Initial commit of ebook 79281 filesHEADmain

1 files changed, 7903 insertions, 0 deletions

diff --git a/79281-0.txt b/79281-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..74b0311
--- /dev/null
+++ b/79281-0.txt
@@ -0,0 +1,7903 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79281 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+HERRASPERHEISSÄ
+
+Palvelijattaren muistelmia
+
+
+Kirj.
+
+MATHILDA LJUNG-DAHL [Hilda Elisabet Hagman]
+
+
+
+Suom.
+
+Hellin Mustala
+
+
+
+
+
+Jyväskylässä,
+K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
+1916.
+
+
+
+
+SISÄLLYS
+
+Ensimäinen palveluspaikkani.
+Ompeluliikkeessä.
+Professori Wallenborgin perheessä.
+Korven kartanossa.
+Kotona Pohjanmaalla.
+Pietarissa.
+Vastanaineiden luona.
+Jälleen professori Wallenborgin perheessä.
+Omassa kodissa.
+
+
+
+
+Kun entiset palvelustoverit, ystävät ja tuttavat ovat kehoittaneet
+minua kirjoittamaan muistojani ja kokemuksiani niiden 25 vuoden ajalta,
+jotka olen palvellut eri perheissä, niin tahdon koettaa tehdä sen
+parhaan kykyni mukaan.
+
+Minulle tuottaisi suurta iloa, jos voisin saamieni kokemusten
+kautta antaa muutamia hyödyllisiä neuvoja niille nuorille tytöille,
+jotka tulevat kaupunkiin köyhistä, yksinkertaisista maalaiskodeista
+etsiäkseen palveluspaikkaa. — Palvelijattaren kohtalo ei ole aina
+niinkään helppo!
+
+Kun istuu kotituvassa maalla ja elää mitä vaatimattomimmissa oloissa
+taistellen toivottoman köyhyyden kanssa, kangastaa kaupunkilaiselämä
+niin valoisana, iloisena ja houkuttelevana. Sanomalehdet kuvailevat
+"yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista" ja sunnuntaisin keskustellaan
+kirkkomäellä matkoista suureen, avaraan maailmaan. Ennen kaikkeahan
+on ansaittava rahaa. Mutta ei kukaan ajattele, ollaanko kypsyneitä
+tehtäviin kaupungissa; luullaan osattavan mitä tahansa.
+
+Mitä kauniimmaksi elämä tuolla ulkona maailmalla loihditaan
+mielikuvituksessa, sitä ahtaammalta näyttävät koti ja kotipitäjä. Eihän
+saakaan ihmetellä, että nuoriso halajaa pois. Kotona niukoissa oloissa
+ei useinkaan ole tilaisuutta oppia mitään uutta senjälkeen, kun on
+lopettanut kansakoulukurssinsa, vaikkakin syvimmällä sielussa palaa
+epämääräinen kaipaus johonkin parempaan. Usein käy koti liian ahtaaksi
+suurelle lapsijoukolle eikä kotiseudulla aina saa edes jotenkuten
+kannattavaa työtä.
+
+Toisia kyllä ajaa maailmalle jonkinlainen seikkailuhalu — ja silloin
+käy harvoin hyvin. Mutta se, joka käy käsiksi velvollisuuksiinsa
+täydellä todella, joka tunnontarkasti täyttää tehtävänsä, saa kyllä
+palkkansa.
+
+Amerikasta tulevat sukulaisten kirjeet houkuttelevat osan nuorisoa
+sinne, toiset taas pitävät parempana etsiä leipänsä lähempänä
+kotiseutua. Pois, pois koettelemaan omia voimia ja näkemään enemmän
+maailmaa! Monille muodostuu matka maailmalle onnekkaaksi, toisille
+tulee siitä suuri pettymys juuri sen tähden, että he itse ovat niin
+vähän ajatelleet, mikä heitä siellä odottaa.
+
+Nuori tyttö ottaa paikan — ja ennenpitkää huomaa hän
+kykenemättömyytensä täyttämään emäntänsä yksinkertaisimpiakin
+vaatimuksia. Eikä sitä voi ihmetelläkään, sillä missäpä hän olisi
+saanut tarpeelliset alkutiedot palvellakseen kodissa, jossa vallitsevat
+hänelle aivan vieraat olot ja tavat. Mutta hän ei toki tahdo tunnustaa
+tietämättömyyttään — ei. "Minä muutan. Rouva on ilkeä. Rouva vaatii
+liian paljon. Minä tahdon enemmän vapautta" j.n.e.
+
+Rouva puolestaan antaa hänen mennä. — "Hän oli huolimaton, juoksi
+ulkona öisin eikä yleensä ollenkaan sopinut meidän taloomme", sanoo
+hän. Todistus muutamien kuukausien palveluksesta on noin — ei moittiva
+eikä kiittävä. Nuori tyttöparka, mitä hän oppii vaihtamalla alituisesti
+paikkaa? Ei mitään! Ja vaikeudet ja vastukset tekevät hänet usein
+katkeraksi.
+
+Kaikki eivät ole olleet niin onnellisia kuin minä, että ovat
+lähteneet hyvästä, joskin köyhästä kodista. Kokenut, hellä äiti
+on aikaisimmasta nuoruudestani asti opettanut minua rakastamaan
+järjestystä ja ahkeruutta, juurruttanut minuun velvollisuudentuntoa
+ja omantunnontarkkuutta. Niin — äitiä minun on kiittäminen siitä,
+että kaikki on käynyt niin hyvin, hän on minua opettanut pitämään
+Jumalaa aina silmäini edessä. Ja Jumala on auttanut minut monen raskaan
+ja vaikean hetken läpi. Hän on johtanut askeliani elämän koulussa.
+_Rukouksen voima on suuri!_
+
+Viisitoista vuotiaana joutui äitini yksinäiseksi palvelijaksi
+yksinkertaiseen, mutta erittäin kunnolliseen kotiin pikkukaupungissa.
+Se paikka hänellä oli 30 vuotta. Siinä oppi hän työteliään,
+säästäväisen ja hyvän emännän johdolla toimittamaan ne tehtävät,
+joita taloudessa tarvitaan. Ja kun hänen rakastamansa emäntä sairasti
+loppuikänsä vuoteenomana, sai äiti hoitaa kokonaan talouden perheen
+kolmen tyttären avustamana, kunnes nämä joutuivat naimisiin.
+
+"Minä olin onnellinen saadessani olla hyödyksi muille. Joka aamu nousin
+klo 5. Pukeuduttuani luin aamurukoukseni ja rupesin sitten iloisin,
+rohkein mielin päivän tehtäviä suorittamaan," oli äidin tapana kertoa.
+Hän otti osaa perheen iloihin ja suruihin, ja kun taloushuolet yhteen
+aikaan liiaksi painoivat hänen emäntäraukkaansa, pyysi äitini, että
+saisi palvella ilman palkkaa — niin, hän teki kaikki, minkä kykeni,
+helpottaakseen sairaan huolia. Jumala palkitsikin lämminsydämistä
+äitiäni.
+
+Emäntänsä kuoltua sai äitini odottamattaan periä pienen tuvan
+Pohjanmaalla. Sinne muuttikin hän ottaen mukaansa pienet säästönsä,
+ja siellä näki hän jälleen hänet, jota oli nuoruudessaan oppinut
+rakastamaan ja meni naimisiin hänen kanssaan. Siellä synnyin minä.
+
+Isäni, kunnon kirvesmies, kuoli kolmivuotisen avioliiton jälkeen ja
+äitini oli usein vaikeata tulla toimeen, mutta hänhän oli saanut
+pääoman kaikessa siinä, mitä oli oppinut pitkänä palvelusaikanaan,
+ja se oli hänelle nyt suureksi hyödyksi. Häissä ja hautajaisissa
+käytettiin häntä ruuanlaittajana. Niihin tilaisuuksiin sain minäkin
+tavallisesti seurata mukana. Ja ne olivat todellisia juhlahetkiä
+minulle, sillä meidät haettiin talon hienoimmilla ajoneuvoilla
+rikkaisiin talonpoikaistaloihin; vieläpä rovastinna, pastorin ja
+nimismiehen rouvatkin tahtoivat äitiä avustamaan hienoissa pidoissa.
+Usein viivyimme siten poissa useampia viikkoja. Aina löysi äiti siellä
+työtä minullekin. — Kun tulin vanhemmaksi, oli suurimpana ilonani saada
+olla apuna ruuanlaitossa hyvin varustetuissa keittiöissä.
+
+Kaikki ihailivat äidin hyvää järjestysaistia, mutta kyllä hän sitten
+pölyyttikin ja siisti kaikkialla, ennenkuin hän rupesi leipomaan
+tai keittämään. Siistiä ja puhdasta piti hänen ympärillään olla, ja
+parhaimpaan järjestykseen jätti hän jälestään keittiön, kellarin ja
+säiliöt.
+
+Kun olin täyttänyt 8 vuotta, kuoli ainoa tätini. Hän oli köyhä leski
+ja jätti jälkeensä Janne-nimisen pojan, joka oli vuotta vanhempi
+minua. Äitini otti hänet kasvatiksi, hän ei voinut sietää, että orpo
+poika raukka myytäisiin huutokaupalla joutuakseen kenties kokemaan
+sydämettömän isännän kovaa kohtelua.
+
+Jannesta sai äiti hyvän apulaisen. Minä taas sain leikkitoverin ja
+ystävän koko elinajakseni.
+
+Välistä meistä kyllä tuntui, että äiti oli liian kova meitä kohtaan,
+mutta että hän aina oli oikeudentuntoinen, se meidän täytyi tunnustaa.
+
+Molemmat siunaamme äidin muistoa kiitollisina kaikista hyvistä
+neuvoista ja opetuksista, mitä hän on antanut meille. Ilman niitä olisi
+meidän monasti ollut vaikeaa suoriutua kunnialla kaikesta, mikä meitä
+on kohdannut niillä tuntemattomilla teillä, joita on pitänyt vaeltaa.
+
+Elämä ei ole leikintekoa.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN PALVELUSPAIKKANI.
+
+
+Pääkaupungissa lokakuun 1 p. 1884.
+
+Kaivattu, hyvä äiti!
+
+Kiitos kirjeestäsi, jonka kirjeenkantaja toi minulle eilen — minä
+rupesin itkemään ilosta, kun minulla iltasella oli aikaa lukea se
+rauhassa. Vain yksi kuukausi on kulunut siitä, kun tulin tähän
+paikkaan, ja tiedätkö äiti, minusta tuntuu kuin siitä olisi jo vuosi,
+kun Janne ja minä tulimme Helsinkiin. Joka ilta itken minä ja minun on
+niin kovin ikävä. Sinun kirjeesi lohdutti minua, nyt koetan taas tehdä
+parhaani. Mutta tiedätkö äiti, täällä on kaikki niin epäsiistiä, ja
+joka nurkka oli niin likainen, kun minä tulin. Minun vuodevaatteeni
+pitäisi pestä, paikata hursti ja parsia peitto, mutta en uskalla
+sanoa mitään. Rouva oikein harmistui, tulipa melkein vihaiseksi,
+kun kysyin, enkö saisi kaksi lakanaa ja tyynynpäällisen. Hän sanoi,
+että palvelijattarilla on nykyaikaan niin suuret — tässä hän käytti
+vieraskielistä sanaa. Sänkyä minulla ei ole, vaan sängynpohja, joka
+nostetaan joka ilta etehisestä ja pannaan kahdelle tuolille. Keittiön
+uutimet pesin eräänä yönä, mutta en uskaltanut silittää niitä, ettei
+rouva sanoisi puita kuluvan. Herra on niin ystävällinen, mutta
+tiedätkö, luulen että hän maistelee — tuntuu siltä hänen tullessaan
+kotiin. Kuulen rouvan usein toruvan häntä. Anna on 5 vuotias, Kalle
+3 ja Pikkunen 1 vuotias. Minun täytyy sanoa sinulle äiti, että he
+käyvät aika repaleisesti puettuina. Kun saan aikaa, autan rouvaa
+ompelemaan heille vaatteita. Kysyt, saanko kylliksi ruokaa. Kyllä —
+rouva panee aina minulle lautaselle, sitten kuin herrasväki on syönyt.
+Leipää saan kyllä. Voita en ole maistanut tänne tultuani. Minä saan
+3 sokeripalaa, vehnäpullan ja kaksi kuppia kahvia päivässä. Janne on
+juoksupoikana suuressa liikkeessä. Kyllä vaan oli hyvä, että Leena-täti
+hankki meille paikat. Janne tuli sunnuntaina tervehtimään minua, mutta
+rouva sanoi, etten minä saa päästää "kavalierejä" luokseni. Hän kysyi
+kuinka vanha olen ja kun ilmoitin, että olen 16 vuotias, sanoi hän,
+ettei nuorten tyttöjen sovi istua poikien kanssa. Minä vastasin, että
+olemme serkuksia, ja että hän on kuin veli minulle. Rouva huudahti
+silloin oikein suuttuneena: "Aina puhuvat palvelijattaret serkuistaan!"
+Minä rupesin itkemään ja vakuutin etten valehdellut; juuri silloin
+kuohahti maito hellalle, ja rouva sanoi olevan parasta hoitaa vaan
+velvollisuutensa. Tiedätkö äiti, pyysin Jumalaa auttamaan minua — ei
+ole helppo palvella.
+
+
+
+Lokakuun 6 p.
+
+Pikkunen sairastui ja kuoli, ja herra sanoi, että se oli hyvä, niin
+ei tarvinnut kuulla hänen huutoaan. Rouva itki niin hirveästi,
+että minusta oli oikein vaikeata. Hän on ollut niin kiltti minulle
+ja sanonut, että minä laitan hyvää ruokaa ja että olen siistinyt
+niin huolellisesti hautajaisia varten. Pitoja meillä ei ollut
+hautajaispäivänä. Tervehdä kaikkia.
+
+Matilda.
+
+
+
+Helsinki marraskuun 15 p.
+
+Rakas, kaivattu äiti!
+
+Kiitos riveistäsi! Älä ole levoton, alkaa käydä paremmin jo, anna
+anteeksi että olen valittanut. Koetan parastani. Nyt lähetän sinulle
+postimerkkejä, että voit useammin kirjoittaa minulle etkä tarvitse
+tuhlata pikku varoistasi. Tiedätkö äiti, minun piti ottaa palkkani,
+6 mk, lokakuusta, kun aioin mennä kirkkoon eräänä sunnuntaina eikä
+minulla ollut mustaa huivia eikä käsineitä. Tulin niin iloiseksi, kun
+rouva sanoi, että saisin mennä. Täällä on suuri kirkko, jonne vie
+hyvin korkeat portaat. Sitä kutsutaan Nikolainkirkoksi. Minä menin
+Maijan kanssa, joka palvelee kerrosta ylempänä meitä eräässä rikkaassa,
+hienossa herrasperheessä. Maija on 23 vuotias ja käyttää hattua.
+Minulla on vielä 4 mk 80 p; ne olen piiloittanut pumpulisukkaan
+arkkuuni. Arkun avain on hyvässä tallessa tyhjässä kukka-astiassa
+ruokasäiliössä. Tiedätkö äiti, on niin sääli meidän rouvaamme, hän on
+kuitenkin oikein kiltti, kun olen oppinut enemmän tuntemaan häntä.
+Luulen että hän on tyytyväinen työhöni, koska ei ole käskenyt minua
+muuttamaan. Maija kertoi, että palvelustytöt ovat muuttaneet täältä
+joka kuukausi ja sanovat, etteivät he ole saaneet ruokaa, ja että rouva
+on juonitellut. Kyllä minä tulen kylläiseksi! Rouva parka, hänellä on
+kyllä ikävyyksiä herran tähden. Maija kertoi, että herrasväkeni on
+ollut rikas, mutta että herra on "rustaillut" ja vienyt parhaat tavarat
+"tamppiin", luulen että sillä tarkoitetaan panttilainastoa. Rouva
+ompelee niin kauniita pukuja. Maija on kertonut hänen olleen herrasväen
+ompelijattaren. Pikkusen kuoleman jälkeen on hän ruvennut käymään
+perheissä ompelemassa. Minä saan silloin hoitaa koko päivän yksinäni
+lapsia ja taloutta. Älä ole levoton, olen kyllä täsmällinen ja teen
+parhaani. Rouvalla on kotityötäkin ja ompelee hän öisin. Minä pyydän
+saada auttaa häntä. Hän ei tiedäkään, että pappilanväki on opettanut
+minua ompelemaan koneella. Herralla on toimi konttorissa, sanoi Maija.
+Usein ei hän tule kotiin edes öiksikään. Silloin näkyy aina rouvan
+silmistä, ettei hän ole nukkunut. Rouva parka! Ei, kyllä juopottelu
+on kauheaa. Joka päivä menen lasten kanssa vähäksi aikaa kävelemään.
+Pääkaupunki on sentään aika kaunis ja niin kauhean suuri, että täällä
+helposti eksyy. Eräänä päivänä tapasin Jannen; tulimme iloisiksi, kun
+saimme jutella. Jannella on kyllä hyvä paikka, mutta tädin mielestä hän
+on jo liian vanha ollakseen juoksupoikana. Täti aikoo hankkia Jannelle
+renginpaikan siinä hienossa, rikkaassa talossa, jossa hän itse on
+pesijättärenä. Kun rouva tuli kotiin, niin kerroin hänelle, että olin
+puhellut Jannen kanssa. Rouva sanoi, että sepä oli hauskaa — eikä ollut
+ollenkaan vihainen. Täti on lahjoittanut minulle mustan rintaneulan.
+Älä vain luule äiti, että tulen turhamaiseksi. Tervehdä kaikkia, Misseä
+ja Mustikkia myös — kirjoita pian
+
+Matildalle.
+
+
+
+Helsinki joulukuun 1 p. 1884.
+
+Hyvä ja kovin kaivattu äitini!
+
+Minun täytyy taas lähettää sinulle kirje, äiti rakas, että saat kuulla
+kuinka raskasta kiltin rouvani elämä on. Olemme itkeneet monta kertaa
+yhdessä, ja hän sanoo, että olen hänen ystävänsä. Mistä alkaisin —
+minulla on niin paljon kerrottavaa sinulle. Lapset ovat olleet sairaina
+kuumeessa, ja rouvalla on ollut niin paljon tilauksia, että hän on
+ommellut yöt läpeensä. Saan aina viedä kotiin valmiit ompelukset, ja
+tiedätkö äiti, saan silloin usein jotain hyvää tai lantin sieltä, minne
+menen. 1 mk 35 p olen koonnut, sen säästän joululahjaksi sinulle.
+Herra on ollut paljon ulkona öisin. Rouva on sekä torunut häntä että
+puhunut kauniisti, mutta aina hänellä on joku tekosyy livistää ulos ja
+sitten pysyy hän poissa. Välistä on hän niin vihainen, kun rouva pyytää
+häntä pysymään kotona, ettei hän edes syö päivällistä. Ei hän anna
+penniäkään talouteen ja kuitenkin on meidän elettävä, ja kaikki on niin
+kallista. Vuokra oli tänään maksettava, eikä rouvalla ollut niin paljoa
+kuin olisi tarvittu. Eräänä päivänä olin lappuineni panttilainastossa
+ja lunastin sieltä talvivaatteet; olin niin iloinen, kun lapset saivat
+lämpimät päällystakkinsa kotiin, yhtä iloinen kuin jos itse olisin
+saanut lahjan. No niin — herra on nyt ollut poissa 5 päivää ja 6 yötä.
+Täällä on niin surullista. Nyt saat sitten kuulla. Eilen soitettiin
+ovikelloa, rouva pyysi minua menemään aukaisemaan, ja ajatteles, Janne
+seisoi siellä! Pelkäsin niin, että rouva vihastuisi, kun Janne tuli,
+mutta tiedätkös, hän pyysi saada puhua rouvan kanssa, "herrasta",
+kuiskasi hän minulle. En ymmärtänyt mitään, en tiennyt, että herra oli
+konttoristina samassa liikkeessä, jossa Janne on juoksupoikana. Rouva
+tuli — minä menin lasten luo. Hän ja Janne puhuivat kauan etehisessä,
+sitten rouva huusi minua ja pyysi minua keittämään kahvia Jannelle.
+Ajatteles, kuinka kiltti hän oli! Hän oli niin kalpea kasvoiltaan kuin
+tämä paperi, mutta ei hän itkenyt. Kun Janne istui kanssani keittiössä,
+kertoi hän, että hänen päällikkönsä, niin nimitti hän isäntäänsä,
+oli pyytänyt häntä ilmoittamaan rouvalle, ettei herra ollut ollut
+konttorissa viime viikolla. Hän oli käskenyt kysymään, oliko herra
+sairas. Nyt oli Janne luvannut rouvalle etsiä herraa ravintoloista.
+Rouva sanoi perästäpäin, että hän on pitänyt paljon Jannesta, ja että
+hänen pitäisi usein tulla tervehtimään kasvattisisartaan. Iltapäivällä
+pyysi rouva minua menemään Hotelli Vilhelmsbadiin kysymään, onko Herra
+Konttoristi Grenlund, se on herran nimi, ollut siellä. Ja tiedätkö
+äiti, kun tulin sinne, nauroi eräs tarjoilija ja sanoi: "Kyllä hän,
+hittovieköön, ryypiskelee täällä velaksi muiden hyvien veljien kanssa
+kaiket yöt, mutta juomarahoja antaa hän runsaasti. Nyt nukkuu hän
+varmaan kohmeloaan jossakin." Enhän voinut kertoa kaikkea tätä rouva
+paralle. Kenties minun olisi pitänyt tehdä se? Sanoin vain, että
+herra oli ollut kyllä siellä muiden kanssa, mutta oli mennyt jo pois.
+Rouva otti hatun ja takin ylleen ja meni ulos. Tiedätkö, äiti, minä
+oikein suren. Miksi pitää ihmisen olla niin huono ja juoda. Hyi,
+niin kauheata! Kun rouva tuli kotiin, oli hän aivan itkettynyt. Ei
+rouva enkä minäkään koskenut ruokaan, vaikka olin keittänyt hyvää
+suurimovelliä. Rouva on sanonut, että saan ottaa padasta niin paljon
+ruokaa kuin tahdon, hän ei enää pane minulle lautaselle, kuten ennen.
+Seuraavana yönä emme saaneet ollenkaan unta. Rouva katseli vain
+ulos akkunasta. Kun kello oli 12, keitin minä kahvia ja tarjosin
+rouvalle. Olin ostanut omilla rahoillani leipää 25 p edestä. Olihan
+minun syntymäpäiväni. Rouva tuli oikein iloiseksi, puristi kättäni
+ja sanoi: "Sinäpä olet kiltti", ja minulle teki hyvää kuulla se. Klo
+7 heräsivät lapset, ja Kalle huusi: "Tänään tulee isä kotiin, minä
+tahdon parhaan mekkoni." — Rouva pyysi että antaisin hänen saada sen.
+Aamulla aikaisin soitettiin kiivaasti ovikelloa, minä aukaisin oven,
+ja siellä seisoivat Janne ja herra, joka näytti hyvin raihnaiselta.
+Janne auttoi hänet sisään. Sitten tuli rouva etehiseen. Ajattele äiti
+— hän ojensi molemmat kätensä herralle ja sanoi: "Tervetuloa kotiin!"
+Herra rupesi itkemään. "Astu sisään vaan", pyysi rouva. Kalle tuli
+juosten ja sanoi: "Miten hauskaa, Isä, nyt leikimme hevosta. "Rouva oli
+niin herttainen ja hyvä. — Hän ei ollenkaan torunut herraa; kyllä minä
+olisin hänelle antanut! Kun he olivat menneet vierashuoneeseen, tuli
+Janne keittiöön ja kertoi löytäneensä herran istumasta eräällä penkillä
+Kaisaniemessä, hän oli ilman takkia. Janne oli mennyt hänen luokseen,
+ottanut päällystakkinsa yltään ja pyytänyt hänen pukeutumaan siihen,
+"sitten tulee herra konttoristi kotiin rouvan ja lasten luo". Ensin ei
+hän tahtonut, mutta kuten tiedät äiti, on Janne aika järkähtämätön, kun
+hän tahtoo jotakin hyvää — ja herra nousi ja tuli kotiin.
+
+Rouva tuli pian keittiöön luoksemme, antoi minulle markan ja
+pyysi menemään lihan ostoon, niin laittaisimme kunnon aamiaisen
+ja keittäisimme hyvät kahvit. Janne juoksi ostamaan lihaa, minä
+panin perunat ja kahvin kiehumaan, ja sitten kattoi rouva sievästi
+vierashuoneen pöydän, "ja Jannen pitää myöskin istua herrasväen kanssa
+pöydässä", sanoi hän. Minä tarjoilin — ja siinäpä oli iloa! Rouva
+kiitti sitten Jannea tuhatkertaisesti ja kertoi, että herra nyt oli
+luvannut elää kunnollisesti. Kuinka voi rouva olla niin ystävällinen
+herralle? kysyin minä. — "Niin, näetkös lapsi", sanoi hän, "olin eilen
+kirkossa ja kuulin kuinka pappi saarnasi, että rakkaudella voi usein
+käännyttää langenneet ihmiset. Silloin pyysin Jumalaa antamaan minulle
+voimia, ja Hän onkin auttanut minua."
+
+Pahinta on, että herra on menettänyt paikkansa, kun hän on niin usein
+juopotellut ja laiminlyönyt velvollisuutensa. Rouva arvelee kuitenkin,
+että Jumalan tahto on, että herra jättää Helsingin ja huonot toverinsa,
+silloin voi hänestä ehken vielä tulla kunnon mies. Rouvalla on rikas
+lanko Kotkassa, ja sinne aikoo hän kirjoittaa ja pyytää paikkaa
+herralle. Janne tuumi, että herra on kelpo konttoristi, paras heidän
+liikkeessään, mutta "esimerkin vuoksi täytyy hänet eroittaa", oli
+päällikkö sanonut.
+
+Rouva ompelee koneella niin että paukkuu, ja herra leikkii lasten
+kanssa. On oikein hauskaa nähdä rouva iloisempana. Maijan mielestä on
+herra aika nauta, minusta hän on raukka. Maija käyttää karvalakkia ja
+näyttää niin hienolta. Tämän kirjeen lähetän Mäkelän Liinan muassa,
+jonka täti oli tavannut torilla eräänä päivänä. Vain yhden markan
+lähetän sinulle, äiti. Janne lähettää 5 markkaa. Hänellä on nyt 12 mk
+kuukaudessa. Jouluksi toimitamme sinulle käärön. Kuinka voit äiti? Me
+nukumme nyt hyvin öisin.
+
+Kirjoita pian iloiselle tyttärellesi
+
+Matildalle.
+
+
+
+Viimeinen kirje ennen joulua, joulukuun 18 p. 1884.
+
+Rakas äiti!
+
+Kiitos, rakas äiti, joulukirjeestä ja kääröstä! Käärön aukaisen
+jouluaattona, kun Janne tulee tänne. Rouva on pyytänyt hänet tänne, kun
+hän pääsee vapaaksi palveluksestaan. Jouluaattona hänellä lienee paljon
+hommaa kantaessaan kääröjä kotiin. Nyt tahdot varmaan tietää, millaista
+rouvamme elämä on, mutta ensiksi toivotan sinulle hyvää joulua.
+Ajatukset ovat tuvassamme. Olipa hauskaa, että rovastinna pyysi sinut
+pappilaan pyhiksi.
+
+Muistathan, että herra eroitettiin toimestaan. Heti vuokrasi rouva
+vierashuoneen pois, niin että meillä nyt on yksi huone ja keittiö.
+Vierashuoneessa asuu eräs vanha saksalainen rouva, jota minä palvelen.
+— Hän on kiltti ja opettaa minulle saksaa. Nyt naurat varmaan, äiti,
+ja ihmettelet, mitä minä teen saksankielen taidolla, mutta näetkös,
+hän ei osaa muuta kieltä. Hänen poikansa on soittoniekka ja asuu
+Helsingissä. Kyllä on hyvä osata kaikkea. Herra menee ulos joka päivä
+klo 7 — hänellä on uusi virka joulukuun loppuun saakka, silloin lähtee
+hän Kotkaan, jossa hän on saanut paikan rouvan langon luona. Rouva käy
+edelleen perheissä ompelemassa. Eilen pidin suursiivouksen herrasväen
+huoneessa. Maija auttoi minua nostamaan ulos huonekalut, ja saksalainen
+rouva piti lapset luonaan. Voit uskoa, että oli hauskaa pölyyttää
+ja siistiä. En unohtanut puhdistettuani seinät ja katon, pyyhkiä
+kostealla rievulla uuninpäällystän, kuten olet neuvonut. Maija antoi
+minulle kiillotuspulveria, niin että sain kiillottaa lukot ja uunin
+luukut. Akkunat pesin myöskin ja pölyytin uutimet. Kun eilen ei ollut
+kylmä, voin pudistella makuuvaatteetkin; mutta en uskaltanut pitää
+niitä kauan ulkona. Viimeiseksi pesin huonekalut puhtaalla vedellä ja
+kun oikein hankasin niitä kuivalla rievulla, tulivat ne kiiltäviksi.
+Saksalainen rouva on erittäin huolellinen, hänen mielestään kaikki
+tuli niin hienoksi. Tänään olen siistinyt keittiön, ja ajatteles että
+rouva on antanut minulle sängyn ja piirongin, ja nyt minulla on kaksi
+lakanaakin. Kyllä minulla on työtä, mutta hyvä on ollakseni. Maija
+piteli portaita, kun kiipesin pesemään hellan kupua. Säiliöt olen
+siistinyt ja pannut puhtaat paperit hyllyille. Lopuksi rouva kiitteli
+työtäni ja sanoi: "Kyllä näkyy, että Matildalla on huolellinen äiti."
+Näetkös nyt, äiti! Sinun ansiotasi on, että ollaan tyytyväisiä työhöni.
+Sain saksalaiselta rouvalta koreita tilkkuja ja olen öisin valvonut ja
+ommellut uudet vaatteet Annan nukille. Kallelle olen virkannut ohjakset
+langasta, jonka pappilan neiti kerran antoi minulle. Rouvalle olen
+virkannut patatilkut ja Maijalle neuloin käsineet. Saksalainen rouva
+saa neulotun pölyliinan, ja herra saa myös jotain pientä. Huomenna kun
+rouva on poissa, aion pestä ja silittää lasten parhaat esiliinat ja
+jonakin toisena päivänä leivon kakun, jonka opetit minulle.
+
+
+
+20 päivän iltana.
+
+Kuinka voit, rakas äiti? Kovin mielelläni olisin jouluaaton luonasi.
+Ajatuksissani olenkin siellä. Nyt olen siistinyt ja järjestänyt
+joka paikan, ja rouva on tyytyväinen tullessaan väsyneenä kotiin
+iltasin. Lapset ovat terveitä ja kilttejä. He saivat molemmat 1 markan
+joulurahoiksi herralta, ja sitten menin minä heidän kanssaan ostamaan
+joululahjoja. Herralle ostimme porokupin. Saksalaiselle rouvalle
+ostivat he pienen neulasäiliön ja rouvalle hienot kahvikupit. Kun 15
+penniä jäi jälelle, tahtoivat he ostaa minulle nuppineuloja. Herra
+matkustaa kolmantena joulupäivänä. Rouva jää toistaiseksi tänne,
+hänellä on nyt paljon työtä. Herra ei ole ollenkaan "rustaillut". Janne
+ja minä laitoimme kuntoon sinun joulukäärösi, ja nyt vie Janne sen
+postiin.
+
+Älä naura sille vähälle, minkä voin lähettää.
+
+Paljon terveisiä ja hyvää joulua ja kiitos, kiitos kaikesta!
+
+Uskollinen Matildasi.
+
+Rouva on koroittanut palkkani 8 markkaan kuukaudessa.
+
+
+
+Uudenvuodenpäivänä 1885.
+
+Rakas, kaivattu äiti!
+
+Hyvää uutta vuotta ja kiitos minulle lähettämistäsi joululahjoista!
+Sukat ovat lämpimät ja käsineet ovat niin hienot. Ne minulla oli
+kädessäni jouluaamuna kirkossa. Janne tuli niin iloiseksi käsineistä
+ja kaulahuivistaan. Kiitos kaikesta! Jouluaatoksi olivat herra
+ja rouva koristaneet sievän joulukuusen. Meillä oli 15 kynttilää
+kuusessa ja 2 kynttilää paloi keittiössä kaappini päällä. Herra ja
+rouva antoivat minulle puserokankaan ja kriminnahkalakin. Ajatteles,
+että minulla on lakki! Arveletko äiti, että se on turhuutta? Janne
+antoi minulle keittiöesiliinan ja täti rukouskirjan. Saksalaiselta
+rouvalta sain valkoisen kauluksen, ja se näyttää niin hienolta.
+Ajattelepas kuinka monta joululahjaa! Maija heitti keittiön ovesta
+käärön ja siinä oli postipaperia ja kuoria — sellaisia kuin nyt lähetän
+sinulle. Jouluaattona joimme teetä minun leipomani kakun kera, se
+onnistui oikein hyvin. Myöhemmin illalla tuli kaksi tähtipoikaa, ja
+ne lauloivat "Betlehemin tähdestä". Herra antoi heille jonkun pennin.
+Lapset olivat hyvin iloisia. Anna sai uuden puvun ja Kalle hevosen.
+Kello 9 söimme illallisen ja rouva sanoi, että olin keittänyt hyvin
+lipeäkalan ja puuron. Torttuja oli herra ostanut. Kyllä se oli iloinen
+jouluaatto, ja lopuksi huusi rouva minut ja Jannen saliin ja luki
+meille joulurukouksen. Se oli kauneinta kaikesta! Joulupäivänä olimme
+kaikki kirkossa. Toisena joulupäivänä olimme Janne ja minä tädin
+luona, hän tarjosi meille vehnäskahvit. Janne muuttaa maaliskuun 1
+p. hienoon taloon, samaan jossa täti pesee pyykkiä. Hän tulee sinne
+rengiksi, hakkaa puut, kantaa ne sisälle ja auttaa siellä, täällä;
+välistä pitää hänen olla ajajanakin, kun ei vanha kuski enää jaksa
+paljoa. Täti sanoo, että se on kaupungin hienoimpia taloja. Ajatteles,
+miten hyvä Jannen tulee olla ja 18 mk kuussa! Uutena vuotena ottaa
+rouva ompelutytön, ja minäkin saan auttaa ompelemisessa, sanoi hän.
+Kyllä vaan pääkaupungissa oppii paljon. Erään tuttavankin olen
+saanut tässä talossa. Hänen nimensä on Roosa, ja hän palvelee erään
+suutarin perheessä. En tiedä miksi Maija aina puhuu pahaa Roosasta ja
+sanoo, että hän lentää ulkona liian paljon ja että hän panee rahansa
+koristeihin. Minusta hän on kiltti ja käy hienosti puettuna.
+
+Hyvästi äiti, voi hyvin. Minähän olen nyt 17 vuotias. Ajatteles miten
+vanha!
+
+Tyttäresi Matilda.
+
+Leivoin piparpähkinöitä uudenvuoden lahjaksi rouvalle, ne onnistuivat
+oikein hyvin. Jannelle annoin joululahjaksi 2 nenäliinaa.
+
+
+
+Helsinki toukok. 2 p. 1885.
+
+Kaivattu, pidetty äiti!
+
+Tuhansia kiitoksia kaikista rakkaista kirjeistä! Nyt olet, äiti kiltti,
+saanut niin monta postikorttia, että tahdon taas kerran lähettää
+sinulle pitkän kirjeen. Aika lentää! Rouva on taas ommellut vieraille
+monta, hienoa pukua. Mutta niinpä hän ansaitseekin hyvästi rahaa, ja
+sitä kyllä tarvitaan. Hän on tullut hyvin sairaalloiseksi, luulen että
+hän valvoo liiaksi öisin. Minä saan kyllä nukkua. Minä hoidan talouden
+ja lapset. Meillä on nyt neljä ompelutyttöä, mutta he eivät syö
+meillä, saavat vain aamupäiväkahvia k:lo 12 korvapuustin kera. Kolme
+tytöistä on oikein kilttiä ja hyvää, mutta rouva ei pidä neljännestä,
+hän valhettelee usein ja rouvan mielestä hän koreilee kauheasti. Hän
+kähertää hiuksiansa, ja hänellä on kukkia hatussa. Eilen oli meillä
+vapaapäivä kaikilla ja minulla oli oikein hauskaa. Rouva lahjoitti
+minulle vaalean huivin ja valkean, hienon esiliinan, ja minä sain mennä
+isäntäväkeni kanssa Kaisaniemeen k:lo 9. Et voi uskoa äiti, kuinka
+paljon siellä oli hienoa väkeä. Näin kolme rouvaa puvuissa, jotka me
+olimme ommelleet; ne olivat kaikkein hienoimmat. Ylioppilailla oli
+valkeat lakit, ja he lauloivat että kaikui, "katso kuinka suloisesti
+kevätpäivä hymyilee"! Eikö ollutkin kaunista? Me saimme paikan penkillä
+erään teurastajan vieressä, jonka rouva tuntee. Hän tarjosi meille
+kaikille simaa ja tippaleipiä, niin ystävällinen hän oli. Vaikka
+minulla oli huivi päässäni, sain kuitenkin istua herrasväkeni kanssa.
+Janne tuli meitä tervehtimään. Kyllä hän on sentään aika "tyylikäs".
+Hän on saanut isännältään, joka on kenraali, uudet siniset vaatteet,
+ja sitä paitsi oli hänellä hieno valkea olkihattu. Teurastaja sanoi
+Jannelle: "Teillä oli onni, herra Dahl, kun pääsitte rikkaaseen
+ja hienoon herrasperheesen. Se ostaa kaiken naudanlihan minulta,
+parasta laatua pitää aina olla, ja hyvän hinnan minä saan. Ei siinä
+kitsastella. Kenraalin rouva on ollut kaupungin kaikkein kauneimpia ja
+herttaisimpia tyttöjä. Ja kenraali on rehti ja oikeamielinen herra. Hän
+taitaa kyllä olla kiivas, mutta mitäpä se tekee. Vahinko vain, ettei
+heillä ole kuin yksi poika, sillä lurjuksia on kyllä tarpeeksi."
+
+Meidän rouvamme yskii kauheasti. Lääkäri sanoo, että hänen pitäisi
+joutua pois Helsingistä. Rouva ehken jättää koko ompeluliikkeen ja
+muuttaa Kotkaan. Nyt herran käy hyvin — hänellä on palkkaa 200 mk
+kuukaudessa ja hän lähettää 100 mk kuukaudessa rouvalle. Herra on
+tullut uskovaiseksi. Rouva ei ota minua mukaansa Kotkaan; kun hän ei
+enää saa ommella, aikoo hän itse hoitaa talouden. Kahtena kuukautena
+on minulla ollut 9 mk palkkaa ja syksystä lähtien olen säästänyt 7
+mk 15 p säästölaatikkoon, jonka annoit minulle joululahjaksi. Olen
+antanut säästölaatikon avaimen Jannelle säilytettäväksi, siten en
+joudu kiusaukseen ottaa sieltä, mutta kirjoitan muistiin joka pennin,
+minkä panen sinne. Roosa istuu joka päivä meidän keittiössämme. Meidän
+rouvamme ei voi käsittää, kuinka hänellä aina on niin hyvää aikaa,
+mutta minulla on tapana sanoa, että kun suutari ja hänen vaimonsa
+ovat puodissa, eivät he tiedä, mitä Roosa tekee. Astioiden antaa hän
+usein olla pesemättä iltaan asti, ja kyllä hänellä on aika likaista
+keittiössään. Maija kutsuu häntä hutilus-Roosaksi. Mutta kukaan ei ole
+opettanut Roosaa huolelliseksi. Kirjoita pian rakas, hyvä äiti, voi
+hyvin
+
+Tyttäresi Matilda.
+
+
+
+Pääkaupungissa heinäk. 10 p. 1885.
+
+Rakas äiti!
+
+Anna anteeksi, etten ole tarttunut kynään ja kirjoittanut sinulle
+viiteen viikkoon, mutta tiedätkö, olen ollut kuin myllyssä. Kiitos
+viime kirjeestäsi! Itkin oikein, kun kirjoitit, että sinulla on
+luuvaloa jaloissasi. Janne arveli, että tupa on varmaan ollut
+vetoinen, ja että se pitäisi laudoittaa talveksi. Lähetän sinulle
+luuvalovoidetta. Sen olen saanut matami Ström'iltä, jonka luona asun.
+Hiero sitä ihoon ensin ja kääri sitten villaista säären ympärille.
+Voithan repiä minun vanhan villaisen suojahuivini, olen saanut uuden
+rouva Grenlundilta.
+
+Tuntui niin raskaalta sanoa jäähyväiset Grenlundin herrasväelle,
+itkimme kaikkityyni. Kun juna lähti liikkeelle, ja minä palasin tyhjään
+kotiin tehdäkseni viimeisen siivoukseni, tunsin itseni linnuksi, joka
+on pudonnut pesästään. Työ auttoi, voitin pian ensimäisen surun, mutta
+rouvaa ja lapsia en koskaan elämässäni unohda. Rouva antoi minulle
+niin hyvän todistuksen. Siinä sanotaan, että olen palvellut heitä
+uskollisesti, ollut rehellinen, siivo ja työteliäs, sekä että rouva
+voi hyvin suositella minua. Hän antoi minulle vielä todistuksen, että
+osaan ommella ja hankki minulle paikan eräässä suuressa, hienossa
+ompeluliikkeessä. Ompelen nyt siellä puvun liivejä, ja työ käy hyvin.
+Kaikki ovat minulle ystävällisiä ja hyviä. Kyllä siellä vallitsee
+ankara järjestys. Ompelutytöt eivät saa ollenkaan puhella ja nauraa
+työskennellessään. Roosa on myöskin siellä ja kaikki sanovat, että hän
+on ihastuttavan sievä ja hieno, mutta kukaan ei kuitenkaan pidä oikein
+hänestä. Hän tuli niin äkkiä pois suutarin perheestä, eikä ole koskaan
+näyttänyt minulle todistustaan, vaikka olen sitä pyytänyt. Rouva
+Grenlund oli kovin kiltti ja lahjoitti minulle paljon tavaroita; sain
+kesätakin, joka oli käynyt liian pieneksi hänelle ja sitäpaitsi sain
+kesähatun. Näetkös äiti, kaikki ompelutytöt käyvät pääkaupungissa hattu
+päässä. Älä pelkää, että minut valtaa turhamaisuuden henki! Sain vielä
+kaikenlaista pientä tavaraa, kukkalasin ja neulavadin. Lapset antoivat
+minulle valokuvansa. He näyttävät niin herttaisilta kesäpuvuissaan.
+Rouva auttoi minua leikkaamaan ja koettelemaan uuden pumpulipukuni.
+Kaikki kysyvät, mistä olen ostanut niin sievää kangasta ja voit uskoa,
+äiti, että oikein ylpeilen sanoessani, että oma äitini on kutonut
+kankaan ja lahjoittanut sen minulle. Roosa ja minä asumme nyt erään
+oikein kiltin ja siistin matamin luona, joka on Ström nimeltään. Hän
+käy pesemässä pyykkiä ja siivoamassa hienoissa herrasperheissä, hänellä
+on paljon työtä ja on usein poissa koko viikon. Meidän täytyy itsemme
+pitää huoneemme kunnossa, mutta Roosa ei viitsi siistiä, niin että
+minä saan luvan tehdä sen. Matami on aika ankara ja päättäväinen. Me
+maksamme huoneesta 1 mk viikossa vuokraa. Minulla on nyt palkkaa 6 mk
+viikossa. Me elämme enimmäkseen voileivällä ja maidolla, mutta usein
+pyytää ompeluneitimme minua jäämään päivälliselle. Silloin syön hänen
+pöydässään ja saan niin hirveän hyvää ruokaa. Se harmittaa aina Roosaa,
+hän on vähän kateellinen minulle. Kunhan Roosa oppii englantilaista
+laskostamista ja osaa neuloa harakanvarpaita, joita minä jo osaan, niin
+kutsutaan hänetkin varmaan neidin luo. Kyllä on tyhjää ja ikävää, kun
+kaikki tuttavat ovat poissa, Grenlundit Kotkassa, täti pesijättärenä
+Loviisan kylpylaitoksella ja Janne kenraalin herrasväen kanssa heidän
+maatilallaan lähellä Viipuria. Usein itken kaivatessani Teitä kaikkia.
+Ompeluliikkeessä on eräs kiltti tyttö, nimeltä Anna Riskanen. Hän asuu
+äidinäitinsä kanssa ja heidän luonaan olen usein. He ovat kyllä köyhiä,
+mutta heillä on puhdasta ja siistiä. Minulla on tapana mennä heidän
+kanssaan hartauskokouksiin, kun vaan joudan. Roosalla on niin monia
+miestuttavia ja hän pitää tanssista ja sirkuksessa käymisestä. Hän ei
+välitä ollenkaan Annasta.
+
+Ehkenpä sinäkin äiti voisit joskus muuttaa pääkaupunkiin, niin
+vuokraisimme yhteisen huoneen, kyllä se olisi minusta hauskaa. Huone
+maksaa täällä 8 à 10 mk kuukaudessa ilman huonekaluja. Muutamien
+kuukausien perästä saan suuremman palkan. Roosalla ei ole enää yhtä
+hienoja pitsinenäliinoja kuin silloin, kun hän palveli suutarilla.
+Luulen että hänellä oli tapana lainata rouvansa tavaroita mennessään
+tansseihin. Kerran hänellä oli kiiltonahkakengät solkineen, pelkään
+että ne olivat suutarin rouvan. Tiesiköhän rouva sen? Et saa kertoa
+tätä kellekään. Kirjoita pian omalle tyttärellesi
+
+Matildalle.
+
+
+
+Lyhyt kirje äidiltäni.
+
+Rakas, yksinäinen tyttäreni!
+
+Kyllä on hauskaa saada rivisi, mutta tiedätkö lapsi, minä olen levoton
+tähtesi, kun olet jäänyt niin ypö yksin. Suojelkoon Jumala sinua
+kaikista kiusauksista siellä suuressa kaupungissa! Mene usein Ström'in
+matamin kanssa kuulemaan Jumalan sanaa. Älä anna nuoren, kauniin Roosa
+ystäväsi houkutella itseäsi eksyttävälle merelle, siellä on moni nuori
+tyttö joutunut turmioon. Kyllä minä säilytän salaisuutesi, minkä
+Roosasta kirjoitit, mutta koeta varoittaa häntä. Ole usein Annan ja
+hänen isoäitinsä kanssa.
+
+Silmäni ovat nyt niin heikot, etten näe enempää kirjoittaa, "Jumala
+näkee minut, se olkoon voimasi kiusauksen hetkenä", luet siinä
+rukouskirjassa, jonka annoin sinulle, kun jätit kodin. Niin, hän näkee
+kaiken. Lue usein rukouskirjaa.
+
+Voi hyvin, toivoo äitisi.
+
+
+
+
+OMPELULIIKKEESSÄ.
+
+
+Vaikka jo oli heinäkuu käsissä, otti neiti Axén joka päivä
+vastaan uusia, hienoja hää- ja tanssiaispukutilauksia. Hänen
+liiketuttavapiirinsä ulottui ei ainoastaan omaan maahan, vaan hänen
+liikettään käyttivät Pietarin ja vieläpä Itämerenmaakuntienkin naiset,
+sitä pidettiinkin pääkaupunkimme hienoimpana. Varmaan oli niitäkin,
+jotka pitivät hänen laskujaan liian kalleina, kun hän otti 15 à 18 mk
+työpalkkaa hienosta seurustelupuvusta. Mutta ne, jotka kerran olivat
+oppineet tuntemaan hänet ja tottuneet hänen erinomaiseen pukukuosiinsa
+ja pienimpiä yksityiskohtia myöden huolellisesti suoritettuun työhönsä,
+tulivat aina uudelleen.
+
+Neiti Axén oli ollut pakoitettu lisäämään ompelutyttöjen lukua
+kymmenestä neljääntoista. Ja kuitenkin saimme usein valvoa myöhään
+yöhön saadaksemme tilaukset ajoissa valmiiksi. Koskaan ei liiketuttava
+tarvinnut odottaa turhaan. "Sanansapitäväisyyttä ja täsmällisyyttä
+ennenkaikkea liikeasioissa", oli neidillämme tapana sanoa. Ja yhtä
+täsmällinen kuin hän oli liiketuttujaan kohtaan, yhtä täsmällinen oli
+hän meihin työntekijöihin nähden, mutta kyllä hän vaatikin, että me
+suoritimme huolellisesti ja hyvin työmme. Sen koetimmekin tehdä, kun
+tiesimme, että meillä emännässämme oli äidillinen ystävä, joka tahtoi
+parastamme. Hän kohteli meitä aina mitä suurimmalla ystävällisyydellä
+ja meidän ilonamme oli työskennellä niin, että neiti oli tyytyväinen.
+
+Ainoa meistä ompelutytöistä, joka aika usein ansaitsi ojennusta
+välinpitämättömyydestä ja huolimattomuudesta työssään, oli Roosa. Monta
+kertaa ihailimme neiti Axén'in suurta kärsivällisyyttä ja suopeutta
+häntä kohtaan. Mutta Roosan olennossa oli jotain hyväntahtoista tai
+oikeammin mielistelevää, joka teki, että hän aina pääsi helposti
+pälkähästä; sanalla sanoen, ei voinut koskaan oikein suuttua häneen.
+
+K:lo 8 aamulla piti meidän istua työmme ääreen. K:lo 1/2 2 — k:lo 3 oli
+meillä päivällistunti, ja illalla k:lo 8 saimme mennä kotiin, kunhan
+ensin olimme järjestäneet ja siivonneet työhuoneen. Taitavimmilla
+meistä oli 1 mk 25 p päivältä ja ylitunneista aina joku penni. Neiti
+tarjosi meille joskus aamupäiväkahvit suuren korvapuustin kera, ja ne
+olivat meille todellisia juhlapäiviä.
+
+Usein tunsi suurta väsymystä varsinkin kesällä ja oli onnellinen,
+kun sai päivätyön päätyttyä mennä kotiin nukkumaan. Me ihmettelimme
+kovin, että Roosa harvoin seurasi meitä kotiin. Hän selitti tulevansa
+pirteämmäksi iltapuolella ja kehoitti meitä tekemään kävelymatkan hänen
+kanssaan Kaisaniemeen tai Kaivopuistoon, mutta siihen ei kellään meistä
+ollut halua.
+
+"Hyvästi sitten — voin kyllä mennä yksinkin. Aina minä arvokasta seuraa
+löydän. Minun täytyy saada ilmaa", — huudahti hän ja asettui johonkin
+porttikäytävään järjestääkseen hiuksiaan katsellen pieneen peiliin,
+jota hän aina kantoi hameensa taskussa.
+
+Lähenipä elokuun 1 päivä, jolloin neiti Axén matkustaisi Tukholmaan ja
+Berliniin syysostoksillensa. Meillä oli odotettavissa kolmen viikon
+loma. Kadehdittiin vähän niitä tovereita, jotka olivat olleet niin
+onnellisia, että sukulaiset tai ystävät olivat kutsuneet heidät maalle
+joksikin aikaa. Minä kuuluin niihin, joiden piti jäädä kaupunkiin.
+Mietiskelin kuinka oikein asettaisin oloni. Janne ja täti olivat
+poissa, tunsin itseni yksinäiseksi ja hyljätyksi. En voinut edes
+ajatellakaan matkustaa tervehtimään äitiä, siihen olivat säästöni liian
+pienet.
+
+Tulin sentähden hyvin iloiseksi, kun neiti Axén ehdotti minulle eräänä
+päivänä, että muuttaisin hänen äitinsä luokse loma-ajakseni.
+
+Hän sanoi olevansa levoton jättäessään vanhan äitinsä yksin siksi
+aikaa, kuin hän itse olisi ulkomailla, varsinkin, kun hän ei tiennyt,
+milloin heidän uskottu palvelijansa palaisi Räävelin matkaltaan.
+Vastasin luonnollisesti kiitollisena myöntävästi ja olin onnellinen
+saadessani jättää pienen, tukahuttavan huoneemme joksikin aikaa.
+Oikein minä nautin, kun liikuin rouva Axén'in siistissä kodissa,
+aurinkoisissa, kauniissa huoneissa.
+
+Vanha rouva oli saksalainen. Nuoruusvuosinaan oli hän tullut
+kotiopettajaksi erääseen perheeseen Vaasassa ja sitte mennyt naimisiin
+erään helsinkiläisen kauppiaan kanssa. Jäätyään leskeksi perusti hän
+ompeluliikkeen, jota hänen tyttärensä sitten jatkoi.
+
+Vanhan rouvan silmät olivat hyvin heikot. Ja kun hän oli sattumalta
+huomannut, että minä ymmärsin hieman saksaa, ehdotti hän, että lukisin
+hänelle ääneen saksalaisia sanomalehtiä. Aluksi oli se kyllä hieman
+vaikeata, mutta kun keksin silmäillä vähän etukäteen lehtiä, kävi
+lukeminen helpommin. Se oli minulle hyvää harjoitusta, ja ennen pitkää
+tunnusti rouva Axén, että olin edistynyt aika tavalla.
+
+Taloon kuului pieni puutarha, jossa meidän oli tapana istua. Siellä
+nautimme ateriammekin. Sain aina auttaa vanhaa rouvaa ruuanlaitossa,
+ja hän antoi minulle monta hyvää opetusta. Usein teimme pieniä
+kävelymatkoja. Milloin mentiin Kaivopuistoon, jossa kuunneltiin
+torvisoittoa, milloin Töölön puistoon. Oli niin hauskaa kuulla rouva
+Axénin kertovan vanhoista ajoista, jolloin ei Kaivopuisto eikä
+Töölökään olleet vielä suunniteltuja. Hän oli usein nähnyt erään vanhan
+kauppaneuvoksen istuvan siellä ulkona tuolilla ja kädellään osoittavan
+käytävien mutkia, työmiesten asetellessa merkkipaaluja maahan.
+
+Minusta olivat nuo kesäretkemme unohtumattoman hauskoja hetkiä.
+
+Välistä kävi Roosa tervehtimässä minua. Hän oli erikoisen hienosti
+puettu ja näytti sangen sievältä. Hän sanoi, että hänellä oli paikka
+Ullanlinnan kylpylässä kassanhoitajan apulaisena. Kerskuen kertoi hän,
+että "siellä ansaitsee rahoja".
+
+Eräänä päivänä menin tervehtimään matami Ström'iä ja sain silloin
+kuulla häneltä, että Roosa oli usein poissa kotoa öisin. Välistä
+makasi hän koko päivän, nousi illalla, pukeutui hienoksi ja meni ulos.
+Matami Ström oli tyytymätön häneen ja tuntui toivovan, että minä
+pian muuttaisin kotiin. Hän väitti, ettei Roosa uskaltaisi "lennellä
+ulkona", jos minä olisin kotona.
+
+Aika kului vain liian nopeasti. Äiti kirjoitti iloisia kirjeitä, hän
+oli levollinen ja tyytyväinen kun tiesi, että minulla oli hyvä olla
+kiltin rouva Axénin luona. Jannelta sain myös usein tietoja. Hänellä
+oli hauskaa kenraalin maatilalla eikä hän osannut kyllin ylistää hyvää
+paikkaansa.
+
+Kun vanha rouva ja minä istuimme eräänä iltapäivänä puutarhassa, tuli
+Roosa sinne aivan itkettyneenä. Hän kertoi kiihtyneenä, että kaikki
+olivat puolueellisia ja ilkeitä hänelle. Eukkojen juorujen tähden
+oli hän menettänyt toimensa ja oli nyt pakoitettu ottamaan astioiden
+pesijän paikan Kaivohuoneella voidakseen tulla toimeen, kunnes
+ompelutyö taas alkaisi.
+
+— Ei mikään tehtävä ole meille häpeäksi, kunhan vaan rehellisesti ja
+kunnollisesti ansaitsee leipänsä, — sanoi vanha rouva ystävällisesti
+kehoitti Roosaa tarkoin varomaan joutumasta huonoon seuraan. Sitten
+antoi rouva hänen ymmärtää, että olisi parempi, jos hän pukeutuisi
+yksinkertaisemmin ja säästäisi rahansa sensijaan, että panee ne
+turhanpäiväisiin koruihin.
+
+Roosa näytti oikein kiitolliselta vanhan rouvan ystävällisyydestä ja
+sanoi itkien:
+
+"Ei ole nuoren tytön niinkään helppoa olla heitettynä yksin mailmaan
+Kiitos kaikista hyvistä neuvoista!"
+
+Kun hän oli mennyt, sanoi vanha rouva: — Tuota kaunista tyttöä käy
+sääliksi. Olen vakuutettu, että hänessä on paljon hyvää. Meidän pitää
+koettaa johtaa hänet oikealle tielle. Olen iloinen, että hänellä
+on sinussa, Matilda, hyvä toveri.
+
+Neiti tuli kotiin ulkomaanmatkaltaan; ja minä sain muutamina päivinä
+auttaa häntä ottamaan esille kaiken hienouden, minkä hän oli tuonut
+muassaan. En koskaan ennen ollut nähnyt niin kauniita kankaita ja
+koristenauhoja.
+
+Kun sanoin jäähyväiset palatakseni matami Ström'in luo lahjoitti neiti
+minulle esiliinan ja kukkaron, jonka hän oli ostanut Berlinistä.
+Kaivaten jätin vanhan rouvan ja palasin vähän huolestuneena
+yksinkertaiseen synkkään huoneeseemme, huomasin hyvin huonosti
+hoidetuksi. — Ei ihmekään, koska matami Ström kertoi, ettei Roosa ollut
+viitsinyt siistiä sitä koko sinä aikana, jonka olin poissa.
+
+Hyvin kiihkeästi aloin pölyyttää ja pestä, ja kun Roosa tuli kotiin,
+näytti hän aivan hämmästyneeltä ja ihmetteli, että ikkunaruudut olivat
+niin tavattoman kirkkaat.
+
+Roosa meni aikaisin nukkumaan, ja minä rupesin järjestämään arkkuani.
+Kaipasin säästölaatikkoani. Otin jälleen kaikki esille, pudistin
+tarkoin jokaisen vaatekappaleen, etsin ja etsin, mutta säästölaatikkoa
+ei löytynyt. Tulin kertoneeksi siitä Roosalle. Hän syöksyi ylös
+sängystä ja huudahti kiivaasti:
+
+— Luuletko kenties, että minä olen varastanut säästölaatikkosi —
+ja niin juoksi hän vihoissaan keittiöön matami Ström'in luo ja
+kertoi kuinka "hävytön" minä olin, joka "epäilin hyvää ystävääni ja
+huonetoveriani".
+
+Matami tuli aivan kauhistuneena huoneeseemme ja auttoi minua
+tarkastamaan vielä kerran koko arkun sisällön — mutta turhaan. Kun
+emme löytäneet säästölaatikkoa, arveli matami, että ilmoittaisimme
+poliisille tapahtumasta. Roosa joutui aivan raivoihinsa ja huusi, ettei
+hän vaan aikonut antaa poliisin tulla huoneeseensa.
+
+Itkien rauhoitin häntä ja sanoin, että toivoin löytäväni
+säästölaatikkoni ilman poliisin apua, en voinut uskoa, että joku olisi
+sen varastanut — mutta sisimmässäni olin hyvin levoton. Matami Ström
+pudisti päätään ja näytti miettiväiseltä.
+
+Kun Roosa oli jälleen paneutunut maata, istuuduin kirjoittamaan pitkän
+kirjeen Jannelle ja kerroin hänelle tapahtuman, mutta pyysin, ettei hän
+puhuisi siitä kirjeissään äidille. Äiti parka vain surisi, että minun
+säästöni, jotka olivat tarkoitetut kotimatkaa varten Pohjanmaalle,
+olivat kadonneet käsittämättömällä tavalla.
+
+Muutamia päiviä senjälkeen sain Jannelta ystävällisen kirjeen. Hän
+sanoi ajattelevansa asiasta omalla tavallaan, ja oli varma, että se,
+joka oli säästölaatikkoni ottanut, saisi kyllä rangaistuksensa ja pyysi
+minua vain kärsivällisesti odottamaan aikaani. "Kaikki selviää kyllä
+kerran, ja silloin saat rahasi takaisin" — niin kirjoitti hyvä Janne.
+
+Hän pyysi etten surisi. Viipurista toisi hän minulle hienon
+säästölaatikon, jossa, olisi oikein hyvä lukko.
+
+Mutta en voinut karkoittaa tapahtumaa ajatuksistani. Makasin unettomana
+koko yön ja mietin saamatta selvyyttä asiaan.
+
+Seuraavana päivänä näytti Roosa hyvin levottomalta. Hän ei mennyt
+työhönsä — vaan piti parempana jäädä kotiin paikkaamaan vaatteitaan.
+Hän oli erikoisen palvelevainen ja ystävällinen matami Strömille ja
+minulle.
+
+Päivää ennen kuin ompeluliike avattiin, tahtoi Roosa välttämättömästi
+tarjota matamille ja minulle "hyvät aamupäiväkahvit". Hän antoi minulle
+1 mk ja pyysi minua olemaan hyvän ja juoksemaan leipuri Ekbergiin
+ostamaan "oikein hienoa kahvileipää". Matkalla leipuriin tapasin neiti
+Axén'in, joka kysyi, enkö tahtoisi syödä päivällistä hänen luonaan ja
+auttaa häntä sitten varastohuoneen järjestämisessä.
+
+Ostettuani leivän kiirehdin kotiin, jätin leipäpussini Roosalle ja
+sanoin, etten ehtinyt odottaa kahvia, vaan piti minun mennä neitimme
+luokse. Roosa tuli tyytymättömäksi ja vielä nolommaksi, kun matami
+Ström selitti, että hänenkin oli pakko mennä pois.
+
+Matami saattoi minua ja kertoi vapisevalla äänellä, että sillä aikaa
+kuin minä olin ollut poissa, oli Roosa tullut keittiöön ja sanonut,
+että hän oli löytänyt säästölaatikon tyhjänä uunista. Kuinka se oli
+sinne joutunut, ei hän tietysti tiennyt. Minä olin kuin halpaantunut,
+otaksuin että se oli keksitty juttu.
+
+— Joka elää, hän saa nähdä — sanoi matami. Mitä hän sillä tarkoitti, en
+ymmärtänyt.
+
+Roosa nukkui jo, kun tulin kotiin illalla. Tyhjä säästölaatikkoni oli
+pöydällä. Sanomatta sanaakaan käärin sen paperiin ja panin sen itkien
+arkkuuni.
+
+Sinä iltana ei kukaan olisi saanut minua sanomaan hyvää yötä
+huonetoverilleni.
+
+En saanut unen rahtuakaan silmiini. Päätäni särki ja koko ruumista
+poltti. Sydän löi niin, että se tahtoi haleta ja joka kerran, kun
+koetin nousta, tunsin kuinka minua pyörrytti. Roosa oli varmaan myöskin
+maannut hereillä, koska hän useita kertoja kysyi olinko sairas. Mitä
+vastasin, en tiedä, muistan vaan, että matami Ström ja Roosa hautoivat
+päätäni.
+
+Seuraavana aamuna en voinut nousta sängystä. Roosa meni yksin
+ompeluliikkeeseen. Myöhemmin sain tovereilta kuulla, että Roosa oli
+hyvin osaaottavasti kertonut heille säästölaatikkoasian ja kyynelsilmin
+sanonut, että makasin hirveän sairaana, aivan hourien.
+
+Vanha rouva kävi heti luonani. Matami Ström ja hän huolehtivat minusta
+kaikin puolin. Tuntui hyvältä olla ystävällisten ja hyvien ihmisten
+ympäröimänä.
+
+Samassa talossa kuin me, asui eräs vanha lääkäri. Matami Ström oli
+tuttu siinä perheessä ja oli kertonut lääkärin taloudenhoitajattarelle
+kuinka kovasti olin sairastunut. Kun lääkäri kuuli sen, tuli hän meille.
+Hän kysyi, oliko jokin aiheuttanut minulle mielenliikutusta, ja kun hän
+kuuli varkaudesta, oli hän vakuutettu, että unettomuus ja päänsärky
+johtuivat siitä. — Hän antoi minulle rauhoittavia lääkkeitä, ja parin
+päivän perästä tunnuin virkeämmältä.
+
+Vanha rouva toi minulle munia ja lihalientä, ja matami Ström hoiti
+minua mitä parhaiten.
+
+Kun Roosa tuli kotiin iltasin, oli hänellä aina jotain hyvää mukanaan.
+Hän kohteli minua oikein hellästi. Toverit lähettivät kukkia ja
+hajuvettä — kaikki olivat sydämellisen ystävällisiä ja hyviä.
+
+Minun tietämättäni oli Roosa kirjoittanut Jannelle ja kertonut
+sairaudestani. Hän lähetti heti vastauksen, kiittäen häntä
+ystävällisyydestään, kun oli ilmoittanut sairaudestani ja lähetti
+minulle 5 mk "vahvistaviin lääkkeisiin".
+
+En pitänyt oikein siitä, että Roosa oli kirjoittanut Jannelle ja minua
+harmitti, että Janne oli hänen kauttaan lähettänyt minulle rahoja.
+Niinpä kun Janne ja minä tapasimme toisemme syksyllä, annoin minä
+hänelle Roosan läsnäollessa takaisin 5 mk ja kiitin lainasta. Tahdoin
+näyttää Roosalle, etten ottanut Jannelta rahoja.
+
+Minua ilahdutti suuresti, että sain taas viikon kuluttua istua
+paikallani ompeluliikkeessä. Neiti ja toverit ottivat minut
+ystävällisesti vastaan, mutta kun he alkoivat puhua säästölaatikosta,
+pyysin, etteivät koskaan mainitseisi tuota ikävää tapausta, joka oli
+ollut syynä sairauteeni. Olin huomaavinani, että Roosa punastui ja
+näytti levottomalta, kun siitä puhuttiin, ja kyyneleet kimaltelivat
+hänen kauniissa silmissään. Vähitellen tulimme hän ja minä jälleen
+ystäviksi.
+
+Viikko toisensa jälkeen kului ahkerassa työssä. Harvoin oli minulla
+aikaa käydä Leena tätiä tervehtimässä ja Jannen olin tavannut vain pari
+kertaa senjälkeen, kuin hän oli palannut maalta. Hän oli tuonut minulle
+sievän säästölaatikon. Avainta ei hän minulle antanut, sen tahtoi
+hän itse säilyttää, mutta olin aika utelias tietämään, mikä siinä
+laatikossa kolisi.
+
+— Salaisuus, oli hän sanonut, ja siihen se jäi. Pitkän aikaa oli Roosa
+seurannut minua kotiin iltasin matami Ström'in suureksi iloksi, ja me
+olimme menneet aikaisin nukkumaan, mutta sitten heräsi hänessä taas
+halu mennä ulos tuttaviensa kanssa. Joka lauantai- ja sunnuntai-iltana
+tuli joku hänen miestuttavistaan hakemaan häntä, ja hän meni
+kaikenlaisiin huveihin.
+
+Yhä harvemmin tuli hän matamin ja minun kanssani kirkkoon. Hänellä
+oli aina jokin este, kun pyysin häntä tulemaan mukaamme. Eräs nuori
+nikkarinkisälli Löfberg ja maalari Karlsen kävivät useimmin Roosan
+luona. Joskus saivat he houkutelluksi minutkin mukaansa sirkukseen,
+mutta minä en erityisesti pitänyt sellaisista huvituksista. He tekivät
+tavallisesti pilaa minusta, kun tahdoin aina esityksen loputtua mennä
+kotiin, kun Roosa sitävastoin meni mielellään heidän kanssaan johonkin
+kahvilaan. Iloisena ja äänekkäänä tuli hän sitten kotiin yöllä kertoen
+kuinka hauskaa hänellä oli ollut "tyylikästen kavalieriensa" kanssa.
+
+Eräänä sunnuntaina toi Löfberg meille liput ruotsalaiseen teatteriin.
+Minä kiitin ja sanoin, että olin pyydetty tätini luo. Mutta kuinka
+nyt Roosa suunnittelikaan ja houkutteli minua käymään aikaisemmin
+iltapäivällä tädin luona ja tulemaan sieltä teatteriin k:lo 7 —
+myönnyin ehdotukseen. Roosa oli saanut jonkinlaisen vallan minuun.
+Minä tunsin itseni aina aivan mitättömäksi, kun hän vakuutti minulle
+jotakin. En voinut koskaan oikein selvittää itselleni tuota tunnetta,
+mutta niin kävi tavallisesti, kuin hän määräsi.
+
+Leena tädin luona tapasin Jannen. Minä olin ottanut äidin viimeisen
+kirjeen mukaani ja luin sen heille. Se oli hyvä kirje. Äiti kertoi,
+että perunasato oli onnistunut oikein hyvin tänä vuonna — että hän
+oli häkilöinyt pellavan, ajatellut kehrätä sen ja kutoa siitä sitten
+palttinaa Jannelle ja minulle. Kaihomielin tunnusti hän meille, että
+hän nyt syksytalvella, kun alkoi tulla pitkät, pimeät illat, kaipasi
+meitä enemmän kuin koskaan ennen. Hän ikävöi päivää, jolloin molemmat
+tulisimme häntä tervehtimään. — Kyllä on onnellista omata hyvä äiti,
+joka muistaa, sanoi täti.
+
+— Niin, parempi kuin hyvä, se sitten on varma — vastasi Janne. — Sitten
+kun kadotin omani, on täti aina ollut minulle toisena äitinä. Jospa
+vain voisin tulevaisuudessa tehdä jotakin hänen hyväkseen.
+
+Istuin kuin neuloilla. Kello oli jo lyönyt 1/2 7. Nousin äkkiä ja
+sanoin, että minun pitää mennä. Kun Janne halusi saattaa minua, pyysin
+häntä jäämään tädin luo ja välttääkseni hänen seuraansa sanoin, että
+minun oli mentävä tervehtimään erästä toveriani. En uskaltanut puhua
+siitä, että aioin ensi kertaa teatteriin, täti olisi varmaan paheksunut
+sitä.
+
+Ruotsalaisen teatterin luona tapasin Löfbergin ja Roosan. Menimme
+kolmannelle riville, jossa meillä oli paikkamme.
+
+Kaikki oli minulle uutta. Ihailin kaunista salia ja hienoja naisia, —
+ja siellä täällä näin puvun, jonka me olimme ommelleet.
+
+Kun esirippu nousi, hämmästyin kovasti. Mitään niin ihmeellistä en
+ollut koskaan voinut ajatellakaan. Näyteltiin "Kesäyön unelmaa". Roosa
+nauroi ja sanoi minun näyttävän tyhmistyneeltä.
+
+Löfberg saattoi meidät kotiin. Portilla kiitin häntä ja sanoin, että
+oli ollut oikein hauska ilta.
+
+— Se ilahduttaa minua, menemme taas pian katsomaan jotakin toista
+kappaletta — arveli hän.
+
+Ja ajattelematta lähemmin, mitä vastasin, huudahdin iloisesti — kiitos,
+tulen mielelläni mukaan!
+
+— Kas niin pitää sanoa, — niin, kyllä joskus pitää huvitella — arveli
+Roosa.
+
+Matami Ström'ille emme uskaltaneet puhua, missä olimme olleet, hän kun
+piti teatteria "synnin pesänä".
+
+Kerran olin Roosan kanssa tanssiaisissa Ylioppilastalolla. Oli kyllä
+hauskaa kuunnella laulua ja soittoa, mutta kun tanssi alkoi, tunsin
+itseni niin kömpelöksi ja yksinkertaiseksi, että hiivin pois. Vanha,
+musta pukuni ei sopinut yhteen muiden tyttöjen vaaleiden pukujen
+kanssa. Roosa oli kyllä tahtonut, että olisin lainannut hänen parhaan
+pukunsa, mutta sitä en halunnut. Itse oli hän puettu vaaleansiniseen ja
+oli pannut kukkia hiuksiinsa.
+
+Kuinka Roosan rahat riittivät niin moniin eri pukuihin, en voinut
+ymmärtää. Minun palkkani riitti tuskin välttämättömimpään.
+
+— Juutalaisten narinkasta saa ostaa huokealla — oli hänellä tapana
+sanoa. Varmaan pitäisi minunkin mennä jonakin päivänä narinkkaan ja
+hankkia hienoja vaatteita, ajattelin usein, mutta en tullut koskaan
+menneeksi sinne, vaikka Roosa oli saanut minut houkutelluksi huvitusten
+pyörteisiin.
+
+Viime aikoina en ollut tuntenut itseäni oikein terveeksi. Minulla ei
+ollut ruokahalua ja olin usein väsynyt. Unettomuus oli taas alkanut
+vaivata ja tulin kärtyiseksi. Se johtui varmaan rasittavasta elämästä,
+jota vietimme. Koko päivät työssä ja yöt ulkona. — Ei, ajan pitkään ei
+voinut jatkua näin. Minullahan ei ollut edes aikaa kirjoittaa äidille,
+niin oli aikani vähissä.
+
+Kun eräänä aamuna kohtasin odottamatta Leena tätini ja olin hänen
+mielestään laihtunut ja näytin kalpealta, ja hän kysyi olinko sairas,
+harmitti se minua niin, että vastasin hänelle äreästi:
+
+— Vähemmästäkin tässä laihtuu ja kalpenee. Kyllä liika työ kuluttaa
+totisesti — ja menin tieheni sanomatta hänelle edes hyvästiä.
+
+Matami Ström, joka luultavasti myöskin arveli, että näytin riutuneelta,
+tarjoutui keittämään meille päivällisen, kunhan vain hankkisimme
+kotiin, mitä halusimme. Hän sanoi ettei ollut nuorille tytöille
+terveellistä elää vain voileivällä ja kahvilla.
+
+— Tulee liian kalliiksi kustantaa itselleen kunnon päivällinen, kellä
+siihen on varaa? Ei minulla ainakaan — vastasi Roosa kiivaasti.
+
+— Niin, niin, vaatteet ja huvitukset maksavat — sanoi matami ja iski
+silmää minulle.
+
+— Eikä kuulu kehenkään, mihin omat rahamme panemme. Itsehän ne
+ansaitsemme — tiuskasi Roosa, kääntyi kantapäillään, meni huoneeseemme
+ja paukahutti oven kiinni.
+
+— No, no, ei niin kiivaasti, minäkin olen ollut nuori ja tiedän, että
+silloin pidetään huvittelemisesta — sanoi matami oikein äidillisesti.
+
+Katkerasti kaduin epäystävällisyyttäni häntä kohtaan, joka aina oli
+ollut hyvä minulle ja niin hellästi hoitanut minua sairastaessani. Kun
+pyysin häneltä anteeksi, syleili hän minua sanoen:
+
+— Nuoret erehtyvät välistä. Me vanhat olemme koetelleet elämää ja
+tarkoitamme teille niin hyvää!
+
+Halveksivasti ja niskojaan heitellen sanoi Roosa kuultuaan, että matami
+oli antanut minulle anteeksi:
+
+— Ei voi tulla kysymykseenkään, että pyytäisin anteeksi, kun en ole
+rikkonut. Mitä itse ansaitsen, on minun ja siinä piste.
+
+Seuraavana päivänä ostin kaurasuurimoita ja maitoa ja pyysin matami
+Ström'iä olemaan hyvä ja keittämään minulle velliä päivälliseksi.
+Ja lämmin ruoka maistui oikein hyvältä, kun tulin kotiin. Tarjosin
+annoksen Roosallekin, mutta hän oli nyreissään eikä sanonut koskaan
+syövänsä niin "halpaa ruokaa". Kolmena iltana oli Janne turhaan etsinyt
+minua. Leena täti oli myöskin ollut pari kertaa kyselemässä minua,
+mutta kun eivät löytäneet kotoa eikä neulomaliikkeestä, kirjoitti Janne
+minulle kortin, jossa pyysi minua tulemaan seuraavana sunnuntaina
+iltapäivällä Leena tädin luokse. Täti oli saanut kirjeen äidiltä ja
+tahtoi mielellään lukea sen meille.
+
+Kutsu tuli hyvin sopimattomasti, sillä Karlsen oli juuri siksi
+iltapäiväksi kutsunut meidät sirkukseen ja sieltä piti meidän mennä
+Löfbergin kanssa teatteriin. Mitä piti minun tehdä? Kun jälleen
+neuvottelin Roosan kanssa, huomasi hän parhaaksi, että menisin
+päivällisaikana tädin luokse ja sanoisin, että minun piti olla työssä
+liikkeessä iltapäivällä. Roosa selviytyi kaikissa olosuhteissa, hän
+keksi aina jonkun neuvon ja ajattelematta pitemmältä, kuinka väärin on
+narrata, menin Leena tädin luokse.
+
+Olin unohtanut, että oli tädin nimipäivä. Minua oikein harmitti,
+ettei Janne ollut voinut kirjoittaa ja muistuttaa minua siitä. Kuinka
+häpesinkään, kun täti näytti minulle kauniin esiliinan, jonka Janne oli
+antanut hänelle. Päässäni pyöri, en voinut enää selvittää ajatuksiani
+ja hallita itseäni. Muu täytti mieleni niin, että unohdin lähimmät
+velvollisuuteni. Pienimmästäkin asiasta saatoin kiivastua ja suuttua.
+Niinpä nytkin. Kun täti luki äidin kirjeen, ja äiti siinä ihmetteli,
+miksi kirjoitin hänelle niin harvoin ja kysyi olinko sairas, nousi veri
+päähäni, ja sanoin suuttuneella äänellä:
+
+— Eihän ole aikaa eikä varaa kirjoittaa usein. — Ja kun täti
+hyvää tarkoittaen ehdotti, että kaikki kolme kirjoittaisimme
+yhdessä kortin äidin syntymäpäiväksi, narrasin minä, että olin jo
+lähettänyt onnitteluni. Havaitsin kyllä, että täti oli huomannut
+minun valhetelleen ja olisi mielellään nuhdellut minua, mutta se jäi
+tekemättä.
+
+Juotuani kahvin sanoin jäähyväiset sangen kylmästi ojensi täti minulle
+kätensä kysymättä edes, miksi pidin niin kiirettä ja sanomatta kuten
+hänellä aina oli tapana: "tule pian jälleen".
+
+Minä kiiruhdin ulos, häpesin todellakin käytöstäni. Vaikka omantuntoni
+ääni kuiskasi, että olin ollut epärehellinen hyvää tätiäni kohtaan, en
+kuitenkaan kääntynyt takaisin pyytämään häneltä anteeksi.
+
+Kotimatkalla tapasin Jannen. Hän ihmetteli, että olin jo ollut tädin
+luona ja kysyi iloisesti, lähtisinkö hänen kanssaan sirkukseen.
+
+— Ei kiitoksia, minulla on muuta tehtävää — vastasin minä ja kiiruhdin
+pois. Kyllä Janne varmaan ihmetteli käytöstäni, se oli kaikkea muuta
+kuin ystävällistä.
+
+Roosa istui ja odotti jo kärsimättömänä minua. Lähdimme heti matkaan.
+Kadulla tapasimme "kavalierimme", jotka olivat tulleet kahdella
+hevosella hakemaan meitä.
+
+Sirkus oli täynnä väkeä. Soittokunta soitti, ja ohjelma oli juuri
+alkamaisillaan, kun Roosa töyttäsi minua kiivaasti kuiskaten:
+
+— Katsos kuka tulee! Herra Dahl uuden morsiamensa kanssa! Ja minä näin
+Jannen ja Anna Riskasen menevän vastakkaiselle puolelle.
+
+Silmissäni musteni ja sydämeeni pisti, ensikerran elämässäni kärsin
+mustasukkaisuuden tuskia. Nyt tunsin hämärästi, että Janne oli minulle
+enemmän kuin veli. Ja kun Roosa yhä edelleen tyrkki minua, ymmärsin
+että hän tahtoi kiusoitella ja huudahdin vihaisesti:
+
+— Anna minun olla rauhassa, Jannella ei ole morsianta — mutta minä
+salasin häneltä, että Janne oli pyytänyt minua mukaansa.
+
+Itku tahtoi kuitenkin nousta kurkkuuni. Hyvä että esitys alkoi, ja
+minun ajatukseni johtuivat muualle. Katseeni lensivät kuitenkin usein
+Janneen, joka iloisesti puhellen Annan kanssa, ei ollut huomaavinaan
+meitä.
+
+Olin hyvilläni kun ohjelma oli lopussa. Ulkona raittiissa ilmassa voin
+taas hengittää. Olin luullut tukehtuvani sisällä.
+
+Välinpitämättömänä, tunteettomana olentona seurasin heitä
+Arkadia-teatteriin. En nähnyt enkä kuullut, ajatukseni olivat muualla.
+
+— Onko hän usein noin tylsä ja ikävä — kuulin Karlsenin kysyvän
+Roosalta.
+
+Hänen vastauksensa jäi minulta kuulematta, sillä hän kuiskasi sen
+Karlsenin korvaan.
+
+Kun olimme vihdoin jotenkin myöhään illalla kotona, kiiruhdin minä
+sänkyyn ja vedin peiton pääni yli, etten kuulisi Roosan lörpötystä.
+Olin pahoillani, tunsin olevani pieni lammas, joka on eksynyt. En
+voinut edes rukoilla iltarukoustani — olin niin kaukana Jumalastani?
+
+Tunti toisensa jälkeen kului. Kun vihdoinkin nukuin, olin olevinani
+pimeässä metsässä. Etsin etsimistäni tietä, mutta — turhaan. Kuulin
+hirveitä, kummallisia ääniä. Pimeni yhä enemmän. Rupesin pelkäämän ja
+purskahdin itkuun. Joku lintu visersi, ja yht'äkkiä huomasin istuvani
+omassa pienessä kelkassani. Laskin korkeata, jäistä mäkeä alas. Ajoin
+äidin tuvan, kaivon ja navetan ohi, ja tuolla kaukana — kaukana näytti
+valkenevan. Siellä nousi aurinko, ja keskellä kirkkainta valoa istui
+äiti lukien kirjettä. Kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan. Ne
+kierivät minun luokseni asti ja sulattivat jään kelkkani ympäriltä.
+Aloin huutaa: "äiti, äiti, auta minua!" Äkkiä tuli pilkkopimeä, ja äiti
+katosi näkyvistäni.
+
+Heräsin siihen, että Roosa nipisti minua käsivarresta.
+
+— Mitä sinä siinä makaat ja huudat. Nouse jo, kello on 1/2 8 —, kuulin
+hänen huutavan vihaisesti.
+
+Sinä päivänä ostin kauniin maisemakortin, kirjoitin äidille vähän
+enemmän kuin pitkiin aikoihin ja mainitsin myöskin, etten ollut ollut
+oikein terve viime aikoina.
+
+Joulu läheni. Liikkeessämme oli kova kiire, ja ompelutyttöjen lukua
+lisättiin taas.
+
+Joka päivä kertoi Roosa minulle jotakin Annasta ja Jannesta. Hän sanoi
+olevansa varma, että he olivat "salakihloissa". Se teki minut kovin
+rauhattomaksi. Välttelin puhua kenenkään toverin kanssa ja menin
+tavallisesti yksin kotiin.
+
+Ärtyisyyteni eneni yhä ja usein purskahdin itkuun. Leena täti oli ollut
+eräänä päivänä luonamme ja pyytänyt matami Ström'in sanomaan minulle,
+että olin tervetullut hänen luokseen päivälliselle joulupäivänä.
+Jouluaatoksi oli täti pyydetty kenraalin perheeseen ja minut neiti
+Axén'in luokse. Matami Ström ja Roosa viettivät illan kotona kaikessa
+vaatimattomuudessaan; heillä ei ollut edes joulukuusta, eivätkä he
+kustantaneet itselleen mitään erikoista hyvää.
+
+Vasta kun istuin Axén'ien luona komean ja kauniin joulukuusen ääressä,
+jonka vanha rouva oli koristanut, tulin ajatelleeksi äitiä. Minä
+heräsin aivan kuin horroksesta, kun neiti Axén kysyi, mitä olin
+antanut äidilleni joululahjaksi. Olin kovin häpeissäni vastatessani
+viivytellen, ettei minulla ollut varaa lähettää hänelle mitään.
+
+— Pienimmästäkin ja vähäpätöisimmästäkin lahjasta on äiti kiitollinen,
+kun se tulee hänen lapseltaan. Joulukirjekin on jo sydämellisesti
+tervetullut — arveli vanha rouva.
+
+Minä punastuin, kun hän sanoi sen. Äitini ei ollut saanut riviäkään
+minulta täksi jouluillaksi. Kuinka hän surisikaan sitä!
+
+Kun näytin kotona matami Ström'ille ja Roosalle pukukankaan ja
+nenäliinat, jotka olin saanut Axén'eilta, rupesi Roosa itkemään ja
+sanoi:
+
+— Matilda on onnenlapsi. Hänellä on ystäviä, jotka häntä muistavat,
+toista on sellaisen vaivaistalon lapsen, kuin minä olen. Ei keltään
+riitä ajatustakaan hänen osakseen, ei edes jouluaattonakaan.
+
+Minun kävi häntä sääliksi. Ja ensi kerran kuulin nyt Roosan mainitsevan
+lapsuuttaan.
+
+Matami Ström antoi minulle paketin, jonka Janne oli jättänyt hänelle.
+Kun aukaisin sen, niin löysin siitä kauniin esiliinan.
+
+— Ihmettelenpä mitä hän antaa morsiamellensa, kun sinä saat häneltä
+noin kallisarvoisen joululahjan! Luultavasti saa hän kultakellon —
+sanoi Roosa halveksivasti.
+
+— Mitä se meitä liikuttaa — tiuskasin minä, sanoin hyvää yötä matamille
+ja paneuduin nukkumaan.
+
+Päästyäni sänkyyn muistelin kuinka erilainen tämä jouluaatto oli ollut
+kuin se, jonka vuosi sitten vietin herrasväki Grenlundin luona. Muistin
+kaikki ne pienet joululahjat, jotka kullekin annoin. Ja tänä vuonna —
+en ollut ajatellut ketään. En edes äitiä! Ja olin aivan laiminlyönyt
+muistaa kilttiä matamia. Olisinhan voinut ostaa hänelle vaikkapa
+muutamia joulutorttuja vain. Mitähän Janne ajatteli minusta, joka en
+ollut antanut hänelle mitään? Olikohan hän todellakin kihloissa Annan
+kanssa? Ehkenpä Anna oli ommellut jotain sievää hänelle! Viime vuonna
+minulla oli pienempi palkka ja olin kuitenkin kyennyt ostamaan muutamia
+joululahjoja valmistaakseni vähän iloa. Nyt ajattelin vain itseäni ja
+huvejani — — —; kaikista näistä surullisista ajatuksista huolimatta
+nukahdin lopulta.
+
+Seuraavana aamuna heräsin niin kovaan päänsärkyyn, etten voinut nousta.
+
+Kirkossa oli matami tavannut Leena tädin ja sanonut hänelle, että olin
+sairas, niin ettei hän odottaisi minua päivälliselle. Täti oli kysynyt
+huvittelinko paljon, mutta en saanut tietää, mitä matami vastasi.
+
+Joulupäivän oli Roosa poissa. Kun hän tuli kotiin, oli hän itkettynyt.
+
+Koko joulunpyhät istuimme enimmäkseen kotona. Me parsimme ja
+paikkasimme vaatteitamme, ja se oli kyllä tarpeen, sillä harvoin tuli
+ommelleeksi itselleen.
+
+Vasta uudenvuoden iltana menin tädin luo kiittääkseni kutsusta
+joulupäivälliselle. Hän tuntui jäykältä, pyysi minua tuskin istumaan
+eikä ollenkaan kysynyt kuinka voin. Hänen käytöksensä minua kohtaan ei
+muuttunut ystävällisemmäksi silloinkaan, kun Janne tuli sisään. Kun
+kiitin Jannea joululahjasta, sanoi hän katsellen minua surullisesti:
+
+— Et taida enää välittääkään minun lahjoistani, kun olet saanut niin
+monta uutta ja hienoa ystävää.
+
+— No sepä olisikin kaunista — huudahti täti. Sen sanon sinulle Matilda,
+vanhoihin uskollisiin ystäviin voi luottaa. Saat nähdä, että uudet
+ystävät katoavat yhtä pian, kuin ovat tulleetkin. Onkohan tuo kaunis
+Roosa oikein hyvää seuraa sinulle? Hänestä puhutaan niin paljon.
+
+Nyt kuohahti mieleni ja vastasin oikein nenäkkäästi:
+
+— Kyllä luulen, että hän on yhtä hyvä kuin Anna Riskanenkin. Miksi täti
+aina pyrkii riitelemään minun kanssani? Parasta on, että menen tieheni,
+niin saan olla rauhassa. Näenhän ettei kukaan enää välitä minusta — ja
+itkien jätin heidät.
+
+Kotona kerroin kaikki Roosalle ja hänen mielestään olin vastannut
+oikein.
+
+— Kyllä ovat hävyttömiä sinulle. Älä välitä siitä, mitä sanovat. Tuo
+Janne on oikea aasi ja entä tätisi sitten! Hyvä on, ettei ole ollenkaan
+sukulaisia. Silloin saa ainakin tehdä, mitä tahtoo — puheli Roosa
+asettaen samalla kahvipannun lieden hiilokselle.
+
+Kun menin nukkumaan, löysin teatterilipun pielukseltani. Karlsen ja
+Löfberg olivat kutsuneet meidät katsomaan uudenvuoden kuvaelmia.
+
+— Huomenna pidämme hauskaa ja tanssimme uuden vuoden alkamaan. Hyvää
+yötä, kiitos menneestä vuodesta! — mutisi Roosa haukotellen.
+
+Minä makasin kauan valveilla katuen kiivastumistani tädin luona. Miksi
+pitikään tuon Anna Riskasen tulla häiritsemään välejämme.
+
+Näin ajatellen lopetin vanhan vuoden.
+
+Uudenvuoden aamuna antoi matami minulle kirjeen. Se oli äidiltä.
+Omantunnon soimaamana ja hätäisenä aukaisin sen. Äiti kirjoitti:
+
+Rakas, kaivattu lapseni!
+
+Siunausrikasta, hyvää uutta vuotta toivotan sinulle! Kiitos
+tervetulleesta kortistasi! Minuun koski sanomattomasti kuulla, ettet
+ole terve. Pahat uneni ovat kyllä sanoneet, ettei kaikki ole niinkuin
+pitäisi. Siitä asti kun rupesit ompelijaksi, ei minulla ole ollut
+ensinkään rauhaa. Äidistäsi tuntui niin turvalliselta, kun hänen
+tytärellään oli hyvä palveluspaikka ja hyvä emäntä, joka huolehti
+hänestä. Niin monet kiusaukset kohtaavat nuoria siellä suuressa
+kaupungissa. Älä anna kauniin Roosan houkutella itseäsi öisille teille
+tai huonoon seuraan. Moni pursi on ajanut karille elämän virralla.
+
+Käy usein kirkossa ja hartauskokouksissa. Sellaisista paikoista saa
+voimaa sielullensa. Jumala lastani siunatkoon! Syksystä asti ovat
+silmäni olleet niin heikot, etten itse voi kirjoittaa. Pappilan neiti,
+joka välistä lukee minulle raamattua, on kirjoittanut tämän kirjeen.
+Hän lähettää sinulle paljon terveisiä.
+
+Älä aivan unohda vanhaa, levotonta
+
+Äitiäsi.
+
+Liikutettuna luin kirjeen kerran toisensa jälkeen. Äiti parka! Kuinka
+kaipasinkaan häntä. Kiltti äiti ei sanonut sanaakaan siitä, että olin
+unohtanut lähettää hänelle joululahjan. Tämä vaikeneminen oli paras
+todistus siitä, kuinka syvästi se oli surettanut häntä.
+
+Minä aloin itkeä katkerasti. Kun Roosa kuuli nyyhkytykseni, nousi hän
+äkkiä pystyyn sängyssään ja huusi:
+
+— Miksi sinä itkeä pillittelet? Kyllä voisit antaa minun nukkua
+rauhassa edes uudenvuoden aamuna. Mikä on hätänä? Vai kirje. Se on
+varmaan tuolta rakastettavalta Jannelta, joka ilmoittaa kihlauksestaan.
+Kyllä minä tiesin, että se koskisi sinuun. En minä sokea ole, olen
+kyllä nähnyt, että sinä häntä rakastat. Anna minulle kirje!
+
+— Ole hiljaa, ei se ole Jannelta, vaan äitiraukalta.
+
+— Vai niin, sepä muuttaa asian. "Hyvää uutta vuotta" Matilda,
+uskollinen ystäväni! Toivon sinulle sulhasen tänä vuonna. Anna minun
+nyt kaikessa rauhassa lukea kirjeesi.
+
+Ja ajattelemattomuudessani annoin hänelle äidin kirjeen. Sitä ei minun
+olisi pitänyt tehdä.
+
+Hyvin hitaasti luki hän sen ääneen läpi ja kun hän tuli "kauniiseen
+Roosaan", kurkisteli hän peiliin, joka riippui hänen sänkynsä
+yläpuolella ja kysyi ääneensä nauraen: "olenko sitten todellakin
+kaunis?"
+
+Ivallisen näköisenä ojensi hän kirjeen minulle sanoen:
+
+— Niin, äitien kirjeet voivat kyllä olla kauniita ja liikuttavia, niin
+että ne houkuttelevat oikein kyyneleitä silmiin. Mutta älä välitä
+kaikista heidän siveyssaarnoistaan. Sanopas minulle, mitä ymmärtää
+maalaismummo pääkaupungin elämästä! Minun äitini on ymmärtäväinen, hän
+kirjoittaisi toisella tavalla, usko se. Hän on kaupungin lapsi — "Elä
+elämäsi, niin kauan kuin olet nuori, ja katso, että ansaitset rahaa"
+— niin kuuluvat hänen neuvonsa. Kas niin — ja Roosa nousi seisomaan
+sängyssään ja alkoi kiiruusti pukeutua.
+
+— Onko sinulla äiti? Elääkö hän? — kysyin minä kovin hämmästyneenä.
+
+— No, älä nyt näytä noin hämmästyneeltä. Tottahan minullakin on ollut
+ilo syntyä ja kunnia tuntea äitini. — Hän on hieno, hän, — tiedä se
+— hän on linnan rouva — istuu turvassa lukkojen ja telkkien takana —
+nauroi Roosa hypähtäen sängystä. Hän aukaisi keittiön oven ja lisäsi:
+— Me olemme vapaaherrattaria tänään. Ström'in matamihan ei tule kotiin
+ennen kuin illalla. Nyt minä keitän kahvia. —
+
+Minä istuin kuin kivettyneenä. Roosa parka — kuinka onneton hän onkaan
+— ajatella, että äiti istuu vankilassa — niin kauhean surullista. Minua
+pöyristytti. Hyvin hellästi käärin äidin kirjeen kokoon, piilotin sen
+arkkuuni ja päätin vastata siihen niin pian kuin suinkin.
+
+Myöhemmin päivällä tuli Janne toivottamaan minulle "hyvää uutta
+vuotta". Tulin kovin iloiseksi nähdessäni hänet. Mutta puhe ei tahtonut
+oikein sujua. Oli kuin olisi ollut muuri välillämme. Lopuksi rupesi
+Janne vapaalla tavallaan kertomaan kuinka hauskasti joulua oli vietetty
+kenraalin herrasväen luona. Väki oli saanut "hienoja joululahjoja" ja
+runsaasti kestitystä.
+
+Toisena joulupäivänä oli kenraalilla ollut suuret tanssiaiset ja
+150 kutsuvierasta. Paitsi omaa palvelijaa Björkiä, oli heillä kaksi
+senaatin vahtimestaria auttamassa ja Jannekin oli saanut tarjoilla
+ensi kerran puettuna hännystakkiin, jonka kenraali oli antanut hänelle
+joululahjaksi.
+
+Janne uskoi, että Björk ennen pitkää saisi vahtimestarin toimen ja
+silloin arveli kenraali, että Janne voisi päästä hänen tilalleen
+miespalvelijaksi. "Se olisi hienoa", sanoi hän tyytyväisesti hymyillen.
+
+Siinä sitten istuimme ja juttelimme yhtä ja toista, ja kaikki oli hyvin
+kuten ennenkin välillämme, kunnes Roosa tuli ja sekoitti kaikki. Hän
+pisti päänsä kamarin ovesta — pää oli täynnä paperikähertimiä — ja
+sanoi:
+
+— Hyvää uutta vuotta, herra Dahl! saako kenties onnitella kihlauksen
+johdosta?
+
+— Kiitän uudenvuoden toivotuksesta! Roosa neiti. Minä toivon teille
+samoin hyvää uutta vuotta — sulhasineen — vastasi Janne kumartaen
+Roosalle.
+
+— Mitä sulhaseen tulee, niin sellainen minulla jo on! Kuinka voi
+morsiamenne Anna? — kysyi Roosa nauraen ja löi kamarin oven kiinni.
+
+Janne tuli aivan punaiseksi kasvoiltaan ja katsoi kysyvästi minuun.
+Minä istuin vaiti enkä saanut sanaakaan suustani.
+
+— Oletko kuullut mitään äidistä? — kysyi Janne hetkisen kuluttua.
+
+— En — vastasin nopeasti peläten, että hän mahdollisesti pyytäisi saada
+lukea kirjeen.
+
+— Äiti on heikko. Hän kaipaa sinulta kirjettä, ne ovat varmaan
+kadonneet postissa. Emmekö nyt voisi kirjoittaa hänelle — ehdotti Janne
+iloisesti.
+
+— Olen juuri tänään lähettänyt pitkän kirjeen hänelle — narrasin
+minä saadakseni hänet lähtemään tiehensä, niin että voisin pukeutua
+mennäkseni teatteriin.
+
+— Matilda, äiti on levoton sinun terveydestäsi. Hänen mielestään sinun
+pitäisi jättää ompeluliike ja ottaa palveluspaikka. Kun palvelee on
+elämä monessa suhteessa rauhallisempaa ja parempaa — tuumi Janne
+hyväntahtoisesti.
+
+Hänen ystävällisyytensä kiusoitti minua, ja sanoin kiivaasti:
+
+— Kuka sinut on lähettänyt tänne saarnaamaan minulle. Tiedän itse
+parhaiten, mitä teen. Sinä suurine palkkoinesi voit kyllä sanoa, että
+on hyvä palvella, mutta minä, jolla oli 8 mk kuukaudessa, tiedän
+kuinka pitkälle sellainen summa riittää.
+
+— Sinä voisit saada hyvän paikan sisäkkönä ja 12 mk:n kuukausipalkan,
+jos vain tahtoisit.
+
+— Ei kiitos, silloin on parempi näin kuin nyt on — tiuskasin minä.
+
+— Kukin tekee niinkuin tahtoo, mutta sen vain tiedän, että kun on
+palveluksessa, niin on hyvä olla. On hyvä ruoka ja —
+
+— ja ihana vapaus — jatkoi Roosa, joka tuli huoneestaan puettuna
+vaaleankeltaiseen pukuun ja tummanpunainen ruusu mustissa
+kiharoissaan. Oi kuinka kaunis hän oli! Silmäni sattuivat hienoon
+pitsikaulukseen ja ihmettelin suuresti, mistä hän oli sen saanut.
+
+Kaunis ilmestys vaatimattomassa huoneessa oli varmaan vaikuttanut
+Janneenkin. Hän nousi tuijottaen häneen.
+
+— Enkö ole hieno, vai mitä? — kysyi Roosa ja pyörähti, niin että pienet
+jalat näkyivät.
+
+— Matilda, kiiruhda pukeutumaan — lisäsi hän käskevästi. Me aiomme
+teatteriin, herra Dahl. Muista Matilda, että sinä et saa esiintyä
+vanhassa mustassa puvussasi ja näyttää minun kamarineidiltäni. Ei, saat
+lainata vaaleansinisen pukuni. Ei sitä toki saa näyttää köyhäraukalta,
+kun istuu hienossa seurassa toisella rivillä. — Eikös niin, herra Dahl?
+Minä luulen, että Anna Riskanenkin laittelee itsensä koreaksi, kun
+menette yhdessä ulos vai kuinka? — löpisi hän lakkaamatta.
+
+Minä vilkaisin Janneen. Hän näytti hämmästyneeltä, otti lakkinsa ja
+sanoi:
+
+— Anteeksi, jos olen häirinnyt. Kyllä tarvitaan rahoja ollakseen noin
+hieno. Oma on kuitenkin parempaa kuin lainattu. Hyvästi Matilda — ja
+niin hän meni.
+
+— Hävytön, ylpeä vintiö — huusi Roosa, polkien jalkaansa lattiaan. —
+Onko hän ehken sinun holhoojasi!
+
+Kuinka häpesinkään! Miten rumasti Roosa käyttäytyi! Mitä ajatteleekaan
+Janne hänestä ja minusta? Ei — päätin etten menisi Roosan mukaan, —
+mutta kun hän kuuli sen, joutui hän aivan suunniltaan eikä antanut
+minulle ensinkään rauhaa.
+
+— Ellen kelpaa omissa vaatteissani sellaisena kuin olen, jään kotiin.
+Ja sen sanon sinulle Roosa, jos tulenkin mukaasi tänä iltana niin —
+teen sen viimeisen kerran sanoin hyvin päättävästi.
+
+— Sen saamme nähdä, neiti nirppanenä. Ihmettelenpä, mitä herra Karlsen
+silloin sanoisi. Hänhän on vähän ajatellut kosia sinua — puheli Roosa,
+samalla kun hän kurkisti akkunasta käärekaihtimen taitse. — Totisesti,
+eikös kuomureki olekin jo portilla. Pian päällystakki yllesi,
+"kavalierien" ei tarvitse odottaa.
+
+Ja käsittämättä kuinka kaikki kävi, istuin ennen pitkää hyvin
+valaistussa teatterisalissa. Olin kuin kivettynyt, kuin tahdoton
+olento, joka ei nähnyt eikä kuullut.
+
+Mutta vielä käsittämättömämpää oli, että minä näytännön loputtua
+seurasin muiden mukana ravintolaan. Se oli täynnä väkeä, ja kaikki oli
+kietoutuneena tupakan savuun. Tunsin kuinka punssihöyryt löyhähtivät
+vastaani.
+
+Kauimpana akkunan ääressä, joka antoi kadulle päin, saimme paikat.
+Kaikkien katseet suuntautuivat Roosaan, joka kulki pää pystyssä salin
+läpi.
+
+— Tuhat tulimmaista, miten kaunis tyttö — kuuluivat useat herrat
+huudahtavan. Löfberg esitteli meille muutamia nuoria miehiä,
+jotka istuutuivat meidän pöytäämme. Roosa ilakoi ja huvitti heitä
+hullunkurisilla tarinoillaan. Usein kohotti hän punssilasinsa ja
+kilisteli milloin minkin kanssa.
+
+Kun Karlsen muutti paikkaa Löfbergin kanssa saadakseen istua minun
+vieressäni, näin minä, miten Roosa katseli meitä vihaisesti.
+
+— Avatkaa akkuna, täällä on niin tukahduttavaa — komensi hän. Karlsen
+veti heti ylös käärekaihtimen ja aukaisi akkunan. Nyt voitiin
+hengittää, minä tunsin kuin herääväni, kun raitis ilma virtasi saliin.
+
+Rämisevä soitto kaikui. Melu salissa lisääntyi, ja minun oli paha olla.
+Käänsin katseeni akkunaan. Mitä? Jannehan sieltä tuli katua pitkin. Hän
+hiljensi askeleitaan ja nosti lakkia, kun näki meidät. Minä istuin kuin
+kuvapatsas voimatta liikuttaa jäsentäkään.
+
+Roosa, joka oli huomannut hänet, puhkesi halveksivasti sanomaan:
+
+— Herraseni, neiti Matildan ihailija on vahdissa tuolla ulkona.
+Sulkekaa akkuna ja vetäkää verho alas, hänen ei tarvitse vakoilla meitä.
+
+— Onko hänellä sulhanen? kuiskasi Karlsen Roosan korvaan.
+
+— On varmastikin, kenraalin kuski, hänestä tulee luultavasti pian
+vahtimestari — kiusoitteli Roosa.
+
+Veri nousi päähäni. En löytänyt ainoatakaan sanaa vastaukseksi.
+
+— Joka vaikenee, hän myöntyy — sanoi Karlsen, nousi ja siirtyi toiseen
+pöytään, jonne toisetkin nuoret miehet menivät korttia lyömään.
+
+Löfberg maksoi, tarjosi Roosalle käsivartensa ja niin menimme ahtaaseen
+etehiseen etsimään päällysvaatteitamme, se ei totisesti ollutkaan
+helppoa.
+
+Kadulle tultuamme ehdotti Roosa, että kävelisimme "hetkisen
+Espiksellä". Löfberg ja hän kulkivat käsi kädessä eteenpäin nopein
+askelin välittämättä minusta. Minä tunsin olevani aivan kuin eksyksissä
+ja muistin äkkiä tädin sanat, että uudet ystävät katoavat yhtä pian
+kuin ovat tulleetkin. Päätin jättää heidät molemmat — ja hiipiä pois.
+Poikkesin eräälle toiselle kadulle ja kiiruhdin nopeasti kotiin päin.
+
+— No, no, ei niin kiirutta, pikku neiti. Eikö hän tahdo seuraa? —
+kuulin ohimennen erään vanhan miehen sanovan.
+
+Kuinka sydämeni löi! Rupesin juoksemaan. Jalkani tuskin koskivat
+maahan, oli kuin olisin lentänyt. Hyvin hengästyneenä ja tuskaisena
+saavuin vihdoin portille. Vaivoin sain sen auki.
+
+Kuvittele kauhuani, kun odottamatta seisoin pihalla vastatusten Jannen
+kanssa. Peräydyin hämmästyneenä, kun hän surullisesti hymyillen ojensi
+kätensä minulle sanoen:
+
+— Matilda, tulet yksin kotiin? Tiedätkö myös missä ja kenen seurassa
+olet istunut?
+
+— Se ei kuulu kenellekään, kaikkein vähimmän sinulle — vastasin minä
+uhkamielisesti ja kiiruhdin etehisen ovelle.
+
+Janne asettui tielleni. Koetin työntää hänet syrjään puhjeten
+rukoilevalla äänellä puhumaan:
+
+— Anna minun mennä. Jos joku näkee meidät, tulee tästä vielä pahempi
+meteli.
+
+— Ei, vastasi Janne jyrkästi — ensin pitää sinun sanoa minulle,
+tiedätkö kenen kanssa seurustelet. — Kenties et? No, silloinpa sanon
+sen — niin, kahden pelihuijarin kanssa. Onko sellainen sinulle sopivaa
+seuraa? Matilda, ajattele äitiä — ja katsellen uskollisesti silmiini
+kuiskasi hän:
+
+— Matilda, sinä ja minä kuulumme yhteen — enempää en jaksanut käsittää,
+kun portti narisi ja askeleet lähestyivät. Minä ennätin kuitenkin
+kuiskata hänelle epätoivoisena:
+
+— Anna anteeksi, Janne. Lupaan sinulle, etten koskaan enää anna Roosan
+vietellä itseäni. — Auta minua, pyydä tätiä ottamaan minut luokseen. —
+
+— Kas vain sitä viattomuutta — kuului Löfberg nauravan. — Matilda
+neidillä on kohtaus sulhasensa kanssa. Terveeksi, herra Dahl.
+Onnittelen! Roosa ja minä olemme myös "kuutamokihlautuneita". Huomenna
+vaihdetaan sormukset.
+
+Minä kauhistuin. Näin kuinka Jannen silmät säkenöivät vihasta. Mitä
+rauhallisimmin saattoi hän kuitenkin vastata nostaen hattuaan:
+
+— Onnittelen! Hyvää yötä! Matilda, me tapaamme täti Leenan luona
+huomenna klo 12.
+
+— Kerrassaan pulska mies — nauroi Löfberg, kun Janne oli mennyt minä
+hiivin sisään ja menin vuoteeseen vaihtamatta sanaakaan Roosan kanssa.
+
+Rauha ja lepo olivat palanneet, saatoin taasen rukoilla. Minulla oli
+tunto Jumalan läheisyydestä, uskoin että hän kuuli minua, kun rukoilin
+voimaa vastustaa kiusauksia, jotka vielä kohtaisivat minua. Nukahdin
+varmana siitä, että Jumala oli antanut minulle anteeksi.
+
+Seuraavana aamuna nousin aikaisemmin kuin tavallisesti ja
+kirjoitin äidille pitkän kirjeen, jossa tunnustin kaikki, pyysin
+hänen anteeksiantoaan ja kerroin kuinka häpesin ja kaduin suurta
+hairahdustani. Ja muutamia päiviä myöhemmin sain ilokseni hänen
+vastauksensa, joka huokui pelkkää rakkautta ja lämpöä. Sellaisen
+kirjeen voi vain äiti kirjoittaa.
+
+Avoimin sylin otti Leena täti minut vastaan, kun muutin hänen luokseen.
+Hän kohteli minua rakastavasti nuhtelematta ja torumatta. Näkihän hän
+kuinka masentunut olin. Hän oli varma, että olin katunut rikkomustani
+ja että nyt pitäisin, mitä olin päättänyt. Ja Jumalan avulla on se
+onnistunutkin.
+
+Heti loppiaisen jälkeen aloimme taas työskennellä ompeluliikkeessä.
+Roosa tuntui hyvin nyreältä minua kohtaan. Tovereille oli hän kertonut,
+että olin tullut ylpeäksi, enkä tahtonut enää jakaa huonetta hänen
+kanssaan, mutta hän sanoi olevansa hyvin tyytyväinen, sillä nyt hän oli
+saanut hyvän asuintoverin, erään tehdastytön, jolla oli samanlaisia
+harrastuksia kuin hänelläkin.
+
+Neiti Axén kaipasi kallisarvoista pitsikaulusta, jonka eräs
+liiketutuista oli jättänyt hänelle ennen joulua. Laatikko, jossa se
+oli ollut, oli tyhjä, eikä kukaan voinut ymmärtää, minne kaulus oli
+joutunut. Me etsimme kaikkialta, käänsimme nurin närin sekä kaapit että
+laatikot löytämättä sitä. Ja Roosa oli aivan väsymätön etsiessään. Mitä
+suurimmalla innolla haeskeli hän joka päivä kadonnutta mahdollisista
+ja mahdottomista paikoista, mutta turhaan. Eräänä aamuna tuli hän
+kuitenkin päistikkaa eräästä pimeästä säiliöhuoneesta kaulus kädessään.
+Hän oli aivan hengästynyt ja näytti säikähtyneeltä.
+
+— Kuka ihmeessä sen on sinne vienyt ja sehän haisee tupakalta, —
+huudahti neiti Axén ja näytti hyvin suuttuneelta huomattuaan, missä
+asussa kaulus oli.
+
+Tarkastellessani lähemmin kaulusta havaitsin suureksi hämmästyksekseni,
+että Roosalla oli ollut juuri sellainen kaulus uudenvuoden päivänä.
+Katsoin terävästi Roosaan, ajattelin avattua säästölaatikkoani, mutta
+en päästänyt yhtään sanaa suustani.
+
+Neitimme puuttui asiaan varsinkin, kun hän tehdessään luetteloa
+varastostaan, kaipasi sekä pitsejä että koristenauhoja. Roosa ei ollut
+näyttäytynyt vähään aikaan, oli sanonut olevansa sairas, jonkatähden
+neiti meni hänen luokseen kotiin. Seurauksena tästä käynnistä
+oli, ettei Roosaa enää näkynyt ompeluliikkeessä, vaan rupesi hän
+keittiö-oppilaaksi Kleinehn hotelliin ja matami Ström sulki ainiaaksi
+ovensa häneltä.
+
+Näin erosivat Roosan ja minun tieni.
+
+Seitsemäntoista vuotta myöhemmin sain kirjeen eräältä tuntemattomalta
+vankilasaarnaajalta. Kirjeessä oli 4 mk:n edestä postimerkkejä.
+Saarnaaja kirjoitti, että hänellä oli tuotavanaan nöyrä tervehdys
+eräältä kuolevalta naisvangilta, joka pyysi anteeksi kaikkea sitä
+pahaa, minkä hän oli tuottanut toverilleen ylistäen onnelliseksi sitä,
+joka ajoissa on astunut oikealle tielle. Kirjeessä ei ollut mainittu
+nimeä — otaksuin, että se oli Roosalta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sinä talvena pidettiin useita ja suuria tanssiaisia Helsingissä.
+Meilläkin oli ompeluliikkeessä aavistus hienosta seuraelämästä, jota
+vietettiin suuressa maailmassa. Meiltä tehtiin tilauksia enemmän kuin
+koskaan ennen.
+
+Sen jälkeen kuin Roosa oli jättänyt ompeluliikkeen, työskentelimme me
+muut suuremmalla innolla ja halulla. Se johtui varmaan siitä, että hän
+oli vieras aines, joka ei oikein sulautunut meidän muiden vakavampiin
+harrastuksiin. Me viisitoista toveria muodostimme nyt kokonaisuuden,
+jossa ei koskaan epäsopu vallinnut.
+
+Sekä neiti Axén että vanha rouva näyttivät olevan tyytyväisiä
+meihin. Kun kiire oli suurin, innostivat he meitä aina milloin
+aamupäiväkahvilla, milloin pienellä lahjalla.
+
+— Kaikki on nyt niin sopusointuista — oli vanhan rouvan tapana sanoa
+hymyillen minulle.
+
+Leena tädin luona minulla oli hyvä koti, ja minä koetin nyt osoittaa
+hänelle sydämellistä kiitollisuuttani. Kaikki olisi ollut oikein hyvin,
+jos vain olisin tuntenut olevani terve. Mutta ruokahalu oli huono,
+väsymys ja unettomuus alkoivat taas vaivata. Lopulta täytyi minun kysyä
+lääkäriltä neuvoa. Hän sanoi, että olin vähäverinen ja että minulla oli
+vatsakatarri luultavastikin seurauksena epäsäännöllisestä syönnistä.
+Työskentely paikallaan istuen ei enää ollut sopiva minulle. Minun piti
+liikkua enemmän ulkona raittiissa ilmassa. Sanalla sanoen, lääkäri
+arveli, että minun pitäisi jättää ompelutyö joksikin aikaa ja ottaa
+mieluummin palveluspaikka. Silloin ne vahvistavat lääkkeet, joita hän
+oli määrännyt, tekisivät minut kyllä pian terveeksi.
+
+Jonkun aikaa senjälkeen oli täti pesemässä pyykkiä professori
+Wallenborgin perheelle. Sisäkkö oli kertonut, että hän menee
+naimisiin, ja että professorin rouva koettaisi saada palvelijattaren
+niiksi kolmeksi kuukaudeksi, jotka he vielä viipyisivät kotimaassa.
+Herrasväki Wallenborg hajoittaisi sitten kotinsa siksi aikaa, minkä he
+oleskelisivat ulkomailla.
+
+Sattumalta sai professorin rouva kuulla minusta ja päätti ottaa minut
+palvelukseensa, vaikka täti oli koettanut vakuuttaa hänelle, etten minä
+ollut koskaan ennen palvellut hienoissa perheissä.
+
+— Jos hän tahtoo oppia, käy kaikki hyvin — oli professorin rouva
+arvellut.
+
+Kyllä neiti Axén tuli pahoilleen, kun hän sai kuulla tästä, mutta hän
+ymmärsi kyllä, että minun piti seurata lääkärin neuvoa. Hän toivoi
+kuitenkin, että tulisin takaisin jonkun ajan kuluttua eikä antanut
+minulle todistusta. Ennenkuin astuin uuteen palveluspaikkaani, olin
+kotona muutamia päiviä saadakseni vaatteeni kuntoon.
+
+Eräänä iltapäivänä tuli Janne juosten luoksemme ja tahtoi tavata
+tätiä. Hänellä oli hirveän kiire. Kenraalin herrasväellä piti olla
+illalla paljon vieraita, ja palvelijatar, jonka piti pitää huolta teen
+tarjoamisesta, oli sairastunut, jonka tähden Janne tahtoi saada tädin
+sinne auttamaan. Kun hän sai kuulla, että tädillä oli työtä toisaalla,
+huudahti hän iloisesti:
+
+— Silloin tulet sinä Matilda. Voi olla kylläkin hyödyllistä, että saat,
+ennen kuin muutat professorin luo, vähän vihiä hienon talon tavoista.
+Ja sitäpaitsi saat nähdä minut juhlapuvussani. — Janne oli kuukausi
+takaperin tullut miespalvelijaksi kenraalin perheeseen.
+
+— Luuletko todellakin, että minusta voisi olla jotakin hyötyä, ja mitä
+panisin päälleni? — kyselin minä.
+
+— Mustan pukusi luonnollisesti ja hienoimman esiliinasi. Minä kyllä
+näytän sinulle, mitä sinun on tehtävä. Tervetuloa klo 6 — kiiruhti hän
+vastaamaan ja sitten hän lähti.
+
+Kun en ollut koskaan ennen ollut kenraali Ehreströmin talossa, tunsin
+itseni oikein ujoksi ja araksi, kun astuin suureen, hyvin valaistuun
+keittiöön. Mutta selviydyin paremmin kuin olin luullutkaan, kun
+taloudenhoitajatar tuli heti minua vastaan. Hän tarttui iloisesti
+käteeni sanoen:
+
+— Arvaan, että olette Dahlin serkku, Matilda. Tervetuloa! Käykää
+tarjoiluhuoneeseen. — Sitten saattoi hän minut avaraan huoneeseen,
+jossa oli suurella pöydällä joukko teekuppeja. Teelusikoita oli
+pitkissä riveissä ja pitsiliinalla peitetylle tarjottimelle oli
+asetettu kaikenlaisia hienoja leivoksia.
+
+— Ota takki päältäsi, pikku Matilda ja ole kuin kotonasi. Dahl tulee
+kyllä pian — lisäsi hän hyväntahtoisesti ja esitteli minut sisäkkö
+Olgalle, joka sanoi olevansa iloinen saadessaan tutustua minuun.
+
+Ja sieltä tulikin Janne pitkänä ja "tyylikkäänä". Tunsin häntä tuskin.
+Hän näytti tavattoman komealta kiiltävine edustoineen, valkeine
+kaulanauhoineen ja hännystakkeineen.
+
+— Siinäpä sinä oletkin! Hyvää iltaa, hyvää iltaa. Nyt sanon sinulle,
+mitä kaikkea sinun tulee tehdä, mutta ensin pitää sinun nähdä
+illallispöytä — sanoi Janne kiireisesti.
+
+Pitkää käytävää myöten vei hän minut ruokasaliin.
+
+— Oi, niin kaunista! pöytähän on kuin kukkapenger — huudahdin minä
+ihastuneena. Ja juuri kun Janne näytti minulle miten ruokapöytä oli
+katettu selittäen yhtä ja toista, astui kenraalin rouva sisään.
+Puettuna, siniseen silkkipukuun pitkine laahustimineen näytti hän
+kuningattarelta.
+
+Ystävällisesti tervehtien tarttui hän käteeni ja sanoi:
+
+— Nimesi on Matilda? Olit kiltti, kun tulit meitä auttamaan — ja
+kääntyen Janneen — Dahl on hyvä ja sytyttää salongin ja vierashuoneen
+kruunujen kynttilät. Kenraalin suuressa huoneessa tarvitaan vain neljä
+kynttilää, niin eivät ne vaivaa hänen silmiään. Lamput ovat varmaan jo
+sytytetyt? —
+
+— Kyllä, rouva — vastasi Janne kumartaen kunnioittavasti.
+
+— Dahl pyytää Matildan mukaansa, ehkä hänestä on hauskaa nähdä huoneet
+— lisäsi kenraalin rouva lempeästi.
+
+Ihmettelin oikein kuinka Janne osasi liikkua niin vapaasti salongin
+liukkaalla lattialla. Minun jalkani luiskahti useita kertoja ja olin
+kaatumaisillani.
+
+Vain kuvakirjoissa olin nähnyt niin kaunista kuin siellä oli.
+Salongissa oli palmuja ja muita kasveja minne ikinä katsoikin. Seinillä
+riippui suuria, kauniita tauluja. Kun kuljin suurten peilien ohi ja
+näin niissä kuvani, niin tunsin itseni kovin pieneksi ja mitättömäksi.
+Minä en sopinut ollenkaan sellaiseen loistoon. Tarjoiluhuoneessa opetti
+Janne minulle miten hoitaisin teekeittiötä, järjestäisin tarjottimet
+j.n.e. Ja Olga antoi minulle suuren esiliinan ja valkeat irtohihat,
+jotka ulottuivat yli kyynärpäiden, ja sanoi huolehtivasti:
+
+— Kas niin, nyt ei Matilda tahraa pukuaan. —
+
+Hän ei luultavasti huomannut kuinka vanha ja kulunut se jo
+oli. Itse hän oli hyvin sievä mustassa puvussaan ja valkeassa
+koruommellussa esiliinassaan. Ja soma hilkka, joka oli hänen mustilla,
+yksinkertaisesti kammatuilla hiuksillaan, puki häntä.
+
+Etehisen kello soi lakkaamatta. Kuski seisoi etehisessä ottaen vieraita
+vastaan. Kuului vain silkkilaahusten kahina, naisten mennessä sisään.
+
+Ensimäinen teetarjotin oli valmis. Janne veti valkeat sormikkaat
+käteensä, otti tarjottimen ja sanoi rohkaisevasti:
+
+— Hyvin kävi Matilda. Täytä nyt teekeittiö vedellä ja pidä vaaria,
+että hehkuvia hiiliä on tarpeeksi. Katso, että vesi rupeaa kiehumaan —
+ja niin vei hän suuren tarjottimen sisään. Olga meni hänen perässään
+kantaen teeleipiä.
+
+Kaikki oli kuin unta ja minulla oli kovin hauskaa. Kun rupesin pesemään
+kuppeja, varoitti Janne minua:
+
+— Pidä varasi, ettet vaan lyö mitään rikki. Ne ovat oikeata porsliinia,
+tiedä se.
+
+Onnettomuutta ei tapahtunut.
+
+Kun tarjoilu oli päättynyt, saivat palvelijat teetä keittiössä ja niin
+paljon leipää kuin vain tahtoivat ottaa.
+
+Salongista kuului laulua ja soittoa. Taloudenhoitajatar pyysi minua
+tulemaan hänen kanssaan ruokasaliin, niin saisimme mekin "nauttia".
+Joka kerran kun Olga tai Janne kulkivat salongin ovesta, voin selvästi
+nähdä muutamia hienoja naisia, jotka istuivat löyhytellen viuhkoillaan.
+Ja kerran tein oikein tyhmästi, kun nim. päästin ihastuksen
+huudahduksen nähdessäni yhden niistä hienoista puvuista, joita olin
+itse ollut ompelemassa neiti Axénin luona. Oli hyvä, ettei silloin
+ollut ketään ruokailuhuoneessa.
+
+Sitten Janne viittasi minut käytävään, jossa hän oli pitkän aikaa
+tuijottanut seinällä riippuvaan paperiliuskaan.
+
+— Katsos Matilda, tähän on kenraalin rouva merkinnyt milloin mitäkin
+tarjoillaan. Vai niin, kello 10 hedelmät ja toti — hän katsoi kelloaan
+— siis neljän minuutin kuluttua pitää hedelmätarjottimen joutua sisään.
+— Hän veti käsineet käteensä ja kiiruhti tarjoiluhuoneeseen.
+
+Pian kannettiin vieraille suuria kristallimaljoja täynnä kaikenlaisia
+hedelmiä ja hopeakoreja makeisineen.
+
+— Se Dahl sitten on täsmällinen — hymyili talouden hoitajatar, kun
+kello löi juuri 10.
+
+Klo 12 alkoi illallinen. Vadit olivat kauniisti koristetut. Voi oli
+muodostettu lampaaksi, pieni karitsa vieressään. Se näytti niin
+somalta. En voinut ymmärtää mitä jälkiruoka oli, sillä siitä oli
+laitettu suuria, valkeita joutsenia. Janne selitti myöhemmin, että
+se oli jäätelöä. Äiti olisi varmaan ihmetellyt noita monimutkaisia
+ruokalajeja. Eivät edes rovastinnan pidot olleet näin suurenmoisia.
+
+Kyllä Janne näytti olevan aika nokkela kantaessaan edestakaisin
+lautaskasoja ja suuria paistivateja, eikä koskaan kuulunut pienintäkään
+kolinaa, eikä hän ensinkään hutiloinut.
+
+Illallisen aikana pestiin keittiössä astioita ja hiljaa sielläkin
+kaikki kävi. Kun kahvi oli tarjottu heti illallisen jälkeen, tuli
+meidän kiireessämme seisaus, ja palvelijoilla oli nyt aikaa istuutua
+syömään keittiöön. Tarjottiin aivan samaa, kuin mitä herrasväkikin
+oli syönyt. Olutta saatiin myöskin ja kullekin annettiin lasi viiniä.
+Vahinko vain etten ollut ollenkaan nälissäni.
+
+Noin klo 2 lähtivät vieraat, jonka jälkeen kenraalin rouva tuli
+keittiöön kiittäen taloudenhoitajatarta, että kaikki oli ollut niin
+"onnistunutta". Hän kiitti Janneakin, kun hän oli huolehtinut niin
+hyvin tarjoilusta.
+
+Kun kenraalin rouva jätti minulle hyvästi, antoi hän minulle 2 mk
+sanoen:
+
+— Kiitos tästä illasta! Sinä olet kunnon tyttö.
+
+Janne oli heittänyt hännystakin päältään ja kulki nyt toimekkaana
+paitahihasillaan ja suuri, valkea esiliina edessään. Ruokailuhuoneessa
+ja salongissa oli hän jo sammuttanut kruunujen kynttilät ja aukaissut
+akkunat. Minä sain auttaa Olgaa asettelemaan tuoleja oikeille
+paikoilleen ja järjestämään nuotit ja valokuvakokoelmat.
+
+— Kenraalin rouva tahtoo saada heti kaiken paikoilleen — kertoi Olga.
+
+Ennenkuin meillä oli kaikki valmiina, oli kello melkein puoli neljä.
+
+Janne saattoi minut sitten kotiin. Portillamme tarttui hän käteeni
+sanoen:
+
+— Kiitos hyvästä avusta Matilda! Voinpa sanoa sinulle, että sekä minä
+että muu keittiöväki huomasimme, että sinulla on suuret taipumukset
+tulla hyväksi sisäköksi.
+
+Nämä hänen rohkaisevat sanansa ilahduttivat minua, ja onnellisena menin
+nukkumaan.
+
+Juomarahaksi saamani kaksimarkkanen tuli ensimäiseksi rahaeräksi, jonka
+kätkin uuteen säästölaatikkooni.
+
+
+
+
+PROFESSORI WALLENBORGIN PERHEESSÄ.
+
+
+Arkkuni oli laitettu kuntoon ja minä olin pukeutunut lähteäkseni uuteen
+paikkaani. Täti saattoi minut professorin taloon. Professorin rouva
+aukaisi itse keittiön oven, kun koputimme. Ystävällisesti ja iloisesti
+lausui hän minut tervetulleeksi.
+
+Hän oli komea nainen ja kantoi syvää surupukua. Hän näytti riutuneelta
+ja kärsivältä. Tädiltä olin kuullut, että professorin herrasväki oli
+pari kuukautta sitten menettänyt ainoan lapsensa, 4-vuotiaan tytön ja
+että rouva oli siitä pitäen ollut usein sairaana.
+
+Uusi emäntäni pyysi minua ottamaan esille tavarani, sitten menisin
+hänen luokseen.
+
+Keittäjätär Lotta tuli samassa kotiin ja vei minut "meidän
+huoneeseemme", näytti minulle kaksi tyhjää piirongin laatikkoa, joihin
+sain panna tavarani ja vaatekaapin, jonne voin ripustaa pukuni.
+
+— Ahdasta täällä on, niin että tuskin voi kääntyä, kun sänkyni on
+vedetty auki. Sisäkön täytyy nukkua keittiön lavitsalla. Herrasväellä
+on kyllä aina mukavaa, mutta kuka ajattelee palvelusväkeä, eivät rouvat
+eivätkä arkkitehdit — nurisi Lotta huokaillen.
+
+— No Matildaa ei ole ollenkaan hemmoteltu. Hän on aina tyytyväinen —
+arveli täti.
+
+— Saa nähdä, kuinka tyytyväisenä hän pysyy! Professorin rouvan kanssa
+ei totisestikaan ole helppo tulla toimeen. Hän on turhantarkka ja
+juonittelee kaiken päivää. Olen ollut vain kuukauden talossa, mutta
+olen jo läpeensä kiusaantunut — valitteli Lotta.
+
+Jos koettaa parhaansa ja on vähän kärsivällisyyttä ja
+suvaitsevaisuutta, niin käy kaikki hyvin — arveli täti. — Hyvästi
+Lotta, hyvästi Matilda, toivon että teistä kahdesta tulee hyvät
+toverit. Koettakaa vain tehdä, kuten rouva toivoo — ja niin sanottuaan
+meni Leena täti tiehensä.
+
+Kyllä Lotta oli ilkeä, kun puhui pahaa emännästään, ajattelin minä.
+Mutta varmaan katui hän, koska hän hetken kuluttua, kun kello soi,
+sanoi lempeällä äänellä:
+
+— Numero 3 — rouva soittaa Matildaa, ole hyvä ja mene
+ruokailuhuoneeseen.
+
+Rouva kuljetti minua kaikkialla huoneustossa ja selitti mitä kuului
+minuun tehtäviini. Klo 1/2 7 pitäisi minun joka aamu aukaista akkunat
+niissä huoneissa, jotka minun oli siistittävä. Hän määräsi, että
+varsinkin professorin huone oli siistittävä ja pölyytettävä erityisen
+tarkoin. Lotalla oli osallaan ruokailuhuone, mutta eteinen kuului
+minulle.
+
+Tarjoiluhuoneessa näytti hän minulle suuren seinäkaapin, jossa harjat,
+pölyliinat ja muut siistimiseen kuuluvat kapineet olivat ripustetut
+järjestykseen. Rouva selitti kaikki hyvin perinpohjaisesti ja pyysi
+minua vain kysymään häneltä neuvoa, ellen tiennyt miten tekisin.
+
+— Näetkös Matilda, minua sanotaan kyllä ankaraksi ja turhantarkaksi,
+ja sitä olenkin, mutta jos tekee niinkuin professori ja minä toivomme,
+niin ei meillä ole vaikea palvella. Me vaadimme järjestystä ja
+siisteyttä. Professori on hyvin täsmällinen, aterioiden pitää olla
+minuutilleen valmiit — sanoi hän ystävällisesti mutta varmasti —
+aukaisi ruokailuhuoneen kaapin ja alkoi selittää yhtä ja toista.
+
+Äidin olisi pitänyt nähdä miten erinomainen järjestys siellä kaikkialla
+vallitsi.
+
+Professori oli jo iäkäs mies, hän näytti oikein vanhalta rouvaansa
+verraten. Hirveän ankaran ja tuiman näköinen hän oli. Hyvin
+lyhyesti tervehti hän minua, samalla kun vilkaisi minuun pienillä,
+terävillä silmillään kultasankaisten silmälasiensa ylitse. Minua
+hirvitti. Muistin Lotan kertoneen, että häntä kaupungissa kutsuttiin
+"ylioppilaiden kauhistukseksi".
+
+Seuraavana aamuna olimme aikaisin ylhäällä. Kello 1/2 8 piti huoneiden
+olla siivotut ja aamukahvin ruokasalin pöydällä professorille.
+
+Kun professori tuli ruokasaliin ja minä niiasin "hyvää huomenta",
+nyökäytti hän vain päätään sanomatta sanaakaan.
+
+Hetkisen kuluttua soitettiin kiivaasti ja Lotta aukaisi keittiön oven
+huutaen minulle tarjoiluhuoneeseen:
+
+— Professori soittaa, kiiruhda hänen huoneeseensa!
+
+Kun tulin sinne hengästyneenä, istui professori kirjoituspöytänsä
+ääressä. Hän kääntyi tuolissaan minuun päin sanoen hyvin matalalla
+äänellä:
+
+— Nimesi on Matilda? Katso tarkkaan tänne — tämän paperiveitsen pitää
+aina olla kirjoituspöytäni oikealla puolella eikä vasemmalla. Ja tämän
+tuhkakupin pitää olla suorassa eikä vinossa — kun liikahdin vähän,
+kuunteli hän tarkkaan ja lisäsi sitten: — Onko sinulla narisevat
+kengät? Kulje pari askelta eteenpäin! Kyllä todellakin narina häiritsee
+minua. Tästä saat 5 mk ostaaksesi ensi tilassa kevyet jalkineet,
+ymmärrätkö? sellaiset, jotka eivät narise! Kuinka suuren palkan lupasi
+rouva sinulle?
+
+Minä niiasin ja änkytin, ettei rouva ollut puhunut palkastani.
+
+— Vai niin, vai niin — sanoi hän hymyillen, — (hän osasi siis
+hymyillä!) — rouva on varmaan unohtanut puhua siitä. Me annamme sinulle
+12 mk kuukaudessa. Oletko tyytyväinen?
+
+— Niiasin vaieten. Professori nousi sanoen: — Niiaat vain silloin kun
+tervehdit. Siis, 12 markkaa kuukaudessa, esiinnyt puettuna pesupukuun
+aamusin, klo 12 mustaan, pieni valkea esiliina edessä ja hilkka päässä,
+sen antaa rouva sinulle. Ymmärräthän, mitä olen sanonut? Nyt kuuluu
+rouva soittavan, ole kiltti ja mene kuulemaan, mitä hän haluaa.
+
+Sänkykamarissa oli aivan pimeää.
+
+— Hyvää huomenta Matilda, vedä ylös käärekaihdin. Onko professori
+saanut kahvinsa ajoissa? — kysyi rouva levottomasti.
+
+Kun vastasin, että se oli pöydällä hänen tullessaan ruokailuhuoneeseen,
+näytti hän levolliselta. Valittaen päänsärkyä pyysi hän minua tuomaan
+kahvia.
+
+Lotan avulla järjestin kahvitarjottimen oikein sievästi ja vein sen
+sisään. Katsellen sitä hyvin tarkoin sanoi rouva vain:
+
+— Kiitos, hyvä on. Nyt lepään puoli tuntia. Ole hyvä ja harjaa pukuni
+ja kenkäni. Oletko jo harjannut professorin päällystakin ja pyyhkinyt
+hänen päällyskenkänsä?
+
+— Kyllä, rouva, sen tein ennenkuin siistin eteisen.
+
+— Sepä oli kiltisti. Ota nyt tarjotin, niin saat korjata pois
+kahvin ruokailuhuoneesta ja pestä kahvikupit sekä hopeat. Sen teet
+tarjoiluhuoneessa, mutta varo tarkoin kahvikalustoa. Voi, kuinka olen
+kipeä! Matilda, anna minulle hajuvesipullo peilipöydältä. Ei, ei sitä
+vaan tuo oikealla puolen oleva. Ja samassa koputettiin voimakkaasti
+makuuhuoneen ovelle, niin että rouva aivan hypähti. Professori tuli
+sisään kysyen kuinka "hänen pikku armonsa" voi.
+
+Hän nimitti rouvaansa usein siten.
+
+— Voi rakas Bengt, minulla on kova päänsärky, olen pakotettu lepäämään
+vielä hetkisen — vaikeroi rouva.
+
+— Oletko puhunut Lotalle tämän päivän ruuasta? — kysyi professori,
+istuutuen sängyn viereen.
+
+— En, Bengt kulta, minun on ollut aivan mahdotonta ajatella sitä —
+voihki rouva.
+
+Ja juuri kun minä aijoin sulkea makuuhuoneen oven jälkeeni, pyysi
+professori minua tulemaan takaisin. Kääntyen rouvaan kuiskasi hän
+hellästi:
+
+— Muistathan, ystävä kulta, että konsuli Bergström tulee tänään tänne
+päivälliselle — ja sitten katsoi hän minuun sanoen: — ole hyvä ja pyydä
+Lottaa minun huoneeseeni. Rouvan täytyy levätä. —
+
+Ennenkuin ehdin lähteä huoneesta kuulin rouvan kuiskaavan valittavalla
+äänellä: — Bengt rakas, kuinka tässä käynee. Matilda on vielä
+tottumaton, ja minä olen sairas — sitten en kuullut enempää, sillä
+suljin oven.
+
+Lotta pani puhtaan esiliinan eteensä ja meni professorin luokse.
+Nauraen tuli hän takaisin. Hän oli saanut professorilta paperin, jossa
+seisoi: "Aamiaiseksi klo 12: voita, leipää ja silliä. Päivälliseksi klo
+4 (vieraita): voileipäpöytä, jossa yksi lämmin ruokalaji. Lihalientä
+piiraiden kera (Ekbergistä). Kanaa riissin ja sitruunakastikkeen kera.
+Kermavanukasta. Olutta." Sitten oli professori antanut hänelle 20 mk
+talousrahoiksi.
+
+— Niin käy oppineissa taloissa, kun emäntä on sairas — nauraa hohotti
+Lotta.
+
+Soitettiin. — Rouva! — huusi Lotta keittiöstä, ja kun tulin
+makuuhuoneeseen, kysyi rouva väsyneesti:
+
+— Matildalla on kait suuri esiliina edessään, kun Matilda pesee
+astioita — kyllä, näen että sinulla on — hyvä, sitten viittasi hän
+kädellään, että sain mennä.
+
+Olin tuskin ennättänyt tarjoiluhuoneeseen, kun taas soitettiin. —
+Numero 1, eteinen — huusi Lotta ovesta. "Ei, Matildan täytyy itsensä
+katsoa, mikä numero on pudonnut. Nyt on minun mentävä torille."
+
+Kyllä teen sen vastasin minä kiiruhtaen eteiseen jossa professori oli
+valmiina menemään ulos.
+
+Kello 12 syön aamiaisen. Ota aina pesuesiliina edestäsi tullessasi
+sisään, Matilda. Ole hyvä ja pidä hyvin vaaria rouvasta — sanoi hän ja
+meni ulos. Minä en uskaltanut niiata.
+
+Sillä aikaa kun Lotta oli torilla, soitti rouva viisi kertaa. Milloin
+halusi hän että vetäisin ylös, milloin taas että laskisin alas
+käärekaihtimen, sitten tahtoi hän päivän sanomalehden ja viimeisellä
+kerralla antoi hän minulle lääkemääräyksen pyytäen minua menemään
+apteekkiin tuodakseni hänelle lääkkeitä. Muistin 5 markkasen, jonka
+professori oli antanut, kerroin asian rouvalle ja kysyin saisinko
+samalla kuin menin apteekkiin ostaa kengät.
+
+Professori antoi sinulle 5 markkaa ostaaksesi narisemattomat kengät,
+niinkö? No, mene kaikin mokomin ja hanki ne ennen aamiaista. Mitä muuta
+sanoi hän sinulle? — kysyi rouva hymyillen.
+
+— Että tuhkakupin pitää olla oikealla puolella ja paperiveitsen
+suorassa.
+
+— Ei, ei, päinvastoin ja hän vääntelehti naurusta. — Ja entä muuta?
+
+— Niin, sitten määräsi professori minun palkkani.
+
+— Jaha, olen aivan unohtanut puhua siitä, saat 10 markkaa kuukaudessa,
+eikö niin?
+
+— Professori sanoi kyllä 12 — vastasin ujosti.
+
+— Tarkoitan 12 markkaa, niin juuri, niinhän sovimmekin. Ole nyt kiltti
+ja kiiruhda ajoissa kotiin. Minä nousen nyt ylös, päänsärkyni on
+parempi. Teki oikein hyvää saada vähän nauraa.
+
+Ei ollut pitkä matka apteekkiin, ja kun suutari asui aivan vieressä,
+olin kotona puolen tunnin kuluttua.
+
+Sillä aikaa oli rouva jo ennättänyt pukeutua ja istui nyt pianon
+ääressä laulamassa. Minua ihmetytti, että hän huusi vain "aa! aa!", ei
+se juuri kauniilta kuulunut.
+
+Lotta touhusi parhaillaan aamiaisruokaa. Rouva opetti minulle miten
+makuuhuone oli siistittävä. Minusta tuntui, että hän piti tärkeimpänä
+miten ja missä professorin vaatteet riippuisivat. Professorin pienessä
+pukuhuoneessa oli pitkä rivi jalkineita, jotka piti joka aamu pölyyttää
+ja harjata. Sain hyvin tarkat määräykset, missä hänen tohveliensa
+piti olla. Eipä siinä ollut yksi eikä kaksi asiaa, jotka minun oli
+muistettava. Ajattelin sitä levottomana.
+
+Kaikkein vaikeimman oli professorin rouva kuitenkin aivan unohtanut
+opettaa minulle, nimittäin tarjoilun aamiaispöydässä. Siksi se kävi
+niinkuin kävi.
+
+Rouva itse oli kattanut pöydän, kehoittanut minua lukemattomia
+kertoja katsomaan, että veitset ja haarukat olisivat aivan suorassa
+kukin omalla puolellaan lautasta, että kukkamaljakko olisi keskellä
+pöytää, ja muistuttanut etten saisi koskaan unohtaa professorin suurta
+suola-astiaa.
+
+Täsmälleen kello 12 istuutui herrasväki pöytään. Kun vaihdoin aika
+huolimattomasti lautasia, sanoi professori jyrkästi.
+
+— Ei, Matilda. Toiselta puolen, ei niin vaan näin — hän nousi pöydästä
+ja näytti minulle, miten oli tehtävä, ja kuiskasi sitten rouvalle:
+
+— Ystävä kulta, anna hänelle erikoinen opetustunti ennen päivällistä.
+
+— Kyllä, Bengt pieni, sen kyllä teen — vastasi rouva alistuvasti.
+
+Minun käteni vapisivat niin että pudotin haarukan — ja vielä
+veitsenkin. —
+
+— Ei koskaan saa pudottaa mitään. Hiljaa ja ääneti pitää tarjoilun
+käydä. Kaikki ilman narinaa! Kuulen, että Matilda on jo ostanut kengät,
+se oli hyvä, äänettömästi pitää liikkua — sanoi professori oikein
+ystävällisesti.
+
+Itku kurkussa kiiruhdin sanomaan: — Kyllä kiitos, ne maksoivat 4
+markkaa 50 penniä, niin että minulle jäi 50 penniä.
+
+Matilda on hyvä ja pitää ne — sanoi professori, sytytti sikaarin ja
+meni työhuoneeseensa.
+
+Koko aamiaisen ajan oli rouva näyttänyt levottomalta ja istunut
+mielestäni kuin neuloilla. Varmaankin siksi, että olin hutiloinut!
+
+Lotta oli pakahtua naurusta, kun kerroin miten huonosti olin
+tarjoillut. — No, kaikki ovat lapsia alussa arveli hän.
+
+Rouva auttoi minua kattamaan päivällispöydän. Hän koristi sen sievästi
+vaaleanpunasilla kukilla. Jo kello 2 oli meillä kaikki valmista. Ja
+niin pian kun rouva oli kuullut miehensä menevän ulos, istuutui hän
+pianon ääreen. Ensin soitti hän vähän, mutta sitten hän alkoi taas —
+aa! aa! — aansa.
+
+A! a! aansa tähden unohtaa hän aivan juonitella tänään keittiössä. Sepä
+on hyvä — sanoi Lotta.
+
+Päivällistä varten pukeutui rouva laahuspukuun ja pani valkean kukkasen
+hiuksiinsa.
+
+Olin jo etukäteen levoton, miten selviäisin. Mutta kävikin
+odottamattoman hyvin, luullakseni sentähden, että professori keskusteli
+koko päivällisen ajan hyvin innokkaasti vieraansa kanssa eikä huomannut
+edes sitä, että annoin kerran puhtaat lautaset väärältä puolelta.
+
+Kyllä hengähdin helpotuksesta, kun ensimäinen päivällistarjoiluni
+hienossa talossa oli ohi.
+
+Vaikka koetin pitää silmäni auki ja tehdä niinkuin oli käsketty, sattui
+joka päivä kuitenkin jotakin, minkä olin laiminlyönyt, mutta oikaisun
+jälkeen muistin sen kyllä koko ikäni.
+
+Eräänä aamuna soitti professori minua. Kun olin tullut hänen
+huoneeseensa, osoitti hän poikkinaista tulitikkua, joka oli
+kirjoituspöydän alla sanoen:
+
+— Täällä tämä tulitikku on ollut jo kaksi päivää. Matilda on varmaan
+unohtanut siistiä huoneeni.
+
+Otin tikun ja vastasin vapisevalla äänellä:
+
+— Anteeksi, herra professori, olen kyllä siistinyt joka päivä, mutta en
+ole huomannut tikkua.
+
+— Matilda on hyvä ja siistii huolellisemmin.
+
+Senjälkeen ryömin kyllä pöytien ja tuolien alle kurkistellen joka
+pölyhiukkasta.
+
+Erään kerran sattui päivällisellä, että professori yht'äkkiä käski
+minun noutaa tikapuut. — Soittokello on varmaan epäkunnossa, ajattelin
+minä.
+
+— Aseta tikapuut tähän, kas noin! Nouse nyt neljännelle portaalle! —
+käski professori.
+
+Hämmästyneenä tuijotin ensin rouvaan sitten professoriin joka jatkoi:
+
+— Katso tarkkaan mitä ruokapöydästä puuttuu!
+
+— Professorin suola-astia! huudahdin minä korkeudestani, kiipesin alas
+ja kiiruhdin kaapille.
+
+— Luulenpa ettei Matilda toista kertaa unohda panna sitä pöytään —
+sanoi hän hymyillen.
+
+Ei, totisesti en sitä tehnyt!
+
+Ollessani tarjoiluhuoneessa kuulin kuinka professorin rouva kuiskasi
+nauraen:
+
+— Mutta Bengt, sinulla sitten on päähänpistoja, korkeita kuin talot!
+
+Muutamia päiviä senjälkeen tarjoillessani aamiaispöydässä, antoi
+professori minulle kirjeen sanoen:
+
+— Matilda on hyvä ja panee paistivadin pöydälle ja vie tämän kirjeen
+raatimiehen rouva Wallenborgille. Hän asuu numero 4:ssä tämän saman
+kadun varrella. Odota vastausta vaikka se viipyisikin. — Taputtaen
+rouvaa kädelle jatkoi hän:
+
+— Näätkös ystäväni, olen kirjoittanut ja kysynyt emmekö saisi
+äitiä tänne päivälliselle ensi sunnuntaina. Hänhän on jo niin
+reipas nuhakuumeensa jälkeen, että hän on ollut kaksi kertaa ulkona
+ajelemassa. — Älä unohda odottaa vastausta — huusi professori jälkeeni.
+
+— Ja ota hattu ja päällystakki yllesi, Matilda. Mene kaikin mokomin
+kadulta, pääovesta — lisäsi rouva kiireisesti.
+
+— Oli kiltisti, rakas ystäväni, että huomautit siitä — kuulin
+professorin sanovan, mutta minä en voinut käsittää, mitä he sillä
+tarkoittivat.
+
+— Hattu, päällystakki ja pääovesta! — ei, jospa sen ymmärtäisin.
+
+Vasta myöhemmin sain sen selville. Raatimiehen rouvan sisäkkö kertoi
+minulle nimittäin kerran, että hänen emäntänsä ei pitänyt siitä, että
+näki palvelijattaren juoksevan kadulla ilman hattua tai huivia vain
+suojahuivi yllään. Ja sitäpaitsi toivoi raatimiehen rouva, että kaikki,
+mitä professori lähetti hänelle, tuotaisiin pääovesta.
+
+Kirkkaassa messinkilevyssä oli: Raatimiehen rouva Henriette Wallenborg.
+Nimikilven vieressä oli suuren renkaan muotoinen messinkinen kädensija
+ja kuinka nyt vedinkään ja väänsinkään sitä, avautui ovi kuin
+taikaiskusta meluten ja paukkuen.
+
+Astuin suureen eteiseen, jonka lattia oli peitetty kauneilla
+punaraitaisilla matoilla. Kun en suureksi hämmästyksekseni nähnyt
+siellä ketään, kiipesin ilman muuta ylös portaita, jotka veivät
+ylempään kerrokseen, ihailin paksuja kiiltäviä messinkitankoja, jotka
+pitivät kullakin porrasaskelmalla mattoja hyvin pingotettuina. Kun olin
+tullut ylös, avautui taasen ovi ja pitkä, laiha palvelija otti minut
+vastaan. Hän oli raatimiehen rouvan sisäkkö, "Heta".
+
+Kun hän kuuli, että toin tietoja professorilta, pyysi hän minua käymään
+eteiseen ja sitten ruokailuhuoneeseen.
+
+Raatimiehen rouva istui kahvipöydässä korkeaselkäisessä tuolissa.
+Hän oli kaunis, vanha nainen, valkea hilkka harmaassa, kiharaisessa
+päässään.
+
+— Voiko noin kauniilla rouvalla olla niin ruma poika? — ajattelin minä
+antaessani kirjeen syvään niiaten hänelle.
+
+— Tämä on professorin herrasväen uusi sisäkkö — huusi Heta kovasti
+raatimiehen rouvan korvaan.
+
+— Hän on varmaan aika kuuro, tuumin minä itsekseni.
+
+— Hyvää päivää, hyvää päivää! Kiitos, olipa hauskaa! Mikä on nimesi,
+lapseni? — kysyi hän lempeästi.
+
+— Matilda, — rouva — vastasin minä niiaten taas.
+
+— Vai niin, Hilda? Minulla on ollut tytär, jonka nimi oli myöskin
+Hilda, hän on nyt kuollut. Heta on hyvä ja vie Hildan teidän
+huoneeseenne niin kauaksi kun minä kirjoitan vastauksen professorille.
+Tarjoa nyt kahvia tai teetä Hildalle. Ota leipää täältä korista ja
+muutamia sokeripaloja teevadille. Toivon että poikani, professori, voi
+hyvin? — kysyi hän, kääntyen minuun.
+
+Minä kumarsin päätäni ja niiasin.
+
+Nojaten hopeapäiseen keppiin kulki raatimiehen rouva suoraryhtisenä
+saliin, istuutui kirjoituspöydän ääreen ja aukaisi kirjeen. Säteilevin
+kasvoin alkoi hän lukea sitä.
+
+— Kuinka kaunis rouva on, hän on varmaan ollut kaunotar nuoruudessaan —
+kuiskasin minä Hetalle.
+
+Keittiössä istui Miina, keittäjätär, ja hakkasi lihaa. Hän oli kyllä
+Hetaa vanhempi, mutta yhtä laiha ja melkein yhtä pitkä.
+
+Kun hän kuuli, että olin Matilda, professorin perheestä, tervehti hän
+hyvin sydämellisesti minua ja kysyi:
+
+— Kuinka hyvä, kiltti professorimme voi?
+
+Kun kiitin ja vastasin, että hän voi hyvin, lisäsi hän:
+
+— Ollaan aina niin peloissaan, että kunnon professori kylmetyttäisi
+itsensä ja saisi pahan tulehduksensa.
+
+Katseeni lentäessä pitkin hyllyjä, joilla oli pitkät rivit kirkkaita
+kuparikattiloita, huudahdin ihaillen:
+
+— Semmoinen kuparipaljous, ja nehän kiiltävät kuin olisivat kultaa!
+
+Miina hymyili ja sanoi:
+
+— Niin, kyllä sitä tavaraa on tässä talossa. Kaikki on rouvan isän,
+piispan, talosta. Niiden kirkkaanapitäminen antaa kyllä työtä.
+
+Palvelijattarilla oli suuri huone, jossa oli kaksi akkunaa. Siellä
+oli niin hienoa ja järjestyksessä kaikki. Molempien kaappien päällä
+oli useita valokuvia kehyksissä sekä joukko kukkamaljakolta ja pikku
+esineitä. Seinillä riippui kauniita uskonnollisia tauluja. Sängyt
+olivat huolellisesti peitetyt valkeilla peitoilla. Minua pyydettiin
+heti istumaan keinutuoliin.
+
+Heta kattoi sievän kahvipöydän meille kaikille kolmelle. Miina ja minä
+joimme teetä; hänellä oli niinkuin minullakin vatsakatarri ja oli
+lääkäri kieltänyt häntä juomasta kahvia.
+
+Palvelijattaret näyttivät minulle useita eri kuvia professorista, aina
+niiltä ajoilta saakka, jolloin hän oli pieni poika. Miina ja Heta
+olivat palvelleet yli 30 vuotta raatimiehen rouvaa ja sanoivat olevansa
+aivankuin hänen perheensä jäseniä.
+
+— Me olemme jakaneet rouvan kanssa sekä surut että ilot — sanoi Heta
+kyynelsilmin.
+
+— Ja sitten kun kaikki hänen muut lapsensa ovat kuolleet, on professori
+ollut aina meidän rakas kultapoikamme — lisäsi Miina iloisesti.
+
+— Kauan istuimme ja juttelimme Wallenborgin perheestä, mutta minua
+ihmetytti suuresti, etteivät he kertaakaan puhuneet professorin
+rouvasta.
+
+Kun raatimiehen rouva antoi minulle professorin rouvalle menevän
+kirjeen, sanoi hän taputtaen minua olalle:
+
+— Koeta nyt parastasi, Hilda hyvä. Katso tarkoin, että professori
+saa kaiken niinkuin hän tahtoo, äläkä unohda aamuisin sulkea ajoissa
+professorin huoneen akkunoita, hän ei siedä vetoa. Pelkään niin, että
+hän kylmettyy.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana sunnuntaiaamuna kulki professori huoneesta huoneeseen
+kohennuskeppi kädessään ja kohensi tulta ja itse sulki hän pellit.
+Huoneissa tuntui oikein kuumalta, mutta niin piti olla kun odotettiin
+raatimiehen rouvaa.
+
+Kaikki oli ajoissa valmiina.
+
+Professorin rouva oli auttanut minua päivällispöydän kattamisessa, hän
+oli koristanut sen keltasilla kukilla. Vieraan lautasen vieressä oli
+matala kukkalasi resedoineen.
+
+— Ne ovat anoppimuorini lempikukkia — kertoi rouva minulle.
+
+Hetan piti saattaa raatimiehen rouvaa ja jäädä meille päivälliselle,
+jonka tähden minun käskettiin kattaa hänelle, Lotalle ja minulle pöytä
+tarjoiluhuoneeseen. Meidänkin pöydällemme asetti rouva kukkamaljakon ja
+sitten kulki hän ympäri huoneita ja katsoi tarkkaan, että kaikki oli
+suorassa ja täsmällisesti.
+
+Lotan piti juuri ruveta paistamaan lihapalleroita, kun rouva tuli
+keittiöön. Hämmästyneenä huudahti hän:
+
+— Mitä Lotta ajattelee? Kenellä nyt on tapana laittaa lihapallerot
+käsissään? Laita ne kaikin mokomin kahvikupissa tai kahdella lusikalla
+leikkuulaudalla.
+
+Lotta näytti vihaiselta. Luulin että hän heittäisi vadin
+lihapallerotaikinoineen lattiaan. Hän oli aivan tulipunainen
+kasvoiltaan ja mutisi vihaisesti nenäkkäitä sanoja.
+
+— Rauhoitu Lotta, tee vain kuten haluan — sanoi rouva, otti
+vanukasmuotin jääsoikosta, kaatoi vadille jälkiruuan ja koristeli sen
+mesimarjahillolla.
+
+Raatimiehen rouva näytti tyytyväiseltä kaikkeen. Hän kiitteli kirkasta
+lihalientä, sanoi että vasikanlihapallerot olivat erinomaisen hyviä ja
+vanukkaaseen oli hän ihastunut.
+
+— Se on oivallista! — luulen että hän sanoi niin. — Aada rakas, olet
+varmaan itse valmistanut sen? Saanko pyytää vielä yhden annoksen? —
+Professori näytti oikein tyytyväiseltä.
+
+— Hildahan tarjoilee oikein sievästi ja liikkuu niin hiljaa — kuulin
+raatimiehen rouvan lausuvan, kun menin tarjoiluhuoneeseen. — Minun piti
+naurahtaa itsekseni ja muistaa "narisemattomia" kenkiä.
+
+Kun istuimme aterioimassa, niin näkyi kyllä, että Lotta oli nyreissään
+ja tahtoi mielellään sanoa jotain ilkeätä rouvastamme, mutta Heta osasi
+aina estää sen ajoissa.
+
+Kahvin jälkeen uinahti raatimiehen rouva hetkisen istuen professorin
+keinutuolissa. Kun hän heräsi, oli professori mennyt ulos. Hänen piti
+tavata joku herra asemalla.
+
+Meidän rouvan käsivarteen nojaten tuli raatimiehen rouva saliin, jossa
+hän istuutui mukavaan nojatuoliin. Juuri kun vein heille toisen kupin
+kahvia, sanoi hän suloiseen tapaansa:
+
+— Aada kulta, laula vähän minulle! Laula ensin "Fjorton år tror jag
+visst att jag var" [Luulen että olin neljätoista vuotta.] ja sitten
+muutamia muita lempilaulujani.
+
+— Mielelläni, rakas anoppimuori, vastasi rouvamme iloisesti, istuutui
+pianon ääreen ja lauloi toisen laulun toisensa jälkeen.
+
+Heta ja minä seisoimme ruokailuhuoneen ovella ja kuuntelimme. Rouva
+lauloi niin kauniisti, että meille kihosi aivan kyyneleet silmiin.
+
+Raatimiehen rouva istui hartaasti kuunnellen. Hän oli kuin kirkastettu,
+minusta näytti, kuin hän olisi ollut ajatuksissaan aivan toisessa
+maailmassa. Hän oli kuin kuva menneiltä ajoilta. Se kuva ei ole koskaan
+menevä mielestäni: vanha kaunis nainen hienoine kasvonpiirteineen
+istuen siellä kirjaviin pieluksiin nojaten. Hän oli puettu mustaan
+silkkipukuun ja samettiseen mantiljaan. Päässä oli hänellä valkea,
+sinipunervilla nauhoilla koristettu pitsipäähine. Muinaisaikuinen
+kultainen rintaneula kiinnitti kallisarvoista pitsikaulusta ja pitkät,
+paksut kultakäädyt riippuivat hänen kaulassaan.
+
+Suloisesti hymyillen sanoi hän, kun rouva nousi pianon äärestä:
+
+— Kiitos, ystävä kultani, kuinka kauniisti sinä laulat! Tule tänne
+Aadani, että saan suudella sinua.
+
+Kyyneleitä kiilsi professorinrouvan silmissä, kun hän polvistui
+jakkaralle vanhan rouvan jalkojen juureen.
+
+— Kiitos, rakas Aada! Tee Bengtini aina yhtä onnelliseksi kuin hän nyt
+on, tuo hyvä sielu ansaitsee sen niin hyvin — kuiskasi vanha rouva ja
+suuteli professorin rouvaa hellästi otsalle.
+
+Juuri silloin astui professori salonkiin eteisestä; iloisesti hymyillen
+jäi hän seisomaan oven viereen. Hän ei varmaan voinut irroittaa
+katsettaan kauniista taulusta, joka hänellä oli edessään.
+
+Heta, joka myöskin oli nähnyt emäntänsä hellyyden miniäänsä kohtaan,
+puhui tästä hetkestä alkaen ystävyydellä ja kunnioituksella meidän
+rouvastamme.
+
+Vanha rouva seisoi jo eteisessä puettuna samettiseen päällystakkiin
+ja silkkiseen päähineeseen mennäkseen kotiin, kun hän yht'äkkiä sanoi
+meidän rouvallemme:
+
+— Rakas Aada, minulla on eräs pyyntö sinulle, älä kiellä sitä minulta!
+Anna minun vielä kerran nähdä kaivatun pikku Henrietten huone — kenties
+viimeisen kerran.
+
+Professorin rouva hätkähti ja vastasi hitaasti:
+
+— Ovea ei ole aukaistu sitten hautajaispäivän. Pelkään että siellä on
+niin kylmä, että anoppimuori vilustuu.
+
+— Ei, en minä sitä tee — vain viimeinen jäähyväissilmäys. — Hänen
+äänensä kuului alakuloiselta.
+
+Professorin rouva otti avaimen alushameensa taskusta, pyysi minua
+aukaisemaan ruokailuhuoneen vieressä olevan kamarin oven ja vetämään
+käärekaihtimen ylös. Olin useasti ihmetellyt minne se ovi vei.
+
+Minä kiiruhdin sinne ja kun olin vetänyt ylös tumman käärekaihtimen,
+niin näin minä mitä somimman kokonaan valkeaksi ja ruusunpunaiseksi
+sisustetun lastenkamarin.
+
+Professorin ja hänen rouvansa tukemana astui vanha rouva huoneeseen.
+Hän katsoi siellä lämpimästi ympärilleen, puristi miniänsä kättä ja
+sanoi tarkoittavasti:
+
+— Peitä kaikki huonekalut ja säästä ne uudelle pikku Henriettelle.
+
+— Kiitos tästä päivästä, kiitos rakkaudestanne! Tervetuloa ensi
+sunnuntaina luokseni päivälliselle, Jumalan avulla elän vielä silloin!
+
+Professori saattoi äitinsä kotiin, ja meidän rouva meni itkien
+makuuhuoneeseen annettuani hänelle avaimen takaisin.
+
+Kun tulin sanomaan, että illallinen oli pöydässä, istui rouva
+kirjoittamassa suureen kirjaan. Professori jäi äitinsä luokse teelle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Leena täti oli meillä pesemässä pyykkiä, ja Lotta oli koko päivän
+auttamassa pesuhuoneessa, jonkatähden minä sain luvan olla keittäjänä.
+Kun rouva sanoi pitävänsä ruuanlaittamisesta keittokirjan avulla
+silloin tällöin, puuhailimme me koko aamupäivän yhdessä keittiössä.
+Oli niin hauska nähdä kuinka iloinen rouva oli seisoessaan hellan
+ääressä hämmennellen hiljaa hyräillen keitoksia. Sekä aamiaisella että
+päivällisellä kiitti professori ruokiamme. Niin, jopa Leena täti ja
+Lottakin vakuuttivat, että kaikki maistuu "erinomaisen hyvältä".
+
+Lotta oli antanut minulle aamulla 4 markkaa talousrahoista
+kaikenlaisiin pikkuostoksiin ja minä kirjoitin kaikki menoni hänen
+talouskirjaansa. Päivää myöhemmin merkitsin taasen pienen menoerän
+kirjaan ja huomasin silloin suureksi hämmästyksekseni, että Lotta oli
+muuttanut osan kirjoittamiani numeroita. 50 pennin sijasta oli 80
+penniä ja eräässä toisessa kohdassa, missä menoni oli 1 mk oli hän
+lisännyt 25 penniä. Kun kysyin Lotalta, miksi hän oli tehnyt niin,
+tuli hän hirveän vihaiseksi ja sanoi kiivaasti: — Kas niin, aikooko
+neiti "Tärkeä" ruveta sekaantumaan minun asioihini? Kylläpä hän on
+hauska toveri! Jätä toiste koskematta kirjaani. Hoitakoon hän omansa,
+minä hoidan omani. — Ja sitten nimitteli hän minua kaikenlaisilla
+lisänimillä, otti kirjan ja lukitsi sen kaapin laatikkoonsa. Kun
+tiesin, että minulla oli puhdas omatunto, enkä ollut tehnyt mitään
+vääryyttä, päätin olla vaiti.
+
+Samassa soitettiin ovikelloa, minä kiiruhdin sisään ja huomasin että
+tarjoiluhuoneen ovi oli ollut raollaan, ja että rouva oli siellä
+hääräten liinavaatekaapin ääressä. Hän oli aivan varmaan kuullut koko
+ikävän kohtauksen, mutta ei sanonut siitä sanaakaan. Kun tulin takasin
+keittiöön, tuntui Lotta säikähtyneeltä ja oli minulle ystävällinen; hän
+oli luultavasti huomannut rouvan olleen tarjoiluhuoneessa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sunnuntaina oli herrasväkemme päivällisellä raatimiehen rouvan luona,
+ja Lotta ja minä saimme vapaata klo kolmesta yhdeksään illalla.
+
+— Olipa hyvä että muistetaan, että köyhä palvelijatarkin tarvitsee
+joskus vapautta. Ajatteles, koko sinä aikana, jonka olen ollut tässä
+talossa, ei rouva ole kertaakaan käskenyt minua kirkkoon. Tällaisessa
+paikassahan tulee aivan pakanaksi ja vain pari kertaa olen saanut
+vapautta sunnuntai-iltapäiväksi. Ellen olisi joskus iltasin hiipinyt
+salaa ulos, en olisi koskaan tavannut tuttaviani. Kuka tässä viitsii
+palvella kuin vanki — nurisi Lotta harjatessaan uuden kevättakkinsa
+samettikaulusta.
+
+— Miksei Lotta pyydä rouvalta lupaa mennä kirkkoon, niin minä teen,
+eikä hän ole koskaan kieltänyt minua.
+
+— Se on selvää, sisäköillä on aina parempi kuin keittäjättärillä. Minä
+en pyydä koskaan lupaa, vaan menen ulos milloin tahdon! Hyvästi! —
+sanoi hän ja paukautti keittiön ovea.
+
+Menin ensin tervehtimään rouva ja neiti Axénia. He näyttivät tulevan
+iloisiksi tavatessaan minut. Kun he kuulivat, että herrasväkeni
+matkustaisi pian ulkomaille, sanoi neiti:
+
+— Ja sitten saamme Matildan takaisin liikkeeseen! — Siihen en voinut
+vastata mitään, sillä tunsin itsessäni, että kohtalo oli määrännyt
+toisin.
+
+Leena tädin luona tapasin Jannen, jota en ollut nähnyt moniin
+viikkoihin. Meillä oli niin paljon puhumista, ja molemmat olimme
+saaneet kirjeen äidiltä, ne luimme nyt yhdessä. Äiti kirjoitti, että
+hän tunsi olevansa reippaampi ja oli iloinen, kun meillä molemmilla oli
+niin hyvä olla.
+
+Täti kertoi meille, että hän oli eräänä päivänä nähnyt Roosan ajavan
+erään poliisin kanssa, ja kun täti mielellään halusi tietää, eikö
+Roosa enää ollut Kleinehn hotellissa, meni hän sinne ja kysyi häntä.
+Keittäjätär oli vastannut, että he olivat useita viikkoja sitten
+erottaneet tuon epärehellisen tytön.
+
+— Mielelläänhän auttaisi tuota harhaanjoutunutta raukkaa, jos vain
+voisi. Luulen, että hän joutuu turmiolle — sanoi täti surullisesti.
+
+Minuun koski kuullessani sen ja ajattelin surumielin kaikkea, mitä
+Roosa parka oli kerran kertonut äidistään.
+
+Täti kysyi, mitä pidin Lotasta. Vastasin vain etten aina ymmärtänyt
+häntä.
+
+— Niin, sitä en ihmettele — sanoi täti. — Hän teki aika rumasti
+panetellessaan emäntäänsä heti sinun tullessasi taloon. Minun täytyy
+sanoa, että sinä päivänä, jolloin viimeksi pesimme yhdessä pyykkiä,
+opin oikein tuntemaan hänet. Hänellä on terävä kieli ja puhuu
+mielellään pahaa niistä perheistä, joissa on palvellut, se osottaa
+huonoa luonnetta. Sanoin hänelle suoraan etteivät kaikki emännät ole
+niin ilkeitä, kuin miksi hän heidät maalaa. Palvelijattarilla on
+myöskin vikansa. Olen itse palvellut herrastaloissa ja oppinut niissä
+paljon. Vasta kun jouduin naimisiin ja pidin itse palvelijattaria, näin
+kuinka huolimattomia tyttöjä voi saada. Emännällä on oikeus vaatia
+ja palvelija saa luvan taipua hänen toivomuksiinsa. Kyllä Lotta sai
+kuulla minun mielipiteeni asiasta. Hän tuli noloksi, eikä uskaltanut
+enää puhua pahaa kenestäkään. — Janne ja Matilda, tahdon sanoa teille
+jotakin. Kun on paikka jossakin perheessä, niin ei saa kertoa muille,
+mitä siinä kuulee ja näkee. Vieraat voivat niin helposti selittää
+kaiken väärin. Kyllähän voi kertoa yhtä ja toista talosta, mistä
+leipänsä saa, mutta pitää tietää, mitä sanoo. Pitää aina ikäänkuin
+sulkea ovi jälestään eikä laverrella muille kotoisia salaisuuksia
+perheestä, jossa palvelee. En koskaan unohda, mitä eräs rikas rouva
+sanoi kerran pojalleen: "Kodin sisäiset asiat eivät ole vieraita korvia
+varten, kaikkea, mikä joutuu kauemmaksi, vääristellään niin helposti
+ja käsityskantakinhan saattaa olla niin erilainen." Ja sitten tahdon
+sanoa teille vielä, että Lotta ei tiennyt mitä siisteys ja puhtaus
+merkitsevät, vaikka hän niin kerskaillen kertoi, että hän on palvellut
+"vain hienoissa taloissa". Ajatelkaas, en nähnyt hänen koskaan
+professorin perheessä pesevän leivinpöytää tai peltejä leipomuksen
+jälkeen. Onko se siisteyttä?
+
+Oli niin hauskaa kuulla Leena tädin kertovan, hän oli niin viisas ja
+oli koonnut paljon kokemuksia pitkän elämänsä aikana.
+
+Myöhemmin menimme kaikki kolme iltakirkkoon, ja sitten saattoi Janne
+minut kotiin. Hyvästellessään minua portillamme, sanoi hän:
+
+— Matilda, syksyllä matkustamme tervehtimään äitiä. — Olisipa se
+hauskaa — vastasin minä epäilevästi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Maanantai-aamuna pyysi Lotta rouvalta talousrahoja ja antoi hänelle
+talouskirjansa.
+
+Hetkisen kuluttua kutsui rouva Lottaa ja minä kuulin hänen sanovan:
+
+— Huomaan, että vasikanpaisti maksoi 8 markkaa? Lottahan jakoi tuon
+suuren paistin erään rouvan kanssa?
+
+— Niin, rouva, — vastasi Lotta ja näytti hämmästyneeltä.
+
+— Muistaako Lotta paljonko koko paisti maksoi? — kysyi rouva.
+
+— Ei, sitä en todellakaan muista — vastasi Lotta vältellen.
+
+— 10 markkaa, vai kuinka? — kysyi rouva ja katsoi terävästi Lottaan,
+joka vastasi punastuen:
+
+— Niin — luulen että oli niin:
+
+— Silloin sai tuo vieras rouva palasensa kovin huokealla — 2:della
+markalla!
+
+— Ei, hänen osansa maksoi 4 markkaa — kiiruhti Lotta vastamaan.
+
+— Lotta on varmaan erehdyksestä kirjoittanut 2 mk liian paljon,
+sillä olin eilen erään tutun rouvan luona, joka tarjosi minulle
+vasikanpaistia ja kertoi jakaneensa paistinsa meidän keittäjättäremme
+kanssa.
+
+— Rouva luulee nähtävästi, että minä olen varas — sanoi Lotta kiivaasti.
+
+— Sitä en ole sanonut, mutta uskon kyllä varmasti, että Lotta on
+useammin kuin yhden kerran merkinnyt väärin talouskirjaamme.
+
+Sanomatta sanaakaan meni Lotta keittiöön, mutta seuraavana päivänä
+pyysi hän rouvalta palvelustodistuksensa, sillä hänelle oli tarjottu
+keittäjättären paikka eräässä höyrylaivassa ja tahtoi hän siis heti
+muuttaa.
+
+— Hyvä — sanoi rouva, ja professori kirjoitti itse todistuksen, jonka
+rouva luki Lotalle.
+
+Lotta tuli aivan kuohuksissaan takaisin keittiöön ja näytti minulle,
+luultavasti hajamielisyydessään todistuksen, ja minä huomasin, että
+siitä puuttui pieni sana "rehellinen". Kun annoin hänelle todistuksen
+takaisin, repi hän sen palaisiksi ja poltti ne sanoen:
+
+— Kyllä minä elän ilman heidän todistuksiaankin.
+
+Mutta kun tuli eron hetki, katui hän ja pyysi rouvalta anteeksi, ja
+jätti minulle hyvästi hyvin ystävällisesti, sanoen:
+
+— Kiitos Matilda, sinä olet ollut hyvä toveri. Unohda vikani.
+
+Itkien jätti hän meidät.
+
+Rouva päätti olla ottamatta palvelijaa Lotan sijaan, varsinkin kun
+raatimiehen rouva oli toivonut, että herrasväki söisi hänen luonaan
+sekä aamiaisen että päivällisen niinä muutamina viikkoina, jotka he
+vielä olisivat kotona. Leena täti saisi auttaa, kun tarvittaisiin,
+sanoivat he minulle, ja minä olin siihen hyvin tyytyväinen.
+
+Heti Lotan muutettua ryhdyin perinpohjaiseen siivoukseen keittiössä,
+säiliössä ja meidän huoneessamme. Tarvittiinkin sekä saippuaa, vettä
+että harjaa saadakseni kaikki hyvään kuntoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä yönä heräsin siihen, että joku naputti keittiön ovelle. Se oli
+Heta, joka aivan kalpeana ja hengästyneenä pyysi puhua professorin
+kanssa. Raatimiehen rouva oli sairastunut vaikeasti ja makasi nyt
+hourien. Professori pyysi minua juoksemaan hakemaan lääkäriä ja
+tulemaan sitten vanhan rouvan luokse. Heta kiiruhti kotiin, ja
+herrasväki pukeutui kiireimmiten ja lähti.
+
+Kun soitin raatimiehen rouvan ovikelloa, tuli Miina itkettyneenä
+vastaani. Hän pyysi minut keittiöön ja kertoi, että hänen emäntänsä voi
+hyvin huonosti, ja että hän oli aivan vakuutettu, että Hetan ja hänen
+unensa merkitsivät jotakin.
+
+He olivat molemmat nähneet kolmena yönä peräkkäin unta, että pikku
+Henriette oli valkopukuisena kulkenut huoneiden läpi.
+
+Lääkäri näytti hyvin vakavalta, kun hän tutkittuaan sairaan sanoi, että
+hänellä on keuhkokuume. Koko yön istuivat hän ja professori raatimiehen
+rouvan sairasvuoteen ääressä.
+
+Professorin rouvan piti vastoin tahtoaan paneutua vierashuoneeseen
+nukkumaan; lääkäri ei sallinut hänen valvoa, kun hän näytti hänen
+mielestään kalpealta ja uupuneelta.
+
+Kello 4 aamulla oli Miinalla kahvi valmiina. Heta hiipi hiljaa
+sairashuoneeseen ja ilmoitti herroille, että kahvipöytä oli katettu
+ruokailuhuoneeseen. Lääkäri katsoi kelloaan ja kuiskasi professorille:
+
+— On hauskaa nähdä niin täsmällisiä ja uskollisia palvelijoita kuin
+äitisi ovat. Tässä lepää heidän emäntänsä sairaana, eikä enää jaksa
+antaa heille määräyksiä, ja kuitenkin tietävät he niin hyvin, miten hän
+tahtoo kaiken olevan. Monena yönä olen valvonut tässä talossa äitisi
+kanssa sairasvuoteen ääressä, ja aina on huolehtiva, kohtelias emäntä
+tarjonnut kahvia klo 4 aamulla. Niin, hänen ajatuksensa riittivät
+silloin huolehtimaan kaikesta ja kaikista. Tule, rakas veli, niin
+täytämme hyvän äitisi toivomuksen, tai jos mieluummin jäät tänne, niin
+tuon sinulle kupillisen.
+
+Professori maistoi tuskin kahvia. Mitä levottomimpana istui hän ja
+seurasi äitinsä pienimpiäkin liikkeitä.
+
+Aikaisin aamulla lähetti lääkäri minut kirje muassani
+diakonissalaitokseen ja pyysi minun odottamaan siellä vastausta. Eräs
+"sisar" tuli mukaani hoitaakseen sairasta.
+
+Herrasväkeni jäi koko päiväksi vanhan rouvan luokse, mutta minä sain
+mennä kotiin siistiäkseni huoneet ja tuodakseni professorin postin.
+
+Kun laitoin professorin rouvan vuodetta, löysin hänen pieluksensa alta
+kultaisen muistokotelon, joka riippui ketjuissa. Kun muistokotelo oli
+auki, näin siinä pienen tytön kuvan. Se oli varmaan pikku Henriette,
+kuinka herttainen ja sievä oli hän mahtanutkaan olla! Luultavasti
+hypistelin koteloa liian kovakouraisesti, sillä toinen kansi aukeni ja
+näkyviin tuli nuoren, kauniin miehen kuva. Professori ei ikinä ollut
+voinut olla niin kaunis nuoruudessaan, ei, se oli mahdotonta, ajattelin
+minä ja katsoin oikein tarkoin tuota komeaa, nuorta herraa. — Kukahan
+hän lienee ollut? Kun minusta samassa tuntui, että joku kulki eteisen
+ovesta, piiloitin minä muistokotelon taskuuni ja menin katsomaan, kuka
+siellä oli. Mutta en eteisessä enkä muissakaan huoneissa nähnyt ketään.
+Palasin sentähden makuuhuoneeseen ja jatkoin siistimistä.
+
+Rouva oli varmaan kiireissään jouduttautuessaan anoppimuorinsa luokse
+unohtanut kirjoituspöytänsä laatikon auki siinä oli suuri, punainen
+kirja, johon hän usein kirjoitti, ja kun se oli auki, sattuivat silmäni
+siihen: "Murisija", tuo sana tuntui minusta niin lystikkäältä, että
+minun piti lukea edelleen. — "Murisijani on tänään ollut minulle niin
+ystävällinen, niin sydämellisen kiltti ja herttainen, että todellakin
+häpeän kuinka tyhmä olen usein ollut häntä kohtaan. Kuinka paljon
+minulla onkaan katumista! Anoppimuorini eilistä ystävällisyyttä olen
+aina muistava kiitollisuudella. Ja hänen rakastava, lämmin katseensa
+pyytäessään minua aina tekemään hänen Bengtinsä yhtä onnelliseksi."
+— — — Sitten luin alempaa: "Kuinka olenkaan voinut lapsellisessa
+ymmärtämättömyydessäni olla hänelle mustasukkainen? Hänhän on hänen
+poikansa, hänen kaikkensa, ja hänellähän on oikeus rakastaa häntä."
+Ei, nyt nuhteli omatuntoni minua, heikko ääni sisimmässäni sanoi:
+"Onko sinulla Matilda oikeutta tunkeutua emäntäsi salaisuuksiin! Teet
+väärin. Pitäisitkö itse siitä, että joku asiaankuulumaton lukisi
+sisimmät ajatuksesi? Et, varmaankaan!" — Mutta kukahan saattanee
+nuori mies muistokotelossa olla? Sisäinen ääneni muistutti taas:
+"Mitä se sinua liikuttaa?" Ei professori ole voinut koskaan olla
+niin kaunis. Ei, kyllä olen varma, että emäntäni nuoruuden salaisuus
+kätkeytyy pikku Henrietten valokuvan taakse. Tätä ja paljon muuta
+mietiskelin pannessani muistokotelon päiväkirjan päälle ja lukitessani
+pöytälaatikon. Otin avaimen mukaani rouvalle ja kerroin hänelle, mitä
+olin löytänyt ja minne olin sen piilottanut.
+
+Olin kyllä huomaavinani, että rouva punastui sanoessaan:
+
+— Kiitos, Matilda, kiitos, se oli oikein tehty.
+
+Kenties oli väärin, etten tunnustanut kuinka utelias olin ollut,
+mutta tein sen siksi, että katsoin olevan parempi rouvalle, ettei
+hän aavistanut vieraan tunkeutuneen hänen salaisuuksiinsa. Mutta sen
+päätin, etten koskaan ilmaise kenellekään, mitä olin lukenut ja nähnyt,
+sehän olisi ollut väärin kilttiä emäntääni kohtaan.
+
+Koko päivän oli raatimiehen rouva hyvin levoton, hän houraili
+ja heittelehti sinne tänne vuoteellaan. Iltapuolella tuli hän
+levollisemmaksi, jonka tähden lääkäri kehoitti herrasväkeäni
+paneutumaan levolle. Heta ja minä valvoimme vuorotellen sisar Agaatan
+kanssa. Yö kului oikein rauhallisesti, ja kun lääkäri tuli seuraavana
+aamuna, selitti hän, että valtimo oli tasaisempi ja sairaan tila
+parempi.
+
+Vanha rouva nukkui hyvin koko päivän ja me toivoimme kaikki parasta.
+Illan tullen loi hän silmänsä auki ja katsellen ympärilleen kysyi hän
+paljonko kello oli. Kun professori vastasi, että se oli 1/2 7, tarttui
+vanha rouva hänen käteensä ja sanoi hymyillen:
+
+— Minä olen nukkunut liiaksi. Meidänhän pitää matkustaa kello 1/2 10.
+— Rakas Bengt, oletko jo täällä —? Ja tuollahan näen Aadan, tule, niin
+saan kiittää sinua laulusta! Ehkäpä tahdot vielä kerran laulaa minulle:
+"Mitt liv är en våg" [Eloni on kuin aalto.] Tahi ehkenpä jätämme
+sen kello 9:ksi. Heta, ole hyvä ja tuo minulle voileipä ja lasi
+olutjuustoa.
+
+Sisar Agaatta koetteli valtimoa ja katsoi tarkoittavasti professoriin.
+Hän lähetti minut heti noutamaan lääkäriä.
+
+Kun Heta toi tarjottimella, mitä oli pyydetty, nukkui sairas jo.
+
+Lääkäri tuli, pudisti päätään ja sanoi että valtimo oli ylen heikko ja
+epäsäännöllinen.
+
+Sairasvuoteen vieressä seisoi professori käsi vaimonsa vyötäröllä. Hän
+näytti vanhalta ja kumaralta. Kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan.
+
+Rouva taputti häntä hellästi olalle. Näki kuinka he molemmat kärsivät
+katsellessaan kuolevan levottomuutta ja taistelua. Hengitys kävi yhä
+heikommaksi. Lääkäri istui koko ajan kello kädessä ja laski valtimon
+lyöntejä.
+
+Oli puhjennut kova ukkosilma. Salamat valaisivat kerran toisensa
+jälkeen sairashuoneen. Sisar Agaatta laski alas käärekaihtimen ja
+sytytti kruunun kynttilät. Jyrähdykset kävivät yhä kovemmiksi. Me
+seisoimme kaikki äärimmilleen jännittyneinä, huoneessa vallitsi
+kuoleman hiljaisuus. — Kuului pitkä huoahdus vuoteesta, ja vanha rouva
+hengähti viimeisen kerran.
+
+Lääkäri nousi ja tarttuen professorin käteen sanoi hän vapisevalla
+äänellä:
+
+— Lämmin äidinsydän on lakannut sykkimästä. Onnellinen sinä Bengt, joka
+aina olet ollut hyvä poika.
+
+Professorimme polvistui äitinsä vuoteen ääreen. Hän suuteli useita
+kertoja vielä lämmintä kättä. Hänen vaimonsa laskeutui myöskin
+polvilleen puolisonsa viereen ja sanoi kiihkeästi itkien:
+
+— Kiitos kaikesta! Bengt, siunattu olkoon rakastetun äitisi muisto!
+
+Ulkona oli rajuilma tauonnut ja ilta-aurinko loisti säteilevän
+kirkkaana huoneeseen, kun sisar Agaatta veti käärekaihtimen ylös.
+
+Professori viittasi Miinan ja Hetan luokseen. Hän tarttui heidän
+käsiinsä ja talutti heidät vuoteen ääreen, missä heidän emäntänsä
+lepäsi. Itkien sanoi hän:
+
+— Kiitos, uskolliset palvelijat. Äitini piti teitä suuressa arvossa.
+
+— Parempaa emäntää ei voi koskaan saada — sanoi Heta nyyhkyttäen.
+
+— Ja Jumala palkitkoon hänelle kaiken hyvän, minkä hän on tehnyt —
+lisäsi Miina syvästi liikutettuna. — Nyt on rakastettu emäntämme mennyt
+parempaan maailmaan! Jumala siunatkoon hänen muistoansa!
+
+Kauvan seisoivat kaikki vaiti kuolleen vuoteen ääressä. Ilta-aurinko
+laski, vallitsi lepo ja rauha.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavina päivinä oli kaikilla ja erittäinkin professorilla paljon
+toimitettavaa. Viidentenä päivänä tulisivat hautajaiset olemaan.
+
+Eräs vanha senaatin vahtimestari, joka sitä ennen oli ollut palvelijana
+raatimies Wallenborgin perheessä, ajeli koko päivän ympäri kaupunkia
+vieden kutsukortteja hautajaisiin. Sataviisikymmentä henkilöä oli
+kutsuttu.
+
+Neiti Axén auttoi rouvaamme surupukujen laittamisessa. Miina, Heta
+ja minä saimme mustat pukukankaat ja neiti Axén tarjoutui ompelemaan
+meidänkin pukumme, koska hänen äitinsä ja hän olivat 60 vuoden aikana
+ommelleet kaikki raatimiehen rouvalle.
+
+Surutalo puetettiin valkeaan. Hursteja ripustettiin kaikkien akkunoiden
+eteen, huonekalut peitettiin valkeilla päällyksillä, taulut samoin
+valkealla tarlataanilla, ja punaisten eteis- ja porrasmattojen sijaan
+pantiin valkeat.
+
+Suuressa salongissa oli arkku korokkeella korkeiden laakeripuiden
+ympäröimänä. Koko päivän paloi tuli korkeissa hopeisissa
+haarakynttiläjaloissa molemmin puolin arkkua. Siinä lepäsi raatimiehen
+rouva Wallenborg, kaupungin ennen niin ihailtu kaunotar. Kaunis oli hän
+vielä kuolleenakin, lempeä hymy seurasi häntä hautaan saakka.
+
+Kello 1/2 1 kokoontuivat vieraat. Professori oli järjestänyt kaiken
+erittäin käytännöllisesti ja hyvin. Hänen äitinsä olisi kyllä ollut
+tyytyväinen.
+
+Alemmassa kerroksessa oli suuressa huoneessa eteisen vieressä pitkät
+rivit vaatenaulakkoja. Siellä oli vahtimestari Åberg, joka otti
+herrojen päällystakit ja toisen kerroksen eteisessä oli eräs senaatin
+vahtimestari auttamassa naisia.
+
+Kaikki istuivat juhlallisina ja ääneti. Vahtimestarit kantoivat
+kahvitarjottimia. Miina, Heta ja minä puettuina uusiin mustiin
+pukuihimme ja suuriin valkeisiin esiliinoihin seurasimme jälestä
+leipätarjottiminemme.
+
+Suureen tarjoiluhuoneeseen oli katettu kahvipöytä palvelijoille.
+Raatimiehen rouvan maatilalta Niemenkylästä, oli tullut kolme vanhaa
+uskottua palvelijaa hautajaisiin. Niemenkylän taloudenhoitajatar,
+mamselli Malla, joka oli palvellut 55 vuotta perheessä, seisoi keittiön
+hellan ääressä valvoen kahvinkeittämistä.
+
+Kun kaikki olivat juoneet kahvin, tarjottiin reinin viiniä korkeissa
+vihreissä laseissa sekä musta ja valkojuovaisia paperipusseja, joissa
+oli surumakeisia.
+
+Eräällä salin pöydistä oli kuolleen valokuvia, ja jokainen, joka
+tahtoi, sai ottaa kuvan muistoksi.
+
+Ennenkuin arkun kansi suljettiin, seisoi professori kauan kumartuneena
+katsellen äitivainajataan. Oikealla kädellään teki hän ristinmerkin
+hänen rintaansa ja sitten peitti kansi rakkaan vanhuksen.
+
+Ruumisvaunut olivat saapuneet. Nikolainkirkon kellot soivat niin
+kaihoisan hitaasti ja kun kukkasin koristettu arkku kannettiin
+huoneesta, istui professorin rouva soittokoneen ääressä ja lauloi
+värisevin äänin: "Mitt liv är en våg". Hän lauloi liikuttavan
+kauniisti, luulen että tuskin ainoakaan silmä oli kuiva.
+
+Minä olin saanut tehtäväkseni seistä alimmalla ovella sulkeakseni sen
+sitten, kun kaikki olivat lähteneet haudalle. Herrat ja naiset tulivat
+portaita alas ja menivät etsimään ajoneuvojaan.
+
+Kenraali Ehreströmin uusien, suljettujen vaunujen vieressä seisoi
+Janne ja aukaisi oven herrasväelleen. Sitten hyppäsi hän itse
+kuskipukille aika ketterästi, ja istuessaan siellä kuskin vieressä
+käsivarret ristissä rinnoillaan, näytti hän minusta oikein sorjalta ja
+"tyylikkäältä".
+
+Sydämeni löi kiivaasti, kun pitkä surusaatto lähti liikkeelle ja
+kenraalin vaunut kulkivat oven ohi, jonka vieressä seisoin. Janne oli
+nyökännyt minulle ystävällisesti.
+
+Kun suljin oven, huomasin, ettei sen kiinni paukahtaessa syntynyt enää
+samanlaista melua kuin ennen, ei — nyt päästi se kumean, haudanomaisen
+äänen, kuin olisi se tahtonut sanoa: "Vanha on kadonnut".
+
+Senaatin vahtimestarit kantoivat ruumiskorokkeen pois ja järjestivät
+huoneet. Ruokailuhuoneessa sain minä auttaa vanhaa vahtimestaria
+päivällispöytää katettaessa.
+
+Vaikka olikin jo 75 vuotias, näytti vahtimestari Åberg vielä aika
+terveeltä ja reippaalta. Hän kertoi minulle, että hän oli palvellut
+Wallenborgin perheessä 35 vuotta, ensin juoksupoikana ja sitten
+palvelijana. Seitsemättä kertaa kattoi hän nyt tässä talossa
+hautajaispäivänä päivällispöytää.
+
+— Ja nyt teen sen viimeisen kerran — sanoi hän surumielisesti. — Nyt
+on kaikki lopussa, kun vanha, rakas emäntämme on kätketty maan poveen.
+Niin, kiitollisessa muistossa säilytän kaikki, mitä hän on tehnyt ja
+ollut minulle ja omilleni. Niin, niin, sekä herralla että rouvalla
+oli sydän oikealla paikallaan. Sellaista kotia kuin Wallenborgien ei
+synny taas pian tässä hyvässä pääkaupungissamme. Kaikki oppinut ja
+hieno väki on kokoontunut täällä, ja monessa suuressa juhlassa on
+tässä talossa oltu mukana, sekä laulua että soittoa on saatu kuulla.
+Kaikki eivät voi, kuten minä, kerskua palvelleensa Jenny Lindhiä, rouva
+Michaelia, Runebergiä, Topeliusta ja muita suuruuksia. Puhumattakaan
+Ole Bullista, Rubinsteinista ja niin edespäin. — Kaiken tämän kertoi
+hän koristelussaan pöytää kieloilla ja resedalla. Keskelle asetti hän
+vainajan muotokuvan. Kehyksen ympärille oli hän kietonut suruharsoa. —
+Niin, niin, yksi vain on jälellä Wallenborgin perheestä, mutta kyllä
+hän sitten onkin miesten mies, tuo sinun professorisi. Ylioppilaiden
+pitäisi oikein tuntea hänet — silloin eivät he kutsuisi häntä "meidän
+kauhuksemme". Hän ei vaadi heiltä enempää, kuin on vaatinut itseltään!
+Ja kuinka monia köyhiä ylioppilaita onkaan hän auttanut rahoillaan.
+Siitä hän ei kyllä puhu, mutta sen tiedän minä, vahtimestari Åberg.
+Matilda, ole hyvä ja anna minulle tuo maljakko valkeine ruusuineen
+peilipöydältä, sen pitää olla professorin rouvan lautasen vieressä.
+Oi! kuinka hän lauloi, sehän olisi voinut hellyttää kivenkin. Kyllä
+hänestä olisi tullut toinen Pohjolan satakieli, ellei hän olisi
+professorin tähden jättänyt lauluopintojansa Pariisissa. Mutta minä
+suon professorille niin mielelläni tämän laululinnun. Tunnusta tosiksi
+sanani Matilda, hänestä tulee vielä kerran kunnon emäntä Niemenkylään.
+Katsoen kultakelloonsa lisäsi hän: — Klo 5 syövät he päivällisen.
+Tunti on vielä aikaa. Niin, pöytä näyttää sievältä, juuri sellaiselta
+jollaiseksi vanha rouva olisi tahtonut sen. Tässä istuu lääkäri, tässä
+asessori ja tuossa piispa, hän on rouvavainajan sisarenpoika. Muita
+vieraita ei tule. Luulen että he aukaisevat testamentin tänä iltana,
+sillä asessorin pitää matkustaa huomisaamuna varhain kotiinsa Vaasaan.
+Luulen, että rouva on tehnyt suuria lahjoituksia, rahoja kyllä on!
+Hän ei varmaankaan ole unohtanut kaupungin köyhiä. Samassa soitettiin
+ovikelloa, minä kiiruhdin avaamaan. Palvelijat tulivat kotiin haudalta.
+He kertoivat kuinka juhlallinen hautaus oli ollut. Piispa oli puhunut
+liikuttavan kauniisti ja sekakuoro oli laulanut useita lauluja sekä
+kappelissa että haudalla. He sanoivat, että hautakummulle muodostui
+kokonainen kaunis seppelevuori.
+
+Mamselli Mallalle ja Miinalle tuli nyt kiire laittaa ruoka, ja
+me olimme juuri lopettaneet päivällisemme tarjoiluhuoneessa, kun
+professorin herrasväki ja vieraat saapuivat.
+
+Niemenkylän puutarhuri ja pehtori sanoivat jäähyväiset, heidän piti
+matkustaa kotiin, mutta mamselli Malla jäi seuraavaan päivään. Tulevana
+sunnuntaina pidettäisiin hautajaispidot Niemenkylän väestölle.
+
+Vahtimestari Åberg ja Heta tarjoilivat herrasväen päivällispöydässä, ja
+he sanoivat, että professori ei ollut voinut syödä juuri mitään.
+
+Iltasella ennen illallista kutsuttiin Miina, Heta ja mamselli Malla
+saliin. Syvästi liikutettuina tulivat he takaisin keittiöön ja
+kertoivat, että he olivat saaneet kuulla testamentin. Vanha rouva oli
+hyvyydessään määrännyt, että he saisivat huoneen vapaasti asuttavakseen
+kuolinpäiväänsä saakka ja vuotuisen eläkkeen.
+
+Professori oli kysynyt ystävällisesti, haluaisivatko he palvella hänen
+perhettään toistaiseksi ja senhän he niin kovin mielellään tahtoivat
+tehdä.
+
+Vahtimestari Åbergiakin oli muistettu antamalla hänelle rahasumma,
+josta tämä oli hyvin kiitollinen.
+
+Professorin rouva soitti minua. Otaksuin, että hän lähettäisi
+minut kotiin jollekin asialle. Hämmästykseni oli sentähden
+rajattoman suuri, kun asessori pyysi minua astumaan lähemmä ja luki
+testamentista seuraavaa: "Jos rakas poikani Bengt on tyytyväinen niihin
+palvelijattariin, jotka ovat hänen palveluksessaan minun kuollessani,
+haluan minä, että he kukin saavat 500 mk:n säästöpankkikirjan".
+
+Hän katsoi minuun, mutta kun en käsittänyt, että tämä koski minua,
+sanoi professori:
+
+— Matilda, sinä näet miten hyvä ja rakastava äitini on ollut,
+hän on ajatellut minunkin palvelijoitani. Huomenna saat 500
+mkan säästöpankkikirjan. Olet ollut vain lyhyen ajan meidän
+palveluksessamme, mutta tahdon sanoa sinulle, että sekä rouva että minä
+olemme sinuun hyvin tyytyväisiä.
+
+Kyynelsilmin ja ystävällisesti katsoi rouva minuun. Niiasin niin syvään
+kuin osasin ensin professorille sitten rouvalle ja viimeksi asessorille
+kuiskaten:
+
+— En ansaitse tätä hyvyyttä. Tarkoittikohan raatimiehen rouva sen
+todellakin minulle?
+
+Emäntäni tarttui käteeni ja sanoi:
+
+— Matilda, pysy aina yhtä rehellisenä ja uskollisena, niin sinulle käy
+hyvin elämässäsi.
+
+Puhkesin itkuun ja kiitin isäntäväkeäni heidän suuresta
+ystävällisyydestään minua kohtaan.
+
+Seuraavana päivänä pyysin päästä ulos joksikin aikaa. Ensin juoksin
+täti Leenan luokse ja kerroin hänelle suuresta lahjasta, jonka olin
+saanut, ja sitten ostin pienen kimpun reseedaa ja menin hautausmaalle.
+Tultuani aivan lähelle vanhan rouvan hautaa, huomasin minä, että
+professori istui siellä penkillä pää käsien varaan painuneena.
+Minä, vetäydyin pois peljäten häiritseväni häntä, juuri kun hän oli
+vaipuneena suureen suruunsa.
+
+Mutta professori oli varmaan kuullut askeleeni, koska hän kääntyi ja
+sanoi:
+
+— Sinäkö se olet, Matilda? Tule katsomaan näitä kauniita seppeleitä,
+jotka ovat tällä kummulla.
+
+Menin portaita ylös ja professori kysyi, mitä minulla oli paperissa.
+Vastasin ujosti:
+
+— Siinä on vain muutamia vaatimattomia kukkasia, saanko luvan
+panna ne rouvan haudalle? Tahdoin niin mielelläni osoittaa hänelle
+kiitollisuuttani.
+
+— Sen saat toki mielellään tehdä. Kiitos, rakas lapsi! — sanoi
+professori.
+
+Minä niiasin ja hiivin hiljaa pois piilotettuani vaatimattoman kimppuni
+kallisarvoisten seppeleiden joukkoon, joita oli siinä rikkaan rouvan
+haudalla.
+
+Vahtimestari Åberg on oikeassa — ajattelin minä kulkiessani pois
+hautausmaalta — kuinka voi kutsua niin hyväsydämistä professoria
+"ylioppilaiden kauhuksi". Ei, he eivät tunne professoriamme!
+
+Kotimatkalla tapasin Jannen, ja kun kerroin hänelle, mitä olin saanut,
+sanoi hän iloisesti! — Onnittelen! Matilda, kuinka iloitsenkaan
+puolestasi! — Oli oikein hyvä, että tapasin sinut. Tahdotko ottaa
+hyvän paikan kesäksi? Eversti Ehreströmin venäläinen miespalvelija
+saa vapautta, ja nyt haluavat he sisäkön, joka samalla huolehtisi
+tarjoilusta. He asuvat Hämeessä olevalla maatilallaan kesäkuukaudet.
+Ehkäpä saat sitten seurata heitä Pietariin. Palkka on hyvä, 18 markkaa
+kuukaudessa ja kaksi pumpulipukua vuodessa. Pietarissa he kyllä antavat
+suuremman palkan. Ota todistukset mukaasi ja tule meille huomisiltana
+klo 7, niin saat itse puhua everstin rouvan kanssa. Ei, nyt minun pitää
+joutua leipuri Ekbergiin, meillä on vieraita tänä iltana. Hyvästi!
+Tervetuloa huomenna! — ja ennenkuin ehdin edes vastata hänelle, juoksi
+hän tiehensä.
+
+Tämä tuli niin odottamatta, että oikein päätäni huimasi.
+
+— Minun pitää neuvotella professorin rouvan kanssa. Osaanko minä
+hoitaa niin hienoja tehtäviä? Minähän olen sitäpaitsi aikonut palata
+neulomaliikkeeseen! Mutta kyllä on kuitenkin rauhallisempi ja parempi
+olla palveluksessa. — Kaikki nämä ajatukset risteilivät päässäni.
+
+Kun tulin kotiin, kertoi rouvani, että everstin rouva oli ollut
+vieraisilla hänen luonaan ja kysellyt minusta ja että hän oli jo
+suositellut minua tuohon paikkaan. Hän arveli kyllä, että selviytyisin
+siinä.
+
+Kun herrasväkeni antoi minulle palvelustodistuksen, sanoivat he,
+että toivoivat saavansa minut takaisin, kun palaisivat kahden vuoden
+kuluttua kotimaahan, ja sen lupasinkin.
+
+— Siinä tapauksessa ettei Matilda silloin jo ole naimisissa — sanoi
+rouva hymyillen.
+
+Todistus oli minulle aivan liian hyvä, tunsin etten ansainnut sitä.
+
+Päivää myöhemmin menin todistuksineni, neiti Axén oli myöskin antanut
+minulle hyvän suosituskirjeen — kenraali Ehreströmin luo. Siellä
+tapasin everstin rouvan, joka tuntui minusta hyvin kiltiltä. Hän sanoi
+olevansa englantilainen ja puhui sentähden murteellista ruotsia.
+
+Päätettiin, että minä 5 pnä kesäkuuta matkustaisin erään pesijättären
+ja keittiötytön kanssa Hämeenlinnaan ja sieltä edelleen laivalla Korven
+kartanoon. Everstin rouva antoi minulle 15 markkaa matkarahoiksi sekä
+30 markkaa kahta pumpulipukua varten.
+
+Kaikki oli käynyt niin nopeasti, että kuljin kuin unessa. Heta ja Miina
+olivat hyvin tyytyväisiä, että olin saanut paikan eversti Ehreströmin
+luona ja sanoivat, etten olisi koskaan voinut saada parempaa.
+
+— Englantilaisessa kodissa voi Matilda oppia paljon uutta. Niin hyvässä
+järjestyksessä olevaa taloa saa etsiä — arveli Heta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niemenkylässä pidetty surujuhla oli ollut hyvin tunnelmarikas. Vanha
+rouva oli muistanut testamentissaan anteliaasti kaikkia vanhoja
+palvelijoita ja alustalaisia.
+
+Kun professorin piti vielä palata Niemenkylään muutamiksi päiviksi
+järjestelläkseen siellä asioita, toivoi hän, että rouva kutsuisi sillä
+aikaa seurakseen hyvän ystävättärensä, nuoren papinlesken Kangasalta.
+
+Hän tulikin, ja ystävien kohtaaminen oli oikein liikuttava. He
+eivät olleet tavanneet moneen vuoteen ja nyt heillä oli niin paljon
+kerrottavaa toisilleen.
+
+— Minun elämäntarinani ei ole pitkä — sanoi köyhä rouva eräänä päivänä,
+kun emäntäni ja hän istuivat aamiaispöydässä. Hän asetti muutamia
+valokuvakehyksiä ruokapöydälle ja jatkoi:
+
+Tässä näet, Aada rakas, lapsuuskotini, senhän hyvin tunnet. Tässä on
+tuon nuoren jumaluusopin ylioppilaan kuva, häntä et koskaan nähnyt.
+Tässä meidän pieni, mutta hauska ja rauhaisa pappilamme, ja tässä
+lopuksi hauta, — — — siihen luhistui elämäni.
+
+Kyyneleet vuotivat pitkin hänen kalpeita poskiaan. Professorin rouva
+katsoi häneen ystävällisesti ja sanoi osaaottavasti.
+
+— Lyhyt, mutta onnellinen elämä! Sinun miehesihän kuuluu olleen
+erikoisen rakastettava luonteeltaan. Taasen tuo "miksi"? johon ei
+saa vastausta. — — — Minun elämäni on jo ollut aika vaihtelevaa.
+Halulla ja innolla kävin käsiksi lauluopintoihin Pariisissa, kun olin
+onnistunut saamaan lainan. Pariisissa oleskeleminen tulee kalliiksi,
+vaikkakin minä, kuten moni muukin, koetin elää niin säästäväisesti kuin
+mahdollista. Rahat sulivat olemattomiin, terveyteni alkoi horjua; —
+sitten tuli Bengt tielleni. Tässä huokasi rouva rummuttaen sormillaan
+pöytään.
+
+— En ole kuitenkaan koskaan katunut ottamaani askelta, hänhän on itse
+hyvyys personoituneena.
+
+— Olet onnellinen? — papinleski katsoi kysyvästi ystäväänsä.
+
+— Kyllä, olenhan toki, mutta laulua en kokonaan jätä. Bengt on
+musikaalinen, hänhän soittaa itse viulua. Toivon, että hän palattuamme
+ulkomailta alkaa taas harrastaa musiikkia kodissa. Jospa tietäisit
+miten hauskoja soitannolliset illat olivat kodissamme, mutta pikku
+tyttömme kuoleman jälkeen on musiikkielämä ollut meillä kokonaan
+lamaannuksissa. Ei ystäväni, puhukaamme muusta. Kuinka Kalle voi? —
+kysyi rouva, hätäisesti.
+
+Ajattelin silmänräpäyksessä nuoren kauniin miehen muistokotelossa
+olevaa valokuvaa, jonka päivää jälkeen vanhan rouvan kuoleman löysin
+paperikorista pieniksi palaisiksi revittynä.
+
+— Kalle veli, kiitos hän voi hyvin! Sinähän tiedät, että hän on vuoden
+ollut naimisissa vaatimattoman, mutta oikein herttaisen tytön kanssa.
+Hän on nyt kaupunginlääkärinä Torniossa — vastasi pastorin rouva
+hitaasti heidän noustessaan ruokapöydästä.
+
+Päivät ja viikot vierivät matkavalmistuksia tehdessä ja siivouksessa.
+Herrasväkeni oli purkanut kauniin kotinsa ja muuttanut tavaransa
+raatimiehen rouvan taloon.
+
+Professori oli kehoittanut rouvaansa lahjoittamaan pois ja hävittämään
+kaiken, mitä he eivät tarvinneet, ja minäkin sain ilokseni joukon
+hyödyllisiä tavaroita.
+
+— Matildan tulevaa kapiota! — laski rouvani leikkiä.
+
+Tunsin äkkiä olevani oikein rikas maallisesta omaisuudesta. Suuren osan
+siitä, mitä olin saanut, lähetin kotiin äidille, ja loput panin säilöön
+suureen matka-arkkuun, jonka rouva oli antanut minulle.
+
+Kuolleen kodissa oli herrasväelläni paljon järjestämistä hänen
+testamentissa lausuttujen toivomustensa mukaan. Muun muassa oli hän
+määrännyt, että kaikki hänen paremmat pukunsa kuuluisivat eräälle
+nykyisin Ruotsissa asuvalle nuoruuden ystävättärelle. Ja Heta kertoi
+minulle, että rouvalla oli jo 23 vuotta ollut tapana syksyisin ja
+keväisin lähettää suuri kori täynnä vaatteita ja muuta varattomalle
+ystävättärelle, joka ennen oli ollut rikas, mutta eli nyt kokonaan
+vanhan rouvan hyvyydestä. Pienimpiä yksityiskohtia myöten oli vainaja
+aina ajatellut, mikä voisi tuottaa ystävälle hyötyä ja iloa. Jopa
+hameiden taskutkin täytti hän vanhoilla napeilla ja kaikenlaisilla
+muilla ompelutarpeilla, ja joka vuosineljänneksenä lähetti rouva Hetan
+pankkiin ostamaan 700 kruunun pankkiosoituksen ystävättärelle Ruotsiin.
+
+— Uskollisempaa ystävää ei ole maailmassa kuin rouva vainaja on ollut —
+lisäsi Heta.
+
+Yksinkertaisimmat vaatteet oli jaettava talon palvelijoille, ja meidän
+rouvalle tuli yllin kyllin työtä ennenkuin hän oli järjestänyt kaiken
+anoppimuorinsa tahdon mukaan.
+
+Herrasväen lähtöpäivä oli tullut, ja me saatoimme heidät laivalle.
+Kun porraspuu vedettiin pois ja suuri laiva lähti liikkeelle, tuntui
+minusta, kuin olisin kadottanut elämäni tuen. Tuntui niin raskaalta
+palata tyhjään kotiin, raskaalta ruveta kokoilemaan tavaroitani
+seuraavan päivän matkaa varten.
+
+Kun olin rautatieasemalla sanonut jäähyväiset Hetalle, Miinalle ja
+Jannelle ja istuutunut vaunuun uusien tovereitteni, pesijätär-Eriikan
+ja keittiö-Iidan kanssa, olin purskahtaa itkuun. Oli niin ikävää
+käydä taas uutta tuntematonta tulevaisuutta kohti. Janne oli varmaan
+huomannut kuinka surullinen olin, koska hän lähtövihellyksen kaiuttua
+huudahti huiskuttaen iloisesti lakkiaan:
+
+— Matilda, syksyllä matkustamme äitiä tervehtimään!
+
+
+
+
+KORVEN KARTANOSSA.
+
+
+Matkallamme Hämeenlinnaan kertoi Eriika meille, että hänellä oli jo
+muutamia vuosia ollut oma pesu- ja silityslaitos Helsingissä. Eräs
+rikas rouva oli ystävällisyydessään perustanut sen hänelle. Kahdeksan
+kesää oli hän jo ollut pesijättärenä eversti Ehreströmin omistamassa
+Korven kartanossa. Hän ei osannut kyllin kiittää sekä herrasväkeä
+että talousmamsellia ja sanoi että muut palvelijat olivat mitä
+parhaita tovereita. Eriika piti kesäkuukausia vuoden onnellisimpana ja
+hauskimpana aikana.
+
+— Parempaa kotia ei saata ajatella. Kaikkialla on puhdasta ja
+siistiä minne ikinä katsookin, mutta kyllä sekä rouva että mamselli
+vaativatkin järjestystä ja siisteyttä jokaiselta. Kaikki käy siellä
+kuin nuottien mukaan. Jumala armahtakoon sitä, joka hutiloi! Mamselli
+Borgin kanssa ei ole leikittelemistä, parasta vaan on tehdä, kuten
+hän käskee ja pitää joka kapine sillä paikalla, jonka hän on sille
+osoittanut. Mutta kyllä hän onkin sitten ihminen, joka ymmärtää
+kaikki ja osaa kaikki! "Minähän olen käynyt kaikki arvoasteet läpi"
+on hänellä tapana leikillisesti sanoa. Hyvin nuorena aloitti hän
+halvimpana astioidenpesijänä Tukholman linnassa ja 24 vuotiaana jätti
+hän kuninkaan keittiön mitä parhaimmilla todistuksilla varustettuna.
+Everstin rouva kutsuu häntä "aarteeksi". Mamselli Borgin johdolla
+voi jokainen, joka vain tahtoo oppia ruuanlaittoa ja kaiken, mitä
+herrastalossa vaaditaan. Hänestä tulee Iidan emäntä. Maalla ei everstin
+rouva puutu ollenkaan talouteen eikä keittiöpalvelijoiden asioihin,
+ne kuuluvat mamsellille. Tahtomatta pelotella neuvon sinua kuitenkin,
+Iida, heti mukautumaan hänen toivomuksiinsa.
+
+Iida heitti niskojaan ja sanoi:
+
+— Jos se mamselli rupeaa liiaksi juonittelemaan kanssani, niin voinhan
+muuttaa, niin minulla on tapana tehdä. En siedä enempää kuin tahdon.
+
+— No kunhan Ida vain koettaa, niin menee kaikki kyllä hyvin. Sinä, joka
+olet niin nuori, et ole varmaan vielä paljon kokenut? — arvelin minä.
+
+— Nuori! — sanoi hän nauraen pilkallisesti. — Kun täyttää jo pian 16
+vuotta, niin kyllä tässä selviää! Toista oli, kun olin holhouksen
+alaisena lasten kodissa. Siellä paimensi johtajatar aamusta iltaan.
+Nythän saa olla oma herransa!
+
+— Minne Ida joutui lastenkodista? — kysyi Eriika.
+
+— Johtajatar oli niin olevinaan, kun hän oli hankkinut minulle paikan
+sukulaistensa luokse, erääseen talonpoikaisperheeseen maalla. Olin
+silloin 13 vuotias. Mutta en viihtynyt siellä, sillä en pitänyt pienten
+lasten hoitamisesta ja sikojen ruokkimisesta. Sentähden menin puolen
+vuoden kuluttua Porvooseen erään nimismiehenlesken kanssa. Hän oli
+kyllä hyvä ja ystävällinen, mutta niin kauhean saita, etten voinut
+pysyä hänen luonaan. Sitten sain hyvän paikan erään nuoren parin luona,
+mutta kun he saivat pienokaisen, tulin liiaksi sidotuksi, harvoin,
+tuskin koskaan sain mennä ulos. Kun siellä kävi liian ikäväksi,
+kirjoitin tädilleni Helsinkiin ja pyysin häntä hankkimaan minulle
+paikan siellä. Hän teki sen, ja minä jouduin erään herrasväen luokse
+pääkaupunkiin. Sekä herralla että rouvalla oli virka, ja minä tulin
+kuin taloudenhoitajaksi heille ja sain huolehtia koko kodista sanoi
+Iida kerskuen.
+
+— Sillonhan sinulla oli hyvä ollaksesi. Miksi et pysynyt heillä? —
+kysyin ininä.
+
+Iida tuumi hetkisen ja sanoi sitten tärkeän näköisenä:
+
+— Niin, näettekös, minä tunsin itseni vähän heikoksi ja rasittuneeksi,
+jonka tähden käännyin erään yhdistysrouvan puoleen, ja hän arveli, että
+minun pitäisi saada raitista maailmaa, ja hän se on hankkinut minulle
+paikan everstin herrasväen luona.
+
+Sipoon Grennukseenko Iida joutui lasten kodista? — kysyi Eriika.
+
+Hämmästyneenä vastasi Iida:
+
+— Niin, juuri sinne. Kuinka ihmeessä voi Eriika arvata sen?
+
+— Koska minäkin olen ollut lastenkodin lapsi ja palvelin ensiksi
+Grennuksessa. Se on hyvä paikka. Siellä sai oppia paljon sellaista,
+mikä myöhemmin elämässä on ollut suureksi hyödyksi. Lastenkotia
+pidän vieläkin hyvänä kotinani, ja Grennuksen vanhukset ovat kuin
+vanhempiani. Kiitollisuudella siunaan kaikkea, mitä lastenkodin
+johtajatar on opettanut minulle, ja suuren kiitoksen olen Grennuksen
+asukkaille velkaa. — — —Ei, mutta tuollahan on jo Hämeenlinna, tässä
+meidän on mentävä junasta — jatkoi Eriika ja alkoi nostella tavaroitaan
+hyllyltä.
+
+Olen varma siitä, että Eriika oli iloinen, kun keskustelu Iidan kanssa
+keskeytyi, sillä huomasin kyllä, kuinka häntä vaivasi kuulla nuoren
+tytön puhuvan halveksuvasti hyväntekijöistään.
+
+Vasta kun olimme lähtemässä vaunusta, huomasin että eräs vanha rouva
+istui oven vieressä. Hän oli aivan varmaan kuullut keskustelumme, koska
+hän juuri ennenkuin juna pysähtyi, sanoi Iidalle:
+
+— Nuori tyttö, katsokaa minun harmaita hiuksiani, olen jo 80 vuotias ja
+koetellut elämää. "Kyllä maailma maksaa", sanoo suomalainen sananlasku.
+Rakas lapsi, ota aina kiitollisuudella vastaan vanhempien hyvät neuvot.
+— Sitten tarttui hän Iidan käteen sanoen:
+
+— Jumala olkoon kanssasi!
+
+Iida tuijotti hämmästyneenä vanhukseen, niiasi ja näytti nololta
+laskeutuessaan vaunusta.
+
+Hämeenlinnasta jatkoimme matkaa höyrylaivalla pitkin Vanajavettä. Iida
+istuutui heti yksin keulaan, joko hän häpesi tai oli kenties suuttunut
+meihin. Hetkisen kuluttua näimme hänet vilkkaassa keskustelussa erään
+nuoren talonpojan kanssa, joka tarjosi hänelle makeisia.
+
+Epäilen, ettei hän tule sopimaan mamselli Borgin kanssa, — kuiskasi
+Eriika osoittaen Iidaa. Ajattelen kaikkea sitä vaivaa, mikä lastenkodin
+johtajattarella on ollut turvattomista, köyhistä lapsista — ja sitten
+palkitaan hänet kiittämättömyydellä! Minä jos kukaan tiedän, miten
+monenlaisia tyttöjä siellä on. Johtajatar ja yhdistyksen rouvat tekevät
+kaiken, minkä voivat, kasvattaessaan meistä kunnollisia palvelijoita.
+Mutta olen huomannut että nuoren tytön huonot taipumukset ilmenevät
+vasta, kun hän on jättänyt lastenkodin ja on omin neuvoinsa maailmalla.
+Olen vakuutettu, että sekä johtajatar että rouvat ovat saaneet
+tietää, kuinka epävakainen Iida todella on, ja sitä varten ovatkin he
+kääntyneet everstin rouvan puoleen saadakseen Iidan mamselli Borgin
+johdettavaksi. Siellä jos missään voi Iidasta tulla kunnon palvelija.
+Ei mamselli Borg ole vain yhtä eikä kahta kasvattanut. Kunpa hänellä
+vain olisi ajan mittaan kärsivällisyyttä Roosan kanssa.
+
+— Hän näyttää olevan sekä kiivas että ylimielinen, mutta eiköhän se ole
+enimmäkseen lapsellista ymmärtämättömyyttä? Luulen, että hän pohjaltaan
+on hyvä tyttö — sanoin minä, ja ajatukseni lensivät Roosaan. Nämä
+molemmat muistuttivat paljon toisiaan.
+
+— Toivokaamme parasta — sanoi Eriika miettivästi.
+
+Kolme tuntia kestäneen laivamatkan jälkeen laskettiin Korven laituriin,
+jossa kahdet ajoneuvot olivat meitä vastassa. Nyt oli jälellä vain
+tuskin tunnin matka taloon.
+
+Jo kaukaa näkyi Korven kartanon komea päärakennus kohoavan kunnaalla
+tuuheiden puiden ympäröimänä.
+
+Keittiön portaiden vieressä seisoi mamselli Borg, iloisen pyylevä,
+vanhahko henkilö ja otti meidät vastaan. Sitten tulivat sisäkkö,
+englantilainen kamarineiti ja väen taloudenhoitaja toivottamaan meidät
+tervetulleiksi. Kaikki näyttivät hyvin iloisilta nähdessään taas
+Eriikan, huomasi että hänestä pidettiin.
+
+Mamselli Borg vei minut erääseen pieneen huoneeseen omansa vieressä.
+
+— Tämä on Matildan huone, ole kuin kotonasi täällä! — sanoi hän
+ystävällisesti. — Kun Matilda on siistiynyt matkan jälkeen, niin tule
+luokseni, niin menemme saamaan ruokaa.
+
+Kun hän oli mennyt, katselin ympärilleni sievässä huoneessa, joka
+vaaleine, kukikkaine seinäpapereineen teki hyvin iloisen vaikutuksen.
+Sänky, piironki, pesuteline, tuolit ja pöydät olivat kaikki maalatut
+vaalean tammen värisiksi. Akkuna oli hedelmäpuutarhaan päin, jossa
+omenapuut olivat täydessä kukassa. Akkunassa oli kotikutoiset puna- ja
+valkoraitaiset uutimet, ja pöydällä akkunan edessä oli kielomaljakko.
+Seinällä vuoteen yläpuolella riippui taulu, jonka alla seisoi:
+"Onnellinen ja tyytyväinen". Taulussa oli pieni tupa, portaalla lojui
+kissa nuollen käpäläänsä. Suuren kukkivan puun alla istui penkillä
+vanha mummo sukankudin kädessä. Veräjällä seisoi nuori mies. Sehän
+oli kuva meidän tuvastamme siellä kotona — äidistä, mirristä — —
+ja Jannesta! Tuo taulu tuli minulle rakkaaksi ja kun jätin Korven
+kartanon, sain sen everstin rouvalta, ja se riippuu vielä tänäkin
+päivänä sänkyni yläpuolella.
+
+Eräs ovi oli auki, olin utelias ja kurkistin, siellä oli pieni
+vaatesäiliö. Seinällä riippui neljä esiliinaa, koruompelulla koristettu
+tarjoilua varten, suuri valkea vuoteiden laittoa varten ja karkeampi
+astioiden pesua varten. Neljäs oli vahakankaasta ja käytettiin sitä
+luultavasti hopeita kirkastettaessa. Pari irtohihoja oli kiinnitetty
+pesuesiliinaan ja vahakangasesiliinan taskusta pisti esille harmaa
+sormikaspari, — kaikkea oli ajateltu. Kädet eivät saaneet tulla rumiksi
+hopeita kirkastettaessa. Piirongilla, joka oli peitetty valkealla
+liinalla, oli sievä tarjoiluhilkka.
+
+Nautittuamme palvelusväen ruokailuhuoneessa hyvän aterian, saattoi
+mamselli Borg meidät arkihuoneeseen, jossa everstin rouva tahtoi
+toivottaa meidät tervetulleiksi. Hän pyysi Eriikaa huolehtimaan pesusta
+yhtä hyvin, kuin hän oli tehnyt sen edellisinäkin kesinä.
+
+Sitten ilmoitti hän Iidalle, että mamselli Borg oli hänen emäntänsä,
+ja että hän toivoi, että Iida kaikessa noudattaisi tarkoin mamsellin
+määräyksiä ja talon sääntöjä.
+
+Kääntyen minuun sanoi everstin rouva, että hän itse ohjaisi minua
+tehtävissäni ja että hän toivoi minun tuntevan talon tavat ennenkuin
+eversti ja neiti Kate palaisivat ulkomailta. Hän pyysi minua aina
+kysymään häneltä neuvoa, kun en tiennyt, miten piti tehdä, hän tahtoi
+mielellään auttaa minua. Tämän kaiken sanoi hän hyvin ystävällisesti ja
+kuului niin sievältä, kun hän puhui murtaen englanniksi.
+
+Kamarineiti Polly kuljetti minua sitten ympäri taloa ja näytti minulle
+joukon kauniita huoneita. Yläkerran salin parvekkeelta oli laaja
+näköala. Kauempana näkyi suuri selkä, alhaalla rannalla oli pappila ja
+punaseksi maalattu kirkko, ja alapuolellamme oli suuri puisto.
+
+Pollyn oli hyvin vaikeata lausua ajatuksensa ruotsiksi, mutta hän
+koetti kuitenkin selittää ja kuvailla kaikki minulle niin hyvin kuin
+osasi.
+
+Ensimäisenä iltana, jolloin istuin hänen huoneessaan, ehdotti hän, että
+"vaihtaisimme tunteja". Minä puhuisin ja lukisin ruotsia hänen kanssaan
+ja hän opettaisi minulle englantia. Alotimmekin jo seuraavana iltana ja
+ennen pitkää olimme molemmat tehneet aimo edistysaskeleita.
+
+Professorin perheessä saamani hyvät opetukset auttoivat minua aika
+pian perehtymään talon tapoihin ja muutamien päivien kuluttua osasin
+jo kattaa pöydän ja tarjoilla everstin rouvan toivomuksen mukaisesti.
+Aluksi oli kuitenkin aika vaikeata muistaa, mikä kuului kahvi-,
+aamiais- ja päivällispöytään, kun kuhunkin näistä piti olla eri
+pöytäkalusto ja eri pöytähopeat. Ensimäisinä päivinä piti minun usein
+pyytää neuvoa everstin rouvalta ja mitä suurimmalla kärsivällisyydellä
+näytti hän aina, miten minun oli tehtävä. Kerran kerroin hänelle
+tikapuista, jotka professori pyysi minun tuomaan sisään, kun olin
+unohtanut hänen suola-astiansa, ja hän nauroi sydämellisesti, sanoen
+"very good". [Sangen hyvä.]
+
+Everstin rouva koristi aina itse ruokapöydän kukkasilla, myöhemmin
+joutui se neiti Katen tehtäväksi.
+
+Joka lauantai-ilta klo 4 piti meidän palvelijattarien mennä vuorotellen
+liinavaatekamariin, jossa everstin rouva oli itse suurten liinakaappien
+ääressä ja antoi pöytäliina-, pyyheliina-, esiliina- ja muun varaston,
+minkä kukin tarvitsi tehtävissään viikon kuluessa. Samalla jätettiin
+takaisin ne, mitä oli kuluneella viikolla käytetty, kamarineiti laski
+ne, samalla kun kukin sai itse taittaa joka esineen ja panna sen
+likavaatearkkuun. Tällä tavoin ei mitään koskaan kadonnut.
+
+Joka kahden viikon perästä kantoi Polly herrasväen vaatteet Eriikalle
+pestäväksi. Palvelusväellä oli oma erityinen pesijättärensä. Kun Eriika
+ennen mankeloimista veti vaatteet silityshuoneessa, piti hänen aina
+tarkoin katsoa oliko jotakin kulunut ja tarvitsi korjausta. Polly ja
+sisäkkö istuivat siellä aina saapuvilla parsiakseen ja paikatakseen
+sen, mikä oli mennyt rikki.
+
+Jos joku palvelijoista huomasi pienimmänkään reiän niissä
+pyyheliinoissa tai muissa tavaroissa, mitä oli saanut, oli se heti
+parsittava. "Pienestä reiästä tulee niin helposti suuri", sanoi
+everstin rouva antaessaan kullekin meistä lippaan kaikenlaisine
+ompelutarpeineen.
+
+Paremmin järjestettyä taloa ei voinut ajatellakaan. Kaikilla meillä oli
+määrätty työmme, eikä kukaan saanut sekaantua toisen tehtäviin, kunkin
+oli hoidettava omat askareensa.
+
+Herrasväen aterioiden jälkeen pesin minä tarjoiluhuoneessa kupit,
+lasit ja hopeakalut, se kuului miespalvelijan tehtäviin, missä
+sellainen oli, kun Iidan sitävastoin piti keittiössä pestä lautaset ja
+vadit. Iidan tehtäviin kuului myös kattaa ja tarjoilla palvelusväen
+ruokailuhuoneessa. Sisäkkö auttoi häntä pesemään meidän astiamme.
+
+Toisessa rakennuksessa huolehti väen taloudenhoitaja renkien ja
+navettaväen ruuasta. Siellä oli oma erikoinen taloutensa. Polly nauroi
+sydämellisesti, kun lausuin hänelle ihmettelyni siitä, kuinka hyvin
+kaikki oli järjestetty. — Kaikissa hienoissa englantilaisissa taloissa
+tehdään näin! "That's it!", niin pitää olla!
+
+Kaikki olisi käynyt rauhallisesti ja hyvin ellei Iida olisi alkuaikoina
+tuottanut usein huolta mamselli Borgille huolimattomuudellaan ja
+suurella leväperäisyydellään.
+
+Vaikka mamselli oli usean kerran näyttänyt, miten Iidan piti asettaa
+ja järjestää siinä säiliössä, joissa palvelijoiden ruoka säilytettiin,
+tapahtui joka päivä kuitenkin laiminlyöntejä. Hänen oli mahdotonta
+muistaa peittää ruoka, vaikka sitävarten oli erityisiä kansia ja
+voipaperia. Leivän jätti hän esille, sensijaan, että olisi pannut
+sen läkkilaatikoihin, joita oli hyllyllä. Mamselli koetti oikein
+suurennuslasin avulla näyttää Iidalle, miten vastenmielistä oli syödä
+leipää, lihaa tai muuta, mikä oli ollut säiliössä tomulle ja kärpäsille
+alttiina. Mahdotonta oli hänen myöskin saada Iida pyyhkimään joka aamu
+säiliön hyllyjä peittävät vahakankaat.
+
+Ruokasäiliössä ja kellarissa, joissa herrasväen ruoka säilytettiin,
+hallitsi ja vallitsi mamselli Borg yksinään. Välistä otti hän Iidan
+sinne mukaansa näyttääkseen, miten piti olla. — Hilloastioiden,
+pullojen ja muiden pitää olla riveissä kuin hienoimmassa apteekissa!
+Millainen taloudenhoitajatar minä olisin, jos antaisin pölyn ja
+kärpästen päästä isäntäväkeni ruokaan? Sehän olisi epäsiisteyden
+huippu! — kuulimme hänen eräänä päivänä sanovan Iidalle. Me oikein
+ihailimme mamselli Borgin suurta kärsivällisyyttä.
+
+Eräänä iltana, kuin istuimme sireenimajassa keittiön portaiden
+vieressä, tuli kysymys nuorista köyhistä tytöistä, jotka joutuvat
+kokemattomina maailmaan. Se oli kysymys, joka oli erittäin lähellä
+mamselli Borgin sydäntä. Hänhän oli itse kokenut ja nähnyt niin paljon
+elämässä. Nyt hän oli ottanut oikein tehtäväkseen auttaa ja neuvoa
+nuoria, milloin vain voi.
+
+— Minä toivoisin neuvoillani voivani tehdä heille helpommaksi hypätä
+loukkauskivien yli elämän koulussa — sanoi hän niin sydämellisen
+ystävällisesti, kyynelten loistaessa hänen suurissa, ruskeissa
+silmissään. — Älkää luulko, että elämä on aina ollut minulle ruusuilla
+tanssimista, ei, suruja ja vastoinkäymisiä riittää kyllä kullekin.
+
+Mamselli Borg ihmetteli suuresti, ettei jokainen emäntä, jolla on
+nuori, kokematon palvelijatar, istuta häneen puhtauden ja järjestyksen
+tärkeyttä, sekä opeta häntä hoitamaan hyvin ja siististi keittiötä,
+keittoastioita, säiliöitä ja ruokaa.
+
+— Mitä hyödyttää koota ruokasäiliöön lukemattomille vadeille ja
+lautasille ruuanjätteitä seisomaan, kuivamaan ja homehtumaan, sen
+sijaan että käyttäisi ne niin pian kuin mahdollista tai antaisi ne
+köyhille. Nehän täyttävät aivan tarpeettomasti säiliön hyllyt ja sehän
+on sitäpaitsi tuhlausta. Minun mielestäni voisivat lastenkodit ottaa
+tehtäväkseen kasvattaa kelvollisia keittäjättäriä. Nuorille tytöille
+pitää opettaa, että vain huolimattomuudesta ja hutiloidessa lyödään
+paloja isäntäväen pöytäkalustosta ja emaljoiduista kasareista. Heidän
+täytyy nähdä tekevänsä väärin, kun eivät tarkoin varo herrasväkensä
+tavaroita. "On helppo leikata leveitä hihnoja toisen nahasta", sanoi
+minulle eräs emäntäni, kun kerran annoin kerman olla lämpimässä
+ja hapantua, sen sijaan että olisin keittänyt sen. Täytyy ajoissa
+opettaa nuorille, että kaiken voi käyttää. Jopa kuninkaallisen
+Majesteetin keittiössäkin otimme talteen vähimmänkin, sen opetti
+meille ranskalainen keittiömestari. Oli aivan ihmeellistä nähdä,
+mitä erinomaisia pikku ruokalajeja hän sai aikaan ruuan tähteistä.
+Joskaan ne eivät koskaan joutuneet kuninkaan pöydälle, niin saimme me
+syödä ne. Niin — jopa leivänmurutkin, jotka lakastiin ruokapöydiltä,
+koottiin ja niillä ruokittiin taivaan lintuja. — — — Muistan että
+kuulin kerran erään kuuluisan lääkärin sanovan: — "Jokaisen kodin
+pitäisi ottaa tunnuslauseekseen: 'Puhtaus ja järjestys'. Siten
+estettäisiin moni sairaus ja karkotettaisiin moni taudinsiemen. Ihmiset
+käyttävät yleensä aivan liian vähän aurinkoa, ilmaa ja vettä. On esim.
+perheitä, jotka muuttavat keväällä maalle ja jättävät kaupunkikotinsa
+panematta toimeen perinpohjasta puhdistusta. Seinille ja uunin
+päälle saa talven tomu jäädä. Ei keittiötä eikä säiliöitä siistitä
+ennen matkalle lähtöä. Huoneissa pingotetaan paksu paperi akkunoiden
+eteen, jotta oikein estettäisiin auringonvaloa tunkeumasta sisään.
+Peljätään seinäpapereiden ja huonekalujen haalistumista. Silloin
+saavat taudinsiemenet rauhassa lisääntyä. Paljon parempi olisi ollut,
+että aurinko olisi saanut tappaa ne. Syksyllä siistitään sitten.
+Parina päivänä tuuletetaan huoneita, samalla kun apuvaimo, useinkin
+ilman valvontaa, panee toimeen puhdistuksen sangen huolimattomasti ja
+pintapuolisesti huoneustossa, jonne kolmen kuukauden aikana ei ole
+päässyt raitis ilma eikä taivaan hyvää tekevä valo." — Tämän sanoi
+kokenut lääkäri, ja hän oli oikeassa. — Hetken kuluttua lisäsi mamselli
+Borg painokkaasti: "Ja ajatelkaa, kuinka koi lisääntyy kaikkialla."
+
+— Meillä Englannissa ei tehdä niin, me rakastamme puhtautta, ilmaa ja
+aurinkoa. Siellä on kaikki erittäin terveellisesti järjestettyä — sanoi
+Polly suoristautuen.
+
+— Niinpä kyllä! Meillä on teiltä paljon oppimista. Te olette tervettä,
+karaistua väkeä, ja se on seurauksena kylmistä aamukylvyistänne ja
+nukkumisesta avoimen akkunan ääressä vuodet läpeensä. Kotona Ruotsissa
+ja täällä Suomessakin tehdään nykyisin kaikki mikä voidaan, jotta
+saataisiin elämä niin terveydenvaatimusten mukaiseksi kuin suinkin.
+Minähän olen myöskin palvellut jonkun aikaa Englannissa ja tiedän
+miten hyvin englantilainen talo on järjestetty. Kaikki, minkä siellä
+sain oppia, on ollut minulle hyvään tarpeeseen. Mutta, rakas Polly,
+meidän pohjoismaalaisten, jotka olemme tottuneet lämpimiin uuneihimme
+emmekä tarvitse koivupuuta säästää, on vähän vaikeata sietää teidän
+huoneidenne koleutta kylmänä vuoden aikana. Teidän luonanne palellutin
+käteni — sanoi mamselli laskien leikkiä.
+
+Polly nauroi sydämellisesti vastatessaan:
+
+— Oho! On ihmeellistä etten koskaan palele täällä, vaikka teidän
+talvenne ovat paljon ankarammat kuin meidän ja käyn kuitenkin paljon
+ohuemmin puettuna kuin te muut.
+
+Sitten sanoimme toisillemme hyvää yötä ja menimme sisään.
+
+Nuo sireenimajassa vietetyt iltahetket olivat hyvin hauskoja. Oli
+sekä huvittavaa että opettavaa kuulla mamsellin ja Pollyn kertovan
+muistojaan ja kokemuksiaan. Oli kuin olisi avautunut uusia näköaloja.
+Me muuthan olimme nähneet vasta niin vähän.
+
+Ensialuksi istui Iida harvoin kanssamme. Hän piti parempana mennä
+kylään etsimään nuorisoa. Niin pian kuin hän oli saanut päivän tehtävät
+suoritetuksi, lähti hän matkaan. Tavallisesti tuli hän kuitenkin
+ajoissa kotiin, meidän piti nim. kaikkien mennä nukkumaan klo 11
+illalla, se kuului talon sääntöihin. Pari kertaa olivat kyllä Eriika ja
+sisäkkö, jotka asuivat samassa huoneessa hänen kanssaan, valittaneet
+että heidän yöleponsa oli häiriytynyt, kun hän oli tullut myöhemmin
+kotiin. Mutta senjälkeen kun Iida oli saanut siitä ankaran varotuksen
+mamselli Borgilta, ei sitä enää tapahtunut.
+
+Mamselli tuli päivä päivältä tyytyväisemmäksi häneen, ja Iida koetti
+kyllä parastaan, mutta hän näytti usein niin väsyneeltä ja veltolta,
+että me luulimme hänen muistamattomuutensa voivan johtua heikkoudesta,
+jonkatähden mamselli antoi hänelle vahvistavia lääkkeitä.
+
+Selitys tuli kuitenkin muutamien päivien perästä.
+
+Eräänä yönä oli mamselli herännyt nauruun ja meluun, ja kun hän
+kurkisti akkunasta saadakseen tietää mitä oli tekeillä, näki hän Iidan
+ja muutamia nuoria miehiä keittiön portaiden vieressä. Seuraavana
+aamuna meni hän aikasemmin kuin tavallisesti keittiöön ja löysi
+silloin Iidan makaamasta tuoleilla. Hän nukkui raskaasti. Mamselli ei
+sanonut tästä Iidalle mitään päivän kuluessa, vaan antoi hänen kuten
+tavallisesti hoitaa tehtävänsä. Seuraavana aamuna löysi hän hänet taas
+makaamasta keittiössä, ja koko sen päivän oli Iida erittäin väsynyt ja
+muistamaton.
+
+Herrasväen päivällisen jälkeen otti mamselli Iidan mukaansa
+vierashuoneeseen, missä everstin rouva istui. Siellä kysyi hän Iidalta,
+missä tämä oli viettänyt viime yöt. Iida ei vastannut, seisoi vain ja
+tuijotti säikähtyneenä everstin rouvaan.
+
+Kysymys uudistettiin. Iida rupesi itkemään kiihkeästi, sanoen että hän
+oli ollut kylällä tansseissa.
+
+— Onko Iida pyytänyt luvan mamsellilta? — kysyi everstin rouva.
+
+— En, minä unohdin! — vastasi Iida nyyhkyttäen.
+
+— Sellaista ei pidä unohtaa! Miksi makasit sitten keittiössä? — lisäsi
+mamselli vakavalla äänellä.
+
+— En uskaltanut häiritä Eriikaa ja sisäkköä — kuiskasi Iida ääneensä
+nyyhkien.
+
+Oletko usein ollut yhtä myöhään ulkona? — Nyt oli mamsellin ääni ankara.
+
+— Kyllä välistä, kuri minua on houkuteltu tulemaan — änkytti Iida.
+
+Kun mamselli ihmetteli, että Iida oli mennyt samaan aikaan muiden
+kanssa nukkumaan, kertoi Iida aivan avomielisesti ja kiihkeästi itkien,
+että hän oli maannut täysin puettuna vuoteessa ja kun muut olivat
+nukahtaneet, oli hän hiipinyt ulos.
+
+Säälivästi katsoi everstin rouva Iidaan, kun mamselli Borg sanoi
+rauhallisella mutta päättävällä äänellä:
+
+— Iida, ellet tahdo mukautua everstin rouvan ja minun vaatimuksiini,
+niin olet täysin vapaa jättämään paikkasi täällä. Kun sekä everstin
+rouva että minä tiedämme yhdistysrouvain kautta, että isäsi ja
+äitipuolesi ovat toivoneet, että tulisit heidän luokseen, olemme
+päättäneet, että saat matkustaa kotiin. Olet itse kertonut minulle
+kuinka sinua pahoinpideltiin omassa kodissasi ja sitten jouduit
+lastenkotiin. Hyvät vieraat ihmiset ovat ottaneet sinut hoiviinsa ja
+kohdelleet sinua rakkaudella, mutta kun et näy käsittävän sitä etkä
+panevan arvoa siihen, mitä hyväntekijäsi ovat sinulle tehneet, niin
+saat palata omaistesi luokse. Tahdotko tehdä sen, rakas lapsi? Mieti
+hetkisen!
+
+Kouristuksen tapaisesti itkien pyysi Iida everstin rouvalta ja mamselli
+Borgilta anteeksi ja sanoi, ettei hän koskaan enää olisi tottelematon
+kunhan vain saisi jäädä paikkaansa.
+
+Tämä tuli tyttöraukan elämän käännekohdaksi. Siitä hetkestä alkaen oli
+mamselli oikein tyytyväinen häneen. Ja Iida haki nyt aina kiitollisena
+meidän seuraamme sireenimajassa.
+
+Eräänä päivänä sai mamselli sähkösanoman, että hänen ainoa veljensä,
+joka oli hovimestarina eräässä Helsingin suurimmista hotelleista, oli
+kuolemankielissä ja tahtoi tavata häntä.
+
+Everstin rouva kehoitti häntä matkustamaan ensimäisellä laivalla. Rouva
+lupasi sillä aikaa itse huolehtia taloudesta ja pyysi minua auttamaan
+Iidaa ruuanlaittamisessa.
+
+Ennenkuin mamselli matkusti, antoi hän meille määräyksensä ja pyysi
+Iidan tarkoin huolehtimaan siitä, mitä hänen tehtäviinsä kuului, ja
+antoi hänelle pienen kirjan sanoen:
+
+— Tähän olen kirjoittanut yhtä ja toista, niin ettet unohda mitään.
+Lue välistä sitä ja ajattele minua. Anna kaiken mennä samaa latua kuin
+minun kotona ollessanikin.
+
+Joka aamupäivä oli everstin rouva kiertokäynnillä keittiöpuolella,
+tarkastaen huolellisesti joka paikan. Eräänä päivänä sattuivat hänen
+silmänsä keittiön pyyheliinanaulakkoon. Hän kutsui Iidan luokseen ja
+kysyi osoittaen erästä lasipyyhettä?
+
+— Onko nokikolari ollut täällä, vai mistä johtuu, että pyyhe on noin
+musta?
+
+— Ei, mutta katsokaas rouva, minä tulin erehdyksessä pyyhkineeksi
+siihen veitset.
+
+— Enkö ole antanut Iidalle veitsipyyhkeitä? Kyllä varmaan, tuossahan
+riippuukin yksi omalla paikallaan.
+
+Iida näytti pelästyneeltä.
+
+— Minun jokaisessa pyyhkeessäni on selvillä, punaisilla kirjaimilla
+kirjoitettuna mihin tarkoitukseen sitä on käytettävä, senvuoksi pitää
+Iidan olla kiltti ja katsoa tarkoin, ettei sitä käytetä muuhun. Osaahan
+Iida lukea? — Iida niiasi. — Hyvä on — sanoi rouva ja meni tarkastamaan
+ruokasäiliötä. Ja kun hän huomasi kaiken siellä olevan mallikelpoisessa
+kunnossa, nyökäytti hän ystävällisesti Iidalle sanoen:
+
+— Niin pitää olla, mamselli olisi kyllä tyytyväinen!
+
+Kun hän sitten kurkisti säiliöön, jossa harjat ja pölyliinat pidettiin,
+huudahti hän kauhistuneena.
+
+— Ei, mutta mitä tämä merkitsee, että pölyliinani on tullut sekä
+keltaseksi että mustaksi. Ole hyvä ja ota se naulakosta, että saan
+lähemmin katsoa sitä! — Rouva silmäili kysyvästi Iidaa, joka kuiskasi
+vapisevalla äänellä:
+
+— Mamsellin lamppu savutti eräänä iltana, ja minä pyyhin kasvien lehdet
+— — —
+
+— Minun pölyliinaani — täydensi rouva lauseen. Kasvin lehdethän ovat
+rasvaisia ja lampun noki niin vastenmielisen öljyistä. Iida, sellainen
+on emäntänsä tavaroiden turmelemista. Tässähän riippuu sieniä juuri
+kasvien pesemisiä varten! Kuinka voi pyyhkiä pölyjä niin likaisella
+liinalla? Sitäpaitsi tahdon sanoa Iidalle, etten soisi keittiössä
+käytettyjen liinavaatteiden olevan likaisempia kuin on välttämätöntä.
+Pane nyt tämä tarkoin mieleesi, Iida hyvä.
+
+En luule että Eriikan tarvitsi sen jälkeen valittaa rouvalle, että
+keittiöpyyhkeet eivät tahtoneet tulla oikein valkeiksi pesussa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Everstin rouva oli saanut kirjeen mamselli Borgilta, joka kertoi, että
+hän oli kadottanut veljensä ja saattanut hänet hautaan. Seuraavana
+päivänä tulisi hän kotiin.
+
+Kun Iida oli panemassa kuntoon mamselli Borgin huonetta, — se kuului
+hänen tehtäviinsä, — kurkisti everstin rouva ovesta ja huomasi Iidan
+seisomassa keskellä lattiaa lukien puoliääneen erästä kirjaa: —
+"Mamselli Borg sanoo, kun viikkosiivous" — —
+
+— Mitä Iida lukee? — keskeytti rouva hänet hyvin hämmästyneenä.
+
+Iida näytti kirjaa sanoen:
+
+— Kyllä oli onni, että mamselli Borg kirjoitti minulle muistiin neuvot,
+muutoin olisin alkanut siivoukseni väärässä järjestyksessä. Ajatelkaas
+rouva, minä pyyhin jo lattian ja huomasin silloin vasta, että olin
+unohtanut pölyyttää pöytäliinat. Nyt minun pitää alkaa siivous
+uudelleen — sanoi hän ja poimi kiireesti kaikki pöytäliinat pois.
+
+Everstin rouva pyysi saada nähdä kirjan, istuutui mamsellin
+keinutuoliin ja luki ääneen:
+
+— Mamselli Borg sanoo: "Kun pannaan toimeen viikkosiivous huoneessa,
+avataan luonnollisesti kuten aina akkunat ja otetaan sitten pois kaikki
+liinat piirongeilta ja pöydiltä." — Kun everstin rouva oli vielä istunut
+hetkisen ja silmäillyt kirjaa, ojensi hän sen Iidalle. Hymyillen
+taputti hän häntä olalle sanoen:
+
+— Olipa kiltisti, että mamselli on kirjoittanut kaikki nämä hyvät
+säännöt Iidalle. Lue aina tätä kirjaa Iida, kun olet epätietoinen,
+miten on tehtävä. Kutsukaamme kirjaa: "Mamselli Borg sanoo". Säilytä se
+rakkaana muistona hyväätarkoittavalta, kiltiltä mamsellilta.
+
+Kun rouva sitten kulki huoneeni läpi, jossa sattumalta olin ollut
+tapahtuman todistajana, kuiskasi hän minulle:
+
+— Matilda, olen vakuutettu, että mamselli saa vielä iloa suojatistaan.
+Nuori tyttö parka, häneltähän on puuttunut rakastava äiti, joka
+olisi johtanut hänen askeleitaan — tässä huokasi hän astuessaan
+ruokailuhuoneeseen.
+
+Ja minä olen varma, että Iida osasi tuon pienen kirjan sisällön
+paremmin kuin katekismuksen.
+
+Syvään surupukuun puettuna tuli mamselli hyvin alakuloisena takaisin
+matkaltaan.
+
+— Työ on surullisten ajatusteni paras viihdyttäjä — sanoi hän
+surumielisesti ja ryhtyi heti jokapäiväisiin tehtäviinsä.
+
+Hän näytti tyytyväiseltä huomatessaan kaiken olevan mitä parhaimmassa
+kunnossa, ja Iidan halu koristaa hänen huoneensa kukilla, liikutti
+häntä syvästi.
+
+Viikon kuluttua odotettiin everstiä ja neitiä kotiin, ja jokainen
+meistä sai yllin kyllin tehtävää. Kaikki vierashuoneet ja herrain
+huoneet, joita ei tähän asti oltu käytetty, pantiin nyt kuntoon.
+
+Iltasin oli meillä kuitenkin hetkinen aikaa kokoontua sireenimajaan.
+Kun eräänä iltana istuimme siellä, lähetti mamselli Iidan asialle
+puutarhurin luokse. Kun hän oli mennyt sanoi mamselli:
+
+— Nyt pidän oikein tuosta tytöstä ja näen, että hän on minuun
+kiintynyt. On oikein liikuttavaa, kuinka hän koettaa tehdä meille
+kaikille mieliksi. Ensi aikoina, jolloin hän oli täällä, uskalsin
+tuskin toivoa, että onnistuisimme saamaan hänestä huolellisen ja
+hyvän tytön. Huomasin että hän aika usein narrasikin. Minusta hän
+tuntui ikäänkuin kiilalta, joka ei sopinut meidän rakennukseemme.
+Huoaten lisäsi hän: — Olen sydämestäni rukoillut Jumalaa auttamaan
+meitä löytämään oikean tavan johtaa häntä. Jumala tahtoi varmaan vain
+aluksi koetella kärsivällisyyttämme? Minun pitää sentään sanoa, että
+Iidan muuttuminen parempaan päin on mennyt tavattoman pian. Hänen
+velttoutensa ja haluttomuutensa olivat sairaloisuutta. Hän oli valvonut
+liiaksi ja ollut ehken ravitsevaa ruokaakin vailla luultavasti jo
+monta vuotta. Nyt hän on nukkunut kyllikseen ja saa hyvän ruoan. Tehän
+näette jo ruusut hänen poskillaan. Näinä aikoina olen ajatuksissani
+usein pohtinut palvelijattaren kohtaloa. Tiedättekö ystäväni, mitä
+olen keksinyt, niin kummalliselta kuin se kuuluukin — niin, että
+yhtä vaikeata kun on näyttelijättärenkin, joka on kotoisin kehnosta,
+köyhästä kodista, heti näytellä maailmannaisen osaa, yhtä mahdotonta
+on yksinkertaisen metsätorpan tytön yht'äkkiä sopeutua hienon
+talon tapoihin ja oloihin. Keneltä ja mistä hän olisi sen oppinut?
+Palvelijatar muuttaa paikasta toiseen — hänhän näyttelee hänkin,
+niin sanoakseni, eri osia. Jokaisessa sivistyneessä kodissa on eri
+tavat ja kuinka monet eivätkö vaadi, ajattelemattomasti kyllä, että
+yksinkertaisen, kokemattoman nuoren tytön pitää heti tuntea ne. Ei ole
+aina niin helppoa näytellä arkielämän näyttämöllä. Kaikki täytyy ensin
+oppia. Ymmärrättekö minua oikein?
+
+— Yes, yes [Kyllä, kyllä.] — huudahti Polly — minä olen jo näytellyt
+niin monta eri osaa eri maissa.
+
+— Polly, olkaa hyvä ja kertokaa meille lapsuudestanne, — pyysi Eriika.
+
+— Ja kuinka Englannissa kasvatetaan tyttöjä kamarineideiksi — ja miten
+Polly sai ensimäisen paikkansa — lisäsin minä.
+
+— Sen teen mielelläni joskus toisten. — Hän hypähti pystyyn huudahtaen:
+"Nyt hyvää yötä. Everstin rouva soittaa!"
+
+Ja hiljaa hyräillen juoksi hän sisään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Muutamien kylmien, sateisten päivien jälkeen paistoi aurinko taas
+säteilevän kirkkaasti, ja ilma tuntui lämpimältä. Everstin rouva oli
+matkustanut Hämeenlinnaan ottamaan everstin ja neiti Katen vastaan.
+Vasta seuraavana päivänä odotimme heitä kotiin aamiaiselle klo 12.
+
+Koko päivän oli mamselli ollut työssä leivintuvassa. Kuskin vaimo, joka
+oli ennen palvellut keittäjänä everstillä Pietarissa, auttoi häntä
+pikkuleipien leivonnassa. Puutarhuri, herra Svensson ja puutarharenki
+Jensen olivat koristaneet huoneet ja parvekkeet kukkasilla ja
+kasveilla. Kun kaikki olimme saaneet työmme valmiiksi klo 7 illalla,
+pyysi mamselli meidät sireenimajaan teelle. Puutarhurin rouva, väen
+taloudenhoitajatar ja kuski vaimoineen olivat myöskin kutsutut.
+
+— Everstin rouva oli tahtonut niin — kertoi mamselli ottaessaan meidät
+vastaan.
+
+Odottaessamme väen taloudenhoitajatarta, joka ei voinut tulla teelle
+aikaisemmin kuin klo 1/2 8, muistutti Eriika Pollya hänen lupauksestaan
+kertoa meille lapsuudestaan. Polly, joka harvoin sanoi ei, otti matalan
+tuolinsa, hän istui aina lasten tuolilla, asetti sen keskelle majaa,
+kumarsi käsi sydämellä sanoen vallattoman iloisesti:
+
+— All right [Kas niin.], ystäväni, sen tahdon tehdä, kunhan sallitte
+minun samalla ommella koruompelustani — hän ei voinut koskaan istua
+toimetonna.
+
+Puutarhuri sanoi nauraen — eläköön vapaus — ja sitten kertoi Polly
+meille, että hän oli syntynyt Intiassa, jossa hänen isänsä oli
+suorittanut sotapalveluksensa. Hänen molemmat vanhempansa olivat
+Englannista kotoisin.
+
+Kun isän palvelusaika päättyi, muuttivat he takaisin Lontooseen. Intian
+ilmasto oli kuitenkin vaikuttanut niin pahasti hänen isänsä terveyteen,
+että hän kohta heidän tultuaan Englantiin kuoli; hänen äitinsä jäi nyt
+varattomaksi neljän pienen lapsen kanssa. Eräs varakas, lapseton täti
+oli kyllin ystävällinen ottaakseen huolehtiakseen Pollyn kasvatuksesta.
+Täti oli nuorena ollut kamarineitona hienoissa taloissa ja toivoi, että
+Pollykin kasvatettaisiin siksi. 16 vuoden ikäisenä oli Polly lopettanut
+koulunsa ja puhui silloin paitsi äidinkieltään myöskin ranskaa, saksaa
+ja vähän espanjaa. Sitten sai hän suorittaa koruompelukurssin ja oppia
+kynsien hoitoa sekä hienoa kampaamista, jonka jälkeen täti piti häntä
+valmiina ottamaan paikan.
+
+Joka päivä osti täti Lontoon suurimman ilmoituslehden ja tutki
+"Palvelukseen halutaan", eikä kestänyt kauan ennenkuin hän nykäsi
+koukkua. — Eräässä Lontoon hienoimmista hotelleista asuva rouva
+vapaaherratar halusi kielitaitoista kamarineitiä, joka olisi
+halukas matkustamaan ulkomaille. Polly puettiin niin sievästi ja
+yksinkertaisesti kuin suinkin ja nyt vei täti hänet näytteille.
+Saavuttuaan hotelliin kysyi täti ovenvartialta rouva vapaaherratarta,
+ja eräs nauhoilla koristettu poika saattoi heidät suurten, hienojen
+hallien kautta, korkeiden peilien ohi, suuren sekä mustan että valkean
+palvelushenkijoukon töllistelemänä vapaaherrattaren hienoon huoneeseen.
+
+— Minä kuljin kuin unessa, kaikki tuntui minusta aivan "Tuhannen ja
+yhden yön sadulta" — sanoi Polly. — Minä kuulin ikäänkuin etäisyydestä
+kuinka tätini ja vapaaherratar sopivat asiasta — 100 markkaa
+kuukaudessa, kaikki vapaata, lähtö parin päivän perästä Pariisiin,
+jossa rouva tapaisi miehensä, paroonin. Minun mielipidettäni asiassa ei
+otettu ollenkaan huomioon. Vapaaherratar ojensi minulle ystävällisesti
+kätensä ja antoi 2 puntaa — Iida kuiskasi: "kuinka paljon se on?"
+— Mamselli vastasi hänelle kiireimmiten: "50 markkaa". — "pikku
+ostoksiin" ja sanoi toistaiseksi "au revoir" [Hyvästi.], ja sitten
+kuljin tädin perästä alas leveitä, punaraitaisilla, paksuilla matoilla
+peitettyjä marmoriportaita. Alakerran hallissa tuli ovenvartia tätiä
+vastaan kysyen miten oli käynyt. "Otettu", kuulin tädin vastaavan ja
+ovenvartia onnitteli minua sydämellisesti sanoen, etten olisi koskaan
+voinut saada parempaa emäntää. Paroonia ei hän tuntenut, mutta hän oli
+kuullut kerrottavan, että rouva oli vain vanhempiensa tahdosta mennyt
+naimisiin hänen kanssaan. Rouva oli amerikatar ja oli useita kertoja
+ollut vanhempiensa kanssa Lontoossa. Hänen isänsä oli espanjalaista
+syntyperää, oli tullut Amerikaan nuorena suutarin oppipoikana ja
+päässyt siellä ennenpitkää ahkerasti työtä tekemällä monimiljonääriksi.
+Äiti oli amerikatar, ehkä vielä kauniimpi kuin vapaaherratar. "Meidän
+hotellimme on ylpeä voidessaan lukea heidät kantavieraittensa joukkoon,
+anteliaampia ihmisiä ei voi ajatellakaan", kehui ovenvartia. "Pari
+kuukautta senjälkeen, kun rouva oli mennyt naimisiin, kuolivat hänen
+vanhempansa, ja ollen ainoa perillinen sai hän miljoonat." — Tässä
+kutsuttiin ovenvartia puhelimeen, niin että täti ei suureksi harmikseen
+saanut kuulla enempää, jonkatähden me menimme kotiin.
+
+Polly nousi, ja juuri samassa silmänräpäyksessä kurkisti väen
+taloudenhoitaja majaan sanoen:
+
+— Hyvää iltaa. Anteeksi, että olen viipynyt.
+
+— Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tervetuloa, tervetuloa!
+Taloudenhoitajatar on hyvä ja istuu — sanoi mamselli ja kääntyen Iidaan
+lisäsi hän: — Nyt on Iida hyvä ja tuo tänne ulos kaikki mitä tarvitaan.
+Ehkenpä Jensen on hyvä ja auttaa Iidaa kantamaan teepöydän.
+
+— Pelkään että häiritsin. Eikö Polly juuri kertonut jotakin hauskaa
+tarinaa kysyi taloudenhoitajatar hämillään.
+
+— Eihän toki, ette te häirinnyt meitä ollenkaan. Minä olin jo
+lopettanut kertomukseni ja aioin mennä sisään ottamaan ylleni lämpimän
+nutun, on viileätä — ja niin kiiruhti Polly iloisesti laulaen taloa
+kohti.
+
+— Tavattoman korea tyttö — sanoi puutarhuri Svensson, näyttäen
+ihastuneelta.
+
+— Ja ajatelkaas mitä kaikkea tuo nuori tyttö jo on nähnyt ja kuullut —
+lisäsi kuski tarkoittavasti.
+
+— Niin niin, kun palvelee, saa sekä nähdä että kuulla! Polly on
+viisas ja sydämestään hyvä tyttö. Everstin rouva oli onnellinen
+saadessaan sellaisen kamarineidin. Ja sitä miestä sopii onnitella, joka
+voittaa hänen suosionsa — puhui mamselli auttaessaan Iidaa teepöydän
+kattamisessa.
+
+— Taitaa jo ollakin joku, joka on voittanut hänet — laski rouva
+Svensson leikkiä.
+
+— Kyllä todellakin! Eräs nuori, saksalainen teknikko Pietarista
+muistuttaa itsestään usein, joka viikko tulee häneltä kirje — sanoi
+mamselli päättäväisesti.
+
+— Hän on kunnollinen nuori mies — kertoi kuskin vaimo tärkeän
+näköisenä. Olen usein tavannut hänet Pietarissa. Everstin rouvahan
+kutsuu hänet aina meidän nuorisoiltoihimme. Kyllä on enemmän kuin
+ystävällistä, että rouva kokoaa pari kertaa kuukaudessa nuo yksinäiset
+ulkomaalaiset nuoret kotiinsa. Ja ajatelkaapas kuinka rikkaaksi tuo
+teknikko tulee ajan pitkään. Hänhän on varakkaan pohjois-Saksassa
+asuvan tehtaanomistajan ainoa poika.
+
+Samassa tuli Polly ja keskeytti hänet, huudahtaen:
+
+— Sella neiti tarvitsee jotakin lämmintä hartioilleen, kas tässä,
+ottakaa minun suojahuivini!
+
+— Kiitos, sydänkäpyseni! Saanko nyt todellakin lainata Pollyn
+hienoimman itäintialaisen suojahuivin? — kysyi mamselli.
+
+— Persialaisen, pyydän — vastasi Polly, samalla kun hän kietoi
+suojahuivin mamsellin ympärille. — Katsokaas ystäväni, kuinka Sella
+neiti näyttää hauskalta! Punainen väri pukee häntä!
+
+Everstin lapset ja Polly kutsuivat mamselli Borgia aina "Sellaksi".
+
+Mamselli tarjoili itse teen, samalla kun Iida kuljetti ympäri suurta
+voileipävatia.
+
+— Kun tuli puhe "Sella neidistä" niin tulin ajatelleeksi nuorta Herbert
+herraamme! Milloin tulee se reipas poika kotiin? — kysyi herra Svensson.
+
+— Elokuun ensimäiseksi päiväksi, jolloin neitimme täyttää 20 vuotta.
+Poika parka — ajatelkaahan että hänen pitää oleilla 2 kuukautta
+yksinkertaisessa maalaispappilassa. Minusta olisi yhdessä kuukaudessa
+ollut kylliksi. Olkaa niin hyvä, rouva Svensson, ja ottakaa, keittiössä
+on kyllä enemmän voileipiä. Iida, ole hyvä ja tuo toinen vati ja tuo
+myöskin kakku ja pikkuleipäkori — pyysi mamselli.
+
+— Yksi kuukausi olisi ollut hänelle aivan liian lyhyt aika oppiakseen
+suomea. Miksi pitikään Herbertin hankkia ehdot tuossa vaikeassa
+kielessä, hän olisi voinut urheilla vähemmän ja lukea enemmän — lausui
+Polly innokkaasti.
+
+— Hän kirjoitti minulle eilispäivänä, että hän kaipaa pikku käyntejään
+Sellan säiliössä — niin — sen lupaan, että se rakas poika saa
+mielellään tyhjentää kaikki hillo- ja pikkuleipäpurnukkani. Ottakaa
+lisää, ystäväni, maistakaa englantilaista korinttikakkua, olkaa hyvät
+— pyysi mamselli. Niin, kyllä tulee elämää taloon, kunhan nuoret
+tulevat kotiin! Neidin syntymäpäivänä pidetään suuret nuorisokutsut ja
+tanssiaiset illalla. Vain kerranhan elämässään täyttää 20 vuotta. —
+Serkku, nuori Yrjö herra, tulee vartavasten tänne Marstrandista pariksi
+päiväksi ollakseen mukana tanssiaisissa.
+
+— Ehkenpä se merkitsee jotakin? — tuumi kuski.
+
+— Kukapa tietää? — laski Polly leikkiä. — Minä olisin niin iloinen jos
+noista kahdesta nuoresta tulisi pari.
+
+— Polly, ei, älkää toivoko sitä, he ovat vielä aivan liian nuoria.
+Herra Jensen, ottakaa enemmän voileipää! — kehoitti mamselli — Iida
+on oikein kunnostautunut, ne ovat aivan yhtä hyviä kuin tanskalaiset
+voileipänne.
+
+— Ei mutta mitä kuulenkaan? Onko Jensen tanskalainen? "Jeg synes got om
+Kongens by", [Minusta näyttää kuninkaan kaupunki hyvältä.] — huudahti
+Polly hyvin hämmästyneenä.
+
+— Niin, tahtoo sanoa, että isäni oli Tanskasta kotoisin ja muutti
+sitten Ruotsiin, jossa hänestä tuli alempi puutarhuri Haagan linnaan —
+vastasi Jensen kainostellen.
+
+— Saanko tarjota teille toisen kupin? Teidän pitää syödä itsenne
+kylläisiksi, sillä emme saa muuta, illallisruokaa — sanoi mamselli, ja
+kaikki nousivat ja lähenivät teekeittiötä.
+
+— Tuumin juuri tässä kuinka monta eri kansallisuutta meitä on
+täällä tänä iltana? Lasketaanpas! Alotamme neiti Pollysta,
+intialaisenglantilainen — sanoi Svensson huvitettuna.
+
+— Englantilainen, if you please [Olkaa hyvä.] — sanoi Polly laskien:
+yksi — Jensen, tanskalainen: kaksi; mamselli Borg ja minä ruotsalaisia:
+kolme — jatkoi Svensson.
+
+— Hyi häpeä, Svensson, joka unohtaa vaimonsa, minä lienen toki myös
+ruotsalainen, tiedän mä — puhkesi rouva Svensson puhumaan lyöden
+miestään keveästi käsivarrelle.
+
+— Ja minä en oikeastaan ole ruotsalainen, vaikka olen Ruotsissa
+kasvatettu — selitti mamselli. — Olen syntynyt Ranskassa, äitini oli
+ranskatar. Isääni en muista, äitini kertoi, että hän oli kuollut
+heti syntymisen! jälkeen, ja kun ei äidilläni ollut mitään tuloja,
+rupesi hän lasten opettajaksi erääseen hienoon taloon. Hänen isäntänsä
+nimitettiin Ranskan ministeriksi Tukholmaan, siten joutui äitini
+sinne. Minut otti hän myös mukaansa. Ranskalaista syntyperääni ja
+korkea-arvoisten henkilöiden suosituksia on minun kiittäminen siitä,
+että sain alottaa urani Tukholman kuninkaallisen linnan keittiössä.
+Kuningas Kaarle XV on omakätisesti laatinut minulle todistuksen, että
+olen harjoitellut linnassa. Ruotsia kutsun toiseksi isänmaakseni. —
+Saanko tarjota Pollylle vähän lisää leipää; ottakaa lisää, ystäväni,
+kursailematta!
+
+— Soo, senpätähden tunteekin mamselli niin perin pohjin ranskankielen,
+arveli herra Svensson. — Eivät kaikki kykene näyttämään kuninkaallista
+todistusta.
+
+— Siis: englantilainen, tanskalainen, ruotsalainen, ranskalainen —
+laski Svensson. — Nyt meillä on neljä kansallisuutta. Edelleen!
+
+— Me muut olemme kait suomalaisia? — kysyin minä.
+
+— Ei toki, Eriikahan on norjalainen, tiedän mä — sanoi kuski
+päättäväisesti.
+
+— Niin, vanhempani olivat kyllä kotoisin Norjasta. Olin niin pieni, kun
+he kuolivat, että tuskin muistan heitä. Mutta sen tiedän, että olen
+syntynyt Kotkassa, ja että hyvät suomalaiset ovat pitäneet minusta
+huolta — huokasi Eriika.
+
+— Varmasti on Eriika siis norjalainen, niin hauskaa. Viisi — laski
+Polly vallattomasti.
+
+— Ja nyt tulee numero kuusi, itsepäiset suomalaiset — sanoi kuskin
+vaimo nauraen.
+
+— Kuusi — hyvä niinkin! Kuusi kansallisuutta, kaikki erilaisia aineksia
+ja kuitenkin näin yksimielisiä. Niin pitää ollakin! Saanko pyytää
+mamsellia antamaan minulle vielä kupin teetä, olen niin janoinen! —
+pyysi Svensson, ojentaen kuppiaan.
+
+— Kyllä mielellään. Jos miespalvelija Aleksei olisi täällä, niin olisi
+meitä yksi kansallisuus lisää, siis seitsemän. Olkaa hyvä, herra
+Svensson! — pyysi mamselli antaessaan teekupin.
+
+— Aleksei, niin — missä hän nyt on? kysyi kuski uteliaasti ja sytytti
+sikaarin.
+
+— Pelloillaan etelä-Venäjällä korjaten arpuuseja, joita ei kukaan
+halua ostaa. Hän kirjoitti minulle niitä olevan niin runsaasti, että
+ne saavat jäädä pelloille mätänemään, kun ei kukaan tahdo maksaa edes
+kahta kopeekkaa parista. Kyllähän oli hyvä, että Aleksei sai periä
+pienen maapalasen isänsä jälkeen, mutta se näkyy tuottavan hänelle
+enemmän huolta kuin iloa — arveli Svensson ja otti palan kakkua.
+
+— Onpa hyvä, että Alekseilla on hyvä paikka meillä. Kyllä hän taitaa
+tulla mielellään takaisin syksyllä — lisäsi mamselli suoristautuen.
+
+— Svensson nousi hattu kädessään ja kumartaen mamselli Borgille puhui
+hän juhlallisella äänellä:
+
+— Suuri kiitos runsaasta kestityksestä! Pyydän kiittää mamselli
+Borgia kaikkien puolesta. Nämä hauskat illat sireenimajassa ovat
+unohtumattomia hetkiä. Kiitämme Iidaa myös kaikesta vaivasta, mikä
+hänellä on ollut! Iida niiaili ja vääntelihe hämillään.
+
+— Kiitos kestityksestä kuuluu rakkaalle emännällemme, joka pyysi
+minun järjestämään tämän pienen juhlan. Minä kiitän teitä kutakin
+hauskuudesta, jota levitätte! On ilahduttavaa että toveruus on hyvä,
+niin pitää aina ollakin. — Nyt nousi mamselli, teki vanhanaikuisen
+kumarruksen lisäten — kiitos ystäväni! Katsoen Iidaan jatkoi hän
+ystävällisellä tavallaan — nyt on Iida kiltti ja korjaa pöydän.
+
+— Ja sitten saamme kuulla Polly neidin kertovan edelleen — hymyili
+Svensson.
+
+— No, no — sitä ette saa — sanoi Polly iloisesti, on mahdollista, että
+saatte kaukaisessa tulevaisuudessa lukea jatkon. — Kun kaikki näyttivät
+hämmästyneiltä, lisäsi hän:
+
+— Kun tulen vanhaksi ja harmaaksi, aion ruveta ansaitsemaan rahaa
+julkaisemalla "Polly neidin muistelmia". Jos nyt kerron teille
+surullisennaurettavat kohtaloni ei luultavasti kukaan teistä osta
+kirjaani. — Kaikki purskahtivat nauramaan.
+
+Kun olimme sanoneet toisillemme "hyvää yötä" ja olimme juuri
+eroamaisillamme, kuulin mamselli Borgin sanovan:
+
+— Tahdotteko, herra Svensson, tarjota minulle käsivartenne, niin
+kuljemme kappaleen matkaa puutarhaan katsomaan joko karviaismarjat ovat
+pian kypsiä.
+
+Hän oli väsymätön! Aina huolellinen ja toimelias.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sireenit olivat kauan sitten kukkineet, ja kesä oli jo pitkälle
+kulunut. Sireenimaja oli ollut tyhjänä monena kauniina iltana, meillä
+ei ollut kellään ollut aikaa etsiä sieltä lepoa, sillä siitä asti, kun
+eversti ja neiti olivat tulleet kotiin, oli meillä usein vieraita, ne
+tulivat ja menivät ja uusia odotettiin alituisesti. Korven kartano oli
+kuulu suuresta vieraanvaraisuudestaan.
+
+Mutta huolimatta siitä oliko perhe yksin tai oli sillä vieraita,
+ei koskaan muutettu talon jokapäiväisiä tapoja. Everstin rouva
+halusi, että kaikki menisi vanhoja latujaan. — Se juuri lisää suurta
+kodikkuutta — kuultiin monen vieraan sanovan.
+
+Aamukahvin jälkeen kokoontui herrasväki aina kirjastoon, jossa everstin
+rouva luki ääneen aamurukouksen ja sunnuntaisin oli kertakaikkiaan
+sanottu, että ne palvelijat, jotka eivät olleet menneet kirkkoon,
+saivat olla mukana yläkerran hallissa kuulemassa everstin lukemaa
+saarnaa klo 12. Tuota juhlallista hartaushetkeä ei kukaan meistä
+tahtonut laiminlyödä, jonka tähden asetimme aina työmme niin, että
+olimme silloin vapaat.
+
+Nuori herra Herbert oli tullut kotiin neidin syntymäpäiväksi, ja hänen
+mukanaan tuli eloa taloon. Hän levitti iloa ja hauskuutta minne vain
+tuli ja oli kaikkien meidän suosikki! Hän muistutti suuresti isäänsä
+siinäkin, että hänellä oli aina ystävällinen sana jokaiselle. Hänet
+näki kaikkialla ja hän ennätti olla kaikkien kanssa. Milloin kulki
+hän pelloilla isänsä ja pehtorin kanssa, milloin luki hän ääneen
+äidilleen tahi pelasi krokettia sisarensa kanssa, milloin auttoi hän
+vanhaa tallirenkiä, Mattia, hevosten sukimisessa, ja usein näki hänet
+kanaeukon muassa etsimässä kananpoikia.
+
+Niin, ja joka päivä tuli hän aivan hengästyneenä hyökäten keittiöön ja
+huusi:
+
+— Sella, Sella, olen niin janoinen, mitä tarjotaan? — ja silloin oli
+hauskaa nähdä hänen ja mamsellin kulkevan käsikädessä ruokasäiliöön.
+Siellä oli tuoli ja pöytä erityisesti hänen varalleen ja siellä
+tarjoili mamselli kultapojalleen kaikkia mahdollisia herkkuja.
+
+Neidin syntymäpäivää oli vietetty ilolla ja innolla. Noin 40 nuorta
+oli saapunut erityisellä laivalla italialainen soittokunta mukanaan
+Helsingistä. Iloisen päivällisen aikana vaihtelivat laulu ja soitto ja
+iltasella oli tanssiaiset. Tanssien välillä kävelivät nuoret puistossa,
+joka oli valaistu keltaisilla lyhdyillä.
+
+Emme olleet koskaan nähneet neitiämme niin iloisena ja kauniina.
+Yksinkertainen valkea puku ja vaaleat ruusut hänen tummissa hiuksissaan
+pukivat häntä erinomaisesti! Kun hän kerran kulki ruokailuhuoneen
+akkunan ohi kauniin serkkunsa, maisteri Yrjö Ehreströmin käsivarteen
+nojaten, kuiskasi Polly minulle:
+
+— Matilda, näettekö, miten herttainen meidän neitimme on! Katsokaa
+hänen vartaloaan, se on puhtaasti englantilainen, eikä kellään muista
+neideistä ole sellaista ryhtiä kuin hänellä. Heistä tulee sorja pari!
+Katsokaas vain, kuinka maisteri pyrkii hänen suosioonsa! Kyllä pian
+tulee kihlajaiset. — — —
+
+Soitettiin, minun piti mennä viemään lisää virvoitusjuomia.
+
+Vasta kello 4 aamulla pääsimme nukkumaan ja tuntui kyllä jaloissa, että
+oli ollut täydessä toimessa koko vuorokauden läpeensä!
+
+Seuraavana päivänä lopetettiin heinänteko eräässä ulkotalossa pitämällä
+suuret kahvikestit heinäväelle. Riemun vallitessa ajoivat nuoret sinne
+viidessä kukilla koristetussa heinähäkissä. Metsästysvaunuissa, joita
+ohjasi Herbert herra, istuivat italialaiset soittaen ja laulaen koko
+matkan. Everstin rouva ja mamselli Borg menivät vaunuilla runsailla
+ruokavaroilla varustettuina. Eversti oli lähtenyt jo aikaisin aamulla.
+
+Niityllä oli suuri kiire. Työ kävi joutuisasti soittokunnan soittaessa
+kappaleen toisensa jälkeen.
+
+Lepohetkinä tarjoilivat nuoret neidit kahvia väelle ja everstin rouva
+ja mamselli kehoittivat ystävällisesti kaikkia ottamaan kylliksi
+leipää. Leikin ja laulun kaikuessa ajettiin heinät latoihin.
+
+Tuli ilta. Aurinko laski suurena kultaisena kehränä, kun herrasväki
+ja heinäväki palasivat taloon. Pihalla oli pitkät pöydät valmiiksi
+katettuina. Ruoka tarjoiltiin esi-isien aikuisilta tina- ja
+puulautasilta, ja kotitekoinen olut juotiin kiiltävän puhtaista
+puuhaarikoista. Illalliseen ottivat osaa niin hyvin herrasväki kuin
+palvelijatkin.
+
+Tuo iloinen päivä päätettiin tanssimalla korean riu'un ympärillä,
+jonka puutarhuri oli edellisenä päivänä pystyttänyt neidin kunniaksi,
+vilkkaaseen tanssiin ottivat sekä vanhat että nuoret osaa.
+
+Vieraat olivat viipyneet neljä päivää Korven kartanossa ja joka
+päiväksi oli eversti keksinyt uuden ohjelman nuorille joten aika meni
+ilossa ja humussa.
+
+Kun kaikki olivat matkustaneet, kuulin everstin sanovan neiti Katelle,
+kun tämä kietoen käsivartensa isän kaulaan kiitti häntä sydämellisesti
+iloisista, onnellisista päivistä:
+
+— Rakas, kallis tyttöseni, vanhempasi iloitsevat suuresti kun teillä on
+ollut hauskaa. Äiti ja minä pidämme siitä, että nuoret huvittelevat.
+Näetkös lapseni, aika on niin lyhyt ja vain kerranhan elämässään ollaan
+nuoria. Vakavuus kohtaa kyllin aikaisin meitä kutakin ja sitten suuteli
+hän sydämellisesti tytärtään otsalle.
+
+Myöhemmin elämässä olen usein ajatellut näitä everstin sanoja. — —
+
+Olimme hyvin kiitollisia, kun nyt tuli muutamien päivien lepoaika,
+sillä huolimatta siitä, että everstin rouva oli niin hyvä ja antoi
+meille ylimääräistä apua, kun oli enemmän vieraita talossa, (kuskin
+vaimo auttoi mamsellia keittiössä, ja puutarhurin rouva palveli aina
+nuoria herroja ja avusti tarjoilussa), niin väsyimme me kuitenkin
+enemmän tai vähemmän kaikkien pitopäivien jälkeen. Jopa väsymätön
+mamsellikin näytti välistä aika uupuneelta, vaikkei hän tahtonut sitä
+koskaan tunnustaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ruis oli jo kypsää ja valmistettiin elonkorjuujuhlaa. Kylän
+soittoniekat oli jo tilattu, he kulkisivat ojassa soitellen viulujaan,
+sillä aikaa kuin elonkorjuuväki leikkaisi ruista.
+
+Nuori herra Herbert kulki ja iloitsi juhlasta. Mutta odottamatta
+tulikin virhe hänen laskelmiinsa, hän tuli pahoinvoivaksi, oli
+pakoitettu pysyttelemään kotona, rupeamaan vuoteeseen ja elämään
+mustikkaliemellä.
+
+Iida, Matti ja minä jäimme kotiin talonvahdeiksi. Jo aikaisin aamulla
+olivat muut lähteneet Suurellepellolle, joka oli parin tunnin matkan
+päässä talosta.
+
+Iltapuolella tunsi Herbert herra voivansa paremmin, niin että hän
+nousi vuoteesta, pukeutui ja istuutui yläparvekkeelle. Kun aika kävi
+hänelle pitkäksi, käski hän minun pyytää Mattia seurakseen ja sitten
+pitäisi minun laittaa heille teetä "oikein hyvän leivän kanssa". Kuin
+pari hyvää toverusta istuivat he sitten molemmat yhdessä nauraen
+sydämellisesti ja kertoivat toisilleen hauskoja juttuja.
+
+Rupesi kerääntymään tummia pilviä ja ukkonen jyrisi kaukana. Vähitellen
+lähestyi rajuilma, salamat seurasivat nopeasti toisiaan, ja jyrähdykset
+kävivät hyvin koviksi.
+
+Kuulin jonkun juoksevan pitkin portaita, kurkistin eteiseen, — se oli
+Matti! Sanomatta minulle sanaakaan sieppasi hän lakkinsa naulakosta ja
+hyökkäsi pihalle.
+
+Samassa soitti nuori herra minua, ja kun tulin ylös, huusi hän
+ihastuneena:
+
+— Matilda, tulkaa katsomaan, tuolla on tulipalo! Salama sytytti metsän
+tuolla. Ajatelkaas mikä onni, että olin kotona, enhän ole koskaan
+ennen ollut mukana metsäpalossa. Matti juoksi valjastamaan. Hän ajaa
+suuren paloruiskun sinne ja Matildan pitää olla kiltti ja auttaa minua
+kuljettamaan sinne kaikki vakuusruiskut. Sillä aikaa kun otan huonommat
+vaatteet ylleni, on Matilda hyvä ja soittaa väen ruokakelloa. Soittakaa
+minkä vaan jaksatte, Matilda, niin että ympäristön väki huomaa palon.
+Sanokaa Iidalle että hän saa vahtia taloa sillä aikaa, kun me olemme
+poissa. Hän voi mielellään sulkea kaikki alakerran ovet ja istua
+parvekkeelle, niin saa hän nähdä tulipalon! Kyllä oli todellakin onni,
+että jäin kotiin — — — kuulin hänen sanovan mennessään huoneeseensa.
+
+Minä kiiruhdin väen rakennukselle ja rupesin soittamaan kelloa niin
+että kaikui. Vedin kaikin voimin nuorasta, tahti ei kyllä ollut tuo
+tavallinen, joka kuultiin joka päivä, mutta yhdentekevää, kilisi ja
+kalkutti niin että kyllä riitti.
+
+Niin pian kuin Matti oli saanut kaikki kuntoon, lähdimme me matkaan.
+Hän hoputti lakkaamatta hevosia ja niin mentiin täyttä laukkaa. Herra
+Herbert ja minä tulimme perästä seisoen molemmat pitkissä kärryissä.
+Ja sillä aikaa kuin hän hoiteli hevosia antaen niille sivalluksen
+silloin tällöin, oli minulla täysi työ pysyttää neljää vakuusruiskua
+paikoillaan.
+
+Rajuilma oli lakannut, aurinko paistoi säteilevän kirkkaasti ja
+taivaalla näkyi mitä kaunein sateenkaari.
+
+Palopaikalla työskenneltiin jo useiden ruiskujen avulla onnistumatta
+kuitenkaan sammuttamaan tulta, joka näytti levenevän levenemistään.
+Joukko ihmisiä oli kokoontunut, useimmat seisoivat toimettomina, ja
+naiset valittelivat ääneensä nähdessään, kuinka liekit kohosivat. Eräs
+ääni joukosta huusi:
+
+— Ehken olisi parasta saada tänne Maija Liisa "ukonnuolikivineen".
+
+— Niin — vastasi toinen — se kyllä auttaisi, se on nähty ennenkin. Tuo
+Anttihan voi juosta Maija Liisan luokse — ja eräs poika livisti metsään
+päin minkä jalat kantoivat.
+
+Nuori herramme oli väsymätön sammutustyössään. Hän seisoi tulipunaisena
+kasvoiltaan pahimmassa kuumuudessa muutamien miesten kanssa Korven
+kartanon ruiskujen ääressä. Hän johti kaikkien mielestä työtä erin
+omaisella tavalla. Eräästä lähellä olevasta lähteestä saatiin runsaasti
+vettä. Herbert herran määräyksen mukaan seisoin minä jonkun matkan
+päässä sieltä huolehtien hevosista.
+
+Kuului huuto: "Tuolla on Maija Liisa", ja minä näin vanhan,
+köyryselkäisen eukon tulevan keppiinsä nojaten. Hän läheni reippain
+askelin ja kun hän huomasi tulen tuhoisan levenemisen, huudahti hän:
+
+— Ai, ai, tässä ei ole ensinkään aikaa hukattavissa. Tuossa näette
+ihmeitätekevän kiven — hän kohotti oikeata kättään ja näytti
+nyrkinkokoisen kiven. — Salama pitää salamalla tuhota! Seuratkoot
+kaikki, joita ei tarvita ruiskujen ääressä, minua kolme kierrosta
+palopaikan ympäri. Rukoillaan lakkaamatta ääneen "Isä meidän"! —
+Nyt alotamme, meidän on käytävä hanhenmarssissa! — Ja pitkä kulkue
+enimmäkseen naisia ja lapsia lähti liikkeelle Maija Liisa ensimäisenä.
+
+Alkoi sataa tihuuttaa. Paloruiskut työskentelivät taukoamatta, ja kun
+kulkue palasi kolmannen kerran lähtöpaikkaan oli tulen valta jo saatu
+voitetuksi, vain paksu savupatsas kohosi enää palopaikasta.
+
+Osa väestä piti onnellista käännettä kiven ihmeitätekevän voiman
+ansiona. Useimmat ajattelivat kuitenkin enemmän vesijoukkoja, joita
+suihkusi niin monista ruiskuista.
+
+Eräs eukko selitti minulle kiven luultua voimaa. Kivi oli palanen
+paadesta, johon kerran kauan, kauan sitten oli sattunut salama ja
+murskannut sen, ja seudulla oli vielä taikauskoisia ihmisiä, jotka
+luottivat sen ihmeitätekevään kykyyn.
+
+Nokisina ja läpimärkinä saavuimme kotiin. Herrasväki oli juuri
+lopettanut illallisensa ja istui nyt puutarhassa.
+
+Kun nuori herra oli pyyhkinyt pahimman noen itsestään, meni hän
+ruokailuhuoneeseen, jossa hän istuutui rapuvadin ääreen. Hän tunsi
+itsensä nälkäiseksi rasittavan työn jälkeen, ja tuore lohi ja uudet
+perunat maistuivat hänestä aivan erinomaisilta! Hän oli juuri
+lopettamaisillaan illallisensa suurella annoksella puutarhavadelmia,
+kun mamselli tuli sisään kantaen lautasta kädessään. Kauhistuneena
+huudahti hän:
+
+— Herbert! älä millään muotoa syö vadelmia! Tässä tuon juuri annoksen
+oikein hyvää kauralientä, se ei voi vahingoittaa. Kun on ollut niin
+kipeä kuin Herbert oli viime yönä, niin pitää noudattaa ankaraa
+ruokajärjestystä — ja niin sanoen asetti hän liemilautasen hänen
+eteensä.
+
+— Kiitos, rakas Sella — vaikka jo olen aika kylläinen, teen mielelläni
+Sellan mieliksi ja maistan lientä — sanoi Herbert lopettaessaan
+vadelma-annoksensa. Sitten otti hän kohteliaisuudesta pari lusikallista
+lientä, taputti rintaansa, huokasi ja näytti tyytyväiseltä. Sitten
+nousi hän pöydästä, kumarsi syvään mamselli Borgille ja sanoi siepaten
+nokisen lakkinsa ruokapöydältä:
+
+— Kiitos, Sella pieni, sepä maistoi oivalliselta! Oi jospa Sella
+tietäisi, miten hauskaa minulla on ollut! — Ja sitten juoksi hän
+suoraan puutarhaan. Mamselli kiiruhti portaille ja huusi hänen
+jälkeensä rukoilevasti:
+
+— Herbertin pitää olla kiltti ja ottaa lämmin kylpy ennen maata menoaan.
+
+Nuori herra katsoi iloisesti häneen, huiskutti hattuaan puutarhassa ja
+katosi puitten sekaan.
+
+Hän oli aivan juosta minut kumoon, seisoessani puutarhassa pöydän
+ääressä ja järjestellessäni laseja ja suudavesipulloja.
+
+Vanhemmat ja sisar rupesivat sydämellisesti nauramaan nähdessään hänen
+nokiset kasvonsa ja pahoin turmeltuneen pukunsa. He tulivat heti niin
+huvitetuiksi hänen vilkkaasta kuvauksestaan, että unohtivat kokonaan
+syyn, jonka tähden hänen oli pitänyt jäädä kotiin.
+
+Vasta kun mamselli lähetti sanan, että kylpy oli valmis, muisti
+everstin rouva, kuinka kipeä hän oli ollut ja sanoi:
+
+— Mutta rakas poikani, kuinka nyt voit kaiken tämän jälkeen? Oletko
+saanut mustikkalientä kotiin tultuasi?
+
+— Ei kiitos, sitä ei enää tarvita. Kiitos pikku äiti ravuista! Ja tuore
+lohi oli — — —
+
+Everstin rouva keskeytti hänet huudahtaen kauhistuneena:
+
+— Rakas lapsi, ethän vain ole syönyt rapuja?
+
+— Olen kyllä, äiti kulta ja vadelmia myös. Olen aivan terve! Olen
+keksinyt uuden ruokajärjestyksen — ja sitten suuteli hän äitinsä kättä.
+
+Everstin rouva näytti todellakin huolestuneelta, everstin ja neidin
+nauraessa niin että olivat menehtyä.
+
+— Lapsenvatsa, saappaanvarsi! — sanoi eversti taputtaen poikaansa
+voimakkaasti olalle. — Annappas minun katsella hattuasi! — Hän otti
+hatun Herbertin päästä ja näytti rouvalle kuinka täynnä se oli reikiä.
+
+— Ja katsokaas hänen vaatteitaan, ne eivät ole vain nokiset vaan
+repaleiset myöskin ja kuinka ne haisevat savulta! — sanoi Kate neiti,
+nyrpistäen nenäänsä.
+
+— Niissä näkyy vain jälkiä siitä, mitä hän on tehnyt. Ja reijät hänen
+vaatteissaan ovat kunniamerkkejä, jotka hän on itse rehellisesti
+ansainnut! Herbert poikani, seiso aina eturivissä, kun on kysymyksessä
+hyvän asian palveleminen! Sano nyt hyvää yötä ja ota kylpysi — sanoi
+eversti ystävällisesti suudellen poikaansa.
+
+— Sanos pikku äiti, eikö ollut ymmärtäväisesti tehty, kun pukeuduin
+tähän vanhaan, sinun hylkäämääsi pukuun? Hyvää yötä! — huusi Herbert ja
+alkoi juosta, mutta pysähtyi äkkiä kysyen isältään:
+
+— Isä, mihin aikaan menemme huomenna Hämeenlinnaan ottamaan setä Kallea
+vastaan?
+
+— Minun mielestäni jää Herbert huomenna kotiin ja lepää kaikkien
+tämänpäiväisten ponnistustensa jälkeen — sanoi hänen äitinsä.
+
+Herbert herra, joka kuuli, mitä äiti oli sanonut, tuli takaisin,
+asettui isänsä viereen ja sanoi päättäväisesti:
+
+— Isä, olet luvannut, että saan matkustaa kanssasi!
+
+— Ja minä pidän lupaukseni, jos olet aivan terve huomisaamuna klo 8,
+silloin lähdemme — vastasi eversti ja nipisti poikaansa korvasta.
+
+— Pikku isä kulta, minäkin tahtoisin mielelläni tulla mukaan. Enkö saa?
+— pyysi Kate neiti.
+
+Nuori herra kiiruhti sisarensa luo ja kuiskasi:
+
+Ihmettelenpä, mitä sisarkullalla on siellä tekemistä? Yrjö serkku, se
+kultamuruhan ei tule — ja sitten läimäytti hän leikillisesti sisartaan
+nokisella hatulla ja vilisti ruokailuhuoneen portaita kohti minkä
+jaksoi.
+
+— Hyi, kuinka tyhmä hän on! — sanoi Kate neiti punastuen.
+
+— Herbert, Herbert, älä unohda panna vatsakäärettä yöksi! — huusi hänen
+äitinsä.
+
+Pelosta että nuori herra saattaisi tulla uudelleen sairaaksi ei
+mamselli voinut nukkua yöllä. Useita kertoja oli hän noussut ja
+asettunut kuuntelemaan hänen ovensa taakse. Ja vaikka siellä sisällä
+tuntui hiljaiselta, otaksui hän kuitenkin, että Herbert oli sairas.
+Tullakseen täysin vakuutetuksi siitä, raotti hän lopulta ovea ja vasta
+kun hän näki kultapoikansa syvään uneen vaipuneena rauhoittui hän ja
+uskalsi itse paneutua levollisesti nukkumaan.
+
+Seuraavana päivänä astui nuori herramme klo 1/2 8 terveenä ja reippaana
+ruokailuhuoneeseen, jossa hän joi isänsä ja sisarensa kanssa aamukahvin
+ja sitten lähtivät he kaikki kolme Hämeenlinnaan ottaakseen vastaan
+everstin veljen, kenraali Ehreströmin.
+
+Uutta parannuskeinoani sopii suositella! — oli Herbert herra iloisesti
+vastannut kaikille, jotka olivat kysyneet hänen vointiaan.
+
+Myöhemmin päivällä kutsui everstin rouva minut luokseen ja kysyi
+olisiko minulla halua seurata heitä Pietariin sisäpalvelijattareksi.
+Hän tarjosi minulle 20 markkaa kuukaudessa ja valmiiksi ommellun mustan
+villapuvun. Tehtäviini kuuluisi myös aina silloin, kun olisi vieraita,
+auttaa miespalvelijaa tarjoilussa, ja rouva sanoi, että heillä on kyllä
+hyvin usein vieraita. Syyskuun viettäisi herrasväki ulkomailla, ja
+silloin saisin vapaasti oleskella joko Korven kartanossa tai matkustaa
+kotiin — äidin luo! riemuitsin mielessäni. Missä olisinkin, saisin
+kuitenkin nauttia täyden palkan siitä kuukaudesta. Everstin rouva sanoi
+kaiken niin ystävällisesti, että minulle teki oikein hyvää. Ilman
+enempää tuumimista vastasin minä, että suostun hänen ehdotukseensa
+suurimmalla kiitollisuudella, siinä tapauksessa, että everstin rouva
+arveli minun voivan täyttää tehtäväni herrasväen mieliksi.
+
+Jos Matilda tekee työnsä yhtä omantunnontarkasti ja uskollisesti kuin
+tähän asti, olemme me tyytyväisiä — sanoi rouva ojentaen minulle
+kätensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Satoi rankasti, kun vaunut pysähtyivät portaiden eteen. Minä juoksin
+ulos sateenvarjoja mukanani ottaakseni herrasväen vastaan. Yhtäkkiä
+tulin kuin halpaantuneeksi, en saattanut uskoa silmiäni — Janne!
+Ei, oliko se todellakin Janne, joka hyppäsi ensimäisten vaunujen
+kuskipenkiltä ja puristi kättäni hyvin kiireisesti ottaen samalla yhden
+sateenvarjoista ja kiiruhti Kate neidin luo, joka juuri nousi toisista
+vaunuista. Kyllä se todellakin oli Janne!
+
+Sydämeni löi niin, että se tahtoi halkaista rintani. Varmaankin se oli
+vain ilosta, kun näin taas Jannen. Olin niin hajamielinen, että tuskin
+niiasin kenraalille, kun hän tarttuen ystävällisesti käteeni sanoi:
+
+— Hyvää päivää, Matilda kiltti, älkää nyt enää seiskö täällä ja tulko
+läpimäräksi. — Vasta kun kuulin hänen huutavan everstin rouvalle,
+joka kurkisti kuistin ovesta: "Hyvää päivää, rakas käly, tässä minut
+taas saat!" — säpsähdin minä, aukaisin sateenvarjon ja annoin sen
+kenraalille hänen noustessaan reippain askelin portaita.
+
+Olipa hyvä, että sade valui rankasti, niin ettei kukaan huomannut,
+miten hajamielinen olin.
+
+Janne oli jo kantanut sisään kenraalin matkatavarat, ennenkuin minä
+tulin kokoilleeksi päällystakit ja kantohihnat vaunuista ja menneeksi
+sisään.
+
+Eteisessä kuulin kenraalin kääntyen Herbertiin sanovan:
+
+— Ennenkuin menen huoneeseeni tahtoisin mielelläni tervehtiä kilttiä
+mamselli Borgia — ja nuori herra hyökkäsi keittiöön huutaen täyttä
+kurkkua:
+
+— Sella, missä Sella on? Kaarle setä tahtoo tavata Sellaa! — Ja
+mamselli tuli huoneestaan somana ja hienona puettuna valkeaan
+linongihilkkaan ja suureen valkeaan esiliinaan.
+
+— Kiitos, kultaseni! Vai niin, Kaarle setä on jo saapunut, sepä
+oli hauskaa — ja sitten meni hän kiireisin askelin keittiön läpi
+tarjoiluhuoneeseen, jonne hän pysähtyi asetellakseen vielä kerran vähän
+hienoa hilkkaansa ennenkuin meni eteiseen.
+
+Hetkisen kuluttua palasi hän hymyilevänä suuri makeislaatikko
+mukanaan, istuutui tarjoiluhuoneen pöydän ääreen, jossa minä taitoin
+lautasliinoja, ja tyytyväisen näköisenä aukaisi hän laatikon huudahtaen:
+
+— Ei, mutta katsopas Matilda, mitä olen saanut kiltiltä kenraalilta.
+Nyt maistakaamme. Ole hyvä — ota vielä yksi, ei sitä joka päivä tarjota
+niin hyvää! — Pienillä pihdeillä otti hän sokeroidun hedelmän, katseli
+sitä tarkasti ja lisäsi: — Luulenpa todellakin, että se on ananassia,
+sen saan luvan säästää Herbertille! — Lämpimästi, silmät kyyneltyneinä
+sanoi hän edelleen:
+
+— Niin, niin kiltti Matildani, ei voi olla kyllin kiitollinen, että
+on oppinut tuntemaan sellaisia sydänhyviä ihmisiä kuin veljekset
+Ehreström! Ja on harvinainen onni saada palvella sellaisissa perheissä.
+— — Ja millaiset rouvat he ovat saaneet! He eivät ole kasvatetut ja
+luodut vain salonkielämää vaan myös kotiliettä varten. Niin, sellaisia
+emäntiä pitäisi kaikkien hienojen rouvien olla. — Matilda tietää kait,
+että everstin rouva ja kenraalin rouva ovat serkuksia?
+
+Ei, sitä en todellakaan tiennyt.
+
+— Kyllä he ovat serkuksia ja ylen hienoa sukua. Heidän äitinsä olivat
+sisaruksia. Everstin rouvan äiti oli naimisissa englantilaisen ja
+kenraalin rouvan äiti suomalaisen kanssa. Molemmat serkukset olivat
+hyvin ihailtuja nuoruudessaan. — — — On aika vahinko, ettei Matilda ole
+nähnyt koskaan herrojamme sotilasvirkapuvuissaan, he olivat todella
+"tyylikkäitä", se täytyy minun sanoa. Olen aina ihaillut sotilaita.
+Kukaan, vaikkapa kuinka komea hännystakkiin puettu herra, ei voi
+kuitenkaan kilpailla upseerin kanssa, jolla on korea virkapukunsa
+tähdistön nauhoineen ja kunniamerkkeineen. Ja mitä on tanssisali
+ilman sotilasvirkapukuja muuta kuin kukkamaa ilman kukkia! Ja mitä on
+masurkka ilman kiliseviä kannuksia? — Tässä näpsäytti hän sormiaan,
+katsoi kauniiseen kultakelloonsa, joka oli kuninkaallinen lahja — ja
+huudahti:
+
+— Varjelkoon, kello on jo neljännestä vailla viisi, minunhan pitää
+suurustaa liemi!
+
+— Mamselli oli jo sulkenut keittiön oven jälestään, kun hän uudelleen
+aukaisi sen ja sanoi nyökäyttäen iloisesti päätään:
+
+Matilda pieni, älä unohda tarjota apollinaarista parsan jälkeen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Minulla ei ollut juuri tilaisuutta puhua Jannen kanssa, sillä jo
+seuraavana aamuna piti hänen mennä herrojen kanssa "Kalakotiin",
+everstin kalastajatupaan. Olin töin tuskin ennättänyt kertoa hänelle
+miten sydämestäni iloitsin ja olin kiitollinen, kun saisin seurata
+herrasväkeä Pietariin. Mutta minua ihmetytti suuresti, kun Janne
+ei näyttänyt ottavan osaa ilooni. Hän näytti oikein huolestuneelta
+tarttuessaan käteeni ja sanoessaan:
+
+— Vai niin, Pietariin! Sinullehan se kyllä on hauskaa ja opettavaa,
+mutta tulee — — — tässä hänet keskeytettiin, kun nuori herra tuli
+sisään. Olisin niin mielelläni tahtonut kuulla, mitä hän aikoi vielä
+sanoa.
+
+Vielä myöhään illalla, kun olin lukenut iltarukoukseni ja sammuttanut
+lampun, kaikui korvissani: "Sinulle, mutta tulee". — — — Olisiko
+mahdollista, että hän tulisi kaipaamaan minua, ei — mahdotonta, se
+olisi minulle aivan liian suuri onni — sitä ajatellen nukahdin. Näin
+ihanan unen ja heräsin tuntien, että Janne piti minusta, että — ei,
+en uskalla toivoa sitä! Mutta koko päivän tunsin itseni sanomattoman
+onnelliseksi ja iloiseksi. Kuinka kaipasinkaan sitä päivää, jolloin
+saisin taas nähdä hänet ja puhua hänen kanssaan.
+
+Muutamia päiviä senjälkeen palasivat eversti ja kenraali kotiin
+mukanaan kaksi suurta koria täynnä mitä kauniimpia kuhia. Kuinka
+noloksi kävinkään — sillä Janne ei tullut. Hän ja nuori herra jäivät
+ampumaan sorsia.
+
+Oli onni, että minulla oli yllin kyllin työtä eikä ollenkaan aikaa
+ajatella itseäni! Kesän viimeisiä vieraita odotettiin, herrojen vanhoja
+kadettitovereita ja nyt piti kaikki saada kuntoon.
+
+— Tämä juhla on ollut jo monta vuotta huvikauden loistokohta. Vahinko
+vain, että vain neljä tai viisi upseeria käyttää sotilasvirkapukuaan. —
+Matilda saa nähdä kuinka läpeensä naurettavaa on, kun herrat, ennenkuin
+matkustavat pois, marssivat kaksittain keittiöön, tekevät minulle
+kunniaa ja huutavat kaikki yhtaikaa: — Kiitos hyvästä kestityksestä,
+ensi vuonna tavataan taas, "au revoir", [Hyvästi.] — kertoi mamselli
+Borg hymyillen auttaessani häntä hietaleivosten laittamisessa.
+
+Näkyi kyllä selvästi kaikesta, että mamselli aikoi näiden vieraiden
+tähden varustella enemmän kuin tavallisesti.
+
+Kate neiti oli koristanut päivällispöydän erityisen sieväksi.
+Keskellä pöytää oli korkea kristallimaljakko, jossa oli keltaisia ja
+sinipunervia kukkasia. Elämänlangan pitkät rönsyt riippuivat maljakosta
+ja kiertelivät moneen kertaan pöytää. Sinne tänne oli vihreän sekaan
+pistetty keltaisia kukkia.
+
+Nuori herra ja Janne tulivat vihdoin kotiin. Heillä oli tuskin aikaa
+muuttaa pukua kun oli mentävä vaunuilla laivalle ottamaan vieraita
+vastaan.
+
+Nyt alkoi iloinen elämä! Herrasväkemme otti mitä sydämellisimmin
+vastaan vieraansa, iloiset, rattoisat, vanhahkot herrat. Ruokarummun
+ääni oli kaikunut jo toisen kerran, ja herrasväki kokoontui
+voileipäpöydän ääreen, kun minä näin tarjoiluhuoneen akkunasta vanhojen
+pölyisten, yksi-istuimisten kääsien, joiden eteen oli valjastettu laiha
+hevoskoni, pysähtyvän pääoven eteen. Takaistuimelta hyppäsi poika. Hän
+oli puettu haalistuneeseen, nauhoilla koristettuun pitkään nuttuun,
+vain liian pitkään tuolle poikaselle. Päässään oli hänellä korkea,
+harmaa, kultanauhainen hattu, jossa oli kummallinen musta nauharuusu
+toisessa syrjässä. Huomasi selvästi, että sekä takki että hattu olivat
+aiotut suuremmalle olennolle kuin hänelle. Kaikki tuo näytti oikein
+sirkusilveilyltä.
+
+Mutta minä katsoin kuitenkin olevani velvollinen menemään uutta
+vierasta vastaan. Hän oli pitkä, laiha herra, ja kiipesi hitaasti alas
+kääseistä lakeijan pitäessä ylhäällä kulunutta jalkapeitettä. Kun vanha
+herra huomasi minut, katsoi hän ensin terävästi pienillä mustilla
+silmillään ja sanoi sitten kuiskaten:
+
+— Hyvää päivää, lapsi kultani, sinä olet varmaan vasta tullut tähän
+taloon? Ole hyvä ja ota "manteau'ni" ja "sac de voyage" ja kanna ne
+tornihuoneeseen. Otaksun että saan kuten tavallisesti asustaa siellä
+— ja sitten alkoi hän hitaasti kömpiä portaita ylös nojaten tukevaan
+keppiin. Minusta hän oli oikein nenäkäs, ja arvelin ettei hän ollut
+oikein viisas.
+
+Hevonen rupesi kiivaasti hirnumaan, ja se antoi herra Herbertille
+aihetta kurkistaa ulos.
+
+Tervetuloa, eno Gaston! — huusi hän ja syöksyi alas portaita
+tarjotakseen käsivartensa saapuneelle.
+
+— Kiitos, poikaseni! Tulen ehken vähän myöhään, mutta näetkös, hevonen
+— — — —
+
+— On niin laiska — täydensi nuori herra, joka tunsi anteeksipyynnön jo
+vanhastaan.
+
+— Juuri niin — vastasi tuo omituinen vieras nauraen.
+
+Vaikka en silloin vielä ymmärtänyt vieraskielisiä sanoja, joita hän oli
+käyttänyt, otaksuin, että minun pitäisi viedä sisään matkaviitta ja
+pitkä kirjava matkalaukku, jonka poika oli nostanut kääseistä.
+
+Juuri kun olin pudistelemassa pölyä kuluneesta viitasta, sattuivat
+silmäni Pollyyn ja muihin tovereihin, jotka seisoivat keittiön
+akkunassa ja nauroivat kovasti. Polly taputti oikein käsiään. Yhä
+enemmän ihmettelin, kuka tuo hullunkurinen herra saattoi olla.
+
+Päivällisen tarjoilu kävi aivan erinomaisesti, siitä kiitos Jannen,
+joka kantoi raskaimmat vadit; minä seurasin jälestä kastikkeen ja
+vihanneksien kanssa. Huomasin kyllä eron Jannen ja minun tarjoilemiseni
+välillä. Hän oli nopsa ja liikkui niin vapaasti pitkän pöydän ympärillä.
+
+Päivällistunnelma oli hyvin iloinen. Toinen lystikäs juttu seurasi
+toistaan, kaikilla oli jotakin hauskaa kerrottavana. Ja varsinkin
+"eno Gaston'in" tai "serkku Gaston'in", kuten he häntä kutsuivat,
+hullunkuriset kuvaukset näyttivät herättävän yleistä iloisuutta.
+
+Kuullessani herrasväen sydämellisen naurun, oli minun usein oikein
+vaikea pysyä vakavana. Mutta nähdessäni Jannen juhlallisen ilmeen
+hänen ottaessaan pois lautasia muistin hyvin kuinka hän muuttaessani
+professori Wallenborgille oli sanonut varoittaen, ettei se, joka
+tarjoilee, saa koskaan ainoallakaan ilmeellä osoittaa huomaavansa, mitä
+pöydässä puhutaan. Pitää vain hoitaa tehtävänsä.
+
+Kahvin jälkeen vetäytyivät everstin rouva ja neiti Kate pois. Herrat
+menivät yläkertaan, josta laulu, soitto ja toinen naurunpurskahdus
+toisensa jälkeen kuului aina myöhään yöhön asti. Nuoren herran piti,
+kuten näytti, vastoin tahtoaan pitää aluksi seuraa naisille, ja sitten
+kehoitti everstin rouva häntä menemään aikaisin nukkumaan otaksuen,
+että hän oli väsynyt metsästyksen jälkeen.
+
+Everstin rouva oli ilmoittanut minulle, etten tarvitseisi enää sinä
+iltana pitää vaaria herroista, Janne tarjoilisi heille siellä ylhäällä.
+Kun olin tehnyt tehtäväni, menin mamsellin luo. Hän istui keinutuolissa
+neuloen innokkaasti sukkaansa. Hetkisen kuluttua tuli Polly. Sekä
+hän että minä otimme käsityömme esille ja istuuduimme mamsellin
+kehoituksesta. Naputettiin ovelle. Janne siellä kysyi saisiko tulla
+sisään. Hän sanoi olevansa kaksikymmentä minuuttia vapaa ennenkuin oli
+vietävä totitarjotin herroille.
+
+— Olkaa hyvä ja istukaa. Dahl tarvitsee kyllä levätä vähän — sanoi
+mamselli sydämellisesti. Olen iloinen kun hieno päivällisemme onnistui
+niin hyvin. Everstin rouva oli oikein tyytyväinen, kun tarjoilu oli
+käynyt niin erittäin sujuvasti.
+
+— "Eno Gaston" on tainnut taas tänä vuonna hauskuttaa kaikkia
+hullunkurisilla pikkujutuillaan. Ajatelkaas, hän on jo 73 vuotias ja
+vielä niin vilkas, — sanoi Polly vähän naureskellen.
+
+— Kuka tämä "serkku" eli "eno Gaston" on, kysyin minä uteliaasti.
+
+— Niin — vastaa sinä, Sella pieni, sillä minä en tiedä muuta, kuin että
+hän on vanhan ukko Noakin kautta sukua everstille — ilvehti Polly.
+
+Mamselli Borg kertoi nyt hyvin vakavasti, että luutnantti, vanha,
+kunnon mies, oli everstin kaukainen sukulainen. Hän oli naimaton,
+varakas ja asui suurella maatilalla. Kaikki pitivät hänestä.
+
+— Onko herra Dahlilla ollut jo tilaisuus — tässä osoitti Polly
+peukalollaan kattoon — kuulla luutnantin kertovan tuolla ylhäällä
+tarinan "ensimäisestä itsenäisestä askeleestaan elämässä". Eikö? lisäsi
+hän veitikkamaisesti, kun Janne pudisti päätään.
+
+— Polly kiltti, kertokaa meille se tarina — pyysin minä huvitettuna.
+
+— Mielelläni. — Vai niin, herrat eivät ole vielä houkutelleet "Gaston
+serkkua" kertomaan heille tavanmukaista naurettavaa elämäntarinaansa —
+laski Polly leikkiä.
+
+Mamselli keinui innokkaasti ja näytti vakavalta.
+
+— Kas niin, ystäväni ja toverini — alkoi Polly juhlallisesti — sillä
+aikaa kuin herrat tuolla ylhäällä — taas kohotti hän etusormensa
+kattoon päin — ehken juuri nyt kuuntelevat "eno Gaston'in"
+surullisennaurettavaa kertomusta, tahdon jutella sen teille täällä
+alhaalla. Se on kaikua tuolta — nyt kohotti hän molemmat kätensä kattoa
+kohti ja näytti veitikkamaiselta.
+
+Polly dear [Kallis.] — pyydän — älä tee kilttiä herra luutnanttia
+naurunalaiseksi — sanoi mamselli hymyillen.
+
+— Ei, varjelkoon — mutta anteeksi jos vähän koristelen
+lystikkäänsurullista tapahtumaa, jolloin hän, "eno serkku Gaston",
+ottaen ensimäisen itsenäisen askeleensa elämässään, osti erään Pietarin
+hienoimman sanomalehden ilmoituksen mukaan hevosia (12 kappaletta)
+Schlüsselburgista satumaisella hinnalla, nim. 30 ruplalla parin. Ja
+sitten kertoi hän mitä lystikkäimmän jutun. Tahdoimme aivan menehtyä
+naurusta. Kun hän oli lopettanut kertomuksensa, sanoi Janne iloisesti:
+
+— Kiitos Polly neiti, te kerrotte niin hyvin. Minä toivoisin omaavani
+teidän iloisen mielenne ja kykynne tajuta elämän naurettavat puolet.
+
+— Niin, olen kyllä sallimukselle kiitollinen nuorteasta, iloisesta
+luonnostani. Ilman sitä olisin tuskin jaksanut hypätä kaikkien niiden
+loukkauskivien yli, jotka ovat joutuneet tielleni elämän sokkeloissa.
+Suomalaiset ovat kyllä kunnon kansaa, mutta tiedättekö, teissä on
+jotakin raskasta, luultavasti teidän pohjolanne pakkasen ja syvien,
+synkkien mäntymetsienne ansiota — sanoi Polly vakuuttavasti.
+
+Mamselli, joka oli neulonut ja keinunut innokkaasti koko ajan, sanoi
+lempeästi:
+
+— Niin, Polly kertoo aivan erinomaisesti. Kuinka monta hauskaa hetkeä
+hän onkaan valmistanut meille täällä maalla, sitä emme koskaan
+unohda. Polly on kuitenkin ehken liioitellut tänään juttuaan hyvästä,
+ystävällisestä luutnantista.
+
+— Lisätkää vielä anteliaisuus hänen kaikkiin hyviin ominaisuuksiinsa.
+Sitä saavat herra Dahl ja Matilda kokea eron hetkellä. Te saatte
+kumpikin pienen kirjekuorenne sisältäen uuden viidenmarkan setelin —
+sanoi Polly vallattomasti. — Anteeksi ystäväni, minullakin voi olla
+kaihomielisyyden hetkeni, ne peittyvät tavallisesti leikinlaskuun. Hyvä
+että elämässä on viatonta pilaa ja — velvollisuus.
+
+Hän nousi, katsoi kelloa, joka riippui seinällä ja huudahti:
+
+— Ja velvollisuudet on täytettävä minuutilleen!
+
+Ovelta kuului hiljainen naputus, Iida pisti päänsä sisään ja kuiskasi:
+
+— Herra Dahl, totivesi kiehuu!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli lämmin, aurinkoinen päivä. Herrasväki oli juuri huiskuttanut
+viimeiset jäähyväiset vierailleen ja istuutunut pengermälle. Posti oli
+saapunut ja minä kannoin postilaukun everstille, jonka oli aina itsensä
+tapana aukaista se. Kun lähenin, kuulin kenraalin sanovan:
+
+— On ystävällistä että kutsutte hänet. Olen vakuutettu, että nämä
+päivät teidän vierasvaraisessa, hauskassa kodissanne ovat hänelle
+vuoden onnellisin aika.
+
+Minä annoin laukun everstille ja jäin odottamaan väen postia.
+
+Everstin rouva vastasi kenraalille englannin kielellä:
+
+— Me kutsumme hänet mielellämme, mutta tiedätkö, rakas lanko, tunnen
+sydämeni aina keveäksi, kun näen hänen kääsiensä katoavan portista.
+
+Vähänpä aavisti everstin rouva, että osasin jo niin paljon englannin
+kieltä, että ymmärsin hyvin, mitä hän sanoi "eno Gaston'ista".
+
+— Suuri posti tänään. Täällähän on seitsemän kirjettä minulle. Herbert,
+ole kiltti ja avaa ne, niin pääsen siitä vaivasta — sanoi eversti
+ojentaen pinkan kirjeitä nuorelle herralle. Kate, täällä on sinulle
+kortti.
+
+— Onko se Yrjö serkulta, annas minun katsoa — sanoi Herbert herra
+veitikkamaisen näköisenä ja ojensi kätensä sisartaan kohti.
+
+— Anna olla — vastasi tämä läimäyttäen häntä kädelle, samalla kun hän
+silmäili korttia. Terveisiä teille kaikille kummisetä Wallenborgilta.
+
+— Kiitos, missä he nyt oleskelevat? — kysyi everstin rouva.
+
+— Montreuxissa ja matkustavat viikon kuluttua Wieniin pitemmäksi aikaa
+— vastasi neiti.
+
+— "Neiti Matilda Ljung", luki eversti — tässäkin kortissa näkyy olevan
+sveitsiläinen leima.
+
+— Se on varmaan professorin rouvalta — sanoin minä, niiasin ja otin
+sen, — kun nuori herra sanoi:
+
+— Matildahan ei tavallisesti saa selvää Aada tädin epäselvästä
+käsialasta, luenko minä sen, kuten tavallisesti, Matildalle?
+
+— Kiitos — vastasin minä ja annoin kortin hänelle.
+
+— "Kesätervehdys Matildalle tästä ihanasta paikasta! Me olemme
+terveitä" — luki nuori herra, pysähtyi hetkiseksi ja sanoi: — Aada
+täti lopettaa tavallisilla sanoillaan: "Eihän Matilda vain unohda
+lupaustaan! ystävällisesti A. Wallenborg."
+
+— Mikä lupaus se on? kuiskasi kenraali englanniksi everstin rouvalle.
+
+— Niin, rakas lanko, ennenkuin Aada matkusti, otti hän Matildalta
+lupauksen, että hän tulisi takaisin, kun Wallenborgit palaavat —
+vastasi everstin rouva — aika ikävää meille.
+
+— Vai niin, Wallenborgithan olivatkin häneen hyvin tyytyvällä, mutta
+rakas käly, aika voi muuttaa niin paljon — sanoi kenraali edelleen
+englanniksi.
+
+— Ja tässä, veli rakas, sokeri pohjalla — sanoi eversti, lajiteltuaan
+sanomalehdet — kirje sinulle. Toivon että siinä on hyviä tietoja.
+
+Kenraali otti kirjeen ja luettuaan sen nopeasti, nousi hän ja rupesi
+kulkemaan synkän näköisenä edestakaisin.
+
+Everstin rouva nousi, pisti kätensä kenraalin kainaloon ja sanoi:
+
+— Lanko, onko siinä jotain ikävää?
+
+— Minun pitää matkustaa Tukholmaan. Marie Louise on heikko, lääkäri
+vaatii, että hänen pitäisi mennä Voksenkolleniin joksikin aikaa. Yrjö
+pyytää minua tulemaan ensi tilassa. Herbert, tahdotko olla hyvä ja
+katsoa lehdestä milloin ensimäinen laiva lähtee Ruotsiin. — Lyöden
+otsaansa jatkoi hän: — Mahtanee olla hyvin huonosti asiat.
+
+Everstin rouva kulki yhä hänen käsivarteensa nojaten.
+
+— Lauantaina kello 12 von Döbeln — sanoi nuori herra.
+
+— Lauantaina — sanoi kenraali ja pysähtyi — katsotaanpas, tänään on
+keskiviikko... täältä on matkustettava huomisaamuna — hän suuteli
+everstin rouvaa kädelle — järjestämään passi ja muuta; tulen kyllä
+valmiiksi lauantain laivaan. Herbert ole hyvä ja pyydä Janne
+huoneeseeni.
+
+Eversti nousi, tarttui vaimonsa käteen ja sanoi kenraalille:
+
+— Veli Kaarle, me tulemme mukaasi jos haluat.
+
+— Niin, sen teemme mielellämme — lisäsi rouva taputtaen ystävällisesti
+kenraalia.
+
+Tämä syleili häntä sanoen:
+
+— Kiitos, rakkaat ystäväni, se olisi minulle suuri lohdutus ja olen
+vakuutettu että tuottaisitte Marie Louiselle sanomattoman ilon. Mutta
+— katsoen neitiin lisäsi hän ystävällisesti — Kate, sinähän tulet myös
+mukaan?
+
+Neiti juoksi setänsä luokse vastaten:
+
+— Niin mielelläni! Ikävää vain, että täti on niin sairas.
+
+Vallitsi alakuloinen mieliala. Ei kukaan muistanut enää postiluukkua.
+Herrasväki meni sisään, jonka tähden minä otin laukun ja vein sen
+keittiöön, jossa kerroin sovitusta matkasta.
+
+Kun iltatyöt oli tehty, pyysi mamselli meidät huoneeseensa. Ja
+Janne kertoi, että kenraali oli määrännyt, että senjälkeen kuin
+herrasväki oli matkustanut Ruotsiin, piti hänen lähteä ensimäisellä
+junalla Metsähoviin, kenraalin lähellä Viipuria olevalle maatilalle,
+järjestämään siellä asioita. Sitten saisi hän vapautta muutamiksi
+viikoiksi, mutta kenraali toivoi, että hän olisi valmiina tulemaan
+milloin tahansa Norjaan, jos hänelle sähkötettäisiin.
+
+— Miten onnellista kenraalille, että hänellä on käytettävänään
+sellainen luotettava henkilö kuin Dahl — sanoi mamselli katsoen Janneen.
+
+— Isännän pitää toki aina voida täysin luottaa palvelijaansa — vastasi
+Janne ja rupesi selailemaan pientä almanakkaa, jonka hän oli ottanut
+kukkarostaan.
+
+— Niin pitäisi tietysti olla, mutta palvelijoita on valitettavasti
+monenlaisia — sanoi mamselli neuloen uutterasti sukkaansa.
+
+— Matilda, mehän voimme mennä yhdessä Pohjanmaalle. Annappas kun
+katson, 28 päivänä matkustaa herrasväki Helsingistä, 29 olen minä
+Viipurissa — siis — 3 päivänä syyskuuta tapaamme me Riihimäen asemalla?
+Sopiiko sinulle?
+
+Minä katsoin kysyvästi mamselliin, joka sanoi:
+
+— Käy kyllä laatuun. Meillä pitäisi kyllä siksi olla huoneiden
+puhdistus lopussa. — Iloisesti huudahdin minä:
+
+— Nyt minun varmaan pitäisi aukaista säästölaatikkoni ja laskea
+matkarahani! Mutta Janne, onko sinulla avain?
+
+Janne irroitti kellonperistään pienen avaimen sanoen: — Tässä se on
+riippunut siitä alkaen, kun annoin sinulle säästölaatikon.
+
+Polly kiirehti huoneeseeni hakemaan säästölaatikkoa. Me kokoonnuimme
+kaikki sohvapöydän ympärille ja sitten aukaisin minä laatikon ja
+tyhjensin sisällön.
+
+— Eno Gastonin jäähyväislahja — huudahti Polly innokkaasti osoittaen
+uutta viidenmarkan seteliä.
+
+Kupari ja hopearahat järjestettiin kasoihin ja laskettiin.
+
+— Seitsemänkymmentäkaksi markkaa ja seitsemäntoista penniä —
+sanoi Iida, joka myöskin oli mukana. — Olisi aika hauskaa omistaa
+säästölaatikko.
+
+— Saanko luvan tuoda Iidalle sellaisen Norjasta, jos nimittäin joudun
+sinne — kysyi Janne kumartaen Iidalle, joka tuli hehkuvan punaiseksi.
+
+— Odotappas, täällä on vielä jotakin — sanoi mamselli ja kaiveli
+sukkapuikollaan esille pienen kirjekuoren.
+
+Kirjekuoressa seisoi: "Sen sijaan mikä sinulta varastettiin." — —
+
+— Janne, sen olit sinä pannut säästölaatikkoon, kun annoit sen minulle,
+kiitos! — sanoin minä avaten kuoren.
+
+— Kymmenenmarkan seteli! Nyt minulla on enemmän kuin kylliksi matkaa
+varten. Ja kahden kuukauden palkka on ottamatta, nyt voin ostaa äidille
+kauniin suojahuivin — sanoin minä iloisesti.
+
+Kyllä on hyvä säästää rahansa, sillä "monesta pienestä purosta tulee
+iso virta" sanotaan. Ei, nyt meidän on sanottava toisillemme hyvää
+yötä, sillä huomenna meidän on noustava auringon kanssa — sanoi
+mamselli ja pani pois sukanneuleensa.
+
+Seuraavana aamuna olimme Polly ja minä ylhäällä jo klo 5. Me kannoimme
+alas arkkuja ja matkalaukkuja ja minä sain auttaa Pollya niiden kuntoon
+panemisessa. Nyt olin taas tilaisuudessa näkemään ja oppimaan uutta.
+Kunkin matka-arkussa oli aina valmiina alusvaatteet, jotka otettaisiin
+mukaan matkalle.
+
+— Kun on näin järjestetty, niin voi matkustaa minä hetkenä tahansa.
+Silloin ei ole riippuvainen pesusta eikä muusta sellaisesta. Kuluneita
+vaatteita ei pidä koskaan ottaa mukaansa, kaiken pitää olla kestävää
+ulkomaalaisessa pesussa — sanoi Polly, samalla kun hän laittoi hyvin
+huolellisesti kuntoon everstin rouvan matkalaukun.
+
+— Kuten näet Matilda, täytän minä kaikki tyhjät paikat silkkipaperilla,
+sukilla tai muulla pikkutavaralla. Jos panee tavarat oikein hyvin
+matkalaukkuun, niin eivät vaatteet koskaan liiku, eivätkä siis rypisty
+siinä, vaikka sitä kuinka heiteltäisiin satamissa ja asemilla. Minuun
+usein oikein koskee, kun näen miten pahasti matkatavaroita pidellään
+asemilla. Välistä niitä pyöritellään, kuin olisivat ne tyhjiä
+tynnyreitä — kertoi Polly, levittäen samalla hienoja, pieniä liinoja
+jokaisen osaston yli arkkuun.
+
+Eräästä matkalaukusta otti hän pari vaatepussia sanoen:
+
+— Matkoilla on minulla tapana järjestää oloni niin käytännöllisesti
+kuin suinkin. Näihin pusseihin panen ompelutarpeet ja kaikenlaisia
+pukukapineita. On hyvin mukavaa kun kaikki on käsillä, varsinkin
+pitkillä laivamatkoilla, jolloin meri käy usein niin kovasti, että
+voi tuskin liikahtaakaan: — Ja avaimet on minulla tässä pienessä
+säämyskäpussissa. Sen kätken aluskameeni taskuun, — sinne eivät varkaat
+löydä — lisäsi hän leikillisesti.
+
+Matkatavarat kannettiin ulos, ja herrasväki sanoi hyvästi
+palvelijoilleen. Hevoset olivat jo liikkeessä, kun everstin rouva pyysi
+kuskin pysähdyttämään, viittasi mamselli Borgin luokseen ja sanoi:
+
+— Tahtooko Sella olla ystävällinen ja antaa Matildan, hänen
+matkustaessaan kotiinsa, saada mukaansa korillinen kaikenlaisia
+tuomisia äidilleen! Matilda, terveisiä kotiin — nyökkäsi hän minulle
+iloisesti.
+
+Tulin niin syvästi liikutetuksi tästä emäntäni huolenpidosta, etten
+saanut sanaakaan suustani.
+
+Jumala siunatkoon ja varjelkoon heitä kaikkia — sanoi mamselli
+kyynelsilmin.
+
+Vaunut katosivat pian näkyvistämme ja me menimme kaikki ääneti sisään.
+
+
+
+
+KOTONA POHJANMAALLA.
+
+
+Veturi vihelsi.
+
+— Se on tulovihellys. Tässä meidän on mentävä junasta, — sanoi Janne.
+
+Ja samalla kun hän nosti matkakapineemme vaunun hyllyltä, vaihdoin minä
+hattuni siihen huiviin, jonka äiti oli lahjoittanut minulle, kun lähdin
+kotoa.
+
+Kun Janne kääntyi, huudahti hän hämmästyneenä:
+
+— No voi, kun en ollut tunteakaan sinua! Miksi olet ottanut hatun pois?
+
+Katsellen akkunasta vastasin hiljaa: "Uskotko että äiti tuntisi minut
+hattuun puettuna?"
+
+Janne lähestyi ja sanoi hymyillen:
+
+— Pelkäätkö sitä? — Ei — mutta eikö se ole Uusmäen Anders, joka seisoo
+tuolla kaksi-istuimisten keltaisten kääsien vieressä? Hän on varmaan
+tullut meitä hakemaan.
+
+Me nousimme junasta, Anders oli sitonut hevosensa aitaan ja otti nyt
+meidät vastaan asemasillalla. Vaatimattomaan, rauhalliseen tapaansa
+sanoi hän:
+
+— Hyvät ystävät, olkaa tervetulleet kotiseudullenne! Nouskaa kääseihin,
+niin lähdemme. Kanervalan muori odottaa teitä kärsimättömänä — Hän veti
+housuntaskustaan tupakkakukkaron, täytti piippunysänsä, sytytti sen
+kiireesti ja niin lähdettiin — kotia kohti.
+
+Tunsin itseni niin onnelliseksi ja iloiseksi kuin leivonen pilvissä.
+Ajatteles — kotona Pohjanmaalla! Katselin oikealle ja vasemmalle
+kulkiessamme suuren kirkonkylän läpi. Voin tuskin seurata Jannen
+kysymyksiä ja Andersin vastauksia, niin olin innoissani katsellessani
+kaikkia tuttuja taloja ja tupia.
+
+Oli lauantai. Kaikkialla lämmitettiin saunoja. Savu, joka tuli ulos
+sekä ovien että luukkujen, vieläpä joskus seinienkin kautta, kulkeutui
+maantielle saakka. Oi, mikä ihana tuoksu!
+
+Siellä täällä kuului joku takkuinen kylärakki haukahtelevan ja kun
+lapset, jotka istuivat tuvan portailla, näkivät ajoneuvojen tulevan,
+syöksyivät he ylös, juoksivat lähemmä maantietä, pysähtyivät äkkiä ja
+töllistelivät, pojat paitahihasillaan kädet housuntaskuihin pistettyinä
+ja pikku tytöt sileäksi kammattuina, pellavankeltaiset palmikot
+riippuen pitkin selkää. Kaikki huokui minusta niin kotoista tunnelmaa.
+Sunnuntain rauha ja hartaus vallitsi seudussa!
+
+Tie kääntyi, suuri, uusi talo tuli näkyviin.
+
+— Anders sinä, mikäs komea rakennus tuo on? kysyi Janne.
+
+Maiskauttaen huuliaan vastasi Anders:
+
+— Se on majatalo ja meidän suurin kauppapuotimme. Se on hieno talo ja
+on maksanut paljon rahaa, mutta kyllä sitten omistaja osaakin ottaa
+kaksinkertaisesti siihen nähden, mitä on antanut.
+
+— Kuka on omistaja — kysyi Janne huvitettuna.
+
+Anders veti sauhun piipustaan ja vastasi hitaasti:
+
+— Pitäjän suurkukko, rikas sahanomistaja ja kauppias Martikainen.
+Hänen vaimonsa oli Suurtalon isännän ainoa perillinen. Isäntä kuoli
+pari vuotta sitten, ja siten joutui savolainen patruuna tänne. Hänen
+mukanaan tuotiin kyllä rahoja seudullemme, mutta myös paljon muuta,
+josta emme häntä kiitä.
+
+— Mitä se sitten on? — kysyi Janne innokkaasti.
+
+— Niin, juopottelu ja muuta lisäksi — vastasi Anders.
+
+— Juopotteleeko hän? — kysyin minä.
+
+— Josko hän juopottelee? Hänhän näkee tuskin selvää päivää ja vielä
+pahemmaksi on hän tullut, sitten kun hänen kunnon vaimonsa kuoli vuosi
+takaperin. Hän oli hyvä ja lempeä kuin enkeli. Mutta — lisäsi Anders
+hetken kuluttua — liikepää sillä miehellä on! Ostaa huokealla ja myy
+kalliilla. Ja hevosmies on hän myös. Hänen oriinsa ottavat nykyisin
+ensi palkinnon kaikissa ravikilpailuissa. — Vahinko vain, että hän
+juopottelullaan tuhoaa sekä itsensä että muut.
+
+— Anders, mikä korkea piippu tuolla kohoaa? — Janne osoitti metsään
+päin.
+
+— Niin, se on "hävityksen kauhistuksen välikappale", kuten minulla on
+tapana sanoa, sitten kun kerran näin Savossa kuinka nuo "sahapatruunat"
+kohtelivat maamme kauniita metsiä. Hyvä on ettei meidän pitäjässämme
+ole enää suuria metsiä hakattaviksi, sillä kyllä hän, tuo rahamies,
+tekisi niistä lopun! Hän on ostanut talonpojilta Suurtalon ympäriltä
+heidän tilansa halvalla hinnalla. He tarvitsevat rahaa ja Martikainen
+maksaa käteisellä.
+
+Osoittaen vasemmalle jatkoi Anders:
+
+— Tuolla kaukana voitte nähdä hänen uutisviljelyksensä; maanviljelystä
+edistää hän kyllä. — Ja tuolla metsikössä näkyy nyt selvästi tuo
+suuri saha. — Arvannette että siellä tarvitaan työvoimia. Mutta kun
+Martikainen tarjosi liian pienen päiväpalkan, ei hänen onnistunut saada
+tältä seudulta kylliksi työmiehiä, jonka tähden hän toi niitä Savosta.
+Irtolaisväki, joka näin muutti tänne oli taipuvaista juopotteluun, jota
+emme siedä täällä meidän ennen niin raittiilla seudullamme.
+
+Suuresti hämmästyneenä huudahdin minä:
+
+— Ei mutta Anders, mikä vesi tuolta puitten lomitse kimaltelee, sitä en
+ole koskaan ennen nähnyt?
+
+— Se on joki, tiedän mä. — Kun metsä katoaa, saa vapaamman näköalan,
+arvelee varmaan savolainen vastasi Anders, vetäen paksuja savuja
+piipustaan.
+
+Hän läimäytti piiskallaan ja eteenpäin sitä mentiin.
+
+Janne näytti hyvin miettiväiseltä. Hetkisen vaitiolon jälkeen jatkoi
+Anders:
+
+— Tahdon mielelläni tunnustaa, että Martikainen on maksanut suuria
+summia pitäjämme puolesta. Kun hän on selvä, osaa hän olla aika
+antelias, mutta uskokaa pois, että on hauskaa sekä nähdä että kuulla,
+kun hän aikoo jakaa lahjojaan. Puheensa alkaa hän silloin aina:
+"perhana kanssa" — ja odotetaan vain mitä hän vielä tulee sanomaan.
+Tuo suuri talo tornineen ja lippuineen — tässä keskeytti Janne hänet
+puhjeten hyvin ihastuneena sanomaan:
+
+— Anders, se on uljas talo! Minun täytyy sanoa, että meidän pitäjämme
+on edistynyt monessa suhteessa.
+
+— Se on meidän uusi kunnantalomme — sanoi Anders ylpeästi — se kuuluu
+Martikaisen hyviin töihin. Hän on antanut rakentaa sen kuolleen
+vaimonsa muistoksi. Ja kunta on hänelle hyvin kiitollinen siitä
+kallisarvoisesta lahjasta.
+
+Vedettyään muutamia savuja piipustaan, jatkoi hän: — Ja voitte uskoa,
+että naisväki ylistää savolaista hyvistä tavaroista, joita hän antaa
+myydä kauppapuodeissaan.
+
+Nyt saavat he puhtaampaa kahvia, jauhosokeriin on sekoitettu vähemmän
+liitua ja perunajauhoja, ja siirappi kuuluu olevan paksumpaa. Mutta
+— mutta — olut — hänen kirotulla oluellaan on liian suuri menekki.
+Ja salakapakoitakin kuuluu nykyisin olevan. Lisätkää tähän vielä ne
+kutsumattomat vieraat, jotka ovat tunkeutuneet savolaisten tavaroiden
+mukana Suurtalon kylän tupiin, nuo ruskeat, nokkelat elukat, joita
+kutsutaan torakoiksi. Hyi olkoon! — ja Anders läimäytti nyt niin
+kiivaasti piiskalla, että hevonen nykäisi ja lähti laukkaamaan.
+
+Janne istui ajatuksiinsa vaipuneena. Lopuksi huudahti hän reippaasti:
+
+— Miks' ei kunta voi tarttua asiaan ja vastustaa juopottelun
+enentymistä?
+
+— Sen aiomme tehdäkin, me odotamme vaan, mitä Martikaisen poika, Antti,
+kykenee saamaan aikaan. Hän on kunnon mies! Hän on äskettäin lopettanut
+opiskelunsa maanviljelyskoulussa. Ja kun hän kerran istuu isäntänä
+Suurtalon tilalla, niin koituu se siunaukseksi koko pitäjälle. Surulla
+katselee hän isänsä himoa väkeviin juomiin. Antti on juuri sellainen
+mies, josta tulet pitämään sanoi Anders antaen Jannelle sysäyksen
+kyynärpäällään.
+
+— Ja — näetkös Janne, ellei Antin onnistu kääntää isäänsä niin silloin
+— silloin julistamme me sodan sekä väkeviä juomia että torakoita
+vastaan — lisäsi hän iloisesti hypäten alas kääseistä.
+
+— Tuolla näkyy kirkko! Ja köyhäukko seisoo yhä jäykkänä ja suorana
+ojentaen kättään — huudahdin minä.
+
+— Käsi on poissa, mutta käsivarsi on kyllä jälellä, laski Anders
+leikkiä.
+
+— Mutta pitäkää nyt varanne, että katsotte kirkkomaalle, tuonne
+oikealle, niin näette korkean ristin kauniin rauta-aidan ympäröimänä.
+Kas miten hienoja istutuksia ja kukkasia aidan sisäpuolella on. Se
+hauta on maksanut suuria summia, mutta sitten se onkin meidän kaunein
+koristeemme koko kirkkomaalla — tämän kertoi hän ylpeillen.
+
+— Kenen se kaunis hauta on? — kysyin minä.
+
+— Se on Martikaisen sukuhauta. Hän osti kahdeksan sijaa, se maksoi,
+voitte uskoa — vastasi Anders, pidätti hevosta ja antoi sen levätä
+ennenkuin nousimme mäestä.
+
+— Janne, muistatko sadun "köyhäukosta", joka äidin oli tapana kertoa,
+kun olimme pieniä — kysyin minä.
+
+— Ajatuksemme yhtyivät — tuumin juuri samaa asiaa vastasi Janne ja
+hyppäsi maantielle.
+
+— Ja muistatko — jatkoin minä — kuinka äidin oli aina tapana lopettaa
+sanoilla: "Lapset, kun kuljette kirkon ohi, niin siunatkaa itsenne aina
+ja antakaa vaikkapa kuinka pienenkin kolikon vain pudota köyhäukon
+rintaan."
+
+Janne oli ottanut jotakin kukkarostaan ja sanoi katsoen minuun:
+
+— Kyllä, Matilda, muistan sen niin hyvin.
+
+— Anna hänelle vähän minultakin — sanoin minä, kun Janne meni kirkkoon
+päin.
+
+Helähti niin somasti, kun rahat putosivat säästölaatikkoon, joka oli
+piilotettu köyhäukon rintaan.
+
+Anders ja Janne kävelivät mäkeä ylös. Aurinko paistoi niin kirkkaasti.
+Ilma oli suloinen — olin tuntevinani "kaskimaan tuoksua", — se
+muistutti minua lapsuusvuosista.
+
+Hevonen sai intoa sääriinsä, mitä enemmän lähenimme kotia.
+
+— Luulenpa että lautamiehen talo on uudelleen maalattu — arveli Janne.
+
+— Onpa niinkin — vastasi Anders ja näytti veitikkamaiselta. — Fiina
+näyttää seisovan portilla, hän tahtoo varmaan tervehtiä teitä.
+
+Hän seisautti hevosen, ja lautamiehen Fiina kiipesi maantielle.
+Ojentaen minulle käärön sanoi hän iloisesti:
+
+— Hyvää päivää, hyvää päivää, te molemmat! Matilda, ota tästä
+tervetuliaisiksi äidiltä palanen vastakirnuttua voita ja leipä. Onko
+hän tuossa — hän osoitti nauraen Andersia — muistanut kutsua teidät
+häihin keskiviikkona?
+
+Kun molemmat katsoimme kysyvästi Anderssiin, joka vain nauroi, sanoi
+Fiina:
+
+— Ei hän ole taitanut kertoa edes sitäkään, että hän on kihloissa?
+
+— Ei, sitä hän ei ole tehnyt. Onnittelen Anders — sanoi Janne kumartaen.
+
+— Kenen kanssa? kysyin minä puristaen Andersin kättä.
+
+— Hyi kuinka välinpitämätön sulhanen minulla on. Ellei olisi
+kuuluutettu jo kaksi kertaa kirkossa, niin joutuisin totisesti
+kiusaukseen "purkaa" — huudahti Fiina veitikkamaisen näköisenä
+ja rupesi juoksemaan kotiin päin minkä jaksoi. Päästyään portin
+sisäpuolelle huusi hän täyttä kurkkua:
+
+— Tervetuloa jo tiistaina klo 1! Silloin katamme pöydät ja pystytämme
+kukkaissalon.
+
+Hymyillen sytytti Anders piippunsa ja rupesi innokkaasti vetämään
+savuja.
+
+— No kyllä sinä olet aika lystikäs veitikka, joka et edes puhu
+meille, että aiotte mennä naimisiin — sanoi Janne, lyöden Anderssia
+voimakkaasti olalle.
+
+Ujosti hymyillen vastasi Anders:
+
+— No nähkääs, minä tahdoin, että hän itse saisi tehdä sen, sillä
+naisväkihän tahtoo aina sananvuoron. Mutta yhden asian sanon teille,
+hyvät ystävät, parempaa emäntää ei Uusmäen talo voi koskaan saada, sen
+sanoo äitinikin.
+
+— Luulen että talosi on muuttanut väriä — sanoi Janne ihmetellen.
+
+— Kyllähän se onkin, Fiina oli kerran nähnyt eräässä kuvakirjassa
+keltaiseksi maalatun talon, jossa oli vihreät nurkat ja nyt hän ei
+antanut minulle ei siunattua rauhaa, ennenkuin sai Uusmäen talon
+sellaiseksi kuin tahtoi — vastasi Anders hitaasti.
+
+— Ja olet istuttanut koivukujankin — sanoi Janne.
+
+— Niin, Fiinan mielestä näytti rakennuksen ympäristö niin paljaalta,
+vaikka kyllä se nyt näyttää minusta liian herraskaiselta — sanoi Anders
+vähän hämillään.
+
+— Ei toki! Mutta minkäs asuinrakennuksen olet tuonne pystyttänyt? Tuon
+punaiseksi maalatun tuolla metsikössä! — kysyi Janne.
+
+— Se on äitiä varten! Hän on kyllä ansainnut saada oman kotilieden
+kuolinpäiväänsä saakka. Ja sitten luulen todellakin olevan viisainta,
+että kaksi nuorta, jotka rakentavat pesää, saavat kahden kesken hioa
+pois toinen toisensa särmikkäisyydet.
+
+— Eikö tuo ole Anni sisaresi, joka seisoo portailla kysyin minä ja
+huiskutin nenäliinalla.
+
+— Kyllä se on hän, raukka sanoi Anders surumielisesti.
+
+— Kutsut häntä raukaksi? — kysyin minä ihmetellen.
+
+— Saan kai luvan kertoa Matildalle, joka on lapsuudesta saakka ollut
+Annin paras ystävä, mutta älä ilmaise sitä kellekään, että Anni kantaa
+sydänsurua. On näettekös niin, että Antti Martikainen ja hän ovat
+kiintyneet toisiinsa ja — — —
+
+Keskeyttäen hänet sanoi Janne kiivaasti:
+
+— No — o — onko siinä suremista, sinähän sanot, että hän on kunnon mies?
+
+Kyllä hän onkin mutta luuletko sinä Janne, että tuleva kauppaneuvos
+tahtoisi jonkun Uusmäen Annin miniäkseen — kysyi Anders hitaasti.
+
+Janne kääntyi kiivaasti häneen ja huudahti:
+
+— Mitä lorua tuo on! Poika on kait mies puolestaan?
+
+— Mutta pojan pitää totella isäänsä — vastasi Anders ja käänsi hevosen
+metsään eräälle kylätielle.
+
+Oli herttaisen kaunis päivä ja auringonsäteet puikkelehtivat mäntyjen
+oksain välitse. Havupuut ja pihka tuoksuivat raikkaasti!
+
+— Tuolla näkyy savu nousevan Kanervalan piipusta!
+
+— Nyt vilahtelee tupa näkyviin — mutta sehän on äskettäin maalattu
+punaiseksi ja nurkat ja akkunanpielet valkoisiksi. Janne, katsos miten
+hauskalta se näyttää koivujen välissä — huudahdin minä ihastuneena.
+
+— Kuka on maalannut tuvan — kysyi Janne iloisesti.
+
+Vaatimattomasti vastasi Anders:
+
+— Kun minulle jäi maalia tähteeksi, niin pyysin Kanervalan muorilta,
+että saisin maalata sen.
+
+— Kiitos Anders, se oli kiltisti — sanoin minä — nyökäten hänelle.
+
+Äiti seisoi veräjällä. Minä aukaisin jalkapeiton. Oli niin vaikeata
+istua yhä kääseissä. No, vihdoinkin seisahtui hevonen. Hyppäsin alas ja
+jouduin samassa äidin rakastavaan syliin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Uneksinkö minä? Ei siinä oli äidin tupa. Kaikki oli entisellään,
+pihamaa yhtä hyvin hiekoitettuna kuin ennenkin. Havuja oli portaiden
+edessä, ja eteisessä tuoksuivat niin tuoreelta katajat, joita äiti oli
+sirotellut lattialle. Tuvan ovi oli auki. Vanha Könnikello näytti 5.
+Minun piti pysähtyä kynnykselle kuullakseni sen lyövän. Sama kaunis
+sointu kuin lapsena ollessanikin! Miten kodikkaalta näytti suuressa
+tuvassa! Puna ja valkoraitaiset matot lattialla ja uudet, kotikutoiset
+uutimet akkunoissa!
+
+Peräseinän akkunan ääressä seisoi kukkiva palsami keskellä
+päivällispöytää, joka oli katettu valmiiksi.
+
+Äiti kehoitti meitä syömään, itse tahtoi hän mieluimmin katsella.
+
+— Kiitos äiti! Janne aloita sinä, minä haluan vähän silmäillä
+ympärilleni — sanoin minä ja menin nurkka-akkunan luokse, josta
+auringon valo tulvi sisään valaisten kauniin myrtin, joka seisoi
+pöydällä siinä vieressä.
+
+— Ei, mutta kuinka se on kasvanut! — huudahdin minä.
+
+— Ja kukkii ensi kertaa — vastasi äiti lepäillen kahdenistuttavassa
+keinutuolissa ja poimien samalla toisen pussin toisensa jälkeen
+korista, jonka mamselli Borg oli lähettänyt hänelle. — Matilda, se
+merkitsee jotakin lisäsi hän tarkoittavasti.
+
+Vaistomaisesti käänsin pääni peräseinän akkunaan päin. Sitä minun
+ei olisi pitänyt tehdä — Jannen ja minun katseeni sattuivat yhteen.
+Veri nousi päähäni, kun hän iski hymyillen silmää minulle. Minä menin
+nopeasti kamariin ja huudahdin hämmästyneenä.
+
+— Äiti — uudet seinäpaperit! Sama omenankukka-malli oli minulla
+huoneessani professorin herrasväen luona. Kuka ne on antanut sinulle?
+
+— Ne olivat yksi Jannen joululahjoista — vastasi äiti.
+
+Sydämeeni pisti. Ajattelin sitä joulua, jolloin unohdin äidin. Kuulin
+vain kuin kaukaa äidin äänen, kun hän lisäsi: — Ja tässä on teepaketti
+ja luumuja, rusinoita ja riissisuurimoita, sepä oli oivallista. Luulen
+että minulla on tuskin milloinkaan ollut niin hienoja varastoja. Jumala
+siunatkoon kaikkien näiden hyvien lahjojen antajaa!
+
+— Äiti, kuinka kaunis sinun piironkisi on. Professorin rouva kutsuisi
+sitä "antiikiksi" — sanoin minä hetken kuluttua.
+
+Janne kumartui eteenpäin, katsoi kamariin ja virkkoi: — Se on mahonkia,
+näen minä. Kenraalin rouvalla on samanlainen työhuoneessaan. Mutta
+hän antaa laskulaudan olla alhaalla, niin että kaikki helmiäisellä
+koristetut pikkulaatikot näkyvät. Äiti kuka sinulle antoi sen?
+
+— Se ja peili ovat perintöä emännältäni.
+
+— Tuollahan riippuvat Jannen ja minun valokuvani. Janne hännystakissa
+ja minä tarjoiluhilkka päässäni. Kuinka lystikkäiltä me näytämme —
+sanoin minä.
+
+— Se on meidän toinen minämme — nauroi Janne tuvassa — se puku ei
+sopisi täällä maalla.
+
+— Keneltä olet saanut nuo sievät puitteet ja maljakon? — kysyin minä.
+
+— Ne lähetti Janne minulle syntymäpäivälahjaksi.
+
+Silmissäni musteni ja taas tunsin piston sydämessäni. Ei — Janne
+ei saanut huomata mielenliikutustani. Ja vaimentaakseni omantunnon
+nuhtelevaa ääntä, joka tuntui sanovan: "Näetkös Matilda, hän on aina
+muistanut äitiäsi, mutta sinä, oma tytär, unohdit hänet joksikin
+aikaa", kiiruhdin minä tupaan ja istuuduin pöytään. Ottaessani
+sillisalaattia sattuivat silmäni lautaseen ja silloin huudahdin
+hämmästyneenä:
+
+— Ajattelepas äiti, raatimiehen rouvalla oli kokonainen suuri
+pöytäkalusto tällaista porsliinia. Heta kertoi kerran, että se on hyvin
+harvinaista ja että raatimiehen rouva ei ottanut sitä esille muulloin
+kuin joulupitoihin. Janne, mikä kuva sinulla on lautasessasi, minun
+seisoo "Kunink. linna".
+
+— "Kunink. Eläintarha", — luki Janne ja katseli lautastaan hyvin
+tarkkaan joka puolelta. Hetken kuluttua huudahti hän iloisesti: — Minä
+saatoinkin arvata, että se oli Gustafsbergin porsliinia. Kuvat ovat
+vanhasta Tukholmasta. Äiti, se on vasta hienoa. Yrjö herra koristaisi
+kyllä ruokailuhuoneen seinät niillä ja sanoisi:
+
+— Ne ovat "antiikkia" — Jos joku ymmärtää vanhoja tavaroita, niin kyllä
+meidän nuori herramme. Hän on jo koonnut itselleen koko joukon sekä
+huonekaluja että porsliinia, "vanhaa rojua", kuten taloudenhoitajatar
+sitä kutsuu, mutta Yrjö herra sanoo, että ne ovat muinaisesineitä. Ja
+kun hän on taas löytänyt jonkun uuden esineen jostakin sekalaisten
+tavarain kaupasta, voi hän pitää minulle pitkän luennon tuosta
+"harvinaisesta kapineesta". Suurennuslasilla on meidän tapana katsoa,
+onko leima tai merkki oikea. Merkillistä, etten ole ennen huomannut,
+että sinulla, äiti, on niin monta kallisarvoista esinettä.
+
+— Kuinkapa sinä olisit voinut sen huomata, kun en ole itsekään tiennyt
+sitä — sanoi äiti hymyillen. Minä en näe niissä mitään kaunista. Ainoa
+minkä tiedän, on että kaikki, mitä minulla on, on vanhaa. Esimerkiksi
+piirongin ja peilin, jotka ovat tuolla kamarissa, toi emäntäni isä
+mukanaan Ruotsista kauan ennen sotaa. Hänen kuolemansa jälkeen osti
+emäntäni itselleen uudet huonekalut, ja piironki joutui palvelijan
+huoneeseen. Peilille ei ollut mitään sopivaa paikkaa, jonka tähden se
+asetettiin uilakkosäiliöön, jossa se sai olla monta vuotta muun rojun
+joukossa. Musta sokerirasia tuolla nurkkakaapilla ja nämä sinivalkeat
+lautaset, joista minulla on enää 17 matalaa ja 10 syvää jäljellä, huusi
+äidinisäni mitättömästä hinnasta erään herraskartanon huutokaupasta.
+Sokeriastia on oikein ruma, mutta se on sopiva tekokukkia varten. Ainoa
+perintö, minkä Matildan isä sai vanhemmiltaan, on tuo Könnikello. Sen
+koneisto on hyvin hyvä, sanoi isä. Muita vanhoja kaluja kuin Jannen
+huoneessa oleva lipasto sekä muutamia saunassa käytettävinä olevia
+tuoleja ei minulla olekaan. Täällä maalla pidetään, että nuo vanhat
+huonekalut näyttävät niin raskailta eivätkä ole erittäin kauniita,
+mutta ehkenpä te, jotka olette olleet maailmalla ja palvelleet niin
+hienoissa perheissä, olette saaneet silmänne auki näkemään monenmoista,
+joka meille täällä vaatimattomissa oloissamme on aivan vierasta.
+
+— Kiitos ruuasta! Tiedätkö äiti, ei mikään herrasväen pitoruoka ole
+maistunut minusta niin hyvältä, kuin se, mitä nyt olet tarjonnut.
+Ohukaisia olen kyllä usein saanut, mutta mesimarjahilloa en ole edes
+nähnyt, sitten kun matkustin täältä — sanoi Janne, nousi ja meni
+nurkkakaapin luokse, alkaen innokkaasti tutkia mustaa sokerirasiaa.
+
+— Jos ruoka maistui, niin todistaa se parhaiten, että olit nälkäinen —
+arveli äiti. Ja muutamien minuuttien kuluttua puhkesi hän ihastuneena
+sanomaan. — Ei, mutta katsos Matilda, mitä oli alimpana korissa —
+hartialiina, sen panen huomenna päälleni kirkkoon.
+
+— Sen on mamselli itse virkannut sinulle ja Polly kiersi nyörin ja
+laittoi tupsut — sanoin minä.
+
+— Kuinka sydämellisen hyvä mamselli mahtaakaan olla — ja Polly myös.
+Mitä ihmettä keksisin lähettää heille vastalahjaksi?
+
+Ja Janne, jolla oli aina neuvo valmiina, sanoi:
+
+Jos sinulla on runsaasti mesimarjahilloa, niin anna heille kummallekin
+purnukkansa, sillä se on harvinaista Uudellamaalla.
+
+— Sitä minulla kyllä on. Tänä vuonna oli vasikkahaassa runsaasti
+mesimarjoja — vastasi äiti ja pani korin sisällön "maustekaappiin".
+
+Sitten kun Janne oli pitkän aikaa sormeillut ja hypistellyt
+sokerirasiaa, huudahti hän:
+
+— Oli kuten tuulinkin! Tässä on sama merkki kuin kannussa, joka meillä
+on englantilaisen vierashuoneen hyllypöydällä. Siitä kalusta on Yrjö
+herra erityisesti arka — se on erikoisen hienoa englantilaista tavaraa!
+— Sydämellisesti nauraen sanoi äiti:
+
+— No mutta luulenpa, että teet minut rikkaammaksi kuin olen. Janne, ota
+sinä tuo ruma, musta sokerirasia, niin pääsen siitä. Tekokukat voin
+panna lasipurnukkaan.
+
+Janne kiitti, mutta näytti olevan oikein hämillään ja arveli, että hän
+oli saanut liian kallisarvoisen lahjan.
+
+Äiti vain nauroi ja lisäsi:
+
+No, — entäs tuo taulu tuolla — jossa on äitini mielilause, hän on
+itse ommellut helmet hopearistikankaalle — kutsutko ehken sitäkin
+"antiikiksi?" Siinä on kyllä vuosiluku, mutta minä olen unohtanut, mikä
+se on.
+
+Hitaasti rupesi Janne lukemaan: "Elska Ordning och Flit. Gör All Ting
+med Nit! Anno 1765." [Rakasta järjestystä ja ahkeruutta. Tee kaikki
+tehtäväsi innolla! Vuonna 1765.]
+
+— Ajatelkaapas, yli 100 vuotta vanha, luonnollisesti on se muinaisesine
+— sanoi Janne vakuuttavasti.
+
+— Matilda, tahdotko saada sen muistoksi ensimäisestä kirjoituksesta,
+minkä opit lukemaan? Arvelen, että se sääntö on painunut mieleesi koko
+elinajaksesi, — sanoi äiti.
+
+— Sen se on tehnyt ja kaiken sen ansiota, mitä, sinä äiti, olet
+opettanut minulle, on, että olen suoriutunut niin hyvin niissä
+hienoissa taloissa, joissa olen palvellut. — Kiitos äiti, se saa aina
+riippua vuoteeni yläpuolella. — Kun olin sitten avannut ruokasäiliön
+oven, lisäsin minä:
+
+— Äiti, kylläpä sinulla on siistiä ja hyvä järjestys kaikkialla — sekä
+ulkona että sisällä. Mamselli Borg kutsuisi kotiasi mallitaloksi.
+
+Äiti kääntyi ja katsoi minuun hämmästyneenä:
+
+— Sehän kuuluu kodin hauskuuteen, tiedän mä, että on siistiä ja
+järjestys vallalla joka sopessa ja nurkassa. Ja jos kerran on
+alunpitäen asettanut kotinsa mallikelpoiseen kuntoon, on vain aina
+pidettävä se siinä — siinä on koko salaisuus. — — Ei, mutta Matilda,
+emme saa unohtaa lypsää "Kossaa". — Janne, tahdotko olla hyvä — pyysi
+äiti — ja heittää muutamia kalikoita saunan uuniin.
+
+Vasta myöhemmin illalla, kun äiti ja minä olimme yksin huoneessa,
+ja minä sanoin hänelle "hyvää yötä", huomasin minä, miten hän oli
+vanhentunut ja kuinka harmaaksi hän oli tullut. Ja taasen tuntui pistos
+sydämessäni — minä syöksyin äidin luo, vaivuin itkien hänen jalkojensa
+juureen ja kuiskasin:
+
+— Äiti, voitko ja tahdotko antaa minulle anteeksi ne harmaat hiukset,
+joita olen koonnut päähäsi?
+
+Ja hän sulki pääni hellästi vanhoihin käsiinsä.
+
+— Sille, joka on katunut ja kääntynyt oikealle tielle, on jo
+anteeksiantamus suotu. Lapsi, Jumala on rakkaus, äläkä koskaan unohda,
+että rukouksen voima on suuri — — — niin puhui äiti. Ja minä voin nyt
+nukahtaa oikein levollisesti — — — kotona äidin luona.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aika se vain meni liian nopeasti, ajatteles, kolme viikkoa oli jo
+pian kulunut siitä, kun tulimme kotiin, ja jokainen päivä oli ollut
+niin vaiherikas, että sai vain kulkea ja koota iloisia, kauniita
+muistoja. Niin, jo ensimäinen sunnuntai kirkossa, kun jälleen istuin
+äidin vieressä lautamiehen penkissä ristikäytävän luona, vanhalla
+tavallisella paikallamme, oli juhlahetki, jota en ole koskaan unohtava.
+
+Kaikki oli entisellään — ja minne katsoinkin näin tuttuja kasvoja,
+jotka nyökkäsivät ystävällisesti ja iloisesti, ja minusta tuntui
+kuin olisin ollut pelkkien sukulaisten ja ystäväin ympäröimänä. —
+Mutta huomasin, että kaikki katsoivat meitä hämmästyneinä, uteliaina.
+— Oikeastaan he katsoivatkin varmaan Jannea, mikä ei ollutkaan
+ihmeellistä, sillä istuessaan penkissä miesten puolella Andersin
+vieressä, näytti hän oikein herraskaiselta hienossa tummansinisessä
+puvussaan kovine kauluksineen ja kalvosimineen. Ja luultavasti
+huomasivat he myöskin äidin uuden hartialiinan, sitähän ei kukaan
+ollut vielä nähnyt. — Olipa hyvä etten ollut antanut Jannen houkutella
+itseäni ottamaan hattua — kyllä he olisivat silloin tuijottaneet vielä
+hämmästyneempinä. Ei, minä pysyin päätöksessäni ja panin päähäni vanhan
+valkean silkkihuivin pitkine kähäräisine ripsuineen.
+
+Kun urut soivat, ja me nousimme laulamaan aamuvirren, täytti hartaus
+mieleni niin, että olin kohoavinani korkealle ylös avaruuteen — kauas
+pois kaikesta maisesta ja tunsin itseni niin sanomattoman onnelliseksi.
+Oli oikein vahinko, että lautamiehen Fiina ja Uusmäen Anni astuivat
+penkkiin sillä hartauteni häiriytyi, kun Fiina hyvässä tarkoituksessaan
+pisti saksankatajanoksan käteeni ja kertoi hullunkurisella tavallaan
+kaikenmoista. Hyvä että hän pysyi hiljaa alttaritoimituksen aikana —
+mutta — silloin havaitsin itse hautovani maallisia ajatuksia, sillä
+silmäni olivat sattuneet korkeisiin hopeakynttiläjalkoihin alttarilla.
+— "Ne pitäisi kiillottaa", — olisi everstin rouva sanonut — "samoin
+saarnatuolissa olevat lamput", joihin silmäni olivat myös lentäneet —
+ei — mutta minne harhailivatkaan ajatukseni!
+
+Olin melkein iloinen, kun Fiina töykkäsi minua sanoen:
+
+— Varjelkoon, katsos Suurtalon "patruunaa", Antti, hänen poikansa,
+se varmaan on saanut hänet kirkkoon kuuntelemaan helsinkiläispapin
+vaalisaarnaa. Ei, mutta — katsos, kuinka Antti vilkuilee tännepäin
+— Anniin tietysti, — näetkös miten punaseksi Anni tuli — — — urkujen
+soitto voitti hänen äänensä — hän vaikeni, mutta olin salaa huomannut,
+että Antti näytti oikein uljaalta — ja patruuna — — niin, mamselli Borg
+olisi varmaan sanonut häntä "rattosaksi".
+
+Me lopetimme saarnavirren ja minä katselin vähän ympärillemme — no
+mutta kirkkohan oli täpö täysi väkeä, ja seurakunta alkoi varustautua
+kuuntelemaan saarnaa. — Äidit kantoivat ulos itkevät sylilapsensa, ja
+naiset, jotka olivat jo väsyneet käytävällä seisomiseen, käänsivät
+pyhähameittensa liepeet ylös ja istuutuivat lattialle.
+
+Kaikki köhiminen ja yskiminen lakkasi ja vallitsi kuolemanhiljaisuus,
+kun nuori pastori astui saarnatuoliin. Minun ajatukseni kääntyivät heti
+vakavaan suuntaan, kun hän lausui katse kirkastuneena ja rauhallisella,
+lempeällä äänellä sanat:
+
+— "Soimaamatta" — tässä pysähtyi hän hetkiseksi — "eikö se ole Jumalan
+kaltaista" — jatkoi hän. — "Niin toisin kuin me ihmiset — kun me
+annamme pyytävälle jotakin, annamme usein nuhteen seurata lahjaa ja
+ryöstämme siten lahjalta sen tuoksun — — — niin ei tee Jumala. Hän
+antaa ja antaa. — Antaa surua, antaa iloa — antaa kaikki — ettei
+ihmisellä olisi mitään millä puolustautua, mitään tekosyytä pysyäkseen
+synnissä." — — — Sanat "soimaamatta" otetut Jaak. 1:5 lausuttiin lähinnä
+tarkoittaen meidän viisauden puutettamme "me olemme kuin pieniä lapsia,
+jotka harhailemme pimeässä" niin puhui ja puhui pastori ja selitti
+kaiken niin yksinkertaisesti, kauniisti ja vaikuttavasti. Ei ainoakaan
+silmä kirkossa ollut kuiva, ja kuolemanhiljaisuus oli vallinnut koko
+hänen saarnansa ajan. Hiljaa poistui väki ja vaiti kuljimme mekin
+kolmisin oikotietä kotiin metsän läpi.
+
+Se oli saarna, joka jätti vaikutteita koko elämän ajaksi.
+
+Mutta — missä ihmeessä olen ennen nähnyt ja kuullut hänen puhuvan
+— mietin minä — mutta — sehän oli varmaan hän, joka piti luennon
+Palestiinasta Ylioppilastalolla — professori oli antanut tädille ja
+minulle kummallekin lipun sanoen: — "Harvoin saa kuulla sellaista
+puhujaa " — niin — niin oli — nyt sen muistin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+— On aika mukavaa, kun on keittiö, joka hoitaa itsensä — sanoi äiti
+ottaessaan kamarin uunista perunasoselaatikon ja naudanlihan, joka
+oli sillä aikaa kun olimme olleet kirkossa, paistunut kypsäksi ja
+heinälaatikossa olivat riissisuurimot kiehuneet pehmeiksi.
+
+Syödessä ei vaihdettu monta sanaa — istuimme enimmäkseen kukin omiin
+ajatuksiimme vaipuneina. Mutta lopetettuamme aterian, sanoi Janne äkkiä:
+
+— Poikana oli minulla aina tapana ihailla kirkossa kaunista kruunua,
+se oli aurinko ja seinälamput olivat minusta taivaan tähtiä. — Tänään
+näytti kaikki mielestäni niin himmeältä ja muistin mitä kenraalin rouva
+kerran sanoi minulle, kun teekeittiö ei ollut oikein kirkas.
+
+— Niin, hän sanoi, että yhtä paljon kuin pidämme iloisista kasvoista ja
+kirkkaista akkunaruuduista, yhtä mielellämme näemme myös, että kaikki,
+mikä voi kiiltää on hyvin puhdistettua ja hohtavan kirkasta.
+
+— Äiti keskeytti hänet.
+
+— Minä ymmärrän, mitä tarkoitat. Muutamia vuosia sitten kuulin
+kirkkoväärtin sanovan, että pitäisipä ehken puhdistaa ja kiillottaa
+kaikki paikat kirkossa seuraavia virkaan asettajaisia varten — nähkääs,
+ajatellaan kait kuten, "entinen tyttö" — on enemmän kuin kylliksi, jos
+siistin ruokasäiliön jouluksi ja pääsiäiseksi, sanoi hän leikillisesti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten tulivat häät lautamiehentalossa. Ne kestivät neljä päivää,
+tuliaispidot Uusmäessä niihin luettuna — ja se päivä olikin kait
+hauskin, mitä minulla on koskaan ollut.
+
+Häät vietettiin vanhanaikaisia häämenoja noudattaen, kuten tapana oli
+lautamiehen suvussa.
+
+Soittoniekat ottivat vastaan vieraat portin vieressä ja saattoivat
+heidät sitten viulujaan soittaen aina portaille asti. Morsian ja
+sulhanen olivat puetut esi-isien hääpukuihin, ja Anders näytti oikein
+hauskalta polvihousuissa ja punasissa liiveissä. Korkea morsiuskruunu
+kaikkine helyineen, valkea pitsi otsalla ja monet helminauhat kaulassa
+pukivat oikein Fiinaa. Niin, hän oli erittäin kaunis, ja silmät ne
+loistivat ilosta ja onnesta.
+
+Ja ruoka? — kaikki, kaikki oli kuten pitikin — sanoi äiti.
+Juomapöydältä puuttui vain paloviina, mutta oli luonnollista, ettei
+sitä eikä muita väkeviä juomia tarjottaisi siinä talossa, kun
+lautamiehenperhe oli jo vanhastaan kuulunut raittiusväkeen.
+
+— Ruokalajit olivat nuo sellaisissa tilaisuuksissa tavalliset —
+monilukuiset ja hyvin valmistetut — kaikkea oli runsaasti, mitään ei
+oltu unohdettu.
+
+Kaljalla ja kirnupiimällä oli tavaton menekki. Ja ilo oli ylimmillään
+Fiinan ja Andersin häissä.
+
+Katrillin aikana oli patruuna Martikainen, joka tanssi sen äidin
+kanssa, oikein ihmetellyt, että häät ilman naukkua saattoivat olla niin
+iloiset ja hauskat.
+
+Minun täytyy sanoa, että Suurtalon patruuna tuntui oikein kiltiltä
+ja ystävälliseltä ja minua vähän harmitti, kun alettiin supatella,
+että hän oli ollut erikoisen ystävällinen äidille ja minulle. — Ja
+kun hän puolen yön aikaan, jolloin kaikki vanhat lähtivät pois,
+tarjoutui saattamaan äidin kotiin hevosellaan, näkyivät monet nykäsevän
+tarkoittavasti toisiaan.
+
+— Se merkitsee kyllä jotakin — sanoi Anni ja näytti hyvin
+huolestuneelta.
+
+— Ole rauhassa, minä en ole koskaan syrjäyttävä sinua — kuiskasin minä
+nauraen ja vedin hänet mukaan tanssiin.
+
+Kahvitarjottimia kanniskeltiin ympäri aina auringon nousuun saakka — ja
+silloin vasta lakkasimme tanssimasta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli todella oikeata lepoa auttaa äitiä ulkotöissä kaiken juhlimisen
+ja tanssimisen jälkeen. Nyt meillä oli jo perunat nostettuina samoin
+juurikasvit ja kaikki kannettu ja lajiteltu kellariin. Pellava, joka
+oli ollut likoamassa, oli levitetty nurmelle kuivamaan, ja äiti kulki
+ja ylisteli onnea, mikä meillä oli ollut ilman suhteen.
+
+Herrasväeltämme olimme saaneet ystävällisiä kirjeitä ja hyviä uutisia.
+He olivat päässeet onnellisesti Holmenkolleniin, ja kenraalin rouva oli
+kyllä parempi, mutta vielä niin heikko, että piti pidentää herrasväen
+ulkomailla oloaikaa — ja Jannen oli matkustettava Norjaan.
+
+Kenraali kirjoitti, että Jannen kuitenkin pitäisi ensiksi lähteä
+Pietariin liikeasioissa ja everstin rouva tahtoi, että minä menisin
+silloin hänen mukanaan. Sähkösanomalla määräisi herrasväki lähemmin
+lähtöpäivämme täältä.
+
+Ja äiti rauhoittui, kun kuuli, että saisin matkaseuraa Pietariin, sillä
+hän oli ollut oikein levoton, miten minä voisin yksin suoriutua niin
+pitkällä matkalla.
+
+Eräänä päivänä sain läpeensä hullunkurisen kirjeen Pollylta. Se oli
+oikeata sekasotkua kaikilla mahdollisilla kielillä, ja kun en saanut
+selvää sisällöstä tarjosi Janne apuaan. — Kirje alkoi: Ma, saknade,
+dear, Freundin, Mathilduschka [Kaivattu, kallis, ystävättäreni, hyvä
+Matilda!], hyvä, ja olin tuskin ennättänyt lukea viimeisen sanan,
+ennenkuin Janne jo oli kääntänyt kaikki äidille.
+
+Hämmästyneenä huudahti tämä:
+
+Ei, mutta Janne, ymmärrätkö vieraita kieliä? — jolloin Janne nauraen
+kertoi, että kun kenraali oli toivonut, että hän oppisi kieliä, jos
+hän joskus tulisi seuraamaan mukana ulkomaille, oli Yrjö herra ollut
+niin ystävällinen ja antanut hänelle tunteja englannin ja saksan
+kielessä. Venättä oli hän oppinut vähän heidän kamarineidiltään, joka
+oli palvellut jonkun aikaa Moskovassa. Ja kun herrasväki oli puhunut
+ranskaa, oli hän kokoillut yhden ja toisen sanan, "ja kun en tiedä,
+mitä jokin sana merkitsee, niin katson sanakirjastani. Voilà tout!"
+[Siinä kaikki.] Äiti näytti tyytyväiseltä ja sanoi:
+
+— Ajatelkaas mitä kaikkea saatte nähdä ja oppia! Ja minä kun olen
+mennyt elämän läpi vain ruotsillani ja suomellani, enkä ole koskaan
+joutunut Vaasaa kauemmaksi.
+
+Polly lopetti kirjeensä näin: "Voit uskoa, että on hauska kurkistaa
+uutimien läpi Yrjö herraa ja neitiämme, kun he tulevat kahdenkeskisiltä
+kävelymatkoiltaan. Olkoon miten synkkää ja ikävää tahansa, aina on
+kevättä ja auringonpaistetta heidän ympärillään — lopun saat itse
+kuvitella mielessäsi."
+
+Hm — hm — myhäili Janne ja meni Anttia vastaan, joka tuli tiellä. —
+Aina häistä alkaen oli Antti ollut usein meillä ja silloin oli Jannen
+ja hänen tavallisesti tapana kadota luhtiin "nikkaroidakseen" kuten
+sanottiin — mutta mitä he nikkaroivat, ei äiti enkä minäkään saanut
+vielä tietää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli harvinaisen kaunis iltapäivä säteilevine auringonpaisteineen ja
+korkeine sinisine taivaineen. Istuin piilipuun alla keinulaudalla
+ja vispilöin kakkua. Äiti tuli ja istuutui puutarhatuoliin, jonka
+kenraalin rouva oli lähettänyt hänelle Jannen muassa.
+
+— Matilda, tänään voimme kyllä juoda kahvin täällä ulkona. — Ei, mutta
+tuossahan meillä on Uusmäen Anni sanomalehtineen, toivon että siinä on
+nurkkakertomusta; se loppui eilen niin jännittävän kohtaan sanoi äiti
+iloisesti.
+
+Niinpä niinkin, — tulija näkyi todellakin olevan Anni, hän tuli
+sanomalehti ja "lämpimäiset" mukanaan ja sitä paitsi luulen kyllä, että
+hän oli saanut vihiä Antin olosta täällä.
+
+Kun menin tupaan keittämään kahvia ja paistamaan kakkuani, pyysin Annia
+mukaani, niin saisi äiti lukea rauhassa kertomuksensa. Olin tuskin
+saanut kakun uuniin, ennenkuin Anni tarttui käsivarteeni ja osoittaen
+tielle huudahti kauhistuneena:
+
+— Patruuna! — Matilda — patruuna!
+
+Minä kurkistin ulos ja kiiruhdin vetämään puoliverhot eteen, akkunaa en
+ennättänyt sulkea. Ja suureksi hämmästyksekseni näin itse patruunan,
+joka sitoi hevosensa veräjän pieleen.
+
+Anni vapisi kuin haavanlehti ja oli kalpea kuin palttina. Minä tartuin
+hänen käteensä ja talutin hänet kamariin sanoen:
+
+— Olet sairas, paneudu maata! — Suljettuani kamarinoven, juoksin
+akkunaan ja kurkistin puoliverhon takaa.
+
+Niin, totisesti istui siellä patruuna äidin nojatuolissa ja näkyi
+ihmettelevän miten mukava se oli. — Ja äiti, hän kertoi oikein
+kerskaillen, että hän oli saanut sen kenraalin rouva Ehreströmiltä.
+— — — Patruuna istui kädet ristissä vatsalla — ja puhui luullakseni
+ilmasta. — — — Nyt tuli tuulenpuuska ja toi sanat kuuluviini — ei —
+hän puhuikin terveydestään. Sydänvika — sen kuulin aivan selvästi.
+— No, mutta katsos Anttia, joka kurkisti luhdin ovesta. Hyvä että
+isä istui selkä häneen päin. — Soo-o, hän tahtoi ajatella poikansa
+onnea — tahtoi järjestää hänelle hyvin, ja äiti vastasi oikein
+liikutettuna: "Niin, kukapa ei tahtoisi ajatella lapsensa onnea!" — —
+— Äsh, nyt hirnui hevonen — mitä ihmettä he sanoivat? — No nyt tulivat
+sanat tuulen mukana selvästi korviini: "Joka on istunut kaikilla
+valtiopäivillä aina vuodesta 63, kuten minä olen tehnyt ja ollut mukana
+tanssiaisissa linnassa — puhemiehen ja valiokunnan päivällisillä
+j.n.e., on luonnollisesti koettanut omaksua tavat, minne on tullut,
+ja ettei pistäisi silmään ja näyttäisi sivistymättömältä on totisesti
+saanut oppia hoitelemaan sekä veistä että haarukkaa"! Patruuna nauroi
+hyväntahtoisesti ja yski. Onkohan hän selvä, ajattelin minä. — Anni
+raotti ovea.
+
+— Nosta kahvipannun hattua, kahvihan kuohuu yli reunojen ja sitten
+voit kurkistaa uuniin sanoin minä käskevästi ja annoin sitten Annille
+viittauksen mennä takasin kamariin. Nyt minun pitää taas kuunnella! — —
+Kas niin — nyt kuului selvästi tuulen puuskan tuomana: "Eikö Kanervalan
+muori luule, että huomasin häissä, kenellä oli herrastavat eikä vienyt
+veistä suuhun" — — — ei, mutta eipä uskoisi vaan — ajattelin minä ja
+kuuntelin edelleen; "ky-llä juuri hän, teidän Matildanne sopisi minun
+pojalleni, joka on myöskin noin vähän hieno puolestaan"! —
+
+Luhdin ovi painui kiinni paukahtaen aika lailla, patruuna katsoi
+taakseen, mutta jatkoi: "Hän, teidän Matildanne olisi juuri oikea
+emäntä Suurtaloon". — — Vai niin, todellakin, minua pöyristytti,
+olin levoton — — mitä ihmettä tulee äiti vastaamaan? — — — Voin
+aivan selvästi kuulla hänen sanansa: "Patruunahan oli onnellinen
+avioliitossaan?" — "Kyllä, niin onnellinen kuin ihminen voi olla täällä
+maan päällä. — Vaimoni oli enkeli" — vastasi patruuna pyyhkien silmiään
+kirjavalla silkkinenäliinallaan. — — — Nuuskaakohan hän? ajattelin minä
+— — — hiljaa — äidin lempeä ääni kuului taasen: — "Miten kiitollinen
+mahtoi patruunan isä olla, kun hän oli onnistunut valitsemaan niin
+erinomaisen vaimon pojalleen". — Nyt nousi patruuna kiivaasti ja
+kumartuen pöydän yli tuijotti hän äitiin ja melkein huusi; — "minun
+isäni? — luonnollisesti valitsin minä — minä itse hänet". — — — "Vai
+niin" — kuului äiti sanovan hitaasti — "luulin vain, että patruunan
+perheessä on tapana, että isä aina valitsee vaimon pojalleen. Ellei
+niin ole, niin otan vapauden sanoa huomanneeni häissä, että teidän
+kunnon Anttinne on jo iskenyt silmänsä erääseen, — erääseen, josta
+luullakseni tulisi mitä parhain emäntä Suurtaloon". — — Patruuna
+vaipui tuolille, pyyhki otsaansa silkkinenäliinalla — ojensi äidille
+kätensä — — ja tarjosi hänelle ehken nuuskaa — — en tiedä, sillä nyt
+tuli minulle kiire, aukasin kamarin oven sanoen: "Nyt on taottava,
+niin kauan kuin rauta on kuumana"! Kiiruhda hieromaan punaa kalpeisiin
+poskiisi! Me viemme kahvia appiukolle sinun appiukollesi, senhän
+ymmärtänet, ja kiitä sinä äitiäni, on hyvä että on ystäviä hädässä!
+— Riennä vain selvittämään kahvi, sillä aikaa kun minä kaadan kakun
+vadille. — — No, onpa hyvä, että minulla on tarjoiluhilkka mukanani,
+nyt sitä koetellaan! — Ja minä otin hilkan laatikosta ja panin sen
+päähäni, silitin esiliinani ja leikkasin kiireesti kakun. Mamselli Borg
+olisi kyllä sanonut palasia kovin kömpelöiksi — mutta "soromnoo". — —
+— Kas noin, kahvipannunmyssy vielä! — Anni, ota sinä pannu, mutta varo
+ettei nokasta valu — minä kannan kahvitarjottimen. Älä unohda niiata
+töksähyttää appiukolle.... Kaikki kävi käden käänteessä ja siellä
+seisoimme nyt patruunan edessä — Antti kurkisti luhdin ovesta, iski
+silmää ja hymyili.
+
+Kun olimme niianneet, asettaneet tarjottimen pöydälle ja vastanneet
+patruunan kysymykseen kuinka voimme, kysyin minä vuorostani
+kohteliaasti: — Kuinka voi patruuna Martikainen itse? — — Sanokaa
+setä, niin saan minä kenties sanoa Matilda — — ja Anni, sanoi patruuna
+laskien ystävällisesti leikkiä.
+
+Luhdin ovi paukahti kiinni! Minä tartuin Annin käsi varteen, ja me
+menimme sisään. Taas vapisi Anni tällä kertaa varmaan ilosta ja
+toivosta. Hevonen näkyi käyvän rauhattomaksi, se hirnui ja raapi
+kaviollaan. Kurkistin taasen puoliverhon takaa — patruuna puristi
+voimakkaasti äidin kättä sanoen: — Kiitos, Kanervalan muori! olipa
+kuin olisin kuullut vaimovainajani äänen ja hänen omat sanansa. Suuri
+kiitos! — — Nyt huusi äiti meitä.
+
+Patruuna seisoi tuvan portailla ja sanoi iloisesti:
+
+— Kenties saan saattaa Annin kotiin?
+
+Kun ei Anni tullut hämmästyksissään vastanneeksi, kiiruhdin minä
+sanomaan nipistäen häntä käsivarresta: — "No sehän sopii hyvin, sinähän
+olet luvannut olla kotona k:lo 7." — Sen keksin minä vain kiireessä —
+ja sitten näimme heidän lähtevän yhdessä.
+
+Antti tuli päätäpahkaa luhdista, kiersi käsivartensa äidin kaulaan ja
+kuiskasi liikutettuna: — Kiitos! tätä hetkeä en koskaan unohda!
+
+Samassa oli hän jo harpannut aidan yli ja juoksi Uustaloon päin.
+
+Kantaen jakkaraa tuli Janne luhdista ja meni nopein askelin äidin
+luokse sanoen:
+
+— Kas tässä, tämän olemme nikkaroineet sinulle. Kenraalin rouvan on
+tapana sanoa, että vanhoille ihmisille on vaarallista kylmetyttää
+jalkansa.
+
+Äiti ei ennättänyt edes kiittää, ennenkuin hän jatkoi tuikean
+näköisenä: — Noo — patruunahan oli täällä puhemiehenä!
+
+— Ja äiti hän piti puoliaan niin hyvin — sanoin minä iloisesti ja
+juoksin tupaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koko aamupäivän oli sataa tihuuttanut. Päivällisen aikaan selkeni ilma,
+ja Janne ehdoitti, että menisimme Uustaloon jäähyväisvierailulle,
+sähkösanomahan voi tulla minä päivänä tahansa ja oli parasta olla
+valmiina lähtöön.
+
+Oli lauantai, ja se päivä säilyy unohtumattomana mielessäni. Päätimme
+palata kotiin metsäpolkua, joka kulki puronvartta pitkin, niin voisimme
+katsoa, näkyisivätkö vielä kirjaimet, jotka lapsina olimme kaivertaneet
+koivun kylkeen.
+
+Aurinko paistoi säteilevän kirkkaasti, pikku linnut visertelivät puissa
+ja sateen jälkeen tuoksui niin raikkaalta. Kun tulimme puron luo,
+oli Janne yhdellä harppauksella toisella puolella, jossa hän jatkoi
+kulkuaan ja astuttuamme hetkisen pysähtyi hän sanoen:
+
+— Tiedätkö Matilda, muistan niin hyvin, kuinka ennen istuin täällä ja
+ajattelin ja ajattelin ja mielestäni oli puro kuva elämästä. — Katsos
+miten se kulkee vallattomasti leikkien eteenpäin — eteenpäin vierii se
+aina — ei koskaan takaisinpäin. — Matilda, eikö se sinunkin mielestäsi
+ole kuva meidän elämästämme — sinun ja minun — kun askartelemme päivät
+pitkät toimessamme — ilman pysähdystä ja lepoa kuljetaan aina vain —
+mutta minne, mikä on päämaali? — maallinen päämäärä, tarkoitan minä.
+
+— Niin, sanoin minä miettivästi. Mutta näetkö padon, jonka rakensimme.
+— Keskeyttäen minut puhkesi Janne sanomaan ja täällä on myllynpaikka!
+Muistatko kuinka suutuin? — — — Kun minä katkaisin myllyn siiven —
+kiiruhdin minä vastaamaan. — Siinä tein pahasti.
+
+— Voitko antaa minulle anteeksi, Matilda, että olin niin kiivas
+silloin? — sanoi Janne ja ojensi kätensä minulle. — Täällä me aina
+koettelimme ulottuisivatko käsivartemme puron yli.
+
+Ja kuinka olikaan kuljimme me ennen pitkää, kuten muinoin
+lapsuusvuosina, käsi kädessä jälleen eteenpäin. Kun tulimme koivun
+luokse, hyppäsi Janne minun puolelleni huudahtaen vilkkaasti: "Koivun
+vieressä mättäillä oli meillä tapana istua ja levätä" — — ja me —
+istuuduimme kuten ennen. — — —
+
+Pitkän aikaa istuimme vaiti, koivun latva suhisi ja puro riensi
+kiireesti eteenpäin. Janne nykäisi muutamia heinän korsia maasta ja
+sanoi niin kiihkeästi, että minä oikein säpsähdin: Matilda, oletko
+ajatellut, että äiti kenties hätäili liiaksi, kun ei kysynyt sinulta
+ensiksi ennenkuin torjui patruunan tarjouksen. Ajattelepas, sinä —
+voisit — saada — istua rikkaana rouvana Suurtalon tilalla!
+
+Tunsin, miten veri kohosi päähäni ja minä hypähdin ylös huudahtaen itku
+kurkussa: — Janne, mitä sinä ajattelet!
+
+Tuttavallisesti tarttui hän käteeni ja veti minut varovaisesti
+mättäälle sanoen hiljaa ja hitaasti:
+
+— Anna anteeksi — mutta olisiko sinun mielestäsi äidin pitänyt olla
+suostumatta, jos minä olisin ollut patruunan poika?
+
+Käänsin nopeasti kasvoni Janneen päin ja silmieni välke mahtoi antaa
+hänelle vastauksen, sillä nyt — niin nyt näki ja kuuli vain koivu —
+— ja puro — ei välittänyt mistään. Samoin kuin ennenkin kiiruhti se
+iloisesti leikkien edelleen.
+
+Pieni lintu visersi koivussa. — "Ensimäinen, joka meitä onnittelee", —
+sanoi Janne. — Koivun lehdet suhisivat taas ja muutamia vesipisaroita
+putoili kädelleni. — "Ne ovat onnen helmiä. Matilda, toivon ettet
+koskaan tarvitse vuodattaa yhtään kyyneltä minun tähteni!" — — — Ja
+nyt meillä oli niin paljon sanottavaa toisillemme — me — ei kyllä se
+oli oikeastaan Janne, joka puhui. Kaikki oli hänellä jo selvillä. — —
+Hänen tulevana päämääränään oli senaatin vahtimestarin toimi. — — Mutta
+vasta kun hän voisi tarjota minulle huolettoman elämän, menisimme me
+naimisiin. Olimmehan vielä niin nuoria. — — Meillä oli hyvät paikat
+— voimme odottaa — — niin minäkin arvelin. Äkkiä nousi Janne, veti
+puukon tupestaan ja meni koivun luokse. Kun hän oli hetken seisonut
+ja kaivertanut kuoreen, puhkesi hän sanomaan iloisesti: — Matilda,
+katsos miten M — J on levinnyt tuolla ylhäällä — miten kuori on tullut
+rosoiseksi ja rumaksi, mutta näetkös miten L-D on hieno. Ja koivu
+säilyttää kyllä salaisuutemme. — — En tiedä miten kaikki kävi, mutta
+huomasin seisovani käsi hänen olkapäällään.
+
+Istuuduimme taasen koivun juurelle.
+
+— Sormuksia emme vielä vaihda — ei, niin arvelin minäkin ennenkuin
+olemme lähempänä päämaalia. — — Vahtimestarin salkkua, nauroin minä.
+— — Juuri sitä! Mutta erään muiston tahdon kuitenkin antaa sinulle —
+ja sitten otti hän liivintaskustaan pienen hopeakellon sanoen: — Tätä
+olen, ajatellen tätä hetkeä, kantanut muassani yli vuoden. Saanko
+kiinnittää sen nauhaan, joka on kaulassasi? — Ja hän veti esille pienen
+kultaristin, joka oli aina piilossa vyössäni.
+
+Ota sinä tämä puolestasi, olen saanut sen kummitädiltäni — sanoin minä
+irroittaen ristin ja kiinnitin sen hänen kellonperiinsä.
+
+Vain äiti saisi tietää salaisuutemme ja herrasväellemme piti siitä myös
+ilmottaa mutta vasta vähän myöhemmin. Oi, kuinka paljon, paljon meillä
+olikaan puhuttavaa, kun menimme kotiin päin, nytkin kumpikin omalla
+puolellamme puroa. — Katsopas tuota suurta kiveä, joka estää puron
+kulkua sanoin minä surumielisesti. — Ei — puro on uurtanut itselleen
+tien ja hiipii molemmin puolin kiveä taas eteenpäin — huomautti Janne —
+ja nyt peitti kivi hänet minun näkyvistäni. — — Ja täällä yhdymme taas
+sanoi hän iloisesti ojentaen kättään. — Näetkös, niin käy meillekin
+elämässä, me eroamme — kenties usein — ennenkuin olemme ehtineet — — —
+
+— Senaattiin, — nauroin minä.
+
+Yhtäkkiä pysähdyin minä, oli kuin olisivat kieleni siteet irtautuneet
+ja kysyin surullisesti:
+
+— Janne, luuletko todellakin, että minä, joka olen niin hiljainen — niin
+vakava, sovin sinulle, joka olet niin vilkas ja iloinen? Tiedätkö —
+olen usein ennättänyt tuskin ajatella loppuun, ennenkuin sinä jo olet
+pukenut ajatukseni sanoiksi — — olemme niin erilaisia.
+
+— Ei ihmettelemistä, vastasi Janne veitikka silmäkulmassa. — Kuten
+tiedät on minulla mustalaisverta suonissani — niin ainakin väittävät —
+vastakohdat, sanotaan, sopivat parhaiten yhteen. Ole rauhassa, me kaksi
+olemme luodut toisillemme, ja luota sinä minuun — lisäsi hän pudistaen
+vakuuttavasti kättäni.
+
+— Ja minä odotan vaikka 20 vuotta — laskin minä leikkiä. Ja nyt olimme
+metsän reunassa. — Vaieten käännyimme katsomaan taaksemme, siellä näkyi
+koivu huojuttavan oksiaan jäähyväisiksi.
+
+— No, mutta minne katosi puro! — huudahdin minä surullisesti.
+
+— Näkyäkseen taas tuolla — vastasi Janne, joka seisoi jo maantiellä
+ojentaen minulle kättään auttaakseen minut ojasta.
+
+Olimme kulkeneet hetkisen tietä, kun Janne pysähtyi äkkiä huudahtaen:
+— Joukko väkeä kunnallistaen pihalla — hiljaa — "eikö ole ketään, joka
+tahtoo ottaa tytön vähemmästä kuin kolmesta tynnöristä rukiita" —
+kuulimme me selvästi.
+
+— Onko nyt lauantai? Niin todellakin — lisäsi Janne kiivaasti. —
+Silloinhan piti huutokaupata suutari Salmis-vainajan tyttö. Matilda,
+äiti lausui toivomuksen saada hänet luokseen — hän on äidin kummityttö
+— — pian, kiiruhda — ja sitten hän rupesi juoksemaan kunnallistalolle
+päin ja minä perästä. — Ellei äiti olisi pelastanut minua, olisi
+minutkin tarjottu kerran kuin muutakin kauppatavaraa — kuulin hänen
+sanovan.
+
+Aivan hengästyneenä pysähtyi hän pöydän luona, jonka ääressä
+kunnanmiehet istuivat. Kohteliaasti nosti Janne lakkiaan ja sanoi
+läähättäen:
+
+— Kanervala tarjoutuu ottamaan hänet ilman mitään korvausta.
+
+Yleinen hiljaisuus. — — Hyvin tehty, — parempiin käsiin ei Anna-Liisa
+voi koskaan joutua huudahti lautamies vilkkaasti.
+
+Patruuna Martikainen nousi ja lyöden Jannelle voimakkaasti kättä
+sanoi hän: "Jos vaimoni olisi elänyt, niin tiedän kyllä, että hän
+olisi ottanut tytön, sillä hän, kuten minäkin, tunsin vanhemmat,
+olimme kaikki samasta kylästä. Samalla kun huono onni ja sairaus ovat
+alituisesti seuranneet heitä, on myötäkäyminen tullut minun osalleni.
+Perhana kanssa — antakaa minunkin olla osaltani mukana" — ja tässä otti
+hän täysinäisestä lompakostaan kaksi 100 markan seteliä lisäten:
+
+— Sallittakoon minun antaa nämä hyvittääkseni kaikki ne korvapuustit,
+jotka poikavuosina annoin Anna-Liisan isälle. — Ja kääntyen poikaansa
+sanoi hän edelleen: — Antti, todistajien läsnäollessa sitoudun minä
+siihen, että vuosittain maksetaan minun pesästäni, olinpa sitten elävä
+tai kuollut, kaksisataa markkaa tytön holhoojalle, kunnes hän on
+täysi-ikäinen. Rahat on käytettävä hänen kasvatukseensa.
+
+Erääseen seinään nojaten seisoi pikku Anna-Liisa paljain jaloin ja
+puettuna risaiseen pumpulimekkoon. Toisessa kädessään oli hänellä pieni
+mytty ja toisessa piti hän likaista nukkeaan. Kun minä sanoin, että hän
+saisi seurata meitä Kanervalaan, kohotti hän iloisesti kauniit silmänsä
+minuun ja kysyi saisiko nukke tulla mukaan.
+
+Kun äiti näki meidän tulevan ja pienokaisen myöskin, kiiruhti hän
+avosylin meitä vastaan puhjeten sanomaan:
+
+— Jumala on kuullut rukoukseni lapsi saa kodin ja minä seuraa.
+
+— Ja hän on side, joka yhdistää meidät kaksi — sanoi Janne pannen
+käsivartensa ympärilleni.
+
+Kyyneleet valuivat äidin silmistä, kun hän kuiskasi:
+
+— Jumala siunatkoon tulevaisuuttanne!
+
+Aivan koteutuneena istui Anna-Liisa pian portailla ja leikki "missen"
+kanssa, ja meille tuli kiire järjestää kaikki pienokaista varten.
+Ullakkohuoneesta kantoi Janne minun lapsensänkyni ja äiti otti arkusta
+kaikenlaisia pikku vaatteita, mitä hän oli säästänyt.
+
+— Matilda, sinähän lähetit kotiin kaikenlaista, mitä olit saanut
+professorin rouvalta. — Niistä saamme koko pukuvaraston pienokaiselle.
+
+Illalla ompelin kiireimmiten vaatteet nukelle. Se nukkui nyt puhtaana
+ja hienona Anna-Liisan vieressä vuoteella.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Äiti ja Anna-Liisa nukkuivat niin makeasti, mutta minä makasin kauan
+hereillä ja ajattelin kaikkea, mitä oli tapahtunut niin lyhyessä
+ajassa. Oliko se kenties vain unta? Ei — nostin pienen kellon
+korvalleni — se tuntui sanovan: Jan-ne, Jan-ne, kyllä kaikki oli
+todellista. Kuulin Jannen askeleet ullakkohuoneesta. Mitähän hän
+ajatteli? Vahtimestarin — sitten varmaan nukuin, mutta heräsin, kun
+Könnikello löi 4. Tähdet vilkuttivat ystävällisesti minusta tuntui
+liian tukahduttavalta kamarissa kaikkihan oli vain unta! — Ei — kello!
+Oli mahdotonta saada unta, olin liian virkeä. Nousin vuoteesta, otin
+vaatteet käsivarrelleni ja hiivin hiljaa tupaan, jossa pukeuduin
+nopeasti. Nyt huomasin, että olin unohtanut sukkani ja kenkäni kamariin
+— ei tee mitään, voin mennä paljain jaloin — ja niin hiivin hiljaa,
+niin hiljaa eteiseen, nostin ovensäpin — ja päästyäni portaille saatoin
+hengittää. Oi kuinka ilma oli suloinen ja raikas! Ulos veräjästä,
+pitkin maantietä, metsäpolkua koivun luokse, oli kuin olisivat
+näkymättömät langat vetäneet minua — minun piti saada varmuus, ettei
+kaikki ollut vain unta.
+
+Utuinen verho leijui puron yllä — morsiushuntu — minä kuulin puron
+leikkivän vallattomasti ja nyt olin rakkaan koivun luona. Aivan
+selvästi oli siellä L-D — viivalla yhdistettyinä. Voi, miten tunsin
+itseni onnelliseksi! Ojensin käteni, olisin tahtonut jakaa onnestani
+muille, tahtonut syleillä koko maailmaa.
+
+Minä vaivuin koivun juurelle, syleilin rakasta puuta — ja rukoilin ja
+rukoilin — se rukous kohosi kiitollisesta, sanomattoman onnellisesta
+sydämestä. — — Tunsin itseni niin pieneksi, niin halvaksi siellä
+korkean koivun juurella, katseeni ylti tuskin näkemään sen latvaa,
+vielä vähemmän sinne — ylös — korkeuteen, josta kaikki hyvä tulee. —
+— Nousin nopeasti, minua paleli. Missä olinkaan? Tuollahan kiemurteli
+puro iloisena; sumu ei peittänyt sitä enää ja aurinko nousi kaikessa
+loistossaan. Seisoin kultameren ympäröimänä. — Jalkani olivat märät
+kasteesta, kiiruhdin kotiin ja yhtä hiljaa, kuin olin mennyt, hiivin
+nyt sisään. Jannen uudin oli alhaalla, kaikki nukkuivat vielä sikeästi.
+
+Päästyäni tuskin tupaan kuulin ajoneuvojen pysähtyvän tiellä, minä
+kurkistin ulos, mitä — — Suurtalon kärryt? Koputettiin ja minä
+kiiruhdin avaamaan eteisen oven. Anni syöksyi aivan kalmankalpeana
+sisään — niin kauheata, — niin hirveätä — voihki hän.
+
+Äiti heräsi ja kysyi, mikä oli hätänä. — Minä kuulin Jannen askeleet
+ylhäältä. — Anni vaipui itkien äidin vuoteen viereen ja kuiskasi: —
+Hevonen odottaa — pyydä häntä menemään Antin luokse — niin kauheata,
+ja sitten alkoi hän taas itkeä. Kun hän oli vähän rauhoittunut,
+saimme kuulla, että hän oli keskiyönaikaan saanut sanan Antilta.
+Hänen isänsä oli sairastunut kovasti ja tahtoi tavata Annia. Kun Anni
+tuli Suurtaloon, oli patruuna saanut jo toisen halvauskohtauksen,
+hänen toinen kylkensä oli halvaantunut — hän ei voinut enää puhua.
+Ystävällisesti hymyillen oli hän katsonut milloin Anniin milloin
+Anttiin — ja sitten — sitten tuli kauhea kuolema — huusi Anni, juuri
+kun Janne aukaisi tuvan oven. Muutamin sanoin kerroin Jannelle, mitä
+oli tapahtunut, ja hän lähti Antin luokse.
+
+Anna-Liisa oli herännyt ja istui säteilevän iloisena sängyssään.
+Näyttäen minulle nukkeaan sanoi hän:
+
+— Matilda, katso miten puhdas ja hieno Miia on, hänkin on ollut
+saunassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sähkösanoma oli tullut, ja juuri patruunan hautajaispäivänä oli
+meidän matkustettava — mutta "velvollisuus ennen kaikkea", oli äiti
+sanonut, ja hän oli oikeassa. Me olimme kuitenkin saaneet olla mukana
+koristamassa kirkkoa, jossa ruumiinsiunaus toimitettaisiin ja saaneet
+jättää jälkeemme "kirkkaan muiston", kuten lukkari sitä kutsui, sillä
+nyt kiilsi kruunu todellakin kuin aurinko, seinälamput olivat kirkkaat
+kuin taivaan tähdet, ja muut lamput ja kynttilänjalat olivat myös
+hohtavan puhtaat. — Kaikki oli valmista ja perhehauta odotti. — —
+
+Oli viimeinen iltapäivämme kotona. Kaihomielisenä istui äiti tuvassa ja
+pudisteli suurta kermapulloa — hän kirnusi meille eväsvoita.
+
+Minä istuin ja ompelin pukua Anna-Liisalle professorin rouvan vanhasta
+aamunutusta, — pukua huomispäivän suuriin hautajaisiin. Kun Janne oli
+saanut matkatavarat kuntoon, istuutui hänkin tupaan sanoen surullisesti:
+
+— Niin, tässä sitä nyt on kulkenut ja eläytynyt rakkaisiin vanhoihin
+oloihin, ja sitten pitää pois, — pois pukeutuakseen taas toiseen
+minäänsä. Mutta etkö luule äiti, että juuret jäävät ainaiseksi kiinni
+siihen maaperään, jossa on kasvanut?
+
+— Kenties — vastasi äiti hitaasti. — Niin, voinette uskoa, että tuntuu
+tyhjältä, kun olette matkustaneet. Mutta minun ei sovi valittaa, se
+olisi väärin, kun tiedän, että olette joutuneet niin läpeensä hyvien
+ja ystävällisten ihmisten luokse. "Alku on aina hankala", sanotaan, ja
+palvelijattaren ei ole todellakaan helppo olla ensi aikoina vieraassa
+talossa, jossa on oudot tavat vallalla — kaikkihan pitää oppia. Mutta
+kuten on erilaisia palvelijoita, samoin on myöskin monenlaisia paikkoja
+ja Jumalan olkoon kiitos, että olette olleet niin onnelliset, että
+olette saaneet paikan niin kunnon perheissä. Kaikki se, minkä olette
+noissa hienoissa herrastaloissa saaneet oppia, on laskenut hyvän ja
+pysyvän perustuksen koko tulevaisuudellenne, ja nyt kun olette jo
+voittaneet ensimäiset ja suurimmat vaikeutenne, käy palveleminen vuosi
+vuodelta helpommaksi. On vain edelleen hoidettava omantunnon tarkasti
+ja uskollisesti tehtävänsä. Lapseni, minä tiedän kokemuksesta, että
+mitä paremmin tuntee talon vaatimukset ja tavat, sitä nopeammin kuluvat
+vuodet — ja kiintyy yhä enemmän ja enemmän herrasväkeensä.
+
+Minä katsoin äitiin ja kysyin:
+
+— Mutta äiti, eiköhän palvelija lopulta työskentele kuin kone?
+
+Vakavasti katsoen ja lujalla äänellä vastasi äiti:
+
+— Voi, ei koskaan! Jos työskentelee isäntäväkensä puolesta ilolla ja
+harrastuksella, niin ei tule koskaan koneeksi.
+
+— Olet oikeassa äiti huudahti Janne vilkkaasti — "alku on aina
+hankala". Ajatelkaapas, ennenkuin maalaispoika on oppinut äänettömästi,
+liikkumaan sileiksi vahatuilla lattioilla — oppinut tarjoilemaan
+hienossa pöydässä hutiloimatta ja kolistelematta astioita tai
+läikäyttelemättä viinipisaroita pöytäliinalle niin, voitte uskoa, että
+se kesti kauan. Välistä sanoin leikillä tovereille, että olisi varmaan
+helpompi opettaa aasia kuin minua. Ja usein epäilin minä ja olin
+toivoton, mutta kiitos hyvän kenraalin kärsivällisyyden, nyt käy kaikki
+jo niin hyvin. Kyllä tarvittiin enemmän kuin yksi harjotus, voitte
+uskoa, ennenkuin kenraali sai talonpoikaistollukan ottamaan vieraat
+talon arvolle sopivalla tavalla vastaan; niin, minä ajattelin usein
+pelolla vierailuaikaa. Ei totisesti ollut helppoa oppia kohteliaisuutta
+ja hyvää käytöstä. Kyllä vapisin monta kertaa kenraalin antaessa
+minulle sotilastapaan ansaitun ojennuksen, kun en ollut hoitanut
+huolellisesti hänen vaatevarastoaan. Mutta kyllä olen nyt hänelle
+kiitollinen kaikesta siitä paljosta, mitä hän on opettanut minulle.
+
+Nauraen lisäsi Janne: — Matilda, jos saamme palvelijoita, niin
+on minusta tuleva sellainen kuin kenraali Ehreström ankara mutta
+oikeudenmukainen.
+
+Äiti, joka oli innostunut niin Jannen kertomuksesta, että oli kokonaan
+unohtanut pudistella pulloa, kysyi:
+
+— No ja suhde teidän palvelijoiden kesken, onko se yhtä hyvä kuin
+Matildan toverien välillä?
+
+— Nykyisin kyllä, mutta ei se ikävä kyllä ole aina ollut — vastasi
+Janne tarkoittavasti. — Ei tahtoisi puhua muuta kuin hyvää
+tovereistaan, mutta elämä muodostuu pikku asioista, niin sanotaan, ja
+nytpä kerron kuinka voi syntyä riitaa vain pikku asiasta. — Meitä on
+kahdeksan palvelijaa, ja kun tulin taloon vallitsi siellä mitä parhain
+sopu. Oli vain vanhaa koeteltua väkeä ja kaikki koettivat hoitaa
+tehtävänsä herrasväen toivomuksen mukaisesti. Meidän isäntäväkemme
+ei koskaan aseta kohtuuttomia vaatimuksia palvelijoilleen, mutta he
+tahtovat, että tehdään kuten he ovat määränneet. Muiden vaatimusten
+ohella on kenraalin rouva nimenomaan sanonut, että meidän pitää olla
+varovaisia pestessämme hänen astiakalustojaan, ja jos onnettomuudeksi
+on sattunut, että olemme rikkoneet jotakin, niin pitää meidän heti
+ilmoittaa se hänelle. No niin, kun sekä keittäjätär että toinen
+sisäpalvelija menivät naimisiin, saimme me taloon uusia aineksia, kaksi
+aika kilttiä tyttöä, mutta heidän tähtensä tuli aluksi ikävyyksiä.
+Uusi sisäkkö oli silmänpalvelija ja teki usein kenraalin rouvan selän
+takana toisin kuin oli sanottu, ja sitäpaitsi oli hänellä ihmeellinen
+taito lyödä rikki ja kolhia palasia laseista ja porsliineista, eikä
+hänen tullut koskaan mieleensäkään ilmoittaa siitä emännälleen. Me muut
+paheksuimme sitä, mutta toverien kesken ei koskaan mennä valittamaan
+toinen toisestaan. Ei, me katsomme, että jokaisen on vastattava
+puolestaan. — Keväällä tuli varastontarkastus, kenraalin rouva tuli
+kirjoineen ja näki suureksi hämmästyksekseen, kuinka tavattoman paljon
+astioita puuttui ja kuinka monien reunat oli kolhittu rikki. Hän kutsui
+meidät kaikki luokseen ja kysyi ystävällisesti, kuka oli tuottanut
+hänelle tuon suuren vahingon. Rikkikolhituita ei tietysti enää panna
+herrasväen pöytään — kalustot olivat nyt vaillinaisia.
+
+Ei kukaan vastannut. Syyllinen seisoi yhtä rauhallisena kuin me
+muutkin. Kenraalin rouva vihastui tietysti kovin ja sanoi, että kuten
+hyvin tiedämme, ei hän koskaan vaadi korvausta rikotuista kaluista,
+mutta hän tahtoo, että käsittelemme varovaisesti talon tavaroita —
+hän uskoi, että tapahtunut vahinko johtui vain hutiloimisesta ja
+huolimattomuudesta. Hän sanoi surevansa vähemmän rikottuja porsliinia
+kuin sitä, ettei hän näkynyt voivan luottaa palvelijoihinsa. "Kun en
+voi luottaa teihin pienessä, kuinka voin tehdä sen suuressa?" — sanoi
+hän ja meni surullisena pois.
+
+Kenraalin rouvan heikkoon sydämeen koski tämä ikävyys niin, että hän
+joutui pariksi päiväksi vuoteeseen.
+
+Me vanhat palvelijat säälimme hyvää emäntäämme. Me katkeroiduimme
+uudelle toverillemme ja päätimme rangaista ja jos mahdollista parantaa
+hänet. Keino, jota käytimme, ei ollut erikoisen kaunis, mutta pääasia
+oli, että se auttoi. Muut valitsivat minut rikkomaan salaa maljakon,
+jonka hän oli kerran saanut minulta. — Kun hän sitten löysi maljakon
+palasina huoneestaan, hyökkäsi hän itkien keittiöön ja kysyi vihasena,
+kuka sen oli särkenyt. Rauhallisena astuin esiin sanoen, että minä
+olin syyllinen ja olin halukas antamaan hänelle toisen sen sijaan. —
+Nyt kiivastui hän, ja me saimme kuulla selvät sanat. Kun sanatulva oli
+ohi, kysyin minä toverieni nimessä, oliko hänellä tapana vuodattaa
+kyyneleitä kaikesta siitä vahingosta, minkä hän oli tuottanut kenraalin
+rouvalle. Annoimme hänen tietää ettemme siedä silmänpalvelijoita,
+vaan toivomme, että jokainen suorittaa tunnontarkasti tehtävänsä, ja
+ettemme aikoneet toista kertaa antautua viattomasti kenenkään epäluulon
+alaisiksi. Ei, jotta toveruus olisi hyvä, vaadimme me kaikilta
+rehellisyyttä ja totuuden mukaisuutta.
+
+Hän huomasi vikansa ja sai sekä kenraalinrouvan että meidän
+anteeksiantomme. Nyt koettaa hän parastaan ja kaikki käy rauhallisesti
+ja hyvin.
+
+— Tyttö parka, hän ei ollut koskaan ennen palvellut talossa, jossa
+olisi vaadittu ja opetettu hänelle järjestystä.
+
+— Mikä onni, että tuo nuori tyttö sai hyvän paikan ja hyviä tovereita
+— sanoi äiti osaaottavasti. — No, entäs se toinen? — lisäsi hän hyvin
+huvitettuna.
+
+— Niin, se oli naurettavaa. Eräs haarukka oli syynä suureen riitaan
+keittiössä. — Stiina, uusi keittäjätär, kehui aina, että hän oli käynyt
+talouskoulun — missä, sitä en tiedä. Eräänä päivänä kun hän seisoi
+ja hienonsi lihaa, näki taloudenhoitajatar, että hän pani palaset
+sormillaan myllyyn, jonka tähden hän huudahti:
+
+— Mitä Stiina tekee, enkö ole sanonut, ettei saa tarttua käsin lihaan.
+En ole edes nähnyt, että Stiina olisi pessyt kätensä, ennenkuin rupesi
+jauhamaan.
+
+Stiina mutisi vihaisesti jotakin, ja taloudenhoitajatar, joka huomasi
+sen, huusi suuttuneena:
+
+— Missä on haarukka — tee kuten on sanottu!
+
+— Se on vain pikkumaisuutta! Talouskoulussa oli meillä aina tapana
+ottaa sormillamme — tiuskasi Stiina.
+
+— Vai niin, ja painoitte kenties lihan sormillanne myllyyn? Ja kun
+laitoitte ruokaa, maistoitte kait sitä samalla lusikalla, millä
+hämmensitte kasaria. Meidän talossa on hienommat tavat, eivätkä
+palvelijat tuo tänne tapojaan. Täällä tehdään kuten emäntämme vaatii.
+Ja muista mitä nyt sanon, täällä säästämme sormiamme, sillä kenraali
+Ehreström'in talossa on sekä haarukoita — että lusikoita.
+
+Riitaa, itkua — anteeksianto ja parannus.
+
+Ja nyt kuulemme Stiinan kerskaavan tovereilleen: "Niin teemme me
+kenraalin talossa".
+
+Janne katsoi kelloa ja sanoi vilkkaasti:
+
+— Nyt sanon teille hyvästi hetkiseksi, minun piti tavata Antti k:lo 6
+kirkkomäellä.
+
+Ovella kääntyi hän ja sanoi leikillisesti:
+
+— Matilda, avaammeko vastaisuudessa kasvatuslaitoksen tottumattomille
+palvelijoille? Kenties sekä he että heidän herrasväkensä pääsisivät
+silloin helpommalla.
+
+— Luulen että unohdat senaatin — vastasin minä nauraen.
+
+Kun Janne oli mennyt, sanoi äiti:
+
+— Kunnon poika, hän lienee hyvin täsmällinen toimessaan. — Hetkisen
+kuluttua lisäsi hän: — Matilda, oletko huomannut kuinka Anna-Liisalla
+on suuria taipumuksia järjestyksen pitoon, hän tulee äitiinsä. Siitä
+asti kun sinä sanoit, että hänen tulee pestä kätensä ennen ateriaa, ei
+hän ole koskaan unohtanut sitä. Ja kun hän kuorii perunaa, pitää hän
+sitä niin sievästi haarukassa. No mutta näetkö miten suureksi voipala
+on kasvanut — huudahti äiti näyttäen minulle pulloa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hautajaiskellot soivat. Tienkäänteessä näimme kaksi, jotka käsi kädessä
+taivalsivat metsäpolkua kirkkoon. Toinen oli vanha ja kumara, toinen
+pieni ja hento — molemmat vastasivat jäähyväisviittauksiimme.
+
+Kaihoisasti soivat kellot, kun pysähdyimme tapulin portaille
+antaaksemme ropomme köyhäukolle.
+
+Kirkon ovet olivat auki ja kruunussa olivat valot jo sytytetyt.
+Odotettiin häntä, joka nyt vihittäisiin haudan lepoon.
+
+Kellot soivat niin surullisesti, kun me jatkoimme matkaa, jättäen
+kuoleman ja kuoleman ajatukset taaksemme.
+
+Saapuessamme rautatieasemalle kuului kirkonkellojen kumea ääni vielä
+kaukaa.
+
+Veturin pilli vihelsi. Se oli lähtövihellys — ja me riensimme taas
+eteenpäin — tulevaisuutta kohti.
+
+
+
+
+PIETARISSA.
+
+
+Pietarissa lokakuussa, en tiedä päivänmäärää, kun täällä lasketaan
+vanhan luvun mukaan.
+
+
+
+Rakas äiti!
+
+Kiitos kirjeestäsi! — — — on sunnuntai, joten minulla on hyvää aikaa
+kirjoittaa, mutta mistä alottaisin, sillä et voi uskoa, kuinka paljon
+kaunista olen jo nähnyt keisarikaupungissa niinä viikkoina, jotka
+olen ollut täällä. Mutta sinähän tahdot tietää tarkemmin tulostamme
+tänne. Niin, voit uskoa, että tuntui kaamealta kun juna pysähtyi.
+Asemalla vallitsi sellainen sekasorto, että minä aivan hämmästyin.
+Kyllä oli hyvä, että Janne oli mukana, sillä olin aivan ymmällä.
+Hämmästykseni kasvoi, kun eräs komea, nuori mies hyökkäsi heti Jannen
+luokse — kietoi kätensä hänen kaulaansa ja suuteli häntä poskille.
+— Matilda — Aleksei — esitteli Janne hetkisen kuluttua — en ollut
+koskaan saattanut aavistaa, että herrasväen miespalvelija olisi niin
+hieno. Mutta ystävällinen hän oli ja näytti olevan yhtä toimelias ja
+nopsa liikkeissään kuin Jannekin. Sillä aikaa kun Janne meni ottamaan
+matkatavaramme, saattoi Aleksei minut kohteliaasti ajoneuvoihin,
+jotka odotteli aseman portaitten luona ja kiiruhti sitten auttamaan
+Jannea. Mitä ihmettä! — Nythän tapasin Korven kartanon kuskin — ja
+arvaathan että jälleennäkeminen oli iloinen molemmin puolin. Sain
+terveisiä mamselli Borgilta ja kaikilta muilta, ja sain kuulla että
+kuskin vaimon piti auttaa mamsellia syksyteurastuksessa ja tulee hän
+siis tänne vasta meidän jouluksemme. Edelleen kertoi kuski, että Iida
+— tiedäthän, keittiötyttö, on nyt mamsellin oikea käsi; "niin voi
+luonnistua, kunhan vain tahto on hyvä", arveli hän. — Olin ennättänyt
+luoda silmäyksen moniin Korven kartanon asioihin, ennenkuin Janne ja
+Aleksei tulivat kantaen matka-arkkua. Ja kun heidän piti istuutua
+ajoneuvoihin kursailivat he kauan keskenään ennenkuin Aleksei sai
+vihdoinkin tahtonsa läpi ja istuutui vastapäiselle istuimelle ja nyt
+lähdimme hyvää vauhtia.
+
+Matkalla pitkin Liteijniä kokosin jo monia vaikutelmia. Ajurit, joita
+seisoi pitkissä riveissä katuvierillä, näyttivät minusta niin läpeensä
+naurettavilta, kun he viittoen ja huutaen tarjosivat ohikulkeville
+kyytiä. Ja kauvan näyttivät ihmiset tinkivän, ennenkuin nousivat ajurin
+rattaille.
+
+Kaikilla ihmisillä tuntui olevan tavaton kiire. Väsymättömän kiihkeinä
+kiiruhtivat miehet ja naiset eteenpäin. Ja kun kysyin Alekseilta,
+miksi niin monet naiset kantoivat suuria muodottomia myttyjä, nauroi
+hän ja sanoi, että se on kylläkin mukava tapa kuljettaa tavaroitaan.
+Hän otaksui, että siellä oli monta palvelijatarta, jotka muuttivat
+paikkaansa tai sieltä pois ja kantoivat nyt vuodevaatteitaan.
+Vuodevaatteita? Niin, äiti, täällä taitaa vaatimattomissa perheissä
+olla tapana, että palvelijoilla on omat vuodevaatteensa. — On oikein
+lystikästä kuulla Aleksein puhuvan ruotsia, se käy kyllä sujuvasti,
+mutta hän sekoittaa siihen usein venäläisiä sanoja. Rupeaa pian
+jäljittelemään häntä, sen olen jo huomannut.
+
+No, vihdoinkin poikkesimme Njevski prospektille, ja tiedätkö äiti,
+se tuntui minusta yhtä hienolta ja valtavalta kuin jos avaisi ovet
+hienoon salonkiin. Suuret hevoset, kauniit ajopelit ja ihmisjoukot,
+jotka vilisivät kaduilla, muodostivat kirjavan panoraaman. Olen kyllä
+nähnyt Helsingissä tataareja ja yhden neekerinkin, — mutta täällä näki
+sekä kiinalaisia, arabialaisia että persialaisia. Hauskaa oli kuin
+teatterissa ja matka oli pitkä; poikkesimme toiselta kadulta toiselle
+ja joka talon edessä istui turkkiin kääriytynyt "dvornikka" — se on
+portinvahti. Kun vihdoinkin pysähdyimme sen talon eteen, missä meidän
+herrasväkemme asuu, ennätin tuskin alas ajopeleistä ennenkuin Janne
+jo oli meidän dvornikkamme sylissä, tämä näytti olevan hyvin iloinen
+nähdessään hänet taas. Lakki kädessänsä jo syvästi kumartaen tuli
+Iivan, dvornikka, minun luokseni ja toivotti "malenkaja djevotschan"
+(pikku tytön) tervetulleeksi. Hän oli erittäin ystävällinen vanha mies.
+Muutamien päivien perästä kutsui hän minua "galuptschik" ja nyt saan
+kantaa "pikku kyyhkysen" nimeä.
+
+Koska keittiön portaita korjattiin, arveli Aleksei, että voisimme
+mennä pääovesta, varsinkin, kun kaikki talon herrasväet olivat poissa.
+Kulkeissamme leveitä marmoriportaita, kertoi Aleksei, että talon
+isäntä, rikas kreivi, asui nuoren kreivittärensä kanssa kahdessa
+ensimäisessä kerroksessa. Heillä oli kymmenen palvelijaa, joista
+osalla oli huoneensa siinä sivurakennuksessa pihalla, missä hän ja
+kuskikin asuivat. Nuori kreivillinen perhe asui suurimman osan vuotta
+ulkomailla tai maatiluksillaan ja eräs vanhahko neiti, joka oli
+seurannut kreivitärtä Wienistä piti aina huolellisesti silmällä heidän
+kotiaan. — Niin, ja sitten kertoi Aleksei myöskin, että ennenkuin
+herrasväkemme tulee kotiin, koristetaan porraskäytävä laakeripuilla ja
+portaille pannaan punanen matto. Keskustelun aikana olimme saapuneet
+kolmanteen kerrokseen ja everstin keittäjätär, Amanda, otti meidät
+hyvin sydämellisesti vastaan.
+
+Äiti, sinulla on tapana sanoa, että ensi vaikutus jää aina pysyväksi
+— ja tiedätkö, tuntui niin hyvältä astua uuteen kotiin. Huone,
+jossa tulen Pollyn kanssa asumaan, oli sievä ja kodikas valkeine
+huonekaluineen. Amanda oli ollut niin ystävällinen ja asettanut
+maljakon, jossa oli tuoreita kukkia, piirongilleni; kaikki näytti
+iloiselta ja miellyttävältä. Suurimmalla kiireellä pukeuduin uudelleen
+ja kun olin ottanut tavarani esille ja pannut tarjoiluesiliinan eteeni,
+tunsin heti olevani kuin kotonani ja uuteen toimeeni perehtynyt.
+
+Kun Janne oli pakoitettu jäämään tänne vielä seuraavaksikin päiväksi,
+tahtoi Aleksei kutsua meidät oopperaan, ja minä menin hänen kanssaan
+ostamaan liput. Kun tulimme teatteriin oli lappu luukulla. — Liput
+loppuun myydyt! Meidän täytyy saada käsiimme "barischnikki" — sanoi
+Aleksei ja kiiruhti pienelle poikkikadulla, jossa hän alkoi hieroa
+kauppaa erään miehen kanssa, joka kulki hitaasti edestakaisin kadulla.
+Mies viittasi meille katsottuaan ensin tarkoin ympärilleen — hän
+pelkäsi kait poliisia — ja kun olimme eräässä porttikäytävässä,
+otti hän päällystakkinsa taskusta joukon teatterilippuja ja pitkän
+tinkimisen jälkeen sai Aleksei lopulta neljä kohtuullisella hinnalla.
+Sitten menimme katsomaan muutamia kirkkoja — voi äiti! kuinka ne olivat
+koreita!
+
+Janne oli saanut sillä aikaa asiat järjestetyiksi, ilmottanut siitä
+kenraalille sähkösanomalla ja sitten menimme oopperaan. Kun Amanda ei
+tuntenut itseään oikein terveeksi, pyysi Aleksei kreivin talousneidin
+mukaamme. Voit arvata että oli hyvä, kun nyt osasin saksaa. Voi äiti,
+miten suuri ja kaunis teatteri! Minusta, joka en ollut koskaan ennen
+kuullut oopperaa, tuntui niin ihmeelliseltä, kun esiintyjät eivät
+puhuneet vaan lauloivat koko ajan. Näytettiin "Elämä tsaarin puolesta",
+ja neiti oli kiltti ja kertoi minulle kappaleen sisällön. Oli niin
+liikuttavan kaunista, että silmäni oikein kyyneltyivät. Ja tanssi
+sitten! He tanssivat masurkkaa kilisevin kannuksin! Et usko miten
+minulla oli hauskaa!
+
+Teatterin jälkeen pyysi neiti meidät erääseen "trahtiiriin",
+ravintolaan, tarkoitan — ja siellä söimme kaviaarivoileipiä ja joimme
+teetä. Oli niin kovin hauskaa! Mutta seuraavana aamuna itkin minä,
+kun Janne matkusti. Oli hyvä, että meillä oli paljon työtä huoneuston
+siistimisessä ja järjestämisessä, muutoin en tiedä, miten minulle olisi
+käynyt, sillä kyllä minulla on ollut hyvin ikävä äitiä ja Jannea. Älä
+sentään luule, että tahdon valittaa. Ei, se olisi kiittämätöntä, kun
+minulla on niin hyviä tovereita ja joka suhteessa niin hyvä olla. — — —
+
+Kyllä huomaa, että Amanda on ollut mamselli Borgin koulussa, hän hoitaa
+kaikkea mitä suurimmalla huolella ja pitää niin talon puolta. Aleksi
+tekee sen myöskin, hän on hyvin tarkka talon tavaroihin nähden.
+
+Ennenkuin Janne matkusti, lahjoitti hän minulle päiväkirjan. — Hän
+oli ostanut sellaisen itselleenkin ja sanoi että kokoileisimme "valon
+välähdykset" elämästämme niihin ja lukisimme sitten vastaisuudessa
+yhdessä kokemuksemme. Kaikkea se Janne ajattelee, mutta vielä en ole
+voinut kirjoittaa kirjaan, sillä kaipaan teitä usein — — —
+
+Parin päivän kuluttua odotamme herrasväkeä kotiin. Huoneusto on
+valmiina, muhkeana ja hienona kauniine uutimineen ja kalliine
+mattoineen.
+
+En ennättänyt saada kirjettä postilaatikkoon ennenkuin tuli
+sähkösanoma, joka teki meidät hyvin alakuloisiksi. Herrasväki viipyy
+vielä poissa jonkun aikaa. — Kukikkaiset karttuunipäälliset peittävät
+jälleen huonekaluja, ja matot ovat myös peitetyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivistä tuli viikkoja ja meidän herrasväkemme oli yhä edelleen
+Norjassa. Everstin rouva oli kirjoittanut, että he eivät tahtoneet
+jättää kenraalin rouvaa, joka ei ollut vielä kyllin voimakas pitkää
+kotimatkaa varten. — Hän määräsi, että Amanda ja minä päärmäisimme ja
+ompeleisimme nimet pyyheliinoihin, jotka olivat liinavaatekaapissa ja
+kehoitti meitä ajelemaan joka päivä, kun kuski jaloitteli hevosia.
+
+Näillä matkoilla sain nähdä suuren osan Pietaria.
+
+Jannelta sain hauskoja kirjeitä. Hän kertoi, että hän oli saanut olla
+everstin ja nuorten mukana kiertomatkalla ja oli hyvin ihastunut
+norjalaiseen luotoon. Hän ei voinut kyllin ylistää yksinkertaisia,
+mutta siistiä matkailijahotelleja, joita olivat tavanneet kaikkialla.
+— Polly ikävöi Pietariin, mitä ei sopinutkaan ihmetellä. Nuori
+saksalainen insinööri oli usean kerran kuulustellut Alekseilta, milloin
+herrasväkeä odotettiin.
+
+Aavistaen että ompelimme neidin morsiuskapioita, saimme toisen tusinan
+pyyheliinoja toisensa jälkeen valmiiksi. Aamusin ja iltasin istuin
+ja virkkasin pitsiä omaa kapiotani varten — niin lystikästä, kaksia
+kapioita yhtaikaa! Pitsiä tuli kyynärä toisensa jälkeen valmiiksi —
+mutta herrasväki ei vaan tullut.
+
+Kreivin neiti otti minut usein mukaansa milloin saksalaiseen kirkkoon
+milloin johonkin konserttiin, niin jopa kerran olimme italialaisessa
+oopperassakin. Kun meidän piti lähteä sieltä kotiin, ei ollut
+ainoatakaan ajuria saatavissa ja matka kotiin oli pitkä. Eräs
+ystävällinen dvornikka armahti meitä, kuultuaan missä asuimme, ja
+ehdotti, että ajaisimme kotiin yksitysajurilla, joka oli juuri jättänyt
+herrasväkensä eräisiin tanssiaisiin ja palaisi nyt sille kadulle, jossa
+asuimme.
+
+— "Antakaa hänelle jokunen kopeekka savukkeita varten" — myhäili hyvää
+tarkoittava dvornikka avaten hienojen vaunujen oven. Neiti epäröi
+hetken, mutta pakkanen ajoi hänet kuitenkin lopulta vaunuihin hienojen
+pielusten joukkoon. Varmuuden vuoksi laski hän sentään vaunun toisen
+akkunan alas siltä varalta, että pitäisi huutaa poliisia. Mutta sitä ei
+tarvittu, sillä ilman muita seikkailuja tulimme onnellisesti kotiin —
+kymmenellä kopeekalla.
+
+— "Uhkarohkeata, hyvin uhkarohkeata! Matilda ei saa koskaan enää tehdä
+sitä"; sanoi Aleksei oikein järkytettynä. Hän tunsi paremmin kuin minä
+Pietarin salaperäisyydet.
+
+Erään kerran olin neidin ja Amandan mukana, kun heidän piti ostaa
+itselleen päällystakit "Gostinni Dvorista", joka on tavattoman suuri
+talo täynnä pelkkiä puoteja. Me kävimme 14 takkikaupassa, ja he
+koettelivat 42 takkia, tinkivät, tuumivat ja menivät pois palatakseen
+lopultakin ensimäiseen puotiin ja pysähtyäkseen kaikkein ensimäisten
+takkien ääreen, joita olivat koetelleet. Neljä ja puoli tuntia oli
+kulunut siihen ostokseen ja joka kaupassa olin todellakin ihaillut
+kauppapalvelijoiden suurta kärsivällisyyttä, kohteliaisuutta ja
+huomaavaisuutta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Viikoista tuli kuukausia, eikä herrasväki ollut vielä kotona.
+Minä tunsin itseni väsyneeksi, olin vailla ruokahalua ja nukuin
+huonosti. Minua varoteltiin vedestä. — Ei, tarvitsen vaan enemmän
+työtä — vastasin minä. En tahtonut kellekään tunnustaa, että kärsin
+koti-ikävää. Eikä sitä sairautta voi kukaan lääkäri parantaa.
+
+No, vihdoinkin tuli sitten odotettu iloinen päivä, jolloin huonekalujen
+päällykset otettiin pois ja huoneusto koristettiin tuoreilla kukilla.
+— Herrasväkemme oli kotona, ja Kate neiti tuli säteilevän iloisena
+näyttämään sileätä kultasormusta, joka oli hänen sormessaan. Yrjö herra
+oli nyt tohtori ja keväällä tulisi neidistä tohtorin rouva.
+
+Ulkona oli pimeää ja synkkää, mutta meidän kodissamme oli aurinkoista
+kaikkialla. Neiti oli sisällä säteilevän iloinen, ja keittiössä huvitti
+Polly meitä vallattomilla jutuillaan.
+
+Joulu läheni meidän joulumme. Eversti oli pitänyt muutamia hienoja
+päivällisiä liikeystävilleen, rouvalla oli ollut pari torstaikutsua,
+"five o' clock tea" ja nyt järjestettiin suurehkoja nuorisokutsuja,
+joihin odotettiin Yrjö tohtoriakin. Kaikki tuntui onnelliselta ja
+iloiselta. Neiti kulki kuin auringonsäde ja kun hän koetteli vaaleata
+iltapukuaan, oli hän iloinen kuin leivonen.
+
+Mutta kävi kuten niin usein käy elämässä, ilo muuttui suruksi. Vaalea
+puku vaihdettiin mustaan — kenraalin rouvaa ei ollut enää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jouluiltamme olimme viettäneet kaikessa hiljaisuudessa. Herrasväki
+oli kenraalin luona Metsähovissa, Aleksei ja Polly olivat heidän
+kanssaan. Suuri suru, joka oli kohdannut herrasväkeämme, vaikutti
+luonnollisesti meihinkin. Joulutunnelmaan ei jaksettu päästä. Maassa
+ei ollut lunta — kaikki oli niin harmaan harmaata. Ajatukset lensivät
+omieni luokse, kun sytytettiin kynttilät pienessä kuusessa, joka seisoi
+päivällispöydällämme. Ajattelin äidin ja Anna-Liisan iloa, kun he
+aukasivat kääröt ja kirjeet, jotka Janne ja minä olimme lähettäneet
+heille — muistin Suurtalon, jossa Anni oli nyt ensimäistä joulua
+emäntänä — niin, ja sitten kiisivät ajatukseni Jannen luokse.
+
+Vieraamme, kreivin neiti ja kuski vaimoineen, olivat poistuneet
+avattuamme kääröt, jotka herrasväkeni oli ystävällisesti antanut
+meille. Amanda ja minä sanoimme toisillemme hyvää yötä ja minä menin
+huoneeseeni, sytytin kynttilät piirongillani ja otin esille ne suuret
+kääröt, jotka Janne oli Aleksein mukana lähettänyt. Siellä oli lipas
+"päiväkirjaa ja kirjeitäsi varten" niin oli Janne kirjoittanut. —
+Sen pikku avaimen talletan hyvin — —. Sukkapari, jonka äiti oli itse
+neulonut, kirjanmerkki, jonka Anna-Liisa oli ommellut ja rasia "Matilda
+ystävälle onnelliselta parilta" seisoi käärössä ja siinä oli kultainen
+rintaneula, joka oli kuulunut Antin äidille.
+
+Antti oli liikuttavan ystävällinen. Ja nyt viimeinen pieni käärö
+— Jannelta. Olin säästänyt sen viimeiseksi. Ja sitten piti minun
+kirjoittaa päiväkirjaan. — — — Ajatteles, kaikkina niinä viikkoina,
+jotka ovat kuluneet, en ole voinut keksiä miten alkaisin. Mutta juuri
+nyt tuli mieleeni, että olen kuullut kerrottavan, kuinka eräs nuori
+pastori oli vastannut tovereilleen heidän kysymykseensä, mikä hänen
+morsiamensa nimi oli: "Tulkaa ensi pyhänä kirkkoon, minä aloitan
+saarnani hänen nimellään." — He nauroivat, mutta menivät kuitenkin
+sinne ja saivat kuulla: "Aina, aina, aina valoa ja lämpöä mä kaipaan."
+— Minäkin tahdon alkaa sulhaseni nimellä. Aukaisin käärön ja kirjoitin
+päiväkirjaan: "Janne, Janne tuhansia kiitoksia kauniista hopeaperistä!
+Ne ovat varmaan Norjasta. Kello on nyt kiinnitetty niihin. — Kiitos!"
+— — ja sitten oli helppo kirjoittaa edelleen. Ennenkuin nukuin, pyöri
+monta onnellista ajatusta mielessäni. — — Pitiköhän Janne hopeisista
+kalvosinnapeista, jotka hän oli saanut minulta joululahjaksi? — —
+Sitten lienen nukahtanut — — sillä näin kauniin jouluyön unen ja
+heräsin iloisena ja kiitollisena jouluaamuna.
+
+Parin viikon aikana oli kreivin luona siistitty ja puhdistettu
+perinpohjin. Hänen kymmenen palvelijaansa olivat juosseet ja
+hääränneet saadakseen nuo lukemattomat huoneet kuntoon. Verhoilija
+ja puutarhuri olivat tehneet parhaansa, ja kun kaikki oli valmiina
+pyysi neiti meidät katsomaan, miten kaunista heillä oli. Niin,
+talvipuutarha hiekoitettuine käytävineen, tanssisali, vierashuoneet ja
+vastaanottohuoneet olivat kuin haltialinnassa. En ollut koskaan voinut
+uneksiakaan mistään niin loistavasta.
+
+Ulkomailta oli kreivi tuonut mukanaan Müller nimisen miespalvelijan.
+Hän kutsutti itseään hovimestariksi. Ei neiti enkä minäkään pitänyt
+hänen ulkonäöstään. Koko hänen olennossaan oli jotakin kettumaista,
+mutta mitä "erinomaisin tarjoilija ja pöydän koristaja hän on", tuumi
+neiti.
+
+Vasta loppiaisemme jälkeen saimme everstin ja rouvan kotiin. Neiti ja
+Herbert herra olivat menneet kenraalin muassa Helsinkiin. Polly kertoi,
+että oli ollut liikuttavaa nähdä miten kenraali oli vanhentunut.
+
+Oli venäläinen uudenvuodenpäivä. Aleksei oli kirkossa ja minulle oli
+sanottu, ettei herrasväki ota vastaan. Äkkiä soitettiin kiivaasti
+ovikelloa — siellä oli kreivi, joka näytti kovin huolestuneelta.
+Kun hän kuuli, ettei oteta vastaan, kirjoitti hän muutamia rivejä
+käyntikortilleen ja pyysi minua viemään sen sisään. Everstin rouva
+tuli heti ja pyysi kohteliaasti häntä käymään salonkiin. Kreivi oli
+pois suunniltaan, — heillä oli talo täynnä matkustavia vieraita, klo
+8 olisi heillä suuret päivälliset ja tanssiaiset ja nyt oli toinen
+miespalvelijoista kovasti sairastunut. Ensimäinen sisäpalvelija oli
+pyytänyt eron toimestaan ja piti hänen muuttaa juuri tänään. Miksi?
+— Sitä en voinut ymmärtää, kun kreivi oli käyttänyt ranskalaista
+sanaa. No niin, suudellen everstin rouvaa kohteliaasti kädelle
+rukoili hän pyytäen monin kerroin anteeksi ja käyttäen hyvin hienoja
+englanninkielisiä lausetapoja saada lainata hänen miespalvelijaansa
+ja sisäpalvelijaansa täksi illaksi, johonka toivomukseen everstin
+rouva heti ilomielin suostui. Rauhoittuneena sanoi kreivi hyvästi ja
+eteisessä nyökkäsi hän ystävällisesti minulle sanoen englanniksi:
+tervetuloa klo 7. — Kyllä oli oikein hyvä osata sekä englantia että
+saksaa.
+
+Everstin rouva pyysi, että panisin päähäni englantilaisen
+tarjoiluhilkan pitkine nauhoineen ja tulisin hänen nähtäväkseen
+ennenkuin menin kreivin luo. Kun seisoin valmiiksi puettuna rouvan
+tutkivien silmien edessä, katsoi hän kaiken muun hyväksi, paitsi
+huomautti siitä, että hopeaperät eivät sopineet kultaisen rintaneulan
+kanssa, jonkatähden otin ne pois. — No, makuaisti kehittynee vähitellen
+minussakin, ajattelin minä.
+
+Kreivin keittiössä näin Sonjan — sisäkön — suuri mytty kainalossaan
+valmiina muuttamaan. Müller ja hän seisoivat pitkän aikaa ja puhuivat
+keskenään, ja ennen kuin he erosivat, kuulin Sonjan kuiskaavan hänelle
+"älä unohda, talo nro 40 ja asunto 11". Müller naureskeli pilkallisesti
+hänen mentyään.
+
+Neiti, Aleksei ja minä taitoimme tarjoiluhuoneessa lautasliinoja,
+kun kreivi tuli sinne. Hän kutsui Müllerin ja keittäjän ilmoittaen
+heille, että palvelijat söisivät herrasväen päivällisen jälkeen
+ruokailuhuoneessa, mutta että heille ei saisi tarjota kukonharjoja,
+fasaaneja eikä samppanjaa. "Panimajete", (ymmärrättehän) sanoi kreivi
+hyvin jyrkästi ja keittäjä ja Müller kumarsivat nöyrästi.
+
+Ruokapöytä herätti yleistä ihastusta ja Müller olikin koristanut
+sen erityisen aistikkaasti. Se aivan notkui oikeiden kristallien,
+hopeaesineiden ja mitä ihanimpien kukkalaitteiden painosta.
+
+Päivällisen aikana soitti sotilassoittokunta viereisessä huoneessa.
+Naiset olivat avorintaisissa puvuissa ja useimmilla herroista oli
+sotilasvirkapuku ja kunniamerkkejä ja koristeita. Mamselli Borgin olisi
+pitänyt nähdä tämä häikäisevä loisto. Müller ja Aleksei tarjoilivat
+aivan erinomaisesti, samppanja valui virtanaan ja tunnelma oli vilkas.
+
+Niin pian kuin kahvi ja liköörit olivat tarjotut talvipuutarhassa,
+istuutui palveluskunta pöytään. Keittäjä pani lukon taakse sekä
+kukonharjat että fasaanit ja samppanjan ja väsynyt kun oli
+päivän rasittavasta työstä, oli hän istuen tuolilla nukahtanut
+tarjoiluhuoneeseen avainkimppu vieressään pöydällä.
+
+Müller asettui pöydän päähän kauimmaksi ruokailuhuoneeseen ja oli
+kehoittanut matkustavien vieraiden kamarineitejä istuutumaan lähelleen.
+Äkkiä nousi hän, kiiruhti tarjoiluhuoneeseen ja palasi hetken kuluttua
+useita avattuja samppanjapulloja mukanaan ja jälessään keittiöpoika,
+joka kantoi kukonharja ja fasaanivateja.
+
+Kovin hämmästyneinä katsoimme neiti ja minä toisiimme ja Aleksei, joka
+oli pöytätoverini, sysäsi minua kyynärpäällään, kuiskaten: "masjennik"
+(lurjus).
+
+Hyvin hermostuneesti tarjoili Müller kamarineidoille. Samppanjaa
+kaatoi hän vihreihin viinilaseihin ja pullot piilotti hän pöydän alle.
+Samassa aukaisi kreivi ruokailuhuoneen oven. Nopeasti heitti Müller
+ruokaliinansa aivan kuin erehdyksestä vatien yli ja juoksi kreivin
+luokse. Kuultuaan teeskennellysti kumartaen isäntänsä määräykset
+istuutui hän jälleen kamarineitien joukkoon. Kohteliaasti täytti hän
+heidän lasinsa ja lähetti sitten sekä vadit että samppanjan meille
+muille, mutta oli luonnollista ettei neiti, Aleksei enkä minä ottanut
+"kiellettyä hedelmää".
+
+Keskustelu oli pöydän alapäässä erittäin vilkas, ja Müller osoitti
+erityistä harrastusta erään ruhtinattaren saksalaista kamarineitiä
+kohtaan, joka oli hyvin herttainen ja avomielinen tyttö. He puhuivat
+enimmäkseen matkoista, ja tyttö kertoi muun muassa, että sekä hän että
+hänen emäntänsä olivat iloisia saadessaan monta kuukautta kestäneen
+hotellielämän jälkeen asua yksityisperheessä, jossa ei tarvinnut pelätä
+ei varkaita eikä petkuttajia. — — Varkaita? nauroi Müller. — "Niin,
+juuri varkaita!" Luuletteko että on niinkään hauskaa istua matkoilla
+aina henki kurkussa ja vahtia jalokivilipasta ja muita kalleuksia.
+Kodissa ainakin voi jättää kaikki levollisesti esille. — — — Ja siellä
+pöydänpäässä puhuttiin ja naurettiin lakkaamatta.
+
+Keskellä jälkiruuan syöntiä nousi Müller äkkiä ja kumartaen
+kohteliaasti naisille, sanoi hän — "pardon mesdames" [Anteeksi, hyvät
+naiset.], kreivi soitti — ja kiiruhti eteiseen.
+
+Kreivitär raotti samassa vierashuoneen ovea ja tahtoi puhua
+hovimestarin kanssa. Teidän armonne, hän on kreivin luona, vastasi
+neiti nousten. Kreivitär nyökkäsi ystävällisesti ja sulki oven. Mutta
+kun hän ei ollut löytänyt Mülleriä, tuli hän taas takaisin ja pyysi,
+että Aleksei toisi teekeittiön biljaardisaliin.
+
+— "Vierashuone nro 4 soittaa", huusi eräs keittiöpoika
+tarjoiluhuoneesta. Saksalainen kamarineiti kiiruhti ruhtinattaren
+luokse. Hetken kuluttua palasi hän kalmankalpeana ruokailuhuoneeseen
+ja kertoi, että kun ruhtinatar oli tullut huoneeseensa puuteroidakseen
+itsensä ennen kuin tanssiaisten piti alkaa, oli hän huomannut, että
+jalokivilipas oli poissa ja kysynyt häneltä, missä se oli. Yleinen
+hämmästys! — Eikä Mülleriä näkynyt. — Lipas oli kadonnut, samoin
+ruhtinaan arkipuku, jonka sijalla oli hännystakki tuolilla. Miten
+ikävää — ja Müller oli ja pysyi poissa.
+
+Kun ruhtinatar oli toivonut, ettei isäntäväkeä tehtäisi levottomaksi,
+antoi neiti valjastaa ja ajoi itse poliisin luokse, samalla kun
+tanssiaiset jatkuivat sisällä häiriöttä.
+
+Kun vieraat olivat aikaisin aamulla sanoneet hyvästi, kaipasi eräs
+herroista eteisessä hattuaan, toinen päällystakkiaan ja se vaikutti
+sekä isäntäväkeen että palvelijoihin kiusallisesti. — Ja Müller oli
+kadonnut.
+
+Pari päivää sen jälkeen oli Sonja, entinen sisäkkö, tullut ja kysynyt
+Mülleriä, ja kun hän ei ollut enää talossa, oli Sonja kertonut että
+Müller oli luvannut ottaa hänet mukaansa Pariisiin. Turhaan oli hän
+odotellut häntä, mutta saanut sen sijaan postitse käärön, lippaan,
+jossa seisoi eräässä lapussa: "narri ei ole se, joka narraa, vaan se,
+joka antaa itseään narrata". — Lipas hänellä oli mukanaan — se oli —
+jalokivilipas!
+
+Müller ei saanut suurta saalista, sillä hän ei ollut ottanut
+lukuun, että ruhtinattarella oli useimmat korut yllään ja
+matkapankkiosotuksella, jonka hän oli löytänyt salalaatikosta, ei hän
+saanut mitään, koska Pariisin pankkiin oli heti ilmoitettu varkaudesta,
+mutta sen sijaan joutui hän kiinni. Ja sanomalehdissä luettiin sitten,
+että kansainvälinen hotellivaras Baume, joka kutsui itseään myös
+Schwarziksi ja Mülleriksi, istui nyt lukkojen ja telkien takana.
+
+Aleksei ja minä olimme saaneet kreiviltä 10 ruplaa kumpikin
+juomarahoiksi, ja minun ruplani kätkettiin heti säästölaatikkoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kevätaurinko sulatti hanget, puut olivat täynnä paisuvia silmuja, mutta
+minä tunsin itseni päivä päivältä väsyneemmäksi. — "Pietarin ilma" —
+sanoi herrasväen kotilääkäri ja antoi minulle vahvistavia lääkkeitä.
+
+
+
+PÄIVÄKIRJASTANI.
+
+Janne, kuten tuolla ulkona on kevät, samoin on kevät sydämessäni — minä
+saan tulla Helsinkiin, sinne sinua lähemmäksi.
+
+Eräänä päivänä kutsuttiin minut everstin rouvan luokse hänen
+huoneeseensa, jossa oli neitikin.
+
+— Olisiko Matildalla mitään vastaan jättää Pietari — kysyi everstin
+rouva ystävällisesti.
+
+Minä tunsin miten veri nousi päähäni. — Herrasväki ei ole tyytyväinen
+minuun — ajattelin minä, mutta rauhoituin, kun neiti jatkoi: — Kuten
+Matilda tietää, tahtoo kiltti äitini antaa minulle kaiken, minkä voi.
+Nyt riippuu vain siitä onko Matildalla halua seurata meitä uuteen
+kotiimme Helsinkiin. Kyyneleet nousivat silmiini ja minä seisoin
+sanattomana.
+
+Everstin rouva lisäsi, että hän tulisi kaipaamaan minua, mutta kun
+lääkäri arveli, että terveydelleni olisi parempi jos jättäisin
+Pietarin, olisi hän iloinen jos tahtoisin ottaa paikan vastanaineiden
+luona, johon minä hänen mielestään sopisin aivan erikoisen hyvin.
+
+Minä kiitin rouvaa hänen ystävällisyydestään, mutta pelkäsin, etten
+olisi kyllin taitava ruuanlaitossa.
+
+— Voi, siitä kyllä selvitään, pikku Matilda, — sanoi neiti iloisesti.
+Sinä aikana, jolloin äiti on Englannissa hommaamassa minun kapiotani,
+voimme Matilda ja minä olla Korven kartanossa ja Sella opettaa meille
+kyllä ruuanlaittoa. Sveitsiläisessä kasvattilassa olen jo oppinut
+kaikki nuo karkeammat työt, mitä vaaditaan taloudessa. Minä osaan pestä
+lattiat, puhdistaa leivinuunin rasvanoesta ennenkuin paistetaan kakkuja
+ja leipää ja muut sellaiset työt, jotka eivät ole erittäin hauskoja.
+Ranskalaisia ruokalajeja osaan myös valmistaa, mutta näetkös Matilda,
+kun nyt tulen tohtorin rouvaksi, tahdon osata laittaa sellaistakin
+ruokaa, johon tohtorini on tottunut. — — Voi miten herttainen neiti
+oli, puhuessaan kaikesta tuosta. Everstin rouva vain hymyili.
+
+No niin, asia päätettiin, 25 markkaa tulisin saamaan kuukaudessa. Koska
+katsoin velvollisuudekseni ilmoittaa heille kihlauksestani, kerroin
+siitä nyt pyytäen vaitiololupauksen.
+
+— Miten hauskaa, miten hauskaa, vielä enemmän onnea meidän uuteen
+kotiimme! — huudahti neiti ja syleili minua.
+
+Heinäkuussa on häät, aivan yksinkertaiset häät Korven kartanossa, ja
+sitten matkustavat nuoret ulkomaille pariksi kuukaudeksi.
+
+— Sillä aikaa järjestämme Matilda ja minä kotinne — sanoi everstin
+rouva suudellen tytärtään sydämellisesti.
+
+Ja nyt olen kirjoittanut elämäni ensimäisestä valon säteestä, sitten
+kun sain päiväkirjani.
+
+
+
+
+VASTANAINEIDEN LUONA.
+
+
+— Aivan ihastuttavan sievä koti — todellinen nukkekaappi! — sanoi
+mamselli Borg, kulkiessaan everstin rouvan kanssa huoneiden läpi
+tarkastaen perinpohjin kaikkea. — Kyllä huomaa että huolellisen ja
+rakastavan äidin käsi on järjestänyt kaiken aivan erinomaisesti
+pienimpiä yksityiskohtia myöten. Se on kyllä antanut työtä, sillä minä
+tiedän, mitä merkitsee tulla tyhjään huoneustoon ja alkaa ensimäisestä
+naulasta. Mutta nyt on nukkekaappi valmis, ja huomisiltana saa everstin
+rouva ilon nähdä nuoret.
+
+Minua ilahduttaa, että Sella pitää järjestelyä onnistuneena, ja olen
+kiitollinen, että Sella varasi aikaa tarkastaakseen Matildan ja minun
+työtäni. Niin, kyllä on mennyt aikaa ennenkuin olemme saaneet kaiken
+järjestetyksi ja paikoilleen, mutta Matilda on ollut kovin kiltti ja
+suureksi avuksi minulle — sanoi everstin rouva, kun he pysähtyivät
+ruokailuhuoneen kaapin ääreen, jossa minä otin hopeaesineitä kääreistä
+ja ladoin ne laatikkoon. Taputtaen minua ystävällisesti jatkoi hän
+kyynelsilmin: "Matilda on kuten minäkin tuhlannut rakkautta jokaiseen
+pikku asiaan. Nyt Sella on hyvä ja katsoo puuttuisiko keittiön puolelta
+vielä jotakin."
+
+— Mielelläni rouva. — Mutta katsokaapas, miten hopea näyttää sievältä
+punaisella veralla. Niin, kaikki on ihastuttavaa — sanoi mamselli,
+mennessämme keittiöön, jossa hän katseli kaikkea hyvin tarkasti.
+
+— Kerrassaan täydellistä! Mutta katsotaanpas — onko huuhteluvati lihaa
+ja samoin kalaa varten? — Ei, ne me olimme aivan unohtaneet; samoin
+liinat lihan kuivaamista varten, mutta mamselli otti hankkiakseen ne.
+
+Säiliöihin oli hän tyytyväinen. Hänen mielestään oli siistiä että
+seinät oli peitetty valkealla kartuusipaperilla ja vahakangasta
+hyllyillä piti hän käytännöllisenä.
+
+Hän katsoi keittiön akkunasta ulos ja huudahti hämmästyneenä: — Mutta
+hyvä rouva, tässäkin uudessa, hienossa talossa ovat herrat arkkitehdit
+tehneet virheen. Ajatelkaas, asettaa pölyytysparveke aivan keittiön ja
+ruokasäiliön akkunan läheisyyteen! Hyi miten vastenmielistä! Nyt on,
+Matilda pieni, pidettävä akkunat kiinni, kun parvekkeella pölyytetään
+ja pudistellaan ja katsottava että ruokatavarat ovat hyvin peitetyt.
+Voipaperi sopii peitoksi parhaiten. Varovaisuuden vuoksi olisi hyvä
+saada tiheä pellavakankainen verho ruokasäiliön akkunaan estämään
+hienoa pölyä ja taudinsiemeniä tunkeumasta sisään! Jos kerran saisimme
+naisarkkitehtejä, ajattelisivat he varmaan vähän enemmän terveyden
+vaatimuksia ja käytännöllisyyttä keittiöpuolella, — lisäsi hän
+kurkistaen minun huoneeseeni. — Palvelijainhuone — no niin, yhdelle
+henkilölle voi se sopia, mutta jos on kaksi, niin missä nukkuu toinen?
+
+— Sella on oikeassa, taloja rakennettaessa ajatellaan aivan liian vähän
+palvelusväkeä ja hän joka tekee koko päivän työtä, tarvitsee yhtä hyvin
+kuin mekin oman hauskan huoneen — sanoi everstin rouva katsoen kelloa.
+— Ei, nyt saamme luvan mennä, kenraali odottaa meitä kahville. Minä
+kiitän oikein sydämellisesti kaikista hyvistä neuvoista, joita olemme
+saaneet ja toivon, että Sella jää tänne huomispäiväksi ottamaan nuoret
+vastaan.
+
+— Kiitos, herttainen rouvani, sitä en todellakaan voi — vastasi
+mamselli Borg eteisessä. — Olen luvannut Herbertille olla kotona Korven
+kartanossa huomenna. Hän saa muutamia koulutovereita luokseen joiksikin
+päiviksi, ja viikon kuluttua pitää poika kullan mennä kouluun. Kyllä
+on onni kenraali raukalle, että hän saa Herbertin luokseen. Suuri koti
+tuntuu nyt niin autiolta ja tyhjältä. Hyvästi, pikku Matilda! Jumala
+siunatkoon uuden kotinne! —
+
+Ja niin jäin minä yksin nukkekaappiin — kuten mamselli kutsui sitä.
+
+
+
+PÄIVÄKIRJASTANI.
+
+Uusi jakso elämässäni on alkanut. Minusta tuntuu välistä, kuin en
+löytäisi varmaa jalansijaa maanpäällä. Olen jälleen heitetty uusiin
+oloihin! — Minäkin tunsin sanoin kuvaamatonta onnea, kun näin tänä
+iltana nuoren herrasväkeni kulkevan käsi kädessä toisesta huoneesta
+toiseen ihaillen uutta kotiaan. He kuhersivat kuin pari kyyhkystä,
+aukaisivat kaappien ovet ja aina kuului ihastuksen huudahdus. Hauskinta
+oli nähdä, kun he kurkistivat liinavaatekaappiin, ja tohtori huudahti
+iloisesti: — Mutta, Kate, mitä suloisia silkkipusseja nuo ovat, jotka
+riippuvat pitkissä nauhoissa?
+
+Tohtorin rouva nosti yhden pusseista hänen nenälleen ja vastasi
+leikillisesti — laventelia, herra tohtori, — laventelia, että herrani
+ja mieheni pyyhkeet ja ruokaliinat saisivat suloisen tuoksun. —
+Viimeiseksi tulivat he keittiöön ja pitivät, että siellä oli niin
+kiiltävää ja siistiä.
+
+— Matilda, miten hauskaa tuleekaan olemaan saada yhdessä puuhata
+täällä! — sanoi tohtorin rouva taputtaen minua olalle. Kuinka hauskaa
+olikaan nähdä heidät illallispöydässä, kun tohtorin rouva tarjosi ensi
+kertaa omassa kodissaan teetä miehelleen ja sanoi iloisesti nauraen,
+että hän tunsi itsensä oikein kunnianarvoiseksi. — Niin — nuori
+herrasväkeni säteili onnea ja iloa. Saankohan minäkin kerran istua
+omassa kodissa — Jannen kanssa? Kenties — mutta hyvin kaukaisessa
+tulevaisuudessa. Voi niin kaukaisessa — — —
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuukaudet kuluivat, onnea uhkuvat kuukaudet. Kaikki sunnuntait vietti
+herrasväki kenraalin luona ja minäkin menin sinne aina päivälliselle.
+Ja joka keskiviikko tulivat kenraali ja Herbert herra meille. Silloin
+laitoimme rouva ja minä yhdessä päivällisen. Ne olivat iloisia hetkiä
+keittiössä. Janne tuli aina kenraalin mukana ja tarjoili herrasväelle
+pöydässä, ja kun sitten hän ja minä söimme kahden kesken päivällisemme
+tarjoiluhuoneessa, rakennettiin monta pilvilinnaa. Unohtumattomia,
+muistorikkaita päiviä!
+
+Joulun vietimme Korven kartanossa. Se oli tunnelmarikasta aikaa.
+Väen suureen ruokailuhuoneeseen olimme Polly ja minä koristaneet
+joulukuusen, sinne oli katettu pitkä kahvipöytä ja keskellä pöytää oli
+kauravakka. Molemmin puolin vakkaa oli suuri joululeipä. Vanhan tavan
+mukaan piti hevosten saada joulupäivänaamuna kauroja, mutta leipään ei
+saanut kukaan koskea, sen piti olla pöydällä Nuutinpäivään asti.
+
+K:lo 6 sytytettiin joulukuusi. Palvelusväki, joka oli juuri tullut
+joulusaunasta ja pukeutunut juhlapukuun, istuutui seinänvieripenkeille.
+
+Kun herrasväki vähän senjälkeen tuli sisään, nousivat kaikki ja
+viritettiin jouluvirsi. Senjälkeen puhui eversti niin kauniisti joulun
+merkityksestä, ja sitten alkoi kahvinjuonti. Kun se oli ohi, poistui
+herrasväki, pehtori jakoi väen joululahjat ja sitten huviteltiin
+leikkimällä joululeikkejä.
+
+Ylhäällä suuressa salissa säteili komea joulukuusi, ja herrasväki
+vietti siellä hiljaisen, tunnelmallisen illan.
+
+Jouluaamuna kuultiin jo aikasin kulkusten kilinää. Pitkä rivi rekiä
+seisoi pihalla, ja jo k:lo 1/2 6 ajoimme joulukirkkoon. Janne, Polly
+ja minä ajoimme yhdessä — se oli ihana matka! Kirkkotiellä näkyi joka
+talossa, vieläpä pienimmissä tölleissäkin palava kynttilä akkunassa —
+ja kirkko loisti edessämme kuin valomeri.
+
+Joulunpyhät kuluivat — ja me palasimme kaupunkiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Viikot ja kuukaudet vierivät, ja onni näytti tunkevan juurensa
+yhä syvemmälle nuorten kotiin. Nuori emäntäni auttoi minua usein
+keittiössä, ja kun tohtori tai kenraali kiittivät ruokaamme, oli hän
+säihkyvän iloinen ja tyytyväinen.
+
+Kun tohtori oli työssään, istui rouva ahkerana ompelukoneen ääressä.
+Hän ompeli ja ompeli mitä suurimmalla innolla, ja kun hän iltasin
+istui miehensä huoneessa, virkkasi hän uutterasti. Tohtori kehoitti
+häntä lepäämään. Ei, siitä hän ei tahtonut kuulla puhuttavankaan, eikä
+hänellä ollut halua käydä huvituksissa. Joka päivä oli hän kuitenkin
+ajelemassa kenraalin kanssa. Hän näytti nauttivan täysin siemauksin
+aikaisesta keväästä ja ylisti eloa antavaa aurinkoa. Oi, miten hän sitä
+rakasti! — Ja hän oli tyytyväinen hiljaiseen perhe-elämään, jota he
+viettivät.
+
+Rouva oli niin rakastettava ja suloinen, että oli oikein vaikeata
+irroittaa katseitaan hänestä.
+
+Mutta yht'äkkiä rupesi emäntäni tulemaan kivuloiseksi. Kevätilma uuvutti
+häntä. Yhä harvemmin tuli hän keittiöön ja eräänä päivänä pyysi hän
+ystävällisesti minua huolehtimaan taloudesta. Kyynelsilmin sanoi hän,
+ettei hän jaksa ajatella sitä.
+
+Kotilääkärin, kuulun professorin yksi-istuimiset rattaat pysähtyivät
+joka päivä meidän pääportaittemme eteen. Kun hänen käyntinsä sairaan
+luona kesti kauvemmin kuin tavallista ja hän otaksui että pikku varsa,
+joka oli seurannut mukana, pitkästyisi odotukseen, pyysi hän minua
+käskemään kuskin ajaa kotiin. Välistä saattoi tapahtua, että professori
+pistäysi meille ratsastuspukuun puettuna. Oli aivan ihmeellistä nähdä
+kuinka hänen käyntinsä vaikuttivat rauhoittavasti sairaaseen. — "On
+kuin hän voisi valaa uutta voimaa minuun" — oli rouvan tapana sanoa.
+
+Eräänä päivänä hänen ollessaan erikoisen alakuloinen ja epätoivoinen
+sairautensa päättymisestä, kuulin professorin sanovan luottamusta
+herättävällä äänellä: "Rohkeutta ja luottamusta vaan, rouva, ja Jumala
+tekee loput."
+
+Niin, kyllä hän osoitti emännälleni erityistä huolenpitoa, ja antoi
+minulle tarkkoja määräyksiä hänen ruokajärjestyksestään. Ja kun hän
+arveli oman siivilöimislaitoksensa olevan paremman kuin meidän, pyysi
+hän minua hakemaan joka päivä juomavettä hänen omasta keittiöstään.
+
+Kun tulin sinne eräänä päivänä, niin sain tietää, että professori
+halusi puhua kanssani ja oli pyytänyt, että tulisin odotushuoneeseen.
+Se oli täynnä naisia ja kun ei ollut enää yhtään istuinpaikkaa,
+kantoi sisäkkö minulle tuolin. Yksinkertaisuudessani en saattanut
+ymmärtää miksi kaikki nämä naiset, vanhat ja nuoret, näyttivät niin
+pelästyneiltä — hyvää professoria ei toki tarvinnut peljätä — mutta
+tunnelma tuntui minusta todellakin painostavalta. Oli kuin olisi
+istunut hautajaisissa.
+
+Vastaanottohuoneen ovi aukaistiin. Kynnyksellä seisoi professori
+jäykkänä ja hienona. Hän antoi katseensa kiertää ympäri salin, ja kun
+se kohtasi minut, astui hän muutamia askeleita sisään. Ylhäisesti
+sorahtavalla äänellään ja antaen minulle etusormellaan pienen
+viittauksen sanoi hän: — "Tohtorin rouva Ehreströmin lähetti".
+
+Minä nousin, niiasin ja menin hänen perästään ruokailuhuoneeseen. Kun
+hän oli sulkenut oven jälkeemme, pyysi hän minua katsomaan suurta
+pronssista tehtyä vuohta, joka seisoi jalustalla. "Eikö se ole kaunis?
+Tekisi mieli tarttua sitä turkkiin" — sanoi hän hymyillen omalla
+erikoisella tavallaan. Minusta tuntui aina, kuin olisi hän koettanut
+niellä tai tukahduttaa hyväntahtoiset hymyilynsä. Ja sitten antoi hän
+minulle leipälautasen sanoen:
+
+— Tervehtikää tohtorin rouvaa ja sanokaa, että jos hän pitää
+tästä ohraleivästä, niin voitte saada ainesmääräyksen minun
+taloudenhoitajattareltani. Pyytäkää sisäpalvelijaa eteisessä käärimään
+paperia leivän ympärille. — Hän aukaisi oven ja meni saliin. Minä
+seurasin kantaen lautasta. Päästyään saliin kääntyi hän minuun sanoen:
+
+— Muistakaa, ei koskaan jauhoja lihakastikkeeseen, vain luonnollinen
+mehu, ja viilipiimä tarjotaan tohtorin rouvalle — jälkiruuaksi.
+
+Minä niiasin ja ennenkuin ennätin ulos eteisestä, kuulin hänen sanovan
+jyrkällä äänellään:
+
+— Päänsärky tulee sisään!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pari viikkoa sitten tuli everstin rouva kaupunkiin ja asui meillä.
+Tohtorin rouva tuntui hyvin heikolta, ja hänen miehensä näytti
+huolestuneelta. Samoin kenraali, joka istui päivät päästään luonamme.
+Janne seurasi aina häntä auttaakseen minua tarjoilussa, sillä nyt
+minulla oli todellakin yltäkyllin työtä keittiössä.
+
+Lääkäri tuli yhä ankarammaksi sairaan ruokajärjestyksen suhteen. Jopa
+tuli hän kerran itse keittiöön everstin rouvan kanssa opettaakseen
+minua "sivelemään" kaavittua selkäpaistia ja tullakseen vakuutetuksi,
+että olin paistanut sen hyvin. Sinä päivänä olin juuri leipomassa ja
+olin siis puettu valkeaan leivinpukuuni.
+
+Tarkastettuaan huolellisesti paistinlaittoani, katsoi hän minua
+hetkisen — minä luulin, että minun englantilainen keittiöhilkkani oli
+herättänyt hänen huomiotaan — ja sanoi everstin rouvalle:
+
+— Hän on kalpea, näyttää riutuneelta. Ja kun on aivan välttämätöntä,
+että rouva tyttärenne voi tuntea itsensä täysin levolliseksi, pitää
+meidän katsoa että se, joka hoitaa hänen talouttaan, kestää. — Minä
+kirjoitan teille vahvistavia lääkkeitä — lisäsi hän katsoen minuun.
+
+Ja kun tyhmästi kyllä arvelin, että olin terve, keskeytti hän minut
+lyhyesti, sanoen:
+
+— Olette Pohjanmaalta? — kestävää väkeä. Tästä lähtien tulee teidän
+hakea juomavettä kaksi kertaa päivässä keittiöstäni. Siten joudutte
+enemmän raittiiseen ilmaan.
+
+Ennenkuin he menivät sisään, katsoi hän nopeasti ympärilleen ja sanoi:
+"Rouva, jospa kaikki kaupungin keittiöt olisivat yhtä siistiä kuin
+tämä, olisivat lapsetkin terveempiä".
+
+       *       *       *       *       *
+
+Elämä on usein kuin unelma. Minä en tarvinnut pitkältä kestävyyttä. — —
+Kun linnut rakensivat iloisesti viserrellen pesiään, ja aurinko heitti
+lämpimät säteensä avoimesta akkunasta sisään, ja koko luonto riemuitsi
+ja huokui keväistä onnea — silloin — niin silloin särkyi onni nuorten
+pesässä.
+
+Pienokainen oli saanut heikon hymyilyn kuolevalta, nuorelta äidiltään,
+ja omaiset, jotka seisoivat rakkaansa vuoteen ympärillä, olivat
+kuulleet hänen viimeisen kuiskauksensa:
+
+"Yrjö, Jumala on rakkaus".
+
+Lääketaito oli voimaton, ja sen harjoittajan täytyi taipua korkeamman
+voiman edessä.
+
+
+
+PÄIVÄKIRJASTANI.
+
+Minun piti koota vain valonvälähdyksiä päiväkirjaani, mutta — mistäpä
+löytää ne, kun elämä näyttää tarjoovan enemmän suruja kuin iloja! —
+Olenko se minä, joka kuljetan sairautta ja kuolemaa mukanani, minne
+menen, vai onko Kaikkeuden Isän tarkoitus, että minun tulee oppia
+ottamaan osaa toisten ihmisten suruihin? Niin, nyt vasta tiedän, mitä
+suru on. — "Sillä meillekin löysi viikatemies tien, täällä säälimättä
+niitti hän sarat". Ja miten se koskeneekaan siihen, jota suru on
+lähinnä kohdannut, kun minäkin, vieras ja vain palvelijatar, tunnen sen
+niin raskaana.
+
+Koti tuli vielä tyhjemmäksi, sen jälkeen kuin lapsi ja sen hoitaja
+olivat muuttaneet kenraalin luokse. Äänettömänä ja synkkänä kulki
+nuori isäntäni huoneustossa viettäen usein pitkiä aikoja huoneessa,
+jossa rakastettu lepäsi ruusujen ympäröimänä. Mitä suurimmalla
+kunnioituksella kosketti hän esineitä, jotka olivat olleet hänen. —
+Minusta tuntui kuin pieninkin vainajalle kuulunut esine olisi ollut
+hänelle pyhä. Minä kannoin ruuan sisään, kehoitin häntä syömään, mutta
+hän tuskin maistoi mitään.
+
+Ja sitten tuli aurinkoinen, kaunis kevätpäivä, jolloin Nikolainkirkon
+kellot soivat niin valtavan kaihoisasti — päivä, jolloin laulu soi
+avatun haudan ääressä — ja kaikesta jäi vain muisto. — —
+
+Tohtori ei palannut enää hävitettyyn kotiinsa. Iltapäivällä tuli Janne
+ja täytti hänen matka-arkkunsa. Yöllä matkusti kenraali poikineen
+ulkomaille ja — Janne seurasi mukana.
+
+— Tyhjyys ja kaipaus tuntuivat vielä suuremmilta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Everstin rouva otti pienoisen mukaansa Korven kartanoon ja kehoitti
+minua niin pian kuin mahdollista tulemaan sinne ja lepäämään. Mutta —
+kohtalo oli päättänyt toisin.
+
+Kun mamselli Borg ja minä panimme kokoon isäntäni tavaroita ja purimme
+"nukkekaappia", sain kirjeen professorin rouva Wallenborgilta. Hän
+oli ruvennut kaipaamaan kotia ja he aikoivat palata Helsinkiin parin
+viikon kuluttua tuoden mukanaan ei — pientä Henrietteä, vaan kyllä
+pienen Henrin. Hän pyysi minua, jos mahdollista, täyttämään lupaukseni.
+Ja heti sen jälkeen kun mamselli Borg ja minä olimme lopettaneet
+surullisen työmme, rupesin jälleen sisäköksi professori Wallenborgin
+perheeseen.
+
+
+
+
+JÄLLEEN PROFESSORI WALLENBORGIN PERHEESSÄ.
+
+
+Vuosia on taasen vierinyt, samalla kun minä olen yhä enemmän ja enemmän
+eläytynyt professorin perheessä vallitseviin oloihin.
+
+Kesät olemme viettäneet Niemenkylässä, oikeassa järjestyksen kodissa,
+missä kaikki on pysynyt samassa kunnossa kuin mihin raatimiehen
+rouvavainaja oli jättänyt sen. Mitään ei saanut muuttaa, — professori
+tahtoi niin. Jopa pienten sydämenmuotoisten neulatyynyjenkin piti
+riippua joka huoneen uutimessa. Ja professorin rouva kunnioitti
+kaikessa miehensä toivomuksia.
+
+Pikku Henri, vanhempiensa auringonsäde, kasvoi suuremmaksi ja
+suuremmaksi, ja hänelle tuhlasivat raatimiehen rouvan vanhat uskotut
+palvelijattaret nyt hellyyttään.
+
+Niin Niemenkylässä vietetty aika oli levollinen ja rauhaisa.
+
+Syyskuun lopulla muutimme aina Helsinkiin. Herrasväki asui raatimiehen
+rouvavainajan suuressa kodissa, jonka eräs arkkitehti oli muuttanut
+mukavaksi, uudenaikaiseksi huoneustoksi. Vanha salonki oli kuitenkin
+entisellään aivan kuten vanhan rouvan aikana — professori tahtoi niin,
+varsinkin, kun se oli erinomainen musiikkihuone. Ja tuossa suuressa
+salongissa oli ikäänkuin menneen ajan ylhäisen hienouden tuntua.
+
+Talvisin eli herrasväkeni keskellä soitannollista elämää. He
+kävivät kaikissa suuremmissa konserteissa ja jos tulijoitakin
+huomattavampia taiteilijoita kaupunkiin, niin varmasti käskettiin
+heidät joko aamiaiselle tai päivälliselle. Professori Wallenborgin
+koti oli laajalti tunnettu vierasvaraisuudestaan. Kun brüsseliläis-
+tai pietarilaiskvartetti antoi konserttejaan, oli professori aivan
+haltioissaan, ja kun se sitten soitti hänen kotonaan matineoissa — niin
+silloinpa oli isäntäni vasta oikein omassa olossaan.
+
+Pari kertaa kuukaudessa oli meillä niin sanottuja kvartetti-iltoja,
+jolloin professori itse soitti oikeata stradivariustaan. Talon ystävät
+näyttivät aina iloitsevan, kun heidät kutsuttiin näihin illatsuihin.
+Niin, kyllä oltiin professorin talossa tilaisuudessa sekä kuulemaan
+että nauttimaan laulusta ja soitosta.
+
+Ja Janne? Niin, hän oleskeli enimmäkseen ulkomailla kenraalin ja
+tohtorin kanssa. Milloin sain häneltä kirjeen Algeriasta, milloin
+pyramiideilta ja milloin Norjasta, jossa hän sanoi parhaiten
+viihtyvänsä. Hänen kirjeensä sieltä huokuivat pelkkää ihastusta, hän
+näkyi oikein eläytyvän sikäläiseen matkailijaelämään ja haaveili
+matkailijatulvan käännyttämistä Suomeen. — Tohtori se varmaan oli
+herättänyt hänessä tuon ajatuksen.
+
+Näytti todellakin siltä, kuin olisi Janne heittänyt senaatin
+vahtimestarin toimen mielestään. Mutta mitä tulevaisuuden tuumia
+hänellä nyt oli, en saanut selville.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli tavattoman ikävä ja kolea kevättalvi. Professorin rouva oli
+pidemmän aikaa sairastanut kurkkutulehdusta ja vaikeata leiniä,
+jonkatähden perhelääkäri lopulta kehoitti häntä matkustamaan etelään.
+Professori ei tahtonut, että hän matkustaisi yksin, ja kun hän itse oli
+estetty seuraamasta häntä, päätti rouva ottaa minut mukaansa. — Ja nyt
+tuli kaikki, mitä Polly oli opettanut minulle, tarpeeseen kamarineidin
+tehtävässäni.
+
+Laittauduimme valmiiksi ja matkustimme ensimäisellä laivalla Lübeckiin.
+
+
+
+PÄIVÄKIRJASTANI.
+
+Olen aina toivonut saada tehdä pitkän merimatkan, mutta nyt tiedän
+vasta, mitä merkitsee maata pari päivää liikkumattomana tukahduttavassa
+hytissä meren kovasti aaltoillessa. Jo Helsingin ja Räävelin välillä
+luulin kuolevani, niin kauhean sairas olin. — Professorin rouva raukka,
+hänellä ei ollut silloin mitään hyötyä kamarineidistään.
+
+Laivan tarjoilijattaret ihmettelivät kovin miten reipas emäntäni oli
+merellä ollessamme. Kun muut matkustajat olivat matkalla merikipeitä,
+istui rouvani aina pöydässä kapteenin kanssa. Ja minä, joka en
+saattanut edes kuulla puhuttavankaan ruuasta! No niin — niin pian kuin
+pääsin maihin meni tuo "sairaus" ohi, vaikkakin pääni oli vähän raskas
+rautatiematkalla Berliiniin.
+
+Saksalaisessa pääkaupungissa sain seurata emäntääni suuriin kauppoihin,
+joissa hän teki ostoksia sekä omaa puvustoaan että minun pukujani
+varten. Hän piti hyvin tärkeänä, että olisin yhtä aistikkaasti puettu
+kuin ulkomaalaiset kamarineiditkin.
+
+Hän oli tunnettu hyvästä aististaan. Hänellä oli yksinkertaiset puvut,
+mutta kun hänellä oli kaunis vartalo, näytti hän aina hienolta ja
+ylhäiseltä. "Une dame trés distinguée" [Erittäin hieno nainen.], kuulin
+kerran erään ranskalaisen sanovan hotellissa, kun rouva astui hissistä
+pois.
+
+Rouva ei koskaan ostanut huonoa tavaraa. Hän kertoi, että
+hänen äitinsä, joka oli ollut jotenkin varaton, mutta erittäin
+käytännöllinen, oli opettanut hänelle, että on edullisempaa ostaa
+aina varsinkin arkipuvukseen hyvää kangasta, sillä sen kalleus
+tulee korvatuksi ajan mittaan. Ja siinä hän oli oikeassa, sillä kun
+ajattelee, mitä jo tekopaikka maksaa, niin ei kannata ompeluttaa
+vaatteita huonosta kankaasta. Ei, jos kustantaa itselleen hyvää
+kangasta, niin on pukineesta myös kauvemmin hyötyä.
+
+Niinä päivinä, jotka olimme Berlinissä, teimme vaunuilla ajelumatkan
+Eläintarhaan, jossa kastanjapuut kukkivat. Sitten kävelimme
+Kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa oli erilaisia eläimiä, mutta
+apinat ja virtahepo huvittivat minua eniten. Kyllä silloin sain nähdä
+paljon tuossa suuressa kaupungissa — jopa itse keisarinkin.
+
+Ja sitten matkustimme pikajunalla Sveitsiin.
+
+Kun tulin ensimäisenä aamuna Montreuxin hotellissa professorin rouvan
+huoneeseen, pyysi hän minua vetämään käärekaihtimen ylös ja menemään
+parvekkeelle. Minä tein niin — pysähdyin hämmästyneenä — kyyneleet
+nousivat silmiini — seisoin äänetönnä ihastuksesta — luonto puhui
+harrasta kieltä. Niin, sitä näkyä en koskaan unohda.
+
+Rouva oli pukeutunut kiireimmiten ja astui aamupuvussaan parvekkeelle,
+josta hän löysi minut itkemässä.
+
+— Ymmärrän niin hyvin tunteesi, Matilda, — sanoi hän ystävällisesti. —
+Eikö olekin valtavan kaunista? Aina nuoruudestani asti on tämä ollut
+lempinäköalani. Katso miten taivas on korkea ja kirkas. Tuolla alhaalla
+puutarhassa näet hedelmäpuiden ja magnoliain kukkivan. — Tuolla on
+peilikirkas Genferjärvi — tuolla taas Chillon'in linna — ja toisella
+puolella järveä ranskalainen rannikko omituisesti muodostuneine
+Savoijinalppeineen, joilla nyt näkyy olevan äskensatanutta lunta.
+Tuolla — suoraan edessä päin on viljava Rhônelaakso. — Tuolla kauimpana
+näet pilvenkorkuiset vuoriselänteet ikuisen lumen peittäminä ja
+"Dent du Midi'n" ihanan aamuauringon kultaamana. Voiko nähdä jotain
+kauniimpaa? Täällä tässä suurenmoisessa luonnossa jos missään, tuntee
+Jumalan suuruuden — mutta täällä tuntee myös oman arvottomuutensa.
+
+Miten hyvin rouva ymmärsi, minkä vaikutuksen tämä luonto oli tehnyt
+minuun.
+
+Aika vieri. Päivät kuluivat miellyttävästi minun koettaessani kaikkina
+vapaahetkinä perehtyä ranskankieleen niin paljon kuin mahdollista. Ja
+se kävikin helposti, kun hotellin palvelusväki ja matkustavien naisten
+kamarineidit puhuivat ranskaa.
+
+Kun emäntämme eivät tarvinneet meitä, otimme kamarineidit ja minä
+käsityömme ja istuuduimme puutarhaan, jossa oli varattu erityinen
+paikka matkustavien palvelijoille. Vähitellen voin mennä omin neuvoin
+torille ja ostaa kukkia rouvalleni, jopa tehdä ostoksia puodeissakin.
+
+Kun kuumuus kävi liian painostavaksi, lähtivät matkailijat korkeammalle
+vuoristoon. Hotellit olivat melkein tyhjiä, kun mekin jätimme
+Montreuxin ja matkustimme melkein äkkijyrkkää rataa Glion'iin, joka on
+692 m meren pinnan yläpuolella.
+
+Me asetuimme hienoon Puistohotelliin, jonka vakinaisiin vieraihin
+isäntäväkeni kuului.
+
+Ylimmässä kerroksessa, nim. kolmannessa, sain minä pienen sievän
+huoneen. Näköala akkunastani oli ihastuttavan kaunis. Oikealla näkyivät
+viinivuoret vivahtaen jo vihreään ja kentät, jotka olivat valkeanaan
+narsisseja. Allamme lepäsi Genferjärvi, jolla purjeveneet näyttivät
+pieniltä pisteiltä. Ja ihanaa näköalaa reunustivat suurenmoiset alpit.
+
+Mikä kuitenkin melkein enimmän herätti mielenkiintoani oli nähdä,
+miten suurella huolella kaikki hoidettiin tuossa suuressa hotellissa.
+Professorin rouva, joka oli tuntenut hotellin jo pitemmän aikaa, kysyi
+kerran isännältä, kuinka oli mahdollista, ettei yhtenäkään vuonna
+saattanut koskaan havaita mitään puutteellisuuksia ei ravintolassa,
+salongeissa eikä matkustajahuoneissa. — Siinä lienee joku salaisuus —
+mikään ei ole kulunutta — kaikki on mallikelpoisessa kunnossa.
+
+Hotellin omistaja, hienosti sivistynyt mies, nauroi sydämellisesti
+sanoen:
+
+— Salaisuus ei ole suuri, hyvä rouva. Jos tahdotaan saada aikaan
+jotakin ensiluokkaista, on katsottava, että kaikki — yksinkertaisinkin
+on hyvää lajia — se kannattaa, se kestää kuluttaa. Ja sitten on vain
+pidettävä kaikki kunnossa. Minä kuten muutkin hotellien isännät
+olen kulkenut "asteikon läpi", aloitin urani juoksupoikana suuressa
+hotellissa. Sitten ylenin kengänkiilloittajaksi, harjaajaksi,
+hissipojaksi, rengiksi ja tarjoilijaksi. Keittäjänä en ole koskaan
+ollut, se on puute kasvatuksessani, mutta keittiöpoikana olin
+kyllä jonkun aikaa. Sitenhän on saanut oppia miten kukin tehtävä
+on suoritettava ja tiedän nyt, mitä vaaditaan ja mitä voi vaatia
+palveluskunnaltaan. Oman valvovan silmän pitää ulottua kaikkialle.
+Olkoon että on hyvää apuakin, esim. ylitarjoilijasta, joka valvoo
+ravintolassa ja ruokailuhuoneessa että tarjoilu tapahtuu täsmällisesti
+ja huolehtii, että pöytäkalusto on hyvässä kunnossa. Haljennut
+lautanen tai säröinen lasi eivät kuulu ensiluokkaiseen hoitolaan tai
+ravintolaan. Ja sittenhän minulla on "kotiopettajatar" — tätä nykyä
+eräs neiti aatelisesta kodista — hänen tehtäviinsä kuuluu — paitsi
+liinavaatekaapin hoitamista — myöskin tehdä kiertokäyntinsä vierasten
+huoneissa. Jos hän huomaa lattiassa tai seinissä pienimmänkään tahran
+tai särön, antaa hän heti poistaa sen, jos on jotakin kulunutta tai
+epäkunnossa olevaa, pitää se pikimmiten korjata. Niin, salaisuus ei ole
+suuri — kaikki tulee vain pitää hyvin kunnossa.
+
+Paljon uutta sain täällä sekä nähdä että kuulla, minä vain kuljin
+ja keräsin kokemuksia. Ja monta opettavaista, iloista muistoa jäi
+minulle kaikista hauskoista hetkistä, jotka olin viettänyt niiden
+ulkomaalaisten palvelijoiden parissa, joihin olin tutustunut.
+
+"Oma maa mansikka muu maa mustikka", sanotaan; sekä emäntäni että minä
+aloimme ikävöidä kotiin. Hotellielämä tulee ajan pitkään väsyttäväksi.
+Ikävä kyllä emme vielä saaneet palata Suomeen. Kun rouvan leini tuli
+päivä päivältä pahemmaksi ja professori oli kirjeellisesti saanut siitä
+tiedon, sähköitti hän heti, että perhelääkäri katsoi kylpyparannusta
+Teplitzissä välttämättömäksi, jonka tähden me täytimme matka-arkkumme
+ja lähdimme Böhmiin.
+
+
+
+Rakas äiti!
+
+Unohdin kenties mainita viime kirjeessäni sinulle, ettemme nyt
+asu hotellissa vaan rouvan lääkärin luona, jonka arvonimi on
+"lääkintäneuvos". Rouvallani on kaunis huone parvekkeineen, josta
+on näköala "Kurgarteniin". Siellä soittokunta soittaa kaksi kertaa
+päivässä. Aamukonsertti alkaa aina k:lo 1/2 7 virrellä. Minun
+huoneeni on pihalle päin. Voit uskoa äiti, että on hauskaa saada asua
+yksityisasunnossa. Täällä ei meitä kuten suurissa hotelleissa palvele
+pitkin päivää hännystakkeihin puetut tarjoilijat, se saattoi minut aina
+oikein hämilleen. Kun emme saa täällä kotona muuta kuin aamukahvin,
+pitää meidän aina syödä ateriamme ravintoloissa ja siellä tietysti
+tarjoilijat palvelevat meitä, mutta se on kuitenkin toista. Hauskaa on
+myös saada nähdä, miten eletään ulkomaalaisessa kodissa. Täällä tuntuu
+minusta kaikki olevan asetettu käytännöllisemmin kuin meillä kotona.
+Ajatteles, tohtorilla on seitsemän huoneen ja keittiön huoneusto ja
+vain yksi palvelija; Lischen on hänen nimensä. Paitsi professorin
+rouvaa asuu täällä vielä kaksi muuta kylpyvierasta, eräs englantilainen
+lordi kamaripalvelijoineen ja eräs rouva Amerikasta. Hänelläkin on
+kamarineiti mukanaan.
+
+Minua ihmetyttää todellakin, että Lischen ennättää tehdä kaiken yksin.
+On tosin niin, että eräs poika auttaa häntä joka aamu pari tuntia
+pudistelemaan mattoja ja harjaamaan kenkiä. Ja sitten tulee jokatoinen
+päivä kaksi miestä valkaisemaan portaat ja hallin kivilattian. K:lo
+5 aamulla on Lischen jo ylhäällä ehtiäkseen saada lääkärin kolme
+huonetta siistityiksi kello 1/2 7, jolloin vastaanotto alkaa. Ja kaksi
+kertaa päivässä pitää hänen laittaa kylpyvierasten vuoteet ja siistiä
+heidän huoneensa — sekä ennen että jälkeen kylvyn. Nopsa se tyttö on
+ja aina ystävällinen ja iloinen, ja työnsä suorittaa hän erittäin
+huolellisesti. Mutta kyllä sitten hänen emäntänsä, lääkintäneuvoksetar,
+valvookin ettei missään saa näkyä tomuhiukkasta. Ja voitko ajatella
+äiti, ettei Lischen eikä poika saa ensinkään palkkaa lääkäriltä. Ei, ne
+ovat talon vieraat, jotka, paitse vuokraansa, maksavat myös määrätyn
+maksun viikossa palvelusväelle, ja se maksu on aika suuri. Eikö totta
+— mukava tapa palkata palvelijansa! Niin on tapana tehdä kaikissa
+böhmiläisissä kylpypaikoissa.
+
+Minusta on myöskin hyvin hupaista luoda silmäys ulkomaalaisten
+taloudenhoitoon. Täällä eletään päivä — niin, melkeinpä vain tunti
+kerrallaan. Sain kerran sattumalta nähdä talon ruokasäiliön, ja
+siellä ei todellakaan ollut mitään muita ruokavaroja kuin maitoa ja
+palanen voita. Lischenillä ei ole milloinkaan käsillä mitään syötävää.
+Kaikki on lukon takana, ja lääkärin rouva kulkee koko päivän ympäri
+avainkimppuineen. Hän keittää itse kahvin, valmistaa ruuankin ja
+Lischenille antaa hän kaiken annoksittain.
+
+On vähän vaivaa eikä tarvita mitään taitoa ruuan laittamiseen, kun
+kaikki ostetaan melkein valmiina. Ruokalaji on vain paistettava
+tai keitettävä. Olen välistä saanut seurata lääkärin rouvaa hänen
+mennessään talousostoksille. Ja on ollut hyvin hauskaa ja opettavaista
+nähdä suuria hienoja herkku- ja ruokatavaramyymälöitä marmoripöytineen
+ja siisteine, valkoisiin puettuine myyjineen. Noissa kaupoissa on
+kaikenlaisia ruokatavaroita kauniisti ja maukkaasti järjestettyinä.
+Niistä saa ostaa jopa valmiiksi perattua kalaakin, maustettuja ja
+höystettyjä metsäkauriin ja muita paisteja, puhumattakaan erilaisista
+valmiiksi laitetuista kyljyksistä ja höyhennetyistä, peratuista
+linnuista, kiehautetuista vihanneksista ja erinomaisista liemistä. —
+Kaikki maukasta ja parasta lajia. Ja kukin emäntä ostaa juuri niin
+paljon, kuin hän laskee menevän yhdellä aterialla, ei koskaan enempää.
+
+Ennen kutakin ateriaa juoksee Lischen tyhjiä haarikoita mukanaan
+hotelliin, jossa ne täytetään tynnyreistä kylmällä, kuohuavalla oluella.
+
+Ei tiedätkö äiti, kyllä meillä on paljon hauskemmin siellä kotona.
+Siellä meillä on ruokavaroja ruokasäiliössä, ja emäntä osoittaa
+luottamusta palvelijoitaan kohtaan. Minusta tuntuu, että olisi kovin
+ikävää palvella talossa, jossa jokainen pala annetaan vähissä erin.
+
+Kuulin eräänä päivänä erään rikkaan saksalaisen rouvan kysyvän
+emännältäni, kuinka monta voileipää meillä annetaan palvelijoille
+illalliseksi. Hämmästyneenä sellaisesta kysymyksestä vastasi rouva
+nauraen, ettei meillä lasketa voileipiä, palvelijattarella on ruoka
+hallussaan ja hän saa luonnollisesti syödä, niin paljon kuin haluaa.
+
+— Mitä ihmettä te sanottekaan! — huudahti rikas rouva. — Minä annan
+aina kaksi voileipää tytölleni, mutta kaikki tuttavani arvelevat, että
+siinä on yksi liikaa! Äiti, oletko kuullut sellaista!
+
+Kun kerroin tästä päivällisellä loordin kamaripalvelijalle ja
+amerikkalaiselle kamarineidille, joutuivat he aivan pois suunniltaan.
+Edellinen sanoi: — Sellaista ei tapahtuisi koskaan Englannissa! — Ei
+meilläkään Amerikassa — lisäsi kamarineiti terävästi.
+
+Äiti, tahdotko vielä kuulla, miten ulkomailla pidetään
+yksityisajoneuvot? Useita kertoja päivässä ajaa lääkärimme
+sairaskäynneilleen hienoissa, pienissä umpivaunuissa. Hänen
+nimikirjaimensa ja aateliskruununsa ovat maalatut vaunun oveen. Kun
+olen aina ihaillut hänen kauniita, mustia hevosiaan, pyysin eräänä
+päivänä Lischeniltä luvan saada kurkistaa talliin.
+
+— Talliin! — huudahti hän nauraen ääneensä. — Mitä tallilla tekee, kun
+ei ole hevosia! Ne kuten kuskikin ovat vuokratut. Lääkärillä on vaan
+vaunut ja kuskinpuku.
+
+Voit uskoa että hämmästyin. Mutta kyllä mahtanee tulla paljon
+huokeammaksi näin.
+
+Nyt on rouva niin paljon parempi, että jätämme Teplitzin kahdeksan
+päivän kuluttua ja matkustamme Köpenhaminan kautta suoraan kotiin.
+Miten iloitsenkaan kun saan syyskuun lopussa kahden viikon loman ja
+saan viettää sen luonasi. Silloin kerron kaikenlaista käynneistämme
+munkki- ja nunnaluostareissa. Niin paljon ihmeellistä olen nähnyt ja
+kuullut tällä matkalla.
+
+Sain eilen kirjeen Jannelta. Kenraali, tohtori ja hän ovat nyt
+paluumatkalla Huippuvuorilta.
+
+
+
+PÄIVÄKIRJASTANI.
+
+"Polaris" laivalla.
+
+Jos emäntäni tuli iloiseksi kohdatessaan Berlinissä miehensä joka
+oli tullut ottamaan hänet vastaan, en minä ollut sitä vähemmän, kun
+näin odottamatta Jannen Köpenhaminassa Polaris laivalla. Ajatteles
+ettei hän ollut kirjoittanut minulle, että kenraali matkustaisi samaa
+tietä kuin mekin. Mutta kun nyt olin kuullut Jannen tulevaisuuden
+suunnitelmat, ymmärsin niin hyvin, miksi hän tahtoi valmistaa minulle
+tämän yllätyksen. Laivamatka Köpenhaminasta Helsinkiin on aina jäävä
+rakkaimmaksi muistoksi pitkältä ulkomaamatkaltani.
+
+Kun lähdimme ulkomaille, oli kova myrsky, nyt sitä vastoin lepää meri
+peilityynenä, ja on mitä kaunein ilma. Olen vakuutettu, että se on hyvä
+enne Jannen ja minun onnelle. Näinä ihanina kuutamoiltoina olemme me
+puhelleet kannella tulevaisuudestamme. Janne on kertonut minulle, miten
+odottamatta hänen kaikki suunnitelmansa ovat muuttuneet, kertonut,
+miten hyvin meidän elämämme tulee pian järjestetyksi, hänen hyvän
+isäntänsä ystävällisen huolenpidon kautta. Ja jos kaikki käy, kuten on
+laskettu, istumme me vuoden kuluttua onnellisina omassa kodissamme.
+
+Asia on nimittäin niin, että kun Janne jonkun aikaa sitten pyysi
+kenraalin suositusta erääseen vahtimestarintoimeen, joka oli auki, ei
+kenraali ollut tahtonut kuulla puhuttavankaan siitä. Hän ei tahtonut
+erota Jannesta, johon oli jo niin tottunut. Mutta kun hän hyvin
+ymmärsi, että Janne haluaisi mennä naimisiin ja perustaa oman kodin,
+oli kenraali tehnyt erään ehdotuksen, koska hän samalla toivoi, että
+hän siten saisi Jannen mukaansa vielä eräälle ulkomaamatkalle. — No
+niin, hän oli kertonut, että tohtori aikoi ostaa pienen maatilan,
+jonne hän voisi välistä vetäytyä syrjään saadakseen kokonaan antautua
+tieteellisiin töihinsä. Hän tarvitsisi jonkun, joka hoitaisi tilaa —
+ja se tehtävä pitäisi Jannen ottaa. Ja kun tohtori tarvitsi myöskin
+henkilön, joka huolehtisi hänen kodistaan maalla, arveli kenraali, että
+minun sopisi tehdä se.
+
+Kun tohtori kuuli isänsä ehdotuksen, tuli hän iloiseksi ja lupasi
+Jannelle järjestävänsä meille hyvin. Me saisimme hauskan asunnon, kaksi
+huonetta ja keittiön ja palkkaehdot olivat erinomaiset.
+
+Janne ei ollut epäröinyt, varsinkin kun hän tiesi, kuinka mielelläni
+minä halusin asua maalla vaan suostui ilomielin tarjoukseen.
+
+Nyt on tohtori jo ostanut maatilan. Hänellä oli onni saada juuri se
+paikka Hämeestä, johon hän eräällä matkallaan oli erityisesti kiintynyt
+ja jota hän oli toivonut omakseen. Janne, joka myös oli ollut mukana
+matkalla, on nähnyt paikan ja sanoo, että se on ihastuttavan kaunis
+ja sijaitsee Kukkianjärven rannalla Hauhon ja Luopioisten pitäjien
+rajalla. Järvessä on tarinan mukaan yhtä monta saarta kuin vuodessa on
+päiviä.
+
+Janne kertoi vielä, että kun tohtori tulee omistamaan muutamia näistä
+saarista, on hänellä aikomus perustaa jollekin niistä matkailijakoti.
+Hän uneksii matkailuliikenteen edistämisestä Suomessa.
+
+Niin pian kun tohtori saa pienen talonsa haltuunsa, rakennuttaa hän
+huvilan itselleen ja asunnon meille. Tärkeän näköisenä näytti Janne
+sen talon piirustukset, jossa me tulemme asumaan. Ajatteles, hän oli
+saanut itse tehdä ne. "Talo tulee rakennettavaksi suomalaisnorjalaiseen
+kuosiin" — laski hän leikkiä.
+
+Ei taida usein elämässä saada kirjoittaa sellaisista onnen
+välähdyksistä kuin nämä. Älköön vain tulko mitään esteitä meidän
+valoisten tulevaisuussuunnitelmiemme toteutumisen tielle!
+
+
+
+Rakas, kulta äiti!
+
+Älä ollenkaan kiiruhda kutomaan vihkimattoa tai ompelemaan
+reikäompeluhursteja — meidän häämme ovat lykätyt epämääräiseen
+tulevaisuuteen. Tuleneeko niistä koskaan mitään?
+
+Äiti, en koskaan enää rakenna pilvilinnoja, tuntuu katkeralta, niin
+sanomattoman katkeralta, kun ne luhistuvat. Mutta on väärin, että
+valitan, on itsekästä ajatella nyt itseään. Minun tulee ennemminkin
+valittaa niitä surullisia tapahtumia, jotka ovat olleet syynä suuriin
+muutoksiin, joita on sattunut, ja ajatella niitä, joita onnettomuus on
+lähinnä kohdannut. — — Isku tuli odottamatta, tuli juuri silloin, kun
+kaikki näytti valoisalta ja toivorikkaalta.
+
+"Muistolassa", tohtorin tilalla Hämeessä, oli kaikki melkein valmista.
+Huvila oli rakennettu ja talo, jossa Jannen ja minun piti asua, oli
+jo katon alla, kun kuolema tempaisi äkkiä tohtorin tapaturman kautta
+ratsastusmatkalla. Äiti, et saata kuvailla mielessäsi omaisten surua.
+— Haudalla oli oikein sydäntä särkevää nähdä kenraalia. Hän oli aivan
+menehtynyt ja murtunut.
+
+Lähetän sinulle muutamia sanomalehtileikkeleitä, niin saat lukea
+muistosanat rakkaasta, kaivatusta tohtoristamme. Niistä voit nähdä,
+miten yleisesti valitetaan hänen kuolemaansa ja kuinka sanotaan
+ettei maallamme olisi varaa kadottaa sellaisia poikia. Niin, tohtori
+Ehreström oli todella harvinaisen hyvä ja jalo mies.
+
+Vähän hautajaisten jälkeen sai kenraali lievän halvauskohtauksen.
+Voit sentähden ymmärtää, rakas äiti, että näissä surullisissa oloissa
+ei luonnollisesti voi tulla kysymykseenkään, että Janne jättäisi
+isäntänsä. Nyt jos koskaan tarvitsee kenraali häntä. Me olemme nuoria,
+meillä on tulevaisuus edessämme ja voimme odottaa.
+
+Lääkäri toivoo, että kenraali, niin pian kuin hän tulee terveemmäksi,
+matkustaa ulkomaille pidemmäksi aikaa. Hänen veljenpoikansa, herra
+Herbert, joka nyt on lääketieteen kandidaatti, seuraa hänen mukanaan
+tuolle matkalle ja Janne.
+
+Minun herrasväkeni aikoo myöskin viettää ensi talven etelässä, ja he
+ottavat pikku Henrin ja minut mukaansa. Professori on luvannut hyvälle
+ystävälleen kenraalille oleskella ainakin jonkun aikaa samassa paikassa
+kuin hänkin.
+
+
+
+
+OMASSA KODISSA.
+
+
+PÄIVÄKIRJANI VIIMEISET LEHDET.
+
+Vuosia on vierinyt siitä kun viimeksi kirjoitin päiväkirjaani. Nyt kun
+mieheni — olen näet naimisissa — on matkustanut Hämeenlinnaan pariksi
+päiväksi, tahdon lyhentää aikaa panemalla muistiin muutamia muistoja
+viimeksi kuluneilta vuosilta. Paljon on tapahtunut ja suuria muutoksia
+on tullut elämään, ilo ja suru ovat vaihdelleet näinä vuosina. Mistä
+alottaisin? — Valonvälähdyksiähän minä etupäässä kokoilin kirjaani.
+Siis tahdon alkaa kertomalla siitä suuresta "valonvälkähdyksestä", että
+Janne, minun mieheni, on nyt Muistolan pienen talon omistaja Hämeessä.
+Sen hän sai perinnöksi hyvältä isännältään kenraali Ehreströmiltä, joka
+kuoli vuosi sitten. Hän sai tilan kaikkine irtaimistoineen — sellaisena
+kuin se oli. Tämän kalliin lahjan sai Janne muistoksi monivuotisesta,
+uskollisesta palveluksesta sekä tunnustukseksi siitä hoidosta ja
+huolenpidosta, jota hän oli osoittanut isäntänsä pitkällisen sairauden
+aikana. Kenraali oli testamentannut Jannelle vielä rahasummankin ja
+määrännyt, että matkailijakoti, joka tohtori Ehreströmillä oli ollut
+aikomus perustaa eräälle saarista, rakennettaisiin ensi tilassa
+piirustusten mukaan, jotka jo oli tehty, ja Jannen kuoleman jälkeen
+siirtyisi koti Suomen Matkailijayhdistykselle.
+
+Emme voi kyllin siunata lämminsydämisen kenraalin muistoa.
+
+Kaikki tuntuu minusta kuin unelta. En voi käsittää, että juuri minä
+olen emäntänä tässä ihanassa paikassa, tässä haukassa kodissa, jonka
+rakastavat kädet ovat meille rakentaneet.
+
+Suuren osan elämästäni oli minulla hyvä koti professori Wallenborgin
+perheessä. Vuosi vuodelta kiinnyin yhä enemmän hyvään herrasväkeeni.
+Oli kuin olisin lopulta kasvanut kokonaan kiinni perheeseen. Kuinka
+hyvä ja antelias onkaan herrasväki ollut minua kohtaan! En ollenkaan
+ansainnut runsaita myötäjäisiä, jotka sain naimisiin mennessäni
+rakkaalta isäntäväeltäni. En saata koskaan olla kyllin kiitollinen
+heille hyvyydestä, jota ovat osoittaneet minulle.
+
+Kaikkialla kodissamme näemme rakkaita muistoja pitkältä
+palvelusajaltamme. Joka esine, jonka omistamme, kertoo oman tarinansa.
+Arkihuoneemme seinällä on taulu, jonka puitteiden sisään olemme
+koonneet kuvat niistä perheistä, joissa olemme palvelleet. Se taulu voi
+kertoa monta elämäntarinaa. Ja kun Könnikello lyö, näen lapsuuskodin
+elävästi edessäni.
+
+Jonkun aikaa sen jälkeen, kun olimme saaneet kotimme järjestykseen,
+saimme rakkaita vieraita, mamselli Borgin ja herra Herbertin. He olivat
+tulleet autolla suoraan Korven kartanosta. Sinä aikana, jolloin he
+olivat vierainamme, vietettiin harjannostajaisjuhlaa saarella, jossa
+matkailijakoti nyt kohoaa.
+
+Oli ihana kesäkuun päivä. Järvi lepäsi peilityynenä ja aaltomaisesti
+kumpuiset, metsäpeitteiset saaret kuvastuivat veteen. Mamselli Borg oli
+aivan hurmaantunut tästä ihanasta taulusta.
+
+— Juhlallisin oli hetki, jolloin moottoriveneemme laski
+"Tohtorinsaareen" ja nostettiin lippu, jossa oli sanat "Muistolan
+matkailijakoti".
+
+Työväki ja kutsuvieraat huusivat eläköötä ja paljastetuin päin
+laulettiin "Maamme".
+
+Jannen lausuttua muutamia lämpimiä kiitossanoja kenraalin ja tohtori
+Ehreströmin muistolle, astui Herbert herra esille ja lausui ilonsa
+siitä, että hänen serkkuvainajansa suunnitelma oli nyt toteutunut. Ja
+hän pyysi jättää pieneksi avustukseksi kodille autonsa matkailijain
+vastaiseksi mukavuudeksi.
+
+Parin viikon kuluttua aikoi hän palata takaisin muutamien
+englantilaisten sukulaistensa kanssa. Hän kertoi, että eräs heistä,
+vanhahko rouva, oli ollut muutamia vuosia sitten erittäin ihastunut
+Kukkianjärven kauneuteen. Hän se oli kehoittanut tohtori Ehreströmiä
+rakentamaan sinne matkailijakodin. Hän oli käynyt useita kertoja
+maassamme ja ihaili suomalaista luontoa ja viihtyi täällä hyvin.
+Mutta hän oli tuntenut silmitöntä kauhua epäsiistejä majataloja ja
+meidän korkeita, epämukavia, kaksipyöräisiä ajopelejämme kohtaan.
+Hänellä oli tapana kertoa pitkiä juttuja ihmeellisistä uhkarohkeista
+retkistään Suomessa. Nyt hän oli vanha mutta tahtoi vielä kerran nähdä
+maamme ja näyttää sen lapsilleen. Herbert herra toivoi ettei hänen
+enää tarvitseisi valittaa meidän kulkuneuvoistamme ja yömajoistamme.
+Matkailijayhdistys oli jo avannut useita täysihoitoloita maassa, ja
+tälle seudulle oli Janne hankkinut nelipyöräiset ajopelit. Ainakin
+Hämeessä saattoi rouva nyt kuten Norjassa, vuokrata itselleen hevoset,
+vaunut ja kuskin useiden päivien matkaa varten. — — —
+
+Huutamalla "eläköön" matkailijakodin tulevaisuudelle lopetettiin
+vaatimaton juhlamme nautittuamme virvokkeita kodin suurilla
+parvekkeilla. Senjälkeen poistui seudun väki venheissään.
+
+Mamselli Borgilta sain monta hyvää neuvoa hänen auttaessaan
+minua kalustamaan uutta matkailijakotia. Sekä ruokailuhuone että
+suuri arkihuone avonaisina takkoineen ovat suomalaista rahvaan
+kuosia. Vierashuoneet, vaikka yksinkertaiset, näyttävät kuitenkin
+miellyttäviltä. Ja mamselli Borgin mielestä teki koti kokonaisuudessaan
+kodikkaan vaikutuksen.
+
+Minua ilahdutti suuresti, että hänkin oli huvitettu minun "pienestä
+kaartistani", kuten kutsun kuutta nuorta tyttöä, jotka olen ottanut
+kotiini. Tahdon koettaa kasvattaa heidät kunnon palvelijattariksi.
+
+Antaa niiden ensin käydä "asteikon läpi" ennenkuin Matilda lähettää
+heidät maailmalle ottamaan paikkoja — sanoi mamselli huvitettuna.
+
+Niin, sellaisessa viinitarhassa tahdon minä työskennellä vaikkapa
+vaatimattomastikin. Koetan täällä sovelluttaa käytännössä niitä
+kokemuksia, mitä olen koonnut pitkän ajan kuluessa — elämän koulussa.
+Saamme sitten nähdä onnistunko!
+
+Ennenkuin mamselli matkusti, antoi hän minulle paperin; johon hän oli
+merkinnyt muutamia hyväätarkoittavia neuvoja nuorille tytöille, jotka
+aikovat etsiä leipäänsä maailmalla vieraissa oloissa. Nämä "neuvot"
+olen antanut painaa ja ripustanut nuorten holhokkieni huoneisiin.
+
+Ne kuuluvat:
+
+  "Mamselli Borg sanoo":
+
+  1. Lähtekää kodistanne avoimin silmin ja ottakaa aina
+  kiitollisuudella vastaan kaikki hyvät opetukset.
+
+  2. Käsittäkää elämä kouluksi useine luokkineen, joissa pitää kaikki
+  oppia.
+
+  3. Ottakaa ensin yksinkertainen, vaatimaton paikka.
+
+  4. Rakastakaa siisteyttä ja järjestystä.
+
+  5. Koettakaa aina olla iloisia ja ystävällisiä. Äreä käytös ja jurot
+  kasvot eivät miellytä ketään.
+
+  6. Sopeutukaa tarkoin emäntänne toivomuksiin hänen talossaan.
+  Jokaisella kodilla on omat vaatimuksensa ja erilaiset tapansa.
+
+  7. Älkää koskaan olko silmänpalvelijoita!
+
+  8. Varokaa huolellisesti talonväkenne omaisuutta ja huolehtikaa
+  siitä, kuin olisi se teidän omaanne.
+
+  9. Jos olette rikkoneet jotakin tai tehneet jonkin vahingon sanokaa
+  siitä heti emännällenne, siten vältetään moni ikävyys, sillä
+  rehellisyydellä ja totuutta rakastamalla pääsee pisimmälle elämässä.
+
+  10. Koettakaa aina parastanne, joskin monasti tuntuu vaikealta.
+
+  Kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta!
+
+Kaikki ympärilläni huokuu pelkkää onnea ja iloa. Mutta iloon sekottuu
+kaihoa ajatellessani suurta tappiota, jonka olemme viimeksi kuluneina
+vuosina kärsineet. Sanon me, sillä Janne jakaa tämän suruni ja kaipuuni.
+
+En koskaan tule varmaankaan unohtamaan sitä päivää professorin rouvan
+ja minun ulkomaamatkallani, jolloin sain tiedon äitini kuolemasta. —
+Niin, äiti on poissa!
+
+Me olimme aurinkoisessa Pallanzassa. Emäntäni oli sairaana, niin
+sairaana, etten uskaltanut edes ilmoittaa hänelle suruani. Janne oli
+kenraalin kanssa Egyptissä. — En ole koskaan ennen tuntenut itseäni
+niin yksinäiseksi ja hyljätyksi. Minusta tuntui kuin olisi aurinko
+menettänyt loisteensa, kuin paradiisillinen luonto ympärilläni olisi
+kadottanut kauneutensa. Nyt oli minut kohdannut ensimäinen, todellinen
+suru elämässäni. Voi, miten kärsin! Suuren hotellin kirkossa pidetyn
+aamujumalanpalveluksen jälkeen pyysin puhutella englantilaista
+pastoria. Hän oli niin ymmärtävä, niin osaaottava ja lohdutti minua.
+Hän sanoi muun muassa, että Jumala aina tietää, mitä hän tekee ja
+arveli, että äiti tarvitsi lepoa pitkän päivä työnsä jälkeen. Pastorin
+kotona sain sitten itkeä kyllikseni. — —
+
+Anna-Liisan kirje minulle huokui todellista kaipausta rakkaan vainajan
+poismenon johdosta. Anna-Liisa oli niin monena vuotena hellinyt äitiä
+tyttären rakkaudella. — Niin, äidin muisto ei voi koskaan haihtua. Se
+on valonsäde, jonka olen aina säilyttävä kiitollisessa mielessäni.
+Tähän valonpilkkeeseen lopetan päiväkirjani.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olimme juuri muuttaneet uuteen kotiimme, kun saimme ikävän tiedon, että
+äidin tupa Pohjanmaalla oli palanut. Piipusta oli pudonnut säkeniä ja
+sytyttänyt vuodevaatteet, jotka olivat ulkona tuulettumassa. Vallitsi
+veden puute, ja Anna-Liisa oli yksin kotona. Kaikeksi onneksi oli äidin
+tavarat jo lähetetty meille. Tuntui kovin haikealta ajatella rakasta
+kotia tuhkakasana.
+
+Anna-Liisa on nyt luonamme. Hän on minun oikea käteni. Kun minä olen
+kiinni matkailijakodin taloudessa, hoitaa hän taloa.
+
+Purkaessani äidin tavaroita löysin ne kirjeet, jotka olen tässä
+esittänyt. Kirjeet oli kääritty huolellisesti äidin parhaaseen
+silkkihuiviin.
+
+Rauha rakkaan vanhuksen muistolle!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jannella, joka on sekä isäntä, auton kuljettaja että opas, on yllin
+kyllin tehtävää. Melkein joka päivä ajaa hän autolla suomalaiseen
+kansallispukuun puetun pojan kanssa ottamaan vastaan uusia vieraita.
+
+Matkailijakodissa on elämää ja liikettä. Siellä puhutaan monta
+kieltä. Kun vieraat tulevat aamuisin huoneistaan, katsovat he aina
+tuuliharppuun, jonka olin tuonut ulkomailta. Kun se on samalla
+tuuliviiri, tahtovat kaikki nähdä, mikä tuuli käy voidakseen sen mukaan
+päättää päivän huvimatkat.
+
+Soutuveneitä risteilee pitkin päivää saarten ympärillä, ja
+moottorivenhe kulkee edestakaisin talon ja matkailijakodin välillä.
+
+Muiden vieraiden joukossa oli meillä ollut ilo nähdä entiset
+isäntäväkeni eversti Ehreströmin ja professori Wallenborgin perheet
+luonamme. Ja kaikki ovat yhtä ihastuneita kauniiseen luontoon
+Kukkianjärven rannalla.
+
+Englantilaiset ovat väsymättömiä onkiessaan. On oikein hauskaa nähdä
+heidän seisovan rannalla niin juhlallisina — polttaen piippunysäänsä ja
+vetäen toisen kalan toisensa jälkeen. Kun he sitten päivällisen jälkeen
+klo 8 ovat pukeutuneet kiiltonahkakenkiinsä ja mustiin pukuihinsa ja
+istuvat takkatulen ääressä lukien lehtiään, näyttää se niin kodikkaalta.
+
+Meistä tuntuu, kuin meidän vieraamme viihtyisivät hyvin tässä
+yksinkertaisessa maalaiselämässä.
+
+Aamusta iltaan työskentelen minä innolla ja halulla matkailijakodissa.
+Kun aurinko laskee metsänreunaan, ja minä istun venheessä Jannen
+soutaessa minut kotiin, tunnen olevani sanomattoman onnellinen.
+Ajattelen monia asioita, muistelen niitä lukuisia henkilöitä, jotka
+olen oppinut tuntemaan ja erilaisia olosuhteita, joissa olen elänyt —
+— ajattelen lämpimästi niitä, jotka ovat asettaneet kaiken niin hyvin
+meille. Minä ristin käteni ja kohotan sydämeni syvyydestä kiitollisen
+huokauksen Jumalalle, joka on johtanut kaiken niin hyvin.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79281 ***