diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 13 | ||||
| -rw-r--r-- | 79042-0.txt | 15955 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 1 |
4 files changed, 15980 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..9f57f44 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,13 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text +*.htm text +*.html text +*.png binary +*.jpg binary +*.svg text +*.pdf binary +*.bmp binary +*.zip binary +*.midi binary +*.mp3 binary diff --git a/79042-0.txt b/79042-0.txt new file mode 100644 index 0000000..ce9302d --- /dev/null +++ b/79042-0.txt @@ -0,0 +1,15955 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79042 *** +language: Finnish + + + + +OLIVER TWIST + +Kirj. + +Charles Dickens + + +Suomennos + + + + + +Helsingissä, +Kustannustoimisto Union, +1927-1928. + + + + +ENSIMMÄINEN LUKU. + +Kertoo paikasta, jossa Oliver Twist syntyi, sekä hänen syntymästään. + + +Eräässä kaupungissa, jonka nimeä useista syistä ei liene viisasta +mainita ja jolle en halua antaa mitään tekaistua nimeä, on muitten +julkisten rakennusten ohella muuan, mikä on yhteinen sekä suurille että +pienille kaupungeille, nimittäin köyhäintalo. Tässä köyhäintalossa +syntyi eräänä päivänä, jota en tahdo ilmoittaa, koska sillä seikalla +ei voi olla vähintäkään merkitystä lukijalle, ei ainakaan asian +nykyisillään ollessa, se ihmislapsi, jonka nimi tavataan tämän +luvun otsikossa. Vielä kauan senkin jälkeen kuin köyhäinlääkäri +oli opastanut hänet tähän surulliseen ja ahtaaseen maailmaan, oli +pelättävissä, ettei hän eläisi kyllin kauan ehtiäkseen yleensä +saada nimeä, missä tapauksessa on hyvin luultavaa, ettei näitä +muistiinpanoja olisi ilmestynyt ensinkään, tai jos kuitenkin niin +olisi käynyt, olisi niillä, koska ne olisivat hyvin mahtuneet parille +vaivaiselle lehdelle, ollut se verraton ansio, että niitä olisi +voitu pitää keskitetyimpänä ja totuudenmukaisimpana elämäkertana, +mikä koskaan on nähnyt päivänvalon jonkun maan kirjallisuudessa. +Vaikkakaan en tahdo väittää, että olisi onnellisinta ja kadehdittavinta +olla syntynyt köyhäintalossa, on minun kuitenkin myönnettävä, että +tässä erikoistapauksessa se oli parasta, mitä Oliver Twistille +todennäköisesti saattoi tapahtua. Tosiasia on, että oli äärettömän +vaikeata saada Oliveria hyväksymään hengittämistä — tätä arveluttavaa +urheilua, jonka tottumus kuitenkin on tehnyt siedettävän olemassaolon +ehdottomaksi edellytykseksi — ja hän makasi hetkisen henkeään haukkoen +pienellä patjallaan ja häilyi jokseenkin epävarmasti tämän ja toisen +maailman välillä, ylipainon langetessa selvästi viimemainitun eduksi. +Jos Oliverin ympärillä olisi tänä lyhyenä hetkenä ollut turhantarkkoja +isoäitejä, huolestuneita tätejä, kokeneita lapsenhoitajia ja oppineita +tohtoreita, olisi hän varmasti kuollut siihen paikkaan. Mutta +nyt, jolloin lähettyvillä ei ollut ketään muita kuin vanha, köyhä +eukko, jonka mielen tavattoman suuri kaljamäärä oli sumentanut, ja +köyhäinlääkäri, joka suoritti tämänkaltaisia tehtäviä sopimuksesta, +taistelivat Oliver ja luonto taistelun kahden kesken. Loppujen lopuksi +kävi niin, että Oliver jonkun aikaa läähätettyään hengitti, aivasti +ja ryhtyi ilmoittamaan köyhäintalon asukkaille, että kunta oli nyt +saanut uuden taakan kannettavakseen kaikkien muiden lisäksi, tehden sen +siten, että rupesi kirkumaan, niin äänekkäästi kuin saattaa odottaakin +poikalapselta, joka ei ole omannut tätä erinomaisen hyödyllistä +ominaisuutta, ääntä, paljoakaan kauemmin kuin neljänneksen yli kolme +minuuttia. + +Kun Oliver antoi tämän ensimmäisen todisteen keuhkojensa vapaasta ja +oikeutetusta toiminnasta, liikahti rautasängyn yli huolimattomasti +heitetty tilkkupeite. Nuoret, kalpeat naisenkasvot kohosivat väsyneesti +pielukselta ja heikko ääni änkytti tuskin kuuluvasti: — Antakaa minun +nähdä lapsi ja sitten kuolla! + +Lääkäri oli istunut kaminaan päin kääntyneenä ja vuoroin lämmittänyt +käsiään, vuoroin hieronut niitä vastakkain, mutta nuoren naisen +puhuessa hän nousi ja sanoi lähestyessään vuoteen pääpuolta +ystävällisemmin kuin häneltä olisi odottanut: + +— Teidän ei pidä vielä puhua kuolemasta! + +— Jumala siunatkoon sitä lapsi parkaa! huudahti hoitajatar +piilottaen nopeasti vihreän pullon, jonka sisältöä hän oli ilmeisellä +mielihyvällä maistellut eräässä nurkassa. — Kun hän on kerran elänyt +yhtä kauan kuin minä ja saanut kolmetoista lasta, jotka ovat kaikki +kuolleet lukuunottamatta niitä kahta, jotka minulla on mukanani +täällä köyhäintalossa, tulee hänellä olemaan enemmän järkeä kuin nyt +noin sanoessaan! Ajatelkaa, mitä merkitsee olla äiti, lapsi kulta, +ajatelkaapa sitä! + +Tällä lohdullisella äidin toiveitten tulevaisuudenkuvalla ei nähtävästi +ollut tarkoitettua vaikutusta. Sairas pudisti päätään ja ojensi +kätensä ottaakseen lapsen. Lääkäri pani sen hänen syliinsä. Hän painoi +intohimoisesti kylmät kalpeat huulensa sen otsaan, siveli käsillään sen +kasvoja, vavahti, kaatui taaksepäin ja — kuoli. He hieroivat hänen +rintaansa, käsiään ja ohimoitaan, mutta veri oli jähmettynyt ainiaaksi. +He puhuivat toivosta ja lohdutuksesta, mutta hän oli jo aikoja sitten +unohtanut, mitä ne olivat. + +— Se on nyt lopussa, rouva Thingummy, sanoi lääkäri viimein. + +— Voi sitä poloista, niinpä on! sanoi sairaanhoitajatar ottaessaan +vihreän pullon korkin, mikä oli pudonnut pielukselle, kun hän kumartui +katsomaan lasta. — Se poloinen! + +— Teidän ei tarvitse lähettää hakemaan minua, jos lapsi rupee +itkemään, sanoi lääkäri vetäessään miettiväisenä hansikkaita sormiinsa. +— Se tulee luultavasti olemaan levoton. Antakaa sille silloin vain +hiukan kaurakeittoa. Hän pani hatun päähänsä ja lisäsi pysähtyen ovelle +mennessään vuoteen luo: + +— Hän oli hyvännäköinen. Mistä hän tuli? + +— Hän tuli tänne eilen illalla toimitsijan käskystä, ja hän oli +kulkenut aika matkan, sillä hänen kenkänsä olivat hyvin pahoin +kuluneet, mutta mistä hän tuli ja mihin aikoi, sitä ei tiedä kukaan. + +Lääkäri kumartui kuolleen yli ja tarttui hänen vasempaan käteensä. — +Se on se vanha juttu, sanoi hän päätään pudistellen, hänellä ei ole +vihkisormusta. No, hyvää yötä! + +Hän meni syömään päivällistään, ja kun hoitajatar oli vielä kerran +kääntynyt vihreän pullon puoleen, niin hän istuutui matalalle +jakkaralle kaminan eteen ja alkoi pukea lasta. + +Ja minkä mainion esimerkin vaatteitten merkityksestä nuori Oliver +Twist tarjosikaan! Siinä peitteessä, mikä tähän asti oli muodostanut +hänen ainoan vaatetuksensa, olisi hän voinut yhtä hyvin olla jonkun +aatelismiehen kuin kerjäläisenkin lapsi. Kopeimmankin muukalaisen olisi +ollut mahdotonta ratkaista, mihin yhteiskuntaluokkaan hän kuului. Mutta +nyt kun hän oli kapaloitu vanhoihin karttuuniriepuihin, jotka jo olivat +palveluksessaan kellastuneet, oli hän yht'äkkiä numeroitu ja merkitty +ja astui sille paikalle, mikä hänelle oli määrätty: köyhäintalolapsi +— orpo olento köyhäintalosta — kurja, puoliksi nälkiintynyt raukka +— jota tyrkittäisiin ja lennätettäisiin maailman läpi, kaikkien +halveksimana, mutta ei kenenkään säälimänä. + +Oliver parkui täyttä kurkkua. Jos hän olisi ymmärtänyt, että hän oli +orpo lapsi, joka oli jätetty köyhäinhoitolautakunnan ja sen toimitsijan +säälin ja armeliaisuuden varaan, olisi hän parkunut ehkä vieläkin +pahemmin. + + + + +TOINEN LUKU. + +Oliver Twistin kasvusta, kasvatuksesta ja ruuasta. + + +Lähinnä seuraavien kahdeksan, kymmenen kuukauden aikana Oliver +joutui järjestelmällisesti harjoitetun petoksen uhriksi — häntä +ruokittiin pullon avulla. Köyhäintalon viranomaiset tekivät orvon +pienokaisen puutteenalaisesta ja hyljätystä asemasta asianmukaisen +ilmoituksen seurakunnan viranomaisille. Seurakunnan viranomaiset +kyselivät arvokkaasti köyhäintalon viranomaisilta, eikö "talossa" ollut +sattumalta ketään naista, joka kykenisi antamaan Oliver Twistille sitä +hoitoa ja ravintoa, jonka tarpeessa hän oli. Köyhäintalon viranomaiset +vastasivat hyvin sävyisästi ei, jolloin seurakuntaviranomaiset +selittivät jalomielisesti ja ihmisrakkauden valtaamina, että hänestä +pidettäisiin huolta tai toisin sanoen hänet lähetettäisiin erääseen +mailin päässä kaupungista sijaitsevaan köyhäintalon haaraosastoon, +jossa kaksi- tai kolmekymmentä muuta nuorta köyhäinlain rikkojaa +temmelsi päivät pitkät lattialla vailla liikojen vaatteitten ja ylen +runsaan aterian aiheuttamaa kiusaa, jolloin heitä piti äidillisesti +silmällä eräs vanhanpuoleinen rouvashenkilö, jolle maksettiin +rangaistavien puolesta seitsemän ja puoli pennyä viikossa kutakin +pientä päätä kohti. Seitsemän ja puolen pennyn viikkomaksulla voi +hankkia yllin kyllin hyvää ravintoa lapselle; sillä saa koko joukon +enemmänkin kuin tarvitaan kuormittamaan sen vatsa liiaksi ja saattamaan +se levottomaksi. Vanhahko rouvashenkilö oli viisas ja kokenut nainen; +hän tiesi, mikä oli lapselle hyödyksi, ja koska hänellä samalla kertaa +oli erittäin selvä käsitys siitä, mikä oli hyödyksi hänelle itselleen, +käytti hän suurimman osan viikkomaksusta omaan laskuunsa ja pani hänen +huostaansa uskotun kasvavan suvun vielä niukemmille muona-annoksille +kuin alkuaan oli määrätty. Hän keksi siten mahdollisuuden mahdottomaksi +havaitussa ja osoitti siis olevansa suuri kokeilijafyysikko. + +Jokainen tuntee kertomuksen eräästä toisesta kokeilijafyysikosta, joka +puolusteli sitä mielenkiintoista teoriaa, että hevonen voi aivan hyvin +elää syömättä ja joka todistikin tämän niin erinomaisesti, että opetti +oman hevosensa syömään ainoastaan pari oljenkortta päivässä ja olisi +epäilemättä myös tehnyt ainoalaatuisen tulisen ja komean eläimen, +joka ei olisi syönyt ollenkaan, ellei se olisi kuollut täsmälleen +kaksikymmentäneljä tuntia ennen kuin olisi saanut ensimmäisen hyvälle +maistuvan ilma-annoksensa. Suureksi haitaksi sille kokeilulle, mitä +tämä nainen, jonka huolehdittavaksi Oliver oli jätetty, harjoitti, +johti hänen järjestelmänsä useimmissa tapauksissa aivan samaan +tulokseen. Sillä samalla hetkellä kuin lapsen onnistui elää pienimmällä +mahdollisella määrällä huonointa ajateltavissa olevaa ravintoa, +tapahtui harmillista kyllä yhdeksässä tapauksessa kymmenestä, että se +tuli sairaaksi puutteesta ja kylmästä tai pääsi huomaamatta pahoin +polttamaan itsensä tai tukehtui tapaturmaisesti, ja jok'ainoassa +tällaisessa tapauksessa sai onneton pieni olento kutsun toiseen +maailmaan yhtyäkseen siellä niihin isiin, joista se ei ollut täällä +mitään tiennyt. + +Kun joskus pidettiin tavallista tarkempi tutkimus, mikä tapahtui, +kun jotakin lasta ei oltu huomattu vuodetta kokoon paiskattaessa +tai oli vahingossa kaltattu kuoliaaksi kylvetettäessä — vaikkakin +viimemainitun kaltaiset tapaturmat olivat sangen harvinaisia, koska +kasvatuslaitoksessa oli ainoastaan poikkeustapauksissa jotain +kylpyä muistuttavia toimituksia — saattoivat valamiehet päättää +tehdä tunkeilevia kysymyksiä, tai seurakuntalaiset ruveta niin +kapinallisiksi, että allekirjoittivat vastalausekirjelmän; mutta +lääkärin ja vahtimestarin todistukset tukahduttivat kyllä nopeasti +nämä hävyttömyydet. Ensinmainittu oli aina avannut ruumiin eikä +ollut huomannut siinä mitään — mikä muuten olikin hyvin uskottavaa +— ja jälkimmäinen vannoi silmää räpäyttämättä kaikki, mitä +köyhäinhoitolautakunta toivoi hänen vannovan, ja se oli kieltämättä +sangen uhrautuvaa. Sitäpaitsi teki köyhäinhoitolautakunta silloin +tällöin tarkastusmatkoja sinne ja lähetti silloin aina tarkastajan +päivää ennen ilmoittamaan, että tarkastus pidettäisiin. Ja kun +lautakunta tuli, olivat lapset siistejä ja eheissä vaatteissa, ja mitä +muuta sitten saattoivat ihmiset vaatia? + +Ei voi odottaa, että tämä kasvatusjärjestelmä antaisi mitään loistavia +tuloksia, ja Oliver Twistin yhdeksäs syntymäpäivä huomasi hänet +kalpeaksi, laihaksi ja pienikasvuiseksi lapseksi. Mutta luonto tai +tuntematon suku oli kylvänyt Oliverin rintaan rohkeuden ja uhman +hengen, jolla oli ollut, kiitos niukan ravinnon, mainio tilaisuus +kehittyä, ja tämä ominaisuus oli ehkä syynä siihen, että hän ylipäänsä +näki yhdeksännen syntymäpäivänsä. Oli sen asian laita nyt kuinka +tahansa, niin se oli hänen yhdeksäs syntymäpäivänsä ja hän juhli +sitä hiilikellarissa kahden muun nuoren ihmisen valitussa seurassa. +He olivat kaikki kolme suljetut sinne saatuaan ensin perinpohjaisen +selkäsaunan, koska ovat, häpeä kyllä, väittäneet olevansa nälkäisiä, +kunnes rouva Mann, talon hyvä johtajatar, äkkiä hätkähti nähdessään +vahtimestari Bumblen, joka kaikin voimin koetti avata puutarhaveräjää. + +— Voi varjelkoon, tekö se olette, herra Bumble? kysyi hän samalla kun +hyvin näytellen ihastusta pisti päänsä ulos ikkunasta. — Susan, nouda +Oliver ja ne kaksi muuta vintiötä kellarista ja pese ne heti. — Voi +varjelkoon, kuinka olen iloinen nähdessäni teidät, herra Bumble! + +Herra Bumble oli kuitenkin lihava ja samalla sangen kuumaverinen mies, +ja sen sijaan että olisi vastannut tähän sydämelliseen tervehdykseen +samassa äänilajissa hän ravisti suuttuneena pientä veräjää ja potkaisi +sitä viimein. + +— Ei, mutta siunatkoon, onko se mahdollista, sanoi rouva Mann +kiiruhtaessaan ulos — nuo kolme poikaa oli nimittäin noudettu — onko +se mahdollista! Että minä saatoinkin unohtaa, että veräjä oli lukossa +noiden lapsi kultien vuoksi! Tulkaa sisään, tulkaa kaikin mokomin +sisään, herra Bumble! + +Vaikka tätä kutsua seurasi niiaus, mikä olisi voinut pehmittää +kirkonisännän sydämen, ei se hellyttänyt kuitenkaan herra Bumblea. + +— Arveletteko että on kaunista ja sopivaa käyttäytymistä, rouva Mann, +kysyi herra Bumble puristellen espanjanruokokeppiään, — antaa kunnan +virkamiesten odottaa teidän puutarhaveräjänne vieressä, kun he tulevat +kunnan asioissa, mitkä koskevat kunnan lastenkotilapsia? Tiedättekö, +rouva Mann, että olette itse niin sanoakseni kunnan palveluksessa ja +palkkaama? + +— Vakuutan teille, herra Bumble, että minä vain kerroin parille +lapsikullalle, jotka niin kovin pitävät teistä, että te tulitte, +vastasi hän hyvin nöyrästi. + +Bumblella oli sangen suuret ajatukset omista puhujalahjoistaan ja +omasta henkilökohtaisesta arvostaan. Hän oli nyt antanut näytteen +edellisestä ja ylläpitänyt jälkimmäistä ja tuli heti lempeämmälle +tuulelle. + +— Hyvä, hyvä, asia on ehkä kuten sanotte; ehkä se on niin. Menkäämme +sisään; sillä tulen viran puolesta ja tärkeissä asioissa. + +Rouva Mann meni hänen edellään pieneen vierashuoneeseen, jossa oli +tiilinen permanto, työnsi hänelle tuolin ja pani samalla hänen keppinsä +ja kolmikolkkaisen hattunsa pöydälle hänen eteensä. Herra Bumble +kuivaili kävelyn aikaansaamaa hikeä otsaltaan, katseli hyvillä mielin +kolmikolkkahattua ja hymyili. Niin, hän hymyili, vahtimestaritkin ovat +ihmisiä ja Bumble hymyili. + +— Älkää nyt panko pahaksenne, sanoi rouva Mann hurmaavan lempeästi, +olette nähkääs kulkenut aika matkan, muuten en puhuisi siitä. Ettekö +halua hiukan juoda jotakin, herra Bumble? + +— Ei tippaakaan — ei tippaakaan, vastasi hän tehden oikealla +kädellään torjuvan, mutta kuitenkin samalla ystävällisen liikkeen. + +— Niin mutta, otattehan sentään, intti rouva Mann, joka kädenliikkeen +johdosta oli pannut merkille kiellon sävyn. — Vain yksi tippa kylmään +vesitilkkaseen ja pala sokeria. Bumble yski. + +— Vain yksi tippa, sanoi rouva Mann suostutellen. + +— Mitä se on? + +— Oh, se on ainetta, jota minun täytyy pitää hiukan kotona voidakseni +antaa noille siunatuille lapsille, kun ne eivät ole oikein pirteitä, +herra Bumble, vastasi rouva Mann avaten nurkkakaapin, josta hän otti +esiin pullon ja lasin. — Tämä on katajanmarjaviinaa. + +— Annatteko te lapsille katajanmarjaviinaa, rouva Mann? kysyi Bumble +seuraten katseellaan miellyttävää sekoitusmenettelyä. + +— Oh, Jumala heitä siunatkoon, annanpa niinkin, vaikka se onkin +kallista, vastasi hän. — En saattaisi nähdä niiden kärsivän, senhän +ymmärrätte, herra. + +— Ei, sanoi Bumble, ei, sitä te ette kestäisi. Te olette ihmisystävä, +rouva Mann, — tämä asetti nyt lasin pöydälle. — Sopivassa +tilaisuudessa kerron siitä johtokunnalle. — Hän veti lasin eteensä. — +Teillä on äidin tunteet. — Hän hämmenteli katajanmarjaviinaa. — Juon +kernaasti maljanne, rouva Mann, — ja hän tyhjensi lasin puoliksi. + +— Ja nyt asiaan, sanoi vahtimestari vetäen esiin nahkalompakkonsa. — +Lapsi, joka kastettiin Oliver Twistiksi, täyttää tänään yhdeksän vuotta. + +— Jumala siunatkoon häntä! huudahti rouva Mann hieroen vasemman +silmänsä punaiseksi esiliinan kulmalla. + +— Ja huolimatta luvatusta kymmenen punnan palkkiosta, joka myöhemmin +korotettiin kahdeksikymmeneksi — huolimatta seurakunnan erikoisista, +niin, voinpa sanoa suorastaan yliluonnollisista ponnistuksista emme ole +kumminkaan kyenneet saamaan selville hänen isänsä tai hänen äitinsä +kotipaikkaa, nimeä tai ammattia. + +Rouva Mann nosti hämmästyneenä kätensä ilmaan, mutta sanoi hetkisen +mietittyään: — Mutta kuinka hän on sitten voinut saada nimen? + +Bumble ojentautui silminnähtävän ylpeänä ja vastasi: — Minä sen +keksin. Me annamme löytölapsillemme nimet aakkosjärjestyksessä. +Edellinen oli S.; hänet nimitin Swubbleksi. Tämä oli T.; hänelle annoin +nimen Twist. Se joka tulee hänen jälkeensä, on oleva Unwin ja seuraava +Wilkins. Minulla on nimet valmiina kirjaimiston loppuun saakka ja taas +alusta alkaen, kunnes tulemme Z:iin. + +— Mutta tehän olette oikea kirjanoppinut, herra! + +— Niin, niin, sanoi Bumble ilmeisesti hyvillään kohteliaisuudesta. — +Ehkäpä olen, ehkäpä olen, rouva Mann. — Hän joi katajaviinatotinsa +pohjaan saakka ja lisäsi: + +— Kun Oliver nyt on liian vanha jäädäkseen tänne, on johtokunta +päättänyt, että hänen on mentävä takaisin köyhäintaloon, ja minä olen +itse tullut noutamaan häntä; sallikaa minun siis nyt puhutella häntä. + +— Haen hänet heti, sanoi rouva Mann kiiruhtaen ulos huoneesta. Ja +Oliver, joka sillä välin oli saanut hangatuksi kasvojaan ja käsiään +kuoren tavoin peittävästä likakerroksesta niin paljon, kuin yhden +pesun avulla saattoi poistaa, astui hyväntahtoisen suojelijattarensa +saattamana vierashuoneeseen. + +— Kumarra tuolle herralle, Oliver, sanoi rouva Mann. Oliver teki +kumarruksen, joka kohdistui osaksi Bumbleen, osaksi pöydälle olevaan +kolmikolkkahattuun. + +— Tahdotko seurata minua, Oliver? kysyi Bumble majesteettisen tyynesti. + +Oliver oli juuri sanomaisillaan, että hän seuraisi äärettömän +mielellään ketä tahansa, kun hän sattui katsahtamaan rouva Manniin, +joka oli asettunut vahtimestarin tuolin taakse ja suuttuneen näköisenä +pui hänelle nyrkkiään. Hän ymmärsi heti tämän viittauksen, sillä se +nyrkki oli tullut läheiseen kosketukseen hänen ruumiinsa kanssa liian +usein voidakseen olla tekemättä määrättyä vaikutusta hänen mieleensä. + +— Tuleeko hän mukaan? kysyi Oliver raukka. + +— Ei, vastasi Bumble, — mutta hän voi tulla joskus tervehtimään sinua. + +Tämä ei tosin suuresti lohduttanut poikaa; mutta vaikka hän olikin niin +nuori, oli hänellä kuitenkin kylliksi ymmärrystä teeskennelläkseen +olevansa kovin onneton, kun hänen oli jätettävä tähänastinen kotinsa. +Pojan ei ollut vaikeata saada silmiään kostumaan; nälkä ja juuri koetut +kärsimykset ovat hyviä auttajia, kun tahtoo itkeä, ja Oliver itki +hyvin luonnollisesti. Rouva Mann antoi Oliverille monta suudelmaa ja +— mitä hän paljon paremmin tarvitsi — voileivän, ettei hän näyttäisi +kovin nälkiintyneeltä köyhäintaloon tullessaan. Voileipä kädessään ja +köyhäintalon pieni, ruskea kangaslakki päässään Oliver lähti, sitten +herra Bumblen seurassa siitä kodista, jossa ystävällinen sana tai +hymyily ei ollut milloinkaan valaissut hänen lapsuutensa pimeyttä. Ja +siitä huolimatta hänet valtasi lapsellinen tuska, kun puutarhaveräjä +sulkeutui hänen takanaan. Miten kurjia ne pienet onnettomuustoverit +olivatkin, jotka jäivät sinne hänen jälkeensä, niin olivat ne kumminkin +ainoat ystävät, mitkä hänellä milloinkaan oli ollut, ja tunne, että oli +yksin suuressa, avarassa maailmassa, tunki ensi kerran pojan sydämeen. + +Bumble käveli pitkin askelin, ja Oliver, joka piteli kiinni hänen +kullalla reunustetun takkinsa liepeestä, juoksi hänen vierellään +kysellen joka virstan päässä, olivatko he pian perillä, mihin +kysymykseen Bumble vastasi lyhyesti ja tylysti, sillä se tilapäinen +ystävällisyys, jonka katajanmarjaviina ja vesi aikaansaavat muutamiin +sydämiin, oli nyt haihtunut, ja hän oli jälleen vahtimestari. + +Oliver oli ollut tuskin neljännestunnin köyhäintalon seinien +sisäpuolella ja ehtinyt nipin napin syödä leipäpalasen, kun herra +Bumble, joka oli jättänyt hänet erään vanhan eukon hoiviin, palasi +takaisin ja sanoi, että oli johtokunnan kokous ja että johtokunta oli +käskenyt hänet heti saapua sen eteen. + +Koska Oliver ei ollut oikein selvillä siitä, mitä johtokunta merkitsi, +hämmästyi hän kovin tiedosta eikä tiennyt, pitikö hänen nauraa vai +itkeä. Mutta eipä hän saanut aikaakaan miettiäkseen asiaa, sillä Bumble +naputti häntä päähän espanjanruokokepillään herättääkseen hänet ja +käski häntä mukaansa vieden hänet senjälkeen suureen, valkeaseinäiseen +huoneeseen, jossa oli parisen kymmentä paksua herraa istumassa pöydän +ympärillä, jonka ylimmässä päässä olevaan nojatuoliin, mikä oli muita +hiukan korkeampi, oli sijoittunut eräs erittäin paksu herra, jolla oli +hyvin pyöreät ja punakat kasvot. + +— Kumarra pöydälle [Englanninkielinen sana Board merkitsee sekä pöytää +että johtokuntaa.], sanoi Bumble. Oliver kuivasi kyyneleet, joita vielä +kimmelsi hänen silmäripsissään, ja kumarsi. + +— Mikä on nimesi, poika? kysyi korkeassa nojatuolissa istuva herra. + +Nähdessään noin monta herraa Oliver säikähti niin kovin, että alkoi +vavista, ja Bumble sivalsi häntä taas, mikä sai hänet itkemään. +Hän vastasi senvuoksi hiljaisella ja ujolla äänellä, jolloin eräs +valkoliivinen herra sanoi, että hän oli nauta, mikä oli erinomainen +rohkaisukeino ja siksi heti palauttikin hänen tyyneyttään. + +— Kuulehan nyt, poika, sanoi nojatuolissa istuva mies. — Tiedät +varmaankin olevasi lastenkodinlapsi? + +— Mikä se on, herra? kysyi Oliver poloinen. + +— Se poika on nauta, kuten arvelinkin, sanoi valkoliiviherra hyvin +varmasti. + +— Hiljaa! sanoi se herra, joka oli puhunut ensiksi. — Tiedät kai, +ettei sinulla ole isää eikä äitiä, vaan pitäjä huolehtii sinusta, eikö +niin? + +— Kyllä, herra, vastasi Oliver itkien katkerasti. + +— Miksi sinä jollotat? kysyi valkoliiviherra. Ja se olikin todella +sangen kummallista. Mitä itkemistä pojalla oli? + +— Toivon että joka ilta luet iltarukouksesi, sanoi eräs toinen herra +karkealla äänellä, — ja kristityn tavalla rukoilet niiden ihmisten +puolesta, jotka elättävät sinua ja huolehtivat sinusta? + +— Kyllä, herra, änkytti poika. Viimeksi puhunut mies oli tietämättään +oikeassa. Olisi ollut hyvin kristillistä, ihmeellisen kristillistä, jos +Oliver olisi rukoillut niiden ihmisten puolesta, jotka elättivät häntä +ja huolehtivat hänestä. Mutta sitä hän ei ollut tehnyt, sillä kukaan ei +ollut milloinkaan opettanut hänelle sellaista. + +— No niin, sinä olet tullut tänne kasvatettavaksi ja oppiaksesi jonkun +hyödyllisen ammatin, sanoi nojatuolissa istuva punaposkinen herra. + +— Ja siksi pitää sinun huomenaamulla kello kuusi alkaa riipiä +tilkkeitä, lisäsi äreä, valkoliivinen herra. + +Bumblen kehoituksesta Oliver kumarsi näiden molempien +sanojen yhdistymiselle yhdeksi ainoaksi yksinkertaiseksi +tilkkeittenriipimispuuhaksi, ja sitten hänet työnnettiin suureen +saliin, jossa hän itki itsensä nukuksiin eräällä kovalla ja kuhmuisella +vuoteella. Miten kuvaava esimerkki tämän siunatun maan lempeistä +laeista! Ne sallivat köyhän paran nukkua! + +Oliver raukka! Hänen mieleensä ei juolahtanutkaan, että sill'aikaa kun +hän uinui onnellisessa tietämättömyydessään, teki johtokunta päätöksen, +joka vaikuttaisi perinpohjaisesti koko hänen tulevaan kohtaloonsa. +Mutta sen se teki. Ja päätöksen sisältö oli seuraava: + +Tämän johtokunnan jäsenet olivat sangen järkeviä, syvämietteisiä, +tietoviisaita miehiä, ja kun he kiinnittivät huomionsa köyhäintaloon, +keksivät he heti, mitä tavalliset ihmiset eivät olisi koskaan kyenneet +keksimään — että köyhät pitivät siitä! Se oli aivan yksinkertaisesti +köyhien luokkien huvittelupaikka, majatalo, jossa ei tarvinnut maksaa +— julkisia aamiaisia, päivällisiä ja illallisia koko vuoden umpeensa +— tiilikivinen paratiisi, jossa vain leikittiin tietämättä mitään +työnteosta. "Ahaa!" sanoi johtokunta hyvin ovelan näköisenä. "Mepäs +järjestämme sen asian; siitä on pian tehtävä loppu!" Johtokunta +sääsi senvuoksi, että kaikki köyhät saisivat valita (sillä he eivät +halunneet pakottaa ketään, ei millään muotoa) joko hitaan nälkäkuoleman +köyhäintalossa tai sitten hiukan nopeamman nälkäkuoleman sen +ulkopuolella. Senjälkeen he tekivät vesilaitoksen kanssa sopimuksen +rajattoman vesimäärän hankinnasta ja erään jauhokauppiaan kanssa +vähäisen kaurajauhomäärän hankinnasta, sekä jakoivat kolme kertaa +päivässä vetelää vesivelliä, sitäpaitsi sipulia kaksi kertaa viikossa, +ja lisäksi puoli ranskanleipää joka sunnuntai. Myöskin naisten +suhteen he ryhtyivät samantapaisiin viisaihin ja ihmisystävällisiin +toimenpiteisiin, joita ei kuitenkaan ole tarpeen tässä luetella. He +erottivat hyväntahtoisesti köyhät aviopuolisot toisistaan säästääkseen +näiltä Doctors' Commonsiin [Lontoolainen tuomioistuin, joka ratkaisee +avioerojutut.] maksettavat suuret kulungit, ja sen sijaan että +olisivat, kuten tähänkin asti, pakottaneet miehen elättämään perheensä, +he ottivat perheen häneltä ja tekivät hänestä jälleen poikamiehen! +On mahdotonta ratkaista, kuinka paljon avunhakemuksia sen johdosta +olisi tulvinut kaikista yhteiskuntaluokista, ellei apu olisi lujasti +liittynyt köyhäintaloon; mutta he olivat kaukonäköisiä miehiä ja olivat +sentähden edeltäpäin arvanneet tämän vaikeuden. Apu oli kerta kaikkiaan +sidottu köyhäintaloon ja kaurakeittoon ja se peloitti ihmisiä. + +Oliverin muuton jälkeisinä kuutena kuukautena oli järjestelmä täydessä +toiminnassa. Aluksi siitä koitui melkoisia kustannuksia, kun oli +maksettava urakoitsijoiden laskuja ja välttämättä pienennettävä +köyhien vaatteita, koska ne parin viikon kauravellinkäytön jälkeen +lepattivat väljinä laihojen, lopen kuihtuneitten vartaloiden ympärillä. +Köyhäintalon asukasluku pieneni kumminkin kuten köyhät itsekin, ja +johtokunta oli tyytyväinen. + +Huone, jossa pojat nauttivat ateriansa, oli avara sali, jonka lattia +oli tehty isoista kivilaatoista. Huoneen toisessa päässä sijaitsi +suuri, seinäänmuurattu pata, mistä johtaja, jolla oli esiliina edessään +ja apunaan kaksi naista, kauhalla ammensi kauravelliä ateria-aikoina. +Tätä erinomaista seosta sai kukin poika kulhollisen, mutta ei enempää, +paitsi juhlatilaisuuksissa, jolloin he sitäpaitsi saivat viisi luotia +[Viisi luotia = 30 grammaa.] leipää. Kulhoja ei tarvinnut koskaan +pestä, sillä pojat kaapivat ne lusikoillaan hohtavan puhtaiksi, ja +lopetettuaan tämän puuhan, mikä ei koskaan vaatinut kovin pitkää +aikaa, varsinkin kun lusikat olivat miltei yhtä suuria kuin kulhot, +he istuivat ja tuijottivat pataa niin himokkain silmäyksin, että +olisi suorastaan saattanut luulla heidän syövän ne tiilikivet, joilla +se oli muurattu, nuoleskellen samalla sormiaan korjatakseen talteen +niihin mahdollisesti joutuneen vellinpisaran. Pojilla on ylipäänsä +erinomainen ruokahalu. Oliver Twist ja hänen toverinsa kärsivät kolme +kuukautta pitkällisen nälänhädän kaikkia tuskia, mutta viimein he +tulivat niin turmeltuneiksi ja nälän hurjistuttamiksi, että eräs poika, +joka oli suurikasvuinen ikäisekseen eikä ollut sitäpaitsi tottunut +sellaiseen elintapaan — hänen isällään oli ollut pieni ruokala — +ilmoitti tovereilleen, että ellei hän saanut yhtä keittokulhosta +lisää päivässä, niin hän pelkäsi jonakin kauniina yönä syövänsä +sen pojan, joka nukkui lähinnä häntä ja joka sattui olemaan heikko +ja pieni poika. Hänen katseensa oli hurjana nälästä ja he uskoivat +häntä. Asiasta keskusteltiin ja lopuksi määrättiin arvalla, kuka +illallisen jälkeen menisi johtajan luo pyytämään lisää. Arpa lankesi +Oliver Twistille. Ilta tuli, pojat sijoittuivat paikoilleen, johtaja +asettui seinäänmuuratun padan ääreen, apulaiset hänen taakseen, +kauravelli katosi, ja pojat kuiskailivat keskenään ja vilkuttivat +silmää Oliverille hänen lähimpien naapuriensa töykkiessä häntä kylkeen. +Vaikka hän olikin vielä lapsi, oli hän epätoivoinen nälästä ja puutteen +kiihdyttämä. Hän nousi pöydästä, lähestyi kulho ja lusikka kädessään +johtajaa ja sanoi puolittain kauhistuneena omasta rohkeudestaan: + +— Anteeksi, herra, tahtoisin mielelläni hiukan lisää. + +Johtaja oli kookas, voimakas mies, mutta hän tuli aivan kalpeaksi. +Hämmästyksestä mykkänä hän tuijotti hetkisen pientä kapinallista ja +tarttui sitten padan reunaan pysyäkseen pystyssä. Apulaiset olivat +kummastuksen ja pojat pelon lamauttamia. + +— Mitä? sanoi johtaja viimein raukealla äänellä. + +— Anteeksi, herra, haluaisin mielelläni lisää. + +Johtaja suuntasi kauhallaan iskun Oliverin päätä kohti, tarttui häntä +niskaan ja huusi kovalla äänellä vahtimestaria. Köyhäinhoitohallitus +oli juuri syventynyt pohtimaan erästä tärkeätä kysymystä, kun Bumble +syöksyi tavattoman kiihtyneinä saliin sanoen korkeassa nojatuolissa +istuvalle punaposkiselle herralle: + +— Anteeksi, herra Limbkins. Mutta Oliver Twist on pyytänyt lisää +keittoa. Kaikki kavahtivat pystyyn kauhun valtaamina. + +— Pyytänyt lisää! sanoi Limbkins. — Rauhoittukaa, Bumble, ja +vastatkaa minulle selvästi. Onko tarkoituksenne sanoa, että hän on +pyytänyt lisää saatuaan ohjesäännössä säädetyn annoksensa? + +— Kyllä, herra, vastasi Bumble. + +— Se poika joutuu hirteen, sanoi valkoliivinen herra; — olen +vakuutettu siitä, että se poika joutuu hirteen. + +Kukaan ei vastustanut tätä profeetallista herraa. Vilkas keskustelu +virisi. Oliver pantiin hetipaikalla arestiin, ja seuraavana aamuna +naulattiin portille julistus, jossa luvattiin viisi puntaa sille, joka +vapauttaisi pitäjän Oliver Twististä; toisin sanoen: viisi puntaa +ja Oliver Twist tarjottiin sille miehelle tai naiselle, joka halusi +oppipojan mihin ammattiin, toimeen tai käsityöhön tahansa. + +— Koko elämässäni en ole ollut mistään asiasta niin varmasti +vakuutettu, sanoi valkoliivinen mies, kun hän seuraavana aamuna +portille koputtaessaan silmäsi julistusta, — kuin nyt olen siitä, että +tämä poika päättää päivänsä hirsipuussa. + +Koska tarkoitukseni on seuraavassa osoittaa, oliko valkoliivinen herra +oikeassa vai ei, niin hävittäisin ehkä tämän kertomuksen viehätyksen, +edellyttäen että se ensinkään viehättää, jos juuri nyt vihjaisisin, +saiko Oliver Twistin elämä tämän väkivaltaisen lopun vai ei. + + + + +KOLMAS LUKU. + +Kuinka Oliver Twist on vähällä saada paikan, josta ei olisi tullut +mitään laiskanvirkaa. + + +Tehtyään itsensä syypääksi jumalattomaan ja häpäisevään hairahdukseen +pyytäessään lisää Oliver istui seuraavat kahdeksan päivää arestissa +eräässä pimeässä ja yksinäisessä huoneessa, jonne johtokunta oli +armollisesti viisaudessaan antanut sulkea hänet. Ensi silmäyksellä +tulee mieleen se ajatus, että jos Oliver olisi tuntenut sopivaa +kunnioitusta mainitun herran ennustusta kohtaan, niin olisi hänen +pitänyt kerta kaikkiaan näyttää toteen tämän viisaan henkilön +profeetalliset ominaisuudet sitomalla nenäliinansa toinen pää +seinässä olevaan koukkuun ja itsensä sen toiseen päähän. Tämän teon +suorituksen esti kuitenkin muuan seikka. Koska nenäliinoja on joka +suhteessa pidettävä ylellisyyskapineina, niin olivat ne johtokunnan +nimenomaisesta käskystä ikiajoiksi kielletyt köyhien neniltä. Vielä +suuremman esteen muodosti Oliverin nuoruus ja lapsellisuus. Hän vain +itki katkerasti kaiken päivää, ja pitkän, surullisen yön lähestyessä +hän pani pienet kätensä silmiensä peitteeksi ollakseen näkemättä +pimeyttä ja kyyristyi nurkkaan koettaen nukkua. Tuon tuostakin +hän kuitenkin äkkiä heräsi ja painautui koko ruumiiltaan vavisten +lähemmäksi seinää, ikäänkuin sen kylmä, kova pinta olisi ollut suojana +häntä ympäröivää pimeyttä ja yksinäisyyttä vastaan. + +"Järjestelmän" vihollisten ei pidä luulotella, että Oliverin ollessa +arestissa häneltä olisi kielletty liikunto, seuran tuottama huvi tai +uskonnon lohdutus. Oli kaunis kylmä ilma, ja hän sai joka aamu peseytyä +pumpun alla kivetyllä pihamaalla, jolloin Bumble piti häntä silmällä ja +käyttämällä tämän tästä espanjanruokokeppiään esti hänet vilustumasta +ja aikaansai kihelmöivän tunteen koko hänen ruumiiseensa. Mitä seuraan +tulee, niin hänet vietiin joka toinen päivä saliin, jossa pojat söivät, +ja piestiin siellä koko seuran nähden yleiseksi varoitukseksi, ja ettei +uskonnon lohdutusta häneltä suinkaan kielletty, osoittaa se, että +hänet joka ilta potkaistiin samaan huoneeseen viihdyttämään sieluaan +rukouksella, joka sisälsi erikoisen johtokunnan lisäämän pykälän, jossa +pojat rukoilivat, että heistä tulisi hyviä, kunnollisia, tyytyväisiä ja +tottelevaisia ja että he säilyisivät sellaisilta synneiltä ja paheilta +kuin Oliver Twistin, josta rukouskaavake selvästi huomautti, että hän +oli yksinomaan pahojen voimien suojeluksessa ja ylipäänsä kapine, joka +oli saapunut suoraan paholaisen omasta työpajasta. + +Oliverin asiain ollessa tällä onnellisella ja lupaavalla kannalla +tapahtui eräänä päivänä, että nuohoojamestari Gamfield taivalsi pitkin +Valtakatua syventyneenä miettimään, millä keinolla maksaisi rästinä +olevan vuokransa, jota hänen isäntänsä oli jokseenkin karskisti +häneltä vaatinut. Gamfieldin erittäin innokas finanssiyleiskatsaus ei +kyennyt hankkimaan puuttuvaa viiden punnan summaa, ja jonkinlaisen +matemaattisen epätoivon vallassa hän hoputti vuorotellen aivojaan +ja aasiaan, kunnes hänen katseensa osui köyhäintalon portille +kiinnitettyyn julistukseen. — Seis! sanoi Gamfield aasille. + +Aasi kulki ajatuksiinsa vaipuneena miettien nähtävästi kestittäisiinkö +sitä parilla kaalintyngällä sitten kun se olisi vapautettu niistä +kahdesta säkistä, joilla sen pienet rattaat oli kuormattu; +kiinnittämättä komentosanaan suurempaa huomiota se jatkoi senvuoksi +verkkaista kulkuaan. Gamfield sadatteli aasia yleisesti ja sen +niskoittelua erityisesti ja saatuaan sen kiinni antoi sille päähän +iskun, mikä olisi särkenyt minkä muun pääkallon tahansa paitsi aasin; +sitten hän tarttui ohjaksiin ja tempaisemalla niistä muistutti sille, +ettei se ollut oma herransa, ja saatuaan sen tällä tavalla kääntymään +hän iski sitä vielä kerran päähän tainnuttaakseen sen siksi, kunnes +palaisi, minkä jälkeen hän meni portille lukemaan julistusta. +Valkoliivinen herra seisoi portilla kädet selän takana. Koska hän +oli katsellut Gamfieldin ja aasin välistä pieniä taistelua, niin +hän hymyili iloisesti, kun tämä henkilö lähestyi porttia lukeakseen +julistuksen; sillä hän huomasi hetipaikalla, että Gamfield oli juuri se +isäntä, jonka Oliver Twist tarvitsi. Gamfield hymyili samoin luettuaan +asiapaperin, sillä viisi puntaa oli juuri se summa, jonka hän oli +toivonut saavansa, ja siihen liittyvästä pojasta tiesi Gamfield, joka +varsin hyvin tunsi köyhäintalon ruokajärjestyksen, että hän olisi +mainio kapine, aivan kuin luotu kaakeliuunipiippuja varten. Siksi hän +tarkasti vielä kerran julistuksen alusta loppuun ja puhutteli sitten +valkoliivistä herraa otettuaan nöyryytensä merkiksi karvalakin päästään. + +— Kunta haluaa panna tämän pojan oppiin, herra, sanoi Gamfield. + +— Niin, hyvä mies, sanoi toinen hymyillen, — entä sitten? + +— Jos pitäjä haluaa opettaa hänelle helpon ja miellyttävän käsityön +kunnioitettavalla nuohooja-alalla, niin minä tarvitsen oppipojan ja +olisin halukas ottamaan hänet. + +— Astukaa sisään, sanoi toinen. + +Gamfield, joka viipyi hetkisen vielä kerran lyödäkseen aasia ja +nykäistäkseen ohjaksista varoittaakseen sitä lähtemästä tiehensä hänen +poissaollessaan, meni senjälkeen valkoliivisen herran perässä sisään. + +— Se on likainen ammatti, sanoi Limbkins, kun Gamfield oli esittänyt +asiansa. + +— Nuoria poikia on sitäpaitsi tukehtunut savupiippuihin, lisäsi toinen. + +— Niin on tapahtunut, kun oljet on kostutettu ennen sytyttämistä, +jotta saataisiin heidät menemään alas piippuun, sanoi Gamfield. — +Märistä oljista lähtee vain savua, mutta ei liekkiä, ja savusta ei ole +mitään hyötyä, kun pitäisi saada poika menemään piippuun. Se saa vain +hänet nukuksiin, mitä hän itsekin kaikkein mieluimmin haluaa. Pojat ovat +perin itsepäisiä ja velttoja, hyvät herrat, eikä mikään muu kuin kuuma +liekki jouduta heitä alas toivottavan nopeasti; ja se on sitäpaitsi +ihmisystävällistä, sillä jos ne ovat sattumalta tarttuneet kiinni +savupiippuun, niin kyllä ne koettavat parhaansa päästäkseen jälleen +irti, kun niiden jalkoja alkaa polttaa. + +Valkoliivistä herraa näytti äärettömästi huvittavan tämä selitys; +mutta Limbkinsin luoma silmäys karkoitti äkkiä hänen hilpeytensä. +Tämänjälkeen johtokunta neuvotteli muutamia minuutteja, mutta niin +hillityllä äänellä, että sanat "säästää menoja", "näyttää hyvältä +kirjoissa", "julkaista painettu ilmoitus" olivat ainoat, mitkä saattoi +kuulla, ja nämäkin senvuoksi, että ne lausuttiin hyvin usein ja +suurella painolla. + +Lopulta kuiskaukset taukosivat, ja kun kaikki johtokunnan jäsenet +olivat istuutuneet ja ottaneet kasvoilleen juhlalliset ilmeensä, sanoi +Limbkins: + +— Olemme harkinneet tarjoustanne, mutta emme voi hyväksyä sitä. + +— Emme mitenkään, sanoi valkoliivinen herra. + +— Ei millään ehdolla, lisäsivät muut jäsenet. + +Koska Gamfield tiesi, että häntä syytettiin semmoisesta joutavasta, +että hän oli ruoskinut kuoliaaksi kolme tai neljä oppipoikaa, +pälkähti hänen päähänsä, että johtokunta oli ehkä jostakin syystä +päättänyt, että tämä asiaan kuulumaton seikka vaikuttaisi sen +toimintatapaan. Tosin se ei ollut sopusoinnussa johtokunnan tavallisten +liikemenetelmien kanssa, jos niin oli laita; mutta kun hänellä ei +missään tapauksessa ollut vähintäkään halua jälleen herättää henkiin +tätä huhua, niin hän rutisti lakkinsa kokoon ja kulki hitaasti ovea +kohti. + +— Ette siis halua antaa häntä minulle? kysyi Gamfield jääden seisomaan +ovelle. + +— Emme, vastasi Limbkins; — joka tapauksessa tulisi teidän +mielestämme, kun on kyseessä siivoton työ, tyytyä pienempään +hyvitykseen kuin se, mitä olemme tarjonneet. + +Gamfieldin kasvot kirkastuivat yht'äkkiä ja hän palasi reippain askelin +pöydän luo sanoen: + +— Paljonko sitten annatte, hyvät herrat? Älkää olko liian kovia +köyhälle miehelle. Mitä sitten tahdotte antaa? + +— Minun mielestäni kolme puntaa ja kymmenen shillinkiä olisi kylliksi, +sanoi Limbkins. + +— Ei, sanoi Gamfield, sanokaamme neljä puntaa, hyvät herrat, niin +pääsette hänestä hetipaikalla. + +— Kolme puntaa ja kymmenen shillingiä, toisti Limbkins varmasti. + +— Pankaamme riita puoliksi, ehdotti Gamfield. — Kolme puntaa ja +viisitoista shillinkiä. + +— Ei ropoakaan enempää, kuului herra Limbkinsin luja vastaus. + +— Te olette sangen kovia minua kohtaan, sanoi Gamfield neuvottomana. + +— Oh, pötyä! sanoi Limbkins. — Hän olisi halpa, vaikka ette saisi +yhtään mitään. Ottakaa hänet, mies! Se poika sopii juuri teille. Hän +tarvitsee joskus keppiä; siitä on hänelle vain hyötyä, eikä hänen +ruokansakaan tule teille kalliiksi; hän ei ole tottunut mihinkään +ylellisyyteen sen päivän jälkeen, jolloin syntyi, ha, ha, ha! + +Gamfield tarkasteli tutkivasta pöydän ympärillä olevia kasvoja +ja huomattuaan hymyn niillä kaikilla alkoi lopulta itsekin; +hymyillä. Sopimus tehtiin ja Bumblelle ilmoitettiin, että Oliver +Twist ja hänen sopimuksensa piti vielä saman päivän iltapuolella +vietämään rauhantuomarin luo, jälkimmäinen allekirjoitettavaksi ja +vahvistettavaksi. + +Pikku Oliver pääsi suureksi hämmästyksekseen vapaaksi ja sai käskyn +muuttaa puhtaan paidan ylleen. Hän oli tuskin saanut tämän harvinaisen +voimisteluliikkeen suoritetuksi, kun Bumble toi hänelle omakätisesti +kulhollisen kaurakeittoa ja sunnuntaiannoksen viisi luotia leipää, +minkä nähdessään Oliver alkoi surkeasti itkeä ollen siinä tuskin aivan +aiheettomassa luulossa, että johtokunta oli päättänyt teurastaa hänet +jotain hyödyllistä tarkoitusta silmälläpitäen, sillä minkä muun vuoksi +se olisi alkanut lihottaa häntä tällä tavalla. + +— Älä itke silmiäsi punaisiksi, Oliver, vaan syö ruokasi ja ole +kiitollinen, sanoi Bumble mielistelevällä äänellä. — Sinut pannaan +oppiin, Oliver. + +— Oppiin, herra, sanoi poika vavisten. + +— Tietysti. Hyvät, siunatut herrat, jotka ovat kuin isiä sinulle, +Oliver, jolla ei itselläsi ole vanhempia, panevat sinut oppiin, +jotta sinusta tulisi jotakin tässä maailmassa, vaikka siitä aiheutuu +kunnalle menoja kolme puntaa ja kymmenen shillinkiä! — Kolme puntaa +ja kymmenen shillinkiä, Oliver! — Seitsemänkymmentä shillinkiä! +— Sataneljäkymmentä sixpenciä. — Ja kaikki tämä pahantapaisen +lastenkodinlapsen hyväksi, lapsen, josta ei kukaan voi pitää. + +Kun Bumble pysähtyi henkeä vetämään pidettyään jymisevällä äänellä +tämän esitelmän, virtasivat kyyneleet poika raukan poskia pitkin, ja +hän nyyhkytti katkerasti. + +— No, sanoi Bumble vähemmän tärkeänä, koska hänen mieltään hiveli +nähdessään, miten hänen kaunopuheisuutensa oli vaikuttanut, no, kuivaa +nyt silmäsi hihallasi, Oliver, äläkä itke kaurakeittosi sekaan, sillä +se on kovin tuhmaa, Oliver. — Ja niinhän se olikin, sillä siinähän oli +jo ennestään vettä enemmän kuin tarpeeksi. + +Matkalla rauhantuomarin luo Bumble selitti Oliverille kaikki, mitä +hänen tuli tehdä, ja että hänen piti näyttää oikein iloiselta ja +vastata, kun herrat kysyivät häneltä, oliko hänellä halu päästä oppiin, +että hän tahtoi sitä kauhean mielellään. Nämä asiat Oliver lupasi +muistaa, varsinkin kun Bumble vihjasi, että ellei hän käyttäytynyt +aivan oikein, niin oli mahdotonta arvata, mitä hänelle keksittäisiin +tehdä. Kun he olivat tulleet perille, jätettiin Oliver yksikseen +erääseen pieneen huoneeseen, ja Bumble kehoitti häntä pysymään siellä +siksi, kunnes hän tulisi hakemaan häntä. + +Sykkivin sydämin poika odotti puolisen tuntia. Sitten pisti Bumble, +jolla ei nyt ollut kolmikolkkaista hattuaan, päänsä ovesta sisään +sanoen äänekkäästi: + +— Kas niin, Oliver, tule nyt herrojen luo. Mutta kun hän oli sanonut +nämä sanat, saivat hänen kasvonsa karskin ja uhkaavan ilmeen ja hän +lisäsi matalalla äänellä: — Muista mitä sanoin sinulle, lurjus! + +Oliver katseli Bumblea hämmästyneenä tämän lievimmin sanoen +ristiriitaisesta menettelystä, mutta vahtimestari esti hänen +huomautuksensa viemällä hänet heti läheiseen huoneeseen. Tämä +oli suuri ja tilava, ja erään pulpetin takana istui kaksi +puuteritukkaista herraa, joista toinen luki sanomalehteä, toisen +tutkiessa kilpikonnanluusankaisten silmälasiensa avulla vähäistä +pergamenttipalasta. Pulpetin edessä seisoivat toisella puolella +Limbkins ja toisella Gamfield, jonka kasvot olivat osittain pestyt. + +Silmälaseilla varustettu vanhus nukahti sitten hiljalleen pergamentin +ääreen, ja syntyi hiljaisuus. Vietyään Oliverin pulpetin luo Bumble +sanoi: — Tässä on poika, teidän ylhäisyytenne. + +Sanomalehteä lukeva vanha herra nosti hetkeksi päätään ja nykäisi +toista takinhihasta, jolloin tämä heräsi. + +— Vai niin, siinäkö poika on? kysyi hän. + +— Niin, hän se on, herra, vastasi Bumble. — Kumarra tuomarille, pikku +ystäväni. + +Oliver kokosi rohkeutensa ja suoritti parhaimman kumarruksensa. +Katsellessaan rauhantuomaria hän oli itsekseen tuuminut, että +mahtoikohan kaikilla ylhäisillä herroilla olla syntyessään tämä valkea +aine tukassaan ja tulikohan heistä juuri siitä syystä mahtihenkilöltä. + +— No, sanoi vanha herra, hän haluaa siis päästä oppiin? + +— Kyllä, mielellään, teidän ylhäisyytenne, vastasi Bumble nipistäen +Oliveria, jotta tämä huomaisi, että oli viisainta olla vastustamatta +häntä. + +— Ja hän haluaa ruveta nuohoojaksi, vai kuinka? kysyi vanhus. + +— Jos panisimme hänet johonkin muuhun oppiin huomenna, niin hän +karkaisi hetipaikalla, teidän ylhäisyytenne, vastasi Bumble. + +— Ja se, joka häntä opettaa — te, herra, te kohtelette häntä +hyvin, annatte hänelle kunnollista ruokaa j.n.e., vai miten? kysyi +rauhantuomari. + +— Kun sanon niin tekeväni, tarkoitan myöskin sitä, vastasi Gamfield +lyhyesti. + +— Lausutte ajatuksenne hiukan röyhkeästi, ystäväni, mutta näytätte +muuten rehellisenä, avosydämiseltä mieheltä, sanoi vanha herra kääntäen +silmälasinsa Oliverin oppirahojen tavoittelijaan, jonka kasvoille +julmuus ja lurjusmaisuus oli painanut leimansa, mutta tuomari oli +puolisokea ja miltei tullut uudelleen lapseksi, eikä senvuoksi voi +vaatia, että hän olisi nähnyt, mitä muut näkivät. + +— Toivonpa olevani sellainen, sanoi Gamfield ilkeän näköisenä. + +— En epäilekään sitä, sanoi vanhus oikaisten silmälasinsa paremmin +nenälleen ja etsien katseillaan mustepulloa. + +Tämä oli käännekohta Oliverin elämässä. Jos mustepullo olisi ollut +siinä, missä vanha herra luuli sen olevan, niin hän olisi kastanut +kynänsä siihen ja allekirjoittanut oppisopimuksen, ja Oliver olisi +hetipaikalla viety pois. Mutta koska se sattumalta oli aivan hänen +nenänsä edessä, haki hän tarkkaan koko pulpetin voimatta löytää sitä, +ja kun hän etsiskellessään tuli katsoneeksi suoraan eteenpäin, kohtasi +hän Oliver Twistin kalpeat ja kauhistuneet kasvot, jotka Bumblen +varoittavista viittauksista ja nipistyksistä huolimatta katselivat +tulevan mestarin vastenmielistä naamaa inhon ja pelon sekaisin ilmein, +mikä oli niin silmiinpistävää, ettei edes puolisokea tuomari voinut +siitä erehtyä. + +Vanha herra lakkasi etsimästä, pani kynän pöydälle ja siirsi +katseensa Oliverista Limbkinsiin, joka yritti nuuskata huvitetun ja +välinpitämättömän näköisenä. + +— No, poikaseni, sanoi vanhus kumartuen pulpetin yli. Oliver +hätkähti kuullessaan nämä sanat, mikä olosuhteisiin katsoen oli aivan +anteeksiannettavaa; sillä sanat lausuttiin hyvin ystävällisesti, ja +odottamaton ääni pelästyttää helposti ihmisen. Hän vapisi kovasti +puhjeten itkuun. + +— No, poikaseni, näytät niin kalpealta ja levottomalta. Kuinka on +laitasi? + +— Astukaahan pois hänen vierestään, Bumble, sanoi toinen tuomari +laskien sanomalehden kädestään ja kumartuen osanottavan näköisenä pojan +puoleen. — Kerrohan nyt meille, mikä sinua vaivaa, poikaseni; älä ole +peloissasi. + +Oliver lankesi polvilleen ja rukoili kädet ristissä, että hänet +ennemmin taas suljettaisiin pimeään huoneeseen, annettaisiin nähdä +nälkää, lyötäisiin — vaikkapa kuoliaaksi, jos niin haluttiin, kuin +jätettäisiin tuon hirveän miehen käsiin. + +— Ei mutta, sanoi Bumble suunnaten juhlallisin ilmein katseensa +kattoon, ei mutta, kaikista röyhkeistä ja vintiömäisistä +lastenkodinlapsista, jotka eläissäni olen nähnyt, olet sinä, Oliver, +kaikkein häpeämättömin. + +— Pitäkää suunne kiinni, sanoi toinen herra, kun Bumble oli tällä +tavoin päästänyt suuttumuksensa valloille. + +— Anteeksi, teidän ylhäisyytenne, sanoi Bumble, joka ei voinut uskoa +korviaan, minulleko teidän ylhäisyytenne puhui? + +— Niin; pitäkää suunne kiinni! + +Bumble mykistyi hämmästyksestä. Vahtimestari sai käskyn pitää suunsa +kiinni! Moraalinen vallankumous! + +Kilpikonnanluusankaisilla silmälaseilla varustettu vanha herra katsahti +virkaveljeensä, joka vastasi merkitsevästi nyökäten. + +— Me kieltäydymme vahvistamasta tätä sopimusta, sanoi vanhus sysäten +puhuessaan pergamentin syrjään. + +— Minä toivon, änkytti Limbkins, ettei tuomari saa lapsen sekavan +puheen johdosta sitä käsitystä, että köyhäinhoitoviranomaiset olisivat +menetelleet sopimattomasti. + +— Tuomari ei ole velvollinen tekemään teille selkoa käsityksistään, +sanoi vanha herra terävästi. Viekää poika takaisin köyhäintaloon ja +kohdelkaa häntä hyvin. Sitä hän näkyy tarvitsevan. + +Samana iltana väitti valkoliivinen herra, ettei Oliveria ainoastaan +hirtettäisi, vaan että hän myös päälle päätteeksi teilattaisiin. Bumble +pudisteli päätään synkän salaperäisesti sanoen toivottavansa hänelle +onnea, mihin Gamfield lisäsi, että Oliverin olisi pitänyt joutua hänen +käsiinsä, mikä toivomus näytti olevan aivan päinvastaista laatua, +vaikka mestari muuten olikin niin yhtä mieltä Bumblen kanssa. + +Seuraavana aamuna ilmoitettiin yleisölle jälleen, että Oliver Twist oli +"vuokrattavana" ja että viisi puntaa maksettaisiin sille, joka ottaisi +hänet. + + + + +NELJÄS LUKU. + +Oliver saa toisen paikan ja astuu ensi kerran julkiseen elämään. + + +Kun parempien perheiden ei millään keinoilla onnistu toimittaa +nuorelle, toivorikkaalle pojalleen edullista paikkaa, niin on hyvin +yleisesti tapana lähettää hänet merille. Johtokunta neuvotteli, eikö +olisi sopivinta noudattaa tätä viisasta ja hyödyllistä esimerkkiä +toimittamalla Oliver Twist johonkin kauppalaivaan, jonka matkan määränä +oli jokin oikein epäterveellinen satama. Siten hänestä selviydyttäisiin +kaikkein parhaiten, koska todennäköisesti kävisi niin, että laivuri +ollessaan päivällisen jälkeen hyvällä tuulella jonakin kauniina päivänä +ruoskittaisi hänet hengiltä tai sitten löisi hänen päänsä murskaksi +rautakangella, sillä sellainen ajanvietehän on, kuten jokainen tietää, +sangen suosittu ja yleinen sen ihmislajin keskuudessa. Mitä selvemmin +asia näyttäytyi lautakunnalle tässä valossa, sitä enemmän etuja se +keksi tästä menettelystä, ja sen vuoksi oltiin yhtä mieltä siitä, että +ainoa keino, millä Oliverista voitiin kunnolla huolehtia, oli lähettää +hänet merille. + +Bumble oli lähetelty tiedustelemaan, eikö joku kapteeni mahdollisesti +tarvitsisi kajuuttavahtia ensi matkalleen; mutta juuri kun hän +palasi köyhäintaloon tekemään selkoa retkensä tuloksesta, kohtasi +hän portilla erään tavallaan tärkeän henkilön, nimittäin kunnan +hautajaisurakoitsijan, herra Sowerberryn. + +Sowerberry oli pitkä ja laiha, mutta samalla roteva mies, jolla oli +yllään nukkavieruksi kulunut, musta puku, jaloissaan samanväriset +parsitut pumpulisukat ja niitä vastaavat kengät. Luonto ei ollut luonut +hänen piirteitään hymyileviksi, mutta hänessä oli kuitenkin taipumusta +eräänlaiseen ammattimaiseen hilpeyteen. Hänen käyntinsä oli joustava ja +hänen ulkonäkönsä säteili sisäistä iloa, kun hän lähestyi Bumblea ja +sydämellisesti puristi tämän kättä. + +— Kävin ottamassa mittaa niistä kahdesta naisesta, jotka kuolivat +viime yönä, sanoi urakoitsija. + +— Teistä tulee vielä rikas mies, herra Sowerberry, vastasi +vahtimestari pistäen peukalonsa ja etusormensa urakoitsijan +nuuskarasiaan, joka oli taitavasti muovaeltu patenttiruumisarkun +näköiseksi. — Väitän, että teistä tulee vielä rikas mies, herra +Sowerberry, toisti Bumble läimäyttäen ystävällisesti Sowerberryä +olkapäähän kävelykepillään. + +— Niinkö luulette? kysyi urakoitsija puoliksi myöntävällä, puoliksi +kieltävällä äänellä. — Köyhäinhoitolautakunnan maksamat palkat ovat +perin vähäiset. + +— Niinhän arkutkin ovat, vastasi vahtimestari hymyillen juuri sen +verran kuin korkea virkamies uskaltaa arvoaan alentamatta. + +Sowerberryä huvitti suuresti tämä lausunto ja hän nauroi kauan +aikaa makeasti. — Niin, niin, herra Bumble, sanoi hän viimein, ei +voi kieltää, että arkut ovat olleet sekä kapeampia että matalampia +senjälkeen kun uusi ruokajärjestys astui voimaan; mutta täytyyhän +minunkin hiukan ansaita, herra Bumble. Hyvä, kuiva puu on kallista +tavaraa, ja kaikki ruuvit ja naulat tulevat kanavaa myöten +Birminghamista saakka. + +— Niin, niin, joka ammatilla on haittansa, ja luonnollisesti on lupa +katsoa omaa parastaan. + +— Se on selvää, vastasi urakoitsija, ja jos jostakin erikoisesta +esineestä ei tulekaan voittoa, niin kyllä minä korjaan asian ajan +mittaan, — he, he, hee! + +— Aivan, aivan, myönsi Bumble. + +— Vaikka minun täytyy huomauttaa, jatkoi urakoitsija, että minun on +taisteltava erästä suurta vitsausta vastaan. Nähkääs, kaikki lihavat +ihmiset kuolevat nopeasti — tarkoitan, että ne, jotka ovat nähneet +parempia päiviä ja vuosikausia maksaneet vaivaisrahaa, sortuvat +kaikkein ensiksi jouduttuaan köyhäintaloon; ja saatanpa sanoa teille, +herra Bumble, että kolme neljä tuumaa enemmän kuin on laskenut vie +suuren osan voitosta, varsinkin kun on perhe elätettävänä. + +Koska Sowerberry oli lausunut tämän suuttuneesti kuin vääryyttä +kärsinyt mies ainakin ja kun Bumble huomasi, että siitä saattoi +suorastaan langeta varjo pitäjän kunniaan, katsoi hän viisaimmaksi +vaihtaa puheenaihetta, ja koska Oliver Twist sillä hetkellä enimmin +askarrutti hänen ajatuksiaan, niin hän valitsi tämän. + +— Niin, sehän on totta, sanoi Bumble, ette suinkaan satu tietämään +ketään, joka tarvitsisi poikaa — kunnan oppipoikaa, joka nykyisin +on meille taakaksi — se on kuin myllynkivi kunnan kaulan ympärillä? +Edulliset ehdot, herra Sowerberry, ja näin sanoessaan Bumble osoitti +kepillään porttiin kiinnitettyä julistusta ja napautti kolme kertaa +sille kohdalle, jossa oli hyvin suurilla kirjaimilla painettuna sanat +"viisi puntaa". + +— Juuri siitähän minun piti puhua kanssanne, sanoi urakoitsija +tarttuen Bumblen takin laskokseen. — Tiedättehän — mutta siinäpä on +kauniita nappeja, herra Bumble, enpä ole ennen nähnytkään niitä. + +— Niin, ovathan ne aika sieviä, sanoi vahtimestari luoden ylpeän +katseen suuriin messinkinappeihin, jotka koristivat hänen takkiaan. — +Malli on sama kun kunnan sinetissä — laupias samarialainen auttamassa +haavoittunutta. Lautakunta lahjoitti ne minulle uudenvuodenaamuna. +Minulla oli ne ensi kertaa ylläni silloin kun haudattiin köyhää +käsityöläiskisälliä, joka oli kuollut yöllä porttikäytävään. + +— Muistan kyllä sen. Valamiehistön päätös kuului: "kuollut kylmyyteen +ja välttämättömien elintarpeitten puutteeseen", eikö totta? + +Bumble nyökkäsi. + +— Sitten vielä lisättiin, muistaakseni, jatkoi urakoitsija, että jos +köyhäinhoitolautakunta olisi —. + +— Oh — pötyä! keskeytti vahtimestari vihastuneena. — Jos lautakunta +välittäisi kaikesta joutavasta, mitä typerät valamiehet lörpöttelevät, +niin kylläpä sillä olisi puuhaa. + +— Aivan oikein, myönsi urakoitsija. + +— Ne eivät ymmärrä tuon enempää filosofiasta ja kansantaloudesta, +sanoi Bumble napsuttaen halveksivasti sormiaan. + +— Eivät niin, todisti urakoitsija. + +— Toivosinpa vain, että saisimme tuollaisen riippumattoman +valamiehistön köyhäintaloon pariksi kolmeksi viikoksi. +Köyhäinhoitolautakunnan ohjesääntö kesyttäisi kyllä pian sen. + +— Kyllä varmasti, vastasi urakoitsija hymyillen myöntyvästi ja toivoen +siten lauhduttavansa Bumblen yltyvän suuttumuksen. + +Bumble otti päästään kolmikolkkaisen hattunsa, veti siitä esiin +nenäliinan, kuivasi kiihtymyksen aikaansaamat hikipisarat otsaltaan, +pani jälleen hatun päähänsä ja virkkoi, kääntyen urakoitsijaan päin, +tyynemmällä äänellä: + +— Mutta mitä aioitte sanoa pojasta? + +— Niin, sanoi urakoitsija. — Tiedättehän itse, herra Bumble, että +minä maksan koko joukon vaivaisrahaa. + +— Hm! hymähti Bumble. — Entä sitten? + +— Siitä syystä arvelen, että minulla on oikeus saada siitä korvausta +niin paljon kuin mahdollista, herra Bumble, ja siksi — ja siksi — +haluan pojan itse. + +Bumble tarttui urakoitsijan käsivarteen ja veti hänet mukanaan +köyhäintaloon. Sowerberry oli johtokunnan puheilla viisi minuuttia +ja sinä aikana sovittiin, että Oliver vielä samana iltana vietäisiin +hänen luokseen "koetteeksi", mikä merkitsi — kunnan oppipojasta puheen +ollen — että jos mestari huomasi hänestä olevan tuntuvasti hyötyä +tarvitsematta tuhlata häneen kovin paljon ruokaa, saisi hän pitää hänet +määrätyn ajan ja menetellä hänen kanssaan mielensä mukaan. + +Pikku Oliver vietiin illalla "herrojen" eteen, jotka ilmoittivat +hänelle, että hänen oli viipymättä mentävä oppiin erään +ruumisarkkujentekijän luo ja että jos hän valittaisi asemaansa tai +koskaan palaisi köyhäintaloon, niin hänet lähetettäisiin muitta +mutkitta merille, jossa saisi hukkua tai iskettäisiin kuoliaaksi, +kuinka vain parhaiten soveltui. Tätä puhetta kuullessaan Oliver ei +osoittanut vähintäkään liikutuksen merkkiä, minkä vuoksi johtokunta +selitti hänet yksimielisesti paatuneeksi nuoreksi lurjukseksi ja käski +Bumblen heti viedä hänet määräpaikkaansa. + +Vaikka oli ihan luonnollista, että johtokunta kykeni tuntemaan syvempää +kauhua ja hämmästystä kuin muut ihmiset huomatessaan, että joltakulta +puuttui tunteet, niin olivat herrat tällä kertaa aivan ymmällä. Asian +laita oli kuitenkin niin, että Oliverilla oli päinvastoin liiaksikin +tunteita, jotka tosin olivat tylsistymäisillään ikiajoiksi huonon +kohtelun vaikutuksesta. Hän kuunteli kohtalonsa ratkaisua sanomatta +sanaakaan ja saatuaan tavaransa — joista ei tullut raskasta taakkaa, +ne kun mahtuivat paperimyllyyn, joka oli suunnilleen puoli jalkaa +pitkä ja leveä sekä kolme tuumaa paksu — hän veti lakin silmilleen ja +tarttui vielä kerran Bumblen takinhihaan, minkä jälkeen tämä kunnon +mies lähti viemään häntä uuteen kärsimyspaikkaan. + +Bumble laahasi kauan aikaa Oliveria mukanaan piittaamatta hänestä +vähääkään, sillä hän piti päätään hyvin pystyssä, kuten vahtimestarin +aina tuleekin. Kun kävi raju tuuli, peittyi pikku Oliver kokonaan +Bumblen takinliepeisiin, jotka kääntyivät taaksepäin ja paljastivat +mitä edullisimmalla tavalla tämän liivit ja hienot, nukkaverkaiset +polvihousut. Kun he lähestyivät määräpaikkaansa, huomasi Bumble +tarpeelliseksi tarkastaa, oliko poika kylliksi siisti näyttäytyäkseen +uudelle isännälleen. Hän lausui siis alentuvaisen näköisenä: + +— Oliver! + +— Mitä, herra? kysyi Oliver hiljaa, värähtelevällä äänellä. + +— Siirrä lakki pois silmiltäsi ja nosta pääsi pystyyn! + +Vaikka Oliver heti totteli käskyä ja kiireesti pyyhkäisi silmiään +vapaan kätensä selkäpuolella, kimalteli hänen silmäripsissään kumminkin +kyynel, kun hän katsahti saattajaansa. Bumblen karskin näköisenä +tähystellessä se alkoi vieriä pitkin hänen poskeaan. Sitä seurasi +heti toinen ja vähitellen yhä useampia. Poika ponnisteli hillitäkseen +itsensä, mutta siitä ei ollut apua, ja lopulta hän irroitti toisen +kätensä Bumblen hihasta, peitti kasvonsa ja itki niin, että kyyneleet +valuivat hänen laihojen, teräväluisten sormiensa lomitse. + +— Noo! huudahti Bumble pysähtyen äkkiä ja luoden pieneen holhokkiinsa +ylenkatseellisen silmäyksen. — Noo, kaikista kiittämättömistä ja +pahantapaisista pojista, mitä olen nähnyt, olet sinä, Oliver, kaikk... + +— Ei, ei, herra, nyyhkytti Oliver takertuen siihen käteen, joka piteli +tuttua ruokokeppiä. — Ei, ei, herra, minä tahdon olla kiltti, herra! +Minähän olen vain pieni poika, ja tuntuu niin — niin —. + +— Niin, mitä niin? kysyi Bumble kummastuneena. + +— Niin yksinäiseltä, herra, niin kauhean yksinäiseltä, nyyhkytti +lapsi. — Kaikki vihaavat minua. Voi, älkää olko niin kova minulle! +Poika painoi kätensä sydämelleen ja katsoi tuskaisin katsein +saattajaansa. + +Bumble silmäili ikäänkuin ihmeissään Oliverin surkeaa ja avutonta +ilmettä, yskäisi sitten käheästi pari kolme kertaa ja mutistuaan jotain +"kiusallisesta yskästä" hän käski Oliverin pyyhkiä silmänsä. Sitten hän +tarttui pojan käteen ja lähti liikkeelle. + +Hautausurakoitsija oli juuri asettanut luukut myymälänsä ikkunoiden +eteen ja kirjoitteli parhaillaan tilikirjoihinsa surumielisessä +kynttilänvalossa, kun Bumble astui sisään. + +— Jaha, sanoi urakoitsija silmäten tulijoita ja jääden keskelle sanaa, +tekö se olettekin, herra Bumble? + +— Minäpä juuri, herra Sowerberry, vastasi vahtimestari. Tulin tuomaan +poikaa. — Oliver kumarsi. + +— Vai niin, siinäkö poika on? sanoi urakoitsija nostaen kynttilän +päänsä päälle voidakseen paremmin tarkastaa Oliveria. — Tulehan tänne +hetkeksi, eukkoseni! + +Rouva Sowerberry tuli pienestä myymälän takaisesta kamarista; hän oli +vähäläntä, laiha ja nyrpeän näköinen nainen. + +— Tässä on se köyhäintalon poika, josta olen puhunut sinulle, +ystäväiseni, sanoi Sowerberry nöyrästi. Oliver kumarsi jälleen. — +Taivas varjelkoon, huudahti urakoitsijan vaimo, kylläpä se on pieni! + +— Niin, pieni se on todellakin, myönsi Bumble katsahtaen äkäisesti +Oliveriin ikäänkuin tämä olisi ollut syypää omaan pienuuteensa. — +Pieni se on, sitä ei voi kieltää. Mutta kasvaahan se, rouva Sowerberry. + +— Kyllä varmasti, vastasi tämä pilkallisesti, lihoohan se meidän +rimastamme ja juomastamme. Minä en voi käsittää, mitä hyötyä näistä +köyhäintalon lapsista on, sillä niiden ruokkiminen maksaa aina enemmän +kuin niiden tekemä työ, mutta ainahan miehet väittävät ymmärtävänsä +kaikki parhaiten. No, niin, mene sitten tuonne alas, pikku luuranko. — +Näin sanoen avasi urakoitsijan vaimo erään sivuoven ja työnsi Oliverin +alas portaita pimeään, kosteaan komeroon, joka oli hiilikellarin +eteinen ja nimeltään "keittiö". Siellä istui huolimattoman näköinä +palvelustyttö, jolla oli jaloissaan linttakorkoiset kengät ja +rikkinäiset siniset pumpulisukat. + +— Kuulehan, Charlotta, sanoi rouva Sowerberry, joka oli seurannut +Oliveria, anna tälle pojalle vähän niitä ruuanjäännöksiä, jotka +säästimme Tripiä varten. Koska se ei ole tullut koko päivänä kotiin, +niin se saa jäädä ilman. Ei hän ole liian nirsu niitä syömään; vai +oletko ehkä, poika? + +Oliver, jonka silmät alkoivat loistaa, kun hän kuuli puhuttavan +ruuasta, ja joka innosta vavisten odotti pääsevänsä syömään, vastasi +ei. Sitten hänen eteensä pantiin lautasellinen erilaisia ruuanjätteitä. + +Toivoisinpa, että joku hyvinvoipa filosoofi, jonka sisuksissa ruoka ja +juoma muuttuu sapeksi ja jonka veri on jäätä ja sydän rautaa, olisi +nähnyt Oliver Twistin käyvän käsiksi niihin herkkupaloihin, joita koira +oli hylkinyt, ja pannut merkille, miten hirvittävän ahnaasti hän ne +nälissään repi palasiksi. Mutta vielä mieluummin haluaisin itse nähdä +tuon filosoofin syömässä samanlaista ateriaa yhtä kaunistelemattomalla +tyydytyksellä. + +— No, sanoi urakoitsijan vaimo, kun Oliver oli lopettanut syöntinsä, +jota hän oli katsellut väristen ja mielessään pahat aavistukset hänen +vastaisesta ruokahalustaan, — joko olet valmis? + +Koska ei enää ollut mitään syötävää, niin Oliver vastasi myöntäen. + +— Tule sitten perässäni, sanoi rouva Sowerberry ottaen käteensä +himmeävaloisen, likaisen lampun ja lähtien edellä ylös portaita. — +Sinun vuoteesi tulee olemaan myymäläpöydän alla. Et kai välitä, vaikka +nukutkin ruumisarkkujen joukossa. On muuten yhdentekevää, pidätkö +siitä vai et, sillä missään muuallakaan et saa nukkua. Tule nyt, äläkä +seisota minua tässä koko yötä. + +Oliver ei enää hidastellut, vaan seurasi uutta emäntäänsä. + + + + +VIIDES LUKU. + +Oliver saa uusia tuttavia ja alkaa vieroa isäntänsä elinkeinoa oltuaan +ensi kertaa hautajaisissa. + + +Kun Oliver oli jäänyt yksikseen hautausurakoitsijan puotiin, pani +hän lampun höyläpenkille ja silmäsi arasti ympärilleen tuntien +kauhua, jonka valtaan monet häntä vanhemmatkin ihmiset saattavat +joutua samanlaisissa oloissa. Puolitekoinen ruumisarkku, joka lepäsi +mustalla jalustalla keskellä puotia, näytti niin uhkaavalta, että +häntä värisytti joka kerta kun hänen katseensa osui tuohon kauheaan +esineeseen, josta hän melkein odotti jonkun kummitusolennon hitaasti +kohottavan päätään ja säikäyttävän hänet mielipuoleksi. Seinää +vasten oli pantu pystyyn joukko samankokoisia leppäisiä lautoja, +jotka hämärässä valossa näyttivät hänestä kookkailta aaveilta, mitkä +seisoivat kädet housuntaskuissa. Pitkin lattiaa oli hajallaan tähden +muotoisia läkkilevyjä, höylänlastuja, kiiltäväkantaisia nauloja ja +mustia verankaistaleita, ja pöydäntakaista seinää koristi taulu, joka +esitti kahta ruumiinsaattajaa vahdissa suuren oven ulkopuolella, neljän +mustan hevosen vetämien ruumisvaunujen lähestyessä etäältä. Puodissa +oli hyvin lämmin, ja tukahduttava ilma oli ikäänkuin ruumisarkkujen +hajun kyllästämää. Se pöydän alainen syvennys, jonne hänen patjansa oli +sijoitettu, muistutti hautaa. + +Näiden vastenmielisten havaintojen lisäksi Oliverilla oli muutakin +mielipahaa. Hän oli yksin vieraassa paikassa, ja kaikkihan tiedämme, +kuinka hyljätyksi ja lohduttomaksi rohkeinkin meistä saattaa tuntea +itsensä yksinäisessä paikassa. Pojalla ei ollut ystäviä, joista hän +olisi pitänyt ja jotka olisivat välittäneet hänestä. Mikään äskeinen +ero ei häntä surettanut, hänen sydämensä ei ikävöiden kaivannut +rakkaita, unohtumattomia kasvoja, mutta siitä huolimatta hänen mielensä +oli raskas, ja ryömiessään ahtaalle vuoteelleen hän toivoi, että se +olisi ollut hänen ruumisarkkunsa ja että hänet olisi laskettu lepoon +hautausmaahan, missä ruoho hiljalleen lainehtisi hänen päänsä päällä ja +vanhan kellon syvä ääni lohduttaisi häntä unessa. + +Seuraavana aamuna Oliver heräsi siihen, että puodin ovea vimmatusti +potkittiin, ja ennenkuin hän oli ehtinyt pukea ylleen, uudistuivat +potkut parikymmentä kertaa yhtä kiivaina, ja vasta sitten kun hän oli +alkanut irrottaa ketjua, taukosi töminä. + +— Avaatko sinä! huusi ääni, joka kuului potkineiden jalkojen +omistajalle. + +— Heti, herra, vastasi Oliver, irrotti ketjun ja väänsi avainta. + +— Sinä olet kai se uusi poika? kysyi ääni avaimenreiän läpi. + +— Niin, herra. + +— Kuinka vanha olet? kysyi ääni. + +— Kymmenen vuotta. + +— Silloin minä pehmitän sinut, kun pääsen sisään, jatkoi ääni, — +totisesti pehmitänkin, senkin penikka! Tämän ystävällisen lupauksen +annettuaan alkoi ääni viheltää. + +Oliver oli liian usein ollut sen käsittelyn alaisena, johon mainittu +hyvin kuvaava sana viittaa, ollakseen vähääkään epäilemättä sitä, että +äänen omistaja, olipa hän kuka tahansa, myöskin uskollisesti täyttäisi +lupauksensa. Vapisevin käsin Oliver veti poikkipienan syrjään ja avasi +oven. + +Hetkisen Oliver tuijotti kadun kummallekin puolelle varmana siitä, +että tuntematon, joka oli häntä puhutellut, oli lämpimäkseen lähtenyt +vähän matkan päähän jaloittelemaan, sillä hän ei nähnyt ketään +muita kuin paksun pojan, joka istui tienviitan päällä talon lähellä +ahmien voileipää, josta hän linkkuveitsellä leikkasi suunsa kokoisia +kappaleita pistäen ne sitten suuhunsa sangen taitavasti. + +— Anteeksi, sanoi Oliver viimein, kun ei ketään muuta näkynyt, tekö +koputitte? + +— Minä potkin, vastasi poika, joka näytti köyhäinkoulun oppilaalta. + +— Haluatteko ehkä ruumisarkun? kysyi Oliver lapsellisesti. + +Pojan kasvot saivat tavattoman tuiman ilmeen ja hän vakuutti, että +Oliver pian tarvitsisi sellaisen kapineen, jos hän uskalsi tehdä pilaa +esimiehestään. + +— Sinä penikka, et varmaankaan tiedä, kuka minä olen, jatkoi +köyhäinkoulun oppilas nousten arvokkaasti seisomaan. + +— En, vastasi Oliver. + +— Minä olen herra Noa Claypole, ja sinun on toteltava minua. Nosta +alas ikkunaluukut, laiskuri! — Näin sanoessaan herra Noa Claypole +potkaisi Oliveria ja astui sitten myymälään kasvoillaan arvokas ilme, +joka on luettava hänelle suureksi kunniaksi. Yleensä ei kömpelön +nuorukaisen, jolla on suuri pää, pienet silmät ja tyhmät kasvot, +ole helppoa näyttää arvokkaalta, mutta vielä vaikeammaksi se käy, +jos näihin henkilökohtaisiin suloihin on liittynyt punainen nenä ja +keltaiset nahkahousut. + +Otettuaan luukut ikkunoista ja tällöin särjettyään yhden ruudun Oliver +alkoi raahata niitä pieneen kujaan, jonne ne pantiin aina päiviksi. Noa +alentui armollisesti auttamaan häntä lohdutettuaan ensin häntä sanoen, +että "siitä saat jotakin". + +Pian senjälkeen tuli herra Sowerberry, ja hetkeä myöhemmin näyttäytyi +rouva Sowerberry, ja kun Oliver oli, aivankuin Noa oli ennustanutkin, +saanut "jotakin", lähti hän tämän nuoren herran kanssa keittiöön +syömään aamiaista. + +— Istu tähän tulen ääreen, Noa, sanoi Charlotte. Säästin sinulle +herkullisen kinkunpalan herran aamiaisesta. Sulje ovi Noa herran +jälkeen, Oliver, ja ota sitten ruuanjätteet tuosta ruukunkannelta. +Tässä on teesi, vie se tuonne laatikon päälle ja juo se siellä, mutta +pidä kiirettä, sillä sinua tarvitaan pian myymälässä. Kuuletko sinä? + +— Kuuletkos, penikka! sanoi Noa Claypole. + +— Mutta herranen aika, Noa, huudahti Charlotte. Oletpa sinä mahdoton! +Etkö voi antaa pojan olla rauhassa? + +— Rauhassa? toisti Noa. — Oh, kyllä ihmiset ovat antaneet hänen olla +rauhassa liiaksikin. Hänellä ei ole milloinkaan ollut vaivaa isästään +eikä äidistään, ja kaikki hänen sukulaisensakin ovat enimmäkseen +antaneet hänen olla rauhassa, vai mitä arvelet, Charlotte? Hah, hah, +haa! + +— Kylläpä sinä olet lystikäs! sanoi Charlotte purskahtaen +sydämelliseen nauruun, johon Noakin yhtyi. Sitten he loivat pilkallisia +silmäyksiä Oliver Twist raukkaan, joka istui keittiön pimeimmässä ja +kylmimmässä nurkassa syöden niitä ruuantähteitä, jotka oli säästetty +erikoisesti häntä varten. + +Noa oli köyhäinkoulun oppilas, mutta ei sentään vaivaisorpo. Hän +ei ollut myöskään löytölapsi, sillä hän saattoi johtaa sukupuunsa +aina vanhempiinsa asti, jotka asuivat vastapäisessä talossa. Äiti +oli pesijäakka ja isä rapajuoppo sotilas, joka oli puujalkaisena +saanut eron ja eläkettä kaksi ja puoli pennyä päivää kohti. Kaikki +lähistön oppipojat olivat jo kauan aikaa pitäneet tapana pilkata Noaa +halventavilla soimauksilla: "nahkahousu", "armo-oppilas" ja muilla +samantapaisilla, ja Noa oli kärsinyt kaikki mukisematta, mutta kun +kohtalo oli nyt tuonut hänen tielleen nimettömän, orvon pojan, kostaisi +hän tälle kaikki korkoineen. + +Kun Oliver oli ollut hautausurakoitsijan luona noin kolme viikkoa, +sanoi viimemainittu eräänä päivänä, kun myymälä oli suljettu ja hän +istui vaimonsa kanssa illallisella pienessä verstaan takaisessa +huoneessa, luotuaan jonkun aikaa kunnioittavia silmäyksiä puolisoonsa: + +— Ystäväni —. Hän olisi sanonut enemmän, mutta rouva Sowerberry +keskeytti hänet kasvoillaan pahaenteinen ilme. + +— No, sanoi vaimo terävästi. + +— Ei mitään, ystäväni, ei mitään, sanoi mies. + +— Hyi, senkin peto! huudahti rouva Sowerberry. + +— Ei se ole kerrassaan mitään, ystäväni. En tiennyt, ettei sinua +huvittanut kuulla asiaa, ystäväni, olisin muuten vain sanonut —. + +— Oh, älä sano minulle, mitä aioit puhua, keskeytti rouva Sowerberry; +minähän olen vain mitätön nolla; älä kysy minulta neuvoa. Minua ei +haluta tunkeutua sinun salaisuuksiisi. — Tämän sanottuaan rouva +Sowerberry purskahti kiihkeään nauruun, josta saattoi odottaa pahoja. + +— Mutta, ystäväni, sanoi Sowerberry, halusin vain kysyä sinulta neuvoa. + +— Ei, ei, älä kysy minulta, vastasi rouva liikuttavalla äänellä, +kysy joltakin muulta. Tämmöinen menettely on hyvin yleistä ja sangen +suosittua aviollista sodankäyntiä, joka usein johtaa loistaviin +tuloksiin. Se pakotti nytkin Sowerberryn pyytämään erikoisena +armonosoituksena lupaa saada puhua asiansa, joka kiihotti rouva +Sowerberryn uteliaisuutta, ja lyhyen kinastelun jälkeen, joka ei +kestänyt täyttä kolmea neljännestuntia, lupa armollisesti annettiinkin. + +— Se koskee vain nuorta Twistiä, ystäväni, sanoi Sowerberry. Hän on +aika hauskan näköinen, kultaseni. + +— Niin hänen pitääkin olla; hän syö kovin paljon, vastasi vaimo. + +— Hänen kasvoissaan on jonkinlainen raskasmielisyyden piirre, jatkoi +Sowerberry, joka on hyvin vaikuttava. Hänestä tulisi erinomainen +ruumiinsaattaja, ystäväni. + +Rouva Sowerberry katsahti häneen hämmästyneenä. Sowerberry pani sen +merkille ja jatkoi antamatta arvoisalle rouvalle tilaisuutta tehdä +muistutuksia: + +— En tarkoita tavallista saattajaa, joka seuraa aikaihmisiä, vaan +ainoastaan lapsivainajia. Olisi kerrassaan uutta, jos ruumiinsaattaja +olisi samaa kokoa kuin saatettava. Voit olla varma siitä, että se +tekisi suuremmoisen vaikutuksen. + +Rouva Sowerberry, jolla oli melkoiset tiedot miehensä ammattia +koskevissa asioissa, ällistyi tästä uudesta ajatuksesta, mutta +koska hänen ei sopinut myöntää sitä niissä oloissa, niin hän kysyi +ainoastaan, miksi ei niin yksinkertainen ajatus ollut ennemmin +pälkähtänyt hänen päähänsä. Sowerberry tulkitsi tämän aivan oikein +ehdotuksensa hyväksymiseksi, ja senvuoksi päätettiin, että Oliverin +tuli oppia ammatin salaisuudet ja sitten seurata mestariaan +ensimmäiseen tilaisuuteen, jossa hänen palveluksiaan tarvittiin. + +Tämä tilaisuus ilmaantuikin odottamattoman pian, sillä seuraavana +aamuna puoli tuntia aamiaisen jälkeen Bumble astui myymälään, sijoitti +espanjaruokokeppinsä pöytää vasten pystyyn ja veti povestaan suuren +nahkalompakkonsa, josta etsi paperin ojentaen sen sitten Sowerberrylle. + +— Ahaa! sanoi urakoitsija iloisesti lappusta silmätessään. Ruumisarkun +tilaus, eikö totta? + +— Ensiksikin ruumisarkku ja sitten kunnallinen hautaus, vastasi Bumble +kietaisten nyörin lompakkonsa ympärille, joka oli yhtä paksu kuin +omistajansa. + +— Bayton, sanoi urakoitsija kohottaen katseensa paperista Bumbleen. — +Sitä nimeä en ole kuullut ennen. + +Bumble ravisteli päätään: — Itsepäisiä ihmisiä, herra Sowerberry, +kovin itsepäisiä, ja pelkäänpä pahoin, lisäksi ylpeitä! + +— Kuinka, ylpeitäkö? huudahti Sowerberry pilkallisesti. — Ei, mutta +sehän on uskomatonta! + +— Uh, se on inhottavaa, sanoi vahtimestari, minua oikein ellottaa, +herra Sowerberry. + +— Tottahan toki, vahvisti urakoitsija. + +— Kuulimme heistä vasta eilen illalla ja tuskin olisimme milloinkaan +saaneet tietää heistä mitään, ellei eräs samassa talossa asuva eukko +olisi kääntynyt kunnan komitean puoleen anoen, että kunnan lääkäri +lähetettäisiin erään hyvin sairaan naisen luo. Tämä oli kuitenkin +mennyt jonnekin päivälliselle, mutta hänen apulaisensa, joka on +hyvin reipas nuorukainen, lähetti heille heti hiukan lääkettä +kiiltomusterasiassa. + +— Sepä oli sukkelasti tehty, virkkoi urakoitsija. + +— Niinpä niin! vastasi vahtimestari. Mutta mitä luulette niiden +tehneen? Miten kiittämätön se joukkio osasikaan olla! Mies lähetti +sanan, ettei lääke sopinut hänen vaimonsa sairauteen ja ettei tämä +senvuoksi voisi nauttia sitä! Hyvää, vahvistavaa, terveellistä +lääkettä, joka viikkoa aikaisemmin oli parantanut kaksi irlantilaista +työmiestä — ja joka lähetettiin niille ilmaiseksi kiiltomusterasiassa +— siitä mies sanoi, että vaimo ei huoli sitä! + +Kun tämä hävytön kiittämättömyys muistui Bumblen mieleen täydessä +valossaan, iski hän kepillään rajusti pöytään punastuen suuttumuksesta. + +— Mutta todellakin, sanoi urakoitsija, en ole sitten koskaan kuullut +mokomaa —. + +— Ei koskaan! huudahti Bumble. Mutta kun nainen nyt on kuollut, niin +on meidän haudattava hänet. Tässä on määräys, ja mitä pikemmin se on +tehty, sitä parempi. + +Näin sanoessaan Bumble pani kunnallisen vihansa vallassa +kolmikolkkaisen hatun takaperin päähänsä harpaten sitten ulos puodista. + +— Hän oli niin kiukkuinen, Oliver, että unohti kokonaan kysyä sinua, +virkkoi Sowerberry. + +— Niin, herra, vastasi Oliver, joka oli huolellisesti pysytellyt +piilossa keskustelun aikana ja jonka koko ruumis vieläkin vapisi, kun +hän vain muistelikin Bumblen ääntä. Hänen ei olisi kumminkaan tarvinnut +väistellä Bumblea, sillä tämä virkamies, johon valkoliivisen herran +ennustus oli syvästi vaikuttanut, arveli, että kun urakoitsija oli +ottanut Oliverin vain koetteeksi, niin oli parasta olla puuttumatta +asiaan, ennenkuin hänet oli laillisesti pantu oppiin seitsemäksi +vuodeksi ja siten laillista tietä ikiajoiksi toimitettu pois kunnan +niskoilta. + +— No niin, sanoi Sowerberry ottaen hattunsa, mitä pikemmin tämä työ +on tehty, sitä parempi. Pidä silmällä puotia, Noa. Ota sinä, Oliver, +lakkisi ja seuraa minua. + +He kulkivat hetken aikaa kaupungin vilkasliikkeisimpien ja tiheimmin +asuttujen osien läpi. Sitten he poikkesivat eräälle kapealle kadulle, +mikä oli vielä likaisempi ja rumempi kuin mikään niistä, mitä he +olivat siihen mennessä kulkeneet, ja etsiskelivät sitä taloa, johon +olivat matkalla. Kadun varrella olevat talot olivat korkeita ja +suuria, mutta hyvin vanhoja ja niiden asukkaat kuuluivat kaikkein +köyhimpiin luokkiin, minkä seikan rakennusten rappeutunut ulkonäkö +selvästi todisti, vaikka ei olisi nähnytkään niitä siivottomia miehiä +ja naisia, jotka käsivarret ristissä laahustivat pitkin jalkakäytäviä. +Useihin taloihin oli järjestetty myymälöitä, mutta nämä olivat tarkoin +suljetut ja luhistuneet; ainoastaan ylemmissä kerroksissa asui ihmisiä. +Toisia, joita vain paksut pönkät estivät romahtamasta maahan, näytti +joku koditon kulkija pitävän yömajanaan, sillä monin paikoin oli ne +höyläämättömät laudat, jotka korvasivat ikkunoita ja ovia, otettu +pois, niin että siten syntynyt aukko oli tarpeeksi suuri päästääkseen +inhimillisen olennon lävitseen. Katuojat olivat täynnä törkyä ja +likavesilätäköitä, ja vieläpä rotatkin, joita siellä täällä roskien +joukossa lojui kuolleina ja jotka levittivät vastenmielistä mädänhajua +ympärilleen, olivat nälän kuihduttamia. + +Siinä avoimessa ovessa, jonka eteen Oliver ja hänen mestarinsa +pysähtyivät, ei ollut portinkolkutinta eikä kellonnyöriä, minkävuoksi +urakoitsija astui varovaisesti hapuillen pimeään käytävään käskien +Oliveria seuraamaan aivan hänen kintereillään ja rohkaisemaan mielensä. +Hän kiipesi pitkin portaita, kunnes töksähti erääseen oveen, johon hän +sitten koputti. + +Oven avasi nuori, noin kolme- tai neljätoistavuotias tyttö. Huoneen +sisustuksesta urakoitsija näki heti, että he olivat tulleet +määräpaikkaansa. Hän astui sisään Oliver perässään. + +Kaminassa ei ollut tulta, mutta siitä huolimatta eräs mies kyyristeli +koneellisesti tyhjän lieden lähettyvillä. Muuan vanha eukko oli myöskin +siirtänyt matalan jakkaran kylmän kaminan ääreen ja istuutunut miehen +viereen. Huoneen eräässä nurkassa kyyhötti muutamia repaleisia lapsia, +ja pienessä komerossa, vastapäätä ovea, lojui vanhaan peitteeseen +kääritty esine. Oliveriä värisytti, kun hän sattui katsahtamaan sille +taholle, ja hän hiipi vaistomaisesti lähemmäksi mestariaan, sillä +vaikka esine oli peitetty, niin poika käsitti, että siinä oli ruumis. + +Miehen kasvot olivat kalpeat ja tavattoman laihat. Parta ja hiukset +olivat harmahtavat, ja hänen silmiään varjostivat tummat renkaat. +Vanhan naisen kasvot olivat ryppyiset, ja hänen alahuulestaan pilkisti +esiin kaksi hammasta, mitkä hänellä vielä oli jäljellä, mutta hänen +silmänsä olivat kirkkaat ja läpitunkevat. Oliver ei uskaltanut katsoa +kumpaakaan heistä; he muistuttivat hänen mielestään niitä rottia, joita +hän oli nähnyt ulkona. + +— Kukaan ei saa tulla hänen lähelleen! huusi mies kavahtaen rajusti +seisoalleen, kun urakoitsija lähestyi vuodetta. — Takaisin, menkää +takaisin, jos välitätte hengestänne! + +— Joutavia, hyvä mies, sanoi urakoitsija, joka oli tottunut näkemään +kaikenlaista kurjuutta, joutavia! + +— Minä sanon teille, intti mies puristaen kätensä nyrkkiin ja polkien +raivoissaan lattiaa, sanon teille, että en anna haudata häntä maahan. +Hän ei saisi siellä rauhaa. Madot vain kiusaisivat häntä, mutta eivät +söisi; hän on niin lopen laihtunut. + +Urakoitsija ei vastannut mitään näihin mielettömiin sanoihin, vaan veti +mittanauhan taskustaan ja laskeutui polvilleen ruumiin ääreen. + +— Niin, sanoi mies puhjeten itkuun ja polvistuen samoin kuolleen +vaimonsa viereen, — langetkaa polvillenne, kaikki polvillenne +hänen ympärilleen ja kuulkaa mitä sanon. Hän kuoli nälkään. Minä en +ymmärtänyt, kuinka sairas hän oli, ennenkuin hän sai kuumetta, ja +silloin pistivät luut esiin hänen nahastaan. Meillä ei ollut puita +eikä kynttilöitä. Hän kuoli pimeässä eikä voinut nähdä edes lastensa +kasvoja. Minä kerjäsin kadulla hänen tähtensä, ja minut pantiin +vankilaan. Kun pääsin pois sieltä, oli hän kuolemaisillaan, ja minun +sydämeni on täynnä epätoivoa, sillä hän kuoli nälkään. Minä vannon, +että hän kuoli nälkään! Mies repi hiuksiaan ja vääntelehti kirkuen ja +silmät jäykkinä lattialla, vaahdon valuessa hänen suustaan. + +Säikähtyneet lapset itkivät katkerasti, mutta vanha eukko, joka tähän +asti oli pysynyt tyynenä ikäänkuin hän olisi ollut kuuro kaikelle, mitä +hänen ympärillään tapahtui, käski heitä vaikenemaan. Sitten hän irrotti +miehen kaulaliinan ja lähestyi horjuen urakoitsijaa. + +— Hän oli minun tyttäreni, sanoi vaimo nyökäten ruumiiseen päin +ja hymyillen tylsästi, mikä oli vielä hirvittävämpi kuin kuoleman +läheisyys. — Voi, hyvä Jumala, hyvä Jumala! — Niin, onpa se +ihmeellistä, että minä, joka kerran synnytin hänet ja olin jo silloin +vanhanpuoleinen nainen, elän vielä ja olen terve, samalla kun hän lepää +tuossa kylmänä ja kankeana! Voi hyvä Jumala! — Ajatellapa sitä — se +on aivan kuin jokin pilanäytelmä — aivan yhtä hauska kuin pilanäytelmä! + +Urakoitsija kääntyi mennäkseen. + +— Odottakaa, odottakaa! huusi vanha vaimo. — Haudataanko hänet +huomenna — vai ylihuomenna — vai tänä iltana? Olen pukenut hänet +ja aion tulla saattamaan häntä, nähkääs. Lähettäkää minulle pitkä +vaippa, hyvä, lämmin vaippa, sillä on niin kovin kylmä. Meidän pitäisi +saada myös kakkuja ja viiniä, ennenkuin lähdemme! Mutta vähät siitä! +Lähettäkää meille vain pieni leipä, vain yksi pieni leipä ja hiukan +vettä. Saammeko leipää, rakas ystävä? kysyi hän innokkaasti tarttuen +urakoitsijan takkiin, kun tämä aikoi mennä. + +— Kyllä, kyllä, vastasi urakoitsija, saatte luonnollisesti! Saatte +kaikki mitä tarvitsette! — Hän riistäytyi sitten irti vanhuksesta ja +kiiruhti ulos Oliver kintereillään. + +Seuraavana päivänä — perheelle oli sillä välin lahjoitettu +leivänpuolikas ja palanen juustoa, jotka Bumble oli korkean +omakätisesti vienyt perille — Oliver palasi mestareineen kurjaan +asuntoon, jonne Bumble oli jo saapunut mukanaan neljä köyhäintalon +miestä, joiden tuli kantaa ruumis. Vanhan naisen ja miehen repaleet +verhottiin kuluneilla, mustilla vaipoilla, ja kun maalaamaton kirstu +oli naulattu kiinni, nostivat kantajat sen hartioilleen ja veivät +kadulle. + +— Kävelkäähän rivakasti nyt, vanhus, kuiskasi Sowerberry eukon +korvaan, on jo myöhä emmekä saa antaa papin odottaa. Kiiruhtakaahan +parhaanne mukaan, hyvät ihmiset. + +Tämän kehoituksen saatuaan kantajat lähtivät ripeästi matkaan keveine +taakkoineen, ja surevat omaiset seurasivat lähellä heitä. Bumble ja +Sowerberry astelivat reippaasti kulkueen etunenässä, ja Oliver, jolla +oli lyhemmät sääret, juoksi heidän rinnallaan. + +Heidän ei olisi kuitenkaan tarvinnut pitää niin kiirettä kuin +Sowerberry oli luullut, sillä tultuaan perille syrjäiseen hautausmaan +kolkkaan, jossa kasvoi nokkosia ja johon köyhät haudattiin, he +huomasivat, ettei pappi ollut vielä saapunut, ja haudankaivaja, joka +istui sakaristossa kaminan ääressä, arveli, että saattoi hyvinkin +kestää vielä tunnin tai enemmänkin, ennenkuin hän tulisi. He laskivat +sentähden arkun haudan reunalle, ja sureva pari jäi odottamaan +kärsivällisesti kylmään, sankkaan tihkusateeseen. Tämä toimitus oli +houkutellut hautausmaalle muutamia katupoikia, jotka nyt leikkivät +meluten hautakivien lomassa ja vaihtelun vuoksi huvittelivat +hyppelemällä vuorotellen etu- ja takaperin arkun ylitse. Sowerberry ja +Bumble, jotka olivat kumpikin haudankaivajan läheisiä ystäviä, istuivat +sillä välin sakaristossa kaminan ääressä lukien sanomalehteä. + +Tunnin kuluttua kiiruhtivat Bumble, Sowerberry ja haudankaivaja +vihdoinkin haudalle, ja pian senjälkeen tuli pappikin pukien +papinkaapua ylleen kulkiessaan. Bumble antoi sitten arvoaan +ylläpitääkseen selkäsaunan parille pojalle, ja kun kunnianarvoisa herra +oli lukenut hautauskaavakkeesta sen verran kuin neljässä minuutissa +ennätti, luovutti hän kaavun haudankaivajalle kiiruhtaen sitten pois. + +— Kas niin, Bill, luo hauta umpeen, sanoi Sowerberry haudankaivajalle. + +Se ei ollut raskasta työtä, sillä hauta oli jo niin täynnä kirstuja, +että ylimmäinen oli vain pari jalkaa maanpinnan alapuolella. + +— Tulkaahan nyt, ystäväni, lausui Bumble lyöden miestä olkapäälle. — +Hautausmaa suljetaan pian. + +Mies, joka oli istunut liikahtamatta koko ajan haudan ääressä, hätkähti +äkkiä, nosti päätään, tuijotti puhuttelijaansa ja astui sitten muutamia +askeleita, mutta vaipui samalla tiedottomana maahan. Tylsämielinen +vanha nainen itki niin katkerasti menetettyään viitan, jonka +urakoitsija oli häneltä ottanut, ettei huomannut koko tapausta. Miehen +päähän kaadettiin pari pannullista kylmää vettä, ja kun hän oli tullut +jälleen tajuihinsa, lähtivät kaikki hautausmaalta, veräjä suljettiin ja +kukin poistui taholleen. + +— No, Oliver, sanoi Sowerberry kotimatkalla, mitä pidit siitä? + +— Kiitos kysymästä, herra, vastasi Oliver vitkastellen, en pitänyt +siitä erikoisesti. + +— Kyllä sinä aikaa myöten totut siihen, Oliver. Se ei ole mitään, +sitten kun siihen on tottunut, poikaseni. + +Oliver olisi kovin mielellään halunnut tietää, kauanko oli kestänyt +ennenkuin Sowerberry oli tottunut siihen, mutta hän piti kumminkin +viisaimpana olla kysymättä sitä ja jatkoi matkaansa mietiskellen +kaikkea sitä, mitä oli nähnyt ja kuullut. + + + + +KUUDES LUKU. + +Oliver kiivastuu Noan ilkeyksistä, asettuu vastarintaan ja hämmästyttää +tätä nuorta herraa. + + +Kun koekuukausi oli kulunut, kirjoitettiin Oliver juhlallisesti oppiin. +Juuri silloin sattui olemaan ihana tautinen aika. Ruumisarkut olivat +muodissa, ja muutamien viikkojen aikana Oliver oli saanut melkoisen +määrän harjaannusta. Sowerberryn älykkään suunnitelman onnellinen +tulos ylitti hänen rohkeimmatkin toiveensa. Vanhimmatkaan asukkaat +eivät saattaneet muistaa aikaa, jolloin tuhkarokko olisi raivonut niin +yleisesti ja vaatinut niin monta lasta uhrikseen. Senvuoksi Oliver +saikin äitien suureksi tyytyväisyydeksi ja iloksi olla johtajana +useissa surusaatoissa, jolloin hänen hatussaan riippui niin pitkä +suruharso, että se ulottui polviin saakka. Kun Oliver sitäpaitsi +seurasi mestariaan useimpien täyskasvuisten hautajaisiin saavuttaakseen +varman esiintymiskyvyn ja hermojensa herruuden, jotka ovat kelpo +hautausurakoitsijalle äärettömän tärkeät, niin oli hänellä usein +tilaisuus havaita kaunista kohtaloonsa alistumista ja voimaa, jolla +muutamaa lujat luonteet kantavat koettelemuksensa ja tappionsa. + +Kun Sowerberryn esimerkiksi piti haudata joku vanha rouva tai +herra, jonka ympärillä oli sairauden aikana häärinyt suuri joukko +sisarenpoikia ja veljentyttäriä, jotka silloin olivat aivan lohduttomia +eivätkä voineet salata suruaan edes vierailta, niin nämä samat +sukulaiset saattoivat kotonaan olla hyvin iloisia, täysin tyytyväisiä +ja iloisia ikäänkuin ei olisi tapahtunut mitään, mikä olisi tuottanut +heille surua. Myöskin aviomiehet kestivät sankarillisen tyynesti +vaimojensa menettämisen, ja samaten vaimot, jotka miestensä kuoleman +jälkeen pukeutuivat surupukuun, näyttivät kiinnittävän kaiken huomionsa +siihen, että puku olisi mahdollisimman sopiva ja viehättävä. Saattoipa +myös huomata, että naiset ja herrat, jotka hautausmaalla olivat olleet +suunniltaan surusta, tointuivat miltei samalla hetkellä kun tulivat +kotiin, ja olivat täysin rauhallisia jo ennenkuin tee oli ehditty +tuoda pöytään. Kaikki tämä oli hyvin huvittavaa katsella, ja Oliver +ihmettelikin sitä suuresti. + +Vaikka olen Oliverin elämänkerran kirjoittaja, en uskalla varmasti +väittää, että hän olisi näiden selvien esikuvien avulla oppinut +alistumaan kohtaloonsa; mutta sitävastoin voin ehdottoman varmasti +todistaa, että hän kärsi useita kuukausia vaieten kaikenlaista +pahoinpitelyä Noa Claypolen puolelta, ja vielä ilkeämmäksi oli +Noa muuttunut nyt, kun hän kadehti uutta oppipoikaa siitä, että +tämä sai kantaa mustaa marsalkansauvaa ja suruharsoa samalla kun +hänen, vanhemman, täytyi edelleen käyttää kulunutta lakkiaan ja +nahkahousujaan. Charlotte kohteli häntä pahoin Noan esimerkin +mukaisesti, ja rouva Sowerberry oli hänen verivihollisensa, koska +Sowerberry oli hänelle ystävällinen. Kun siis toisella puolen oli +kolme tällaista ja toisella hautajaistulva, niin ei Oliverilla ollut +juuri yötä hauskaa kuin nälkiintyneellä porsaalla, joka erehdyksessä +suljettiin oluenpanijan vilja-aittaan. + +Nyt olen tullut erittäin tärkeän vaiheeseen Oliverin elämässä. Kerron +nimittäin erään tapahtuman, joka saattaa näyttää mitättömältä ja +joutavalta, mutta joka kumminkin välillisesti aikaansai arvaamattoman +muutoksen hänen vastaisiin vaiheisiinsa. + +Eräänä päivänä olivat Noa ja Oliver tavanmukaiseen aikaan menneet +keittiöön herkutellakseen lampaanlihalla, jota oli puolitoista naulaa +huonointa kaulapalaa. Charlotte kutsuttiin samalla jollekin asialle, ja +poikien täytyi odottaa hetkinen, jota Noa Claypole, joka oli nälissään +ja huonolla tuulella, ei katsonut voivansa käyttää paremmin kuin +Oliveria kiusaamalla. + +Päättäneenä ryhtyä tähän viattomaan pikku ajanvietteeseen Noa nosti +jalkansa pöydälle, kiskaisi Oliveria tukasta, veti häntä korvista ja +haukkui häntä "ketuksi" sekä ilmoitti tulevansa katsomaan mestausta, +kun hänet kerran hirtettiin. Hän keksi sitäpaitsi kaikenlaisia muitakin +ilkeyksiä ollakseen hyvinkasvatettu ja hyvänluontoinen köyhäinkoulun +oppilas. Mutta kun ei mikään näistä johtanut toivottuun tulokseen, +nimittäin saanut Oliveria itkemään, vaivasi Noa päätään keksiäkseen +jotakin parempaa ja teki vihdoin samoin kuin monet häntä kuuluisammat +älyniekat tekevät vielä tänäkin päivänä tahtoessaan olla sukkelia — +hän meni henkilökohtaisuuksiin. —! No, penikka, sanoi Noa, kuinka +äitisi jaksaa? + +— Hän on kuollut! Älä sano hänestä mitään pahaa. + +Veri karahti Oliverin poskille, kun hän sanoi tämän, hän hengitti +kiivaasti, ja suu ja sieraimet värisivät kummallisesti, niin että Noa +odotti hänen pian purskahtavan kiihkeään itkuun. Senvuoksi hän uudisti +hyökkäyksensä. + +— Mihin tautiin hän kuoli, pentu? + +— Sydänsuruun, niin minulle on kerrottu, sanoi Oliver puhuen enemmän +itsekseen kuin vastatakseen Noan kysymykseen. + +— Luulenpa tietäväni, millaista on kuolla sillä tavalla. + +— Ralla laa, ralla laa, vaivainen, huusi Noa huomatessaan kyyneleen +hiipivän pitkin Oliverin poskea. — Mikä kumma sinut pani vetistelemään? + +— Et sinä ainakaan, sanoi Oliver kuivaten kiireesti kyyneleen. + +— Älä luulekaan niin. + +— Vai niin, ettenkö minä? sanoi Noa pilkallisesti. + +— Et, et sinä, vastasi Oliver terävästi. Kas niin, siinä olkoon +kylliksi. Älä puhu enää hänestä, sinun on parasta lopettaa se. + +— Parasta lopettaa! Ei mutta kuulepas tuota! Parasta lopettaa! Joko +sinä rupeat nenäkkääksi, kerjäläinen? _S i n u n_ äidistäsi! Niin, +hänpä oli vasta hieno ihminen! Niin, niin! Ja näin sanoessaan Noa +nyökäytti päätään merkitsevästi ja nyrpisti nenäänsä sen verran kuin +sen lihakset sallivat. + +— Tiedäthän itse, vaivainen, jatkoi Noa Oliverin vaitiolon +kiihdyttämättä pilkallisen säälivällä äänellä — mikä kaikkein eniten +ärsyttää — tiedäthän itse, ettei sitä voi nyt enää auttaa etkä +sinäkään silloin mitään mahtanut. Se on meistä kaikista kovin ikävää +ja me surkuttelemme sinua. Mutta tiedä, että sinun äitisi oli hyvin +huono ihminen. + +— Mitä sinä sanoit? kysyi Oliver silmät leimuten. + +— Hyvin huono ihminen, toisti Noa kylmäverisesti, ja parempi oli, +että hän kuoli, sillä muuten hänet olisi lähetetty kuritushuoneeseen +tai maanpakoon tai hirtetty, mikä onkin kaikkein todennäköisintä, eikö +olekin? + +Oliver kavahti pystyyn tulipunaisena suuttumuksesta, heitti pöydän ja +tuolin kumoon, tarttui Noaa kurkusta ja ravinteli häntä hillittömässä +raivossaan niin, että hampaat kalisivat hänen suussaan. Sitten Oliver +kokosi kaikki voimansa ja paiskasi hänet yhdellä rajulla iskulla maahan. + +Minuutti aikaisemmin poika oli vielä ollut hiljainen, lempeä ja +alakuloinen olento, jollaiseksi huono kohtelu oli hänet tehnyt. Mutta +viimein hänen rohkeutensa oli herännyt. Sydämetön pilanteko hänen +äitivainajastaan oli pannut hänen verensä kuohumaan: hänen rintansa +kohoili, ryhti oli suora, silmät kirkkaat ja eloisat ja koko hänen +muotonsa oli muuttunut, kun hän seisoi katsellen pelkurimaista +kiusanhenkeään, joka ryömi hänen jaloissaan ja joka ei ollut +milloinkaan edes uneksinut mistään tällaisesta. + +— Hän murhaa minut! ulvoi Noa. — Charlotte! Rouva! Uusi poika tappaa +minut! Apua! Apua! Oliver on tullut hulluksi! Char-lotte! + +Noan huutoon vastasi Charlotte kovaäänisesti kirkuen ja vielä kovemmin +kirkui rouva Sowerberry. Edellinen kiiruhti keittiöön sivuovesta ja +jälkimmäinen seisahtui ovelle siksi kunnes oli saanut varmuuden, että +hänen oli pakko auttaa ihmishengen pelastamisessa. + +— Uh, sinä senkin pieni hylky! kirkui Charlotte tarttuen Oliveriin +kaikin voiminsa, joita hänellä oli melkein yhtä paljon kuin +täysikasvuisella miehellä. — Uh, sinä kiittä-mätön, verenhimoinen, +in-hot-ta-va lurjus! Joka tavun kohdalla Charlotte läimäytti Oliveria +kirkuen samalla läsnäolevien mielenylennykseksi. + +Charlotten käsi ei suinkaan ollut kevyt, mutta sen varalta, ettei se +riittäisi hillitsemään Oliverin suuttumusta, juoksi rouva Sowerberry +keittiöön ja auttoi toisella kädellään pitämään poikaa kiinni kynsien +toisella hänen kasvojaan. Kun tilanne oli täten saanut Noalle suotuisan +käänteen, nousi tämä herrasmies lattialta ja alkoi mukiloida takaapäin. + +Tämä ruumiinliikunto oli kumminkin liian väkivaltaista kestääkseen +kauan. Kun kaikki kolme olivat väsyneet eivätkä enää jaksaneet kynsiä +eikä lyödä, laahasivat he potkivan ja kirkuvan, mutta yhä vielä +järkkymättömän urhean Oliverin hiilikellariin sulkien hänet sinne. Kun +tämä oli tehty, vaipui rouva Sowerberry tuolille ja purskahti itkuun. + +— Herra siunatkoon, hän pyörtyy! huusi Charlotte. — Lasi vettä, Noa +rakas, kiiruhda! + +— Ah, Charlotte, sanoi rouva Sowerberry ähkien, sillä häntä vaivasi +ilmanpuute ja kylmän veden runsaus, jonka Noa oli kaatanut hänen +päähänsä ja hartioihinsa, — voi, mikä Jumalan onni, ettei meitä ole +murhattu vuoteisiimme! + +— Niin, sanokaapa muuta, rouva, kuului vastaus. — Minä toivon, että +tämä on herralle opiksi, niin ettei hän enää ota kotiinsa tuollaisia +hirviöitä, jotka jo syntymästään saakka ovat luodut murhaajiksi ja +roistoiksi. Noa raukka! Hän oli puolikuollut, kun minä tulin apuun. + +— Poika parka! sanoi rouva Sowerberry katsellen säälivästi +köyhäinkoulun oppilasta. + +Noa, jonka ylin liivinnappi oli Oliverin päälaen tasalla, hieroi +silmiään ja sai kun saikin puserretuksi esiin muutamia kyyneleitä ja +nyyhkytyksiä. + +— Mitä nyt teemme? huudahti rouva Sowerberry. — Herra ei ole kotona +— talossa ei ole ainoatakaan miestä — ja se potkii oven palasiksi +kymmenessä minuutissa. + +Oliverin rajut hyökkäykset mainittua lautakalua vastaan tekivät +sellaisen arvelun hyvin todennäköiseksi. + +— Voi Herra nähköön, en minä tiedä, sanoi Charlotte, mutta emmekö +voisi hakea poliisia? + +— Tai vartioväkeä, ehdotti Noa. + +— Ei, ei, sanoi rouva Sowerberry, jonka mieleen muistui Oliverin +vanha ystävä, juokse Bumblen luo, Noa, ja pyydä häntä tulemaan tänne +hetkeäkään viivyttelemättä. Älä välitä lakista — riennä nyt. Voit +pitää veistä silmäsi päällä, niin se ei turpoa. + +Noa ei vastannut, vaan porhalsi matkaan täyttä vauhtia. Vastaantulevat +ihmiset hämmästyivät kovin nähdessään köyhäinkoulun oppilaan juoksevan +pitkin katuja lakitta päin ja pitäen linkkuveistä painettuna silmäänsä +vasten. + + + + +SEITSEMÄS LUKU. + +Oliver pysyy itsepäisenä. + + +Noa Claypole juoksi hurjaa vauhtia pitkin kaluja eikä pysähtynyt +kertaakaan hengähtämään, ennenkuin oli köyhäintalon portin edustalla. +Kun hän oli levännyt siinä pari minuuttia valmistuakseen kunnollisesti +nyyhkyttämään ja saadakseen kasvoilleen kyyneleisen ja pelokkaan +ilmeen, niin hän koputti rajusti portille. Vanha vaivaisukko, joka sen +avasi, näki edessään niin surkeat kasvot, että peräytyi hämmästyneenä, +vaikka hän oli tottunut näkemään ympärillään ainoastaan kurjia hahmoja. + +— Herra Bumble! Herra Bumble! huusi Noa hyvin teeskennellen surua ja +niin kovalla ja liikuttavalla äänellä, ettei se ainoastaan kuulunut +sattumalta lähellä olevan Bumblen korviin, vaan sai hänet niin +levottomaksi, että hän syöksyi pihalle ilman kolmikolkkaista hattuaan, +mikä on silmiinpistävä ja merkillepantava seikka, koska se osoittaa, +että vahtimestarikin voi joskus äkillisen hämmästyksen vallassa +menettää malttinsa ja unohtaa oman arvonsa. + +— Voi herra Bumble! vaikeroi Noa. — Oliver, herra, Oliver on... + +— Mitä, mitä? huudahti Bumble lasimaisissa silmissään ilon välkähdys. +Onko hän juossut tiehensä? Eihän hän vaan ole karannut, Noa? + +— Ei, herra, ei karannut, mutta tullut hurjaksi, vastasi Noa. Hän +koetti ensin murhata minut ja sitten Charlotten ja itse rouvankin. +Voi, tekee niin kipeää! Näin sanoessaan Noa kiemurteli ja väänteli +ruumistaan kuin ankerias näyttääkseen Bumblelle, että hän oli saanut +Oliverin väkivaltaisessa ja verenhimoisessa hyökkäyksessä vaikean +sisäisen vamman, joka sillä hetkelläkin tuotti hänelle hirveitä tuskia. + +Kun Noa näki, että hänen sanomansa oli täydellisesti kivetyttänyt +Bumblen, rupesi hän suurentamaan vaikutusta korottamalla ääntään; ja +huomatessaan erään valkoliivisen herran kulkevan pihan poikki hän +vaikeroi entistä kauheammin, sillä hän piti tarkoituksenmukaisena +kiinnittää tämän herran huomiota ja herättää hänen suuttumuksensa. + +Tämä onnistuikin helposti, sillä herra oli kulkenut tuskin kolmea +askelta, kun hän kääntyi suuttuneena ja kysyi, että miksi se kirottu +pentu ulvoi ja eikö Bumble voinut toimittaa sille jotain sellaista, +mikä tekisi ulvonnan vähemmän vapaaehtoiseksi. + +— Se on muuan köyhäinkoulun oppilas parka, herra, vastasi Bumble, +jonka nuori Twist oli vähällä murhata — aivan murhata, herra. + +— No voi juutas! huudahti herra pysähtyen. Tiesinhän minä! Minulla +on ollut koko ajan semmoinen kummallinen tunne, että se röyhkeä nuori +raakalainen joutuu vielä hirteen. + +— Hän koetti murhata myöskin palvelustytön, sanoi Bumble kasvot +tuhkanharmaina. + +— Ja myöskin rouvan, lisäsi Noa. + +— Ja herran myöskin, luulin sinun sanoneen, Noa, jatkoi Bumble. + +— Ei, hän ei ollut kotona, muuten olisi hänetkin varmasti murhattu. +Oliver sanoi, että hän aikoi... + +— Ohhoh, sanoiko hän, että hän aikoi — niinkö se oli, poikaseni? +kysyi herra. + +— Niin, herra, ja rouva Sowerberry lähetti minut kysymään, eikö herra +Bumblella olisi aikaa tulla nyt heti meille antamaan sille selkään? + +— Kyllä, kyllä, poikaseni, sanoi herra hyväntahtoisesti hymyillen +ja taputti Noaa päähän, joka oli noin kolme tuuma korkeammalla kuin +hänen omansa. — Sinä olet kelpo poika, oikein kelpo poika. Tästä saat +pennyn. Ottakaa keppinne ja kiiruhtakaa Sowerberrylle. Bumble, ja +katsokaa, mitä voisi tehdä. Älkää säästäkö häntä, Bumble. + +— En, herra, sitä ei tarvitse pelätä, vastasi vahtimestari siloittaen +vahattua langansiimaa, joka oli kiedottu hänen keppinsä alapään ympäri +julkisia raipparangaistuksia varten. + +— Sanokaa Sowerberrylle, ettei hänkään pane sormiaan väliin. Siitä +pojasta ei tule kerrassaan mitään ilman selkäsaunaa. + +— Kyllä hoidan asian, herra, vastasi vahtimestari. Kun kolmikolkkainen +hattu ja espanjanruokokeppi nyt olivat omistajaansa tyydyttävässä +kunnossa, lähtivät Bumble ja Noa kiireesti urakoitsijan asunnolle. + +Siellä oli tilanne entisellään. Sowerberry ei ollut vielä tullut, ja +Oliver potki yhä vähentymättömin voimin kellarinovea. Rouva Sowerberry +ja Charlotte kuvasivat hänen hurjuuttaan niin vaikuttavasti, että +Bumble piti viisaimpana ryhtyä neuvotteluihin, ennenkuin avasi oven. +Senvuoksi hän ikäänkuin johdannoksi potkaisi oveen ja sanoi sitten +painaen suunsa kiinni avaimenreikään, kovalla ja käskevällä äänellä: + +— Oliver! + +— Päästäkää minut ulos! huusi Oliver. + +— Tunnetko tämän äänen, Oliver? kysyi Bumble. + +— Tunnen, vastasi Oliver. + +— Etkö sinä pelkää sitä? Etkö sinä vapise, kun kuulet minun puhuvan? +kysyi Bumble. + +— En, vastasi Oliver urheasti. + +Vastaus, joka oli aivan toisenlainen kuin hän oli odottanut ja +jollaiseen hän ei ollut tottunut, sai Bumblen aika lailla hämilleen. +Hän astui pois avaimenreiän luota, oikaisi vartalonsa täyteen +pituuteensa ja katseli hämmästyksestä mykkänä kolmea läsnäolijaa, +vuoroin kutakin. + +— Näettehän nyt, herra Bumble, että hän on varmasti hullu, sanoi rouva +Sowerberry. Ei ainoakaan poika, jolla on vähäkin järkeä jäljellä, +uskaltaisi puhua teille tuolla tavalla. + +— Ei se ole hulluutta, rouva, vastasi Bumble jonkun aikaa mietittyään; +se on lihaa! + +— Mitä? huudahti rouva Sowerberry. + +— Lihaa, lihaa, vastasi Bumble painokkaasti. Olette antanut hänelle +liian paljon syötävää. Olette herättänyt hänessä eloon juonittelevan +sielun ja hengen, jotka eivät sovi hänen asemassaan olevalle +henkilölle, minkä seikan lautakunnan jäsenet ihmistuntijoina voivat +teille lähemmin selittää, rouva Sowerberry. Mitä ihmettä köyhät tekevät +sielulla ja rohkeudella? Siinä on enemmän kuin kylliksi, että annamme +niiden pitää ruumiinsa hengissä. Jos olisitte antanut pojalle vain +kauravelliä, niin ei tätä olisi koskaan tapahtunut. + +— Voi hyvä Jumala! huudahti rouva Sowerberry luoden katseensa +hurskaasti keittiön kattoa kohti; siinä nyt on anteliaisuuteni palkka. + +Rouva Sowerberryn hyvyys Oliveria kohtaan oli kuitenkin rajoittunut +siihen, että hän oli antanut tämän syötäväksi kaikki likaiset jätteet, +joista kukaan muu ei ollut huolinut. Senvuoksi menettelikin hän sangen +hurskaasti ja uhrautuvaisesti ottaessaan Bumblen syytöksen niskoilleen, +vaikka hän itse asiassa oli aivan viaton sekä ajatuksissa, sanoissa +että töissä. + +— No niin, sanoi Bumble, kun rouva jälleen käänsi katseensa maahan. +Minun nähdäkseni ei tässä ole muuta tehtävää kuin pitää häntä +kellarissa pari päivää, kunnes nälkä on hänet hiukan pehmittänyt, ja +sitten päästää hänet ulos ja ruokkia häntä koko oppiaikansa pelkällä +kauravellillä. Hän on syntyisin huonosta perheestä — uppiniskaista +sukua, rouva Sowerberry. Sekä hoitajaeukko että tohtori ovat kertoneet, +että hänen äitinsä kesti sellaisia tuskia ja vaivoja, jotka olisivat jo +aikoja sitten vieneet hengen tavalliselta naisihmiseltä. + +Oliver, joka oli kuullut Bumblen puheesta sen verran, että ymmärsi taas +viitattavan hänen äitiinsä, alkoi nyt jälleen rajusti potkia ovea, +niin ettei muuta ääntä saattanut huoneessa kuulla. Samassa saapui +Sowerberrykin kotiin ja kun Oliverin rikkomukset oli kerrottu hänelle +niine lisäyksineen, joilla naiset katsoivat sopivaksi kiihoittaa hänen +suuttumustaan, avasi hän heti kellarin oven ja veti kapinallisen +oppipoikansa huoneeseen. Oliverin vaatteet olivat äskeisessä kahakassa +repeytyneet, hänen kasvonsa olivat mustelmissa ja verille kynsityt, ja +tukkansa riippui otsalle. Mutta suuttumuksen puna oli vielä poskilla ja +päästyään vankilastaan hän loi uhkaavan silmäyksen syrjässä seisovaan +Noaan. + +— No, oletpa sinä koko siivo poika, oletpa jo! sanoi Sowerberry +ravistaen Oliveria ja lyöden häntä korvalle. + +— Hän puhui pahaa minun äidistäni, selitti Oliver. + +— No mitä siitä, vaikka puhuikin, senkin kiittämätön pikku heittiö! +sanoi rouva Sowerberry. Äitisi ansaitsi, mitä Noa sanoi hänestä ja +vielä enemmänkin. + +— Sitä hän ei ansainnut, sanoi Oliver. + +— Ansaitsi kyllä, sanoi rouva Sowerberry. + +— Se on valhe! huusi Oliver. Rouva Sowerberry purskahti kiihkeään +itkuun. Tämä kyyneltulva ei jättänyt Sowerberrylle valikoimisen +varaa. Jokainen kokenut lukija ymmärtää helposti, että jos hän +olisi hetkeäkään empinyt kurittaessaan Oliveria, niin hän olisi, +perheriidoissa vallitsevien sääntöjen mukaisesti, ollut hirviö, +luonnoton aviomies, kurja olio, kehno miehen irvikuva ja niin edespäin, +jota kaikkea on mahdoton sovittaa tämän luvun puitteisiin. Sanoakseni +totuuden hän oli niin pitkälle kuin hänen valtansa riitti — mikä ei +kyllä ollut varsin laaja — jotakuinkin ystävällinen pojalle, ehkä +senvuoksi että siitä oli hänelle itselleen etua, mutta ehkä myöskin +siitä syystä, ettei hänen vaimonsa voinut sietää poikaa. Kyyneltulva +ei kumminkaan suonut hänelle muuta kuin yhden toimintamahdollisuuden, +minkävuoksi hän heti antoi pojalle aika selkäsaunan, johon rouva +Sowerberrykin oli tyytyväinen ja joka teki Bumblen kunnallisen +ruokokepinkäytönkin toistaiseksi tarpeettomaksi. Lopun päivää Oliver +sai istua hiilikellarissa seuranaan ruukullinen vettä ja leivänpala, ja +illalla rouva Sowerberry kurkisti sisään ja käski hänen mennä nukkumaan +lausuttuaan ensin erinäisiä ilkeitä huomautuksia hänen äidistään. + +Vasta ollessaan yksin urakoitsijan hiljaisessa, hämärässä työhuoneessa +Oliver antoi vallan niille tunteille, jotka päivällä kärsitty kohtelu +luonnollisesti oli herättänyt niin nuoressa lapsessa. Hän oli +halveksivan näköisenä kuunnellut heidän pilapuheitaan. Hän oli ottanut +vastaan lyönnit vuodattamatta kyyneltäkään. Hän oli tuntenut sydämensä +paisuvan ylpeydestä, mikä olisi tukahduttanut jokaisen valituksen, +vaikka hänet olisi paistettu elävältä. Mutta nyt, kun ei kukaan ollut +näkemässä tai kuulemassa häntä, hän lankesi polvilleen lattialle ja +peittäen kasvonsa käsillään itki katkerasti; suokoon Jumala, ettei +kovin monen niin nuoren ihmisen tarvitsisi vuodattaa sellaisia +kyyneleitä. + +Oliver pysyi kauan aikaa hievahtamatta tässä asennossa. Kynttilä oli jo +palanut melkein jalkaan saakka, kun hän nousi seisomaan. Vilkaistuaan +varovasti ympärilleen ja kuunneltuaan tarkkaan hän raotti hiljaa ovea +ja kurkisti ulos. + +Oli kolea, synkkä yö. Tähdet tuntuivat pojan mielestä olevan kauempana +maasta kuin milloinkaan ennen. Ei kuulunut tuulenhenkäystäkään, +ja puiden tummat varjot näyttivät niin harmailta ja aavemaisilta +hiljaisessa hämärässä. Hän veti oven jälleen kiinni ja kiedottuaan +sammuavan kynttilän viimeisessä valossa harvat vaatekappaleensa +nenäliinaan hän istuutui penkille odottamaan aamun sarastusta. + +Kun ensimmäiset valonsäteet tunkivat sisään ikkunaluukkujen raoista, +nousi Oliver ja avasi taas oven. Arka katse joka taholle — hetken +epäröinti — sitten hän sulki oven jälkeensä ja seisoi pian kadulla. + +Hän silmäili oikealle ja vasemmalle tietämättä minne päin lähtisi +pakenemaan. Hän muisti nähneensä, että kuormavaunut nousivat jyrkkää +mäkeä ylös aina kun ajoivat, kaupungista, ja hän valitsi senvuoksi +saman tien. Tultuaan sitten polulle, joka kulki peltojen poikki ja +jonka hän tiesi johtavan takaisin maantielle, hän seurasi tätä ja astui +rivakasti eteenpäin. + +Oliver muisti aivan hyvin, että hän oli tepastellut tätä samaa polkua +Bumblen rinnalla silloin kun tämä toi hänet hoitolaitoksesta kaupungin +köyhäintaloon. Hänen tiensä kulki nyt aivan ensinmainitun paikan ohi. +Hänen sydämensä tykytti rajusti, kun hän muisteli tätä ja hän oli jo +vähällä kääntyä takaisin. Mutta hän oli kulkenut jo pitkän matkan +ja arveli menettävänsä liian paljon aikaa, jos palaisi, ja olihan +sitäpaitsi niin aikaista, ettei hänen tarvinnut erikoisemmin pelätä +kenenkään näkevän häntä, ja sentähden hän jatkoi matkaansa. + +Hän saapui talon kohdalle. Ketään sen asukkaita ei näkynyt liikkeellä +tänä varhaisena hetkenä. Oliver pysähtyi ja katseli puutarhaan. Siellä +oli muuan lapsi kitkemässä rikkaruohoa. Kun hän jäi seisomaan, käänsi +lapsi kalpeat kasvonsa häneen päin. Silloin Oliver tunsi hänet erääksi +entiseksi toverikseen. Oliver tuli kovin iloiseksi nähdessään pikku +pojan vielä ennen lähtöään, sillä vaikka tämä oli häntä nuorempi, +olivat he aikoinaan olleet hyviä ystäviä. He olivat yhdessä saaneet +selkäänsä, nähneet nälkää ja istuneet arestissa lukemattomia kertoja. + +— Hiljaa, Dick! sanoi Oliver, kun poika juoksi aidan luo ja pisti +kätensä sen säleiden läpi tervehtiäkseen häntä. — Onko ketään +valveilla? + +— Vain minä yksin, vastasi poika. + +— Älä puhu kellekään, että olet nähnyt minut, Dick, sanoi Oliver, +minä olen karannut. Ne löivät ja pitelivät minua pahoin, ja nyt minä +lähden koettamaan onneani jossakin muualla, en tiedä vielä missä. Mutta +kylläpä sinä olet kalpea! + +— Kuulin tohtorin sanovan, että minä kuolen pian, vastasi poika +väsyneesti hymyillen. Olen niin iloinen nähdessäni sinut, mutta älä nyt +viivy kauempaa! + +— Ei, ei, minä tahdon vain sanoa sinulle jäähyväiset, vastasi Oliver. +Me näemme toisemme vielä, Dick, olen varma siitä, että näemme. Sinusta +tulee vielä terve ja iloinen. + +— Sitä minäkin toivon, sanoi poika, sitten kun olen kuollut, mutta +ei ennen. Minä tiedän, että tohtori on oikeassa, sillä minä näen +niin usein unta enkeleistä ja taivaasta ja ystävällisistä kasvoista, +joita en näe koskaan valveilla ollessani. Suutele minua, jatkoi poika +kiiveten matalalle aidalle ja kietoen laihat kätensä Oliverin kaulaan. +— Hyvästi, rakas Oliver, Jumala siunatkoon sinua! + +Siunaus tuli pienen lapsen huulilta, mutta se oli ensimmäinen, minkä +Oliver sai, eikä hän unohtanut sitä koskaan elämänsä taisteluissa, +vaihteluissa ja kärsimyksissä. + + + + +KAHDEKSAS LUKU. + +Oliver lähtee Lontooseen ja tapaa matkalla kummallisen vekkulin. + + +Oliver seurasi polkua ja tuli vihdoin takaisin maantielle. Kello +oli nyt kahdeksan, ja vaikka hän oli ehtinyt jo yli mailin päähän +kaupungista, jatkoi hän kulkuaan vuoroin juosten, vuoroin piiloutuen +pensasaitojen taakse, koska hän pelkäsi, että häntä ajettiin takaa. +Puolenpäivän aikaan hän viimein istahti erään mailipatsaan juurelle +ja alkoi ensi kerran harkita, mihin hänen tuli lähteä hankkiakseen +toimeentulonsa. + +Siinä mailinpatsaassa, jonka juurella hän istui, ilmoitettiin suurilla +kirjaimilla, että siitä paikasta oli täsmälleen seitsemäntoista mailia +Lontooseen. Tämä nimi toi pojan mieleen koko joukon uusia ajatuksia. +Lontoo! Tuo suuri kaupunki! Ei kukaan, ei edes Bumble voisi hakea +häntä sieltä. Hän oli monasti kuullut köyhäintalossa vanhojen miesten +sanovan, ettei reippaan nuorukaisen tarvitse Lontoossa puutetta +kärsiä ja että tuossa suurkaupungissa on sellaisia toimeentulon +mahdollisuuksia, joista maalainen ei voi uneksiakaan. Se olisi siis +sopiva paikka kodittomalle pojalle, jonka täytyi kuolla kadulle, ellei +kukaan häntä auttaisi. Tällaisten ajatusten pyöriessä hänen päässään +hän lähti jälleen liikkeelle juosten ja kävellen vuorotellen. + +Lyhennettyään välimatkaa taas noin mailin verran hän tuli ajatelleeksi, +mitä kaikkea hän saisi kestää, ennenkuin tulisi määräpaikkaansa. Tämän +ajatuksen vaikutuksesta hän hiljensi vähitellen kulkuaan ja alkoi +harkita, mitä edellytyksiä hänellä oli päästäkseen sinne saakka. +Hänellä oli mytyssään leivänpala, karkea paita ja kaksi paria sukkia, +sekä taskussaan pennyn raha, minkä Sowerberry oli hänelle lahjoittanut, +kun hän oli eräissä hautajaisissa erikoisesti kunnostautunut. Puhdas +paita, tuumiskeli Oliver, on oivallinen kapine eivätkä kaksi parsittua +sukkaparia ja pennynrahakaan ole hullumpia, mutta vähäisiksipä ne +sentään käyvät kuudentoista mailin matkalla talvisaikaan. Mutta vaikka +Oliver, kuten useimmat muutkin ihmiset, oli hyvin kärkäs ja kekseliäs +huomaamaan vaikeuksia, niin oli hän kumminkin täysin kykenemätön +keksimään mitään tapaa, millä ne voitettaisiin, minkävuoksi hän turhaan +pohdittuaan asiaa siirsi mytyn toiselle olkapäälleen ja tallusti +edelleen. + +Oliver kulki sinä päivänä viisi mailia nauttimatta sillä välin muuta +kuin kuivan leipäpalansa ja hiukan vettä, jota hän silloin tällöin +kerjäsi maantien varrella olevista taloista. Yön lähestyessä hän +poikkesi eräälle niitylle ja ryömi heinäsuovan alle, jossa päätti +levätä aamuun asti. Alussa häntä kovin pelotti, sillä tuuli suhahteli +kaihomielisesti aukeilla kentillä, ja hän oli viluinen ja nälkäinen ja +tunsi itsensä yksinäisemmäksi kuin koskaan ennen. Mutta kun hän oli +lisäksi väsynyt, vaipui hän pian uneen unohtaen koettelemuksensa. + +Kun hän seuraavana aamuna nousi makuulta, oli hän kylmästä kankea ja +niin nälkäinen, että hänen oli pakko lähimmässä kylässä ostaa ainoalla +rahallaan pieni leivänpala. Hän oli kulkenut ainoastaan kolme mailia, +kun taas tuli ilta, sillä hänen jalkansa olivat käyneet aroiksi ja +säärensä niin voimattomiksi, että vapisivat. Vietettyään vielä toisen +yön kylmässä, kosteassa ulkoilmassa hän oli niin heikko, että töin +tuskin pääsi paikaltaan liikkumaan. + +Hän pysähtyi jyrkän mäen juurelle odottamaan, kunnes postivaunut +tulisivat, ja kerjäsi sitten almua ulkosyrjillä istuvilta +matkustajilta, mutta ainoastaan harvat kiinnittivät huomiota häneen, +ja nämäkin käskivät hänen odottaa, kunnes he olivat ehtineet mäen +päälle, ja sitten näyttää heille, miten kauan hän jaksoi juosta +kilpaa postivaunujen kanssa saadakseen pennyn. Oliver raukka koetti +pysytellä kappaleen matkaa postivaunujen rinnalla, mutta jäi pian +jälkeen väsymyksensä ja arkojen jalkojensa vaivaamana. Nähdessään sen +matkustajat pistivät puolen pennyn lanttinsa takaisin taskuihinsa +sanoen, että hän oli laiskuri raukka, jolle ei kannattanut antaa +mitään, ja vaunut vierivät tiehensä jättäen jälkeensä ainoastaan +pölypilven. + +Muutamissa kylissä oli pylväihin maalattu suuria, koreavärisiä +julistuksia, joissa ilmoitettiin, että kaikki kerjuusta tavatut +henkilöt pantaisiin vankilaan. Tästä Oliver pelästyi niin pahoin, +että koetti parhaansa mukaan jouduttaa kulkuaan. Toisissa kylissä hän +seisahtui majatalon edustalle ja silmäili rukoilevin katsein jokaista +ohikulkijaa. Tämä menettely päättyi useimmiten siten, että emäntä +käski jonkun saapuvilla olevan renkinsä ajaa pois vieraan pojan, koska +tämä oli varmasti aikeissa varastaa. Jos hän kerjäsi maalaistaloissa, +niin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä uhattiin ärsyttää koirat hänen +kimppuunsa, ja kun hän välistä uskalsi pistää nenänsä puodin ovesta +sisään, niin hänelle puhuttiin köyhäintalon vahtimestarista, mikä +uhkaus sai heti Oliverin sydämen nousemaan kurkkuun. + +Lyhyesti sanottuna, ellei olisi ollut muuatta hyväsydämistä +portinvartijaa ja ystävällistä vanhaa eukkoa, niin Oliver olisi päässyt +kärsimyksistään samalla tavalla kuin hänen äitinsä, eli toisin sanoen, +hän olisi aivan varmaan nääntynyt maantielle. Mutta portinvartija antoi +hänelle juustoa ja leipää, ja vanha eukko, jolla oli haaksirikossa +kadoksiin joutunut pojanpoika, joka ehkä vaelteli avojaloin jossain +syrjäisessä maailmankolkassa, rupesi säälimään orpo raukkaa ja antoi +hänelle sen vähän, mitä hänellä oli annettavaa, ja puhui samalla +niin lempeitä ja ystävällisiä sanoja ja vuodatti niin osaaottavia +kyyneleitä, että ne vaikuttivat Oliverin mieleen syvemmin kuin kaikki +hänen kestämänsä kärsimykset. + +Varhain seitsemäntenä aamuna Oliver saapui ontuen pieneen Barnetin +kaupunkiin. Ikkunaluukut olivat vielä suljetut, kadut tyhjiä eikä +ristinsieluakaan näkynyt valveilla. Aurinko nousi säteilevän kauniina, +mutta sen kirkkaus osoitti vain pojalle, miten yksinäinen ja hyljätty +hän oli istuessaan jalat verissä ja tomun peittämänä jääkylmillä +kiviportailla. + +Sitten alettiin vähitellen ottaa luukkuja ikkunoista, kierrekaihtimia +vedettiin ylös ja ihmisiä alkoi näkyä liikkeellä. Muutamat pysähtyivät +hetkeksi tarkastamaan Oliveria tai kääntyivät vilkaisemaan häneen, +mutta kukaan ei antanut hänelle mitään eikä vaivautunut kysymään, mistä +hän tuli. Hän ei rohjennut kerjätä, ja niin hän vain istui paikallaan. + +Hän istui siten kauan aikaa kyyryssä kiviportailla, hämmästeli +anniskelupaikkojen tavatonta runsautta, tuijotteli ohiajavia +postivaunuja ja mietiskeli sitä omituisuutta, että ne muutamassa +tunnissa helposti ja mukavasti suorittivat saman matkan, mihin hän +oli tarvinnut kokonaisen viikon ja lisäksi urheutta ja sitkeyttä, +mitkä ovat harvinaisia hänen ikäiselleen. Näistä mietteistä hänet +herätti muuan poika, joka joitakin minuutteja aikaisemmin oli +välinpitämättömästi kulkenut hänen ohitseen, mutta joka nyt oli tullut +takaisin ja silmäili tutkivasti Oliveria kadun toiselta puolelta. +Alussa hän ei kiinnittänyt mitään huomiota häneen, mutta poika seisoi +niin kauan kiinteästi tuijottaen, että Oliver viimein nosti päänsä +pystyyn ja vastasi katseeseen. Samassa poika astui kadun yli hänen +luokseen ja sanoi: + +— Halloo, toveri, miten on laitasi? + +Poika oli suunnilleen hänen ikäisensä, mutta ihmeellisimpiä poikia, +mitä Oliver oli milloinkaan nähnyt. Hänellä oli pystynenä, matala otsa, +pienet, tuikeat, pahat silmät ja hyvin jokapäiväiset kasvot. Hän oli +pieni ikäisekseen, hiukan vääräsäärinen ja niin likainen kuin ajatella +saattaa, mutta kaikesta huolimatta hänellä oli aivan täysikasvuisen +miehen ryhti ja olemus. Hattu istui niin kevyesti hänen päässään, +että se uhkasi joka hetki pudota maahan ja epäilemättä olisi usein +pudonnutkin, ellei poika olisi silloin tällöin taitavasti nytkäyttänyt +päätään, jolloin se jälleen siirtyi entiselle paikalleen. Hänen yllään +oli aikamiehen takki, joka ulottui kantapäihin asti. Hihansa hän oli +käärinyt osaksi kaksinkerroin saadakseen kätensä vapaiksi, niin että +voi työntää ne housuntaskuihinsa. + +— Halloo, toveri, miten on laitasi? sanoi tämä kummallinen olio +Oliverille. + +— Olen kovin nälissäni ja väsynyt, vastasi Oliver kyyneleet silmissä. +Olen kulkenut pitkän matkan — kävellyt seitsemän päivää. + +— Kävellyt seitsemän päivää! Vai niin, silloin ymmärrän. Korkeampien +määräyksestä, eikö niin? Mutta, lisäsi hän huomatessaan Oliverin +ihmettelevän katseen, et näytä ymmärtävän minua. + +Oliver myönsi, että niin oli laita. + +— Kuolema ja kadotus, olepa sinä vihreä! huudahti nuorukainen. Kun +minä sanon, korkeampien määräyksestä, niin tarkoitan, että olet +saanut tuomion, ja kun kuljet saatuasi tuomion, niin et kulje suoraan +eteenpäin, vaan aina ylöspäin etkä ollenkaan alaspäin. Oletko koskaan +ollut myllyssä? + +— Missä myllyssä? kysyi Oliver. + +— Missä myllyssä? — No niin, siinä myllyssä, joka mahtuu kiviruukkuun +[Poljettava mylly rangaistuslaitoksessa, jota varkaiden kesken +sanottiin kiviruukuksi tai kivinutuksi.] ja joka käy sitä paremmin, +mitä enemmän ihmisiä ruukussa asustaa, sillä silloin ei ole puutetta +työntekijöistä. Mutta tule nyt kanssani, koska kerran tarvitset +syötävää. Rahavarastoni ei ole tosin kehuttava — vain shillinki ja +kuusi pennyä — mutta minä tarjoan niin kauan kuin riittää. Nousehan +nyt pystyyn ja ala liikuttaa koipiasi. + +Poika auttoi Oliverin seisaalle ja vei hänet sitten erääseen +ruokatavarakauppaan, josta hän osti kappaleen sianlihaa ja leivän. +Pitääkseen lihan puhtaana pölystä ja muusta liasta hän keksi älykkään +keinon: hän kaivoi leivästä niin paljon sisusta pois, että liha mahtui +leivän sisään. Nuori herrasmies kulki sitten leipä kainalossa erääseen +majataloon ja saattoi Oliverin takarakennuksessa olevaan huoneeseen. +Sinne hän tilasi pullon olutta, ja Oliver, joka uuden ystävänsä +kehoituksesta otti osansa ruokavaroista, söi nyt runsaan ja vahvistavan +aterian vieraan pojan katsellessa häntä vähän väliä tarkkaavaisesti. + +— Lontooseenko olet matkalla? kysyi hän, kun Oliver oli lopettanut +syöntinsä. + +— Niin. + +— Onko sinulla siellä asunto tiedossa? + +— Ei... + +— Entä rahaa? + +— Ei ole. + +Poika vihelsi ja työnsi kätensä niin syvälle housuntaskuihin kuin +suuren takin hihat sallivat. + +— Asutko sinä Lontoossa? kysyi Oliver. + +— Asun kyllä, kun olen kotona, vastasi poika. Sinä haluaisit +varmaankin jonkun makuupaikan yöksi, eikö totta? + +— Kyllähän minä haluaisin. Kotoa lähdettyäni en ole nukkunut katon +alla. + +— Älä senvuoksi itke silmiäsi pilalle. Minäkin lähden Lontooseen tänä +iltana, ja siellä tunnen erään vanhan kelpo miehen, joka antaa sinulle +asunnon ilmaiseksi koskaan vaatimattakaan maksua, jos nimittäin joku +tuttu herrasmies esittää sinut hänelle. Luuletkos, että hän tuntee +minut? Eihän toki — ei suinkaan — ei millään muotoa — ei missään +olosuhteissa. + +Nuorukainen hymyili ikäänkuin osoittaakseen, että hänen viimeiset +sanansa olivat leikillistä ivailua, ja tyhjensi sitten olutpullon. + +Tämä odottamaton yösijan tarjous oli niin houkutteleva, ettei Oliver +voinut sitä hylätä, varsinkin kun sitä miltei heti seurasi vakuutus, +että mainittu vanha herra varmasti hankkisi Oliverille pian hyvän +paikan. Tämä johti tuttavallisempaan keskusteluun, jolloin Oliver sai +tietää, että hänen uuden ystävänsä nimi oli Jack Dawkins ja että tämä +oli vanhan herran erikoinen suosikki ja uskottu. + +Dawkinsin ulkoasu ei kylläkään ollut todisteena niistä eduista, joita +hänen suosijansa vaikutusvalta hankki niille, jotka asettuivat hänen +siipiensä suojaan, mutta koska hän puhui jokseenkin kevytmieliseen +tapaan ja muun muassa mainitsi, että hänen lähimmät ystävänsä kutsuivat +häntä enimmäkseen liikanimellä "Ovela taskuveijari", niin Oliver tuli +siihen luuloon, että vanhan herran siveelliset varoitukset eivät +olleet tähän mennessä vähääkään vaikuttaneet suosikin huolettomaan +ja häilyväiseen luonteeseen. Tämän vuoksi hän päätti mahdollisimman +pian voittaa vanhan herran luottamuksen puolelleen ja kieltäytyä +Taskuveijarin lähemmästä tuttavuudesta, ellei tämä parantaisi tapojaan. + +Kun Jack Dawkins ei tahtonut saapua Lontooseen ennen yön tuloa, +niin kello oli jo lähes yksitoista, kun he tulivat Islingtonin +tullin luo. Angelista he poikkesivat S:t John-tielle ja kulkivat +pitkin köyhäintalon viereistä kapeaa kujaa, sen klassillisen alueen +halki, jonka nimenä oli muinoin Hockley-in-the-Hole, sieltä Pienelle +Saffron-mäelle ja edelleen Suurelle Saffron-mäelle. Taskuveijari riensi +nyt eteenpäin aika kyytiä Oliver kintereillään. + +Vaikka Oliverilla oli täysi työ pysyä oppaansa mukana, ei hän +kuitenkaan malttanut olla vilkaisematta sivuilleen kulkiessaan. +Taloissa oli joukko vähäisiä myymälöitä, mutta niiden ainoana +tavaravarastona näytti olevan vain lapsia, jotka näinkin myöhäiseen +vuorokauden aikaan liikuskelivat edestakaisin ovissa tai parkuivat +huoneissa. Tässä yleisessä kurjuudessa kukoistivat nähtävästi +ainoastaan kapakat, joiden suojissa alimpiin luokkiin kuuluvat +irlantilaiset tappelivat sydämensä halusta. Täyteen rakennetuilla +pihoilla ja kujilla, joita siellä täällä erosi pääkadusta, näkyi +pieniä mökkiryhmiä, joissa juopuneet miehet ja naiset kirjaimellisesti +rypivät loassa; ja useista porteista puikahti varovaisesti kadulle +luihukatseisia miehiä kaikesta päättäen pahoissa aikeissa. + +Oliver harkitsi juuri, eikö hänen ollut viisainta juosta tiehensä, kun +he saapuivat Suuren Saffron-mäen juurelle, jossa hänen oppaansa tarttui +häntä käsivarteen, työnsi erään Field Lanen lähellä sijaitsevan talon +oven auki ja veti hänet käytävään sulkien sitten oven heidän jälkeensä. + +— Kuka siellä on? huusi ääni ylhäältä vastaukseksi Taskuveijarin +vihellykseen. + +— Nokkia ja kynsiä! kuului vastaus. + +Tämä tuntui olevan jokin tunnussana tai merkki, joka ilmaisi, että +kaikki oli kunnossa, sillä pian heijastui käytävän peräseinästä himmeää +kynttilänvaloa, ja miehen kasvot kurkistivat vanhojen keittiöportaiden +särkyneen kaiteen lomista. + +— Teitä on kaksi, sanoi mies kohottaen kynttilää ja varjostaen kädellä +silmiään. Kuka se toinen on? + +— Uusi toveri, vastasi Jack työntäen Oliverin esiin. + +— Mistäpäin hän on? + +— Hän on Grönlannista. Onko Fagin siellä ylhäällä? + +— On, hän lajittelee parhaillaan nenäliinoja. Tulkaa nyt ylös! +Kynttilä ja kasvot katosivat. + +Oliver, joka toisella kädellään hapuili ympärilleen ja toisella piteli +lujasti kiinni toveristaan, kiipesi vaivalloisesti ränstyneitä portaita +ylös, kun sitävastoin hänen oppaansa astui niin varmasti, että saattoi +huomata hänen varsin hyvin tuntevan paikat. Hän avasi erään sisähuoneen +oven ja veti Oliverin muassaan sisään. + +Huoneen katto ja seinät olivat vanhuuttaan mustuneet ja likaiset. +Kaminan edessä oli pöytä, jolla oli olutpullon kaulaan sovitettu +kynttilä, muutamia tinatuoppeja, leipää, hiukan voita ja tyhjä +lautanen. Tulella olevassa paistinpannussa ritisi muutamia makkaroita +ja sen vieressä seisoi, pitkä haarukka kädessä, vanha, ryppyinen +juutalainen, jonka konnamaiselle, vastenmieliselle naamalle valui +takkuinen, punainen tukka. Hänen yllään oli tahrainen, flanellinen +aamunuttu, joka jätti kaulan paljaaksi. Hänen silmänsä vilkuivat +vuoroin paistinpannua, vuoroin vaatenuoraa, johon oli ripustettu joukko +nenäliinoja. Lattialla oli vieri vieressä muutamia järjestämättömiä, +vanhoista säkeistä kyhättyjä vuoteita. Pöydän ympärillä istui neljä, +viisi poikaa, joista ei kukaan ollut Taskuveijaria vanhempi, mutta +kaikki ne polttivat pitkiä liitupiippuja ja joivat paloviinaa yhtä +huolettomasti kuin aikamiehet. He kokoontuivat kaikki toverinsa +ympärille, kun tämä kuiskasi jotain juutalaiselle, ja kääntyivät sitten +katselemaan Oliveria, johon juutalainenkin nyt kiinnitti huomionsa +pitäen yhä haarukkaa kädessään. + +— Tässä hän on, Fagin, sanoi Jack Dawkins, ystäväni Oliver Twist. + +Juutalainen irvisti, ojensi syvään kumartaen kätensä Oliverille ja +lausui haluavansa tutustua häneen lähemmin. Sitten nuoret tupakoitsijat +ympäröivät hänet ja puristivat hänen käsiään hyvin lujasti, etenkin +sitä kättä, jossa hänen myttynsä oli. Eräs heistä oli niin kohtelias, +että ripusti hänen hattunsa naulaan, ja toinen pisti ystävällisesti +kätensä hänen taskuihinsa, ettei Oliverin tarvitsisi vaivautua +tyhjentämään niitä ennen makuullemenoaan. Tämä avuliaisuus olisi ehkä +mennyt pitemmällekin, ellei juutalainen olisi anteliaasti jaellut +haarukallaan iskuja kohteliaitten nuorukaisten selkiin ja päihin. + +— Olemme kovin iloisia saadessamme tutustua sinuun, Oliver, kovin +iloisia, sanoi juutalainen. Ota makkarat tulelta, Taskuveijari, ja tuo +kaminan ääreen tuoli Oliveria varten. Katselet nenäliinoja, vai kuinka, +pikku ystäväiseni? Niitä on aika joukko, eikö totta? Olemme laskeneet +ne, ennenkuin ne lähetetään pestäväksi; siksi ne nyt siinä riippuvat. +Hah, hah, haa! Tämän puheen loppuosa herätti hauskan vanhan herran +oppilaissa aika riemun, jonka vallitessa asetuttiin pöytään. Oliver +söi annoksensa, ja sitten juutalainen sekotti hänelle katajaviinatotia +käskien häntä heti juomaan sen, koska jonkun toisen piti käyttää samaa +lasia. Oliver seurasi kehoitusta ja tunsi miltei heti, että hänet +kanneltiin makaamaan säkkivuoteelle, jossa hän pian vaipui sikeään +uneen. + + + + +YHDEKSÄS LUKU. + +Kertoo enemmän ystävällisestä herrasta ja hänen lupaavista oppilaistaan. + + +Oliver heräsi seuraavana aamuna myöhään sikeästä, virkistävästä unesta. +Huoneessa ei ollut ketään muita kuin vanha juutalainen, joka lämmitti +kattilassa kahvia aamiaiseksi ja hiljaa vihelteli hämmentäessään sitä +rautalusikalla. Silloin tällöin hän pysähtyi kuuntelemaan, kun ulkoa +kuului jotain melua, mutta päästyään selville, mistä se johtui, hän +rupesi taas viheltelemään ja hämmentämään. + +Vaikka Oliver oli jo oikeastaan lakannut nukkumasta, ei hän ollut +kuitenkaan täysin hereilläkään. Unen ja valvomisen välillä on +jonkinlainen horrostila, jossa ihminen on ainoastaan puolittain +tietoinen siitä, mitä ympärillä tapahtuu, mutta jossa kumminkin näkee +puoliavoimin silmin viiden minuutin ajalla enemmän unia kuin niissä +viidessä minuutissa, jotka nukkuu silmät aivan ummessa ja kaikki aistit +täydellisessä tiedottomuudessa. Sellaisina hetkinä tietää kuolevainen +olento sielunsa puuhista juuri sen verran, että saa hämärän aavistuksen +siitä, miten se kykenee pakenemaan maasta ja halveksimaan ajan ja +paikan rajoituksia ollessaan vapaana ruumiillisen verhonsa kahleista. + +Oliver oli juuri nyt sellaisessa olotilassa. Hän näki juutalaisen +puoleksi ummistuneilla silmillään, kuuli hänen viheltelevän ja tajusi +äänen, jonka lusikka aikaansai raapiessaan kattilan kylkiä ja pohjaa, +ja kuitenkin samat aistit askartelivat samaan aikaan niiden ihmisten +parissa, jotka hän oli joskus tuntenut. + +Kun kahvi oli valmista, laski juutalainen kattilan kaminanreunustalle +ja seisottuaan muutamia minuutteja neuvottomana ikäänkuin ei muistaisi +mitä hänen piti tehdä, hän kääntyi Oliveriin päin ja kutsui häntä +nimeltä. Poika ei vastannut, vaan näytti nukkuvan. + +Kun juutalainen oli varmistunut tämän asian suhteen, meni hän ovelle +ja lukitsi sen; sitten hän otti jostakin lattianalaisesta komerosta, +kuten Oliverista näytti, pienen laatikon, jonka hän varovasti asetti +pöydälle. Hänen silmänsä leimusivat, kun hän nosti kantta ja katsoi +laatikkoon. Hän siirsi pöydän ääreen tuolin, istuutui ja otti +laatikosta komean, säihkyvillä hohtokivillä koristetun kultakellon. + +— Kas niin, sanoi juutalainen kohauttaen olkapäitään ja vääristäen +naamansa inhottavaan irvistykseen. — Kelpo poikia! Uskollisia +viimeiseen saakka! Eivät ilmaisseet vanhalle papille, missä asuivat, +eivätkä lörpötelleet joutavia vanhasta Faginista. Ja miksipä ne muuten +niin olisivat tehneetkään? Silloinpa ei hirttonuora tai pyövelinkirves +olisi ollut kovinkaan kaukana. Ei, ei, eivät ne ole tyhmiä! Kelpo +poikia, kelpo poikia! + +Mutisten tuontapaisia mietelmiä juutalainen kätki taas kellon entiseen +paikkaansa. Sitten hän poimi laatikosta vähintäin puoli tusinaa +samanlaisia esineitä, joita hän tarkasteli mielihyvällä; näiden jälkeen +tuli näkyviin sormuksia, rintaneuloja, rannerenkaita ja muita niin +kallisarvoisia ja taidokkaasti valmistettuja koristeita, ettei Oliver +tiennyt edes niiden nimiä. + +Pantuaan nämäkin korut jälleen paikoilleen juutalainen veti vielä esiin +erään, joka oli niin pieni, että sitä saattoi tuskin erottaa hänen +kädestään. Siinä näkyi olevan jokin tavattoman hieno kirjoitus, sillä +juutalainen pani sen pöydälle ja tuijotti sitä kauan aikaa varjostaen +kädellä silmiään. Lopulta hän pisti sen takaisin laatikkoon ikäänkuin +olisi luopunut yrityksestään, nojautui tuolin selkää vasten ja mutisi: + +— Onpa se kuolemanrangaistus sentään mainio keksintö! Kuolleet eivät +kadu koskaan, kuolleet eivät juorua mitään. Niin, siitä on hyötyä +liikeasioille! Viisi peräkkäin roikkumassa, eikä ketään ole jäänyt +minua pettämään ja ilmiantamaan! + +Samassa kun juutalainen lausui nämä sanat, osuivat hänen kirkkaat, +mustat silmänsä, jotka tähän saakka olivat tuijottaneet suoraan +eteenpäin, Oliverin kasvoihin. Pojan silmät olivat suuntautuneet häneen +äärettömän uteliaina, ja vaikka hän oli vasta aivan äsken täydellisesti +herännyt, niin ukko huomasi hetipaikalla, että häntä katseltiin. Hän +paiskasi laatikon kannen kiinni, niin että paukahti, tempasi pöydältä +leipäveitsen käteensä ja kavahti raivoisana seisaalleen. Mutta samalla +hän vapisi aika lailla, sillä suuressa kauhussaankin Oliver huomasi, +että veitsi tutisi hänen kädessään. + +— Mitä nyt? sanoi juutalainen. Mitä sinä väijyt? Miksi olet valveilla? +Mitä olet nähnyt? Vastaa, poika! Hetipaikalla, jos tahdot pitää henkesi! + +— En voinut enää nukkua, herra, vastasi Oliver hiljaa. Olen +pahoillani, jos häiritsin teitä. + +— Olitko valveilla tunti sitten? kysyi juutalainen luoden poikaan +raivoisan silmäyksen. + +— En, herra. + +— Puhutko totta? ärjäsi juutalainen entistä hurjemman ja uhkaavamman +näköisenä. + +— Puhun, en ollut todellakaan valveilla, herra, vastasi Oliver +vakavasti, vakuutan sen teille. + +— Hiljaa, hiljaa, ystäväiseni! sanoi juutalainen nyt aivan entisellään +ja leikitteli hiukan veitsellä, ennenkuin pani sen pöydälle, ikäänkuin +uskotellakseen Oliverille, että hän oli tarttunut siihen vain +piloillaan. — Tiesinhän sen, pikku ystäväni. Tahdoin vain pelottaa +sinua. Sinä olet rohkea poika, Oliver! Hah, hah, haa! Olet kuin oletkin +urhea poika! Ja juutalainen hieroi käsiään nauraa hihittäen, mutta +vilkui samalla levottomasti laatikkoon. + +— Näitkö näitä koreita kapineita, pikku ystäväni? kysyi juutalainen +hetken kuluttua laskien kätensä laatikolle. + +— Näin, herra, vastasi Oliver. + +— Vai niin! sanoi juutalainen kalveten. Ne — ne ovat minun pieni +omaisuuteni, Oliver; siinä on kaikki, millä minun on tultava toimeen +vanhoilla päivilläni. Ihmiset sanovat minua saituriksi, ystäväiseni, +niin ne sanovat. + +Oliverin mielestä vanhus olikin aika saituri, kun asui niin +siivottomassa paikassa, vaikka hänellä oli niin paljon kelloja. Mutta +sitten hän ajatteli, että ukon hyvyys Taskuveijaria ja muita poikia +kohtaan maksoi hänelle varmasti suuria summia, ja senvuoksi hän loi +kunnioittavan silmäyksen juutalaiseen ja kysyi, saisiko hän nousta +makuulta. + +— Saatpa tietysti, poikaseni. Odotahan hiukan. Oven luona on +vesisanko. Tuo se tänne, minä annan sinulle pesuastian, niin saat +peseytyä, ystäväni. + +Oliver nousi, kulki lattian poikki ja kumartui ottamaan sankoa. Kun hän +kääntyi, oli laatikko poissa. + +Tuskin hän oli ehtinyt peseytyä ja tyhjentää vadin heittämällä +pesuveden ulos ikkunasta, kuten Fagin oli käskenyt, kun Taskuveijari +astui huoneeseen mukanaan pirteä toveri, jonka Oliver oli edellisenä +iltana nähnyt tupakoivien poikien joukossa ja joka nyt esitettiin +hänelle Charley Bates'ina. Kaikki neljä kävivät nyt aamiaiselle, +jonka muodostivat kahvi, kappale liikkiötä ja lämmin leipä, jonka +Taskuveijari oli tuonut kotiin hattunsa kuvussa. + +— No, sanoi Fagin katsahtaen merkitsevästi Oliveriin, mutta puhuen +Taskuveijarille, toivon, että olette olleet ahkeria tänään, ystäväni? + +— Kovin ahkeria, vastasi Taskuveijari. + +— Kuin mehiläiset, lisäsi Charley Bates. + +— Kelpo poikia, kelpo poikia! sanoi juutalainen. Mitä sinä olet +saanut, Taskuveijari? + +— Pari lompakkoa. + +— Lihaviako? kysyi juutalainen innokkaasti. + +— Koko lailla, vastasi Taskuveijari ja veti esiin kaksi lompakkoa, +joista toinen oli punainen, toinen vihreä. + +— Eivätpä ne ole kovin painavia, sanoi juutalainen tarkastettuaan +huolellisesti niiden sisällön, mutta ovathan ne aika sirotekoisia. Hän +on taitava työntekijä, eikö totta, Oliver? + +— Kyllä, sangen taitava, vastasi Oliver. Charley Bates päästi +aikamoisen naurunhohotuksen, mikä kovasti kummastutti Oliveria, koska +hän ei huomannut sanoneensa mitään naurettavaa. + +— No, mitä sinä olet saanut, poikaseni? kysyi Fagin Charley Batesilta. + +— Tällaisia, vastasi herra Bates näyttäen hänelle neljää nenäliinaa. + +— Erinomaista, sanoi juutalainen tutkien niitä hyvin tarkasti. Ne +ovat oikein hyviä, kerrassaan oivallisia. Mutta sinä et ole merkannut +niitä oikein, Charley. Meidän on otettava neulalla nimet irti. Sen työn +opetamme Oliverillekin. Haluatko oppia sen, Oliver, sano? — Hah, hah, +haa! + +— Kyllä, kiitos, sanoi Oliver. + +— Ehkä sinäkin tahtoisit oppia valmistamaan nenäliinoja yhtä helposti +kuin Charley, vai mitä, pikku ystävä? + +— Kyllä, oikein mielelläni, jos te opetatte vain minua, herra, vastasi +Oliver. + +Nuori Bates piti syystä tai toisesta tätä vastausta niin naurettavana, +että alkoi jälleen nauraa hohottaa. Mutta hän joi juuri parhaillaan +kahvia, mikä hänen nauraessaan sattui menemään väärään kurkkuun, niin +että tukehtuminen oli vähällä aikaansaada hänen varhaisen poismenonsa. + +— Hän on niin naurettavan lapsellinen, sanoi Charley toinnuttuaan +ikäänkuin siten pyytääkseen anteeksi sopimatonta käytöstään. + +Taskuveijari ei sanonut mitään, vaan silitti Oliverin hiuksia +vakuuttaen hänen kyllä viisastuvan aikaa myöten, jolloin vanhus, joka +huomasi Oliverin punastuvan, muutti puheenaihetta kysyen, oliko aamulla +ollut paljon ihmisiä mestausta katsomassa. Poikien vastauksista kävi +selville, että he olivat molemmat olleet siellä, ja Oliver ihmetteli +tietysti kovasti, kuinka he siitä huolimatta olivat ehtineet tehdä niin +paljon työtä. + +Kun aamiainen oli korjattu pöydältä, leikki vanha herra poikien +kanssa sangen kummallista ja harvinaista leikkiä, mikä tapahtui +seuraavalla tavalla. Hilpeäluontoinen vanhus pisti nuuskarasian toiseen +housuntaskuunsa, rahakukkaron toiseen ja liivintaskuunsa kellon, +jonka vitjat olivat hänen kaulansa ympärillä. Hän kiinnitti vielä +väärennetyn jalokivineulan paitansa rintamukseen, napitti huolellisesti +takkinsa, työnsi silmälasikotelonsa ja nenäliinansa taskuihin ja +alkoi kulkea edestakaisin lattialla keppi kädessä samalla tapaa kuin +pitkin päivää näkee vanhoja herroja kadulla kävelemässä. Välistä hän +pysähtyi kaminan, välistä oven luo seisomaan näyttäen siltä kuin olisi +kokonaan syventynyt tarkastelemaan jotakin puodinikkunaa. Tällöin hän +vilkaisi vähän päästä ympärilleen ikäänkuin olisi pelännyt varkaita +ja tunnusteli taskujaan varmistuakseen, ettei mitään ollut kadonnut, +ja käyttäytyi yleensä niin luonnollisesti ja samalla hullunkurisesti, +että Oliver nauroi silmät kyynelissä. Pojat hiipivät aivan hänen +kintereillään ja kun ukko kääntyi, vetäytyivät he syrjään niin +ketterästi, että oli mahdotonta seurata heidän liikkeitään. Viimein +Taskuveijari oli vahingossa astuvinaan hänen varpailleen Charleyn +törmätessä häneen takaapäin, ja samassa silmänräpäyksessä he riistivät +häneltä erinomaisen näppärästi nuuskarasian, rahakukkaron, kellon +vitjoineen, rintaneulan, nenäliinan ja vieläpä silmälasikotelonkin. Jos +vanhus huomasi käden taskussaan, ilmoitti hän heti, kenen se oli, ja +leikki alkoi uudestaan. + +Kun tämä leikki oli toistettu useita kertoja, saapui nuorien herrojen +vieraiksi kaksi nuorta naista; toisen nimi oli Bet, toisen Nancy. +Heillä oli kummallakin hyvin tuuheat hiukset, jotka oli jokseenkin +epäsiististi kammattu, ja pukujensakin suhteen he näyttivät sangen +huolimattomilta. Heitä ei kai oikeastaan voinut kutsua kauniiksi, +mutta he olivat hyvin punakoita ja terveen ja voimakkaan näköisiä, ja +kun he lisäksi käyttäytyivät kovin kursailemattomasti ja reippaasti, +niin Oliver piti heitä perin mukiinmenevinä tyttöinä, jollaisia he +epäilemättä olivatkin. Nämä vieraat viipyivät siellä hyvän aikaa. +Pöytään tuotiin paloviinaa, koska toinen heistä valitti tuntevansa +sisäisiä vilunväristyksiä. Viimein arveli Charley Bates, että oli jo +aika pyyhkiä tomut jaloistaan, mitä Oliver piti uloslähdön hienompana +ilmaisumuotona, sillä pian senjälkeen lähtivät Taskuveijari, Charley +ja molemmat nuoret naiset yhdessä pois, kun juutalainen oli ensin +hyväntahtoisesti varustanut heidät rahoilla. + +— No, pikku ystäväni, sanoi Fagin, eikö tämä ole miellyttävää elämää? +He lähtivät nyt ulos huvittelemaan koko loppupäiväksi. + +— Joko he ovat lopettaneet työnsä? kysyi Oliver. + +— Ovat kyllä, elleivät he aivan äkkiarvaamatta havaitse ulkona +ollessaan mitään ansion mahdollisuutta, sillä silloin he eivät anna +tilaisuuden luisua käsistään, siitä voit olla varma. Ota esimerkkiä +heistä, pikku ystävä, ota esimerkkiä heistä, sanoi juutalainen +koputtaen hiilihangolla kaminan reunaa antaakseen enemmän pontta +sanoilleen. Tee kaikki, mitä he pyytävät sinulta, ja noudata heidän +neuvojaan, etenkin Taskuveijarin. Hänestä tulee vielä suuri mies +ja niin tulee sinustakin, jos seuraat hänen esimerkkiään. Pistääkö +minun taskustani esiin nenäliinan kulma, poikaseni? kysyi juutalainen +pysähtyen äkkiä. + +— Pistää kyllä, herra, vastasi Oliver. + +— Koeta ottaa se niin, että minä en huomaa, aivan kuin näit poikien +aamulla tekevän... + +Oliver kohotti taskun pohjaa toisella kädellään, kuten oli nähnyt +Taskuveijarin tekevän, ja veti nenäliinan esiin toisella. + +— Onko se poissa? huudahti juutalainen. + +— Tässä se on, herra, sanoi Oliver ojentaen nenäliinan hänelle. + +— Sinä olet sukkela poika, pikku ystäväni, sanoi leikillinen vanha +herra taputtaen Oliveria päähän. En ole koskaan nähnyt, kätevämpää +poikaa. Tästä saat shillingin. Jos jatkat samalla tapaa, niin sinusta +tulee vielä nykyajan etevin mies. Mutta tulehan nyt, niin minä opetan +sinua irroittamaan nimiä nenäliinoista. + +Oliver ei saattanut ollenkaan käsittää, miksi hänestä tulisi suurmies +senvuoksi, että kykeni ottamaan nenäliinan vanhan herran taskusta, +mutta hän arveli, että juutalainen, joka oli häntä niin paljon +vanhempi, tiesi sen asian parhaiten, ja siksi hän seurasi tätä pöydän +ääreen ja oli pian syventynyt uuteen toimeensa. + + + + +KYMMENES LUKU. + +Oliver oppii tuntemaan uusien toveriensa luonteen, mutta saa kalliisti +maksaa tämän tiedon. Lyhyt, mutta tärkeä luku. + + +Oliver jäi useiksi päiviksi juutalaisen huoneeseen, missä hän irroitti +nimikirjaimia nenäliinoista, joita tuotiin sinne suuria määriä ja +välistä hän otti osaa yllämainittuun leikkiin jonka Fagin uudisti +säännöllisesti joka aamu kahden pojan kanssa. Lopulta hän rupesi +ikävöimään raitista ilmaa ja pyysi useita kertoja vanhusta päästämään +hänet ulos työhön muiden mukana. + +Oliverin työhalu kasvoi vielä suuremmaksi, kun hän oli nähnyt +todisteita vanhan herran ankaran siveellisestä luonteesta. Kun +Taskuveijari tai Charley tuli joskus tyhjin käsin kotiin, piti ukko +ankaralla äänellä pitkiä puheita laiskuuden ja velttouden pahetta +vastaan ja terotti heille toimeliaan elämän välttämättömyyttä +käskemällä heidät vuoteeseen ilman illallista. Menipä hän kerran +niinkin pitkälle, että heitti molemmat pojat portaita alas; tämä +osoittaa, miten sitkeästi hän piti kiinni hyveellisistä määräyksistään. + +Eräänä aamuna Oliver vihdoin sai ikävöimänsä luvan. Pariin, +kolmeen päivään ei ollut saapunut yhtään nenäliinaa, ja ateriatkin +olivat käyneet jokseenkin niukoiksi. Ehkä tämä oli syynä vanhuksen +suostumukseen, mutta oli sen laita miten hyvänsä, niin joka +tapauksessa hän sanoi Oliverille, että tämä saattoi lähteä kaupungille +Taskuveijarin ja Charley Batesin hoivissa. Nuo kolme poikaa lähtivät +siis matkaan; Taskuveijarilla oli kuten tavallisesti hihat käärittyinä +ja hattu kallellaan, Charley käveli kädet taskuissa, ja Oliver astui +heidän keskellään uteliaana näkemään, mihin he menisivät ja mitä hän +ensiksi saisi oppia. + +He kulkivat niin hitaasti ja veltosti, että Oliver alkoi jo luulla, +että hänen toverinsa aikoivat pettää vanhaa herraa jättämällä työnsä +kokonaan tekemättä. Taskuveijarilla oli lisäksi se moitittava +tapa, että sieppasi ohimennessään pieniltä pojilta lakit päästä ja +heitti ne kellarinluukuista sisään, ja Charley osoitti omaavansa +kerrassaan merkillisen käsityksen omistusoikeudesta, sillä hän anasti +katukäytävälle jätetyistä koreista omenoita ja sipuleita pistäen ne +taskuihinsa, jotka olivat niin avarat, että näyttivät ulottuvan joka +suuntaan hänen pukunsa alla. Nämä seikat tuntuivat Oliverista niin +pahoilta, että hän oli jo aikeissa sanoa tovereilleen tahtovansa lähteä +kotiin, mutta samassa hänen ajatuksensa suuntautuivat toisaalle, kun +hän huomasi äkillisen ja arvoituksellisen muutoksen Taskuveijarin +käytöksessä. + +Juuri kun he astuivat eräästä Clerkenwellin torin läheisestä kapeasta +kujasta kadulle, pysähtyi Taskuveijari yht'äkkiä, painoi sormen +huulilleen ja veti toverinsa hyvin varovasti takaisin kujaan. + +— Mikä nyt on? kysyi Oliver. + +— Hiljaa, kuiskasi Taskuveijari. Näetkö. Näetkö tuon vanhan murmelin +tuolla kirjalaatikon luona? + +— Tuon vanhan herranko kadun toisella puolella? kysyi Oliver. Hänet +näen. + +— Häntä voimme käyttää, sanoi Taskuveijari. + +— Mainiosti, myönsi Charley. + +Oliver katseli aivan ymmällään vuoroin kumpaakin, mutta ei ehtinyt +kysyä mitään, sillä molemmat pojat hiipivät kadun poikki ja pysähtyivät +vanhan herran taakse. Oliver astui muutamia askeleita heidän perässään, +ja kun hän ei tiennyt, oliko hänen mentävä eteenpäin vai vetäydyttävä +takaisin, jäi hän äänettömänä odottamaan, mitä nyt tapahtuisi. + +Vanha herra näytti hyvin kunnianarvoisalta. Hänellä oli puuteroitu +tukka ja kultasankaiset silmälasit; hänen yllään oli mustalla +samettikauluksella varustettu tummanvihreä takki ja valkeat housut; +kainalossa oli ohut ruokokeppi. Hän oli ottanut kirjakaupan avonaisesta +näytelaatikosta kirjan käteensä ja seisoi nyt lukien niin innokkaasti, +kuin istuisi nojatuolissa omassa työhuoneessaan. Mahdollisesti +hän luulikin olevansa kotonaan, sillä hän ei näyttänyt huomaavan +lainkaan kirjakauppaa, katua eikä poikia. Lyhyesti sanottuna: hän +näki ainoastaan kirjan, jota hän parhaillaan luki, ja päästyään sivun +loppuun hän käänsi lehteä ja alkoi jälleen seuraavan sivun ensi +riviltä, ja samalla tapaa hän jatkoi sivu sivulta. + +Kylläpä Oliver hämmästyi ja kauhistui, kun hän muutaman askeleen +päästä näki, miten Taskuveijari pisti kätensä vanhan herran taskuun ja +veti esiin nenäliinan, jonka ojensi Charleylle; sitten molemmat pojat +puikahtivat kiireesti lähimmän kadunkulman taakse. + +Samassa silmänräpäyksessä pojalle selvisi nenäliinojen, kellojen, +koristeiden ja juutalaisen salaisuus. Hän seisoi hetken aikaa kauhun +jäykistämänä tuntien, kuinka veri kuumana virtasi hänen suonissaan, +sitten hän kääntyi hädissään ja säikähtyneenä pakenemaan ja juoksi, +tietämättä itsekään miksi, niin nopeasti kuin sääret kantoivat. + +Kaikki tämä tapahtui minuutin kuluessa, ja sillä hetkellä kun Oliver +lähti juoksemaan, pisti vanha herrasmies kätensä taskuun ja kääntyi +kiivaasti ympäri huomatessaan nenäliinansa kadonneen. Kun hän näki +pojan luikkivan tiehensä semmoisella kiireellä, piti hän luonnollisesti +tätä varkaana ja huutaen täyttä kurkkua: — Ottakaa varas kiinni! hän +lähti tämän jälkeen kirja kädessään. + +Mutta vanha herra ei ollut ainoa huutaja. Taskuveijari ja Charley, +jotka eivät halunneet vetää yleistä huomiota puoleensa juoksemalla +pitkin avointa katua, olivat ainoastaan puikahtaneet lähimmästä ovesta +sisään toisella puolella katua. Tuskin he olivat kuulleet huudon +ja nähneet Oliverin syöksyvän ohitseen, kun he jo käsittivät asian +oikean laidan, astuivat esiin ja yhtyivät huutoon: Ottakaa varas +kiinni! Sitten he ryhtyivät kunnon kansalaisten tavoin ottamaan osaa +takaa-ajoon. + +Vaikka Oliverin kasvattajat olivat olleet viisaita ajattelijoita, ei +hän ollut kuitenkaan tietopuolisesti perehtynyt siihen kauniiseen +periaatteeseen, että itsesäilytysvaisto on luonnon tärkein laki. Jos +hän olisi tiennyt sen, niin ehkä hän olisi ollut paremmin varuillaan. +Mutta nyt hänen kauhunsa vain suureni, ja hän pyyhälsi tiehensä +kuin myrskytuuli vanhan herran ja poikien huutaessa aivan hänen +kintereillään. + +Ottakaa varas kiinni! Ottakaa varas kiinni! Näissä sanoissa piilee +jonkinlainen lumoava voima. Kauppias jättää myymälänsä ja ajaja +vaununsa; teurastaja hylkää vasikkansa, leipuri korinsa, maidonkantaja +kannunsa, juoksupoika kantamuksensa, koulupoika marmorikuulansa, +kadunlaskija kuokkansa ja lapsi pallonsa. He juoksevat suin päin +toistensa kintereillä, yli kantojen ja kivien, töykkivät toisiaan, +ulvovat, kirkuvat, kaatavat vastaantulijat nurin kadunkulmissa +kääntyessään, herättävät koirat ja pelottavat kanat. Kadut, pihat ja +torit kaikuvat heidän askeleistaan. Ottakaa varas kiinni! Ottakaa +varas kiinni! Sadat äänet toistavat huutoa, ja joukko kasvaa joka +kadunkulmassa. Edelleen jatkuu ajo, katuloka roiskuu ja kivitys +kumisee. Ikkunoita avataan, ihmisiä rientää taloista, mutta joukko +ryntää yhä eteenpäin. Monet "Punch'in" [Englantilainen pilalehti.] +katselijatkin liittyvät ohikiitävään joukkoon ja vahvistavat tuorein +voimin huutoa: Ottakaa varas kiinni! + +Ottakaa varas kiinni! Ottakaa varas kiinni! Ihmisrinnassa uinuu +voimakas tarve ahdistaa vainottua. Onneton, hengästynyt lapsi, +läähättäen uupumuksesta, kasvot kauhun vääristäminä ja hiestä märkinä, +ponnistaa kaikki voimansa päästäkseen pakoon vainoojiltaan, jotka +seuraavat hänen kintereillään, tulevat joka hetki yhä lähemmäksi ja +tervehtivät hänen väheneviä voimiaan yhä hurjemmilla huudoilla ja +ulvovat ilosta: Ottakaa varas kiinni! — Niin, ottakaa Herran tähden +hänet kiinni, jollei muun niin armeliaisuuden vuoksi! + +Vihdoinkin saavutettu! Olipa se taitava isku! Hän makaa nyt kadulla +ja joukkoa kerääntyy hänen ympärilleen. Jokainen uusi tulokas tyrkkii +edessäolijoita saadakseen edes vilahdukselta nähdä pahantekijän. +"Väistykää syrjään!" — "Päästäkää hänet hiukan henkäisemään!" — +"Lorua, sitä hän ei ansaitse!" —"Mihin se herra joutui?" — "Tuollahan +se tulee katua pitkin!" — "Tehkää tilaa herralle!" — "Onko se tuo +poika, herra?" — "Se se on." + +Oliver makasi pölyn ja loan peittämänä, suusta valui verta ja hän +tuijotti kauhistuneena ympärillään olevia kasvoja, kun etumaiset +vainoojat sysäsivät vanhan herran keskelle piiriä, jossa hän vastasi +heidän kiihkeisiin kysymyksiinsä lempeällä äänellä: + +— Niin, sanoi hän, pelkään pahoin, että se oli juuri tuo poika. + +— Pelkää! mutisi väkijoukko. Onpas se aika narri! + +— Voi raukkaa! sanoi vanha herra. Hän on loukkaantunut. + +— Minä sen iskin, herra, selitti pitkä miesroikale astuen joukosta +esiin. Osutin nyrkkini keskelle naamaa. Minä sen pysäytin, herra! + +Mies vei kätensä hattunsa reunaan, ikäänkuin olisi odottanut maksua +vaivastaan. Mutta vanha herra loi häneen vain tyytymättömän silmäyksen +ja katsahti levottomasti ympärilleen, ikäänkuin aikoisi itsekin +karata tiehensä. Mahdollisesti hän olisi yrittänytkin, ellei samassa +poliisikonstaapeli — tavallisesti viimeinen henkilö, joka saapuu +paikalle tuollaisissa tilaisuuksissa — olisi tunkeutunut kansanjoukon +lävitse ja tarttunut Oliveria kauluksesta. + +— Nouse ylös! sanoi mies karskisti. + +— En minä sitä tehnyt, herra. Sen teki kaksi muuta poikaa, sanoi +Oliver katsoen rukoilevasti ympärilleen. Ne ovat kyllä jossakin lähellä. + +— Ei tässä ketään muita ole, sanoi konstaapeli. Hän lausui tämän +ivallisesti, mutta oli kuitenkin sattumalta oikeassa, sillä +Taskuveijari ja Charley olivat oikeaan aikaan livahtaneet ensimmäiselle +sopivalle poikkikadulle, minkä tapasivat ajomatkallaan. — No, +nousetkos siitä! + +— Älkää tehkö hänelle pahaa, sanoi vanha herra säälivästi. + +— Enhän minä sille pahaa tee, vastasi konstaapeli ja kiskaisi +todisteeksi siitä takin puoleksi pojan yltä. — Tule, minä tunnen +sinut, niin että ei sinun kannata teeskennellä. Etkö sinä pääse +jaloillesi, senkin rakkari? + +Oliveria, joka töin tuskin pysyi pystyssä, laahattiin nyt pitkin katua. +Vanha herra kulki konstaapelin rinnalla, ja suuri joukko ihmisiä +riensi vähän matkaa edellä kääntyen tuon tuostakin taakseen katsomaan +Oliveria. Pojat huusivat, ja niin jatkettiin kulkua edelleen. + + + + +YHDESTOISTA LUKU. + +Kertoo poliisituomarista ja antaa pienen näytteen tämän tavasta +harjoittaa oikeutta. + + +Rikos oli tehty piirissä, jonka poliisikamari oli pääkaupungin +tunnetuimpia. Kun poliisikamari sattui olemaan aivan lähellä, niin +väkijoukon huvista tuli pian loppu. Se saattoi nimittäin seurata +Oliveria ainoastaan paria, kolmea katua pitkin ja Mutton-Hill-mäen +ylitse. Sitten hänet laahattiin matalan porttikäytävän läpi likaiselle +pihalle ja sieltä takaoven kautta pienelle, kivetylle pihamaalle, missä +he tapasivat lihavan miehen, jolla oli avainkimppu kädessä. + +— Mistä nyt on kysymys? tiedusteli mies välinpitämättömästi. + +— Taskuvarkaasta, vastasi Oliverin saattaja. + +— Teiltäkö on varastettu? kysyi avainkimpun kantaja herralta. + +— Niin, minulta, vastasi vanha herra, mutta en ole oikein varma, +ottiko juuri tuo poika nenäliinani. Minä — haluaisin mieluimmin jättää +asian sikseen. + +— Teidän on astuttava tuomarin eteen, herra, sanoi mies. Hänen +korkeutensa on valmis tutkimaan asiaa puolen minuutin kuluttua. No +niin, hirtehinen! + +— Nämä viimeiset sanat lausuttiin Oliverille kehoituksena astua sisään +ovesta, jota mies piti auki ja joka johti pieneen koppiin, jossa oli +kivilattia. Siellä hänet tarkastettiin, ja kun ei mitään löydetty, niin +hänet suljettiin sinne. + +Tämä koppi muistutti ulkonäöltään ja suuruudeltaan kellaria, mutta +ei ollut niin valoisa. Se oli tavattoman siivoton, sillä nyt oli +maanantaiaamu, ja siinä oli säilytetty lauantai-illasta saakka kuutta +juopunutta. Meidän poliisiasemillamme suljetaan miehiä ja naisia +_mitättömimpienkin epäluulojen_ perusteella — kannattaa panna merkille +nämä sanat — noihin koppeihin, joihin verrattuna Newgaten vankilan +kopit, joissa säilytetään pahimpia kuolemaantuomittuja rikollisia, ovat +todellisia palatseja. Joka ei usko tätä, käyköön itse vertailemassa. + +Vanha herra näytti miltei yhtä onnettomalta kuin Oliver, kun avain +kitisi lukossa, ja hän katsahti huoaten kirjaan, joka oli viattomana +syynä koko tähän kommellukseen. + +Sen pojan kasvoissa on jotakin, sanoi vanha herra itsekseen lähtien +hitaasti liikkeelle ja painaen ajatuksissaan kirjan selkää leukaansa +vasten, jotakin, mikä hellyttää ja kiinnostaa minua. Mahtaakohan hän +olla viaton? Hän muistuttaa — Mutta suuri Jumala! huudahti vanha herra +pysähtyen äkkiä ja tuijottaen taivasta kohti. Missä ihmeessä olen ennen +nähnyt samannäköiset kasvot? + +Muutamia minuutteja mietiskeltyään vanha herra astui erääseen +odotushuoneeseen, jonka ikkunat olivat kadulle päin. Siellä hän +istuutui nurkkaan nähden ajatuksissaan lukemattomia kasvoja, jotka +olivat vuosikausia olleet ikäänkuin tumman verhon peittäminä. Ei! sanoi +hän viimein, se on varmasti vain kuvittelua. + +Hän alkoi muistella niitä uudestaan. Hän oli nyt kerta kaikkiaan +kutsunut ne esiin, eikä niitä ollut suinkaan helppo verhota jälleen +tummalla paarivaatteella, joka niin kauan oli ne kätkenyt. Siinä +johtui hänen mieleensä ystäviä ja vihamiehiä, jopa monia hänelle aivan +vieraitakin; joukossa oli nuoria kukoistavia tyttöjä, jotka nyt olivat +vanhoja eukkoja; toiset lepäsivät jo haudoissaan, mutta sielu, joka vie +voiton kuolemastakin, näytti heidät jälleen yhtä terveinä ja kauniina +kuin he olivat muinaisina aikoina olleet, palautti silmien loisteen, +hymyilyn suloisuuden; sielu säteili salaavan maallisuudenkin läpi +kuiskaillen siitä kauneudesta, joka katoaa täällä uudistuakseen entistä +ihanampana haudan toisella puolella ja joka temmataan pois maasta +vain kynttilän tavoin lempeästi ja ystävällisesti valaisemaan tietä +taivaaseen. + +Mutta vanha herra ei löytänyt muististaan sellasia kasvoja, joissa +olisi ollut vähääkään Oliverin näköä. Hän siis vain huokasi heränneille +muistoilleen, ja kun hän oli omaksi onnekseen hajamielinen vanha herra, +syventyi hän pian jälleen tuon kovan onnen kirjan sisältöön. + +Hänet keskeytti vanginvartija, joka kosketti häntä olkapäähän ja +kehoitti astumaan oikeuden eteen. Hän sulki kirjan, ja sitten hänet +johdettiin kuuluisan ja mahtavan herra Fangin luo. + +Oikeussali oli seinälaudotuksella varustettu, pihanpuoleinen huone. +Herra Fang istui sen yläpäässä aitauksen takana, ja oven suussa oli +jonkinlainen karsina, johon Oliver oli jo suljettu; hän vapisi koko +ruumiiltaan katsellessaan pelottavaa ympäristöään. + +Fang oli keskikokoinen, melkein kaljupäinen mies; hänen kasvonsa olivat +tuimissa rypyissä ja hyvin tummanpunaiset. Ellei hän todellakaan +pitänyt tapanaan juoda väkijuomia enemmän kuin kohtuus salli, olisi +hänellä ollut aivan erinomainen aihe nostaa syyte kunnianloukkauksesta +omia kasvojaan vastaan. + +Vanha herra kumarsi sirosti, lähestyi tuomarin kirjoituspöytää ja sanoi +ojentaessaan nimikorttinsa: Tässä on nimeni ja osoitteeni. Sitten +hän astui pari askelta taaksepäin ja jäi kohteliaasti kumarrettuaan +odottamaan kuulustelua. + +Nyt sattui onnettomuudeksi niin hullusti, että Fang luki juuri eräästä +aamulehdestä artikkelia, joka koski muuatta hänen joku aika sitten +langettamaansa tuomiota ja jossa jo sadannenseitsemännenkymmenennen +kerran kehoitettiin sisäasiainministeriä kiinnittämään erikoisen +huomionsa herra Fangin rikkomuksiin. Hän oli siis suuttunut ja silmäsi +nyt vanhaa herraa äkäisen näköisenä. + +— Kuka te olette? kysyi hän. + +Vanhus viittasi hiukan kummastuneena nimikorttiinsa. + +— Konstaapeli! tiuskasi herra Fang sysäten kortin ja sanomalehden +syrjään. Mikä mies tuo on? + +— Minun nimeni, herra, on Brownlow, sanoi vanha herra puhuen +sivistyneen miehen tavalla. Saisinko ehkä tietää sen tuomarin nimen, +joka virka-asemansa suojassa aivan aiheettomasti loukkaa kunniallista +miestä? Tämän sanottuaan Brownlow katsahti ympärilleen ikäänkuin etsisi +jotakuta, joka voisi antaa hänelle pyydetyn tiedon. + +— Konstaapeli, sanoi Fang kääntyen ja taittaen sanomalehden, mistä +tuota miestä syytetään? + +— Ei häntä syytetä mistään, korkea oikeus, vastasi konstaapeli. Hän on +tuon pojan syyttäjä. + +Hänen korkeutensa tiesi sen vallan hyvin, mutta sillä tavalla hän +saattoi rangaistuksetta tehdä kiusaa. + +— Onko hän pojan syyttäjä? huudahti Fang silmäillen Brownlowia +kiireestä kantapäähän. Pankaa hänet valalle! + +— Ennenkuin teen valan, sallittakoon minun sanoa pari sanaa, virkkoi +Brownlow, nimittäin, että ellen olisi itse nähnyt, niin en olisi +koskaan uskonut... + +— Vaietkaa, herra, sanoi Fang käskevällä äänellä. + +— En ennenkuin olen lausunut ajatukseni. + +— Vaiti hetipaikalla, tai muuten heitätän teidät ulos oikeussalista! +Olette nenäkäs ja hävytön mies. Kuinka uskallatte uhmata tuomaria? + +— Mitä sanoitte? huudahti vanhus punastuen suuttumuksesta. + +— Pankaa tämä henkilö valalle, sanoi Fang kirjurille. En halua kuulla +enempää. Vannottakaa hänet. + +Brownlow oli äärimmäisen kiihtynyt, mutta peläten vahingoittavansa +pojan asiaa, jos nyt purkaisi vihansa, hän hillitsi itsensä ja vannoi +valan. + +— No niin, sanoi Fang, mistä syytätte tätä poikaa? Mitä teillä on +sanottavaa, herra? + +— Minä seisoin erään kirjakaupan edessä... alkoi Brownlow. + +— Vaiti, herra! keskeytti Fang. Konstaapeli! Missä konstaapeli on? +Pankaa hänet valalle. No, konstaapeli, mitä tiedätte asiasta? + +Tämä kertoi asiaankuuluvan nöyrästi, että hän oli vanginnut ja +tarkastanut Oliverin, mutta ei ollut löytänyt häneltä mitään; muuta hän +ei tietänyt. + +— Onko todistajia? kysyi Fang. + +— Ei, korkea oikeus, vastasi konstaapeli. + +Fang istui hetken aikaa vaiti, sitten hän kääntyi kantajaan päin ja +sanoi entistä kiivaammin: + +— No, mies, joko te selitätte, mitä teidän syytöksenne tätä poikaa +vastaan merkitsee, vai mitä? Nyt olette vannonut valan, ja jos yhä +edelleen kieltäydytte tuomasta esiin todistuksianne, niin rankaisen +teitä tuomioistuimen halveksimisesta, sen teen kuin teenkin, vaikka +minut perisi... + +Kukaan ei saanut tietää, mikä hänet perisi, sillä kirjuri ja +vanginvartija alkoivat samassa rajusti yskiä, ja edellinen pudotti +lisäksi painavan kirjan lattiaan estäen siten — tietenkin sattumalta +— viimeisen sanan kuulumasta. + +Vaikka häntä välillä usein keskeytettiin ja loukattiin, onnistui +Brownlowin viimein esittää asiansa, minkä ohessa hän huomautti, että +hän oli hetken hämmingissä kiiruhtanut pojan jälestä nähdessään tämän +juoksevan tiehensä, ja lausui toivomuksenaan, että tuomari kohtelisi +häntä niin lempeästi kuin laki suinkin salli, siinä tapauksessa että +hänet havaittiin syyttömäksi varkauteen, vaikka hän näyttäisikin olevan +liitossa varkaiden kanssa. + +— Hän on loukkaantunut, sanoi vanha herra lopuksi, ja minä pelkään +pahoin, lisäsi hän äänekkäämmin vilkaisten syytettyyn, pelkään +todellakin, että hän on kovin sairas. + +— Kyllä kai, tietysti hän on, vastasi Fang pilkallisesti. Älä yritä +juonitella täällä, senkin kirottu maankiertäjä, siitä ei ole nyt apua. +Mikä on nimesi? + +Oliver koetti vastata, mutta ei saanut kieltään liikkumaan. Hän oli +kalmankalpea, ja hänen päätään pyörrytti. + +— Mikä sinun nimesi on, sinä paatunut lurjus? ärjyi Fang. Konstaapeli, +mikä hänen nimensä on? + +Nämä sanat lausuttiin vanhalle miehelle, jonka yllä oli raitaiset +liivit ja joka seisoi lähellä edellämainittua karsinaa. Hän kumartui +Oliverin puoleen toistaen kysymyksen, mutta huomatessaan, ettei tämä +todellakaan kyennyt vastaamaan, ja tietäen, että pojan vaikeneminen +raivostuttaisi tuomaria vielä enemmän ja siten koventaisi tuomion, hän +rohkeni vastata arviolta. + +— Hän sanoo olevansa Tom White, teidän korkeutenne, sanoi +hyväsydäminen konstaapeli. + +— Vai niin, hän ei halua itse vastata? sanoi Fang. Sitä parempi. Missä +hän asuu? + +— Missä milloinkin sattuu yösijan saamaan, teidän korkeutenne, vastasi +konstaapeli ollen ensin kysyvinään Oliverilta. + +— Elävätkö hänen vanhempansa? kysyi Fang. + +— Hän sanoo, että ne kuolivat jo hänen pienenä ollessaan, vastasi +konstaapeli entiseen tapaan. + +Kun kuulustelu oli ehtinyt näin pitkälle, kohotti Oliver päätään ja +katsahtaen rukoilevasti ympärilleen pyysi heikolla äänellä hiukan vettä. + +— Tyhmyyksiä! sanoi Fang. Älä yritä kujeilla minun kanssani. + +— Luulen, että hän on todella sairas, teidän korkeutenne, väitti +konstaapeli. + +— Minä sen asian paremmin ymmärrän, sanoi Fang. + +— Pitäkää kiinni hänestä, konstaapeli, huudahti vanha herra ojentaen +vaistomaisesti käsiään; hän kaatuu. + +— Pysykää paikallanne, konstaapeli, huusi Fang kiivaasti. Antakaa +hänen kaatua, jos haluaa. + +Oliver käytti heti hyväkseen tätä ystävällistä lupaa vaipuen +hervottomana lattialle. Läsnäolijat katselivat toisiaan, mutta kukaan +ei uskaltanut liikahtaa. + +— Tiesinhän minä, että se vain oli teeskentelyä, sanoi Fang ikäänkuin +asia olisi ollut kumoamattomasti todistettu. Antakaa hänen maata, kyllä +hän pian kyllästyy siihen. + +— Miten aiotte päättää tämän asian, herra? kysyi kirjuri matalalla +äänellä. + +— Ilman mutkia, vastasi Fang. Hänet tuomitaan kolmeksi kuukaudeksi, +kovaan työhön tietenkin. Tyhjentäkää oikeussali. + +Ovi avattiin, ja kaksi miestä aikoi juuri kantaa Oliveria takaisin +koppiin, kun saliin syöksyi vanhanpuoleinen, siistin, vaikkakin +varattoman näköinen mies, jonka yllä oli vanha, musta puku. + +— Odottakaa, odottakaa! Älkää viekö häntä pois — odottakaa Herran +tähden hetkinen! huudahti tulija hengästyneenä astuessaan tuomarin +pöydän ääreen. + +Vaikka näillä tuomioistuinten valtiailla on miltei ehdottomassa +vallassaan hänen majesteettinsa kuningattaren alamaisten vapaus, nimi +ja hyvä maine, melkeinpä henkikin, varsinkin jos he kuuluvat köyhempiin +kansanluokkiin, ja vaikka oikeussalin seinien sisäpuolella joka päivä +suoritetaan joukottain sellaisia tekoja, joiden vuoksi enkelit voisivat +itkeä verikyyneliä, niin pysyvät ne kuitenkin yleisöltä salassa, ellei +sanomalehdistö joskus niihin kajoa. Fang hämmästyi sentähden aika +lailla nähdessään kutsumattoman vieraan ryntäävän saliin sillä tavalla. + +— Mitä tämä merkitsee? Kuka se on? Heittäkää mies ulos ja tyhjentäkää +oikeussali! ärjyi hän. + +— Minä tahdon puhua! huudahti mies. En mene ulos; minä näin koko +tapauksen. Olen kirjakaupan omistaja. Minä vaadin päästä valalle. En +jätä asiaa sikseen. Teidän on kuultava minua, herra Fang. Ette uskalla +kieltäytyä siitä. + +Mies oli oikeassa. Hänen esiintymisensä oli rohkeata ja päättäväistä, +ja asia alkoi käydä niin vakavaksi, ettei sitä voinut ilman muuta +sivuuttaa. + +— Vannottakaa tuo mies, murahti Fang äreästi. Mitä teillä on +sanottavaa, hyvä mies? + +— Minä näin kolme poikaa — tämän vangin ja kaksi muuta — +hiiviskelevän kadun toisella puolella tuon herran seisoessa lukemassa. +Toinen niistä vieraista pojista varasti nenäliinan. Minä näin omin +silmin, miten se tapahtui ja että tämä poika täydellisesti tyrmistyi +siitä. — Kun kelpo kirjakauppias oli ehtinyt hiukan hengähtää, kertoi +hän tapauksen tarkemmin yhtenäisemmin. + +— Miksi ette tullut aikaisemmin? kysyi Fang. + +— En löytänyt ainoatakaan ihmistä, joka olisi jäänyt pitämään +puotia silmällä. Kaikki apulaiseni ottivat osaa takaa-ajoon. Vasta +viisi minuuttia sitten sain erään käsiini, ja sitten lähdinkin heti +juoksemaan tänne niin nopeasti kuin saatoin. + +— Kantaja seisoi siis lukemassa? kysyi Fang. + +— Niin, vastasi mies, hän luki juuri tuota kirjaa, mikä hänellä on +kädessään. + +— Vai niin, vai sitä kirjaa? sanoi Fang. Onko se maksettu? + +— Ei kylläkään, vastasi mies hymyillen. + +— Herranen aika, sen minä kokonaan unohdin, huudahti hajamielinen +vanha herra viattomasti. + +— Onpa siinäkin oikea henkilö poika paran syyttäjänä! sanoi Fang +tehden naurettavan yrityksen näyttää ihmisystävälliseltä. — Minusta +tuntuu, herraseni, että olette saanut tämän kirjan hyvin epäilyttävällä +tavalla, ja voitte kiittää onneanne, ellei sen omistaja halua nostaa +syytettä teitä vastaan. Olkoon tämä teille varoituksena, hyvä mies, +tai muuten joudutte vielä lain kanssa tekemisiin. Poika on vapaa. +Tyhjentäkää oikeussali! + +— Mutta kuulkaahan... huudahti vanha herra, jonka kauan pidätetty +suuttumus nyt pääsi valloilleen. — Mutta kuulkaahan... minä... + +— Tyhjentäkää sali! karjasi tuomari. Ettekö kuule, mitä sanon, +konstaapeli! + +Käskyä toteltiin, ja vimmastunut Brownlow, joka sillä hetkellä aivan +puhkui mielettömästä vihasta, saatettiin ulos salista toisessa kädessä +kirja, toisessa keppi. + +Mutta tultuaan kadulle hän pian rauhoittui. Pikku Oliver makasi +käytävällä paita avoinna. Hänen ohimoitaan valeltiin vedellä. Kasvot +olivat, kalmankalpeat, ja vilunväristys vavisutti silloin tällöin hänen +ruumistaan. + +— Poika raukka, poika raukka! sanoi Brownlow kumartuen hänen ylitseen. +Voisikohan joku hankkia tänne vaunut? + +Vaunut haettiin, ja kun Oliver oli varovasti asetettu toiselle +istuimelle, nousi vanha herra toiselle. + +— Saanko tulla mukaan? kysyi kirjakauppias. + +— Mitä kernaimmin, hyvä ystävä, vastasi Brownlow. Unohdin teidät +aivan. Voi, tässähän on vielä se onneton kirjakin. Olkaa hyvä! Poika +raukka! Nyt on pidettävä kiirettä. + +Kirjakauppias nousi vaunuihin, ja sitten lähdettiin. + + + + +KAHDESTOISTA LUKU. + +Oliverista pidetään tavattoman hyvää huolta. Erästä muotokuvaa, +koskevia merkillisiä seikkoja. + + +Vaunut ajoivat melkein samaa tietä, jota Oliver oli astunut tullessaan +Lontooseen Taskuveijarin seurassa. Vihdoin ne pysähtyivät hiljaisella, +puitten varjostamalla kadulla erään siistin näköisen talon eteen. +Oliver pantiin heti vuoteeseen, ja sitten häntä hoidettiin ja +vaalittiin niin hellästi, ettei hoitajien hyvyydellä näyttänyt olevan +mitään rajoja. + +Mutta Oliver oli useita päiviä täysin tunnoton uusien ystäviensä +huolenpitoa kohtaan. Aurinko nousi ja laski kerran toisensa jälkeen, +mutta poika makasi yhä sairasvuoteellaan hivuttavan kuumeen vallassa. +Kuolleessa ruumiissa ei mato suorita työlään täsmällisemmin kuin +tuollainen hitaasti hiipivä tuli elävässä ihmisessä. + +Raukeana, uupuneena ja kalpeana hän viimein heräsi, kuten hänestä +tuntui, pitkästä ja sekavasta unesta. Hän kohottautui suurella vaivalla +vuoteestaan ja nojaten päätään vapiseviin käsiinsä hän silmäili +uteliaasti ympärilleen. + +— Mikä huone tämä on? Missä minä olen? kysyi Oliver. En minä ole +täällä ennen nukkunut. + +Kovin voimaton kun oli, hän lausui nämä sanat hiljaisella äänellä, +mutta ne kuultiin heti, sillä vuodeverho vedettiin samassa päänalusen +kohdalta syrjään, ja äidillisen näköinen, hyvin sorea ja siististi +puettu vanha rouva nousi vuoteen ääressä olevasta nojatuolista, jossa +hän oli istunut ommellen. + +— Olehan hiljaa, pikku ystäväni, sanoi vanha nainen ystävällisesti. +Sinun on oltava aivan hiljaa, muuten sairastut jälleen. Sinä olet ollut +kovin sairas, melkein kuolemaisillasi. Pane nyt jälleen maata, niin +olet kiltti poika. Näin sanoen vanhus painoi Oliverin pään varovasti +pielukselle. Sitten hän pyyhkäisi hiukset hänen otsaltaan katsellen +häntä samalla niin lempeästi ja hellästi, ettei Oliver voinut olla +laskematta pientä laihtunutta kättään hänen kädelleen, jonka hän sitten +kietoi kaulaansa. + +— Hyvänen aika, sanoi vanha rouva kyynelsilmin, miten kiitollinen tuo +lapsonen on! Pieni poika raukka! Miltähän hänen äidistään tuntuisi, jos +istuisi täällä hänen vuoteensa ääressä niinkuin minä ja näkisi hänet. + +— Ehkä hän näkee minut, kuiskasi Oliver ristien kätensä. Ehkä hän on +istunut minun vuoteeni vieressä. Minusta tuntuu melkein siltä, että hän +on ollut täällä. + +— Se johtuu vain kuumeesta, ystäväiseni, sanoi vanha nainen leppeästi. + +— Siitä se kai johtui, vastasi Oliver miettiväisesti, sillä taivas +on niin kaukana, ja siellä ollaan niin onnellisia, ettei enää tulla +kenenkään poika poloisen vuoteen luo. Mutta jos hän tiesi minun olevan +sairaana, niin kyllä hän varmasti taivaassakin sääli minua, sillä hän +oli itsekin hyvin sairas ennen kuolemaansa. Mutta hän ei voi tietää +minusta mitään, lisäsi Oliver hetken vaiti oltuaan, sillä jos hän olisi +nähnyt, miten minua lyötiin, olisi hän ollut kovin onneton, mutta hänen +kasvonsa ovat aina näyttäneet ystävällisiltä ja onnellisilta, kun olen +nähnyt hänet unissani. + +Vanha rouva ei vastannut. Vasta kuivattuaan silmänsä ja myöskin +silmälasinsa, ikäänkuin ne olisivat eroamattomasti kuuluneet hänen +silmiinsä, hän ojensi Oliverille virvoittavaa juomaa, taputti häntä +poskelle ja sanoi, että hänen täytyi maata oikein hiljaa, sillä muuten +hän sairastuisi uudelleen. + +Oliver makasi siis aivan hiljaa, osaksi senvuoksi, että hän tahtoi +totella vanhaa rouvaa kaikessa, osaksi senvuoksi, että hän oli kovin +uupunut äskeisestä puhumisestaan. Hän vaipui pian rauhalliseen uneen, +josta hänet herätti kynttilän valo. Hänen vuoteensa ääressä seisoi +vieras herra, joka tunnusteli hänen valtimoaan kädessään suuri, +äänekkäästi tikuttava kultakello ja sanoi hänen tulleen jo melkoista +paremmaksi. + +— Sinähän tunnet itsesi nyt paljon paremmaksi, eikö niin, pikku +ystäväni? kysyi vieras herra. + +— Kyllä, kiitos, paljon paremmaksi, vastasi Oliver. + +— Niin, sen minä tiesin, ja nyt sinun on nälkä, eikö olekin? + +— Ei, herra, vastasi Oliver. + +— Hm! Ei, sitä arvelinkin. Hänen ei ole nälkä, rouva Bedwin, sanoi +vieras herra kasvoillaan syvämietteinen ilme. + +Vanha rouva nyökkäsi kunnioittavasti, mikä näytti osoittavan, että hän +piti lääkäriä hyvin taitavana miehenä. Lääkäri tuntui itsekin olevan +samaa mieltä. + +— Sinua nukuttaa, eikö totta, ystäväiseni? kysyi lääkäri. + +— Ei minua nukuta, vastasi Oliver. + +— Ei, vastasi lääkäri perin viisaan ja miettiväisen näköisenä. Sinua +ei nukuta. Eikä sinua luultavasti jano takaan? + +— Kyllä, herra, janottaa kovasti, vastasi Oliver. + +— Aivan kuin odotinkin, rouva Bedwin, sanoi lääkäri. On luonnollista, +että hänen on jano. Voitte antaa hänelle hiukan teetä ja paahdettua +leipää, mutta ei voita. Älkää pitäkö häntä liian lämpimässä, mutta +varokaa, ettei hän myöskään vilustu maatessaan. + +Vanha rouva niiasi, ja kun tohtori oli maistanut sairaan +virkistysjuomaa ja lausunut olevansa siihen tyytyväinen, lähti hän +huoneesta. Kun hän asteli portaita alas, niin hänen saappaansa +narisivat kuin varakkaan ja tärkeän henkilön ainakin. + +Hetkeä myöhemmin Oliver taas nukahti, ja kun hän heräsi, oli kello +jo lähes kaksitoista. Vanha rouva sanoi hänelle ystävällisesti hyvää +yötä jättäen hänet erään lihavan vanhan eukon hoiviin. Tämä oli äsken +saapunut mukanaan mytty, jossa oli pieni rukouskirja ja suuri yömyssy. +Pantuaan tämän jälkimmäisen päähänsä ja edellisen pöydälle hän ilmoitti +Oliverille tulleensa valvomaan yöksi hänen luokseen. Sitten hän veti +tuolinsa aivan uunin viereen ja nukahti pian istuessaan. Mutta tuon +tuostakin hän nuokahti nenälleen ja heräsi ähkien ja hengitys puoleksi +salpautuneena, mistä ei kuitenkaan ollut sen vakavampia seurauksia, +kuin että hän hiukan kolautti nenänsä, ja sitten hän jälleen torkahti. + +Sillä tapaa kului yö hiljalleen. Oliver makasi hetken valveilla laskien +pieniä valorenkaita, joita lampunvalo muodosti kattoon heijastaessaan +varjostimen läpi, tai seuraten raukein silmin seinäpaperien +monimutkaisia kuvioita. Huoneen pimeydessä ja hiljaisuudessa oli jotain +kovin juhlallista, mikä johti pojan mieleen kuoleman; kun hän ajatteli, +että se oli monta päivää ja yötä väijynyt häntä ja ehkä vieläkin oli +jossain läheltä kauhua herättävänä, kätki hän päänsä pieluksiin ja +rukoili hartaasti Jumalaa. + +Sitten hän vähitellen vaipui sikeään, rauhalliseen uneen, jollaista +saa nauttia ainoastaan silloin, kun on juuri vapautunut kovista +kärsimyksistä, ja josta on tuskallista kesken herätä. Jos kuolema +olisi tällainen, niin kuka tahtoisi enää herätä elämän taisteluihin ja +ponnistuksiin, sen nykyisiin huoliin, sen tulevaisuudenpelkoon ja, mikä +on kaikkein raskainta, sen surullisiin menneisyydenmuistoihin? + +Oli jo useita tunteja ollut valoisa päivä, kun Oliver viimein avasi +silmänsä tuntien itsensä iloiseksi ja onnelliseksi. Hänen sairautensa +käännekohta oli kestetty, ja elämänhalu alkoi palata. + +Kolmea päivää myöhemmin hän saattoi istua nojatuolissa pielusten +varassa, ja kun hän oli yhä vielä liian heikko kävelemään, oli rouva +Bedwin kantanut hänet omaan pieneen huoneeseensa. Kun vanha rouva oli +sijoittanut hänet uunin eteen, istuutui hän itsekin ja alkoi itkeä +ilosta nähdessään Oliverin niin hyvässä parantumisenalussa. + +— Älä välitä siitä, pikku ystäväni, sanoi hän, minun täytyy joskus +saada oikein kunnolla itkeä. Kas niin, nyt se on ohitse, ja minun on +taas hyvä olla. + +— Te olette niin kovin ystävällinen minulle, sanoi Oliver. + +— Älähän huoli, poikaseni, vastasi vanha rouva, sinunhan on jo nyt +kiireesti saatava keittosi, sillä tohtori on sanonut, että herra +Brownlow saa pistäytyä katsomaan sinua tänään, ja silloin on sinun +oltava niin terveen näköinen kuin mahdollista. Mitä paremmalta +näytät, sitä enemmän hän iloitsee. — Näin sanoen vanha rouva ryhtyi +lämmittämään niin suurta liemimäärää, että siitä olisi tullut voimakas +päivällisateria ainakin kolmellesadalle köyhäintalon asukkaalle, jos se +olisi laimennettu niin ohueksi kuin ohjesäännöissä oli määrätty. + +— Pidätkö sinä tauluista, pikku ystäväni? kysyi vanha rouva +nähdessään, että Oliver katseli hyvin tarkkaavaisesti erästä muotokuvaa, +joka riippui vastapäisellä seinällä. + +— En oikein tiedä, vastasi Oliver kääntämättä silmiään maalauksesta. +Olen nähnyt niitä niin vähän, etten oikeastaan tiedä. Tuolla naisella +on kovin kauniit ja lempeät kasvot! + +— Niin, maalarit koettavat aina kuvata naiset kauniimmiksi kuin he +todellisuudessa ovat, sillä muutenhan heidän taulujaan ei tilattaisi, +lapseni. Valokuvauskoneen keksijän olisi pitänyt ymmärtää, ettei hänen +kojeensa saavuta koskaan menestystä. Sehän on aivan liian rehellinen, +sanoi vanha rouva nauraen sydämellisesti omalle teräväjärkisyydelleen. + +— Onko... onko tuo jonkun muotokuva, rouva? kysyi Oliver. + +— Kyllä, vastasi vanha rouva kääntäen hetkeksi katseensa liemestä, se +on naisen muotokuva. + +— Ketä se esittää? kysyi Oliver innokkaasti. + +— Sitä en todellakaan tiedä, pikku ystäväni, vastasi vanha rouva +hyväntahtoisesti. Se esittää luultavasti henkilöä, jota me emme +kumpikaan tunne. Se näkyy miellyttävän sinua, poikaseni? + +— Se on niin kaunis... niin ihmeellinen, vastasi Oliver. + +— Ethän vain pelkää sitä? kysyi vanha rouva, joka suureksi ihmeekseen +pani merkille, miten kunnioittavasti lapsi katseli kuvaa. + +— En, en, vastasi Oliver kiireesti, mutta silmät ovat niin surulliset, +ja minusta tuntuu, että ne katselevat minua. Se saa sydämeni +tykyttämään, lisäsi hän sitten hiljaa, ikäänkuin hän eläisi ja tahtoisi +puhua kanssani, mutta ei voisi. + +— Jumala varjelkoon! huudahti vanha rouva hätääntyen, älä puhu noin, +rakas lapsi. Sinä olet vielä sairaudestasi heikko ja hermostunut. +Minäpä käännän tuolisi toisaalle, ettet näe sitä. Kas niin, sanoi vanha +rouva, kun siirto oli suoritettu, nyt et ainakaan näe kuvaa. + +Mutta Oliver näki sen sielunsa silmillä niin selvästi, kuin ei olisi +ollenkaan muuttanut asentoaan. Hän ei tahtonut kumminkaan huolestuttaa +ystävällistä hoitajaansa, ja siksi hän vain hiljakseen hymyili, kun +tämä katsahti häneen. Varmana siitä, että poika voi nyt taas paremmin, +rouva Bedwin pani suolaa hänen keittoonsa ja murensi siihen paahdettuja +leivänpalasia niin joutuisasti kuin sellainen työ vaatiikin. Oliver +nautti liemen hyvällä halulla ja oli tuskin ehtinyt nielaista viimeisen +lusikallisen, kun ovelle hiljaa koputettiin. + +— Tulkaa sisään! sanoi vanha rouva, ja Brownlow astui huoneeseen. + +Vanha herra oli tuskin päässyt kunnolla oven sisäpuolelle, työntänyt +silmälasinsa otsalle ja pannut kätensä selän taakse aamutakin alle +voidakseen paremmin tarkastaa Oliveria, kun hänen kasvoissaan alkoi +omituisesti värähdellä. Oliver näytti nyt sairautensa jälkeen kovin +laihalta ja riutuneelta ja koettaessaan kunnioituksesta hyväntekijäänsä +kohtaan nousta seisaalleen hän vaipui voimattomana takaisin tuoliinsa. +Ilmaistaksemme vihdoinkin totuuden oli Brownlowin sydän niin laaja kuin +kuuden tavallisen, ihmisystävällisen vanhan herran sydämet yhteensä, +ja siksi se saikin aikaan jonkinlaisen veden ominaisuuksista johtuvan +ilmiön, jonka selittämiseen tietomme eivät riitä, mutta joka pusersi +joukon kyyneleitä hänen silmiinsä. + +— Poika parka, poika parka! sanoi Brownlow yskähdellen. Kurkkuni on +hirveän käheä tänään, rouva Bedwin, pelkään kylmettyneeni. + +— Sitä en voi oikein uskoa, vastasi rouva Bedwin. Onhan huoneennekin +aina huolellisesti tuuletettu ja lämmitetty. + +— En todellakaan tiedä, rouva Bedwin, sanoi Brownlow, luulen, että +lautasliinani oli hiukan kostea eilen päivällisellä. Mutta vähät siitä. +Kuinka nyt voit, poikaseni? + +— Oikein hyvin, herra, vastasi Oliver, ja olen teille sangen +kiitollinen hyvyydestänne. + +— Kelpo poika, sanoi Brownlow vakavasti. Oletteko antanut hänelle +mitään vahvistavaa, rouva Bedwin? Esimerkiksi teetä? + +— Hän sai juuri äsken lautasellisen hyvää, voimakasta lientä, vastasi +rouva Bedwin erikoisesti painostaen viimeistä sanaansa ikäänkuin +osoittaakseen, ettei teellä ja hyvin valmistetulla liemellä ollut +pienintäkään yhtäläisyyttä keskenään. + +— Puh! sanoi Brownlow hiukan väristen, pari lasia portviiniä olisi +vahvistanut häntä vielä enemmän, vai mitä, Tom White? + +— Minun nimeni on Oliver, herra, vastasi pieni potilas kummastuneen +näköisenä. + +— Oliver, toisti Brownlow. Oliver? Oliver White, vai kuinka? + +— Ei, herra, Twist, Oliver Twist. + +— Omituinen nimi, sanoi vanha herra. Mutta miksi sanoit tuomarille, +että nimesi oli White? + +— Sitä en ole koskaan sanonut, herra, vastasi Oliver ihmeissään. + +Tämä tuntui niin selvältä valheelta, että vanha herra silmäili Oliveria +vakavan näköisenä. Oli kuitenkin mahdotonta epäillä poikaa, sillä +totuus kuulsi hänen laihojen, teräväpiirteisten kasvojensa jokaisesta +juonteesta. + +— Silloin on tapahtunut erehdys, sanoi Brownlow. Mutta vaikka ei +hänellä enää ollut syytä tarkastaa Oliveria niin tutkivasti, ei hän +kuitenkaan voinut olla katsomatta häneen, sillä hänen mieleensä +juolahti jälleen, että Oliver oli jonkun hänen tuntemansa henkilön +näköinen. + +— Ettehän vain ole vihanen minulle, herra, sanoi Oliver katse +rukoilevana. + +— Enhän toki, vastasi vanhus. — Mutta hyvänen aika, mitä tämä on? +Rouva Bedwin, katsokaahan! + +Näin sanoen hän viittasi muotokuvaan, joka riippui Oliverin pään +yläpuolella, ja sitten pojan kasvoihin. Yhdennäköisyys oli aivan +ilmeinen — silmät, suu, pään muoto ja kaikki piirteet olivat +samat. Sitäpaitsi oli kasvojen ilmekin sillä hetkellä niin peräti +yhdenlainen, että pieninkin juova tuntui miltei yliluonnollisen +tarkasti jäljitellyltä. + +Oliver ei saanut tietää syytä tähän hämmästykseen, sillä hän ei +ollut kylliksi vahva kestääkseen äkillisen huudahduksen aikaansaamaa +järkytystä, vaan pyörtyi. Odottaessaan hänen tointumistaan kertoja +päästää lukijan siitä jännityksestä, jota hän on varmaankin tuntenut +hauskan vanhan herran holhokkien vuoksi. + +Kun siis Taskuveijari ja hänen paras ystävänsä Charley Bates +ottivat osaa siihen takaa-ajoon, joka pantiin toimeen Oliverin +kiinnisaamiseksi, vaikka he olivat juuri itse laittomasti anastaneet +herra Brownlowin yksityistä omaisuutta, elähdytti heitä kumpaakin +hyvin ymmärrettävä ja kiitettävä huoli omasta turvallisuudestaan. He +luopuivat senvuoksi takaa-ajosta heti kun yleisön huomio oli kiintynyt +Oliveriin ja suuntasivat kulkunsa lyhintä tietä kotia kohti. + +Juostuaan hurjaa vauhtia monimutkaisten, kapeitten katujen ja kujien +muodostaman sokkelon halki molemmat pojat pysähtyivät vihdoin kuin +yhteisestä sopimuksesta erääseen matalaan, hämärään porttikäytävään. +Kun he olivat hetken aikaa huoahtaneet, päästi Charley tyytyväisen +huudahduksen ja purskahti äänekkääseen nauruun heittäytyen portaille +kieriskelemään. + +— Mikä sinun on? kysyi Taskuveijari. + +— Hah, hah, haa! hohotti Charley Bates. + +— Pidä suusi kiinni! käski Taskuveijari vilkuillen varovasti +ympärilleen. Tekeekö mielesi kiikkiin, senkin nauta? + +— En voi sille mitään, sanoi Charley. Nähdä hänen pötkivän karkuun +semmoista vauhtia, melkein lentämällä sivuuttavan kadunkulmia, +kompastuvan käytävien reunoihin ja taas kiitävän eteenpäin kuin +rautainen kone — ja minä nenäliina taskussa kintereillä kiljuen — voi +turkanen, kuinka se oli hassua! Charleyn vilkas mielikuvitus loihti +kohtauksen jälleen hänen silmiensä eteen entistä elävämpänä. Hän alkoi +uudelleen kieriskellä portailla nauraen vielä hurjemmin. + +— Mitähän Fagin sanoo? virkkoi Taskuveijari, kun hänen toverinsa oli +pakko pysähtyä hetkeksi hengähtämään. + +— Mitä? + +— Niin, mitä? toisti Taskuveijari. + +— Mitähän hän voisi sanoa? tuumi Charley muuttuen yht'äkkiä vakavaksi, +sillä Taskuveijarin olemus vaikutti häneen. Mitähän hän sanookaan? + +Dawkins vihelteli hetken aikaa, otti sitten hatun päästään, kynsäisi +korvallistaan ja nyökkäsi kolme kertaa. + +— Mitä arvelet? kysyi Charley. + +— Rallati rallaa, ensin kinkkua, sitten kaljaa, hui hai hei, vastasi +Taskuveijari pilkallisesti hymyillen. + +Tällainen oli selitys, mutta se ei tyydyttänyt Charleyta. Hän kysyi +siis uudestaan: — Mitä sinä arvelet? + +Dawkins ei vastannut, vaan pani hatun jälleen päähänsä, kokosi takkinsa +pitkät liepeet kainaloihinsa, painoi kieltään poskiluuta vasten ja +näpäytti merkitsevästi nenäänsä muutamia kertoja. Sitten hän pyörähti +kantapäällään ja alkoi tallustaa pitkin katua. Charley seurasi häntä +ajattelevan näköisenä. + +Narisevista portaista kuuluvat askeleet herättivät hauskan vanhan +herran huomion, kun hän istui kaminan ääressä vasemmassa kädessään +käristetty makkara ja leivänpala, oikeassa linkkuveitsi ja kolmijalalla +hänen edessään tinatuoppi. Konnamainen hymy levisi hänen naamalleen, +kun hän kääntyi oveen päin, ja hänen tuuheitten kulmakarvojensa alta +välkähti terävä silmäys, kun hän painoi korvansa ovea vasten ja +kuunteli tarkasti. + +— Mutta mitä tämä merkitsee? mutisi juutalainen kalveten. Onko niitä +vain kaksi? Missä kolmas on? Eihän niille vain liene käynyt hullusti! +Hys! + +Askeleet lähenivät yhä ennättäen viimein portaitten yläpäähän. Ovi +avautui hitaasti, ja Taskuveijari ja Charley astuivat huoneeseen +sulkien oven perästään. + + + + +KOLMASTOISTA LUKU. + +Älykkäälle lukijalle esitetään uusia henkilöitä sekä erinäisiä +huvittavia seikkoja, jotka kuuluvat tähän kertomukseen. + + +— Missä Oliver on? kysyi juutalainen uhkaavana. Mihin hänet jätitte? + +Nuoret varkaat tuijottivat mestariinsa ikäänkuin levottomina hänen +kiivaudestaan, ja katsoivat sitten säikähtyneinä toisiinsa, mutta eivät +vastanneet. + +— Minne poika on joutunut? tiukkasi juutalainen tarttuen Taskuveijarin +kaulukseen ja kiroillen hirvittävästi. Puhu, tai minä kuristan sinut! + +Fagin näytti tarkoittavan täyttä totta; senvuoksi Charley Bates +piti viisaimpana pysytellä turvallisen välimatkan päässä, ja kun +hän ei ensinkään epäillyt, että sitten tulisi hänen vuoronsa joutua +kuristettavaksi, niin hän lankesi polvilleen ja päästi kovan, +pitkäveteisen huudon, jonka aiheuttajaksi olisi voinut luulla hullua +sonnia tai sumutorvea. + +— Aiotko sinä puhua? karjaisi juutalainen ravistellen Taskuveijaria +niin rajusti, että oli suorastaan merkillistä, miten hän saattoi pysyä +väljän takkinsa sisällä. + +— Äh, pollari sen sieppasi, siinä kaikki, sanoi Taskuveijari äkkiä. +— Kas niin, päästäkäähän minut irti nyt, kuuletteko! ja samassa hän +yhdellä ainoalla nykäyksellä pujahti ulos avarasta takistaan, mikä jäi +tyhjänä roikkumaan juutalaisen käsiin, tempasi hiilihangon ja suuntasi +sillä vanhan herran liivejä kohti iskun, mikä olisi juoksuttanut hänen +hilpeyttään hukkaan niin paljon, että sitä olisi ollut hankala korvata +kuukauteen tai pariin, ellei iskua olisi vältetty. + +Juutalainen väisti kuitenkin tämän aavistamattoman vaaran paljon +ketterämmin kuin niin raihnaan näköiseltä mieheltä saattoi odottaa, +tarttui tinatuoppiin ja valmistautui heittämään sen vastustajansa +päähän. Mutta kun Charley Bates veti juuri sillä hetkellä ilkeällä +ulvonnallaan hänen huomionsa puoleensa, niin hän muutti äkkiä suuntaa +ja sinkosi sen sisältöineen päivineen tätä toista herrasmiestä kohti. + +— No, helkkarissa, mikä hiton hulina täällä nyt on? murahti samassa +karkea ääni. Kuka lennätti tuon liemen minua kohti? Olipa hyvä, että +minuun sattui vain olut eikä tuoppi, muuten tästä tulisi tupen rapinat. +Olisihan minun pitänyt arvata, ettei kellään muulla kuin helvetin +rikkaalla, ryöstävällä ja nylkevällä juutalaispirulla ole varaa heittää +hukkaan muuta juomaa kuin vettä, eikä edes sitäkään, ellei ole saanut +puijatuksi vesijohtolaitokselta jok'ikistä pisaraa. Mitä tämä oikein +merkitsee, Fagin? Piru minut periköön, ellei kaulaliinaani pärskynyt +olutta. Tule sisään, senkin nuuskija; mitä siellä ulkona kuhnustelet, +aivan kuin herraasi häpeäisit? Tule sisään! + +Puhuja oli tanakkarakenteinen, noin kolmekymmentäviisivuotias mies; +hänen yllään oli musta samettitakki, sangen tahriintuneet nahkaiset +housut, nauhakengät ja harmaat pumpulisukat, jotka verhosivat vankkoja, +tavattoman paksupohkeisia sääriä — sääriä, jotka sellaisessa +asussa tuntuvat jollakin tavoin epätäydellisiltä, ellei niissä ole +jalkarautoja koristuksena. Päässä hänellä oli ruskea hattu ja kaulassa +likainen kaulaliina, jonka ripsureunaisilla päillä hän puhuessaan +kuivasi olutta kasvoistaan; ja kun hän oli lopettanut tämän homman, +tuli näkyviin leveä, pöhöttynyt naama, jossa oli monen päivän vanha +parransänki ja kaksi kieroa silmää, joista toisen ympärillä koreili +monivärinen todistus hiljattain saadusta nyrkiniskusta. + +— Tule sisään, sanon minä! murisi tämä miellyttävä rosvo. Huoneeseen +hiipi takkuvillainen valkea koira, jonka silmien ympärillä ja kuonossa +oli runsaasti erikokoisia naarmuja. + +— Mikset tullut sisään samalla kertaa kuin minäkin? jatkoi mies. +Näyttää siltä kuin olisit tulossa niin kopeaksi, ettet kehtaa esiintyä +minun rinnallani ihmisten joukossa, vai mitä? Mene maata! + +Tätä käskyä vahvisti potku, joka lennätti elukan huoneen toiseen +päähän. Koira näytti kuitenkin sellaiseen kohteluun tottuneelta, sillä +se kyyristyi tottelevaisesti nurkkaan päästämättä ääntäkään, ja sieltä +se tuntui luovan yleissilmäyksen huoneeseen räpäyttäen ilkeitä silmiään +noin parikymmentä kertaa minuutissa. + +— Niin, mitä hittoa te oikein puuhaatte täällä? Pahoinpitelettekö te +poikia, te vanha itara, täyttymätön verenimijä? jatkoi mies heittäytyen +tyynesti tuolille istumaan. Minua ihmetyttää, etteivät ne nitistä +teitä; sen minä tekisin, jos olisin niitten housuissa. Jos minä +olisin teidän oppipoikanne, olisin jo aikoja sitten tehnyt sen ja — +ei, en olisi sentään voinut myydä teidän ruumistanne, se on totta, +sillä ettehän te kelpaa muuhun kuin mahdollisesti rumuutenne vuoksi +lasipulloon pantavaksi ja näytteille asetettavaksi, mutta pelkään ettei +siihen tarkoitukseen sopivia lasipulloja vielä puhalleta. + +— Hiljaa, hiljaa, herra Sikes, sanoi juutalainen vavisten. Älkää +puhuko niin lujaa. + +— Älkää haukkuko minua herraksi! vastasi lurjus. Teillä on aina jotain +konnuutta mielessänne, kun puhuttelette minua tuolla tapaa. Käyttäkää +nimeäni, kun kerran tiedätte sen! En minä häpäise sitä, kun se päivä +tulee. + +— No, no, kas niin — Bill Sikes, sanoi juutalainen matelevan +nöyrästi. Näytte olevan huonolla tuulella tänään, Bill. + +— Ehkäpä olenkin, vastasi Sikes, mutta minusta tuntuu, että teitäkin +vaivasi äsken pikkuinen kiukunpuuska, mikäli ette heittele tinatuoppeja +ihmisten päälle yhtä viattomassa tarkoituksessa kuin lörpöttelette... + +Sikes tyyntyi ilmaisemaan ajatuksensa eleitten avulla: hän oli +sitovinaan solmun vasemman korvansa alle ja keikautti sitten päänsä +oikealle olkapäälleen, jonkinlainen pantomiimi siis, jonka juutalainen +näytti kuitenkin täydellisesti käsittävän. Sitten rosvo pyysi +lasillisen paloviinaa varkaitten kielellä, jolla hän tavallisestikin +höysti puheensa, mutta jota lukija ei ensinkään ymmärtäisi, jos sitä +käytettäisiin tässä. + +— Muistakin, ettet sekota siihen mitään myrkkyä, lisäsi herra Sikes +pannen hattunsa pöydälle. + +Tämä oli tarkoitettu leikiksi, mutta jos puhuja olisi nähnyt, miten +ilkeän näköisenä juutalainen puri ohuita huuliaan kääntyessään kaappia +kohti, niin hän ei olisi ainakaan pitänyt varoitusta tarpeettomana, +vaan uskonut, että vanhalla, leikillisellä miehellä oli hyvinkin halu +parantaa viinatehtailijan jaloa tuotetta. + +Kaadettuaan kurkkuunsa kolme, neljä lasillista Sikes suvaitsi +kiinnittää huomionsa myös nuoriin herroihin. Tämä alentuvaisuus johti +keskusteluun, jossa Oliverin kiinnijoutumista ja sen syitä käsiteltiin +perinpohjin; muutamiin kohtiin piti Taskuveijari tarpeellisena tehdä +joitakuita muutoksia ja parannuksia, tietenkin totuuden kustannuksella. + +— Minä pelkään, sanoi juutalainen, että hän kertoo jotakin, josta voi +tulla meille pahaa. + +— Se on hyvin luultavaa, vastasi Sikes häijysti virnistäen. Kyllä hän +aivan varmaan juoruaa teistä, Fagin. + +— Ja minä pelkään, nähkääs, jatkoi juutalainen ikäänkuin ei olisi +kuullut, keskeytystä ja katsahtaen tiukasti toiseen, minä pelkään, että +jos minulle käy huonosti, niin käy monelle muulle aivan samoin, ja että +te joutuisitte kiikkiin paljon pahemmin kuin minä, hyvä ystävä. + +Mies hätkähti ja kääntyi kiivaasti juutalaiseen päin, mutta vanha mies +oli vetänyt hartiansa korvien tasalle, ja hänen silmänsä tuijottivat +hajamielisinä vastakkaiseen seinään. + +Syntyi pitkällinen hiljaisuus. Kukin tämän arvoisan seuran jäsen +näytti syventyneen omiin ajatuksiinsa, vieläpä koirakin, joka ilkeästi +suupieliään nuoleskellen ilmeisesti kuvitteli käyvänsä sen ihmisen +kimppuun, minkä kadulla ensiksi tapaisi. + +— Jonkun täytyy mennä ottamaan selville, mitä poliisikuulustelussa on +tapahtunut, sanoi Sikes paljon hiljaisemmalla äänellä kuin mitä hän +tähän asti oli käyttänyt. + +Juutalainen nyökkäsi. + +— Ellei hän vain ole juorunnut ja joutuu istumaan, niin ei ole mitään +vaaraa, ennenkuin hän pääsee jälleen pois, sanoi Sikes, ja silloin on +häntä pidettävä silmällä. Teidän on saatava hänet käsiinne tavalla tai +toisella. + +Juutalainen nyökkäsi taas. + +Tämän menettelytavan järkevyys oli silmiinpistävän ilmeinen, mutta +onnettomuudeksi sen toimeenpanon esti muuan vaikeus, nimittäin se, että +Taskuveijari, Charley Bates, Fagin ja William Sikes tunsivat kaikki +tyyni sattumalta erittäin voimakasta vastenmielisyyttä poliisiasemaa +kohtaan, jota he eivät siis millään ehdolla halunneet lähestyä. + +On vaikea päättää, miten kauan he olisivat istuneet ja tuijotelleet +toisiaan tässä hieman harmillisessa neuvottomuudessaan. Ei ole +kumminkaan tarpeen vaivata päätään arvailemalla sitä, sillä ne Kaksi +nuorta naista, jotka Oliver oli kerran aikaisemmin nähnyt astuivat +äkkiarvaamatta huoneeseen saaden keskustelun uudelleen käyntiin. + +— Nytpä tiedän! huudahti juutalainen. Bet menee sinne, etkö menekin, +pikku ystävä? + +— Minne sitten? kysyi nuori neiti. + +— Vain poliisiasemalle, ystäväiseni, vastasi juutalainen +mielistelevästi. + +Tämän nuoren naisen kunniaksi on meidän mainittava, ettei hän +jyrkästi kieltäytynyt menemästä, vaan lausui ainoastaan sen hurskaan +toivomuksen, että "piru perisi hänet, jos hän sen tekisi"; tämä +oli kohtelias ja hienotunteinen tapa evätä pyyntö, mikä osoittaa, +että nuori nainen omasi synnynnäisen hyvän sivistyksen, mikä tekee +mahdottomaksi loukata lähimmäistä suoralla ja kaunistelemattomalla +kiellolla. + +Juutalaisen naama venyi pitkäksi ja hän kääntyi tästä nuoresta +naisesta, jonka hienon, ellemme sanoisi koreilevan asun muodostivat +punainen puku, vihreät kengät ja hiuksiin kiinnitetyt keltaiset +paperikukat, hänen seuralaisensa puoleen. + +— Entä sinä, pikku Nancy, sanoi juutalainen hunajanmakeasti, mitä sinä +sanot asiasta? + +— Ettei se käy päinsä eikä sitä siis kannatta yrittääkään, vastasi +Nancy. + +— Mitä sinä sillä tarkoitat? kysyi Sikes katsahtaen häneen äkäisesti. + +— Juuri sitä, mitä sanoinkin, vastasi nuori nainen tyynesti. + +— Mutta sinä olet siihen kaikkein sopivin, väitti Sikes, siellä ei +kukaan tunne sinua. + +— Eikä minulla ole haluakaan saada sieltä tuttavia, vastasi Nancy +entiseen tyyneen tapaansa, siispä pyydän päästä siitä hommasta. + +— Kyllä hän menee sinne, Fagin, vakuutti Sikes. + +— Ei, Fagin, hän ei mene, sanoi Nancy. + +— Meneepähän, Fagin, intti Sikes. + +Tämä olikin oikeassa. Käyttämällä apunaan uhkauksia, lupauksia ja +lahjomista he saivat tytön lopulta suostumaan. Hänellä ei ollutkaan +samoja arkaluontoisia esteitä kuin hänen ystävättärellään, sillä +hän oli vasta aivan äskettäin muuttanut Field Lanen läheisyyteen +kaukaisesta ja arvossa pidetyssä Radcliffen kaupunginosasta, joten +hänen ei tarvinnut pelätä tapaavansa ketään lukuisista tuttavistaan. + +Nancy neiti valmistautui siis matkaan sitoen vyötäisilleen puhtaan, +valkean esiliinan ja kätkien hiuskoristeensa olkihatun suojaan — +mainitut kaksi pukukappaletta saatiin juutalaisen tyhjentymättömästä +varastosta. + +— Odotahan hetkinen, sanoi juutalainen ottaen esiin pienen kannellisen +kopan. Kanna tätä kädessäsi, ystäväni, se tekee sinut paljon +arvokkaamman näköiseksi. + +— Niin, ja antakaa hänelle portinavain toiseen käteen, Fagin, sanoi +Sikes, se näyttää niin kunnialliselta. + +— Siinä olet todellakin oikeassa, sanoi juutalainen asettaen ison +avaimen Nancyn toiseen käteen. — Kas niin, siitähän tulee mainiota, +kerrassaan erinomaista! huudahti juutalainen hieroen tyytyväisenä +käsiään. + +— Voi, minun pieni veljeni! Herttainen, viaton, rakas veli raukkani! +huudahti Nancy purskahtaen itkuun ja väännellen koppaa ja portinavainta +äärimmäisen epätoivoisena. Mihin hän on joutunut? Minne hänet on viety? +Voi, hyvät ihmiset, olkaa armeliaita ja sanokaa, mitä poika paralle on +tapahtunut! Voi, hyvät herrat, olkaa kilttejä ja sanokaa, missä hän on! + +Lausuttuaan nämä sanat kuulijainsa rajattomaksi riemuksi mitä +surkeimmalla ja valittavimmalla äänellä Nancy neiti vaikeni, nyökkäsi +hymyillen jäähyväisiksi ja katosi. + +— Ohohoh, se on sitten vasta verraton tyttö, hyvät ystävät, virkkoi +juutalainen kääntyen nuoriin oppilaihinsa vakavana päätään ravistellen, +ikäänkuin kehoittaisi heitä seuraamaan äsken näkemäänsä loistavaa +esimerkkiä. + +— Hän on todella sukupuolensa kaunistus, sanoi Sikes täyttäen lasinsa +ja lyöden jykevän nyrkkinsä pöytään. Juon hänen maljansa ja toivon, +että kaikki naiset olisivat hänen kaltaisiaan! + +Sill'aikaa kun Nancyn täydellisyyttä näin suuresti ylistettiin, +kiiruhti nuori nainen lyhintä tietä poliisikamaria kohti, jonne hän +ennen pitkää saapuikin, vaikka häntä oli koko matkan luonnollisesti +hiukan ujostuttanut kulkiessaan siten yksinään ja suojattomana pitkin +katuja. + +Hän astui takaportista pihalle, koputti varovasti erään kopin ovelle +ja kuunteli. Sieltä ei kuulunut mitään ääntä; senvuoksi hän yskäisi +ja kuunteli jälleen. Kun hän ei vieläkään saanut vastausta, niin hän +kuiskasi: — Nolly! — ja sitten vielä lempeämmällä äänellä: Kiltti +Nolly! + +Kopissa oli ainoastaan onneton, paljasjalkainen rikollinen, joka +oli vangittu senvuoksi, että oli soittanut huilua talojen pihoilla, +ja jonka Fang oli sopivasti kyllä tuominnut yhden kuukauden +kuritushuonerangaistukseen sillä huvittavalla perusteella, että koska +hänellä oli niin paljon ilmaa keuhkoissaan, niin siitä olisi enemmän +hyötyä vankilan myllyssä kuin soittokoneen puhaltamisessa. Hän ei +vastannut, sillä hän murehti katkerasti menetettyään huilunsa, joka oli +otettu takavarikkoon. Senvuoksi Nancy siirtyi seuraavalle kopille ja +koputti sen oveen. + +— Mitä on asiaa? kysyi hiljainen ääni. + +— Onko siellä ketään pientä poikaa? kysyi Nancy nyyhkyttäen. + +— Ei, vastasi ääni, Jumala varjelkoon! + +Tämä ääni kuului kuusikymmentäviisivuotiaalle irtolaiselle, joka oli +joutunut kuritushuoneeseen siitä syystä, että _ei ollut_ soittanut +huilua, eli toisin sanoen, siksi että hän ei ollut tehnyt työtä +elääkseen, vaan kerjännyt kadulla. Viereisessä kopissa istui muuan +mies, jota oli rangaistu siitä, että oli ilman lupaa kaupitellut +peltiastioita, jolloin hän oli tosin tehnyt työtä elääkseen, mutta +rikkonut ammattisääntöjä. + +Mutta kun ei yksikään näistä rikollisista tunnustanut nimekseen +Oliver Twistiä eikä liioin tietänyt miltään hänestä, niin Nancy meni +suoraan paksun, raitaliivisen vanginvartijan luo ja kysyi tältä omaa +rakasta pikkuveljeään sydäntäsärkevästi valittaen ja vaikeroiden, mikä +näytti vielä surkeammalta, kun hän osasi sopivalla tavalla käyttää +portinavainta ja koppaa. + +— Ei hän ole täällä, rakas lapsi, sanoi vanha mies. + +— Missä hän sitten on? kysyi Nancy epätoivoisella äänellä. + +— Niin, eräs herra otti hänet mukaansa, kertoi konstaapeli. + +— Mikä herra? Voi, hyvä Jumala, mikä herra? + +Sitten vanha mies kertoi murheen murtamalle sisarelle, että Oliver oli +sairastunut oikeuden edessä ja senjälkeen vapautettu, kun oli näytetty +toteen, että varkauteen oli syypää eräs toinen poika, joka oli päässyt +karkuun, sekä että kantaja oli vienyt pojan tiedottomana asuntoonsa, +josta hän ei tiennyt muuta kuin että se sijaitsi Pentonvillessä, jonka +nimen hän oli kuullut ilmoitettavan kuskille. + +Nuori nainen horjui murtuneena ja epätoivoisena porttia kohti. Mutta +hän oli tuskin ehtinyt kadulle, kun vaihtoi epävarman kulkunsa +reippaaksi rientomarssiksi ja kiiruhti monimutkaisimpia kiertoteitä, +mitä saattoi löytää, takaisin juutalaisen asuntoon. + +Heti kun Bill Sikes oli kuullut Nancyn matkan tuloksen, vihelsi hän +valkoista koiraansa, pani hatun päähänsä ja syöksyi ulos sellaisella +kiireellä, ettei muistanut sanoa edes hyvästi, kuten hyvään tapaan +kuuluu. + +— Meidän on saatava selville, missä hän oleskelee, hyvät ystävät, +sanoi juutalainen hermostuneesti. Sinun, Charley, on kuljeskeltava +ympäri kaupunkia, kunnes saat kuulla jotain hänestä! Nancy kulta, +meidän on löydettävä hänet. Minä luotan täydellisesti sinuun, +tyttöseni, ja Taskuveijariin myös. Odottakaa hiukan, lisäsi hän avaten +vapisevin käsin erään laatikon, tässä on rahaa, hyvät lapset. Minä +suljen puotini täksi yöksi, mutta kyllähän tiedätte, missä minut +tapaatte. Älkää viivytelkö enää hetkeäkään, hyvät ystävät. + +Näin puhuessaan hän sysäsi heidät huoneesta ja lukitsi oven +kaksinkertaiseen lukkoon heidän jälkeensä. Sitten hän otti esiin sen +laatikon, jonka oli kerran vasten tahtoaan näyttänyt Oliverille, ja +alkoi piilottaa kelloja ja koristeita vaatteisiinsa. Ovelta kuuluva +kolkutus häiritsi häntä tässä puuhassa. — Kuka siellä? huusi hän +kimeällä äänellä. + +— Minä, vastasi Taskuveijari avaimenreiästä. + +— Mikä nyt on? kysyi juutalainen kärsimättömästi. + +— Viedäänkö hänet siihen toiseen pesään, niinkuin Nancy sanoo? kysyi +Taskuveijari varovasti. + +— Tietysti, vastasi juutalainen, missä vain hänet tapaattekin. Hakekaa +hänet vain käsiinne, se on tärkeintä. Kyllä minä sitten lopun selvitän. + +Poika mutisi ymmärtäneensä ja riensi sitten alas portaita toveriensa +jälkeen. + +— Vielä hän ei ole kielitellyt mitään, sanoi juutalainen jatkaessaan +työtään, ja jos hän aikoo lörpötellä meistä uusille ystävilleen, niin +ehkä me keksimme keinon tukkia ajoissa hänen suunsa. + + + + +NELJÄSTOISTA LUKU. + +Antaa lisätietoja Oliverin oleskelusta herra Brownlowin luona sekä +kertoo merkillisestä ennustuksesta, jonka herra Grimwig lausui, kun +Oliver lähetettiin asialle. + + +Oliver tointui ennen pitkää siitä pyörtymyksestä, jonka herra +Brownlowin kiivas huudahdus oli aiheuttanut. Tämän jälkeen sekä +vanha herra että rouva Bedwin varoivat huolellisesti viittaamasta +edellämainittuun muotokuvaan ja jutellessaan Oliverin kanssa he +valitsivat sellaisia puheenaiheita, jotka eivät olleet missään +yhteydessä hänen elämänvaiheittensa tai tulevaisuudentoiveittensa +kanssa, vaan ainoastaan huvittivat häntä aiheuttamatta +mielenliikutusta. Hän oli vielä liian heikko voidakseen aterioida +muiden seurassa, mutta kun hän seuraavana päivänä tuli emännöitsijän +huoneeseen, katsahti hän ensimmäiseksi seinälle toivoen jälleen +näkevänsä kauniin naisen kuvan. Hän pettyi kuitenkin, sillä taulu oli +poissa. + +— Niin, sanoi emännöitsijä, joka oli huomannut Oliverin katseen, se on +poissa, kuten näet. + +— Niin, näen sen, vastasi Oliver huoaten. Miksi se on viety pois? + +— Se otettiin seinältä, rakas lapsi, sentähden että herra Brownlow +sanoi sen häiritsevän sinua ja siten vaikeuttavan sinun parantumistasi, +näetkös. + +— Voi, se ei ole häirinnyt minua ollenkaan. Minä katselin sitä niin +mielelläni. + +— No niin, sanoi vanha emännöitsijä hyväntahtoisesti, koetahan +tulla pian terveeksi, poikaseni, niin kyllä se ripustetaan jälleen +paikalleen, sen lupaan sinulle; mutta puhukaamme nyt jostakin muusta. + +Tällä kertaa ei Oliver saanut tietää maalauksesta sen enempää, ja kun +vanha rouva oli ollut hänelle niin ystävällinen hänen sairautensa +aikana, niin hän koetti olla ajattelematta koko asiaa. Sen sijaan +hän kuunteli tarkkaavaisesti kertomuksia hänen kiltistä ja kauniista +tyttärestään, joka oli naimisissa yhtä kiltin ja kauniin miehen kanssa +ja asui maalla, ja pojastaan, jolla oli toimi erään kauppaliikkeen +konttorissa Länsi-Intiassa ja joka oli myöskin siivo nuori mies ja +kirjoitti hänelle niin herttaisia kirjeitä vieläpä monta kertaa +vuodessa, että hänen silmänsä kyyneltyivät, kun hän vain ajattelikin +niitä. Kun vanha rouva oli siten laajasti kuvaillut oivallisia lapsiaan +ja hyvää, rakasta miesvainajaansa, joka oli maannut haudassa, se rakas +sielu, jo kaksikymmentäkuusi vuotta, niin tuli teenjuonnin aika. Kun +se oli ohi, niin hän rupesi opettamaan Oliverille cribbage-peliä, +jonka tämä oppi sitä mukaa kuin toinen ehti opettaa ja johon he olivat +hartaasti syventyneet, kunnes toipilaan tuli aika nauttia hiukan +lämmintä viiniä veteen sekotettuna sekä paahdettua leipää ja sitten +mennä kiltisti nukkumaan. + +Nämä toipumispäivät olivat pelkkää onnea Oliverille. Kaikki oli niin +rauhallista, sievää ja siistiä, kaikki ihmiset niin kilttejä, että +hänestä tuntui melkein siltä kuin olisi joutunut taivaaseen siitä +melusta ja hälinästä, missä hän siihen asti oli elänyt. Hän oli tuskin +niin terve, että jaksoi olla jalkeilla, kun herra Brownlow jo teetti +hänelle uuden puvun, lakin ja kengät. Kun Oliver sai luvan menetellä +vanhojen vaatteittensa kanssa mielensä mukaan, niin hän antoi ne +eräälle palvelustytölle, joka oli ollut hänelle ystävällinen, ja pyysi +tätä myymään ne jollekin juutalaiselle ja pitämään itse rahat. Tyttö +teki sen mielellään, ja kun Oliver katseli ikkunasta, miten juutalainen +pisti ne säkkiinsä ja lähti tiehensä, niin hän iloitsi ajatellessaan, +että oli nyt onnellisesti päässyt niistä eroon eikä hänen enää +milloinkaan tarvitsisi pukea niitä ylleen. Ne olivatkin jo kurjia +repaleita, eikä Oliverilla ollut koskaan ennen ollut uutta pukua. + +Eräänä iltana, noin viikon kuluttua muotokuvan johdosta sattuneesta +tapauksesta, kun Oliver istui rouva Bedwinin kanssa juttelemassa, +lähetti herra Brownlow sanan, että jos Oliver tunsi itsensä oikein +vahvaksi, niin hän saattoi tulla hänen työhuoneeseensa hetkeksi +puhelemaan. + +— No voi minun päiviäni! Pesehän kätesi; minä kampaan hiuksesi oikein +kauniisti jakaukselle, rakas lapsi, huudahti rouva Bedwin. Voi rakas +kultaseni! Jos vain olisimme aavistaneet, että hän lähettää hakemaan +sinua, niin olisimme panneet uuden kauluksen ja laittaneet sinut +hienoksi kuin nukke! + +Oliver teki kuin oli käsketty, ja vaikka rouva Bedwin koko ajan kovasti +päivitteli, ettei hän ehtinyt edes röyheltää sitä pikku pitsiä, +mikä reunusti hänen paidankaulustansa, näytti poika kuitenkin niin +sievältä ja siistiltä, että vanha rouva arveli tarkastellessaan häntä +ihastuneena kiireestä kantapäähän, että tuskin suurimmalla vaivallakaan +enää voisi saada sen parempaa aikaan. + +Näin rohkaistuna Oliver koputti työhuoneen ovelle ja astui Brownlowin +kehoituksesta pieneen pihanpuoleiseen huoneeseen, joka oli täynnä +kirjoja ja jonka ainoa ikkuna vietti pieneen puutarhaan päin. Ikkunan +eteen oli siirretty pöytä, jonka ääressä Brownlow istui lukemassa. +Nähdessään Oliverin hän työnsi kirjansa syrjään ja käski häntä +istuutumaan lähelle pöytää. Oliver totteli ihmetellen itsekseen, +mitä ihmisiä ne olivat, jotka lukivat niin paljon kirjoja, mitkä oli +nähtävästi kirjoitettu viisastuttamaan maailmaa — tämä pysyy muuten +arvoituksena Oliveria paljon kokeneemmillekin ihmisille koko heidän +elämänsä ajan. + +— Siinä on aika paljon kirjoja, eikö totta, poikaseni? sanoi Brownlow +huomatessaan, miten uteliaasti Oliver silmäili täpö täysiä hyllyjä, +jotka ulottuivat lattiasta kattoon saakka. + +— On kyllä, herra, vastasi Oliver, en ole koskaan nähnyt noin paljoa. + +— Jos käyttäydyt hyvin, niin saat lukea niitä, sanoi vanha herra +ystävällisesti, ja se on sinusta varmasti hauskempaa kuin nyt niiden +katseleminen — muutamissa tapauksissa tietenkin, sillä on sellaisiakin +kirjoja, joiden ulkoasu on paljon parempi kuin sisällys. + +— Nuo suuret kirjat ovat varmaankin sitä lajia, herra? virkkoi Oliver +osoittaen eräitä kokoarkin suuruisia, runsaasti kullattuja teoksia. + +— Eivät aina, vastasi vanha herra hymyillen ja taputti Oliveria +päähän. On olemassa toisia ainakin yhtä paksuja kuin nämä, mutta +sisällöltään paljon laihempia. Etkö sinä tahtoisi tulla oppineeksi +mieheksi ja ehkä itse kirjoittaa kirjoja? + +— Luulen, että haluaisin mieluummin lukea niitä, herra. + +— Mitä! Etkö sinä halua kirjailijaksi? huudahti vanhus. Oliver mietti +hetkisen, ja sanoi sitten, että hänen mielestään oli parempi olla +kirjakauppias, ja vanha herra nauroi sydämellisesti selittäen, että +se oli hyvin sanottu, mikä ilahutti Oliveria, vaikka hän ei ollenkaan +käsittänyt, miten oli niin hyvin osannut vastata. + +— No, no, sanoi vanha herra vakavammin, älä ole peloissasi, emme tee +sinusta kirjailijaa niin kauan kuin voi oppia rehellisen ammatin tai +jonkun muun toimen. + +— Kiitos, herra, vastasi Oliver. Hänen äänessään oli tällöin niin +vakava sävy, että vanha herra purskahti taas nauruun ja lausui jotakin +merkillisestä vaistosta, mihin Oliver ei kiinnittänyt sen suurempaa +huomiota, koska ei sitä käsittänyt. + +— Ja nyt, sanoi Brownlow jos mahdollista vieläkin ystävällisemmällä +äänellä kuin tähän asti, toivon että kuuntelet, mitä nyt sanon, +poikaseni. Puhun sinulle aivan avomielisesti, sillä olen varma siitä, +että ymmärrät minua yhtä hyvin kuin monet vanhemmat ihmiset. + +— Voi, älkää vain sanoko, että aiotte lähettää minut pois luotanne, +herra! huudahti Oliver säikähtyneenä vanhan herran äänen vakavasta +soinnusta. Älkää ajako minua taas kuljeskelemaan kaduille. Antakaa +minun jäädä tänne ja ruveta teidän palvelijaksenne. Älkää lähettäkö +minua takaisin siihen kauheaan paikkaan, josta tulin. Säälikää poika +raukkaa! + +— Rakas lapsi, vastasi vanha herra Oliverin lämpimän pyynnön +liikuttamana, ei sinun tarvitse pelätä, että minä hylkään sinua, ellet +itse anna siihen aihetta. + +— Sitä en tee koskaan, en koskaan, herra, huudahti Oliver. + +— Uskon sen mielelläni. Olen usein pettynyt ihmisistä, joita olen +koettanut avustaa, mutta mieleni on taipuvainen luottamaan sinuun, ja +oikeastaan kiinnität mieltäni enemmän kuin voin itsellenikään selittää. +Ne ihmiset, joita olen rakastanut eniten, ovat jo kauan levänneet maan +mullassa, mutta vaikka he ovat vieneet elämäni onnen ja ilon mukanaan +hautaan, en ole kuitenkaan tehnyt sydämestäni ruumisarkkua ja sulkenut +siihen jaloimpia tunteitani. Katkerat surut ovat vain syventäneet +niitä, mikä on mielestäni oikein, sillä surun tulee jalostaa meitä. + +Kun vanha mies sanoi tämän matalalla äänellä puhuen enemmän itsekseen +kuin Oliverille ja oli sitten ääneti kauan aikaa, niin Oliverkin istui +aivan hiljaa ja uskalsi tuskin hengittää. + +— No niin, jatkoi vanha herra lopulta iloisemmin, sanon tämän vain +senvuoksi, että sinulla on nuori sydän, ja kun tiedät, että olen +jo paljon kärsinyt, niin ehkä varot paremmin haavoittamasta minua +uudelleen. Sanot olevasi orpo, jolla ei ole ainoatakaan ystävää +maailmassa, ja kaikki tiedustelut, mitkä olen voinut panna toimeen, +ovat vahvistaneet puheesi. Kerrohan nyt minulle koko elämäkertasi, +mistä olet kotoisin, kuka on kasvattanut sinut ja miten jouduit siihen +seuraan, josta sinut löysin. Kerro kaikki suoraan, niin sinulta ei +puutu ystäviä niin kauan kuin minä elän. + +Nyyhkytykset tukahduttivat Oliverin äänen muutamiksi minuuteiksi, +ja juuri kun hän oli aikeissa kertoa, kuinka hän oli kasvanut +maalla eräässä lastenkodissa, josta Bumble oli sitten vienyt hänet +köyhäintaloon, kuului ulko-ovelta omituinen, kärsimätön kolkutus; +pian senjälkeen palvelustyttö juoksi portaita ylös ja ilmoitti herra +Grimwigin saapuneen. + +— Tuleeko hän tänne ylös? kysyi herra Brownlow. + +— Tulee, herra, vastasi palvelustyttö. Hän kysyi, oliko talossa +tuoreita teeleipiä, ja kun minä sanoin olevan, niin hän ilmoitti +tulleensa teelle. + +Herra Brownlow hymyili ja sanoi Oliverille, että herra Grimwig oli +hänen vanha ystävänsä ja ettei hänen karskista käytöksestään tarvinnut +välittää, sillä hän oli pohjaltaan kunnon mies, minkä seikan hän +varmasti tiesi. + +— Menenkö minä alakertaan? kysyi Oliver. + +— Ethän toki, vastasi Brownlow, jää vain tänne. Samassa astui +huoneeseen vilkasliikkeinen, vanhahko herra, joka hiukan ontui vasenta +jalkaansa ja nojautui paksuun keppiin. Hänen yllään oli sininen +takki, raitaiset liivit, nankiinihousut ja säärystimet sekä valkea +hattu, jonka leveät lieret oli alapuolelta päällystetty vihreällä. +Sangen hienosti röyhelletty paidanrintaus pistäytyi hyvän matkaa +liivien päälle, ja niiden alareunassa keikkuivat irrallaan hyvin +pitkät, teräksiset kellonperät, päässä kellonavain. Hänen valkea +kaulaliinansa oli sidottu tavallisen appelsiinin kokoiseen solmuun, ja +hänen kasvojensa vaihtelevia ilmeitä on mahdoton kuvata. Hänellä oli +puhuessaan tapana kääntää päänsä kokonaan toiselle sivulle ja samalla +katsella silmäkulmainsa alta vastaiselle taholle, mikä sai katselijan +ehdottomasti ajattelemaan papukaijaa. Tämä päänasento hänellä +oli nytkin, kun hän istuutui pitäen ojennetussa kädessään pientä +appelsiininkuorta. + +— Katsokaahan! Näettekö tämän? Eikö ole sitten merkillistä, etten minä +voi enää käydä tervehtimässä ystäviäni löytämättä portaista tuollaista +törkyä. Appelsiininkuorta saan kiittää siitä että nyt onnun, ja +tiedän, että se vielä loppujen lopuksi vie minulta hengen. Se on aivan +varmaa, herra; appelsiininkuoresta tulee minun turmani, muuten lupaan +syödä oman pääni, herra! — Tällä kauniilla lupauksella herra Grimwig +aina vahvisti väitteensä. Jos nyt todistelun vuoksi oletettaisiin +mahdolliseksi, että tiede kerran vielä edistyisi niin pitkälle, että +ihminen voisi syödä oman päänsä, jos se häntä huvittaisi, niin kuului +herra Grimwigin lupaus sitäkin kummallisemmalta, kun hänen päänsä oli +niin tavattoman suuri, että tuskinpa maailman toivorikkainkaan ihminen +voisi uskoa kenenkään syövän sitä, ei ainakaan yhdellä kerralla, +vaikkapa siitä erotettaisiinkin sen paksu puuterikerros. + +— Oman pääni syön, herra, toisti Grimwig iskien keppinsä lattiaan. +Ohoo! Mitäs tämä on! lisäsi hän sitten huomatessaan Oliverin ja +peräytyi pari askelta. + +— Se on pieni Oliver Twist, josta olemme puhuneet, sanoi Brownlow. + +Oliver kumarsi. + +— Ette suinkaan vain tarkoita, että tuo on se poika, jolla oli +kuumetta? kysyi Grimwig perääntyen vielä pari askelta. Odottakaahan +hetkinen! Seis! Älkää sanoko mitään... jatkoi hän katkonaisesti iloiten +keksinnöstään niin, ettei muistanut pelätä kuumetta, tämä on se poika, +jolla oli appelsiini! Ellei tuo ole se poika, joka heitti kuoren +portaille, niin minä syön pääni ja hänen päänsä myös. + +— Ei, ei, hänellä ei ole ollut appelsiinia, sanoi herra Brownlow +hymyillen. Kas niin, pankaahan hattunne jonnekin ja puhelkaa nuoren +ystäväni kanssa. + +— Tällainen saa minut aina suunniltani, sanoi ärtyisä vanha herra +vetäessään hansikkaita käsistään. Tällä kadulla on aina enemmän tai +vähemmän appelsiininkuoria, ja minä tiedän, että niitä heittelee sinne +tohtorin poika sieltä kadunkulmasta. Eilen illallakin muuan tyttö +kompastui tuollaiseen kuoreen ja lankesi puutarhani aitaa vasten. Heti +kun hän oli päässyt jälleen jaloilleen, näin hänen katsahtavan lääkärin +kirottuun, punaiseen lyhtyyn. "Älkää menkö hänen luokseen!" huusin minä +ikkunasta. "Hän on murhaaja! Hän virittää ihmisille satiinia!" — ja +se on totta. Ellei hän ole sellainen, niin... Kuumaverinen vanha herra +iski keppinsä taas kiivaasti lattiaan, minkä hänen ystävänsä tiesivät +merkitsevän sitä, että hän lupasi syödä oman päänsä, vaikka sitä ei +sanoin lausuttukaan. Sitten hän istuutui pitäen yhä keppiä kädessään, +pani nenälleen rillit, jotka riippuivat leveässä, mustassa nauhassa ja +rupesi tarkastamaan Oliveria, joka punastui ja kumarsi uudelleen. + +— Vai niin, onko tuo nyt se poika? kysyi herra Grimwig viimein. + +— Kyllä se on hän, vastasi herra Brownlow. + +— Mitä sinulle kuuluu, poika? kysyi Grimwig. + +— Kiitos, oikein hyvää, herra, vastasi Oliver. Brownlow, joka +näkyi pelkäävän, että hänen omituinen ystävänsä sanoisi jotain +epämiellyttävää, käski Oliverin alakertaan ilmoittamaan rouva +Bedwinille, että he halusivat teetä. Kun poika ei pitänyt vieraan +käytöstavasta, niin hän riensi hyvillä mielin pois huoneesta. + +— Eikö se ole kaunis poika? kysyi Brownlow. + +— En tiedä, vastasi herra Grimwig äreästi. + +— Ette tiedä? + +— En todellakaan tiedä. En ole koskaan huomannut mitään eroa poikien +välillä. Tunnen ainoastaan kahta lajia poikia. Jauhonaamaisia ja +lihanaamaisia. + +— Kumpaan lajiin Oliver sitten kuuluu? + +— Jauhonaamaisiin. Eräällä ystävälläni on lihanaamainen poika. Kaunis +poika, sanovat ihmiset, kun sillä on pallonpyöreä pää, punaiset posket +ja mulkoilevat silmät; hirveä poika minun mielestäni — ruumis ja +raajat näyttävät pullistuvan pois sinisen puvun sisästä, ääni kuin +luotsilla ja ruokahalu kuin sudella. Kyllä minä tunnen sen venkaleen. + +— Mutta, huomautti herra Brownlow, nämä tuntomerkithän eivät sovi +Oliver Twistiin, joten teidän ei tarvitse kiihtyä hänen tähtensä. + +— Eivät sovi kylläkään, vastasi Grimwig, mutta ehkä hänellä on vielä +pahempia ominaisuuksia. + +Brownlow yskähti kärsimättömästi, mikä näytti suuresti huvittavan herra +Grimwigiä. + +— Hänellä on ehkä huonompia ominaisuuksia, sanon minä, toisti Grimwig. +Mistä hän on kotoisin? Kuka hän on? Millainen hän on? Hänellä on ollut +kuume — entä sitten? Eihän kuume ole ominaista kunnon ihmisille! +Huonot ihmisethän voivat joskus saada kuumeen, eikö totta? Tunsin erään +miehen, joka hirtettiin Jamaicassa isäntänsä murhasta, ja hänellä oli +ollut kuumetta kokonaista kuusi kertaa, mutta ei häntä sittenkään +armahdettu, ei. Johan nyt! Lorua! + +Oikeastaan oli asia niin, että herra Grimwig oli sydämensä +sisimmässä taipuvainen myöntämään Oliverin ulkomuodon ja käytöksen +sangen miellyttäväksi, mutta hänessä oli kova kiistämishalu, jota +appelsiininkuoren löytö oli vielä kiihoittanut, ja kun hän ei mitenkään +suonut, että kukaan hänelle edeltäpäin määrittelisi, oliko joku poika +hauskannäköinen vai ei, niin hän oli ensi hetkestä päättänyt vastustaa +ystäväänsä kaikessa. Kun herra Brownlow lisäksi myönsi, ettei hän vielä +voinut antaa tyydyttävää vastausta Grimwigin vastauksiin, koska oli +lykännyt tiedustelut Oliverin entisestä elämästä siksi, kunnes poika +oli tullut kyllin vahvaksi, niin herra Grimwig nauroi ärsyttävästi. +Sitten hän kysyi pilkallisesti hymyillen, oliko emännöitsijällä tapana +laskea hopeat iltaisin, sillä ellei tämä jonakin kauniina päivänä +kaipasi paria ruokalusikkaa, niin hän — ja niin edespäin. + +Vaikka Brownlow oli itsekin verrattain äkkipikainen herra, suhtautui +hän tähän kaikkeen kuitenkin tyynesti, sillä hän tunsi ystävänsä +omituisuudet. Kun Grimwig teetä juotaessa lausui olevansa täysin +tyytyväinen vehnäleipiin, sujui keskustelu taas rauhallisesti, niin +että Oliverkin, joka myös oli seurassa, tunsi itsensä vapaammaksi jörön +vanhan herran läsnäollessa. + +— Ja milloin luulette saavanne kuulla täydellisen ja totuudenmukaisen +kertomuksen Oliver Twistin elämästä ja seikkailuista? kysyi herra +Grimwig aterian loppupuolella luoden syrjäsilmäyksen Oliveriin. + +— Huomenna aamupäivällä, vastasi herra Brownlow. Haluan mieluummin +olla silloin kahden kesken hänen kanssaan. Tule huomenaamulla kello +kymmenen aikaan luokseni yläkertaan, poikaseni. + +— Kyllä, herra, vastasi Oliver. Hän lausui tämän hiukan epävarmasti, +sillä Grimwigin tutkiva katse sai hänet hämilleen. + +— Minäpä sanon teille jotakin, kuiskasi Grimwig Brownlowille. Hän +ei tule teidän luoksenne huomenna kello kymmenen. Minä näin hänen +epäröivän vastatessaan. Hän aikoo puijata teitä, hyvä ystävä. + +— Voin vaikka vannoa, ettei hän tee sitä, vastasi herra Brownlow +lämpimästi. + +— Jollen ole oikeassa, niin... ja keppi kolahti lattiaan. + +— Vastaan hengelläni sen pojan rehellisyydestä, sanoi Brownlow lyöden +kämmenensä pöytään. + +— Ja minä panen pääni pantiksi, että hän on petturi, vastasi herra +Grimwig pamauttaen nyrkkinsä pöytään. + +— Saammehan nähdä, sanoi Brownlow koettaen hillitä suuttumustaan. + +— Niin, kyllä saamme nähdä, myönsi Grimwig ärsyttävästi hymyillen. + +Kohtalo oli nyt päättänyt, että rouva Bedwinin piti samassa hetkessä +astua huoneeseen käsivarrellaan pinkka kirjoja, jotka herra Brownlow +oli aamulla ostanut samalta kirjakauppiaalta, joka on jo aikaisemmin +esiintynyt tässä kertomuksessa. Laskettuaan pinkan pöydälle rouva +Bedwin aikoi lähteä. + +— Käskekää pojan odottaa hiukan, rouva Bedwin! sanoi Brownlow. Minulla +on vähän asiaa hänelle. + +— Hän meni jo, herra, vastasi rouva Bedwin. + +— Huutakaa hänet takaisin, sanoi Brownlow. Se on tärkeätä. +Kirjakauppias on köyhä mies ja kirjoja ei ole maksettu. Sitäpaitsi +lähettäisin muutamia kirjoja takaisin. + +Ulko-ovi avattiin. Oliver juoksi toiseen suuntaan, palvelustyttö +toiseen ja rouva Bedwin seisoi portailla huudellen, mutta poikaa +ei kuulunut. Hetken kuluttua Oliver ja palvelustyttö palasivat +hengästyneinä ja ilmoittivat, etteivät olleet nähneet häntä enää. + +— Sepä on ikävää, sanoi Brownlow. Olisin tahtonut jo tänä iltana +lähettää nämä kirjat. + +— Antakaa Oliverin viedä ne, sanoi Grimwig ivallisesti hymyillen, +kyllä hän varmasti toimittaa ne perille asti. + +— Niin, antakaa minun viedä ne, herra, juoksen koko matkan, pyysi +Oliver. + +Vanha herra oli juuri sanomaisillaan, ettei Oliver saanut millään +ehdolla mennä ulos, kun Grimwigin ilkeä yskähtely ikäänkuin pakotti +hänet muuttamaan mielensä. Hän päätti siis, että Oliver saisi nyt +heti osoittaa hänen vanhan ystävänsä epäluulot ainakin tässä kohden +aiheettomiksi. + +— No niin, saat mennä, poikaseni, sanoi vanha herrasmies. Kirjat ovat +tuolilla minun pöytäni vieressä. Juokse yläkertaan hakemaan ne. + +Iloisena siitä, että hänestä oli hyötyä, Oliver riensi noutamaan +kirjoja ja odotti sitten lakki kädessä lähempiä määräyksiä. + +— Sano kirjakauppiaalle, jatkoi herra Brownlow luoden kiinteän katseen +Grimwigiin, että tuot nämä kirjat takaisin ja haluat maksaa ne neljä +puntaa ja kymmenen shillinkiä, jotka minä olen hänelle velkaa. Tässä on +viiden punnan seteli. Siitä tulee siis kymmenen shillinkiä takaisin. + +— En viivy siellä kymmentä minuuttiakaan, herra, sanoi Oliver, ja kun +hän oli pistänyt setelin takkinsa taskuun ja huolellisesti sijoittanut +kirjat kainaloonsa, niin hän kumarsi kunnioittavasti ja lähti +huoneesta. Rouva Bedwin seurasi häntä portille, neuvoi, mitä tietä +hänen oli mentävä ja ilmoitti kirjakauppiaan nimen ja osoitteen, mitkä +kaikki Oliver sanoi hyvin tietävänsä; lopuksi vanha rouva varoitti +häntä kylmettymästä ja päästi hänet sitten lähtemään. + +— Jumala siunatkoon hänen lempeitä kasvojaan! sanoi vanha nainen +katsellessaan hänen jälkeensä. Minulla on tuskin sydäntä päästää häntä +näkyvistäni. + +Samassa Oliver katsahti iloisesti taakseen ja nyökkäsi, ennenkuin +kääntyi kulmasta. Vanha rouva vastasi hymyillen hänen tervehdykseensä, +sulki oven ja palasi huoneeseensa. + +— Saattepa nähdä, hän on täällä jälleen korkeintaan kahdenkymmenen +minuutin kuluttua, virkkoi Brownlow vetäen kellon taskustaan ja +asettaen sen pöydälle. Silloin on jo pimeä. + +— Te siis todellakin luulette hänen palaavan? kysyi herra Grimwig. + +— Epäilettekö sitä? kysyi herra Brownlow hymyillen. Kiistämishalu +vallitsi voimakkaana herra Grimwigissä, ja ystävän varma hymy oli vain +omiaan yllyttämään häntä. + +— Tietysti, vastasi hän iskien nyrkkinsä pöytään, vahvasti epäilenkin. +Pojalla on uusi puku yllään, pinkka arvokkaita kirjoja kainalossa +ja viiden punnan seteli taskussa. Hän palaa vanhojen ystäviensä, +varkaitten, joukkoon ja nauraa teille. Jos se poika vielä joskus tulee +tähän taloon, niin minä lupaan syödä oman pääni. + +Näin sanoessaan hän siirsi tuolinsa lähemmäksi pöytää, ja siinä +ystävykset nyt istuivat, kello keskellään, äänettöminä odottaen. +Todistuksena siitä, miten tärkeänä pidämme omaa mielipidettämme +ja miten uljaasti puolustamme hätäisimpiäkin ja mahdottomimpiakin +johtopäätöksiämme, mainittakoon, että vaikka herra Grimwig ei ollut +mikään kovasydäminen mies ja vaikka hän olisi kovasti suuttunut, jos +olisi nähnyt kunnioitettua ystäväänsä petettävän, niin hän kuitenkin +toivoi tällä hetkellä kaikesta sydämestään, ettei Oliver Twist, +palaisi. Niin ristiriitainen on ihmisen luonne! + +Vähitellen tuli niin pimeä, että kellontaulun numeroita saattoi tuskin +erottaa, mutta vanhat herrat istuivat yhä ääneti paikoillaan, kello +keskellään. + + + + +VIIDESTOISTA LUKU. + +Osoittaa, miten hellästi vanha juutalainen ja Nancy neiti rakastivat +Oliver Twistiä. + + +Pienen Saffron-mäen likaisimmassa osassa sijaitsee eräs kurja kapakka, +jonka hämärässä vierashuoneessa — synkkä ja siivoton pesä, jossa +sihisevä kaasuliekki paloi talvisaikaan kaiken päivää ja jonne ei +kesälläkään päässyt ainoakaan auringonsäde pujahtamaan — istui +mietteissään tinatuopin ja paloviinalle haiskahtavan lasin ääressä +muuan mies, jonka yllä oli samettitakki, polvihousut ja nauhakengät +ja jonka jokainen kokenut poliisimies olisi tässä hämärässäkin +hetipaikalla tuntenut William Sikesiksi. Hänen jalkojensa juuressa +makasi valkea, punasilmäinen koira, joka välistä nuoleskeli suurta, +tuoretta haavaa, jonka oli saanut kuonoonsa nähtävästi jossakin +äskeisessä kahakassa. + +— Pysy hiljaa, senkin hylky, kuuletko! karjasi herra Sikes rikkoen +äkkiä hiljaisuuden. Oliko hän niin syventynyt ajatuksiinsa, että koiran +vilkuminen häiritsi häntä, vai oliko mietiskely niin kiihdyttänyt +häntä, että hänen oli pakko keventää mieltään potkaisemalla viatonta +eläintä, sitä on vaikea varmasti ratkaista. Olipa syy muuten mikä +tahansa, seurauksena oli potku ja kirous, mitkä koira samalla hetkellä +sai osakseen. + +Koirilla ei yleensä ole tapana kostaa niitä vääryyksiä, joita isännät +niille tekevät, mutta herra Sikesin koiralla oli samanlainen luonne +kuin sen herralla ja ehkä se tällä hetkellä tunsi varmasti kärsineensä +vääryyttä, sillä se iski kursailematta hampaansa toiseen nauhakenkään, +ravisti sitä sydämensä pohjasta ja vetäytyi sitten penkin alle välttäen +samalla tinatuopin, minkä Sikes lennätti sen päätä kohti. + +— Vai niin, vai lihaa sinun mielesi tekee! ärisi herra Sikes siepaten +toiseen käteensä hiilihangon ja avaten toisella linkkuveitsen, jonka +oli vetänyt taskustaan. Tulehan tänne, sinä takkukarvainen piru! Tänne +hetipaikalla! Kuuletkos! + +Koira kuuli sen epäilemättä, sillä Sikes oli korostanut muutenkin +kovaa ääntään: mutta kun se näytti ehdottomasti kammoavan kurkkunsa +katkaisemista, niin se pysyi turvapaikassaan ja murisi vain entistä +vihaisemmin tarttuen samalla hampaillaan hiilihangon päähän ja purren +sitä kuin raivoava petoeläin. + +Tämä vastarinta sai Sikesin suunniltaan; hän laskeutui polvilleen ja +rupesi ahdistamaan koiraa kaikin voiminsa. Koira hyppeli oikealta +vasemmalle ja vasemmalta oikealle; mies sohi hiilihangolla, kiroili, +huitoi ja kiljui, ja taistelu näytti jo kääntyvän hyvin arveluttavaksi +jommallekummalle osanottajalle, kun ovi yhtäkkiä avautui ja koira +livahti tiehensä Sikesin jäädessä seisomaan linkkuveitsineen ja +hiilihankoineen. + +Tappeluun tarvitaan aina vähintäin kaksi; kun siis koira oli +peräytynyt, niin Sikes siirsi heti sen rataosuuden uudelle tulokkaalle. + +— Mitä hittoa te pistätte nokkanne minun ja koirani väliin? karjaisi +hän kiukkuisesti. + +— Minähän en ollenkaan tiennyt, hyvä ystävä, enhän tiennyt, vastasi +Fagin nöyrästi — sillä tulija oli juutalainen. + +— Ette tiennyt, senkin jänishousu varas! ärähti Sikes. Ettekö muka +kuullut melua? + +— En hiiskaustakaan, niin totta kuin elän, Bill, vastasi juutalainen. + +— Ette tietenkään, ettehän te mitään kuule, myönsi Sikes virnistäen. +Tehän hiiviskelette itsekin niin, ettei kukaan kuule, koska tulette tai +menette. Toivonpa, että olisitte ollut koira minuutti sitten, Fagin. + +— Kuinka niin? kysyi juutalainen koettaen hymyillä. + +— Siksi vain, että laki ei kiellä tappamasta koiraa, mutta suojelee +teidän kaltaistenne miesten henkeä, vaikka ette ole puoliksikaan +koirarakin arvoisia, vastasi Sikes irvistäen kääntäessään veistään +kokoon, niin sen asian laita on. + +Juutalainen hieroi käsiään ja istuutui pöydän ääreen ilmeisesti +huonolla tuulella. + +— Niin, virnistelkää vain, jatkoi Sikes, asetti hiilihangon +paikalleen ja silmäili juutalaista halveksivan raa'asti. Teillä ei +ole kumminkaan mitään syytä nauraa minulle, ennenkuin minulla on +yömyssy [Kun pahantekijä hirtetään, vedetään hänen silmilleen ensin +yömyssy.] päässä. Te olette minun vallassani, Fagin, ja tulette +pysymään edelleenkin, piru vieköön. Nyt sen kuulitte. Jos minä joudun +kiikkumaan, niin teidät otan seurakseni, olkaa siis varuillanne! + +— Niin, niin, ystäväni, sanoi juutalainen, tuon kaikenhan tiedän. +Meillä on yhteiset edut valvottavana, Bill — yhteiset edut. + +— Hm! sanoi Sikes ikäänkuin hänen mielestään vain juutalaisella olisi +syytä valvoa etujaan. — No hyvä, mitä asiaa teillä oli? + +— Kaikki on nyt onnellisesti sulatettu, vastasi Fagin, ja tässä on +teidän osuutenne. Siinä on hiukan enemmän kuin oikeastaan pitäisi, +ystäväni, mutta kun tiedän, että te sitten taas joskus autatte minua... + +— Älkää lörpötelkö joutavia! keskeytti varas. Missä ne ovat? Antakaa +tänne! + +— Kyllä, kyllä, aivan heti, älkäähän hätäilkö! vastasi juutalainen +rauhoittaen. Tässä ne ovat — kaikki tyyni! Hyvässä tallessa! Näin +sanoen hän veti povestaan suuren, vanhan pumpulinenäliinan, avasi sen +kulmaan sidotun ison solmun ja sai siten näkyviin pienen, ruskeaan +paperiin käärityn mytyn, jonka Sikes kiireesti sieppasi käteensä alkaen +laskea siinä olevia kultarahoja. + +— Onko tässä kaikki? kysyi Sikes. + +— Kaikki, vastasi juutalainen. + +— Ettekö avannut myttyä tiellä ja nielaissut paria kolikkoa, +häh? kysyi Sikes epäluuloisesti. Niin, niin, älkää ollenkaan olko +närkästyvinänne, olettehan tehnyt sellaista ennenkin. Kiskaiskaa +päristimestä. + +Tämä käsky merkitsi samaa kuin kellon soittaminen. Kutsua noudatti +toinen juutalainen, Faginia nuorempi, mutta melkein yhtä ruma ja +likainen. + +Bill Sikes osoitti ääneti tyhjää tinatuoppia. Juutalainen käsitti +viittauksen täydellisesti ja lähti täyttämään astiaa vaihdettuaan +ensin Faginin kanssa salamyhkäisen silmäyksen, jota viimemainittu +oli silmäkulmiaan kohauttaen ikäänkuin odottanut ja johon hän oli +vastannut pudistaen päätään niin hiljaa, että sivullisen olisi ollut +miltei mahdoton sitä huomata. Ei sitä äkännyt Sikeskään, joka oli sillä +hetkellä kumartunut solmimaan kenkänsä nauhaa, jonka koira oli repinyt +irti. Jos hän olisi sattunut näkemään tuon kiireisen merkkien vaihdon, +niin tuskinpa hän olisi odottanut siitä itselleen mitään hyvää. + +— Onko täällä ketään, Barney? kysyi Fagin, joka ei nyt puhuessaan +nostanut katsettaan lattiasta, kun huomasi Sikesin vilkuilevan heihin. + +— Ei diid ristidsieluagaad, vastasi Barney, jonka sanat, tulivatpa +sydämestä tai ei, joka tapauksessa raivasivat tiensä nenän kautta. + +— Eikö ketään? kysyi Fagin hämmästyneellä äänellä, minkä tarkoituksena +oli ehkä ilmaista Barneylle, että tällä oli nyt lupa puhua totta. + +— Ei getääd buida guid deiti Dadsy, vastasi Barney. + +— Nancy! huudahti Sikes. Missä? Tuhat tulimmaista, sitä tyttöä minä +kunnioitan, sillä hänessä on synnynnäisiä kykyjä. + +— Häd od tiladdud lautasilled liharuogaa tuodde sisähuodeeseed, +vastasi Barney. + +— Käske hänet tänne, sanoi Sikes tyhjentäen lasinsa, käske tänne. + +Barney vilkaisi arasti Faginiin ikäänkuin lupaa pyytääkseen, mutta kun +tämä pysyi vaiti silmät yhä suunnattuina lattiaan, niin hän poistui +ja palasi hetken kuluttua seurassaan Nancy, jonka asuun kuului vielä +olkihattu, esiliina, kori ja portinavain. + +— Oletko jäljillä, Nancy? kysyi Sikes tarjoten hänelle lasia. + +— Olenpa niinkin, Bill, vastasi nuori nainen tyhjentäen lasin, mutta +kylläpä siinä oli vaivaa, olen aivan väsynyt siitä. Mukula on ollut +sairaana ja pysynyt vuoteessa ja... + +— Voi, rakas Nancy, sanoi Fagin katsahtaen häneen. + +Varoittiko juutalaisen punaisten kulmakarvojen rypistys ja silmien +tuijotus Nancy neitiä liiasta puheliaisuudesta, se on samantekevää. +Pääasia on, että hän äkkiä hillitsi itsensä ja alkoi puhua muista +asioista hymyillen tuon tuostakin ystävällisesti herra Sikesille. +Kymmenen minuutin kuluttua sai Fagin harmillisen yskänpuuskan, jolloin +Nancy veti huivin hartioilleen selittäen, että oli aika lähteä. Kun +herra Sikes huomasi, että hänen sopi kulkea yhtä matkaa Nancyn kanssa, +niin hän lähti saattamaan tyttöä. Heitä seurasi vähän matkan päässä +koira, joka oli pujahtanut takapihalta kadulle, heti kun sen isäntä oli +kadonnut näkyvistä. + +Sikesin mentyä juutalainen pisti päänsä ovesta ja katseli hänen +jälkeensä puiden nyrkkiään ja mutisten vihaisen kirouksen; sitten hän +istuutui taas ilkeästi irvistäen pöydän ääreen ja syventyi erään vanhan +viikkolehden mielenkiintoiseen sisältöön. + +Samaan aikaan oli Oliver Twist, joka ei voinut uneksiakaan juutalaisen +olevan niin lähellä häntä, matkalla kirjakauppaan. Clerkenwelliin +saavuttuaan hän poikkesi sattumalta eräälle syrjäkadulle, joka ei +kuulunut hänen matkasuunnitelmaansa. Mutta hän huomasi erehdyksensä +vasta sitten kun oli jo kulkenut sitä puoliväliin, ja kun hän tiesi +senkin vievän perille, niin hän ei arvellut maksavan vaivaa kääntyä, +vaan kiiruhti kirjat kainalossa eteenpäin parhaansa mukaan. Hän +ajatteli juuri kävellessään, miten iloiseksi hän tuntisi itsensä ja +kuinka paljon hän antaisikaan, jos saisi edes vilahdukselta nähdä Dick +raukan, joka ehkä sillä hetkellä katkerasti itki nälissään ja pahoin +kohdeltuna, kun hän äkkiä säpsähti kuullessaan nuoren naisen huudon: — +Voi minun rakas veljeni! ja tuskin hän oli ehtinyt aavistaa, mistä oli +kysymys, kun hän tunsi kaulallaan pari vahvaa käsivartta. + +— Päästäkää minut! huusi Oliver ja tempoili vapautuakseen toisen +jäntevästä otteesta. Jättäkää minut rauhaan! Miksi pidätte minusta +kiinni? Mitä tahdotte? + +Nuori nainen, joka syleili häntä ja jolla oli kädessään pieni koppa ja +portinavain, ei vastannut näihin kysymyksiin, vaan huudahteli tämän +tästä. + +— Voi Jumalani! sanoi hän. Olen löytänyt hänet! Voi Oliver, Oliver! +Sinä paha poika, miten paljon surua oletkaan sisarellesi tuottanut! +Tulehan nyt kotiin, rakkaani! Siten katkonaisesti huudahdellessaan +nuori nainen puhkesi jälleen kyyneliin saaden niin hirveän +hermokohtauksen, että pari paikalle osunutta eukkoa kysyi eräältä +teurastajan oppipojalta, jonka tukka kiilsi rasvasta, eikö tämän +mielestä ollut viisainta hakea lääkäri. Poika, joka tuntui laiskalta, +ellemme sanoisi välinpitämättömältä, vastasi kuitenkin, ettei hän +pitänyt sitä tarpeellisena. + +— Voi ei, älkää tehkö sitä, sanoi nuori nainen tarttuen Oliverin +käteen, minä voin nyt jo paremmin. Tule heti kotiin, paha poika! +Tulehan nyt! + +— Mitä on tapahtunut? kysyivät akat. + +— Voi sentään, hän karkasi noin kuukausi sitten vanhempiensa luota, +jotka ovat uutteraa ja kunniallista väkeä, ja lyöttäytyi varkaitten ja +muitten huonomaineisten ihmisten pariin! Hän on miltei murtanut äitinsä +sydämen. + +— No voi sitä lurjusta! päivitteli muuan eukko. + +— Mene heti kotiisi, pikku hirviö! sanoi toinen. + +— Ei se ole totta, huusi Oliver sangen levottomana. Minä en tunne +häntä. Minulla ei ole sisarta, isää eikä äitiä. Olen orpo ja asun +Pentonvillessä. + +— Kuulkaapas, kuinka hän valehtelee! huusi nuori nainen. + +— Mutta sehän on Nancy! huudahti Oliver, joka nyt vasta näki hänen +kasvonsa ja perääntyi tavattoman hämmästyneenä. + +— Näettehän nyt, että hän tuntee minut! kirkui Nancy vedoten +läsnäolijoihin. Hän ei voi kieltää sitä. Ellei hän nyt palaa hyvien +vanhempiensa luo, niin he kuolevat surusta ja minun sydämeni pakahtuu! + +— Mitä hittoa täällä on tekeillä? ärjäsi muuan mies, joka syöksyi ulos +läheisestä oluttuvasta valkea koira kintereillään. Nuori Oliver! Lähde +nyt heti kotiin äiti parkasi luo, senkin vintiö! Hetipaikalla! + +— Minä en kuulu heidän joukkoonsa! En tunne heitä! Auttakaa, auttakaa, +kirkui Oliver ja riuhtoili päästäkseen irti miehen lujasta otteesta. + +— Auttakaa! matki mies. Niin, kyllä minä sinua autan, kirottu veijari! +Mitä kirjoja sinulla on? Olet kaiketi varastanut ne, vai mitä? Anna ne +tänne! Näin sanoen mies tempasi kirjat käteensä ja iski poikaa päähän. + +— Se on oikein! huusi eräs katselija ullakkoakkunasta. Se on ainoa +tapa saada häntä järkiinsä. + +— Niin juuri, myönsi unisen näköinen puuseppä luoden hyväksyvän +katseen ullakkoakkunaan. + +— Kyllä se hänelle hyvää tekee, sanoivat molemmat eukot. + +— Lisää pitää hänen saaman! vastasi mies lyöden Oliveria uudelleen +ja tarttui sitten hänen kaulukseensa. Mars matkaan, lurjus! Tässä on +Bull's-eye koirani, varo suututtamasta sitä! Muista se! + +Mitä poika raukan oli tehtävä? Hän oli vielä heikko äskeisestä +taudistaan, huumaantunut äkillisestä hyökkäyksestä, säikähtynyt +koiran vihaisesta murinasta ja ällistynyt läsnäolijoiden varmasta +vakaumuksesta, että hän oli todellakin sellainen paatunut veijari, +joksi häntä oli soimattu. Oli tullut jo pimeä, paikka oli +huonomaineinen, mistään ei ilmestynyt apua eikä vastarinta hyödyttänyt +mitään. Seuraavassa hetkessä häntä jo raahattiin pitkin ahtaita ja +pimeitä kujia niin kovalla kiireellä, ettei niitä harvoja hätähuutoja, +mitkä hän uskalsi päästää, saattanut mitenkään kuulla. Muuten olikin +samantekevää, kuultiinko niitä vai ei, sillä kukaan ei olisi niistä +välittänyt, vaikka hän olisi kirkunut äänensä käheäksi. + +<tb> + +Kaasulyhdyt oli sytytetty. Rouva Bedwin odotti huolestuneena portilla, +palvelustyttö oli juossut useita kertoja pitkin katua katsomassa, +eikö Oliveria jo kuulu, ja molemmat vanhat herrat istuivat yhä +kärsivällisesti odottaen pimeässä huoneessa, kello keskellään. + + + + +KUUDESTOISTA LUKU. + +Kertoo, miten Oliver Twistille kävi senjälkeen kun Nancy hänet tapasi. + + +Ahtaat kadut ja kujat johtivat viimein suurelle, avoimelle alueelle, +jossa oli siellä täällä karsinoita ja muita eläintorin tunnusmerkkejä. +Kun he saapuivat sinne, hiljensi Sikes kulkuaan, sillä tyttö ei enää +jaksanut kävellä niin kiireesti kuin tähän asti. Samalla mies käski +tuimasti Oliverin tarttua Nancyn käteen. + +— Etkö sinä kuule? murahti Sikes, kun Oliver katsahti epäröiden +ympärilleen. + +He olivat joutuneet etäiseen kolkkaan, joka oli aivan syrjässä +yleisestä kulkutiestä, ja Oliver älysi, ettei nyt ainakaan sopinut +käydä vastarintaan. Hän siis ojensi kätensä, johon Nancy lujasti +tarttui. + +— Anna tänne toinen kätesi! sanoi Sikes. Tänne Bull's-eye! Koira nosti +päänsä pystyyn ja murisi. + +— Katso tätä poikaa, sanoi Sikes koiralle tarttuen samalla Oliveria +niskasta, jos hän päästää pienimmänkään äänen, niin iske tähän! + +Koira murisi taas, nuoleskeli suupieliään ja katseli Oliveria, +ikäänkuin haluaisi heti suurimmalla mielihyvällä tarrata hänen +kurkkuunsa. + +— Sieluni kautta, tuo elukkahan on yhtä avulias kuin kristitty +ihminen! huudahti Sikes silmäillen koiraa hyväksyvästi. — Kun nyt +tiedät, arvoisa junkkari, mitä sinulla on odotettavissa, niin saat +kyllä kiljua, jos sinua haluttaa. Koira tekee pian lopun siitä huvista! +Alahan liikutella käpäliäsi, pentu! + +Koira heilutti häntäänsä ikäänkuin tunnustukseksi tälle harvinaisen +ystävälliselle puhuttelulle, varoitti vielä kerran Oliveria murinallaan +ja lähti sitten liikkeelle. + +He astuivat nyt Smithfieldin poikki, vaikka se olisi voinut yhtä +hyvin olla Grosvenor Square [Smithfield on eläintori ja Grosvenor +Square Lontoon komeimpia toreja.]; Oliver ei ainakaan huomannut mitään +eroa, sillä ilta oli pimeä ja sumuinen. Kauppapuotien valo saattoi +töin tuskin tukeutua paksun usvan läpi, joka hetki hetkeltä tiheni +verhoten kadut ja talot synkkään pimeyteen, mikä sai tämän oudon +seudun tuntumaan Oliverista vielä oudommalta ja hänen tuskansa vielä +ahdistavammalta. + +Samassa alkoi muuan kirkonkello lyödä kumeasti tuntimäärää. Heti +ensimmäisen lyönnin kuultuaan hänen saattajansa pysähtyivät ja +käänsivät päänsä sinne päin, mistä ääni tuli. + +— Kello on kahdeksan, Bill, virkkoi Nancy, kun kello oli lakannut +lyömästä. + +— Sitä ei sinun olisi tarvinnut sanoa. Kuulinhan minä sen itsekin, +vastasi Sikes. + +— Mahtoivatko ne toiset kuulla sitä, ihmetteli Nancy. + +— Tietysti, vastasi Sikes. Minä jouduin linnaan juuri +Perttulinpäivänä, ja kuulin sinne jok'ikisen lastenrummun pärinänkin +täältä markkinoilta. Kun minut sitten suljettiin yöksi koppiin, +tuntui tuo kirottu vanha vankila melun ja hälinän kuuluessa ulkoa +niin hiljaiselta, että minun teki mieli iskeä pääni murskaksi oven +rautalevyjä vastaan. + +— Poika raukat! huoahti Nancy, joka yhä katseli sille taholle, mistä +kellonääni oli kuulunut. Voi, miten muhkeita nuoria poikia siellä on! + +— Niin, niin, sehän on naiselle aina pääasia, vastasi Sikes. Muhkeita +poikia! Niinpä niin, mutta nyt ne ovat ikäänkuin kuolleita, niin että +siitä ei kannata puhua. + +Täten lohduttaen itseään herra Sikes näytti tukahduttavan yltyvän +mustasukkaisuutensa, ja tarttuen lujemmin Oliverin ranteeseen hän +kehoitti tätä jatkamaan matkaa. + +— Odotahan hetkinen! sanoi tyttö. Minä en kiiruhtaisi ohitse, jos +sinut, Bill, vietäisiin hirtettäväksi ensi kerralla, kun kello lyö +kahdeksan. Minä kävelisin tässä edestakaisin, kunnes vaipuisin maahan, +vaikka maa olisi lumessa eikä minulla olisi edes huivia kietoa +suojakseni. + +— No, mitä hyötyä siitä olisi? kysyi herra Sikes, joka ei ollut +lainkaan tunteellinen. Ellei sinun sopisi heittää minulle viilaa eikä +pariakymmentä jalkaa vahvaa köyttä, niin voisit puolestani marssia +vaikka viidenkymmenen mailin päähän täältä tai hiiviskellä täällä, kun +et kuitenkaan olisi minulle hyödyksi. Mutta tulehan nyt äläkä siinä +saarnaa. + +Tyttö purskahti nauramaan ja kääri huivin tiukemmin ympärilleen; sitten +kuljettiin edelleen. Mutta Oliver tunsi hänen kätensä vapisevan, ja kun +hän erään kaasulyhdyn kohdalla katsahti hänen kasvoihinsa, huomasi hän, +että Nancy oli kalmankalpea. + +He kulkivat noin puoli tuntia hiljaisia ja likaisia katuja pitkin +kohdaten ainoastaan muutamia ihmisiä, jotka ulkonäöstä päättäen +kuuluivat samaan yhteiskuntaluokkaan kuin herra Sikeskin. Viimein he +poikkesivat eräälle hyvin kapealle ja siivottomalle kadulle, joka +oli miltei täpö täynnä vanhoja vaatemyymälöitä. Koira juoksi edelle +ikäänkuin tietäen, ettei sen enää tarvinnut pitää vahtia, ja pysähtyi +erään suljetun ja nähtävästi tyhjillään olevan myymälän ovelle. +Rakennus oli sangen rappeutunut, ja porttiin oli naulattu julistus, +jossa ilmoitettiin talon olevan vuokrattavana ja joka näytti riippuneen +siinä jo monta vuotta. + +— Selvää on! sanoi Sikes silmäiltyään varovaisesti ympärilleen. + +Nancy pysähtyi ikkunaluukkujen eteen, ja Oliver kuuli hiljaista kellon +kilinää. He menivät sitten kadun toiselle puolelle ja seisoivat +muutaman minuutin ajan erään lyhdyn alla. Samassa kuului akkuna +availtavan, ja heti senjälkeen aukeni ovikin. Herra Sikes tarttui +muitta mutkitta säikähtyneen pojan kaulukseen, ja kaikki kolme olivat +pian talossa. + +Käytävä oli pilkkosen pimeä. He odottivat siksi, kunnes avaaja oli +jälleen sulkenut ja teljennyt oven. + +— Onko täällä ketään? kysyi Sikes. + +— Ei, vastasi ääni, jonka Oliver luuli joskus ennen kuulleensa. + +— Eikö ukko ole täällä? kysyi rosvo. + +— On kyllä, vastasi ääni, mutta hän on ollut hyvin huonolla tuulella. +Tuleekohan hän iloiseksi nähdessään teidät? Kuka tietää! + +Tämä vastauksen tyyli samoinkuin äänikin, joka sen lausui, tuntui +Oliverista sangen tutulta, mutta pimeässä oli mahdotonta nähdä edes +puhujan hahmoa. + +— Mene hakemaan kynttilä, käski Sikes, muuten taitamme niskamme tai +astumme koiran varpaille, jolloin saamme varoa sääriämme, hyvät ystävät. + +— Odottakaa hetkinen, minä hankin valoa, vastasi ääni. Puhujan +askeleet häipyivät kuuluvista, ja vähän ajan päästä ilmestyi herra +Jack Dawkins eli toiselta nimeltään Taskuveijari, joka kantoi oikeassa +kädessään halaistuun puukalikkaan pistettyä talikynttilää. Tämä nuori +herrasmies osoitti hullunkurisesti irvistäen tuntevansa Oliverin, mutta +ei sanonut mitään, vaan viittasi tulijoille, että nämä seuraisivat +häntä portaita pitkin. He astuivat tyhjän keittiön läpi, ja kun he +avasivat oven erääseen matalaan huoneeseen, joka näytti sijaitsevan +ahtaan takapihan puolella ja tuoksui mullalle, niin heitä tervehdittiin +jymisevällä naurunrähäkällä. + +— Voi taivahan tasakäpälä, voi kuitenkin, kirkui herra Charley +Bates, jonka kurkusta nauru oli kokoisin, tuossahan hän nyt on, totta +totisesti! Ah, Fagin, katsokaa häntä! Katsokaa häntä, Fagin! Minä en +kestä tätä. Tämä on niin kirotun hassunkurista. En kestä enää! Pitäkää +kiinni minusta, kunnes olen kylliksi nauranut! + +Hillittömän ihastuksensa vallassa Charley Bates heittäytyi lattialle +pitkälleen ja sätkytteli siinä kouristuksenomaisesti muutamia +minuutteja. Sitten hän karkasi jälleen seisalleen, sieppasi kynttilän +Taskuveijarin kädestä, lähestyi Oliveria ja tarkasteli tätä joka +puolelta, samalla kun juutalainen otti yömyssyn päästään ja kumarsi +useita kertoja kohteliaasti hämmästyneelle pojalle. Taskuveijari, joka +oli vakavaluontoinen ja joka harvoin antautui tuollaisen riehakkuuden +valtaan, kun siitä oli haittaa ammatille, tutki sillä välin erittäin +huolellisesti Oliverin taskuja. + +— Katsokaapa, Fagin, kuinka hieno hän on! sanoi Charley Bates pitäen +kynttilää niin lähellä Oliverin uutta takkia, että se oli vähällä +kärventyä. Näettekö? Noin hienoa kangasta ja keikarimaista kuosia! Ja +kirjoja kaiken kukkuraksi! Kerrassaan herrasmies, Fagin! + +— Olen iloinen nähdessäni sinut niin terveenä, hyvä ystävä, sanoi +juutalainen pilkallisesti kumartaen. Taskuveijari antaa sinulle toiset +vaatteet, ettei juhlapukusi mene pilalle täällä. Miksi et kirjoittanut +tulostasi, että olisimme tienneet varata jotain lämmintä illalliseksi? + +Tämän kuultuaan Charley Bates purskahti taas niin hillittömään nauruun, +että Faginiakin nauratti ja Taskuveijari veti suunsa irviin, mutta kun +tämä ovela nuori herra samassa löysi viiden punnan setelin Oliverin +taskusta, niin on vaikea sanoa, johtuiko hänen hymyilynsä juutalaisen +sukkeluudesta vai tästä löydöstä. + +— Äläpäs! Mikä se on? huudahti Sikes ja astui esiin, kun juutalainen +sieppasi setelin. Se on minun, Fagin! + +— Ei ole, ystäväni, väitti juutalainen. Minun se on, Bill! Te saatte +kirjat. + +— Ellette anna sitä minulle, sanoi Sikes, ellette anna sitä minulle — +ja Nancylle, tarkoitan, niin minä vien pojan takaisin! + +Juutalainen ja Oliver hätkähtivät, vaikkakin eri syistä, sillä +jälkimmäinen toivoi riidan päättyvän siten, että hänet todellakin +vietäisiin Brownlowin luo. + +— Kas niin, annatteko sen vai ettekö? kysyi Sikes. + +— Se ei ole kohtuullista, Bill, vai mitä arvelette, Nancy? väitti +juutalainen. + +— Viis minä siitä veisaan, sanoi Sikes, tänne vain seteli! Luuletteko, +että Nancyllä ja minulla on aikaa vaania ja pyydystellä kaiken maailman +poikia, jotka ovat joutuneet teidän kynsiinne? Antakaa heti tänne se, +senkin vanha ahne luuranko! Tämän kohteliaan vastalauseen lausuttuaan +Sikes sieppasi juutalaisen kädestä setelin, kääri sen kokoon ja solmi +kaulaliinansa kulmaan. + +— Se on meidän vaivoistamme, sanoi Sikes, vaikka siinä ei ole +puoliakaan siitä, mitä pitäisi. Te voitte pitää kirjat; ellei teitä +huvita lukea, niin myykää ne. + +— Ne ovat sangen tyylikkäitä, sanoi Charley Bates, joka oli +virnistellen lukevinaan yhtä noista kirjoista. Kaunista kieltä, vai +mitä, Oliver? Nähdessään miten onnettoman näköisenä Oliver silmäili +kiusanhenkiään huumorintajuinen Charley purskahti uuteen, entistä +raikuvampaan nauruun. + +— Ne ovat sen vanhan herran kirjoja, sanoi Oliver käsiään väännellen, +sen vanhan hyvän herran, joka otti minut luokseen ja hoiti minua, +kun olin vähällä kuolla kuumeeseen. Voi, lähettäkää hänelle kirjat +takaisin ja seteli myös! Pitäkää minut täällä vaikka koko ikäni, kun +vaan toimitatte ne takaisin. Hän luulee muuten, että minä olen ne +varastanut; vanha rouva ja kaikki, jotka olivat hyviä minulle, luulevat +minua varkaaksi. Voi, säälikää minua ja lähettäkää ne takaisin! + +Lausuessaan näitä sanoja, joista kuvastui koko hänen kiihkeä surunsa, +Oliver lankesi polvilleen juutalaisen eteen ja pani kätensä ristiin +epätoivoissaan. + +— Poika on todellakin oikeassa, sanoi Fagin katsahtaen ovelasti +ympärilleen ja vetäen tuuheat kulmakarvansa yhteen. Olet oikeassa, +Oliver, ne luulevat sinua aivan varmaan varkaaksi. Hah, hah, haa! +nauroi juutalainen ja hykersi tyytyväisenä käsiään. Paremmin ei olisi +voinut käydä, vaikka olisi edeltäkäsin valmistettu. + +— Se on totta se, myönsi Sikes. Minä älysin sen heti, kun näin hänen +harppaavan Clerkenwellin poikki kirjat kainalossa. Kaikki on nyt kuten +pitääkin. Ne ovat kaikesta päättäen hempeämielisiä virrenveisaajia, +sillä muuten ne eivät olisi ollenkaan vaivautuneet hänen vuokseen, ja +nyt ne eivät uskalla tiedustella häntä, koska pelkäävät joutuvansa +ilmiantajiksi ja saattavansa hänet lukkojen taakse. Poika on siis nyt +hyvässä tallessa. + +Tätä kuunnellessaan Oliver oli tuijottanut hämmentyneenä vuoroin +kutakin läsnäolijaa voimatta oikein käsittää, mistä oli kysymys, +mutta kun Sikes oli lakannut puhumasta, niin hän kavahti yhtäkkiä +seisalleen ja syöksyi ulos huoneesta päästellen samalla niin äänekkäitä +hätähuutoja, että vanha, autio talo kaikui. + +— Älä päästä koiraa, Bill! kirkaisi Nancy juosten ovelle ja sulkien +sen, kun juutalainen oli oppilaineen lähtenyt ajamaan Oliveria takaa. +Älä päästä koiraa; se repii pojan palasiksi! + +— Se onkin sille oikein! ärjyi Sikes koettaen vapautua tytön otteesta. +Hellitä tai murskaan kallosi seinää vasten! + +— Siitä en välitä, Bill, vastasi tyttö painien rajusti miehen kanssa. +Koira ei pääse lapsen kimppuun, ellet tapa ensin minua! + +— Eikö muka pääse! puhisi Sikes purren hammasta kiukuissaan. Senhän +saamme pian nähdä, ellet rauhoitu! Murtovaras lennätti tytön toiselle +puolelle huonetta, ja samassa juutalainen palasi poikien kera vetäen +Oliveria mukanaan. + +— Mikä nyt on hätänä? kysyi Fagin silmäillen ympärilleen. + +— Luulen, että tuo tyttö on tullut hulluksi, selitti Sikes hurjana. + +— Eipähän ole, sanoi Nancy kalpeana ja hengästyneenä, älkää uskoko +sitä, Fagin. + +— No, pysykää sitten hiljaa, käski juutalainen uhkaavana. + +— Sitäkään en halua, vastasi Nancy tiuskaisten. Kas niin, nyt sen +tiedätte! + +Herra Fagin tunsi liian hyvin sen naislajin, johon Nancy kuului, +käsittääkseen, ettei sillä hetkellä ollut hyvä jatkaa keskustelua tytön +kanssa, ja sen vuoksi hän johtaakseen seuran huomion toisaalle kääntyi +puhuttelemaan Oliveria. + +— Vai niin, sinä aioit livistää tiehesi, vai mitä? sanoi hän ottaen +uunin nurkasta esille tukevan kepin. Mitä? + +Oliver ei vastannut, vaan tarkasti juutalaisen liikkeitä kiivaasti +hengittäen. + +— Sinä halusit apua ja huusit poliisia, vai mitä? tiuski juutalainen +ja tarttui Oliverin käsivarteen. Mutta me parannamme sinut sellaisista +kujeista, arvoisa junkkari. + +Sitten hän löi Oliveria kepillään lujasti selkään ja kohotti sen uuteen +iskuun, mutta samassa tyttö syöksyi väliin ja väänsi kepin hänen +kädestään. Sitten hän heitti sen uuniin sellaisella voimalla, että +hehkuvista hiilistä lenteli kipinöitä ympäri huonetta. + +— Minä en tahdo nähdä tuollaista, Fagin, kirkui hän. Olette saanut +pojan kynsiinne, ja se riittäköön. Antakaahan hänen vain olla rauhassa, +muuten merkitsen teistä muutamia, vaikkapa joutuisin hirteen ennen +aikojani. + +Tyttö polki kiivaasti lattiaa lausuessaan tämän uhkauksen ja silmäili +huulet yhteenpuristettuina ja kädet nyrkissä vuoron perään juutalaista +ja muita varkaita. Intohimoinen raivo, joka hänet vähitellen oli +vallannut, oli kalventanut hänen kasvonsa aivan värittömiksi. + +— Mutta, Nancy, sanoi Fagin hetken kuluttua, jolloin hän ja Sikes +olivat hämillään katselleet toisiaan, te — te olette tänä iltana +tavallista reippaampi käänteissänne. Hah, hah, haa! Näyttelette +erinomaisesti, ystäväiseni! + +— Todellako? sanoi tyttö. Varokaa sitten vain, etten rupea liian +hyvin näyttelemään, sillä silloin teille kävisi hullusti. Pysykää siis +asioissa hyvän sään aikana. + +Kun kiihtynyt nainen, varsinkin sellainen, jonka intohimoihin on +liittynyt hillitön häikäilemättömyys ja epätoivo, purkaa raivoansa, +niin useimmat miehet katsovat silloin parhaaksi väistyä. Juutalainen +huomasi, ettei enää kannattanut olla ymmärtämättä Nancyn suuttumusta, +ja senvuoksi hän vasten tahtoaan peräydyttyään pari askelia loi +puoliksi pyytävän, puoliksi arkailevan katseen Sikesiin, ikäänkuin +siten osoittaakseen, että tämä oli sopivampi henkilö jatkamaan +keskustelua. + +— Mitä sinä oikeastaan tällä tarkoitat? ärjyi Sikes liittäen +kysymykseensä erään hyvin tavallisen kirouksen, joka koskee +ihmiskasvojen kauneinta elintä ja tekisi sokeuden yhtä yleiseksi kuin +tuhkarokko on, jos sitä kuultaisiin taivaassa vaikkapa vain joka +viideskymmenestuhannes kerta, kun se lausutaan täällä maan päällä. — +Mitä sinä tarkoitat? Etkö sinä tiedä, kuka ja mikä sinä olet? + +— Kyllä vain, sen tiedän hyvinkin, vastasi tyttö hermostuneesti +nauraen ja käänteli päätään puolelta toiselle yrittäen turhaan näyttää +välinpitämättömältä. + +— No, pysy sitten nahoissasi, jatkoi Sikes ärjyen aivan kuin +koiralleen, tai muuten rauhoitan sinut ikiajoiksi! + +Tyttö nauroi jälleen, vaikkakin hiukan epävarmemmin kuin äsken; sitten +hän vilkaisi Sikesiin ja kääntyi toisaalle purren huuleensa, niin että +tuli verta. + +— Oletpa sinä hieno otus, lisäsi Sikes silmäten häntä halveksivasti +kiireestä kantapäähän, juuri sinunpa sopii ruveta ihmisystävälliseksi +ja siistiksi. Todellakin hieno ystävä lapselle, kuten häntä nimität! + +— Niin, Jumala paratkoon, olet oikeassa! huudahti tyttö kiihkeästi. +Soisinpa vain, että olisin kaatunut kuolleena kadulle tai saanut +vaihtaa sijaa niiden kanssa, joiden vankilan ohitse tänä iltana +kuljimme, etten olisi joutunut auttamaan tuon pojan toimittamista +tähän pesään. Tästä päivästä saakka hän on varas, valehtelija, kaikkea +mahdollista pahaa! Eikö se riitä tuolle vanhalle lurjukselle, vai +tarvitseeko hänen vielä lyödä poikaa? + +— Kas niin, Sikes, kas niin, sanoi juutalainen sovittavalla äänellä +viitaten samalla poikiin, jotka tarkkaavaisina seurasivat kohtausta, +käyttäkäämme siivoa kieltä, kohteliaita sanoja, Bill! + +— Kohteliaita sanoja! huudahti tyttö, jonka raivo oli hirvittävä. +Vai siivoa puhetta, te konna! Sitäkö te odotatte minultakin? Varastin +teille jo lapsena, kun en ollut puoleksikaan niin vanha kuin tuo +poika (viitaten Oliveriin). Tätä samaa ammattia olen harjoittanut jo +kaksitoista vuotta. Tiedättekö ehkä sen? Sanokaahan! Tiedättekö? + +— No, no, vastasi juutalainen yrittäen tyynnyttää häntä, mitäpä siitä, +olettehan te sillä elänyt! + +— Niinpä kyllä! vastasi tyttö, joka ei puhunut, vaan suorastaan +sinkosi sanat suustaan yhtämittaisena, rajuna huutona. Sillä olen +elänyt, ja kolkot, kylmät kadut ovat minun kotini, ja te olette se +lurjus, joka minut sinne ajoitte kauan sitten ja yhä vielä pakotatte +minut kuljeskelemaan siellä yöt ja päivät, päivät ja yöt siksi, kunnes +heitän henkeni! + +— Minä toimitan teille jotain vielä pahempaa, ellette jo pidä suutanne +kiinni! ärjäsi juutalainen suuttuneena hänen soimauksistaan. + +Tyttö ei sanonut enää mitään, vaan repi hiuksiaan ja vaatteitaan +suunniltaan raivosta ja syöksyi juutalaisen kimppuun sellaisella +vimmalla, että hänen kostonsa olisi aivan varmaan jättänyt pysyväisiä +jälkiä, ellei Sikes olisi oikealla hetkellä tarttunut hänen +ranteisiinsa. Nancy ponnisteli turhaan vapautuakseen ja pyörtyi lopulta. + +— Nyt hän tyyntyi, sanoi Sikes ja asetti hänet pitkälleen nurkkaan. +Hänellä on tavattomasti voimia käsivarsissa, kun hän on tuolla tuulella. + +Juutalainen kuivaili otsaansa ja hymyili ikäänkuin keventyneenä +kohtauksen päättymisestä, vaikka sekä hän että Sikes, koira ja pojatkin +näkyivät muuten pitävän sitä perin tavallisena, liikeasioihin kuuluvana +ilmiönä. + +— Kovin on tukalaa olla tekemisissä naisväen kanssa, sanoi juutalainen +ja pani kepin taas paikalleen, mutta niistä on niin paljon hyötyä, +ettemme voi mitenkään tulla toimeen ilman niitä. Charley, vie Oliver +nukkumaan! + +— Luullakseni on viisainta, ettei hän pue parhaita vaatteita ylleen +huomenna, vai mitä arvelette, Fagin? kysyi Charley Bates virnistäen. + +— Niin tietysti, vastasi juutalainen samaan tapaan. + +Ilmeisesti sangen mielissään tehtävästään herra Bates otti kynttilän ja +saattoi Oliverin viereiseen keittiöön, jossa oli pari kolme ennestään +tuttua vuodetta. Siellä Charley veti vähän väliä hillittömään nauruun +purskahtaen esille juuri sen vanhan vaatekerran, josta Oliver oli niin +hyvillä mielin luullut päässeensä eroon ikiajoiksi herra Brownlowin +luona. Se juutalainen, joka oli sen ostanut, oli sattumalta näyttänyt +sitä Faginille, joka siten oli saanut ensimmäisen johtolangan pojan +löytämiseksi. + +— Riisu nyt päältäsi nuo hienot tamineet, sanoi Charley, minä vien ne +Faginille säilytettäväksi. Onpa tämä sentään huvittavaa! + +Oliver raukka totteli sangen vastahakoisesti. Herra Bates kääri uudet +vaatteet kokoon, pisti ne kainaloonsa ja lähti huoneesta jättäen +Oliverin yksikseen pimeään ja sulkien oven jälestään. + +Charleyn naurunrähäkkä ja Betsy neidin ääni (viimemainittu oli tullut +juuri sopivaan aikaan virvoittelemaan ystävätärtään vedellä ja muilla +naisten keinoilla) olisivat ehkä suotuisammissa oloissa pitäneet +Oliveria kauan aikaa valveilla, mutta hän oli nyt sairas ja väsynyt ja +vaipui senvuoksi pian sikeään uneen. + + + + +SEITSEMÄSTOISTA LUKU. + +Oliverin kohtalo pysyy edelleen epäsuopeana ja tuo suuren miehen +Lontooseen vahingoittamaan hänen mainettaan. + + +Kaikissa hyvissä melodraamoissa on tapana esittää vakavia ja +naurettavia kohtauksia yhtä säännöllisesti vuorotellen kuin valkeat ja +punaiset kerrokset hyvässä siankinkussa. Sankari vaipuu kahleittensa ja +onnettomuuksiensa painamana olkivuoteelleen, ja seuraavassa näytöksessä +hänen uskollinen, muitta mitään pahaa aavistamaton aseenkantajansa +huvittaa yleisöä hilpeällä laululla. Sykkivin sydämin näemme +sankarittaren jonkun ylpeän ja tunnottoman lääniherran käsivarsilla, +jolloin hänen henkeään ja kunniaansa uhkaa yhtä suuri vaara, muitta +hän tarttuu tikariin ja puolustautuu, ja juuri kun jännityksemme on +kiihtynyt äärimmilleen, kuuluu vihellys, ja meidät siirretään samassa +suureen linnasalon, jossa harmaapäinen ritari laulelee hauskoja +renkutuksia vielä hauskempien vasalliensa kera, joilla on vapaa pääsy +joka paikkaan, olipa kysymys kirkon kuorista tai palatsista, ja jotka +viettävät päivänsä alituisissa juomingeissa ja juhlissa. + +Tuollaiset vaihtelut tuntuvat naurettavilta, mutta ne eivät ole +kumminkaan niin luonnottomia kuin ensi silmäyksellä luulisi. +Todellisessa elämässä ei ole ensinkään harvinaista siirtyminen +hyvin katetusta juhlapöydästä kuolinvuoteen ääreen ja surupuvusta +tanssiaishepeniin; erotus on vain siinä, että silloin olemme itse +hääriviä näyttelijöitä emmekä enää arvostelevia katselijoita, mikä +muuttaa asian kokonaan toiseksi. Elämää jäljittelevässä teatterissa +eivät näyttelijät huomaa mitään tavatonta intohimojen ja tunteiden +äkkinäisissä vaihteluissa tai rajuissa purkauksissa, mutta katselijaa +tuomitsevat ne vastenmielisiksi ja liioitelluiksi. + +Koska äkilliset muutokset näyttämöön, aikaan ja paikkaan nähden +ovat jo vanhastaan sallittuja, pitävätpä monet niitä suorastaan +kirjailijan pääasioina — tällaiset arvostelijat käyttävät kirjailijan +kelvollisuuden mittapuuna usein niitä vaikeuksia, joihin hän jättää +henkilönsä kunkin luvun lopussa — niin katsottaneen tämä lyhyt +esipuhe ehkä aivan tarpeettomaksi. Pidettäköön sitä siinä tapauksessa +viittauksena siihen, että tämän elämäkerran kirjoittaja on aikeissa +siirtyä Oliver Twistin synnyinkaupunkiin; lukija on huomaava, että +tähän matkaan on pätevät syyt, sillä muuten ei häntä mitenkään +vaivattaisi sinne. + +Varhain eräänä aamuna astui herra Bumble köyhäintalon portista ja +lähti mahtavan näköisenä ja arvokkain askelin kulkemaan pitkin +Valtakatua. Hän esiintyi nyt vahtimestarivirkansa täydessä loistossa; +kolmikolkkainen hattu ja kirjailtu takki näyttivät häikäiseviltä +aamuauringon valossa, ja keppiään hän puristi terveen ja vahvan +miehen koko sitkeydellä. Herra Bumble piti aina päänsä pystyssä, +mutta tänä aamuna se oli tavallistakin pystympänä. Hänen kasvoillaan +oli hajamielinen ilme ja koko olennossaan oli jotain ylevää, josta +tarkkaava muukalainen olisi arvannut, että vahtimestarin mielessä +liikkui niin suuria ajatuksia ja suunnitelmia, ettei niitä voinut +muulla tavalla ilmaista. + +Herra Bumble ei pysähtynyt juttelemaan kauppiaitten ja muitten +vähäpätöisten ihmisten kanssa, jotka kunnioittavasti puhuttelivat +häntä, kun hän kulki ohi. Hän vastasi ainoastaan kädenliikkeellä heidän +tervehdykseensä eikä hiljentänyt juhlallista käyntiään, ennenkuin +saapui vuokrataloon, jossa rouva Mann vaali köyhäinhoidolle sopivalla +huolella pieniä vaivaislapsia. + +— Hitto vieköön tuon vahtimestarin! sanoi rouva Mann kuullessaan +puutarhaveräjältä hänen tutun röykytyksensä. Eikös se jo taas ole +täällä, ja vielä tähän aikaan päivästä! Hyvänen aika, herra Bumble, +tekö siellä olettekin! Voi miten hauskaa onkaan nähdä teitä! Olkaa hyvä +ja astukaa sisään, herra, olkaa niin ystävällinen! + +Ensi osa tätä puhetta oli tarkoitettu Susanille, ja ilonhuudahdukset +hyvä rouva lausui herra Bumblelle avatessaan veräjää ja saattaessaan +vierastaan sangen kunnioittavasti taloon. + +— Rouva Mann, sanoi herra Bumble, joka ei tavallisen ihmisen tavoin +muitta mutkitta heittäytynyt tuolille, vaan laskeutui istumaan vähä +vähältä, ikäänkuin asteettain, rouva Mann, hyvää huomenta, hyvä rouva! + +— Minä toivotan teille samaa, herra, vastasi rouva Mann suloisesti +hymyillen. Toivottavasta olette hyvässä voinnissa, herra? + +— No kutakuinkin, rouva Mann, vastasi vahtimestari. Elämä +köyhäintalossa ei ole ruusuilla tanssimista, hyvä rouva. + +— Eipä suinkaan, herra Bumble, myönsi rouva Mann. Jos pienet +kunnanhoidokit olisivat kuulleet tämän, niin he olisivat olleet +varmasti samaa mieltä. + +— Kun on kunnan palveluksessa, rouvaseni, jatkoi herra Bumble ja +koputti kepillään pöytään, niin elämä on täynnä kiusaa, vaikeuksia ja +kovaa työtä, mutta luulen voivani sanoa, että kaikki julkiset toimet +ovat yhtä vaivalloisia. + +Rouva Mann ei tosin oikein ymmärtänyt, mitä vahtimestari tarkoitti, +mutta nosti osaaottavan näköisenä käsiään ja huokasi syvään. + +— Niin, te voitte kyllä huokailla, rouva Mann, sanoi vahtimestari. + +Kun rouva Mann huomasi menetelleensä oikein, niin hän huokasi vielä +kerran virkamiehen ilmeiseksi mielihyväksi. Tämä tukahutti kuitenkin +kiitollisen hymyilynsä silmäilemällä vakavasti kolmikolkkaista hattua +ja sanoi: — Rouva Mann, minä matkustan Lontooseen. + +— Hyvä Jumala, herra Bumble! kirkasi rouva Mann perääntyen. + +— Lontooseen, rouvaseni, toisti järkkymätön vahtimestari, +postivaunuissa, minä ja kaksi hoidokkia, rouva Mann! Niiden +kotipaikkaoikeudesta on syntynyt käräjäjuttu, ja johtokunta +on valinnut minut — minut, rouva Mann — selvittämään asian +Clerkenwellin piirioikeudessa, ja pelkäänpä pahoin, lisäsi herra Bumble +suoristautuen, että Clerkenwellin herrat huomaavat menetelleensä +typerästi jo ennenkuin ovat päässeet selville, mikä minä olen miehiäni. + +— Voi, teidän ei pidä olla liian ankara heitä kohtaan, herra, sanoi +rouva Mann mielistellen. + +— Clerkenwellin oikeus on itse syypää siihen, rouvaseni, vastasi +herra Bumble, ja jos Clerkenwellin oikeus huomaa selvinneensä jutusta +huonommin kuin on odottanut, niin se saa kiittää siitä vain itseään. + +Herra Bumblen uhkaavissa sanoissa piili niin paljon varmuutta ja +päättäväisyyttä, että rouva Mann näytti aivan pelon lamauttamalta. +Viimein hän sanoi: — Matkustatte siis postivaunuissa, herra? Minä +luulin, että kunnanvaivaisia kuljetetaan rattailla. + +— Vain silloin, kun ne ovat sairaita, rouva Mann, selitti +vahtimestari. Me panemme sairaat hoidokit aina sadeilmalla avonaisille +rattaille, etteivät ne vilustuisi. + +— Vai niin! sanoi rouva Mann. + +— Eräs postivaunu ottaa kuljettaakseen nämä molemmat vaivaiset hyvin +halvalla, sanoi herra Bumble. Ne ovat kumpikin kovin raihnaisia, ja +olemme laskeneet, että niiden toimittaminen muualle tulee kahta puntaa +halvemmaksi kuin hautauskustannukset — se merkitsee, jos me voimme +keinotella ne jonkin muun seurakunnan niskoille, minkä luulen kyllä +käyvän päinsä, elleivät ne vain kuole matkalla tehdäkseen meille +kiusaa. Hah, hah, haa! + +Kun herra Bumble oli nauranut hetken aikaa, osuivat hänen silmänsä taas +kolmikolkkaiseen hattuun, ja hän muuttui heti vakavaksi. + +— Mutta mehän unohdamme aivan liikeasiat, rouva Mann, sanoi +vahtimestari. Tässä on teidän kuukausimaksunne köyhäinhoidolta. + +Herra Bumble otti taskustaan käärön hopearahoja ja pyysi niistä +kuittia, jonka rouva Mann heti kirjoittikin. + +— Se on hiukan tuhruinen, sanoi rouva Mann, mutta muuten oikein, +luulisin. Tuhannet kiitokset, herra Bumble; olen teille sangen +kiitollinen. + +Herra Bumble vastasi rouva Mannin niiaukseen lempeästi nyökäten ja +kysyi, kuinka lapset voivat. + +— Jumala siunatkoon niitä pieniä kullanmuruja! lausui rouva Mann +liikutettuna. Ne voivat niin hyvin kuin saattaa toivoa, ne pikku +lemmikit. Tietysti lukuunottamatta niitä kahta, jotka kuolivat viime +viikolla, ja pikku Dickiä. + +— Eikö hän ole vieläkään parantunut? kysyi herra Bumble. Rouva Mann +pudisti päätään. + +— Siinä tapauksessa hän on varmasti erittäin pahantapainen lapsi, +sanoi herra Bumble suuttuneena. Missä hän on? + +— Tuon hänet tänne minuutin kuluttua, herra, vastasi rouva Mann. +Tulehan tänne, Dick! + +Pian löydettiinkin Dick, ja kun hänen kasvonsa oli pesty pumpun alla ja +kuivattu rouva Mannin hameeseen, viettiin hänet pelätyn vahtimestarin, +herra Bumblen nähtäväksi. + +Poika oli kalpea ja laiha; hänen poskensa olivat kuopalla ja silmät +suuret ja loistavat. Kehno köyhäintalonpuku, kurjuuden virkamerkki, +riippui väljänä hänen näivettyneen vartalonsa ympärillä, ja hänen +nuoret jäsenensä olivat kuivuneet kuin vanhan miehen. Tällainen olento +seisoi nyt vavisten herra Bumblen edessä uskaltamatta kohottaa silmiään +lattiasta ja peläten vahtimestarin ääntäkin. + +— Etkö sinä voi katsoa herraa kasvoihin, senkin uppiniskainen +veitikka? koveni rouva Mann. + +Lapsi nosti nöyrästi silmänsä ja kohtasi herra Bumblen katseen. + +— Mitä sinulle kuuluu, vaivais-Dick? kysyi herra Bumble leikillisesti. + +— Ei mitään, herra, vastasi lapsi hiljaa. + +— Sitä minäkin arvelin, sanoi rouva Mann, joka oli luonnollisesti +makeasti nauranut herra Bumblen sukkeluudelle, luullakseni et tarvitse +mitään. + +— Kyllä, minä tahtoisin... sopersi poika. + +— Vai niin, keskeytti rouva Mann. Toivoakseni et aio väittää kärsiväsi +jotain puutetta? No, pikku... + +— Vaiti, rouva Mann, vaiti! käski vahtimestari kohottaen kättään +pyytävän arvokkaasti. Mitä sinä tahtoisit, no? + +— Minä toivoisin, sanoi lapsi vavisten, että joku kirjoittaisi minun +puolestani muutamia sanoja paperille ja sitten käärisi sen kokoon ja +säilyttäisi siksi, kunnes minut viedään hautaan. + +— Mitä ihmettä poika mahtaa tarkoittaa? huudahti herra Bumble, johon +lapsen vakava puhetapa oli jonkunverran vaikuttanut, vaikka hän olikin +sellaiseen tottunut. Mitä tarkoitatte, herra? + +— Minä haluaisin, sanoi lapsi, kertoa Oliver Twist raukalle, miten +suuresti rakastan häntä ja että olen monta kertaa yksin ollessani +itkenyt ajatellessani hänen kulkuaan pimeinä öinä kenenkään auttamatta +häntä. Tahtoisin sanoa hänelle, jatkoi lapsi ristien pienet kätensä ja +puhuen vielä innokkaammin, että olen iloinen, kun saan kuolla lapsena, +sillä jos kasvaisin ensin aikamieheksi, niin pikku sisareni, joka on +taivaassa, unohtaisi ehkä minut tai ei enää tuntisi minua, ja olisimme +paljon onnellisempia, jos saisimme molemmat olla lapsina yhdessä siellä +ylhäällä. + +Herra Bumble silmäili pientä puhujaa kiireestä kantapäähän +kuvaamattoman hämmästyneenä ja sanoi sitten kääntyen emäntään päin: +— Niissä on kaikissa sama villitys, rouva Mann. Se Oliver hylky on +turmellut ne kaikki! + +— Tällaista en olisi sitten koskaan voinut edes kuvitella, herra! +vastasi rouva Mann nostaen kätensä ilmaan ja luoden vihaisen katseen +Dickiin. En ole eläissäni nähnyt noin paatunutta pikku lurjusta! + +— Viekää hänet pois, rouva Mann! sanoi herra Bumble käskevästi. Tästä +on tehtävä ilmoitus johtokunnalle, hyvä rouva. + +— Toivoakseni herrat huomaavat, ettei syy ole minussa, herra? uikutti +rouva Mann surkean näköisenä. + +— Tietysti he ymmärtävät sen, hyvä rouva: he saavat tietää asian +oikean laidan, lohdutti herra Bumble. Kas niin, viekäähän nyt pois +hänet, minä en enää siedä nähdä häntä. + +Dick vietiin heti huoneesta ja teljettiin hiilivajaan. Bumble lähti +vähän senjälkeen takaisin kaupunkiin valmistuakseen matkalle. + +Kello kuusi seuraavana aamuna herra Bumble vaihtoi kolmikolkkaisen +hattunsa pyöreään, kääriytyi siniseen päällystakkiin ja istuutui +postivaunun ulkoreunalle niiden kahden hoidokin kanssa, joiden +kotipaikka oli riidanalainen. Hän saapui oikeaan aikaan Lontooseen +kokien matkallaan ikävyyksiä ainoastaan hoidokkiensa puolelta, jotka +itsepintaisesti värisivät vilusta koko ajan ja valittelivat kylmyyttä +niin uskottavan näköisinä, että herra Bumblenkin hampaat alkoivat +kalista ja hän tunsi olonsa erittäin epämukavaksi, vaikka hänellä oli +yllään lämmin päällystakki. + +Hankittuaan ilkeämielisille seuralaisilleen yösijan Bumble sijoittui +kaikessa rauhassa siihen majataloon, jonne postivaunu oli pysähtynyt, +ja tilasi itselleen vaatimattoman päivällisen, mihin kuului paistia, +osterikastiketta ja portteria. Aterian jälkeen, hän sekotti konjakkia +ja vettä lasiin, jonka laski uuninreunustalle, veti tuolinsa +lähemmäksi tulta ja valmistautuessaan mukavasti lukemaan sanomalehteä +hän pohti siveelliseltä kannalta ihmisten yleistä ja yhä enenevää +tyytymättömyyttä kohtaloonsa. + +Herra Bumblen silmiin osui ensimmäiseksi seuraava ilmoitus: + + VIIDEN PUNNAN PALKKIO. + + Koska eräs poika, nimeltä Oliver Twist, viime torstai-iltana + poistui tai houkuteltiin kotoaan Pentonvillestä eikä hänestä ole + senjälkeen mitään kuultu, niin maksetaan yllämainittu palkkio + sille, joka voi antaa tietoja mainitun Oliver Twistin löytämiseksi + tai valaista hänen aikaisempia vaiheitaan, jotka ilmoittaja monesta + syystä haluaisi erittäin mielellään saada selville. + +Sitä seurasi tarkka kuvaus Oliverin vaatetuksesta, ulkomuodosta ja +katoamisesta sekä viimeiseksi herra Brownlowin täydellinen nimi ja +osoite. + +Herra Bumblen silmät levisivät selko selälleen; hän luki ilmoituksen +hitaasti ja huolellisesti kolme eri kertaa ja oli jo viittä minuuttia +myöhemmin matkalla Pentonvilleen unohtaen kiihdyksissään lämpimän +totinsakin koskemattomana uuninreunustalle. + +— Onko herra Brownlow kotona? kysyi herra Bumble tytöltä, joka avasi +oven. + +Tähän kysymykseen hän sai tavallisen kiertelevän vastauksen: — En +tiedä, mistä te olette? + +Tuskin herra Bumble oli ehtinyt mainita Oliver Twistin nimen asiansa +selvittämiseksi, kun rouva Bedwin, joka oli kuunnellut salin ovella, +kiiruhti eteiseen henki kurkussa. + +— Astukaa sisään, astukaa sisään, sanoi vanha rouva, tiesinhän minä, +että saisimme kuulla hänestä. Pikku raukka! Tiesinhän minä! Olin varma +siitä! Jumala häntä siunatkoon, sitähän minä olen koko ajan sanonut! + +Tämän sanottuaan vanha rouva syöksyi takaisin saliin, heittäytyi +sohvalle ja purskahti itkuun. Palvelustyttö, joka ei ollut niin +tunteellinen, oli sillä välin juossut ylös portaita ja palasi nyt +pyytäen vieraan astumaan toiseen kerrokseen, mitä kutsua tämä heti +noudattikin. Hänet opastettiin pieneen työhuoneeseen, jossa Brownlow +ja Grimwig istuivat edessään muutamia pulloja ja laseja. Viimemainittu +herra huudahti heti: — Vahtimestari! Köyhäintalon vahtimestari, tai +muuten lupaan syödä oman pääni! + +— Pyydän, älkää nyt keskeyttäkö minua, sanoi herra Brownlow. Olkaa +hyvä ja istukaa! + +Herra Bumble istuutui aivan hämmentyneenä herra Grimwigin +omituisesta käytöksestä. Herra Brownlow siirsi lamppua niin, että +saattoi täydellisesti nähdä vahtimestarin kasvot, ja lausui hiukan +kärsimättömästi: — No, hyvä herra, te tulette ilmoitukseni johdosta? + +— Aivan niin, herra, vastasi Bumble. + +— Ja te olette vahtimestari, vai mitä? kysyi herra Grimwig. + +— Minä olen köyhäintalon vahtimestari, hyvät herrat, vastasi Bumble +ylpeästi. + +— Tietysti, kuiskasi herra Grimwig ystävälleen. Tiesinhän minä sen. +Vahtimestari sormenpäitään myöten! + +Herra Brownlow pudisti hiukkasen päätään saadakseen ystävänsä +vaikenemaan ja jatkoi sitten: + +— Tiedättekö, missä se poika rukka nykyään oleskelee? + +— En, siitä minulla ei ole aavistustakaan, vastasi herra Bumble. + +— No, mitä sitten tiedätte hänestä? kysyi vanha herra. Kertokaa, +ystäväni, jos teillä on jotain kerrottavaa. Mitä tiedätte hänestä? + +— Ettehän vain mahdollisesti tiedä mitään hyvää hänestä? kysäisi +herra Grimwig pisteliäästi tutkittuaan huolellisesti Bumblen kasvojen +piirteitä. + +Herra Bumble iski heti tähän kysymykseen ja ravisteli päätään +pahaenteisesti. + +— Siinä näette! huudahti herra Grimwig luoden voitonriemuisen katseen +ystäväänsä. + +Brownlow silmäili levottomana Bumblen pulleita kasvoja ja pyysi häntä +kertomaan niin lyhyesti kuin mahdollista, mitä tiesi Oliverista. + +Herra Bumble pani hattunsa syrjään, avasi takkinsa napit, risti +käsivartensa rintansa päälle, taivutteli päätään miettiväisenä ja alkoi +kertomuksensa muisteltuaan ensin tuiman näköisenä jonkun aikaa. + +Kävisi väsyttäväksi toistaa tässä vahtimestarin sanoja, etenkin +kun ne veivät aikaa ainakin kaksikymmentä minuuttia. Niiden +pääsisällys oli seuraava: Oliver oli löytölapsi, syntynyt alhaisista +ja paheellisista vanhemmista, pienestä pitäen osoittautunut +petolliseksi, kiittämättömäksi ja ilkeäksi sekä päättänyt lyhyen uransa +synnyinkaupungissaan tekemällä salakavalan ja verenhimoisen hyökkäyksen +erään viattoman pojan kimppuun ja karannut senjälkeen yöllä isäntänsä +luota. Todisteeksi siitä, että hän oli todellakin se henkilö, joksi +itseään sanoi, herra Bumble laski pöydälle ne asiakirjat, jotka oli +tuonut mukanaan pääkaupunkiin, ja odotti sitten käsivarret ristissä +herra Brownlowin huomautuksia. + +— Pelkäänpä, että se on liiankin totta, sanoi vanha herra surullisesti +kohottaen katseensa papereista. Tässä on palkkio tiedostanne; olisin +mielelläni maksanut kolme kertaa näin paljon, jos olisitte kertonut +pojasta jotain hyvää. + +Jos herra Bumble olisi tiennyt tämän aikaisemmin, niin luultavasti hän +olisi antanut pienelle kertomukselleen aivan toisen värityksen. Nyt se +oli kuitenkin liian myöhäistä; siksi hän vain pudisti päätään hyvin +juhlallisesti, pisti saamansa viisi puntaa taskuunsa ja poistui. + +Herra Brownlow käveli muutamia minuutteja edestakaisin huoneessa, +nähtävästi kovin alakuloisena vahtimestarin kertomuksesta, niin että +herra Grimwigilläkään ei ollut, sydäntä kiusata häntä enempää. Viimein +hän pysähtyi ja soitti kelloa kiivaasti. + +— Rouva Bedwin, sanoi herra Brownlow, kun emännöitsijä astui +huoneeseen, tuo Oliver on petturi. + +— Se on mahdotonta, herra, aivan mahdotonta, vastasi vanha rouva +pontevasti. + +— Minä sanon teille, että hän on petturi, toisti Brownlow. Mitä +tarkoitatte sillä, että se on muka mahdotonta? Olemme juuri kuulleet +koko hänen elämäkertansa, ja hän on syntymästään saakka ollut +aikamoinen pieni lurjus! + +— Sitä minä en koskaan usko, herra, vastasi vanha nainen lujasti, en +koskaan! + +— Ettehän te vanhat naiset usko koskaan muita kuin puoskareita ja +vanhoja valheellisia juttuja, ärähti herra Grimwig. Minä tiesin sen +kaiken aikaa. Miksi ette noudattaneet neuvoani heti alussa? Tai +ehkäpä olisitte niin tehneetkin, ellei hänellä olisi ollut kuumetta? +Luultavasti. Hän oli kovin miellyttävä, vai mitä? Miellyttävä! Puh! +Herra Grimwig kohensi hiiliä kiukkuisesti. + +— Hän oli rakastettava, kiitollinen ja lempeä lapsi, hyvä herra, +vastasi rouva Bedwin lämpimästi. Minä tunnen lapset, sillä +neljäkymmentä vuotta olen ollut niiden kanssa tekemisissä, mutta +ihmisten, jotka eivät voi sanoa itsestään samaa, ei pitäisi puhua +lapsista kerrassaan mitään. Se on minun mielipiteeni! + +Tämä ankara hyökkäys kohdistui Grimwigiin, joka oli vanhapoika; mutta +kun se ei näyttänyt aikaansaavan muuta kuin pilkallisen hymyn tämän +herrasmiehen huulille, niin vanha rouva keikautti päätään ja silitti +esiliinaansa ikäänkuin valmistukseksi uuteen puheeseen, josta herra +Brownlow kuitenkin esti hänet. + +— Vaiti! huudahti vanha herra teeskennellen suuttumusta, joka oli +hänestä kaukana sillä hetkellä. Älkää enää koskaan mainitko sen pojan +nimeä! Senvuoksi soitin teille. Ei koskaan! Muistakaa se — ei millään +verukkeella! Voitte mennä nyt, rouva Bedwin. Muistakaa, mitä sanoin, +tarkoitan täyttä totta! + +Brownlowin talossa vallitsi synkkä mieliala sinä iltana. Oliverin +sydäntä ahdisti, kun hän ajatteli hyviä ja jaloja ystäviään. Oli hyvä, +ettei hän saattanut tietää, mitä nämä olivat kuulleet hänestä, sillä +silloin se olisi pakahtunut. + + + + +KAHDEKSASTOISTA LUKU. + +Miten Oliver vietti aikansa arvoisain ystäviensä jalostavassa seurassa. + + +Seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan, kun taskuveijari ja +Charley olivat lähteneet kaupungille tavallisiin puuhiinsa, Fagin +käytti hyväkseen tilaisuutta pitääkseen Oliverille pitkän saarnan +kiittämättömyyden julkeasta synnistä, johon Oliver silminnähtävästi +oli erittäin suuressa määrin langennut poistuessaan huolestuneiden +ystäviensä luota ja yrittäessään vielä kaiken lisäksi karata, kun +hänen etsimiseensä oli uhrattu niin paljon aikaa ja varoja. Fagin +pani suurta painoa siihen seikkaan, että hän oli ottanut Oliverin +hoiviinsa ja ruokkinut häntä, kun tämä olisi ehkä ilman hänen apuaan +nääntynyt nälkään. Sitten hän kertoi sangen surullisen ja liikuttavan +jutun eräästä pojasta, jota hän oli samanlaisissa oloissa avustanut +pelkästä ihmisrakkaudesta, mutta joka rupesi käyttämään väärin hänelle +osoitettua luottamusta asettuen yhteyteen poliisin kanssa ja joka +sitten valitettavasti eräänä kauniina päivänä hirtettiin Old Baileyssä. +Fagin ei ollenkaan salannut, että tämä nuorukainen tuomittiin erään +todistuksen nojalla, joka ei ollut totuudenmukainen, mutta joka Faginin +oli ollut pakko rahalla hankkia pelastaakseen itsensä ja muutamia hyviä +ystäviään. Loppujen lopuksi Fagin kuvaili synkin värein hirttämistempun +vastenmielisiä puolia ja lausui kaikessa ystävyydessä sen toivomuksen, +ettei hänen koskaan tarvitsisi toimittaa Oliveria tämän erittäin +epämiellyttävän käsittelyn alaiseksi. + +Pikku Oliverin suonissa veri miltei hyytyi, kun hän kuunteli +juutalaisen sanoja, joiden synkän uhkauksen hän vain puolittain tajusi. +Että yksinpä oikeuskin saattoi pitää viatonta syyllisenä, sen hän +oli jo kokenut; ja että vanha juutalainen oli useammin kuin kerran +suunnitellut ja pannut toimeen juonia raivatakseen tieltään hankaliksi +käyneet rikostoverinsa, sitä hän ei pitänyt lainkaan mahdottomana, +kun muisteli hänen ja Sikesin välisiä riitoja, jolloin usein kuuli +viittauksia tuollaisiin salaliittoihin. Luodessaan arasti silmänsä +ylöspäin ja kohdatessaan juutalaisen tutkivan katseen hän tunsi, että +viekas lurjus pani mielihyvällä merkille hänen kalpeat kasvonsa ja +vapisevat jäsenensä. + +Juutalainen taputti Oliverin päätä hymyillen inhottavasti ja sanoi, +että jos hän pitäisi kielensä aisoissa ja ryhtyisi liikeasioihin, niin +heistä tulisi vielä hyvät ystävät. Sitten hän otti hattunsa, kääriytyi +vanhaan, paikattuun päällystakkiin ja lähti lukiten oven jälkeensä. + +Siten Oliver sai olla yksinään lopun päivää ja suureksi osaksi myöskin +seuraavinakin päivinä näkemättä aamusta iltaan ainoatakaan ihmistä. +Hänellä oli siis pitkinä tunteina yllin kyllin aikaa syventyä omiin +surullisiin ajatuksiinsa, jotka alituisesti palasivat hänen hyvien +ystäviensä luo ja siihen arvosteluun, jonka he jo kauan sitten olivat +varmasti lausuneet hänestä. Viikon kuluttua juutalainen ei enää +lukinnut ovea, ja Oliver saattoi nyt vapaasti liikkua talossa. + +Kaikkialla oli kauhean siivotonta; mutta yläkerran huoneissa oli +puukuvioilla varustetut uuninreunustat, avarat ovet, seinälaudoitukset +ja kattomaalaukset, ja vaikka ne olivat tomun peittämiä ja liasta +mustia, todistivat ne kuitenkin entistä loistoa. Näistä merkeistä +Oliver päätteli, että talo oli kauan sitten, ennen vanhan juutalaisen +syntymää, kuulunut paremmille ihmisille ja ollut ehkä silloin yhtä +kaunis ja hauska kuin se nyt oli synkkä ja ikävä. + +Hämähäkit olivat kutoneet verkkojaan joka nurkkaan, ja kun Oliver +välistä astui hiljaa johonkin huoneeseen, juoksivat hiiret arkoina +lattian yli koloihinsa. Paitsi niitä ei koko talossa näkynyt +ainoatakaan elävää olentoa, ja usein, kun tuli pimeä ja hän oli väsynyt +kuljeksimaan huoneesta toiseen, hän kyyristyi käytävän nurkkaan +katuoven viereen ollakseen niin lähellä eläviä ihmisiä kuin mahdollista +ja odotti siinä, kunnes juutalainen tai pojat palasivat. + +Kaikissa huoneissa oli lahonneet akkunaluukut lujasti suljettu +rautatangoilla, jotka oli upotettu syvälle ikkunapieliin; ainoastaan +luukkujen yläosaan tehdyistä rei'istä pääsi tunkeutumaan hiukan +valoa, joten huoneet kävivät vieläkin synkemmiksi, kun niissä oli +omituisia varjoja. Pihanpuolella oli eräs ullakonakkuna, jonka edessä +ei ollut luukkua, ja siitä Oliver usein raskain mielin tuijotti ulos +voimatta kuitenkaan nähdä muuta kuin sekavan ryhmän katonharjoja, +mustia savupiippuja ja talojen päätyjä. Välistä näkyi tosin pörröinen, +harmahtava ihmispää kurkistelevan etäisen muurin takaa, mutta se +katosi aina melkein samassa kuin oli ilmestynyt, ja kun Oliverin +havaintoaseman ikkuna oli naulattu kiinni sekä monien vuosien sateesta +ja savusta himmeä, niin hän saattoi ainoastaan hämärästi erottaa +ulkopuoliset esineet. Ulkoa sitävastoin oli yhtä mahdotonta huomata +häntä, kuin jos hän olisi istunut Pyhän Paavalin tuomiokirkon ylimmässä +huipussa. + +Eräänä iltapäivänä, kun Taskuveijari ja Charley valmistautuivat +lähtemään illalla kaupungille, pisti edellisen päähän pitää erikoista +huolla ulkoasustaan (rehellisyyden vuoksi mainittakoon, ettei tällainen +huolenpito suinkaan kuulunut hänen tavallisiin heikkouksiinsa) ja +sentähden hän armollisesti käski Oliveria avukseen siihen puuhaan. + +Oliver oli hyvillään, kun sai olla hyödyksi, iloinen siitä, että hänen +lähellään oli ihmisiä, vaikkapa kehnojakin, ja että hän saattoi tehdä +näiden mieliksi kunniallisella tavalla. Senvuoksi hän ei vastustanut +toisen ehdotusta, vaan selitti olevansa heti valmis, laskeutui +lattialle polvilleen Taskuveijarin istuutuessa pöydälle, joten Oliver +pääsi paremmin käsiksi hänen jalkoihinsa, ja ryhtyi sitten työhön, +jota Taskuveijari nimitti "juoksuvälineiden siloittelemiseksi", mutta +joka tavalliselle kielelle käännettynä merkitsi samaa kuin kenkien +kiillottaminen. + +Johtuiko se nyt vapauden ja riippumattomuuden tunteesta, josta +järjellinen olento nauttii, kun saa mukavasti istua pöydällä, polttaa +piippuaan ja huolettomasti heilutella toista jalkaansa edestakaisin +sill'aikaa kun hänen kenkiään harjataan eikä hänen tarvitse edes +ajatella niiden vaivalloista riisumista tai jalkaan vetämistä, vai +oliko tupakan hyvyys tai oluen suloinen maku pehmittänyt Taskuveijarin +tunteet, kuinka tahansa, mutta lyhyesti sanottuna hän oli sillä +hetkellä haaveilevassa ja hempeässä mielentilassa, mikä oli muuten +vierasta hänen luonteelleen. Hän silmäili vähän aikaa Oliveria +miettivän näköisenä, nosti sitten päätänsä, huoahti keveästi ja virkkoi +puolittain itsekseen, puolittain Batesille: + +— Mikä vahinko, ettei hän ole taituri! + +— Sanoppas muuta, vastasi Charley, hän ei ymmärrä omaa parastaan. + +Taskuveijari huokasi taas ja alkoi uudelleen polttaa. Charley Bates +teki samoin, ja molemmat tupruttelivat hetken aikaa ääneti sauhuja +piipuistaan. + +— Et kai edes tiedä, mikä taituri on? kysyi Taskuveijari alakuloisesti. + +— Kyllä, luulen melkein tietäväni, vastasi Oliver katsahtaen äkkiä +ylöspäin. Se on var—, sinä olet itse niitä, eikö totta? kysyi Oliver +keskeyttäen ensin aikomansa sanan. + +— Aivan niin, vastasi Taskuveijari. Minua hävettäisi, jos olisin jokin +muu. Näin sanoessaan hän tyrkkäsi rajusti hattuaan ja katsahti Charley +Batesiin ikäänkuin kehoittasi tätä välttämään vastaan. — Minä olen +taituri, sanoi Taskuveijari, ja samaa ammattia harjoittavat Charley, +Fagin, Sikes, Nancy, Bet ja vieläpä koirakin, joka onkin paras kaikista. + +— Se ei ainakaan koskaan juorua, lisäsi Charley. + +— Ei, se ei edes haukahtaisi oikeuden edessä, ettei joutuisi kiikkiin, +ei vaikkapa se sidottaisiin viikoksi todistaja-aitioon eikä annettaisi +sille muruakaan ruokaa, arveli Taskuveijari. + +— Ei, sitä se ei tekisi, myönsi Charley. + +— Se on ovela koira. Muistatko, miten luihusti se silmäilee jokaista +vierasta, joka nauraa tai laulaa sen läsnäollessa? jatkoi Taskuveijari. +Entäs, kuinka se murisee kuullessaan viulunsoittoa, ja vihaa toisia +koiria, jotka eivät ole samaa rotua kuin se itse? + +— Se koira on aivan kuin kristitty ihminen, sanoi Charley. + +Nämä sanat oli tarkoitettu koiran kykyjen ylistykseksi; huomautus oli +kuitenkin paikallaan; sillä on olemassa paljon naisia ja herroja, +jotka vaativat itselleen kristityn nimeä, mutta jotka ovat useissa +tilanteissa aivan hämmästyttävästi Sikesin koiran kaltaisia. + +— Mutta, sanoi Taskuveijari palaten alkuperäiseen keskusteluaiheeseen, +sillä ei ole mitään tekemistä tämän keltanokan kanssa. + +— Eipä kylläkään, vastasi Charley. Miksi et rupea Faginin oppilaaksi, +Oliver? + +— Ja luo onneasi kerta kaikkiaan? lisäsi Taskuveijari virnistäen. + +— Sitten voisit vetäytyä syrjään rikkauksinesi ja elää herroiksi, +kuten minäkin aion neljän karkausvuoden perästä, kun kolminaisuudesta +on kulunut neljäkymmentäkaksi viikkoa, sanoi Charley Bates. + +— Ei minua haluta, vastasi Oliver arasti, kunpa minut vain +päästettäisiin pois täältä. Minä — minä tahtoisin mieluimmin lähteä +tieheni. + +— Ja Fagin tahtoo, että jäisit tänne! sanoi Charley. Oliver tiesi sen +varsin hyvin, ja kun hän arveli, että hänen oli vaarallista lausua +toivomuksiaan julki liian avoimesti, niin hän vain huokasi ja jatkoi +kenkien kiillottamista. + +— Lähteä! huudahti Taskuveijari. Eikö sinussa ole hitustakaan +ylpeyttä? Tahtoisitko taas mennä ystäviesi taakaksi? Mitä? + +— Hyi olkoon! sanoi nuori Bates vetäen taskuistaan muutamia silkkisiä +nenäliinoja ja heittäen ne kaappiin. Sehän on kerrassaan halpamaista. + +— Minä en voisi menetellä sillä tapaa, sanoi Taskuveijari ylpeän +paheksuvasti. + +— Mutta sinä voit kuitenkin jättää ystäväsi pulaan ja antaa hänen +kärsiä rangaistuksen, jonka itse olet ansainnut, huomautti Oliver +puolittain hymyillen. + +— Niin, sanoi Taskuveijari heilauttaen piippuaan, tuo tapahtui Faginin +tähden, sillä nuuskijat tietävät meidän olevan yksissä puuhissa, ja hän +olisi pian joutunut kiipeliin, ellemme me olisi kadonneet paikalta. +Sehän siihen oli syynä, eikö totta, Charley? + +Bates nyökkäsi ja aikoi sanoa jotakin, mutta samassa hänen mieleensä +muistui Oliverin pako niin elävästi, että hän purskahti yht'äkkiä +nauramaan, jolloin tupakansavu, jota hän juuri hengitti sisäänsä, +meni väärään kurkkuun aiheuttaen yskänkohtauksen, joka kesti useita +minuutteja. + +— Katsohan näitä, sanoi Taskuveijari vetäen esille kourallisen +shillingin ja puolen pennyn rahoja. Tämä elämä on hauskaa! Mitä sillä +on väliä, mistä lantit ovat kotoisin? Kas niin, sinä saat nämä; kyllä +niitä on enemmän siellä, mistä ne kaappasin. Etkö tahdo, mitä? — No, +oletpa sinä sentään aikamoinen paksupää! + +— Eikö hän olekin turmeltunut, vai mitä arvelet, Oliver? kysyi Charley +Bates. Hän kuolee ihan varmasti hampputautiin, vai mitä luulet? + +— Minä en tiedä, millaista se on, vastasi Oliver katsellen ympärilleen. + +— Sen minä näytän pian sinulle, hyvä toveri, sanoi Charley. Näin +sanoen hän tarttui kaulaliinansa toiseen päähän, ojensi sen suoraan +ylöspäin ja antoi päänsä retkahtaa olkapäälle päästäen samalla +omituisen äänen hampaittensa välistä. Tällä vilkkaalla elehtimisellä +hän osoitti, että hampputautiin kuoleminen ja hirsipuuhun joutuminen +olivat sama asia. + +— Sitä se vain on, niin, sanoi Charley. Katso, Jack, kuinka hän +mulkoilee! En ole eläissäni nähnyt toista noin mainiota toveria kuin +tuo poika; hän naurahtaa minut vielä ihan varmaan kuoliaaksi. Kun +Charley oli taas nauranut sydämensä pohjasta, ryhtyi hän jälleen +polttamaan kyyneleet silmissä. + +— Sinä olet saanut huonon kasvatuksen, sanoi Taskuveijari katsellen +mielihyvällä kenkiään, kun Oliver oli lopettanut niiden kiillottamisen. +Mutta kyllä Fagin sinusta sentään jotakin saa; muutoin hän epäonnistuu +ensimmäisen kerran elämässään. Sinun on siis parasta alkaa heti, sillä +ammattiin sinä kumminkin joudut, ennenkuin osaat aavistaakaan, ja nyt +kulutat vain aikaa hukkaan, Oliver. + +Nuori herra Bates liitti tähän neuvoon muutamia omatekoisia siveellisiä +varoituksia, ja kun hän ei enää niitä keksinyt, alkoi hän yhdessä +ystävänsä kanssa laveasti ja värikkäästi kuvailla niitä lukemattomia +riemuja, joita heidän elämänsä tarjosi. He vakuuttivat yhä uudelleen +Oliverille, että tämän oli viisainta voittaa viipymättä Faginin +suosio puolelleen niillä tietyillä keinoilla, joilla hekin olivat sen +saavuttaneet. + +— Ja pane tarkoin mieleesi, Nolly, sanoi Taskuveijari, kun kuuli +juutalaisen avaavan ulko-ovea, että ellet rupea puhaltamaan vilkuttimia +ja tikittäjiä —. + +— Ei sinun kannata pulma tuolla tapaa, huomautti Charley Bates. Eihän +hän ymmärrä, mitä sinä tarkoitat. + +— No niin, ellet ota nenäliinoja ja kelloja, toisti Taskuveijari +oikaisten sanansa Oliverin käsityskyvyn mukaisiksi, niin ne ottaa +joku toinen, ja se on vahingoksi sekä sinulle että niille, jotka ne +menettävät, ja onhan sinulla aivan yhtä suuri oikeus niihin kuin +muillakin. + +— Aivan oikein, aivan oikein, sanoi juutalainen, joka oli tullut +sisään Oliverin huomaamatta. Se on selvä kuin päivä, selvä kuin +päivä. Luota vain Taskuveijariin, poikaseni. Hah, hah, haa! Hän osaa +ammattinsa katkismuksen ulkoa! + +Vanha mies hieroi tyytyväisenä kämmeniään vahvistaessaan Taskuveijarin +esitystä ja myhäili katsellessaan kelvollista oppipoikaansa. + +Keskustelua ei tällä kertaa enää jatkettu, sillä juutalainen oli tuonut +mukanaan Betsy neidin ja erään herran, jota Oliver ei ollut ennen +nähnyt. Tämä vieras, jota Taskuveijari kutsui Tom Chitlingiksi, oli +viipynyt hetken aikaa portailla vaihtaakseen muutamia kohteliaisuuksia +neidin kanssa, mutta astui nyt huoneeseen. + +Herra Chitling oli Taskuveijaria vanhempi, luultavasti noin +kahdeksantoistavuotias, mutta hän kohteli jälkimmäistä ilmeisen +kunnioittavasti, mikä osoitti, että hän tunsi itsensä huonommaksi +tämän rinnalla, mitä tulee lahjakkuuteen ja ammattitaitoon. Hänellä +oli pienet tihrusilmät ja rokonarpiset kasvot sekä yllään nahkalakki, +tumma takki, tahraiset housut ja nahkaesiliina. Hänen ulkoasunsa +oli oikeastaan sangen puutteellinen, mutta hän selitti ikäänkuin +puolustuksekseen, että hänen "aikansa" oli päättynyt vasta tunti +takaperin eikä hän senvuoksi ollut vielä ehtinyt pitää huolta +puvustaan, kun oli viimeiset kuusi viikkoa käyttänyt univormua. Herra +Chitling lisäsi suuttuneen näköisenä, että siinä laitoksessa, mistä +hän juuri oli tullut, oli alettu puhdistaa vaatteita sauhuttamalla, +mikä oli aivan perustuslain vastaista, sillä liika kuumuus poltti ne +piloille eikä niistä maksettu minkäänlaista korvausta. Yhtä laiton oli +se uusi määräys, että tukka piti leikattaman lyhyeksi. Lopuksi herra +Chitling selitti, ettei ollut neljäänkymmeneenkahteen kuolettavan +pitkään ja rasittavaan työpäivään saanut maistaa pisaraakaan ja "menisi +vaikka roviolle poltettavaksi, ellei hänen kurkkunsa ollut nyt yhtä +kuiva kuin kalkkikori". + +— Mistä luulet tämän herran tulevan, Oliver? kysyi juutalainen +virnistäen, kun toiset pojat toivat pöydälle viinapullon ja lasin. + +— Minä — minä en tiedä, herra, vastasi Oliver. + +— Kuka tuo on? kysyi Tom Chitling katsahtaen halveksivasti Oliveriin. + +— Muuan nuorista ystävistäni, vastasi juutalainen. + +— Hän saa kiittää onneaan, sanoi nuori mies luoden merkitsevän katseen +Faginiin. Älä välitä, mistä minä tulen, poikaseni, kyllä sinä pian +löydät tien sinne, siitä lyön vaikka vetoa. + +Pojat nauroivat tälle sukkeluudelle, ja kun samasta asiasta oli +laskettu enemmänkin leikkiä, kuiskasivat he muutamia sanoja +juutalaiselle ja lähtivät sitten tiehensä. + +Kun uusi tulokas ja Fagin olivat hetken aikaa puhelleet kahden kesken, +siirsivät he tuolinsa uunin ääreen. Juutalainen sijoitti Oliverin +viereensä istumaan ja johti keskustelun sellaisiin aiheisiin, joiden +arveli huvittavan kuulijoita. Hän puhui ammatin suurista eduista, +Taskuveijarin taitavuudesta, Charley Batesin herttaisuudesta ja +omasta anteliaisuudestaan. Viimein nämä puheenaiheet alkoivat tuntua +perinpohjin käsitellyiltä ja samoin näytti olevan herra Chitlingin +laita (sillä kuritushuoneessa vietetyt viikot ovat väsyttäviä) ja +senvuoksi Betsy neitikin poistui, joten seura saattoi käydä levolle. + +Tästä päivästä lähtien Oliver jätettiin harvoin yksikseen; sitävastoin +hän sai olla miltei alituisesti molempien poikien seurassa ja katsella +joka päivä vanhaa varkausleikkiä, joka toistettiin säännöllisesti — +osanottajien huviksi vai Oliverin opiksiko, sen tiesi herra Fagin +parhaiten. Välistä vanhus kertoi heille juttuja ryöstöistä, joita hän +oli nuorempana ollessaan suorittanut, esittäen ne niin huvittavalla +tavalla, ettei Oliverkaan voinut olla nauramatta, vaikka hän katsoikin +asiaa toiselta kannalta. + +Lyhyesti sanoen, viekas juutalainen oli kietonut Oliverin verkkoonsa, +ja kun hän oli synkän yksinäisyyden avulla saanut pojan pitämään mitä +seuraa tahansa parempana kuin omia surullisia ajatuksiaan ja siten +valmistanut hänen mielensä otolliseksi, alkoi hän vähitellen valaa +lapsen sieluun sitä myrkkyä, jonka oli määrä mustuttaa se ikiajoiksi. + + + + +YHDEKSÄSTOISTA LUKU. + +Merkillinen hanke otetaan pohdittavaksi ja hyväksytään. + + +Oli kylmä, sumuinen ja tuulinen yö, kun juutalainen lähti pesästään +käärittyään ensin huolellisesti päällystakin näivettyneen ruumiinsa +suojaksi ja vedettyään kauluksen korvilleen, niin että hänen kasvojensa +alaosa jäi kokonaan piiloon. Hän pysähtyi porrasaskelmalle siksi, +kunnes ovi oli suljettu ja tarkoin teljetty hänen jälkeensä, ja vasta +sitten kun hän ei enää kuullut poikien etääntyvien askelten ääntä, hän +lähti kulkemaan pitkin katua niin nopeasti kuin pääsi. + +Talo, johon Oliver oli viety, sijaitsi lähellä Whitechapelia. +Juutalainen seisahtui hetkeksi kadunkulmaan, silmäili epäluuloisesti +ympärilleen ja astui sitten kadun poikki suunnaten kulkunsa +Spitalfieldiä kohti. Katukivet olivat paksulti loan peitossa, ja +kaupunkia kattoi tiheä sumu. Sade valui hiljalleen, ja koko tienoo +näytti märältä ja tahmaiselta. Yö oli aivan kuin luotu juutalaisen +kaltaisten olentojen toimia varten. Hiipiessään varovasti eteenpäin +seinävieriä myöten vanha mies muistutti jotakin inhottavaa matelijaa, +joka on syntynyt tuollaisessa liejussa ja pimeydessä ja joka ryömii yön +aikaan etsiskellen katuojasta jotain haaskaa ateriakseen. + +Hän kulki monen ahtaan ja mutkikkaan sivukadun kautta, kunnes saapui +Bethnal Greeniin; täällä hän äkkiä kääntyi vasemmalle ja syventyi +niiden kurjien ja likaisten katujen sokkeloon, joita on liiemmaksikin +tässä tiheään asutussa kaupunginosassa. + +Juutalainen oli kuitenkin hyvin perehtynyt tähän seutuun, niin ettei +yön pimeys eikä tien mutkikkaisuus voinut häntä eksyttää. Viimein hän +joutui ahtaalle kujalle, jonka etäisimmässä päässä paloi vain yksi +lyhty. Hän koputti erään talon ovelle ja lausuttuaan jonkunlaisen +tunnussanan sille, joka oven avasi, hän nousi ylös portaita. + +Kun hän koski ovenripaan, kuului koiran murinaa, ja muuan miesääni +kysyi, kuka siellä oli. + +— Vain minä, Bill; ei muita kuin minä, sanoi Fagin ja katsahti +huoneeseen ovesta. + +— No, laahatkaa sitten luunne sisään, kehoitti Sikes. Pysy hiljaa, +tuhma elukka! Etkö pirua tunne, kun sillä on päällystakki yllä? + +Koira oli ilmeisesti erehtynyt Faginin ulkoasun vuoksi, sillä heti +kun juutalainen otti sen yltään ja heitti tuolinselustalle, vetäytyi +eläin takaisin nurkkaansa ja heilutti häntäänsä ikäänkuin osoittaakseen +olevansa tavattoman tyytyväinen. + +— No! sanoi Sikes. + +— Niin, ystäväni, vastasi juutalainen. Kas, hyvää päivää, Nancy! + +Fagin lausui tämän tervehdyksen aika lailla hämillään ikäänkuin +epäilisi, tokko Nancy haluaisi vastata siihen, sillä he eivät olleet +tavanneet toisiaan senjälkeen kun olivat riidelleet Oliverin tähden. +Mutta jos juutalainen tunsi jotain epäilystä tässä suhteessa, +niin nuoren naisen käytös karkoitti sen heti. Tämä laski jalkansa +uuninristikolta lattialle, siirsi tuolinsa syrjemmälle ja kehoitti +Faginia sen pitemmittä puheitta istuutumaan lähemmäksi tulta, sillä +ulkona oli sangen kylmä. + +— Siellä on todellakin hyvin kylmä, rakas Nancy, sanoi juutalainen +lämmittäen laihoja käsiään uunin edessä. Tuuli puhaltaa suorastaan +ihmisen lävitse, lisäsi hän hieroen vasenta kylkeään. + +— Sen on oltava terävä kuin naskali voidakseen tunkeutua teidän +sydämeen, huomautti Sikes. Anna hänelle jotakin juotavaa, Nancy. +Kiireesti! Tulee aivan sairaaksi, kun näkee hänen kuivan runkonsa siinä +vilusta värisevän; hän on ihan kuin hirveä kummitus, joka juuri on +noussut haudasta. + +Nancy otti heti pullon nurkkakaapista, jossa niitä oli koko joukko; +niiden erilaisesta muodosta ja koosta päättäen ne sisälsivät useampia +eri väkijuomalajeja. Sikes kaatoi konjakkia lasiin ja käski juutalaisen +juoda. + +— Kiitoksia, Bill, riittää jo, sanoi juutalainen ja laski lasin +pöydälle, kun oli hiukan maistanut siitä. + +— Mitä! Pelkäättekö, että me haluamme päästä eroon teistä, vai mitä? +kysyi Sikes tuijottaen häneen. Häh! + +Äärettömän halveksivasti murahtaen herra Sikes sieppasi lasin ja heitti +sen sisällyksen hiilien sekaan ikäänkuin juhlallisiksi alkajaisiksi +omaan juomiseensa, johon hän heti ryhtyikin. Juutalainen silmäili +ympärilleen, ei uteliaisuudesta, sillä hän oli nähnyt huoneen useasti +ennenkin, vaan epäluuloisen levottomana, kuten hänen oli tapana. Huone +oli köyhästä sisustettu, ja ainoastaan seinäkaapin pullovarasto saattoi +arvelemaan, ettei asukas ollut tavallinen työmies. Muita epäilyttäviä +esineitä ei ollut näkyvissä kuin kolme lyijypäistä patukkaa, joista +kaksi oli nurkassa ja yksi riippui seinällä. + +— Kas niin! sanoi Sikes. Nyt olen valmis. + +— Liikeasioihinko? kysyi juutalainen. + +— Niin, liikeasioihin, vastasi Sikes, antakaahan siis kuulua, mitä +teillä on mielessänne. + +— Miten on Chertseyn talon laita, Bill? kysyi juutalainen siirtäen +tuolinsa lähemmäksi häntä ja puhuen hyvin matalalla äänellä. + +— No mitä siitä sitten? kysyi Sikes. + +— Kyllähän te tiedätte, mitä tarkoitan, ystäväni, sanoi juutalainen. +Hän tietää, mistä on kysymys, vai mitä luulette, Nancy? + +— Eikä tiedä, tiuskaisi Sikes, tai ei tahdo tietää, mikä on aivan sama +asia. Puhukaa suunne puhtaaksi ja nimittäkää asioita oikeilla nimillään +älkääkä siinä vilkuko ja viittoilko, ikäänkuin minun pitäisi merkkejä +käsittää. Itsehän te ensiksi suunnittelitte tätä varkautta. Mitä te +oikein tarkoitatte? + +— Hiljaa, Bill, hiljaa! sanoi juutalainen, joka turhaan oli yrittänyt +keskeyttää toisen kiukunpurkausta. Joku voi kuunnella meitä, hyvä +ystävä. + +— Kuulkoon vain! ärähti Sikes. Siitä en piittaa! — Mutta kun hän +tarkemmin ajateltuaan sentään välitti siitä, niin hän lausui nämä sanat +hiljemmin ja tyyntyi samalla hiukan. + +— Kas niin, kas niin, sanoi juutalainen mielistelevällä äänellä, +minä halusin vain olla varovainen, siinä kaikki. Niin, ystäväni, mitä +siis tulee tuohon Chertseyn taloon, niin milloinka siihen oikein +käytäisiin käsiksi, Bill? Ajatelkaapa niitä hopeita, hyvät ystävät! +Sellaiset hopeat! Juutalainen hieroi käsiään ja kohotti kulmakarvojaan +ihastuneena kuvitellessaan tulevaa saalista. + +— Siitä ei tule mitään, vastasi Sikes kylmästi. + +— Eikö mitään! huudahti Fagin vaipuen takaisin tuoliinsa. + +— Ei kerrassaan mitään, vakuutti Sikes. Ei ainakaan sitä, mitä te +odotitte. + +— Silloin ei työtä ole oikein suoritettu, murahti juutalainen kalveten +kiukusta ja pettymyksestä. Älkää yrittäkö uskotellakaan minulle +semmoista. + +— Uskottelenpa niinkin! vastusti Sikes. Kuinka uskallatte puhua tuolla +tavoin? Sanon vain teille, että Toby Crackit on oleskellut talon +lähistöllä pari viikkoa, mutta ei ole saanut ketään palvelijoista +puolellemme. + +— Ettehän vain aio väittää, Bill, sanoi juutalainen tyynemmin, kun +huomasi toisen kiivastuvan, ettei talon kumpaakaan miespalvelijaa saa +mitenkään suostumaan? + +— Kyllä, sitä juuri tarkoitan, vastasi Sikes. Ne ovat olleet vanhan +rouvan palveluksessa kaksikymmentä vuotta, ja vaikka antaisitte niille +viisisataa puntaa, niin ne eivät sittenkään kallistaisi korvaansa +teidän puheillenne. + +— Mutta ettehän ainakaan yritä väittää, että palvelustytöt olisivat +yhtä myöntymättömiä? intti juutalainen. + +— Aivan samanlaisia, vastasi Sikes. + +— Eikö edes muhkea Toby Crackit vaikuta niihin? kysyi juutalainen +epäluuloisesti. Muistakaa, Bill, millaisia naiset ovat. + +— Ei edes muhkea Toby Crackit, vastasi Sikes. Hän sanoi käyttäneensä +valepartaa ja keltaisia liivejä koko sen kirotun ajan, minkä siellä +vetelehti, mutta niistä ei ollut apua vähääkään. + +— Hänen olisi pitänyt koettaa viiksiä ja sotilashousuja, virkkoi Fagin. + +— Hän yritti niitäkin, mutta yhtä turhaan. + +Juutalainen näytti sangen nololta; hänen päänsä vaipui rintaa vasten, +ja hän istui hetken aikaa syvissä mietteissä. Sitten hän katsahti äkkiä +ylöspäin ja lausui huoaten, että yrityksestä oli kai luovuttava, jos +Crackitin tiedot olivat oikeita. + +— Ja kuitenkin, sanoi hän nojaten käsillään polviinsa, on kovin +surkeata menettää niin paljon, kun on jo ehtinyt kiinnittää toiveensa +siihen. + +— Niinhän se on, myönsi Sikes. Kirotun huono onni! + +Seurasi pitkä hiljaisuus. Juutalainen oli syventynyt omiin +ajatuksiinsa, ja hänen kasvoillaan oli pirullisen konnamainen ilme. +Sikes vilkaisi häneen vähän väliä salaa, ja Nancy, joka ilmeisesti +varoi suututtamasta murtovarasta, istui tulen ääressä silmät ummessa, +ikäänkuin ei ollenkaan huomaisi, mitä ympärillä tapahtui. + +— Fagin, virkkoi Sikes yht'äkkiä keskeyttäen hiljaisuuden, +kannattaisiko teidän maksaa viisikymmentä kultarahaa lisää, jos työ +suoritetaan murtamalla? + +— Kyllä, vastasi juutalainen äkkiä vilkastuen. + +— Asia on siis päätetty? kysyi Sikes. + +— Niin on, ystäväni, vastasi juutalainen tarttuen toisen käteen; hänen +silmänsä kiiluivat, ja kasvojen lihakset värisivät jännityksestä, +jonka Sikesin ehdotus oli hänessä herättänyt. + +— Siinä tapauksessa, vastasi Sikes ja sysäsi inhoten juutalaisen +käden syrjään, voidaan ryhtyä toimeen, koska te vain haluatte. Toby +ja minä kiipesimme toissa yönä puutarhamuurin yli ja tutkimme ovia ja +ikkunaluukkuja. Talo on öisin suljettu kuin vankila, mutta eräästä +paikasta voimme tunkeutua sisään helposti ja turvallisesti. + +— Mistä paikasta, Bill? kysyi juutalainen innokkaasti. + +— Katsokaahan, kuiskasi Sikes, kun mennään ruohokentän yli... + +— Niin, entä sitten? kysyi juutalainen ojentaen kaulaansa, niin että +silmät olivat vähällä pullistua kuopistaan. + +— Pyh! huudahti Sikes keskeyttäen äkkiä puheensa, sillä tyttö oli +miltei päätään kääntämättä katsahtanut häneen ja kiinnittänyt hänen +huomionsa juutalaisen naamaan. Viis siitä, missä se on! Ettehän te voi +kylläkään ilman minua ryhtyä puuhaan, sen tiedän, mutta on kuitenkin +viisainta olla varuillaan, kun on teidän kanssanne tekemisissä. + +— Kuten haluatte, hyvä ystävä, lausui juutalainen. Tarvitaanko ketään +muita kuin teidät ja Toby? + +— Ei muita, vastasi Sikes, paitsi sorkkarauta ja poika. Meillä on jo +edellinen, jälkimmäinen on teidän hankittava. — Poikako! huudahti +Fagin. Silloin siellä on mentävä ovilasin läpi, eikö olekin? + +— Se ei kuulu teihin, vastasi Sikes. Minä tarvitsen pojan, mutta hän +ei saa olla suuri. Voi hitto! lisäsi hän miettiväisesti, kunpa vain +olisin saanut Nedin, nokikolarin nuoren pojan! + +Ukko piti pojan tahallaan laihana ja vuokrasi hänet välistä tällaisiin +pikku puuhiin, mutta pojan isä ajettiin maanpakoon, ja silloin tuli +Juvenile Deliquent Society [Hyväntekeväisyysseura.] ja otti pojan +huostaansa juuri kun tämä oli alkanut kunnolla ansaita. Nyt häntä +opetetaan kirjoittamaan ja laskemaan, ja kaiketi hänestä aikaa myöten +tehdään tavallinen oppipoika. Paha periköön nuo seurat! huudahti herra +Sikes kiivastuen, kun ajatteli viheliäistä asiantilaa. Ne häärivät niin +sisukkaasti, että jos niillä vain olisi kylliksi rahaa, mitä niillä +kaikeksi onneksi ei ole, niin vuoden tai parin perästä meillä ei olisi +puoltakaan tusinaa poikia omiin asioihimme. + +— Eipä olisi, se on totta se, myönsi juutalainen, joka oli tämän +puheen aikana istunut mietteissään ja kuullut senvuoksi vain viimeiset +sanat. Bill! + +— Mitä? kysyi Sikes. + +Juutalainen viittasi Nancyyn, joka yhä istui samassa asennossa tuleen +tuijottaen, ja osoitti erään merkin avulla, että hän toivoi tytön +lähtevän huoneesta. Sikes kohautti hartioitaan, mikä merkitsi, että hän +piti tätä varovaisuutta tarpeettomana, mutta suostui sentään ja käski +Nancyn tuomaan heille olutpullon. + +— Sinä et tahdo mitään olutta, sanoi Nancy asettaen käsivartensa +ristiin ja jääden aivan tyynesti paikalleen. + +— Mutta minähän sanon, että tahdon, väitti Sikes. + +— Älä lorua joutavia! vastasi tyttö kylmästi. — Jatkakaa vain, Fagin! +Minä tiedän, mitä hän aikoo sanoa, Bill, ei hänen tarvitse olla minusta +tietääkseenkään. + +Juutalainen näytti yhä epäröivän. Sikes katseli hämmästyneenä vuoroin +kumpaakin. + +— No niin, eihän teidän tarvitse pelätä tyttöä, Fagin, sanoi hän +viimein. Olettehan tuntenut hänet jo kyllin kauan voidaksenne luottaa +häneen, ellei itse piru ole sotkeutunut peliin. Hän ei ole mikään +juorukello, vai mitä, Nancy? + +— Enpä luulisi olevani! vastasi neitonen, veti tuolinsa pöydän ääreen +ja nojasi siihen kyynärpäänsä. + +— Et olekaan, ystäväni, sen tiedän, sanoi juutalainen, mutta... + +— Mutta mitä? kysyi Sikes. + +— Enhän voi tietää, eikö hän hän taas joudu raivoihinsa, kuten tässä +eräänä iltana tapahtui, hyvä ystävä, vastasi juutalainen. + +Tämän tunnustuksen kuultuaan Nancy neiti purskahti kaikuvaan nauruun, +tyhjensi sitten lasillisen konjakkia, ravisti päätään ja päästi +ilmoille muutamia huudahduksia, kuten "aja tuuleen!", "anna kuulua!" +j.n.e. Nämä kehoitukset vaikuttivat heti ilmeisen rauhoittavasti +molempiin herroihin, sillä juutalainen nyökkäsi tyytyväisenä ja +istuutui taas paikalleen, ja herra Sikes teki samoin. + +— No, Fagin, sanoi Nancy, puhukaa nyt Billille Oliverista! + +— Ah, kuinka te olette älykäs, hyvä ystävä, en ole koskaan nähnyt +tarkkanäköisempää tyttöä! vastasi juutalainen ja taputti häntä päähän. +Oliverista juuri aloinkin puhua! Hah, hah, haa! + +— Mitä hänestä sitten? kysyi Sikes. + +— Hänhän on juuri sellainen poika, jota te tarvitsette, hyvä ystävä, +vastasi juutalainen käheästi kuiskaten ja pani sormen nenälleen +vääristäen samalla kasvonsa hirvittävään irvistykseen. + +— Hänkö! huudahti Sikes. + +— Ota vain hänet, Bill! sanoi Nancy. Niin minä tekisin, jos olisin +sinun sijassasi. Tosin hän ei ole yhtä tottunut kuin toiset pojat, +mutta sillähän ei ole väliäkään, kun hänen tarvitsee vain avata eräs +ovi sinulle. Muista, Bill, että häneen voi luottaa. + +— Niin, sen tiedän varmasti, sanoi juutalainen. Häntä on hyvin +opetettu viimeisinä viikkoina, ja nyt hänen on jo aika ruveta itse +ansaitsemaan elatustaan. Sitäpaitsi on otettava huomioon, että toiset +pojat ovat liian suuria. + +— Niin, hän on kyllä oikeata kokoa, virkkoi Sikes miettiväisesti. + +— Ja tekee varmasti kaikki, mitä käskette, ystäväni. Hän ei uskalla +juonitella, jos nimittäin vain osaatte sopivalla tavalla pelottaa +häntä. + +— Vai sitä siinä tarvitaan! huudahti Sikes. Mutta minäpä en pelotakaan +häntä leikilläni, muistakaa se. Jos huomaan hänessä jotain oikkuja, +kun kerran olemme toimessa, niin hän saa vastata puolestaan. Voi käydä +niinkin, ettette enää näe häntä elävänä. Tuumikaahan sitä, Fagin, +ennenkuin lähetätte hänet. — Muistakaa, mitä sanoin! lisäsi hän sitten +punniten kädessään sorkkarautaa, jonka oli ottanut vuoteen alta. + +— Kaikki on jo tarkoin harkittu, vastasi juutalainen painokkaasti. +Olen pitänyt häntä silmällä — tarkasti silmällä. Antakaamme häneen +juurtua sen ajatuksen, että hän on varas, silloin hän on meidän. +Ikipäiviksi meidän! Parempaa tilaisuutta ei olisi voinut sattua! — +Vanha mies asetti käsivartensa ristiin rinnalleen ja vetäen päänsä +hartioiden väliin hän kirjaimellisesti syleili itseään ihastukselta. + +— Meidän! matki Sikes. Tarkoitatte kai teidän? + +— Ehkä niin, ystäväiseni, vastasi juutalainen kimeästi nauraen. Siis +minun, jos niin haluatte, Bill. + +— Entä minkätähden, kysyi Sikes katsahtaen uhkaavasti hupaiseen +ystäväänsä, miksi te näette niin paljon vaivaa tuon kelmeäposkisen +penikan vuoksi, kun hyvin tiedätte, että Common Gardenissa kuljeksii +joka ilta viitisenkymmentä poikaa, joista voisitte valita mielenne +mukaan? + +— Siksi, että niistä ei olisi mitään hyötyä minulle, hyvä ystävä, +vastasi juutalainen hiukan hämillään. Kun ne joutuvat kiikkiin, niin +niiden naamasta näkee heti, että ne ovat syyllisiä, ja silloinhan minä +menehän ne. Mutta jos tätä poikaa ohjataan oikein, hyvät ystävät, niin +hän saa vielä lopulta aikaan yhtä paljon kuin kaksikymmentä noita +toisia. Sitäpaitsi, lisäsi hän jälleen tyynenä, olemme vielä hänen +vallassaan, jos hän sattuisi pääsemään pakoon, ja siitä syystä meidän +on liitettävä hänet lujasti joukkoomme. Älkää huolehtiko siitä, kuinka +se tapahtuu. Minun vaikutusvaltani on niin suuri, että kun hän vain +kerrankin ottaa osaa johonkin varkauteen, niin lopusta lupaan pitää +huolen. Onhan tämä paljon parempi kuin jos pitäisi toimittaa poika pois +tieltä; se saattaisi käydä meille vaaralliseksi ja tuottaisi sitäpaitsi +tuntuvan tappion. + +— Milloin ryhdytte puuhaan? kysyi Nancy estäen siten Sikesin +kiukkuisen huudahduksen, jolla tämä alkoi sättiä Faginin lempeitä +sanoja. + +— Niin, se on totta, sanoi juutalainen. Koska siihen ryhdytään? + +— Minä olen sopinut Tobyn kanssa ylihuomisyöstä, vastasi Sikes +jurosti, ellen lähetä hänelle toista sanaa. + +— Hyvä on, sanoi juutalainen, nyt ei ole kuutamoakaan. + +— Ei ole, myönsi Sikes. + +— Onko kaikki kunnossa, että saalis voidaan heti kuljettaa turvaan? +kysyi juutalainen. + +Sikes nyökkäsi. + +— No entä... + +— Kaikki on selvää, keskeytti Sikes. Älkää välittäkö +yksityisseikoista. Teidän on parasta lähettää poika tänne +huomenillalla, sillä minä lähden matkalle seuraavana aamuna päivän +koittaessa. Siis teidän ei tarvitse tehdä muuta kuin pitää suunne +kiinni ja laittaa sulatuspannu kuntoon, siinä kaikki. + +Sitten pidettiin neuvottelu, johon kaikki kolme ottivat osaa, ja +päätettiin, että Nancy menisi seuraavana iltana pimeän tultua +juutalaisen luo ja noutaisi Oliverin. Fagin huomautti nimenomaan, +että jos poika osoittaisi vastahakoisuutta, niin hän seuraisi tyttöä +mieluummin kuin ketään muuta, koska Nancy oli äskettäin esiintynyt +hänen puolustajanaan. Sen lisäksi sovittiin juhlallisesti, että Oliver +raukka jätettäisiin puheenaolevaa tarkoitusta varten kokonaan herra +William Sikesin huostaan ja että mainittu herra Sikes saisi menetellä +hänen kanssaan kuten itse parhaaksi näki olematta juutalaiselle +vastuussa tapaturmista tai onnettomuuksista, joita pojalle +mahdollisesti tapahtuisi. Jotta sopimus olisi tässä kohden sitova, tuli +muhkean Toby Crackitin vahvistaa tosiksi ne selitykset, jotka Sikes +palattuaan antaisi työn suorituksesta. + +Kun asia oli puhuttu selväksi, alkoi Sikes uutterasti kaataa kurkkuunsa +paloviinaa ja heilutteli murtorautaansa, niin että toisia peloitti. +Samalla hän laulaa hoilotti jotakin vähemmän kaunista laulunpätkää +päästäen tuon tuostakin hurjia kirouksia. Viimein hän sai jonkinlaisen +ammattiylpeyden puuskan ja tahtoi välttämättä näytellä työkalujaan. +Mutta tuskin oli hän haparoiden vetänyt esille laatikon, jossa ne +olivat, ja avannut sen selittääkseen läsnäolijoille eri kapineiden +laatua ja käyttöä ja ylistääkseen niiden omituista kauneutta, kun hän +kellahti lattialle laatikon päälle ja jäi siihen nukkumaan. + +— Hyvää yötä, Nancy! sanoi juutalainen. + +— Hyvää yötä! + +Heidän katseensa kohtasivat toisensa, ja juutalainen tarkkasi tyttöä +tutkivasti, mutta tämän silmät eivät värähtäneetkään. + +Juutalainen toivotti hänelle uudelleen hyvää yötä, ja kun tyttö käänsi +selkänsä, potkaisi hän Sikesiä salavihkaa. Sitten hän alkoi haparoida +alas portaita. + +— Se on se vanha juttu! mutisi juutalainen itsekseen kulkiessaan kotia +kohti. Pahinta noissa naisissa on se, että mitättöminkin seikka voi +herättää heissä eloon tunteita, joiden luulisi jo aikoja sitten heiltä +unohtuneen, mutta kaikeksi onneksi ne eivät kestä kauan. Hah, hah, haa! +Mies lasta vastassa kultapussin takia! + +Lyhentäen matkaa tällaisilla hauskoilla mietelmillä Fagin taivalsi +loan ja pimeyden halki kolkkoon asuntoonsa, jossa Taskuveijari istui +valveilla odottaen kärsimättömästi hänen tuloaan. + +— Nukkuuko Oliver? Haluaisin puhua hänen kanssaan, sanoi Fagin heti +sisään tultuaan. + +— Hän on nukkunut jo monta tuntia, vastasi Taskuveijari avaten erään +oven. Tuolla hän makaa! + +Poika lepäsi syvässä unessa lattialle tehdyllä kovalla vuoteella. +Suru, huoli ja ummehtunut ilma oli niin kalventanut hänen poskensa, +että hän näytti kuolleelta. Mutta tällä kuolemalla ei ollut sellaista +leimaa, minkä näkee ruumiskirstussa ja kääriliinoissa, vaan se herätti +semmoisen tunteen, että henki on juuri paennut, että nuori, lempeä +sielu on vain hetki sitten liitänyt taivaaseen eikä maan raskas ilma +ole vielä ehtinyt muuttaa sitä tomumajaa, jossa sielu asui. + +— Ei nyt, sanoi juutalainen vetäytyen varovasti takaisin. Huomenna, +huomenna. + + + + +KAHDESKYMMENES LUKU. + +Oliver jätetään herra William Sikesin huostaan. + + +Kun Oliver seuraavana aamuna heräsi, hämmästyi hän kovin huomatessaan, +että hänen vuoteensa viereen oli asetettu pari uusia paksupohjaisia +kenkiä ja vanhat viety pois. Tämä löytö ilahdutti häntä aluksi, sillä +hän toivoi sen ennustavan hänen vapauttamistaan. Mutta nämä luulot +haihtuivat pian, kun hän istuutui syömään aamiaista juutalaisen kanssa +ja tämä ilmoitti hänelle tavalla, joka vielä enemmän kauhistutti häntä, +että hänet vietäisiin illalla herra Sikesin asuntoon. + +— Pitääkö... pitääkö minun jäädä sinne, herra? kysyi Oliver +levottomana. + +— Ei, ei, hyvä ystävä. Ei sinun tarvitse jäädä sinne, vastasi +juutalainen. Me emme halua menettää sinua. Älä pelkää, Oliver, kyllä +sinä saat tulla sitten taas meidän luoksemme. Hah, hah, haa! Emme ole +niin julmia, että ajaisimme sinut pois. Eipä suinkaan! + +Vanha mies, joka seisoi kumartuneena tulen ääressä paahtaen +leipäviipaletta, katsoi taakseen tehdessään täten pilaa Oliverista ja +hihitti ilkeästi ikäänkuin, osoittaakseen tietävänsä, miten mielellään +Oliver juoksisi tiehensä, jos vain pääsisi. + +— Sinä haluat varmaankin kernaasti tietää, sanoi juutalainen katsoen +tutkivasti Oliveriin, minkä vuoksi sinun on mentävä Billin luo, vai +mitä, pikku ystävä? + +Oliver punastui vasten tahtoaan huomatessaan, että ukko oli arvannut +hänen ajatuksensa, mutta vastasi sitten pelkäämättä, että hän halusi +sen tietää. + +— Mitä sinä itse luulet syyksi? kysyi Fagin välttyen siten vastaamasta. + +— Sitä en todellakaan tiedä, herra, vastasi Oliver. + +— Vai niin! sanoi juutalainen ja kääntyi pettyneenä poispäin +tutkittuaan ensin pojan kasvoja. — Saat odottaa siksi, kunnes Bill +sanoo sen sinulle. + +Juutalaista tuntui suututtavan, ettei Oliver osoittanut suurempaa +uteliaisuutta. Itse asiassa pojan mieli oli sangen levoton, mutta +juutalaisen viekkaat silmäykset ja omat aavistukset olivat saattaneet +Oliverin niin hämille, ettei hän huomannut sillä kertaa kysyä enempää. +Myöhemmin hän ei saanut siihen tilaisuuttakaan, sillä juutalainen pysyi +vaiteliaana ja äreänä koko päivän iltaan asti, jolloin hän valmistautui +lähtemään ulos. + +— Sytytä tämä palamaan, sanoi Fagin asettaen kynttilän pöydälle. +Tuossa on kirja, jota voit lukea siksi, kunnes sinua tullaan hakemaan. +Hyvää yötä! + +— Hyvää yötä! vastasi Oliver hiljaa. + +Juutalainen asteli ovelle, mutta vilkaisi samassa olkansa yli poikaan. +Äkkiä hän pysähtyi ja kutsui häntä nimeltä. Oliver nosti silmänsä. +Juutalainen osotti kynttilää ja viittasi häntä sytyttämään sen. Oliver +totteli, ja laskettuaan kynttilänjalan pöydälle hän huomasi juutalaisen +tuijottavan silmäkulmat kurtussa häneen huoneen pimeästä päästä. + +— Ole varuillasi, Oliver! Ole varuillasi! sanoi vanhus ja pudisti +varoittavasti oikeata kättään. Hän on raju mies eikä kammoa verta, kun +hänen sisunsa on joutunut kuohuksiin. Mitä hyvänsä tapahtuukin, älä +sano mitään, vaan tee kaikki, mitä hän käskee. Pane se mieleesi! Nämä +viimeiset sanat hän lausui erikoisella äänenpainolla. Sitten hän väänsi +naamansa ilkeään irvistykseen, nyökkäsi ja lähti huoneesta. + +Faginin mentyä Oliver nojasi päätään käsiinsä ja mietti sykkivin +sydämin niitä sanoja, jotka juuri oli kuullut. Mitä enemmän hän +ajatteli juutalaisen varoituksia, sitä hämärämmäksi hänelle kävi niiden +todellinen tarkoitus. Vähitellen hän tyyntyi ja rukoili hiljaisella +ja murtuneella äänellä, että hän pelastuisi vaarasta, joka häntä +parhaillaan uhkasi, ja että jos hyljätyn poika raukan, joka ei koskaan +ole saanut tuntea ystävien osanottoa eikä rakkautta, on mahdollista +saada apua, Jumala lähettäisi sitä nyt, jolloin hän oli joutunut yksin +ja neuvotonna keskelle rikoksia ja pahuutta. Hän oli jo lopettanut +rukouksensa, mutta pysyi yhä samassa asennossa, kädet silmillä, kun +kahiseva ääni häiritsi häntä. + +— Kuka siellä? huudahti hän, kavahtaen pystyyn ja huomasi jonkun +seisovan ovensuussa. Kuka se on? + +— Minä se olen, minä vain, vastasi värisevä ääni, Oliver nosti +kynttilän päänsä tasalle ja katsoi ovelle päin. Siellä seisoi Nancy. + +— Pane kynttilä pöydälle, sanoi tyttö kääntäen kasvonsa syrjään. Se +vaivaa minun silmiäni. + +Oliver näki, että Nancy oli tavattoman kalpea, ja kysyi ystävällisesti, +oliko hän sairas. Tyttö istuutui tuolille kääntäen selkänsä häneen päin +ja väänteli käsiään vastaamatta sanaakaan. + +— Onko tapahtunut, jotakin? kysyi Oliver. Voinko ehkä auttaa teitä? +Teen sen mielelläni, jos vain voin. + +Tyttö keinutteli itseään edestakaisin, piti kättään suunsa edessä ja +hengitti raskaasti, läähättäen. + +— Nancy! huudahti Oliver. Mikä teidän on? + +Tyttö läimäytteli polviaan ja polki lattiaa; sitten hän rauhoittui +yht'äkkiä ja kietoi huivin tiukemmin ympärilleen väristen vilusta. +Oliver kohenteli tulta. Nancy siirsi tuolinsa lähemmäksi uunia, istui +hetken aikaa ääneti, mutta nosti lopulta päätään ja katseli ympärilleen. + +— En ymmärrä, mikä minuun menee välistä, sanoi hän ollen +järjestävinään pukuaan. Luultavasti sen saa aikaan tämä likainen ja +kostea huone. Oletko nyt valmis, Nolly kulta? + +— Onko minun tultava teidän kanssanne? kysyi Oliver. + +— On, minä tulen Billin luota, vastasi tyttö. Vien sinut sinne. + +— Minkä vuoksi? kysyi Oliver hätkähtäen. + +— Minkäkövuoksi? toisti Nancy katsahtaen häneen, mutta loi silmänsä +maahan kohdatessaan pojan katseen. Ei mihinkään pahaan. + +— En usko sitä, vastasi Oliver, joka oli tarkannut hänen kasvojaan. + +— No, usko sitten, mitä haluat, vastasi tyttö yrittäen nauraa. Ei +sitten mihinkään hyvään. + +Oliver huomasi, että hän saattoi mahdollisesti vaikuttaa tytön +parempiin tunteisiin, ja ajatteli jo hetkisen vedota hänen sääliinsä ja +pyytää häneltä apua. Mutta samassa hänen mieleensä juolahti, että kello +oli vain yksitoista ja että kaduilla vielä liikkui ihmisiä, joista +monet varmasti uskoisivat hänen sanojaan. Senvuoksi hän astui äkkiä +askeleen eteenpäin ja selitti olevansa valmis lähtemään. + +Tämä lyhyt mietintöaika ei jäänyt huomaamatta hänen seuralaiseltaan. +Tyttö katseli häntä tutkivasti, kun hän puhui, oli arvannut pojan +aikeet. + +— Kuulehan! sanoi tyttö kumartuen hänen puoleensa ja osoittaen +ovea; samalla hän silmäili varovaisesti ympärilleen. Sinä et voi nyt +pelastua. Olen koettanut kaikki keinoni sinun hyväksesi, mutta turhaan. +Sinua vartioidaan joka taholta, ja jos joskus pääsetkin täältä pois, +niin nyt ei ole ainakaan se aika. + +Oliver katsoi tyttöön suuresti hämmästyneenä hänen päättäväisistä +sanoistaan. Hän näkyi puhuvan tosissaan. Hänen kasvonsa olivat kalpeat +ja levottomat, ja koko hänen ruumiinsa vapisi. + +— Olen pelastanut sinut kerran pahoinpitelystä, ja teen sen vieläkin, +jos tarvitaan, ja niin teen nytkin, jatkoi tyttö lujemmin, sillä +jos joku muu olisi tullut sinua hakemaan, niin sinua olisi kohdeltu +pahemmin. Olen luvannut niille toisille, että sinä pysyt hiljaa ja +ääneti. Jos nostat melun nyt matkalla, niin vahingoitat sillä vain sekä +itseäsi että minua ja aiheutat kenties minun kuolemani. Katsohan! Olen +saanut kaikki nämä jo sinun tähtesi, niin totta kuin Jumala näkee minut +tällä hetkellä! + +Hän näytti muutamia tummansinisiä läikkiä kaulassaan ja käsivarsissaan +ja jatkoi sitten kiirehtien: Muista näitä äläkä tuota minulle tällä +kertaa enempää kärsimyksiä! Kyllä minä auttaisin sinua, jos vain +voisin, mutta se ei ole minun vallassani. Ne eivät aio tehdä sinulle +mitään pahaa, ja mihin tahansa ne käskevätkin sinua, niin ei syy ole +tietenkään sinun. Vaikene siis! Jokainen sana suustasi on samaa kuin +isku minulle. Anna nyt kätesi tänne ja kiiruhtakaamme! + +Hän tarttui Oliverin käteen, jonka tämä vaistomaisesti ojensi hänelle, +puhalsi kynttilän sammuksiin ja veti pojan mukanaan portaita alas. +Joku näkymätön henkilö avasi pimeässä ulko-oven ja sulki sen jälleen +heti, kun he olivat ehtineet kadulle. Talon edessä odotti heitä ajuri, +tyttö veti Oliverin vaunuihin ja hevonen lähti heti liikkeelle täyttä +ravia. Nancy piti häntä yhä kädestä ja kuiskasi hänen korvaansa samoja +varoituksia ja vakuutuksia kuin ennenkin. Kaikki oli käynyt niin äkkiä, +että poika ehti tuskin ajatella, missä oli ja miten oli sinne joutunut, +kun ajopelit jo pysähtyivät sen talon eteen, jossa juutalainen oli +käynyt edellisenä iltana. Oliver loi pikaisen katseen tyhjälle kadulle +ja oli jo vähällä huutaa apua, mutta samassa tytön ääni kuului hänen +korvissaan niin rukoilevana ja tuskaisena, ettei hänellä ollut sydäntä +täyttää aikomustaan. Hänen epäröidessään meni tilaisuuskin ohitse, +sillä pian hän oli jo talossa ja ovi suljettiin hänen takanaan. + +— Tätä tietä, sanoi tyttö ja päästi nyt vasta hänen kätensä irti. Bill! + +— Halloo! vastasi Sikes, joka ilmestyi kynttilä kädessä portaitten +yläpäähän. Kas vain, oletpa sinä täsmällinen! Tulehan ylös! + +Tämä oli erittäin voimakas hyväksymisen ilmaisu ja sydämellinen +tervehdys herra Sikesin luonteisen henkilön puolelta. Se näyttikin +suuresti ilahduttavan Nancya, joka tervehti häntä iloisesti. + +— Lähetin koiran pois Tomin mukana, sanoi Sikes valaistessaan heille +tietä. Siitä olisi ollut vain haittaa. + +— Se oli hyvä, sanoi Nancy. + +— Vai niin, sinä sait nulikan mukaasi, sanoi Sikes, kun kaikki kolme +olivat tulleet huoneeseen ja ovi oli suljettu. + +— Sain, ja tässä hän on, vastasi Nancy. + +— Lähtikö hän mukaasi vastustelematta? kysyi Sikes. + +— Nöyrästi kuin lammas, vastasi tyttö. + +— Sepä on hauskaa kuulla, sanoi Sikes silmäillen Oliveria tuimasti, +muuten olisi hänen nuori ruumiinsa saanut kärsiä siitä. Tulehan tänne, +junkkari, niin minä selitän sinulle erään läksyn, joka sinun on hyvä +oppia. + +Näin sanoen Sikes sieppasi uuden holhokkinsa päästä lakin ja heitti +sen nurkkaan; sitten hän tarttui Oliverin hartioihin, istuutui pöydän +ääreen ja pani pojan eteensä seisomaan. + +— Ensiksikin, sanoi Sikes vetäen esiin taskupistoolin, jonka asetti +pöydälle, tiedätkö, mikä tämä on? + +Oliver vastasi myöntäen. + +— Hyvä on, katso nyt, jatkoi Sikes. Tämä on ruutia, tämä on luoti ja +tässä on palanen vanhaa hattua latingiksi. + +Oliver selitti mutisten tuntevansa nuo kapineet, ja Sikes ryhtyi +lataamaan pistoolia tarkasti ja taitavasti. + +— Se on nyt ladattu, sanoi Sikes lopetettuaan. + +— Niin, näen sen, myönsi Oliver. + +— Hyvä, sanoi rosvo tarttuen Oliverin ranteeseen ja asettaen +pistoolinsuun hänen ohimoaan vasten, jolloin poika vasten tahtoaan +peräytyi, jos sanot sanankaan ulkona ollessamme, kun sinulta ei mitään +kysytä, niin lasken hetipaikalla tämän panoksen kalloosi. Jos siis aiot +puhua ilman lupaa, niin sinun on parasta lukea rukouksesi ensin. + +Tehostaakseen uhkauksensa vaikutusta Sikes loi uhriinsa julman +silmäyksen ja jatkoi sitten: + +— Mikäli minä tiedän, ei kukaan välittäisi vähääkään, vaikka sinut +toimitettaisiinkin pois tästä maailmasta. Oikeastaan ei minun siis +ollenkaan tarvitsisi vaivautua selittämään sinulle asiaa, mutta tein +sen nyt kumminkin sinun omaksi hyväksesi. Käsitätkö? + +— Tarkoituksesi on kai sanoa, puuttui Nancy puheeseen painokkaasti ja +rypisti hiukan otsaansa Oliverille kehoittaakseen tätä kuuntelemaan, +että jos hän turmelee sen yrityksen, johon aiot ryhtyä, niin sinä estät +hänet kielittelemästä siten, että ammut hänen päänsä puhki. Sinun on +siten pakko huolehtia omasta turvallisuudestasi, kuten aina tapaat +tehdä, kun liikeasiat ovat kysymyksessä. + +— Aivan niin, hyväksyi Sikes. Naiset osaavat aina esittää asian +lyhemmin ja selvemmin, paitsi kun ovat äkäisiä, sillä silloin heillä ei +ole aikaa valita sanojaan. Ja koska pojalla nyt on tilanne selvillä, +niin voimme syödä ja nukahtaa hiukan ennen lähtöämme. + +Tätä kehoitusta totellen Nancy kattoi pöydän ja katosi hetkeksi, mutta +palasi sitten tuoden mukanaan oluthaarikan ja muuatta liharuokalajia, +joka antoi Sikesille aiheen moniin sukkeluuksiin, sillä tätä +ravintoainetta kutsuttiin varkaitten kesken samalla nimellä kuin erästä +heidän ammatissaan usein käytettyä, näppärää työkalua, nimittäin +murtorautaa. Tämä arvoisa herra, joka ehkä iloitsi pian alotettavasta +työstä, oli nyt erittäin hyvällä tuulella. Se tuli näkyviin siten, +että hän tyhjensi oluthaarikan yhteen menoon eikä koko aterian aikana +päästänyt kuin arviolta noin neljä tusinaa kirousta. + +Kun illallinen oli lopetettu — on helppo ymmärtää, ettei Oliverin +ruokahalu ollut kovin kehuttava — kestitsi Sikes itseään parilla +totilasillisella ja heittäytyi vuoteelle käskien Nancyn herättää hänet +täsmälleen kello viisi ja uhaten ankarasti rangaista mahdollisen +laiminlyönnin. Saman komentajan käskystä Oliverkin ojentautui täysissä +pukimissaan patjalle, joka oli sijoitettu lattialle. Tyttö lisäsi +uuniin puita ja istuutui sitten tulen ääreen odottamaan määrättyä +herätysaikaa. Oliver makasi kauan valveilla ajatellen, että Nancy +mahdollisesti kuiskaisi hänelle vielä joitakin neuvoja, mutta tyttö +istui paikallaan liikahtamatta; silloin tällöin hän vain puhdisti +kynttilän. Levottomuuden ja valvonnan väsyttämänä poika vaipui viimein +uneen. + +Kun hän heräsi, oli teeastiat tuotu pöydälle, ja Sikes pisteli +parhaillaan joitakin kapineita tuolinselustalle ripustetun +päällystakkinsa taskuihin. Nancy puuhaili ahkerasti aamiaisen +valmistuksessa. Päivänvaloa ei näkynyt vielä, kynttilä paloi edelleen, +ja ulkona oli pilkkosen pimeätä. Raju sade rapisi ikkunaruutuja vasten, +ja taivas oli synkkä ja pilvinen. + +— Kas niin, ärähti Sikes, kun Oliver nousi vuoteelta. Puoli kuusi! +Pidähän kiirettä tai muuten jäät ilman aamiaista, kun on jo näin myöhä. + +Oliver nautti kaikessa kiireessä hiukan ruokaa ja vastasi sitten +Sikesin yrmeään kysymykseen olevansa jo valmis. Nancy sitoi tuskin +katsoen poikaan hänen kaulaansa liinan, ja Sikes levitti hänen +hartioilleen suuren, karkean puolivaipan. Näin varustettuna hän ojensi +kätensä rosvolle, joka uhkaavin elein näytti, että pistooli oli hänen +taskussaan. Sanottuaan Nancylle jäähyväiset Sikes tarttui lujasti pojan +käteen ja astui ulos. + +Ovelle tultuaan Oliver kääntyi vilkaisemaan taakseen toivoen +kohtaavansa tytön katseen, mutta tämä oli jo asettunut entiselle +paikalleen tulen ääreen eikä liikahtanutkaan. + + + + +KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU. + +Matkalla. + + +Aamu oli kolea ja myrskyinen. Satoi ja tuuli ankarasti, ja taivaalla +ajelehti synkkiä pilviä. Koko yön kestänyt sade oli kerännyt kaduille +isoja vesilätäköitä, ja katuojat olivat tulvillaan. Alkava päivä +sarasti jo taivaanrannalla, mutta sen kalpea kajastus synkensi vain +ympäristöä heikentämällä kaasulyhtyjen valoa ja antamalla omituisen +kalsean ja ikävän värivivahteen talojen märille katoille ja autioille +kaduille. Tässä kaupunginosassa ei näkynyt liikkeellä ainoatakaan +elävää olentoa. Kaikki ikkunat olivat tarkoin suljetut, ja kadut, joita +he kulkivat, olivat tyhjät ja äänettömät. + +Kun he olivat saapuneet tielle, joka johtaa Bethnal Greenistä +maaseudulle, alkoi päivä vihdoinkin tehdä tuloaan. Monet lyhdyt oli +jo sammutettu; muutamia kuormavaunuja laahusti verkalleen Lontoota +kohden, ja niiden ohitse ajoi silloin tällöin umpinainen postivaunu, +jonka ajaja huitaisi sivumennen piiskallaan unisia maalaismiehiä, +jotka väistämällä väärälle puolen tietä estivät mahdollisesti hänet +saapumasta ajoissa perille. Kapakat, joissa kaasulamput vielä +paloivat, olivat jo avoinna. Vähitellen aukenivat kauppapuoditkin, +ja yksinäisiä jalkamiehiä tuli heitä vastaan. Sitten ilmestyi +kokonaisia työmiesjoukkoja, jotka olivat matkalla työpaikkoihinsa; +miehiä ja naisia kantaen kalakoreja päänsä päällä; aasien vetämiä +vihanneskärryjä; maalaisten rattaita, joissa oli kuormana eläviä +eläimiä ja kokonaisia naudanruhoja; maidonmyyjiä sankoilleen sekä +loppumaton jono ihmisiä, jotka kuljettivat erilaisia elintarpeita +itäisiin esikaupunkeihin. Kun he lähestyivät Cityä, kävi melu ja +liikenne yhä vilkkaammaksi, ja heidän saapuessaan Smithfieldin +läheisille kaduille hälinä paisui kiireiseksi, korvia huumaavaksi +kohinaksi. Nyt oli niin valoisa kuin tuollaisena pilvisenä päivänä +saattoi olla, ja puolet Lontoon asukkaista oli jo ryhtynyt puuhiinsa. + +Sikes kiiruhti pitkin Sun- ja Crown-katuja, oikaisi Finsburyn puiston +halki ja suuntasi kulkunsa Chiswell-katua myöten Barbicaniin, sieltä +Long Laneen ja vihdoin Smithfieldin torille, josta päin kuului niin +epäsointuisia ääniä, että Oliveria ihmetytti. + +Oli toripäivä. Maassa oli lokaa ja liejua nilkkoja myöten, ja tiheä +usva, joka lakkaamatta nousi eläinten höyryävistä ruumiista, sekaantui +sumuun, joka näytti lepäävän kattojen varassa torin yllä. Kaikki +karsinat keskellä suurta karjatoria sekä monet tilapäiset, joita oli +pystytetty sinne tänne, olivat täynnä lampaita, ja vesikaukaloiden +ääreen sidottuina seisoi härkiä ja lehmiä pitkissä riveissä. +Maalaisia, teurastajia, kirjakauppiaita, katukaupustelijoita, poikia, +varkaita, vetelehtijöitä ja irtolaisia liikuskeli kaikkialla tiheänä +ihmisjoukkona. Karjakauppiaitten vihellykset, koirien haukunta, härkien +mylvintä ja ammuminen, lammasten määkyminen ja sikojen röhkinä ja +kiljahdukset, kaupustelijain huudot, hoilaus, kiroukset ja riidanrähinä +joka taholla, kapakoista kuuluva kellojen kilinä ja äänten sorina, +tungos, juokseminen, ajaminen, tappelu ja räikeä meteli, jota kuului +eri puolilta toria, ja likaiset, renttumaiset ja siistimättömät oliot, +jotka lakkaamatta joko tunkivat joukkoon tai työntyivät siitä ulos — +kaikki tämä muodosti näyn, jonka sekasortoisuus vaikutti huumaavasti. + +Laahaten Oliveria mukanaan Sikes raivasi kyynärpäillään tietä tiheimmän +tungoksen läpi eikä kiinnittänyt suurtakaan huomiota kirjavaan +näytelmään, joka niin kovin kummastutti poikaa. Pari kolme kertaa hän +nyökkäsi vastaantuleville tutuille, jotka kutsuivat häntä haukkaamaan +hiukan einettä heidän kanssaan, mutta Sikes vastasi kieltävästi ja +jatkoi väsymättä kulkuaan, kunnes he olivat päässeet pois tungoksesta +ja saapuneet Hosier Lanen kautta Holborniin. + +— No niin, junkkari! sanoi Sikes vilkaisten Pyhän Andreaksen kirkon +torniin — kello on kohta seitsemän! — Sinun on parannettava vauhtia. +No, älä siinä nahjustele, senkin laiskuri. + +Herra Sikes vahvisti sanojaan puristamalla lujasti nuoren seuralaisensa +rannetta, ja Oliver koetti parhaansa mukaan pysytellä herransa rinnalla +rientäen eteenpäin puolittain juosten, puolittain kävellen. Tätä +menoa he jatkoivat, kunnes olivat sivuuttaneet Hyde Parkin kulman +ja saapuneet Kensingtonin tielle, jolloin Sikes hiljensi kulkuaan +odottaakseen erästä tyhjää kuormavaunua, joka oli tulossa heidän +takanaan. Nähdessään siinä nimen "Hounslow" hän kysyi ajomieheltä niin +kohteliaasti kuin osasi, eikö tämä ottaisi heitä mukaansa Isleworthiin +asti. + +— Nouskaa vain vaunuihin, vastasi mies. Onko tuo teidän poikanne? + +— Kyllä se on minun, vastasi Sikes katsahtaen tuimasti Oliveriin ja +pistäen ikäänkuin huomaamattaan kätensä siihen taskuun, jossa pistooli +oli. + +— Isäsi kävelee ehkä liian nopeasti, vai mitä, nuori mies? kysyi +ajuri, joka huomasi, että Oliver oli kovin hengästynyt. + +— Eikös mitä! tokaisi Sikes. Hän on tottunut sellaiseen. Kas niin, +annahan kätesi tänne, Ned, ja hyppää ylös! + +Näin sanoen hän auttoi Oliverin vaunuihin, ja ajomies osoitti erästä +säkkikasaa ja kehoitti poikaa panemaan siihen levolle. Heidän ajaessaan +useitten mailinpatsaitten ohi Oliver kummasteli yhä enemmän, mihin +he oikeastaan olivat matkalla. Viimein he saapuivat erään pienen +ravintolan kohdalle, jonka nimi oli "Vaunut ja hevoset", ja vähän +matkaa siitä oli tienristeys. Kuormavaunut pysähtyivät tähän. Sikes +astui kiireesti maahan pitäen kaiken aikaa Oliveria kädestä. Sitten +hän nosti pojan alas silmäten tätä vihaisesti ja taputteli toista +sivutaskuaan. + +— Hyvästi, poika, sanoi ajomies. + +— Hän on semmoinen jurottaja, vastasi Sikes ravistaen Oliveria. Oikea +härkäpää! Älkää välittäkö hänestä! + +— Mitäpä minä siitä, vastasi ajomies nousten taas vaunuihinsa. Näkyy +tulevan kaunis päivä. — Sitten hän ajoi tiehensä. + +Sikes odotti, kunnes hän oli hävinnyt näkyvistä, ja alkoi sitten +taluttaa Oliveria edelleen. Kuljeskeltuaan pari tuntia sinne tänne +maaseudulla he saapuivat viimein erääseen kaupunkiin. Siellä he menivät +muutamaan tahraisella nimikilvellä varustettuun kapakkaan, jossa Sikes +tilasi päivällistä. Anniskeluhuone oli vanha ja matala, ja sen kattoa +kannatti paksu hirsi. Lieden ääreen oli sijoitettu korkeaselkäisiä +tuoleja, joilla istui muutamia työpukuisia miehiä poltellen ja juoden. +He eivät välittäneet vähääkään Oliverista eivätkä paljoa Sikesistäkään, +ja koska tämä suhtautui samoin heihin, niin hän istuutui nuoren +toverinsa kanssa erääseen nurkkaan, jossa he saivat olla rauhassa. +Päivälliseksi heille tuotiin kylmää liharuokaa, ja sen syötyään he +jäivät paikoilleen istumaan. Kun Sikes poltti piipullisen toisensa +perästä, niin Oliver alkoi jo luulla heidän matkansa päättyneen. Pitkän +kävelyn uuvuttamana ja tupakansavun huumaamana hän viimein nukahti ja +vaipui vähitellen sikeään uneen. Oli jo aivan pimeä, kun Sikes töykkäsi +hänet hereille. Silmäillessään ympärilleen hän havaitsi seuralaisensa +joutuneen olutpullon ääressä vilkkaaseen keskusteluun erään työmiehen +kanssa. + +— Olette siis matkalla Lower Hallifordiin, vai kuinka? kysyt Sikes. + +— Niin olen, vastasi mies, jossa näkyi jonkunverran väkevien juomien +vaikutusta, enkä siinä kovin kauan siekailekaan. Hevosellani ei ole nyt +kuormaa vedettävänä, niinkuin huomenna tulee olemaan, ja siksi aionkin +ajaa aika vauhtia. Hevoseni malja! Se on komea eläin! + +— Voitteko ottaa minut ja poikani mukaanne? kysyi Sikes työntäen +olutpullon uuden ystävänsä eteen. + +— Jos heti lähdette, niin voinpa kyllä, vastasi mies. Hallifordiinko +tekin aiotte? + +— En, vaan Sheppertoniin, vastasi Sikes. + +— Olen käytettävissänne niin pitkälle kuin matkani riittää, sanoi +toinen. Onko kaikki maksettu, Becky? + +— On, tuo herra on maksanut, vastasi tyttö. + +— Mitä kummaa! huudahti mies juopuneen arvokkuudella. Se ei käy päinsä. + +— Miksi ei? kysyi Sikes. Tehän teette meille palveluksen. Enkö minä +saisi vastalahjaksi tarjota teille olutryyppyä? + +Vieras harkitsi tätä hetken aikaa syvämietteisen näköisenä ja tarttui +sitten Sikesin käteen vakuuttaen, että tämä oli kunnon mies. Sikes +vastasi tähän, että vieras laski varmaankin leikkiä, kuten olisi ollut +syytä uskoakin, jos mies olisi ollut selvä. + +Vaihdettuaan vielä muitakin kohteliaisuuksia keskenään he sanoivat +muulle seuralle hyvästi ja menivät ulos. Palvelustyttö keräsi kätensä +täyteen juoma-astioita ja tuli ovelta katselemaan vieraitten lähtöä. + +Hevonen, jonka malja oli äsken juotu, oli jo valjastettu. Oliver +ja Sikes nousivat kursailematta vaunuihin, ja samoin teki mieskin +puheltuaan ensin hetken aikaa hevoselle ja kehoitettuaan tallirenkejä +ja koko maailmaa näyttämään hänelle toinen sen veroinen eläin. Sitten +tallirengit saivat käskyn väistyä sivummalle, ja kun hevonen huomasi +olevansa vapaa, alkoi se käyttäytyä perin ilkeästi. Se ravisti päätään +pilkallisesti ja pisti sen sitten läheisestä akkunasta sisään; +keikuttuaan hetken aikaa takajaloillaan se viimein lähti liikkeelle +vieden heidät pois kaupungista. + +Ilta oli hyvin pimeä. Joesta ja suoperäisestä maasta nousi kosteata +usvaa, joka levisi yli autioiden kenttien. Ilma oli tavattoman kylmä, +ja koko ympäristö näytti synkältä ja ikävältä. Kukaan ei puhunut +sanaakaan, sillä ajomiestä nukutti eikä Sikesiäkään haluttanut pitää +keskustelua vireillä. Oliver oli kyyristynyt vaunujen nurkkaan +kauhun ja pelon valtaamana kuvitellen näkevänsä kummallisia olioita +lehdettömissä puissa, joiden oksat keinuivat kammottavasti sinne tänne, +ikäänkuin riemuiten seudun kolkosta autiudesta. Kun he ajoivat Sunburyn +kirkon ohi, löi kello seitsemän. Vastapäisestä lautturin tuvasta loisti +valoa, jonka säteet lankesivat tien poikki ja tummensivat hautausmaan +mahtavien kuusten varjot entistä synkemmiksi. Läheltä kuului kosken +heikkoa kohinaa, ja vanhojen puiden tuuheat oksat humisivat hiljaa +iltatuulessa. Nämä äänet olivat kuin kuolleille omistettua soittoa. + +Jätettyään Sunburyn he ajoivat autiota maantietä vielä noin mailin +verran, ja sitten vaunut pysähtyivät. Sikes astui maahan, tarttui +Oliverin käteen, ja matkaa jatkettiin taas jalkaisin. He eivät +poikenneet Sheppertonissa mihinkään taloon, kuten väsynyt poika olisi +toivonut, vaan rämpivät eteenpäin loassa ja pimeässä, pitkin puuttomia, +aukeita kenttiä, kunnes näkivät valonhohdetta eräästä läheisestä +kaupungista. Kun Oliver jännittyneenä silmäili ympärilleen, huomasi +hän, että aivan heidän edessään virtasi joki ja että he lähestyivät +juuri siltaa. Sikes kulki suoraan eteenpäin, mutta ihan lähellä siltaa +hän kääntyi äkkiä vasemmalle ja lähti astumaan pitkin joen rantaa. + +— Jokeen! ajatteli Oliver kauhistuneena. Hän on tuonut minut tähän +kolkkoon paikkaan hukuttaakseen minut jokeen! Hän oli vähällä +heittäytyä maahan ja taistella nuoren elämänsä puolesta, mutta samassa +hän huomasi edessään yksinäisen, rappeutuneen rakennuksen. Ulko-oven +kummallakin puolella oli ikkuna, ja rakennus oli kaksikerroksinen, +mutta valoa ei näkynyt missään. Talo oli pimeä ja synkkä ja kaikesta +päättäen asumaton. + +Sikes, joka yhä piti Oliverin kädestä, lähestyi hiljaa ovea ja nosti +sen salvan. Ovi painui auki, ja he menivät molemmat sisään. + + + + +KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU. + +Murto. + + +— Halloo! huusi luja, karkea ääni heti, kun he olivat astuneet +eteiseen. + +— Älä nyt hiidessä nosta sellaista melua! vastasi Sikes ja telkesi +oven. Toimita tänne valoa, Toby. + +— Ahaa, toveri! sanoi sama ääni. Kynttilä, Barney, kuuletko? Näytä +herralle tietä, Barney, mutta herää ensin itse, jos niin suvaitset! + +Puhuja tuntui heittävän saapaspihdin tai jonkun sentapaisen esineen +sitä henkilöä kohti, jota tahdottiin saada heräämään; sillä joku iso +puukappale kuului putoavan lattiaan, ja sitten seurasi epäselvää +murinaa, ikäänkuin joku juuri heräisi unestaan. + +— Etkö sinä vielä kuule? huusi sama ääni. Täällä on Bill Sikes +eteisessä eikä kukaan ole häntä vastaanottamassa, ja sinä vetelet siinä +unta, ikäänkuin olisit hotkaissut ainakin seitsemän annosta ooppiumia +nahkoihisi! Saatko jo silmäsi auki vai tahdotko jotakin kovempaa +kalloosi? + +Pari tohvelipohjaista jalkaa sipsutti nyt, kiireesti lattian poikki, +ja oikeanpuoleisesta ovesta ilmestyi ensin heikkoa valoa ja sitten +sama henkilö, joka tässä kertomuksessa jo on esiintynyt Saffron Hillin +kapakan honottavana viinurina. + +— Herra Sikes, huudahti Barney iloisesti, mutta ehkä vaan +teeskennellen; tervetuloa, herra, astukaa sisään! + +— Kas niin, kömmi nyt sinä ensin, sanoi Sikes sysäten Oliveria +edellään. Lähde vaan liikkeelle, muuten survon kantapääsi mäsäksi! + +Kiroten pojan hitaisuutta Sikes sai Oliverin sysätyksi matalaan, +pimeään huoneeseen, jossa oli savuava kamiina, muutamia rikkinäisiä +tuoleja, pöytä sekä hyvin törkeän näköinen vuode. Siinä virui +selällään muuan mies, jalat nostettuina vuoteen alapään laidalle, +niin että ne olivat päätä paljoa ylempänä, ja suussa hänellä oli +pitkä savipiippu. Hänellä oli yllään nuuskanvärinen takki, jossa oli +suuret messinkinapit, sitruunankeltainen kaulaliina, karkeat, kirjavat +liivit sekä keltaiset housut Herra Crackitilla, sillä se hän oli, ei +ollut kovin paljon tukkaa eikä partaa, mutta se vähä, mikä hänellä +oli päässään tai kasvoissaan, oli punertavan väristä ja kierretty +pitkiksi, korkkiruuvin muotoisiksi suortuviksi, joita hän joskus +kaapi likaisilla, vaskisormusten koristamilla sormillaan. Mitaltaan +hän oli hieman yli keskisuuruuden, ja hänen jalkansa olivat ohuet +kuin tulitikut; mutta tämä asianhaara ei häntä estänyt ihailemasta +pitkävartisia saappaitaan, joita hän nyt, niiden ylevässä asemassa, +katseli nähtävällä mielihyvällä. + +— Bill poikaseni, sanoi tämä olento, kääntäen päätään ovea kohti, +minua ilahuttaa nähdä sinua. Minä jo pelkäsin, että olet luopunut koko +hommasta, ja siinä tapauksessa minun olisi täytynyt yksinäni panna +alttiiksi oma kallisarvoinen persoonani. Äläppäs! + +Tämän viimeisen huudahduksen hän lausui hyvin kummastuneen näköisenä, +kun hänen silmänsä sattuivat Oliveriin, jota Toby Crackit nyt alkoi +tarkastella istualtaan. + +— Poika se on — ymmärräthän, se niin! huomautti Sikes ja siirsi +tuolinsa lähemmä tulta. + +— Herra Faginin poika, selitti Barney virnistäen. + +— Vai niin, vai Faginilta! lausui Toby, katsellen Oliveria kiireestä +kantapäähän. Tuleepa tuosta oikein kullan arvoinen taituri, jos on +tarvis nipistää jotakin ämmien hameensäkeistä kirkonmenojen aikana. Sen +viaton naama on sama kuin pääoma. + +— No, anna olla, keskeytti Sikes äreästi, kumartui ystävänsä puoleen +ja kuiskasi hänelle korvaan muutamia sanoja, joista Crackit purskahti +kimeään nauruun ja kunnioitti Oliveria pitkällä, ihmettelevällä +katseella. + +— Ja nyt, sanoi Sikes, jälleen istuutuen, jos teillä on mitään +syötävää tai juotavaa, niin älkää kuhnailko! Siitä tulisi lisää ryhtiä, +ainakin minulle. Istu tänne uunin ääreen, poika, ja lepää vähän: sillä +tänä yönä sinun on taas lähdettävä liikkeelle, vaikk'ei kovin kauas. + +Oliver katsahti Sikesiin arasti, nosti tuolin lähelle uunia ja nojasi +kivistävää päätänsä käsiään vasten, tuskin tietäen, missä oli tai mitä +hänen ympärillään tapahtui. + +— Kas tässä! sanoi Toby, kun nuori juutalainen toi pöydälle ruuan +jäännöksiä ynnä pullon. Juokaamme hyvien markkinain malja! Hän nousi +seisaalle maljan kunniaksi, laski piippunsa varovasti nurkkaan, +lähestyi pöytää, täytti lasin viinalla ja tyhjensi sen. Sikes seurasi +esimerkkiä. + +— Tippanen pojallekin, lausui Toby ja kaatoi viinilasiin vähän viinaa. +Kallista kurkkuusi, viaton sielu! + +— Oikeastaan minä — vakuutteli Oliver, katsoen Tobyyn rukoilevasti; +minä en oikein —. + +— Anna pisara mennä! uudisti Toby. Luuletko, etten ymmärrä, mikä tekee +sinulle hyvää? Bill, käske sitä juomaan. + +— Lienee parasta, että tottelet, sanoi Sikes ja taputti toista +laskuaan. Hitto vie, eikö tuosta ole enemmän kiusaa kuin kokonaisesta +komppaniasta Taskuveijareita? Juo, senkin kallittava vintiö, juo, sanon +minä! + +Pelästyneenä molempien miesten uhkauksista Oliver tyhjensi äkkiä lasin +sisällyksen ja joutui heti suonenvetoiseen yskänpuuskaan, joka huvitti +suuresti Barneytä ja Crackitia, saaden yrmeän Sikesinkin hymyilemään. + +Kun Sikes sitten Oli tyydyttänyt nälkänsä, heittäytyivät molemmat +rosvot pitkälleen parille tuolille nukkuakseen vähän aikaa. Oliver, +joka ei voinut syödä muuta kuin pienen palasen leipää, jäi istumaan +paikalleen tulen ääreen, ja Barney suoristihe lattialle, liki kamiinan +syrjää, käärittynä vuoteenpeitteeseen. + +He nukkuivat tai ainakin näyttivät nukkuvan hetken aikaa, sillä kukaan +ei liikkunut paitsi Barney, joka pari kertaa nousi lisäämään hiiliä +kamiinaan. Oliver vaipui raskaaseen uneen, jossa hän oli harhailevinaan +pitkin pimeitä kujia, synkkiä hautuumaita ja muita sinä päivänä +näkemiään paikkoja, mutta äkkiä hänet herätti Toby Crackit, joka nousi +makuulta ja ilmoitti, että kello oli jo puoli kaksi. + +Silmänräpäyksessä olivat toisetkin jalkeilla ja ryhtyivät +matkavalmistuksiin. Sikes ja Crackit käärivät kaulansa ja leukansa +suuriin, tummiin liinoihin ja ottivat, ylleen päällystakkinsa, ja +Barney avasi kaapin, josta otti esille kaikenlaisia työkaluja ja pisti +ne kiireesti heidän taskuihinsa. + +— Paukkurit tänne, Barney! sanoi Toby. + +— Tässä ne ovat, vastasi Barney näyttäen paria pistoolia. Te olette +itse ne ladannut. + +— Hyvä, hyvä, sanoi Toby, sujahuttaen ne taskuunsa. Entäs pihdit? + +— Ne ovat jo minulla, selitti Sikes. + +— Tiirikat, meisselit, salalyhdyt — onko kaikki kunnossa? kysyi +Crackit, kiinnittäen käyräpäisen sorkkaraudan takkinsa sisäpuolelle +ommeltuun nauhaan. + +— Kaikki on kuten pitääkin, vastasi hänen toverinsa. Anna tänne +palikat, Barney; nyt on jo aika lähteä. + +Barney toi hänelle kaksi tukevaa nuijaa, joista Sikes antoi loisen +Tobylle; sitten hän kääri Oliverin hartioille ennenmainitun vaipan. + +— Kas niin! huudahti Sikes ja ojensi kätensä. + +Oliver, joka oli aivan pökerryksissä ponnistuksesta, ummehtuneesta +ilmasta ja saamastaan ryypystä, antoi hänelle kätensä vastustelematta. + +— Tartu hänen toiseen käteensä, Toby, sanoi Sikes. Barney, mene +tähystämään! + +Tämä meni ulos ja palasi pian ilmoittaen, että kaikki oli hiljaa. +Molemmat rosvot lähtivät siis liikkeelle, Oliver keskellään, ja +suljettuaan oven Barney kääriytyi jälleen peittoonsa ja makasi pian +syvässä unessa. + +Yö oli sysimusta. Sumu oli yhä tihennyt, ja vaikk'ei satanut, oli +ilma kuitenkin niin kostea, että Oliverin tukka ja kulmakarvat pian +kävivät ihan kankeiksi niistä puoleksi jäätyneistä vesihöyryistä, jotka +täyttivät ilman. He menivät sillan yli sitä valoa kohti, joka oli +näkynyt edellisenä iltana. Matka ei ollut pitkä, ja siten he olivat +pian saapuneet Chertseyhin. + +— Mennään vaan läpi kaupungin! kuiskasi Sikes. Tällaisena yönä ei +ketään ole liikkeellä meitä näkemässä. + +Toby suostui siihen, ja he kulkivat nopeasti pitkin pienen kaupungin +pääkatua, joka tähän aikaan oli aivan autio. Siellä täällä +välkkyi valoa jostakin sänkykamarista, ja joskus kuului käheätä +koiranhaukuntaa. Mutta ainoatakaan ihmistä ei näkynyt, ja kellon +lyödessä kaksi he jo olivat kaupungin ulkopuolella. + +Kiireisin askelin ne nyt poikkesivat eräälle ajotielle, joka vei +vasemmalle. Noin neljännesmailin astuttuaan he pysähtyivät yksinäisen +talon eteen, jota ympäröi korkea kiviaita. Toby Crackit kiipesi sen +harjalle suoraa päätä, ennenkuin ehti edes henkeäkään vetää. + +— Nyt poika tänne! sanoi Toby. Puske se ylös, kyllä minä sen korjaan. + +Ennenkuin Oliver kerkesi ajattelemaankaan, sieppasi Sikes häntä +kainalosta ja samassa makasivat hän ja Toby aidan sisäpuolella +ruohossa. Sikes tuli pian perässä, ja sitten he varovasti hiipivät +rakennusta kohti. Nyt Oliver älysi ensi kerran, että heidän yöllisen +retkensä tarkoituksena oli murtovarkaus ja ehkä murhakin. Kauhun +valtaamana hän pani kätensä ristiin ja päästi vasten tahtoaankin +puolinaisen tuskanhuudon. Hänen silmissään musteni; kylmä hiki peitti +hänen kelmeät kasvonsa; hän oli kuin halvattu ja vaipui polvilleen. + +— Nouse pystyyn! puhisi Sikes, joka värisi raivosta ja veti taskustaan +pistoolin; ylös heti, tai muuten ammun aivot kallostasi! + +— Jumalan tähden antakaa minun mennä! pyysi Oliver, päästäkää minut +irti, vaikka kuolisin tuolla ulkona! En minä koskaan enää tule +Lontooseen! Armahtakaa minua älkääkä pakottako minua varkaaksi. +Kaikkien niiden hyvien enkelien tähden, jotka asuvat taivaassa, +armahtakaa minua! + +Mies, jolle nämä sanat lausuttiin, kirosi kauheasti ja viritti jo +pistoolin, mutta samassa Toby löi sen maahan hänen kädestään, painoi +kätensä Oliverin suuta vasten ja laahasi hänet talon luo. + +— Hiljaa! lausui Toby, se tapa ei sovi täällä. Jos vielä kerran avaat +suusi, lyön sinua nuijalla päähän, ja se keino on yhtä varma eikä +suotta herätä melua. Kuules, Bill, riko nyt tuo luukku! Kyllä minä +olen vanhempienkin miesten nähnyt juonittelevan tällä tapaa kylmänä +yönä, mutta tottahan talttuu. Sikes kiroili Faginia, joka oli hänelle +toimittanut tärkeään yritykseen tuollaisen pojan kuin Oliver, ja teki +sorkkaraudalla voimainsa takaa työtä, mutta ilman huomattavaa meteliä; +muutamien ponnistusten jälkeen, joita Tobykin auttoi, kääntyi puheena +oleva luukku auki. Se oli pieni ristikkoakkuna talon takasivulla, noin +viisi jalkaa korkealla maasta, ja kuului vähäiseen pesutupaan eli +panimohuoneeseen, joka oli käytävän päässä. Aukko oli niin pieni ettei +talon puolesta oltu arveltu sen tarvitsevan varmempaa suojaa; mutta se +oli sentään siksi iso, että Oliverin kokoinen poika siitä voi päästä +sisään. Kun Sikes taitavasti käsitteli vehjettänsä, oli ristikkokin +pian irrotettu, niin että aukko oli vapaa. + +— Kuule nyt, pikku veijari! kuiskasi Sikes, ottaen esille salalyhdyn, +jonka valon hän käänsi suoraan vasten Oliverin kasvoja. Pistän sinut +tuosta sisään. Ota tämä lyhty, astu hiljaa ylös portaita ja sitten +suoraan käytävän läpi pääovelle. Sen sinä avaat ja päästät meidät +sisään. + +— Se on teljetty poikkitangolla, johon et kai ulotu, huomautti Toby. +Nouse siis tuolille; eteisessä niitä on kolme kappaletta, ja kaikissa +on vanhan rouvan komea vaakuna, sininen sarvikuono ja kultainen harava. + +— Etkö voi olla vaiti? ärjäsi Sikes uhkaavasti. Onko pesutuvan ovi +auki? + +— Ihan ammollaan, vastasi Toby, katsottuaan akkunasta sisään. Onpa +se hassua — ne jättävät oven auki sitä varten, että koira, jonka +makuupaikka on täällä, pääsisi jalottelemaan käytävässä, kun ei +sitä enää nukuta. Hah, haa, Barney sai sen eilisiltana niin somasti +houkutelluksi täältä pois! + +Vaikka Crackit puhui niin hiljaa, että hänen sanojaan tuskin kuuli, +ja hihitti melkein äänettömästi, käski Sikes kuitenkin tylysti häntä +vaikenemaan ja ryhtymään työhön. Toby totteli käskyä, otti salalyhtynsä +esille, pani sen maahan, ja nojautui sitten eteenpäin, pää akkunan +alareunaa vasten ja kädet lujasti kiinni polvissa, niin että hänen +selkänsä oli kuin siltana. Sikes nousikin heti hänen selkäänsä ja +sysäsi Oliverin aukosta sisälle jalat edellä eikä päästänyt irti hänen +kaulustaan, ennenkuin Oliver seisoi turvallisesti lattialla. + +— Ota tämä lyhty, sanoi Sikes, silmäiltyään huonetta. Näetkö edessäsi +portaat? + +— Melkein puolikuolleena vastasi Oliver myöntäen, ja Sikes viittasi +pistoolinpiipulla käytävän toista päätä kohti ja huomautti hänelle +vielä, että hänet saattoi täältä akkunasta ampua käytävän toiseen +päähän asti ja että jos hän vähänkään juonittelisi, niin ammuttaisiin +hänet heti kuoliaaksi. + +— Siihen ei kulu minuuttiakaan, sanoi vielä Sikes. Heti kun sinut +päästän kädestäni, toimitat tehtäväsi. Vaiti! + +— Mitä se on? kysyi toinen. + +He kuuntelivat tarkasti. + +— Ei mitään, sanoi Sikes ja päästi Oliverin lähtemään. Eteenpäin mars! + +Sillä lyhyellä ajalla, jona Oliverilla oli tilaisuutta malttaa +mieltänsä, hän oli tehnyt lujan päätöksen rientää ylös portaita ja +nostaa melua, vaikka kuolisi siihen paikkaan. Tässä mielessä hän lähti +astumaan varmoin, tosin äänettömin askelin. + +— Tule takaisin! huusi Sikes äkkiä kovaa. Takaisin, kuuletko? +Pelästyneenä tästä odottamattomasta käänteestä ja kovasta huudosta, +joka kuului heti sen jälkeen, Oliver pudotti lyhtynsä eikä tiennyt, +pitikö mennä eteenpäin vai paeta takaisin. + +Sama huuto uudistui — kynttilän valoa häämötti — portaitten yläpäässä +näkyi pari pelästynyttä, puoleksi pukeutunutta miestä — välähdys — +pamaus — savua — romahdus, ikäänkuin jotakin olisi särkynyt — ja +sitten hän horjui takaperin. + +Sikes oli hetkeksi hävinnyt; mutta pian hän taas ilmestyi akkunaan +ja tarttui Oliverin kaulukseen, ennenkuin savu oli ehtinyt haihtua. +Hän laukaisi oman pistoolinsa miehiä kohti, jotka jo peräytyivät, ja +tempasi pojan ylös akkunasta. + +— Pidä paremmin kiinni minusta, sanoi Sikes, vetäessään hänet +akkunasta ulos. Anna tänne kaulaliina! Ne ovat osuneet häneen. Riennä, +Toby! Pojasta juoksee niin kirotusti verta. + +Oliver kuuli kimeän kellon soivan, ja siihen liittyi ampuma-aseiden +paukkina ja juoksevain ihmisten kirkuna — sitten hän tunsi itseään +kiireesti kannettavan pitkin epätasaista maata. Vähitellen kuului +meteli yhä kauempaa, kuolettava kylmyys värisytti hänen ruumistaan — +eikä hän enää nähnyt eikä kuullut mitään. + + + + +KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU. + +Esittää hauskan keskustelun Bumblen ja erään naisen välillä ja näyttää, +että köyhäintalon vahtimestarillakin on hellempiä tunteita. + + +Ilta oli purevan kylmä. Lumi oli ahtautunut paksuksi, lujaksi kuoreksi +maan yli, niin että vinkuva tuuli saattoi pöyhiä ainoastaan niitä +kasoja, joita oli kerääntynyt kadunkulmiin ja sokkeloihin. Mutta +ikäänkuin tuuli olisi sitä hurjemmaksi raivostunut, mitä vähemmän sille +oli jäänyt vaikutusalaa, ajoi se lumihiutaleita paksuina pyrypilvinä +korkealle ilmaan, levitti niitä tuhansiksi kiemuroiksi ja hajotti +lopulta joka taholle. Kolea, pimeä, jäätävän kylmä ilta oli juuri +sellainen, että se, jolla oli lämmin koti, turvautui leimuavan uunin +suojaan, kiittäen Jumalaa tästä siunauksesta, mutta kodittomalla ja +nälkiintyneellä raukalla ei ole tuommoisena iltana muuta neuvoa kuin +laskeutua maahan ja kuolla. Moni onneton heittää sellaiseen aikaan +henkensä kaduillamme, ja millaiset heidän rikoksensa lienevätkin, +pahempaan maailmaan he eivät ainakaan joutune. + +Näin oli ulkonaisten asiain laita, kun rouva Corney, Oliverin +synnyinpaikkana kuvatun köyhäintalon emännöitsijä, istuutui hauskan +uunivalkean ääreen pienessä huoneessaan ja katseli mielihyvällä +pyöreätä pöytää, jolle oli asetettu muutamia astioita kaikkine +tarpeineen vanhanpuoleisen rouvan mielinautinnoksi. Rouva Corney +aikoi todellakin virkistää sieluansa kupposella teetä; ja kun hän +jälleen käänsi silmänsä uunia kohden, jossa kalkkein somin pikku +teekattila hyräili omaa, salaperäistä säveltään, eneni hänen sisällinen +mielihyvänsä, — niin, tosiaankin siihen määrään saakka, että rouva +Corney lopulta hymyili. + +— Sanokaas muuta! lausui emäntä itsekseen ja nojautui kyynärpäällään +pöytää vasten, katsellen tulta miettiväisesti. Kyllä meillä kaikilla on +syytä olla kiitollisia, jos vaan tahdomme sen myöntää! + +Rouva Corney pudisti synkästi päätään, ikäänkuin surkuttelisi niiden +köyhien henkistä sokeutta, jotka eivät sitä myöntäneet, pisti sitten +hopealusikan, joka oli hänen yksityistä omaisuuttansa, tinapeltisen +teesäiliön syvyyteen ja alkoi valmistaa juomaansa. + +Miten pieni aihe kuitenkin voi häiritä heikkojen sielujemme rauhaa! +Mustasta teekannussa, joka oli hyvin pieni ja siis täyttyi pian, +valui rouva Corneyn pohtiessa siveellisiä kysymyksiä kuumaa vettä yli +reunojen, niin että hänen kättään hieman poltti. + +— Vietävän kannu! huudahti arvoisa eukko, laskien sen kiireesti +hyppysistään; mokomakin kapine, johon mahtuu vaan pari kuppia! Kellä +voi olla hyötyä tuollaisesta hylystä? — paitsi, lisäsi hän hetken +kuluttua, — paitsi tällaisella yksinäisellä vaimoparalla. Voi sentään, +hyvä Jumala! + +Näin voivotellen emäntä vaipui tuolilleen, nojasi kyynärpäänsä jälleen +pöytää vasten ja ajatteli yksinäistä asemaansa. Pieni teekannu ja ainoa +kuppipari olivat hänen sieluunsa herättäneet surullisia muistoja herra +Corneysta, joka ei vielä ollut maannut haudassa kuin viisikolmatta +vuotta, ja syvä liikutus valtasi hänet. + +— Minä en saa koskaan enää sellaista! lausui hän synkästi. En koskaan +sen veroista! + +Miesvainajaansako vai teekannua hän näillä sanoilla tarkoitti, sitä en +osaa varmaan sanoa. Luultavasti hänellä oli jälkimmäinen mielessään, +sillä puhuessaan hän oli luonnut katseensa teekannuun, johon heti +tarttuikin. Hän oli juuri ehtinyt juoda ensimmäisen kupillisen, kun +huoneen ovelle hiljaa naputettiin. + +— No, ettekö pääse sisään? huusi rouva äreästi. Kaiketi taas joku +ämmä on päättänyt kuolla, sillä juuri sen hetkenhän ne valitsevat, +jolloin minä olen ruualla. Älkää sinne ovelle jääkö kaapimaan lattiaa, +sieltähän te päästätte koko talven sisään! Mikä vaivaa nyt — häh? + +— Ei mikään, hyvä rouva, ei mikään, vastasi miehen ääni. + +— No ihme ja kumma! huudahti emäntä leppeämmin: tekö sieltä tulette, +herra Bumble? + +— Teidän palvelijanne, hyvä rouva, lausui tämä kunnon mies, joka oli +jäänyt oven ulkopuolelle, ravistaakseen kenkänsä ja takkinsa puhtaiksi +lumesta ja nyt astui huoneeseen, toisessa kädessä kolmikulmainen hattu +ja toisessa mytty. Saanko sulkea oven, hyvä rouva? + +Emännöitsijä oli häpeissään eikä tiennyt, mitä vastata, harkiten +mielessään, oliko oikein sopivaa puhua herra Bumblen kanssa kahden +kesken, suljettujen ovien takana. Bumble käytti hyväkseen tätä +epävarmuutta, ja kun häntä itseäänkin hieman paleli, sulki hän oven, +odottamatta siihen lupaa. + +— Ilkeä ilma, herra Bumble, alkoi rouva Corney. + +— Todellakin, ihan kelvoton, vastasi vahtimestari. Kerrassaan +sopimaton sää sille, jonka on liikkuminen ulkona. Olemme tänä iltana, +rouva Corney, jakaneet kaksikymmentä, sanoo: _kaksikymmentä_ naulaa +leipää sekä puolitoista juustoa, eivätkä köyhät sittenkään tyydy. Kovat +ajat on kunnallamme! + +— Se on tietty se. Milloin he osaisivat tyytyä, herra Bumble? arveli +emäntä hörpäten teetä. + +— Niin milloin? uudisti Bumble. Niinpä on täällä esimerkiksi muuan +mies, jolle katsoen hänen suureen perheeseensä annettiin koko naula +leipää ynnä samoin juustoa, runsaasti punnittuna. Mutta luuletteko +hänen olleen siitä kiitollisen? Ei sinnepäinkään! Mitä arvelette hänen +sanoneen? Hän rupesi kerjäämään hiiliä, vaikkapa hänelle annettaisiin +vaan sen verran kuin mahtuu nenäliinaan. Hiiliä! — Mitä hittoa se +hiilillä tekee? — Paistaisi niillä juustoa, luullakseni, sillä +nähkääs, hyvä rouva, kun kerjäläinen saa juustoa, niin se on vielä +paistettava, ennenkuin se oikein maistuu, ja sitten tullaan kerjäämään +lisää. Sellainen on noiden ihmisten tapa: vaikka saisivat esiliinansa +täyteen hiiliä, kyllä ne huomenna taas seisovat odottamassa samaa +eivätkä edes punastu häpeästä. + +Rouva Corney lausui täysin yhtyvänsä niihin mielipiteisiin, joita +Bumble oli esittänyt, ja sitten tämä virkamies jatkoi: + +— Ne käyvät kimppuun kuin piki ja terva. Toissapäivänä tuli eräs +mies — te olette ollut naimisissa, hyvä rouva, ja senvuoksi uskallan +sen teille kertoa — eräs mies, jolla oli päällään tuskin ainoatakaan +riepua (rouva Corney loi silmänsä alaspäin), tuli meidän ylijohtajamme +ovelle, juuri kun hänellä oli herrasväkeä luonaan päivällisellä, ja +mankui apua, sanokaas muuta, rouva Corney! Kun mies ei tahtonut mennä +tiehensä ja sellaisen läsnäolo tietysti häiritsi vieraita, toimitti +johtaja hänelle puoli kappaa perunoita ja pari korttelia kaurajauhoja. +— Laupias taivas, sanoi tuo kiittämätön heittiö, mitä apua minulla +tästä on? Yhtä hyvin voisitte antaa minulle rautapeltiset silmälasit. +— Hyvä on, sanoi meidän johtajamme, joka otti lahjan takaisin, te ette +täältä saa muuta. — Sitten minä kuolen kadulle, sanoi kerjäläinen. — +Mitä vielä, sen te jätätte tekemättä, sanoi johtaja. + +— Ha, ha! Sukkelasti sanottu! Juuri niin onkin herra Grannettin tapa +puhua! huomautti emännöitsijä. No, entä sitten? + +— Niin entä sitten! toisti vahtimestari. Hän meni lopulta matkoihinsa +ja kuoli todellakin kadulle. Siinä näkee oikein paatuneen kerjäläisen! + +— Kyllä se on ihan uskomatonta! ihmetteli rouva Corney. Mutta +ettekö pidäkin almujen antamista vaivaistalon ulkopuolella oleville +kerjäläisille hyvin vahingollisena, herra Bumble? Te olette kokenut +mies ja tiedätte. + +— Rouva Corney, vastasi vahtimestari hymyillen, kuten ainakin mies, +joka tuntee etevämmyytensä, almu köyhäintalon ulkopuolella tai toisin +sanoen, tuollainen avustus kadulla, jos sitä asianmukaisesti käytetään +— huomatkaa, hyvä rouva, asianmukaisesti —, on köyhäinhoidolle +arvaamattomaksi hyödyksi. Siinä kohden noudatetaan sitä kultaista +periaatetta, että köyhille annetaan juuri sitä, mitä ne eivät tarvitse, +ja siten ne väsytetään, jotta kerrankin lakkaavat pyytämästä. + +— No ihme ja kumma! huudahti rouva Corney. Sepä vasta on mukava keino! + +— Sitähän minäkin. Meidän kesken puhuen, jatkoi Bumble, tämä juuri +on periaatteemme; ja siinä juuri on syy, miksi aina, jos vaan satutte +lukemaan kirottujen sanomalehtien kertomuksia, saatte huomata, että +kaikille sairaille kerjäläisille on syötetty juustoa. Koko maassa +seurataan nykyään tätä tapaa. — Mutta toiselta puolen, lisäsi +vahtimestari, kumartuen avaamaan myttyään, tämä on virkasalaisuus, +josta ei saa puhua kuin viranomaisten kesken, jollaisia mekin olemme, +hyvä rouva. Tässä on viiniä, jota johtokunta on määrännyt sairaille +— oikeata portviiniä, joka on pantu pulloihin vasta tänä iltana — +kirkasta kuin peili, ilman pienintäkään sakkaa. + +Bumble piti ensimmäistä pulloa ilmassa valoa vasten, ravisti sitä, +näyttääkseen sen puhtautta, laski sitten molemmat pullot eräälle +arkulle, kääri niiden ympärille nenäliinan, jossa ne oli tuonutkin, +pisti huolellisesti taskuunsa ja tarttui hattuunsa, ikäänkuin +lähteäkseen pois. + +— Teille tulee nyt kylmä kävelymatka, herra Bumble, sanoi emännöitsijä. + +— Kova tuuli siellä käy, vastasi Bumble ja käänsi takkinsa kauluksen +pystyyn, niin että pian nipistää korvat irti. + +Rouva Corney katsahti pieneen teekattilaan ja sitten vahtimestariin, +joka lähestyi ovea, ja kun tämä yskähti, ikäänkuin ryhtyisi lausumaan +tavanmukaista "hyvää yötä", kysyi emännöitsijä, eikö hän olisi niin +hyvä ja joisi kupin teetä? + +Bumble painoi heti kauluksen alas, laski hattunsa ja keppinsä tuolille +ja siirsi toisen tuolin pöydän ääreen. Hitaasti istuutuessaan hän +silmäili emäntää arvokkaasti. Tämä taas katseli pientä teekannua. +Vahtimestari yskäisi taas — tällä kertaa kovemmin kuin ennen. + +— Makeaako? kysyi rouva Corney, ottaen käteensä sokeriastian. + +— Hyvin makeaa, rouvaseni! vastasi Bumble ja kiinnitti katseensa +kysyjään. Jos koskaan köyhäintalon vahtimestari voi näyttää hellältä, +kyllä Bumble nyt oli hellä. + +Tee oli valmista ja tarjottiin ääneti. Bumble levitti nenäliinansa +polvilleen, jotteivät vehnäleivän murut tahraisi kiiltäviä +polvihousuja, ja alkoi syödä ja juoda mielin määrin; tätä mieluisaa +toimitusta hän joskus keskeytti syvällä huokauksella, joka ei lainkaan +vahingoittanut hänen ruokahaluaan, vaan näytti helpottavan hänen +ponnistuksiaan syömä- ja juomahommassa. + +— Teillä on näen minä kissa, hyvä rouva, lausui Bumble luoden silmänsä +sen sukuiseen eläimeen, joka lämmitteli tulen edessä pienen perheensä +ympäröimänä, ja poikasiakin, kuten huomaan. + +— Ette voi uskoa, kuinka rakastan näitä eläimiä, vastasi emäntä. Ne +ovat niin onnellisia, iloisia ja sukkelia, että ovat oikein minun +seuranani. + +— Hyvin somia luontokappaleita, myönsi vahtimestari, ja niin +kodikkaita. + +— Niin ihan! huudahti rouva Corney innostuneena; niin kiintyneitä +kotiinsa, että on oikein ihanaa niitä katsella. + +— Hyvä rouva Corney, lausui nyt Bumble, lyöden ikäänkuin tahtia +teelusikalla, minä vaan lausun sen mielipiteen, että se kissa tai +kissanpoika, jolla on onni asua teidän luonanne, olisi aika aasi, ellei +se osaisi olla kotiinsa mieltynyt. + +— No, no, herra Bumble! huomautti emäntä ujosti. + +— Miksi ei saisi suoraan sanoa, mitä on mielessä? jatkoi vahtimestari, +heiluttaen lusikkaansa ihastuneen sulavasti, jolloin mies on naisesta +ihan vastustamaton; niin, ellei se elukka olisi kiintynyt kotiinsa, +hukuttaisin itse sen mielelläni. + +— Te olette julma mies, sanoi rouva Corney vilkkaasti ja ojensi +kätensä, ottaakseen vahtimestarin kupin, ja päälle päätteeksi +kovasydäminen. + +— Vai kovasydäminen! kummeksi Bumble sanomatta muuta, mutta antaessaan +kuppinsa hän puristi rouva Corneyn pikkusormea, taputti kämmenellään +pari kertaa kirjaeltuja liivejään, huokasi syvään ja siirsi vähän +tuoliaan tulen luota. + +Lukija huomatkoon, että pöytä oli pyöreä. Koska rouva Corney ja herra +Bumble olivat istuneet jokseenkin lähellä toisiaan, kasvot tuleen päin +niin on helposti ymmärrettävissä, että Bumblen siirtyessä kauemmaksi +tulen luota, mutta kuitenkin pysyessä pöydän ääressä heidän välinsä +suureni. Ymmärtävä lukija kaiketi kummeksii tätä menettelyä ja pitää +sitä suurena itsekieltäymyksenä Bumblen puolelta, varsinkin kun tätä +herrasmiestä, niin sanoakseni, aika, paikka ja tilaisuus houkutteli +lausumaan muutamia helliä, tyhjänpäiväisiä puheenparsia, jotka sopivat +ajattelemattomien, nuorien keikarien sanottaviksi, mutta alentavat +rauhantuomarin, valtiopäivämiehen, valtioministerin, loordimajorin +ja muiden korkeiden virkamiesten arvoa ja kaikkein vähimmän ovat +sopusoinnussa sen mahtipontisuuden ja vakavuuden kanssa, minkä pitää +ilmetä kaikkein ankarimmassa viranomaisessa, nimittäin köyhäintalon +vahtimestarissa. + +Mikä tarkoitus Bumblella muuten lie ollutkin — epäilemättä se oli +ylevää laatua — niin, mikä tahansa se lienee ollut, mutta kovaksi +onneksi, kuten jo mainitsin, pöytä oli pyöreä. Kun siis Bumble yhä +siirteli tuoliaan pitkin pöydän reunaa, alkoi hän tietysti uudestaan +lähestyä rouva Corneyta. ja vaeltaessaan siten kaaressa yhä eteenpäin +hän joutui lopulta ihan liki arvoisaa emäntää. Molemmat tuolit +kolahtivat yhteen, ja Bumblen kiertomatka päättyi. + +Jos rouva Corney nyt olisi siirtänyt tuolinsa oikealle päin, olisi tuli +häntä korventanut; ja jos hän taas olisi kääntynyt vasemmalle, olisi +hän luiskahtanut suoraa päätä Bumblen syliin. Mutta kun hän oli älykäs +nainen, joka tuollaisessa tilanteessa heti äkkää seuraukset, jäi hän +paikalleen ja tarjosi kunnan virkamiehelle toisen kupin teetä. + +— Kovasydäminenkö, vai niin, rouva Corney! lausui Bumble, sekoittaen +teetään ja katsoen emäntää kasvoihin; oletteko te puolestanne +kovasydäminen? + +— Voi, voi, sentään! huudahti rouva Corney, kuinka saattaa naimaton +mies niin kysyä! Miksi sitä kysytte, herra Bumble? + +Vahtimestari joi teensä viimeiseen tippaan saakka, söi voileipänsä, +ravisti muruset polviltaan, pyyhki suupielensä puhtaiksi ja painoi +rouva Corneyn huulille säädyllisen suudelman. + +— Herra Bumble, nuhteli tämä arvokas nainen hiljaa kuiskaten, sillä +kauhusta hän melkein oli menettänyt äänensä, herra Bumble, minä huudan! + +Vahtimestari ei vastannut siihen mitään, vaan kiersi käsivartensa +hitaasti ja juhlallisesti mielitiettynsä vartalon ympärille. + +Koska rouva Corney oli uhannut huutaa, niin hän kai olisikin +kiljahtanut tämän uuden loukkauksen johdosta, ellei se olisi käynyt +tarpeettomaksi sen kautta, että ovelle äkkiä naputettiin. Heti kun +Bumble tämän kuuli, ponnahti hän sukkelasti tuolilta ja hyökkäsi +viinipullojen ääreen, joita hän sitten oli pyyhkivinään puhtaiksi +tomusta. Rouva Corney huusi sillä välin äreästi: Tulkaa sisään! +Tässä kohden voimme huomata miten merkillinen vaikutus äkillisellä +hämmästyksellä on äskeisen pelon jälkeen: hänen äänensä oli taas saanut +entisen voimansa ja pontensa. + +— Pyydän anteeksi, hyvä rouva, sanoi vanha näivettynyt köyhäintalon +eukko ja pisti rumat kasvonsa ovesta sisään; vanha Sally on +kuolemaisillaan. + +— Entä sitten, mitä te minua haette? tokaisi emäntä suuttuneena. Enhän +minä voi sitä hengissä pitää, vai mitä? + +— Ette tietysti, hyvä rouva, vastasi eukko, ei sitä kukaan voi. Hän +on jo ulkopuolella ihmisapua. Olen nähnyt jo hyvin monen kuolevan, +pienistä lapsista suuriin tukeviin miehiin asti, niin että jotenkin +tarkoin huomaan, milloin kuolema tekee tuloaan. Mutta Sallyn sielu +on levoton ja tuskissa, ja kun hän välistä saa siunaaman aikaa lepoa +kovista vaivoistaan, niin hän sanoo, että tahtoisi ilmoittaa teille +jotakin. Hän ei voi kuolla rauhassa, ennenkuin tulette, hyvä rouva. + +Tällaisen kutsun saatuaan rouva Corney alkoi hurjasti manata vanhoja +ämmiä, jotka eivät osanneet edes kuolla vaivaamatta parempia ihmisiä ja +johtajiaan, kääriytyi sitten kiireesti paksuun saaliin, pyysi Bumblea +jäämään odottamaan, kunnes tulisi takaisin, ja käski sanantuojan astua +reippaasti edeltä, jotta vielä tänä yönä päästäisiin perille. Huonoa +tuultansa rouva Corney purki vielä heidän lähdettyäänkin, torumalla +eukkoa juurta jaksain. + +Kun Bumble siten oli jäänyt huoneeseen yksin menetteli hän siellä +jotenkin omituisesti. Hän avasi kaapin, laski, montako teelusikkaa oli, +punnitsi kädessään sokeripihtiä ja tarkasteli kaikin puolin erästä +hopeaista maitokannua, päästäkseen selville, oliko se todellakin +hopeata. Tyydytettyään uteliaisuutensa kaikissa näissä kohdissa hän +pani kolmikulmaisen hatun päähänsä kallelleen, kuten on kenraalien +tapa ja tanssi neljään kertaa pöydän ympäri hyvin arvokkaasti. Tämän +harvinaisen ponnistuksen jälkeen hän taas otti hatun päästään, asettui +hajasäärin seisomaan selkä uuniin päin ja näytti hengessään arvioivan +huoneen koko sisustusta. + + + + +KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU. + +Joka käsittelee pientä ainetta, mutta on lyhyt eikä suinkaan tarpeeton. + + +Se nainen, joka oli tullut häiritsemään rouva Corneyta, oli +ulkomuodoltaan aivan omansa kuolonsanoman tuojaksi. Hänen ruumiinsa +oli vuosien painosta koukistunut, hänen jäsenensä tutisivat kuin +halvatulla, ja hänen kierokatseinen, vino naamansa näytti ennemmin +olevan koirankurisen kuvanveistäjän leikillinen teos, kuin luonnon +kädestä lähtenyt. + +Kuinka harvoin saammekaan nähdä sellaisia vanhoja kasvoja, jotka +ilahduttavat meitä luonnollisella kauneudellaan! Maailman murheet +ja kärsimykset muuttelevat niitä samalla tapaa kuin sydämiämme, ja +ainoastaan silloin, kun intohimot lepäävät tai ikipäiviksi ovat +haihtuneet, kasvot pääsevät osoittamaan sopusointuista, alkuperäistä +ilmettänsä. Niinpä näkyy usein vainajan jäykistyneessä muodossa entisen +lapsuuden rauhallisuus ja viattomuus niin selkeästi, että ne, jotka +ovat hänet tunteneet hänen onnellisen lapsuutensa aikana, hartaasti +polvistuvat ruumisarkun viereen ja ovat jo maan päällä näkevinään hänen +kirkastuksensa. + +Vanha eukko hoiperteli käytävien läpi ja portaita ylös, mutisten +itsekseen jotakin vastaukseksi emännöitsijän haukkumisiin; ja kun +hänen lopulta oli pakko pysähtyä henkäisemään, antoi hän kynttilän +rouva Corneylle ja lupasi tulla perästä niin pian kuin pääsisi. +Ollen reippaampi ja nuorempi riensi rouva Corney suoraa päätä siihen +huoneeseen, jossa sairas makasi. + +Se oli jotenkin tyhjä ullakkokamari, jonka äärimmäisessä nurkassa paloi +vaivainen kynttilä. Muuan iäkäs eukko istui vuoteen ääressä, ja uunin +edessä seisoi köyhäinhoidon apteekin oppipoika, veistellen itselleen +hanhenkynästä hammastikkua. + +— Kylmä ilta, rouva Corney, sanoi tämä nuori herra, kun emännöitsijä +astui huoneeseen. + +— On todellakin aika pakkanen, vastasi rouva Corney mitä kohteliaimmin +ja astui kumartaen hänen ohitseen. + +— Teidän pitäisi tavaranhankkijaltanne vaatia parempia hiiliä, lausui +apteekkarin lähettiläs ja alkoi ruosteisella hiilihangolla muokata +suurta hiilenlohkaretta palasiksi. Nämä eivät kelpaa näin kylmiksi +illoiksi. + +— Se on johtokunnan asia, vastasi emännöitsijä. Kyllä niistä sentään +tuleekin kylliksi lämmintä, ja minun mielestäni on köyhäintalossa +muutenkin niin paljon hommaa, ettei joka paikkaan ehdi nokkaansa pistää. + +Tähän keskustelu keskeytyi, kun sairaan puolelta kuului valitusta. + +— Jaha! sanoi nuori mies, kääntyen vuoteen puoleen, ikäänkuin nyt +vasta muistaisi sairaan, siinä jo tehdään melkein kuin loppua, rouva +Corney. + +— Joko todella ollaan niin pitkällä? kysyi emäntä. + +— Jos se vielä elää kaksi tuntia, niin minä jo hämmästyisin aika +lailla, sanoi apteekkioppilas ja teroitti hammastikkuaan. Koko +ruumiinrakennus on hajoamassa. Nukkuuko se siellä vielä, eukko? + +Sairaanhoitaja kumartui vuoteen yli ottaakseen asiasta selvän ja +nyökkäsi sitten myöntävästi. + +— Kai se sitten niine hyvineen siirtyy toiseen maailmaan, jollette +vaan sitä herätä, sanoi nuorukainen. Pankaa kynttilä lattialle, jottei +sairas sitä näe. + +Hoitaja totteli käskyä, mutta pudisti samalla päätään, ikäänkuin +tahtoisi osoittaa, ettei sairas suinkaan niin helposti kuole, ja +istuutui sitten taas paikalleen toisen eukon viereen, joka sillä välin +oli tullut huoneeseen. Rouva Corney kääriytyi kärsimättömän näköisenä +saaliinsa ja asettui istumaan vuoteen alapäähän. + +Kun apteekkioppilas oli saanut hammastikkunsa valmiiksi, jäi hän +seisomaan tulen ääreen, lämmitteli siinä itseään joka puolelta noin +kymmenen minuuttia ja lähti sitten unisen näköisenä hiljaa huoneesta, +toivottaen rouva Corneylle hauskaa iltaa. + +Kun oli istuttu ääneti jonkun aikaa, nousivat vanhat eukot vuoteen +laidalta, kyykistyivät uunin ääreen ja ojensivat sitä kohden +kuivettuneita käsiään, saadakseen edes hieman lämmintä. Liekki heitti +kamalaa loistetta heidän ryppyisille, kovettuneille kasvoilleen ja +esitti heidän rumuutensa vieläkin ilettävämpänä. Pian he alkoivat +hiljaa kuiskailla toisilleen. + +— Kuules, Amy, sanoiko se sitten mitään, kun olin mennyt? kysyi se, +joka oli rouva Corneyn luo tullut sanaa tuomaan. + +— Ei yhtään mitään, vastasi toinen. Se vaan nyppi peittoa ja reuhtoili +käsillään vähän aikaa: mutta minä tartuin sen käsiin lujasti kiinni, +niin että siitäkin tuli pian loppu. Ei sillä enää ole paljoa voimia +eikä sitä ollutkaan vaikea hillitä. Vaikka olenkin vanha, kyllä minussa +sentään on vähän voimia jäljellä, niin totta kuin syönkin vaivaisruokaa! + +— Joiko hän sitä lämmintä viiniä, jota tohtori määräsi? kysyi taas +ensimmäinen. + +— Koetin sitä kaataa hänen suuhunsa, vastasi toinen, mutta se piti +hampaitansa niin lujasti kiinni, ettei sinne mitään mahtunut. Kun ei +viini kelvannut, join sen itse, ja hyvältä se tuntuikin. + +Silmäiltyään varovasti ympärilleen, ollakseen varmat, ettei kukaan +kuuntele, molemmat ämmät kumartuivat lähemmä tulta ja nauraa hihittivät +sydämellisesti. + +— Muistan minä senkin ajan, sanoi ensiksi puhunut, jolloin hän olisi +samoin menetellyt ja sitten mielissään kelle tahansa puhunut. + +— Kyllä niin, myönsi toinen, hän olikin oikein veitikkamainen. Monen +monta ruumista hän on jo ehtinyt sääliä niin koreiksi kuin vahakuvat. +Sen olen näillä vanhoilla silmilläni nähnyt, — olenpa näillä käsilläni +itse niitä hypistellyt, sillä minähän häntä autoin siinä hommassa monet +kerrat! + +Näin sanoen hän ojensi vapisevia sormiaan ja ravisti niitä, +ikäänkuin riemuiten, kasvojensa edessä. Sitten hän kaiveli jotakin +hamekasastaan, sai esille kiiltävän kuluneen tinarasian ja kopisti +siitä juorutoverinsa kouraan muutamia jyväsiä sekä vähän useampia omaan +kouraansa. Kun he olivat tässä hommassa, astui rouva Corney, joka +kärsimättömästi oli odotellut kuolevan heräämistä horrostilastaan, +heidän luokseen ja kysyi äreästi, miten kauan hän vielä saisi odottaa. + +— Ei juuri kauan, vastasi toinen akka ja loi silmänsä häneen. Meistä +ei kenenkään tarvitse varrota kuolemaa järin kauan. Pitää vaan olla +kärsivällinen! Kyllä kuolema tulee aikanaan meidän kaikkien luo! + +— Pidä suusi kiinni, mokoma hupsu! ärjäsi emännöitsijä. Martha, +sano sinä minulle, onko tuolla sairaalla jo ennen ollut samanlaisia +kohtauksia? + +— On kyllä, hyvinkin usein, vastasi ensimmäinen eukko. + +— Mutta ei niitä nyt enää tämän jälkeen tule, lisäsi toinen eukko; +se merkitsee, että hän herää vain yhden ainoan kerran — ja muistakaa +minun sanoneeni, ei juuri pitkäksi ajaksi. + +— Pitkäksi tai lyhyeksi, tiuskasi rouva Corney, mutta minä en jää +tänne enää ja varokaa te molemmat häiritsemästä minua suotta toista +kertaa! En minä siitä palkkaa saa, että katselen, miten vanhat ämmät +heittävät henkensä, eikä minulla muutenkaan ole siihen halua. Pankaa se +muistiinne, hävyttömät noidat! Jos vielä kerran teette minusta pilaa +tällä tapaa, niin lupaan parantaa teidät sellaisesta hullutuksesta. + +Hän oli juuri lähtemäisillään huoneesta, kun hänet pysäytti sängyn +puoleen kääntyneiden eukkojen kiljahdus. Sairas oli noussut istumaan ja +ojensi käsiään hoitajiinsa päin. + +— Kuka täällä on? huusi hän ontolla äänellä. + +— Vaiti! Vaiti! sanoi toinen eukko ja kumartui hänen puoleensa, pane +maata, pane maata! + +— En ikinä enää elävänä pane maata, vastasi sairas tempoillen rajusti. +Minä tahdon sen sanoa hänelle! Tulkaa tänne lähemmäksi, että saan +kuiskata korvaanne! + +Hän tarttui rouva Corneyn käsivarteen, pakotti hänet istumaan tuolille +sänkynsä viereen ja alkoi juuri ryhtyä puhumaan, mutta samassa hän, +katsahtaessaan syrjään, äkkäsi vanhat sairaanhoitajat, jotka olivat +kumartuneet kuuntelemaan. + +— Ajakaa nuo täältä pois! sanoi sairas raukeasti, pois ihan heti! + +Molemmat eukot alkoivat yhteisesti purkaa helliä valituksia, koska +sairas parka muka oli joutunut niin suunniltaan, ettei enää tuntenut +paralta ystäviään, ja vakuuttivat, etteivät häntä suinkaan hylkäisi +hänen kuolinhetkellään, mutta emännöitsijä ajoi heidät ulos, sulki +oven ja palasi vuoteen ääreen. Ulkona käytävässä molemmat akat +muuttivat puhetapaansa ja huusivat avaimenreiästä, että vanha Sally +oli juovuksissa, mikä ei ollutkaan ihan mahdotonta, sillä paitsi sitä +lievää ooppiumiannosta, jonka apteekkari oli hänelle määrännyt hän oli +tyhjentänyt myös jonkun määrän katajanmarjaviinaa, jota hänen arvoisat +ystävänsä olivat hänelle sydämensä hyvyydestä salaa toimittaneet. + +— Kuulkaa nyt minua tarkasti, sanoi kuoleva niin kovaa kuin hänen +haihtuvaa voimansa vielä sallivat. Juuri tässä huoneessa — tässä +samassa vuoteessa — makasi kerran eräs nuori, kaunis olento, joka +oli tuotu köyhäintaloon jalat kipeinä, matkasta uupuneena ja vaatteet +liassa. Minä olin hänen hoitajanaan. Hän oli kovin sairas. Sitten hän +synnytti pojan ja kuoli. Antakaas, kun vähän muistelen — mikähän vuosi +silloin olikaan? + +— Älkää siitä välittäkö, huomautti kärsimätön kuuntelija, mitenkä +sitten kävi? + +— Sepä se, mutisi sairas, vaipuen entiseen hervottomuuteensa, mitenkä +sitten kävi? Niin, mitä sitten tapahtui — — kyllä minä tiedän! huusi +hän nousten kiivaasti pystyyn, hehkuvin kasvoin ja tuijottavin silmin +— minä varastin häneltä, niin, se hän se asia onkin! Hän ei ehtinyt +vielä kylmetä, kun minä häneltä varastin. + +— Jumalan tähden — mitä te häneltä otitte? huusi rouva Corney, +levittäen kätensä, ikäänkuin kaipasi suojaa. + +— Vaiti! vastasi eukko, painaen kättään toisen suuta vasten. Otin sen +ainoan, mitä hänellä oli. Hän tarvitsi vaatteita, pysyäkseen lämpimänä, +ja ruokaa syödäkseen, mutta kuitenkin hän oli sen säilyttänyt +sydämellään. Se oli kultaa, sanon minä, oikeata kultaa, joka olisi +voinut pelastaa hänen henkensä. + +— Kultaa! huudahti emännöitsijä ja kumartui innokkaasti eukon puoleen, +kun tämä vaipui makaamaan. Jatkakaa — minnekä se joutui? Kuka oli +pojan äiti? Milloin se tapahtui? + +— Hän käski minun säilyttää sitä hyvin, vastasi sairas syvästi +huoaten, ja uskoi minulle asiansa, kun ei saapuvilla ollut muita +naisia. Sydämeni himoitsi sitä jo silloin, kun näin sen hänen +kaulassaan ensi kerran, ja ehkä minä vielä olen lapsen kuolemaan syynä! +Häntä olisi paremmin kohdeltu, jos olisi tiedetty asian oikea laita. + +— Mitä tiedetty? kysyi rouva Corney. Sanokaa toki! + +— Poika kasvoi niin äitinsä näköiseksi, jatkoi eukko huolimatta toisen +kysymyksestä, että aina muistelin äitiä, kun näin pojan. Tyttö rukka! +— Hän oli vielä niin nuori — ja sitäpaitsi niin lapsellisen hurskas! +Odottakaa! Minulla on vielä joitain kerrottavaa. Enhän vielä ole +kaikkea sanonut, vai kuinka? + +— Ette, ette, vastasi rouva Corney ja taivutti päänsä kumaraan, jotta +sitä paremmin tajuaisi kuolevan yhä heikkenevää puhetta. Rientäkää jo, +sillä muuten tulee liian myöhä! + +— Äiti, sanoi sairas, kooten viimeiset voimansa, — äiti kuiskasi +minulle kuolonkamppailun alkaessa, että jos hänen lapsensa jäisi +eloon, tulisi kerran se päivä, jolloin sen ei tarvitsisi hävetä nuoren +äitivainajansa nimeä. Ja hyvä Jumala! lisäsi hän, pannen laihat kätensä +ristiin, tulkoon siitä poika tai tyttö, mutta toimita lapselleni joku +ystävä tässä kovassa maailmassa ja armahda yksinäistä, hyljättyä +lapsiraukkaa, joka jää vaan sinun armosi turviin! + +— Mikä oli pojan nimi? kysyi emännöitsijä. + +— Sille pantiin nimeksi Oliver, vastasi sairas hiljaa. Se mitä +varastin, oli —. + +— No, mikä esine se oli? kysyi toinen. + +Hän kumartui taas äkkiä sairaan puoleen, kuullakseen vastauksen, mutta +samassa hän ehdottomasti vetäytyi takaisin, sillä kuoleva kohosi vielä +kerran hitaasti ja jäykästi, tarttui peittoon molemmin kourin, päästi +kurkustaan joitakin epäselviä ääniä ja vaipui takaisin vuoteelle +hengetönnä. + +<tb> + +— Kuollut kuin kivi! sanoi toinen vanhoista ämmistä, jotka olivat +rientäneet huoneeseen heti, kun ovi avattiin. + +— Eikä tiennyt sentään kertoa mitään erityistä, lausui rouva Corney, +lähtien tiehensä välinpitämättömän näköisenä. + +Molemmat akat olivat nähtävästi niin kiintyneet niihin +valmistushommiin, jotka johtuivat kuolemasta, etteivät mitään +vastanneet, ja he jäivät yksikseen ruumiin luo. + + + + +KAHDESKYMMENESVIIDES LUKU. + +Joka taas vie juutalaisen ja hänen joukkonsa luo. + + +Sillaikaa kun kaikki tämä tapahtui köyhäintalossa, istui Fagin, syviin +mietteisiin vaipuneena, himmeän ja savuavan takkavalkean ääressä +vanhassa pesässään — samassa, josta Nancy oli Oliverin noutanut. +Hänellä oli polvellaan pieni palje, jolla nähtävästi oli koettanut +puhaltaa tulta virkeämpään liekkiin, mutta nyt hän oli syvissä +ajatuksissa, kyynärpäät nojattuina paljetta vasten, leuka painettuna +peukaloiden kärkiin ja silmät hajamielisesti luotuina ruosteiseen +uuninristikkoon. + +Pöydän ääressä hänen takanaan istuivat Taskuveijari, Charley Bates ja +Chitling, lyöden innokkaasti korttia. He pelasivat sitä lajia vistiä, +jota sanotaan "puumieheksi", ja Taskuveijari oli puumiehen kanssa +molempia toisia vastaan. Ensinmainitun nuoren gentlemannin naama, +joka tosin aina oli älykkään näköinen, oli nyt vieläkin sukkelampi +sen vuoksi, että hän tarkasti seurasi pelin menoa ja ehtimiseen iski +tutkivan katseen Chitlingin kättä kohti, järjestäen sitten oman +pelinsä niiden huomioiden mukaan, mitä hänen oli onnistunut tehdä. +Koska oli kylmä ilta, piti Taskuveijari hattua päässään; tämä olikin +kotona muuten usein hänen tapansa. Myöskin piti hän hampaissaan +savipiippua, jonka jätti vaan hetkiseksi, kun katsoi tarpeelliseksi +hankkia itselleen virvoitusta pöydällä olevasta ruukusta, joka sisälsi +katajanmarjaviinaa veteen sekoitettuna ja oli koko seuran käytettävänä. + +Nuori Bates oli myös hyvin tarkkaavainen korttipelissä, mutta +koska hänellä oli paljon vilkkaampi luonto kuin hänen oivallisella +ystävällään, niin saattoi helposti huomata, että hän mieluummin teki +tuttavuutta viinaruukun kanssa ja sitäpaitsi tavan takaa päästeli +suustaan kokkapuheita ja muita asiaan kuulumattomia sutkauksia, jotka +eivät lainkaan sovi oikealle vistinlyöjälle. Tämän vuoksi Taskuveijari +olikin, luottaen heidän läheiseen ystävyyteensä, monta kertaa +vakavasti nuhdellut toveriansa tuosta sopimattomasta käytöksestä. +Nämä muistutukset otti Bates hyvin herttaisesti vastaan, sillä hän ei +pyytänyt muuta, kuin että Taskuveijari "menisi helvettiin neuvoineen", +"pitäisi kitansa kiinni" tai suorittaisi jonkun muun samansuuntaisen +helpon työn. Mr Chitlingiä näkyi toisten kohteliaisuus huvittavan +ylenmäärin. On muuten huomattava, että viimemainittu ja hänen +vastapelaajansa aina hävisivät, ja että tämä seikka, joka olisi luullut +Batesiakin harmittavan, päinvastoin lisäsi hänen riemuansa, sillä hän +nauroi hurjasti joka pelin lopussa ja vakuutti, ettei koskaan ollut +nähnyt hauskempaa korttipeliä. + +— Kas hittoa, kun sai sittenkin ison slammin ja sillä on vielä sarja +kuutoseen saakka! sanoi mr Chitling, naama jotenkin pitkänä, ja veti +liivintaskustaan pari hopearahaa. En ole ikinä nähnyt sellaista +peluria, kuin sinä olet, Jack. Ainahan sinä voitat. Vaikka minulla ja +Charleylla olisi miten hyvät kortit tahansa, emme sinulle saa pietiä. + +Joko tämä huomautus tai se surkea ääni, jolla se lausuttiin, pani +Batesin nauruhermot niin värisemään, että hänen räikeä honotuksensa +herätti juutalaisen mietteistänsä ja saattoi hänet kysymään, mikä nyt +oli hätänä. + +— Hätäkö tässä, Fagin? vastasi Charley. Mutta olisittepa katsellut +pelin menoa. Chitling ei ole voittanut kertaakaan, vaikka minä itse +olen hänen kanssaan pelannut Taskuveijaria ja puumiestä vastaan. + +— Vai niin! sanoi juutalainen naureskellen, ikäänkuin oikein hyvin +käsittäisi asian laidan. Koeta nyt kerta vielä, Tom, älä niin vähällä +hellitä. + +— Kiitos vaan, Fagin. Kyllä minä jo olen saanut kylliksi, vastasi +Chitling. Jackilla on sellainen onni, ettei kannata tällä kertaa pelata +häntä vastaan. + +— Sepä se, poikaseni! sanoi Fagin. Sinun pitää nousta jalkeille hyvin +varhain, jos aiot Taskuveijarilta mitään voittaa. + +— Varhainko? sanoi Charley Bates. Mitä se auttaa, mutta hänen +pitää maata saappaat jalassa ja pitkä kiikari kummassakin silmässä +ja sitäpaitsi oikea kaukosilmä kummallakin olalla, ennenkuin +Taskuveijarista pieti tehdään. + +Taskuveijari kuunteli tällaisia kohteliaisuuksia ihan tyynesti ja +tarjoutui lyömään shillingin vetoa siitä, että osaa joka kerta +nostaa korttipakasta kuvallisen kortin. Kun ei kukaan suostunut +vedonlyöntiin ja hänen piippunsa juuri oli loppuun palanut, ryhtyi hän +huvikseen piirtämään pöydälle Newgaten vankilan pohjapiirrosta sillä +liitupalasella, jota äskeisessä vistipelissä oli käytetty numerojen +merkitsemiseen. Siinä työssä hän vihelteli erityisen kimeästi ja kovaa. + +— Oletpa sinä vietävän ikävä henkilö, Tommy, sanoi Taskuveijari, +kääntyen pitkän vaitiolon jälkeen Chitlingin puoleen. Voitteko, Fagin, +arvata, mitä se nyt ajattelee? + +— Mitenkä minä sitä tietäisin? vastasi juutalainen, katsellen +ympärilleen, samalla kun palkeella puhalsi tulta. Kaiketi tappioitaan +tai sitä lyhyttä huvimatkaa, jolta hiljakkoin palasi. Ha, haa, enkö +arvannut oikein, ystäväiseni? + +— Ette sinne päinkään, vastasi Taskuveijari, ennenkuin Chitling oli +ehtinyt saada puheenvuoroa. No, mitä sinä arvelet, Charley? + +— Minä luulisin, vastasi tämä tekeytyen vakavaksi, että hän on pahasti +rakastunut Betsyyn. Katsokaa, miten se nytkin punastuu! Onpa se vasta +hullua — Tommy Chitling lemmen pauloissa! Voi, voi, Fagin, minä +pakahdun naurusta! + +— Älä välitä hänestä, ystäväni, sanoi Fagin vilkuttaen silmää +Chitlingille ja sysäten Batesia palkeella olkapäähän ikäänkuin +varotukseksi. Betsy on sievä tyttö. Pysy sinä vaan hyvissä kirjoissa +hänen luonaan! + +— Haluaisin vain huomauttaa, Fagin, vastasi mr Chitling tulipunaisena, +ettei se asia luullakseni koske ketään läsnäolijaa. + +— Olet oikeassa, myönsi juutalainen. Mutta näetkös, tuo Charley ei voi +olla lörpöttelemättä. Älä nyt sentään viitsi siitä suuttua. Betsy on +kelpo tyttö; tee, mitä hän sinulta tahtoo, niin löydät onnesi. + +— Niinhän teenkin, kuin hän haluaa, vastasi Chitling, enkä olisi +joutunutkaan kuritushuoneeseen, ellen olisi seurannut hänen neuvoaan. +Mutta siitä tuli teille hyvä saalis, vai mitä, Fagin? Ja mitä minä +kuudesta viikosta huolin! Kerranhan sinne on mentävä — miksi ei siis +yhtä hyvin talvella, jolloin ei muutenkaan ole juuri paljon ulkotyötä, +eikö niin, Fagin? + +— Aivan niin, kunnon poikani, vastasi juutalainen. + +— Silloin sinä kai menisit sinne toisenkin kerran, Tom? kysyi +Taskuveijari, vilkuttaen Faginiin ja Batesiin, jos tekisit sillä Betsyn +mieliksi. + +— Menisin kyllä, vastasi Tom äreästi. Siinä sen nyt kuulette. +Tahtoisin nähdä sen, joka saattaa itsestään sanoa samaa. + +— Tietysti ei sitä kukaan muu voi, sanoi juutalainen. Minun +tietääkseni ei kukaan sellaiseen sankarityöhön ryhtyisi, paitsi sinä, +Tom. Ei ainakaan näistä kumpikaan. + +— Olisin päässyt eroon koko asiasta, jos olisin tahtonut antaa Betsyn +ilmi, eikö asia niin ole, Fagin? jatkoi ivattu tyhmeliini katkerasti. +Yksi ainoakin sana suustani olisi riittänyt, vai mitä? + +— Aivan niin, ystäväni, se riippui vain sinusta. + +— Mutta enhän minä laverrellut, Fagin, vai kuinka? puhui Tom, joka +keräsi nyt kysymyksiä toistensa jälkeen. + +— Et, et, vastasi juutalainen. Sinussa on oikea miehen mieli. + +— Sitä minäkin, sanoi Tom, katsellen mahtavasti ympärilleen; mutta kun +asian laita on kerta näin, miksi tässä minulle nauretaan, Fagin? + +— Hiljaa! huusi samassa hetkessä Taskuveijari. Kuulin kellon soivan. +Hän sieppasi kynttilän ja hiipi huoneesta. + +Sillaikaa, kun toiset olivat pimeässä, soi kello uudestaan. Hetken +kuluttua Taskuveijari ilmestyi takaisin ja kuiskasi salaa jotakin +Faginin korvaan. + +— Mitä? huudahti juutalainen, yksinkö? + +Taskuveijari nyökkäsi myöntävästi ja antoi, varjostaen kynttilänliekkiä +kädellään, Charleylle salavihkaa merkin pysyä toistaiseksi erossa +kaikesta hullutuksesta ja riemusta. Sitten hän taas loi silmänsä +Faginiin ja odotti tämän ohjeita. + +Vanhus puri keltaisia sormiaan ja mietti muutamia sekunteja. Hänen +kasvoissaan värähteli joka lihas, ikäänkuin hän odottaisi jotakin hyvin +pahaa. Viimein hän kohotti päätänsä ja kysyi: + +— Missä hän on? + +Taskuveijari viittasi eteiseen ja aikoi lähteä sinnepäin. + +— Niin, sanoi juutalainen, ikäänkuin vahvistaen Taskuveijarin aikeen, +tuo hänet tänne. Hiljaa, Charley, — rauhotu, Tom! Pois, pois! + +Tätä lyhyttä kehotusta lähtemään Charley ja hänen äskeinen vihamiehensä +tottelivat heti, ilman vastaväitteittä. Pieninkään ääni ei osoittanut, +minne he olivat hävinneet, kun Taskuveijari, kynttilä kädessä, astui +portaita ylös mukanaan karkeatakkinen mies, joka kiireesti silmäiltyään +pitkin huonetta tempasi kasvoiltaan suuren kääreliinan ja näytti +läsnäolijoille pulskan Toby Crackitin pesemättömät, jonkun verran +muuttuneet kasvot. + +— Mitä kuuluu, Fagin? alkoi tämä kunnon mies, nyökäten juutalaiselle. +Pistä liina vaan hattuuni, Taskuveijari, niin että lähtiessäni sen +löydän ilman muita metkuja, sillä minulle se on nykyään tärkeä kappale. +Sinä kai voit myöskin paksusti ja kehityt vaan yhä eteenpäin, niin että +pääset täysoppineeksi jo ennenkuin ukko ehtii heittää henkensä. + +Crackit avasi takkinsa napit, nosti tulen ääreen tuolin, istuutui +lämmittelemään ja nosti jalkansa kamiinan reunalle. + +Juutalainen viitasi Taskuveijarille, että tämä toisi pöydälle ne +ruokavarat, mitä heillä sillä hetkellä sattui olemaan, ja istuutui +vastapäätä rosvoa odottamaan, kunnes hän katsoisi sopivaksi ruveta +keskustelemaan oikeista asioista. + +— Ensiksi ja ennen kaikkea, Fagin — sanoi Toby. + +— Niin, niin, keskeytti juutalainen ja siirsi tuolinsa lähemmäksi. + +— Ennen kaikkea, Fagin, mitenkä Bill nyt jaksaa? + +— Mitä! huusi juutalainen hypäten tuoliltaan. + +— Ettehän vaan tarkoita, että — lausui Toby ihan kalpeana. + +— Mitä tarkoittamista tässä olisi? keskeytti Fagin polkien raivoissaan +lattiata. Minne ne ovat joutuneet — Sikes ja poika — sanokaa, jos +tiedätte, missä ne ovat — ovatko ne menneet piiloon — miksi ei niitä +missään näy? + +— Yritys meni myttyyn, selitti Toby arasti. + +— Sen kyllä tiedän, ärjäsi juutalainen vetäen taskustaan sanomalehden +ja viitaten siihen. No entä sitten? + +— Siellä ammuttiin, ja poikaan sattui. Pötkimme tiehemme, poika +mukanamme, — suinpäin, linnuntietä, yli aitojen ja ojien. Meitä +ajettiin takaa. Se oli pirullista leikkiä, koko seutu oli jalkeilla ja +koirat kantapäillämme! + +— Entä poika? ähisi juutalainen. + +— Bill oli heittänyt hänet selkäänsä ja kiiti tannerta pitkin kuin +myrskytuuli. Sitten taas pysähdyimme, kun Sikes saapui, ja aioimme ottaa +pojan keskellemme ja kiskoa häntä molemmista käsistä perässämme Mutta +poika oli ihan voimaton, ehkä pyörryksissä, ja ruumis oli jo kylmä kuin +kuollut. Viholliset olivat ihan kintereillämme; oma nahka on kullakin +lähinnä, eikä hirsipuu ketään erityisesti houkuttele. Me siis lähdimme +kumpikin tahollemme ja jätimme pojan erään pellon ojaan. Vieläkö hän on +elossa vai kuollut, sitä en sen lähemmin tiedä. Juutalainen ei tahtonut +kuulla lisää; hän päästi kauhean huudon, repi tukkaansa, syöksyi ovesta +ja jätti talon. + + + + +KAHDESKYMMENESKUUDES LUKU. + +Esittää salaperäisen henkilön sekä muutamia seikkoja, joita ei voi +tässä kertomuksessa jättää mainitsematta. + + +Vanhus oli jo ehtinyt kadunkulmaan, ennenkuin rupesi toipumaan siitä +pelästyksestä, joka oli seurauksena Toby Crackitin antamista tiedoista. +Hän ei kuitenkaan hiljentänyt tavattoman kiireistä käyntiään, vaan +riensi yhtä kiivaasti eteenpäin, kunnes eräiden ajoneuvojen äkkinäinen +ratina sekä muutamat jalkamiehet, jotka huomasivat hänen olevan +vaarassa joutua hevosen jalkoihin ja sen vuoksi kovasti huutaen häntä +varottivat, saivat hänet jälleen pysymään käytävällä ja astumaan +tavallista vauhtia. Hän vältti niin tarkoin kuin suinkin kaikkia +pääkatuja, valiten ainoastaan ahtaita kujia ja sivukatuja, ja saapui +lopulta Snow-Hillin kohdalle. Täällä hän taas joudutti kulkuaan, kunnes +oli päässyt vähäiselle torinmuotoiselle paikalle, jolloin hän vihdoin, +ikäänkuin tuntisi olevansa omalla alallaan, alkoi astua tavalliseen, +hiipivään tapaansa näytti vapaammin hengittävän. + +Lähellä sitä paikkaa, jossa Snow-Hill ja Holborn-Hill yhtyvät, aukenee +oikealla puolella, Citystä päin tullessa, ahdas törkeän näköinen +kuja, joka vie Saffron-Hillin kadulle. Sen likaisissa puodeissa on +myytävänä suuria kasoja käytettyjä nenäliinoja, kaikenkuosisia ja +-arvoisia — sillä täällä on niiden kaupustelijain tyyssija, jotka +ostavat taskuvarkailta. Sadottain sellaisia nenäliinoja riippuu +akkunoiden ulkopuolella puisten haarukkain varassa tai ovenpielissä, +ja sisällä ovat hyllyt niitä täynnä. Vaikka tämä Field-Lane nimisen +seudun ala onkin niin vähäinen, on siellä sentään oma parturi, kahvila, +oluttupa ja kapakka. Se muodostaa erityisen kauppapiirin, varastetun +tavaran säiliön, jossa käy varhain aamulla ja myöhään illalla +hiljaisia kauppatuttavia, suorittaen asiansa pimeissä takahuoneissa +ja hiipien tiehensä yhtä salaperäisesti kuin ovat tulleetkin. Täällä +panee vaatekauppias, kengänpaikkaaja ja lumppuri esille tavaroitansa +taskuvarkaiden kyltiksi, ja likaisissa kellareissa ruostuu ja mätänee +vanhaa rautaa, luita ja pilaantuneita vaatteita. + +Juuri tänne juutalainen poikkesi. Hän oli hyvä tuttu näille +vapaamielisille kauppiaille, sillä monet, jotka seisoivat puotinsa +ovella tähystämässä ostajia tai myyjiä, nyökkäsivät tuttavallisesti, +kun hän astui heidän ohitseen. Hän vastasi samalla tapaa heidän +tervehdykseensä, vaan ei ruvennut mihinkään keskusteluun heidän +kanssaan, kunnes saapui kadun äärimmäiseen päähän, jolloin pysähtyi +puhuttelemaan erästä pienikasvuista kauppiasta, joka oli ahdannut +tavalliseen lapsentuoliin niin suuren osan ruumistaan kuin mahtui ja +poltti piippua ovensa edessä. + +— Kas vaan, mr Fagin, tekee oikein hyvää silmille, kun näkee teidätkin +taas pitkistä ajoista, sanoi tämä arvoisa kansalainen vastaukseksi +juutalaisen tiedusteluun, miten hän nykyään jaksoi. + +— Kotiseutu alkoi polttamaan jalkapohjiani, Lively, sanoi Fagin, +levittäen kulmakarvojaan ja pannen käsivartensa ristiin selän taakse. + +— Tuota valitusvirttä olen jo pari kertaa kuullut ennenkin +viritettävän, vastasi toinen; mutta kai se nytkin pian laimenee, +luullakseni, vai mitä itse arvelette? + +Fagin nyökkäsi myöntävästi, viittasi Saffron-Hilliin päin ja kysyi, +oliko siellä ketään tänä iltana. + +— Rammoissako? tiedusti kauppias. Juutalainen myönsi. + +— Hm, sanoi toinen mietiskellen. Kyllä siellä lienee nyt puoli tusinaa +minun tuttujani, mutta teidän väkeänne en luule olevan ainoatakaan. + +— Vai ei siellä ole Sikesiäkään? sanoi juutalainen alakuloisesti. + +— Hän ei ole tavattavissa, kuten lakimiehet sanovat, vastasi pieni +mies ja pudisti päätään hyvin ovelan näköisenä. Onko teillä nyt +mukananne mitään, mikä kuuluu minun alaani? + +— Tänään ei mitään, vastasi Fagin ja kääntyi lähtemään edelleen. + +— Menettekö Rampoihin, Fagin? huusi pieni mies hänen jäljestään. +Odottakaa vähän! Minua haluttaa tulla mukana ja juoda kanssanne pari +lasia. + +Mutta kun juutalainen kääntyi ja viittasi kädellään, että hän +mieluummin olisi yksinään, ja kun sitä paitsi pienen miehen oli +jotenkin vaikeata päästä tuolistaan irti, jäi Rammat niminen kapakka +tällä kertaa ilman mr Livelyn arvoisaa käyntiä. Kun kauppias vihdoin +oli päässyt pystyyn, oli juutalainen jo kadonnut näkyvistä; Lively +nousi turhaan varpailleen, nähdäkseen hänet vielä kerran, ja sen vuoksi +hän puristautui uudestaan pieneen tuoliinsa, tarttui vakavan näköisenä +piippuansa ja pudisti eräälle vastapäisessä puodissa tirkistelevälle +naiselle päätään semmoisella tavalla, joka merkitsi epäluuloa ja +levottomuutta. + +Kolme Rampaa eli Rammat, kuten lyhyyden vuoksi sanottiin, oli sama +kapakka, jossa Sikes ja hänen koiransa jo kerran ovat esiintyneet. +Fagin antoi tarjoilupöydän luona seisovalle miehelle merkin, astui +suoraan portaita ylös, avasi erään oven ja hiipi hiljaa huoneeseen, +jossa sitten katseli levottomasti ympärilleen ja varjosti silmiään +kädellänsä, ikäänkuin etsisi jotakin henkilöä. + +Huonetta valaisi kaksi kaasuliekkiä, joiden valoa suljetuilla +akkunaluukuilla ja tiukasti peittävillä, vaaleanpunaisilla kaihtimilla +estettiin pääsemästä kadulle. Kattolaudoitus oli mustaksi maalattu, +jottei kaasuliekkien savu turmelisi väriä, ja koko huone oli niin +täynnä tupakansavua, ettei aluksi nähnyt juuri mitään. + +Vähitellen, kun ilma oli hieman seljennyt ovesta virranneen +tuulahduksen avulla, tuli kuitenkin esille joukko ihmispäitä — +jotenkin yhtä sekavia, kuin ne äänet, joita siellä kaikui; ja +kun silmä oli ehtinyt enemmän tottua tähän sekamelskaan, saattoi +eroittaa lukuisan seuran miehiä ja naisia ahtaasti istumassa +pitkän pöydän ääressä. Yläpäässä istui jonkunlainen puheenjohtaja, +nuija kädessä, ja etäisessä nurkassa rämpytti ränsistynyttä pianoa +muuan soittoniekka, jolla oli sinertävä nenä ja kasvojen ympärillä +nenäliina, kaiketi hammassäryn vuoksi. Juuri kun Fagin hiljaa astui +huoneeseen, oli pianotaiteilija kaiuttanut jonkinmoisia valmistavia +"juoksutuksia" pitkin kaikkia koskettimia, niin että läsnäolijoihin +oli herännyt kiivas halu kuulla joku laulu, jota sitten vaadittiinkin +yksimielisesti. Kun tästä johtunut meteli oli hieman hiljennyt, astui +esille nuori nainen ja huvitti seuraa nelivärsyisellä lemmenlaululla, +jonka lepokohtien aikana säestäjä soitti koko sävelen niin +riivatun vahvasti kuin suinkin jaksoi. Laulun loputtua laulajatar +sai puheenjohtajalta kiitoslauselman. Sitten ryhtyi kaksi n.s. +"taiteensuosijaa", toinen puheenjohtajan vasemmalla, toinen oikealla +puolella, laulamaan vuorolaulua, joka saavutti suurta suosiota. + +Joukkio tarjosi nähtäväksi muutamia hyvin merkillisiä kasvoja. +Ensiksikin siinä oli puheenjohtajana itse isäntä — raaka, karkea, +tukeva mies, joka soitan ja laulun aikana muljautti silmiään joka +puolelle näennäisesti hyvin mukana yhteisessä riemussa, mutta itse +asiassa hän piti mitä tarkimmin silmällä vieraittensa liikkeitä ja +kuunteli joka sanaa, mikä siinä lausuttiin. + +Faginiin, joka oli vapaa muutamista tuuteista, ei tämä kaikki +vaikuttanut vähääkään, vaan hän tähysteli seuran huvitellessa kasvoista +kasvoihin, löytämättä kuitenkaan sitä, jota etsi. Viimein hänen +onnistui kiinnittää puheenjohtajan huomiota. Tälle hän viittasi melkein +huomaamattomasti ja lähti huoneesta yhtä hiljaa kuin oli tullut. + +— Mitä voin tehdä mieliksenne, mr Fagin? kysyi isäntä, joka oli +seurannut häntä portaille. Ettekö tahdo tulla seuraamme? Kyllä ne siitä +ihastuisivat joka sielu. + +Juutalainen pudisti päätään ja kysyi kuiskaten: — Onko hän täällä? + +— Ei ole, vastasi isäntä. + +— Eikö Barneystakaan ole mitään kuulunut? jatkoi Fagin. - Ei mitään. +Hän ei lähde pesästään, ennenkuin kaikki on turvallista. Voitte olla +varma siitä, että niiden jäljillä ollaan, ja jos hän nyt liikahtaisi, +siepattaisiin hänet heti kiinni. Kyllä Barney on jossakin vaarattomassa +paikassa, sillä muuten hänestä jo olisi kuulunut jotakin. Lyön vaikka +vetoa, että hän osaa pelastaa nahkansa. Se mies ei tee tyhmyyksiä. + +— Luuletteko hänen tulevan tänne tänä iltana? kysyi taas juutalainen. + +— Monksiako tarkotatte? tiedusteli isäntä epäröiden. + +— Hiljaa! sanoi Fagin. Niin juuri. + +— Tietysti, vastasi toinen, vetäen taskustaan esiin kultakellon. +Olen häntä jo odottanut hetken aikaa. Jos haluatte odottaa kymmenen +minuuttia, niin —. + +— En, en, keskeytti juutalainen äkkiä, ikäänkuin hänestä tuntuisi +mukavammalta olla tapaamatta sitä henkilöä, jota oli hakenut. Sanokaa +hänelle, että olen käynyt häntä hakemassa ja että hänen täytyy tulla +minun luokseni tänä yönä — ei, vasta huomenna — sanokaa, että hän +tulee huomenna. Kun hän ei ole täällä, niin ehtiihän tuota huomennakin. + +— Hyvä on, sanoi isäntä. Eikö mitään muuta? + +— Tällä kertaa ei mitään lisää, vastasi Fagin ja astui portaita alas. + +— Kuulkaapas vielä! kuiskasi hänelle isäntä, kumartuen kaidepuun yli, +nyt voisi muuten tehdä erinomaisen kaupan. Olen saanut Phil Barkerin +ihan aikahumalaan; lapsikin voisi häntä nyt petkuttaa. + +— Vai niin, mutta minulla ei ole aikaa mihinkään asioimisiin! vastasi +juutalainen, katsahtaen ylöspäin. Mitä Philliin tulee, kyllä häneen +tartumme toisen kerran. Menkää siis takaisin vieraiden luo, hyvä +ystävä, ja käskekää niitä pysymään hyvällä tuulella — niin kauan kuin +sitä kestää. Ha, ha, haa! + +Isäntä yhtyi vanhuksen nauruun ja palasi sitten seuransa luo. Niin pian +kuin juutalainen oli jäänyt yksin, tuli hänen kasvoihinsa taas entinen +levottomuuden ja mietiskelyn ilme. Vähän aikaa tuumittuaan hän kutsui +luokseen vuokra-ajurin ja käski ajamaan Bethnal-Greeniin. Hyvän matkan +päässä Sikesin asunnosta hän astui vaunuista kadulle ja kulki loppuosan +tietä jalkaisin. + +— No niin, mutisi hän partaansa, kolkuttaessaan ulko-ovelle, jos tässä +on jokin salainen juoni vireillä, niin sen saan tyttöletukalta esille, +vaikka se onkin aika ovela. + +Se vanha eukko, joka avasi ulko-oven, ilmoitti Nancyn olevan kotona, ja +sen vuoksi Fagin hiipi portaita ylös ja astui kursailematta huoneeseen. +Tyttö oli yksinään, maaten pää pöydällä ja hiukset hajallaan. + +— Hän on kai päissään, ajatteli juutalainen välinpitämättömästi, tai +ehkä hän on vaan murheissaan. + +Fagin kääntyi sulkemaan ovea, ja siitä johtunut kolina herätti tytön. +Tämä iski häneen tuikean katseen, tiedustellen, onko hänellä mitään +uutta kerrottavana, ja kuunteli sitten Faginin kertomusta Toby +Crackitin seikkailusta. Kun se oli päättynyt, vaipui Nancy entiseen +asentoonsa, lausumatta sanaakaan. Hän sysäsi kynttilän kiivaasti +syrjään, sovitteli pari kertaa asemaansa mukavammaksi äkkinäisillä +tempauksilla ja kaappi jaloillaan lattiata; mutta siinäpä olikin kaikki. + +Tämän vaitiolon aikana juutalainen silmäili levottomasti pitkin +huonetta ikäänkuin saadakseen selville, eikö Sikes sentään ollut +salaa tullut kotiinsa. Nähtävästi tyytyväisenä tähystelyynsä hän yski +pari kertaa ja yritti kerta toisensa jälkeen alottaa keskustelua; +mutta tyttö ei hänestä välittänyt sen enempää, kuin jos hän olisi +ollut kivipatsas. Vihdoin hän ryhtyi kauan vaiti oltuaan viimeiseen +koetukseen, hieroi kämmeniään ja kysyi sulavimmalla äänellään: + +— No sanokaa, sydänkäpyseni, missä luulette Billin nykyään +oleskelevan, — häh? + +Tyttö mutisi jotakin sinnepäin, ettei hän sitä tiennyt, ja niistä +puoleksi hillityistä äänistä päättäen, joita häneltä kuului, hän tuntui +itkevän. + +— No entä poika? sanoi juutalainen, siristäen silmiään, saadakseen +edes vilaukselta nähdä hänen kasvojaan. Pikku poika parka! Ajatelkaa +vaan, ne heittivät hänet ojaan! + +— Vaikka sinnekin, vastasi Nancy ja katsahti äkkiä ylös, siellä hän +on onnellisempi kuin täällä meidän joukossamme. Jollei Billille tule +siitä mitään vahinkoa, niin toivon, että poika makaa ojassa kuolleena +ja hänen luut siellä mätänevät. + +— Kuinka niin! huudahti juutalainen ihmeissään. + +— Niin, sitä juuri tarkotan, vastasi tyttö, katsoen häntä silmiin. +Iloitsen siitä, ettei enää tarvitse häntä nähdä ja että hän nyt +on päässyt pahimmalta kärsimyksestä. Minä en siedä häntä nähdä +joukossamme. Kun hänet näen, alan vihata itseäni ja teitä karkkia. + +— Lorua! sanoi juutalainen halveksivasti. Te olette juovuksissa, +tyttöseni! + +— Vai juovuksissa! härnäsi Nancy katkerasti. Ei se ole teidän +ansionne, ellen olisikaan juovuksissa! Jos saisitte määrätä, niin +olisin aina juopunut, paitsi tällä hetkellä, sillä nyt ette kai ole +oikein mielissänne puhetavastani, vai mitä? + +— En olekaan, vastasi Fagin vihaisena. + +— Koettakaa siis saada se muuttumaan, kiusotti tyttö nauraen. + +— Vai muuttumaan! huusi juutalainen ihan raivoissaan tytön +odottamattomasta uppiniskaisuudesta sekä tämän illan vastuksista. Kyllä +minä sen muutan! Kuulkaa nyt minua, mokoma letukka! Teidän pitää ottaa +huomioonne, että minun tarvitsee sanoa vain muutama sana saadakseni +Sikes kuristetuksi yhtä varmasti kuin jos sen härän kaula nyt olisi +kynsissäni. Jos hän tulee takaisin eikä tuo poikaa mukanaan — jos hän +on päässyt pakoon, mutta ei toimita Oliveria joko elävänä tai kuolleena +minulle, täytyy sinun itse murhata hänet, jos tahdot hänet pelastaa +hirsipuusta, ja sen lisäksi häneltä on otettava henki heti, kun hän +pistää jalkansa tähän huoneeseen, sillä muuten lienee liian myöhäistä! + +— Mitä ihmettä tämä oikeastaan merkitsee? kysyi tyttö kummastuneena. + +— Mitä se merkitsee! toisti Fagin vihan vimmassa. Poika on minulle +monen sadan punnan arvoinen. Pitääkö minun se menettää, minkä hyvä +sattuma ilman mitään vaaraa minulle antoi, muutamien juopuneiden +roistojen vuoksi, joiden hengen voisin parilla sanalla nitistää? Ja +pitääkö minun olla sidottuna ihan elävään paholaiseen, jolta vaan +toistaiseksi puuttuu tahtoa, mutta jolla on valta vetää minut — —. + +Ihan hengästyneenä vanhus änkytti pari epäselvää sanaa, mutta samassa +hetkessä hän hillitsi vihanpurkauksensa ja muutti koko käytöksensä. +Vähää ennen hän oli vielä mulkoilevin silmin ja kasvot tuhkanharmaina +vimmasta huitonut nyrkkiään, ilmassa, mutta nyt hän vaipui tuolille, +kyyristyi kokoon ja vapisi pelosta, että oli raivoissaan tullut +sanoneeksi jotakin liikaa. Lyhyen vaitiolon jälkeen hän uskalsi +katsahtaa Nancyyn ja näkyi hieman rauhoittuvan, kun huomasi tytön +taas olevan samassa huolettomassa asennossa, jossa oli hänet ensin +yllyttänyt. + +— Nancy kultaseni! liverteli juutalainen taas tavallisella äänellään. +Oletteko minua kuunnellut? + +— Älkää minua piinatko, Fagin! vastasi tyttö nostaen päätään +raukeasti. Ellei Bill tällä kertaa ole onnistunut työssään, niin +ehtiihän tuota toistekin. Hän on jo suorittanut teidän hyväksenne monta +hyvää asiaa ja kaiketi vast'edeskin yrittää, jos vaan voi; jollei hän +enää voi, niin minkä sille mahtaa — antakaa siis asian olla. + +— Entä mitä poikaan tulee, tyttöseni? sanoi Fagin ja hieroi lujasti +käsiään. + +— Poika saa kestää osansa kuin muutkin, vastasi Nancy kiireesti, ja +minä sanon vieläkin, että toivon hänen jo olevan kuolleena, niin että +on päässyt kaikesta pahasta ja varsinkin teidän kynsistänne — kunhan +vaan Bill ei joudu onnettomuuteen. Mutta kai hänkin on pelastunut, +sillä onhan hän kahta vertaa sukkelampi kuin Toby, joka näkyy +suojelleen nahkansa. + +— No mutta mitä arvelet äskeisistä sanoistani, hyvä ystäväiseni? +huomautti Fagin ja tähtäsi häneen väijyvän katseen. + +— Jos halusitte saada minut tekemään jotakin, niin täytyy teidän +toistaa se vielä kerran, vastasi Nancy; parempi olisi sentään jättää se +huomiseksi, sillä minua nukuttaa aika lailla. + +Fagin kyseli vielä yhtä ja toista, päästäkseen oikein selville, +oliko Nancy kuullut hänen varomattomia sanojaan, mutta tyttö vastasi +hänen kysymyksiinsä aivan empimättä ja osoittautui hänen tutkivista +silmäyksistään huolimatta niin tyyneksi, että Fagin alkoi uudestaan +uskoa hänen olevan juovuksissa. Nancy ei ollutkaan vapaa tästä +heikkoudesta, joka oli hyvin tavallinen juutalaisen naisoppilaisten +kesken ja josta heitä jo nuorella iällä enemmän kiitettiin kuin +moitittiin. Hänen pukunsa epäjärjestys ynnä koko huoneen täyttävä +viinantuoksu vahvisti juutalaisen arvelua. Kun Nancy sitäpaitsi sen +kiivastuksen jälkeen, josta äsken oli puhe, vähitellen vaipui raukeaan +tylsyyteen ja sitten eriskummalliseen tunteiden sekamelskaan, jossa hän +välistä purskahti itkuun, välistä päästi sellaisia hirnahduksia, kuin: +"roska tämä on kaikki! pitäkäämme lystiä!" y.m., niin huomasi Fagin, +joka pitkän elämänsä kuluessa oli saanut kokemusta tämäntapaisissa +asioissa, erityisellä mielihyvällä Nancyn olevan ihan päissään. + +Fagin siis rauhoittui täydellisesti, ja saavutettuaan nyt molemmat +tarkoituksensa, kun näet oli ilmoittanut tytölle saamansa tiedot ja +omin silmin nähnyt, ettei Sikes ollut palannut, lähti hän kotimatkalle, +jättäen nuoren ystävättärensä makaamaan pöydän ääreen. + +Hän oli päässyt oman katunsa kulmaan ja kaiveli jo portinavainta +taskustaan, kun pimeästä porttikäytävästä tuli esille muuan henkilö, +astui suoraan kadun poikki ja hiipi huomaamatta hänen sivulleen. + +— Fagin! kuiskasi joku ääni ihan juutalaisen korvaan. + +— Häh! huudahti Fagin ja kääntyi äkkiä. Oletteko te —. + +— Olen! keskeytti vieras. Kaksi tuntia olen tässä odotellut. Missä +hitossa te olette viipynyt? + +— Juossut teidän asioissanne, hyvä ystävä, vastasi juutalainen, +katsahtaen seuralaiseensa levottomasti ja hiljentäen käyntiään. Koko +illan olen toiminut teidän hyväksenne. + +— Kai, kai, lausui toinen pilkallisesti. Miten olette onnistunut. + +— Eipä erittäin, vastasi Fagin. + +— Eihän teillä sentään lie pahoja uutisia? kysyi taas vieras, +pysähtyen ja silmäten Faginia rauhattomana. + +Juutalainen pudisti päätään ja aikoi juuri vastata, mutta toinen +keskeytti hänet ja viittasi taloon, jonka kohdalle he nyt olivat +saapuneet, huomauttaen, että hänen sopisi paremmin kertoa uutisensa +seinien ja katon suojassa, sillä pitkästä seisomisesta kylmässä +tuulessa hänen verensä oli melkein hyytynyt. + +Fagin ei näkynyt lainkaan haluavan kutsua vierasta kotiinsa näin +sopimattoman aikaan ja mutisi jotakin sinne päin, että hänen huoneensa +oli lämmittämätön; mutta toinen uudisti toivomuksensa niin käskevästi, +että Fagin avasi portin ja pyysi häntä sulkemaan sen hiljaa sillä +välin, kun hän itse toisi valoa. + +— Täällä on pimeä kuin haudassa, sanoi vieras, hapuiltuaan muutamia +askella eteenpäin. Rientäkää hiidessä, sillä tällaista en kärsi! + +— Sulkekaa ovi, kuiskasi Fagin käytävän päästä. Tuskin oli hän tämän +sanonut, kun ovi paiskattiin kiinni niin, että talo jytisi. + +— Ei se ollut minun vikani, selitti vieras, kähmien eteenpäin. Tuuli +sen paiskasi tai se laukesi itsestään, mutta tuokaa pian valoa, sillä +muuten kolhin itseni mäsäksi tässä kirotussa pesässä! + +Fagin astui hiljaa keittiön portaita alas ja tuli pian takaisin, +kädessä sytytetty kynttilä, ja ilmoitti, että Toby Crackit nukkui +pihanpuoleisessa ja pojat etumaisessa huoneessa. Sitten hän viittasi +vierasta tulemaan jäljestä ja alkoi astua toisia portaita ylös. + +— Nyt voimme rauhassa keskustella, sanoi juutalainen, avaten +yläkerroksessa erään oven, mutta kun akkunaluukuissa on reikiä emmekä +tahdo naapureillemme näyttää, että täällä on valoa, niin panen +kynttilän tähän näin. + +Hän laski kynttilän ylimmälle portaalle, ovea vastapäätä, ja astui +vieraansa kanssa huoneeseen. Siellä ei ollut muita huonekaluja kuin +rikkinäinen nojatuoli ja vanha päällyksetön sohva, joka oli oven +takana. Tälle heittäytyi vieras väsyneen näköisenä, ja juutalainen +siirsi nojatuolia vähän lähemmä, niin että he istuivat vastakkain. +Huoneessa ei ollut aivan pimeä, sillä ovi oli puoleksi auki, ja +portaalta seisovasta kynttilästä tuli heikko kajastus vastapäiseen +seinään. + +He kuiskuttelivat hetken aikaa, ja vaikka heidän keskustelustaan +saattoi kuulla vaan muutaman yksityisen sanan, niin olisi kuuntelija +kuitenkin helposti huomannut, että Fagin koetti puolustaa itseään +joitakin syytöksiä vastaan, joita hyvin kiihtynyt vieras teki. Tällä +tapaa he olivat keskustelleet ehkä noin neljännestunnin, kun Monks — +jonka nimiseksi Fagin puhelun aikana oli vierastaan usein kutsunut — +lausui hieman kovemmalla äänellä: + +— Sanon teille vielä kerran, että se oli tyhmä yritys. Miksi ette +pitänyt häntä kotona toisten joukossa ja tehnyt hänestä hiipivää +taskuvarasta muitta mutkitta? + +— Hyvä on sanoa! huudahti juutalainen, olkapäitään kohottaen. — +Vai aiotteko uskotella, ettette olisi sitä voinut, jos vaan olisitte +viitsinyt vähän harjoittaa? kysyi Monks äreästi. Olettehan toisiakin +poikia opettanut! Jos teillä vaan olisi riittänyt kärsivällisyyttä +korkeintaan vuodeksi, niin olisitte saanut hänet tuomituksi ja +karkoitetuksi maasta ehkä ikipäiviksi. + +— No kenellä olisi siitä ollut hyötyä, ystäväiseni? kysyi juutalainen +nöyrästi. + +— Minulla! vastasi Monks. + +— Mutta ei minulla, lausui juutalainen sävyisästi. Minulla olisi ehkä +ollut hänestä hyötyä toisella tapaa. Kun kaksi on osallisena samassa +asiassa, niin on kohtuullista, että molempien hyöty otetaan lukuun; +enkö ole oikeassa? + +— No, entä sitten? kysyi Monks jyrkästi. + +— Huomasin pian, ettei häntä helposti opeta meidän ammattiimme, +selitti juutalainen, hän ei ollut toisten poikien kaltainen samoissa +olosuhteissa. + +— Hitto hänet vieköön, mutisi vieras, kai hänestä muuten olisi jo +aikoja sitten tullut varas. + +— Minun ei mitenkään onnistunut saada häntä tekemään rahaa, jatkoi +juutalainen tarkastellen vieraansa ulkomuotoa. Minulla ei ollut mitään +keinoa peloittaa häntä, kuten aina alussa on tarpeellista, jotta +opetuksesta jotain valmista tulisi. Mitä on tehtävä? Pitikö taas +lähettää hänet Taskuveijarin ja Batesin kanssa kaupungille? Saimme ensi +kerrasta kylliksemme, ja epäilin meidän kaikkien turvallisuutta. + +— Siihen en minä ollut syynä, huomautti Monks. + +— Ette tietysti, hyvä ystävä! jatkoi juutalainen; enkä minä siitä enää +olekaan pahoillani, sillä ilman sitä sattumusta ette kai koskaan olisi +huomannut poikaa ja tuntenut häntä siksi, jota niin hartaasti etsitte. +No niin, — teidän tähtenne hankin hänet takaisin tytön avulla, mutta +nyt on tämä alkanut häntä suojella. + +— No, kuristakaa tyttö tieltä pois, sanoi Monks kärsimättömästi. + +— Ei sekään käy laatuun juuri nykyään, vastasi juutalainen hymyillen; +ja sitä paitsi tuollainen toimenpide ei oikein kuulu ammattiimme, +muuten olisi näinä päivinä ehkä tapahtunut jotakin sen tapaista. Kyllä +minä tunnen tämän tyttölajin. Niin pian kuin poika alkaa paatua, ei +tyttö hänestä välitä sen enempää kuin puukapulasta. Tahdotte saada +hänestä varkaan; no hyvä, jos hän on elossa, lupaan ennen pitkää tehdä +hänet varkaaksi. Ja jos — jos —, jatkoi juutalainen toista lähestyen +— tosin se ei ole luultavaa — mutta jos niin hullusti olisi käynyt, +että hän olisi kuollut —. + +— Niin se ei ole minun syyni! keskeytti Monks ja tarttui pelästyneen +näköisenä juutalaisen käsivarteen. Muistakaa se, Fagin! Minulla ei ole +ollut osaa siihen leikkiin. Kaikkea muuta, vaan ei hänen henkeään, +senhän sanoin teille jo alussa. Minä en tahdo vuodattaa verta; se tulee +aina ilmi eikä anna ihmiselle rauhaa. Jos hänet on ammuttu kuoliaaksi, +niin en minä ole syypää — kuuletteko? Kirottu olkoon tämä pesä! Mitä +ihmettä se oli? + +— Mikä? huusi juutalainen ja tarttui molemmin käsin arkaan heittiöön, +joka hyppäsi sohvalta seisaalle. Missä? + +— Tuolla! vastasi Monks, tuijottaen vastapäiseen seinään. Varjo — +näin naisen varjon, hattu päässä ja vaippa yllä, liitelevän pitkin +seinää! + +Fagin päästi vieraansa irti, ja he syöksivät kiivaasti huoneesta. +Kynttilä oli samalla paikalla kuin ennen ja näytti heille vain tyhjät +portaat ja heidän omat kalpeat kasvonsa. He kuuntelivat, mutta koko +talossa vallitsi täydellinen hiljaisuus. + +— Se olikin vain luulottelua, sanoi Fagin ja otti kynttilän käteensä. + +— Voin vannoa, että näin sen! vastasi Monks vavisten. Se kumartui +eteenpäin, kun sen ensiksi huomasin, ja hiipi tiehensä, kun puhuin. + +Juutalainen katsahti halveksivasti seuralaisensa vaaleisiin kasvoihin, +kehoitti häntä seuraamaan, jos halutti, ja astui portaita ylös. +He tutkivat kaikki huoneet; ne olivat kylmät ja tyhjät. Sitten he +laskeutuivat eteiseen ja kellariin. Viheriää hometta oli matalilla +seinillä ja etanan jäljet loistivat kynttilän valossa; mutta kaikki oli +hiljaa kuin haudassa. + +— Mitä nyt arvelette? kysyi Fagin, kun jälleen olivat tulleet +käytävään. Paitsi meitä ei ole koko talossa elävää sielua liikkeellä, +ja Toby ynnä pojat ovat varmasti lukon takana. Katsokaapa näitä! + +Väitteensä todistukseksi juutalainen veti taskustaan kaksi avainta ja +selitti, että ensin mennessään keittiöön päin hän oli sulkenut puheena +olevat huoneet, ollakseen varma, ettei kukaan heitä kuuntele. + +Kun Monksia vastaan tuli näin paljon todistuksia, alkoi hän itsekin +epäillä. Hänen väitteensä heikkenivät vähitellen, kuta kauemmin he +tutkivat asiaa, mitään löytämättä: lopulta hän purskahti ilkeään +nauruun ja tunnusti, että hänen kiihtynyt mielikuvituksensa kai oli +tehnyt hänelle pienen kepposen. Hän ei kuitenkaan halunnut enää tänä +yönä jatkaa keskustelua, äkkiä muistaen, että kello jo oli yli yksi; ja +siten nämä ystävykset erosivat. + + + + +KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU. + +Korvaa sen epäkohteliaisuuden, johon kertoja eräässä edellisessä +luvussa tuli syypääksi, kun jätti rouvashenkilön ihan kursailematta +sikseen. + + +Tavallisen kirjailijan ei mitenkään sopine jättää niin tärkeä +henkilö, kuin vaivaistalon vahtimestari on, odottamaan seisten uunin +edessä, takin liepeet nostettuina käsivarsille, kunnes hän (nimittäin +kirjailija) suvaitsee tulla päästämään hänet pälkähästä; vielä vähemmän +hänen sopii yhtä kömpelösti kohdella naisihmistä, johon vahtimestari +on luonut helliä ja rakastuneita silmäyksiä ja jonka korvaan hän on +kuiskannut niin makeita sanoja, että niistä, varsinkin kun tulevat näin +mahtavalta taholta, helposti rupeaa minkä tytön tai rouvan tahansa +sydän suloisessa pelossa pamppailemaan. Tämän vuoksi rientääkin nyt +se luotettava kertoja, joka tämän hyvin todellisen jutun kirjoittaa, +syvästi kunnioittaen kaikkia maan päällisiä korkeita henkilöitä, +osoittamaan heille sitä huomiota, jota heillä on oikeus vaatia, +ja antamaan heille ne kunnioitukset, jotka ovat erottamattomasti +yhdistetyt heidän arvoonsa ja siis myös heidän ansioihinsa. Siinä +mielessä aioimmekin sovittaa tähän kohtaan kertomustamme jonkunlaisen +tutkimuksen, joka käsittelisi vahtimestarin jumalallisia oikeuksia +ja todistaisi sen väitteen, ettei köyhäintalon vahtimestari koskaan +voi tehdä väärin. Vaikka tällainen tutkimus tuottaisikin vakavalle +lukijalle paljon mielenylennystä ja hyötyä; täytyy meidän kuitenkin, +ajan ja tilan puutteen tähden, lykätä se johonkin sopivampaan +tilaisuuteen. Silloin osoitamme, että oikea vahtimestari — se on: +sellainen, joka toimii kunnallisessa vaivaistalossa ja samalla on +pitäjänsä kirkon palvelija — virkansa nojalla on varustettu kaikilla +hyvillä inhimillisillä ominaisuuksilla ja ettei pelkillä yhdistysten, +virastojen ja kappelien vahtimestareilla ja muilla semmoisilla ole +vähääkään oikeutta lukea näitä ominaisuuksia hyväkseen. + +Bumble oli uudestaan laskenut teelusikat, punninnut sokeripihtejä, +tutkinut maitokannua vielä tarkemmin ja muutenkin hankkinut itselleen +täydellisen selvyyden huonekaluston arvosta, ottaen lukuun tuolien +jouhitäytteenkin, sekä uudistanut tämän arvioimisen ainakin puoli +tusinaa kertaa, ennenkuin hänen mieleensä johtui, että rouva Corneyn +olisi jo aika palata. Kun ei tätä kuulunut, päätti Bumble kuluttaa +aikaansa sillä viattomalla ja hauskalla tempulla, että sivumennen +katsahtaisi rouva Corneyn laatikkoihin. + +Hän kuunteli siis avaimenreiästä, ollakseen varma, ettei kukaan +ollut tulossa häntä yllyttämään, ja ryhtyi sitten, alkaen alhaalta, +tutkimaan kolmen laatikon sisällystä, joissa oli kaikenlaista arvokasta +vaatetavaraa, järjestettyinä kerroksittain vanhojen sanomalehtien +ja kuivattujen lavendelikukkien väliin. Bumble näkyi olevan hyvin +tyytyväinen. Jatkaessaan tutkimustansa hän lopuksi avasi pienen +sivulaatikon, jossa oli avain suulla, ja äkkäsi siinä suljetun +säästörasian, josta kuului ravistaessa suloinen, kilisevä ääni. Sitten +Bumble astui mahtavin askelin entiselle paikalleen uunin eteen ja sanoi +itsetietoisesti: — Minä teen sen! Tätä merkillistä väitettä seurasi +pitkällinen päänpudistus, ikäänkuin hän moittisi itseään siitä, että +vielä oli niin veitikkamainen, ja sitten hän alkoi mielihyvissään +ihailla jalkojaan, katsellen niitä sivulta päin. + +Hän oli vielä tässä hommassa, kun rouva Corney syöksyi huoneeseen, +heittäytyi ihan hengästyneenä tuolille, joka oli lähellä uunia, painoi +toisen käden silmilleen ja toisen sydämelleen ja tavoitteli ilmaa +raskaasti. + +— Rouva Corney, sanoi Bumble, kumartuen hänen puoleensa, mitä tämä +merkitsee, mitä on tapahtunut? Minä pyydän, puhukaa! Minä olen ihan +kuin — kuin — hän ei hädissään muistanut "kuumia hiiliä" ja sanoi sen +vuoksi: "rikkinäisillä pulloilla". + +— Voi, voi, herra Bumble, huudahti emännöitsijä, minä olen niin +kauheasti pelästynyt! + +— Pelästynyt, rouvaseni! toisti Bumble, kuka on rohjennut teitä —? +Vai niin, kyllä ymmärrän, jatkoi hän, hilliten kiihkoansa luontaisella +arvokkaisuudellaan, se on kai noiden kirottujen vaivaisten juonta. + +— Hirmuista on sitä ajatella, lausui rouva Corney väristen. + +— Koettakaa olla sitä ajattelematta, hyvä rouva! esitti Bumble +hellästi. Entä jos nauttisitte tipan viiniä? + +— En millään ehdolla, vastasi emäntä. En minä sitä voisi — oh! +Ylimmällä hyllyllä nurkassa — oh! + +Hyvä rouva viittasi tajuttomasti seinäkaappiin ja näytti kärsivän kovia +sisällisiä tuskia. Bumble hyökkäsi osoitettuun paikkaan, sieppasi +vihreän pullon hyllyltä, josta niin merkillisellä tavalla oli saanut +tiedon, kaatoi siitä teekuppiin jonkun verran ja piti kuppia hänen +huuliensa edessä. + +— Minä voin paremmin, sanoi rouva Corney nojautuen taaksepäin, +sittenkuin oli juonut kupista puolet. + +Bumble loi hurskaassa kiitollisuudessa silmänsä kattoa kohti, laski ne +sitten kupin reunaan ja nosti kupin nenänsä alle. + +— Piparimynttiä, selitti emäntä heikolla äänellä, hymyillen lempeästi +vahtimestarille. Maistakaapa sitä; siinä on pikkusen muutakin seassa. + +Bumble maistoi lääkettä epäillen, maiskutti huuliaan, otti uuden +kulauksen ja laski kupin tyhjänä pöydälle. + +— Onhan se hyvin vahvistavaa, lausui rouva Corney. + +— Todellakin, kelpo juomaa, hyvä rouva, myönsi vahtimestari. Sitten +hän siirsi tuolinsa emännöitsijän viereen ja kysyi hellästi, mikä häntä +oli pelästyttänyt. + +— Ei mikään, vastasi rouva Corney. Minä olen vaan niin heikko ja +oikullinen. + +— Älkää sanoko itseänne heikoksi, väitti Bumble, lähentäen tuoliaan +vieläkin. Olisitteko todellakin heikko? + +— Kaikki olemme heikkoja olentoja, vastasi emäntä, turvautuen +tällaiseen yleiseen väitteeseen. + +— Siinä olette oikeassa, tunnusti Bumble. + +Kumpikaan ei vähän aikaan lausunut mitään, mutta Bumble selitti +äsken mainittua väitettä käytännöllisesti siten, että laski vasemman +käsivartensa liukumaan tuolin selältä rouva Corneyn esiliinan nauhalle, +jonka suuntaa se vähitellen rupesi seuraamaan. + +— Te olette seurakunnan jalohelmi, huudahti Bumble. Kai tiedätte, että +herra Sloutin tila on tänään pahentunut. + +— Tiedän, vastasi rouva Corney hämillään. + +— Hän ei kuulu voivan elää enää viikkoakaan, jatkoi vahtimestari. +Hän on tämän köyhäintalon kaitsija; hänen kuolemansa johdosta tulee +paikka avoimeksi ja on täytettävä. Mikä ihana toive siinä on meillä! +Erinomainen tilaisuus yhdistää sydämet ja taloudet. + +Rouva Corney nyyhkytti. + +— Pikkuinen sana vaan! sanoi Bumble, kumartuen ujon lemmittynsä +puoleen; antakaa minun kuulla pieni, suloinen sana! + +— J-j-jaa! kuiskasi emännöitsijä. + +— Vielä yksi asia, jatkoi vahtimestari. Tyynnyttäkää hellät tunteenne +ja kuulkaa minua! Milloin vietämme häät? + +Rouva Corney koetti kaksi kertaa puhua, mutta onnistumatta. Vihdoin hän +kokosi kaikki voimansa, kietoi kätensä Bumblen kaulan ympäri ja sanoi, +että se saisi tapahtua milloin tahansa ja että hänen sulhonsa oli niin +"kauhean suloinen". + +Kun asia näin oli päätetty, otettiin sen vahvistukseksi kupillinen +piparimynttirohtoa, josta morsiamen kiihtynyt mielentila myös näkyi +tyyntyvän. Rohtoa juodessa emännöitsijä ilmoitti vahtimestarille edellä +mainitun vanhan eukon kuoleman. + +— Hyvä on, sanoi Bumble ryypäten. Voinhan kotiin mennessäni poiketa +Sowerberryn luo ja lähettää hänet tänne huomisaamuna. Senjälkeen käänsi +hän kauluksen pystyyn, painoi hatun päähänsä, otti morsiameltaan hellät +jäähyväiset ja lähti taas taistelemaan pakkasta vastaan. + +Herra ja rouva Sowerberry olivat menneet vieraisiin täksi iltaa, ja kun +Noa Claypole ei juuri viitsinyt ponnistaa voimiaan enemmän, kuin mitä +tarvittiin kahden tärkeän toimen, syömisen ja juomisen, suorittamiseen, +ei hän ollut vielä sulkenut puotia, vaikka tavallinen sulkemisaika +jo aikoja oli mennyt. Bumble koputti kepillään useita kertoja pöytää +vasten, mutta kun ei ketään kuulunut ja pienen takakamarin lasiovesta +näkyi valoa, rohkeni hän mennä katsomaan, mitä siellä oli tekeillä — +ja näkikin jotakin tavatonta. + +Pöytä oli illalliseksi katettu; siinä oli leipää ja voita, lautasia ja +laseja, oluthaarikka ja viinipullo. Pöydän yläpäässä istui herrasmies +Claypole mukavassa nojatuolissa, jonka toiselle käsipuulle hän oli +huolettomasti nostanut säärensä. Toisessa kädessä oli hänellä kääntöpää +veitsi, toisessa iso voileipä. Ihan hänen vieressään seisoi Charlotte +ja aukoili muutamia ostereita, jotka sitten sukevasti valuivat +Claypolen suuhun. + +— Kas tässä on oikein lihava kappale, rakas Noa! sanoi Charlotte; +koeta nyt vielä syödä edes tämä ainoa. + +— Onpa tuo osteri sentään ihana elävä! huomautti Claypole, kun oli sen +syönyt. Vahinko vaan, ettei niitä voi syödä oikein paljon, sillä niistä +rupeaa pahoin voimaan. + +— Niin, onhan se ilkeätä, myönsi Charlotte. + +— Sepä se, sanoi Noa. Etkö sinä huoli osterista? + +— Enpä erittäin, vastasi Charlotte. Minusta on hauskempi nähdä sinun +niitä syövän kuin syödä itse. + +— Ihme ja kumma! lausui Claypole mietiskellen. + +— Tahdotko vielä yhden? kysyi tyttö; tässä on, näetkös, niin mehevä ja +tuore. + +— En saa enää menemään mahaani, vastasi Claypole. Olen jo ihan täynnä. +Tules tänne, niin saat muiskun. + +— Mitä! huudahti Bumble, syösten huoneeseen. Sanoppa se kerta vielä, +sinä vintiö! + +Charlotte parkaisi ja kätki kasvonsa esiliinaan; Noa Claypole ei +muuttanut asemaansa sen enempää, kuin että laski säärensä lattialle, ja +tuijotti vahtimestariin juopunein ja kauhistunein silmin. + +— Vieläkö sinä uskallat sellaista puhua, pakanallinen hylkiö? kovisti +Bumble. Miten sinä rohkenet sellaista edes mainitakaan! Ja kuinka +sinä, hävytön tyttöletukka, kehtaat häntä yllyttää siihen? Puhua +suutelemisesta! Hyi häpeä! + +— En minä sitä aikonut, selitti Noa itkien. Mutta tyttö on aina niin +muiskailemisen vimmassa, etten voi joka kerta vastustaa. + +Suus kiinni! ärjyi Bumble. Korjatkaa nyt, mamselli, luunne keittiöön. +Ja sinä Noa suljet nyt heti puodin etkä puhu ainoatakaan sanaa, +kunnes herrasi tulee kotiin, muuten varo nahkaasi. Ja kun hän tulee, +niin sano, että herra Bumble kävi täällä tilaamassa vanhan eukon +ruumisarkun, joka on toimitettava köyhäintaloon huomenna edellä +puolenpäivän. Kuuletko, senkin vietävä lurjus? — Muisku! huudahti +hän taas, kohottaen käsiään. Jopa on alempi kansa meidän piirissämme +todella turmeltunut! Jos parlamentti vitkastelee tällaisen pahennuksen +vastustamisessa millä keinoin tahansa, joutuu tämä piiri perikatoon +ja sen asujanten kunnia on ikipäiviksi pilattu! Tämän lausuttuaan +vahtimestari astui synkkänä ja juhlallisena Sowerberryn talosta. + + + + +KAHDESKYMMENESKAHDEKSAS LUKU. + +Tiedustelee Oliver Twistiä ja jatkaa kertomusta hänen seikkailuistaan. + + +— Repikööt sudet kurkkunne! murisi Sikes ja kiristeli raivoissaan +hampaitaan. Toivoisinpa olevani joukossanne, niin ulvoisitte toisella +tavalla! + +Lausuessaan tämän uhkauksen kaikella sillä villillä raivolla, mihin +hänen raaka luonteensa pystyi, laski hän haavoitetun polvensa +varaan, käänsi silmänräpäykseksi päätään ja tirkisteli tutkistellen +takaa-ajajiin päin. + +Ainoastaan vähän saattoi eroittaa sumun ja pimeyden läpi, mutta +äänekkäitä ihmisten huutoja värähteli läpi ilman, ja myrskykellon +kaiunnan herättämät koirat haukkuivat joka suunnalla. + +— Pysähdy, sinä liuhu koira! huusi rosvo, tarkoittaen Toby Crackitia, +joka käytti pitkiä koipiaan parhaan kykynsä mukaan ja jo oli hyvän +matkaa edellä. Pysähdy! + +Tämän sanan toistaminen sai Tobyn pysähtymään siihen paikkaan, +sillä hän ei ollut aivan varma, oliko hän ampumamatkan ulkopuolella +Sikesistä, joka ei suinkaan ollut sellaisella tuulella, että hänen +saattoi otaksua laskevan leikkiä. + +— Auta minua pojan kantamisessa! karjui Sikes ja viittasi raivoten +toverilleen. Tule tänne! + +Toby teki elkeen kääntyäkseen, mutta uskalsi murista vastaan matalalla +ja ilman puutteesta sortuneella äänellä sekä osoitti huomattavaa +vastahakoisuutta lähestyessään. + +— Nopeammin, huusi Sikes, asettaen pojan alas erääseen kuivaan ojaan +ja vetäen pistoolin taskustaan. Älä yritä pitää minua pilkkanasi! + +Tämän silmänräpäyksen aikana lisääntyi melu, ja Sikes saattoi, +kääntyessään taas ympäri, nähdä henkilöitten, jotka häntä seurasivat, +jo olevan kiipeämässä yli veräjän vainiolle, jolla hän oli, sekä parin +koiran olevan muutamia askeleita heidän edellään. + +— Kaikki on mennyttä, Bill! kirkui Toby Crackit. Päästä penikka ja +näytä niille kantapäitäsi! Näillä jäähyväissanoilla teki Crackit, joka +mieluummin tahtoi antautua mahdollisuuteen tulla ystävänsä ampumaksi +kuin varmuuteen joutua vihollisten vangiksi, täyskäännöksen ja lähti +menemään täyttä vauhtia. Sikes puri hampaansa yhteen, katsoi vielä +kerran ympärilleen, heitti vaipan, johon Oliver kiireesti oli kääritty, +hänen maassa makaavan ruumiinsa yli ja juoksi pitkin pensasaidan +etusivua, johtaakseen takaa-ajajien huomion pois siitä paikasta, missä +Oliver makasi, minkä jälkeen hän pysähtyi silmänräpäykseksi erään +toisen pensasaidan eteen, joka suorakulmaisesti yhtyi edelliseen, +käänsi pistoolinsa ylös ilmaan ja laukaisi sen, jonka jälkeen hän +katosi. + +— Hoi, hoi, tänne! huusi vapiseva ääni takana päin. Pincher! Neptun! +Tännepäin, tännepäin! + +Koirat, joilla ei paremmin kuin herroillaankaan näyttänyt olevan +erikoista taipumusta siihen urheiluun, jossa ne olivat mukana, +vastasivat innokkaasti kutsuun, ja kolme miestä, jotka nyt olivat +tulleet kappaleen matkaa vainiolle, pysähtyi neuvotellakseen toistensa +kanssa. + +— Minun neuvoni tai minun käskyni, tahdoin sanoa, sanoi lihavin mies +seurassa, on, että me muitta mutkitta menemme kotia jälleen. + +— Tahdon aivan samaa, mitä mr Giles suvaitsee määrätä, sanoi pienempi, +muttei suinkaan sirompi henkilö, joka oli hyvin kalpea kasvoiltaan ja +äärimmäisen kohtelias, kuten arat ihmiset yleensä tapaavat olla. + +— En haluaisi vaikuttaa epäkohteliaalta, hyvät herrat, sanoi seuran +kolmas mies, se, joka oli kutsunut koiria. Mr Gilesinhän tulee tietää, +mikä on viisainta. + +Tämä keskustelu tapahtui varkaat yllättäneitten kahden miehen sekä +erään kattilanpaikkaajan välillä, joka viimeksimainittu oli nukkunut +eräässä ulkorakennuksessa ja yhdessä molempain koirainsa kanssa +herätetty ottamaan osaa murtovarkaitten takaa-ajoon. Mr Giles palveli +sen vanhan naisen luona, joka omisti talon, hovimestarin ja palvelijan +kaksoisominaisuudessa, ja Brittles oli käskyläinen tai juoksupoika +ja oli jo lapsena tullut hänen palvelukseensa, ja häntä pidettiin +sentähden yhä edelleen lupaavana poikana, vaikka hän jo oli hieman yli +kolmenkymmenen. + +Pysytellen tiukasti yhdessä ja tarkkaavasti katsellen ympärilleen, +milloin hyvänsä rajutuulen puuska rapisi puunoksissa, kiiruhtivat nämä +kolme miestä takaisin sen puun luokse, jonka taakse olivat kätkeneet +lyhtynsä, ettei sen valo paljastaisi varkaille, mihin suuntaan näitten +tuli ampua. He nostivat sen ylös ja lähtivät ripeässä tahdissa suoraa +tietä kotiin, ja kauan sen jälkeen kuin heidän usvaiset hahmonsa +olivat lakanneet eroittumasta, voi kynttilänvalon nähdä leiskuvan +ja leijailevan etäällä, ikäänkuin sen hämyisen ja kostean ilman +haihtumaerityksenä, minkä läpi lyhtyä nopeasti kannettiin. + +Ilma tuli yhä kylmemmäksi päivän alkaessa hitaasti sarastaa, ja sumu +kietoutui maan pinnalle kuin paksu savupilvi. Ruoho oli märkä, polut ja +alempana sijaitsevat paikat olivat veden vallassa, ja epäterveellinen +tuuli levitti kosteaa henkäystään ontosti, valittavasti ääntäen. Oliver +makasi edelleen liikkumattomana ja tajuttomana sillä paikalla, johon +Sikes oli hänet jättänyt. + +Aamu valkeni nyt kiivaammin. Ilma tuli kirpeämmäksi ja +läpitunkevammaksi juuri kun sen ensimmäinen, harmaa väritys, yön +kuolema pikemmin kuin päivän syntymä, kimmelsi taivaalla. Esineet, +jotka olivat näyttäneet niin synkiltä ja kammottavilta pimeässä, +tulivat yhä selvemmiksi ja siten vähitellen luonnolliseen muotoonsa. +Oli alkanut sataa tiheästi ja kiihkeästi ja sadekuurot rapisivat +meluten lehdettömissä pensaissa, mutta Oliver ei tuntenut, kun ne +löivät häntä vasten, sillä hän makasi yhä edelleen avuttomana ja +tiedottomana savisella vuoteellaan. Vihdoin mursi tukahdutettu tuskan +huudahdus vallitsevan hiljaisuuden, ja hän heräsi samassa kun päästi +sen. Hänen vasen käsivartensa, joka oli huolimattomasti sidottu, +riippui liikkumattomana ja raskaana hänen sivullaan ja side oli +läpikotaisin veren tahraama. Hän oli niin väsynyt, että tuskin kykeni +nousemaan istualleen, ja onnistuttuaan sen viimein tekemään katseli hän +tolkuttomana ympärilleen etsien apua ja ähkyen ääneensä kivusta. Hänen +kaikkien jäsentensä vapistessa kylmästä ja äärimmäisestä väsymyksestä, +ponnistausi hän päästäkseen jaloilleen, mutta kaatui pitkin pituuttaan +maahan. + +Oltuaan lyhyen hetken sen huumauksen vallassa, jossa hän oli maannut +niin kauan, pakotti hänen sydämessään ryömivä tunne, joka tuntui +sanovan hänelle, että jos hän makaisi edelleen siinä, hän varmastikin +oli kuoleva, hänet uudelleen nousemaan ylös, hänen onnistui päästä +jaloilleen ja hän yritti kävellä. Hän kulki kuin houreessa ja +hoiperteli kuin juopunut, mutta hän kesti kuitenkin, ja kulki +vitkalleen pää hitaasti painuen rintaa vasten horjahdellen eteenpäin, +hän ei tiennyt, minne. + +Siten hoippui hän eteenpäin, melkein koneellisesti ryömien läpi +veräjien tai pensasaitojen aukkojen, kunnes tuli maantielle, ja täällä +alkoi sataa niin rankasti, että se herätti hänet. + +Hän katsoi ympärilleen ja keksi jotenkin lähellä erään talon, johon hän +ehkä uskaltaisi lähteä. Kun ihmiset näkisivät hänen tilansa, herättäisi +se ehkä myötätuntoa häntä kohtaan, ja ellei, ajatteli hän, niin oli +kuitenkin parempi kuolla ihmisasunnon läheisyydessä kuin kaukana +avoimella vainiolla. Hän kokosi sentähden kaikki voimansa viimeiseen +yritykseen ja käänsi hoippuvat askeleensa kohti taloa. + +Kun hän lähestyi sitä, tuntui hänestä kuin olisi hän nähnyt sen ennen. +Hän ei voinut muistella mieleensä mitään sen yksityiskohdista, mutta +hän tunsi joka tapauksessa rakennuksen muodon ja ulkonäön. + +Tämä puutarhamuuri! Ruohikossa sen sisäpuolella oli hän edellisenä +iltana langennut polvilleen ja kerjännyt molemmilta miehiltä armoa. Se +oli sama talo, johon he olivat murtautuneet. + +Oliver joutui sellaisen pelon valtaan, tuntiessaan paikan, että hän +silmänräpäykseksi unohti haavansa aiheuttaman kivun ja ainoastaan +ajatteli pakoa. Pakoa! Hän kykeni tuskin pysymään pystyssä, ja +vaikkapa hän olisi ollut täysissä voimissaan, minne hän sitten olisi +paennut? Hän nojasi puutarhaveräjään. Se ei ollut lukittu, vaan heilui +haoissaan. Hän hoippui yli ruohokentän, kapusi ylös portaita ja +kolkutti hiljaa ulko-ovelle, jolloin menetti voimansa ja vaipui maahan +erään pilarin juuressa pikku uloskäytävässä. + +Sattumalta olivat mr Giles, mr Brittles ja kattilanpaikkaaja paraillaan +virkistämässä itseään teellä ja muilla virvokkeilla yön vaivojen ja +pelästyksen jälkeen. Mr Giles istui jalat ojennettuina keittiötakan +edessä, nojaten vasenta käsivarttaan pöytään, oikealla täydentäen +tyhjentävää ja järjestelmällistä kertomusta sisäänmurrosta, jota hänen +kuulijansa (mutta erityisesti keittäjätär ja palvelustyttö, jotka +olivat myös seurassa) kuuntelivat mielenkiinnosta henkeään pidättäen. + +— Kello oli suunnilleen puoli kolme, sanoin Giles, niin, uskallan +melkein väittää, että se oli lähempänä kolmea, kun minä heräsin ja +käännyin sängyssäni (tässä kääntyi mr Giles ympäri tuolillaan ja veti +pöytäliinan kulman päälleen kuin lakanan), silloin olin kuulevinani +melua... + +Kertomuksen tässä kohdassa kalpeni keittäjätär ja pyysi palvelustyttöä +työntämään oven kiinni. Palvelustyttö pyysi Brittlesiä tekemään sen, +ja tämä vuorostaan kehoitti kattilanpaikkaajaa tekemään sen, mutta +kattilanpaikkaaja tekeytyi kuin ei hän olisi kuullut. + +— ...olin kuulevinani melua, jatkoi Giles. Se on vain kuvittelua, +sanoin ensiksi itsekseni ja olin juuri asettumassa taas levolle, kun +uudestaan kuulin melua oikein selvästi. + +— Millaista melua se oli? kysyi keittäjätär. + +— Jonkinlaista rämisevää ääntä, vastasi mr Giles ja katsoi ympärilleen. + +— Se kuului pikemminkin, kuin olisi raapinut naulalla riivinrautaa, +väitti mr Brittles. + +— Se oli sellaista silloin kun sinä sen kuulit, vastasi mr Giles, +mutta minun kuullessani oli se rämisevää ääntä. Kiersin peitteeni auki, +jatkoi mr Giles ja kieputti kokoon pöytäliinan, nousin istualleni +sängyssä ja kuuntelin. + +Keittäjätär ja palvelustyttö huudahtivat samaan aikaan "Herranen aika!" +ja vetivät tuolinsa lähemmäksi toisiaan. + +— Minä kuulin sen nyt aivan selvästi, toisti mr Giles. Joku, sanon +itsekseni, on par'aikaa murtamassa ovea tai ikkunaa, mitä on tehtävä? +Minun täytyy herättää Brittles parka ja pelastaa hänet tulemasta +murhatuksi sängyssään, muutoin, sanon minä, leikataan hänen kaulansa +poikki vasemmasta korvasta oikeaan asti eikä hän saa sitä koskaan +tietää. + +Tässä kääntyivät kaikkien katseet mr Brittlesiin, joka tuijotti +puhujaan suu ammollaan ja kasvoillaan mitä suurimman kauhun ilme. + +— Heitin peiton päältäni, jatkoi mr Giles, heitti luotaan pöytäliinan +ja katsoi terävästi keittäjättäreen ja palvelustyttöön, nousin hiljaa +sängystä ja vedin jalkaani parin... + +— Naisväkeä on läsnä, mr Giles, supatti kattilanpaikkaaja. + +— ...parin kenkiä, sanoi mr Giles kääntyen häneen päin ja asettaen +suuren painon sanalle kenkiä, tartuin ladattuun pistoolin, joka aina +seuraa hopeakoria ylös, ja menin varpaisillani hänen huoneeseensa. +Brittles, sanoin minä, sittenkuin olin herättänyt hänet. Älkää +pelästykö! + +— Niin teitte, sanoi Brittles tukahdutetulla äänellä. + +— Me olemme kuoleman omat, luulen minä, sanoin minä, jatkoi Giles, +mutta älkää pelästykö! + +— Pelästyikö hän? kysyi keittäjätär. + +— Ei, ei vähääkään, vastasi mr Giles. Hän oli yhtä rauhallinen... +melkein yhtä rauhallinen kuin minä. + +— Minä olisin kuollut siihen paikkaan, jos se olisin ollut minä, siitä +olen varma, sanoi palvelustyttö. + +— Te olette nainen, sanoi Brittles rohkaisten mieltään. + +— Brittles on oikeassa, sanoi Giles ja nyökkäsi myöntäen päätään, +naisihmiseltä ei voi odottaa mitään muuta. Mutta me miehet otimme +salalyhdyn, joka oli Brittlesin pöydällä ja hapuilimme pimeään alas +portaita. + +Mr Giles oli noussut tuoliltaan ja suljetuin silmin ottanut pari +askelta eteenpäin säestääkseen kertomustaan sopivalla toiminnalla, +kun hän, kuten muukin seura, kiivaasti hätkähti ja kiirehti takaisin +tuolilleen. Keittäjätär ja palvelustyttö kirkaisivat. + +— Koputettiin! sanoi mr Giles tekeytyen täysin levolliseksi. Avatkaa +ovi, joku on siellä! + +Ei kukaan liikahtanut. + +— On todellakin merkillistä, että koputetaan näin varhain aamulla, +sanoi mr Giles tarkastellen kalpeita kasvoja ympäriltään ja itse ollen +hyvin valju. Mutta ovi täytyy avata. Eikö kukaan teistä kuule? + +Puhuessaan katsoi mr Giles Brittlesiin, mutta kun tämä nuori mies oli +ylen vaatimaton luonteeltaan, ei hän laskenut itseään miksikään, joten +käsky ei voinut tarkoittaa häntä; ainakaan ei hän mitään vastannut. +Giles loi silloin kattilanpaikkaajaan vetoavan katseen, mutta tämä +oli äkisti vaipunut uneen. Eivätkä naisihmiset voineet edes tulla +kysymykseenkään. + +— Jos Brittles mieluummin haluaa avata oven todistajien ollessa läsnä, +olen minä valmis tulemaan yhdeksi, sanoi mr Giles silmänräpäyksen +äänettömyyden jälkeen. + +— Minä myöskin, sanoi kattilanpaikkaaja, joka nyt oli herännyt yhtä +äkisti kuin oli nukahtanutkin. + +Näillä ehdoilla myöntyi Brittles, ja koska seura oli tullut +levollisemmaksi havaitessaan (avattaessa luukut), että oli jo valoisa +päivä, lähtivät he kaikki tyyni, koirat etunenässä, naisten, jotka +pelkäsivät jäädä yksin jäljelle, muodostaessa jälkijoukon. Gilesin +kehoituksesta puhuivat kaikki hyvin äänekkäästi antaakseen jokaisen +ulkopuolella olevan ilkeämielisen henkilön tiedoksi, että heitä oli +kokonainen joukko, ja kiitos mestarillisen päähänpiston, mikä syntyi +saman miehen älykkäissä aivoissa, nipistivät he koiria hännästä +saadakseen ne haukkumaan. + +Kun nämä alkuvalmistelut oli suoritettu, tarttui mr Giles +kattilanpaikkaajan kainaloon (estääkseen häntä juoksemasta tiehensä, +kuten hän leikillisesti sanoi) ja käski avaamaan oven. Brittles +totteli, ja ryhmä, joka tuskallisesti kurkisti yli toistensa +olkapäitten, ei nähnyt peloittavampaa kuin pikku Oliver Twist raukan, +joka upiuuvuksissa ja kykenemättömänä lausumaan sanaakaan kohotti +raskaat silmänsä ja mykästi vetosi heidän myötätuntoonsa. + +— Joku poika, puhkesi Giles sanoiksi ja työnsi rohkeasti +kattilanpaikkaajan sivulle. Mistä on kysy— ... mutta — Brittles — +katsohan tänne — näetkös? + +Brittles, joka oli mennyt oven taakse avatessaan sen, ei saanut +silmiinsä Oliveria, ennenkuin tämä huudahti äänekkäästi. Mr Giles +tarttui poikaa toiseen jalkaan ja toiseen käsivarteen, onneksi ei +haavoitettuun, laahasi hänet eteiseen ja laski hänet siellä pitkin +pituuttaan lattialle. + +— Täällä hän on! huusi Giles äärimmäisen kiihtyneenä ja kääntyi ylös +portaita kohti. Täällä on yksi varkaista! Täällä on varas, — miss — +haavoittunut, miss! Minä ammuin häntä, miss, ja Brittles piti kynttilää. + +— Lyhtyä, miss, huudahti Brittles, asettaen toisen kätensä suulleen, +jotta hänen äänensä kuultaisiin kauemmaksi. + +Molemmat naispalvelijat juoksivat ylös portaita ilmoittaakseen uutisen, +että mr Giles oli vanginnut yhden varkaista, ja kattilanpaikkaaja +askarteli yrittäen palauttaa Oliveria jälleen tajuihinsa, jottei hän +kuolisi, ennenkuin hänet voitaisiin hirttää. Keskellä tätä melua ja +liikettä kuultiin lempeä naisääni, joka heti tukahutti kiihtyneet äänet. + +— Giles! kuiskasi ääni ylhäältä portailta. + +— Täällä, miss, vastasi Giles. Älkää pelätkö, en ole vahingoittunut. +Hän teki epätoivoista vastarintaa, mutta pian sain hänet lannistetuksi. + +— Hiljaa! vastasi nuori nainen. Te pelästytätte tätiäni yhtä paljon +kuin varkaat tekivät. Onko hän vaikeasti haavoittunut, se raukka? + +— Hyvin vakavasti, miss, vastasi Giles kuvaamattoman itsevarmasti. + +— Näyttää kuin hän olisi mennyttä kalua, miss, ulvoi Brittles +samalla tavalla kuin äsken. Ettekö halua tulla katsomaan häntä, siinä +tapauksessa että hän kuolee, miss? + +— Hiljaa, hiljaa, niin olette kiltti, keskeytti hänet nuori nainen. +Odottakaa rauhallisesti silmänräpäys, kunnes olen puhunut tätini kanssa. + +Askelilla yhtä pehmeillä ja lempeillä kuin äänikin oli ollut etääntyi +puhuja ja tuli pian taas takaisin tuoden käskyn, että haavoittunut oli +kannettava ylös Gilesin huoneeseen ja että Brittlesin oli satuloitava +poni ja heti ratsastettava Chertseyhin, josta hänen oli noudettava +poliisikonstaapeli ja tohtori. + +— Mutta ettekö ensin tahdo katsoa häntä, miss? kysyi Giles ylpeänä +kuin jos Oliver olisi ollut harvinainen lintu, mikä hänen oli +onnistunut ainutlaatuisella taitavuudella vangita. Ainoastaan pieni +pilkistys, miss? + +— Ei, en nyt iki maailmassa! vastasi nuori nainen. Se raukka! Oi, +kohdelkaa häntä hyvin, Giles, minun tähteni. + +Puhujan poistuessa vanha palvelija katsoi ylös häneen, katseessa +ylpeyttä ja ihailua, kuin jos hän olisi ollut hänen oma lapsensa. +Sitten kumartui hän Oliverin ylitse ja avusti naisen huolella ja +levottomuudella hänen kantamisessaan ylös portaita. + + + + +KAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU. + +Aloittaa johtavan kuvauksen sen talon asukkaista, jossa Oliver oli +etsinyt turvaa. + + +Eräässä kauniissa huoneessa, jonka kalustuksella kuitenkin pikemmin oli +menneitten päivien mukavuuden kuin nykyaikaisen loisteliaisuuden leima, +istui kaksi naista kauniin aamiaispöydän ääressä. Heitä palveli Giles, +joka mitä suurimmalla huolella oli pukeutunut mustaan livreehen. Hän +oli asettunut suunnilleen tarjoilupöydän ja aamiaispöydän keskivälille, +ja ruumis ojennettuna koko pituuteensa, pää takakenossa heikosti +toiselle sivulle kallistettuna, vasen jalka hieman ojennettuna eteen ja +oikea käsi työnnettynä liivin sisään, toisen riippuessa hänen sivullaan +pientä tarjotinta pitäen, näytti hän henkilöltä, joka työskentelee oman +arvonsa ja merkityksensä ylen miellyttävässä tunnossa. + +Noista kahdesta naisesta oli toinen ennättänyt melko pitkälle iässä, +mutta korkeaselkäinen tammituoli, jolla hän istui, ei ollut häntä +suorempi. Puettuna mitä somimmin ja huolellisimmin mennen ajan muodin +ja muutamien vallitsevalle makusuunnalle tehtyjen pienien myönnytysten +sekoitukseen, mitkä viimeksimainitut pikemminkin olivat omansa +korostamaan vanhan miellyttävyyttä kuin vähentämään sen vaikutusta, +istui hän upean ryhdikkäänä ja kädet edessään olevalla pöydällä +ristissä. Hänen silmänsä — ja vuodet olivat vain hitusen vähentäneet +niitten kirkkautta — olivat tarkkaavasti kiinnitetyt hänen nuoreen +kumppaniinsa. + +Nuori nainen oli nuoruutensa rakastettavassa keväässä ja +kukostusajassa, siinä ajankohdassa, jolloin enkelien, jos ne konsanaan +Jumalan hyvästä tarkoituksesta pukeutuvat kuolevaiseen hahmoon, +voi olettaa, meidän sillä mitään jumalatonta sanomatta, valitsevan +sellaisen kuin hänet. + +Hän suoritti pieniä velvollisuuksiansa pöydässä, ja kun hän tuli +kohottaneeksi silmänsä, vanhan naisen tarkastellessa häntä, hipaisi +hän leikillisesti taaksepäin tukkaansa, joka oli yksinkertaisesti +kammattu otsalle, ja vastasi toisen katseeseen niin hellällä ja +teeskentelemättömän viehkeällä ilmeellä, että taivaalliset henget +olisivat hymyilleet nähdessään sen. + +Vanhempi nainen hymyili, mutta hänen sydämensä oli liian täysi ja hän +kuivasi kyyneleen hymyillessään. + +— Ja Brittles on ollut poissa kokonaisen tunnin? kysyi vanha rouva. + +— Tunnin ja kaksitoista minuuttia, rouva, vastasi Giles silmäten +hopeakelloon, jonka hän veti esiin mustasta silkkinauhasta. + +— Hänhän on aina niin hidas hommissaan, sanoi vanha rouva. + +— Brittles on aina ollut hitaanlainen poika, vastasi palvelija, joka +muisteli Brittlesin jo kolmekymmentä vuotta olleen hieman hitaan +olemukseltaan, joten tuskin oli toivoa siitä, että hän koskaan tulisi +ripeämmäksi käänteissään. + +— Hän huononee sen sijaan että paranisi, arvelen minä, sanoi vanha +rouva. + +— Hän menettelee kovin kelvottomasti, jos jää leikkimään toisten +poikien kanssa, sanoi nuori tyttö hymyillen. + +Mr Gilesin ilmeisesti tuumiessa itseksensä, oliko sopivaa, että hän +salli itsensä kunnioittavasti hymyillä, vierivät kiesit sisälle +puutarhanportista ja lihava gentlemanni hyppäsi alas ja juoksi suoraan +ylös ulko-ovelle, jonka hän jollakin salaperäisellä tavalla nopeasti +avasi, minkä jälkeen hän ryntäsi huoneeseen ja melkein kellahti yli +sekä aamiaispöydän että mr Gilesin. + +— En ole koskaan kuullut mokomaa! puhkesi hän sanomaan. Rakas mrs +Maylie — Jumala minua varjelkoon! — keskellä rauhallista yötä päälle +päätteeksi — ei, en ole todella koskaan kuullut mokomaa! + +Näillä myötätuntoisilla sanoilla puristi hän molempien naisten käsiä ja +kyseli, istuutuen eräälle tuolille, kuinka he jaksoivat. + +— Tehän saattaisitte olla kuolleita — tietenkin kuolleita +säikähdyksestä, jatkoi hän. Miksi ette lähettäneet tietoa minulle? +Palvelijani olisi ollut täällä tuossa tuokiossa, ja niin olisin ollut +minäkin, ja apulaiselleni ja kaikille muille olisi ollut erikoinen ilo +saada tulla sellaisissa olosuhteissa. Hyvä Jumala! Hyvä Jumala! Niin +odottamatta! Ja keskellä pimeää yötä lisäksi! + +Tohtoria tuntui erikoisesti kummastuttavan se seikka, että sisäänmurto +oli odottamaton ja tapahtunut yön hiljaisten tuntien aikana, aivan kuin +jos herrojen murtovarkaitten tapana olisi suorittaa sellaiset asiat +keskipäivän aikaan ja lähettää tieto postissa paria päivää edeltäpäin. + +— Ja te, miss Rose, sanoi tohtori nuorelle neidille, minä... + +— Niin, aivan varmasti, keskeytti hänet Rose, mutta tuolla ylhäällä on +olentoraukka, jota täti toivoo teidän katsovan. + +— Ah, aivan oikein, hän on siellä. Sehän oli teidän työtänne, Giles, +kuulemma. + +Mr Giles, joka oli kuumeisesti puuhaillut teekuppien kimpussa, tuli +hehkuvan punaiseksi ja sanoi, että hänellä oli ollut se kunnia. + +— Kunnia, häh? sanoi tohtori. Enpä tuota tiedä. Ehkä on aivan yhtä +kunniakasta kohdata varas keittiössä kuin kohdata miehensä kahdentoista +askeleen päässä. Kuvitelkaa, että hän ampui ilmaan, niin olette ollut +kaksintaistelussa, Giles. + +Mr Giles, jonka mielestä tämä kevytmielinen tapa käsitellä asiaa oli +kiero yritys vähentää hänen kunniaansa, vastasi kunnioittavasti, ettei +asia ollut hänen tuomittavissaan, mutta että hän melkein uskoi, ettei +se suinkaan ollut pilaa hänen vastustajansa puolelta. + +— Ei, se on tosiaankin totta, sanoi tohtori. Missä hän on? Näyttäkää +minulle tietä. Tullessani alas kurkistan sisälle jälleen, mrs Maylie. +Tuosta pienestä ikkunastahan hän ryömi sisälle, vai kuinka? Hyvä, sitä +en todellakaan koskaan olisi voinut uskoa. + +Tällä tavalla pakisten seurasi hän Gilesiä ylös, ja hänen mennessään +ylös portaita, ilmoitettakoon lukijalle, että mr Losberne, seudun +lääkäri, joka piirissään usean mailin alueella tunnettiin nimellä +"tohtori", oli tullut lihavaksi pikemminkin hyväntahtoisuutensa kuin +makean elämänsä vuoksi, oli yhtä ystävällinen ja sydämellinen ja +samalla omituinen vanha nuorimies kuin kukaan, jonka joku elossa oleva +etsiskelijä voi vainuta esille viisi kertaa suuremmalla alueella. + +Tohtori viipyi paljon kauemmin poissa kuin mitä molemmat naiset ja hän +itse oli odottanut. Suuri, lattea laatikko otettiin esille kieseistä, +kamarinkellon kuultiin sangen usein soivan, ja palvelijat juoksivat +alinomaa ylös ja alas, mistä kaikesta voi tehdä sen johtopäätöksen, +että jotain merkityksellistä tapahtui siellä ylhäällä. Vihdoin tuli hän +taas alas, mutta näytti, sensijaan että olisi vastannut tuskaiseen, +hänen potilastaan koskevaan kysymykseen, hyvin salaperäiseltä ja sulki +oven. + +— Tämä on hyvin omituinen juttu, mrs Maylie, sanoi tohtori ja jäi +seisomaan selkä vasten ovea, ikäänkuin pitääkseen sitä kiinni. + +— Ei kai se ole vaarallista, toivon ma? sanoi vanha rouva. + +— Ei todellakaan olisi ihme näissä olosuhteissa, vaikka olisikin, +vastasi tohtori, minkään varsinaisen vaaran en kuitenkaan usko olevan +kysymyksessä. Oletteko nähnyt varasta? + +— En, vastasi vanha rouva. + +— Tai kuullut jotakin hänestä? + +— En. + +— Pyydän anteeksi, rouva, puhkesi Giles sanomaan, minun tarkoitukseni +oli juuri kertoa teille jotain hänestä, kun tohtori Losberne tuli. + +Asia oli nimittäin niin, että Giles ei aluksi ollut voinut saada +itseään tunnustamaan, että hän oli ampunut vain pientä poikaa. +Hänen uljuuttaan ja rohkeuttaan oli siihen määrin ylistetty, ettei +hän, vaikkapa se olisi maksanut hänen elämänsä, olisi voinut olla +lykkäämättä selitystä muutamia harvoja kallisarvoisia minuutteja +tuonnemmaksi, jona aikana hän olisi seissyt pelottomana urheuden +lyhytaikaisen mainehikkuuden huipulla. + +— Rose haluaisi nähdä miehen, sanoi mrs Maylie, mutta minä en tahtoisi +kuulla puhuttavan siitä. + +— Hm, sanoi tohtori, hänen ulkonäössään ei ole mitään erikoista +levottomuutta herättävää. Onko teillä mitään vastaan katsahtaa häntä +minun läsnäollessani? + +— Ei suinkaan, jos se on välttämätöntä. + +— Silloin luulen sen olevan välttämätöntä, sanoi tohtori, joka +tapauksessa olen minä varma, että olette syvästi katuva, jos +laiminlyötte sen. Hän on täysin hiljainen ja levollinen. Sallikaa minun +— miss Rose, tahdotteko sallia minun? Ei ole pienintäkään aihetta +pelkoon, vakuutan minä! + + + + +KOLMASKYMMENES LUKU. + +Kertoo mitä Oliverin uudet vieraat ajattelivat hänestä. + + +Monin kaunopuheisin vakuutteluin, että he tulisivat miellyttävästi +yllätetyiksi nähdessään rikollisen, otti tohtori nuoren naisen +käsivarren kainaloonsa ja johti heidät, tarjoten mrs Maylielle toisen +käsivartensa, hyvin juhlallisesti ja arvokkaasti ylös portaita. + +— Kuulkaamme nyt, sanoi tohtori, kiertäen hiljaa avainta erään +makuukamarinoven lukossa, kuulkaamme nyt, mitä hänestä pidätte. Häneltä +ei ihan äsken ole ajettu partaa, mutta siitä huolimatta ei hän näytä +niin kauhealta. Mutta odottakaa vähän — sallikaa minun ensin katsoa, +onko kaikki kunnossa teidän vastaanottamiseksenne. + +Hän meni heidän edellään ja kurkisti huoneeseen, ja annettuaan +heille merkin astua sisään, sulki hän oven heidän jälkeensä ja veti +hiljaa sängyn uutimet syrjään. Siellä lepäsi, peloittavan, luihun +rikoksentekijän asemesta, jonka naiset olivat odottaneet näkevänsä, +kärsimysten ja väsymyksen upiuuvuttama lapsi, vaipuneena syvään uneen. +Hänen haavoittunut käsivartensa, joka oli sidottu ja lastoitettu, +oli poikittain hänen rintansa päällä, ja hänen päänsä lepäsi toisen +käsivarren varassa, minkä puolittain kätki hänen pitkä pielukselle +levinnyt tukkansa. + +— Mitä voi tämä merkitä? puhkesi vanha rouva puhumaan. Tämä lapsiparka +ei ikinä ole voinut olla varkaitten oppipoika! + +— Pahe, huokasi tohtori ja veti jälleen sängyn verhot kiinni, valitsee +usein asuinsijakseen temppelin; ja ken voi väittää, ettei se voi piillä +kauniin kuoren alla? + +— Mutta niin nuorella iällä! väitti Rose. + +— Nuori neiti kulta, sanoi tohtori ja ravisti surullisena päätään, +rikos kuten kuolemakin ei ole rajoitettu ainoastaan vanhaan ja +kuihtuneeseen. Juuri nuorimmat ja kauneimmat se kovinkin usein valitsee +uhreikseen. + +— Mutta voitteko te... voitteko te todellakin uskoa, että tämä poika +on ollut yhteiskunnan huonoimman pohjasakan vapaaehtoinen apulainen? +sanoi Rose tuskallisesti. + +Tohtori pudisti päätään, kuin olisi hän pelännyt sen olevan hyvinkin +mahdollista, minkä jälkeen hän, havaitessaan heidän helposti voivan +häiritä potilasta, vei heidät viereiseen huoneeseen. + +— Mutta vaikkapa hän olisi huonokin, jatkoi Rose, niin muistakaa +kuinka nuori hän on, muistakaa, ettei hän ehkä milloinkaan ole kokenut +äidin rakkautta tai tuntenut hyvää kotia, tai että pahoinpitely ja +lyönnit tai ruoan puute ovat vetäneet häntä liittymään ihmisiin, jotka +ovat pakottaneet hänet rikoksen tielle. Täti, rakas täti, Jumalan +tähden, ajatelkaa ensin sitä, ennenkuin sallitte heidän laahata tämän +lapsiraukan vankilaan, mikä joka tapauksessa on muodostuva kaikkien +hänen paremmaksi tulemisensa toiveiden haudaksi. Ah, niin totta kuin +minua rakastatte ja tiedätte, ettei rakkautenne milloinkaan ole saanut +minua tuntemaan vanhempieni puutetta, mutta että ilman teitä olisin +voinut tuntea sitä ja tarvinnut apua ja tukea kuten tämä poikaparka, +olkaa armelias häntä kohtaan, ennenkuin on liian myöhäistä! + +— Rakas lapseni! sanoi vanha rouva ja painoi itkevän tytön rintaansa +vasten. Luuletko minun tahtovan katkaista hiuskarvaakaan hänen päästään? + +— En, vastasi Rose innokkaasti. + +— Et varmastikaan, sanoi vanha rouva, minun päiväni lähenevät +loppuaan, ja minä toivon armeliaisuutta itse itselleni, kuten osoitan +sitä toisia kohtaan. Mitä voin minä tehdä pelastaakseni hänet, sir? + +— Antakaa minun miettiä asiaa, hyvä rouva, sanoi tohtori, antakaa +minun miettiä asiaa. + +Mr Losberne työnsi kätensä taskuihinsa ja asteli useaan kertaan edes +ja takaisin lattialla, usein pysähtyen ja pysytellen tasapainossa +varpaillaan, rypistäen peloittavasti otsaansa. Vaihtelevien +huudahdusten "nyt minä keksin sen" ja "ei, minä en keksinyt sitä" +jälkeen sekä yhtä monesti uudistettuaan kävelynsä ja otsansa +rypistämisen hän yhtäkkiä pysähtyi ja puhui seuraavasti: + +— Luulen melkein voivani panna sen täytäntöön, jos te annatte minulle +rajattoman oikeuden pelästyttää Gilesiä ja pikku poika Brittlesiä. Hän +on vanha uskottu palvelija, sen kyllä tiedän, mutta voitte kai helposti +selittää asian hänelle tuhansin eri tavoin ja sitäpaitsi palkita hänet +tavalla tai toisella suuresta ampumataidostaan. Teillä ei kai ole +mitään sitä vastaan? + +— Ellei ole olemassa mitään muuta tapaa lapsen pelastamiseksi, vastasi +mrs Maylie. + +— Ei, ei ole muuta, sanoi tohtori. Ei muuta, voitte olla varmat siitä. + +— Silloin antaa tätini teille rajattoman toimintavallan, sanoi Rose +hymyillen läpi kyyneliensä, mutta älkää missään tapauksessa olko +kovempi niitä raukkoja kohtaan kuin on aivan välttämätöntä. + +— Näytte uskovan, sanoi tohtori, että tänään on koko mailma +kovasydäminen, paitsi te itse. Kasvavan miessuvun puolesta minä +vain toivon, että olisitte yhtä tuntehikas ja laupias ensimmäistä +kelvollista nuorta miestä kohtaan, joka sattuu pyytämään suosiotanne; +tahtoisinpa itse nyt olla nuori mies, voidakseni heti paikalla käyttää +hyväkseni näin hyvää tilaisuutta. + +— Te olette yhtä poikamainen kuin Brittles raukka itse, sanoi Rose +punastuen. + +— Hyvä, sanoi tohtori ja nauroi sydämellisesti, se ei ole niin +vaikeata. Mutta palataksemme tähän poikaan; pääosa selvittelystämme +on vielä jäljellä. Minä olen melkein vakuutettu siitä, että hän herää +tunnin päästä, ja vaikka olen kertonut alhaalla keittiössä olevalle +paksukalloiselle konstaapelille, että voisi olla hengenvaara kyseessä, +jos poika muutettaisiin tai vain puhuttaisiinkin hänen kanssaan, +luulen joka tapauksessa, että sangen hyvin voisimme vähän puhella +hänen kanssaan. Vaadin nyt, että saan kuulustella häntä vähän teidän +ollessanne läsnä ja että hänet, jos meidän hänen puheensa mukaan +täytyy pitää häntä todella kurittomana veitikkana, mikä on enemmän +kuin mahdollista, jätetään kohtalonsa varaan ilman mitään enempiä +sekaantumisia ainakaan minun puoleltani. + +— Ah, ei, täti! rukoili Rose. + +— Jätetäänpäs, sanoi tohtori. Onko sovittu? + +— Hän ei voi olla paatunut, sanoi Rose, se on mahdotonta. + +— Hyvä, sanoi tohtori, sitä suurempi syy on silloin hyväksyä +ehdotukseni. + +Viimein lopetettiin keskustelu ja asianomaiset istuutuivat jotenkin +kärsimättöminä odottamaan hetkeä, jolloin Oliver heräisi. + +Molempien naisten kärsivällisyys oli määrätty kestämään pitemmän +koetuksen kuin mr Losberne oli antanut heidän aavistaakaan, sillä tunti +kului toisensa jälkeen, ja Oliver makasi aina vain vaipuneena syvään +uneen. Tulipa jo ilta, ennenkuin hyväsydäminen tohtori ilmoitti heille, +että potilas nyt oli siksi toipunut, että sieti keskustelua. Poika oli +nyt hyvin sairas, sanoi hän, ja heikko verenvuodon johdosta, mutta +hänen mielensä oli niin kovin levoton huolesta saada selittää tilansa, +että tohtori katsoi paremmaksi antaa hänelle tilaisuuden siihen kuin +kehoittaa häntä olemaan rauhallinen seuraavaan aamuun, minkä hän muussa +tapauksessa olisi tehnyt. + +Kohtauksesta tuli pitkäaikainen, sillä Oliver kertoi heille koko +yksinkertaisen tarinansa ja oli usein kivun ja uupumuksen takia +pakotettu keskeyttämään sen. Oli juhlallista kuulla puolihämärässä +huoneessa sairaan lapsen väsyneellä äänellänsä luettelevan koko sen +paljouden pahaa ja onnettomuuksia, mihin ilkeät ihmiset olivat hänet +sekoittaneet. + +Tämä keskustelu oli tuskin loppunut ja Oliver taas tullut +rauhalliseksi, ennenkuin tohtori, kuivattuaan kosteat silmänsä ja +kiroiltuaan niitä niiden heikkouden takia, meni alas saadakseen +käsiinsä Gilesin. Kun hän ei kohdannut häntä missään huoneessa, pisti +hänen päähänsä, että ehkä paremmalla tuloksella saattoi suorittaa asian +keittiössä, mistä syystä hän meni alas sinne. + +Tässä taloudellisen parlamentin alahuoneessa olivat naispalvelijat, +Giles, Brittles, kattilanpaikkaaja (jota, katsoen hänen suorittamiinsa +palveluksiin, oli pyydetty pitämään loppuosan päivästä hyvänään, +mitä oli tarjolla) sekä konstaapeli kokoontuneina. Viimeksimainittu +gentlemanni oli varustettu suurella kepillä, suurella päällä, suurilla +kasvonpiirteillä ja suurilla puolisaappailla sekä vaikutti ulospäin, +kuin jos hän olisi ottanut sisäänsä niitä vastaavan määrän olutta, +minkä hän itse asiassa oli tehnytkin. + +Edellisen yön tapaukset olivat yhä edelleen seuran keskustelunaiheina, +sillä tohtorin astuessa sisään järjesteli mr Giles uudelleen kuntoon +mielenmalttiaan, Brittlesin savinen olutpullo kädessä vahvistaessa +kaiken, ennenkuin hänen esimiehensä vielä edes oli ennättänyt puhua +loppuun. + +— Istukaa hiljaa! sanoi tohtori ja ojensi kätensä. + +— Paljon kiitoksia, sanoi Giles. Rouva toivoi, että me nauttisimme +vähän olutta, sir, ja koska minua ei lainkaan miellyttänyt istua +yksinäni huoneessani ilman seuraa, niin nautin minä täällä osani +toisten joukossa. + +Brittles päästi kuuluviin heikkoa muminaa, mikä ilmaisi sitä +kiitollisuutta, jota naiset ja herrat ylipäänsä tunsivat mr Gilesin +alentuvaisuudesta, ja mr Giles katseli ympärilleen alentuvin ilmein, +kuin sanoakseen, että niin kauan kuin he käyttäytyivät hyvin, ei hän +milloinkaan jättäisi heitä. + +— Kuinka on potilaan laita tänä iltana, sir? kysyi mr Giles. + +— Tjaa, vastasi tohtori. Pelkään, teidän kaivaneen kuopan itsellenne, +mr Giles. + +— Toivoakseni ette tarkoita, sanoi Giles vapisten, että hän tulee +kuolemaan? Jos uskoisin sen, en koskaan enää voisi tulla iloiseksi. +En tahtoisi tappaa poikaa, en edes tätä Brittlesiä, kaikesta maan +hopeastakaan. + +— Se ei ole tärkeintä, sanoi tohtori salaperäisesti. Oletteko te +protestantti, mr Giles? + +— Olen, sir, toivoakseni, sammalsi Giles ja kävi hyvin kalpeaksi. + +— Ja mikä olet sinä, poika? sanoi tohtori, kääntyen äkkiä Brittlesiin +päin. + +— Jumala minua varjelkoon, sir! vastasi Brittles kovasti hätkähtäen, +olen samaa kuin mr Giles. + +— No, sanokaapa minulle, molemmat kaksi — molemmat kaksi, sanon ma! +Voitteko ottaa valallenne, että poika tuolla ylhäällä on sama poika, +joka työnnettiin yöllä sisään akkunan läpi? Suu puhtaaksi! Kas niin, +älkää antako minun odottaa kovin kauan. + +Tohtori, jota yleensä pidettiin yhtenä ystävällisimmistä ihmisistä +maan päällä, teki tämän kysymyksen niin vihastuneella sävyllä, että +Giles ja Brittles, jotka olivat selvästi hölmistyneet sekä oluesta +että levottomuudesta, tarkistelivat toisiaan täydellisen lamaannuksen +tilassa. + +— Olkaa hyvä ja kiinnittäkää huomionne vastaukseen, konstaapeli, +sanoi tohtori, ravistaen suurella arvokkuudella etusormeaan ja +sipaisten nenäänsä herättääkseen henkiin arvoisan poliisimiehen koko +terävä-älyisyyden. Jotain tästä seuraa ennen pitkää. + +Konstaapeli yritti näyttää niin viisaalta kuin mahdollista ja otti +virkasauvansa, joka siihen asti oli seissyt syrjässä lieden nurkassa. + +— Kysymys on aivan yksinkertaisesti identtisyydestä, kuten huomaatte, +sanoi tohtori. + +— Niin, juuri siitä, sir, sanoi konstaapeli ja yskäisi kiivaasti, +sillä hän oli siemaissut oluensa kiireesti ja osa siitä oli osunut +väärään kurkkuun. + +— Tapahtuu murtautuminen erääseen taloon, sanoi tohtori, ja kaksi +ihmistä näkee ruudin savun muodostamassa pilvessä, pelästyksissään +ja pimeydessä vilahduksen jostakin pojasta. Seuraavana aamuna tulee +muuan poika samaan taloon, ja kun hänellä sattumalta on side toisen +käsivarren ympärillä, käyvät nämä ihmiset väkivaltaisesti häneen +käsiksi, millä saattavat hänen elämänsä suureen vaaraan, sekä vannovat, +että hän on varas. Nyt on kysymys siitä, osoittavatko tosiasiat näitten +miesten olevan oikeassa, ja jolleivät, mihin asemaan he näin ollen ovat +saattaneet itsensä. + +Konstaapeli nyökkäsi syvämietteisesti ja sanoi, että ellei tällä +puheella ollut juriidista pohjaa, niin tahtoisi hän tietää, millä sitä +sitten olisi. + +— Kysyn teiltä uudelleen, jyrisi tohtori, voitteko ottaa valallanne, +että se on sama poika? + +Brittles katsoi epäröiden mr Gilesiin, mr Giles katsoi epäröiden +Brittlesiin, konstaapeli piti kättään korvallaan saalistaakseen +vastauksen, ja molemmat palvelustytöt sekä kattilanpaikkaaja +taivuttautuivat kuuntelemaan, tohtorin silmätessä ympärilleen terävin +katsein, kun veräjältä kuului soittoa ja samaan aikaan pyöräin kolinaa. + +— Ne ovat salapoliisit! huusi Brittles, ilmeisesti paljon kevyemmällä +sydämellä. + +— Mitä kummaa? pääsi tohtorilta, joka nyt puolestaan tunsi itsensä +pelästyneeksi. + +— Salapoliisit Bow Streetiltä, sir, vastasi Brittles ottaen kynttilän. +Minä ja mr Giles lähetimme hakemaan heitä aamusella. + +— Mitä! huusi tohtori. + +— Niin, vastasi Brittles. Lähetin sanan heille postivaunujen ajajan +mukana, ja kummastelen vain, etteivät he ole tulleet ennemmin. + +— Vai niin te teitte. Hitto teidät — teidän hitaat kuskinne periköön; +siinä kaikki, sanoi tohtori ja meni tiehensä. + + + + +KOLMASKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU. + +Kriitillinen tilanne. + + +— Kuka siellä on? kysyi Brittles avaten oven raolleen, mutta antaen +varmuusketjun jäädä paikalleen, ja kurkisti ulos, varjoten kynttilää +kädellään. + +— Avatkaa! sanoi mieshenkilö ulkopuolella. Täällä ovat Bow Streetin +salapoliisit, joille tänään lähetettiin sana. + +Ylen rauhoittuneena tästä vakuutuksesta avasi Brittles oven selki +selälleen ja näki silloin matkanuttuun puetun komean miehen, joka astui +sisään muitta mutkitta ja kuivasi kenkiään mattoon niin kylmäverisesti +kuin olisi hän asunut talossa. + +— Ettekö lähettäisi jotakuta ulos vapauttamaan toveriani, nuori mies? +sanoi salapoliisi. Hän istuu kieseissä ja pitelee hevosta. Eikö täällä +ole mitään ulkorakennusta, johon voisimme panna hevosen viideksi tai +kymmeneksi minuutiksi? + +Brittlesin vastattua myöntävästi ja osoitettua tarkoitettua rakennusta +meni mies takaisin ulos puutarhaportille ja auttoi toveriaan työntämään +sisälle kiesejä, Brittlesin valaistessa heille suuren ihailun +valtaamana. Tehtyään tämän palasivat he taloon ja ottivat, kun heidät +oli opastettu erääseen huoneeseen, päältään matkaviitat ja hatut ja +näyttäytyivät sellaisina kuin he todellisuudessa olivat. Mies, joka +oli koputtanut ovelle, oli lihavanpuoleinen, keskipituinen henkilö +sekä suunnilleen viidenkymmenen vuoden ikäinen, kiiltävä, musta +tukka lyhyeksi leikattuna, ja oli hänellä poskiparta, pyöreät kasvot +sekä terävät silmät. Toinen oli punatukkainen, laiha mies, jolla oli +kaulussaappaat, melko ruma ulkomuoto ja pysty, onnettomuutta ennustava +nenä. + +— Tahdotteko sanoa talonisännälle, että Blathers ja Duff ovat täällä? +sanoi lihava mies, siveli tukkaansa ja asetti parin käsirautoja +pöydälle. Ah, hyvää iltaa, sir, voinko saada puhua pari sanaa +yksityisesti kanssanne? + +Viimeiset sanat koskivat mr Losbernea, joka nyt tuli näkyviin ja +viitattuaan Brittlesiä poistumaan johti sisään molemmat naiset sekä +sulki oven. + +— Tämä on talon omistajatar, sanoi mr Losberne ja osoitti mrs Maylieta. + +Blathers kumarsi ja asetti hattunsa lattialle, minkä jälkeen hän +istuutui ja kehoitti mr Duffia tekemään samoin. Viimemainittu +gentlemanni, joka ei tuntunut olevan yhtä tottunut parempaan seuraan +eikä myöskään tuntenut itseään siellä niin hyvin kotiutuneeksi, +istuutui suoritettuaan erinäisiä lihasliikkeitä jäsenillään, sekä +pusersi jotenkin hämillään kepinpäätänsä suutaan vasten. + +— Mitä tulee tähän murtoon, sanoi mr Blathers, niin millaiset ovat +lähemmät seikat? + +Mr Losberne, joka tuntui haluavan voittaa aikaa, kertoi ne heille +erittäin seikkaperäisesti ja monisanaisesti. Herrat Blathers ja Duff +näyttivät kuunnellessaan hyvin varmoilta ja tärkeiltä, tuon tuostakin +nyökkäillen toisilleen. + +— Minä en luonnollisestikaan voi sanoa mitään varmaa, ennenkuin olen +nähnyt paikan, sanoi Blathers, mutta jo nyt olen sitä mieltä — enkä +luule erehtyväni — että sitä ei ole suorittanut mikään tallukka, vai +kuinka, Duff? + +— Varmastikaan ei, vastasi Duff. + +— Ja kääntääkseni sanan "tallukka" arvoisien naisten käsitettäväksi, +otaksun, että tarkoituksenne on, ettei yritystä ole suorittanut mikään +maalainen? sanoi mr Losberne hymyillen. + +— Aivan oikein, sir, vastasi mr Blathers. Siinäkö kaikki, mikä koskee +murtautumista? + +— Kaikki, vastasi tohtori. + +— No, ja mitä on sitten se, mitä palvelusväki puhuu tuosta pojasta? + +— Ei yhtään mitään, vastasi tohtori. Muuan pelästyneistä Palvelijoista +sai päähänsä, että hänellä olisi ollut jotain yhteyttä tuon +murtautumisyrityksen kanssa, mutta se on pelkkää juttua — silkkaa +järjettömyyttä. + +— Hyvin vapaasti käytettyä, jos se sitä on, huomautti Duff. + +— Mitä hän sanoo on aivan oikein, sanoi Blathers, nyökkäsi vahvistaen +päätään ja leikki huolettomasti käsiraudoilla, ikäänkuin ne olisivat +olleet jonkinlaiset kalkuttimet. Kuka on tämä poika? Mitä tietoja hän +antaa itsestään? Hän ei kai sentään ole pudonnut suoraan taivaasta, sir? + +— Ei, luonnollisesti ei, vastasi tohtori katsoen tuskaisena molempiin +naisiin. Minä tunnen hänen kohtalonsa — mutta siitä voimme puhua +myöhemmin. Otaksun, että ensinnä haluatte nähdä paikan, missä varkaat +tekivät yrityksensä. + +— Aivan niin, vastasi Blathers, parasta on meidän ensinnä tutkia +lähtökohta ja senjälkeen kuulustella palvelusväkeä. Se on tavallinen +menettelytapa. + +Kynttilä hankittiin sitä varten ja herrat Blathers ja Duff, +paikallaolevan konstaapelin, Gilesin ja Brittlesin sekä kaikkien +muitten avustamina, lähtivät tuohon pieneen käytävän päässä +sijaitsevaan huoneeseen ja kurkistivat ulos akkunasta. Senjälkeen +kulkivat he ympäriinsä ulkona kentällä ja kurkistivat sisään akkunasta, +saaden sitten itselleen ulos kynttilän tutkiakseen luukun ja senjälkeen +lyhdyn seuratakseen jalanjälkiä pitkin sekä sitten heinähangon +penkoakseen pensaita. Sittenkuin tämä oli tehty, läsnäolijoitten +henkeäpidättävällä mielenkiinnolla seuratessa heidän toimiaan, tulivat +he taas sisälle, ja mr Giles ja Brittles suorittivat melodraamallisen +esityksen osuudestaan menneen yön seikkailussa, mitkä he kävivät läpi +suunnilleen kuusi kertaa, puhuen toisiaan vastaan ei enemmässä kuin +yhdessä tärkeässä suhteessa ensi kerralla eikä enemmässä kuin tusinassa +viimeisellä kerralla. Kun tämä oli tehty, sulkeutuivat Blathers ja +Duff huoneeseen ja pitivät keskenään neuvottelun, joka pituudessaan, +salaperäisyydessään ja juhlallisuudessaan laajalti ylitti suurten +tohtorien neuvottelut mutkallisimmissa lääketieteellisissä tapauksissa. + +Sillä aikaa kulki tohtori edestakaisin viereisessä huoneessa hyvin +nyrpeässä mielentilassa, ja mrs Maylie ja Rose katselivat häntä +tuskaisin kasvoin. + +— En tiedä muuta, sanoi tohtori vihdoin, istuutuen epätoivoisen +levollisuuden ilmein, kun että meidän täytyy koettaa saada asia +nopeasti selvitetyksi. Tarkoitusperä on hyvä, ja se tuottakoon +meille anteeksiannon. Pojalla on ankaria kuumeenoireita eikä hän ole +sellaisessa tilassa, että häntä enää saa puhutella, se on ainakin hyvä +asia. Meidän täytyy tehdä parhaamme, ja jos pahin tapahtuu, niin se ei +ole meidän vikamme. Astukaa sisään! + +— Hyvä sir, sanoi mr Blathers astuen virkaveljensä seuraamana +huoneeseen ja sulkien oven, ennenkuin sanoi mitään muuta. Tämä ei ollut +mikään kokoonkeitetty asia. + +— Ja mitä tulimmaista tarkoitetaan kokoonkeitetyllä asialla? kysyi +tohtori kärsimättömänä. + +— Me kutsumme murtoa kokoonkeitetyksi, hyvät naiset, sanoi +Blathers ja kääntyi näihin päin kuin jos olisi valittanut heidän +tietämättömyyttään, mutta halveksinut tohtorin, kun palvelijat ovat +siinä mukana. + +— Ei kukaan ole epäillyt heitä tässä tapauksessa, sanoi mrs Maylie. + +— Ylen otaksuttavaa, rouvaseni, vastasi Blathers, mutta he olisivat +kuitenkin voineet olla mukana pelissä. + +— Hyvin luultavaa tässä tapauksessa, sanoi mr Duff. + +— Me uskomme jonkun lontoolaisen suorittaneen työn, jatkoi mr Blathers +tiedonantajaan, sillä suoritustapa on ensiluokkaista. + +— Todella erittäin kaunista, sanoi Duff vaimennetulla äänellä. + +— Heitä oli hommassa kaksi, jatkoi mr Blathers, ja heillä; oli poika +mukanaan, mikä käy ilmi akkunan suuruudesta. Tämä on kaikki, mitä +nykyhetkellä voidaan sanoa. Me tahdomme nähdä tuon pojan, joka on +tuolla ylhäällä, heti, jos suvaitsette. + +— Ehkä he haluaisivat jotain virvoketta ensin, mrs Maylie, sanoi +tohtori, jonka kasvot kirkastuivat, ikäänkuin joku ajatus olisi +johtunut hänen mieleensä. + +— Niin, aivan varmasti! puhkesi Rose innokkaasti sanomaan. Saatte sitä +aivan heti, jos tahdotte. + +— Oh, kiitoksia paljon, miss, sanoi Blathers ja siveli takinhihallaan +suutaan. Kuivaa hommaa, tällaiset oikeusjutut. Jotakin, mitä helposti +käsillä, miss — missään tapauksessa älkää vaivatko itseänne meidän +takiamme. + +— Mitä saa luvan olla? kysyi tohtori seuraten Rosea tarjoiluhuoneeseen. + +— Pieni pisara spriitä, sir, ellei siitä ole vaivaa, vastasi Blathers. +Lontoosta tänne on aika kylmä matka, hyvä rouva, ja minä olen aina +huomannut spriillä olevan hyvän vaikutuksen. + +Tämä kiintoisa uutinen annettiin mrs Maylielle, joka vastaanotti sen +erittäin armollisesti. Hänelle sitä esitettäessä hiipi tohtori ulos +huoneesta. + +— Oh, sanoi mr Blathers pitäen viinilasiaan ei sen varresta, vaan itse +jalustasta vasemman kätensä peukalon ja etusormen avulla. Olen nähnyt +koko joukon juttuja, tätä viimeistä muistuttavia, elonpäivinäni, hyvät +naiset. + +— Kuten esimerkiksi tuo historia Edmontonin takapihassa, sanoi Duff. + +— Niin, siinä oli jotain tähän tyyliin, vai mitä? sanoi mr Blathers. +Conkey Chickweedhän se sillä kerralla näytteli pääosaa. + +— Sinä asetat sen aina hänen tililleen, väitti vastaan mr Duff. Sehän +oli Petin perhe, sanon minä sinulle. Conkeyllä ei ollut sen asian +kanssa enempää tekemistä kuin minulla. + +— Nyt, jos suvaitsette, sanoi tohtori, voitte nousta yläkertaan. + +— Jos suvaitsette, vastasi mr Blathers, jonka jälkeen molemmat herrat +seurasivat aivan mr Losbernen perässä Oliverin huoneeseen, mr Gilesin +kulkiessa edellä kynttilöineen. + +Oliver oli nukkunut, mutta näytti huonommalta ja hänellä oli enemmän +kuumetta kuin aikaisemmin. Tohtorin avulla onnistui hänen istua +suorassa pari minuuttia ja hän tarkasteli vieraita käsittämättä, mistä +oli kysymys — itse asiassa muistamatta, missä hän oli tai mitä oli +tapahtunut. + +— Tämä, sanoi mr Losberne, puhuen matalalla äänellä, mutta silti +hyvin kiihkeästi, tämä on se poika, joka sattumalta vahingoituttuaan +laukauksesta naapurin maalla, luvattomasti sinne mentyään, tuli tänne +aamupäivällä etsimään apua, mutta joutui samassa silmänräpäyksessä +tuon kynttilää pitävän nerokkaan herran pahoinpideltäväksi, joka siten +saattoi vaaraan hänen henkensä, minkä lääkärinominaisuudessani voin +vakuuttaa. + +Herrat Blathers ja Duff katsoivat Gilesiin, tämän siten jouduttua +heidän huomionsa esineeksi, ja hämmentynyt hovimestari katsoa +töllisteli heistä Oliveriin ja hänestä mr Losberneen ollen mitä +naurettavimman, pelon ja hämmästyksen aiheuttaman sekaannuksen +vallassa. + +— Toivon, ettette ainakaan aio kieltää sitä? sanoi tohtori ja asetti +Oliverin oikeaan asentoon takaisin. + +— Se kaikki tehtiin parhaassa tarkoituksessa, sir, vastasi Giles. Minä +vakuutan teille, että luulin hänen olevan sen pojan, muussa tapauksessa +en olisi koskenutkaan häneen. Minulla ei ole mikään epäinhimillinen +mielenlaatu, sir. + +— Luulitte hänen olevan minkä pojan? sanoi vanhempi salapoliisi. + +— Murtovarkaitten pojan, sir! vastasi Giles. Niillä oli aivan varmasti +mukanaan poika, sir. + +— No, luuletteko sitä yhä edelleen? kysyi Blathers. + +— Luulenko mitä? sanoi Giles ja katsoi hajamielisenä kysyjään. + +— Luuletteko, että tuo on sama poika, pölkkypää? vastasi Blathers +kärsimättömänä. + +— Sitä en tiedä, sitä en todellakaan tiedä, vastasi Giles säälittävän +näköisenä. En voi vannoa sitä. + +— No, mitä te sitten luulette? kysyi Blathers. + +— Minä en tiedä, mitä minun pitäisi luulla, sanoi Giles rukka. — En +luule, että tämä tässä on sama poika; — olen todellakin melkein varma, +ettei se ole hän. Te tiedätte, ettei se voi olla hän. + +— Onko mies taipuvainen väkeviin, sir? kysyi mr Blathers tohtorilta. + +— Mikä verraton lampaanpää te olettekaan! sanoi mr Duff syvästi +halveksien Gilesille. + +Mr Losberne oli koettanut potilaan valtimoa tämän lyhyen sananvaihdon +aikana, mutta nousi nyt ylös sängyn vieressä olevalta tuolilta ja +sanoi, että jos herroilla vielä oli jotain epäilyksiä asiassa, he ehkä +suvaitsisivat astua viereiseen huoneeseen ja ottaa kuulusteltavakseen +Brittlesin. + +Tämän kehoituksen johdosta poistuivat he toiseen huoneeseen, jossa +Brittles, kun hänet oli kutsuttu sisään, sekoitti itsensä ja arvoisan +esimiehensä sellaiseen uusien vastaväitteitten ja mielettömyyksien +verkkoon, ettei se levittänyt valoa mihinkään muuhun kuin hänen omaan +suureen hämminkiinsä, paitsi mitä tulee hänen tunnustukseensa, ettei +olisi voinut tuntea oikeata poikaa, jos tämä olisi asetettu hänen +eteensä, ja että hän oli otaksunut Oliverin tuoksi pojaksi pelkästään +siksi, että mr Giles oli sanonut häntä siksi ja että Giles viisi +minuuttia sitten oli alhaalla keittiössä ilmoittanut alkavansa kovasti +pelätä käyttäytyneensä hieman maltittomasti. + +Viimein antoivat molemmat herrat, enää sen enempää vaivaamatta +Oliveria, Chertseyn konstaapelin jäädä taloon ja menivät itse yöksi +kaupunkiin, luvaten tulla seuraavana aamuna takaisin. + +Lyhyesti sanottuna, lukuisain uudistettujen kuulustelujen jälkeen +sekä koko joukon pakistua edes ja takaisin suostui lähellä asuva +rauhantuomari ottamaan vastaan mrs Maylien ja mr Losbernen yhteisen +takuun Oliverin saapumisesta tuomioistuimen eteen, siinä tapauksessa, +että se katsottaisiin tarpeelliseksi, ja saatuaan muutaman guinean +vaivoistaan herrat Blathers ja Duff palasivat Lontooseen eriävin +mielipitein asiasta, jälkimmäisen gentlemannin, hänen tarkoin +pohdittuaan kaikkia esiintulleita seikkoja, ollessa taipuvainen +uskomaan murtovarkausyrityksen olevan peräisin Petin perheestä ja +ensinmainitun ollessa yhtä halukas lukemaan sen suuren mr Conkey +Chickweedin tiliin. + + + + +KOLMASKYMMENESTOINEN LUKU. + +Siitä onnellisesta elämästä, jota Oliver alkaa viettää rakastettavien +ystäviensä luona. + + +Oliverin kärsimykset eivät olleet pieniä eivätkä harvalukuisia. Sen +kivun ja uupumuksen lisäksi, minkä haavoittunut käsivarsi aiheutti, +oli kylmyys ja kosteus saattanut hänet kuumeeseen, mitä kesti useita +viikkoja ja vähensi kovasti hänen voimiansa. Vihdoin alkoi hän +kuitenkin taas hitaasti toipua ja kykeni silloin tällöin änkyttämään +muutamia kyynelten tukahduttamia sanoja, jotka tulkitsivat hänen suurta +kiitollisuuttaan molempien hyväntahtoisten naisten hyvyydestä. + +— Pikku raukka, sanoi Rose eräänä päivänä, Oliverin vaivalloisesti +tuotua julki kiitolliset sanat, jotka olivat hänen huulillaan, saat +kyllä tilaisuuden palvella meitä, jos tahdot. Me matkustamme maalle +ja tätini tarkoitus on, että sinä seuraat mukana. Rauhallinen paikka, +puhdas ilma ja kalkki kevään ilot ja ihanuudet tekevät sinut terveeksi +muutamassa päivässä, ja me käytämme sinua sadoin eri tavoin, kunhan +vain olet tullut kyllin terveeksi kestämään ponnistuksia. + +— Ponnistuksia! huudahti Oliver. Ah, rakas neiti, jos voin tehdä +teille huvia kastelemalla kukkianne, ruokkimalla lintujanne tai +juoksemalla edestakaisin koko päivän, niin mitä en antaisikaan +voidakseni sen tehdä. + +— Sinun ei suinkaan ole tarvis mitään antaa, sanoi miss Maylie +hymyillen, sillä kuten jo sinulle sanoin, käytämme me sinua hyödyksemme +sadoin eri tavoin, ja jos miellyttääksesi vaivaat itseäsi puoltakaan +siitä mitä nyt lupaat, olet todella tekevä minut hyvin iloiseksi. + +— Iloiseksi! puhkesi Oliver sanomaan. Oi kuinka kiltisti teettekään +sanoessanne niin. + +— Se ilahduttaisi minua enemmän kuin voin sinulle sanoa, vastasi nuori +nainen. Pelkkä ajatus, että rakas, hyvä tätini on ollut avullisena +pelastamassa ihmistä sellaisesta kurjuudesta kuin se, jonka olet +kuvaillut meille, on minulle suuri ilo, mutta tietoisuus siitä, +että hänen hyvyytensä ja myötätuntonsa esine oli kiintynyt häneen +vilpittömän kiitollisuuden siteellä, ilahduttaisi minua enemmän kuin +voit kuvitellakaan. Ymmärrätkö minua? kysyi hän ja tarkasteli Oliverin +miettiviä kasvoja. + +— Ymmärrän kyllä, vastasi Oliver innokkaasti. Mutta luulen juuri nyt +olevani kiittämätön. + +— Ketä kohtaan? kysyi Rose. + +— Sitä hyvää herraa ja sitä rakasta vanhaa taloudenhoitajatarta +kohtaan, jotka aikaisemmin ottivat minut hoiviinsa. Jos he tietäisivät, +kuinka hyvä minua on olla, tulisivat he iloisiksi. + +— Siitä olen vakuutettu, sanoi Oliverin hyväntekijätär, ja mr Losberne +on myöskin jo ystävällisesti luvannut, että hän niin pian kuin olet +tullut kyllin terveeksi, ottaa sinut mukaansa käymään heidän luonaan. + +— Onko hän? huudahti Oliver ilosta säteilevin kasvoin. En tiedä, mitä +olen tekevä ilosta saada taas nähdä heidän rakkaat kasvonsa. + +Pian oli Oliver tullut niin terveeksi, että hän kykeni sietämään +tämän matkan rasitukset, ja eräänä aamuna lähtivät hän ja mr Losberne +sitten taipaleelle mrs Maylielle kuuluvissa vaunuissa. Kun he tulivat +Chertseyn sillan luo, tuli Oliver hyvin kalpeaksi ja päästi kovan +huudon. + +— Mikä sinun tuli, poika? puhkesi tohtori tavattoman kiivaasti. — +Näetkö jotain — mitä? + +— Tuo tuolla, sir, huusi Oliver ja osoitti sormellaan vaununikkunasta. +Tuo talo tuolla! + +— Niin, mitä siitä? Pysäyttäkää, ajuri, pysäyttäkää! Mikä vika tuossa +talossa on, pikkumieheni, mitä? + +— Varkaat — se on sama talo, johon he veivät minut, kuiskasi Oliver. + +— Sitten hitto periköön! huusi tohtori. Hoi, siellä! Avatkaa! + +Mutta ennenkuin ajaja oli ehtinyt tulla alas pukiltaan, oli hän jo +tavalla tai toisella hypännyt vaunuista pois ja juoksi aution talon +luo, alkaen siellä potkia ovea kuin mieletön. + +— Halloo! sanoi pieni, ruma, kyttyräselkäinen mies avatessaan oven +niin äkkiä, että tohtori sen vauhdin johdosta, minkä oli saanut +potkaistessaan viime kerran, melkein lensi päälleen käytävään. Mistä on +kysymys? + +— Kysymys! kivahti tohtori ja iski siekailematta häntä kaulukseen. +Paljostakin. Kysymys on murrosta. + +— Ja murhasta myöskin, vastasi kyttyräselkäinen kylmäverisesti, +jollette laske minua irti! Kuuletteko? + +— Kyllä kuulen, sanoi tohtori ravistaen toista aika tavalla. Missä se +kirottu mies on, mikä hänen nimensä nyt olikaan, se ryöväri? — Sikes +—| niin se oli. Missä on Sikes, te varas? + +Kyttyräselkäinen tuijotti tolkuttomana eteensä, vääntäysi taitavasti +vapaaksi tohtorin otteesta ja pakeni taloon päästäen kokonaisen tulvan +kauhistuttavia sadatuksia. Mutta ennenkuin hänen onnistui teljetä +ovi, oli tohtori enemmittä neuvotteluitta tunkeutunut eteiseen. Hän +katseli tiukasti ympärilleen, muttei voinut nähdä pienintäkään merkkiä +huonekaluista, ei jälkeäkään elävistä paremmin kuin elottomistakaan, ei +edes niiden nurkkakaappien sijoja, joista, Oliver oli kertonut. + +— No, sanoi kyttyräselkäinen, joka oli tarkoin pitänyt häntä silmällä, +mitä tarkoitatte tunkeutuessanne väkisten talooni? Aiotteko ryöstää vai +murhata minut? Häh? + +— Oletteko milloinkaan nähnyt kenenkään saapuvan vaunuissa tekemään +kumpaakaan, naurettava vanha vampyyri? kysyi kiivasluontoinen tohtori. + +— Mitä siis tahdotte? kysyi kyttyräselkä kuohahtaen. Ettekö tahdo +laittautua pois täältä ennenkuin teen teille jotain pahaa? + +— En ennenkuin minua itseäni miellyttää, vastasi mr Losberne +kurkistaen erääseen toiseen huoneeseen, joka ei paremmin kuin +ensinmainittukaan laisinkaan vastannut Oliverin kuvausta siitä. Löydän +teidät kyllä toistekin, ystäväiseni. + +— Vai niin? puhkesi iljettävä rumilus. Jos haluatte minusta jotakin, +niin täältä löydyn. En ole asunut täällä yksinäisyydessä ja kurjuudessa +kahtakymmentäviittä vuotta antaakseni teidän rusikoida itseäni. Saatte +maksaa sen; saatte maksaa sen. Ja näin sanoessaan päästi luonnoton +rumilus inhoittavan ulvonnan ja tanssi kuin mielipuoli raivosta ympäri +lattiaa. + +— Joka tapauksessa oli tämä tyhmästi, mutisi tohtori. Poika lienee +erehtynyt. Kas niin, työntäkää tämä taskuunne ja salvatkaa sitten +itsenne taas sisään. Näillä sanoilla heitti hän kyttyräselälle lantin +ja palasi vaunuihin. + +Mies seurasi häntä aina vaununovelle asti, purkaen mitä raivokkaimpia +uhkauksia ja sadatuksia. Mr Losbernen kääntyessä selin puhuakseen +ajajan kanssa, kurkisti hän sisälle vaunuihin ja tarkasteli Oliveria +niin terävästi ja läpitunkevasti sekä samalla niin raivoisasti, ettei +tämä moneen kuukauteen voinut valveillaan eikä nukkuessaan unohtaa +sitä. Mies jatkoi mitä hirvittävimpien sadatustensa ryöppyä aina kunnes +ajaja oli istuutunut ylös paikalleen, ja päästyään jälleen liikkeelle +voivat ne jonkun matkaa kuljettuaan nähdä hänen seisovan vielä samalla +paikalla polkien maata ja repien tukkaansa silmittömän raivon vallassa. + +— Minä olen nauta! sanoi tohtori pitkän äänettömyyden jälkeen. Oletko +tiennyt sitä ennen, Oliver? + +— En, sir. + +— Muista se sitten toisella kertaa. + +Koska Oliver tiesi sen kadun nimen, jonka varrella mr Brownlow asui, +voivat he ajaa sinne suoraan. Vaunujen kääntyessä tälle kadulle +jyskytti hänen sydämensä niin kiivaasti, että hän tuskin kykeni +vetämään henkeä. + +— No, poikaseni, mikä talo se on? kysyi mr Losberne. + +— Tuo, tuo! vastasi Oliver ja osoitti innokkaasti ulos +vaununikkunasta. Tuo valkoinen talo. Ah, kiiruhtakaamme, +kiiruhtakaamme! Minusta tuntuu kuin kuolisin, vapisen niin. + +— No, no, sanoi hyvä tohtori ja taputti häntä olkapäälle. Nythän +sinä pian saat nähdä heidät, ja he tulevat varmaan hyvin iloisiksi +nähdessään sinut terveenä ja turvassa. + +— Sitä toivon! puhkesi Oliver puhumaan. He olivat niin hyviä minua +kohtaan, niin äärettömän hyviä minua kohtaan. + +Vaunut vierivät edelleen. Nyt ne pysähtyivät. Ei, tämä ei ollut oikea +talo. Viereinen ovi. He ajoivat muutamia askeleita ja pysähtyivät +taasen. Oliver katsoi ylös akkunoihin, ja kyyneleet vierivät hänen +poskilleen. + +Ah, valkoinen talo oli tyhjä, ja akkunassa riippui taulu — +"Vuokrattavana". + +— Naputa viereiselle ovelle! huusi mr Losberne ja otti Oliverin +käsivarren kainaloonsa. Mihin on joutunut mr Brownlow, joka asui tässä +viereisessä talossa? + +Palvelustyttö ei tiennyt siitä mitään, mutta meni sisälle kysymään. +Hän palasi heti takaisin ja kertoi mr Brownlowin myyneen omaisuutensa +ja muuttaneen Länsi-Intiaan kuusi viikkoa sitten. Oliver löi kätensä +yhteen ja vaipui pyörtyneenä maahan. + +— Onko hänen taloudenhoitajattarensa myöskin matkustanut? kysyi mr +Losberne silmänräpäyksen väliajan jälkeen. + +— On, sir, vastasi palvelustyttö. Vanha herra, taloudenhoitajatar ja +eräs herra, mr Brownlowin ystävä, matkustivat kaikki yhdessä. + +— Niinkö, ajakaa kotiin takaisin, sanoi mr Losberne ajajalle, älkääkä +pysähtykö ruokkimaan hevosia, ennenkuin olemme tämän kirotun Lontoon +rajojen ulkopuolella! + +— Kirjakauppias, sir! sanoi Oliver. Tunnen tien sinne. Ajakaamme hänen +luokseen. + +— Poikaparkani, taitaa olla kyllin pettymyksiä tälle päivälle, sanoi +tohtori, enemmän kuin riittävästi meille molemmille. Jos ajamme +kirjakauppiaan luo, saamme kai kuulla hänen kuolleen tai sytyttäneen +talonsa palamaan ja livistäneen tiehensä. Ei, suoraa tietä takaisin +kotiin! Ja seuraten tohtorin ensimmäistä mielijohdetta ajoivat he +kotiin. + +Tämä katkera pettymys tuotti Oliverille paljon surua keskellä hänen +iloaankin, sillä monet kerrat sairautensa aikana oli hän iloinnut +ajatuksesta, mitä mr Brownlow ja mrs Bedwin sanoisivat hänelle ja +kuinka hauskaa olisi kertoa heille, miten monta päivää ja yötä hän oli +viettänyt ajattelemalla, mitä he olivat hänen hyväkseen tehneet, ja +itkemisestään eronsa takia heistä. Toivo kerran voida puhdistaa itsensä +heidän silmissään ja selittää miten hänet oli viety väkisin pois, oli +sitä paitsi antanut hänelle rohkeutta ja ylläpitänyt häntä monissa +hänen myöhemmissä koettelemuksissaan ja sentähden oli hänestä nyt +ajatus, että he olivat matkustaneet niin kauas pois ja jääneet siihen +uskoon, että hän oli varas ja petturi — usko, jota ei ehkä voitaisi +järkyttää niin kauan kuin hän eläisi — melkein raskaampi kuin mitä hän +jaksoi kantaa. + +Tapaus ei kuitenkaan aiheuttanut mitään muutosta hänen hyväntekijänsä +suhteeseen häneen. Neljätoista päivää myöhemmin, kauniin, lämpimän +ilman oikein alettua vallita, joka puun ja joka kasvin levittäessä +hentoja lehtiään ja uhkeita kukkiaan, ryhtyivät he tarpeellisiin +valmistuksiin jättääkseen Chertseyssä sijaitsevan talon muutamaksi +kuukaudeksi. Sittenkuin hopeat, jotka olivat herättäneet juutalaisen +ahneutta, oli lähetetty erääseen pankkiin ja Giles ynnä muuan toinen +palvelija jätetty pitämään taloa silmällä, matkustivat he erääseen +mökkiin jonkun matkan päässä maaseudulla ottaen Oliverin mukaansa. + +Se oli onnellista aikaa. Päivät olivat hiljaisia ja kirkkaita ja yöt +eivät tuoneet kerallaan ei pelkoa eikä suruja, ei mitään riutumista +kurjassa vankilassa, tai kanssakäymistä huonojen ihmisten parissa, +ei mitään muuta kuin iloisia ja onnellisia ajatuksia. Joka aamu meni +hän erään vanhan, valkohapsisen herran luokse, joka asui aivan vanhan +kirkon vieressä ja joka opetti häntä lukemaan ja kirjoittamaan ja puhui +niin ystävällisesti ja vaivasi itseään niin paljon, että Oliverista +tuntui, ettei hän koskaan voisi olla kyllin ahkera voittaakseen hänen +suosionsa. Senjälkeen seurasi hän mrs Maylieta ja Rosea kävelylle +ja kuuli heidän puhuvan kirjoista tai istui ehkä heidän lähellään +varjoisessa paikassa ja kuunteli, nuoren naisen lukiessa ääneen, ja +sitä hän olisi voinut tehdä aina siksi kunnes tuli liian pimeä neitosen +eroittaa kirjaimia. Sitten oli hänen luettava läksynsä, ja innokkaasti +askarteli hän eräässä pienessä puutarhaan päin olevassa huoneessa, +aina myöhään iltaan saakka, jolloin molemmat naiset uudestaan +menivät ulos ja hän käveli heidän kanssaan, kuunnellen kaikkea, mitä +he sanoivat, niin kovin iloisena ja tuli niin onnelliseksi, kun +he halusivat jotakin kukkaa, jonka hän saattoi löytää, tai olivat +unohtaneet jotakin, jonka hän kykeni noutamaan, ettei hän koskaan +tiennyt, kuinka kiirehtisi kyllin nopeasti. Kun oli tullut pimeä ja +he palanneet takaisin kotiin, istuutui nuori nainen pianon ääreen +ja soitti muutaman sävelen tai lauloi lempeällä äänellään jonkun +pienen laulun, jota hänen tätinsä teki mieli kuulla. He eivät koskaan +sytyttäneet kynttilää näissä tilaisuuksissa, ja Oliver istui akkunan +vieressä ja kuunteli ihastuneena vienoa musiikkia. + +Jo kello kuusi oli Oliver jaloillaan ja vaelteli pitkin vainioita +etsien ylt'ympärinsä villejä kukkia kimpuiksi, joitten kera hän +sitten palasi ja mitä suurimmalla huolella toi ne koristukseksi +aamiaispöytään. Ja sitten oli hänellä tuoretta ruohoa, jolla +hän koristi miss Maylien lintujen häkit niin aistikkaasti kuin +mahdollista. Lintujen siten saatua osansa oli tavallisesti jotakin +asiaa toimitettavana kylässä, tai ainakin jotain puutarhassa tai +kukkaruukkujen parissa, joitten kera Oliver — joka oli opetellut tätä +tieteenhaaraa kylän lukkarin luona — askarteli sydämensä halusta, +kunnes miss Rose tuli näkyviin ja piti ylistyspuheen kaikesta, mitä hän +oli tehnyt. + +Siten vierivät kolme kaunista keväistä kuukautta, jotka olisivat olleet +todelliseksi iloksi onnellisimmallekin kuolevaisten joukossa, mutta +jotka Oliverille olivat täydellinen autuus. + + + + +KOLMASKYMMENESKOLMAS LUKU. + +Oliverin ja hänen ystäviensä onni keskeytyy äkkiä. + + +Kevät kaikkosi nopeasti ja kesä tuli, ja jos oli kylä ollut kaunis +alussa, niin oli se nyt rikkautensa täydessä kukkeudessa. + +Eräänä kauniina iltana olivat he tehneet pitemmän kävelymatkan kuin +tavallisesti, sillä oli ollut tavattoman kuuma sinä päivänä, ja kuu +loisti niin kirkkaasti ja ilma tuoksui niin virkistävästi. Rose oli +ollut hilpeimmällä tuulellaan ja Iloisesti keskustellen olivat he +vaeltaneet ympärinsä, kunnes olivat etääntyneet paljon sivu tavallisten +kuljeskelujensa rajan. Mrs Maylie tunsi itsensä väsyneeksi ja he +saapuivat kotiin vähän hitaammassa tahdissa. Nuori nainen otti sitten +koruttoman hattunsa päästään ja istuutui kuten tavallisesti pianon +ääreen, missä hän, muutaman minuutin leikittyään harhailevin ajatuksin +koskettimilla, aloitti vaimennetun ja juhlallisen sävelmän, ja hänen +soittaessaan sitä kuulivat he hänen nyyhkyttävän, kuin jos hän olisi +itkenyt. + +— Mikä sinun on, rakas Rose? kysyi vanhempi nainen. Rose ei vastannut, +vaan soitti vain vähän nopeammin, ikäänkuin kysymyksen ääni olisi +herättänyt hänet ajatuksistaan. + +— Rakas Roseni! puhkesi mrs Maylie sanomaan, nousten nopeasti ylös +ja mennen hänen luokseen ja kumartuen hänen ylitseen. Miten on laita? +Kasvosihan ovat kosteat kyynelistä. Mikä tekee sinut niin alakuloiseksi? + +— Ei mikään, täti, ei mikään, vastasi nuori nainen. En tiedä mitä se +on. En voi kuvailla sitä; olen —. + +— Et suinkaan sairas, rakas lapsi? keskeytti mrs Maylie hänet. + +— En, en, en sairas! vastasi Rose, mutta vavahti samassa, kuin olisi +jäätävä kylmyys kulkenut hänen lävitsensä hänen puhuessaan. + +— Voin pian paremmin. Mutta sulje akkuna! + +Oliver kiirehti tekemään sen, ja nuori tyttö, ponnistellessaan +tullakseen jälleen iloiseksi, yritti soittaa vilkkaampaa säveltä, mutta +hänen sormensa putosivat uupuneina koskettimille. Hän kätki kasvonsa +käsiinsä ja vaipui sohvaan antaen nyt vapaasti kyynelten virrata, joita +ei kauempaa jaksanut pidättää. + +— Mutta, lapseni, sanoi vanha rouva, kietoen käsivartensa hänen +ympärilleen, tuollaisena en ole koskaan ennen sinua nähnyt. + +— En olisi tahtonut pelästyttää teitä, jos olisin voinut sen välttää, +vastasi Rose, mutta olen turhaan yrittänyt taistella vastaan. Pelkään +sittenkin olevani sairas. + +Niin hän olikin, sillä kun kynttilä oli sytytetty, näkivät he hänen +kasvojensa olevan marmorinkalpeat. Ne eivät olleet kadottaneet mitään +kauneudestaan, mutta ne olivat joka tapauksessa muuttuneet ja saaneet +tuskallisen, kärsivän ilmeen, mikä ei koskaan ennen ollut levännyt +niitten lempeillä piirteillä. Seuraavassa minuutissa lehahtivat ne +purppuranpunaisiksi, ja hellät siniset silmät kävivät raukeiksi ja +harhaileviksi, mutta se katosi jälleen ohikiitävän pilven varjon tavoin +ja hän tuli taas kalpeaksi kuin ruumis. + +Oliver, joka levottomana oli tarkannut vanhaa rouvaa, havaitsi tämän +kovasti säikähtäneen näitten seikkojen johdosta ja silloin säikähti +hän itsekin; mutta nähdessään hänen yrittävän tekeytyä kuin ei olisi +ottanut asiaa kovin vakavalta kannalta, ponnisteli hän tehdäkseen +samoin, mikä heille onnistuikin sikäli, että Rosen sallittua tätinsä +houkutella hänet menemään vuoteeseen oli hän vilkkaampi ja voi +nähtävästi myöskin paremmin, vakuuttaen heille olevansa varma, että +heräisi täysin toipuneena seuraavana aamuna. + +— Toivon, sanoi Oliver, mrs Maylien tullessa takaisin, ettei se ole +mitään vaarallista? Miss Rose ei näyttänyt reippaalta illalla, mutta —. + +— Toivon sitä, Oliver. Olen ollut onnellinen omistaessani hänet usean +vuoden, ehkä liian onnellinen, ja on ehkä aika, että yksi tai toinen +suru kohtaa minua, mutta toivon, ettei tämä ole muodostuva sellaiseksi. + +— Miksi suruksi? kysyi Oliver. + +— Siksi raskaaksi iskuksi, vastasi vanha rouva, että menetän tuon +kallisarvoisen tytön, joka niin kauan on ollut lohdutukseni ja iloni. + +— Laupias Jumala estäköön sen! huudahti Oliver. + +— Amen, lapseni! sanoi vanha rouva ja väänteli käsiään. + +— Ei kai toki ole pelkoa mistään niin kauhistuttavasta? virkkoi +Oliver. Kaksi tuntia sittenhän hän oli aivan terve. + +— Hän on hyvin sairas nyt, vastasi mrs Maylie, ja tulee vielä +huonommaksi. Rakas, rakas Roseni! Ah, miten käy minun ilman häntä? + +Vanha rouva näytti niin syvästi surulliselta, että Oliver, tukahduttaen +oman mielenliikutuksensa, koetti tyynnyttää häntä ja itsepäisesti +kehoitti häntä nuoren naisen takia olemaan rauhallinen. + +— Muistakaa, sanoi Oliver kyynelten kaikista hänen ponnistuksistaan +huolimatta tunkeutuessa hänen silmiinsä, kuinka nuori ja kuinka +hyvä hän on ja miksikä iloksi hän on kaikille niille, jotka tulevat +kosketuksiin hänen kanssaan. Olen varma, aivan varma siitä, ettei hän +teidän tähtenne, joka itse olette niin hyvä, ja oman itsensä tähden +sekä kaikkien niitten tähden, jotka hän tekee onnellisiksi, tule +kuolemaan. Jumala ei voi sallia hänen kuolla vielä. + +— Hiljaa, sanoi mrs Maylie, asettaen kätensä Oliverin pään päälle. +Sinä ajattelet kuin lapsi, poikaparkani, ja vaikka se, mitä sanot, +on aivan luonnollista, niin on se kuitenkin väärää. Mutta samalla +kuitenkin opetat minulle velvollisuuteni. Olin unohtanut sen +silmänräpäykseksi, mutta toivon sen annettavan minulle anteeksi. +Ja olen myöskin nähnyt kylliksi tietääkseni, ettei aina säästetä +nuorimpia ja parhaimpia niille, jotka heitä rakastavat, mutta sen +tulisi pikemminkin olla meille lohdutus kuin suru; sillä taivas on +oikeudenmukainen, ja senkaltaiset asiat opettavat meille ilmeisesti, +että on olemassa paljon ihanampi maailma kuin tämä ja että siirtyminen +siihen tapahtuu joutuin. Tapahtukoon Jumalan tahto! Mutta minä rakastan +Rosea ja vain Hän tietää kuinka suuresti! + +Yö oli täynnä tuskaa, ja aamun saapuessa vahvistuivat mrs Maylien pahat +aavistukset liiaksikin hyvin. Rosella oli vaarallinen korkeimman asteen +kuume. + +— Meidän on toimittava, Oliver, eikä heittäydyttävä hyödyttömään +suruun, sanoi mrs Maylie asettaen sormen huulilleen katsoessaan +häntä tiukasti kasvoihin. Tämä kirje on niin pian kuin mahdollista +lähetettävä mr Losbernelle. Se täytyy viedä kauppalaan, jonne +on vain neljän mailin matka täältä, mentäessä oikotietä yli +vainioitten, ja antaa ratsastavan lähetin viedä se sieltä Chertseyhin. +Kestikievaritalon väki saa ottaa asian huolekseen, ja tiedän voivani +luottaa siihen, että sinä pidät silmällä, että se joutuu matkalle. + +Oliver ei voinut vastata, mutta näytti hyvin innokkaalta saadakseen +lähteä paikalla. + +— Täällä on sitäpaitsi yksi kirje, virkkoi mrs Maylie mietittyään +hieman, mutta onko se lähetettävä heti vai jätettävä odottamaan, kunnes +näen, kuinka Rosen käy, sitä en oikein tiedä. En lähettäisi sitä, +jollen pelkäisi pahinta. + +— Pitääkö senkin mennä Chertseyhin? kysyi Oliver, kärsimättömänä +päästäkseen suorittamaan tehtäväänsä, ja ojensi kätensä kirjettä kohti. + +— Ei, sanoi vanha rouva ja ojensi hänelle sen koneellisesti. + +Oliver katsahti siihen samassa ja näki sen olevan osoitetun Harry +Maylielle erääseen herraskartanoon, missä, sitä hän ei saanut selvää. + +— Tuleeko se mukaan? kysyi Oliver ja katsoi kärsimättömänä ylös. + +— Ei, en usko sitä, sanoi mrs Maylie ja otti sen takaisin. Minun pitää +odottaa huomiseen. + +Näin sanoessaan antoi hän Oliverille kukkaronsa, ja tämä riensi heti +matkaan niin nopeasti kuin suinkin kykeni. + +Nopeasti juoksi hän yli vainion, molemmilla puolillaan kasvavan korkean +viljan melkein piilottaessa hänet, eikä hän pysähtynyt kertaakaan, +lukuunottamatta paria sekuntia silloin tällöin vetääkseen henkeä, +ennenkuin kuumissaan ja pölyisenä saapui pienen kauppalan torille. + +Siihen jäi hän seisomaan ja katseli ympärilleen etsien +kestikievaritaloa. Siinä oli valkoinen rakennus, punainen kirjapaino +ja keltainen raatihuone. Ja eräässä kulmauksessa sijaitsi suuri talo, +jonka kaikki puuosat oli maalattu vihreiksi, ja sen ulkopuolella +riippui kyltti, johon oli kirjoitettu "The George". Hän riensi sinne. + +Oliver puhutteli postiljoonia, joka istui puolinukuksissa portilla ja +joka, kuultuaan hänen asiansa, lähetti hänet tallimestarin luokse, +joka vuorostaan lähetti hänet isännän luo; tämä oli suuri mies, +sininen kaulaliina kaulassa ja valkoinen hattu päässä, ja hän seisoi +nojaten pumppuun tallinoven vieressä kaivaen hampaitaan hopeisella +hammastikulla. + +Mies meni hyvin hitaasti kapakkahuoneeseen kirjoittamaan laskua, +mihin meni aika pitkä aika, ja kun se oli valmis ja maksettu, oli +ensin satuloitava hevonen ja miehen pukeuduttava, mikä kesti hyvinkin +vielä kymmenen minuuttia, Oliverin ollessa niin kärsimätön, että hän +tunsi halua itse hypätä hevosen selkään ja täyttä laukkaa ratsastaa +lähimmälle asemalle. Vihdoinkin oli kaikki järjestyksessä, ja kun +pieni paketti oli luovutettu monin kehoituksin ja rukouksin sen +nopeasta edelleentoimittamisesta, kannusti mies hevosta, lähti mennä +koluuttamaan poikki torin kivityksen, pääsi ulos kauppalasta ja nelisti +parin minuutin perästä maantiellä. + +Olihan kuitenkin jotakin tietää apua lähetetyn hakemaan eikä yhtään +aikaa hukatun. Vähän kevyemmällä sydämellä kiirehti Oliver yli +majatalon pihan, mutta juuri kääntyessään ulos portista tölmäisi hän +pitkään mieheen, joka oli kääriytynyt viittaan ja samalla hetkellä +astui ulos majatalosta. + +— Haa! pääsi mieheltä hänen kiinnittäessään silmänsä Oliveriin ja +äkkiä kavahtaessaan takaisin. Mitä hittoa tämä on? + +— Pyydän anteeksi, sir, sanoi Oliver, minulla oli kiire kotiin enkä +voinut nähdä, että te tulitte minua vastaan. + +— Kirous ja kuolema! mumisi mies itsekseen ja tirkisteli poikaa +suurine, mustine silmineen. Kuka olisi siitä uskonut? Vaikkapa hänet +sitten muserrettaisiin tuhaksi, niin nousisi hän yhtä kaikki ylös +kirstustaan tullakseen minun tielleni. + +— Olen hyvin pahoillani, sammalsi Oliver hämmentyneenä vieraan miehen +katseesta. Toivon, etten ole tehnyt teille pahaa. + +— Lahotkoon hänen jalkansa! mumisi mies peloittavan kiivauden +puuskassa yhteenpuristettujen hampaittensa välistä. Jospa minulla +vain olisi ollut rohkeutta sanoa yksi ainoa sana, niin olisin päässyt +hänestä eroon ikuisiksi ajoiksi yhtenä ainoana yönä. Kirous pääsi +päälle ja musta kuolema sydämeesi, sinä käärmeen sikiö! Mitä tekemistä +sinulla täällä on? + +Mies uhkasi häntä nyrkkiin puristetulla kädellään ja kiristeli +hampaitaan lausuessaan nämä sanat. Hän astui kohti Oliveria, kuin jos +hänen tarkoituksensa olisi ollut antaa tälle isku, mutta kaatua rojahti +samassa maahan kiemurrellen ja pursuen vaahtoa suustaan, ankaran +hermokohtauksen vallassa. + +Oliver tuijotti silmänräpäyksen ajan mielenvikaista miestä — sillä +sellaisen otaksui hän hänen olevan — ja juoksi senjälkeen sisälle +taloon hakemaan apua. Nähtyään hänet kannettavan sisälle kestikievariin +kääntyi hän kotia kohti ja juoksi niin nopeasti kuin kykeni saadakseen +siten takaisin menetetyn ajan, samalla suuresti ihmetellen ja vähän +peläten ajatellessaan miehen eriskummallista käytöstä. + +Tämä tapaus ei kuitenkaan kauan vaivannut hänen ajatuksiaan, sillä +tullessaan kotiin oli siellä yllin kyllin sellaista, mikä otti hänet +valtaansa ja täydellisesti piti loitolla jokaisen häntä itseään +koskevan ajatuksen. + +Rose Maylie oli nopeasti huononnut ja ennen keskiyötä houraili hän +hurjasti. Muuan lähellä asuva lääketieteen opiskelija oli yhtämittaa +saapuvilla ja oli hän ensimmäisen tarkastuksen jälkeen vienyt mrs +Maylien syrjään ja kertonut sairauden olevan mitä vakavinta laatua. +"Olisi", oli hän lisännyt, "melkein ihme, jos hän toipuisi." + +Aamu tuli, ja pieni mökki oli synkkä ja äänetön. Ihmiset puhuivat +kuiskaten, tuskaisia kasvoja näyttäytyi silloin tällöin veräjällä ja +naiset ja lapset menivät itkien tiehensä. Niin pitkä kuin päivä oli ja +vielä useita tunteja pimeän tultua kulki Oliver hiljaa edestakaisin +puutarhassa, kerta toisensa perästä kurkistaen ylös sairaan huonetta +kohti ja väristen, nähdessään sen synkkien akkunoitten näyttävän, +ikäänkuin kuolema itse olisi levännyt niitten sisäpuolella. Myöhään +illalla saapui mr Losberne. + +— Tämä on kovin ikävää, sanoi hyvä tohtori, niin nuori, niin +rakastettu, mutta paranemisesta on hyvin vähän toivoa. + +Uusi aamu. Aurinko paistoi kirkkaasti, ikäänkuin ei koskaan olisi hätä +ja surua ollut olemassakaan; mutta kaiken ympärillä henkiessä elämää +ja iloa makasi nuori olento ja kuihtui pois. Oliver hiipi vanhaan +kirkkotarhaan, istuutui eräälle kunnaalle ja itki häntä. + +Kun hän tuli kotiin, istui mrs Maylie pienessä arkihuoneessa. Oliver +tunsi itsensä alakuloiseksi nähdessään hänet, sillä mrs Maylie ei +ollut vielä koko aikana jättänyt Rosen sairasvuodetta, ja hän vapisi +ajatellessaan sitä muutosta, joka oli saanut hänet sieltä poistumaan. +Hän sai tietää, että Rose oli vaipunut syvään uneen, josta hän oli +heräävä joko tullakseen terveeksi tai sanoakseen heille jäähyväiset ja +kuollakseen. + +Usean tunnin istuivat he äänettöminä ja kuuntelivat uskaltamatta puhua. +Viimein tajusivat heidän jännitetyt korvansa lähenevien askelten ääntä, +ja he riensivät molemmat tahtomattansa ovelle, kun mr Losberne astui +sisään. + +— Kuinka on Rosen laita? puhkesi vanha rouva sanomaan. Minä voin sen +kestää, kaiken, paitsi tämän jännityksen! + +— Teidän täytyy tyyntyä, sanoi hyvä tohtori ja tuki häntä. +Rauhoittukaa, hyvä rouva! + +— Antakaa minun taivaan tähden mennä! huudahti mrs Maylie. Rakas +lapseni! Hän on kuollut! Hän on kuolemaisillaan! + +— Ei, puhkesi tohtori sanomaan lämpöä äänessään. Niin totta kuin +Jumala on hyvä ja armelias, on hän elävä vielä monta vuotta meidän +kaikkien iloksi! + +Vanha rouva lankesi polvilleen ja yritti ristiä yhteen kätensä, mutta +voima, joka niin kauan oli ylläpitänyt häntä, petti hänen ensi kertaa +kiittäessään taivasta, ja hän vaipui tajuttomana ystävällisille +käsivarsille, jotka ojennettiin häntä vastaanottamaan. + + + + +KOLMASKYMMENESNELJÄS LUKU. + +Tutustuttaa erääseen nuoreen mieheen, joka nyt esiintyy näyttämöllä, ja +kertoo eräästä Oliverille tapahtuneesta uudesta seikkailusta. + + +Oli melkein liian paljon onnea, jotta sitä olisi jaksettu kestää. +Oliver tunsi itsensä tämän odottamattoman tiedonannon huumaamaksi ja +hämmästyttämäksi, hän ei voinut itkeä, ei puhua eikä saada mitään +rauhaa. Hän kykeni tuskin käsittämään mitään tapahtuneesta, ennenkuin +pitkän vaelluksen jälkeen raittiissa iltailmassa kyynelten virta +tuli hänen avuksensa ja ikäänkuin herätti hänet tietoisuuteen siitä +ilahduttavasta muutoksesta, mikä oli tapahtunut, ja siitä, että melkein +sietämätön tuskan taakka oli otettu hänen rinnaltaan. + +Yö oli jo tulossa hänen kääntyessään kotiin päin, kuormitettuna +kukkasilla, jotka hän oli poiminut erikoisella huolella sairaan huoneen +koristamista varten. Hänen ripeästi astellessaan pitkin tietä kuuli hän +takaansa raivoisaa vauhtia lähestyvien vaunujen jyrinää ja kääntyessään +ympäri näki hän niitten olevan postivaunut, joita ajettiin suurella +nopeudella, ja hevosten nelistäessä ja tien ollessa kapea pysähtyi +hän ja painautui erästä veräjää vasten, kunnes vaunut olivat menneet +ohitse. Niitten sivuuttaessa hänet näki hän vilahduksen valkeaan +yömyssyyn puetusta miehestä, jonka kasvot tuntuivat hänestä tutuilta, +vaikkakin näky oli niin lyhytaikainen, ettei hän aivan varmasti +voinut niitä tuntea. Seuraavassa sekunnissa pistäytyi yömyssy ulos +vaununikkunasta ja ukkosenääni huusi ajajaa pysähtymään, minkä jälkeen +yömyssy jälleen näyttäytyi ja sama ääni huusi Oliveria nimeltä. + +— Tännepäin! kiljui ääni. Master Oliver, kuinka asiat ovat? Miss Rose! +Ma-a-ster Oli-i-ver! + +— Tekö se olette, Giles? huusi Oliver ja juoksi vaununovelle. + +Giles pisti taas yömyssyn ulos aikeissa vastata, kun hänet äkkiä +töytäisi pois muuan nuori herra, joka piti hallussaan vaunujen toista +nurkkausta, ja innokkaasti tiedusteli uutisia: + +— Yhdellä sanalla, huusi gentlemanni, parempi vaiko huonompi? + +— Parempi — paljon parempi! vastasi Oliver nopeasti. + +— Ylistetty olkoon taivas! puhkesi vieras sanomaan. Oletko varma siitä? + +— Olen, aivan varma, sir, vastasi Oliver. Muutos tapahtui vain +muutamia harvoja tunteja sitten ja mr Losberne sanoo, että kaikki vaara +on ohitse. + +Gentlemanni ei sanonut enää mitään, mutta aukaisi vaununoven, hyppäsi +ulos, tarttui Oliveria nopeasti käsivarresta ja vei hänet vähän +sivummalle. + +— Oletko aivan varma? Eikö ole mitään mahdollisuutta, että erehdyt, +poikani? kysyi hän vapisevalla äänellä. Älä petä minua herättämällä +toivoa, mikä sitten ei toteudukaan. + +— Sitä en tekisi mistään hinnasta, sir, vastasi Oliver, teidän täytyy +todellakin uskoa minua. Mr Losbernen omat sanat olivat, että hän on +elävä vielä monta vuotta iloksi meille kaikille. Kuulin itse, kun hän +sanoi niin. + +Kyyneleet kohosivat Oliverin silmiin hänen muistellessaan sitä +kohtausta, joka oli alkuna niin paljoon iloon, ja nuori mies kääntyi +poispäin ja oli ääneti muutaman minuutin. Oliverista tuntui, kuin +olisi hän nyyhkyttänyt, mutta hän pelkäsi häiritsevänsä häntä +sanomalla jotain enempää — sillä hän voi aivan hyvin ymmärtää, +millaiset hänen tunteensa olivat — ja seisoi sentähden etäämpänä, +ollen puuhailevinaan kukkiensa kanssa. Koko tämän ajan istui Giles +yömyssy päässään vaunujen astimella, nojaten käsivarsiaan polviinsa +ja kuivaten silmiään sinisellä, valkoraitaisella puuvillanenäliinalla. +Ettei tuo kummallinen sielu teeskennellyt mitään liikutusta, todistivat +kaikella toivottavalla selvyydellä hänen punaiset silmänsä, joilla hän +tarkasteli nuorta herraansa tämän pyörähtäessä ympäri ja puhutellessa +häntä. + +— On parasta, että jatkatte yksin matkaa äitini luokse, Giles, sanoi +hän, sillä tahdon mieluummin kulkea hiljaa, saadakseni hiukan aikaa, +ennenkuin kohtaan hänet. Voitte sanoa hänelle, että tulen aivan heti. + +— Pyydän anteeksi, mr Harry, sanoi Giles, antaen liikutetuille +piirteilleen lopullisen tasoituksen nenäliinallaan, mutta jos +sallisitte kyytipojan sanoa sen, olisin teille hyvin kiitollinen. Ei +olisi hyvä antaa palvelustyttöjen nähdä minua tässä tilassa, sir, sillä +arvoni heidän silmissään olisi silloin iäksi mennyttä. + +— Hyvä, sanoi Harry Maylie hymyillen, voitte tehdä kuten haluatte. +Antakaa hänen mennä edeltä matkatavaroitten kera, ja jos haluatte, +voitte seurata meitä, mutta vaihtakaa ensin tuo yömyssy johonkin +sopivampaan päähineeseen, jotteivät ihmiset saa päähänsä, ettemme ole +oikein viisaita. + +Heidän kulkiessaan eteenpäin tarkasteli Oliver vastatullutta aika ajoin +suurella uteliaisuudella ja mielenkiinnolla. Hän tuntui olevan noin +kolmekymmentäviisivuotias ja oli hän keskipituinen. Hänen kasvonsa +olivat avoimet ja kauniit ja hänen käytöstapansa miellyttävä ja +puoleensavetävä. Huolimatta iän ja sukupuolen aiheuttamasta erosta +oli hän niin vanhan rouvan näköinen, ettei Oliverille olisi tuottanut +mitään vaikeutta päästä selville heidän sukulaisuussuhteestaan, vaikkei +hän olisikaan puhunut naisesta äitinänsä. + +Mrs Maylie odotti kärsimättömänä poikaansa heidän saapuessaan taloon, +ja kumpikin olivat he hyvin liikutetut kohdatessaan toisensa. + +— Äiti, kuiskasi nuori mies, miksi et kirjoittanut ennemmin? + +— Tein sen, vastasi mrs Maylie, mutta lähemmin mietittyäni päätin olla +lähettämättä kirjettä, ennenkuin olin kuulut mr Losbernen mielipiteen. + +— Mutta miksi, sanoi nuori mies, miksi jättää sattuman varaan +sellaista, mikä oli vähällä tapahtua? Jos Rose olisi — en voi lausua +sitä sanaa nyt — jos tämä sairaus olisi päättynyt toisin, kuinka +olisit silloin voinut antaa itsellesi anteeksi? Kuinka olisin minä +silloin voinut enää tuntea mitään onnea! + +— Jos _se_ olisi tapahtunut, Harry, vastasi mrs Maylie, pelkään, että +onnesi olisi kokonaan tuhoutunut ja että saapumisesi tänne päivää +ennemmin tai myöhemmin ei olisi paljonkaan merkinnyt. + +— Ja ken voisi ihmetellä, jos niin olisi, äiti? lausui nuori mies. +Mutta miksi pitää minun sanoa jos? — se on — se _on_ niin, sen tiedät +sinä, äiti — se sinun täytyy tietää! + +— Tiedän hänen ansaitsevan parhaan ja puhtaimman rakkauden, minkä +miehen sydän kykenee tarjoamaan, vastasi mrs Maylie. Tiedän, ettei +hänen luonteensa hyvyys ja hellyys vaadi tavallista vastakaikua, vaan +sellaista, joka on syvää ja muuttumatonta. Ja jos en olisi selvillä +siitä ja tietäisin, että muuttunut kohtelu jonkun puolelta, jota hän +rakastaisi, olisi kylliksi musertamaan hänen sydämensä, en tuntisi +tehtävääni niin vaikeaksi täyttää eikä minulla olisi kestettävänä niin +monia taisteluita itsessäni, noudattaessani sitä, mikä minusta tuntuu +ehdottomalta velvollisuudeltani. + +— Tuo on epäystävällistä, äiti, sanoi Harry. Luuletko sinä yhä, että +minä olen sellainen poika, etten tunne omaa tahtoani tai erehdyn oman +sieluni vaikutteista? + +— Luulen, rakastettu poikani, lausui mrs Maylie ja asetti kätensä +hänen olkapäälleen, että nuorisolla on monia jaloja vaikutteita, +jotka eivät ole pysyviä, ja että niitten joukossa on muutamia, +jotka sittenkuin ne on tyydytetty, tulevat yhä ohimenevämmiksi. Ja +ennenkaikkea luulen minä, lisäsi hän, kiinnittäen silmänsä pojan +kasvoihin, että jos tunteellinen, tulinen ja kunnianhimoinen mies menee +naimisiin naisen kanssa, jonka nimellä, vaikkei se suinkaan ole hänen +vikansa, on tahra, minkä kunnottomat ihmiset lukevat hänen ja hänen +lapsensa häpeäksi, ja se sitten sikäli kuin miehellä on menestystä +maailmassa, heitetään tämän kasvoille ja aiheuttaa ivaa häntä kohtaan, +hän eräänä päivänä voi — olkoon hän sitten kuinka hyvä ja jalo tahansa +— katua sitä liittoa, jonka nuoruudessaan solmi, ja nainen joutuu +tuskaan, tietäessään hänen niin tekevän. + +— Äiti, sanoi nuori mies kärsimättömänä, se olisi itsekäs peto, +arvoton kantamaan miehen nimeä ja olemaan tarkoittamasi naisen miehenä, +joka niin tekisi. + +— Niin ajattelet sinä nyt, Harry, virkkoi hänen äitinsä. + +— Ja niin olen minä aina tekevä! vastasi nuori mies. Se sieluntuska, +mitä olen kärsinyt viimeisten kahden päivän aikaa, pakottaa minut +julkisesti tunnustamaan mieltymyksen, jota, kuten sangen hyvin +tiedät, ei ole eilispäiväinen eikä kevytmielisesti syntynyt. Roseen, +tuohon suloiseen, rakastettavaan tyttöön, on sydämeni kiintynyt niin +lujasti kuin miehen sydän konsanaan voi naiseen kiintyä. Minulla ei +ole mitään ajatusta, ei mitään päämäärää, ei mitään toivoa elämässä +ilman häntä, ja jos sinä toimit minua vastaan tämän suuren päämäärän +saavuttamisessa, viet minulta rauhan ja onnen käsistäni ja heität ne +tuleen. Äiti, ajattele tätä äläkä halveksi niin sitä onnea, jota tunnut +ajattelevan niin vähän. + +— Harry, sanoi mrs Maylie, juuri sentähden että ajattelen niin monia +lämpimiä ja tunteellisia sydämiä, tahdon säästää niitä haavoittumasta. +Mutta olemme puhuneet kylliksi, niin, enemmän kuin kylliksi tästä +asiasta nyt. + +— Anna sen sitten riippua Rosesta, huomautti Harry. Et kai kuitenkaan +tahdo sovelluttaa haaveksivia aatteitasi niin pitkälle, että asetat +esteitä tielleni? + +— En, sitä en tahdo, vastasi mrs Maylie, mutta tahdon, että sinun +pitää harkita —. + +— Minä _olen_ harkinnut asiaa, oli kärsimätön vastaus. Olen harkinnut +sitä aina siitä asti, kun tulin kykeneväksi vakavaan mietiskelyyn. +Minun tunteeni ovat muuttumattomat, jollaiset ne aina tulevat olemaan, +ja miksikä pitäisi minun kärsiä viivyttelyn tuskaa eikä päästää niitä +ilmi, mistä ei voi olla mitään etua? Ei, ennenkuin jätän tämän paikan, +pitää Rosen kuulla minua! + +— Hän on kuuleva sinua, vastasi mrs Maylie. + +— Tavassasi on jotakin, joka melkein tuntuu tarkoittavan, että hän on +kohtaava minut kylmästi, äiti, sanoi nuorukainen. + +— Ei, ei kylmästi, vastasi vanha rouva, kaukana siitä. + +— No, miten sitten? kysyi nuori mies. Onko häntä kohdannut joku toinen +mieltymys? + +— Ei, ei varmastikaan, vastasi hänen äitinsä, sinulla on jo, ellen +erehdy, liian suuri valta hänen tunteisiinsa nähden. Mitä tahdoin +sanoa, toisti vanha rouva, ehättäen poikansa edelle, joka oli aikeissa +sanoa jotakin, on tämä. Ennenkuin asetat kaiken yhden kortin varaan +tässä asiassa ja ennenkuin antaudut korkeimman toiveen valtaan, niin +punnitse muutama silmänräpäys, rakas lapseni, Rosen kohtaloa, ajattele, +mikä vaikutus tietoisuudella hänen epäilyttävästä synnystään voi olla +hänen päätökseensä, niin kiintynyt kuin hän meihin onkin koko jalon +sydämensä voimalla ja sillä täydellisellä uhrautuvaisuudella, mikä aina +on ollut hänelle ominaista. + +— Mitä tarkoitat? + +— Sen jätän sinun harkittavaksesi, vastasi mrs Maylie. Nyt täytyy +minun palata hänen luokseen. Jumala siunatkoon sinua! + +— Saan kai nähdä sinut taas illalla? kysyi nuorukainen innokkaasti. + +— Saat, sittenkuin olen poistunut Rosen luota. + +— Sinä kai kerrot hänelle, että olen täällä? sanoi Harry. + +— Luonnollisesti, vastasi mrs Maylie. + +— Ja kerro hänelle, kuinka levoton minä olen ollut, ja kuinka olen +kärsinyt, ja kuinka ikävöinyt nähdä häntä. Et kai kieltäydy tekemästä +sitä, äiti? + +— En, sanoi vanha rouva, olen sanova hänelle sen, ja rakkaasta +puristettuaan poikansa kättä riensi hän huoneesta. + +Mr Losberne ja Oliver olivat pysytelleet huoneen toisessa päässä tämän +nopean keskustelun aikana. Edellinen ojensi nyt kätensä Harrylle ja +sydämelliset tervehdykset vaihdettiin heidän välillään. Ikäänkuin +vastauksena nuoren ystävänsä monilukuisiin kysymyksiin antoi tohtori +senjälkeen tarkan selonteon potilaan tilasta, mikä oli niin rauhoittava +ja lupaava kuin Oliverin lausunnot olivat antaneet hänen toivoa, ja +mitä kaikkea mr Giles, joka oli olevinaan kiintynyt matkatavaroihin, +kuunteli halukkain korvin. + +— Oletteko nykyään ampunut mitään, Giles? kysäisi tohtori lopetettuaan. + +— En, en mitään erikoista, sir, vastasi Giles punastuen korviin saakka. + +— Etkä myöskään ottanut kiinni joitakin varkaita? sanoi tohtori +purevasti. + +— En, en laisinkaan, vastasi Giles ylen arvokkaasti. + +— Se oli todellakin vahinko, sanoi tohtori, olen oikein pahoillani +kuullessani sen, sillä te teette sellaiset asiat ihailtavasti. Kuinka +Brittles jaksaa? + +— Poika voi oikein hyvin, sir, vastasi Giles tavalliseen suojelevaan +sävyynsä, ja hän lähettää nöyrimmät tervehdyksensä, sir. + +— Hyvä, sanoi tohtori, mutta nähdessäni teidät täällä, Giles, +muistuu mieleeni, että minä, päivää ennenkuin tulin niin nopeasti +poiskutsutuksi hyvän rouvanne kehoituksesta, suoritin erään pienen +tehtävän hyväksenne. Tahdotteko tulla hieman tänne nurkkaan? + +Mr Giles meni hyvin arvokkaasti ja vähän ihmetellen nurkkaan, jossa +hänellä oli kunnia suorittaa kuiskaten lyhyt keskustelu tohtorin +kanssa, minkä päätyttyä hän teki koko joukon kumarruksia ja vetäytyi +takaisin majesteetillisemmin askelin kuin tavallisesti. Tämän +neuvottelun aihetta ei salissa keksitty, mutta keittiö sai siitä +nopeasti tiedon, sillä sinne lähti mr Giles oikopäätä, ja pyydettyään +tuopin olutta antoi hän tiedoksi majesteetillisin ilmein, mikä oli +suuressa määrin vaikuttavaa, että hänen emäntänsä oli suvainnut, +ottaen huomioon hänen hyvän käytöksensä ja rohkean esiintymisensä +murtautumisyrityksessä, hänen omaa käyttöänsä ja etuansa varten +sijoittaa säästöpankkiin kahdenkymmenenviiden punnan suuruisen summan. + +Oliver nousi seuraavana aamuna ylös kevyemmällä sydämellä ja lähti +tavallisiin askareihinsa toivorikkaampana ja iloisempana kuin mitä oli +ollut moneen päivään. Lintuhäkit ripustettu taas vanhoille paikoilleen +ja kauneimpia villejä kukkia, joita saattoi tavata, poimittiin +taas joukoittain ilahduttamaan Rosea kauneudellaan ja tuoksullaan. +Se raskasmielisyys, joka viimeisten päivien aikana oli pojan +murheellisista silmistä näyttänyt lepäävän kaiken yllä, oli kadonnut +kuin taikavoimalla. Kaste näytti kimaltelevan entistä kirkkaampana +vihreillä lehdillä, tuuli suhisi niitten välissä suloisemmalla äänellä +ja taivas näytti sinisemmältä ja kirkkaammalta. + +Meidän on pantava merkille, että Oliver ei enää tehnyt aamuretkiään +ilman seuraa. Harry Maylien valtasi, hänen ensimmäisenä aamuna +kohdatessaan kotiinpalaavan, kukilla kuormatun Oliverin, sellainen +intohimo kasvikunnan tuotteita kohtaan ja hänessä kehittyi sellainen +maku niitten järjestämisessä, että hän jätti nuoren seuralaisensa kauas +jälkeensä. Mutta jos Oliver tässä suhteessa olikin häntä jäljempänä, +niin hän se taas tiesi, missä kauneimmat kukkaset kasvoivat, ja aamu +aamun jälkeen taivalsivat he ympärinsä ja toivat mukanaan kotiin +kauneimmat, mitä kukkasten joukossa oli olemassa. Nuoren tytön +kamarinikkuna avattiin nyt, sillä ihan piti siitä, että lieto kesäilma +virtasi sisään ja virkisti häntä, mutta aina oli siellä ristikkoikkunan +sisäpuolella erikoinen pieni kukkakimppu vedessä, ja Oliver pani +merkille, ettei kuihtuneita kukkia koskaan heitetty pois, vaikka pikku +maljakko säännöllisesti varustettiin tuoreilla, eikä häneltä myöskään +jäänyt huomaamatta, että milloin tahansa tohtori tuli alas puutarhaan, +hän poikkeuksetta loi katseensa tähän nurkkaukseen ja nyökkäsi hyvin +ilmehikkäästi, jatkaessaan kävelyään. Tämänlaatuisia havaintoja +tehdessä kuluivat päivät, ja Rose tervehtyi ripeästi. + +Eikä aika tuntunut Oliverista pitkältä, vaikkei nuori nainen vielä +ollut jättänyt kamariaan eikä mitään iltakävelyitä suoritettu, +paitsi muutamia lyhyitä hetkiä mrs Maylien kanssa. Kaksinkertaisella +ahkeruudella antautui Oliver valkohapsisen vanhan herran opetettavaksi +ja työskenteli niin ankarasti, että hänen nopea edistymisensä +hämmästytti häntä itseäänkin. Mutta keskellä tätä ahertelua häiritsi +häntä ja saattoi kovin levottomaksi muuan odottamaton tapaus. + +Se pieni huone, missä hänen oli tapana oleskella ollessaan kiintynyt +läksyihinsä, sijaitsi alemmassa kerroksessa talon takaosassa. Se oli +todellinen kesäasunto ristikkoikkunoineen, minkä ympäri jasmiini ja +kurjenjalka kiemurtelivat aina ikkunalautaan asti ja täyttivät paikan +ihanilla tuoksuillaan. Se oli puutarhan puolella, josta veräjä johti +pieneen aitaukseen, ja yltympäri levisi kaunis niittyaukea ja metsä. +Mitään taloa ei ollut läheisyydessä, ja näköala täältä oli hyvin laaja. + +Eräänä kauniina iltana, hämärän ensi varjojen alkaessa levitä yli maan, +istui Oliver pienen akkunan ääressä syventyneenä kirjoihinsa. Hän oli +jo omistanut niille hyvän tunnin, ja koska päivä oli ollut tavattoman +lämmin ja hän sen lisäksi oli rasittanut itseään oikein huomattavasti, +ei ole häpeäksi kirjojen tekijöille, jos myönnetään hänen uinahtaneen. + +Oliver tiesi sangen hyvin olevansa omassa pienessä huoneessaan ja +kirjojensa lepäävän edessään ja kuuli leudon iltatuulen kahinan +köynnöskasveissa akkunan ulkopuolella — ja kuitenkin hän nukkui. +Yhtäkkiä näyttämö muuttui. Ilma tuli painostavaksi ja ummehtuneeksi ja +kauhistuneena tunsi hän taas olevansa teljettynä juutalaisen talossa. +Siellä istui tuo inhoittava vanha mies nurkassa ja osoitti häntä +kuiskaten eräälle toiselle miehelle, joka kasvot poiskäännettyinä istui +hänen vieressään. + +— Hiljaa, ystäväni! oli hän kuulevinaan juutalaisen sanovan. Se on +varmasti hän. Tulkaa pois. + +— Hän! tuntui toinen vastaavan. Luuletteko minun voivan erehtyä +hänestä? Jos joukko paholaisia näyttäytyisi hänen hahmossaan ja hän +olisi heidän joukossaan, olisi aina jotakin, mikä sanoisi minulle, kuka +niistä on hän. Jos hautaisitte hänet viisikymmentä jalkaa maan alle ja +veisitte minut haudalle, voisin minä, vaikka mitään merkkiä ei haudalla +olisi, sanoa, että hän lepää siinä. + +Mies näytti sanovan tämän niin kauhistuttavan vihaisena, että Oliver +heräsi säikähdyksestä ja syöksyi ylös. + +Taivaan Jumala! Mikä se oli, joka ajoi hänen verensä takaisin hänen +sydämeensä ja riisti häneltä hengityskyvyn sekä voiman liikahtaakaan? +Siinä — siinä akkunan vieressä, aivan hänen edessään — niin lähellä, +että hän miltei olisi voinut koskettaa häntä, ennenkuin nousi ylös — +silmät akkunasta sisään tuijottavina — seisoi juutalainen! Ja hänen +vieressään näki hän kasvot, jotka olivat valkoiset raivosta tai pelosta +tai molemmista yht'aikaa. Siinä oli mies, jonka hän oli kohdannut +kestikievaritalossa. + +Se oli vain silmänräpäys, pilkahdus, vilahdus hänen silmissään, ja +he olivat poissa. Mutta he olivat tunteneet hänet ja hän heidät, +ja heidän katseensa olivat painuneet niin syvään hänen muistiinsa +kuin jos ne olisivat olleet hakatut kiveen ja olleet hänen edessään +hänen syntymästään asti. Silmänräpäyksen seisoi hän kuin halvauksen +kohtaamana, mutta juoksi sitten huoneesta ulos puutarhaan ja huusi +äänekkäästi apua. + + + + +KOLMASKYMMENESVIIDES LUKU. + +Sisältää Oliverin seikkailun epätyydyttävän seurauksen sekä +tärkeänpuolisen keskustelun Harry Maylien ja Rosen välillä. + + +Kun talon asukkaat Oliverin huutojen kutsumina kiirehtivät paikalle, +mistä ne kuuluivat, löysivät he hänet kalpeana ja kiihtyneenä. Hän +osoitti suoraan kohden talon takaista niittyä ja kykeni tuskin +lausumaan sanat: "Juutalainen! Juutalainen!" + +Mr Giles ei voinut älytä, mitä tämä huudahdus saattoi merkitä, mutta +Harry Maylie, jonka käsityskyky oli hieman nopeampi ja joka äidiltään +oli kuullut Oliverin vaiheet, ymmärsi sen heti. + +— Mihin suuntaan hän katosi? kysyi hän ottaen paksun kepin, joka oli +eräässä nurkassa. + +— Tuonne, vastasi Oliver silmänräpäystäkään viivyttelemättä ja osoitti +suuntaan, johon miehet olivat hävinneet, he katosivat heti näkyvistäni. + +— Silloin täytyy heidän olla ojassa! virkkoi Harry Maylie. Tule mukana +ja pysy niin lähellä minua kuin mahdollista. Näin sanoessaan hyppäsi +hän yli pensasaidan ja lähti menemään sellaista vauhtia, että toisten +oli tavattoman vaikea pysytellä hänen kintereillään. + +Mr Giles seurasi niin hyvin kuin voi ja Oliver teki samoin, ja pari +minuuttia myöhemmin tulla hupsahti mr Losberne, joka juuri oli ollut +ulkona kävelyllä, yli pensasaidan heidän peräänsä ja kiiti, suuremmalla +nopeudella kuin häneltä saattoi odottaakaan, samaan suuntaan, +huudelleen koko ajan mitä kummallisimmalla tavalla saadakseen tietää, +mistä oikeastaan oli kysymys. + +Etsintä oli kuitenkin tuloksetonta, ei niin merkkiäkään tuoreista +jalanjäljistä voitu keksiä. He lähtivät nyt erään pienen kukkulan +huipulle, josta voivat silmäillä yli alavien vainioitten kolmen +tai neljän mailin alalla. Notkossa vasemmalla sijaitsi kylä, mutta +tullakseen sinne oli miesten, jos he olivat menneet siihen suuntaan, +minkä Oliver oli ilmoittanut, täytynyt tehdä kierros yli avoimen +kentän, mikä oli mahdotonta, sillä he eivät olleet voineet kulkea niin +kauas niin vähässä ajassa. Tiheä metsä reunusti niittyaluetta toisella +suunnalla, mutta samasta syystä eivät he olleet voineet ehtiä sinnekään. + +— Olet varmastikin uneksinut, sanoi Harry Maylie. + +— Ah, ei, sir, vastasi Oliver ja värisi pelkästään muistellessaan +vanhan lurjuksen piirteitä. Näin hänet aivan liian selvästi, jotta se +olisi ollut unta. Näin heidät molemmat yhtä selvästi kuin nyt näen +teidät. + +— Kuka oli toinen? kysyivät Harry ja mr Losberne yht'aikaa. + +— Sama mies, joka töksähti minuun kestikievarissa, sanoi Oliver. Me +tarkastimme toisiamme terävästi ja voin vannoa, että se oli hän. + +— Ja he lähtivät tätä tietä? virkkoi Harry. Oletko varma siitä? + +— Olen, yhtä varma kuin siitäkin, että he olivat akkunan ääressä, +vastasi Oliver ja osoitti puhuessaan pensasaitaa, joka eroitti +puutarhan niitystä. Se pitkä mies hyppäsi ylitse juuri tuosta, ja +juutalainen juoksi muutaman askeleen oikealle ja ryömi ulos tuosta +aukosta. + +— Tämä on omituista! sanoi Harry Maylie. + +— Hyvin omituista! yhtyi tohtori. Eivät edes Blathers ja Duff voisi +tehdä tässä mitään. + +Huolimatta etsiskelyjensä ilmeisestä hyödyttömyydestä eivät he +kuitenkaan keskeyttäneet niitä, ennenkuin illan tulo teki ne +täysin toivottomiksi, ja silloinkin lakkasivat he niistä kovin +vastahakoisesti. Giles lähetettiin kylän oluttupiin, varustettuna +Oliverin antamalla kuvauksella outojen miesten ulkonäöstä ja -asusta. +Juutalainen ainakin oli siksi huomiota herättävä, että hänet kyllä +muistettaisiin, jos hän olisi ryypiskellyt tai liikkunut kylässä, mutta +Giles palasi ilman mitään uutisia, jotka olisivat voineet selittää +arvoitusta. + +Vähitellen edistyi miss Rosen toipuminen rivakasti. Hän voi jo poistua, +saattoi liikkua ulkona ja seurusteli taas perheen kanssa, säihkyen iloa +koko sydämestään. + +Mutta vaikka tällä ilahduttavalla muutoksella oli huomattava vaikutus +pieneen piiriin ja vaikka iloisia ääniä ja leikinlaskua taas kuultiin, +ilmeni kuitenkin hetkittäin jotakin outoa pidättyväisyyttä muutamissa +tuon seuran jäsenissä, myöskin Rosessa, mitä Oliver ei voinut olla +huomaamatta. Mrs Maylie ja hänen poikansa olivat usein sulkeutuneina +yhteen monta tuntia, ja useammin kuin yhden kerran näkyi kyynelten +jälkiä Rosen kasvoilla. Mr Losbernen ilmoitettua päivän, jolloin hän +palaisi Chertseyhin, lisääntyivät oireet, että jotain tapahtuisi, joka +koski nuoren tytön rauhaa ja jonkun toisenkin. + +Vihdoin eräänä aamuna, Rosen ollessa yksin aamiaispöydässä, astui Harry +Maylie sisään ja pyysi hieman epäröiden saada puhua hänen kanssaan +muutaman minuutin. + +— Muutamat harvat — hyvin harvat — sanat ovat kylliksi, Rose, +sanoi nuori mies ja veti tuolinsa lähemmäksi häntä. Mitä minulla on +sanottavana, on jo sinulla selvillä, eivätkä sydämeni iloisimmat +toiveet ole sinulle tuntemattomat, vaikk'et vielä olekaan kuullut niitä +minun huuliltani. + +Kyyneliä piili rakastettavan tytön silmissä Harryn lausuessa nämä +sanat, ja yhden niistä pudotessa kukalle, jonka ylitse hän oli +kumartunut, loistaessa sen maljakossa ja kohottaessa sen kauneutta, +vaikutti se, kuin jos hänen nuoren, terveen sydämensä purkauma olisi +tahtonut lukeutua luonnon suloisimpien tuotteiden sukulaiseksi. + +— Enkeli, jatkoi nuori mies hellyyttä äänessään, olento, niin viaton +ja puhdas kuin yksi Jumalan omista enkeleistä, häilyi elämän ja +kuoleman välillä. Ah, ken olisi voinutkaan toivoa, kun se maailma, +jonka kanssa hän oli läheistä sukua, oli puoleksi avoimena hänen +näkyvissään, ken olisi silloin voinut toivoa, että hän tahtoisi palata +tämän maailman surujen ja vaikeuksien luo takaisin! Rose, Rose, tietää, +että sinä olit menossa pois hiljaisen varjon tavoin, kuin valo, +mikä ylhäältä lankee yli maan, olla ilman mitään toivoa, että sinä +säästyisit niille, jotka viipyivät täällä alhaalla, tuntematta mitään +syytä, minkä tähden tekisit niin, tietää, että sinä kuuluit siihen +kirkkaaseen piiriin, jonne niin monet parhaimmista ja puhtaimmista +ovat suunnanneet aikaisen matkansa, ja yhtä kaikki, huolimatta +tästä kaikesta anoa, että sinut säilytettäisiin niille, jotka sinua +rakastivat — kaikki tämä oli melkein liian paljon kestettäväksi. +Sellaisia olivat ajatukseni päivin ja öin ja niitä seurasi niin +kiihkeä virta aavistuksia, levottomuutta ja itsekästä tuskaa, että +sinä kuolisit etkä koskaan tuntisi, kuinka hartaasti sinua rakastan, +että se melkein veti mukanaan järjen ja tietoisuuden. Sinä tulit +terveeksi; päivä päivältä; niin, melkein tunti tunnilta palasi joku +pisara terveyttä takaisin ja sekoittui siihen väsyneeseen ja heikkoon, +puoliksi kuivuneeseen elämänvirtaan, joka vielä oli jäljellä sinun +suonissasi, ja sai sen jälleen kuohumaan korkeaksi ja kohisevaksi +vuoksi. Älä sano toivovasi, että minä en olisi ollut tuota toteamassa, +sillä se on pehmittänyt sydämeni koko maailmaa kohtaan. + +— Sitä en tarkoitakaan, vastasi Rose itkien, toivon vain, että olisit +matkustanut ennemmin ja palannut korkeihin ja jaloihin tehtäviisi, +tehtäviisi, jotka ovat niin hyvin sinun arvoisesi. + +— Minulla ei ole mitään tehtävää, joka on minulle arvokkaampi kuin +taistella voittaakseni sydämen sellaisen kuin sinun, sanoi nuori mies +ja tarttui hänen käteensä. Rose, oma, rakastettu Roseni, monta vuotta +olen rakastanut sinua, toivonut voivani suunnata tieni maineeseen ja +kunniaan ja senjälkeen saada palata kotiin ja sanoa sinulle, että olen +ponnistanut ainoastaan siksi, että sinä jakaisit kunnian kanssani. +Valveilla ollessani olen uneksinut, kuinka minä tänä onnellisena +hetkenä muistuttaisin sinulle niistä monista mykistä kiintymykseni +todistuksista, joita jo poikana ollessani annoin sinulle, muistuttaisin +sinulle, kuinka punastuen otit ne vastaan, ja senjälkeen pyytäisin +kättäsi kuin lunastuksena vanhasta äänettömästä suostumuksesta, joka +oli sinetöity meidän välillämme. Se aika ei ole vielä tullut, mutta +tässä, ilman mitään mainehikasta nimeä, olematta vielä nähnyt mitään +nuoruuteni unelmista toteutuneina, lahjoitan minä sinulle sydämeni, +joka kuitenkin niin kauan on ollut sinun, ja asetan kaikkeni sen +varaan, millä sinä vastaat anomukseeni. + +— Käyttäytymisesi on aina ollut ystävällistä ja jaloa, vastasi Rose, +vaivoin halliten liikutusta, jonka vallassa oli, ja ettet luulisi +minun olevan tunteettoman tai kiittämättömän, niin kuule nyt minun +vastaukseni. + +— Aiotko sanoa, että saan koettaa tehdä itseni sinut ansainneeksi, +niinkö aiot sanoa, rakastettu Rose? + +— Aion sanoa, vastasi Rose, että sinun täytyy koettaa unohtaa minut, +ei hellästi kiintyneenä toverinasi, sillä se koskisi minuun syvästi, +vaan rakkautesi esineenä. Katsele ympärillesi maailmassa ja ajattele, +kuinka monta sydäntä siellä löytyykään, joitten voittamisesta voisit +olla ylpeä. Säilytä joku muu mieltymys minua varten, jos tahdot, ja +minusta on tuleva uskollisin ja luotettavin kaikista ystävistäsi. + +Seurasi äänettömyys, jonka aikana Rose, joka oli peittänyt kasvonsa +toisella kädellään, antoi kyyneltensä vapaasti virralta. Harry piti yhä +toista lujasti omaansa puristettuna. + +— Ja syysi, Rose, sanoi hän vihdoin matalalla äänellä, syysi tähän +päätökseen? + +— Sinulla on oikeus saada tietää ne, vastasi Rose. Et voi sanoa +mitään, mikä voi muuttaa päätökseni. Minulla on velvollisuus +täytettävänä, ja minun on se tehtävä yhtä paljon muiden kuin itsenikin +vuoksi. + +— Itsesi vuoksi? + +— Niin, Harry, minä olen velkaa itselleni, etten köyhänä, yksinäisenä +tyttönä, jonka nimellään on tahra, antaisi maailmalle syytä +epäilykseen, että alhaisesta syystä olisin myöntynyt ensi rakkauteesi +ja tullut kaikkien toiveittesi ja suunnitelmiesi esteeksi. Olen velkaa +sinulle ja omaisillesi, etten salli sinun jalon luonteesi lämmössä +asettaa tätä suurta estettä vastaisen menestyksesi tielle maailmassa. + +— Jos tunteesi sointuvat yhteen velvollisuudentuntosi kanssa — +aloitti Harry. + +— Ei, sitä ne eivät tee, vastasi Rose punastuen. + +— Sinä siis vastaat rakkauteeni? sanoi Harry. Sano se, Rose, ja +lievitä tämän ankaran pettymyksen katkeruus. + +— Jos olisin voinut sen tehdä tekemättä kovin väärin sitä kohtaan, +jota rakastin, vastasi Rose, niin olisin —. + +— Ottanut tämän selityksen vastaan aivan toisella tavalla? virkkoi +Harry. Älä salaa ainakaan sitä minulta, Rose! + +— Niin olisin, vastasi neito, mutta, lisäsi hän, irroittaen kätensä, +miksi pitennämme tätä kiusallista keskustelua? Kiusallista minulle +ja kuitenkin omansa antamaan minulle pysyväistä onnea, sillä on toki +onni tietää, että minulla kerran on ollut sellainen korkea paikka +kiintymyksessäsi, mikä minulla nyt on, ja jokainen saavuttamasi +menestys on antava minulle uutta voimaa ja lujuutta. Hyvästi, Harry! +Sillä siten kuin tänään olemme toisemme kohdanneet, emme kohtaa +enää milloinkaan, mutta toisenlaisissa olosuhteissa kuin mihin tämä +keskustelu on tähdännyt, saanemme kauan ja onnellisesti olla toistemme +yhteydessä, ja kaikki se siunaus, minkä uskollinen ja vakava sydän voi +kaiken totuuden ja uskollisuuden alkulähteestä rukoilla, seuratkoon ja +rohkaiskoon sinua! + +— Vielä yksi sana, Rose! sanoi Harry. Ilmaise minulle syysi omilla +sanoillasi. Anna minun kuulla ne omasta suustasi. + +— Sinun tulevaisuudentoiveesi, vastasi Rose lujasti, ovat loistavat. +Kaikki ne kunnianosoitukset, joihin runsaat lahjat ja hyvät suhteet +voivat auttaa miehen julkisessa elämässä, ovat avoimina edessäsi. Mutta +nämä suhteet ovat ylpeitä, ja minä en tahdo tulla kosketuksiin niitten +kanssa, jotka halveksivat sitä äitiä, joka antoi minulle elämän, enkä +koota häpeää tai onnettomuutta hänen poikansa pään päälle, joka niin +täynnä rakkautta on tullut äitini tilalle. Lyhyesti sanottuna, jatkoi +nuori nainen kääntyen poispäin, hänen lujuutensa alkaessa pettää häntä, +minun nimeni päällä lepää tahra, sellainen, jonka maailma asettaa +viattoman pään päälle. En tahdo siirtää sitä kenellekään toiselle, vaan +levätköön häpeä yksin minun päälläni. + +— Ainoastaan yksi sana vielä, Rose! Rakas Rose, vielä yksi sana! +puhkesi Harry sanomaan ja lankesi polvilleen hänen eteensä. Jos olisin +ollut vähemmän onnellinen, kuten maailma sanoisi — jos hiljainen, +rauhallinen elämä olisi ollut osanani, — jos olisin ollut köyhä, +sairas, avuton — olisitko silloinkin kääntynyt pois minusta? Tai +ovatko toiveeni saada rikkautta ja kunniaa aiheuttaneet epäilyksesi? + +— Älä vaadi minua vastaamaan, vastasi Rose. Siitä ei koskaan nouse +eikä saa nousta kysymystä. On kohtuutonta, milteipä epäystävällistä +vetää sitä esille. + +— Jos vastauksesi tulee olemaan sellainen kuin melkein rohkenen +toivoa, lausui Harry, on se levittävä onnen hohteen yksinäiselle +tielleni ja valaiseva pimeää polkua edessäni. Ei ole turhanpäiväistä +tehdä muutamalla sanalla niin paljon sen hyväksi, joka rakastaa sinua +yli kaiken. Ah, Rose, palavan ja ikuisen rakkauteni nimessä ja kaiken +sen nimessä, mitä olen kärsinyt tähtesi ja mitä tuomitset minut +kärsimään, vastaa tähän ainoaan kysymykseen! + +— No hyvä, jos osasi olisi ollut toinen, vastasi Rose, vaikkapa olisit +ollut jonkunverran, mutta ei niin paljon minua ylempänä; jos olisin +voinut olla sinulle lohdutukseksi ja avuksi jollakin rauhallisella, +syrjäisellä paikalla enkä tahrana ja esteenä kunnianhimoisissa ja +loistavissa piireissä, olisin säästynyt tältä surulta. Minulla on +kaikki syy olla onnellinen, hyvin onnellinen nyt, mutta silloin, sen +myönnän, olisin ollut onnellisempi. + +Eloisat vanhojen toiveitten muistot, joita Rose kauan sitten oli +vaalinut, tunkeutuivat hänen mieleensä tämän tunnustuksen aikana, mutta +ne toivat kyyneleet mukanaan, kuten vanhat toiveet tekevät, kun ne +heräävät eloon kuihtuneina, ja kyyneleet soivat hänelle helpotusta. + +— En voi mitään tälle heikkoudelleni, mutta se vahvistaa päätöstäni, +sanoi hän ja ojensi kätensä. Nyt täytyy minun jättää sinut. + +— Pyydän sinulta yhden lupauksen, sanoi Harry. Kerran vain yhden +kerran vielä — sanokaamme vuoden sisällä, mutta ehkä jo paljon +lyhyemmän ajan kuluttua — täytyy minun saada viimeisen kerran puhua +tästä aineesta. + +— Ei koettaaksesi saada minut muuttamaan päätökseni, vastasi Rose +surumielisesti hymyillen. Se olisi hyödytöntä. + +— Ei, sanoi Harry, kuullakseni sinun todistavan sen, jos tahdot +— todistavan sen viimeisen kerran. Kaikki mitä minulla voi olla +arvonantoa tai rikkautta, olen laskeva jalkojesi juureen, ja jos +edelleenkin pysyt nykyisessä päätöksessäsi, en sanoilla enkä teoilla +ole koettava saada sinua muuttamaan sitä. + +— Olkoon sitten niin, sanoi Rose, se on vain yksi kipu enemmän, ja +siihen aikaan pystyn ehkä helpommin sen kantamaan. + +Hän ojensi jälleen kätensä, mutta nuori mies veti hänet rintaansa +vasten, painoi suudelman hänen kauniille otsalleen ja riensi ulos +huoneesta. + + + + +KOLMASKYMMENESKUUDES LUKU. + +Joka on hyvin lyhyt eikä ehkä tunnu erikoisen tärkeältä, mutta se on +kuitenkin luettava jatkona edelliseen ja avaimena toiseen, joka tulee, +kun sen aika on käsissä. + + +— On siis päätetty, että teistä tulee matkakumppanini tänään, +vai kuinka? sanoi tohtori kohdatessa Harry Maylien ja Oliverin +aamiaispöydässä. Ette näy pysyvän samassa aikeessa tai päätöksessä +kahta puolituntista yhteen menoon. + +— Tulette ennen pitkää puhumaan toiseen tapaan, vastasi Harry ja +punastui ilman näkyvää aihetta. + +— Toivon, että olen saava hyvää aihetta siihen, virkkoi mr Losberne, +vaikka myönnän, etten usko sitä. Vielä eilen aamupäivällä olitte niin +rivakasti päättänyt jäädä tänne ja huomaavaisena poikana seurata +äitiänne merenrannalle. Ennen päivällistä ilmoititte minulle, että +tekisitte minulle sen kunnian, että seuraisitte minua niin pitkälle +kuin matkustan teidän reittiänne Lontooseen, ja illalla kehoititte +minua hyvin salaperäisesti matkustamaan, ennenkuin naiset vielä olivat +tulleet jalkeille. Seuraus tästä on, että pikku Oliverin on pakko istua +täällä aamiaispöydässä, sen sijasta että hänen tähän aikaan pitäisi +olla ulkona samoilemassa pitkin kenttiä kaikenlaisia kasvitieteellisiä +harvinaisuuksia etsien. Se on kovin kiusallista, vai mitä, Oliver? + +— Olisin ollut hyvin pahoillani, jos en olisi ollut kotona, kun te ja +mr Maylie matkustatte, sir, vastasi Oliver. + +— Sinä olet oiva poika, sanoi tohtori, sinun on pistäydyttävä minua +katsomassa, kun olette tulleet kotiin. Mutta vakavasti puhuen, Harry, +onko jokin korkeilta herroilta tullut sanoma aiheuttanut tämän +äkillisen hoppunne päästä lähtemään? + +— Korkeat herrat, vastasi Harry, joihin kai luette myöskin mahtavan +enoni, eivät ole edes antaneet kuulla itsestään koko tänä aikana, minkä +täällä olen ollut, eikä ole myöskään luultavaa, että heille tähän +aikaan vuodesta sattuisi mitään, mikä tekisi silmänräpäyksellisen +saapumiseni heidän keskuuteensa välttämättömäksi. + +— Hyvä, sanoi tohtori, te olette kummallinen vekkuli. Mutta teidät +tahdotaan kai saada parlamenttiin joulun edellisissä vaaleissa, eikä +tämä äkkinäinen vaihtelevaisuus ole mitään huonoa valmistautumista +valtiolliseen elämään. Siinä piilee todellakin jotakin, hyvä +harjoitus on aina toivottavaa, koskivatpa kilpailut sitten virkaa, +voittomaljakkoa tai rahoja. + +Harry Maylie oli sen näköinen kuin olisi hän voinut liittää tähän +vuoropuheluun pari huomautusta, jotka olisivat voineet panna tohtorin +aika lailla hämilleen, mutta hän rajoittui lausumaan: "Saamme nähdä", +eikä jatkanut aihetta. Vähän sen jälkeen ajoivat vaunut esille, ja +Gilesin tultua sisälle noutamaan matkatavaroita kiirehti kelpo tohtori +ulos valvoakseen, että kaikki tuli vaunuihin. + +— Oliver, sanoi Harry Maylie matalalla äänellä, minulla on sanottavana +sinulle pari sanaa. + +Oliver meni siihen akkunakomeroon, jonne Harry oli häntä viitannut, +ollen hyvin ihmeissään siitä alakuloisuuden ja levottomuuden +sekoituksesta, joka vallitsi hänen koko olemuksessaan. + +— Sinähän voit kirjoittaa nyt hyvin? sanoi Harry asettaen kätensä +hänen käsivarrelleen. + +— Niin toivon, sir, vastasi Oliver. + +— En ehkä tule takaisin pitkään aikaan ja haluan sentähden, että sinä +kirjoitat minulle — sanokaamme joka neljästoista päivä, joka toinen +maanantai, osoitteella Pääpostikonttori, Lontoo. Tahdotko tehdä sen? +sanoi Harry Maylie. + +— Suurimmalla ilolla, sir, olen oleva ylpeä saadessani sen tehdä! +vastasi Oliver, ihastuneena tästä tehtävästä. + +— Tahtoisin mielelläni tietää — kuinka äitini ja miss Maylie +jaksavat, sanoi nuori mies, ja voit kernaasti täyttää kokonaisen +arkin kertomalla, mitä kävelyretkiä te teette ja mistä te puhutte ja +tokko hän — tarkoitan he — näyttävät onnellisilta ja tyytyväisiltä. +Ymmärrätkö minua? + +— Aivan hyvin, sir, aivan hyvin, vastasi Oliver. + +— Toivoisin, ettet mainitsisi mitään siitä heille, sanoi Harry +nopeasti, sillä äitini voisi muutoin saada päähänsä kirjoittaa minulle +useammin, ja se vain tuottaisi hänelle vaivaa. Anna sen olla salaisuus +sinun ja minun välillä, äläkä unohda kertoa minulle kaikkea! Minä +luotan sinuun. + +Oliver, joka tärkeytensä tunnossa tunsi itsensä ylen ylpeäksi, lupasi +mitä päättäväisimmin säilyttää salaisuuden ja olla seikkaperäinen +tiedonannoissaan, ja Harry Maylie sanoi hyvästi hänelle monin +vakuutuksin suosiollisuudestaan ja ystävyydestään häntä kohtaan. + +Tohtori istui vaunuissa. Giles, jonka sopimuksen mukaan piti jäädä +jäljelle, seisoi avoimen vaununoven vieressä, ja palvelustytöt +seisoivat puutarhassa ja katselivat. Harry loi nopean katseen kohti +ristikkoakkunoita ja hyppäsi vaunuihin. + +— Ajakaa! huusi hän. Ajakaa kovaa, nopeasti, täyttä laukkaa; tänä +päivänä on mentävä kuin myrskytuuli! + +— Halloo! huusi tohtori, laskien nopeasti alas etuikkunan ja kiljuen +postiljoonille. Minä voin tyytyä sentään paljon vähempäänkin kuin +myrskytuulen nopeuteen, kuuletteko? + +Hätisten ja ryskyen, kunnes melua ei enää voitu kuulla ja vaunujen +nopeaa vauhtia saattoi seurata vain silmillä, vierivät ne pois +pitkin maantietä, melkein tomupilven peittäminä, toisinaan kadoten +ja toisinaan taas tullen esiin. Vasta sitten, kun tomupilveä ei enää +voinut eroittaa, erkanivat katselijat eri tahoille. + +Mutta oli kuitenkin yksi katselija, joka kauan seisoi ja tuijotti pois +kohti pistettä, missä vaunut olivat olleet näkyvissä, niitten jo aikoja +sitten ollessa monen mailin päässä, sillä valkoisten uutimien takana, +jotka olivat kätkeneet hänet sillä hetkellä, kun Harry oli katsonut +ylös hänen akkunaansa, istui Rose itse. + +— Hän näytti olevan hyvin iloinen ja onnellinen, sanoi hän viimein. +Pelkäsin hetkisen, että hän olisi toisenlainen. Erehdyin, ja olen nyt +hyvin, hyvin iloinen. + + + + +KOLMASKYMMENESSEITSEMÄS LUKU. + +Missä lukija voi havaita erään avioliitoissa ei kovinkaan harvinaisen +ristiriidan. + + +Mr Bumble istui vastaanottohuoneessa silmät happamesti kiinnitettyinä +ilottomaan kamiinaan, josta ei lähtenyt, kesä kun oli, mitään +kirkkaampaa valoa kuin harvalukuisten heikkojen auringon säteitten +heijastus sen kylmästä, kiiltävästä pinnasta. + +Mr Bumblen synkkä mieliala ei ollut kuitenkaan ainoa, mikä oli omaansa +kiinnittämään katselijan kaihomielistä huomiota. Oli muita seikkoja +— ja ne olivat mitä läheisimmässä yhteydessä hänen oman persoonansa +kanssa — jotka todistivat, että suuri muutos oli tapahtunut hänen +oloissaan. Kaluunoilla varustettu takki ja kolmikulmainen hattu, +missä olivat ne? Hänellä oli yhä edelleen polvihousut ja mustat +puuvillasukat, mutta ne eivät olleet ne housut. Takissa oli laajat +liepeet ja muistutti se siinä suhteessa muinaista takkia, mutta, ah, +kuinka erilainen muutoin! Ylpeä, kolmikulmainen hattu oli vaihtunut +kainoon, pyöreään hattuun. Bumble ei ollut enää vahtimestari. + +Mr Bumble oli mennyt naimisiin mrs Corneyn kanssa ja oli köyhäintalon +esimies. Eräs toinen vahtimestari oli tullut peräsimeen ja hänelle +olivat kolmikulmainen hattu, kultakaluunainen takki ja espanjanruoko, +kaikki kolme, menneet perinnöksi. + +— Ja huomenna on kaksi kuukautta siitä, kun se tapahtui! sanoi mr +Bumble huokaisten. Se tuntuu koko vuosisadalta. + +Mr Bumble oli voinut tarkoittaa, että hän oli koonnut koko elämän +onnen kahdeksan viikon ahtaissa puitteissa, mutta huokaus — tähän +huokaukseen oli kätkettynä koko joukon. + +— Minä myin itseni, virkkoi mr Bumble ja täydensi samaa +ajatuksenjuoksua, kuudesta teelusikasta, sokeripihdeistä ja +kermakannusta, muutamista käytetyistä huonekaluista ynnä +kahdestakymmenestä punnasta rahaa. Olin ylen vähäinen vaatimuksissani +— se oli polkuhinta! + +— Polkuhinta! kirkui kimeä ääni hänen korviinsa. Sinä olisit ollut +tyytyväinen mihin hintaan tahansa, ja minä olen maksanut sinulle +kylläkin kalliisti, sen tietää Jumala korkeudessa. + +Mr Bumble kääntyi ympäri ja kohtasi rakastettavan vaimonsa kasvot, +joka, vaikka hän vain osittain oli ymmärtänyt harvat kuulemansa sanat +hänen valituksistaan, kuitenkin onneen luottaen sinkautti yllämainitun +huomautuksen. + +— Mrs Bumble! sanoi Bumble alakuloisen vakavasti. + +— Niin? huusi rouva. + +— Ole ystävällinen ja katso minuun, sanoi Bumble kiinnittäen katseensa +häneen. + +— Jos hän kestää tämän katseen, sanoi Bumble itsekseen, niin voi hän +vastustaa kaikkea. Se on katse, joka ei koskaan ole ollut tehoamatta +köyhäinhoitolaisiin, ja jos se ei tehoa häneen, on koko valtani lopussa. + +Oliko vähäinen silmäin laajentaminen ollut kylliksi köyhäinhoidokkien +musertamiseksi, koska he, ollen vaivaisina syntyneet, eivät olleet +erikoisen voimakkaita tai oliko entinen mrs Corney erikoisen +karaistunut silmäyksiä vastaan, siitä voivat mielipiteet olla +eriäviä. Mutta tosiasia on, että arvon rouva ei laisinkaan tuntenut +itseänsä Bumblen katseen lannistamaksi, vaan päinvastoin kohtasi sen +ylen halveksivasti, niin, vieläpä päästi naurun, mikä soi täysin +luonnolliselta. + +Kun Bumble kuuli tämän odottamattoman äänen, näytti hän aluksi +epäröivältä ja senjälkeen hämmästyneeltä. Sitten vajosi +hän aikaisempaan tilaansa eikä liikahtanut ennenkuin hänen +tarkkaavaisuutensa taas herätti hänen puolisonsa ääni. + +— Aiotko istua täällä ja torkkua koko päivän? kysyi mrs Bumble. + +— Aion istua tässä niin kauan kuin tahdon, vastasi Bumble, ja vaikka +minä _en_ torku, tulen minä kuitenkin torkkumaan, haukottelemaan, +aivastamaan, nauramaan tai itkemään, aivan kuin itse tahdon, sillä se +on erikoisoikeuteni. + +— Erikoisoikeutesi! puhisi mrs Bumble kuvaamattoman halveksivasti. + +— Niin, juuri niin minä sanoin, vastasi Bumble. Miehen erikoisoikeus +on käskeä. + +— Ja mikä Jumalan nimessä on sitten naisen erikoisoikeus? kysyi +autuaan mr Corneyn leski. + +— Totella! karjaisi Bumble. Jos sinun onneton miesvainajasi olisi +opettanut sinulle sen, niin hän ehkä eläisi vielä. Soisin, että hän +olisi sen tehnyt, miesparka. + +Tuskin oli mrs Bumble kuullut tämän, ennenkuin hän heti älysi, että +ratkaiseva hetki oli nyt tullut ja että päätaistelu herruudesta nyt oli +edessä. Tuskin oli hän siis kuullut tämän vihjauksen poismenneeseen, +ennenkuin hän itkien vaipui alas tuolille ja kirkui, että Bumble oli +kovasydäminen peto. + +Kyyneleet eivät olleet kuitenkaan sellainen asia, joka kykeni +raivaamaan tien mr Bumblen sydämeen; hänen sydämensä oli vedenpitävä. + +Täten oli entinen mrs Corney tehnyt yrityksen kyynelillä, koska ne +olivat vaivattomammat kuin käsiksikäyminen, mutta hän oli aivan valmis +käyttämään jälkimmäistäkin menettelytapaa, minkä Bumble pian tulisi +kokemaan. + +Ensimmäinen todistus tästä oli ontto ääni, joka välittömästi seurasi +mr Bumblen hatun lentoa huoneen vastakkaiseen päähän. Sitten kuin tämä +valmistava toimenpide oli paljastanut hänen päänsä, tarttui neuvokas +rouva toisella kädellä häntä kurkkuun ja jakeli hänelle senjälkeen +kokonaisen ryöpyn iskuja toisella (annettuina huomattavalla voimalla +ja taitavuudella). Kun se oli tehty, aikaansai hän pienen vaihtelun +raapimalla hänen kasvojaan ja repimällä häntä tukasta, ja täten +rangaistuaan häntä niin paljon kuin katsoi loukkauksen vaatineen +töykkäsi hän hänet erään tuolin yli, joka sattumalta oli valmiina +sellaisia tarkoitusta varten, ja kehoitti häntä uudelleen puhumaan +erikoisoikeudestaan. + +— Nouse ylös! sanoi hän käskevällä äänellä. Ja korjaa luusi täältä, +jollet tahdo, että teen sinusta kaalia. + +Mr Bumble nousi hyvin nöyränä katsannoltaan ja erittäin uteliaana +tietämään, mitä hänen vaimonsa mahtoi tarkoittaa näillä sanoilla, minkä +jälkeen hän otti ylös hattunsa ja kääntyi ovea kohti. + +— No, menetkös? kysyi mrs Bumble. + +— Menen, ystäväni, menen, vastasi hän ja teki nopean liikkeen oveen +päin. Tarkoitukseni ei ollut — nyt minä menen, ystäväni — sinä olet +niin väkivaltainen, että minä todellakin —. + +Tässä silmänräpäyksessä astui mrs Bumble nopeasti askeleen eteenpäin +asettaakseen suoraan maton, joka oli joutunut epäjärjestykseen +taistelun aikana, ja mr Bumble riensi heti ulos huoneesta lopettamatta +alkamaansa lausetta, ja entinen mrs Corney oli yksin herrana +taistelutantereella. + +Tämä oli liikaa! Bumble antoi pojalle, joka avasi hänelle portin (sillä +niin pitkälle oli hän ajatuksissaan kulkenut), korvapuustin ja meni +ulos kadulle. + +Hän kulki katua ylös ja toista alas ja sitten teki hänen tunteittensa +sekasorto hänet janoiseksi. Hän meni useitten anniskelupaikkojen ohi, +mutta pysähtyi lopulta muutamalla syrjäkadulla erään sellaisen eteen, +jonka tarjoiluhuoneen hän, silmättyään akkunan puoliverhojen yli, +huomasi tyhjäksi. Samaan aikaan alkoi sataa, ja se seikka ratkaisi +asian. Bumble astui sisään ja tilasi jotakin juotavaa. + +Mies, joka istui siellä, oli pitkä ja tumma ja oli hänellä yllään avara +viitta. Hän näytti muukalaiselta ja hänen harhailevasta katseestaan ja +vaatteitaan peittävästä pölykerroksesta päättäen oli hän matkustanut +pitkän taipaleen. Hän katsoi syrjäsilmällä mr Bumbleen, mutta alentui +tuskin vastaamaan tämän tervehdykseen nyökkäyksellä. + +Mr Bumblella olisi ollut riittävästi arvokkuutta kahdenkin osaksi, +vaikkapa muukalainen olisi osoittautunut kohteliaammaksikin. Hän joi +sentähden äänettömyyden vallitessa geneveläistotinsa tutkimalla hyvin +juhlallisesti muuatta sanomalehteä. + +Sattui kuitenkin — kuten usein sattuu ihmisten senkaltaisissa +olosuhteissa osuessa yhteen — että Bumble silloin tällöin tunsi +vastustamatonta halua vilkaista muukalaiseen, mutta että hän joka +kerta käänsi silmänsä pois, ylen hämmentyneenä siitä, että muukalainen +samalla hetkellä kaikessa salaisuudessa loi katseensa häneen. Bumblen +neuvottomuutta vain lisäsi tuntemattoman silmien merkillinen katse. +Nämä silmät olivat terävät ja kirkkaat, mutta epäileväisyyden tai +epäluuloisuuden kaihtamat, jonka vertaista hän ei ollut koskaan nähnyt +ja joka oli hyvin vastenmielistä katsella. + +Heidän tällä tavoin useita kertoja kohdattuaan toistensa katseen +katkaisi muukalainen käreällä, syvällä äänellä hiljaisuuden. + +— Minuako te tirkistelitte, virkkoi hän, katsoessanne ikkunasta +sisälle? + +— En tietääkseni, sikäli kuin ette ole mr —. Tässä vaikeni mr Bumble, +sillä hän oli kovin utelias saamaan tietoonsa tuntemattoman nimen ja +luuli kärsimättömyydessään tämän mahdollisesti lisäävän puuttuvan sanan. + +— Ei, näen, ettette sitä tehnyt, sanoi muukalainen ivallinen hymy +huulillaan, muussa tapauksessa olisitte tietänyt nimeni. Te ette sitä +tiedä, ja neuvon teitä olemaan sitä kysymättä. + +— En tarkoittanut sillä mitään pahaa, nuori mies, vastasi Bumble +juhlallisesti. + +Tätä lyhyttä vuoropuhelua seurasi uusi vaitiolo, minkä muukalainen +jälleen keskeytti. + +— Minusta tuntuu, että olen nähnyt teidät ennen, sanoi hän. Olitte +toisin puettu sillä kertaa, ja minä menin vain ohitsenne kadulla, +mutta minä olen kuitenkin tuntevinani teidät jälleen. Te olitte täällä +vahtimestarina ennen, eikö niin? + +— Olin köyhäintalon vahtimestari, vastasi mr Bumble ällistyneenä. + +— Aivan niin, virkahti toinen nyökäten. Jonakin sellaisena minä teidät +näin. Mikä nyt olette? + +— Köyhäintalon esimies, vastasi Bumble hitaasti ja painokkaasti, +vastustaakseen jokaista sopimatonta tungettelevaisuutta, jota +tuntematon muussa tapauksessa saattaisi yrittää. Köyhäintalon esimies, +nuori mies! + +— Osaatte pitää omaa etuanne silmällä, kuten aina ennenkin? jatkoi +muukalainen tarkastaen Bumblen terävin katsein. Älkää pelätkö puhua +suutanne puhtaaksi, ihminen. Tunnen teidät anelko hyvin, kuten näette. + +— Otaksun, ettei nainut mies, vastasi Bumble varjostaen silmiään +toisella kädellään ja silminnähtävällä ihailulla silmäten tuntematonta +päästä jalkoihin, ole vastahakoisempi ansaitsemaan kunniallista lanttia +kuin naimatonkaan. Köyhäinhoitovirkamiehet eivät ole niin hyvin +palkatuita, että kieltäytyisivät pienestä ylimääräisestä ansiosta, +voidessaan sen hankkia rehellisellä ja soveliaalla tavalla. + +Tuntematon hymyili heikosti, nyökäten taas, kuin jos olisi tahtonut +sanoa huomanneensa, ettei hän ollut erehtynyt miehestä, ja soitti sen +jälkeen kelloa. + +— Täyttäkää tämä lasi, virkkoi hän ja ojensi isännälle Bumblen tyhjän +lasin. Saa olla väkevää ja lämmintä. Sellaistahan kai haluatte? + +— Ei kovin väkevää, vastasi Bumble miettivästi yskäisten. + +— Ymmärrätte tarkoituksen, isäntä! sanoi muukalainen kuivasti. + +Isäntä hymähti ja palasi pian senjälkeen, tuoden höyryävän totilasin. +Ensimmäinen kulaus siitä sai Bumblen silmät kyyneltymään. + +— Kuulkaahan nyt, mitä tulen teille sanomaan, lausui muukalainen, +ensin suljettuaan oven ja akkunat. Olen tullut tänne tänään etsiäkseni +käsiini teidät, ja erään sellaisen sattuman johdosta, joita paholainen +väliin suo ystävilleen, tulitte te sisälle juuri tähän huoneeseen, +missä minä istuin teitä ajatellen. Tahdon saada teiltä muutamia +tietoja, mutta en vaadi niitä ilmaiseksi, niin merkityksettömiä kuin ne +ovatkin. Ottakaa aluksi tämä. + +Puhuessaan työnsi hän pari kultarahaa yli pöydän toiselle niin +varovasti kuin jos olisi tahtonut estää kolikkojen kilinää kuulumasta +ulkopuolelle. Bumblen huolella tutkittua kolikoita, nähdäkseen olivatko +ne oikeita, ja senjälkeen tyytyväisenä työnnettyä ne liivintaskuunsa, +jatkoi hän: + +— Koettakaa muistella — odottakaahan — talvea kaksitoista vuotta +takaperin. + +— Se on pitkä aika, sanoi Bumble. No hyvä, se on tehty. + +— Näyttämönä on köyhäintalo. + +— Hyvä. + +— Yön aika. + +— Niin. + +— Ja tapahtumapaikkana se viheliäinen luola, olkoon se nyt missä +tahansa, missä kurjat portot loivat voimaa ja terveyttä, mikä niin +usein oli evätty heiltä itseltään, ja antoivat elämän kirkuville +penikoille, seurakunnan hoivaan otettaville, sekä kätkivät häpeänsä +hautaan. + +— Tarkoitatte kai synnytyslaitosta, virkkoi Bumble, joka ei oikein +saanut tolkkua muukalaisen hermostuneesta kuvauksesta. + +— Niin, sanoi muukalainen. Siinä huoneessa syntyi muuan poika. + +— Kokonainen liuta poikia, virkkoi Bumble ja ravisti epäilevästi +päätänsä. + +— Hitto periköön sen käärmeensikiön! puhkesi muukalainen sanomaan +kärsimättömästi, se poika, jota minä tarkoitan, oli kalpea, ujo pieni +penikka, joka pantiin erään ruumisarkuntekijän oppiin (toivoisinpa +tämän tehneen kirstun hänelle ja pistäneen hänen ruumiinsa siihen) ja +sitten juoksi tiehensä Lontooseen, kuten otaksuttiin. + +— Mitä, tarkoitatteko nuorta Oliveria — nuorta Twistiä? sanoi Bumble. +Hänet muistan luonnollisesti sangen hyvin. Nenäkkäämpää veitikkaa ei +ikinä ole ollut olemassa. + +— En minä hänestä halua mitään tietää. Olen kuullut aivan kylliksi +hänestä, virkkoi muukalainen. Vaan eräästä naisesta — siitä ämmästä, +joka hoiti hänen äitiään. Missä on hän? + +— Missä on hän? sanoi Bumble, jota geneveläistoti oli elähdyttänyt. +Sitä on vaikea sanoa. Siellä, missä hän nyt on, ei ainakaan ole mitään +synnytyslaitosta, joten hän otaksuttavasti nyt on ilman paikkaa. + +— Mitä tarkoitatte? kysyi muukalainen karskisti. + +— Että hän kuoli viime talvena. + +Mr Bumble oli kylliksi viekas havaitsemaan, että tilaisuus oli käsillä +käyttää tuottavalla tavalla jotain paremman puoliskonsa hallussa +olevaa salaisuutta. Hän muisti sangen hyvin sen illan, jolloin vanha +Sally kuoli, sillä sen päivän elämykset oli hänellä hyvä syy muistaa, +koska hän juuri silloin oli kosinut mrs Corneyta, ja vaikka tämä +rouva ei milloinkaan ollut uskonut hänelle sitä tunnustusta, jonka +ainoa todistaja hän oli ollut, oli hän kuitenkin kuullut kylliksi +tietääkseen, että oli kysymys jostakin, mikä oli tapahtunut vanhan +mummon hoitaessa Oliver Twistin äitiä. Salaperäisen näköisenä antoi +hän sentähden muukalaisen ymmärtää, että eräs nainen oli ollut kahden +kesken vanhan eukon kanssa vähäistä ennen tämän kuolemaa, ja että hän +luultavasti voisi antaa jotakin valaistusta asiaan. + +— Kuinka voin saada tavata häntä? kysyi muukalainen heittäen sikseen +kaiken varovaisuuden ja selvästi osoittaen, että hänen pelkonsa, mikä +sitten lieneekin ollut, oli jälleen saanut virikettä tästä viimeisestä +uutisesta. + +— Ainoastaan minun välitykselläni, vastasi Bumble. + +— Koska? huudahti muukalainen. + +— Huomenna, vastasi mr Bumble. + +— Kello yhdeksän huomisiltana, virkkoi muukalainen, otti esiin palasen +paperia ja kirjoitti siihen erään syrjäisen, joen rannalla sijaitsevan +talon osoitteen, käsialalla, mikä paljasti hänen hermostuneisuutensa. +Tuokaa hänet luokseni kello yhdeksän illalla. Minun ei tarvitse pyytää +teitä olemaan varovainen puheissanne, sillä se on oman etunne mukaista. + +— Ketä pitää minun kysyä? + +— Monksia! vastasi mies lähtien. + + + + +KOLMASKYMMENESKAHDEKSAS LUKU. + +Kertoo, mitä tapahtui mr ja mrs Bumblen ynnä Monksin välillä heidän +yöllisessä kohtauksessaan. + + +Oli hiestävä, painostava, pimeä kesäilta. Raskaat pilvet, jotka olivat +näyttäneet uhkaavilta koko päivän, pudottelivat jo suuria sadepisaroita +ja näyttivät ennustavan valtavaa rajuilmaa, kun mr ja mrs Bumble +suuntasivat askelensa kohti pientä, hajanaista rappeutumaisillaan +olevien talopahaisten ryhmää, mikä sijaitsi epäterveellisellä +rämemaalla joen varrella. + +Tämän mökkirypään sydämessä, ja niin lähellä virtaa, että sen ylempi +kerros kurottui sen ylle, oli suurehko rakennus, jota aikaisemmin +oli käytetty tehtaana ja joka aikanaan oli tarjonnut ympärillään +sijaitsevien asumusten asukkaille tilaisuuden työansioon, mutta joka +nyt jo pitkät ajat oli ollut käyttämättömänä ja rappiolla. Rotat, madot +ja kosteus olivat turmelleet sen perustuksena olevan paalutuksen, ja +suurin osa tästä paalutuksesta oli jo vajonnut alas veteen, jäännöksen +huojuvana ja yli vuolaan virran kallistuneena, näyttäessä odottavan +sopivaa ajankohtaa seuratakseen esimerkkiä. + +Juuri tämän rappeutuneen rakennuksen edessä pysähtyi arvoisa +pariskunta, kaukaisen ukkosen ensi jyräyksen kaikuessa läpi ilman ja +sateen alkaessa virrata alas. + +— Sen pitäisi olla näillä main, sanoi Bumble, kysyen neuvoa +paperipalalta, jota piti kädessään. + +— Halloo siellä! huusi ääni ylhäältäpäin. Seuraten ääntä katsoi mr +Bumble ylös ja keksi miehen, joka kurkisti ulos ylemmän kerroksen +ovesta. + +— Odottakaa silmänräpäys, huusi ääni, niin olen pian luonanne. Samalla +katosi pää ja ovi suljettiin. + +— Onko tuo se mies? kysyi mr Bumblen rakastettava puoliso. + +Bumble nyökkäsi. + +— Muista silloin, mitä olen sinulle sanonut, sanoi rouva, ja katso +että sanot niin vähän kuin voit, tai muutoin paljastat meidät heti. + +Mr Bumble, joka levottomana oli silmäillyt rakennusta, oli selvästi +aikeissa lausua jotakin epäilystä siitä, oliko viisasta mennä +pitemmälle yrityksessä, kun Monks avasi aivan lähellä sijaitsevan oven +ja viittaamalla kehoitti heitä astumaan sisään. + +— Tulkaa sisään! huusi hän kärsimättömästi ja polki lattiaa. Älkää +viivyttäkö minua täällä. + +Rouva, joka aluksi oli näyttänyt vähän epäröivältä, astui nopeasti +sisälle, ja Bumble, joka joko sitten häpesi tai pelkäsi jäädä jäljelle, +seurasi häntä, ilmeisesti hyvin peloissaan ja jokseenkin kuittina siitä +arvokkuudesta, mikä tavallisesti oli hänen huomattavin ominaisuutensa. + +— Onko tämä se nainen? kysyi Monks. + +— Hm, kyllä hän on, vastasi Bumble muistaen vaimonsa varoituksen. + +— Luulette ehkä, ettei nainen koskaan voi säilyttää salaisuutta? sanoi +rouva kohdaten Monksin tutkivan katseen. + +— Yhden salaisuuden minä tiedän, jonka he aina säilyttävät siihen +saakka, kunnes se tulee ilmi, sanoi Monks halveksivasti. + +— Minkä sitten? kysäisi rouva samanlaisella äänellä. + +— Hyvän nimensä ja maineensa menettämisen, vastasi Monks, ja saman +säännön mukaisesti, jos naisella on joku salaisuus, mikä voisi +johtaa hirsipuuhun tai maasta karkoitukseen, niin en ole laisinkaan +peloissani, että hän ilmaisee sitä kellekään. Ymmärrättekö minua? + +— En, vastasi rouva punastuen hiukan. + +— Ette tietenkään! sanoi Monks. Kuinka sitä voisittekaan? + +Silmäten seuralaisiinsa puolittain hymyillen, puolittain katkeroituneen +näköisenä sekä taas viitaten heitä seuraamaan itseään, kiirehti hän +poikki huoneen, joka oli melko suuri, mutta matala, ja oli juuri +menemässä ylös jyrkkiä portaita tai pikemminkin tikkaita, mitkä +johtivat ylempään kerrokseen, kun samassa kirkas salama valaisi aukon +ja sitä seurasi ukkosenjyrinä, mikä sai koko luhistumaisillaan olevan +rakennuksen vavahtelemaan. + +— Kuuletteko! huusi hän kavahtaen takaisin. Kuuletteko! Jylisee ja +jyrähtelee, ikäänkuin kaiku kiirisi tuhansista onkaloista, joihin +paholaiset ovat kätkeytyneet sillä. Minä vihaan tuota ääntä! + +Hän oli vaiti muutaman silmänräpäyksen, mutta sitten otti hän äkkiä +kädet kasvoiltaan, jotka Bumblen suureksi kauhuksi olivat vääntyneet ja +melkein kuolonkalpeat. + +— Tämä kohtaus vaivaa minua silloin tällöin, sanoi Monks huomatessaan +Bumblen kauhun, ja ukkonen tuo sen toisinaan tullessaan. Mutta älkää +siitä välittäkö, se on nyt ohi. + +Sen sanottuaan meni hän ylös portaita, sulki nopeasti sen huoneen +akkunaluukut, johon ne johtivat, ja hapuili alas lyhdyn, mikä riippui +erääseen karkeaan kattohirteen kiinnitetyssä köydessä ja levitti +laimeaa valoa vanhalle pöydälle ja sen ympärillä oleville kolmelle +tuolille. + +— No, virkkoi Monks heidän istuuduttuaan, mitä pikemmin käymme asiaan, +sitä parempi. Tietääkö tämä nainen, mistä on kysymys? + +Kysymys oli suunnattu Bumblelle, mutta hänen vaimonsa vastasi heti +olevansa selvillä asiasta. + +— Onko asianlaita todellakin niin, kuten hän sanoo, että olitte sen +vanhan ämmän luona sinä iltana kun hän kuoli, ja että hän kertoi teille +jotakin —. + +— Sen pojan äidistä, jonka mainitsitte? vastasi rouva. On kyllä! + +— Ensimmäinen kysymys on, mitä laatua hänen tiedonantonsa oli? sanoi +Monks. + +— Se on toinen, virkkoi nainen mitä levollisimmin. Ensimmäinen on, +minkä arvoinen on tämä tiedonanto? + +— Kuka hitossa voi sen sanoa tietämättä, mitä se sisältää? kivahti +Monks. + +— Ei kukaan paremmin kuin te, siitä olen vakuutettu, vastasi mrs +Bumble, joka ei suinkaan ollut tyhmä, kuten hänen puolisonsa täysin voi +todistaa. + +— Hm! sanoi Monks miettivästi ja innokkaan tutkivin katsein. Se voi +ehkä olla rahan arvoinen, vai kuinka? + +— Ehkäpä niin, kuului rauhallinen vastaus. + +— Jotakin, mikä otettiin häneltä, sanoi Monks innokkaasti, jotakin, +mitä hän kantoi, tai jotakin —. + +— Teidän on parasta tarjota, keskeytti hänet mrs Bumble. Olen jo +kuullut riittävästi tullakseni vakuutetuksi siitä, että te olette se +mies, jonka kanssa minun on puhuttava. + +Mr Bumble, joka ei paremmalta puoliskoltaan vielä ollut saanut mitään +lisätietoja salaisuudesta, kuunteli keskustelua kurkoitetuin kauloin +ja töllistelevin silmin, jotka hän vuorotellen suuntasi Monksiin ja +vaimoonsa kuvaamattoman hämmästyneenä, ja hänen hämmästyksensä jos +mahdollista vielä suureni, kun Monks vakavasti kysäisi, mitä rouva +vaati tiedonannosta. + +— Minkä arvoinen se on teille? kysyi rouva yhtä levollisesti kuin +ennenkin. + +— Ehk'ei minkään, ehkä kahdenkymmenen punnan, virkkoi Monks, sanokaa +pois ja antakaa minun tietää kuinka paljon. + +— Lisätkää viisi puntaa mainitsemaanne summaan. Antakaa minulle +kaksikymmentäviisi puntaa, sanoi rouva, niin olen puhuva teille kaikki, +mitä tiedän, mutt'en ennemmin. + +— Kaksikymmentäviisi puntaa! toisti Monks astuen askeleen taaksepäin. + +— Puhuin niin selvästi kuin voin, vastasi mrs Bumble, eikä se mikään +suuri summa olekaan. + +— Mikään suuri summa kurjasta salaisuudesta, joka loppujen lopuksi +ehk'ei ole minkään arvoinen, huudahti Monks kärsimättömästi, ja joka on +maannut kuolleena kaksitoista vuotta tai kauemminkin. + +— Sellaiset asiat säilyvät hyvin ja saavat, kuten hyvä viini, +usein kaksinkertaisen arvon vuosien kuluessa, vastasi rouva +välinpitämättömästi, mikä kuitenkin oli vain teeskentelyä. Mitä tulee +kuolleena makaamiseen, niin on sellaisiakin, jotka ovat maanneet +kuolleina jo kaksitoista tuhatta vuotta tai kaksitoista miljoonaa, +mistäpä me sen tiedämme, mutta jotka lopuksi kertovat merkillisiä +asioita. + +— Mutta jos tulen maksaneeksi tyhjästä? kysyi Monks epäröiden. + +— Silloinhan voitte helposti ottaa minulta rahat takaisin, vastasi +rouva, olenhan vain nainen, yksin täällä ja turvaton. + +— Et yksin, ystävä kulta, etkä turvatonkaan, virkkoi Bumble vapisevin +äänin, olenhan minä täällä, ystävä kulta. Ja sitäpaitsi, jatkoi hän, +hampaitten kalistessa hänen puhuessaan, on mr Monks liiaksi gentlemanni +käydäkseen käsiksi köyhäinhoitohenkilöihin. Hän tietää, etten enää +ole nuori, mutta hän on kuullut — siitä olen vakuutettu, ystävä +kulta — että olen hyvin urhea mies, jolla suututtuaan on tavattomat +ruumiinvoimat. Jos minut ärsytetään, tulen oikein vaaralliseksi. + +Puhuessaan mr Bumble teki surkuteltavan yrityksen tarttua topakasti +kiinni lyhtyynsä ja kaikkien hänen piirteittensä levottomuudesta +näki selvästi, että tarvitsi hyvän joukon ärsytystä, ennenkuin hän +antautui mihinkään sotaisiin toimenpiteisiin, mikäli ei kysymys ollut +köyhäinhoitolaisista tai muista tarkoitukseen sopivista henkilöistä. + +— Sinä olet nauta, sanoi mrs Bumble, ja tekisit viisaimmin painamalla +hampaat kieleesi. + +— Hän olisi tehnyt viisaimmin leikkaamalla kielensä pois ennen tänne +tuloaan, jollei hän voi puhua matalammalla äänellä, sanoi Monks +tylysti. Vai on hän miehenne? + +— Hän mieheni! tirskui rouva väistäen kysymystä. + +— Sitä ajattelinkin tullessanne sisään, vastasi Monks pannen merkille +katkeroituneen katseen, jonka rouva sinkautti aviopuolisolleen. Sitä +parempi. Mieluummin olenkin tekemisissä kahden ihmisen kanssa, kun +huomaan, että heillä on vain yksi tahto. Puhun tosissani — katsokaa +tänne! + +Hän pisti kätensä taskuun, josta veti esiin purjekankaisen pussin, +lukien sitten kaksikymmentäviisi kultarahaa pöydälle ja työntäen ne mrs +Bumblelle. + +— Ottakaa ne, sanoi hän, ja kun tuo kirottu ukkosenjyrinä, jonka +tunnen olevan purkautumaisillaan päämme päällä, on ohi, niin alkakaa +kertomuksenne. + +— Kun nainen, jota kutsuimme vanhaksi Sallyksi, kuoli, alkoi rouva, +olimme hän ja minä yksin. + +— Eikö ketään muuta ollut läsnä? kysyi Monks samalla ontolla, +kuiskaavalla äänellä. Ei ketään kurjaa sairasta tai tyhmyriä jossakin +toisessa sängyssä — ketään, joka saattoi kuulla ja ymmärtää mitä +sanottiin? + +— Ei niin elävää sielua. Olimme yksin, minä yksin olin hänen luonaan +kuoleman tullessa. + +— Oivallista, sanoi Monks katsellen häntä tarkkaavasti, jatkakaa! + +— Hän kertoi eräästä nuoresta olennosta, jatkoi rouva, joka muutamia +vuosia aikaisemmin oli synnyttänyt lapsen maailmaan, ei vain samassa +huoneessa, vaan vieläpä samassa sängyssä, missä hän nyt itse lepäsi +kamppaillen kuoleman kanssa. + +— Mitä? virkkoi Monks vapisevin huulin ja katsahtaen yli olkapäänsä. +Miten ihmeellisesti asiat voivat sattua! + +— Lapsi oli se, jonka hänelle tuossa mainitsitte eilen illalla, sanoi +rouva, huolimattomasti nyökäten kohden miestänsä. Tuo hoitajatar +rosvosi äidin. + +— Hänen eläessään? kysyi Monks. + +— Hänen kuoltuaan, virkkoi rouva väristen. Hän varasti ruumiilta +ennenkuin se vielä oli ehtinyt kylmetä. Hän varasti, mitä kuollut äiti +viimeisenä silmänräpäyksenään oli häntä pyytänyt ottamaan talteen lasta +varten. + +— Myikö hän sen? huudahti Monks kiihkoissaan. Myikö hän sen? — Missä? +— Milloin? — Kenelle? — Kuinka kauan siitä on? + +— Hyvin vaivalloisesti kerrottuaan minulle tehneensä sen hän kaatui +taaksepäin ja kuoli. + +— Sanomatta enempää? kysyi Monks äänellä, joka sen +vaimentamisyrityksen takia vain tuntui sitä raivoisammalta. Se on +valetta! En salli leikitellä kanssani. Hän sanoi jotain enemmän — otan +hengiltä teidät molemmat, ellen saa tietää sitä! + +— Ei sanaakaan enempää hän sanonut, vastasi rouva näköjään levollisena +— mitä mr Bumble sitävastoin ei suinkaan ollut — huolimatta +muukalaisen kiivaudesta. Mutta hän tarttui kiinni hameeseeni toisella +kädellään, joka oli puoleksi nyrkissä, ja nähtyäni hänen kuolleen ja +sitten väkisin irroittaessani hänen otteensa huomasin hänen kädessään +jonkun likaisen paperilapun. + +— Mikä sisälsi —, keskeytti hänet Monks. + +— Ei mitään, vastasi rouva, se oli panttikuitti. + +— Millekä? kysyi Monks. + +— Sen olen kyllä sanova teille aikanansa, vastasi rouva. Otaksun, +että hän oli kätkenyt koristuksen, toivoen voivansa käyttää sitä +hyödyksensä ja sitten panttanut sen sekä säästänyt tai haalinut kokoon +rahoja voidakseen vuosittain maksaa panttilainaajan korot ja siten +estää sen menetyksen, jotta jos jotakin tapahtuisi, se voitaisiin +jälleen lunastaa. Mitään ei kuitenkaan ollut kuulunut ja, kuten teille +sanoin, hän kuoli tuo rutistunut ja likainen paperilappu kädessään. +Aika olisi mennyt umpeen kaksi päivää sen jälkeen, ja koska minäkin +otaksuin asiaa ehkä jäljestäpäin joskus tiedusteltavan, lunastin minä +pantin. + +— Missä se on nyt? kysyi Monks kiihkeästi. + +— Tässä, vastasi rouva, ja ikäänkuin iloissaan siitä, että pääsi siitä +eroon, heitti hän pöydälle pienen nahkaisen pussin, tuskin kyllin +suuren kätkemään pienen kellon. Monks sieppasi sen ja avasi vapisevin +käsin. Se sisälsi pienen kultamedaljongin, missä oli kaksi hiuskiharaa +sekä sileä kultainen vihkimäsormus. + +— Nimi Agnes on kaiverrettuna siihen, sanoi rouva, ja sitten on +jätetty tilaa sukunimelle, minkä jälkeen seuraa päivämäärä, ei täyttä +vuotta ennen lapsen syntymää. Sain sen selville. + +— Ja onko tässä kaikki? virkkoi Monks, huolellisesti ja innokkaasti +tutkittuaan pienen pussin sisällystä. + +— Siinä on kaikki, vastasi rouva. + +Mr Bumble huokaisi syvään, kuin jos hän olisi ollut iloinen siitä, +että juttu nyt oli lopussa eikä mitään kysymystä oltu nostettu niitten +kahdenkymmenenviiden punnan takaisinottamisesta, minkä jälkeen hän +uskalsi kuivata hien, jota runsaasti oli tippunut hänen nenälleen koko +edelläkäyneen keskustelun ajan. + +— En tiedä mitään enempää asiasta, paitsi mitä voin arvata, sanoi +rouva lyhyen äänettömyyden jälkeen Monksille, enkä tahdo enempää +tietääkään, sillä se on varmempaa. Mutta ehkä saan tehdä teille pari +kysymystä? + +— Saatte kernaasti kysyä, virkkoi Monks hiukan hämmästyneenä, mutta +vastaanko, se on toinen kysymys. + +— Mikä tekee kolme, lausui Bumble yrittäen olla sukkela. + +— Tätäkö minulta odotitte? kysyi rouva. + +— Niin, vastasi Monks. Ja toinen kysymys? + +— Mitä aiotte tehdä sillä? Voidaanko sitä käyttää minua vastaan? + +— Ei koskaan, vastasi Monks, eikä myöskään minua vastaan. Katsokaa +tänne! Mutta älkää astuko askeltakaan eteenpäin, muutoin ei henkenne +ole mädännyttä puolukkaa arvokkaampi! + +Puhuessaan työnsi hän äkkiä pöydän syrjään, tarttui lattiaan +kiinnitettyyn rautarenkaaseen ja avasi suuren laskuluukun, mikä aukeni +aivan mr Bumblen jalkojen edessä ja sai tämän gentlemannin kiireimmän +kaupalla vetäytymään taaksepäin. + +— Katsokaa tänne! sanoi Monks ja laski lyhdyn alas syvyyteen. +Älkää pelätkö! Olisin kyllä helposti voinut solahduttaa teidät alas +istuessanne pöydän ääressä, jos olisin halunnut. + +Täten rohkaistuna lähestyi, rouva onkaloa ja mr Bumblekin uskalsi, +uteliaisuuden houkuttelemana, tehdä samoin. Vuolas virta, joka oli +kohonnut runsaan sateen vaikutuksesta, kiiti nopeasti eteenpäin siellä +alhaalla, ja kaikki muut äänet vaimenivat sen loiskunnan ja kuohunnan +vihreitä ja niljaisia paaluja vasten. Muinoin oli ollut vesimylly +siellä alhaalla, ja virta, roiskuessaan ja vaahdotessaan niiden +harvojen lahojen hirsien ja pohjaosien ympärillä, mitkä vielä olivat +jäljellä myllynrattaasta, näytti rientävän eteenpäin uudella voimalla, +vapauduttuaan esteistä, jotka turilaan olivat yrittäneet pidättää sen +kiireistä kulkua. + +— Jos heitettäisiin täältä tuonne alas ruumis, missä olisikaan se +siinä tapauksessa huomenna? kysyi Monks heilutellen lyhtyä edestakaisin +mustassa syvyydessä. + +— Kaksitoista mailia alempana joessa ja sitäpaitsi kappaleiksi +repeytyneenä, vastasi Bumble hätkähtäen jo sitä ajatellessaankin. + +Monks otti esiin pienen paketin povestaan, minne sen kiireesti oli +kätkenyt, sitoi sen kiinni lyijynkappaleeseen, joka aikaisemmin oli +kuulunut erääseen pölkkyyn, ja heitti sen alas virtaan. Se putosi +pystysuoraan kuin luoti, halkaisi veden tuskin kuuluvalla läiskäyksellä +ja oli kadonnut. + +Kaikki kolme katselivat toisiansa, näyttäen hengittävän vapaammin. + +— Kas niin! sanoi Monks paiskaten luukun kiinni, mikä raskaasti putosi +takaisin entiseen asentoonsa. Jos meri konsanaan luovuttaa kuolleensa +— kuten kirjoissa sanotaan sen tekevän — niin se kyllä säilyttää +kultansa ja hopeansa sekä tämän rojun niitten joukossa. Meillä ei ole +mitään enempää puhuttavaa toisillemme ja voimme lopettaa miellyttävän +yhdessäolomme. + + + + +KOLMASKYMMENESYHDEKSÄS LUKU. + +Esittää muutamia kunnioitettavia henkilöitä, joihin lukija jo on +tutustunut, ja osoittaa, kuinka Monks ja juutalainen löivät viisaat +päänsä yhteen. + + +Illalla sen päivän jälkeisenä päivänä, jolloin nuo edellisessä luvussa +mainitut kolme arvon henkilöä olivat suorittaneet pienen neuvottelunsa, +mumisi William Sikes, heräten pienestä uinahduksesta, Unisen +kysymyksen, mitä kello mahtoi olla. + +Huone, missä hän esitti tämän kysymyksen, ei ollut yksikään niistä, +joissa hän oli oleskellut Chertseyretkeilynsä jälkeen, vaikka se +sijaitsi samassa kaupungin korttelissa eikä kaukana hänen edellisestä +asunnostaan. Huone ei ollut ulkonäöltään niin miellyttävä kuin hänen +entinen oleskelupaikkansa, sillä se oli kehno ja kurjasti kalustettu +sekä hyvin pieni, saaden valoa vain yhdestä viettävässä katossa +sijaitsevasta akkunasta ja ollen ahtaan ja likaisen kujan puolella. +Ei puuttunut muitakaan merkkejä siitä, että tuon hyvän gentlemannin +olosuhteet olivat viime aikoina huonontuneet, sillä kalustuksen +niukkuus ja kaiken mukavuuden puute sekä kaiken irtaimiston, kuten +vaatteitten ja puhtaitten liinasten puuttuminen todisti mitä suurinta +köyhyyttä, samalla kun mr Sikesin laiha ja kuihtunut olemus olisi +antanut lisätukea näille merkeille, jos ne sellaista olisivat +kaivanneet. + +Murtovaras makasi sängyssään, kääriytyneenä avaraan viittaansa, mikä +sai toimittaa yönutun virkaa, eikä hänen kasvojaan suinkaan kaunistanut +hänen sairaalloinen valjuutensa tai likainen yömyssy ja kahdeksan +päivää vanha, karkea, musta parransänki. Koira istui sängyn vieressä, +milloin katsellen herraansa miettiväisesti, milloin heristäen korviansa +ja päästäen matalan murahduksen, kun jokin melu kadulla tai talon +alemmissa osissa veti puoleensa sen tarkkaavaisuutta. Akkunan ääressä +istui, innokkaasti syventyneenä korjailemaan vanhoja liivejä, mitkä +muodostivat osan murtovarkaan jokapäiväisestä ulkoasusta, muuan nainen, +niin kalpea ja muuttunut valvomisesta ja liiallisista ponnistuksista, +että vain vaivoin voi tuntea hänet samaksi Nancyksi, joka jo on +esiintynyt tässä kertomuksessa, muusta kuin äänestä, millä hän vastasi +mr Sikesin kysymykseen. + +— Ei paljoa yli seitsemän, vastasi tyttö. Millaiseksi tunnet itsesi +nyt illalla, Bill? + +— Veltoksi kuin vesi, vastasi mr Sikes mutisten sadatuksen silmilleen +ja jäsenilleen. Tule tänne ja ojenna minulle kätesi, jotta ainakin voin +päästä ylös tästä kirotusta sängystä. + +Sairaus ei ollut millään tavalla parantanut mr Sikesin luonnetta, +sillä tytön kohottaessa häntä ylös ja saattaessa tuolin luo purki hän +kaikenlaisia kirouksia tämän kömpelyydestä ja löi häntä. + +— Vetisteletkö? sanoi Sikes. Älä seiso siinä ulvomassa; ellet voi +tehdä jotakin parempaa, niin voit yhtä hyvin laputtaa tiehesi. Kuuletko? + +— Kuulen, vastasi tyttö, kääntäen pois kasvonsa ja pakottaen itsensä +hymyilemään. Mitä nyt olet saanut päähäsi? + +— Vai olet sinä siis päässyt parempiin ajatuksiin? kärisi Sikes, joka +huomasi tytön silmäripsissä riippuvan kyyneleen. Sitä parempi itsellesi. + +— Et kai aio olla kova minulle tänä iltana, Bill? vastasi tyttö +laskien kätensä hänen olalleen. + +— Vai niin, huusi mr Sikes, miksen? + +— Kuinka monta yötä, sanoi tyttö, naisellisen hellyyden vivahdus +äänessään, kuinka monta yötä olenkaan kärsivällisesti; hoitanut ja +vaalinut sinua, ikäänkuin olisit ollut pieni lapsi, ja tänä iltana näen +sinut taas ensi kertaa sellaisena kuin tavallisesti. Et kai olisikaan +kohdellut minua siten kuin teit äsken, jos olisit harkinnut asiaa, vai +kuinka? Sano, sano, ettet olisi tehnyt sitä. + +— No hyvä, vastasi Sikes, en olisi. Mutta mitä hittoa, nyt alkaa tyttö +itkeä jälleen! + +— Se ei ole mitään, virkkoi tyttö heittäytyen tuolille. Älkää olko +näkevinänne minua. Pian se on ohi. + +— Mikä on ohi? kysyi Sikes karkealla äänellä. Mitä tyhmyyksiä +nyt taas? Nouse ylös ja tee jotakin sen sijaan että kiusaat minua +akkamaisella päähänpistoilla. + +Muulloin olisi tällä kehoituksella ja äänellä, jolla se lausuttiin, +ollut toivottu vaikutus, mutta kun tyttö todellakin oli heikko ja +läpiväsynyt, antoi hän päänsä vaipua alas tuolin selkämystä vasten ja +pyörtyi, ennenkuin mr Sikes oli ehtinyt laskea ilmoille ainoatakaan +niistä kirouksista, joilla hänen tällaisissa tilaisuuksissa oli tapana +höystää uhkauksiaan. Kun hän ei oikein tiennyt, miten oli meneteltävä +tässä harvinaisessa tapauksessa, sillä miss Nancyn kohtaukset olivat +yleensä rajuja, yritti hän tehdä pientä pilaa, ja kun se osoittautui +tehottomaksi, huusi ihan apua. + +— Mistä on kysymys, ystäväni? kysyi juutalainen kurkistaen sisään +ovesta. + +— Ettekö voi antaa tytölle apua, vastasi Sikes kärsimättömästi, sen +sijaan että seisotte siinä lörpöttelemässä ja virnistelemässä minulle. + +Hämmästyksestä huudahtaen riensi Fagin tytön avuksi, mr Jack Dawkinsin, +tai toisella nimellä Ovelan taskuveijarin, joka viimeksimainittu +oli seurannut kunnianarvoisaa oppimestariansa huoneeseen, nopeasti +heittäessä luotaan nyytin, jolla oli kuormitettu, siepatessa erään +pullon master Charley Batesilta, joka tuli aivan hänen kintereillään, +kiskaistessa silmänräpäyksessä siitä korkin hampaillansa ja kaataessa +vähän sen sisällyksestä potilaan suuhun, ensin itse otettuaan +kulauksen, jottei mitään erehdystä sattuisi. + +— Anna hänelle vähän raitista ilmaa palkeilla, Charley, sanoi mr +Dawkins, ja te, Fagin, hierokaa hänen käsiään, sillä aikaa kuin Bill +irroittaa hameen nauhoja. + +Nämä yhdistetyt ponnistukset, suoritettuina voimaperäisesti, etenkin +se osa niistä, mikä oli uskottu master Batesille, joka näytti pitävän +toimintaosaansa jonakin äärettömän hauskana, aikaansaivat pian toivotun +vaikutuksen. Tyttö palasi vähitellen tajuihinsa ja horjui eräälle +tuolille sängyn viereen, missä kätki kasvonsa pielukseen, Sikesin +hieman hämmästyneenä kysyessä toisilta syytä heidän odottamattomaan +esiintymiseensä. + +— Mitkä pahat tuulet ovat puhaltaneet teidät tänne? kysäisi Sikes +Faginilta. + +— Eivät mitkään pahat tuulet, ystäväni, vastasi juutalainen, sillä +pahat tuulet eivät koskaan tuo mukanaan mitään hyvää, ja minulla +on mukanani paljon hyvää, jonka nähdessänne tulette iloiseksi. +Taskuveijari, ystäväni, avaa nyytti ja näytä Billille ne pikkutavarat, +mitkä tänä aamuna ostimme viimeisillä rahoillamme. + +Faginin kehoitusta noudattaen aukaisi Ovela taskuveijari solmut +nyytistään, mikä oli muodostettu vanhasta pöytäliinasta, ja ojensi +sen sisältämät tavarat, yhden toisensa jälkeen, Charleylle, joka +sijoitti ne pöydälle, kaikenlaisin ylistyspuhein kiitellen niitten +harvinaisuutta ja erinomaista laatua. + +Lopettaessaan ylistyspuheensa otti Bates suuren, huolellisesti +tulpitun viinipullon syvästä taskustaan, Dawkinsin samaan aikaan +täyttäessä mukanaan olevasta pullosta lasin paloviinalla, minkä potilas +vähintäkään epäröimättä nielaisi. + +— Ohhoh! sanoi juutalainen, hykerrellen käsiään, tulette kuntoon nyt, +Bill, tulette kuntoon nyt. + +— Kuntoon! kivahti Sikes. Olisin voinut mennä helvettiin kaksikymmentä +kertaa, teidän tekemättä mitään auttaaksenne minua. Mitä tarkoitatte +antamalla ihmisen jäädä tähän tilaan enemmäksi kuin kolmeksi viikoksi, +te petollinen tyhjäntoimittaja! + +— Ei, kuulkaas sitä, pojat! sanoi juutalainen kohauttaen olkapäitään. +Ja me kun toimme mukanamme kaikki nämä ihanat tavarat! + +— Ei tavaroissa ole mitään vikaa, virkkoi Sikes vähän rauhallisemmin, +katsahtaen pöydälle, mutta millä puolustatte itseänne, kun tällä tavoin +jätitte minut pinteeseen, sairaana, ilman rahaa, ilman ruokaa, ilman +kerrassaan mitään, ja piittaamatta koko tänä aikana minusta enemmän +kuin jos olisin ollut tuo koira tuossa? Aja se pois, Charley! + +— En eläissäni ole nähnyt viisaampaa koiraa, sanoi nuori Bates +tehden kuten oli käsketty. Se vainuaa paistin käryä, aivan kuin vanha +naisihminen torilla. Se olisi mainio näyttämöllä, se koira, ja samalla +se antaisi eloa näytelmälle. + +— Pidä suusi! karjaisi Sikes, koiran vihaisesti muristen ryömiessä +sängyn alle, mitä teillä on sanomista, te käpertynyt vanha +varkaittenpiilottaja, häh? + +— Olin kaukana Lontoosta runsaasti viikon ajan, ystäväni, +tutkimusretkellä, vastasi juutalainen. + +— Mutta loput neljätoista päivää sitten? kysyi Sikes. Mitä tarkoititte +antaessanne minun niinä loppuina kahtena viikkona lojua täällä kuin +sairas rotta kolossaan? + +— En todellakaan voinut sille mitään, Bill, vastasi juutalainen. En +voi ruveta pitkiin selityksiin toisten ollessa läsnä, mutta kautta +kunniani, en voinut auttaa sitä. + +— Kautta minkä? mörisi Sikes äärettömällä inholla. Leikatkaa minulle +pala pasteijaa, joku pojista, jotta voin saada tämän maun pois +suustani, muutoin tukehdun. + +— Älkää nyt olko pahalla tuulella, ystäväni, pyyteli juutalainen +nöyrästi. En ole unohtanut teitä, Bill, en hetkeäkään! + +— Ei, sen kyllä uskon, vastasi Sikes, ivallisesti irvistäen. Te olette +mietiskellyt ja hautonut suunnitelmia koko sen ajan kun olen maannut +täällä kuumeessa ja horkassa, ja Billin on tehtävä se, ja Billin on +tehtävä se, ja Billin on tehtävä kaikki kuin leikkiä laskien, tultuaan +vain terveeksi ja kyllin köyhäksi teidän työhönne! Jollei tyttöä olisi +ollut, voisin aivan hyvin olla kuollut tällä haavaa. + +— Niin, näettekös, Bill, vastusti juutalainen. Jollei tyttöä olisi +ollut! Ketä muuta kuin minua luulette voivannekaan kiittää siitä, että +teillä oli niin oiva tyttö läheisyydessänne? + +— Siinä hän on oikeassa, virkkoi Nancy, astuen nopeasti esiin. Antakaa +sen nyt olla sinänsä! + +Nancyn esiintyminen antoi uuden suunnan keskustelulle, sillä viekkaan +vanhan juutalaisen viittauksesta alkoivat pojat tarjoilla hänelle +paloviinaa, mitä hän kuitenkin nautti hyvin niukasti, sillä aikaa kuin +Fagin, joka oli olevinaan tavattoman hyvällä tuulella, vähitellen sai +Sikesinkin paremmalle päälle, ollen pitävinään hänen uhkauksiaan vain +pienenä pilana ja sitäpaitsi nauraen sydämellisesti parille kömpelölle +sukkeluudelle, jotka viimemainittu, useampia kertoja paloviinapulloa +käsiteltyään, suvaitsi laskea kuuluville. + +— Hyvin kaikki, sanoi Sikes, mutta minun täytyy saada teiltä muutama +kolikko tänä iltana. + +— Minulla ei ole penniäkään mukanani, virkkoi juutalainen. + +— Mutta teillä on enemmän kuin kylliksi kotona, väitti Sikes, ja minun +on saatava vähäisen. + +— Enemmän kuin kylliksi! huudahti juutalainen, ojentaen kätensä kohti +korkeutta. Minulla ei ole edes niin paljoa kuin —. + +— En tiedä, paljonko teillä on, ettekä tuskin tiedä sitä itsekään, +sillä tarvittaisiinpa oikein pitkä aika sen kaiken laskemiseen, mutta +jotain täytyy minun tänä iltana saada. Se on varma. + +— Hyvä, hyvä, sanoi juutalainen huokaisten, lähetän heti Taskuveijarin +hakemaan mitä tarvitaan. + +— Sen jätätte aivan kauniisti tekemättä, vastasi Sikes. Ovela +taskuveijari on ehkä hieman liian ovela ja unohtaisi ehkä tulla +takaisin tai eksyisi tiellä tai joutuisi poliisin ahdistamaksi ja +siten estetyksi tai ainakin keksisi kaikki maailman anteeksipyynnöt +kun te vain antaisitte hänelle viittauksenkin. Ei, Nancyn pitää mennä +kanssanne pesäänne noutamaan rahat, jotta voin olla varma asiasta ja +sillä aikaa paneudun sänkyyn ja nukahdan hiukan. + +Pitkän tinkimisen ja kinastelun jälkeen onnistui juutalaisen supistaa +haluttu laina viidestä punnasta kolmeen puntaan, neljään shillinkiin ja +kuuteen penceen hänen juhlallisesti vakuuttaessaan, ettei hänelle jäisi +enempää kuin puolitoista shillinkiä jäljelle omaa tarvetta varten. +Sikesin nyrpeästi huomautettua, että täytyy kai hänen tyytyä siihen, +kosk'ei voinut saada enempää valmistautui Nancy lähtemään juutalaisen +kanssa kotiin taskuveijarin ja Batesin asettaessa ruokatavarat +kaappiin. Sitten jätti juutalainen hyvästit kohteliaalle ystävälleen, +lähtien Nancyn ja poikien seurassa kotiin, Sikesin heittäytyessä +sänkyyn ja valmistautuessa nukkumaan siihen saakka kunnes nuori nainen +tulisi takaisin. + +Tullessaan juutalaisen asunnolle tapasivat he Toby Crackitin ja +Chitlingin innokkaina pelaamassa viidettätoista cribbage-eräänsä, ja +on tuskin tarpeellista mainita, että Chitling hävisi menettäen siten +viidennentoista eli viimeisen sixpencensä nuorten ystäviensä suureksi +iloksi. Mr Crackit, joka oli hieman hämillään sen johdosta, että hänet +oli tavattu häntä sekä asemansa että sielunominaisuuksiensa puolesta +niin paljon alempana olevan henkilön seurasta, kyseli haukoitellen +Sikesiä, ottaen hattunsa lähteäkseen. + +— Onko joku käynyt täällä? tiedusteli juutalainen. + +— Ei ainoakaan ihminen, vastasi mr Crackit korjaten +paidanrintamustansa, täällä on ollut rauhallista kuin kirkossa. Teidän +olisi hyvitettävä minua, Fagin, jollain tavoin siitä, että olen +vartioinut taloa niin kauan. Paha minut periköön, ellen ole läpiväsynyt +kuin jurymies, ja kaiketikin olisin nukkunut kuin pölkky, jollen olisi +ollut kyllin ystävällinen viihdyttääkseni tätä nuorukaista. Kirotun +ikävää minulla on ollut! + +Näitä ja muita samantapaisia huudahduksia sinkautellen sipaisi +Toby Crackit voittonsa luoksensa, sulloi sen huolimattomasti +liivintaskuunsa, ikäänkuin hänen asemassaan oleva mies ei olisi +arvostellut sellaisia pikkulantteja minkään arvoisiksi, ja vääntäysi +sitten huoneesta niin komeasti ja arvokkaasti, että Chitling, joka loi +taukoamatta ihailevia katseita hänen jalkoihinsa ja kenkiinsä kunnes +ne katosivat, vakuutti seuralle pitävänsä viittätoista sixpenceä +halpana maksuna tämänkaltaisesta tuttavuudesta ja ettei hän välittänyt +häviöstään tuon enempää. + +— Ahaa, pääsi Tomilta. Hän on kyllä tyhjentänyt taskuni, mutta voinhan +painua ulos ansaitsemaan lisää kun tahdon, vai mitä, Fagin? + +— Voit tietysti, vastasi juutalainen, ja mitä pikemmin menet, sitä +parempi, Tom. Riennä niinollen korvaamaan menetys aikaa hukkaamatta. +Onkin jo teidän aika ryhtyä johonkin, sinun Taskuveijari, ja sinun, +Charley. Kello on kohta kymmenen eikä vielä ole mitään suoritettu. + +Nyökäten Nancylle ottivat pojat hattunsa ja lähtivät, Taskuveijarin ja +hänen erikoisystävänsä kujeillessa mr Chitlingin kustannuksella. + +— No niin, virkkoi juutalainen heidän mentyään, nyt pitää minun mennä +hakemaan rahoja teille, Nancy. Tämä on vain sen pienen kaapin avain, +minne kätken ne pikkutavarat, mitkä pojat tuovat kerallaan kotiin, +ystäväni. Rahojani en koskaan pidä lukon takana, koska minulla ei ole +mitään rahoja lukittaviksi — ha, ha, ha! Tämä on viheliäistä ammattia, +Nancy. Se ei lyö leiville, mutta minua haluttaa nähdä nuorisoa +ympärilläni ja siksi pidän sen käynnissä. Hiljaa! sanoi hän ja kätki +nopeasti avaimen takkiinsa. Kuka siellä? Hiljaa! + +Tyttö, joka käsivarret ristissä oli istunut pöydän ääressä, ei +näyttänyt millään tavoin tuntevan mielenkiintoa saapujaa kohtaan +eikä välittävän menikö hän vai tuli, kunnes miehenääni osui hänen +korviinsa. Samassa silmänräpäyksessä kuin hän äänen tajusi, sieppasi +hän salamannopeasti hattunsa ja shaalinsa sinkauttaen ne pöydän +alle. Juutalaisen pian senjälkeen kääntyessä häneen päin valitti hän +kuumuutta äänellä, minkä raukeus ei lainkaan soveltunut, yhteen hänen +äskeisten vilkkaitten liikkeittänsä kanssa, joita juutalainen ei +kuitenkaan huomannut, koska oli istunut selin häneen. + +— No, kuiskasi juutalainen, kuin kiukustuneena keskeytyksestä, se on +vain odottamani henkilö. Hän tulee tänne alas. Ei sanaakaan rahoista +hänen täälläollessaan, Nancy! Hän ei viivy kauan — korkeintaan +kymmenen minuuttia, ystäväni. + +Asettaen näivettyneen etusormensa huulilleen läheni juutalainen ovea +kynttilä kädessä, lähestyvän askelten äänen kuuluessa portaissa. Hän +ehti ovelle samaan aikaan kuin tulija, joka nopeasti astui huoneeseen +ja oli aivan tytön lähellä, ennenkuin kiinnitti häneen huomiota. Tulija +oli Monks. + +— Vain muuan nuorista ystävistäni, sanoi juutalainen, joka näki +Monksin astahtavan taaksepäin huomatessaan vieraan henkilön. Teidän ei +tarvitse poistua, Nancy. + +Tyttö vetäytyi lähemmäksi pöytää luoden alas silmänsä, ensin +tarkastettuaan Monksia välinpitämättömin katsein, mutta tämän +samassa käännähtäessä juutalaista kohti loi hän häneen vielä yhden +huomaamattoman silmäyksen, niin terävästi tutkivan ja merkityksellisen, +että jos joku olisi voinut havaita muutoksen, olisi hän silloin tuskin +voinut luulla molempien näitten katseitten lähteneen samasta henkilöstä. + +— Mitä uutta? kysäisi juutalainen. + +— Tärkeitä uutisia. + +— Ja — ja hyviä uutisia? kysyi juutalainen epäröiden, kuin olisi +pelännyt ärsyttää toista liian valoisilla toiveillaan. + +— Ei lainkaan huonoja, vastasi Monks hymyillen. Tällä kertaa olen +ollut kyllin nokkela. Tahtoisin vähän puhua kanssanne. + +Tyttö vetäytyi vieläkin lähemmäksi pöytää osoittamatta mitään halua +lähteä, vaikkakin näki Monksin tarkoittavan häntä. Juutalainen, +mahdollisesti peläten tytön sanovan jotakin rahoista, jos hän yrittäisi +päästä hänestä, osoitti kattoon ja johti Monksin ulos huoneesta. + +— Ei siihen helvetilliseen luolaan, missä olimme viimeksi, kuuli tyttö +Monksin sanovan heidän mennessään ylös portaita. Juutalainen nauroi +sanoen jotain, mitä tyttö ei voinut käsittää, mutta tuntui portaitten +narinasta päättäen vievän vieraansa ylös toiseen kerrokseen. Ennenkuin +heidän askeleensa vielä olivat häipyneet, oli tyttö vetänyt kengät +jaloistaan, heittänyt hameensa päänsä yli sekä käärinyt käsivartensa +siihen, seisten nyt oven vieressä kuuntelemassa, pidättäen henkeään +jännityksestä. Melun vaimennuttua hiipi hän ulos huoneesta, kulki +ääneti ylös portaita, kadoten ylhäällä vallitsevaan pimeyteen. + +Huone oli tyhjä neljännestunnin verran, minkäjälkeen tyttö yhtä +äänettömin askelin hiipi sinne takaisin. Pian senjälkeen kuuli hän +molempien miesten tulevan alas portaita. Monks poistui heti ulos +kadulle, juutalaisen palatessa ylös rahoja noutamaan. Kun hän tuli +takaisin, pukeutui tyttö parhaillaan shaaliinsa ja hattuunsa ollakseen +valmis lähtemään. + +— Mutta, Nancy, puhkesi juutalainen säikähtyneenä sanomaan laskiessaan +kynttilän luotaan, kuinka kalpea olettekaan! + +— Kalpea! toisti tyttö varjostaen silmiään kuin katsoakseen tarkemmin +häneen. + +— Hirveän kalpea, sanoi juutalainen. Mitä teille on tapahtunut? + +— Ei mitään, mikäli minä tiedän, paitsi että olen istunut täällä +ahtaassa luolassa kuinka kauan lienenkään, vastasi tyttö huolettomasti. +Mutta antakaa minun nyt mennä kotiin, niin teette kiltisti. + +Joka lanttia huoaten laski juutalainen rahasumman hänen käteensä, minkä +jälkeen he erosivat, sanoen toisilleen lyhyesti "hyvää yötä". + +Tultuaan ulos kadulle istahti tyttö eräälle porraskivelle näyttäen +aivan hämmentyneeltä ja kykenemättömältä jatkamaan matkaa. + +Äkkiä nousi hän ylös ja riensi pois aivan päinvastaiseen suuntaan +kuin missä Sikes odotti häntä, kiiruhtaen kulkuaan ja aikoen lopulta +nopeasti juosta. Vihdoin pysähtyi hän aivan uupuneena vetämään henkeä, +väänteli käsiään ja puhkesi itkuun, kuin olisi äkkiä havainnut +kykenemättömyytensä suorittamaan jotakin asiassa, mikä häntä kiinnosti. + +Hänen kyyneleensä antoivat hänelle ehkä lohdutusta, tai ehkä hän +myöskin huomasi, kuinka täysin toivoton hänen asemansa itse asiassa +oli, sillä hän kääntyi ympäri ja kiirehti melkein yhtä nopeasti aivan +vastakkaiseen suuntaan, osaksi ottaakseen takaisin menetetyn ajan, +osaksi pitääkseen askeleensa ajatustensa pyörteisen virran tasalla, +joten hän pian saavutti talon, minne oli jättänyt murtovarkaan. + +Oli onni tytölle, että rahojen omistaminen antoi Sikesille niin +paljon tekemistä seuraavana päivänä syömisessä ja juomisessa ja että +sillä sitäpaitsi oli hyväätekevä vaikutus lieventää hänen luonteensa +karkeutta, joten hänellä ei ollut aikaa eikä halua kiinnittää huomiota +tytön käytökseen tai ulkonäköön. Se seikka, että tyttö oli hajamielinen +ja hermostunut kuin henkilö, joka on aikeissa ottaa ratkaisevan +askeleen, ei olisi jäänyt terävänäköiseltä juutalaiselta huomaamatta, +ja hän olisi otaksuttavastikin heti tuntenut itsensä levottomaksi, +mutta mr Sikes, jolta puuttui havaintokyky ja jota myöskään eivät +rasittaneet muut rikkiviisaat epäilykset kuin ne, mitkä tulivat ilmi +hänen ärtyisässä ja raa'assa käyttäytymisessään jokaista kohtaan, +ja joka lisäksi, kuten jo olemme maininneet, oli tavattoman hyvällä +tuulella, ei vainunnut mitään arveluttavaa hänen elkeissään ja välitti +hänestä niin vähän, että vaikkapa tytön kiihtymys olisi ollut paljoa +huomattavampikin kuin se oli, se todennäköisesti ei olisi herättänyt +hänen epäilyksiään. Illan lähetessä lisääntyi tytön hermostuneisuus ja +hänen odottaessaan, että murtovaras joisi itsensä nukuksiin, valahti +sellainen tavaton kalpeus hänen poskilleen ja hehku hänen silmiinsä, +että Sikeskin sen hämmästyen äkkäsi. + +Mr Sikes, joka edelleen oli heikkona kuumeesta, makasi sängyssään +laimistaen geneveläistänsä kuumalla vedellä, jotta se juovuttaisi +vähemmän, ja oli työntänyt lasin pöydän yli Nancylle täytettäväksi +kolmannen tai neljännen kerran, kun nämä seikat herättivät hänen +huomiotansa. + +— No mutta, hitto minut periköön! sanoi hän nousten kyynärpäittensä +varaan ja katsoen tyttöä kasvoihin. Sinähän näytät aivan ruumiilta, +joka on herännyt henkiin jälleen. Mikä sinua vaivaa? + +— Mikäkö minua vaivaa? vastasi tyttö. Ei mikään. Miksi katsot minuun +noin? + +Rauhoitettuaan itseään tällä vakuutuksella tyhjensi Sikes lasin +pohjaan, pyytäen sitten monin manauksin lääkettänsä. Tyttö hyppäsi +kiireesti ylös, kaatoi nopeasti selin kääntyneenä lääkeaineen lusikkaan +ja ohjasi sen hänen suuhunsa hänen sitä ottaessaan. + +— No, virkkoi varas, tule tänne ja istu viereeni ja ota jälleen +omat kasvosi tai olen muuttava ne niin, ettet tunne niitä, vaikka +tahtoisitkin. + +Tyttö totteli, ja Sikes heittäysi takaisin pieluksen varaan hänen +kätensä omassaan ja silmät kiinnitettyinä hänen kasvoihinsa. Ne +sulkeutuivat ja avautuivat jälleen, sulkeutuivat vielä kerran ja +avautuivat taas. Murtovaras muutteli levottomana asentoaan, ja useita +kertoja nukahdettuaan pariksi kolmeksi minuutiksi sekä yhtä usein +havahduttuaan valveille kauhun katsein ja oudoksuen tirkisteltyään +ympärilleen, vaipui hän, juuri kun taas oli kohottautumaisillaan, +syvään ja raskaaseen uneen. Hänen kätensä päästi otteensa, kohotettu +käsivarsi putosi alas hänen sivulleen ja hän nukkui tietämättömänä +mistään. + +— Vihdoinkin vaikutti oopiumi, virkkoi tyttö ja nousi sängystä. Mutta +saavun ehkä kuitenkin liian myöhään. Hän asetti nopeasti hatun päähänsä +ja shaalin ylleen, silloin tällöin tuskaisesti katsellen ympärilleen, +ikäänkuin olisi hän, huolimatta unijuomasta, joka silmänräpäys pelännyt +tuntevansa Sikesin raskaan käden olkapäällään, kumartui sitten hiljaa +yli sängyn ja suuteli varkaan huulia, avasi ja sulki äänettömästi +huoneen oven ja kiiruhti pois talosta. + +Monet puodeista olivat jo suljetut niillä palokujilla ja syrjäkaduilla, +joitten kautta hänen oli kuljettava Lontoon Westendiin. Kello löi +kymmenen ja hänen kärsimättömyytensä kävi yhä suuremmaksi. Hän tunki +eteenpäin ahtailla jalkakäytävillä, tyrkki ohikulkijoita molemmin +puolin ja kiiruhtaen melkein hevosten päitten alitse kulki hän nopeasti +poikki runsasliikenteisten katujen, missä suuret joukot jalankulkijoita +innokkaasti odottivat voidakseen tehdä samoin. + +— Nainen mahtaa olla hullu, sanoivat ihmiset kääntyen katsomaan hänen +jälkeensä hänen ohirientäessään. + +Hänen saapuessaan kaupungin parempiin osiin olivat kadut verraten +autiot, ja täällä herätti hänen kiiruhtava kulkunsa vielä suurempaa +ihmettelyä niissä harvoissa kulkijoissa, joita hän sivuutti. Muutamat +riensivät hänen peräänsä saadakseen tietää, minne hän kiirehti niin +tavatonta vauhtia, toiset pysähtyivät töllistelemään hänen jälkeensä, +mutta he jäivät, yksi toisensa perästä, ja lähestyessään päämääräänsä +oli hän aivan yksin. + +Se oli suuri perhehotelli erään rauhallisen, kauniin kadun varrella +Hyde Parkin läheisyydessä. Hänen portin ulkopuolella riippuvan lyhdyn +säteilevässä valossa lähestyessään sisäänkäytävää löi kello yksitoista. +Hän näytti muutaman silmänräpäyksen epäröivän, menisikö sisään, mutta +kellonlyönti varmisti häntä, ja hän astui eteishuoneeseen. Porttivahdin +koppi oli tyhjä. Hän katseli neuvotonna ympärilleen ja lähestyi +portaita. + +— No, lapseni, virkkoi muuan somasti puettu naishenkilö, joka kurkisti +eräästä ovesta hänen takanaan, ketä etsitte täältä? + +— Erästä naista, joka asuu tässä talossa, vastasi tyttö. + +— Erästä naista! oli halveksivan katseen seuraama vastaus. Ketä +naista, jos saan luvan kysyä? + +— Miss Maylieta, sanoi Nancy. + +Nainen, joka nyt oli ennättänyt tarkastella hänen ulkomuotoaan, vastasi +ainoastaan siveellisen mielipahan katseella sekä kutsui paikalle +edeskäyvän, jolle Nancy toisti asiansa. + +— Mikä nimi pitää minun sanoa? kysyi edeskäypä. + +— Ei ole tarvis sanoa mitään nimeä, vastasi Nancy. + +— Eikö asiaannekaan? kysyi mies. + +— Ei, ei sitä myöskään, vastasi tyttö, minun täytyy puhua neidin +itsensä kanssa. + +— Pois! sanoi mies ja työnsi häntä kohti ovea. Siitä ei tule mitään. +Menkää tiehenne! + +— Kantamalla vain voitte saada minut pois, virkkoi tyttö kiihkeästi, +ja siinä on työtä ainakin kahdelle sellaiselle kuin te. Eikö täällä ole +ketään, jatkoi hän katsoen ympärilleen, joka tahtoisi toimittaa perille +pienen viestin minunlaiseltani raukalta? + +Tämä vetoomus vaikutti erääseen hyväsydämiseen kokkiin, joka muitten +palvelijain tavoin seisoi katselemassa ja nyt astui esiin välittäjäksi. + +— Voit kai toimittaa sen hänelle, Joe? lausui hän. + +— Mutta mitä minun on sanottava? kysyi mies pitäen toista jalkaansa +portaalla. + +— Että eräs nuori tyttö hartaasti pyytää saada puhua miss Maylien +kanssa kahdenkesken, sanoi Nancy, ja että, jos hän vain haluaa kuulla +ensimmäinen sanan siitä mitä minulla on puhuttavana, hän tietää +haluaako hän enempää kuunnella minua vai antaako ajaa minut ulos +petturina. + +— Se ei ollut vähän, se täytyy minun sanoa, virkkoi mies. + +— Viekää sana, sanoi tyttö lujasti, ja tuokaa minulle vastaus. + +Mies riensi ylös portaita, ja Nancy jäi seisomaan, kalpeana ja +miltei hengittämättä, kuunnellen vapisten niitä selvästi kuuluvia +halveksumisen ilmauksia, joita hyveelliset palvelijattaret tuhlasivat +hänelle ja jotka kävivät entistä myrkyllisemmiksi, kun edeskäypä palasi +sanoen, että hän voisi tulla ylös. + + + + +NELJÄSKYMMENES LUKU. + +Omituinen tapaaminen, joka on jatkona edelliseen lukuun. + + +Nancy oli viettänyt elämänsä Lontoon kaduilla sekä sen iljettävimmissä +luolissa ja syrjäpaikoissa, mutta vielä oli hänessä jäljellä jotain +naisen alkuperäisestä luonteesta, ja kun hän kuuli kevyitten askelten +äänen lähestyvän edessään olevaa ovea ja ajatteli sitä ääretöntä +vastakohtaisuutta, minkä pieni huone seuraavassa silmänräpäyksessä +kätkisi, valtasi hänet syvän häpeän tunne ja hän vaipui kokoon, +ikäänkuin hän tuskin olisi voinut kestää sen läsnäoloa, jonka puheille +oli pyrkinyt. + +Mutta näitten parempien tunteitten kanssa kamppaili ylpeys, vika, +mikä vaivaa yhtä hyvin alhaisimpia olentoja kuin korkeimpia ja +itsetietoisimpiakin. Hän, varkaitten ja roistojen kurja seuralainen, +pahimpien pesäpaikkojen heittiö, hän, joka oli tekemisissä vankiloitten +ja syrjäkatujen pahimman pohjasakan kanssa ja eli ristikkojen varjossa +— hänkin, tämä turmeltunut olento, tunsi itsensä liian ylpeäksi +paljastaaksensa sitä naisellisen tunteen hiventä, jota hän piti +heikkoutena, mutta joka yksin yhdisti hänet siihen inhimillisyyteen, +josta hänen tuhoissa elämänsä oli hävittänyt niin monta jälkeä hänen +vielä ollessa lapsi. + +Hän kohotti katsettaan riittävästi nähdäkseen, että se henkilö, joka +oli tullut sisälle, oli yksinkertainen ja kaunis tyttö, minkä jälkeen +hän taas loi silmänsä kohti lattiaa ja teeskennellyn vaatimattomasti +sanoi: + +— On vaikeata saada tavata teitä, neiti. Jos minulta olisi pääsy +evätty ja olisin mennyt tieheni, kuten useimmat olisivat tehneet, niin +olisitte te tullut pahoillenne siitä jonakin päivänä, eikä syyttä. + +— Olen kovin pahoillani, jos joku on ollut epäkohtelias teille, +vastasi Rose. Mutta älkää ajatelko enempää sitä, vaan sanokaa minulle, +miksi tahdotte puhua kanssani. Olen se, jota tiedustelitte. + +Ystävällinen sävy tässä vastauksessa, lempeä ääni, rakastettava käytös +sekä täydellinen ylpeyden tahi tyytymättömyyden puute yllätti tytön +kokonaan, ja hän purskahti itkuun. + +— Oi, neiti, neiti, sanoi hän, lyöden kätensä kiihkeästi yhteen, jos +olisi monta teidän kaltaistanne, niin ei olisi niin monta sellaista +kuin minä — ei olisi — ei olisi —. + +— Istukaa, sanoi Rose vakavasti. Jos olette köyhä tai hädänalainen, on +minulle oleva ilo saada auttaa teitä, jos voin. Istukaa. + +— Antakaa minun seistä, neiti, virkkoi tyttö yhä itkien, älkää +puhutelko minua niin ystävällisesti, ennenkuin tunnette minut paremmin. +— On myöhä. Onko — onko — tuo ovi lukittu? + +— On, vastasi Rose ottaen pari askelta takaisin ollakseen lähempänä +apua, jos sattuisi sitä tarvitsemaan, kuinka niin? + +— Koska, sanoi tyttö, olen aikeissa antaa omani ja muiden elämän +teidän käsiinne. Minä olen sama tyttö, joka laahasin pikku Oliverin +takaisin juutalaisen luokse sinä iltana, jolloin hän lähti +Pentonvillessä olevasta talosta. + +— Te? huudahti Rose Maylie. + +— Niin, minä, neiti, vastasi tyttö. Minä olen viheliäisin olento, +mistä olette kuullut puhuttavan, joka elän varkaitten joukossa ja +joka en koskaan, siitä hetkestä alkain, jolloin avasin silmäni ja +tajusin aistini Lontoon kaduilla, ole tuntenut mitään parempaa elämää +tai ystävällisempää sanaa kuin ne ovat minulle antaneet, niin totta +kuin Jumala minua auttakoon! Vetäytykää kernaasti etäämmäksi minusta. +Olen nuorempi kuin näytän olevan, mutta olen tottunut siihen, sillä +köyhimmätkin naiset väistyvät tieltäni, kun kuljen läpi jalkakäytävien +tungoksen. + +— Kuinka kauheata! sanoi Rose peräytyen ehdottomasti askeleen taapäin. + +— Kiittäkää taivasta polvillanne, rakas neiti, huudahti tyttö, että +teillä on ollut ystäviä huolehtimassa teistä lapsuudessanne ja ettei +teidän koskaan ole tarvinnut tuntea kylmää eikä nälkää, ei kurjuutta +eikä juoppoutta eikä — eikä sitä, mikä on pahempaa kuin kaikki +tämä, kuten minä olen saanut tehdä jo kehdosta asti. Käytän tätä +sanaa, sillä katu ja katuojat olivat kehtonani, kuten ne ovat olevat +kuolinvuoteenanikin. + +— Säälin teitä! virkkoi Rose murtuneella äänellä. Sydämeni on +pakahtumaisillaan. + +— Jumala teitä siunatkoon hyvyydestänne! vastasi tyttö. Jospa +tietäisitte, millaiseksi toisinaan tunnen mieleni, niin surkuttelisitte +minua. Mutta olen hiipinyt pois niitten luota, jotka varmastikin +murhaisivat minut, jos tietäisivät minun olevan täällä kertomassa +teille, mitä olen kuullut. Tunnetteko erään miehen, nimeltä Monks? + +— En, sanoi Rose. + +— Mutta hän tunsi teidät, lausui tyttö, ja hän tiesi, että te olitte +täällä, sillä hänen puheensa perusteella teidät löysin. + +— En ole koskaan kuullut sitä nimeä, sanoi Rose. + +— Silloin kulkee hän väärällä nimellä joukossamme, mitä monesti +olen epäillytkin, virkkoi tyttö. Joku aika sitten, vähän sen jälkeen +kuin Oliver oli otettu taloonne tuon yöllisen murtautumisen jälkeen, +kuuntelin minä — koska olin alkanut epäillä häntä — erästä +keskustelua hänen ja Faginin välillä. Siitä mitä kuulin, ymmärsin, että +Monks — se mies, jota teiltä kysyin —. + +— Niin, sanoi Rose, ymmärrän. + +—...että Monks, jatkoi tyttö, sattumalta oli keksinyt hänet kahden +meidän poikamme seurassa sinä päivänä, jona hän ensi kerran hävisi +meiltä, ja että hän pian oli nähnyt pojan olevan juuri sen lapsen, jota +hän etsi, vaikka en voinut ymmärtää, minkätähden. Hän sopi Faginin +kanssa, että jos Oliver löytyisi, saisi Fagin määrätyn rahasumman siitä +ja vielä enemmän, jos hän tekisi pojasta varkaan, mitä Monks syystä +tahi toisesta, jotakin omaa tarkoitusperäänsä silmällä pitäen toivoi. + +— Mitä tarkoitusperää? kysyi Rose. + +— Hän näki varjoni seinällä juuri kuunnellessani saadakseni tietää +sen, sanoi tyttö, eikä moni ihminen olisi päässyt pakoon tulematta +ilmi, mutta minä pääsin, enkä nähnyt häntä enää ennenkuin eilen illalla. + +— Ja mitä tapahtui silloin? + +— Sanon sen teille. Eilisiltana tuli hän jälleen. He menivät taas +yläkertaan, ja minä kuuntelin ovella, ensin kääriydyttyäni hameeseeni, +jottei varjoni kavaltaisi minua. Ensimmäiset sanat, mitkä kuulin +Monksin virkkavan, olivat: "Ainoat todistukset siitä, kuka poika on, +lepäävät siis virran pohjassa, ja se vanha ämmä, joka ne sai äidiltä, +lahoo kirstussaan". He nauroivat ja puhuivat hänen menestyksestään +tässä asiassa, ja Monks, joka jatkoi puhettaan pojasta, käyden kovin +kiihkeäksi, sanoi, että vaikka hän nyt olikin niin varma nuoren penikan +rahoista, olisi hän kuitenkin mieluummin nähnyt, että kaikki olisi +käynyt toisella tavalla, sillä mikä ainutlaatuinen pila olisikaan +ollut saada tehdä tyhjäksi isän ylpeys kuljettamalla poikaa vankilasta +toiseen ja senjälkeen saattaa hänet oikeuden eteen jostakin törkeästä +rikoksesta, minkä Fagin helposti olisi voinut järjestää ensin +hyödyttyään hänestä melko lailla. + +— Mitä mahtaa kaikki tämä olla? kysyi Rose. + +— Totta, neiti, totta, vaikka se tulee minun huuliltani, vastasi +tyttö. Senjälkeen sanoi Monks sadatellen, tavallista kylläkin minun +korvilleni, mutta vierasta teidän, että jos hän voisi tyydyttää vihansa +ottamalla pojan hengiltä saattamatta omaansa vaaraan, niin haluaisi +hän tehdä sen, mutta koska hän ei voinut sitä, olisi hän valmiina +voidakseen tavata hänet hänen elämänsä joka käännekohdassa, ja jos +hän käyttäisi eduksensa syntyperäänsä ja elämäkertaansa, voisi hän +ainakin vahingoittaa häntä. "Lyhyesti sanoen, Fagin", sanoi hän, "niin +juutalainen kuin olettekin, ette kuitenkaan koskaan ole asettanut +sellaisia ansoja; jollaisia minä tulen suunnittelemaan nuorelle +veljelleni Oliverille." + +— Hänen veljensä! huudahti Rose lyöden kätensä yhteen. + +— Niin kuuluivat hänen omat sanansa, sanoi Nancy katsellen +levottomasti ympärilleen, mitä hän muuten oli tehnyt koko ajan, aina +puhumaan aljettuaan, sillä Sikesin kuva vainosi häntä taukoamatta. Ja +vielä enemmän. Kun hän puhui teistä ja toisesta naisesta, sanoi hän, +että näytti olevan taivaan tai paholaisen vehje häntä vastaan, että +Oliverin piti joutua teidän käsiinne, mutta sitten nauroi hän ja sanoi, +että oli joka tapauksessa jokin lohdutus siinäkin, sillä kuinka monta +tuhatta ja sataa tuhatta puntaa antaisittekaan, jos teillä ne olisi, +saadaksenne tietää, kuka teidän kaksijalkainen sylikoiranne oli. + +— Ei kai ole tarkoituksenne sanoa, virkkoi Rose hyvin kalpeana, että +hän oli tosissaan. + +— Kyllä hän oli täysin tosissaan, vastasi tyttö ravistaen päätänsä. +Hän on hyvin vakava mies, kun hänen suuttumuksensa on herätetty. +Tiedän monta, joiden teot ovat pahempia, mutta tahdon mieluummin +kuulla kymmenen kertaa heitä kaikkia yhdessä kuin yhden ainoan kerran +Monksia. — Mutta on myöhä, minun täytyy kiirehtiä kotiin, jotta ei +aavistettaisikaan minun olleen ulkona sellaisella asialla kuin tämä. +Minun täytyy heti lähteä. + +— Mutta mitä pitää minun tehdä? sanoi Rose. Kuinka voin ilman teitä +käyttää hyödykseni tätä tiedonantoa? Tahdotte palata? Miksi tahdotte +palata takaisin seuraan, jonka olette kuvannut niin kaamein värein? Jos +tahdotte toistaa nämä tiedot eräälle herralle, jonka heti kutsun tänne +tästä viereisestä huoneesta, viedään teidät vähemmässä kuin puolessa +tunnissa paikkaan, missä voitte olla täydessä turvassa. + +— Tahdon mennä takaisin, virkkoi tyttö. Minun täytyy mennä takaisin, +koska — kuinka minä voin selittää sen sellaiselle viattomalle naiselle +kuin te? — Koska niitten miesten joukossa, joista olen teille +kertonut, on yksi, hurjin kaikista heistä, jota en voi jättää, en edes +tullakseni pelastetuksi siitä elämästä, jota nyt vietän. + +— Se, että kerran ennen olette toiminut tuon rakkaan pojan hyödyksi, +sanoi Rose, että olette tullut tänne, niin suuren vaaran uhatessa teitä +itseänne, kertoaksenne minulle, mitä olette kuullut, käytöksenne, joka +on saanut minut vakuutetuksi sanojenne todenperäisyydestä, kasvonne +ja katumuksenne, kaikki tuo saa minut uskomaan, että teidät vielä +voidaan pelastaa. Ah, lausui nuori tyttö hellästi ja risti kätensä, +kuumien kyynelten vieriessä alas hänen poskiansa pitkin, älkää +sulkeko korvianne erään omaan sukupuoleenne kuuluvan rukouksilta — +ensimmäisen, luulen, joka konsanaan on vedonnut teihin murhemielin ja +osaaottaen. Kuulkaa minua ja sallikaa minun pelastaa teidät! + +— Rakas neiti, huudahti tyttö langeten polvilleen, rakas, siunattu +neiti, olette ensimmäinen, joka milloinkaan on ilahduttanut minua +sanoin sellaisin kuin nämä, ja jos olisin kuullut ne muutamia vuosia +sitten, olisivat ne ehkä johtaneet minut pois surun ja synnin elämästä, +mutta nyt on se liian myöhäistä — liian myöhäistä! + +— Ei ole koskaan liian myöhäistä katua ja tehdä parannus. + +— On, puhkesi tyttö sanomaan ja vääntäen epätoivoisesti käsiään, +en voi jättää häntä nyt — en voi tehdä itseäni syypääksi hänen +kuolemaansa! + +— Millä tavoin syypääksi? + +— Ei mikään voisi pelastaa häntä, vastasi tyttö. Jos kertoisin +toisille, mitä olen kertonut teille, ja aiheuttaisin heidän +vangitsemisensa, täytyisi hänen kuolla. Hän on mitä häikäilemättömin ja +hän on ollut niin julma. + +— Onko mahdollista, että sellaisen miehen tähden voitte luopua +kaikesta tulevaisuuden toivosta ja välittömän pelastuksen varmuudesta? +Se on hulluutta. + +— En tiedä, mitä se on, vastasi tyttö, tiedän ainoastaan, että se on +niin, eikä ainoastaan minuun, vaan satoihin muihin nähden, jotka ovat +yhtä kurjia ja syntisiä kuin minä. Minun täytyy palata. Onko se Jumalan +vihaa sen pahan takia, mitä olen tehnyt, sitä en tiedä, mutta minua +vetää hänen luokseen jokainen kärsimys ja pahoinpitely, ja tekisin sen, +vaikkapa tietäisin, että lopuksi kuolisin hänen kätensä kautta. + +— Mitä pitää minun tehdä? sanoi Rose. En voi antaa teidän mennä tällä +tavoin. + +— Voitte kyllä, neiti, ja tiedän, että sen teette, vastasi tyttö +nousten ylös. Ette tule estämään minua menemästä, koska olen luottanut +teidän hyvyyteenne enkä vaatinut teiltä mitään lupausta, minkä olisin +voinut tehdä. + +— Mitä hyötyä on silloin siitä ilmoituksesta, minkä minulle olette +antanut? sanoi Rose. Tämä salaisuus on tutkittava, ja kuinka voi se +tulla hyödyksi Oliverille, jota te olette niin halukas auttamaan? + +— Lieneehän olemassa joku mies, joka voi kuulla sen salaisuutena ja +neuvoa teille, mitä teidän on tehtävä, vastasi tyttö. + +— Mutta missä voin tavata teidät jälleen, jos se käy välttämättömäksi? +kysyi Rose. En tahdo tietää, missä nuo kauheat ihmiset oleskelevat, +vaan ainoastaan missä voin tavata teidät jonkun määrätyn ajan kuluttua +tästä lukien. + +— Tahdotteko luvata minulle, että salaisuuteni säilytetään ja että +tulette yksin tai ainoastaan sen henkilön kera, joka saa sen tietää, +sekä ettei minua seurata? kysyi tyttö. + +— Sen lupaan pyhästi, vastasi Rose. + +— Joka sunnuntai-ilta, vastasi tyttö, minä, jos elän, kuljen London +Bridgellä kello yhdestätoista lähtien, kunnes kello lyö kaksitoista. + +— Odottakaa vielä silmänräpäys, sanoi Rose, kun tyttö riensi ovea +kohti: Harkitkaa vielä kerran asemaanne ja sitä tilaisuutta, mikä +teillä on vapautuaksenne siitä. Teillä on oikeuksia minuun nähden, ei +ainoastaan siksi, että vapaaehtoisesti olette jättänyt minulle tämän +ilmoituksen, vaan myöskin naisena, kadotettuna, melkein ilman toivoa +pelastumisesta. Tahdotteko todella palata tämän varasjoukkueen ja +tämän miehen luo, kun yksi sana voi pelastaa teidät? Mikä taikavoima +vetää teitä takaisin ja saa teidät pysymään synnissä ja kurjuudessa? +Ah, eikö sitten sydämessänne ole ainuttakaan kieltä, mitä minä voisin +koskettaa — eikö sitten ole olemassa enää mitään, mihin voin vedota +tätä kauhistuttavaa lumousta vastaan? + +— Suurin palvelus, minkä voisitte minulle tehdä, vastasi tyttö +väännellen käsiään, olisi, että heti ottaisitte minut hengiltä, +sillä olen tuntenut enemmän kuin koskaan ennen surua tänä iltana +ajattelemalla mikä minä olen. Ja olisihan jotain sekin, ettei +tarvitsisi kuolla samassa helvetissä, missä olen elänyt. Jumala teitä +siunatkoon, rakas neiti, ja antakoon teille yhtä paljon onnea kuin +minä olen koonnut päälleni häpeää. Näin sanoen ja selvästi kuuluvalla +nyyhkytyksellä poistui onneton tyttö, Rose Maylien, tämän tavattoman +kohtauksen valtaamana, mikä enemmän oli haihtuvan unelman kuin +todellisen tapahtuman kaltainen, vaipuessa tuolille ja yrittäessä koota +hämmentyneitä ajatuksiaan. + + + + +NELJÄSKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU. + +Sisältää uusia havaintoja ja osoittaa, että yllätykset, samoinkuin +onnettomuudetkin, harvoin tulevat yksinään. + + +Rosen asema oli todella melko tukala, sillä samalla kun hän mitä +innokkaimmin ja palavimmin halusi selvittää sen salaperäisyyden, +mikä verhosi Oliverin kohtaloa, ei hän toiselta puolen voinut olla +kunnioittamatta sitä luottamusta, mitä onneton nainen oli hänelle +osoittanut. Hänen sanansa ja käyttäytymisensä oli liikuttanut Rose +Maylien sydäntä, ja Oliveria kohtaan tuntemansa kiintymyksen rinnalla +ylläpiti hän lämmintä toivoa voittaa tämä yhteiskunnan ulkopuolella +vaeltava nuori olento takaisin elämään. + +He aikoivat viipyä vain kolme päivää Lontoossa, ennenkuin muutamaksi +viikoksi lähtisivät eräälle etäällä merenrannalla sijaitsevalle +paikalle, ja nyt oli ensimmäisen päivän jälkeinen keskiyö. Mihin +toimenpiteisiin oli hänen ryhdyttävä, mitä voisi hän suorittaa +neljässäkymmenessäkahdeksassa tunnissa? Tai kuinka hän epäilyksiä +herättämättä saisi matkan siirretyksi tuonnemmaksi? Mr Losberne oli +heidän mukanaan ja viipyisi vielä kaksi päivää, mutta Rose tunsi +liian hyvin tämän kunnon gentlemannin äkkipikaisen luonteen ja piti +jo ennakolta selvänä, millaisen vihanpurkauksen Oliverin ryöstämisen +välikappale hänessä aiheuttaisi, rohjetakseen uskoa hänelle +salaisuutta, jos hänen välityksensä Nancyn hyväksi ei voisi saada tukea +joltakin toiselta kokeneelta henkilöltä. + +Levotonna näistä vaihtuvista ajatuksista ja milloin taipuvaisena +yhteen, milloin toiseen pelastuskeinoon, milloin hyläten ne kaikki, +vietti hän unettoman yön, ja seuraavana aamuna, vielä punnittuaan +asiaa, teki hän epätoivossaan päätöksen neuvotella Harry Maylien kanssa. + +— Jos on tuskallista hänelle, ajatteli hän, tulla takaisin tänne, +kuinka paljon tuskallisempaa onkaan se minulle! Mutta ehkei hän tahdo +tulla; hän kenties kirjoittaa, tai jos tulee itse, voi hän tahallaan +välttää minua — kuten teki lähtiessään, vaikka en olisi sitä hänestä +uskonut; mutta se oli parasta meille molemmille — kaikkein parasta! Ja +tässä asetti Rose kynänsä syrjään, ikäänkuin ei edes paperikaan saisi +nähdä hänen itkevän. + +Hän oli jälleen tarttunut kynään ja asettanut sen taas pois hyvinkin +viisikymmentä kertaa sekä punninnut ja aprikoinut kirjeensä ensimmäistä +riviä, kykenemättä vielä kirjoittamaan edes yhtä sanaa, kun Oliver, +joka oli ollut ulkona kävelemässä mr Giles henkivartijanaan, tuli +juosten huoneeseen niin hengästyneen kiireisesti, että näytti tulleen +jotakin uutta levottomuuden aihetta. + +— Miksi olet noin kiihoittunut? kysyi Rose mennen häntä vastaan. + +— En ymmärrä mitä se on, minusta tuntuu kuin tukehtuisin, vastasi +Oliver. Oi, Jumala! Ajatella, että kuitenkin viimein saisin nähdä +hänet, ja te saatte tietää, että kaikki, mitä olen teille sanonut, on +totta! + +— En ole koskaan uskonut sinun sanoneen meille muuta kuin totuuden, +rakas Oliver, virkkoi Rose rauhoittaen. Mutta mistä on kysymys? Kenestä +sinä puhut? + +— Olen nähnyt sen vanhan herran, vastasi Oliver, tuskin kyeten saamaan +sanaakaan suustaan, sen vanhan herran, joka oli niin hyvä minua kohtaan +— mr Brownlowin, josta niin usein olemme puhuneet. + +— Missä? tiedusti Rose. + +— Hän astui alas vaunuista, vastasi Oliver vuodattaen ilon kyyneleitä, +ja meni sisälle erääseen taloon. En puhutellut häntä. Muta Giles kysyi, +asuiko hän siellä, ja vastattiin, että niin oli laita. Katsokaahan, +sanoi Oliver näyttäen erästä paperilappua, tässä se on, tähän on +kirjoitettu, missä hän asuu — nyt tahdon heti mennä sinne. Oi, +ajatelkaa! Mitä minä teen, kun tapaan hänet ja taas saan kuulla hänen +puhuvan. + +Ajatukset koko lailla hämmentyneinä näistä ja muista toisistaan +riippumattomista ilonhuudahduksista luki Rose osoitteen, mikä oli +Craven Street Strandissa. + +— Pian! sanoi hän. Käske heidän noutaa ajuri ja laita itsesi kuntoon +seurataksesi minua. Ajan heti sinne sinun kanssasi kadottamatta +minuuttiakaan ja sanon tädille vain, että menemme tunnin ajaksi ulos. +Laita itsesi kuntoon niin pian kuin mahdollista. + +Viittä minuuttia myöhemmin olivat he matkalla Craven Streetille. Kun +he tulivat perille, jätti Rose Oliverin vaunuihin, sanoen syyksi, että +hänen oli valmistettava vanhaa herraa, sekä lähetti kortin palvelijan +mukana ylös pyytämään mr Brownlowilta hetken keskustelua tärkeässä +asiassa. Palvelija palasi ja pyysi häntä astumaan sisään, ja hän +seurasi häntä erääseen kerrosta ylempänä sijaitsevaan huoneeseen, missä +hän joutui vanhahkon herran eteen, jolla oli hyväntahtoinen ulkonäkö +ja joka oli puettu pullonviheriään frakkiin. Hänen lähellään istui +muuan vanha herra nankkiinihousuissa ja damaskeissa, joka ei näyttänyt +erikoisen hyväntahtoiselta, pitäen käsiään puristettuina paksun kepin +nupin ympäri ja nojaten leukaansa niihin. + +— Ah, hyvänen aika, sanoi pullonviheriään frakkiin puettu gentlemanni +nousten nopeasti ylös, pyydän anteeksi, nuori neiti — luulin, että oli +kyseessä joku tungetteleva henkilö, joka — pyydän anteeksi. Olkaa hyvä +ja istukaa. + +— Mr Brownlow arvatenkin, sir? virkkoi Rose katsoen toisesta vanhasta +herrasta toiseen. + +— Se on nimeni, sanoi vanha gentlemanni. Ja tämä on ystäväni, mr +Grimwig. Tahdotteko olla ystävällinen ja jättää meidät muutamiksi +minuutiksi, Grimwig? + +— Minä luulen, virkkoi Rose, ettei meidän, keskustelumme ollessa tällä +asteella, tarvitse vaivata tätä gentlemannia menemään pois. Ellei +minulle ole väärin ilmoitettu, tietää hän asiasta, josta haluan puhua +kanssanne. + +Mr Brownlow nyökäytti päätään, ja Grimwig, joka oli noussut ylös ja +tehnyt jäykän kumarruksen, teki toisen jäykän kumarruksen ja istuutui +jälleen. + +— En epäile, sanoi Rose hämillään, että tulen hämmästyttämään teitä; +mutta te olette kerran osoittanut eräälle nuorelle, sangen hyvälle +ystävälleni suurta hyväntahtoisuutta ja suopeutta ja olen vakuutettu, +että teitä ilahduttaa taas saada kuulla jotakin hänestä. + +— Tosia-anko? sanoi Brownlow... + +— Oliver Twist nimellä hänet tunnette, vastasi Rose. + +Nämä sanat eivät vielä kunnolla olleet tulleet hänen huulillaan, kun +mr Grimwig, joka oli ollut syventyvinään erääseen suureen kirjaan, +mikä lepäsi pöydällä, löi sen kiinni kovalla paukauksella ja asettui +selkäkenoon tuolillaan, samalla karkoittaen kasvonpiirteistään +jokaisen muun ilmeen paitsi mitä rajattomimman ällistyksen ja alkoi +katsoa tuijottaa pitkään ja epämääräisesti. Kuin häpeissään siitä, +että oli päästänyt ilmi niin voimakkaan liikutuksen, palautti hän +kouristuksentapaisella nykäyksellä entisen asentonsa ja tirkistäen +suoraan eteensä päästi pitkän, syvän vihellyksen, mikä lopultakaan +ei tuntunut katoavan ilmaan, vaan häviävän hänen vatsansa sisimpiin +kätköihin. + +Mr Brownlow ei ollut vähemmän yllätetty, mutta hänen hämmästyksensä ei +ilmennyt täysin niin eriskummallisella tavalla. Hän muutti tuolinsa +lähemmäksi miss Maylieta ja sanoi: + +— Tehkää minulle se palvelus, nuori neiti, että kerrassaan syrjäytätte +sen suopeuden ja hyväntahtoisuuden, mistä mainitsitte ja mistä ei +kukaan muu tiedä mitään, ja jos voitte kertoa jotakin, mikä voi muuttaa +sen epäedullisen käsityksen, minkä kerran olin pakotettu muodostamaan +siitä poikaparasta, niin antakaa minun Jumalan tähden kuulla se. + +— Huono poika — tahdonpa syödä pääni, jos hän ei ole huono poika, +mörisi Grimwig. + +— Älkää kiinnittäkö huomiotanne ystävääni, miss Maylie, sanoi +Brownlow. Hän ei tarkoita sitä, mitä hän sanoo. + +Tultuaan näin pitkälle tyytyivät molemmat gentlemannit osaansa ja +puristivat senjälkeen toistensa käsiä, kuten heillä aina oli tapana. + +— Mutta palataksemme asiaan, miss Maylie, lausui Brownlow, johon +ihmisrakkaudessanne tunnette niin suurta mielenkiintoa, pyydän teitä +sanomaan minulle, mitä tiedätte tästä lapsiraukasta, vaikka minun kai +ensinnä täytyy sanoa, että olen käyttänyt kaikkia tarjolla olevia +keinoja löytääkseni hänet ja että aikaisempaa otaksumaani, että +hän olisi pettänyt minut ja antanut toveriensa houkutella itsensä +varastamaan minulta poissaollessani, aikalailla on horjutettu. + +Rose, jolla oli ollut aikaa koota ajatuksensa, kertoi nyt muutamin +harvoin sanoin kaiken, mitä Oliverille oli tapahtunut hänen jätettyään +mr Brownlowin talon, pidättäen kuitenkin Nancyn ilmoituksen tämän +herran korvien yksin kuultavaksi, ja lopetti vakuuttaen pojan ainoan +surun kuluneitten kuukausien aikana olleen, ettei hän ollut voinut +löytää aikaisempaa ystäväänsä ja hyväntekijäänsä. + +— Jumala olkoon ylistetty! sanoi vanha gentlemanni. Tämä on suuri +ilo minulle, oikein suuri ilo! Mutta ette ole sanonut minulle, missä +hän nyt on, miss Maylie. Teidän on annettava minulle anteeksi, että +nuhtelen teitä — mutta minkätähden ette ole ottanut häntä mukaanne? + +— Hän odottaa vaunuissa tuolla oven edessä, vastasi Rose. + +— Oven edessä! huudahti vanha gentlemanni, minkä perästä hän sanaakaan +sanomatta riensi ulos huoneesta, alas portaita, yli astuimen ja sisälle +vaunuihin. + +Kun huoneen ovi paukahti kiinni hänen jälkeensä, nosti Grimwig +päänsä, ja käyttäen yhtä tuolin takajalkaa kiertotappina muodosti hän +keppinsä avulla kolme ympyrää, koko ajan pysyen istuvassa asennossa. +Suoritettuaan tämän tempun nousi hän ja asteli niin vinhasti kuin voi +edestakaisin huoneessa ainakin kymmenen kertaa, minkäjälkeen hän äkkiä +pysähtyi Rosen eteen ja muitta mutkitta suuteli häntä. + +— Hiljaa, sanoi hän, kun nuori nainen, hieman levottomana tästä +oudosta menettelystä, nopeasti nousi ylös. Älkää olko peloissanne. Olen +kyllin vanha voidakseni olla isoisänne. Te olette sievä tyttö — minä +pidän teistä. Siinä he ovat! + +Tosiaankin, juuri hänen uudelleen heittäytyessä entiselle paikalleen +palasi Brownlow yhdessä Oliverin kanssa, jonka mr Grimwig vastaanotti +hyvin armollisesti, ja vaikka tämän silmänräpäyksen ilo olisi ollut +Rosen ainoa palkinto kaikesta hänen levottomuudestaan ja tuskastaan +Oliverin vuoksi, olisi hän kuitenkin ollut runsaasti palkittu. + +— Mutta on vielä yksi, jota emme saa unohtaa, virkkoi mr Brownlow ja +soitti kelloa. Pyytäkää mrs Bedwiniä tulemaan tänne. + +Vanha taloudenhoitajatar ilmaantui niin pian kuin mahdollista ja jäi +niiattuaan seisomaan ovelle, odottaen lähempiä määräyksiä. + +— Mutta tehän tulette päivä päivältä yhä likinäköisemmäksi, Bedwin, +sanoi mr Brownlow ilkkuvaisesti. + +— Niin teenkin, vastasi vanha rouva. Tultua niin vanhaksi kuin minä +eivät silmät parane vuosien mukana. + +— Olisinhan voinut sanoakin sen teille, lausui Brownlow, mutta +asettakaa nyt silmälasinne paikoilleen ja katsokaa, ellette voi arvata, +miksi teidät on kutsuttu. + +Vanha rouva alkoi kopeloida taskustaan silmälaseja, mutta Oliverin +kärsivällisyys ei kestänyt tätä uutta lisäkiusausta. Hän antoi myöten +ensimmäiselle mielijohteelleen ja juoksi hänen syliinsä. + +— Ah, hyvä Jumala! huudahti vanha rouva syleillen häntä. Sehän on +minun oma, viaton poikani! + +— Rakas, vanha hoitajattareni! huudahti Oliver. + +— Tiesin hyvin, että hän tulisi takaisin, sanoi vanha nainen pitäen +häntä sylissään. Kuinka terveeltä hän näyttää ja kuinka hienosti +puettu hän on taas! Missä olet ollut koko tämän pitkän, pitkän ajan? +Ah, samat lempeät kasvot, mutta ei niin kalpeat, samat lempeät silmät, +mutta ei niin surulliset! En ole koskaan unohtanut niitä enkä tyyntä +hymyä, vaan joka päivä nähnyt ne samalla kertaa kuin omatkin lapseni, +jotka kuolivat minun vielä ollessani nuori ja iloinen. Hänen puhuessaan +ja milloin pitäessään Oliveria kappaleen matkan päässä itsestään +nähdäkseen, kuinka hän oli kasvanut, milloin vetäessään hänet luoksensa +uusin hyväilyin, itki ja nauroi tuo hyvä sielu vuoronperään ilossaan +hänen paluunsa johdosta. Mr Brownlow jätti hänet ja Oliverin rauhaan +vaihtamaan ajatuksia ja johti Rosen erääseen toiseen huoneeseen, missä +hän sai kuulla täydellisen selonteon Rosen kohtauksesta Nancyn kanssa, +mikä aikalailla hämmästytti häntä. Rose selitti myöskin, miksikä +ei heti ollut kääntynyt ystävänsä mr Losbernen puoleen, ja vanha +gentlemanni huomasi hänen siinä menetelleen aivan oikein ja suostui +mielellään itse neuvottelemaan vakavasti asiasta kunnon tohtorin +kanssa. Jotta hän niin pian kuin mahdollista saisi siihen tilaisuuden, +sovittiin, että hän pistäytyisi hotellissa samana iltana kello +kahdeksan ja että mrs Maylielle sillä välin varovasti ilmoitettaisiin, +mitä oli tapahtunut. Sittenkuin tämä päätös oli tehty, palasivat Rose +ja Oliver kotiin. + +Rose ei suinkaan ollut yliarvioinut hyvän tohtorin katkeroitumisen +määrää, sillä tuskin oli hän kuullut Nancyn jutun, ennenkuin hän antoi +todellisen uhkausten ja sadatusten ryöpyn vapaasti virrata, uhkasi +saattaa Nancyn herrojen Blathers & Duffin yhdistetyn taitavuuden +ensi uhriksi sekä asetti todella hatunkin päähänsä kiiruhtaakseen +hakemaan noitten arvon herrojen apua. Epäilemättä olisikin hän, +silmänräpäystäkään seurauksia punnitsematta suuttumuksensa ensi +puuskassa toteuttanut aikomuksensa, jollei häntä olisi pidättänyt +osittain samankaltainen kiihkeys mr Brownlowin puolelta, joka itse oli +kuumaverinen luonne, ja osittain sellaiset syyt ja huomautukset, mitkä +näyttivät parhaiten soveltuvan saamaan hänet luopumaan äkkipikaisesta +aikeestaan. + +— No, mitä hittoa sitten on tehtävä? virkkoi kuumaverinen tohtori +heidän jälleen kohdattua molemmat naiset. Laadimmeko kiitoslauselman +kaikille noille niinhyvin mies- kuin naispuolisillekin maankiertäjille +ja pyydämme heitä ottamaan vastaan esimerkiksi sata puntaa miestä kohti +vähäisenä tunnustuksena heidän hyvyydestänsä Oliveria kohtaan? + +— Ei juuri niinkään, vastasi mr Brownlow hymyillen, mutta hyvin +varovaisesti on meidän meneteltävä. + +— Varovaisesti! huudahti tohtori. Tahdon mieluummin lähettää heidät +joka sorkan —. + +— Yhdentekevää minne, keskeytti hänet Brownlow. Mutta ajatelkaa, +missä määrin me, lähettämällä heidät minne tahansa, voimme toivoa +saavuttavamme tähtäimessämme olevan maalin. + +— Minkä maalin? kysyi tohtori. + +— Aivan yksinkertaisesti Oliverin syntyperän selvittämisen ja sen +perinnön takaisinsaamisen, mikä häneltä, jos kertomus on tosi, on +petollisesti riistetty. + +— Ah, sanoi tohtori Losberne leyhyttäen nenäliinallaan, sen olin +melkein unohtanut. + +— Nähkääs, jatkoi mr Brownlow, vaikka jättäisimmekin tämän tytön +kerrassaan jutun ulkopuolelle ja meidän onnistuisi saada nämä konnat +tuomioistuimen eteen hänen turvallisuutensa joutumatta vaaraan, mitä +voittaisimme sillä? + +— Kaikesta päättäen ainakin tulisi muutamia heistä tuomituksi hirteen, +sanoi tohtori, ja muut lähetetyksi siirtomaavankeuteen. + +— Erinomaista, vastasi mr Brownlow hymyillen, mutta siihen he kyllä +itse vievät asiansa kun aika on tullut, ja jos me sekaantuisimme siihen +ja estäisimme sen, niin menettelisimme mielestäni kovin tyhmästi, aivan +vastoin omaa pyrkimystämme tai ainakin Oliverin etua, mikä on sama asia. + +— Kuinka niin? kysyi tohtori. + +— Onhan selvää, että olisi erittäin vaikeata päästä täysin tämän +arvoituksen perille, ellemme voi saada tätä Monksia näyttämään +korttejaan. Se voi tapahtua ainoastaan viekkaudella ja vangitsemalla +hänet hänen ollessaan näitten henkilöitten parissa. Sillä vaikkapa +hänet pidätettäisiinkin, niin mitä todistuksia on meillä häntä vastaan? +Hän ei ole — sikäli kuin tiedämme ja voimme päätellä — sekaantunut +mihinkään heidän rosvouksiinsa. Ellei häntä täydellisesti vapauteta, +on ainakin hyvin todennäköistä, että hänet tuomitaan vankeuteen vain +irtolaisena, ja siitä lähtien on hänen suunsa luonnollisesti oleva niin +tyystin suljettu, että hän meidän tarkoitusperäämme nähden yhtä hyvin +voisi olla kuollut, mykkä, sokea tai mielipuoli. + +— Siinä tapauksessa huomautan teille uudelleen, sanoi tohtori +kärsimättömänä, onko kohtuullista, että tätä tytölle annettua lupausta +on pidettävä sitovana, lupausta, joka tosin annettiin mitä parhaimmassa +ja ystävällisimmässä tarkoituksessa, mutta joka —. + +— Antaa sen seikan olla sinään, hyvä nuori neiti, virkkoi mr Brownlow +torjuen Roselle, joka oli aikeissa sanoa jotakin. Lupaus on pidettävä. +En luule sen millään tavoin estävän meitä työssämme, mutta ennenkuin +voimme ratkaista minkä menettelytavan valitsemme, on tarpeen tavata +tyttö ja varmistua siitä, tahtooko hän näyttää meille, kuka tuo Monks +on, edellytettynä, että hän joutuu tekemisiin vain meidän, mutta ei +lain kanssa, tai ellei hän tahdo tai voi sitä tehdä, voimmeko saada +häneltä sellaisen kuvauksen Monksin olinpaikasta ja ulkonäöstä, että +voimme löytää hänet. Emme voi kohdata häntä ennenkuin sunnuntaina, ja +tänään on tiistai. Ehdotan sentähden, että olemme siihen saakka aivan +rauhallisina emmekä edes Oliverille mainitse mitään asiasta. + +Vaikka mr Losberne ottikin vastaan tämän ehdotuksen, mikä aiheuttaisi +viiden päivän viivytyksen, monin virnistyksin, täytyi hänen kuitenkin +myöntää, ettei tiennyt mitään parempaa menettelytapaa ja kun niin Rose +kuin mrs Mayliekin täydellisesti asettuivat mr Brownlowin puolelle, +hyväksyttiin ehdotus yksimielisesti. + +— Mieleni tekisi, sanoi mr Brownlow, neuvotella ystäväni mr Grimwigin +kanssa. Hän on omituinen, mutta samalla viisas ja kokenut ja voisi +ehkä olla meille hyödyksi. Voin lisätä, että hän on ammatiltaan +juristi, vaikka hän hylkäsi asianajajasäädyn vihoissaan siitä, että hän +kahtenakymmenenä vuotena sai vain yhden asian hoidettavakseen, mutta +onko tämä pidettävä suosituksena vai ei, sen saatte itse ratkaista. + +— Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kutsutte ystävänne, vastasi +tohtori, jos minäkin saan kutsua omani. + +— Se asia on ratkaistava äänestyksellä, lausui Brownlow. Kuka se on? + +— Tämän rouvan ja tämän nuoren naisen — hyvä ystävä, vastasi tohtori +viitaten mrs Maylien ja luoden nuoreen naiseen paljonpuhuvan katseen. + +Rose punastui kovasti, muttei vastustanut ehdotusta — ehkä tunsi hän +olevansa toivottomana vähemmistönä — ja Harry Maylie ynnä mr Grimwig +otettiin näin ollen neuvottelukuntaan lisäksi. + +— Jäämme luonnollisesti kaupunkiin, virkkoi mrs Maylie, niin kauaksi +kuin on vähintäkään toivetta voida menestyksellisesti jatkaa tätä +tutkimusta. En ole säästävä vaivoja enkä kustannuksia tässä asiassa, +joka on niin lähellä meidän kaikkien sydäntä, ja viivyn täällä +mielelläni vaikka koko vuoden, jos vain vakuutatte minulle, että vielä +on olemassa jotakin toivoa. + + + + +NELJÄSKYMMENESTOINEN LUKU. + +Eräästä Oliverin vanhasta tuttavasta, jossa ilmeisiä nerouden merkkejä +on havaittavissa, tulee huomattava henkilö pääkaupungissa. + + +Samana iltana, jona Nancy oli vaivuttanut Sikesin uneen ja rientänyt +Rose Maylien luokse, lähestyi kaksi henkilöä, joihin tämän kertomuksen +on kiinnitettävä jonkunverran huomiota, Lontoota pohjoisesta päin +tulevaa valtatietä pitkin. He olivat mies ja nainen, tai ehkä voisi +heitä paremmin kutsua kukoksi ja kanaksi, sillä ensimainittu oli noita +pitkä- ja pihtijalkaisia, honteloita ja luisevia henkilöitä, joille +on vaikea arvioida mitään varmaa ikää, koska he jo poikina näyttävät +täysikasvuisilta miehiltä ja täysikasvuisina suurikokoisilta pojilta. +Nainen oli nuori, mutta vahvaa ja karkeaa rakennetta, jollaista +tarvittiinkin kantamaan sitä raskasta myttyä, mikä oli kiinnitetty +hänen selkäänsä. Hänen seuralaisensa ei kantanut mitään erikoisen +painavaa taakkaa, sillä kepissä, jota hän piti olallaan, riippui vain +pieni käärö, sidottuna nenäliinaan ja ilmeisesti hyvin kevyt. Tämä +seikka lisättynä hänen tavattoman pitkiin jalkoihinsa teki hänelle +mahdolliseksi helposti pysytellä puoli tusinaa askelta seuralaisensa +edellä, jonka puoleen hän tuon tuostakin kääntyi kärsimättömästi +keikauttaen päätänsä, kuin nuhdellakseen häntä hitaudesta ja +kehoittaakseen häntä kiiruhtamaan. + +— Vieläkö on pitkälti jäljellä? kysyi nainen istuutuen eräälle +penkille ja katsoen ylös kasvot hikeä valuen. + +— Pitkälti jäljellä! Joutavia! sanoi pitkäkoipinen vaeltaja osoittaen +eteensä. Katso tuonne! Siellä ovat Lontoon valot. + +— Sinne on ainakin kaksi mailia, virkkoi nainen masentuneena. + +— Älä välitä siitä, onko sinne kaksi tai kaksikymmentä mailia, sanoi +Noa Claypole, sillä hän se oli, vaan nouse ylös ja riennä, sillä +muutoin annan sinulle potkun, ja siinä on sinulle tietoa. + +— Missä aiot olla yötä, Noa? kysyi nainen heidän taas kuljettuaan +joitakin satoja metrejä. + +— Mistä minä sen tiedän? vastasi Noa, jonka käveleminen oli saattanut +hyvin riitaiselle tuulelle. + +— Tässä lähellä toivon, sanoi Charlotte. + +— Ei, ei tässä lähellä, vastasi Noa, ei tässä lähellä, älä +kuvittelekaan sellaista. + +— Miksi ei? + +— Kun minä sanon aikovani jotakin tehdä, niin on se kylliksi ilman +mitään miksi ja siksi, vastasi mies mahtavasti. + +— Älähän nyt huoli olla noin äkäinen, sanoi hänen seuralaisensa. + +— Olisipa kaunista, jos menisimme ensimmäiseen eteensattuvaan +majataloon kaupungin ulkopuolella, jotta Sowerberry, jos hän ajaa meitä +takaa, voisi pistää sinne vanhan kuononsa ja viedä meidät takaisin +käsiraudoilla varustetuissa vaunuissa, sanoi mr Claypole ilkkuvasti. +Ei, minä menen ja nuuskin selville kapeimmat kujat, mitkä voin löytää, +enkä pysähdy, ennenkuin olen tullut taloon, mikä on niin syrjässä kuin +mahdollista. Voit kiittää luojaasi, että olen saanut päätä, sillä +ellemme olisi alusta alkaen taiallamme menneet harhaan ja tulleet +takaisin yli vainioitten, niin olisit aivan varmasti ollut kiinni jo +viikko sitten. Ja se olisi ollut oikein sinun laisellesi houkkiolle. + +— Tiedän, etten ole niin viisas kuin sinä, vastasi Charlotte, mutta +älä soimaa vain minua ja sano, että minut olisi otettu kiinni. Jos +minut olisi otettu, niin olisi sinut myöskin. + +— Sinähän otit rahat laatikosta, vai kuinka? sanoi Noa. + +— Mutta sinun tähtesi ne otin, kiltti Noa, vastasi Charlotte. + +— Mutta pidinkös minä ne? kysyi Noa. + +— Et, sinä luotit minuun ja annoit minun kantaa niitä, ja siinä teit +kuin rakastettuni, joka sinä oletkin, sanoi nainen ja taputti häntä +leuan alle sekä pisti käsivartensa hänen kainaloonsa. + +Hänen rakastettunsa hän kyllä olikin, mutta kosk'ei kuulunut mr +Claypolen tapoihin osoittaa sokeaa ja mieletöntä luottamusta +kenellekään, myönnettäköön tehdäksemme tuolle herrasmiehelle oikeutta, +että hän luotti Charlotteen sillä perusteella, että jos heitä +ajettaisiin takaa, niin rahat tavattaisiin tältä, mikä antaisi hänelle +mahdollisuuden vakuuttaa täydellistä tietämättömyyttään ryöstöstä sekä +suuressa määrin lisäsi hänen toiveitaan päästä pakoon. Tällä erää +ei hän luonnollisestikaan ruvennut mihinkään selityksiin, vaan he +taivalsivat hyvin rakastavaisesti edelleen. + +Mr Claypole jatkoi matkaa pysähtymättä, kunnes he tulivat Islingtonin +Enkeliin, missä hän, monien jalankulkijoitten ja monien vaunujen +perustuksella otaksui Lontoon toden teolla alkavan. Seistyään hetken +hiljaa tutkiakseen, mitkä kadut olivat vilkasliikkeisimmät ja joita +sentähden ensi sijassa piti karttaa, kulki hän Johns Roadille, ollen +pian hävinnyt niihin kapeisiin ja sotkuisiin syrjäkujiin, mitkä +sijaitsevat Grays Inn Lanen ja Smithfieldin välillä ja tekevät tämän +osan kaupunkia yhdeksi Lontoon huonoimpia ja viheliäisimpiä kortteleja. + +Näitten kujien läpi samosi Noa laahaten Charlottea perässään ja välistä +siirtyen katuojaan saadakseen yleissilmäyksen muutamien pienten +majatalojen koko ulkonaisesta laadusta, minkä jälkeen hän kulki +edelleen, koska jokin aavistus sai hänet pitämään niitä liian julkisina +hänen tarkoitukseensa. Viimein pysähtyi hän erään eteen, joka näytti +vielä mitättömämmältä ja likaisemmalta kuin mikään muu hänen tähän asti +näkemänsä, ja mentyään kadun yli sen toiselle puolelle ja tutkittuaan +sitä sieltäkäsin suvaitsi hän ilmoittaa, että tahtoi viettää yönsä +siellä. + +— Anna minulle mytty, virkkoi Noa irroittaen sen Charlotten hartioilta +ja heilauttaen sen omilleen, äläkä sano halkaistua sanaa, ellei sinua +puhutella. Mikä on talon nimi — kolme — kolme — mitä? + +— Rampaa, sanoi Charlotte. + +— Kolme rampaa, toisti Noa, sehän on sangen hyvä nimi. No, pysyttele +nyt kintereilläni ja kiirehdi. Näin kehoittaen työnsi hän olkapäällään +auki narisevan oven ja astui sisään kumppaninsa seuraamana. + +Ei ketään muuta ollut tarjoiluhuoneessa kuin muuan nuori juutalainen, +joka kyynärvarret nojattuina tiskiin parhaillaan luki likaista +sanomalehteä. Hän tirkisti terävästi Noaan ja Noa tirkisti terävästi +häneen. + +Jos Noa olisi ollut puettuna vapaakoulupukuunsa, olisi juutalaisella +ollut jotakin syytä avata silmänsä ammolleen, mutta koska hän +oli pannut pois oppilaitoksensa takin ja piti lyhyttä puseroa +nahkahousujensa päällä, niin ei näyttänyt olevan mitään syytä +minkävuoksi hänen ulkonainen olemuksensa herättäisi sellaista huomiota +jossakin majatalossa. + +— Onko tämä Kolme Rampaa? kysyi Noa. + +— Niin on dhalon nhimi, vastasi juutalainen. + +— Eräs herra, jonka kohtasimme matkalla, suositteli sitä meille, sanoi +Noa tyrkäten Charlottea kiinnittääkseen ehkä hänen huomiotansa tähän +nerokkaaseen ja kunnioitusta ansaitsevaan keksintöön ja ehkä myös +varoittaakseen häntä ilmaisemasta mitään hämmästystä. Haluamme jäädä +tänne yöksi. + +— En dhiedä, voiddheko, sanoi Barney, joka oli paikan passari, käyn +gysymässä. + +— Näyttäkää meille joku huone ja antakaa meille vähän kylmää lihaa +sekä pisara olutta, samalla kun kysytte, olkaa niin ystävällinen, +virkkoi Noa. + +Barney vei heidät erääseen pieneen pihanpuoleiseen huoneeseen ja toi +pyydettyä ravintoa, minkäjälkeen hän ilmoitti heidän voivan jäädä yöksi +ja poistui tuon rakastettavan parin luota, joka nyt alkoi nauttia +ravintoaan. + +Tämä pihanpuoleinen huone sijaitsi välittömästi tarjoiluhuoneen takana +ja muutamaa porrasta sitä alempana, joten kaikki talossa kävijät +voivat, jos vetivät pientä akkunaverhoa vähän syrjään, ei ainoastaan +nähdä tuossa huoneessa majailevat vieraat joutumatta erikoiseen vaaraan +tulla itse huomatuiksi, koska akkunaruutu sijaitsi eräässä huoneen +pimeässä nurkassa, vaan myöskin, asettamalla korvansa ruutua vasten, +melko selvästi kuulla, mitä he puhuivat. Paikan isäntä oli tuskin viisi +minuuttia sitten vetäytynyt pois tästä havaintopaikasta ja Barney +palannut vietyään yllämainitun tiedonannon, kun Fagin, ollen eräällä +tavallisella iltakävelyllään, astui tarjoiluhuoneeseen tiedustelemaan +muutamia nuorista ystävistään. + +— Hiljaa, sanoi Barney, vieraidha vierishessä huoneessha. + +— Vieraita! toisti vanha mies kuiskaten. + +— Niin, ja vielä midhä ihmeellishimbiä, vastasi Barney. Maaldha, +joidhagin teidhän laishianne, luulishin. + +Fagin näytti suurella mielenkiinnolla vastaanottavan tämän uutisen. +Nousten eräälle tuolille piti hän varovaisesti silmänsä lasiruudulla +ja saattoi tältä paikalta nähdä mr Claypolen ottavan eteensä lihaa +lautaselta ja olutta ruukusta, jaellen homeopaattisia annoksia +Charlottelle, mutta itse syöden ja juoden mielin määrin. + +— Ahaa! kuiskasi juutalainen kääntyen Barneyn puoleen. Minä pidän +tuosta ahmatista. Hänestä voi olla meille hyötyä; hän näyttää jo +osaavan opettaa tyttöä. Ole hiljaa kuin hiiri, ystäväni, jotta kuulen, +mitä he puhuvat. + +Juutalainen kääntyi jälleen akkunaan ja kuunteli innokkaasti, asettaen +korvansa seinää vasten, niin luihu ja himokas ilme kasvoillaan, että se +olisi voinut sopia vanhalle peikolle. + +— Nyt aion tulla gentlemanniksi, virkkoi mr Claypole ojentaen pitkät +koipensa ja jatkaen keskustelua, jonka alkua Fagin oli tullut liian +myöhään kuulemaan. Ei mitään kirottuja, vanhoja ruumiskirstuja enää, +Charlotte, vaan gentlemannin elämää minulle, ja jos tahdot, voit sinä +tulla hienoksi naiseksi. + +— Tahtoisin kernaasti, armaani, vastasi Charlotte, mutta +kassalaatikoita ei ole tarjolla joka päivä, eikä ole aina niin helppoa +päästä pakoon. + +— Hitto vieköön kassalaatikot, sanoi mr Claypole, liehän muutakin, +mitä voi tyhjentää. + +— Mitä tarkoitat? kysyi hänen seuralaisensa. + +— Taskuja, naistenlaukkuja, taloja, postivaunuja, pankkeja, sanoi mr +Claypole oluen lujittamalla varmuudella. + +— Mutta et voi yksin tehdä tuota kaikkea, rakas ystävä. + +— Pidän kyllä huolen siitä, että joudun sellaisten pariin, jotka +voivat sen tehdä. He kyllä ymmärtävät käyttää meitä tavalla tai +toisella. Sinähän yksin olet yhtä arvokas kuin viisikymmentä muuta +naista. En ole koskaan nähnyt niin nokkelaa ja viekasta olentoa kuin +sinä, kun annan sinulle luvan olla sellainen. + +— Kuinka kiltisti sinulta sanoa niin! huudahti Charlotte ja painoi +suudelman hänen rumille kasvoilleen. + +— Kas niin, riittää jo. Älä ole liian hyväileväinen, vaikka olen +ollutkin hyvä sinua kohtaan, sanoi Noa, vapauttamalla itsensä hyvin +arvokkaasti. Tahtoisin olla jonkun liiton johtaja ja lannistaa heidät, +vakoilla heitä kaikkialla, heidän sitä tietämättä. Se sopisi minulle, +jos sillä tavoin vain jotakin ansaitsisi, ja jos voisimme päästä +muutamain senlaatuisten herrojen kanssa yhteyteen, ei olisi paljon, +vaikka se maksaisi meille tämän kahdenkymmenenpunnan setelin, jonka +sinä otit — varsinkaan kun emme oikein tiedä, kuinka pääsisimme siitä +eroon. + +Tämän puheen jälkeen kurkisti mr Claypole syvämietteisesti +oluttuoppiinsa, ravisti sen sisältöä ja nyökkäsi alentuvasti +Charlottelle, minkä perästä hän joi kulauksen, mikä näytti kovasti +virkistävän häntä. Hän oli juuri ottamaisillaan vielä yhden, kun hänet +keskeytti se, että ovi avattiin ja muuan vieras näyttäytyi. + +Vieras oli Fagin, joka näytti hyvin rakastettavalta ja kumarsi ylen +kohteliaasti lähestyessään, ja istuttuaan lähimmän pöydän ääreen tilasi +jotakin juotavaa virnistelevältä Barneyltä. + +— Kaunis ilta, hyvä herra, mutta kylmä vuodenaikaan katsoen, virkkoi +Fagin hieroen käsiään toisiaan vasten. Te olette maalta, näen mä. + +— Kuinka sen voitte nähdä? kysyi Noa. + +— Meillä täällä Lontoossa ei ole tuollaista pölyä, vastasi juutalainen +ja osoitti Noan ja hänen seuralaisensa jalkineisiin ja niistä molempiin +nyytteihin. + +— Te olette viisas mies. Kuulitko, Charlotte? + +— Niin, täytyykin olla viisas tässä kaupungissa, vastasi juutalainen +tuttavallisesti kuiskaten, se on varma se. + +Juutalainen tehosi tätä huomautusta hankaamalla nenänsä sivua oikealla +etusormellaan, liike, jota Noa yritti jäljitellä, vaikkakaan ei samalla +menestyksellä, koska hänen nenänsä ei ollut kyllin suuri siihen +tarkoitukseen. Mr Fagin näytti kuitenkin arvioivan tämän yrityksen +yhtymiseksi hänen mielipiteeseensä ja tarjosi ystävällisesti juotavaa, +kun Barney tuli sisään. + +— Hyvää tavaraa tämä! sanoi mr Claypole, maiskutellen huuliaan. + +— Mutta kallista, virkahti Fagin. Sen, joka juo sitä arkipäivisin, +täytyy usein tyhjentää joku rahalaatikko, tasku, naisten laukku, +postivaunu tai pankki. + +Mr Claypole ei ollut vielä oikein kuullut tätä mietelmiensä katkelmaa, +ennenkuin hervahti taapäin tuolissaan ja katsoi juutalaisesta +Charlotteen kasvoin, mitkä olivat tulleet tuhkanharmaiksi pelosta. + +— Älkää välittäkö minusta, ystäväni, sanoi juutalainen ja siirsi +tuolinsa lähemmäksi. Ha, ha, ha! Oli onni, että vain minä kuulin teitä, +se oli hyvin onnellista! + +— En minä rahoja ottanut, sammalsi Noa, joka ei enää ojentanut +jalkojaan hienon kavaljeerin tapaan, vaan niin hyvin kuin voi veti +ne kokoon tuolinsa alle. Hän ne otti, ja sinulla on ne vieläkin, +Charlotte. Tiedät itse, että sinulla ne ovat. + +— Yhdentekevää, kuka ne otti tahi kellä ne ovat, parahin ystävä, +virkkoi Fagin, joka samalla piti silmällä tyttöä ja molempia nyyttejä +haukankatsettaan. Olen itse sitä lajia ja pidän teistä sen takia. + +— Mitä lajia? kysyi Claypole hiukkaisen rauhallisempana. + +— Harrastan sen laatuisia liikeyrityksiä, ja niin tekee talon +väki myöskin. Olette osannut naulan kantaan ja olette niin hyvässä +turvassa täällä kuin ikinä olla voitte. Ei ole varmempaa palkkaa koko +kaupungissa kuin Rammat, se tahtoo sanoa, milloin minä tahdon, ja +koska pidän paljon teistä ja tästä nuoresta naisesta, olen antanut +määräyksen, ja voitte olla aivan levollisia. + +Noan sielu ehkä oli levollinen tämän vakuutuksen jälkeen, mutta +hänen ruumiinsa ei sitä kuitenkaan ollut, sillä hän kääntelehti ja +vääntelehti monessa kömpelössä asennossa, pitäen silmällä uutta +ystäväänsä puolittain peloissaan ja puolittain epäluuloisena. + +— Sanon teille vielä erään asian, jatkoi juutalainen, sittenkuin hänen +oli ystävällisillä hyökkäyksillä ja rohkaisevalla mutinalla onnistunut +rauhoittaa Charlotte. Minulla on eräs ystävä, joka luullakseni voisi +täyttää hartaimman toiveenne ja johtaa teidät oikealle tielle, jotta +voitte valita sen osaston, minkä katsotte itsellenne parhaiten sopivan +aluksi, samalla kun tutustutte muihin. + +— Puhutte kuin teillä olisi tosi mielessä, sanoi Noa. + +— Mitä hyötyä olisi minulla leikinlaskusta? virkkoi juutalainen +kohauttaen olkapäitään. Mutta kuulkaahan, haluan puhua pari sanaa +kanssanne syrjässä. + +— Meidän on tarpeetonta muuttaa paikkaa, sanoi Noa ja ojensi sitten +vähitellen taas jalkansa. Hän tässä voi kantaa ylös nyyttimme +Silläaikaa. Ota nyytit, Charlotte! + +Charlotte totteli vähääkään vastustelematta tätä käskyä, joka +lausuttiin hyvin majesteetillisesti, ja riensi niin joutuin kuin kykeni +ulos nyytteineen, Noan pitäessä ovea avoinna ja valaistessa hänelle +tietä. + +— Hän tottelee aika hyvin, vai mitä? kysyi hän, istuttuaan jälleen +pöydän ääreen, samalla äänellä kuin eläintenkesyttäjä, joka on +taltuttanut jonkun villin elukan. + +— Erinomaisesti! vastasi Fagin ja taputti häntä olalle. Te olette +nero, ystäväni. + +— Niin, jollen sellainen olisi, en totisesti nyt olisi täällä, vastasi +Noa. Mutta hän tulee takaisin, jos hukkaatte aikaa. + +— No, mitä arvelette? virkkoi juutalainen. Jos pidätte ystävästäni, +ette voisi menetellä paremmin kuin liittyä häneen. + +— Onko hänellä hyvä liike, siitä on kysymys? vastasi Noa vilkuttaen +toista pienistä silmistään. + +— Hän antaa työtä koko joukolle väkeä ja hänellä on ammatin paras +seurapiiri. + +— Aito lontoolaisia? kysyi mr Claypole. + +— Niin, ei yksikään heistä ole maalta, ja luulen, ettei hän edes minun +suosituksellani ottaisi teitä vastaan, ellei hänellä juuri nyt olisi +puute apulaisista, vastasi juutalainen. + +— Täytyykö minun pulittaa? kysyi Noa taputellen housuntaskujaan. + +— Ei auta muu, vastasi Fagin varmasti. + +— Mutta kaksikymmentä puntaa — se on joka tapauksessa paljon rahaa. + +— Ei silloin, kun kysymyksessä on seteli, josta ei voi päästä eroon, +huomautti Fagin. Numero ja päivämäärä lienevät merkityt muistiin ja +lunastus pankissa kielletty. Se ei ole hänelle paljonkaan arvoinen, kun +se on lähetettävä ulkomaille ja myytävä tappiolla. + +— Milloin voin saada puhua hänen kanssaan? kysyi Noa epäröiden. + +— Huomenna aamupäivällä. + +— Hm! sanoi Noa. Kuinka suuri on palkka? + +— Elämä kuin gentlemannilla — ravinto ja asuinhuone, tupakka ja +väkijuomat vapaat — puolet kaikesta, mikä te ansaitsette, ja siitä, +minkä tuo nuori nainen ansaitsee. + +— Mutta katsokaas, lausui Noa, koska _hän_ on uuttera nainen, pitäisin +minä jostakin hyvin helposta. + +— Hiukkasesta ajanvietetyöstäkö? sanoi Fagin. + +— Aivan niin, vastasi Noa. Minkä luulisitte sopivan minulle? Jotakin, +mikä ei ole liian vaivalloista eikä myöskään liian vaarallista, +sellaisesta minä pitäisin. + +— Kuulin teidän puhuvan jotain toisten vakoilemisesta, ystäväni, +sanoi juutalainen, ja ystäväni tarvitsee henkilöä, joka voi tehdä sitä +kunnollisesti. + +— Niin, puhuin tosin siitä, eikä minulla olisi mitään vastaan silloin +tällöin harrastaa sitäkin, vastasi mr Claypole hitaasti, mutta se ei +kai lyö leiville? + +— Ei, se on totta, myönsi juutalainen miettiväisesti ja teeskenteli +punnitsevansa asiaa. Sitä se ei todellakaan tee. + +— Mitä sitten ehdottaisitte? kysäisi Noa tarkastellen häntä +jännityksellä. Jotakin, mikä vaatii viekkautta, mutta mikä kuitenkin on +jokseenkin turvallista ja johon ei ole liittynyt sen suurempaa uhkaa +kuin jos istuisi kotona. + +— Seis! sanoi juutalainen asettaen kätensä Noan polvelle. Lapsityö. + +— Mitä se on? kysyi mr Claypole. + +— Kun lapset, ystäväni, juoksevat äitiensä asioilla, kuusi penceä +tai shillinginlantti mukanaan, ja työnä on silloin näitten rahojen +ottaminen heiltä — heillä on ne aina kädessään — ja sitten heidän +kaatamisensa kumoon katuojaan ja senjälkeen täysin rauhallisena +poistuminen, ikäänkuin ei olisi sattunut muuta kuin että joku lapsi +olisi kaatunut ja satuttanut itsensä. Hah, hah, hah! + +— Hah, hah, hah! nauroi mr Claypole ja heitti ihastuksissaan sääriään. +Siinäpä on todellakin jotakin minulle. + +— Niin luulen minäkin, vastasi Fagin, ja te voitte saada muutamia +oivallisia alueita Camden Townista ja Battle Bridgeltä sekä niitten +ympäristöstä, missä he aina juoksevat asioilla, ja siellä voitte iskeä +kumoon niin monta penikkaa päivässä kuin tahdotte. Hah, hah, hah! + +Näin sanoen tyrkkäsi Fagin mr Claypolea kylkeen ja molemmat puhkesivat +äänekkääseen ja pitkäaikaiseen nauruun. + +— Kas niin, nyt se on tehty! sanoi Noa naurettuaan tarpeekseen, ja +Charlotte on palannut. Minkä ajan huomenna määräämme? + +— Sopiiko kello kymmenen? kysyi juutalainen ja lisäsi mr Claypolen +nyökättyä hyväksyvästi. Minkä nimen saan mainita ystävälleni? + +— Mr Bolter, vastasi Noa, joka oli valmistautunut sellaiseen +kysymykseen. Mr Morris Bolterin. Tämä on mrs Bolter. + +— Mrs Bolterin nöyrin palvelija, sanoi Fagin kumartaen hirveän +kohteliaasti. + +Monin hyvästelyin ja onnentoivotuksin meni mr Fagin tiehensä ja +Noa selitti senjälkeen Charlottelle sopimusta kaikella sillä +mahdikkuudella, mikä on ominaista sille, joka ei ole ainoastaan +vahvemman sukupuolen jäsen, vaan samalla myöskin kavaljeeri, joka +ymmärtää, mikä kunnia on olla määrätty toimimaan lapsialalla Lontoossa +ja sen ympäristössä. + + + + +NELJÄSKYMMENESKOLMAS LUKU. + +Missä kerrotaan, kuinka ovela Taskuveijari joutuu vastuksiin. + + +— Olitte siis itse oma ystävänne, sanoi mr Claypole, myös Bolteriksi +kutsuttu, kun hän sopimuksen perusteella seuraavana päivänä majoittui +juutalaisen taloon. Arvasin sen jo melkein eilen illalla. + +— Jokainen on oma ystävänsä, hyvä nuori mies, vastasi juutalainen +mielistelevimmällä irvistyksellään. Itsensä veroista ystävää ei ole +olemassa. + +— Niin, se on totta, vastasi mr Bolter ajatuksissaan. Te olette +nokkela vanha veitikka. + +Fagin näki ilolla, ettei tämä hänen ominaisuuksiensa tunnustaminen +ollut mikään tyhjänpäiväinen imartelu, vaan että hänen tuottoisa +neronsa todellakin oli herättänyt kunnioitusta hänen uudessa +rekryytissään, mikä oli tärkeätä heti alusta alkaen. + +Lujittaakseen niin hyödyllistä ja toivottavaa vaikutusta suuntasi hän +iskun itse naulan kantaan juurta jaksain kuvaamalla hänelle toimintansa +suuruutta ja laajuutta, mitä tehdessään hän yhdisti mielikuvituksen ja +todellisuuden miten parhaaksi näki, soveltaen kumpaistakin sellaisella +taidolla, että mr Bolterin kunnioitus silminnähtävästi kasvoi ja vielä +eneni pelosta, minkä herättäminen hänessä oli erittäin tärkeätä. + +— Molemmin puolinen luottamuksemme on lohduttajani raskaimpienkin +tappioitten aikana, lausui juutalainen. Menetin parhaan apulaiseni +eilen aamupäivällä. + +— Ette kai tarkoita, että hän kuoli? + +— Ei, ei, niin pahoin ei käynyt. Ihan niin pahoin ei käynyt. + +— Mitä, häntä —. + +— Tarvittiin? Niin häntä tarvittiin. + +— Tärkeä asia? + +— Ei, ei niin erikoisen tärkeä. Häntä syytettiin yrityksestä tyhjentää +muuan tasku ja häneltä tavattiin hopeinen nuuskarasia — hänen omansa, +sillä hän nuuskasi itse ja piti siitä paljon. Tänään pantiin toimeen +tutkimus, sillä he luulivat tuntevansa nuuskarasian omistajan. Ah, hän +oli enemmän kuin viidenkymmenen rasian arvoinen, ja antaisin kernaasti +niitten täyden arvon, jos saisin hänet takaisin. Teidän olisi pitänyt +tuntea Taskuveijari, ystävä kulta, teidän olisi pitänyt tuntea hänet. + +— No, mutta tulen kai vielä tuntemaankin hänet. Ettekö luule niin? +sanoi mr Bolter. + +— Epäilen sitä, vastasi juutalainen huokaisten. Jollei heillä ole +mitään selviä todistuksia häntä vastaan, tulee tuomiosta summittainen, +ja siinä tapauksessa saamme hänet takaisin kuuden viikon päästä tai +niille main. Mutta päinvastaisessa tapauksessa tulee kysymykseen +pitkä matka. He tietävät, minkälainen viekas vintiö hän on, hän saa +matkustaa; he eivät päästä ovelaa Taskuveijaria vähemmällä. + +— Mitä tarkoitatte matkustamisella? kysyi mr Bolter. Mitä hyödyttää +puhua minulle tuolla tavalla? Miksi ette puhu niin, että voin ymmärtää +teitä? + +Mr Fagin aikoi juuri selittää tuota hämärää sanontaa, joten mr +Bolterille olisi selvinnyt, että se merkitsi samaa kuin "elinkautinen +maastakarkoitus", kun juttelun keskeytti Charley Bates, joka astui +sisään kädet housuntaskuissa ja kasvot väännettyinä puolittain +koomillista surua ilmaiseviksi. + +— Kaikki on mennyttä, Fagin, sanoi Charley, sittenkuin hän ja hänen +uusi toverinsa oli esitetty toisilleen. + +— Mitä tarkoitat? kysyi juutalainen vapisevin huulin. + +— He ovat löytäneet nuuskarasian omistajan. Kaksi tahi kolme muuta +tulevat todistamaan hänen henkilöllisyytensä ja ovela Taskuveijari +lähetetään pois maasta. Minulla täytyy olla surupuku, Fagin, ja +surunauha hatun ympärillä, kun käyn hänen luonaan jäähyväisillä. +Ajatella, että Dawkins — kuulu Jack — Taskuveijari — ovela +Taskuveijari — matkustaa ulkomaille kurjan nuuskarasian tähden! En +olisi ikinä voinut uskoa, että hänen tarvitsisi tehdä se vähemmän +asian kuin ketjulla ja sinetillä varustetun kultakellon takia. +Miksei hän varastanut joltakin vanhalta gentlemannilta kaikkia hänen +arvoesineitään, jotta voisi lähteä matkalle gentlemannina eikä kuin +tavallinen taskuvaras ilman loistoa ja kunniaa! + +Purkaen täten mieltään myötätunnosta onnetonta ystäväänsä kohtaan +istuutui master Bates lähimmälle tuolille surun ja pettymyksen ilmein. + +— Mitä lorua tuo on, ettei hänellä ole loistoa eikä kunniaa, puhkesi +Fagin sanomaan katsoen vihaisena oppipoikaansa. Eikö hän aina ole ollut +taitavin teistä kaikista? Voiko ketään verrata häneen? + +— Ei! vastasi master Bates surunvoittoisesti, vapisevin huulin. + +— No, mitä sitten höpiset? virkkoi juutalainen kärtyisesti. Mihin +lörpöttelylläsi pyrit? + +— Siihen, että se ei tule rekisteriin, sanoi Charley, joka surunsa +katkeruudessa ryhtyi vastustamaan mestarinsa, se ei voi tulla +rekisteriin, kosk'ei kukaan koskaan saa tietää puoliakaan siitä, mikä +hän oli. Kuinkahan pitänee hän puoliaan Newgate-kalenterissa? Ehk'ei +hän lainkaan tule siihen. Ah, millainen isku! + +— Hah, hah, hah! nauroi juutalainen, ojentaen oikean kätensä ja +kääntyen mr Bolteriin päin koettaen pidättää nauruaan, mikä puistatti +häntä, kuin olisi hän saanut halvauksen. Näettekös, kuinka ylpeitä he +ovat ammatistaan, ystäväni! Eikö se ole kaunista? + +Mr Bolter nyökkäsi, ja sittenkuin juutalainen oli muutaman sekunnin +ajan silminnähtävällä tyydytyksellä tarkannut Charley Batesin surua, +meni hän nuoren gentlemannin luokse ja taputti häntä olalle. + +— Ole huoleti, Charley, se tulee kyllä päivänvaloon, se tulee aivan +varmasti päivänvaloon. He saavat kaikki tietää, mikä nokkela vintiö +hän oli. Hän tulee itse näyttämään sen heille eikä tule saattamaan +tovereitaan eikä opettajaansa häpeään. Ja muista, miten nuori hän on! +Mikä kunnia, Charley, tulla karkoitetuksi maasta hänen iällään! + +— Niin, se on kunnia — se se on! sanoi Charley vähän lohdutettuna. + +— Hän saa kaikkea mitä tahtoo, jatkoi juutalainen. Häntä pidetään +kiviruukussa kuin gentlemannia, Charley, olutta joka päivä ja rahoja +taskussa kruunun ja klaavan peluuta varten, jollei hän uskalla käyttää +niitä muuhun. + +— Tosiaanko? huudahti Charley. + +— Aivan varmasti, ja hän saa asianajajan — yhden niistä, jotka ovat +saaneet liukkaimman kielen — joka puolustaa häntä, ja hän saa itse +pitää puheen, jos haluaa, ja me kaikki luemme sanomalehdistä — "ovela +Taskuveijari — myrskyisiä naurunpuuskia — tässä nauroi oikeus täyttä +kurkkua" — vai kuinka, Charley? + +— Hah, hah, hah! nauroi master Bates. Olisi se näytelmää, Fagin! Ja +kuinka se Taskuveijari tulisi nolaamaan heidät! + +— Tulisi! huudahti juutalainen. Hän tulee sen tekemään! + +— Varmasti hän sen tekee! toisti Charley hieroen käsiänsä. + +— Olen näkevinäni hänet nyt, sanoi juutalainen kiinnittäen silmänsä +oppipoikaansa. + +— Samoin minä! huudahti Charley. Hah, hah, hah! Samoin minä! Näen +kaiken jo silmäini edessä, enkös, kautta kunniani, näekin! Niin +hauskaa, niin kirotun hauskaa! Kaikki suuret peruukit yrittävät näyttää +juhlallisilta, mutta Jack Dawkins puhuu niille niin tuttavallisesti +ja uuvuttavasti kuin olisi hän tuomarin oma poika, joka puhuisi +päivällispöydässä — hah, hah, hah! + +Juutalainen oli todellakin niin taitavasti sovittanut nuoren ystävänsä +haavemielisen luonteen mukaan, että master Bates, joka aluksi oli ollut +taipuvainen pitämään pidätettyä Taskuveijaria uhrina, nyt huomasikin +hänet päähenkilöksi harvinaisen koomillisessa kohtauksessa ja hyvin +kärsimättömänä odotti sitä hetkeä, jolloin hänen vanha kumppaninsa +saisi sellaisen tilaisuuden tuoda päivänvaloon avujansa. + +— Meidän täytyy jollakin nokkelalla tavalla saada tietoomme miten hän +tänään suoriutuu, sanoi Fagin. Malttakaahan, kun tuumin. + +— Jospa minä menen sinne, sanoi Charley. + +— Ei ikinä, vastasi juutalainen. Oletko mieletön, ystäväni, pähkä +hullu, kun ajatteletkaan mennä sinne, missä —? Ei, Charley, ei. Yhden +menettäminen riittää täksi kerraksi. + +— Ette kai aio mennä sinne itse? sanoi Charley viekkaasti hymyillen. + +— En, se ei kyllä käy päinsä, vastasi Fagin ja ravisti päätänsä. + +— No, miksi ette sitten lähetä tätä uutta lurjusta sinne? kysyi +master. Bates ja laski kätensä Noan käsivarrelle. Siellähän ei ole +ketään, joka tuntisi hänet. + +— Niin, jollei hänellä ole mitään sitä vastaan, sanoi juutalainen. + +— Mitään sitä vastaan! Mitä hänellä olisi sitä vastaan? + +— Ei mitään erikoista, vastasi Fagin kääntyen mr Bolteriin. + +— Tässä pitää minullakin olla oikeus sanoa sanani, virkkoi Noa +lähestyen ovea ja vakavan levottomasti päätänsä puistaen. Ei, kiitos, +sen kanssa en halua olla missään tekemisissä. Se ei kuulu minun +osastolleni. + +— Minkä osaston hän on saanut, Fagin? kysyi master Bates tarkastellen +kovin tyytymättömän näköisenä Noan romuluista olemusta. Onko hänen +tehtävänään ehkä luikkia pakoon, kun vaara on tarjolla, ja syödä +suuhunsa kaikki ruoka, kun asiat ovat kunnossa? + +— Se ei kuulu teihin, vastasi mr Bolter, älkääkä leukailko +päällysmiehiänne vastaan, poikaseni, muutoin voi teille käydä hullusti. + +Master Bates nauroi niin määrättömästi tälle uhkaukselle, että +kesti hetkisen, ennenkuin Fagin saattoi mennä väliin ja selittää mr +Bolterille, ettei hän antautunut mihinkään vaaraan laisinkaan menemällä +poliisiasemalle, koska se oli viho viimeinen paikka, minne hänen +voitiin otaksua tulevan vapaasta tahdostaan. + +Osaksi näitten huomautusten johdosta, mutta vielä enemmän juutalaista +kohtaan tuntemansa pelon vaikutuksesta, suostui mr Bolter vihdoin, +vaikkakin vastahakoisesti, ottamaan tehtävän suorittaakseen. +Faginin kehoituksesta vaihtoi hän omat vaatteensa ajomiehentakkiin, +manchesterihousuihin ja nahkakalvosimiin, mitkä esineet juutalaisella +oli valmiina odottamassa, samoinkuin hänet myöskin varustettiin +huopahatulla ja pitkällä ruoskalla. Täten vaatetettuna menisi hän +poliisiasemalle, kuten maalaisen aivan hyvin voi otaksua tekevän +tyydyttääksensä uteliaisuuttansa, ja koska hän oli riittävän kömpelö, +moukkamainen ja romuluinen, ei Fagin vähääkään epäillyt, ettei hän +näyttelisi osaansa kunnollisesti. + +Näitten valmistelujen jälkeen ilmoitettiin hänelle tarpeelliset +tuntomerkit ovelan Taskuveijarin tuntemiseksi, ja sitten johti master +Bates hänet läpi pimeitten ja mutkikkaitten katujen lähelle Bow +Streetiä. Charleyn neuvottua hänelle missä poliisiasema sijaitsi, +sekä selitettyä, kuinka hänen olisi mentävä suoraan läpi käytävän +ja tultuaan sisäpihalle avattava ovi oikealla puolen sekä otettava +hattu päästänsä tultuaan huoneeseen, pyysi hänen saattajansa häntä +kiiruhtamaan edelleen yksin sekä lupasi odottaa hänen paluutaan +eroamispaikalla. + +Noa Claypole seurasi täsmällisesti saamiaan ohjeita, mitkä — koska +master Bates tunsi hyvin tarkasti huoneuston — olivat niin oikeita, +että hän pääsi oikeuden käyttäjäin eteen tarvitsematta kertaakaan kysyä +tai pysähtyä matkallaan. Hän joutui siis puristuksiin ihmisjoukkoon, +johon kuului enimmäkseen naisia ja joka oli kokoontunut pimeään ja +likaiseen huoneeseen, minkä takaosassa kohosi aidattu koroke, jonka +vasemmalla puolella oli väliseinällä eroitettu aitio vankeja varten, +todistajan aitio keskellä ja oikeuden pulpetti oikealla puolen. +Viimeksimainittu osasto oli seinällä, mikä kätki tuomioistuimen +tutkivilta katseilta, eroitettu muista ja jätti yleisön kuviteltavaksi, +jos se voi sen tehdä, oikeuden koko majesteetin. + +Vankien osastossa oli vain pari naista, jotka nyökkäilivät ihaileville +ystävättärilleen notaarion lukiessa muutamia todistajain lausuntoja +parille poliisikonstaapelille sekä eräälle yksinkertaisesti puetulle, +pöydän yli kumartuneelle siviilihenkilölle. Muuan vanginvartija +seisoi nojautuneena aitausta vasten ja naputteli välinpitämättömänä +nenäänsä suurella avaimella, paitsi milloin hän tyynnytti muutamien +kuuntelijoitten sopimatonta jutteluhalua vaatimalla hiljaisuutta +tahi ankarasti tuijottaen kehoitti jotakuta naista "menemään ulos +penikoineen", kun oikeuden juhlallisuutta olivat häirinneet jonkun +laihan sylilapsen heikot, puoleksi tukahdutetut kirkaisut. + +Noa etsi innokkaasti katseillaan Taskuveijaria, mutta vaikka siellä +oli useita naisia, jotka hyvin olisivat voineet olla tämän huomattavan +henkilön äitejä tai sisaria, ja miehiä, jotka olisivat voineet olla +hyvin hänen isänsä näköisiä, ei ollut kuitenkaan ketään, joka vastasi +sitä selitystä mikä mr Dawkinista oli hänelle annettu. Hän odotti +jännittyneellä mielenkiinnolla, kunnes naiset, joitten asia lykättiin, +olivat poistuneet, ja vapautui senjälkeen äkkiä tietämättömyydestään +erään uuden vangin esiintymisen johdosta, jonka hän heti arvasi +Taskuveijariksi. + +Dawkins se todella olikin, joka astui saliin, pitkät takinhihat +käärittyinä ylös kuten tavallisesti, vasen käsi housuntaskussa ja hattu +oikeassa kädessä. Hän kulki vanginvartijan eteen kuvaamattomin huojuvin +askelin, ja kun hän asettui paikalleen aitauksessa, vaati hän korkealla +äänellä saada tietää, miksi hänet oli saatettu tähän epämiellyttävään +asemaan. + +— Etkö tahdo pitää suutasi kiinni! sanoi vanginvartija. + +— Enkö minä ehkä ole englantilainen? vastasi Taskuveijari. Missä ovat +etuuteni? + +— Etuutesi saat kyllä aikanaan, sanoi vanginvartija, ja pippuroituina +kaupan päällisiksi. + +— Tuleepa olemaan hauska nähdä, mitä sisäministerillä on sanottavana +peruukkipölkkypäille, jos ne minulta evätään, vastasi mr Dawkins. +No, mitä tämä kaikki merkitsee? Olisin oikeudelle kiitollinen, jos +se jouduttaisi tätä pikku juttua eikä viivyttäisi minua lukiessaan +sanomalehteä, sillä olen sopinut erään herran tapaamisesta Cityssä +määräaikana, ja koska aina pidän sanani sekä olen hyvin täsmällinen +liikeasioihin nähden, menee hän tiehensä, jollen tule määrätyllä +kellonlyömällä, ja silloin voi sattua, että vaaditaan vahingonkorvausta +niiltä, jotka ovat estäneet minua. Äh, varmastikin voi! + +Tämän perästä pyysi Taskuveijari, ollen olevinaan erikoisen +kiinnostunut lähestyvistä kuulusteluista, vanginvartijaa sanomaan +hänelle niitten kahden vanhan veijarin nimet, jotka istuivat tuomarin +istuimella, mikä kysymys niin kutkutti kuuntelijoita, että he nauroivat +melkein yhtä sydämellisesti kuin master Bates olisi tehnyt, jos olisi +ollut kuulemassa. + +— Hiljaa siellä! huusi vanginvartija. + +— Mikä on seuraava juttu? kysyi yksi tuomareista. + +— Muuan taskuvarkaus, teidän korkea-arvoisuutenne. + +— Onko poika ollut täällä ennen? + +— Hänen olisi pitänyt olla täällä jo monet kerrat, vastasi +vanginvartija. Hän on ollut miltei joka paikassa. Tunnen hänet, teidän +korkea-arvoisuutenne. + +— Oho, vai tunnette te minut, todellako? huudahti Taskuveijari, +merkiten ilmoituksen muistiin. Oivallista. Se ainakin on yritys mustata +hyvää nimeäni ja mainettani. + +Tälle naurettiin taas, ja vielä kerran huusi vanginvartija: Hiljaa! + +— No, missä ovat todistajat? kysyi notaari. + +— Aivan oikein, lisäsi Taskuveijari. Missä he ovat? Heitäpä olisin +halukas näkemään. + +Tämä toive täyttyi silmänräpäyksessä, sillä eräs poliisikonstaapeli +astui esiin ja selitti, että hän eräässä väkijoukossa oli nähnyt +vangin yrittävän varastaa muutaman tuntemattoman herran taskusta ja +tällöin vetävän siitä esiin nenäliinan, mutta kun se oli ollut hyvin +vanha, oli hän työntänyt sen takaisin, ensin siihen niistettyään. +Tämän perusteella oli hän pidättänyt Taskuveijarin, ja kun samainen +Taskuveijari oli tarkastettu, oli eräästä hänen taskustaan löytynyt +hopeinen nuuskarasia, omistajan nimi kanteen kaiverrettuna. +Osoiteluettelon avulla oli gentlemanni tavattu, ja hän meni nyt valalle +siitä, että rasia oli hänen ja että hän oli kaivannut sitä edellisenä +iltana, juuri tullessaan mainitusta väkijoukosta pois. Hän oli samalla +äkännyt nuoren miehen, jolla oli hyvin kiire raivata itselleen tietä +läpi tungoksen, ja tämä nuori mies oli ollut vanki. + +— Onko sinulla mitään kysyttävää tältä todistajalta, poika? sanoi +tuomari. + +— Olisi arvolleni alentavaa puhua hänen kanssaan, vastasi Taskuveijari. + +— Onko sinulla mitään muuta sanottavaa? + +— Etkö kuule, että hänen korkea-arvoisuutensa kysyy, onko sinulla +mitään sanottavaa? kysyi vanginvartija ja tyrkkäsi Taskuveijaria +kyynärpäällään. + +— Pyydän anteeksi, vastasi Taskuveijari katsoen ylös hajamielisen +näköisenä. Minulleko puhuitte, hyvä mies? + +— En ole koskaan nähnyt niin sietämätöntä nuorta lurjusta, teidän +korkea-arvoisuutenne, virkkoi vanginvartija virnistäen. Aiotko sanoa +jotain, sinä nuori rakkari? + +— En, vastasi Taskuveijari, en täällä, sillä tämä ei ole mikään +oikeuspaikka, ja sitäpaitsi syö asianajajani tänään aamiaista +varapresidentin kanssa alahuoneessa. Mutta olen kyllä sanova jotakin +jossakin toisessa paikassa ja samoin hän sekä lukuisa ja arvossapidetty +joukko nuoruudenystäviäni, jotka saattavat nämä herrat toivomaan, +etteivät koskaan olisi syntyneet tai että olisivat antaneet omien +käskyläistensä hirttää heidät hattukoukkuihinsa mieluummin kuin että +tulivat tänne tänä aamuna kuulustelemaan minua. Olen kyllä —. + +— Jo riittää! Hänet on täydellisesti todistettu syylliseksi, keskeytti +notaari, viekää hänet pois. + +— Tule! sanoi vanginvartija. + +— Ah, hah! Kyllä minä tulen, vastasi Taskuveijari parjaten +hattuaan kämmenellään. Ah! (oikeudelle): Turha vaiva näyttää noin +kauhistuneilta. En tule osoittamaan teitä kohtaan sääliväisyyttä, en +hitustakaan. Saatte vielä tuntea tämän nahoissanne, hyvät ystäväni. +En tahtoisi olla teidän sijassanne mistään hinnasta! En salli laskea +itseäni vapaalle jalalle, vaikka polvillanne rukoilisitte sitä minulta. +Tulkaa, viekää minut vankilaan. Olen valmis lähtemään täältä. + +Sen sanottuaan antoi Taskuveijari viedä itsensä kauluksesta, aina +pihalle saakka uhaten tehdä asiasta parlamenttijutun ja nauraa virnisti +sitten hilpeästi ja tyytyväisesti vanginvartijaa päin kasvoja. + +Nähtyään hänet teljettävän pieneen koppiin yksiksensä riensi Noa +takaisin paikalle, minne oli jättänyt Charley Batesin, ja hänen +odotettuaan siellä hetkisen aikaa, tuli tämä nuori mies, joka, +viisaasti kyllä, ei ollut näyttäytynyt, ennenkuin eräästä varmasta +piilopaikasta oli varmistunut siitä, ettei kukaan nenäkäs henkilö ollut +seurannut hänen uuden ystävänsä kintereillä. + + + + +NELJÄSKYMMENESNELJÄS LUKU. + +Koittaa aika, jolloin Nancyn on täytettävä Rose Maylielle antamansa +lupaus. Hän epäonnistuu. + + +Miten kokenut Nancy olikin kaikenlaisessa viekkaudessa ja +teeskentelyssä, ei hän kuitenkaan kyennyt salaamaan sitä vaikutusta, +mikä hänen teollaan oli ollut hänen mieleensä. Hän tiesi, että +niinhyvin viekas juutalainen kuin raaka Sikeskin olivat täydessä +luottamuksessa uskoneet hänelle suunnitelmia, mitkä oli pidetty salassa +muilta. Niin julkeita kuin nämä suunnitelmat ja niin häikäilemättömiä +kuin niiden suunnittelijat olivatkin, ja niin katkeria kuin hänen +tunteensa olivatkin juutalaista kohtaan, joka askel askeleelta oli +vetänyt häntä alas rikosten ja kurjuuden rotkoon, mistä ei ollut mitään +pelastusta, oli kuitenkin hetkiä, jolloin hän tunsi jonkunlaista +katumusta ajatellessaan, että hänen ilmoituksensa voisi aiheuttaa sen +rautaotteen juutalaisesta, minkä tämä niin kauan oli välttänyt, ja että +juutalainen viimein — niin hyvin kuin hän olikin ansainnut sellaisen +kohtalon — voisi joutua tuhon omaksi hänen myötävaikutuksellaan. + +Oli sunnuntai-ilta ja lähin kirkonkello kuului lyövän täyden tunnin. +Sikes ja juutalainen keskustelivat, mutta vaikenivat kuunnellakseen. +Tyttö katsoi ylös matalalta jakkaralta, jolla istui, ja kuunteli +myöskin. Yksitoista! + +— Tunti puoleenyöhön, virkkoi Sikes nykäisten rullakaihtimen ylös ja +kurkistaen ulos, minkä jälkeen hän jälleen istuutui. Pimeää ja sumuista +on senlisäksi, oivallinen yö liiketoimia varten. + +— Ah! sanoi juutalainen. Ikävä, ettei ole mitään tehtävää juuri nyt. + +— Siinä olette oikeassa, vastasi Sikes äreästi. Se on suuri vahinko, +sillä tunnen itseni olevan kunnossa johonkin. + +Juutalainen huokaisi ja ravisti myrtyneenä päätänsä. + +— Meidän on korjattava laiminlyönnit, kaiken taas jouduttua vanhoille +raiteilleen. Siinä on kaikki, mitä minulla on sanomista, sanoi Sikes. + +— Aivan oikein, ystäväni, vastasi juutalainen uskaltaen laskea kätensä +hänen olallensa. Minulle on mieluista kuulla teidän puhuvan niin. + +— Vai mieluista? huudahti Sikes. No, olkoon sitten. + +— Hah, hah, hah! nauroi juutalainen, kuin olisi tuntenut helpotusta +tästä myönnytyksestä. Tänä iltana olette taas kaltaisenne, Bill, aivan +itsenne kaltainen. + +— En mielestäni tunne itseäni omaksi itsekseni, kun te asetatte nuo +vanhat kuivuneet kyntenne olkapäälleni. Ottakaa ne pois, sanoi Sikes ja +ravistautui vapaaksi juutalaisen kädestä. + +— Hermostuttaako se teitä? Muistuttaako se teitä ehkä kiinnijoutumisen +vaarasta, Bill? kysyi juutalainen, lujasti päättäneenä olla +loukkaantumatta. + +— Se muistuttaa minulle vaarasta joutua paholaisen pidättämäksi, +vastasi Sikes, eikä poliisin. Ei kellään ihmisellä ole koskaan ollut +sellaisia kasvoja kuin teillä, isäänne ehkä lukuunottamatta, ja hän +repii luultavasti nyt tuuheaa punaista partaansa, mikäli ette polveudu +suoraan hitosta itsestään ilman mitään isää välillänne, mikä muuten ei +laisinkaan hämmästyttäisi minua. + +Juutalainen ei vastannut tähän ylistyspuheeseen, vaan nykäisi +Sikesiä käsivarresta ja osoitti Nancya, joka oli käyttänyt hyväkseen +edellämainittua keskustelua asettamalla yllensä hatun ja shaalin ja oli +nyt aikeissa jättää huoneen. + +— Halloo! huudahti Sikes. Minne olet aikeissa lähteä tähän aikaan +yöstä, Nancy? + +— En voi hyvin, olenhan sen sinulle sanonut, vastasi tyttö. Tarvitsen +vähän raitista ilmaa. + +— Pistä pääsi akkunasta ulos, niin saat raitista ilmaa! + +— Se ei riitä. Minun täytyy päästä ulos kadulle. + +— Siihen et saa lupaa, vastasi Sikes, nousten pystyyn, lukiten oven, +kiskaisten hatun hänen päästään ja sinkauttaen sen erään vanhan kaapin +päälle. Kas niin, sanoi varas, pysy nyt levollisesti siellä missä olet. + +— Sellainen kapine kuin hattu ei voi minua pidättää, puhkesi tyttö +sanomaan, käyden hyvin kalpeaksi. Mitä sinä tarkoitat, Bill? Tiedätkö, +mitä sinä teet? + +— Tiedänkö —! huudahti Sikes kääntyen päin Faginia. Hän lienee +menettänyt järkensä, muutoin ei hän rohkenisi puhua minulle tuolla +tavalla. + +— Saat minut tekemään jotain epätoivoista, mutisi tyttö pusertaen +molempia käsiään rintaansa vasten. Anna minun mennä — tällä minuutilla +— nyt heti —. + +— En! karjaisi Sikes. + +— Käskekää hänen antaa minun mennä, Fagin. Se on parasta hänelle +itselleen. Kuuletteko? + +— Kuulenko? toisti Sikes kääntyen tuolillaan katsoakseen häntä. +Kyllä kuulen, ja jos kuulen sinua vielä minuutin, niin iskeköön koira +kurkkuusi. Mikä sinua vaivaa? Mitä se on? + +Juutalainen nyökkäsi hänelle merkiksi olla välittämättä tytöstä +ja muutaman minuutin jälkeen oli tyttö herpautunut tavalliseen +olotilaansa. Fagin kuiskasi Sikesille, ettei ollut pelkoa kohtauksen +uudistamisesta, otti hattunsa ja sanoi hyvää yötä. + +Tultuaan ovelle hän pysähtyi kysymään, eikö kukaan tahtoisi valaista +hänelle portaita. + +— Valaise hänelle, sanoi Sikes, joka paraillaan täytti piippuansa. +Olisi sääli, jos hän taittaisi niskansa ja houkuttelisi uteliaita +katselijoita mestaukseensa. Näytä hänelle tietä. + +Nancy seurasi vanhaa miestä alas portaita. + + + + +NELJÄSKYMMENESVIIDES LUKU. + +Fagin käyttää Noa Claypolea salaisena lähettinä. + + +Seuraavana aamuna nousi Fagin aikaisin ylös ja odotti kärsimätönnä +uutta apulaistansa, joka iankaikkisuudelta tuntuvan odotuksen jälkeen +vihdoin saapui ja alkoi syödä ahmia aamiaista. + +— Bolter, sanoi juutalainen vetäen esille tuolin ja istuutuen aivan +häntä vastapäätä. + +— Niin, mikä hätänä? Älkää kysykö minulta mitään, ennenkuin olen +lakannut syömästä. Tällä paikalla on se huono puoli, ettei täällä +koskaan saa syödä rauhassa. + +— Ettekö voi puhua syödessänne? virkkoi Fagin kiroillen itsekseen +nuoren ystävänsä ahnautta. + +— Oh, miksei, voin kyllä. Vieläpä käy syöminen paremminkin puhuessani, +sanoi Noa leikaten itselleen suunnattoman viipaleen leipää. Missä on +Charlotte? + +— Ulkona, vastasi Fagin. Lähetin hänet tänä aamuna ulos erään +toisen nuoren naishenkilön kanssa, sillä tahtoisin puhua kanssanne +kahdenkesken. + +— Vai niin! Silloin olisin toivonut, että olisitte antanut hänen ensin +levittää vähän voita leivälle. No niin, jutelkaa pois vain. Se ei +häiritse minua. + +— Hoiditte asianne eilen oivallisesti, ystäväni, sanoi juutalainen, +oivallisesti! Kuusi shillinkiä ja yhdeksän ja puoli penceä heti +ensimmäisenä päivänä! + +— Niin, luulisin, ettei se ollut niin huonosti vasta-alkajalta, +virkkoi Bolter itsetyytyväisesti. + +— Kuulkaahan minua, Bolter, sanoi Fagin kumartuen yli pöydän. Teidän +täytyy suorittaa minulle eräs tehtävä, ystäväni, mikä vaatii suurinta +huolellisuutta ja varovaisuutta. + +— Sanon teille, vastasi Bolter, ettette saa panna minua alttiiksi +vaaralle tai useammin lähettää minua poliisiasemalle. En pidä +sellaisesta. + +— Ei ole mitään vaaraa tämän asian yhteydessä ainakaan, sanoi +juutalainen. On kysymys ainoastaan erään naisen vakoilemisesta. + +— Vanhanko naisen? kysyi mr Bolter. + +— Ei, vaan nuoren, vastasi Fagin. + +— Silloin luulen voivani ottaa tehtävän huolekseni. Koulussa olin minä +oikea vainukoira, Minkätähden minun on vakoiltava häntä? Ei kai —. + +— Ei tehdäksenne mitään, keskeytti hänet juutalainen, vaan +kertoaksenne minulle, minne hän menee, kenen kanssa puhuu ja, jos +mahdollista, mitä hän sanoo pannaksenne merkille kadun ja talon, jos +kyseessä on katu ja talo, ja jättääksenne minulle kaikki saamanne +tiedot. + +— Mitä annatte minulle? kysyi Noa asettaen kuppinsa luotaan ja +tarkastellen päällikköänsä innokkain katsein. + +— Jos suoriudutte oikein hyvin, yhden punnan, ystäväni — kokonaisen +punnan, sanoi juutalainen, joka halusi herättää hänen ahneuttaan. Niin +paljon en ole koskaan maksanut mistään työstä, josta ei kuitenkaan +koidu mitään ansiota. + +— Kuka hän on? + +— Muuan omistamme. Hän on hankkinut itselleen joitakin uusia ystäviä, +ja minun täytyy tietää, keitä ne ovat, vastasi juutalainen. + +— Ymmärrän, sanoi Noa. Vain voidaksenne tehdä tuttavuutta heidän +kanssaan, jos he ovat kunnioitettavaa väkeä, mitä? Hah, hah, hah! Minä +suostun. + +— Saatoinpa kuvitellakin sitä, puhkesi Fagin sanoinaan, tyytyväisenä +ehdotustaan kohdanneesta menestyksestä. + +— Luonnollisesti, luonnollisesti, vastasi Noa. Missä hän on? Missä +minun pitää häntä odottaa? Milloin minun on mentävä? + +— Kaiken sen, ystäväni, olen sanova teille, kun aika on käsillä. Olkaa +vain valmiina ja jättäkää kaikki muu minun huolekseni. + +Sen illan sekä seuraavan ynnä sen jälkeisen istui vakooja kengät +jalassa sekä ajomieheksi puettuna, valmiina Faginin ensi viittauksesta +lähtemään ulos. Kuusi iltaa — kuusi pitkää, ikävää iltaa — kului, +ja yhä tuli Fagin kotiin tyytymättömyyden ilme kasvoillaan sanoen +ainoastaan, ettei vielä ollut aika. Seitsemäntenä iltana palasi hän +aikaisemmin kotiin ja kiihtyneessä mielentilassa, mitä hän ei kyennyt +salaamaan. Se oli sunnuntai. + +— Tänä iltana menee hän ulos, sanoi Fagin, ja oikealle asialle, siitä +olen varma, sillä hän on ollut yksin koko päivän, eikä mies, jota hän +pelkää, tule kotiin ennenkuin päivän sarastaessa. Tule mukaan! Pian! + +He hiipivät huomaamatta ulos talosta ja riensivät läpi katujen +labyrintin, kunnes vihdoin saapuivat erään majataloon luo, minkä Noa +tunsi samaksi, missä oli viettänyt ensimmäisen yönsä Lontoossa. + +Merkeillä sanojen asemasta osoittivat Fagin ja nuori juutalainen, +joka oli päästänyt heidät sisään, Noalle ruutua ja kehoittivat häntä +kapuamaan ylös ja tarkastamaan sitä henkilöä, joka oleskeli viereisessä +huoneessa. + +— Onko se hän? kysyi hän tuskin kuuluvasti. Juutalainen nyökkäsi. + +— En voi nähdä hänen kasvojaan, kuiskasi Noa. Hän katsoo alaspäin ja +kynttilä on hänen takanaan. + +— Pysykää siellä, missä olette, kuiskasi Fagin tehden merkin +Barneylle, joka poistui. Vähän sen jälkeen astui nuori juutalainen +viereiseen huoneeseen ja ollen puhdistavinaan kynttilää siirsi sen +toiseen paikkaan samalla puhutellen tyttöä saadakseen hänet katsomaan +ylös. + +— Nyt näen hänet, puhkesi vakooja sanomaan. — Selvästikö? kysyi +juutalainen. + +— Tuntisin hänet tuhansien joukosta. + +Hän laskeutui nopeasti alas, kuin samassa ovi aukeni ja tyttö tuli +ulos. Fagin veti Noan erääseen pieneen sänkykomeroon, minkä edessä +riippuivat verhot, ja he pidättivät henkeä tytön kulkiessa heidän +ohitsensa vain muutaman jalan päässä heidän piilopaikastaan ja mennessä +ulos siitä ovesta, mistä he itse olivat tulleet sisään. + +— Vaiti! virkkoi nuori juutalainen ovelta. Nyt! + +Noa vaihtoi silmäyksen Faginin kanssa ja riensi ulos. + +— Vashembaan, kuiskasi Barney, ja byshydegää gadun dhoishella buolen. + +Noa teki niin, ja lyhtyjen valossa näki hän tytön kappaleen matkaa +edellään. + + + + +NELJÄSKYMMENESKUUDES LUKU. + +Välipuhe pidetään. + + +Kello löi neljännestä yli yhdentoista, kun kaksi henkilöä astui London +Bridgelle. Toinen, nopein askelin kulkeva nainen, katseli innokkaasti +ympärilleen, ikäänkuin etsien jotain henkilöä, jonka toivoi tapaavansa. +Toinen oli mies, joka hiipi eteenpäin pitkin varjoisimpia paikkoja ja +sovitti askeleensa naisen kulun mukaan, pysähtyen, kun tämä pysähtyi, +ja jatkaen matkaa, kun tämä teki niin, muttei kuitenkaan koskaan +antanut välimatkan heidän välillään pienetä. Siten menivät he yli +sillan Middlesexistä Surreyhin, kun nainen, ilmeisesti pettyneenä +ohikulkijoitten tarkastelussa, kääntyi ympäri. Liike oli äkkinäinen, +mutta mies, joka vakoili häntä, livahti erääseen syvennykseen ja +kumartui yli kaiteen voidakseen paremmin kätkeä itsensä, antoi naisen +kulkea ohitse vastapuoleista jalkakäytävää myöten ja kun tämä taas +oli tullut suunnilleen saman matkan päähän hänestä kuin ennen, hiipi +hän esille ja seurasi häntä. Melkein sillan keskivaiheilla jäi nainen +seisomaan ja mies pysähtyi myöskin. + +Tyttö oli levottomasti astunut muutamia askeleita edestakaisin — +kätkeytyneen tarkkaajansa visusti vartioimana — S:t Paulin suren +kellon jälleen soittaessa yhtä päivää lepoon. Keskiyö oli saapunut +väkirikkaan kaupungin ylle. + +Kahta minuuttia ei ollut kulunut kellon lyönneistä, kun muuan +nuori nainen, erään harmaahapsisen gentlemannin saattamana, astui +ajurinvaunuista vähän matkan päässä sillasta ja lähti, vaunujen ajettua +pois, astumaan suoraan sitä kohti. Tuskin olivat he ennättäneet laskea +jalkansa sillalle, ennenkuin tyttö säpsähti ja riensi heitä vastaan. + +He kulkivat katsellen ympärilleen sellaisin ilmein, kuin olisivat +he vain vähän tai ei laisinkaan odottaneet saavansa nähdä toiveensa +toteutuvan, kun tyttö äkkiä tuli heidän eteensä. He pysähtyivät +hämmästyksestä huudahtaen, mutta tukahduttivat sen heti, sillä joku +talonpojanpuvussa oleva mies moni juuri samassa silmänräpäyksessä niin +lähellä heidän ohitsensa, että hän miltei hipaisi heitä. + +— Ei täällä, sanoi Nancy nopeasti. Pelkään puhua teidän kanssanne +täällä. Tulkaa — alas noita portaita! + +Juuri hänen lausuessaan nämä sanat ja kädellään ilmaistessaan suuntaa, +minne halusi heidän menevän, katsoi talonpoika taakseen ja kysyi +epäkohteliaasti, minkätähden he seisoivat siinä ja pitivät hallussaan +koko jalkakäytävän, minkä jälkeen hän jatkoi matkaansa. + +Portaat, jotka tyttö oli osoittanut, olivat eräät maihinnousuportaat +virran rannalla. Tälle paikalle kiirehti maalaispukuinen mies +huomaamattomasti ja meni, silmättyään ympärilleen, alas rappusia. + +Portaat ovat osa sillasta ja niissä on kolme tasannetta. Juuri toisen +loppupäässä päättyy kivimuuri vasemmalla kädellä koristeelliseen, +Thamesiin päin kääntyneeseen pilasteriin, ja tällä paikalla leviää +kolmas tasanne, joten henkilöä, joka kääntyy tuon muurin kulmauksen +ympäri, on mahdoton nähdä portailta edes yhtä ainoaa porrasaskelmaa +ylempää. Maalaispukuinen mies silmäsi ympärilleen, tultuaan tälle +paikalle, ja kosk'ei hän voinut keksiä mitään sopivampaa piilopaikkaa +ja koska siinä, pakoveden ajan parsillaan ollessa käsillä, oli kylliksi +tilaa, niin hiipi hän sivulle ja odotti selkä vasten pilasteria ja +varmana siitä, etteivät he tulisi pitemmälle alas ja että, vaikk'ei +hän voisi kuullakaan, mitä he tulisivat sanomaan, hän jälleen voisi +varmasti seurata heitä. + +Niin hitaasti kului aika tällä yksinäisellä paikalla ja niin innokas +oli vakooja saamaan tietää syyn tähän kohtaukseen, mikä oli niin +erilainen, kuin mitä hän oli odottanut, että hän jo moneen kertaan +ehti pitää asiaa menetettynä ja päätellä, että he otaksuttavasti +olivat pysähtyneet kauas ylhäälle tai valinneet aivan toisen paikan +salaperäistä keskusteluaan varten. Mutta juuri kun hän oli aikeissa +jättää piilopaikkansa mennäkseen taas ylös sillalle, kuuli hän askelten +ääntä sekä pian senjälkeen myöskin ihmisääniä aivan läheltä. + +Hän painautui muuria vasten ja kuunteli tarkkaavasti, tuskin uskaltaen +hengittääkään. + +— Tämä on kyllin pitkällä, sanoi muuan ääni, mikä ilmeisesti oli +yllämainitun gentlemannin. En salli tämän nuoren neidin mennä +kauemmaksi alas. + +— Sanoinhan jo, vastasi Nancy, että pelkäsin puhua kanssanne siellä. +En tiedä, mitä se on, lisäsi hän väristen, mutta minulla on sellainen +pelko ja tuska tänä yönä, että tuskin kykenen pysymään jaloillani. + +— Mitä te pelkäätte? kysyi gentlemanni, jolla näytti olevan +myötätuntoa häntä kohtaan. + +— En tiedä sitä itsekään, vastasi tyttö. Kunpa tietäisinkin! +Kauhistuttavat ajatukset kuolemasta ja veriset vaatteet ja kauhu, joka +on polttanut minua kuin tuli, ovat vainonneet minua koko päivän. + +Hänen käyttäytymisessään oli jotakin niin merkillistä, että +kätkeytynyt kuuntelija värisi, kun kuuli tytön lausuvan nämä sanat, +ja veri jähmettyi hänen suonissaan. Hän ei ollut koskaan kokenut +niin suurta helpotusta kuin kuullessaan nuoren naisen miellyttävällä +äänellä pyytävän tyttöä olemaan levollinen eikä heittäytymään niin +kauhistuttavien kuvittelujen valtaan. + +— Ette ollut täällä viime sunnuntaina, sanoi sitten gentlemanni. + +— En voinut tulla, vastasi Nancy. Minut pidätettiin väkisin. + +— Teidän ei kai epäilty ilmaisseen jotakin asiasta, joka on tuonut +meidät tänne tänä yönä? kysyi vanha herra tuskaisesti. + +— Ei, vastasi tyttö ravistaen päätänsä. Mutta minun on vaikea poistua +hänen luotaan, ellei hän tiedä syytä. En olisi voinut käydä neidin +luona, ellen olisi antanut hänelle oopiumia, ennenkuin lähdin. + +— Heräsikö hän, ennenkuin palasitte? kysyi gentlemanni. + +— Ei, eikä hän eikä kukaan niistä muistakaan epäile minua. + +— Hyvä. Kuulkaa nyt mitä sanon. + +— Olen valmis, sanoi tyttö, kun toinen teki pienen pysähdyksen. + +— Tämä nuori nainen, alkoi hän, on ilmoittanut minulle ja muutamille +luotettaville ystäville, mitä te uskoitte hänelle pari viikkoa sitten. +Myönnän ensin tunteneeni jonkunverran epäilystä, voiko teihin luottaa, +mutta nyt uskon varmasti, että olette luotettava. + +— Niin, olen kyllä, vastasi tyttö vakavasti. + +— Toistan, että varmasti uskon sen. Osoittaakseni teille olevani +halukas luottamaan teihin tahdon avoimesti sanoa teille aikovamme +pusertaa tältä Monksilta, kuka hän sitten liekin, esiin salaisuuden +peloittamalla häntä. Mutta — mutta, jatkoi hän, ellemme voi päästä +häneen käsiksi tai ellemme kykene vaikuttamaan häneen siten kuin +haluamme, on teidän luovuteltava juutalainen. + +— Fagin! huudahti tyttö peräytyen. + +— Niin, se mies täytyy teidän luovuttaa, vastasi gentlemanni. + +— Sitä en tee — sitä en tee koskaan! + +— Mutta miksi ette? + +— Erästä syystä, vastasi tyttö lujasti, syystä, minkä neiti tuntee ja +mistä hän on pitävä kiinni minun kanssani, tiedän hänen sen tekevän, +sillä minulla on hänen lupauksensa, ja sitäpaitsi eräästä toisesta +syystä, nimittäin siitä, että miten huonoa elämää hän onkin viettänyt, +niin olen minä viettänyt yhtä huonoa elämää myöskin. On monta +joukossamme, jotka ovat vaeltaneet samoja teitä, enkä minä tahdo antaa +ilmi ketään heistä, jotka kaikki olisivat voineet antaa ilmi minut, +mutt'eivät ole sitä tehneet, niin huonoja kuin he ovatkin olleet. + +— No, sanoi vanha gentlemanni nopeasti, kuin olisi tämä ollut juuri se +kohta, johon hän oli halunnut tulla, niinpä jättäkää siis Monks minun +käsiini ja antakaa minun tehdä hänelle, mitä tahdon. + +— Mutta, jos hän antaa ilmi toiset? + +— Lupaan teille, että jos totuus voidaan pusertaa hänestä esiin, ei +asiaa tulla viemään sen pitemmälle. Oliverin pienessä elämäntarinassa +on varmaankin seikkoja, joita olisi kiusallista vetää julki, ja jos +vain pääsemme totuuden perille, saavat nuo toiset jäädä rauhaan. + +— Mutta ellette pääse? huomautti tyttö. + +— Silloin, jatkoi gentlemanni, ei juutalaisen ole tarvis joutua +oikeuden eteen ilman teidän suostumustanne, ja siinä tapauksessa luulen +voivani esittää teille sellaista, mikä saa teidät suostumaan. + +— Takaako neiti sen minulle? kysyi tyttö innokkaasti. + +— Takaan, vastasi Rose, annan rehellisen ja lujan sanani siitä. + +— Eikä Monks saa koskaan tietää, mistä olette saanut tietoonne? kysyi +tyttö hetken vaitiolon jälkeen. + +— Ei koskaan, vastasi gentlemanni. + +— Olen ollut valehtelija ja elänyt valehtelijoitten joukossa aina +pienestä lapsesta pitäen, sanoi tyttö, mutta minä luotan teidän +sanoihinne. + +Heidän molempien vakuutettua hänelle, että hän turvallisesti voi +sen tehdä, alkoi hän niin hiljaisella äänellä, että kuuntelijan oli +vaikeata saada selvää hänen sanoistaan kuvata majatalosta, mistä häntä +tänä iltana oli seurattu. Täydellisesti selitettyään paikan aseman, +sen kohdan, mistä sitä huomiota herättämättä parhaiten voisi pitää +silmällä, ja ne illat ja tunnit, jolloin Monks tavallisesti kävi +siellä, tuntui tyttö tuumivan muutaman silmänräpäyksen palauttaakseen +muistiinsa hänen kasvonpiirteensä ja käytöstapansa. + +— Hän on pitkä, sanoi tyttö, ja vahvarakenteinen, mutta ei pönäkkä; +hänellä on hiipivä käynti ja kulkiessaan katsahtaa hän alinomaa olkansa +yli, ensin toiselle, sitten toiselle puolen. Älkää unohtako sitä. +Hänen silmänsä ovat syvemmällä kuin kellään muulla ihmisellä, niin +että melkein voisitte tuntea hänet yksinomaan siitä. Hänen ihonsa on +tumma kuten hänen tukkansa ja silmänsäkin, ja vaikkakaan hän ei voi +olla enemmän kuin kaksikymmentäviisi tai -kuusi vuotta vanha, ovat +hänen kasvonpiirteensä kuihtuneet ja terävät. Hänen huulensa ovat usein +kalpeat ja niissä on merkkejä hänen hampaistansa, sillä hänellä on +välistä ankaria kohtauksia ja hän puree toisinaan kätensäkin verille. +— Mutta miksi säpsähditte? kysyi tyttö keskeyttäen äkkiä. + +Vanha gentlemanni vastasi hiukan hämillään, ettei hän niin tehneensä, +ja pyysi häntä jatkamaan. + +— Osan tästä olen saanut tietää toisilta sen talon asukkailta, josta +olen kertonut, sanoi tyttö, sillä itse olen nähnyt hänet vain kaksi +kertaa ja molemmilla kerroilla oli hän verhoutunut avaraan viittaan. +Luulen melkein tämän olevan kaiken, mitä voin teille hänestä sanoa. +Odottakaapa hieman, lisäsi hän, kaulassa, niin korkealla, että osan +siitä voi nähdä hänen kaulaliinansa yläpuolella, kun hän kääntää +päätään, on hänellä —. + +— Leveä, punainen arpi palohaavasta, puhkesi vanha gentlemanni +sanomaan. + +— Mitä sanotte? Tunnetteko hänet? + +— Luulen melkein tuntevani, vastasi gentlemanni. Luulen tekeväni sen +teidän kuvauksenne perusteella. Mutta saammepa nähdä. Monet ihmiset +ovat niin omituisesti toistensa kaltaisia. Tuskinpa hän kuitenkaan on +sama mies. + +Sanoessaan tämän teeskennellyn välinpitämättömästi astui hän pari +askelta lähemmäksi kätkeytynyttä vakoojaa, minkä tämä saattoi päättää +siitä, että niin selvästi kuuli hänen mutisevan: — Sen täytyy joka +tapauksessa olla hän! + +— Nuori ystäväni, virkkoi hän sitten ja ääni tuntui ilmaisevan +hänen palanneen entiselle paikalleen, olette nyt antanut meille +mitä arvokkainta apua, ja minä haluan kernaasti tehdä teille +vastapalveluksen. Sanokaa, mitä voin tehdä hyväksenne? + +— Ette mitään, vastasi Nancy. + +— Niin ette saa sanoa, virkkoi vanha gentlemanni äänellä ja sävyllä, +minkä olisi pitänyt voida liikuttaa paljoa kovettuneempaakin sydäntä. +Ajatelkaa ja vastatkaa minulle. + +— Ei mitään, sir, vastasi tyttö itkien. Ette voi tehdä mitään +auttaaksenne minua. Olen menettänyt kaiken toivon. + +— Riistätte itse itseltänne toivon. Menneisyys on ollut teille +surullista erämaata, täynnä väärinkäytettyä nuoruudenvoimaa ja +tuhlattuja, verrattomia aarteita, mitkä luoja ainoastaan kerran +lahjoittaa meille, mutta tulevaisuuteen voitte luottaa. En tahdo sanoa, +että me voisimme auttaa teitä sielun ja sydämen rauhaan; sen saavutatte +vasta kun itse olette sitä etsinyt; mutta hiljainen turvapaikka joko +Englannissa tahi, jos pelkäätte jäädä tänne, jossakin vieraassa maassa, +on meidän ei ainoastaan mahdollista vaan todella mieluistakin hankkia +teille. Ennenkuin päivä sarastaa, ennenkuin tämä virta herää aamun ensi +hämyssä, olette oleva kaukana poissa tähänastisten ystävienne seurasta +jättämättä enempää jälkeä kuin jos tässä silmänräpäyksessä olisitte +hävinnyt maan pinnalta. Tulkaa! + +— Hän taipuu, puhkesi nuori nainen sanomaan, hän miettii asiaa, siitä +olen varma. + +— Pelkään, ettei hän tee sitä, virkkoi gentlemanni. + +— Ei, sir, sitä en tee, vastasi tyttö oltuaan silmänräpäyksen kahden +vaiheella. Olen kytketty vanhaan elämääni. Olen jo mennyt liian +pitkälle voidakseni kääntyä takaisin — ja kuitenkaan en tiedä, mistä +se johtuu, mutta jos olisitte puhunut minulle noin joku aika sitten, +olisin nauranut teille. Mutta, lisäsi hän katsoen ympärilleen, tuo +pelko valtaa minut jälleen. Minun täytyy lähteä kotiin. + +— Kotiin! toisti nuori nainen korostaen sanaa voimakkaasti. + +— Kotiin, neiti, vastasi tyttö. Sellaiseen kotiin, jonka olen +valmistanut itselleni koko elämäni työllä. Erotkaamme. Minut voitaisiin +muutoin nähdä tai keksiä. Menkää, menkää! Jos olen tehnyt teille jonkun +palveluksen, pyydän teiltä ainoastaan, että jätätte minut yksin ja +annatte minun mennä. + +— Ponnistelemme turhaan, virkkoi gentlemanni huoaten. Saatamme ehkä +vain hänen turvallisuutensa vaaraan viipymällä täällä. Olemme ehkä jo +pidättäneet häntä kauemmin kuin hänen tarkoituksensa oli. + +— Olette, olette, sanoi tyttö innokkaasti, niin olette tehneet. Vanha +gentlemanni kääntyi poispäin. + +— Ottakaa tämä kukkaro, puhkesi nuori nainen sanomaan. Ottakaa se +minun tähteni, jotta teillä ainakin olisi jotain apua hädän ja surun +hetkellä. + +— Ei, ei, vastasi tyttö. En ole tehnyt tätä rahojen tähden. Antakaa +minun säilyttää ilo siitä, etten ole sitä tehnyt. Mutta kuitenkin — +antakaa minulle jotain, mitä olette kantanut. Haluaisin niin mielelläni +saada omakseni jotain — ei, ei, ei mitään sormusta — käsineenne tai +nenäliinanne — jotain, minkä voin piilottaa tietäen sen kuuluneen +teille. Kiitos! Jumala siunatkoon teitä! Hyvää yötä, hyvää yötä! + +Tytön ankara mielenliikutus ja pelko, että ilmitulo voisi saattaa +hänet väkivallan ja pahoinpitelyn alaiseksi, tuntuivat ratkaisevasti +vaikuttaneen gentlemannin päätökseen jättää hänet. Poistuvien askelten +ääni kuului, ja äänet vaikenivat. + + + + +NELJÄSKYMMENESSEITSEMÄS LUKU. + +Kohtalokkaat seuraukset. + + +Parin tunnin ajan ennen päivänsarastusta, ajan, jota syksyllä syystä +kutsutaan yön kuolemaksi, kun kadut ovat äänettömät ja autiot, kun +irstailu ja pahe on hoiperrellut kotiin lepäämään — nuo äänettömät ja +hiljaiset tunnit istui juutalainen valveilla vanhassa luolassaan kasvot +niin vääntyneinä ja kalpeina ja silmät niin punaisina ja verestävinä, +että hän muistutti vähemmän ihmistä kuin jotakin inhoittavaa aavetta, +joka vielä löyhkäsi haudan kosteutta ja jota jokin paha henki kiusasi. + +Hän istui köyristyneenä yli kylmän kamiinan, kääriytyneenä vanhaan +repaleiseen peitteeseen ja kasvot kääntyneinä kohti melkein +loppuunpalanutta kynttilää, mikä oli pöydällä hänen vieressään. + +Pitkänään lattialla olevalla patjalla makasi Noa Claypole vaipuneena +sikeään uneen. Häneen suuntasi vanha mies silloin tällöin katseensa, +mutta muutti sen taas takaisin kohti kynttilää. + +Hän istui asentoaan vähääkään muuttamatta tai kiinnittämättä huomiota +ajan kulumiseen, kunnes hänen tarkka korvansa näytti tajuavan askelten +ääntä ulkoa kadulta. + +— Vihdoinkin, mumisi juutalainen sivellen kädellään kuivaa, kuumeista +suutaan. Vihdoinkin! + +Kello soi hiljaa hänen puhuessaan. Hän hiipi ovelle ja palasi heti +miehen kanssa, joka oli leukaa myöten vaippaan kääriytynyt ja kantoi +myttyä kainalossaan. Miehen istuuduttua ja avattua vaippansa napit tuli +mr Sikesin hartehikas olemus näkyviin. + +— Kas tuossa! virkkoi hän asettaen mytyn pöydälle. Pitäkää siitä +tarkkaa vaaria ja tehkää siitä mitä voitte. On ollut kylliksi vaivaa +päästä siihen kiinni. Luulin voivani olla täällä jo kolme tuntia sitten. + +Fagin otti mytyn ja lukitsi sen erääseen kaappiin, minkäjälkeen hän +jälleen istuutui sanomatta sanaakaan. Ei silmänräpäykseksikään hän +kuitenkaan ollut irroittanut katsettaan murtovarkaasta, ja heidän +siinä nyt istuessaan aivan toisiaan vastapäätä, kasvot vasten kasvoja, +tarkasteli hän häntä niin kiinteästi, huulet vapisevina ja kasvot hänet +vallanneen kiihkon muuttamina, että murtovaras tahtomattaan työnsi +tuolinsa taapäin ja katseli häntä teeskentelemättömän kauhun ilmein. + +— Mitä nyt? puhkesi Sikes sanomaan. Minkätähden murjotatte minuun +tuolla tavalla? — Ettekö voi puhua? + +Fagin kohotti oikean kätensä ja ravisti vapisevaa etusormeaan ilmassa, +mutta hänen kiintymyksensä oli niin suuri, että hän silmänräpäyksen +ajan oli kykenemätön puhumaan mitään. — Kautta paholaisen! sanoi Sikes +ja kopeloi levottomana rintataskuansa. Hän on menettänyt järkensä. +Minun on oltava varuillani. + +— Ei, ei, virkkoi Fagin, joka nyt taas voi puhua. Te ette ole — te +ette ole se henkilö, Bill. Minulla ei ole mitään — ei mitään teitä +vastaan. + +— Oh, vai ei teillä ole? sanoi Sikes katkerin katsein, muuttaen +pistoolin mukavampaan taskuun. Se oli onneksi toiselle meistä — +kummallekaan, se voi olla yhdentekevää —. + +— Minulla on jotain sanottavana teille, Bill, virkkoi juutalainen +muuttaen tuolinsa lähemmäksi häntä, mikä on tekevä teidät vielä +hämmentyneemmäksi kuin mitä minä olen. + +— Mitä? sanoi Sikes epäluuloisen näköisenä. Puhukaa suunne puhtaaksi, +kiirehtikää, muussa tapauksessa voisi Nancy helposti saada päähänsä, +että olen joutunut hukkaan. + +— Joutunut hukkaan! huudahti Fagin. Sen asian on hän jo itse omin päin +järjestänyt. + +Täydellisen hämmennyksen ilmein katseli Sikes juutalaista, ja koska +hän ei voinut hänen kasvoistaan lukea mitään tyydyttävää selitystä +arvoitukseen, iski hän suurella kädellään kiinni tämän takinkaulukseen +ja ravisti häntä rajusti. + +— Ettekö voi puhua? Jollette pian sitä tee, käy se teille +mahdottomaksi ilman puutteesta! Avatkaa suunne ja sanokaa suoraan, mitä +teillä on sanottavana. Antakaa kuulua, te kirottu vanha koira, antakaa +kuulua! + +— Otaksukaa, että tuo poika, joka makaa tuossa — alkoi Fagin. + +Sikes kääntyi sinnepäin missä Noa nukkui, ikäänkuin ei hän aikaisemmin +olisi häntä huomannut. — No? sanoi hän asettuen entiseen asentoonsa. + +— Otaksukaa, että tämä poika, jatkoi juutalainen, tahtoisi kieliä +— pettää meidät kaikki — ensin etsittyään oikeat henkilöt +tarkoitukseensa ja sitten sovittuaan heidän kanssaan kohtauksesta +kadulla ja ilmaistuaan heille kaikki meidän tuntomerkkimme sekä +neuvottuaan ne paikat, missä meidät helpoimmin voitaisiin pidättää. +Otaksukaa, suunnitelman, mihin me kaikki olisimme sekoitetut — omasta +vapaasta tahdostaan, tyydyttääkseen omaa mielihaluaan, hiipien varkain +ulos öisin löytääkseen ne, jotka tuntevat suurinta mielenkiintoa meitä +kohtaan, ja kielien heille. Kuuletteko? karjui juutalainen, jonka +silmät leimusivat raivosta. Otaksukaa, että hän olisi tehnyt tämän +kaiken, mitä sitten? + +— Mitä sitten? vastasi Sikes hirvittävästi kiroten. Jos hänen myöskin +olisi onnistunut säilyttää henkensä, olisin minä murskannut hänen +kallonsa rauta-anturaisella saappaankorollani yhtä moneksi mureneeksi +kuin hänen päässään on hiuksia. + +— Mutta jos sen olisi tehnyt, minä! huusi juutalainen. Minä, joka +tiedän niin paljon ja voisin saada hirteen niin monta itseni lisäksi? + +— Sitä en tiedä, vastasi Sikes, joka kiristeli hampaitaan ja +kalpeni pelkästään sitä ajatellessaan. Minä tekisin vankilassa +yhtä ja toista, niin että minut lyötäisiin rautoihin, ja kun minua +tutkittaisiin yhdessä teidän kanssanne, hyökkäisin teidän päällenne +oikeussalissa ja murskaisin päänne kahleilla kaikkien ihmisten silmäin +edessä. Minä saisin sellaisen väkevyyden, mumisi varas heilauttaen +jäntevää käsivarttansa, että musertaisin päänne yhtä mäsäksi kuin jos +täysinäinen tavaravaunu olisi kulkenut sen ylitse. + +— Musertaisitteko? + +— Musertaisinko? sanoi murtovaras. Koettakaa! + +— Tai jos se olisi ollut Charley tai Taskuveijari tai Bet tai — + +— Yhdentekevää, kuka se olisi ollut, vastasi Sikes kärsimättömästi. +Ken tahansa se olisi ollutkin, käsittelisin häntä samalla tavalla. + +Juutalainen silmäsi häntä taas terävästi ja antoi hänelle merkin olla +vaiti, minkä jälkeen hän kumartui alas lattialla olevan vuoteen yli ja +ravisteli nukkuvaa herättääkseen hänet. Sikes kumartui eteenpäin ja +katseli, kädet tuettuina polviin, kuin ei olisi kyennyt käsittämään, +mihin kaikki nämä kysymykset ja valmistelut tähtäsivät. + +— Bolter, Bolter! — Poika parka! virkkoi Fagin katsoen ylös +helvetillisen odotuksen ilme kasvoillaan ja puhuen hitaasti sekä +painokkaasti: — Hän on väsynyt — väsynyt vakoiltuaan niin kauan sitä +_naista_ — vakoiltuaan _häntä_, Bill! + +— Mitä tarkoitatte? kysyi Sikes hätkähtäen. + +Juutalainen ei vastannut, vaan kumartui alas yli nukkuvan ja nosti +hänet istuvaan asentoon. Juutalaisen useaan kertaan toistettua hänen +nimensä alkoi Noa hieroa silmiään ja katseli unisesti ympärilleen. + +— Kertokaa minulle se vielä kerran, vielä kerran, jotta hän saa sen +kuulla, sanoi juutalainen osoittaen Sikesiä. + +— Mitä minun on kerrottava? kysyi uninen Noa kiukkuisesti. + +— Se — _Nancystä_, virkkoi juutalainen tarttuen Sikesiä ranteeseen, +kuin estääkseen häntä lähtemästä tiehensä, ennenkuin oli kuullut +riittävästi. — Te seurasitte hänen jäljessään? + +— Niin. + +— London Bridgelle? + +— Niin. + +— Missä hän kohtasi kaksi henkilöä? + +— Niin, sen hän teki. + +— Erään herran ja naisen, joitten luona hän aikaisemmin oli käynyt +omasta vapaasta tahdostaan ja jotka vaativat häntä antamaan ilmi +kaikki hänen toverinsa ja ennen kaikkea Monksin, minkä hän teki — +ja sanomaan, missä se talo sijaitsi, jossa meillä on tapana kohdata +ja jonne tapanamme on mennä, minkä hän teki — ja niihin aikaan +tavallisesti olemme siellä, minkä hän teki. Kaiken tämän hän teki. Hän +kertoi sen kaiken, ilman että häntä pakotettiin — sen hän teki — eikö +niin? kirkui juutalainen aivan suunniltaan raivosta. + +— Juuri niin hän teki, vastasi Noa raapien päätänsä. + +— Mitä te sanoittekaan edellisestä sunnuntaista? + +— Edellisestä sunnuntaista? vastasi Noa miettien. Senhän olen teille +jo kerran sanonut. + +— Sanokaa se vielä kerran — kerran vielä! kirkui juutalainen tarttuen +lujemmin Sikesin käsivarteen ja heilauttaen toista kättään ilmassa, +vaahdon pursuessa hänen suustaan. + +— He kysyivät häneltä, sanoi Noa, joka sitä mukaa kuin valveutui +näytti alkavan älytä, kuka Sikes oli, he kysyivät häneltä, miksei hän +ollut tullut edellisenä sunnuntaina, kuten oli luvannut. Hän vastasi, +ettei hän ollut voinut. + +— Ja mitä sanoi hän Billistä? huudahti juutalainen. Mitä sanoi hän +siitä miehestä, josta aikaisemmin oli kertonut? Sanokaa se hänelle. + +— Niin, hän sanoi, että hänen oli vaikea lähteä kotoa, ellei tuo +mies tiennyt, minne hän oli matkalla, sanoi Noa, ja sentähden oli hän +ensimmäisellä kerralla, kun oli mennyt käymään naisen luona — hah, +hah, hah, en voinut olla nauramatta, kun hän sen sanoi — antanut +hänelle oopiumia. + +— Kuolema ja helvetti! ulvoi Sikes riistäytyen vapaaksi juutalaisesta. +Antakaa minun mennä! + +Hän sinkautti vanhan miehen syrjään, ryntäsi ulos huoneesta ja juoksi +vihan vimmassa ylös portaita. + +— Bill, Bill! kirkui juutalainen seuraten häntä nopeasti, sana, vain +yksi sana. + +Tämä sana olisi kuitenkin jäänyt lausumatta, ellei varas olisi ollut +kykenemätön saamaan auki ovea, jota hän kiroillen ryskytti juutalaisen +läähättäen ehättäessä hänet. + +— Päästä minut ulos, sanoi Sikes. Älä puhu minulle, se on vaarallista. +Päästä minut ulos, sanon minä! + +— Anna minun sanoa yksi sana, vastasi juutalainen asettaen kätensä +lukonrivalle. Ette saa olla —. + +— No? sanoi toinen. + +— Ette saa olla — liian — raju, Bill, kähisi juutalainen. + +Päivä oli koittamaisillaan, ja oli kylliksi valoisaa heidän nähdä +toistensa kasvot. He vaihtoivat nopean katseen; molempien silmissä +hehkui tuli, jota ei voinut käsittää väärin. + +— Tarkoitan, sanoi Fagin, joka näki kaikkien huomautusten nyt olevan +hyödyttömiä, älkää olko liian raju oman turvallisuutemme tähden. Olkaa +nokkela, Bill, älkääkä ylimielinen. + +Sikes ei vastannut, vaan paiskasi auki oven, jonka juutalainen sillä +välin oli avannut, ja ryntäsi ulos äänettömälle kadulle. + +Pysähtymättä tai antamatta itselleen aikaa silmänräpäyksenkään +miettimiseen, kääntämättä edes päätään oikeaan tai vasempaan tai +kohottamatta silmiään ylöspäin tahi laskematta niitä kohden maata, +vaan katsoen suoraan eteensä villillä päättäväisyydellä ja hampaat +niin lujaan yhteenpuristettuina, että nahka kureutui leukapielten +ympärille, kulki roisto ripeästi eteenpäin, lausumatta sanaakaan tai +värähdyttämättä lihastakaan, kunnes saapui omalle portilleen. Hän avasi +sen hiljaa ja nousi ääneti ylös portaita ja meni huoneeseensa, minkä +jälkeen salpasi oven, siirsi raskaan pöydän sitä vasten ja veti syrjään +sängynkaihtimet. + +Tyttö makasi puoliksi riisuutuneena sängyssä. Mies oli herättänyt hänet +unestaan, sillä hän katseli ympärilleen hämmentynein ja ihmettelevin +katsein. + +— Nouse ylös! sanoi mies. + +— Oletko se sinä, Bill? virkkoi tyttö iloisin ilmein hänen paluunsa +johdosta. + +— Olen! Nouse ylös! + +Pieni kynttilä oli palamassa, mutta mies otti sen nopeasti jalustasta +ja heitti sen kamiinaan. Kun tyttö keksi häivähdyksen sarastavasta +päivästä, nousi hän vetääkseen ylös kierrekaihtimen. + +— Anna sen olla, sanoi Sikes työntäen kätensä hänen eteensä, on kyllin +valoisaa sitä varten, mitä minulla on suoritettavana. + +— Bill, sanoi tyttö levottomalla, hiljaisella äänellä, miksi tuijotat +minuun noin? + +Varas tarkasteli häntä muutaman minuutin laajentunein sieraimin ja +jyskyttävin sydämin, minkäjälkeen hän tarttui häntä päähän ja kaulaan, +laahasi hänet keskelle huonetta, katsoi vielä kerran ovea kohti ja +laski raskaan kätensä hänen suulleen. + +— Bill, Bill, läähätti tyttö painiskellen kuolettavan epätoivon koko +voimalla, minä — minä en huuda — en yhtä ainoata kertaa — kuule +minua — puhu minulle — sano minulle, mitä minä olen tehnyt. + +— Sen tiedät parhaiten itse, sinä paholainen! vastasi varas pidättäen +hengitystään. Sinua pidettiin yöllä silmällä. Joka sana, minkä lausuit, +kuultiin. + +— Säästä silloin henkeni taivaan tähden, kuten minä säästin sinun, +vastasi tyttö, kietoutuen kiinteästi häneen. Bill, rakas Bill, sinulla +ei toki ole sydäntä tappaa minua. Ajattele kaikkea, mistä tänä yönä +luovuin sinun tähtesi! Sinun täytyy antaa itsellesi aikaa ajatella +ensin ja välttää tämä rikos. Minä en päästä sinua, sinä et voi heittää +minua maahan! Bill, Bill, hyvän Jumalan tähden, itsesi tähden ja minun +tähteni, hillitse itsesi, ennenkuin vuodatat vereni. Olen ollut sinulle +uskollinen, kautta syntisen sieluni, sitä olen ollut! + +Mies ponnisteli ankarasti saadakseen käsivartensa vapaiksi, mutta tyttö +piti niin lujasti niistä kiinni, että kiskoi hän miten tahansa, niin ei +hän voinut vapautua hänestä. + +— Bill, huusi tyttö yrittäen painaa päänsä hänen rintaansa vasten, +se vanha gentlemanni ja se hyvä nainen puhuivat tänä yönä minulle +kodista vieraassa maassa, missä voisin päättää päiväni rauhallisessa +yksinäisyydessä. Laske minut heidän luokseen uudestaan, jotta +polvilleni langeten voin rukoilla heitä osoittamaan myös sinulle samaa +hyvyyttä ja armeliaisuutta, ja jättäkäämme molemmat tämä kauhea paikka +ja viettäkäämme kaukana täältä parempaa elämää ja unohtakaamme, paitsi +rukouksissamme, kuinka olemme eläneet, älkäämmekä koskaan enää nähkö +toisiamme. Ei ole koskaan liian myöhäistä katua. Niin sanoivat he +minulle — ja nyt minä tunnen sen — mutta meidän täytyy saada aikaa — +vain hiukkasen aikaa! + +Murtovarkaan onnistui viimeinkin saada toinen käsivartensa vapaaksi ja +tarttua pistooliinsa. Varmuus siitä, että jos hän ampuisi, hän samalla +paljastaisi itsensä, välähti kuin salama hänen tietoisuuteensa hänen +valtavassa raivossaankin, ja koko jättiläismäisellä voimallaan antoi +hän ylöspäinkääntyneisiin kasvoihin, jotka melkein koskettivat hänen +omiaan, kaksi iskua pistoolilla. + +Tyttö horjui ja kaatui, melkein sokaistuna verestä, mikä virtasi esiin +syvästä haavasta hänen otsallaan, mutta vaivalloisesti kohottautuessaan +polvilleen veti hän esille valkean nenäliinan — Rose Maylien — +rinnaltaan ja pitäen sitä ristiinliitetyissä käsissään niin korkealla +kohti taivasta kuin hänen voimansa sallivat, sammalsi hän rukouksen +armahtavaisuudesta luojalleen. + +Hän oli kauhistuttava nähdä ja murhaaja horjui takaperin vasten seinää, +varjostaen silmiään kädellään, mutta sieppasi senjälkeen käteensä +raskaan kartun ja löi tytön lattiaan. + + + + +NELJÄSKYMMENESKAHDEKSAS LUKU. + +Sikesin pako. + + +Kaikista niistä pahoista teoista, joita pimeyden suojissa oli suuren +Lontoon rajojen sisäpuolella yön äänettöminä tunteina suoritettu, oli +tämä hirvittävin. Kaikista kauhuista, mitkä sarastava päivä kohtasi, +oli tämä inhoittavin ja julmin. + +Mies sytytti kynttilän, teki tulen kamiinaan ja työnsi kartun sinne. +Sen päässä riippui muutamia ihmisen hiuskarvoja, mitkä leimahtivat +ja muuttuivat hienoksi tuhaksi ja ilmanvedosta pyörsivät ylös läpi +kamiinantorven. Sekin pelästytti häntä, niin kova kuin hän olikin, +mutta hän piti karttua tulessa, kunnes se oli hiiltynyt, ja kohensi +sitten hiillosta. Hän peseytyi ja harjasi vaatteitaan. Niissä oli +tahroja, mitkä eivät lähteneet, mutta hän leikkasi paloja pois ja +poltti ne. Kuinka niitä tahroja olikin ympäri koko huoneen! Vieläpä +koiran jalatkin olivat veriset. + +Koko tänä aikana ei hän ollut kertaakaan kääntänyt selkäänsä ruumiille, +ei silmänräpäykseksikään. Viimein meni hän takaperin ovea kohti ja +laahasi koiran mukanaan, jotten se uudestaan ryvettäisi jalkojaan ja +veisi uusia todistuksia rikoksesta mukanaan ulos kadulle. Hän sulki +varovasti oven, otti avaimen mukaansa ja poistui talosta. + +Hän meni kadun yli toiselle puolen ja silmäsi ylös akkunaan +varmistuakseen, ettei mitään näkyisi ulkoapäin. Verho, minkä tyttö +olisi tahtonut vetää ylös päästääkseen sisään sitä valoa, mitä ei +koskaan enää saisi nähdä, oli yhä alhaalla. Ruumis makasi melkein aivan +sen alapuolella. Hän tiesi sen. Hirmuista, kuinka auringonvalo virtasi +alas juuri sille kohdalle! Vain silmänräpäyksen hän sitä katseli. Oli +helpoitus, että hän oli tullut ulos huoneesta. Hän vihelsi koiraa ja +kulki nopeasti edelleen. + +Hän meni läpi Islingtonin, nousi Highgaten varrella olevalle +kukkulalle, kääntyi alas Highgate Hilliin, pyörrähti oikealle taas +melkein samassa kuin oli alkanut laskeutua mäkeä sekä tuli senjälkeen. +Hampstead Heathiin. Mentyään viistoon yli Terveyden laakson notkelman +taivalsi hän ylös vastakkaista puolta, meni yli tien, joka yhdistää +Hampsteadin ja Highgaten kylät, sekä edelleen yli jäljelläolevan +osan nummea North Endin vainioille, missä paneutui nukkumaan erään +pensasaidan alle. Hän oli kuitenkin pian taas jaloillaan ja kulki +edelleen, ei kauemmaksi ulos maaseudulle, vaan sisälle Lontooseen +taasen pitkin maantietä — sitten takaisin taas — senperästä yli erään +saman alueen toisen osan, mistä jo oli kulkenut — ja siten vaelsi +hän sinne tänne yli vainioitten, laskeutuen lepäämään ojanreunoille, +sekä ryntäsi ylös valitakseen toisen paikan ja tehdäkseen samoin sekä +uudestaan kuljeksiakseen ympäriinsä. Mihin oli hänen suunnattava +matkansa sellaiseen paikkaan, mikä ei ollut liian kaukana eikä liian +julkinen, saadakseen ruokaa ja juomaa? Hendoniin, se oli hyvä paikka +eikä kaukana sieltä sekä ainoastaan vähän käytetty. Sinne lähti +hän, välin juosten ja välin, omituisesti kyllä, laahustaen etanan +hitaudella tai aivan kokonaan pysähtyen, ajattelematta lyöden kepillään +pensasaitoja. Mutta hänen tultuaan perille näyttivät kaikki, vieläpä +lapsetkin ovilla, katselevan häntä epäluuloisina. Taas kääntyi hän +ympäri rohkenematta ostaa itselleen syötävää tai juotavaa, vaikkei hän +ollut moneen tuntiin nauttinut mitään, ja taas viipyi hän nummella +tietämättä, minne suuntaisi askeleensa. + +Hän samosi mailin mailin jälkeen, mutta palasi aina samalle paikalle. +Aamu ja keskipäivä olivat ohi ja päivä lähestyi loppuaan, mutta yhä +kuljeksi hän edestakaisin, ylös ja alas, ympäriinsä, ja tuli täsmälleen +samaan kohtaan. Vihdoin poistui hän sieltä ja lähti kohti Hatfieldiä. + +Kello oli yhdeksän illalla, kun hän, aivan läpiväsyneenä, ja koira, +rampana ja nilkuttaen tavattomista ponnistuksista, kääntyivät alas +mäkeä tuohon rauhalliseen kylään ja laahustivat läpi pienen kadun +kurjaan kapakkaan, minkä niukka valo oli ollut heidän oppaanaan. +Kapakkahuoneessa paloi takkavalkea ja muutamia päivätyöläisiä istui +sen ääressä juomassa. He tekivät tilaa vieraalle, mutta hän asettui +kaukaisimpaan nurkkaan syöden ja juoden yksin tai oikeammin sanoen +koiransa seurassa, mille hän silloin tällöin antoi suupalan. Miesten +keskustelu koski ympärilläsijaitsevaa seutua ja sen vuokraajia ja, kun +nämä aiheet olivat ammennetut loppuun, erään vanhan miehen ikää, joka +oli haudattu edellisenä sunnuntaina. Läsnäolevat nuoret miehet pitivät +häntä hyvin vanhana, jotavastoin vanhat väittivät hänen olleen aivan +nuoren — ei vanhempi, sanoi muuan valkohapsinen, vanha vaari, kuin +mitä hän itse oli — ja aivan hyvin olisi voinut elää kymmenen tai +viisitoista vuotta vielä, jos hän olisi vain ollut varovainen, vain +ollut varovainen. + +Tässä keskustelussa ei ollut mitään, mikä saattoi herättää huomiota tai +levottomuutta, ja kun varas oli maksanut ravintonsa jäi hän istumaan +äänettömänä ja huomaamattomana nurkkaansa ja oli juuri vaipumaisillaan +uneen, kun hänet puolittain herätti uuden kestiystävän meluava +astuminen huoneeseen. + +Hän oli omituinen olento, puoliksi kulkukauppias, puoliksi puoskari, +joka vaelsi ympäri maata myyden kovasimia, hiomahihnoja, partaveitsiä, +saippuoita, kengänkiilloketta, lääkkeitä koiria ja hevosia varten, +hyvätuoksuisia aineita halpaan hintaan, kauneustarpeita ja muita +senkaltaisia tavaroita, joita kantoi selässään laatikossa. Hänen +sisäänastumisensa oli päivätyöläisille merkkinä törkeään pilantekoon, +eivätkä he lakanneet siitä, ennenkuin viimeksimainittu oli syönyt +iltaruokansa ja avannut aarrelaatikkonsa, nerokkaalla tavalla +yhdistääkseen hyödyn huviin. + +— Ja mitä tuo on — maistuuko se hyvälle, Harry? kysyi eräs +irvistelevä päivätyöläinen osoittaen jonkinlaisia kakkuja, joita oli +eräässä laatikon kulmassa. + +— Tämä, virkkoi liikemies ottaen esille yhden kakun, tämä on +pettämätön ja verraton keksintö poistamaan kaikenlaiset tahrat, +ruosteen, lian, homeen, rasvan, uudet ja vanhat, silkistä, atlaksesta, +pellavasta, kamritsista, liinakankaasta, suruharsosta, matoista, +merinosta, musliinista, bomibasinista tai villasta, viinitahrat, +hedelmätahrat, oluttahrat, vesitahrat, väritahrat, tervatahrat, +kaikenlaiset tahrat katoavat hangatessa tällä pettämättömällä ja +verrattomalla keksinnöllä. Jos nainen tahraa kunniansa, niin tarvitsee +hänen vain niellä tämä kakku, ja hän on heti puhdistunut, sillä se on +myrkkyä. Jos jollakin gentlemannilla on halua ylläpitää mainettaan, +tarvitsee hänen vain niellä pieni kakku, ja hän on koroitettu +jokaisen epäilyksen yläpuolelle, sillä se on täysin yhtä tehokas kuin +pistoolinkuula ja maistuu paljoa pahemmalle ja tietenkin on paljon +kunniakkaampaa ottaa se sisäänsä. Ja vain penny kakusta. Kaikkine naine +ominaisuuksineen vain penny kakusta. + +Kaksi ostajaa ilmoittautui paikalla ja useitten kuuntelijoitten oli +vaikea pidättyä ostamasta. Kun myyjä huomasi sen, lisääntyi hänen +puheliaisuutensa. + +— Ne menevät kaupaksi yhtä joutuin kuin niitä ennätetään valmistaa, +sanoi hän. Neljätoista vesimyllyä, kuusi höyrykonetta ja yksi +galvaaminen patteristo ovat aina käynnissä valmistuksessa. Mutta se +ei kuitenkaan riitä, vaikka väki työskentelee niin kovasti, että +heitä kuolee kuin kärpäsiä, ja lesket heti saavat kahdenkymmenen +punnan eläkkeen vuodessa jokaisesta lapsesta, sitäpaitsi ylimääräiset +viisi puntaa kaksoisista. Yksi penny kakusta — kaksi puolipennyä käy +myöskin päinsä. Penny kakusta. Viinitahrat, hedelmätahrat, oluttahrat, +vesitahrat, öljytahrat, veritahrat — erään läsnäolevan herran hatussa +on tahra, joka minun on poistettava, ennenkuin hän ehtii tilata minulle +tuopin olutta. + +— Haa! kiljaisi Sikes, antakaa se tänne. + +— Otan pois tahran, sir, vastasi mies vilkuttaen silmää seuralle, +ennenkuin ehditte kulkea lattian poikki ottamaan sen. Ottakaa +huomioon tuo musta täplä tämän herran hatussa. Se ei ole suurempi +shillinkiä, mutta paksumpi puolikruunusta, olkoon se sitten viinitahra, +hedelmätahra, oluttahra, tervatahra tai veritahra —. + +Mies ei ehtinyt pitemmälle, sillä kauhistuttavalla kirouksella kaasi +Sikes kumoon pöydän, sieppasi hattunsa ja ryntäsi ulos huoneesta. + +Tunteet yhtä hämmentyneinä ja yhtä neuvottomana kuin hän oli ollut +koko päivän, palasi murhaaja, kun hän ei huomannut itseään ajettavan +takaa ja he luultavasti pitivät häntä humaltuneena kolhona, takaisin +ylös katua. Viimein meni hän taas takaisin ja kulki tietä, joka vie +Hatfieldista S:t Albansiin. Hän kulki ripeästi, mutta kun kaupunki +oli hänen takanaan ja hän tuli kauemmaksi ja kauemmaksi yksinäisellä, +pimeällä maantiellä, valtasi hänet kauhu, joka kulki läpi luitten +ja ytimien. Kaikki hänen edessään, esine tahi varjo, paikallaan tai +liikkuva, omasi jonkin kauhistuttavan hahmon, mutta tämä kauhu ei +ollut mitään verrattuna tunteeseen, että tuo aamuinen peloittava +hahmo seurasi hänen kintereillään. Hän saattoi nähdä sen varjon +pimeydessä pienimpiä ääriviivojaan myöten ja nähdä, kuinka jäykkänä +ja juhlallisena se tuntui liukuvan eteenpäin. Hän voi kuulla sen +vaatteitta rapisevan lehvistöissä, ja jokainen tuulenpuuska toi +mukanaan sen viimeisen, pitkän kirkauksen hänen korviinsa. Jos hän +pysähtyi, seisoi se hiljaa. Jos hän juoksi, seurasi se häntä — mutta +ei juosten, se olisi ollut helpotus — vaan kuin ruumis, joka oli +saanut täysin koneellisen elämän ja jota kantoi eteenpäin hidas ja +surunvoittoinen tuuli, mikä ei koskaan voimistunut eikä heikonnut. +Väliin kääntyi hän epätoivoisen päättävästi ympäri karkoittaakseen +aaveen pois, vaikkapa se toisi hänelle kuoleman, mutta hiukset nousivat +pystyyn hänen päässään, ja hänen verensä jähmettyi, sillä se oli +kääntynyt hänen mukanaan ja oli yhä hänen takanaan. + +Eräällä vainiolla, mikä sijaitsi hänen tiensä sivulla, oli pieni +vaja, josta hän sai suojaa yöksi. Oven edustalla kasvoi kolme pitkää +poppelia, jotka tekivät vajan sisustan hyvin pimeäksi, ja tuuli suhisi +niitten läpi synkän valittavasti. Hän ei voinut mennä kauemmaksi, +ennenkuin taas tulisi päivä ja hän ojensihe itsensä sentähden niin +lähelle seinää kuin mahdollista — joutuakseen kärsimään uusia tuskia. + +Äkkiä teki hän epätoivoisen päätöksen palata Lontooseen. +Viivyttelemättä alkoi hän toteuttaa tätä mielijohdetta ja, valiten +vähänliikenteisimmät tiet, suuntasi kulkunsa kohti Lontoota, +päättäneenä piilottautua jonnekin vähän matkan päästä pääkaupungista ja +illalla kiertoteitse mennä sinne sisälle ja sitten lähteä suoraan sitä +paikkaa kohti, mihin oli päättänyt piiloutua. + +— Mutta koira? — Jos hänen tuntomerkkinsä oli tiedotettu, ei +varmaankaan oltu jätetty huomioonottamatta, että koira puuttui +ja luultavasti oli seurannut häntä. Tämä voisi johtaa hänen +vangitsemiseensa hänen kulkiessaan läpi katujen. Hän päätti sentähden +hukuttaa sen ja jatkoi matkaansa katselleen sopivaa lammikkoa ja ottaen +suuren kiven, minkä hän sitoi nenäliinaansa. + +Eläin katsoi ylös herraansa näitten valmistelujen tapahtuessa ja, joko +sitten sen vaisto sanoi sille niitten tarkoituksen tai murhaajan katse +oli kovempi kuin tavallisesti, pysytteli etäällä, lähestyen hitaasti ja +lyyhistellen. Kun sen herra pysähtyi erään allikon partaalla ja kääntyi +ympäri houkutellen sitä, pysähtyi se siihen paikkaan. + +— Etkö kuule, että kutsun? virkkoi Sikes ja vihelsi. + +Eläin lähestyi, tottumuksen voiman vetämänä, mutta kun Sikes kumartui +sitoakseen nenäliinan sen kaulan ympäri, murisi se hieman ja vetäytyi +pois. + +— Tule tänne, sanoi varas polkien maata. Koira heilutti häntäänsä, +mutt'ei liikahtanut. Sikes teki nyt nenäliinasta juoksusilmukan ja +yritti taas houkutella sitä luokseen. + +Koira lähestyi, kääntyi ympäri, seisoi silmänräpäyksen hiljaa ja juoksi +sitten tiehensä niin nopeasti kuin voi. Mies vihelsi ja vihelsi ja +istuutui odottamaan sen paluuta. Mutta mitään koiraa ei tullut, ja +vihdoin lähti hän jatkamaan vaellustaan. + + + + +NELJÄSKYMMENESYHDEKSÄS LUKU. + +Monks ja mr Brownlow kohtaavat vihdoinkin toisensa. Heidän +keskustelunsa sekä ilmoitus, joka keskeyttää sen. + + +Oli alkanut hämärtää, kun mr Brownlow nousi vaunuista oman porttinsa +edustalla ja kolkutti hiljaa. Kun ovi oli avattu astui muuan voimakas +mies ulos vaunuista ja asettui astuimen toiselle puolen, toisen miehen, +joka oli istunut ajajanpukilla asettuessa toiselle puolen. Mr Brownlowin +annettua merkin auttoivat he erään kolmannen miehen ulos ja ottivat +hänet väliinsä, minkäjälkeen he kiiruhtivat taloon hänen kanssaan. Tämä +mies oli Monks. + +He menivät vaieten ylös portaita, ja mr Brownlow, joka meni edellä +Ohjasi heidät erääseen pieneen pihahuoneeseen. Monks pysähtyi tämän +huoneen ovella. Hänelle oli silminnähtävästi hyvin vastenmielistä astua +sisään. Molemmat miehet katsoivat vanhaan gentlemanniin, kuin olisivat +he odottaneet toimiohjeita. + +— Hän tietää, mitä hänellä on valittavana, sanoi mr Brownlow Jos hän +epäröi tai liikuttaa sormeakaan toisin kuin te sallitte, niin saatte +viedä hänet kadulle, kutsua poliisin ja minun nimessäni antaa hänet +ilmi pahantekijänä. + +Monks mutisi muutamia kärsimättömiä sanoja, mutta epäröi yhä. + +— Tehkää päätöksenne pian, virkkoi mr Brownlow. Sana vain suustani, ja +teillä ei enää ole valinnan varaa. + +Yhä epäröi mies. + +— Minulla ei ole halua sovitteluun, sanoi mr Brownlow, ja koska valvon +toisten kalleimpia etuja, ei minulla ole siihen oikeuttakaan. + +— Eikö ole, kysyi Monks sammaltaen, eikö ole — mitään keskitietä? + +— Ei! + +Monks piti silmällä vanhaa gentlemannia tuskaisin katsein, mutta kun +hän luki hänen kasvonpiirteistään ainoastaan vakavaa päättäväisyyttä, +kohautti hän olkapäitään, astui huoneeseen ja istuutui. + +— Sulkekaa ovi ulkoapäin, virkkoi mr Brownlow apulaisilleen, ja tulkaa +sisään, jos soitan. + +Miehet tottelivat jättäen heidät kahden. + +— Tämä on kaunista kohtelua, sir, sanoi Monks heittäen hattunsa ja +viittansa luotaan, isäni vanhimmalta ystäviltä. + +— Juuri sen takia, että minä olen isänne vanhin ystävä, nuori mies, +vastasi mr Brownlow, sen takia, että nuoruuden ja onnellisten vuosien +toiveet ja unelmat olivat liittyneet häneen ja siihen rakastettavaan +olentoon hänen vertansa ja sukuansa, joka yhtyi Jumalaan elämänsä +kukoistuksessa ja jätti minut yksin ja hyljätyksi, sen takia, että hän +minun kanssani polvistui ainoan sisarensa kuolinvuoteen ääreen, vielä +ollessaan poika, juuri samana aamuna, joka — jos taivas ei olisi +tahtonut toisin — olisi tehnyt hänen sisarensa minun vaimokseni; sen +takia, että raadeltu sydämeni siitä silmänräpäyksestä lähtien riippui +kiinni hänessä kaikkina hänen koettelemuksissaan ja hairahduksissaan, +kunnes hän kuoli, sen takia, että vanhat muistot ja kuvittelut +täyttävät sydämeni, ja vieläpä teidän näkemisennekin herättää ajatuksia +hänestä; kaikkien näiden seikkain takia minä nyt osoitan teille +sääliväisyyttä — niin, Edward Leeford, vielä nytkin, ja punastun +arvottomuutenne takia kantaa tätä nimeä. + +— Mitä on nimellä sen kanssa tekemistä? kysyi toinen, äänetönnä ja +vihaisen hämmästyneenä tarkattuaan vanhan gentlemannin liikutusta. Mitä +nimi minuun kuuluu? + +— Ei mitään, vastasi mr Brownlow, ei mitään teihin. Mutta se oli +hänen _sisarensa_ nimi, ja vielä nyt, näitten monien vuosien kuluttua, +saa sen paljas mainitseminen minussa, vanhassa miehessä, aikaan saman +hehkun ja värinän, mitä kerran tunsin. Olen hyvin iloinen, että olette +vaihtanut sen — hyvin — hyvin iloinen. + +— Kaikki tuo on kovin kaunista, sanoi Monks pitkän hiljaisuuden +jälkeen, minkä aikana hän itsepintaisen uhmaavasti oli heilutellut +itseään edestakaisin ja mr Brownlow istunut peittäen kasvonsa +kädellään. Mutta mitä tahdotte minusta? + +— Teillä on veli, sanoi mr Brownlow ravistautuen irti surullisista +ajatuksistaan, veli, jonka nimi, vain korvaanne kuiskattuna +kävellessäni takananne kadulla, oli kylliksi saamaan teidät seuraamaan +minua tänne ihmeissänne ja levottomana. + +— Minulla ei ole mitään veljeä, vastasi Monks. Tiedätte, että olin +ainoa lapsi. Minkätähden puhutte minulle veljestä? Tiedätte sen yhtä +hyvin kuin minäkin. + +— Kuulkaa mitä minä tiedän, mutta te ehkä ette, sanoi mr Brownlow. +Olen kyllä herättävä mielenkiintonne. Tiedän teidän olleen tuon +onnettoman avioliiton ainoan ja luonnottoman hedelmän, avioliiton, +johon perhesuhteet ja mitä likaisin ja ahdasmielisin kunnianhimo +pakotti onnettoman isänne menemään aivan nuorena. + +— En välitä tavastanne puhua, keskeytti hänet Monks ivallisesti +nauraen, tunnette tosiasiat, ja se on kylliksi minulle. + +— Mutta tunnen myöskin, jatkoi vanha gentlemanni, sen kurjuuden, +ne hitaat tuskat, sen taukoamattoman piinan, mikä oli yksi tämän +onnettoman liiton seuraus. Tiedän, kuinka välinpitämättöminä toisistaan +tämä onneton pari laahasi raskaita kahleitaan läpi maailman, joka oli +heille myrkytettyä. Tiedän, kuinka kylmää kohteliaisuutta seurasivat +solvaukset, kuinka välinpitämättömyys vaihtui vastenmielisyydeksi, +vastenmielisyys vihaksi, viha halveksumiseksi, kunnes he viimein +repäsivät rikki kahleet, joista he kuitenkin kumpikin tahollaan +kantoivat tuskaisaa sirpaletta, minkä ainoastaan kuolema saattoi +irroittaa ja mitä he uusissa piireissä koettivat kätkeä mahdollisimman +iloisten ilmeitten alle. Äidillenne se onnistui, mutta isänne sydäntä +hivutti ja kalvoi se monta vuotta. + +— Hyvä, he erosivat, virkkoi Monks, mitä sitten? + +— Kun he olivat olleet erossa jonkun aikaa, jatkoi mr Brownlow, +ja äitinne, kokonaan mannermaan kevytmielisen elämän vangitsemana, +täydellisesti oli unohtanut runsaasti kymmenen vuotta nuoremman +miehensä, joka pettävin toivein oli laahustanut elämäänsä täällä +kotona, sai hän uusia ystäviä. Sen asian ainakin tunnette. + +— En, sanoi Monks kääntäen pois katseensa ja takoen jalallaan lattiaa +kuin mies, joka on päättänyt kieltää kaiken. Ei, sitä asiaa minä en +tunne. + +— Käytöksenne kuten tekonnekin todistavat, ettette koskaan ole +unohtanut sitä tai lakannut katkeruudella sitä ajattelemasta, sanoi mr +Brownlow. Puhun eräästä ajasta, viisitoista vuotta takaperin, jolloin +te vielä olitte vain yksitoistavuotias poika ja isänne ainoastaan +kolmekymmentäyksi — sillä hän oli, toistan sen, hyvin nuori, kun +hänen isänsä pakotti hänet tuohon avioliittoon. Onko minun palattava +niihin tapauksiin, jotka luovat varjon isänne muistolle, vai tahdotteko +säästyä siitä ja sanoa totuuden? + +— Minulla ei ole mitään sanottavaa, virkkoi Monks. Mutta puhukaa te +vain edelleen, jos tahdotte. + +— Näitten uusien ystävien joukossa, sanoi mr Brownlow, oli myöskin +eräs eläkettänauttiva meriupseeri, jonka vaimo oli kuollut puoli vuotta +aikaisemmin ja jättänyt hänet jälkeensä kahden lapsen kanssa — niitä +oli ollut useampia, mutta onneksi oli koko perheestä jäljellä vain nämä +kaksi. He olivat molemmat tyttöjä, toinen kaunis, yhdeksäntoistavuotias +tyttö, toinen pieni kaksi- tai kolmevuotias lapsi. + +— Mitä se minua liikuttaa? kysyi Monks. + +— He oleskelivat, sanoi mr Brownlow, nähtävästi kiinnittämättä +huomiota tähän keskeytykseen, seudulla, jonne isänne kiertelevän +elämänsä aikana oli tullut ja asettunut asumaan. Tuttavuus, yhdessäolo +ja ystävyys seurasivat nopeasti. Isänne oli lahjakkaampi kuin useimmat +muut. Hän muistutti sisartaan niin mielenlaatuun kuin ulkonäköönkin +nähden. Mitä enemmän vanha upseeri oppi tuntemaan häntä, sitä enemmän +kiintyi hän häneen. Kunpa se olisi jäänyt siihen. Mutta hänen +tyttärensä teki samoin. + +Vanha gentlemanni vaikeni, Monks puri huultaan ja katsoi lattiaan, ja +kun mr Brownlow huomasi sen, jatkoi hän heti: — Vuoden kuluttua oli +hän sidottu, juhlallisesti sidottu tähän tyttäreen. Hän oli viattoman, +kokemattoman tytön ensimmäinen, uskollinen, palava, ainoa mieltymys. + +— Kertomuksenne alkaa käydä pitkäksi, virkkoi Monks siirtäen itsensä +levottomasti tuolillaan. + +— Se on tosi kertomus suruista ja koettelemuksista, nuori mies, +vastasi mr Brownlow, ja senkaltaiset kertomukset ovat tavallisesti +pitkiä. Jos se olisi kertomus häiritystä onnesta, olisi se ollut +hyvin lyhyt. Vihdoin kuoli eräs niistä rikkaista sukulaisista, joiden +takia isänne, kuten niin usein tapahtuu, oli uhrattu, jotta toisen +vaikutusvalta ja merkitys tulisi sitä suuremmaksi. Hyvittääkseen +sen onnettomuuden, mihin oli ollut aiheena, jätti hän isällenne +yleislääkkeensä kaikkia suruja vastaan — rahansa. Isänne oli suoraa +päätä matkustettava Roomaan, jonne toinen oli mennyt terveytensä +takia, ja jossa hän oli kuollut ja jättänyt liikeasiansa jälkeensä +mitä suurimpaan epäjärjestykseen. Isänne saapui sinne kuolettavan +taudin tartuttamana, ja uutinen siitä oli tuskin ehtinyt Pariisiin, +niin äitinne seurasi häntä ottaen teidät mukaansa. Päivä sen jälkeen +kuin hän oli sinne ehtinyt kuoli isänne jättämättä jälkeensä mitään +testamenttia — _jättämättä jälkeensä mitään testamenttia_ — ja +niinollen joutui koko omaisuus äidillenne ja teille. + +Kertomuksen tämän osan aikana oli Monks pidättänyt henkeä ja kuunnellut +mitä suurimmalla mielenkiinnolla, vaikkakaan hänen katseensa ei ollut +suunnattu puhujaan. Kun mr Brownlow vaikeni, muutti hän asentoa +ilmeellä, kuin olisi hän äkkiä tuntenut itsensä keventyneeksi, ja +kuivasi kasvojaan ja polttavat käsiään. + +— Ennenkuin isänne matkusti ulkomaille ollessaan vielä täällä +Lontoossa, virkkoi mr Brownlow hitaasti ja kiinnitti katseensa toisen +kasvoihin, tuli hän minun luokseni. + +— Siitä en ole koskaan kuullut puhuttavan, keskeytti hänet Monks +äänellä, minkä piti esittää epäilystä, mutta mikä enemmän ilmaisi +suurta yllätystä. + +— Hän tuli luokseni ja jätti minulle paljon muun ohessa erään +maalauksen — muotokuvan, minkä hän itse oli maalannut — tuon +tyttöparan muotokuvan — jota hän ei tahtonut jättää jäljelle, mutta +jota hän ei voinut ottaa mukaansakaan kiireelliselle matkalleen. Häntä +vaivasivat tuska ja omantunnonsoimaukset, niin että hän oli miltei +varjon kaltainen. Hän puhui hurjalla, sekavalla tavalla perikadosta ja +hänen aiheuttamastaan häpeästä, ilmaisi minulle aikomuksensa olevan, +vaikkapa siinä häviäisikin, muuttaa kaiken omaisuutensa puhtaaksi +rahaksi ja talletettuaan vaimoansa ja teitä varten osan perinnöstä +pankkiin paeta maasta — arvasin liiankin hyvin, ettei hän tekisi sitä +yksin — eikä koskaan enää palata. Minullekaan, vanhalle ystävälleen, +jonka sydän oli kiintynyt siihen maahan, joka kätki meille kummallekin +niin kalliin olennon — minullekaan ei hän tehnyt yksityiskohtaista +tunnustusta, vaan lupasi kirjoittaa ja ilmoittaa minulle kaiken ja +käydä tervehtimässä minua viimeisen kerran täällä maan päällä. Ah! Tämä +oli viimeinen kerta. En saanut kirjettä enkä nähnyt häntä enää. + +— Kun kaikki oli ohi, virkkoi mr Brownlow tuokion vaiettuaan, +matkustin minä hänen — tahdon käyttää sitä ilmaistustapaa, mitä +maailma käyttäisi, sillä kovuus tai lempeys ovat nyt hänelle +yhdentekevät — hänen rikollisen rakkautensa näyttämöpaikalle, lujasti +päättäneenä, jos pelkoni osoittautuisi perustelluksi, tarjota tälle +harhaanjohdetulle lapselle sydämen ja kodin. Perhe oli muuttanut +paikalta kahdeksan päivää aikaisemmin, maksanut pienet velkansa ja +poistunut yöllä. Miksi tai minne, sitä ei kukaan voinut sanoa. + +Monks hengitti jälleen vapaammin, katsellen ympärilleen riemuitsevasti +hymyillen. + +— Kun veljenne, sanoi mr Brownlow siirtäen tuolinsa lähemmäksi toista, +kun veljenne, heikko, ryysyinen, laiminlyöty lapsi voimakkaamman +käden kuin sattuman avulla osui tielleni ja minä hänet pelastin +rikoksellisesta ja häpeällisestä elämästä —. + +— Mitä! huudahti Monks säpsähtäen. + +— Niin, minä, vastasi mr Brownlow. Sanoinhan teille, että pian +herättäisin mielenkiintonne. Sanon, että minä hänet pelastin — näen, +että viekas kumppaninne on laiminlyönyt mainita nimeäni teille, vaikka +sen, kuten hän olisi pitänyt tietää, täytyi olla teille täysin outo. +Kun poika siis pelastui minun avullani ja minun talossani toipui +vaikean sairauden jälkeen, hämmästyin hänen suuresta yhtäläisyydestään +sen muotokuvan kanssa, mistä jo olen maininnut, ja jo ensi kertaa +hänet nähdessäni kaikessa hänen liassaan ja surkeudessaan näytti hän +muistuttavan jotakin vanhaa ystävää. Minun ei tarvitse teille kertoa, +että hänet ryöstettiin minulta, ennenkuin vielä olin ehtinyt saada +tietooni hänen vaiheitansa —. + +— Te — te — ette voi mitään todistaa minua vastaan, änkytti Monks. +Kehoitan teitä koettamaan. + +— Saammepa nähdä, vastasi vanha gentlemanni tutkivin katsein. Kadotin +pojan enkä voinut, kaikista ponnistuksistani huolimatta, saada häntä +enää käsiini. Koska äitinne oli kuollut, tiesin minä teidän yksin +kykenevän ratkaisemaan tämän arvoituksen, jos sitä voisi ratkaista, +ja että te, kun viimeksi olin kuullut puhuttavan teistä, oleskelitte +plantaashilanne Länsi-Intiassa — jonne, kuten itse tiedätte, olitte +lähtenyt äitinne kuoleman jälkeen, paetaksenne rikollisten tekojenne +täällä. Olitte lähtenyt sieltä useita kuukausia aikaisemmin, ja +luultiin teidän olevan Lontoossa. Kukaan ei kuitenkaan voinut +sanoa, missä. Matkustin takaisin. Asiamiehillänne ei ollut mitään +tietoa olinpaikastanne. Te tulitte ja menitte, sanoivat he, yhtä +säännöttömästi kuin aina olitte tehnyt, näyttäytyen välistä useina +päivinä perätysten, välistä ei useaan kuukauteen, sekä kaikesta +päättäen oleksien samoissa viheliäisissä paikoissa ja seurustellen +samoissa huonomaineisissa piireissä kuin ollessanne uppiniskainen, +huimapää poika. Vaivasin heitä tiedusteluillani ja samosin katuja yöt +ja päivät, mutta aina hetkeen paria tuntia sitten olivat ja pysyivät +ponnistukseni tuloksettomina, enkä nähnyt teitä kertaakaan. + +— Mutta nyt te näette minut, sanoi Monks nousten korskeasti ylös, ja +mitä tahdotte te nyt? Ryöstö ja petos ovat kovia sanoja, oikeutettuja, +luulette te, kuvitellun yhtäläisyyden nojalla jonkin poikanulikan ja +kuollutta henkilöä esittävän viheliäisen töherryksen välillä. Ette edes +tiedä, että tuo kaunis pari jätti jälkeensä lapsen; ette tiedä edes +sitä. + +— Minä en tiennyt sitä, vastasi mr Brownlow nousten hänkin ylös, +mutta tuskin neljätoista päivää sitten sain tietää kaiken. Teillä +on veli; te tiedätte sen, ja te tunnette hänet. Testamentti oli, ja +äitinne hävitti sen, ja kuolemaisillaan ollessaan ilmaisi hän teille +salaisuuden antaen teidän päästä nauttimaan sen etuja. Siinä mainittiin +lapsesta, joka otaksuttavasti oli oleva tuon surullisen liiton +seuraus, mikä lapsi syntyikin ja sattumalta joutui teidän tiellenne, +herättäen epäilyksiänne suuren yhdennäköisyytensä takia isänne kanssa. +Lähditte hänen syntymäseudulleen. Siellä olivat todistukset — kauan +salatut todistukset — hänen synnystään ja sukuperästään. Nämä +todistukset hävititte te, ja nyt käyttääkseni teidän omia sanojanne +kanssarikollisellenne, juutalaiselle, _lepäävät ainoat todistukset +siitä, kuka poika on, virran pohjalla ja se vanha ämmä, joka otti ne +vastaan hänen äidiltään, lahoo kirstussaan._ Arvoton poika, pelkuri, +valehtelija — te, Edvard Leeford, tahdotteko vielä uhmata minua? + +— En, en, en! vastasi pelkurimainen Monks, näitten yhteenkasattujen +syytösten lannistamana. + +— Tiedän joka sanan, virkkoi vanha gentlemanni, joka sanan, mikä on +vaihdettu teidän ja tuon iljettävän lurjuksen välillä, varjot seinillä +ovat saaneet kuuluviinsa teidän kuiskauksenne ja tuoneet ne korviini, +tuon vainotun lapsen katse on muuttanut itse paheen ja antanut sille +hyveen rohkeuden ja melkein kaikki sen ominaisuudet. On tehty murha, +mihin te olette moraalisesti, joskaan ette juriidisesti syypää. + +— Ei — ei, keskeytti hänet Monks. Minä — minä — en tiedä siitä +mitään. Olin juuri matkalla tutkimaan, paljonko jutussa oli totta, kun +te yllätitte minut. En tiennyt syytä. Luulin sen olleen tavallisen +riidan. + +— Siinä oli osa salaisuuksianne. Tahdotteko nyt paljastaa ne kaikki? + +— Suostun paljastamaan. + +— Allekirjoittaa totuudenmukaisen selityksen kaikista seikoista ja +toistaa ne todistajan läsnäollessa? + +— Lupaan senkin. + +— Pysyä rauhallisesti täällä, kunnes sellainen asiakirja on laadittu +sekä seurata minua sille paikalle, minkä sen vahvistamista varten +valitsen? + +— Jos vaaditte sitä, olen tekevä senkin. + +— Teidän on tehtävä vielä enemmän, vastasi mr Brownlow. Annettava +eräälle viattomalle lapselle, sillä sellainen hän on, vaikka on +rikollisen ja onnettoman rakkauden seuraus, hyvitys. Ette ole unohtanut +testamentin määräyksiä. Täyttäkää ne veljeenne nähden ja matkustakaa +sitten minne itse tahdotte. Tässä maailmassa ei meidän enää tarvitse +kohdata toisiamme. + +Monksin kulkiessa edestakaisin synkkä, onnettomuutta ennustava ilme +kasvoillaan, aprikoiden tätä ehdotusta ja mahdollisuuksia välttää sitä +— pelkonsa ahdistamana toisaalta ja vihansa toisaalta — aukaistiin +ovi äkisti ja mr Losberne kiirehti huoneeseen hyvin kiihdyksissä. + +— Mies joutuu kiinni! kirkui hän. Hän joutuu kiinni tänä iltana! + +— Murhaajako? kysyi mr Brownlow. + +— Niin, niin. Hänen koiransa on nähty hiipivän jonkun vanhan hökkelin +luona eikä ole epäilystäkään, että hänen herransa on siellä tai tulee +ilmestymään sinne pimeän suojassa. Salapoliisit ovat liikkeellä +joka suunnalla. Olen puhutellut muutamia niistä, jotka ovat saaneet +tehtäväkseen pidättää hänet, ja he sanoivat minulle, ettei hän voi +päästä pakoon. Ja hallitus on tänä iltana luvannut sadan punnan +palkinnon. + +— Minä panen lisää viisikymmentä, virkkoi mr Brownlow, ja olen +kuuluttava sen omalla suullani itse paikalla, jos voin päästä sinne. +Missä on mr Maylie? + +— Harry? — Niin pian kuin hän näki tämän ystävänne turvassa vaunuissa +teidän kanssanne, riensi hän takaisin paikalle, missä hän on kuullut +tämän, vastasi tohtori, sekä nousi hevosen selkään liittyäkseen toisiin +eräällä lähellä olevalle paikalla, missä olivat aikoneet yhtyä. + +— Mutta juutalainen? sanoi mr Brownlow. Mitä hänestä tiedetään? + +— Kun viimeksi kuulin puhuttavan hänestä, oli hän vielä vapaalla +jalalla, mutta hänen pitäisi jo olla kiinni tai ainakin pian tulla +pidätetyksi. He ovat melko varmoja hänestä. + + + + +VIIDESKYMMENES LUKU. + +Takaa-ajo ja pako. + + +Niillä paikoin Thamesin rannalla, missä Rotherhiten kirkko sijaitsee +ja missä talot ovat likaisimmat ja alukset mustimmat hiilen +pölystä ja yhteenkasautuneitten talojen savusta, on vielä tänäkin +päivänä likaisin, omituisin ja merkillisin kaikista niistä Lontoon +kortteleista, jotka nimeltäänkin ovat tuntemattomia useimmille sen +asukkaista. + +Sinne päästäkseen täytyy hapuilla läpi ahtaitten ja likaisten katujen, +joitten runsaan asujaimiston muodostavat mitä raaimmat ja köyhimmät +ihmiset, joiden toimeentulona ovat satunnaiset ansiot liikenteestä +virralla. Halvimpia ja vähimmin houkuttelevia ravintoaineita on koottu +puoteihin, karkeimpia ja halvimpia vaatekappaleita riippuu kauppiaitten +ovien ulkopuolella ja lepattaa talojen kaidepuilla ja ikkunoissa. +Alimman luokan työläisten, merimiesten, hiilenkantajien, julkeitten +naisten, ryysyisten lasten ja virran pahimman pohjasakan ja roistoväen +välitse pääsee vain vaivoin kulkemaan vastenmielisten nähtävyyksien ja +yhtä vastenmielisten hajujen vaivaamana, mitkä viimeksimainitut tulevat +oikealle ja vasemmalle aukenevista ahtaista kujista, ja kuurona suurten +vaunujen melusta, mitkä kuljettavat suunnattomia kauppatavarakuormia +siellä täällä sijaitsevista makasiineista. + +Sellaisella tienoolla toisella puolen Southwarkia sijaitsee Jacobs +Island, jota vuoksen aikaan ympäröi kuudesta kahdeksaan jalkaan syvä +ja viidestätoista kahteenkymmeneen jalkaan leveä oja ja jota ennen +kutsuttiin Mill Pondiksi, mutta jonka nimenä nykyisin on Folly Ditch. + +Jacobs Islandilla ovat katottomat makasiinit tyhjinä, muurit luhistuvat +vähitellen kasaan, ikkunat eivät enää ole ikkunoita, ovet ovat +putoamaisillaan kadulle, savupiiput ovat nokisia, mutteivät suitse enää +mitään savua. Kolme-, neljäkymmentä vuotta sitten, ennenkuin häviöt +ja ulosotot kohtasivat omistajia, oli seutu kukoistavaa ja varakasta, +mutta nyt on se todellinen lohduttomuuden saari. Taloilla ei ole +omistajia, mutta niihin ovat tunkeutuneet ja ottaneet ne haltuunsa +sellaiset, joilla siihen on ollut rohkeutta ja jotka elävät ja kuolevat +siellä. Sen, ken etsii itselleen turvapaikkaa Jacobs Islandista, +täytyy olla kovassa piilopaikan tarpeessa tai myöskin äärimmäisessä +avuttomuuden tilassa. + +Ylemmässä huoneessa eräässä näistä taloista — talossa, mikä sijaitsi +muista erillään ja oli melko suurenpuoleinen, rappeutunut tosin, +mutta ehjin ovin ja akkunoin, ja jonka takaseinä kohosi ojan puolella +ylläkuvatulla tavalla, istui kolme ihmistä, jotka äänettöminä +katselivat toisiaan tuskaa ja suurta jännitystä kuvastavin katsein. +Yksi heistä oli Toby Crackit, toinen Chitling ja kolmas eräs +viisikymmenenvuotias varas, jonka nenä oli lyöty melkein lyttyyn +jossakin tappelussa ja jonka kasvoja koristi joukko kauhistuttavia +arpia, mitkä luultavasti juontuivat samalta ajankohdalta. Tämä mies oli +muuan takaisinpalannut maastakarkoitettu nimeltä Kags. + +— Olisin suonut, virkkoi Toby Crackit Chitlingille, että olisitte +valinnut jonkun toisen piilopaikan, kun ne kaksi vanhaa kävivät liian +epävarmoiksi, ettekä tullut tänne, hyvä ystävä. + +— Niin, miksette tehnyt sitä, lampaanpää? kysyi Kags. + +— Luulin teidän ilahtuvan vähän enemmän nähdessänne minut, vastasi mr +Chitling alakuloisesti. + +— Niin, mutta nähkääs, nuori mies, sanoi Toby, kun mies pitää itsensä +niin eristettynä kuin minä olen tehnyt ja hänellä siten on mukava +asunto, kenenkään voimatta nuuskia sitä selville, niin on teidän +asemassanne olevan nuoren gentlemannin vierailu melko suuri yllätys, +niin kunnioitettava ja hauska kuin tämä henkilö korttipelissä onkin. + +— Ja varsinkin kun tuo nuori mies, joka siten on pitänyt itsensä +eristettynä, on ottanut luokseen erään vanhan ystävän, joka on palannut +takaisin vieraasta maasta aikaisemmin kuin oli odotettu ja on liian +kaino halutakseen tulla esitellyksi tuomarille heti kotiintultuaan, +lisäsi Kags. + +Seurasi hetken äänettömyys, minkä lopulta keskeytti Toby Crackit, joka +nähtävästi oli päättänyt jättää sikseen tavallisen huolettoman pilansa, +kääntyi Chitlingin puoleen ja sanoi: + +— Milloin joutui Fagin kiinni? + +— Juuri päivällisaikaan — kello kaksi tänään. Charley ja minä +pelastimme onnellista kyllä nahkamme ryömimällä ylös pesuhuoneen +savupiippua, ja Bolter syöksyi suinpäin tyhjään vesitynnyriin, mutta +hänen jalkansa olivat niin onnettoman pitkät, että ne pistivät näkyviin +yli reunojen ja niin ottivat he hänetkin. + +— Ja Bet? + +— Bet raukka! Tyttö meni pois katsomaan ruumista selittääkseen, kuka +se oli, vastasi mr Chitling, jonka kasvot kävivät yhä pitemmiksi +ja pitemmiksi, mutta hän tuli hulluksi sen nähdessään ja kirkui ja +raivosi ja puski päänsä seinään, niin että heidän täytyi panna hänet +pakkopaitaan ja viedä hänet parantolaan, ja siellä hän nyt on. + +— Miten kävi nuoren Batesin? kysyi Kags. + +— Hän hiipi tiehensä saapuakseen tänne vasta pimeän tultua, mutta +hänen pitäisi olla täällä pian, vastasi Chitling. Ei ole mitään muuta +paikkaa mihin mennä, sillä kaikki "Rammoissa" on otettu kiinni ja +kapakkahuone siellä — kävin itse siellä ja näin sen omilla silmilläni +— on täynnä etsiviä. + +— Kaikki menee päin helvettiä! virkkoi Toby Crackit, purren huultaan. +Useampia kuin yksi joutuu nyt kiikkiin. + +— Tutkinta alkaa pian, virkkoi Kags. Kun he vain saavat kuulustelun +pidetyksi ja Bolter pelastetuksi oman nahkansa todistamalla, minkä +hän luonnollisestikin tulee tekemään siitä päättäen mitä hän jo on +sanonut, niin voivat he todistaa Faginin murhan alkuunpanijaksi. Asia +tulee silloin esille perjantaina ja hän riippuu hirsipuussa ennenkuin +kahdeksan päivää on kulunut. + +Hänen siten koettaessa tointua ja molempien toisten miesten istuessa +äänettöminä katseet suunnattuina lattiaan kuului rapsuttavaa ääntä +ulkoa portaista, ja Sikesin koira tuli juosten huoneeseen. He +ryntäsivät akkunaan, juoksivat alas portaita ja ulos kadulle. Koira oli +hypännyt sisään eräästä avonaisesta akkunasta, mutt'ei yrittänytkään +seurata heitä, eikä sen herraakaan näkynyt. + +— Mitä tämä merkitsee? virkkoi Toby heidän palattuaan takaisin. Ei kai +hän toki liene saanut päähänsä tulla tänne. Sitä — sitä — en toivoisi! + +— Hän — ei kukaan heistä maininnut murhaajaa nimeltä — hän ei kai +toki liene tehnyt loppua itsestään? Mitä luulette? kysyi Chitling. + +Toby ravisti päätänsä. + +Koska oli tullut pimeä, sulkivat he akkunaluukut ja sytyttivät +kynttilän asettaen sen pöydälle. Kahden viimeisen päivän hirveät +tapaukset olivat koskeneet kovasti kaikkiin kolmeen, ja heidän oman +asemansa epävarmuus oli omansa lisäämään niiden tekemää vaikutusta. He +muuttivat tuolinsa lähemmäksi toisiaan ja säpsähtelivät joka äänestä. +He puhuivat vain vähän ja kuiskaavalla äänellä ja olivat arkoja ja +äänettömiä, kuin olisi murhatun naisen ruumis levännyt viereisessä +huoneessa. + +Heidän siten hetken aikaa istuttuaan kuului äkkiä nopeaa koputusta +alemman kerroksen ovelle. + +— Se on nuori Bates, virkkoi Kags katsoen tuikeasti ympärilleen +salatakseen pelästyksen, mikä valtasi hänet itsensä. + +Koputus toistui. Ei, se ei ollut hän. Hänellä ei ollut tapana koputtaa +sillä tavalla. + +Toby Crackit meni akkunaan, mutta vetäytyi heti takaisin väristen koko +ruumiiltaan. Hänen ei tarvinnut kertoa, kuka koputtaja oli. Hänen +kalpeat kasvonsa sanoivat sen kyllin selvästi. Koira hypähti nopeasti +pystyyn ja juoksi vinkuen ovelle. + +— Meidän täytyy avata hänelle, sanoi Crackit ottaen kynttilän. + +Crackit meni alas portille ja palasi miehen seurassa, jonka kasvojen +alaosa oli kiedottu nenäliinaan, toisen ollessa sidottu hänen päänsä +ympäri hatun alle. Hän aukaisi hitaasti nenäliinat — kasvot olivat +kalpeat kuin ruumiilla, silmät syvään vajonneet, posket painuksissa, +parransänki kolme päivää vanha, ruumis riutunut, hengitys lyhyt ja +raskas; tuntui kuin olisi hän ollut entisen Bill Sikesin haamu. + +Hän laski kätensä keskellä huonetta olevalle tuolille, mutta juuri +kun hän oli istuutumaisillaan, puistatti häntä ja hän näytti katsovan +taakseen olkapäänsä ylitse, minkä jälkeen hän siirsi tuolin aivan +seinää vasten — niin lähelle sitä kuin voi sen saada — painoi sen +siihen kiinni ja istuutui. + +Ei sanaakaan vaihdettu. Hän katsoi toisia miehestä mieheen. Jos joku +varkain katsoi ylös ja sattui kohtamaan hänen katseensa loi hän sen +heti alas. Kun hänen kumea äänensä viimein keskeytti äänettömyyden, +säpsähtivät he kaikki. He eivät olleet koskaan ennen kuulleet sillä +olevan sellaista sointua. + +— Onko — onko ruumis haudattu? He ravistivat päitänsä. + +— Minkätähden ei sitä ole haudattu? kysyi mies katsahtaen uudelleen +taaksensa. Minkätähden annetaan sellaisen kauheuden jäädä maan päälle? +— Mitä koputusta tuo on? + +Crackit viittasi mennessään ulos, ettei siinä ollut mitään pelättävää, +ja palaisi heti takaisin Charley Bates perässään. Sikes istui aivan +ovea vastapäätä, joten poika sai nähdä hänet samalla hetkellä kuin +astui sisään. + +— Toby, sanoi poika vetäytyen takaisin Sikesin kääntäessä katseensa +häntä kohti, miksi ette puhunut tuosta minulle siellä alhaalla. Laske +minut johonkin toiseen huoneeseen. + +— Mutta Charley, sanoi Sikes astuen eteenpäin, etkö — etkö tunne +minua? + +— Älä tule lähelleni, vastasi poika yhä vetäytyen taaksepäin ja +kauhulla tarkastellen murhaajan kasvoja. Peto! + +Mies pysähtyi puolitiehen, ja he tuijottivat toisiansa, mutta Sikes +laski sitten vähitellen katseensa lattiaa kohti. + +— Otan teidät kaikki todistajiksi, kirkaisi poika, ravistaen +nyrkkiänsä ja tullen yhä kiihtyneemmäksi puhuessaan, otan teidät kaikki +todistajiksi — en pelkää häntä — jos häntä etsitään täältä, annan +minä hänet ilmi, niin, sen teen. Sanon sen teille etukäteen. Hän voi +tappaa minut, jos hänellä on halua tai rohkeutta siihen, mutta jos +olen täällä, niin annan minä hänet ilmi. Antaisin hänet ilmi, vaikka +hänet tultaisiin keitettämään elävältä. Murhaaja, apua! Jos teissä +on vähintäkään rohkeutta tahi miehen sydäntä, niin auttakaa minua. +Murhaaja, apua! Turma hänet periköön! + +Sellaisin huudoin ja niihin liittyvin väkivaltaisiin liikkein syöksyi +poika todellakin yksin tuon vahvan miehen päälle ja kaikki voimansa +jännittäen ja yllättämällä hänet paiskasi hänet lattiaan. + +Taistelu oli kuitenkin aivan liian epätasainen voidakseen kestää kauan. +Sikes oli saanut hänet alleen ja asettanut polvensa hänen kurkkunsa +päälle, kun Crackit levottomin katsein veti hänet takaisin ja viittasi +akkunaan. Valoa kimalteli alhaalta, kuului kovaäänistä ja kiihkeä +puhetta sekä kiireisiä askeleita — ne tuntuivat tulevan lukemattomista +jaloista — lähimmältä puusillalta. Joukossa tuntui olevan mies +hevosen selässä, sillä kavionkapsetta epätasaista kivitystä vasten +saattoi eroittaa. Valonvälkähdykset lisääntyivät, askeleet lähestyivät +lukuisampina ja selvempinä. Sitten kuului kiivasta jyskytystä portille +ja sitten niin monien kiihtyneitten äänten kumeaa muminaa, että +urheinkin voi tuntea rohkeutensa lannistuvan. + +— Apua! kirkui poika äänellä, mikä kajahti läpi ilman. Hän on täällä, +hän on täällä! Lyökää ovi sisään! + +Tiheitä ja raskaita iskuja jymisi porttiin ja alempiin akkunaluukkuihin +hänen vaietessaan, ja ihmisjoukko päästi kaikuvan hurraa-huudon ja +antoi siten kuuntelijoille oikean käsityksen tavattomasta suuruudestaan. + +— Avatkaa ovi johonkin huoneeseen, minne voin sinkauttaa tämän +pirunpenikan, huusi Sikes hurjasti, juosten sinne tänne ja laahaten +poikaa mukanaan kevyesti kun tyhjää säkkiä. Tuo ovi tuolla, pian! Hän +sinkosi pojan sisälle, sulki oven ja väänsi avainta. Onko alakerran ovi +varma? + +— Se on lukittu ja ketjutettu, vastasi Crackit. + +— Menkää helvettiin! kirkui epätoivoinen murhaaja, avaten akkunan +ja puiden nyrkkiä joukolle. Tehkää mitä pahinta osaatte! Vedän teitä +kuitenkin nenästä. + +Kauheampaa ulvontaa kuin se, minkä raivoisa ihmisjoukko nyt päästi, +ei ihmiskorva ikinä ole kuullut. Mutta kukaan ei osoittanut sellaista +katkeruutta kuin mies hevosen selässä, joka, kohottautuen satulassa +ja tunkien läpi tungoksen, kuin olisi hän halkonut vettä, huusi kohti +akkunaa äänellä, joka kuului yli kaikkien muitten: — Kaksikymmentä +guineaa sille, joka hankkii tikapuut. + +Lähinnäseisovat yhtyivät huutoon ja useat sadat äänet toistivat sen. +Eräät rohkeimmista yrittivät kiivetä ylös pitkin vesirännejä ja seinän +halkeamia, koko joukon alhaalla huojuessa sinne tänne kuin viljavainio +kovassa tuulessa. + +— Oli luode, kuin tulin, huusi murhaaja hoippuen takaisin huoneeseen +ja sulkien akkunan. Antakaa minulle köysi, pitkä köysi. He ovat kaikki +kokoontuneet etupuolelle. Voin laskeutua Folly Ditchiin ja päästä +pakoon sillä tavalla. + +Kauhun vallassa olevat miehet osoittivat kohti paikkaa, niissä +senkaltaisia esineitä oli, ja murhaaja riensi ylös ullakolle, ensin +kaikessa kiireessä tutkittuaan pisintä ja vahvinta köyttä. + +Kaikki akkunat talon takasivulla olivat jo aikoja sitten muuratut +umpeen, lukuunottamatta erästä pientä luukkua huoneessa, jossa poika +istui teljettynä, ja se oli liian pieni hänenkin vähäisen ruumiinsa +tunkea sen lävitse. Tästä aukosta oli hän kuitenkin koko ajan huutanut +ulkopuolella olijoille, että heidän oli pyrittävä talon takapuolelle, +ja kun murhaaja viimein tuli ylös katonharjalle luukun kautta, tiedotti +sentähden äänekäs huuto sen niille, jotka olivat talon etupuolella +ja jotka nyt paikalla alkoivat kulkea ympäri talon keskeytymättömänä +virtana. + +Puupalan, jonka Sikes oli ottanut mukaansa juuri sitä tarkoitusta +varten, asetti hän niin lujasti vasten luukkua, ettei sitä mitenkään +voisi avata alhaaltapäin. Ryömiessään sitten eteenpäin katon yli katsoi +hän alapuolelleen. + +Vesi oli virrannut pois ojasta, joka nyt oli pelkkänä liejuna. + +Joukko ilmaisi ilonsa heiluttamalla hattujaan ja sitten alkoivat huudot +taas kajahdella. + +— Viisikymmentä puntaa sille, joka ottaa hänet elävänä! huusi muuan +vanha mies. Pysyn tässä, kunnes ne tullaan noutamaan. + +Mies oli miltei pökerryksissä joukon raivosta ja oli kyyristynyt +kokoon, mutta pian hän ponnahti uudelleen ylös, lujasti päättäneenä +tehdä viimeisen yrityksen pelastaa elämänsä laskemalla itsensä ojaan ja +sitten pimeän ja hämmingin turvissa pyrkimällä pakoon. + +Talon sisästä kuuluvan melun yllyttämänä, mikä selvästi todisti, että +todellakin oli onnistuttu tunkeutumaan sisään, asetti hän jalkansa +vasten savupiippua, sitoi köyden toisen pään lujasti sen ympäri ja teki +vähemmässä kuin minuutissa käsiensä ja hampaittensa avulla juoksusolmun +sen toiseen päähän. Hän voi laskea itsensä alas, kunnes ei ollut +kauempana maasta kuin mitä itse oli pitkä, ja piti veistänsä valmiina +leikatakseen köyden poikki ja antaakseen itsensä pudota. + +Samassa silmänräpäyksessä kun hän pujotti juoksusilmukan päänsä +yli antaakseen sen luistaa kainaloittensa alapuolelle, juuri siinä +silmänräpäyksessä katsahtaen taakseen, lähelle sillankaidetta, löi +murhaaja kätensä yhteen päänsä yläpuolelle ja päästi kauhun huudon. + +— Siellä ovat silmät taas! kirkaisi hän ja horjui kuin salaman +iskemänä, menetti tasapainonsa ja putosi yli räystään. Köysi oli hänen +kaulansa ympärillä, hänen painonsa jännitti sen kuin jousenjänteen. +Hän putosi kolmenkymmenenviiden jalan korkeudelta. Äkillinen nykäys, +kaamea jäsenten sätkyttely, ja siinä riippui hän, aukaistu veitsi +jäykkenevässä kädessään. + + + + +VIIDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU. + + +Sisältää selityksen useampaan kuin yhteen salaisuuteen sekä erään +naimatarjouksen, missä ei puhuta myötäjäisistä eikä neularahoista. + + +Edellisessä luvussa kerrotuista tapahtumista ei ollut kulunut enempää +kuin kaksi päivää, kun Oliver kello kolme iltapäivällä ripeää vauhtia +ajoi kohti synnyinkaupunkiansa. Mrs Maylie, Rose, mrs Bedwin ja hyvä +tohtori olivat mukana samoissa vaunuissa, mr Brownlowin seuratessa +jäljessä ylimääräisissä postivaunuissa erään toisen henkilön seurassa, +jonka nimeä ei ole mainittu. + +He eivät olleet puhuneet paljoa matkan aikana, sillä Oliver oli ollut +niin jännittyneessä mielentilassa, että oli menettänyt kykynsä koota +ajatuksiansa, niin, melkeinpä kykynsä puhua. He jatkoivat siis matkaa +äänettöminä, vaipuneina ajattelemaan sitä päämäärää, joka oli johtanut +heidät kaikki yhteen, ja kenenkään tuntematta halua lausua julki näitä +ajatuksia, jotka painoivat heitä kaikkia. + +Mutta jos Oliver olikin näissä oloissa pysynyt ääneti heidän +lähestyessään hänen synnyinkaupunkiansa tietä myöten, jota hän ei +koskaan ennen ollut nähnyt, niin mikä muistojen tulva virtasikaan +häneen heidän kääntyessään sille tielle, jota hän kerran oli +taivaltanut jalkaisin, kodittomana poikana, ilman ainoatakaan ystävä, +joka olisi tukenut häntä. + +Kun he lähestyivät kaupunkia ja sitten vähitellen ajoivat läpi sen +kapeitten katujen, ei ollut enää helppoa pitää poikaa järkevyyden +rajoissa. He ajoivat parhaimman hotellin eteen, ja tuossa seisoi +Grimwig ottamassa heidät vastaan. Hän suuteli nuorta naista, ja vanhaa +myös, samalla kun he astuivat ulos vaunuista, aivan kuin hän olisi +ollut koko seurueen isoisä. Ruoka oli pöydässä ja makuuhuoneet oli +järjestetty, kaikki kuin taikavoimalla. + +Viimein kellon jo lyötyä yhdeksän ja heidän alettua luulla etteivät +saisi tietää mitään sinä iltana, tulivat mr Losberne ja mr Grimwig +huoneeseen mr Brownlowin ja erään miehen seurassa, jonka nähdessään +Oliver oli kirkaista hämmästyksestä. He sanoivat hänelle, että se +oli hänen veljensä, ja se oli sama mies, jonka hän oli kohdannut +pikkukaupungin kestikievarin pihalla. Hän loi hämmästyneeseen poikaan +vihaisen katseen, mitä hän ei edes nyt voinut salata, ja istuutui +eräälle tuolille. Mr Brownlow, jolla oli jotakin papereita kädessään +meni pöydän ääreen, minkä lähelle Rose ja Oliver olivat istuutuneet. + +— Tämä poika, lausui mr Brownlow vetäen Oliverin luokseen ja asettaen +kätensä hänen päänsä päälle, on teidän velipuolenne, isänne, kalliin +ystäväni Edvard Leefordin, ja onnettoman Agnes Flemingin, joka kuoli, +antaessaan hänelle elämän, poika. + +— Niin, vastasi Monks luoden syrjäkatseen vapisevaan poikaan. + +— Hän syntyi tässä kaupungissa? + +— Tämän kaupungin köyhäintalossa, oli ynseä vastaus. Tuossahan se on +kerrottu. Hän viittasi kärsimättömästi papereihin. + +— Minun on saatava se kuulla myöskin täällä, vastasi mr Brownlow +katsahtaen kuulijoihin. + +— No, kuulkaa sitten, sanoi Monks. Kun hänen isänsä, kuten tiedätte, +sairastui Roomassa, matkusti hänen vaimonsa, minun äitini, josta hän +jo kauan oli elänyt erossa, hänen luokseen Pariisista ottaen minut +mukaansa — huolehtiakseen isäni omaisuudesta, sillä, mikäli tiedän, ei +äitini ollut erikoisemmin kiintynyt häneen eikä hänkään äitiini. Hän +ei tuntenut meitä, sillä hän oli tajuttomana ja makasi kuin houreessa +aina kuolemansa edelliseen päivään saakka. Hänen kirjoituspöytänsä +laatikossa olevien paperien joukossa oli kaksi, jotka oli päivätty +samana iltana kuin tauti oli häneen iskenyt. Ne oli osoitettu teille +ja liittyi niihin lyhyt kirje teille. Kuoreen oli merkitty huomautus, +ettei sitä ollut lähetettävä ennenkuin hän oli kuollut. Toinen noista +papereista oli kirje tuolle Agnes-tytölle ja toinen testamentti. + +— Millainen oli tuo kirje? kysyi mr Brownlow. + +— Kirje? Paperiarkki, kirjoitettu täyteen pitkin ja poikin katuvaisin +tunnustuksin ja rukouksin Jumalalle, että hän auttaisi tyttöä. + +— Ja testamentti? virkkoi mr Brownlow kyynelten vieriessä pitkin +Oliverin poskia. + +Monks oli vaiti. + +— Testamentti, lausui mr Brownlow, oli laadittu samaan henkeen kuin +kirjekin. Hän puhui siitä surusta, minkä hänen vaimonsa oli hänelle +aiheuttanut, teidän, hänen ainoan poikansa itsepäisyydestä ja huonoista +taipumuksista ja kuinka teidät oli kasvatettu vihaamaan häntä sekä +jätti teille ja äidillenne kahdeksan sadan punnan elinkoron. Suurimman +osan omaisuuttaan jakoi hän kahteen yhtä suureen osaan, toisen +luovutettavaksi Agnesille, toisen heidän lapselleen, jos hän syntyisi +elävänä ja koskaan saavuttaisi laillisen iän. Jos lapsesta tulisi +tyttö, saisi hän perintönsä ilman minkäänlaista ehtoa; jos hänestä +sitävastoin tulisi poika, vain sillä ehdolla, ettei hän alaikäisyytensä +aikana olisi tahrannut nimeänsä millään häpeällisellä, huonolla, +pelkurimaisella tai halpamaisella teolla. Hän teki näin, sanoi hän, +osoittaakseen luottamustaan äidille ja vakaumuksensa olevan, että lapsi +perisi äidin rakastettavan sydämen ja jalon luonteen. + +— Äitini, virkkoi Monks ääntään koroittaen, teki mitä jokainen nainen +olisi tehnyt; hän poltti testamentin. + +Syntyi hetken hiljaisuus, jonka jälkeen mr Brownlow tarttui jälleen +kertomuksen lankaan. + +Useita vuosia myöhemmin tuli tämän miehen äiti luokseni. Poika oli +jättänyt hänet vain kahdeksantoista vanhana, varastanut häneltä +jalokiviä ja rahoja, pelannut, tuhlannut ja väärentänyt sekä paennut +Lontooseen. Äitiä kulutti tuskallinen, parantumaton tauti, ja hän +halusi nähdä pojan jälleen, Mitä tarkimpia etsiskelyjä ja tiedusteluja +toimitettiin, kauan tuloksetta, mutta viimein menestyksellä, ja hän +palasi äitinsä kanssa Ranskaan. + +— Siellä kuoli äitini, sanoi Monks, ja jätti kuolinvuoteellaan minulle +perinnöksi nämä salaisuudet sekä lisäksi sammumattoman vihansa kaikkia +niitä kohtaan, joita ne koskevat. Hän ei voinut uskoa, että tyttö oli +ottanut itseltään ja lapselta hengen, vaan oli varmasti vakuutettu, +että maailmaan oli tullut poikalapsi ja että se oli elossa. Vannoin +hänelle, että jos se koskaan osuisi tielleni, minä vainoaisin sitä +taukoamatta mitä katkerimmin ja armottomimmin. Hän oli oikeassa. +Vihdoin kohtasin minä hänet. + +Mr Brownlow nyökkäsi mr Grimwigille, joka nopeasti katosi ja +palasi pian takaisin työntäen mrs Bumblea edellään ja vetäen tämän +vastahakoista puolisoa perässään huoneeseen. + +— Näenkö oikein? puhkesi mr Bumble sanomaan. Onko se todella pikku +Oliver? + +— Pidä suusi, sinä nauta, mutisi mrs Bumble, katsoen Monksia. + +— Ei, vastasi mrs Bumble lyhyesti. + +— Ehkä _te_ tunnette hänet? kysyi mr Brownlow Bumblelta. + +— En, en ole koskaan ennen nähnyt häntä. + +— Ettekä myöskään myynyt hänelle mitään? + +— En, vastasi mrs Bumble. + +Mr Brownlow viittasi uudestaan mr Grimwigille, joka liikkasi jälleen +nopeasti ulos. Mutta nyt ei hän tuonut pönäkkää miestä ja vaimoa, vaan +kaksi rampaa mummoa, jotka vapisivat ja tutisivat kulkiessaan. + +— Te suljitte tosin oven sinä iltana, jolloin vanha Sally kuoli, +sanoi ensimmäinen, nostaen kurttuista kättään, mutta ette voinut estää +kuulumasta ääntä tai tukkia rakoja. + +— Ei, ei, sanoi toinen katsoen ympärilleen, vatkuttaen hampaattomia +leukojaan, ei, ei! + +— Tahdotteko ehkä nähdä myöskin panttilainaajan? kysyi mr Grimwig +lähtien ovelle päin. + +— Ei, virkkoi mrs Bumble, jos hän — tässä osoitti hän Monksia — on +ollut kyllin raukkamainen tunnustaakseen, kuten huomaan hänen olleen, +ja te olette urkkineet kaikilta noilta noita-akoilta, kunnes olette +löytäneet oikeat, niin ei minulla ole enää mitään sanomista. Minä olen +myynyt ne, ja ne ovat paikassa, mistä ette koskaan voi saada niitä +takaisin. Entäs sitten? + +- Ei mitään vastasi, mr Brownlow, paitsi että me kyllä tulemme +huolehtimaan siitä, ettei kumpikaan teistä enää saa mitään +luottamustointa. Nyt voitte lähteä. + +— Nuori nainen, lausui mr Brownlow Roselle, ojentakaa minulle kätenne. +Älkää vapisko; teidän ei tarvitse olla peloissanne niitten harvojen +sanojen takia, mitä meillä vielä on puhuttavana. — Tunnetteko tämän +naisen, sir? + +— Tunnen, vastasi Monks. + +— Onnettoman Agnesin isällä oli kaksi tytärtä, sanoi mr Brownlow. +Kuinka kävi nuoremman — sen lapsen? + +— Te ette voinut löytää sitä paikkaa, jonne nämä ihmiset olivat +vetäytyneet, sanoi Monks, mutta äitini löysi heidät monen vuoden +innokkaan etsinnän jälkeen. Niin, hän löysi myöskin lapsen. + +— Näettekö hänet nyt? + +— Näen, nojautuneena käsivarttanne vasten. + +— Mutta silti ei hän ole vähemmin lapseni, puhkesi mrs Maylie puhumaan +ottaen liikutetun tytön syliinsä. Rakastettu ystäväni, oma, kallis +tyttöni —. + +— Ainoa ystävätär, mikä minulla koskaan on ollut, huudahti +Rose kietoutuen suonenvedontapaisesti häneen, rakkain, parhain +ystävättäreni. Sydämeni on pakahtumaisillaan. En voi — en voi kestää +tätä kaikkea! + +— Sinä voit kestää enemmänkin ja olet aina ollut parhain ja jaloin +olento tuottaen onnea ja iloa kaikille, jotka ovat sinut tunteneet, +lausui mrs Maylie syleillen häntä rakkaasti. Tule — tule! Muista, kuka +ikävöi saada pusertaa sinut syliinsä, se poika rukka — katso tänne, +katso, katso, lapseni! + +— Ei täti, huudahti Oliver kietoen käsivartensa hänen kaulansa ympäri. +En tule koskaan kutsumaan häntä tädiksi — oma, rakastettu sisareni, +jota vaisto pakotti minut rakastamaan niin lämpimästi heti ensi +hetkestä — Rose, rakkahin, Rose! + +Pitkän, pitkän hetken olivat he yksin, kunnes viimein hiljainen naputus +ovelle ilmoitti jonkun olevan siellä ulkopuolella. Oliver avasi ja +hiipi ulos jättäen paikkansa Harry Maylielle. + +— Rakas Rose, kun sinut viimeksi jätin, tein sen lujasti päättäen +tasoittaa kaikki esteet väliltämme, päättäneenä, että jos minun +maailmastani ei tulisi sinun, tekisin sinun maailmastasi omani, että +mikään sukuylpeys ei tulisi nyrpistämään nenäänsä sinulle, sillä minä +kääntyisin pois siitä. Sen olen tehnyt. Ne, jotka tämän perusteella +ovat kääntyneet pois minusta ovat kääntyneet pois sinustakin ja +siten todistaneet, että sinä sikäli olet ollut oikeassa. Se mahti ja +se suoja, ne arvovaltaiset ja vaikutusvaltaiset tuttavuudet, jotka +hymyilivät minulle silloin, silmäilevät minua nyt kylmästi, mutta on +olemassa hymyileviä vainioita ja huojuvia puita Englannin rikkaimmissa +kreivikunnissa, ja erään kyläkirkon lähettyvillä — Roseni, oma Roseni +— on maalaisasunto, josta sinä voit tehdä minut ylpeämmäksi kuin +kaikki toiveeni, vaikka ne olisivat tuhannesti toteutuneet. Siinä ovat +nyt arvoni ja asemani ja tässä tarjon ne sinulle. + + + + +VIIDESKYMMENESTOINEN LUKU. + +Juutalaisen viimeinen yö. + + +Oikeussali oli lattiasta kattoon ahdettu täyteen ihmiskasvoja. +Vankien karsinan aidasta aina parvekkeitten etäisimpiin nurkkauksiin +asti olivat kaikki katseet kiinnitetyt yhteen ainoaan esineeseen +— juutalaiseen. Hän seisoi siinä kaikkien näitten elävien valojen +loisteessa, käsi edessään olevalla puupöydällä ja toinen korvan +takana sekä pää eteenpäintyöntyneenä, niin selvästi kuin mahdollista +kuullakseen jokaisen tuomarin sanan, tämän lukiessa syytekirjelmää +jurylle. Hän oli tuskin liikahtanut tutkinnon aljettua, ja nyt, +tuomarin lakattua puhumasta, pysyi hän samassa tarkkaavaisen +odottavassa asennossa ja tuijottava katseensa häneen kiinnitettynä, +kuin jos yhä olisi kuunnellut. + +Hiljainen melu salissa herätti hänen huomionsa. Kääntyessään ympäri +näki hän jurymiesten kokoontuneen harkitsemaan päätöstään. + +Vihdoin vaadittiin hiljaisuutta. Jury tuli sisään kulkien aivan hänen +vieritsensä. Hän ei kyennyt lukemaan mitään heidän kasvoistaan, ne +olisivat yhtä hyvin voineet olla kivestä. Täydellinen äänettömyys +vallitsi — ei hiiskahdustakaan — ei henkäystä — syyllinen! + +He veivät hänet läpi oikeussalin alapuolelle olevan kivilattiaisen +huoneen. Siellä hänet tarkastettiin, jottei hänellä olisi mukanaan +mitään, minkä avulla hän voisi ehättää lain edelle, ja kun tämä +toimitus oli sivuutettu, veivät he hänet muutamaan kuolemantuomituille +varattuun tyrmään jättäen hänet sinne — yksin. + +Hän istuutui kivipenkille aivan ovea vastapäätä, yrittäen koota +ajatuksiansa ja kiinnittäen verestävät silmänsä lattiaan. Pimeän +tullessa alkoi hän ajatella kaikkia niitä tuntemiaan ihmisiä, jotka +olivat kuolleet mestauslavalla. — Jotkut hänen toimestaan. + +Niin tuli yö. Muut jotka valvovat, ovat iloisia kuullessaan +tornikellojen lyövän, sillä ne puhuvat elämästä ja tulevasta päivästä. +Juutalaiselle aiheuttivat ne vain epätoivoa. Mitä merkitsi hänelle +iloisen aamun melu ja liike, joka tunkeutui tännekin? Se oli vain +toinen kuolinkellojen soiton muoto, jossa iva liittyi tiedotukseen. — +Päivä kului — päiväkö? Eihän se ollut mikään päivä, se oli mennyt yhtä +pian kuin oli tullutkin — ja yö tuli taasen. Milloin raivosi hän ja +herjasi Jumalaa, milloin ulvoi ja repi hiuksia päästään. Lauvantai-ilta +tuli. Nyt oli hänellä vain yksi yö tämän jälkeen jäljellä elääkseen, ja +hänen miettiessään sitä koitti päivä — sunnuntai. Vasta tämän hänen +viimeisen, hirvittävän päivänsä iltana tunne hänen epätoivoisesta +tilastaan selvisi hänen turmeltuneelle sielulleen. Hän oli istunut +siinä valveilla, mutta uneksien. Nyt hyppäsi hän ylös joka minuutti ja +riensi läähättäen ja polttavin ihoin edestakaisin sellaisessa pelon +ja vihan tilassa, että vahditkin — niin tottuneita kuin sellaisiin +näkyihin olivatkin — kauhulla kavahtivat taapäin. + +Newgaten kolkot muurit, jotka ovat kätkeneet niin paljon kurjuutta ja +niin paljon vaikerrusta, ei vain ihmisten silmiltä, vaan myöskin aivan +liian usein ja aivan liian kauan heidän ajatuksiltaankin, eivät olleet +koskaan nähneet niin kammottavaa näytelmää kuin tämä. + +Alkuillasta aina keskiyöhön saakka saapui pieniä kahden tai kolmen +hengen ryhmiä portinvartijan asunnolle tiedustelemaan, kasvoillaan +jännittynyt ilme, oliko mitään määräystä vastauksen lykkäämisestä +annettu, ja saatuaan kieltävän vastauksen levittivät he tätä +ilahduttavaa tietoa suuriin väkijoukkoihin kaduilla sekä huomauttivat +toisilleen mistä ovesta hän tulisi ulos. + +Aukeama vankilan edustalla oli tyhjennetty, ja mustiksimaalattuja +tankoja oli jo pystytetty suluksi poikki kadun, odottamassa olevan +väkijoukon pidättämiseksi. Päivä alkoi sarastaa, ihmisjoukko tyrkki, +toraili ja laski pilaa. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79042 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..9c495d7 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1 @@ +[Project Gutenberg](https://www.gutenberg.org) public repository for eBook [#79042](https://www.gutenberg.org/ebooks/79042) |