Initial commit of ebook 79042 filesHEADmain

4 files changed, 15980 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..9f57f44
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,13 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
+*.htm text
+*.html text
+*.png binary
+*.jpg binary
+*.svg text
+*.pdf binary
+*.bmp binary
+*.zip binary
+*.midi binary
+*.mp3 binary
diff --git a/79042-0.txt b/79042-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..ce9302d
--- /dev/null
+++ b/79042-0.txt
@@ -0,0 +1,15955 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79042 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+OLIVER TWIST
+
+Kirj.
+
+Charles Dickens
+
+
+Suomennos
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannustoimisto Union,
+1927-1928.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU.
+
+Kertoo paikasta, jossa Oliver Twist syntyi, sekä hänen syntymästään.
+
+
+Eräässä kaupungissa, jonka nimeä useista syistä ei liene viisasta
+mainita ja jolle en halua antaa mitään tekaistua nimeä, on muitten
+julkisten rakennusten ohella muuan, mikä on yhteinen sekä suurille että
+pienille kaupungeille, nimittäin köyhäintalo. Tässä köyhäintalossa
+syntyi eräänä päivänä, jota en tahdo ilmoittaa, koska sillä seikalla
+ei voi olla vähintäkään merkitystä lukijalle, ei ainakaan asian
+nykyisillään ollessa, se ihmislapsi, jonka nimi tavataan tämän
+luvun otsikossa. Vielä kauan senkin jälkeen kuin köyhäinlääkäri
+oli opastanut hänet tähän surulliseen ja ahtaaseen maailmaan, oli
+pelättävissä, ettei hän eläisi kyllin kauan ehtiäkseen yleensä
+saada nimeä, missä tapauksessa on hyvin luultavaa, ettei näitä
+muistiinpanoja olisi ilmestynyt ensinkään, tai jos kuitenkin niin
+olisi käynyt, olisi niillä, koska ne olisivat hyvin mahtuneet parille
+vaivaiselle lehdelle, ollut se verraton ansio, että niitä olisi
+voitu pitää keskitetyimpänä ja totuudenmukaisimpana elämäkertana,
+mikä koskaan on nähnyt päivänvalon jonkun maan kirjallisuudessa.
+Vaikkakaan en tahdo väittää, että olisi onnellisinta ja kadehdittavinta
+olla syntynyt köyhäintalossa, on minun kuitenkin myönnettävä, että
+tässä erikoistapauksessa se oli parasta, mitä Oliver Twistille
+todennäköisesti saattoi tapahtua. Tosiasia on, että oli äärettömän
+vaikeata saada Oliveria hyväksymään hengittämistä — tätä arveluttavaa
+urheilua, jonka tottumus kuitenkin on tehnyt siedettävän olemassaolon
+ehdottomaksi edellytykseksi — ja hän makasi hetkisen henkeään haukkoen
+pienellä patjallaan ja häilyi jokseenkin epävarmasti tämän ja toisen
+maailman välillä, ylipainon langetessa selvästi viimemainitun eduksi.
+Jos Oliverin ympärillä olisi tänä lyhyenä hetkenä ollut turhantarkkoja
+isoäitejä, huolestuneita tätejä, kokeneita lapsenhoitajia ja oppineita
+tohtoreita, olisi hän varmasti kuollut siihen paikkaan. Mutta
+nyt, jolloin lähettyvillä ei ollut ketään muita kuin vanha, köyhä
+eukko, jonka mielen tavattoman suuri kaljamäärä oli sumentanut, ja
+köyhäinlääkäri, joka suoritti tämänkaltaisia tehtäviä sopimuksesta,
+taistelivat Oliver ja luonto taistelun kahden kesken. Loppujen lopuksi
+kävi niin, että Oliver jonkun aikaa läähätettyään hengitti, aivasti
+ja ryhtyi ilmoittamaan köyhäintalon asukkaille, että kunta oli nyt
+saanut uuden taakan kannettavakseen kaikkien muiden lisäksi, tehden sen
+siten, että rupesi kirkumaan, niin äänekkäästi kuin saattaa odottaakin
+poikalapselta, joka ei ole omannut tätä erinomaisen hyödyllistä
+ominaisuutta, ääntä, paljoakaan kauemmin kuin neljänneksen yli kolme
+minuuttia.
+
+Kun Oliver antoi tämän ensimmäisen todisteen keuhkojensa vapaasta ja
+oikeutetusta toiminnasta, liikahti rautasängyn yli huolimattomasti
+heitetty tilkkupeite. Nuoret, kalpeat naisenkasvot kohosivat väsyneesti
+pielukselta ja heikko ääni änkytti tuskin kuuluvasti: — Antakaa minun
+nähdä lapsi ja sitten kuolla!
+
+Lääkäri oli istunut kaminaan päin kääntyneenä ja vuoroin lämmittänyt
+käsiään, vuoroin hieronut niitä vastakkain, mutta nuoren naisen
+puhuessa hän nousi ja sanoi lähestyessään vuoteen pääpuolta
+ystävällisemmin kuin häneltä olisi odottanut:
+
+— Teidän ei pidä vielä puhua kuolemasta!
+
+— Jumala siunatkoon sitä lapsi parkaa! huudahti hoitajatar
+piilottaen nopeasti vihreän pullon, jonka sisältöä hän oli ilmeisellä
+mielihyvällä maistellut eräässä nurkassa. — Kun hän on kerran elänyt
+yhtä kauan kuin minä ja saanut kolmetoista lasta, jotka ovat kaikki
+kuolleet lukuunottamatta niitä kahta, jotka minulla on mukanani
+täällä köyhäintalossa, tulee hänellä olemaan enemmän järkeä kuin nyt
+noin sanoessaan! Ajatelkaa, mitä merkitsee olla äiti, lapsi kulta,
+ajatelkaapa sitä!
+
+Tällä lohdullisella äidin toiveitten tulevaisuudenkuvalla ei nähtävästi
+ollut tarkoitettua vaikutusta. Sairas pudisti päätään ja ojensi
+kätensä ottaakseen lapsen. Lääkäri pani sen hänen syliinsä. Hän painoi
+intohimoisesti kylmät kalpeat huulensa sen otsaan, siveli käsillään sen
+kasvoja, vavahti, kaatui taaksepäin ja — kuoli. He hieroivat hänen
+rintaansa, käsiään ja ohimoitaan, mutta veri oli jähmettynyt ainiaaksi.
+He puhuivat toivosta ja lohdutuksesta, mutta hän oli jo aikoja sitten
+unohtanut, mitä ne olivat.
+
+— Se on nyt lopussa, rouva Thingummy, sanoi lääkäri viimein.
+
+— Voi sitä poloista, niinpä on! sanoi sairaanhoitajatar ottaessaan
+vihreän pullon korkin, mikä oli pudonnut pielukselle, kun hän kumartui
+katsomaan lasta. — Se poloinen!
+
+— Teidän ei tarvitse lähettää hakemaan minua, jos lapsi rupee
+itkemään, sanoi lääkäri vetäessään miettiväisenä hansikkaita sormiinsa.
+— Se tulee luultavasti olemaan levoton. Antakaa sille silloin vain
+hiukan kaurakeittoa. Hän pani hatun päähänsä ja lisäsi pysähtyen ovelle
+mennessään vuoteen luo:
+
+— Hän oli hyvännäköinen. Mistä hän tuli?
+
+— Hän tuli tänne eilen illalla toimitsijan käskystä, ja hän oli
+kulkenut aika matkan, sillä hänen kenkänsä olivat hyvin pahoin
+kuluneet, mutta mistä hän tuli ja mihin aikoi, sitä ei tiedä kukaan.
+
+Lääkäri kumartui kuolleen yli ja tarttui hänen vasempaan käteensä. —
+Se on se vanha juttu, sanoi hän päätään pudistellen, hänellä ei ole
+vihkisormusta. No, hyvää yötä!
+
+Hän meni syömään päivällistään, ja kun hoitajatar oli vielä kerran
+kääntynyt vihreän pullon puoleen, niin hän istuutui matalalle
+jakkaralle kaminan eteen ja alkoi pukea lasta.
+
+Ja minkä mainion esimerkin vaatteitten merkityksestä nuori Oliver
+Twist tarjosikaan! Siinä peitteessä, mikä tähän asti oli muodostanut
+hänen ainoan vaatetuksensa, olisi hän voinut yhtä hyvin olla jonkun
+aatelismiehen kuin kerjäläisenkin lapsi. Kopeimmankin muukalaisen olisi
+ollut mahdotonta ratkaista, mihin yhteiskuntaluokkaan hän kuului. Mutta
+nyt kun hän oli kapaloitu vanhoihin karttuuniriepuihin, jotka jo olivat
+palveluksessaan kellastuneet, oli hän yht'äkkiä numeroitu ja merkitty
+ja astui sille paikalle, mikä hänelle oli määrätty: köyhäintalolapsi
+— orpo olento köyhäintalosta — kurja, puoliksi nälkiintynyt raukka
+— jota tyrkittäisiin ja lennätettäisiin maailman läpi, kaikkien
+halveksimana, mutta ei kenenkään säälimänä.
+
+Oliver parkui täyttä kurkkua. Jos hän olisi ymmärtänyt, että hän oli
+orpo lapsi, joka oli jätetty köyhäinhoitolautakunnan ja sen toimitsijan
+säälin ja armeliaisuuden varaan, olisi hän parkunut ehkä vieläkin
+pahemmin.
+
+
+
+
+TOINEN LUKU.
+
+Oliver Twistin kasvusta, kasvatuksesta ja ruuasta.
+
+
+Lähinnä seuraavien kahdeksan, kymmenen kuukauden aikana Oliver
+joutui järjestelmällisesti harjoitetun petoksen uhriksi — häntä
+ruokittiin pullon avulla. Köyhäintalon viranomaiset tekivät orvon
+pienokaisen puutteenalaisesta ja hyljätystä asemasta asianmukaisen
+ilmoituksen seurakunnan viranomaisille. Seurakunnan viranomaiset
+kyselivät arvokkaasti köyhäintalon viranomaisilta, eikö "talossa" ollut
+sattumalta ketään naista, joka kykenisi antamaan Oliver Twistille sitä
+hoitoa ja ravintoa, jonka tarpeessa hän oli. Köyhäintalon viranomaiset
+vastasivat hyvin sävyisästi ei, jolloin seurakuntaviranomaiset
+selittivät jalomielisesti ja ihmisrakkauden valtaamina, että hänestä
+pidettäisiin huolta tai toisin sanoen hänet lähetettäisiin erääseen
+mailin päässä kaupungista sijaitsevaan köyhäintalon haaraosastoon,
+jossa kaksi- tai kolmekymmentä muuta nuorta köyhäinlain rikkojaa
+temmelsi päivät pitkät lattialla vailla liikojen vaatteitten ja ylen
+runsaan aterian aiheuttamaa kiusaa, jolloin heitä piti äidillisesti
+silmällä eräs vanhanpuoleinen rouvashenkilö, jolle maksettiin
+rangaistavien puolesta seitsemän ja puoli pennyä viikossa kutakin
+pientä päätä kohti. Seitsemän ja puolen pennyn viikkomaksulla voi
+hankkia yllin kyllin hyvää ravintoa lapselle; sillä saa koko joukon
+enemmänkin kuin tarvitaan kuormittamaan sen vatsa liiaksi ja saattamaan
+se levottomaksi. Vanhahko rouvashenkilö oli viisas ja kokenut nainen;
+hän tiesi, mikä oli lapselle hyödyksi, ja koska hänellä samalla kertaa
+oli erittäin selvä käsitys siitä, mikä oli hyödyksi hänelle itselleen,
+käytti hän suurimman osan viikkomaksusta omaan laskuunsa ja pani hänen
+huostaansa uskotun kasvavan suvun vielä niukemmille muona-annoksille
+kuin alkuaan oli määrätty. Hän keksi siten mahdollisuuden mahdottomaksi
+havaitussa ja osoitti siis olevansa suuri kokeilijafyysikko.
+
+Jokainen tuntee kertomuksen eräästä toisesta kokeilijafyysikosta, joka
+puolusteli sitä mielenkiintoista teoriaa, että hevonen voi aivan hyvin
+elää syömättä ja joka todistikin tämän niin erinomaisesti, että opetti
+oman hevosensa syömään ainoastaan pari oljenkortta päivässä ja olisi
+epäilemättä myös tehnyt ainoalaatuisen tulisen ja komean eläimen,
+joka ei olisi syönyt ollenkaan, ellei se olisi kuollut täsmälleen
+kaksikymmentäneljä tuntia ennen kuin olisi saanut ensimmäisen hyvälle
+maistuvan ilma-annoksensa. Suureksi haitaksi sille kokeilulle, mitä
+tämä nainen, jonka huolehdittavaksi Oliver oli jätetty, harjoitti,
+johti hänen järjestelmänsä useimmissa tapauksissa aivan samaan
+tulokseen. Sillä samalla hetkellä kuin lapsen onnistui elää pienimmällä
+mahdollisella määrällä huonointa ajateltavissa olevaa ravintoa,
+tapahtui harmillista kyllä yhdeksässä tapauksessa kymmenestä, että se
+tuli sairaaksi puutteesta ja kylmästä tai pääsi huomaamatta pahoin
+polttamaan itsensä tai tukehtui tapaturmaisesti, ja jok'ainoassa
+tällaisessa tapauksessa sai onneton pieni olento kutsun toiseen
+maailmaan yhtyäkseen siellä niihin isiin, joista se ei ollut täällä
+mitään tiennyt.
+
+Kun joskus pidettiin tavallista tarkempi tutkimus, mikä tapahtui,
+kun jotakin lasta ei oltu huomattu vuodetta kokoon paiskattaessa
+tai oli vahingossa kaltattu kuoliaaksi kylvetettäessä — vaikkakin
+viimemainitun kaltaiset tapaturmat olivat sangen harvinaisia, koska
+kasvatuslaitoksessa oli ainoastaan poikkeustapauksissa jotain
+kylpyä muistuttavia toimituksia — saattoivat valamiehet päättää
+tehdä tunkeilevia kysymyksiä, tai seurakuntalaiset ruveta niin
+kapinallisiksi, että allekirjoittivat vastalausekirjelmän; mutta
+lääkärin ja vahtimestarin todistukset tukahduttivat kyllä nopeasti
+nämä hävyttömyydet. Ensinmainittu oli aina avannut ruumiin eikä
+ollut huomannut siinä mitään — mikä muuten olikin hyvin uskottavaa
+— ja jälkimmäinen vannoi silmää räpäyttämättä kaikki, mitä
+köyhäinhoitolautakunta toivoi hänen vannovan, ja se oli kieltämättä
+sangen uhrautuvaa. Sitäpaitsi teki köyhäinhoitolautakunta silloin
+tällöin tarkastusmatkoja sinne ja lähetti silloin aina tarkastajan
+päivää ennen ilmoittamaan, että tarkastus pidettäisiin. Ja kun
+lautakunta tuli, olivat lapset siistejä ja eheissä vaatteissa, ja mitä
+muuta sitten saattoivat ihmiset vaatia?
+
+Ei voi odottaa, että tämä kasvatusjärjestelmä antaisi mitään loistavia
+tuloksia, ja Oliver Twistin yhdeksäs syntymäpäivä huomasi hänet
+kalpeaksi, laihaksi ja pienikasvuiseksi lapseksi. Mutta luonto tai
+tuntematon suku oli kylvänyt Oliverin rintaan rohkeuden ja uhman
+hengen, jolla oli ollut, kiitos niukan ravinnon, mainio tilaisuus
+kehittyä, ja tämä ominaisuus oli ehkä syynä siihen, että hän ylipäänsä
+näki yhdeksännen syntymäpäivänsä. Oli sen asian laita nyt kuinka
+tahansa, niin se oli hänen yhdeksäs syntymäpäivänsä ja hän juhli
+sitä hiilikellarissa kahden muun nuoren ihmisen valitussa seurassa.
+He olivat kaikki kolme suljetut sinne saatuaan ensin perinpohjaisen
+selkäsaunan, koska ovat, häpeä kyllä, väittäneet olevansa nälkäisiä,
+kunnes rouva Mann, talon hyvä johtajatar, äkkiä hätkähti nähdessään
+vahtimestari Bumblen, joka kaikin voimin koetti avata puutarhaveräjää.
+
+— Voi varjelkoon, tekö se olette, herra Bumble? kysyi hän samalla kun
+hyvin näytellen ihastusta pisti päänsä ulos ikkunasta. — Susan, nouda
+Oliver ja ne kaksi muuta vintiötä kellarista ja pese ne heti. — Voi
+varjelkoon, kuinka olen iloinen nähdessäni teidät, herra Bumble!
+
+Herra Bumble oli kuitenkin lihava ja samalla sangen kuumaverinen mies,
+ja sen sijaan että olisi vastannut tähän sydämelliseen tervehdykseen
+samassa äänilajissa hän ravisti suuttuneena pientä veräjää ja potkaisi
+sitä viimein.
+
+— Ei, mutta siunatkoon, onko se mahdollista, sanoi rouva Mann
+kiiruhtaessaan ulos — nuo kolme poikaa oli nimittäin noudettu — onko
+se mahdollista! Että minä saatoinkin unohtaa, että veräjä oli lukossa
+noiden lapsi kultien vuoksi! Tulkaa sisään, tulkaa kaikin mokomin
+sisään, herra Bumble!
+
+Vaikka tätä kutsua seurasi niiaus, mikä olisi voinut pehmittää
+kirkonisännän sydämen, ei se hellyttänyt kuitenkaan herra Bumblea.
+
+— Arveletteko että on kaunista ja sopivaa käyttäytymistä, rouva Mann,
+kysyi herra Bumble puristellen espanjanruokokeppiään, — antaa kunnan
+virkamiesten odottaa teidän puutarhaveräjänne vieressä, kun he tulevat
+kunnan asioissa, mitkä koskevat kunnan lastenkotilapsia? Tiedättekö,
+rouva Mann, että olette itse niin sanoakseni kunnan palveluksessa ja
+palkkaama?
+
+— Vakuutan teille, herra Bumble, että minä vain kerroin parille
+lapsikullalle, jotka niin kovin pitävät teistä, että te tulitte,
+vastasi hän hyvin nöyrästi.
+
+Bumblella oli sangen suuret ajatukset omista puhujalahjoistaan ja
+omasta henkilökohtaisesta arvostaan. Hän oli nyt antanut näytteen
+edellisestä ja ylläpitänyt jälkimmäistä ja tuli heti lempeämmälle
+tuulelle.
+
+— Hyvä, hyvä, asia on ehkä kuten sanotte; ehkä se on niin. Menkäämme
+sisään; sillä tulen viran puolesta ja tärkeissä asioissa.
+
+Rouva Mann meni hänen edellään pieneen vierashuoneeseen, jossa oli
+tiilinen permanto, työnsi hänelle tuolin ja pani samalla hänen keppinsä
+ja kolmikolkkaisen hattunsa pöydälle hänen eteensä. Herra Bumble
+kuivaili kävelyn aikaansaamaa hikeä otsaltaan, katseli hyvillä mielin
+kolmikolkkahattua ja hymyili. Niin, hän hymyili, vahtimestaritkin ovat
+ihmisiä ja Bumble hymyili.
+
+— Älkää nyt panko pahaksenne, sanoi rouva Mann hurmaavan lempeästi,
+olette nähkääs kulkenut aika matkan, muuten en puhuisi siitä. Ettekö
+halua hiukan juoda jotakin, herra Bumble?
+
+— Ei tippaakaan — ei tippaakaan, vastasi hän tehden oikealla
+kädellään torjuvan, mutta kuitenkin samalla ystävällisen liikkeen.
+
+— Niin mutta, otattehan sentään, intti rouva Mann, joka kädenliikkeen
+johdosta oli pannut merkille kiellon sävyn. — Vain yksi tippa kylmään
+vesitilkkaseen ja pala sokeria. Bumble yski.
+
+— Vain yksi tippa, sanoi rouva Mann suostutellen.
+
+— Mitä se on?
+
+— Oh, se on ainetta, jota minun täytyy pitää hiukan kotona voidakseni
+antaa noille siunatuille lapsille, kun ne eivät ole oikein pirteitä,
+herra Bumble, vastasi rouva Mann avaten nurkkakaapin, josta hän otti
+esiin pullon ja lasin. — Tämä on katajanmarjaviinaa.
+
+— Annatteko te lapsille katajanmarjaviinaa, rouva Mann? kysyi Bumble
+seuraten katseellaan miellyttävää sekoitusmenettelyä.
+
+— Oh, Jumala heitä siunatkoon, annanpa niinkin, vaikka se onkin
+kallista, vastasi hän. — En saattaisi nähdä niiden kärsivän, senhän
+ymmärrätte, herra.
+
+— Ei, sanoi Bumble, ei, sitä te ette kestäisi. Te olette ihmisystävä,
+rouva Mann, — tämä asetti nyt lasin pöydälle. — Sopivassa
+tilaisuudessa kerron siitä johtokunnalle. — Hän veti lasin eteensä. —
+Teillä on äidin tunteet. — Hän hämmenteli katajanmarjaviinaa. — Juon
+kernaasti maljanne, rouva Mann, — ja hän tyhjensi lasin puoliksi.
+
+— Ja nyt asiaan, sanoi vahtimestari vetäen esiin nahkalompakkonsa. —
+Lapsi, joka kastettiin Oliver Twistiksi, täyttää tänään yhdeksän vuotta.
+
+— Jumala siunatkoon häntä! huudahti rouva Mann hieroen vasemman
+silmänsä punaiseksi esiliinan kulmalla.
+
+— Ja huolimatta luvatusta kymmenen punnan palkkiosta, joka myöhemmin
+korotettiin kahdeksikymmeneksi — huolimatta seurakunnan erikoisista,
+niin, voinpa sanoa suorastaan yliluonnollisista ponnistuksista emme ole
+kumminkaan kyenneet saamaan selville hänen isänsä tai hänen äitinsä
+kotipaikkaa, nimeä tai ammattia.
+
+Rouva Mann nosti hämmästyneenä kätensä ilmaan, mutta sanoi hetkisen
+mietittyään: — Mutta kuinka hän on sitten voinut saada nimen?
+
+Bumble ojentautui silminnähtävän ylpeänä ja vastasi: — Minä sen
+keksin. Me annamme löytölapsillemme nimet aakkosjärjestyksessä.
+Edellinen oli S.; hänet nimitin Swubbleksi. Tämä oli T.; hänelle annoin
+nimen Twist. Se joka tulee hänen jälkeensä, on oleva Unwin ja seuraava
+Wilkins. Minulla on nimet valmiina kirjaimiston loppuun saakka ja taas
+alusta alkaen, kunnes tulemme Z:iin.
+
+— Mutta tehän olette oikea kirjanoppinut, herra!
+
+— Niin, niin, sanoi Bumble ilmeisesti hyvillään kohteliaisuudesta. —
+Ehkäpä olen, ehkäpä olen, rouva Mann. — Hän joi katajaviinatotinsa
+pohjaan saakka ja lisäsi:
+
+— Kun Oliver nyt on liian vanha jäädäkseen tänne, on johtokunta
+päättänyt, että hänen on mentävä takaisin köyhäintaloon, ja minä olen
+itse tullut noutamaan häntä; sallikaa minun siis nyt puhutella häntä.
+
+— Haen hänet heti, sanoi rouva Mann kiiruhtaen ulos huoneesta. Ja
+Oliver, joka sillä välin oli saanut hangatuksi kasvojaan ja käsiään
+kuoren tavoin peittävästä likakerroksesta niin paljon, kuin yhden
+pesun avulla saattoi poistaa, astui hyväntahtoisen suojelijattarensa
+saattamana vierashuoneeseen.
+
+— Kumarra tuolle herralle, Oliver, sanoi rouva Mann. Oliver teki
+kumarruksen, joka kohdistui osaksi Bumbleen, osaksi pöydälle olevaan
+kolmikolkkahattuun.
+
+— Tahdotko seurata minua, Oliver? kysyi Bumble majesteettisen tyynesti.
+
+Oliver oli juuri sanomaisillaan, että hän seuraisi äärettömän
+mielellään ketä tahansa, kun hän sattui katsahtamaan rouva Manniin,
+joka oli asettunut vahtimestarin tuolin taakse ja suuttuneen näköisenä
+pui hänelle nyrkkiään. Hän ymmärsi heti tämän viittauksen, sillä se
+nyrkki oli tullut läheiseen kosketukseen hänen ruumiinsa kanssa liian
+usein voidakseen olla tekemättä määrättyä vaikutusta hänen mieleensä.
+
+— Tuleeko hän mukaan? kysyi Oliver raukka.
+
+— Ei, vastasi Bumble, — mutta hän voi tulla joskus tervehtimään sinua.
+
+Tämä ei tosin suuresti lohduttanut poikaa; mutta vaikka hän olikin niin
+nuori, oli hänellä kuitenkin kylliksi ymmärrystä teeskennelläkseen
+olevansa kovin onneton, kun hänen oli jätettävä tähänastinen kotinsa.
+Pojan ei ollut vaikeata saada silmiään kostumaan; nälkä ja juuri koetut
+kärsimykset ovat hyviä auttajia, kun tahtoo itkeä, ja Oliver itki
+hyvin luonnollisesti. Rouva Mann antoi Oliverille monta suudelmaa ja
+— mitä hän paljon paremmin tarvitsi — voileivän, ettei hän näyttäisi
+kovin nälkiintyneeltä köyhäintaloon tullessaan. Voileipä kädessään ja
+köyhäintalon pieni, ruskea kangaslakki päässään Oliver lähti, sitten
+herra Bumblen seurassa siitä kodista, jossa ystävällinen sana tai
+hymyily ei ollut milloinkaan valaissut hänen lapsuutensa pimeyttä. Ja
+siitä huolimatta hänet valtasi lapsellinen tuska, kun puutarhaveräjä
+sulkeutui hänen takanaan. Miten kurjia ne pienet onnettomuustoverit
+olivatkin, jotka jäivät sinne hänen jälkeensä, niin olivat ne kumminkin
+ainoat ystävät, mitkä hänellä milloinkaan oli ollut, ja tunne, että oli
+yksin suuressa, avarassa maailmassa, tunki ensi kerran pojan sydämeen.
+
+Bumble käveli pitkin askelin, ja Oliver, joka piteli kiinni hänen
+kullalla reunustetun takkinsa liepeestä, juoksi hänen vierellään
+kysellen joka virstan päässä, olivatko he pian perillä, mihin
+kysymykseen Bumble vastasi lyhyesti ja tylysti, sillä se tilapäinen
+ystävällisyys, jonka katajanmarjaviina ja vesi aikaansaavat muutamiin
+sydämiin, oli nyt haihtunut, ja hän oli jälleen vahtimestari.
+
+Oliver oli ollut tuskin neljännestunnin köyhäintalon seinien
+sisäpuolella ja ehtinyt nipin napin syödä leipäpalasen, kun herra
+Bumble, joka oli jättänyt hänet erään vanhan eukon hoiviin, palasi
+takaisin ja sanoi, että oli johtokunnan kokous ja että johtokunta oli
+käskenyt hänet heti saapua sen eteen.
+
+Koska Oliver ei ollut oikein selvillä siitä, mitä johtokunta merkitsi,
+hämmästyi hän kovin tiedosta eikä tiennyt, pitikö hänen nauraa vai
+itkeä. Mutta eipä hän saanut aikaakaan miettiäkseen asiaa, sillä Bumble
+naputti häntä päähän espanjanruokokepillään herättääkseen hänet ja
+käski häntä mukaansa vieden hänet senjälkeen suureen, valkeaseinäiseen
+huoneeseen, jossa oli parisen kymmentä paksua herraa istumassa pöydän
+ympärillä, jonka ylimmässä päässä olevaan nojatuoliin, mikä oli muita
+hiukan korkeampi, oli sijoittunut eräs erittäin paksu herra, jolla oli
+hyvin pyöreät ja punakat kasvot.
+
+— Kumarra pöydälle [Englanninkielinen sana Board merkitsee sekä pöytää
+että johtokuntaa.], sanoi Bumble. Oliver kuivasi kyyneleet, joita vielä
+kimmelsi hänen silmäripsissään, ja kumarsi.
+
+— Mikä on nimesi, poika? kysyi korkeassa nojatuolissa istuva herra.
+
+Nähdessään noin monta herraa Oliver säikähti niin kovin, että alkoi
+vavista, ja Bumble sivalsi häntä taas, mikä sai hänet itkemään.
+Hän vastasi senvuoksi hiljaisella ja ujolla äänellä, jolloin eräs
+valkoliivinen herra sanoi, että hän oli nauta, mikä oli erinomainen
+rohkaisukeino ja siksi heti palauttikin hänen tyyneyttään.
+
+— Kuulehan nyt, poika, sanoi nojatuolissa istuva mies. — Tiedät
+varmaankin olevasi lastenkodinlapsi?
+
+— Mikä se on, herra? kysyi Oliver poloinen.
+
+— Se poika on nauta, kuten arvelinkin, sanoi valkoliiviherra hyvin
+varmasti.
+
+— Hiljaa! sanoi se herra, joka oli puhunut ensiksi. — Tiedät kai,
+ettei sinulla ole isää eikä äitiä, vaan pitäjä huolehtii sinusta, eikö
+niin?
+
+— Kyllä, herra, vastasi Oliver itkien katkerasti.
+
+— Miksi sinä jollotat? kysyi valkoliiviherra. Ja se olikin todella
+sangen kummallista. Mitä itkemistä pojalla oli?
+
+— Toivon että joka ilta luet iltarukouksesi, sanoi eräs toinen herra
+karkealla äänellä, — ja kristityn tavalla rukoilet niiden ihmisten
+puolesta, jotka elättävät sinua ja huolehtivat sinusta?
+
+— Kyllä, herra, änkytti poika. Viimeksi puhunut mies oli tietämättään
+oikeassa. Olisi ollut hyvin kristillistä, ihmeellisen kristillistä, jos
+Oliver olisi rukoillut niiden ihmisten puolesta, jotka elättivät häntä
+ja huolehtivat hänestä. Mutta sitä hän ei ollut tehnyt, sillä kukaan ei
+ollut milloinkaan opettanut hänelle sellaista.
+
+— No niin, sinä olet tullut tänne kasvatettavaksi ja oppiaksesi jonkun
+hyödyllisen ammatin, sanoi nojatuolissa istuva punaposkinen herra.
+
+— Ja siksi pitää sinun huomenaamulla kello kuusi alkaa riipiä
+tilkkeitä, lisäsi äreä, valkoliivinen herra.
+
+Bumblen kehoituksesta Oliver kumarsi näiden molempien
+sanojen yhdistymiselle yhdeksi ainoaksi yksinkertaiseksi
+tilkkeittenriipimispuuhaksi, ja sitten hänet työnnettiin suureen
+saliin, jossa hän itki itsensä nukuksiin eräällä kovalla ja kuhmuisella
+vuoteella. Miten kuvaava esimerkki tämän siunatun maan lempeistä
+laeista! Ne sallivat köyhän paran nukkua!
+
+Oliver raukka! Hänen mieleensä ei juolahtanutkaan, että sill'aikaa kun
+hän uinui onnellisessa tietämättömyydessään, teki johtokunta päätöksen,
+joka vaikuttaisi perinpohjaisesti koko hänen tulevaan kohtaloonsa.
+Mutta sen se teki. Ja päätöksen sisältö oli seuraava:
+
+Tämän johtokunnan jäsenet olivat sangen järkeviä, syvämietteisiä,
+tietoviisaita miehiä, ja kun he kiinnittivät huomionsa köyhäintaloon,
+keksivät he heti, mitä tavalliset ihmiset eivät olisi koskaan kyenneet
+keksimään — että köyhät pitivät siitä! Se oli aivan yksinkertaisesti
+köyhien luokkien huvittelupaikka, majatalo, jossa ei tarvinnut maksaa
+— julkisia aamiaisia, päivällisiä ja illallisia koko vuoden umpeensa
+— tiilikivinen paratiisi, jossa vain leikittiin tietämättä mitään
+työnteosta. "Ahaa!" sanoi johtokunta hyvin ovelan näköisenä. "Mepäs
+järjestämme sen asian; siitä on pian tehtävä loppu!" Johtokunta
+sääsi senvuoksi, että kaikki köyhät saisivat valita (sillä he eivät
+halunneet pakottaa ketään, ei millään muotoa) joko hitaan nälkäkuoleman
+köyhäintalossa tai sitten hiukan nopeamman nälkäkuoleman sen
+ulkopuolella. Senjälkeen he tekivät vesilaitoksen kanssa sopimuksen
+rajattoman vesimäärän hankinnasta ja erään jauhokauppiaan kanssa
+vähäisen kaurajauhomäärän hankinnasta, sekä jakoivat kolme kertaa
+päivässä vetelää vesivelliä, sitäpaitsi sipulia kaksi kertaa viikossa,
+ja lisäksi puoli ranskanleipää joka sunnuntai. Myöskin naisten
+suhteen he ryhtyivät samantapaisiin viisaihin ja ihmisystävällisiin
+toimenpiteisiin, joita ei kuitenkaan ole tarpeen tässä luetella. He
+erottivat hyväntahtoisesti köyhät aviopuolisot toisistaan säästääkseen
+näiltä Doctors' Commonsiin [Lontoolainen tuomioistuin, joka ratkaisee
+avioerojutut.] maksettavat suuret kulungit, ja sen sijaan että
+olisivat, kuten tähänkin asti, pakottaneet miehen elättämään perheensä,
+he ottivat perheen häneltä ja tekivät hänestä jälleen poikamiehen!
+On mahdotonta ratkaista, kuinka paljon avunhakemuksia sen johdosta
+olisi tulvinut kaikista yhteiskuntaluokista, ellei apu olisi lujasti
+liittynyt köyhäintaloon; mutta he olivat kaukonäköisiä miehiä ja olivat
+sentähden edeltäpäin arvanneet tämän vaikeuden. Apu oli kerta kaikkiaan
+sidottu köyhäintaloon ja kaurakeittoon ja se peloitti ihmisiä.
+
+Oliverin muuton jälkeisinä kuutena kuukautena oli järjestelmä täydessä
+toiminnassa. Aluksi siitä koitui melkoisia kustannuksia, kun oli
+maksettava urakoitsijoiden laskuja ja välttämättä pienennettävä
+köyhien vaatteita, koska ne parin viikon kauravellinkäytön jälkeen
+lepattivat väljinä laihojen, lopen kuihtuneitten vartaloiden ympärillä.
+Köyhäintalon asukasluku pieneni kumminkin kuten köyhät itsekin, ja
+johtokunta oli tyytyväinen.
+
+Huone, jossa pojat nauttivat ateriansa, oli avara sali, jonka lattia
+oli tehty isoista kivilaatoista. Huoneen toisessa päässä sijaitsi
+suuri, seinäänmuurattu pata, mistä johtaja, jolla oli esiliina edessään
+ja apunaan kaksi naista, kauhalla ammensi kauravelliä ateria-aikoina.
+Tätä erinomaista seosta sai kukin poika kulhollisen, mutta ei enempää,
+paitsi juhlatilaisuuksissa, jolloin he sitäpaitsi saivat viisi luotia
+[Viisi luotia = 30 grammaa.] leipää. Kulhoja ei tarvinnut koskaan
+pestä, sillä pojat kaapivat ne lusikoillaan hohtavan puhtaiksi, ja
+lopetettuaan tämän puuhan, mikä ei koskaan vaatinut kovin pitkää
+aikaa, varsinkin kun lusikat olivat miltei yhtä suuria kuin kulhot,
+he istuivat ja tuijottivat pataa niin himokkain silmäyksin, että
+olisi suorastaan saattanut luulla heidän syövän ne tiilikivet, joilla
+se oli muurattu, nuoleskellen samalla sormiaan korjatakseen talteen
+niihin mahdollisesti joutuneen vellinpisaran. Pojilla on ylipäänsä
+erinomainen ruokahalu. Oliver Twist ja hänen toverinsa kärsivät kolme
+kuukautta pitkällisen nälänhädän kaikkia tuskia, mutta viimein he
+tulivat niin turmeltuneiksi ja nälän hurjistuttamiksi, että eräs poika,
+joka oli suurikasvuinen ikäisekseen eikä ollut sitäpaitsi tottunut
+sellaiseen elintapaan — hänen isällään oli ollut pieni ruokala —
+ilmoitti tovereilleen, että ellei hän saanut yhtä keittokulhosta
+lisää päivässä, niin hän pelkäsi jonakin kauniina yönä syövänsä
+sen pojan, joka nukkui lähinnä häntä ja joka sattui olemaan heikko
+ja pieni poika. Hänen katseensa oli hurjana nälästä ja he uskoivat
+häntä. Asiasta keskusteltiin ja lopuksi määrättiin arvalla, kuka
+illallisen jälkeen menisi johtajan luo pyytämään lisää. Arpa lankesi
+Oliver Twistille. Ilta tuli, pojat sijoittuivat paikoilleen, johtaja
+asettui seinäänmuuratun padan ääreen, apulaiset hänen taakseen,
+kauravelli katosi, ja pojat kuiskailivat keskenään ja vilkuttivat
+silmää Oliverille hänen lähimpien naapuriensa töykkiessä häntä kylkeen.
+Vaikka hän olikin vielä lapsi, oli hän epätoivoinen nälästä ja puutteen
+kiihdyttämä. Hän nousi pöydästä, lähestyi kulho ja lusikka kädessään
+johtajaa ja sanoi puolittain kauhistuneena omasta rohkeudestaan:
+
+— Anteeksi, herra, tahtoisin mielelläni hiukan lisää.
+
+Johtaja oli kookas, voimakas mies, mutta hän tuli aivan kalpeaksi.
+Hämmästyksestä mykkänä hän tuijotti hetkisen pientä kapinallista ja
+tarttui sitten padan reunaan pysyäkseen pystyssä. Apulaiset olivat
+kummastuksen ja pojat pelon lamauttamia.
+
+— Mitä? sanoi johtaja viimein raukealla äänellä.
+
+— Anteeksi, herra, haluaisin mielelläni lisää.
+
+Johtaja suuntasi kauhallaan iskun Oliverin päätä kohti, tarttui häntä
+niskaan ja huusi kovalla äänellä vahtimestaria. Köyhäinhoitohallitus
+oli juuri syventynyt pohtimaan erästä tärkeätä kysymystä, kun Bumble
+syöksyi tavattoman kiihtyneinä saliin sanoen korkeassa nojatuolissa
+istuvalle punaposkiselle herralle:
+
+— Anteeksi, herra Limbkins. Mutta Oliver Twist on pyytänyt lisää
+keittoa. Kaikki kavahtivat pystyyn kauhun valtaamina.
+
+— Pyytänyt lisää! sanoi Limbkins. — Rauhoittukaa, Bumble, ja
+vastatkaa minulle selvästi. Onko tarkoituksenne sanoa, että hän on
+pyytänyt lisää saatuaan ohjesäännössä säädetyn annoksensa?
+
+— Kyllä, herra, vastasi Bumble.
+
+— Se poika joutuu hirteen, sanoi valkoliivinen herra; — olen
+vakuutettu siitä, että se poika joutuu hirteen.
+
+Kukaan ei vastustanut tätä profeetallista herraa. Vilkas keskustelu
+virisi. Oliver pantiin hetipaikalla arestiin, ja seuraavana aamuna
+naulattiin portille julistus, jossa luvattiin viisi puntaa sille, joka
+vapauttaisi pitäjän Oliver Twististä; toisin sanoen: viisi puntaa
+ja Oliver Twist tarjottiin sille miehelle tai naiselle, joka halusi
+oppipojan mihin ammattiin, toimeen tai käsityöhön tahansa.
+
+— Koko elämässäni en ole ollut mistään asiasta niin varmasti
+vakuutettu, sanoi valkoliivinen mies, kun hän seuraavana aamuna
+portille koputtaessaan silmäsi julistusta, — kuin nyt olen siitä, että
+tämä poika päättää päivänsä hirsipuussa.
+
+Koska tarkoitukseni on seuraavassa osoittaa, oliko valkoliivinen herra
+oikeassa vai ei, niin hävittäisin ehkä tämän kertomuksen viehätyksen,
+edellyttäen että se ensinkään viehättää, jos juuri nyt vihjaisisin,
+saiko Oliver Twistin elämä tämän väkivaltaisen lopun vai ei.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU.
+
+Kuinka Oliver Twist on vähällä saada paikan, josta ei olisi tullut
+mitään laiskanvirkaa.
+
+
+Tehtyään itsensä syypääksi jumalattomaan ja häpäisevään hairahdukseen
+pyytäessään lisää Oliver istui seuraavat kahdeksan päivää arestissa
+eräässä pimeässä ja yksinäisessä huoneessa, jonne johtokunta oli
+armollisesti viisaudessaan antanut sulkea hänet. Ensi silmäyksellä
+tulee mieleen se ajatus, että jos Oliver olisi tuntenut sopivaa
+kunnioitusta mainitun herran ennustusta kohtaan, niin olisi hänen
+pitänyt kerta kaikkiaan näyttää toteen tämän viisaan henkilön
+profeetalliset ominaisuudet sitomalla nenäliinansa toinen pää
+seinässä olevaan koukkuun ja itsensä sen toiseen päähän. Tämän teon
+suorituksen esti kuitenkin muuan seikka. Koska nenäliinoja on joka
+suhteessa pidettävä ylellisyyskapineina, niin olivat ne johtokunnan
+nimenomaisesta käskystä ikiajoiksi kielletyt köyhien neniltä. Vielä
+suuremman esteen muodosti Oliverin nuoruus ja lapsellisuus. Hän vain
+itki katkerasti kaiken päivää, ja pitkän, surullisen yön lähestyessä
+hän pani pienet kätensä silmiensä peitteeksi ollakseen näkemättä
+pimeyttä ja kyyristyi nurkkaan koettaen nukkua. Tuon tuostakin
+hän kuitenkin äkkiä heräsi ja painautui koko ruumiiltaan vavisten
+lähemmäksi seinää, ikäänkuin sen kylmä, kova pinta olisi ollut suojana
+häntä ympäröivää pimeyttä ja yksinäisyyttä vastaan.
+
+"Järjestelmän" vihollisten ei pidä luulotella, että Oliverin ollessa
+arestissa häneltä olisi kielletty liikunto, seuran tuottama huvi tai
+uskonnon lohdutus. Oli kaunis kylmä ilma, ja hän sai joka aamu peseytyä
+pumpun alla kivetyllä pihamaalla, jolloin Bumble piti häntä silmällä ja
+käyttämällä tämän tästä espanjanruokokeppiään esti hänet vilustumasta
+ja aikaansai kihelmöivän tunteen koko hänen ruumiiseensa. Mitä seuraan
+tulee, niin hänet vietiin joka toinen päivä saliin, jossa pojat söivät,
+ja piestiin siellä koko seuran nähden yleiseksi varoitukseksi, ja ettei
+uskonnon lohdutusta häneltä suinkaan kielletty, osoittaa se, että
+hänet joka ilta potkaistiin samaan huoneeseen viihdyttämään sieluaan
+rukouksella, joka sisälsi erikoisen johtokunnan lisäämän pykälän, jossa
+pojat rukoilivat, että heistä tulisi hyviä, kunnollisia, tyytyväisiä ja
+tottelevaisia ja että he säilyisivät sellaisilta synneiltä ja paheilta
+kuin Oliver Twistin, josta rukouskaavake selvästi huomautti, että hän
+oli yksinomaan pahojen voimien suojeluksessa ja ylipäänsä kapine, joka
+oli saapunut suoraan paholaisen omasta työpajasta.
+
+Oliverin asiain ollessa tällä onnellisella ja lupaavalla kannalla
+tapahtui eräänä päivänä, että nuohoojamestari Gamfield taivalsi pitkin
+Valtakatua syventyneenä miettimään, millä keinolla maksaisi rästinä
+olevan vuokransa, jota hänen isäntänsä oli jokseenkin karskisti
+häneltä vaatinut. Gamfieldin erittäin innokas finanssiyleiskatsaus ei
+kyennyt hankkimaan puuttuvaa viiden punnan summaa, ja jonkinlaisen
+matemaattisen epätoivon vallassa hän hoputti vuorotellen aivojaan
+ja aasiaan, kunnes hänen katseensa osui köyhäintalon portille
+kiinnitettyyn julistukseen. — Seis! sanoi Gamfield aasille.
+
+Aasi kulki ajatuksiinsa vaipuneena miettien nähtävästi kestittäisiinkö
+sitä parilla kaalintyngällä sitten kun se olisi vapautettu niistä
+kahdesta säkistä, joilla sen pienet rattaat oli kuormattu;
+kiinnittämättä komentosanaan suurempaa huomiota se jatkoi senvuoksi
+verkkaista kulkuaan. Gamfield sadatteli aasia yleisesti ja sen
+niskoittelua erityisesti ja saatuaan sen kiinni antoi sille päähän
+iskun, mikä olisi särkenyt minkä muun pääkallon tahansa paitsi aasin;
+sitten hän tarttui ohjaksiin ja tempaisemalla niistä muistutti sille,
+ettei se ollut oma herransa, ja saatuaan sen tällä tavalla kääntymään
+hän iski sitä vielä kerran päähän tainnuttaakseen sen siksi, kunnes
+palaisi, minkä jälkeen hän meni portille lukemaan julistusta.
+Valkoliivinen herra seisoi portilla kädet selän takana. Koska hän
+oli katsellut Gamfieldin ja aasin välistä pieniä taistelua, niin
+hän hymyili iloisesti, kun tämä henkilö lähestyi porttia lukeakseen
+julistuksen; sillä hän huomasi hetipaikalla, että Gamfield oli juuri se
+isäntä, jonka Oliver Twist tarvitsi. Gamfield hymyili samoin luettuaan
+asiapaperin, sillä viisi puntaa oli juuri se summa, jonka hän oli
+toivonut saavansa, ja siihen liittyvästä pojasta tiesi Gamfield, joka
+varsin hyvin tunsi köyhäintalon ruokajärjestyksen, että hän olisi
+mainio kapine, aivan kuin luotu kaakeliuunipiippuja varten. Siksi hän
+tarkasti vielä kerran julistuksen alusta loppuun ja puhutteli sitten
+valkoliivistä herraa otettuaan nöyryytensä merkiksi karvalakin päästään.
+
+— Kunta haluaa panna tämän pojan oppiin, herra, sanoi Gamfield.
+
+— Niin, hyvä mies, sanoi toinen hymyillen, — entä sitten?
+
+— Jos pitäjä haluaa opettaa hänelle helpon ja miellyttävän käsityön
+kunnioitettavalla nuohooja-alalla, niin minä tarvitsen oppipojan ja
+olisin halukas ottamaan hänet.
+
+— Astukaa sisään, sanoi toinen.
+
+Gamfield, joka viipyi hetkisen vielä kerran lyödäkseen aasia ja
+nykäistäkseen ohjaksista varoittaakseen sitä lähtemästä tiehensä hänen
+poissaollessaan, meni senjälkeen valkoliivisen herran perässä sisään.
+
+— Se on likainen ammatti, sanoi Limbkins, kun Gamfield oli esittänyt
+asiansa.
+
+— Nuoria poikia on sitäpaitsi tukehtunut savupiippuihin, lisäsi toinen.
+
+— Niin on tapahtunut, kun oljet on kostutettu ennen sytyttämistä,
+jotta saataisiin heidät menemään alas piippuun, sanoi Gamfield. —
+Märistä oljista lähtee vain savua, mutta ei liekkiä, ja savusta ei ole
+mitään hyötyä, kun pitäisi saada poika menemään piippuun. Se saa vain
+hänet nukuksiin, mitä hän itsekin kaikkein mieluimmin haluaa. Pojat ovat
+perin itsepäisiä ja velttoja, hyvät herrat, eikä mikään muu kuin kuuma
+liekki jouduta heitä alas toivottavan nopeasti; ja se on sitäpaitsi
+ihmisystävällistä, sillä jos ne ovat sattumalta tarttuneet kiinni
+savupiippuun, niin kyllä ne koettavat parhaansa päästäkseen jälleen
+irti, kun niiden jalkoja alkaa polttaa.
+
+Valkoliivistä herraa näytti äärettömästi huvittavan tämä selitys;
+mutta Limbkinsin luoma silmäys karkoitti äkkiä hänen hilpeytensä.
+Tämänjälkeen johtokunta neuvotteli muutamia minuutteja, mutta niin
+hillityllä äänellä, että sanat "säästää menoja", "näyttää hyvältä
+kirjoissa", "julkaista painettu ilmoitus" olivat ainoat, mitkä saattoi
+kuulla, ja nämäkin senvuoksi, että ne lausuttiin hyvin usein ja
+suurella painolla.
+
+Lopulta kuiskaukset taukosivat, ja kun kaikki johtokunnan jäsenet
+olivat istuutuneet ja ottaneet kasvoilleen juhlalliset ilmeensä, sanoi
+Limbkins:
+
+— Olemme harkinneet tarjoustanne, mutta emme voi hyväksyä sitä.
+
+— Emme mitenkään, sanoi valkoliivinen herra.
+
+— Ei millään ehdolla, lisäsivät muut jäsenet.
+
+Koska Gamfield tiesi, että häntä syytettiin semmoisesta joutavasta,
+että hän oli ruoskinut kuoliaaksi kolme tai neljä oppipoikaa,
+pälkähti hänen päähänsä, että johtokunta oli ehkä jostakin syystä
+päättänyt, että tämä asiaan kuulumaton seikka vaikuttaisi sen
+toimintatapaan. Tosin se ei ollut sopusoinnussa johtokunnan tavallisten
+liikemenetelmien kanssa, jos niin oli laita; mutta kun hänellä ei
+missään tapauksessa ollut vähintäkään halua jälleen herättää henkiin
+tätä huhua, niin hän rutisti lakkinsa kokoon ja kulki hitaasti ovea
+kohti.
+
+— Ette siis halua antaa häntä minulle? kysyi Gamfield jääden seisomaan
+ovelle.
+
+— Emme, vastasi Limbkins; — joka tapauksessa tulisi teidän
+mielestämme, kun on kyseessä siivoton työ, tyytyä pienempään
+hyvitykseen kuin se, mitä olemme tarjonneet.
+
+Gamfieldin kasvot kirkastuivat yht'äkkiä ja hän palasi reippain askelin
+pöydän luo sanoen:
+
+— Paljonko sitten annatte, hyvät herrat? Älkää olko liian kovia
+köyhälle miehelle. Mitä sitten tahdotte antaa?
+
+— Minun mielestäni kolme puntaa ja kymmenen shillinkiä olisi kylliksi,
+sanoi Limbkins.
+
+— Ei, sanoi Gamfield, sanokaamme neljä puntaa, hyvät herrat, niin
+pääsette hänestä hetipaikalla.
+
+— Kolme puntaa ja kymmenen shillingiä, toisti Limbkins varmasti.
+
+— Pankaamme riita puoliksi, ehdotti Gamfield. — Kolme puntaa ja
+viisitoista shillinkiä.
+
+— Ei ropoakaan enempää, kuului herra Limbkinsin luja vastaus.
+
+— Te olette sangen kovia minua kohtaan, sanoi Gamfield neuvottomana.
+
+— Oh, pötyä! sanoi Limbkins. — Hän olisi halpa, vaikka ette saisi
+yhtään mitään. Ottakaa hänet, mies! Se poika sopii juuri teille. Hän
+tarvitsee joskus keppiä; siitä on hänelle vain hyötyä, eikä hänen
+ruokansakaan tule teille kalliiksi; hän ei ole tottunut mihinkään
+ylellisyyteen sen päivän jälkeen, jolloin syntyi, ha, ha, ha!
+
+Gamfield tarkasteli tutkivasta pöydän ympärillä olevia kasvoja
+ja huomattuaan hymyn niillä kaikilla alkoi lopulta itsekin;
+hymyillä. Sopimus tehtiin ja Bumblelle ilmoitettiin, että Oliver
+Twist ja hänen sopimuksensa piti vielä saman päivän iltapuolella
+vietämään rauhantuomarin luo, jälkimmäinen allekirjoitettavaksi ja
+vahvistettavaksi.
+
+Pikku Oliver pääsi suureksi hämmästyksekseen vapaaksi ja sai käskyn
+muuttaa puhtaan paidan ylleen. Hän oli tuskin saanut tämän harvinaisen
+voimisteluliikkeen suoritetuksi, kun Bumble toi hänelle omakätisesti
+kulhollisen kaurakeittoa ja sunnuntaiannoksen viisi luotia leipää,
+minkä nähdessään Oliver alkoi surkeasti itkeä ollen siinä tuskin aivan
+aiheettomassa luulossa, että johtokunta oli päättänyt teurastaa hänet
+jotain hyödyllistä tarkoitusta silmälläpitäen, sillä minkä muun vuoksi
+se olisi alkanut lihottaa häntä tällä tavalla.
+
+— Älä itke silmiäsi punaisiksi, Oliver, vaan syö ruokasi ja ole
+kiitollinen, sanoi Bumble mielistelevällä äänellä. — Sinut pannaan
+oppiin, Oliver.
+
+— Oppiin, herra, sanoi poika vavisten.
+
+— Tietysti. Hyvät, siunatut herrat, jotka ovat kuin isiä sinulle,
+Oliver, jolla ei itselläsi ole vanhempia, panevat sinut oppiin,
+jotta sinusta tulisi jotakin tässä maailmassa, vaikka siitä aiheutuu
+kunnalle menoja kolme puntaa ja kymmenen shillinkiä! — Kolme puntaa
+ja kymmenen shillinkiä, Oliver! — Seitsemänkymmentä shillinkiä!
+— Sataneljäkymmentä sixpenciä. — Ja kaikki tämä pahantapaisen
+lastenkodinlapsen hyväksi, lapsen, josta ei kukaan voi pitää.
+
+Kun Bumble pysähtyi henkeä vetämään pidettyään jymisevällä äänellä
+tämän esitelmän, virtasivat kyyneleet poika raukan poskia pitkin, ja
+hän nyyhkytti katkerasti.
+
+— No, sanoi Bumble vähemmän tärkeänä, koska hänen mieltään hiveli
+nähdessään, miten hänen kaunopuheisuutensa oli vaikuttanut, no, kuivaa
+nyt silmäsi hihallasi, Oliver, äläkä itke kaurakeittosi sekaan, sillä
+se on kovin tuhmaa, Oliver. — Ja niinhän se olikin, sillä siinähän oli
+jo ennestään vettä enemmän kuin tarpeeksi.
+
+Matkalla rauhantuomarin luo Bumble selitti Oliverille kaikki, mitä
+hänen tuli tehdä, ja että hänen piti näyttää oikein iloiselta ja
+vastata, kun herrat kysyivät häneltä, oliko hänellä halu päästä oppiin,
+että hän tahtoi sitä kauhean mielellään. Nämä asiat Oliver lupasi
+muistaa, varsinkin kun Bumble vihjasi, että ellei hän käyttäytynyt
+aivan oikein, niin oli mahdotonta arvata, mitä hänelle keksittäisiin
+tehdä. Kun he olivat tulleet perille, jätettiin Oliver yksikseen
+erääseen pieneen huoneeseen, ja Bumble kehoitti häntä pysymään siellä
+siksi, kunnes hän tulisi hakemaan häntä.
+
+Sykkivin sydämin poika odotti puolisen tuntia. Sitten pisti Bumble,
+jolla ei nyt ollut kolmikolkkaista hattuaan, päänsä ovesta sisään
+sanoen äänekkäästi:
+
+— Kas niin, Oliver, tule nyt herrojen luo. Mutta kun hän oli sanonut
+nämä sanat, saivat hänen kasvonsa karskin ja uhkaavan ilmeen ja hän
+lisäsi matalalla äänellä: — Muista mitä sanoin sinulle, lurjus!
+
+Oliver katseli Bumblea hämmästyneenä tämän lievimmin sanoen
+ristiriitaisesta menettelystä, mutta vahtimestari esti hänen
+huomautuksensa viemällä hänet heti läheiseen huoneeseen. Tämä
+oli suuri ja tilava, ja erään pulpetin takana istui kaksi
+puuteritukkaista herraa, joista toinen luki sanomalehteä, toisen
+tutkiessa kilpikonnanluusankaisten silmälasiensa avulla vähäistä
+pergamenttipalasta. Pulpetin edessä seisoivat toisella puolella
+Limbkins ja toisella Gamfield, jonka kasvot olivat osittain pestyt.
+
+Silmälaseilla varustettu vanhus nukahti sitten hiljalleen pergamentin
+ääreen, ja syntyi hiljaisuus. Vietyään Oliverin pulpetin luo Bumble
+sanoi: — Tässä on poika, teidän ylhäisyytenne.
+
+Sanomalehteä lukeva vanha herra nosti hetkeksi päätään ja nykäisi
+toista takinhihasta, jolloin tämä heräsi.
+
+— Vai niin, siinäkö poika on? kysyi hän.
+
+— Niin, hän se on, herra, vastasi Bumble. — Kumarra tuomarille, pikku
+ystäväni.
+
+Oliver kokosi rohkeutensa ja suoritti parhaimman kumarruksensa.
+Katsellessaan rauhantuomaria hän oli itsekseen tuuminut, että
+mahtoikohan kaikilla ylhäisillä herroilla olla syntyessään tämä valkea
+aine tukassaan ja tulikohan heistä juuri siitä syystä mahtihenkilöltä.
+
+— No, sanoi vanha herra, hän haluaa siis päästä oppiin?
+
+— Kyllä, mielellään, teidän ylhäisyytenne, vastasi Bumble nipistäen
+Oliveria, jotta tämä huomaisi, että oli viisainta olla vastustamatta
+häntä.
+
+— Ja hän haluaa ruveta nuohoojaksi, vai kuinka? kysyi vanhus.
+
+— Jos panisimme hänet johonkin muuhun oppiin huomenna, niin hän
+karkaisi hetipaikalla, teidän ylhäisyytenne, vastasi Bumble.
+
+— Ja se, joka häntä opettaa — te, herra, te kohtelette häntä
+hyvin, annatte hänelle kunnollista ruokaa j.n.e., vai miten? kysyi
+rauhantuomari.
+
+— Kun sanon niin tekeväni, tarkoitan myöskin sitä, vastasi Gamfield
+lyhyesti.
+
+— Lausutte ajatuksenne hiukan röyhkeästi, ystäväni, mutta näytätte
+muuten rehellisenä, avosydämiseltä mieheltä, sanoi vanha herra kääntäen
+silmälasinsa Oliverin oppirahojen tavoittelijaan, jonka kasvoille
+julmuus ja lurjusmaisuus oli painanut leimansa, mutta tuomari oli
+puolisokea ja miltei tullut uudelleen lapseksi, eikä senvuoksi voi
+vaatia, että hän olisi nähnyt, mitä muut näkivät.
+
+— Toivonpa olevani sellainen, sanoi Gamfield ilkeän näköisenä.
+
+— En epäilekään sitä, sanoi vanhus oikaisten silmälasinsa paremmin
+nenälleen ja etsien katseillaan mustepulloa.
+
+Tämä oli käännekohta Oliverin elämässä. Jos mustepullo olisi ollut
+siinä, missä vanha herra luuli sen olevan, niin hän olisi kastanut
+kynänsä siihen ja allekirjoittanut oppisopimuksen, ja Oliver olisi
+hetipaikalla viety pois. Mutta koska se sattumalta oli aivan hänen
+nenänsä edessä, haki hän tarkkaan koko pulpetin voimatta löytää sitä,
+ja kun hän etsiskellessään tuli katsoneeksi suoraan eteenpäin, kohtasi
+hän Oliver Twistin kalpeat ja kauhistuneet kasvot, jotka Bumblen
+varoittavista viittauksista ja nipistyksistä huolimatta katselivat
+tulevan mestarin vastenmielistä naamaa inhon ja pelon sekaisin ilmein,
+mikä oli niin silmiinpistävää, ettei edes puolisokea tuomari voinut
+siitä erehtyä.
+
+Vanha herra lakkasi etsimästä, pani kynän pöydälle ja siirsi
+katseensa Oliverista Limbkinsiin, joka yritti nuuskata huvitetun ja
+välinpitämättömän näköisenä.
+
+— No, poikaseni, sanoi vanhus kumartuen pulpetin yli. Oliver
+hätkähti kuullessaan nämä sanat, mikä olosuhteisiin katsoen oli aivan
+anteeksiannettavaa; sillä sanat lausuttiin hyvin ystävällisesti, ja
+odottamaton ääni pelästyttää helposti ihmisen. Hän vapisi kovasti
+puhjeten itkuun.
+
+— No, poikaseni, näytät niin kalpealta ja levottomalta. Kuinka on
+laitasi?
+
+— Astukaahan pois hänen vierestään, Bumble, sanoi toinen tuomari
+laskien sanomalehden kädestään ja kumartuen osanottavan näköisenä pojan
+puoleen. — Kerrohan nyt meille, mikä sinua vaivaa, poikaseni; älä ole
+peloissasi.
+
+Oliver lankesi polvilleen ja rukoili kädet ristissä, että hänet
+ennemmin taas suljettaisiin pimeään huoneeseen, annettaisiin nähdä
+nälkää, lyötäisiin — vaikkapa kuoliaaksi, jos niin haluttiin, kuin
+jätettäisiin tuon hirveän miehen käsiin.
+
+— Ei mutta, sanoi Bumble suunnaten juhlallisin ilmein katseensa
+kattoon, ei mutta, kaikista röyhkeistä ja vintiömäisistä
+lastenkodinlapsista, jotka eläissäni olen nähnyt, olet sinä, Oliver,
+kaikkein häpeämättömin.
+
+— Pitäkää suunne kiinni, sanoi toinen herra, kun Bumble oli tällä
+tavoin päästänyt suuttumuksensa valloille.
+
+— Anteeksi, teidän ylhäisyytenne, sanoi Bumble, joka ei voinut uskoa
+korviaan, minulleko teidän ylhäisyytenne puhui?
+
+— Niin; pitäkää suunne kiinni!
+
+Bumble mykistyi hämmästyksestä. Vahtimestari sai käskyn pitää suunsa
+kiinni! Moraalinen vallankumous!
+
+Kilpikonnanluusankaisilla silmälaseilla varustettu vanha herra katsahti
+virkaveljeensä, joka vastasi merkitsevästi nyökäten.
+
+— Me kieltäydymme vahvistamasta tätä sopimusta, sanoi vanhus sysäten
+puhuessaan pergamentin syrjään.
+
+— Minä toivon, änkytti Limbkins, ettei tuomari saa lapsen sekavan
+puheen johdosta sitä käsitystä, että köyhäinhoitoviranomaiset olisivat
+menetelleet sopimattomasti.
+
+— Tuomari ei ole velvollinen tekemään teille selkoa käsityksistään,
+sanoi vanha herra terävästi. Viekää poika takaisin köyhäintaloon ja
+kohdelkaa häntä hyvin. Sitä hän näkyy tarvitsevan.
+
+Samana iltana väitti valkoliivinen herra, ettei Oliveria ainoastaan
+hirtettäisi, vaan että hän myös päälle päätteeksi teilattaisiin. Bumble
+pudisteli päätään synkän salaperäisesti sanoen toivottavansa hänelle
+onnea, mihin Gamfield lisäsi, että Oliverin olisi pitänyt joutua hänen
+käsiinsä, mikä toivomus näytti olevan aivan päinvastaista laatua,
+vaikka mestari muuten olikin niin yhtä mieltä Bumblen kanssa.
+
+Seuraavana aamuna ilmoitettiin yleisölle jälleen, että Oliver Twist oli
+"vuokrattavana" ja että viisi puntaa maksettaisiin sille, joka ottaisi
+hänet.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU.
+
+Oliver saa toisen paikan ja astuu ensi kerran julkiseen elämään.
+
+
+Kun parempien perheiden ei millään keinoilla onnistu toimittaa
+nuorelle, toivorikkaalle pojalleen edullista paikkaa, niin on hyvin
+yleisesti tapana lähettää hänet merille. Johtokunta neuvotteli, eikö
+olisi sopivinta noudattaa tätä viisasta ja hyödyllistä esimerkkiä
+toimittamalla Oliver Twist johonkin kauppalaivaan, jonka matkan määränä
+oli jokin oikein epäterveellinen satama. Siten hänestä selviydyttäisiin
+kaikkein parhaiten, koska todennäköisesti kävisi niin, että laivuri
+ollessaan päivällisen jälkeen hyvällä tuulella jonakin kauniina päivänä
+ruoskittaisi hänet hengiltä tai sitten löisi hänen päänsä murskaksi
+rautakangella, sillä sellainen ajanvietehän on, kuten jokainen tietää,
+sangen suosittu ja yleinen sen ihmislajin keskuudessa. Mitä selvemmin
+asia näyttäytyi lautakunnalle tässä valossa, sitä enemmän etuja se
+keksi tästä menettelystä, ja sen vuoksi oltiin yhtä mieltä siitä, että
+ainoa keino, millä Oliverista voitiin kunnolla huolehtia, oli lähettää
+hänet merille.
+
+Bumble oli lähetelty tiedustelemaan, eikö joku kapteeni mahdollisesti
+tarvitsisi kajuuttavahtia ensi matkalleen; mutta juuri kun hän
+palasi köyhäintaloon tekemään selkoa retkensä tuloksesta, kohtasi
+hän portilla erään tavallaan tärkeän henkilön, nimittäin kunnan
+hautajaisurakoitsijan, herra Sowerberryn.
+
+Sowerberry oli pitkä ja laiha, mutta samalla roteva mies, jolla oli
+yllään nukkavieruksi kulunut, musta puku, jaloissaan samanväriset
+parsitut pumpulisukat ja niitä vastaavat kengät. Luonto ei ollut luonut
+hänen piirteitään hymyileviksi, mutta hänessä oli kuitenkin taipumusta
+eräänlaiseen ammattimaiseen hilpeyteen. Hänen käyntinsä oli joustava ja
+hänen ulkonäkönsä säteili sisäistä iloa, kun hän lähestyi Bumblea ja
+sydämellisesti puristi tämän kättä.
+
+— Kävin ottamassa mittaa niistä kahdesta naisesta, jotka kuolivat
+viime yönä, sanoi urakoitsija.
+
+— Teistä tulee vielä rikas mies, herra Sowerberry, vastasi
+vahtimestari pistäen peukalonsa ja etusormensa urakoitsijan
+nuuskarasiaan, joka oli taitavasti muovaeltu patenttiruumisarkun
+näköiseksi. — Väitän, että teistä tulee vielä rikas mies, herra
+Sowerberry, toisti Bumble läimäyttäen ystävällisesti Sowerberryä
+olkapäähän kävelykepillään.
+
+— Niinkö luulette? kysyi urakoitsija puoliksi myöntävällä, puoliksi
+kieltävällä äänellä. — Köyhäinhoitolautakunnan maksamat palkat ovat
+perin vähäiset.
+
+— Niinhän arkutkin ovat, vastasi vahtimestari hymyillen juuri sen
+verran kuin korkea virkamies uskaltaa arvoaan alentamatta.
+
+Sowerberryä huvitti suuresti tämä lausunto ja hän nauroi kauan
+aikaa makeasti. — Niin, niin, herra Bumble, sanoi hän viimein, ei
+voi kieltää, että arkut ovat olleet sekä kapeampia että matalampia
+senjälkeen kun uusi ruokajärjestys astui voimaan; mutta täytyyhän
+minunkin hiukan ansaita, herra Bumble. Hyvä, kuiva puu on kallista
+tavaraa, ja kaikki ruuvit ja naulat tulevat kanavaa myöten
+Birminghamista saakka.
+
+— Niin, niin, joka ammatilla on haittansa, ja luonnollisesti on lupa
+katsoa omaa parastaan.
+
+— Se on selvää, vastasi urakoitsija, ja jos jostakin erikoisesta
+esineestä ei tulekaan voittoa, niin kyllä minä korjaan asian ajan
+mittaan, — he, he, hee!
+
+— Aivan, aivan, myönsi Bumble.
+
+— Vaikka minun täytyy huomauttaa, jatkoi urakoitsija, että minun on
+taisteltava erästä suurta vitsausta vastaan. Nähkääs, kaikki lihavat
+ihmiset kuolevat nopeasti — tarkoitan, että ne, jotka ovat nähneet
+parempia päiviä ja vuosikausia maksaneet vaivaisrahaa, sortuvat
+kaikkein ensiksi jouduttuaan köyhäintaloon; ja saatanpa sanoa teille,
+herra Bumble, että kolme neljä tuumaa enemmän kuin on laskenut vie
+suuren osan voitosta, varsinkin kun on perhe elätettävänä.
+
+Koska Sowerberry oli lausunut tämän suuttuneesti kuin vääryyttä
+kärsinyt mies ainakin ja kun Bumble huomasi, että siitä saattoi
+suorastaan langeta varjo pitäjän kunniaan, katsoi hän viisaimmaksi
+vaihtaa puheenaihetta, ja koska Oliver Twist sillä hetkellä enimmin
+askarrutti hänen ajatuksiaan, niin hän valitsi tämän.
+
+— Niin, sehän on totta, sanoi Bumble, ette suinkaan satu tietämään
+ketään, joka tarvitsisi poikaa — kunnan oppipoikaa, joka nykyisin
+on meille taakaksi — se on kuin myllynkivi kunnan kaulan ympärillä?
+Edulliset ehdot, herra Sowerberry, ja näin sanoessaan Bumble osoitti
+kepillään porttiin kiinnitettyä julistusta ja napautti kolme kertaa
+sille kohdalle, jossa oli hyvin suurilla kirjaimilla painettuna sanat
+"viisi puntaa".
+
+— Juuri siitähän minun piti puhua kanssanne, sanoi urakoitsija
+tarttuen Bumblen takin laskokseen. — Tiedättehän — mutta siinäpä on
+kauniita nappeja, herra Bumble, enpä ole ennen nähnytkään niitä.
+
+— Niin, ovathan ne aika sieviä, sanoi vahtimestari luoden ylpeän
+katseen suuriin messinkinappeihin, jotka koristivat hänen takkiaan. —
+Malli on sama kun kunnan sinetissä — laupias samarialainen auttamassa
+haavoittunutta. Lautakunta lahjoitti ne minulle uudenvuodenaamuna.
+Minulla oli ne ensi kertaa ylläni silloin kun haudattiin köyhää
+käsityöläiskisälliä, joka oli kuollut yöllä porttikäytävään.
+
+— Muistan kyllä sen. Valamiehistön päätös kuului: "kuollut kylmyyteen
+ja välttämättömien elintarpeitten puutteeseen", eikö totta?
+
+Bumble nyökkäsi.
+
+— Sitten vielä lisättiin, muistaakseni, jatkoi urakoitsija, että jos
+köyhäinhoitolautakunta olisi —.
+
+— Oh — pötyä! keskeytti vahtimestari vihastuneena. — Jos lautakunta
+välittäisi kaikesta joutavasta, mitä typerät valamiehet lörpöttelevät,
+niin kylläpä sillä olisi puuhaa.
+
+— Aivan oikein, myönsi urakoitsija.
+
+— Ne eivät ymmärrä tuon enempää filosofiasta ja kansantaloudesta,
+sanoi Bumble napsuttaen halveksivasti sormiaan.
+
+— Eivät niin, todisti urakoitsija.
+
+— Toivosinpa vain, että saisimme tuollaisen riippumattoman
+valamiehistön köyhäintaloon pariksi kolmeksi viikoksi.
+Köyhäinhoitolautakunnan ohjesääntö kesyttäisi kyllä pian sen.
+
+— Kyllä varmasti, vastasi urakoitsija hymyillen myöntyvästi ja toivoen
+siten lauhduttavansa Bumblen yltyvän suuttumuksen.
+
+Bumble otti päästään kolmikolkkaisen hattunsa, veti siitä esiin
+nenäliinan, kuivasi kiihtymyksen aikaansaamat hikipisarat otsaltaan,
+pani jälleen hatun päähänsä ja virkkoi, kääntyen urakoitsijaan päin,
+tyynemmällä äänellä:
+
+— Mutta mitä aioitte sanoa pojasta?
+
+— Niin, sanoi urakoitsija. — Tiedättehän itse, herra Bumble, että
+minä maksan koko joukon vaivaisrahaa.
+
+— Hm! hymähti Bumble. — Entä sitten?
+
+— Siitä syystä arvelen, että minulla on oikeus saada siitä korvausta
+niin paljon kuin mahdollista, herra Bumble, ja siksi — ja siksi —
+haluan pojan itse.
+
+Bumble tarttui urakoitsijan käsivarteen ja veti hänet mukanaan
+köyhäintaloon. Sowerberry oli johtokunnan puheilla viisi minuuttia
+ja sinä aikana sovittiin, että Oliver vielä samana iltana vietäisiin
+hänen luokseen "koetteeksi", mikä merkitsi — kunnan oppipojasta puheen
+ollen — että jos mestari huomasi hänestä olevan tuntuvasti hyötyä
+tarvitsematta tuhlata häneen kovin paljon ruokaa, saisi hän pitää hänet
+määrätyn ajan ja menetellä hänen kanssaan mielensä mukaan.
+
+Pikku Oliver vietiin illalla "herrojen" eteen, jotka ilmoittivat
+hänelle, että hänen oli viipymättä mentävä oppiin erään
+ruumisarkkujentekijän luo ja että jos hän valittaisi asemaansa tai
+koskaan palaisi köyhäintaloon, niin hänet lähetettäisiin muitta
+mutkitta merille, jossa saisi hukkua tai iskettäisiin kuoliaaksi,
+kuinka vain parhaiten soveltui. Tätä puhetta kuullessaan Oliver ei
+osoittanut vähintäkään liikutuksen merkkiä, minkä vuoksi johtokunta
+selitti hänet yksimielisesti paatuneeksi nuoreksi lurjukseksi ja käski
+Bumblen heti viedä hänet määräpaikkaansa.
+
+Vaikka oli ihan luonnollista, että johtokunta kykeni tuntemaan syvempää
+kauhua ja hämmästystä kuin muut ihmiset huomatessaan, että joltakulta
+puuttui tunteet, niin olivat herrat tällä kertaa aivan ymmällä. Asian
+laita oli kuitenkin niin, että Oliverilla oli päinvastoin liiaksikin
+tunteita, jotka tosin olivat tylsistymäisillään ikiajoiksi huonon
+kohtelun vaikutuksesta. Hän kuunteli kohtalonsa ratkaisua sanomatta
+sanaakaan ja saatuaan tavaransa — joista ei tullut raskasta taakkaa,
+ne kun mahtuivat paperimyllyyn, joka oli suunnilleen puoli jalkaa
+pitkä ja leveä sekä kolme tuumaa paksu — hän veti lakin silmilleen ja
+tarttui vielä kerran Bumblen takinhihaan, minkä jälkeen tämä kunnon
+mies lähti viemään häntä uuteen kärsimyspaikkaan.
+
+Bumble laahasi kauan aikaa Oliveria mukanaan piittaamatta hänestä
+vähääkään, sillä hän piti päätään hyvin pystyssä, kuten vahtimestarin
+aina tuleekin. Kun kävi raju tuuli, peittyi pikku Oliver kokonaan
+Bumblen takinliepeisiin, jotka kääntyivät taaksepäin ja paljastivat
+mitä edullisimmalla tavalla tämän liivit ja hienot, nukkaverkaiset
+polvihousut. Kun he lähestyivät määräpaikkaansa, huomasi Bumble
+tarpeelliseksi tarkastaa, oliko poika kylliksi siisti näyttäytyäkseen
+uudelle isännälleen. Hän lausui siis alentuvaisen näköisenä:
+
+— Oliver!
+
+— Mitä, herra? kysyi Oliver hiljaa, värähtelevällä äänellä.
+
+— Siirrä lakki pois silmiltäsi ja nosta pääsi pystyyn!
+
+Vaikka Oliver heti totteli käskyä ja kiireesti pyyhkäisi silmiään
+vapaan kätensä selkäpuolella, kimalteli hänen silmäripsissään kumminkin
+kyynel, kun hän katsahti saattajaansa. Bumblen karskin näköisenä
+tähystellessä se alkoi vieriä pitkin hänen poskeaan. Sitä seurasi
+heti toinen ja vähitellen yhä useampia. Poika ponnisteli hillitäkseen
+itsensä, mutta siitä ei ollut apua, ja lopulta hän irroitti toisen
+kätensä Bumblen hihasta, peitti kasvonsa ja itki niin, että kyyneleet
+valuivat hänen laihojen, teräväluisten sormiensa lomitse.
+
+— Noo! huudahti Bumble pysähtyen äkkiä ja luoden pieneen holhokkiinsa
+ylenkatseellisen silmäyksen. — Noo, kaikista kiittämättömistä ja
+pahantapaisista pojista, mitä olen nähnyt, olet sinä, Oliver, kaikk...
+
+— Ei, ei, herra, nyyhkytti Oliver takertuen siihen käteen, joka piteli
+tuttua ruokokeppiä. — Ei, ei, herra, minä tahdon olla kiltti, herra!
+Minähän olen vain pieni poika, ja tuntuu niin — niin —.
+
+— Niin, mitä niin? kysyi Bumble kummastuneena.
+
+— Niin yksinäiseltä, herra, niin kauhean yksinäiseltä, nyyhkytti
+lapsi. — Kaikki vihaavat minua. Voi, älkää olko niin kova minulle!
+Poika painoi kätensä sydämelleen ja katsoi tuskaisin katsein
+saattajaansa.
+
+Bumble silmäili ikäänkuin ihmeissään Oliverin surkeaa ja avutonta
+ilmettä, yskäisi sitten käheästi pari kolme kertaa ja mutistuaan jotain
+"kiusallisesta yskästä" hän käski Oliverin pyyhkiä silmänsä. Sitten hän
+tarttui pojan käteen ja lähti liikkeelle.
+
+Hautausurakoitsija oli juuri asettanut luukut myymälänsä ikkunoiden
+eteen ja kirjoitteli parhaillaan tilikirjoihinsa surumielisessä
+kynttilänvalossa, kun Bumble astui sisään.
+
+— Jaha, sanoi urakoitsija silmäten tulijoita ja jääden keskelle sanaa,
+tekö se olettekin, herra Bumble?
+
+— Minäpä juuri, herra Sowerberry, vastasi vahtimestari. Tulin tuomaan
+poikaa. — Oliver kumarsi.
+
+— Vai niin, siinäkö poika on? sanoi urakoitsija nostaen kynttilän
+päänsä päälle voidakseen paremmin tarkastaa Oliveria. — Tulehan tänne
+hetkeksi, eukkoseni!
+
+Rouva Sowerberry tuli pienestä myymälän takaisesta kamarista; hän oli
+vähäläntä, laiha ja nyrpeän näköinen nainen.
+
+— Tässä on se köyhäintalon poika, josta olen puhunut sinulle,
+ystäväiseni, sanoi Sowerberry nöyrästi. Oliver kumarsi jälleen. —
+Taivas varjelkoon, huudahti urakoitsijan vaimo, kylläpä se on pieni!
+
+— Niin, pieni se on todellakin, myönsi Bumble katsahtaen äkäisesti
+Oliveriin ikäänkuin tämä olisi ollut syypää omaan pienuuteensa. —
+Pieni se on, sitä ei voi kieltää. Mutta kasvaahan se, rouva Sowerberry.
+
+— Kyllä varmasti, vastasi tämä pilkallisesti, lihoohan se meidän
+rimastamme ja juomastamme. Minä en voi käsittää, mitä hyötyä näistä
+köyhäintalon lapsista on, sillä niiden ruokkiminen maksaa aina enemmän
+kuin niiden tekemä työ, mutta ainahan miehet väittävät ymmärtävänsä
+kaikki parhaiten. No, niin, mene sitten tuonne alas, pikku luuranko. —
+Näin sanoen avasi urakoitsijan vaimo erään sivuoven ja työnsi Oliverin
+alas portaita pimeään, kosteaan komeroon, joka oli hiilikellarin
+eteinen ja nimeltään "keittiö". Siellä istui huolimattoman näköinä
+palvelustyttö, jolla oli jaloissaan linttakorkoiset kengät ja
+rikkinäiset siniset pumpulisukat.
+
+— Kuulehan, Charlotta, sanoi rouva Sowerberry, joka oli seurannut
+Oliveria, anna tälle pojalle vähän niitä ruuanjäännöksiä, jotka
+säästimme Tripiä varten. Koska se ei ole tullut koko päivänä kotiin,
+niin se saa jäädä ilman. Ei hän ole liian nirsu niitä syömään; vai
+oletko ehkä, poika?
+
+Oliver, jonka silmät alkoivat loistaa, kun hän kuuli puhuttavan
+ruuasta, ja joka innosta vavisten odotti pääsevänsä syömään, vastasi
+ei. Sitten hänen eteensä pantiin lautasellinen erilaisia ruuanjätteitä.
+
+Toivoisinpa, että joku hyvinvoipa filosoofi, jonka sisuksissa ruoka ja
+juoma muuttuu sapeksi ja jonka veri on jäätä ja sydän rautaa, olisi
+nähnyt Oliver Twistin käyvän käsiksi niihin herkkupaloihin, joita koira
+oli hylkinyt, ja pannut merkille, miten hirvittävän ahnaasti hän ne
+nälissään repi palasiksi. Mutta vielä mieluummin haluaisin itse nähdä
+tuon filosoofin syömässä samanlaista ateriaa yhtä kaunistelemattomalla
+tyydytyksellä.
+
+— No, sanoi urakoitsijan vaimo, kun Oliver oli lopettanut syöntinsä,
+jota hän oli katsellut väristen ja mielessään pahat aavistukset hänen
+vastaisesta ruokahalustaan, — joko olet valmis?
+
+Koska ei enää ollut mitään syötävää, niin Oliver vastasi myöntäen.
+
+— Tule sitten perässäni, sanoi rouva Sowerberry ottaen käteensä
+himmeävaloisen, likaisen lampun ja lähtien edellä ylös portaita. —
+Sinun vuoteesi tulee olemaan myymäläpöydän alla. Et kai välitä, vaikka
+nukutkin ruumisarkkujen joukossa. On muuten yhdentekevää, pidätkö
+siitä vai et, sillä missään muuallakaan et saa nukkua. Tule nyt, äläkä
+seisota minua tässä koko yötä.
+
+Oliver ei enää hidastellut, vaan seurasi uutta emäntäänsä.
+
+
+
+
+VIIDES LUKU.
+
+Oliver saa uusia tuttavia ja alkaa vieroa isäntänsä elinkeinoa oltuaan
+ensi kertaa hautajaisissa.
+
+
+Kun Oliver oli jäänyt yksikseen hautausurakoitsijan puotiin, pani
+hän lampun höyläpenkille ja silmäsi arasti ympärilleen tuntien
+kauhua, jonka valtaan monet häntä vanhemmatkin ihmiset saattavat
+joutua samanlaisissa oloissa. Puolitekoinen ruumisarkku, joka lepäsi
+mustalla jalustalla keskellä puotia, näytti niin uhkaavalta, että
+häntä värisytti joka kerta kun hänen katseensa osui tuohon kauheaan
+esineeseen, josta hän melkein odotti jonkun kummitusolennon hitaasti
+kohottavan päätään ja säikäyttävän hänet mielipuoleksi. Seinää
+vasten oli pantu pystyyn joukko samankokoisia leppäisiä lautoja,
+jotka hämärässä valossa näyttivät hänestä kookkailta aaveilta, mitkä
+seisoivat kädet housuntaskuissa. Pitkin lattiaa oli hajallaan tähden
+muotoisia läkkilevyjä, höylänlastuja, kiiltäväkantaisia nauloja ja
+mustia verankaistaleita, ja pöydäntakaista seinää koristi taulu, joka
+esitti kahta ruumiinsaattajaa vahdissa suuren oven ulkopuolella, neljän
+mustan hevosen vetämien ruumisvaunujen lähestyessä etäältä. Puodissa
+oli hyvin lämmin, ja tukahduttava ilma oli ikäänkuin ruumisarkkujen
+hajun kyllästämää. Se pöydän alainen syvennys, jonne hänen patjansa oli
+sijoitettu, muistutti hautaa.
+
+Näiden vastenmielisten havaintojen lisäksi Oliverilla oli muutakin
+mielipahaa. Hän oli yksin vieraassa paikassa, ja kaikkihan tiedämme,
+kuinka hyljätyksi ja lohduttomaksi rohkeinkin meistä saattaa tuntea
+itsensä yksinäisessä paikassa. Pojalla ei ollut ystäviä, joista hän
+olisi pitänyt ja jotka olisivat välittäneet hänestä. Mikään äskeinen
+ero ei häntä surettanut, hänen sydämensä ei ikävöiden kaivannut
+rakkaita, unohtumattomia kasvoja, mutta siitä huolimatta hänen mielensä
+oli raskas, ja ryömiessään ahtaalle vuoteelleen hän toivoi, että se
+olisi ollut hänen ruumisarkkunsa ja että hänet olisi laskettu lepoon
+hautausmaahan, missä ruoho hiljalleen lainehtisi hänen päänsä päällä ja
+vanhan kellon syvä ääni lohduttaisi häntä unessa.
+
+Seuraavana aamuna Oliver heräsi siihen, että puodin ovea vimmatusti
+potkittiin, ja ennenkuin hän oli ehtinyt pukea ylleen, uudistuivat
+potkut parikymmentä kertaa yhtä kiivaina, ja vasta sitten kun hän oli
+alkanut irrottaa ketjua, taukosi töminä.
+
+— Avaatko sinä! huusi ääni, joka kuului potkineiden jalkojen
+omistajalle.
+
+— Heti, herra, vastasi Oliver, irrotti ketjun ja väänsi avainta.
+
+— Sinä olet kai se uusi poika? kysyi ääni avaimenreiän läpi.
+
+— Niin, herra.
+
+— Kuinka vanha olet? kysyi ääni.
+
+— Kymmenen vuotta.
+
+— Silloin minä pehmitän sinut, kun pääsen sisään, jatkoi ääni, —
+totisesti pehmitänkin, senkin penikka! Tämän ystävällisen lupauksen
+annettuaan alkoi ääni viheltää.
+
+Oliver oli liian usein ollut sen käsittelyn alaisena, johon mainittu
+hyvin kuvaava sana viittaa, ollakseen vähääkään epäilemättä sitä, että
+äänen omistaja, olipa hän kuka tahansa, myöskin uskollisesti täyttäisi
+lupauksensa. Vapisevin käsin Oliver veti poikkipienan syrjään ja avasi
+oven.
+
+Hetkisen Oliver tuijotti kadun kummallekin puolelle varmana siitä,
+että tuntematon, joka oli häntä puhutellut, oli lämpimäkseen lähtenyt
+vähän matkan päähän jaloittelemaan, sillä hän ei nähnyt ketään
+muita kuin paksun pojan, joka istui tienviitan päällä talon lähellä
+ahmien voileipää, josta hän linkkuveitsellä leikkasi suunsa kokoisia
+kappaleita pistäen ne sitten suuhunsa sangen taitavasti.
+
+— Anteeksi, sanoi Oliver viimein, kun ei ketään muuta näkynyt, tekö
+koputitte?
+
+— Minä potkin, vastasi poika, joka näytti köyhäinkoulun oppilaalta.
+
+— Haluatteko ehkä ruumisarkun? kysyi Oliver lapsellisesti.
+
+Pojan kasvot saivat tavattoman tuiman ilmeen ja hän vakuutti, että
+Oliver pian tarvitsisi sellaisen kapineen, jos hän uskalsi tehdä pilaa
+esimiehestään.
+
+— Sinä penikka, et varmaankaan tiedä, kuka minä olen, jatkoi
+köyhäinkoulun oppilas nousten arvokkaasti seisomaan.
+
+— En, vastasi Oliver.
+
+— Minä olen herra Noa Claypole, ja sinun on toteltava minua. Nosta
+alas ikkunaluukut, laiskuri! — Näin sanoessaan herra Noa Claypole
+potkaisi Oliveria ja astui sitten myymälään kasvoillaan arvokas ilme,
+joka on luettava hänelle suureksi kunniaksi. Yleensä ei kömpelön
+nuorukaisen, jolla on suuri pää, pienet silmät ja tyhmät kasvot,
+ole helppoa näyttää arvokkaalta, mutta vielä vaikeammaksi se käy,
+jos näihin henkilökohtaisiin suloihin on liittynyt punainen nenä ja
+keltaiset nahkahousut.
+
+Otettuaan luukut ikkunoista ja tällöin särjettyään yhden ruudun Oliver
+alkoi raahata niitä pieneen kujaan, jonne ne pantiin aina päiviksi. Noa
+alentui armollisesti auttamaan häntä lohdutettuaan ensin häntä sanoen,
+että "siitä saat jotakin".
+
+Pian senjälkeen tuli herra Sowerberry, ja hetkeä myöhemmin näyttäytyi
+rouva Sowerberry, ja kun Oliver oli, aivankuin Noa oli ennustanutkin,
+saanut "jotakin", lähti hän tämän nuoren herran kanssa keittiöön
+syömään aamiaista.
+
+— Istu tähän tulen ääreen, Noa, sanoi Charlotte. Säästin sinulle
+herkullisen kinkunpalan herran aamiaisesta. Sulje ovi Noa herran
+jälkeen, Oliver, ja ota sitten ruuanjätteet tuosta ruukunkannelta.
+Tässä on teesi, vie se tuonne laatikon päälle ja juo se siellä, mutta
+pidä kiirettä, sillä sinua tarvitaan pian myymälässä. Kuuletko sinä?
+
+— Kuuletkos, penikka! sanoi Noa Claypole.
+
+— Mutta herranen aika, Noa, huudahti Charlotte. Oletpa sinä mahdoton!
+Etkö voi antaa pojan olla rauhassa?
+
+— Rauhassa? toisti Noa. — Oh, kyllä ihmiset ovat antaneet hänen olla
+rauhassa liiaksikin. Hänellä ei ole milloinkaan ollut vaivaa isästään
+eikä äidistään, ja kaikki hänen sukulaisensakin ovat enimmäkseen
+antaneet hänen olla rauhassa, vai mitä arvelet, Charlotte? Hah, hah,
+haa!
+
+— Kylläpä sinä olet lystikäs! sanoi Charlotte purskahtaen
+sydämelliseen nauruun, johon Noakin yhtyi. Sitten he loivat pilkallisia
+silmäyksiä Oliver Twist raukkaan, joka istui keittiön pimeimmässä ja
+kylmimmässä nurkassa syöden niitä ruuantähteitä, jotka oli säästetty
+erikoisesti häntä varten.
+
+Noa oli köyhäinkoulun oppilas, mutta ei sentään vaivaisorpo. Hän
+ei ollut myöskään löytölapsi, sillä hän saattoi johtaa sukupuunsa
+aina vanhempiinsa asti, jotka asuivat vastapäisessä talossa. Äiti
+oli pesijäakka ja isä rapajuoppo sotilas, joka oli puujalkaisena
+saanut eron ja eläkettä kaksi ja puoli pennyä päivää kohti. Kaikki
+lähistön oppipojat olivat jo kauan aikaa pitäneet tapana pilkata Noaa
+halventavilla soimauksilla: "nahkahousu", "armo-oppilas" ja muilla
+samantapaisilla, ja Noa oli kärsinyt kaikki mukisematta, mutta kun
+kohtalo oli nyt tuonut hänen tielleen nimettömän, orvon pojan, kostaisi
+hän tälle kaikki korkoineen.
+
+Kun Oliver oli ollut hautausurakoitsijan luona noin kolme viikkoa,
+sanoi viimemainittu eräänä päivänä, kun myymälä oli suljettu ja hän
+istui vaimonsa kanssa illallisella pienessä verstaan takaisessa
+huoneessa, luotuaan jonkun aikaa kunnioittavia silmäyksiä puolisoonsa:
+
+— Ystäväni —. Hän olisi sanonut enemmän, mutta rouva Sowerberry
+keskeytti hänet kasvoillaan pahaenteinen ilme.
+
+— No, sanoi vaimo terävästi.
+
+— Ei mitään, ystäväni, ei mitään, sanoi mies.
+
+— Hyi, senkin peto! huudahti rouva Sowerberry.
+
+— Ei se ole kerrassaan mitään, ystäväni. En tiennyt, ettei sinua
+huvittanut kuulla asiaa, ystäväni, olisin muuten vain sanonut —.
+
+— Oh, älä sano minulle, mitä aioit puhua, keskeytti rouva Sowerberry;
+minähän olen vain mitätön nolla; älä kysy minulta neuvoa. Minua ei
+haluta tunkeutua sinun salaisuuksiisi. — Tämän sanottuaan rouva
+Sowerberry purskahti kiihkeään nauruun, josta saattoi odottaa pahoja.
+
+— Mutta, ystäväni, sanoi Sowerberry, halusin vain kysyä sinulta neuvoa.
+
+— Ei, ei, älä kysy minulta, vastasi rouva liikuttavalla äänellä,
+kysy joltakin muulta. Tämmöinen menettely on hyvin yleistä ja sangen
+suosittua aviollista sodankäyntiä, joka usein johtaa loistaviin
+tuloksiin. Se pakotti nytkin Sowerberryn pyytämään erikoisena
+armonosoituksena lupaa saada puhua asiansa, joka kiihotti rouva
+Sowerberryn uteliaisuutta, ja lyhyen kinastelun jälkeen, joka ei
+kestänyt täyttä kolmea neljännestuntia, lupa armollisesti annettiinkin.
+
+— Se koskee vain nuorta Twistiä, ystäväni, sanoi Sowerberry. Hän on
+aika hauskan näköinen, kultaseni.
+
+— Niin hänen pitääkin olla; hän syö kovin paljon, vastasi vaimo.
+
+— Hänen kasvoissaan on jonkinlainen raskasmielisyyden piirre, jatkoi
+Sowerberry, joka on hyvin vaikuttava. Hänestä tulisi erinomainen
+ruumiinsaattaja, ystäväni.
+
+Rouva Sowerberry katsahti häneen hämmästyneenä. Sowerberry pani sen
+merkille ja jatkoi antamatta arvoisalle rouvalle tilaisuutta tehdä
+muistutuksia:
+
+— En tarkoita tavallista saattajaa, joka seuraa aikaihmisiä, vaan
+ainoastaan lapsivainajia. Olisi kerrassaan uutta, jos ruumiinsaattaja
+olisi samaa kokoa kuin saatettava. Voit olla varma siitä, että se
+tekisi suuremmoisen vaikutuksen.
+
+Rouva Sowerberry, jolla oli melkoiset tiedot miehensä ammattia
+koskevissa asioissa, ällistyi tästä uudesta ajatuksesta, mutta
+koska hänen ei sopinut myöntää sitä niissä oloissa, niin hän kysyi
+ainoastaan, miksi ei niin yksinkertainen ajatus ollut ennemmin
+pälkähtänyt hänen päähänsä. Sowerberry tulkitsi tämän aivan oikein
+ehdotuksensa hyväksymiseksi, ja senvuoksi päätettiin, että Oliverin
+tuli oppia ammatin salaisuudet ja sitten seurata mestariaan
+ensimmäiseen tilaisuuteen, jossa hänen palveluksiaan tarvittiin.
+
+Tämä tilaisuus ilmaantuikin odottamattoman pian, sillä seuraavana
+aamuna puoli tuntia aamiaisen jälkeen Bumble astui myymälään, sijoitti
+espanjaruokokeppinsä pöytää vasten pystyyn ja veti povestaan suuren
+nahkalompakkonsa, josta etsi paperin ojentaen sen sitten Sowerberrylle.
+
+— Ahaa! sanoi urakoitsija iloisesti lappusta silmätessään. Ruumisarkun
+tilaus, eikö totta?
+
+— Ensiksikin ruumisarkku ja sitten kunnallinen hautaus, vastasi Bumble
+kietaisten nyörin lompakkonsa ympärille, joka oli yhtä paksu kuin
+omistajansa.
+
+— Bayton, sanoi urakoitsija kohottaen katseensa paperista Bumbleen. —
+Sitä nimeä en ole kuullut ennen.
+
+Bumble ravisteli päätään: — Itsepäisiä ihmisiä, herra Sowerberry,
+kovin itsepäisiä, ja pelkäänpä pahoin, lisäksi ylpeitä!
+
+— Kuinka, ylpeitäkö? huudahti Sowerberry pilkallisesti. — Ei, mutta
+sehän on uskomatonta!
+
+— Uh, se on inhottavaa, sanoi vahtimestari, minua oikein ellottaa,
+herra Sowerberry.
+
+— Tottahan toki, vahvisti urakoitsija.
+
+— Kuulimme heistä vasta eilen illalla ja tuskin olisimme milloinkaan
+saaneet tietää heistä mitään, ellei eräs samassa talossa asuva eukko
+olisi kääntynyt kunnan komitean puoleen anoen, että kunnan lääkäri
+lähetettäisiin erään hyvin sairaan naisen luo. Tämä oli kuitenkin
+mennyt jonnekin päivälliselle, mutta hänen apulaisensa, joka on
+hyvin reipas nuorukainen, lähetti heille heti hiukan lääkettä
+kiiltomusterasiassa.
+
+— Sepä oli sukkelasti tehty, virkkoi urakoitsija.
+
+— Niinpä niin! vastasi vahtimestari. Mutta mitä luulette niiden
+tehneen? Miten kiittämätön se joukkio osasikaan olla! Mies lähetti
+sanan, ettei lääke sopinut hänen vaimonsa sairauteen ja ettei tämä
+senvuoksi voisi nauttia sitä! Hyvää, vahvistavaa, terveellistä
+lääkettä, joka viikkoa aikaisemmin oli parantanut kaksi irlantilaista
+työmiestä — ja joka lähetettiin niille ilmaiseksi kiiltomusterasiassa
+— siitä mies sanoi, että vaimo ei huoli sitä!
+
+Kun tämä hävytön kiittämättömyys muistui Bumblen mieleen täydessä
+valossaan, iski hän kepillään rajusti pöytään punastuen suuttumuksesta.
+
+— Mutta todellakin, sanoi urakoitsija, en ole sitten koskaan kuullut
+mokomaa —.
+
+— Ei koskaan! huudahti Bumble. Mutta kun nainen nyt on kuollut, niin
+on meidän haudattava hänet. Tässä on määräys, ja mitä pikemmin se on
+tehty, sitä parempi.
+
+Näin sanoessaan Bumble pani kunnallisen vihansa vallassa
+kolmikolkkaisen hatun takaperin päähänsä harpaten sitten ulos puodista.
+
+— Hän oli niin kiukkuinen, Oliver, että unohti kokonaan kysyä sinua,
+virkkoi Sowerberry.
+
+— Niin, herra, vastasi Oliver, joka oli huolellisesti pysytellyt
+piilossa keskustelun aikana ja jonka koko ruumis vieläkin vapisi, kun
+hän vain muistelikin Bumblen ääntä. Hänen ei olisi kumminkaan tarvinnut
+väistellä Bumblea, sillä tämä virkamies, johon valkoliivisen herran
+ennustus oli syvästi vaikuttanut, arveli, että kun urakoitsija oli
+ottanut Oliverin vain koetteeksi, niin oli parasta olla puuttumatta
+asiaan, ennenkuin hänet oli laillisesti pantu oppiin seitsemäksi
+vuodeksi ja siten laillista tietä ikiajoiksi toimitettu pois kunnan
+niskoilta.
+
+— No niin, sanoi Sowerberry ottaen hattunsa, mitä pikemmin tämä työ
+on tehty, sitä parempi. Pidä silmällä puotia, Noa. Ota sinä, Oliver,
+lakkisi ja seuraa minua.
+
+He kulkivat hetken aikaa kaupungin vilkasliikkeisimpien ja tiheimmin
+asuttujen osien läpi. Sitten he poikkesivat eräälle kapealle kadulle,
+mikä oli vielä likaisempi ja rumempi kuin mikään niistä, mitä he
+olivat siihen mennessä kulkeneet, ja etsiskelivät sitä taloa, johon
+olivat matkalla. Kadun varrella olevat talot olivat korkeita ja
+suuria, mutta hyvin vanhoja ja niiden asukkaat kuuluivat kaikkein
+köyhimpiin luokkiin, minkä seikan rakennusten rappeutunut ulkonäkö
+selvästi todisti, vaikka ei olisi nähnytkään niitä siivottomia miehiä
+ja naisia, jotka käsivarret ristissä laahustivat pitkin jalkakäytäviä.
+Useihin taloihin oli järjestetty myymälöitä, mutta nämä olivat tarkoin
+suljetut ja luhistuneet; ainoastaan ylemmissä kerroksissa asui ihmisiä.
+Toisia, joita vain paksut pönkät estivät romahtamasta maahan, näytti
+joku koditon kulkija pitävän yömajanaan, sillä monin paikoin oli ne
+höyläämättömät laudat, jotka korvasivat ikkunoita ja ovia, otettu
+pois, niin että siten syntynyt aukko oli tarpeeksi suuri päästääkseen
+inhimillisen olennon lävitseen. Katuojat olivat täynnä törkyä ja
+likavesilätäköitä, ja vieläpä rotatkin, joita siellä täällä roskien
+joukossa lojui kuolleina ja jotka levittivät vastenmielistä mädänhajua
+ympärilleen, olivat nälän kuihduttamia.
+
+Siinä avoimessa ovessa, jonka eteen Oliver ja hänen mestarinsa
+pysähtyivät, ei ollut portinkolkutinta eikä kellonnyöriä, minkävuoksi
+urakoitsija astui varovaisesti hapuillen pimeään käytävään käskien
+Oliveria seuraamaan aivan hänen kintereillään ja rohkaisemaan mielensä.
+Hän kiipesi pitkin portaita, kunnes töksähti erääseen oveen, johon hän
+sitten koputti.
+
+Oven avasi nuori, noin kolme- tai neljätoistavuotias tyttö. Huoneen
+sisustuksesta urakoitsija näki heti, että he olivat tulleet
+määräpaikkaansa. Hän astui sisään Oliver perässään.
+
+Kaminassa ei ollut tulta, mutta siitä huolimatta eräs mies kyyristeli
+koneellisesti tyhjän lieden lähettyvillä. Muuan vanha eukko oli myöskin
+siirtänyt matalan jakkaran kylmän kaminan ääreen ja istuutunut miehen
+viereen. Huoneen eräässä nurkassa kyyhötti muutamia repaleisia lapsia,
+ja pienessä komerossa, vastapäätä ovea, lojui vanhaan peitteeseen
+kääritty esine. Oliveriä värisytti, kun hän sattui katsahtamaan sille
+taholle, ja hän hiipi vaistomaisesti lähemmäksi mestariaan, sillä
+vaikka esine oli peitetty, niin poika käsitti, että siinä oli ruumis.
+
+Miehen kasvot olivat kalpeat ja tavattoman laihat. Parta ja hiukset
+olivat harmahtavat, ja hänen silmiään varjostivat tummat renkaat.
+Vanhan naisen kasvot olivat ryppyiset, ja hänen alahuulestaan pilkisti
+esiin kaksi hammasta, mitkä hänellä vielä oli jäljellä, mutta hänen
+silmänsä olivat kirkkaat ja läpitunkevat. Oliver ei uskaltanut katsoa
+kumpaakaan heistä; he muistuttivat hänen mielestään niitä rottia, joita
+hän oli nähnyt ulkona.
+
+— Kukaan ei saa tulla hänen lähelleen! huusi mies kavahtaen rajusti
+seisoalleen, kun urakoitsija lähestyi vuodetta. — Takaisin, menkää
+takaisin, jos välitätte hengestänne!
+
+— Joutavia, hyvä mies, sanoi urakoitsija, joka oli tottunut näkemään
+kaikenlaista kurjuutta, joutavia!
+
+— Minä sanon teille, intti mies puristaen kätensä nyrkkiin ja polkien
+raivoissaan lattiaa, sanon teille, että en anna haudata häntä maahan.
+Hän ei saisi siellä rauhaa. Madot vain kiusaisivat häntä, mutta eivät
+söisi; hän on niin lopen laihtunut.
+
+Urakoitsija ei vastannut mitään näihin mielettömiin sanoihin, vaan veti
+mittanauhan taskustaan ja laskeutui polvilleen ruumiin ääreen.
+
+— Niin, sanoi mies puhjeten itkuun ja polvistuen samoin kuolleen
+vaimonsa viereen, — langetkaa polvillenne, kaikki polvillenne
+hänen ympärilleen ja kuulkaa mitä sanon. Hän kuoli nälkään. Minä en
+ymmärtänyt, kuinka sairas hän oli, ennenkuin hän sai kuumetta, ja
+silloin pistivät luut esiin hänen nahastaan. Meillä ei ollut puita
+eikä kynttilöitä. Hän kuoli pimeässä eikä voinut nähdä edes lastensa
+kasvoja. Minä kerjäsin kadulla hänen tähtensä, ja minut pantiin
+vankilaan. Kun pääsin pois sieltä, oli hän kuolemaisillaan, ja minun
+sydämeni on täynnä epätoivoa, sillä hän kuoli nälkään. Minä vannon,
+että hän kuoli nälkään! Mies repi hiuksiaan ja vääntelehti kirkuen ja
+silmät jäykkinä lattialla, vaahdon valuessa hänen suustaan.
+
+Säikähtyneet lapset itkivät katkerasti, mutta vanha eukko, joka tähän
+asti oli pysynyt tyynenä ikäänkuin hän olisi ollut kuuro kaikelle, mitä
+hänen ympärillään tapahtui, käski heitä vaikenemaan. Sitten hän irrotti
+miehen kaulaliinan ja lähestyi horjuen urakoitsijaa.
+
+— Hän oli minun tyttäreni, sanoi vaimo nyökäten ruumiiseen päin
+ja hymyillen tylsästi, mikä oli vielä hirvittävämpi kuin kuoleman
+läheisyys. — Voi, hyvä Jumala, hyvä Jumala! — Niin, onpa se
+ihmeellistä, että minä, joka kerran synnytin hänet ja olin jo silloin
+vanhanpuoleinen nainen, elän vielä ja olen terve, samalla kun hän lepää
+tuossa kylmänä ja kankeana! Voi hyvä Jumala! — Ajatellapa sitä — se
+on aivan kuin jokin pilanäytelmä — aivan yhtä hauska kuin pilanäytelmä!
+
+Urakoitsija kääntyi mennäkseen.
+
+— Odottakaa, odottakaa! huusi vanha vaimo. — Haudataanko hänet
+huomenna — vai ylihuomenna — vai tänä iltana? Olen pukenut hänet
+ja aion tulla saattamaan häntä, nähkääs. Lähettäkää minulle pitkä
+vaippa, hyvä, lämmin vaippa, sillä on niin kovin kylmä. Meidän pitäisi
+saada myös kakkuja ja viiniä, ennenkuin lähdemme! Mutta vähät siitä!
+Lähettäkää meille vain pieni leipä, vain yksi pieni leipä ja hiukan
+vettä. Saammeko leipää, rakas ystävä? kysyi hän innokkaasti tarttuen
+urakoitsijan takkiin, kun tämä aikoi mennä.
+
+— Kyllä, kyllä, vastasi urakoitsija, saatte luonnollisesti! Saatte
+kaikki mitä tarvitsette! — Hän riistäytyi sitten irti vanhuksesta ja
+kiiruhti ulos Oliver kintereillään.
+
+Seuraavana päivänä — perheelle oli sillä välin lahjoitettu
+leivänpuolikas ja palanen juustoa, jotka Bumble oli korkean
+omakätisesti vienyt perille — Oliver palasi mestareineen kurjaan
+asuntoon, jonne Bumble oli jo saapunut mukanaan neljä köyhäintalon
+miestä, joiden tuli kantaa ruumis. Vanhan naisen ja miehen repaleet
+verhottiin kuluneilla, mustilla vaipoilla, ja kun maalaamaton kirstu
+oli naulattu kiinni, nostivat kantajat sen hartioilleen ja veivät
+kadulle.
+
+— Kävelkäähän rivakasti nyt, vanhus, kuiskasi Sowerberry eukon
+korvaan, on jo myöhä emmekä saa antaa papin odottaa. Kiiruhtakaahan
+parhaanne mukaan, hyvät ihmiset.
+
+Tämän kehoituksen saatuaan kantajat lähtivät ripeästi matkaan keveine
+taakkoineen, ja surevat omaiset seurasivat lähellä heitä. Bumble ja
+Sowerberry astelivat reippaasti kulkueen etunenässä, ja Oliver, jolla
+oli lyhemmät sääret, juoksi heidän rinnallaan.
+
+Heidän ei olisi kuitenkaan tarvinnut pitää niin kiirettä kuin
+Sowerberry oli luullut, sillä tultuaan perille syrjäiseen hautausmaan
+kolkkaan, jossa kasvoi nokkosia ja johon köyhät haudattiin, he
+huomasivat, ettei pappi ollut vielä saapunut, ja haudankaivaja, joka
+istui sakaristossa kaminan ääressä, arveli, että saattoi hyvinkin
+kestää vielä tunnin tai enemmänkin, ennenkuin hän tulisi. He laskivat
+sentähden arkun haudan reunalle, ja sureva pari jäi odottamaan
+kärsivällisesti kylmään, sankkaan tihkusateeseen. Tämä toimitus oli
+houkutellut hautausmaalle muutamia katupoikia, jotka nyt leikkivät
+meluten hautakivien lomassa ja vaihtelun vuoksi huvittelivat
+hyppelemällä vuorotellen etu- ja takaperin arkun ylitse. Sowerberry ja
+Bumble, jotka olivat kumpikin haudankaivajan läheisiä ystäviä, istuivat
+sillä välin sakaristossa kaminan ääressä lukien sanomalehteä.
+
+Tunnin kuluttua kiiruhtivat Bumble, Sowerberry ja haudankaivaja
+vihdoinkin haudalle, ja pian senjälkeen tuli pappikin pukien
+papinkaapua ylleen kulkiessaan. Bumble antoi sitten arvoaan
+ylläpitääkseen selkäsaunan parille pojalle, ja kun kunnianarvoisa herra
+oli lukenut hautauskaavakkeesta sen verran kuin neljässä minuutissa
+ennätti, luovutti hän kaavun haudankaivajalle kiiruhtaen sitten pois.
+
+— Kas niin, Bill, luo hauta umpeen, sanoi Sowerberry haudankaivajalle.
+
+Se ei ollut raskasta työtä, sillä hauta oli jo niin täynnä kirstuja,
+että ylimmäinen oli vain pari jalkaa maanpinnan alapuolella.
+
+— Tulkaahan nyt, ystäväni, lausui Bumble lyöden miestä olkapäälle. —
+Hautausmaa suljetaan pian.
+
+Mies, joka oli istunut liikahtamatta koko ajan haudan ääressä, hätkähti
+äkkiä, nosti päätään, tuijotti puhuttelijaansa ja astui sitten muutamia
+askeleita, mutta vaipui samalla tiedottomana maahan. Tylsämielinen
+vanha nainen itki niin katkerasti menetettyään viitan, jonka
+urakoitsija oli häneltä ottanut, ettei huomannut koko tapausta. Miehen
+päähän kaadettiin pari pannullista kylmää vettä, ja kun hän oli tullut
+jälleen tajuihinsa, lähtivät kaikki hautausmaalta, veräjä suljettiin ja
+kukin poistui taholleen.
+
+— No, Oliver, sanoi Sowerberry kotimatkalla, mitä pidit siitä?
+
+— Kiitos kysymästä, herra, vastasi Oliver vitkastellen, en pitänyt
+siitä erikoisesti.
+
+— Kyllä sinä aikaa myöten totut siihen, Oliver. Se ei ole mitään,
+sitten kun siihen on tottunut, poikaseni.
+
+Oliver olisi kovin mielellään halunnut tietää, kauanko oli kestänyt
+ennenkuin Sowerberry oli tottunut siihen, mutta hän piti kumminkin
+viisaimpana olla kysymättä sitä ja jatkoi matkaansa mietiskellen
+kaikkea sitä, mitä oli nähnyt ja kuullut.
+
+
+
+
+KUUDES LUKU.
+
+Oliver kiivastuu Noan ilkeyksistä, asettuu vastarintaan ja hämmästyttää
+tätä nuorta herraa.
+
+
+Kun koekuukausi oli kulunut, kirjoitettiin Oliver juhlallisesti oppiin.
+Juuri silloin sattui olemaan ihana tautinen aika. Ruumisarkut olivat
+muodissa, ja muutamien viikkojen aikana Oliver oli saanut melkoisen
+määrän harjaannusta. Sowerberryn älykkään suunnitelman onnellinen
+tulos ylitti hänen rohkeimmatkin toiveensa. Vanhimmatkaan asukkaat
+eivät saattaneet muistaa aikaa, jolloin tuhkarokko olisi raivonut niin
+yleisesti ja vaatinut niin monta lasta uhrikseen. Senvuoksi Oliver
+saikin äitien suureksi tyytyväisyydeksi ja iloksi olla johtajana
+useissa surusaatoissa, jolloin hänen hatussaan riippui niin pitkä
+suruharso, että se ulottui polviin saakka. Kun Oliver sitäpaitsi
+seurasi mestariaan useimpien täyskasvuisten hautajaisiin saavuttaakseen
+varman esiintymiskyvyn ja hermojensa herruuden, jotka ovat kelpo
+hautausurakoitsijalle äärettömän tärkeät, niin oli hänellä usein
+tilaisuus havaita kaunista kohtaloonsa alistumista ja voimaa, jolla
+muutamaa lujat luonteet kantavat koettelemuksensa ja tappionsa.
+
+Kun Sowerberryn esimerkiksi piti haudata joku vanha rouva tai
+herra, jonka ympärillä oli sairauden aikana häärinyt suuri joukko
+sisarenpoikia ja veljentyttäriä, jotka silloin olivat aivan lohduttomia
+eivätkä voineet salata suruaan edes vierailta, niin nämä samat
+sukulaiset saattoivat kotonaan olla hyvin iloisia, täysin tyytyväisiä
+ja iloisia ikäänkuin ei olisi tapahtunut mitään, mikä olisi tuottanut
+heille surua. Myöskin aviomiehet kestivät sankarillisen tyynesti
+vaimojensa menettämisen, ja samaten vaimot, jotka miestensä kuoleman
+jälkeen pukeutuivat surupukuun, näyttivät kiinnittävän kaiken huomionsa
+siihen, että puku olisi mahdollisimman sopiva ja viehättävä. Saattoipa
+myös huomata, että naiset ja herrat, jotka hautausmaalla olivat olleet
+suunniltaan surusta, tointuivat miltei samalla hetkellä kun tulivat
+kotiin, ja olivat täysin rauhallisia jo ennenkuin tee oli ehditty
+tuoda pöytään. Kaikki tämä oli hyvin huvittavaa katsella, ja Oliver
+ihmettelikin sitä suuresti.
+
+Vaikka olen Oliverin elämänkerran kirjoittaja, en uskalla varmasti
+väittää, että hän olisi näiden selvien esikuvien avulla oppinut
+alistumaan kohtaloonsa; mutta sitävastoin voin ehdottoman varmasti
+todistaa, että hän kärsi useita kuukausia vaieten kaikenlaista
+pahoinpitelyä Noa Claypolen puolelta, ja vielä ilkeämmäksi oli
+Noa muuttunut nyt, kun hän kadehti uutta oppipoikaa siitä, että
+tämä sai kantaa mustaa marsalkansauvaa ja suruharsoa samalla kun
+hänen, vanhemman, täytyi edelleen käyttää kulunutta lakkiaan ja
+nahkahousujaan. Charlotte kohteli häntä pahoin Noan esimerkin
+mukaisesti, ja rouva Sowerberry oli hänen verivihollisensa, koska
+Sowerberry oli hänelle ystävällinen. Kun siis toisella puolen oli
+kolme tällaista ja toisella hautajaistulva, niin ei Oliverilla ollut
+juuri yötä hauskaa kuin nälkiintyneellä porsaalla, joka erehdyksessä
+suljettiin oluenpanijan vilja-aittaan.
+
+Nyt olen tullut erittäin tärkeän vaiheeseen Oliverin elämässä. Kerron
+nimittäin erään tapahtuman, joka saattaa näyttää mitättömältä ja
+joutavalta, mutta joka kumminkin välillisesti aikaansai arvaamattoman
+muutoksen hänen vastaisiin vaiheisiinsa.
+
+Eräänä päivänä olivat Noa ja Oliver tavanmukaiseen aikaan menneet
+keittiöön herkutellakseen lampaanlihalla, jota oli puolitoista naulaa
+huonointa kaulapalaa. Charlotte kutsuttiin samalla jollekin asialle, ja
+poikien täytyi odottaa hetkinen, jota Noa Claypole, joka oli nälissään
+ja huonolla tuulella, ei katsonut voivansa käyttää paremmin kuin
+Oliveria kiusaamalla.
+
+Päättäneenä ryhtyä tähän viattomaan pikku ajanvietteeseen Noa nosti
+jalkansa pöydälle, kiskaisi Oliveria tukasta, veti häntä korvista ja
+haukkui häntä "ketuksi" sekä ilmoitti tulevansa katsomaan mestausta,
+kun hänet kerran hirtettiin. Hän keksi sitäpaitsi kaikenlaisia muitakin
+ilkeyksiä ollakseen hyvinkasvatettu ja hyvänluontoinen köyhäinkoulun
+oppilas. Mutta kun ei mikään näistä johtanut toivottuun tulokseen,
+nimittäin saanut Oliveria itkemään, vaivasi Noa päätään keksiäkseen
+jotakin parempaa ja teki vihdoin samoin kuin monet häntä kuuluisammat
+älyniekat tekevät vielä tänäkin päivänä tahtoessaan olla sukkelia —
+hän meni henkilökohtaisuuksiin. —! No, penikka, sanoi Noa, kuinka
+äitisi jaksaa?
+
+— Hän on kuollut! Älä sano hänestä mitään pahaa.
+
+Veri karahti Oliverin poskille, kun hän sanoi tämän, hän hengitti
+kiivaasti, ja suu ja sieraimet värisivät kummallisesti, niin että Noa
+odotti hänen pian purskahtavan kiihkeään itkuun. Senvuoksi hän uudisti
+hyökkäyksensä.
+
+— Mihin tautiin hän kuoli, pentu?
+
+— Sydänsuruun, niin minulle on kerrottu, sanoi Oliver puhuen enemmän
+itsekseen kuin vastatakseen Noan kysymykseen.
+
+— Luulenpa tietäväni, millaista on kuolla sillä tavalla.
+
+— Ralla laa, ralla laa, vaivainen, huusi Noa huomatessaan kyyneleen
+hiipivän pitkin Oliverin poskea. — Mikä kumma sinut pani vetistelemään?
+
+— Et sinä ainakaan, sanoi Oliver kuivaten kiireesti kyyneleen.
+
+— Älä luulekaan niin.
+
+— Vai niin, ettenkö minä? sanoi Noa pilkallisesti.
+
+— Et, et sinä, vastasi Oliver terävästi. Kas niin, siinä olkoon
+kylliksi. Älä puhu enää hänestä, sinun on parasta lopettaa se.
+
+— Parasta lopettaa! Ei mutta kuulepas tuota! Parasta lopettaa! Joko
+sinä rupeat nenäkkääksi, kerjäläinen? _S i n u n_ äidistäsi! Niin,
+hänpä oli vasta hieno ihminen! Niin, niin! Ja näin sanoessaan Noa
+nyökäytti päätään merkitsevästi ja nyrpisti nenäänsä sen verran kuin
+sen lihakset sallivat.
+
+— Tiedäthän itse, vaivainen, jatkoi Noa Oliverin vaitiolon
+kiihdyttämättä pilkallisen säälivällä äänellä — mikä kaikkein eniten
+ärsyttää — tiedäthän itse, ettei sitä voi nyt enää auttaa etkä
+sinäkään silloin mitään mahtanut. Se on meistä kaikista kovin ikävää
+ja me surkuttelemme sinua. Mutta tiedä, että sinun äitisi oli hyvin
+huono ihminen.
+
+— Mitä sinä sanoit? kysyi Oliver silmät leimuten.
+
+— Hyvin huono ihminen, toisti Noa kylmäverisesti, ja parempi oli,
+että hän kuoli, sillä muuten hänet olisi lähetetty kuritushuoneeseen
+tai maanpakoon tai hirtetty, mikä onkin kaikkein todennäköisintä, eikö
+olekin?
+
+Oliver kavahti pystyyn tulipunaisena suuttumuksesta, heitti pöydän ja
+tuolin kumoon, tarttui Noaa kurkusta ja ravinteli häntä hillittömässä
+raivossaan niin, että hampaat kalisivat hänen suussaan. Sitten Oliver
+kokosi kaikki voimansa ja paiskasi hänet yhdellä rajulla iskulla maahan.
+
+Minuutti aikaisemmin poika oli vielä ollut hiljainen, lempeä ja
+alakuloinen olento, jollaiseksi huono kohtelu oli hänet tehnyt. Mutta
+viimein hänen rohkeutensa oli herännyt. Sydämetön pilanteko hänen
+äitivainajastaan oli pannut hänen verensä kuohumaan: hänen rintansa
+kohoili, ryhti oli suora, silmät kirkkaat ja eloisat ja koko hänen
+muotonsa oli muuttunut, kun hän seisoi katsellen pelkurimaista
+kiusanhenkeään, joka ryömi hänen jaloissaan ja joka ei ollut
+milloinkaan edes uneksinut mistään tällaisesta.
+
+— Hän murhaa minut! ulvoi Noa. — Charlotte! Rouva! Uusi poika tappaa
+minut! Apua! Apua! Oliver on tullut hulluksi! Char-lotte!
+
+Noan huutoon vastasi Charlotte kovaäänisesti kirkuen ja vielä kovemmin
+kirkui rouva Sowerberry. Edellinen kiiruhti keittiöön sivuovesta ja
+jälkimmäinen seisahtui ovelle siksi kunnes oli saanut varmuuden, että
+hänen oli pakko auttaa ihmishengen pelastamisessa.
+
+— Uh, sinä senkin pieni hylky! kirkui Charlotte tarttuen Oliveriin
+kaikin voiminsa, joita hänellä oli melkein yhtä paljon kuin
+täysikasvuisella miehellä. — Uh, sinä kiittä-mätön, verenhimoinen,
+in-hot-ta-va lurjus! Joka tavun kohdalla Charlotte läimäytti Oliveria
+kirkuen samalla läsnäolevien mielenylennykseksi.
+
+Charlotten käsi ei suinkaan ollut kevyt, mutta sen varalta, ettei se
+riittäisi hillitsemään Oliverin suuttumusta, juoksi rouva Sowerberry
+keittiöön ja auttoi toisella kädellään pitämään poikaa kiinni kynsien
+toisella hänen kasvojaan. Kun tilanne oli täten saanut Noalle suotuisan
+käänteen, nousi tämä herrasmies lattialta ja alkoi mukiloida takaapäin.
+
+Tämä ruumiinliikunto oli kumminkin liian väkivaltaista kestääkseen
+kauan. Kun kaikki kolme olivat väsyneet eivätkä enää jaksaneet kynsiä
+eikä lyödä, laahasivat he potkivan ja kirkuvan, mutta yhä vielä
+järkkymättömän urhean Oliverin hiilikellariin sulkien hänet sinne. Kun
+tämä oli tehty, vaipui rouva Sowerberry tuolille ja purskahti itkuun.
+
+— Herra siunatkoon, hän pyörtyy! huusi Charlotte. — Lasi vettä, Noa
+rakas, kiiruhda!
+
+— Ah, Charlotte, sanoi rouva Sowerberry ähkien, sillä häntä vaivasi
+ilmanpuute ja kylmän veden runsaus, jonka Noa oli kaatanut hänen
+päähänsä ja hartioihinsa, — voi, mikä Jumalan onni, ettei meitä ole
+murhattu vuoteisiimme!
+
+— Niin, sanokaapa muuta, rouva, kuului vastaus. — Minä toivon, että
+tämä on herralle opiksi, niin ettei hän enää ota kotiinsa tuollaisia
+hirviöitä, jotka jo syntymästään saakka ovat luodut murhaajiksi ja
+roistoiksi. Noa raukka! Hän oli puolikuollut, kun minä tulin apuun.
+
+— Poika parka! sanoi rouva Sowerberry katsellen säälivästi
+köyhäinkoulun oppilasta.
+
+Noa, jonka ylin liivinnappi oli Oliverin päälaen tasalla, hieroi
+silmiään ja sai kun saikin puserretuksi esiin muutamia kyyneleitä ja
+nyyhkytyksiä.
+
+— Mitä nyt teemme? huudahti rouva Sowerberry. — Herra ei ole kotona
+— talossa ei ole ainoatakaan miestä — ja se potkii oven palasiksi
+kymmenessä minuutissa.
+
+Oliverin rajut hyökkäykset mainittua lautakalua vastaan tekivät
+sellaisen arvelun hyvin todennäköiseksi.
+
+— Voi Herra nähköön, en minä tiedä, sanoi Charlotte, mutta emmekö
+voisi hakea poliisia?
+
+— Tai vartioväkeä, ehdotti Noa.
+
+— Ei, ei, sanoi rouva Sowerberry, jonka mieleen muistui Oliverin
+vanha ystävä, juokse Bumblen luo, Noa, ja pyydä häntä tulemaan tänne
+hetkeäkään viivyttelemättä. Älä välitä lakista — riennä nyt. Voit
+pitää veistä silmäsi päällä, niin se ei turpoa.
+
+Noa ei vastannut, vaan porhalsi matkaan täyttä vauhtia. Vastaantulevat
+ihmiset hämmästyivät kovin nähdessään köyhäinkoulun oppilaan juoksevan
+pitkin katuja lakitta päin ja pitäen linkkuveistä painettuna silmäänsä
+vasten.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU.
+
+Oliver pysyy itsepäisenä.
+
+
+Noa Claypole juoksi hurjaa vauhtia pitkin kaluja eikä pysähtynyt
+kertaakaan hengähtämään, ennenkuin oli köyhäintalon portin edustalla.
+Kun hän oli levännyt siinä pari minuuttia valmistuakseen kunnollisesti
+nyyhkyttämään ja saadakseen kasvoilleen kyyneleisen ja pelokkaan
+ilmeen, niin hän koputti rajusti portille. Vanha vaivaisukko, joka sen
+avasi, näki edessään niin surkeat kasvot, että peräytyi hämmästyneenä,
+vaikka hän oli tottunut näkemään ympärillään ainoastaan kurjia hahmoja.
+
+— Herra Bumble! Herra Bumble! huusi Noa hyvin teeskennellen surua ja
+niin kovalla ja liikuttavalla äänellä, ettei se ainoastaan kuulunut
+sattumalta lähellä olevan Bumblen korviin, vaan sai hänet niin
+levottomaksi, että hän syöksyi pihalle ilman kolmikolkkaista hattuaan,
+mikä on silmiinpistävä ja merkillepantava seikka, koska se osoittaa,
+että vahtimestarikin voi joskus äkillisen hämmästyksen vallassa
+menettää malttinsa ja unohtaa oman arvonsa.
+
+— Voi herra Bumble! vaikeroi Noa. — Oliver, herra, Oliver on...
+
+— Mitä, mitä? huudahti Bumble lasimaisissa silmissään ilon välkähdys.
+Onko hän juossut tiehensä? Eihän hän vaan ole karannut, Noa?
+
+— Ei, herra, ei karannut, mutta tullut hurjaksi, vastasi Noa. Hän
+koetti ensin murhata minut ja sitten Charlotten ja itse rouvankin.
+Voi, tekee niin kipeää! Näin sanoessaan Noa kiemurteli ja väänteli
+ruumistaan kuin ankerias näyttääkseen Bumblelle, että hän oli saanut
+Oliverin väkivaltaisessa ja verenhimoisessa hyökkäyksessä vaikean
+sisäisen vamman, joka sillä hetkelläkin tuotti hänelle hirveitä tuskia.
+
+Kun Noa näki, että hänen sanomansa oli täydellisesti kivetyttänyt
+Bumblen, rupesi hän suurentamaan vaikutusta korottamalla ääntään; ja
+huomatessaan erään valkoliivisen herran kulkevan pihan poikki hän
+vaikeroi entistä kauheammin, sillä hän piti tarkoituksenmukaisena
+kiinnittää tämän herran huomiota ja herättää hänen suuttumuksensa.
+
+Tämä onnistuikin helposti, sillä herra oli kulkenut tuskin kolmea
+askelta, kun hän kääntyi suuttuneena ja kysyi, että miksi se kirottu
+pentu ulvoi ja eikö Bumble voinut toimittaa sille jotain sellaista,
+mikä tekisi ulvonnan vähemmän vapaaehtoiseksi.
+
+— Se on muuan köyhäinkoulun oppilas parka, herra, vastasi Bumble,
+jonka nuori Twist oli vähällä murhata — aivan murhata, herra.
+
+— No voi juutas! huudahti herra pysähtyen. Tiesinhän minä! Minulla
+on ollut koko ajan semmoinen kummallinen tunne, että se röyhkeä nuori
+raakalainen joutuu vielä hirteen.
+
+— Hän koetti murhata myöskin palvelustytön, sanoi Bumble kasvot
+tuhkanharmaina.
+
+— Ja myöskin rouvan, lisäsi Noa.
+
+— Ja herran myöskin, luulin sinun sanoneen, Noa, jatkoi Bumble.
+
+— Ei, hän ei ollut kotona, muuten olisi hänetkin varmasti murhattu.
+Oliver sanoi, että hän aikoi...
+
+— Ohhoh, sanoiko hän, että hän aikoi — niinkö se oli, poikaseni?
+kysyi herra.
+
+— Niin, herra, ja rouva Sowerberry lähetti minut kysymään, eikö herra
+Bumblella olisi aikaa tulla nyt heti meille antamaan sille selkään?
+
+— Kyllä, kyllä, poikaseni, sanoi herra hyväntahtoisesti hymyillen
+ja taputti Noaa päähän, joka oli noin kolme tuuma korkeammalla kuin
+hänen omansa. — Sinä olet kelpo poika, oikein kelpo poika. Tästä saat
+pennyn. Ottakaa keppinne ja kiiruhtakaa Sowerberrylle. Bumble, ja
+katsokaa, mitä voisi tehdä. Älkää säästäkö häntä, Bumble.
+
+— En, herra, sitä ei tarvitse pelätä, vastasi vahtimestari siloittaen
+vahattua langansiimaa, joka oli kiedottu hänen keppinsä alapään ympäri
+julkisia raipparangaistuksia varten.
+
+— Sanokaa Sowerberrylle, ettei hänkään pane sormiaan väliin. Siitä
+pojasta ei tule kerrassaan mitään ilman selkäsaunaa.
+
+— Kyllä hoidan asian, herra, vastasi vahtimestari. Kun kolmikolkkainen
+hattu ja espanjanruokokeppi nyt olivat omistajaansa tyydyttävässä
+kunnossa, lähtivät Bumble ja Noa kiireesti urakoitsijan asunnolle.
+
+Siellä oli tilanne entisellään. Sowerberry ei ollut vielä tullut, ja
+Oliver potki yhä vähentymättömin voimin kellarinovea. Rouva Sowerberry
+ja Charlotte kuvasivat hänen hurjuuttaan niin vaikuttavasti, että
+Bumble piti viisaimpana ryhtyä neuvotteluihin, ennenkuin avasi oven.
+Senvuoksi hän ikäänkuin johdannoksi potkaisi oveen ja sanoi sitten
+painaen suunsa kiinni avaimenreikään, kovalla ja käskevällä äänellä:
+
+— Oliver!
+
+— Päästäkää minut ulos! huusi Oliver.
+
+— Tunnetko tämän äänen, Oliver? kysyi Bumble.
+
+— Tunnen, vastasi Oliver.
+
+— Etkö sinä pelkää sitä? Etkö sinä vapise, kun kuulet minun puhuvan?
+kysyi Bumble.
+
+— En, vastasi Oliver urheasti.
+
+Vastaus, joka oli aivan toisenlainen kuin hän oli odottanut ja
+jollaiseen hän ei ollut tottunut, sai Bumblen aika lailla hämilleen.
+Hän astui pois avaimenreiän luota, oikaisi vartalonsa täyteen
+pituuteensa ja katseli hämmästyksestä mykkänä kolmea läsnäolijaa,
+vuoroin kutakin.
+
+— Näettehän nyt, herra Bumble, että hän on varmasti hullu, sanoi rouva
+Sowerberry. Ei ainoakaan poika, jolla on vähäkin järkeä jäljellä,
+uskaltaisi puhua teille tuolla tavalla.
+
+— Ei se ole hulluutta, rouva, vastasi Bumble jonkun aikaa mietittyään;
+se on lihaa!
+
+— Mitä? huudahti rouva Sowerberry.
+
+— Lihaa, lihaa, vastasi Bumble painokkaasti. Olette antanut hänelle
+liian paljon syötävää. Olette herättänyt hänessä eloon juonittelevan
+sielun ja hengen, jotka eivät sovi hänen asemassaan olevalle
+henkilölle, minkä seikan lautakunnan jäsenet ihmistuntijoina voivat
+teille lähemmin selittää, rouva Sowerberry. Mitä ihmettä köyhät tekevät
+sielulla ja rohkeudella? Siinä on enemmän kuin kylliksi, että annamme
+niiden pitää ruumiinsa hengissä. Jos olisitte antanut pojalle vain
+kauravelliä, niin ei tätä olisi koskaan tapahtunut.
+
+— Voi hyvä Jumala! huudahti rouva Sowerberry luoden katseensa
+hurskaasti keittiön kattoa kohti; siinä nyt on anteliaisuuteni palkka.
+
+Rouva Sowerberryn hyvyys Oliveria kohtaan oli kuitenkin rajoittunut
+siihen, että hän oli antanut tämän syötäväksi kaikki likaiset jätteet,
+joista kukaan muu ei ollut huolinut. Senvuoksi menettelikin hän sangen
+hurskaasti ja uhrautuvaisesti ottaessaan Bumblen syytöksen niskoilleen,
+vaikka hän itse asiassa oli aivan viaton sekä ajatuksissa, sanoissa
+että töissä.
+
+— No niin, sanoi Bumble, kun rouva jälleen käänsi katseensa maahan.
+Minun nähdäkseni ei tässä ole muuta tehtävää kuin pitää häntä
+kellarissa pari päivää, kunnes nälkä on hänet hiukan pehmittänyt, ja
+sitten päästää hänet ulos ja ruokkia häntä koko oppiaikansa pelkällä
+kauravellillä. Hän on syntyisin huonosta perheestä — uppiniskaista
+sukua, rouva Sowerberry. Sekä hoitajaeukko että tohtori ovat kertoneet,
+että hänen äitinsä kesti sellaisia tuskia ja vaivoja, jotka olisivat jo
+aikoja sitten vieneet hengen tavalliselta naisihmiseltä.
+
+Oliver, joka oli kuullut Bumblen puheesta sen verran, että ymmärsi taas
+viitattavan hänen äitiinsä, alkoi nyt jälleen rajusti potkia ovea,
+niin ettei muuta ääntä saattanut huoneessa kuulla. Samassa saapui
+Sowerberrykin kotiin ja kun Oliverin rikkomukset oli kerrottu hänelle
+niine lisäyksineen, joilla naiset katsoivat sopivaksi kiihoittaa hänen
+suuttumustaan, avasi hän heti kellarin oven ja veti kapinallisen
+oppipoikansa huoneeseen. Oliverin vaatteet olivat äskeisessä kahakassa
+repeytyneet, hänen kasvonsa olivat mustelmissa ja verille kynsityt, ja
+tukkansa riippui otsalle. Mutta suuttumuksen puna oli vielä poskilla ja
+päästyään vankilastaan hän loi uhkaavan silmäyksen syrjässä seisovaan
+Noaan.
+
+— No, oletpa sinä koko siivo poika, oletpa jo! sanoi Sowerberry
+ravistaen Oliveria ja lyöden häntä korvalle.
+
+— Hän puhui pahaa minun äidistäni, selitti Oliver.
+
+— No mitä siitä, vaikka puhuikin, senkin kiittämätön pikku heittiö!
+sanoi rouva Sowerberry. Äitisi ansaitsi, mitä Noa sanoi hänestä ja
+vielä enemmänkin.
+
+— Sitä hän ei ansainnut, sanoi Oliver.
+
+— Ansaitsi kyllä, sanoi rouva Sowerberry.
+
+— Se on valhe! huusi Oliver. Rouva Sowerberry purskahti kiihkeään
+itkuun. Tämä kyyneltulva ei jättänyt Sowerberrylle valikoimisen
+varaa. Jokainen kokenut lukija ymmärtää helposti, että jos hän
+olisi hetkeäkään empinyt kurittaessaan Oliveria, niin hän olisi,
+perheriidoissa vallitsevien sääntöjen mukaisesti, ollut hirviö,
+luonnoton aviomies, kurja olio, kehno miehen irvikuva ja niin edespäin,
+jota kaikkea on mahdoton sovittaa tämän luvun puitteisiin. Sanoakseni
+totuuden hän oli niin pitkälle kuin hänen valtansa riitti — mikä ei
+kyllä ollut varsin laaja — jotakuinkin ystävällinen pojalle, ehkä
+senvuoksi että siitä oli hänelle itselleen etua, mutta ehkä myöskin
+siitä syystä, ettei hänen vaimonsa voinut sietää poikaa. Kyyneltulva
+ei kumminkaan suonut hänelle muuta kuin yhden toimintamahdollisuuden,
+minkävuoksi hän heti antoi pojalle aika selkäsaunan, johon rouva
+Sowerberrykin oli tyytyväinen ja joka teki Bumblen kunnallisen
+ruokokepinkäytönkin toistaiseksi tarpeettomaksi. Lopun päivää Oliver
+sai istua hiilikellarissa seuranaan ruukullinen vettä ja leivänpala, ja
+illalla rouva Sowerberry kurkisti sisään ja käski hänen mennä nukkumaan
+lausuttuaan ensin erinäisiä ilkeitä huomautuksia hänen äidistään.
+
+Vasta ollessaan yksin urakoitsijan hiljaisessa, hämärässä työhuoneessa
+Oliver antoi vallan niille tunteille, jotka päivällä kärsitty kohtelu
+luonnollisesti oli herättänyt niin nuoressa lapsessa. Hän oli
+halveksivan näköisenä kuunnellut heidän pilapuheitaan. Hän oli ottanut
+vastaan lyönnit vuodattamatta kyyneltäkään. Hän oli tuntenut sydämensä
+paisuvan ylpeydestä, mikä olisi tukahduttanut jokaisen valituksen,
+vaikka hänet olisi paistettu elävältä. Mutta nyt, kun ei kukaan ollut
+näkemässä tai kuulemassa häntä, hän lankesi polvilleen lattialle ja
+peittäen kasvonsa käsillään itki katkerasti; suokoon Jumala, ettei
+kovin monen niin nuoren ihmisen tarvitsisi vuodattaa sellaisia
+kyyneleitä.
+
+Oliver pysyi kauan aikaa hievahtamatta tässä asennossa. Kynttilä oli jo
+palanut melkein jalkaan saakka, kun hän nousi seisomaan. Vilkaistuaan
+varovasti ympärilleen ja kuunneltuaan tarkkaan hän raotti hiljaa ovea
+ja kurkisti ulos.
+
+Oli kolea, synkkä yö. Tähdet tuntuivat pojan mielestä olevan kauempana
+maasta kuin milloinkaan ennen. Ei kuulunut tuulenhenkäystäkään,
+ja puiden tummat varjot näyttivät niin harmailta ja aavemaisilta
+hiljaisessa hämärässä. Hän veti oven jälleen kiinni ja kiedottuaan
+sammuavan kynttilän viimeisessä valossa harvat vaatekappaleensa
+nenäliinaan hän istuutui penkille odottamaan aamun sarastusta.
+
+Kun ensimmäiset valonsäteet tunkivat sisään ikkunaluukkujen raoista,
+nousi Oliver ja avasi taas oven. Arka katse joka taholle — hetken
+epäröinti — sitten hän sulki oven jälkeensä ja seisoi pian kadulla.
+
+Hän silmäili oikealle ja vasemmalle tietämättä minne päin lähtisi
+pakenemaan. Hän muisti nähneensä, että kuormavaunut nousivat jyrkkää
+mäkeä ylös aina kun ajoivat, kaupungista, ja hän valitsi senvuoksi
+saman tien. Tultuaan sitten polulle, joka kulki peltojen poikki ja
+jonka hän tiesi johtavan takaisin maantielle, hän seurasi tätä ja astui
+rivakasti eteenpäin.
+
+Oliver muisti aivan hyvin, että hän oli tepastellut tätä samaa polkua
+Bumblen rinnalla silloin kun tämä toi hänet hoitolaitoksesta kaupungin
+köyhäintaloon. Hänen tiensä kulki nyt aivan ensinmainitun paikan ohi.
+Hänen sydämensä tykytti rajusti, kun hän muisteli tätä ja hän oli jo
+vähällä kääntyä takaisin. Mutta hän oli kulkenut jo pitkän matkan
+ja arveli menettävänsä liian paljon aikaa, jos palaisi, ja olihan
+sitäpaitsi niin aikaista, ettei hänen tarvinnut erikoisemmin pelätä
+kenenkään näkevän häntä, ja sentähden hän jatkoi matkaansa.
+
+Hän saapui talon kohdalle. Ketään sen asukkaita ei näkynyt liikkeellä
+tänä varhaisena hetkenä. Oliver pysähtyi ja katseli puutarhaan. Siellä
+oli muuan lapsi kitkemässä rikkaruohoa. Kun hän jäi seisomaan, käänsi
+lapsi kalpeat kasvonsa häneen päin. Silloin Oliver tunsi hänet erääksi
+entiseksi toverikseen. Oliver tuli kovin iloiseksi nähdessään pikku
+pojan vielä ennen lähtöään, sillä vaikka tämä oli häntä nuorempi,
+olivat he aikoinaan olleet hyviä ystäviä. He olivat yhdessä saaneet
+selkäänsä, nähneet nälkää ja istuneet arestissa lukemattomia kertoja.
+
+— Hiljaa, Dick! sanoi Oliver, kun poika juoksi aidan luo ja pisti
+kätensä sen säleiden läpi tervehtiäkseen häntä. — Onko ketään
+valveilla?
+
+— Vain minä yksin, vastasi poika.
+
+— Älä puhu kellekään, että olet nähnyt minut, Dick, sanoi Oliver,
+minä olen karannut. Ne löivät ja pitelivät minua pahoin, ja nyt minä
+lähden koettamaan onneani jossakin muualla, en tiedä vielä missä. Mutta
+kylläpä sinä olet kalpea!
+
+— Kuulin tohtorin sanovan, että minä kuolen pian, vastasi poika
+väsyneesti hymyillen. Olen niin iloinen nähdessäni sinut, mutta älä nyt
+viivy kauempaa!
+
+— Ei, ei, minä tahdon vain sanoa sinulle jäähyväiset, vastasi Oliver.
+Me näemme toisemme vielä, Dick, olen varma siitä, että näemme. Sinusta
+tulee vielä terve ja iloinen.
+
+— Sitä minäkin toivon, sanoi poika, sitten kun olen kuollut, mutta
+ei ennen. Minä tiedän, että tohtori on oikeassa, sillä minä näen
+niin usein unta enkeleistä ja taivaasta ja ystävällisistä kasvoista,
+joita en näe koskaan valveilla ollessani. Suutele minua, jatkoi poika
+kiiveten matalalle aidalle ja kietoen laihat kätensä Oliverin kaulaan.
+— Hyvästi, rakas Oliver, Jumala siunatkoon sinua!
+
+Siunaus tuli pienen lapsen huulilta, mutta se oli ensimmäinen, minkä
+Oliver sai, eikä hän unohtanut sitä koskaan elämänsä taisteluissa,
+vaihteluissa ja kärsimyksissä.
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU.
+
+Oliver lähtee Lontooseen ja tapaa matkalla kummallisen vekkulin.
+
+
+Oliver seurasi polkua ja tuli vihdoin takaisin maantielle. Kello
+oli nyt kahdeksan, ja vaikka hän oli ehtinyt jo yli mailin päähän
+kaupungista, jatkoi hän kulkuaan vuoroin juosten, vuoroin piiloutuen
+pensasaitojen taakse, koska hän pelkäsi, että häntä ajettiin takaa.
+Puolenpäivän aikaan hän viimein istahti erään mailipatsaan juurelle
+ja alkoi ensi kerran harkita, mihin hänen tuli lähteä hankkiakseen
+toimeentulonsa.
+
+Siinä mailinpatsaassa, jonka juurella hän istui, ilmoitettiin suurilla
+kirjaimilla, että siitä paikasta oli täsmälleen seitsemäntoista mailia
+Lontooseen. Tämä nimi toi pojan mieleen koko joukon uusia ajatuksia.
+Lontoo! Tuo suuri kaupunki! Ei kukaan, ei edes Bumble voisi hakea
+häntä sieltä. Hän oli monasti kuullut köyhäintalossa vanhojen miesten
+sanovan, ettei reippaan nuorukaisen tarvitse Lontoossa puutetta
+kärsiä ja että tuossa suurkaupungissa on sellaisia toimeentulon
+mahdollisuuksia, joista maalainen ei voi uneksiakaan. Se olisi siis
+sopiva paikka kodittomalle pojalle, jonka täytyi kuolla kadulle, ellei
+kukaan häntä auttaisi. Tällaisten ajatusten pyöriessä hänen päässään
+hän lähti jälleen liikkeelle juosten ja kävellen vuorotellen.
+
+Lyhennettyään välimatkaa taas noin mailin verran hän tuli ajatelleeksi,
+mitä kaikkea hän saisi kestää, ennenkuin tulisi määräpaikkaansa. Tämän
+ajatuksen vaikutuksesta hän hiljensi vähitellen kulkuaan ja alkoi
+harkita, mitä edellytyksiä hänellä oli päästäkseen sinne saakka.
+Hänellä oli mytyssään leivänpala, karkea paita ja kaksi paria sukkia,
+sekä taskussaan pennyn raha, minkä Sowerberry oli hänelle lahjoittanut,
+kun hän oli eräissä hautajaisissa erikoisesti kunnostautunut. Puhdas
+paita, tuumiskeli Oliver, on oivallinen kapine eivätkä kaksi parsittua
+sukkaparia ja pennynrahakaan ole hullumpia, mutta vähäisiksipä ne
+sentään käyvät kuudentoista mailin matkalla talvisaikaan. Mutta vaikka
+Oliver, kuten useimmat muutkin ihmiset, oli hyvin kärkäs ja kekseliäs
+huomaamaan vaikeuksia, niin oli hän kumminkin täysin kykenemätön
+keksimään mitään tapaa, millä ne voitettaisiin, minkävuoksi hän turhaan
+pohdittuaan asiaa siirsi mytyn toiselle olkapäälleen ja tallusti
+edelleen.
+
+Oliver kulki sinä päivänä viisi mailia nauttimatta sillä välin muuta
+kuin kuivan leipäpalansa ja hiukan vettä, jota hän silloin tällöin
+kerjäsi maantien varrella olevista taloista. Yön lähestyessä hän
+poikkesi eräälle niitylle ja ryömi heinäsuovan alle, jossa päätti
+levätä aamuun asti. Alussa häntä kovin pelotti, sillä tuuli suhahteli
+kaihomielisesti aukeilla kentillä, ja hän oli viluinen ja nälkäinen ja
+tunsi itsensä yksinäisemmäksi kuin koskaan ennen. Mutta kun hän oli
+lisäksi väsynyt, vaipui hän pian uneen unohtaen koettelemuksensa.
+
+Kun hän seuraavana aamuna nousi makuulta, oli hän kylmästä kankea ja
+niin nälkäinen, että hänen oli pakko lähimmässä kylässä ostaa ainoalla
+rahallaan pieni leivänpala. Hän oli kulkenut ainoastaan kolme mailia,
+kun taas tuli ilta, sillä hänen jalkansa olivat käyneet aroiksi ja
+säärensä niin voimattomiksi, että vapisivat. Vietettyään vielä toisen
+yön kylmässä, kosteassa ulkoilmassa hän oli niin heikko, että töin
+tuskin pääsi paikaltaan liikkumaan.
+
+Hän pysähtyi jyrkän mäen juurelle odottamaan, kunnes postivaunut
+tulisivat, ja kerjäsi sitten almua ulkosyrjillä istuvilta
+matkustajilta, mutta ainoastaan harvat kiinnittivät huomiota häneen,
+ja nämäkin käskivät hänen odottaa, kunnes he olivat ehtineet mäen
+päälle, ja sitten näyttää heille, miten kauan hän jaksoi juosta
+kilpaa postivaunujen kanssa saadakseen pennyn. Oliver raukka koetti
+pysytellä kappaleen matkaa postivaunujen rinnalla, mutta jäi pian
+jälkeen väsymyksensä ja arkojen jalkojensa vaivaamana. Nähdessään sen
+matkustajat pistivät puolen pennyn lanttinsa takaisin taskuihinsa
+sanoen, että hän oli laiskuri raukka, jolle ei kannattanut antaa
+mitään, ja vaunut vierivät tiehensä jättäen jälkeensä ainoastaan
+pölypilven.
+
+Muutamissa kylissä oli pylväihin maalattu suuria, koreavärisiä
+julistuksia, joissa ilmoitettiin, että kaikki kerjuusta tavatut
+henkilöt pantaisiin vankilaan. Tästä Oliver pelästyi niin pahoin,
+että koetti parhaansa mukaan jouduttaa kulkuaan. Toisissa kylissä hän
+seisahtui majatalon edustalle ja silmäili rukoilevin katsein jokaista
+ohikulkijaa. Tämä menettely päättyi useimmiten siten, että emäntä
+käski jonkun saapuvilla olevan renkinsä ajaa pois vieraan pojan, koska
+tämä oli varmasti aikeissa varastaa. Jos hän kerjäsi maalaistaloissa,
+niin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä uhattiin ärsyttää koirat hänen
+kimppuunsa, ja kun hän välistä uskalsi pistää nenänsä puodin ovesta
+sisään, niin hänelle puhuttiin köyhäintalon vahtimestarista, mikä
+uhkaus sai heti Oliverin sydämen nousemaan kurkkuun.
+
+Lyhyesti sanottuna, ellei olisi ollut muuatta hyväsydämistä
+portinvartijaa ja ystävällistä vanhaa eukkoa, niin Oliver olisi päässyt
+kärsimyksistään samalla tavalla kuin hänen äitinsä, eli toisin sanoen,
+hän olisi aivan varmaan nääntynyt maantielle. Mutta portinvartija antoi
+hänelle juustoa ja leipää, ja vanha eukko, jolla oli haaksirikossa
+kadoksiin joutunut pojanpoika, joka ehkä vaelteli avojaloin jossain
+syrjäisessä maailmankolkassa, rupesi säälimään orpo raukkaa ja antoi
+hänelle sen vähän, mitä hänellä oli annettavaa, ja puhui samalla
+niin lempeitä ja ystävällisiä sanoja ja vuodatti niin osaaottavia
+kyyneleitä, että ne vaikuttivat Oliverin mieleen syvemmin kuin kaikki
+hänen kestämänsä kärsimykset.
+
+Varhain seitsemäntenä aamuna Oliver saapui ontuen pieneen Barnetin
+kaupunkiin. Ikkunaluukut olivat vielä suljetut, kadut tyhjiä eikä
+ristinsieluakaan näkynyt valveilla. Aurinko nousi säteilevän kauniina,
+mutta sen kirkkaus osoitti vain pojalle, miten yksinäinen ja hyljätty
+hän oli istuessaan jalat verissä ja tomun peittämänä jääkylmillä
+kiviportailla.
+
+Sitten alettiin vähitellen ottaa luukkuja ikkunoista, kierrekaihtimia
+vedettiin ylös ja ihmisiä alkoi näkyä liikkeellä. Muutamat pysähtyivät
+hetkeksi tarkastamaan Oliveria tai kääntyivät vilkaisemaan häneen,
+mutta kukaan ei antanut hänelle mitään eikä vaivautunut kysymään, mistä
+hän tuli. Hän ei rohjennut kerjätä, ja niin hän vain istui paikallaan.
+
+Hän istui siten kauan aikaa kyyryssä kiviportailla, hämmästeli
+anniskelupaikkojen tavatonta runsautta, tuijotteli ohiajavia
+postivaunuja ja mietiskeli sitä omituisuutta, että ne muutamassa
+tunnissa helposti ja mukavasti suorittivat saman matkan, mihin hän
+oli tarvinnut kokonaisen viikon ja lisäksi urheutta ja sitkeyttä,
+mitkä ovat harvinaisia hänen ikäiselleen. Näistä mietteistä hänet
+herätti muuan poika, joka joitakin minuutteja aikaisemmin oli
+välinpitämättömästi kulkenut hänen ohitseen, mutta joka nyt oli tullut
+takaisin ja silmäili tutkivasti Oliveria kadun toiselta puolelta.
+Alussa hän ei kiinnittänyt mitään huomiota häneen, mutta poika seisoi
+niin kauan kiinteästi tuijottaen, että Oliver viimein nosti päänsä
+pystyyn ja vastasi katseeseen. Samassa poika astui kadun yli hänen
+luokseen ja sanoi:
+
+— Halloo, toveri, miten on laitasi?
+
+Poika oli suunnilleen hänen ikäisensä, mutta ihmeellisimpiä poikia,
+mitä Oliver oli milloinkaan nähnyt. Hänellä oli pystynenä, matala otsa,
+pienet, tuikeat, pahat silmät ja hyvin jokapäiväiset kasvot. Hän oli
+pieni ikäisekseen, hiukan vääräsäärinen ja niin likainen kuin ajatella
+saattaa, mutta kaikesta huolimatta hänellä oli aivan täysikasvuisen
+miehen ryhti ja olemus. Hattu istui niin kevyesti hänen päässään,
+että se uhkasi joka hetki pudota maahan ja epäilemättä olisi usein
+pudonnutkin, ellei poika olisi silloin tällöin taitavasti nytkäyttänyt
+päätään, jolloin se jälleen siirtyi entiselle paikalleen. Hänen yllään
+oli aikamiehen takki, joka ulottui kantapäihin asti. Hihansa hän oli
+käärinyt osaksi kaksinkerroin saadakseen kätensä vapaiksi, niin että
+voi työntää ne housuntaskuihinsa.
+
+— Halloo, toveri, miten on laitasi? sanoi tämä kummallinen olio
+Oliverille.
+
+— Olen kovin nälissäni ja väsynyt, vastasi Oliver kyyneleet silmissä.
+Olen kulkenut pitkän matkan — kävellyt seitsemän päivää.
+
+— Kävellyt seitsemän päivää! Vai niin, silloin ymmärrän. Korkeampien
+määräyksestä, eikö niin? Mutta, lisäsi hän huomatessaan Oliverin
+ihmettelevän katseen, et näytä ymmärtävän minua.
+
+Oliver myönsi, että niin oli laita.
+
+— Kuolema ja kadotus, olepa sinä vihreä! huudahti nuorukainen. Kun
+minä sanon, korkeampien määräyksestä, niin tarkoitan, että olet
+saanut tuomion, ja kun kuljet saatuasi tuomion, niin et kulje suoraan
+eteenpäin, vaan aina ylöspäin etkä ollenkaan alaspäin. Oletko koskaan
+ollut myllyssä?
+
+— Missä myllyssä? kysyi Oliver.
+
+— Missä myllyssä? — No niin, siinä myllyssä, joka mahtuu kiviruukkuun
+[Poljettava mylly rangaistuslaitoksessa, jota varkaiden kesken
+sanottiin kiviruukuksi tai kivinutuksi.] ja joka käy sitä paremmin,
+mitä enemmän ihmisiä ruukussa asustaa, sillä silloin ei ole puutetta
+työntekijöistä. Mutta tule nyt kanssani, koska kerran tarvitset
+syötävää. Rahavarastoni ei ole tosin kehuttava — vain shillinki ja
+kuusi pennyä — mutta minä tarjoan niin kauan kuin riittää. Nousehan
+nyt pystyyn ja ala liikuttaa koipiasi.
+
+Poika auttoi Oliverin seisaalle ja vei hänet sitten erääseen
+ruokatavarakauppaan, josta hän osti kappaleen sianlihaa ja leivän.
+Pitääkseen lihan puhtaana pölystä ja muusta liasta hän keksi älykkään
+keinon: hän kaivoi leivästä niin paljon sisusta pois, että liha mahtui
+leivän sisään. Nuori herrasmies kulki sitten leipä kainalossa erääseen
+majataloon ja saattoi Oliverin takarakennuksessa olevaan huoneeseen.
+Sinne hän tilasi pullon olutta, ja Oliver, joka uuden ystävänsä
+kehoituksesta otti osansa ruokavaroista, söi nyt runsaan ja vahvistavan
+aterian vieraan pojan katsellessa häntä vähän väliä tarkkaavaisesti.
+
+— Lontooseenko olet matkalla? kysyi hän, kun Oliver oli lopettanut
+syöntinsä.
+
+— Niin.
+
+— Onko sinulla siellä asunto tiedossa?
+
+— Ei...
+
+— Entä rahaa?
+
+— Ei ole.
+
+Poika vihelsi ja työnsi kätensä niin syvälle housuntaskuihin kuin
+suuren takin hihat sallivat.
+
+— Asutko sinä Lontoossa? kysyi Oliver.
+
+— Asun kyllä, kun olen kotona, vastasi poika. Sinä haluaisit
+varmaankin jonkun makuupaikan yöksi, eikö totta?
+
+— Kyllähän minä haluaisin. Kotoa lähdettyäni en ole nukkunut katon
+alla.
+
+— Älä senvuoksi itke silmiäsi pilalle. Minäkin lähden Lontooseen tänä
+iltana, ja siellä tunnen erään vanhan kelpo miehen, joka antaa sinulle
+asunnon ilmaiseksi koskaan vaatimattakaan maksua, jos nimittäin joku
+tuttu herrasmies esittää sinut hänelle. Luuletkos, että hän tuntee
+minut? Eihän toki — ei suinkaan — ei millään muotoa — ei missään
+olosuhteissa.
+
+Nuorukainen hymyili ikäänkuin osoittaakseen, että hänen viimeiset
+sanansa olivat leikillistä ivailua, ja tyhjensi sitten olutpullon.
+
+Tämä odottamaton yösijan tarjous oli niin houkutteleva, ettei Oliver
+voinut sitä hylätä, varsinkin kun sitä miltei heti seurasi vakuutus,
+että mainittu vanha herra varmasti hankkisi Oliverille pian hyvän
+paikan. Tämä johti tuttavallisempaan keskusteluun, jolloin Oliver sai
+tietää, että hänen uuden ystävänsä nimi oli Jack Dawkins ja että tämä
+oli vanhan herran erikoinen suosikki ja uskottu.
+
+Dawkinsin ulkoasu ei kylläkään ollut todisteena niistä eduista, joita
+hänen suosijansa vaikutusvalta hankki niille, jotka asettuivat hänen
+siipiensä suojaan, mutta koska hän puhui jokseenkin kevytmieliseen
+tapaan ja muun muassa mainitsi, että hänen lähimmät ystävänsä kutsuivat
+häntä enimmäkseen liikanimellä "Ovela taskuveijari", niin Oliver tuli
+siihen luuloon, että vanhan herran siveelliset varoitukset eivät
+olleet tähän mennessä vähääkään vaikuttaneet suosikin huolettomaan
+ja häilyväiseen luonteeseen. Tämän vuoksi hän päätti mahdollisimman
+pian voittaa vanhan herran luottamuksen puolelleen ja kieltäytyä
+Taskuveijarin lähemmästä tuttavuudesta, ellei tämä parantaisi tapojaan.
+
+Kun Jack Dawkins ei tahtonut saapua Lontooseen ennen yön tuloa,
+niin kello oli jo lähes yksitoista, kun he tulivat Islingtonin
+tullin luo. Angelista he poikkesivat S:t John-tielle ja kulkivat
+pitkin köyhäintalon viereistä kapeaa kujaa, sen klassillisen alueen
+halki, jonka nimenä oli muinoin Hockley-in-the-Hole, sieltä Pienelle
+Saffron-mäelle ja edelleen Suurelle Saffron-mäelle. Taskuveijari riensi
+nyt eteenpäin aika kyytiä Oliver kintereillään.
+
+Vaikka Oliverilla oli täysi työ pysyä oppaansa mukana, ei hän
+kuitenkaan malttanut olla vilkaisematta sivuilleen kulkiessaan.
+Taloissa oli joukko vähäisiä myymälöitä, mutta niiden ainoana
+tavaravarastona näytti olevan vain lapsia, jotka näinkin myöhäiseen
+vuorokauden aikaan liikuskelivat edestakaisin ovissa tai parkuivat
+huoneissa. Tässä yleisessä kurjuudessa kukoistivat nähtävästi
+ainoastaan kapakat, joiden suojissa alimpiin luokkiin kuuluvat
+irlantilaiset tappelivat sydämensä halusta. Täyteen rakennetuilla
+pihoilla ja kujilla, joita siellä täällä erosi pääkadusta, näkyi
+pieniä mökkiryhmiä, joissa juopuneet miehet ja naiset kirjaimellisesti
+rypivät loassa; ja useista porteista puikahti varovaisesti kadulle
+luihukatseisia miehiä kaikesta päättäen pahoissa aikeissa.
+
+Oliver harkitsi juuri, eikö hänen ollut viisainta juosta tiehensä, kun
+he saapuivat Suuren Saffron-mäen juurelle, jossa hänen oppaansa tarttui
+häntä käsivarteen, työnsi erään Field Lanen lähellä sijaitsevan talon
+oven auki ja veti hänet käytävään sulkien sitten oven heidän jälkeensä.
+
+— Kuka siellä on? huusi ääni ylhäältä vastaukseksi Taskuveijarin
+vihellykseen.
+
+— Nokkia ja kynsiä! kuului vastaus.
+
+Tämä tuntui olevan jokin tunnussana tai merkki, joka ilmaisi, että
+kaikki oli kunnossa, sillä pian heijastui käytävän peräseinästä himmeää
+kynttilänvaloa, ja miehen kasvot kurkistivat vanhojen keittiöportaiden
+särkyneen kaiteen lomista.
+
+— Teitä on kaksi, sanoi mies kohottaen kynttilää ja varjostaen kädellä
+silmiään. Kuka se toinen on?
+
+— Uusi toveri, vastasi Jack työntäen Oliverin esiin.
+
+— Mistäpäin hän on?
+
+— Hän on Grönlannista. Onko Fagin siellä ylhäällä?
+
+— On, hän lajittelee parhaillaan nenäliinoja. Tulkaa nyt ylös!
+Kynttilä ja kasvot katosivat.
+
+Oliver, joka toisella kädellään hapuili ympärilleen ja toisella piteli
+lujasti kiinni toveristaan, kiipesi vaivalloisesti ränstyneitä portaita
+ylös, kun sitävastoin hänen oppaansa astui niin varmasti, että saattoi
+huomata hänen varsin hyvin tuntevan paikat. Hän avasi erään sisähuoneen
+oven ja veti Oliverin muassaan sisään.
+
+Huoneen katto ja seinät olivat vanhuuttaan mustuneet ja likaiset.
+Kaminan edessä oli pöytä, jolla oli olutpullon kaulaan sovitettu
+kynttilä, muutamia tinatuoppeja, leipää, hiukan voita ja tyhjä
+lautanen. Tulella olevassa paistinpannussa ritisi muutamia makkaroita
+ja sen vieressä seisoi, pitkä haarukka kädessä, vanha, ryppyinen
+juutalainen, jonka konnamaiselle, vastenmieliselle naamalle valui
+takkuinen, punainen tukka. Hänen yllään oli tahrainen, flanellinen
+aamunuttu, joka jätti kaulan paljaaksi. Hänen silmänsä vilkuivat
+vuoroin paistinpannua, vuoroin vaatenuoraa, johon oli ripustettu joukko
+nenäliinoja. Lattialla oli vieri vieressä muutamia järjestämättömiä,
+vanhoista säkeistä kyhättyjä vuoteita. Pöydän ympärillä istui neljä,
+viisi poikaa, joista ei kukaan ollut Taskuveijaria vanhempi, mutta
+kaikki ne polttivat pitkiä liitupiippuja ja joivat paloviinaa yhtä
+huolettomasti kuin aikamiehet. He kokoontuivat kaikki toverinsa
+ympärille, kun tämä kuiskasi jotain juutalaiselle, ja kääntyivät sitten
+katselemaan Oliveria, johon juutalainenkin nyt kiinnitti huomionsa
+pitäen yhä haarukkaa kädessään.
+
+— Tässä hän on, Fagin, sanoi Jack Dawkins, ystäväni Oliver Twist.
+
+Juutalainen irvisti, ojensi syvään kumartaen kätensä Oliverille ja
+lausui haluavansa tutustua häneen lähemmin. Sitten nuoret tupakoitsijat
+ympäröivät hänet ja puristivat hänen käsiään hyvin lujasti, etenkin
+sitä kättä, jossa hänen myttynsä oli. Eräs heistä oli niin kohtelias,
+että ripusti hänen hattunsa naulaan, ja toinen pisti ystävällisesti
+kätensä hänen taskuihinsa, ettei Oliverin tarvitsisi vaivautua
+tyhjentämään niitä ennen makuullemenoaan. Tämä avuliaisuus olisi ehkä
+mennyt pitemmällekin, ellei juutalainen olisi anteliaasti jaellut
+haarukallaan iskuja kohteliaitten nuorukaisten selkiin ja päihin.
+
+— Olemme kovin iloisia saadessamme tutustua sinuun, Oliver, kovin
+iloisia, sanoi juutalainen. Ota makkarat tulelta, Taskuveijari, ja tuo
+kaminan ääreen tuoli Oliveria varten. Katselet nenäliinoja, vai kuinka,
+pikku ystäväiseni? Niitä on aika joukko, eikö totta? Olemme laskeneet
+ne, ennenkuin ne lähetetään pestäväksi; siksi ne nyt siinä riippuvat.
+Hah, hah, haa! Tämän puheen loppuosa herätti hauskan vanhan herran
+oppilaissa aika riemun, jonka vallitessa asetuttiin pöytään. Oliver
+söi annoksensa, ja sitten juutalainen sekotti hänelle katajaviinatotia
+käskien häntä heti juomaan sen, koska jonkun toisen piti käyttää samaa
+lasia. Oliver seurasi kehoitusta ja tunsi miltei heti, että hänet
+kanneltiin makaamaan säkkivuoteelle, jossa hän pian vaipui sikeään
+uneen.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU.
+
+Kertoo enemmän ystävällisestä herrasta ja hänen lupaavista oppilaistaan.
+
+
+Oliver heräsi seuraavana aamuna myöhään sikeästä, virkistävästä unesta.
+Huoneessa ei ollut ketään muita kuin vanha juutalainen, joka lämmitti
+kattilassa kahvia aamiaiseksi ja hiljaa vihelteli hämmentäessään sitä
+rautalusikalla. Silloin tällöin hän pysähtyi kuuntelemaan, kun ulkoa
+kuului jotain melua, mutta päästyään selville, mistä se johtui, hän
+rupesi taas viheltelemään ja hämmentämään.
+
+Vaikka Oliver oli jo oikeastaan lakannut nukkumasta, ei hän ollut
+kuitenkaan täysin hereilläkään. Unen ja valvomisen välillä on
+jonkinlainen horrostila, jossa ihminen on ainoastaan puolittain
+tietoinen siitä, mitä ympärillä tapahtuu, mutta jossa kumminkin näkee
+puoliavoimin silmin viiden minuutin ajalla enemmän unia kuin niissä
+viidessä minuutissa, jotka nukkuu silmät aivan ummessa ja kaikki aistit
+täydellisessä tiedottomuudessa. Sellaisina hetkinä tietää kuolevainen
+olento sielunsa puuhista juuri sen verran, että saa hämärän aavistuksen
+siitä, miten se kykenee pakenemaan maasta ja halveksimaan ajan ja
+paikan rajoituksia ollessaan vapaana ruumiillisen verhonsa kahleista.
+
+Oliver oli juuri nyt sellaisessa olotilassa. Hän näki juutalaisen
+puoleksi ummistuneilla silmillään, kuuli hänen viheltelevän ja tajusi
+äänen, jonka lusikka aikaansai raapiessaan kattilan kylkiä ja pohjaa,
+ja kuitenkin samat aistit askartelivat samaan aikaan niiden ihmisten
+parissa, jotka hän oli joskus tuntenut.
+
+Kun kahvi oli valmista, laski juutalainen kattilan kaminanreunustalle
+ja seisottuaan muutamia minuutteja neuvottomana ikäänkuin ei muistaisi
+mitä hänen piti tehdä, hän kääntyi Oliveriin päin ja kutsui häntä
+nimeltä. Poika ei vastannut, vaan näytti nukkuvan.
+
+Kun juutalainen oli varmistunut tämän asian suhteen, meni hän ovelle
+ja lukitsi sen; sitten hän otti jostakin lattianalaisesta komerosta,
+kuten Oliverista näytti, pienen laatikon, jonka hän varovasti asetti
+pöydälle. Hänen silmänsä leimusivat, kun hän nosti kantta ja katsoi
+laatikkoon. Hän siirsi pöydän ääreen tuolin, istuutui ja otti
+laatikosta komean, säihkyvillä hohtokivillä koristetun kultakellon.
+
+— Kas niin, sanoi juutalainen kohauttaen olkapäitään ja vääristäen
+naamansa inhottavaan irvistykseen. — Kelpo poikia! Uskollisia
+viimeiseen saakka! Eivät ilmaisseet vanhalle papille, missä asuivat,
+eivätkä lörpötelleet joutavia vanhasta Faginista. Ja miksipä ne muuten
+niin olisivat tehneetkään? Silloinpa ei hirttonuora tai pyövelinkirves
+olisi ollut kovinkaan kaukana. Ei, ei, eivät ne ole tyhmiä! Kelpo
+poikia, kelpo poikia!
+
+Mutisten tuontapaisia mietelmiä juutalainen kätki taas kellon entiseen
+paikkaansa. Sitten hän poimi laatikosta vähintäin puoli tusinaa
+samanlaisia esineitä, joita hän tarkasteli mielihyvällä; näiden jälkeen
+tuli näkyviin sormuksia, rintaneuloja, rannerenkaita ja muita niin
+kallisarvoisia ja taidokkaasti valmistettuja koristeita, ettei Oliver
+tiennyt edes niiden nimiä.
+
+Pantuaan nämäkin korut jälleen paikoilleen juutalainen veti vielä esiin
+erään, joka oli niin pieni, että sitä saattoi tuskin erottaa hänen
+kädestään. Siinä näkyi olevan jokin tavattoman hieno kirjoitus, sillä
+juutalainen pani sen pöydälle ja tuijotti sitä kauan aikaa varjostaen
+kädellä silmiään. Lopulta hän pisti sen takaisin laatikkoon ikäänkuin
+olisi luopunut yrityksestään, nojautui tuolin selkää vasten ja mutisi:
+
+— Onpa se kuolemanrangaistus sentään mainio keksintö! Kuolleet eivät
+kadu koskaan, kuolleet eivät juorua mitään. Niin, siitä on hyötyä
+liikeasioille! Viisi peräkkäin roikkumassa, eikä ketään ole jäänyt
+minua pettämään ja ilmiantamaan!
+
+Samassa kun juutalainen lausui nämä sanat, osuivat hänen kirkkaat,
+mustat silmänsä, jotka tähän saakka olivat tuijottaneet suoraan
+eteenpäin, Oliverin kasvoihin. Pojan silmät olivat suuntautuneet häneen
+äärettömän uteliaina, ja vaikka hän oli vasta aivan äsken täydellisesti
+herännyt, niin ukko huomasi hetipaikalla, että häntä katseltiin. Hän
+paiskasi laatikon kannen kiinni, niin että paukahti, tempasi pöydältä
+leipäveitsen käteensä ja kavahti raivoisana seisaalleen. Mutta samalla
+hän vapisi aika lailla, sillä suuressa kauhussaankin Oliver huomasi,
+että veitsi tutisi hänen kädessään.
+
+— Mitä nyt? sanoi juutalainen. Mitä sinä väijyt? Miksi olet valveilla?
+Mitä olet nähnyt? Vastaa, poika! Hetipaikalla, jos tahdot pitää henkesi!
+
+— En voinut enää nukkua, herra, vastasi Oliver hiljaa. Olen
+pahoillani, jos häiritsin teitä.
+
+— Olitko valveilla tunti sitten? kysyi juutalainen luoden poikaan
+raivoisan silmäyksen.
+
+— En, herra.
+
+— Puhutko totta? ärjäsi juutalainen entistä hurjemman ja uhkaavamman
+näköisenä.
+
+— Puhun, en ollut todellakaan valveilla, herra, vastasi Oliver
+vakavasti, vakuutan sen teille.
+
+— Hiljaa, hiljaa, ystäväiseni! sanoi juutalainen nyt aivan entisellään
+ja leikitteli hiukan veitsellä, ennenkuin pani sen pöydälle, ikäänkuin
+uskotellakseen Oliverille, että hän oli tarttunut siihen vain
+piloillaan. — Tiesinhän sen, pikku ystäväni. Tahdoin vain pelottaa
+sinua. Sinä olet rohkea poika, Oliver! Hah, hah, haa! Olet kuin oletkin
+urhea poika! Ja juutalainen hieroi käsiään nauraa hihittäen, mutta
+vilkui samalla levottomasti laatikkoon.
+
+— Näitkö näitä koreita kapineita, pikku ystäväni? kysyi juutalainen
+hetken kuluttua laskien kätensä laatikolle.
+
+— Näin, herra, vastasi Oliver.
+
+— Vai niin! sanoi juutalainen kalveten. Ne — ne ovat minun pieni
+omaisuuteni, Oliver; siinä on kaikki, millä minun on tultava toimeen
+vanhoilla päivilläni. Ihmiset sanovat minua saituriksi, ystäväiseni,
+niin ne sanovat.
+
+Oliverin mielestä vanhus olikin aika saituri, kun asui niin
+siivottomassa paikassa, vaikka hänellä oli niin paljon kelloja. Mutta
+sitten hän ajatteli, että ukon hyvyys Taskuveijaria ja muita poikia
+kohtaan maksoi hänelle varmasti suuria summia, ja senvuoksi hän loi
+kunnioittavan silmäyksen juutalaiseen ja kysyi, saisiko hän nousta
+makuulta.
+
+— Saatpa tietysti, poikaseni. Odotahan hiukan. Oven luona on
+vesisanko. Tuo se tänne, minä annan sinulle pesuastian, niin saat
+peseytyä, ystäväni.
+
+Oliver nousi, kulki lattian poikki ja kumartui ottamaan sankoa. Kun hän
+kääntyi, oli laatikko poissa.
+
+Tuskin hän oli ehtinyt peseytyä ja tyhjentää vadin heittämällä
+pesuveden ulos ikkunasta, kuten Fagin oli käskenyt, kun Taskuveijari
+astui huoneeseen mukanaan pirteä toveri, jonka Oliver oli edellisenä
+iltana nähnyt tupakoivien poikien joukossa ja joka nyt esitettiin
+hänelle Charley Bates'ina. Kaikki neljä kävivät nyt aamiaiselle,
+jonka muodostivat kahvi, kappale liikkiötä ja lämmin leipä, jonka
+Taskuveijari oli tuonut kotiin hattunsa kuvussa.
+
+— No, sanoi Fagin katsahtaen merkitsevästi Oliveriin, mutta puhuen
+Taskuveijarille, toivon, että olette olleet ahkeria tänään, ystäväni?
+
+— Kovin ahkeria, vastasi Taskuveijari.
+
+— Kuin mehiläiset, lisäsi Charley Bates.
+
+— Kelpo poikia, kelpo poikia! sanoi juutalainen. Mitä sinä olet
+saanut, Taskuveijari?
+
+— Pari lompakkoa.
+
+— Lihaviako? kysyi juutalainen innokkaasti.
+
+— Koko lailla, vastasi Taskuveijari ja veti esiin kaksi lompakkoa,
+joista toinen oli punainen, toinen vihreä.
+
+— Eivätpä ne ole kovin painavia, sanoi juutalainen tarkastettuaan
+huolellisesti niiden sisällön, mutta ovathan ne aika sirotekoisia. Hän
+on taitava työntekijä, eikö totta, Oliver?
+
+— Kyllä, sangen taitava, vastasi Oliver. Charley Bates päästi
+aikamoisen naurunhohotuksen, mikä kovasti kummastutti Oliveria, koska
+hän ei huomannut sanoneensa mitään naurettavaa.
+
+— No, mitä sinä olet saanut, poikaseni? kysyi Fagin Charley Batesilta.
+
+— Tällaisia, vastasi herra Bates näyttäen hänelle neljää nenäliinaa.
+
+— Erinomaista, sanoi juutalainen tutkien niitä hyvin tarkasti. Ne
+ovat oikein hyviä, kerrassaan oivallisia. Mutta sinä et ole merkannut
+niitä oikein, Charley. Meidän on otettava neulalla nimet irti. Sen työn
+opetamme Oliverillekin. Haluatko oppia sen, Oliver, sano? — Hah, hah,
+haa!
+
+— Kyllä, kiitos, sanoi Oliver.
+
+— Ehkä sinäkin tahtoisit oppia valmistamaan nenäliinoja yhtä helposti
+kuin Charley, vai mitä, pikku ystävä?
+
+— Kyllä, oikein mielelläni, jos te opetatte vain minua, herra, vastasi
+Oliver.
+
+Nuori Bates piti syystä tai toisesta tätä vastausta niin naurettavana,
+että alkoi jälleen nauraa hohottaa. Mutta hän joi juuri parhaillaan
+kahvia, mikä hänen nauraessaan sattui menemään väärään kurkkuun, niin
+että tukehtuminen oli vähällä aikaansaada hänen varhaisen poismenonsa.
+
+— Hän on niin naurettavan lapsellinen, sanoi Charley toinnuttuaan
+ikäänkuin siten pyytääkseen anteeksi sopimatonta käytöstään.
+
+Taskuveijari ei sanonut mitään, vaan silitti Oliverin hiuksia
+vakuuttaen hänen kyllä viisastuvan aikaa myöten, jolloin vanhus, joka
+huomasi Oliverin punastuvan, muutti puheenaihetta kysyen, oliko aamulla
+ollut paljon ihmisiä mestausta katsomassa. Poikien vastauksista kävi
+selville, että he olivat molemmat olleet siellä, ja Oliver ihmetteli
+tietysti kovasti, kuinka he siitä huolimatta olivat ehtineet tehdä niin
+paljon työtä.
+
+Kun aamiainen oli korjattu pöydältä, leikki vanha herra poikien
+kanssa sangen kummallista ja harvinaista leikkiä, mikä tapahtui
+seuraavalla tavalla. Hilpeäluontoinen vanhus pisti nuuskarasian toiseen
+housuntaskuunsa, rahakukkaron toiseen ja liivintaskuunsa kellon,
+jonka vitjat olivat hänen kaulansa ympärillä. Hän kiinnitti vielä
+väärennetyn jalokivineulan paitansa rintamukseen, napitti huolellisesti
+takkinsa, työnsi silmälasikotelonsa ja nenäliinansa taskuihin ja
+alkoi kulkea edestakaisin lattialla keppi kädessä samalla tapaa kuin
+pitkin päivää näkee vanhoja herroja kadulla kävelemässä. Välistä hän
+pysähtyi kaminan, välistä oven luo seisomaan näyttäen siltä kuin olisi
+kokonaan syventynyt tarkastelemaan jotakin puodinikkunaa. Tällöin hän
+vilkaisi vähän päästä ympärilleen ikäänkuin olisi pelännyt varkaita
+ja tunnusteli taskujaan varmistuakseen, ettei mitään ollut kadonnut,
+ja käyttäytyi yleensä niin luonnollisesti ja samalla hullunkurisesti,
+että Oliver nauroi silmät kyynelissä. Pojat hiipivät aivan hänen
+kintereillään ja kun ukko kääntyi, vetäytyivät he syrjään niin
+ketterästi, että oli mahdotonta seurata heidän liikkeitään. Viimein
+Taskuveijari oli vahingossa astuvinaan hänen varpailleen Charleyn
+törmätessä häneen takaapäin, ja samassa silmänräpäyksessä he riistivät
+häneltä erinomaisen näppärästi nuuskarasian, rahakukkaron, kellon
+vitjoineen, rintaneulan, nenäliinan ja vieläpä silmälasikotelonkin. Jos
+vanhus huomasi käden taskussaan, ilmoitti hän heti, kenen se oli, ja
+leikki alkoi uudestaan.
+
+Kun tämä leikki oli toistettu useita kertoja, saapui nuorien herrojen
+vieraiksi kaksi nuorta naista; toisen nimi oli Bet, toisen Nancy.
+Heillä oli kummallakin hyvin tuuheat hiukset, jotka oli jokseenkin
+epäsiististi kammattu, ja pukujensakin suhteen he näyttivät sangen
+huolimattomilta. Heitä ei kai oikeastaan voinut kutsua kauniiksi,
+mutta he olivat hyvin punakoita ja terveen ja voimakkaan näköisiä, ja
+kun he lisäksi käyttäytyivät kovin kursailemattomasti ja reippaasti,
+niin Oliver piti heitä perin mukiinmenevinä tyttöinä, jollaisia he
+epäilemättä olivatkin. Nämä vieraat viipyivät siellä hyvän aikaa.
+Pöytään tuotiin paloviinaa, koska toinen heistä valitti tuntevansa
+sisäisiä vilunväristyksiä. Viimein arveli Charley Bates, että oli jo
+aika pyyhkiä tomut jaloistaan, mitä Oliver piti uloslähdön hienompana
+ilmaisumuotona, sillä pian senjälkeen lähtivät Taskuveijari, Charley
+ja molemmat nuoret naiset yhdessä pois, kun juutalainen oli ensin
+hyväntahtoisesti varustanut heidät rahoilla.
+
+— No, pikku ystäväni, sanoi Fagin, eikö tämä ole miellyttävää elämää?
+He lähtivät nyt ulos huvittelemaan koko loppupäiväksi.
+
+— Joko he ovat lopettaneet työnsä? kysyi Oliver.
+
+— Ovat kyllä, elleivät he aivan äkkiarvaamatta havaitse ulkona
+ollessaan mitään ansion mahdollisuutta, sillä silloin he eivät anna
+tilaisuuden luisua käsistään, siitä voit olla varma. Ota esimerkkiä
+heistä, pikku ystävä, ota esimerkkiä heistä, sanoi juutalainen
+koputtaen hiilihangolla kaminan reunaa antaakseen enemmän pontta
+sanoilleen. Tee kaikki, mitä he pyytävät sinulta, ja noudata heidän
+neuvojaan, etenkin Taskuveijarin. Hänestä tulee vielä suuri mies
+ja niin tulee sinustakin, jos seuraat hänen esimerkkiään. Pistääkö
+minun taskustani esiin nenäliinan kulma, poikaseni? kysyi juutalainen
+pysähtyen äkkiä.
+
+— Pistää kyllä, herra, vastasi Oliver.
+
+— Koeta ottaa se niin, että minä en huomaa, aivan kuin näit poikien
+aamulla tekevän...
+
+Oliver kohotti taskun pohjaa toisella kädellään, kuten oli nähnyt
+Taskuveijarin tekevän, ja veti nenäliinan esiin toisella.
+
+— Onko se poissa? huudahti juutalainen.
+
+— Tässä se on, herra, sanoi Oliver ojentaen nenäliinan hänelle.
+
+— Sinä olet sukkela poika, pikku ystäväni, sanoi leikillinen vanha
+herra taputtaen Oliveria päähän. En ole koskaan nähnyt, kätevämpää
+poikaa. Tästä saat shillingin. Jos jatkat samalla tapaa, niin sinusta
+tulee vielä nykyajan etevin mies. Mutta tulehan nyt, niin minä opetan
+sinua irroittamaan nimiä nenäliinoista.
+
+Oliver ei saattanut ollenkaan käsittää, miksi hänestä tulisi suurmies
+senvuoksi, että kykeni ottamaan nenäliinan vanhan herran taskusta,
+mutta hän arveli, että juutalainen, joka oli häntä niin paljon
+vanhempi, tiesi sen asian parhaiten, ja siksi hän seurasi tätä pöydän
+ääreen ja oli pian syventynyt uuteen toimeensa.
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU.
+
+Oliver oppii tuntemaan uusien toveriensa luonteen, mutta saa kalliisti
+maksaa tämän tiedon. Lyhyt, mutta tärkeä luku.
+
+
+Oliver jäi useiksi päiviksi juutalaisen huoneeseen, missä hän irroitti
+nimikirjaimia nenäliinoista, joita tuotiin sinne suuria määriä ja
+välistä hän otti osaa yllämainittuun leikkiin jonka Fagin uudisti
+säännöllisesti joka aamu kahden pojan kanssa. Lopulta hän rupesi
+ikävöimään raitista ilmaa ja pyysi useita kertoja vanhusta päästämään
+hänet ulos työhön muiden mukana.
+
+Oliverin työhalu kasvoi vielä suuremmaksi, kun hän oli nähnyt
+todisteita vanhan herran ankaran siveellisestä luonteesta. Kun
+Taskuveijari tai Charley tuli joskus tyhjin käsin kotiin, piti ukko
+ankaralla äänellä pitkiä puheita laiskuuden ja velttouden pahetta
+vastaan ja terotti heille toimeliaan elämän välttämättömyyttä
+käskemällä heidät vuoteeseen ilman illallista. Menipä hän kerran
+niinkin pitkälle, että heitti molemmat pojat portaita alas; tämä
+osoittaa, miten sitkeästi hän piti kiinni hyveellisistä määräyksistään.
+
+Eräänä aamuna Oliver vihdoin sai ikävöimänsä luvan. Pariin,
+kolmeen päivään ei ollut saapunut yhtään nenäliinaa, ja ateriatkin
+olivat käyneet jokseenkin niukoiksi. Ehkä tämä oli syynä vanhuksen
+suostumukseen, mutta oli sen laita miten hyvänsä, niin joka
+tapauksessa hän sanoi Oliverille, että tämä saattoi lähteä kaupungille
+Taskuveijarin ja Charley Batesin hoivissa. Nuo kolme poikaa lähtivät
+siis matkaan; Taskuveijarilla oli kuten tavallisesti hihat käärittyinä
+ja hattu kallellaan, Charley käveli kädet taskuissa, ja Oliver astui
+heidän keskellään uteliaana näkemään, mihin he menisivät ja mitä hän
+ensiksi saisi oppia.
+
+He kulkivat niin hitaasti ja veltosti, että Oliver alkoi jo luulla,
+että hänen toverinsa aikoivat pettää vanhaa herraa jättämällä työnsä
+kokonaan tekemättä. Taskuveijarilla oli lisäksi se moitittava
+tapa, että sieppasi ohimennessään pieniltä pojilta lakit päästä ja
+heitti ne kellarinluukuista sisään, ja Charley osoitti omaavansa
+kerrassaan merkillisen käsityksen omistusoikeudesta, sillä hän anasti
+katukäytävälle jätetyistä koreista omenoita ja sipuleita pistäen ne
+taskuihinsa, jotka olivat niin avarat, että näyttivät ulottuvan joka
+suuntaan hänen pukunsa alla. Nämä seikat tuntuivat Oliverista niin
+pahoilta, että hän oli jo aikeissa sanoa tovereilleen tahtovansa lähteä
+kotiin, mutta samassa hänen ajatuksensa suuntautuivat toisaalle, kun
+hän huomasi äkillisen ja arvoituksellisen muutoksen Taskuveijarin
+käytöksessä.
+
+Juuri kun he astuivat eräästä Clerkenwellin torin läheisestä kapeasta
+kujasta kadulle, pysähtyi Taskuveijari yht'äkkiä, painoi sormen
+huulilleen ja veti toverinsa hyvin varovasti takaisin kujaan.
+
+— Mikä nyt on? kysyi Oliver.
+
+— Hiljaa, kuiskasi Taskuveijari. Näetkö. Näetkö tuon vanhan murmelin
+tuolla kirjalaatikon luona?
+
+— Tuon vanhan herranko kadun toisella puolella? kysyi Oliver. Hänet
+näen.
+
+— Häntä voimme käyttää, sanoi Taskuveijari.
+
+— Mainiosti, myönsi Charley.
+
+Oliver katseli aivan ymmällään vuoroin kumpaakin, mutta ei ehtinyt
+kysyä mitään, sillä molemmat pojat hiipivät kadun poikki ja pysähtyivät
+vanhan herran taakse. Oliver astui muutamia askeleita heidän perässään,
+ja kun hän ei tiennyt, oliko hänen mentävä eteenpäin vai vetäydyttävä
+takaisin, jäi hän äänettömänä odottamaan, mitä nyt tapahtuisi.
+
+Vanha herra näytti hyvin kunnianarvoisalta. Hänellä oli puuteroitu
+tukka ja kultasankaiset silmälasit; hänen yllään oli mustalla
+samettikauluksella varustettu tummanvihreä takki ja valkeat housut;
+kainalossa oli ohut ruokokeppi. Hän oli ottanut kirjakaupan avonaisesta
+näytelaatikosta kirjan käteensä ja seisoi nyt lukien niin innokkaasti,
+kuin istuisi nojatuolissa omassa työhuoneessaan. Mahdollisesti
+hän luulikin olevansa kotonaan, sillä hän ei näyttänyt huomaavan
+lainkaan kirjakauppaa, katua eikä poikia. Lyhyesti sanottuna: hän
+näki ainoastaan kirjan, jota hän parhaillaan luki, ja päästyään sivun
+loppuun hän käänsi lehteä ja alkoi jälleen seuraavan sivun ensi
+riviltä, ja samalla tapaa hän jatkoi sivu sivulta.
+
+Kylläpä Oliver hämmästyi ja kauhistui, kun hän muutaman askeleen
+päästä näki, miten Taskuveijari pisti kätensä vanhan herran taskuun ja
+veti esiin nenäliinan, jonka ojensi Charleylle; sitten molemmat pojat
+puikahtivat kiireesti lähimmän kadunkulman taakse.
+
+Samassa silmänräpäyksessä pojalle selvisi nenäliinojen, kellojen,
+koristeiden ja juutalaisen salaisuus. Hän seisoi hetken aikaa kauhun
+jäykistämänä tuntien, kuinka veri kuumana virtasi hänen suonissaan,
+sitten hän kääntyi hädissään ja säikähtyneenä pakenemaan ja juoksi,
+tietämättä itsekään miksi, niin nopeasti kuin sääret kantoivat.
+
+Kaikki tämä tapahtui minuutin kuluessa, ja sillä hetkellä kun Oliver
+lähti juoksemaan, pisti vanha herrasmies kätensä taskuun ja kääntyi
+kiivaasti ympäri huomatessaan nenäliinansa kadonneen. Kun hän näki
+pojan luikkivan tiehensä semmoisella kiireellä, piti hän luonnollisesti
+tätä varkaana ja huutaen täyttä kurkkua: — Ottakaa varas kiinni! hän
+lähti tämän jälkeen kirja kädessään.
+
+Mutta vanha herra ei ollut ainoa huutaja. Taskuveijari ja Charley,
+jotka eivät halunneet vetää yleistä huomiota puoleensa juoksemalla
+pitkin avointa katua, olivat ainoastaan puikahtaneet lähimmästä ovesta
+sisään toisella puolella katua. Tuskin he olivat kuulleet huudon
+ja nähneet Oliverin syöksyvän ohitseen, kun he jo käsittivät asian
+oikean laidan, astuivat esiin ja yhtyivät huutoon: Ottakaa varas
+kiinni! Sitten he ryhtyivät kunnon kansalaisten tavoin ottamaan osaa
+takaa-ajoon.
+
+Vaikka Oliverin kasvattajat olivat olleet viisaita ajattelijoita, ei
+hän ollut kuitenkaan tietopuolisesti perehtynyt siihen kauniiseen
+periaatteeseen, että itsesäilytysvaisto on luonnon tärkein laki. Jos
+hän olisi tiennyt sen, niin ehkä hän olisi ollut paremmin varuillaan.
+Mutta nyt hänen kauhunsa vain suureni, ja hän pyyhälsi tiehensä
+kuin myrskytuuli vanhan herran ja poikien huutaessa aivan hänen
+kintereillään.
+
+Ottakaa varas kiinni! Ottakaa varas kiinni! Näissä sanoissa piilee
+jonkinlainen lumoava voima. Kauppias jättää myymälänsä ja ajaja
+vaununsa; teurastaja hylkää vasikkansa, leipuri korinsa, maidonkantaja
+kannunsa, juoksupoika kantamuksensa, koulupoika marmorikuulansa,
+kadunlaskija kuokkansa ja lapsi pallonsa. He juoksevat suin päin
+toistensa kintereillä, yli kantojen ja kivien, töykkivät toisiaan,
+ulvovat, kirkuvat, kaatavat vastaantulijat nurin kadunkulmissa
+kääntyessään, herättävät koirat ja pelottavat kanat. Kadut, pihat ja
+torit kaikuvat heidän askeleistaan. Ottakaa varas kiinni! Ottakaa
+varas kiinni! Sadat äänet toistavat huutoa, ja joukko kasvaa joka
+kadunkulmassa. Edelleen jatkuu ajo, katuloka roiskuu ja kivitys
+kumisee. Ikkunoita avataan, ihmisiä rientää taloista, mutta joukko
+ryntää yhä eteenpäin. Monet "Punch'in" [Englantilainen pilalehti.]
+katselijatkin liittyvät ohikiitävään joukkoon ja vahvistavat tuorein
+voimin huutoa: Ottakaa varas kiinni!
+
+Ottakaa varas kiinni! Ottakaa varas kiinni! Ihmisrinnassa uinuu
+voimakas tarve ahdistaa vainottua. Onneton, hengästynyt lapsi,
+läähättäen uupumuksesta, kasvot kauhun vääristäminä ja hiestä märkinä,
+ponnistaa kaikki voimansa päästäkseen pakoon vainoojiltaan, jotka
+seuraavat hänen kintereillään, tulevat joka hetki yhä lähemmäksi ja
+tervehtivät hänen väheneviä voimiaan yhä hurjemmilla huudoilla ja
+ulvovat ilosta: Ottakaa varas kiinni! — Niin, ottakaa Herran tähden
+hänet kiinni, jollei muun niin armeliaisuuden vuoksi!
+
+Vihdoinkin saavutettu! Olipa se taitava isku! Hän makaa nyt kadulla
+ja joukkoa kerääntyy hänen ympärilleen. Jokainen uusi tulokas tyrkkii
+edessäolijoita saadakseen edes vilahdukselta nähdä pahantekijän.
+"Väistykää syrjään!" — "Päästäkää hänet hiukan henkäisemään!" —
+"Lorua, sitä hän ei ansaitse!" —"Mihin se herra joutui?" — "Tuollahan
+se tulee katua pitkin!" — "Tehkää tilaa herralle!" — "Onko se tuo
+poika, herra?" — "Se se on."
+
+Oliver makasi pölyn ja loan peittämänä, suusta valui verta ja hän
+tuijotti kauhistuneena ympärillään olevia kasvoja, kun etumaiset
+vainoojat sysäsivät vanhan herran keskelle piiriä, jossa hän vastasi
+heidän kiihkeisiin kysymyksiinsä lempeällä äänellä:
+
+— Niin, sanoi hän, pelkään pahoin, että se oli juuri tuo poika.
+
+— Pelkää! mutisi väkijoukko. Onpas se aika narri!
+
+— Voi raukkaa! sanoi vanha herra. Hän on loukkaantunut.
+
+— Minä sen iskin, herra, selitti pitkä miesroikale astuen joukosta
+esiin. Osutin nyrkkini keskelle naamaa. Minä sen pysäytin, herra!
+
+Mies vei kätensä hattunsa reunaan, ikäänkuin olisi odottanut maksua
+vaivastaan. Mutta vanha herra loi häneen vain tyytymättömän silmäyksen
+ja katsahti levottomasti ympärilleen, ikäänkuin aikoisi itsekin
+karata tiehensä. Mahdollisesti hän olisi yrittänytkin, ellei samassa
+poliisikonstaapeli — tavallisesti viimeinen henkilö, joka saapuu
+paikalle tuollaisissa tilaisuuksissa — olisi tunkeutunut kansanjoukon
+lävitse ja tarttunut Oliveria kauluksesta.
+
+— Nouse ylös! sanoi mies karskisti.
+
+— En minä sitä tehnyt, herra. Sen teki kaksi muuta poikaa, sanoi
+Oliver katsoen rukoilevasti ympärilleen. Ne ovat kyllä jossakin lähellä.
+
+— Ei tässä ketään muita ole, sanoi konstaapeli. Hän lausui tämän
+ivallisesti, mutta oli kuitenkin sattumalta oikeassa, sillä
+Taskuveijari ja Charley olivat oikeaan aikaan livahtaneet ensimmäiselle
+sopivalle poikkikadulle, minkä tapasivat ajomatkallaan. — No,
+nousetkos siitä!
+
+— Älkää tehkö hänelle pahaa, sanoi vanha herra säälivästi.
+
+— Enhän minä sille pahaa tee, vastasi konstaapeli ja kiskaisi
+todisteeksi siitä takin puoleksi pojan yltä. — Tule, minä tunnen
+sinut, niin että ei sinun kannata teeskennellä. Etkö sinä pääse
+jaloillesi, senkin rakkari?
+
+Oliveria, joka töin tuskin pysyi pystyssä, laahattiin nyt pitkin katua.
+Vanha herra kulki konstaapelin rinnalla, ja suuri joukko ihmisiä
+riensi vähän matkaa edellä kääntyen tuon tuostakin taakseen katsomaan
+Oliveria. Pojat huusivat, ja niin jatkettiin kulkua edelleen.
+
+
+
+
+YHDESTOISTA LUKU.
+
+Kertoo poliisituomarista ja antaa pienen näytteen tämän tavasta
+harjoittaa oikeutta.
+
+
+Rikos oli tehty piirissä, jonka poliisikamari oli pääkaupungin
+tunnetuimpia. Kun poliisikamari sattui olemaan aivan lähellä, niin
+väkijoukon huvista tuli pian loppu. Se saattoi nimittäin seurata
+Oliveria ainoastaan paria, kolmea katua pitkin ja Mutton-Hill-mäen
+ylitse. Sitten hänet laahattiin matalan porttikäytävän läpi likaiselle
+pihalle ja sieltä takaoven kautta pienelle, kivetylle pihamaalle, missä
+he tapasivat lihavan miehen, jolla oli avainkimppu kädessä.
+
+— Mistä nyt on kysymys? tiedusteli mies välinpitämättömästi.
+
+— Taskuvarkaasta, vastasi Oliverin saattaja.
+
+— Teiltäkö on varastettu? kysyi avainkimpun kantaja herralta.
+
+— Niin, minulta, vastasi vanha herra, mutta en ole oikein varma,
+ottiko juuri tuo poika nenäliinani. Minä — haluaisin mieluimmin jättää
+asian sikseen.
+
+— Teidän on astuttava tuomarin eteen, herra, sanoi mies. Hänen
+korkeutensa on valmis tutkimaan asiaa puolen minuutin kuluttua. No
+niin, hirtehinen!
+
+— Nämä viimeiset sanat lausuttiin Oliverille kehoituksena astua sisään
+ovesta, jota mies piti auki ja joka johti pieneen koppiin, jossa oli
+kivilattia. Siellä hänet tarkastettiin, ja kun ei mitään löydetty, niin
+hänet suljettiin sinne.
+
+Tämä koppi muistutti ulkonäöltään ja suuruudeltaan kellaria, mutta
+ei ollut niin valoisa. Se oli tavattoman siivoton, sillä nyt oli
+maanantaiaamu, ja siinä oli säilytetty lauantai-illasta saakka kuutta
+juopunutta. Meidän poliisiasemillamme suljetaan miehiä ja naisia
+_mitättömimpienkin epäluulojen_ perusteella — kannattaa panna merkille
+nämä sanat — noihin koppeihin, joihin verrattuna Newgaten vankilan
+kopit, joissa säilytetään pahimpia kuolemaantuomittuja rikollisia, ovat
+todellisia palatseja. Joka ei usko tätä, käyköön itse vertailemassa.
+
+Vanha herra näytti miltei yhtä onnettomalta kuin Oliver, kun avain
+kitisi lukossa, ja hän katsahti huoaten kirjaan, joka oli viattomana
+syynä koko tähän kommellukseen.
+
+Sen pojan kasvoissa on jotakin, sanoi vanha herra itsekseen lähtien
+hitaasti liikkeelle ja painaen ajatuksissaan kirjan selkää leukaansa
+vasten, jotakin, mikä hellyttää ja kiinnostaa minua. Mahtaakohan hän
+olla viaton? Hän muistuttaa — Mutta suuri Jumala! huudahti vanha herra
+pysähtyen äkkiä ja tuijottaen taivasta kohti. Missä ihmeessä olen ennen
+nähnyt samannäköiset kasvot?
+
+Muutamia minuutteja mietiskeltyään vanha herra astui erääseen
+odotushuoneeseen, jonka ikkunat olivat kadulle päin. Siellä hän
+istuutui nurkkaan nähden ajatuksissaan lukemattomia kasvoja, jotka
+olivat vuosikausia olleet ikäänkuin tumman verhon peittäminä. Ei! sanoi
+hän viimein, se on varmasti vain kuvittelua.
+
+Hän alkoi muistella niitä uudestaan. Hän oli nyt kerta kaikkiaan
+kutsunut ne esiin, eikä niitä ollut suinkaan helppo verhota jälleen
+tummalla paarivaatteella, joka niin kauan oli ne kätkenyt. Siinä
+johtui hänen mieleensä ystäviä ja vihamiehiä, jopa monia hänelle aivan
+vieraitakin; joukossa oli nuoria kukoistavia tyttöjä, jotka nyt olivat
+vanhoja eukkoja; toiset lepäsivät jo haudoissaan, mutta sielu, joka vie
+voiton kuolemastakin, näytti heidät jälleen yhtä terveinä ja kauniina
+kuin he olivat muinaisina aikoina olleet, palautti silmien loisteen,
+hymyilyn suloisuuden; sielu säteili salaavan maallisuudenkin läpi
+kuiskaillen siitä kauneudesta, joka katoaa täällä uudistuakseen entistä
+ihanampana haudan toisella puolella ja joka temmataan pois maasta
+vain kynttilän tavoin lempeästi ja ystävällisesti valaisemaan tietä
+taivaaseen.
+
+Mutta vanha herra ei löytänyt muististaan sellasia kasvoja, joissa
+olisi ollut vähääkään Oliverin näköä. Hän siis vain huokasi heränneille
+muistoilleen, ja kun hän oli omaksi onnekseen hajamielinen vanha herra,
+syventyi hän pian jälleen tuon kovan onnen kirjan sisältöön.
+
+Hänet keskeytti vanginvartija, joka kosketti häntä olkapäähän ja
+kehoitti astumaan oikeuden eteen. Hän sulki kirjan, ja sitten hänet
+johdettiin kuuluisan ja mahtavan herra Fangin luo.
+
+Oikeussali oli seinälaudotuksella varustettu, pihanpuoleinen huone.
+Herra Fang istui sen yläpäässä aitauksen takana, ja oven suussa oli
+jonkinlainen karsina, johon Oliver oli jo suljettu; hän vapisi koko
+ruumiiltaan katsellessaan pelottavaa ympäristöään.
+
+Fang oli keskikokoinen, melkein kaljupäinen mies; hänen kasvonsa olivat
+tuimissa rypyissä ja hyvin tummanpunaiset. Ellei hän todellakaan
+pitänyt tapanaan juoda väkijuomia enemmän kuin kohtuus salli, olisi
+hänellä ollut aivan erinomainen aihe nostaa syyte kunnianloukkauksesta
+omia kasvojaan vastaan.
+
+Vanha herra kumarsi sirosti, lähestyi tuomarin kirjoituspöytää ja sanoi
+ojentaessaan nimikorttinsa: Tässä on nimeni ja osoitteeni. Sitten
+hän astui pari askelta taaksepäin ja jäi kohteliaasti kumarrettuaan
+odottamaan kuulustelua.
+
+Nyt sattui onnettomuudeksi niin hullusti, että Fang luki juuri eräästä
+aamulehdestä artikkelia, joka koski muuatta hänen joku aika sitten
+langettamaansa tuomiota ja jossa jo sadannenseitsemännenkymmenennen
+kerran kehoitettiin sisäasiainministeriä kiinnittämään erikoisen
+huomionsa herra Fangin rikkomuksiin. Hän oli siis suuttunut ja silmäsi
+nyt vanhaa herraa äkäisen näköisenä.
+
+— Kuka te olette? kysyi hän.
+
+Vanhus viittasi hiukan kummastuneena nimikorttiinsa.
+
+— Konstaapeli! tiuskasi herra Fang sysäten kortin ja sanomalehden
+syrjään. Mikä mies tuo on?
+
+— Minun nimeni, herra, on Brownlow, sanoi vanha herra puhuen
+sivistyneen miehen tavalla. Saisinko ehkä tietää sen tuomarin nimen,
+joka virka-asemansa suojassa aivan aiheettomasti loukkaa kunniallista
+miestä? Tämän sanottuaan Brownlow katsahti ympärilleen ikäänkuin etsisi
+jotakuta, joka voisi antaa hänelle pyydetyn tiedon.
+
+— Konstaapeli, sanoi Fang kääntyen ja taittaen sanomalehden, mistä
+tuota miestä syytetään?
+
+— Ei häntä syytetä mistään, korkea oikeus, vastasi konstaapeli. Hän on
+tuon pojan syyttäjä.
+
+Hänen korkeutensa tiesi sen vallan hyvin, mutta sillä tavalla hän
+saattoi rangaistuksetta tehdä kiusaa.
+
+— Onko hän pojan syyttäjä? huudahti Fang silmäillen Brownlowia
+kiireestä kantapäähän. Pankaa hänet valalle!
+
+— Ennenkuin teen valan, sallittakoon minun sanoa pari sanaa, virkkoi
+Brownlow, nimittäin, että ellen olisi itse nähnyt, niin en olisi
+koskaan uskonut...
+
+— Vaietkaa, herra, sanoi Fang käskevällä äänellä.
+
+— En ennenkuin olen lausunut ajatukseni.
+
+— Vaiti hetipaikalla, tai muuten heitätän teidät ulos oikeussalista!
+Olette nenäkäs ja hävytön mies. Kuinka uskallatte uhmata tuomaria?
+
+— Mitä sanoitte? huudahti vanhus punastuen suuttumuksesta.
+
+— Pankaa tämä henkilö valalle, sanoi Fang kirjurille. En halua kuulla
+enempää. Vannottakaa hänet.
+
+Brownlow oli äärimmäisen kiihtynyt, mutta peläten vahingoittavansa
+pojan asiaa, jos nyt purkaisi vihansa, hän hillitsi itsensä ja vannoi
+valan.
+
+— No niin, sanoi Fang, mistä syytätte tätä poikaa? Mitä teillä on
+sanottavaa, herra?
+
+— Minä seisoin erään kirjakaupan edessä... alkoi Brownlow.
+
+— Vaiti, herra! keskeytti Fang. Konstaapeli! Missä konstaapeli on?
+Pankaa hänet valalle. No, konstaapeli, mitä tiedätte asiasta?
+
+Tämä kertoi asiaankuuluvan nöyrästi, että hän oli vanginnut ja
+tarkastanut Oliverin, mutta ei ollut löytänyt häneltä mitään; muuta hän
+ei tietänyt.
+
+— Onko todistajia? kysyi Fang.
+
+— Ei, korkea oikeus, vastasi konstaapeli.
+
+Fang istui hetken aikaa vaiti, sitten hän kääntyi kantajaan päin ja
+sanoi entistä kiivaammin:
+
+— No, mies, joko te selitätte, mitä teidän syytöksenne tätä poikaa
+vastaan merkitsee, vai mitä? Nyt olette vannonut valan, ja jos yhä
+edelleen kieltäydytte tuomasta esiin todistuksianne, niin rankaisen
+teitä tuomioistuimen halveksimisesta, sen teen kuin teenkin, vaikka
+minut perisi...
+
+Kukaan ei saanut tietää, mikä hänet perisi, sillä kirjuri ja
+vanginvartija alkoivat samassa rajusti yskiä, ja edellinen pudotti
+lisäksi painavan kirjan lattiaan estäen siten — tietenkin sattumalta
+— viimeisen sanan kuulumasta.
+
+Vaikka häntä välillä usein keskeytettiin ja loukattiin, onnistui
+Brownlowin viimein esittää asiansa, minkä ohessa hän huomautti, että
+hän oli hetken hämmingissä kiiruhtanut pojan jälestä nähdessään tämän
+juoksevan tiehensä, ja lausui toivomuksenaan, että tuomari kohtelisi
+häntä niin lempeästi kuin laki suinkin salli, siinä tapauksessa että
+hänet havaittiin syyttömäksi varkauteen, vaikka hän näyttäisikin olevan
+liitossa varkaiden kanssa.
+
+— Hän on loukkaantunut, sanoi vanha herra lopuksi, ja minä pelkään
+pahoin, lisäsi hän äänekkäämmin vilkaisten syytettyyn, pelkään
+todellakin, että hän on kovin sairas.
+
+— Kyllä kai, tietysti hän on, vastasi Fang pilkallisesti. Älä yritä
+juonitella täällä, senkin kirottu maankiertäjä, siitä ei ole nyt apua.
+Mikä on nimesi?
+
+Oliver koetti vastata, mutta ei saanut kieltään liikkumaan. Hän oli
+kalmankalpea, ja hänen päätään pyörrytti.
+
+— Mikä sinun nimesi on, sinä paatunut lurjus? ärjyi Fang. Konstaapeli,
+mikä hänen nimensä on?
+
+Nämä sanat lausuttiin vanhalle miehelle, jonka yllä oli raitaiset
+liivit ja joka seisoi lähellä edellämainittua karsinaa. Hän kumartui
+Oliverin puoleen toistaen kysymyksen, mutta huomatessaan, ettei tämä
+todellakaan kyennyt vastaamaan, ja tietäen, että pojan vaikeneminen
+raivostuttaisi tuomaria vielä enemmän ja siten koventaisi tuomion, hän
+rohkeni vastata arviolta.
+
+— Hän sanoo olevansa Tom White, teidän korkeutenne, sanoi
+hyväsydäminen konstaapeli.
+
+— Vai niin, hän ei halua itse vastata? sanoi Fang. Sitä parempi. Missä
+hän asuu?
+
+— Missä milloinkin sattuu yösijan saamaan, teidän korkeutenne, vastasi
+konstaapeli ollen ensin kysyvinään Oliverilta.
+
+— Elävätkö hänen vanhempansa? kysyi Fang.
+
+— Hän sanoo, että ne kuolivat jo hänen pienenä ollessaan, vastasi
+konstaapeli entiseen tapaan.
+
+Kun kuulustelu oli ehtinyt näin pitkälle, kohotti Oliver päätään ja
+katsahtaen rukoilevasti ympärilleen pyysi heikolla äänellä hiukan vettä.
+
+— Tyhmyyksiä! sanoi Fang. Älä yritä kujeilla minun kanssani.
+
+— Luulen, että hän on todella sairas, teidän korkeutenne, väitti
+konstaapeli.
+
+— Minä sen asian paremmin ymmärrän, sanoi Fang.
+
+— Pitäkää kiinni hänestä, konstaapeli, huudahti vanha herra ojentaen
+vaistomaisesti käsiään; hän kaatuu.
+
+— Pysykää paikallanne, konstaapeli, huusi Fang kiivaasti. Antakaa
+hänen kaatua, jos haluaa.
+
+Oliver käytti heti hyväkseen tätä ystävällistä lupaa vaipuen
+hervottomana lattialle. Läsnäolijat katselivat toisiaan, mutta kukaan
+ei uskaltanut liikahtaa.
+
+— Tiesinhän minä, että se vain oli teeskentelyä, sanoi Fang ikäänkuin
+asia olisi ollut kumoamattomasti todistettu. Antakaa hänen maata, kyllä
+hän pian kyllästyy siihen.
+
+— Miten aiotte päättää tämän asian, herra? kysyi kirjuri matalalla
+äänellä.
+
+— Ilman mutkia, vastasi Fang. Hänet tuomitaan kolmeksi kuukaudeksi,
+kovaan työhön tietenkin. Tyhjentäkää oikeussali.
+
+Ovi avattiin, ja kaksi miestä aikoi juuri kantaa Oliveria takaisin
+koppiin, kun saliin syöksyi vanhanpuoleinen, siistin, vaikkakin
+varattoman näköinen mies, jonka yllä oli vanha, musta puku.
+
+— Odottakaa, odottakaa! Älkää viekö häntä pois — odottakaa Herran
+tähden hetkinen! huudahti tulija hengästyneenä astuessaan tuomarin
+pöydän ääreen.
+
+Vaikka näillä tuomioistuinten valtiailla on miltei ehdottomassa
+vallassaan hänen majesteettinsa kuningattaren alamaisten vapaus, nimi
+ja hyvä maine, melkeinpä henkikin, varsinkin jos he kuuluvat köyhempiin
+kansanluokkiin, ja vaikka oikeussalin seinien sisäpuolella joka päivä
+suoritetaan joukottain sellaisia tekoja, joiden vuoksi enkelit voisivat
+itkeä verikyyneliä, niin pysyvät ne kuitenkin yleisöltä salassa, ellei
+sanomalehdistö joskus niihin kajoa. Fang hämmästyi sentähden aika
+lailla nähdessään kutsumattoman vieraan ryntäävän saliin sillä tavalla.
+
+— Mitä tämä merkitsee? Kuka se on? Heittäkää mies ulos ja tyhjentäkää
+oikeussali! ärjyi hän.
+
+— Minä tahdon puhua! huudahti mies. En mene ulos; minä näin koko
+tapauksen. Olen kirjakaupan omistaja. Minä vaadin päästä valalle. En
+jätä asiaa sikseen. Teidän on kuultava minua, herra Fang. Ette uskalla
+kieltäytyä siitä.
+
+Mies oli oikeassa. Hänen esiintymisensä oli rohkeata ja päättäväistä,
+ja asia alkoi käydä niin vakavaksi, ettei sitä voinut ilman muuta
+sivuuttaa.
+
+— Vannottakaa tuo mies, murahti Fang äreästi. Mitä teillä on
+sanottavaa, hyvä mies?
+
+— Minä näin kolme poikaa — tämän vangin ja kaksi muuta —
+hiiviskelevän kadun toisella puolella tuon herran seisoessa lukemassa.
+Toinen niistä vieraista pojista varasti nenäliinan. Minä näin omin
+silmin, miten se tapahtui ja että tämä poika täydellisesti tyrmistyi
+siitä. — Kun kelpo kirjakauppias oli ehtinyt hiukan hengähtää, kertoi
+hän tapauksen tarkemmin yhtenäisemmin.
+
+— Miksi ette tullut aikaisemmin? kysyi Fang.
+
+— En löytänyt ainoatakaan ihmistä, joka olisi jäänyt pitämään
+puotia silmällä. Kaikki apulaiseni ottivat osaa takaa-ajoon. Vasta
+viisi minuuttia sitten sain erään käsiini, ja sitten lähdinkin heti
+juoksemaan tänne niin nopeasti kuin saatoin.
+
+— Kantaja seisoi siis lukemassa? kysyi Fang.
+
+— Niin, vastasi mies, hän luki juuri tuota kirjaa, mikä hänellä on
+kädessään.
+
+— Vai niin, vai sitä kirjaa? sanoi Fang. Onko se maksettu?
+
+— Ei kylläkään, vastasi mies hymyillen.
+
+— Herranen aika, sen minä kokonaan unohdin, huudahti hajamielinen
+vanha herra viattomasti.
+
+— Onpa siinäkin oikea henkilö poika paran syyttäjänä! sanoi Fang
+tehden naurettavan yrityksen näyttää ihmisystävälliseltä. — Minusta
+tuntuu, herraseni, että olette saanut tämän kirjan hyvin epäilyttävällä
+tavalla, ja voitte kiittää onneanne, ellei sen omistaja halua nostaa
+syytettä teitä vastaan. Olkoon tämä teille varoituksena, hyvä mies,
+tai muuten joudutte vielä lain kanssa tekemisiin. Poika on vapaa.
+Tyhjentäkää oikeussali!
+
+— Mutta kuulkaahan... huudahti vanha herra, jonka kauan pidätetty
+suuttumus nyt pääsi valloilleen. — Mutta kuulkaahan... minä...
+
+— Tyhjentäkää sali! karjasi tuomari. Ettekö kuule, mitä sanon,
+konstaapeli!
+
+Käskyä toteltiin, ja vimmastunut Brownlow, joka sillä hetkellä aivan
+puhkui mielettömästä vihasta, saatettiin ulos salista toisessa kädessä
+kirja, toisessa keppi.
+
+Mutta tultuaan kadulle hän pian rauhoittui. Pikku Oliver makasi
+käytävällä paita avoinna. Hänen ohimoitaan valeltiin vedellä. Kasvot
+olivat, kalmankalpeat, ja vilunväristys vavisutti silloin tällöin hänen
+ruumistaan.
+
+— Poika raukka, poika raukka! sanoi Brownlow kumartuen hänen ylitseen.
+Voisikohan joku hankkia tänne vaunut?
+
+Vaunut haettiin, ja kun Oliver oli varovasti asetettu toiselle
+istuimelle, nousi vanha herra toiselle.
+
+— Saanko tulla mukaan? kysyi kirjakauppias.
+
+— Mitä kernaimmin, hyvä ystävä, vastasi Brownlow. Unohdin teidät
+aivan. Voi, tässähän on vielä se onneton kirjakin. Olkaa hyvä! Poika
+raukka! Nyt on pidettävä kiirettä.
+
+Kirjakauppias nousi vaunuihin, ja sitten lähdettiin.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU.
+
+Oliverista pidetään tavattoman hyvää huolta. Erästä muotokuvaa,
+koskevia merkillisiä seikkoja.
+
+
+Vaunut ajoivat melkein samaa tietä, jota Oliver oli astunut tullessaan
+Lontooseen Taskuveijarin seurassa. Vihdoin ne pysähtyivät hiljaisella,
+puitten varjostamalla kadulla erään siistin näköisen talon eteen.
+Oliver pantiin heti vuoteeseen, ja sitten häntä hoidettiin ja
+vaalittiin niin hellästi, ettei hoitajien hyvyydellä näyttänyt olevan
+mitään rajoja.
+
+Mutta Oliver oli useita päiviä täysin tunnoton uusien ystäviensä
+huolenpitoa kohtaan. Aurinko nousi ja laski kerran toisensa jälkeen,
+mutta poika makasi yhä sairasvuoteellaan hivuttavan kuumeen vallassa.
+Kuolleessa ruumiissa ei mato suorita työlään täsmällisemmin kuin
+tuollainen hitaasti hiipivä tuli elävässä ihmisessä.
+
+Raukeana, uupuneena ja kalpeana hän viimein heräsi, kuten hänestä
+tuntui, pitkästä ja sekavasta unesta. Hän kohottautui suurella vaivalla
+vuoteestaan ja nojaten päätään vapiseviin käsiinsä hän silmäili
+uteliaasti ympärilleen.
+
+— Mikä huone tämä on? Missä minä olen? kysyi Oliver. En minä ole
+täällä ennen nukkunut.
+
+Kovin voimaton kun oli, hän lausui nämä sanat hiljaisella äänellä,
+mutta ne kuultiin heti, sillä vuodeverho vedettiin samassa päänalusen
+kohdalta syrjään, ja äidillisen näköinen, hyvin sorea ja siististi
+puettu vanha rouva nousi vuoteen ääressä olevasta nojatuolista, jossa
+hän oli istunut ommellen.
+
+— Olehan hiljaa, pikku ystäväni, sanoi vanha nainen ystävällisesti.
+Sinun on oltava aivan hiljaa, muuten sairastut jälleen. Sinä olet ollut
+kovin sairas, melkein kuolemaisillasi. Pane nyt jälleen maata, niin
+olet kiltti poika. Näin sanoen vanhus painoi Oliverin pään varovasti
+pielukselle. Sitten hän pyyhkäisi hiukset hänen otsaltaan katsellen
+häntä samalla niin lempeästi ja hellästi, ettei Oliver voinut olla
+laskematta pientä laihtunutta kättään hänen kädelleen, jonka hän sitten
+kietoi kaulaansa.
+
+— Hyvänen aika, sanoi vanha rouva kyynelsilmin, miten kiitollinen tuo
+lapsonen on! Pieni poika raukka! Miltähän hänen äidistään tuntuisi, jos
+istuisi täällä hänen vuoteensa ääressä niinkuin minä ja näkisi hänet.
+
+— Ehkä hän näkee minut, kuiskasi Oliver ristien kätensä. Ehkä hän on
+istunut minun vuoteeni vieressä. Minusta tuntuu melkein siltä, että hän
+on ollut täällä.
+
+— Se johtuu vain kuumeesta, ystäväiseni, sanoi vanha nainen leppeästi.
+
+— Siitä se kai johtui, vastasi Oliver miettiväisesti, sillä taivas
+on niin kaukana, ja siellä ollaan niin onnellisia, ettei enää tulla
+kenenkään poika poloisen vuoteen luo. Mutta jos hän tiesi minun olevan
+sairaana, niin kyllä hän varmasti taivaassakin sääli minua, sillä hän
+oli itsekin hyvin sairas ennen kuolemaansa. Mutta hän ei voi tietää
+minusta mitään, lisäsi Oliver hetken vaiti oltuaan, sillä jos hän olisi
+nähnyt, miten minua lyötiin, olisi hän ollut kovin onneton, mutta hänen
+kasvonsa ovat aina näyttäneet ystävällisiltä ja onnellisilta, kun olen
+nähnyt hänet unissani.
+
+Vanha rouva ei vastannut. Vasta kuivattuaan silmänsä ja myöskin
+silmälasinsa, ikäänkuin ne olisivat eroamattomasti kuuluneet hänen
+silmiinsä, hän ojensi Oliverille virvoittavaa juomaa, taputti häntä
+poskelle ja sanoi, että hänen täytyi maata oikein hiljaa, sillä muuten
+hän sairastuisi uudelleen.
+
+Oliver makasi siis aivan hiljaa, osaksi senvuoksi, että hän tahtoi
+totella vanhaa rouvaa kaikessa, osaksi senvuoksi, että hän oli kovin
+uupunut äskeisestä puhumisestaan. Hän vaipui pian rauhalliseen uneen,
+josta hänet herätti kynttilän valo. Hänen vuoteensa ääressä seisoi
+vieras herra, joka tunnusteli hänen valtimoaan kädessään suuri,
+äänekkäästi tikuttava kultakello ja sanoi hänen tulleen jo melkoista
+paremmaksi.
+
+— Sinähän tunnet itsesi nyt paljon paremmaksi, eikö niin, pikku
+ystäväni? kysyi vieras herra.
+
+— Kyllä, kiitos, paljon paremmaksi, vastasi Oliver.
+
+— Niin, sen minä tiesin, ja nyt sinun on nälkä, eikö olekin?
+
+— Ei, herra, vastasi Oliver.
+
+— Hm! Ei, sitä arvelinkin. Hänen ei ole nälkä, rouva Bedwin, sanoi
+vieras herra kasvoillaan syvämietteinen ilme.
+
+Vanha rouva nyökkäsi kunnioittavasti, mikä näytti osoittavan, että hän
+piti lääkäriä hyvin taitavana miehenä. Lääkäri tuntui itsekin olevan
+samaa mieltä.
+
+— Sinua nukuttaa, eikö totta, ystäväiseni? kysyi lääkäri.
+
+— Ei minua nukuta, vastasi Oliver.
+
+— Ei, vastasi lääkäri perin viisaan ja miettiväisen näköisenä. Sinua
+ei nukuta. Eikä sinua luultavasti jano takaan?
+
+— Kyllä, herra, janottaa kovasti, vastasi Oliver.
+
+— Aivan kuin odotinkin, rouva Bedwin, sanoi lääkäri. On luonnollista,
+että hänen on jano. Voitte antaa hänelle hiukan teetä ja paahdettua
+leipää, mutta ei voita. Älkää pitäkö häntä liian lämpimässä, mutta
+varokaa, ettei hän myöskään vilustu maatessaan.
+
+Vanha rouva niiasi, ja kun tohtori oli maistanut sairaan
+virkistysjuomaa ja lausunut olevansa siihen tyytyväinen, lähti hän
+huoneesta. Kun hän asteli portaita alas, niin hänen saappaansa
+narisivat kuin varakkaan ja tärkeän henkilön ainakin.
+
+Hetkeä myöhemmin Oliver taas nukahti, ja kun hän heräsi, oli kello
+jo lähes kaksitoista. Vanha rouva sanoi hänelle ystävällisesti hyvää
+yötä jättäen hänet erään lihavan vanhan eukon hoiviin. Tämä oli äsken
+saapunut mukanaan mytty, jossa oli pieni rukouskirja ja suuri yömyssy.
+Pantuaan tämän jälkimmäisen päähänsä ja edellisen pöydälle hän ilmoitti
+Oliverille tulleensa valvomaan yöksi hänen luokseen. Sitten hän veti
+tuolinsa aivan uunin viereen ja nukahti pian istuessaan. Mutta tuon
+tuostakin hän nuokahti nenälleen ja heräsi ähkien ja hengitys puoleksi
+salpautuneena, mistä ei kuitenkaan ollut sen vakavampia seurauksia,
+kuin että hän hiukan kolautti nenänsä, ja sitten hän jälleen torkahti.
+
+Sillä tapaa kului yö hiljalleen. Oliver makasi hetken valveilla laskien
+pieniä valorenkaita, joita lampunvalo muodosti kattoon heijastaessaan
+varjostimen läpi, tai seuraten raukein silmin seinäpaperien
+monimutkaisia kuvioita. Huoneen pimeydessä ja hiljaisuudessa oli jotain
+kovin juhlallista, mikä johti pojan mieleen kuoleman; kun hän ajatteli,
+että se oli monta päivää ja yötä väijynyt häntä ja ehkä vieläkin oli
+jossain läheltä kauhua herättävänä, kätki hän päänsä pieluksiin ja
+rukoili hartaasti Jumalaa.
+
+Sitten hän vähitellen vaipui sikeään, rauhalliseen uneen, jollaista
+saa nauttia ainoastaan silloin, kun on juuri vapautunut kovista
+kärsimyksistä, ja josta on tuskallista kesken herätä. Jos kuolema
+olisi tällainen, niin kuka tahtoisi enää herätä elämän taisteluihin ja
+ponnistuksiin, sen nykyisiin huoliin, sen tulevaisuudenpelkoon ja, mikä
+on kaikkein raskainta, sen surullisiin menneisyydenmuistoihin?
+
+Oli jo useita tunteja ollut valoisa päivä, kun Oliver viimein avasi
+silmänsä tuntien itsensä iloiseksi ja onnelliseksi. Hänen sairautensa
+käännekohta oli kestetty, ja elämänhalu alkoi palata.
+
+Kolmea päivää myöhemmin hän saattoi istua nojatuolissa pielusten
+varassa, ja kun hän oli yhä vielä liian heikko kävelemään, oli rouva
+Bedwin kantanut hänet omaan pieneen huoneeseensa. Kun vanha rouva oli
+sijoittanut hänet uunin eteen, istuutui hän itsekin ja alkoi itkeä
+ilosta nähdessään Oliverin niin hyvässä parantumisenalussa.
+
+— Älä välitä siitä, pikku ystäväni, sanoi hän, minun täytyy joskus
+saada oikein kunnolla itkeä. Kas niin, nyt se on ohitse, ja minun on
+taas hyvä olla.
+
+— Te olette niin kovin ystävällinen minulle, sanoi Oliver.
+
+— Älähän huoli, poikaseni, vastasi vanha rouva, sinunhan on jo nyt
+kiireesti saatava keittosi, sillä tohtori on sanonut, että herra
+Brownlow saa pistäytyä katsomaan sinua tänään, ja silloin on sinun
+oltava niin terveen näköinen kuin mahdollista. Mitä paremmalta
+näytät, sitä enemmän hän iloitsee. — Näin sanoen vanha rouva ryhtyi
+lämmittämään niin suurta liemimäärää, että siitä olisi tullut voimakas
+päivällisateria ainakin kolmellesadalle köyhäintalon asukkaalle, jos se
+olisi laimennettu niin ohueksi kuin ohjesäännöissä oli määrätty.
+
+— Pidätkö sinä tauluista, pikku ystäväni? kysyi vanha rouva
+nähdessään, että Oliver katseli hyvin tarkkaavaisesti erästä muotokuvaa,
+joka riippui vastapäisellä seinällä.
+
+— En oikein tiedä, vastasi Oliver kääntämättä silmiään maalauksesta.
+Olen nähnyt niitä niin vähän, etten oikeastaan tiedä. Tuolla naisella
+on kovin kauniit ja lempeät kasvot!
+
+— Niin, maalarit koettavat aina kuvata naiset kauniimmiksi kuin he
+todellisuudessa ovat, sillä muutenhan heidän taulujaan ei tilattaisi,
+lapseni. Valokuvauskoneen keksijän olisi pitänyt ymmärtää, ettei hänen
+kojeensa saavuta koskaan menestystä. Sehän on aivan liian rehellinen,
+sanoi vanha rouva nauraen sydämellisesti omalle teräväjärkisyydelleen.
+
+— Onko... onko tuo jonkun muotokuva, rouva? kysyi Oliver.
+
+— Kyllä, vastasi vanha rouva kääntäen hetkeksi katseensa liemestä, se
+on naisen muotokuva.
+
+— Ketä se esittää? kysyi Oliver innokkaasti.
+
+— Sitä en todellakaan tiedä, pikku ystäväni, vastasi vanha rouva
+hyväntahtoisesti. Se esittää luultavasti henkilöä, jota me emme
+kumpikaan tunne. Se näkyy miellyttävän sinua, poikaseni?
+
+— Se on niin kaunis... niin ihmeellinen, vastasi Oliver.
+
+— Ethän vain pelkää sitä? kysyi vanha rouva, joka suureksi ihmeekseen
+pani merkille, miten kunnioittavasti lapsi katseli kuvaa.
+
+— En, en, vastasi Oliver kiireesti, mutta silmät ovat niin surulliset,
+ja minusta tuntuu, että ne katselevat minua. Se saa sydämeni
+tykyttämään, lisäsi hän sitten hiljaa, ikäänkuin hän eläisi ja tahtoisi
+puhua kanssani, mutta ei voisi.
+
+— Jumala varjelkoon! huudahti vanha rouva hätääntyen, älä puhu noin,
+rakas lapsi. Sinä olet vielä sairaudestasi heikko ja hermostunut.
+Minäpä käännän tuolisi toisaalle, ettet näe sitä. Kas niin, sanoi vanha
+rouva, kun siirto oli suoritettu, nyt et ainakaan näe kuvaa.
+
+Mutta Oliver näki sen sielunsa silmillä niin selvästi, kuin ei olisi
+ollenkaan muuttanut asentoaan. Hän ei tahtonut kumminkaan huolestuttaa
+ystävällistä hoitajaansa, ja siksi hän vain hiljakseen hymyili, kun
+tämä katsahti häneen. Varmana siitä, että poika voi nyt taas paremmin,
+rouva Bedwin pani suolaa hänen keittoonsa ja murensi siihen paahdettuja
+leivänpalasia niin joutuisasti kuin sellainen työ vaatiikin. Oliver
+nautti liemen hyvällä halulla ja oli tuskin ehtinyt nielaista viimeisen
+lusikallisen, kun ovelle hiljaa koputettiin.
+
+— Tulkaa sisään! sanoi vanha rouva, ja Brownlow astui huoneeseen.
+
+Vanha herra oli tuskin päässyt kunnolla oven sisäpuolelle, työntänyt
+silmälasinsa otsalle ja pannut kätensä selän taakse aamutakin alle
+voidakseen paremmin tarkastaa Oliveria, kun hänen kasvoissaan alkoi
+omituisesti värähdellä. Oliver näytti nyt sairautensa jälkeen kovin
+laihalta ja riutuneelta ja koettaessaan kunnioituksesta hyväntekijäänsä
+kohtaan nousta seisaalleen hän vaipui voimattomana takaisin tuoliinsa.
+Ilmaistaksemme vihdoinkin totuuden oli Brownlowin sydän niin laaja kuin
+kuuden tavallisen, ihmisystävällisen vanhan herran sydämet yhteensä,
+ja siksi se saikin aikaan jonkinlaisen veden ominaisuuksista johtuvan
+ilmiön, jonka selittämiseen tietomme eivät riitä, mutta joka pusersi
+joukon kyyneleitä hänen silmiinsä.
+
+— Poika parka, poika parka! sanoi Brownlow yskähdellen. Kurkkuni on
+hirveän käheä tänään, rouva Bedwin, pelkään kylmettyneeni.
+
+— Sitä en voi oikein uskoa, vastasi rouva Bedwin. Onhan huoneennekin
+aina huolellisesti tuuletettu ja lämmitetty.
+
+— En todellakaan tiedä, rouva Bedwin, sanoi Brownlow, luulen, että
+lautasliinani oli hiukan kostea eilen päivällisellä. Mutta vähät siitä.
+Kuinka nyt voit, poikaseni?
+
+— Oikein hyvin, herra, vastasi Oliver, ja olen teille sangen
+kiitollinen hyvyydestänne.
+
+— Kelpo poika, sanoi Brownlow vakavasti. Oletteko antanut hänelle
+mitään vahvistavaa, rouva Bedwin? Esimerkiksi teetä?
+
+— Hän sai juuri äsken lautasellisen hyvää, voimakasta lientä, vastasi
+rouva Bedwin erikoisesti painostaen viimeistä sanaansa ikäänkuin
+osoittaakseen, ettei teellä ja hyvin valmistetulla liemellä ollut
+pienintäkään yhtäläisyyttä keskenään.
+
+— Puh! sanoi Brownlow hiukan väristen, pari lasia portviiniä olisi
+vahvistanut häntä vielä enemmän, vai mitä, Tom White?
+
+— Minun nimeni on Oliver, herra, vastasi pieni potilas kummastuneen
+näköisenä.
+
+— Oliver, toisti Brownlow. Oliver? Oliver White, vai kuinka?
+
+— Ei, herra, Twist, Oliver Twist.
+
+— Omituinen nimi, sanoi vanha herra. Mutta miksi sanoit tuomarille,
+että nimesi oli White?
+
+— Sitä en ole koskaan sanonut, herra, vastasi Oliver ihmeissään.
+
+Tämä tuntui niin selvältä valheelta, että vanha herra silmäili Oliveria
+vakavan näköisenä. Oli kuitenkin mahdotonta epäillä poikaa, sillä
+totuus kuulsi hänen laihojen, teräväpiirteisten kasvojensa jokaisesta
+juonteesta.
+
+— Silloin on tapahtunut erehdys, sanoi Brownlow. Mutta vaikka ei
+hänellä enää ollut syytä tarkastaa Oliveria niin tutkivasti, ei hän
+kuitenkaan voinut olla katsomatta häneen, sillä hänen mieleensä
+juolahti jälleen, että Oliver oli jonkun hänen tuntemansa henkilön
+näköinen.
+
+— Ettehän vain ole vihanen minulle, herra, sanoi Oliver katse
+rukoilevana.
+
+— Enhän toki, vastasi vanhus. — Mutta hyvänen aika, mitä tämä on?
+Rouva Bedwin, katsokaahan!
+
+Näin sanoen hän viittasi muotokuvaan, joka riippui Oliverin pään
+yläpuolella, ja sitten pojan kasvoihin. Yhdennäköisyys oli aivan
+ilmeinen — silmät, suu, pään muoto ja kaikki piirteet olivat
+samat. Sitäpaitsi oli kasvojen ilmekin sillä hetkellä niin peräti
+yhdenlainen, että pieninkin juova tuntui miltei yliluonnollisen
+tarkasti jäljitellyltä.
+
+Oliver ei saanut tietää syytä tähän hämmästykseen, sillä hän ei
+ollut kylliksi vahva kestääkseen äkillisen huudahduksen aikaansaamaa
+järkytystä, vaan pyörtyi. Odottaessaan hänen tointumistaan kertoja
+päästää lukijan siitä jännityksestä, jota hän on varmaankin tuntenut
+hauskan vanhan herran holhokkien vuoksi.
+
+Kun siis Taskuveijari ja hänen paras ystävänsä Charley Bates
+ottivat osaa siihen takaa-ajoon, joka pantiin toimeen Oliverin
+kiinnisaamiseksi, vaikka he olivat juuri itse laittomasti anastaneet
+herra Brownlowin yksityistä omaisuutta, elähdytti heitä kumpaakin
+hyvin ymmärrettävä ja kiitettävä huoli omasta turvallisuudestaan. He
+luopuivat senvuoksi takaa-ajosta heti kun yleisön huomio oli kiintynyt
+Oliveriin ja suuntasivat kulkunsa lyhintä tietä kotia kohti.
+
+Juostuaan hurjaa vauhtia monimutkaisten, kapeitten katujen ja kujien
+muodostaman sokkelon halki molemmat pojat pysähtyivät vihdoin kuin
+yhteisestä sopimuksesta erääseen matalaan, hämärään porttikäytävään.
+Kun he olivat hetken aikaa huoahtaneet, päästi Charley tyytyväisen
+huudahduksen ja purskahti äänekkääseen nauruun heittäytyen portaille
+kieriskelemään.
+
+— Mikä sinun on? kysyi Taskuveijari.
+
+— Hah, hah, haa! hohotti Charley Bates.
+
+— Pidä suusi kiinni! käski Taskuveijari vilkuillen varovasti
+ympärilleen. Tekeekö mielesi kiikkiin, senkin nauta?
+
+— En voi sille mitään, sanoi Charley. Nähdä hänen pötkivän karkuun
+semmoista vauhtia, melkein lentämällä sivuuttavan kadunkulmia,
+kompastuvan käytävien reunoihin ja taas kiitävän eteenpäin kuin
+rautainen kone — ja minä nenäliina taskussa kintereillä kiljuen — voi
+turkanen, kuinka se oli hassua! Charleyn vilkas mielikuvitus loihti
+kohtauksen jälleen hänen silmiensä eteen entistä elävämpänä. Hän alkoi
+uudelleen kieriskellä portailla nauraen vielä hurjemmin.
+
+— Mitähän Fagin sanoo? virkkoi Taskuveijari, kun hänen toverinsa oli
+pakko pysähtyä hetkeksi hengähtämään.
+
+— Mitä?
+
+— Niin, mitä? toisti Taskuveijari.
+
+— Mitähän hän voisi sanoa? tuumi Charley muuttuen yht'äkkiä vakavaksi,
+sillä Taskuveijarin olemus vaikutti häneen. Mitähän hän sanookaan?
+
+Dawkins vihelteli hetken aikaa, otti sitten hatun päästään, kynsäisi
+korvallistaan ja nyökkäsi kolme kertaa.
+
+— Mitä arvelet? kysyi Charley.
+
+— Rallati rallaa, ensin kinkkua, sitten kaljaa, hui hai hei, vastasi
+Taskuveijari pilkallisesti hymyillen.
+
+Tällainen oli selitys, mutta se ei tyydyttänyt Charleyta. Hän kysyi
+siis uudestaan: — Mitä sinä arvelet?
+
+Dawkins ei vastannut, vaan pani hatun jälleen päähänsä, kokosi takkinsa
+pitkät liepeet kainaloihinsa, painoi kieltään poskiluuta vasten ja
+näpäytti merkitsevästi nenäänsä muutamia kertoja. Sitten hän pyörähti
+kantapäällään ja alkoi tallustaa pitkin katua. Charley seurasi häntä
+ajattelevan näköisenä.
+
+Narisevista portaista kuuluvat askeleet herättivät hauskan vanhan
+herran huomion, kun hän istui kaminan ääressä vasemmassa kädessään
+käristetty makkara ja leivänpala, oikeassa linkkuveitsi ja kolmijalalla
+hänen edessään tinatuoppi. Konnamainen hymy levisi hänen naamalleen,
+kun hän kääntyi oveen päin, ja hänen tuuheitten kulmakarvojensa alta
+välkähti terävä silmäys, kun hän painoi korvansa ovea vasten ja
+kuunteli tarkasti.
+
+— Mutta mitä tämä merkitsee? mutisi juutalainen kalveten. Onko niitä
+vain kaksi? Missä kolmas on? Eihän niille vain liene käynyt hullusti!
+Hys!
+
+Askeleet lähenivät yhä ennättäen viimein portaitten yläpäähän. Ovi
+avautui hitaasti, ja Taskuveijari ja Charley astuivat huoneeseen
+sulkien oven perästään.
+
+
+
+
+KOLMASTOISTA LUKU.
+
+Älykkäälle lukijalle esitetään uusia henkilöitä sekä erinäisiä
+huvittavia seikkoja, jotka kuuluvat tähän kertomukseen.
+
+
+— Missä Oliver on? kysyi juutalainen uhkaavana. Mihin hänet jätitte?
+
+Nuoret varkaat tuijottivat mestariinsa ikäänkuin levottomina hänen
+kiivaudestaan, ja katsoivat sitten säikähtyneinä toisiinsa, mutta eivät
+vastanneet.
+
+— Minne poika on joutunut? tiukkasi juutalainen tarttuen Taskuveijarin
+kaulukseen ja kiroillen hirvittävästi. Puhu, tai minä kuristan sinut!
+
+Fagin näytti tarkoittavan täyttä totta; senvuoksi Charley Bates
+piti viisaimpana pysytellä turvallisen välimatkan päässä, ja kun
+hän ei ensinkään epäillyt, että sitten tulisi hänen vuoronsa joutua
+kuristettavaksi, niin hän lankesi polvilleen ja päästi kovan,
+pitkäveteisen huudon, jonka aiheuttajaksi olisi voinut luulla hullua
+sonnia tai sumutorvea.
+
+— Aiotko sinä puhua? karjaisi juutalainen ravistellen Taskuveijaria
+niin rajusti, että oli suorastaan merkillistä, miten hän saattoi pysyä
+väljän takkinsa sisällä.
+
+— Äh, pollari sen sieppasi, siinä kaikki, sanoi Taskuveijari äkkiä.
+— Kas niin, päästäkäähän minut irti nyt, kuuletteko! ja samassa hän
+yhdellä ainoalla nykäyksellä pujahti ulos avarasta takistaan, mikä jäi
+tyhjänä roikkumaan juutalaisen käsiin, tempasi hiilihangon ja suuntasi
+sillä vanhan herran liivejä kohti iskun, mikä olisi juoksuttanut hänen
+hilpeyttään hukkaan niin paljon, että sitä olisi ollut hankala korvata
+kuukauteen tai pariin, ellei iskua olisi vältetty.
+
+Juutalainen väisti kuitenkin tämän aavistamattoman vaaran paljon
+ketterämmin kuin niin raihnaan näköiseltä mieheltä saattoi odottaa,
+tarttui tinatuoppiin ja valmistautui heittämään sen vastustajansa
+päähän. Mutta kun Charley Bates veti juuri sillä hetkellä ilkeällä
+ulvonnallaan hänen huomionsa puoleensa, niin hän muutti äkkiä suuntaa
+ja sinkosi sen sisältöineen päivineen tätä toista herrasmiestä kohti.
+
+— No, helkkarissa, mikä hiton hulina täällä nyt on? murahti samassa
+karkea ääni. Kuka lennätti tuon liemen minua kohti? Olipa hyvä, että
+minuun sattui vain olut eikä tuoppi, muuten tästä tulisi tupen rapinat.
+Olisihan minun pitänyt arvata, ettei kellään muulla kuin helvetin
+rikkaalla, ryöstävällä ja nylkevällä juutalaispirulla ole varaa heittää
+hukkaan muuta juomaa kuin vettä, eikä edes sitäkään, ellei ole saanut
+puijatuksi vesijohtolaitokselta jok'ikistä pisaraa. Mitä tämä oikein
+merkitsee, Fagin? Piru minut periköön, ellei kaulaliinaani pärskynyt
+olutta. Tule sisään, senkin nuuskija; mitä siellä ulkona kuhnustelet,
+aivan kuin herraasi häpeäisit? Tule sisään!
+
+Puhuja oli tanakkarakenteinen, noin kolmekymmentäviisivuotias mies;
+hänen yllään oli musta samettitakki, sangen tahriintuneet nahkaiset
+housut, nauhakengät ja harmaat pumpulisukat, jotka verhosivat vankkoja,
+tavattoman paksupohkeisia sääriä — sääriä, jotka sellaisessa
+asussa tuntuvat jollakin tavoin epätäydellisiltä, ellei niissä ole
+jalkarautoja koristuksena. Päässä hänellä oli ruskea hattu ja kaulassa
+likainen kaulaliina, jonka ripsureunaisilla päillä hän puhuessaan
+kuivasi olutta kasvoistaan; ja kun hän oli lopettanut tämän homman,
+tuli näkyviin leveä, pöhöttynyt naama, jossa oli monen päivän vanha
+parransänki ja kaksi kieroa silmää, joista toisen ympärillä koreili
+monivärinen todistus hiljattain saadusta nyrkiniskusta.
+
+— Tule sisään, sanon minä! murisi tämä miellyttävä rosvo. Huoneeseen
+hiipi takkuvillainen valkea koira, jonka silmien ympärillä ja kuonossa
+oli runsaasti erikokoisia naarmuja.
+
+— Mikset tullut sisään samalla kertaa kuin minäkin? jatkoi mies.
+Näyttää siltä kuin olisit tulossa niin kopeaksi, ettet kehtaa esiintyä
+minun rinnallani ihmisten joukossa, vai mitä? Mene maata!
+
+Tätä käskyä vahvisti potku, joka lennätti elukan huoneen toiseen
+päähän. Koira näytti kuitenkin sellaiseen kohteluun tottuneelta, sillä
+se kyyristyi tottelevaisesti nurkkaan päästämättä ääntäkään, ja sieltä
+se tuntui luovan yleissilmäyksen huoneeseen räpäyttäen ilkeitä silmiään
+noin parikymmentä kertaa minuutissa.
+
+— Niin, mitä hittoa te oikein puuhaatte täällä? Pahoinpitelettekö te
+poikia, te vanha itara, täyttymätön verenimijä? jatkoi mies heittäytyen
+tyynesti tuolille istumaan. Minua ihmetyttää, etteivät ne nitistä
+teitä; sen minä tekisin, jos olisin niitten housuissa. Jos minä
+olisin teidän oppipoikanne, olisin jo aikoja sitten tehnyt sen ja —
+ei, en olisi sentään voinut myydä teidän ruumistanne, se on totta,
+sillä ettehän te kelpaa muuhun kuin mahdollisesti rumuutenne vuoksi
+lasipulloon pantavaksi ja näytteille asetettavaksi, mutta pelkään ettei
+siihen tarkoitukseen sopivia lasipulloja vielä puhalleta.
+
+— Hiljaa, hiljaa, herra Sikes, sanoi juutalainen vavisten. Älkää
+puhuko niin lujaa.
+
+— Älkää haukkuko minua herraksi! vastasi lurjus. Teillä on aina jotain
+konnuutta mielessänne, kun puhuttelette minua tuolla tapaa. Käyttäkää
+nimeäni, kun kerran tiedätte sen! En minä häpäise sitä, kun se päivä
+tulee.
+
+— No, no, kas niin — Bill Sikes, sanoi juutalainen matelevan
+nöyrästi. Näytte olevan huonolla tuulella tänään, Bill.
+
+— Ehkäpä olenkin, vastasi Sikes, mutta minusta tuntuu, että teitäkin
+vaivasi äsken pikkuinen kiukunpuuska, mikäli ette heittele tinatuoppeja
+ihmisten päälle yhtä viattomassa tarkoituksessa kuin lörpöttelette...
+
+Sikes tyyntyi ilmaisemaan ajatuksensa eleitten avulla: hän oli
+sitovinaan solmun vasemman korvansa alle ja keikautti sitten päänsä
+oikealle olkapäälleen, jonkinlainen pantomiimi siis, jonka juutalainen
+näytti kuitenkin täydellisesti käsittävän. Sitten rosvo pyysi
+lasillisen paloviinaa varkaitten kielellä, jolla hän tavallisestikin
+höysti puheensa, mutta jota lukija ei ensinkään ymmärtäisi, jos sitä
+käytettäisiin tässä.
+
+— Muistakin, ettet sekota siihen mitään myrkkyä, lisäsi herra Sikes
+pannen hattunsa pöydälle.
+
+Tämä oli tarkoitettu leikiksi, mutta jos puhuja olisi nähnyt, miten
+ilkeän näköisenä juutalainen puri ohuita huuliaan kääntyessään kaappia
+kohti, niin hän ei olisi ainakaan pitänyt varoitusta tarpeettomana,
+vaan uskonut, että vanhalla, leikillisellä miehellä oli hyvinkin halu
+parantaa viinatehtailijan jaloa tuotetta.
+
+Kaadettuaan kurkkuunsa kolme, neljä lasillista Sikes suvaitsi
+kiinnittää huomionsa myös nuoriin herroihin. Tämä alentuvaisuus johti
+keskusteluun, jossa Oliverin kiinnijoutumista ja sen syitä käsiteltiin
+perinpohjin; muutamiin kohtiin piti Taskuveijari tarpeellisena tehdä
+joitakuita muutoksia ja parannuksia, tietenkin totuuden kustannuksella.
+
+— Minä pelkään, sanoi juutalainen, että hän kertoo jotakin, josta voi
+tulla meille pahaa.
+
+— Se on hyvin luultavaa, vastasi Sikes häijysti virnistäen. Kyllä hän
+aivan varmaan juoruaa teistä, Fagin.
+
+— Ja minä pelkään, nähkääs, jatkoi juutalainen ikäänkuin ei olisi
+kuullut, keskeytystä ja katsahtaen tiukasti toiseen, minä pelkään, että
+jos minulle käy huonosti, niin käy monelle muulle aivan samoin, ja että
+te joutuisitte kiikkiin paljon pahemmin kuin minä, hyvä ystävä.
+
+Mies hätkähti ja kääntyi kiivaasti juutalaiseen päin, mutta vanha mies
+oli vetänyt hartiansa korvien tasalle, ja hänen silmänsä tuijottivat
+hajamielisinä vastakkaiseen seinään.
+
+Syntyi pitkällinen hiljaisuus. Kukin tämän arvoisan seuran jäsen
+näytti syventyneen omiin ajatuksiinsa, vieläpä koirakin, joka ilkeästi
+suupieliään nuoleskellen ilmeisesti kuvitteli käyvänsä sen ihmisen
+kimppuun, minkä kadulla ensiksi tapaisi.
+
+— Jonkun täytyy mennä ottamaan selville, mitä poliisikuulustelussa on
+tapahtunut, sanoi Sikes paljon hiljaisemmalla äänellä kuin mitä hän
+tähän asti oli käyttänyt.
+
+Juutalainen nyökkäsi.
+
+— Ellei hän vain ole juorunnut ja joutuu istumaan, niin ei ole mitään
+vaaraa, ennenkuin hän pääsee jälleen pois, sanoi Sikes, ja silloin on
+häntä pidettävä silmällä. Teidän on saatava hänet käsiinne tavalla tai
+toisella.
+
+Juutalainen nyökkäsi taas.
+
+Tämän menettelytavan järkevyys oli silmiinpistävän ilmeinen, mutta
+onnettomuudeksi sen toimeenpanon esti muuan vaikeus, nimittäin se, että
+Taskuveijari, Charley Bates, Fagin ja William Sikes tunsivat kaikki
+tyyni sattumalta erittäin voimakasta vastenmielisyyttä poliisiasemaa
+kohtaan, jota he eivät siis millään ehdolla halunneet lähestyä.
+
+On vaikea päättää, miten kauan he olisivat istuneet ja tuijotelleet
+toisiaan tässä hieman harmillisessa neuvottomuudessaan. Ei ole
+kumminkaan tarpeen vaivata päätään arvailemalla sitä, sillä ne Kaksi
+nuorta naista, jotka Oliver oli kerran aikaisemmin nähnyt astuivat
+äkkiarvaamatta huoneeseen saaden keskustelun uudelleen käyntiin.
+
+— Nytpä tiedän! huudahti juutalainen. Bet menee sinne, etkö menekin,
+pikku ystävä?
+
+— Minne sitten? kysyi nuori neiti.
+
+— Vain poliisiasemalle, ystäväiseni, vastasi juutalainen
+mielistelevästi.
+
+Tämän nuoren naisen kunniaksi on meidän mainittava, ettei hän
+jyrkästi kieltäytynyt menemästä, vaan lausui ainoastaan sen hurskaan
+toivomuksen, että "piru perisi hänet, jos hän sen tekisi"; tämä
+oli kohtelias ja hienotunteinen tapa evätä pyyntö, mikä osoittaa,
+että nuori nainen omasi synnynnäisen hyvän sivistyksen, mikä tekee
+mahdottomaksi loukata lähimmäistä suoralla ja kaunistelemattomalla
+kiellolla.
+
+Juutalaisen naama venyi pitkäksi ja hän kääntyi tästä nuoresta
+naisesta, jonka hienon, ellemme sanoisi koreilevan asun muodostivat
+punainen puku, vihreät kengät ja hiuksiin kiinnitetyt keltaiset
+paperikukat, hänen seuralaisensa puoleen.
+
+— Entä sinä, pikku Nancy, sanoi juutalainen hunajanmakeasti, mitä sinä
+sanot asiasta?
+
+— Ettei se käy päinsä eikä sitä siis kannatta yrittääkään, vastasi
+Nancy.
+
+— Mitä sinä sillä tarkoitat? kysyi Sikes katsahtaen häneen äkäisesti.
+
+— Juuri sitä, mitä sanoinkin, vastasi nuori nainen tyynesti.
+
+— Mutta sinä olet siihen kaikkein sopivin, väitti Sikes, siellä ei
+kukaan tunne sinua.
+
+— Eikä minulla ole haluakaan saada sieltä tuttavia, vastasi Nancy
+entiseen tyyneen tapaansa, siispä pyydän päästä siitä hommasta.
+
+— Kyllä hän menee sinne, Fagin, vakuutti Sikes.
+
+— Ei, Fagin, hän ei mene, sanoi Nancy.
+
+— Meneepähän, Fagin, intti Sikes.
+
+Tämä olikin oikeassa. Käyttämällä apunaan uhkauksia, lupauksia ja
+lahjomista he saivat tytön lopulta suostumaan. Hänellä ei ollutkaan
+samoja arkaluontoisia esteitä kuin hänen ystävättärellään, sillä
+hän oli vasta aivan äskettäin muuttanut Field Lanen läheisyyteen
+kaukaisesta ja arvossa pidetyssä Radcliffen kaupunginosasta, joten
+hänen ei tarvinnut pelätä tapaavansa ketään lukuisista tuttavistaan.
+
+Nancy neiti valmistautui siis matkaan sitoen vyötäisilleen puhtaan,
+valkean esiliinan ja kätkien hiuskoristeensa olkihatun suojaan —
+mainitut kaksi pukukappaletta saatiin juutalaisen tyhjentymättömästä
+varastosta.
+
+— Odotahan hetkinen, sanoi juutalainen ottaen esiin pienen kannellisen
+kopan. Kanna tätä kädessäsi, ystäväni, se tekee sinut paljon
+arvokkaamman näköiseksi.
+
+— Niin, ja antakaa hänelle portinavain toiseen käteen, Fagin, sanoi
+Sikes, se näyttää niin kunnialliselta.
+
+— Siinä olet todellakin oikeassa, sanoi juutalainen asettaen ison
+avaimen Nancyn toiseen käteen. — Kas niin, siitähän tulee mainiota,
+kerrassaan erinomaista! huudahti juutalainen hieroen tyytyväisenä
+käsiään.
+
+— Voi, minun pieni veljeni! Herttainen, viaton, rakas veli raukkani!
+huudahti Nancy purskahtaen itkuun ja väännellen koppaa ja portinavainta
+äärimmäisen epätoivoisena. Mihin hän on joutunut? Minne hänet on viety?
+Voi, hyvät ihmiset, olkaa armeliaita ja sanokaa, mitä poika paralle on
+tapahtunut! Voi, hyvät herrat, olkaa kilttejä ja sanokaa, missä hän on!
+
+Lausuttuaan nämä sanat kuulijainsa rajattomaksi riemuksi mitä
+surkeimmalla ja valittavimmalla äänellä Nancy neiti vaikeni, nyökkäsi
+hymyillen jäähyväisiksi ja katosi.
+
+— Ohohoh, se on sitten vasta verraton tyttö, hyvät ystävät, virkkoi
+juutalainen kääntyen nuoriin oppilaihinsa vakavana päätään ravistellen,
+ikäänkuin kehoittaisi heitä seuraamaan äsken näkemäänsä loistavaa
+esimerkkiä.
+
+— Hän on todella sukupuolensa kaunistus, sanoi Sikes täyttäen lasinsa
+ja lyöden jykevän nyrkkinsä pöytään. Juon hänen maljansa ja toivon,
+että kaikki naiset olisivat hänen kaltaisiaan!
+
+Sill'aikaa kun Nancyn täydellisyyttä näin suuresti ylistettiin,
+kiiruhti nuori nainen lyhintä tietä poliisikamaria kohti, jonne hän
+ennen pitkää saapuikin, vaikka häntä oli koko matkan luonnollisesti
+hiukan ujostuttanut kulkiessaan siten yksinään ja suojattomana pitkin
+katuja.
+
+Hän astui takaportista pihalle, koputti varovasti erään kopin ovelle
+ja kuunteli. Sieltä ei kuulunut mitään ääntä; senvuoksi hän yskäisi
+ja kuunteli jälleen. Kun hän ei vieläkään saanut vastausta, niin hän
+kuiskasi: — Nolly! — ja sitten vielä lempeämmällä äänellä: Kiltti
+Nolly!
+
+Kopissa oli ainoastaan onneton, paljasjalkainen rikollinen, joka
+oli vangittu senvuoksi, että oli soittanut huilua talojen pihoilla,
+ja jonka Fang oli sopivasti kyllä tuominnut yhden kuukauden
+kuritushuonerangaistukseen sillä huvittavalla perusteella, että koska
+hänellä oli niin paljon ilmaa keuhkoissaan, niin siitä olisi enemmän
+hyötyä vankilan myllyssä kuin soittokoneen puhaltamisessa. Hän ei
+vastannut, sillä hän murehti katkerasti menetettyään huilunsa, joka oli
+otettu takavarikkoon. Senvuoksi Nancy siirtyi seuraavalle kopille ja
+koputti sen oveen.
+
+— Mitä on asiaa? kysyi hiljainen ääni.
+
+— Onko siellä ketään pientä poikaa? kysyi Nancy nyyhkyttäen.
+
+— Ei, vastasi ääni, Jumala varjelkoon!
+
+Tämä ääni kuului kuusikymmentäviisivuotiaalle irtolaiselle, joka oli
+joutunut kuritushuoneeseen siitä syystä, että _ei ollut_ soittanut
+huilua, eli toisin sanoen, siksi että hän ei ollut tehnyt työtä
+elääkseen, vaan kerjännyt kadulla. Viereisessä kopissa istui muuan
+mies, jota oli rangaistu siitä, että oli ilman lupaa kaupitellut
+peltiastioita, jolloin hän oli tosin tehnyt työtä elääkseen, mutta
+rikkonut ammattisääntöjä.
+
+Mutta kun ei yksikään näistä rikollisista tunnustanut nimekseen
+Oliver Twistiä eikä liioin tietänyt miltään hänestä, niin Nancy meni
+suoraan paksun, raitaliivisen vanginvartijan luo ja kysyi tältä omaa
+rakasta pikkuveljeään sydäntäsärkevästi valittaen ja vaikeroiden, mikä
+näytti vielä surkeammalta, kun hän osasi sopivalla tavalla käyttää
+portinavainta ja koppaa.
+
+— Ei hän ole täällä, rakas lapsi, sanoi vanha mies.
+
+— Missä hän sitten on? kysyi Nancy epätoivoisella äänellä.
+
+— Niin, eräs herra otti hänet mukaansa, kertoi konstaapeli.
+
+— Mikä herra? Voi, hyvä Jumala, mikä herra?
+
+Sitten vanha mies kertoi murheen murtamalle sisarelle, että Oliver oli
+sairastunut oikeuden edessä ja senjälkeen vapautettu, kun oli näytetty
+toteen, että varkauteen oli syypää eräs toinen poika, joka oli päässyt
+karkuun, sekä että kantaja oli vienyt pojan tiedottomana asuntoonsa,
+josta hän ei tiennyt muuta kuin että se sijaitsi Pentonvillessä, jonka
+nimen hän oli kuullut ilmoitettavan kuskille.
+
+Nuori nainen horjui murtuneena ja epätoivoisena porttia kohti. Mutta
+hän oli tuskin ehtinyt kadulle, kun vaihtoi epävarman kulkunsa
+reippaaksi rientomarssiksi ja kiiruhti monimutkaisimpia kiertoteitä,
+mitä saattoi löytää, takaisin juutalaisen asuntoon.
+
+Heti kun Bill Sikes oli kuullut Nancyn matkan tuloksen, vihelsi hän
+valkoista koiraansa, pani hatun päähänsä ja syöksyi ulos sellaisella
+kiireellä, ettei muistanut sanoa edes hyvästi, kuten hyvään tapaan
+kuuluu.
+
+— Meidän on saatava selville, missä hän oleskelee, hyvät ystävät,
+sanoi juutalainen hermostuneesti. Sinun, Charley, on kuljeskeltava
+ympäri kaupunkia, kunnes saat kuulla jotain hänestä! Nancy kulta,
+meidän on löydettävä hänet. Minä luotan täydellisesti sinuun,
+tyttöseni, ja Taskuveijariin myös. Odottakaa hiukan, lisäsi hän avaten
+vapisevin käsin erään laatikon, tässä on rahaa, hyvät lapset. Minä
+suljen puotini täksi yöksi, mutta kyllähän tiedätte, missä minut
+tapaatte. Älkää viivytelkö enää hetkeäkään, hyvät ystävät.
+
+Näin puhuessaan hän sysäsi heidät huoneesta ja lukitsi oven
+kaksinkertaiseen lukkoon heidän jälkeensä. Sitten hän otti esiin sen
+laatikon, jonka oli kerran vasten tahtoaan näyttänyt Oliverille, ja
+alkoi piilottaa kelloja ja koristeita vaatteisiinsa. Ovelta kuuluva
+kolkutus häiritsi häntä tässä puuhassa. — Kuka siellä? huusi hän
+kimeällä äänellä.
+
+— Minä, vastasi Taskuveijari avaimenreiästä.
+
+— Mikä nyt on? kysyi juutalainen kärsimättömästi.
+
+— Viedäänkö hänet siihen toiseen pesään, niinkuin Nancy sanoo? kysyi
+Taskuveijari varovasti.
+
+— Tietysti, vastasi juutalainen, missä vain hänet tapaattekin. Hakekaa
+hänet vain käsiinne, se on tärkeintä. Kyllä minä sitten lopun selvitän.
+
+Poika mutisi ymmärtäneensä ja riensi sitten alas portaita toveriensa
+jälkeen.
+
+— Vielä hän ei ole kielitellyt mitään, sanoi juutalainen jatkaessaan
+työtään, ja jos hän aikoo lörpötellä meistä uusille ystävilleen, niin
+ehkä me keksimme keinon tukkia ajoissa hänen suunsa.
+
+
+
+
+NELJÄSTOISTA LUKU.
+
+Antaa lisätietoja Oliverin oleskelusta herra Brownlowin luona sekä
+kertoo merkillisestä ennustuksesta, jonka herra Grimwig lausui, kun
+Oliver lähetettiin asialle.
+
+
+Oliver tointui ennen pitkää siitä pyörtymyksestä, jonka herra
+Brownlowin kiivas huudahdus oli aiheuttanut. Tämän jälkeen sekä
+vanha herra että rouva Bedwin varoivat huolellisesti viittaamasta
+edellämainittuun muotokuvaan ja jutellessaan Oliverin kanssa he
+valitsivat sellaisia puheenaiheita, jotka eivät olleet missään
+yhteydessä hänen elämänvaiheittensa tai tulevaisuudentoiveittensa
+kanssa, vaan ainoastaan huvittivat häntä aiheuttamatta
+mielenliikutusta. Hän oli vielä liian heikko voidakseen aterioida
+muiden seurassa, mutta kun hän seuraavana päivänä tuli emännöitsijän
+huoneeseen, katsahti hän ensimmäiseksi seinälle toivoen jälleen
+näkevänsä kauniin naisen kuvan. Hän pettyi kuitenkin, sillä taulu oli
+poissa.
+
+— Niin, sanoi emännöitsijä, joka oli huomannut Oliverin katseen, se on
+poissa, kuten näet.
+
+— Niin, näen sen, vastasi Oliver huoaten. Miksi se on viety pois?
+
+— Se otettiin seinältä, rakas lapsi, sentähden että herra Brownlow
+sanoi sen häiritsevän sinua ja siten vaikeuttavan sinun parantumistasi,
+näetkös.
+
+— Voi, se ei ole häirinnyt minua ollenkaan. Minä katselin sitä niin
+mielelläni.
+
+— No niin, sanoi vanha emännöitsijä hyväntahtoisesti, koetahan
+tulla pian terveeksi, poikaseni, niin kyllä se ripustetaan jälleen
+paikalleen, sen lupaan sinulle; mutta puhukaamme nyt jostakin muusta.
+
+Tällä kertaa ei Oliver saanut tietää maalauksesta sen enempää, ja kun
+vanha rouva oli ollut hänelle niin ystävällinen hänen sairautensa
+aikana, niin hän koetti olla ajattelematta koko asiaa. Sen sijaan
+hän kuunteli tarkkaavaisesti kertomuksia hänen kiltistä ja kauniista
+tyttärestään, joka oli naimisissa yhtä kiltin ja kauniin miehen kanssa
+ja asui maalla, ja pojastaan, jolla oli toimi erään kauppaliikkeen
+konttorissa Länsi-Intiassa ja joka oli myöskin siivo nuori mies ja
+kirjoitti hänelle niin herttaisia kirjeitä vieläpä monta kertaa
+vuodessa, että hänen silmänsä kyyneltyivät, kun hän vain ajattelikin
+niitä. Kun vanha rouva oli siten laajasti kuvaillut oivallisia lapsiaan
+ja hyvää, rakasta miesvainajaansa, joka oli maannut haudassa, se rakas
+sielu, jo kaksikymmentäkuusi vuotta, niin tuli teenjuonnin aika. Kun
+se oli ohi, niin hän rupesi opettamaan Oliverille cribbage-peliä,
+jonka tämä oppi sitä mukaa kuin toinen ehti opettaa ja johon he olivat
+hartaasti syventyneet, kunnes toipilaan tuli aika nauttia hiukan
+lämmintä viiniä veteen sekotettuna sekä paahdettua leipää ja sitten
+mennä kiltisti nukkumaan.
+
+Nämä toipumispäivät olivat pelkkää onnea Oliverille. Kaikki oli niin
+rauhallista, sievää ja siistiä, kaikki ihmiset niin kilttejä, että
+hänestä tuntui melkein siltä kuin olisi joutunut taivaaseen siitä
+melusta ja hälinästä, missä hän siihen asti oli elänyt. Hän oli tuskin
+niin terve, että jaksoi olla jalkeilla, kun herra Brownlow jo teetti
+hänelle uuden puvun, lakin ja kengät. Kun Oliver sai luvan menetellä
+vanhojen vaatteittensa kanssa mielensä mukaan, niin hän antoi ne
+eräälle palvelustytölle, joka oli ollut hänelle ystävällinen, ja pyysi
+tätä myymään ne jollekin juutalaiselle ja pitämään itse rahat. Tyttö
+teki sen mielellään, ja kun Oliver katseli ikkunasta, miten juutalainen
+pisti ne säkkiinsä ja lähti tiehensä, niin hän iloitsi ajatellessaan,
+että oli nyt onnellisesti päässyt niistä eroon eikä hänen enää
+milloinkaan tarvitsisi pukea niitä ylleen. Ne olivatkin jo kurjia
+repaleita, eikä Oliverilla ollut koskaan ennen ollut uutta pukua.
+
+Eräänä iltana, noin viikon kuluttua muotokuvan johdosta sattuneesta
+tapauksesta, kun Oliver istui rouva Bedwinin kanssa juttelemassa,
+lähetti herra Brownlow sanan, että jos Oliver tunsi itsensä oikein
+vahvaksi, niin hän saattoi tulla hänen työhuoneeseensa hetkeksi
+puhelemaan.
+
+— No voi minun päiviäni! Pesehän kätesi; minä kampaan hiuksesi oikein
+kauniisti jakaukselle, rakas lapsi, huudahti rouva Bedwin. Voi rakas
+kultaseni! Jos vain olisimme aavistaneet, että hän lähettää hakemaan
+sinua, niin olisimme panneet uuden kauluksen ja laittaneet sinut
+hienoksi kuin nukke!
+
+Oliver teki kuin oli käsketty, ja vaikka rouva Bedwin koko ajan kovasti
+päivitteli, ettei hän ehtinyt edes röyheltää sitä pikku pitsiä,
+mikä reunusti hänen paidankaulustansa, näytti poika kuitenkin niin
+sievältä ja siistiltä, että vanha rouva arveli tarkastellessaan häntä
+ihastuneena kiireestä kantapäähän, että tuskin suurimmalla vaivallakaan
+enää voisi saada sen parempaa aikaan.
+
+Näin rohkaistuna Oliver koputti työhuoneen ovelle ja astui Brownlowin
+kehoituksesta pieneen pihanpuoleiseen huoneeseen, joka oli täynnä
+kirjoja ja jonka ainoa ikkuna vietti pieneen puutarhaan päin. Ikkunan
+eteen oli siirretty pöytä, jonka ääressä Brownlow istui lukemassa.
+Nähdessään Oliverin hän työnsi kirjansa syrjään ja käski häntä
+istuutumaan lähelle pöytää. Oliver totteli ihmetellen itsekseen,
+mitä ihmisiä ne olivat, jotka lukivat niin paljon kirjoja, mitkä oli
+nähtävästi kirjoitettu viisastuttamaan maailmaa — tämä pysyy muuten
+arvoituksena Oliveria paljon kokeneemmillekin ihmisille koko heidän
+elämänsä ajan.
+
+— Siinä on aika paljon kirjoja, eikö totta, poikaseni? sanoi Brownlow
+huomatessaan, miten uteliaasti Oliver silmäili täpö täysiä hyllyjä,
+jotka ulottuivat lattiasta kattoon saakka.
+
+— On kyllä, herra, vastasi Oliver, en ole koskaan nähnyt noin paljoa.
+
+— Jos käyttäydyt hyvin, niin saat lukea niitä, sanoi vanha herra
+ystävällisesti, ja se on sinusta varmasti hauskempaa kuin nyt niiden
+katseleminen — muutamissa tapauksissa tietenkin, sillä on sellaisiakin
+kirjoja, joiden ulkoasu on paljon parempi kuin sisällys.
+
+— Nuo suuret kirjat ovat varmaankin sitä lajia, herra? virkkoi Oliver
+osoittaen eräitä kokoarkin suuruisia, runsaasti kullattuja teoksia.
+
+— Eivät aina, vastasi vanha herra hymyillen ja taputti Oliveria
+päähän. On olemassa toisia ainakin yhtä paksuja kuin nämä, mutta
+sisällöltään paljon laihempia. Etkö sinä tahtoisi tulla oppineeksi
+mieheksi ja ehkä itse kirjoittaa kirjoja?
+
+— Luulen, että haluaisin mieluummin lukea niitä, herra.
+
+— Mitä! Etkö sinä halua kirjailijaksi? huudahti vanhus. Oliver mietti
+hetkisen, ja sanoi sitten, että hänen mielestään oli parempi olla
+kirjakauppias, ja vanha herra nauroi sydämellisesti selittäen, että
+se oli hyvin sanottu, mikä ilahutti Oliveria, vaikka hän ei ollenkaan
+käsittänyt, miten oli niin hyvin osannut vastata.
+
+— No, no, sanoi vanha herra vakavammin, älä ole peloissasi, emme tee
+sinusta kirjailijaa niin kauan kuin voi oppia rehellisen ammatin tai
+jonkun muun toimen.
+
+— Kiitos, herra, vastasi Oliver. Hänen äänessään oli tällöin niin
+vakava sävy, että vanha herra purskahti taas nauruun ja lausui jotakin
+merkillisestä vaistosta, mihin Oliver ei kiinnittänyt sen suurempaa
+huomiota, koska ei sitä käsittänyt.
+
+— Ja nyt, sanoi Brownlow jos mahdollista vieläkin ystävällisemmällä
+äänellä kuin tähän asti, toivon että kuuntelet, mitä nyt sanon,
+poikaseni. Puhun sinulle aivan avomielisesti, sillä olen varma siitä,
+että ymmärrät minua yhtä hyvin kuin monet vanhemmat ihmiset.
+
+— Voi, älkää vain sanoko, että aiotte lähettää minut pois luotanne,
+herra! huudahti Oliver säikähtyneenä vanhan herran äänen vakavasta
+soinnusta. Älkää ajako minua taas kuljeskelemaan kaduille. Antakaa
+minun jäädä tänne ja ruveta teidän palvelijaksenne. Älkää lähettäkö
+minua takaisin siihen kauheaan paikkaan, josta tulin. Säälikää poika
+raukkaa!
+
+— Rakas lapsi, vastasi vanha herra Oliverin lämpimän pyynnön
+liikuttamana, ei sinun tarvitse pelätä, että minä hylkään sinua, ellet
+itse anna siihen aihetta.
+
+— Sitä en tee koskaan, en koskaan, herra, huudahti Oliver.
+
+— Uskon sen mielelläni. Olen usein pettynyt ihmisistä, joita olen
+koettanut avustaa, mutta mieleni on taipuvainen luottamaan sinuun, ja
+oikeastaan kiinnität mieltäni enemmän kuin voin itsellenikään selittää.
+Ne ihmiset, joita olen rakastanut eniten, ovat jo kauan levänneet maan
+mullassa, mutta vaikka he ovat vieneet elämäni onnen ja ilon mukanaan
+hautaan, en ole kuitenkaan tehnyt sydämestäni ruumisarkkua ja sulkenut
+siihen jaloimpia tunteitani. Katkerat surut ovat vain syventäneet
+niitä, mikä on mielestäni oikein, sillä surun tulee jalostaa meitä.
+
+Kun vanha mies sanoi tämän matalalla äänellä puhuen enemmän itsekseen
+kuin Oliverille ja oli sitten ääneti kauan aikaa, niin Oliverkin istui
+aivan hiljaa ja uskalsi tuskin hengittää.
+
+— No niin, jatkoi vanha herra lopulta iloisemmin, sanon tämän vain
+senvuoksi, että sinulla on nuori sydän, ja kun tiedät, että olen
+jo paljon kärsinyt, niin ehkä varot paremmin haavoittamasta minua
+uudelleen. Sanot olevasi orpo, jolla ei ole ainoatakaan ystävää
+maailmassa, ja kaikki tiedustelut, mitkä olen voinut panna toimeen,
+ovat vahvistaneet puheesi. Kerrohan nyt minulle koko elämäkertasi,
+mistä olet kotoisin, kuka on kasvattanut sinut ja miten jouduit siihen
+seuraan, josta sinut löysin. Kerro kaikki suoraan, niin sinulta ei
+puutu ystäviä niin kauan kuin minä elän.
+
+Nyyhkytykset tukahduttivat Oliverin äänen muutamiksi minuuteiksi,
+ja juuri kun hän oli aikeissa kertoa, kuinka hän oli kasvanut
+maalla eräässä lastenkodissa, josta Bumble oli sitten vienyt hänet
+köyhäintaloon, kuului ulko-ovelta omituinen, kärsimätön kolkutus;
+pian senjälkeen palvelustyttö juoksi portaita ylös ja ilmoitti herra
+Grimwigin saapuneen.
+
+— Tuleeko hän tänne ylös? kysyi herra Brownlow.
+
+— Tulee, herra, vastasi palvelustyttö. Hän kysyi, oliko talossa
+tuoreita teeleipiä, ja kun minä sanoin olevan, niin hän ilmoitti
+tulleensa teelle.
+
+Herra Brownlow hymyili ja sanoi Oliverille, että herra Grimwig oli
+hänen vanha ystävänsä ja ettei hänen karskista käytöksestään tarvinnut
+välittää, sillä hän oli pohjaltaan kunnon mies, minkä seikan hän
+varmasti tiesi.
+
+— Menenkö minä alakertaan? kysyi Oliver.
+
+— Ethän toki, vastasi Brownlow, jää vain tänne. Samassa astui
+huoneeseen vilkasliikkeinen, vanhahko herra, joka hiukan ontui vasenta
+jalkaansa ja nojautui paksuun keppiin. Hänen yllään oli sininen
+takki, raitaiset liivit, nankiinihousut ja säärystimet sekä valkea
+hattu, jonka leveät lieret oli alapuolelta päällystetty vihreällä.
+Sangen hienosti röyhelletty paidanrintaus pistäytyi hyvän matkaa
+liivien päälle, ja niiden alareunassa keikkuivat irrallaan hyvin
+pitkät, teräksiset kellonperät, päässä kellonavain. Hänen valkea
+kaulaliinansa oli sidottu tavallisen appelsiinin kokoiseen solmuun, ja
+hänen kasvojensa vaihtelevia ilmeitä on mahdoton kuvata. Hänellä oli
+puhuessaan tapana kääntää päänsä kokonaan toiselle sivulle ja samalla
+katsella silmäkulmainsa alta vastaiselle taholle, mikä sai katselijan
+ehdottomasti ajattelemaan papukaijaa. Tämä päänasento hänellä
+oli nytkin, kun hän istuutui pitäen ojennetussa kädessään pientä
+appelsiininkuorta.
+
+— Katsokaahan! Näettekö tämän? Eikö ole sitten merkillistä, etten minä
+voi enää käydä tervehtimässä ystäviäni löytämättä portaista tuollaista
+törkyä. Appelsiininkuorta saan kiittää siitä että nyt onnun, ja
+tiedän, että se vielä loppujen lopuksi vie minulta hengen. Se on aivan
+varmaa, herra; appelsiininkuoresta tulee minun turmani, muuten lupaan
+syödä oman pääni, herra! — Tällä kauniilla lupauksella herra Grimwig
+aina vahvisti väitteensä. Jos nyt todistelun vuoksi oletettaisiin
+mahdolliseksi, että tiede kerran vielä edistyisi niin pitkälle, että
+ihminen voisi syödä oman päänsä, jos se häntä huvittaisi, niin kuului
+herra Grimwigin lupaus sitäkin kummallisemmalta, kun hänen päänsä oli
+niin tavattoman suuri, että tuskinpa maailman toivorikkainkaan ihminen
+voisi uskoa kenenkään syövän sitä, ei ainakaan yhdellä kerralla,
+vaikkapa siitä erotettaisiinkin sen paksu puuterikerros.
+
+— Oman pääni syön, herra, toisti Grimwig iskien keppinsä lattiaan.
+Ohoo! Mitäs tämä on! lisäsi hän sitten huomatessaan Oliverin ja
+peräytyi pari askelta.
+
+— Se on pieni Oliver Twist, josta olemme puhuneet, sanoi Brownlow.
+
+Oliver kumarsi.
+
+— Ette suinkaan vain tarkoita, että tuo on se poika, jolla oli
+kuumetta? kysyi Grimwig perääntyen vielä pari askelta. Odottakaahan
+hetkinen! Seis! Älkää sanoko mitään... jatkoi hän katkonaisesti iloiten
+keksinnöstään niin, ettei muistanut pelätä kuumetta, tämä on se poika,
+jolla oli appelsiini! Ellei tuo ole se poika, joka heitti kuoren
+portaille, niin minä syön pääni ja hänen päänsä myös.
+
+— Ei, ei, hänellä ei ole ollut appelsiinia, sanoi herra Brownlow
+hymyillen. Kas niin, pankaahan hattunne jonnekin ja puhelkaa nuoren
+ystäväni kanssa.
+
+— Tällainen saa minut aina suunniltani, sanoi ärtyisä vanha herra
+vetäessään hansikkaita käsistään. Tällä kadulla on aina enemmän tai
+vähemmän appelsiininkuoria, ja minä tiedän, että niitä heittelee sinne
+tohtorin poika sieltä kadunkulmasta. Eilen illallakin muuan tyttö
+kompastui tuollaiseen kuoreen ja lankesi puutarhani aitaa vasten. Heti
+kun hän oli päässyt jälleen jaloilleen, näin hänen katsahtavan lääkärin
+kirottuun, punaiseen lyhtyyn. "Älkää menkö hänen luokseen!" huusin minä
+ikkunasta. "Hän on murhaaja! Hän virittää ihmisille satiinia!" — ja
+se on totta. Ellei hän ole sellainen, niin... Kuumaverinen vanha herra
+iski keppinsä taas kiivaasti lattiaan, minkä hänen ystävänsä tiesivät
+merkitsevän sitä, että hän lupasi syödä oman päänsä, vaikka sitä ei
+sanoin lausuttukaan. Sitten hän istuutui pitäen yhä keppiä kädessään,
+pani nenälleen rillit, jotka riippuivat leveässä, mustassa nauhassa ja
+rupesi tarkastamaan Oliveria, joka punastui ja kumarsi uudelleen.
+
+— Vai niin, onko tuo nyt se poika? kysyi herra Grimwig viimein.
+
+— Kyllä se on hän, vastasi herra Brownlow.
+
+— Mitä sinulle kuuluu, poika? kysyi Grimwig.
+
+— Kiitos, oikein hyvää, herra, vastasi Oliver. Brownlow, joka
+näkyi pelkäävän, että hänen omituinen ystävänsä sanoisi jotain
+epämiellyttävää, käski Oliverin alakertaan ilmoittamaan rouva
+Bedwinille, että he halusivat teetä. Kun poika ei pitänyt vieraan
+käytöstavasta, niin hän riensi hyvillä mielin pois huoneesta.
+
+— Eikö se ole kaunis poika? kysyi Brownlow.
+
+— En tiedä, vastasi herra Grimwig äreästi.
+
+— Ette tiedä?
+
+— En todellakaan tiedä. En ole koskaan huomannut mitään eroa poikien
+välillä. Tunnen ainoastaan kahta lajia poikia. Jauhonaamaisia ja
+lihanaamaisia.
+
+— Kumpaan lajiin Oliver sitten kuuluu?
+
+— Jauhonaamaisiin. Eräällä ystävälläni on lihanaamainen poika. Kaunis
+poika, sanovat ihmiset, kun sillä on pallonpyöreä pää, punaiset posket
+ja mulkoilevat silmät; hirveä poika minun mielestäni — ruumis ja
+raajat näyttävät pullistuvan pois sinisen puvun sisästä, ääni kuin
+luotsilla ja ruokahalu kuin sudella. Kyllä minä tunnen sen venkaleen.
+
+— Mutta, huomautti herra Brownlow, nämä tuntomerkithän eivät sovi
+Oliver Twistiin, joten teidän ei tarvitse kiihtyä hänen tähtensä.
+
+— Eivät sovi kylläkään, vastasi Grimwig, mutta ehkä hänellä on vielä
+pahempia ominaisuuksia.
+
+Brownlow yskähti kärsimättömästi, mikä näytti suuresti huvittavan herra
+Grimwigiä.
+
+— Hänellä on ehkä huonompia ominaisuuksia, sanon minä, toisti Grimwig.
+Mistä hän on kotoisin? Kuka hän on? Millainen hän on? Hänellä on ollut
+kuume — entä sitten? Eihän kuume ole ominaista kunnon ihmisille!
+Huonot ihmisethän voivat joskus saada kuumeen, eikö totta? Tunsin erään
+miehen, joka hirtettiin Jamaicassa isäntänsä murhasta, ja hänellä oli
+ollut kuumetta kokonaista kuusi kertaa, mutta ei häntä sittenkään
+armahdettu, ei. Johan nyt! Lorua!
+
+Oikeastaan oli asia niin, että herra Grimwig oli sydämensä
+sisimmässä taipuvainen myöntämään Oliverin ulkomuodon ja käytöksen
+sangen miellyttäväksi, mutta hänessä oli kova kiistämishalu, jota
+appelsiininkuoren löytö oli vielä kiihoittanut, ja kun hän ei mitenkään
+suonut, että kukaan hänelle edeltäpäin määrittelisi, oliko joku poika
+hauskannäköinen vai ei, niin hän oli ensi hetkestä päättänyt vastustaa
+ystäväänsä kaikessa. Kun herra Brownlow lisäksi myönsi, ettei hän vielä
+voinut antaa tyydyttävää vastausta Grimwigin vastauksiin, koska oli
+lykännyt tiedustelut Oliverin entisestä elämästä siksi, kunnes poika
+oli tullut kyllin vahvaksi, niin herra Grimwig nauroi ärsyttävästi.
+Sitten hän kysyi pilkallisesti hymyillen, oliko emännöitsijällä tapana
+laskea hopeat iltaisin, sillä ellei tämä jonakin kauniina päivänä
+kaipasi paria ruokalusikkaa, niin hän — ja niin edespäin.
+
+Vaikka Brownlow oli itsekin verrattain äkkipikainen herra, suhtautui
+hän tähän kaikkeen kuitenkin tyynesti, sillä hän tunsi ystävänsä
+omituisuudet. Kun Grimwig teetä juotaessa lausui olevansa täysin
+tyytyväinen vehnäleipiin, sujui keskustelu taas rauhallisesti, niin
+että Oliverkin, joka myös oli seurassa, tunsi itsensä vapaammaksi jörön
+vanhan herran läsnäollessa.
+
+— Ja milloin luulette saavanne kuulla täydellisen ja totuudenmukaisen
+kertomuksen Oliver Twistin elämästä ja seikkailuista? kysyi herra
+Grimwig aterian loppupuolella luoden syrjäsilmäyksen Oliveriin.
+
+— Huomenna aamupäivällä, vastasi herra Brownlow. Haluan mieluummin
+olla silloin kahden kesken hänen kanssaan. Tule huomenaamulla kello
+kymmenen aikaan luokseni yläkertaan, poikaseni.
+
+— Kyllä, herra, vastasi Oliver. Hän lausui tämän hiukan epävarmasti,
+sillä Grimwigin tutkiva katse sai hänet hämilleen.
+
+— Minäpä sanon teille jotakin, kuiskasi Grimwig Brownlowille. Hän
+ei tule teidän luoksenne huomenna kello kymmenen. Minä näin hänen
+epäröivän vastatessaan. Hän aikoo puijata teitä, hyvä ystävä.
+
+— Voin vaikka vannoa, ettei hän tee sitä, vastasi herra Brownlow
+lämpimästi.
+
+— Jollen ole oikeassa, niin... ja keppi kolahti lattiaan.
+
+— Vastaan hengelläni sen pojan rehellisyydestä, sanoi Brownlow lyöden
+kämmenensä pöytään.
+
+— Ja minä panen pääni pantiksi, että hän on petturi, vastasi herra
+Grimwig pamauttaen nyrkkinsä pöytään.
+
+— Saammehan nähdä, sanoi Brownlow koettaen hillitä suuttumustaan.
+
+— Niin, kyllä saamme nähdä, myönsi Grimwig ärsyttävästi hymyillen.
+
+Kohtalo oli nyt päättänyt, että rouva Bedwinin piti samassa hetkessä
+astua huoneeseen käsivarrellaan pinkka kirjoja, jotka herra Brownlow
+oli aamulla ostanut samalta kirjakauppiaalta, joka on jo aikaisemmin
+esiintynyt tässä kertomuksessa. Laskettuaan pinkan pöydälle rouva
+Bedwin aikoi lähteä.
+
+— Käskekää pojan odottaa hiukan, rouva Bedwin! sanoi Brownlow. Minulla
+on vähän asiaa hänelle.
+
+— Hän meni jo, herra, vastasi rouva Bedwin.
+
+— Huutakaa hänet takaisin, sanoi Brownlow. Se on tärkeätä.
+Kirjakauppias on köyhä mies ja kirjoja ei ole maksettu. Sitäpaitsi
+lähettäisin muutamia kirjoja takaisin.
+
+Ulko-ovi avattiin. Oliver juoksi toiseen suuntaan, palvelustyttö
+toiseen ja rouva Bedwin seisoi portailla huudellen, mutta poikaa
+ei kuulunut. Hetken kuluttua Oliver ja palvelustyttö palasivat
+hengästyneinä ja ilmoittivat, etteivät olleet nähneet häntä enää.
+
+— Sepä on ikävää, sanoi Brownlow. Olisin tahtonut jo tänä iltana
+lähettää nämä kirjat.
+
+— Antakaa Oliverin viedä ne, sanoi Grimwig ivallisesti hymyillen,
+kyllä hän varmasti toimittaa ne perille asti.
+
+— Niin, antakaa minun viedä ne, herra, juoksen koko matkan, pyysi
+Oliver.
+
+Vanha herra oli juuri sanomaisillaan, ettei Oliver saanut millään
+ehdolla mennä ulos, kun Grimwigin ilkeä yskähtely ikäänkuin pakotti
+hänet muuttamaan mielensä. Hän päätti siis, että Oliver saisi nyt
+heti osoittaa hänen vanhan ystävänsä epäluulot ainakin tässä kohden
+aiheettomiksi.
+
+— No niin, saat mennä, poikaseni, sanoi vanha herrasmies. Kirjat ovat
+tuolilla minun pöytäni vieressä. Juokse yläkertaan hakemaan ne.
+
+Iloisena siitä, että hänestä oli hyötyä, Oliver riensi noutamaan
+kirjoja ja odotti sitten lakki kädessä lähempiä määräyksiä.
+
+— Sano kirjakauppiaalle, jatkoi herra Brownlow luoden kiinteän katseen
+Grimwigiin, että tuot nämä kirjat takaisin ja haluat maksaa ne neljä
+puntaa ja kymmenen shillinkiä, jotka minä olen hänelle velkaa. Tässä on
+viiden punnan seteli. Siitä tulee siis kymmenen shillinkiä takaisin.
+
+— En viivy siellä kymmentä minuuttiakaan, herra, sanoi Oliver, ja kun
+hän oli pistänyt setelin takkinsa taskuun ja huolellisesti sijoittanut
+kirjat kainaloonsa, niin hän kumarsi kunnioittavasti ja lähti
+huoneesta. Rouva Bedwin seurasi häntä portille, neuvoi, mitä tietä
+hänen oli mentävä ja ilmoitti kirjakauppiaan nimen ja osoitteen, mitkä
+kaikki Oliver sanoi hyvin tietävänsä; lopuksi vanha rouva varoitti
+häntä kylmettymästä ja päästi hänet sitten lähtemään.
+
+— Jumala siunatkoon hänen lempeitä kasvojaan! sanoi vanha nainen
+katsellessaan hänen jälkeensä. Minulla on tuskin sydäntä päästää häntä
+näkyvistäni.
+
+Samassa Oliver katsahti iloisesti taakseen ja nyökkäsi, ennenkuin
+kääntyi kulmasta. Vanha rouva vastasi hymyillen hänen tervehdykseensä,
+sulki oven ja palasi huoneeseensa.
+
+— Saattepa nähdä, hän on täällä jälleen korkeintaan kahdenkymmenen
+minuutin kuluttua, virkkoi Brownlow vetäen kellon taskustaan ja
+asettaen sen pöydälle. Silloin on jo pimeä.
+
+— Te siis todellakin luulette hänen palaavan? kysyi herra Grimwig.
+
+— Epäilettekö sitä? kysyi herra Brownlow hymyillen. Kiistämishalu
+vallitsi voimakkaana herra Grimwigissä, ja ystävän varma hymy oli vain
+omiaan yllyttämään häntä.
+
+— Tietysti, vastasi hän iskien nyrkkinsä pöytään, vahvasti epäilenkin.
+Pojalla on uusi puku yllään, pinkka arvokkaita kirjoja kainalossa
+ja viiden punnan seteli taskussa. Hän palaa vanhojen ystäviensä,
+varkaitten, joukkoon ja nauraa teille. Jos se poika vielä joskus tulee
+tähän taloon, niin minä lupaan syödä oman pääni.
+
+Näin sanoessaan hän siirsi tuolinsa lähemmäksi pöytää, ja siinä
+ystävykset nyt istuivat, kello keskellään, äänettöminä odottaen.
+Todistuksena siitä, miten tärkeänä pidämme omaa mielipidettämme
+ja miten uljaasti puolustamme hätäisimpiäkin ja mahdottomimpiakin
+johtopäätöksiämme, mainittakoon, että vaikka herra Grimwig ei ollut
+mikään kovasydäminen mies ja vaikka hän olisi kovasti suuttunut, jos
+olisi nähnyt kunnioitettua ystäväänsä petettävän, niin hän kuitenkin
+toivoi tällä hetkellä kaikesta sydämestään, ettei Oliver Twist,
+palaisi. Niin ristiriitainen on ihmisen luonne!
+
+Vähitellen tuli niin pimeä, että kellontaulun numeroita saattoi tuskin
+erottaa, mutta vanhat herrat istuivat yhä ääneti paikoillaan, kello
+keskellään.
+
+
+
+
+VIIDESTOISTA LUKU.
+
+Osoittaa, miten hellästi vanha juutalainen ja Nancy neiti rakastivat
+Oliver Twistiä.
+
+
+Pienen Saffron-mäen likaisimmassa osassa sijaitsee eräs kurja kapakka,
+jonka hämärässä vierashuoneessa — synkkä ja siivoton pesä, jossa
+sihisevä kaasuliekki paloi talvisaikaan kaiken päivää ja jonne ei
+kesälläkään päässyt ainoakaan auringonsäde pujahtamaan — istui
+mietteissään tinatuopin ja paloviinalle haiskahtavan lasin ääressä
+muuan mies, jonka yllä oli samettitakki, polvihousut ja nauhakengät
+ja jonka jokainen kokenut poliisimies olisi tässä hämärässäkin
+hetipaikalla tuntenut William Sikesiksi. Hänen jalkojensa juuressa
+makasi valkea, punasilmäinen koira, joka välistä nuoleskeli suurta,
+tuoretta haavaa, jonka oli saanut kuonoonsa nähtävästi jossakin
+äskeisessä kahakassa.
+
+— Pysy hiljaa, senkin hylky, kuuletko! karjasi herra Sikes rikkoen
+äkkiä hiljaisuuden. Oliko hän niin syventynyt ajatuksiinsa, että koiran
+vilkuminen häiritsi häntä, vai oliko mietiskely niin kiihdyttänyt
+häntä, että hänen oli pakko keventää mieltään potkaisemalla viatonta
+eläintä, sitä on vaikea varmasti ratkaista. Olipa syy muuten mikä
+tahansa, seurauksena oli potku ja kirous, mitkä koira samalla hetkellä
+sai osakseen.
+
+Koirilla ei yleensä ole tapana kostaa niitä vääryyksiä, joita isännät
+niille tekevät, mutta herra Sikesin koiralla oli samanlainen luonne
+kuin sen herralla ja ehkä se tällä hetkellä tunsi varmasti kärsineensä
+vääryyttä, sillä se iski kursailematta hampaansa toiseen nauhakenkään,
+ravisti sitä sydämensä pohjasta ja vetäytyi sitten penkin alle välttäen
+samalla tinatuopin, minkä Sikes lennätti sen päätä kohti.
+
+— Vai niin, vai lihaa sinun mielesi tekee! ärisi herra Sikes siepaten
+toiseen käteensä hiilihangon ja avaten toisella linkkuveitsen, jonka
+oli vetänyt taskustaan. Tulehan tänne, sinä takkukarvainen piru! Tänne
+hetipaikalla! Kuuletkos!
+
+Koira kuuli sen epäilemättä, sillä Sikes oli korostanut muutenkin
+kovaa ääntään: mutta kun se näytti ehdottomasti kammoavan kurkkunsa
+katkaisemista, niin se pysyi turvapaikassaan ja murisi vain entistä
+vihaisemmin tarttuen samalla hampaillaan hiilihangon päähän ja purren
+sitä kuin raivoava petoeläin.
+
+Tämä vastarinta sai Sikesin suunniltaan; hän laskeutui polvilleen ja
+rupesi ahdistamaan koiraa kaikin voiminsa. Koira hyppeli oikealta
+vasemmalle ja vasemmalta oikealle; mies sohi hiilihangolla, kiroili,
+huitoi ja kiljui, ja taistelu näytti jo kääntyvän hyvin arveluttavaksi
+jommallekummalle osanottajalle, kun ovi yhtäkkiä avautui ja koira
+livahti tiehensä Sikesin jäädessä seisomaan linkkuveitsineen ja
+hiilihankoineen.
+
+Tappeluun tarvitaan aina vähintäin kaksi; kun siis koira oli
+peräytynyt, niin Sikes siirsi heti sen rataosuuden uudelle tulokkaalle.
+
+— Mitä hittoa te pistätte nokkanne minun ja koirani väliin? karjaisi
+hän kiukkuisesti.
+
+— Minähän en ollenkaan tiennyt, hyvä ystävä, enhän tiennyt, vastasi
+Fagin nöyrästi — sillä tulija oli juutalainen.
+
+— Ette tiennyt, senkin jänishousu varas! ärähti Sikes. Ettekö muka
+kuullut melua?
+
+— En hiiskaustakaan, niin totta kuin elän, Bill, vastasi juutalainen.
+
+— Ette tietenkään, ettehän te mitään kuule, myönsi Sikes virnistäen.
+Tehän hiiviskelette itsekin niin, ettei kukaan kuule, koska tulette tai
+menette. Toivonpa, että olisitte ollut koira minuutti sitten, Fagin.
+
+— Kuinka niin? kysyi juutalainen koettaen hymyillä.
+
+— Siksi vain, että laki ei kiellä tappamasta koiraa, mutta suojelee
+teidän kaltaistenne miesten henkeä, vaikka ette ole puoliksikaan
+koirarakin arvoisia, vastasi Sikes irvistäen kääntäessään veistään
+kokoon, niin sen asian laita on.
+
+Juutalainen hieroi käsiään ja istuutui pöydän ääreen ilmeisesti
+huonolla tuulella.
+
+— Niin, virnistelkää vain, jatkoi Sikes, asetti hiilihangon
+paikalleen ja silmäili juutalaista halveksivan raa'asti. Teillä ei
+ole kumminkaan mitään syytä nauraa minulle, ennenkuin minulla on
+yömyssy [Kun pahantekijä hirtetään, vedetään hänen silmilleen ensin
+yömyssy.] päässä. Te olette minun vallassani, Fagin, ja tulette
+pysymään edelleenkin, piru vieköön. Nyt sen kuulitte. Jos minä joudun
+kiikkumaan, niin teidät otan seurakseni, olkaa siis varuillanne!
+
+— Niin, niin, ystäväni, sanoi juutalainen, tuon kaikenhan tiedän.
+Meillä on yhteiset edut valvottavana, Bill — yhteiset edut.
+
+— Hm! sanoi Sikes ikäänkuin hänen mielestään vain juutalaisella olisi
+syytä valvoa etujaan. — No hyvä, mitä asiaa teillä oli?
+
+— Kaikki on nyt onnellisesti sulatettu, vastasi Fagin, ja tässä on
+teidän osuutenne. Siinä on hiukan enemmän kuin oikeastaan pitäisi,
+ystäväni, mutta kun tiedän, että te sitten taas joskus autatte minua...
+
+— Älkää lörpötelkö joutavia! keskeytti varas. Missä ne ovat? Antakaa
+tänne!
+
+— Kyllä, kyllä, aivan heti, älkäähän hätäilkö! vastasi juutalainen
+rauhoittaen. Tässä ne ovat — kaikki tyyni! Hyvässä tallessa! Näin
+sanoen hän veti povestaan suuren, vanhan pumpulinenäliinan, avasi sen
+kulmaan sidotun ison solmun ja sai siten näkyviin pienen, ruskeaan
+paperiin käärityn mytyn, jonka Sikes kiireesti sieppasi käteensä alkaen
+laskea siinä olevia kultarahoja.
+
+— Onko tässä kaikki? kysyi Sikes.
+
+— Kaikki, vastasi juutalainen.
+
+— Ettekö avannut myttyä tiellä ja nielaissut paria kolikkoa,
+häh? kysyi Sikes epäluuloisesti. Niin, niin, älkää ollenkaan olko
+närkästyvinänne, olettehan tehnyt sellaista ennenkin. Kiskaiskaa
+päristimestä.
+
+Tämä käsky merkitsi samaa kuin kellon soittaminen. Kutsua noudatti
+toinen juutalainen, Faginia nuorempi, mutta melkein yhtä ruma ja
+likainen.
+
+Bill Sikes osoitti ääneti tyhjää tinatuoppia. Juutalainen käsitti
+viittauksen täydellisesti ja lähti täyttämään astiaa vaihdettuaan
+ensin Faginin kanssa salamyhkäisen silmäyksen, jota viimemainittu
+oli silmäkulmiaan kohauttaen ikäänkuin odottanut ja johon hän oli
+vastannut pudistaen päätään niin hiljaa, että sivullisen olisi ollut
+miltei mahdoton sitä huomata. Ei sitä äkännyt Sikeskään, joka oli sillä
+hetkellä kumartunut solmimaan kenkänsä nauhaa, jonka koira oli repinyt
+irti. Jos hän olisi sattunut näkemään tuon kiireisen merkkien vaihdon,
+niin tuskinpa hän olisi odottanut siitä itselleen mitään hyvää.
+
+— Onko täällä ketään, Barney? kysyi Fagin, joka ei nyt puhuessaan
+nostanut katsettaan lattiasta, kun huomasi Sikesin vilkuilevan heihin.
+
+— Ei diid ristidsieluagaad, vastasi Barney, jonka sanat, tulivatpa
+sydämestä tai ei, joka tapauksessa raivasivat tiensä nenän kautta.
+
+— Eikö ketään? kysyi Fagin hämmästyneellä äänellä, minkä tarkoituksena
+oli ehkä ilmaista Barneylle, että tällä oli nyt lupa puhua totta.
+
+— Ei getääd buida guid deiti Dadsy, vastasi Barney.
+
+— Nancy! huudahti Sikes. Missä? Tuhat tulimmaista, sitä tyttöä minä
+kunnioitan, sillä hänessä on synnynnäisiä kykyjä.
+
+— Häd od tiladdud lautasilled liharuogaa tuodde sisähuodeeseed,
+vastasi Barney.
+
+— Käske hänet tänne, sanoi Sikes tyhjentäen lasinsa, käske tänne.
+
+Barney vilkaisi arasti Faginiin ikäänkuin lupaa pyytääkseen, mutta kun
+tämä pysyi vaiti silmät yhä suunnattuina lattiaan, niin hän poistui
+ja palasi hetken kuluttua seurassaan Nancy, jonka asuun kuului vielä
+olkihattu, esiliina, kori ja portinavain.
+
+— Oletko jäljillä, Nancy? kysyi Sikes tarjoten hänelle lasia.
+
+— Olenpa niinkin, Bill, vastasi nuori nainen tyhjentäen lasin, mutta
+kylläpä siinä oli vaivaa, olen aivan väsynyt siitä. Mukula on ollut
+sairaana ja pysynyt vuoteessa ja...
+
+— Voi, rakas Nancy, sanoi Fagin katsahtaen häneen.
+
+Varoittiko juutalaisen punaisten kulmakarvojen rypistys ja silmien
+tuijotus Nancy neitiä liiasta puheliaisuudesta, se on samantekevää.
+Pääasia on, että hän äkkiä hillitsi itsensä ja alkoi puhua muista
+asioista hymyillen tuon tuostakin ystävällisesti herra Sikesille.
+Kymmenen minuutin kuluttua sai Fagin harmillisen yskänpuuskan, jolloin
+Nancy veti huivin hartioilleen selittäen, että oli aika lähteä. Kun
+herra Sikes huomasi, että hänen sopi kulkea yhtä matkaa Nancyn kanssa,
+niin hän lähti saattamaan tyttöä. Heitä seurasi vähän matkan päässä
+koira, joka oli pujahtanut takapihalta kadulle, heti kun sen isäntä oli
+kadonnut näkyvistä.
+
+Sikesin mentyä juutalainen pisti päänsä ovesta ja katseli hänen
+jälkeensä puiden nyrkkiään ja mutisten vihaisen kirouksen; sitten hän
+istuutui taas ilkeästi irvistäen pöydän ääreen ja syventyi erään vanhan
+viikkolehden mielenkiintoiseen sisältöön.
+
+Samaan aikaan oli Oliver Twist, joka ei voinut uneksiakaan juutalaisen
+olevan niin lähellä häntä, matkalla kirjakauppaan. Clerkenwelliin
+saavuttuaan hän poikkesi sattumalta eräälle syrjäkadulle, joka ei
+kuulunut hänen matkasuunnitelmaansa. Mutta hän huomasi erehdyksensä
+vasta sitten kun oli jo kulkenut sitä puoliväliin, ja kun hän tiesi
+senkin vievän perille, niin hän ei arvellut maksavan vaivaa kääntyä,
+vaan kiiruhti kirjat kainalossa eteenpäin parhaansa mukaan. Hän
+ajatteli juuri kävellessään, miten iloiseksi hän tuntisi itsensä ja
+kuinka paljon hän antaisikaan, jos saisi edes vilahdukselta nähdä Dick
+raukan, joka ehkä sillä hetkellä katkerasti itki nälissään ja pahoin
+kohdeltuna, kun hän äkkiä säpsähti kuullessaan nuoren naisen huudon: —
+Voi minun rakas veljeni! ja tuskin hän oli ehtinyt aavistaa, mistä oli
+kysymys, kun hän tunsi kaulallaan pari vahvaa käsivartta.
+
+— Päästäkää minut! huusi Oliver ja tempoili vapautuakseen toisen
+jäntevästä otteesta. Jättäkää minut rauhaan! Miksi pidätte minusta
+kiinni? Mitä tahdotte?
+
+Nuori nainen, joka syleili häntä ja jolla oli kädessään pieni koppa ja
+portinavain, ei vastannut näihin kysymyksiin, vaan huudahteli tämän
+tästä.
+
+— Voi Jumalani! sanoi hän. Olen löytänyt hänet! Voi Oliver, Oliver!
+Sinä paha poika, miten paljon surua oletkaan sisarellesi tuottanut!
+Tulehan nyt kotiin, rakkaani! Siten katkonaisesti huudahdellessaan
+nuori nainen puhkesi jälleen kyyneliin saaden niin hirveän
+hermokohtauksen, että pari paikalle osunutta eukkoa kysyi eräältä
+teurastajan oppipojalta, jonka tukka kiilsi rasvasta, eikö tämän
+mielestä ollut viisainta hakea lääkäri. Poika, joka tuntui laiskalta,
+ellemme sanoisi välinpitämättömältä, vastasi kuitenkin, ettei hän
+pitänyt sitä tarpeellisena.
+
+— Voi ei, älkää tehkö sitä, sanoi nuori nainen tarttuen Oliverin
+käteen, minä voin nyt jo paremmin. Tule heti kotiin, paha poika!
+Tulehan nyt!
+
+— Mitä on tapahtunut? kysyivät akat.
+
+— Voi sentään, hän karkasi noin kuukausi sitten vanhempiensa luota,
+jotka ovat uutteraa ja kunniallista väkeä, ja lyöttäytyi varkaitten ja
+muitten huonomaineisten ihmisten pariin! Hän on miltei murtanut äitinsä
+sydämen.
+
+— No voi sitä lurjusta! päivitteli muuan eukko.
+
+— Mene heti kotiisi, pikku hirviö! sanoi toinen.
+
+— Ei se ole totta, huusi Oliver sangen levottomana. Minä en tunne
+häntä. Minulla ei ole sisarta, isää eikä äitiä. Olen orpo ja asun
+Pentonvillessä.
+
+— Kuulkaapas, kuinka hän valehtelee! huusi nuori nainen.
+
+— Mutta sehän on Nancy! huudahti Oliver, joka nyt vasta näki hänen
+kasvonsa ja perääntyi tavattoman hämmästyneenä.
+
+— Näettehän nyt, että hän tuntee minut! kirkui Nancy vedoten
+läsnäolijoihin. Hän ei voi kieltää sitä. Ellei hän nyt palaa hyvien
+vanhempiensa luo, niin he kuolevat surusta ja minun sydämeni pakahtuu!
+
+— Mitä hittoa täällä on tekeillä? ärjäsi muuan mies, joka syöksyi ulos
+läheisestä oluttuvasta valkea koira kintereillään. Nuori Oliver! Lähde
+nyt heti kotiin äiti parkasi luo, senkin vintiö! Hetipaikalla!
+
+— Minä en kuulu heidän joukkoonsa! En tunne heitä! Auttakaa, auttakaa,
+kirkui Oliver ja riuhtoili päästäkseen irti miehen lujasta otteesta.
+
+— Auttakaa! matki mies. Niin, kyllä minä sinua autan, kirottu veijari!
+Mitä kirjoja sinulla on? Olet kaiketi varastanut ne, vai mitä? Anna ne
+tänne! Näin sanoen mies tempasi kirjat käteensä ja iski poikaa päähän.
+
+— Se on oikein! huusi eräs katselija ullakkoakkunasta. Se on ainoa
+tapa saada häntä järkiinsä.
+
+— Niin juuri, myönsi unisen näköinen puuseppä luoden hyväksyvän
+katseen ullakkoakkunaan.
+
+— Kyllä se hänelle hyvää tekee, sanoivat molemmat eukot.
+
+— Lisää pitää hänen saaman! vastasi mies lyöden Oliveria uudelleen
+ja tarttui sitten hänen kaulukseensa. Mars matkaan, lurjus! Tässä on
+Bull's-eye koirani, varo suututtamasta sitä! Muista se!
+
+Mitä poika raukan oli tehtävä? Hän oli vielä heikko äskeisestä
+taudistaan, huumaantunut äkillisestä hyökkäyksestä, säikähtynyt
+koiran vihaisesta murinasta ja ällistynyt läsnäolijoiden varmasta
+vakaumuksesta, että hän oli todellakin sellainen paatunut veijari,
+joksi häntä oli soimattu. Oli tullut jo pimeä, paikka oli
+huonomaineinen, mistään ei ilmestynyt apua eikä vastarinta hyödyttänyt
+mitään. Seuraavassa hetkessä häntä jo raahattiin pitkin ahtaita ja
+pimeitä kujia niin kovalla kiireellä, ettei niitä harvoja hätähuutoja,
+mitkä hän uskalsi päästää, saattanut mitenkään kuulla. Muuten olikin
+samantekevää, kuultiinko niitä vai ei, sillä kukaan ei olisi niistä
+välittänyt, vaikka hän olisi kirkunut äänensä käheäksi.
+
+<tb>
+
+Kaasulyhdyt oli sytytetty. Rouva Bedwin odotti huolestuneena portilla,
+palvelustyttö oli juossut useita kertoja pitkin katua katsomassa,
+eikö Oliveria jo kuulu, ja molemmat vanhat herrat istuivat yhä
+kärsivällisesti odottaen pimeässä huoneessa, kello keskellään.
+
+
+
+
+KUUDESTOISTA LUKU.
+
+Kertoo, miten Oliver Twistille kävi senjälkeen kun Nancy hänet tapasi.
+
+
+Ahtaat kadut ja kujat johtivat viimein suurelle, avoimelle alueelle,
+jossa oli siellä täällä karsinoita ja muita eläintorin tunnusmerkkejä.
+Kun he saapuivat sinne, hiljensi Sikes kulkuaan, sillä tyttö ei enää
+jaksanut kävellä niin kiireesti kuin tähän asti. Samalla mies käski
+tuimasti Oliverin tarttua Nancyn käteen.
+
+— Etkö sinä kuule? murahti Sikes, kun Oliver katsahti epäröiden
+ympärilleen.
+
+He olivat joutuneet etäiseen kolkkaan, joka oli aivan syrjässä
+yleisestä kulkutiestä, ja Oliver älysi, ettei nyt ainakaan sopinut
+käydä vastarintaan. Hän siis ojensi kätensä, johon Nancy lujasti
+tarttui.
+
+— Anna tänne toinen kätesi! sanoi Sikes. Tänne Bull's-eye! Koira nosti
+päänsä pystyyn ja murisi.
+
+— Katso tätä poikaa, sanoi Sikes koiralle tarttuen samalla Oliveria
+niskasta, jos hän päästää pienimmänkään äänen, niin iske tähän!
+
+Koira murisi taas, nuoleskeli suupieliään ja katseli Oliveria,
+ikäänkuin haluaisi heti suurimmalla mielihyvällä tarrata hänen
+kurkkuunsa.
+
+— Sieluni kautta, tuo elukkahan on yhtä avulias kuin kristitty
+ihminen! huudahti Sikes silmäillen koiraa hyväksyvästi. — Kun nyt
+tiedät, arvoisa junkkari, mitä sinulla on odotettavissa, niin saat
+kyllä kiljua, jos sinua haluttaa. Koira tekee pian lopun siitä huvista!
+Alahan liikutella käpäliäsi, pentu!
+
+Koira heilutti häntäänsä ikäänkuin tunnustukseksi tälle harvinaisen
+ystävälliselle puhuttelulle, varoitti vielä kerran Oliveria murinallaan
+ja lähti sitten liikkeelle.
+
+He astuivat nyt Smithfieldin poikki, vaikka se olisi voinut yhtä
+hyvin olla Grosvenor Square [Smithfield on eläintori ja Grosvenor
+Square Lontoon komeimpia toreja.]; Oliver ei ainakaan huomannut mitään
+eroa, sillä ilta oli pimeä ja sumuinen. Kauppapuotien valo saattoi
+töin tuskin tukeutua paksun usvan läpi, joka hetki hetkeltä tiheni
+verhoten kadut ja talot synkkään pimeyteen, mikä sai tämän oudon
+seudun tuntumaan Oliverista vielä oudommalta ja hänen tuskansa vielä
+ahdistavammalta.
+
+Samassa alkoi muuan kirkonkello lyödä kumeasti tuntimäärää. Heti
+ensimmäisen lyönnin kuultuaan hänen saattajansa pysähtyivät ja
+käänsivät päänsä sinne päin, mistä ääni tuli.
+
+— Kello on kahdeksan, Bill, virkkoi Nancy, kun kello oli lakannut
+lyömästä.
+
+— Sitä ei sinun olisi tarvinnut sanoa. Kuulinhan minä sen itsekin,
+vastasi Sikes.
+
+— Mahtoivatko ne toiset kuulla sitä, ihmetteli Nancy.
+
+— Tietysti, vastasi Sikes. Minä jouduin linnaan juuri
+Perttulinpäivänä, ja kuulin sinne jok'ikisen lastenrummun pärinänkin
+täältä markkinoilta. Kun minut sitten suljettiin yöksi koppiin,
+tuntui tuo kirottu vanha vankila melun ja hälinän kuuluessa ulkoa
+niin hiljaiselta, että minun teki mieli iskeä pääni murskaksi oven
+rautalevyjä vastaan.
+
+— Poika raukat! huoahti Nancy, joka yhä katseli sille taholle, mistä
+kellonääni oli kuulunut. Voi, miten muhkeita nuoria poikia siellä on!
+
+— Niin, niin, sehän on naiselle aina pääasia, vastasi Sikes. Muhkeita
+poikia! Niinpä niin, mutta nyt ne ovat ikäänkuin kuolleita, niin että
+siitä ei kannata puhua.
+
+Täten lohduttaen itseään herra Sikes näytti tukahduttavan yltyvän
+mustasukkaisuutensa, ja tarttuen lujemmin Oliverin ranteeseen hän
+kehoitti tätä jatkamaan matkaa.
+
+— Odotahan hetkinen! sanoi tyttö. Minä en kiiruhtaisi ohitse, jos
+sinut, Bill, vietäisiin hirtettäväksi ensi kerralla, kun kello lyö
+kahdeksan. Minä kävelisin tässä edestakaisin, kunnes vaipuisin maahan,
+vaikka maa olisi lumessa eikä minulla olisi edes huivia kietoa
+suojakseni.
+
+— No, mitä hyötyä siitä olisi? kysyi herra Sikes, joka ei ollut
+lainkaan tunteellinen. Ellei sinun sopisi heittää minulle viilaa eikä
+pariakymmentä jalkaa vahvaa köyttä, niin voisit puolestani marssia
+vaikka viidenkymmenen mailin päähän täältä tai hiiviskellä täällä, kun
+et kuitenkaan olisi minulle hyödyksi. Mutta tulehan nyt äläkä siinä
+saarnaa.
+
+Tyttö purskahti nauramaan ja kääri huivin tiukemmin ympärilleen; sitten
+kuljettiin edelleen. Mutta Oliver tunsi hänen kätensä vapisevan, ja kun
+hän erään kaasulyhdyn kohdalla katsahti hänen kasvoihinsa, huomasi hän,
+että Nancy oli kalmankalpea.
+
+He kulkivat noin puoli tuntia hiljaisia ja likaisia katuja pitkin
+kohdaten ainoastaan muutamia ihmisiä, jotka ulkonäöstä päättäen
+kuuluivat samaan yhteiskuntaluokkaan kuin herra Sikeskin. Viimein he
+poikkesivat eräälle hyvin kapealle ja siivottomalle kadulle, joka
+oli miltei täpö täynnä vanhoja vaatemyymälöitä. Koira juoksi edelle
+ikäänkuin tietäen, ettei sen enää tarvinnut pitää vahtia, ja pysähtyi
+erään suljetun ja nähtävästi tyhjillään olevan myymälän ovelle.
+Rakennus oli sangen rappeutunut, ja porttiin oli naulattu julistus,
+jossa ilmoitettiin talon olevan vuokrattavana ja joka näytti riippuneen
+siinä jo monta vuotta.
+
+— Selvää on! sanoi Sikes silmäiltyään varovaisesti ympärilleen.
+
+Nancy pysähtyi ikkunaluukkujen eteen, ja Oliver kuuli hiljaista kellon
+kilinää. He menivät sitten kadun toiselle puolelle ja seisoivat
+muutaman minuutin ajan erään lyhdyn alla. Samassa kuului akkuna
+availtavan, ja heti senjälkeen aukeni ovikin. Herra Sikes tarttui
+muitta mutkitta säikähtyneen pojan kaulukseen, ja kaikki kolme olivat
+pian talossa.
+
+Käytävä oli pilkkosen pimeä. He odottivat siksi, kunnes avaaja oli
+jälleen sulkenut ja teljennyt oven.
+
+— Onko täällä ketään? kysyi Sikes.
+
+— Ei, vastasi ääni, jonka Oliver luuli joskus ennen kuulleensa.
+
+— Eikö ukko ole täällä? kysyi rosvo.
+
+— On kyllä, vastasi ääni, mutta hän on ollut hyvin huonolla tuulella.
+Tuleekohan hän iloiseksi nähdessään teidät? Kuka tietää!
+
+Tämä vastauksen tyyli samoinkuin äänikin, joka sen lausui, tuntui
+Oliverista sangen tutulta, mutta pimeässä oli mahdotonta nähdä edes
+puhujan hahmoa.
+
+— Mene hakemaan kynttilä, käski Sikes, muuten taitamme niskamme tai
+astumme koiran varpaille, jolloin saamme varoa sääriämme, hyvät ystävät.
+
+— Odottakaa hetkinen, minä hankin valoa, vastasi ääni. Puhujan
+askeleet häipyivät kuuluvista, ja vähän ajan päästä ilmestyi herra
+Jack Dawkins eli toiselta nimeltään Taskuveijari, joka kantoi oikeassa
+kädessään halaistuun puukalikkaan pistettyä talikynttilää. Tämä nuori
+herrasmies osoitti hullunkurisesti irvistäen tuntevansa Oliverin, mutta
+ei sanonut mitään, vaan viittasi tulijoille, että nämä seuraisivat
+häntä portaita pitkin. He astuivat tyhjän keittiön läpi, ja kun he
+avasivat oven erääseen matalaan huoneeseen, joka näytti sijaitsevan
+ahtaan takapihan puolella ja tuoksui mullalle, niin heitä tervehdittiin
+jymisevällä naurunrähäkällä.
+
+— Voi taivahan tasakäpälä, voi kuitenkin, kirkui herra Charley
+Bates, jonka kurkusta nauru oli kokoisin, tuossahan hän nyt on, totta
+totisesti! Ah, Fagin, katsokaa häntä! Katsokaa häntä, Fagin! Minä en
+kestä tätä. Tämä on niin kirotun hassunkurista. En kestä enää! Pitäkää
+kiinni minusta, kunnes olen kylliksi nauranut!
+
+Hillittömän ihastuksensa vallassa Charley Bates heittäytyi lattialle
+pitkälleen ja sätkytteli siinä kouristuksenomaisesti muutamia
+minuutteja. Sitten hän karkasi jälleen seisalleen, sieppasi kynttilän
+Taskuveijarin kädestä, lähestyi Oliveria ja tarkasteli tätä joka
+puolelta, samalla kun juutalainen otti yömyssyn päästään ja kumarsi
+useita kertoja kohteliaasti hämmästyneelle pojalle. Taskuveijari, joka
+oli vakavaluontoinen ja joka harvoin antautui tuollaisen riehakkuuden
+valtaan, kun siitä oli haittaa ammatille, tutki sillä välin erittäin
+huolellisesti Oliverin taskuja.
+
+— Katsokaapa, Fagin, kuinka hieno hän on! sanoi Charley Bates pitäen
+kynttilää niin lähellä Oliverin uutta takkia, että se oli vähällä
+kärventyä. Näettekö? Noin hienoa kangasta ja keikarimaista kuosia! Ja
+kirjoja kaiken kukkuraksi! Kerrassaan herrasmies, Fagin!
+
+— Olen iloinen nähdessäni sinut niin terveenä, hyvä ystävä, sanoi
+juutalainen pilkallisesti kumartaen. Taskuveijari antaa sinulle toiset
+vaatteet, ettei juhlapukusi mene pilalle täällä. Miksi et kirjoittanut
+tulostasi, että olisimme tienneet varata jotain lämmintä illalliseksi?
+
+Tämän kuultuaan Charley Bates purskahti taas niin hillittömään nauruun,
+että Faginiakin nauratti ja Taskuveijari veti suunsa irviin, mutta kun
+tämä ovela nuori herra samassa löysi viiden punnan setelin Oliverin
+taskusta, niin on vaikea sanoa, johtuiko hänen hymyilynsä juutalaisen
+sukkeluudesta vai tästä löydöstä.
+
+— Äläpäs! Mikä se on? huudahti Sikes ja astui esiin, kun juutalainen
+sieppasi setelin. Se on minun, Fagin!
+
+— Ei ole, ystäväni, väitti juutalainen. Minun se on, Bill! Te saatte
+kirjat.
+
+— Ellette anna sitä minulle, sanoi Sikes, ellette anna sitä minulle —
+ja Nancylle, tarkoitan, niin minä vien pojan takaisin!
+
+Juutalainen ja Oliver hätkähtivät, vaikkakin eri syistä, sillä
+jälkimmäinen toivoi riidan päättyvän siten, että hänet todellakin
+vietäisiin Brownlowin luo.
+
+— Kas niin, annatteko sen vai ettekö? kysyi Sikes.
+
+— Se ei ole kohtuullista, Bill, vai mitä arvelette, Nancy? väitti
+juutalainen.
+
+— Viis minä siitä veisaan, sanoi Sikes, tänne vain seteli! Luuletteko,
+että Nancyllä ja minulla on aikaa vaania ja pyydystellä kaiken maailman
+poikia, jotka ovat joutuneet teidän kynsiinne? Antakaa heti tänne se,
+senkin vanha ahne luuranko! Tämän kohteliaan vastalauseen lausuttuaan
+Sikes sieppasi juutalaisen kädestä setelin, kääri sen kokoon ja solmi
+kaulaliinansa kulmaan.
+
+— Se on meidän vaivoistamme, sanoi Sikes, vaikka siinä ei ole
+puoliakaan siitä, mitä pitäisi. Te voitte pitää kirjat; ellei teitä
+huvita lukea, niin myykää ne.
+
+— Ne ovat sangen tyylikkäitä, sanoi Charley Bates, joka oli
+virnistellen lukevinaan yhtä noista kirjoista. Kaunista kieltä, vai
+mitä, Oliver? Nähdessään miten onnettoman näköisenä Oliver silmäili
+kiusanhenkiään huumorintajuinen Charley purskahti uuteen, entistä
+raikuvampaan nauruun.
+
+— Ne ovat sen vanhan herran kirjoja, sanoi Oliver käsiään väännellen,
+sen vanhan hyvän herran, joka otti minut luokseen ja hoiti minua,
+kun olin vähällä kuolla kuumeeseen. Voi, lähettäkää hänelle kirjat
+takaisin ja seteli myös! Pitäkää minut täällä vaikka koko ikäni, kun
+vaan toimitatte ne takaisin. Hän luulee muuten, että minä olen ne
+varastanut; vanha rouva ja kaikki, jotka olivat hyviä minulle, luulevat
+minua varkaaksi. Voi, säälikää minua ja lähettäkää ne takaisin!
+
+Lausuessaan näitä sanoja, joista kuvastui koko hänen kiihkeä surunsa,
+Oliver lankesi polvilleen juutalaisen eteen ja pani kätensä ristiin
+epätoivoissaan.
+
+— Poika on todellakin oikeassa, sanoi Fagin katsahtaen ovelasti
+ympärilleen ja vetäen tuuheat kulmakarvansa yhteen. Olet oikeassa,
+Oliver, ne luulevat sinua aivan varmaan varkaaksi. Hah, hah, haa!
+nauroi juutalainen ja hykersi tyytyväisenä käsiään. Paremmin ei olisi
+voinut käydä, vaikka olisi edeltäkäsin valmistettu.
+
+— Se on totta se, myönsi Sikes. Minä älysin sen heti, kun näin hänen
+harppaavan Clerkenwellin poikki kirjat kainalossa. Kaikki on nyt kuten
+pitääkin. Ne ovat kaikesta päättäen hempeämielisiä virrenveisaajia,
+sillä muuten ne eivät olisi ollenkaan vaivautuneet hänen vuokseen, ja
+nyt ne eivät uskalla tiedustella häntä, koska pelkäävät joutuvansa
+ilmiantajiksi ja saattavansa hänet lukkojen taakse. Poika on siis nyt
+hyvässä tallessa.
+
+Tätä kuunnellessaan Oliver oli tuijottanut hämmentyneenä vuoroin
+kutakin läsnäolijaa voimatta oikein käsittää, mistä oli kysymys,
+mutta kun Sikes oli lakannut puhumasta, niin hän kavahti yhtäkkiä
+seisalleen ja syöksyi ulos huoneesta päästellen samalla niin äänekkäitä
+hätähuutoja, että vanha, autio talo kaikui.
+
+— Älä päästä koiraa, Bill! kirkaisi Nancy juosten ovelle ja sulkien
+sen, kun juutalainen oli oppilaineen lähtenyt ajamaan Oliveria takaa.
+Älä päästä koiraa; se repii pojan palasiksi!
+
+— Se onkin sille oikein! ärjyi Sikes koettaen vapautua tytön otteesta.
+Hellitä tai murskaan kallosi seinää vasten!
+
+— Siitä en välitä, Bill, vastasi tyttö painien rajusti miehen kanssa.
+Koira ei pääse lapsen kimppuun, ellet tapa ensin minua!
+
+— Eikö muka pääse! puhisi Sikes purren hammasta kiukuissaan. Senhän
+saamme pian nähdä, ellet rauhoitu! Murtovaras lennätti tytön toiselle
+puolelle huonetta, ja samassa juutalainen palasi poikien kera vetäen
+Oliveria mukanaan.
+
+— Mikä nyt on hätänä? kysyi Fagin silmäillen ympärilleen.
+
+— Luulen, että tuo tyttö on tullut hulluksi, selitti Sikes hurjana.
+
+— Eipähän ole, sanoi Nancy kalpeana ja hengästyneenä, älkää uskoko
+sitä, Fagin.
+
+— No, pysykää sitten hiljaa, käski juutalainen uhkaavana.
+
+— Sitäkään en halua, vastasi Nancy tiuskaisten. Kas niin, nyt sen
+tiedätte!
+
+Herra Fagin tunsi liian hyvin sen naislajin, johon Nancy kuului,
+käsittääkseen, ettei sillä hetkellä ollut hyvä jatkaa keskustelua tytön
+kanssa, ja sen vuoksi hän johtaakseen seuran huomion toisaalle kääntyi
+puhuttelemaan Oliveria.
+
+— Vai niin, sinä aioit livistää tiehesi, vai mitä? sanoi hän ottaen
+uunin nurkasta esille tukevan kepin. Mitä?
+
+Oliver ei vastannut, vaan tarkasti juutalaisen liikkeitä kiivaasti
+hengittäen.
+
+— Sinä halusit apua ja huusit poliisia, vai mitä? tiuski juutalainen
+ja tarttui Oliverin käsivarteen. Mutta me parannamme sinut sellaisista
+kujeista, arvoisa junkkari.
+
+Sitten hän löi Oliveria kepillään lujasti selkään ja kohotti sen uuteen
+iskuun, mutta samassa tyttö syöksyi väliin ja väänsi kepin hänen
+kädestään. Sitten hän heitti sen uuniin sellaisella voimalla, että
+hehkuvista hiilistä lenteli kipinöitä ympäri huonetta.
+
+— Minä en tahdo nähdä tuollaista, Fagin, kirkui hän. Olette saanut
+pojan kynsiinne, ja se riittäköön. Antakaahan hänen vain olla rauhassa,
+muuten merkitsen teistä muutamia, vaikkapa joutuisin hirteen ennen
+aikojani.
+
+Tyttö polki kiivaasti lattiaa lausuessaan tämän uhkauksen ja silmäili
+huulet yhteenpuristettuina ja kädet nyrkissä vuoron perään juutalaista
+ja muita varkaita. Intohimoinen raivo, joka hänet vähitellen oli
+vallannut, oli kalventanut hänen kasvonsa aivan värittömiksi.
+
+— Mutta, Nancy, sanoi Fagin hetken kuluttua, jolloin hän ja Sikes
+olivat hämillään katselleet toisiaan, te — te olette tänä iltana
+tavallista reippaampi käänteissänne. Hah, hah, haa! Näyttelette
+erinomaisesti, ystäväiseni!
+
+— Todellako? sanoi tyttö. Varokaa sitten vain, etten rupea liian
+hyvin näyttelemään, sillä silloin teille kävisi hullusti. Pysykää siis
+asioissa hyvän sään aikana.
+
+Kun kiihtynyt nainen, varsinkin sellainen, jonka intohimoihin on
+liittynyt hillitön häikäilemättömyys ja epätoivo, purkaa raivoansa,
+niin useimmat miehet katsovat silloin parhaaksi väistyä. Juutalainen
+huomasi, ettei enää kannattanut olla ymmärtämättä Nancyn suuttumusta,
+ja senvuoksi hän vasten tahtoaan peräydyttyään pari askelia loi
+puoliksi pyytävän, puoliksi arkailevan katseen Sikesiin, ikäänkuin
+siten osoittaakseen, että tämä oli sopivampi henkilö jatkamaan
+keskustelua.
+
+— Mitä sinä oikeastaan tällä tarkoitat? ärjyi Sikes liittäen
+kysymykseensä erään hyvin tavallisen kirouksen, joka koskee
+ihmiskasvojen kauneinta elintä ja tekisi sokeuden yhtä yleiseksi kuin
+tuhkarokko on, jos sitä kuultaisiin taivaassa vaikkapa vain joka
+viideskymmenestuhannes kerta, kun se lausutaan täällä maan päällä. —
+Mitä sinä tarkoitat? Etkö sinä tiedä, kuka ja mikä sinä olet?
+
+— Kyllä vain, sen tiedän hyvinkin, vastasi tyttö hermostuneesti
+nauraen ja käänteli päätään puolelta toiselle yrittäen turhaan näyttää
+välinpitämättömältä.
+
+— No, pysy sitten nahoissasi, jatkoi Sikes ärjyen aivan kuin
+koiralleen, tai muuten rauhoitan sinut ikiajoiksi!
+
+Tyttö nauroi jälleen, vaikkakin hiukan epävarmemmin kuin äsken; sitten
+hän vilkaisi Sikesiin ja kääntyi toisaalle purren huuleensa, niin että
+tuli verta.
+
+— Oletpa sinä hieno otus, lisäsi Sikes silmäten häntä halveksivasti
+kiireestä kantapäähän, juuri sinunpa sopii ruveta ihmisystävälliseksi
+ja siistiksi. Todellakin hieno ystävä lapselle, kuten häntä nimität!
+
+— Niin, Jumala paratkoon, olet oikeassa! huudahti tyttö kiihkeästi.
+Soisinpa vain, että olisin kaatunut kuolleena kadulle tai saanut
+vaihtaa sijaa niiden kanssa, joiden vankilan ohitse tänä iltana
+kuljimme, etten olisi joutunut auttamaan tuon pojan toimittamista
+tähän pesään. Tästä päivästä saakka hän on varas, valehtelija, kaikkea
+mahdollista pahaa! Eikö se riitä tuolle vanhalle lurjukselle, vai
+tarvitseeko hänen vielä lyödä poikaa?
+
+— Kas niin, Sikes, kas niin, sanoi juutalainen sovittavalla äänellä
+viitaten samalla poikiin, jotka tarkkaavaisina seurasivat kohtausta,
+käyttäkäämme siivoa kieltä, kohteliaita sanoja, Bill!
+
+— Kohteliaita sanoja! huudahti tyttö, jonka raivo oli hirvittävä.
+Vai siivoa puhetta, te konna! Sitäkö te odotatte minultakin? Varastin
+teille jo lapsena, kun en ollut puoleksikaan niin vanha kuin tuo
+poika (viitaten Oliveriin). Tätä samaa ammattia olen harjoittanut jo
+kaksitoista vuotta. Tiedättekö ehkä sen? Sanokaahan! Tiedättekö?
+
+— No, no, vastasi juutalainen yrittäen tyynnyttää häntä, mitäpä siitä,
+olettehan te sillä elänyt!
+
+— Niinpä kyllä! vastasi tyttö, joka ei puhunut, vaan suorastaan
+sinkosi sanat suustaan yhtämittaisena, rajuna huutona. Sillä olen
+elänyt, ja kolkot, kylmät kadut ovat minun kotini, ja te olette se
+lurjus, joka minut sinne ajoitte kauan sitten ja yhä vielä pakotatte
+minut kuljeskelemaan siellä yöt ja päivät, päivät ja yöt siksi, kunnes
+heitän henkeni!
+
+— Minä toimitan teille jotain vielä pahempaa, ellette jo pidä suutanne
+kiinni! ärjäsi juutalainen suuttuneena hänen soimauksistaan.
+
+Tyttö ei sanonut enää mitään, vaan repi hiuksiaan ja vaatteitaan
+suunniltaan raivosta ja syöksyi juutalaisen kimppuun sellaisella
+vimmalla, että hänen kostonsa olisi aivan varmaan jättänyt pysyväisiä
+jälkiä, ellei Sikes olisi oikealla hetkellä tarttunut hänen
+ranteisiinsa. Nancy ponnisteli turhaan vapautuakseen ja pyörtyi lopulta.
+
+— Nyt hän tyyntyi, sanoi Sikes ja asetti hänet pitkälleen nurkkaan.
+Hänellä on tavattomasti voimia käsivarsissa, kun hän on tuolla tuulella.
+
+Juutalainen kuivaili otsaansa ja hymyili ikäänkuin keventyneenä
+kohtauksen päättymisestä, vaikka sekä hän että Sikes, koira ja pojatkin
+näkyivät muuten pitävän sitä perin tavallisena, liikeasioihin kuuluvana
+ilmiönä.
+
+— Kovin on tukalaa olla tekemisissä naisväen kanssa, sanoi juutalainen
+ja pani kepin taas paikalleen, mutta niistä on niin paljon hyötyä,
+ettemme voi mitenkään tulla toimeen ilman niitä. Charley, vie Oliver
+nukkumaan!
+
+— Luullakseni on viisainta, ettei hän pue parhaita vaatteita ylleen
+huomenna, vai mitä arvelette, Fagin? kysyi Charley Bates virnistäen.
+
+— Niin tietysti, vastasi juutalainen samaan tapaan.
+
+Ilmeisesti sangen mielissään tehtävästään herra Bates otti kynttilän ja
+saattoi Oliverin viereiseen keittiöön, jossa oli pari kolme ennestään
+tuttua vuodetta. Siellä Charley veti vähän väliä hillittömään nauruun
+purskahtaen esille juuri sen vanhan vaatekerran, josta Oliver oli niin
+hyvillä mielin luullut päässeensä eroon ikiajoiksi herra Brownlowin
+luona. Se juutalainen, joka oli sen ostanut, oli sattumalta näyttänyt
+sitä Faginille, joka siten oli saanut ensimmäisen johtolangan pojan
+löytämiseksi.
+
+— Riisu nyt päältäsi nuo hienot tamineet, sanoi Charley, minä vien ne
+Faginille säilytettäväksi. Onpa tämä sentään huvittavaa!
+
+Oliver raukka totteli sangen vastahakoisesti. Herra Bates kääri uudet
+vaatteet kokoon, pisti ne kainaloonsa ja lähti huoneesta jättäen
+Oliverin yksikseen pimeään ja sulkien oven jälestään.
+
+Charleyn naurunrähäkkä ja Betsy neidin ääni (viimemainittu oli tullut
+juuri sopivaan aikaan virvoittelemaan ystävätärtään vedellä ja muilla
+naisten keinoilla) olisivat ehkä suotuisammissa oloissa pitäneet
+Oliveria kauan aikaa valveilla, mutta hän oli nyt sairas ja väsynyt ja
+vaipui senvuoksi pian sikeään uneen.
+
+
+
+
+SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
+
+Oliverin kohtalo pysyy edelleen epäsuopeana ja tuo suuren miehen
+Lontooseen vahingoittamaan hänen mainettaan.
+
+
+Kaikissa hyvissä melodraamoissa on tapana esittää vakavia ja
+naurettavia kohtauksia yhtä säännöllisesti vuorotellen kuin valkeat ja
+punaiset kerrokset hyvässä siankinkussa. Sankari vaipuu kahleittensa ja
+onnettomuuksiensa painamana olkivuoteelleen, ja seuraavassa näytöksessä
+hänen uskollinen, muitta mitään pahaa aavistamaton aseenkantajansa
+huvittaa yleisöä hilpeällä laululla. Sykkivin sydämin näemme
+sankarittaren jonkun ylpeän ja tunnottoman lääniherran käsivarsilla,
+jolloin hänen henkeään ja kunniaansa uhkaa yhtä suuri vaara, muitta
+hän tarttuu tikariin ja puolustautuu, ja juuri kun jännityksemme on
+kiihtynyt äärimmilleen, kuuluu vihellys, ja meidät siirretään samassa
+suureen linnasalon, jossa harmaapäinen ritari laulelee hauskoja
+renkutuksia vielä hauskempien vasalliensa kera, joilla on vapaa pääsy
+joka paikkaan, olipa kysymys kirkon kuorista tai palatsista, ja jotka
+viettävät päivänsä alituisissa juomingeissa ja juhlissa.
+
+Tuollaiset vaihtelut tuntuvat naurettavilta, mutta ne eivät ole
+kumminkaan niin luonnottomia kuin ensi silmäyksellä luulisi.
+Todellisessa elämässä ei ole ensinkään harvinaista siirtyminen
+hyvin katetusta juhlapöydästä kuolinvuoteen ääreen ja surupuvusta
+tanssiaishepeniin; erotus on vain siinä, että silloin olemme itse
+hääriviä näyttelijöitä emmekä enää arvostelevia katselijoita, mikä
+muuttaa asian kokonaan toiseksi. Elämää jäljittelevässä teatterissa
+eivät näyttelijät huomaa mitään tavatonta intohimojen ja tunteiden
+äkkinäisissä vaihteluissa tai rajuissa purkauksissa, mutta katselijaa
+tuomitsevat ne vastenmielisiksi ja liioitelluiksi.
+
+Koska äkilliset muutokset näyttämöön, aikaan ja paikkaan nähden
+ovat jo vanhastaan sallittuja, pitävätpä monet niitä suorastaan
+kirjailijan pääasioina — tällaiset arvostelijat käyttävät kirjailijan
+kelvollisuuden mittapuuna usein niitä vaikeuksia, joihin hän jättää
+henkilönsä kunkin luvun lopussa — niin katsottaneen tämä lyhyt
+esipuhe ehkä aivan tarpeettomaksi. Pidettäköön sitä siinä tapauksessa
+viittauksena siihen, että tämän elämäkerran kirjoittaja on aikeissa
+siirtyä Oliver Twistin synnyinkaupunkiin; lukija on huomaava, että
+tähän matkaan on pätevät syyt, sillä muuten ei häntä mitenkään
+vaivattaisi sinne.
+
+Varhain eräänä aamuna astui herra Bumble köyhäintalon portista ja
+lähti mahtavan näköisenä ja arvokkain askelin kulkemaan pitkin
+Valtakatua. Hän esiintyi nyt vahtimestarivirkansa täydessä loistossa;
+kolmikolkkainen hattu ja kirjailtu takki näyttivät häikäiseviltä
+aamuauringon valossa, ja keppiään hän puristi terveen ja vahvan
+miehen koko sitkeydellä. Herra Bumble piti aina päänsä pystyssä,
+mutta tänä aamuna se oli tavallistakin pystympänä. Hänen kasvoillaan
+oli hajamielinen ilme ja koko olennossaan oli jotain ylevää, josta
+tarkkaava muukalainen olisi arvannut, että vahtimestarin mielessä
+liikkui niin suuria ajatuksia ja suunnitelmia, ettei niitä voinut
+muulla tavalla ilmaista.
+
+Herra Bumble ei pysähtynyt juttelemaan kauppiaitten ja muitten
+vähäpätöisten ihmisten kanssa, jotka kunnioittavasti puhuttelivat
+häntä, kun hän kulki ohi. Hän vastasi ainoastaan kädenliikkeellä heidän
+tervehdykseensä eikä hiljentänyt juhlallista käyntiään, ennenkuin
+saapui vuokrataloon, jossa rouva Mann vaali köyhäinhoidolle sopivalla
+huolella pieniä vaivaislapsia.
+
+— Hitto vieköön tuon vahtimestarin! sanoi rouva Mann kuullessaan
+puutarhaveräjältä hänen tutun röykytyksensä. Eikös se jo taas ole
+täällä, ja vielä tähän aikaan päivästä! Hyvänen aika, herra Bumble,
+tekö siellä olettekin! Voi miten hauskaa onkaan nähdä teitä! Olkaa hyvä
+ja astukaa sisään, herra, olkaa niin ystävällinen!
+
+Ensi osa tätä puhetta oli tarkoitettu Susanille, ja ilonhuudahdukset
+hyvä rouva lausui herra Bumblelle avatessaan veräjää ja saattaessaan
+vierastaan sangen kunnioittavasti taloon.
+
+— Rouva Mann, sanoi herra Bumble, joka ei tavallisen ihmisen tavoin
+muitta mutkitta heittäytynyt tuolille, vaan laskeutui istumaan vähä
+vähältä, ikäänkuin asteettain, rouva Mann, hyvää huomenta, hyvä rouva!
+
+— Minä toivotan teille samaa, herra, vastasi rouva Mann suloisesti
+hymyillen. Toivottavasta olette hyvässä voinnissa, herra?
+
+— No kutakuinkin, rouva Mann, vastasi vahtimestari. Elämä
+köyhäintalossa ei ole ruusuilla tanssimista, hyvä rouva.
+
+— Eipä suinkaan, herra Bumble, myönsi rouva Mann. Jos pienet
+kunnanhoidokit olisivat kuulleet tämän, niin he olisivat olleet
+varmasti samaa mieltä.
+
+— Kun on kunnan palveluksessa, rouvaseni, jatkoi herra Bumble ja
+koputti kepillään pöytään, niin elämä on täynnä kiusaa, vaikeuksia ja
+kovaa työtä, mutta luulen voivani sanoa, että kaikki julkiset toimet
+ovat yhtä vaivalloisia.
+
+Rouva Mann ei tosin oikein ymmärtänyt, mitä vahtimestari tarkoitti,
+mutta nosti osaaottavan näköisenä käsiään ja huokasi syvään.
+
+— Niin, te voitte kyllä huokailla, rouva Mann, sanoi vahtimestari.
+
+Kun rouva Mann huomasi menetelleensä oikein, niin hän huokasi vielä
+kerran virkamiehen ilmeiseksi mielihyväksi. Tämä tukahutti kuitenkin
+kiitollisen hymyilynsä silmäilemällä vakavasti kolmikolkkaista hattua
+ja sanoi: — Rouva Mann, minä matkustan Lontooseen.
+
+— Hyvä Jumala, herra Bumble! kirkasi rouva Mann perääntyen.
+
+— Lontooseen, rouvaseni, toisti järkkymätön vahtimestari,
+postivaunuissa, minä ja kaksi hoidokkia, rouva Mann! Niiden
+kotipaikkaoikeudesta on syntynyt käräjäjuttu, ja johtokunta
+on valinnut minut — minut, rouva Mann — selvittämään asian
+Clerkenwellin piirioikeudessa, ja pelkäänpä pahoin, lisäsi herra Bumble
+suoristautuen, että Clerkenwellin herrat huomaavat menetelleensä
+typerästi jo ennenkuin ovat päässeet selville, mikä minä olen miehiäni.
+
+— Voi, teidän ei pidä olla liian ankara heitä kohtaan, herra, sanoi
+rouva Mann mielistellen.
+
+— Clerkenwellin oikeus on itse syypää siihen, rouvaseni, vastasi
+herra Bumble, ja jos Clerkenwellin oikeus huomaa selvinneensä jutusta
+huonommin kuin on odottanut, niin se saa kiittää siitä vain itseään.
+
+Herra Bumblen uhkaavissa sanoissa piili niin paljon varmuutta ja
+päättäväisyyttä, että rouva Mann näytti aivan pelon lamauttamalta.
+Viimein hän sanoi: — Matkustatte siis postivaunuissa, herra? Minä
+luulin, että kunnanvaivaisia kuljetetaan rattailla.
+
+— Vain silloin, kun ne ovat sairaita, rouva Mann, selitti
+vahtimestari. Me panemme sairaat hoidokit aina sadeilmalla avonaisille
+rattaille, etteivät ne vilustuisi.
+
+— Vai niin! sanoi rouva Mann.
+
+— Eräs postivaunu ottaa kuljettaakseen nämä molemmat vaivaiset hyvin
+halvalla, sanoi herra Bumble. Ne ovat kumpikin kovin raihnaisia, ja
+olemme laskeneet, että niiden toimittaminen muualle tulee kahta puntaa
+halvemmaksi kuin hautauskustannukset — se merkitsee, jos me voimme
+keinotella ne jonkin muun seurakunnan niskoille, minkä luulen kyllä
+käyvän päinsä, elleivät ne vain kuole matkalla tehdäkseen meille
+kiusaa. Hah, hah, haa!
+
+Kun herra Bumble oli nauranut hetken aikaa, osuivat hänen silmänsä taas
+kolmikolkkaiseen hattuun, ja hän muuttui heti vakavaksi.
+
+— Mutta mehän unohdamme aivan liikeasiat, rouva Mann, sanoi
+vahtimestari. Tässä on teidän kuukausimaksunne köyhäinhoidolta.
+
+Herra Bumble otti taskustaan käärön hopearahoja ja pyysi niistä
+kuittia, jonka rouva Mann heti kirjoittikin.
+
+— Se on hiukan tuhruinen, sanoi rouva Mann, mutta muuten oikein,
+luulisin. Tuhannet kiitokset, herra Bumble; olen teille sangen
+kiitollinen.
+
+Herra Bumble vastasi rouva Mannin niiaukseen lempeästi nyökäten ja
+kysyi, kuinka lapset voivat.
+
+— Jumala siunatkoon niitä pieniä kullanmuruja! lausui rouva Mann
+liikutettuna. Ne voivat niin hyvin kuin saattaa toivoa, ne pikku
+lemmikit. Tietysti lukuunottamatta niitä kahta, jotka kuolivat viime
+viikolla, ja pikku Dickiä.
+
+— Eikö hän ole vieläkään parantunut? kysyi herra Bumble. Rouva Mann
+pudisti päätään.
+
+— Siinä tapauksessa hän on varmasti erittäin pahantapainen lapsi,
+sanoi herra Bumble suuttuneena. Missä hän on?
+
+— Tuon hänet tänne minuutin kuluttua, herra, vastasi rouva Mann.
+Tulehan tänne, Dick!
+
+Pian löydettiinkin Dick, ja kun hänen kasvonsa oli pesty pumpun alla ja
+kuivattu rouva Mannin hameeseen, viettiin hänet pelätyn vahtimestarin,
+herra Bumblen nähtäväksi.
+
+Poika oli kalpea ja laiha; hänen poskensa olivat kuopalla ja silmät
+suuret ja loistavat. Kehno köyhäintalonpuku, kurjuuden virkamerkki,
+riippui väljänä hänen näivettyneen vartalonsa ympärillä, ja hänen
+nuoret jäsenensä olivat kuivuneet kuin vanhan miehen. Tällainen olento
+seisoi nyt vavisten herra Bumblen edessä uskaltamatta kohottaa silmiään
+lattiasta ja peläten vahtimestarin ääntäkin.
+
+— Etkö sinä voi katsoa herraa kasvoihin, senkin uppiniskainen
+veitikka? koveni rouva Mann.
+
+Lapsi nosti nöyrästi silmänsä ja kohtasi herra Bumblen katseen.
+
+— Mitä sinulle kuuluu, vaivais-Dick? kysyi herra Bumble leikillisesti.
+
+— Ei mitään, herra, vastasi lapsi hiljaa.
+
+— Sitä minäkin arvelin, sanoi rouva Mann, joka oli luonnollisesti
+makeasti nauranut herra Bumblen sukkeluudelle, luullakseni et tarvitse
+mitään.
+
+— Kyllä, minä tahtoisin... sopersi poika.
+
+— Vai niin, keskeytti rouva Mann. Toivoakseni et aio väittää kärsiväsi
+jotain puutetta? No, pikku...
+
+— Vaiti, rouva Mann, vaiti! käski vahtimestari kohottaen kättään
+pyytävän arvokkaasti. Mitä sinä tahtoisit, no?
+
+— Minä toivoisin, sanoi lapsi vavisten, että joku kirjoittaisi minun
+puolestani muutamia sanoja paperille ja sitten käärisi sen kokoon ja
+säilyttäisi siksi, kunnes minut viedään hautaan.
+
+— Mitä ihmettä poika mahtaa tarkoittaa? huudahti herra Bumble, johon
+lapsen vakava puhetapa oli jonkunverran vaikuttanut, vaikka hän olikin
+sellaiseen tottunut. Mitä tarkoitatte, herra?
+
+— Minä haluaisin, sanoi lapsi, kertoa Oliver Twist raukalle, miten
+suuresti rakastan häntä ja että olen monta kertaa yksin ollessani
+itkenyt ajatellessani hänen kulkuaan pimeinä öinä kenenkään auttamatta
+häntä. Tahtoisin sanoa hänelle, jatkoi lapsi ristien pienet kätensä ja
+puhuen vielä innokkaammin, että olen iloinen, kun saan kuolla lapsena,
+sillä jos kasvaisin ensin aikamieheksi, niin pikku sisareni, joka on
+taivaassa, unohtaisi ehkä minut tai ei enää tuntisi minua, ja olisimme
+paljon onnellisempia, jos saisimme molemmat olla lapsina yhdessä siellä
+ylhäällä.
+
+Herra Bumble silmäili pientä puhujaa kiireestä kantapäähän
+kuvaamattoman hämmästyneenä ja sanoi sitten kääntyen emäntään päin:
+— Niissä on kaikissa sama villitys, rouva Mann. Se Oliver hylky on
+turmellut ne kaikki!
+
+— Tällaista en olisi sitten koskaan voinut edes kuvitella, herra!
+vastasi rouva Mann nostaen kätensä ilmaan ja luoden vihaisen katseen
+Dickiin. En ole eläissäni nähnyt noin paatunutta pikku lurjusta!
+
+— Viekää hänet pois, rouva Mann! sanoi herra Bumble käskevästi. Tästä
+on tehtävä ilmoitus johtokunnalle, hyvä rouva.
+
+— Toivoakseni herrat huomaavat, ettei syy ole minussa, herra? uikutti
+rouva Mann surkean näköisenä.
+
+— Tietysti he ymmärtävät sen, hyvä rouva: he saavat tietää asian
+oikean laidan, lohdutti herra Bumble. Kas niin, viekäähän nyt pois
+hänet, minä en enää siedä nähdä häntä.
+
+Dick vietiin heti huoneesta ja teljettiin hiilivajaan. Bumble lähti
+vähän senjälkeen takaisin kaupunkiin valmistuakseen matkalle.
+
+Kello kuusi seuraavana aamuna herra Bumble vaihtoi kolmikolkkaisen
+hattunsa pyöreään, kääriytyi siniseen päällystakkiin ja istuutui
+postivaunun ulkoreunalle niiden kahden hoidokin kanssa, joiden
+kotipaikka oli riidanalainen. Hän saapui oikeaan aikaan Lontooseen
+kokien matkallaan ikävyyksiä ainoastaan hoidokkiensa puolelta, jotka
+itsepintaisesti värisivät vilusta koko ajan ja valittelivat kylmyyttä
+niin uskottavan näköisinä, että herra Bumblenkin hampaat alkoivat
+kalista ja hän tunsi olonsa erittäin epämukavaksi, vaikka hänellä oli
+yllään lämmin päällystakki.
+
+Hankittuaan ilkeämielisille seuralaisilleen yösijan Bumble sijoittui
+kaikessa rauhassa siihen majataloon, jonne postivaunu oli pysähtynyt,
+ja tilasi itselleen vaatimattoman päivällisen, mihin kuului paistia,
+osterikastiketta ja portteria. Aterian jälkeen, hän sekotti konjakkia
+ja vettä lasiin, jonka laski uuninreunustalle, veti tuolinsa
+lähemmäksi tulta ja valmistautuessaan mukavasti lukemaan sanomalehteä
+hän pohti siveelliseltä kannalta ihmisten yleistä ja yhä enenevää
+tyytymättömyyttä kohtaloonsa.
+
+Herra Bumblen silmiin osui ensimmäiseksi seuraava ilmoitus:
+
+  VIIDEN PUNNAN PALKKIO.
+
+  Koska eräs poika, nimeltä Oliver Twist, viime torstai-iltana
+  poistui tai houkuteltiin kotoaan Pentonvillestä eikä hänestä ole
+  senjälkeen mitään kuultu, niin maksetaan yllämainittu palkkio
+  sille, joka voi antaa tietoja mainitun Oliver Twistin löytämiseksi
+  tai valaista hänen aikaisempia vaiheitaan, jotka ilmoittaja monesta
+  syystä haluaisi erittäin mielellään saada selville.
+
+Sitä seurasi tarkka kuvaus Oliverin vaatetuksesta, ulkomuodosta ja
+katoamisesta sekä viimeiseksi herra Brownlowin täydellinen nimi ja
+osoite.
+
+Herra Bumblen silmät levisivät selko selälleen; hän luki ilmoituksen
+hitaasti ja huolellisesti kolme eri kertaa ja oli jo viittä minuuttia
+myöhemmin matkalla Pentonvilleen unohtaen kiihdyksissään lämpimän
+totinsakin koskemattomana uuninreunustalle.
+
+— Onko herra Brownlow kotona? kysyi herra Bumble tytöltä, joka avasi
+oven.
+
+Tähän kysymykseen hän sai tavallisen kiertelevän vastauksen: — En
+tiedä, mistä te olette?
+
+Tuskin herra Bumble oli ehtinyt mainita Oliver Twistin nimen asiansa
+selvittämiseksi, kun rouva Bedwin, joka oli kuunnellut salin ovella,
+kiiruhti eteiseen henki kurkussa.
+
+— Astukaa sisään, astukaa sisään, sanoi vanha rouva, tiesinhän minä,
+että saisimme kuulla hänestä. Pikku raukka! Tiesinhän minä! Olin varma
+siitä! Jumala häntä siunatkoon, sitähän minä olen koko ajan sanonut!
+
+Tämän sanottuaan vanha rouva syöksyi takaisin saliin, heittäytyi
+sohvalle ja purskahti itkuun. Palvelustyttö, joka ei ollut niin
+tunteellinen, oli sillä välin juossut ylös portaita ja palasi nyt
+pyytäen vieraan astumaan toiseen kerrokseen, mitä kutsua tämä heti
+noudattikin. Hänet opastettiin pieneen työhuoneeseen, jossa Brownlow
+ja Grimwig istuivat edessään muutamia pulloja ja laseja. Viimemainittu
+herra huudahti heti: — Vahtimestari! Köyhäintalon vahtimestari, tai
+muuten lupaan syödä oman pääni!
+
+— Pyydän, älkää nyt keskeyttäkö minua, sanoi herra Brownlow. Olkaa
+hyvä ja istukaa!
+
+Herra Bumble istuutui aivan hämmentyneenä herra Grimwigin
+omituisesta käytöksestä. Herra Brownlow siirsi lamppua niin, että
+saattoi täydellisesti nähdä vahtimestarin kasvot, ja lausui hiukan
+kärsimättömästi: — No, hyvä herra, te tulette ilmoitukseni johdosta?
+
+— Aivan niin, herra, vastasi Bumble.
+
+— Ja te olette vahtimestari, vai mitä? kysyi herra Grimwig.
+
+— Minä olen köyhäintalon vahtimestari, hyvät herrat, vastasi Bumble
+ylpeästi.
+
+— Tietysti, kuiskasi herra Grimwig ystävälleen. Tiesinhän minä sen.
+Vahtimestari sormenpäitään myöten!
+
+Herra Brownlow pudisti hiukkasen päätään saadakseen ystävänsä
+vaikenemaan ja jatkoi sitten:
+
+— Tiedättekö, missä se poika rukka nykyään oleskelee?
+
+— En, siitä minulla ei ole aavistustakaan, vastasi herra Bumble.
+
+— No, mitä sitten tiedätte hänestä? kysyi vanha herra. Kertokaa,
+ystäväni, jos teillä on jotain kerrottavaa. Mitä tiedätte hänestä?
+
+— Ettehän vain mahdollisesti tiedä mitään hyvää hänestä? kysäisi
+herra Grimwig pisteliäästi tutkittuaan huolellisesti Bumblen kasvojen
+piirteitä.
+
+Herra Bumble iski heti tähän kysymykseen ja ravisteli päätään
+pahaenteisesti.
+
+— Siinä näette! huudahti herra Grimwig luoden voitonriemuisen katseen
+ystäväänsä.
+
+Brownlow silmäili levottomana Bumblen pulleita kasvoja ja pyysi häntä
+kertomaan niin lyhyesti kuin mahdollista, mitä tiesi Oliverista.
+
+Herra Bumble pani hattunsa syrjään, avasi takkinsa napit, risti
+käsivartensa rintansa päälle, taivutteli päätään miettiväisenä ja alkoi
+kertomuksensa muisteltuaan ensin tuiman näköisenä jonkun aikaa.
+
+Kävisi väsyttäväksi toistaa tässä vahtimestarin sanoja, etenkin
+kun ne veivät aikaa ainakin kaksikymmentä minuuttia. Niiden
+pääsisällys oli seuraava: Oliver oli löytölapsi, syntynyt alhaisista
+ja paheellisista vanhemmista, pienestä pitäen osoittautunut
+petolliseksi, kiittämättömäksi ja ilkeäksi sekä päättänyt lyhyen uransa
+synnyinkaupungissaan tekemällä salakavalan ja verenhimoisen hyökkäyksen
+erään viattoman pojan kimppuun ja karannut senjälkeen yöllä isäntänsä
+luota. Todisteeksi siitä, että hän oli todellakin se henkilö, joksi
+itseään sanoi, herra Bumble laski pöydälle ne asiakirjat, jotka oli
+tuonut mukanaan pääkaupunkiin, ja odotti sitten käsivarret ristissä
+herra Brownlowin huomautuksia.
+
+— Pelkäänpä, että se on liiankin totta, sanoi vanha herra surullisesti
+kohottaen katseensa papereista. Tässä on palkkio tiedostanne; olisin
+mielelläni maksanut kolme kertaa näin paljon, jos olisitte kertonut
+pojasta jotain hyvää.
+
+Jos herra Bumble olisi tiennyt tämän aikaisemmin, niin luultavasti hän
+olisi antanut pienelle kertomukselleen aivan toisen värityksen. Nyt se
+oli kuitenkin liian myöhäistä; siksi hän vain pudisti päätään hyvin
+juhlallisesti, pisti saamansa viisi puntaa taskuunsa ja poistui.
+
+Herra Brownlow käveli muutamia minuutteja edestakaisin huoneessa,
+nähtävästi kovin alakuloisena vahtimestarin kertomuksesta, niin että
+herra Grimwigilläkään ei ollut, sydäntä kiusata häntä enempää. Viimein
+hän pysähtyi ja soitti kelloa kiivaasti.
+
+— Rouva Bedwin, sanoi herra Brownlow, kun emännöitsijä astui
+huoneeseen, tuo Oliver on petturi.
+
+— Se on mahdotonta, herra, aivan mahdotonta, vastasi vanha rouva
+pontevasti.
+
+— Minä sanon teille, että hän on petturi, toisti Brownlow. Mitä
+tarkoitatte sillä, että se on muka mahdotonta? Olemme juuri kuulleet
+koko hänen elämäkertansa, ja hän on syntymästään saakka ollut
+aikamoinen pieni lurjus!
+
+— Sitä minä en koskaan usko, herra, vastasi vanha nainen lujasti, en
+koskaan!
+
+— Ettehän te vanhat naiset usko koskaan muita kuin puoskareita ja
+vanhoja valheellisia juttuja, ärähti herra Grimwig. Minä tiesin sen
+kaiken aikaa. Miksi ette noudattaneet neuvoani heti alussa? Tai
+ehkäpä olisitte niin tehneetkin, ellei hänellä olisi ollut kuumetta?
+Luultavasti. Hän oli kovin miellyttävä, vai mitä? Miellyttävä! Puh!
+Herra Grimwig kohensi hiiliä kiukkuisesti.
+
+— Hän oli rakastettava, kiitollinen ja lempeä lapsi, hyvä herra,
+vastasi rouva Bedwin lämpimästi. Minä tunnen lapset, sillä
+neljäkymmentä vuotta olen ollut niiden kanssa tekemisissä, mutta
+ihmisten, jotka eivät voi sanoa itsestään samaa, ei pitäisi puhua
+lapsista kerrassaan mitään. Se on minun mielipiteeni!
+
+Tämä ankara hyökkäys kohdistui Grimwigiin, joka oli vanhapoika; mutta
+kun se ei näyttänyt aikaansaavan muuta kuin pilkallisen hymyn tämän
+herrasmiehen huulille, niin vanha rouva keikautti päätään ja silitti
+esiliinaansa ikäänkuin valmistukseksi uuteen puheeseen, josta herra
+Brownlow kuitenkin esti hänet.
+
+— Vaiti! huudahti vanha herra teeskennellen suuttumusta, joka oli
+hänestä kaukana sillä hetkellä. Älkää enää koskaan mainitko sen pojan
+nimeä! Senvuoksi soitin teille. Ei koskaan! Muistakaa se — ei millään
+verukkeella! Voitte mennä nyt, rouva Bedwin. Muistakaa, mitä sanoin,
+tarkoitan täyttä totta!
+
+Brownlowin talossa vallitsi synkkä mieliala sinä iltana. Oliverin
+sydäntä ahdisti, kun hän ajatteli hyviä ja jaloja ystäviään. Oli hyvä,
+ettei hän saattanut tietää, mitä nämä olivat kuulleet hänestä, sillä
+silloin se olisi pakahtunut.
+
+
+
+
+KAHDEKSASTOISTA LUKU.
+
+Miten Oliver vietti aikansa arvoisain ystäviensä jalostavassa seurassa.
+
+
+Seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan, kun taskuveijari ja
+Charley olivat lähteneet kaupungille tavallisiin puuhiinsa, Fagin
+käytti hyväkseen tilaisuutta pitääkseen Oliverille pitkän saarnan
+kiittämättömyyden julkeasta synnistä, johon Oliver silminnähtävästi
+oli erittäin suuressa määrin langennut poistuessaan huolestuneiden
+ystäviensä luota ja yrittäessään vielä kaiken lisäksi karata, kun
+hänen etsimiseensä oli uhrattu niin paljon aikaa ja varoja. Fagin
+pani suurta painoa siihen seikkaan, että hän oli ottanut Oliverin
+hoiviinsa ja ruokkinut häntä, kun tämä olisi ehkä ilman hänen apuaan
+nääntynyt nälkään. Sitten hän kertoi sangen surullisen ja liikuttavan
+jutun eräästä pojasta, jota hän oli samanlaisissa oloissa avustanut
+pelkästä ihmisrakkaudesta, mutta joka rupesi käyttämään väärin hänelle
+osoitettua luottamusta asettuen yhteyteen poliisin kanssa ja joka
+sitten valitettavasti eräänä kauniina päivänä hirtettiin Old Baileyssä.
+Fagin ei ollenkaan salannut, että tämä nuorukainen tuomittiin erään
+todistuksen nojalla, joka ei ollut totuudenmukainen, mutta joka Faginin
+oli ollut pakko rahalla hankkia pelastaakseen itsensä ja muutamia hyviä
+ystäviään. Loppujen lopuksi Fagin kuvaili synkin värein hirttämistempun
+vastenmielisiä puolia ja lausui kaikessa ystävyydessä sen toivomuksen,
+ettei hänen koskaan tarvitsisi toimittaa Oliveria tämän erittäin
+epämiellyttävän käsittelyn alaiseksi.
+
+Pikku Oliverin suonissa veri miltei hyytyi, kun hän kuunteli
+juutalaisen sanoja, joiden synkän uhkauksen hän vain puolittain tajusi.
+Että yksinpä oikeuskin saattoi pitää viatonta syyllisenä, sen hän
+oli jo kokenut; ja että vanha juutalainen oli useammin kuin kerran
+suunnitellut ja pannut toimeen juonia raivatakseen tieltään hankaliksi
+käyneet rikostoverinsa, sitä hän ei pitänyt lainkaan mahdottomana,
+kun muisteli hänen ja Sikesin välisiä riitoja, jolloin usein kuuli
+viittauksia tuollaisiin salaliittoihin. Luodessaan arasti silmänsä
+ylöspäin ja kohdatessaan juutalaisen tutkivan katseen hän tunsi, että
+viekas lurjus pani mielihyvällä merkille hänen kalpeat kasvonsa ja
+vapisevat jäsenensä.
+
+Juutalainen taputti Oliverin päätä hymyillen inhottavasti ja sanoi,
+että jos hän pitäisi kielensä aisoissa ja ryhtyisi liikeasioihin, niin
+heistä tulisi vielä hyvät ystävät. Sitten hän otti hattunsa, kääriytyi
+vanhaan, paikattuun päällystakkiin ja lähti lukiten oven jälkeensä.
+
+Siten Oliver sai olla yksinään lopun päivää ja suureksi osaksi myöskin
+seuraavinakin päivinä näkemättä aamusta iltaan ainoatakaan ihmistä.
+Hänellä oli siis pitkinä tunteina yllin kyllin aikaa syventyä omiin
+surullisiin ajatuksiinsa, jotka alituisesti palasivat hänen hyvien
+ystäviensä luo ja siihen arvosteluun, jonka he jo kauan sitten olivat
+varmasti lausuneet hänestä. Viikon kuluttua juutalainen ei enää
+lukinnut ovea, ja Oliver saattoi nyt vapaasti liikkua talossa.
+
+Kaikkialla oli kauhean siivotonta; mutta yläkerran huoneissa oli
+puukuvioilla varustetut uuninreunustat, avarat ovet, seinälaudoitukset
+ja kattomaalaukset, ja vaikka ne olivat tomun peittämiä ja liasta
+mustia, todistivat ne kuitenkin entistä loistoa. Näistä merkeistä
+Oliver päätteli, että talo oli kauan sitten, ennen vanhan juutalaisen
+syntymää, kuulunut paremmille ihmisille ja ollut ehkä silloin yhtä
+kaunis ja hauska kuin se nyt oli synkkä ja ikävä.
+
+Hämähäkit olivat kutoneet verkkojaan joka nurkkaan, ja kun Oliver
+välistä astui hiljaa johonkin huoneeseen, juoksivat hiiret arkoina
+lattian yli koloihinsa. Paitsi niitä ei koko talossa näkynyt
+ainoatakaan elävää olentoa, ja usein, kun tuli pimeä ja hän oli väsynyt
+kuljeksimaan huoneesta toiseen, hän kyyristyi käytävän nurkkaan
+katuoven viereen ollakseen niin lähellä eläviä ihmisiä kuin mahdollista
+ja odotti siinä, kunnes juutalainen tai pojat palasivat.
+
+Kaikissa huoneissa oli lahonneet akkunaluukut lujasti suljettu
+rautatangoilla, jotka oli upotettu syvälle ikkunapieliin; ainoastaan
+luukkujen yläosaan tehdyistä rei'istä pääsi tunkeutumaan hiukan
+valoa, joten huoneet kävivät vieläkin synkemmiksi, kun niissä oli
+omituisia varjoja. Pihanpuolella oli eräs ullakonakkuna, jonka edessä
+ei ollut luukkua, ja siitä Oliver usein raskain mielin tuijotti ulos
+voimatta kuitenkaan nähdä muuta kuin sekavan ryhmän katonharjoja,
+mustia savupiippuja ja talojen päätyjä. Välistä näkyi tosin pörröinen,
+harmahtava ihmispää kurkistelevan etäisen muurin takaa, mutta se
+katosi aina melkein samassa kuin oli ilmestynyt, ja kun Oliverin
+havaintoaseman ikkuna oli naulattu kiinni sekä monien vuosien sateesta
+ja savusta himmeä, niin hän saattoi ainoastaan hämärästi erottaa
+ulkopuoliset esineet. Ulkoa sitävastoin oli yhtä mahdotonta huomata
+häntä, kuin jos hän olisi istunut Pyhän Paavalin tuomiokirkon ylimmässä
+huipussa.
+
+Eräänä iltapäivänä, kun Taskuveijari ja Charley valmistautuivat
+lähtemään illalla kaupungille, pisti edellisen päähän pitää erikoista
+huolla ulkoasustaan (rehellisyyden vuoksi mainittakoon, ettei tällainen
+huolenpito suinkaan kuulunut hänen tavallisiin heikkouksiinsa) ja
+sentähden hän armollisesti käski Oliveria avukseen siihen puuhaan.
+
+Oliver oli hyvillään, kun sai olla hyödyksi, iloinen siitä, että hänen
+lähellään oli ihmisiä, vaikkapa kehnojakin, ja että hän saattoi tehdä
+näiden mieliksi kunniallisella tavalla. Senvuoksi hän ei vastustanut
+toisen ehdotusta, vaan selitti olevansa heti valmis, laskeutui
+lattialle polvilleen Taskuveijarin istuutuessa pöydälle, joten Oliver
+pääsi paremmin käsiksi hänen jalkoihinsa, ja ryhtyi sitten työhön,
+jota Taskuveijari nimitti "juoksuvälineiden siloittelemiseksi", mutta
+joka tavalliselle kielelle käännettynä merkitsi samaa kuin kenkien
+kiillottaminen.
+
+Johtuiko se nyt vapauden ja riippumattomuuden tunteesta, josta
+järjellinen olento nauttii, kun saa mukavasti istua pöydällä, polttaa
+piippuaan ja huolettomasti heilutella toista jalkaansa edestakaisin
+sill'aikaa kun hänen kenkiään harjataan eikä hänen tarvitse edes
+ajatella niiden vaivalloista riisumista tai jalkaan vetämistä, vai
+oliko tupakan hyvyys tai oluen suloinen maku pehmittänyt Taskuveijarin
+tunteet, kuinka tahansa, mutta lyhyesti sanottuna hän oli sillä
+hetkellä haaveilevassa ja hempeässä mielentilassa, mikä oli muuten
+vierasta hänen luonteelleen. Hän silmäili vähän aikaa Oliveria
+miettivän näköisenä, nosti sitten päätänsä, huoahti keveästi ja virkkoi
+puolittain itsekseen, puolittain Batesille:
+
+— Mikä vahinko, ettei hän ole taituri!
+
+— Sanoppas muuta, vastasi Charley, hän ei ymmärrä omaa parastaan.
+
+Taskuveijari huokasi taas ja alkoi uudelleen polttaa. Charley Bates
+teki samoin, ja molemmat tupruttelivat hetken aikaa ääneti sauhuja
+piipuistaan.
+
+— Et kai edes tiedä, mikä taituri on? kysyi Taskuveijari alakuloisesti.
+
+— Kyllä, luulen melkein tietäväni, vastasi Oliver katsahtaen äkkiä
+ylöspäin. Se on var—, sinä olet itse niitä, eikö totta? kysyi Oliver
+keskeyttäen ensin aikomansa sanan.
+
+— Aivan niin, vastasi Taskuveijari. Minua hävettäisi, jos olisin jokin
+muu. Näin sanoessaan hän tyrkkäsi rajusti hattuaan ja katsahti Charley
+Batesiin ikäänkuin kehoittasi tätä välttämään vastaan. — Minä olen
+taituri, sanoi Taskuveijari, ja samaa ammattia harjoittavat Charley,
+Fagin, Sikes, Nancy, Bet ja vieläpä koirakin, joka onkin paras kaikista.
+
+— Se ei ainakaan koskaan juorua, lisäsi Charley.
+
+— Ei, se ei edes haukahtaisi oikeuden edessä, ettei joutuisi kiikkiin,
+ei vaikkapa se sidottaisiin viikoksi todistaja-aitioon eikä annettaisi
+sille muruakaan ruokaa, arveli Taskuveijari.
+
+— Ei, sitä se ei tekisi, myönsi Charley.
+
+— Se on ovela koira. Muistatko, miten luihusti se silmäilee jokaista
+vierasta, joka nauraa tai laulaa sen läsnäollessa? jatkoi Taskuveijari.
+Entäs, kuinka se murisee kuullessaan viulunsoittoa, ja vihaa toisia
+koiria, jotka eivät ole samaa rotua kuin se itse?
+
+— Se koira on aivan kuin kristitty ihminen, sanoi Charley.
+
+Nämä sanat oli tarkoitettu koiran kykyjen ylistykseksi; huomautus oli
+kuitenkin paikallaan; sillä on olemassa paljon naisia ja herroja,
+jotka vaativat itselleen kristityn nimeä, mutta jotka ovat useissa
+tilanteissa aivan hämmästyttävästi Sikesin koiran kaltaisia.
+
+— Mutta, sanoi Taskuveijari palaten alkuperäiseen keskusteluaiheeseen,
+sillä ei ole mitään tekemistä tämän keltanokan kanssa.
+
+— Eipä kylläkään, vastasi Charley. Miksi et rupea Faginin oppilaaksi,
+Oliver?
+
+— Ja luo onneasi kerta kaikkiaan? lisäsi Taskuveijari virnistäen.
+
+— Sitten voisit vetäytyä syrjään rikkauksinesi ja elää herroiksi,
+kuten minäkin aion neljän karkausvuoden perästä, kun kolminaisuudesta
+on kulunut neljäkymmentäkaksi viikkoa, sanoi Charley Bates.
+
+— Ei minua haluta, vastasi Oliver arasti, kunpa minut vain
+päästettäisiin pois täältä. Minä — minä tahtoisin mieluimmin lähteä
+tieheni.
+
+— Ja Fagin tahtoo, että jäisit tänne! sanoi Charley. Oliver tiesi sen
+varsin hyvin, ja kun hän arveli, että hänen oli vaarallista lausua
+toivomuksiaan julki liian avoimesti, niin hän vain huokasi ja jatkoi
+kenkien kiillottamista.
+
+— Lähteä! huudahti Taskuveijari. Eikö sinussa ole hitustakaan
+ylpeyttä? Tahtoisitko taas mennä ystäviesi taakaksi? Mitä?
+
+— Hyi olkoon! sanoi nuori Bates vetäen taskuistaan muutamia silkkisiä
+nenäliinoja ja heittäen ne kaappiin. Sehän on kerrassaan halpamaista.
+
+— Minä en voisi menetellä sillä tapaa, sanoi Taskuveijari ylpeän
+paheksuvasti.
+
+— Mutta sinä voit kuitenkin jättää ystäväsi pulaan ja antaa hänen
+kärsiä rangaistuksen, jonka itse olet ansainnut, huomautti Oliver
+puolittain hymyillen.
+
+— Niin, sanoi Taskuveijari heilauttaen piippuaan, tuo tapahtui Faginin
+tähden, sillä nuuskijat tietävät meidän olevan yksissä puuhissa, ja hän
+olisi pian joutunut kiipeliin, ellemme me olisi kadonneet paikalta.
+Sehän siihen oli syynä, eikö totta, Charley?
+
+Bates nyökkäsi ja aikoi sanoa jotakin, mutta samassa hänen mieleensä
+muistui Oliverin pako niin elävästi, että hän purskahti yht'äkkiä
+nauramaan, jolloin tupakansavu, jota hän juuri hengitti sisäänsä,
+meni väärään kurkkuun aiheuttaen yskänkohtauksen, joka kesti useita
+minuutteja.
+
+— Katsohan näitä, sanoi Taskuveijari vetäen esille kourallisen
+shillingin ja puolen pennyn rahoja. Tämä elämä on hauskaa! Mitä sillä
+on väliä, mistä lantit ovat kotoisin? Kas niin, sinä saat nämä; kyllä
+niitä on enemmän siellä, mistä ne kaappasin. Etkö tahdo, mitä? — No,
+oletpa sinä sentään aikamoinen paksupää!
+
+— Eikö hän olekin turmeltunut, vai mitä arvelet, Oliver? kysyi Charley
+Bates. Hän kuolee ihan varmasti hampputautiin, vai mitä luulet?
+
+— Minä en tiedä, millaista se on, vastasi Oliver katsellen ympärilleen.
+
+— Sen minä näytän pian sinulle, hyvä toveri, sanoi Charley. Näin
+sanoen hän tarttui kaulaliinansa toiseen päähän, ojensi sen suoraan
+ylöspäin ja antoi päänsä retkahtaa olkapäälle päästäen samalla
+omituisen äänen hampaittensa välistä. Tällä vilkkaalla elehtimisellä
+hän osoitti, että hampputautiin kuoleminen ja hirsipuuhun joutuminen
+olivat sama asia.
+
+— Sitä se vain on, niin, sanoi Charley. Katso, Jack, kuinka hän
+mulkoilee! En ole eläissäni nähnyt toista noin mainiota toveria kuin
+tuo poika; hän naurahtaa minut vielä ihan varmaan kuoliaaksi. Kun
+Charley oli taas nauranut sydämensä pohjasta, ryhtyi hän jälleen
+polttamaan kyyneleet silmissä.
+
+— Sinä olet saanut huonon kasvatuksen, sanoi Taskuveijari katsellen
+mielihyvällä kenkiään, kun Oliver oli lopettanut niiden kiillottamisen.
+Mutta kyllä Fagin sinusta sentään jotakin saa; muutoin hän epäonnistuu
+ensimmäisen kerran elämässään. Sinun on siis parasta alkaa heti, sillä
+ammattiin sinä kumminkin joudut, ennenkuin osaat aavistaakaan, ja nyt
+kulutat vain aikaa hukkaan, Oliver.
+
+Nuori herra Bates liitti tähän neuvoon muutamia omatekoisia siveellisiä
+varoituksia, ja kun hän ei enää niitä keksinyt, alkoi hän yhdessä
+ystävänsä kanssa laveasti ja värikkäästi kuvailla niitä lukemattomia
+riemuja, joita heidän elämänsä tarjosi. He vakuuttivat yhä uudelleen
+Oliverille, että tämän oli viisainta voittaa viipymättä Faginin
+suosio puolelleen niillä tietyillä keinoilla, joilla hekin olivat sen
+saavuttaneet.
+
+— Ja pane tarkoin mieleesi, Nolly, sanoi Taskuveijari, kun kuuli
+juutalaisen avaavan ulko-ovea, että ellet rupea puhaltamaan vilkuttimia
+ja tikittäjiä —.
+
+— Ei sinun kannata pulma tuolla tapaa, huomautti Charley Bates. Eihän
+hän ymmärrä, mitä sinä tarkoitat.
+
+— No niin, ellet ota nenäliinoja ja kelloja, toisti Taskuveijari
+oikaisten sanansa Oliverin käsityskyvyn mukaisiksi, niin ne ottaa
+joku toinen, ja se on vahingoksi sekä sinulle että niille, jotka ne
+menettävät, ja onhan sinulla aivan yhtä suuri oikeus niihin kuin
+muillakin.
+
+— Aivan oikein, aivan oikein, sanoi juutalainen, joka oli tullut
+sisään Oliverin huomaamatta. Se on selvä kuin päivä, selvä kuin
+päivä. Luota vain Taskuveijariin, poikaseni. Hah, hah, haa! Hän osaa
+ammattinsa katkismuksen ulkoa!
+
+Vanha mies hieroi tyytyväisenä kämmeniään vahvistaessaan Taskuveijarin
+esitystä ja myhäili katsellessaan kelvollista oppipoikaansa.
+
+Keskustelua ei tällä kertaa enää jatkettu, sillä juutalainen oli tuonut
+mukanaan Betsy neidin ja erään herran, jota Oliver ei ollut ennen
+nähnyt. Tämä vieras, jota Taskuveijari kutsui Tom Chitlingiksi, oli
+viipynyt hetken aikaa portailla vaihtaakseen muutamia kohteliaisuuksia
+neidin kanssa, mutta astui nyt huoneeseen.
+
+Herra Chitling oli Taskuveijaria vanhempi, luultavasti noin
+kahdeksantoistavuotias, mutta hän kohteli jälkimmäistä ilmeisen
+kunnioittavasti, mikä osoitti, että hän tunsi itsensä huonommaksi
+tämän rinnalla, mitä tulee lahjakkuuteen ja ammattitaitoon. Hänellä
+oli pienet tihrusilmät ja rokonarpiset kasvot sekä yllään nahkalakki,
+tumma takki, tahraiset housut ja nahkaesiliina. Hänen ulkoasunsa
+oli oikeastaan sangen puutteellinen, mutta hän selitti ikäänkuin
+puolustuksekseen, että hänen "aikansa" oli päättynyt vasta tunti
+takaperin eikä hän senvuoksi ollut vielä ehtinyt pitää huolta
+puvustaan, kun oli viimeiset kuusi viikkoa käyttänyt univormua. Herra
+Chitling lisäsi suuttuneen näköisenä, että siinä laitoksessa, mistä
+hän juuri oli tullut, oli alettu puhdistaa vaatteita sauhuttamalla,
+mikä oli aivan perustuslain vastaista, sillä liika kuumuus poltti ne
+piloille eikä niistä maksettu minkäänlaista korvausta. Yhtä laiton oli
+se uusi määräys, että tukka piti leikattaman lyhyeksi. Lopuksi herra
+Chitling selitti, ettei ollut neljäänkymmeneenkahteen kuolettavan
+pitkään ja rasittavaan työpäivään saanut maistaa pisaraakaan ja "menisi
+vaikka roviolle poltettavaksi, ellei hänen kurkkunsa ollut nyt yhtä
+kuiva kuin kalkkikori".
+
+— Mistä luulet tämän herran tulevan, Oliver? kysyi juutalainen
+virnistäen, kun toiset pojat toivat pöydälle viinapullon ja lasin.
+
+— Minä — minä en tiedä, herra, vastasi Oliver.
+
+— Kuka tuo on? kysyi Tom Chitling katsahtaen halveksivasti Oliveriin.
+
+— Muuan nuorista ystävistäni, vastasi juutalainen.
+
+— Hän saa kiittää onneaan, sanoi nuori mies luoden merkitsevän katseen
+Faginiin. Älä välitä, mistä minä tulen, poikaseni, kyllä sinä pian
+löydät tien sinne, siitä lyön vaikka vetoa.
+
+Pojat nauroivat tälle sukkeluudelle, ja kun samasta asiasta oli
+laskettu enemmänkin leikkiä, kuiskasivat he muutamia sanoja
+juutalaiselle ja lähtivät sitten tiehensä.
+
+Kun uusi tulokas ja Fagin olivat hetken aikaa puhelleet kahden kesken,
+siirsivät he tuolinsa uunin ääreen. Juutalainen sijoitti Oliverin
+viereensä istumaan ja johti keskustelun sellaisiin aiheisiin, joiden
+arveli huvittavan kuulijoita. Hän puhui ammatin suurista eduista,
+Taskuveijarin taitavuudesta, Charley Batesin herttaisuudesta ja
+omasta anteliaisuudestaan. Viimein nämä puheenaiheet alkoivat tuntua
+perinpohjin käsitellyiltä ja samoin näytti olevan herra Chitlingin
+laita (sillä kuritushuoneessa vietetyt viikot ovat väsyttäviä) ja
+senvuoksi Betsy neitikin poistui, joten seura saattoi käydä levolle.
+
+Tästä päivästä lähtien Oliver jätettiin harvoin yksikseen; sitävastoin
+hän sai olla miltei alituisesti molempien poikien seurassa ja katsella
+joka päivä vanhaa varkausleikkiä, joka toistettiin säännöllisesti —
+osanottajien huviksi vai Oliverin opiksiko, sen tiesi herra Fagin
+parhaiten. Välistä vanhus kertoi heille juttuja ryöstöistä, joita hän
+oli nuorempana ollessaan suorittanut, esittäen ne niin huvittavalla
+tavalla, ettei Oliverkaan voinut olla nauramatta, vaikka hän katsoikin
+asiaa toiselta kannalta.
+
+Lyhyesti sanoen, viekas juutalainen oli kietonut Oliverin verkkoonsa,
+ja kun hän oli synkän yksinäisyyden avulla saanut pojan pitämään mitä
+seuraa tahansa parempana kuin omia surullisia ajatuksiaan ja siten
+valmistanut hänen mielensä otolliseksi, alkoi hän vähitellen valaa
+lapsen sieluun sitä myrkkyä, jonka oli määrä mustuttaa se ikiajoiksi.
+
+
+
+
+YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
+
+Merkillinen hanke otetaan pohdittavaksi ja hyväksytään.
+
+
+Oli kylmä, sumuinen ja tuulinen yö, kun juutalainen lähti pesästään
+käärittyään ensin huolellisesti päällystakin näivettyneen ruumiinsa
+suojaksi ja vedettyään kauluksen korvilleen, niin että hänen kasvojensa
+alaosa jäi kokonaan piiloon. Hän pysähtyi porrasaskelmalle siksi,
+kunnes ovi oli suljettu ja tarkoin teljetty hänen jälkeensä, ja vasta
+sitten kun hän ei enää kuullut poikien etääntyvien askelten ääntä, hän
+lähti kulkemaan pitkin katua niin nopeasti kuin pääsi.
+
+Talo, johon Oliver oli viety, sijaitsi lähellä Whitechapelia.
+Juutalainen seisahtui hetkeksi kadunkulmaan, silmäili epäluuloisesti
+ympärilleen ja astui sitten kadun poikki suunnaten kulkunsa
+Spitalfieldiä kohti. Katukivet olivat paksulti loan peitossa, ja
+kaupunkia kattoi tiheä sumu. Sade valui hiljalleen, ja koko tienoo
+näytti märältä ja tahmaiselta. Yö oli aivan kuin luotu juutalaisen
+kaltaisten olentojen toimia varten. Hiipiessään varovasti eteenpäin
+seinävieriä myöten vanha mies muistutti jotakin inhottavaa matelijaa,
+joka on syntynyt tuollaisessa liejussa ja pimeydessä ja joka ryömii yön
+aikaan etsiskellen katuojasta jotain haaskaa ateriakseen.
+
+Hän kulki monen ahtaan ja mutkikkaan sivukadun kautta, kunnes saapui
+Bethnal Greeniin; täällä hän äkkiä kääntyi vasemmalle ja syventyi
+niiden kurjien ja likaisten katujen sokkeloon, joita on liiemmaksikin
+tässä tiheään asutussa kaupunginosassa.
+
+Juutalainen oli kuitenkin hyvin perehtynyt tähän seutuun, niin ettei
+yön pimeys eikä tien mutkikkaisuus voinut häntä eksyttää. Viimein hän
+joutui ahtaalle kujalle, jonka etäisimmässä päässä paloi vain yksi
+lyhty. Hän koputti erään talon ovelle ja lausuttuaan jonkunlaisen
+tunnussanan sille, joka oven avasi, hän nousi ylös portaita.
+
+Kun hän koski ovenripaan, kuului koiran murinaa, ja muuan miesääni
+kysyi, kuka siellä oli.
+
+— Vain minä, Bill; ei muita kuin minä, sanoi Fagin ja katsahti
+huoneeseen ovesta.
+
+— No, laahatkaa sitten luunne sisään, kehoitti Sikes. Pysy hiljaa,
+tuhma elukka! Etkö pirua tunne, kun sillä on päällystakki yllä?
+
+Koira oli ilmeisesti erehtynyt Faginin ulkoasun vuoksi, sillä heti
+kun juutalainen otti sen yltään ja heitti tuolinselustalle, vetäytyi
+eläin takaisin nurkkaansa ja heilutti häntäänsä ikäänkuin osoittaakseen
+olevansa tavattoman tyytyväinen.
+
+— No! sanoi Sikes.
+
+— Niin, ystäväni, vastasi juutalainen. Kas, hyvää päivää, Nancy!
+
+Fagin lausui tämän tervehdyksen aika lailla hämillään ikäänkuin
+epäilisi, tokko Nancy haluaisi vastata siihen, sillä he eivät olleet
+tavanneet toisiaan senjälkeen kun olivat riidelleet Oliverin tähden.
+Mutta jos juutalainen tunsi jotain epäilystä tässä suhteessa,
+niin nuoren naisen käytös karkoitti sen heti. Tämä laski jalkansa
+uuninristikolta lattialle, siirsi tuolinsa syrjemmälle ja kehoitti
+Faginia sen pitemmittä puheitta istuutumaan lähemmäksi tulta, sillä
+ulkona oli sangen kylmä.
+
+— Siellä on todellakin hyvin kylmä, rakas Nancy, sanoi juutalainen
+lämmittäen laihoja käsiään uunin edessä. Tuuli puhaltaa suorastaan
+ihmisen lävitse, lisäsi hän hieroen vasenta kylkeään.
+
+— Sen on oltava terävä kuin naskali voidakseen tunkeutua teidän
+sydämeen, huomautti Sikes. Anna hänelle jotakin juotavaa, Nancy.
+Kiireesti! Tulee aivan sairaaksi, kun näkee hänen kuivan runkonsa siinä
+vilusta värisevän; hän on ihan kuin hirveä kummitus, joka juuri on
+noussut haudasta.
+
+Nancy otti heti pullon nurkkakaapista, jossa niitä oli koko joukko;
+niiden erilaisesta muodosta ja koosta päättäen ne sisälsivät useampia
+eri väkijuomalajeja. Sikes kaatoi konjakkia lasiin ja käski juutalaisen
+juoda.
+
+— Kiitoksia, Bill, riittää jo, sanoi juutalainen ja laski lasin
+pöydälle, kun oli hiukan maistanut siitä.
+
+— Mitä! Pelkäättekö, että me haluamme päästä eroon teistä, vai mitä?
+kysyi Sikes tuijottaen häneen. Häh!
+
+Äärettömän halveksivasti murahtaen herra Sikes sieppasi lasin ja heitti
+sen sisällyksen hiilien sekaan ikäänkuin juhlallisiksi alkajaisiksi
+omaan juomiseensa, johon hän heti ryhtyikin. Juutalainen silmäili
+ympärilleen, ei uteliaisuudesta, sillä hän oli nähnyt huoneen useasti
+ennenkin, vaan epäluuloisen levottomana, kuten hänen oli tapana. Huone
+oli köyhästä sisustettu, ja ainoastaan seinäkaapin pullovarasto saattoi
+arvelemaan, ettei asukas ollut tavallinen työmies. Muita epäilyttäviä
+esineitä ei ollut näkyvissä kuin kolme lyijypäistä patukkaa, joista
+kaksi oli nurkassa ja yksi riippui seinällä.
+
+— Kas niin! sanoi Sikes. Nyt olen valmis.
+
+— Liikeasioihinko? kysyi juutalainen.
+
+— Niin, liikeasioihin, vastasi Sikes, antakaahan siis kuulua, mitä
+teillä on mielessänne.
+
+— Miten on Chertseyn talon laita, Bill? kysyi juutalainen siirtäen
+tuolinsa lähemmäksi häntä ja puhuen hyvin matalalla äänellä.
+
+— No mitä siitä sitten? kysyi Sikes.
+
+— Kyllähän te tiedätte, mitä tarkoitan, ystäväni, sanoi juutalainen.
+Hän tietää, mistä on kysymys, vai mitä luulette, Nancy?
+
+— Eikä tiedä, tiuskaisi Sikes, tai ei tahdo tietää, mikä on aivan sama
+asia. Puhukaa suunne puhtaaksi ja nimittäkää asioita oikeilla nimillään
+älkääkä siinä vilkuko ja viittoilko, ikäänkuin minun pitäisi merkkejä
+käsittää. Itsehän te ensiksi suunnittelitte tätä varkautta. Mitä te
+oikein tarkoitatte?
+
+— Hiljaa, Bill, hiljaa! sanoi juutalainen, joka turhaan oli yrittänyt
+keskeyttää toisen kiukunpurkausta. Joku voi kuunnella meitä, hyvä
+ystävä.
+
+— Kuulkoon vain! ärähti Sikes. Siitä en piittaa! — Mutta kun hän
+tarkemmin ajateltuaan sentään välitti siitä, niin hän lausui nämä sanat
+hiljemmin ja tyyntyi samalla hiukan.
+
+— Kas niin, kas niin, sanoi juutalainen mielistelevällä äänellä,
+minä halusin vain olla varovainen, siinä kaikki. Niin, ystäväni, mitä
+siis tulee tuohon Chertseyn taloon, niin milloinka siihen oikein
+käytäisiin käsiksi, Bill? Ajatelkaapa niitä hopeita, hyvät ystävät!
+Sellaiset hopeat! Juutalainen hieroi käsiään ja kohotti kulmakarvojaan
+ihastuneena kuvitellessaan tulevaa saalista.
+
+— Siitä ei tule mitään, vastasi Sikes kylmästi.
+
+— Eikö mitään! huudahti Fagin vaipuen takaisin tuoliinsa.
+
+— Ei kerrassaan mitään, vakuutti Sikes. Ei ainakaan sitä, mitä te
+odotitte.
+
+— Silloin ei työtä ole oikein suoritettu, murahti juutalainen kalveten
+kiukusta ja pettymyksestä. Älkää yrittäkö uskotellakaan minulle
+semmoista.
+
+— Uskottelenpa niinkin! vastusti Sikes. Kuinka uskallatte puhua tuolla
+tavoin? Sanon vain teille, että Toby Crackit on oleskellut talon
+lähistöllä pari viikkoa, mutta ei ole saanut ketään palvelijoista
+puolellemme.
+
+— Ettehän vain aio väittää, Bill, sanoi juutalainen tyynemmin, kun
+huomasi toisen kiivastuvan, ettei talon kumpaakaan miespalvelijaa saa
+mitenkään suostumaan?
+
+— Kyllä, sitä juuri tarkoitan, vastasi Sikes. Ne ovat olleet vanhan
+rouvan palveluksessa kaksikymmentä vuotta, ja vaikka antaisitte niille
+viisisataa puntaa, niin ne eivät sittenkään kallistaisi korvaansa
+teidän puheillenne.
+
+— Mutta ettehän ainakaan yritä väittää, että palvelustytöt olisivat
+yhtä myöntymättömiä? intti juutalainen.
+
+— Aivan samanlaisia, vastasi Sikes.
+
+— Eikö edes muhkea Toby Crackit vaikuta niihin? kysyi juutalainen
+epäluuloisesti. Muistakaa, Bill, millaisia naiset ovat.
+
+— Ei edes muhkea Toby Crackit, vastasi Sikes. Hän sanoi käyttäneensä
+valepartaa ja keltaisia liivejä koko sen kirotun ajan, minkä siellä
+vetelehti, mutta niistä ei ollut apua vähääkään.
+
+— Hänen olisi pitänyt koettaa viiksiä ja sotilashousuja, virkkoi Fagin.
+
+— Hän yritti niitäkin, mutta yhtä turhaan.
+
+Juutalainen näytti sangen nololta; hänen päänsä vaipui rintaa vasten,
+ja hän istui hetken aikaa syvissä mietteissä. Sitten hän katsahti äkkiä
+ylöspäin ja lausui huoaten, että yrityksestä oli kai luovuttava, jos
+Crackitin tiedot olivat oikeita.
+
+— Ja kuitenkin, sanoi hän nojaten käsillään polviinsa, on kovin
+surkeata menettää niin paljon, kun on jo ehtinyt kiinnittää toiveensa
+siihen.
+
+— Niinhän se on, myönsi Sikes. Kirotun huono onni!
+
+Seurasi pitkä hiljaisuus. Juutalainen oli syventynyt omiin
+ajatuksiinsa, ja hänen kasvoillaan oli pirullisen konnamainen ilme.
+Sikes vilkaisi häneen vähän väliä salaa, ja Nancy, joka ilmeisesti
+varoi suututtamasta murtovarasta, istui tulen ääressä silmät ummessa,
+ikäänkuin ei ollenkaan huomaisi, mitä ympärillä tapahtui.
+
+— Fagin, virkkoi Sikes yht'äkkiä keskeyttäen hiljaisuuden,
+kannattaisiko teidän maksaa viisikymmentä kultarahaa lisää, jos työ
+suoritetaan murtamalla?
+
+— Kyllä, vastasi juutalainen äkkiä vilkastuen.
+
+— Asia on siis päätetty? kysyi Sikes.
+
+— Niin on, ystäväni, vastasi juutalainen tarttuen toisen käteen; hänen
+silmänsä kiiluivat, ja kasvojen lihakset värisivät jännityksestä,
+jonka Sikesin ehdotus oli hänessä herättänyt.
+
+— Siinä tapauksessa, vastasi Sikes ja sysäsi inhoten juutalaisen
+käden syrjään, voidaan ryhtyä toimeen, koska te vain haluatte. Toby
+ja minä kiipesimme toissa yönä puutarhamuurin yli ja tutkimme ovia ja
+ikkunaluukkuja. Talo on öisin suljettu kuin vankila, mutta eräästä
+paikasta voimme tunkeutua sisään helposti ja turvallisesti.
+
+— Mistä paikasta, Bill? kysyi juutalainen innokkaasti.
+
+— Katsokaahan, kuiskasi Sikes, kun mennään ruohokentän yli...
+
+— Niin, entä sitten? kysyi juutalainen ojentaen kaulaansa, niin että
+silmät olivat vähällä pullistua kuopistaan.
+
+— Pyh! huudahti Sikes keskeyttäen äkkiä puheensa, sillä tyttö oli
+miltei päätään kääntämättä katsahtanut häneen ja kiinnittänyt hänen
+huomionsa juutalaisen naamaan. Viis siitä, missä se on! Ettehän te voi
+kylläkään ilman minua ryhtyä puuhaan, sen tiedän, mutta on kuitenkin
+viisainta olla varuillaan, kun on teidän kanssanne tekemisissä.
+
+— Kuten haluatte, hyvä ystävä, lausui juutalainen. Tarvitaanko ketään
+muita kuin teidät ja Toby?
+
+— Ei muita, vastasi Sikes, paitsi sorkkarauta ja poika. Meillä on jo
+edellinen, jälkimmäinen on teidän hankittava. — Poikako! huudahti
+Fagin. Silloin siellä on mentävä ovilasin läpi, eikö olekin?
+
+— Se ei kuulu teihin, vastasi Sikes. Minä tarvitsen pojan, mutta hän
+ei saa olla suuri. Voi hitto! lisäsi hän miettiväisesti, kunpa vain
+olisin saanut Nedin, nokikolarin nuoren pojan!
+
+Ukko piti pojan tahallaan laihana ja vuokrasi hänet välistä tällaisiin
+pikku puuhiin, mutta pojan isä ajettiin maanpakoon, ja silloin tuli
+Juvenile Deliquent Society [Hyväntekeväisyysseura.] ja otti pojan
+huostaansa juuri kun tämä oli alkanut kunnolla ansaita. Nyt häntä
+opetetaan kirjoittamaan ja laskemaan, ja kaiketi hänestä aikaa myöten
+tehdään tavallinen oppipoika. Paha periköön nuo seurat! huudahti herra
+Sikes kiivastuen, kun ajatteli viheliäistä asiantilaa. Ne häärivät niin
+sisukkaasti, että jos niillä vain olisi kylliksi rahaa, mitä niillä
+kaikeksi onneksi ei ole, niin vuoden tai parin perästä meillä ei olisi
+puoltakaan tusinaa poikia omiin asioihimme.
+
+— Eipä olisi, se on totta se, myönsi juutalainen, joka oli tämän
+puheen aikana istunut mietteissään ja kuullut senvuoksi vain viimeiset
+sanat. Bill!
+
+— Mitä? kysyi Sikes.
+
+Juutalainen viittasi Nancyyn, joka yhä istui samassa asennossa tuleen
+tuijottaen, ja osoitti erään merkin avulla, että hän toivoi tytön
+lähtevän huoneesta. Sikes kohautti hartioitaan, mikä merkitsi, että hän
+piti tätä varovaisuutta tarpeettomana, mutta suostui sentään ja käski
+Nancyn tuomaan heille olutpullon.
+
+— Sinä et tahdo mitään olutta, sanoi Nancy asettaen käsivartensa
+ristiin ja jääden aivan tyynesti paikalleen.
+
+— Mutta minähän sanon, että tahdon, väitti Sikes.
+
+— Älä lorua joutavia! vastasi tyttö kylmästi. — Jatkakaa vain, Fagin!
+Minä tiedän, mitä hän aikoo sanoa, Bill, ei hänen tarvitse olla minusta
+tietääkseenkään.
+
+Juutalainen näytti yhä epäröivän. Sikes katseli hämmästyneenä vuoroin
+kumpaakin.
+
+— No niin, eihän teidän tarvitse pelätä tyttöä, Fagin, sanoi hän
+viimein. Olettehan tuntenut hänet jo kyllin kauan voidaksenne luottaa
+häneen, ellei itse piru ole sotkeutunut peliin. Hän ei ole mikään
+juorukello, vai mitä, Nancy?
+
+— Enpä luulisi olevani! vastasi neitonen, veti tuolinsa pöydän ääreen
+ja nojasi siihen kyynärpäänsä.
+
+— Et olekaan, ystäväni, sen tiedän, sanoi juutalainen, mutta...
+
+— Mutta mitä? kysyi Sikes.
+
+— Enhän voi tietää, eikö hän hän taas joudu raivoihinsa, kuten tässä
+eräänä iltana tapahtui, hyvä ystävä, vastasi juutalainen.
+
+Tämän tunnustuksen kuultuaan Nancy neiti purskahti kaikuvaan nauruun,
+tyhjensi sitten lasillisen konjakkia, ravisti päätään ja päästi
+ilmoille muutamia huudahduksia, kuten "aja tuuleen!", "anna kuulua!"
+j.n.e. Nämä kehoitukset vaikuttivat heti ilmeisen rauhoittavasti
+molempiin herroihin, sillä juutalainen nyökkäsi tyytyväisenä ja
+istuutui taas paikalleen, ja herra Sikes teki samoin.
+
+— No, Fagin, sanoi Nancy, puhukaa nyt Billille Oliverista!
+
+— Ah, kuinka te olette älykäs, hyvä ystävä, en ole koskaan nähnyt
+tarkkanäköisempää tyttöä! vastasi juutalainen ja taputti häntä päähän.
+Oliverista juuri aloinkin puhua! Hah, hah, haa!
+
+— Mitä hänestä sitten? kysyi Sikes.
+
+— Hänhän on juuri sellainen poika, jota te tarvitsette, hyvä ystävä,
+vastasi juutalainen käheästi kuiskaten ja pani sormen nenälleen
+vääristäen samalla kasvonsa hirvittävään irvistykseen.
+
+— Hänkö! huudahti Sikes.
+
+— Ota vain hänet, Bill! sanoi Nancy. Niin minä tekisin, jos olisin
+sinun sijassasi. Tosin hän ei ole yhtä tottunut kuin toiset pojat,
+mutta sillähän ei ole väliäkään, kun hänen tarvitsee vain avata eräs
+ovi sinulle. Muista, Bill, että häneen voi luottaa.
+
+— Niin, sen tiedän varmasti, sanoi juutalainen. Häntä on hyvin
+opetettu viimeisinä viikkoina, ja nyt hänen on jo aika ruveta itse
+ansaitsemaan elatustaan. Sitäpaitsi on otettava huomioon, että toiset
+pojat ovat liian suuria.
+
+— Niin, hän on kyllä oikeata kokoa, virkkoi Sikes miettiväisesti.
+
+— Ja tekee varmasti kaikki, mitä käskette, ystäväni. Hän ei uskalla
+juonitella, jos nimittäin vain osaatte sopivalla tavalla pelottaa
+häntä.
+
+— Vai sitä siinä tarvitaan! huudahti Sikes. Mutta minäpä en pelotakaan
+häntä leikilläni, muistakaa se. Jos huomaan hänessä jotain oikkuja,
+kun kerran olemme toimessa, niin hän saa vastata puolestaan. Voi käydä
+niinkin, ettette enää näe häntä elävänä. Tuumikaahan sitä, Fagin,
+ennenkuin lähetätte hänet. — Muistakaa, mitä sanoin! lisäsi hän sitten
+punniten kädessään sorkkarautaa, jonka oli ottanut vuoteen alta.
+
+— Kaikki on jo tarkoin harkittu, vastasi juutalainen painokkaasti.
+Olen pitänyt häntä silmällä — tarkasti silmällä. Antakaamme häneen
+juurtua sen ajatuksen, että hän on varas, silloin hän on meidän.
+Ikipäiviksi meidän! Parempaa tilaisuutta ei olisi voinut sattua! —
+Vanha mies asetti käsivartensa ristiin rinnalleen ja vetäen päänsä
+hartioiden väliin hän kirjaimellisesti syleili itseään ihastukselta.
+
+— Meidän! matki Sikes. Tarkoitatte kai teidän?
+
+— Ehkä niin, ystäväiseni, vastasi juutalainen kimeästi nauraen. Siis
+minun, jos niin haluatte, Bill.
+
+— Entä minkätähden, kysyi Sikes katsahtaen uhkaavasti hupaiseen
+ystäväänsä, miksi te näette niin paljon vaivaa tuon kelmeäposkisen
+penikan vuoksi, kun hyvin tiedätte, että Common Gardenissa kuljeksii
+joka ilta viitisenkymmentä poikaa, joista voisitte valita mielenne
+mukaan?
+
+— Siksi, että niistä ei olisi mitään hyötyä minulle, hyvä ystävä,
+vastasi juutalainen hiukan hämillään. Kun ne joutuvat kiikkiin, niin
+niiden naamasta näkee heti, että ne ovat syyllisiä, ja silloinhan minä
+menehän ne. Mutta jos tätä poikaa ohjataan oikein, hyvät ystävät, niin
+hän saa vielä lopulta aikaan yhtä paljon kuin kaksikymmentä noita
+toisia. Sitäpaitsi, lisäsi hän jälleen tyynenä, olemme vielä hänen
+vallassaan, jos hän sattuisi pääsemään pakoon, ja siitä syystä meidän
+on liitettävä hänet lujasti joukkoomme. Älkää huolehtiko siitä, kuinka
+se tapahtuu. Minun vaikutusvaltani on niin suuri, että kun hän vain
+kerrankin ottaa osaa johonkin varkauteen, niin lopusta lupaan pitää
+huolen. Onhan tämä paljon parempi kuin jos pitäisi toimittaa poika pois
+tieltä; se saattaisi käydä meille vaaralliseksi ja tuottaisi sitäpaitsi
+tuntuvan tappion.
+
+— Milloin ryhdytte puuhaan? kysyi Nancy estäen siten Sikesin
+kiukkuisen huudahduksen, jolla tämä alkoi sättiä Faginin lempeitä
+sanoja.
+
+— Niin, se on totta, sanoi juutalainen. Koska siihen ryhdytään?
+
+— Minä olen sopinut Tobyn kanssa ylihuomisyöstä, vastasi Sikes
+jurosti, ellen lähetä hänelle toista sanaa.
+
+— Hyvä on, sanoi juutalainen, nyt ei ole kuutamoakaan.
+
+— Ei ole, myönsi Sikes.
+
+— Onko kaikki kunnossa, että saalis voidaan heti kuljettaa turvaan?
+kysyi juutalainen.
+
+Sikes nyökkäsi.
+
+— No entä...
+
+— Kaikki on selvää, keskeytti Sikes. Älkää välittäkö
+yksityisseikoista. Teidän on parasta lähettää poika tänne
+huomenillalla, sillä minä lähden matkalle seuraavana aamuna päivän
+koittaessa. Siis teidän ei tarvitse tehdä muuta kuin pitää suunne
+kiinni ja laittaa sulatuspannu kuntoon, siinä kaikki.
+
+Sitten pidettiin neuvottelu, johon kaikki kolme ottivat osaa, ja
+päätettiin, että Nancy menisi seuraavana iltana pimeän tultua
+juutalaisen luo ja noutaisi Oliverin. Fagin huomautti nimenomaan,
+että jos poika osoittaisi vastahakoisuutta, niin hän seuraisi tyttöä
+mieluummin kuin ketään muuta, koska Nancy oli äskettäin esiintynyt
+hänen puolustajanaan. Sen lisäksi sovittiin juhlallisesti, että Oliver
+raukka jätettäisiin puheenaolevaa tarkoitusta varten kokonaan herra
+William Sikesin huostaan ja että mainittu herra Sikes saisi menetellä
+hänen kanssaan kuten itse parhaaksi näki olematta juutalaiselle
+vastuussa tapaturmista tai onnettomuuksista, joita pojalle
+mahdollisesti tapahtuisi. Jotta sopimus olisi tässä kohden sitova, tuli
+muhkean Toby Crackitin vahvistaa tosiksi ne selitykset, jotka Sikes
+palattuaan antaisi työn suorituksesta.
+
+Kun asia oli puhuttu selväksi, alkoi Sikes uutterasti kaataa kurkkuunsa
+paloviinaa ja heilutteli murtorautaansa, niin että toisia peloitti.
+Samalla hän laulaa hoilotti jotakin vähemmän kaunista laulunpätkää
+päästäen tuon tuostakin hurjia kirouksia. Viimein hän sai jonkinlaisen
+ammattiylpeyden puuskan ja tahtoi välttämättä näytellä työkalujaan.
+Mutta tuskin oli hän haparoiden vetänyt esille laatikon, jossa ne
+olivat, ja avannut sen selittääkseen läsnäolijoille eri kapineiden
+laatua ja käyttöä ja ylistääkseen niiden omituista kauneutta, kun hän
+kellahti lattialle laatikon päälle ja jäi siihen nukkumaan.
+
+— Hyvää yötä, Nancy! sanoi juutalainen.
+
+— Hyvää yötä!
+
+Heidän katseensa kohtasivat toisensa, ja juutalainen tarkkasi tyttöä
+tutkivasti, mutta tämän silmät eivät värähtäneetkään.
+
+Juutalainen toivotti hänelle uudelleen hyvää yötä, ja kun tyttö käänsi
+selkänsä, potkaisi hän Sikesiä salavihkaa. Sitten hän alkoi haparoida
+alas portaita.
+
+— Se on se vanha juttu! mutisi juutalainen itsekseen kulkiessaan kotia
+kohti. Pahinta noissa naisissa on se, että mitättöminkin seikka voi
+herättää heissä eloon tunteita, joiden luulisi jo aikoja sitten heiltä
+unohtuneen, mutta kaikeksi onneksi ne eivät kestä kauan. Hah, hah, haa!
+Mies lasta vastassa kultapussin takia!
+
+Lyhentäen matkaa tällaisilla hauskoilla mietelmillä Fagin taivalsi
+loan ja pimeyden halki kolkkoon asuntoonsa, jossa Taskuveijari istui
+valveilla odottaen kärsimättömästi hänen tuloaan.
+
+— Nukkuuko Oliver? Haluaisin puhua hänen kanssaan, sanoi Fagin heti
+sisään tultuaan.
+
+— Hän on nukkunut jo monta tuntia, vastasi Taskuveijari avaten erään
+oven. Tuolla hän makaa!
+
+Poika lepäsi syvässä unessa lattialle tehdyllä kovalla vuoteella.
+Suru, huoli ja ummehtunut ilma oli niin kalventanut hänen poskensa,
+että hän näytti kuolleelta. Mutta tällä kuolemalla ei ollut sellaista
+leimaa, minkä näkee ruumiskirstussa ja kääriliinoissa, vaan se herätti
+semmoisen tunteen, että henki on juuri paennut, että nuori, lempeä
+sielu on vain hetki sitten liitänyt taivaaseen eikä maan raskas ilma
+ole vielä ehtinyt muuttaa sitä tomumajaa, jossa sielu asui.
+
+— Ei nyt, sanoi juutalainen vetäytyen varovasti takaisin. Huomenna,
+huomenna.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENES LUKU.
+
+Oliver jätetään herra William Sikesin huostaan.
+
+
+Kun Oliver seuraavana aamuna heräsi, hämmästyi hän kovin huomatessaan,
+että hänen vuoteensa viereen oli asetettu pari uusia paksupohjaisia
+kenkiä ja vanhat viety pois. Tämä löytö ilahdutti häntä aluksi, sillä
+hän toivoi sen ennustavan hänen vapauttamistaan. Mutta nämä luulot
+haihtuivat pian, kun hän istuutui syömään aamiaista juutalaisen kanssa
+ja tämä ilmoitti hänelle tavalla, joka vielä enemmän kauhistutti häntä,
+että hänet vietäisiin illalla herra Sikesin asuntoon.
+
+— Pitääkö... pitääkö minun jäädä sinne, herra? kysyi Oliver
+levottomana.
+
+— Ei, ei, hyvä ystävä. Ei sinun tarvitse jäädä sinne, vastasi
+juutalainen. Me emme halua menettää sinua. Älä pelkää, Oliver, kyllä
+sinä saat tulla sitten taas meidän luoksemme. Hah, hah, haa! Emme ole
+niin julmia, että ajaisimme sinut pois. Eipä suinkaan!
+
+Vanha mies, joka seisoi kumartuneena tulen ääressä paahtaen
+leipäviipaletta, katsoi taakseen tehdessään täten pilaa Oliverista ja
+hihitti ilkeästi ikäänkuin, osoittaakseen tietävänsä, miten mielellään
+Oliver juoksisi tiehensä, jos vain pääsisi.
+
+— Sinä haluat varmaankin kernaasti tietää, sanoi juutalainen katsoen
+tutkivasti Oliveriin, minkä vuoksi sinun on mentävä Billin luo, vai
+mitä, pikku ystävä?
+
+Oliver punastui vasten tahtoaan huomatessaan, että ukko oli arvannut
+hänen ajatuksensa, mutta vastasi sitten pelkäämättä, että hän halusi
+sen tietää.
+
+— Mitä sinä itse luulet syyksi? kysyi Fagin välttyen siten vastaamasta.
+
+— Sitä en todellakaan tiedä, herra, vastasi Oliver.
+
+— Vai niin! sanoi juutalainen ja kääntyi pettyneenä poispäin
+tutkittuaan ensin pojan kasvoja. — Saat odottaa siksi, kunnes Bill
+sanoo sen sinulle.
+
+Juutalaista tuntui suututtavan, ettei Oliver osoittanut suurempaa
+uteliaisuutta. Itse asiassa pojan mieli oli sangen levoton, mutta
+juutalaisen viekkaat silmäykset ja omat aavistukset olivat saattaneet
+Oliverin niin hämille, ettei hän huomannut sillä kertaa kysyä enempää.
+Myöhemmin hän ei saanut siihen tilaisuuttakaan, sillä juutalainen pysyi
+vaiteliaana ja äreänä koko päivän iltaan asti, jolloin hän valmistautui
+lähtemään ulos.
+
+— Sytytä tämä palamaan, sanoi Fagin asettaen kynttilän pöydälle.
+Tuossa on kirja, jota voit lukea siksi, kunnes sinua tullaan hakemaan.
+Hyvää yötä!
+
+— Hyvää yötä! vastasi Oliver hiljaa.
+
+Juutalainen asteli ovelle, mutta vilkaisi samassa olkansa yli poikaan.
+Äkkiä hän pysähtyi ja kutsui häntä nimeltä. Oliver nosti silmänsä.
+Juutalainen osotti kynttilää ja viittasi häntä sytyttämään sen. Oliver
+totteli, ja laskettuaan kynttilänjalan pöydälle hän huomasi juutalaisen
+tuijottavan silmäkulmat kurtussa häneen huoneen pimeästä päästä.
+
+— Ole varuillasi, Oliver! Ole varuillasi! sanoi vanhus ja pudisti
+varoittavasti oikeata kättään. Hän on raju mies eikä kammoa verta, kun
+hänen sisunsa on joutunut kuohuksiin. Mitä hyvänsä tapahtuukin, älä
+sano mitään, vaan tee kaikki, mitä hän käskee. Pane se mieleesi! Nämä
+viimeiset sanat hän lausui erikoisella äänenpainolla. Sitten hän väänsi
+naamansa ilkeään irvistykseen, nyökkäsi ja lähti huoneesta.
+
+Faginin mentyä Oliver nojasi päätään käsiinsä ja mietti sykkivin
+sydämin niitä sanoja, jotka juuri oli kuullut. Mitä enemmän hän
+ajatteli juutalaisen varoituksia, sitä hämärämmäksi hänelle kävi niiden
+todellinen tarkoitus. Vähitellen hän tyyntyi ja rukoili hiljaisella
+ja murtuneella äänellä, että hän pelastuisi vaarasta, joka häntä
+parhaillaan uhkasi, ja että jos hyljätyn poika raukan, joka ei koskaan
+ole saanut tuntea ystävien osanottoa eikä rakkautta, on mahdollista
+saada apua, Jumala lähettäisi sitä nyt, jolloin hän oli joutunut yksin
+ja neuvotonna keskelle rikoksia ja pahuutta. Hän oli jo lopettanut
+rukouksensa, mutta pysyi yhä samassa asennossa, kädet silmillä, kun
+kahiseva ääni häiritsi häntä.
+
+— Kuka siellä? huudahti hän, kavahtaen pystyyn ja huomasi jonkun
+seisovan ovensuussa. Kuka se on?
+
+— Minä se olen, minä vain, vastasi värisevä ääni, Oliver nosti
+kynttilän päänsä tasalle ja katsoi ovelle päin. Siellä seisoi Nancy.
+
+— Pane kynttilä pöydälle, sanoi tyttö kääntäen kasvonsa syrjään. Se
+vaivaa minun silmiäni.
+
+Oliver näki, että Nancy oli tavattoman kalpea, ja kysyi ystävällisesti,
+oliko hän sairas. Tyttö istuutui tuolille kääntäen selkänsä häneen päin
+ja väänteli käsiään vastaamatta sanaakaan.
+
+— Onko tapahtunut, jotakin? kysyi Oliver. Voinko ehkä auttaa teitä?
+Teen sen mielelläni, jos vain voin.
+
+Tyttö keinutteli itseään edestakaisin, piti kättään suunsa edessä ja
+hengitti raskaasti, läähättäen.
+
+— Nancy! huudahti Oliver. Mikä teidän on?
+
+Tyttö läimäytteli polviaan ja polki lattiaa; sitten hän rauhoittui
+yht'äkkiä ja kietoi huivin tiukemmin ympärilleen väristen vilusta.
+Oliver kohenteli tulta. Nancy siirsi tuolinsa lähemmäksi uunia, istui
+hetken aikaa ääneti, mutta nosti lopulta päätään ja katseli ympärilleen.
+
+— En ymmärrä, mikä minuun menee välistä, sanoi hän ollen
+järjestävinään pukuaan. Luultavasti sen saa aikaan tämä likainen ja
+kostea huone. Oletko nyt valmis, Nolly kulta?
+
+— Onko minun tultava teidän kanssanne? kysyi Oliver.
+
+— On, minä tulen Billin luota, vastasi tyttö. Vien sinut sinne.
+
+— Minkä vuoksi? kysyi Oliver hätkähtäen.
+
+— Minkäkövuoksi? toisti Nancy katsahtaen häneen, mutta loi silmänsä
+maahan kohdatessaan pojan katseen. Ei mihinkään pahaan.
+
+— En usko sitä, vastasi Oliver, joka oli tarkannut hänen kasvojaan.
+
+— No, usko sitten, mitä haluat, vastasi tyttö yrittäen nauraa. Ei
+sitten mihinkään hyvään.
+
+Oliver huomasi, että hän saattoi mahdollisesti vaikuttaa tytön
+parempiin tunteisiin, ja ajatteli jo hetkisen vedota hänen sääliinsä ja
+pyytää häneltä apua. Mutta samassa hänen mieleensä juolahti, että kello
+oli vain yksitoista ja että kaduilla vielä liikkui ihmisiä, joista
+monet varmasti uskoisivat hänen sanojaan. Senvuoksi hän astui äkkiä
+askeleen eteenpäin ja selitti olevansa valmis lähtemään.
+
+Tämä lyhyt mietintöaika ei jäänyt huomaamatta hänen seuralaiseltaan.
+Tyttö katseli häntä tutkivasti, kun hän puhui, oli arvannut pojan
+aikeet.
+
+— Kuulehan! sanoi tyttö kumartuen hänen puoleensa ja osoittaen
+ovea; samalla hän silmäili varovaisesti ympärilleen. Sinä et voi nyt
+pelastua. Olen koettanut kaikki keinoni sinun hyväksesi, mutta turhaan.
+Sinua vartioidaan joka taholta, ja jos joskus pääsetkin täältä pois,
+niin nyt ei ole ainakaan se aika.
+
+Oliver katsoi tyttöön suuresti hämmästyneenä hänen päättäväisistä
+sanoistaan. Hän näkyi puhuvan tosissaan. Hänen kasvonsa olivat kalpeat
+ja levottomat, ja koko hänen ruumiinsa vapisi.
+
+— Olen pelastanut sinut kerran pahoinpitelystä, ja teen sen vieläkin,
+jos tarvitaan, ja niin teen nytkin, jatkoi tyttö lujemmin, sillä
+jos joku muu olisi tullut sinua hakemaan, niin sinua olisi kohdeltu
+pahemmin. Olen luvannut niille toisille, että sinä pysyt hiljaa ja
+ääneti. Jos nostat melun nyt matkalla, niin vahingoitat sillä vain sekä
+itseäsi että minua ja aiheutat kenties minun kuolemani. Katsohan! Olen
+saanut kaikki nämä jo sinun tähtesi, niin totta kuin Jumala näkee minut
+tällä hetkellä!
+
+Hän näytti muutamia tummansinisiä läikkiä kaulassaan ja käsivarsissaan
+ja jatkoi sitten kiirehtien: Muista näitä äläkä tuota minulle tällä
+kertaa enempää kärsimyksiä! Kyllä minä auttaisin sinua, jos vain
+voisin, mutta se ei ole minun vallassani. Ne eivät aio tehdä sinulle
+mitään pahaa, ja mihin tahansa ne käskevätkin sinua, niin ei syy ole
+tietenkään sinun. Vaikene siis! Jokainen sana suustasi on samaa kuin
+isku minulle. Anna nyt kätesi tänne ja kiiruhtakaamme!
+
+Hän tarttui Oliverin käteen, jonka tämä vaistomaisesti ojensi hänelle,
+puhalsi kynttilän sammuksiin ja veti pojan mukanaan portaita alas.
+Joku näkymätön henkilö avasi pimeässä ulko-oven ja sulki sen jälleen
+heti, kun he olivat ehtineet kadulle. Talon edessä odotti heitä ajuri,
+tyttö veti Oliverin vaunuihin ja hevonen lähti heti liikkeelle täyttä
+ravia. Nancy piti häntä yhä kädestä ja kuiskasi hänen korvaansa samoja
+varoituksia ja vakuutuksia kuin ennenkin. Kaikki oli käynyt niin äkkiä,
+että poika ehti tuskin ajatella, missä oli ja miten oli sinne joutunut,
+kun ajopelit jo pysähtyivät sen talon eteen, jossa juutalainen oli
+käynyt edellisenä iltana. Oliver loi pikaisen katseen tyhjälle kadulle
+ja oli jo vähällä huutaa apua, mutta samassa tytön ääni kuului hänen
+korvissaan niin rukoilevana ja tuskaisena, ettei hänellä ollut sydäntä
+täyttää aikomustaan. Hänen epäröidessään meni tilaisuuskin ohitse,
+sillä pian hän oli jo talossa ja ovi suljettiin hänen takanaan.
+
+— Tätä tietä, sanoi tyttö ja päästi nyt vasta hänen kätensä irti. Bill!
+
+— Halloo! vastasi Sikes, joka ilmestyi kynttilä kädessä portaitten
+yläpäähän. Kas vain, oletpa sinä täsmällinen! Tulehan ylös!
+
+Tämä oli erittäin voimakas hyväksymisen ilmaisu ja sydämellinen
+tervehdys herra Sikesin luonteisen henkilön puolelta. Se näyttikin
+suuresti ilahduttavan Nancya, joka tervehti häntä iloisesti.
+
+— Lähetin koiran pois Tomin mukana, sanoi Sikes valaistessaan heille
+tietä. Siitä olisi ollut vain haittaa.
+
+— Se oli hyvä, sanoi Nancy.
+
+— Vai niin, sinä sait nulikan mukaasi, sanoi Sikes, kun kaikki kolme
+olivat tulleet huoneeseen ja ovi oli suljettu.
+
+— Sain, ja tässä hän on, vastasi Nancy.
+
+— Lähtikö hän mukaasi vastustelematta? kysyi Sikes.
+
+— Nöyrästi kuin lammas, vastasi tyttö.
+
+— Sepä on hauskaa kuulla, sanoi Sikes silmäillen Oliveria tuimasti,
+muuten olisi hänen nuori ruumiinsa saanut kärsiä siitä. Tulehan tänne,
+junkkari, niin minä selitän sinulle erään läksyn, joka sinun on hyvä
+oppia.
+
+Näin sanoen Sikes sieppasi uuden holhokkinsa päästä lakin ja heitti
+sen nurkkaan; sitten hän tarttui Oliverin hartioihin, istuutui pöydän
+ääreen ja pani pojan eteensä seisomaan.
+
+— Ensiksikin, sanoi Sikes vetäen esiin taskupistoolin, jonka asetti
+pöydälle, tiedätkö, mikä tämä on?
+
+Oliver vastasi myöntäen.
+
+— Hyvä on, katso nyt, jatkoi Sikes. Tämä on ruutia, tämä on luoti ja
+tässä on palanen vanhaa hattua latingiksi.
+
+Oliver selitti mutisten tuntevansa nuo kapineet, ja Sikes ryhtyi
+lataamaan pistoolia tarkasti ja taitavasti.
+
+— Se on nyt ladattu, sanoi Sikes lopetettuaan.
+
+— Niin, näen sen, myönsi Oliver.
+
+— Hyvä, sanoi rosvo tarttuen Oliverin ranteeseen ja asettaen
+pistoolinsuun hänen ohimoaan vasten, jolloin poika vasten tahtoaan
+peräytyi, jos sanot sanankaan ulkona ollessamme, kun sinulta ei mitään
+kysytä, niin lasken hetipaikalla tämän panoksen kalloosi. Jos siis aiot
+puhua ilman lupaa, niin sinun on parasta lukea rukouksesi ensin.
+
+Tehostaakseen uhkauksensa vaikutusta Sikes loi uhriinsa julman
+silmäyksen ja jatkoi sitten:
+
+— Mikäli minä tiedän, ei kukaan välittäisi vähääkään, vaikka sinut
+toimitettaisiinkin pois tästä maailmasta. Oikeastaan ei minun siis
+ollenkaan tarvitsisi vaivautua selittämään sinulle asiaa, mutta tein
+sen nyt kumminkin sinun omaksi hyväksesi. Käsitätkö?
+
+— Tarkoituksesi on kai sanoa, puuttui Nancy puheeseen painokkaasti ja
+rypisti hiukan otsaansa Oliverille kehoittaakseen tätä kuuntelemaan,
+että jos hän turmelee sen yrityksen, johon aiot ryhtyä, niin sinä estät
+hänet kielittelemästä siten, että ammut hänen päänsä puhki. Sinun on
+siten pakko huolehtia omasta turvallisuudestasi, kuten aina tapaat
+tehdä, kun liikeasiat ovat kysymyksessä.
+
+— Aivan niin, hyväksyi Sikes. Naiset osaavat aina esittää asian
+lyhemmin ja selvemmin, paitsi kun ovat äkäisiä, sillä silloin heillä ei
+ole aikaa valita sanojaan. Ja koska pojalla nyt on tilanne selvillä,
+niin voimme syödä ja nukahtaa hiukan ennen lähtöämme.
+
+Tätä kehoitusta totellen Nancy kattoi pöydän ja katosi hetkeksi, mutta
+palasi sitten tuoden mukanaan oluthaarikan ja muuatta liharuokalajia,
+joka antoi Sikesille aiheen moniin sukkeluuksiin, sillä tätä
+ravintoainetta kutsuttiin varkaitten kesken samalla nimellä kuin erästä
+heidän ammatissaan usein käytettyä, näppärää työkalua, nimittäin
+murtorautaa. Tämä arvoisa herra, joka ehkä iloitsi pian alotettavasta
+työstä, oli nyt erittäin hyvällä tuulella. Se tuli näkyviin siten,
+että hän tyhjensi oluthaarikan yhteen menoon eikä koko aterian aikana
+päästänyt kuin arviolta noin neljä tusinaa kirousta.
+
+Kun illallinen oli lopetettu — on helppo ymmärtää, ettei Oliverin
+ruokahalu ollut kovin kehuttava — kestitsi Sikes itseään parilla
+totilasillisella ja heittäytyi vuoteelle käskien Nancyn herättää hänet
+täsmälleen kello viisi ja uhaten ankarasti rangaista mahdollisen
+laiminlyönnin. Saman komentajan käskystä Oliverkin ojentautui täysissä
+pukimissaan patjalle, joka oli sijoitettu lattialle. Tyttö lisäsi
+uuniin puita ja istuutui sitten tulen ääreen odottamaan määrättyä
+herätysaikaa. Oliver makasi kauan valveilla ajatellen, että Nancy
+mahdollisesti kuiskaisi hänelle vielä joitakin neuvoja, mutta tyttö
+istui paikallaan liikahtamatta; silloin tällöin hän vain puhdisti
+kynttilän. Levottomuuden ja valvonnan väsyttämänä poika vaipui viimein
+uneen.
+
+Kun hän heräsi, oli teeastiat tuotu pöydälle, ja Sikes pisteli
+parhaillaan joitakin kapineita tuolinselustalle ripustetun
+päällystakkinsa taskuihin. Nancy puuhaili ahkerasti aamiaisen
+valmistuksessa. Päivänvaloa ei näkynyt vielä, kynttilä paloi edelleen,
+ja ulkona oli pilkkosen pimeätä. Raju sade rapisi ikkunaruutuja vasten,
+ja taivas oli synkkä ja pilvinen.
+
+— Kas niin, ärähti Sikes, kun Oliver nousi vuoteelta. Puoli kuusi!
+Pidähän kiirettä tai muuten jäät ilman aamiaista, kun on jo näin myöhä.
+
+Oliver nautti kaikessa kiireessä hiukan ruokaa ja vastasi sitten
+Sikesin yrmeään kysymykseen olevansa jo valmis. Nancy sitoi tuskin
+katsoen poikaan hänen kaulaansa liinan, ja Sikes levitti hänen
+hartioilleen suuren, karkean puolivaipan. Näin varustettuna hän ojensi
+kätensä rosvolle, joka uhkaavin elein näytti, että pistooli oli hänen
+taskussaan. Sanottuaan Nancylle jäähyväiset Sikes tarttui lujasti pojan
+käteen ja astui ulos.
+
+Ovelle tultuaan Oliver kääntyi vilkaisemaan taakseen toivoen
+kohtaavansa tytön katseen, mutta tämä oli jo asettunut entiselle
+paikalleen tulen ääreen eikä liikahtanutkaan.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.
+
+Matkalla.
+
+
+Aamu oli kolea ja myrskyinen. Satoi ja tuuli ankarasti, ja taivaalla
+ajelehti synkkiä pilviä. Koko yön kestänyt sade oli kerännyt kaduille
+isoja vesilätäköitä, ja katuojat olivat tulvillaan. Alkava päivä
+sarasti jo taivaanrannalla, mutta sen kalpea kajastus synkensi vain
+ympäristöä heikentämällä kaasulyhtyjen valoa ja antamalla omituisen
+kalsean ja ikävän värivivahteen talojen märille katoille ja autioille
+kaduille. Tässä kaupunginosassa ei näkynyt liikkeellä ainoatakaan
+elävää olentoa. Kaikki ikkunat olivat tarkoin suljetut, ja kadut, joita
+he kulkivat, olivat tyhjät ja äänettömät.
+
+Kun he olivat saapuneet tielle, joka johtaa Bethnal Greenistä
+maaseudulle, alkoi päivä vihdoinkin tehdä tuloaan. Monet lyhdyt oli
+jo sammutettu; muutamia kuormavaunuja laahusti verkalleen Lontoota
+kohden, ja niiden ohitse ajoi silloin tällöin umpinainen postivaunu,
+jonka ajaja huitaisi sivumennen piiskallaan unisia maalaismiehiä,
+jotka väistämällä väärälle puolen tietä estivät mahdollisesti hänet
+saapumasta ajoissa perille. Kapakat, joissa kaasulamput vielä
+paloivat, olivat jo avoinna. Vähitellen aukenivat kauppapuoditkin,
+ja yksinäisiä jalkamiehiä tuli heitä vastaan. Sitten ilmestyi
+kokonaisia työmiesjoukkoja, jotka olivat matkalla työpaikkoihinsa;
+miehiä ja naisia kantaen kalakoreja päänsä päällä; aasien vetämiä
+vihanneskärryjä; maalaisten rattaita, joissa oli kuormana eläviä
+eläimiä ja kokonaisia naudanruhoja; maidonmyyjiä sankoilleen sekä
+loppumaton jono ihmisiä, jotka kuljettivat erilaisia elintarpeita
+itäisiin esikaupunkeihin. Kun he lähestyivät Cityä, kävi melu ja
+liikenne yhä vilkkaammaksi, ja heidän saapuessaan Smithfieldin
+läheisille kaduille hälinä paisui kiireiseksi, korvia huumaavaksi
+kohinaksi. Nyt oli niin valoisa kuin tuollaisena pilvisenä päivänä
+saattoi olla, ja puolet Lontoon asukkaista oli jo ryhtynyt puuhiinsa.
+
+Sikes kiiruhti pitkin Sun- ja Crown-katuja, oikaisi Finsburyn puiston
+halki ja suuntasi kulkunsa Chiswell-katua myöten Barbicaniin, sieltä
+Long Laneen ja vihdoin Smithfieldin torille, josta päin kuului niin
+epäsointuisia ääniä, että Oliveria ihmetytti.
+
+Oli toripäivä. Maassa oli lokaa ja liejua nilkkoja myöten, ja tiheä
+usva, joka lakkaamatta nousi eläinten höyryävistä ruumiista, sekaantui
+sumuun, joka näytti lepäävän kattojen varassa torin yllä. Kaikki
+karsinat keskellä suurta karjatoria sekä monet tilapäiset, joita oli
+pystytetty sinne tänne, olivat täynnä lampaita, ja vesikaukaloiden
+ääreen sidottuina seisoi härkiä ja lehmiä pitkissä riveissä.
+Maalaisia, teurastajia, kirjakauppiaita, katukaupustelijoita, poikia,
+varkaita, vetelehtijöitä ja irtolaisia liikuskeli kaikkialla tiheänä
+ihmisjoukkona. Karjakauppiaitten vihellykset, koirien haukunta, härkien
+mylvintä ja ammuminen, lammasten määkyminen ja sikojen röhkinä ja
+kiljahdukset, kaupustelijain huudot, hoilaus, kiroukset ja riidanrähinä
+joka taholla, kapakoista kuuluva kellojen kilinä ja äänten sorina,
+tungos, juokseminen, ajaminen, tappelu ja räikeä meteli, jota kuului
+eri puolilta toria, ja likaiset, renttumaiset ja siistimättömät oliot,
+jotka lakkaamatta joko tunkivat joukkoon tai työntyivät siitä ulos —
+kaikki tämä muodosti näyn, jonka sekasortoisuus vaikutti huumaavasti.
+
+Laahaten Oliveria mukanaan Sikes raivasi kyynärpäillään tietä tiheimmän
+tungoksen läpi eikä kiinnittänyt suurtakaan huomiota kirjavaan
+näytelmään, joka niin kovin kummastutti poikaa. Pari kolme kertaa hän
+nyökkäsi vastaantuleville tutuille, jotka kutsuivat häntä haukkaamaan
+hiukan einettä heidän kanssaan, mutta Sikes vastasi kieltävästi ja
+jatkoi väsymättä kulkuaan, kunnes he olivat päässeet pois tungoksesta
+ja saapuneet Hosier Lanen kautta Holborniin.
+
+— No niin, junkkari! sanoi Sikes vilkaisten Pyhän Andreaksen kirkon
+torniin — kello on kohta seitsemän! — Sinun on parannettava vauhtia.
+No, älä siinä nahjustele, senkin laiskuri.
+
+Herra Sikes vahvisti sanojaan puristamalla lujasti nuoren seuralaisensa
+rannetta, ja Oliver koetti parhaansa mukaan pysytellä herransa rinnalla
+rientäen eteenpäin puolittain juosten, puolittain kävellen. Tätä
+menoa he jatkoivat, kunnes olivat sivuuttaneet Hyde Parkin kulman
+ja saapuneet Kensingtonin tielle, jolloin Sikes hiljensi kulkuaan
+odottaakseen erästä tyhjää kuormavaunua, joka oli tulossa heidän
+takanaan. Nähdessään siinä nimen "Hounslow" hän kysyi ajomieheltä niin
+kohteliaasti kuin osasi, eikö tämä ottaisi heitä mukaansa Isleworthiin
+asti.
+
+— Nouskaa vain vaunuihin, vastasi mies. Onko tuo teidän poikanne?
+
+— Kyllä se on minun, vastasi Sikes katsahtaen tuimasti Oliveriin ja
+pistäen ikäänkuin huomaamattaan kätensä siihen taskuun, jossa pistooli
+oli.
+
+— Isäsi kävelee ehkä liian nopeasti, vai mitä, nuori mies? kysyi
+ajuri, joka huomasi, että Oliver oli kovin hengästynyt.
+
+— Eikös mitä! tokaisi Sikes. Hän on tottunut sellaiseen. Kas niin,
+annahan kätesi tänne, Ned, ja hyppää ylös!
+
+Näin sanoen hän auttoi Oliverin vaunuihin, ja ajomies osoitti erästä
+säkkikasaa ja kehoitti poikaa panemaan siihen levolle. Heidän ajaessaan
+useitten mailinpatsaitten ohi Oliver kummasteli yhä enemmän, mihin
+he oikeastaan olivat matkalla. Viimein he saapuivat erään pienen
+ravintolan kohdalle, jonka nimi oli "Vaunut ja hevoset", ja vähän
+matkaa siitä oli tienristeys. Kuormavaunut pysähtyivät tähän. Sikes
+astui kiireesti maahan pitäen kaiken aikaa Oliveria kädestä. Sitten
+hän nosti pojan alas silmäten tätä vihaisesti ja taputteli toista
+sivutaskuaan.
+
+— Hyvästi, poika, sanoi ajomies.
+
+— Hän on semmoinen jurottaja, vastasi Sikes ravistaen Oliveria. Oikea
+härkäpää! Älkää välittäkö hänestä!
+
+— Mitäpä minä siitä, vastasi ajomies nousten taas vaunuihinsa. Näkyy
+tulevan kaunis päivä. — Sitten hän ajoi tiehensä.
+
+Sikes odotti, kunnes hän oli hävinnyt näkyvistä, ja alkoi sitten
+taluttaa Oliveria edelleen. Kuljeskeltuaan pari tuntia sinne tänne
+maaseudulla he saapuivat viimein erääseen kaupunkiin. Siellä he menivät
+muutamaan tahraisella nimikilvellä varustettuun kapakkaan, jossa Sikes
+tilasi päivällistä. Anniskeluhuone oli vanha ja matala, ja sen kattoa
+kannatti paksu hirsi. Lieden ääreen oli sijoitettu korkeaselkäisiä
+tuoleja, joilla istui muutamia työpukuisia miehiä poltellen ja juoden.
+He eivät välittäneet vähääkään Oliverista eivätkä paljoa Sikesistäkään,
+ja koska tämä suhtautui samoin heihin, niin hän istuutui nuoren
+toverinsa kanssa erääseen nurkkaan, jossa he saivat olla rauhassa.
+Päivälliseksi heille tuotiin kylmää liharuokaa, ja sen syötyään he
+jäivät paikoilleen istumaan. Kun Sikes poltti piipullisen toisensa
+perästä, niin Oliver alkoi jo luulla heidän matkansa päättyneen. Pitkän
+kävelyn uuvuttamana ja tupakansavun huumaamana hän viimein nukahti ja
+vaipui vähitellen sikeään uneen. Oli jo aivan pimeä, kun Sikes töykkäsi
+hänet hereille. Silmäillessään ympärilleen hän havaitsi seuralaisensa
+joutuneen olutpullon ääressä vilkkaaseen keskusteluun erään työmiehen
+kanssa.
+
+— Olette siis matkalla Lower Hallifordiin, vai kuinka? kysyt Sikes.
+
+— Niin olen, vastasi mies, jossa näkyi jonkunverran väkevien juomien
+vaikutusta, enkä siinä kovin kauan siekailekaan. Hevosellani ei ole nyt
+kuormaa vedettävänä, niinkuin huomenna tulee olemaan, ja siksi aionkin
+ajaa aika vauhtia. Hevoseni malja! Se on komea eläin!
+
+— Voitteko ottaa minut ja poikani mukaanne? kysyi Sikes työntäen
+olutpullon uuden ystävänsä eteen.
+
+— Jos heti lähdette, niin voinpa kyllä, vastasi mies. Hallifordiinko
+tekin aiotte?
+
+— En, vaan Sheppertoniin, vastasi Sikes.
+
+— Olen käytettävissänne niin pitkälle kuin matkani riittää, sanoi
+toinen. Onko kaikki maksettu, Becky?
+
+— On, tuo herra on maksanut, vastasi tyttö.
+
+— Mitä kummaa! huudahti mies juopuneen arvokkuudella. Se ei käy päinsä.
+
+— Miksi ei? kysyi Sikes. Tehän teette meille palveluksen. Enkö minä
+saisi vastalahjaksi tarjota teille olutryyppyä?
+
+Vieras harkitsi tätä hetken aikaa syvämietteisen näköisenä ja tarttui
+sitten Sikesin käteen vakuuttaen, että tämä oli kunnon mies. Sikes
+vastasi tähän, että vieras laski varmaankin leikkiä, kuten olisi ollut
+syytä uskoakin, jos mies olisi ollut selvä.
+
+Vaihdettuaan vielä muitakin kohteliaisuuksia keskenään he sanoivat
+muulle seuralle hyvästi ja menivät ulos. Palvelustyttö keräsi kätensä
+täyteen juoma-astioita ja tuli ovelta katselemaan vieraitten lähtöä.
+
+Hevonen, jonka malja oli äsken juotu, oli jo valjastettu. Oliver
+ja Sikes nousivat kursailematta vaunuihin, ja samoin teki mieskin
+puheltuaan ensin hetken aikaa hevoselle ja kehoitettuaan tallirenkejä
+ja koko maailmaa näyttämään hänelle toinen sen veroinen eläin. Sitten
+tallirengit saivat käskyn väistyä sivummalle, ja kun hevonen huomasi
+olevansa vapaa, alkoi se käyttäytyä perin ilkeästi. Se ravisti päätään
+pilkallisesti ja pisti sen sitten läheisestä akkunasta sisään;
+keikuttuaan hetken aikaa takajaloillaan se viimein lähti liikkeelle
+vieden heidät pois kaupungista.
+
+Ilta oli hyvin pimeä. Joesta ja suoperäisestä maasta nousi kosteata
+usvaa, joka levisi yli autioiden kenttien. Ilma oli tavattoman kylmä,
+ja koko ympäristö näytti synkältä ja ikävältä. Kukaan ei puhunut
+sanaakaan, sillä ajomiestä nukutti eikä Sikesiäkään haluttanut pitää
+keskustelua vireillä. Oliver oli kyyristynyt vaunujen nurkkaan
+kauhun ja pelon valtaamana kuvitellen näkevänsä kummallisia olioita
+lehdettömissä puissa, joiden oksat keinuivat kammottavasti sinne tänne,
+ikäänkuin riemuiten seudun kolkosta autiudesta. Kun he ajoivat Sunburyn
+kirkon ohi, löi kello seitsemän. Vastapäisestä lautturin tuvasta loisti
+valoa, jonka säteet lankesivat tien poikki ja tummensivat hautausmaan
+mahtavien kuusten varjot entistä synkemmiksi. Läheltä kuului kosken
+heikkoa kohinaa, ja vanhojen puiden tuuheat oksat humisivat hiljaa
+iltatuulessa. Nämä äänet olivat kuin kuolleille omistettua soittoa.
+
+Jätettyään Sunburyn he ajoivat autiota maantietä vielä noin mailin
+verran, ja sitten vaunut pysähtyivät. Sikes astui maahan, tarttui
+Oliverin käteen, ja matkaa jatkettiin taas jalkaisin. He eivät
+poikenneet Sheppertonissa mihinkään taloon, kuten väsynyt poika olisi
+toivonut, vaan rämpivät eteenpäin loassa ja pimeässä, pitkin puuttomia,
+aukeita kenttiä, kunnes näkivät valonhohdetta eräästä läheisestä
+kaupungista. Kun Oliver jännittyneenä silmäili ympärilleen, huomasi
+hän, että aivan heidän edessään virtasi joki ja että he lähestyivät
+juuri siltaa. Sikes kulki suoraan eteenpäin, mutta ihan lähellä siltaa
+hän kääntyi äkkiä vasemmalle ja lähti astumaan pitkin joen rantaa.
+
+— Jokeen! ajatteli Oliver kauhistuneena. Hän on tuonut minut tähän
+kolkkoon paikkaan hukuttaakseen minut jokeen! Hän oli vähällä
+heittäytyä maahan ja taistella nuoren elämänsä puolesta, mutta samassa
+hän huomasi edessään yksinäisen, rappeutuneen rakennuksen. Ulko-oven
+kummallakin puolella oli ikkuna, ja rakennus oli kaksikerroksinen,
+mutta valoa ei näkynyt missään. Talo oli pimeä ja synkkä ja kaikesta
+päättäen asumaton.
+
+Sikes, joka yhä piti Oliverin kädestä, lähestyi hiljaa ovea ja nosti
+sen salvan. Ovi painui auki, ja he menivät molemmat sisään.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU.
+
+Murto.
+
+
+— Halloo! huusi luja, karkea ääni heti, kun he olivat astuneet
+eteiseen.
+
+— Älä nyt hiidessä nosta sellaista melua! vastasi Sikes ja telkesi
+oven. Toimita tänne valoa, Toby.
+
+— Ahaa, toveri! sanoi sama ääni. Kynttilä, Barney, kuuletko? Näytä
+herralle tietä, Barney, mutta herää ensin itse, jos niin suvaitset!
+
+Puhuja tuntui heittävän saapaspihdin tai jonkun sentapaisen esineen
+sitä henkilöä kohti, jota tahdottiin saada heräämään; sillä joku iso
+puukappale kuului putoavan lattiaan, ja sitten seurasi epäselvää
+murinaa, ikäänkuin joku juuri heräisi unestaan.
+
+— Etkö sinä vielä kuule? huusi sama ääni. Täällä on Bill Sikes
+eteisessä eikä kukaan ole häntä vastaanottamassa, ja sinä vetelet siinä
+unta, ikäänkuin olisit hotkaissut ainakin seitsemän annosta ooppiumia
+nahkoihisi! Saatko jo silmäsi auki vai tahdotko jotakin kovempaa
+kalloosi?
+
+Pari tohvelipohjaista jalkaa sipsutti nyt, kiireesti lattian poikki,
+ja oikeanpuoleisesta ovesta ilmestyi ensin heikkoa valoa ja sitten
+sama henkilö, joka tässä kertomuksessa jo on esiintynyt Saffron Hillin
+kapakan honottavana viinurina.
+
+— Herra Sikes, huudahti Barney iloisesti, mutta ehkä vaan
+teeskennellen; tervetuloa, herra, astukaa sisään!
+
+— Kas niin, kömmi nyt sinä ensin, sanoi Sikes sysäten Oliveria
+edellään. Lähde vaan liikkeelle, muuten survon kantapääsi mäsäksi!
+
+Kiroten pojan hitaisuutta Sikes sai Oliverin sysätyksi matalaan,
+pimeään huoneeseen, jossa oli savuava kamiina, muutamia rikkinäisiä
+tuoleja, pöytä sekä hyvin törkeän näköinen vuode. Siinä virui
+selällään muuan mies, jalat nostettuina vuoteen alapään laidalle,
+niin että ne olivat päätä paljoa ylempänä, ja suussa hänellä oli
+pitkä savipiippu. Hänellä oli yllään nuuskanvärinen takki, jossa oli
+suuret messinkinapit, sitruunankeltainen kaulaliina, karkeat, kirjavat
+liivit sekä keltaiset housut Herra Crackitilla, sillä se hän oli, ei
+ollut kovin paljon tukkaa eikä partaa, mutta se vähä, mikä hänellä
+oli päässään tai kasvoissaan, oli punertavan väristä ja kierretty
+pitkiksi, korkkiruuvin muotoisiksi suortuviksi, joita hän joskus
+kaapi likaisilla, vaskisormusten koristamilla sormillaan. Mitaltaan
+hän oli hieman yli keskisuuruuden, ja hänen jalkansa olivat ohuet
+kuin tulitikut; mutta tämä asianhaara ei häntä estänyt ihailemasta
+pitkävartisia saappaitaan, joita hän nyt, niiden ylevässä asemassa,
+katseli nähtävällä mielihyvällä.
+
+— Bill poikaseni, sanoi tämä olento, kääntäen päätään ovea kohti,
+minua ilahuttaa nähdä sinua. Minä jo pelkäsin, että olet luopunut koko
+hommasta, ja siinä tapauksessa minun olisi täytynyt yksinäni panna
+alttiiksi oma kallisarvoinen persoonani. Äläppäs!
+
+Tämän viimeisen huudahduksen hän lausui hyvin kummastuneen näköisenä,
+kun hänen silmänsä sattuivat Oliveriin, jota Toby Crackit nyt alkoi
+tarkastella istualtaan.
+
+— Poika se on — ymmärräthän, se niin! huomautti Sikes ja siirsi
+tuolinsa lähemmä tulta.
+
+— Herra Faginin poika, selitti Barney virnistäen.
+
+— Vai niin, vai Faginilta! lausui Toby, katsellen Oliveria kiireestä
+kantapäähän. Tuleepa tuosta oikein kullan arvoinen taituri, jos on
+tarvis nipistää jotakin ämmien hameensäkeistä kirkonmenojen aikana. Sen
+viaton naama on sama kuin pääoma.
+
+— No, anna olla, keskeytti Sikes äreästi, kumartui ystävänsä puoleen
+ja kuiskasi hänelle korvaan muutamia sanoja, joista Crackit purskahti
+kimeään nauruun ja kunnioitti Oliveria pitkällä, ihmettelevällä
+katseella.
+
+— Ja nyt, sanoi Sikes, jälleen istuutuen, jos teillä on mitään
+syötävää tai juotavaa, niin älkää kuhnailko! Siitä tulisi lisää ryhtiä,
+ainakin minulle. Istu tänne uunin ääreen, poika, ja lepää vähän: sillä
+tänä yönä sinun on taas lähdettävä liikkeelle, vaikk'ei kovin kauas.
+
+Oliver katsahti Sikesiin arasti, nosti tuolin lähelle uunia ja nojasi
+kivistävää päätänsä käsiään vasten, tuskin tietäen, missä oli tai mitä
+hänen ympärillään tapahtui.
+
+— Kas tässä! sanoi Toby, kun nuori juutalainen toi pöydälle ruuan
+jäännöksiä ynnä pullon. Juokaamme hyvien markkinain malja! Hän nousi
+seisaalle maljan kunniaksi, laski piippunsa varovasti nurkkaan,
+lähestyi pöytää, täytti lasin viinalla ja tyhjensi sen. Sikes seurasi
+esimerkkiä.
+
+— Tippanen pojallekin, lausui Toby ja kaatoi viinilasiin vähän viinaa.
+Kallista kurkkuusi, viaton sielu!
+
+— Oikeastaan minä — vakuutteli Oliver, katsoen Tobyyn rukoilevasti;
+minä en oikein —.
+
+— Anna pisara mennä! uudisti Toby. Luuletko, etten ymmärrä, mikä tekee
+sinulle hyvää? Bill, käske sitä juomaan.
+
+— Lienee parasta, että tottelet, sanoi Sikes ja taputti toista
+laskuaan. Hitto vie, eikö tuosta ole enemmän kiusaa kuin kokonaisesta
+komppaniasta Taskuveijareita? Juo, senkin kallittava vintiö, juo, sanon
+minä!
+
+Pelästyneenä molempien miesten uhkauksista Oliver tyhjensi äkkiä lasin
+sisällyksen ja joutui heti suonenvetoiseen yskänpuuskaan, joka huvitti
+suuresti Barneytä ja Crackitia, saaden yrmeän Sikesinkin hymyilemään.
+
+Kun Sikes sitten Oli tyydyttänyt nälkänsä, heittäytyivät molemmat
+rosvot pitkälleen parille tuolille nukkuakseen vähän aikaa. Oliver,
+joka ei voinut syödä muuta kuin pienen palasen leipää, jäi istumaan
+paikalleen tulen ääreen, ja Barney suoristihe lattialle, liki kamiinan
+syrjää, käärittynä vuoteenpeitteeseen.
+
+He nukkuivat tai ainakin näyttivät nukkuvan hetken aikaa, sillä kukaan
+ei liikkunut paitsi Barney, joka pari kertaa nousi lisäämään hiiliä
+kamiinaan. Oliver vaipui raskaaseen uneen, jossa hän oli harhailevinaan
+pitkin pimeitä kujia, synkkiä hautuumaita ja muita sinä päivänä
+näkemiään paikkoja, mutta äkkiä hänet herätti Toby Crackit, joka nousi
+makuulta ja ilmoitti, että kello oli jo puoli kaksi.
+
+Silmänräpäyksessä olivat toisetkin jalkeilla ja ryhtyivät
+matkavalmistuksiin. Sikes ja Crackit käärivät kaulansa ja leukansa
+suuriin, tummiin liinoihin ja ottivat, ylleen päällystakkinsa, ja
+Barney avasi kaapin, josta otti esille kaikenlaisia työkaluja ja pisti
+ne kiireesti heidän taskuihinsa.
+
+— Paukkurit tänne, Barney! sanoi Toby.
+
+— Tässä ne ovat, vastasi Barney näyttäen paria pistoolia. Te olette
+itse ne ladannut.
+
+— Hyvä, hyvä, sanoi Toby, sujahuttaen ne taskuunsa. Entäs pihdit?
+
+— Ne ovat jo minulla, selitti Sikes.
+
+— Tiirikat, meisselit, salalyhdyt — onko kaikki kunnossa? kysyi
+Crackit, kiinnittäen käyräpäisen sorkkaraudan takkinsa sisäpuolelle
+ommeltuun nauhaan.
+
+— Kaikki on kuten pitääkin, vastasi hänen toverinsa. Anna tänne
+palikat, Barney; nyt on jo aika lähteä.
+
+Barney toi hänelle kaksi tukevaa nuijaa, joista Sikes antoi loisen
+Tobylle; sitten hän kääri Oliverin hartioille ennenmainitun vaipan.
+
+— Kas niin! huudahti Sikes ja ojensi kätensä.
+
+Oliver, joka oli aivan pökerryksissä ponnistuksesta, ummehtuneesta
+ilmasta ja saamastaan ryypystä, antoi hänelle kätensä vastustelematta.
+
+— Tartu hänen toiseen käteensä, Toby, sanoi Sikes. Barney, mene
+tähystämään!
+
+Tämä meni ulos ja palasi pian ilmoittaen, että kaikki oli hiljaa.
+Molemmat rosvot lähtivät siis liikkeelle, Oliver keskellään, ja
+suljettuaan oven Barney kääriytyi jälleen peittoonsa ja makasi pian
+syvässä unessa.
+
+Yö oli sysimusta. Sumu oli yhä tihennyt, ja vaikk'ei satanut, oli
+ilma kuitenkin niin kostea, että Oliverin tukka ja kulmakarvat pian
+kävivät ihan kankeiksi niistä puoleksi jäätyneistä vesihöyryistä, jotka
+täyttivät ilman. He menivät sillan yli sitä valoa kohti, joka oli
+näkynyt edellisenä iltana. Matka ei ollut pitkä, ja siten he olivat
+pian saapuneet Chertseyhin.
+
+— Mennään vaan läpi kaupungin! kuiskasi Sikes. Tällaisena yönä ei
+ketään ole liikkeellä meitä näkemässä.
+
+Toby suostui siihen, ja he kulkivat nopeasti pitkin pienen kaupungin
+pääkatua, joka tähän aikaan oli aivan autio. Siellä täällä
+välkkyi valoa jostakin sänkykamarista, ja joskus kuului käheätä
+koiranhaukuntaa. Mutta ainoatakaan ihmistä ei näkynyt, ja kellon
+lyödessä kaksi he jo olivat kaupungin ulkopuolella.
+
+Kiireisin askelin ne nyt poikkesivat eräälle ajotielle, joka vei
+vasemmalle. Noin neljännesmailin astuttuaan he pysähtyivät yksinäisen
+talon eteen, jota ympäröi korkea kiviaita. Toby Crackit kiipesi sen
+harjalle suoraa päätä, ennenkuin ehti edes henkeäkään vetää.
+
+— Nyt poika tänne! sanoi Toby. Puske se ylös, kyllä minä sen korjaan.
+
+Ennenkuin Oliver kerkesi ajattelemaankaan, sieppasi Sikes häntä
+kainalosta ja samassa makasivat hän ja Toby aidan sisäpuolella
+ruohossa. Sikes tuli pian perässä, ja sitten he varovasti hiipivät
+rakennusta kohti. Nyt Oliver älysi ensi kerran, että heidän yöllisen
+retkensä tarkoituksena oli murtovarkaus ja ehkä murhakin. Kauhun
+valtaamana hän pani kätensä ristiin ja päästi vasten tahtoaankin
+puolinaisen tuskanhuudon. Hänen silmissään musteni; kylmä hiki peitti
+hänen kelmeät kasvonsa; hän oli kuin halvattu ja vaipui polvilleen.
+
+— Nouse pystyyn! puhisi Sikes, joka värisi raivosta ja veti taskustaan
+pistoolin; ylös heti, tai muuten ammun aivot kallostasi!
+
+— Jumalan tähden antakaa minun mennä! pyysi Oliver, päästäkää minut
+irti, vaikka kuolisin tuolla ulkona! En minä koskaan enää tule
+Lontooseen! Armahtakaa minua älkääkä pakottako minua varkaaksi.
+Kaikkien niiden hyvien enkelien tähden, jotka asuvat taivaassa,
+armahtakaa minua!
+
+Mies, jolle nämä sanat lausuttiin, kirosi kauheasti ja viritti jo
+pistoolin, mutta samassa Toby löi sen maahan hänen kädestään, painoi
+kätensä Oliverin suuta vasten ja laahasi hänet talon luo.
+
+— Hiljaa! lausui Toby, se tapa ei sovi täällä. Jos vielä kerran avaat
+suusi, lyön sinua nuijalla päähän, ja se keino on yhtä varma eikä
+suotta herätä melua. Kuules, Bill, riko nyt tuo luukku! Kyllä minä
+olen vanhempienkin miesten nähnyt juonittelevan tällä tapaa kylmänä
+yönä, mutta tottahan talttuu. Sikes kiroili Faginia, joka oli hänelle
+toimittanut tärkeään yritykseen tuollaisen pojan kuin Oliver, ja teki
+sorkkaraudalla voimainsa takaa työtä, mutta ilman huomattavaa meteliä;
+muutamien ponnistusten jälkeen, joita Tobykin auttoi, kääntyi puheena
+oleva luukku auki. Se oli pieni ristikkoakkuna talon takasivulla, noin
+viisi jalkaa korkealla maasta, ja kuului vähäiseen pesutupaan eli
+panimohuoneeseen, joka oli käytävän päässä. Aukko oli niin pieni ettei
+talon puolesta oltu arveltu sen tarvitsevan varmempaa suojaa; mutta se
+oli sentään siksi iso, että Oliverin kokoinen poika siitä voi päästä
+sisään. Kun Sikes taitavasti käsitteli vehjettänsä, oli ristikkokin
+pian irrotettu, niin että aukko oli vapaa.
+
+— Kuule nyt, pikku veijari! kuiskasi Sikes, ottaen esille salalyhdyn,
+jonka valon hän käänsi suoraan vasten Oliverin kasvoja. Pistän sinut
+tuosta sisään. Ota tämä lyhty, astu hiljaa ylös portaita ja sitten
+suoraan käytävän läpi pääovelle. Sen sinä avaat ja päästät meidät
+sisään.
+
+— Se on teljetty poikkitangolla, johon et kai ulotu, huomautti Toby.
+Nouse siis tuolille; eteisessä niitä on kolme kappaletta, ja kaikissa
+on vanhan rouvan komea vaakuna, sininen sarvikuono ja kultainen harava.
+
+— Etkö voi olla vaiti? ärjäsi Sikes uhkaavasti. Onko pesutuvan ovi
+auki?
+
+— Ihan ammollaan, vastasi Toby, katsottuaan akkunasta sisään. Onpa
+se hassua — ne jättävät oven auki sitä varten, että koira, jonka
+makuupaikka on täällä, pääsisi jalottelemaan käytävässä, kun ei
+sitä enää nukuta. Hah, haa, Barney sai sen eilisiltana niin somasti
+houkutelluksi täältä pois!
+
+Vaikka Crackit puhui niin hiljaa, että hänen sanojaan tuskin kuuli,
+ja hihitti melkein äänettömästi, käski Sikes kuitenkin tylysti häntä
+vaikenemaan ja ryhtymään työhön. Toby totteli käskyä, otti salalyhtynsä
+esille, pani sen maahan, ja nojautui sitten eteenpäin, pää akkunan
+alareunaa vasten ja kädet lujasti kiinni polvissa, niin että hänen
+selkänsä oli kuin siltana. Sikes nousikin heti hänen selkäänsä ja
+sysäsi Oliverin aukosta sisälle jalat edellä eikä päästänyt irti hänen
+kaulustaan, ennenkuin Oliver seisoi turvallisesti lattialla.
+
+— Ota tämä lyhty, sanoi Sikes, silmäiltyään huonetta. Näetkö edessäsi
+portaat?
+
+— Melkein puolikuolleena vastasi Oliver myöntäen, ja Sikes viittasi
+pistoolinpiipulla käytävän toista päätä kohti ja huomautti hänelle
+vielä, että hänet saattoi täältä akkunasta ampua käytävän toiseen
+päähän asti ja että jos hän vähänkään juonittelisi, niin ammuttaisiin
+hänet heti kuoliaaksi.
+
+— Siihen ei kulu minuuttiakaan, sanoi vielä Sikes. Heti kun sinut
+päästän kädestäni, toimitat tehtäväsi. Vaiti!
+
+— Mitä se on? kysyi toinen.
+
+He kuuntelivat tarkasti.
+
+— Ei mitään, sanoi Sikes ja päästi Oliverin lähtemään. Eteenpäin mars!
+
+Sillä lyhyellä ajalla, jona Oliverilla oli tilaisuutta malttaa
+mieltänsä, hän oli tehnyt lujan päätöksen rientää ylös portaita ja
+nostaa melua, vaikka kuolisi siihen paikkaan. Tässä mielessä hän lähti
+astumaan varmoin, tosin äänettömin askelin.
+
+— Tule takaisin! huusi Sikes äkkiä kovaa. Takaisin, kuuletko?
+Pelästyneenä tästä odottamattomasta käänteestä ja kovasta huudosta,
+joka kuului heti sen jälkeen, Oliver pudotti lyhtynsä eikä tiennyt,
+pitikö mennä eteenpäin vai paeta takaisin.
+
+Sama huuto uudistui — kynttilän valoa häämötti — portaitten yläpäässä
+näkyi pari pelästynyttä, puoleksi pukeutunutta miestä — välähdys —
+pamaus — savua — romahdus, ikäänkuin jotakin olisi särkynyt — ja
+sitten hän horjui takaperin.
+
+Sikes oli hetkeksi hävinnyt; mutta pian hän taas ilmestyi akkunaan
+ja tarttui Oliverin kaulukseen, ennenkuin savu oli ehtinyt haihtua.
+Hän laukaisi oman pistoolinsa miehiä kohti, jotka jo peräytyivät, ja
+tempasi pojan ylös akkunasta.
+
+— Pidä paremmin kiinni minusta, sanoi Sikes, vetäessään hänet
+akkunasta ulos. Anna tänne kaulaliina! Ne ovat osuneet häneen. Riennä,
+Toby! Pojasta juoksee niin kirotusti verta.
+
+Oliver kuuli kimeän kellon soivan, ja siihen liittyi ampuma-aseiden
+paukkina ja juoksevain ihmisten kirkuna — sitten hän tunsi itseään
+kiireesti kannettavan pitkin epätasaista maata. Vähitellen kuului
+meteli yhä kauempaa, kuolettava kylmyys värisytti hänen ruumistaan —
+eikä hän enää nähnyt eikä kuullut mitään.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU.
+
+Esittää hauskan keskustelun Bumblen ja erään naisen välillä ja näyttää,
+että köyhäintalon vahtimestarillakin on hellempiä tunteita.
+
+
+Ilta oli purevan kylmä. Lumi oli ahtautunut paksuksi, lujaksi kuoreksi
+maan yli, niin että vinkuva tuuli saattoi pöyhiä ainoastaan niitä
+kasoja, joita oli kerääntynyt kadunkulmiin ja sokkeloihin. Mutta
+ikäänkuin tuuli olisi sitä hurjemmaksi raivostunut, mitä vähemmän sille
+oli jäänyt vaikutusalaa, ajoi se lumihiutaleita paksuina pyrypilvinä
+korkealle ilmaan, levitti niitä tuhansiksi kiemuroiksi ja hajotti
+lopulta joka taholle. Kolea, pimeä, jäätävän kylmä ilta oli juuri
+sellainen, että se, jolla oli lämmin koti, turvautui leimuavan uunin
+suojaan, kiittäen Jumalaa tästä siunauksesta, mutta kodittomalla ja
+nälkiintyneellä raukalla ei ole tuommoisena iltana muuta neuvoa kuin
+laskeutua maahan ja kuolla. Moni onneton heittää sellaiseen aikaan
+henkensä kaduillamme, ja millaiset heidän rikoksensa lienevätkin,
+pahempaan maailmaan he eivät ainakaan joutune.
+
+Näin oli ulkonaisten asiain laita, kun rouva Corney, Oliverin
+synnyinpaikkana kuvatun köyhäintalon emännöitsijä, istuutui hauskan
+uunivalkean ääreen pienessä huoneessaan ja katseli mielihyvällä
+pyöreätä pöytää, jolle oli asetettu muutamia astioita kaikkine
+tarpeineen vanhanpuoleisen rouvan mielinautinnoksi. Rouva Corney
+aikoi todellakin virkistää sieluansa kupposella teetä; ja kun hän
+jälleen käänsi silmänsä uunia kohden, jossa kalkkein somin pikku
+teekattila hyräili omaa, salaperäistä säveltään, eneni hänen sisällinen
+mielihyvänsä, — niin, tosiaankin siihen määrään saakka, että rouva
+Corney lopulta hymyili.
+
+— Sanokaas muuta! lausui emäntä itsekseen ja nojautui kyynärpäällään
+pöytää vasten, katsellen tulta miettiväisesti. Kyllä meillä kaikilla on
+syytä olla kiitollisia, jos vaan tahdomme sen myöntää!
+
+Rouva Corney pudisti synkästi päätään, ikäänkuin surkuttelisi niiden
+köyhien henkistä sokeutta, jotka eivät sitä myöntäneet, pisti sitten
+hopealusikan, joka oli hänen yksityistä omaisuuttansa, tinapeltisen
+teesäiliön syvyyteen ja alkoi valmistaa juomaansa.
+
+Miten pieni aihe kuitenkin voi häiritä heikkojen sielujemme rauhaa!
+Mustasta teekannussa, joka oli hyvin pieni ja siis täyttyi pian,
+valui rouva Corneyn pohtiessa siveellisiä kysymyksiä kuumaa vettä yli
+reunojen, niin että hänen kättään hieman poltti.
+
+— Vietävän kannu! huudahti arvoisa eukko, laskien sen kiireesti
+hyppysistään; mokomakin kapine, johon mahtuu vaan pari kuppia! Kellä
+voi olla hyötyä tuollaisesta hylystä? — paitsi, lisäsi hän hetken
+kuluttua, — paitsi tällaisella yksinäisellä vaimoparalla. Voi sentään,
+hyvä Jumala!
+
+Näin voivotellen emäntä vaipui tuolilleen, nojasi kyynärpäänsä jälleen
+pöytää vasten ja ajatteli yksinäistä asemaansa. Pieni teekannu ja ainoa
+kuppipari olivat hänen sieluunsa herättäneet surullisia muistoja herra
+Corneysta, joka ei vielä ollut maannut haudassa kuin viisikolmatta
+vuotta, ja syvä liikutus valtasi hänet.
+
+— Minä en saa koskaan enää sellaista! lausui hän synkästi. En koskaan
+sen veroista!
+
+Miesvainajaansako vai teekannua hän näillä sanoilla tarkoitti, sitä en
+osaa varmaan sanoa. Luultavasti hänellä oli jälkimmäinen mielessään,
+sillä puhuessaan hän oli luonnut katseensa teekannuun, johon heti
+tarttuikin. Hän oli juuri ehtinyt juoda ensimmäisen kupillisen, kun
+huoneen ovelle hiljaa naputettiin.
+
+— No, ettekö pääse sisään? huusi rouva äreästi. Kaiketi taas joku
+ämmä on päättänyt kuolla, sillä juuri sen hetkenhän ne valitsevat,
+jolloin minä olen ruualla. Älkää sinne ovelle jääkö kaapimaan lattiaa,
+sieltähän te päästätte koko talven sisään! Mikä vaivaa nyt — häh?
+
+— Ei mikään, hyvä rouva, ei mikään, vastasi miehen ääni.
+
+— No ihme ja kumma! huudahti emäntä leppeämmin: tekö sieltä tulette,
+herra Bumble?
+
+— Teidän palvelijanne, hyvä rouva, lausui tämä kunnon mies, joka oli
+jäänyt oven ulkopuolelle, ravistaakseen kenkänsä ja takkinsa puhtaiksi
+lumesta ja nyt astui huoneeseen, toisessa kädessä kolmikulmainen hattu
+ja toisessa mytty. Saanko sulkea oven, hyvä rouva?
+
+Emännöitsijä oli häpeissään eikä tiennyt, mitä vastata, harkiten
+mielessään, oliko oikein sopivaa puhua herra Bumblen kanssa kahden
+kesken, suljettujen ovien takana. Bumble käytti hyväkseen tätä
+epävarmuutta, ja kun häntä itseäänkin hieman paleli, sulki hän oven,
+odottamatta siihen lupaa.
+
+— Ilkeä ilma, herra Bumble, alkoi rouva Corney.
+
+— Todellakin, ihan kelvoton, vastasi vahtimestari. Kerrassaan
+sopimaton sää sille, jonka on liikkuminen ulkona. Olemme tänä iltana,
+rouva Corney, jakaneet kaksikymmentä, sanoo: _kaksikymmentä_ naulaa
+leipää sekä puolitoista juustoa, eivätkä köyhät sittenkään tyydy. Kovat
+ajat on kunnallamme!
+
+— Se on tietty se. Milloin he osaisivat tyytyä, herra Bumble? arveli
+emäntä hörpäten teetä.
+
+— Niin milloin? uudisti Bumble. Niinpä on täällä esimerkiksi muuan
+mies, jolle katsoen hänen suureen perheeseensä annettiin koko naula
+leipää ynnä samoin juustoa, runsaasti punnittuna. Mutta luuletteko
+hänen olleen siitä kiitollisen? Ei sinnepäinkään! Mitä arvelette hänen
+sanoneen? Hän rupesi kerjäämään hiiliä, vaikkapa hänelle annettaisiin
+vaan sen verran kuin mahtuu nenäliinaan. Hiiliä! — Mitä hittoa se
+hiilillä tekee? — Paistaisi niillä juustoa, luullakseni, sillä
+nähkääs, hyvä rouva, kun kerjäläinen saa juustoa, niin se on vielä
+paistettava, ennenkuin se oikein maistuu, ja sitten tullaan kerjäämään
+lisää. Sellainen on noiden ihmisten tapa: vaikka saisivat esiliinansa
+täyteen hiiliä, kyllä ne huomenna taas seisovat odottamassa samaa
+eivätkä edes punastu häpeästä.
+
+Rouva Corney lausui täysin yhtyvänsä niihin mielipiteisiin, joita
+Bumble oli esittänyt, ja sitten tämä virkamies jatkoi:
+
+— Ne käyvät kimppuun kuin piki ja terva. Toissapäivänä tuli eräs
+mies — te olette ollut naimisissa, hyvä rouva, ja senvuoksi uskallan
+sen teille kertoa — eräs mies, jolla oli päällään tuskin ainoatakaan
+riepua (rouva Corney loi silmänsä alaspäin), tuli meidän ylijohtajamme
+ovelle, juuri kun hänellä oli herrasväkeä luonaan päivällisellä, ja
+mankui apua, sanokaas muuta, rouva Corney! Kun mies ei tahtonut mennä
+tiehensä ja sellaisen läsnäolo tietysti häiritsi vieraita, toimitti
+johtaja hänelle puoli kappaa perunoita ja pari korttelia kaurajauhoja.
+— Laupias taivas, sanoi tuo kiittämätön heittiö, mitä apua minulla
+tästä on? Yhtä hyvin voisitte antaa minulle rautapeltiset silmälasit.
+— Hyvä on, sanoi meidän johtajamme, joka otti lahjan takaisin, te ette
+täältä saa muuta. — Sitten minä kuolen kadulle, sanoi kerjäläinen. —
+Mitä vielä, sen te jätätte tekemättä, sanoi johtaja.
+
+— Ha, ha! Sukkelasti sanottu! Juuri niin onkin herra Grannettin tapa
+puhua! huomautti emännöitsijä. No, entä sitten?
+
+— Niin entä sitten! toisti vahtimestari. Hän meni lopulta matkoihinsa
+ja kuoli todellakin kadulle. Siinä näkee oikein paatuneen kerjäläisen!
+
+— Kyllä se on ihan uskomatonta! ihmetteli rouva Corney. Mutta
+ettekö pidäkin almujen antamista vaivaistalon ulkopuolella oleville
+kerjäläisille hyvin vahingollisena, herra Bumble? Te olette kokenut
+mies ja tiedätte.
+
+— Rouva Corney, vastasi vahtimestari hymyillen, kuten ainakin mies,
+joka tuntee etevämmyytensä, almu köyhäintalon ulkopuolella tai toisin
+sanoen, tuollainen avustus kadulla, jos sitä asianmukaisesti käytetään
+— huomatkaa, hyvä rouva, asianmukaisesti —, on köyhäinhoidolle
+arvaamattomaksi hyödyksi. Siinä kohden noudatetaan sitä kultaista
+periaatetta, että köyhille annetaan juuri sitä, mitä ne eivät tarvitse,
+ja siten ne väsytetään, jotta kerrankin lakkaavat pyytämästä.
+
+— No ihme ja kumma! huudahti rouva Corney. Sepä vasta on mukava keino!
+
+— Sitähän minäkin. Meidän kesken puhuen, jatkoi Bumble, tämä juuri
+on periaatteemme; ja siinä juuri on syy, miksi aina, jos vaan satutte
+lukemaan kirottujen sanomalehtien kertomuksia, saatte huomata, että
+kaikille sairaille kerjäläisille on syötetty juustoa. Koko maassa
+seurataan nykyään tätä tapaa. — Mutta toiselta puolen, lisäsi
+vahtimestari, kumartuen avaamaan myttyään, tämä on virkasalaisuus,
+josta ei saa puhua kuin viranomaisten kesken, jollaisia mekin olemme,
+hyvä rouva. Tässä on viiniä, jota johtokunta on määrännyt sairaille
+— oikeata portviiniä, joka on pantu pulloihin vasta tänä iltana —
+kirkasta kuin peili, ilman pienintäkään sakkaa.
+
+Bumble piti ensimmäistä pulloa ilmassa valoa vasten, ravisti sitä,
+näyttääkseen sen puhtautta, laski sitten molemmat pullot eräälle
+arkulle, kääri niiden ympärille nenäliinan, jossa ne oli tuonutkin,
+pisti huolellisesti taskuunsa ja tarttui hattuunsa, ikäänkuin
+lähteäkseen pois.
+
+— Teille tulee nyt kylmä kävelymatka, herra Bumble, sanoi emännöitsijä.
+
+— Kova tuuli siellä käy, vastasi Bumble ja käänsi takkinsa kauluksen
+pystyyn, niin että pian nipistää korvat irti.
+
+Rouva Corney katsahti pieneen teekattilaan ja sitten vahtimestariin,
+joka lähestyi ovea, ja kun tämä yskähti, ikäänkuin ryhtyisi lausumaan
+tavanmukaista "hyvää yötä", kysyi emännöitsijä, eikö hän olisi niin
+hyvä ja joisi kupin teetä?
+
+Bumble painoi heti kauluksen alas, laski hattunsa ja keppinsä tuolille
+ja siirsi toisen tuolin pöydän ääreen. Hitaasti istuutuessaan hän
+silmäili emäntää arvokkaasti. Tämä taas katseli pientä teekannua.
+Vahtimestari yskäisi taas — tällä kertaa kovemmin kuin ennen.
+
+— Makeaako? kysyi rouva Corney, ottaen käteensä sokeriastian.
+
+— Hyvin makeaa, rouvaseni! vastasi Bumble ja kiinnitti katseensa
+kysyjään. Jos koskaan köyhäintalon vahtimestari voi näyttää hellältä,
+kyllä Bumble nyt oli hellä.
+
+Tee oli valmista ja tarjottiin ääneti. Bumble levitti nenäliinansa
+polvilleen, jotteivät vehnäleivän murut tahraisi kiiltäviä
+polvihousuja, ja alkoi syödä ja juoda mielin määrin; tätä mieluisaa
+toimitusta hän joskus keskeytti syvällä huokauksella, joka ei lainkaan
+vahingoittanut hänen ruokahaluaan, vaan näytti helpottavan hänen
+ponnistuksiaan syömä- ja juomahommassa.
+
+— Teillä on näen minä kissa, hyvä rouva, lausui Bumble luoden silmänsä
+sen sukuiseen eläimeen, joka lämmitteli tulen edessä pienen perheensä
+ympäröimänä, ja poikasiakin, kuten huomaan.
+
+— Ette voi uskoa, kuinka rakastan näitä eläimiä, vastasi emäntä. Ne
+ovat niin onnellisia, iloisia ja sukkelia, että ovat oikein minun
+seuranani.
+
+— Hyvin somia luontokappaleita, myönsi vahtimestari, ja niin
+kodikkaita.
+
+— Niin ihan! huudahti rouva Corney innostuneena; niin kiintyneitä
+kotiinsa, että on oikein ihanaa niitä katsella.
+
+— Hyvä rouva Corney, lausui nyt Bumble, lyöden ikäänkuin tahtia
+teelusikalla, minä vaan lausun sen mielipiteen, että se kissa tai
+kissanpoika, jolla on onni asua teidän luonanne, olisi aika aasi, ellei
+se osaisi olla kotiinsa mieltynyt.
+
+— No, no, herra Bumble! huomautti emäntä ujosti.
+
+— Miksi ei saisi suoraan sanoa, mitä on mielessä? jatkoi vahtimestari,
+heiluttaen lusikkaansa ihastuneen sulavasti, jolloin mies on naisesta
+ihan vastustamaton; niin, ellei se elukka olisi kiintynyt kotiinsa,
+hukuttaisin itse sen mielelläni.
+
+— Te olette julma mies, sanoi rouva Corney vilkkaasti ja ojensi
+kätensä, ottaakseen vahtimestarin kupin, ja päälle päätteeksi
+kovasydäminen.
+
+— Vai kovasydäminen! kummeksi Bumble sanomatta muuta, mutta antaessaan
+kuppinsa hän puristi rouva Corneyn pikkusormea, taputti kämmenellään
+pari kertaa kirjaeltuja liivejään, huokasi syvään ja siirsi vähän
+tuoliaan tulen luota.
+
+Lukija huomatkoon, että pöytä oli pyöreä. Koska rouva Corney ja herra
+Bumble olivat istuneet jokseenkin lähellä toisiaan, kasvot tuleen päin
+niin on helposti ymmärrettävissä, että Bumblen siirtyessä kauemmaksi
+tulen luota, mutta kuitenkin pysyessä pöydän ääressä heidän välinsä
+suureni. Ymmärtävä lukija kaiketi kummeksii tätä menettelyä ja pitää
+sitä suurena itsekieltäymyksenä Bumblen puolelta, varsinkin kun tätä
+herrasmiestä, niin sanoakseni, aika, paikka ja tilaisuus houkutteli
+lausumaan muutamia helliä, tyhjänpäiväisiä puheenparsia, jotka sopivat
+ajattelemattomien, nuorien keikarien sanottaviksi, mutta alentavat
+rauhantuomarin, valtiopäivämiehen, valtioministerin, loordimajorin
+ja muiden korkeiden virkamiesten arvoa ja kaikkein vähimmän ovat
+sopusoinnussa sen mahtipontisuuden ja vakavuuden kanssa, minkä pitää
+ilmetä kaikkein ankarimmassa viranomaisessa, nimittäin köyhäintalon
+vahtimestarissa.
+
+Mikä tarkoitus Bumblella muuten lie ollutkin — epäilemättä se oli
+ylevää laatua — niin, mikä tahansa se lienee ollut, mutta kovaksi
+onneksi, kuten jo mainitsin, pöytä oli pyöreä. Kun siis Bumble yhä
+siirteli tuoliaan pitkin pöydän reunaa, alkoi hän tietysti uudestaan
+lähestyä rouva Corneyta. ja vaeltaessaan siten kaaressa yhä eteenpäin
+hän joutui lopulta ihan liki arvoisaa emäntää. Molemmat tuolit
+kolahtivat yhteen, ja Bumblen kiertomatka päättyi.
+
+Jos rouva Corney nyt olisi siirtänyt tuolinsa oikealle päin, olisi tuli
+häntä korventanut; ja jos hän taas olisi kääntynyt vasemmalle, olisi
+hän luiskahtanut suoraa päätä Bumblen syliin. Mutta kun hän oli älykäs
+nainen, joka tuollaisessa tilanteessa heti äkkää seuraukset, jäi hän
+paikalleen ja tarjosi kunnan virkamiehelle toisen kupin teetä.
+
+— Kovasydäminenkö, vai niin, rouva Corney! lausui Bumble, sekoittaen
+teetään ja katsoen emäntää kasvoihin; oletteko te puolestanne
+kovasydäminen?
+
+— Voi, voi, sentään! huudahti rouva Corney, kuinka saattaa naimaton
+mies niin kysyä! Miksi sitä kysytte, herra Bumble?
+
+Vahtimestari joi teensä viimeiseen tippaan saakka, söi voileipänsä,
+ravisti muruset polviltaan, pyyhki suupielensä puhtaiksi ja painoi
+rouva Corneyn huulille säädyllisen suudelman.
+
+— Herra Bumble, nuhteli tämä arvokas nainen hiljaa kuiskaten, sillä
+kauhusta hän melkein oli menettänyt äänensä, herra Bumble, minä huudan!
+
+Vahtimestari ei vastannut siihen mitään, vaan kiersi käsivartensa
+hitaasti ja juhlallisesti mielitiettynsä vartalon ympärille.
+
+Koska rouva Corney oli uhannut huutaa, niin hän kai olisikin
+kiljahtanut tämän uuden loukkauksen johdosta, ellei se olisi käynyt
+tarpeettomaksi sen kautta, että ovelle äkkiä naputettiin. Heti kun
+Bumble tämän kuuli, ponnahti hän sukkelasti tuolilta ja hyökkäsi
+viinipullojen ääreen, joita hän sitten oli pyyhkivinään puhtaiksi
+tomusta. Rouva Corney huusi sillä välin äreästi: Tulkaa sisään!
+Tässä kohden voimme huomata miten merkillinen vaikutus äkillisellä
+hämmästyksellä on äskeisen pelon jälkeen: hänen äänensä oli taas saanut
+entisen voimansa ja pontensa.
+
+— Pyydän anteeksi, hyvä rouva, sanoi vanha näivettynyt köyhäintalon
+eukko ja pisti rumat kasvonsa ovesta sisään; vanha Sally on
+kuolemaisillaan.
+
+— Entä sitten, mitä te minua haette? tokaisi emäntä suuttuneena. Enhän
+minä voi sitä hengissä pitää, vai mitä?
+
+— Ette tietysti, hyvä rouva, vastasi eukko, ei sitä kukaan voi. Hän
+on jo ulkopuolella ihmisapua. Olen nähnyt jo hyvin monen kuolevan,
+pienistä lapsista suuriin tukeviin miehiin asti, niin että jotenkin
+tarkoin huomaan, milloin kuolema tekee tuloaan. Mutta Sallyn sielu
+on levoton ja tuskissa, ja kun hän välistä saa siunaaman aikaa lepoa
+kovista vaivoistaan, niin hän sanoo, että tahtoisi ilmoittaa teille
+jotakin. Hän ei voi kuolla rauhassa, ennenkuin tulette, hyvä rouva.
+
+Tällaisen kutsun saatuaan rouva Corney alkoi hurjasti manata vanhoja
+ämmiä, jotka eivät osanneet edes kuolla vaivaamatta parempia ihmisiä ja
+johtajiaan, kääriytyi sitten kiireesti paksuun saaliin, pyysi Bumblea
+jäämään odottamaan, kunnes tulisi takaisin, ja käski sanantuojan astua
+reippaasti edeltä, jotta vielä tänä yönä päästäisiin perille. Huonoa
+tuultansa rouva Corney purki vielä heidän lähdettyäänkin, torumalla
+eukkoa juurta jaksain.
+
+Kun Bumble siten oli jäänyt huoneeseen yksin menetteli hän siellä
+jotenkin omituisesti. Hän avasi kaapin, laski, montako teelusikkaa oli,
+punnitsi kädessään sokeripihtiä ja tarkasteli kaikin puolin erästä
+hopeaista maitokannua, päästäkseen selville, oliko se todellakin
+hopeata. Tyydytettyään uteliaisuutensa kaikissa näissä kohdissa hän
+pani kolmikulmaisen hatun päähänsä kallelleen, kuten on kenraalien
+tapa ja tanssi neljään kertaa pöydän ympäri hyvin arvokkaasti. Tämän
+harvinaisen ponnistuksen jälkeen hän taas otti hatun päästään, asettui
+hajasäärin seisomaan selkä uuniin päin ja näytti hengessään arvioivan
+huoneen koko sisustusta.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.
+
+Joka käsittelee pientä ainetta, mutta on lyhyt eikä suinkaan tarpeeton.
+
+
+Se nainen, joka oli tullut häiritsemään rouva Corneyta, oli
+ulkomuodoltaan aivan omansa kuolonsanoman tuojaksi. Hänen ruumiinsa
+oli vuosien painosta koukistunut, hänen jäsenensä tutisivat kuin
+halvatulla, ja hänen kierokatseinen, vino naamansa näytti ennemmin
+olevan koirankurisen kuvanveistäjän leikillinen teos, kuin luonnon
+kädestä lähtenyt.
+
+Kuinka harvoin saammekaan nähdä sellaisia vanhoja kasvoja, jotka
+ilahduttavat meitä luonnollisella kauneudellaan! Maailman murheet
+ja kärsimykset muuttelevat niitä samalla tapaa kuin sydämiämme, ja
+ainoastaan silloin, kun intohimot lepäävät tai ikipäiviksi ovat
+haihtuneet, kasvot pääsevät osoittamaan sopusointuista, alkuperäistä
+ilmettänsä. Niinpä näkyy usein vainajan jäykistyneessä muodossa entisen
+lapsuuden rauhallisuus ja viattomuus niin selkeästi, että ne, jotka
+ovat hänet tunteneet hänen onnellisen lapsuutensa aikana, hartaasti
+polvistuvat ruumisarkun viereen ja ovat jo maan päällä näkevinään hänen
+kirkastuksensa.
+
+Vanha eukko hoiperteli käytävien läpi ja portaita ylös, mutisten
+itsekseen jotakin vastaukseksi emännöitsijän haukkumisiin; ja kun
+hänen lopulta oli pakko pysähtyä henkäisemään, antoi hän kynttilän
+rouva Corneylle ja lupasi tulla perästä niin pian kuin pääsisi.
+Ollen reippaampi ja nuorempi riensi rouva Corney suoraa päätä siihen
+huoneeseen, jossa sairas makasi.
+
+Se oli jotenkin tyhjä ullakkokamari, jonka äärimmäisessä nurkassa paloi
+vaivainen kynttilä. Muuan iäkäs eukko istui vuoteen ääressä, ja uunin
+edessä seisoi köyhäinhoidon apteekin oppipoika, veistellen itselleen
+hanhenkynästä hammastikkua.
+
+— Kylmä ilta, rouva Corney, sanoi tämä nuori herra, kun emännöitsijä
+astui huoneeseen.
+
+— On todellakin aika pakkanen, vastasi rouva Corney mitä kohteliaimmin
+ja astui kumartaen hänen ohitseen.
+
+— Teidän pitäisi tavaranhankkijaltanne vaatia parempia hiiliä, lausui
+apteekkarin lähettiläs ja alkoi ruosteisella hiilihangolla muokata
+suurta hiilenlohkaretta palasiksi. Nämä eivät kelpaa näin kylmiksi
+illoiksi.
+
+— Se on johtokunnan asia, vastasi emännöitsijä. Kyllä niistä sentään
+tuleekin kylliksi lämmintä, ja minun mielestäni on köyhäintalossa
+muutenkin niin paljon hommaa, ettei joka paikkaan ehdi nokkaansa pistää.
+
+Tähän keskustelu keskeytyi, kun sairaan puolelta kuului valitusta.
+
+— Jaha! sanoi nuori mies, kääntyen vuoteen puoleen, ikäänkuin nyt
+vasta muistaisi sairaan, siinä jo tehdään melkein kuin loppua, rouva
+Corney.
+
+— Joko todella ollaan niin pitkällä? kysyi emäntä.
+
+— Jos se vielä elää kaksi tuntia, niin minä jo hämmästyisin aika
+lailla, sanoi apteekkioppilas ja teroitti hammastikkuaan. Koko
+ruumiinrakennus on hajoamassa. Nukkuuko se siellä vielä, eukko?
+
+Sairaanhoitaja kumartui vuoteen yli ottaakseen asiasta selvän ja
+nyökkäsi sitten myöntävästi.
+
+— Kai se sitten niine hyvineen siirtyy toiseen maailmaan, jollette
+vaan sitä herätä, sanoi nuorukainen. Pankaa kynttilä lattialle, jottei
+sairas sitä näe.
+
+Hoitaja totteli käskyä, mutta pudisti samalla päätään, ikäänkuin
+tahtoisi osoittaa, ettei sairas suinkaan niin helposti kuole, ja
+istuutui sitten taas paikalleen toisen eukon viereen, joka sillä välin
+oli tullut huoneeseen. Rouva Corney kääriytyi kärsimättömän näköisenä
+saaliinsa ja asettui istumaan vuoteen alapäähän.
+
+Kun apteekkioppilas oli saanut hammastikkunsa valmiiksi, jäi hän
+seisomaan tulen ääreen, lämmitteli siinä itseään joka puolelta noin
+kymmenen minuuttia ja lähti sitten unisen näköisenä hiljaa huoneesta,
+toivottaen rouva Corneylle hauskaa iltaa.
+
+Kun oli istuttu ääneti jonkun aikaa, nousivat vanhat eukot vuoteen
+laidalta, kyykistyivät uunin ääreen ja ojensivat sitä kohden
+kuivettuneita käsiään, saadakseen edes hieman lämmintä. Liekki heitti
+kamalaa loistetta heidän ryppyisille, kovettuneille kasvoilleen ja
+esitti heidän rumuutensa vieläkin ilettävämpänä. Pian he alkoivat
+hiljaa kuiskailla toisilleen.
+
+— Kuules, Amy, sanoiko se sitten mitään, kun olin mennyt? kysyi se,
+joka oli rouva Corneyn luo tullut sanaa tuomaan.
+
+— Ei yhtään mitään, vastasi toinen. Se vaan nyppi peittoa ja reuhtoili
+käsillään vähän aikaa: mutta minä tartuin sen käsiin lujasti kiinni,
+niin että siitäkin tuli pian loppu. Ei sillä enää ole paljoa voimia
+eikä sitä ollutkaan vaikea hillitä. Vaikka olenkin vanha, kyllä minussa
+sentään on vähän voimia jäljellä, niin totta kuin syönkin vaivaisruokaa!
+
+— Joiko hän sitä lämmintä viiniä, jota tohtori määräsi? kysyi taas
+ensimmäinen.
+
+— Koetin sitä kaataa hänen suuhunsa, vastasi toinen, mutta se piti
+hampaitansa niin lujasti kiinni, ettei sinne mitään mahtunut. Kun ei
+viini kelvannut, join sen itse, ja hyvältä se tuntuikin.
+
+Silmäiltyään varovasti ympärilleen, ollakseen varmat, ettei kukaan
+kuuntele, molemmat ämmät kumartuivat lähemmä tulta ja nauraa hihittivät
+sydämellisesti.
+
+— Muistan minä senkin ajan, sanoi ensiksi puhunut, jolloin hän olisi
+samoin menetellyt ja sitten mielissään kelle tahansa puhunut.
+
+— Kyllä niin, myönsi toinen, hän olikin oikein veitikkamainen. Monen
+monta ruumista hän on jo ehtinyt sääliä niin koreiksi kuin vahakuvat.
+Sen olen näillä vanhoilla silmilläni nähnyt, — olenpa näillä käsilläni
+itse niitä hypistellyt, sillä minähän häntä autoin siinä hommassa monet
+kerrat!
+
+Näin sanoen hän ojensi vapisevia sormiaan ja ravisti niitä,
+ikäänkuin riemuiten, kasvojensa edessä. Sitten hän kaiveli jotakin
+hamekasastaan, sai esille kiiltävän kuluneen tinarasian ja kopisti
+siitä juorutoverinsa kouraan muutamia jyväsiä sekä vähän useampia omaan
+kouraansa. Kun he olivat tässä hommassa, astui rouva Corney, joka
+kärsimättömästi oli odotellut kuolevan heräämistä horrostilastaan,
+heidän luokseen ja kysyi äreästi, miten kauan hän vielä saisi odottaa.
+
+— Ei juuri kauan, vastasi toinen akka ja loi silmänsä häneen. Meistä
+ei kenenkään tarvitse varrota kuolemaa järin kauan. Pitää vaan olla
+kärsivällinen! Kyllä kuolema tulee aikanaan meidän kaikkien luo!
+
+— Pidä suusi kiinni, mokoma hupsu! ärjäsi emännöitsijä. Martha,
+sano sinä minulle, onko tuolla sairaalla jo ennen ollut samanlaisia
+kohtauksia?
+
+— On kyllä, hyvinkin usein, vastasi ensimmäinen eukko.
+
+— Mutta ei niitä nyt enää tämän jälkeen tule, lisäsi toinen eukko;
+se merkitsee, että hän herää vain yhden ainoan kerran — ja muistakaa
+minun sanoneeni, ei juuri pitkäksi ajaksi.
+
+— Pitkäksi tai lyhyeksi, tiuskasi rouva Corney, mutta minä en jää
+tänne enää ja varokaa te molemmat häiritsemästä minua suotta toista
+kertaa! En minä siitä palkkaa saa, että katselen, miten vanhat ämmät
+heittävät henkensä, eikä minulla muutenkaan ole siihen halua. Pankaa se
+muistiinne, hävyttömät noidat! Jos vielä kerran teette minusta pilaa
+tällä tapaa, niin lupaan parantaa teidät sellaisesta hullutuksesta.
+
+Hän oli juuri lähtemäisillään huoneesta, kun hänet pysäytti sängyn
+puoleen kääntyneiden eukkojen kiljahdus. Sairas oli noussut istumaan ja
+ojensi käsiään hoitajiinsa päin.
+
+— Kuka täällä on? huusi hän ontolla äänellä.
+
+— Vaiti! Vaiti! sanoi toinen eukko ja kumartui hänen puoleensa, pane
+maata, pane maata!
+
+— En ikinä enää elävänä pane maata, vastasi sairas tempoillen rajusti.
+Minä tahdon sen sanoa hänelle! Tulkaa tänne lähemmäksi, että saan
+kuiskata korvaanne!
+
+Hän tarttui rouva Corneyn käsivarteen, pakotti hänet istumaan tuolille
+sänkynsä viereen ja alkoi juuri ryhtyä puhumaan, mutta samassa hän,
+katsahtaessaan syrjään, äkkäsi vanhat sairaanhoitajat, jotka olivat
+kumartuneet kuuntelemaan.
+
+— Ajakaa nuo täältä pois! sanoi sairas raukeasti, pois ihan heti!
+
+Molemmat eukot alkoivat yhteisesti purkaa helliä valituksia, koska
+sairas parka muka oli joutunut niin suunniltaan, ettei enää tuntenut
+paralta ystäviään, ja vakuuttivat, etteivät häntä suinkaan hylkäisi
+hänen kuolinhetkellään, mutta emännöitsijä ajoi heidät ulos, sulki
+oven ja palasi vuoteen ääreen. Ulkona käytävässä molemmat akat
+muuttivat puhetapaansa ja huusivat avaimenreiästä, että vanha Sally
+oli juovuksissa, mikä ei ollutkaan ihan mahdotonta, sillä paitsi sitä
+lievää ooppiumiannosta, jonka apteekkari oli hänelle määrännyt hän oli
+tyhjentänyt myös jonkun määrän katajanmarjaviinaa, jota hänen arvoisat
+ystävänsä olivat hänelle sydämensä hyvyydestä salaa toimittaneet.
+
+— Kuulkaa nyt minua tarkasti, sanoi kuoleva niin kovaa kuin hänen
+haihtuvaa voimansa vielä sallivat. Juuri tässä huoneessa — tässä
+samassa vuoteessa — makasi kerran eräs nuori, kaunis olento, joka
+oli tuotu köyhäintaloon jalat kipeinä, matkasta uupuneena ja vaatteet
+liassa. Minä olin hänen hoitajanaan. Hän oli kovin sairas. Sitten hän
+synnytti pojan ja kuoli. Antakaas, kun vähän muistelen — mikähän vuosi
+silloin olikaan?
+
+— Älkää siitä välittäkö, huomautti kärsimätön kuuntelija, mitenkä
+sitten kävi?
+
+— Sepä se, mutisi sairas, vaipuen entiseen hervottomuuteensa, mitenkä
+sitten kävi? Niin, mitä sitten tapahtui — — kyllä minä tiedän! huusi
+hän nousten kiivaasti pystyyn, hehkuvin kasvoin ja tuijottavin silmin
+— minä varastin häneltä, niin, se hän se asia onkin! Hän ei ehtinyt
+vielä kylmetä, kun minä häneltä varastin.
+
+— Jumalan tähden — mitä te häneltä otitte? huusi rouva Corney,
+levittäen kätensä, ikäänkuin kaipasi suojaa.
+
+— Vaiti! vastasi eukko, painaen kättään toisen suuta vasten. Otin sen
+ainoan, mitä hänellä oli. Hän tarvitsi vaatteita, pysyäkseen lämpimänä,
+ja ruokaa syödäkseen, mutta kuitenkin hän oli sen säilyttänyt
+sydämellään. Se oli kultaa, sanon minä, oikeata kultaa, joka olisi
+voinut pelastaa hänen henkensä.
+
+— Kultaa! huudahti emännöitsijä ja kumartui innokkaasti eukon puoleen,
+kun tämä vaipui makaamaan. Jatkakaa — minnekä se joutui? Kuka oli
+pojan äiti? Milloin se tapahtui?
+
+— Hän käski minun säilyttää sitä hyvin, vastasi sairas syvästi
+huoaten, ja uskoi minulle asiansa, kun ei saapuvilla ollut muita
+naisia. Sydämeni himoitsi sitä jo silloin, kun näin sen hänen
+kaulassaan ensi kerran, ja ehkä minä vielä olen lapsen kuolemaan syynä!
+Häntä olisi paremmin kohdeltu, jos olisi tiedetty asian oikea laita.
+
+— Mitä tiedetty? kysyi rouva Corney. Sanokaa toki!
+
+— Poika kasvoi niin äitinsä näköiseksi, jatkoi eukko huolimatta toisen
+kysymyksestä, että aina muistelin äitiä, kun näin pojan. Tyttö rukka!
+— Hän oli vielä niin nuori — ja sitäpaitsi niin lapsellisen hurskas!
+Odottakaa! Minulla on vielä joitain kerrottavaa. Enhän vielä ole
+kaikkea sanonut, vai kuinka?
+
+— Ette, ette, vastasi rouva Corney ja taivutti päänsä kumaraan, jotta
+sitä paremmin tajuaisi kuolevan yhä heikkenevää puhetta. Rientäkää jo,
+sillä muuten tulee liian myöhä!
+
+— Äiti, sanoi sairas, kooten viimeiset voimansa, — äiti kuiskasi
+minulle kuolonkamppailun alkaessa, että jos hänen lapsensa jäisi
+eloon, tulisi kerran se päivä, jolloin sen ei tarvitsisi hävetä nuoren
+äitivainajansa nimeä. Ja hyvä Jumala! lisäsi hän, pannen laihat kätensä
+ristiin, tulkoon siitä poika tai tyttö, mutta toimita lapselleni joku
+ystävä tässä kovassa maailmassa ja armahda yksinäistä, hyljättyä
+lapsiraukkaa, joka jää vaan sinun armosi turviin!
+
+— Mikä oli pojan nimi? kysyi emännöitsijä.
+
+— Sille pantiin nimeksi Oliver, vastasi sairas hiljaa. Se mitä
+varastin, oli —.
+
+— No, mikä esine se oli? kysyi toinen.
+
+Hän kumartui taas äkkiä sairaan puoleen, kuullakseen vastauksen, mutta
+samassa hän ehdottomasti vetäytyi takaisin, sillä kuoleva kohosi vielä
+kerran hitaasti ja jäykästi, tarttui peittoon molemmin kourin, päästi
+kurkustaan joitakin epäselviä ääniä ja vaipui takaisin vuoteelle
+hengetönnä.
+
+<tb>
+
+— Kuollut kuin kivi! sanoi toinen vanhoista ämmistä, jotka olivat
+rientäneet huoneeseen heti, kun ovi avattiin.
+
+— Eikä tiennyt sentään kertoa mitään erityistä, lausui rouva Corney,
+lähtien tiehensä välinpitämättömän näköisenä.
+
+Molemmat akat olivat nähtävästi niin kiintyneet niihin
+valmistushommiin, jotka johtuivat kuolemasta, etteivät mitään
+vastanneet, ja he jäivät yksikseen ruumiin luo.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESVIIDES LUKU.
+
+Joka taas vie juutalaisen ja hänen joukkonsa luo.
+
+
+Sillaikaa kun kaikki tämä tapahtui köyhäintalossa, istui Fagin, syviin
+mietteisiin vaipuneena, himmeän ja savuavan takkavalkean ääressä
+vanhassa pesässään — samassa, josta Nancy oli Oliverin noutanut.
+Hänellä oli polvellaan pieni palje, jolla nähtävästi oli koettanut
+puhaltaa tulta virkeämpään liekkiin, mutta nyt hän oli syvissä
+ajatuksissa, kyynärpäät nojattuina paljetta vasten, leuka painettuna
+peukaloiden kärkiin ja silmät hajamielisesti luotuina ruosteiseen
+uuninristikkoon.
+
+Pöydän ääressä hänen takanaan istuivat Taskuveijari, Charley Bates ja
+Chitling, lyöden innokkaasti korttia. He pelasivat sitä lajia vistiä,
+jota sanotaan "puumieheksi", ja Taskuveijari oli puumiehen kanssa
+molempia toisia vastaan. Ensinmainitun nuoren gentlemannin naama,
+joka tosin aina oli älykkään näköinen, oli nyt vieläkin sukkelampi
+sen vuoksi, että hän tarkasti seurasi pelin menoa ja ehtimiseen iski
+tutkivan katseen Chitlingin kättä kohti, järjestäen sitten oman
+pelinsä niiden huomioiden mukaan, mitä hänen oli onnistunut tehdä.
+Koska oli kylmä ilta, piti Taskuveijari hattua päässään; tämä olikin
+kotona muuten usein hänen tapansa. Myöskin piti hän hampaissaan
+savipiippua, jonka jätti vaan hetkiseksi, kun katsoi tarpeelliseksi
+hankkia itselleen virvoitusta pöydällä olevasta ruukusta, joka sisälsi
+katajanmarjaviinaa veteen sekoitettuna ja oli koko seuran käytettävänä.
+
+Nuori Bates oli myös hyvin tarkkaavainen korttipelissä, mutta
+koska hänellä oli paljon vilkkaampi luonto kuin hänen oivallisella
+ystävällään, niin saattoi helposti huomata, että hän mieluummin teki
+tuttavuutta viinaruukun kanssa ja sitäpaitsi tavan takaa päästeli
+suustaan kokkapuheita ja muita asiaan kuulumattomia sutkauksia, jotka
+eivät lainkaan sovi oikealle vistinlyöjälle. Tämän vuoksi Taskuveijari
+olikin, luottaen heidän läheiseen ystävyyteensä, monta kertaa
+vakavasti nuhdellut toveriansa tuosta sopimattomasta käytöksestä.
+Nämä muistutukset otti Bates hyvin herttaisesti vastaan, sillä hän ei
+pyytänyt muuta, kuin että Taskuveijari "menisi helvettiin neuvoineen",
+"pitäisi kitansa kiinni" tai suorittaisi jonkun muun samansuuntaisen
+helpon työn. Mr Chitlingiä näkyi toisten kohteliaisuus huvittavan
+ylenmäärin. On muuten huomattava, että viimemainittu ja hänen
+vastapelaajansa aina hävisivät, ja että tämä seikka, joka olisi luullut
+Batesiakin harmittavan, päinvastoin lisäsi hänen riemuansa, sillä hän
+nauroi hurjasti joka pelin lopussa ja vakuutti, ettei koskaan ollut
+nähnyt hauskempaa korttipeliä.
+
+— Kas hittoa, kun sai sittenkin ison slammin ja sillä on vielä sarja
+kuutoseen saakka! sanoi mr Chitling, naama jotenkin pitkänä, ja veti
+liivintaskustaan pari hopearahaa. En ole ikinä nähnyt sellaista
+peluria, kuin sinä olet, Jack. Ainahan sinä voitat. Vaikka minulla ja
+Charleylla olisi miten hyvät kortit tahansa, emme sinulle saa pietiä.
+
+Joko tämä huomautus tai se surkea ääni, jolla se lausuttiin, pani
+Batesin nauruhermot niin värisemään, että hänen räikeä honotuksensa
+herätti juutalaisen mietteistänsä ja saattoi hänet kysymään, mikä nyt
+oli hätänä.
+
+— Hätäkö tässä, Fagin? vastasi Charley. Mutta olisittepa katsellut
+pelin menoa. Chitling ei ole voittanut kertaakaan, vaikka minä itse
+olen hänen kanssaan pelannut Taskuveijaria ja puumiestä vastaan.
+
+— Vai niin! sanoi juutalainen naureskellen, ikäänkuin oikein hyvin
+käsittäisi asian laidan. Koeta nyt kerta vielä, Tom, älä niin vähällä
+hellitä.
+
+— Kiitos vaan, Fagin. Kyllä minä jo olen saanut kylliksi, vastasi
+Chitling. Jackilla on sellainen onni, ettei kannata tällä kertaa pelata
+häntä vastaan.
+
+— Sepä se, poikaseni! sanoi Fagin. Sinun pitää nousta jalkeille hyvin
+varhain, jos aiot Taskuveijarilta mitään voittaa.
+
+— Varhainko? sanoi Charley Bates. Mitä se auttaa, mutta hänen
+pitää maata saappaat jalassa ja pitkä kiikari kummassakin silmässä
+ja sitäpaitsi oikea kaukosilmä kummallakin olalla, ennenkuin
+Taskuveijarista pieti tehdään.
+
+Taskuveijari kuunteli tällaisia kohteliaisuuksia ihan tyynesti ja
+tarjoutui lyömään shillingin vetoa siitä, että osaa joka kerta
+nostaa korttipakasta kuvallisen kortin. Kun ei kukaan suostunut
+vedonlyöntiin ja hänen piippunsa juuri oli loppuun palanut, ryhtyi hän
+huvikseen piirtämään pöydälle Newgaten vankilan pohjapiirrosta sillä
+liitupalasella, jota äskeisessä vistipelissä oli käytetty numerojen
+merkitsemiseen. Siinä työssä hän vihelteli erityisen kimeästi ja kovaa.
+
+— Oletpa sinä vietävän ikävä henkilö, Tommy, sanoi Taskuveijari,
+kääntyen pitkän vaitiolon jälkeen Chitlingin puoleen. Voitteko, Fagin,
+arvata, mitä se nyt ajattelee?
+
+— Mitenkä minä sitä tietäisin? vastasi juutalainen, katsellen
+ympärilleen, samalla kun palkeella puhalsi tulta. Kaiketi tappioitaan
+tai sitä lyhyttä huvimatkaa, jolta hiljakkoin palasi. Ha, haa, enkö
+arvannut oikein, ystäväiseni?
+
+— Ette sinne päinkään, vastasi Taskuveijari, ennenkuin Chitling oli
+ehtinyt saada puheenvuoroa. No, mitä sinä arvelet, Charley?
+
+— Minä luulisin, vastasi tämä tekeytyen vakavaksi, että hän on pahasti
+rakastunut Betsyyn. Katsokaa, miten se nytkin punastuu! Onpa se vasta
+hullua — Tommy Chitling lemmen pauloissa! Voi, voi, Fagin, minä
+pakahdun naurusta!
+
+— Älä välitä hänestä, ystäväni, sanoi Fagin vilkuttaen silmää
+Chitlingille ja sysäten Batesia palkeella olkapäähän ikäänkuin
+varotukseksi. Betsy on sievä tyttö. Pysy sinä vaan hyvissä kirjoissa
+hänen luonaan!
+
+— Haluaisin vain huomauttaa, Fagin, vastasi mr Chitling tulipunaisena,
+ettei se asia luullakseni koske ketään läsnäolijaa.
+
+— Olet oikeassa, myönsi juutalainen. Mutta näetkös, tuo Charley ei voi
+olla lörpöttelemättä. Älä nyt sentään viitsi siitä suuttua. Betsy on
+kelpo tyttö; tee, mitä hän sinulta tahtoo, niin löydät onnesi.
+
+— Niinhän teenkin, kuin hän haluaa, vastasi Chitling, enkä olisi
+joutunutkaan kuritushuoneeseen, ellen olisi seurannut hänen neuvoaan.
+Mutta siitä tuli teille hyvä saalis, vai mitä, Fagin? Ja mitä minä
+kuudesta viikosta huolin! Kerranhan sinne on mentävä — miksi ei siis
+yhtä hyvin talvella, jolloin ei muutenkaan ole juuri paljon ulkotyötä,
+eikö niin, Fagin?
+
+— Aivan niin, kunnon poikani, vastasi juutalainen.
+
+— Silloin sinä kai menisit sinne toisenkin kerran, Tom? kysyi
+Taskuveijari, vilkuttaen Faginiin ja Batesiin, jos tekisit sillä Betsyn
+mieliksi.
+
+— Menisin kyllä, vastasi Tom äreästi. Siinä sen nyt kuulette.
+Tahtoisin nähdä sen, joka saattaa itsestään sanoa samaa.
+
+— Tietysti ei sitä kukaan muu voi, sanoi juutalainen. Minun
+tietääkseni ei kukaan sellaiseen sankarityöhön ryhtyisi, paitsi sinä,
+Tom. Ei ainakaan näistä kumpikaan.
+
+— Olisin päässyt eroon koko asiasta, jos olisin tahtonut antaa Betsyn
+ilmi, eikö asia niin ole, Fagin? jatkoi ivattu tyhmeliini katkerasti.
+Yksi ainoakin sana suustani olisi riittänyt, vai mitä?
+
+— Aivan niin, ystäväni, se riippui vain sinusta.
+
+— Mutta enhän minä laverrellut, Fagin, vai kuinka? puhui Tom, joka
+keräsi nyt kysymyksiä toistensa jälkeen.
+
+— Et, et, vastasi juutalainen. Sinussa on oikea miehen mieli.
+
+— Sitä minäkin, sanoi Tom, katsellen mahtavasti ympärilleen; mutta kun
+asian laita on kerta näin, miksi tässä minulle nauretaan, Fagin?
+
+— Hiljaa! huusi samassa hetkessä Taskuveijari. Kuulin kellon soivan.
+Hän sieppasi kynttilän ja hiipi huoneesta.
+
+Sillaikaa, kun toiset olivat pimeässä, soi kello uudestaan. Hetken
+kuluttua Taskuveijari ilmestyi takaisin ja kuiskasi salaa jotakin
+Faginin korvaan.
+
+— Mitä? huudahti juutalainen, yksinkö?
+
+Taskuveijari nyökkäsi myöntävästi ja antoi, varjostaen kynttilänliekkiä
+kädellään, Charleylle salavihkaa merkin pysyä toistaiseksi erossa
+kaikesta hullutuksesta ja riemusta. Sitten hän taas loi silmänsä
+Faginiin ja odotti tämän ohjeita.
+
+Vanhus puri keltaisia sormiaan ja mietti muutamia sekunteja. Hänen
+kasvoissaan värähteli joka lihas, ikäänkuin hän odottaisi jotakin hyvin
+pahaa. Viimein hän kohotti päätänsä ja kysyi:
+
+— Missä hän on?
+
+Taskuveijari viittasi eteiseen ja aikoi lähteä sinnepäin.
+
+— Niin, sanoi juutalainen, ikäänkuin vahvistaen Taskuveijarin aikeen,
+tuo hänet tänne. Hiljaa, Charley, — rauhotu, Tom! Pois, pois!
+
+Tätä lyhyttä kehotusta lähtemään Charley ja hänen äskeinen vihamiehensä
+tottelivat heti, ilman vastaväitteittä. Pieninkään ääni ei osoittanut,
+minne he olivat hävinneet, kun Taskuveijari, kynttilä kädessä, astui
+portaita ylös mukanaan karkeatakkinen mies, joka kiireesti silmäiltyään
+pitkin huonetta tempasi kasvoiltaan suuren kääreliinan ja näytti
+läsnäolijoille pulskan Toby Crackitin pesemättömät, jonkun verran
+muuttuneet kasvot.
+
+— Mitä kuuluu, Fagin? alkoi tämä kunnon mies, nyökäten juutalaiselle.
+Pistä liina vaan hattuuni, Taskuveijari, niin että lähtiessäni sen
+löydän ilman muita metkuja, sillä minulle se on nykyään tärkeä kappale.
+Sinä kai voit myöskin paksusti ja kehityt vaan yhä eteenpäin, niin että
+pääset täysoppineeksi jo ennenkuin ukko ehtii heittää henkensä.
+
+Crackit avasi takkinsa napit, nosti tulen ääreen tuolin, istuutui
+lämmittelemään ja nosti jalkansa kamiinan reunalle.
+
+Juutalainen viitasi Taskuveijarille, että tämä toisi pöydälle ne
+ruokavarat, mitä heillä sillä hetkellä sattui olemaan, ja istuutui
+vastapäätä rosvoa odottamaan, kunnes hän katsoisi sopivaksi ruveta
+keskustelemaan oikeista asioista.
+
+— Ensiksi ja ennen kaikkea, Fagin — sanoi Toby.
+
+— Niin, niin, keskeytti juutalainen ja siirsi tuolinsa lähemmäksi.
+
+— Ennen kaikkea, Fagin, mitenkä Bill nyt jaksaa?
+
+— Mitä! huusi juutalainen hypäten tuoliltaan.
+
+— Ettehän vaan tarkoita, että — lausui Toby ihan kalpeana.
+
+— Mitä tarkoittamista tässä olisi? keskeytti Fagin polkien raivoissaan
+lattiata. Minne ne ovat joutuneet — Sikes ja poika — sanokaa, jos
+tiedätte, missä ne ovat — ovatko ne menneet piiloon — miksi ei niitä
+missään näy?
+
+— Yritys meni myttyyn, selitti Toby arasti.
+
+— Sen kyllä tiedän, ärjäsi juutalainen vetäen taskustaan sanomalehden
+ja viitaten siihen. No entä sitten?
+
+— Siellä ammuttiin, ja poikaan sattui. Pötkimme tiehemme, poika
+mukanamme, — suinpäin, linnuntietä, yli aitojen ja ojien. Meitä
+ajettiin takaa. Se oli pirullista leikkiä, koko seutu oli jalkeilla ja
+koirat kantapäillämme!
+
+— Entä poika? ähisi juutalainen.
+
+— Bill oli heittänyt hänet selkäänsä ja kiiti tannerta pitkin kuin
+myrskytuuli. Sitten taas pysähdyimme, kun Sikes saapui, ja aioimme ottaa
+pojan keskellemme ja kiskoa häntä molemmista käsistä perässämme Mutta
+poika oli ihan voimaton, ehkä pyörryksissä, ja ruumis oli jo kylmä kuin
+kuollut. Viholliset olivat ihan kintereillämme; oma nahka on kullakin
+lähinnä, eikä hirsipuu ketään erityisesti houkuttele. Me siis lähdimme
+kumpikin tahollemme ja jätimme pojan erään pellon ojaan. Vieläkö hän on
+elossa vai kuollut, sitä en sen lähemmin tiedä. Juutalainen ei tahtonut
+kuulla lisää; hän päästi kauhean huudon, repi tukkaansa, syöksyi ovesta
+ja jätti talon.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESKUUDES LUKU.
+
+Esittää salaperäisen henkilön sekä muutamia seikkoja, joita ei voi
+tässä kertomuksessa jättää mainitsematta.
+
+
+Vanhus oli jo ehtinyt kadunkulmaan, ennenkuin rupesi toipumaan siitä
+pelästyksestä, joka oli seurauksena Toby Crackitin antamista tiedoista.
+Hän ei kuitenkaan hiljentänyt tavattoman kiireistä käyntiään, vaan
+riensi yhtä kiivaasti eteenpäin, kunnes eräiden ajoneuvojen äkkinäinen
+ratina sekä muutamat jalkamiehet, jotka huomasivat hänen olevan
+vaarassa joutua hevosen jalkoihin ja sen vuoksi kovasti huutaen häntä
+varottivat, saivat hänet jälleen pysymään käytävällä ja astumaan
+tavallista vauhtia. Hän vältti niin tarkoin kuin suinkin kaikkia
+pääkatuja, valiten ainoastaan ahtaita kujia ja sivukatuja, ja saapui
+lopulta Snow-Hillin kohdalle. Täällä hän taas joudutti kulkuaan, kunnes
+oli päässyt vähäiselle torinmuotoiselle paikalle, jolloin hän vihdoin,
+ikäänkuin tuntisi olevansa omalla alallaan, alkoi astua tavalliseen,
+hiipivään tapaansa näytti vapaammin hengittävän.
+
+Lähellä sitä paikkaa, jossa Snow-Hill ja Holborn-Hill yhtyvät, aukenee
+oikealla puolella, Citystä päin tullessa, ahdas törkeän näköinen
+kuja, joka vie Saffron-Hillin kadulle. Sen likaisissa puodeissa on
+myytävänä suuria kasoja käytettyjä nenäliinoja, kaikenkuosisia ja
+-arvoisia — sillä täällä on niiden kaupustelijain tyyssija, jotka
+ostavat taskuvarkailta. Sadottain sellaisia nenäliinoja riippuu
+akkunoiden ulkopuolella puisten haarukkain varassa tai ovenpielissä,
+ja sisällä ovat hyllyt niitä täynnä. Vaikka tämä Field-Lane nimisen
+seudun ala onkin niin vähäinen, on siellä sentään oma parturi, kahvila,
+oluttupa ja kapakka. Se muodostaa erityisen kauppapiirin, varastetun
+tavaran säiliön, jossa käy varhain aamulla ja myöhään illalla
+hiljaisia kauppatuttavia, suorittaen asiansa pimeissä takahuoneissa
+ja hiipien tiehensä yhtä salaperäisesti kuin ovat tulleetkin. Täällä
+panee vaatekauppias, kengänpaikkaaja ja lumppuri esille tavaroitansa
+taskuvarkaiden kyltiksi, ja likaisissa kellareissa ruostuu ja mätänee
+vanhaa rautaa, luita ja pilaantuneita vaatteita.
+
+Juuri tänne juutalainen poikkesi. Hän oli hyvä tuttu näille
+vapaamielisille kauppiaille, sillä monet, jotka seisoivat puotinsa
+ovella tähystämässä ostajia tai myyjiä, nyökkäsivät tuttavallisesti,
+kun hän astui heidän ohitseen. Hän vastasi samalla tapaa heidän
+tervehdykseensä, vaan ei ruvennut mihinkään keskusteluun heidän
+kanssaan, kunnes saapui kadun äärimmäiseen päähän, jolloin pysähtyi
+puhuttelemaan erästä pienikasvuista kauppiasta, joka oli ahdannut
+tavalliseen lapsentuoliin niin suuren osan ruumistaan kuin mahtui ja
+poltti piippua ovensa edessä.
+
+— Kas vaan, mr Fagin, tekee oikein hyvää silmille, kun näkee teidätkin
+taas pitkistä ajoista, sanoi tämä arvoisa kansalainen vastaukseksi
+juutalaisen tiedusteluun, miten hän nykyään jaksoi.
+
+— Kotiseutu alkoi polttamaan jalkapohjiani, Lively, sanoi Fagin,
+levittäen kulmakarvojaan ja pannen käsivartensa ristiin selän taakse.
+
+— Tuota valitusvirttä olen jo pari kertaa kuullut ennenkin
+viritettävän, vastasi toinen; mutta kai se nytkin pian laimenee,
+luullakseni, vai mitä itse arvelette?
+
+Fagin nyökkäsi myöntävästi, viittasi Saffron-Hilliin päin ja kysyi,
+oliko siellä ketään tänä iltana.
+
+— Rammoissako? tiedusti kauppias. Juutalainen myönsi.
+
+— Hm, sanoi toinen mietiskellen. Kyllä siellä lienee nyt puoli tusinaa
+minun tuttujani, mutta teidän väkeänne en luule olevan ainoatakaan.
+
+— Vai ei siellä ole Sikesiäkään? sanoi juutalainen alakuloisesti.
+
+— Hän ei ole tavattavissa, kuten lakimiehet sanovat, vastasi pieni
+mies ja pudisti päätään hyvin ovelan näköisenä. Onko teillä nyt
+mukananne mitään, mikä kuuluu minun alaani?
+
+— Tänään ei mitään, vastasi Fagin ja kääntyi lähtemään edelleen.
+
+— Menettekö Rampoihin, Fagin? huusi pieni mies hänen jäljestään.
+Odottakaa vähän! Minua haluttaa tulla mukana ja juoda kanssanne pari
+lasia.
+
+Mutta kun juutalainen kääntyi ja viittasi kädellään, että hän
+mieluummin olisi yksinään, ja kun sitä paitsi pienen miehen oli
+jotenkin vaikeata päästä tuolistaan irti, jäi Rammat niminen kapakka
+tällä kertaa ilman mr Livelyn arvoisaa käyntiä. Kun kauppias vihdoin
+oli päässyt pystyyn, oli juutalainen jo kadonnut näkyvistä; Lively
+nousi turhaan varpailleen, nähdäkseen hänet vielä kerran, ja sen vuoksi
+hän puristautui uudestaan pieneen tuoliinsa, tarttui vakavan näköisenä
+piippuansa ja pudisti eräälle vastapäisessä puodissa tirkistelevälle
+naiselle päätään semmoisella tavalla, joka merkitsi epäluuloa ja
+levottomuutta.
+
+Kolme Rampaa eli Rammat, kuten lyhyyden vuoksi sanottiin, oli sama
+kapakka, jossa Sikes ja hänen koiransa jo kerran ovat esiintyneet.
+Fagin antoi tarjoilupöydän luona seisovalle miehelle merkin, astui
+suoraan portaita ylös, avasi erään oven ja hiipi hiljaa huoneeseen,
+jossa sitten katseli levottomasti ympärilleen ja varjosti silmiään
+kädellänsä, ikäänkuin etsisi jotakin henkilöä.
+
+Huonetta valaisi kaksi kaasuliekkiä, joiden valoa suljetuilla
+akkunaluukuilla ja tiukasti peittävillä, vaaleanpunaisilla kaihtimilla
+estettiin pääsemästä kadulle. Kattolaudoitus oli mustaksi maalattu,
+jottei kaasuliekkien savu turmelisi väriä, ja koko huone oli niin
+täynnä tupakansavua, ettei aluksi nähnyt juuri mitään.
+
+Vähitellen, kun ilma oli hieman seljennyt ovesta virranneen
+tuulahduksen avulla, tuli kuitenkin esille joukko ihmispäitä —
+jotenkin yhtä sekavia, kuin ne äänet, joita siellä kaikui; ja
+kun silmä oli ehtinyt enemmän tottua tähän sekamelskaan, saattoi
+eroittaa lukuisan seuran miehiä ja naisia ahtaasti istumassa
+pitkän pöydän ääressä. Yläpäässä istui jonkunlainen puheenjohtaja,
+nuija kädessä, ja etäisessä nurkassa rämpytti ränsistynyttä pianoa
+muuan soittoniekka, jolla oli sinertävä nenä ja kasvojen ympärillä
+nenäliina, kaiketi hammassäryn vuoksi. Juuri kun Fagin hiljaa astui
+huoneeseen, oli pianotaiteilija kaiuttanut jonkinmoisia valmistavia
+"juoksutuksia" pitkin kaikkia koskettimia, niin että läsnäolijoihin
+oli herännyt kiivas halu kuulla joku laulu, jota sitten vaadittiinkin
+yksimielisesti. Kun tästä johtunut meteli oli hieman hiljennyt, astui
+esille nuori nainen ja huvitti seuraa nelivärsyisellä lemmenlaululla,
+jonka lepokohtien aikana säestäjä soitti koko sävelen niin
+riivatun vahvasti kuin suinkin jaksoi. Laulun loputtua laulajatar
+sai puheenjohtajalta kiitoslauselman. Sitten ryhtyi kaksi n.s.
+"taiteensuosijaa", toinen puheenjohtajan vasemmalla, toinen oikealla
+puolella, laulamaan vuorolaulua, joka saavutti suurta suosiota.
+
+Joukkio tarjosi nähtäväksi muutamia hyvin merkillisiä kasvoja.
+Ensiksikin siinä oli puheenjohtajana itse isäntä — raaka, karkea,
+tukeva mies, joka soitan ja laulun aikana muljautti silmiään joka
+puolelle näennäisesti hyvin mukana yhteisessä riemussa, mutta itse
+asiassa hän piti mitä tarkimmin silmällä vieraittensa liikkeitä ja
+kuunteli joka sanaa, mikä siinä lausuttiin.
+
+Faginiin, joka oli vapaa muutamista tuuteista, ei tämä kaikki
+vaikuttanut vähääkään, vaan hän tähysteli seuran huvitellessa kasvoista
+kasvoihin, löytämättä kuitenkaan sitä, jota etsi. Viimein hänen
+onnistui kiinnittää puheenjohtajan huomiota. Tälle hän viittasi melkein
+huomaamattomasti ja lähti huoneesta yhtä hiljaa kuin oli tullut.
+
+— Mitä voin tehdä mieliksenne, mr Fagin? kysyi isäntä, joka oli
+seurannut häntä portaille. Ettekö tahdo tulla seuraamme? Kyllä ne siitä
+ihastuisivat joka sielu.
+
+Juutalainen pudisti päätään ja kysyi kuiskaten: — Onko hän täällä?
+
+— Ei ole, vastasi isäntä.
+
+— Eikö Barneystakaan ole mitään kuulunut? jatkoi Fagin. - Ei mitään.
+Hän ei lähde pesästään, ennenkuin kaikki on turvallista. Voitte olla
+varma siitä, että niiden jäljillä ollaan, ja jos hän nyt liikahtaisi,
+siepattaisiin hänet heti kiinni. Kyllä Barney on jossakin vaarattomassa
+paikassa, sillä muuten hänestä jo olisi kuulunut jotakin. Lyön vaikka
+vetoa, että hän osaa pelastaa nahkansa. Se mies ei tee tyhmyyksiä.
+
+— Luuletteko hänen tulevan tänne tänä iltana? kysyi taas juutalainen.
+
+— Monksiako tarkotatte? tiedusteli isäntä epäröiden.
+
+— Hiljaa! sanoi Fagin. Niin juuri.
+
+— Tietysti, vastasi toinen, vetäen taskustaan esiin kultakellon.
+Olen häntä jo odottanut hetken aikaa. Jos haluatte odottaa kymmenen
+minuuttia, niin —.
+
+— En, en, keskeytti juutalainen äkkiä, ikäänkuin hänestä tuntuisi
+mukavammalta olla tapaamatta sitä henkilöä, jota oli hakenut. Sanokaa
+hänelle, että olen käynyt häntä hakemassa ja että hänen täytyy tulla
+minun luokseni tänä yönä — ei, vasta huomenna — sanokaa, että hän
+tulee huomenna. Kun hän ei ole täällä, niin ehtiihän tuota huomennakin.
+
+— Hyvä on, sanoi isäntä. Eikö mitään muuta?
+
+— Tällä kertaa ei mitään lisää, vastasi Fagin ja astui portaita alas.
+
+— Kuulkaapas vielä! kuiskasi hänelle isäntä, kumartuen kaidepuun yli,
+nyt voisi muuten tehdä erinomaisen kaupan. Olen saanut Phil Barkerin
+ihan aikahumalaan; lapsikin voisi häntä nyt petkuttaa.
+
+— Vai niin, mutta minulla ei ole aikaa mihinkään asioimisiin! vastasi
+juutalainen, katsahtaen ylöspäin. Mitä Philliin tulee, kyllä häneen
+tartumme toisen kerran. Menkää siis takaisin vieraiden luo, hyvä
+ystävä, ja käskekää niitä pysymään hyvällä tuulella — niin kauan kuin
+sitä kestää. Ha, ha, haa!
+
+Isäntä yhtyi vanhuksen nauruun ja palasi sitten seuransa luo. Niin pian
+kuin juutalainen oli jäänyt yksin, tuli hänen kasvoihinsa taas entinen
+levottomuuden ja mietiskelyn ilme. Vähän aikaa tuumittuaan hän kutsui
+luokseen vuokra-ajurin ja käski ajamaan Bethnal-Greeniin. Hyvän matkan
+päässä Sikesin asunnosta hän astui vaunuista kadulle ja kulki loppuosan
+tietä jalkaisin.
+
+— No niin, mutisi hän partaansa, kolkuttaessaan ulko-ovelle, jos tässä
+on jokin salainen juoni vireillä, niin sen saan tyttöletukalta esille,
+vaikka se onkin aika ovela.
+
+Se vanha eukko, joka avasi ulko-oven, ilmoitti Nancyn olevan kotona, ja
+sen vuoksi Fagin hiipi portaita ylös ja astui kursailematta huoneeseen.
+Tyttö oli yksinään, maaten pää pöydällä ja hiukset hajallaan.
+
+— Hän on kai päissään, ajatteli juutalainen välinpitämättömästi, tai
+ehkä hän on vaan murheissaan.
+
+Fagin kääntyi sulkemaan ovea, ja siitä johtunut kolina herätti tytön.
+Tämä iski häneen tuikean katseen, tiedustellen, onko hänellä mitään
+uutta kerrottavana, ja kuunteli sitten Faginin kertomusta Toby
+Crackitin seikkailusta. Kun se oli päättynyt, vaipui Nancy entiseen
+asentoonsa, lausumatta sanaakaan. Hän sysäsi kynttilän kiivaasti
+syrjään, sovitteli pari kertaa asemaansa mukavammaksi äkkinäisillä
+tempauksilla ja kaappi jaloillaan lattiata; mutta siinäpä olikin kaikki.
+
+Tämän vaitiolon aikana juutalainen silmäili levottomasti pitkin
+huonetta ikäänkuin saadakseen selville, eikö Sikes sentään ollut
+salaa tullut kotiinsa. Nähtävästi tyytyväisenä tähystelyynsä hän yski
+pari kertaa ja yritti kerta toisensa jälkeen alottaa keskustelua;
+mutta tyttö ei hänestä välittänyt sen enempää, kuin jos hän olisi
+ollut kivipatsas. Vihdoin hän ryhtyi kauan vaiti oltuaan viimeiseen
+koetukseen, hieroi kämmeniään ja kysyi sulavimmalla äänellään:
+
+— No sanokaa, sydänkäpyseni, missä luulette Billin nykyään
+oleskelevan, — häh?
+
+Tyttö mutisi jotakin sinnepäin, ettei hän sitä tiennyt, ja niistä
+puoleksi hillityistä äänistä päättäen, joita häneltä kuului, hän tuntui
+itkevän.
+
+— No entä poika? sanoi juutalainen, siristäen silmiään, saadakseen
+edes vilaukselta nähdä hänen kasvojaan. Pikku poika parka! Ajatelkaa
+vaan, ne heittivät hänet ojaan!
+
+— Vaikka sinnekin, vastasi Nancy ja katsahti äkkiä ylös, siellä hän
+on onnellisempi kuin täällä meidän joukossamme. Jollei Billille tule
+siitä mitään vahinkoa, niin toivon, että poika makaa ojassa kuolleena
+ja hänen luut siellä mätänevät.
+
+— Kuinka niin! huudahti juutalainen ihmeissään.
+
+— Niin, sitä juuri tarkotan, vastasi tyttö, katsoen häntä silmiin.
+Iloitsen siitä, ettei enää tarvitse häntä nähdä ja että hän nyt
+on päässyt pahimmalta kärsimyksestä. Minä en siedä häntä nähdä
+joukossamme. Kun hänet näen, alan vihata itseäni ja teitä karkkia.
+
+— Lorua! sanoi juutalainen halveksivasti. Te olette juovuksissa,
+tyttöseni!
+
+— Vai juovuksissa! härnäsi Nancy katkerasti. Ei se ole teidän
+ansionne, ellen olisikaan juovuksissa! Jos saisitte määrätä, niin
+olisin aina juopunut, paitsi tällä hetkellä, sillä nyt ette kai ole
+oikein mielissänne puhetavastani, vai mitä?
+
+— En olekaan, vastasi Fagin vihaisena.
+
+— Koettakaa siis saada se muuttumaan, kiusotti tyttö nauraen.
+
+— Vai muuttumaan! huusi juutalainen ihan raivoissaan tytön
+odottamattomasta uppiniskaisuudesta sekä tämän illan vastuksista. Kyllä
+minä sen muutan! Kuulkaa nyt minua, mokoma letukka! Teidän pitää ottaa
+huomioonne, että minun tarvitsee sanoa vain muutama sana saadakseni
+Sikes kuristetuksi yhtä varmasti kuin jos sen härän kaula nyt olisi
+kynsissäni. Jos hän tulee takaisin eikä tuo poikaa mukanaan — jos hän
+on päässyt pakoon, mutta ei toimita Oliveria joko elävänä tai kuolleena
+minulle, täytyy sinun itse murhata hänet, jos tahdot hänet pelastaa
+hirsipuusta, ja sen lisäksi häneltä on otettava henki heti, kun hän
+pistää jalkansa tähän huoneeseen, sillä muuten lienee liian myöhäistä!
+
+— Mitä ihmettä tämä oikeastaan merkitsee? kysyi tyttö kummastuneena.
+
+— Mitä se merkitsee! toisti Fagin vihan vimmassa. Poika on minulle
+monen sadan punnan arvoinen. Pitääkö minun se menettää, minkä hyvä
+sattuma ilman mitään vaaraa minulle antoi, muutamien juopuneiden
+roistojen vuoksi, joiden hengen voisin parilla sanalla nitistää? Ja
+pitääkö minun olla sidottuna ihan elävään paholaiseen, jolta vaan
+toistaiseksi puuttuu tahtoa, mutta jolla on valta vetää minut — —.
+
+Ihan hengästyneenä vanhus änkytti pari epäselvää sanaa, mutta samassa
+hetkessä hän hillitsi vihanpurkauksensa ja muutti koko käytöksensä.
+Vähää ennen hän oli vielä mulkoilevin silmin ja kasvot tuhkanharmaina
+vimmasta huitonut nyrkkiään, ilmassa, mutta nyt hän vaipui tuolille,
+kyyristyi kokoon ja vapisi pelosta, että oli raivoissaan tullut
+sanoneeksi jotakin liikaa. Lyhyen vaitiolon jälkeen hän uskalsi
+katsahtaa Nancyyn ja näkyi hieman rauhoittuvan, kun huomasi tytön
+taas olevan samassa huolettomassa asennossa, jossa oli hänet ensin
+yllyttänyt.
+
+— Nancy kultaseni! liverteli juutalainen taas tavallisella äänellään.
+Oletteko minua kuunnellut?
+
+— Älkää minua piinatko, Fagin! vastasi tyttö nostaen päätään
+raukeasti. Ellei Bill tällä kertaa ole onnistunut työssään, niin
+ehtiihän tuota toistekin. Hän on jo suorittanut teidän hyväksenne monta
+hyvää asiaa ja kaiketi vast'edeskin yrittää, jos vaan voi; jollei hän
+enää voi, niin minkä sille mahtaa — antakaa siis asian olla.
+
+— Entä mitä poikaan tulee, tyttöseni? sanoi Fagin ja hieroi lujasti
+käsiään.
+
+— Poika saa kestää osansa kuin muutkin, vastasi Nancy kiireesti, ja
+minä sanon vieläkin, että toivon hänen jo olevan kuolleena, niin että
+on päässyt kaikesta pahasta ja varsinkin teidän kynsistänne — kunhan
+vaan Bill ei joudu onnettomuuteen. Mutta kai hänkin on pelastunut,
+sillä onhan hän kahta vertaa sukkelampi kuin Toby, joka näkyy
+suojelleen nahkansa.
+
+— No mutta mitä arvelet äskeisistä sanoistani, hyvä ystäväiseni?
+huomautti Fagin ja tähtäsi häneen väijyvän katseen.
+
+— Jos halusitte saada minut tekemään jotakin, niin täytyy teidän
+toistaa se vielä kerran, vastasi Nancy; parempi olisi sentään jättää se
+huomiseksi, sillä minua nukuttaa aika lailla.
+
+Fagin kyseli vielä yhtä ja toista, päästäkseen oikein selville,
+oliko Nancy kuullut hänen varomattomia sanojaan, mutta tyttö vastasi
+hänen kysymyksiinsä aivan empimättä ja osoittautui hänen tutkivista
+silmäyksistään huolimatta niin tyyneksi, että Fagin alkoi uudestaan
+uskoa hänen olevan juovuksissa. Nancy ei ollutkaan vapaa tästä
+heikkoudesta, joka oli hyvin tavallinen juutalaisen naisoppilaisten
+kesken ja josta heitä jo nuorella iällä enemmän kiitettiin kuin
+moitittiin. Hänen pukunsa epäjärjestys ynnä koko huoneen täyttävä
+viinantuoksu vahvisti juutalaisen arvelua. Kun Nancy sitäpaitsi sen
+kiivastuksen jälkeen, josta äsken oli puhe, vähitellen vaipui raukeaan
+tylsyyteen ja sitten eriskummalliseen tunteiden sekamelskaan, jossa hän
+välistä purskahti itkuun, välistä päästi sellaisia hirnahduksia, kuin:
+"roska tämä on kaikki! pitäkäämme lystiä!" y.m., niin huomasi Fagin,
+joka pitkän elämänsä kuluessa oli saanut kokemusta tämäntapaisissa
+asioissa, erityisellä mielihyvällä Nancyn olevan ihan päissään.
+
+Fagin siis rauhoittui täydellisesti, ja saavutettuaan nyt molemmat
+tarkoituksensa, kun näet oli ilmoittanut tytölle saamansa tiedot ja
+omin silmin nähnyt, ettei Sikes ollut palannut, lähti hän kotimatkalle,
+jättäen nuoren ystävättärensä makaamaan pöydän ääreen.
+
+Hän oli päässyt oman katunsa kulmaan ja kaiveli jo portinavainta
+taskustaan, kun pimeästä porttikäytävästä tuli esille muuan henkilö,
+astui suoraan kadun poikki ja hiipi huomaamatta hänen sivulleen.
+
+— Fagin! kuiskasi joku ääni ihan juutalaisen korvaan.
+
+— Häh! huudahti Fagin ja kääntyi äkkiä. Oletteko te —.
+
+— Olen! keskeytti vieras. Kaksi tuntia olen tässä odotellut. Missä
+hitossa te olette viipynyt?
+
+— Juossut teidän asioissanne, hyvä ystävä, vastasi juutalainen,
+katsahtaen seuralaiseensa levottomasti ja hiljentäen käyntiään. Koko
+illan olen toiminut teidän hyväksenne.
+
+— Kai, kai, lausui toinen pilkallisesti. Miten olette onnistunut.
+
+— Eipä erittäin, vastasi Fagin.
+
+— Eihän teillä sentään lie pahoja uutisia? kysyi taas vieras,
+pysähtyen ja silmäten Faginia rauhattomana.
+
+Juutalainen pudisti päätään ja aikoi juuri vastata, mutta toinen
+keskeytti hänet ja viittasi taloon, jonka kohdalle he nyt olivat
+saapuneet, huomauttaen, että hänen sopisi paremmin kertoa uutisensa
+seinien ja katon suojassa, sillä pitkästä seisomisesta kylmässä
+tuulessa hänen verensä oli melkein hyytynyt.
+
+Fagin ei näkynyt lainkaan haluavan kutsua vierasta kotiinsa näin
+sopimattoman aikaan ja mutisi jotakin sinne päin, että hänen huoneensa
+oli lämmittämätön; mutta toinen uudisti toivomuksensa niin käskevästi,
+että Fagin avasi portin ja pyysi häntä sulkemaan sen hiljaa sillä
+välin, kun hän itse toisi valoa.
+
+— Täällä on pimeä kuin haudassa, sanoi vieras, hapuiltuaan muutamia
+askella eteenpäin. Rientäkää hiidessä, sillä tällaista en kärsi!
+
+— Sulkekaa ovi, kuiskasi Fagin käytävän päästä. Tuskin oli hän tämän
+sanonut, kun ovi paiskattiin kiinni niin, että talo jytisi.
+
+— Ei se ollut minun vikani, selitti vieras, kähmien eteenpäin. Tuuli
+sen paiskasi tai se laukesi itsestään, mutta tuokaa pian valoa, sillä
+muuten kolhin itseni mäsäksi tässä kirotussa pesässä!
+
+Fagin astui hiljaa keittiön portaita alas ja tuli pian takaisin,
+kädessä sytytetty kynttilä, ja ilmoitti, että Toby Crackit nukkui
+pihanpuoleisessa ja pojat etumaisessa huoneessa. Sitten hän viittasi
+vierasta tulemaan jäljestä ja alkoi astua toisia portaita ylös.
+
+— Nyt voimme rauhassa keskustella, sanoi juutalainen, avaten
+yläkerroksessa erään oven, mutta kun akkunaluukuissa on reikiä emmekä
+tahdo naapureillemme näyttää, että täällä on valoa, niin panen
+kynttilän tähän näin.
+
+Hän laski kynttilän ylimmälle portaalle, ovea vastapäätä, ja astui
+vieraansa kanssa huoneeseen. Siellä ei ollut muita huonekaluja kuin
+rikkinäinen nojatuoli ja vanha päällyksetön sohva, joka oli oven
+takana. Tälle heittäytyi vieras väsyneen näköisenä, ja juutalainen
+siirsi nojatuolia vähän lähemmä, niin että he istuivat vastakkain.
+Huoneessa ei ollut aivan pimeä, sillä ovi oli puoleksi auki, ja
+portaalta seisovasta kynttilästä tuli heikko kajastus vastapäiseen
+seinään.
+
+He kuiskuttelivat hetken aikaa, ja vaikka heidän keskustelustaan
+saattoi kuulla vaan muutaman yksityisen sanan, niin olisi kuuntelija
+kuitenkin helposti huomannut, että Fagin koetti puolustaa itseään
+joitakin syytöksiä vastaan, joita hyvin kiihtynyt vieras teki. Tällä
+tapaa he olivat keskustelleet ehkä noin neljännestunnin, kun Monks —
+jonka nimiseksi Fagin puhelun aikana oli vierastaan usein kutsunut —
+lausui hieman kovemmalla äänellä:
+
+— Sanon teille vielä kerran, että se oli tyhmä yritys. Miksi ette
+pitänyt häntä kotona toisten joukossa ja tehnyt hänestä hiipivää
+taskuvarasta muitta mutkitta?
+
+— Hyvä on sanoa! huudahti juutalainen, olkapäitään kohottaen. —
+Vai aiotteko uskotella, ettette olisi sitä voinut, jos vaan olisitte
+viitsinyt vähän harjoittaa? kysyi Monks äreästi. Olettehan toisiakin
+poikia opettanut! Jos teillä vaan olisi riittänyt kärsivällisyyttä
+korkeintaan vuodeksi, niin olisitte saanut hänet tuomituksi ja
+karkoitetuksi maasta ehkä ikipäiviksi.
+
+— No kenellä olisi siitä ollut hyötyä, ystäväiseni? kysyi juutalainen
+nöyrästi.
+
+— Minulla! vastasi Monks.
+
+— Mutta ei minulla, lausui juutalainen sävyisästi. Minulla olisi ehkä
+ollut hänestä hyötyä toisella tapaa. Kun kaksi on osallisena samassa
+asiassa, niin on kohtuullista, että molempien hyöty otetaan lukuun;
+enkö ole oikeassa?
+
+— No, entä sitten? kysyi Monks jyrkästi.
+
+— Huomasin pian, ettei häntä helposti opeta meidän ammattiimme,
+selitti juutalainen, hän ei ollut toisten poikien kaltainen samoissa
+olosuhteissa.
+
+— Hitto hänet vieköön, mutisi vieras, kai hänestä muuten olisi jo
+aikoja sitten tullut varas.
+
+— Minun ei mitenkään onnistunut saada häntä tekemään rahaa, jatkoi
+juutalainen tarkastellen vieraansa ulkomuotoa. Minulla ei ollut mitään
+keinoa peloittaa häntä, kuten aina alussa on tarpeellista, jotta
+opetuksesta jotain valmista tulisi. Mitä on tehtävä? Pitikö taas
+lähettää hänet Taskuveijarin ja Batesin kanssa kaupungille? Saimme ensi
+kerrasta kylliksemme, ja epäilin meidän kaikkien turvallisuutta.
+
+— Siihen en minä ollut syynä, huomautti Monks.
+
+— Ette tietysti, hyvä ystävä! jatkoi juutalainen; enkä minä siitä enää
+olekaan pahoillani, sillä ilman sitä sattumusta ette kai koskaan olisi
+huomannut poikaa ja tuntenut häntä siksi, jota niin hartaasti etsitte.
+No niin, — teidän tähtenne hankin hänet takaisin tytön avulla, mutta
+nyt on tämä alkanut häntä suojella.
+
+— No, kuristakaa tyttö tieltä pois, sanoi Monks kärsimättömästi.
+
+— Ei sekään käy laatuun juuri nykyään, vastasi juutalainen hymyillen;
+ja sitä paitsi tuollainen toimenpide ei oikein kuulu ammattiimme,
+muuten olisi näinä päivinä ehkä tapahtunut jotakin sen tapaista. Kyllä
+minä tunnen tämän tyttölajin. Niin pian kuin poika alkaa paatua, ei
+tyttö hänestä välitä sen enempää kuin puukapulasta. Tahdotte saada
+hänestä varkaan; no hyvä, jos hän on elossa, lupaan ennen pitkää tehdä
+hänet varkaaksi. Ja jos — jos —, jatkoi juutalainen toista lähestyen
+— tosin se ei ole luultavaa — mutta jos niin hullusti olisi käynyt,
+että hän olisi kuollut —.
+
+— Niin se ei ole minun syyni! keskeytti Monks ja tarttui pelästyneen
+näköisenä juutalaisen käsivarteen. Muistakaa se, Fagin! Minulla ei ole
+ollut osaa siihen leikkiin. Kaikkea muuta, vaan ei hänen henkeään,
+senhän sanoin teille jo alussa. Minä en tahdo vuodattaa verta; se tulee
+aina ilmi eikä anna ihmiselle rauhaa. Jos hänet on ammuttu kuoliaaksi,
+niin en minä ole syypää — kuuletteko? Kirottu olkoon tämä pesä! Mitä
+ihmettä se oli?
+
+— Mikä? huusi juutalainen ja tarttui molemmin käsin arkaan heittiöön,
+joka hyppäsi sohvalta seisaalle. Missä?
+
+— Tuolla! vastasi Monks, tuijottaen vastapäiseen seinään. Varjo —
+näin naisen varjon, hattu päässä ja vaippa yllä, liitelevän pitkin
+seinää!
+
+Fagin päästi vieraansa irti, ja he syöksivät kiivaasti huoneesta.
+Kynttilä oli samalla paikalla kuin ennen ja näytti heille vain tyhjät
+portaat ja heidän omat kalpeat kasvonsa. He kuuntelivat, mutta koko
+talossa vallitsi täydellinen hiljaisuus.
+
+— Se olikin vain luulottelua, sanoi Fagin ja otti kynttilän käteensä.
+
+— Voin vannoa, että näin sen! vastasi Monks vavisten. Se kumartui
+eteenpäin, kun sen ensiksi huomasin, ja hiipi tiehensä, kun puhuin.
+
+Juutalainen katsahti halveksivasti seuralaisensa vaaleisiin kasvoihin,
+kehoitti häntä seuraamaan, jos halutti, ja astui portaita ylös.
+He tutkivat kaikki huoneet; ne olivat kylmät ja tyhjät. Sitten he
+laskeutuivat eteiseen ja kellariin. Viheriää hometta oli matalilla
+seinillä ja etanan jäljet loistivat kynttilän valossa; mutta kaikki oli
+hiljaa kuin haudassa.
+
+— Mitä nyt arvelette? kysyi Fagin, kun jälleen olivat tulleet
+käytävään. Paitsi meitä ei ole koko talossa elävää sielua liikkeellä,
+ja Toby ynnä pojat ovat varmasti lukon takana. Katsokaapa näitä!
+
+Väitteensä todistukseksi juutalainen veti taskustaan kaksi avainta ja
+selitti, että ensin mennessään keittiöön päin hän oli sulkenut puheena
+olevat huoneet, ollakseen varma, ettei kukaan heitä kuuntele.
+
+Kun Monksia vastaan tuli näin paljon todistuksia, alkoi hän itsekin
+epäillä. Hänen väitteensä heikkenivät vähitellen, kuta kauemmin he
+tutkivat asiaa, mitään löytämättä: lopulta hän purskahti ilkeään
+nauruun ja tunnusti, että hänen kiihtynyt mielikuvituksensa kai oli
+tehnyt hänelle pienen kepposen. Hän ei kuitenkaan halunnut enää tänä
+yönä jatkaa keskustelua, äkkiä muistaen, että kello jo oli yli yksi; ja
+siten nämä ystävykset erosivat.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.
+
+Korvaa sen epäkohteliaisuuden, johon kertoja eräässä edellisessä
+luvussa tuli syypääksi, kun jätti rouvashenkilön ihan kursailematta
+sikseen.
+
+
+Tavallisen kirjailijan ei mitenkään sopine jättää niin tärkeä
+henkilö, kuin vaivaistalon vahtimestari on, odottamaan seisten uunin
+edessä, takin liepeet nostettuina käsivarsille, kunnes hän (nimittäin
+kirjailija) suvaitsee tulla päästämään hänet pälkähästä; vielä vähemmän
+hänen sopii yhtä kömpelösti kohdella naisihmistä, johon vahtimestari
+on luonut helliä ja rakastuneita silmäyksiä ja jonka korvaan hän on
+kuiskannut niin makeita sanoja, että niistä, varsinkin kun tulevat näin
+mahtavalta taholta, helposti rupeaa minkä tytön tai rouvan tahansa
+sydän suloisessa pelossa pamppailemaan. Tämän vuoksi rientääkin nyt
+se luotettava kertoja, joka tämän hyvin todellisen jutun kirjoittaa,
+syvästi kunnioittaen kaikkia maan päällisiä korkeita henkilöitä,
+osoittamaan heille sitä huomiota, jota heillä on oikeus vaatia,
+ja antamaan heille ne kunnioitukset, jotka ovat erottamattomasti
+yhdistetyt heidän arvoonsa ja siis myös heidän ansioihinsa. Siinä
+mielessä aioimmekin sovittaa tähän kohtaan kertomustamme jonkunlaisen
+tutkimuksen, joka käsittelisi vahtimestarin jumalallisia oikeuksia
+ja todistaisi sen väitteen, ettei köyhäintalon vahtimestari koskaan
+voi tehdä väärin. Vaikka tällainen tutkimus tuottaisikin vakavalle
+lukijalle paljon mielenylennystä ja hyötyä; täytyy meidän kuitenkin,
+ajan ja tilan puutteen tähden, lykätä se johonkin sopivampaan
+tilaisuuteen. Silloin osoitamme, että oikea vahtimestari — se on:
+sellainen, joka toimii kunnallisessa vaivaistalossa ja samalla on
+pitäjänsä kirkon palvelija — virkansa nojalla on varustettu kaikilla
+hyvillä inhimillisillä ominaisuuksilla ja ettei pelkillä yhdistysten,
+virastojen ja kappelien vahtimestareilla ja muilla semmoisilla ole
+vähääkään oikeutta lukea näitä ominaisuuksia hyväkseen.
+
+Bumble oli uudestaan laskenut teelusikat, punninnut sokeripihtejä,
+tutkinut maitokannua vielä tarkemmin ja muutenkin hankkinut itselleen
+täydellisen selvyyden huonekaluston arvosta, ottaen lukuun tuolien
+jouhitäytteenkin, sekä uudistanut tämän arvioimisen ainakin puoli
+tusinaa kertaa, ennenkuin hänen mieleensä johtui, että rouva Corneyn
+olisi jo aika palata. Kun ei tätä kuulunut, päätti Bumble kuluttaa
+aikaansa sillä viattomalla ja hauskalla tempulla, että sivumennen
+katsahtaisi rouva Corneyn laatikkoihin.
+
+Hän kuunteli siis avaimenreiästä, ollakseen varma, ettei kukaan
+ollut tulossa häntä yllyttämään, ja ryhtyi sitten, alkaen alhaalta,
+tutkimaan kolmen laatikon sisällystä, joissa oli kaikenlaista arvokasta
+vaatetavaraa, järjestettyinä kerroksittain vanhojen sanomalehtien
+ja kuivattujen lavendelikukkien väliin. Bumble näkyi olevan hyvin
+tyytyväinen. Jatkaessaan tutkimustansa hän lopuksi avasi pienen
+sivulaatikon, jossa oli avain suulla, ja äkkäsi siinä suljetun
+säästörasian, josta kuului ravistaessa suloinen, kilisevä ääni. Sitten
+Bumble astui mahtavin askelin entiselle paikalleen uunin eteen ja sanoi
+itsetietoisesti: — Minä teen sen! Tätä merkillistä väitettä seurasi
+pitkällinen päänpudistus, ikäänkuin hän moittisi itseään siitä, että
+vielä oli niin veitikkamainen, ja sitten hän alkoi mielihyvissään
+ihailla jalkojaan, katsellen niitä sivulta päin.
+
+Hän oli vielä tässä hommassa, kun rouva Corney syöksyi huoneeseen,
+heittäytyi ihan hengästyneenä tuolille, joka oli lähellä uunia, painoi
+toisen käden silmilleen ja toisen sydämelleen ja tavoitteli ilmaa
+raskaasti.
+
+— Rouva Corney, sanoi Bumble, kumartuen hänen puoleensa, mitä tämä
+merkitsee, mitä on tapahtunut? Minä pyydän, puhukaa! Minä olen ihan
+kuin — kuin — hän ei hädissään muistanut "kuumia hiiliä" ja sanoi sen
+vuoksi: "rikkinäisillä pulloilla".
+
+— Voi, voi, herra Bumble, huudahti emännöitsijä, minä olen niin
+kauheasti pelästynyt!
+
+— Pelästynyt, rouvaseni! toisti Bumble, kuka on rohjennut teitä —?
+Vai niin, kyllä ymmärrän, jatkoi hän, hilliten kiihkoansa luontaisella
+arvokkaisuudellaan, se on kai noiden kirottujen vaivaisten juonta.
+
+— Hirmuista on sitä ajatella, lausui rouva Corney väristen.
+
+— Koettakaa olla sitä ajattelematta, hyvä rouva! esitti Bumble
+hellästi. Entä jos nauttisitte tipan viiniä?
+
+— En millään ehdolla, vastasi emäntä. En minä sitä voisi — oh!
+Ylimmällä hyllyllä nurkassa — oh!
+
+Hyvä rouva viittasi tajuttomasti seinäkaappiin ja näytti kärsivän kovia
+sisällisiä tuskia. Bumble hyökkäsi osoitettuun paikkaan, sieppasi
+vihreän pullon hyllyltä, josta niin merkillisellä tavalla oli saanut
+tiedon, kaatoi siitä teekuppiin jonkun verran ja piti kuppia hänen
+huuliensa edessä.
+
+— Minä voin paremmin, sanoi rouva Corney nojautuen taaksepäin,
+sittenkuin oli juonut kupista puolet.
+
+Bumble loi hurskaassa kiitollisuudessa silmänsä kattoa kohti, laski ne
+sitten kupin reunaan ja nosti kupin nenänsä alle.
+
+— Piparimynttiä, selitti emäntä heikolla äänellä, hymyillen lempeästi
+vahtimestarille. Maistakaapa sitä; siinä on pikkusen muutakin seassa.
+
+Bumble maistoi lääkettä epäillen, maiskutti huuliaan, otti uuden
+kulauksen ja laski kupin tyhjänä pöydälle.
+
+— Onhan se hyvin vahvistavaa, lausui rouva Corney.
+
+— Todellakin, kelpo juomaa, hyvä rouva, myönsi vahtimestari. Sitten
+hän siirsi tuolinsa emännöitsijän viereen ja kysyi hellästi, mikä häntä
+oli pelästyttänyt.
+
+— Ei mikään, vastasi rouva Corney. Minä olen vaan niin heikko ja
+oikullinen.
+
+— Älkää sanoko itseänne heikoksi, väitti Bumble, lähentäen tuoliaan
+vieläkin. Olisitteko todellakin heikko?
+
+— Kaikki olemme heikkoja olentoja, vastasi emäntä, turvautuen
+tällaiseen yleiseen väitteeseen.
+
+— Siinä olette oikeassa, tunnusti Bumble.
+
+Kumpikaan ei vähän aikaan lausunut mitään, mutta Bumble selitti
+äsken mainittua väitettä käytännöllisesti siten, että laski vasemman
+käsivartensa liukumaan tuolin selältä rouva Corneyn esiliinan nauhalle,
+jonka suuntaa se vähitellen rupesi seuraamaan.
+
+— Te olette seurakunnan jalohelmi, huudahti Bumble. Kai tiedätte, että
+herra Sloutin tila on tänään pahentunut.
+
+— Tiedän, vastasi rouva Corney hämillään.
+
+— Hän ei kuulu voivan elää enää viikkoakaan, jatkoi vahtimestari.
+Hän on tämän köyhäintalon kaitsija; hänen kuolemansa johdosta tulee
+paikka avoimeksi ja on täytettävä. Mikä ihana toive siinä on meillä!
+Erinomainen tilaisuus yhdistää sydämet ja taloudet.
+
+Rouva Corney nyyhkytti.
+
+— Pikkuinen sana vaan! sanoi Bumble, kumartuen ujon lemmittynsä
+puoleen; antakaa minun kuulla pieni, suloinen sana!
+
+— J-j-jaa! kuiskasi emännöitsijä.
+
+— Vielä yksi asia, jatkoi vahtimestari. Tyynnyttäkää hellät tunteenne
+ja kuulkaa minua! Milloin vietämme häät?
+
+Rouva Corney koetti kaksi kertaa puhua, mutta onnistumatta. Vihdoin hän
+kokosi kaikki voimansa, kietoi kätensä Bumblen kaulan ympäri ja sanoi,
+että se saisi tapahtua milloin tahansa ja että hänen sulhonsa oli niin
+"kauhean suloinen".
+
+Kun asia näin oli päätetty, otettiin sen vahvistukseksi kupillinen
+piparimynttirohtoa, josta morsiamen kiihtynyt mielentila myös näkyi
+tyyntyvän. Rohtoa juodessa emännöitsijä ilmoitti vahtimestarille edellä
+mainitun vanhan eukon kuoleman.
+
+— Hyvä on, sanoi Bumble ryypäten. Voinhan kotiin mennessäni poiketa
+Sowerberryn luo ja lähettää hänet tänne huomisaamuna. Senjälkeen käänsi
+hän kauluksen pystyyn, painoi hatun päähänsä, otti morsiameltaan hellät
+jäähyväiset ja lähti taas taistelemaan pakkasta vastaan.
+
+Herra ja rouva Sowerberry olivat menneet vieraisiin täksi iltaa, ja kun
+Noa Claypole ei juuri viitsinyt ponnistaa voimiaan enemmän, kuin mitä
+tarvittiin kahden tärkeän toimen, syömisen ja juomisen, suorittamiseen,
+ei hän ollut vielä sulkenut puotia, vaikka tavallinen sulkemisaika
+jo aikoja oli mennyt. Bumble koputti kepillään useita kertoja pöytää
+vasten, mutta kun ei ketään kuulunut ja pienen takakamarin lasiovesta
+näkyi valoa, rohkeni hän mennä katsomaan, mitä siellä oli tekeillä —
+ja näkikin jotakin tavatonta.
+
+Pöytä oli illalliseksi katettu; siinä oli leipää ja voita, lautasia ja
+laseja, oluthaarikka ja viinipullo. Pöydän yläpäässä istui herrasmies
+Claypole mukavassa nojatuolissa, jonka toiselle käsipuulle hän oli
+huolettomasti nostanut säärensä. Toisessa kädessä oli hänellä kääntöpää
+veitsi, toisessa iso voileipä. Ihan hänen vieressään seisoi Charlotte
+ja aukoili muutamia ostereita, jotka sitten sukevasti valuivat
+Claypolen suuhun.
+
+— Kas tässä on oikein lihava kappale, rakas Noa! sanoi Charlotte;
+koeta nyt vielä syödä edes tämä ainoa.
+
+— Onpa tuo osteri sentään ihana elävä! huomautti Claypole, kun oli sen
+syönyt. Vahinko vaan, ettei niitä voi syödä oikein paljon, sillä niistä
+rupeaa pahoin voimaan.
+
+— Niin, onhan se ilkeätä, myönsi Charlotte.
+
+— Sepä se, sanoi Noa. Etkö sinä huoli osterista?
+
+— Enpä erittäin, vastasi Charlotte. Minusta on hauskempi nähdä sinun
+niitä syövän kuin syödä itse.
+
+— Ihme ja kumma! lausui Claypole mietiskellen.
+
+— Tahdotko vielä yhden? kysyi tyttö; tässä on, näetkös, niin mehevä ja
+tuore.
+
+— En saa enää menemään mahaani, vastasi Claypole. Olen jo ihan täynnä.
+Tules tänne, niin saat muiskun.
+
+— Mitä! huudahti Bumble, syösten huoneeseen. Sanoppa se kerta vielä,
+sinä vintiö!
+
+Charlotte parkaisi ja kätki kasvonsa esiliinaan; Noa Claypole ei
+muuttanut asemaansa sen enempää, kuin että laski säärensä lattialle, ja
+tuijotti vahtimestariin juopunein ja kauhistunein silmin.
+
+— Vieläkö sinä uskallat sellaista puhua, pakanallinen hylkiö? kovisti
+Bumble. Miten sinä rohkenet sellaista edes mainitakaan! Ja kuinka
+sinä, hävytön tyttöletukka, kehtaat häntä yllyttää siihen? Puhua
+suutelemisesta! Hyi häpeä!
+
+— En minä sitä aikonut, selitti Noa itkien. Mutta tyttö on aina niin
+muiskailemisen vimmassa, etten voi joka kerta vastustaa.
+
+Suus kiinni! ärjyi Bumble. Korjatkaa nyt, mamselli, luunne keittiöön.
+Ja sinä Noa suljet nyt heti puodin etkä puhu ainoatakaan sanaa,
+kunnes herrasi tulee kotiin, muuten varo nahkaasi. Ja kun hän tulee,
+niin sano, että herra Bumble kävi täällä tilaamassa vanhan eukon
+ruumisarkun, joka on toimitettava köyhäintaloon huomenna edellä
+puolenpäivän. Kuuletko, senkin vietävä lurjus? — Muisku! huudahti
+hän taas, kohottaen käsiään. Jopa on alempi kansa meidän piirissämme
+todella turmeltunut! Jos parlamentti vitkastelee tällaisen pahennuksen
+vastustamisessa millä keinoin tahansa, joutuu tämä piiri perikatoon
+ja sen asujanten kunnia on ikipäiviksi pilattu! Tämän lausuttuaan
+vahtimestari astui synkkänä ja juhlallisena Sowerberryn talosta.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESKAHDEKSAS LUKU.
+
+Tiedustelee Oliver Twistiä ja jatkaa kertomusta hänen seikkailuistaan.
+
+
+— Repikööt sudet kurkkunne! murisi Sikes ja kiristeli raivoissaan
+hampaitaan. Toivoisinpa olevani joukossanne, niin ulvoisitte toisella
+tavalla!
+
+Lausuessaan tämän uhkauksen kaikella sillä villillä raivolla, mihin
+hänen raaka luonteensa pystyi, laski hän haavoitetun polvensa
+varaan, käänsi silmänräpäykseksi päätään ja tirkisteli tutkistellen
+takaa-ajajiin päin.
+
+Ainoastaan vähän saattoi eroittaa sumun ja pimeyden läpi, mutta
+äänekkäitä ihmisten huutoja värähteli läpi ilman, ja myrskykellon
+kaiunnan herättämät koirat haukkuivat joka suunnalla.
+
+— Pysähdy, sinä liuhu koira! huusi rosvo, tarkoittaen Toby Crackitia,
+joka käytti pitkiä koipiaan parhaan kykynsä mukaan ja jo oli hyvän
+matkaa edellä. Pysähdy!
+
+Tämän sanan toistaminen sai Tobyn pysähtymään siihen paikkaan,
+sillä hän ei ollut aivan varma, oliko hän ampumamatkan ulkopuolella
+Sikesistä, joka ei suinkaan ollut sellaisella tuulella, että hänen
+saattoi otaksua laskevan leikkiä.
+
+— Auta minua pojan kantamisessa! karjui Sikes ja viittasi raivoten
+toverilleen. Tule tänne!
+
+Toby teki elkeen kääntyäkseen, mutta uskalsi murista vastaan matalalla
+ja ilman puutteesta sortuneella äänellä sekä osoitti huomattavaa
+vastahakoisuutta lähestyessään.
+
+— Nopeammin, huusi Sikes, asettaen pojan alas erääseen kuivaan ojaan
+ja vetäen pistoolin taskustaan. Älä yritä pitää minua pilkkanasi!
+
+Tämän silmänräpäyksen aikana lisääntyi melu, ja Sikes saattoi,
+kääntyessään taas ympäri, nähdä henkilöitten, jotka häntä seurasivat,
+jo olevan kiipeämässä yli veräjän vainiolle, jolla hän oli, sekä parin
+koiran olevan muutamia askeleita heidän edellään.
+
+— Kaikki on mennyttä, Bill! kirkui Toby Crackit. Päästä penikka ja
+näytä niille kantapäitäsi! Näillä jäähyväissanoilla teki Crackit, joka
+mieluummin tahtoi antautua mahdollisuuteen tulla ystävänsä ampumaksi
+kuin varmuuteen joutua vihollisten vangiksi, täyskäännöksen ja lähti
+menemään täyttä vauhtia. Sikes puri hampaansa yhteen, katsoi vielä
+kerran ympärilleen, heitti vaipan, johon Oliver kiireesti oli kääritty,
+hänen maassa makaavan ruumiinsa yli ja juoksi pitkin pensasaidan
+etusivua, johtaakseen takaa-ajajien huomion pois siitä paikasta, missä
+Oliver makasi, minkä jälkeen hän pysähtyi silmänräpäykseksi erään
+toisen pensasaidan eteen, joka suorakulmaisesti yhtyi edelliseen,
+käänsi pistoolinsa ylös ilmaan ja laukaisi sen, jonka jälkeen hän
+katosi.
+
+— Hoi, hoi, tänne! huusi vapiseva ääni takana päin. Pincher! Neptun!
+Tännepäin, tännepäin!
+
+Koirat, joilla ei paremmin kuin herroillaankaan näyttänyt olevan
+erikoista taipumusta siihen urheiluun, jossa ne olivat mukana,
+vastasivat innokkaasti kutsuun, ja kolme miestä, jotka nyt olivat
+tulleet kappaleen matkaa vainiolle, pysähtyi neuvotellakseen toistensa
+kanssa.
+
+— Minun neuvoni tai minun käskyni, tahdoin sanoa, sanoi lihavin mies
+seurassa, on, että me muitta mutkitta menemme kotia jälleen.
+
+— Tahdon aivan samaa, mitä mr Giles suvaitsee määrätä, sanoi pienempi,
+muttei suinkaan sirompi henkilö, joka oli hyvin kalpea kasvoiltaan ja
+äärimmäisen kohtelias, kuten arat ihmiset yleensä tapaavat olla.
+
+— En haluaisi vaikuttaa epäkohteliaalta, hyvät herrat, sanoi seuran
+kolmas mies, se, joka oli kutsunut koiria. Mr Gilesinhän tulee tietää,
+mikä on viisainta.
+
+Tämä keskustelu tapahtui varkaat yllättäneitten kahden miehen sekä
+erään kattilanpaikkaajan välillä, joka viimeksimainittu oli nukkunut
+eräässä ulkorakennuksessa ja yhdessä molempain koirainsa kanssa
+herätetty ottamaan osaa murtovarkaitten takaa-ajoon. Mr Giles palveli
+sen vanhan naisen luona, joka omisti talon, hovimestarin ja palvelijan
+kaksoisominaisuudessa, ja Brittles oli käskyläinen tai juoksupoika
+ja oli jo lapsena tullut hänen palvelukseensa, ja häntä pidettiin
+sentähden yhä edelleen lupaavana poikana, vaikka hän jo oli hieman yli
+kolmenkymmenen.
+
+Pysytellen tiukasti yhdessä ja tarkkaavasti katsellen ympärilleen,
+milloin hyvänsä rajutuulen puuska rapisi puunoksissa, kiiruhtivat nämä
+kolme miestä takaisin sen puun luokse, jonka taakse olivat kätkeneet
+lyhtynsä, ettei sen valo paljastaisi varkaille, mihin suuntaan näitten
+tuli ampua. He nostivat sen ylös ja lähtivät ripeässä tahdissa suoraa
+tietä kotiin, ja kauan sen jälkeen kuin heidän usvaiset hahmonsa
+olivat lakanneet eroittumasta, voi kynttilänvalon nähdä leiskuvan
+ja leijailevan etäällä, ikäänkuin sen hämyisen ja kostean ilman
+haihtumaerityksenä, minkä läpi lyhtyä nopeasti kannettiin.
+
+Ilma tuli yhä kylmemmäksi päivän alkaessa hitaasti sarastaa, ja sumu
+kietoutui maan pinnalle kuin paksu savupilvi. Ruoho oli märkä, polut ja
+alempana sijaitsevat paikat olivat veden vallassa, ja epäterveellinen
+tuuli levitti kosteaa henkäystään ontosti, valittavasti ääntäen. Oliver
+makasi edelleen liikkumattomana ja tajuttomana sillä paikalla, johon
+Sikes oli hänet jättänyt.
+
+Aamu valkeni nyt kiivaammin. Ilma tuli kirpeämmäksi ja
+läpitunkevammaksi juuri kun sen ensimmäinen, harmaa väritys, yön
+kuolema pikemmin kuin päivän syntymä, kimmelsi taivaalla. Esineet,
+jotka olivat näyttäneet niin synkiltä ja kammottavilta pimeässä,
+tulivat yhä selvemmiksi ja siten vähitellen luonnolliseen muotoonsa.
+Oli alkanut sataa tiheästi ja kiihkeästi ja sadekuurot rapisivat
+meluten lehdettömissä pensaissa, mutta Oliver ei tuntenut, kun ne
+löivät häntä vasten, sillä hän makasi yhä edelleen avuttomana ja
+tiedottomana savisella vuoteellaan. Vihdoin mursi tukahdutettu tuskan
+huudahdus vallitsevan hiljaisuuden, ja hän heräsi samassa kun päästi
+sen. Hänen vasen käsivartensa, joka oli huolimattomasti sidottu,
+riippui liikkumattomana ja raskaana hänen sivullaan ja side oli
+läpikotaisin veren tahraama. Hän oli niin väsynyt, että tuskin kykeni
+nousemaan istualleen, ja onnistuttuaan sen viimein tekemään katseli hän
+tolkuttomana ympärilleen etsien apua ja ähkyen ääneensä kivusta. Hänen
+kaikkien jäsentensä vapistessa kylmästä ja äärimmäisestä väsymyksestä,
+ponnistausi hän päästäkseen jaloilleen, mutta kaatui pitkin pituuttaan
+maahan.
+
+Oltuaan lyhyen hetken sen huumauksen vallassa, jossa hän oli maannut
+niin kauan, pakotti hänen sydämessään ryömivä tunne, joka tuntui
+sanovan hänelle, että jos hän makaisi edelleen siinä, hän varmastikin
+oli kuoleva, hänet uudelleen nousemaan ylös, hänen onnistui päästä
+jaloilleen ja hän yritti kävellä. Hän kulki kuin houreessa ja
+hoiperteli kuin juopunut, mutta hän kesti kuitenkin, ja kulki
+vitkalleen pää hitaasti painuen rintaa vasten horjahdellen eteenpäin,
+hän ei tiennyt, minne.
+
+Siten hoippui hän eteenpäin, melkein koneellisesti ryömien läpi
+veräjien tai pensasaitojen aukkojen, kunnes tuli maantielle, ja täällä
+alkoi sataa niin rankasti, että se herätti hänet.
+
+Hän katsoi ympärilleen ja keksi jotenkin lähellä erään talon, johon hän
+ehkä uskaltaisi lähteä. Kun ihmiset näkisivät hänen tilansa, herättäisi
+se ehkä myötätuntoa häntä kohtaan, ja ellei, ajatteli hän, niin oli
+kuitenkin parempi kuolla ihmisasunnon läheisyydessä kuin kaukana
+avoimella vainiolla. Hän kokosi sentähden kaikki voimansa viimeiseen
+yritykseen ja käänsi hoippuvat askeleensa kohti taloa.
+
+Kun hän lähestyi sitä, tuntui hänestä kuin olisi hän nähnyt sen ennen.
+Hän ei voinut muistella mieleensä mitään sen yksityiskohdista, mutta
+hän tunsi joka tapauksessa rakennuksen muodon ja ulkonäön.
+
+Tämä puutarhamuuri! Ruohikossa sen sisäpuolella oli hän edellisenä
+iltana langennut polvilleen ja kerjännyt molemmilta miehiltä armoa. Se
+oli sama talo, johon he olivat murtautuneet.
+
+Oliver joutui sellaisen pelon valtaan, tuntiessaan paikan, että hän
+silmänräpäykseksi unohti haavansa aiheuttaman kivun ja ainoastaan
+ajatteli pakoa. Pakoa! Hän kykeni tuskin pysymään pystyssä, ja
+vaikkapa hän olisi ollut täysissä voimissaan, minne hän sitten olisi
+paennut? Hän nojasi puutarhaveräjään. Se ei ollut lukittu, vaan heilui
+haoissaan. Hän hoippui yli ruohokentän, kapusi ylös portaita ja
+kolkutti hiljaa ulko-ovelle, jolloin menetti voimansa ja vaipui maahan
+erään pilarin juuressa pikku uloskäytävässä.
+
+Sattumalta olivat mr Giles, mr Brittles ja kattilanpaikkaaja paraillaan
+virkistämässä itseään teellä ja muilla virvokkeilla yön vaivojen ja
+pelästyksen jälkeen. Mr Giles istui jalat ojennettuina keittiötakan
+edessä, nojaten vasenta käsivarttaan pöytään, oikealla täydentäen
+tyhjentävää ja järjestelmällistä kertomusta sisäänmurrosta, jota hänen
+kuulijansa (mutta erityisesti keittäjätär ja palvelustyttö, jotka
+olivat myös seurassa) kuuntelivat mielenkiinnosta henkeään pidättäen.
+
+— Kello oli suunnilleen puoli kolme, sanoin Giles, niin, uskallan
+melkein väittää, että se oli lähempänä kolmea, kun minä heräsin ja
+käännyin sängyssäni (tässä kääntyi mr Giles ympäri tuolillaan ja veti
+pöytäliinan kulman päälleen kuin lakanan), silloin olin kuulevinani
+melua...
+
+Kertomuksen tässä kohdassa kalpeni keittäjätär ja pyysi palvelustyttöä
+työntämään oven kiinni. Palvelustyttö pyysi Brittlesiä tekemään sen,
+ja tämä vuorostaan kehoitti kattilanpaikkaajaa tekemään sen, mutta
+kattilanpaikkaaja tekeytyi kuin ei hän olisi kuullut.
+
+— ...olin kuulevinani melua, jatkoi Giles. Se on vain kuvittelua,
+sanoin ensiksi itsekseni ja olin juuri asettumassa taas levolle, kun
+uudestaan kuulin melua oikein selvästi.
+
+— Millaista melua se oli? kysyi keittäjätär.
+
+— Jonkinlaista rämisevää ääntä, vastasi mr Giles ja katsoi ympärilleen.
+
+— Se kuului pikemminkin, kuin olisi raapinut naulalla riivinrautaa,
+väitti mr Brittles.
+
+— Se oli sellaista silloin kun sinä sen kuulit, vastasi mr Giles,
+mutta minun kuullessani oli se rämisevää ääntä. Kiersin peitteeni auki,
+jatkoi mr Giles ja kieputti kokoon pöytäliinan, nousin istualleni
+sängyssä ja kuuntelin.
+
+Keittäjätär ja palvelustyttö huudahtivat samaan aikaan "Herranen aika!"
+ja vetivät tuolinsa lähemmäksi toisiaan.
+
+— Minä kuulin sen nyt aivan selvästi, toisti mr Giles. Joku, sanon
+itsekseni, on par'aikaa murtamassa ovea tai ikkunaa, mitä on tehtävä?
+Minun täytyy herättää Brittles parka ja pelastaa hänet tulemasta
+murhatuksi sängyssään, muutoin, sanon minä, leikataan hänen kaulansa
+poikki vasemmasta korvasta oikeaan asti eikä hän saa sitä koskaan
+tietää.
+
+Tässä kääntyivät kaikkien katseet mr Brittlesiin, joka tuijotti
+puhujaan suu ammollaan ja kasvoillaan mitä suurimman kauhun ilme.
+
+— Heitin peiton päältäni, jatkoi mr Giles, heitti luotaan pöytäliinan
+ja katsoi terävästi keittäjättäreen ja palvelustyttöön, nousin hiljaa
+sängystä ja vedin jalkaani parin...
+
+— Naisväkeä on läsnä, mr Giles, supatti kattilanpaikkaaja.
+
+— ...parin kenkiä, sanoi mr Giles kääntyen häneen päin ja asettaen
+suuren painon sanalle kenkiä, tartuin ladattuun pistoolin, joka aina
+seuraa hopeakoria ylös, ja menin varpaisillani hänen huoneeseensa.
+Brittles, sanoin minä, sittenkuin olin herättänyt hänet. Älkää
+pelästykö!
+
+— Niin teitte, sanoi Brittles tukahdutetulla äänellä.
+
+— Me olemme kuoleman omat, luulen minä, sanoin minä, jatkoi Giles,
+mutta älkää pelästykö!
+
+— Pelästyikö hän? kysyi keittäjätär.
+
+— Ei, ei vähääkään, vastasi mr Giles. Hän oli yhtä rauhallinen...
+melkein yhtä rauhallinen kuin minä.
+
+— Minä olisin kuollut siihen paikkaan, jos se olisin ollut minä, siitä
+olen varma, sanoi palvelustyttö.
+
+— Te olette nainen, sanoi Brittles rohkaisten mieltään.
+
+— Brittles on oikeassa, sanoi Giles ja nyökkäsi myöntäen päätään,
+naisihmiseltä ei voi odottaa mitään muuta. Mutta me miehet otimme
+salalyhdyn, joka oli Brittlesin pöydällä ja hapuilimme pimeään alas
+portaita.
+
+Mr Giles oli noussut tuoliltaan ja suljetuin silmin ottanut pari
+askelta eteenpäin säestääkseen kertomustaan sopivalla toiminnalla,
+kun hän, kuten muukin seura, kiivaasti hätkähti ja kiirehti takaisin
+tuolilleen. Keittäjätär ja palvelustyttö kirkaisivat.
+
+— Koputettiin! sanoi mr Giles tekeytyen täysin levolliseksi. Avatkaa
+ovi, joku on siellä!
+
+Ei kukaan liikahtanut.
+
+— On todellakin merkillistä, että koputetaan näin varhain aamulla,
+sanoi mr Giles tarkastellen kalpeita kasvoja ympäriltään ja itse ollen
+hyvin valju. Mutta ovi täytyy avata. Eikö kukaan teistä kuule?
+
+Puhuessaan katsoi mr Giles Brittlesiin, mutta kun tämä nuori mies oli
+ylen vaatimaton luonteeltaan, ei hän laskenut itseään miksikään, joten
+käsky ei voinut tarkoittaa häntä; ainakaan ei hän mitään vastannut.
+Giles loi silloin kattilanpaikkaajaan vetoavan katseen, mutta tämä
+oli äkisti vaipunut uneen. Eivätkä naisihmiset voineet edes tulla
+kysymykseenkään.
+
+— Jos Brittles mieluummin haluaa avata oven todistajien ollessa läsnä,
+olen minä valmis tulemaan yhdeksi, sanoi mr Giles silmänräpäyksen
+äänettömyyden jälkeen.
+
+— Minä myöskin, sanoi kattilanpaikkaaja, joka nyt oli herännyt yhtä
+äkisti kuin oli nukahtanutkin.
+
+Näillä ehdoilla myöntyi Brittles, ja koska seura oli tullut
+levollisemmaksi havaitessaan (avattaessa luukut), että oli jo valoisa
+päivä, lähtivät he kaikki tyyni, koirat etunenässä, naisten, jotka
+pelkäsivät jäädä yksin jäljelle, muodostaessa jälkijoukon. Gilesin
+kehoituksesta puhuivat kaikki hyvin äänekkäästi antaakseen jokaisen
+ulkopuolella olevan ilkeämielisen henkilön tiedoksi, että heitä oli
+kokonainen joukko, ja kiitos mestarillisen päähänpiston, mikä syntyi
+saman miehen älykkäissä aivoissa, nipistivät he koiria hännästä
+saadakseen ne haukkumaan.
+
+Kun nämä alkuvalmistelut oli suoritettu, tarttui mr Giles
+kattilanpaikkaajan kainaloon (estääkseen häntä juoksemasta tiehensä,
+kuten hän leikillisesti sanoi) ja käski avaamaan oven. Brittles
+totteli, ja ryhmä, joka tuskallisesti kurkisti yli toistensa
+olkapäitten, ei nähnyt peloittavampaa kuin pikku Oliver Twist raukan,
+joka upiuuvuksissa ja kykenemättömänä lausumaan sanaakaan kohotti
+raskaat silmänsä ja mykästi vetosi heidän myötätuntoonsa.
+
+— Joku poika, puhkesi Giles sanoiksi ja työnsi rohkeasti
+kattilanpaikkaajan sivulle. Mistä on kysy— ... mutta — Brittles —
+katsohan tänne — näetkös?
+
+Brittles, joka oli mennyt oven taakse avatessaan sen, ei saanut
+silmiinsä Oliveria, ennenkuin tämä huudahti äänekkäästi. Mr Giles
+tarttui poikaa toiseen jalkaan ja toiseen käsivarteen, onneksi ei
+haavoitettuun, laahasi hänet eteiseen ja laski hänet siellä pitkin
+pituuttaan lattialle.
+
+— Täällä hän on! huusi Giles äärimmäisen kiihtyneenä ja kääntyi ylös
+portaita kohti. Täällä on yksi varkaista! Täällä on varas, — miss —
+haavoittunut, miss! Minä ammuin häntä, miss, ja Brittles piti kynttilää.
+
+— Lyhtyä, miss, huudahti Brittles, asettaen toisen kätensä suulleen,
+jotta hänen äänensä kuultaisiin kauemmaksi.
+
+Molemmat naispalvelijat juoksivat ylös portaita ilmoittaakseen uutisen,
+että mr Giles oli vanginnut yhden varkaista, ja kattilanpaikkaaja
+askarteli yrittäen palauttaa Oliveria jälleen tajuihinsa, jottei hän
+kuolisi, ennenkuin hänet voitaisiin hirttää. Keskellä tätä melua ja
+liikettä kuultiin lempeä naisääni, joka heti tukahutti kiihtyneet äänet.
+
+— Giles! kuiskasi ääni ylhäältä portailta.
+
+— Täällä, miss, vastasi Giles. Älkää pelätkö, en ole vahingoittunut.
+Hän teki epätoivoista vastarintaa, mutta pian sain hänet lannistetuksi.
+
+— Hiljaa! vastasi nuori nainen. Te pelästytätte tätiäni yhtä paljon
+kuin varkaat tekivät. Onko hän vaikeasti haavoittunut, se raukka?
+
+— Hyvin vakavasti, miss, vastasi Giles kuvaamattoman itsevarmasti.
+
+— Näyttää kuin hän olisi mennyttä kalua, miss, ulvoi Brittles
+samalla tavalla kuin äsken. Ettekö halua tulla katsomaan häntä, siinä
+tapauksessa että hän kuolee, miss?
+
+— Hiljaa, hiljaa, niin olette kiltti, keskeytti hänet nuori nainen.
+Odottakaa rauhallisesti silmänräpäys, kunnes olen puhunut tätini kanssa.
+
+Askelilla yhtä pehmeillä ja lempeillä kuin äänikin oli ollut etääntyi
+puhuja ja tuli pian taas takaisin tuoden käskyn, että haavoittunut oli
+kannettava ylös Gilesin huoneeseen ja että Brittlesin oli satuloitava
+poni ja heti ratsastettava Chertseyhin, josta hänen oli noudettava
+poliisikonstaapeli ja tohtori.
+
+— Mutta ettekö ensin tahdo katsoa häntä, miss? kysyi Giles ylpeänä
+kuin jos Oliver olisi ollut harvinainen lintu, mikä hänen oli
+onnistunut ainutlaatuisella taitavuudella vangita. Ainoastaan pieni
+pilkistys, miss?
+
+— Ei, en nyt iki maailmassa! vastasi nuori nainen. Se raukka! Oi,
+kohdelkaa häntä hyvin, Giles, minun tähteni.
+
+Puhujan poistuessa vanha palvelija katsoi ylös häneen, katseessa
+ylpeyttä ja ihailua, kuin jos hän olisi ollut hänen oma lapsensa.
+Sitten kumartui hän Oliverin ylitse ja avusti naisen huolella ja
+levottomuudella hänen kantamisessaan ylös portaita.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.
+
+Aloittaa johtavan kuvauksen sen talon asukkaista, jossa Oliver oli
+etsinyt turvaa.
+
+
+Eräässä kauniissa huoneessa, jonka kalustuksella kuitenkin pikemmin oli
+menneitten päivien mukavuuden kuin nykyaikaisen loisteliaisuuden leima,
+istui kaksi naista kauniin aamiaispöydän ääressä. Heitä palveli Giles,
+joka mitä suurimmalla huolella oli pukeutunut mustaan livreehen. Hän
+oli asettunut suunnilleen tarjoilupöydän ja aamiaispöydän keskivälille,
+ja ruumis ojennettuna koko pituuteensa, pää takakenossa heikosti
+toiselle sivulle kallistettuna, vasen jalka hieman ojennettuna eteen ja
+oikea käsi työnnettynä liivin sisään, toisen riippuessa hänen sivullaan
+pientä tarjotinta pitäen, näytti hän henkilöltä, joka työskentelee oman
+arvonsa ja merkityksensä ylen miellyttävässä tunnossa.
+
+Noista kahdesta naisesta oli toinen ennättänyt melko pitkälle iässä,
+mutta korkeaselkäinen tammituoli, jolla hän istui, ei ollut häntä
+suorempi. Puettuna mitä somimmin ja huolellisimmin mennen ajan muodin
+ja muutamien vallitsevalle makusuunnalle tehtyjen pienien myönnytysten
+sekoitukseen, mitkä viimeksimainitut pikemminkin olivat omansa
+korostamaan vanhan miellyttävyyttä kuin vähentämään sen vaikutusta,
+istui hän upean ryhdikkäänä ja kädet edessään olevalla pöydällä
+ristissä. Hänen silmänsä — ja vuodet olivat vain hitusen vähentäneet
+niitten kirkkautta — olivat tarkkaavasti kiinnitetyt hänen nuoreen
+kumppaniinsa.
+
+Nuori nainen oli nuoruutensa rakastettavassa keväässä ja
+kukostusajassa, siinä ajankohdassa, jolloin enkelien, jos ne konsanaan
+Jumalan hyvästä tarkoituksesta pukeutuvat kuolevaiseen hahmoon,
+voi olettaa, meidän sillä mitään jumalatonta sanomatta, valitsevan
+sellaisen kuin hänet.
+
+Hän suoritti pieniä velvollisuuksiansa pöydässä, ja kun hän tuli
+kohottaneeksi silmänsä, vanhan naisen tarkastellessa häntä, hipaisi
+hän leikillisesti taaksepäin tukkaansa, joka oli yksinkertaisesti
+kammattu otsalle, ja vastasi toisen katseeseen niin hellällä ja
+teeskentelemättömän viehkeällä ilmeellä, että taivaalliset henget
+olisivat hymyilleet nähdessään sen.
+
+Vanhempi nainen hymyili, mutta hänen sydämensä oli liian täysi ja hän
+kuivasi kyyneleen hymyillessään.
+
+— Ja Brittles on ollut poissa kokonaisen tunnin? kysyi vanha rouva.
+
+— Tunnin ja kaksitoista minuuttia, rouva, vastasi Giles silmäten
+hopeakelloon, jonka hän veti esiin mustasta silkkinauhasta.
+
+— Hänhän on aina niin hidas hommissaan, sanoi vanha rouva.
+
+— Brittles on aina ollut hitaanlainen poika, vastasi palvelija, joka
+muisteli Brittlesin jo kolmekymmentä vuotta olleen hieman hitaan
+olemukseltaan, joten tuskin oli toivoa siitä, että hän koskaan tulisi
+ripeämmäksi käänteissään.
+
+— Hän huononee sen sijaan että paranisi, arvelen minä, sanoi vanha
+rouva.
+
+— Hän menettelee kovin kelvottomasti, jos jää leikkimään toisten
+poikien kanssa, sanoi nuori tyttö hymyillen.
+
+Mr Gilesin ilmeisesti tuumiessa itseksensä, oliko sopivaa, että hän
+salli itsensä kunnioittavasti hymyillä, vierivät kiesit sisälle
+puutarhanportista ja lihava gentlemanni hyppäsi alas ja juoksi suoraan
+ylös ulko-ovelle, jonka hän jollakin salaperäisellä tavalla nopeasti
+avasi, minkä jälkeen hän ryntäsi huoneeseen ja melkein kellahti yli
+sekä aamiaispöydän että mr Gilesin.
+
+— En ole koskaan kuullut mokomaa! puhkesi hän sanomaan. Rakas mrs
+Maylie — Jumala minua varjelkoon! — keskellä rauhallista yötä päälle
+päätteeksi — ei, en ole todella koskaan kuullut mokomaa!
+
+Näillä myötätuntoisilla sanoilla puristi hän molempien naisten käsiä ja
+kyseli, istuutuen eräälle tuolille, kuinka he jaksoivat.
+
+— Tehän saattaisitte olla kuolleita — tietenkin kuolleita
+säikähdyksestä, jatkoi hän. Miksi ette lähettäneet tietoa minulle?
+Palvelijani olisi ollut täällä tuossa tuokiossa, ja niin olisin ollut
+minäkin, ja apulaiselleni ja kaikille muille olisi ollut erikoinen ilo
+saada tulla sellaisissa olosuhteissa. Hyvä Jumala! Hyvä Jumala! Niin
+odottamatta! Ja keskellä pimeää yötä lisäksi!
+
+Tohtoria tuntui erikoisesti kummastuttavan se seikka, että sisäänmurto
+oli odottamaton ja tapahtunut yön hiljaisten tuntien aikana, aivan kuin
+jos herrojen murtovarkaitten tapana olisi suorittaa sellaiset asiat
+keskipäivän aikaan ja lähettää tieto postissa paria päivää edeltäpäin.
+
+— Ja te, miss Rose, sanoi tohtori nuorelle neidille, minä...
+
+— Niin, aivan varmasti, keskeytti hänet Rose, mutta tuolla ylhäällä on
+olentoraukka, jota täti toivoo teidän katsovan.
+
+— Ah, aivan oikein, hän on siellä. Sehän oli teidän työtänne, Giles,
+kuulemma.
+
+Mr Giles, joka oli kuumeisesti puuhaillut teekuppien kimpussa, tuli
+hehkuvan punaiseksi ja sanoi, että hänellä oli ollut se kunnia.
+
+— Kunnia, häh? sanoi tohtori. Enpä tuota tiedä. Ehkä on aivan yhtä
+kunniakasta kohdata varas keittiössä kuin kohdata miehensä kahdentoista
+askeleen päässä. Kuvitelkaa, että hän ampui ilmaan, niin olette ollut
+kaksintaistelussa, Giles.
+
+Mr Giles, jonka mielestä tämä kevytmielinen tapa käsitellä asiaa oli
+kiero yritys vähentää hänen kunniaansa, vastasi kunnioittavasti, ettei
+asia ollut hänen tuomittavissaan, mutta että hän melkein uskoi, ettei
+se suinkaan ollut pilaa hänen vastustajansa puolelta.
+
+— Ei, se on tosiaankin totta, sanoi tohtori. Missä hän on? Näyttäkää
+minulle tietä. Tullessani alas kurkistan sisälle jälleen, mrs Maylie.
+Tuosta pienestä ikkunastahan hän ryömi sisälle, vai kuinka? Hyvä, sitä
+en todellakaan koskaan olisi voinut uskoa.
+
+Tällä tavalla pakisten seurasi hän Gilesiä ylös, ja hänen mennessään
+ylös portaita, ilmoitettakoon lukijalle, että mr Losberne, seudun
+lääkäri, joka piirissään usean mailin alueella tunnettiin nimellä
+"tohtori", oli tullut lihavaksi pikemminkin hyväntahtoisuutensa kuin
+makean elämänsä vuoksi, oli yhtä ystävällinen ja sydämellinen ja
+samalla omituinen vanha nuorimies kuin kukaan, jonka joku elossa oleva
+etsiskelijä voi vainuta esille viisi kertaa suuremmalla alueella.
+
+Tohtori viipyi paljon kauemmin poissa kuin mitä molemmat naiset ja hän
+itse oli odottanut. Suuri, lattea laatikko otettiin esille kieseistä,
+kamarinkellon kuultiin sangen usein soivan, ja palvelijat juoksivat
+alinomaa ylös ja alas, mistä kaikesta voi tehdä sen johtopäätöksen,
+että jotain merkityksellistä tapahtui siellä ylhäällä. Vihdoin tuli hän
+taas alas, mutta näytti, sensijaan että olisi vastannut tuskaiseen,
+hänen potilastaan koskevaan kysymykseen, hyvin salaperäiseltä ja sulki
+oven.
+
+— Tämä on hyvin omituinen juttu, mrs Maylie, sanoi tohtori ja jäi
+seisomaan selkä vasten ovea, ikäänkuin pitääkseen sitä kiinni.
+
+— Ei kai se ole vaarallista, toivon ma? sanoi vanha rouva.
+
+— Ei todellakaan olisi ihme näissä olosuhteissa, vaikka olisikin,
+vastasi tohtori, minkään varsinaisen vaaran en kuitenkaan usko olevan
+kysymyksessä. Oletteko nähnyt varasta?
+
+— En, vastasi vanha rouva.
+
+— Tai kuullut jotakin hänestä?
+
+— En.
+
+— Pyydän anteeksi, rouva, puhkesi Giles sanomaan, minun tarkoitukseni
+oli juuri kertoa teille jotain hänestä, kun tohtori Losberne tuli.
+
+Asia oli nimittäin niin, että Giles ei aluksi ollut voinut saada
+itseään tunnustamaan, että hän oli ampunut vain pientä poikaa.
+Hänen uljuuttaan ja rohkeuttaan oli siihen määrin ylistetty, ettei
+hän, vaikkapa se olisi maksanut hänen elämänsä, olisi voinut olla
+lykkäämättä selitystä muutamia harvoja kallisarvoisia minuutteja
+tuonnemmaksi, jona aikana hän olisi seissyt pelottomana urheuden
+lyhytaikaisen mainehikkuuden huipulla.
+
+— Rose haluaisi nähdä miehen, sanoi mrs Maylie, mutta minä en tahtoisi
+kuulla puhuttavan siitä.
+
+— Hm, sanoi tohtori, hänen ulkonäössään ei ole mitään erikoista
+levottomuutta herättävää. Onko teillä mitään vastaan katsahtaa häntä
+minun läsnäollessani?
+
+— Ei suinkaan, jos se on välttämätöntä.
+
+— Silloin luulen sen olevan välttämätöntä, sanoi tohtori, joka
+tapauksessa olen minä varma, että olette syvästi katuva, jos
+laiminlyötte sen. Hän on täysin hiljainen ja levollinen. Sallikaa minun
+— miss Rose, tahdotteko sallia minun? Ei ole pienintäkään aihetta
+pelkoon, vakuutan minä!
+
+
+
+
+KOLMASKYMMENES LUKU.
+
+Kertoo mitä Oliverin uudet vieraat ajattelivat hänestä.
+
+
+Monin kaunopuheisin vakuutteluin, että he tulisivat miellyttävästi
+yllätetyiksi nähdessään rikollisen, otti tohtori nuoren naisen
+käsivarren kainaloonsa ja johti heidät, tarjoten mrs Maylielle toisen
+käsivartensa, hyvin juhlallisesti ja arvokkaasti ylös portaita.
+
+— Kuulkaamme nyt, sanoi tohtori, kiertäen hiljaa avainta erään
+makuukamarinoven lukossa, kuulkaamme nyt, mitä hänestä pidätte. Häneltä
+ei ihan äsken ole ajettu partaa, mutta siitä huolimatta ei hän näytä
+niin kauhealta. Mutta odottakaa vähän — sallikaa minun ensin katsoa,
+onko kaikki kunnossa teidän vastaanottamiseksenne.
+
+Hän meni heidän edellään ja kurkisti huoneeseen, ja annettuaan
+heille merkin astua sisään, sulki hän oven heidän jälkeensä ja veti
+hiljaa sängyn uutimet syrjään. Siellä lepäsi, peloittavan, luihun
+rikoksentekijän asemesta, jonka naiset olivat odottaneet näkevänsä,
+kärsimysten ja väsymyksen upiuuvuttama lapsi, vaipuneena syvään uneen.
+Hänen haavoittunut käsivartensa, joka oli sidottu ja lastoitettu,
+oli poikittain hänen rintansa päällä, ja hänen päänsä lepäsi toisen
+käsivarren varassa, minkä puolittain kätki hänen pitkä pielukselle
+levinnyt tukkansa.
+
+— Mitä voi tämä merkitä? puhkesi vanha rouva puhumaan. Tämä lapsiparka
+ei ikinä ole voinut olla varkaitten oppipoika!
+
+— Pahe, huokasi tohtori ja veti jälleen sängyn verhot kiinni, valitsee
+usein asuinsijakseen temppelin; ja ken voi väittää, ettei se voi piillä
+kauniin kuoren alla?
+
+— Mutta niin nuorella iällä! väitti Rose.
+
+— Nuori neiti kulta, sanoi tohtori ja ravisti surullisena päätään,
+rikos kuten kuolemakin ei ole rajoitettu ainoastaan vanhaan ja
+kuihtuneeseen. Juuri nuorimmat ja kauneimmat se kovinkin usein valitsee
+uhreikseen.
+
+— Mutta voitteko te... voitteko te todellakin uskoa, että tämä poika
+on ollut yhteiskunnan huonoimman pohjasakan vapaaehtoinen apulainen?
+sanoi Rose tuskallisesti.
+
+Tohtori pudisti päätään, kuin olisi hän pelännyt sen olevan hyvinkin
+mahdollista, minkä jälkeen hän, havaitessaan heidän helposti voivan
+häiritä potilasta, vei heidät viereiseen huoneeseen.
+
+— Mutta vaikkapa hän olisi huonokin, jatkoi Rose, niin muistakaa
+kuinka nuori hän on, muistakaa, ettei hän ehkä milloinkaan ole kokenut
+äidin rakkautta tai tuntenut hyvää kotia, tai että pahoinpitely ja
+lyönnit tai ruoan puute ovat vetäneet häntä liittymään ihmisiin, jotka
+ovat pakottaneet hänet rikoksen tielle. Täti, rakas täti, Jumalan
+tähden, ajatelkaa ensin sitä, ennenkuin sallitte heidän laahata tämän
+lapsiraukan vankilaan, mikä joka tapauksessa on muodostuva kaikkien
+hänen paremmaksi tulemisensa toiveiden haudaksi. Ah, niin totta kuin
+minua rakastatte ja tiedätte, ettei rakkautenne milloinkaan ole saanut
+minua tuntemaan vanhempieni puutetta, mutta että ilman teitä olisin
+voinut tuntea sitä ja tarvinnut apua ja tukea kuten tämä poikaparka,
+olkaa armelias häntä kohtaan, ennenkuin on liian myöhäistä!
+
+— Rakas lapseni! sanoi vanha rouva ja painoi itkevän tytön rintaansa
+vasten. Luuletko minun tahtovan katkaista hiuskarvaakaan hänen päästään?
+
+— En, vastasi Rose innokkaasti.
+
+— Et varmastikaan, sanoi vanha rouva, minun päiväni lähenevät
+loppuaan, ja minä toivon armeliaisuutta itse itselleni, kuten osoitan
+sitä toisia kohtaan. Mitä voin minä tehdä pelastaakseni hänet, sir?
+
+— Antakaa minun miettiä asiaa, hyvä rouva, sanoi tohtori, antakaa
+minun miettiä asiaa.
+
+Mr Losberne työnsi kätensä taskuihinsa ja asteli useaan kertaan edes
+ja takaisin lattialla, usein pysähtyen ja pysytellen tasapainossa
+varpaillaan, rypistäen peloittavasti otsaansa. Vaihtelevien
+huudahdusten "nyt minä keksin sen" ja "ei, minä en keksinyt sitä"
+jälkeen sekä yhtä monesti uudistettuaan kävelynsä ja otsansa
+rypistämisen hän yhtäkkiä pysähtyi ja puhui seuraavasti:
+
+— Luulen melkein voivani panna sen täytäntöön, jos te annatte minulle
+rajattoman oikeuden pelästyttää Gilesiä ja pikku poika Brittlesiä. Hän
+on vanha uskottu palvelija, sen kyllä tiedän, mutta voitte kai helposti
+selittää asian hänelle tuhansin eri tavoin ja sitäpaitsi palkita hänet
+tavalla tai toisella suuresta ampumataidostaan. Teillä ei kai ole
+mitään sitä vastaan?
+
+— Ellei ole olemassa mitään muuta tapaa lapsen pelastamiseksi, vastasi
+mrs Maylie.
+
+— Ei, ei ole muuta, sanoi tohtori. Ei muuta, voitte olla varmat siitä.
+
+— Silloin antaa tätini teille rajattoman toimintavallan, sanoi Rose
+hymyillen läpi kyyneliensä, mutta älkää missään tapauksessa olko
+kovempi niitä raukkoja kohtaan kuin on aivan välttämätöntä.
+
+— Näytte uskovan, sanoi tohtori, että tänään on koko mailma
+kovasydäminen, paitsi te itse. Kasvavan miessuvun puolesta minä
+vain toivon, että olisitte yhtä tuntehikas ja laupias ensimmäistä
+kelvollista nuorta miestä kohtaan, joka sattuu pyytämään suosiotanne;
+tahtoisinpa itse nyt olla nuori mies, voidakseni heti paikalla käyttää
+hyväkseni näin hyvää tilaisuutta.
+
+— Te olette yhtä poikamainen kuin Brittles raukka itse, sanoi Rose
+punastuen.
+
+— Hyvä, sanoi tohtori ja nauroi sydämellisesti, se ei ole niin
+vaikeata. Mutta palataksemme tähän poikaan; pääosa selvittelystämme
+on vielä jäljellä. Minä olen melkein vakuutettu siitä, että hän herää
+tunnin päästä, ja vaikka olen kertonut alhaalla keittiössä olevalle
+paksukalloiselle konstaapelille, että voisi olla hengenvaara kyseessä,
+jos poika muutettaisiin tai vain puhuttaisiinkin hänen kanssaan,
+luulen joka tapauksessa, että sangen hyvin voisimme vähän puhella
+hänen kanssaan. Vaadin nyt, että saan kuulustella häntä vähän teidän
+ollessanne läsnä ja että hänet, jos meidän hänen puheensa mukaan
+täytyy pitää häntä todella kurittomana veitikkana, mikä on enemmän
+kuin mahdollista, jätetään kohtalonsa varaan ilman mitään enempiä
+sekaantumisia ainakaan minun puoleltani.
+
+— Ah, ei, täti! rukoili Rose.
+
+— Jätetäänpäs, sanoi tohtori. Onko sovittu?
+
+— Hän ei voi olla paatunut, sanoi Rose, se on mahdotonta.
+
+— Hyvä, sanoi tohtori, sitä suurempi syy on silloin hyväksyä
+ehdotukseni.
+
+Viimein lopetettiin keskustelu ja asianomaiset istuutuivat jotenkin
+kärsimättöminä odottamaan hetkeä, jolloin Oliver heräisi.
+
+Molempien naisten kärsivällisyys oli määrätty kestämään pitemmän
+koetuksen kuin mr Losberne oli antanut heidän aavistaakaan, sillä tunti
+kului toisensa jälkeen, ja Oliver makasi aina vain vaipuneena syvään
+uneen. Tulipa jo ilta, ennenkuin hyväsydäminen tohtori ilmoitti heille,
+että potilas nyt oli siksi toipunut, että sieti keskustelua. Poika oli
+nyt hyvin sairas, sanoi hän, ja heikko verenvuodon johdosta, mutta
+hänen mielensä oli niin kovin levoton huolesta saada selittää tilansa,
+että tohtori katsoi paremmaksi antaa hänelle tilaisuuden siihen kuin
+kehoittaa häntä olemaan rauhallinen seuraavaan aamuun, minkä hän muussa
+tapauksessa olisi tehnyt.
+
+Kohtauksesta tuli pitkäaikainen, sillä Oliver kertoi heille koko
+yksinkertaisen tarinansa ja oli usein kivun ja uupumuksen takia
+pakotettu keskeyttämään sen. Oli juhlallista kuulla puolihämärässä
+huoneessa sairaan lapsen väsyneellä äänellänsä luettelevan koko sen
+paljouden pahaa ja onnettomuuksia, mihin ilkeät ihmiset olivat hänet
+sekoittaneet.
+
+Tämä keskustelu oli tuskin loppunut ja Oliver taas tullut
+rauhalliseksi, ennenkuin tohtori, kuivattuaan kosteat silmänsä ja
+kiroiltuaan niitä niiden heikkouden takia, meni alas saadakseen
+käsiinsä Gilesin. Kun hän ei kohdannut häntä missään huoneessa, pisti
+hänen päähänsä, että ehkä paremmalla tuloksella saattoi suorittaa asian
+keittiössä, mistä syystä hän meni alas sinne.
+
+Tässä taloudellisen parlamentin alahuoneessa olivat naispalvelijat,
+Giles, Brittles, kattilanpaikkaaja (jota, katsoen hänen suorittamiinsa
+palveluksiin, oli pyydetty pitämään loppuosan päivästä hyvänään,
+mitä oli tarjolla) sekä konstaapeli kokoontuneina. Viimeksimainittu
+gentlemanni oli varustettu suurella kepillä, suurella päällä, suurilla
+kasvonpiirteillä ja suurilla puolisaappailla sekä vaikutti ulospäin,
+kuin jos hän olisi ottanut sisäänsä niitä vastaavan määrän olutta,
+minkä hän itse asiassa oli tehnytkin.
+
+Edellisen yön tapaukset olivat yhä edelleen seuran keskustelunaiheina,
+sillä tohtorin astuessa sisään järjesteli mr Giles uudelleen kuntoon
+mielenmalttiaan, Brittlesin savinen olutpullo kädessä vahvistaessa
+kaiken, ennenkuin hänen esimiehensä vielä edes oli ennättänyt puhua
+loppuun.
+
+— Istukaa hiljaa! sanoi tohtori ja ojensi kätensä.
+
+— Paljon kiitoksia, sanoi Giles. Rouva toivoi, että me nauttisimme
+vähän olutta, sir, ja koska minua ei lainkaan miellyttänyt istua
+yksinäni huoneessani ilman seuraa, niin nautin minä täällä osani
+toisten joukossa.
+
+Brittles päästi kuuluviin heikkoa muminaa, mikä ilmaisi sitä
+kiitollisuutta, jota naiset ja herrat ylipäänsä tunsivat mr Gilesin
+alentuvaisuudesta, ja mr Giles katseli ympärilleen alentuvin ilmein,
+kuin sanoakseen, että niin kauan kuin he käyttäytyivät hyvin, ei hän
+milloinkaan jättäisi heitä.
+
+— Kuinka on potilaan laita tänä iltana, sir? kysyi mr Giles.
+
+— Tjaa, vastasi tohtori. Pelkään, teidän kaivaneen kuopan itsellenne,
+mr Giles.
+
+— Toivoakseni ette tarkoita, sanoi Giles vapisten, että hän tulee
+kuolemaan? Jos uskoisin sen, en koskaan enää voisi tulla iloiseksi.
+En tahtoisi tappaa poikaa, en edes tätä Brittlesiä, kaikesta maan
+hopeastakaan.
+
+— Se ei ole tärkeintä, sanoi tohtori salaperäisesti. Oletteko te
+protestantti, mr Giles?
+
+— Olen, sir, toivoakseni, sammalsi Giles ja kävi hyvin kalpeaksi.
+
+— Ja mikä olet sinä, poika? sanoi tohtori, kääntyen äkkiä Brittlesiin
+päin.
+
+— Jumala minua varjelkoon, sir! vastasi Brittles kovasti hätkähtäen,
+olen samaa kuin mr Giles.
+
+— No, sanokaapa minulle, molemmat kaksi — molemmat kaksi, sanon ma!
+Voitteko ottaa valallenne, että poika tuolla ylhäällä on sama poika,
+joka työnnettiin yöllä sisään akkunan läpi? Suu puhtaaksi! Kas niin,
+älkää antako minun odottaa kovin kauan.
+
+Tohtori, jota yleensä pidettiin yhtenä ystävällisimmistä ihmisistä
+maan päällä, teki tämän kysymyksen niin vihastuneella sävyllä, että
+Giles ja Brittles, jotka olivat selvästi hölmistyneet sekä oluesta
+että levottomuudesta, tarkistelivat toisiaan täydellisen lamaannuksen
+tilassa.
+
+— Olkaa hyvä ja kiinnittäkää huomionne vastaukseen, konstaapeli,
+sanoi tohtori, ravistaen suurella arvokkuudella etusormeaan ja
+sipaisten nenäänsä herättääkseen henkiin arvoisan poliisimiehen koko
+terävä-älyisyyden. Jotain tästä seuraa ennen pitkää.
+
+Konstaapeli yritti näyttää niin viisaalta kuin mahdollista ja otti
+virkasauvansa, joka siihen asti oli seissyt syrjässä lieden nurkassa.
+
+— Kysymys on aivan yksinkertaisesti identtisyydestä, kuten huomaatte,
+sanoi tohtori.
+
+— Niin, juuri siitä, sir, sanoi konstaapeli ja yskäisi kiivaasti,
+sillä hän oli siemaissut oluensa kiireesti ja osa siitä oli osunut
+väärään kurkkuun.
+
+— Tapahtuu murtautuminen erääseen taloon, sanoi tohtori, ja kaksi
+ihmistä näkee ruudin savun muodostamassa pilvessä, pelästyksissään
+ja pimeydessä vilahduksen jostakin pojasta. Seuraavana aamuna tulee
+muuan poika samaan taloon, ja kun hänellä sattumalta on side toisen
+käsivarren ympärillä, käyvät nämä ihmiset väkivaltaisesti häneen
+käsiksi, millä saattavat hänen elämänsä suureen vaaraan, sekä vannovat,
+että hän on varas. Nyt on kysymys siitä, osoittavatko tosiasiat näitten
+miesten olevan oikeassa, ja jolleivät, mihin asemaan he näin ollen ovat
+saattaneet itsensä.
+
+Konstaapeli nyökkäsi syvämietteisesti ja sanoi, että ellei tällä
+puheella ollut juriidista pohjaa, niin tahtoisi hän tietää, millä sitä
+sitten olisi.
+
+— Kysyn teiltä uudelleen, jyrisi tohtori, voitteko ottaa valallanne,
+että se on sama poika?
+
+Brittles katsoi epäröiden mr Gilesiin, mr Giles katsoi epäröiden
+Brittlesiin, konstaapeli piti kättään korvallaan saalistaakseen
+vastauksen, ja molemmat palvelustytöt sekä kattilanpaikkaaja
+taivuttautuivat kuuntelemaan, tohtorin silmätessä ympärilleen terävin
+katsein, kun veräjältä kuului soittoa ja samaan aikaan pyöräin kolinaa.
+
+— Ne ovat salapoliisit! huusi Brittles, ilmeisesti paljon kevyemmällä
+sydämellä.
+
+— Mitä kummaa? pääsi tohtorilta, joka nyt puolestaan tunsi itsensä
+pelästyneeksi.
+
+— Salapoliisit Bow Streetiltä, sir, vastasi Brittles ottaen kynttilän.
+Minä ja mr Giles lähetimme hakemaan heitä aamusella.
+
+— Mitä! huusi tohtori.
+
+— Niin, vastasi Brittles. Lähetin sanan heille postivaunujen ajajan
+mukana, ja kummastelen vain, etteivät he ole tulleet ennemmin.
+
+— Vai niin te teitte. Hitto teidät — teidän hitaat kuskinne periköön;
+siinä kaikki, sanoi tohtori ja meni tiehensä.
+
+
+
+
+KOLMASKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.
+
+Kriitillinen tilanne.
+
+
+— Kuka siellä on? kysyi Brittles avaten oven raolleen, mutta antaen
+varmuusketjun jäädä paikalleen, ja kurkisti ulos, varjoten kynttilää
+kädellään.
+
+— Avatkaa! sanoi mieshenkilö ulkopuolella. Täällä ovat Bow Streetin
+salapoliisit, joille tänään lähetettiin sana.
+
+Ylen rauhoittuneena tästä vakuutuksesta avasi Brittles oven selki
+selälleen ja näki silloin matkanuttuun puetun komean miehen, joka astui
+sisään muitta mutkitta ja kuivasi kenkiään mattoon niin kylmäverisesti
+kuin olisi hän asunut talossa.
+
+— Ettekö lähettäisi jotakuta ulos vapauttamaan toveriani, nuori mies?
+sanoi salapoliisi. Hän istuu kieseissä ja pitelee hevosta. Eikö täällä
+ole mitään ulkorakennusta, johon voisimme panna hevosen viideksi tai
+kymmeneksi minuutiksi?
+
+Brittlesin vastattua myöntävästi ja osoitettua tarkoitettua rakennusta
+meni mies takaisin ulos puutarhaportille ja auttoi toveriaan työntämään
+sisälle kiesejä, Brittlesin valaistessa heille suuren ihailun
+valtaamana. Tehtyään tämän palasivat he taloon ja ottivat, kun heidät
+oli opastettu erääseen huoneeseen, päältään matkaviitat ja hatut ja
+näyttäytyivät sellaisina kuin he todellisuudessa olivat. Mies, joka
+oli koputtanut ovelle, oli lihavanpuoleinen, keskipituinen henkilö
+sekä suunnilleen viidenkymmenen vuoden ikäinen, kiiltävä, musta
+tukka lyhyeksi leikattuna, ja oli hänellä poskiparta, pyöreät kasvot
+sekä terävät silmät. Toinen oli punatukkainen, laiha mies, jolla oli
+kaulussaappaat, melko ruma ulkomuoto ja pysty, onnettomuutta ennustava
+nenä.
+
+— Tahdotteko sanoa talonisännälle, että Blathers ja Duff ovat täällä?
+sanoi lihava mies, siveli tukkaansa ja asetti parin käsirautoja
+pöydälle. Ah, hyvää iltaa, sir, voinko saada puhua pari sanaa
+yksityisesti kanssanne?
+
+Viimeiset sanat koskivat mr Losbernea, joka nyt tuli näkyviin ja
+viitattuaan Brittlesiä poistumaan johti sisään molemmat naiset sekä
+sulki oven.
+
+— Tämä on talon omistajatar, sanoi mr Losberne ja osoitti mrs Maylieta.
+
+Blathers kumarsi ja asetti hattunsa lattialle, minkä jälkeen hän
+istuutui ja kehoitti mr Duffia tekemään samoin. Viimemainittu
+gentlemanni, joka ei tuntunut olevan yhtä tottunut parempaan seuraan
+eikä myöskään tuntenut itseään siellä niin hyvin kotiutuneeksi,
+istuutui suoritettuaan erinäisiä lihasliikkeitä jäsenillään, sekä
+pusersi jotenkin hämillään kepinpäätänsä suutaan vasten.
+
+— Mitä tulee tähän murtoon, sanoi mr Blathers, niin millaiset ovat
+lähemmät seikat?
+
+Mr Losberne, joka tuntui haluavan voittaa aikaa, kertoi ne heille
+erittäin seikkaperäisesti ja monisanaisesti. Herrat Blathers ja Duff
+näyttivät kuunnellessaan hyvin varmoilta ja tärkeiltä, tuon tuostakin
+nyökkäillen toisilleen.
+
+— Minä en luonnollisestikaan voi sanoa mitään varmaa, ennenkuin olen
+nähnyt paikan, sanoi Blathers, mutta jo nyt olen sitä mieltä — enkä
+luule erehtyväni — että sitä ei ole suorittanut mikään tallukka, vai
+kuinka, Duff?
+
+— Varmastikaan ei, vastasi Duff.
+
+— Ja kääntääkseni sanan "tallukka" arvoisien naisten käsitettäväksi,
+otaksun, että tarkoituksenne on, ettei yritystä ole suorittanut mikään
+maalainen? sanoi mr Losberne hymyillen.
+
+— Aivan oikein, sir, vastasi mr Blathers. Siinäkö kaikki, mikä koskee
+murtautumista?
+
+— Kaikki, vastasi tohtori.
+
+— No, ja mitä on sitten se, mitä palvelusväki puhuu tuosta pojasta?
+
+— Ei yhtään mitään, vastasi tohtori. Muuan pelästyneistä Palvelijoista
+sai päähänsä, että hänellä olisi ollut jotain yhteyttä tuon
+murtautumisyrityksen kanssa, mutta se on pelkkää juttua — silkkaa
+järjettömyyttä.
+
+— Hyvin vapaasti käytettyä, jos se sitä on, huomautti Duff.
+
+— Mitä hän sanoo on aivan oikein, sanoi Blathers, nyökkäsi vahvistaen
+päätään ja leikki huolettomasti käsiraudoilla, ikäänkuin ne olisivat
+olleet jonkinlaiset kalkuttimet. Kuka on tämä poika? Mitä tietoja hän
+antaa itsestään? Hän ei kai sentään ole pudonnut suoraan taivaasta, sir?
+
+— Ei, luonnollisesti ei, vastasi tohtori katsoen tuskaisena molempiin
+naisiin. Minä tunnen hänen kohtalonsa — mutta siitä voimme puhua
+myöhemmin. Otaksun, että ensinnä haluatte nähdä paikan, missä varkaat
+tekivät yrityksensä.
+
+— Aivan niin, vastasi Blathers, parasta on meidän ensinnä tutkia
+lähtökohta ja senjälkeen kuulustella palvelusväkeä. Se on tavallinen
+menettelytapa.
+
+Kynttilä hankittiin sitä varten ja herrat Blathers ja Duff,
+paikallaolevan konstaapelin, Gilesin ja Brittlesin sekä kaikkien
+muitten avustamina, lähtivät tuohon pieneen käytävän päässä
+sijaitsevaan huoneeseen ja kurkistivat ulos akkunasta. Senjälkeen
+kulkivat he ympäriinsä ulkona kentällä ja kurkistivat sisään akkunasta,
+saaden sitten itselleen ulos kynttilän tutkiakseen luukun ja senjälkeen
+lyhdyn seuratakseen jalanjälkiä pitkin sekä sitten heinähangon
+penkoakseen pensaita. Sittenkuin tämä oli tehty, läsnäolijoitten
+henkeäpidättävällä mielenkiinnolla seuratessa heidän toimiaan, tulivat
+he taas sisälle, ja mr Giles ja Brittles suorittivat melodraamallisen
+esityksen osuudestaan menneen yön seikkailussa, mitkä he kävivät läpi
+suunnilleen kuusi kertaa, puhuen toisiaan vastaan ei enemmässä kuin
+yhdessä tärkeässä suhteessa ensi kerralla eikä enemmässä kuin tusinassa
+viimeisellä kerralla. Kun tämä oli tehty, sulkeutuivat Blathers ja
+Duff huoneeseen ja pitivät keskenään neuvottelun, joka pituudessaan,
+salaperäisyydessään ja juhlallisuudessaan laajalti ylitti suurten
+tohtorien neuvottelut mutkallisimmissa lääketieteellisissä tapauksissa.
+
+Sillä aikaa kulki tohtori edestakaisin viereisessä huoneessa hyvin
+nyrpeässä mielentilassa, ja mrs Maylie ja Rose katselivat häntä
+tuskaisin kasvoin.
+
+— En tiedä muuta, sanoi tohtori vihdoin, istuutuen epätoivoisen
+levollisuuden ilmein, kun että meidän täytyy koettaa saada asia
+nopeasti selvitetyksi. Tarkoitusperä on hyvä, ja se tuottakoon
+meille anteeksiannon. Pojalla on ankaria kuumeenoireita eikä hän ole
+sellaisessa tilassa, että häntä enää saa puhutella, se on ainakin hyvä
+asia. Meidän täytyy tehdä parhaamme, ja jos pahin tapahtuu, niin se ei
+ole meidän vikamme. Astukaa sisään!
+
+— Hyvä sir, sanoi mr Blathers astuen virkaveljensä seuraamana
+huoneeseen ja sulkien oven, ennenkuin sanoi mitään muuta. Tämä ei ollut
+mikään kokoonkeitetty asia.
+
+— Ja mitä tulimmaista tarkoitetaan kokoonkeitetyllä asialla? kysyi
+tohtori kärsimättömänä.
+
+— Me kutsumme murtoa kokoonkeitetyksi, hyvät naiset, sanoi
+Blathers ja kääntyi näihin päin kuin jos olisi valittanut heidän
+tietämättömyyttään, mutta halveksinut tohtorin, kun palvelijat ovat
+siinä mukana.
+
+— Ei kukaan ole epäillyt heitä tässä tapauksessa, sanoi mrs Maylie.
+
+— Ylen otaksuttavaa, rouvaseni, vastasi Blathers, mutta he olisivat
+kuitenkin voineet olla mukana pelissä.
+
+— Hyvin luultavaa tässä tapauksessa, sanoi mr Duff.
+
+— Me uskomme jonkun lontoolaisen suorittaneen työn, jatkoi mr Blathers
+tiedonantajaan, sillä suoritustapa on ensiluokkaista.
+
+— Todella erittäin kaunista, sanoi Duff vaimennetulla äänellä.
+
+— Heitä oli hommassa kaksi, jatkoi mr Blathers, ja heillä; oli poika
+mukanaan, mikä käy ilmi akkunan suuruudesta. Tämä on kaikki, mitä
+nykyhetkellä voidaan sanoa. Me tahdomme nähdä tuon pojan, joka on
+tuolla ylhäällä, heti, jos suvaitsette.
+
+— Ehkä he haluaisivat jotain virvoketta ensin, mrs Maylie, sanoi
+tohtori, jonka kasvot kirkastuivat, ikäänkuin joku ajatus olisi
+johtunut hänen mieleensä.
+
+— Niin, aivan varmasti! puhkesi Rose innokkaasti sanomaan. Saatte sitä
+aivan heti, jos tahdotte.
+
+— Oh, kiitoksia paljon, miss, sanoi Blathers ja siveli takinhihallaan
+suutaan. Kuivaa hommaa, tällaiset oikeusjutut. Jotakin, mitä helposti
+käsillä, miss — missään tapauksessa älkää vaivatko itseänne meidän
+takiamme.
+
+— Mitä saa luvan olla? kysyi tohtori seuraten Rosea tarjoiluhuoneeseen.
+
+— Pieni pisara spriitä, sir, ellei siitä ole vaivaa, vastasi Blathers.
+Lontoosta tänne on aika kylmä matka, hyvä rouva, ja minä olen aina
+huomannut spriillä olevan hyvän vaikutuksen.
+
+Tämä kiintoisa uutinen annettiin mrs Maylielle, joka vastaanotti sen
+erittäin armollisesti. Hänelle sitä esitettäessä hiipi tohtori ulos
+huoneesta.
+
+— Oh, sanoi mr Blathers pitäen viinilasiaan ei sen varresta, vaan itse
+jalustasta vasemman kätensä peukalon ja etusormen avulla. Olen nähnyt
+koko joukon juttuja, tätä viimeistä muistuttavia, elonpäivinäni, hyvät
+naiset.
+
+— Kuten esimerkiksi tuo historia Edmontonin takapihassa, sanoi Duff.
+
+— Niin, siinä oli jotain tähän tyyliin, vai mitä? sanoi mr Blathers.
+Conkey Chickweedhän se sillä kerralla näytteli pääosaa.
+
+— Sinä asetat sen aina hänen tililleen, väitti vastaan mr Duff. Sehän
+oli Petin perhe, sanon minä sinulle. Conkeyllä ei ollut sen asian
+kanssa enempää tekemistä kuin minulla.
+
+— Nyt, jos suvaitsette, sanoi tohtori, voitte nousta yläkertaan.
+
+— Jos suvaitsette, vastasi mr Blathers, jonka jälkeen molemmat herrat
+seurasivat aivan mr Losbernen perässä Oliverin huoneeseen, mr Gilesin
+kulkiessa edellä kynttilöineen.
+
+Oliver oli nukkunut, mutta näytti huonommalta ja hänellä oli enemmän
+kuumetta kuin aikaisemmin. Tohtorin avulla onnistui hänen istua
+suorassa pari minuuttia ja hän tarkasteli vieraita käsittämättä, mistä
+oli kysymys — itse asiassa muistamatta, missä hän oli tai mitä oli
+tapahtunut.
+
+— Tämä, sanoi mr Losberne, puhuen matalalla äänellä, mutta silti
+hyvin kiihkeästi, tämä on se poika, joka sattumalta vahingoituttuaan
+laukauksesta naapurin maalla, luvattomasti sinne mentyään, tuli tänne
+aamupäivällä etsimään apua, mutta joutui samassa silmänräpäyksessä
+tuon kynttilää pitävän nerokkaan herran pahoinpideltäväksi, joka siten
+saattoi vaaraan hänen henkensä, minkä lääkärinominaisuudessani voin
+vakuuttaa.
+
+Herrat Blathers ja Duff katsoivat Gilesiin, tämän siten jouduttua
+heidän huomionsa esineeksi, ja hämmentynyt hovimestari katsoa
+töllisteli heistä Oliveriin ja hänestä mr Losberneen ollen mitä
+naurettavimman, pelon ja hämmästyksen aiheuttaman sekaannuksen
+vallassa.
+
+— Toivon, ettette ainakaan aio kieltää sitä? sanoi tohtori ja asetti
+Oliverin oikeaan asentoon takaisin.
+
+— Se kaikki tehtiin parhaassa tarkoituksessa, sir, vastasi Giles. Minä
+vakuutan teille, että luulin hänen olevan sen pojan, muussa tapauksessa
+en olisi koskenutkaan häneen. Minulla ei ole mikään epäinhimillinen
+mielenlaatu, sir.
+
+— Luulitte hänen olevan minkä pojan? sanoi vanhempi salapoliisi.
+
+— Murtovarkaitten pojan, sir! vastasi Giles. Niillä oli aivan varmasti
+mukanaan poika, sir.
+
+— No, luuletteko sitä yhä edelleen? kysyi Blathers.
+
+— Luulenko mitä? sanoi Giles ja katsoi hajamielisenä kysyjään.
+
+— Luuletteko, että tuo on sama poika, pölkkypää? vastasi Blathers
+kärsimättömänä.
+
+— Sitä en tiedä, sitä en todellakaan tiedä, vastasi Giles säälittävän
+näköisenä. En voi vannoa sitä.
+
+— No, mitä te sitten luulette? kysyi Blathers.
+
+— Minä en tiedä, mitä minun pitäisi luulla, sanoi Giles rukka. — En
+luule, että tämä tässä on sama poika; — olen todellakin melkein varma,
+ettei se ole hän. Te tiedätte, ettei se voi olla hän.
+
+— Onko mies taipuvainen väkeviin, sir? kysyi mr Blathers tohtorilta.
+
+— Mikä verraton lampaanpää te olettekaan! sanoi mr Duff syvästi
+halveksien Gilesille.
+
+Mr Losberne oli koettanut potilaan valtimoa tämän lyhyen sananvaihdon
+aikana, mutta nousi nyt ylös sängyn vieressä olevalta tuolilta ja
+sanoi, että jos herroilla vielä oli jotain epäilyksiä asiassa, he ehkä
+suvaitsisivat astua viereiseen huoneeseen ja ottaa kuulusteltavakseen
+Brittlesin.
+
+Tämän kehoituksen johdosta poistuivat he toiseen huoneeseen, jossa
+Brittles, kun hänet oli kutsuttu sisään, sekoitti itsensä ja arvoisan
+esimiehensä sellaiseen uusien vastaväitteitten ja mielettömyyksien
+verkkoon, ettei se levittänyt valoa mihinkään muuhun kuin hänen omaan
+suureen hämminkiinsä, paitsi mitä tulee hänen tunnustukseensa, ettei
+olisi voinut tuntea oikeata poikaa, jos tämä olisi asetettu hänen
+eteensä, ja että hän oli otaksunut Oliverin tuoksi pojaksi pelkästään
+siksi, että mr Giles oli sanonut häntä siksi ja että Giles viisi
+minuuttia sitten oli alhaalla keittiössä ilmoittanut alkavansa kovasti
+pelätä käyttäytyneensä hieman maltittomasti.
+
+Viimein antoivat molemmat herrat, enää sen enempää vaivaamatta
+Oliveria, Chertseyn konstaapelin jäädä taloon ja menivät itse yöksi
+kaupunkiin, luvaten tulla seuraavana aamuna takaisin.
+
+Lyhyesti sanottuna, lukuisain uudistettujen kuulustelujen jälkeen
+sekä koko joukon pakistua edes ja takaisin suostui lähellä asuva
+rauhantuomari ottamaan vastaan mrs Maylien ja mr Losbernen yhteisen
+takuun Oliverin saapumisesta tuomioistuimen eteen, siinä tapauksessa,
+että se katsottaisiin tarpeelliseksi, ja saatuaan muutaman guinean
+vaivoistaan herrat Blathers ja Duff palasivat Lontooseen eriävin
+mielipitein asiasta, jälkimmäisen gentlemannin, hänen tarkoin
+pohdittuaan kaikkia esiintulleita seikkoja, ollessa taipuvainen
+uskomaan murtovarkausyrityksen olevan peräisin Petin perheestä ja
+ensinmainitun ollessa yhtä halukas lukemaan sen suuren mr Conkey
+Chickweedin tiliin.
+
+
+
+
+KOLMASKYMMENESTOINEN LUKU.
+
+Siitä onnellisesta elämästä, jota Oliver alkaa viettää rakastettavien
+ystäviensä luona.
+
+
+Oliverin kärsimykset eivät olleet pieniä eivätkä harvalukuisia. Sen
+kivun ja uupumuksen lisäksi, minkä haavoittunut käsivarsi aiheutti,
+oli kylmyys ja kosteus saattanut hänet kuumeeseen, mitä kesti useita
+viikkoja ja vähensi kovasti hänen voimiansa. Vihdoin alkoi hän
+kuitenkin taas hitaasti toipua ja kykeni silloin tällöin änkyttämään
+muutamia kyynelten tukahduttamia sanoja, jotka tulkitsivat hänen suurta
+kiitollisuuttaan molempien hyväntahtoisten naisten hyvyydestä.
+
+— Pikku raukka, sanoi Rose eräänä päivänä, Oliverin vaivalloisesti
+tuotua julki kiitolliset sanat, jotka olivat hänen huulillaan, saat
+kyllä tilaisuuden palvella meitä, jos tahdot. Me matkustamme maalle
+ja tätini tarkoitus on, että sinä seuraat mukana. Rauhallinen paikka,
+puhdas ilma ja kalkki kevään ilot ja ihanuudet tekevät sinut terveeksi
+muutamassa päivässä, ja me käytämme sinua sadoin eri tavoin, kunhan
+vain olet tullut kyllin terveeksi kestämään ponnistuksia.
+
+— Ponnistuksia! huudahti Oliver. Ah, rakas neiti, jos voin tehdä
+teille huvia kastelemalla kukkianne, ruokkimalla lintujanne tai
+juoksemalla edestakaisin koko päivän, niin mitä en antaisikaan
+voidakseni sen tehdä.
+
+— Sinun ei suinkaan ole tarvis mitään antaa, sanoi miss Maylie
+hymyillen, sillä kuten jo sinulle sanoin, käytämme me sinua hyödyksemme
+sadoin eri tavoin, ja jos miellyttääksesi vaivaat itseäsi puoltakaan
+siitä mitä nyt lupaat, olet todella tekevä minut hyvin iloiseksi.
+
+— Iloiseksi! puhkesi Oliver sanomaan. Oi kuinka kiltisti teettekään
+sanoessanne niin.
+
+— Se ilahduttaisi minua enemmän kuin voin sinulle sanoa, vastasi nuori
+nainen. Pelkkä ajatus, että rakas, hyvä tätini on ollut avullisena
+pelastamassa ihmistä sellaisesta kurjuudesta kuin se, jonka olet
+kuvaillut meille, on minulle suuri ilo, mutta tietoisuus siitä,
+että hänen hyvyytensä ja myötätuntonsa esine oli kiintynyt häneen
+vilpittömän kiitollisuuden siteellä, ilahduttaisi minua enemmän kuin
+voit kuvitellakaan. Ymmärrätkö minua? kysyi hän ja tarkasteli Oliverin
+miettiviä kasvoja.
+
+— Ymmärrän kyllä, vastasi Oliver innokkaasti. Mutta luulen juuri nyt
+olevani kiittämätön.
+
+— Ketä kohtaan? kysyi Rose.
+
+— Sitä hyvää herraa ja sitä rakasta vanhaa taloudenhoitajatarta
+kohtaan, jotka aikaisemmin ottivat minut hoiviinsa. Jos he tietäisivät,
+kuinka hyvä minua on olla, tulisivat he iloisiksi.
+
+— Siitä olen vakuutettu, sanoi Oliverin hyväntekijätär, ja mr Losberne
+on myöskin jo ystävällisesti luvannut, että hän niin pian kuin olet
+tullut kyllin terveeksi, ottaa sinut mukaansa käymään heidän luonaan.
+
+— Onko hän? huudahti Oliver ilosta säteilevin kasvoin. En tiedä, mitä
+olen tekevä ilosta saada taas nähdä heidän rakkaat kasvonsa.
+
+Pian oli Oliver tullut niin terveeksi, että hän kykeni sietämään
+tämän matkan rasitukset, ja eräänä aamuna lähtivät hän ja mr Losberne
+sitten taipaleelle mrs Maylielle kuuluvissa vaunuissa. Kun he tulivat
+Chertseyn sillan luo, tuli Oliver hyvin kalpeaksi ja päästi kovan
+huudon.
+
+— Mikä sinun tuli, poika? puhkesi tohtori tavattoman kiivaasti. —
+Näetkö jotain — mitä?
+
+— Tuo tuolla, sir, huusi Oliver ja osoitti sormellaan vaununikkunasta.
+Tuo talo tuolla!
+
+— Niin, mitä siitä? Pysäyttäkää, ajuri, pysäyttäkää! Mikä vika tuossa
+talossa on, pikkumieheni, mitä?
+
+— Varkaat — se on sama talo, johon he veivät minut, kuiskasi Oliver.
+
+— Sitten hitto periköön! huusi tohtori. Hoi, siellä! Avatkaa!
+
+Mutta ennenkuin ajaja oli ehtinyt tulla alas pukiltaan, oli hän jo
+tavalla tai toisella hypännyt vaunuista pois ja juoksi aution talon
+luo, alkaen siellä potkia ovea kuin mieletön.
+
+— Halloo! sanoi pieni, ruma, kyttyräselkäinen mies avatessaan oven
+niin äkkiä, että tohtori sen vauhdin johdosta, minkä oli saanut
+potkaistessaan viime kerran, melkein lensi päälleen käytävään. Mistä on
+kysymys?
+
+— Kysymys! kivahti tohtori ja iski siekailematta häntä kaulukseen.
+Paljostakin. Kysymys on murrosta.
+
+— Ja murhasta myöskin, vastasi kyttyräselkäinen kylmäverisesti,
+jollette laske minua irti! Kuuletteko?
+
+— Kyllä kuulen, sanoi tohtori ravistaen toista aika tavalla. Missä se
+kirottu mies on, mikä hänen nimensä nyt olikaan, se ryöväri? — Sikes
+—| niin se oli. Missä on Sikes, te varas?
+
+Kyttyräselkäinen tuijotti tolkuttomana eteensä, vääntäysi taitavasti
+vapaaksi tohtorin otteesta ja pakeni taloon päästäen kokonaisen tulvan
+kauhistuttavia sadatuksia. Mutta ennenkuin hänen onnistui teljetä
+ovi, oli tohtori enemmittä neuvotteluitta tunkeutunut eteiseen. Hän
+katseli tiukasti ympärilleen, muttei voinut nähdä pienintäkään merkkiä
+huonekaluista, ei jälkeäkään elävistä paremmin kuin elottomistakaan, ei
+edes niiden nurkkakaappien sijoja, joista, Oliver oli kertonut.
+
+— No, sanoi kyttyräselkäinen, joka oli tarkoin pitänyt häntä silmällä,
+mitä tarkoitatte tunkeutuessanne väkisten talooni? Aiotteko ryöstää vai
+murhata minut? Häh?
+
+— Oletteko milloinkaan nähnyt kenenkään saapuvan vaunuissa tekemään
+kumpaakaan, naurettava vanha vampyyri? kysyi kiivasluontoinen tohtori.
+
+— Mitä siis tahdotte? kysyi kyttyräselkä kuohahtaen. Ettekö tahdo
+laittautua pois täältä ennenkuin teen teille jotain pahaa?
+
+— En ennenkuin minua itseäni miellyttää, vastasi mr Losberne
+kurkistaen erääseen toiseen huoneeseen, joka ei paremmin kuin
+ensinmainittukaan laisinkaan vastannut Oliverin kuvausta siitä. Löydän
+teidät kyllä toistekin, ystäväiseni.
+
+— Vai niin? puhkesi iljettävä rumilus. Jos haluatte minusta jotakin,
+niin täältä löydyn. En ole asunut täällä yksinäisyydessä ja kurjuudessa
+kahtakymmentäviittä vuotta antaakseni teidän rusikoida itseäni. Saatte
+maksaa sen; saatte maksaa sen. Ja näin sanoessaan päästi luonnoton
+rumilus inhoittavan ulvonnan ja tanssi kuin mielipuoli raivosta ympäri
+lattiaa.
+
+— Joka tapauksessa oli tämä tyhmästi, mutisi tohtori. Poika lienee
+erehtynyt. Kas niin, työntäkää tämä taskuunne ja salvatkaa sitten
+itsenne taas sisään. Näillä sanoilla heitti hän kyttyräselälle lantin
+ja palasi vaunuihin.
+
+Mies seurasi häntä aina vaununovelle asti, purkaen mitä raivokkaimpia
+uhkauksia ja sadatuksia. Mr Losbernen kääntyessä selin puhuakseen
+ajajan kanssa, kurkisti hän sisälle vaunuihin ja tarkasteli Oliveria
+niin terävästi ja läpitunkevasti sekä samalla niin raivoisasti, ettei
+tämä moneen kuukauteen voinut valveillaan eikä nukkuessaan unohtaa
+sitä. Mies jatkoi mitä hirvittävimpien sadatustensa ryöppyä aina kunnes
+ajaja oli istuutunut ylös paikalleen, ja päästyään jälleen liikkeelle
+voivat ne jonkun matkaa kuljettuaan nähdä hänen seisovan vielä samalla
+paikalla polkien maata ja repien tukkaansa silmittömän raivon vallassa.
+
+— Minä olen nauta! sanoi tohtori pitkän äänettömyyden jälkeen. Oletko
+tiennyt sitä ennen, Oliver?
+
+— En, sir.
+
+— Muista se sitten toisella kertaa.
+
+Koska Oliver tiesi sen kadun nimen, jonka varrella mr Brownlow asui,
+voivat he ajaa sinne suoraan. Vaunujen kääntyessä tälle kadulle
+jyskytti hänen sydämensä niin kiivaasti, että hän tuskin kykeni
+vetämään henkeä.
+
+— No, poikaseni, mikä talo se on? kysyi mr Losberne.
+
+— Tuo, tuo! vastasi Oliver ja osoitti innokkaasti ulos
+vaununikkunasta. Tuo valkoinen talo. Ah, kiiruhtakaamme,
+kiiruhtakaamme! Minusta tuntuu kuin kuolisin, vapisen niin.
+
+— No, no, sanoi hyvä tohtori ja taputti häntä olkapäälle. Nythän
+sinä pian saat nähdä heidät, ja he tulevat varmaan hyvin iloisiksi
+nähdessään sinut terveenä ja turvassa.
+
+— Sitä toivon! puhkesi Oliver puhumaan. He olivat niin hyviä minua
+kohtaan, niin äärettömän hyviä minua kohtaan.
+
+Vaunut vierivät edelleen. Nyt ne pysähtyivät. Ei, tämä ei ollut oikea
+talo. Viereinen ovi. He ajoivat muutamia askeleita ja pysähtyivät
+taasen. Oliver katsoi ylös akkunoihin, ja kyyneleet vierivät hänen
+poskilleen.
+
+Ah, valkoinen talo oli tyhjä, ja akkunassa riippui taulu —
+"Vuokrattavana".
+
+— Naputa viereiselle ovelle! huusi mr Losberne ja otti Oliverin
+käsivarren kainaloonsa. Mihin on joutunut mr Brownlow, joka asui tässä
+viereisessä talossa?
+
+Palvelustyttö ei tiennyt siitä mitään, mutta meni sisälle kysymään.
+Hän palasi heti takaisin ja kertoi mr Brownlowin myyneen omaisuutensa
+ja muuttaneen Länsi-Intiaan kuusi viikkoa sitten. Oliver löi kätensä
+yhteen ja vaipui pyörtyneenä maahan.
+
+— Onko hänen taloudenhoitajattarensa myöskin matkustanut? kysyi mr
+Losberne silmänräpäyksen väliajan jälkeen.
+
+— On, sir, vastasi palvelustyttö. Vanha herra, taloudenhoitajatar ja
+eräs herra, mr Brownlowin ystävä, matkustivat kaikki yhdessä.
+
+— Niinkö, ajakaa kotiin takaisin, sanoi mr Losberne ajajalle, älkääkä
+pysähtykö ruokkimaan hevosia, ennenkuin olemme tämän kirotun Lontoon
+rajojen ulkopuolella!
+
+— Kirjakauppias, sir! sanoi Oliver. Tunnen tien sinne. Ajakaamme hänen
+luokseen.
+
+— Poikaparkani, taitaa olla kyllin pettymyksiä tälle päivälle, sanoi
+tohtori, enemmän kuin riittävästi meille molemmille. Jos ajamme
+kirjakauppiaan luo, saamme kai kuulla hänen kuolleen tai sytyttäneen
+talonsa palamaan ja livistäneen tiehensä. Ei, suoraa tietä takaisin
+kotiin! Ja seuraten tohtorin ensimmäistä mielijohdetta ajoivat he
+kotiin.
+
+Tämä katkera pettymys tuotti Oliverille paljon surua keskellä hänen
+iloaankin, sillä monet kerrat sairautensa aikana oli hän iloinnut
+ajatuksesta, mitä mr Brownlow ja mrs Bedwin sanoisivat hänelle ja
+kuinka hauskaa olisi kertoa heille, miten monta päivää ja yötä hän oli
+viettänyt ajattelemalla, mitä he olivat hänen hyväkseen tehneet, ja
+itkemisestään eronsa takia heistä. Toivo kerran voida puhdistaa itsensä
+heidän silmissään ja selittää miten hänet oli viety väkisin pois, oli
+sitä paitsi antanut hänelle rohkeutta ja ylläpitänyt häntä monissa
+hänen myöhemmissä koettelemuksissaan ja sentähden oli hänestä nyt
+ajatus, että he olivat matkustaneet niin kauas pois ja jääneet siihen
+uskoon, että hän oli varas ja petturi — usko, jota ei ehkä voitaisi
+järkyttää niin kauan kuin hän eläisi — melkein raskaampi kuin mitä hän
+jaksoi kantaa.
+
+Tapaus ei kuitenkaan aiheuttanut mitään muutosta hänen hyväntekijänsä
+suhteeseen häneen. Neljätoista päivää myöhemmin, kauniin, lämpimän
+ilman oikein alettua vallita, joka puun ja joka kasvin levittäessä
+hentoja lehtiään ja uhkeita kukkiaan, ryhtyivät he tarpeellisiin
+valmistuksiin jättääkseen Chertseyssä sijaitsevan talon muutamaksi
+kuukaudeksi. Sittenkuin hopeat, jotka olivat herättäneet juutalaisen
+ahneutta, oli lähetetty erääseen pankkiin ja Giles ynnä muuan toinen
+palvelija jätetty pitämään taloa silmällä, matkustivat he erääseen
+mökkiin jonkun matkan päässä maaseudulla ottaen Oliverin mukaansa.
+
+Se oli onnellista aikaa. Päivät olivat hiljaisia ja kirkkaita ja yöt
+eivät tuoneet kerallaan ei pelkoa eikä suruja, ei mitään riutumista
+kurjassa vankilassa, tai kanssakäymistä huonojen ihmisten parissa,
+ei mitään muuta kuin iloisia ja onnellisia ajatuksia. Joka aamu meni
+hän erään vanhan, valkohapsisen herran luokse, joka asui aivan vanhan
+kirkon vieressä ja joka opetti häntä lukemaan ja kirjoittamaan ja puhui
+niin ystävällisesti ja vaivasi itseään niin paljon, että Oliverista
+tuntui, ettei hän koskaan voisi olla kyllin ahkera voittaakseen hänen
+suosionsa. Senjälkeen seurasi hän mrs Maylieta ja Rosea kävelylle
+ja kuuli heidän puhuvan kirjoista tai istui ehkä heidän lähellään
+varjoisessa paikassa ja kuunteli, nuoren naisen lukiessa ääneen, ja
+sitä hän olisi voinut tehdä aina siksi kunnes tuli liian pimeä neitosen
+eroittaa kirjaimia. Sitten oli hänen luettava läksynsä, ja innokkaasti
+askarteli hän eräässä pienessä puutarhaan päin olevassa huoneessa,
+aina myöhään iltaan saakka, jolloin molemmat naiset uudestaan
+menivät ulos ja hän käveli heidän kanssaan, kuunnellen kaikkea, mitä
+he sanoivat, niin kovin iloisena ja tuli niin onnelliseksi, kun
+he halusivat jotakin kukkaa, jonka hän saattoi löytää, tai olivat
+unohtaneet jotakin, jonka hän kykeni noutamaan, ettei hän koskaan
+tiennyt, kuinka kiirehtisi kyllin nopeasti. Kun oli tullut pimeä ja
+he palanneet takaisin kotiin, istuutui nuori nainen pianon ääreen
+ja soitti muutaman sävelen tai lauloi lempeällä äänellään jonkun
+pienen laulun, jota hänen tätinsä teki mieli kuulla. He eivät koskaan
+sytyttäneet kynttilää näissä tilaisuuksissa, ja Oliver istui akkunan
+vieressä ja kuunteli ihastuneena vienoa musiikkia.
+
+Jo kello kuusi oli Oliver jaloillaan ja vaelteli pitkin vainioita
+etsien ylt'ympärinsä villejä kukkia kimpuiksi, joitten kera hän
+sitten palasi ja mitä suurimmalla huolella toi ne koristukseksi
+aamiaispöytään. Ja sitten oli hänellä tuoretta ruohoa, jolla
+hän koristi miss Maylien lintujen häkit niin aistikkaasti kuin
+mahdollista. Lintujen siten saatua osansa oli tavallisesti jotakin
+asiaa toimitettavana kylässä, tai ainakin jotain puutarhassa tai
+kukkaruukkujen parissa, joitten kera Oliver — joka oli opetellut tätä
+tieteenhaaraa kylän lukkarin luona — askarteli sydämensä halusta,
+kunnes miss Rose tuli näkyviin ja piti ylistyspuheen kaikesta, mitä hän
+oli tehnyt.
+
+Siten vierivät kolme kaunista keväistä kuukautta, jotka olisivat olleet
+todelliseksi iloksi onnellisimmallekin kuolevaisten joukossa, mutta
+jotka Oliverille olivat täydellinen autuus.
+
+
+
+
+KOLMASKYMMENESKOLMAS LUKU.
+
+Oliverin ja hänen ystäviensä onni keskeytyy äkkiä.
+
+
+Kevät kaikkosi nopeasti ja kesä tuli, ja jos oli kylä ollut kaunis
+alussa, niin oli se nyt rikkautensa täydessä kukkeudessa.
+
+Eräänä kauniina iltana olivat he tehneet pitemmän kävelymatkan kuin
+tavallisesti, sillä oli ollut tavattoman kuuma sinä päivänä, ja kuu
+loisti niin kirkkaasti ja ilma tuoksui niin virkistävästi. Rose oli
+ollut hilpeimmällä tuulellaan ja Iloisesti keskustellen olivat he
+vaeltaneet ympärinsä, kunnes olivat etääntyneet paljon sivu tavallisten
+kuljeskelujensa rajan. Mrs Maylie tunsi itsensä väsyneeksi ja he
+saapuivat kotiin vähän hitaammassa tahdissa. Nuori nainen otti sitten
+koruttoman hattunsa päästään ja istuutui kuten tavallisesti pianon
+ääreen, missä hän, muutaman minuutin leikittyään harhailevin ajatuksin
+koskettimilla, aloitti vaimennetun ja juhlallisen sävelmän, ja hänen
+soittaessaan sitä kuulivat he hänen nyyhkyttävän, kuin jos hän olisi
+itkenyt.
+
+— Mikä sinun on, rakas Rose? kysyi vanhempi nainen. Rose ei vastannut,
+vaan soitti vain vähän nopeammin, ikäänkuin kysymyksen ääni olisi
+herättänyt hänet ajatuksistaan.
+
+— Rakas Roseni! puhkesi mrs Maylie sanomaan, nousten nopeasti ylös
+ja mennen hänen luokseen ja kumartuen hänen ylitseen. Miten on laita?
+Kasvosihan ovat kosteat kyynelistä. Mikä tekee sinut niin alakuloiseksi?
+
+— Ei mikään, täti, ei mikään, vastasi nuori nainen. En tiedä mitä se
+on. En voi kuvailla sitä; olen —.
+
+— Et suinkaan sairas, rakas lapsi? keskeytti mrs Maylie hänet.
+
+— En, en, en sairas! vastasi Rose, mutta vavahti samassa, kuin olisi
+jäätävä kylmyys kulkenut hänen lävitsensä hänen puhuessaan.
+
+— Voin pian paremmin. Mutta sulje akkuna!
+
+Oliver kiirehti tekemään sen, ja nuori tyttö, ponnistellessaan
+tullakseen jälleen iloiseksi, yritti soittaa vilkkaampaa säveltä, mutta
+hänen sormensa putosivat uupuneina koskettimille. Hän kätki kasvonsa
+käsiinsä ja vaipui sohvaan antaen nyt vapaasti kyynelten virrata, joita
+ei kauempaa jaksanut pidättää.
+
+— Mutta, lapseni, sanoi vanha rouva, kietoen käsivartensa hänen
+ympärilleen, tuollaisena en ole koskaan ennen sinua nähnyt.
+
+— En olisi tahtonut pelästyttää teitä, jos olisin voinut sen välttää,
+vastasi Rose, mutta olen turhaan yrittänyt taistella vastaan. Pelkään
+sittenkin olevani sairas.
+
+Niin hän olikin, sillä kun kynttilä oli sytytetty, näkivät he hänen
+kasvojensa olevan marmorinkalpeat. Ne eivät olleet kadottaneet mitään
+kauneudestaan, mutta ne olivat joka tapauksessa muuttuneet ja saaneet
+tuskallisen, kärsivän ilmeen, mikä ei koskaan ennen ollut levännyt
+niitten lempeillä piirteillä. Seuraavassa minuutissa lehahtivat ne
+purppuranpunaisiksi, ja hellät siniset silmät kävivät raukeiksi ja
+harhaileviksi, mutta se katosi jälleen ohikiitävän pilven varjon tavoin
+ja hän tuli taas kalpeaksi kuin ruumis.
+
+Oliver, joka levottomana oli tarkannut vanhaa rouvaa, havaitsi tämän
+kovasti säikähtäneen näitten seikkojen johdosta ja silloin säikähti
+hän itsekin; mutta nähdessään hänen yrittävän tekeytyä kuin ei olisi
+ottanut asiaa kovin vakavalta kannalta, ponnisteli hän tehdäkseen
+samoin, mikä heille onnistuikin sikäli, että Rosen sallittua tätinsä
+houkutella hänet menemään vuoteeseen oli hän vilkkaampi ja voi
+nähtävästi myöskin paremmin, vakuuttaen heille olevansa varma, että
+heräisi täysin toipuneena seuraavana aamuna.
+
+— Toivon, sanoi Oliver, mrs Maylien tullessa takaisin, ettei se ole
+mitään vaarallista? Miss Rose ei näyttänyt reippaalta illalla, mutta —.
+
+— Toivon sitä, Oliver. Olen ollut onnellinen omistaessani hänet usean
+vuoden, ehkä liian onnellinen, ja on ehkä aika, että yksi tai toinen
+suru kohtaa minua, mutta toivon, ettei tämä ole muodostuva sellaiseksi.
+
+— Miksi suruksi? kysyi Oliver.
+
+— Siksi raskaaksi iskuksi, vastasi vanha rouva, että menetän tuon
+kallisarvoisen tytön, joka niin kauan on ollut lohdutukseni ja iloni.
+
+— Laupias Jumala estäköön sen! huudahti Oliver.
+
+— Amen, lapseni! sanoi vanha rouva ja väänteli käsiään.
+
+— Ei kai toki ole pelkoa mistään niin kauhistuttavasta? virkkoi
+Oliver. Kaksi tuntia sittenhän hän oli aivan terve.
+
+— Hän on hyvin sairas nyt, vastasi mrs Maylie, ja tulee vielä
+huonommaksi. Rakas, rakas Roseni! Ah, miten käy minun ilman häntä?
+
+Vanha rouva näytti niin syvästi surulliselta, että Oliver, tukahduttaen
+oman mielenliikutuksensa, koetti tyynnyttää häntä ja itsepäisesti
+kehoitti häntä nuoren naisen takia olemaan rauhallinen.
+
+— Muistakaa, sanoi Oliver kyynelten kaikista hänen ponnistuksistaan
+huolimatta tunkeutuessa hänen silmiinsä, kuinka nuori ja kuinka
+hyvä hän on ja miksikä iloksi hän on kaikille niille, jotka tulevat
+kosketuksiin hänen kanssaan. Olen varma, aivan varma siitä, ettei hän
+teidän tähtenne, joka itse olette niin hyvä, ja oman itsensä tähden
+sekä kaikkien niitten tähden, jotka hän tekee onnellisiksi, tule
+kuolemaan. Jumala ei voi sallia hänen kuolla vielä.
+
+— Hiljaa, sanoi mrs Maylie, asettaen kätensä Oliverin pään päälle.
+Sinä ajattelet kuin lapsi, poikaparkani, ja vaikka se, mitä sanot,
+on aivan luonnollista, niin on se kuitenkin väärää. Mutta samalla
+kuitenkin opetat minulle velvollisuuteni. Olin unohtanut sen
+silmänräpäykseksi, mutta toivon sen annettavan minulle anteeksi.
+Ja olen myöskin nähnyt kylliksi tietääkseni, ettei aina säästetä
+nuorimpia ja parhaimpia niille, jotka heitä rakastavat, mutta sen
+tulisi pikemminkin olla meille lohdutus kuin suru; sillä taivas on
+oikeudenmukainen, ja senkaltaiset asiat opettavat meille ilmeisesti,
+että on olemassa paljon ihanampi maailma kuin tämä ja että siirtyminen
+siihen tapahtuu joutuin. Tapahtukoon Jumalan tahto! Mutta minä rakastan
+Rosea ja vain Hän tietää kuinka suuresti!
+
+Yö oli täynnä tuskaa, ja aamun saapuessa vahvistuivat mrs Maylien pahat
+aavistukset liiaksikin hyvin. Rosella oli vaarallinen korkeimman asteen
+kuume.
+
+— Meidän on toimittava, Oliver, eikä heittäydyttävä hyödyttömään
+suruun, sanoi mrs Maylie asettaen sormen huulilleen katsoessaan
+häntä tiukasti kasvoihin. Tämä kirje on niin pian kuin mahdollista
+lähetettävä mr Losbernelle. Se täytyy viedä kauppalaan, jonne
+on vain neljän mailin matka täältä, mentäessä oikotietä yli
+vainioitten, ja antaa ratsastavan lähetin viedä se sieltä Chertseyhin.
+Kestikievaritalon väki saa ottaa asian huolekseen, ja tiedän voivani
+luottaa siihen, että sinä pidät silmällä, että se joutuu matkalle.
+
+Oliver ei voinut vastata, mutta näytti hyvin innokkaalta saadakseen
+lähteä paikalla.
+
+— Täällä on sitäpaitsi yksi kirje, virkkoi mrs Maylie mietittyään
+hieman, mutta onko se lähetettävä heti vai jätettävä odottamaan, kunnes
+näen, kuinka Rosen käy, sitä en oikein tiedä. En lähettäisi sitä,
+jollen pelkäisi pahinta.
+
+— Pitääkö senkin mennä Chertseyhin? kysyi Oliver, kärsimättömänä
+päästäkseen suorittamaan tehtäväänsä, ja ojensi kätensä kirjettä kohti.
+
+— Ei, sanoi vanha rouva ja ojensi hänelle sen koneellisesti.
+
+Oliver katsahti siihen samassa ja näki sen olevan osoitetun Harry
+Maylielle erääseen herraskartanoon, missä, sitä hän ei saanut selvää.
+
+— Tuleeko se mukaan? kysyi Oliver ja katsoi kärsimättömänä ylös.
+
+— Ei, en usko sitä, sanoi mrs Maylie ja otti sen takaisin. Minun pitää
+odottaa huomiseen.
+
+Näin sanoessaan antoi hän Oliverille kukkaronsa, ja tämä riensi heti
+matkaan niin nopeasti kuin suinkin kykeni.
+
+Nopeasti juoksi hän yli vainion, molemmilla puolillaan kasvavan korkean
+viljan melkein piilottaessa hänet, eikä hän pysähtynyt kertaakaan,
+lukuunottamatta paria sekuntia silloin tällöin vetääkseen henkeä,
+ennenkuin kuumissaan ja pölyisenä saapui pienen kauppalan torille.
+
+Siihen jäi hän seisomaan ja katseli ympärilleen etsien
+kestikievaritaloa. Siinä oli valkoinen rakennus, punainen kirjapaino
+ja keltainen raatihuone. Ja eräässä kulmauksessa sijaitsi suuri talo,
+jonka kaikki puuosat oli maalattu vihreiksi, ja sen ulkopuolella
+riippui kyltti, johon oli kirjoitettu "The George". Hän riensi sinne.
+
+Oliver puhutteli postiljoonia, joka istui puolinukuksissa portilla ja
+joka, kuultuaan hänen asiansa, lähetti hänet tallimestarin luokse,
+joka vuorostaan lähetti hänet isännän luo; tämä oli suuri mies,
+sininen kaulaliina kaulassa ja valkoinen hattu päässä, ja hän seisoi
+nojaten pumppuun tallinoven vieressä kaivaen hampaitaan hopeisella
+hammastikulla.
+
+Mies meni hyvin hitaasti kapakkahuoneeseen kirjoittamaan laskua,
+mihin meni aika pitkä aika, ja kun se oli valmis ja maksettu, oli
+ensin satuloitava hevonen ja miehen pukeuduttava, mikä kesti hyvinkin
+vielä kymmenen minuuttia, Oliverin ollessa niin kärsimätön, että hän
+tunsi halua itse hypätä hevosen selkään ja täyttä laukkaa ratsastaa
+lähimmälle asemalle. Vihdoinkin oli kaikki järjestyksessä, ja kun
+pieni paketti oli luovutettu monin kehoituksin ja rukouksin sen
+nopeasta edelleentoimittamisesta, kannusti mies hevosta, lähti mennä
+koluuttamaan poikki torin kivityksen, pääsi ulos kauppalasta ja nelisti
+parin minuutin perästä maantiellä.
+
+Olihan kuitenkin jotakin tietää apua lähetetyn hakemaan eikä yhtään
+aikaa hukatun. Vähän kevyemmällä sydämellä kiirehti Oliver yli
+majatalon pihan, mutta juuri kääntyessään ulos portista tölmäisi hän
+pitkään mieheen, joka oli kääriytynyt viittaan ja samalla hetkellä
+astui ulos majatalosta.
+
+— Haa! pääsi mieheltä hänen kiinnittäessään silmänsä Oliveriin ja
+äkkiä kavahtaessaan takaisin. Mitä hittoa tämä on?
+
+— Pyydän anteeksi, sir, sanoi Oliver, minulla oli kiire kotiin enkä
+voinut nähdä, että te tulitte minua vastaan.
+
+— Kirous ja kuolema! mumisi mies itsekseen ja tirkisteli poikaa
+suurine, mustine silmineen. Kuka olisi siitä uskonut? Vaikkapa hänet
+sitten muserrettaisiin tuhaksi, niin nousisi hän yhtä kaikki ylös
+kirstustaan tullakseen minun tielleni.
+
+— Olen hyvin pahoillani, sammalsi Oliver hämmentyneenä vieraan miehen
+katseesta. Toivon, etten ole tehnyt teille pahaa.
+
+— Lahotkoon hänen jalkansa! mumisi mies peloittavan kiivauden
+puuskassa yhteenpuristettujen hampaittensa välistä. Jospa minulla
+vain olisi ollut rohkeutta sanoa yksi ainoa sana, niin olisin päässyt
+hänestä eroon ikuisiksi ajoiksi yhtenä ainoana yönä. Kirous pääsi
+päälle ja musta kuolema sydämeesi, sinä käärmeen sikiö! Mitä tekemistä
+sinulla täällä on?
+
+Mies uhkasi häntä nyrkkiin puristetulla kädellään ja kiristeli
+hampaitaan lausuessaan nämä sanat. Hän astui kohti Oliveria, kuin jos
+hänen tarkoituksensa olisi ollut antaa tälle isku, mutta kaatua rojahti
+samassa maahan kiemurrellen ja pursuen vaahtoa suustaan, ankaran
+hermokohtauksen vallassa.
+
+Oliver tuijotti silmänräpäyksen ajan mielenvikaista miestä — sillä
+sellaisen otaksui hän hänen olevan — ja juoksi senjälkeen sisälle
+taloon hakemaan apua. Nähtyään hänet kannettavan sisälle kestikievariin
+kääntyi hän kotia kohti ja juoksi niin nopeasti kuin kykeni saadakseen
+siten takaisin menetetyn ajan, samalla suuresti ihmetellen ja vähän
+peläten ajatellessaan miehen eriskummallista käytöstä.
+
+Tämä tapaus ei kuitenkaan kauan vaivannut hänen ajatuksiaan, sillä
+tullessaan kotiin oli siellä yllin kyllin sellaista, mikä otti hänet
+valtaansa ja täydellisesti piti loitolla jokaisen häntä itseään
+koskevan ajatuksen.
+
+Rose Maylie oli nopeasti huononnut ja ennen keskiyötä houraili hän
+hurjasti. Muuan lähellä asuva lääketieteen opiskelija oli yhtämittaa
+saapuvilla ja oli hän ensimmäisen tarkastuksen jälkeen vienyt mrs
+Maylien syrjään ja kertonut sairauden olevan mitä vakavinta laatua.
+"Olisi", oli hän lisännyt, "melkein ihme, jos hän toipuisi."
+
+Aamu tuli, ja pieni mökki oli synkkä ja äänetön. Ihmiset puhuivat
+kuiskaten, tuskaisia kasvoja näyttäytyi silloin tällöin veräjällä ja
+naiset ja lapset menivät itkien tiehensä. Niin pitkä kuin päivä oli ja
+vielä useita tunteja pimeän tultua kulki Oliver hiljaa edestakaisin
+puutarhassa, kerta toisensa perästä kurkistaen ylös sairaan huonetta
+kohti ja väristen, nähdessään sen synkkien akkunoitten näyttävän,
+ikäänkuin kuolema itse olisi levännyt niitten sisäpuolella. Myöhään
+illalla saapui mr Losberne.
+
+— Tämä on kovin ikävää, sanoi hyvä tohtori, niin nuori, niin
+rakastettu, mutta paranemisesta on hyvin vähän toivoa.
+
+Uusi aamu. Aurinko paistoi kirkkaasti, ikäänkuin ei koskaan olisi hätä
+ja surua ollut olemassakaan; mutta kaiken ympärillä henkiessä elämää
+ja iloa makasi nuori olento ja kuihtui pois. Oliver hiipi vanhaan
+kirkkotarhaan, istuutui eräälle kunnaalle ja itki häntä.
+
+Kun hän tuli kotiin, istui mrs Maylie pienessä arkihuoneessa. Oliver
+tunsi itsensä alakuloiseksi nähdessään hänet, sillä mrs Maylie ei
+ollut vielä koko aikana jättänyt Rosen sairasvuodetta, ja hän vapisi
+ajatellessaan sitä muutosta, joka oli saanut hänet sieltä poistumaan.
+Hän sai tietää, että Rose oli vaipunut syvään uneen, josta hän oli
+heräävä joko tullakseen terveeksi tai sanoakseen heille jäähyväiset ja
+kuollakseen.
+
+Usean tunnin istuivat he äänettöminä ja kuuntelivat uskaltamatta puhua.
+Viimein tajusivat heidän jännitetyt korvansa lähenevien askelten ääntä,
+ja he riensivät molemmat tahtomattansa ovelle, kun mr Losberne astui
+sisään.
+
+— Kuinka on Rosen laita? puhkesi vanha rouva sanomaan. Minä voin sen
+kestää, kaiken, paitsi tämän jännityksen!
+
+— Teidän täytyy tyyntyä, sanoi hyvä tohtori ja tuki häntä.
+Rauhoittukaa, hyvä rouva!
+
+— Antakaa minun taivaan tähden mennä! huudahti mrs Maylie. Rakas
+lapseni! Hän on kuollut! Hän on kuolemaisillaan!
+
+— Ei, puhkesi tohtori sanomaan lämpöä äänessään. Niin totta kuin
+Jumala on hyvä ja armelias, on hän elävä vielä monta vuotta meidän
+kaikkien iloksi!
+
+Vanha rouva lankesi polvilleen ja yritti ristiä yhteen kätensä, mutta
+voima, joka niin kauan oli ylläpitänyt häntä, petti hänen ensi kertaa
+kiittäessään taivasta, ja hän vaipui tajuttomana ystävällisille
+käsivarsille, jotka ojennettiin häntä vastaanottamaan.
+
+
+
+
+KOLMASKYMMENESNELJÄS LUKU.
+
+Tutustuttaa erääseen nuoreen mieheen, joka nyt esiintyy näyttämöllä, ja
+kertoo eräästä Oliverille tapahtuneesta uudesta seikkailusta.
+
+
+Oli melkein liian paljon onnea, jotta sitä olisi jaksettu kestää.
+Oliver tunsi itsensä tämän odottamattoman tiedonannon huumaamaksi ja
+hämmästyttämäksi, hän ei voinut itkeä, ei puhua eikä saada mitään
+rauhaa. Hän kykeni tuskin käsittämään mitään tapahtuneesta, ennenkuin
+pitkän vaelluksen jälkeen raittiissa iltailmassa kyynelten virta
+tuli hänen avuksensa ja ikäänkuin herätti hänet tietoisuuteen siitä
+ilahduttavasta muutoksesta, mikä oli tapahtunut, ja siitä, että melkein
+sietämätön tuskan taakka oli otettu hänen rinnaltaan.
+
+Yö oli jo tulossa hänen kääntyessään kotiin päin, kuormitettuna
+kukkasilla, jotka hän oli poiminut erikoisella huolella sairaan huoneen
+koristamista varten. Hänen ripeästi astellessaan pitkin tietä kuuli hän
+takaansa raivoisaa vauhtia lähestyvien vaunujen jyrinää ja kääntyessään
+ympäri näki hän niitten olevan postivaunut, joita ajettiin suurella
+nopeudella, ja hevosten nelistäessä ja tien ollessa kapea pysähtyi
+hän ja painautui erästä veräjää vasten, kunnes vaunut olivat menneet
+ohitse. Niitten sivuuttaessa hänet näki hän vilahduksen valkeaan
+yömyssyyn puetusta miehestä, jonka kasvot tuntuivat hänestä tutuilta,
+vaikkakin näky oli niin lyhytaikainen, ettei hän aivan varmasti
+voinut niitä tuntea. Seuraavassa sekunnissa pistäytyi yömyssy ulos
+vaununikkunasta ja ukkosenääni huusi ajajaa pysähtymään, minkä jälkeen
+yömyssy jälleen näyttäytyi ja sama ääni huusi Oliveria nimeltä.
+
+— Tännepäin! kiljui ääni. Master Oliver, kuinka asiat ovat? Miss Rose!
+Ma-a-ster Oli-i-ver!
+
+— Tekö se olette, Giles? huusi Oliver ja juoksi vaununovelle.
+
+Giles pisti taas yömyssyn ulos aikeissa vastata, kun hänet äkkiä
+töytäisi pois muuan nuori herra, joka piti hallussaan vaunujen toista
+nurkkausta, ja innokkaasti tiedusteli uutisia:
+
+— Yhdellä sanalla, huusi gentlemanni, parempi vaiko huonompi?
+
+— Parempi — paljon parempi! vastasi Oliver nopeasti.
+
+— Ylistetty olkoon taivas! puhkesi vieras sanomaan. Oletko varma siitä?
+
+— Olen, aivan varma, sir, vastasi Oliver. Muutos tapahtui vain
+muutamia harvoja tunteja sitten ja mr Losberne sanoo, että kaikki vaara
+on ohitse.
+
+Gentlemanni ei sanonut enää mitään, mutta aukaisi vaununoven, hyppäsi
+ulos, tarttui Oliveria nopeasti käsivarresta ja vei hänet vähän
+sivummalle.
+
+— Oletko aivan varma? Eikö ole mitään mahdollisuutta, että erehdyt,
+poikani? kysyi hän vapisevalla äänellä. Älä petä minua herättämällä
+toivoa, mikä sitten ei toteudukaan.
+
+— Sitä en tekisi mistään hinnasta, sir, vastasi Oliver, teidän täytyy
+todellakin uskoa minua. Mr Losbernen omat sanat olivat, että hän on
+elävä vielä monta vuotta iloksi meille kaikille. Kuulin itse, kun hän
+sanoi niin.
+
+Kyyneleet kohosivat Oliverin silmiin hänen muistellessaan sitä
+kohtausta, joka oli alkuna niin paljoon iloon, ja nuori mies kääntyi
+poispäin ja oli ääneti muutaman minuutin. Oliverista tuntui, kuin
+olisi hän nyyhkyttänyt, mutta hän pelkäsi häiritsevänsä häntä
+sanomalla jotain enempää — sillä hän voi aivan hyvin ymmärtää,
+millaiset hänen tunteensa olivat — ja seisoi sentähden etäämpänä,
+ollen puuhailevinaan kukkiensa kanssa. Koko tämän ajan istui Giles
+yömyssy päässään vaunujen astimella, nojaten käsivarsiaan polviinsa
+ja kuivaten silmiään sinisellä, valkoraitaisella puuvillanenäliinalla.
+Ettei tuo kummallinen sielu teeskennellyt mitään liikutusta, todistivat
+kaikella toivottavalla selvyydellä hänen punaiset silmänsä, joilla hän
+tarkasteli nuorta herraansa tämän pyörähtäessä ympäri ja puhutellessa
+häntä.
+
+— On parasta, että jatkatte yksin matkaa äitini luokse, Giles, sanoi
+hän, sillä tahdon mieluummin kulkea hiljaa, saadakseni hiukan aikaa,
+ennenkuin kohtaan hänet. Voitte sanoa hänelle, että tulen aivan heti.
+
+— Pyydän anteeksi, mr Harry, sanoi Giles, antaen liikutetuille
+piirteilleen lopullisen tasoituksen nenäliinallaan, mutta jos
+sallisitte kyytipojan sanoa sen, olisin teille hyvin kiitollinen. Ei
+olisi hyvä antaa palvelustyttöjen nähdä minua tässä tilassa, sir, sillä
+arvoni heidän silmissään olisi silloin iäksi mennyttä.
+
+— Hyvä, sanoi Harry Maylie hymyillen, voitte tehdä kuten haluatte.
+Antakaa hänen mennä edeltä matkatavaroitten kera, ja jos haluatte,
+voitte seurata meitä, mutta vaihtakaa ensin tuo yömyssy johonkin
+sopivampaan päähineeseen, jotteivät ihmiset saa päähänsä, ettemme ole
+oikein viisaita.
+
+Heidän kulkiessaan eteenpäin tarkasteli Oliver vastatullutta aika ajoin
+suurella uteliaisuudella ja mielenkiinnolla. Hän tuntui olevan noin
+kolmekymmentäviisivuotias ja oli hän keskipituinen. Hänen kasvonsa
+olivat avoimet ja kauniit ja hänen käytöstapansa miellyttävä ja
+puoleensavetävä. Huolimatta iän ja sukupuolen aiheuttamasta erosta
+oli hän niin vanhan rouvan näköinen, ettei Oliverille olisi tuottanut
+mitään vaikeutta päästä selville heidän sukulaisuussuhteestaan, vaikkei
+hän olisikaan puhunut naisesta äitinänsä.
+
+Mrs Maylie odotti kärsimättömänä poikaansa heidän saapuessaan taloon,
+ja kumpikin olivat he hyvin liikutetut kohdatessaan toisensa.
+
+— Äiti, kuiskasi nuori mies, miksi et kirjoittanut ennemmin?
+
+— Tein sen, vastasi mrs Maylie, mutta lähemmin mietittyäni päätin olla
+lähettämättä kirjettä, ennenkuin olin kuulut mr Losbernen mielipiteen.
+
+— Mutta miksi, sanoi nuori mies, miksi jättää sattuman varaan
+sellaista, mikä oli vähällä tapahtua? Jos Rose olisi — en voi lausua
+sitä sanaa nyt — jos tämä sairaus olisi päättynyt toisin, kuinka
+olisit silloin voinut antaa itsellesi anteeksi? Kuinka olisin minä
+silloin voinut enää tuntea mitään onnea!
+
+— Jos _se_ olisi tapahtunut, Harry, vastasi mrs Maylie, pelkään, että
+onnesi olisi kokonaan tuhoutunut ja että saapumisesi tänne päivää
+ennemmin tai myöhemmin ei olisi paljonkaan merkinnyt.
+
+— Ja ken voisi ihmetellä, jos niin olisi, äiti? lausui nuori mies.
+Mutta miksi pitää minun sanoa jos? — se on — se _on_ niin, sen tiedät
+sinä, äiti — se sinun täytyy tietää!
+
+— Tiedän hänen ansaitsevan parhaan ja puhtaimman rakkauden, minkä
+miehen sydän kykenee tarjoamaan, vastasi mrs Maylie. Tiedän, ettei
+hänen luonteensa hyvyys ja hellyys vaadi tavallista vastakaikua, vaan
+sellaista, joka on syvää ja muuttumatonta. Ja jos en olisi selvillä
+siitä ja tietäisin, että muuttunut kohtelu jonkun puolelta, jota hän
+rakastaisi, olisi kylliksi musertamaan hänen sydämensä, en tuntisi
+tehtävääni niin vaikeaksi täyttää eikä minulla olisi kestettävänä niin
+monia taisteluita itsessäni, noudattaessani sitä, mikä minusta tuntuu
+ehdottomalta velvollisuudeltani.
+
+— Tuo on epäystävällistä, äiti, sanoi Harry. Luuletko sinä yhä, että
+minä olen sellainen poika, etten tunne omaa tahtoani tai erehdyn oman
+sieluni vaikutteista?
+
+— Luulen, rakastettu poikani, lausui mrs Maylie ja asetti kätensä
+hänen olkapäälleen, että nuorisolla on monia jaloja vaikutteita,
+jotka eivät ole pysyviä, ja että niitten joukossa on muutamia,
+jotka sittenkuin ne on tyydytetty, tulevat yhä ohimenevämmiksi. Ja
+ennenkaikkea luulen minä, lisäsi hän, kiinnittäen silmänsä pojan
+kasvoihin, että jos tunteellinen, tulinen ja kunnianhimoinen mies menee
+naimisiin naisen kanssa, jonka nimellä, vaikkei se suinkaan ole hänen
+vikansa, on tahra, minkä kunnottomat ihmiset lukevat hänen ja hänen
+lapsensa häpeäksi, ja se sitten sikäli kuin miehellä on menestystä
+maailmassa, heitetään tämän kasvoille ja aiheuttaa ivaa häntä kohtaan,
+hän eräänä päivänä voi — olkoon hän sitten kuinka hyvä ja jalo tahansa
+— katua sitä liittoa, jonka nuoruudessaan solmi, ja nainen joutuu
+tuskaan, tietäessään hänen niin tekevän.
+
+— Äiti, sanoi nuori mies kärsimättömänä, se olisi itsekäs peto,
+arvoton kantamaan miehen nimeä ja olemaan tarkoittamasi naisen miehenä,
+joka niin tekisi.
+
+— Niin ajattelet sinä nyt, Harry, virkkoi hänen äitinsä.
+
+— Ja niin olen minä aina tekevä! vastasi nuori mies. Se sieluntuska,
+mitä olen kärsinyt viimeisten kahden päivän aikaa, pakottaa minut
+julkisesti tunnustamaan mieltymyksen, jota, kuten sangen hyvin
+tiedät, ei ole eilispäiväinen eikä kevytmielisesti syntynyt. Roseen,
+tuohon suloiseen, rakastettavaan tyttöön, on sydämeni kiintynyt niin
+lujasti kuin miehen sydän konsanaan voi naiseen kiintyä. Minulla ei
+ole mitään ajatusta, ei mitään päämäärää, ei mitään toivoa elämässä
+ilman häntä, ja jos sinä toimit minua vastaan tämän suuren päämäärän
+saavuttamisessa, viet minulta rauhan ja onnen käsistäni ja heität ne
+tuleen. Äiti, ajattele tätä äläkä halveksi niin sitä onnea, jota tunnut
+ajattelevan niin vähän.
+
+— Harry, sanoi mrs Maylie, juuri sentähden että ajattelen niin monia
+lämpimiä ja tunteellisia sydämiä, tahdon säästää niitä haavoittumasta.
+Mutta olemme puhuneet kylliksi, niin, enemmän kuin kylliksi tästä
+asiasta nyt.
+
+— Anna sen sitten riippua Rosesta, huomautti Harry. Et kai kuitenkaan
+tahdo sovelluttaa haaveksivia aatteitasi niin pitkälle, että asetat
+esteitä tielleni?
+
+— En, sitä en tahdo, vastasi mrs Maylie, mutta tahdon, että sinun
+pitää harkita —.
+
+— Minä _olen_ harkinnut asiaa, oli kärsimätön vastaus. Olen harkinnut
+sitä aina siitä asti, kun tulin kykeneväksi vakavaan mietiskelyyn.
+Minun tunteeni ovat muuttumattomat, jollaiset ne aina tulevat olemaan,
+ja miksikä pitäisi minun kärsiä viivyttelyn tuskaa eikä päästää niitä
+ilmi, mistä ei voi olla mitään etua? Ei, ennenkuin jätän tämän paikan,
+pitää Rosen kuulla minua!
+
+— Hän on kuuleva sinua, vastasi mrs Maylie.
+
+— Tavassasi on jotakin, joka melkein tuntuu tarkoittavan, että hän on
+kohtaava minut kylmästi, äiti, sanoi nuorukainen.
+
+— Ei, ei kylmästi, vastasi vanha rouva, kaukana siitä.
+
+— No, miten sitten? kysyi nuori mies. Onko häntä kohdannut joku toinen
+mieltymys?
+
+— Ei, ei varmastikaan, vastasi hänen äitinsä, sinulla on jo, ellen
+erehdy, liian suuri valta hänen tunteisiinsa nähden. Mitä tahdoin
+sanoa, toisti vanha rouva, ehättäen poikansa edelle, joka oli aikeissa
+sanoa jotakin, on tämä. Ennenkuin asetat kaiken yhden kortin varaan
+tässä asiassa ja ennenkuin antaudut korkeimman toiveen valtaan, niin
+punnitse muutama silmänräpäys, rakas lapseni, Rosen kohtaloa, ajattele,
+mikä vaikutus tietoisuudella hänen epäilyttävästä synnystään voi olla
+hänen päätökseensä, niin kiintynyt kuin hän meihin onkin koko jalon
+sydämensä voimalla ja sillä täydellisellä uhrautuvaisuudella, mikä aina
+on ollut hänelle ominaista.
+
+— Mitä tarkoitat?
+
+— Sen jätän sinun harkittavaksesi, vastasi mrs Maylie. Nyt täytyy
+minun palata hänen luokseen. Jumala siunatkoon sinua!
+
+— Saan kai nähdä sinut taas illalla? kysyi nuorukainen innokkaasti.
+
+— Saat, sittenkuin olen poistunut Rosen luota.
+
+— Sinä kai kerrot hänelle, että olen täällä? sanoi Harry.
+
+— Luonnollisesti, vastasi mrs Maylie.
+
+— Ja kerro hänelle, kuinka levoton minä olen ollut, ja kuinka olen
+kärsinyt, ja kuinka ikävöinyt nähdä häntä. Et kai kieltäydy tekemästä
+sitä, äiti?
+
+— En, sanoi vanha rouva, olen sanova hänelle sen, ja rakkaasta
+puristettuaan poikansa kättä riensi hän huoneesta.
+
+Mr Losberne ja Oliver olivat pysytelleet huoneen toisessa päässä tämän
+nopean keskustelun aikana. Edellinen ojensi nyt kätensä Harrylle ja
+sydämelliset tervehdykset vaihdettiin heidän välillään. Ikäänkuin
+vastauksena nuoren ystävänsä monilukuisiin kysymyksiin antoi tohtori
+senjälkeen tarkan selonteon potilaan tilasta, mikä oli niin rauhoittava
+ja lupaava kuin Oliverin lausunnot olivat antaneet hänen toivoa, ja
+mitä kaikkea mr Giles, joka oli olevinaan kiintynyt matkatavaroihin,
+kuunteli halukkain korvin.
+
+— Oletteko nykyään ampunut mitään, Giles? kysäisi tohtori lopetettuaan.
+
+— En, en mitään erikoista, sir, vastasi Giles punastuen korviin saakka.
+
+— Etkä myöskään ottanut kiinni joitakin varkaita? sanoi tohtori
+purevasti.
+
+— En, en laisinkaan, vastasi Giles ylen arvokkaasti.
+
+— Se oli todellakin vahinko, sanoi tohtori, olen oikein pahoillani
+kuullessani sen, sillä te teette sellaiset asiat ihailtavasti. Kuinka
+Brittles jaksaa?
+
+— Poika voi oikein hyvin, sir, vastasi Giles tavalliseen suojelevaan
+sävyynsä, ja hän lähettää nöyrimmät tervehdyksensä, sir.
+
+— Hyvä, sanoi tohtori, mutta nähdessäni teidät täällä, Giles,
+muistuu mieleeni, että minä, päivää ennenkuin tulin niin nopeasti
+poiskutsutuksi hyvän rouvanne kehoituksesta, suoritin erään pienen
+tehtävän hyväksenne. Tahdotteko tulla hieman tänne nurkkaan?
+
+Mr Giles meni hyvin arvokkaasti ja vähän ihmetellen nurkkaan, jossa
+hänellä oli kunnia suorittaa kuiskaten lyhyt keskustelu tohtorin
+kanssa, minkä päätyttyä hän teki koko joukon kumarruksia ja vetäytyi
+takaisin majesteetillisemmin askelin kuin tavallisesti. Tämän
+neuvottelun aihetta ei salissa keksitty, mutta keittiö sai siitä
+nopeasti tiedon, sillä sinne lähti mr Giles oikopäätä, ja pyydettyään
+tuopin olutta antoi hän tiedoksi majesteetillisin ilmein, mikä oli
+suuressa määrin vaikuttavaa, että hänen emäntänsä oli suvainnut,
+ottaen huomioon hänen hyvän käytöksensä ja rohkean esiintymisensä
+murtautumisyrityksessä, hänen omaa käyttöänsä ja etuansa varten
+sijoittaa säästöpankkiin kahdenkymmenenviiden punnan suuruisen summan.
+
+Oliver nousi seuraavana aamuna ylös kevyemmällä sydämellä ja lähti
+tavallisiin askareihinsa toivorikkaampana ja iloisempana kuin mitä oli
+ollut moneen päivään. Lintuhäkit ripustettu taas vanhoille paikoilleen
+ja kauneimpia villejä kukkia, joita saattoi tavata, poimittiin
+taas joukoittain ilahduttamaan Rosea kauneudellaan ja tuoksullaan.
+Se raskasmielisyys, joka viimeisten päivien aikana oli pojan
+murheellisista silmistä näyttänyt lepäävän kaiken yllä, oli kadonnut
+kuin taikavoimalla. Kaste näytti kimaltelevan entistä kirkkaampana
+vihreillä lehdillä, tuuli suhisi niitten välissä suloisemmalla äänellä
+ja taivas näytti sinisemmältä ja kirkkaammalta.
+
+Meidän on pantava merkille, että Oliver ei enää tehnyt aamuretkiään
+ilman seuraa. Harry Maylien valtasi, hänen ensimmäisenä aamuna
+kohdatessaan kotiinpalaavan, kukilla kuormatun Oliverin, sellainen
+intohimo kasvikunnan tuotteita kohtaan ja hänessä kehittyi sellainen
+maku niitten järjestämisessä, että hän jätti nuoren seuralaisensa kauas
+jälkeensä. Mutta jos Oliver tässä suhteessa olikin häntä jäljempänä,
+niin hän se taas tiesi, missä kauneimmat kukkaset kasvoivat, ja aamu
+aamun jälkeen taivalsivat he ympärinsä ja toivat mukanaan kotiin
+kauneimmat, mitä kukkasten joukossa oli olemassa. Nuoren tytön
+kamarinikkuna avattiin nyt, sillä ihan piti siitä, että lieto kesäilma
+virtasi sisään ja virkisti häntä, mutta aina oli siellä ristikkoikkunan
+sisäpuolella erikoinen pieni kukkakimppu vedessä, ja Oliver pani
+merkille, ettei kuihtuneita kukkia koskaan heitetty pois, vaikka pikku
+maljakko säännöllisesti varustettiin tuoreilla, eikä häneltä myöskään
+jäänyt huomaamatta, että milloin tahansa tohtori tuli alas puutarhaan,
+hän poikkeuksetta loi katseensa tähän nurkkaukseen ja nyökkäsi hyvin
+ilmehikkäästi, jatkaessaan kävelyään. Tämänlaatuisia havaintoja
+tehdessä kuluivat päivät, ja Rose tervehtyi ripeästi.
+
+Eikä aika tuntunut Oliverista pitkältä, vaikkei nuori nainen vielä
+ollut jättänyt kamariaan eikä mitään iltakävelyitä suoritettu,
+paitsi muutamia lyhyitä hetkiä mrs Maylien kanssa. Kaksinkertaisella
+ahkeruudella antautui Oliver valkohapsisen vanhan herran opetettavaksi
+ja työskenteli niin ankarasti, että hänen nopea edistymisensä
+hämmästytti häntä itseäänkin. Mutta keskellä tätä ahertelua häiritsi
+häntä ja saattoi kovin levottomaksi muuan odottamaton tapaus.
+
+Se pieni huone, missä hänen oli tapana oleskella ollessaan kiintynyt
+läksyihinsä, sijaitsi alemmassa kerroksessa talon takaosassa. Se oli
+todellinen kesäasunto ristikkoikkunoineen, minkä ympäri jasmiini ja
+kurjenjalka kiemurtelivat aina ikkunalautaan asti ja täyttivät paikan
+ihanilla tuoksuillaan. Se oli puutarhan puolella, josta veräjä johti
+pieneen aitaukseen, ja yltympäri levisi kaunis niittyaukea ja metsä.
+Mitään taloa ei ollut läheisyydessä, ja näköala täältä oli hyvin laaja.
+
+Eräänä kauniina iltana, hämärän ensi varjojen alkaessa levitä yli maan,
+istui Oliver pienen akkunan ääressä syventyneenä kirjoihinsa. Hän oli
+jo omistanut niille hyvän tunnin, ja koska päivä oli ollut tavattoman
+lämmin ja hän sen lisäksi oli rasittanut itseään oikein huomattavasti,
+ei ole häpeäksi kirjojen tekijöille, jos myönnetään hänen uinahtaneen.
+
+Oliver tiesi sangen hyvin olevansa omassa pienessä huoneessaan ja
+kirjojensa lepäävän edessään ja kuuli leudon iltatuulen kahinan
+köynnöskasveissa akkunan ulkopuolella — ja kuitenkin hän nukkui.
+Yhtäkkiä näyttämö muuttui. Ilma tuli painostavaksi ja ummehtuneeksi ja
+kauhistuneena tunsi hän taas olevansa teljettynä juutalaisen talossa.
+Siellä istui tuo inhoittava vanha mies nurkassa ja osoitti häntä
+kuiskaten eräälle toiselle miehelle, joka kasvot poiskäännettyinä istui
+hänen vieressään.
+
+— Hiljaa, ystäväni! oli hän kuulevinaan juutalaisen sanovan. Se on
+varmasti hän. Tulkaa pois.
+
+— Hän! tuntui toinen vastaavan. Luuletteko minun voivan erehtyä
+hänestä? Jos joukko paholaisia näyttäytyisi hänen hahmossaan ja hän
+olisi heidän joukossaan, olisi aina jotakin, mikä sanoisi minulle, kuka
+niistä on hän. Jos hautaisitte hänet viisikymmentä jalkaa maan alle ja
+veisitte minut haudalle, voisin minä, vaikka mitään merkkiä ei haudalla
+olisi, sanoa, että hän lepää siinä.
+
+Mies näytti sanovan tämän niin kauhistuttavan vihaisena, että Oliver
+heräsi säikähdyksestä ja syöksyi ylös.
+
+Taivaan Jumala! Mikä se oli, joka ajoi hänen verensä takaisin hänen
+sydämeensä ja riisti häneltä hengityskyvyn sekä voiman liikahtaakaan?
+Siinä — siinä akkunan vieressä, aivan hänen edessään — niin lähellä,
+että hän miltei olisi voinut koskettaa häntä, ennenkuin nousi ylös —
+silmät akkunasta sisään tuijottavina — seisoi juutalainen! Ja hänen
+vieressään näki hän kasvot, jotka olivat valkoiset raivosta tai pelosta
+tai molemmista yht'aikaa. Siinä oli mies, jonka hän oli kohdannut
+kestikievaritalossa.
+
+Se oli vain silmänräpäys, pilkahdus, vilahdus hänen silmissään, ja
+he olivat poissa. Mutta he olivat tunteneet hänet ja hän heidät,
+ja heidän katseensa olivat painuneet niin syvään hänen muistiinsa
+kuin jos ne olisivat olleet hakatut kiveen ja olleet hänen edessään
+hänen syntymästään asti. Silmänräpäyksen seisoi hän kuin halvauksen
+kohtaamana, mutta juoksi sitten huoneesta ulos puutarhaan ja huusi
+äänekkäästi apua.
+
+
+
+
+KOLMASKYMMENESVIIDES LUKU.
+
+Sisältää Oliverin seikkailun epätyydyttävän seurauksen sekä
+tärkeänpuolisen keskustelun Harry Maylien ja Rosen välillä.
+
+
+Kun talon asukkaat Oliverin huutojen kutsumina kiirehtivät paikalle,
+mistä ne kuuluivat, löysivät he hänet kalpeana ja kiihtyneenä. Hän
+osoitti suoraan kohden talon takaista niittyä ja kykeni tuskin
+lausumaan sanat: "Juutalainen! Juutalainen!"
+
+Mr Giles ei voinut älytä, mitä tämä huudahdus saattoi merkitä, mutta
+Harry Maylie, jonka käsityskyky oli hieman nopeampi ja joka äidiltään
+oli kuullut Oliverin vaiheet, ymmärsi sen heti.
+
+— Mihin suuntaan hän katosi? kysyi hän ottaen paksun kepin, joka oli
+eräässä nurkassa.
+
+— Tuonne, vastasi Oliver silmänräpäystäkään viivyttelemättä ja osoitti
+suuntaan, johon miehet olivat hävinneet, he katosivat heti näkyvistäni.
+
+— Silloin täytyy heidän olla ojassa! virkkoi Harry Maylie. Tule mukana
+ja pysy niin lähellä minua kuin mahdollista. Näin sanoessaan hyppäsi
+hän yli pensasaidan ja lähti menemään sellaista vauhtia, että toisten
+oli tavattoman vaikea pysytellä hänen kintereillään.
+
+Mr Giles seurasi niin hyvin kuin voi ja Oliver teki samoin, ja pari
+minuuttia myöhemmin tulla hupsahti mr Losberne, joka juuri oli ollut
+ulkona kävelyllä, yli pensasaidan heidän peräänsä ja kiiti, suuremmalla
+nopeudella kuin häneltä saattoi odottaakaan, samaan suuntaan,
+huudelleen koko ajan mitä kummallisimmalla tavalla saadakseen tietää,
+mistä oikeastaan oli kysymys.
+
+Etsintä oli kuitenkin tuloksetonta, ei niin merkkiäkään tuoreista
+jalanjäljistä voitu keksiä. He lähtivät nyt erään pienen kukkulan
+huipulle, josta voivat silmäillä yli alavien vainioitten kolmen
+tai neljän mailin alalla. Notkossa vasemmalla sijaitsi kylä, mutta
+tullakseen sinne oli miesten, jos he olivat menneet siihen suuntaan,
+minkä Oliver oli ilmoittanut, täytynyt tehdä kierros yli avoimen
+kentän, mikä oli mahdotonta, sillä he eivät olleet voineet kulkea niin
+kauas niin vähässä ajassa. Tiheä metsä reunusti niittyaluetta toisella
+suunnalla, mutta samasta syystä eivät he olleet voineet ehtiä sinnekään.
+
+— Olet varmastikin uneksinut, sanoi Harry Maylie.
+
+— Ah, ei, sir, vastasi Oliver ja värisi pelkästään muistellessaan
+vanhan lurjuksen piirteitä. Näin hänet aivan liian selvästi, jotta se
+olisi ollut unta. Näin heidät molemmat yhtä selvästi kuin nyt näen
+teidät.
+
+— Kuka oli toinen? kysyivät Harry ja mr Losberne yht'aikaa.
+
+— Sama mies, joka töksähti minuun kestikievarissa, sanoi Oliver. Me
+tarkastimme toisiamme terävästi ja voin vannoa, että se oli hän.
+
+— Ja he lähtivät tätä tietä? virkkoi Harry. Oletko varma siitä?
+
+— Olen, yhtä varma kuin siitäkin, että he olivat akkunan ääressä,
+vastasi Oliver ja osoitti puhuessaan pensasaitaa, joka eroitti
+puutarhan niitystä. Se pitkä mies hyppäsi ylitse juuri tuosta, ja
+juutalainen juoksi muutaman askeleen oikealle ja ryömi ulos tuosta
+aukosta.
+
+— Tämä on omituista! sanoi Harry Maylie.
+
+— Hyvin omituista! yhtyi tohtori. Eivät edes Blathers ja Duff voisi
+tehdä tässä mitään.
+
+Huolimatta etsiskelyjensä ilmeisestä hyödyttömyydestä eivät he
+kuitenkaan keskeyttäneet niitä, ennenkuin illan tulo teki ne
+täysin toivottomiksi, ja silloinkin lakkasivat he niistä kovin
+vastahakoisesti. Giles lähetettiin kylän oluttupiin, varustettuna
+Oliverin antamalla kuvauksella outojen miesten ulkonäöstä ja -asusta.
+Juutalainen ainakin oli siksi huomiota herättävä, että hänet kyllä
+muistettaisiin, jos hän olisi ryypiskellyt tai liikkunut kylässä, mutta
+Giles palasi ilman mitään uutisia, jotka olisivat voineet selittää
+arvoitusta.
+
+Vähitellen edistyi miss Rosen toipuminen rivakasti. Hän voi jo poistua,
+saattoi liikkua ulkona ja seurusteli taas perheen kanssa, säihkyen iloa
+koko sydämestään.
+
+Mutta vaikka tällä ilahduttavalla muutoksella oli huomattava vaikutus
+pieneen piiriin ja vaikka iloisia ääniä ja leikinlaskua taas kuultiin,
+ilmeni kuitenkin hetkittäin jotakin outoa pidättyväisyyttä muutamissa
+tuon seuran jäsenissä, myöskin Rosessa, mitä Oliver ei voinut olla
+huomaamatta. Mrs Maylie ja hänen poikansa olivat usein sulkeutuneina
+yhteen monta tuntia, ja useammin kuin yhden kerran näkyi kyynelten
+jälkiä Rosen kasvoilla. Mr Losbernen ilmoitettua päivän, jolloin hän
+palaisi Chertseyhin, lisääntyivät oireet, että jotain tapahtuisi, joka
+koski nuoren tytön rauhaa ja jonkun toisenkin.
+
+Vihdoin eräänä aamuna, Rosen ollessa yksin aamiaispöydässä, astui Harry
+Maylie sisään ja pyysi hieman epäröiden saada puhua hänen kanssaan
+muutaman minuutin.
+
+— Muutamat harvat — hyvin harvat — sanat ovat kylliksi, Rose,
+sanoi nuori mies ja veti tuolinsa lähemmäksi häntä. Mitä minulla on
+sanottavana, on jo sinulla selvillä, eivätkä sydämeni iloisimmat
+toiveet ole sinulle tuntemattomat, vaikk'et vielä olekaan kuullut niitä
+minun huuliltani.
+
+Kyyneliä piili rakastettavan tytön silmissä Harryn lausuessa nämä
+sanat, ja yhden niistä pudotessa kukalle, jonka ylitse hän oli
+kumartunut, loistaessa sen maljakossa ja kohottaessa sen kauneutta,
+vaikutti se, kuin jos hänen nuoren, terveen sydämensä purkauma olisi
+tahtonut lukeutua luonnon suloisimpien tuotteiden sukulaiseksi.
+
+— Enkeli, jatkoi nuori mies hellyyttä äänessään, olento, niin viaton
+ja puhdas kuin yksi Jumalan omista enkeleistä, häilyi elämän ja
+kuoleman välillä. Ah, ken olisi voinutkaan toivoa, kun se maailma,
+jonka kanssa hän oli läheistä sukua, oli puoleksi avoimena hänen
+näkyvissään, ken olisi silloin voinut toivoa, että hän tahtoisi palata
+tämän maailman surujen ja vaikeuksien luo takaisin! Rose, Rose, tietää,
+että sinä olit menossa pois hiljaisen varjon tavoin, kuin valo,
+mikä ylhäältä lankee yli maan, olla ilman mitään toivoa, että sinä
+säästyisit niille, jotka viipyivät täällä alhaalla, tuntematta mitään
+syytä, minkä tähden tekisit niin, tietää, että sinä kuuluit siihen
+kirkkaaseen piiriin, jonne niin monet parhaimmista ja puhtaimmista
+ovat suunnanneet aikaisen matkansa, ja yhtä kaikki, huolimatta
+tästä kaikesta anoa, että sinut säilytettäisiin niille, jotka sinua
+rakastivat — kaikki tämä oli melkein liian paljon kestettäväksi.
+Sellaisia olivat ajatukseni päivin ja öin ja niitä seurasi niin
+kiihkeä virta aavistuksia, levottomuutta ja itsekästä tuskaa, että
+sinä kuolisit etkä koskaan tuntisi, kuinka hartaasti sinua rakastan,
+että se melkein veti mukanaan järjen ja tietoisuuden. Sinä tulit
+terveeksi; päivä päivältä; niin, melkein tunti tunnilta palasi joku
+pisara terveyttä takaisin ja sekoittui siihen väsyneeseen ja heikkoon,
+puoliksi kuivuneeseen elämänvirtaan, joka vielä oli jäljellä sinun
+suonissasi, ja sai sen jälleen kuohumaan korkeaksi ja kohisevaksi
+vuoksi. Älä sano toivovasi, että minä en olisi ollut tuota toteamassa,
+sillä se on pehmittänyt sydämeni koko maailmaa kohtaan.
+
+— Sitä en tarkoitakaan, vastasi Rose itkien, toivon vain, että olisit
+matkustanut ennemmin ja palannut korkeihin ja jaloihin tehtäviisi,
+tehtäviisi, jotka ovat niin hyvin sinun arvoisesi.
+
+— Minulla ei ole mitään tehtävää, joka on minulle arvokkaampi kuin
+taistella voittaakseni sydämen sellaisen kuin sinun, sanoi nuori mies
+ja tarttui hänen käteensä. Rose, oma, rakastettu Roseni, monta vuotta
+olen rakastanut sinua, toivonut voivani suunnata tieni maineeseen ja
+kunniaan ja senjälkeen saada palata kotiin ja sanoa sinulle, että olen
+ponnistanut ainoastaan siksi, että sinä jakaisit kunnian kanssani.
+Valveilla ollessani olen uneksinut, kuinka minä tänä onnellisena
+hetkenä muistuttaisin sinulle niistä monista mykistä kiintymykseni
+todistuksista, joita jo poikana ollessani annoin sinulle, muistuttaisin
+sinulle, kuinka punastuen otit ne vastaan, ja senjälkeen pyytäisin
+kättäsi kuin lunastuksena vanhasta äänettömästä suostumuksesta, joka
+oli sinetöity meidän välillämme. Se aika ei ole vielä tullut, mutta
+tässä, ilman mitään mainehikasta nimeä, olematta vielä nähnyt mitään
+nuoruuteni unelmista toteutuneina, lahjoitan minä sinulle sydämeni,
+joka kuitenkin niin kauan on ollut sinun, ja asetan kaikkeni sen
+varaan, millä sinä vastaat anomukseeni.
+
+— Käyttäytymisesi on aina ollut ystävällistä ja jaloa, vastasi Rose,
+vaivoin halliten liikutusta, jonka vallassa oli, ja ettet luulisi
+minun olevan tunteettoman tai kiittämättömän, niin kuule nyt minun
+vastaukseni.
+
+— Aiotko sanoa, että saan koettaa tehdä itseni sinut ansainneeksi,
+niinkö aiot sanoa, rakastettu Rose?
+
+— Aion sanoa, vastasi Rose, että sinun täytyy koettaa unohtaa minut,
+ei hellästi kiintyneenä toverinasi, sillä se koskisi minuun syvästi,
+vaan rakkautesi esineenä. Katsele ympärillesi maailmassa ja ajattele,
+kuinka monta sydäntä siellä löytyykään, joitten voittamisesta voisit
+olla ylpeä. Säilytä joku muu mieltymys minua varten, jos tahdot, ja
+minusta on tuleva uskollisin ja luotettavin kaikista ystävistäsi.
+
+Seurasi äänettömyys, jonka aikana Rose, joka oli peittänyt kasvonsa
+toisella kädellään, antoi kyyneltensä vapaasti virralta. Harry piti yhä
+toista lujasti omaansa puristettuna.
+
+— Ja syysi, Rose, sanoi hän vihdoin matalalla äänellä, syysi tähän
+päätökseen?
+
+— Sinulla on oikeus saada tietää ne, vastasi Rose. Et voi sanoa
+mitään, mikä voi muuttaa päätökseni. Minulla on velvollisuus
+täytettävänä, ja minun on se tehtävä yhtä paljon muiden kuin itsenikin
+vuoksi.
+
+— Itsesi vuoksi?
+
+— Niin, Harry, minä olen velkaa itselleni, etten köyhänä, yksinäisenä
+tyttönä, jonka nimellään on tahra, antaisi maailmalle syytä
+epäilykseen, että alhaisesta syystä olisin myöntynyt ensi rakkauteesi
+ja tullut kaikkien toiveittesi ja suunnitelmiesi esteeksi. Olen velkaa
+sinulle ja omaisillesi, etten salli sinun jalon luonteesi lämmössä
+asettaa tätä suurta estettä vastaisen menestyksesi tielle maailmassa.
+
+— Jos tunteesi sointuvat yhteen velvollisuudentuntosi kanssa —
+aloitti Harry.
+
+— Ei, sitä ne eivät tee, vastasi Rose punastuen.
+
+— Sinä siis vastaat rakkauteeni? sanoi Harry. Sano se, Rose, ja
+lievitä tämän ankaran pettymyksen katkeruus.
+
+— Jos olisin voinut sen tehdä tekemättä kovin väärin sitä kohtaan,
+jota rakastin, vastasi Rose, niin olisin —.
+
+— Ottanut tämän selityksen vastaan aivan toisella tavalla? virkkoi
+Harry. Älä salaa ainakaan sitä minulta, Rose!
+
+— Niin olisin, vastasi neito, mutta, lisäsi hän, irroittaen kätensä,
+miksi pitennämme tätä kiusallista keskustelua? Kiusallista minulle
+ja kuitenkin omansa antamaan minulle pysyväistä onnea, sillä on toki
+onni tietää, että minulla kerran on ollut sellainen korkea paikka
+kiintymyksessäsi, mikä minulla nyt on, ja jokainen saavuttamasi
+menestys on antava minulle uutta voimaa ja lujuutta. Hyvästi, Harry!
+Sillä siten kuin tänään olemme toisemme kohdanneet, emme kohtaa
+enää milloinkaan, mutta toisenlaisissa olosuhteissa kuin mihin tämä
+keskustelu on tähdännyt, saanemme kauan ja onnellisesti olla toistemme
+yhteydessä, ja kaikki se siunaus, minkä uskollinen ja vakava sydän voi
+kaiken totuuden ja uskollisuuden alkulähteestä rukoilla, seuratkoon ja
+rohkaiskoon sinua!
+
+— Vielä yksi sana, Rose! sanoi Harry. Ilmaise minulle syysi omilla
+sanoillasi. Anna minun kuulla ne omasta suustasi.
+
+— Sinun tulevaisuudentoiveesi, vastasi Rose lujasti, ovat loistavat.
+Kaikki ne kunnianosoitukset, joihin runsaat lahjat ja hyvät suhteet
+voivat auttaa miehen julkisessa elämässä, ovat avoimina edessäsi. Mutta
+nämä suhteet ovat ylpeitä, ja minä en tahdo tulla kosketuksiin niitten
+kanssa, jotka halveksivat sitä äitiä, joka antoi minulle elämän, enkä
+koota häpeää tai onnettomuutta hänen poikansa pään päälle, joka niin
+täynnä rakkautta on tullut äitini tilalle. Lyhyesti sanottuna, jatkoi
+nuori nainen kääntyen poispäin, hänen lujuutensa alkaessa pettää häntä,
+minun nimeni päällä lepää tahra, sellainen, jonka maailma asettaa
+viattoman pään päälle. En tahdo siirtää sitä kenellekään toiselle, vaan
+levätköön häpeä yksin minun päälläni.
+
+— Ainoastaan yksi sana vielä, Rose! Rakas Rose, vielä yksi sana!
+puhkesi Harry sanomaan ja lankesi polvilleen hänen eteensä. Jos olisin
+ollut vähemmän onnellinen, kuten maailma sanoisi — jos hiljainen,
+rauhallinen elämä olisi ollut osanani, — jos olisin ollut köyhä,
+sairas, avuton — olisitko silloinkin kääntynyt pois minusta? Tai
+ovatko toiveeni saada rikkautta ja kunniaa aiheuttaneet epäilyksesi?
+
+— Älä vaadi minua vastaamaan, vastasi Rose. Siitä ei koskaan nouse
+eikä saa nousta kysymystä. On kohtuutonta, milteipä epäystävällistä
+vetää sitä esille.
+
+— Jos vastauksesi tulee olemaan sellainen kuin melkein rohkenen
+toivoa, lausui Harry, on se levittävä onnen hohteen yksinäiselle
+tielleni ja valaiseva pimeää polkua edessäni. Ei ole turhanpäiväistä
+tehdä muutamalla sanalla niin paljon sen hyväksi, joka rakastaa sinua
+yli kaiken. Ah, Rose, palavan ja ikuisen rakkauteni nimessä ja kaiken
+sen nimessä, mitä olen kärsinyt tähtesi ja mitä tuomitset minut
+kärsimään, vastaa tähän ainoaan kysymykseen!
+
+— No hyvä, jos osasi olisi ollut toinen, vastasi Rose, vaikkapa olisit
+ollut jonkunverran, mutta ei niin paljon minua ylempänä; jos olisin
+voinut olla sinulle lohdutukseksi ja avuksi jollakin rauhallisella,
+syrjäisellä paikalla enkä tahrana ja esteenä kunnianhimoisissa ja
+loistavissa piireissä, olisin säästynyt tältä surulta. Minulla on
+kaikki syy olla onnellinen, hyvin onnellinen nyt, mutta silloin, sen
+myönnän, olisin ollut onnellisempi.
+
+Eloisat vanhojen toiveitten muistot, joita Rose kauan sitten oli
+vaalinut, tunkeutuivat hänen mieleensä tämän tunnustuksen aikana, mutta
+ne toivat kyyneleet mukanaan, kuten vanhat toiveet tekevät, kun ne
+heräävät eloon kuihtuneina, ja kyyneleet soivat hänelle helpotusta.
+
+— En voi mitään tälle heikkoudelleni, mutta se vahvistaa päätöstäni,
+sanoi hän ja ojensi kätensä. Nyt täytyy minun jättää sinut.
+
+— Pyydän sinulta yhden lupauksen, sanoi Harry. Kerran vain yhden
+kerran vielä — sanokaamme vuoden sisällä, mutta ehkä jo paljon
+lyhyemmän ajan kuluttua — täytyy minun saada viimeisen kerran puhua
+tästä aineesta.
+
+— Ei koettaaksesi saada minut muuttamaan päätökseni, vastasi Rose
+surumielisesti hymyillen. Se olisi hyödytöntä.
+
+— Ei, sanoi Harry, kuullakseni sinun todistavan sen, jos tahdot
+— todistavan sen viimeisen kerran. Kaikki mitä minulla voi olla
+arvonantoa tai rikkautta, olen laskeva jalkojesi juureen, ja jos
+edelleenkin pysyt nykyisessä päätöksessäsi, en sanoilla enkä teoilla
+ole koettava saada sinua muuttamaan sitä.
+
+— Olkoon sitten niin, sanoi Rose, se on vain yksi kipu enemmän, ja
+siihen aikaan pystyn ehkä helpommin sen kantamaan.
+
+Hän ojensi jälleen kätensä, mutta nuori mies veti hänet rintaansa
+vasten, painoi suudelman hänen kauniille otsalleen ja riensi ulos
+huoneesta.
+
+
+
+
+KOLMASKYMMENESKUUDES LUKU.
+
+Joka on hyvin lyhyt eikä ehkä tunnu erikoisen tärkeältä, mutta se on
+kuitenkin luettava jatkona edelliseen ja avaimena toiseen, joka tulee,
+kun sen aika on käsissä.
+
+
+— On siis päätetty, että teistä tulee matkakumppanini tänään,
+vai kuinka? sanoi tohtori kohdatessa Harry Maylien ja Oliverin
+aamiaispöydässä. Ette näy pysyvän samassa aikeessa tai päätöksessä
+kahta puolituntista yhteen menoon.
+
+— Tulette ennen pitkää puhumaan toiseen tapaan, vastasi Harry ja
+punastui ilman näkyvää aihetta.
+
+— Toivon, että olen saava hyvää aihetta siihen, virkkoi mr Losberne,
+vaikka myönnän, etten usko sitä. Vielä eilen aamupäivällä olitte niin
+rivakasti päättänyt jäädä tänne ja huomaavaisena poikana seurata
+äitiänne merenrannalle. Ennen päivällistä ilmoititte minulle, että
+tekisitte minulle sen kunnian, että seuraisitte minua niin pitkälle
+kuin matkustan teidän reittiänne Lontooseen, ja illalla kehoititte
+minua hyvin salaperäisesti matkustamaan, ennenkuin naiset vielä olivat
+tulleet jalkeille. Seuraus tästä on, että pikku Oliverin on pakko istua
+täällä aamiaispöydässä, sen sijasta että hänen tähän aikaan pitäisi
+olla ulkona samoilemassa pitkin kenttiä kaikenlaisia kasvitieteellisiä
+harvinaisuuksia etsien. Se on kovin kiusallista, vai mitä, Oliver?
+
+— Olisin ollut hyvin pahoillani, jos en olisi ollut kotona, kun te ja
+mr Maylie matkustatte, sir, vastasi Oliver.
+
+— Sinä olet oiva poika, sanoi tohtori, sinun on pistäydyttävä minua
+katsomassa, kun olette tulleet kotiin. Mutta vakavasti puhuen, Harry,
+onko jokin korkeilta herroilta tullut sanoma aiheuttanut tämän
+äkillisen hoppunne päästä lähtemään?
+
+— Korkeat herrat, vastasi Harry, joihin kai luette myöskin mahtavan
+enoni, eivät ole edes antaneet kuulla itsestään koko tänä aikana, minkä
+täällä olen ollut, eikä ole myöskään luultavaa, että heille tähän
+aikaan vuodesta sattuisi mitään, mikä tekisi silmänräpäyksellisen
+saapumiseni heidän keskuuteensa välttämättömäksi.
+
+— Hyvä, sanoi tohtori, te olette kummallinen vekkuli. Mutta teidät
+tahdotaan kai saada parlamenttiin joulun edellisissä vaaleissa, eikä
+tämä äkkinäinen vaihtelevaisuus ole mitään huonoa valmistautumista
+valtiolliseen elämään. Siinä piilee todellakin jotakin, hyvä
+harjoitus on aina toivottavaa, koskivatpa kilpailut sitten virkaa,
+voittomaljakkoa tai rahoja.
+
+Harry Maylie oli sen näköinen kuin olisi hän voinut liittää tähän
+vuoropuheluun pari huomautusta, jotka olisivat voineet panna tohtorin
+aika lailla hämilleen, mutta hän rajoittui lausumaan: "Saamme nähdä",
+eikä jatkanut aihetta. Vähän sen jälkeen ajoivat vaunut esille, ja
+Gilesin tultua sisälle noutamaan matkatavaroita kiirehti kelpo tohtori
+ulos valvoakseen, että kaikki tuli vaunuihin.
+
+— Oliver, sanoi Harry Maylie matalalla äänellä, minulla on sanottavana
+sinulle pari sanaa.
+
+Oliver meni siihen akkunakomeroon, jonne Harry oli häntä viitannut,
+ollen hyvin ihmeissään siitä alakuloisuuden ja levottomuuden
+sekoituksesta, joka vallitsi hänen koko olemuksessaan.
+
+— Sinähän voit kirjoittaa nyt hyvin? sanoi Harry asettaen kätensä
+hänen käsivarrelleen.
+
+— Niin toivon, sir, vastasi Oliver.
+
+— En ehkä tule takaisin pitkään aikaan ja haluan sentähden, että sinä
+kirjoitat minulle — sanokaamme joka neljästoista päivä, joka toinen
+maanantai, osoitteella Pääpostikonttori, Lontoo. Tahdotko tehdä sen?
+sanoi Harry Maylie.
+
+— Suurimmalla ilolla, sir, olen oleva ylpeä saadessani sen tehdä!
+vastasi Oliver, ihastuneena tästä tehtävästä.
+
+— Tahtoisin mielelläni tietää — kuinka äitini ja miss Maylie
+jaksavat, sanoi nuori mies, ja voit kernaasti täyttää kokonaisen
+arkin kertomalla, mitä kävelyretkiä te teette ja mistä te puhutte ja
+tokko hän — tarkoitan he — näyttävät onnellisilta ja tyytyväisiltä.
+Ymmärrätkö minua?
+
+— Aivan hyvin, sir, aivan hyvin, vastasi Oliver.
+
+— Toivoisin, ettet mainitsisi mitään siitä heille, sanoi Harry
+nopeasti, sillä äitini voisi muutoin saada päähänsä kirjoittaa minulle
+useammin, ja se vain tuottaisi hänelle vaivaa. Anna sen olla salaisuus
+sinun ja minun välillä, äläkä unohda kertoa minulle kaikkea! Minä
+luotan sinuun.
+
+Oliver, joka tärkeytensä tunnossa tunsi itsensä ylen ylpeäksi, lupasi
+mitä päättäväisimmin säilyttää salaisuuden ja olla seikkaperäinen
+tiedonannoissaan, ja Harry Maylie sanoi hyvästi hänelle monin
+vakuutuksin suosiollisuudestaan ja ystävyydestään häntä kohtaan.
+
+Tohtori istui vaunuissa. Giles, jonka sopimuksen mukaan piti jäädä
+jäljelle, seisoi avoimen vaununoven vieressä, ja palvelustytöt
+seisoivat puutarhassa ja katselivat. Harry loi nopean katseen kohti
+ristikkoakkunoita ja hyppäsi vaunuihin.
+
+— Ajakaa! huusi hän. Ajakaa kovaa, nopeasti, täyttä laukkaa; tänä
+päivänä on mentävä kuin myrskytuuli!
+
+— Halloo! huusi tohtori, laskien nopeasti alas etuikkunan ja kiljuen
+postiljoonille. Minä voin tyytyä sentään paljon vähempäänkin kuin
+myrskytuulen nopeuteen, kuuletteko?
+
+Hätisten ja ryskyen, kunnes melua ei enää voitu kuulla ja vaunujen
+nopeaa vauhtia saattoi seurata vain silmillä, vierivät ne pois
+pitkin maantietä, melkein tomupilven peittäminä, toisinaan kadoten
+ja toisinaan taas tullen esiin. Vasta sitten, kun tomupilveä ei enää
+voinut eroittaa, erkanivat katselijat eri tahoille.
+
+Mutta oli kuitenkin yksi katselija, joka kauan seisoi ja tuijotti pois
+kohti pistettä, missä vaunut olivat olleet näkyvissä, niitten jo aikoja
+sitten ollessa monen mailin päässä, sillä valkoisten uutimien takana,
+jotka olivat kätkeneet hänet sillä hetkellä, kun Harry oli katsonut
+ylös hänen akkunaansa, istui Rose itse.
+
+— Hän näytti olevan hyvin iloinen ja onnellinen, sanoi hän viimein.
+Pelkäsin hetkisen, että hän olisi toisenlainen. Erehdyin, ja olen nyt
+hyvin, hyvin iloinen.
+
+
+
+
+KOLMASKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.
+
+Missä lukija voi havaita erään avioliitoissa ei kovinkaan harvinaisen
+ristiriidan.
+
+
+Mr Bumble istui vastaanottohuoneessa silmät happamesti kiinnitettyinä
+ilottomaan kamiinaan, josta ei lähtenyt, kesä kun oli, mitään
+kirkkaampaa valoa kuin harvalukuisten heikkojen auringon säteitten
+heijastus sen kylmästä, kiiltävästä pinnasta.
+
+Mr Bumblen synkkä mieliala ei ollut kuitenkaan ainoa, mikä oli omaansa
+kiinnittämään katselijan kaihomielistä huomiota. Oli muita seikkoja
+— ja ne olivat mitä läheisimmässä yhteydessä hänen oman persoonansa
+kanssa — jotka todistivat, että suuri muutos oli tapahtunut hänen
+oloissaan. Kaluunoilla varustettu takki ja kolmikulmainen hattu,
+missä olivat ne? Hänellä oli yhä edelleen polvihousut ja mustat
+puuvillasukat, mutta ne eivät olleet ne housut. Takissa oli laajat
+liepeet ja muistutti se siinä suhteessa muinaista takkia, mutta, ah,
+kuinka erilainen muutoin! Ylpeä, kolmikulmainen hattu oli vaihtunut
+kainoon, pyöreään hattuun. Bumble ei ollut enää vahtimestari.
+
+Mr Bumble oli mennyt naimisiin mrs Corneyn kanssa ja oli köyhäintalon
+esimies. Eräs toinen vahtimestari oli tullut peräsimeen ja hänelle
+olivat kolmikulmainen hattu, kultakaluunainen takki ja espanjanruoko,
+kaikki kolme, menneet perinnöksi.
+
+— Ja huomenna on kaksi kuukautta siitä, kun se tapahtui! sanoi mr
+Bumble huokaisten. Se tuntuu koko vuosisadalta.
+
+Mr Bumble oli voinut tarkoittaa, että hän oli koonnut koko elämän
+onnen kahdeksan viikon ahtaissa puitteissa, mutta huokaus — tähän
+huokaukseen oli kätkettynä koko joukon.
+
+— Minä myin itseni, virkkoi mr Bumble ja täydensi samaa
+ajatuksenjuoksua, kuudesta teelusikasta, sokeripihdeistä ja
+kermakannusta, muutamista käytetyistä huonekaluista ynnä
+kahdestakymmenestä punnasta rahaa. Olin ylen vähäinen vaatimuksissani
+— se oli polkuhinta!
+
+— Polkuhinta! kirkui kimeä ääni hänen korviinsa. Sinä olisit ollut
+tyytyväinen mihin hintaan tahansa, ja minä olen maksanut sinulle
+kylläkin kalliisti, sen tietää Jumala korkeudessa.
+
+Mr Bumble kääntyi ympäri ja kohtasi rakastettavan vaimonsa kasvot,
+joka, vaikka hän vain osittain oli ymmärtänyt harvat kuulemansa sanat
+hänen valituksistaan, kuitenkin onneen luottaen sinkautti yllämainitun
+huomautuksen.
+
+— Mrs Bumble! sanoi Bumble alakuloisen vakavasti.
+
+— Niin? huusi rouva.
+
+— Ole ystävällinen ja katso minuun, sanoi Bumble kiinnittäen katseensa
+häneen.
+
+— Jos hän kestää tämän katseen, sanoi Bumble itsekseen, niin voi hän
+vastustaa kaikkea. Se on katse, joka ei koskaan ole ollut tehoamatta
+köyhäinhoitolaisiin, ja jos se ei tehoa häneen, on koko valtani lopussa.
+
+Oliko vähäinen silmäin laajentaminen ollut kylliksi köyhäinhoidokkien
+musertamiseksi, koska he, ollen vaivaisina syntyneet, eivät olleet
+erikoisen voimakkaita tai oliko entinen mrs Corney erikoisen
+karaistunut silmäyksiä vastaan, siitä voivat mielipiteet olla
+eriäviä. Mutta tosiasia on, että arvon rouva ei laisinkaan tuntenut
+itseänsä Bumblen katseen lannistamaksi, vaan päinvastoin kohtasi sen
+ylen halveksivasti, niin, vieläpä päästi naurun, mikä soi täysin
+luonnolliselta.
+
+Kun Bumble kuuli tämän odottamattoman äänen, näytti hän aluksi
+epäröivältä ja senjälkeen hämmästyneeltä. Sitten vajosi
+hän aikaisempaan tilaansa eikä liikahtanut ennenkuin hänen
+tarkkaavaisuutensa taas herätti hänen puolisonsa ääni.
+
+— Aiotko istua täällä ja torkkua koko päivän? kysyi mrs Bumble.
+
+— Aion istua tässä niin kauan kuin tahdon, vastasi Bumble, ja vaikka
+minä _en_ torku, tulen minä kuitenkin torkkumaan, haukottelemaan,
+aivastamaan, nauramaan tai itkemään, aivan kuin itse tahdon, sillä se
+on erikoisoikeuteni.
+
+— Erikoisoikeutesi! puhisi mrs Bumble kuvaamattoman halveksivasti.
+
+— Niin, juuri niin minä sanoin, vastasi Bumble. Miehen erikoisoikeus
+on käskeä.
+
+— Ja mikä Jumalan nimessä on sitten naisen erikoisoikeus? kysyi
+autuaan mr Corneyn leski.
+
+— Totella! karjaisi Bumble. Jos sinun onneton miesvainajasi olisi
+opettanut sinulle sen, niin hän ehkä eläisi vielä. Soisin, että hän
+olisi sen tehnyt, miesparka.
+
+Tuskin oli mrs Bumble kuullut tämän, ennenkuin hän heti älysi, että
+ratkaiseva hetki oli nyt tullut ja että päätaistelu herruudesta nyt oli
+edessä. Tuskin oli hän siis kuullut tämän vihjauksen poismenneeseen,
+ennenkuin hän itkien vaipui alas tuolille ja kirkui, että Bumble oli
+kovasydäminen peto.
+
+Kyyneleet eivät olleet kuitenkaan sellainen asia, joka kykeni
+raivaamaan tien mr Bumblen sydämeen; hänen sydämensä oli vedenpitävä.
+
+Täten oli entinen mrs Corney tehnyt yrityksen kyynelillä, koska ne
+olivat vaivattomammat kuin käsiksikäyminen, mutta hän oli aivan valmis
+käyttämään jälkimmäistäkin menettelytapaa, minkä Bumble pian tulisi
+kokemaan.
+
+Ensimmäinen todistus tästä oli ontto ääni, joka välittömästi seurasi
+mr Bumblen hatun lentoa huoneen vastakkaiseen päähän. Sitten kuin tämä
+valmistava toimenpide oli paljastanut hänen päänsä, tarttui neuvokas
+rouva toisella kädellä häntä kurkkuun ja jakeli hänelle senjälkeen
+kokonaisen ryöpyn iskuja toisella (annettuina huomattavalla voimalla
+ja taitavuudella). Kun se oli tehty, aikaansai hän pienen vaihtelun
+raapimalla hänen kasvojaan ja repimällä häntä tukasta, ja täten
+rangaistuaan häntä niin paljon kuin katsoi loukkauksen vaatineen
+töykkäsi hän hänet erään tuolin yli, joka sattumalta oli valmiina
+sellaisia tarkoitusta varten, ja kehoitti häntä uudelleen puhumaan
+erikoisoikeudestaan.
+
+— Nouse ylös! sanoi hän käskevällä äänellä. Ja korjaa luusi täältä,
+jollet tahdo, että teen sinusta kaalia.
+
+Mr Bumble nousi hyvin nöyränä katsannoltaan ja erittäin uteliaana
+tietämään, mitä hänen vaimonsa mahtoi tarkoittaa näillä sanoilla, minkä
+jälkeen hän otti ylös hattunsa ja kääntyi ovea kohti.
+
+— No, menetkös? kysyi mrs Bumble.
+
+— Menen, ystäväni, menen, vastasi hän ja teki nopean liikkeen oveen
+päin. Tarkoitukseni ei ollut — nyt minä menen, ystäväni — sinä olet
+niin väkivaltainen, että minä todellakin —.
+
+Tässä silmänräpäyksessä astui mrs Bumble nopeasti askeleen eteenpäin
+asettaakseen suoraan maton, joka oli joutunut epäjärjestykseen
+taistelun aikana, ja mr Bumble riensi heti ulos huoneesta lopettamatta
+alkamaansa lausetta, ja entinen mrs Corney oli yksin herrana
+taistelutantereella.
+
+Tämä oli liikaa! Bumble antoi pojalle, joka avasi hänelle portin (sillä
+niin pitkälle oli hän ajatuksissaan kulkenut), korvapuustin ja meni
+ulos kadulle.
+
+Hän kulki katua ylös ja toista alas ja sitten teki hänen tunteittensa
+sekasorto hänet janoiseksi. Hän meni useitten anniskelupaikkojen ohi,
+mutta pysähtyi lopulta muutamalla syrjäkadulla erään sellaisen eteen,
+jonka tarjoiluhuoneen hän, silmättyään akkunan puoliverhojen yli,
+huomasi tyhjäksi. Samaan aikaan alkoi sataa, ja se seikka ratkaisi
+asian. Bumble astui sisään ja tilasi jotakin juotavaa.
+
+Mies, joka istui siellä, oli pitkä ja tumma ja oli hänellä yllään avara
+viitta. Hän näytti muukalaiselta ja hänen harhailevasta katseestaan ja
+vaatteitaan peittävästä pölykerroksesta päättäen oli hän matkustanut
+pitkän taipaleen. Hän katsoi syrjäsilmällä mr Bumbleen, mutta alentui
+tuskin vastaamaan tämän tervehdykseen nyökkäyksellä.
+
+Mr Bumblella olisi ollut riittävästi arvokkuutta kahdenkin osaksi,
+vaikkapa muukalainen olisi osoittautunut kohteliaammaksikin. Hän joi
+sentähden äänettömyyden vallitessa geneveläistotinsa tutkimalla hyvin
+juhlallisesti muuatta sanomalehteä.
+
+Sattui kuitenkin — kuten usein sattuu ihmisten senkaltaisissa
+olosuhteissa osuessa yhteen — että Bumble silloin tällöin tunsi
+vastustamatonta halua vilkaista muukalaiseen, mutta että hän joka
+kerta käänsi silmänsä pois, ylen hämmentyneenä siitä, että muukalainen
+samalla hetkellä kaikessa salaisuudessa loi katseensa häneen. Bumblen
+neuvottomuutta vain lisäsi tuntemattoman silmien merkillinen katse.
+Nämä silmät olivat terävät ja kirkkaat, mutta epäileväisyyden tai
+epäluuloisuuden kaihtamat, jonka vertaista hän ei ollut koskaan nähnyt
+ja joka oli hyvin vastenmielistä katsella.
+
+Heidän tällä tavoin useita kertoja kohdattuaan toistensa katseen
+katkaisi muukalainen käreällä, syvällä äänellä hiljaisuuden.
+
+— Minuako te tirkistelitte, virkkoi hän, katsoessanne ikkunasta
+sisälle?
+
+— En tietääkseni, sikäli kuin ette ole mr —. Tässä vaikeni mr Bumble,
+sillä hän oli kovin utelias saamaan tietoonsa tuntemattoman nimen ja
+luuli kärsimättömyydessään tämän mahdollisesti lisäävän puuttuvan sanan.
+
+— Ei, näen, ettette sitä tehnyt, sanoi muukalainen ivallinen hymy
+huulillaan, muussa tapauksessa olisitte tietänyt nimeni. Te ette sitä
+tiedä, ja neuvon teitä olemaan sitä kysymättä.
+
+— En tarkoittanut sillä mitään pahaa, nuori mies, vastasi Bumble
+juhlallisesti.
+
+Tätä lyhyttä vuoropuhelua seurasi uusi vaitiolo, minkä muukalainen
+jälleen keskeytti.
+
+— Minusta tuntuu, että olen nähnyt teidät ennen, sanoi hän. Olitte
+toisin puettu sillä kertaa, ja minä menin vain ohitsenne kadulla,
+mutta minä olen kuitenkin tuntevinani teidät jälleen. Te olitte täällä
+vahtimestarina ennen, eikö niin?
+
+— Olin köyhäintalon vahtimestari, vastasi mr Bumble ällistyneenä.
+
+— Aivan niin, virkahti toinen nyökäten. Jonakin sellaisena minä teidät
+näin. Mikä nyt olette?
+
+— Köyhäintalon esimies, vastasi Bumble hitaasti ja painokkaasti,
+vastustaakseen jokaista sopimatonta tungettelevaisuutta, jota
+tuntematon muussa tapauksessa saattaisi yrittää. Köyhäintalon esimies,
+nuori mies!
+
+— Osaatte pitää omaa etuanne silmällä, kuten aina ennenkin? jatkoi
+muukalainen tarkastaen Bumblen terävin katsein. Älkää pelätkö puhua
+suutanne puhtaaksi, ihminen. Tunnen teidät anelko hyvin, kuten näette.
+
+— Otaksun, ettei nainut mies, vastasi Bumble varjostaen silmiään
+toisella kädellään ja silminnähtävällä ihailulla silmäten tuntematonta
+päästä jalkoihin, ole vastahakoisempi ansaitsemaan kunniallista lanttia
+kuin naimatonkaan. Köyhäinhoitovirkamiehet eivät ole niin hyvin
+palkatuita, että kieltäytyisivät pienestä ylimääräisestä ansiosta,
+voidessaan sen hankkia rehellisellä ja soveliaalla tavalla.
+
+Tuntematon hymyili heikosti, nyökäten taas, kuin jos olisi tahtonut
+sanoa huomanneensa, ettei hän ollut erehtynyt miehestä, ja soitti sen
+jälkeen kelloa.
+
+— Täyttäkää tämä lasi, virkkoi hän ja ojensi isännälle Bumblen tyhjän
+lasin. Saa olla väkevää ja lämmintä. Sellaistahan kai haluatte?
+
+— Ei kovin väkevää, vastasi Bumble miettivästi yskäisten.
+
+— Ymmärrätte tarkoituksen, isäntä! sanoi muukalainen kuivasti.
+
+Isäntä hymähti ja palasi pian senjälkeen, tuoden höyryävän totilasin.
+Ensimmäinen kulaus siitä sai Bumblen silmät kyyneltymään.
+
+— Kuulkaahan nyt, mitä tulen teille sanomaan, lausui muukalainen,
+ensin suljettuaan oven ja akkunat. Olen tullut tänne tänään etsiäkseni
+käsiini teidät, ja erään sellaisen sattuman johdosta, joita paholainen
+väliin suo ystävilleen, tulitte te sisälle juuri tähän huoneeseen,
+missä minä istuin teitä ajatellen. Tahdon saada teiltä muutamia
+tietoja, mutta en vaadi niitä ilmaiseksi, niin merkityksettömiä kuin ne
+ovatkin. Ottakaa aluksi tämä.
+
+Puhuessaan työnsi hän pari kultarahaa yli pöydän toiselle niin
+varovasti kuin jos olisi tahtonut estää kolikkojen kilinää kuulumasta
+ulkopuolelle. Bumblen huolella tutkittua kolikoita, nähdäkseen olivatko
+ne oikeita, ja senjälkeen tyytyväisenä työnnettyä ne liivintaskuunsa,
+jatkoi hän:
+
+— Koettakaa muistella — odottakaahan — talvea kaksitoista vuotta
+takaperin.
+
+— Se on pitkä aika, sanoi Bumble. No hyvä, se on tehty.
+
+— Näyttämönä on köyhäintalo.
+
+— Hyvä.
+
+— Yön aika.
+
+— Niin.
+
+— Ja tapahtumapaikkana se viheliäinen luola, olkoon se nyt missä
+tahansa, missä kurjat portot loivat voimaa ja terveyttä, mikä niin
+usein oli evätty heiltä itseltään, ja antoivat elämän kirkuville
+penikoille, seurakunnan hoivaan otettaville, sekä kätkivät häpeänsä
+hautaan.
+
+— Tarkoitatte kai synnytyslaitosta, virkkoi Bumble, joka ei oikein
+saanut tolkkua muukalaisen hermostuneesta kuvauksesta.
+
+— Niin, sanoi muukalainen. Siinä huoneessa syntyi muuan poika.
+
+— Kokonainen liuta poikia, virkkoi Bumble ja ravisti epäilevästi
+päätänsä.
+
+— Hitto periköön sen käärmeensikiön! puhkesi muukalainen sanomaan
+kärsimättömästi, se poika, jota minä tarkoitan, oli kalpea, ujo pieni
+penikka, joka pantiin erään ruumisarkuntekijän oppiin (toivoisinpa
+tämän tehneen kirstun hänelle ja pistäneen hänen ruumiinsa siihen) ja
+sitten juoksi tiehensä Lontooseen, kuten otaksuttiin.
+
+— Mitä, tarkoitatteko nuorta Oliveria — nuorta Twistiä? sanoi Bumble.
+Hänet muistan luonnollisesti sangen hyvin. Nenäkkäämpää veitikkaa ei
+ikinä ole ollut olemassa.
+
+— En minä hänestä halua mitään tietää. Olen kuullut aivan kylliksi
+hänestä, virkkoi muukalainen. Vaan eräästä naisesta — siitä ämmästä,
+joka hoiti hänen äitiään. Missä on hän?
+
+— Missä on hän? sanoi Bumble, jota geneveläistoti oli elähdyttänyt.
+Sitä on vaikea sanoa. Siellä, missä hän nyt on, ei ainakaan ole mitään
+synnytyslaitosta, joten hän otaksuttavasti nyt on ilman paikkaa.
+
+— Mitä tarkoitatte? kysyi muukalainen karskisti.
+
+— Että hän kuoli viime talvena.
+
+Mr Bumble oli kylliksi viekas havaitsemaan, että tilaisuus oli käsillä
+käyttää tuottavalla tavalla jotain paremman puoliskonsa hallussa
+olevaa salaisuutta. Hän muisti sangen hyvin sen illan, jolloin vanha
+Sally kuoli, sillä sen päivän elämykset oli hänellä hyvä syy muistaa,
+koska hän juuri silloin oli kosinut mrs Corneyta, ja vaikka tämä
+rouva ei milloinkaan ollut uskonut hänelle sitä tunnustusta, jonka
+ainoa todistaja hän oli ollut, oli hän kuitenkin kuullut kylliksi
+tietääkseen, että oli kysymys jostakin, mikä oli tapahtunut vanhan
+mummon hoitaessa Oliver Twistin äitiä. Salaperäisen näköisenä antoi
+hän sentähden muukalaisen ymmärtää, että eräs nainen oli ollut kahden
+kesken vanhan eukon kanssa vähäistä ennen tämän kuolemaa, ja että hän
+luultavasti voisi antaa jotakin valaistusta asiaan.
+
+— Kuinka voin saada tavata häntä? kysyi muukalainen heittäen sikseen
+kaiken varovaisuuden ja selvästi osoittaen, että hänen pelkonsa, mikä
+sitten lieneekin ollut, oli jälleen saanut virikettä tästä viimeisestä
+uutisesta.
+
+— Ainoastaan minun välitykselläni, vastasi Bumble.
+
+— Koska? huudahti muukalainen.
+
+— Huomenna, vastasi mr Bumble.
+
+— Kello yhdeksän huomisiltana, virkkoi muukalainen, otti esiin palasen
+paperia ja kirjoitti siihen erään syrjäisen, joen rannalla sijaitsevan
+talon osoitteen, käsialalla, mikä paljasti hänen hermostuneisuutensa.
+Tuokaa hänet luokseni kello yhdeksän illalla. Minun ei tarvitse pyytää
+teitä olemaan varovainen puheissanne, sillä se on oman etunne mukaista.
+
+— Ketä pitää minun kysyä?
+
+— Monksia! vastasi mies lähtien.
+
+
+
+
+KOLMASKYMMENESKAHDEKSAS LUKU.
+
+Kertoo, mitä tapahtui mr ja mrs Bumblen ynnä Monksin välillä heidän
+yöllisessä kohtauksessaan.
+
+
+Oli hiestävä, painostava, pimeä kesäilta. Raskaat pilvet, jotka olivat
+näyttäneet uhkaavilta koko päivän, pudottelivat jo suuria sadepisaroita
+ja näyttivät ennustavan valtavaa rajuilmaa, kun mr ja mrs Bumble
+suuntasivat askelensa kohti pientä, hajanaista rappeutumaisillaan
+olevien talopahaisten ryhmää, mikä sijaitsi epäterveellisellä
+rämemaalla joen varrella.
+
+Tämän mökkirypään sydämessä, ja niin lähellä virtaa, että sen ylempi
+kerros kurottui sen ylle, oli suurehko rakennus, jota aikaisemmin
+oli käytetty tehtaana ja joka aikanaan oli tarjonnut ympärillään
+sijaitsevien asumusten asukkaille tilaisuuden työansioon, mutta joka
+nyt jo pitkät ajat oli ollut käyttämättömänä ja rappiolla. Rotat, madot
+ja kosteus olivat turmelleet sen perustuksena olevan paalutuksen, ja
+suurin osa tästä paalutuksesta oli jo vajonnut alas veteen, jäännöksen
+huojuvana ja yli vuolaan virran kallistuneena, näyttäessä odottavan
+sopivaa ajankohtaa seuratakseen esimerkkiä.
+
+Juuri tämän rappeutuneen rakennuksen edessä pysähtyi arvoisa
+pariskunta, kaukaisen ukkosen ensi jyräyksen kaikuessa läpi ilman ja
+sateen alkaessa virrata alas.
+
+— Sen pitäisi olla näillä main, sanoi Bumble, kysyen neuvoa
+paperipalalta, jota piti kädessään.
+
+— Halloo siellä! huusi ääni ylhäältäpäin. Seuraten ääntä katsoi mr
+Bumble ylös ja keksi miehen, joka kurkisti ulos ylemmän kerroksen
+ovesta.
+
+— Odottakaa silmänräpäys, huusi ääni, niin olen pian luonanne. Samalla
+katosi pää ja ovi suljettiin.
+
+— Onko tuo se mies? kysyi mr Bumblen rakastettava puoliso.
+
+Bumble nyökkäsi.
+
+— Muista silloin, mitä olen sinulle sanonut, sanoi rouva, ja katso
+että sanot niin vähän kuin voit, tai muutoin paljastat meidät heti.
+
+Mr Bumble, joka levottomana oli silmäillyt rakennusta, oli selvästi
+aikeissa lausua jotakin epäilystä siitä, oliko viisasta mennä
+pitemmälle yrityksessä, kun Monks avasi aivan lähellä sijaitsevan oven
+ja viittaamalla kehoitti heitä astumaan sisään.
+
+— Tulkaa sisään! huusi hän kärsimättömästi ja polki lattiaa. Älkää
+viivyttäkö minua täällä.
+
+Rouva, joka aluksi oli näyttänyt vähän epäröivältä, astui nopeasti
+sisälle, ja Bumble, joka joko sitten häpesi tai pelkäsi jäädä jäljelle,
+seurasi häntä, ilmeisesti hyvin peloissaan ja jokseenkin kuittina siitä
+arvokkuudesta, mikä tavallisesti oli hänen huomattavin ominaisuutensa.
+
+— Onko tämä se nainen? kysyi Monks.
+
+— Hm, kyllä hän on, vastasi Bumble muistaen vaimonsa varoituksen.
+
+— Luulette ehkä, ettei nainen koskaan voi säilyttää salaisuutta? sanoi
+rouva kohdaten Monksin tutkivan katseen.
+
+— Yhden salaisuuden minä tiedän, jonka he aina säilyttävät siihen
+saakka, kunnes se tulee ilmi, sanoi Monks halveksivasti.
+
+— Minkä sitten? kysäisi rouva samanlaisella äänellä.
+
+— Hyvän nimensä ja maineensa menettämisen, vastasi Monks, ja saman
+säännön mukaisesti, jos naisella on joku salaisuus, mikä voisi
+johtaa hirsipuuhun tai maasta karkoitukseen, niin en ole laisinkaan
+peloissani, että hän ilmaisee sitä kellekään. Ymmärrättekö minua?
+
+— En, vastasi rouva punastuen hiukan.
+
+— Ette tietenkään! sanoi Monks. Kuinka sitä voisittekaan?
+
+Silmäten seuralaisiinsa puolittain hymyillen, puolittain katkeroituneen
+näköisenä sekä taas viitaten heitä seuraamaan itseään, kiirehti hän
+poikki huoneen, joka oli melko suuri, mutta matala, ja oli juuri
+menemässä ylös jyrkkiä portaita tai pikemminkin tikkaita, mitkä
+johtivat ylempään kerrokseen, kun samassa kirkas salama valaisi aukon
+ja sitä seurasi ukkosenjyrinä, mikä sai koko luhistumaisillaan olevan
+rakennuksen vavahtelemaan.
+
+— Kuuletteko! huusi hän kavahtaen takaisin. Kuuletteko! Jylisee ja
+jyrähtelee, ikäänkuin kaiku kiirisi tuhansista onkaloista, joihin
+paholaiset ovat kätkeytyneet sillä. Minä vihaan tuota ääntä!
+
+Hän oli vaiti muutaman silmänräpäyksen, mutta sitten otti hän äkkiä
+kädet kasvoiltaan, jotka Bumblen suureksi kauhuksi olivat vääntyneet ja
+melkein kuolonkalpeat.
+
+— Tämä kohtaus vaivaa minua silloin tällöin, sanoi Monks huomatessaan
+Bumblen kauhun, ja ukkonen tuo sen toisinaan tullessaan. Mutta älkää
+siitä välittäkö, se on nyt ohi.
+
+Sen sanottuaan meni hän ylös portaita, sulki nopeasti sen huoneen
+akkunaluukut, johon ne johtivat, ja hapuili alas lyhdyn, mikä riippui
+erääseen karkeaan kattohirteen kiinnitetyssä köydessä ja levitti
+laimeaa valoa vanhalle pöydälle ja sen ympärillä oleville kolmelle
+tuolille.
+
+— No, virkkoi Monks heidän istuuduttuaan, mitä pikemmin käymme asiaan,
+sitä parempi. Tietääkö tämä nainen, mistä on kysymys?
+
+Kysymys oli suunnattu Bumblelle, mutta hänen vaimonsa vastasi heti
+olevansa selvillä asiasta.
+
+— Onko asianlaita todellakin niin, kuten hän sanoo, että olitte sen
+vanhan ämmän luona sinä iltana kun hän kuoli, ja että hän kertoi teille
+jotakin —.
+
+— Sen pojan äidistä, jonka mainitsitte? vastasi rouva. On kyllä!
+
+— Ensimmäinen kysymys on, mitä laatua hänen tiedonantonsa oli? sanoi
+Monks.
+
+— Se on toinen, virkkoi nainen mitä levollisimmin. Ensimmäinen on,
+minkä arvoinen on tämä tiedonanto?
+
+— Kuka hitossa voi sen sanoa tietämättä, mitä se sisältää? kivahti
+Monks.
+
+— Ei kukaan paremmin kuin te, siitä olen vakuutettu, vastasi mrs
+Bumble, joka ei suinkaan ollut tyhmä, kuten hänen puolisonsa täysin voi
+todistaa.
+
+— Hm! sanoi Monks miettivästi ja innokkaan tutkivin katsein. Se voi
+ehkä olla rahan arvoinen, vai kuinka?
+
+— Ehkäpä niin, kuului rauhallinen vastaus.
+
+— Jotakin, mikä otettiin häneltä, sanoi Monks innokkaasti, jotakin,
+mitä hän kantoi, tai jotakin —.
+
+— Teidän on parasta tarjota, keskeytti hänet mrs Bumble. Olen jo
+kuullut riittävästi tullakseni vakuutetuksi siitä, että te olette se
+mies, jonka kanssa minun on puhuttava.
+
+Mr Bumble, joka ei paremmalta puoliskoltaan vielä ollut saanut mitään
+lisätietoja salaisuudesta, kuunteli keskustelua kurkoitetuin kauloin
+ja töllistelevin silmin, jotka hän vuorotellen suuntasi Monksiin ja
+vaimoonsa kuvaamattoman hämmästyneenä, ja hänen hämmästyksensä jos
+mahdollista vielä suureni, kun Monks vakavasti kysäisi, mitä rouva
+vaati tiedonannosta.
+
+— Minkä arvoinen se on teille? kysyi rouva yhtä levollisesti kuin
+ennenkin.
+
+— Ehk'ei minkään, ehkä kahdenkymmenen punnan, virkkoi Monks, sanokaa
+pois ja antakaa minun tietää kuinka paljon.
+
+— Lisätkää viisi puntaa mainitsemaanne summaan. Antakaa minulle
+kaksikymmentäviisi puntaa, sanoi rouva, niin olen puhuva teille kaikki,
+mitä tiedän, mutt'en ennemmin.
+
+— Kaksikymmentäviisi puntaa! toisti Monks astuen askeleen taaksepäin.
+
+— Puhuin niin selvästi kuin voin, vastasi mrs Bumble, eikä se mikään
+suuri summa olekaan.
+
+— Mikään suuri summa kurjasta salaisuudesta, joka loppujen lopuksi
+ehk'ei ole minkään arvoinen, huudahti Monks kärsimättömästi, ja joka on
+maannut kuolleena kaksitoista vuotta tai kauemminkin.
+
+— Sellaiset asiat säilyvät hyvin ja saavat, kuten hyvä viini,
+usein kaksinkertaisen arvon vuosien kuluessa, vastasi rouva
+välinpitämättömästi, mikä kuitenkin oli vain teeskentelyä. Mitä tulee
+kuolleena makaamiseen, niin on sellaisiakin, jotka ovat maanneet
+kuolleina jo kaksitoista tuhatta vuotta tai kaksitoista miljoonaa,
+mistäpä me sen tiedämme, mutta jotka lopuksi kertovat merkillisiä
+asioita.
+
+— Mutta jos tulen maksaneeksi tyhjästä? kysyi Monks epäröiden.
+
+— Silloinhan voitte helposti ottaa minulta rahat takaisin, vastasi
+rouva, olenhan vain nainen, yksin täällä ja turvaton.
+
+— Et yksin, ystävä kulta, etkä turvatonkaan, virkkoi Bumble vapisevin
+äänin, olenhan minä täällä, ystävä kulta. Ja sitäpaitsi, jatkoi hän,
+hampaitten kalistessa hänen puhuessaan, on mr Monks liiaksi gentlemanni
+käydäkseen käsiksi köyhäinhoitohenkilöihin. Hän tietää, etten enää
+ole nuori, mutta hän on kuullut — siitä olen vakuutettu, ystävä
+kulta — että olen hyvin urhea mies, jolla suututtuaan on tavattomat
+ruumiinvoimat. Jos minut ärsytetään, tulen oikein vaaralliseksi.
+
+Puhuessaan mr Bumble teki surkuteltavan yrityksen tarttua topakasti
+kiinni lyhtyynsä ja kaikkien hänen piirteittensä levottomuudesta
+näki selvästi, että tarvitsi hyvän joukon ärsytystä, ennenkuin hän
+antautui mihinkään sotaisiin toimenpiteisiin, mikäli ei kysymys ollut
+köyhäinhoitolaisista tai muista tarkoitukseen sopivista henkilöistä.
+
+— Sinä olet nauta, sanoi mrs Bumble, ja tekisit viisaimmin painamalla
+hampaat kieleesi.
+
+— Hän olisi tehnyt viisaimmin leikkaamalla kielensä pois ennen tänne
+tuloaan, jollei hän voi puhua matalammalla äänellä, sanoi Monks
+tylysti. Vai on hän miehenne?
+
+— Hän mieheni! tirskui rouva väistäen kysymystä.
+
+— Sitä ajattelinkin tullessanne sisään, vastasi Monks pannen merkille
+katkeroituneen katseen, jonka rouva sinkautti aviopuolisolleen. Sitä
+parempi. Mieluummin olenkin tekemisissä kahden ihmisen kanssa, kun
+huomaan, että heillä on vain yksi tahto. Puhun tosissani — katsokaa
+tänne!
+
+Hän pisti kätensä taskuun, josta veti esiin purjekankaisen pussin,
+lukien sitten kaksikymmentäviisi kultarahaa pöydälle ja työntäen ne mrs
+Bumblelle.
+
+— Ottakaa ne, sanoi hän, ja kun tuo kirottu ukkosenjyrinä, jonka
+tunnen olevan purkautumaisillaan päämme päällä, on ohi, niin alkakaa
+kertomuksenne.
+
+— Kun nainen, jota kutsuimme vanhaksi Sallyksi, kuoli, alkoi rouva,
+olimme hän ja minä yksin.
+
+— Eikö ketään muuta ollut läsnä? kysyi Monks samalla ontolla,
+kuiskaavalla äänellä. Ei ketään kurjaa sairasta tai tyhmyriä jossakin
+toisessa sängyssä — ketään, joka saattoi kuulla ja ymmärtää mitä
+sanottiin?
+
+— Ei niin elävää sielua. Olimme yksin, minä yksin olin hänen luonaan
+kuoleman tullessa.
+
+— Oivallista, sanoi Monks katsellen häntä tarkkaavasti, jatkakaa!
+
+— Hän kertoi eräästä nuoresta olennosta, jatkoi rouva, joka muutamia
+vuosia aikaisemmin oli synnyttänyt lapsen maailmaan, ei vain samassa
+huoneessa, vaan vieläpä samassa sängyssä, missä hän nyt itse lepäsi
+kamppaillen kuoleman kanssa.
+
+— Mitä? virkkoi Monks vapisevin huulin ja katsahtaen yli olkapäänsä.
+Miten ihmeellisesti asiat voivat sattua!
+
+— Lapsi oli se, jonka hänelle tuossa mainitsitte eilen illalla, sanoi
+rouva, huolimattomasti nyökäten kohden miestänsä. Tuo hoitajatar
+rosvosi äidin.
+
+— Hänen eläessään? kysyi Monks.
+
+— Hänen kuoltuaan, virkkoi rouva väristen. Hän varasti ruumiilta
+ennenkuin se vielä oli ehtinyt kylmetä. Hän varasti, mitä kuollut äiti
+viimeisenä silmänräpäyksenään oli häntä pyytänyt ottamaan talteen lasta
+varten.
+
+— Myikö hän sen? huudahti Monks kiihkoissaan. Myikö hän sen? — Missä?
+— Milloin? — Kenelle? — Kuinka kauan siitä on?
+
+— Hyvin vaivalloisesti kerrottuaan minulle tehneensä sen hän kaatui
+taaksepäin ja kuoli.
+
+— Sanomatta enempää? kysyi Monks äänellä, joka sen
+vaimentamisyrityksen takia vain tuntui sitä raivoisammalta. Se on
+valetta! En salli leikitellä kanssani. Hän sanoi jotain enemmän — otan
+hengiltä teidät molemmat, ellen saa tietää sitä!
+
+— Ei sanaakaan enempää hän sanonut, vastasi rouva näköjään levollisena
+— mitä mr Bumble sitävastoin ei suinkaan ollut — huolimatta
+muukalaisen kiivaudesta. Mutta hän tarttui kiinni hameeseeni toisella
+kädellään, joka oli puoleksi nyrkissä, ja nähtyäni hänen kuolleen ja
+sitten väkisin irroittaessani hänen otteensa huomasin hänen kädessään
+jonkun likaisen paperilapun.
+
+— Mikä sisälsi —, keskeytti hänet Monks.
+
+— Ei mitään, vastasi rouva, se oli panttikuitti.
+
+— Millekä? kysyi Monks.
+
+— Sen olen kyllä sanova teille aikanansa, vastasi rouva. Otaksun,
+että hän oli kätkenyt koristuksen, toivoen voivansa käyttää sitä
+hyödyksensä ja sitten panttanut sen sekä säästänyt tai haalinut kokoon
+rahoja voidakseen vuosittain maksaa panttilainaajan korot ja siten
+estää sen menetyksen, jotta jos jotakin tapahtuisi, se voitaisiin
+jälleen lunastaa. Mitään ei kuitenkaan ollut kuulunut ja, kuten teille
+sanoin, hän kuoli tuo rutistunut ja likainen paperilappu kädessään.
+Aika olisi mennyt umpeen kaksi päivää sen jälkeen, ja koska minäkin
+otaksuin asiaa ehkä jäljestäpäin joskus tiedusteltavan, lunastin minä
+pantin.
+
+— Missä se on nyt? kysyi Monks kiihkeästi.
+
+— Tässä, vastasi rouva, ja ikäänkuin iloissaan siitä, että pääsi siitä
+eroon, heitti hän pöydälle pienen nahkaisen pussin, tuskin kyllin
+suuren kätkemään pienen kellon. Monks sieppasi sen ja avasi vapisevin
+käsin. Se sisälsi pienen kultamedaljongin, missä oli kaksi hiuskiharaa
+sekä sileä kultainen vihkimäsormus.
+
+— Nimi Agnes on kaiverrettuna siihen, sanoi rouva, ja sitten on
+jätetty tilaa sukunimelle, minkä jälkeen seuraa päivämäärä, ei täyttä
+vuotta ennen lapsen syntymää. Sain sen selville.
+
+— Ja onko tässä kaikki? virkkoi Monks, huolellisesti ja innokkaasti
+tutkittuaan pienen pussin sisällystä.
+
+— Siinä on kaikki, vastasi rouva.
+
+Mr Bumble huokaisi syvään, kuin jos hän olisi ollut iloinen siitä,
+että juttu nyt oli lopussa eikä mitään kysymystä oltu nostettu niitten
+kahdenkymmenenviiden punnan takaisinottamisesta, minkä jälkeen hän
+uskalsi kuivata hien, jota runsaasti oli tippunut hänen nenälleen koko
+edelläkäyneen keskustelun ajan.
+
+— En tiedä mitään enempää asiasta, paitsi mitä voin arvata, sanoi
+rouva lyhyen äänettömyyden jälkeen Monksille, enkä tahdo enempää
+tietääkään, sillä se on varmempaa. Mutta ehkä saan tehdä teille pari
+kysymystä?
+
+— Saatte kernaasti kysyä, virkkoi Monks hiukan hämmästyneenä, mutta
+vastaanko, se on toinen kysymys.
+
+— Mikä tekee kolme, lausui Bumble yrittäen olla sukkela.
+
+— Tätäkö minulta odotitte? kysyi rouva.
+
+— Niin, vastasi Monks. Ja toinen kysymys?
+
+— Mitä aiotte tehdä sillä? Voidaanko sitä käyttää minua vastaan?
+
+— Ei koskaan, vastasi Monks, eikä myöskään minua vastaan. Katsokaa
+tänne! Mutta älkää astuko askeltakaan eteenpäin, muutoin ei henkenne
+ole mädännyttä puolukkaa arvokkaampi!
+
+Puhuessaan työnsi hän äkkiä pöydän syrjään, tarttui lattiaan
+kiinnitettyyn rautarenkaaseen ja avasi suuren laskuluukun, mikä aukeni
+aivan mr Bumblen jalkojen edessä ja sai tämän gentlemannin kiireimmän
+kaupalla vetäytymään taaksepäin.
+
+— Katsokaa tänne! sanoi Monks ja laski lyhdyn alas syvyyteen.
+Älkää pelätkö! Olisin kyllä helposti voinut solahduttaa teidät alas
+istuessanne pöydän ääressä, jos olisin halunnut.
+
+Täten rohkaistuna lähestyi, rouva onkaloa ja mr Bumblekin uskalsi,
+uteliaisuuden houkuttelemana, tehdä samoin. Vuolas virta, joka oli
+kohonnut runsaan sateen vaikutuksesta, kiiti nopeasti eteenpäin siellä
+alhaalla, ja kaikki muut äänet vaimenivat sen loiskunnan ja kuohunnan
+vihreitä ja niljaisia paaluja vasten. Muinoin oli ollut vesimylly
+siellä alhaalla, ja virta, roiskuessaan ja vaahdotessaan niiden
+harvojen lahojen hirsien ja pohjaosien ympärillä, mitkä vielä olivat
+jäljellä myllynrattaasta, näytti rientävän eteenpäin uudella voimalla,
+vapauduttuaan esteistä, jotka turilaan olivat yrittäneet pidättää sen
+kiireistä kulkua.
+
+— Jos heitettäisiin täältä tuonne alas ruumis, missä olisikaan se
+siinä tapauksessa huomenna? kysyi Monks heilutellen lyhtyä edestakaisin
+mustassa syvyydessä.
+
+— Kaksitoista mailia alempana joessa ja sitäpaitsi kappaleiksi
+repeytyneenä, vastasi Bumble hätkähtäen jo sitä ajatellessaankin.
+
+Monks otti esiin pienen paketin povestaan, minne sen kiireesti oli
+kätkenyt, sitoi sen kiinni lyijynkappaleeseen, joka aikaisemmin oli
+kuulunut erääseen pölkkyyn, ja heitti sen alas virtaan. Se putosi
+pystysuoraan kuin luoti, halkaisi veden tuskin kuuluvalla läiskäyksellä
+ja oli kadonnut.
+
+Kaikki kolme katselivat toisiansa, näyttäen hengittävän vapaammin.
+
+— Kas niin! sanoi Monks paiskaten luukun kiinni, mikä raskaasti putosi
+takaisin entiseen asentoonsa. Jos meri konsanaan luovuttaa kuolleensa
+— kuten kirjoissa sanotaan sen tekevän — niin se kyllä säilyttää
+kultansa ja hopeansa sekä tämän rojun niitten joukossa. Meillä ei ole
+mitään enempää puhuttavaa toisillemme ja voimme lopettaa miellyttävän
+yhdessäolomme.
+
+
+
+
+KOLMASKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.
+
+Esittää muutamia kunnioitettavia henkilöitä, joihin lukija jo on
+tutustunut, ja osoittaa, kuinka Monks ja juutalainen löivät viisaat
+päänsä yhteen.
+
+
+Illalla sen päivän jälkeisenä päivänä, jolloin nuo edellisessä luvussa
+mainitut kolme arvon henkilöä olivat suorittaneet pienen neuvottelunsa,
+mumisi William Sikes, heräten pienestä uinahduksesta, Unisen
+kysymyksen, mitä kello mahtoi olla.
+
+Huone, missä hän esitti tämän kysymyksen, ei ollut yksikään niistä,
+joissa hän oli oleskellut Chertseyretkeilynsä jälkeen, vaikka se
+sijaitsi samassa kaupungin korttelissa eikä kaukana hänen edellisestä
+asunnostaan. Huone ei ollut ulkonäöltään niin miellyttävä kuin hänen
+entinen oleskelupaikkansa, sillä se oli kehno ja kurjasti kalustettu
+sekä hyvin pieni, saaden valoa vain yhdestä viettävässä katossa
+sijaitsevasta akkunasta ja ollen ahtaan ja likaisen kujan puolella.
+Ei puuttunut muitakaan merkkejä siitä, että tuon hyvän gentlemannin
+olosuhteet olivat viime aikoina huonontuneet, sillä kalustuksen
+niukkuus ja kaiken mukavuuden puute sekä kaiken irtaimiston, kuten
+vaatteitten ja puhtaitten liinasten puuttuminen todisti mitä suurinta
+köyhyyttä, samalla kun mr Sikesin laiha ja kuihtunut olemus olisi
+antanut lisätukea näille merkeille, jos ne sellaista olisivat
+kaivanneet.
+
+Murtovaras makasi sängyssään, kääriytyneenä avaraan viittaansa, mikä
+sai toimittaa yönutun virkaa, eikä hänen kasvojaan suinkaan kaunistanut
+hänen sairaalloinen valjuutensa tai likainen yömyssy ja kahdeksan
+päivää vanha, karkea, musta parransänki. Koira istui sängyn vieressä,
+milloin katsellen herraansa miettiväisesti, milloin heristäen korviansa
+ja päästäen matalan murahduksen, kun jokin melu kadulla tai talon
+alemmissa osissa veti puoleensa sen tarkkaavaisuutta. Akkunan ääressä
+istui, innokkaasti syventyneenä korjailemaan vanhoja liivejä, mitkä
+muodostivat osan murtovarkaan jokapäiväisestä ulkoasusta, muuan nainen,
+niin kalpea ja muuttunut valvomisesta ja liiallisista ponnistuksista,
+että vain vaivoin voi tuntea hänet samaksi Nancyksi, joka jo on
+esiintynyt tässä kertomuksessa, muusta kuin äänestä, millä hän vastasi
+mr Sikesin kysymykseen.
+
+— Ei paljoa yli seitsemän, vastasi tyttö. Millaiseksi tunnet itsesi
+nyt illalla, Bill?
+
+— Veltoksi kuin vesi, vastasi mr Sikes mutisten sadatuksen silmilleen
+ja jäsenilleen. Tule tänne ja ojenna minulle kätesi, jotta ainakin voin
+päästä ylös tästä kirotusta sängystä.
+
+Sairaus ei ollut millään tavalla parantanut mr Sikesin luonnetta,
+sillä tytön kohottaessa häntä ylös ja saattaessa tuolin luo purki hän
+kaikenlaisia kirouksia tämän kömpelyydestä ja löi häntä.
+
+— Vetisteletkö? sanoi Sikes. Älä seiso siinä ulvomassa; ellet voi
+tehdä jotakin parempaa, niin voit yhtä hyvin laputtaa tiehesi. Kuuletko?
+
+— Kuulen, vastasi tyttö, kääntäen pois kasvonsa ja pakottaen itsensä
+hymyilemään. Mitä nyt olet saanut päähäsi?
+
+— Vai olet sinä siis päässyt parempiin ajatuksiin? kärisi Sikes, joka
+huomasi tytön silmäripsissä riippuvan kyyneleen. Sitä parempi itsellesi.
+
+— Et kai aio olla kova minulle tänä iltana, Bill? vastasi tyttö
+laskien kätensä hänen olalleen.
+
+— Vai niin, huusi mr Sikes, miksen?
+
+— Kuinka monta yötä, sanoi tyttö, naisellisen hellyyden vivahdus
+äänessään, kuinka monta yötä olenkaan kärsivällisesti; hoitanut ja
+vaalinut sinua, ikäänkuin olisit ollut pieni lapsi, ja tänä iltana näen
+sinut taas ensi kertaa sellaisena kuin tavallisesti. Et kai olisikaan
+kohdellut minua siten kuin teit äsken, jos olisit harkinnut asiaa, vai
+kuinka? Sano, sano, ettet olisi tehnyt sitä.
+
+— No hyvä, vastasi Sikes, en olisi. Mutta mitä hittoa, nyt alkaa tyttö
+itkeä jälleen!
+
+— Se ei ole mitään, virkkoi tyttö heittäytyen tuolille. Älkää olko
+näkevinänne minua. Pian se on ohi.
+
+— Mikä on ohi? kysyi Sikes karkealla äänellä. Mitä tyhmyyksiä
+nyt taas? Nouse ylös ja tee jotakin sen sijaan että kiusaat minua
+akkamaisella päähänpistoilla.
+
+Muulloin olisi tällä kehoituksella ja äänellä, jolla se lausuttiin,
+ollut toivottu vaikutus, mutta kun tyttö todellakin oli heikko ja
+läpiväsynyt, antoi hän päänsä vaipua alas tuolin selkämystä vasten ja
+pyörtyi, ennenkuin mr Sikes oli ehtinyt laskea ilmoille ainoatakaan
+niistä kirouksista, joilla hänen tällaisissa tilaisuuksissa oli tapana
+höystää uhkauksiaan. Kun hän ei oikein tiennyt, miten oli meneteltävä
+tässä harvinaisessa tapauksessa, sillä miss Nancyn kohtaukset olivat
+yleensä rajuja, yritti hän tehdä pientä pilaa, ja kun se osoittautui
+tehottomaksi, huusi ihan apua.
+
+— Mistä on kysymys, ystäväni? kysyi juutalainen kurkistaen sisään
+ovesta.
+
+— Ettekö voi antaa tytölle apua, vastasi Sikes kärsimättömästi, sen
+sijaan että seisotte siinä lörpöttelemässä ja virnistelemässä minulle.
+
+Hämmästyksestä huudahtaen riensi Fagin tytön avuksi, mr Jack Dawkinsin,
+tai toisella nimellä Ovelan taskuveijarin, joka viimeksimainittu
+oli seurannut kunnianarvoisaa oppimestariansa huoneeseen, nopeasti
+heittäessä luotaan nyytin, jolla oli kuormitettu, siepatessa erään
+pullon master Charley Batesilta, joka tuli aivan hänen kintereillään,
+kiskaistessa silmänräpäyksessä siitä korkin hampaillansa ja kaataessa
+vähän sen sisällyksestä potilaan suuhun, ensin itse otettuaan
+kulauksen, jottei mitään erehdystä sattuisi.
+
+— Anna hänelle vähän raitista ilmaa palkeilla, Charley, sanoi mr
+Dawkins, ja te, Fagin, hierokaa hänen käsiään, sillä aikaa kuin Bill
+irroittaa hameen nauhoja.
+
+Nämä yhdistetyt ponnistukset, suoritettuina voimaperäisesti, etenkin
+se osa niistä, mikä oli uskottu master Batesille, joka näytti pitävän
+toimintaosaansa jonakin äärettömän hauskana, aikaansaivat pian toivotun
+vaikutuksen. Tyttö palasi vähitellen tajuihinsa ja horjui eräälle
+tuolille sängyn viereen, missä kätki kasvonsa pielukseen, Sikesin
+hieman hämmästyneenä kysyessä toisilta syytä heidän odottamattomaan
+esiintymiseensä.
+
+— Mitkä pahat tuulet ovat puhaltaneet teidät tänne? kysäisi Sikes
+Faginilta.
+
+— Eivät mitkään pahat tuulet, ystäväni, vastasi juutalainen, sillä
+pahat tuulet eivät koskaan tuo mukanaan mitään hyvää, ja minulla
+on mukanani paljon hyvää, jonka nähdessänne tulette iloiseksi.
+Taskuveijari, ystäväni, avaa nyytti ja näytä Billille ne pikkutavarat,
+mitkä tänä aamuna ostimme viimeisillä rahoillamme.
+
+Faginin kehoitusta noudattaen aukaisi Ovela taskuveijari solmut
+nyytistään, mikä oli muodostettu vanhasta pöytäliinasta, ja ojensi
+sen sisältämät tavarat, yhden toisensa jälkeen, Charleylle, joka
+sijoitti ne pöydälle, kaikenlaisin ylistyspuhein kiitellen niitten
+harvinaisuutta ja erinomaista laatua.
+
+Lopettaessaan ylistyspuheensa otti Bates suuren, huolellisesti
+tulpitun viinipullon syvästä taskustaan, Dawkinsin samaan aikaan
+täyttäessä mukanaan olevasta pullosta lasin paloviinalla, minkä potilas
+vähintäkään epäröimättä nielaisi.
+
+— Ohhoh! sanoi juutalainen, hykerrellen käsiään, tulette kuntoon nyt,
+Bill, tulette kuntoon nyt.
+
+— Kuntoon! kivahti Sikes. Olisin voinut mennä helvettiin kaksikymmentä
+kertaa, teidän tekemättä mitään auttaaksenne minua. Mitä tarkoitatte
+antamalla ihmisen jäädä tähän tilaan enemmäksi kuin kolmeksi viikoksi,
+te petollinen tyhjäntoimittaja!
+
+— Ei, kuulkaas sitä, pojat! sanoi juutalainen kohauttaen olkapäitään.
+Ja me kun toimme mukanamme kaikki nämä ihanat tavarat!
+
+— Ei tavaroissa ole mitään vikaa, virkkoi Sikes vähän rauhallisemmin,
+katsahtaen pöydälle, mutta millä puolustatte itseänne, kun tällä tavoin
+jätitte minut pinteeseen, sairaana, ilman rahaa, ilman ruokaa, ilman
+kerrassaan mitään, ja piittaamatta koko tänä aikana minusta enemmän
+kuin jos olisin ollut tuo koira tuossa? Aja se pois, Charley!
+
+— En eläissäni ole nähnyt viisaampaa koiraa, sanoi nuori Bates
+tehden kuten oli käsketty. Se vainuaa paistin käryä, aivan kuin vanha
+naisihminen torilla. Se olisi mainio näyttämöllä, se koira, ja samalla
+se antaisi eloa näytelmälle.
+
+— Pidä suusi! karjaisi Sikes, koiran vihaisesti muristen ryömiessä
+sängyn alle, mitä teillä on sanomista, te käpertynyt vanha
+varkaittenpiilottaja, häh?
+
+— Olin kaukana Lontoosta runsaasti viikon ajan, ystäväni,
+tutkimusretkellä, vastasi juutalainen.
+
+— Mutta loput neljätoista päivää sitten? kysyi Sikes. Mitä tarkoititte
+antaessanne minun niinä loppuina kahtena viikkona lojua täällä kuin
+sairas rotta kolossaan?
+
+— En todellakaan voinut sille mitään, Bill, vastasi juutalainen. En
+voi ruveta pitkiin selityksiin toisten ollessa läsnä, mutta kautta
+kunniani, en voinut auttaa sitä.
+
+— Kautta minkä? mörisi Sikes äärettömällä inholla. Leikatkaa minulle
+pala pasteijaa, joku pojista, jotta voin saada tämän maun pois
+suustani, muutoin tukehdun.
+
+— Älkää nyt olko pahalla tuulella, ystäväni, pyyteli juutalainen
+nöyrästi. En ole unohtanut teitä, Bill, en hetkeäkään!
+
+— Ei, sen kyllä uskon, vastasi Sikes, ivallisesti irvistäen. Te olette
+mietiskellyt ja hautonut suunnitelmia koko sen ajan kun olen maannut
+täällä kuumeessa ja horkassa, ja Billin on tehtävä se, ja Billin on
+tehtävä se, ja Billin on tehtävä kaikki kuin leikkiä laskien, tultuaan
+vain terveeksi ja kyllin köyhäksi teidän työhönne! Jollei tyttöä olisi
+ollut, voisin aivan hyvin olla kuollut tällä haavaa.
+
+— Niin, näettekös, Bill, vastusti juutalainen. Jollei tyttöä olisi
+ollut! Ketä muuta kuin minua luulette voivannekaan kiittää siitä, että
+teillä oli niin oiva tyttö läheisyydessänne?
+
+— Siinä hän on oikeassa, virkkoi Nancy, astuen nopeasti esiin. Antakaa
+sen nyt olla sinänsä!
+
+Nancyn esiintyminen antoi uuden suunnan keskustelulle, sillä viekkaan
+vanhan juutalaisen viittauksesta alkoivat pojat tarjoilla hänelle
+paloviinaa, mitä hän kuitenkin nautti hyvin niukasti, sillä aikaa kuin
+Fagin, joka oli olevinaan tavattoman hyvällä tuulella, vähitellen sai
+Sikesinkin paremmalle päälle, ollen pitävinään hänen uhkauksiaan vain
+pienenä pilana ja sitäpaitsi nauraen sydämellisesti parille kömpelölle
+sukkeluudelle, jotka viimemainittu, useampia kertoja paloviinapulloa
+käsiteltyään, suvaitsi laskea kuuluville.
+
+— Hyvin kaikki, sanoi Sikes, mutta minun täytyy saada teiltä muutama
+kolikko tänä iltana.
+
+— Minulla ei ole penniäkään mukanani, virkkoi juutalainen.
+
+— Mutta teillä on enemmän kuin kylliksi kotona, väitti Sikes, ja minun
+on saatava vähäisen.
+
+— Enemmän kuin kylliksi! huudahti juutalainen, ojentaen kätensä kohti
+korkeutta. Minulla ei ole edes niin paljoa kuin —.
+
+— En tiedä, paljonko teillä on, ettekä tuskin tiedä sitä itsekään,
+sillä tarvittaisiinpa oikein pitkä aika sen kaiken laskemiseen, mutta
+jotain täytyy minun tänä iltana saada. Se on varma.
+
+— Hyvä, hyvä, sanoi juutalainen huokaisten, lähetän heti Taskuveijarin
+hakemaan mitä tarvitaan.
+
+— Sen jätätte aivan kauniisti tekemättä, vastasi Sikes. Ovela
+taskuveijari on ehkä hieman liian ovela ja unohtaisi ehkä tulla
+takaisin tai eksyisi tiellä tai joutuisi poliisin ahdistamaksi ja
+siten estetyksi tai ainakin keksisi kaikki maailman anteeksipyynnöt
+kun te vain antaisitte hänelle viittauksenkin. Ei, Nancyn pitää mennä
+kanssanne pesäänne noutamaan rahat, jotta voin olla varma asiasta ja
+sillä aikaa paneudun sänkyyn ja nukahdan hiukan.
+
+Pitkän tinkimisen ja kinastelun jälkeen onnistui juutalaisen supistaa
+haluttu laina viidestä punnasta kolmeen puntaan, neljään shillinkiin ja
+kuuteen penceen hänen juhlallisesti vakuuttaessaan, ettei hänelle jäisi
+enempää kuin puolitoista shillinkiä jäljelle omaa tarvetta varten.
+Sikesin nyrpeästi huomautettua, että täytyy kai hänen tyytyä siihen,
+kosk'ei voinut saada enempää valmistautui Nancy lähtemään juutalaisen
+kanssa kotiin taskuveijarin ja Batesin asettaessa ruokatavarat
+kaappiin. Sitten jätti juutalainen hyvästit kohteliaalle ystävälleen,
+lähtien Nancyn ja poikien seurassa kotiin, Sikesin heittäytyessä
+sänkyyn ja valmistautuessa nukkumaan siihen saakka kunnes nuori nainen
+tulisi takaisin.
+
+Tullessaan juutalaisen asunnolle tapasivat he Toby Crackitin ja
+Chitlingin innokkaina pelaamassa viidettätoista cribbage-eräänsä, ja
+on tuskin tarpeellista mainita, että Chitling hävisi menettäen siten
+viidennentoista eli viimeisen sixpencensä nuorten ystäviensä suureksi
+iloksi. Mr Crackit, joka oli hieman hämillään sen johdosta, että hänet
+oli tavattu häntä sekä asemansa että sielunominaisuuksiensa puolesta
+niin paljon alempana olevan henkilön seurasta, kyseli haukoitellen
+Sikesiä, ottaen hattunsa lähteäkseen.
+
+— Onko joku käynyt täällä? tiedusteli juutalainen.
+
+— Ei ainoakaan ihminen, vastasi mr Crackit korjaten
+paidanrintamustansa, täällä on ollut rauhallista kuin kirkossa. Teidän
+olisi hyvitettävä minua, Fagin, jollain tavoin siitä, että olen
+vartioinut taloa niin kauan. Paha minut periköön, ellen ole läpiväsynyt
+kuin jurymies, ja kaiketikin olisin nukkunut kuin pölkky, jollen olisi
+ollut kyllin ystävällinen viihdyttääkseni tätä nuorukaista. Kirotun
+ikävää minulla on ollut!
+
+Näitä ja muita samantapaisia huudahduksia sinkautellen sipaisi
+Toby Crackit voittonsa luoksensa, sulloi sen huolimattomasti
+liivintaskuunsa, ikäänkuin hänen asemassaan oleva mies ei olisi
+arvostellut sellaisia pikkulantteja minkään arvoisiksi, ja vääntäysi
+sitten huoneesta niin komeasti ja arvokkaasti, että Chitling, joka loi
+taukoamatta ihailevia katseita hänen jalkoihinsa ja kenkiinsä kunnes
+ne katosivat, vakuutti seuralle pitävänsä viittätoista sixpenceä
+halpana maksuna tämänkaltaisesta tuttavuudesta ja ettei hän välittänyt
+häviöstään tuon enempää.
+
+— Ahaa, pääsi Tomilta. Hän on kyllä tyhjentänyt taskuni, mutta voinhan
+painua ulos ansaitsemaan lisää kun tahdon, vai mitä, Fagin?
+
+— Voit tietysti, vastasi juutalainen, ja mitä pikemmin menet, sitä
+parempi, Tom. Riennä niinollen korvaamaan menetys aikaa hukkaamatta.
+Onkin jo teidän aika ryhtyä johonkin, sinun Taskuveijari, ja sinun,
+Charley. Kello on kohta kymmenen eikä vielä ole mitään suoritettu.
+
+Nyökäten Nancylle ottivat pojat hattunsa ja lähtivät, Taskuveijarin ja
+hänen erikoisystävänsä kujeillessa mr Chitlingin kustannuksella.
+
+— No niin, virkkoi juutalainen heidän mentyään, nyt pitää minun mennä
+hakemaan rahoja teille, Nancy. Tämä on vain sen pienen kaapin avain,
+minne kätken ne pikkutavarat, mitkä pojat tuovat kerallaan kotiin,
+ystäväni. Rahojani en koskaan pidä lukon takana, koska minulla ei ole
+mitään rahoja lukittaviksi — ha, ha, ha! Tämä on viheliäistä ammattia,
+Nancy. Se ei lyö leiville, mutta minua haluttaa nähdä nuorisoa
+ympärilläni ja siksi pidän sen käynnissä. Hiljaa! sanoi hän ja kätki
+nopeasti avaimen takkiinsa. Kuka siellä? Hiljaa!
+
+Tyttö, joka käsivarret ristissä oli istunut pöydän ääressä, ei
+näyttänyt millään tavoin tuntevan mielenkiintoa saapujaa kohtaan
+eikä välittävän menikö hän vai tuli, kunnes miehenääni osui hänen
+korviinsa. Samassa silmänräpäyksessä kuin hän äänen tajusi, sieppasi
+hän salamannopeasti hattunsa ja shaalinsa sinkauttaen ne pöydän
+alle. Juutalaisen pian senjälkeen kääntyessä häneen päin valitti hän
+kuumuutta äänellä, minkä raukeus ei lainkaan soveltunut, yhteen hänen
+äskeisten vilkkaitten liikkeittänsä kanssa, joita juutalainen ei
+kuitenkaan huomannut, koska oli istunut selin häneen.
+
+— No, kuiskasi juutalainen, kuin kiukustuneena keskeytyksestä, se on
+vain odottamani henkilö. Hän tulee tänne alas. Ei sanaakaan rahoista
+hänen täälläollessaan, Nancy! Hän ei viivy kauan — korkeintaan
+kymmenen minuuttia, ystäväni.
+
+Asettaen näivettyneen etusormensa huulilleen läheni juutalainen ovea
+kynttilä kädessä, lähestyvän askelten äänen kuuluessa portaissa. Hän
+ehti ovelle samaan aikaan kuin tulija, joka nopeasti astui huoneeseen
+ja oli aivan tytön lähellä, ennenkuin kiinnitti häneen huomiota. Tulija
+oli Monks.
+
+— Vain muuan nuorista ystävistäni, sanoi juutalainen, joka näki
+Monksin astahtavan taaksepäin huomatessaan vieraan henkilön. Teidän ei
+tarvitse poistua, Nancy.
+
+Tyttö vetäytyi lähemmäksi pöytää luoden alas silmänsä, ensin
+tarkastettuaan Monksia välinpitämättömin katsein, mutta tämän
+samassa käännähtäessä juutalaista kohti loi hän häneen vielä yhden
+huomaamattoman silmäyksen, niin terävästi tutkivan ja merkityksellisen,
+että jos joku olisi voinut havaita muutoksen, olisi hän silloin tuskin
+voinut luulla molempien näitten katseitten lähteneen samasta henkilöstä.
+
+— Mitä uutta? kysäisi juutalainen.
+
+— Tärkeitä uutisia.
+
+— Ja — ja hyviä uutisia? kysyi juutalainen epäröiden, kuin olisi
+pelännyt ärsyttää toista liian valoisilla toiveillaan.
+
+— Ei lainkaan huonoja, vastasi Monks hymyillen. Tällä kertaa olen
+ollut kyllin nokkela. Tahtoisin vähän puhua kanssanne.
+
+Tyttö vetäytyi vieläkin lähemmäksi pöytää osoittamatta mitään halua
+lähteä, vaikkakin näki Monksin tarkoittavan häntä. Juutalainen,
+mahdollisesti peläten tytön sanovan jotakin rahoista, jos hän yrittäisi
+päästä hänestä, osoitti kattoon ja johti Monksin ulos huoneesta.
+
+— Ei siihen helvetilliseen luolaan, missä olimme viimeksi, kuuli tyttö
+Monksin sanovan heidän mennessään ylös portaita. Juutalainen nauroi
+sanoen jotain, mitä tyttö ei voinut käsittää, mutta tuntui portaitten
+narinasta päättäen vievän vieraansa ylös toiseen kerrokseen. Ennenkuin
+heidän askeleensa vielä olivat häipyneet, oli tyttö vetänyt kengät
+jaloistaan, heittänyt hameensa päänsä yli sekä käärinyt käsivartensa
+siihen, seisten nyt oven vieressä kuuntelemassa, pidättäen henkeään
+jännityksestä. Melun vaimennuttua hiipi hän ulos huoneesta, kulki
+ääneti ylös portaita, kadoten ylhäällä vallitsevaan pimeyteen.
+
+Huone oli tyhjä neljännestunnin verran, minkäjälkeen tyttö yhtä
+äänettömin askelin hiipi sinne takaisin. Pian senjälkeen kuuli hän
+molempien miesten tulevan alas portaita. Monks poistui heti ulos
+kadulle, juutalaisen palatessa ylös rahoja noutamaan. Kun hän tuli
+takaisin, pukeutui tyttö parhaillaan shaaliinsa ja hattuunsa ollakseen
+valmis lähtemään.
+
+— Mutta, Nancy, puhkesi juutalainen säikähtyneenä sanomaan laskiessaan
+kynttilän luotaan, kuinka kalpea olettekaan!
+
+— Kalpea! toisti tyttö varjostaen silmiään kuin katsoakseen tarkemmin
+häneen.
+
+— Hirveän kalpea, sanoi juutalainen. Mitä teille on tapahtunut?
+
+— Ei mitään, mikäli minä tiedän, paitsi että olen istunut täällä
+ahtaassa luolassa kuinka kauan lienenkään, vastasi tyttö huolettomasti.
+Mutta antakaa minun nyt mennä kotiin, niin teette kiltisti.
+
+Joka lanttia huoaten laski juutalainen rahasumman hänen käteensä, minkä
+jälkeen he erosivat, sanoen toisilleen lyhyesti "hyvää yötä".
+
+Tultuaan ulos kadulle istahti tyttö eräälle porraskivelle näyttäen
+aivan hämmentyneeltä ja kykenemättömältä jatkamaan matkaa.
+
+Äkkiä nousi hän ylös ja riensi pois aivan päinvastaiseen suuntaan
+kuin missä Sikes odotti häntä, kiiruhtaen kulkuaan ja aikoen lopulta
+nopeasti juosta. Vihdoin pysähtyi hän aivan uupuneena vetämään henkeä,
+väänteli käsiään ja puhkesi itkuun, kuin olisi äkkiä havainnut
+kykenemättömyytensä suorittamaan jotakin asiassa, mikä häntä kiinnosti.
+
+Hänen kyyneleensä antoivat hänelle ehkä lohdutusta, tai ehkä hän
+myöskin huomasi, kuinka täysin toivoton hänen asemansa itse asiassa
+oli, sillä hän kääntyi ympäri ja kiirehti melkein yhtä nopeasti aivan
+vastakkaiseen suuntaan, osaksi ottaakseen takaisin menetetyn ajan,
+osaksi pitääkseen askeleensa ajatustensa pyörteisen virran tasalla,
+joten hän pian saavutti talon, minne oli jättänyt murtovarkaan.
+
+Oli onni tytölle, että rahojen omistaminen antoi Sikesille niin
+paljon tekemistä seuraavana päivänä syömisessä ja juomisessa ja että
+sillä sitäpaitsi oli hyväätekevä vaikutus lieventää hänen luonteensa
+karkeutta, joten hänellä ei ollut aikaa eikä halua kiinnittää huomiota
+tytön käytökseen tai ulkonäköön. Se seikka, että tyttö oli hajamielinen
+ja hermostunut kuin henkilö, joka on aikeissa ottaa ratkaisevan
+askeleen, ei olisi jäänyt terävänäköiseltä juutalaiselta huomaamatta,
+ja hän olisi otaksuttavastikin heti tuntenut itsensä levottomaksi,
+mutta mr Sikes, jolta puuttui havaintokyky ja jota myöskään eivät
+rasittaneet muut rikkiviisaat epäilykset kuin ne, mitkä tulivat ilmi
+hänen ärtyisässä ja raa'assa käyttäytymisessään jokaista kohtaan,
+ja joka lisäksi, kuten jo olemme maininneet, oli tavattoman hyvällä
+tuulella, ei vainunnut mitään arveluttavaa hänen elkeissään ja välitti
+hänestä niin vähän, että vaikkapa tytön kiihtymys olisi ollut paljoa
+huomattavampikin kuin se oli, se todennäköisesti ei olisi herättänyt
+hänen epäilyksiään. Illan lähetessä lisääntyi tytön hermostuneisuus ja
+hänen odottaessaan, että murtovaras joisi itsensä nukuksiin, valahti
+sellainen tavaton kalpeus hänen poskilleen ja hehku hänen silmiinsä,
+että Sikeskin sen hämmästyen äkkäsi.
+
+Mr Sikes, joka edelleen oli heikkona kuumeesta, makasi sängyssään
+laimistaen geneveläistänsä kuumalla vedellä, jotta se juovuttaisi
+vähemmän, ja oli työntänyt lasin pöydän yli Nancylle täytettäväksi
+kolmannen tai neljännen kerran, kun nämä seikat herättivät hänen
+huomiotansa.
+
+— No mutta, hitto minut periköön! sanoi hän nousten kyynärpäittensä
+varaan ja katsoen tyttöä kasvoihin. Sinähän näytät aivan ruumiilta,
+joka on herännyt henkiin jälleen. Mikä sinua vaivaa?
+
+— Mikäkö minua vaivaa? vastasi tyttö. Ei mikään. Miksi katsot minuun
+noin?
+
+Rauhoitettuaan itseään tällä vakuutuksella tyhjensi Sikes lasin
+pohjaan, pyytäen sitten monin manauksin lääkettänsä. Tyttö hyppäsi
+kiireesti ylös, kaatoi nopeasti selin kääntyneenä lääkeaineen lusikkaan
+ja ohjasi sen hänen suuhunsa hänen sitä ottaessaan.
+
+— No, virkkoi varas, tule tänne ja istu viereeni ja ota jälleen
+omat kasvosi tai olen muuttava ne niin, ettet tunne niitä, vaikka
+tahtoisitkin.
+
+Tyttö totteli, ja Sikes heittäysi takaisin pieluksen varaan hänen
+kätensä omassaan ja silmät kiinnitettyinä hänen kasvoihinsa. Ne
+sulkeutuivat ja avautuivat jälleen, sulkeutuivat vielä kerran ja
+avautuivat taas. Murtovaras muutteli levottomana asentoaan, ja useita
+kertoja nukahdettuaan pariksi kolmeksi minuutiksi sekä yhtä usein
+havahduttuaan valveille kauhun katsein ja oudoksuen tirkisteltyään
+ympärilleen, vaipui hän, juuri kun taas oli kohottautumaisillaan,
+syvään ja raskaaseen uneen. Hänen kätensä päästi otteensa, kohotettu
+käsivarsi putosi alas hänen sivulleen ja hän nukkui tietämättömänä
+mistään.
+
+— Vihdoinkin vaikutti oopiumi, virkkoi tyttö ja nousi sängystä. Mutta
+saavun ehkä kuitenkin liian myöhään. Hän asetti nopeasti hatun päähänsä
+ja shaalin ylleen, silloin tällöin tuskaisesti katsellen ympärilleen,
+ikäänkuin olisi hän, huolimatta unijuomasta, joka silmänräpäys pelännyt
+tuntevansa Sikesin raskaan käden olkapäällään, kumartui sitten hiljaa
+yli sängyn ja suuteli varkaan huulia, avasi ja sulki äänettömästi
+huoneen oven ja kiiruhti pois talosta.
+
+Monet puodeista olivat jo suljetut niillä palokujilla ja syrjäkaduilla,
+joitten kautta hänen oli kuljettava Lontoon Westendiin. Kello löi
+kymmenen ja hänen kärsimättömyytensä kävi yhä suuremmaksi. Hän tunki
+eteenpäin ahtailla jalkakäytävillä, tyrkki ohikulkijoita molemmin
+puolin ja kiiruhtaen melkein hevosten päitten alitse kulki hän nopeasti
+poikki runsasliikenteisten katujen, missä suuret joukot jalankulkijoita
+innokkaasti odottivat voidakseen tehdä samoin.
+
+— Nainen mahtaa olla hullu, sanoivat ihmiset kääntyen katsomaan hänen
+jälkeensä hänen ohirientäessään.
+
+Hänen saapuessaan kaupungin parempiin osiin olivat kadut verraten
+autiot, ja täällä herätti hänen kiiruhtava kulkunsa vielä suurempaa
+ihmettelyä niissä harvoissa kulkijoissa, joita hän sivuutti. Muutamat
+riensivät hänen peräänsä saadakseen tietää, minne hän kiirehti niin
+tavatonta vauhtia, toiset pysähtyivät töllistelemään hänen jälkeensä,
+mutta he jäivät, yksi toisensa perästä, ja lähestyessään päämääräänsä
+oli hän aivan yksin.
+
+Se oli suuri perhehotelli erään rauhallisen, kauniin kadun varrella
+Hyde Parkin läheisyydessä. Hänen portin ulkopuolella riippuvan lyhdyn
+säteilevässä valossa lähestyessään sisäänkäytävää löi kello yksitoista.
+Hän näytti muutaman silmänräpäyksen epäröivän, menisikö sisään, mutta
+kellonlyönti varmisti häntä, ja hän astui eteishuoneeseen. Porttivahdin
+koppi oli tyhjä. Hän katseli neuvotonna ympärilleen ja lähestyi
+portaita.
+
+— No, lapseni, virkkoi muuan somasti puettu naishenkilö, joka kurkisti
+eräästä ovesta hänen takanaan, ketä etsitte täältä?
+
+— Erästä naista, joka asuu tässä talossa, vastasi tyttö.
+
+— Erästä naista! oli halveksivan katseen seuraama vastaus. Ketä
+naista, jos saan luvan kysyä?
+
+— Miss Maylieta, sanoi Nancy.
+
+Nainen, joka nyt oli ennättänyt tarkastella hänen ulkomuotoaan, vastasi
+ainoastaan siveellisen mielipahan katseella sekä kutsui paikalle
+edeskäyvän, jolle Nancy toisti asiansa.
+
+— Mikä nimi pitää minun sanoa? kysyi edeskäypä.
+
+— Ei ole tarvis sanoa mitään nimeä, vastasi Nancy.
+
+— Eikö asiaannekaan? kysyi mies.
+
+— Ei, ei sitä myöskään, vastasi tyttö, minun täytyy puhua neidin
+itsensä kanssa.
+
+— Pois! sanoi mies ja työnsi häntä kohti ovea. Siitä ei tule mitään.
+Menkää tiehenne!
+
+— Kantamalla vain voitte saada minut pois, virkkoi tyttö kiihkeästi,
+ja siinä on työtä ainakin kahdelle sellaiselle kuin te. Eikö täällä ole
+ketään, jatkoi hän katsoen ympärilleen, joka tahtoisi toimittaa perille
+pienen viestin minunlaiseltani raukalta?
+
+Tämä vetoomus vaikutti erääseen hyväsydämiseen kokkiin, joka muitten
+palvelijain tavoin seisoi katselemassa ja nyt astui esiin välittäjäksi.
+
+— Voit kai toimittaa sen hänelle, Joe? lausui hän.
+
+— Mutta mitä minun on sanottava? kysyi mies pitäen toista jalkaansa
+portaalla.
+
+— Että eräs nuori tyttö hartaasti pyytää saada puhua miss Maylien
+kanssa kahdenkesken, sanoi Nancy, ja että, jos hän vain haluaa kuulla
+ensimmäinen sanan siitä mitä minulla on puhuttavana, hän tietää
+haluaako hän enempää kuunnella minua vai antaako ajaa minut ulos
+petturina.
+
+— Se ei ollut vähän, se täytyy minun sanoa, virkkoi mies.
+
+— Viekää sana, sanoi tyttö lujasti, ja tuokaa minulle vastaus.
+
+Mies riensi ylös portaita, ja Nancy jäi seisomaan, kalpeana ja
+miltei hengittämättä, kuunnellen vapisten niitä selvästi kuuluvia
+halveksumisen ilmauksia, joita hyveelliset palvelijattaret tuhlasivat
+hänelle ja jotka kävivät entistä myrkyllisemmiksi, kun edeskäypä palasi
+sanoen, että hän voisi tulla ylös.
+
+
+
+
+NELJÄSKYMMENES LUKU.
+
+Omituinen tapaaminen, joka on jatkona edelliseen lukuun.
+
+
+Nancy oli viettänyt elämänsä Lontoon kaduilla sekä sen iljettävimmissä
+luolissa ja syrjäpaikoissa, mutta vielä oli hänessä jäljellä jotain
+naisen alkuperäisestä luonteesta, ja kun hän kuuli kevyitten askelten
+äänen lähestyvän edessään olevaa ovea ja ajatteli sitä ääretöntä
+vastakohtaisuutta, minkä pieni huone seuraavassa silmänräpäyksessä
+kätkisi, valtasi hänet syvän häpeän tunne ja hän vaipui kokoon,
+ikäänkuin hän tuskin olisi voinut kestää sen läsnäoloa, jonka puheille
+oli pyrkinyt.
+
+Mutta näitten parempien tunteitten kanssa kamppaili ylpeys, vika,
+mikä vaivaa yhtä hyvin alhaisimpia olentoja kuin korkeimpia ja
+itsetietoisimpiakin. Hän, varkaitten ja roistojen kurja seuralainen,
+pahimpien pesäpaikkojen heittiö, hän, joka oli tekemisissä vankiloitten
+ja syrjäkatujen pahimman pohjasakan kanssa ja eli ristikkojen varjossa
+— hänkin, tämä turmeltunut olento, tunsi itsensä liian ylpeäksi
+paljastaaksensa sitä naisellisen tunteen hiventä, jota hän piti
+heikkoutena, mutta joka yksin yhdisti hänet siihen inhimillisyyteen,
+josta hänen tuhoissa elämänsä oli hävittänyt niin monta jälkeä hänen
+vielä ollessa lapsi.
+
+Hän kohotti katsettaan riittävästi nähdäkseen, että se henkilö, joka
+oli tullut sisälle, oli yksinkertainen ja kaunis tyttö, minkä jälkeen
+hän taas loi silmänsä kohti lattiaa ja teeskennellyn vaatimattomasti
+sanoi:
+
+— On vaikeata saada tavata teitä, neiti. Jos minulta olisi pääsy
+evätty ja olisin mennyt tieheni, kuten useimmat olisivat tehneet, niin
+olisitte te tullut pahoillenne siitä jonakin päivänä, eikä syyttä.
+
+— Olen kovin pahoillani, jos joku on ollut epäkohtelias teille,
+vastasi Rose. Mutta älkää ajatelko enempää sitä, vaan sanokaa minulle,
+miksi tahdotte puhua kanssani. Olen se, jota tiedustelitte.
+
+Ystävällinen sävy tässä vastauksessa, lempeä ääni, rakastettava käytös
+sekä täydellinen ylpeyden tahi tyytymättömyyden puute yllätti tytön
+kokonaan, ja hän purskahti itkuun.
+
+— Oi, neiti, neiti, sanoi hän, lyöden kätensä kiihkeästi yhteen, jos
+olisi monta teidän kaltaistanne, niin ei olisi niin monta sellaista
+kuin minä — ei olisi — ei olisi —.
+
+— Istukaa, sanoi Rose vakavasti. Jos olette köyhä tai hädänalainen, on
+minulle oleva ilo saada auttaa teitä, jos voin. Istukaa.
+
+— Antakaa minun seistä, neiti, virkkoi tyttö yhä itkien, älkää
+puhutelko minua niin ystävällisesti, ennenkuin tunnette minut paremmin.
+— On myöhä. Onko — onko — tuo ovi lukittu?
+
+— On, vastasi Rose ottaen pari askelta takaisin ollakseen lähempänä
+apua, jos sattuisi sitä tarvitsemaan, kuinka niin?
+
+— Koska, sanoi tyttö, olen aikeissa antaa omani ja muiden elämän
+teidän käsiinne. Minä olen sama tyttö, joka laahasin pikku Oliverin
+takaisin juutalaisen luokse sinä iltana, jolloin hän lähti
+Pentonvillessä olevasta talosta.
+
+— Te? huudahti Rose Maylie.
+
+— Niin, minä, neiti, vastasi tyttö. Minä olen viheliäisin olento,
+mistä olette kuullut puhuttavan, joka elän varkaitten joukossa ja
+joka en koskaan, siitä hetkestä alkain, jolloin avasin silmäni ja
+tajusin aistini Lontoon kaduilla, ole tuntenut mitään parempaa elämää
+tai ystävällisempää sanaa kuin ne ovat minulle antaneet, niin totta
+kuin Jumala minua auttakoon! Vetäytykää kernaasti etäämmäksi minusta.
+Olen nuorempi kuin näytän olevan, mutta olen tottunut siihen, sillä
+köyhimmätkin naiset väistyvät tieltäni, kun kuljen läpi jalkakäytävien
+tungoksen.
+
+— Kuinka kauheata! sanoi Rose peräytyen ehdottomasti askeleen taapäin.
+
+— Kiittäkää taivasta polvillanne, rakas neiti, huudahti tyttö, että
+teillä on ollut ystäviä huolehtimassa teistä lapsuudessanne ja ettei
+teidän koskaan ole tarvinnut tuntea kylmää eikä nälkää, ei kurjuutta
+eikä juoppoutta eikä — eikä sitä, mikä on pahempaa kuin kaikki
+tämä, kuten minä olen saanut tehdä jo kehdosta asti. Käytän tätä
+sanaa, sillä katu ja katuojat olivat kehtonani, kuten ne ovat olevat
+kuolinvuoteenanikin.
+
+— Säälin teitä! virkkoi Rose murtuneella äänellä. Sydämeni on
+pakahtumaisillaan.
+
+— Jumala teitä siunatkoon hyvyydestänne! vastasi tyttö. Jospa
+tietäisitte, millaiseksi toisinaan tunnen mieleni, niin surkuttelisitte
+minua. Mutta olen hiipinyt pois niitten luota, jotka varmastikin
+murhaisivat minut, jos tietäisivät minun olevan täällä kertomassa
+teille, mitä olen kuullut. Tunnetteko erään miehen, nimeltä Monks?
+
+— En, sanoi Rose.
+
+— Mutta hän tunsi teidät, lausui tyttö, ja hän tiesi, että te olitte
+täällä, sillä hänen puheensa perusteella teidät löysin.
+
+— En ole koskaan kuullut sitä nimeä, sanoi Rose.
+
+— Silloin kulkee hän väärällä nimellä joukossamme, mitä monesti
+olen epäillytkin, virkkoi tyttö. Joku aika sitten, vähän sen jälkeen
+kuin Oliver oli otettu taloonne tuon yöllisen murtautumisen jälkeen,
+kuuntelin minä — koska olin alkanut epäillä häntä — erästä
+keskustelua hänen ja Faginin välillä. Siitä mitä kuulin, ymmärsin, että
+Monks — se mies, jota teiltä kysyin —.
+
+— Niin, sanoi Rose, ymmärrän.
+
+—...että Monks, jatkoi tyttö, sattumalta oli keksinyt hänet kahden
+meidän poikamme seurassa sinä päivänä, jona hän ensi kerran hävisi
+meiltä, ja että hän pian oli nähnyt pojan olevan juuri sen lapsen, jota
+hän etsi, vaikka en voinut ymmärtää, minkätähden. Hän sopi Faginin
+kanssa, että jos Oliver löytyisi, saisi Fagin määrätyn rahasumman siitä
+ja vielä enemmän, jos hän tekisi pojasta varkaan, mitä Monks syystä
+tahi toisesta, jotakin omaa tarkoitusperäänsä silmällä pitäen toivoi.
+
+— Mitä tarkoitusperää? kysyi Rose.
+
+— Hän näki varjoni seinällä juuri kuunnellessani saadakseni tietää
+sen, sanoi tyttö, eikä moni ihminen olisi päässyt pakoon tulematta
+ilmi, mutta minä pääsin, enkä nähnyt häntä enää ennenkuin eilen illalla.
+
+— Ja mitä tapahtui silloin?
+
+— Sanon sen teille. Eilisiltana tuli hän jälleen. He menivät taas
+yläkertaan, ja minä kuuntelin ovella, ensin kääriydyttyäni hameeseeni,
+jottei varjoni kavaltaisi minua. Ensimmäiset sanat, mitkä kuulin
+Monksin virkkavan, olivat: "Ainoat todistukset siitä, kuka poika on,
+lepäävät siis virran pohjassa, ja se vanha ämmä, joka ne sai äidiltä,
+lahoo kirstussaan". He nauroivat ja puhuivat hänen menestyksestään
+tässä asiassa, ja Monks, joka jatkoi puhettaan pojasta, käyden kovin
+kiihkeäksi, sanoi, että vaikka hän nyt olikin niin varma nuoren penikan
+rahoista, olisi hän kuitenkin mieluummin nähnyt, että kaikki olisi
+käynyt toisella tavalla, sillä mikä ainutlaatuinen pila olisikaan
+ollut saada tehdä tyhjäksi isän ylpeys kuljettamalla poikaa vankilasta
+toiseen ja senjälkeen saattaa hänet oikeuden eteen jostakin törkeästä
+rikoksesta, minkä Fagin helposti olisi voinut järjestää ensin
+hyödyttyään hänestä melko lailla.
+
+— Mitä mahtaa kaikki tämä olla? kysyi Rose.
+
+— Totta, neiti, totta, vaikka se tulee minun huuliltani, vastasi
+tyttö. Senjälkeen sanoi Monks sadatellen, tavallista kylläkin minun
+korvilleni, mutta vierasta teidän, että jos hän voisi tyydyttää vihansa
+ottamalla pojan hengiltä saattamatta omaansa vaaraan, niin haluaisi
+hän tehdä sen, mutta koska hän ei voinut sitä, olisi hän valmiina
+voidakseen tavata hänet hänen elämänsä joka käännekohdassa, ja jos
+hän käyttäisi eduksensa syntyperäänsä ja elämäkertaansa, voisi hän
+ainakin vahingoittaa häntä. "Lyhyesti sanoen, Fagin", sanoi hän, "niin
+juutalainen kuin olettekin, ette kuitenkaan koskaan ole asettanut
+sellaisia ansoja; jollaisia minä tulen suunnittelemaan nuorelle
+veljelleni Oliverille."
+
+— Hänen veljensä! huudahti Rose lyöden kätensä yhteen.
+
+— Niin kuuluivat hänen omat sanansa, sanoi Nancy katsellen
+levottomasti ympärilleen, mitä hän muuten oli tehnyt koko ajan, aina
+puhumaan aljettuaan, sillä Sikesin kuva vainosi häntä taukoamatta. Ja
+vielä enemmän. Kun hän puhui teistä ja toisesta naisesta, sanoi hän,
+että näytti olevan taivaan tai paholaisen vehje häntä vastaan, että
+Oliverin piti joutua teidän käsiinne, mutta sitten nauroi hän ja sanoi,
+että oli joka tapauksessa jokin lohdutus siinäkin, sillä kuinka monta
+tuhatta ja sataa tuhatta puntaa antaisittekaan, jos teillä ne olisi,
+saadaksenne tietää, kuka teidän kaksijalkainen sylikoiranne oli.
+
+— Ei kai ole tarkoituksenne sanoa, virkkoi Rose hyvin kalpeana, että
+hän oli tosissaan.
+
+— Kyllä hän oli täysin tosissaan, vastasi tyttö ravistaen päätänsä.
+Hän on hyvin vakava mies, kun hänen suuttumuksensa on herätetty.
+Tiedän monta, joiden teot ovat pahempia, mutta tahdon mieluummin
+kuulla kymmenen kertaa heitä kaikkia yhdessä kuin yhden ainoan kerran
+Monksia. — Mutta on myöhä, minun täytyy kiirehtiä kotiin, jotta ei
+aavistettaisikaan minun olleen ulkona sellaisella asialla kuin tämä.
+Minun täytyy heti lähteä.
+
+— Mutta mitä pitää minun tehdä? sanoi Rose. Kuinka voin ilman teitä
+käyttää hyödykseni tätä tiedonantoa? Tahdotte palata? Miksi tahdotte
+palata takaisin seuraan, jonka olette kuvannut niin kaamein värein? Jos
+tahdotte toistaa nämä tiedot eräälle herralle, jonka heti kutsun tänne
+tästä viereisestä huoneesta, viedään teidät vähemmässä kuin puolessa
+tunnissa paikkaan, missä voitte olla täydessä turvassa.
+
+— Tahdon mennä takaisin, virkkoi tyttö. Minun täytyy mennä takaisin,
+koska — kuinka minä voin selittää sen sellaiselle viattomalle naiselle
+kuin te? — Koska niitten miesten joukossa, joista olen teille
+kertonut, on yksi, hurjin kaikista heistä, jota en voi jättää, en edes
+tullakseni pelastetuksi siitä elämästä, jota nyt vietän.
+
+— Se, että kerran ennen olette toiminut tuon rakkaan pojan hyödyksi,
+sanoi Rose, että olette tullut tänne, niin suuren vaaran uhatessa teitä
+itseänne, kertoaksenne minulle, mitä olette kuullut, käytöksenne, joka
+on saanut minut vakuutetuksi sanojenne todenperäisyydestä, kasvonne
+ja katumuksenne, kaikki tuo saa minut uskomaan, että teidät vielä
+voidaan pelastaa. Ah, lausui nuori tyttö hellästi ja risti kätensä,
+kuumien kyynelten vieriessä alas hänen poskiansa pitkin, älkää
+sulkeko korvianne erään omaan sukupuoleenne kuuluvan rukouksilta —
+ensimmäisen, luulen, joka konsanaan on vedonnut teihin murhemielin ja
+osaaottaen. Kuulkaa minua ja sallikaa minun pelastaa teidät!
+
+— Rakas neiti, huudahti tyttö langeten polvilleen, rakas, siunattu
+neiti, olette ensimmäinen, joka milloinkaan on ilahduttanut minua
+sanoin sellaisin kuin nämä, ja jos olisin kuullut ne muutamia vuosia
+sitten, olisivat ne ehkä johtaneet minut pois surun ja synnin elämästä,
+mutta nyt on se liian myöhäistä — liian myöhäistä!
+
+— Ei ole koskaan liian myöhäistä katua ja tehdä parannus.
+
+— On, puhkesi tyttö sanomaan ja vääntäen epätoivoisesti käsiään,
+en voi jättää häntä nyt — en voi tehdä itseäni syypääksi hänen
+kuolemaansa!
+
+— Millä tavoin syypääksi?
+
+— Ei mikään voisi pelastaa häntä, vastasi tyttö. Jos kertoisin
+toisille, mitä olen kertonut teille, ja aiheuttaisin heidän
+vangitsemisensa, täytyisi hänen kuolla. Hän on mitä häikäilemättömin ja
+hän on ollut niin julma.
+
+— Onko mahdollista, että sellaisen miehen tähden voitte luopua
+kaikesta tulevaisuuden toivosta ja välittömän pelastuksen varmuudesta?
+Se on hulluutta.
+
+— En tiedä, mitä se on, vastasi tyttö, tiedän ainoastaan, että se on
+niin, eikä ainoastaan minuun, vaan satoihin muihin nähden, jotka ovat
+yhtä kurjia ja syntisiä kuin minä. Minun täytyy palata. Onko se Jumalan
+vihaa sen pahan takia, mitä olen tehnyt, sitä en tiedä, mutta minua
+vetää hänen luokseen jokainen kärsimys ja pahoinpitely, ja tekisin sen,
+vaikkapa tietäisin, että lopuksi kuolisin hänen kätensä kautta.
+
+— Mitä pitää minun tehdä? sanoi Rose. En voi antaa teidän mennä tällä
+tavoin.
+
+— Voitte kyllä, neiti, ja tiedän, että sen teette, vastasi tyttö
+nousten ylös. Ette tule estämään minua menemästä, koska olen luottanut
+teidän hyvyyteenne enkä vaatinut teiltä mitään lupausta, minkä olisin
+voinut tehdä.
+
+— Mitä hyötyä on silloin siitä ilmoituksesta, minkä minulle olette
+antanut? sanoi Rose. Tämä salaisuus on tutkittava, ja kuinka voi se
+tulla hyödyksi Oliverille, jota te olette niin halukas auttamaan?
+
+— Lieneehän olemassa joku mies, joka voi kuulla sen salaisuutena ja
+neuvoa teille, mitä teidän on tehtävä, vastasi tyttö.
+
+— Mutta missä voin tavata teidät jälleen, jos se käy välttämättömäksi?
+kysyi Rose. En tahdo tietää, missä nuo kauheat ihmiset oleskelevat,
+vaan ainoastaan missä voin tavata teidät jonkun määrätyn ajan kuluttua
+tästä lukien.
+
+— Tahdotteko luvata minulle, että salaisuuteni säilytetään ja että
+tulette yksin tai ainoastaan sen henkilön kera, joka saa sen tietää,
+sekä ettei minua seurata? kysyi tyttö.
+
+— Sen lupaan pyhästi, vastasi Rose.
+
+— Joka sunnuntai-ilta, vastasi tyttö, minä, jos elän, kuljen London
+Bridgellä kello yhdestätoista lähtien, kunnes kello lyö kaksitoista.
+
+— Odottakaa vielä silmänräpäys, sanoi Rose, kun tyttö riensi ovea
+kohti: Harkitkaa vielä kerran asemaanne ja sitä tilaisuutta, mikä
+teillä on vapautuaksenne siitä. Teillä on oikeuksia minuun nähden, ei
+ainoastaan siksi, että vapaaehtoisesti olette jättänyt minulle tämän
+ilmoituksen, vaan myöskin naisena, kadotettuna, melkein ilman toivoa
+pelastumisesta. Tahdotteko todella palata tämän varasjoukkueen ja
+tämän miehen luo, kun yksi sana voi pelastaa teidät? Mikä taikavoima
+vetää teitä takaisin ja saa teidät pysymään synnissä ja kurjuudessa?
+Ah, eikö sitten sydämessänne ole ainuttakaan kieltä, mitä minä voisin
+koskettaa — eikö sitten ole olemassa enää mitään, mihin voin vedota
+tätä kauhistuttavaa lumousta vastaan?
+
+— Suurin palvelus, minkä voisitte minulle tehdä, vastasi tyttö
+väännellen käsiään, olisi, että heti ottaisitte minut hengiltä,
+sillä olen tuntenut enemmän kuin koskaan ennen surua tänä iltana
+ajattelemalla mikä minä olen. Ja olisihan jotain sekin, ettei
+tarvitsisi kuolla samassa helvetissä, missä olen elänyt. Jumala teitä
+siunatkoon, rakas neiti, ja antakoon teille yhtä paljon onnea kuin
+minä olen koonnut päälleni häpeää. Näin sanoen ja selvästi kuuluvalla
+nyyhkytyksellä poistui onneton tyttö, Rose Maylien, tämän tavattoman
+kohtauksen valtaamana, mikä enemmän oli haihtuvan unelman kuin
+todellisen tapahtuman kaltainen, vaipuessa tuolille ja yrittäessä koota
+hämmentyneitä ajatuksiaan.
+
+
+
+
+NELJÄSKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.
+
+Sisältää uusia havaintoja ja osoittaa, että yllätykset, samoinkuin
+onnettomuudetkin, harvoin tulevat yksinään.
+
+
+Rosen asema oli todella melko tukala, sillä samalla kun hän mitä
+innokkaimmin ja palavimmin halusi selvittää sen salaperäisyyden,
+mikä verhosi Oliverin kohtaloa, ei hän toiselta puolen voinut olla
+kunnioittamatta sitä luottamusta, mitä onneton nainen oli hänelle
+osoittanut. Hänen sanansa ja käyttäytymisensä oli liikuttanut Rose
+Maylien sydäntä, ja Oliveria kohtaan tuntemansa kiintymyksen rinnalla
+ylläpiti hän lämmintä toivoa voittaa tämä yhteiskunnan ulkopuolella
+vaeltava nuori olento takaisin elämään.
+
+He aikoivat viipyä vain kolme päivää Lontoossa, ennenkuin muutamaksi
+viikoksi lähtisivät eräälle etäällä merenrannalla sijaitsevalle
+paikalle, ja nyt oli ensimmäisen päivän jälkeinen keskiyö. Mihin
+toimenpiteisiin oli hänen ryhdyttävä, mitä voisi hän suorittaa
+neljässäkymmenessäkahdeksassa tunnissa? Tai kuinka hän epäilyksiä
+herättämättä saisi matkan siirretyksi tuonnemmaksi? Mr Losberne oli
+heidän mukanaan ja viipyisi vielä kaksi päivää, mutta Rose tunsi
+liian hyvin tämän kunnon gentlemannin äkkipikaisen luonteen ja piti
+jo ennakolta selvänä, millaisen vihanpurkauksen Oliverin ryöstämisen
+välikappale hänessä aiheuttaisi, rohjetakseen uskoa hänelle
+salaisuutta, jos hänen välityksensä Nancyn hyväksi ei voisi saada tukea
+joltakin toiselta kokeneelta henkilöltä.
+
+Levotonna näistä vaihtuvista ajatuksista ja milloin taipuvaisena
+yhteen, milloin toiseen pelastuskeinoon, milloin hyläten ne kaikki,
+vietti hän unettoman yön, ja seuraavana aamuna, vielä punnittuaan
+asiaa, teki hän epätoivossaan päätöksen neuvotella Harry Maylien kanssa.
+
+— Jos on tuskallista hänelle, ajatteli hän, tulla takaisin tänne,
+kuinka paljon tuskallisempaa onkaan se minulle! Mutta ehkei hän tahdo
+tulla; hän kenties kirjoittaa, tai jos tulee itse, voi hän tahallaan
+välttää minua — kuten teki lähtiessään, vaikka en olisi sitä hänestä
+uskonut; mutta se oli parasta meille molemmille — kaikkein parasta! Ja
+tässä asetti Rose kynänsä syrjään, ikäänkuin ei edes paperikaan saisi
+nähdä hänen itkevän.
+
+Hän oli jälleen tarttunut kynään ja asettanut sen taas pois hyvinkin
+viisikymmentä kertaa sekä punninnut ja aprikoinut kirjeensä ensimmäistä
+riviä, kykenemättä vielä kirjoittamaan edes yhtä sanaa, kun Oliver,
+joka oli ollut ulkona kävelemässä mr Giles henkivartijanaan, tuli
+juosten huoneeseen niin hengästyneen kiireisesti, että näytti tulleen
+jotakin uutta levottomuuden aihetta.
+
+— Miksi olet noin kiihoittunut? kysyi Rose mennen häntä vastaan.
+
+— En ymmärrä mitä se on, minusta tuntuu kuin tukehtuisin, vastasi
+Oliver. Oi, Jumala! Ajatella, että kuitenkin viimein saisin nähdä
+hänet, ja te saatte tietää, että kaikki, mitä olen teille sanonut, on
+totta!
+
+— En ole koskaan uskonut sinun sanoneen meille muuta kuin totuuden,
+rakas Oliver, virkkoi Rose rauhoittaen. Mutta mistä on kysymys? Kenestä
+sinä puhut?
+
+— Olen nähnyt sen vanhan herran, vastasi Oliver, tuskin kyeten saamaan
+sanaakaan suustaan, sen vanhan herran, joka oli niin hyvä minua kohtaan
+— mr Brownlowin, josta niin usein olemme puhuneet.
+
+— Missä? tiedusti Rose.
+
+— Hän astui alas vaunuista, vastasi Oliver vuodattaen ilon kyyneleitä,
+ja meni sisälle erääseen taloon. En puhutellut häntä. Muta Giles kysyi,
+asuiko hän siellä, ja vastattiin, että niin oli laita. Katsokaahan,
+sanoi Oliver näyttäen erästä paperilappua, tässä se on, tähän on
+kirjoitettu, missä hän asuu — nyt tahdon heti mennä sinne. Oi,
+ajatelkaa! Mitä minä teen, kun tapaan hänet ja taas saan kuulla hänen
+puhuvan.
+
+Ajatukset koko lailla hämmentyneinä näistä ja muista toisistaan
+riippumattomista ilonhuudahduksista luki Rose osoitteen, mikä oli
+Craven Street Strandissa.
+
+— Pian! sanoi hän. Käske heidän noutaa ajuri ja laita itsesi kuntoon
+seurataksesi minua. Ajan heti sinne sinun kanssasi kadottamatta
+minuuttiakaan ja sanon tädille vain, että menemme tunnin ajaksi ulos.
+Laita itsesi kuntoon niin pian kuin mahdollista.
+
+Viittä minuuttia myöhemmin olivat he matkalla Craven Streetille. Kun
+he tulivat perille, jätti Rose Oliverin vaunuihin, sanoen syyksi, että
+hänen oli valmistettava vanhaa herraa, sekä lähetti kortin palvelijan
+mukana ylös pyytämään mr Brownlowilta hetken keskustelua tärkeässä
+asiassa. Palvelija palasi ja pyysi häntä astumaan sisään, ja hän
+seurasi häntä erääseen kerrosta ylempänä sijaitsevaan huoneeseen, missä
+hän joutui vanhahkon herran eteen, jolla oli hyväntahtoinen ulkonäkö
+ja joka oli puettu pullonviheriään frakkiin. Hänen lähellään istui
+muuan vanha herra nankkiinihousuissa ja damaskeissa, joka ei näyttänyt
+erikoisen hyväntahtoiselta, pitäen käsiään puristettuina paksun kepin
+nupin ympäri ja nojaten leukaansa niihin.
+
+— Ah, hyvänen aika, sanoi pullonviheriään frakkiin puettu gentlemanni
+nousten nopeasti ylös, pyydän anteeksi, nuori neiti — luulin, että oli
+kyseessä joku tungetteleva henkilö, joka — pyydän anteeksi. Olkaa hyvä
+ja istukaa.
+
+— Mr Brownlow arvatenkin, sir? virkkoi Rose katsoen toisesta vanhasta
+herrasta toiseen.
+
+— Se on nimeni, sanoi vanha gentlemanni. Ja tämä on ystäväni, mr
+Grimwig. Tahdotteko olla ystävällinen ja jättää meidät muutamiksi
+minuutiksi, Grimwig?
+
+— Minä luulen, virkkoi Rose, ettei meidän, keskustelumme ollessa tällä
+asteella, tarvitse vaivata tätä gentlemannia menemään pois. Ellei
+minulle ole väärin ilmoitettu, tietää hän asiasta, josta haluan puhua
+kanssanne.
+
+Mr Brownlow nyökäytti päätään, ja Grimwig, joka oli noussut ylös ja
+tehnyt jäykän kumarruksen, teki toisen jäykän kumarruksen ja istuutui
+jälleen.
+
+— En epäile, sanoi Rose hämillään, että tulen hämmästyttämään teitä;
+mutta te olette kerran osoittanut eräälle nuorelle, sangen hyvälle
+ystävälleni suurta hyväntahtoisuutta ja suopeutta ja olen vakuutettu,
+että teitä ilahduttaa taas saada kuulla jotakin hänestä.
+
+— Tosia-anko? sanoi Brownlow...
+
+— Oliver Twist nimellä hänet tunnette, vastasi Rose.
+
+Nämä sanat eivät vielä kunnolla olleet tulleet hänen huulillaan, kun
+mr Grimwig, joka oli ollut syventyvinään erääseen suureen kirjaan,
+mikä lepäsi pöydällä, löi sen kiinni kovalla paukauksella ja asettui
+selkäkenoon tuolillaan, samalla karkoittaen kasvonpiirteistään
+jokaisen muun ilmeen paitsi mitä rajattomimman ällistyksen ja alkoi
+katsoa tuijottaa pitkään ja epämääräisesti. Kuin häpeissään siitä,
+että oli päästänyt ilmi niin voimakkaan liikutuksen, palautti hän
+kouristuksentapaisella nykäyksellä entisen asentonsa ja tirkistäen
+suoraan eteensä päästi pitkän, syvän vihellyksen, mikä lopultakaan
+ei tuntunut katoavan ilmaan, vaan häviävän hänen vatsansa sisimpiin
+kätköihin.
+
+Mr Brownlow ei ollut vähemmän yllätetty, mutta hänen hämmästyksensä ei
+ilmennyt täysin niin eriskummallisella tavalla. Hän muutti tuolinsa
+lähemmäksi miss Maylieta ja sanoi:
+
+— Tehkää minulle se palvelus, nuori neiti, että kerrassaan syrjäytätte
+sen suopeuden ja hyväntahtoisuuden, mistä mainitsitte ja mistä ei
+kukaan muu tiedä mitään, ja jos voitte kertoa jotakin, mikä voi muuttaa
+sen epäedullisen käsityksen, minkä kerran olin pakotettu muodostamaan
+siitä poikaparasta, niin antakaa minun Jumalan tähden kuulla se.
+
+— Huono poika — tahdonpa syödä pääni, jos hän ei ole huono poika,
+mörisi Grimwig.
+
+— Älkää kiinnittäkö huomiotanne ystävääni, miss Maylie, sanoi
+Brownlow. Hän ei tarkoita sitä, mitä hän sanoo.
+
+Tultuaan näin pitkälle tyytyivät molemmat gentlemannit osaansa ja
+puristivat senjälkeen toistensa käsiä, kuten heillä aina oli tapana.
+
+— Mutta palataksemme asiaan, miss Maylie, lausui Brownlow, johon
+ihmisrakkaudessanne tunnette niin suurta mielenkiintoa, pyydän teitä
+sanomaan minulle, mitä tiedätte tästä lapsiraukasta, vaikka minun kai
+ensinnä täytyy sanoa, että olen käyttänyt kaikkia tarjolla olevia
+keinoja löytääkseni hänet ja että aikaisempaa otaksumaani, että
+hän olisi pettänyt minut ja antanut toveriensa houkutella itsensä
+varastamaan minulta poissaollessani, aikalailla on horjutettu.
+
+Rose, jolla oli ollut aikaa koota ajatuksensa, kertoi nyt muutamin
+harvoin sanoin kaiken, mitä Oliverille oli tapahtunut hänen jätettyään
+mr Brownlowin talon, pidättäen kuitenkin Nancyn ilmoituksen tämän
+herran korvien yksin kuultavaksi, ja lopetti vakuuttaen pojan ainoan
+surun kuluneitten kuukausien aikana olleen, ettei hän ollut voinut
+löytää aikaisempaa ystäväänsä ja hyväntekijäänsä.
+
+— Jumala olkoon ylistetty! sanoi vanha gentlemanni. Tämä on suuri
+ilo minulle, oikein suuri ilo! Mutta ette ole sanonut minulle, missä
+hän nyt on, miss Maylie. Teidän on annettava minulle anteeksi, että
+nuhtelen teitä — mutta minkätähden ette ole ottanut häntä mukaanne?
+
+— Hän odottaa vaunuissa tuolla oven edessä, vastasi Rose.
+
+— Oven edessä! huudahti vanha gentlemanni, minkä perästä hän sanaakaan
+sanomatta riensi ulos huoneesta, alas portaita, yli astuimen ja sisälle
+vaunuihin.
+
+Kun huoneen ovi paukahti kiinni hänen jälkeensä, nosti Grimwig
+päänsä, ja käyttäen yhtä tuolin takajalkaa kiertotappina muodosti hän
+keppinsä avulla kolme ympyrää, koko ajan pysyen istuvassa asennossa.
+Suoritettuaan tämän tempun nousi hän ja asteli niin vinhasti kuin voi
+edestakaisin huoneessa ainakin kymmenen kertaa, minkäjälkeen hän äkkiä
+pysähtyi Rosen eteen ja muitta mutkitta suuteli häntä.
+
+— Hiljaa, sanoi hän, kun nuori nainen, hieman levottomana tästä
+oudosta menettelystä, nopeasti nousi ylös. Älkää olko peloissanne. Olen
+kyllin vanha voidakseni olla isoisänne. Te olette sievä tyttö — minä
+pidän teistä. Siinä he ovat!
+
+Tosiaankin, juuri hänen uudelleen heittäytyessä entiselle paikalleen
+palasi Brownlow yhdessä Oliverin kanssa, jonka mr Grimwig vastaanotti
+hyvin armollisesti, ja vaikka tämän silmänräpäyksen ilo olisi ollut
+Rosen ainoa palkinto kaikesta hänen levottomuudestaan ja tuskastaan
+Oliverin vuoksi, olisi hän kuitenkin ollut runsaasti palkittu.
+
+— Mutta on vielä yksi, jota emme saa unohtaa, virkkoi mr Brownlow ja
+soitti kelloa. Pyytäkää mrs Bedwiniä tulemaan tänne.
+
+Vanha taloudenhoitajatar ilmaantui niin pian kuin mahdollista ja jäi
+niiattuaan seisomaan ovelle, odottaen lähempiä määräyksiä.
+
+— Mutta tehän tulette päivä päivältä yhä likinäköisemmäksi, Bedwin,
+sanoi mr Brownlow ilkkuvaisesti.
+
+— Niin teenkin, vastasi vanha rouva. Tultua niin vanhaksi kuin minä
+eivät silmät parane vuosien mukana.
+
+— Olisinhan voinut sanoakin sen teille, lausui Brownlow, mutta
+asettakaa nyt silmälasinne paikoilleen ja katsokaa, ellette voi arvata,
+miksi teidät on kutsuttu.
+
+Vanha rouva alkoi kopeloida taskustaan silmälaseja, mutta Oliverin
+kärsivällisyys ei kestänyt tätä uutta lisäkiusausta. Hän antoi myöten
+ensimmäiselle mielijohteelleen ja juoksi hänen syliinsä.
+
+— Ah, hyvä Jumala! huudahti vanha rouva syleillen häntä. Sehän on
+minun oma, viaton poikani!
+
+— Rakas, vanha hoitajattareni! huudahti Oliver.
+
+— Tiesin hyvin, että hän tulisi takaisin, sanoi vanha nainen pitäen
+häntä sylissään. Kuinka terveeltä hän näyttää ja kuinka hienosti
+puettu hän on taas! Missä olet ollut koko tämän pitkän, pitkän ajan?
+Ah, samat lempeät kasvot, mutta ei niin kalpeat, samat lempeät silmät,
+mutta ei niin surulliset! En ole koskaan unohtanut niitä enkä tyyntä
+hymyä, vaan joka päivä nähnyt ne samalla kertaa kuin omatkin lapseni,
+jotka kuolivat minun vielä ollessani nuori ja iloinen. Hänen puhuessaan
+ja milloin pitäessään Oliveria kappaleen matkan päässä itsestään
+nähdäkseen, kuinka hän oli kasvanut, milloin vetäessään hänet luoksensa
+uusin hyväilyin, itki ja nauroi tuo hyvä sielu vuoronperään ilossaan
+hänen paluunsa johdosta. Mr Brownlow jätti hänet ja Oliverin rauhaan
+vaihtamaan ajatuksia ja johti Rosen erääseen toiseen huoneeseen, missä
+hän sai kuulla täydellisen selonteon Rosen kohtauksesta Nancyn kanssa,
+mikä aikalailla hämmästytti häntä. Rose selitti myöskin, miksikä
+ei heti ollut kääntynyt ystävänsä mr Losbernen puoleen, ja vanha
+gentlemanni huomasi hänen siinä menetelleen aivan oikein ja suostui
+mielellään itse neuvottelemaan vakavasti asiasta kunnon tohtorin
+kanssa. Jotta hän niin pian kuin mahdollista saisi siihen tilaisuuden,
+sovittiin, että hän pistäytyisi hotellissa samana iltana kello
+kahdeksan ja että mrs Maylielle sillä välin varovasti ilmoitettaisiin,
+mitä oli tapahtunut. Sittenkuin tämä päätös oli tehty, palasivat Rose
+ja Oliver kotiin.
+
+Rose ei suinkaan ollut yliarvioinut hyvän tohtorin katkeroitumisen
+määrää, sillä tuskin oli hän kuullut Nancyn jutun, ennenkuin hän antoi
+todellisen uhkausten ja sadatusten ryöpyn vapaasti virrata, uhkasi
+saattaa Nancyn herrojen Blathers & Duffin yhdistetyn taitavuuden
+ensi uhriksi sekä asetti todella hatunkin päähänsä kiiruhtaakseen
+hakemaan noitten arvon herrojen apua. Epäilemättä olisikin hän,
+silmänräpäystäkään seurauksia punnitsematta suuttumuksensa ensi
+puuskassa toteuttanut aikomuksensa, jollei häntä olisi pidättänyt
+osittain samankaltainen kiihkeys mr Brownlowin puolelta, joka itse oli
+kuumaverinen luonne, ja osittain sellaiset syyt ja huomautukset, mitkä
+näyttivät parhaiten soveltuvan saamaan hänet luopumaan äkkipikaisesta
+aikeestaan.
+
+— No, mitä hittoa sitten on tehtävä? virkkoi kuumaverinen tohtori
+heidän jälleen kohdattua molemmat naiset. Laadimmeko kiitoslauselman
+kaikille noille niinhyvin mies- kuin naispuolisillekin maankiertäjille
+ja pyydämme heitä ottamaan vastaan esimerkiksi sata puntaa miestä kohti
+vähäisenä tunnustuksena heidän hyvyydestänsä Oliveria kohtaan?
+
+— Ei juuri niinkään, vastasi mr Brownlow hymyillen, mutta hyvin
+varovaisesti on meidän meneteltävä.
+
+— Varovaisesti! huudahti tohtori. Tahdon mieluummin lähettää heidät
+joka sorkan —.
+
+— Yhdentekevää minne, keskeytti hänet Brownlow. Mutta ajatelkaa,
+missä määrin me, lähettämällä heidät minne tahansa, voimme toivoa
+saavuttavamme tähtäimessämme olevan maalin.
+
+— Minkä maalin? kysyi tohtori.
+
+— Aivan yksinkertaisesti Oliverin syntyperän selvittämisen ja sen
+perinnön takaisinsaamisen, mikä häneltä, jos kertomus on tosi, on
+petollisesti riistetty.
+
+— Ah, sanoi tohtori Losberne leyhyttäen nenäliinallaan, sen olin
+melkein unohtanut.
+
+— Nähkääs, jatkoi mr Brownlow, vaikka jättäisimmekin tämän tytön
+kerrassaan jutun ulkopuolelle ja meidän onnistuisi saada nämä konnat
+tuomioistuimen eteen hänen turvallisuutensa joutumatta vaaraan, mitä
+voittaisimme sillä?
+
+— Kaikesta päättäen ainakin tulisi muutamia heistä tuomituksi hirteen,
+sanoi tohtori, ja muut lähetetyksi siirtomaavankeuteen.
+
+— Erinomaista, vastasi mr Brownlow hymyillen, mutta siihen he kyllä
+itse vievät asiansa kun aika on tullut, ja jos me sekaantuisimme siihen
+ja estäisimme sen, niin menettelisimme mielestäni kovin tyhmästi, aivan
+vastoin omaa pyrkimystämme tai ainakin Oliverin etua, mikä on sama asia.
+
+— Kuinka niin? kysyi tohtori.
+
+— Onhan selvää, että olisi erittäin vaikeata päästä täysin tämän
+arvoituksen perille, ellemme voi saada tätä Monksia näyttämään
+korttejaan. Se voi tapahtua ainoastaan viekkaudella ja vangitsemalla
+hänet hänen ollessaan näitten henkilöitten parissa. Sillä vaikkapa
+hänet pidätettäisiinkin, niin mitä todistuksia on meillä häntä vastaan?
+Hän ei ole — sikäli kuin tiedämme ja voimme päätellä — sekaantunut
+mihinkään heidän rosvouksiinsa. Ellei häntä täydellisesti vapauteta,
+on ainakin hyvin todennäköistä, että hänet tuomitaan vankeuteen vain
+irtolaisena, ja siitä lähtien on hänen suunsa luonnollisesti oleva niin
+tyystin suljettu, että hän meidän tarkoitusperäämme nähden yhtä hyvin
+voisi olla kuollut, mykkä, sokea tai mielipuoli.
+
+— Siinä tapauksessa huomautan teille uudelleen, sanoi tohtori
+kärsimättömänä, onko kohtuullista, että tätä tytölle annettua lupausta
+on pidettävä sitovana, lupausta, joka tosin annettiin mitä parhaimmassa
+ja ystävällisimmässä tarkoituksessa, mutta joka —.
+
+— Antaa sen seikan olla sinään, hyvä nuori neiti, virkkoi mr Brownlow
+torjuen Roselle, joka oli aikeissa sanoa jotakin. Lupaus on pidettävä.
+En luule sen millään tavoin estävän meitä työssämme, mutta ennenkuin
+voimme ratkaista minkä menettelytavan valitsemme, on tarpeen tavata
+tyttö ja varmistua siitä, tahtooko hän näyttää meille, kuka tuo Monks
+on, edellytettynä, että hän joutuu tekemisiin vain meidän, mutta ei
+lain kanssa, tai ellei hän tahdo tai voi sitä tehdä, voimmeko saada
+häneltä sellaisen kuvauksen Monksin olinpaikasta ja ulkonäöstä, että
+voimme löytää hänet. Emme voi kohdata häntä ennenkuin sunnuntaina, ja
+tänään on tiistai. Ehdotan sentähden, että olemme siihen saakka aivan
+rauhallisina emmekä edes Oliverille mainitse mitään asiasta.
+
+Vaikka mr Losberne ottikin vastaan tämän ehdotuksen, mikä aiheuttaisi
+viiden päivän viivytyksen, monin virnistyksin, täytyi hänen kuitenkin
+myöntää, ettei tiennyt mitään parempaa menettelytapaa ja kun niin Rose
+kuin mrs Mayliekin täydellisesti asettuivat mr Brownlowin puolelle,
+hyväksyttiin ehdotus yksimielisesti.
+
+— Mieleni tekisi, sanoi mr Brownlow, neuvotella ystäväni mr Grimwigin
+kanssa. Hän on omituinen, mutta samalla viisas ja kokenut ja voisi
+ehkä olla meille hyödyksi. Voin lisätä, että hän on ammatiltaan
+juristi, vaikka hän hylkäsi asianajajasäädyn vihoissaan siitä, että hän
+kahtenakymmenenä vuotena sai vain yhden asian hoidettavakseen, mutta
+onko tämä pidettävä suosituksena vai ei, sen saatte itse ratkaista.
+
+— Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kutsutte ystävänne, vastasi
+tohtori, jos minäkin saan kutsua omani.
+
+— Se asia on ratkaistava äänestyksellä, lausui Brownlow. Kuka se on?
+
+— Tämän rouvan ja tämän nuoren naisen — hyvä ystävä, vastasi tohtori
+viitaten mrs Maylien ja luoden nuoreen naiseen paljonpuhuvan katseen.
+
+Rose punastui kovasti, muttei vastustanut ehdotusta — ehkä tunsi hän
+olevansa toivottomana vähemmistönä — ja Harry Maylie ynnä mr Grimwig
+otettiin näin ollen neuvottelukuntaan lisäksi.
+
+— Jäämme luonnollisesti kaupunkiin, virkkoi mrs Maylie, niin kauaksi
+kuin on vähintäkään toivetta voida menestyksellisesti jatkaa tätä
+tutkimusta. En ole säästävä vaivoja enkä kustannuksia tässä asiassa,
+joka on niin lähellä meidän kaikkien sydäntä, ja viivyn täällä
+mielelläni vaikka koko vuoden, jos vain vakuutatte minulle, että vielä
+on olemassa jotakin toivoa.
+
+
+
+
+NELJÄSKYMMENESTOINEN LUKU.
+
+Eräästä Oliverin vanhasta tuttavasta, jossa ilmeisiä nerouden merkkejä
+on havaittavissa, tulee huomattava henkilö pääkaupungissa.
+
+
+Samana iltana, jona Nancy oli vaivuttanut Sikesin uneen ja rientänyt
+Rose Maylien luokse, lähestyi kaksi henkilöä, joihin tämän kertomuksen
+on kiinnitettävä jonkunverran huomiota, Lontoota pohjoisesta päin
+tulevaa valtatietä pitkin. He olivat mies ja nainen, tai ehkä voisi
+heitä paremmin kutsua kukoksi ja kanaksi, sillä ensimainittu oli noita
+pitkä- ja pihtijalkaisia, honteloita ja luisevia henkilöitä, joille
+on vaikea arvioida mitään varmaa ikää, koska he jo poikina näyttävät
+täysikasvuisilta miehiltä ja täysikasvuisina suurikokoisilta pojilta.
+Nainen oli nuori, mutta vahvaa ja karkeaa rakennetta, jollaista
+tarvittiinkin kantamaan sitä raskasta myttyä, mikä oli kiinnitetty
+hänen selkäänsä. Hänen seuralaisensa ei kantanut mitään erikoisen
+painavaa taakkaa, sillä kepissä, jota hän piti olallaan, riippui vain
+pieni käärö, sidottuna nenäliinaan ja ilmeisesti hyvin kevyt. Tämä
+seikka lisättynä hänen tavattoman pitkiin jalkoihinsa teki hänelle
+mahdolliseksi helposti pysytellä puoli tusinaa askelta seuralaisensa
+edellä, jonka puoleen hän tuon tuostakin kääntyi kärsimättömästi
+keikauttaen päätänsä, kuin nuhdellakseen häntä hitaudesta ja
+kehoittaakseen häntä kiiruhtamaan.
+
+— Vieläkö on pitkälti jäljellä? kysyi nainen istuutuen eräälle
+penkille ja katsoen ylös kasvot hikeä valuen.
+
+— Pitkälti jäljellä! Joutavia! sanoi pitkäkoipinen vaeltaja osoittaen
+eteensä. Katso tuonne! Siellä ovat Lontoon valot.
+
+— Sinne on ainakin kaksi mailia, virkkoi nainen masentuneena.
+
+— Älä välitä siitä, onko sinne kaksi tai kaksikymmentä mailia, sanoi
+Noa Claypole, sillä hän se oli, vaan nouse ylös ja riennä, sillä
+muutoin annan sinulle potkun, ja siinä on sinulle tietoa.
+
+— Missä aiot olla yötä, Noa? kysyi nainen heidän taas kuljettuaan
+joitakin satoja metrejä.
+
+— Mistä minä sen tiedän? vastasi Noa, jonka käveleminen oli saattanut
+hyvin riitaiselle tuulelle.
+
+— Tässä lähellä toivon, sanoi Charlotte.
+
+— Ei, ei tässä lähellä, vastasi Noa, ei tässä lähellä, älä
+kuvittelekaan sellaista.
+
+— Miksi ei?
+
+— Kun minä sanon aikovani jotakin tehdä, niin on se kylliksi ilman
+mitään miksi ja siksi, vastasi mies mahtavasti.
+
+— Älähän nyt huoli olla noin äkäinen, sanoi hänen seuralaisensa.
+
+— Olisipa kaunista, jos menisimme ensimmäiseen eteensattuvaan
+majataloon kaupungin ulkopuolella, jotta Sowerberry, jos hän ajaa meitä
+takaa, voisi pistää sinne vanhan kuononsa ja viedä meidät takaisin
+käsiraudoilla varustetuissa vaunuissa, sanoi mr Claypole ilkkuvasti.
+Ei, minä menen ja nuuskin selville kapeimmat kujat, mitkä voin löytää,
+enkä pysähdy, ennenkuin olen tullut taloon, mikä on niin syrjässä kuin
+mahdollista. Voit kiittää luojaasi, että olen saanut päätä, sillä
+ellemme olisi alusta alkaen taiallamme menneet harhaan ja tulleet
+takaisin yli vainioitten, niin olisit aivan varmasti ollut kiinni jo
+viikko sitten. Ja se olisi ollut oikein sinun laisellesi houkkiolle.
+
+— Tiedän, etten ole niin viisas kuin sinä, vastasi Charlotte, mutta
+älä soimaa vain minua ja sano, että minut olisi otettu kiinni. Jos
+minut olisi otettu, niin olisi sinut myöskin.
+
+— Sinähän otit rahat laatikosta, vai kuinka? sanoi Noa.
+
+— Mutta sinun tähtesi ne otin, kiltti Noa, vastasi Charlotte.
+
+— Mutta pidinkös minä ne? kysyi Noa.
+
+— Et, sinä luotit minuun ja annoit minun kantaa niitä, ja siinä teit
+kuin rakastettuni, joka sinä oletkin, sanoi nainen ja taputti häntä
+leuan alle sekä pisti käsivartensa hänen kainaloonsa.
+
+Hänen rakastettunsa hän kyllä olikin, mutta kosk'ei kuulunut mr
+Claypolen tapoihin osoittaa sokeaa ja mieletöntä luottamusta
+kenellekään, myönnettäköön tehdäksemme tuolle herrasmiehelle oikeutta,
+että hän luotti Charlotteen sillä perusteella, että jos heitä
+ajettaisiin takaa, niin rahat tavattaisiin tältä, mikä antaisi hänelle
+mahdollisuuden vakuuttaa täydellistä tietämättömyyttään ryöstöstä sekä
+suuressa määrin lisäsi hänen toiveitaan päästä pakoon. Tällä erää
+ei hän luonnollisestikaan ruvennut mihinkään selityksiin, vaan he
+taivalsivat hyvin rakastavaisesti edelleen.
+
+Mr Claypole jatkoi matkaa pysähtymättä, kunnes he tulivat Islingtonin
+Enkeliin, missä hän, monien jalankulkijoitten ja monien vaunujen
+perustuksella otaksui Lontoon toden teolla alkavan. Seistyään hetken
+hiljaa tutkiakseen, mitkä kadut olivat vilkasliikkeisimmät ja joita
+sentähden ensi sijassa piti karttaa, kulki hän Johns Roadille, ollen
+pian hävinnyt niihin kapeisiin ja sotkuisiin syrjäkujiin, mitkä
+sijaitsevat Grays Inn Lanen ja Smithfieldin välillä ja tekevät tämän
+osan kaupunkia yhdeksi Lontoon huonoimpia ja viheliäisimpiä kortteleja.
+
+Näitten kujien läpi samosi Noa laahaten Charlottea perässään ja välistä
+siirtyen katuojaan saadakseen yleissilmäyksen muutamien pienten
+majatalojen koko ulkonaisesta laadusta, minkä jälkeen hän kulki
+edelleen, koska jokin aavistus sai hänet pitämään niitä liian julkisina
+hänen tarkoitukseensa. Viimein pysähtyi hän erään eteen, joka näytti
+vielä mitättömämmältä ja likaisemmalta kuin mikään muu hänen tähän asti
+näkemänsä, ja mentyään kadun yli sen toiselle puolelle ja tutkittuaan
+sitä sieltäkäsin suvaitsi hän ilmoittaa, että tahtoi viettää yönsä
+siellä.
+
+— Anna minulle mytty, virkkoi Noa irroittaen sen Charlotten hartioilta
+ja heilauttaen sen omilleen, äläkä sano halkaistua sanaa, ellei sinua
+puhutella. Mikä on talon nimi — kolme — kolme — mitä?
+
+— Rampaa, sanoi Charlotte.
+
+— Kolme rampaa, toisti Noa, sehän on sangen hyvä nimi. No, pysyttele
+nyt kintereilläni ja kiirehdi. Näin kehoittaen työnsi hän olkapäällään
+auki narisevan oven ja astui sisään kumppaninsa seuraamana.
+
+Ei ketään muuta ollut tarjoiluhuoneessa kuin muuan nuori juutalainen,
+joka kyynärvarret nojattuina tiskiin parhaillaan luki likaista
+sanomalehteä. Hän tirkisti terävästi Noaan ja Noa tirkisti terävästi
+häneen.
+
+Jos Noa olisi ollut puettuna vapaakoulupukuunsa, olisi juutalaisella
+ollut jotakin syytä avata silmänsä ammolleen, mutta koska hän
+oli pannut pois oppilaitoksensa takin ja piti lyhyttä puseroa
+nahkahousujensa päällä, niin ei näyttänyt olevan mitään syytä
+minkävuoksi hänen ulkonainen olemuksensa herättäisi sellaista huomiota
+jossakin majatalossa.
+
+— Onko tämä Kolme Rampaa? kysyi Noa.
+
+— Niin on dhalon nhimi, vastasi juutalainen.
+
+— Eräs herra, jonka kohtasimme matkalla, suositteli sitä meille, sanoi
+Noa tyrkäten Charlottea kiinnittääkseen ehkä hänen huomiotansa tähän
+nerokkaaseen ja kunnioitusta ansaitsevaan keksintöön ja ehkä myös
+varoittaakseen häntä ilmaisemasta mitään hämmästystä. Haluamme jäädä
+tänne yöksi.
+
+— En dhiedä, voiddheko, sanoi Barney, joka oli paikan passari, käyn
+gysymässä.
+
+— Näyttäkää meille joku huone ja antakaa meille vähän kylmää lihaa
+sekä pisara olutta, samalla kun kysytte, olkaa niin ystävällinen,
+virkkoi Noa.
+
+Barney vei heidät erääseen pieneen pihanpuoleiseen huoneeseen ja toi
+pyydettyä ravintoa, minkäjälkeen hän ilmoitti heidän voivan jäädä yöksi
+ja poistui tuon rakastettavan parin luota, joka nyt alkoi nauttia
+ravintoaan.
+
+Tämä pihanpuoleinen huone sijaitsi välittömästi tarjoiluhuoneen takana
+ja muutamaa porrasta sitä alempana, joten kaikki talossa kävijät
+voivat, jos vetivät pientä akkunaverhoa vähän syrjään, ei ainoastaan
+nähdä tuossa huoneessa majailevat vieraat joutumatta erikoiseen vaaraan
+tulla itse huomatuiksi, koska akkunaruutu sijaitsi eräässä huoneen
+pimeässä nurkassa, vaan myöskin, asettamalla korvansa ruutua vasten,
+melko selvästi kuulla, mitä he puhuivat. Paikan isäntä oli tuskin viisi
+minuuttia sitten vetäytynyt pois tästä havaintopaikasta ja Barney
+palannut vietyään yllämainitun tiedonannon, kun Fagin, ollen eräällä
+tavallisella iltakävelyllään, astui tarjoiluhuoneeseen tiedustelemaan
+muutamia nuorista ystävistään.
+
+— Hiljaa, sanoi Barney, vieraidha vierishessä huoneessha.
+
+— Vieraita! toisti vanha mies kuiskaten.
+
+— Niin, ja vielä midhä ihmeellishimbiä, vastasi Barney. Maaldha,
+joidhagin teidhän laishianne, luulishin.
+
+Fagin näytti suurella mielenkiinnolla vastaanottavan tämän uutisen.
+Nousten eräälle tuolille piti hän varovaisesti silmänsä lasiruudulla
+ja saattoi tältä paikalta nähdä mr Claypolen ottavan eteensä lihaa
+lautaselta ja olutta ruukusta, jaellen homeopaattisia annoksia
+Charlottelle, mutta itse syöden ja juoden mielin määrin.
+
+— Ahaa! kuiskasi juutalainen kääntyen Barneyn puoleen. Minä pidän
+tuosta ahmatista. Hänestä voi olla meille hyötyä; hän näyttää jo
+osaavan opettaa tyttöä. Ole hiljaa kuin hiiri, ystäväni, jotta kuulen,
+mitä he puhuvat.
+
+Juutalainen kääntyi jälleen akkunaan ja kuunteli innokkaasti, asettaen
+korvansa seinää vasten, niin luihu ja himokas ilme kasvoillaan, että se
+olisi voinut sopia vanhalle peikolle.
+
+— Nyt aion tulla gentlemanniksi, virkkoi mr Claypole ojentaen pitkät
+koipensa ja jatkaen keskustelua, jonka alkua Fagin oli tullut liian
+myöhään kuulemaan. Ei mitään kirottuja, vanhoja ruumiskirstuja enää,
+Charlotte, vaan gentlemannin elämää minulle, ja jos tahdot, voit sinä
+tulla hienoksi naiseksi.
+
+— Tahtoisin kernaasti, armaani, vastasi Charlotte, mutta
+kassalaatikoita ei ole tarjolla joka päivä, eikä ole aina niin helppoa
+päästä pakoon.
+
+— Hitto vieköön kassalaatikot, sanoi mr Claypole, liehän muutakin,
+mitä voi tyhjentää.
+
+— Mitä tarkoitat? kysyi hänen seuralaisensa.
+
+— Taskuja, naistenlaukkuja, taloja, postivaunuja, pankkeja, sanoi mr
+Claypole oluen lujittamalla varmuudella.
+
+— Mutta et voi yksin tehdä tuota kaikkea, rakas ystävä.
+
+— Pidän kyllä huolen siitä, että joudun sellaisten pariin, jotka
+voivat sen tehdä. He kyllä ymmärtävät käyttää meitä tavalla tai
+toisella. Sinähän yksin olet yhtä arvokas kuin viisikymmentä muuta
+naista. En ole koskaan nähnyt niin nokkelaa ja viekasta olentoa kuin
+sinä, kun annan sinulle luvan olla sellainen.
+
+— Kuinka kiltisti sinulta sanoa niin! huudahti Charlotte ja painoi
+suudelman hänen rumille kasvoilleen.
+
+— Kas niin, riittää jo. Älä ole liian hyväileväinen, vaikka olen
+ollutkin hyvä sinua kohtaan, sanoi Noa, vapauttamalla itsensä hyvin
+arvokkaasti. Tahtoisin olla jonkun liiton johtaja ja lannistaa heidät,
+vakoilla heitä kaikkialla, heidän sitä tietämättä. Se sopisi minulle,
+jos sillä tavoin vain jotakin ansaitsisi, ja jos voisimme päästä
+muutamain senlaatuisten herrojen kanssa yhteyteen, ei olisi paljon,
+vaikka se maksaisi meille tämän kahdenkymmenenpunnan setelin, jonka
+sinä otit — varsinkaan kun emme oikein tiedä, kuinka pääsisimme siitä
+eroon.
+
+Tämän puheen jälkeen kurkisti mr Claypole syvämietteisesti
+oluttuoppiinsa, ravisti sen sisältöä ja nyökkäsi alentuvasti
+Charlottelle, minkä perästä hän joi kulauksen, mikä näytti kovasti
+virkistävän häntä. Hän oli juuri ottamaisillaan vielä yhden, kun hänet
+keskeytti se, että ovi avattiin ja muuan vieras näyttäytyi.
+
+Vieras oli Fagin, joka näytti hyvin rakastettavalta ja kumarsi ylen
+kohteliaasti lähestyessään, ja istuttuaan lähimmän pöydän ääreen tilasi
+jotakin juotavaa virnistelevältä Barneyltä.
+
+— Kaunis ilta, hyvä herra, mutta kylmä vuodenaikaan katsoen, virkkoi
+Fagin hieroen käsiään toisiaan vasten. Te olette maalta, näen mä.
+
+— Kuinka sen voitte nähdä? kysyi Noa.
+
+— Meillä täällä Lontoossa ei ole tuollaista pölyä, vastasi juutalainen
+ja osoitti Noan ja hänen seuralaisensa jalkineisiin ja niistä molempiin
+nyytteihin.
+
+— Te olette viisas mies. Kuulitko, Charlotte?
+
+— Niin, täytyykin olla viisas tässä kaupungissa, vastasi juutalainen
+tuttavallisesti kuiskaten, se on varma se.
+
+Juutalainen tehosi tätä huomautusta hankaamalla nenänsä sivua oikealla
+etusormellaan, liike, jota Noa yritti jäljitellä, vaikkakaan ei samalla
+menestyksellä, koska hänen nenänsä ei ollut kyllin suuri siihen
+tarkoitukseen. Mr Fagin näytti kuitenkin arvioivan tämän yrityksen
+yhtymiseksi hänen mielipiteeseensä ja tarjosi ystävällisesti juotavaa,
+kun Barney tuli sisään.
+
+— Hyvää tavaraa tämä! sanoi mr Claypole, maiskutellen huuliaan.
+
+— Mutta kallista, virkahti Fagin. Sen, joka juo sitä arkipäivisin,
+täytyy usein tyhjentää joku rahalaatikko, tasku, naisten laukku,
+postivaunu tai pankki.
+
+Mr Claypole ei ollut vielä oikein kuullut tätä mietelmiensä katkelmaa,
+ennenkuin hervahti taapäin tuolissaan ja katsoi juutalaisesta
+Charlotteen kasvoin, mitkä olivat tulleet tuhkanharmaiksi pelosta.
+
+— Älkää välittäkö minusta, ystäväni, sanoi juutalainen ja siirsi
+tuolinsa lähemmäksi. Ha, ha, ha! Oli onni, että vain minä kuulin teitä,
+se oli hyvin onnellista!
+
+— En minä rahoja ottanut, sammalsi Noa, joka ei enää ojentanut
+jalkojaan hienon kavaljeerin tapaan, vaan niin hyvin kuin voi veti
+ne kokoon tuolinsa alle. Hän ne otti, ja sinulla on ne vieläkin,
+Charlotte. Tiedät itse, että sinulla ne ovat.
+
+— Yhdentekevää, kuka ne otti tahi kellä ne ovat, parahin ystävä,
+virkkoi Fagin, joka samalla piti silmällä tyttöä ja molempia nyyttejä
+haukankatsettaan. Olen itse sitä lajia ja pidän teistä sen takia.
+
+— Mitä lajia? kysyi Claypole hiukkaisen rauhallisempana.
+
+— Harrastan sen laatuisia liikeyrityksiä, ja niin tekee talon
+väki myöskin. Olette osannut naulan kantaan ja olette niin hyvässä
+turvassa täällä kuin ikinä olla voitte. Ei ole varmempaa palkkaa koko
+kaupungissa kuin Rammat, se tahtoo sanoa, milloin minä tahdon, ja
+koska pidän paljon teistä ja tästä nuoresta naisesta, olen antanut
+määräyksen, ja voitte olla aivan levollisia.
+
+Noan sielu ehkä oli levollinen tämän vakuutuksen jälkeen, mutta
+hänen ruumiinsa ei sitä kuitenkaan ollut, sillä hän kääntelehti ja
+vääntelehti monessa kömpelössä asennossa, pitäen silmällä uutta
+ystäväänsä puolittain peloissaan ja puolittain epäluuloisena.
+
+— Sanon teille vielä erään asian, jatkoi juutalainen, sittenkuin hänen
+oli ystävällisillä hyökkäyksillä ja rohkaisevalla mutinalla onnistunut
+rauhoittaa Charlotte. Minulla on eräs ystävä, joka luullakseni voisi
+täyttää hartaimman toiveenne ja johtaa teidät oikealle tielle, jotta
+voitte valita sen osaston, minkä katsotte itsellenne parhaiten sopivan
+aluksi, samalla kun tutustutte muihin.
+
+— Puhutte kuin teillä olisi tosi mielessä, sanoi Noa.
+
+— Mitä hyötyä olisi minulla leikinlaskusta? virkkoi juutalainen
+kohauttaen olkapäitään. Mutta kuulkaahan, haluan puhua pari sanaa
+kanssanne syrjässä.
+
+— Meidän on tarpeetonta muuttaa paikkaa, sanoi Noa ja ojensi sitten
+vähitellen taas jalkansa. Hän tässä voi kantaa ylös nyyttimme
+Silläaikaa. Ota nyytit, Charlotte!
+
+Charlotte totteli vähääkään vastustelematta tätä käskyä, joka
+lausuttiin hyvin majesteetillisesti, ja riensi niin joutuin kuin kykeni
+ulos nyytteineen, Noan pitäessä ovea avoinna ja valaistessa hänelle
+tietä.
+
+— Hän tottelee aika hyvin, vai mitä? kysyi hän, istuttuaan jälleen
+pöydän ääreen, samalla äänellä kuin eläintenkesyttäjä, joka on
+taltuttanut jonkun villin elukan.
+
+— Erinomaisesti! vastasi Fagin ja taputti häntä olalle. Te olette
+nero, ystäväni.
+
+— Niin, jollen sellainen olisi, en totisesti nyt olisi täällä, vastasi
+Noa. Mutta hän tulee takaisin, jos hukkaatte aikaa.
+
+— No, mitä arvelette? virkkoi juutalainen. Jos pidätte ystävästäni,
+ette voisi menetellä paremmin kuin liittyä häneen.
+
+— Onko hänellä hyvä liike, siitä on kysymys? vastasi Noa vilkuttaen
+toista pienistä silmistään.
+
+— Hän antaa työtä koko joukolle väkeä ja hänellä on ammatin paras
+seurapiiri.
+
+— Aito lontoolaisia? kysyi mr Claypole.
+
+— Niin, ei yksikään heistä ole maalta, ja luulen, ettei hän edes minun
+suosituksellani ottaisi teitä vastaan, ellei hänellä juuri nyt olisi
+puute apulaisista, vastasi juutalainen.
+
+— Täytyykö minun pulittaa? kysyi Noa taputellen housuntaskujaan.
+
+— Ei auta muu, vastasi Fagin varmasti.
+
+— Mutta kaksikymmentä puntaa — se on joka tapauksessa paljon rahaa.
+
+— Ei silloin, kun kysymyksessä on seteli, josta ei voi päästä eroon,
+huomautti Fagin. Numero ja päivämäärä lienevät merkityt muistiin ja
+lunastus pankissa kielletty. Se ei ole hänelle paljonkaan arvoinen, kun
+se on lähetettävä ulkomaille ja myytävä tappiolla.
+
+— Milloin voin saada puhua hänen kanssaan? kysyi Noa epäröiden.
+
+— Huomenna aamupäivällä.
+
+— Hm! sanoi Noa. Kuinka suuri on palkka?
+
+— Elämä kuin gentlemannilla — ravinto ja asuinhuone, tupakka ja
+väkijuomat vapaat — puolet kaikesta, mikä te ansaitsette, ja siitä,
+minkä tuo nuori nainen ansaitsee.
+
+— Mutta katsokaas, lausui Noa, koska _hän_ on uuttera nainen, pitäisin
+minä jostakin hyvin helposta.
+
+— Hiukkasesta ajanvietetyöstäkö? sanoi Fagin.
+
+— Aivan niin, vastasi Noa. Minkä luulisitte sopivan minulle? Jotakin,
+mikä ei ole liian vaivalloista eikä myöskään liian vaarallista,
+sellaisesta minä pitäisin.
+
+— Kuulin teidän puhuvan jotain toisten vakoilemisesta, ystäväni,
+sanoi juutalainen, ja ystäväni tarvitsee henkilöä, joka voi tehdä sitä
+kunnollisesti.
+
+— Niin, puhuin tosin siitä, eikä minulla olisi mitään vastaan silloin
+tällöin harrastaa sitäkin, vastasi mr Claypole hitaasti, mutta se ei
+kai lyö leiville?
+
+— Ei, se on totta, myönsi juutalainen miettiväisesti ja teeskenteli
+punnitsevansa asiaa. Sitä se ei todellakaan tee.
+
+— Mitä sitten ehdottaisitte? kysäisi Noa tarkastellen häntä
+jännityksellä. Jotakin, mikä vaatii viekkautta, mutta mikä kuitenkin on
+jokseenkin turvallista ja johon ei ole liittynyt sen suurempaa uhkaa
+kuin jos istuisi kotona.
+
+— Seis! sanoi juutalainen asettaen kätensä Noan polvelle. Lapsityö.
+
+— Mitä se on? kysyi mr Claypole.
+
+— Kun lapset, ystäväni, juoksevat äitiensä asioilla, kuusi penceä
+tai shillinginlantti mukanaan, ja työnä on silloin näitten rahojen
+ottaminen heiltä — heillä on ne aina kädessään — ja sitten heidän
+kaatamisensa kumoon katuojaan ja senjälkeen täysin rauhallisena
+poistuminen, ikäänkuin ei olisi sattunut muuta kuin että joku lapsi
+olisi kaatunut ja satuttanut itsensä. Hah, hah, hah!
+
+— Hah, hah, hah! nauroi mr Claypole ja heitti ihastuksissaan sääriään.
+Siinäpä on todellakin jotakin minulle.
+
+— Niin luulen minäkin, vastasi Fagin, ja te voitte saada muutamia
+oivallisia alueita Camden Townista ja Battle Bridgeltä sekä niitten
+ympäristöstä, missä he aina juoksevat asioilla, ja siellä voitte iskeä
+kumoon niin monta penikkaa päivässä kuin tahdotte. Hah, hah, hah!
+
+Näin sanoen tyrkkäsi Fagin mr Claypolea kylkeen ja molemmat puhkesivat
+äänekkääseen ja pitkäaikaiseen nauruun.
+
+— Kas niin, nyt se on tehty! sanoi Noa naurettuaan tarpeekseen, ja
+Charlotte on palannut. Minkä ajan huomenna määräämme?
+
+— Sopiiko kello kymmenen? kysyi juutalainen ja lisäsi mr Claypolen
+nyökättyä hyväksyvästi. Minkä nimen saan mainita ystävälleni?
+
+— Mr Bolter, vastasi Noa, joka oli valmistautunut sellaiseen
+kysymykseen. Mr Morris Bolterin. Tämä on mrs Bolter.
+
+— Mrs Bolterin nöyrin palvelija, sanoi Fagin kumartaen hirveän
+kohteliaasti.
+
+Monin hyvästelyin ja onnentoivotuksin meni mr Fagin tiehensä ja
+Noa selitti senjälkeen Charlottelle sopimusta kaikella sillä
+mahdikkuudella, mikä on ominaista sille, joka ei ole ainoastaan
+vahvemman sukupuolen jäsen, vaan samalla myöskin kavaljeeri, joka
+ymmärtää, mikä kunnia on olla määrätty toimimaan lapsialalla Lontoossa
+ja sen ympäristössä.
+
+
+
+
+NELJÄSKYMMENESKOLMAS LUKU.
+
+Missä kerrotaan, kuinka ovela Taskuveijari joutuu vastuksiin.
+
+
+— Olitte siis itse oma ystävänne, sanoi mr Claypole, myös Bolteriksi
+kutsuttu, kun hän sopimuksen perusteella seuraavana päivänä majoittui
+juutalaisen taloon. Arvasin sen jo melkein eilen illalla.
+
+— Jokainen on oma ystävänsä, hyvä nuori mies, vastasi juutalainen
+mielistelevimmällä irvistyksellään. Itsensä veroista ystävää ei ole
+olemassa.
+
+— Niin, se on totta, vastasi mr Bolter ajatuksissaan. Te olette
+nokkela vanha veitikka.
+
+Fagin näki ilolla, ettei tämä hänen ominaisuuksiensa tunnustaminen
+ollut mikään tyhjänpäiväinen imartelu, vaan että hänen tuottoisa
+neronsa todellakin oli herättänyt kunnioitusta hänen uudessa
+rekryytissään, mikä oli tärkeätä heti alusta alkaen.
+
+Lujittaakseen niin hyödyllistä ja toivottavaa vaikutusta suuntasi hän
+iskun itse naulan kantaan juurta jaksain kuvaamalla hänelle toimintansa
+suuruutta ja laajuutta, mitä tehdessään hän yhdisti mielikuvituksen ja
+todellisuuden miten parhaaksi näki, soveltaen kumpaistakin sellaisella
+taidolla, että mr Bolterin kunnioitus silminnähtävästi kasvoi ja vielä
+eneni pelosta, minkä herättäminen hänessä oli erittäin tärkeätä.
+
+— Molemmin puolinen luottamuksemme on lohduttajani raskaimpienkin
+tappioitten aikana, lausui juutalainen. Menetin parhaan apulaiseni
+eilen aamupäivällä.
+
+— Ette kai tarkoita, että hän kuoli?
+
+— Ei, ei, niin pahoin ei käynyt. Ihan niin pahoin ei käynyt.
+
+— Mitä, häntä —.
+
+— Tarvittiin? Niin häntä tarvittiin.
+
+— Tärkeä asia?
+
+— Ei, ei niin erikoisen tärkeä. Häntä syytettiin yrityksestä tyhjentää
+muuan tasku ja häneltä tavattiin hopeinen nuuskarasia — hänen omansa,
+sillä hän nuuskasi itse ja piti siitä paljon. Tänään pantiin toimeen
+tutkimus, sillä he luulivat tuntevansa nuuskarasian omistajan. Ah, hän
+oli enemmän kuin viidenkymmenen rasian arvoinen, ja antaisin kernaasti
+niitten täyden arvon, jos saisin hänet takaisin. Teidän olisi pitänyt
+tuntea Taskuveijari, ystävä kulta, teidän olisi pitänyt tuntea hänet.
+
+— No, mutta tulen kai vielä tuntemaankin hänet. Ettekö luule niin?
+sanoi mr Bolter.
+
+— Epäilen sitä, vastasi juutalainen huokaisten. Jollei heillä ole
+mitään selviä todistuksia häntä vastaan, tulee tuomiosta summittainen,
+ja siinä tapauksessa saamme hänet takaisin kuuden viikon päästä tai
+niille main. Mutta päinvastaisessa tapauksessa tulee kysymykseen
+pitkä matka. He tietävät, minkälainen viekas vintiö hän on, hän saa
+matkustaa; he eivät päästä ovelaa Taskuveijaria vähemmällä.
+
+— Mitä tarkoitatte matkustamisella? kysyi mr Bolter. Mitä hyödyttää
+puhua minulle tuolla tavalla? Miksi ette puhu niin, että voin ymmärtää
+teitä?
+
+Mr Fagin aikoi juuri selittää tuota hämärää sanontaa, joten mr
+Bolterille olisi selvinnyt, että se merkitsi samaa kuin "elinkautinen
+maastakarkoitus", kun juttelun keskeytti Charley Bates, joka astui
+sisään kädet housuntaskuissa ja kasvot väännettyinä puolittain
+koomillista surua ilmaiseviksi.
+
+— Kaikki on mennyttä, Fagin, sanoi Charley, sittenkuin hän ja hänen
+uusi toverinsa oli esitetty toisilleen.
+
+— Mitä tarkoitat? kysyi juutalainen vapisevin huulin.
+
+— He ovat löytäneet nuuskarasian omistajan. Kaksi tahi kolme muuta
+tulevat todistamaan hänen henkilöllisyytensä ja ovela Taskuveijari
+lähetetään pois maasta. Minulla täytyy olla surupuku, Fagin, ja
+surunauha hatun ympärillä, kun käyn hänen luonaan jäähyväisillä.
+Ajatella, että Dawkins — kuulu Jack — Taskuveijari — ovela
+Taskuveijari — matkustaa ulkomaille kurjan nuuskarasian tähden! En
+olisi ikinä voinut uskoa, että hänen tarvitsisi tehdä se vähemmän
+asian kuin ketjulla ja sinetillä varustetun kultakellon takia.
+Miksei hän varastanut joltakin vanhalta gentlemannilta kaikkia hänen
+arvoesineitään, jotta voisi lähteä matkalle gentlemannina eikä kuin
+tavallinen taskuvaras ilman loistoa ja kunniaa!
+
+Purkaen täten mieltään myötätunnosta onnetonta ystäväänsä kohtaan
+istuutui master Bates lähimmälle tuolille surun ja pettymyksen ilmein.
+
+— Mitä lorua tuo on, ettei hänellä ole loistoa eikä kunniaa, puhkesi
+Fagin sanomaan katsoen vihaisena oppipoikaansa. Eikö hän aina ole ollut
+taitavin teistä kaikista? Voiko ketään verrata häneen?
+
+— Ei! vastasi master Bates surunvoittoisesti, vapisevin huulin.
+
+— No, mitä sitten höpiset? virkkoi juutalainen kärtyisesti. Mihin
+lörpöttelylläsi pyrit?
+
+— Siihen, että se ei tule rekisteriin, sanoi Charley, joka surunsa
+katkeruudessa ryhtyi vastustamaan mestarinsa, se ei voi tulla
+rekisteriin, kosk'ei kukaan koskaan saa tietää puoliakaan siitä, mikä
+hän oli. Kuinkahan pitänee hän puoliaan Newgate-kalenterissa? Ehk'ei
+hän lainkaan tule siihen. Ah, millainen isku!
+
+— Hah, hah, hah! nauroi juutalainen, ojentaen oikean kätensä ja
+kääntyen mr Bolteriin päin koettaen pidättää nauruaan, mikä puistatti
+häntä, kuin olisi hän saanut halvauksen. Näettekös, kuinka ylpeitä he
+ovat ammatistaan, ystäväni! Eikö se ole kaunista?
+
+Mr Bolter nyökkäsi, ja sittenkuin juutalainen oli muutaman sekunnin
+ajan silminnähtävällä tyydytyksellä tarkannut Charley Batesin surua,
+meni hän nuoren gentlemannin luokse ja taputti häntä olalle.
+
+— Ole huoleti, Charley, se tulee kyllä päivänvaloon, se tulee aivan
+varmasti päivänvaloon. He saavat kaikki tietää, mikä nokkela vintiö
+hän oli. Hän tulee itse näyttämään sen heille eikä tule saattamaan
+tovereitaan eikä opettajaansa häpeään. Ja muista, miten nuori hän on!
+Mikä kunnia, Charley, tulla karkoitetuksi maasta hänen iällään!
+
+— Niin, se on kunnia — se se on! sanoi Charley vähän lohdutettuna.
+
+— Hän saa kaikkea mitä tahtoo, jatkoi juutalainen. Häntä pidetään
+kiviruukussa kuin gentlemannia, Charley, olutta joka päivä ja rahoja
+taskussa kruunun ja klaavan peluuta varten, jollei hän uskalla käyttää
+niitä muuhun.
+
+— Tosiaanko? huudahti Charley.
+
+— Aivan varmasti, ja hän saa asianajajan — yhden niistä, jotka ovat
+saaneet liukkaimman kielen — joka puolustaa häntä, ja hän saa itse
+pitää puheen, jos haluaa, ja me kaikki luemme sanomalehdistä — "ovela
+Taskuveijari — myrskyisiä naurunpuuskia — tässä nauroi oikeus täyttä
+kurkkua" — vai kuinka, Charley?
+
+— Hah, hah, hah! nauroi master Bates. Olisi se näytelmää, Fagin! Ja
+kuinka se Taskuveijari tulisi nolaamaan heidät!
+
+— Tulisi! huudahti juutalainen. Hän tulee sen tekemään!
+
+— Varmasti hän sen tekee! toisti Charley hieroen käsiänsä.
+
+— Olen näkevinäni hänet nyt, sanoi juutalainen kiinnittäen silmänsä
+oppipoikaansa.
+
+— Samoin minä! huudahti Charley. Hah, hah, hah! Samoin minä! Näen
+kaiken jo silmäini edessä, enkös, kautta kunniani, näekin! Niin
+hauskaa, niin kirotun hauskaa! Kaikki suuret peruukit yrittävät näyttää
+juhlallisilta, mutta Jack Dawkins puhuu niille niin tuttavallisesti
+ja uuvuttavasti kuin olisi hän tuomarin oma poika, joka puhuisi
+päivällispöydässä — hah, hah, hah!
+
+Juutalainen oli todellakin niin taitavasti sovittanut nuoren ystävänsä
+haavemielisen luonteen mukaan, että master Bates, joka aluksi oli ollut
+taipuvainen pitämään pidätettyä Taskuveijaria uhrina, nyt huomasikin
+hänet päähenkilöksi harvinaisen koomillisessa kohtauksessa ja hyvin
+kärsimättömänä odotti sitä hetkeä, jolloin hänen vanha kumppaninsa
+saisi sellaisen tilaisuuden tuoda päivänvaloon avujansa.
+
+— Meidän täytyy jollakin nokkelalla tavalla saada tietoomme miten hän
+tänään suoriutuu, sanoi Fagin. Malttakaahan, kun tuumin.
+
+— Jospa minä menen sinne, sanoi Charley.
+
+— Ei ikinä, vastasi juutalainen. Oletko mieletön, ystäväni, pähkä
+hullu, kun ajatteletkaan mennä sinne, missä —? Ei, Charley, ei. Yhden
+menettäminen riittää täksi kerraksi.
+
+— Ette kai aio mennä sinne itse? sanoi Charley viekkaasti hymyillen.
+
+— En, se ei kyllä käy päinsä, vastasi Fagin ja ravisti päätänsä.
+
+— No, miksi ette sitten lähetä tätä uutta lurjusta sinne? kysyi
+master. Bates ja laski kätensä Noan käsivarrelle. Siellähän ei ole
+ketään, joka tuntisi hänet.
+
+— Niin, jollei hänellä ole mitään sitä vastaan, sanoi juutalainen.
+
+— Mitään sitä vastaan! Mitä hänellä olisi sitä vastaan?
+
+— Ei mitään erikoista, vastasi Fagin kääntyen mr Bolteriin.
+
+— Tässä pitää minullakin olla oikeus sanoa sanani, virkkoi Noa
+lähestyen ovea ja vakavan levottomasti päätänsä puistaen. Ei, kiitos,
+sen kanssa en halua olla missään tekemisissä. Se ei kuulu minun
+osastolleni.
+
+— Minkä osaston hän on saanut, Fagin? kysyi master Bates tarkastellen
+kovin tyytymättömän näköisenä Noan romuluista olemusta. Onko hänen
+tehtävänään ehkä luikkia pakoon, kun vaara on tarjolla, ja syödä
+suuhunsa kaikki ruoka, kun asiat ovat kunnossa?
+
+— Se ei kuulu teihin, vastasi mr Bolter, älkääkä leukailko
+päällysmiehiänne vastaan, poikaseni, muutoin voi teille käydä hullusti.
+
+Master Bates nauroi niin määrättömästi tälle uhkaukselle, että
+kesti hetkisen, ennenkuin Fagin saattoi mennä väliin ja selittää mr
+Bolterille, ettei hän antautunut mihinkään vaaraan laisinkaan menemällä
+poliisiasemalle, koska se oli viho viimeinen paikka, minne hänen
+voitiin otaksua tulevan vapaasta tahdostaan.
+
+Osaksi näitten huomautusten johdosta, mutta vielä enemmän juutalaista
+kohtaan tuntemansa pelon vaikutuksesta, suostui mr Bolter vihdoin,
+vaikkakin vastahakoisesti, ottamaan tehtävän suorittaakseen.
+Faginin kehoituksesta vaihtoi hän omat vaatteensa ajomiehentakkiin,
+manchesterihousuihin ja nahkakalvosimiin, mitkä esineet juutalaisella
+oli valmiina odottamassa, samoinkuin hänet myöskin varustettiin
+huopahatulla ja pitkällä ruoskalla. Täten vaatetettuna menisi hän
+poliisiasemalle, kuten maalaisen aivan hyvin voi otaksua tekevän
+tyydyttääksensä uteliaisuuttansa, ja koska hän oli riittävän kömpelö,
+moukkamainen ja romuluinen, ei Fagin vähääkään epäillyt, ettei hän
+näyttelisi osaansa kunnollisesti.
+
+Näitten valmistelujen jälkeen ilmoitettiin hänelle tarpeelliset
+tuntomerkit ovelan Taskuveijarin tuntemiseksi, ja sitten johti master
+Bates hänet läpi pimeitten ja mutkikkaitten katujen lähelle Bow
+Streetiä. Charleyn neuvottua hänelle missä poliisiasema sijaitsi,
+sekä selitettyä, kuinka hänen olisi mentävä suoraan läpi käytävän
+ja tultuaan sisäpihalle avattava ovi oikealla puolen sekä otettava
+hattu päästänsä tultuaan huoneeseen, pyysi hänen saattajansa häntä
+kiiruhtamaan edelleen yksin sekä lupasi odottaa hänen paluutaan
+eroamispaikalla.
+
+Noa Claypole seurasi täsmällisesti saamiaan ohjeita, mitkä — koska
+master Bates tunsi hyvin tarkasti huoneuston — olivat niin oikeita,
+että hän pääsi oikeuden käyttäjäin eteen tarvitsematta kertaakaan kysyä
+tai pysähtyä matkallaan. Hän joutui siis puristuksiin ihmisjoukkoon,
+johon kuului enimmäkseen naisia ja joka oli kokoontunut pimeään ja
+likaiseen huoneeseen, minkä takaosassa kohosi aidattu koroke, jonka
+vasemmalla puolella oli väliseinällä eroitettu aitio vankeja varten,
+todistajan aitio keskellä ja oikeuden pulpetti oikealla puolen.
+Viimeksimainittu osasto oli seinällä, mikä kätki tuomioistuimen
+tutkivilta katseilta, eroitettu muista ja jätti yleisön kuviteltavaksi,
+jos se voi sen tehdä, oikeuden koko majesteetin.
+
+Vankien osastossa oli vain pari naista, jotka nyökkäilivät ihaileville
+ystävättärilleen notaarion lukiessa muutamia todistajain lausuntoja
+parille poliisikonstaapelille sekä eräälle yksinkertaisesti puetulle,
+pöydän yli kumartuneelle siviilihenkilölle. Muuan vanginvartija
+seisoi nojautuneena aitausta vasten ja naputteli välinpitämättömänä
+nenäänsä suurella avaimella, paitsi milloin hän tyynnytti muutamien
+kuuntelijoitten sopimatonta jutteluhalua vaatimalla hiljaisuutta
+tahi ankarasti tuijottaen kehoitti jotakuta naista "menemään ulos
+penikoineen", kun oikeuden juhlallisuutta olivat häirinneet jonkun
+laihan sylilapsen heikot, puoleksi tukahdutetut kirkaisut.
+
+Noa etsi innokkaasti katseillaan Taskuveijaria, mutta vaikka siellä
+oli useita naisia, jotka hyvin olisivat voineet olla tämän huomattavan
+henkilön äitejä tai sisaria, ja miehiä, jotka olisivat voineet olla
+hyvin hänen isänsä näköisiä, ei ollut kuitenkaan ketään, joka vastasi
+sitä selitystä mikä mr Dawkinista oli hänelle annettu. Hän odotti
+jännittyneellä mielenkiinnolla, kunnes naiset, joitten asia lykättiin,
+olivat poistuneet, ja vapautui senjälkeen äkkiä tietämättömyydestään
+erään uuden vangin esiintymisen johdosta, jonka hän heti arvasi
+Taskuveijariksi.
+
+Dawkins se todella olikin, joka astui saliin, pitkät takinhihat
+käärittyinä ylös kuten tavallisesti, vasen käsi housuntaskussa ja hattu
+oikeassa kädessä. Hän kulki vanginvartijan eteen kuvaamattomin huojuvin
+askelin, ja kun hän asettui paikalleen aitauksessa, vaati hän korkealla
+äänellä saada tietää, miksi hänet oli saatettu tähän epämiellyttävään
+asemaan.
+
+— Etkö tahdo pitää suutasi kiinni! sanoi vanginvartija.
+
+— Enkö minä ehkä ole englantilainen? vastasi Taskuveijari. Missä ovat
+etuuteni?
+
+— Etuutesi saat kyllä aikanaan, sanoi vanginvartija, ja pippuroituina
+kaupan päällisiksi.
+
+— Tuleepa olemaan hauska nähdä, mitä sisäministerillä on sanottavana
+peruukkipölkkypäille, jos ne minulta evätään, vastasi mr Dawkins.
+No, mitä tämä kaikki merkitsee? Olisin oikeudelle kiitollinen, jos
+se jouduttaisi tätä pikku juttua eikä viivyttäisi minua lukiessaan
+sanomalehteä, sillä olen sopinut erään herran tapaamisesta Cityssä
+määräaikana, ja koska aina pidän sanani sekä olen hyvin täsmällinen
+liikeasioihin nähden, menee hän tiehensä, jollen tule määrätyllä
+kellonlyömällä, ja silloin voi sattua, että vaaditaan vahingonkorvausta
+niiltä, jotka ovat estäneet minua. Äh, varmastikin voi!
+
+Tämän perästä pyysi Taskuveijari, ollen olevinaan erikoisen
+kiinnostunut lähestyvistä kuulusteluista, vanginvartijaa sanomaan
+hänelle niitten kahden vanhan veijarin nimet, jotka istuivat tuomarin
+istuimella, mikä kysymys niin kutkutti kuuntelijoita, että he nauroivat
+melkein yhtä sydämellisesti kuin master Bates olisi tehnyt, jos olisi
+ollut kuulemassa.
+
+— Hiljaa siellä! huusi vanginvartija.
+
+— Mikä on seuraava juttu? kysyi yksi tuomareista.
+
+— Muuan taskuvarkaus, teidän korkea-arvoisuutenne.
+
+— Onko poika ollut täällä ennen?
+
+— Hänen olisi pitänyt olla täällä jo monet kerrat, vastasi
+vanginvartija. Hän on ollut miltei joka paikassa. Tunnen hänet, teidän
+korkea-arvoisuutenne.
+
+— Oho, vai tunnette te minut, todellako? huudahti Taskuveijari,
+merkiten ilmoituksen muistiin. Oivallista. Se ainakin on yritys mustata
+hyvää nimeäni ja mainettani.
+
+Tälle naurettiin taas, ja vielä kerran huusi vanginvartija: Hiljaa!
+
+— No, missä ovat todistajat? kysyi notaari.
+
+— Aivan oikein, lisäsi Taskuveijari. Missä he ovat? Heitäpä olisin
+halukas näkemään.
+
+Tämä toive täyttyi silmänräpäyksessä, sillä eräs poliisikonstaapeli
+astui esiin ja selitti, että hän eräässä väkijoukossa oli nähnyt
+vangin yrittävän varastaa muutaman tuntemattoman herran taskusta ja
+tällöin vetävän siitä esiin nenäliinan, mutta kun se oli ollut hyvin
+vanha, oli hän työntänyt sen takaisin, ensin siihen niistettyään.
+Tämän perusteella oli hän pidättänyt Taskuveijarin, ja kun samainen
+Taskuveijari oli tarkastettu, oli eräästä hänen taskustaan löytynyt
+hopeinen nuuskarasia, omistajan nimi kanteen kaiverrettuna.
+Osoiteluettelon avulla oli gentlemanni tavattu, ja hän meni nyt valalle
+siitä, että rasia oli hänen ja että hän oli kaivannut sitä edellisenä
+iltana, juuri tullessaan mainitusta väkijoukosta pois. Hän oli samalla
+äkännyt nuoren miehen, jolla oli hyvin kiire raivata itselleen tietä
+läpi tungoksen, ja tämä nuori mies oli ollut vanki.
+
+— Onko sinulla mitään kysyttävää tältä todistajalta, poika? sanoi
+tuomari.
+
+— Olisi arvolleni alentavaa puhua hänen kanssaan, vastasi Taskuveijari.
+
+— Onko sinulla mitään muuta sanottavaa?
+
+— Etkö kuule, että hänen korkea-arvoisuutensa kysyy, onko sinulla
+mitään sanottavaa? kysyi vanginvartija ja tyrkkäsi Taskuveijaria
+kyynärpäällään.
+
+— Pyydän anteeksi, vastasi Taskuveijari katsoen ylös hajamielisen
+näköisenä. Minulleko puhuitte, hyvä mies?
+
+— En ole koskaan nähnyt niin sietämätöntä nuorta lurjusta, teidän
+korkea-arvoisuutenne, virkkoi vanginvartija virnistäen. Aiotko sanoa
+jotain, sinä nuori rakkari?
+
+— En, vastasi Taskuveijari, en täällä, sillä tämä ei ole mikään
+oikeuspaikka, ja sitäpaitsi syö asianajajani tänään aamiaista
+varapresidentin kanssa alahuoneessa. Mutta olen kyllä sanova jotakin
+jossakin toisessa paikassa ja samoin hän sekä lukuisa ja arvossapidetty
+joukko nuoruudenystäviäni, jotka saattavat nämä herrat toivomaan,
+etteivät koskaan olisi syntyneet tai että olisivat antaneet omien
+käskyläistensä hirttää heidät hattukoukkuihinsa mieluummin kuin että
+tulivat tänne tänä aamuna kuulustelemaan minua. Olen kyllä —.
+
+— Jo riittää! Hänet on täydellisesti todistettu syylliseksi, keskeytti
+notaari, viekää hänet pois.
+
+— Tule! sanoi vanginvartija.
+
+— Ah, hah! Kyllä minä tulen, vastasi Taskuveijari parjaten
+hattuaan kämmenellään. Ah! (oikeudelle): Turha vaiva näyttää noin
+kauhistuneilta. En tule osoittamaan teitä kohtaan sääliväisyyttä, en
+hitustakaan. Saatte vielä tuntea tämän nahoissanne, hyvät ystäväni.
+En tahtoisi olla teidän sijassanne mistään hinnasta! En salli laskea
+itseäni vapaalle jalalle, vaikka polvillanne rukoilisitte sitä minulta.
+Tulkaa, viekää minut vankilaan. Olen valmis lähtemään täältä.
+
+Sen sanottuaan antoi Taskuveijari viedä itsensä kauluksesta, aina
+pihalle saakka uhaten tehdä asiasta parlamenttijutun ja nauraa virnisti
+sitten hilpeästi ja tyytyväisesti vanginvartijaa päin kasvoja.
+
+Nähtyään hänet teljettävän pieneen koppiin yksiksensä riensi Noa
+takaisin paikalle, minne oli jättänyt Charley Batesin, ja hänen
+odotettuaan siellä hetkisen aikaa, tuli tämä nuori mies, joka,
+viisaasti kyllä, ei ollut näyttäytynyt, ennenkuin eräästä varmasta
+piilopaikasta oli varmistunut siitä, ettei kukaan nenäkäs henkilö ollut
+seurannut hänen uuden ystävänsä kintereillä.
+
+
+
+
+NELJÄSKYMMENESNELJÄS LUKU.
+
+Koittaa aika, jolloin Nancyn on täytettävä Rose Maylielle antamansa
+lupaus. Hän epäonnistuu.
+
+
+Miten kokenut Nancy olikin kaikenlaisessa viekkaudessa ja
+teeskentelyssä, ei hän kuitenkaan kyennyt salaamaan sitä vaikutusta,
+mikä hänen teollaan oli ollut hänen mieleensä. Hän tiesi, että
+niinhyvin viekas juutalainen kuin raaka Sikeskin olivat täydessä
+luottamuksessa uskoneet hänelle suunnitelmia, mitkä oli pidetty salassa
+muilta. Niin julkeita kuin nämä suunnitelmat ja niin häikäilemättömiä
+kuin niiden suunnittelijat olivatkin, ja niin katkeria kuin hänen
+tunteensa olivatkin juutalaista kohtaan, joka askel askeleelta oli
+vetänyt häntä alas rikosten ja kurjuuden rotkoon, mistä ei ollut mitään
+pelastusta, oli kuitenkin hetkiä, jolloin hän tunsi jonkunlaista
+katumusta ajatellessaan, että hänen ilmoituksensa voisi aiheuttaa sen
+rautaotteen juutalaisesta, minkä tämä niin kauan oli välttänyt, ja että
+juutalainen viimein — niin hyvin kuin hän olikin ansainnut sellaisen
+kohtalon — voisi joutua tuhon omaksi hänen myötävaikutuksellaan.
+
+Oli sunnuntai-ilta ja lähin kirkonkello kuului lyövän täyden tunnin.
+Sikes ja juutalainen keskustelivat, mutta vaikenivat kuunnellakseen.
+Tyttö katsoi ylös matalalta jakkaralta, jolla istui, ja kuunteli
+myöskin. Yksitoista!
+
+— Tunti puoleenyöhön, virkkoi Sikes nykäisten rullakaihtimen ylös ja
+kurkistaen ulos, minkä jälkeen hän jälleen istuutui. Pimeää ja sumuista
+on senlisäksi, oivallinen yö liiketoimia varten.
+
+— Ah! sanoi juutalainen. Ikävä, ettei ole mitään tehtävää juuri nyt.
+
+— Siinä olette oikeassa, vastasi Sikes äreästi. Se on suuri vahinko,
+sillä tunnen itseni olevan kunnossa johonkin.
+
+Juutalainen huokaisi ja ravisti myrtyneenä päätänsä.
+
+— Meidän on korjattava laiminlyönnit, kaiken taas jouduttua vanhoille
+raiteilleen. Siinä on kaikki, mitä minulla on sanomista, sanoi Sikes.
+
+— Aivan oikein, ystäväni, vastasi juutalainen uskaltaen laskea kätensä
+hänen olallensa. Minulle on mieluista kuulla teidän puhuvan niin.
+
+— Vai mieluista? huudahti Sikes. No, olkoon sitten.
+
+— Hah, hah, hah! nauroi juutalainen, kuin olisi tuntenut helpotusta
+tästä myönnytyksestä. Tänä iltana olette taas kaltaisenne, Bill, aivan
+itsenne kaltainen.
+
+— En mielestäni tunne itseäni omaksi itsekseni, kun te asetatte nuo
+vanhat kuivuneet kyntenne olkapäälleni. Ottakaa ne pois, sanoi Sikes ja
+ravistautui vapaaksi juutalaisen kädestä.
+
+— Hermostuttaako se teitä? Muistuttaako se teitä ehkä kiinnijoutumisen
+vaarasta, Bill? kysyi juutalainen, lujasti päättäneenä olla
+loukkaantumatta.
+
+— Se muistuttaa minulle vaarasta joutua paholaisen pidättämäksi,
+vastasi Sikes, eikä poliisin. Ei kellään ihmisellä ole koskaan ollut
+sellaisia kasvoja kuin teillä, isäänne ehkä lukuunottamatta, ja hän
+repii luultavasti nyt tuuheaa punaista partaansa, mikäli ette polveudu
+suoraan hitosta itsestään ilman mitään isää välillänne, mikä muuten ei
+laisinkaan hämmästyttäisi minua.
+
+Juutalainen ei vastannut tähän ylistyspuheeseen, vaan nykäisi
+Sikesiä käsivarresta ja osoitti Nancya, joka oli käyttänyt hyväkseen
+edellämainittua keskustelua asettamalla yllensä hatun ja shaalin ja oli
+nyt aikeissa jättää huoneen.
+
+— Halloo! huudahti Sikes. Minne olet aikeissa lähteä tähän aikaan
+yöstä, Nancy?
+
+— En voi hyvin, olenhan sen sinulle sanonut, vastasi tyttö. Tarvitsen
+vähän raitista ilmaa.
+
+— Pistä pääsi akkunasta ulos, niin saat raitista ilmaa!
+
+— Se ei riitä. Minun täytyy päästä ulos kadulle.
+
+— Siihen et saa lupaa, vastasi Sikes, nousten pystyyn, lukiten oven,
+kiskaisten hatun hänen päästään ja sinkauttaen sen erään vanhan kaapin
+päälle. Kas niin, sanoi varas, pysy nyt levollisesti siellä missä olet.
+
+— Sellainen kapine kuin hattu ei voi minua pidättää, puhkesi tyttö
+sanomaan, käyden hyvin kalpeaksi. Mitä sinä tarkoitat, Bill? Tiedätkö,
+mitä sinä teet?
+
+— Tiedänkö —! huudahti Sikes kääntyen päin Faginia. Hän lienee
+menettänyt järkensä, muutoin ei hän rohkenisi puhua minulle tuolla
+tavalla.
+
+— Saat minut tekemään jotain epätoivoista, mutisi tyttö pusertaen
+molempia käsiään rintaansa vasten. Anna minun mennä — tällä minuutilla
+— nyt heti —.
+
+— En! karjaisi Sikes.
+
+— Käskekää hänen antaa minun mennä, Fagin. Se on parasta hänelle
+itselleen. Kuuletteko?
+
+— Kuulenko? toisti Sikes kääntyen tuolillaan katsoakseen häntä.
+Kyllä kuulen, ja jos kuulen sinua vielä minuutin, niin iskeköön koira
+kurkkuusi. Mikä sinua vaivaa? Mitä se on?
+
+Juutalainen nyökkäsi hänelle merkiksi olla välittämättä tytöstä
+ja muutaman minuutin jälkeen oli tyttö herpautunut tavalliseen
+olotilaansa. Fagin kuiskasi Sikesille, ettei ollut pelkoa kohtauksen
+uudistamisesta, otti hattunsa ja sanoi hyvää yötä.
+
+Tultuaan ovelle hän pysähtyi kysymään, eikö kukaan tahtoisi valaista
+hänelle portaita.
+
+— Valaise hänelle, sanoi Sikes, joka paraillaan täytti piippuansa.
+Olisi sääli, jos hän taittaisi niskansa ja houkuttelisi uteliaita
+katselijoita mestaukseensa. Näytä hänelle tietä.
+
+Nancy seurasi vanhaa miestä alas portaita.
+
+
+
+
+NELJÄSKYMMENESVIIDES LUKU.
+
+Fagin käyttää Noa Claypolea salaisena lähettinä.
+
+
+Seuraavana aamuna nousi Fagin aikaisin ylös ja odotti kärsimätönnä
+uutta apulaistansa, joka iankaikkisuudelta tuntuvan odotuksen jälkeen
+vihdoin saapui ja alkoi syödä ahmia aamiaista.
+
+— Bolter, sanoi juutalainen vetäen esille tuolin ja istuutuen aivan
+häntä vastapäätä.
+
+— Niin, mikä hätänä? Älkää kysykö minulta mitään, ennenkuin olen
+lakannut syömästä. Tällä paikalla on se huono puoli, ettei täällä
+koskaan saa syödä rauhassa.
+
+— Ettekö voi puhua syödessänne? virkkoi Fagin kiroillen itsekseen
+nuoren ystävänsä ahnautta.
+
+— Oh, miksei, voin kyllä. Vieläpä käy syöminen paremminkin puhuessani,
+sanoi Noa leikaten itselleen suunnattoman viipaleen leipää. Missä on
+Charlotte?
+
+— Ulkona, vastasi Fagin. Lähetin hänet tänä aamuna ulos erään
+toisen nuoren naishenkilön kanssa, sillä tahtoisin puhua kanssanne
+kahdenkesken.
+
+— Vai niin! Silloin olisin toivonut, että olisitte antanut hänen ensin
+levittää vähän voita leivälle. No niin, jutelkaa pois vain. Se ei
+häiritse minua.
+
+— Hoiditte asianne eilen oivallisesti, ystäväni, sanoi juutalainen,
+oivallisesti! Kuusi shillinkiä ja yhdeksän ja puoli penceä heti
+ensimmäisenä päivänä!
+
+— Niin, luulisin, ettei se ollut niin huonosti vasta-alkajalta,
+virkkoi Bolter itsetyytyväisesti.
+
+— Kuulkaahan minua, Bolter, sanoi Fagin kumartuen yli pöydän. Teidän
+täytyy suorittaa minulle eräs tehtävä, ystäväni, mikä vaatii suurinta
+huolellisuutta ja varovaisuutta.
+
+— Sanon teille, vastasi Bolter, ettette saa panna minua alttiiksi
+vaaralle tai useammin lähettää minua poliisiasemalle. En pidä
+sellaisesta.
+
+— Ei ole mitään vaaraa tämän asian yhteydessä ainakaan, sanoi
+juutalainen. On kysymys ainoastaan erään naisen vakoilemisesta.
+
+— Vanhanko naisen? kysyi mr Bolter.
+
+— Ei, vaan nuoren, vastasi Fagin.
+
+— Silloin luulen voivani ottaa tehtävän huolekseni. Koulussa olin minä
+oikea vainukoira, Minkätähden minun on vakoiltava häntä? Ei kai —.
+
+— Ei tehdäksenne mitään, keskeytti hänet juutalainen, vaan
+kertoaksenne minulle, minne hän menee, kenen kanssa puhuu ja, jos
+mahdollista, mitä hän sanoo pannaksenne merkille kadun ja talon, jos
+kyseessä on katu ja talo, ja jättääksenne minulle kaikki saamanne
+tiedot.
+
+— Mitä annatte minulle? kysyi Noa asettaen kuppinsa luotaan ja
+tarkastellen päällikköänsä innokkain katsein.
+
+— Jos suoriudutte oikein hyvin, yhden punnan, ystäväni — kokonaisen
+punnan, sanoi juutalainen, joka halusi herättää hänen ahneuttaan. Niin
+paljon en ole koskaan maksanut mistään työstä, josta ei kuitenkaan
+koidu mitään ansiota.
+
+— Kuka hän on?
+
+— Muuan omistamme. Hän on hankkinut itselleen joitakin uusia ystäviä,
+ja minun täytyy tietää, keitä ne ovat, vastasi juutalainen.
+
+— Ymmärrän, sanoi Noa. Vain voidaksenne tehdä tuttavuutta heidän
+kanssaan, jos he ovat kunnioitettavaa väkeä, mitä? Hah, hah, hah! Minä
+suostun.
+
+— Saatoinpa kuvitellakin sitä, puhkesi Fagin sanoinaan, tyytyväisenä
+ehdotustaan kohdanneesta menestyksestä.
+
+— Luonnollisesti, luonnollisesti, vastasi Noa. Missä hän on? Missä
+minun pitää häntä odottaa? Milloin minun on mentävä?
+
+— Kaiken sen, ystäväni, olen sanova teille, kun aika on käsillä. Olkaa
+vain valmiina ja jättäkää kaikki muu minun huolekseni.
+
+Sen illan sekä seuraavan ynnä sen jälkeisen istui vakooja kengät
+jalassa sekä ajomieheksi puettuna, valmiina Faginin ensi viittauksesta
+lähtemään ulos. Kuusi iltaa — kuusi pitkää, ikävää iltaa — kului,
+ja yhä tuli Fagin kotiin tyytymättömyyden ilme kasvoillaan sanoen
+ainoastaan, ettei vielä ollut aika. Seitsemäntenä iltana palasi hän
+aikaisemmin kotiin ja kiihtyneessä mielentilassa, mitä hän ei kyennyt
+salaamaan. Se oli sunnuntai.
+
+— Tänä iltana menee hän ulos, sanoi Fagin, ja oikealle asialle, siitä
+olen varma, sillä hän on ollut yksin koko päivän, eikä mies, jota hän
+pelkää, tule kotiin ennenkuin päivän sarastaessa. Tule mukaan! Pian!
+
+He hiipivät huomaamatta ulos talosta ja riensivät läpi katujen
+labyrintin, kunnes vihdoin saapuivat erään majataloon luo, minkä Noa
+tunsi samaksi, missä oli viettänyt ensimmäisen yönsä Lontoossa.
+
+Merkeillä sanojen asemasta osoittivat Fagin ja nuori juutalainen,
+joka oli päästänyt heidät sisään, Noalle ruutua ja kehoittivat häntä
+kapuamaan ylös ja tarkastamaan sitä henkilöä, joka oleskeli viereisessä
+huoneessa.
+
+— Onko se hän? kysyi hän tuskin kuuluvasti. Juutalainen nyökkäsi.
+
+— En voi nähdä hänen kasvojaan, kuiskasi Noa. Hän katsoo alaspäin ja
+kynttilä on hänen takanaan.
+
+— Pysykää siellä, missä olette, kuiskasi Fagin tehden merkin
+Barneylle, joka poistui. Vähän sen jälkeen astui nuori juutalainen
+viereiseen huoneeseen ja ollen puhdistavinaan kynttilää siirsi sen
+toiseen paikkaan samalla puhutellen tyttöä saadakseen hänet katsomaan
+ylös.
+
+— Nyt näen hänet, puhkesi vakooja sanomaan. — Selvästikö? kysyi
+juutalainen.
+
+— Tuntisin hänet tuhansien joukosta.
+
+Hän laskeutui nopeasti alas, kuin samassa ovi aukeni ja tyttö tuli
+ulos. Fagin veti Noan erääseen pieneen sänkykomeroon, minkä edessä
+riippuivat verhot, ja he pidättivät henkeä tytön kulkiessa heidän
+ohitsensa vain muutaman jalan päässä heidän piilopaikastaan ja mennessä
+ulos siitä ovesta, mistä he itse olivat tulleet sisään.
+
+— Vaiti! virkkoi nuori juutalainen ovelta. Nyt!
+
+Noa vaihtoi silmäyksen Faginin kanssa ja riensi ulos.
+
+— Vashembaan, kuiskasi Barney, ja byshydegää gadun dhoishella buolen.
+
+Noa teki niin, ja lyhtyjen valossa näki hän tytön kappaleen matkaa
+edellään.
+
+
+
+
+NELJÄSKYMMENESKUUDES LUKU.
+
+Välipuhe pidetään.
+
+
+Kello löi neljännestä yli yhdentoista, kun kaksi henkilöä astui London
+Bridgelle. Toinen, nopein askelin kulkeva nainen, katseli innokkaasti
+ympärilleen, ikäänkuin etsien jotain henkilöä, jonka toivoi tapaavansa.
+Toinen oli mies, joka hiipi eteenpäin pitkin varjoisimpia paikkoja ja
+sovitti askeleensa naisen kulun mukaan, pysähtyen, kun tämä pysähtyi,
+ja jatkaen matkaa, kun tämä teki niin, muttei kuitenkaan koskaan
+antanut välimatkan heidän välillään pienetä. Siten menivät he yli
+sillan Middlesexistä Surreyhin, kun nainen, ilmeisesti pettyneenä
+ohikulkijoitten tarkastelussa, kääntyi ympäri. Liike oli äkkinäinen,
+mutta mies, joka vakoili häntä, livahti erääseen syvennykseen ja
+kumartui yli kaiteen voidakseen paremmin kätkeä itsensä, antoi naisen
+kulkea ohitse vastapuoleista jalkakäytävää myöten ja kun tämä taas
+oli tullut suunnilleen saman matkan päähän hänestä kuin ennen, hiipi
+hän esille ja seurasi häntä. Melkein sillan keskivaiheilla jäi nainen
+seisomaan ja mies pysähtyi myöskin.
+
+Tyttö oli levottomasti astunut muutamia askeleita edestakaisin —
+kätkeytyneen tarkkaajansa visusti vartioimana — S:t Paulin suren
+kellon jälleen soittaessa yhtä päivää lepoon. Keskiyö oli saapunut
+väkirikkaan kaupungin ylle.
+
+Kahta minuuttia ei ollut kulunut kellon lyönneistä, kun muuan
+nuori nainen, erään harmaahapsisen gentlemannin saattamana, astui
+ajurinvaunuista vähän matkan päässä sillasta ja lähti, vaunujen ajettua
+pois, astumaan suoraan sitä kohti. Tuskin olivat he ennättäneet laskea
+jalkansa sillalle, ennenkuin tyttö säpsähti ja riensi heitä vastaan.
+
+He kulkivat katsellen ympärilleen sellaisin ilmein, kuin olisivat
+he vain vähän tai ei laisinkaan odottaneet saavansa nähdä toiveensa
+toteutuvan, kun tyttö äkkiä tuli heidän eteensä. He pysähtyivät
+hämmästyksestä huudahtaen, mutta tukahduttivat sen heti, sillä joku
+talonpojanpuvussa oleva mies moni juuri samassa silmänräpäyksessä niin
+lähellä heidän ohitsensa, että hän miltei hipaisi heitä.
+
+— Ei täällä, sanoi Nancy nopeasti. Pelkään puhua teidän kanssanne
+täällä. Tulkaa — alas noita portaita!
+
+Juuri hänen lausuessaan nämä sanat ja kädellään ilmaistessaan suuntaa,
+minne halusi heidän menevän, katsoi talonpoika taakseen ja kysyi
+epäkohteliaasti, minkätähden he seisoivat siinä ja pitivät hallussaan
+koko jalkakäytävän, minkä jälkeen hän jatkoi matkaansa.
+
+Portaat, jotka tyttö oli osoittanut, olivat eräät maihinnousuportaat
+virran rannalla. Tälle paikalle kiirehti maalaispukuinen mies
+huomaamattomasti ja meni, silmättyään ympärilleen, alas rappusia.
+
+Portaat ovat osa sillasta ja niissä on kolme tasannetta. Juuri toisen
+loppupäässä päättyy kivimuuri vasemmalla kädellä koristeelliseen,
+Thamesiin päin kääntyneeseen pilasteriin, ja tällä paikalla leviää
+kolmas tasanne, joten henkilöä, joka kääntyy tuon muurin kulmauksen
+ympäri, on mahdoton nähdä portailta edes yhtä ainoaa porrasaskelmaa
+ylempää. Maalaispukuinen mies silmäsi ympärilleen, tultuaan tälle
+paikalle, ja kosk'ei hän voinut keksiä mitään sopivampaa piilopaikkaa
+ja koska siinä, pakoveden ajan parsillaan ollessa käsillä, oli kylliksi
+tilaa, niin hiipi hän sivulle ja odotti selkä vasten pilasteria ja
+varmana siitä, etteivät he tulisi pitemmälle alas ja että, vaikk'ei
+hän voisi kuullakaan, mitä he tulisivat sanomaan, hän jälleen voisi
+varmasti seurata heitä.
+
+Niin hitaasti kului aika tällä yksinäisellä paikalla ja niin innokas
+oli vakooja saamaan tietää syyn tähän kohtaukseen, mikä oli niin
+erilainen, kuin mitä hän oli odottanut, että hän jo moneen kertaan
+ehti pitää asiaa menetettynä ja päätellä, että he otaksuttavasti
+olivat pysähtyneet kauas ylhäälle tai valinneet aivan toisen paikan
+salaperäistä keskusteluaan varten. Mutta juuri kun hän oli aikeissa
+jättää piilopaikkansa mennäkseen taas ylös sillalle, kuuli hän askelten
+ääntä sekä pian senjälkeen myöskin ihmisääniä aivan läheltä.
+
+Hän painautui muuria vasten ja kuunteli tarkkaavasti, tuskin uskaltaen
+hengittääkään.
+
+— Tämä on kyllin pitkällä, sanoi muuan ääni, mikä ilmeisesti oli
+yllämainitun gentlemannin. En salli tämän nuoren neidin mennä
+kauemmaksi alas.
+
+— Sanoinhan jo, vastasi Nancy, että pelkäsin puhua kanssanne siellä.
+En tiedä, mitä se on, lisäsi hän väristen, mutta minulla on sellainen
+pelko ja tuska tänä yönä, että tuskin kykenen pysymään jaloillani.
+
+— Mitä te pelkäätte? kysyi gentlemanni, jolla näytti olevan
+myötätuntoa häntä kohtaan.
+
+— En tiedä sitä itsekään, vastasi tyttö. Kunpa tietäisinkin!
+Kauhistuttavat ajatukset kuolemasta ja veriset vaatteet ja kauhu, joka
+on polttanut minua kuin tuli, ovat vainonneet minua koko päivän.
+
+Hänen käyttäytymisessään oli jotakin niin merkillistä, että
+kätkeytynyt kuuntelija värisi, kun kuuli tytön lausuvan nämä sanat,
+ja veri jähmettyi hänen suonissaan. Hän ei ollut koskaan kokenut
+niin suurta helpotusta kuin kuullessaan nuoren naisen miellyttävällä
+äänellä pyytävän tyttöä olemaan levollinen eikä heittäytymään niin
+kauhistuttavien kuvittelujen valtaan.
+
+— Ette ollut täällä viime sunnuntaina, sanoi sitten gentlemanni.
+
+— En voinut tulla, vastasi Nancy. Minut pidätettiin väkisin.
+
+— Teidän ei kai epäilty ilmaisseen jotakin asiasta, joka on tuonut
+meidät tänne tänä yönä? kysyi vanha herra tuskaisesti.
+
+— Ei, vastasi tyttö ravistaen päätänsä. Mutta minun on vaikea poistua
+hänen luotaan, ellei hän tiedä syytä. En olisi voinut käydä neidin
+luona, ellen olisi antanut hänelle oopiumia, ennenkuin lähdin.
+
+— Heräsikö hän, ennenkuin palasitte? kysyi gentlemanni.
+
+— Ei, eikä hän eikä kukaan niistä muistakaan epäile minua.
+
+— Hyvä. Kuulkaa nyt mitä sanon.
+
+— Olen valmis, sanoi tyttö, kun toinen teki pienen pysähdyksen.
+
+— Tämä nuori nainen, alkoi hän, on ilmoittanut minulle ja muutamille
+luotettaville ystäville, mitä te uskoitte hänelle pari viikkoa sitten.
+Myönnän ensin tunteneeni jonkunverran epäilystä, voiko teihin luottaa,
+mutta nyt uskon varmasti, että olette luotettava.
+
+— Niin, olen kyllä, vastasi tyttö vakavasti.
+
+— Toistan, että varmasti uskon sen. Osoittaakseni teille olevani
+halukas luottamaan teihin tahdon avoimesti sanoa teille aikovamme
+pusertaa tältä Monksilta, kuka hän sitten liekin, esiin salaisuuden
+peloittamalla häntä. Mutta — mutta, jatkoi hän, ellemme voi päästä
+häneen käsiksi tai ellemme kykene vaikuttamaan häneen siten kuin
+haluamme, on teidän luovuteltava juutalainen.
+
+— Fagin! huudahti tyttö peräytyen.
+
+— Niin, se mies täytyy teidän luovuttaa, vastasi gentlemanni.
+
+— Sitä en tee — sitä en tee koskaan!
+
+— Mutta miksi ette?
+
+— Erästä syystä, vastasi tyttö lujasti, syystä, minkä neiti tuntee ja
+mistä hän on pitävä kiinni minun kanssani, tiedän hänen sen tekevän,
+sillä minulla on hänen lupauksensa, ja sitäpaitsi eräästä toisesta
+syystä, nimittäin siitä, että miten huonoa elämää hän onkin viettänyt,
+niin olen minä viettänyt yhtä huonoa elämää myöskin. On monta
+joukossamme, jotka ovat vaeltaneet samoja teitä, enkä minä tahdo antaa
+ilmi ketään heistä, jotka kaikki olisivat voineet antaa ilmi minut,
+mutt'eivät ole sitä tehneet, niin huonoja kuin he ovatkin olleet.
+
+— No, sanoi vanha gentlemanni nopeasti, kuin olisi tämä ollut juuri se
+kohta, johon hän oli halunnut tulla, niinpä jättäkää siis Monks minun
+käsiini ja antakaa minun tehdä hänelle, mitä tahdon.
+
+— Mutta, jos hän antaa ilmi toiset?
+
+— Lupaan teille, että jos totuus voidaan pusertaa hänestä esiin, ei
+asiaa tulla viemään sen pitemmälle. Oliverin pienessä elämäntarinassa
+on varmaankin seikkoja, joita olisi kiusallista vetää julki, ja jos
+vain pääsemme totuuden perille, saavat nuo toiset jäädä rauhaan.
+
+— Mutta ellette pääse? huomautti tyttö.
+
+— Silloin, jatkoi gentlemanni, ei juutalaisen ole tarvis joutua
+oikeuden eteen ilman teidän suostumustanne, ja siinä tapauksessa luulen
+voivani esittää teille sellaista, mikä saa teidät suostumaan.
+
+— Takaako neiti sen minulle? kysyi tyttö innokkaasti.
+
+— Takaan, vastasi Rose, annan rehellisen ja lujan sanani siitä.
+
+— Eikä Monks saa koskaan tietää, mistä olette saanut tietoonne? kysyi
+tyttö hetken vaitiolon jälkeen.
+
+— Ei koskaan, vastasi gentlemanni.
+
+— Olen ollut valehtelija ja elänyt valehtelijoitten joukossa aina
+pienestä lapsesta pitäen, sanoi tyttö, mutta minä luotan teidän
+sanoihinne.
+
+Heidän molempien vakuutettua hänelle, että hän turvallisesti voi
+sen tehdä, alkoi hän niin hiljaisella äänellä, että kuuntelijan oli
+vaikeata saada selvää hänen sanoistaan kuvata majatalosta, mistä häntä
+tänä iltana oli seurattu. Täydellisesti selitettyään paikan aseman,
+sen kohdan, mistä sitä huomiota herättämättä parhaiten voisi pitää
+silmällä, ja ne illat ja tunnit, jolloin Monks tavallisesti kävi
+siellä, tuntui tyttö tuumivan muutaman silmänräpäyksen palauttaakseen
+muistiinsa hänen kasvonpiirteensä ja käytöstapansa.
+
+— Hän on pitkä, sanoi tyttö, ja vahvarakenteinen, mutta ei pönäkkä;
+hänellä on hiipivä käynti ja kulkiessaan katsahtaa hän alinomaa olkansa
+yli, ensin toiselle, sitten toiselle puolen. Älkää unohtako sitä.
+Hänen silmänsä ovat syvemmällä kuin kellään muulla ihmisellä, niin
+että melkein voisitte tuntea hänet yksinomaan siitä. Hänen ihonsa on
+tumma kuten hänen tukkansa ja silmänsäkin, ja vaikkakaan hän ei voi
+olla enemmän kuin kaksikymmentäviisi tai -kuusi vuotta vanha, ovat
+hänen kasvonpiirteensä kuihtuneet ja terävät. Hänen huulensa ovat usein
+kalpeat ja niissä on merkkejä hänen hampaistansa, sillä hänellä on
+välistä ankaria kohtauksia ja hän puree toisinaan kätensäkin verille.
+— Mutta miksi säpsähditte? kysyi tyttö keskeyttäen äkkiä.
+
+Vanha gentlemanni vastasi hiukan hämillään, ettei hän niin tehneensä,
+ja pyysi häntä jatkamaan.
+
+— Osan tästä olen saanut tietää toisilta sen talon asukkailta, josta
+olen kertonut, sanoi tyttö, sillä itse olen nähnyt hänet vain kaksi
+kertaa ja molemmilla kerroilla oli hän verhoutunut avaraan viittaan.
+Luulen melkein tämän olevan kaiken, mitä voin teille hänestä sanoa.
+Odottakaapa hieman, lisäsi hän, kaulassa, niin korkealla, että osan
+siitä voi nähdä hänen kaulaliinansa yläpuolella, kun hän kääntää
+päätään, on hänellä —.
+
+— Leveä, punainen arpi palohaavasta, puhkesi vanha gentlemanni
+sanomaan.
+
+— Mitä sanotte? Tunnetteko hänet?
+
+— Luulen melkein tuntevani, vastasi gentlemanni. Luulen tekeväni sen
+teidän kuvauksenne perusteella. Mutta saammepa nähdä. Monet ihmiset
+ovat niin omituisesti toistensa kaltaisia. Tuskinpa hän kuitenkaan on
+sama mies.
+
+Sanoessaan tämän teeskennellyn välinpitämättömästi astui hän pari
+askelta lähemmäksi kätkeytynyttä vakoojaa, minkä tämä saattoi päättää
+siitä, että niin selvästi kuuli hänen mutisevan: — Sen täytyy joka
+tapauksessa olla hän!
+
+— Nuori ystäväni, virkkoi hän sitten ja ääni tuntui ilmaisevan
+hänen palanneen entiselle paikalleen, olette nyt antanut meille
+mitä arvokkainta apua, ja minä haluan kernaasti tehdä teille
+vastapalveluksen. Sanokaa, mitä voin tehdä hyväksenne?
+
+— Ette mitään, vastasi Nancy.
+
+— Niin ette saa sanoa, virkkoi vanha gentlemanni äänellä ja sävyllä,
+minkä olisi pitänyt voida liikuttaa paljoa kovettuneempaakin sydäntä.
+Ajatelkaa ja vastatkaa minulle.
+
+— Ei mitään, sir, vastasi tyttö itkien. Ette voi tehdä mitään
+auttaaksenne minua. Olen menettänyt kaiken toivon.
+
+— Riistätte itse itseltänne toivon. Menneisyys on ollut teille
+surullista erämaata, täynnä väärinkäytettyä nuoruudenvoimaa ja
+tuhlattuja, verrattomia aarteita, mitkä luoja ainoastaan kerran
+lahjoittaa meille, mutta tulevaisuuteen voitte luottaa. En tahdo sanoa,
+että me voisimme auttaa teitä sielun ja sydämen rauhaan; sen saavutatte
+vasta kun itse olette sitä etsinyt; mutta hiljainen turvapaikka joko
+Englannissa tahi, jos pelkäätte jäädä tänne, jossakin vieraassa maassa,
+on meidän ei ainoastaan mahdollista vaan todella mieluistakin hankkia
+teille. Ennenkuin päivä sarastaa, ennenkuin tämä virta herää aamun ensi
+hämyssä, olette oleva kaukana poissa tähänastisten ystävienne seurasta
+jättämättä enempää jälkeä kuin jos tässä silmänräpäyksessä olisitte
+hävinnyt maan pinnalta. Tulkaa!
+
+— Hän taipuu, puhkesi nuori nainen sanomaan, hän miettii asiaa, siitä
+olen varma.
+
+— Pelkään, ettei hän tee sitä, virkkoi gentlemanni.
+
+— Ei, sir, sitä en tee, vastasi tyttö oltuaan silmänräpäyksen kahden
+vaiheella. Olen kytketty vanhaan elämääni. Olen jo mennyt liian
+pitkälle voidakseni kääntyä takaisin — ja kuitenkaan en tiedä, mistä
+se johtuu, mutta jos olisitte puhunut minulle noin joku aika sitten,
+olisin nauranut teille. Mutta, lisäsi hän katsoen ympärilleen, tuo
+pelko valtaa minut jälleen. Minun täytyy lähteä kotiin.
+
+— Kotiin! toisti nuori nainen korostaen sanaa voimakkaasti.
+
+— Kotiin, neiti, vastasi tyttö. Sellaiseen kotiin, jonka olen
+valmistanut itselleni koko elämäni työllä. Erotkaamme. Minut voitaisiin
+muutoin nähdä tai keksiä. Menkää, menkää! Jos olen tehnyt teille jonkun
+palveluksen, pyydän teiltä ainoastaan, että jätätte minut yksin ja
+annatte minun mennä.
+
+— Ponnistelemme turhaan, virkkoi gentlemanni huoaten. Saatamme ehkä
+vain hänen turvallisuutensa vaaraan viipymällä täällä. Olemme ehkä jo
+pidättäneet häntä kauemmin kuin hänen tarkoituksensa oli.
+
+— Olette, olette, sanoi tyttö innokkaasti, niin olette tehneet. Vanha
+gentlemanni kääntyi poispäin.
+
+— Ottakaa tämä kukkaro, puhkesi nuori nainen sanomaan. Ottakaa se
+minun tähteni, jotta teillä ainakin olisi jotain apua hädän ja surun
+hetkellä.
+
+— Ei, ei, vastasi tyttö. En ole tehnyt tätä rahojen tähden. Antakaa
+minun säilyttää ilo siitä, etten ole sitä tehnyt. Mutta kuitenkin —
+antakaa minulle jotain, mitä olette kantanut. Haluaisin niin mielelläni
+saada omakseni jotain — ei, ei, ei mitään sormusta — käsineenne tai
+nenäliinanne — jotain, minkä voin piilottaa tietäen sen kuuluneen
+teille. Kiitos! Jumala siunatkoon teitä! Hyvää yötä, hyvää yötä!
+
+Tytön ankara mielenliikutus ja pelko, että ilmitulo voisi saattaa
+hänet väkivallan ja pahoinpitelyn alaiseksi, tuntuivat ratkaisevasti
+vaikuttaneen gentlemannin päätökseen jättää hänet. Poistuvien askelten
+ääni kuului, ja äänet vaikenivat.
+
+
+
+
+NELJÄSKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.
+
+Kohtalokkaat seuraukset.
+
+
+Parin tunnin ajan ennen päivänsarastusta, ajan, jota syksyllä syystä
+kutsutaan yön kuolemaksi, kun kadut ovat äänettömät ja autiot, kun
+irstailu ja pahe on hoiperrellut kotiin lepäämään — nuo äänettömät ja
+hiljaiset tunnit istui juutalainen valveilla vanhassa luolassaan kasvot
+niin vääntyneinä ja kalpeina ja silmät niin punaisina ja verestävinä,
+että hän muistutti vähemmän ihmistä kuin jotakin inhoittavaa aavetta,
+joka vielä löyhkäsi haudan kosteutta ja jota jokin paha henki kiusasi.
+
+Hän istui köyristyneenä yli kylmän kamiinan, kääriytyneenä vanhaan
+repaleiseen peitteeseen ja kasvot kääntyneinä kohti melkein
+loppuunpalanutta kynttilää, mikä oli pöydällä hänen vieressään.
+
+Pitkänään lattialla olevalla patjalla makasi Noa Claypole vaipuneena
+sikeään uneen. Häneen suuntasi vanha mies silloin tällöin katseensa,
+mutta muutti sen taas takaisin kohti kynttilää.
+
+Hän istui asentoaan vähääkään muuttamatta tai kiinnittämättä huomiota
+ajan kulumiseen, kunnes hänen tarkka korvansa näytti tajuavan askelten
+ääntä ulkoa kadulta.
+
+— Vihdoinkin, mumisi juutalainen sivellen kädellään kuivaa, kuumeista
+suutaan. Vihdoinkin!
+
+Kello soi hiljaa hänen puhuessaan. Hän hiipi ovelle ja palasi heti
+miehen kanssa, joka oli leukaa myöten vaippaan kääriytynyt ja kantoi
+myttyä kainalossaan. Miehen istuuduttua ja avattua vaippansa napit tuli
+mr Sikesin hartehikas olemus näkyviin.
+
+— Kas tuossa! virkkoi hän asettaen mytyn pöydälle. Pitäkää siitä
+tarkkaa vaaria ja tehkää siitä mitä voitte. On ollut kylliksi vaivaa
+päästä siihen kiinni. Luulin voivani olla täällä jo kolme tuntia sitten.
+
+Fagin otti mytyn ja lukitsi sen erääseen kaappiin, minkäjälkeen hän
+jälleen istuutui sanomatta sanaakaan. Ei silmänräpäykseksikään hän
+kuitenkaan ollut irroittanut katsettaan murtovarkaasta, ja heidän
+siinä nyt istuessaan aivan toisiaan vastapäätä, kasvot vasten kasvoja,
+tarkasteli hän häntä niin kiinteästi, huulet vapisevina ja kasvot hänet
+vallanneen kiihkon muuttamina, että murtovaras tahtomattaan työnsi
+tuolinsa taapäin ja katseli häntä teeskentelemättömän kauhun ilmein.
+
+— Mitä nyt? puhkesi Sikes sanomaan. Minkätähden murjotatte minuun
+tuolla tavalla? — Ettekö voi puhua?
+
+Fagin kohotti oikean kätensä ja ravisti vapisevaa etusormeaan ilmassa,
+mutta hänen kiintymyksensä oli niin suuri, että hän silmänräpäyksen
+ajan oli kykenemätön puhumaan mitään. — Kautta paholaisen! sanoi Sikes
+ja kopeloi levottomana rintataskuansa. Hän on menettänyt järkensä.
+Minun on oltava varuillani.
+
+— Ei, ei, virkkoi Fagin, joka nyt taas voi puhua. Te ette ole — te
+ette ole se henkilö, Bill. Minulla ei ole mitään — ei mitään teitä
+vastaan.
+
+— Oh, vai ei teillä ole? sanoi Sikes katkerin katsein, muuttaen
+pistoolin mukavampaan taskuun. Se oli onneksi toiselle meistä —
+kummallekaan, se voi olla yhdentekevää —.
+
+— Minulla on jotain sanottavana teille, Bill, virkkoi juutalainen
+muuttaen tuolinsa lähemmäksi häntä, mikä on tekevä teidät vielä
+hämmentyneemmäksi kuin mitä minä olen.
+
+— Mitä? sanoi Sikes epäluuloisen näköisenä. Puhukaa suunne puhtaaksi,
+kiirehtikää, muussa tapauksessa voisi Nancy helposti saada päähänsä,
+että olen joutunut hukkaan.
+
+— Joutunut hukkaan! huudahti Fagin. Sen asian on hän jo itse omin päin
+järjestänyt.
+
+Täydellisen hämmennyksen ilmein katseli Sikes juutalaista, ja koska
+hän ei voinut hänen kasvoistaan lukea mitään tyydyttävää selitystä
+arvoitukseen, iski hän suurella kädellään kiinni tämän takinkaulukseen
+ja ravisti häntä rajusti.
+
+— Ettekö voi puhua? Jollette pian sitä tee, käy se teille
+mahdottomaksi ilman puutteesta! Avatkaa suunne ja sanokaa suoraan, mitä
+teillä on sanottavana. Antakaa kuulua, te kirottu vanha koira, antakaa
+kuulua!
+
+— Otaksukaa, että tuo poika, joka makaa tuossa — alkoi Fagin.
+
+Sikes kääntyi sinnepäin missä Noa nukkui, ikäänkuin ei hän aikaisemmin
+olisi häntä huomannut. — No? sanoi hän asettuen entiseen asentoonsa.
+
+— Otaksukaa, että tämä poika, jatkoi juutalainen, tahtoisi kieliä
+— pettää meidät kaikki — ensin etsittyään oikeat henkilöt
+tarkoitukseensa ja sitten sovittuaan heidän kanssaan kohtauksesta
+kadulla ja ilmaistuaan heille kaikki meidän tuntomerkkimme sekä
+neuvottuaan ne paikat, missä meidät helpoimmin voitaisiin pidättää.
+Otaksukaa, suunnitelman, mihin me kaikki olisimme sekoitetut — omasta
+vapaasta tahdostaan, tyydyttääkseen omaa mielihaluaan, hiipien varkain
+ulos öisin löytääkseen ne, jotka tuntevat suurinta mielenkiintoa meitä
+kohtaan, ja kielien heille. Kuuletteko? karjui juutalainen, jonka
+silmät leimusivat raivosta. Otaksukaa, että hän olisi tehnyt tämän
+kaiken, mitä sitten?
+
+— Mitä sitten? vastasi Sikes hirvittävästi kiroten. Jos hänen myöskin
+olisi onnistunut säilyttää henkensä, olisin minä murskannut hänen
+kallonsa rauta-anturaisella saappaankorollani yhtä moneksi mureneeksi
+kuin hänen päässään on hiuksia.
+
+— Mutta jos sen olisi tehnyt, minä! huusi juutalainen. Minä, joka
+tiedän niin paljon ja voisin saada hirteen niin monta itseni lisäksi?
+
+— Sitä en tiedä, vastasi Sikes, joka kiristeli hampaitaan ja
+kalpeni pelkästään sitä ajatellessaan. Minä tekisin vankilassa
+yhtä ja toista, niin että minut lyötäisiin rautoihin, ja kun minua
+tutkittaisiin yhdessä teidän kanssanne, hyökkäisin teidän päällenne
+oikeussalissa ja murskaisin päänne kahleilla kaikkien ihmisten silmäin
+edessä. Minä saisin sellaisen väkevyyden, mumisi varas heilauttaen
+jäntevää käsivarttansa, että musertaisin päänne yhtä mäsäksi kuin jos
+täysinäinen tavaravaunu olisi kulkenut sen ylitse.
+
+— Musertaisitteko?
+
+— Musertaisinko? sanoi murtovaras. Koettakaa!
+
+— Tai jos se olisi ollut Charley tai Taskuveijari tai Bet tai —
+
+— Yhdentekevää, kuka se olisi ollut, vastasi Sikes kärsimättömästi.
+Ken tahansa se olisi ollutkin, käsittelisin häntä samalla tavalla.
+
+Juutalainen silmäsi häntä taas terävästi ja antoi hänelle merkin olla
+vaiti, minkä jälkeen hän kumartui alas lattialla olevan vuoteen yli ja
+ravisteli nukkuvaa herättääkseen hänet. Sikes kumartui eteenpäin ja
+katseli, kädet tuettuina polviin, kuin ei olisi kyennyt käsittämään,
+mihin kaikki nämä kysymykset ja valmistelut tähtäsivät.
+
+— Bolter, Bolter! — Poika parka! virkkoi Fagin katsoen ylös
+helvetillisen odotuksen ilme kasvoillaan ja puhuen hitaasti sekä
+painokkaasti: — Hän on väsynyt — väsynyt vakoiltuaan niin kauan sitä
+_naista_ — vakoiltuaan _häntä_, Bill!
+
+— Mitä tarkoitatte? kysyi Sikes hätkähtäen.
+
+Juutalainen ei vastannut, vaan kumartui alas yli nukkuvan ja nosti
+hänet istuvaan asentoon. Juutalaisen useaan kertaan toistettua hänen
+nimensä alkoi Noa hieroa silmiään ja katseli unisesti ympärilleen.
+
+— Kertokaa minulle se vielä kerran, vielä kerran, jotta hän saa sen
+kuulla, sanoi juutalainen osoittaen Sikesiä.
+
+— Mitä minun on kerrottava? kysyi uninen Noa kiukkuisesti.
+
+— Se — _Nancystä_, virkkoi juutalainen tarttuen Sikesiä ranteeseen,
+kuin estääkseen häntä lähtemästä tiehensä, ennenkuin oli kuullut
+riittävästi. — Te seurasitte hänen jäljessään?
+
+— Niin.
+
+— London Bridgelle?
+
+— Niin.
+
+— Missä hän kohtasi kaksi henkilöä?
+
+— Niin, sen hän teki.
+
+— Erään herran ja naisen, joitten luona hän aikaisemmin oli käynyt
+omasta vapaasta tahdostaan ja jotka vaativat häntä antamaan ilmi
+kaikki hänen toverinsa ja ennen kaikkea Monksin, minkä hän teki —
+ja sanomaan, missä se talo sijaitsi, jossa meillä on tapana kohdata
+ja jonne tapanamme on mennä, minkä hän teki — ja niihin aikaan
+tavallisesti olemme siellä, minkä hän teki. Kaiken tämän hän teki. Hän
+kertoi sen kaiken, ilman että häntä pakotettiin — sen hän teki — eikö
+niin? kirkui juutalainen aivan suunniltaan raivosta.
+
+— Juuri niin hän teki, vastasi Noa raapien päätänsä.
+
+— Mitä te sanoittekaan edellisestä sunnuntaista?
+
+— Edellisestä sunnuntaista? vastasi Noa miettien. Senhän olen teille
+jo kerran sanonut.
+
+— Sanokaa se vielä kerran — kerran vielä! kirkui juutalainen tarttuen
+lujemmin Sikesin käsivarteen ja heilauttaen toista kättään ilmassa,
+vaahdon pursuessa hänen suustaan.
+
+— He kysyivät häneltä, sanoi Noa, joka sitä mukaa kuin valveutui
+näytti alkavan älytä, kuka Sikes oli, he kysyivät häneltä, miksei hän
+ollut tullut edellisenä sunnuntaina, kuten oli luvannut. Hän vastasi,
+ettei hän ollut voinut.
+
+— Ja mitä sanoi hän Billistä? huudahti juutalainen. Mitä sanoi hän
+siitä miehestä, josta aikaisemmin oli kertonut? Sanokaa se hänelle.
+
+— Niin, hän sanoi, että hänen oli vaikea lähteä kotoa, ellei tuo
+mies tiennyt, minne hän oli matkalla, sanoi Noa, ja sentähden oli hän
+ensimmäisellä kerralla, kun oli mennyt käymään naisen luona — hah,
+hah, hah, en voinut olla nauramatta, kun hän sen sanoi — antanut
+hänelle oopiumia.
+
+— Kuolema ja helvetti! ulvoi Sikes riistäytyen vapaaksi juutalaisesta.
+Antakaa minun mennä!
+
+Hän sinkautti vanhan miehen syrjään, ryntäsi ulos huoneesta ja juoksi
+vihan vimmassa ylös portaita.
+
+— Bill, Bill! kirkui juutalainen seuraten häntä nopeasti, sana, vain
+yksi sana.
+
+Tämä sana olisi kuitenkin jäänyt lausumatta, ellei varas olisi ollut
+kykenemätön saamaan auki ovea, jota hän kiroillen ryskytti juutalaisen
+läähättäen ehättäessä hänet.
+
+— Päästä minut ulos, sanoi Sikes. Älä puhu minulle, se on vaarallista.
+Päästä minut ulos, sanon minä!
+
+— Anna minun sanoa yksi sana, vastasi juutalainen asettaen kätensä
+lukonrivalle. Ette saa olla —.
+
+— No? sanoi toinen.
+
+— Ette saa olla — liian — raju, Bill, kähisi juutalainen.
+
+Päivä oli koittamaisillaan, ja oli kylliksi valoisaa heidän nähdä
+toistensa kasvot. He vaihtoivat nopean katseen; molempien silmissä
+hehkui tuli, jota ei voinut käsittää väärin.
+
+— Tarkoitan, sanoi Fagin, joka näki kaikkien huomautusten nyt olevan
+hyödyttömiä, älkää olko liian raju oman turvallisuutemme tähden. Olkaa
+nokkela, Bill, älkääkä ylimielinen.
+
+Sikes ei vastannut, vaan paiskasi auki oven, jonka juutalainen sillä
+välin oli avannut, ja ryntäsi ulos äänettömälle kadulle.
+
+Pysähtymättä tai antamatta itselleen aikaa silmänräpäyksenkään
+miettimiseen, kääntämättä edes päätään oikeaan tai vasempaan tai
+kohottamatta silmiään ylöspäin tahi laskematta niitä kohden maata,
+vaan katsoen suoraan eteensä villillä päättäväisyydellä ja hampaat
+niin lujaan yhteenpuristettuina, että nahka kureutui leukapielten
+ympärille, kulki roisto ripeästi eteenpäin, lausumatta sanaakaan tai
+värähdyttämättä lihastakaan, kunnes saapui omalle portilleen. Hän avasi
+sen hiljaa ja nousi ääneti ylös portaita ja meni huoneeseensa, minkä
+jälkeen salpasi oven, siirsi raskaan pöydän sitä vasten ja veti syrjään
+sängynkaihtimet.
+
+Tyttö makasi puoliksi riisuutuneena sängyssä. Mies oli herättänyt hänet
+unestaan, sillä hän katseli ympärilleen hämmentynein ja ihmettelevin
+katsein.
+
+— Nouse ylös! sanoi mies.
+
+— Oletko se sinä, Bill? virkkoi tyttö iloisin ilmein hänen paluunsa
+johdosta.
+
+— Olen! Nouse ylös!
+
+Pieni kynttilä oli palamassa, mutta mies otti sen nopeasti jalustasta
+ja heitti sen kamiinaan. Kun tyttö keksi häivähdyksen sarastavasta
+päivästä, nousi hän vetääkseen ylös kierrekaihtimen.
+
+— Anna sen olla, sanoi Sikes työntäen kätensä hänen eteensä, on kyllin
+valoisaa sitä varten, mitä minulla on suoritettavana.
+
+— Bill, sanoi tyttö levottomalla, hiljaisella äänellä, miksi tuijotat
+minuun noin?
+
+Varas tarkasteli häntä muutaman minuutin laajentunein sieraimin ja
+jyskyttävin sydämin, minkäjälkeen hän tarttui häntä päähän ja kaulaan,
+laahasi hänet keskelle huonetta, katsoi vielä kerran ovea kohti ja
+laski raskaan kätensä hänen suulleen.
+
+— Bill, Bill, läähätti tyttö painiskellen kuolettavan epätoivon koko
+voimalla, minä — minä en huuda — en yhtä ainoata kertaa — kuule
+minua — puhu minulle — sano minulle, mitä minä olen tehnyt.
+
+— Sen tiedät parhaiten itse, sinä paholainen! vastasi varas pidättäen
+hengitystään. Sinua pidettiin yöllä silmällä. Joka sana, minkä lausuit,
+kuultiin.
+
+— Säästä silloin henkeni taivaan tähden, kuten minä säästin sinun,
+vastasi tyttö, kietoutuen kiinteästi häneen. Bill, rakas Bill, sinulla
+ei toki ole sydäntä tappaa minua. Ajattele kaikkea, mistä tänä yönä
+luovuin sinun tähtesi! Sinun täytyy antaa itsellesi aikaa ajatella
+ensin ja välttää tämä rikos. Minä en päästä sinua, sinä et voi heittää
+minua maahan! Bill, Bill, hyvän Jumalan tähden, itsesi tähden ja minun
+tähteni, hillitse itsesi, ennenkuin vuodatat vereni. Olen ollut sinulle
+uskollinen, kautta syntisen sieluni, sitä olen ollut!
+
+Mies ponnisteli ankarasti saadakseen käsivartensa vapaiksi, mutta tyttö
+piti niin lujasti niistä kiinni, että kiskoi hän miten tahansa, niin ei
+hän voinut vapautua hänestä.
+
+— Bill, huusi tyttö yrittäen painaa päänsä hänen rintaansa vasten,
+se vanha gentlemanni ja se hyvä nainen puhuivat tänä yönä minulle
+kodista vieraassa maassa, missä voisin päättää päiväni rauhallisessa
+yksinäisyydessä. Laske minut heidän luokseen uudestaan, jotta
+polvilleni langeten voin rukoilla heitä osoittamaan myös sinulle samaa
+hyvyyttä ja armeliaisuutta, ja jättäkäämme molemmat tämä kauhea paikka
+ja viettäkäämme kaukana täältä parempaa elämää ja unohtakaamme, paitsi
+rukouksissamme, kuinka olemme eläneet, älkäämmekä koskaan enää nähkö
+toisiamme. Ei ole koskaan liian myöhäistä katua. Niin sanoivat he
+minulle — ja nyt minä tunnen sen — mutta meidän täytyy saada aikaa —
+vain hiukkasen aikaa!
+
+Murtovarkaan onnistui viimeinkin saada toinen käsivartensa vapaaksi ja
+tarttua pistooliinsa. Varmuus siitä, että jos hän ampuisi, hän samalla
+paljastaisi itsensä, välähti kuin salama hänen tietoisuuteensa hänen
+valtavassa raivossaankin, ja koko jättiläismäisellä voimallaan antoi
+hän ylöspäinkääntyneisiin kasvoihin, jotka melkein koskettivat hänen
+omiaan, kaksi iskua pistoolilla.
+
+Tyttö horjui ja kaatui, melkein sokaistuna verestä, mikä virtasi esiin
+syvästä haavasta hänen otsallaan, mutta vaivalloisesti kohottautuessaan
+polvilleen veti hän esille valkean nenäliinan — Rose Maylien —
+rinnaltaan ja pitäen sitä ristiinliitetyissä käsissään niin korkealla
+kohti taivasta kuin hänen voimansa sallivat, sammalsi hän rukouksen
+armahtavaisuudesta luojalleen.
+
+Hän oli kauhistuttava nähdä ja murhaaja horjui takaperin vasten seinää,
+varjostaen silmiään kädellään, mutta sieppasi senjälkeen käteensä
+raskaan kartun ja löi tytön lattiaan.
+
+
+
+
+NELJÄSKYMMENESKAHDEKSAS LUKU.
+
+Sikesin pako.
+
+
+Kaikista niistä pahoista teoista, joita pimeyden suojissa oli suuren
+Lontoon rajojen sisäpuolella yön äänettöminä tunteina suoritettu, oli
+tämä hirvittävin. Kaikista kauhuista, mitkä sarastava päivä kohtasi,
+oli tämä inhoittavin ja julmin.
+
+Mies sytytti kynttilän, teki tulen kamiinaan ja työnsi kartun sinne.
+Sen päässä riippui muutamia ihmisen hiuskarvoja, mitkä leimahtivat
+ja muuttuivat hienoksi tuhaksi ja ilmanvedosta pyörsivät ylös läpi
+kamiinantorven. Sekin pelästytti häntä, niin kova kuin hän olikin,
+mutta hän piti karttua tulessa, kunnes se oli hiiltynyt, ja kohensi
+sitten hiillosta. Hän peseytyi ja harjasi vaatteitaan. Niissä oli
+tahroja, mitkä eivät lähteneet, mutta hän leikkasi paloja pois ja
+poltti ne. Kuinka niitä tahroja olikin ympäri koko huoneen! Vieläpä
+koiran jalatkin olivat veriset.
+
+Koko tänä aikana ei hän ollut kertaakaan kääntänyt selkäänsä ruumiille,
+ei silmänräpäykseksikään. Viimein meni hän takaperin ovea kohti ja
+laahasi koiran mukanaan, jotten se uudestaan ryvettäisi jalkojaan ja
+veisi uusia todistuksia rikoksesta mukanaan ulos kadulle. Hän sulki
+varovasti oven, otti avaimen mukaansa ja poistui talosta.
+
+Hän meni kadun yli toiselle puolen ja silmäsi ylös akkunaan
+varmistuakseen, ettei mitään näkyisi ulkoapäin. Verho, minkä tyttö
+olisi tahtonut vetää ylös päästääkseen sisään sitä valoa, mitä ei
+koskaan enää saisi nähdä, oli yhä alhaalla. Ruumis makasi melkein aivan
+sen alapuolella. Hän tiesi sen. Hirmuista, kuinka auringonvalo virtasi
+alas juuri sille kohdalle! Vain silmänräpäyksen hän sitä katseli. Oli
+helpoitus, että hän oli tullut ulos huoneesta. Hän vihelsi koiraa ja
+kulki nopeasti edelleen.
+
+Hän meni läpi Islingtonin, nousi Highgaten varrella olevalle
+kukkulalle, kääntyi alas Highgate Hilliin, pyörrähti oikealle taas
+melkein samassa kuin oli alkanut laskeutua mäkeä sekä tuli senjälkeen.
+Hampstead Heathiin. Mentyään viistoon yli Terveyden laakson notkelman
+taivalsi hän ylös vastakkaista puolta, meni yli tien, joka yhdistää
+Hampsteadin ja Highgaten kylät, sekä edelleen yli jäljelläolevan
+osan nummea North Endin vainioille, missä paneutui nukkumaan erään
+pensasaidan alle. Hän oli kuitenkin pian taas jaloillaan ja kulki
+edelleen, ei kauemmaksi ulos maaseudulle, vaan sisälle Lontooseen
+taasen pitkin maantietä — sitten takaisin taas — senperästä yli erään
+saman alueen toisen osan, mistä jo oli kulkenut — ja siten vaelsi
+hän sinne tänne yli vainioitten, laskeutuen lepäämään ojanreunoille,
+sekä ryntäsi ylös valitakseen toisen paikan ja tehdäkseen samoin sekä
+uudestaan kuljeksiakseen ympäriinsä. Mihin oli hänen suunnattava
+matkansa sellaiseen paikkaan, mikä ei ollut liian kaukana eikä liian
+julkinen, saadakseen ruokaa ja juomaa? Hendoniin, se oli hyvä paikka
+eikä kaukana sieltä sekä ainoastaan vähän käytetty. Sinne lähti
+hän, välin juosten ja välin, omituisesti kyllä, laahustaen etanan
+hitaudella tai aivan kokonaan pysähtyen, ajattelematta lyöden kepillään
+pensasaitoja. Mutta hänen tultuaan perille näyttivät kaikki, vieläpä
+lapsetkin ovilla, katselevan häntä epäluuloisina. Taas kääntyi hän
+ympäri rohkenematta ostaa itselleen syötävää tai juotavaa, vaikkei hän
+ollut moneen tuntiin nauttinut mitään, ja taas viipyi hän nummella
+tietämättä, minne suuntaisi askeleensa.
+
+Hän samosi mailin mailin jälkeen, mutta palasi aina samalle paikalle.
+Aamu ja keskipäivä olivat ohi ja päivä lähestyi loppuaan, mutta yhä
+kuljeksi hän edestakaisin, ylös ja alas, ympäriinsä, ja tuli täsmälleen
+samaan kohtaan. Vihdoin poistui hän sieltä ja lähti kohti Hatfieldiä.
+
+Kello oli yhdeksän illalla, kun hän, aivan läpiväsyneenä, ja koira,
+rampana ja nilkuttaen tavattomista ponnistuksista, kääntyivät alas
+mäkeä tuohon rauhalliseen kylään ja laahustivat läpi pienen kadun
+kurjaan kapakkaan, minkä niukka valo oli ollut heidän oppaanaan.
+Kapakkahuoneessa paloi takkavalkea ja muutamia päivätyöläisiä istui
+sen ääressä juomassa. He tekivät tilaa vieraalle, mutta hän asettui
+kaukaisimpaan nurkkaan syöden ja juoden yksin tai oikeammin sanoen
+koiransa seurassa, mille hän silloin tällöin antoi suupalan. Miesten
+keskustelu koski ympärilläsijaitsevaa seutua ja sen vuokraajia ja, kun
+nämä aiheet olivat ammennetut loppuun, erään vanhan miehen ikää, joka
+oli haudattu edellisenä sunnuntaina. Läsnäolevat nuoret miehet pitivät
+häntä hyvin vanhana, jotavastoin vanhat väittivät hänen olleen aivan
+nuoren — ei vanhempi, sanoi muuan valkohapsinen, vanha vaari, kuin
+mitä hän itse oli — ja aivan hyvin olisi voinut elää kymmenen tai
+viisitoista vuotta vielä, jos hän olisi vain ollut varovainen, vain
+ollut varovainen.
+
+Tässä keskustelussa ei ollut mitään, mikä saattoi herättää huomiota tai
+levottomuutta, ja kun varas oli maksanut ravintonsa jäi hän istumaan
+äänettömänä ja huomaamattomana nurkkaansa ja oli juuri vaipumaisillaan
+uneen, kun hänet puolittain herätti uuden kestiystävän meluava
+astuminen huoneeseen.
+
+Hän oli omituinen olento, puoliksi kulkukauppias, puoliksi puoskari,
+joka vaelsi ympäri maata myyden kovasimia, hiomahihnoja, partaveitsiä,
+saippuoita, kengänkiilloketta, lääkkeitä koiria ja hevosia varten,
+hyvätuoksuisia aineita halpaan hintaan, kauneustarpeita ja muita
+senkaltaisia tavaroita, joita kantoi selässään laatikossa. Hänen
+sisäänastumisensa oli päivätyöläisille merkkinä törkeään pilantekoon,
+eivätkä he lakanneet siitä, ennenkuin viimeksimainittu oli syönyt
+iltaruokansa ja avannut aarrelaatikkonsa, nerokkaalla tavalla
+yhdistääkseen hyödyn huviin.
+
+— Ja mitä tuo on — maistuuko se hyvälle, Harry? kysyi eräs
+irvistelevä päivätyöläinen osoittaen jonkinlaisia kakkuja, joita oli
+eräässä laatikon kulmassa.
+
+— Tämä, virkkoi liikemies ottaen esille yhden kakun, tämä on
+pettämätön ja verraton keksintö poistamaan kaikenlaiset tahrat,
+ruosteen, lian, homeen, rasvan, uudet ja vanhat, silkistä, atlaksesta,
+pellavasta, kamritsista, liinakankaasta, suruharsosta, matoista,
+merinosta, musliinista, bomibasinista tai villasta, viinitahrat,
+hedelmätahrat, oluttahrat, vesitahrat, väritahrat, tervatahrat,
+kaikenlaiset tahrat katoavat hangatessa tällä pettämättömällä ja
+verrattomalla keksinnöllä. Jos nainen tahraa kunniansa, niin tarvitsee
+hänen vain niellä tämä kakku, ja hän on heti puhdistunut, sillä se on
+myrkkyä. Jos jollakin gentlemannilla on halua ylläpitää mainettaan,
+tarvitsee hänen vain niellä pieni kakku, ja hän on koroitettu
+jokaisen epäilyksen yläpuolelle, sillä se on täysin yhtä tehokas kuin
+pistoolinkuula ja maistuu paljoa pahemmalle ja tietenkin on paljon
+kunniakkaampaa ottaa se sisäänsä. Ja vain penny kakusta. Kaikkine naine
+ominaisuuksineen vain penny kakusta.
+
+Kaksi ostajaa ilmoittautui paikalla ja useitten kuuntelijoitten oli
+vaikea pidättyä ostamasta. Kun myyjä huomasi sen, lisääntyi hänen
+puheliaisuutensa.
+
+— Ne menevät kaupaksi yhtä joutuin kuin niitä ennätetään valmistaa,
+sanoi hän. Neljätoista vesimyllyä, kuusi höyrykonetta ja yksi
+galvaaminen patteristo ovat aina käynnissä valmistuksessa. Mutta se
+ei kuitenkaan riitä, vaikka väki työskentelee niin kovasti, että
+heitä kuolee kuin kärpäsiä, ja lesket heti saavat kahdenkymmenen
+punnan eläkkeen vuodessa jokaisesta lapsesta, sitäpaitsi ylimääräiset
+viisi puntaa kaksoisista. Yksi penny kakusta — kaksi puolipennyä käy
+myöskin päinsä. Penny kakusta. Viinitahrat, hedelmätahrat, oluttahrat,
+vesitahrat, öljytahrat, veritahrat — erään läsnäolevan herran hatussa
+on tahra, joka minun on poistettava, ennenkuin hän ehtii tilata minulle
+tuopin olutta.
+
+— Haa! kiljaisi Sikes, antakaa se tänne.
+
+— Otan pois tahran, sir, vastasi mies vilkuttaen silmää seuralle,
+ennenkuin ehditte kulkea lattian poikki ottamaan sen. Ottakaa
+huomioon tuo musta täplä tämän herran hatussa. Se ei ole suurempi
+shillinkiä, mutta paksumpi puolikruunusta, olkoon se sitten viinitahra,
+hedelmätahra, oluttahra, tervatahra tai veritahra —.
+
+Mies ei ehtinyt pitemmälle, sillä kauhistuttavalla kirouksella kaasi
+Sikes kumoon pöydän, sieppasi hattunsa ja ryntäsi ulos huoneesta.
+
+Tunteet yhtä hämmentyneinä ja yhtä neuvottomana kuin hän oli ollut
+koko päivän, palasi murhaaja, kun hän ei huomannut itseään ajettavan
+takaa ja he luultavasti pitivät häntä humaltuneena kolhona, takaisin
+ylös katua. Viimein meni hän taas takaisin ja kulki tietä, joka vie
+Hatfieldista S:t Albansiin. Hän kulki ripeästi, mutta kun kaupunki
+oli hänen takanaan ja hän tuli kauemmaksi ja kauemmaksi yksinäisellä,
+pimeällä maantiellä, valtasi hänet kauhu, joka kulki läpi luitten
+ja ytimien. Kaikki hänen edessään, esine tahi varjo, paikallaan tai
+liikkuva, omasi jonkin kauhistuttavan hahmon, mutta tämä kauhu ei
+ollut mitään verrattuna tunteeseen, että tuo aamuinen peloittava
+hahmo seurasi hänen kintereillään. Hän saattoi nähdä sen varjon
+pimeydessä pienimpiä ääriviivojaan myöten ja nähdä, kuinka jäykkänä
+ja juhlallisena se tuntui liukuvan eteenpäin. Hän voi kuulla sen
+vaatteitta rapisevan lehvistöissä, ja jokainen tuulenpuuska toi
+mukanaan sen viimeisen, pitkän kirkauksen hänen korviinsa. Jos hän
+pysähtyi, seisoi se hiljaa. Jos hän juoksi, seurasi se häntä — mutta
+ei juosten, se olisi ollut helpotus — vaan kuin ruumis, joka oli
+saanut täysin koneellisen elämän ja jota kantoi eteenpäin hidas ja
+surunvoittoinen tuuli, mikä ei koskaan voimistunut eikä heikonnut.
+Väliin kääntyi hän epätoivoisen päättävästi ympäri karkoittaakseen
+aaveen pois, vaikkapa se toisi hänelle kuoleman, mutta hiukset nousivat
+pystyyn hänen päässään, ja hänen verensä jähmettyi, sillä se oli
+kääntynyt hänen mukanaan ja oli yhä hänen takanaan.
+
+Eräällä vainiolla, mikä sijaitsi hänen tiensä sivulla, oli pieni
+vaja, josta hän sai suojaa yöksi. Oven edustalla kasvoi kolme pitkää
+poppelia, jotka tekivät vajan sisustan hyvin pimeäksi, ja tuuli suhisi
+niitten läpi synkän valittavasti. Hän ei voinut mennä kauemmaksi,
+ennenkuin taas tulisi päivä ja hän ojensihe itsensä sentähden niin
+lähelle seinää kuin mahdollista — joutuakseen kärsimään uusia tuskia.
+
+Äkkiä teki hän epätoivoisen päätöksen palata Lontooseen.
+Viivyttelemättä alkoi hän toteuttaa tätä mielijohdetta ja, valiten
+vähänliikenteisimmät tiet, suuntasi kulkunsa kohti Lontoota,
+päättäneenä piilottautua jonnekin vähän matkan päästä pääkaupungista ja
+illalla kiertoteitse mennä sinne sisälle ja sitten lähteä suoraan sitä
+paikkaa kohti, mihin oli päättänyt piiloutua.
+
+— Mutta koira? — Jos hänen tuntomerkkinsä oli tiedotettu, ei
+varmaankaan oltu jätetty huomioonottamatta, että koira puuttui
+ja luultavasti oli seurannut häntä. Tämä voisi johtaa hänen
+vangitsemiseensa hänen kulkiessaan läpi katujen. Hän päätti sentähden
+hukuttaa sen ja jatkoi matkaansa katselleen sopivaa lammikkoa ja ottaen
+suuren kiven, minkä hän sitoi nenäliinaansa.
+
+Eläin katsoi ylös herraansa näitten valmistelujen tapahtuessa ja, joko
+sitten sen vaisto sanoi sille niitten tarkoituksen tai murhaajan katse
+oli kovempi kuin tavallisesti, pysytteli etäällä, lähestyen hitaasti ja
+lyyhistellen. Kun sen herra pysähtyi erään allikon partaalla ja kääntyi
+ympäri houkutellen sitä, pysähtyi se siihen paikkaan.
+
+— Etkö kuule, että kutsun? virkkoi Sikes ja vihelsi.
+
+Eläin lähestyi, tottumuksen voiman vetämänä, mutta kun Sikes kumartui
+sitoakseen nenäliinan sen kaulan ympäri, murisi se hieman ja vetäytyi
+pois.
+
+— Tule tänne, sanoi varas polkien maata. Koira heilutti häntäänsä,
+mutt'ei liikahtanut. Sikes teki nyt nenäliinasta juoksusilmukan ja
+yritti taas houkutella sitä luokseen.
+
+Koira lähestyi, kääntyi ympäri, seisoi silmänräpäyksen hiljaa ja juoksi
+sitten tiehensä niin nopeasti kuin voi. Mies vihelsi ja vihelsi ja
+istuutui odottamaan sen paluuta. Mutta mitään koiraa ei tullut, ja
+vihdoin lähti hän jatkamaan vaellustaan.
+
+
+
+
+NELJÄSKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.
+
+Monks ja mr Brownlow kohtaavat vihdoinkin toisensa. Heidän
+keskustelunsa sekä ilmoitus, joka keskeyttää sen.
+
+
+Oli alkanut hämärtää, kun mr Brownlow nousi vaunuista oman porttinsa
+edustalla ja kolkutti hiljaa. Kun ovi oli avattu astui muuan voimakas
+mies ulos vaunuista ja asettui astuimen toiselle puolen, toisen miehen,
+joka oli istunut ajajanpukilla asettuessa toiselle puolen. Mr Brownlowin
+annettua merkin auttoivat he erään kolmannen miehen ulos ja ottivat
+hänet väliinsä, minkäjälkeen he kiiruhtivat taloon hänen kanssaan. Tämä
+mies oli Monks.
+
+He menivät vaieten ylös portaita, ja mr Brownlow, joka meni edellä
+Ohjasi heidät erääseen pieneen pihahuoneeseen. Monks pysähtyi tämän
+huoneen ovella. Hänelle oli silminnähtävästi hyvin vastenmielistä astua
+sisään. Molemmat miehet katsoivat vanhaan gentlemanniin, kuin olisivat
+he odottaneet toimiohjeita.
+
+— Hän tietää, mitä hänellä on valittavana, sanoi mr Brownlow Jos hän
+epäröi tai liikuttaa sormeakaan toisin kuin te sallitte, niin saatte
+viedä hänet kadulle, kutsua poliisin ja minun nimessäni antaa hänet
+ilmi pahantekijänä.
+
+Monks mutisi muutamia kärsimättömiä sanoja, mutta epäröi yhä.
+
+— Tehkää päätöksenne pian, virkkoi mr Brownlow. Sana vain suustani, ja
+teillä ei enää ole valinnan varaa.
+
+Yhä epäröi mies.
+
+— Minulla ei ole halua sovitteluun, sanoi mr Brownlow, ja koska valvon
+toisten kalleimpia etuja, ei minulla ole siihen oikeuttakaan.
+
+— Eikö ole, kysyi Monks sammaltaen, eikö ole — mitään keskitietä?
+
+— Ei!
+
+Monks piti silmällä vanhaa gentlemannia tuskaisin katsein, mutta kun
+hän luki hänen kasvonpiirteistään ainoastaan vakavaa päättäväisyyttä,
+kohautti hän olkapäitään, astui huoneeseen ja istuutui.
+
+— Sulkekaa ovi ulkoapäin, virkkoi mr Brownlow apulaisilleen, ja tulkaa
+sisään, jos soitan.
+
+Miehet tottelivat jättäen heidät kahden.
+
+— Tämä on kaunista kohtelua, sir, sanoi Monks heittäen hattunsa ja
+viittansa luotaan, isäni vanhimmalta ystäviltä.
+
+— Juuri sen takia, että minä olen isänne vanhin ystävä, nuori mies,
+vastasi mr Brownlow, sen takia, että nuoruuden ja onnellisten vuosien
+toiveet ja unelmat olivat liittyneet häneen ja siihen rakastettavaan
+olentoon hänen vertansa ja sukuansa, joka yhtyi Jumalaan elämänsä
+kukoistuksessa ja jätti minut yksin ja hyljätyksi, sen takia, että hän
+minun kanssani polvistui ainoan sisarensa kuolinvuoteen ääreen, vielä
+ollessaan poika, juuri samana aamuna, joka — jos taivas ei olisi
+tahtonut toisin — olisi tehnyt hänen sisarensa minun vaimokseni; sen
+takia, että raadeltu sydämeni siitä silmänräpäyksestä lähtien riippui
+kiinni hänessä kaikkina hänen koettelemuksissaan ja hairahduksissaan,
+kunnes hän kuoli, sen takia, että vanhat muistot ja kuvittelut
+täyttävät sydämeni, ja vieläpä teidän näkemisennekin herättää ajatuksia
+hänestä; kaikkien näiden seikkain takia minä nyt osoitan teille
+sääliväisyyttä — niin, Edward Leeford, vielä nytkin, ja punastun
+arvottomuutenne takia kantaa tätä nimeä.
+
+— Mitä on nimellä sen kanssa tekemistä? kysyi toinen, äänetönnä ja
+vihaisen hämmästyneenä tarkattuaan vanhan gentlemannin liikutusta. Mitä
+nimi minuun kuuluu?
+
+— Ei mitään, vastasi mr Brownlow, ei mitään teihin. Mutta se oli
+hänen _sisarensa_ nimi, ja vielä nyt, näitten monien vuosien kuluttua,
+saa sen paljas mainitseminen minussa, vanhassa miehessä, aikaan saman
+hehkun ja värinän, mitä kerran tunsin. Olen hyvin iloinen, että olette
+vaihtanut sen — hyvin — hyvin iloinen.
+
+— Kaikki tuo on kovin kaunista, sanoi Monks pitkän hiljaisuuden
+jälkeen, minkä aikana hän itsepintaisen uhmaavasti oli heilutellut
+itseään edestakaisin ja mr Brownlow istunut peittäen kasvonsa
+kädellään. Mutta mitä tahdotte minusta?
+
+— Teillä on veli, sanoi mr Brownlow ravistautuen irti surullisista
+ajatuksistaan, veli, jonka nimi, vain korvaanne kuiskattuna
+kävellessäni takananne kadulla, oli kylliksi saamaan teidät seuraamaan
+minua tänne ihmeissänne ja levottomana.
+
+— Minulla ei ole mitään veljeä, vastasi Monks. Tiedätte, että olin
+ainoa lapsi. Minkätähden puhutte minulle veljestä? Tiedätte sen yhtä
+hyvin kuin minäkin.
+
+— Kuulkaa mitä minä tiedän, mutta te ehkä ette, sanoi mr Brownlow.
+Olen kyllä herättävä mielenkiintonne. Tiedän teidän olleen tuon
+onnettoman avioliiton ainoan ja luonnottoman hedelmän, avioliiton,
+johon perhesuhteet ja mitä likaisin ja ahdasmielisin kunnianhimo
+pakotti onnettoman isänne menemään aivan nuorena.
+
+— En välitä tavastanne puhua, keskeytti hänet Monks ivallisesti
+nauraen, tunnette tosiasiat, ja se on kylliksi minulle.
+
+— Mutta tunnen myöskin, jatkoi vanha gentlemanni, sen kurjuuden,
+ne hitaat tuskat, sen taukoamattoman piinan, mikä oli yksi tämän
+onnettoman liiton seuraus. Tiedän, kuinka välinpitämättöminä toisistaan
+tämä onneton pari laahasi raskaita kahleitaan läpi maailman, joka oli
+heille myrkytettyä. Tiedän, kuinka kylmää kohteliaisuutta seurasivat
+solvaukset, kuinka välinpitämättömyys vaihtui vastenmielisyydeksi,
+vastenmielisyys vihaksi, viha halveksumiseksi, kunnes he viimein
+repäsivät rikki kahleet, joista he kuitenkin kumpikin tahollaan
+kantoivat tuskaisaa sirpaletta, minkä ainoastaan kuolema saattoi
+irroittaa ja mitä he uusissa piireissä koettivat kätkeä mahdollisimman
+iloisten ilmeitten alle. Äidillenne se onnistui, mutta isänne sydäntä
+hivutti ja kalvoi se monta vuotta.
+
+— Hyvä, he erosivat, virkkoi Monks, mitä sitten?
+
+— Kun he olivat olleet erossa jonkun aikaa, jatkoi mr Brownlow,
+ja äitinne, kokonaan mannermaan kevytmielisen elämän vangitsemana,
+täydellisesti oli unohtanut runsaasti kymmenen vuotta nuoremman
+miehensä, joka pettävin toivein oli laahustanut elämäänsä täällä
+kotona, sai hän uusia ystäviä. Sen asian ainakin tunnette.
+
+— En, sanoi Monks kääntäen pois katseensa ja takoen jalallaan lattiaa
+kuin mies, joka on päättänyt kieltää kaiken. Ei, sitä asiaa minä en
+tunne.
+
+— Käytöksenne kuten tekonnekin todistavat, ettette koskaan ole
+unohtanut sitä tai lakannut katkeruudella sitä ajattelemasta, sanoi mr
+Brownlow. Puhun eräästä ajasta, viisitoista vuotta takaperin, jolloin
+te vielä olitte vain yksitoistavuotias poika ja isänne ainoastaan
+kolmekymmentäyksi — sillä hän oli, toistan sen, hyvin nuori, kun
+hänen isänsä pakotti hänet tuohon avioliittoon. Onko minun palattava
+niihin tapauksiin, jotka luovat varjon isänne muistolle, vai tahdotteko
+säästyä siitä ja sanoa totuuden?
+
+— Minulla ei ole mitään sanottavaa, virkkoi Monks. Mutta puhukaa te
+vain edelleen, jos tahdotte.
+
+— Näitten uusien ystävien joukossa, sanoi mr Brownlow, oli myöskin
+eräs eläkettänauttiva meriupseeri, jonka vaimo oli kuollut puoli vuotta
+aikaisemmin ja jättänyt hänet jälkeensä kahden lapsen kanssa — niitä
+oli ollut useampia, mutta onneksi oli koko perheestä jäljellä vain nämä
+kaksi. He olivat molemmat tyttöjä, toinen kaunis, yhdeksäntoistavuotias
+tyttö, toinen pieni kaksi- tai kolmevuotias lapsi.
+
+— Mitä se minua liikuttaa? kysyi Monks.
+
+— He oleskelivat, sanoi mr Brownlow, nähtävästi kiinnittämättä
+huomiota tähän keskeytykseen, seudulla, jonne isänne kiertelevän
+elämänsä aikana oli tullut ja asettunut asumaan. Tuttavuus, yhdessäolo
+ja ystävyys seurasivat nopeasti. Isänne oli lahjakkaampi kuin useimmat
+muut. Hän muistutti sisartaan niin mielenlaatuun kuin ulkonäköönkin
+nähden. Mitä enemmän vanha upseeri oppi tuntemaan häntä, sitä enemmän
+kiintyi hän häneen. Kunpa se olisi jäänyt siihen. Mutta hänen
+tyttärensä teki samoin.
+
+Vanha gentlemanni vaikeni, Monks puri huultaan ja katsoi lattiaan, ja
+kun mr Brownlow huomasi sen, jatkoi hän heti: — Vuoden kuluttua oli
+hän sidottu, juhlallisesti sidottu tähän tyttäreen. Hän oli viattoman,
+kokemattoman tytön ensimmäinen, uskollinen, palava, ainoa mieltymys.
+
+— Kertomuksenne alkaa käydä pitkäksi, virkkoi Monks siirtäen itsensä
+levottomasti tuolillaan.
+
+— Se on tosi kertomus suruista ja koettelemuksista, nuori mies,
+vastasi mr Brownlow, ja senkaltaiset kertomukset ovat tavallisesti
+pitkiä. Jos se olisi kertomus häiritystä onnesta, olisi se ollut
+hyvin lyhyt. Vihdoin kuoli eräs niistä rikkaista sukulaisista, joiden
+takia isänne, kuten niin usein tapahtuu, oli uhrattu, jotta toisen
+vaikutusvalta ja merkitys tulisi sitä suuremmaksi. Hyvittääkseen
+sen onnettomuuden, mihin oli ollut aiheena, jätti hän isällenne
+yleislääkkeensä kaikkia suruja vastaan — rahansa. Isänne oli suoraa
+päätä matkustettava Roomaan, jonne toinen oli mennyt terveytensä
+takia, ja jossa hän oli kuollut ja jättänyt liikeasiansa jälkeensä
+mitä suurimpaan epäjärjestykseen. Isänne saapui sinne kuolettavan
+taudin tartuttamana, ja uutinen siitä oli tuskin ehtinyt Pariisiin,
+niin äitinne seurasi häntä ottaen teidät mukaansa. Päivä sen jälkeen
+kuin hän oli sinne ehtinyt kuoli isänne jättämättä jälkeensä mitään
+testamenttia — _jättämättä jälkeensä mitään testamenttia_ — ja
+niinollen joutui koko omaisuus äidillenne ja teille.
+
+Kertomuksen tämän osan aikana oli Monks pidättänyt henkeä ja kuunnellut
+mitä suurimmalla mielenkiinnolla, vaikkakaan hänen katseensa ei ollut
+suunnattu puhujaan. Kun mr Brownlow vaikeni, muutti hän asentoa
+ilmeellä, kuin olisi hän äkkiä tuntenut itsensä keventyneeksi, ja
+kuivasi kasvojaan ja polttavat käsiään.
+
+— Ennenkuin isänne matkusti ulkomaille ollessaan vielä täällä
+Lontoossa, virkkoi mr Brownlow hitaasti ja kiinnitti katseensa toisen
+kasvoihin, tuli hän minun luokseni.
+
+— Siitä en ole koskaan kuullut puhuttavan, keskeytti hänet Monks
+äänellä, minkä piti esittää epäilystä, mutta mikä enemmän ilmaisi
+suurta yllätystä.
+
+— Hän tuli luokseni ja jätti minulle paljon muun ohessa erään
+maalauksen — muotokuvan, minkä hän itse oli maalannut — tuon
+tyttöparan muotokuvan — jota hän ei tahtonut jättää jäljelle, mutta
+jota hän ei voinut ottaa mukaansakaan kiireelliselle matkalleen. Häntä
+vaivasivat tuska ja omantunnonsoimaukset, niin että hän oli miltei
+varjon kaltainen. Hän puhui hurjalla, sekavalla tavalla perikadosta ja
+hänen aiheuttamastaan häpeästä, ilmaisi minulle aikomuksensa olevan,
+vaikkapa siinä häviäisikin, muuttaa kaiken omaisuutensa puhtaaksi
+rahaksi ja talletettuaan vaimoansa ja teitä varten osan perinnöstä
+pankkiin paeta maasta — arvasin liiankin hyvin, ettei hän tekisi sitä
+yksin — eikä koskaan enää palata. Minullekaan, vanhalle ystävälleen,
+jonka sydän oli kiintynyt siihen maahan, joka kätki meille kummallekin
+niin kalliin olennon — minullekaan ei hän tehnyt yksityiskohtaista
+tunnustusta, vaan lupasi kirjoittaa ja ilmoittaa minulle kaiken ja
+käydä tervehtimässä minua viimeisen kerran täällä maan päällä. Ah! Tämä
+oli viimeinen kerta. En saanut kirjettä enkä nähnyt häntä enää.
+
+— Kun kaikki oli ohi, virkkoi mr Brownlow tuokion vaiettuaan,
+matkustin minä hänen — tahdon käyttää sitä ilmaistustapaa, mitä
+maailma käyttäisi, sillä kovuus tai lempeys ovat nyt hänelle
+yhdentekevät — hänen rikollisen rakkautensa näyttämöpaikalle, lujasti
+päättäneenä, jos pelkoni osoittautuisi perustelluksi, tarjota tälle
+harhaanjohdetulle lapselle sydämen ja kodin. Perhe oli muuttanut
+paikalta kahdeksan päivää aikaisemmin, maksanut pienet velkansa ja
+poistunut yöllä. Miksi tai minne, sitä ei kukaan voinut sanoa.
+
+Monks hengitti jälleen vapaammin, katsellen ympärilleen riemuitsevasti
+hymyillen.
+
+— Kun veljenne, sanoi mr Brownlow siirtäen tuolinsa lähemmäksi toista,
+kun veljenne, heikko, ryysyinen, laiminlyöty lapsi voimakkaamman
+käden kuin sattuman avulla osui tielleni ja minä hänet pelastin
+rikoksellisesta ja häpeällisestä elämästä —.
+
+— Mitä! huudahti Monks säpsähtäen.
+
+— Niin, minä, vastasi mr Brownlow. Sanoinhan teille, että pian
+herättäisin mielenkiintonne. Sanon, että minä hänet pelastin — näen,
+että viekas kumppaninne on laiminlyönyt mainita nimeäni teille, vaikka
+sen, kuten hän olisi pitänyt tietää, täytyi olla teille täysin outo.
+Kun poika siis pelastui minun avullani ja minun talossani toipui
+vaikean sairauden jälkeen, hämmästyin hänen suuresta yhtäläisyydestään
+sen muotokuvan kanssa, mistä jo olen maininnut, ja jo ensi kertaa
+hänet nähdessäni kaikessa hänen liassaan ja surkeudessaan näytti hän
+muistuttavan jotakin vanhaa ystävää. Minun ei tarvitse teille kertoa,
+että hänet ryöstettiin minulta, ennenkuin vielä olin ehtinyt saada
+tietooni hänen vaiheitansa —.
+
+— Te — te — ette voi mitään todistaa minua vastaan, änkytti Monks.
+Kehoitan teitä koettamaan.
+
+— Saammepa nähdä, vastasi vanha gentlemanni tutkivin katsein. Kadotin
+pojan enkä voinut, kaikista ponnistuksistani huolimatta, saada häntä
+enää käsiini. Koska äitinne oli kuollut, tiesin minä teidän yksin
+kykenevän ratkaisemaan tämän arvoituksen, jos sitä voisi ratkaista,
+ja että te, kun viimeksi olin kuullut puhuttavan teistä, oleskelitte
+plantaashilanne Länsi-Intiassa — jonne, kuten itse tiedätte, olitte
+lähtenyt äitinne kuoleman jälkeen, paetaksenne rikollisten tekojenne
+täällä. Olitte lähtenyt sieltä useita kuukausia aikaisemmin, ja
+luultiin teidän olevan Lontoossa. Kukaan ei kuitenkaan voinut
+sanoa, missä. Matkustin takaisin. Asiamiehillänne ei ollut mitään
+tietoa olinpaikastanne. Te tulitte ja menitte, sanoivat he, yhtä
+säännöttömästi kuin aina olitte tehnyt, näyttäytyen välistä useina
+päivinä perätysten, välistä ei useaan kuukauteen, sekä kaikesta
+päättäen oleksien samoissa viheliäisissä paikoissa ja seurustellen
+samoissa huonomaineisissa piireissä kuin ollessanne uppiniskainen,
+huimapää poika. Vaivasin heitä tiedusteluillani ja samosin katuja yöt
+ja päivät, mutta aina hetkeen paria tuntia sitten olivat ja pysyivät
+ponnistukseni tuloksettomina, enkä nähnyt teitä kertaakaan.
+
+— Mutta nyt te näette minut, sanoi Monks nousten korskeasti ylös, ja
+mitä tahdotte te nyt? Ryöstö ja petos ovat kovia sanoja, oikeutettuja,
+luulette te, kuvitellun yhtäläisyyden nojalla jonkin poikanulikan ja
+kuollutta henkilöä esittävän viheliäisen töherryksen välillä. Ette edes
+tiedä, että tuo kaunis pari jätti jälkeensä lapsen; ette tiedä edes
+sitä.
+
+— Minä en tiennyt sitä, vastasi mr Brownlow nousten hänkin ylös,
+mutta tuskin neljätoista päivää sitten sain tietää kaiken. Teillä
+on veli; te tiedätte sen, ja te tunnette hänet. Testamentti oli, ja
+äitinne hävitti sen, ja kuolemaisillaan ollessaan ilmaisi hän teille
+salaisuuden antaen teidän päästä nauttimaan sen etuja. Siinä mainittiin
+lapsesta, joka otaksuttavasti oli oleva tuon surullisen liiton
+seuraus, mikä lapsi syntyikin ja sattumalta joutui teidän tiellenne,
+herättäen epäilyksiänne suuren yhdennäköisyytensä takia isänne kanssa.
+Lähditte hänen syntymäseudulleen. Siellä olivat todistukset — kauan
+salatut todistukset — hänen synnystään ja sukuperästään. Nämä
+todistukset hävititte te, ja nyt käyttääkseni teidän omia sanojanne
+kanssarikollisellenne, juutalaiselle, _lepäävät ainoat todistukset
+siitä, kuka poika on, virran pohjalla ja se vanha ämmä, joka otti ne
+vastaan hänen äidiltään, lahoo kirstussaan._ Arvoton poika, pelkuri,
+valehtelija — te, Edvard Leeford, tahdotteko vielä uhmata minua?
+
+— En, en, en! vastasi pelkurimainen Monks, näitten yhteenkasattujen
+syytösten lannistamana.
+
+— Tiedän joka sanan, virkkoi vanha gentlemanni, joka sanan, mikä on
+vaihdettu teidän ja tuon iljettävän lurjuksen välillä, varjot seinillä
+ovat saaneet kuuluviinsa teidän kuiskauksenne ja tuoneet ne korviini,
+tuon vainotun lapsen katse on muuttanut itse paheen ja antanut sille
+hyveen rohkeuden ja melkein kaikki sen ominaisuudet. On tehty murha,
+mihin te olette moraalisesti, joskaan ette juriidisesti syypää.
+
+— Ei — ei, keskeytti hänet Monks. Minä — minä — en tiedä siitä
+mitään. Olin juuri matkalla tutkimaan, paljonko jutussa oli totta, kun
+te yllätitte minut. En tiennyt syytä. Luulin sen olleen tavallisen
+riidan.
+
+— Siinä oli osa salaisuuksianne. Tahdotteko nyt paljastaa ne kaikki?
+
+— Suostun paljastamaan.
+
+— Allekirjoittaa totuudenmukaisen selityksen kaikista seikoista ja
+toistaa ne todistajan läsnäollessa?
+
+— Lupaan senkin.
+
+— Pysyä rauhallisesti täällä, kunnes sellainen asiakirja on laadittu
+sekä seurata minua sille paikalle, minkä sen vahvistamista varten
+valitsen?
+
+— Jos vaaditte sitä, olen tekevä senkin.
+
+— Teidän on tehtävä vielä enemmän, vastasi mr Brownlow. Annettava
+eräälle viattomalle lapselle, sillä sellainen hän on, vaikka on
+rikollisen ja onnettoman rakkauden seuraus, hyvitys. Ette ole unohtanut
+testamentin määräyksiä. Täyttäkää ne veljeenne nähden ja matkustakaa
+sitten minne itse tahdotte. Tässä maailmassa ei meidän enää tarvitse
+kohdata toisiamme.
+
+Monksin kulkiessa edestakaisin synkkä, onnettomuutta ennustava ilme
+kasvoillaan, aprikoiden tätä ehdotusta ja mahdollisuuksia välttää sitä
+— pelkonsa ahdistamana toisaalta ja vihansa toisaalta — aukaistiin
+ovi äkisti ja mr Losberne kiirehti huoneeseen hyvin kiihdyksissä.
+
+— Mies joutuu kiinni! kirkui hän. Hän joutuu kiinni tänä iltana!
+
+— Murhaajako? kysyi mr Brownlow.
+
+— Niin, niin. Hänen koiransa on nähty hiipivän jonkun vanhan hökkelin
+luona eikä ole epäilystäkään, että hänen herransa on siellä tai tulee
+ilmestymään sinne pimeän suojassa. Salapoliisit ovat liikkeellä
+joka suunnalla. Olen puhutellut muutamia niistä, jotka ovat saaneet
+tehtäväkseen pidättää hänet, ja he sanoivat minulle, ettei hän voi
+päästä pakoon. Ja hallitus on tänä iltana luvannut sadan punnan
+palkinnon.
+
+— Minä panen lisää viisikymmentä, virkkoi mr Brownlow, ja olen
+kuuluttava sen omalla suullani itse paikalla, jos voin päästä sinne.
+Missä on mr Maylie?
+
+— Harry? — Niin pian kuin hän näki tämän ystävänne turvassa vaunuissa
+teidän kanssanne, riensi hän takaisin paikalle, missä hän on kuullut
+tämän, vastasi tohtori, sekä nousi hevosen selkään liittyäkseen toisiin
+eräällä lähellä olevalle paikalla, missä olivat aikoneet yhtyä.
+
+— Mutta juutalainen? sanoi mr Brownlow. Mitä hänestä tiedetään?
+
+— Kun viimeksi kuulin puhuttavan hänestä, oli hän vielä vapaalla
+jalalla, mutta hänen pitäisi jo olla kiinni tai ainakin pian tulla
+pidätetyksi. He ovat melko varmoja hänestä.
+
+
+
+
+VIIDESKYMMENES LUKU.
+
+Takaa-ajo ja pako.
+
+
+Niillä paikoin Thamesin rannalla, missä Rotherhiten kirkko sijaitsee
+ja missä talot ovat likaisimmat ja alukset mustimmat hiilen
+pölystä ja yhteenkasautuneitten talojen savusta, on vielä tänäkin
+päivänä likaisin, omituisin ja merkillisin kaikista niistä Lontoon
+kortteleista, jotka nimeltäänkin ovat tuntemattomia useimmille sen
+asukkaista.
+
+Sinne päästäkseen täytyy hapuilla läpi ahtaitten ja likaisten katujen,
+joitten runsaan asujaimiston muodostavat mitä raaimmat ja köyhimmät
+ihmiset, joiden toimeentulona ovat satunnaiset ansiot liikenteestä
+virralla. Halvimpia ja vähimmin houkuttelevia ravintoaineita on koottu
+puoteihin, karkeimpia ja halvimpia vaatekappaleita riippuu kauppiaitten
+ovien ulkopuolella ja lepattaa talojen kaidepuilla ja ikkunoissa.
+Alimman luokan työläisten, merimiesten, hiilenkantajien, julkeitten
+naisten, ryysyisten lasten ja virran pahimman pohjasakan ja roistoväen
+välitse pääsee vain vaivoin kulkemaan vastenmielisten nähtävyyksien ja
+yhtä vastenmielisten hajujen vaivaamana, mitkä viimeksimainitut tulevat
+oikealle ja vasemmalle aukenevista ahtaista kujista, ja kuurona suurten
+vaunujen melusta, mitkä kuljettavat suunnattomia kauppatavarakuormia
+siellä täällä sijaitsevista makasiineista.
+
+Sellaisella tienoolla toisella puolen Southwarkia sijaitsee Jacobs
+Island, jota vuoksen aikaan ympäröi kuudesta kahdeksaan jalkaan syvä
+ja viidestätoista kahteenkymmeneen jalkaan leveä oja ja jota ennen
+kutsuttiin Mill Pondiksi, mutta jonka nimenä nykyisin on Folly Ditch.
+
+Jacobs Islandilla ovat katottomat makasiinit tyhjinä, muurit luhistuvat
+vähitellen kasaan, ikkunat eivät enää ole ikkunoita, ovet ovat
+putoamaisillaan kadulle, savupiiput ovat nokisia, mutteivät suitse enää
+mitään savua. Kolme-, neljäkymmentä vuotta sitten, ennenkuin häviöt
+ja ulosotot kohtasivat omistajia, oli seutu kukoistavaa ja varakasta,
+mutta nyt on se todellinen lohduttomuuden saari. Taloilla ei ole
+omistajia, mutta niihin ovat tunkeutuneet ja ottaneet ne haltuunsa
+sellaiset, joilla siihen on ollut rohkeutta ja jotka elävät ja kuolevat
+siellä. Sen, ken etsii itselleen turvapaikkaa Jacobs Islandista,
+täytyy olla kovassa piilopaikan tarpeessa tai myöskin äärimmäisessä
+avuttomuuden tilassa.
+
+Ylemmässä huoneessa eräässä näistä taloista — talossa, mikä sijaitsi
+muista erillään ja oli melko suurenpuoleinen, rappeutunut tosin,
+mutta ehjin ovin ja akkunoin, ja jonka takaseinä kohosi ojan puolella
+ylläkuvatulla tavalla, istui kolme ihmistä, jotka äänettöminä
+katselivat toisiaan tuskaa ja suurta jännitystä kuvastavin katsein.
+Yksi heistä oli Toby Crackit, toinen Chitling ja kolmas eräs
+viisikymmenenvuotias varas, jonka nenä oli lyöty melkein lyttyyn
+jossakin tappelussa ja jonka kasvoja koristi joukko kauhistuttavia
+arpia, mitkä luultavasti juontuivat samalta ajankohdalta. Tämä mies oli
+muuan takaisinpalannut maastakarkoitettu nimeltä Kags.
+
+— Olisin suonut, virkkoi Toby Crackit Chitlingille, että olisitte
+valinnut jonkun toisen piilopaikan, kun ne kaksi vanhaa kävivät liian
+epävarmoiksi, ettekä tullut tänne, hyvä ystävä.
+
+— Niin, miksette tehnyt sitä, lampaanpää? kysyi Kags.
+
+— Luulin teidän ilahtuvan vähän enemmän nähdessänne minut, vastasi mr
+Chitling alakuloisesti.
+
+— Niin, mutta nähkääs, nuori mies, sanoi Toby, kun mies pitää itsensä
+niin eristettynä kuin minä olen tehnyt ja hänellä siten on mukava
+asunto, kenenkään voimatta nuuskia sitä selville, niin on teidän
+asemassanne olevan nuoren gentlemannin vierailu melko suuri yllätys,
+niin kunnioitettava ja hauska kuin tämä henkilö korttipelissä onkin.
+
+— Ja varsinkin kun tuo nuori mies, joka siten on pitänyt itsensä
+eristettynä, on ottanut luokseen erään vanhan ystävän, joka on palannut
+takaisin vieraasta maasta aikaisemmin kuin oli odotettu ja on liian
+kaino halutakseen tulla esitellyksi tuomarille heti kotiintultuaan,
+lisäsi Kags.
+
+Seurasi hetken äänettömyys, minkä lopulta keskeytti Toby Crackit, joka
+nähtävästi oli päättänyt jättää sikseen tavallisen huolettoman pilansa,
+kääntyi Chitlingin puoleen ja sanoi:
+
+— Milloin joutui Fagin kiinni?
+
+— Juuri päivällisaikaan — kello kaksi tänään. Charley ja minä
+pelastimme onnellista kyllä nahkamme ryömimällä ylös pesuhuoneen
+savupiippua, ja Bolter syöksyi suinpäin tyhjään vesitynnyriin, mutta
+hänen jalkansa olivat niin onnettoman pitkät, että ne pistivät näkyviin
+yli reunojen ja niin ottivat he hänetkin.
+
+— Ja Bet?
+
+— Bet raukka! Tyttö meni pois katsomaan ruumista selittääkseen, kuka
+se oli, vastasi mr Chitling, jonka kasvot kävivät yhä pitemmiksi
+ja pitemmiksi, mutta hän tuli hulluksi sen nähdessään ja kirkui ja
+raivosi ja puski päänsä seinään, niin että heidän täytyi panna hänet
+pakkopaitaan ja viedä hänet parantolaan, ja siellä hän nyt on.
+
+— Miten kävi nuoren Batesin? kysyi Kags.
+
+— Hän hiipi tiehensä saapuakseen tänne vasta pimeän tultua, mutta
+hänen pitäisi olla täällä pian, vastasi Chitling. Ei ole mitään muuta
+paikkaa mihin mennä, sillä kaikki "Rammoissa" on otettu kiinni ja
+kapakkahuone siellä — kävin itse siellä ja näin sen omilla silmilläni
+— on täynnä etsiviä.
+
+— Kaikki menee päin helvettiä! virkkoi Toby Crackit, purren huultaan.
+Useampia kuin yksi joutuu nyt kiikkiin.
+
+— Tutkinta alkaa pian, virkkoi Kags. Kun he vain saavat kuulustelun
+pidetyksi ja Bolter pelastetuksi oman nahkansa todistamalla, minkä
+hän luonnollisestikin tulee tekemään siitä päättäen mitä hän jo on
+sanonut, niin voivat he todistaa Faginin murhan alkuunpanijaksi. Asia
+tulee silloin esille perjantaina ja hän riippuu hirsipuussa ennenkuin
+kahdeksan päivää on kulunut.
+
+Hänen siten koettaessa tointua ja molempien toisten miesten istuessa
+äänettöminä katseet suunnattuina lattiaan kuului rapsuttavaa ääntä
+ulkoa portaista, ja Sikesin koira tuli juosten huoneeseen. He
+ryntäsivät akkunaan, juoksivat alas portaita ja ulos kadulle. Koira oli
+hypännyt sisään eräästä avonaisesta akkunasta, mutt'ei yrittänytkään
+seurata heitä, eikä sen herraakaan näkynyt.
+
+— Mitä tämä merkitsee? virkkoi Toby heidän palattuaan takaisin. Ei kai
+hän toki liene saanut päähänsä tulla tänne. Sitä — sitä — en toivoisi!
+
+— Hän — ei kukaan heistä maininnut murhaajaa nimeltä — hän ei kai
+toki liene tehnyt loppua itsestään? Mitä luulette? kysyi Chitling.
+
+Toby ravisti päätänsä.
+
+Koska oli tullut pimeä, sulkivat he akkunaluukut ja sytyttivät
+kynttilän asettaen sen pöydälle. Kahden viimeisen päivän hirveät
+tapaukset olivat koskeneet kovasti kaikkiin kolmeen, ja heidän oman
+asemansa epävarmuus oli omansa lisäämään niiden tekemää vaikutusta. He
+muuttivat tuolinsa lähemmäksi toisiaan ja säpsähtelivät joka äänestä.
+He puhuivat vain vähän ja kuiskaavalla äänellä ja olivat arkoja ja
+äänettömiä, kuin olisi murhatun naisen ruumis levännyt viereisessä
+huoneessa.
+
+Heidän siten hetken aikaa istuttuaan kuului äkkiä nopeaa koputusta
+alemman kerroksen ovelle.
+
+— Se on nuori Bates, virkkoi Kags katsoen tuikeasti ympärilleen
+salatakseen pelästyksen, mikä valtasi hänet itsensä.
+
+Koputus toistui. Ei, se ei ollut hän. Hänellä ei ollut tapana koputtaa
+sillä tavalla.
+
+Toby Crackit meni akkunaan, mutta vetäytyi heti takaisin väristen koko
+ruumiiltaan. Hänen ei tarvinnut kertoa, kuka koputtaja oli. Hänen
+kalpeat kasvonsa sanoivat sen kyllin selvästi. Koira hypähti nopeasti
+pystyyn ja juoksi vinkuen ovelle.
+
+— Meidän täytyy avata hänelle, sanoi Crackit ottaen kynttilän.
+
+Crackit meni alas portille ja palasi miehen seurassa, jonka kasvojen
+alaosa oli kiedottu nenäliinaan, toisen ollessa sidottu hänen päänsä
+ympäri hatun alle. Hän aukaisi hitaasti nenäliinat — kasvot olivat
+kalpeat kuin ruumiilla, silmät syvään vajonneet, posket painuksissa,
+parransänki kolme päivää vanha, ruumis riutunut, hengitys lyhyt ja
+raskas; tuntui kuin olisi hän ollut entisen Bill Sikesin haamu.
+
+Hän laski kätensä keskellä huonetta olevalle tuolille, mutta juuri
+kun hän oli istuutumaisillaan, puistatti häntä ja hän näytti katsovan
+taakseen olkapäänsä ylitse, minkä jälkeen hän siirsi tuolin aivan
+seinää vasten — niin lähelle sitä kuin voi sen saada — painoi sen
+siihen kiinni ja istuutui.
+
+Ei sanaakaan vaihdettu. Hän katsoi toisia miehestä mieheen. Jos joku
+varkain katsoi ylös ja sattui kohtamaan hänen katseensa loi hän sen
+heti alas. Kun hänen kumea äänensä viimein keskeytti äänettömyyden,
+säpsähtivät he kaikki. He eivät olleet koskaan ennen kuulleet sillä
+olevan sellaista sointua.
+
+— Onko — onko ruumis haudattu? He ravistivat päitänsä.
+
+— Minkätähden ei sitä ole haudattu? kysyi mies katsahtaen uudelleen
+taaksensa. Minkätähden annetaan sellaisen kauheuden jäädä maan päälle?
+— Mitä koputusta tuo on?
+
+Crackit viittasi mennessään ulos, ettei siinä ollut mitään pelättävää,
+ja palaisi heti takaisin Charley Bates perässään. Sikes istui aivan
+ovea vastapäätä, joten poika sai nähdä hänet samalla hetkellä kuin
+astui sisään.
+
+— Toby, sanoi poika vetäytyen takaisin Sikesin kääntäessä katseensa
+häntä kohti, miksi ette puhunut tuosta minulle siellä alhaalla. Laske
+minut johonkin toiseen huoneeseen.
+
+— Mutta Charley, sanoi Sikes astuen eteenpäin, etkö — etkö tunne
+minua?
+
+— Älä tule lähelleni, vastasi poika yhä vetäytyen taaksepäin ja
+kauhulla tarkastellen murhaajan kasvoja. Peto!
+
+Mies pysähtyi puolitiehen, ja he tuijottivat toisiansa, mutta Sikes
+laski sitten vähitellen katseensa lattiaa kohti.
+
+— Otan teidät kaikki todistajiksi, kirkaisi poika, ravistaen
+nyrkkiänsä ja tullen yhä kiihtyneemmäksi puhuessaan, otan teidät kaikki
+todistajiksi — en pelkää häntä — jos häntä etsitään täältä, annan
+minä hänet ilmi, niin, sen teen. Sanon sen teille etukäteen. Hän voi
+tappaa minut, jos hänellä on halua tai rohkeutta siihen, mutta jos
+olen täällä, niin annan minä hänet ilmi. Antaisin hänet ilmi, vaikka
+hänet tultaisiin keitettämään elävältä. Murhaaja, apua! Jos teissä
+on vähintäkään rohkeutta tahi miehen sydäntä, niin auttakaa minua.
+Murhaaja, apua! Turma hänet periköön!
+
+Sellaisin huudoin ja niihin liittyvin väkivaltaisiin liikkein syöksyi
+poika todellakin yksin tuon vahvan miehen päälle ja kaikki voimansa
+jännittäen ja yllättämällä hänet paiskasi hänet lattiaan.
+
+Taistelu oli kuitenkin aivan liian epätasainen voidakseen kestää kauan.
+Sikes oli saanut hänet alleen ja asettanut polvensa hänen kurkkunsa
+päälle, kun Crackit levottomin katsein veti hänet takaisin ja viittasi
+akkunaan. Valoa kimalteli alhaalta, kuului kovaäänistä ja kiihkeä
+puhetta sekä kiireisiä askeleita — ne tuntuivat tulevan lukemattomista
+jaloista — lähimmältä puusillalta. Joukossa tuntui olevan mies
+hevosen selässä, sillä kavionkapsetta epätasaista kivitystä vasten
+saattoi eroittaa. Valonvälkähdykset lisääntyivät, askeleet lähestyivät
+lukuisampina ja selvempinä. Sitten kuului kiivasta jyskytystä portille
+ja sitten niin monien kiihtyneitten äänten kumeaa muminaa, että
+urheinkin voi tuntea rohkeutensa lannistuvan.
+
+— Apua! kirkui poika äänellä, mikä kajahti läpi ilman. Hän on täällä,
+hän on täällä! Lyökää ovi sisään!
+
+Tiheitä ja raskaita iskuja jymisi porttiin ja alempiin akkunaluukkuihin
+hänen vaietessaan, ja ihmisjoukko päästi kaikuvan hurraa-huudon ja
+antoi siten kuuntelijoille oikean käsityksen tavattomasta suuruudestaan.
+
+— Avatkaa ovi johonkin huoneeseen, minne voin sinkauttaa tämän
+pirunpenikan, huusi Sikes hurjasti, juosten sinne tänne ja laahaten
+poikaa mukanaan kevyesti kun tyhjää säkkiä. Tuo ovi tuolla, pian! Hän
+sinkosi pojan sisälle, sulki oven ja väänsi avainta. Onko alakerran ovi
+varma?
+
+— Se on lukittu ja ketjutettu, vastasi Crackit.
+
+— Menkää helvettiin! kirkui epätoivoinen murhaaja, avaten akkunan
+ja puiden nyrkkiä joukolle. Tehkää mitä pahinta osaatte! Vedän teitä
+kuitenkin nenästä.
+
+Kauheampaa ulvontaa kuin se, minkä raivoisa ihmisjoukko nyt päästi,
+ei ihmiskorva ikinä ole kuullut. Mutta kukaan ei osoittanut sellaista
+katkeruutta kuin mies hevosen selässä, joka, kohottautuen satulassa
+ja tunkien läpi tungoksen, kuin olisi hän halkonut vettä, huusi kohti
+akkunaa äänellä, joka kuului yli kaikkien muitten: — Kaksikymmentä
+guineaa sille, joka hankkii tikapuut.
+
+Lähinnäseisovat yhtyivät huutoon ja useat sadat äänet toistivat sen.
+Eräät rohkeimmista yrittivät kiivetä ylös pitkin vesirännejä ja seinän
+halkeamia, koko joukon alhaalla huojuessa sinne tänne kuin viljavainio
+kovassa tuulessa.
+
+— Oli luode, kuin tulin, huusi murhaaja hoippuen takaisin huoneeseen
+ja sulkien akkunan. Antakaa minulle köysi, pitkä köysi. He ovat kaikki
+kokoontuneet etupuolelle. Voin laskeutua Folly Ditchiin ja päästä
+pakoon sillä tavalla.
+
+Kauhun vallassa olevat miehet osoittivat kohti paikkaa, niissä
+senkaltaisia esineitä oli, ja murhaaja riensi ylös ullakolle, ensin
+kaikessa kiireessä tutkittuaan pisintä ja vahvinta köyttä.
+
+Kaikki akkunat talon takasivulla olivat jo aikoja sitten muuratut
+umpeen, lukuunottamatta erästä pientä luukkua huoneessa, jossa poika
+istui teljettynä, ja se oli liian pieni hänenkin vähäisen ruumiinsa
+tunkea sen lävitse. Tästä aukosta oli hän kuitenkin koko ajan huutanut
+ulkopuolella olijoille, että heidän oli pyrittävä talon takapuolelle,
+ja kun murhaaja viimein tuli ylös katonharjalle luukun kautta, tiedotti
+sentähden äänekäs huuto sen niille, jotka olivat talon etupuolella
+ja jotka nyt paikalla alkoivat kulkea ympäri talon keskeytymättömänä
+virtana.
+
+Puupalan, jonka Sikes oli ottanut mukaansa juuri sitä tarkoitusta
+varten, asetti hän niin lujasti vasten luukkua, ettei sitä mitenkään
+voisi avata alhaaltapäin. Ryömiessään sitten eteenpäin katon yli katsoi
+hän alapuolelleen.
+
+Vesi oli virrannut pois ojasta, joka nyt oli pelkkänä liejuna.
+
+Joukko ilmaisi ilonsa heiluttamalla hattujaan ja sitten alkoivat huudot
+taas kajahdella.
+
+— Viisikymmentä puntaa sille, joka ottaa hänet elävänä! huusi muuan
+vanha mies. Pysyn tässä, kunnes ne tullaan noutamaan.
+
+Mies oli miltei pökerryksissä joukon raivosta ja oli kyyristynyt
+kokoon, mutta pian hän ponnahti uudelleen ylös, lujasti päättäneenä
+tehdä viimeisen yrityksen pelastaa elämänsä laskemalla itsensä ojaan ja
+sitten pimeän ja hämmingin turvissa pyrkimällä pakoon.
+
+Talon sisästä kuuluvan melun yllyttämänä, mikä selvästi todisti, että
+todellakin oli onnistuttu tunkeutumaan sisään, asetti hän jalkansa
+vasten savupiippua, sitoi köyden toisen pään lujasti sen ympäri ja teki
+vähemmässä kuin minuutissa käsiensä ja hampaittensa avulla juoksusolmun
+sen toiseen päähän. Hän voi laskea itsensä alas, kunnes ei ollut
+kauempana maasta kuin mitä itse oli pitkä, ja piti veistänsä valmiina
+leikatakseen köyden poikki ja antaakseen itsensä pudota.
+
+Samassa silmänräpäyksessä kun hän pujotti juoksusilmukan päänsä
+yli antaakseen sen luistaa kainaloittensa alapuolelle, juuri siinä
+silmänräpäyksessä katsahtaen taakseen, lähelle sillankaidetta, löi
+murhaaja kätensä yhteen päänsä yläpuolelle ja päästi kauhun huudon.
+
+— Siellä ovat silmät taas! kirkaisi hän ja horjui kuin salaman
+iskemänä, menetti tasapainonsa ja putosi yli räystään. Köysi oli hänen
+kaulansa ympärillä, hänen painonsa jännitti sen kuin jousenjänteen.
+Hän putosi kolmenkymmenenviiden jalan korkeudelta. Äkillinen nykäys,
+kaamea jäsenten sätkyttely, ja siinä riippui hän, aukaistu veitsi
+jäykkenevässä kädessään.
+
+
+
+
+VIIDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.
+
+
+Sisältää selityksen useampaan kuin yhteen salaisuuteen sekä erään
+naimatarjouksen, missä ei puhuta myötäjäisistä eikä neularahoista.
+
+
+Edellisessä luvussa kerrotuista tapahtumista ei ollut kulunut enempää
+kuin kaksi päivää, kun Oliver kello kolme iltapäivällä ripeää vauhtia
+ajoi kohti synnyinkaupunkiansa. Mrs Maylie, Rose, mrs Bedwin ja hyvä
+tohtori olivat mukana samoissa vaunuissa, mr Brownlowin seuratessa
+jäljessä ylimääräisissä postivaunuissa erään toisen henkilön seurassa,
+jonka nimeä ei ole mainittu.
+
+He eivät olleet puhuneet paljoa matkan aikana, sillä Oliver oli ollut
+niin jännittyneessä mielentilassa, että oli menettänyt kykynsä koota
+ajatuksiansa, niin, melkeinpä kykynsä puhua. He jatkoivat siis matkaa
+äänettöminä, vaipuneina ajattelemaan sitä päämäärää, joka oli johtanut
+heidät kaikki yhteen, ja kenenkään tuntematta halua lausua julki näitä
+ajatuksia, jotka painoivat heitä kaikkia.
+
+Mutta jos Oliver olikin näissä oloissa pysynyt ääneti heidän
+lähestyessään hänen synnyinkaupunkiansa tietä myöten, jota hän ei
+koskaan ennen ollut nähnyt, niin mikä muistojen tulva virtasikaan
+häneen heidän kääntyessään sille tielle, jota hän kerran oli
+taivaltanut jalkaisin, kodittomana poikana, ilman ainoatakaan ystävä,
+joka olisi tukenut häntä.
+
+Kun he lähestyivät kaupunkia ja sitten vähitellen ajoivat läpi sen
+kapeitten katujen, ei ollut enää helppoa pitää poikaa järkevyyden
+rajoissa. He ajoivat parhaimman hotellin eteen, ja tuossa seisoi
+Grimwig ottamassa heidät vastaan. Hän suuteli nuorta naista, ja vanhaa
+myös, samalla kun he astuivat ulos vaunuista, aivan kuin hän olisi
+ollut koko seurueen isoisä. Ruoka oli pöydässä ja makuuhuoneet oli
+järjestetty, kaikki kuin taikavoimalla.
+
+Viimein kellon jo lyötyä yhdeksän ja heidän alettua luulla etteivät
+saisi tietää mitään sinä iltana, tulivat mr Losberne ja mr Grimwig
+huoneeseen mr Brownlowin ja erään miehen seurassa, jonka nähdessään
+Oliver oli kirkaista hämmästyksestä. He sanoivat hänelle, että se
+oli hänen veljensä, ja se oli sama mies, jonka hän oli kohdannut
+pikkukaupungin kestikievarin pihalla. Hän loi hämmästyneeseen poikaan
+vihaisen katseen, mitä hän ei edes nyt voinut salata, ja istuutui
+eräälle tuolille. Mr Brownlow, jolla oli jotakin papereita kädessään
+meni pöydän ääreen, minkä lähelle Rose ja Oliver olivat istuutuneet.
+
+— Tämä poika, lausui mr Brownlow vetäen Oliverin luokseen ja asettaen
+kätensä hänen päänsä päälle, on teidän velipuolenne, isänne, kalliin
+ystäväni Edvard Leefordin, ja onnettoman Agnes Flemingin, joka kuoli,
+antaessaan hänelle elämän, poika.
+
+— Niin, vastasi Monks luoden syrjäkatseen vapisevaan poikaan.
+
+— Hän syntyi tässä kaupungissa?
+
+— Tämän kaupungin köyhäintalossa, oli ynseä vastaus. Tuossahan se on
+kerrottu. Hän viittasi kärsimättömästi papereihin.
+
+— Minun on saatava se kuulla myöskin täällä, vastasi mr Brownlow
+katsahtaen kuulijoihin.
+
+— No, kuulkaa sitten, sanoi Monks. Kun hänen isänsä, kuten tiedätte,
+sairastui Roomassa, matkusti hänen vaimonsa, minun äitini, josta hän
+jo kauan oli elänyt erossa, hänen luokseen Pariisista ottaen minut
+mukaansa — huolehtiakseen isäni omaisuudesta, sillä, mikäli tiedän, ei
+äitini ollut erikoisemmin kiintynyt häneen eikä hänkään äitiini. Hän
+ei tuntenut meitä, sillä hän oli tajuttomana ja makasi kuin houreessa
+aina kuolemansa edelliseen päivään saakka. Hänen kirjoituspöytänsä
+laatikossa olevien paperien joukossa oli kaksi, jotka oli päivätty
+samana iltana kuin tauti oli häneen iskenyt. Ne oli osoitettu teille
+ja liittyi niihin lyhyt kirje teille. Kuoreen oli merkitty huomautus,
+ettei sitä ollut lähetettävä ennenkuin hän oli kuollut. Toinen noista
+papereista oli kirje tuolle Agnes-tytölle ja toinen testamentti.
+
+— Millainen oli tuo kirje? kysyi mr Brownlow.
+
+— Kirje? Paperiarkki, kirjoitettu täyteen pitkin ja poikin katuvaisin
+tunnustuksin ja rukouksin Jumalalle, että hän auttaisi tyttöä.
+
+— Ja testamentti? virkkoi mr Brownlow kyynelten vieriessä pitkin
+Oliverin poskia.
+
+Monks oli vaiti.
+
+— Testamentti, lausui mr Brownlow, oli laadittu samaan henkeen kuin
+kirjekin. Hän puhui siitä surusta, minkä hänen vaimonsa oli hänelle
+aiheuttanut, teidän, hänen ainoan poikansa itsepäisyydestä ja huonoista
+taipumuksista ja kuinka teidät oli kasvatettu vihaamaan häntä sekä
+jätti teille ja äidillenne kahdeksan sadan punnan elinkoron. Suurimman
+osan omaisuuttaan jakoi hän kahteen yhtä suureen osaan, toisen
+luovutettavaksi Agnesille, toisen heidän lapselleen, jos hän syntyisi
+elävänä ja koskaan saavuttaisi laillisen iän. Jos lapsesta tulisi
+tyttö, saisi hän perintönsä ilman minkäänlaista ehtoa; jos hänestä
+sitävastoin tulisi poika, vain sillä ehdolla, ettei hän alaikäisyytensä
+aikana olisi tahrannut nimeänsä millään häpeällisellä, huonolla,
+pelkurimaisella tai halpamaisella teolla. Hän teki näin, sanoi hän,
+osoittaakseen luottamustaan äidille ja vakaumuksensa olevan, että lapsi
+perisi äidin rakastettavan sydämen ja jalon luonteen.
+
+— Äitini, virkkoi Monks ääntään koroittaen, teki mitä jokainen nainen
+olisi tehnyt; hän poltti testamentin.
+
+Syntyi hetken hiljaisuus, jonka jälkeen mr Brownlow tarttui jälleen
+kertomuksen lankaan.
+
+Useita vuosia myöhemmin tuli tämän miehen äiti luokseni. Poika oli
+jättänyt hänet vain kahdeksantoista vanhana, varastanut häneltä
+jalokiviä ja rahoja, pelannut, tuhlannut ja väärentänyt sekä paennut
+Lontooseen. Äitiä kulutti tuskallinen, parantumaton tauti, ja hän
+halusi nähdä pojan jälleen, Mitä tarkimpia etsiskelyjä ja tiedusteluja
+toimitettiin, kauan tuloksetta, mutta viimein menestyksellä, ja hän
+palasi äitinsä kanssa Ranskaan.
+
+— Siellä kuoli äitini, sanoi Monks, ja jätti kuolinvuoteellaan minulle
+perinnöksi nämä salaisuudet sekä lisäksi sammumattoman vihansa kaikkia
+niitä kohtaan, joita ne koskevat. Hän ei voinut uskoa, että tyttö oli
+ottanut itseltään ja lapselta hengen, vaan oli varmasti vakuutettu,
+että maailmaan oli tullut poikalapsi ja että se oli elossa. Vannoin
+hänelle, että jos se koskaan osuisi tielleni, minä vainoaisin sitä
+taukoamatta mitä katkerimmin ja armottomimmin. Hän oli oikeassa.
+Vihdoin kohtasin minä hänet.
+
+Mr Brownlow nyökkäsi mr Grimwigille, joka nopeasti katosi ja
+palasi pian takaisin työntäen mrs Bumblea edellään ja vetäen tämän
+vastahakoista puolisoa perässään huoneeseen.
+
+— Näenkö oikein? puhkesi mr Bumble sanomaan. Onko se todella pikku
+Oliver?
+
+— Pidä suusi, sinä nauta, mutisi mrs Bumble, katsoen Monksia.
+
+— Ei, vastasi mrs Bumble lyhyesti.
+
+— Ehkä _te_ tunnette hänet? kysyi mr Brownlow Bumblelta.
+
+— En, en ole koskaan ennen nähnyt häntä.
+
+— Ettekä myöskään myynyt hänelle mitään?
+
+— En, vastasi mrs Bumble.
+
+Mr Brownlow viittasi uudestaan mr Grimwigille, joka liikkasi jälleen
+nopeasti ulos. Mutta nyt ei hän tuonut pönäkkää miestä ja vaimoa, vaan
+kaksi rampaa mummoa, jotka vapisivat ja tutisivat kulkiessaan.
+
+— Te suljitte tosin oven sinä iltana, jolloin vanha Sally kuoli,
+sanoi ensimmäinen, nostaen kurttuista kättään, mutta ette voinut estää
+kuulumasta ääntä tai tukkia rakoja.
+
+— Ei, ei, sanoi toinen katsoen ympärilleen, vatkuttaen hampaattomia
+leukojaan, ei, ei!
+
+— Tahdotteko ehkä nähdä myöskin panttilainaajan? kysyi mr Grimwig
+lähtien ovelle päin.
+
+— Ei, virkkoi mrs Bumble, jos hän — tässä osoitti hän Monksia — on
+ollut kyllin raukkamainen tunnustaakseen, kuten huomaan hänen olleen,
+ja te olette urkkineet kaikilta noilta noita-akoilta, kunnes olette
+löytäneet oikeat, niin ei minulla ole enää mitään sanomista. Minä olen
+myynyt ne, ja ne ovat paikassa, mistä ette koskaan voi saada niitä
+takaisin. Entäs sitten?
+
+- Ei mitään vastasi, mr Brownlow, paitsi että me kyllä tulemme
+huolehtimaan siitä, ettei kumpikaan teistä enää saa mitään
+luottamustointa. Nyt voitte lähteä.
+
+— Nuori nainen, lausui mr Brownlow Roselle, ojentakaa minulle kätenne.
+Älkää vapisko; teidän ei tarvitse olla peloissanne niitten harvojen
+sanojen takia, mitä meillä vielä on puhuttavana. — Tunnetteko tämän
+naisen, sir?
+
+— Tunnen, vastasi Monks.
+
+— Onnettoman Agnesin isällä oli kaksi tytärtä, sanoi mr Brownlow.
+Kuinka kävi nuoremman — sen lapsen?
+
+— Te ette voinut löytää sitä paikkaa, jonne nämä ihmiset olivat
+vetäytyneet, sanoi Monks, mutta äitini löysi heidät monen vuoden
+innokkaan etsinnän jälkeen. Niin, hän löysi myöskin lapsen.
+
+— Näettekö hänet nyt?
+
+— Näen, nojautuneena käsivarttanne vasten.
+
+— Mutta silti ei hän ole vähemmin lapseni, puhkesi mrs Maylie puhumaan
+ottaen liikutetun tytön syliinsä. Rakastettu ystäväni, oma, kallis
+tyttöni —.
+
+— Ainoa ystävätär, mikä minulla koskaan on ollut, huudahti
+Rose kietoutuen suonenvedontapaisesti häneen, rakkain, parhain
+ystävättäreni. Sydämeni on pakahtumaisillaan. En voi — en voi kestää
+tätä kaikkea!
+
+— Sinä voit kestää enemmänkin ja olet aina ollut parhain ja jaloin
+olento tuottaen onnea ja iloa kaikille, jotka ovat sinut tunteneet,
+lausui mrs Maylie syleillen häntä rakkaasti. Tule — tule! Muista, kuka
+ikävöi saada pusertaa sinut syliinsä, se poika rukka — katso tänne,
+katso, katso, lapseni!
+
+— Ei täti, huudahti Oliver kietoen käsivartensa hänen kaulansa ympäri.
+En tule koskaan kutsumaan häntä tädiksi — oma, rakastettu sisareni,
+jota vaisto pakotti minut rakastamaan niin lämpimästi heti ensi
+hetkestä — Rose, rakkahin, Rose!
+
+Pitkän, pitkän hetken olivat he yksin, kunnes viimein hiljainen naputus
+ovelle ilmoitti jonkun olevan siellä ulkopuolella. Oliver avasi ja
+hiipi ulos jättäen paikkansa Harry Maylielle.
+
+— Rakas Rose, kun sinut viimeksi jätin, tein sen lujasti päättäen
+tasoittaa kaikki esteet väliltämme, päättäneenä, että jos minun
+maailmastani ei tulisi sinun, tekisin sinun maailmastasi omani, että
+mikään sukuylpeys ei tulisi nyrpistämään nenäänsä sinulle, sillä minä
+kääntyisin pois siitä. Sen olen tehnyt. Ne, jotka tämän perusteella
+ovat kääntyneet pois minusta ovat kääntyneet pois sinustakin ja
+siten todistaneet, että sinä sikäli olet ollut oikeassa. Se mahti ja
+se suoja, ne arvovaltaiset ja vaikutusvaltaiset tuttavuudet, jotka
+hymyilivät minulle silloin, silmäilevät minua nyt kylmästi, mutta on
+olemassa hymyileviä vainioita ja huojuvia puita Englannin rikkaimmissa
+kreivikunnissa, ja erään kyläkirkon lähettyvillä — Roseni, oma Roseni
+— on maalaisasunto, josta sinä voit tehdä minut ylpeämmäksi kuin
+kaikki toiveeni, vaikka ne olisivat tuhannesti toteutuneet. Siinä ovat
+nyt arvoni ja asemani ja tässä tarjon ne sinulle.
+
+
+
+
+VIIDESKYMMENESTOINEN LUKU.
+
+Juutalaisen viimeinen yö.
+
+
+Oikeussali oli lattiasta kattoon ahdettu täyteen ihmiskasvoja.
+Vankien karsinan aidasta aina parvekkeitten etäisimpiin nurkkauksiin
+asti olivat kaikki katseet kiinnitetyt yhteen ainoaan esineeseen
+— juutalaiseen. Hän seisoi siinä kaikkien näitten elävien valojen
+loisteessa, käsi edessään olevalla puupöydällä ja toinen korvan
+takana sekä pää eteenpäintyöntyneenä, niin selvästi kuin mahdollista
+kuullakseen jokaisen tuomarin sanan, tämän lukiessa syytekirjelmää
+jurylle. Hän oli tuskin liikahtanut tutkinnon aljettua, ja nyt,
+tuomarin lakattua puhumasta, pysyi hän samassa tarkkaavaisen
+odottavassa asennossa ja tuijottava katseensa häneen kiinnitettynä,
+kuin jos yhä olisi kuunnellut.
+
+Hiljainen melu salissa herätti hänen huomionsa. Kääntyessään ympäri
+näki hän jurymiesten kokoontuneen harkitsemaan päätöstään.
+
+Vihdoin vaadittiin hiljaisuutta. Jury tuli sisään kulkien aivan hänen
+vieritsensä. Hän ei kyennyt lukemaan mitään heidän kasvoistaan, ne
+olisivat yhtä hyvin voineet olla kivestä. Täydellinen äänettömyys
+vallitsi — ei hiiskahdustakaan — ei henkäystä — syyllinen!
+
+He veivät hänet läpi oikeussalin alapuolelle olevan kivilattiaisen
+huoneen. Siellä hänet tarkastettiin, jottei hänellä olisi mukanaan
+mitään, minkä avulla hän voisi ehättää lain edelle, ja kun tämä
+toimitus oli sivuutettu, veivät he hänet muutamaan kuolemantuomituille
+varattuun tyrmään jättäen hänet sinne — yksin.
+
+Hän istuutui kivipenkille aivan ovea vastapäätä, yrittäen koota
+ajatuksiansa ja kiinnittäen verestävät silmänsä lattiaan. Pimeän
+tullessa alkoi hän ajatella kaikkia niitä tuntemiaan ihmisiä, jotka
+olivat kuolleet mestauslavalla. — Jotkut hänen toimestaan.
+
+Niin tuli yö. Muut jotka valvovat, ovat iloisia kuullessaan
+tornikellojen lyövän, sillä ne puhuvat elämästä ja tulevasta päivästä.
+Juutalaiselle aiheuttivat ne vain epätoivoa. Mitä merkitsi hänelle
+iloisen aamun melu ja liike, joka tunkeutui tännekin? Se oli vain
+toinen kuolinkellojen soiton muoto, jossa iva liittyi tiedotukseen. —
+Päivä kului — päiväkö? Eihän se ollut mikään päivä, se oli mennyt yhtä
+pian kuin oli tullutkin — ja yö tuli taasen. Milloin raivosi hän ja
+herjasi Jumalaa, milloin ulvoi ja repi hiuksia päästään. Lauvantai-ilta
+tuli. Nyt oli hänellä vain yksi yö tämän jälkeen jäljellä elääkseen, ja
+hänen miettiessään sitä koitti päivä — sunnuntai. Vasta tämän hänen
+viimeisen, hirvittävän päivänsä iltana tunne hänen epätoivoisesta
+tilastaan selvisi hänen turmeltuneelle sielulleen. Hän oli istunut
+siinä valveilla, mutta uneksien. Nyt hyppäsi hän ylös joka minuutti ja
+riensi läähättäen ja polttavin ihoin edestakaisin sellaisessa pelon
+ja vihan tilassa, että vahditkin — niin tottuneita kuin sellaisiin
+näkyihin olivatkin — kauhulla kavahtivat taapäin.
+
+Newgaten kolkot muurit, jotka ovat kätkeneet niin paljon kurjuutta ja
+niin paljon vaikerrusta, ei vain ihmisten silmiltä, vaan myöskin aivan
+liian usein ja aivan liian kauan heidän ajatuksiltaankin, eivät olleet
+koskaan nähneet niin kammottavaa näytelmää kuin tämä.
+
+Alkuillasta aina keskiyöhön saakka saapui pieniä kahden tai kolmen
+hengen ryhmiä portinvartijan asunnolle tiedustelemaan, kasvoillaan
+jännittynyt ilme, oliko mitään määräystä vastauksen lykkäämisestä
+annettu, ja saatuaan kieltävän vastauksen levittivät he tätä
+ilahduttavaa tietoa suuriin väkijoukkoihin kaduilla sekä huomauttivat
+toisilleen mistä ovesta hän tulisi ulos.
+
+Aukeama vankilan edustalla oli tyhjennetty, ja mustiksimaalattuja
+tankoja oli jo pystytetty suluksi poikki kadun, odottamassa olevan
+väkijoukon pidättämiseksi. Päivä alkoi sarastaa, ihmisjoukko tyrkki,
+toraili ja laski pilaa.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79042 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..9c495d7
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1 @@
+[Project Gutenberg](https://www.gutenberg.org) public repository for eBook [#79042](https://www.gutenberg.org/ebooks/79042)