +Nyt oli sydänkesän aika. Vettä valui silti huomattavasti viemäriin. +Toisin paikoin oli vesi rautaisen kylmää. Mutta sellaiset vastukset +eivät olleet esteitä. + +Tänään oli muuan helteinen heinäkuun päivä. Työkunta vietti +päivällislepohetkeään, mikä ruutikuivassa suossa kanervikossa, etsien +varjoa korkealta mättäältä, juurevilta vaivaiskoivupensailta, tai +mataloilta mäntynäreiltä, kuka mäkisaarelman kalvassa, missä muutamia +kuusainpensaita leppien ja haapojen kera kasvoi, tarjoten miellyttävän +leppeätä varjoa tässä paahteessa. Suon tuore ydin, joka valtaavina +ainekasoina virui kahden puolen viemäriä, lemahteli väkevästi tässä +kuumuudessa, levittäen koko seutuun raikkaan tervettä hajua. + +Tekeillä olevan viemärin reunamilla oli pohjasta suolle johtavia +lankkuteitä. Työntörattaita, nostokoukkuja, telineitä, väänninkankia, +lapioita, kuokkia, kirveitä y.m. työaseita virui kaikkialla työmaalla +niissä asemissa mihin ne jäivät silloin kuin miehet ottivat +päivällislevon. Mäessä näkyivät olevan porausvehkeetkin vireillään +muutaman tielle sattuneen ison kiven ympärillä. + +Miehiä, jotka takeillaan kasvonsa ja kätensä peittäneinä raskaasti +nukkuivat, piirittivät suunnattomat laumat mustansinisiä suokärpäsiä. +Muutamain miesten kädet olivat unissa joutuneet paljaiksi, toisten +kasvotkin, joihin suon ahnaat verenimijät tekivät hyökkäyksiään +julmasti pöristen. Kädet huitoivat vaistomaisesti ja ruumis vääntelehti +levottomasti. Hiki pursusi paljastuneesta ihosta, houkutellen +kärpäslaumoja yhä ahnaammin hyökkäämään. + +Mutta loivaluiskainen valtaava viemäri, jonka pohjalla suovesi tumman +ruskeana viiruna kimalteli, teki katsojaan syvän vaikutuksen. Melkein +jokainen katselija, joka ojalle saapui, pysähtyi ensi hetkessä sen +reunalle, aivan kuin jonkun salaperäisen lumoustunnelman valtaamana. +Ojan huomattava suuruus korkeammilla seuduilla jo sellaisenaan, +yht'äkkiä ilmestyneenä tänne suoerämaan sydämeen, oli omiansa +havauttamaan. Se herätti aivan välittömästi samanlaatuisia ajatuksia, +kuin erämaan läpi kulkeva rautatielinja, korkealentoisia ja hämäriä, +epämääräisiä ja mahdollisuuksia laskevia unelmia. Rautatielinja +puhkaisee maailmankululle tien läpi erämaiden, yhdistäen maanosat, +maat, maakunnat, kaupungit ja kylät. Tällainen oja taas, se panee +alulle maan valloituksen. Ihmisen luova tahto laskee tuollaisen ojan +kautta valloittavan miehuusmerkkinsä villiin luontoon. Ja heti alkaa +ojan seutuvilla viljelevä kulttuuri työnsä. Tämänkin viemärin reunoilla +tuntui jo villin luonnon hilliytyvän asettumisen alkumerkkejä. Nuo +valtaavat, pohjasta nostetut ainekasat olivat aivan kuin ensimäinen +tulos alkaneen elämän suuripiirteisestä toiminnasta. Ja sitten tuo +mustanruskea routainen vesi tuolla viemärin pohjassa, vesi, joka +alituiseen tihkui ja lirisi miljoonista suokanavista ja kokoutui +yhteislähtöä varten tuonne luiskan pohjaan, -- se norui, lirisi ja +kurisi kuin rauhattomuudestaan jutellen ja paeten... + +Katsojan sielu sai sen vaikutelman että tätä suoelämän valloittavaa ja +karkoittavaa taistelua tulee jatkumaan siksi kunnes koko tämä neva +olisi ojitettu, kuokittu, kynnetty, kylvetty... Ja sitten aina +eteenpäin, ojia luoden, kyntäen, lannoittaen, kylväen, leikaten... +Erämaan valloitus toteutuisi hetki hetkeltä, vuosi vuodelta, +vuosikymmen vuosikymmeneltä, vuosisata vuosisadalta... Valloittajina +olisivat ihmiset, niiden isien jälkipolvet jotka tunsivat tämänkin +nevan vain joutomaana, hylkymaana, jolla ei ollut ihmistä varten mitään +hyödyttävää tarkoitusta ... pisara runoutta vain! Runoutta, mikä +nautittiin auringonvalon, kanervainhajun ja marjain kera. Ei mitään +arkielämän vakavaa, juhlallista todellisuutta varten... + +Nyt siltä katoaisi marjain ja kanervain paratiisi-idylli, mutta +sijaan tulisi suuri, valtaava todellisuus, missä maan hallitsijaksi +pyrkivä mies, uuttera, ajatteleva ihminen ottaa peruuttamattoman +valloitus-askeleen luonnonherruuteen, määrätäkseen sen palvelusehtoja. + +Se oli aivan toinen vaikutelma kuin jos siinä olisi kaivettu viemärin +sijasta puhdasta kultaa. Kullankaivuu synnyttää aina kullanhimon +tuhansine tätä intohimoa lietsovine, palvelevine vivahduksineen. +Kullankaivuussa sykähtää elämän valtasuoni kuumevivahduksin. +Kaikkialla, mihin tämän kuumeen vaikutus ulottuu, synnyttää se +tartuntaa, elämänvihoja, hermotauteja, nälkää, köyhyyttä ja kirottua +rikkautta. + +Mutta tässä suolla, viljelystä edellyttävän suoviemärin reunalla herää +jokaisessa terveessä, pilaantumattomassa mielikuvituksessa merkillinen +omanvoimantunto ja sisäinen elämänilon aavistus. + +Nämä työmiehet olivat siihen jo tottuneet. Heiltä oli ensi tunnelma +haihtunut työtunteiden sekaan. Mutta jotain oli jäänyt, jotain, jonka +arvo tuntui pysyvältä: miehet ylpeilivät työnsä arvosta. Se ikään kuin +kohotti heidät tavallista työväkeä ylemmäksi, pani heidän sieluissaan +syntymään sellaisen tunteen. Se oli sitä omituisempaa, kun monet heistä +olivat ennen jo havainneet lamausta mielessään maatyön ala-arvoisuuden +vuoksi. Jotkut olivat jo itsetietoisesti aikoinaan paenneet talonpojan +töitä, ei ainoastaan palkan vähyyden, vaan työn arvottomuuden vuoksi. +Mutta täällä kohottava tunne oli kesän kuluessa ensin hiipinyt mieleen, +sitten vallannut siellä vähitellen pysyvän paikan. Monta heistä tämä +työnarvon tunto nyt hallitsi. + +Tilapäiset työnetsijät, jotka viivähtivät vain viikon pari täällä, +eivät voineet saavuttaa tätä mielialaa. Siksipä he melkein +poikkeuksetta menivät pian tiehensä kyllästyneinä ja ikävystyneinä. + +Mutta katselija, jolla oli jonkunkaan verran asiaan kuuluvaa +perustunnetta, haltioitui aina kun saapui paikalle. + +Kerran Varamäen ukko kuvaili, että hänestä tuntui tässä ojanpartaalla +siltä, kuin Luoja hapuilisi häntä kädestä, osottaisi suota ja +kuiskaisi: sinulle ja sinun siemenelles annan minä tämän maan. + +Siitä tuli kiertävä sananparsi. + + + + +X. + + +Erään kuusainpensaan varjossa istui kaksi miestä tupakoiden ja +jutellen. Toinen niistä oli entinen Peltosen renki, Juho, toinen muuan +torpparinpoika, joka oli jo, kuten paidastakin näkyi, ehtinyt käydä +Amerikassa. Juho käytti nimenään sen mökin vanhaa nimeä, johon oli +naimisensa jälkeen asettunut asumaan; se oli Takanperä. Toisen miehen +nimi oli Miettinen. + +-- Pieni maapala miehellä, jonka täytyy elää ansiostaan, on vain +vaivaksi, puhui Miettinen. Tuolla Amerikassa, jossa se eläminen käy +aivan rahalla... + +-- Kyllä se hyvä on täällä Suomessa, keskeytti Juho. Eihän täällä tule +toimeen ilman lehmää. Ja hiidestäkö otat sille kesälaitumenkin ja +talvielon, ellei ole maata itselläs? Kyllä minä olen koettanut. Mutta +se käy niin aatamille kun ei tahdo saada hinnalla millään. + +Miettinen, nähtävästi käsittäen olevansa ymmärryksessä ja kokemuksessa +yläpuolella puhetoveriaan, virkkoi: + +-- Kyllähän se aina käy kireämmäksi, mitä tiukemmin kapitalistiset +tuotantotavat ottavat sijansa näin maallakin ja talonpoikaisissa +maanviljelysoloissa. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, ettei työmiehen +pikkuhuushollia saa kannattamaan millään, jos siinä harjoittaa +sellaista pikkutuotantoa kuin esimerkiksi pientä karjataloutta. +Perunamaa ja kasvitarha ovat ainoat, jotka... + +Takanperä katkaisi nauraen: + +-- Mutta etkö sinä nyt ymmärrä, että tällä asialla on eri +mahdollisuudet Suomessa kuin Amerikassa! + +-- Sen minä kyllä myönnän ja ymmärrän, tunnusti Miettinen. Ja myönnän +senkin, että täällä voi saada pienemmänkin maanviljelyksen +kannattamaan, jos vain panisi kylläksi siihen työtä ja aikaa, tahi +kapitaalia. Mutta työmiehen täytyy aina tarttua kiinni lähimpään ja +lyhimpään rahansaantimahdollisuuteen. Ei ehdi suunnitella, eikä odottaa +hedelmien kyspymistä. + +Juho nousi ja täytti uudestaan piipun. Katsellen viemärille ja laajalle +nevalle ympärilleen, virkkoi: + +-- Esimerkiksi tällainen työ. Jos lyhintä tietä aina rahaan pyrkii, ei +tällainen työ kannata niille jotka teettävät, vaan ainoastaan meille, +jotka saamme työstämme rahapalkan joka lauantai. + +Miettinen nousi myöskin ja sievistelevään tapaansa puhuen selitti: + +-- Tämähän onkin jo suurkapitalistinen yritys. Tässä meidän työvoimamme +siittää kapitalismin kanssa. Me saamme vain, kuin palkkavaimo, rahan +kouraamme. Mutta kapitalisti, joka panee pääomaa ja jaksaa odottaa, jää +työn tulosten omistajaksi, korjaamaan satoja polvesta polveen. Tässähän +juuri kuvastuu se työmiehen lohduton asema. Kun hän on vaimoineen ja +lapsineen syönyt palkkansa, ei työn hedelmästä ole mitään jälellä. +Mutta tässäkin -- + +Hän viittasi kädellään lakeudelle: + +-- Tässäkin tämä suunnaton viljelysalue jää omistavain sukujen haltuun. +Niiden lapset vielä syövät, pukevat ja rikastuvat siitä, että me +kaivoimme viemärin. + +-- Niin kyllä, tunnusti Juho, silmässä jo huomattava katkeruuden ilme. +Mutta kun nyt elämä on taistelua, pelkkää luokkataistelua, niin kuin +sinä sanot, tulee meidän taistella saadaksemme kapitaalia. Sulla on +rahaa. Osta talo, niin sinä saavutat osan tästä nevasta. Älä väitäkään, +että sinä säälit niitä, jotka eivät voi tehdä samoin. Et sinä niin jalo +ole. Sano vain rehellisesti, ettet sinä pane rahaasi niin huonosti +kannattavaan yritykseen kuin ovat maanviljelys ja tämä neva. Sinä +mieluummin annat rahasi olla pankissa ja palvella keinottelua. Tunnusta +jos tahdot... + +Juho oli kiihtynyt ja nauroi hermostuneesti. Miettinen hymyili ääneti. + +-- Ja sen minä sanon! huudahti Juho, että jos siitä vain tulee jotain, +siitä Kettumaan siirtolahommasta, sinne minä menen. Maata minä tahdon, +vaikka olenkin sosialisti. + +-- Et ole! Pikkuporvari sinä olet, ilkkui Miettinen. + +-- No ... jos sillä tulee pikkuporvariksi, että haluaa viljellä omaa +maata, ja sillä pysyy sosialistina että pankkien välityksellä lainailee +rahojaan suurporvarien koronkiskomista avustaakseen, niin piru ollen, +sama se on... + +-- Älä sinä aina suutu, pyyteli Miettinen rauhoittava diplomaatin hymy +huulilla. Katsos, sinä et ymmärrä mikä eroittaa porvarillisuuden ja +sosialidemokratian... + +-- Enkä välitäkään. Se ei ole mulle niin vaarallistakaan. Mutta maata +minä tahdon! Annan palttua sellaiselle uskolle, joka köyhille lupaa +taivaat ja maat, mutta toden tullen ei annakaan mitään... Katsos näitä +käsiä. Minä olen elinaikani, aina 7-vuotiaasta asti ollut paimenena ja +renkinä ja tehnyt maatöitä. Ja jos sinä ymmärtäisit kuinka hartaasti +mun tekee mieleni omaa maata, niin... Minä en usko enää ketään! +Puolueet lupaavat ja pettävät. Minä otan maata jos ikänä sitä saan ja +annan palttua koko äänestykselle. Ei siitä mitään tule! + +Juho ravisti päätä ja näytti melkein liikutetulta. + +Miettinen oli juuri sytyttänyt uuden paperossin, puhalsi nautinnolla +savut ja yhä ylimielisen hymyn leikkiessä huulilla virkkoi: + +-- Menisit Amerikkaan. Siellä ne sellaiset runolliset houreet haihtuvat +työmieheltä. Työmiehen ei kannata olla runollinen. + +-- En mene, mutta Kettumaalle menen, jos vain... + +Juho käänsi jo selkänsä aikoen lähteä työmaalle päin, mutta kääntyi +yhtäkkiä ja julisti kiihtyneenä: + +-- Ja sen minä sulle sanon, että jos minä sieltä saan mieleiseni +maapalan, niin vannon, että sen viljeleminen kannattaa. Kuinka ei se +kannattaisi? + +Hän katsoi pitkään ja ikään kuin yhä kummissaan kysyen Miettisen +ilkkuvasti hymyilevään, kylmään naamaan. Käänsi sitte selkänsä ja meni +syrjään. + +Miettinen katsoi Juhon jälkeen, liikautti pilkallisen tunteen +valtaamana toista suupieltä, silmää ja otsanahkaa. + +-- Kello so-oi! kuului työnjohtajan laulava ääni ja kilaus kiviporalla +toiseen. + +Se oli vasta ensi soitto, ja Miettinen istahti rauhallisesti. + +Käsiä ja päitä alkoi kohoilla suosta kanervaisten mättäiden väleistä ja +mäestä. Miehet jäivät pöperryksissä istumaan, sillä kuumuus oli +paahtanut heidät puolihumalaan. + +-- Kello soo-oi! kuului vähän ajan kuluttua uudestaan ja pari iskua +poralla toiseen. + +Ensimäiset alkoivat kömpiä jaloilleen, pyyhiskellä nuttujensa nurjalla +puolella kasvojaan ja etsiä kalveista juomaleilejään. + +Muuan suuri mies murisi toverilleen: + +-- Lyhytpä se lepo taas ... olikin, perusti... Onko se kello vielä? + +Vähän pienempi mies pilkkasi: + +-- Jos sun nyt antaisi vielä siinä kivenkoloss' nukkua, niin kuoliaaksi +nukkuisit itses. Ei siitä ylellisestä levostakaan. Paa tupakkia suuhus, +nosta housus ja lähde. + +Kolmas huuto ei ollut vielä soinut, kun Juho jo oli työntökärryineen +liikkeellä. Miettinen istui silloin mäen reunassa kivellä ja joi, +ivallinen katse hetkisen Juhoa seuraten. Hän sytytti vielä paperossin +ja jäi paikoilleen viipyen muutaman hetken kolmannen soiton jälkeen. + +Kun kolmas soitto kuului, oli jo 5-6 miestä töissään, mitkä +ojanpohjassa, mitkä työntökärryjensä kera, mitkä lankkuja +siirtelemässä, mitkä mäessä kivenporauksessa tai mäenkaivuussa. + + + + +XI. + + +Särjettävän kiven kylellä istuu pieni mies ja pitää poraa. Siihen lyö +Iikka, se entinen Varamäen Iikka, joka on lakannut rengittämästä ja +elää nyt vapaana työmiehenä. + +-- Lyö! muistuttaa pieni mies. + +-- No peijakas, mikä hätä... + +-- Lyö vain. Ei se rikki mene, uudistaa pikkumies terävällä, käskevällä +äänellä. + +Iikka parantaa vauhtia. + +-- Kas sillä lailla! + +Pikkumiehen poskesta valuu tummaa tupakanpurua. Joka hermo näyttää +olevan jännitettynä, aivan kuin poranpiteleminen olisi maailman +huoltavaativinta työtä. + +Hän on torppari Rotkola, joka maanviljelystoimensa ohessa on +elinaikansa tehnyt kivitöitä. Kuuluisa työmies ruumiinsa pienuudesta +huolimatta. Kivensärkijä-apulaisekseen oli hän itse valinnut Iikan, +sillä hän pitää pojasta ja haluaa opettaa sille kivityön +ammattialkeita. + +-- Kas niin, anna tulla vain... Se on hyvä kun työmies taitaa... Ei +tarvitse koskaan hakea työtä... Työ hakee aina sellaista miestä, joka +taitaa ja johonkin kelpaa... Eikä ne kaikki edes viitsi ... eivät +viitsi vaikka taitavatkin... Mitä siitä taidosta sitten on hyötyä? Hmh. +Käykö raskaaksi? + +-- Ei. + +-- Ka, osaatpa sinä lyödä... Sillä lailla... Lyö vähän harvempaan ettet +väsy... Ei hullun kiirettä ole... Pääasia on että työ käy siivosti... +Se on pääasia. + +Näin jatkettiin. Iikankin oli jo ehtinyt vallata onnistumisen innostus +ja työnilo. Rotkolan kehut kävivät hänen työtaidosta ylpeilevään +mieleensä kuin voide. Lyönnin tahdissa oli jotain tanssitahdin sukua. +Hän soitti ja Rotkola piti tahtia. + +-- Stop! Nyt toinen reikä. Tule pitämään poraa, minä lyön. + +-- Kyllä minä lyön. + +-- Noh, tule, tule, konstia se on tämä pitäminenkin. Mutta älä nuljuta. + +Rotkola alkoi lyödä, Iikan veri kuumeta. Häntä pelotti että jos se +laskee käsille tuolta olan takaa... Nyt ei Rotkola puhunut. Silmä vain +teräksisenä tähtäsi poranpäätä, suu kävi mälliä purren ja suupielestä +vuosi tupakkapurua. + +Kesken kaikkea pysäytti Rotkola tuimat iskunsa. Sanoi: + +-- Kuule, ota sinä maata sieltä Kettumaasta, Iikka, et kadu. + +-- Tuleeko siitä touhusta? kyseli Iikka. + +-- Puhuvat ainakin. Jos tulee, niin ota. Et kadu. Jos ei siitä mitään +tule, ota muualta. Maata miehellä olla pitää. Muuten sitä on aina niin +kuin varpunen ohranpääss'. Ja ihminen tulee laiskaksi, jos ei ole omaa +maata. Olla aina toisen työss', se väsyttää ja nahkaavuttaa. + +Rotkola sylki, puri ja sanoi: + +-- Minä lähtisin kohta Kettumaahan, mutta kun isäntä jatkoi sen +torpankontrahdin, pysyn siinä. Vähänläntä siinä on maata, mutta minä +alan olla jo vanhakin ja mukulat menevät tiehensä. Minä ja meidän momma +vain jäämme... Tphy! Järsitään lisää kivensyrjästä. + + * * * * * + +Viemärin pohjamudissa kaivellessaan jutteli kaksi nuorta miestä. Heillä +oli vain uimahousuntapaiset laitteet verhonaan, muuten olivat he ihan +alastomia. Ihonpinta oli päivettynyt kuparinruskeaksi. Jaloissa oli +toisella pieksusaappaat, sillä tällä kohtaa oli vesi taas rautaisen +kylmää. Toinen urheili ilman jalkain suojia. Pitempi, Vihtori, oli +Ojantaustan torpan poika Kettumaalta; hänellä ei ollut kenkiäkään. +Lyhyempi oli Peräsen talon poikia, Jaakko-niminen, Jokirannan kylästä. + +-- Saatko isältäs rahat? kysyi Vihtori jatkaen keskustelua. + +-- En ... mutta täältä. + +-- Tuleeko täältä niin paljo säästöön? + +-- Ettäkö Amerikkaan pääsee? Eiköhän. Puhelu hieman katkesi. + +-- Lähde pois, mukaan, houkutteli Jaakko. Miettinenkin lähtee. + +-- Lähteekö Miettinen? + +-- Lähtee. Täälläkös se, kun on parempiin rahanansioihin tottunut. + +Olivat taas vähän aikaa vaiti. + +-- En minä lähde, sanoi Vihtori. Olen ajatellut, että jos sitä +Kettumaatakin nyt ruvetaan asumaan, niin jos sais maapalan itselle. Ja +tällä nevallakin tulee vuosikymmeneksi kuokkuu- ja ojaurakoita. + +Vihtori kääntyi kummastellen ja kysyvänä Jaakon puoleen: + +-- Sinäkin, talon poika, ja menet. + +-- Talon poika, matki Jaakko vähän ajan kuluttua. Mitä siitä nykyaikana +on iloa, vaikka onkin talon poika? Ilman saa tehdä työtä ja aina kärsiä +kitua. + +Vihtori ei ruvennut väittelemään, mutta sanoi vähän ajan kuluttua. + +-- Tule Kettumaalle. Ota kotitalosi palsta. + +-- En minä! Jaakko melkein ärähti. Nälkä siellä kuitenkin tulis. Ei se +maanviljelys kannata enää, jos ei ole sivutuloja. Ja milläs minäkin +niitä... + +-- Meinaan minä saada kannattamaan, jos vain... + +-- Niin, johan sinä. Mutta talollisilla on niin kamalan suuret ulosteot +ja verot, ettei lempokaan... + +-- Rupea sitte torppariksi, jos luulet sen paremmin kannattavan, nauroi +Vihtori. + +Jaakko oli hiljainen murjottava luonne. Painuen ääneti työhönsä +lopettaen keskustelun, hän ryhtyi vääntämään muuatta liekoa, joka +sattui tielle poikkiteloin. Pojan silmissä oli raskas, väsynyt ilme ja +hänen heikko, hintelä vartalonsa näytti siinä tuon pitkän, +vahvarakenteisen toverin rinnalla melkein avuttomalta. + +Vihtori alkoi viheltää vinhaa polkkaa. Katsoi hetkisen, kädet +lanteilla, jouten, kun Jaakko käpälöi hiljakseen kiroillen lujassa +istuvan liekonsa kera. Avustaakseen tarttui Vihtori kirveeseen ja antoi +muutaman lujan, vapauttavan iskun. Musta suorapa roiski yltympäri. +Jaakko pyyhiskeli lakin perällä rapaa silmistään ja korjasi lieon. + + * * * * * + +Tupalan Tuomas, keski-ikäinen, vankkarakenteinen mies tyhjäsi toisaalla +työntökärrynsä. Havaitsi, että paikka oli hieman näköpiiriltä suojassa. +Työnjohtajaa ei ainakaan näkynyt. Istahti ja sytytti paperossin. +Samalla tuli siihen Roopertti-niminen nuori kulkutyömies, julmasti +vannoen ja kiroillen. Heitti tuskaantuneena aisat käsistään, jätti +rattaat tyhjentämättä ja istahti vannoen käheällä, kuiskaavalla +äänellä: + +-- Jumalauta! tätä ei tee sellaisella palkalla muut kuin työnhaluiset. + +Sytytti paperossin ja alotti uuden sarjan kirouksia sekä muita +voimasanoja, tumman etutukan roikkuessa silmillä. + +-- Tee lakko, virnisteli Tupalan Tuomas, rauhallisena istuen ja +piiputellen. + +Nuori mies kohotti suuttuneen katseensa, joka lurkki etutukan alta, ja +rupesi sanomaan: + +-- Jos ei täällä olisikaan niin s----n paljo sellaisia työnhaluisia +moukan-piruja, niin levätä saisit sinäkin vapaasti, jottei tarvitsisi +tuo pääkulta pälyä ympäri niin kun pakojäniksen ja korvat panna aina +vaih, vaih, jotta mistä raosta se pomo piskahtaa... + + + + +XII. + + +Kyläsuo, tuo entinen kuollut Kyläsuo, oli todellakin alkanut elää ja +vaikuttaa Jokirannan elämään. Miehet, jotka pitkiin aikoihin eivät +olleet aivoissaan ajatelleet muuta kuin keinoa, miten saisi asumisensa +supistettua niin pienelle kuin ikinä voi, miten saisi talonsa asutuksi +ilman kustannuksia, olivat Kyläsuosta saaneet uuden aatteen. Se +synnytti elämää, kiihotti, teki mielen pirteämmäksi, synnytti uusia +toivomuksia ja pani ajatukset suunnittelemaan jo itse paikan päällä +ojatöiden alottamista omilla palstoillaan. Nämä ajatukset eivät silti +olleet uusia, mutta uutuuden viehätyksen niille antoi toteutumisen +mahdollisuus. + +Jo monta vuottahan heidän ajatuksensa olivat askaroineet Kyläsuolla, +johon ne oli aina johtanut harhailemaan Varamäen uutisviljelysten +esimerkki. Mutta silloin ajatukset usein miesjoukoissa työnsivät +työkseen piloja ja kokkapuheita, jotka kaikki tahtoivat kiertää +Varamäkeä kuin humalanköynnös riukuaan. Erkkilä, joka kylän kesken +lyhennettiin Erkiksi, oli asiasta monta sukkeluutta laskenut. Kauimmin +jauhettiin sitä, että tämä kerran kylänkokouksessa, jossa ei Varamäkeä +ollut paikalla, oli sanonut, että Varamäen Antille olisi syytä valita +holhooja, sillä muuten se hukuttaa perintörikkautensa Kyläsuohon. +Silloin oli Pikku-Passi jatkanut: + +-- Pannaan sitte sinut holhoojaksi, saat ajaa tunkiosi Varamäen +nevalle. Tottahan peru sitte kasvaa ... tottahan jo, peru. + +Miehet olivat nauraneet ja Erkki oli sillä kertaa lopettanut. Hänellä +olikin suuri tunkio, jota ei koskaan ehditty ajaa pellolle. Pikku-Passi +taas oli jo siihen aikaan omalta osaltaan alkanut ojittaa suota +rantakeitaalta ja tunsi tarvetta antaa Erkkiä nokalle. + +Mutta tapaus aiheutti kauan kestävän kyläjuorun, joka lopulta vaikutti +hyvin edullisesti suokysymyksen kehitykseen. Mielet alkoivat taipua +viljelysajatukseen. + +Kun asiasta sitten talvella tehtiin alote, tuntui jo monilla olevan +kehitys siinä mitassa, että heillä oli aivan kuin kunniantarve kuulua +niihin, jotka ovat jo kauan aikaa ajatelleet että siitä se täytyy tulla +kylän tulevaisuuden voileipämaa. + +Nyt kun Kyläsuon valtaviemäreitä avattiin, vaikutti sitä koskeva +ajattelu jo koko talouteen. Aivan kuin silmä ja äly nyt vasta olisivat +alottaneet yhteistyönsä pitkän lepoajan jälkeen, kasvoi sisällinen +levottomuus maallisten asiain menestyksestä monessa rinnassa. Julkisena +merkkinä tästä oli se, että maataloudellisiin esitelmätilaisuuksiin, +joita kylässä talven ja kevään kuluessa suotoimikunnan alotteesta +pidettiin, tulivat kylänmiehet melkein kaikki. Kuuntelijain silmistä +loisti tarkkaava uteliaisuus, ja nyt alettiin jo tehdä kysymyksiä. Sen +sijaan että esitelmistä mentäessä entisaikaan usein laskettiin sattuvaa +pilaa maanviljelysneuvojista, viisaista munista, jotka neuvoivat heitä +kanoja, sen sijaan saattoi asiallinen keskustelu esitelmän johdosta nyt +jatkua vielä kotimatkallakin. Nyt myöskin naurettiin vähemmän ja oltiin +hieman varovaisempia omiin kokemuksiin vedottaessa. + +Aivan kuin synnintuska aiheutti tämä taloudellinen heräys levottomuutta +ja haparoimista, joka monasti ilman johtavaa periaatetta hyppäsi tiedon +perässä tahi ryntäsi toteuttamaan mitä päähänpistoa milloinkin, pani +taasen katumaan, kun luuli havaitsevansa teon erehdyksiä. + +Viljelysvuorottelu ja lannoituskysymys vaivasivat monen mieltä. +Piilomäen porvari, jolla oli jonkunlainen järjestetty vuoroviljelys, +oli jo parina vuotena saanut olla kylän heräämässä olevain isäntäin +lähimpänä vuoroviljelysneuvojana. Monikaan ei uskaltanut kääntyä +suoraan ammattineuvojain puoleen pelosta, että niiden vaatimukset ovat +niin tavattomia, ettei niitä voi talonpoika toteuttaa. Talonpojalle +riittää, jos hän saa järjestetyksi vuoroviljelyksensä vähän sinnepäin. +Hänen pitää ja täytyy päästä alkuun ilman erikoisempia, tavattomia, +työtä ja varoja kysyviä mullistuksia, yksinkertaisin ja helpoin +keinoin. Mitä ne tavattomat ja erikoiset olivat, joita pelättiin, sitä +ei oikein kukaan osannut täsmälleen sanoa. Mutta se oli jotain +sellaista, tahi juuri sitä, mikä kirjanoppineiden viljelysjärjestelmät +tekee kannattamattomaksi, sitä, mikä kammottaa ja estää agronomeja +rupeamasta elinkeinokseen pikkuviljelijöiksi. Mutta mitä se sitte +perältään oli; sille koki kukin heräävässä mielessään keksiä oman, +näppärän selityksensä. + +Ja Piilomäen porvariin alettiin neuvonantajana yhä enempi luottaa; +hänhän oli joka tapauksessa jotain kokenut -- vaikkakin tämän +kokemuksen arvoa suuresti heikonsi se, että mies oli kaupasta saamiaan +varoja kenties voinut käyttää maanviljelyksensä tukeamiseksi. + +Osa kylän vaimoväestä seurasi miehiä, mutta osa oli heidän +sieluntilastaan hieman levotonna. + +Erään seuratilaisuuden lopussa valitti Pikku-Passin emäntä kiertävälle +saarnamiehelle: + +-- Kun ei enää ollenkaan tahdota joutaa sielunsa asioita +ajattelemaan... Niillä miehillä on nyt niin pää täynnä aivan nevarapaa. + +Saarnaaja sanoi, että hän olikin kovin kummastellut, kun isäntiä ei +enää ollenkaan näy, eikä Pikku-Passinkaan isäntää, joka aina ennen oli +niin ahkera. + +-- Nevarapaa todella, nevarapaa todella, nyökytti saarnaaja +surumielisenä päätään. + +Maalarin muori, joka oli lähellä, liittyi mukaan: + +-- Meidän isä sanoo, kun nyt niin kovin paljo puhutaan siitä nevasta, +että, -- eihän nyt mistään muusta puhutakaan, -- niin meidän isä sanoo, +että ne tekevät nevasta itsellensä Kristusta. + +Kun saarnaaja käänsi lempeät, surunvoittoiset silmänsä muoriin, johtui +tämä ajattelemaan, että kysytään hänen miestään. + +-- Tuolla, muori virkkoi ja osoitti sormellaan miestään, aivan kuin +joku olisi kysynyt. Tuolla se on. + +Muorin sormi osoitti aitanportaalla istuvaa, kuihtunutta, kyyristynyttä +miestä. + +-- Tule tänne, Sameli! huusi muori. + +Sameli katsoi väsyneillä, sairaudesta puhuvilla silmillään sinnepäin, +mistä kuului kutsuva ääni. + +-- Tule vain, rohkaisi vaimo. Se raukka on niin huono... Vatsa on niin +huono, sisällä ei pysy mikään, loppu lähestyy... Jeesus Kristus +armahda... Tule vain, Sameli! + +Useampia naisia oli keräytynyt puhujan ympärille uteliaina ja +odottavina, lempeä, anova hymy loistaen kasvoilla. Ottivat vuorotellen +kädestä, hyvästelivät, kiittelivät ja pyysivät Jumalalta voimia +saarnaajalle. Melkein jokaiselta kysyttiin, että missä mies on, eli +isäntä, riippuen ero siitä, oltiinko talosta vai vähemmän vaativista +oloista. Ja aina täytyi emäntäin näihin uteluihin selittää, ettei +isäntä ollut joutanut, että tahtoo olla niin paljo töitä eikä saa +työväkeä. Useimmat tekivät selostuksensa miehiään puolustavassa +sävyssä, välttäen omasta puolestaan langettamasta heihin Jumalaa +kohtaan tapahtuneen rikoksen varjoakaan. Toiset vaimot kyllä horjuivat +kahden vaiheilla. Mutta saarnaaja oli saanut sopivan, verrannollisen +ajattelunaiheen äskeisestä, ja pyöritteli sitä jo ajatuksissaan +vastaista käyttöä varten. Antaessaan jäähyväisiksi minkä lohdutussanan +millekin, hän, usean kättä puristaessaan virkkoi leikillisesti, aina +miehiä tarkoittaen: + +-- Onko hänkin alkanut tehdä itselleen kultaista vasikkaa nevaravasta? + +-- Tiedä sitäkään sanoa, virkahti omalla vuorollaan Koivusen Elli, +Vihtorin vaimo. Mutta kun ei Jumala enää tähän aikaan ruoki meitä, jos +eivät jotkut kuoki ja kynnä, niin minä ajattelen, ettei sen +nevaviljelyksen nyt mikään sellainen synti pitäisi oleman. + +-- Ei suinkaan, mutta ... kiirehti saarnamies selittämään. + +-- Niin mutta minä olen kuullut, kun te olette näiltä akoilta kysellyt +niin kuin salarippinä, että onko meidän miehemme tehneet itsellensä +nevaravasta kultaisen vasikan. Ettekö te sillä meinaa että nevaviljelys +on synti? + +Elli-emäntä heitti taisteluhaluisesti päätään. + +-- Ei, ei! Minä vain... + +Mutta nyt oli maalarinmuori saanut Samelin tulemaan, työnsi syrjään +muita ja vastustelevaa miestään kädestä vetäen hoki: + +-- Turhia, turhia ... syntiä puolustaa. Nevalla niiden Kristus on, +isäntäin... Tässä on meidän Sameli. + +Hän pani Samelin käden saarnamiehen käteen. + + + + +XIII. + + +Sinäkin iltana olivat kylänmiehet joukolla lähteneet suolle katselemaan +töiden edistymistä. Sieltä palatessaan he kulkivat Varamäen viljelysten +läpi. Siellä kasvoi nytkin eräillä osilla ruista kuin seinää. Heillä +monella oli rintapelloissaan tänä vuotena heikot rukiit. Omituinen +tuska kaiveli monen miehen mieltä. Varamäki ei ollut itse mukana, mutta +Pikku-Passi tunsi tarkoin, miten kukin eri ala oli savettu, mitä +lantalajeja ja minkä verran käytetty, missä poltettu, missä ei j.n.e. +Laskutkin hän tiesi, mitä maksaa muokkaus, lannat ja siemen sekä mitä +tulee sadoksi, jos ei välillä mitään onnettomuutta satu. Pikku-Passi +puhui innolla, aivan kuin omastaan, mutta hän olikin parina vuotena jo +ollut Varamäen innokkain oppilas ja uskonveli. Hänellä oli myöskin jo +muutaman hehtaarin alue ojitettuna, osa kuokittuna ja savettuna, aivan +Varamäen mallin mukaan. + +-- Nyt lyön sen rukiiksi, kehui hän omaansa. Käyttekö katsomassa? +Tuossahan se vaan on. + +Mutta he eivät tällä kertaa viitsineet, kun olivat väsyneitä, ja hieman +jo ahdisti myöhäinen. Mutta Varamäen suopellonpientareita kierrettiin, +ajattelun ja arvostelun leima katseissa; muutamista katseista näkyi +jotain muutakin. + +Mikä mahtava, valtaava näky olikaan tuo jo monihehtaarinen ruisvainio, +joka kohosi suon sydämestä kuin siunaus. Pitkät tähkäpäät painuivat +raskaina alaspäin ja törnevä olki seisoi kuin sirotekoinen +pylväs kannattaen rukiin kultaista terää. Aurinko oli vaipumassa +länteen. Illan ruso loi ihanan, punakuultavan hohteen yli laajan +viljelyslakeuden. Tuossa toisella puolen levisivät kylän ikivanhat +pellot parhaassa kukoistuksessaan. Ne olivat nielleet kymmenien +sukupolvien hien, mutta lahjoittaneet siitä takaisin leivän ja +elämänilon. Nyt oli niiden voiman ulottuvaisuus alkanut rajoittua, eikä +leipää niistä enää riittänyt kaikille. Mutta tässä oli uusi valloitus +alkanut. Uudismaa kilpaili ilosta saada tarjota viljelijälleen kaikki +mahdollisuudet. Tuossa rukiin rinnalla kasvoi kaura, ei yhtä hyvin +menestyneenä kuin ruis, mutta silti kilpaillen kunnialla monen noiden +vanhain viljelysalueiden kauran kera. Ja tässä olivat kaikki vastaisen +parantamisen mahdollisuudet. Vihdoin heinä, timotee, pillisuorana, +tiheänä, ylpeänä se nousi suosta aivan kuin ylimielisesti pilkaten +noita miehiä, joista moni oli jo vuosia köyhyyden käsissä kitunut +yrittämättäkään vapauttaa vilja-aarteitaan Kyläsuon rikaslahjaisesta +povesta. + +Miesten ajatus askarteli niin voimakkaasti, että keskustelu rajoittui +pelkkiin huudahduksiin ja ihmettelyyn, kunnes vihdoin lähdettiin +kotiinpäin. + +Tultaessa sivuutettiin Mäkitoiskan vainioniitty, joka nyt ensi kertaa, +oltuaan viljanviljelyksellä ennen, kasvoi heinää. Miehet ihmettelemään, +minkä vuoksi heinänkasvu oli niin heikko. + +-- Se on vain päästetty heinälle, siitä se johtuu, ilkkui Koivusen +Vihtori, joka ei usein ilkkunut. + +-- Suuri tunkio sen tekee, sanoi Pikku-Passi. + +-- Hääh? + +-- Suuri tunkio ... ei joudeta ajaa pelloille ... se sen tekee. + +Toiset alkoivat nauraa, mutta kaikkien nauru ei helähtänyt. Niilläkin +taisi olla suuri tunkio. + +Juuri kun miehet tulivat kyläntielle hajotakseen koteihinsa, ilmestyi +siihen kylän maalari muorineen, vasta seurasta tullen. Maalari alkaa +miesten kanssa puhetta tehdä. Muori hokee: + +-- Jumalaansa kukin palvelee, Jumalaansa kukin palvelee, jumalaansa +kukin palvelee... + +-- Oliko hyvä saarna? kysyi Koivusen Vihtori, jonka rauhaisaa mieltä +muorin yhtämittainen hokeminen siihen määrään kiinnitti, että suu meni +hymyyn ja mieli teki tutkia tarkemmin. + +-- O-oli, oli... Kyllä sai kuulla. Mutta kun on nevarapa jumalana... +Mihinkä sinäkin Vihtoriparka ijankaikkisuudess' suus ammotat? Luuletko +nevan siellä kelpaavan? Voi lapsiparka, jos olisit kuullut... + +-- Älä nyt ihmisille, suuti maalari suulasta vaimoaan, ponnistaen +viimeisiä voimiaan saadakseen äänensä vihaisesti nuhtelevaksi. + +-- Mitä? Enkö minä saa sanoa? Eikö puhuja sanonut, että pidä päälle +sekä sopivalla että sopimattomalla ajalla? + +-- Sanokaa vain muori, kyllä se nahka sen pyykin tarvitsee, kehoitti +Pikku-Passi. + +-- Ja suakin puhuja kysyi, emännältäs, Passin isäntä. Hyvä paimen etsii +kadonneita lampaitansa. Palaja pois! Oi Herra... Tule Sameli. + +Sameli jutteli muiden miesten kanssa. + +-- Sameli, Sameli! Varamäen Antti tuli pyörällä. + +-- Mikä kokous? alkoi kysellä, ja pysähtyi. + +-- Sun ruistas käytiin katsomass', sanoi Pikku-Passi. + +-- Vai sitä. + +-- Ja nevalla käytiin. Ei ne työt tahdo oikein... Kuumiksi ilmoja +porajavat. + +Miehet, jotka jo olivat eri haaroille hajoamassa, pysähtyivät vielä +juttelua jatkamaan. Saivat kuulla, että Varamäki oli jo ollut taas +nevalle ojureita etsimässä. + +-- Ka! + +Miehet jännittyivät. Se jo taas uusia ojia ja kuokkuja suunnittelee, +vaikka on jo ennestään niin laajat suopellot. Me tässä vain odotamme +viemärin valmistumista ensin, vaikka ei se millään tavalla estä meitä +alottamasta. + +... Ka! ajattelee moni ihmeissään, ei muuta. + +Varamäki kertoo suonraivaussuunnitelmistaan. Joku siinä ohessa +valittaa, ettei saa miehiä. Kyllä Varamäki oli saanut. + +-- Se on kumma, mumisee joku hampaisiinsa, aivan kuin huutokaupan +jälkeen, jolloin joku mieleinen esine menee huutaja-kilpailijalle +vähäpätöisen hinnanlisäyksen vuoksi. + +Varamäki on lämminnyt. + +-- Siihen aikaan kun minä sain talon, odotin minäkin palkkojen +halpenemista ja sitä, että kyllä työväen on pakko tulla kaupalle. Mutta +ei ole tähän asti tapahtunut kumpaakaan. Ei mun ainakaan muu auttanut +kuin pyytämään täytyi lähteä, jos halusi hyvää työmiestä ja palkka +täytyi jättää sellaisten miesten itseensä määrättäväksi. Eikä se +olekaan väärin. Niin pitääkin olla, ainakin mun mielestäni. + +Toiset kuultelevat hymyillen, toiset totisina, useiden ilmeissä +kielteinen sävy. + +-- Johan se... Mutta kun saa sellaisenkin työmiehen kuin mulla oli +tässä, alotti Erkki hyvin leveästi kertoa eräästä kulkumiehestä, josta +hän oli saanut kyllikseen. + +-- Johan se, matki Varamäki, jolla oli Erkkiä varten vanhoja asioita +hampaankolossa. Hän nojasi pyöräänsä vasten, tuijotti maahan ja +uudisti: + +-- Johan se, aina väliin sattuu hyvillekin. Mutta mulla on sellainen +käsitys, -- vaikka ei suinkaan se mun käsitykseni mikään käsitys +olekaan, -- että kun isäntä on liian hyvä työmies, se saa aina huonoja +palkkatyömiehiä. Kuinka sitte lie. + +Muutamat nuoremmat miehet nauroivat. Erkki, joka ymmärsi piikin, koetti +ampaista takaisin. + +-- Mutta sen mä vain sanon että makaavat ne sunkin renkis, makaavat jo. + +-- Kyllä ne saakin maata, en minä ole niistä ikänä mitään ikiliikkujia +yrittänytkään. + +Katseli taivaalle. + +Toiset yhä nauroivat. Nolostuva Erkki näytti tutkistelevan ja etsivän +sanoja. Mutta leppoisa, hyvänlaatuinen mies kun oli, alkoi kaivaa periä +vain maalarin piipusta ja jupisi itsekseen: + +-- Ei niiden perujen kans auta mikään, kun sattuvat olemaan siitä +laista. + +-- Isäntä, isäntä. Maalarin muori läheni Varamäkeä. Saarnamies sanoo: +teidän jumalanne on nevarapa... + +-- Älä siinä! yritti maalari karjua, mutta entinen ryhti oli poissa. +Miestä rupesi vain kovin yskittämään. + +-- Ole sinä, suhditti vaimo. + +-- Noo, sanoi Varamäki, siellä meillä on vielä paljonlaisesti vanhoja +perunoita, muori saa hakea, jos tarvitsee. + +-- Kiitoksia, aina min' oon teiltä ennenkin saanut. + +-- Hmm, niitä on, kun Jumala siunaa nevaravan. + +-- Niin, niin, kun Jumala siunaa nevaravan, niin on... + +Muori jutteli ja tuijotti Varamäkeen, joka hyppäsi pyörälleen ja +poistui. Samalla toisetkin alkoivat hajota. + + + + +XIV. + + +-- Iitu! + +-- Oo! + +-- Mihin se Vihtori heittää? + +-- Antista tuli härkä. + +-- Älä ... eipä, sinä härkä. Mitataan. + +Kansakoulun pihamaalla oli iloista hälinää. Parvi kylän miehiä, +nuorempaa ja keski-ikäistäkin polvea, oli kokoontunut kavunheittoon. + +Nämä iltayhtymät koululla oli saatu aikaan jo toissa talvena, kun +kansalaisopintolukuja alotettiin. Kokoontumisille annettiin jo silloin +laajempi tehtävä. Muodostettiin nuorisoseuralle kansalaisopintoryhmästä +alaosasto, joka samalla piti keskusteluiltoja, sekä voimisteli ja +urheili. Viime keväänä muutettiin ne arki-illoista sunnuntai-illoiksi. +Silloin lukuopinnot keskeytettiin ja annettiin enemmän sijaa vapaille +urheiluille. Tämä vaihdos kevääntullen toi melkein koko kylän +koulukartanolle sunnuntai-illoin. Ne kadottivat tämän vuoksi +alkuperäisen rattonsa kun oli niin paljo joutilaita, jotka katsoivat +vain. Tämä katselijain suuri luku muutti tilaisuudet enemmän +esiintymis- kuin toveri-huvittelu- ja ruumiinharjoitus-tilaisuuksiksi. +Silloin keksittiin pakko, että jokaisen, joka tuli koulunmäelle ja oli +60 vuotta nuorempi, piti jollain tavoin olla mukana. Siten jäi moni +pois. + +Kesäisinkin joskus keskusteltiinkin, kun joku sattui esittämään +sopivan, innostavan aiheen. Viime aikoina oli pohdittu ahkerasti eräitä +kysymyksiä, joilla oli oman kylän elämään syvälti vaikuttava merkitys. +Tärkeimpiä niistä olivat nuorten maanviljelijäin ammattiopetus ja +Kettumaan asutuskysymys. Kumpainenkin koski persoonallisesti tämän +seurapiirin jäseniä. Kaikki olivat maanviljelijöitä, toisilla jo oli +oma maa, tai vuokramaa, toisilla toivo saada maata sen kyläkunnan +yhteistoimenpiteen kautta, jota joku aika oli suunniteltu. + +Tänään odotettiin agronomi Peltomiestä saapuvaksi tekemään selkoa +siirtola-asiasta. Hän oli aamusta alkaen jo ollut kylässä. Opettaja +Kanteleisen ja Niilo Mikkosen kanssa olivat he kiertäneet kylää +ottamassa lopullisia sitovia vastauksia maanomistajilta siitä, myövätkö +ja millä hinnalla sarkojaan Kettumaalla. Samalla kävivät he kylän +rahamiesten pakinoilla tarvittavain pääomien saantimahdollisuuksista +tiedustellen. + +Pihassa istuskeli tuttuja ja tuntemattomia, vakavan näköisiä työmiehiä +ja hilpeätä, kevyttä nuorisoa. Monien kasvoihin ja olemukseen olivat +työ ja elämäntaistelut painaneet syviä jälkiä. Keski-ijän aurinko oli +jo huippukohtansa ohi kiirinyt ja otsaryppyjen syvänteissä lepäsivät +väistymättömät varjot. Mutta tällä kertaa, oliko se nyt satunnaista, +vai jo vakiintuneempaa, oli miesten silmissä joku juhlallisen +itsetietoisuuden leima. Kavunheittäjiäkin he katselivat totisina, aivan +kuin olisi ollut kysymys tärkeästä työstä. Joskus värähti suu hymyyn +kun heitto sattui hyvin, tai lensi ohi. + +Nuorten olemuksen yli levisi parhaan ihmisijän nousukauden verevä, +kuohahteleva elinvoima. Suuri parvi niistä otti osaa kavunheittoon +hilpeällä, lapsuudesta vielä vereksessä muistissa olevalla +vauhdilla. -- + +-- Kuningas! Yhdeksäntoista! + +-- Kas ... luutu putosi kuin taivaasta ja pätkähti ihan kuninkaan +jalkoihin. + +-- Pois tieltä! + +-- Heitä vaan! + +-- Ha-ha-ha-haa... + +-- Maattukäpälä. Mutta näin! + +-- Joo. Ykkösen mies kaataa. + +-- Kuningasta ... noin! + +-- Kiittäisit jos kapraalia. + +-- Huonoja miehiä ... ka, kuutonen meni. + +Peltomies, Kanteleinen ja Niilo Mikkonen tulivat. Kapuaminen hieman +häiriytyi ja pihan syrjäpuolilla istuvat miehet huiskahtivat. Tulijat +menivät sisään. Vähän ajan kuluttua kutsuttiin sinne Varamäki sekä +Koivunen, Takanperä ja pari muuta mökinmiestä. + +Kapuamisen innostava jännitys oli jonkun verran häiriytynyt, sillä +useain osanottajain mielenkiinto oli Kettumaa-kysymyksessä. Vihdoin +tultiin ulos. Kanteleisella oli paperi kädessä. Toiset etsivät +istuinpaikkoja, mutta hän rupesi seisoaltaan selostelemaan eräässä +kulmauksessa retken tuloksia. Sinne kertyivät hänen ympärilleen kaikki, +joita asia liikutti. Nuorempi polvi jatkoi kapuamista. + +Opettaja Kanteleinen selosti ensinnä kuinka suuri oli niiden luku, +jotka vakavasti aikoivat lähteä Kettumaalle. Niitä oli 16. Mutta 3 +niissä oli sellaisia, jotka menevät vain, jos eräitä erikoisehtoja +tulee täytetyksi. Näissä 13:ssa on 4 sellaista joilla on itsellään +rahoja, 8, jotka tarvitsevat koko lunastushinnan lainata, ja agronomi +Peltomies, joka omasta puolestaan ei tätä luottoa tarvitse, mutta käy +mukaan yhteislainaan jos sellainen saadaan. Tämän perusteella oli +tehtykin ehdotus maanosto-osuuskunnan muodostamiseksi. Paitsi +edellämainituita, olisi kylässä ollut vielä pari perhettä, jotka +halusivat maata. Mutta heidän työvoimansa olivat siksi heikot, ettei +heitä voitu suositella siirtolan jäseniksi. + +Näistä 15:sta oli 12 sitoutunut suorittamaan ensi talven kuluessa +maataloudelliset kotiopintokurssit ja jatkamaan tulevaisuudessa +tietojen kartuttamista. Kolme osakasta oli vanhoja torppareita, jotka +eivät uskaltaneet ottaa luku-urakkaa, mutta he olivat ennestään +tunnettuja hyviksi maanviljelijöiksi, joten lukuhommat saivat jäädä +vapaehtoisuuden varaan. + +Yhdeksästä talosta oli saatu sitova suostumus luovuttaa +Kettumaan-palsta maanosto-osuuskunnalle. Siinä oli kyllä se ikävyys, +että välille jäi kahden talon palstat, joita ei luvattu myödä niin +sopivilla ehdoilla, että ne olisi voinut ostaa. + +Mutta jo näiden yhdeksän talon maiden ja metsäin katsottiin +täydellisesti riittävän näille 16:lle uutisviljelijälle. Aikojen +kuluessa ne osuuskunnan maiden väliin jääneetkin palstat toivottiin +saatavan ostaa, kun maata tarvitsevain, pystyväin uutisviljelijäin +lukumäärä lisääntyy. Maalle, joka nyt saatiin ostaa, olisi voinut kyllä +mukavasti sijoittaa kaksikinkymmentä uutistilaa, mutta voitiin ne +järjestää kuuteentoistakin palstaan. + +Rahakysymys oli myöskin saatu lopulta järjestetyksi mukavammin kuin +alussa oli uskallettu odottaakaan. Piilomäki, Varamäen ukko ja nahkuri +Sarvinen olivat sitoutuneet lainaamaan yhteisesti tarvittavat rahat +verrattain alhaisella korolla. + +Myöskin oli saatu uutisviljelijäin kesken aikaan lopullinen sopimus, +jossa he sitoutuivat alistumaan perustettavan maanosto-osuuskunnan +sääntöjen alle. + +Päivä oli määrätty, milloin kaikki asiaan kuuluvat kokoontuvat tänne +koululle asiakirjojen allekirjoittamista varten. + +Kun Kanteleinen lopetti, oli soma katsoa sitä miesryhmää, jossa +useimmat olivat itse uutisasukaskandidaatteja. Äskeinen raskas vakavuus +oli hieman häiriytynyt ja siihen oli tullut uusi, hymyhohteinen sävy. +Päät kääntyivät vierustovereihin ja puhelu alkoi, ensin ja +enimmäkseenkin yksityisin harvoin sanoin ja huomautuksin. Mikä mihinkin +kohtaan oli erikoishuomionsa kiinnittänyt ja siitä mainitsi harvoin, +epämääräisin sanoin. + +Agronomi Peltomies tuli kättelemään. Hänen ympärilleen kertyi +miesparvi. Jutteli ja kysymyksiin vastaili kuten tavallista hiljaisella +äänellä, suu hyväntahtoisessa hymyssä. Miehet puristivat piiriä hänen +ympärillään yhä tiukemmalle ja kurottivat kaulojaan silmät ahmivasti +tähdättyinä Peltomiehen suuhun. Muutamien harvojen kasvoilla havaitsi +jonkullaisen epävarmuuden tai pelonvivahduksen. Ne olivat niitä, joilla +oli itsellään rahaa panna yritykseen. Uusi edesottaminen oli pelottava. +Jos sattuisikin menemään huonosti ja rahat hukkuisivat yritykseen. +Niillä, joilla ei ollut rahoja, ei ollut tätä murhetta. He eivät +voineet rakastaa toisten rahoja, eikä pelätä niiden häviötä. He +suhtautuivat asiaan kuin ainakin kokeeseen, jossa ei voi menettää +mitään. Mutta sittenkin oli joskus mieliala vavahtanut. Päivittäin +vaihtelevat ajatukset olivat milloin kuvitelleet Kettumaan viljelyksen +erinomaisestikin menestyväksi, milloin taas oli kasautunut eteen +esteitä, vaikeuksia ja vastuksia niin suuria, että mieliala niiden alla +painui alakuloiseksi, epämääräisyys ja pelko yrittivät valtaamaan. Niin +kauan kuitenkin, kun asia oli kysymyksen ja ehdotuksen varassa, oli +aina olemassa avoin pakoportti. Mutta nyt se näytti sulkeutumistaan +sulkeutuvan, hitaasti ja peruuttamattomasti. Se ahdisti muutamia +epämääräisellä ristiriidalla, jäädäkö mukaan, vai lähteäkö pakoon? + +Monelle näistä miehistä oli elämä jo näyttänyt vakavankin puolensa. +Nuoruuden unelmat olivat hiljakseen häipyneet ja kaikonneet yhä +etäämmälle, kunnes kokonaan katosivat näköpiiristä, yksi toisensa +jälkeen. Elämän huvivaatimuksia täytyi supistaa äärimmilleen, jopa +niistä kokonaan luopuakin, kun elämän taistelu kävi jokapäiväiseksi +eikä suonut mitään väliaikaa. + +Kyllähän Kettumaalla oli keväinen lupaus, mutta se oli sittenkin niin +tuntemattomain vaikeiden taistelujen takana. Talolliset, joilla oli +vanhat, sukupolvien viljelemät perintömaat, olivat jo vuosikymmenen +alituiseen valittaneet, ettei maanviljelys kannata. Se oli vähitellen +muodostunut uskonkappaleeksi jonka voima ajoi jokaisen, ken vain irti +pääsi, maanviljelystöitä pakoon, etsimään rahallisempaa, elättävämpää +ansiota. + +Miten se olikaan? Oliko aika nyt muuttanut maanviljelyksen +kannattavaisuuden? Vai oliko usko sen kannattamattomuuteen väärää? +vilahteli miesten mielissä aivan kuin uskonnollisia kysymyksiä +ajatellessa. + +Työ ei heitä pelottanut! Mutta korpi, halla, talvi, nälkä... + +Eräät nuoret intoilivat. Heidät valtasi kokonaan yhteisaate: yksi +kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Heillä ei ollut niin monia +pettymyksiä. Nuoruudenunelmatkin olivat hyvässä näköpiirissä. Ne +pettymykset, joita oli ollut, ne haihtuivat aatteiden sumuverhojen +taakse... Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, -- se oli heille uusi +elämänvoima, jonka edessä korpi lakoaa, pakoaa, pehmenee, lämpenee ja +kantaa hedelmää. Se on heidän työnsä hedelmää, ihanteitten hedelmää... +Yhdessä ponnistetaan! + +Voima kuohutti mieltä. Yhteisiä koneita ostetaan. Kaivetaan kilpaa +syvälle. Lantaa laitetaan. Yhteisvoimin. Sen pitää mennä!... Ja mikä +voisi estää menemästä? + +Ikään kuin hyökylaineina nämä ajatukset loiskuivat mielissä ja +muodostivat poreen agronomi Peltomiehen ympärillä. Agronomin esimerkki, +kun hän lupasi itsekin muuttaa Kettumaahan, nostatti intomieltä ja +rohkaisi epäröiviä. He kyselivät häneltä mitä mikin. Hän selitti +rauhallisesti ja asiallisesti. Ei tehnyt epäilyksiä tyhjiksi ja +aiheettomiksi, mutta osoitti miten epäilyksiä synnyttävät vastukset +ovat voitettavissa. Niin rauhoittui mieliala vitkaan. + +Kanteleinen oli mukana seisten tarkoin seurannut keskustelua, itse +siihen monellakaan sanalla puuttumatta. Mutta tällä hetkellä oli +hänelle selvinnyt entistä syvemmin näiden miesten elämäntaistelun syvä +vakavuus. + +Heidän elämänsä perustaa kansallisen elämän, ajatteli hän. + +... Mitä olemme me, jotka opetamme, myymme, ostamme, puhumme, jos ei +ole näitä, joiden elämä on välittömässä suhteessa isänmaahan, jotka +antavat isänmaalle ja meille elämän, jotka ovat isänmaahan vihityt? +Meidät puhaltaa tuuli kumoon, virta voi kulettaa meidät, vierasmainen +ajatus vieroittaa meidät... Kuin lastu me kellumme kansainvälisyyden +virrassa, itsekään tietämättä mihin... + +... Mutta maamies, hän on meidän ankkurimme, meidän isämme ja +äitimme... Ja kuitenkin, kuinka usein me ajattelemme, miten kiitollisia +heidän tulisi olla, jos saavat maapalan raskailla vuokraehdoilla tai +hirveän korkeasta hinnasta ja kalliilla korolla! + +... Ja kuitenkin on leipä korvessa raskaan, hyvin raskaan työn +panttina. Mutta juuri tämän työn tuottama sisäinen, siveellinen +palkinto on rauha, _elämän rauha_, jolle nykyinen aikakausi tahtoo +kääntää selkänsä. Siksi on maamiehen sieluelämä outo ja muukalainen +tälle ajalle. + +Kanteleinen oli huomaavinaan miten useat miehistä jo lähenivät +Peltomiestä aivan kuin imeytyäkseen häneen kuten oksat runkoon. Niiden +silmissä ja äänissä oli luottavainen, läheinen tunnelma, joka +Kanteleiseen hänen nykyisessä mielentilassaan teki liikuttavan +vaikutuksen. Yhtäkkiä näitä vaikutelmiaan seuloessaan kuuli hän +vierestään hiljaisen, melkein salaperäisen äänen kysyvän: + +-- Eikö agronomi pelkää tulla ... meidän kanssamme Kettumaahan? + +Hän katsoi kuka se oli. Juho Takanperä. Mies seisoi siinä omasta +puolestaan levollisena, utelias, leikkivä hymy silmissä asetellen +piippuaan ja katsoi Peltomiestä lävistämällä silmiin. Kanteleinen +muisti samassa silmänräpäyksessä, miten omituisen sähköttävästi tuo +sama katse oli vaikuttanut häneen silloin kerran, kun seurahuoneella +alottivat yhdessä puheenjohtajapulpetin tekoa. + +Miehet kuulivat kysymyksen. Toiset naurahtivat, toiset hymyilemättä +kääntyivät vastausta odottaen. + +-- En, sanoi Peltomies vakuuttavasti, mutta käänsi katseensa kuin +miettien maahan. Kohta hän kuitenkin katsoi taas Juhoon ja saneli +rauhallisesti: + +-- Jos minä pelkäisin, miksi minä sinne lähtisin? Pelkäättekö te? + +-- En minä pelkää, mitäs minä. Meikäläinen ei ole niin paljoihin +tottunutkaan, mutta... + +-- Ei me siellä nälkään kuolla, niin paljo me maantaikoja taidamme, +selitti Peltomies. + +-- Tottahan... Ja voimaakin on. Juho kohautti hartioitaan, ja näytti +siltä kuin sama liike olisi kulkenut läpi joukon ja tuottanut iloa. + +-- Tunnustan teille, toverit, rehellisesti, sanoi Peltomies, etteihän +minua sinne vedä oman tarpeen aiheuttama leipätaistelu. Helpoimminhan +minä saisin maata täällä rinnalla ja taitaisin virkojakin saada. Mutta +minä haluan oppia teidän mukananne maamiehen konstin, että agronomikin +tulisi toimeen ilman sivutuloja oman maansa tuotteilla. Minä tahtoisin +katkaista sen puheen kärjen, ettei agronomi elä pienviljelijänä. Ja +minä katkaisen sen, jos vain pysyn terveenä. + +Kuului useammasta suusta hyväksyvää mutinaa. + +-- Minä uskon varmasti että saamme viljelyksemme kannattamaan, kunhan +nyt vain pääsemme muutaman alkuvuoden ylitse. + +Tämä herätti miesparvessa iloisen hälinän. + +-- Purraan vaikka pettua ensi vuosina! + +Kavunheittäjäin lauma oli taasen kasvanut. + +-- Kuningasta! kuului Niilo Mikkosen ääni. + +-- Tyydy korpraaliin! hillitsi Iikka. + +-- Kuningasta minä, tavoitteli seuraava. + +-- Pannaan viitonen piispaksi. + +-- Sitäkö heittäisit? + +Kanteleinen heitti vain ykkösen: + +-- Minä tyydyn alempiin. + +-- Kun et korkeampia saa! ilkkui Varamäki. Korkeammalle minä... + +Puhkesi naurunrähäkkä, sillä Varamäen heitto töksähti syrjään, paksuun +hiekkakasaan. + + + + +XV. + + +Oli taasen tullut syksy ja koulun lukuvuosi alkanut. Oppilaslukumäärä +oli nyt kasvanut niin suureksi, ettei enää voitu kaikkia pyrkijöitä +ottaa vastaan. Koulusta jääneiden lasten vanhemmat kävivät tuhkatiheään +kysymässä, miksi sattui niin, että juuri heidän lapsensa jäi +paikattomaksi. Opettaja koetti väsymättä keksiä lohdutuksia. Parhaiten +vaikutti se, kun luvattiin ensi syksynä toimittaa jo toinenkin +opettaja. Milloin selitettiin lapsen olevan vielä liian nuoren, milloin +kehoitettiin panemaan täksi talveksi vielä kiertokouluun y.m. Ikävästä +sattumasta päästiin ilman suurempia riitoja. + +Mutta tähän aikaan huomasi aivan selvästi, miten vakavana +kouluharrastus kyläkunnassa oli herännyt. Ennen oli lasten +kirjoittaminen koulun ensiluokan oppilaiksikin ollut suurimmaksi osaksi +lasten itsensä tehtävä; nyt tulivat äidit hyvin yleisesti mukana. Vielä +pari vuotta takaperin saattoi tapahtua, että kouluun tuli syksyllä niin +hitaasti oppilaita, että vielä monta viikkoa koulun avaamisen jälkeen +täytyi ottaa vastaan uusia tulokkaita. Nyt kaikki ilmoittautuivat +alussa. Jos sattui, että lapsia tarvittiin syystöissä, tulivat äidit +puhumaan opettajalle asiasta. + +Tämä vaimoväen käynti koululla oli sekin uusi ilmiö Jokirannalla. He +tulivat sinne hyvin mielellään, etsivät monasti asianportaaksi +pikkusyitä. He pitivät Sohvista koulunemäntänä. Tämä oli osannut ottaa +uuden asemansa hillitysti, pysynyt aivan entisellään, muuttumatta +ollenkaan hienostelevammaksi, kävi usein kylässä, kutsui naisia vuoro +vieraisille. Seuraus oli, että ihmiset pitivät Sohvista, hän kun ei +yrittänyt jättää heitä, vaan pysyi kyläläisenä, sopivana ja mukavana +ihmisenä. Kun naisilla ei muuten ollut aikaa usein koululla käydä, +tulivat koulun avaus- ja lopettajaispäivät sellaisiksi, vasituisiksi +koulullakäynti-päiviksi. Silloin kutsui Sohvi kaikki luokseen, näytteli +Heikkiä, puhuttiin lapsista, juteltiin juttuja ja juotiin kahvia. + +Tämä tapahtui naisten puolella. Aivan ilmeisesti sai koulu tämän uuden +naisliikkeen kautta vahvasti vetovoimaa. + +Kanteleinen joutui entistä enempi juttelemaan kylän äitiväen kanssa ja +tutustumaan heihin. Ensimäisiä mielenkiintoisia havainnoita oli se, +miten eri lailla äidit puhuivat lapsistaan. Silloin kun toiset +sopivalla häveliäisyydellä kehuivat lapsiaan oikein ihmelapsiksi ja +näyttivät olevan siitä jotenkin vakuutettujakin, toiset miltei jyrkästi +paljastelivat lastensa heikkouksia. Siinä oli monta välivivahdusta. +Mutta kaiken pohjana lopulta sittenkin oli äidinrakkaus. Häntä +ei toimensa ennen ollut näin paljoa johtanut naisten pariin. +Nuorisoseurassakin ja maatalouspuuhissa oli ollut tekemisissä etupäässä +miesväen kanssa. Tästä vaihdoksesta tunsi nyt iloa. Äitiväki tullessaan +koululle avasi hänelle uuden maailman. Erotettuna hetkiseksi kotoisista +talouspuuhista, he täällä ikään kuin antautuivat kasvatukselle. Monta +naissielun hienompaa vivahdusta selvisi näissä keskusteluissa. Sen +sijaan kuin monissa etevissäkin miehissä kasvattajavaistot melkein +kokonaan nukkuivat, olivat ne melkein jokaisessa äidissä hereillä ja +usein levottomina, oli Kanteleinen havaitsevinaan. Hän tapasi +yksinkertaisia äitejä, joilla oli tavattoman syvä käsitys lasten +sieluelämästä. Keskustelu heidän kanssaan kävi niin henkeväksi ja +eläväksi, että sen vaikutus rupesi aivan välittömästi ulottumaan +opetustyöhön. Mutta toisia äitejä oli taas sellaisia, joille lapsen +sielunelämä oli suljettu. Heillä oli kasvatuksesta vain vanhoja +perinnäiskäsityksiä, jossa suhteessa esim. kurituksella ja nuhteella +oli hyvin valtaava osansa. Moniaille oli lapsi luonnostaan se mikä +siitä tuleekin. Kuritus oli ainoa tärkeä ja välttämätön, kyllä Jumala +siunaa vitsan. Mutta sellaiset eivät kuitenkaan mielellään sallineet +opettajan kurittaa. Joku tunne sanoi heille, että vieras kurittaa +väärin. + +Huomion kiintyminen äiteihin valaisi Kanteleiselle miten suuri +vaillinaisuus syntyy kasvatukseen sen kautta, etteivät äidit ole +lastensa opetuksen kanssa missään tekemisissä sinä aikana kun ne ovat +kansakoulussa. Useimmat äidit eivät tietojen puutteen vuoksi voi +mitenkään seurata lastensa opetusta. Se synnyttää heissä jonkullaisen +tympäsevän haluttomuudenetunnon koko opetusta kohtaan. Tärkeimmät +aineet, kuten historia ja luonnontiede, ovat monille äideille +turhapäiväistä hölynpölyä, jolle he eivät voi antaa mitään arvoa. Se +johtuu siitä, että ne ovat heille itselleen "suljettu kirja". Kuinka he +voisivat siihen innostua! Joutuapa esim. opettajana kuulemaan +kasvatusopillista esitelmää, jota ei voi ymmärtää eikä seurata muuta +kuin hiukkasen, se ei herätä harrastusta, vaan tympäsee ja vieroittaa. + +Ajatellessaan tätä oppimattomien äitien puutetta, kun eivät ne tunne +historiaa ja luonnontiedettä ollenkaan, meni hänelle kerran aivan +sattumalta mieleen, että hän itse oli ollut äitien sieluelämän suhteen +vielä äsken aivan yhtä vieraana. Seminaarissa oli kasvatusoppi- ja +sielutiede-tunneilla siitä joskus ohimennen puhuttu. Tahi oikeammin: +hän oli käsittänyt että se tapahtui ohimennen, koska hän oli ottanut +asian vähemmän tärkeänä. Nyt hänelle selvisikin, että äitien +sieluelämään läheinen perehtyminen on opettajalle hyvin tärkeä asia! + +Kanteleisen valtasi nöyrä oppilastunne, aivan sellainen kuin +nälänhetkellä joskus. Mutta ravintoa valmistava pata kiehui tulella: +hänelle oli äitimaailma nyt avattuna ja sielunsa ahmi sieltä ravintona +näitä uusia vaikutelmia. + +Taas hän ajatteli: kun minulta on jäänyt tähän asti vähemmän tärkeitten +joukkoon näin suuri asia, kuinka paljon suurempi mahdollisuus onkaan, +että aina kotona pysyviltä äideiltä jää sivuasiaksi hyvinkin suuria +asioita! + +... Ajan suurille yhteiskunnallisille ja taloudellisille kysymyksille +ja harrastuksille ovat he vieraita. Mutta niistä on heille puhuttu vain +ohimennen. Heillä ei ole niistä juuri mitään perustietoja. Ja oman +heräämisen hetki ei ole tullut. Nämä ovat heidän ammattinsa +ulkopuolella olevia asioita ... eivätkä he yleensä yritäkään saada +niistä selkoa. + +Hänestä näytti, että naisilla pitäisi oleman kasvattajina suuri, +valtaava, välitön vaikutus yhteiskunnallisten edistysesteiden +poistamiseen, joshan vain asia tulisi heidän omakseen, esimerkiksi yhtä +välttämättömänä kuin lasten synnyttäminen. + +Niin rupesi hän ajattelemaan erikoistunteja äitejä varten. Ehkä he +tulisivat? Ehkä he lipuisivat hieman lähemmäksi koulua, nykyaikaista +lastensa kasvatusta? Ehkä jotain heille aukeaisi? + +Hän koetti kerran. Eikä turhaan. Joukko äitejä tuli. Koululla oli +sisälukutunti. Pienokaisia (oli pientenlasten koulu) oli jo ennakolta +tutustutettu luettavaan kappaleeseen, tehty kysymyksiä ja opetettu +vastaamaan. Tunti tuli niin eläväksi, että äidit tulivat kyynelsilmin +kiittämään. Moni jo kysyi, saisivatko toistekin tulla. Silloin opettaja +selitti, että hän oli ajatellut pyytää vanhempia, erittäin äitejä, +mutta isiäkin milloin niillä on aikaa, niin kuin talvella kyllä on, +tulemaan koululle ja seuraamaan opetusta. + +Jottei joka tunnilla olisi kuulijoita, järjestäisi hän määrättyinä +viikonpäivinä tunteja, jolloin vanhemmat voisivat tulla. + +Niin järjestettiinkin. Pian havaitsi opettaja, ettei hän ollut turhaan +vedonnut vanhempain kasvattajavaistoihin. Aivan lyhyen ajan kuluttua +rupesivat lapset osaamaan paljon paremmin kotilukunsa. + + + + +XVI. + + +Äidit kokoontuivat hyvin runsaslukuisina koululle kerta viikossa. +Tunnin mentyä oli naisilla aina niin paljo juteltavaa opettajan kanssa +kysymyksistä, jotka kehittyivät mielissä koululla saatujen vaikutusten +johdosta, että lyhyet välitunnit eivät enää tahtoneet riittää. Moni +ajatus sitä paitsi sisälsi jotain uutta, varteenotettavaa, joten niiden +ei saanut antaa mennä vain ilman muistiinpanoa. Pian järjestettiinkin +niin, että oppitunnin jälkeen oli puolentuntia vapaata keskustelua. +Aika korvattiin pitentämällä silloin päivää puolella tunnilla. Lapset +saivat keskustelujen aikana vapaasti leikkiä ulkona. + +Muutamien viikkojen kuluessa saattoi monessa naisessa havaita +mielenkiintoisia vaikutelmia. Ennen eivät useat osanneet muuta kuin +ihmettelynsä lausua, eivätkä juuri muussa kuin uskonnossa seurata +opetusta. Nyt jo moniaat saattoivat kertoa havaintojaan tunnilla +tapahtuneen opetuksen johdosta. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, +että nämä olivat ruvenneet seuraamaan lastensa lukuja, muutamat lukien +itsekin ne kappaleet, mitä lapsilla oli milloinkin kotilukuina. + +Kuitenkin, kun ensi innostuksen kuohahdus oli mennyt, yritti yksi ja +toinen jäämään pois, valittaen ajan vähyyttä ja töiden paljoutta. Silti +tulivat he kuitenkin useimmiten. + +Oli eräitä uskollisia, jotka eivät minkään esteen antaneet vaikuttaa +poisjäämiseensä. Yksi niistä oli Mikkosen emäntä. Hän oli puolivälissä +viidettäkymmentään. Vahvarakenteinen, itsetietoisen näköinen nainen, +jonka silmissä oli kirkas, hyvänsävyinen ilme. Emäntä ei ollut itse +käynyt muuta koulua kuin rippikoulun. Lukemaan oli opettanut isoäiti. +Lapsia oli Mikkosen emännällä 9; 5 poikaa, 4 tytärtä, kaikki elossa. +Lapsilleen sanoi hän antaneensa parhaansa mitä oli ymmärtänyt. Mutta +miehensä ja hän olivat ennen olleet hyvin epäilevällä kannalla +kansakoulun vaikutuksen suhteen, kertoi emäntä kerran. Heistä rupesi, +näet, näyttämään, että kansakoulu vieroitti lapsia ruumiillisesta +talonpojan työstä. Niilosta he siihen käsitykseen tulivat. Niiloa +vanhempi oli tytär, joka ei saanut käydä kansakoulua. Hän oli hyvä +työihminen ja pysyi tyttönäkin hyvin kotona. Kun meni naimisiin, +taloutensa on hoitanut ilman surua. Mutta Niilo sai käydä kansakoulua, +eikä äitinsä ymmärtänyt, minkä tähden se poika sai yhtäkkiä sellaisen +vedon pois kotoa, että aivan aikoi mennä riidalla... + +-- Niin, no, opettaja tietää, kuinka se sitte päättyi. Opettaja sai +estetyksi, josta me aina opettajalle olemme kiitoksen velassa. + +Sitte ne saivat käydä koulua, mutta yksi jäi väliltä pois, jota ei +ollenkaan koulutettu, kun he isän kanssa epäilivät, että jos se koulu +niiltä vie työntekijän-luonnon... + +-- Tähän aikaan kun ne ihmiset niin pehmenevät, eli kuinka mä sen nyt +sanoisin. + +Mutta sitte myöhemmin on Niilo muuttunut. Nyt poika käy työhön lujin +ottein ja on niin kuin ei olisi ollutkaan missään koulussa... Hän ensin +ajatteli, että tämäpä nyt kummaa on... Mutta nyt vasta hän on alkanut +ymmärtää poikaa ja koulua, kun on täällä istunut ja kuunnellut... + +Emäntä sanoi, että hän oli tähän asti luullut, ettei maailmassa ollut +muuta velvollisuutta siivoihmisellä kuin rukoilla ja tehdä työtä. Mutta +nyt hän ajatteli että oli jotain muutakin. + +Sitte hän kertoi esimerkkinä, ettei hän viime syksyyn asti ollut tullut +ollenkaan ajatelleeksi mitä on se "isänmaa". Siitä oli joskus kuullut +puhuttavan, mutta se oli ollut hänen mielestään vieras, kristitylle +pahentava, enemmän sellainen maailmanlasten epäjumalinen asia, josta +olisi parasta pysyä erillään. Hän oli ajatellut, ettei syntisellä +ihmisellä voi olla isänmaata täällä synnin maailmassa muuten kuin +synnissä ... ja että se estää ajattelemasta ja pyrkimästä siihen +oikeaan, ijäiseen isänmaahan. Joskus, kun oli puhuttu, että sosialistit +meinaavat saada ilmaiseksi maata, oli johtunut ajattelemaan talon +maitakin, että ne ovat isänmaata, koska ne ovat hänen isältään perityt. +Silloin oli mieli ollut raskas, että jos ne vääryydellä viedään, niin +mitä Jumala tarkoittaa sillä, että antaa pahain aikomusten menestyä? + +Ja kun hän meni äänestämäänkin vaaleissa, oli hänellä pääajatuksena +että pitää puolustaa lakeja ja estää maita joutumasta vihamiesten +käsiin. + +Mutta nyt oli hän ensin saanut käsiinsä poikansa Suomen Historian ja +sitte muutamia muita kirjoja. Hänelle oli avautunut aivan uusi maailma. + +-- Nyt minun pitää vain tulla tänne kouluun, niin kuin ruokailemaan. Ja +mun pitää lukea ja ajatella... Tämä on aivan kuin toista elämää, jota +minä nyt elän... + +Toinen mielenkiintoinen vaimo oli Eliaksen äiti. Hänet oli kouluun +kiinnittänyt poikansa. Tämä poika oli nyt asemamiesharjoittelijana +rautatiellä ja hänestä oli hyvin hyviä toiveita. Äiti oli hänen +puheittensa kautta tullut kiinnittäneeksi huomiota Kanteleiseen. Vaimo +oli hieman löyhämielinen. Hän oli poikansa puheista saanut sen +käsityksen, että tämän menestyksestä tuli olla kiitollinen yksinomaan +Kanteleiselle. Vaimon kiitollisuus oli niin syvä, että se puhkesi hyvin +usein julkisiin tunnustuksiin, jotka pyrkivät häiritsemään. Mutta hänen +vilpittömyytensä oli aivan liikuttava. + +Mikkosen emäntä tuli koululle usein hevosella ja ajoi lujasti mennen +tullen. Osa ihmisistä häntä pilkkasi, mutta toiset puolustelivat. +Puolustuksen perussyynä oli toisilla se, että Mikkosen navettahoito oli +kuuluisa. Vaikkakin isäntä sitä harrasti, johti ja teki emäntä siellä +nuoremman polven kera työt. + +Heistä tämä antoi emännälle oikeuden hieman huvitella, istua tunnin +viikossa koululla ja ajaa välimatkan hyvällä hevosella. Mutta sitten +oli naisia, jotka jo kehuivat hänen puheitaan ja ymmärtäväisyyttään. +Mikkosen emäntä saattoi sanoa sen, mitä hekin ajattelivat. Miehet +tällaisille puheille usein pyrkivät nauramaan. Heistä eivät naisten +ajatukset ja puheet kannattaneet ollenkaan kyytiä hyvällä hevosella. + +Mutta Mikkosen emäntä ajoi hyvällä hevosella. Ja kun toiset kylän akat +rupesivat pitämään häntä kuin johtajanaan, sattui joskus, että emännän +ajaessa kylän läpi joku isäntämies pysähtyi pihallaan, katsoi perään ja +ajatteli aivan nauramatta: Mikkosen emäntä. + +Ajatuksessa saattoi olla kateuden vivahdusta. + + + + +XVII. + + +Näin oli koulu vetänyt kyläkunnan huomion opetusasioihin. Miesten +muistot palasivat vuosia sitten vallinneeseen puhdetyöinnostukseen, +silloin kun seurahuone sai uuden sisustuksen. + +Elämä Kanteleisen ympärillä oli muodostunut sellaiseksi, että +kyläläisten tullessa hänen kanssaan puheisiin sukeusi keskustelu aina +itsestään kasvatusta, koulua, oppimista tai kyläkunnan elämänuudistusta +koskeviin kysymyksiin. + +Itsekin oli hän ajatellut tänä talvena yrittää käsityökursseja. Nyt, +kun miehet siitä ottivat puheeksi, olikin asia samalla ratkaistu. Se +sopikin mainiosti yhteen kansalaisopintosuunnitelman kanssa. Aijottiin +näet lukea jonkullainen maanviljelyskurssi. Agronomi Peltomies oli jo +muuttanut kylään, ja lukujen varsinainen johto tulisi hänelle. Mutta +kaikkia nuoria miehiä ei saisi mitenkään innostumaan lukuihin. Sitä +vastoin olisi monilla halua käsitöihin. + +Kun tämä asia tuli yleisen puheen aiheeksi, innostuttiin. Varsinkin +niistä, jotka aikoivat siirtolaisiksi Kettumaalle, ilmaisivat monet +haluavansa ottaa osaa. + +Samalla nostivat naiset kysymyksen omasta käsityöopetuksestaan. Niitä +oli hieman vaikeampi järjestää, joten ryhdyttiin neuvotteluihin +kiertävän neuvojan asettamisesta kylään muutamaksi viikoksi. + +Paljon kinaa herätti kysymys oliko miesten käsityökurssit järjestettävä +kansakoululle vai seurahuoneelle. Lopulta sai opettaja yksin ratkaista +asian, miten hänen mielestään parhaiten sopi. Ja kun ilmoittautui heti +20 osanottajaa, huomattiin koulun käsityösali pieneksi. Ne oli siis +järjestettävä seurahuoneelle. + +Kansalaisopintoja koskevat luennot ja keskustelut sitä vastoin +asetettiin kansakoululle. Niihin ilmottautui heti 25 osanottajaa, +joista 7 naisia. + +Käsityökursseilla oli johto tällä kertaa pääasiassa Koivusen Vihtorilla +ja Juho Takanperällä. Kanteleisen työ sitä vastoin kohdistui nyt +kouluun ja kansalaisopintoesitelmiin, kun johdon oli ottanut huolekseen +agronomi Peltomies. + +Nuorisoseurakin järjestettiin entistä voimakkaampaan työhön. Sille +tehtiin kokovuotinen työsuunnitelma ja sen toteuttamiseen käytiin +käsiksi. + +Toimeliaisuuden henki näytti alkavan pesiytyä tähän kylään. +Nuorisoseura alkoi toimia kilpaa näiden kurssien kanssa, omisti ja +sulatti niiden elähyttävästä vaikutuksesta itseensä. Nuori väki, joka +jo kansakoulussa imi itseensä valistusikävän, toimi valistustyössä kuin +siihen opetettuna. Valistustajunta oli selvinnyt. Juopottelu oli +nuorten keskuudesta maanpakoon ajettu. Elämän nousu oli tullut +ihanteeksi. Joskin monet horjuivat, ei kukaan rohjennut horjumisista ja +lankeemuksista ylpeillä. Nuoret olivat löytäneet kotikylän elämässä +yhtäkkiä viihtymyksen aarteen. Ilo lähti siitä tunnosta, että tämä +elämä tarjosi niin paljo tekemisen arvoista työtä ja samalla matkalla +viehätystä. Aivan kuin peite olisi vedetty syrjään! + +Nuorille miehille oli vanhemman väen herääminen avannut mahdollisuudet +toteuttaa toiveitaan. Nyt voitiin keskustella yhteisistä asioista +merkillisellä avomielisyydellä ja keskinäisellä ymmärtämyksellä. +Polvikuntien väliltä oli jotain haihtunut. Kumpaisillakin oli edistys +yhteisenä päämääränä ja keinoista oltiin yhtä mieltä: piti oppia ja +viitsiä. + +Nuorten oman tahdon voima kasvoi nopeasti. Se työnsi koko +elämänvoimalla juurensa isien ja äitien herääviin mielialoihin, imi +niistä rakkautta ja kotoista henkeä. Usko elämän menestykseen +Jokirannalla kehittyi ja kasvoi. Kyläsuo, Kettumaa, kansakoulu, +maatalousuudistukset, kansalaisopinnot, karjanhoitokysymykset, kanat, +kaniinit, mehiläiset, -- loppumaton sarja nostattavia toimia, +harrastuksia ja työmaita, joissa kyläkunnan kaikilla jäsenillä, +lapsista harmaapää-vanhuksiin asti oli itsetuntoa kohottava tehtävänsä. +Tämä kirjava sekamelska ei ollut enää hämärä, utuisten mielikuvien +kaaos, vaan kyläkunta-järjessä selvinnyt tosiasia, johon uskottiin. + +Kettumaan siirtolakaupat olivat valmiit. Ensimäiset rakensivat jo +asuntojaan. Useimmat maanmyöjät olivat myöskin määränneet saamilleen +rahoille reijän Kyläsuon ojitukseen ja kuokkuuseen. Keskellä talvea +luotiin useilla saroilla ojia. Toiset ryhtyivät saaduilla rahoillaan +ensin muita viljelyksiään uudistamaan. Tuntui tähän aikaan siltä, kuin +ei kukaan olisi ajatellut tehdä näistä rahoista lepääviä pankkipääomia. +Torpparitkin, saatuaan välikirjansa uusituiksi, alkoivat käydä +maanviljelykseen käsiksi tosi tarmolla. Kutka jäivät päivätyöansion +varaan, niillä oli pitkiksi ajoiksi ansiomahdollisuuksia tiedossa. + +Se oli voimakas talvi. Esim. nuorisoseuran kuukautiset keskustelut, +lausunto- ja lukuillat muuttuivat tilaisuuksiksi, jotka kiinnittivät jo +vanhainkin mieltä. Niissä luotiin mieliin elämänuskoa, muodosteltiin +elämänsuunnitelmia ja löydettiin tästä kaikesta monta syvän ilon ja +sisäisen riemun hetkeä. Yksinäisyyden ja orpouden tunne hävisi ja +yhteishenki valloitti uusia sydämiä. + +Olihan Jokirannan kylässä tietysti edelleenkin niitäkin jotka elivät +vanhassa ajassa, tämän innostuksen piirin ulkopuolella. Mutta he elivät +näihin aikoihin hyvin hiljaista ja huomaamatonta elämää, katsoen +viisaimmaksi kätkeä pelkonsa ja surunsa omiin sydämiinsä. + + + + +XVIII. + + +Talvi oli kulunut. Työkuume alkoi nousta kevään lähenemisen kera. +Muualtapäin alkoi jo kulkea työmiehiä kuulustellen oja-, kuokkuu-, tahi +muita maatöitä. Monet saivatkin. + +Maailmalla olleista kylän nuorista miehistä palaili kotiin yksi +toisensa jälkeen. Erkin Sameli oli tullut Amerikasta. Isäntä +suunnitteli luovuttaakseen toisen puolen taloaan Samelille. +Kevät-talvella oli Sameli ahkeraan lueskellut maatalouskurssikirjoja. +Myöskin oli saapunut Sepän Kustaa maailmankierroltaan, jossa hän oli +kokeillut teattereissa, yrittänyt maalarina, mutta epäonnistunut. +Kanteleinen sovitteli tämänkin pojan ja isän välejä, ja toiveita oli +että jyrkkä mies suostuisi antamaan anteeksi tuhlaajapojalleen. +Kanteleiselle oli Kustaa selittänyt alkaneensa epäillä, ettei hänen +"maanvihansa" ollutkaan ikuinen. + +Ainoa, joka tänä talvena oli mennyt pois kylästä, oli Kuhilasmäen +Mikko. Hän oli saanut lähikaupungissa renginpaikan, jota kotona +mainittiin makasiinipuukhollarin viraksi; se oli samaa, kuin olla +konttoristi. Hänen isänsä oli kylän vanhimpia ja omavaraisimpia +isäntiä. Poikansa menosta syytti hän kokonaisuudessaan nykyajan +sivistystä, erittäin kansakoulua ja nuorisoseuraa. Eikä uskonut, vaikka +kuka olisi mitä vastaan väittänyt. Ainakin hän itse mielestään oli +tehnyt poikansa hyväksi parhaansa, rikastunut ja pannut rahaa pankkiin. +Oli vahvasti vakuutettu siitä, että tulee se Mikko takaisinkin, kun +nälkiintyy. Sitte hän sanoo sille... + + * * * * * + +Läänin maanviljelysseura oli järjestänyt joukon matkarahoja +pienviljelijäin opintomatkaa varten Tanskaan. Jokirannastakin jotkut +hakivat näitä matkarahoja. Ja kun Jokirannan herääminen oli jo alkanut +kiinnittää erikoista huomiota kotikylän ulkopuolellakin, lankesi kylään +kaksi matkarahaa. Toisen sai Juho Takanperä, toisen Niilo Mikkonen. + +Myöskin Kanteleinen oli hakenut. Herätti suurta ihmettelyä, ettei +hänelle annettu. Kylässä oltiin aivan yksimielisiä siitä, että juuri +hänen olisi tullut päästä ennen muita matkaan. Maanviljelysseuran +puolelta pahoiteltiin sattumaa, mutta ohjelma ei ollut sallinut ottaa +huomioon koulunkäyneen virkamiehen hakemusta. + +Kanteleinen oli hämillään. Jo pari vuotta oli hän hautonut Ugglehultia +mielessään. Oli ollut aivan varma matkarahasta. Itse oli varannut +lisäksi muutamia satoja. Maankin oli hän ostanut, ajatellen käydä +Ugglehultista ja Rösiöltä oppimassa ensin ja sitte koettaa. Nyt oli +monivuotinen ajatus rauennut. Mieltä painosti. + +Mutta eräänä päivänä tuli hänen luokseen kylänmiesten +lähetystö: Pikku-Passi, Koivusen Vihtori ja vanhempi Mikkonen. +Pikku-Passi selitti, että kylänmiesten kesken oli saatu 800 +markkaa kokoon opettajan opintomatkaa varten. He tarjoovat +sen nyt siinä tarkoituksessa, että opettaja liittyisi Tanskan +matkueeseen ja palautuessaan pysähtyisi joksikin aikaa Rösiölle ja +Ugglehultiin kädestäpitäen seuraamaan elämää ja töitä niissä. +Pikku-Passi selitti, etteivät he ole tähän puuhaan ryhtyneet missään +hyväntekeväisyystarkoituksessa, vaan yksinomaan pitäen silmällä kylän +etua. He ajattelevat niin, että jos opettaja Kanteleinen saisi edes +jonkun verran varastaa niitä Ruotsin maataikurien taitoja ja panisi +niitä vaikutukseen täällä omalla tilallaan, niin tämä rahamäärä tulee +kasvamaan näin talletettuna paljon suuremman koron kuin säilyttämällä +sen minkälaiseen pankkiin tahansa. Hehän siitä kuitenkin nämä korot +saavat. Kun opettaja vaikuttaa muutenkin niin paljo kyläkunnan +nuorisoon, niin heidän täytyy pitää huolta siitä, että opettajan taito +ja mielipiteet kehittyvät yhä sellaiseen suuntaan kuin he toivovat ja +ettei opettaja pääse tyhjenemään. Tästä syystä ovat he hankkineet +rahoja opettajan matkaa varten. He nyt kysyvät, tahtooko opettaja ottaa +matkarahat vastaan ja lähteä? + +Miehet seisoivat opettajan huoneessa vastakkain hänen kanssaan. Asia +tuli aivan yllätyksenä Kanteleiselle. Pikku-Passin puhuessa kiisivät +vaihtelevat tunteet yli Kanteleisen kasvojen. Hänen oli nähtävästi +sangen vaikea hillitä tunteitaan. Viipyi kotvan, ennen kuin vastasi +katkonaisin sanoin: + +-- Tämä on minulle ... sellainen ... kunnia ... että... + +Hän hytkähti muutaman kerran voimakkaasti ja jatkoi vähän ajan +kuluttua: + +-- Minä koetan tehdä parhaani... Teidän suuria toiveitanne en voi +täyttää, mutta minä teen parhaani. + +Alkoi helpottaa. + +-- Muuta ei pyydetäkään, selitti Mikkonen, joka riensi ensimäisenä +puristamaan opettajan kättä. + +Opintomatkalle lähtijöitä oli Jokirannalla nyt siis kolme. Heidän +välilleen syntyi entistä läheisempi suhde. Juholla oli tärkeimpänä +järjestää urakkamiehilleen Kettumaassa sillä aikaa eräitä töitä. +Kanteleinen pani uudella tilallaan toimeen myöskin raivaustöitä. +Niilolla ei ollut näitä huolia, sillä hänellä ei ollut vielä omaa +taloutta. Mutta talonsa järjestelyjen ohella tutkivat miehet kaikin +kirjallisuutta, mikä selvitteli Tanskan ja Ruotsin pienviljelysoloja, +jotta olisi joku pohja, jolle sitte voisi helpommin havaintonsa +rakentaa. + + * * * * * + +On huhtikuun ilta. Mikkosen isäntä soittaa viulua. Kolme nuorinta lasta +häärii lattialla leikkipuuhissa. Emäntä vääntää kirnua. Ulkoa kuuluu +nuoren väen nauravia ääniä. + +Kaksi vuotta takaperin kaivoi Mikkonen viulunsa kymmenvuotisesta +kätköstään. Niilon viulunääni oli herättänyt rinnassa ikävän. Hän +puhdisti, liimasi, asetti kielet, laittoi jousen. Ja taas lauloi vanha +viulu! Mitä siitä pitivät muut, siitä ei väliä, mutta oma sielu +sävelten kera joutui ikään kuin keinuvaan tilaan... Aivan kuin olisi +ollut lapsuusaikaisessa keinussa... Vielä enemmänkin! Kun sävel soi yli +elämänhuolten ja pettymysten, ohi arkivastuksien ja vanhenemisen +pilvien, toi sieluun sunnuntaita, silloin sai se aina uuden +vaikutusmahdin. + +Sydämestään hän soittaa, tuo tummasilmäinen mies nytkin. Ja kirnunsa +takaa katsoo vaimo, kuultelee suu maireessa, katsoo vuorotellen +soittajaa ja lapsia. Huivi on valunut niskaan, rinnasta on röijy auki. +Punakoilla kasvoilla tihkuu hiki. + +Isä on lapsia usein soittonsa mukaan marssittanut. Yksi lapsista +huomauttaa: + +-- Mars, mars! + +Kaikki innostuvat, järjestyvät, pisimmästä lyhimpään, 7-, 5-, +2-vuotiaaseen. + +-- Mart, mart, hokii innokkaana pienin, äidin näköinen poika, ja +kihara, leikkaamaton pellavatukka häilähtelee. Poika sovittelee +töppösiä itsekseen sillä aikaa kuin isä etsii säveltä. + +Emäntä alottaa kirkkaalla äänellä: + +"Suomi armas synnyinmaamme" + +Isäntä yhtyy soittamaan. Lapset lähtevät marssimaan. Äiti laulaa. Isän +into nousee, jo kohoo istuviltaan seisoalleen, jalka polkee tahtia. +Lasten askel käy tasaisemmaksi. Äidin ääni soi heleänä yli +kirnunpauhun: + + "Taas kun uhkaa pilvi musta + Peittää meidän maat, + Mistä voimaa, uskallusta, + Suomalainen saat? + Luojaas luota, kuolon yöhön + Viel ei kansas jää; + Isäin lailla tartu työhön, + Nosta pystyyn pää! + Isäin lailla tartu työhön, + Nosta, nosta pystyyn pää!" + +Ovesta astuvat Kanteleinen ja Niilo, hiljaa, aivan kuin kehottaen: +jatkakaa! Mutta emäntä lopettaa. Isäntä vetelee jousellaan vielä, +hellittää kuitenkin kohta ja käy hymyillen tarjoomaan vieraalle kättä. + +Pieni, 2-vuotias Matti yksin tallustaa äskeisen tunnelman vallassa ja +laulaa: + +"-- notta, notta pyttyyn pää..." + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Uusi aika, by Santeri Alkio + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40258 *** |