diff options
Diffstat (limited to '78701-0.txt')
| -rw-r--r-- | 78701-0.txt | 1165 |
1 files changed, 1165 insertions, 0 deletions
diff --git a/78701-0.txt b/78701-0.txt new file mode 100644 index 0000000..02fbd1d --- /dev/null +++ b/78701-0.txt @@ -0,0 +1,1165 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78701 *** + + + + +YHTEISKUNNAN UHRI + +Eräs elämäntarina + + +Kirj. + +A. M. JOHANNESDOTTER + + + +Suomennos + + + + + +Porissa, +Roneliuksen Kirjakauppa, +1907. + + + + + + +ALKUPERÄISEN TEOKSEN ALKULAUSE + + +Tämä kirjanen ei ole mikään novelli. Sillä ei ole mitään yhteistä +noiden salaperäisten päiväkirjakertomusten kanssa, jotka nykyaikana +herättävät huomiota kirjamarkkinoilla. Eikä myöskään ole oikeutta +lukea häntä, joka nämä tunnustukset kirjoitti, kirjallisten syntisten +joukkoon. + +Itse en häntä koskaan nähnyt. Hän kuoli viime talvena keuhkotautiin +"Grubbens gärde'lla" kahdeksankolmatta vuotisena. Henkilöt, jotka +kävivät häntä hänen viimeisinä kuukausinaan katsomassa, puhuvat +liikutuksella hänen viehättävistä ja kauniista kasvoistaan, joita ei +edes paheissa, kurjuudessa eikä sairaudessa vietetty elämä ollut voinut +kuluttaa — lukija on käsittävä, mistä se johtui. + +Päänalusensa alla hän säilytti huolellisesti aarrettaan, ei hän sitä +tahtonut salata, vaan ei myöskään kenellekään näytellä. Tuo aarre oli +kasa paperiliuskoja, joita hän oli vuosikausia säilyttänyt viettäessään +kurjaa elämäänsä. — Ne olivat myös hänen testamenttinsa ja hänen koko +jälelle jäänyt omaisuutensa. Vasta viimeisellä hetkellä ojensi hän +paperiliuskat hänelle, jolle oli ne aikonutkin, naiselle, joka hänelle +oli osoittanut tehokasta hyväntahtoisuutta ja joka varmaankin piti +itsensä tuhatkertaisesti palkittuna tämän harvinaisen perinnön saatuaan. + +Vainaja ei ollut koskaan lausunut mitään toiveita elämäntarinansa +suhteen. Mutta varmasti toivoi hän sisimmässään, ehkä +itsetiedottomasti, että tuo elämäntarinassaan ilmenevä hätähuuto +joutuisi ihmisten kuuluville. Tässä vakaumuksessa julaistaan nyt hänen +yksityinen tunnustuksensa, joka sielutieteellisessä suhteessa ansaitsee +jokaisen ihmistutkijan huomiota ja syytekirjana — koskee meitä kaikkia. + +Kaikenlaisia ja kaikenarvoisia käsikirjoituksia olen käsissäni +pidellyt, mutta en koskaan ole niin hellävaroin ja arasti +käsitellyt mitään kuin näitä korvaamattomia lehtisiä! Kasa halpoja +kirjepaperiliuskoja, täyteen kirjoitettuja, lyijykynällä epäselvästi +töherrettyjä tahrittuja ja rasvaisia sekä omituisen hajuisia — lian ja +kurjuuden haju löyhähti niistä ennenkuin olin riviäkään selväksi saanut. + +Kertomus on kirjoitettu tutkintovankilassa kolmena eri ajanjaksona.. +Ainoastaan vankikopin kolkossa yksinäisyydessä, vaan ei koskaan noina +liian lyhyinä "vapaa-aikoina", oli tällä kurjalla olennolla malttia ja +mieltä, mietiskelyyn, ja mietteensä paperille kyhäilemiseen. + +Jo tämä yritys jonkinlaisten muistelmien laatimiseen todistaa henkistä +kehitystä, mikä on hämmästyttävää täydellisesti oppimattomassa +rahvaannaisessa. Tavallisilta arki-ihmisiltä puuttuu useimmin kykyä eli +ainakin halua tekemään tiliä elämästään ja selvittelemään kokemiaan +kohtaloita. + +Kirjantekijän sivistyskantaa ei saa kuitenkaan ehdottomasti arvostella +muodon mukaan millaisina hänen muistoonpanonsa tässä esiintyvät. Oli +mahdotonta — niin kuin ensiksi ajattelin — julkaista ne sellaisina +kuin ne muistoonpanijan kynästä olivat lähteneet. Ei ainoastaan +oikokirjoitus tarvinnut korjausta, vieläpä lauserakennuskin kalpasi +auttavaa kättä. + +Stiili — voidaan todellakin puhua sellaisesta, sillä epäilemättä oli +hänellä hieman kirjallista kykyä — stiili on merkillisesti epätasaista. +Monessa lauseessa peräkkäin on kieli täydellisesti moitteetonta ja +toisinaan on se lennokastakin, mutta äkkiä se muuttuu kömpelöksi ja +hämmentyy sekamelskaksi, jossa vaaditaan tarkkaa silmää sisällyksen +käsittämiseen. Tällaisia vaikeuksia olen tahtonut lukijan hyväksi +poistaa. + +Nuo neljä sanaa, joilla kirja päättyy, ei olleet hänen viimeisensä. +Lempeä ja rauhallinen tunnelma vallitsi tämän nuoren syntisen ja +kärsivän olennosta kuolinvuoteella. Mutta ehken hänellä oli syytä +toistaa seuraavat kaksi riviä eräästä hänen jälkeenjättämästään +liikuttavasta vaikkakin muodollisesti vaillinaisesta runostaan: + + _Muistopatsaaseni piirtäös sanat_: + En elää tahdo maailmassa niin tylyssä. + +Rukous on täytetty, nyt ne siinä ovat — hänen nimettömässä +muistopatsaassaan. + +Tuhkolma, Tammikuulla 1907. + +_Klara Johansson_. + + + + +I. + + +Tänään, jouluaattona alotan kirjoittamaan muutamia lehtisiä +elämäntarinastani. Tahdon koota niin monta muistelmaa kuin vaan voin +aina lapsuuteni päivistä tähän saakka. + +Ensimäinen mitä muistan, on isoäitini mökki, johon oli puoli +peninkulmaa vanhempani! kodista. Olin vaan kahden vuoden vanha, kun +vanha, herttainen isoäitini otti minut luokseen vähentääkseen äitini +huolia, jolla oli kyllin työtä kodissa ja vuotta nuoremman veljeni +hoitamisessa. Äitini tiesikin minun saavan paremman hoidon hyvän, +luotettavan isoäitini luona, kuin mitä kotona olisin voinut saada. + +Isoäitini vähäinen mökki oli valtamaantien varrella ja minulla oli +tapana seista alati ikkunan edessä olevalla sohvalla katselemassa +ohikulkijoita, jotka minut huomattuaan nyökyttivät ystävällisesti +päätään. Vanhemmaksi tultuani kutsui isoäitini minua kauniiksi +keijukaiseksi, silloin en niiden sanojen merkitystä vielä ymmärtänyt. + +Jonkun matkan päässä mökiltä oli kaunis leikkipaikka, missä +leikkitoverieni kanssa, joiden parissa viihdyin erinomaisen hyvin, +oleskelimme päivät päästään. Viihdyin mainiosti heidän seurassaan, +enkä tiennyt mitään hauskempaa kuin seurustelun heidän kanssaan. +Isoäitini ei tätä kumminkaan suopein silmin katsellut ja kun minä en +voinut käsittää, miksi ei minulle tätä viatonta huvia olisi suotu, niin +oli siitä seurauksena, ettemme kaikin ajoin pysyneet isoäidin kanssa +ystävinä. Kiellot leikkitoverieni luokse pääsystä saattoivat otsani +aina pahimmin synkkenemään. + +Tultuani seitsemännelle ikävuodelleni täytyi minun palata kotiini +alottaakseni koulunkäyntini. En tahtonut oikein viihtyä kotona. +Isä oli kovin ankara ja veljeni kiusasi minua yhtä päätä anastaen +itselleen parhaimmat leikkikaluni. Lukeminen oli minusta helppoa, mutta +koulunkäynti tuntui orjuuttavalta. + +Toisinaan pääsin isoäitiä tervehtimään ja ne käynnit olivat mielestäni +juhlahetkiä. Isoäitini oli uskovainen ja tahtoi minuakin kasvattaa +kurissa ja Herran nuhteessa. Hänet itsensä oli kasvatettu kovalla +ankaruudella ja hän tahtoi nähdä rakkaan lapsenlapsensa kasvavan, yhtä +hiljaisissa oloissa kuin mihin itsekin oli tottunut. Minä olin monasti +itsepäinen, tottelematon ja pahankurinen ja siksi emme aina oikein +sopineet yhteen. Olen aina tottunut saamaan tahtoni läpi enkä voi +alistua toisten mielen mukaan. + +Isoäiti moitti, että olin yhtä itsepäinen kuin isänikin ja olipa +hänellä muutakin moittimista, joka kaikki katkeroitti mieltäni niin, +että voin puolen päivää olla aivan puhumattomana. + +Jos isoäitini olisi koettanut voittaa minut hyvällä, niin olisimme +varmaan tulleet paremmiksi ystäviksi. Tiedän kyllä, että hän tarkoitti +parastani, mutta olin siksi lapsi, etten sitä silloin ymmärtänyt. + +Olin kovin pahoillani kun olin ollut isoäidille tottelematoin, mutta +samalla olin siksi ylpeä, etten heti tahtonut näyttää ystävälliseltä, +eikä kumpikaan meistä halunnut katkaista äänettömyyttä. Isoäiti ivasi +oikullisuuttani ja mieleni kävi siitä yhä katkerammaksi. "Mitenkähän +sinulle käynee lapsi maailmassa, kun sinulla on noin vaikea luonne", +sanoi hän usein. "Katso kuinka toiset lapset ovat tottelevaisia ja +kuinka häijy sinä olet." + +Isoäiti ei tullut ajatelleeksi, ettei kaikilla lapsilla ole samanlainen +luonto. Minä voin kyllä olla ystävällinen ja hyvä, mutta en kärsinyt +uhkauksia enkä lyöntejä, niistä vaan paaduin. (Isoäiti ei kuitenkaan +koskaan minua lyönyt.) + +Muistan niin hyvin erään kesäpäivän kun isoäiti koetteli saada heiniä +kokoon ennenkuin sade kerkesi nousta. Hän pyysi minua auttamaan, mutta +minä kieltäydyin, koska hän ei ollut laskenut minua sinä päivänä +naapurin lasten luokse leikkimään. Ja minä muistan miten korvissani +kaikuivat sanat: "Joka hyvää voi tehdä, eikä sitä tee, se luetaan +hänelle synniksi." Sittemmin kerroin sen isoäidillenikin. + +Huolimatta kaikesta rakastin häntä. Joskus saattoi hän sanoa toisten +läsnä ollessa "Ehkä piankin kuolen ja jätän sinut lapsi, olen jo niin +vanha", ja silloin tunsin miten itku kuristi kurkkuani. Mutta olin +liiaksi ylpeä näyttääkseni että itkin. + +Isoäitini luona olin kuin paratiisissa, ei kukaan voinut minulle +häntä korvata. Sisareni kanssa saimme aina jouluna käydä häntä +tervehtimässä ja minä ikävöin hartaasti tuota kaivattua aikaa. Silloin +oli isoäiti järjestänyt kaikki parhaimpansa mukaan saadakseen kotinsa +lapsenlapsistaan tuntumaan kodikkaalta. Voi, miten ihanaa se oli, +sielumme sisimmässä tunsimme, että nyt oli joulu. + +En koskaan unohda suureen huiviin kääriytynyttä isoäitiäni, kun hän +ilmestyi tienkäänteessä meitä vastaanottamaan. Hän oli kävellyt melkein +puoli peninkulmaa ja silmät loistavina tervehti hän hellästi meidät +tervetulleiksi. En eläissäni unohda isoäidin luona vietettyä joulua. + +Ennenkun jätän isoäidin, tahdon vielä sanoa, että suren sitä kun +en ollut hänelle hellempi, enkä osoittanut hänelle suurempaa +kiitollisuutta, sillä kenties hän nyt olinpaikassaan ajattelee: "Sinä +olit kovakorvainen lapsi ja siksi olet saanut niin paljon kärsiä +elämässä." + +Mutta isoäiti kulta, elä tuomitse minua väärin! Tultuani niin vanhaksi, +että aloin käsittää elämää, olen sinua aina rakastanut, vaikka en +puheissa enkä töissä sitä ole voinutkaan osoittaa. Ja kuinka usein olen +toivonut saavani sinua jotenkin palkita! Mutta tähän saakka ei se ole +onnistunut. + + + + +II. + + +Olin ainoastaan kolmentoista vuotias kun jouduin vieraisiin ihmisiin +ja sain oppia nöyrästi tottelemaan toisten käskyjä. Monasti tuntui se +raskaalta, mutta olinhan vapaasta tahdostani ottanut paikan ja jättänyt +vanhempieni kodin, johon en erityisemmin ollut kiintynytkään. + +Viihdyin jokseenkin hyvin ensimäisessä paikassani ja sain aikani +kulumaan — sitä paitse ei ollut tavallistakaan maalla jättää +palveluspaikkaansa ennen vuoden loppua. + +Sitten olin rippikouluaikani kotona. Muistan miten itkin, kun sanoimme +jäähyväiset rakkaalle rippi-isällemme, sillä hän erosi seurakunnastaan +samana päivänä kun me pääsimme ehtoolliselle. Kuinka hyvin muistan +rukouksen, jonka hän puolestamme rukoili: + +"Auta näitä lapsia, he ovat heikkoja, vahvista sinä heitä voimallasi! +He tulevat vaeltamaan läpi vaarallisen maailman, johda sinä heitä +neuvoillasi! He joutuvat kaikenlaisiin kiusauksiin, auta sinä heitä +taistelemaan ja voittamaan!" + +"Mitähän hän tarkoittaa sillä, että maailmassa on niin paljon +kiusauksia?" ajattelin minä. Oi, että voi olla niin tietämätöin +elämästä! Usein olen ajatellut näitä sanoja kun kiusaukset ja +vastoinkäymiset ovat pahimmin kohdanneet. Rakas pastorimme lopetti +seuraavilla sanoilla: "Aikansa on puhumisella ja aikansa on +vaikenemisella, kaikella on määrätty aikansa täällä auringon alla — ja +siinäkin hän oli oikeassa. En ole häntä sittemmin tavannut." — + +Palvelin useissa eri paikoin kotiseudullani. Toisinaan oli hyvinkin +vaikeata, mutta aika kului kumminkin kun ei ajateltu muuta kuin työtä +ja raatamista. Seitsemännellätoista ikävuodellani otin paikan eräässä +herraskartanossa lähellä Norrköpingia. Aluksi viihdyin aika hyvin, +vaikka olinkin kovassa työssä. Vanhempani olivat sen arvanneetkin ja +kieltäneet minua menemästä sinne, mutta minä olin odottanut jotain +aivan toista. + +Ikävä kyllä, emme eronneet ystävinä, sillä isäni piti osan +ansaitsemistani varoista. Tämä harmitti minua, sillä olin nuorempana +hyvinkin ahne rahoille, enkä siitä syystä kirjoittanut ystävällisiä +kirjeitä kotiin. Sittemmin kuulin, että äitiäni syvästi suretti +heitä kohtaan osoittamani nurjamielisyys, mutta itse unohdin piankin +kärsimäni vääryyden ja aloin tuntea hellyyttä kotijoukkojani, +varsinkin äitiäni ja sisartani kohtaan. Tunsin rakastavani heitä +sydämellisesti, vaikka en sitä ennen ollut huomannut. Ei ollut kukaan +ymmärtänyt sitä rakkaudella minussa herättää. Mutta kun olin jonkun +aikaa ollut omaisistani erilläni, halusin hartaasti sovittaa sen mitä +mahdollisesti olin lapsena heitä kohtaan rikkonut. Enin surettaa +minua se, etten koskaan ole ollut tilaisuudessa näyttämään heille +hyviä ominaisuuksiani. Mahtanevatko vielä arvostella minua väärin ja +ajatella, että olen sama hillitsemätöin luonne kuin olin lapsenakin. + +Isäntäväkeni olin oppinut tuntemaan, heidän asuessaan lähellä kotiani, +ja muutettuaan Norrköpingin seudulle olivat he kirjoittaneet ja +tarjonneet minulle palveluspaikan. Rouva oli luvannut parhaimpansa +mukaan pitää minusta huolta ja olikin hyvin hyvä minua kohtaan, mutta +ei huomannut, että minulla oli liiaksi työtä. Tosin oli minulla +palvelustoveri, joka oli ollut talossa useita vuosia, ja päässyt +suuresti rouvan suosioon, joten hänen ei tarvinnut tarttua mihinkään +työhön, vaan sekä sisä- että ulkotyöt jäivät minun osalleni. + +Kesällä sain istua ulkona lypsämässä sateesta ja kylmästä huolimatta, +niin että olin vähällä paleltua, mutta toverini ei sormellaankaan +auttanut vaikka minun olisi ollut mahdotoin selviytyä töistäni. Jos +joskus valitin, että minulla häneen verraten oli liiaksi työtä, +lohdutti hän minua sanomalla: "se on nyt tässä maailmassa niin, että +ketä onni kerran alkaa suosia alusta, sillä riittää sitä pitkin elämää, +mutta joilla on kova onni alunpitäin — nekään eivät tahdo siitä +vapaaksi päästä". Niin, nyt alan minäkin sitä jo uskoa, sillä ainakin +minun kohdallani näyttää se toteutuvan. + +Kello neljältä aamulla sain nousta ylös ja vasta kello 11 illalla +pääsin vapaaksi. Eikä, sillä välin ollut vähintäkään lepoaikaa, ei +sunnuntaina enempää kuin arkenakaan. Joskus tuntui raskaalta ajatella, +että oli nuori, eikä koskaan saanut ikäistensä kanssa seurustella. + +Siksipä aloin työni lopetettua mennä öisin ulos, kulin tammimäelle +missä nuoriso kesäilloin tanssi ja leikki myöhäiseen yöhön. Minä en +tanssinut, mutta halusin joskus olla vapaana ja sitä en voinut olla +ennenkun isäntäväkeni oli asettunut levolle. + +Kesäisin oli kartanon ympärillä liikettä ja eloa, sillä silloin muutti +kaupunkilaisia paikkakunnalle kesää viettämään. Sain silloin monta +tuttavaa, joista opin pitämään. Se oli suloinen kesä, luonto ympärillä +oli ihanaa ja minä olin seitsemäntoista vanha — minulla oli elämän +kevät luonnon kesässä. + +En koskaan unohda erästä elokuun iltaa, jolloin puutarhassa raketit +risteilivät. Sellaista varmaankin on paratiisissa. Kaikkialla +hiljaisuus ja rauha, ei edes lehtikään puussa värähtänyt. Oli kuin +taivaallinen maailma olisi näyttäytynyt oikeassa valossaan. Koko luonto +kuunteli ja uneksi, haaveili rauhaa ja lepoa. + +Minäkin unelmoin ensimäiset unelmani, sillä olinhan elänyt elämäni ensi +kesän. Mutta miten lyhyet, miten sanomattoman lyhyet ovatkaan ilon ja +onnen hetket tässä epätäydellisessä maailmassa! Pian nousee myrsky, +varistaa puiden latvat, riisuu heidän ihanat pukunsa ja ryöstää heiltä +kaiken. Niin, myrsky ei jätä lehteäkään niihin, ei sääli vähääkään +ennenkun viimeisenkin kesän ihanan muiston saa pois varistettua. + +Oi tätä kylmää syksyä, miksi on sekin olemassa. Ainoastaan +hävittääkseen ja tuhotakseen mitä kevät ja kesä ovat luoneet. Olisin +voinut kohtaloni lukea siitä, ellen olisi ollut niin tietämätöin elämän +myrskyistä. Samallainenko tulisi minunkin elämäni olemaan. Myrskytkö +riistävät viattomuuteni, nuoruuden onneni, levon ja rauhan, kauneuteni, +nuoruuteni, kunniani ja kaiken ja sen lisäksikö joudun kurjaan +vankikoppiin nääntymään ja menehtymään, ilman että kukaan minua kaipaa +tahi rakastaa... + +Niin, nyt oli paras osa kesästä kulunut, syksy alkoi lähetä +kellastuneille lehtineen ja kolkkoine iltoineen, kaikki mihin katsoin +näytti synkältä. Ei valonsädettä, joka olisi alakuloista mieltäni +virkistänyt. Kesävieraat alkoivat lähteä ja kaihomielin erosin noista +tytöistä, joiden kanssa olin kesän aikana ystäväksi tullut. + +Tuskinpa tiemme enää yhteen sattuvat. Emme tienneet mitkä kohtalot +meitä odottivat, kuka saavuttaisi onnen, ketä onnettomuudet +odottaisivat. Kaikki luonnollisesti toivoimme parasta. Ainakin nuo +toiset, sillä he olivat huimapäisiä ja hehkuivat nuoruuden iloa. Minä +sitävastoin olin vakavampi eikä minulla ollut elämästä erittäin suuria +toiveita sillä suru oli synkistänyt elämäni ja lyhentänyt nuoruuteni. +Kuinka yksitoikkoista ja kolkkoa elämä oli! Miten hyljätyksi ja +yksinäiseksi tunsin itseni! Ei ollut minulla ystävää, johon olisin +voinut luottaa ja jolle huoleni uskoa. Ei kukaan ymmärtänyt minua. + +Itkin ja huokailin, vaan en käsittänyt miksi sitä tein, uneksin ja +haaveilin, ajatukseni kävivät päivä päivältä yhä synkemmiksi. Se oli +käännekohta elämässäni, siitä lähtein tunsin itseni kuin yksinäinen +metsänlintu tahi niinkuin korven kuusi. Nyt tuntuu minusta kuin olisin +jo silloin aavistanut, että "kukkisin aikaiseen, mutta kuihtuisin +nuorena." + +Voi, miksi nuoruuteni oli niin köyhä iloista? Nuoruus, joka ei koskaan +palaja, vaan on ainakin osittain ennättänyt poistua ennenkuin ihminen +on kehittynyt. Miten monesti olen nuoruudessani kuolemaa toivonut +säästyäkseni turmeluksesta ja menehtymisestä. Ja kuitenkin olen +joutunut vietellyistä viheliäisimmäksi. + +Kun muistelen kulunutta elämääni, niin levittäytyy siitä synkkä +kuva silmäini eteen. Koko nuoruuteni on ollut alinomaista taistelua +vastoinkäymisten ja murheiden kanssa. Katkeralta tuntuu elää, +katkeralta kuolla, nyt kun olen kerinnyt maailman kavaluutta ja +julmuutta kokea. Surullista on nähdä miten toinen ihminen toistaan +sortaa ja syöksee hänet perikatoon. Onhan elämä jo itsessään raskasta. +Miksi eivät ihmiset koeta sulostuttaa toistensa elämää täällä maan +päällä? Silloin voisi vaellusaika täällä tulla taivaalliseksi. + + + + +III. + + +Tunsin itseni ruumiillisesti ja henkisesti murtuneeksi liiasta työstä +kartanossa jonkatähden otin itselleni paikan yksinäisessä seudussa pari +peninkulmaa kaupungista, siellä jouduin yksin surullisine ajatuksineni. +Muistan kirjoittaneeni kotiin äidilleni, kuinka äärettömän onneton olin +vieraiden toverieni joukossa, jotka vaan pilkkasivat minua. + +Kun talonväkeni huomasi, että tulin surusta aivan mielettömäksi — en +todellakaan ollut täysijärkinen niihin aikoihin — sain vihdoin luvan +lähteä tieheni ja niin palasin Norrköpinkiin, jossa sain paikan erään +makkarakauppiaan luona. Siellä oli kumminkin niin siivotonta, etten +siellä kauvemmin viihtynyt, vaan menin kuukauden ajaksi vanhempieni +luokse ja sitten kevätmuutossa uuteen palveluspaikkaan. + +Nyt olin vihdoinkin onnistunut saamaan hienon ja siistin paikan, mutta +alituista touhua sielläkin oli eikä lepoa sunnuntaina enempi kuin +arkenakaan. En voi kuitenkaan valittaa, sillä isäntäväkeni koetti +sääliä minua kun olin sairas, eikä vihastunut vaikka usein käyttäydyin +kömpelösti. Sellaista paikkaa ei minulla ollut koskaan ennen ollut. + +Siitä huolimatta sovin kumminkin siellä olevan kamarineidin kanssa, +että syksystä tulisin hänen kotiinsa palvelijaksi. He asuivat lähellä +Tukholmaa ja elivät hyvin yksinkertaista ja vaatimatonta elämää. Täällä +olin aivan kuin nunna luostarissa, ei ollut yhtään ihmistä, jonka +kanssa olisi saanut vaihtaa ajatusta ja sitäpaitse olin jo tottumatoin +keittiötoimiin, joten käteni sierettyivät ja halkeilivat, etten kaikin +ajoin voinut niitä liikuttaakaan. Siksi en kestänyt kaukaa, vaan päätin +matkustaa Tukholmaan. Onnettomuudekseni sinne matkustinkin. + +Tämä tapahtui näyttelykesänä 1897, se oli ilon aika kaikille muille +paitsi minulle, sillä mitäpä tiesin minä kaikesta siitä komeudesta +ja loistosta, joka silloin Tukholmassa vallitsi. Olin aamusta iltaan +työssäni, enkä muusta maailmasta tiennyt mitään. + +Toisinaan kun tunsin itseni oikein yksinäiseksi sepitin haikeita +runoja, joissa valitin miten elämäni auringotta ja kesättä kuluu. Se +oli lapsellista, olin vasta yhdeksäntoista ja kuvittelin, että koko +nuoruuteni oli jo mennyttä. Hyräilin alinomaa surullista säveltäni, +valitellen että olen jo näin vanha, enkä vielä ole nuoruutta tuntenut. +Miksi oli Jumala antanut minulle niin raskaan mielen. + +Näyttelyn aikana asui muutamia köpenhaminalaisia ylioppilaita rouvani +luona. Hyvästellessä anasti yksi heistä minulta suudelman, en koskaan +unohda tuota ensi suuteloa, joka poltti huuliani. Niin vähän kuin +se merkitsikin, oli se kyllin voimakas herättämään tunteeni ja minä +käsitin kaipaavani rakkautta, hellyyttä ja hyväilyä. + +Olin kaksikymmenvuotias saadessani viimeisen kerran paikan perheessä. +Raskasmielisyyteni oli haihtunut ja minä aloin taas virkistyä, mutta +vaikka emäntäni oli minuun hyvin tyytyväinen, väsyin kumminkin +sielläkin ja aloin hakea kevyempää paikkaa. + +Sain paikan ravintolassa. Moni kielsi minua sinne menemästä — "se ei +ollut sopiva paikka nuorelle tytölle" j.n.e. — mutta minä en siitä +välittänyt. Olin aina luottanut itseeni ja ajattelin, että joka antoi +itsensä vietellä, tyytyköön kohtaloonsa, minua vaan ei kukaan pettäisi. + +Mutta pian alkoi kiusaaja vainota saalistaan. Ja siinä oli karitsa, +jonka helposti sai pauloihinsa, kun vaan osasi sopivan tilaisuuden +valita. Voi noita kirottuja roistoja, jotka saadakseen hetken +tyydytyksen raaoille himoilleen syöksevät köyhän tytön ijankaikkisesti +turmioon! Onko sellaisella ihmisellä omaatuntoa? Ei, ei! + +Olin totutettu taipumaan toisten tahtoon ja siksi niin vähällä suostuin +sen toivomuksiin "joka vaan tarkoitti hyvää minulle ja tahtoi hankkia +minulle parempaa toimeentuloa kuin palvelijan toimi sellaisessa +paikassa"... Niin hän puheli. + +Muistan kuinka hävyttömästi tuo konna kohteli minua ensikerran +tavatessamme, mutta kun hän huomasi, ettei väkivalta auttanut, keksi +hän toisen keinon, jolla onnistui. Mitä hän välitti siitä, jos +turmelikin lapsellisen, yksinkertaisen tytön elämän ja antoi tämän +kärsiä halpamaisen tekonsa seuraukset. Hän ehkä hekumoi ylellisyydessä +ja huveissa samalla aikaa kuin minä, vietelty, istuin vankilaan +teljettynä, jonka pian jätän astuakseni taas uuteen. + +Sain hankkia itselleni uuden paikan ja tulin hienompaan +ruokailupaikkaan. Mutta siellä kohdeltiin minua samoin kuin tuossa +kehnossa ravintolassa. Omituista miten nopeasti alaspäin liukuminen +käy kun kerran ensi askel turmeluksen tiellä on otettu. On aivan +kuin näkymätön suojelija olisi jättänyt ihmisen oman onnensa nojaan. +Omatuntoni soimasi minua, mutta minä tukahdutin sen häiritsevän äänen +ja riensin sokeasti eteenpäin. Minusta se ei ollut niin hirveätä kun +eivät omaiseni sitä tienneet enkä ollut tarkastuksen alainen. + +Ensimäinen viettelijäni ei jättänyt minua rauhaan, mutta hänen aikeensa +eivät enää onnistuneet, sillä minä en enää ollut sama viaton, tyttö. + +Lopuksi väsyin kaikkiin kehnoihin paikkoihin, joihin onnettomuudekseni +Tukholmassa jouduin, repäsin itseni irti kaikesta pakonalaisuudesta ja +tulin pian poliisin uhriksi. + + + + +IV. + + +Syksyllä 1898 tulin tarkastuksen alaiseksi ja samana syksynä jouduin +sairaalaan, olin silloin kaksikymmenyksi vuotias. Ihmettelin siellä +olevia ihmisiä ja hoitajamme olivat minusta julmuria, sillä en silloin +käsittänyt, että me prostitueratut naiset olimme maailman kehnoimmat. + +Monet harmit kärsittyäni pääsin vihdoinkin parantuneena sairaalasta +ja minut käskettiin erääseen inhoittavaan huoneeseen toisten +prostituerattujen naisten kanssa. + +Tunsin itseni sanomattoman onnettomaksi vaikka olinkin liiaksi sokea +käsittääkseni mihin pohjattomaan syvyyteen olin langennut. En ajatellut +muuta kuin että asiat olivat niinkuin niiden pitikin olla. Mutta huone, +jossa istuin kuin lintu häkissään, oli kylmä, kolkko ja epäsiisti, +johon ei auringon eikä kuun säteet päässeet tunkeutumaan. Mihin +turvautua? Arkkuni ja omaisuuteni olin saanut, mutta ei ollut mihin +lähteä. Paras oli tyytyä kohtaloonsa. + +Emäntäni lohdutti minua parhaimpansa mukaan: varmaan siellä pian +saavutan onneni ja pääsen hyville päiville, olinhan niin nuori ja +sievä, en näyttänyt seitsentoista vuotiasta vanhemmalta... Ihastuneena +kertoi hän sitten kävijöille, että olin viaton kuin lapsi, joka ei +vielä ollut kerinnyt turmeltua. "Hän on hiukan ujo ja näyttää aremmalta +kuin toiset, mutta se ei estä"... + +Nuo emännät ovat vielä kehnommat kuin me tyttöraukat. + +Seuraavalla emännälläni oli sikarimyymälä ja hän osasi peijata +yksinkertaisia tyttöjä. Olin niin ymmärtämätöin, että uskoin kaikista +ihmisistä hyvää, jonka vuoksi hänen onnistui houkutella minulta kaikki +rahat mitä ansaitsin. Lopuksi vuokrasin huoneen eräästä ravintolasta, +jonka emäntä ansaitsi minulla hyvät rahat. + +Olin täydelleen paheisiin vajonnut, unohdin vanhempani ja elin vain +pukuja ja huveja varten. Minusta pidettiin, kaikkialla mihin tulin +juhlittiin minulle, olin päässyt nautintojen huipulle. Ihmiset +imarrellen ylistivät minua siroksi ja kauniiksi. Kuvastimeni vahvisti +heidän puheensa todeksi, joten ei ollut ihme, että olin niin hyvissä +välissä herrojen ja noiden rakastettavien emäntien kanssa. + +Toverini kadehtivat minua, heidän kanssaan jouduin usein riitaan. Enkä +enää ollut yhtä kaino ja lempeä luonani käyville herratutuillekaan kuin +ennen olin ollut, vaan nautin nähdessäni heidän olevan kyllin tyhmiä +mairitellessaan minua. Olin hyvin itserakas, ja turhamainen. + +Mutta "kaikella on aikansa", niinkuin pastori sanoi ja minulle ei onni +kaukaa hymyillyt. Ihminen on onnensa päivinä kuin puu, jonka ympärille +kansa kerääntyy niin kauan kun se hedelmiä kantaa. Vaan kun hedelmät +ovat korjatut, jää se oman onnensa nojaan myrskyn ja pahanilman +runneltavaksi. + +Matkustin vanhempieni luokse, jotka mitään aavistamatta ottivat minut +ystävällisesti vastaan. Tosin olivat he sanomalehdestä lukeneet, että +minua oli varoitettu irtolaisuudesta, sisareni oli kätkenyt päänsä +sanomalehteen ja itkenyt katkerasti minun tähteni, mutta kun nyt +saavuin hienona ja komeana, voin kaikenmoisilla verukkeilla helposti +karkoittaa silloin, syntyneet epäluulot. Itsekseni ajattelin: "Suokoon +Jumala, että voin salata rikollisuuteni." + +Tukholmaan palattuani otettiin minut riemulla vastaan entisessä +asunnossani ja minä aloin taas nauttia elämästä niinkuin ennenkin. + +Mutta lopuksi ihminen kyllästyy kaikkeen, mikään ei ole pysyväistä. +Väsyin kaikkeen huvitteluun jopa vapauteenkin. Mittani oli täysi. Olin +tyhjentänyt nautinnon pikarin loppuun. Nyt aloin niittää mitä olin +kylvänyt. Herramme mylly jauhaa hitaasti, hitaasti mutta hienosti. + +Matka-arkkuni oli valmiina, olin pukeutunut silkkiin ja samettiin +aikeessa matkustaa Göteborgiin. Mutta silloin sanoi näkymätön ääni: +"Tähän saakka, vaan ei edemmäksi, nyt asettuvat ylpeät aaltosi"... + +Matkani vaihtuikin vankilaan. Jouduin vankikoppiin salpojen taakse-, +siellä ei kukaan välittänyt minusta enempää kuin kylmästä kivestä, +tuskin olisi halunnut vesipisaraakaan minulle tarjota. + +Se tuntui liian kovalta. En olisi uskonut, että Jumala ja ihmiset minut +niin kokonaan hylkäävät. Sellaista kohtelua en ollut ansainnut, sillä +minä puolestani en ollut vahingoittanut ketään lähimäisistäni. Aloin +käsittää, että itseäni vastaan rikoin pahimmin. Huomasin mitä sain +niittää. Olin myönyt ruumiini, terveyteni, nuoruuteni, tulevaisuuteni, +onneni ja rauhani. Ja mitä sain palkakseni? Epätoivon tuskat kolkkojen +muurien suojassa, häpeän ja ennen aikaisen kuoleman. + +Tulin kauniin, syntisen kaupungin yöelämän hälinästä, olin tottunut +vaan nauttimaan kaikesta mikä hurmaa ja viehättää ja nyt täytyi minun +istua liikkumatta, näkemättä. Olisin voinut vaikka verikyyneliä itkeä. + +Epätoivossani aloin etsiä armoa ja apua Jumalalta, sillä kukaan muu +ei minua nyt voinut kuulla. Kävelin edestakaisin väännellen käsiäni. +Jospa liipaisin Jumalalle alkaa uutta elämää, kun vaan pääsen vapaaksi +täältä, huokasin itsekseni. Mutta mahdotonta on irtautua maailmasta +niin äkisti. Silloin täytyisi erota hyvistä ystävistään, emännästäni +ja Bertasta, josta niin äärettömästi pidän. Hyvä Jumala, sinä tiedät +miten heihin olen kiintynyt. En voi heitä jättää, he ovat liian hyviä +minulle, se on mahdotointa... + +Tahdoin palvella kahta herraa, mutta se ei onnistunut. "Joka ei +luovu kaikesta minun tähteni, hän ei ole minulle kelvollinen", kuulin +taivaallisen äänen puhuvan. Jumala antoi minun kylläkin kokea minkä +arvoiset maalliset ystävät ovat ja miten kauan heidän rakkautensa +kestää: "Minun tieni eivät ole teidän tienne, sanoo Herra." + +Minut tuomittiin kahden kuukauden vankeuteen. Väliin uhmailin, +toisin ajoin rukoilin Jumalaa. Kaikessa tapauksessa kärsin väärin +toisiin ihmisiin verraten, sillä tuomarini olivat rikostovereitani. +Kiukustuin koko yhteiskuntaan, joka suvaitsi sellaisia lakeja ja suosi +prostitutionia ja rankaisi noita onnettomia vasta sittenkun heillä ei +enää ollut tarmoa revästä itseään irti tuosta kurjuudesta. Minä olin +ainakin sitä mieltä, että kun kerran olin langennut ja häväissyt oman +sekä vanhempieni nimen, niin ei minulla enää ollut mitään menetettävää. +Koko maailman rahoilla en olisi voinut saavuttaa menetettyä +viattomuuttani, rauhaa ja kunniaani. Elämäni oli mennyttä. + +Tämä oli ensimäinen vastoinkäymiseni ja ensi kerta kun aloin kohtaloani +miettiä. + + + + +V. + + +Huhtikuun 14 p. 1900 olin vapaa ja jatkoin vanhaa elämätäni. Otin +ryypyn suruuni ja aloin uhmailla Jumalaa ja ihmisiä. Olin kärsinyt +rangaistukseni ja päätin poliisille näyttää, etten siltä ollut +parantunut. Esiinnyin julkean röyhkeästi ja raivostuin, jos poliisi +minua puhutteli. + +Vapunpäivää päätin viettää oikein juhlallisesti ja ryyppäsin harmissani +niin että aamulla rääyisenä ja kurjassa tilassa jouduin poliisin +huostaan. Kolmensadan kruunun arvoinen pukuni, joka aamulla lähtiessäni +oli aivan uusi, oli nyt mennyttä kalua. Päivemmällä saatettiin minut +sairaalaan, jossa sain maata kolme viikkoa. Neljäntoista vuorokauden +perästä jouduin taas kiinni, mutta pääsin poliisikamarista vapaaksi. +Ilossani ryyppäsin vähän liiaksi ja sain samana iltana maksaa 20 kr. +sakkoa. Kuukauden päivät kuleksin taas irtolaisena ja pääsin sitte +neljäksi kuukaudeksi vankilaan. + +Nyt menetin rohkeuteni. Maksoi mitä maksoi, en voinut olla kertomatta +kohtaloani vanhemmilleni. Pyysin heiltä apua, sillä tunsin itseni niin +väsyneeksi, etten mitenkään kestäisi vankilassa pitempää aikaa. Mutta +vanhempani kauhistuivat ja kirjoittivat, etteivät voineet käsittää, +että joku heidän lapsistaan istuisi vankilassa. Minun täytyi kestää +rangaistusaikani loppuun. Mutta vankilassa vaan paaduin. Kun pääsin +vapaaksi, ryyppäsin kahta kauheammin. Luisuin yhä syvemmälle. + +Kuukauden perästä jouduin sairaalaan leikattavaksi. Se kauhistutti +minua sillä veistä olin aina kammonut. Mutta täällä ei minun +mielipidettäni kysytty. + +Kirjoitin äidilleni ja hän matkusti luokseni vähääkään aavistamatta +minkälainen olin. Puhuteltuaan lääkäriä ja saatuaan kuulla tautini oli +hän vähällä pyörtyä. Kirjoittaessani vankilasta kotiin sanoin, että +jouduin sinne kun en ollut huolehtinut itseäni henkikirjoihin. + +Äitini oli aivan suunniltaan, sillä se oli suurin murhe minkä voin +hänelle tuottaa. Aina olen muistava äitini muodon, kun hän vuoteeni +vieressä varoitti toisia tyttöjä sanoen: "Jos äitinne vielä elää, niin +ajatelkaa häntä ennenkuin on myöhäistä." + +Minua ei miellyttänyt, että äitini puhutteli noita tyttöjä, jotka aina +olivat olleet minulle ilkeitä ja siksi pyysin häntä poistumaan. Ja +kun hän rukoili minua: "Anna itsesi Jumalalle lapsi", niin vastasin +uhkamielin: "En, sillä minä saan kärsiä enemmän kuin olen ansainnut." + +Äitini pudisti nyrkkiään kasvojeni edessä sanoen: "Jumala on sen +tekevä", ja niin meni hän jäähyväisiä sanomatta. Hän ei tiennyt, mitä +teki ja minä olin siksi liikutettu, etten tiennyt mitä vastasin. Heti +hänen mentyään kaduin sanojani ja itkin katkerasti sitä että olin +saattanut hänelle niin paljon murhetta. + +Leikkaus toimitettiin ja minä sain äärettömästi kärsiä niinä viitenä +kuukautena, jotka vietin sairaalassa. Vanhempani lähettivät minulle +sata kruunua, jotka kerran olin rehellisesti ansainnut, vaan jotka +tuhlasin nyt samalla kun kauppasin ruumistani. + +Kun vihdoinkin pääsin sairaalasta, sain samana päivänä mennä +vankilaan sakkoja sovittamaan ja pääsiäistä viettämään. Neljäntoista +päivän vankeuden jälkeen täytyi kuukaudeksi mennä sairaalaan, sillä +leikkauksen tuottama haava oli auennut. Tuskin kerkesin yhdestä +onnettomuudesta selvitä kuin jo jouduin toiseen. + +Eräänä iltana olin mennyt levolle, kun kaksi miestä tuli huoneeseni, +makasivat minut väkivaltaisesti ja repivät rintani ja kasvoni niin +että parin kuukauden ajan olin hyvin surkean näköinen. Katkeroiduin +ja ilmoitin heidät salapoliisille, mutta siellä selviytyivät he +vähällä koko jutusta. Poliisit olivat aivan välinpitämättömiä koko +asiasta, olihan kyseessä vaan huonomaineinen tyttö, jota miehet olivat +rääkänneet. + +Sellainen haava ei koskaan mene umpeen, sillä vaikka käyttäydyinkin +huonosti en kumminkaan tee toisille pahaa. Ja sittenkin saan minä niin +paljon kärsiä ja tuollaiset raa'at väkivallan tekijät saavat kulkea +vapaana. Tämä kiihoitti minua yhä enemmän poliiseja vastaan. + +Jonkun päivän perästä jouduin tekemisiin tarkastuspoliisin kanssa +ja sain ilman mitään syytä istua vahtikonttorissa. Tämä tietysti +katkeroitti minua, käyttäydyin hävyttömästi poliisia kohtaan ja jouduin +taas viideksi kuukautta vankeuteen. + +Pyysin nöyrästi poliisilta päästä asuntooni sen verran että saisin +tavarani säilöön, sillä ne olivat kaikki jääneet hujan hajan. Mutta +sitä ei minulle suotu. Sain istua neljän seinän sisällä tietäen, että +toiset vievät kaiken sen mitä itseäni myömällä olin koonnut. Kirjotin +emännälleni ja pyysin hänen ottamaan vaatteeni korjuuseen, mutta hän +vastasi tylysti, etteivät käyttämäni puvut olleet minun. Näin opin +tuntemaan minkälainen viimeinen emäntäni oli. + +Mutta olipa toinenkin, jota jumaloin enemmän kuin emäntääni. Ja +istuissani yksinäisyydessä ajattelin, että voisin luopua tuosta +kauheasta elämästä, mutta silloin en enää saisi olla rakastettuinikaan +läheisyydessä. Tunsin, etten voisi jättää Berttaa ja hänen perhettään. +Bertta oli aina ollut parhain ja uskollisin ystäväni ja minä ihmettelin +hänen ystävyyttään, että se kesti vaikka tuon tuostakin panin hänet +koettelemukseen nähdäkseni onko se pysyväistä. Vaikka olisin ollut +kuinka tyly, käskevä ja uhkaileva, ei hän milloinkaan väsynyt minuun. + +Tyttötuttavani viekoitelivat minulta rahoja ja vaatteita, ja vaikka +monasti olin polttanut siipeni, en kuitenkaan väsynyt heitä auttamasta, +vaan lainasin heille aina viimeiseen ropoon saakka, uskoen että he +maksavat takaisin. Mutta sitä sain odottaa. + +Tuntui tuskalliselta huomata miten hekin pettivät, sillä itse olin +aina rehellinen. Möin kyllä itseni paheen palvelukseen, mutta siitähän +sain itse kärsiä ja se oli mielestäni kokonaan toinen asia. Mutta +rehellisyyttä ennen kaikkea. Vaikka juovuspäissäni uhmailinkin +poliisia, enkä oikein tiennyt mitä kiukuissani sanoin, olin kuitenkin +oikein ajatteleva ja hyvä ihminen ja pelkäsin tehdä vääryyttä tai +vahingoittaa toisia. Hartain toivoni oli olla kaikille oikeudenmukainen. + +Vankilassa mietin ja surin elämätäni ja aloin hautoa ajatuksissani +itsemurhaa. Kuolema voi ainoastaan pelastaa minut tästä orjuudesta. +Mutta miten olikaan, aika kului, vankeusaikani loppui ja taas pääsin +vapaaksi. + + + + +VI. + + +Mitä näinkään palattuani asuntooni! + +Vaatekaappi oli auki, helyt ja koristeet murskana ja arvokkaimmat +tavarani olivat tiellä tietymättömillä. + +Muistin raamatunlauseen: "Älkää kootko maanpäällistä tavaraa, jota koi +syö ja ruoste raiskaa, vaan kerätkää itsellenne taivaallisia aarteita". +Siinä olivat komeat pukuni repaleisina ja ryysyisinä todistaen +maallisuuden katoovaisuutta. Ja ystäväni, joista en luullut voivani +luopua, karttoivat minua. Bertankin sydämellisyys oli laimentunut. + +Paholainenko lie kytkenyt minut kiinni siihen ravintolaan, jossa jo +kaksi vuotta olin oleskellut, kun en siitä voinut irtautua, vaikka +huomasinkin siellä vajoavani yhä syvemmälle. Tein sovinnon emännän +kanssa, lupasin juoda vähemmän ja antaa poliisin olla rauhassa. Mutta +se oli helpommin luvattu kuin tehty. + +En voinut päivääkään tulla toimeen juomatta, sillä tuskat, joita +"vapaudessa" kärsin, olivat kahta kauheammat kuin ne, joita vankilassa +kestin. Aika ajoin en voinut syödä enkä maata, enkä voinut ajatella +muuta kun että lopettaisin surullisen elämäni. + +Purevan kylmänä talvi-iltana hautauduin ravintolan lähellä lumihankeen, +sillä elämäni ei ollut mielestäni sitä suurempi arvoinen. Mutta poliisi +oli heti jäljilläni ja kuletti minut vahtikonttoriin, jossa sain +sakkoa itsemurhayrityksestä. Minut pantiin putkaan, jossa huusin minkä +jaksoin, että ottaisivat henkeni, mutta silloin kuulin useita ääniä +ja ilkeätä rattaiden kolinaa, luulin itse paholaisen saapuvan minua +ottamaan. Tästä säikähdin niin että nukuin. + +Aamulla en tiennyt mihin lähteä, olin vakuutettu, ettei minua +entiseen asuntooni huolittaisi. Pyysin poliisin lähettämään minut +vankilaan, sillä sinne olin aina tervetullut. Mutta hän lähetti +minut salapoliisiosastoon ja siellä taas koetettiin päästä minusta +erilleen. Niinpä jouduin tarkastusasemalle. Elämään kyllästyneenä ja +epätoivoisena pyrin taaskin tuohon kidutushuoneeseen, jossa ennenkin +niin äärettömästi olin kärsinyt. Mutta sellaisessa mielentilassa eivät +he uskaltaneet jättää minua yksin vaan lähettivät sairashuoneesen. + +Kärsin sanomattomia tuskia. Päättelin, että tämä on viimeinen kerta +kun kulen näillä likaisilla teillä, tapahtukoonpa sitte mitä hyvänsä, +kunhan ei vaan tällaista... Kolmeen yöhön en osannut nukkua. Jos +vähänkin torkahdin, tuntui minusta kuin olisin syöksemäisilläni +helvettiin. Makasin huumautuneena jyrkänteen reunalla. Olin pyytävinäni +toisia ihmisiä rukoilemaan edestäni, kun en itse sitä voinut tehdä. + +Kerran olin aivan nukahtamaisillani kun kello löi kaksitoista. +Kauhistuneena tunsin ettei minulla enää ollut armon aikaa sillä +viime hetkeni oli tullut. "Joudun kadotukseen", huusin, "rukoilkaa +puolestani", joka kellon lyönti oli kuin puukon isku sydämeeni ja minä +odotin kuolemaa. Huusin toisille: "Sydämeni murtuu", mutta he käskivät +pilkaten minua vaikenemaan. + +Vilusta väristen ja hikoillen makasin näin kolme vuorokautta. Väliin +olin ajelehtivina meren aalloilla, jotka heittivät minut hyrskyjen +keskelle. Ja toiset ihmiset vaan katselivat auttamatta. Niinhän se +oikeastaan oli todellisuudessakin. + +Pelkäsin kuolemaa, sillä olin nähnyt sen kauhistuttavimmassa muodossa +ja päätin että käyköön minulle maailmassa kuinka tahansa en tuon +koommin yritä enää itsemurhaa. + +Sairashuoneen lääkäri kehoitti useita kertoja minua jättämään huonon +elämäni ja menemään turvakotiin. Mutta olin mielestäni liian repaleinen +sinne menemään, eikä tuollaiset kodit minua ylimalkaan miellyttäneet. +Kaikessa tapauksessa täytyi minun ensiksi saada vähän rahaa +lunastaakseni siellä täällä olevat vaatteeni ja sitten tahdoin kyllä +hakea itselleni kodin, jossa saisin levätä. + +Näin jouduin taas ulos syntiseen maailmaan. Lähdin kolkkoon +römpsyilmaan ja ajattelin jo, että sittenkin olisi paras seurata +lääkärin neuvoa. Mutta toinen ääni sanoi: "Kun lapsi saa tahtonsa läpi +niin herkiää se itkemästä." + +Mutta onni väisti minua ja vastoinkäymiset kilvan tulivat tielleni ja +minusta tuntui kuin olisi kuolema kaikkialla ollut vastassani. + +Kerran menin kirkkomaalle ja istuin hautakivelle haaveilemaan: Pian +päättyy matkani ja silloin haluaisin tulla kätketyksi tämän kiven alle. +Mutta taas oli poliisi kintereilläni ja sakotti minua 60 kruunua. +Kaikkialla vainottiin minua, ei ollut maanpäällä paikkaa, jossa olisin +saanut rauhassa olla. + +Toisena iltana heittäydyin Nybrovikeniin. + +Mutta Herran tahto oli, että jäisin eloon, eräs urhoollinen mies +heittäytyi jälestäni ja pelasti minut. Tämän kamalan seikkailun jälkeen +olin hyvin sairas. Poliisikamarissa sain sitten kuivata vaatteitani +aamuun saakka. + +Mihin nyt lähteä? Vaatteeni olivat riekaleina ja itse olin henkisesti +ja ruumiillisesti turmeltunut. Ei ollut muuta neuvoa kuin pyrkiä +langenneiden naisten turvakotiin, missä hyvät ihmiset tahtoivat auttaa +ja kohottaa minunlaisiani, jolta maailma oli kaiken ottanut ja sitten +hyljännyt oman onnensa nojaan. Kiinnyin heihin lämpimästi ja tunsin, +että heidän rukouksensa puolestamme tulivat kuulluiksi. Minäkin +rukoilin Jumalalta voimaa ja rohkeutta voittamaan itseni. + +Pahahenki ei hevillä luovu saaliistaan kun sen kerran on niin lujasti +saanut kytketyksi ja minulle alkoi yötä päivää kestävä luja taistelu. + +Jumala ja pahahenki taistelivat tässä ihmissielusta, kumpikohan +voittaisi? Kaikki riippui minusta ja minä heikko raukka en voinut +vastustaa kiusaajan ääntä. Sillä vaikka Jumalan käsi lepäsi raskaasti +päälläni riistäydyin siitä irti ja haavoitin itseäni yhä enemmän +niissä myrkyllisissä okaissa, joita elämäntielleni oli siroiteltu. +Kuulin Jumalan lempeän äänen: "Autuaat ovat ne joiden pahat teot ovat +anteeksi annetut ja synnit pois pyhityt." Mutta minulla ei ollut +rauhaa turvakodissa, halusin ulos maailmaan. Täällä puuttui minulta +vapaus, vaatteet ja rahat. En voinut tyytyä siellä vallitsevaan +yksinkertaisuuteen. Jos Jumala olisi edes osittainkaan täyttänyt +toiveeni, niin olisin koettanut kestää siellä. Mutta hän ei antanut +mitään näkyväistä merkkiä. + +Rukoilin kodin johtajattarelta lupaa päästäkseni ulos, mutta sitä +ei sallittu. Silloin näytti niinkuin Jumala olisi käsittänyt minut +paremmin kuin ihmiset, sillä onnistuin päästä sieltä ilman lupaa. + +Alussa näytti kaikki käyvän hyvin, mutta pian lehti kääntyi ja minä +jouduin taas poliisin käsiin. En voinut enään hillitä juomahaluani, +enkä välittänyt määräpäivänä mennä tarkastusasemalle. Sitäpaitse olivat +kolmen vuoden surut tehneet minut hiukan hassahtavaksi. Ei riittänyt +että sekä katu- että tarkastuspoliisit minua ankarasti vaanivat ja +saattoivat minulle sekä sielun että ruumiin kärsimyksiä, mutta kaiken +lisäksi hakkasin itse päätäni kivimuureihin lopettaakseni siten elämäni. + +Milloin vain poliisi minua puhutteli, raivostuin aina hirveästi ja +lopuksi minut tuomittiin Norrköpingiin kuudeksi kuukaudeksi. + +Nyt koetin tyytyä kohtalooni, rukoilin Jumalaa auttamaan minua tästä +kauhistavasta elämästä ja pyrin kaikin voimin alkamaan parempaa. Mutta +kaikki mikä tähän asti oli minua viehättänyt ja hurmannut ei silti +ollut minusta arvotonta. Minun täytyi saada uusi mieli voidakseni +luopua kaikesta mikä minua viekoitteli. Niin kauan kuin olin syvimpään +suruun sortunut, oli kylläkin helppoa jättäytyä Jumalalle. Mutta sitten +tuli toisia hetkiä, jolloin tunsin kuinka entiset huvit vetivät minua +pyörteisiinsä niin että oli mahdotoin niitä vastustaa. + +Tänä aikana näin paljon herättäviä unia. Kerran olin näkevinäni +orjantappuraseppeleen maassa ja minä katselin sitä tarkasti ihmetellen. +Toisen kerran uneksuin saavani surureunaisen kirjeen, jonka kuorella +oli täydellinen nimeni, jota tavailin ja luin lukemistani. Kohta +senjälkeen sain kuulla että yksi onnettomuustovereistani oli siirtynyt +ijäisyyteen, mutta sitä ennen ollut erääsä turvakodissa ja siellä +valmistautunut kuolemaan. Tuo kirje varoitti minua sanoen: varo, +ensikerran on sinun vuorosi. Eräs toinen toverini joka yhtäkkiä päätti +elämänsä synnissä, varoitti minua unessa, ennenkuin tiesin hänen +poismenostaan. + +Minä mietiskelin paljon raamatun totuutta ja uneksin olevani kirkossa, +jossa oli pyhä pappi, joka pyysi saada raamattua luettavakseen. Minä +näin selvästi kun hän otti kirjan ja siihen oli kullatuilla kirjaimilla +kirjoitettu: _Jumalan pyhä istuin_. + +Erittäin huolestutti minua se, että toiset saivat rankaisematta +tehdä minulle vääryyttä, jota vastoin minä sain kärsiä vähemmistäkin +rikoksistani. Unissani olin taivaassa saavinani korvauksen kaikesta +maan päällä kärsimästäni vääryydestä. + +Tunsin kuinka Jumala vaikutti sydämeeni ja minulla oli halu seurata +hänen kehoituksiaan. Mutta en voinut kokonaan uhrautua hänelle. Vielä +vähän aikaa tahdoin olla valloillani. Näiden muurien sisällä olin +taistellut ja kärsinyt, nyt tahdoin näyttää itsenäisyyttäni. Voisiko +Jumala kieltää minulta viattoman huvin, olinhan niin vähän saanut +nuorena viattomasti huvitella? Tuskinpa voisin siitä kieltäytyä, +palattuani jättämääni kiusauksen kaupunkiin. + +Sunnuntaina kun soiton säveleet kuuluivat yksinäisyyteeni, sykähteli +sydämeni ihastuksesta. Pian pääsen vapaaksi ja saan täysin siemauksin +nauttia luonnosta ja kaikesta siitä ihanuudesta, josta olen ollut +eroitettu. Samana päivänä luin "Sanningsvittnetissa" lauseen, jossa +mielestäni Jeesus erityisesti puhui minulle: "Särjettyä ruokoa en ole +murentava enkä tuikkaavaa sydäntä sammuttava." Pappi puhui saarnassaan +kaidasta ja leveästä tiestä: "Menkää ahtaasta portista sisälle." + +Minulla oli leveä tie edessäni. + + + + +VII. + + +Tukholmaan palattuani en suurestikaan saanut iloa. Kaikki, joita +tapasin, pyysivät vain rahoja tahi koettivat peijata minua kaikilla +mahdollisilla keinoilla. Kaiken onnettomuuden lisäksi tulin vielä +tekemisiin emännän kanssa, joka oli suurin petturi koko Tukholmassa ja +jouduin pesään, jossa syöpäläiset olivat syödä ja jossa olin liasta +vallan tukehtua. Mutta emäntä otti vaatteeni, niin etten voinut päästä +sieltä pois. Vaikka oman ruumiini myymisellä koetinkin ansaita rahaa +niin paljon kuin jaksoin, niin en itse kuitenkaan saanut äyriäkään. + +Kadulle en voinut mennä, sillä emäntäni otettua siistit vaatteeni, olin +kovin ryysyinen näyttäytyäkseni päivän valossa. Siksipä istuinkin nuo +loppumattoman pitkät päivät kylmässä, kolkossa huoneessa ilman ruokaa +ja juomaa. En nukkunut yöllä enkä päivällä. Kävelin, edes takaisin +huoneessa väännellen epätoivossa käsiäni. Kun ihmisen täytyykin olla +näin kytkettynä paheesen eikä keksi keinoa miten siitä päästä! + +Toivoin että kävijöiden joukossa olisi ollut joku jalomielinen mies, +joka olisi minua auttanut pääsemään pois sieltä. Mutta ei. Kun apua +tarvitsin, niin ei ollut ketään, joka olisi kurjaa tyttöparkaa +auttanut. Poliisi oli ainoa, joka ahkerasti kävi katsomassa ja koetti +saada minut jälleen vankilamuurien sisäpuolelle. + +Entinen herttainen emäntäni ei huolinut minua luokseen, vaan juoksi +joka päivä kuulemaan olisiko minulla rahoja antaa ja minä olin kyllin +tyhmä antamaan hänelle, kun minulla vaan jotakin oli. Itselleni ei +jäänyt mitään. Kun toverini olivat huveissa ja keinuissa, sain minä +tavallisesti istua nunnan tavoin kotona, sentähden ettei minulla ollut +vaatteita pukeutuakseni. Pieni omaisuuteni, mikä minulla tämän nylkyrin +luo tullessani oli, kului pian loppuun, sillä hän anasti kaiken mitä +voi ja vihdoin ei minulla ollut edes paitaakaan. Mutta minkäpä hänelle +voin? En koskaan turvautunut oikeuteen kun minulta varastettiin, sillä +ajattelin aina, että ehkä sen tavalla tahi toisella saa takaisin. En +ole koskaan ymmärtänyt maksaa vääryyttä vääryydellä. Mutta näyttää +siltä kuin ei sellaisella olisi siunausta. + +Päästäkseni tästä kurjuudesta heittäydyin tahallani pahimpaan +helvettiin minkä tiesin, nimittäin poliisin haltuun. Täällä sain kärsiä +kymmenkertaisesti, ensiksi sovittaa sakkoni ja sitten siirtyä toiseen +vankilaan. + +Tätä kirjoittaessani olen tuomittu vankilaan kuukauden ajaksi, +maattuani ensin sairaalassa kaksi kuukautta. On joulu, vaan minulla +ei ole joulua. Tunnen itseni äärettömästi yksinäiseksi —, ei ystävätä +koko maailmassa, ei ketään, joka säälisi minua, eikä ketään, joka minua +muistaisi. + +Jos kukaan vainoojistani tietäisi mitä olen kärsinyt elämässäni, jospa +he aavistaisivat tuhannenkaan osan kärsimyksistäni, niin eivätköhän +tuntisi sääliväisyyttä minua kohtaan. Mutta he eivät luule minulla +olevan sydäntä eikä kuolematonta sielua. Yksi kuitenkin tietää +kärsimykseni, hän, joka lukee kaikki päämme hiukset. Mutta hän ei sääli +minua enempää kuin nuo ihmisetkään. Kaikki käy tasaista kulkuaan, olen +vihollisteni vallassa ja he kohtelevat minua mielivaltaisesti vähääkään +armahtamatta. + +Tämä muistuttaa pakanain käsitystä orjista, joiden täytyi uhrata +ihmisarvonsa toisten hyväksi. Kun nuo toiset ovat riistäneet minulta +kaikki, niin ei ole edessä muuta kuin tulla elävänä haudatuksi. Kun +hedelmästä mehu on puristettu, heitetään kuori pois. Niinhän on +kaikkina aikoina ollut, ettei turvattomilla ole lakia. + +Miksi suvaitaan prostitutionia? Sentähden että niin täytyy olla. +Eikä suinkaan kukaan varakas ja hyvässä asemassa oleva nainen +ole antautunut sellaiseen ammattiin, vaan köyhälistö se on, joka +on määrätty synnin välikappaleeksi. Me raukat, emme niin tarkoin +ajattele mitä tulevaisuus tuo mukanaan. [Schveitsiläinen kuuluisa +professori ja tohtori Aug. Forel lausuu äskettäin julkaisemassaan ja +ruotsinnetussa laveassa teoksessaan: "Den sexuella frågan" siv. 313 +ja 314 että yhteiskunta-elämän uudistus ja erittäinkin kapitalismin +köyhälistöä kohtaan harjoittaman nylkemisjärjestelmän lakkauttaminen ja +alkoholivallan kukistaminen ovat ainoat tepsivät keinot prostitutionin +hävittämiseksi. — Suom. muist.] + +Me emme voineet aavistaa mikä tämänlaisen elämän loppu olisi. Meidän +halveksittujen ja hyljättyjen olentojen täytyy kestää kaikki ne +intohimot, jotka muutoin täyttäisivät maailman häpeällä, ja palkaksi +olemme tuomitut häväistykseen ja ennenaikaiseen kuolemaan. Tätä emme +edeltäpäin tietäneet, me joita nyt pilkaten ja halveksien sukumme +kurjimmiksi kutsutaan. + +Käsitämmehän, että prostitutioni suojelee ylemmän yhteiskuntaluokan +naista ja prostitueerattu nainen, paheen julkein ilmiö, on hyveen +tehokkain turva. Ellei häntä olisi, niin joutuisi lukemattomien +kotien koskematon puhtaus saastutetuksi, ja moni joka ylpeässä +tietoisuudessaan puhtaudestaan inhoten ja kauhistuen ajattelee tuota +naista, olisi ilman häntä häpeän, katumuksen ja epätoivon uhri. +Sivistysmuodot syntyvät ja katoavat, vaan hän pysyy aina ihmiskunnan +uhripapittarena, kantaen kansan synnit. + +Eikö miehet ole syypäät useiden naisten menetettyyn elämään ja eivätkö +he olisi ankarimmin rangaistavat? Sen sijaan täytyy meidän langenneiden +raukkojen, jotka emme voi nousta tuosta paheen liejusta, sovittaa +heidän ja omat rikoksemme. Minä en voi ajatella parannusta nähdessäni +kuinka väärin tässä maailmassa asioita arvostellaan. + +Huomaan etten kauemmin jaksa nöyrästi mukautua kaikkeen, mikä osakseni +tulee. Jos tulevaisuudessa voin kostaa kärsimäni vääryydet, niin +teen sen, sillä siten päästään pisimmälle, ainakin meikäläisessä +elämässä. Nyt olen tuomittu puoleksi vuodeksi ja minun on mentävä +kuritushuoneesen tuohon hirvittävään paikkaan, jota ajatellessanikin jo +kauhistun. + +Tähän lopetan nyt kertomukseni jatkaakseni sitä taas vapaaksi +päästyäni, jos silloin vielä elän. + + + + +VIII. + + +Nyt istun taas ahtaassa kopissani ja jatkan kertomustani siitä johon +sen jätin viimeksi täällä ollessani. Kunpa olisi minulla ollut paperia +ja kynää Norrköpingin kuritushuoneessa, jossa sain niin paljon +vaikutelmia ja jossa aika tuntui minusta niin pitkältä. Mutta siellä +oli kirjoittaminen kielletty. + +Siksi en sieltä muistakaan muuta kuin unen, jonka näin viimeisenä yönä +ja joka oli hyvin merkillinen. Olin kulkevinani monen huoneen läpi ja +katselin ympärilleni pysähtyen erään taulun eteen, jossa oli kirjoitus: +"Jeesus Rauhanruhtinas." + +Rukoilin kyllä ajottain Jumalaa, vaan se tapahtui niin pintapuolisesti, +minulla kun ei ollut Kristuksen henkeä. Maailma ei ollut kadottanut +vetovoimaansa, halusin yhä sinne, sillä en voinut luopua jyrkästi siitä +erotessani. Olisihan toki hauskaa jatkaa vielä jonkun aikaa vanhaa +elämääni. Mutta voi, mitenkä petyinkään! + +Eräs kirjailija on verrannut ihmistä ja Jumalaa sakkipelaajiin. Toinen +on etevämpi pelaaja, eikä koskaan ole tullut voitetuksi, mutta hänen +täytyy mukautua vastapelaajan suhteen, ja joka kerran kuin tämä tekee +siirron, tekee hänkin, kunnes toinen häviää. + +Ihminen tekee siirron ja Herramme samoin. Hän ahdistaa ihmistä yhä +ankarammin, ottaa häneltä milloin tornin, milloin juoksijan ja tekee +hevosen käyttämättömäksi ja hänen tarkoituksensa on piirittää kuningas +s.o. sydän. Autuas se, joka näin on pelissä hävinnyt, joka sanoo: Sinä +olet minut voittanut ja minä olen voitettu, sinä olet ollut minua +voimakkaampi. Ihmiselläkin oli vapautensa, mutta silti ei hän voinut +matkaansa määrätä eikä siirtojaan suunnata. + +Monet tuhannet ovat epätoivon vimmalla vastustaneet ja kuitenkin +vihdoin joutuneet häviöön hänen edessään, josta sanotaan: "Hirmuista on +langeta elävän Jumalan käsiin. Sillä ei kukaan ole häntä voittanut eikä +kukaan ole Herraa Jumalaa vanhemmaksi elänyt." + +Tämän olen minä kokenut. + +"Vapaa-aikani", jos sitä siksi kutsun, joka kesti kaksi ja puoli +kuukautta, olen suurimmaksi osaksi viettänyt tutkintovankilassa. +Enintäin kahdeksan päivää peräkkäin olin vapaana. Mitäpä haittaisi +istua sisällä, jos olisi kunnollista ruokaa ja siistit makuuvaatteet, +mutta — en tahdo sen seikkaperäisemmin kuvata tutkintovankilaa, +sanonhan vaan: siellä olen kärsinyt sanomattomasti. + +Ja vapaa-aikani oli vaan vastoinkäymisiä eikä elämäni parantamisesta +tullut mitään. Siihen sijaan, että olisin lunastanut pantatut +vaatteeni, hävitin panttilaputkin ja minut ryöstettiin aivan +alastomaksi, huolimatta siitä että niin halusta olisin säilyttänyt osan +kalleuksista. Mutta jos emme vapaaehtoisesti luovu kaikesta, kun Jumala +sitä vaatii, niin ottaa hän sen meiltä. + +Nyt ei mikään kiinnitä minua maailmaan, sillä en omista enää +silmineulaakaan, tuskin hametta millä itseäni verhoan. Piironkini +olivat hyvät ystäväni murtaneet auki ja tyhjentäneet. Nyt on taas +uudestaan aljettava. + +Mutta saanenhan epätoivossani kohottaa silmäni taivaaseen, sillä sieltä +ainoastaan voi iloa ja valoa tulla. Ehkä voin alkaa elämäni uudestaan +ja pyrkiä päämäärään tuolla ylhäällä. + +Vapaana ollessani olin jonkun aikaa "Fristad'in" turvakodissa, vaan +sieltä lähdin pian pois. Aioinhan lunastaa vaatteeni ja olla vapaa, +vaikkei se onnistunut. Minun olisi pitänyt jäädä turvakotiin, niin +olisin säästynyt monesta surusta, mutta liian myöhään huomasin +erehtyneeni. + +Viimeksi asuin erään tytön luona, joka otti loputkin vaatteeni, jätin +hänelle talletettavaksi hiukan rahoja lähteissäni, mutta vaikka hän +tiesi, että istun täällä neljän seinän sisällä omistamatta äyriäkään +millä ostaisin edes saippuata saatikka sitten pilsneriä [Pilsner +olut], niin ei hän lähettänyt ropoakaan. Muutamia likaisia pyyhkeitä +on hän lähettänyt kaikesta minulta lainaamistaan liinavaatteista. +Siinä kaikki! Oi kurjuutta, kun seurakumppaneina on vain huoraemäntiä, +poliiseja ja vanginvartijoita. + +Nyt tulen tuomittavaksi seitsemäksi kuukaudeksi lokakuun 8 p:nä 1905, +— pääsen siis vapaaksi vasta toukokuun kahdeksantena päivänä, tulevana +vuonna. + + + + +IX. + + +Aina kun vapauteni läheni, toivoin entistä onneani. Mutta turhaan. +Luisuin vain alemmaksi ja usein huokailin: "Onko Jumalaa olemassa, +jos Jumala on, niin pelastakoon hän minut tästä kurjuudesta äitini +rukousten tähden." Mutta yhä uudelleen jouduin poliisin kynsiin. + +Eräänä aamuna herätessäni vankilassa olin niin sairas ruumiiltani ja +sielultani, että tuskin jaksoin pukeutua ja liikkua. Silloin lupasin +Jumalalle, että jos vielä pääsen vapaaksi, kuten monasti ennenkin, +menisin heti turvakotiin. Pääsin vapaaksi ja konjakkari ja kahvi +virkistivät minua sen verran, että uskalsin mennä ottamaan kylmän +kylvyn. + +Sitten menin Fristad'iin, jossa minut otettiin hyvin ystävällisesti +vastaan. Mutta pian olin unohtanut kaikki kärsimykseni maailman +humussa ja minusta alkoi tuntua pitkälliseltä jäädä tähän turvakotiin +kolmeksi vuodeksi. Koetan itse omin neuvoin hankkia vähän vaatteita +ja paikan itselleni, ajattelin ja menin ulos etsiäkseni jostakin +työtä. Työtä olisinkin saanut kun minulla vain olisi ollut vaatteita. +Muistan kirjoittaneeni kotiin vanhemmilleni: "Täytyykö minun joutua +kadotukseen ajassa ja ijankaikkisuudessa, vain sentähden ettei minulla +ole vaatteita ryhtyäkseni kunnolliseen työhön?" + +Samana päivänä kuin lähdin turvakodista otti poliisi minut kiinni ja +seuraavina kuukausina olin tuskin päivääkään vapaana. Niin pian kuin +esiinnyin kadulla juovuksissa tahi selvänä, riitaisena tahi hiljaisena, +korjasi poliisi minut. Näytti niinkuin Jumala olisi minut kokonaan +hyljännyt. + +Ponnistelin yötä päivää saadakseni itselleni pumpulihameen. Sitten +aioin tehdä kaikkeni hankkiakseni jotakin työtä. Siksipä oli minusta +kumma, että Jumala niin itsepintaisesti tahtoi rangaista suurta +pahaatekoani. Ennen kun en parannusta ajatellut, vaan huveja ja +vaatteita, silloin aina ilmestyi joku joka oli valmis minua sadalla +kruunulla avustamaan, mutta silloin ei minulla ollut halua, sillä +minulla oli menestystä huikentelevassa elämässäni. Nyt sitä vastoin +kun koko sydämestäni toivoin päästä tästä helvetistä, nyt jouduin heti +poliisin käsiin niin pian kuin vain astuin kadulle synnin harjoitukseen. + +Vankilasta päästessäni lauantaiaamuna ajattelin: Annahan menen illalla +ulos ja juon itseni humalaan, niin tulen tänne takaisin ja saan ainakin +sunnuntain yli suojaa kristillisessä kodissa... Toisinaan pyysin jonkun +miehen tarjoamaan minulle portteria ja sain sakkoa viisikymmentä +kruunua; joskus olin likanen, niin että lapset kokoontuivat ympärilleni +ja se maksoi viisikymmentä kruunua, jos taas en sanonut enkä tehnyt +mitään, jouduin kuitenkin poliisin käsiin. Tässä täytyi jo olla jotain +outoa. + +Näinä kahtena kuukautena kuin olen sakkoja ollut sovittamassa, on +äitini rukoillut puolestani tavallista enemmän ja itse olen taistellut, +rukoillut ja uskonut, mutta kuitenkin täytyy minun vankilaan mennä +kahdeksaksi kuukaudeksi. + +Jospa minulla vain olisi ollut hame pukeutuakseni, niin olisin paikan +saanut! Mutta ei, mahdotonta oli minun saavuttaa tarkoitustani. Ennen +oli minulla menestystä etsiessäni onneani kadulla, vaan nyt, kun niin +tärkeästi tarvitsisin rahaa parantuakseni, en sitä mistään saa, en +rehellisellä enkä epärehellisellä tavalla. Ja nyt saan taas mennä +pitkäksi aikaa vankilaan, vaan siksi, ettei minulla ollut varoja ruveta +työhön — onko se oikein Jumalalta ja ihmisiltä? + +Nyt en ajattele enempää parantumista, käyköön kuinka tahansa. Aion vaan +kestää nämä kahdeksan kuukautta saadakseni nähdä siskoni ja äitini +vielä kerran. + + * * * * * + +Tämän kaiken olen kärsinyt täällä maailmassa vapaana ja vankilassa ja +kuoltuani on minulla ijankaikkinen kadotus odotettavissa. + +Nyt alan jo paatua. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78701 *** |