diff options
Diffstat (limited to '78667-0.txt')
| -rw-r--r-- | 78667-0.txt | 5570 |
1 files changed, 5570 insertions, 0 deletions
diff --git a/78667-0.txt b/78667-0.txt new file mode 100644 index 0000000..7059f77 --- /dev/null +++ b/78667-0.txt @@ -0,0 +1,5570 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78667 *** +language: Finnish + + + + +TUOMAS VITIKKA + +Romaani + + +Kirj. + +EINO LEINO + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1906. + + + + +1. + + +Pehmeällä, apilankukkaisella nurmipenkereellä, jalat ojassa, kädet +ristissä takaraivon alla, loikoi leväperäisesti selällään Tuomaan isä, +arvoltaan molempien oikeuksien kandidaatti ja protokollasihteeri +Keisarillisessa Suomen Senaatissa. Hän oli avojaloin ja +paitahihasillaan. Korkea, huikaisevan valkea kaulus oli edestä auki, +paljastaen syntiinlangenneelle luomakunnalle pätevän, ankaran +aatamiomenan sekä tärkkipaidan jalokivillä koristetut kultanapit. +Kalvostimet seisoivat virkavapaina hänen vierellään. Takki oli taitettu +huolellisesti kokoon, vuori päällepäin, ja muodosti nyt mukavan +pään-alaisen. Tuonnempana aitovarrella viittasi keveiden, keltaisten +puolikenkien paikan ohut, eebenpuinen kävelykeppi, puoli tuumaa maahan +pistettynä. Harmahtava, englantilainen turistilakki oli sen päässä +löytänyt tilapäisen tyyssijansa. Hetken täydellisen epävirallisuuden ja +kaikkien kallisarvoisimpienkin yhteiskunta-siteiden lopullisen +löyhtymisen merkiksi olivat kultasankaiset, valtioviisaat silmälasitkin +tällä kertaa karkoitetut perustuslailliselta paikaltaan, rohkealta, +roomalaiselta kotkannenältä, ja siirtyneet valkeiden liivien päälle, +jotka pyöristyivät pyhäksi lepokunnaaksi tukevan, lukemattomilla +puhemiespäivällisillä viattomasti vainotun marttyyrivatsan yli. Autuas, +likinäköinen katse siristelihe epämääräisenä, ihanteellisempia ja +parempipalkkaisia isänmaita uneksuvana, kohti sinisen taivaan +korkeuksia, mistä keskikesän hymyilevä aurinko lähetti siunaavan, +seppelöivän sädekehänsä hänen kaljulle, kimaltelevalle päälaelleen. +Niin lepäsi hän siinä levällään kuin päätetty, pykälittäinen ja +pitkälauseinen pöytäkirja, jonka yleinen leima on lempeä, kirkastettu +ja oikeudenmukainen objektivisuus, mutta ainoa personallinen lisä +asianomaisen allekirjoittajan oma vaatimaton ja lainkuuliainen nimi: +Antti Vitikka. + +Ojan varrella, jonkun matkaa edellisestä, istui Tuomaan äiti, nimeltään +Maria Antoinette, omaa sukuaan Videnius, ja merkitsi miehensä uusia +nenäliinoja punaisilla, taitehikkailla alkukirjaimilla. Hän oli kookas, +komea, noin 45-vuotias nainen, kaula pitkä ja joustava, kasvot +marmoriset. Yksivärinen, harmaa kesäpuku, jonka ainoa koriste oli pieni +hopeainen rintasolki, kiertyi tiukasti täyteläisen, mutta jäntevän +ruumiin ympärille. Tukka, lainehtiva tummanruskeissa suortuvissa, oli +koottu edestä kultaisella otsalehdellä ja solmittu niskaan soreaksi +puolipalmikoksi. Varren viivat piirtyivät täsmällisesti kuin kupariin. +Jalorotuinen leuka kaartui voimakkaana, ylpeänä ja ylenkatseellisena. +Suu, säännöllinen kuin sukkula, kertoi tyyntä, teräksistä +itsetietoisuutta. Pitkien, majesteetillisten ripsiuutimien alta +seijastuivat silloin tällöin suuret, viisaat, tähtikirkkaat silmät, +niinkuin kaksi merta öisissä mainingeissaan. Toinen polvi lepäsi toisen +päällä. Niska taipui tasasuhtaisesti eteenpäin. Hänen viileästä, +vellamoisesta olennostaan ei uhonnut kesäkuun kirkas päivänpaiste, ei +heinäkuun helle eikä elokuun haaveellinen kuudan, vaan syksyisen, +korkean kuusimetsän mykkä murhe, siinä maassa, minkä alla on harmaa +graniitti. + +Kyljellään, vasemman kyynärpäänsä nojassa, lepäsi heidän takanaan +Marian isä ja Tuomaan äidin-isä Konrad Napoleon Videnius, entinen +senaattori ja salaneuvos. Pieni, pippurinen, mustanpuhuva herra, silmät +vilkkaat ja eloisat, hapset ohimoilta harmentuneet. Viiksiniekka +ylähuuli oli aina hiukan halveksivasti koholla; alahuulen ohut, +teräsharmaa haivenpiikki taas niinkuin heittokeihäs murhaavasti +eteenpäin ojennettu. Aika ajoittain napsautti hän ymmyrkäistä, +hiirenherneen kokoista suumaloaan niinkuin mauserpistoolia. Hänessä eli +kaikki, sieraimet, korvat, niska, päänahka. Kulmakarvojen seutu väreili +alituista, pirteätä, mutta ärtynyttä ja kiusaantunutta älykkäisyyttä. +Laiha, luiseva vartalo oli jännitetty energiseen puolikaareen, niinkuin +sotajousi, vireessä kantapäihin saakka. Nenä, joka ei ollut ainoastaan +kyömy, vaan kerrassaan kukkulainen, kiversi isiltä perityn, +ylenluonnollisen kokkapuunsa korkealle ilmaan, niinkuin +muinaisskandialainen käärmelaiva täysissä varustuksissaan, valmiina +ajan etäisenkin myrskyjä halkaisemaan. Hän käytti rillejä sekä niiden +lisäksi vielä liivinnapissa riippuvaa monokkelia. Tällä kertaa hän oli +syventynyt ruotsinkielisen äänenkannattajansa perusteelliseen +tutkimiseen: + +Tasaisen maakiven ääressä, jolle sakkilauta nappuloineen oli levitetty, +istui edellisen veli Kaarle Juhana, lumitukkainen, valkopartainen +vanhapoika, yhteiskunnalliselta arvoltaan virasta eronnut hovioikeuden +presidentti. Mitään vastapelaajaa ei näkynyt. Mutta korkea otsa säteili +tyyntä, keskitettyä ajatustyötä. Hän oli jo vähintäin 90-vuotias. +Harmaa, leveälierinen huopahattu päässään, suu lempeästi muhoilevana ja +poskipäät vanhuuttaan punertavina, istui hän siinä niinkuin +muistomerkki menneiltä ajoilta, kumma kansalle kasuavalle. Mutta kun +hän silmänsä kohotti, loisti niistä katse niin kirkas ja nuori, että +välttämättä täytyi lukea hänet nykyisimpään nykyhetkeen kuuluvaksi. + +Korkean kuusen juurella, likinnä setäänsä, lepäsi vatsallaan +salaneuvoksen nuorin tytär Anna, 17-vuotias, reput saanut +ylioppilaskokelas, puettu keikailevaan taalalaispukuun. Toisessa +kädessään oli hänellä pitkä heinänkorsi, jolla hän teki julmaa kiusaa +yksinäistä havutietään taivaltavalle muurahaiselle. Toinen käsi oli +puristettu päättäväisesti nyrkkiin ja viety kauniin, itsepintaisen +leuan alle. Kulmakarvat, jotka olivat kuin siveltimellä sipaistut, +olivat tällä kertaa tuikeasti yhteen rypistetyt. Työn tärkeys ja sitä +seuraava mielenkiinto näyttivät kokonaan hänen ajallisen +järjenjuoksunsa vallanneen. Mutta aivojen älyllisistä maailmoista +vähääkään välittämättä heilahtelivat takanapäin hänen piukat, +peuramaiset säärivartensa, näyttäen punaisia sukkiaan, vuoroin toista, +vuoroin toista, molempia yhtä huolettomasti ja hajamielisesti. + +Vaalean päivänvarjostimen taakse, sinne, missä nurmi vihersi +vehmaimmillaan, oli ojentanut rehevän ruumiinsa Aline, 25-vuotias, +livertelevä leski, salaneuvoksen keskimmäinen ja kaunein tytär. Tukka, +joka oli kostea vielä äskeisestä uimaretkestä, oli sitaistu vaan +keskeltä kiinni. Väljän kesäpuseron toinen hiha oli valahtanut alas ja +paljastanut kyynärpäähän saakka pyöreän, valkean käsivarren. Hänen +hempeä kukkeutensa erosi tykkänään toisten sisarien mittaellusta +muototyylistä. Hän ei ollut myöskään tumma hipiältään niinkuin he, vaan +valkea ja punainen, tukka ja kulmakarvat kullankellahtavat. Edessään +oli hänellä Paul Bourget'n romaani. Hän oli kuin lukeva Maria +Magdalena. Silloin tällöin ylensi hän syyttömät, taivaansiniset +silmäteränsä, luoden tutkistelevan katseen perheen valtavaan +kahvipannuun, joka kiehui kahden kuumuudesta haljenneen kiven kolossa, +nokisen kepin haarukassa. + +Tämän tärkeän välikappaleen toisessa päässä seisoi Annan kotiopettaja, +nuori maisteri Aavasaksa, liinatukkainen, pystynokkainen, +vuohensilmäinen isänmaan-ystävä, joka oli viehättävään oppilaasensa +heti ensi hetkestä silmittömästi vaikka toivottomasti rakastunut. Hänen +leveä, rehellinen, täysikuinen naamataulunsa ilmaisi ihanteellista +maailmankatsomusta. Isänmaallisesta kulttuuritehtävästä kertoi +kultainen kravattineula, jonka päässä kimalteli Ylioppilas-laulajain +mainehikas lyyra; periaatteellista pontta taas tiesi sininen +raittiusnauha napinlävessä, samoin kuin alaleuan vaalea, huonosti +ajettu parransänki. Hänen arvokas toimensa oli tällä kertaa nostaa ja +laskea pannua, sikäli kuin tulen voima ja väkevyys näytti tekevän sen +tarpeelliseksi. Hän otti hyvin totisesti tehtävänsä, kannatti +kahvipannua niinkuin synnyinmaan kohtaloa kädessään, varmana, +vapisemattomana, jalka tanassa. Ainoa, mikä jossakin määrin pyrki +häiritsemään hänen ylevää velvollisuutensa täyttämistä, oli +punasukkaisen Annan ärsyttävä ja tuiki epäkansallinen läsnäolo, joka ei +suinkaan ollut omiaan nuoren maisterin polttavassa povessa ihmiskunnan +kaikkein korkeimpia ihanteita herättämään. + +Mutta korkealla, litteällä paasikivellä, niinkuin pylväspyhimys +ylhäällä yli muiden kuolevaisten, istui isänmaa itse, Antti Vitikan isä +ja Tuomaan iso-isä, vanha Paavo Vitikka, arvoltaan kunnallisneuvos ja +valtiopäivämies. Hänen ulkomuotonsa oli suomalaisen heimonhengen suurin +apoteosi. Lyhyenläntä, vanttera ukko, yhtä selkää kantapäihin saakka, +eikä sääriä muuta kuin kaksi pientä kalikkaa, vain muodon vuoksi, +jossakin siellä alipäässä. Otsa ei ollut korkea, mutta sitä leveämpi, +silmänterä kova, nenä suora, mutta hiukan ryhmyinen ja ikäänkuin +työkirveellä tehty. Tuuheat, kuusennaavaiset kulmakarvat antoivat hänen +hahmolleen ankaran kunnian-arvoisuuden. Alaleuan lyhyt, isänmaallinen +jäkäläparta, itsekin nähtävästi omat suuret traditsioninsa tietäen, +kähertyi paidankaulusta vasten niinkuin katajainen kansallisuus. Ohuet +huulet olivat tiukasti yhteen puristetut. Pukuna pitkä sortuuki, joka +ei suinkaan ollut eilispäivän lapsi, päässä ruskea koppahattu, jalassa +tylppäkärkiset anturakengät, liian leveät varret housunlahkeiden alla. +Kädessä vihdoin kansallismielinen sanomalehti. Painetusta tekstistä +paremmin selvää saadakseen hän oli istuttanut nenälleen merkilliset, +muinaissuomalaiset kakkulat, pyöreät kuin viisauden pöllön silmät. +Tuossa istui hän korkeana niinkuin Suomen jumala laulupaadellaan tahi +niinkuin kivettynyt, elävältä kuollut kansanhenki, joka ennen aikojaan +oli kavunnut muistopatsaalleen. + +Maantien toiselle puolen oli pystyttänyt maalaustelineensä muukalainen +tiedemies Friedrich Gottlieb Meyer, ylimääräinen estetiikan professori +ja taidehistorioitsija Heidelbergin yliopistosta, jonka oikea +kotipaikka tosin oli Hessen-Nassau, mutta joka ihastuneena +tuhatjärvisen maamme luontoon ja sen voimakkaasen, alkuperäiseen +kansan-elämään vietti jo kuudetta kesäänsä Vitikkalan vierasvaraisilla +laitumilla. Hän oli mies parhaassa ijässään. Jalo tyyneys asui hänen +valistuneilla Goethe-kasvoillaan. Suuren olkihatun alta valuivat +pitkät, kastanjanruskeat suortuvat tammipuisille hartioille ja tumma, +kiharainen täysiparta, kaikkien pohjan impien ihastus, liittyi +kuvankauniisti tarmokkaasen, eteenpäin työntyvään alaleukaan. Hänen +silmistään loisti viisaus, lempeys ja intohimoton itsehillitseminen. +Samat kauniit ominaisuudet puhuivat jokaisesta hänen liikkeestään, +jotka olivat sopusuhtaiset ja täsmälliset. Hän oli tällä kertaa puettu +samettitakkiin, polvihousuihin ja silkkisukkiin, kuten aina silloin +kuin hän suvaitsi ottaa käteensä siveltimen. Tietopuolisesta +kasvatuksestaan huolimatta ja uutterien, uupumattomien +taidehistoriallisten opintojensa ohella hän oli nimittäin saanut aikaa +myöskin käytännöllisiin taideharjoituksiin, suorittaen kunnialla +useamman kuin yhden akatemian täydelliset oppikurssit. Nyt koki hän +hiki päässä kiinnittää kankaalle sitä kesäistä, pittoreskia kuvaelmaa, +joka yllämainittujen henkilöiden muodossa säteili kuusten tummaa +taustaa vasten, kirkkaan iltapäivä-auringon ihannoimana, +heleän kahvisavun henkevöimänä ja hänen oman sopusointuisen +maailmankatsomuksensa kauniiksi tekemänä. + +Tämä oli seura, joka nähtiin Vitikkalan tiehaarassa eräänä leutona, +lämpimänä suvilauantaina, kun päivä paistoi vinoon puiden latvain yli +ja yksinäinen, myöhästynyt käki kukahteli kullalleen etäällä vaaran +toisella puolen, metsän sinertävissä saleissa. + + + + +2. + + +Äkkiä kohotti Anna silmänsä ja sanoi: + +— Tuomas tulee. + +Rattaat ratisivat ojelmuksen päässä. Tuomas tuli. + +Hän oli kesägeologi, jolla oli työnsä saman pitäjän pohjoiskulmalla; +nuori, tuskin parissakymmenissä oleva mies, mutta jonkun verran +kypsyneemmän näköinen ulkomuodoltaan, varhaisvanhan mietiskelyn ryppy +kulmakarvojen välissä. Joskus voi se näyttää myöskin tuiman +päättäväisyyden rypyltä. Isältään hän oli perinyt korkean, valistuneen +otsan ja äidiltään hienopiirteisen suun ja jäntevän, hiukan +ylenkatseellisen alaleuan. Vankat, tanakkatekoiset hartiat ja +nelisnurkkaiset kasvot kulmikkaine poskipäineen olivat nähtävästi taas +ukko Paavon itsepintaista perintöä. Hänen oma vielä kehittymätön +personallisuutensa pilkisti kenties enimmän esiin silmistä, jotka +olivat teräsharmaat väriltään ja vaihtelivat ilmeeltään kivikovan uhman +ja korskean, ilkamoivan elämän-iloisuuden välillä. + +Hän viihtyi hyvin metsissään. Jos hän sieltä joskus lauantai-iltoina +saapui sukulaistensa luona pikimmältään pistäytymään, tuli hän +päivettyneenä, parroittuneena ja kokonaan villiytyneenä ulkomuodoltaan, +hyvinkasvatetun äitinsä suurimmaksi kauhistukseksi, mutta nuorten, +kauniiden tätiensä äänekkääksi iki-ihastukseksi. Tällä kertaa hän oli +jo kuitenkin edeltäpäin ilmoittanut tulostaan, jonka vuoksi +Vitikkalasta oli lähetetty mies ja hevonen häntä noutamaan, niin +pitkälle kuin kruunun valtamaantietä riitti. Loput matkaa sai hän +rämpiä vetisiä kinttuteitä, miehekkäissä, haaroihin saakka ulottuvissa +pieksusaappaissaan. + +Rattaiden ratina ja tulijan tuttu, lippaniekka masinistilakki sai +aikaan jonkinlaisen häiriön yllämainittujen henkilöiden muodostamassa +ja professori Meyerin hyvin järjestämässä ryhmäkuvaelmassa. Anna ja +Aline riensivät molemmat riemusta huhuilevina häntä vastaan; äiti +tyytyi nenäliinaansa heiluttamaan. Protokollasihteeri venyttelihe +flegmaattisesti istualleen eikä aluksi löytänyt unenpöpperöisistä +aivoistaan yhtään toimeenpantavaa ajatusta. Sitten rupesi hän +haukotellen pujottelemaan jalkaan keveitä puolikenkiään. Salaneuvos +taittoi kärtyisänä sanomalehtensä kokoon; vanha presidentti taas +kohotti ritarillisesti huopahattuaan. Maisteri Aavasaksa, joka +huolellisen virkatoimensa takia oli naulittu paikalleen, osoitti +toverillista mielenkiintoaan räpyttämällä innokkaasti vaaleita +silmäripsiään. Professori Meyer teki kunniaa siveltimellään. Ainoa, +joka ei vähääkään häiriytynyt, oli ukko Paavo: hän ei edes päätään +sanomalehdestä kohottanut. + +Mutta Anna ja Aline olivat äkkiä pysähtyneet ja osoittivat nyt molemmat +äänettömän hämmästyksen merkkejä. Tuomas ei tullut yksin. Joku nainen +näkyi istuvan hänen vierellään. + +Kuka se mahtoi olla? + +Nainen oli nuori ja tuntematon. Kenties oli se joku odottamaton +kesävieras? + +Maria Antoinette sipristi tyytymättömänä silmiään. Hän ei pitänyt +moisista äkkiarvaamattomuuksista. + +Mutta samalla olivatkin kärryt jo heidän kohdallaan. Tuomas hyppäsi +keveästi maahan, auttoi alas oudon seurakumppaninsa, kohotti lakkiaan +ja lausui kääntyen koko seuran puoleen: + +— Päivää. Saanko luvan esittää morsiameni? + +Yleinen kivettyminen. + +Se oli n.s. salama kirkkaalta taivaalta. Suku seisoi jähmettyneenä +niinkuin suolapatsahisto. Kukaan ei kättään ojentanut, kukaan ei tullut +sanaa sanoneeksi. Asia oli kaikille yhtä suuri yllätys. + +Seurasi mykän ihmettelyn ja typerän avuttomuuden tuokio, pitkä kuin +nälkävuosi. + +Ei auttanut asiata sekään, että Anna löi kätensä yhteen nuorikoiden +nenän alla ja lausui syvän ällistyksen äänenpainolla: + +— Hän on ajanut partansa! + +Aline purskahti ensin nauramaan, mutta tuli heti hyvin totiseksi. +Protokollasihteeri katsoi neuvottomana puolisoonsa. Tämä taas seisoi +liikkumattoman murheen olennoituna muistomerkkinä. Salaneuvos oli +ottanut esiin monokkelinsa ja mittaeli nyt sen läpi uutta +naissukulaistaan kiireestä kantapäähän. Vanha presidentti oli noussut +juhlallisesti ylös ja ottanut askeleen tulijoita kohden, hattu kädessä. +Mutta nähdessään, ettei kukaan seurannut häntä, oli hänkin pysähtynyt +ja siveli nyt hajamielisesti pitkää, valkeata partaansa, luoden apua +etsiviä silmäyksiä ympärilleen. + +Tuomas puri hermostuneena huuliaan. Tämä ei ollut se vastaanotto, jota +hän oli heimon puolelta odottanut. + +Tyttö punastui ja kalpeni hänen vierellään. Se oli turvaton, +tutiseva kyyhkynen taikka toisin sanoen nuori, vaatimaton +kansakoulun-opettajatar naapuripitäjästä, Emmi Alhola nimeltään. Puettu +hetken merkityksen vuoksi mustiin kiireestä kantapäähän, kaulassa +kultaiset kellonperät. Ainoa, mikä hänen ulkomuodossaan oli +mainittavaa, oli silmät. Ne olivat nimittäin suuret, siniset ja +säikähtyneet. + +Kukaan ei Tuomaan sukulaisista tiennyt, oliko hän kala vai lintu. + +Ukko Paavo toipui ensimmäisenä töperryksestään. Hän oli heti +kuullessaan Tuomaan turmiota ennustavat sanat käsittänyt hetken +pelottavan vakavuuden ja kavunnut kiireesti alas muistokiveltään. Nyt +heitti hän vahingon-iloisen syrjäkatseen miniänsä ylimykselliseen isään +ja saapasti hyväntahtoisena esiin nuorelle parille ajallista onnea ja +autuutta toivottamaan. + +— Ka, noh, lausui hän näppärästi, kaikkea mies katuu, vaan ei nuorna +naimistansa. Olkoon onneksi kivenkalkuttajalle! + +Hänen jälkeensä tulivat toisetkin, tosin epäröiden, mutta tulivat +kaikissa tapauksissa. Äiti kosketti huultensa päillä Emmin otsaa; Anna +pisti vain nopeasti kättä hänelle. Aline teeskenteli suurta hellyyttä, +syleili ja suuteli häntä suulle. Tuomas pyöräytti ympäri nuorta +tätiään. Salaneuvos heitti vielä viimeisen perusteellisen silmäyksen +morsiameen ja ojensi sitten kaksi sormea hänelle. + +Professori Meyer, jolle ei mikään inhimillinen ollut vierasta, ilahtui +tavattomasti, kun kuuli kysymyksen olevan kihlajaisista. + +— Nuori ystäväni, lausui hän kätellen herttaisesti Tuomasta, vain sen, +joka pyrkii, voi taivas pelastaa. Te olette tällä kertaa saavuttanut +rakkauden, joka onkin ihmisen ensimmäisiä ja kaikkein luonnollisimpia +päämääriä. Seuraavalla kerralla te saavutatte kauneuden, totuuden ja +hyvyyden. Sallikaa, että onnittelen teitä. + +Kohteliaisuus ei ollut juuri valittu nuoreen morsiameen nähden. Mutta +se oli epäilemättä rehellisesti tarkoitettu ja omiaan sellaisena omalta +pieneltä osaltaan hetken jo itsessäänkin suurta merkitystä ylentämään. + +— Gratulor, sanoi maisteri Aavasaksa. + +Hänen molemmat kätensä olivat yhä edelleen kiinni kahvipannun +kepakossa. Hän tyytyi sentähden jälleen tulkitsemaan tunteensa vain +räpyttämällä sydämellisesti vaaleita silmäripsiään. + +Seurasi jälleen kiusallinen vaitiolo, jonka tällä kertaa katkaisi +professori Meyer siirtyen takaisin maalaustelineittensä taa ja pyytäen +seuraa hyväntahtoisesti ottamaan äskeiset asentonsa. Niin tapahtuikin. +Tuomas ja Emmi istuivat tulen läheisyyteen, joka antoi aihetta pieneen +kokkapuheesen ukko Paavon puolelta. Sitten katkesi keskustelu +tykkänään. Salaneuvos otti esiin sanomalehtensä. Kunnallisneuvos +seurasi pian hänen esimerkkiään. + +Kukaan ei näyttänyt sen enempää nuoresta parista välittävän. + +Tuomas oli tavannut tiellä jonkun pappilan kesävieraista, jolla oli +ollut pari uutta valtiollista juorua kielellään. Hän turvautui nyt +niihin saadakseen edes jotakin sananvaihtoa aikaan ja näkikin ilokseen, +että molemmat neuvokset heti tarttuivat syöttiin. + +— Siinä se nyt on seuraus perustuslaillisten politiikasta, lausui +katkerasti ukko Paavo, laskien sanomalehden polvelleen. + +Tämä oli suora sodanjulistus. + +Oli oikeastaan Vitikkalan kesävierasten kesken ikäänkuin hiljainen +sopimus siitä, ettei kunnallisneuvoksen kuullen puhuttu politiikkaa. +Siten saatiin nimittäin läheisten sukulaisten välillä säilymään edes +jonkinlainen heikko ja hauras aselepo. Mutta ukko Paavo rikkoi itse +usein kaikki kainostelevan sopivaisuuden siteet, esittäen milloin +tahansa ja missä tahansa tuiki epäperustuslaillisia mielipiteitään, +joita hän tietysti omasta puolestaan piti kaiken maallisen +valtioviisauden korkeimpana ennätyksenä. + +— Saanko luvan kysyä, mitä herra kunnallisneuvos sillä tarkoittaa? +kuului heti salaneuvoksen taistovalmis ääni ärähtävän. + +— Minä tarkoitan, mitä minä sanon. Passivinen vastarinta päättyy aina, +samoin kuin aktivinenkin, poliisikamarin tutkintopöydän taa. Sitäpaitsi +tuo se mukanaan maahan joko sotatilan taikka yleisen anarkian. Sallikaa +minun kysyä teiltä, hyvät herrat: oletteko nyt tyytyväiset? + +Järkevä kysymys oli tietysti etupäässä tähdätty ukko Paavon vanhalle +kielipoliittiselle vastustajalle salaneuvokselle, mutta sivusi myöskin +ohimennen tämän perustuslaillista vävyä protokollasihteeriä, jota +entisten sukusiteiden lisäksi nyttemmin liitti salaneuvokseen myöskin +sama käsitys maata uhkaavasta vaarasta ja venäläisen virkavallan +vastustamisesta. Tätä liittoa ruotsinmielisten kanssa ei ukko Paavo +voinut koskaan antaa anteeksi pojalleen. Se oli hänen mielestään +suoranainen valtiopetos, paljon pahempi laadultaan kuin se, mistä hänen +omia puoluetovereitaan syytettiin. + +Salaneuvos oli kimmonnut ylös kuin sähkö-iskun saanut. Myöskin +protokollasihteeri katsoi velvollisuutensa vaativan kohota +protesteeraavasti istuvaan asentoon. Hän oli nyt täysissä tamineissaan, +silmälasit nenällä ja alaleuka korkean kauluksen arvokkaasti +pönkittämänä. Yleensä esiintyi hän jonkinlaisena hyväntahtoisena ja +tasapuolisena rauhantuomarina riitelevien neuvosten välillä, mutta kun +tuli kysymys Suomen perustuslaeista, ei hän ymmärtänyt leikkiä +ollenkaan. Silloin oli hänen hahmonsa virallisen kanneviskaalin. + +— Jos suomenkieliset hallitusmiehet, loihe hän voimakkaasti lausumaan, +olisivat heti alussa panneet jyrkästi vastaan, olisi pelastettu ainakin +se, mitä pelastettavissa oli... + +— Nimittäin? kysyi ukko Paavo painavasti, kohottaen samalla puoli +otsaan kuusennaavaiset kulmakarvansa. + +— Kunnia, kuului salaneuvoksen ääni kumeasti niinkuin Manalan +alantehesta. + +Hän mursi hiukan suomea puhuessaan, ääntäen e:n r:n edellä joskus ä:ksi +ja u:n milloin o:ksi milloin ruotsalaiseksi u:ksi. Hän sanoi esim. +"konnia" (pro: kunnia). Tämä voi välistä antaa hänen sanoilleen hiukan +hullunkurisen vivahduksen, vaikka hän muuten hallitsikin täydellisesti +kansan valtaavan enemmistön kieltä. + +Ukko Paavo nauraa pähäytti lyhyttä, käheää ja kyynillistä +vanhanmiehen-nauruaan. + +— Teidän kunnianne! sanoi hän. Se on germaninen käsite, jonka kanssa +Suomen halveksitulla kansanheimolla on hyvin vähän taikka ei mitään +tekemistä. Sillä on toistaiseksi ainoastaan yksi tarkoitus maailmassa, +nimittäin elää. Ainakaan ei se aio kuolla omien sortajiensa kunnian +tähden. + +Tämä oli tuiki kova pähkinä purra salaneuvokselle. Hän pyörähti ympäri +yhdellä paikallaan, niinkuin paarma, joka on saanut piikin +takapäähänsä, mutta ennen kuin hän ehti intohimoisen vastauksensa +linkoamaan, tuli esiin protokollasihteeri järeän juridisen tykistönsä +kera. + +— Ellei kunnian, niin lain ja oikeuden tähden, lausui hän ankarasti, +samalla oikaisten valkeita liivejään ja kiinnittäen kunnallisneuvokseen +musertavan katseen kultasankaisten silmälasiensa takaa. Onkos isä +tutkinut tunnossaan, mitä merkitsee, jos kansan siveellinen +oikeuskäsitys hämmennetään ja johdetaan harhateille? + +Kunnallisneuvos rykäsi pari kertaa kiusaantuneena. Hän oli esivallan +uskollinen alammainen, joka jos kukaan oli valmis lakia ja oikeutta +pyhänä pitämään. Mutta eikö esivalta juuri edustanut ylintä s.o. +jumalallista oikeutta maailmassa? Ainakin hän itse oli lapsesta pitäen +kasvanut tähän käsitykseen. Pitikö hänen nyt, oman personallisen +järkensä nimessä, joka jo inhimillisen luontonsa takia oli erehtyväinen +ja sellaisena altis perivihollisen pahimmillekin houkutuksille, mennä +ratkaisemaan, mikä oli oikein, ja nousta vastustamaan sitä, joka ei +itse kristillisen kirkon tunnustuksen mukaan turhaan miekkaa kantanut? +Jos tämä oli hänen velvollisuutensa, niin oli katkismus ensin +kumottava. Eikä hän ollut varma siitä, kuinka sitten oli käypä sanan ja +sakramentinkaan. + +Siinä pulma, joka oli hänen, samoin kuin koko Suomen kansan valtaavan +enemmistön aivoja viime vuosina ankarasti askarruttanut. Monet tunnetut +kansallismieliset miehet, joiden nimillä oli hyvä kaiku ukko Paavonkin +korvissa, olivat vaatineet selvää vastarintaa väärän esivallan käskyjä +ja asetuksia vastaan. Mutta suurin osa papistoa, arkkipiispa +etunenässä, neuvoi alistumista, vaikka tosin oli vakavia hengen +miehiäkin, jotka eivät esimiestään seuranneet. Mitä oli näin ollen +vaivaisen syntisen tehtävä? Mille kannalle oli yksityisen +lainkuuliaisen kansalaisen tässä ajan myrskyssä asetuttava, joka jakoi +kahtia sekä paimenet että lammashuoneet? + +Ukko Paavon mielestä oli tehtävä niinkuin arkkipiispa teki. Hän oli +sittenkin se ylin paimen, jonka yläpuolella ei hengellisissä asioissa +ollut muuta mahdollista virkakuntaa kuin kolmi-yhteinen jumala itse. +Sitäpaitsi oli tehtävä niinkuin teki kansallismielisen puolueen ylin +johtomies, jonka yläpuolella taas maallisissa asioissa ei ollut muuta +ehdotonta auktoriteettia kuin menneen vuosisadan suurten vainajien +kuolematon kolmi-yhteys: Snellman, Lönnrot, Runeberg. Jos kerran nämä +kaksi ylintä paimenta neuvoivat alistumista, oli kaiketi alistuttava, +tosin raskaalla ja raadollisella sydämellä. Sellainen edellytys taasen, +että myöskin ylin paimenisto olisi voinut erehtyä, olisi musertanut +kunnallisneuvoksen koko maailmankatsomuksen, jota paitsi se olisi +johtanut suoraan kerettiläisyyteen. + +Hän oli sentähden valinnut alistumisen. Kuinka hän olisi muuta +voinutkaan? Suuret vainajat pysyivät vaiti niinkuin hiiret eikä +kolmi-yhteinen jumalakaan ollut katsonut pienen Suomen kansan ahdinkoa +niinkään pettämättömän merkin tai tunnustähden arvoiseksi. Hädänalainen +kansalainen oli näin ollen pakotettu turvaamaan vain näkyviin ja tässä +ajallisessa elämässä eläviin jumaluus-olennoihin. Ne taas olivat +selvästi lausuneet esivallan käskyille kuuliaisen mielipiteensä. Tuliko +hänen, Paavo Vitikan, pitää itseään omantunnon asioissa valistuneempana +miehenä kuin Suomen arkkipiispa? Oliko hän taitavampi tiplomaatti +mennäkseen kansansa kohtaloita ohjailemaan toisin kuin +kansallismielisen puolueen ylin johtomies? Mahdotonta. Paras, mitä +kansallismielinen ja iankaikkisesta autuudestaan kiinnipitävä +kansalainen näinä huolestuttavina aikoina voi tehdä, oli luottaa +korkeimman olennon varjelukseen ja seurata silmät ummessa niitä +isänmaan ja Suomen kansan kunnioittamia merkkimiehiä, joille hän +ennenkin oli tottunut vaikeina päivinä luottamuksensa antamaan. + +Hän vastasikin sentähden lyhyen vaitiolon jälkeen varmasti, tyynesti ja +voitollisesti: + +— Tulee antaa keisarille, mitä keisarin on, mutta jumalalle, mitä +jumalan on. + +— Tulee kuulla jumalaa enemmän kuin ihmisiä, jyrähti +protokollasihteeri. + +Tämä oli ukko Paavonkin mielestä toinen yhtä pulmallinen kysymys, joka +kyllä ansaitsi ajattelemista. Tietysti oli hänenkin mielestään +ihmeellistä, että pyhä ja vanhurskas jumala voisi olla niiden puolella, +jotka tahtoivat Suomen kansan koko henkisen ja aineellisen elämän +tukahduttaa, olkoonpa vaan, että nuo tukahduttajat olivat hänen omia +korkeimpia käskyläisiään tässä murheen laaksossa. Mutta asian voi +selittää sitenkin, että jumala, vaikka ei itse personallisesti +ollutkaan väärintekijäin puolella eikä puhunut heidän suunsa kautta, +oli sallinut esivallan väärinkäytökset, valinnut ne juuri omiksi +aseikseen, koetellakseen Suomen kansan sydämiä ja selkämunia, +kurittaakseen ja rangaistakseen meitä. Toinen yhtä otaksuttava +hypoteesi oli, että koko mullerrus olikin pimeyden pääruhtinaan +lähettämä, saatanan itsensä keksimä juoni, jolla hän tahtoi houkutella +hurskaan ja lainkuuliaisen kansan pois kristillisen autuuden selkeältä +kalliolta omiin rupaisiin lätäköihinsä. Molemmissa tapauksissa oli +Suomen kansan paras pitää kieli keskellä suuta ja olla hyvin +varoillaan. + +Pääasia ei nimittäin ukko Paavon mielestä suinkaan ollut se, että lakia +ja oikeutta maassa rikottiin. Pääasia oli, että kansa itse ei rikkonut +sitä omasta alotteestaan eikä varsinkaan ryhtynyt mihinkään +varomattomaan vastarintaan, ei passiviseen eikä aktiviseen, sillä juuri +siten voi se helpoimmin pahan hengen panemiin ansapuihin lipsahtaa. Jos +taas koettelemus oli kaikkivaltiaan Jumalan itsensä asettama, silloin +vasta olikin myönnyttävä. Kuitenkin oli samalla aina silloin tällöin, +olosuhteiden mukaan ja kaikkea kohtuutta noudattaen, protesteeraamalla +huomautettava, että kansa, vaikka väistyikin väkivallan edestä, ei +suinkaan silti ollut yhtä mieltä Herransa kanssa sen salatusta ja +ylenluonnollisesta oikeutuksesta. Tämä protesteeraaminen voi parhaiten +tapahtua puimalla nyrkkiä housuntaskussa. Siitä ei ollut vaaraa +kenellekään, ei kansalle eikä esivallalle, kaikkein vähimmän +asianomaiselle housunkantajalle itselleen, jota ei siinä tapauksessa +ollut kohtaava ei jumalan eikä maallisten vallanpitäjien viha. Molemmat +olivat ne nimittäin, vaikkakaan eivät yhtä pyhät, kuitenkin yhtä +peljättävät eikä kummankaan niiden kanssa ollut ukko Paavon mielestä +järkevän ja täysipäisen ihmisen lähtemistä sormikoukkua vetämään. + +Mutta perustuslaillinen puolue oli sokealla ja jumalattomalla +vastarinnallaan nuo molemmat suurvallat, maallisen ja taivaallisen, +syvästi suututtanut ja siten saattanut koko isänmaan perikadon +partaalle, josta ainoastaan uhrautuvaisten, kansallismielisten miesten +viisaus ja maltti voi sen enää pelastaa parempia päiviä odottamaan. +Siksi hän ei, jälleen lyhyen vaitiolon jälkeen, epäillytkään tuoda +julki erästä toista ydinlausettaan: + +— Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. + +Väittely jatkui näin edelleen. Kallein asia poliittiselle kansakunnalle +ei ukko Paavon mielestä ollut sen laki, oikeus, kunnia tai vapaus, vaan +yksinkertaisesti sen ajallinen elämä. Sen taas voi kansakunta +säilyttää melkein rajattomiin saakka, jos se vaan piti kiinni +kansallishengestään, samoin kuin yksityinen ihminen oli arka +yksityishengestään. Kaikki nuo muut kadotetut asiat voitiin parempien +aikojen kerran koittaessa jälleen saavuttaa takaisin, mutta jos +kansakunta kadotti henkensä ja kuoli, niin oli se korvaamaton tappio, +ellei muille niin ainakin kysymyksessä olevalle edesmenneelle +itselleen. + +Protokollasihteerin mielestä taas oli tämä hänen isänsä käytännöllinen, +vaikkakin kristillisen metafysiikan syvimmistä onkaloista kumpuava +kanta kerrassaan kauhistus. Se oli hänestä siveellisessä suhteessa +kansallishengen ilmeistä myrkyttämistä, jota paitsi se lainopillisessa +suhteessa saattoi kansan osalliseksi valtiopetokseen ja samalla +sellaista hirveätä rikosta ennemmin tai myöhemmin välttämättä +seuraavaan kuritushuone-rangaistukseen. Riippui ainoastaan lain miekan +tilapäisestä voimattomuudesta, ettei tätä rangaistusta vielä oltu +toimeenpantu, mutta se häälyi jo uhkaavana koko Suomen kansan pään +päällä, odottaen vain laillisten olojen palaamista tehdäkseen totta ja +salamoidakseen. Laillisuus taas ei protokollasihteerin mielestä koskaan +ollut oleva täydellisesti palautettu, ennen kuin kaikki rikolliset +taikka toisin sanoen puoli Suomen kansaa oli vankilan rautaristikkojen +takana. Niitä kaikkein suurimpia rikollisia, jotka oikeastaan olivat +koko tämän sekasorron aiheuttaneet, hänellä tosin ei ollut mitään +toivoa saada tiilenpäitä lukemaan, mutta se ei suinkaan vähimmässäkään +määrin hänen tukevaa perustuslaillista vakaumustaan horjuttanut. Hän +merkitsi yksinkertaisesti tosiasiaksi, että lain koura ei heihin +ulottunut. Täytyi sentähden menetellä niin kuin inhimillinen oikeus +aina tällaisissa tapauksissa menetteli, nimittäin ottaa kiinni ne, +jotka olivat kiinni otettavissa, kohdistaa heihin lain koko loukattu +ankaruus ja toimeenpanna heidän suhteensa esimerkiksikelpaava +tuomiopäivä. Epäilemättä oli kaikin puolin valitettavaa, että juuri +pienet varkaat tulivat tätä menettelytapaa seuraten hirtetyiksi, kun +sen sijaan suuret tavallisesti jäivät vapaalle jalalle. Mutta se asia +ei ollut maallisen oikeuden muutettavissa. Se kuului kerta kaikkiaan +siihen salattujen tarkoitusten piiriin, jota yhteisellä nimellä +sanottiin korkeammaksi maailmanjärjestykseksi. + +— _Fiat iustitia, pereat mundus_, toisti hän jälleen järkähtämättömän +vaalilauseensa. + +Salaneuvos kannatti täydellisesti vävyään, mikäli keskustelu koski +kallisarvoista perustuslakikysymystä. Mutta sen ohella ja sen lomassa +sai hän samalla tilaisuutta kiinnittää seuran huomiota siihen +aasialaiseen, siihen tshuudilaiseen valtiotaitoon, jonka +kansallismielinen puolue oli mongolilaiselle luonteelleen uskollisena +omaksunut, samoin kuin siihen tyypilliseen orjamoraaliin, joka puhui +ukko Paavon suun kautta. Kumpaakin oli hänen mielestään kynsin hampain +vastustettava, joka taas tapahtui parhaiten siten, että Suomen +suomalais-ugrilainen rahvas, säilyttäen ruotsinkielisen vallassäätynsä, +mikäli mahdollista saatettiin osalliseksi indogermanisen kultuurin +kunniakäsitteellisistä siunauksista. + + + + +3. + + +Keskustelu lähestyi nyt kieli- ja kansallisuuskysymystä. Samalla kävi +se yhä kiihkeämmäksi ja mieskohtaisemmaksi. Puhtaan oikeudellisen +näkökannan alta, joka joutui yhä enemmän syrjään, alkoivat vähitellen +ilmestyä puolueiden vanhat keskinäiset riidan-idut, jotka koko 19:n +vuosisadan jälkimmäisen puoliskon kuluessa olivat mieliä maassa +kuohuttaneet. Kiistan aiheena ei ollut enää niin paljon Suomen +suurruhtinaskunnan valtio-oikeudellinen asema eikä paras mahdollinen +menettelytapa sen puolustamiseen nähden kuin suhde suomenkielisen +rahvaan ja ruotsinkielisen vallassäädyn välillä. Tässä törmäsivät +molemmat ukot nuoruuden innostuksella vastakkain. He olivat kumpikin +harmaantuneita, pinttyneitä kielipukareita, jotka eivät olleet isänmaan +yhteisestä ahdingosta mitään oppineet eivätkä mitään unohtaneet, +käyttäen mielellään jokaista tarjoutuvaa tilaisuutta kaivaakseen esille +entisten kielipoliittisten puolueryhmitysten vanhoja helmasyntejä. +Protokollasihteeri edusti välittävämpää ja sovinnollisempaa, mutta +juuri sen vuoksi sangen epäkiitollista kantaa, saaden, kuten +rauhantuomari tavallisesti, katkeria letkauksia kummaltakin +taistelevalta toreadorilta. + +Sillä aikaa istui Tuomas nuoren morsiamensa kera yhä edelleenkin +syrjässä, ikäänkuin koko seuran ulkopuolella, ilman että kukaan jouti +taikka tahtoi heihin sen enempää huomiota kiinnittää. Professori Meyer +käytteli sivellintään, välittämättä tuon taivaallista siitä +alhaisempain elämän aaltojen myrskystä, joka riehui niin lähellä hänen +kirkastettua kauneusmaailmaansa; paitsi että hän oli ulkomaalainen, oli +hän mielipiteiltään kosmopoliitti. Vanhan presidentin ajatukset taas +hallitsi sakkilauta. Mitä naisiin tuli, olivat he kaikki yleensä +salaneuvoksen ja protokollasihteerin puolella, mutta kunnioitus, pelko +ja perheen yhteinen kesärauha, joka vähä väliä oli vaarassa, esti heitä +tarmokkaammin tällä kertaa keskusteluun osaa ottamasta. He tyytyivät +vain kuuntelemaan sitä yhä kasvavalla jännityksellä. + +Emmi Alhola tunsi itsensä tuiki orvoksi ja yksinäiseksi. Hänen +pienessä, peljästyneessä metsäkyyhkyn-sydämessään herättivät kaikki nuo +vihaiset, ankarat sanat satakertaisen vastakaiun, hän oli +hämmästyksellä kuullut protokollasihteerin jylisevän tuomaripäätöksen +eikä hän enää voinut olla vavahtaen itseltään kysymättä, mihin seuraan +hän oikeastaan oli joutunutkaan. Jos oli noiden kahden neuvoksen +vaihtamiin kohteliaisuuksiin vähintäkään luottamista, ei toinen heistä +ollut paljon parempi maansa myönyttä ja rahansa syönyttä valtiopetturia +eikä toinen parempi kansainvälistä, hirttämätöntä hevoshuijaria, jonka +vieras turmiollinen aalto oli Suomen rauhallisille rannoille +kuljettanut. Kumpikin olivat he toistensa mielestä ilmeisiä kolmen +markan miehiä ja kuritushuone-kandidaatteja, jotka ainoastaan maamme +riippuvainen valtio-oikeudellinen asema ja Suomen kansan suuri +kärsivällisyys esti joutumasta tekemisiin uuden rikoslain ankarimpien +määräysten kanssa. + +Tietysti oli hänkin, Emmi, joskus tuuminut noita asioita. Oli hänkin +huoannut isänmaan kohtaloa, oli hänkin lukenut kirvelevin sydämin +sanomalehtien surusanomia, vieläpä niiden johdosta innostunut +opettamaan kahta suuremmalla lämmöllä koulunsa oppilaille Vänrikki +Stoolin tarinain vaskeen valettuja sankarikuvia. Mutta koskaan ei +isänmaan hätä ollut astunut häiritsevänä hänen levolliseen +tietoisuuteensa. Se oli ollut aina hänelle vain etäinen asia, ikäänkuin +jossakin kaukana taivaan rannalla, jota sopi joskus muistella sydämen +suurina sunnuntaihetkinä, mutta joka oli varsin vieras hänen pienelle, +pehmoiselle todellisuuspiirilleen. Nyt sen sijaan seisoi isänmaa äkkiä +hänen lähimmässä läheisyydessään. Nuo korkeat, viisaat ja mahtavat +miehet puhuivat jokainen siitä niinkuin se olisi ollut heidän +yksityinen maatilansa, riitelivät niinkuin olisivat riidelleet +Vitikkalan viljelyksistä ja soimasivat vastustajiensa puoluetovereita +niinkuin olisivat omia alustalaisiaan opettaneet. Hänen huolensa +isänmaan kohtalosta oli ennen ollut vain hämärää ja epäselvää +ahdistusta niinkuin lukiessaan sanomalehtien kertomuksia outojen +valtakuntien maanjäristyksistä ja tulivuorenpurkauksista. Nyt jyrisi +ukkonen hänen päänsä päällä. Ensimmäisen kerran elämässään tunsi hän, +että tässä oli taistelu, jossa kenties hänenkin heikot voimansa olivat +tarpeelliset, ja siksi kiertyi hänen sydämensä ennen tuntemattomasta +tuskasta ja omantunnon pakotuksesta. + +Myöskin hänen oma yksityinen kohtalonsa huoletti häntä. Hän tunsi +itsensä irti temmaistuksi omasta kotoisesta ja tuttavallisesta +maaperästään, viskatuksi vieraiden, kylmien ja ylpeiden ihmisten +joukkoon, jotka nyt äkkiä olivat tulleet hänen sukulaisikseen. +Vitikkala ja sen mahtavat asukkaat, sekä kunnallisneuvos että hänen +hienot, helsinkiläiset kesävieraansa, olivat aina täyttäneet hänen +samoin kuin muidenkin seudun asukkaiden mielet pyhällä pelvolla ja +vavistuksella, milloin hän sattumalta oli nähnyt vilauksen heidän +vaunuistaan tai kuullut heistä kansan keskuudessa puhuttavan. Tokko he +koskaan tulisivat häntä, köyhää kansakoulun-opettajatarta, +vertaisekseen tunnustamaan? Hän oli kyllä joskus ilmaissut tämän +epäilyksensä Tuomaallekin, mutta tämä oli vain hymyillyt +kevytmielisesti hänen huolilleen, väittänyt, että Vitikkala oli talo +niinkuin kaikki muutkin talot ja vakuuttanut, että suuri suku oli +ottava hänet avosylin ja ilomielin vastaan. Emmin pelko oli Tuomaan +mielestä ollut vain noita tyypillisiä pikkumaisia ennakkoluuloja, +joiden hän toivoi tulevan mitä pikimmin Suomen kansasta perinjuurin +kitketyiksi. + +Nyt ei Tuomas hymyillyt enää. Hän istui päinvastoin sangen synkkänä ja +pimeänä nuoren morsiamensa vierellä eikä hän edes kertaakaan +katsahtanut Emmiin. Seurasiko hän samalla jännityksellä kuin muutkin +herrojen keskustelua vai huomasiko hän nyt itsekin, että Emmi oli +epäilyksissään tulevien sukulaistensa suhteen ollut oikeassa? Sitä oli +vaikea päättää hänen ulkomuodostaan, mutta hänen kasvonsa olivat tuiki +tuimat ja totiset ja hänen kulmakarvansa kiinteästi yhteen rypistetyt. +Silloin tällöin puristi hän vain sanaa sanomatta Emmiä kädestä, — +ikäänkuin jäähyväisiksi, tuntui Emmin mielestä. Ei, ei koskaan voisi +hän tottua tähän jäätävään ilmakehään. + +Kunnallisneuvos kehitteli juuri erästä mieliajatustaan suomalaisen +kansanluonteen muodostumisesta, jota hänkään ei suinkaan ollut valmis +niin aivan kultaiseksi kehumaan. + +— Herra Salaneuvos, sanoi hän, voi olla mahdollista, että te olette +oikeassa siinä, mistä te syytätte Suomen suomalais-ugrilaista asutusta. +Mutta kuka on opettanut meidät käyttämään sitä valtiotaitoa, jota te +tshuudilaiseksi nimitätte? Eikö juuri se 700-vuotinen orjuus, jossa te, +Ruotsin herrat, olette tätä kansaa pitäneet? + +— Ruotsin kansa, vastasi salaneuvos äkäisesti, on uljas, ritarillinen +ja oikeutta rakastava kansa, jota ei suinkaan voida syyttää suomalaisen +kansanluonteen pilautumisesta. Se on päinvastoin valanut rautaa ja +terästä tämän kansan vereen, joka alkuperäiseltä luonteeltaan on +heikko, vetelä ja hervoton. Ilman Ruotsin voimakasta ja valistunutta +hallitusta olisi se jo aikoja sitten uponnut omiin suoperäisiin +erämaihinsa. + +Todistuksien sijasta pyysi salaneuvos vain viitata suomensukuisten +kansojen kohtaloon Venäjällä. + +— Minä en tarkoittanutkaan niin paljon itse Ruotsia kuin meidän +ruotsinkielistä vallassäätyämme, huomautti ukko Paavo. Mitä sen +suonissa virtaavaan vereen tulee, johtaa se sangen monessa tapauksessa +alkunsa juuri noista samoista halveksituista sydänmaa-hettehistä. + +Tämä oli myrkyllinen hyökkäys salaneuvoksen omaa sukuperää kohtaan, +joka ei suinkaan ollut niin indogermaninen, miksi hän itse tahtoi sitä +mielellään kuvitella. Mutta salaneuvos ei tällä kertaa joutanut +kiinnittämään huomiota oman mieskohtaisen kunniansa ylläpitämiseen. + +Sitävastoin kävi hän innolla puolustamaan maamme ruotsinkielisen +vallassäädyn menneisyyttä. + +— Tässä maassa on vallinnut vapaus, sanoi hän. Eikö herra +kunnallisneuvos itse ole vapaa suomalainen talonpoika? Eikö samoin +teidän isänne ja iso-isänne ja niin edespäin aina harmajaan +muinaisuuteen? Eivätkö he kaikki ole olleet vapaita odaalitalonpoikia, +herroja omalla tilallaan, siihenkin aikaan, jolloin feodalijärjestelmä +vielä painoi kaikkien muiden Europan kansojen maataviljeleviä +säätyluokkia? + +— Tässä maassa on vallinnut oikeus, vahvisti protokollasihteeri +juhlallisesti. Sama oikeus kaikille, niin herralle kuin +talonpojallekin... + +— Ei koira koiran hännälle polkaise, pisti väliin ukko Paavo. + +— Eikä korppi korpin silmää puhkaise, sähähti salaneuvos. Minä tunnen +teidän pärkkeleen supisuomalaiset sananlaskunne, joilla te muka +tahdotte todistaa, ettei tässä maassa talonpoika ole saanut oikeutta. +Mutta tämä todistus on väärä. Suomen tuomarisääty on aina ollut +lahjomaton ja kunnioitettava sääty, samoin kuin Ruotsin laki +inhimillisin ja oikeudenmukaisin koko Europassa. + +Keskustelu, joka hetkisen oli liikkunut tyynemmillä vesillä, kiihtyi +nyt jälleen niinkuin vuolas virta ennen koskennikamaa. Salaneuvos +syytti suomalaista kansanluonnetta kiittämättömyydestä Ruotsia ja +ruotsinkielistä vallassäätyään kohtaan, joka kuitenkin oli niin +epäitsekkäästi ja omanvoitonpyytämättömästi sen hyväksi työskennellyt. +Mutta juuri tämä kiittämättömyys todisti paremmin kuin mikään, että +vanhat ruotsalaiset virkamiehemme olivat oikeassa ottaessaan +vaalilauseekseen: "Tee talonpojalle oikein, mutta älä koskaan hyvää!" +Sillä nyt oli sama kansa valmis kivittämään taikka, mikä vielä pahempi, +ilmiantamaan venäläiselle byrokratialle omat entiset hyväntekijänsä. + +— Mitä hyvää te sitten olette tehneet meille? kysyi taipumaton +kunnallisneuvos. + +Salaneuvos katsoi häneen ylenkatseellisesti, ikäänkuin miettien, +vastaisiko. + +— Me olemme tuoneet teille kultuurin, lausui hän sitten painokkaasti ja +mahtipontisesti. + +Asian todellinen laita oli kuitenkin niin, että salaneuvos itse +puolestaan tuskin oli koskaan tähän maahan tullut, eipä edes omien +esi-isiensäkään hahmossa, eikä siis myöskään johdonmukaisesti ollut +koskaan ollut tilaisuudessa tänne "tuomaan" mitään. Olipa niitäkin, +jotka väittivät hänen sukunsa olevan lähtöisin tästä samasta +Vitikkalasta ja että Videnius vain oli ikivanhan Vitikka-nimen +muukalainen muodostelma. Kunnallisneuvoksen kielellä pyörikin sentähden +jälleen ilkeä salavihjaus tämän kiusallisen kultuuriseikan johdosta, +mutta samalla sai hän äkkiarvaamattoman avun taholta, jonka kaikki +läsnäolijat olivat hetkeksi unohtaneet. + +Nuori maisteri Aavasaksa oli jo jonkun aikaa sydämen karvaudella ja +korvanlehdet mielenliikutuksesta tulipunaisina kuunnellut tätä hänestä +sangen pintapuolista näkökohtien vaihtelua Suomen tärkeästä +kansallisuuskysymyksestä. Hänen olisi jo monta kertaa tehnyt mieli +aktivisestikin ottaa osaa siihen, mutta hänen kätensä olivat yhä +edelleen kiinni kahvipannun kepakossa eikä hän tuntenut itseään oikein +vapaaksi ennen kuin hän sai kultasuisen kaunopuheliaisuutensa avuksi +käyttää sekä ala- että yläraajojaan. Mutta nyt kuullessaan Suomen +kultuuria mainittavan, jonka syvät syntysanat hän katsoi omaksi +yksityiseksi monopolikseen, ei mikään voinut enää estää hänen +sisällisen jännityksensä ilmi puhkeamista. Hän asetti kahvipannun, joka +jo olikin tarpeeksi kiehunut, kiireesti maahan, pyyhkäisi päättävästi +vaaleata otsatukkaansa, kohotti kunnioittavasti kultatähtistä +ylioppilaslakkiaan ja oli valmis. Hänen mielestään tarjoutui tässä +ikäänkuin itsestään mitä kaunein tilaisuus pienelle kansaa-valistavalle +esitelmälle, tilaisuus, jota ainoastaan isänmaallisen innostuksen puute +ja halveksittava kansallinen välinpitämättömyys voi jättää käyttämättä. + +Hän loihe lausumaan: + +— Tiedot Suomen suvun muinaisuudesta ovat vaillinaiset ja peitetyt +monessa suhteessa historiantakaiseen hämärään. Sen verran voimme me jo +kuitenkin tutkimuksen nykyisellä kannalla seisten sanoa, että +esivanhemmillamme oli jo oma kukoistava kultuurinsa silloin kuin Ruotsi +maahan tuli. Heillä oli omat kansalliset jumalansa, omat uhrimenonsa, +omat tapansa, lakinsa ja laitoksensa, vieläpä omat tuomio-istuimensakin +taikka n.s. kansankäräjät. Heillä oli myöskin oma isiltäperitty +yhteiskuntajärjestyksensä, joka kenties ei ollut yhtä korkea ja +kehittynyt kuin skando-germanien, mutta sitä vapaampi ja +yksilöllisempi. Sen ainoa tunnettu kulmakivi olikin oikeastaan juuri +yksilön täydellinen vapaus, jota ei mikään pikkumainen, ihmisen +alkuperäisiä taipumuksia tukehduttava lainsäädäntö ajoittanut. Heillä +oli myöskin omat isänmaalliset runoilijansa, joista Väinämöinen lienee +tunnettu tällekin etäisen ajan kriitilliselle kuulijakunnalle. Heillä +oli myöskin omat kansalliset suurmiehensä, kuten Kullervo, Ilmarinen ja +Lemminkäinen, jotka kaikki samalla olivat vapaita taitelijoita, vaikka +toimivatkin joutohetkinään myöskin heimonsa päämiehinä sodassa, +rauhassa ja toverillisessa seurustelussa. Heillä oli myöskin omat +mainehikkaat merkkinaisensa, kuten esim. Aino ja ne monet erinomaiset +äidit, jotka olivat nämä suuret sankarit synnyttäneet. Ettei edes +nykyajan edistynein emansipatsioniliike ollut heille vieras, siitä on +Louhi, pohjolan yksinvaltias amatsoni-emäntä, meille verraton +esimerkki. Silloin niinkuin nytkin näyttää liike naistasa-arvon +saavuttamiseksi päättyneen naistyrannian saavutukseen. + +Tämän henkevän sanakuvion jälkeen, joka, samoin kuin puhujan esitys +yleensä, oli tarkoitettu leikillistä ylemmyyttä lähentelemään, piti hän +pienen taidepaussin, sekä vetääkseen henkeään että valmistaakseen +valistuneelle kuulijakunnalleen tilaisuutta mahdollisiin +suosionosotuksiin. Kun ei niitä kuitenkaan heti kuulunut, tyytyi hän +vain täyttämään ilmalla paisutetut keuhkopussinsa ja jatkamaan +mieltäkiinnittävää esitystään, jota toiset oppineen ja humanisesti +sivistyneen miehen arvoa kunnioittaen kuuntelivat: + +— Mutta, kuten jo sanottu, tiedot näistä esihistoriallisista ajoista +ovat hämärät ja monella harhaluulolla sekoitetut. Kansainvaellusten +myrskyt ja epäilemättä myöskin raakojen ruotsalaisten ristinsoturien +maahantulo on hävittänyt useimmat näkyväiset jäljet esim. +muinaissuomalaisten kukoistavasta kuvaamataiteesta. Muiden parempien +opetusvälineiden puutteessa pyydän minä tällä kertaa viitata vain +siihen palaseen esisuomalaista arkkitehtuuria, jota n.s. Hiiden kirkot +edustavat, vaikka ne kenties ovat vieläkin vanhemman ajan +rakennustaiteellisiksi muistomerkeiksi luettavat. On nimittäin hyvin +mahdollista, että maassamme jo ennen nykyistä suomalais-ugrilaista +asutusta on elänyt voimakas ja alkuperäinen autoktonirotu tai n.s. +jotunit, joiden tuoreista ja luonnonraittiista tavoista, kuten +kivenheitosta ja kiekonlyönnistä, monet kansantarinat vielä tänäkin +päivänä kantavat valtavaa todistusta. Tahtomatta tälle valistuneelle ja +korkeasti oppineelle kuulijakunnalle mitään ennenaikaisia ja helposti +haihtuvia hypoteeseja esittää, voidaan kuitenkin erinäisten löytöjen ja +arkeologisten tutkimusten perustuksella jo nyt sanoa, että nämä Suomen +ensimmäiset, jäntevät alkuasukkaat ovat kenties olleet lähinnä +verrattavat Kreikan kyklooppeihin, Italian pelasgeihin ja Keski-Europan +luola-ihmisiin. + +Mahdollisesti voisimme vieläkin etäisemmän historian salaperäistä +huntua kohottaa. Mieliimme johdattaen, että maassamme kerran, +ennen järisyttäviä jääkausia, on vallinnut lauhkea, kenties +troopillinen ilman-ala ja kiinnittäen huomiotamme erityisesti siihen +mammut-hampaasen, joka lienee löydetty aikakirjojen lähemmin +mainitsemasta pitäjästä, voimme enemmän kuin uskottavalla +todennäköisyydellä päättää, että täällä, palmupuiden alla, jo ennen +ensimmäistä suurta vedenpaisumusta, on asunut lauhkeita, lempeitä ja +kauneutta etsiviä ihmisiä. Silloisten onnellisten olosuhteiden +vallitessa he epäilemättä ovat saavuttaneet samalla erittäin korkean ja +kehittyneen sivistyskannan. Mutta kenties olen poikennut jo liian +kauaksi aineestani. + +Luottaen siihen erikoiseen mielenkiintoon, jonka tiedän Suomen vähän +tutkittua viljelyshistoriaa kohtaan aina tässä valitussa seurapiirissä +vallitsevan, eikä vähemmän siihen suureen suvaitsevaisuuteen, jota +arvaan oman puutteellisen esitystapani niin täysin määrin osakseen +tarvitsevan, uskallan kuitenkin jo edellisen pohjalla merkitä +tosiasiaksi, että meillä tuhatjärvisen maamme kultuuriin nähden on +sangen monta eri aikakautta olemassa. Tahallani olen vielä jättänyt +mainitsematta lappalaiset, samoin kuin kainulaisetkin, etupäässä +sentähden, että heidän edustamansa sivistyskaudet kuuluvat yhtä paljon +nykyisyyteen kuin menneisyyteen, jatkuen yhä edelleenkin +vähentymättömällä voimalla eräissä maamme pohjoisissa paikkakunnissa. + +Kaikki nämä erilaatuiset ja -aikaiset kansalliset viljelykset olivat +jättäneet jälkensä muinaissuomalaisten kukoistavaan kultuuriin. Siinä +oli havaittavana ensiksikin lauhkea, buddhalainen maailmankäsitys, joka +niin ilmi elävänä astuu eteemme Kalevalassa, toiseksi jotunilainen hyve +ja jättiläinen tapojen puhtaus, josta jo yllä luulen esittäneeni kyllin +sitovia esimerkkejä. Lopuksi lappalainen shamaniviisaus ja kaunis, +kainulainen pidättyväisyys ruumiillisista nautinnoista, joka vieläkin +elää niin sekoittumattomana meidän syrjäisemmillä nälkäseuduillamme. +Mutta suurimman osan tätä korkeata ja itsetietoista kultuuria hävitti +ruotsalainen kansanvaellus, joka on Suomen viljelyshistoriaan nähden +lähinnä verrattava vain siihen raakaan, rautaiseen barbariherruuteen, +minkä muinainen Rooma aikoinaan perusti heleän Hellaan raunioille. + +He hävittivät meidän tieteemme, joka tosin ei ollut länsimaisessa +merkityksessä eksaktinen, mutta sitä syvempi ja salatumpi. He +hävittivät meidän taiteemme, jonka tulokset, jos ne olisivat tässä +meidän edessämme, epäilemättä hämmästyttäisivät maailmaa. He hävittivät +meidän kansalliset muistomerkkimme, pyhät puut ja jumaliemme kuvat, +vieläpä oman, vapaan ja isiltäperityn yhteiskuntajärjestyksemme. Kaiken +muun siunatuksi lopuksi tuhosivat he meidän laajaperäisen ja +epäilemättä varsin korkealle kehittyneen kivikirjastomme, taikka, mikä +on luultavampaa, siirsivät sen huonosti kopioituna omiin kallioihinsa. + +Täten tultuansa jo niihin kallisarvoisiin lehtiin Suomen kansan +sivistyshistoriassa, joita tutkimuksen täysi päivä valaisee, pyysi +puhuja enää vain viitata muutamiin tunnetuihin tosiasioihin. +Ruotsalaiset olivat ottaneet meiltä kaikki ja mitä he olivat meille +vastalahjaksi tarjonneet? Kristin-uskon? Ikäänkuin ei meillä olisi +ollut oma paljon pyhempi ja puhtaampi luonnon-uskontomme, jonka juuret +menivät Brahmaan, Vishnuun ja Sivaan ja jonka pohjana juuri oli se +esoterinen Sana, jolla Johannes alkaa evankeliuminsa. Aapisen? +Ikäänkuin me emme jo ammoisista ajoista saakka olisi osanneet +lukea, joskaan emme painettua tekstiä, niin sitä selvemmin luonnon +salattuja alkuluottehia! Yliopiston? Ikäänkuin meillä ei olisi ollut +musiikki-akatemia jo Väinölässä ja tiede-akatemia Vipusen +vatsakalvossa! Tämä viimemainittu, hiukan uskallettu sanakuva oli +puhujan mielestä kuitenkin attikalaisen suolan kanssa ymmärrettävä. + +Jäi näin ollen kuulijain vastattavaksi enää vain yksi kysymys: kuinka +oli mahdollista, että näin voimakas ja monipuolinen kultuuri voi niin +helposti joutua vieraan valloittajan saaliiksi? Eikö intialainen +viisaus, jotunilainen kunto, lappalainen noituus ja kainulainen +itsehillitseminen, kaikki yhdessäkään, olleet riittäviä varjelemaan +tuhansien järvien maata lännen hiipivien vihollisten salahyökkäyksiltä? + +Ei! Puhuja vastasi yksinkertaisesti: ei! Asia oli ylipäänsä +selitettävissä ainoastaan siten, että hienous häviää, kauneus katoaa +maailmasta. Suomen kansa oli sanalla sanoen ollut liian sivistynyt, +kyetäkseen tarpeellisella tarmolla torjumaan päältään Birger-jaarlien +ja Torkel Knuutinpoikien tulta, rautaa ja heiluvia kypärtöyhtöjä. Suhde +oli heidän välillään ollut juuri sama kuin muinaisen Rooman ja Hellaan, +josta puhujalla jo yllä oli ollut kunnia huomauttaa. + +Suhde oli ollut myöskin sama kuin sittemmin sivistyneen Rooman ja +raakalaisen Germanian välillä. Myöskin myöhäisemmiltä ajoilta voitiin +esittää monta yhtä musertavaa yhtäläisyyttä. Kuinka oli esim. käynyt +Perun ja Meksikon lempeiden, päivää palvelevien kansakuntien, kun sinne +olivat saapuneet Pyrenean röyhkeät löytöretkeläiset? Taikka mikä oli +tullut Provencen kohtaloksi aikoinaan, mikä Cordovan kalifikunnan? Mitä +oli tapahtunut vihdoin v. 1871, jolloin Moltken ja Bismarckin Preussi +dikteerasi rauhan-ehtonsa suloisen Ranskan pääkaupungissa? Eikö ne +kaikki ollut musertanut raa'emman ja juuri sen vuoksi voimakkaamman +valloittajan kantapää? + +Niin oli aina käynyt ja niin kävi. Mutta tämä oli kuitenkin ainoastaan +jotakin näennäistä, niinkuin kaikki paha maailmassa. Täällä alhaalla +oli tosin kaikki tuskaa, pettymystä, kadotusta ja kuolemaa. Mutta +tuolla ylhäällä, yli maisten murheiden, ihmiskunnan ihanteiden +pyörryttävässä sinessä, kulkivat n.s. korkeamman maailmanjärjestyksen +kultaiset ja iankaikkiset johtolangat. + +— Historian genius, lausui puhuja säkenöivin silmin, on +oikeudenmukainen genius, joka etsiskelee isäin pahat teot lasten päälle +kolmanteen ja neljänteen polveen, mutta tekee laupeuden monelle +tuhannelle, jotka eivät ole sen katoamattoman hyvyyden ja jalouden +prinsiippejä loukanneet. Mitä opettaa meille tässä suhteessa maailman +ajantieto? Eikö raiskattu, raunioitettu Hellas kultuurillaan +läpitunkenut roomalaisia valloittajiaan? Eikö voitettu ja pirstaleiksi +lyöty Rooma jälleen laskenut kantapäätään nöyrtyvän ja sivistyvän +Germanian selkäpiille? Aikojen aamuhämärästä on astuva jälleen esiin +Väinämöisen lempeä ja humaninen kansallishenki, niinkuin kerran +renässansin kultainen aurinko koitti jälkeen keski-ajan tähtikirkkaan +yön, ja polvistava alttarinsa ääreen Erik Pyhän ristinsoturien ylpeät +jälkeläiset. Pois epäilys, pois yön varjot! Yksilöt sortuvat, kansat +kukistuvat, mutta ihmisyys edistyy, oikeus voittaa, totuus triumfeeraa +ja jalous riemuitsee iankaikkisesta niin iankaikkiseen. + + + + +4. + + +Tämän suuremmoisen ja lämmöllä lausutun esitelmän vaikutus oli +valtaava, kuten saattoi odottaakin sekä puhujan valoisaan, +isänmaalliseen paatokseen että kuulijain valistuneesen mielenlaatuun +nähden. Ukko Paavo esim. oli aluksi kuunnellut suu auki nuoren +maisterin sulavia sanoja, mutta niin pian kuin hän oli huomannut, että +kysymys oli hänen perivihollisistaan vikingeistä, oli hän osoittanut +mitä vilkkaimpia suosion ja hyväksymisen merkkejä. Mutta vihdoin +kuullessaan korkeammasta maailmanjärjestyksestä ja oikeuden +lopullisesta voitosta mainittavan oli hän tukahduttanut kaikki +maalliset kostontunteensa ja kohottanut ajatuksensa eräänlaiseen +kirkastuksen korkeuteen. Samalla hän oli kiireesti pukenut päälleen +oman lerppahuulisen sunnuntainaamansa, jota hän muuten käytti vain +kirkossa ja joskus säädyn keskusteluissa. Erityisesti oli hänen vanhaa +sydäntänsä lämmittänyt nuoren maisterin dualistinen optimismi, joka +hänen mielestään oli täysin sopusoinnussa myöskin kristin-opin +päätotuuksien kanssa. + +Protokollasihteeri ei ollut seurannut esitystä aivan yhtä +jakamattomalla suosiolla. Hän oli tosin suomenmielinen mies niinkuin +isänsäkin, mutta hänen mielestään oli valitettavaa, että tärkeimmätkin +uuden ajan kysymykset, kuten esim. kansanvaltaiset reformipyrinnöt ja +tällä kertaa perustuslakitaistelu, meillä aina sotkettiin kuluksi +jauhettuun kieli- ja kansallisuus-asiaan. Sitäpaitsi hän, vaikkakin +nuoruudessaan monen myrskyisen ja pilventakaisen ihanteen ajaja, oli +nyt täysin järkiperäisen, kuivan ja käytännöllisen todellisuuden mies, +jota eivät maisteri Aavasaksan muinaistieteelliset harharetket +suurestikaan miellyttäneet. Kuitenkin oli hänenkin tyytymätöntä +mieltään jonkun verran lepyttänyt puhujan kaunis ja lämmin vakaumus +korkeammasta maailmanjärjestyksestä, jonka hänkin puolestaan hyväksyi +ja joka oli pohjana hänen omalle, täysin epäitsekkäälle taistelulleen +Suomen valtio-oikeudellisen aseman puolesta. Mutta tämä olikin ainoa +arkipäiväisestä virasto-maaperästä ylenevä utuisen ihanteen tynkä, +minkä karu elämä oli jättänyt hänen kerran niin nuoreen ja keväiseen +protokollasihteeri-sydämeensä. + +Myöskään salaneuvos ei ollut mikään korkeamman maailmankatsomuksen +vihollinen. Uskoi hänkin iankaikkiseen oikeuteen täällä murheen +laaksossa ja luotti hänkin siihen vanhurskaasen kaitselmukseen +yksilöiden ja kansojen kohtaloissa, jota milloin jumalan sormeksi, +milloin historian geniukseksi sanottiin. Mutta luonnollisesti hän ei +indogermanisille periaatteilleen uskollisena mitenkään voinut hyväksyä +maisteri Aavasaksan ylitsekuohuvaa, suomalaisnatsionalistista +innostusta, jonka vuoksi hän jo useampia kertoja oli suuttuneena +yrittänyt keskeyttää puhujaa. Nyt keskitti hän kipunoivan kritiikkinsä +pariin jäätävään ivan ja yliolkaisen ojennuksen lauselmaan, jotka hän +heitti ikäänkuin ohimennen protokollasihteerille: + +— Herra Himalaya on, kuten me kaikki tiedämme, runoilija. Mutta juuri +runoilijana pitäisi hänen tietää, että on olemassa jotakin, jota +vastaan itse jumalat turhaan taistelevat. Mitä se on, sen sanon minä +hänelle joskus toisti, sitten kuin hän on rauhoittunut. + +Ja maisteri Aavasaksa itse? Hän seisoi yhä edelleen oman dityrambisen +ajatusjuoksunsa huumaamana, hänen poskensa hehkuivat pyhien ihanteiden +tulta ja hänen pyöreä, pystynokkainen naamataulunsa säteili +punertavalla valolla, niinkuin keskiyön aurinko sen vuoren päältä, joka +oli hänet nimittänyt. Hän oli tosin ensin alottanut pienen +juhlapuheensa keveällä, leikillisellä ylemmyydellä, mutta pian oli hän +tempautunut itse täydellisesti mukaan ja samalla kadottanut kaiken +itsehillitsemiskyvyn. Sanat olivat vierineet tulivirtana hänen +huuliltaan, hän oli ollut suuren aatteensa haltioima, korkeampi henki +oli ottanut häneen asuntonsa. Hänen laupiaat, vaaleanharmaat +silmäteränsä syleilivät ylenluonnollisina etäisiä, näkymättömiä +taivaanrantoja ja hänen oikea kätensä, jonka hän oli uhkaavasti +ojentanut kohti kuustenlatvoja, häilyi niinkuin Damokleen miekka +kaikkien kansansortajien ja hengen tyrannien poloisten päiden päällä. +Hän oli tuntenut olevansa Johannes Kastaja korvessa, Moses Israelin +lasten edessä. Mikään mahti maailmassa ei voinut häntä kerran +viitotulta uraltaan järkähyttää. + +Nyt, kun hän kuuli salaneuvoksen loukkaavat sanat, hervahti hänen +kätensä voipuneena alas. + +Samalla heräsi hän takaisin julmaan ja ankaraan todellisuuteensa. — +Maisteri Aavasaksa oli muuttanut nimensä, (se oli alkuperäisesti ollut +Lindström), "rehellisen, isiltäperityn nimensä", kuten salaneuvoksen +oli tapa sanoa, joka ei koskaan voinut sitä antaa anteeksi hänelle, +vaikka hän muuten suuresti kunnioittikin kotiopettajansa vakavaa ja +ihanteellista mielenlaatua. Kuitenkaan ei tämä tärkeä askel nuoren +maisterin elämässä, jonka salaneuvos puolestaan katsoi kaiken pyhän +häväisemiseksi ja neljännen käskyn säädyttömäksi ylitsekäymiseksi, +suinkaan ollut johtunut mistään huonoista taikka halpa-arvoisista +vaikuttimista, yhtä vähän kuin se oli otettu kevytmielisessä taikka +äkkipikaisessa isänmaallisen innostuksen puuskauksessa. Se oli +päinvastoin ollut pitkän ja kypsyneen harkinnan tulos, jonka +vähittäinen esillepuristaminen oli monet tuskalliset yöt silloista +herra Lindströmiä hänen orjantappuraisella vuoteellaan valvottanut. +Ollen jo silloin kotiopettajana ruotsinmielisen salaneuvoksen perheessä +ja rakastunut alaikäiseen Annaan, hän oli kuvitellut olevansa sorretun +kansallisuuden edustaja, jolle elämä äkkiä oli asettanut tuon julman +vaalin luopua joko periaatteellisesta vakaumuksestaan taikka +huolettomasta toimeentulostaan ja sydämensä utuisesta unelmasta. +Periaate oli voittanut, hän oli kestänyt kunnialla kiusauksen. Tosin +hän ei suinkaan ollut menettänyt paikkaansa, kuten hän oli pelännyt, +eikä siis ollut ollut tilaisuudessa uhraamaan myöskään onnetonta +rakkauttaan köyhän ja kurjan isänmaan alttarille — joka siitä +epäilemättä olisi paljon rikastunut — mutta jokainen salaneuvoksen +pistosana herätti hänessä aina edelleen tuon miellyttävän, povea +paisuttavan marttyyritunteen. Hän kuuli itseään nimitettävän milloin +minkin kukkulan tai maantieteellisen merkkipaikan mukaan, kuuli usein +hammasta purren ja verta vuotavin sydämin, sitä suuremmasta syystä, +koska se tapahtui usein hänen oman armaan Annansa läsnäollessa. Mutta +hän kärsi vainon, yhtä paljon palavan lempensä kuin kalliin +kansallisuusaatteensa tähden. Eikä tuo enemmän kuviteltu kuin +todellinen vaino suinkaan häirinnyt hänen näistä kumpaisestakin +onnenlähteestä pulppuavaa tunne-elämäänsä. Se päinvastoin ikäänkuin +pyhitti hänelle ne molemmat ja asetti hänet omien saavuttamattomien +ihanteidensa arvoiseksi, sekä sen ajallisen, jota Anna edusti, että sen +iankaikkisen, joka isänmaan nimellä oli jo varhaisesta lapsuudesta +saakka piirretty hänen sydämensä syvimpään. + +Tavallisesti vastasi hän varsin arvokkaasti salaneuvoksen pikkumaisiin +nimittelyihin. Niinpä esim. viime viikolla, jolloin salaneuvoksen +päähän äkkiä oli pistänyt ruveta kutsumaan häntä hra Niagaraksi, hän +oli reippaalla, vaikka hiukan kömpelöllä leikinlaskulla kääntynyt +nauravan Annan puoleen ja kaikkien kuullen pyytänyt häneltä lupaa saada +kutsua häntä Caramiaksi. Tosin hän oli heti itsekin punastunut omaa +rohkeuttaan, mutta ainakin sillä kertaa oli typerä pila tyrehtynyt +hämmästyneen salaneuvoksen huulilta. + +Tällä kertaa oli nuori maisteri Aavasaksa kuitenkin vielä liiaksi omien +suurten ajatuksiensa kuohuttama voidakseen suoriutua leikistä yhtä +menestyksellisesti. Hänen äänessään soinnahti sentähden huonosti +salattu katkeruus, kun hän lausui, samoin ikäänkuin ohimennen +protokollasihteerille: + +— Herra salaneuvoksella on tietysti oikeus nimittää minua miksi häntä +suinkin huvittaa. Minä pyydän vain kiinnittää arvoisan seuran huomiota +siihen seikkaan, että jos tässä seurassa jokaista henkilöä +mainittaisiin hänen omalla alkuperäisellä nimellään, voisi siitä syntyä +suurta sekaannusta. Sillä lukuunottamatta professori Meyeriä ja minua, +ei täällä kenties siinä tapauksessa olisikaan läsnä muita kuin +Vitikoita. + +Ukko Paavo nyökäytti päätään hyväksyvästi. Siinä sai salaneuvos +muukalaispäätteisestä nimestään! Mutta tälläkin oli heti vastauksensa +valmiina. + +— On ero nimellä ja nimellä, lausui hän kuivakiskoisesti. Jos joku +minun tuntematon esi-isäni satoja vuosia taaksepäin todellakin on +liittänyt latinalaisen päätteen alkuperäiseen Vitikka-nimeensä, jota +sivumennen sanoen ei koskaan ole todistettu, niin siitä sievistyksestä +en ole vastuunalainen minä eivätkä minun perilliseni. Mutta jos meidän +päivinämme joku herra Pyrenea muuttaa nimensä herra Sulitelmaksi, niin +kysytään, eikö asianomainen vuorenhuippu ole jäänyt satoja vuosia +jälelle omasta ajastaan? + +Nyt katsoi kunnallisneuvos olevan syytä kannattaa kansallismielisten +periaatteiden puolesta taistelevaa nuorta maisteria. + +— Herra Aavasaksa, lausui hän, on tehnyt aivan oikein, kun ei ole +hävennyt omaa suomalaista sukuperäänsä, vaan on karistanut ainakin +omilta niskoiltaan sen vieraskielisen ikeen, joka niin raskaana painaa +vielä kansamme kalleimpiakin sivistyspyrintöjä. Mielestäni voisi meidän +maassamme yhdellä ja toisella epäkansallisella herra Schaffhausenilla, +jos niin saan luvan sanoa, olla hänestä tässä suhteessa oppimista. + +Protokollasihteeri ei lausunut mitään. Häntä ylipäänsä vain kiusasivat +tämäntapaiset nalkutukset. + +Professori Meyer tahtoi välttämättä puristaa puhujaa kädestä. + +— Nuori ystäväni, lausui hän lämpimästi, teillä on eheä, hyvin eheä +maailmankatsomus. Vahinko, ettette ole runoilija, sillä siinä +tapauksessa voisi teistä todellakin tulla jotakin suurta. + +Maisteri Aavasaksa tunnusti punastuen kirjoittelevansa runojakin joskus +joutohetkinään. + +— Sitä parempi, lausui professori Meyer ihastuneena, sitä parempi! +Pääasia jokaiselle tosirunoilijalle on kirkas ja ihanteellinen +maailmankatsomus. Kaikki muu, kuten tunne, järki, fantasia tai +elämänkokemus, tulevat kysymykseen vain tois'arvoisiin kykyihin nähden. +Sallikaa, että vielä kerran onnittelen teitä. — + +Enin kaikista ihastunut oli kuitenkin Emmi Alhola, joka oli seurannut +maisteri Aavasaksan leimuavia sanoja mitä vilkkaimmalla +mielenkiinnolla. Hän tunsi vaistomaisesti ja vielä aivan +itsetiedottomasti, — että tässä oli luu hänen luustaan, liha hänen +lihastaan, ainakin aivan toisessa määrin kuin se kylmä ja ylpeä +sukulaispiiri, johon hänet tänään vasten tahtoaan oli johdatettu. +Maisteri Aavasaksan suuresta ja suitsuavasta nuorukaissydämestä uhosi +häntä vastaan se herttainen, kotoinen uuninlämmin, johon hän oli +tottunut ja jota hän ei tällä kertaa löytänyt edes oman umpimielisen +sulhasmiehensä rinnalta. He kaksi kuuluivat tässä seurassa yhteen. +Luonnollisesti ei kumpainenkaan heistä vielä tajunnut sitä, ei Emmi, +joka olisi yksinkertaisesti kauhistunut, jos hänelle olisi sanottu, +että hän jo nyt tietämättään teki itsensä syypääksi salaiseen +uskottomuuteen, eikä maisteri Aavasaksa, joka katsoi olevansa +uskollisuus itse oman sydämensä toivotonta unelmaa kohtaan. Mutta +kohtalo kutoi näkymättömiä lankoja heidän välilleen. Tästä nuoren +maisterin hurmahenkisestä juhlapuheesta, jota kauniimpaa Emmi ei +muistanut kuulleensa koko elämässään, päiväysi kahden jalon ja toistaan +janoavan sydämen side, jotka nyt vielä kumpainenkin erotettuina omia +teitään hapuilivat ja harhailivat. + +Emmi nousi, poimi ojanvarrelta päivänkukan ja ojensi sen oman sulhonsa +silmäin edessä puhujalle. + +— Kiitos, lausui hän kainosti ja suloisesti. Epäilemättä te olette +tällä hetkellä tulkinnut koko Suomen kansan pyhimmät tunteet. + +Hänkin puhui aivan vaistomaisesti, samoin kuin ukko Paavo, koko kansan +nimessä. Itse asiassa ei siinä ollutkaan mitään ihmeteltävää, sillä +Emmi Alhola ei todellakaan tällä hetkellä ollut enää mikään yksityinen +henkilö; hän oli pikemmin kansallinen, kalevalainen heimonhengetär, +joka tervehti säteilevin silmin sankarillista vapauttajaritariaan. + +Maisteri Aavasaksa kiinnitti kukan mielihyvällä napinläpeensä. + +Tuomaan otsa oli yhä yöllisemmäksi synkistynyt. Hän oivalsi kurkussaan +omituisen karvastelun, jonka hän vain vaivoin sai painumaan +pahansuovaksi keräksi syvälle sydänalaansa. Hän huomasi olevansa lyöty +auttamattomasti laudalta, vieläpä tänään, hänen omana juhlapäivänään. +Hän tunsi vihaavansa tällä hetkellä kaikkia läsnäolijoita: +sukulaisiaan, siksi että nämä olivat ottaneet niin kylmästi vastaan +hänen kihlatun morsiamensa, maisteri Aavasaksaa, siksi että tämä oli +kaunopuheisuudellaan saattanut hänet kokonaan varjoon, ja vihdoin +Emmiäkin, siksi että Emmi oli tuon hänen mielestään tuiki +joutavanpäiväisen sanatulvan silminnähtävästi hyväksynyt. Mutta +samalla, vaikka hän uuden kilpailijansa avuja vilpittömästi +halveksuikin, tunsi hän sydämessään salaisen katkeruuden siitä, että +hän itse ei osannut noin puhua. Tuomas paralla ei nimittäin ollut +yhtään sellaista valtavaa, ylitsevuotavaa ajatusta, josta hän olisi +voinut edes itse haltioitua, saati sitten muita tuleen ja liekkiin +sytyttää. Hän oli yksinkertaisesti vaan Tuomas, täydellisemmin +merkittynä Tuomas Vitikka, aivan yksityinen ja vähäpätöinen henkilö, +vailla mitään yleisempää merkitystä isänmaalle taikka ihmiskunnalle. +Omasta mielestään hän oli Tuomas-epäilijä. Mutta se oli vain ikäänkuin +pieni korvaus hänelle kaikesta siitä, mitä hän ei ollut ja jota hän +tällä hetkellä olisi tahtonut olla, puolustaakseen vaatimatonta +paikkaansa elämän taistelussa. Hän sai itsensä täten edes jonkun +yleisemmän henkisen arvon alle lajitelluksi. + +Kuitenkaan ei ollut yksinomaan Tuomas Vitikan oma syy, ettei hänen +ollut onnistunut luoda itselleen mitään pysyvää ja järkähtämättömiin, +iankaikkisiin totuuksiin perustuvaa maailmankatsomusta. Hän oli kyllä +hänkin rehellisesti yrittänyt. Hän oli heikkojen voimiensa mukaan +kokenut harrastaa kaikkia mahdollisia hyviä asioita, toivoen +että niiden pohjalta lopultakin löytyisi sen murenemattoman +maailmankatsomuksen kulmakivi, jota hän milloin ihaili, milloin +halveksi, useimmiten kadehti ympärillään elävissä ja häärivissä +ihmisissä. Mutta hän ei ollut koskaan onnistunut pyrkimyksessään. +Parhaatkin aatteet olivat muuttuneet tomuksi, kun hän oli niitä kohden +oman, nähtävästi kirotun ja epäpyhän kouransa kurottanut, ihmiskunnan +jaloimmatkin ihanteet olivat näyttäneet hänelle vain nurean puolensa ja +niin oli hänelle kaikista puhtaimmistakin ponnisteluistaan huolimatta +jäänyt vain hänen oma, pieni, yksilöllinen minänsä, joka ei merkinnyt +tuon taivaallista siinä maassa ja maailmassa, missä ihmis-arvo +määrättiin vain vakaumuksien, mielipiteiden ja käsitteellisten +ajatussarjojen perustalla. Niin oli hän lopuksi lohduttautunut sillä, +että hän oli oman tuntemattoman jumalansa edessä julistanut itsensä +Tuomas-epäilijäksi. + +Nyt hän oli esim. viime talvena liittynyt Suomen aktivisen +vastustuspuolueen jäseneksi, revolveri housun takataskussa. Hän oli +tehnyt sen mitä vilpittömimmässä vakaumuksessa, että hänelle vihdoinkin +oli auennut oikea toimi-ala. Hän oli ottanut tehokkaasti osaa kielletyn +kirjallisuuden levittämiseen, oli ominpäin suunnitellut erään +suuripiirteisen dynamiittivarkauden, joka valitettavasti oli +epäonnistunut, ja ollut mukana lataamassa eräitä synkän valtiollisen +vanhurskauden pommeja, jotka sittemmin eivät tahtoneet sytyttämälläkään +räjähtää. Kun hän sen lisäksi oli halveksinut kaikkia pikkumaisia +varovaisuus-toimenpiteitä ja esiintynyt aivan julkisesti omassa +osakunnassaan sotilaskiväärien välittäjänä ja jalon, isiltäperityn +ampumataidon jälleen-elvyttäjänä, olikin hän jo ilokseen saanut +kuulla salaperäisiä huhuja mahdollisesta vangitsemisesta ja +kotitarkastuksesta. Toistaiseksi olivat nuo huhut tosin vielä +osottautuneet perättömiksi, mutta jo se seikka, että hänen +yhteiskunnalle vahingollisena henkilönä oli kenties onnistunut +kiinnittää korkeiden viranomaisten huomiota, oli suuresti lisännyt +hänen arvoaan ainakin hänen oman itsensä silmissä. Mutta ikävä kyllä ei +hän ollut tätäkään epäilemättä aivan oikein valittua tietä jaksanut +päästä mihinkään pysyvään ja sopusointuiseen maailmankatsomukseen. Hän +oli siinä suhteessa yhä edelleen yhtä typerä kuin ennenkin eikä hän +suinkaan ollut ruvennut aktivistiksikaan sen vuoksi, että hän olisi +ollut tuon liikkeen takana piilevästä ajatuksesta niin varmasti +vakuutettu, vaan yksinkertaisesti siksi, että se oli häntä huvittanut. +Kesän tullessa hän olikin tuntenut intonsa jo melkoisesti laimenevan. + +Mutta kahvi oli nyt valmista ja vaati pian yleisen huomion osakseen. + +Siirryttiin kehään nurmikentälle. Maria Antoinette kaasi kuppeihin ja +Aline tarjosi, kullekin omansa, ensimmäiseksi päivän sankarille, joka +hänenkin mielestään oli ehdottomasti maisteri Aavasaksa. + +— Herra maisteri, lausui hän hurmaavimmalla hymyllään, teidän +isänmaalliset sananne ovat aateloineet meidän arkipäiväisen +läsnäolomme. Sallikaa minun tarjota teille sitä, mitä meillä on +tarjottavana; vain ruumiillista virkistystä. + +Ukko Paavo kohotti arvelevaisesti kulmakarvansa, uumoillen nuoren +lesken imartelevassa kohteliaisuudessa piilevän jotakin salattua ivaa +isänmaan pyhimpiä ihanteita kohtaan. + +— Kaunis sukulaiseni, lausui hän vakavasti, on tällä kertaa sanonut +sanan paikalleen, joka on harvinaista. Suomen kansan suurten vainajien +henget näyttävät todellakin syntyneen uudelleen maisteri Aavasaksan +miellyttävässä personassa. Suokaa anteeksi, herra Maisteri, että sanon +sen teille niin suoraan, mutta se on nyt kerran minun tapaistani. +Tahtomatta silti esiintyä minään merkillisenä profeettana omalla +maallani, pyydän minä vain omana yksityisenä mielipiteenäni julki +lausua, että teillä kaikesta päättäen on suuri ja siunauksellinen +tulevaisuus edessänne. Maljanne, herra Maisteri! + +Yksi henkilö oli seuralta kokonaan unohtunut. Se oli Pertti, Vitikkalan +tuskin täys-ikäinen renkipoika, joka oli kyydinnyt Tuomaan lähimmästä +majatalosta. Hän oli tähän saakka nuokkunut velttona ja hervottomana +kärryissään, odottaen hyvällä omallatunnolla isäntäväkensä lähempiä +määräyksiä. Mutta kun ei kukaan näyttänyt hänestä vähääkään välittävän, +sai hän nyt äkkiä tilapäisen tarmonpuuskan, kiskasi voimansa takaa +kaksin käsin suitsista hepoaan, joka pyrki tien varrelta heinänkorsia +suuhunsa hamuilemaan, ja lausui jotenkin karskisti: + +— Hakaanko minä sen vien vai tähänkö minä sen riisun? + +Kysymys oli tietysti tarkoitettu lähinnä kunnallisneuvokselle, joka +tässä seurassa oli Vitikkalan isäntä-auktoriteetin yksinvaltias +edustaja. Mutta samassa muisti Tuomas oman kesävieras-velvollisuutensa, +löysi hopearahan liivintaskustaan, löi sen pojan käteen ja komensi: + +— Heh! Ja nyt näytä, kumpi on ennen kotona, sinä vai ruuna. + +Hänen ei tarvinnut sanoa sitä kahta kertaa. + +— Kiitoksia. Keke, perkele, sitäkö saatanata sinä siinä telkkuat! + +Kiviseltä kujalta kuului vielä piiskanläjähdys ja pari mojovaa +voimasanaa. Kärryt hävisivät niinkuin maanjäristys. + + + + +5. + + +Pari vuotta oli vierähtänyt. + +Ne eivät olleet ohi menneet jättämättä syviä jälkiä koko Suomen kansan +kohtaloihin, yhtä vähän kuin yllämainittujen henkilöiden +elämänjuoksuun. Salaneuvos ja protokollasihteeri olivat molemmat olleet +karkoitetut Tukholmaan, palanneet sieltä takaisin riemukulussa, silloin +kuin venäläinen virkavalta teki kokokäänteen, ja saaneet jälleen, +monien kansalais-kunnianosotusten ohella entiset virkansa ja asemansa. +Silti ei kuitenkaan rauha ollut suloiselle Suomenniemelle palautunut. +Pitkät sortovuodet olivat paljastaneet syvällekäypiä epäkohtia maan +omassa yhteiskuntarakenteessa, samoin kuin ennen arvaamattomia +mätähaavoja ihmisten sydämissä ja munaskuissa. Molempia parantamaan oli +tuntenut itsensä velvoitetuksi monen muun ohella nuori maisteri +Aavasaksa, joka ei suinkaan enää joutanut pitelemään kahvipannun +kepakkoa Vitikkalan kesävierasten yhteisissä kekkereissä. + +Hän matkusti nyt maita ja mantereita sovinnollisen ja samalla tuiki +taistokelpoisen suomalaisuuden asioissa, piti yhdessä kylässä +esitelmän raittiudesta, toisessa osuustoiminnasta, kolmannessa +sukupuolipuhtaudesta, neljännessä nimenmuuttojen kansallisesta +merkityksestä. Kaikkialla antoi hän samalla kertaa innostunutta +yksityisopetusta suhteellisista vaalitavoista, joita ymmärtämään monet +olivat kutsutut, mutta harvat valitut, sekä perinpohjaisten +yhteiskunta-uudistusten silminnähtävästä tärkeydestä. Eheän ja +ihanteellismielisen maailmankatsomuksensa mukaan, joka halveksi kaikkea +puolinaista, hän oli samalla kertaa täysverinen kansainvälinen +sosialisti ja yhtä täysverinen kielikiihkoinen natsionalisti, samalla +harras kristitty ja tuiki pakanallinen muinaissuomalainen. Hänen +ainainen mielilauseensa, jolla hän pyysi yhdistää kaikki puolueet ja +joka jo oli saavuttanutkin usean oikeinajattelevan kansalaisen +innostuneen hyväksymisen, oli se, että uusi, kansanvaltainen ja +vapaamielinen Suomi oli rakennettava Kalevalan, kansallisuusaatteen ja +Mikael Agricolan ensimmäisen suomalaisen raamatunkäännöstoiminnan +taivaalliselle perustalle, mihin samalla olisi kaikkien mahdollisten +kommunististen mulleruksien varalta, neljänneksi, murenemattomaksi +kulmakiveksi, liitettävä myöskin tuo ihmisen ajallisempaa autuutta +turvaava oppi yksilöllisen omistusoikeuden loukkaamattomasta +pyhyydestä. Hänelle ei ylipäänsä ollut olemassa enää mitään +vastakohtia. Hän sulki syliinsä kaikki, mitä maan ja taivaan välillä +oli, ja sulatti sen oman suureen, leimuavaan apostolisydämeensä. + +Luonnollisesti ei maisteri Aavasaksa yksin tehnyt tätä työtä. Hän oli +saanut uskollisia liittolaisia kaikista kansankerroksista, erittäin +nousevan ylioppilasnuorison keskuudesta, jossa hänen epäämätön +kykynsä sekä aatteellinen auktoriteettinsa oli jo entisiltä +osakunta-ajoilta tunnettu ja tunnustettu. Kun hän samalla oli +fanaattinen nais-tasa-arvon puolustaja, m.m. tulevan yksikamarisen +eduskunnan kokoonpanoon nähden, jonka jäsenistä ainakin puolet, mutta +mieluummin 2/3 osaa hänen mielestään piti olla puustavillisestikin +hameväkeä, hän oli saavuttanut myöskin kauniimman sukupuolen +vilpittömän kiitollisuuden ja kunnioituksen. Kansalliskiihkoiset +neitoset pääkaupungissa suorastaan jumaloivat häntä eikä heidän +joukossaan maaseudullakaan ollut olemassa muuta kuin yksi mielipide +siitä, että juuri hän, maisteri Aavasaksa itse, oli sopivin ehdokas +parlamentin naispuolisen enemmistön lukua vahvistamaan. + +Enin kaikista ihaili häntä kuitenkin Emmi. Hänen ja Tuomaan kihlaus oli +purkautunut jo puolitoista vuotta sitten koko Vitikkalan vallasväen +suurimmaksi mielihyväksi. Heti sen jälkeen hän oli hakenut ja saanut +opettajatarpaikan eräässä vastaperustetussa kansakoulussa Helsingin +ruotsalaisella, laiminlyödyllä lähistöllä, jonka harvalukuisen +suomalaisen asutuksen heikot sivistysharrastukset hän heti oli ottanut +omaan tarmokkaasen käteensä ja ryhtynyt innokkaasti ajamaan sekä +raittiutta että siveyttä että etenkin juuri siinä pitäjässä tuiki +tarpeellista kansallisen itsetunnon elvyttämistä. Jumalan ja oman +alttiin, uhrautuvaisen työnsä avulla oli hänestä täten tullut niiden +samojen jalojen ihanteiden vaatimaton esitaistelija, joiden olennoidun +ilmestysmuodon hän maisteri Aavasaksassa näki, hänen työnsä oli +kruunattu menestyksellä ja hänen oli onnistunut saada aikaan voimakas +herätys omassa rajoitetussa piirissään; sitäpaitsi täydellisesti +voittaa myötäsyntynyt ujoutensa. Hän esiintyi jo puhujalavalla sangen +tottuneesti, voi milloin tahansa ja missä tahansa pitää pienen +kansallisen hartaushetken eikä olisi enää hämmästynyt +kriitillisemmänkään kuulijakunnan, kuten esim. Vitikkalan +kesävierahiston edessä. Päinvastoin tunsi hän jo omien aatteellisten +harrastustensa nojalla seisovansa koko joukon ylempänä tavallista +tyhjäätoimittavaa vallassäätyä, jonka ihanteetkin hänen mielestään +olivat epäkansalliset, länsimaiset ja mädänneet. Tämän hän oli useammin +kuin kerran lausunut jo julkisissa kokouksissakin sekä pitäjän +nuorisoseuran käsin kirjoitetussa sanomalehdessä. Painettuun sanaan +saakka hän vielä ei ollut suuremmassa määrin yhteiskunnallista +toimintaansa tosin ulottanut, mutta kyllä jo sen sijaan +kaunokirjallista, julaisten siellä täällä sanomalehtien alikerroissa, +nimimerkillä "Salon tyttö", pieniä tarkoitusperäisesti väritettyjä +pätkiä luonnosta ja kansan-elämästä, juoppouspaheen poistamisesta sekä +ruman yöjuoksun siveydellisistä vaaroista nousevan nuorison +kehitykselle. Kerran oli hänellä jo sitäpaitsi ollut tilaisuus nähdä +tekeleensä pääkaupungin kansallismielisen äänenkannattajan +yleisöosastossa. Se oli silloin kuin hän oli tuonut julki omasta +puhtaasta povestaan pulpahtaneen mielipiteensä erään päiväntapauksen +johdosta ja pannut väräjävän vastalauseensa sitä kamalaa valtiollista +harha-oppia vastaan, ettei rikos olisi rikos eikä murha murha +kaikkialla ja joka tapauksessa. + +Tuomas oli jäänyt auttamattomasti jälelle ajastaan. Hän oli tosin tällä +välillä suorittanut kandidaattitutkintonsa ja ylennyt geologisen +kesäretkikunnan päälliköksi, mutta se olikin miltei ainoa positivinen +tulos, minkä ajan myrskyt olivat hänelle tuoneet mukanaan. Hän ei +kuulunut enää aktiviseen vastustuspuolueesen, jonka nykyiset päämäärät +olivat aivan liian syvät hänen pintapuoliselle mielenlaadulleen, mutta +oli sen sijasta liittynyt vapaamielisen ylioppilasnuorison +vastaperustamaan Prometheus-yhdistykseen ja harrasti, noin ylimalkaan +ja yhtä ulkopuolisesti kuin ennen vallankumouksellisia pyyteitään, nyt +hengen vapautta, yksilön oikeutta, uskontojen tasa-arvoa sekä kirkon ja +valtion erottamista toisistaan. Mitään pysyvää, murenematonta +maailmankatsomusta hänen ei kuitenkaan ollut vielä onnistunut löytää +itselleen, eipä edes mitään syvempää, järkyttävämpää mielenliikutusta, +joka olisi hänen henkiseen rakenteesensa välittömästi vaikuttanut. Hän +oli sama Tuomas kuin ennenkin, kenties hiukan iloisempi ja +kevytmielisempi, mutta aina edelleen ulkopuolella ajan ja yhteiskunnan. +Ero Emmistä oli vaikuttanut häneen pikemmin virkistävästi kuin +masentavasti ja hän oli joltisellakin mielentyyneydellä kuullut huhuna +mainittavan maisteri Aavasaksan olevan salakihloissa hänen entisen +morsiamensa kera. Hän oli vain välinpitämättömästi hymähtänyt sille, +samoin kuin useimmille ajan harrastuksillekin, erittäinkin sellaisille, +joiden takana hän ei omasta mielestään nähnyt mitään erikoista ja +vaivalla hankittua yksilöllistä vakaumusta. + +Oli nimittäin ylimalkaan tapahtunut suuri ja äkkipikainen muutos +vallitsevissa käsityskannoissa. Kaikki puolueet olivat äkkiä muuttuneet +hillittömiksi edistyspuolueiksi, jokainen niistä oli kirjoittanut +pisimmälle menevät kansanvaltaiset uudistukset ohjelmaansa eikä ollut +oikeastaan enää erimieliä muusta kuin siitä, kuka ehti niitä toisten +edellä käytännössä ja julkisuudessa ajamaan. Innokkain kaikista oli +tässä suhteessa kansalliskiihkoinen puolue, johon myös ukko Paavo +itsensä luki ja jota tähän saakka oli monessa kysymyksessä pidetty +rutivanhoillisena. Jotkut viittailivat myrkyllisesti, että venäläisen +virkavallan sijaan, jonka edessä puolue äsken oli taipunut taittumatta, +oli nyt tullut uusi hirmuhallitsija, nimittäin Hänen Majesteettinsa +Kansa, jonka suosiota tavoittelemalla kunnallisneuvoksen puoluetoverit +jälleen toivoivat hetken herroiksi pääsevänsä. Mutta moiset puheet +olivat arvattavasti vain pelkkää panettelua. Ainakin julisti ukko +Paavo ne sellaiseksi, huomauttaen samalla, että kansanvaltaiset +yhteiskunta-uudistukset jo ajan alusta olivat kuuluneet suomalaisuuden +ohjelmaan, joskin ne siitä joskus olosuhteiden pakosta olivat +valitettavasti syrjäytyneet. Hänen mielestään oli Suomen nuori +sosialidemokraattinen puolue, jonka pääagitaattoreita nykyään oli +Pertti, Vitikkalan entinen renkipoika, sentähden kaikkien todellisten +kansallismielisten luonnollinen liittolainen. Kuitenkin oli hänen +mielestään sangen sopimatonta, että Pertti, joka taas oli +paikkakunnalle ilmestynyt, oli kohdistanut sosialidemokraattisen +toimintansa juuri Vitikkalan torpparien keskuuteen. + +Muuten oli ukko Paavon ja salaneuvoksen perheen väli yllämainittujen +valtiollisten erimielisyyksien tähden ollut jo kokonaan rikkoutunut, +mutta tullut jälleen ainakin näennäisesti solmituksi, kiitos olkoon +protokollasihteerin hiljaisen ja intohimottoman valtiotaidon. Olipa +molemminpuolinen hyväntahtoisuus, merkillistä kyllä, mennyt vielä +niinkin pitkälle, että perheet jälleen mahtuivat kesäksi samalle +maatilalle, kuitenkin vasta sitten kuin ukko Paavo oli poikansa tähden +kirjoittanut asiasta pitkän ja kohteliaan kirjeen salaneuvokselle. +Protokollasihteeri ei yleensä mielellään viettänyt kesiään muualla, +kuin vanhassa isänkodissaan Vitikkalassa ja niin olivat myöskin +Videniukset seuranneet häntä sinne, ottaen haltuunsa suuren, komean +ylärakennuksen, jonka ainoa tarkoitus olikin juuri palvella talon +varsinkin ennen takavuosina viljavia vierastarpeita. Kunnallisneuvos +itse majaili, kuten ennenkin, oman vaatimattoman alarakennuksensa +päätykamarissa. + +Oli jälleen kesäinen lauantai-ilta. Jälleen oli Vitikkalan vallasväki +saapunut kahvinkeittoon talonsa tiehaaraan ja jälleen oli Tuomas +koteutunut työpaikoiltaan, jotka tällä kertaa olivat kymmenkunnan +peninkulman päässä toisen läänin rajalla. Jälleen istui vanha +presidentti äänettömänä sakkilautansa ääressä, jälleen ukko Paavo +itse-ottamallaan kunnia-istuimella, tietysti syventyneenä oman +kansallismielisen äänenkannattajansa perinpohjaiseen tutkimiseen. +Myöskin muut seuran jäsenet olivat professori Meyerin pyynnöstä, jonka +mielenkiintoa tuhatjärvisen maamme luontoon eivät mitkään valtiolliset +myrskyt voineet järkähyttää, ottaneet entiset, traditsionellit +asentonsa, kuitenkin sillä pienellä poikkeuksella, että kahvipannun +kepakkoa hoiteli tällä kertaa protokollasihteeri itse omassa +leveäperäisessä personassaan. Professori Meyer viimeisteli nimittäin +yhä edelleenkin epätoivon innolla suurta tauluaan suomalaisesta +kansanelämästä, samaa, jota hän jo oli seitsemisen kesää pensselöinyt +ja jota hän ei mielestään koskaan saanut suuren aiheensa arvoiseksi. + +Siitä piti tulla nimittäin klassillinen teos, samalla yksityiskohtainen +ja samalla ylevästi tyylitelty, samalla mahdollisimman realistinen kuva +elämästä eikä kuitenkaan ilman suurta, aatteellista merkitystä. Sen +tuli sovittaa kaikki vastakkaiset taidesuunnat ja samalla myöskin ajan +ristiriitaiset ajatukset. Helppotajuinen oli se oleva, niin että +sylilapsikin sen käsittäisi, mutta kuitenkin humiseva inhimillisen +hengen korkeimmissa ilmakerroksissa. Henkilöiden tuli siinä astua esiin +valokuvauksellisen varmasti, jokaiseen hiuskarvaansa saakka, mutta +silti he eivät suinkaan saaneet peittää taulun tavatonta ja +päivänpaisteista romantiikkaa. Siitä piti tulla mallitaulu kaikille +tuhatjärvisen maan nuorille taiteilijoille, monumentalinen kooltaan ja +kansallinen luonteeltaan, mutta samalla oli sen tulkittava koko +ihmiskunnankin ijäisyyden pyrkimyksiä. Sen piti puhjeta syvistä, +personallisista sieluntaisteluista, mutta samalla olla suomalaisuuden +suurin epopeia. + +Eipä ihme siis, jos professori Meyer hikoilikin. Milloin oli hän +ottanut asiansa aivan liian ihanteellisesti, milloin taas astunut liian +lähelle raakaa todellisuutta. Milloin oli vika väreissä, milloin +henkilöiden ryhmityksessä. Silloin täytyi hänen taas alottaa kokonaan +alusta. Joku toinen olisi jo aikoja lannistunut, jättänyt työn kesken +tahi siirtynyt uuteen, kiitollisempaan. Niin ei professori Meyer. Hän +oli päättänyt tehdä sen valmiiksi, vaikka hänen olisi siihen ollut +kulutettava puoli elämäänsä, koko elämäkin sai mennä, aika ei ylipäänsä +hänen mielestään tullut kysymykseen taiteessa, joka olemukseltaan oli +iankaikkinen. Siksi hän ei hätiköinyt, ei pilannut kiireellä asiaa, +teki tosin työtä ahkerasti, mutta ei myöskään rasittanut itseään +liialla tuotannolla. Jokaisen turhaan rauenneen yrityksen jälkeen oli +hän taas kahta toivorikkaampi ja iloisempi. Sen täytyi vielä kerran +onnistua. Kuka olisikaan paremmin tainnut sen tehdä, koska ei kukaan +paremmin tiennyt, mitkä olivat oikean ja pysyvän taideteoksen +vaatimukset! Näin jatkoi hän työtään lujassa, valoisassa +luottamuksessa, huolimatta siitä että kesät keikkuen menivät ja +iltalinnut yhä useammin lauloivat hänen ympärillään. + +Tämän pysyvän muiston tahtoi hän jättää oleskelustaan Suomessa, +toisessa isänmaassaan, kuten hän sitä nimitti. Hän oli luvannut sen +lahjaksi omalle ystävälliselle isäntäväelleen, asetettavaksi Vitikkalan +kansalliseen galleriaan taikka n.s. "Suomalaisuuden latoon", joka tosin +ensi katsannolta oli vain tavallinen niittylato kivenheiton päässä +uimarannasta, mutta jonka merkitys Suomen kansan sivistyshistoriassa +oli syvä ja symbolinen. Elias Lönnrot oli maannut siinä yön, J.V. +Snellman kurkistanut sen ovesta sisälle ja eräs suuri, sittemmin +autuaasti nukahtanut, suomenkielinen kaunokirjailija oli siinä puolen +kesää paitahihasillaan kirjoittanut. Siksi oli sen seinälle ripustettu +tuohitorvi ja viisikielinen kannel, siksi oli sen jokaiseen kolmeen +nurkkaan asetettu suurten vainajien kipsiset rintakuvat; paikkakunnan +nuorisoseurat tekivät sinne haltioituneita toivioretkiään, +Suomalaisuuden Liitto oli syntynyt sen edustalla eräänä pyhän +innostuksen iltana ja nuoret, kansallispukuiset neitoset koristivat sen +joka juhannus lemuavilla lehdillä ja kukkasilla. + +Neljäs nurkka oli vielä tyhjä professori Meyeriä varten. Että hän oli +saksalainen syntyperältään, ei varsinkaan senjälkeen kuin hän oli +oppinut maan kielen voinut olla minään esteenä hänen astumiselleen +tuohon Suomen kansallissankarien ijäiseen pyhäkköön, sillä olisihan +siinä tapauksessa niin suuri osa muutakin suomalaiskuosista kultuuria +ollut leimattava tavaramerkillä "tehty Germaniassa". Hänen taiteellista +toimintaansa seurattiin yleisellä jännityksellä, vaikka aika välistä +alkoikin käydä liian pitkäksi odottavalle kansakunnalle. Kuitenkin oli +sen arvostelu jo ennakolta mahdollisimman ihaileva. + +Tuomas oli juuri päässyt puolipiloillaan kysymästä, kuinka edistyi +professorin työ. + +— Nuori ystäväni, lausui puhuteltu laatuisasti. Kaunis on vaikeata. +Minulle erityisesti on se hyvin vaikeata. Mutta minun lohdutuksenani on +tieto siitä, että helposti tehty helposti katoaa. Vain jokapäiväisen +ahkeroimisen ja itsepintaisen ponnistelun kautta me voimme joskus +onnellisina hetkinämme leikata palasen kauneuden jumalattaren +iankaikkisesta manttelista. + +Hän levähti tyytyväisenä työstään ja ilmoitti samalla, että hänellä +juuri tänään oli ollut sellainen onnellinen hetki. Kaikki keräytyivät +piiriin professorin ympärille. + +— Minäkin tahtoisin tulla taiteilijaksi, lausui Anna, joka nyt oli +ylioppilas eikä tiennyt vielä mitään varmaa elämänrataa itselleen. +Paremman puutteessa hän oli tämän kesää keimaillut kauniille, +pitkätukkaiselle professorille, tosin sangen huonolla menestyksellä. + +Professori Meyer hymyili lempeästi ja anteeksi antavasti. + +— Taide on pitkä, elämä lyhyt, lausui hän huoahtaen. Jos armollinen +neiti tuntee pyhän kipinän polttavan siveässä povessaan, tahdon minä +puolestani olla viimeinen sitä tukahduttamaan. Mutta ellei teillä taas +ole kipinää, en minä tahdo olla ensimmäinen teitä taiteilijan +orjantappuraiselle tielle kehoittamaan. + +Hän puhui tyynesti, viisaasti ja valistuneesti. Oli todellinen nautinto +kuulla häntä. Salomon itse kaikessa korkeudessaan ei olisi osannut +ajatuksiaan sen soreampiin sanoihin sovittaa. + +Anna arveli punastuen, että hänellä sittenkin mahtoi olla kipinä. Hän +ei ollut vain oikein varma siitä, oliko se pyhän taiteen kipinä. + +— On niin vaikeata nuoren tytön tietää sellaisia, lausui hän ujossa +avuttomuudessaan. Milloin polttaa sieltä, milloin täältä. Kenties +professori kuitenkin voisi antaa hyvän neuvon minulle? + +Professori Meyer rohkaisi häntä ystävällisellä pään-nyykähdyksellä. + +— Juuri teidän jalo epäilyksenne, armollinen neiti, lausui hän, antaa +aihetta luulemaan, että te kenties sittenkin olette syntynyt +taiteilijaksi. + +— Taiteilijan unelmaksi hän on syntynyt, huoahti Tuomas. + +Anna puri punaisia huuliaan estääkseen itseään julki nauruun +purskahtamasta. + +Professori Meyer kumarsi käsi sydämellään, mutta jatkoi alkamaansa +ajatusjuoksua. Hän puolestaan ei sanonut rakastavansa näitä nykyisen +ajan taiteellisia hirviöitä, jotka eivät epäile milloinkaan, vaan +syöksyvät kauneuden pyhitettyyn yrttitarhaan niinkuin murhamiehet, +ikenet irvissä ja silmät veripunaisen entusiasmin samentamina. Myöskin +monessa tämän maan taiteilijassa hän oli ollut huomaavinaan saman +turmiollisen harhasuunnan. He sanoivat silloin ottavansa taiteensa +totisesti. + +— Elämä on totinen, jalot naiset ja herrat, julisti professori Meyer, +mutta taide hilpeä. Todelliseen taiteelliseen hilpeyteen päästäksemme +on meidän juuri itseämme elämän murheilla muokattava. + +— Hänen periaatteensa ovat selkeät ja suloiset kuin Herran sana, +kuiskasi Tuomas äidilleen. Vahinko vaan, että hän niin vähän taitaa +sovittaa niitä käytäntöön. + +— Ole vaiti! kuiskasi äiti. + +— Jumaliste, väitti Tuomas. Minä selailin eräänä kesänä hänen +taidehistoriallisia teoksiaan. Ne ovat mahdottomia niinkuin hänen +maalauksensakin. + +— Tämän maan taiteilijat ovat sivistymättömiä, huomautti ohimennen +salaneuvos. + +— Samoin kuin suomalaiset kirjailijatkin, lisäsi protokollasihteeri +ylenkatseellisesti. Kuinka moni heistä on esim. suorittanut mitään +tutkintoa? + +— He eivät lue mitään muita kirjoja kuin omiaan, nauroi Aline. + +— He ovat nälkätaiteilijoita, ilvehti Tuomas. + +— Epäkansallisia, lausui lakoonisesti ukko Paavo. + +Salaneuvos päristeli sieraimiaan. Hän vainusi sotaa. + +— Jos Suomen kirjailijat olisivat epäkansallisia, tuhahti hän, niin he +epäilemättä olisivat enemmän sivistyneitä. Mutta heidän vikansa on +juuri se, että he ovat liian kansallisia. He matelevat liiaksi +maaperässä. Heiltä puuttuu se korkeampi hengen lento, jonka +kosmopoliittinen maailmankatsomus yksin on omiaan antamaan. + +Kunnallisneuvos hymyili pirullisesti. + +— Kaikki todellinen sivistys, alotti hän hitaasti ikäänkuin +kärventääkseen vastustajansa hiljaisella tulella, on mahdollinen +ainoastaan vankalla kansallisella perustalla. Jokainen, niin kansa kuin +yksilö, joka ei ole rakentanut sille pohjalle omaa hengenviljelystään, +jää siten itse teossa koko elin-ijäkseen sivistymättömäksi. + +Professori Meyer puhui parhaiten silloin kuin hän sai puhua yksin, +ilman vastaväittäjiä, ikäänkuin omalle akateemiselle auditoriolleen. +Hän odotti sentähden kärsivällisesti, siksi kuin muut olivat +sanottavansa sanoneet, ja loihe lausumaan tyynesti, suvaitsevasti ja +sopusointuisesti: + +— Monessa muodossa viihtyy kauneus, sattuivat hänen sanansa, monessa +myöskin inhimillinen hengenviljelys. Suomalaisen kultuurin päävika on +mielestäni kuitenkin se, että siltä puuttuu hengen salamoita. Niitä +taas ei ole omiaan synnyttämään muu kuin raskas, filosofinen ja +mieluimmin metafysillisillä kaasuilla ladattu ilmakehä. + +— Luulenpa todellakin, että saamme pienen Herran-ilman, lausui ukko +Paavo huolestuneena, tarkastellen taivaan toolauksia. + +— Hiottamaan tässä rupeaakin tavallista kuolevaista, lisäsi Tuomas. +Mikäs se on tuo muu kuin ukkospilvi? + +Luoteisella ilmalla näkyikin mustan, uhkaavan longan laita. Se herätti +yleistä levottomuutta. Joku ehdotteli jo kotiin lähtöä. + +— Se kiertää järven puolelta, vakuutti protokollasihteeri asiantuntijan +arvokkaisuudella. Minä tunnen nämä Vitikkalan pilvet. Niillä on juuri +se merkillinen ominaisuus, että ne aina purjehtivat ympäri taloa. + +— Voi olla, myönsi ukko Paavo. Tulisi muuten koko ropsaus talolle. + +Mutta hän ei vieläkään tuntenut itseään täysin levolliseksi. Hänellä +oli monta lato-alaa tänään heiniä hajallaan eikä hän ollut oikein varma +siitä, tekisivätkö torpparit velvollisuutensa. Ne olivat viime aikoina, +varsinkin tuon silmittömän sosialistisen agitatsionin johdosta, käyneet +tuiki kelvottomiksi ja uppiniskaisiksi. + +Professori Meyer oli jälleen tullut ikävällä tavalla keskeytetyksi. Hän +ei saanut enää kiinni alkuperäisestä ajatuslangastaan ja tyytyi sen +takia vain yksinkertaiseksi tosiasiaksi merkitsemään, että tässä maassa +kilpaili luonto liiaksi taiteilijain kanssa. Siksi ei hänen mielestään +täällä taide kukoistanut. + +— Niinkuin esim. kritiikki, pisti Tuomas. Se kukoistaa! + +Professori Meyer katsoi häneen pitkään ja surumielisesti. + +— Suomalaiset arvostelijat, lausui hän, eivät ole koskaan vakavasti +selvittäneet itselleen tieteen ja taiteen pääperusteita, eroa niiden +välillä ja samalla niiden syvää yhteenkuuluvaisuutta. Mikään muu ei +nimittäin voi olla taitamista kuin se, mikä ennen kaikkea on +tietämistä. Sillä mitä on taide muuta kuin korkeinta totta s.o. tietoa. +Tieto tulee taiteeksi, silloin kuin se esiintyy meille kauneudessa. +Taide on tietämisen läpitunkema ja jalostama aistinlaatu, toisin sanoen +tietämyksen ja aistimuksen yhteys, sellaisena kuin se ilmestyy +ihmisille välittömästi havainnollisen muodon täydellisyydessä. Ihminen, +joka kaikelle, mitä hän ajattelee ja tuntee, voi käytännössä antaa +sellaisen täydellisen aisti-ilmaisun, taikka niinkuin me sitä nimitämme +decorum, on tosi s.o. taiteellinen. Jos hän tekee sen esteettisessä +ymmärteessä, hän on taiteilija. Sillä kaikki, mikä on taidetta, ei +vielä ole kaunista taidetta, jonka suurin voima ja sulo on ylevän +sielun koko arvokkaisuus, hänen tapansa tuntea ja ajatella. Siitä +seuraa siis, että taide, joka objektiviselta luonnoltaan on aistimilla +havaittavassa muodossa ilmestyvää kaunista taitoa, ei subjektiviselta +luonnoltaan ole muuta kuin kaunista tietämistä. Epäilemättä on taiteen +näin ollen kaikissa luomissaan ennen muuta tunnustettava ja ylistettävä +tieteen s.o. totuuden majesteettia. + +Se oli täydellinen pikku estetiikan luento, joka palkittiin yleisellä +hyväksymisen sorinalla. Anna loi silmänsä häveliäästi maahan. Aline +katsoi uneksien kohti puiden latvoja. Protokollasihteeri pyyhki +silmälasejaan, kuten hänen tapansa oli juhlatunteellisissa +tuokiotiloissa. Salaneuvos julki lausui ilonsa saada kerrankin, meidän +ahtaissa oloissamme, kuulla niin valistuneita ja yleis-inhimillisiä +mielipiteitä. Kunnallisneuvoksen mielestä oli professori Meyerin +taidekäsityksellä vielä sekin etu, että se silminnähtävästi oli yhtä +pitävä myös kristin-opin päätotuuksien kanssa. + +Aline oli poiminut tien-ohesta päivänkukan, jonka hän nyt keimaillen +Annan kiusaksikin kiinnitti professori Meyerin napinläpeen. + +— Herra Professori, lausui hän hurmaavimmalla hymyllään. Te olette +kerrassaan aateloinut meidän arkipäiväisen läsnäolomme. Sallikaa minun +tarjota teille sitä, mitä meillä on: vain luonnon antimia. + +— Luonto onkin minun ensimmäinen rakkauteni, lausui professori +kohteliaasti. + +— Mutta ei toivottavasti viimeinen? hymyili Aline. + +— Asia ei riipu ainoastaan minusta. Professori Meyer suuteli häntä +kädelle. Anna kalpeni lemmenkateudesta. + +Tuomas muisti elävästi tuon lauantai-illan pari vuotta sitten, jolloin +hänen oma morsiamensa oli maisteri Aavasaksan niin äkkiarvaamatta +kukittanut. + +— Vahinko, kuiskasi hän puoli-ääneen äidilleen, etteivät kauniit tätini +ole tilaisuudessa tarjoamaan hänelle vielä luonnollisempia antimiaan. +Professori Meyer ei nimittäin välitä naisista. Hän on kirkas. Hän on +idea. + +Mutta äiti käski ankarasti hänen pitää suunsa kiinni ja olla puhumatta +tuhmuuksia. Professori Meyer oli hyvin oppinut ja etevä mies, jonka +kesävierailut tuottivat suurta kunniaa niin Vitikkalalle kuin koko +Suomen maalle ja kansakunnalle. Jospa meillä vaan olisi omassa +maassamme ollut sellainen kauniiden taidetten professori! + + + + +6. + + +Kahvia juotaessa tuli Pertti Vitikkalan torpparien puolesta pyytämään +kunnallisneuvokselta työpäivän lyhennystä. + +— Perkele, kirosi ukko Paavo, kokonaan tavallisen tekopyhyytensä +unohtaen. Parhaana heinäaikana? + +— Heinät ne ovat proletariaatinkin heinät. + +— Mikäs neuvottelija sinä olet? Et sinä ole minun torpparini. + +— Minä olen Suomen sosialidemokraattisen puolueen valtuuttama. + +Sanat vaikuttivat salaperäisesti ja kammottavasti kunnallisneuvokseen. +Hän oli kyllä kuullut Pertin jälleen tienoolla kiertelevän, mutta ei +ollut uskonut, että tämä toki tohtisi tulla vanhalle isännälleen +hävyttömyyttään jakamaan. Nyt tiesi hän, mistä tuuli puhalsi. Suomen +sosialidemokraattinen puolue! Sen kanssa ei ollut kansallismielisen +miehen riitaan antautumista. Kuka muuten toteuttaisi kansan musertavan +tahdon ruotsalaisiin sortajiin s.o. herroihin nähden? + +— Täytyy kaiketi siihen myöntyä, lausui hän hymähtäen, ikäänkuin +kääntyen koko seuran puoleen. Mutta kyllä se on kovin vaikeata näin +kesäkiireellä. Enpä tässä joutaisi itsekään oikein kahvittelemaan. + +— Kyllä niillä aikaa on, jotka kansalta veren imevät. + +Se lurjus ei näkynyt pitävän kunnallisneuvostakaan juuri herraa +parempana. Ukko Paavo yritti jo kimmastua, mutta muisti samassa oman +puolueensa radikaalin torppari-ohjelman, jonka hän itsekin oli muiden +mukana hyväksynyt. Se lupasi myönnytyksiä, joiden toteuttamisen hän +kaikesta kansallismielisyydestään huolimatta toivoi lykkäytyvän +epämääräisimpään tulevaisuuteen. Kuitenkin olivat vaalit tulossa eikä +nyt ollut sopiva aika ruveta rettelöimään. + +— Minä suostun, lausui hän lyhyesti. + +— Se on sitten sanottu niinkuin vierasten miesten kuullen? + +— On. Mutta sillä ehdolla, että he eivät anna tuon pilven kastella +kulmaniittua. + +— Kukapa sen voi estää pilven satamasta. + +Hän meni menojaan, tärkkikaulus vinossa, toinen housunlahe toista +ylempänä, heiluttaen leveästi valkoista kävelykeppiään, jonka samoin +kuin tulipunaisen kravatinkin hän oli hankkinut uuden arvonsa +eittämättömäksi tunnusmerkiksi. Kunnallisneuvos huusi hänet takaisin ja +ilmoitti, että hän päivän merkityksen johdosta pitää pienet illalliset +alustalaisilleen Vitikkalan pihamaalla. Jos Perttiä halutti, voisi +hänkin katsoa itsensä kutsutuksi. + +— Minä tahdon antaa esimerkin Suomen maanviljelijöille siitä, miten +työriidat ovat ratkaistavat, lausui ukko Paavo ikäänkuin +tunnustellakseen maaperää. Toivon, että porvarilliset puolueet tulevat +minut oikein ymmärtämään. + +— Kiitoksia, sanoi Pertti raapaisten jalallaan ja samalla vilkuttaen +silmäänsä keskinäisellä ymmärryksellä. Siitä tulee raportti +annettavaksi Suomen sosialidemokraattisen puolueen +pää-äänenkannattajaan. + +Mutta Pertin käynti antoi aihetta laajaan keskusteluun aikamme +yhteiskunnallisista virtauksista yleensä sekä Suomen +sosialidemokraattisesta liikkeestä erittäin. + +Salaneuvoksen mielestä oli työtätekevän säädyn tila yleensä hyvä meidän +maassamme, mutta kansa itse ei ollut vielä kypsynyt vasta saavutettua +vapauttaan oikein käyttämään. Tarvittiin sentähden hallituksen puolelta +valistuneita, mutta voimakkaita toimenpiteitä. + +— Suomen sosialidemokraattinen liike on suureksi osaksi vain +viranomaisten leväperäisyyttä, julisti hän juhlallisesti. + +— Meidän maassamme ei ole mitään oikeita, todellisia sosialisteja, +valitti protokollasihteeri, joka tukholmalaisen maanpakonsa jälkeen +piti itseään länsimaisten yhteiskunta-liikkeiden erikoistuntijana. +Meillä on vain suunpieksäjiä, roistoja ja anarkisteja. Jospa meillä +olisi edes yksi Jaurés, Bebel tahi Milleyrand! + +Oikea sosialismi ei salaneuvoksenkaan mielestä ollut mikään vaara +valtiolle ja yhteiskunnalle. Ikävä vaan, että oli niin paljon väärää +sosialismia. + +— On tehtävä jyrkkä ero oikean ja väärän sosialismin välillä, vakuutti +protokollasihteeri innokkaasti. Oikea sosialismi henkii lujaa ja +valoisaa luottamusta valtiota ja valtion ainoata autuaaksitekevää +vaikutusta kohtaan. Virkamiehenä ja erittäinkin Suomen Keisarillisen +Senaatin virkamiehenä minä en voi olla oikeata sosialismia lämpimimmin +kannattamatta. + +Salaneuvos myönsi vävynsä osittain olevan oikeassa. + +— Oikea sosialismi, pisti Tuomas, henkii todellakin aivan tervettä ja +perusteltua epäilystä yksilön omien kykyjen, alotteen, uskalluksen ja +eritoten hänen järjenjuoksunsa suhteen. Tämä epäilys on maailman alusta +asti ollut yksi kaiken hallinnollisen toiminnan pyhimpiä kulmakiviä. + +Erittäinkin nykyisenä riihattomana ja vallankumouksellisena aikakautena +voi oikea sosialismi Tuomaan mielestä olla juuri se jumalan lähettämä +apu, joka oli luotu valtiolaitoksen horjuvaa auktoriteettia tukemaan. +Meillä se tosin oli ottanut vääriä ja levottomuutta herättäviä muotoja, +mutta niin kauan kuin hallituksen ohjat olivat nykyisen +perustuslaillisen ja kansaansa rakastavan virkamiehistön käsissä ei hän +puolestaan epäillyt puhua luottamuksella rakkaan isänmaansa +tulevaisuudesta. + +Hän puhui taas puita heiniä, kuten tavallisesti. Salaneuvos loi häneen +myrkyllisen silmäyksen ja protokollasihteeri tuijotti häneen niinkuin +lehmä uutta konttia, tietämättä, mitä hänen tuli tästä poikansa +äkkinäisestä isänmaallisesta mielenmuutoksesta ajatella. + +— Valtiolaitos horjuu siksi, lausui ukko Paavo painokkaasti, että usko +jumalaan ja hänen pyhään sanaansa on horjahtanut. Mitä taas +perustuslailliseen hallitukseen tulee, niin on se kylläksi jo oikean +virkavaltaisen karvansa osoittanut. + +Salaneuvoksella oli vastauksensa jo valmiina ja myrsky olisi +epäilemättä mylvähtänyt. Mutta protokollasihteeri riensi taitavasti +uhkaavaa vaaraa torjumaan. + +— Se juuri on oikeassa sosialismissa jaloa ja suurenmoista, lausui hän, +että se ei tee mitään eroa hyvän ja huonon hallituksen eikä myöskään +hyvän ja huonon virkamiehistön välillä. Se antaa luottamuksensa +valtiolle kokonaisuudessaan, joka on aate ja sellaisena sekä ikuinen +että erehtymätön. + +Professori Meyer nyykäytti hyväksyväisesti päätään. Se oli hänen +mielestään niinkuin naulan päähän osattu. + +— Oikea sosialismi, uskalsi Tuomas jälleen huomauttaa, ei tee myöskään +mitään eroa huonon ja hyvän työmiehen välillä, saati sitten viisaan ja +tuhman. Se ei ylipäänsä tee eroa kenenkään välillä, joka juuri +todistaa, että se on jumalasta. Mutta koska se on jumalasta, tulee se +epäilemättä voittamaan ja valloittamaan maailman, niinkuin kaikki, +mitkä johtaa alkuperänsä tuosta ainoasta autuaaksitekevästä ja +tyhjentymättömästä armolähteestä, joka paistaa niin piruille kuin +vanhurskaille. + +— Tuomas, varoitti äiti. + +Tuomas oli taas mykkä niinkuin hiiri. Olikin aika jo, sillä vanhempien +herrojen vakavuus ei tällä kertaa jättänyt tilaa keveälle +leikinlaskulle. + +Kunnallisneuvos oli Tuomaan puhuessa kohottanut kulmakarvojaan. +Lampaanpäässä oli hänen mielestään hyviäkin paikkoja eikä ollut +mahdotonta, että sokeakin kana voi joskus löytää terveen järjen jyvän. +Täytyi olla läsnä vain oikea mies onkimaan se esille tuosta vilisevästä +typeryyden virrasta. + +— Myöskin valtio-aate, alotti hän hartaudella, oli kerran jumalasta. +Sentähden se myöskin on voittanut ja valloittanut maailman. Mutta +sittemmin on se omassa itsekkäässä yltiöpäisyydessään kieltänyt korkean +ja ylevän kotiperänsä. Siksi horjuvat nykyään kaikkien valtioiden +rakennukset. Niitä ei järkytä sosialismi eikä kapitalismi eikä +anarkismi, vaan yksinkertaisesti se vallaton, uskoton, harhaan mennyt +ja maailman-mattilainen vapaamielisyys, jota ne nykyään muka +kauniimmalla nimellä sanovat humaniteetiksi. Myöskin meidän +rauhallisille rannoillemme on tämä länsimaisen sivistyksen myrkky +nyttemmin tunkeutunut. + +Kaikki mätä tuli ukko Paavon mielestä läntiseltä ilmansuunnalta. +Sieltähän olivat ensiksikin kotoisin hänen perivihollisensa sveessit ja +lipilaarit, sieltä olivat perustuslailliset maanpakolaiset palanneet ja +siellä oli myöskin sen mystillisen murhaajapuolueen tyyssija, jonka +salaperäisistä aselähetyksistä hän oli juuri äskettäinkin kuullut +kamalia asioita mainittavan. Jossakin samalla taivaanrannalla, mutta +vielä kauempana, olivat vielä ne n.s. Parisin lokaviemärit, jotka +tässä takavuosina olivat realistista kirjallisuutta y.m. aivan +päätä-viemaavaa löyhkää Suomenkin etäisille sydänmaille huokuneet. +Nykyään oli niiden valta, jumalan kiitos, jälleen murrettu ja uusi, +terve ja isänmaallinen henki oli jälleen ruvennut raittiisti +puhaltamaan pahimpienkin entisten lantakirjailijain teoksissa. Tietysti +ne eivät vieläkään täyttäneet kaikkea kunnallisneuvoksen +kansalliskirjallista mittapuuta, mutta kuitenkin oli niissä hänen +mielestään ilmeinen ja vilpitöntä tunnustusta ansaitseva edistys-askel +sekä yleensä muodon kristillis-siveelliseen siivouteen että erittäinkin +isänmaallis-ihanteelliseen sydämen hartauteen nähden tapahtunut. + +Keskustelu teki nyt pienen partioretken korkeamman valtio-opin alalle. +Tuomas ilmaisi nimittäin totisen epäilyksensä siitä, että nykyaikainen +valtio ei antanut aina tarpeeksi turvaa kansalaisvapaudelle. + +Protokollasihteeri ojensi häntä hyväntahtoisesti. + +Koko tuo n.s. kansalaisvapaus oli hänen mielestään tyhjä mielikuva. +Sitä ei toisin sanoen ollut koskaan ollutkaan olemassa. Yksityinen +kansalainen oli, niin kauas kuin nykyaikaisen valtion juuret +ulottuivat, aina enemmän tahi vähemmän kuulunut valtiolle. Hänellä oli +valtioon nähden eräitä oikeuksia ja eräitä velvollisuuksia, mutta ei +vapautta. Hänellä oli esim. oikeus vaatia, että hän sai vapaasti puhua, +kirjoittaa, kokoontua ja lisääntyä. Että hänellä taas oli tämä oikeus +ainoastaan niin kauan kuin hän ei sillä vahingoittanut valtiota, se +lankesi luonnostaan niinkuin Manulle illallinen. Mikään hyvin +järjestetty valtio maailmassa ei nimittäin voinut sallia itseään +solvattavan. Se oli rangaistavaa. Juuri sitä varten oli kokoontumis- ja +painovapauslaki olemassa. + +Yksityinen kansalainen voi protokollasihteerin mielestä monella +muullakin tapaa vahingoittaa valtiota. Hän voi esim. olla +periaatteellisesti myöntämättä, että jokainen verisolu hänessä kuului +valtiolle. Silloin hän epäilemättä periaatteellisesti varasti +valtiolta. Kaikkein hirvittävin ja roistomaisin rikos, mitä yksityinen +kansalainen voi valtiotaan kohtaan harjoittaa, oli itsemurha. Se oli +suorastaan ryöväys valtiolta. Jos sellaiset rikokset voittaisivat alaa, +josta kaikki pyhät meitä varjelkoot, kadottaisi valtio-aate ennen +pitkää kaiken maallisen merkityksensä. Tosin ei yksityinen kansalainen +ollut tilaisuudessa tavallisesti harjoittamaan sitä useammin kuin +kerran elämässään, mutta katsomatta ollenkaan tämän teon +periaatteelliseen konnamaisuuteen oli se protokollasihteerin mielestä +jo personallisesti niin tuiki röyhkeä ja raaka, että sen pelkkä +yrityskin olisi tulevaisuuden ihanne-yhteiskunnassa kuritushuoneella, +kenties myöskin häpeällisellä kuolemalla rangaistava. + +— Roomalainen valtio-aate, lausui hän, joka on kaikille kansoille ja +kaikille ajoille esimerkiksi kelpaava, ei kukkaansa kehitettynä +tuntenut mitään yksityisen kansalaisen vapautta. Yksityinen kansalainen +kuului kokonaan valtiolle. Hänellä oli oikeus tästä vastalahjaksi +vaatia, että valtio syötti, juotti, pesi ja vaatetti hänet. Sitäpaitsi +oli valtion velvollisuus hankkia hänelle huvituksia, tehdä teitä +hänelle, rakentaa taloja ja temppeleitä, vieläpä pitää huoli hänen +kuolemattomasta sielustaankin ja toimittaa se, ellei juuri kaikkein +korkeimmille kunniasijoille, niin kaikissa tapauksissa välttävään ja +laatuunkäypään asemaan myöskin haudan tuonpuolisessa maailmassa. + +Samaan korkeaan päämäärään oli hänen mielestään myöskin aikamme +yhteiskunnallinen liike, oikein käsitettynä, pyrkimässä. Siksi oli sitä +jokaisen valistuneen ja aikaansa seuraavan valtion, vaikka tosin aluksi +varovasti, kannatettava. Yksilöt, jotka kuuluivat katoavaisuuden +maailmaan ja olivat pääasiallisesti vain ajallisia ilmiöitä, eivät +tosin sellaisinaan merkinneet mitään valtiolle, joka olemukseltaan oli +iankaikkinen. Mutta koska valtio samalla oli pakotettu elämään myöskin +ajassa, oli sen turhan tyytymättömyyden välttämiseksi myöskin omien +alamaistensa onnesta mahdollisimman isällistä ja monipuolista huolta +pidettävä. + +Protokollasihteeri oli mennyt viime keväänä juomalakkoon, näyttääkseen +muille heikommille sieluille hyvän esimerkin, ja katsoi sentähden +uhranneensa viimeisenkin yksilöllisen vapautensa yhteisen isänmaan +alttarille. Siitä saakka hän oli myös ruvennut puhumaan eräänlaisella +jalolla, värähtelevällä ja epäitsekkäällä marttyyripaatoksella, jota +hän nytkin käytti ja joka aina teki syvän vaikutuksen kaikkiin +oikein-ajatteleviin kuulijoihin. + +Salaneuvos oli ylimalkaan yhtä mieltä valistuneen vävynsä kanssa. + +— Aikamme yhteiskunnallinen liike, lausui hän, on syntynyt juuri siksi, +etteivät nykyaikaisen valtion virkamiehet ole kaikkialla täyttäneet +velvollisuuttaan. Siksi on havaittavissa laajalle levinnyt +tyytymättömyys kaikkien sivistyneiden kansojen pohjakerroksissa. He +eivät usein tiedä itsekään, mitä he positivisesti tahtovat, mutta +negativisesti tietävät he liiankin hyvin, että he eivät tahdo täyttää +niitä velvollisuuksia, mitä nykyaikainen valtio vaatii heiltä. Kysytään +sitten, mitkä ovat yksityisen kansalaisen velvollisuudet? + +Vastauksen asemasta pyysi salaneuvos vain viitata muinais-egyptiläisiin +pyramideihin, joiden pystyttäminen oli vaatinut miljonia ihmishenkiä, +myrjadia kyyneleitä ja verenpisaroita, mutta jotka nyt kantavat +kaikille ajoille jaloa todistusta faraoiden hallituksen verrattomasta +voimasta ja kunniasta. Mitä merkitsivät tämän kivisen, vuosituhansien +takaa puhuvan kultuurimuodon rinnalla kaikki yksityisten kansalaisten +kärsimykset ja kyyneleet? Ei ollut kenenkään tarvis sääliä eikä surra +heitä. He olivat päinvastoin kadehdittavia, sillä he olivat kärsineet +ja kuolleet edestä isänmaansa. + +— Valtiorakennus, jatkoi salaneuvos, itsekin ihastuneena onnistuneesen +vertaukseensa, on tehtävä lujaksi ja loistavaksi. Se on muurattava niin +kiinteäksi, ettei mikään yksilöllisen itsekkäisyyden kyykäärme pääse +sen raosta sisään luikertamaan, ja se on kohotettava niin korkeaksi, +ettei mikään personallisen pyyteen haaskalintu ylety sen räystäiden +ylevyyttä häpäisemään. Lausun tämän eritoten silmälläpitäen oman +kallisarvoisen syntymämaani valtiorakennusta. Kenties on aikamme +yhteiskunnallinen liike luotu juuri tekemään tämän suurtyön. Mutta sitä +ennen on yksityisten kansalaisten meidän maassamme opittava alttiiksi +antautumista ja uhrautumista. Heidän on otettava esimerkkiä siltä +jalolta ja yksinkertaiselta kansakunnalta, joka on Kufun, Kafran ja +Totmes-Ramseiden pyramidit pystyttänyt. Yhtä paljon kuin me nyt +rakastamme ja kunnioitamme niiden Spartan pyhien poikien muistoa, jotka +kaatuivat Thermopyleen vuori-ahtaissa, kalpeessa kamppaillen vastaan +päälleryntäävän vihollisen ylivoimaisia laumoja, yhtäpaljon tulevat +syntymättömät sukupolvet kerran siunaamaan niiden jalojen miesten ja +naisten kirkastettuja henki-olennoita, joille on suotu onni kantaa +niin sanoakseni savea ja tiiliä Suomen suurruhtinaskunnan tulevaan, +loistavaan, olkoonpa vaan vaikka sosialidemokraattiseen +valtiorakennukseen. On turha sääliä ja surkutella heitä. +He ovat täyttäneet vain velvollisuutensa, pyhimmän, mikä +yksityisellä kansalaisella tässä maailmassa on, taikka n.s. +kansalaisvelvollisuutensa. + +Salaneuvos oli liikutettu. Tämä ei tapahtunut hänelle usein eikä +oikeastaan enää muulloin kuin joskus muistaessaan oman maanpakonsa +surullista ja sydäntäsärkevää aikakautta. Hän ei pitänyt omaa +vaatimatonta passivista vastarintaansa suinkaan minään suurtyönä, eipä +edes millään erinomaisemmalla tavalla isänmaan kiitollisuutta +ansaitsevana. Hän tunsi olevansa vain yksi noista tuhansista, +nimettömistä ja uhrautuvista isänmaan-ystävistä, joiden valjenneista +luista niin monen valtakunnan kalleimmat kansalliset muistomerkit +olivat kohotetut. + +Protokollasihteeri pyyhki silmälasejaan. Samat muistot yhdistivät +heitä. + +Kunnallisneuvos oli istunut kotvan äänetönnä, harkiten omaa +mieskohtaista suhdettaan siihen yhteiskunnalliseen liikkeesen, joka +niin äkkiarvaamatta oli puhjennut hänen omalla maatilallaan. Nopeasti +hän oli kuitenkin mielessään tullut siihen rauhoittavaan tulokseen, +ettei siitä käytännössä ainakaan tälle kesälle enää mitään suurempaa +vauriota olisi. Keventynein mielin tunsi hän itsensä kykeneväksi +ottamaan osaa asian tietoperäisempäänkin tarkasteluun. + +— Aikamme yhteiskunnallinen liike, lausui hän, on kristin-oppi elämään +sovitettuna. Mutta niinkuin usein lapsi nousee isäänsä vastaan ja muna +rupeaa kanaa neuvomaan, niin on myöskin Suomen sosialidemokraattinen +puolue, sen pahempi, ryhtynyt parjaamaan kirkkoa ja papistoa. Kuitenkin +on juuri kansankirkko ja evankelis-luterilainen seurakunta niin meillä +kuin muuallakin enemmän kuin mikään valmistanut jalansijaa heidän +tasa-arvoisuuden vaatimuksilleen. + +Nyt ei Tuomas enää mitenkään voinut hillitä itseään. + +— Aikamme yhteiskunnallinen liike, lausui hän, matkien varsin +sopimattomasti iso-isänsä hurskasta äänenpainoa, ei minunkaan +mielestäni suinkaan sodi vastaan valtion ja kirkon ijäisiä, pyhinä +pidettäviä periaatteita. Se päinvastoin täydentää niitä. Samoin kuin +pappi ja nimismies meidän maaseudullamme nykyään toimivat rinnakkain +kansallisen viljelyksemme siunauksellisina etuvartioina, samoin tulevat +vastaisuuden sosialidemokraattisessa valtiossa viihtymään veljellisesti +vierekkäin maallinen ja taivaallinen oikeus, molemmat yksinvaltiaan +työpehtorin personassa edustettuina. Silti ei tämä suinkaan tee +tarpeettomiksi pappeja eikä nimismiehiä. Ne tarvitaan kyllä kaikki +kolmekin valtion ja valtiokirkon horjuvaa auktoriteettia tukemaan. + +Koska kaikki hyvät asiat olivat kolmi-yhteiset, kuten +evankelis-luterisen uskontunnustuksemme jumalalliset personatkin, +ei hän puolestaan tahtonut asettaa epäilyksen alaiseksi, ettei +yllä-esitetylle kolmijaolle rakennettu valtiolaitos vastaisi myöskin +n.s. korkeamman maailmanjärjestyksen kaikkia kohtuullisia vaatimuksia. + +Naiset eivät ylipäänsä ottaneet osaa keskusteluun. Nyt katsoi Anna +kuitenkin velvollisuudekseen huomauttaa, että aikamme yhteiskunnallinen +liike epäilemättä tulisi poistamaan sodat maailmasta. + +— Ja niiden mukana sotaisen kunnon, valitti Aline. + +Hän ei suinkaan ollut vähemmän vilpitön ikuisen rauhan ystävä kuin +nuorin sisarensa, mutta hän oli viime talvena eräissä tanssiaisissa +Uusmaalaisen osakunnan talolla tutustunut muutamaan lakkautuspalkkaa +nauttivaan, kiveräviiksiseen luutnanttiin, nimeltä Måns Müller, joka +sittemminkin oli osoittanut tavallista suurempaa mielenkiintoa hänen +kaunista ja kaihomielistä leskeyttään kohtaan. Siitä saakka katsoi +Aline ikäänkuin viralliseksi velvollisuudekseen olla solidarinen +sotilassäädyn kanssa. + +— Sosialismi, lohdutti Tuomas, ei suinkaan tule hävittämään sotia, +vielä vähemmän seisovia armeijoja. Se tulee muuttamaan ne vaan +kansanmiliisiksi taikka n.s. punakaarteiksi, joiden uljaasta ja +rohkeasta mielenlaadusta meillä omassa maassamme lienee jo kyllin +sitovia todistuksia. + +Protokollasihteeri huomautti arvokkaasti, että ero entisen feodalisen +valtion ja nykyisen kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksen välillä oli +juuri sotaisen kunnon saattaminen etuoikeutetulta aatelissäädyltä +kansan kaikkien asekelpoisten nuorukaisten yhteisomaisuudeksi. Hänkään +ei lainkaan ollut mikään seisovien armeijojen ihailija. Hänen +mielestään oli valtiollinen ja yhteiskunnallinen elämä esim. +meidän maassamme parhaiten turvattavissa vapaaehtoisilla +kansalaisjärjestöillä. Siten oli kaikkialla meidän maassamme, tuhanten +vetten partaalla ja läpipääsemättömimmissä viidakoissa, ylenevä uljas, +rohkea ja sotakuntoinen heimo, jota ei mikään ulkomainen vihollinen +maailmassa uskaltaisi hätyyttää. + +— Sotakunto, lausui hän jalolla, värähtävällä vatsapaatoksellaan, +on jokaisessa hyvin järjestetyssä valtiossa myös kaiken +todellisen rauhankunnon oikea pohja ja perustus. Tulevaisuuden +sosialidemokraattinen valtio-ihanne, jota minä puolestani en pidä +mahdottomana, on ottava nämä molemmat kunnot palvelukseensa. Minun ei +tarvinne huomauttaa, mikä arvaamaton etu tästä tulee olemaan juuri +kysymyksessä olevalle valtio-ihanteelle. + +— Siitä on kaikesta päättäen muodostuva hyvin sotainen valtio-ihanne, +ivasi Tuomas. Yksityiset kansalaiset, niin miehet kuin naisetkin, +tulevat kaikki jalossa kilvoittelussa rakentamaan tämän uuden +Jerusalemin muureja, toisessa kädessä miekka, toisessa muurauslasta. +Mutta jokaisessa Pyhässä kaupungissa pitää, ollakseen oikein pyhä, olla +myöskin Pyhä hauta. Jokainen kansa voi sellaisen vähällä vaivalla +itselleen kustantaa. Yksi voi haudata siihen faraonsa, toinen faraon +kissan. Minä puolestani ehdotan, että me hautaamme sinne yksilön +vapauden. + +Kukaan ei katsonut hänen sanojensa enää edes mitään ojentamista +ansaitsevan. + +Kahvi oli juotu ja kukin ottanut jälleen paikkansa nurmipenkereellä. +Herrat olivat sytyttäneet sikaarinsa. Professori Meyer siirtyi takaisin +maalaustelineittensä taa. Ainoa juomaton kahvikuppi oli enää vanhan +presidentin, joka edellisen aikana ei ollut katsettaan edes kertaakaan +sakkilaudasta kohottanut. Aline luki, Maria Antoinette teki käsityötä. +Anna oli jälleen löytänyt kesäisen mielikuvituksensa, erään suuren +muurahaiskeon, jonka läheisyyteen hän oli istahtanut harjoittaakseen +julmia ja sydämettömiä tutkimuksia sen kaikkien kansalaisten työlle +perustetusta, terveestä ja yksinkertaisesta yhteiskunta-elämästä. + + + + +7. + + +Tuli puhe huomisen päivän ohjelmasta. Tuomas ehdotteli huviretkeä +saareen, Aline taas, että heti eineen syötyä lähdettäisiin kaikki +yhdessä marjoja poimimaan. Jälkimmäinen ajatus sai yleistä kannatusta +osakseen. + +— Jaa, ei minun sovi, sanoi ukko Paavo. + +— Miksei sovi? kysyttiin. + +— Minulla on huomenna rippikirkko. + +Tuomaan silmät välähtivät veitikkamaisesti. + +— Eikö iso-isä pelkää syövänsä ja juovansa päälleen kuolemaa? kysyi hän +hyvin huolestuneella äänenpainolla. + +— Häh? + +— Ettei pitäisi riskeerata niin vanhan miehen. Kuka tietää, ei satu +sielu olemaan oikeassa tämmingissä. + +— Haista hapan! + +Kunnallisneuvos nauraa pähäytti lyhyttä, kyynillistä +vanhanmiehen-nauruaan. Hän oli tuntenut itsensä viime aikoina hiukan +raihnaiseksi ja syventynyt sentähden entistä enemmän sielunsa autuutta +ajattelemaan. Kuitenkaan hän ei silti laiminlyönyt maallisempiakaan +meininkejään. Niinpä hän oli esim. tänään aamupäivällä tehnyt +testamenttinsa, jossa hän oli juhlallisesti luvannut Vitikkalan talon +täysineen päivineen vanhimmalle pojalleen protokollasihteerille. Toinen +poika, Jussi-niminen, joka oli pappina Itä-Pohjanmaalla, oli hyvitetty +vastaavalla rahamäärällä, joka ukko Paavon viisaan ja toimeliaan +huoneenhallituksen kautta oli vähin erin karttunut Kansallis-Pankin +helsinkiläiseen pääkortteeriin. + +Talonsa toimitettuaan tunsi vanha kunnallisneuvos itsensä tänään +ylimalkaan tavallista reippaammaksi ja iloisemmaksi. Hän oli ikäänkuin +palannut takaisin niiltä taivaallisilta torpanmailtaan, joilla hänen +aatoksensa oli viime aikoina liiaksikin askarrellut, ja tarrautui +jälleen kaksin käsin sen maan kamaraan, jolla hän niin hyvin viihtyi ja +josta hän ei suinkaan aikonut vielä vallan ensi hädässä erotakaan. +Testamentin teko oli nyt hänelle enää vain muodollinen toimitus, jonka +hän tosin oli päättänyt Herran pyhällä ehtoollisella vahvistaa, kuten +hän vahvisti kaikki muutkin tärkeämmät maalliset tekonsa, m.m. +poliittiset, mutta jonka silti ei suinkaan tarvinnut hänen puoleltaan +sisältää mitään ennen-aikaista autuaaksi tulemista. Päinvastoin oli hän +päättänyt elää vielä kauan eikä tuntenut ketterissä kantapäissään vielä +vähintäkään halua astua ajasta iankaikkisuuteen. + +Hän esitti sentähden jotenkin pakanallisella hilpeydellä, joka oli ukko +Paavon pahin perisynti, mielipiteensä Herran armopöydästä. + +— No, minä häntä olen syönyt ja juonut jo kohta puolen vuosisataa, +lausui hän, niin enpähän ole kuollut kertaakaan. Parempana ihmisenä +minä aina olen palannut sieltä. + +Jos joku muu esim. Tuomas olisi lausunut nämä kerettiläiset sanat, +olisi ukko Paavo ja hänen mukanaan epäilemättä muukin seura heti +julistanut sen kaiken pyhän herjaamiseksi. Mutta nyt lausui hän ne itse +eikä kenelläkään ollut asian johdosta mitään muistuttamista. Muuten +kohdeltiinkin häntä tänään, jo tuon testamentin takia, tavallista +suuremmalla kunnioituksella. + +Tuomas yksin nauroi kohti kurkkuaan. Mutta hänen erikois-ominaisuutensa +oli juuri nauraa mitä sopimattomimmilla hetkillä ja mitä +juhlallisimmissa tilaisuuksissa. Siksi ei hänen taitamaton iloisuutensa +tälläkään kertaa mitään enempää huomiota herättänyt. + +— Ehtoollispakko olisi kuitenkin poistettava, lausui protokollasihteeri +varovaisesti. + +— Ja kirkko erotettava valtiosta, lisäsi salaneuvos. + +Hänkään ei ollut vieras uskonnollisille kysymyksille, vaikka hänen +parhaalla tahdollaankaan ei ollut onnistunut löytää lohdutusta Suomen +evankelis-luterisen kirkon helmasta eikä Herran pyhän seurakunnan +yhteydestä. Hän oli sentähden tyydyttänyt ijäisen ikävöimisensä tarpeet +Svedenborgilla, spiritismillä ja okkultismilla, joita hän oli käynyt +tutkimassa Englannissa saakka, tunsi personallisesti useimmat ajan +mainehikkaimmista medioista ja oli heidän avullaan onnistunut kerran +tapaamaan oman rakastetun vaimo-vainajansa, joka oli ilmoittanut +olevansa jo puoleksi kirkastettu. Ukko Paavon mielestä hän oli +varoittava esimerkki siitä taikauskosta, mihin joutuu inhimillinen +järki, jos se hylkää uskon ainoan vankan ja todellisen kallion ja +lähtee omien voimiensa myrskyisälle merelle rimpuilemaan. + +— Kyllähän se pappien palkkauksen kannalta hyvä olisi, myönnytteli ukko +Paavo. Kovin käypi kalliiksi tämänkin seurakunnan sielunhoito. Mutta +toisakseen, eivät ne rahat silti ole kankkusen kaivoon heitettyjä. +Tosin on Herran sana meille kyllin selkeä ja syvä raamatussa, jota ei +mikään papin saarna voi parantaa, ja luulisinpa minä puolestani samoin +kuin muutkin varakkaammat talolliset tulevani toimeen pelkällä +kappalaisellakin, ilman kirkkoherraa, joka on paha perustuslaillinen. +Mutta noita itsellisiä, mäkitupalaisia, torppareita ja piikaletukoita, +niitä ei pirukaan voisi pitää kurissa ilman kahta pappia. Näkyypä siinä +olevan täysin tekemistä itse kolmi-yhteiselle jumalallekin, joka +kuitenkin on sekä kaikkiviisas että kaikkivaltias. + +— Täytyy saarnata enempi helvettiä, pisti Tuomas. Nykyaikaiset +sielunpaimenet ovat käyneet liian lauhkeiksi ja lammasnahkaisiksi. +Tulinen järvi ei pelota enää ketään, tuskin edes varakkaampia +talollisia, ja samalla on myöskin Abrahamin helma kadottanut kaiken +houkuttelevan merkityksensä. Nykyaikaiset teologit puhuvat vain +uskosta, rakkaudesta ja lunastuksesta. Pitäisi puhua enemmän vanhan +testamentin liitosta, Jehovasta ja Faraon vaunuista, Sinain vuoresta ja +Punaisesta merestä. Jos tällaista tapainturmelusta saa jatkua, +järkkyvät kaikki isiltäperityn yhteiskunnan perustukset, köyhälistö +rupeaa palvelemaan Mammonaa ja koko kolminaisuus jää rikasten miesten +ainoaksi yksityisomaisuudeksi! + +Kunnallisneuvos kiinnitti häneen tuiki merkillisen katseen +kuusennaavaisten kulmakarvojensa alta. + +— Ei sinun tarvitse tulla minulle isiesi uskon pää-artikkeleita +tikuteeraamaan, lausui hän kuivasti. Ja mitä taas rikkaisiin miehiin +tulee, on heillä tässä matoisessa maailmassa jo niin paljon huolta ja +murhetta, että jos heidän kuolemansa jälkeen vielä täytyy mennä hyvässä +lykyssä neulansilmän läpi, niin ei, eipä piessa ollen, pitäisi heidän +kohtalonsa olla kenellekään juuri kadehdittava. + +Tämä raamatun paikka oli ukko Paavoa aina syvästi huolettanut. Hänen +ainoa lohdutuksensa oli, ettei se kuitenkaan mahtanut olla niin aivan +puustavillisesti ymmärrettävä. + +Protokollasihteeri, joka ylipäänsä vältti kaikkea metafysiikkaa, +huomautti ohimennen, että ennen oli olemassa myöskin +kirkonkäynti-pakko. Vanha Ruotsin laki ei ymmärtänyt leikkiä ollenkaan +sellaisen suhteen, joka jumalanpalveluksen aikana matkusti Herran +temppelin ohi sinne sisälle poikkeamatta. Rangaistiinpa vielä +jalkapuulla jokainen, joka ennen aamukirkkoa oli polttanut piipullisen +tupakkaa. + +— Ne pitäisi saada jälleen voimaan nuo määräykset, kannatti vilkkaasti +kunnallisneuvos. Minulla oli tässä viime talvena kunnia puhella +arkkipiispan kanssa, joka hänkin valitti, että kirkkokuri on +arveluttavasti löyhtynyt meidän aikoinamme. + +— Mutta jos ei tee mieli kirkkoon? kuului Anna muurahaiskekonsa luota +viattomasti virkahtavan. + +Tämä oli loukkaus neljännen käskyn pyhyyttä vastaan. + +— Anna, kuinka sinä puhut? lausui salaneuvos ankarasti. + +Hän ei itse suinkaan ollut mikään ankaran kirkkokurin mies, tuskinpa +edes kotikurinkaan, mutta hän ei sallinut lastensa puhuvan +kevytmielisesti ijäisyyden asioista, varsinkaan vanhempien ihmisten +läsnäollessa. + +Anna painoi päänsä katuvaisena alas. Mutta samalla päästi hän pidätetyn +huudahduksen. Joku tavallista äkäisempi keon asukas oli toimeenpannut +hänen suhteensa sukukoston ja purrut häntä jonnekin, jota hän ei +ruvennut lähemmin määrittelemään. Hän hävisi niinkuin hirvi tiheimpään +viidakkoon. + +— Vanhurskas taivas rankaisi häntä, nauroi Tuomas. + +Salaneuvos murisi jotakin huonosta kasvatuksesta. + +— Anna tarkoitti tietysti, ettei ihmisellä aina voi olla hengellistä +kutsumusta kirkkoon, riensi Tuomaan äiti vakavasti välittämään. Ja mitä +taas Tuomaan puheisiin tulee, katuu hän niitä kyllä itsekin, kun tulee +vanhemmaksi. + +— Kutsumusta! jankkasi ukko Paavo itsepintaisesti. Herra kutsuu meitä +kaikkia. Tätä kutsua on toteltava ja jätettävä vaalinvalta hänelle, +joka kyllä taitaa nisunsa ohdakkeista erottaa. + +Kirkonmenon lohduttava ja virkistävä vaikutus ei hänen mielestään +suinkaan aina riippunut ihmisen sisällisestä sieluntilasta. Se asui +Herran temppelissä itsessään, aivan niinkuin Hänen armonsa asui +viinissä ja öylätissä. + +— Minua rupee kirkossa aina niin haukotuttamaan, lausui Aline, lyöden +samalla kiinni ranskalaisen romaaninsa. Melkein samoin kuin +pitkäveteistä kirjaa lukiessa. + +— Aline, lausui salaneuvos nuhtelevaisesti, sinä et ole lapsi enää. +Sinun pitäisi olla esimerkiksi nuoremmalle sisarellesi. + +— Hän nyt välittäisi minun esimerkistäni! + +Mutta ukko Paavo meni vapaamielisessä suvaitsevaisuudessaan niinkin +pitkälle, että hän rupesi pakanallista kaunotarta puolustamaan. + +— Haukotteleminen ei olekaan synti, lausui hän, varsinkin jos oikein +sydämensä pohjasta haukottelee. Eipä edes pieni terveellinen +nukahtaminen ole välistä poissa paikaltaan, tapahtuipa se sitten vaikka +itse Herran pyhässä temppelissä. Se on sitäpaitsi vanha kansallinen +tapa ja jo sellaisena kunniassa pidettävä. Lepopäivän jumalalle saattaa +se olla aivan yhtä otollista kuin koskaan palavin valvominen, joka +kuitenkin on aina perisynniltä ja ihmisen oman sydämen pahoilta +aivoituksilta ahdistettu. Sitä vastoin voi juuri usein olla hengellistä +ylpeyttä ja saatanan niskakarvojen nostamista tuo nykyaikainen puhe +kutsumuksesta ja kutsumuksesta. Asetetaan Herran armolahjat niin +korkealle, ettei niihin tavallinen vaivainen syntinen enää ylety +kurottamaankaan. Hipristellään muka Kristuksen ruumista ja vertakin +eikä enää muuta kuin hiukkasen kalkin laidassa huultensa päitä +kostutetaan. Minä häntä olen aina ottaa hivauttanut täyden kulauksen. + +Kunnallisneuvos esitti vielä kotvan yhtä rehevästi sitä leveää ja +tuttavallista kantaa, jolle hän puolestaan oli suhteensa +iankaikkisuuden Herraan asettanut. Tuomaan äiti tyytyi vain hiljaisesti +huomauttamaan, että nykyinen kirkollinen järjestys oli mitä suurimmassa +määrin omiaan kasvattamaan nimikristityitä. + +Ukko Paavo veti pitkän sauhun sikaaristaan. + +— Tapani ei ole juuri antautua väittelyyn naisten kanssa, lausui hän +hieman rykästellen, mutta sen verran voin minä arvoisalle miniälleni +ilmoittaa, että viskin on annettu Herralle eikä ihmisen ole asia mennä +tekemään tuomioita hänen pyhän seurakuntansa jäsenten keskuudessa. +Kaikki on annettava kasvaa elon-aikaan saakka. + +— Kaikissa tapauksissa olisi saatava kunnollinen eriuskolais-laki +aikaan, huomautti salaneuvos. + +— Sitäpaitsi on nykyinen siviili-avioliiton muoto kerrassaan skandaali +sivistyneelle yhteiskunnalle, lisäsi päättävästi protokollasihteeri. + +Tämä oli ukko Paavolle tulta tappuroihin. + +— Ja sen minä sanon, kivahti hän, että joka ei kristillisen +evankelis-luterisen kirkon helmassa viihdy, ei se sitten viihdy muualla +kuin koirankuontolaisten maassa ja hottentottien seurakunnassa. +Niinkuin tässä olisi mikä hätä elää! Jumalan sana on selkeä meidän +edessämme ja Augsburgin uskontunnustus takaa meille totuuden tien niin +täydellisenä kuin pimitetty ihmisjärki ylipäänsä voi sen ymmärtää. +Hullu merta etemmäksi kalaan menee. Tuollaiset puheet eivät ole muuta +kuin aikamme löyhtyneen siveyskäsityksen ja vallalle päässeiden +intohimojen ilmauksia, jotka sen pahempi ovat saavuttaneet jalansijaa +myöskin kasvavan nuorison keskuudessa. Minä olen kyllä ollut nuori +minäkin ja väitän tajuavani nuorisoa. Nuorten mieli tekee aina asettaa +oma tahtonsa jumalan tahdon edelle ja elää lihan eikä hengen mukaan. +Mutta on suuri ero entisen ja nykyisen nuorison välillä. Tehtiin sitä +syntiä ennenkin, jumala paratkoon, tehtiin minunkin nuoruuteni päivinä, +mutta tiedettiin sitä sentään huutia ja kaduttiin. Nykyinen nuoriso +taas ei kadu ollenkaan. Se ei ole enää elämää jumalassa, vaan isässä +perkeleessä. + +Saman paatuneen katsantokannan hedelmiä olivat hänen mielestään kaikki +nuo nykyaikaiset parannus-ehdotukset, joilla tahdottiin tärvellä meidän +vanha hyvä kirkkojärjestyksemme. Ensin muka eriuskolais-laki, sitten +sivili-avioliitto, sitten porttous, sitten lapset valtion ja kunnan +elätettäviksi! Epäilemättä olisi se miellyttävää asianomaiselle +synninorjalle, olisi varmaan "hilivetin hipleätä", mutta kysytään, +olisiko se jumalan tahdon mukaista? Kyllä siitä meidän rakkaassa +isänmaassamme juupelijuhla tulisi, tulisipa peto vie oikein hollolan +polska ja Turkin musiikki, jota menoa kaikki kunnialliset ja +oikein-ajattelevat kansalaiset saisivat vain korvat lupalla aidan takaa +assistierata. + +— Jaa, miksei, jatkoi hän tuohtuneena, en minäkään tahdo kristillisen +seurakunnan ja pyhäin ihmisten yhteydessä kaikkia varkaita ja +huorintekijöitä pidättää. Menkööt vaan ravitsemaan itseään tämän +maailman ravalla, niinkuin kerran tuhlaajapoika, koettakoot syödä +sikojen kanssa, niin tottapahan tulevat tuntemaan kitalaessaan, miltä +maistuu maamiehen kulta. Onpa moni kyllä aikoinaan palajava Isän +huoneesen, onpa palajava totisesti häntä koipien välissä, vaikka minä +puolestani en olisi taipuvainen mokomien tähden edes syöttöporsastani +teurastamaan. En, vaikka syntini veriruskeiksi tulisivat! + +Vanha presidentti oli kaikkien ihmeeksi kohottanut silmänsä +sakkilaudasta, seuraten kunnallisneuvoksen yhä kiihtyvää esitystä +ilmeisellä mielenkiinnolla. + +— Rauhan evankeliumin julistajat, lausui hän lempeästi hymyillen, ovat +aina personallisesti niin sotaisia. He puhuvat myöskin niin kovin +mielellään verestä, ruumiista ja teurastuksesta. Tarkemmin asiaa +ajatellen on se kuitenkin varsin luonnollista. Se johtuu vain +kristin-uskon dualistisesta maailmankatsomuksesta. Elämä sellaisenaan, +lähinnä tietysti elävä ihmis-olento, on jo kauhistus kaikelle +tosikristilliselle mielenlaadulle. Heidän sormiaan rupeaa heti +syyhymään, missä he näkevät lihan ja hengen sopusointuisesti viihtyvän +keskenään. Koska ne kerran heidän oppinsa mukaan ovat kaksi +täydellisesti eri asiaa, niin mikä on sen luonnollisempaa kuin että ne +erotetaan satunnaisesta yhteydestään. Kaula poikki! Ilmankos ei minkään +muun uskonnon nimessä olekaan niin monta henkiruumiillista olentoa +teurastettu. + +Hän oli itse vanha järkeilijä ja jumalankieltäjä, jonka kirjahyllyillä +18:n vuosisadan ranskalaiset valistusfilosofit ja encyklopedistit +viihtyivät veljellisessä sovinnossa Revue des deux Mondes'in koottujen +vuosikertain kanssa. Hän ei ylipäänsä enää seurannut nykyisen ajan +aatteellisia virtauksia, eipä ollut edes huvitettu poliittisista +päiväntapahtumista, mutta kirkolliset kysymykset, erittäinkin +Waldeck-Rousseaun, Combes'in ja Clémenceaun Ranskan kaunis taistelu +katoolisia kongregatsionejaan vastaan, olivat vielä viime vuosinakin +saaneet vanhan ratsionalistin veren nuoruuden tulta hehkumaan. +Mielihyvällä hän oli kuullut, että myöskin Suomen nousevan nuorison +keskuudessa samat ylevät päämäärät olivat herättäneet vilkasta +vastakaikua. + +Hänen tapansa ottaa osaa keskusteluun, joka tapahtui hyvin harvoin, oli +hiukan omituinen. Jostakin yksityisestä sanasta sai hän aiheen esittää +omia kiteytyneitä mietelmiään, jotka aina kävivät samaan suuntaan ja +joiden loppuponsi oli tunnettu kaikille läsnäolijoille. Hän puhui +vähemmin muille, enemmän itselleen, tuntien silloin tällöin halun julki +lausua ne vuosisataiset ihmiskunnan ihanteet, jotka hän oli +varhaisimmassa nuoruudessaan omaksunut ja joille hän oli ollut halki +pitkän elämänsä järkähtämättömästi uskollinen. Kaikissa tapauksissa oli +ukko Paavo saanut uuden vastustajan, jonka kanssa ei suinkaan ollut +leikkimistä. + +— Kristin-usko, huomautti hän lyhyesti, on kaksiteräinen miekka: kaikki +riippuu siitä, kuinka sitä käytetään. + +Mutta vanha presidentti ei antanut itseään niin vähällä kuitata. + +— Minä myönnän, lausui hän tarmokkaasti, että paraskin asia, kuten +esim. jalo viini taikka Ranskan suuri vallankumous voi raa'an rahvaan +käsissä tulla hirveästi väärin käytetyksi. Mutta kysymyksen-alaiseksi +jää, onko kristin-usko jalo viini taikka suuri vallankumous. + +Hän puolestaan pyysi epäillä sitä. Kristin-usko oli käynyt läpi +maailman niinkuin murhan-enkeli, risti oli alkanut aina siitä, mihin +miekka oli lopettanut, pappi oli siunannut ruumiit ja korjannut sielut. +Joskus oli pappi käynyt myöskin sotajoukon edellä. Mutta silloin oli +hänen jäljestään aina saapunut se, joka teki lihaa. + +— Ihmisjärki on pimitetty, sanovat kristityt. Ainoastaan sydämessään +voivat he tuta jumalan. Näin ovat he korottaneet sydämen, joka on +ihmisen alempi, itsetiedoton osa, yläpuolelle järjen itsetietoista +toimintaa. Siinä juuri on ovi, joka vie pimeyteen, julmuuteen ja +barbariaan. Sillä ihmissydän ei ole mikään mallikelpoinen esine. Se on +päinvastoin hyvin apokryfinen auktoriteetti, joka seuraa villien +vaistojen ja menneiden kehityskausien usein sangen omituisia +siveyslakeja. Jos ihmiskunta yleensä on parannettavissa, voi se +tapahtua ainoastaan järjen vähittäisen valistamisen avulla; sillä +hyvät, oikeat ja kirkkaat ajatukset ovat omiaan tuomaan mukanaan hyviä, +oikeita ja kirkkaita tekojakin. + +Tuomas loi kadehtivan katseen valkopartaiseen presidenttiin. Jospa +hänellä itsellään olisi ollut tuo järkähtämätön usko inhimillisen +järjen valoisaan ylemmyyteen! + +— Ihmisjärki, huomautti ukko Paavo, teki vararikon Ranskan +vallankumouksessa. + +Silloin nousi vanha presidentti. Hän oli jälleen niinkuin haamu +vuosisatojen takaa, kookas ja kunnioitusta herättävä, lumivalkeiden +hapsiensa seppelöimä. Ukko Paavon sanat olivat sattuneet hänen +sydämensä arimpaan. Hän ei koskaan voinut antaa anteeksi Ranskan +vallankumoukselle, että se oli vetänyt lokaan ja vereen oman ylevän +alkuperänsä. + +— Järki, lausui hän juhlallisesti, Voltairen, Diderot'n ja Dalembertin +järki julistettuna valtiouskonnoksi! Ylhäinen järki, joka on juuri +vastakkainen kaikelle hämäräperäiselle, jolle onneksi ei voida mitään +uskontoja perustaa! Tuo majesteetillinen järki, joka kulkee huipulta +huipulle, usein poljettuna, aina vainottuna, ei koskaan kukistettuna, +voitosta voittoon, aina eteenpäin, aina ylöspäin, kohti uusia taivaita +ja auringoita. Tuo pieni, kallisarvoinen koru, taottu tuhansista +epäselvistä tunteista ja mielikuvista, kummitustaruista ja +kuolemankauhistuksista, kiteytynyt ankaran painon alla, säteilevä +omalla valollaan, pilkkopimeässä yössä ja ahdistuksessa. Mitä osasi +roskaväki sillä tehdä? Ainoastaan julistaa sen — valtio-uskonnoksi! + +Mutta niin oli hänen mielestään aina roskaväen laita. Anna sille päärly +ja se sanoo: "Tämä on hyvä nauriin siemeneksi." Anna sille vapaus ja se +sanoo: "Tällä on erinomainen sortaa muita." Lahjoita sille ihmis-ajatus +ja se tekee siitä — giljotinin! + +Roskaväki tarvitsee jumalia, roskaväki viihtyy vain puolihämärässä. +Napoleon Bonaparte tunsi roskaväkensä. Valistusfilosofia oli avannut +hänelle maailman ja hän teki siitä — teurastuslavan. + +Hän oli kiihtynyt ja häntä rupesi ryvittämään. Hän vei nenäliinan +suulleen ja kun hän otti sen takaisin, näkyi siinä pieni punainen +täplä. Hän sylki verta. Kukaan ei huomannut sitä. + +Salaneuvos, joka oli spiritisti, ei voinut hyväksyä järjen +ylenmääräistä ylistämistä. + +— Veljeni Kaarle Juhana, sanoi hän, ei ole sopiva mies puhumaan muiden +uskonnoista. Kuinka voisikaan hän omalla järjellään tuomita tunteiden +totuuksia? Se on sama kuin joku tahtoisi mitata kuutioita hehtaareilla +taikka punnita peltoa kilogrammeilla. Toisin sanoen: nonsens! +Sitäpaitsi vie pelkkä järki ihmisen raakaan materialismiin. + +Kenties ensimmäisen kerran elämässään katsoi ukko Paavo voivansa +täydellisesti kannattaa salaneuvosta periaatteellisessa keskustelussa. +Hän nyökäytti päätään hyväksyväisesti. + +— Veljeni Konrad Napoleon, lausui vanha presidentti hymyillen, puhelee +henkien kanssa. Hän tahtoo myöskin materialiseerata henget eräiden +materia-ilmiöiden avulla, joita hän nimittää medioksi. Kysytään, onko +hän sopiva mies puhumaan muiden materialismista? + +Oltiin jo valmiit kotiin lähtemään. Samassa kuului yleinen ihastuksen +sorina. Vitikkalan päällä näkyi kaunis päivänkaari, jonka toinen sakara +meni suoraan keskelle Poutajärveä, mutta toinen hävisi korkealle puiden +latvain taa. Professori Meyerin mielestä kuvasi se meille mitä +hurmaavimmalla tavalla kauneuden ijäistä valtakuntaa, joka yksin voi +kutoa sillan maasta taivaasen sekä yhdistää äärellisen ja äärettömän +elämän sovittamattomat vastakohdat. + +— Vesikaari, lausui ukko Paavo vakuuttavasti, on Herran liiton merkki. +Toivon kuitenkin, että he ovat saaneet heinät korjuusen. + + + + +8. + + +Seuraavana päivänä lähtivät kaikki muut kirkolle, paitsi vanha +presidentti, joka oli tuntenut itsensä hiukan pahoin voivaksi ja +sentähden mieluummin pysyi huoneessaan. Kunnallisneuvos kävi ripillä +naimattoman sisarensa Karolinan kanssa, joka oli melkein yhtä vanha +kuin hänkin ja joka hänen vaimonsa kuoltua hoiti emännän virkaa +Vitikkalassa. Salaneuvos ja protokollasihteeri, joita Anna ja Maria +Antoinette seurasivat, keskustelivat sakastissa vanhan ystävänsä +kirkkoherran kanssa. Tuomas ja Aline taas kävelivät kirkon-ajan +viheriöitsevällä, linnunlauluisella hautausmaalla, herättäen iloisella +pajatuksellaan julkista pahennusta koko ulkopuolelle jääneessä +kirkkokansassa. + +Päivällinen syötiin vakavan mielialan vallitessa. Illaksi oli koko suku +kutsuttu koolle kunnallisneuvoksen tilavaan, soikeaan päätykamariin, +sillä hän tahtoi nyt jo tehdä tiettäväksi, mitä hän eilen oli +lakimiehen läsnäollessa määrännyt ajallisen omaisuutensa vastaisesta +kohtalosta. + +Hän luki testamenttinsa juhlallisen äänettömyyden vallitessa ja kysyi, +olisiko jollakin läsnäolijoista sen johdosta jotakin muistutettavaa. +Tietysti ei ollut kenelläkään. Ukko Paavo huomautti kysyvänsä sitä sen +vuoksi, että hän ei tahtonut muistoaan kerran käräjänkäynneillä ja +perintöriidoilla pilattavan. Seurasi jälleen pitkä, kiusallinen +vaitiolo. + +Tuomaalla oli kyllin aikaa katsella ympärilleen. Hän tunsi hyvin tämän +huoneen, hän oli viettänyt kaikki koulukesänsä Vitikkalassa, joskaan +hän ei lapsena ollut iso-isänsä traditsionellista tyyssijaa milloinkaan +ilman suurta sydämen pamppailua lähestynyt. Kaikki tässä huoneessa oli +tuiki tukevaa ja kansallista. Kirjoituspöytä kartanonpuoleisen ikkunan +ääressä, sen takana korkeakarminen ruuvituoli, peräseinän pitkä +nahkasohva, takanurkan petsattu piironki ja kahden-istuttava, +keltaiseksi maalattu keinutuoli, — kaikki oli omiaan herättämään hänessä +vaistomaista kunnioitusta. Piirongin päällä oli vanhan vaskihakaisen +raamatun paikka. Taideteoksia ei muuta kuin mikä oli välttämätöntä, +nimittäin parin suuren vainajan kipsiset rintakuvat. + +Se, mikä ukko Paavon huoneessa kuitenkin aivan erityisesti oli aina +Tuomaan huomiota kiinnittänyt, oli korkea, katosta lattiaan ulottuva +kirjakaappi, kirjoituspöydän ja oven välissä. Usein hän oli +poikavuosinaan harjoittanut sen sisällykseen nähden seikkaperäisiä +tutkimuksia. Se oli täynnä Kansanvalistusseuran kirjasia ja Suomalaisen +Kirjallisuuden Seuran toimituksia, kalentereita ja merkkimiesten +elämäkertoja, maantieteellisiä kuvauksia ja suomalaista +kansanrunoutta. Ei puuttunut myöskään uudempaa kotimaista +kaunokirjallisuutta, ei Juhani Ahon Panua eikä J.H. Erkon Ainoa, ei +Pietari Päivärinnan Tintta-Jaakkoa tahi Aleksis Kiven Valittuja +teoksia. Klassillista käännöskirjallisuutta edustivat Paavo Cajanderin +Shakespeare-suomennokset korukansissaan, Walter Scottin Perthin +kaupungin kaunotar ja Churbergin romaanisarja. Luonnollisesti myöskin +Runebergin Hirvenhiihtäjät ja Vänrikki Stoolin tarinat. Lisäksi eräitä +maanviljelys-oppaita, lakitieteellisiä käsikirjoja, Suuret keksinnöt, +Nordenskiöldin Vegan-matka ja Elis Bergrothin Suomen kirkon historia. +Muuten täyttivät ajantiedollisen lukemisen tarpeen Weberin Yleinen +ihmiskunnan historia sekä Yrjö-Koskisen Johtavat aatteet ja Nuijasota. +Joku Agathon Meurmanin valtiollinen lentokirja ja pari postillaa +täydensivät luettelon. + +Ei täälläkään mitään turhanpäiväisen ja helppohintaisen yksilöllisyyden +tavoittelua. Kaikki vaan sellaista, mistä mielipiteet eivät olleet +jakautuneet ja mikä oli saavuttanut koko kansan kunnioittavan +tunnustuksen. + +— Hm, ajatteli Tuomas hymähtäen, siihenhän se taitaa lopulleen +sisältyäkin se meidän n.s. kansalliskirjallisuutemme. + +Kerran kun Tuomas joku vuosi sitten juuri oli ollut kyykkysillään +kirjakaapin edessä, oli ukko Paavo äkkiarvaamatta astunut sisälle. + +— Taidat taas penkoa siellä minun sivistystäni? oli hän äreästi +murahtanut. + +— Omaani minä tässä vaan mieleeni muistuttelen. + +— Antaapa olla hypistelemättä! Ei se olekaan siellä fariseuksia ja +kirjan-oppineita varten. + +Mutta nyt toi Karolina sisälle viiniä, joka hiukan helpoitti rasitettua +mielialaa. Ukko Paavo istui tyytyväisenä keinutuolissaan kirjoitellen +ilmaan pitkällä piipunvarrellaan ja tarinoi pienellä anteeksi +annettavalla ylpeydellä isiltäperitystä maatilastaan, jonka hänen oma +kenties piankin päättyvä elämäntyönsä oli nykyiseen korkeaan arvoonsa +kohottanut. + +— Vitikkala ei ole mikään pikkutila, lausui hän miellyttävän +itsetietoisesti. Se on jo manttaaliltaan yksi Keski-Suomen suurimpia. +Sen metsät ovat hyvin tunnetut kaikkialla maamme puutavarakauppiasten +keskuudessa, jotka loistavista tarjouksistaan huolimatta ovat aina +saaneet tyytyä vain vuosittaiseen ja vaaksoittaiseen kappale-erään. Sen +pellot, niitut, karjakartano, ja vaikka sen itse sanon, suuremmoinen +suoviljelys ovat esimerkiksi kelpaavia koko pitäjälle, vieläpä niille +lukuisille maanviljelyskoulujen oppilaille, jotka, kuten herrat +tietävät, joka vuosi agronomiensa johdolla tekevät tutkimusmatkojaan +sen tiluksille. Sen myllyt, pajat, riihet ja ajan vaatimuksia vastaava +maanviljelyskalusto herättävät jokaisen asiantuntijan ihastusta, yhtä +paljon kuin sen taitehikkaasti kudotut kivi-aidat ja moitteettomat +ojat. + +Protokollasihteeri pyyhki liikutettuna silmälasejaan. Hän toivoi isänsä +vielä kauan elävän ja menestyvän maailmassa, mutta lupasi, sikäli kuin +hänestä riippui, että ne vankat periaatteet, joita tähän saakka oli +polvesta polveen talon hallituksessa noudatettu, tulisivat myöskin +vast'edes jumalalle iloksi ja Vitikkalalle suureksi siunaukseksi sen +hoitoon nähden järkähtämättöminä säilymään. + +Vaatimattomasti kyllä, jätti ukko Paavo tällä kertaa mainitsematta, +että ulommaksikin oman paikkakunnan, vieläpä oman läänin rajoja oli +vierähtänyt Vitikkalan maine nykyaikaisen suurviljelyksen mallitalona, +jonka olemassa-olo oli kerrassaan kunnia isänmaalle ja yhteiskunnalle. +Sen voi esim. oli Helsingin hienoston parasta pöytävoita. Sen +siipikarjan tuotteet taas noteerattiin korkeimpien hintojen mukaan +kaikkialla, missä siipikarjan tuotteita ylipäänsä ymmärrettiin. Näkyipä +silloin tällöin sanomalehdistössä, sekä paikallisessa että +pääkaupunkilaisessa, tarkkoja tietoja siitä, montako litraa hyvin +hoidettu lehmä voi vuosittain lypsää Vitikkalassa, — tietoja, jotka +arvoisa toimitus, milloin ei suorastaan artikkelia asian johdosta +kyhännyt, kuitenkin aina varusti otsakkeella "seurattavaa" ja lopetti +muutamilla valituilla ja mieleenpantavilla sanoilla kansamme kahden +pää-elinkeinon, maanviljelyksen ja karjanhoidon käsikätisestä +kehittämisestä. Pisin ruis-olki ja täyteläisin tähkäpää, joilla nuoret +kesätoimittajat itseään ja lukijakuntaansa ilahduttelivat, löydettiin +aina Vitikkalan vainiolta, pihlaja kukki sen pihalla aina kaksi kertaa, +ja sen uudet, ulkomailta tuodut rotuporsaatkin katsoivat +velvollisuudekseen osoittaa meidän ahtaissa oloissamme verratonta ja +julkisen sanan valoa ehdottomasti vaativaa lisääntymistä. Olipa kerran +itse mätäkuun ihme, suuri merikäärmekin, tehnyt talolle kunnian ja +näyttäytynyt sen nuottavesillä. + +Näin tavattomat ja kansan yksimielisen hyväksymisen saavuttaneet ansiot +olivat tietysti vähitellen vaatineet myöskin valtion ja yhteiskunnan +virallista tunnustamista. Niinpä olivatkin Vitikkalan salin seinät +kerrassaan paperoidut paikallisten ja yleisten maanviljelysnäyttelyjen +myöntämillä palkintokirjoilla ja sen isäntä itse tuiki välttämätön +jäsen kaikissa armollisen hallituksen asettamissa yleishyödyllisissä +komiteoissa. Paitsi kunnallisneuvoksen arvonimeä ja keisarillista +nuuskarasiaa hohtokivien kanssa oli hänet eräänä pääsiäisenä koristettu +Pyhän Stanislain 3:n luokan tähdellä, jota hän juhlallisempina +hetkinään, kuten esim. tänään rippikirkossa, uskollisesti ja +lainkuuliaisesti kantoi rinnassaan. Tämä viimeksi mainittu kunnia +lienee kuitenkin tapahtunut hänelle pikemmin hänen poliittisten kuin +maataloudellisten ansioittensa takia. + +Vaikka ukko Paavo olikin nimittäin etupäässä harras ja pitkämielinen +peltomies, hän ei silti ollut laiminlyönyt käyttää tervettä +ymmärrystään ja monipuolista käytännöllistä kykyään myöskään tuon +suuremman pellon, kansallisen viljelyksen vainion, ajanmukaiseen +kuntoon muokkaamiseksi. Hän tiesi paremmin kuin monet muut, ettei +ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan tarvitsee elääkseen myöskin +suuria ajatuksia, joiden ei suinkaan aina ole pakko omia olla, pikemmin +päinvastoin. Ihmisen oma ajatus, sen tiesi ukko Paavo kokemuksestaan, +on erhettyvä ja usein varsin epävakainen asia, se on pitkin ikää +alituisen kehityksen alainen, vaatii joka päivä uutta muovausta ja +muodostelua eikä siitä tahdo tulla oikein valmista milloinkaan. Toisin +on muilta lainatun ajatuksen laita. Sen voi häikäilemättä kiinnittää +kepin nenään sellaisenaan, kerta kaikkiaan, se ei siitä sen enempää +muutu, ei murene, ei pääse eikä päkähdä. Jos se taas on kyllin suuri +ajatus, voi sen suorastaan julistaa aatteeksi ja silloin se kerrassaan +aateloi omistajansa, kukkuupa vielä kunnian käkenä hänen haudallaankin, +joka aatteen alkuperäiselle keksijälle itselleen hyvin harvoin +tapahtuu. Monessa tapauksessa saattaa ajallista kunniaa seurata vielä +iankaikkinenkin, sillä yleisenä sääntönä on pidettävä, että aatteet, +varsinkin n.s. laina-aatteet, ovat sitkeähenkisimpiä ja miltei +kuolemattomia olioita maailmankaikkeudessa. + +Mitään sellaista omaa, erhettyvää ja epävakaista suurta ajatusta ei +ukko Paavo tietysti ollut koskaan ollut tilaisuudessa keksimään. Hän +oli siis luonnollisista syistä valinnut sen, mikä hänelle suomalaisena +talonpoikana oli läheisin, nimittäin Hegelin kansallisuus-ajatuksen, +sellaisena kuin se Snellmanin suuresti julistamana, Yrjö Koskisen +käytäntöön sovittamana, vanhan suomalaisen puolueen purettamana ja +kielitaistelun täydelliseksi tahkoamana hänelle joka päivä +kansalliskiihkoisen sanomalehdistön palstoilla tarjottiin. Tietysti +ei ukko Paavo itse ollut koskaan Hegeliä lukenut eikä juuri paljon +Snellmanniakaan, mutta jos hän olisi lukenut, olisi hänen +yhteiskuntaa-säilyttävää henkistä rakennettaan epäilemättä enimmän +miellyttänyt se oppi, että "kaikki, mikä on olemassa, on järjellistä". +Nyt tuli hän sen sijaan omaksuneeksi kansallisuusaatteen ja vaatineeksi +sen nojalla sangen syvällekäypiä muutoksia oleviin oloihinsa. + +Toimittuaan varhaisesta nuoruudestaan saakka kunnan asioissa oli +hänestä aikaa voittaen tullut koko Suomen maanviljelijäin kunnia, +valtiopäivämies, yksi talonpoikaissäädyn parhaita puhujia ja saman +säädyn valitsema varajäsen pankkivaltuustoon. Hän oli taattu työntekijä +kansallisen viljelyksen vainiolla, aina valmis hellittämään tukevan +kukkaronsa nauhoja milloin oli kysymyksessä suomenkielisten koulujen +perustaminen, etenkin ruotsalaisiin rannikkopitäjiin, taikka +osakekirjoitus uusiin isänmaallisiin liike-yrityksiin. Kotipuolensa +isäntäyhdistyksen esimiehenä ja rahvaan yksinvaltiaana oraakkelina hän +oli kansallismielisen politiikan kulmakivi koko siinä maakunnassa. +Puolueen helsinkiläisessä pääkortteerissa kohdeltiin häntä suurella +kunnioituksella. Hän oli väsymätön hommaamaan adresseja, johtamaan +lähetystöjä, edustamaan koko kansaa ja toimeenpanemaan, vähälläkin +väkiluvulla, miellyttäviä ja erittäin onnistuneita kansalaiskokouksia, +joiden ponnet hän oli itse ennakolta laatinut ja kaikessa +hiljaisuudessa jonkun pääjohtajan punnittaviksi alistanut. Hänen +erikois-alansa olivat kuitenkin lyhyet, ytimekkäät ja voimalliseen +muotoon laaditut sähkösanomat isänmaallisten merkkimiesten syntymä- ja +kuolinpäiviksi. Hänen aatteellinen harrastuksensa ei ollut sitä löyhää +ja vallatonta vapaamielisyyttä, joka heilahtelee ajan tuulten mukana ja +ilmenee niin mielellään m.m. omain miesten arvosteluna. Ukko Paavo ei +arvostellut milloinkaan, hänen mielestään olivat omat miehet aina +oikeassa ja vastustajat silmin-nähtävästi väärässä, ja vaikka ei aina +olisi niin ollutkaan, hän ei koskaan olisi suostunut sitä edes +itselleen kahden kesken tunnustamaan. Korkeintaan olisi hän siinä +tapauksessa leimannut asian epävarmaksi. Mutta juuri sellaisten +itsepintainen ajaminenhan hänelle aina oli tuottanut suurinta huvia +käräjätuvassakin, samoin kuin sen jännittävät nautinnot jo ammoisista +ajoista saakka ovat syvälle juurtuneet koko kalevan kansankin +selkämuniin. + +Ukko Paavo jätti, kuten sanottu, tämän kaiken tänään vaatimattomasti +mainitsematta. Sitä enemmän ajatteli niitä asioita nyt Tuomas +ovensuussa istuessaan, paperossia poltellessaan ja puhallellessaan +harvinaisen säännöllisiä savu-ympyröitä nuorten tätiensä äänettömäksi +ihastukseksi. Eikä hän malttanut olla Annalle puoli-ääneen +kuiskaamatta: + +— Vitikkala on meidän isänmaallisen itserakkautemme ensimmäisiä +tyyssijoja. + +— Kuinka niin? kysyi Anna. + +— Siitä yksinkertaisesta syystä, ettei meillä juuri muita ylpeyden +aiheita olekaan. + +— Häh? kysyi kunnallisneuvos korviaan heristäen. + +Protokollasihteeri loi poikaansa isällisesti nuhtelevan silmäyksen. +Myöskin muut läsnäolijat osoittivat ilmeisiä tyytymättömyyden merkkejä. + +Parantaakseen asiaansa pyysi Tuomas saada kertoa tarinan Vitikkalan +muinaisuudesta, johon ainakaan professori Meyer ei sanonut ennen +olleensa tilaisuudessa tutustumaan. + + +KOLME VELJESTÄ. + +Oli asunut kerran kolme veljestä tällä tilalla, jonka he myös olivat +kylmään korpeen raivanneet. Heidän nimensä olivat olleet Matti, Jaakko +ja Pekka. Työt olivat heidän välillään olleet jaetut siten, että Matti, +joka oli vanhin heistä, piti huolen maanviljelyksestä, Jaakko lypsi +karjan ja keitti ruoan, mutta Pekka veti verkot ja asetti ansapuut. +Kukin oli herra omalla alallaan eikä toisen ollut toisen ammattiin +kajoamista. + +Emäntää heillä ei ollut eikä kukaan kaivannutkaan. Kirkossa he eivät +käyneet koskaan eivätkä muuta kylälläkään kuin kerran vuodessa veronsa +maksamassa ja välttämättömimmät ostoksensa tekemässä. He elivät kaikki +hirveän vanhoiksi ja ovat nykyään kuolemattomia. + +Matti oli heistä viisain ja neuvokkain. Hän rakensi m.m. Vitikkalan +vesimyllyn, jonka kivinen kuurna on säilynyt meidän päiviimme saakka. +Hän hakkasi harmaasta kivestä myöskin Vitikkalan kuuluisat +portinpylväät, jotka nykyisen ajan kunnioittavaa kulkijata niin +arvokkaasti tervehtävät. Samoilta ajoilta lienee myöskin se paatinen, +puoleksi maahan uponnut tienviitta, joka näyttää, mihin kruunun sarka +loppuu ja mistä alkaa Vitikkalan pyhitetty perintötila. + +Uuden ajan edistyksistä eivät veljekset yleensä paljoa piitanneet, +eläen omaa elämäänsä kaukana salojen sisässä. Kun tienteko-velvollisuus +tuli ja heitä vaadittiin ottamaan osaa kylän yhteiseen työhön, +suostuivat he siihen kyllä vastahakoisesti, mutta eivät millään ehdolla +omaan taloonsa viepää kapeata ja kivistä kinttutietä laajemmaksi +levittämään. "Jos jollakin on meille asiaa", sanoivat he ylpeästi, "saa +hän osata sitä tietä, mitä mekin heille". Sellaiset olivat Vitikkalan +ensimmäiset, onnelliset asukkaat. + +Mutta veljekset vanhenivat ja kävivät ijällisiksi. Ensimmäiseksi heistä +sairastui Jaakko ja ilmoitti kuolevansa. Toiset istuivat murheellisina +hänen vuoteensa vieressä. Matti sanoi: "Kuka nyt keittää ruoan meille?" +Pekka sanoi: "Pahoin teet, Jaakko kulta, kun kuolet." Jaakko sanoi: +"Toisen teistä on mentävä naimisiin." + +Matti sanoi: "Totisesti, rakas veljeni, näen minä nyt, että aiot jättää +meidät. Et sinä koskaan eläessäsi sellaisia ajatellut." + +Jaakko sanoi: "Minä kuolen." Pekka sanoi: "Paha, kun kuolet, sillä sinä +juuri olisit ollut meistä sorjin sulhaseksi." + +Jaakko sanoi: "En tullut ennen ajatelleeksi tuota." Matti sanoi: "Kyllä +sinun olisi pitänyt ajatella." Pekka sanoi: "Nyt on sinun kuolemasi +korvaamaton tappio talolle." + +Jaakko sanoi: "Ihminen on tuhma kaikkena elinaikanaan." Pekka sanoi: +"Kenties kuitenkin vielä jaksaisit vihille?" Jaakko sanoi: "Minä menen +nyt kosimaan Tuonen morsiamia." + +Matti sanoi: "Pekka on nuorempi meistä kahdesta." Pekka sanoi: "Matti +on vanhempi ja viisaampi meistä. Hän taitaa paremmin valita myös vaimon +itselleen." Matti sanoi: "Ei kaunista Pekkaa hänen käytöksensä. Hän ei +tarkoita talon parasta, vaan ajaa omia yksityisiä pyyteitään." + +Näin kinastelivat he hetken keskenään eikä kumpikaan heistä halunnut +luopua levollisesta elämästään ja lähteä avioliiton epävarmalle +valtamerelle, jossa heidän mielestään niin monet tuhoatuottavat myrskyt +myllersivät. Kenties kinastelisivat he siinä vielä tänäkin päivänä, +ellei kuoleva olisi vihdoin suuttuneena kimmonnut kohoksi vuoteessaan, +temmaissut kirveen seinältä olkansa takaa ja kiljaissut hirvittävällä +äänellä: "Perkele, luuletteko minun tässä omalla voimallani puhuvan? +Jumalan voimalla minä puhun." + +Mutta silloin säikähtivät eloon jäävät veljet ja he lupasivat tehdä +kaikki, mitä korkea henki valisti kuolevalle. Sovittiin sitten niin, +että Pekan oli heti peijaisten jälkeen lähdettävä kosioretkelle. "Noh!" +sanoi Jaakko ja kuoli kunnialla. + +Veljet surivat häntä katkerasti kolme kokonaista päivää ja yötä, mutta +sitten täytti Matti Pekan eväskontin, löi hänen käteensä viisi +riikinrahaa ja sanoi: "Autuaan Jaakon vertaista emäntää me arvatenkaan +emme löydä koko maailmasta. Mutta mene nyt ja hae työ-ihminen +itsellesi!" + +Pekka meni eikä palannut ennen kuin joulun aatto-iltana. Matti sanoi: +"Löysitkö?" Pekka sanoi: "Näinhän nais-ihmistä montakin. Mutta en vielä +Jaakon vertaista työntekijää." + +Seuraavana aamuna täytti Matti jälleen Pekan eväskontin, löi hänen +käteensä viisi uutta riikinrahaa ja sanoi: "Kunnia ja kiitos +Jaakko-vainajalle. Ilman häntä emme olisi vielä näinkään pitkällä." + +Pekka meni eikä palannut tällä kertaa kotiin ennen kuin juhannuksena. +Matti sanoi: "Luonnistuiko?" Pekka sanoi: "Jo näin montakin työtä +tekevää. Mutta ei ollut niillä Jaakon lempeää ja ihmisrakasta +luonnonlaatua." + +Huomenelta lähti hän kolmannen kerran kosioretkelleen. Kekrinä palasi +hän ja jo oli hänellä työ-ihminen kerallaan. Se oli leveälanteinen, +vankkaraajainen Anna-Mari, joka oli yhtä pitkä kuin hän itsekin, taisi +sekä keittää että paistaa, kyntää ja kuokkiakin, jos niin tarvittiin, +eikä lapsivuoteessa päivää enemmän lojunut. "Hyvän toit", sanoi Matti. +"Jouti nyt Jaakko kuolemaankin." + +Mutta nähtyään, kuinka hyvin hänen veljeänsä oli vaimon valinnassa +luonnistanut, rupesi Matinkin tekemään mieli avioliittoon. "Johan nyt +joutavia", sanoi Anna-Mari. "Ja jos niikseen tulee, on tässä emäntää +sinullekin." + +Sille puhein se asia oli jäänyt. Eikä Matti ollut koskaan sen koommin +enää naimahaluaan haikerrellutkaan. + +Mutta Pekka oli eukon ottaessaan täsmälleen 67 vuotta vanha. + + * * * * * + +Jos Tuomaan tarkoitus kukaties oli ollut tarinallaan ylentää hetken +juhlallista mielialaa, niin oli hän siinä todellakin surkuteltavasti +erehtynyt. Anna ja Aline nauroivat ääneensä; myöskin Maria Antoinetten +oli vaikea pysyä vakavana. Salaneuvos maiskutteli tyytymättömänä +huuliaan. Protokollasihteeri kannatti häntä vetäen otsansa +arvelevaisiin kurttuihin ja luomalla jalosti soimaavia katseita +ympärilleen. Kunnallisneuvos itse oli seurannut tarinaa suurella +mielenkiinnolla. Professori Meyer taas, jota varten se oikeastaan oli +kerrottu, oli ottanut asian varsin vakavasti, pitäen sitä hyvinkin +autentisena lähteenä muinaisen suomalaisen kansanelämän +seikkaperäiselle tuntemiselle. + +— Onkohan tuo nyt kaikki totta? kysyi Aline. + +— Ei siinä ole valetta kuin siteeksi, vakuutti Tuomas. Ja tästä +Anna-Marista, joka eli 125 vuoden vanhaksi, me sitten kaikki +polveudumme, niin Vitikat kuin Videniuksetkin. + +Nyt rypisti jo ukko Paavokin kulmiaan. Tämä ei ollut hänen mielestään +mikään sopiva tilaisuus tuon vanhan riitakysymyksen esille ottamiseen, +varsinkin kun hänen vintiö pojanpoikansa tahtoi väittää heidän kaikkien +mahdollisesti polveutuvan suoranaisesta sukurutsauksesta. + +— Hm, sanoi salaneuvos filosofisesti, se on tietysti ainoastaan kansan +ääni, _vox populi_. Mutta mikä on _vox populi_? Se on yleissumma hyvin +monen ihmisen puheesta. Mutta koska hyvin monet ihmiset useammin +puhuvat valetta kuin totta, on enemmän kuin luultavaa, että _vox +populi_ valehtelee. + +— Kenties kirkonkirjatkin? ei ukko Paavo kuitenkaan malttanut olla +väliin pistämättä. + +— Minä en usko muuhun kuin täydellisiin, genealogisesti todistettuihin +sukuluetteloihin, selitti salaneuvos. Ja sikäli kuin Surcillien +kantakirjat kertovat, on meidän sukumme ensimmäinen tunnettu esi-isä +ollut Jacob Eric Videnius, pastori eräässä Etelä-Pohjanmaan +ruotsalaisessa rannikkopitäjässä. + +Tämä oli jo liikaa ukko Paavollekin. + +— Taitaa olla tämän niinkuin monen muunkin herrassukumme laita, lausui +hän myrkyllisesti, nimittäin että ne kyllä johtuvat Ruotsista, mutta +Halikon kautta. + +Salaneuvos tuhkasi sotaisesti sieraimiaan. + +— Minä en tiedä, virkkoi hän hillityllä raivolla, mistä monet muut +maamme herrassuvut johtuvat, mutta niin paljon tiedän minä omasta +suvustani, että jos se jostakin johtuu, se ei johdu Sysmästä ainakaan. + +Kaikki nauroivat, myöskin kunnallisneuvos. + +— Sen raikas suomenkieli, lausui hän hyväntahtoisesti, viittaa ainakin +maan sydämeen. + +Salaneuvos kuuli mielellään, että kehuttiin hänen jotakuinkin +moitteetonta kielenkäyttöään, ollen itsekin ylpeä siitä ja esittäen +itseään usein terveenä esimerkkinä nuoremmille ruotsalaisille +virkamiehille. Hän tuli heti koko joukon sovinnollisemmaksi kuullessaan +ukko Paavon antaman tunnustuksen. + +— Minä olen elänyt suurimman osan ijästäni suomalaisen rahvaan parissa, +sanoi hän, ja jos minä taidan ilmaista ajatukseni sen kielellä, on se +mielestäni meriitiksi eikä virheeksi luettava. Toivon ainakin, että se +minulle tässä seurassa luetaan siksi. + +— Kyllä, vastasi ukko Paavo. + +Hän pyysi vaan kysyä, eikö kieli, joka niin kauniisti sointui +salaneuvoksen omassa suussa, ollut luotu myöskin maan viralliseksi +pääkieleksi, mahdollisesti Suomen yliopistoonkin nähden. + +Tämä oli arka kohta salaneuvokselle. Hän räjähti heti kuin raketti. + +— Kaikki historiallinen kehitys, lausui hän tulisesti, kulkee historian +määräämässä järjestyksessä. Mutta teidän tienne ei ole enää +evolutsionin, vaan revolutsionin. Eikö suomenkieli ole saanut kaikkia +luonnollisia oikeuksiaan? Minun lapsuudessani saivat nuoret tytöt ja +pojat koivurieskaa, jos he joskus tulivat hollituvasta ja erehtyivät +puhumaan "pärkkeleen kieltä" vanhempien ihmisten läsnäollessa. Nyt +puhumme sekä minä että minun tyttäreni sitä. Eikö kansanvaltaisuus ole +huimaavilla askelilla edistynyt? Erästä minun isäni virkatoveria +senaatissa pidettiin kuriositeettina, siksi että hän teetti pukunsa +maalaisräätälillä. Nyt teetän minäkin kaikki kesäpöksyni tässä +pitäjässä. + +— Sen ne ovat näköisetkin, ajatteli Tuomas. Mutta hän ei enää +uskaltanut lausua ääneensä sitä. + +Kielitaistelu olisi ollut jälleen valmis. Salaneuvos, jonka vahvoja +puolia oli juuri kultuurihistorialliset pikkujutut, nautti jo +mielessään siitä, miten hän niillä vastustajansa perin pohjin +musertaisi. Onnettomuudeksi tultiin juuri silloin pyytämään ukko Paavoa +ulos. Joku asiamies tahtoi puhutella häntä. + + + + +9. + + +Salaneuvos oli ukko Paavon mentyä pysähtynyt kartanonpuoleisen ikkunan +ääreen, toinen käsi puuskassa, toinen miettiväisesti pöytään +rummuttaen. Samalla harhaili hänen katseensa epämääräisenä pitkin +laajoja niittuja ja viljavainioita. + +— Olisiko siitä tullut suurikin vahinko? kuului hän puoli-ääneen +virkahtavan. + +— Mistä? kysyi protokollasihteeri. + +— Jos hänen heinänsä eilen olisivat kastuneet. + +Salaneuvoskin tahtoi joskus ymmärtää maataloutta. + +— Epäilemättä, selitti protokollasihteeri arvokkaasti. Hyvin suuri +vahinko. + +— Sen arvoa ei yksinkertaisesti voi määritellä rahassa, väitti Tuomas. + +— Hm, sanoi salaneuvos, lakaten rummuttelemasta ja pistäen peukalonsa +liivin taskuun. Mitä tarkoitat sinä sillä? + +— Tarkoitan Vitikkalan suurta kultuurimerkitystä, vastasi Tuomas, joka +ei vieläkään ollut irtautunut äskeisistä ajatuksistaan. Talo, missä +meidän iso-isämme asuu, ei voi olla mikään tavallinen talo, yhtä vähän +kuin hän itse on mikään yksityinen mies. Hän on tuhat ja satatuhatta. +Jos hän hymyilee, niin se suinkaan ei ole mitään halpaa yksityistä +hymyä: se on kansallista hymyä. Jos hän iloitsee, niin se ei koskaan +ole sellaista pientä personallista iloa, kuten useimpain muiden +kuolevaisten: se on isänmaallista iloa. Jos hän suree, on meillä +maansuru. Jos hän suuttuu on koko Suomenniemi Auran rannoilta Ruijan +suuhun siveellisesti indigneerattu. Mutta jos hän kulmakarvansa +rypistää, jyrisee koko suomalaisugrilainen olympo, suuret vainajat +heräävät haudoistaan ja astuvat hirvittävänä, silmänkantamattomana +armeijana Porthanista ja Taneli Jusleniuksesta vihoviimeisten päiviemme +pyhiin saakka onnetonta, syyllistä 20-vuosisadan lasta tilille +vaatimaan. Zeus-Juppiter ei ollut koskaan niin mahtava mies +maailmassaan kuin iso-isä on omassaan. Sentähden, jos hänen heinänsä +kastuvat, niin se ei ole mikään tavallinen maataloudellinen tappio, +vaan se on kansallinen tappio ja yleissuomalainen onnettomuus. + +— Tuomas, varoitti äiti. Poissaolevista ei muuta kuin hyvää. + +— Hyväähän minä puhunkin vaan, väitti Tuomas. Eikö Suomen suuri pirtti +ole juuri samantapaisista tarvepuista rakennettu? Eikö se ole niistä +vastakin rakennettava? Eikö meidän iso-isäämme voida paljon paremmalla +syyllä sovittaa ne kauniit sanat, jotka runoilija aikoinaan lausui +Elias Lönnrotista: "Elias Lönnrot on kuin Suomen kansa, Suomen kansa on +kuin Elias Lönnrot." + +— Epäilemättä on hän maamme harvoja merkitseviä itseoppineita, +huomautti hiukan kuivakiskoisesti salaneuvos. + +Ukko Paavo palasi ja istuntoa jatkettiin. Naiset nousivat kuitenkin +pian ja siirtyivät ylärakennukseen. Hetken perästä palasi heistä Anna, +itkien, juoksujalkaa, ja huusi hätäytyneenä ovelta: + +— Setä kuolee! + +Syntyi hirmuinen hälinä. Kaikki kiirehtivät ylärakennukseen. + +Vanha presidentti lepäsi henkitoreissaan. Hän oli saanut halvauksen +eikä voinut aluksi liikuttaa muuta kuin hiukan vasenta kättään ja vain +vaivoin puhuakin. Lähetettiin heti hakemaan kunnanlääkäriä. + +Tämä saapui hetken perästä, Vitikkalan parhaan oriin kiidättämänä, +mutta ei voinut antaa mitään toiveita. Vanhan presidentin tuntilasi oli +auttamattomasti juossut loppuun. Kuolema voi tulla vieraaksi taloon +millä hetkellä hyvänsä. Ei ollut sanalla sanoen mitään muuta tekemistä +kuin odottaa. + +Siitä tuli pitkä ja pimeä ilta kaikille Vitikkalan asukkaille, odotus, +jonka mykkää murhemielisyyttä vielä tuulinen taivas ja puutarhan +kohisevat koivut lisäsivät. Tuntui jo aivan siltä kuin olisi syksy +tehnyt tuloaan, vaikka oltiin vasta keskellä heinäkuuta. Tähän saakka +oli tultu ilman tuletta toimeen ja menty levolle valkeassa kesä-yössä. +Nyt täytyi ensimmäisen kerran tänä kesänä sytyttää kynttilät, jotka +tuikkivat surullisesti ja kuoloa ennustavasti. Ilma huoneissa oli äkkiä +käynyt kummallisen raskaaksi ja ahdistavaksi. Kuljettiin varpaisillaan, +puhuttiin kuiskaamalla, kukaan ei muistanut illallista ajatella. Päälle +päätteeksi kuului vielä joku koira ulvovan kylällä. + +Vitikkalan päivänpaisteinen ja vierasvarainen talo tuntui +äkkiarvaamatta siirtyneen ikäänkuin synkkään sydänmaahan. Tiet ja +taipaleet olivat pitenneet suunnattomasti, lähimpään naapuriin tuntui +olevan peninkulmia ja lähimpään kaupunkiin monen viikon vaellus. He +olivat kaikki yht'äkkiä heitetyt yksin, kukin omalle kohisevalle +metsäpolulleen, jokaisen edessä vaani tuntematon vihollinen eikä +kenelläkään ollut muuta turvaa kuin hänen omat avuttomat ajatuksensa. +Oli pitennyt myöskin matka ihmisen ja ihmisen välillä, äänet ympärillä +tuntuivat tulevan pyörryttävästä etäisyydestä, toisella ei ollut mitään +toiselleen sanomista. Ajatus seisahti samoin kuin keskustelukin. Kaikki +elämän tavalliset arvot tuntuivat väkivaltaisesti reväistyn juuriltaan. + +Vanha presidentti lepäsi enimmän osan yötä tainnoksissa. Aamupuolella +hän tuli tuntoihinsa, tahtoi tarkan tiedon lääkäriltä, kuinka hänen +laitansa oli, ja sen saatuaan hyvästeli kaikki läsnä-olijat. Tuomaan +käsi viipyi kauan hänen kädessään. + +— Nuoret miehet, lausui hän tuskin kuuluvasti, muistakaa, mikä mahti +nuoruus on. Säilyttäkää uskonne järjen hegemoniaan. Ei ole mitään muuta +tietä ihmisille annettu. Olkaa uskollisia omalle kuvallenne. + +Anna ja Aline itkivät, Maria Antoinette laski kätensä viihdyttäen +kuolevan otsalle. Mutta Tuomas tunsi polviensa merkillisesti +vavahtavan. + +Liian suuren perinnön jätti hänelle vanha presidentti. Hän ei +ollut mielestään arvollinen sitä vastaan ottamaan. Hän oli vaan +Tuomas-epäilijä. + +Mitkään korkeat, suuret tähdet eivät olleet tuikkineet hänen +nuoruutensa taivaan laella. Hänellä ei ollut koskaan ollut mitään +murenemattomia ihanteita. Ne ajatukset, joita hän nuoruudessaan oli +ihaillut, olivat olleet muiden, taistelu, jonka torvia hän joskus +toivoi uudelleen torahtaviksi, oli ollut muiden taistelema. Hän oli +perinyt vain vanhan presidentin epäilyksen, mutta ei hänen voitollista +varmuuttaan inhimillisen järjen kaikkivaltiaasta ylemmyydestä. + +Kuitenkin olisi hän tällä hetkellä tahtonut niin kovin mielellään omata +jonkun itseään ijäisemmän ajatuksen. Mutta hänen täytyi rehellisesti +tunnustaa mielessään: hänellä ei ollut yhtään. Millaiseksi oli hänen +vastainen elämänsä muodostuva? + +Usein oli Tuomas ajatellut kauhistuksella noita tyypillisiä venäläisiä +ylioppilaita, jotka nuoruudessaan kaikki olivat konsa idealisteja, +konsa altruisteja, konsa pessimistejä, konsa optimisteja, konsa +sosialisteja, anarkisteja, kenties nihilistejäkin, mutta joiden +useimpain kaikista innostuneista -isteistä, heti kuin he olivat +päässeet taatun ja turvallisen virkapöydän taakse, ei jäänyt jälelle +muuta kuin yksi pikkuinen kultainen -isti: se, joka seuraa ihmistä +kehdosta hautaan, järjestää mukavasti hänen elämänsä, syöttää, juottaa, +naittaa ja vaatehtii hänet, varoo hänen henkeänsä, tasoittaa tien hänen +edellään, tekee hänet rikkaaksi, rakkaaksi, mahtavaksi ja onnelliseksi, +pitää sanalla sanoen parempaa huolta hänestä kuin äiti lapsestaan. +Toisin sanoen: egoisti. Niin oli käynyt isän. Niin oli käypä nähtävästi +hänenkin, elleivät kaikki merkit aivan pahasti pettäneet. + +Eikö hänkin ollut joku vuosi sitten ollut aktivisti? Eikö hän vieläkin +joskus juhlallisempina hetkinään kuvitellut olevansa pessimisti? Se oli +arveluttavaa. Vielä muutamia muita yhtä arvokkaita -istejä, ja armas +herra Egoisti oli valmis. Hän näki jo hengessä tulevaisuutensa. Se ei +kangastanut missään ruusunpunaisessa valaistuksessa. + +Mutta mitä oli sitten elämä? Mitä kuolema? Miksi hän eli ja mitä oli +hänellä tämän taivaan kannen alla toimittamista? + +Ei mitään, ei kerrassaan mitään. Hän ei ollut tarpeellinen missään eikä +välttämätön kenellekään. Hänellä ei mielestään ollut mitään paikkaa +luomakunnassa. Elämä vaelsi vieraana ja arvoituksentapaisena hänen +ohitsensa. + +Hän oli geologi, oli filosofian kandidaatti, harrasti ylimalkaisesti +aatteen vapautta ja kirjoitteli joskus joutohetkinään sanomalehtiin. +Kaikki tuo, joka kenties olisi riittänyt jonkun toisen elämän +täyttämään, oli hänelle vain jotakin näennäistä ja satunnaista. +Oikeastaan se ei ollut elämää ollenkaan. Se ei vastannut vähääkään +siitä, mitä hän joskus lapsuutensa kultaisina päivinä oli elämältä +toivotellut. + +Mitä oli elämä? Miksi hän oli syntynyt? Tutkimaanko kivilajeja vai +kirjoittamaanko päivä päivältä yhä välttämättömämpänä esiin astuvaa +tohtoriväistöstään? Täytyihän elämällä olla joku syvempi ja totisempi +tarkoitusperä. + +Mutta mikä? + +Emmi? Kenties oli elämä juuri siinä livahtanut hänen ohitsensa? Kenties +oli juuri siinä kolkuttanut hänen ovelleen elämä, se suuri ja +salaperäinen, jota hän ikävöi; odottanut, seisonut hetken ja kadonnut +jälleen syys-yön pilkkoiseen pimeään? + +Mahdotonta. Eihän rakkaus ollut elämä. Se oli vain yksi elämän monia +muotoja, mutta ei se itse. Täytyi olla jotakin muuta noiden muotojen +takana, jotakin, joka ne aateloisi, kirkastaisi, kohottaisi maaperästä +ja saisi ne kauniina kuvasarjana uneksivan sielun edessä sädehtimään. + +Iloa? Ei riittänyt. Rakkautta? Ei riittänyt. Työtä, terveyttä? Ei +riittänyt. Tulevaisuuden toiveita? Ei riittänyt. Niitä kaikkia hänellä +oli eikä hän kuitenkaan tuntenut itseään onnelliseksi. + +Mitä vaati hän sitten oikeastaan elämältä? Hän oli itsekin sitä usein +ihmetellen kysellyt itseltään. Joku toinen oli hänen sijassaan ollut jo +koko miekkoinen mielestään. Kenties vaati hän liikoja elämältä? Kenties +hän oli juuri yksi noita kurjia kiittämättömiä, jotka niin kauan +kiusaavat elämän salaperäisiä valtoja, kunnes nämä suuttuvat, tempaavat +vaskiset vasamansa ja rankaisevat? Oliko muilla sen enempää? Kenties ei +elämällä ylipäänsä ollutkaan mitään tarkoitusta. + +Joskus hänen oli onnistunut itsensä tähänkin toivottomaan mielialaan +tuudittamaan. Täytyi tyytyä siihen, mitä oli. Elämällä ei ollutkaan +mitään sen enempää annettavaa. + +Mutta silloin menetti nykyisyys vasta kaiken viehätyksensä. Ihmiset +kävivät niin surkean pieniksi hänen ympärillään, hän itse kutistui +aivan kääpiöksi. Jäi jälelle parhaimmistakin asioista vain pivo multaa +ja kasa kalisevia luurankoja. Silloin ei elämä todellakaan maksanut +vaivaa elää. Jos se yleensä jotenkin oli siedettävissä, oli se juuri +tuon ainaisen ikävöimisen ja jäytävän levottomuuden perustalla. +Elämässä täytyi olla jotakin muuta. + +Elämän täytyi antaa hänelle jotakin muuta. Hänellä oli oikeus vaatia +sitä. + +Mistä hän oli tuon oikeutensa ottanut, sitä hän ei tiennyt tarkkaan +itsekään. Mutta hän tunsi, että se oli hänellä, se oli syntynyt hänen +kerallaan eikä hän ollut velvollinen siitä kenellekään tiliä tekemään. +Se oli hänen suuri, suvereeni, oma oikeutensa, niin totta kuin hänen +nimensä oli Tuomas Vitikka. + +Mutta mikä oli sitten tuo muu? Mikä oli se, jota hän vaati, odotti, +toivoi ja ikävöi? + +Kun hän joskus oikein syvälle sydämensä kammioihin meni, täytyi hänen +tunnustaa itselleen, että elämä kerran oli kangastanut hänelle +taisteluna. Taisteluna jonkun suuren, hyvin suuren asian puolesta, +jotakin suurta, mieluimmin ylivoimaista vihollista vastaan. Sen asian +tuli olla niin suuren, että tarvittaissa voi uhrata kaiken muun sen +alttarille, seisoa yksin, sotia ja kaatuakin, jos niin tarvittiin. +Voitto ei ollut niin välttämätön. Taistelun täytyi riittää +sellaisenaan. + +Mutta eikö sitten koko suuressa, avarassa maailmassa ollut mitään, +jonka edestä kannatti panna kaikki alttiiksi? + +Arvattavasti oli. Hänen ei vaan ollut tähän päivään saakka onnistunut +löytää sitä. Mahdollisesti hänen olisi onnistunutkin, ellei häntä olisi +estänyt siitä eräs toinen käsitys, joka hänellä oli siitä suuresta, +tavattomasta taisteltavastaan. Sen täytyi olla nimittäin samalla +sellaisen, ettei kukaan toinen voinut tehdä sitä hänen sijastaan. +Täytyi löytää joku sellainen piste elämästä, jossa juuri hän oli +ehdottomasti välttämätön, sellainen asia, joka ei tullut toimeen ilman +häntä, teko, joka jäi ijäksi täyttymättä, ellei juuri hän, Tuomas +Vitikka, sitä tehnyt. Täytyi olla olemassa joku sellainen elämän +vuori-sola Tuomas-epäilijällekin, jossa juuri hänen tuli seisoa eikä +kenenkään muun, jonkun puolesta, joka oli solan tällä puolen, jotakin +vastaan, joka oli solan tuolla puolen. Hänen täytyi vaikka vaan yhden +ainoan silmänräpäyksen ajan tuntea itsensä ehdottoman välttämättömäksi +osaksi maailman kaikkeudesta. + +Silloin vasta sai elämä jonkun tarkoituksen. Vain sellainen välähtävä, +huikaiseva juhlahetki voi hänen mielestään aateloida kaikki nuo +olevaisuuden vaihtuvat, mutta kuitenkin harmaat ja yksitoikkoiset +sarjat. + +Hän oli odottanut pojasta pitäen tuota hetkeä. Oli kokenut parhaansa +mukaan etsiäkin. Mutta hänellä oli aina ollut ikäänkuin salainen +aavistus siitä, ettei suurin tullut etsimällä. Itsestään oli se saapuva +niinkuin yö ja päivä ja myrskytuuli tulee. + +Mutta koittaisiko hänelle koskaan sellainen hetki? Olisiko hänen +silmiään milloinkaan huikaiseva suuren taistelun sähkötuli? — + +Kuoleman kamppaus alkoi. Se päättyi vasta kuin päivä päätänsä kohotti +ja lähetti tyynet, kirkkaat, vääjäämättömät säteensä kuolevan +jumalankieltäjän kammioon. + +Vanha presidentti lepäsi valkeana vuoteellaan. Kukaan ei ollut tähän +saakka tullut pappia ajatelleeksi. Nyt arveli kuitenkin +kunnallisneuvos, että vainaja kenties sittenkin olisi tahtonut katua +syntinsä ja tehdä sovinnon kristillisen kirkon kanssa. + +— Hiljaa, sanoi lääkäri. Hän elää vielä. + +Hänen silmänsä aukenivat todellakin vielä kerran. Hänen huulensa +liikkuivat ja hän näytti tahtovan sanoa jotakin. Maria Antoinette +kumartui hänen vuoteensa yli kuullakseen. + +— Mitä hän sanoo? + +Maria Antoinette kohosi kalpeana. Mutta hänen mustat silmänsä näyttivät +kahta suuremmilta, kun hän tyynesti kertasi vanhan presidentin +viimeiset sanat, jotka tulivat kuin tervehdys Tuonen virran tuolta +puolen: + +— Hän sanoo: _écrasez l'infâme!_ + + + + +10. + + +Jälleen oli lähes vuosi vierähtänyt. + +Vanhan presidentin kuolema oli tehnyt syvän vaikutuksen Tuomaasen. Hän +oli käynyt entistä totisemmaksi ja mietiskelevämmäksi. Samalla oli hän +päättänyt toden teolla astua taisteloon niiden vapaamielisten aatteiden +puolesta, joita hän tunsi kannattavansa, vaikka mielestään toistaiseksi +liian ylimalkaisesti. + +Syksyllä pääkaupunkiin palattuaan hän oli ruvennut käymään ahkerasti +julkisissa kokouksissa, vieläpä joskus esiintymäänkin siellä. Hänen +lausuntonsa olivat aina lyhviä, ytimekkäitä ja hirmuisen radikaaleja. +Samalla hän oli ruvennut kirjoittelemaan aatteellisia artikkeleita +nuorsuomalaisiin äänenkannattajiin. Tosin olivat nekin sitä laatua, +että vapaamielisinkin toimitus pyyhki puolet pois niistä, mutta +toinenkin puoli, joka hänellä välistä oli onni nähdä painettuna, oli jo +omiaan herättämään kaikkien kansalaisten syvää ja oikeutettua +suuttumusta. + +Varsinkin eräs hänen vaatimattomista kyhäyksistään oli tullut yleisen +mielipiteen puolelta ankarasti ja monipuolisesti ristiinnaulituksi. Sen +nimi oli "Kansallinen valhe" eikä se käsitellyt ainoastaan kirkollisia +kysymyksiä, vaan hyökkäsi häikäilemättä koko sen isänmaallisen +ihanteellisuuden ja pateettisen patriarkalisuuden kimppuun, joka meillä +niin mielellään viihtyi vierekkäin tekopyhän poliittisen moraalin ja +vanhuuttaan mädäntyneitten maailmankatsomusten kanssa. Hän oli siinä +m.m. tullut lausuneeksi eräitä varomattomia sanoja viimeisen, +kansallisen herätyksen vuosisadan suurista isänmaallisista +merkkimiehistä ynnä heidän muistonsa mielettömästä kunnioittamisesta, +jota hän oli verrannut pakanakansojen fetishi-uskontoihin ja +vainajainpalvelukseen; vieläpä hän oli ilmi tuonut eräitä kerettiläisiä +epäilyksiä itse kansallisuus-aatteenkin yksin-oikeasta autuudesta, +väittäen, ettei mikään voinut olla nuorelle kansalle niin turmiollista +kuin menneen sukupolven palsamoitujen käsityskantojen liiallinen +pyhänä-pitäminen. Kun hän lisäksi oli ohimennen loukannut +perustuslaillisia, puhunut pahaa sosialismista, epäillyt oikeuden ja +totuuden lopullista voittoa eikä osoittanut mitään suurempaa pieteettiä +edes n.s. korkeampaa maailmanjärjestystä kohtaan, hänen oli todellakin +onnistunut päästä siihen loistavaan, vaikka tosin tuiki +ansaitsemattomaan tulokseen, että hän oli saanut rökkiinsä kaikkien +puolueiden äänenkannattajilta. Perustuslaillinen sanomalehdistö oli +aivan lyhyesti esittänyt hänet yleisölleen varoittavana esimerkkinä +siitä harhaanmenneestä, intelligentistä anarkismista, jolta ei +puuttunut muuta kuin pommeja ja dynamiitteja — jos niitäkään enää +puuttui — käydäkseen suorastaan yhteiskunnalle vaaralliseksi ilmiöksi. +Kansalliskiihkoinen sanomalehdistö taas merkitsi hänet laajasti ja +perinpohjaisesti kerrassaan kelvottomaksi mätämunaksi, joka oli mitä +pikimmin Suomen kansan yhteisestä henkisestä pesuudesta poistettava. +Sosialidemokraattiset julkisen sanan palvelijat olivat ylipäänsä +tyytyneet vain parilla objektivisella sanalla hänen neronnäytettään +mainitsemaan, tosin otsakkeella "uusbobrikoffilaisuutta". + +Tuomas voi todellakin olla ylpeä aikaansaamastaan vaikutuksesta. Mutta +siitä oli tullut ikäviä seurauksia hänen jurnalistiselle toiminnalleen. +Hänen oman vapaamielisen äänenkannattajansa toimitussihteeri oli saanut +kovan käskyn olla vast'edes mitään painattamatta tältä liian +voimalliselta avustajalta, ainakaan ei ilman päätoimittajan tarkkaa ja +murhaavaa läpilukemista, Kysymyksessä oleva kirjoitus lieneekin päässyt +aivan vahingossa arvokkaan valtiollisen lehden palstoille livahtamaan. + +Asia oli sitä arveluttavampi, kun Suomen pääkaupunki juuri valmistui +viettämään erään suuren suomalaisuuden esitaistelijan muistojuhlaa, +joka kerran pitkästä kotvasta jälleen oli aiottu kaikkien puolueiden +väliseksi. Tuomaan epäuskoinen ajatusmeininki oli tipahtanut hyvin +sopimattomasti keskelle innostuneita juhlakiireitä, herättäen +sentähden tavallista myrskyisempää mieltenkuohua etenkin erään +kansalliskiihkoisen ylioppilasryhmän keskuudessa, jonka henkinen +johtaja maisteri Aavasaksa oli. Huhuiltiinpa vielä näissä piireissä +hankittavan jotakin pientä virkistävää mielenosotusta asianomaisen +artikkelikyhääjän prikkaamiseksi sekä yleisön oikeutetun suuttumuksen +kouraantuntuvaksi tyydyttämiseksi. + +Tuomas ei näistä huhuista tiennyt toistaiseksi mitään. Hän asui +vanhempiensa luona, joilla oli tilava, hauska huoneisto Annankadulla, +vanhan kirkkopuiston läheisyydessä, eli enimmäkseen kotonaan, kävi +harvoin kapakassa eikä tavannut viikkomääriin ketään saman-ikäisiä +tuttaviaan, joita hänellä ei yleensä paljon ollutkaan ja joiden seuraan +hänen varhaisvanha luonteensa tekikin hänet vähemmän soveliaaksi. Ainoa +paikka, missä hän kävi, oli salaneuvoksen itseensä sulkeutunut perhe, +laski leikkiä Alinen kanssa ja antoi hyväntahtoisia neuvoja nyttemmin +lääketieteelliselle alalle antautuneen Annan ensimmäisiin +tutkintolukuihin nähden. Joskus tapasi hän myöskin professori Meyeriä, +joka tällä kertaa oli rakkautensa tuhansien järvien maahan ulottanut +niin pitkälle, että oli jäänyt tänne talveksikin. Huhuiltiin myöskin +veitikkamaisen Annan siihen osaltaan vaikuttaneen. + +Kotona oli Tuomaalla pieni rauhallinen huone pihanpuolella. +Aamupäivillä työskenteli hän kuitenkin mieluimmin isänsä valoisassa, +suuressa kulmahuoneessa, jonka akkunat olivat kadulle päin ja jossa +kaikki oli aina niin täsmällisessä ja mallikelpoisessa järjestyksessä. +Ei paperossin pätkiä tuhkakupeissa, ei tomuhiukkaakaan permannolla. +Kirjoituspöydän verka oli niinkuin miellyttävä, viheriöitsevä +nurminiittu, moitteeton ja nuhteeton, mustetolppo oli aina juuri +parhaiksi täytetty ja teräskynät sujuvimmilleen kirjoitetut. Keinutuoli +ei natissut, pehmeät matot estivät askeleet kuulumasta, uuni uhosi aina +tasaista, kuivaa lämpöään, jonka vertaista oli mahdoton parhaillakaan +puilla saada muihin huoneisiin, ja lempeä, lauhavieterinen leposohva +näytti ikäänkuin kutsuvan elämän väsynyttä matkamiestä lyhyen unihetken +ottamiseen. Ainoa, mikä hiukan häiritsi yleistä sopusointua, oli vanha, +rapistunut kirjahylly uuninkulmassa, mutta siinä olivatkin vaan ne +kirjat, joita protokollasihteeri ei tarvinnut enää. Hänen tärkeämpi +lakitieteellinen ja kansantaloudellinen käsikirjastonsa sitävastoin +sijaitsi peräseinän kunniapaikalla, suuressa kiiltävässä lasikaapissa, +kaikki koviin ja käytännöllisiin kansiin sidottuina. + +Oli aurinkoinen kevätpäivä. Protokollasihteeri oli juuri saapunut +virastostaan. Hän oli tänään hiukan hermostuneella tuulella, hän ei +ollut ehtinyt kävellä tavallista puoltatuntiaan Pohjois-Puistokadulla +eikä sanonut joutavansa edes päivällisen jälkeen jäädä kodin armaasen +ja mieltätyynnyttävään valkamaan. Poliittisen puoluetaistelun laineet +kävivät korkealla ja hänen asemassaan olevaa valtiomiestä kaivattiin +kaikissa yhteiskuntaa-säilyttävien, perustuslaillisten kansalaisten +pitämissä neuvotteluissa. Varsinkin viime aikoina oli hän ollut niillä +usein aamupuoleen yötä väsytetty. + +Päivällinen täytyi syödä sopimattoman hätäisesti. Lautaiset kalisivat, +veitset ja kahvelit kilisivät ärsyttävästi, liemi oli ahmittava liian +kuumana, paisti ilman tyyntä ja tarpeellista pureksimista. +Protokollasihteeri oli hyvin tyytymätön. + +Siinä sivussa otti hän myöskin Tuomaan syntipukikseen. + +— Sinä teit sangen huonon palveluksen meille, lausui hän, tuolla +poikamaisella artikkelillasi. Annoit hyvän aseen kansalliskiihkoisille. +Sitäpaitsi suututit sinä vapaamieliset papit. Vapaamieliset papit ovat +meidän parhaat liittolaisemme. + +Tuomas sanoi antavansa palttua vapaamielisille papeille. Hänelle oli +ollut pääasia kirjoittaa juuri niinkuin hän ajatteli. + +— Hjah, hymyili protokollasihteeri happamesti. Juuri siten voidaan +pilata parhaatkin asiat. Minä en tahdo ollenkaan väittää, ettet sinä +olisi monessa suhteessa ollut oikeassa. Mutta se ei vielä todista, että +olisi ollut viisasta sanoa sitä, ja juuri nyt sanoa sitä. + +Tuomas vastasi antavansa palttua myöskin viisaudelle. Hän ei ollut +etsinyt mitään omaa etuaan; puolueiden etu ei taas häntä liikuttanut. +Kaikki, mitä hän oli sanonut, oli totta. Totuus ei pala tulessakaan. +Hänelle oli ollut ensi sijassa tärkeätä merkitä oma mielipiteensä. +Tuliko hänen artikkelistaan olemaan mitään vastaavaa hyötyä, se oli +hänelle tuiki toisarvoinen kysymys. + +— Siitä on ollut sulaa vahinkoa, vakuutti protokollasihteeri. +Otaksutaan, että kaikki siinä olisi ollut totta. Mutta totuus on asia, +jota ei sovi antaa kansalle noin vaan kokonaan ja summakaupalla. Se on +päinvastoin anniskeltava varovasti ja vähittäin. Totuus on niinkuin +tuli, joka on hyvä renki, mutta huono isäntä. Sitä on varsinkin +valtiollisella alalla käytettävä kaikella mahdollisella mielenmaltilla, +muuten tekee se tulipalon, voipa vielä polttaa roviolla oman +julistajansa, kuten sen pahempi usein on maailmanhistoriassa +tapahtunut. + +Hän jatkoi vielä jonkun aikaa tilapäistä, ärtynyttä esitystään totuuden +turmiollisesta vaikutuksesta. Tuomas ei enää viitsinyt vastata mitään. +Hän tunsi kyllin isänsä käytännöllispoliittiset mielipiteet, jotka +eivät suinkaan olleet ainoastaan arvoisan protokollasihteerin, vaan +kaikkien puolueiden ja kaikkien todella valtiollisesti kypsyneiden +kansalaisten yhteis-omaisuutta. + +Äiti ei puuttunut puheesen. Hän istui, kuten tavallisesti, mykkänä ja +murheellisena, ja kun Tuomas jonkun kerran katsahti häneen, loi hän +silmänsä vaivattuna alas. Tuomas ymmärsi hänet täydellisesti. Maria +Antoinette ei ollut mikään miehensä käytännöllisen valtio-opin +innostunut ihailija. + +Päinvastoin inhosi hän politiikkaa, piti itsensä kokonaan ulkopuolella +sitä ja olisi mielellään suonut miehensäkin sitä vähemmin harrastavan. +Hänessä oli pisara vanhan presidentin verta, hänkin oli kokonaan vieras +tämän ajan ihanteille. Aina kun Tuomas tuli tuota muistaneeksi, +hiljenivät hänessä kaikki ilkamoivat ajatukset, taittuivat kaikki +kapinalliset peitsenkärjet, ja hänen sydämeensä hiipi synkkä, sanomaton +alakuloisuus. + +Suuri, surullinen Maria Antoinette! Hän oli kyllä saanut osansa hänkin +kaikesta siitä, mikä maailmassa oli pientä, halpaa, typerää, mätää ja +hirvittävää. Mutta hän oli aina astunut sen läpi niinkuin kuningatar, +nimensä mukaan, neulanpistoista piittaamatta, loukkauksista +välittämättä, vastaten pienuuteen ylenkatseella ja karkeuteen +jäätävällä äänettömyydellä. Kukaan ei ollut koskaan nähnyt hänen +kyyneleitään ja pettymyksiään. Hän oli painanut surut sydämeensä, +kohdannut pää pystyssä maailmaa eikä vähimmän omia ylpeitä +sukulaisiaan, joihin hänen välinsä aina oli ollut viileä, mutta +täsmällinen. Vasten vanhempiensa tahtoa hän oli mennyt miehelään, +silloin kuin protokollasihteeri Antti Vitikka vielä oli valtiollisesti +aivan vähäpätöinen mies, pienen maaseutulehden päätoimittaja. Mutta +Maria Antoinette ei ollut katsonut yhteiskunnalliseen arvoon, vaan +sydämeen. + +Sekin oli nimittäin protokollasihteerillä siihen aikaan ollut, vieläpä +sangen suuri ja suitsuava. Hän oli juuri silloin palannut ulkomailta, +jonne ukko Paavo oli hänet parin turhaan menneen ylioppilasvuoden +jälestä lähettänyt tutustumaan nykyaikaisen suurviljelyksen uusimpiin +edistys-askeliin. Mutta sen sijaan, että hän olisi harjoittanut +uutteria opinnoita Tanskan ja Saksan maanviljelyskouluissa, kuten +tarkoitus oli, hän olikin ukon tietämättä livahtanut Parisiin, jossa +hän oli tavannut parven pohjoismaalaisia kirjailijoita ja +taiteilijoita, joukossa joku suomalainenkin. Heiltä hän oli saanut +helposti, ikäänkuin lahjaksi, kasan uusia innostuneita ajatuksia ja +palannut vuoden perästä kotimaahansa kokonaan muuttuneena muodoltaan +ja vaateparreltaan, vielä enemmän sielulliselta sisällykseltään, +isä-ukkonsa sangen epäröiväksi ihastukseksi. Hän oli nyt katsonut +itseään maamme henkisen eturinnan mieheksi, joka hän jossakin määrin +epäilemättä olikin, päättänyt heti ryhtyä julkisuudessa ajamaan uusia +vapaamielisiä ja taiteellis-demokraattisia mielipiteitään, ja kun ei +siihen pääkaupungissa tilaisuutta ollut, siirtynyt maaseudulle ja +asettanut jalkansa oman pöydän alle. Ukko Paavo oli nimittäin heti +antanut hänen tietää, että hän katsoi pojakseen vain sen, joka seurasi +järkähtämättä kansallismielisen puolueen ohjelmaa eikä ruvennut omin +päin poikamaisia poliittisia kannujaan valamaan. + +Isän ja pojan suhde oli ollut siihen aikaan sangen kärjistynyt, +jokseenkin suotta muuten, sillä mitään niin aivan totta ei silloinen +vapaamielinen ylioppilas Antti Vitikka ollut valtiollisella ja +yhteiskunnallisella vastustushalullaan tarkoittanut. Taikka kenties hän +oli alun pitäen tarkoittanut, mutta kun hän kohta sen jälkeen oli +tavannut Maria Antoinette Videniuksen sekä häneen silmittömästi +rakastunut, hän oli samalla huomannut itsellään olevan kaunokirjallisia +taipumuksia. Hän olikin toimittanut painosta jonkun realistisen +novellikokoelman, joka ei suinkaan ollut ukko Paavoa miellyttänyt, +mutta kuitenkin justeerannut jotakuinkin hänen jyrkkiä epäilyksiään +Antin valtiollisesta vaarallisuudesta. Toisellakin tapaa oli rakkaus +muuttanut Antin henkistä profiilia. Hän oli heti kihloihin mentyään +huomannut kaipaavansa vankkaa taloudellista pohjaa elämälleen, ruvennut +kiltisti lukemaan ja suorittanutkin niinkuin mies lakitieteellisen +tutkintonsa. Tämä todellisen tarmon näyte oli ollut tietysti vielä +enemmän kuin realistinen novellikokoelma omiaan ukko Paavon +synkistynyttä sydänalaa helpoittamaan. Hän oli hankkinut pojalleen +seisovan lainan, antanut lisäksi omastaan, perustanut hänelle sievän +kodin pääkaupunkiin ja toimittanut omilla mahtavilla suosituksillaan +hänelle heti vaatimattoman viran Tie- ja Vesi-ylihallituksessa. + +Näin oli Antista äkkiä tullut isiltäperityn yhteiskunnan jäsen ja +kunnon kansalainen. Hän huomasi eräänä kauniina aamuna ylös noustessaan +omaavansa vaimon, viran, kodin, aseman ja koko joukon hyviä ja +uskollisia kylänmiehiä. Hän oli saanut kaiken tämän yhtä helposti +ja ilman suurempaa itsenäistä ponnistusta kuin länsimaiset +mielipiteensäkin. Hän tosin kannatti vielä jonkun verran entisiä +kapinallisia pyyteitään, mutta enemmän kirjallisessa kuin +valtiollisessa suhteessa, liittyipä vielä Nuoreen Suomalaiseen +Klubiinkin, joka juuri oli pääkaupunkiin perustettu, ja oli harras sekä +aina mielellään nähty kävijä sen kokouksissa. Mutta hän oli nyt jo koko +lailla muovaillut ulkomailla hankittua maailmankatsomustaan ja kuului +jo kaikissa yhteiskunnallisissa asioissa pikemmin klubin oikeaan kuin +vasempaan sivustaan. Epäilemättä oli juuri se seikka osaltaan +vaikuttanut siihen, että hänen nimeään myöskin muiden puolueiden +keskuudessa alettiin mainita yhä kasvavalla kunnioituksella. + +Nyt nosti äiti silmänsä jälleen pöytäliinasta ja loi poikaansa tumman +katseen pitkien silmäripsiensä lomitse. Tuomaasta oli aivan kuin olisi +kaksi mustaa joutsenta lentänyt hänen ylitsensä. + +Mutta protokollasihteeri nousi lähteäkseen. Hän katsoi kelloaan ja +huomasi, ettei hänellä ollut aikaa jäädä juomaan edes tavallista +kahvikuppiaan päivällisen päälle. Hän oli, kuten sanottu, hyvin +tyytymätön. + +Äiti ja Tuomas jäivät yksin. Kumpikaan heistä ei pitkään aikaan puhunut +mitään. + +Tuomas oli aina ollut tavattomasti kiintynyt äitiinsä eikä vähimmän sen +jälkeen kuin hän oli ruvennut hämärästi aavistamaan tämän traagillista +rakkaustarinaa. Nyt tiesi hän liiankin hyvin, miksi äidin silmä oli +niin suuri ja surullinen. Mies, jolle hän oli vaimoksi mennyt, ei ollut +vastannut Maria Antoinetten alkuperäistä, korkeata ihannekuvaa. Antti +Vitikka oli tosin nuorena ollut hyvä mies, hieno mies, mielialojen +mies, vieläpä suurten suunnitelmienkin mies, mutta hänessä ei ollut +koskaan ollut sitä ajatusten ankaruutta, sitä vakaumuksen vaskivuorta, +jota Maria Antoinette oli hänessä kerran uneksinut. Hänessä ei ollut +terästä. Vuosi vuodelta oli protokollasihteerin, ei alkuaankaan +niin aivan syvä, personallisuus käynyt yhä kuluneemmaksi ja +pintapuolisemmaksi. Vuosi vuodelta oli Maria Antoinette saanut +nuoruuden unelmiensa kallisarvoista kuvaa pienentää, ilman että hänellä +vieläkään oli mitään toiveita saada säilymään se edes sellaisena kuin +se nyt oli. Se oli ensin ollut aivan ylenluonnollisen suuri, mahtuen +tuskin koko maailmaan, ainoastaan suureen ja rakastavaan nais-sydämeen. +Pian oli oma pieni isänmaakin käynyt sille jo aivan liian laajaksi. Nyt +täytti se enää vain vaivoin edes sen vaatimattoman paikan, minkä ahdas +puolue-elämä ja hengetön virkakoneisto jätti keskinkertaisilla järjen +lahjoilla varustetun lain-oppineen käytettäväksi. Se oli nyttemmin +aivan jokapäiväinen muotokuva luonnollisessa koossa, jonka huoleti voi +ripustaa minkä arkikodin seinälle tahansa, ilman että se siinä oli +omiaan mitään suurempaa huomiota herättämään. Sen entisistä suuruuden +ajoista ei muistuttanut enää muu kuin tyhjä sija Maria Antoinetten +sydämessä sekä sen puitteiden kulunut kultamaali, joka uhkasi yhä +enemmän kulua, samoin kuin ihannekuva itse yhä suppeampiin suhteisiin +pienentyä. Varmaan oli se kerran aivan taskukokoon kutistuva. + +Sellainen oli Tuomaan äidin äänetön murhetarina. Mutta juuri se oli +kutonut monet salaiset ja lujat langat heidän välilleen. + +Pojastaan oli Maria Antoinette usein toivonut kaikkea sitä, mitä hänen +miehensä oli luvannut, mutta ei pitänyt. Oli uneksinut hänelle sitä +hengen aateluutta, sitä luonteen lujuutta ja sitä ylhäistä, +koskematonta yksilöllisyyttä, joka olisi lainsäätäjä omalle +sydämelleen, tekojensa herra ja herra omien heikkojen ajatuksiensa, ei +tinkisi elämän taistelussa, seisoisi siinä, missä hänen paikkansa oli, +sellaisena kuin jumala oli hänet luonut, taittuvana, ei taipuvana. Hän +oli ilokseen nähnytkin Tuomaan nopeata ja itsenäistä kehittymistä. Hän +ei toivonut pojastaan mitään suurta merkkimiestä tieteen, taiteen tahi +yhteiskunnallisen elämän aloilla. Eipä edes siveyden sankaria tarvinnut +hänestä tulla. Äidille oli riittävä vain se tieto, että hänen poikansa +oli kaikissa elämän kohtaloissa oleva uskollinen itselleen. + +Noin oli Maria Antoinette usein parhaina hetkinään toivotellut. Mutta +viime aikoina hän oli ruvennut horjumaan. Kenties hän sittenkin oli +väärässä vaatiessaan itseltään ja muilta niin rajatonta yksilöllisyyden +pyhänä-pitämistä? Kenties oli hänen käytännöllispoliittinen miehensä +sittenkin oikeassa? Kenties oli elämä sellainen, että sitä vastaan oli +myöskin halvoilla, typerillä ja pikkumaisilla keinoilla taisteltava? +Kenties ei sittenkään ollut korkeinta olla ylevämpi kuin elämä? Kenties +hän oli erehtynyt? Kenties oli taivuttava, tingittävä, myönnyttävä ja +mukauduttava? Kenties oli totuus sellainen suuri kultaraha, joka ei +sopinut jokapäiväisen elämän kaikkiin pikkutarpeisiin? Kenties saisi +hänen poikansa kerran kalliisti maksaa sen, että hän katsoi asiakseen +sitä joka paikkaan tyrkytellä? + +Toistaiseksi hän oli kuitenkin vielä aina voittanut epäilyksensä. +Tietysti hän oli oikeassa, tietysti oli myöskin Tuomas oikealla +tolalla. Mutta Maria Antoinette tunsi jo liian paljon elämää. Hän +tiesi, mitä merkitsi vuosikymmenien kuluessa edes koettaa olla +itselleen uskollinen. + +— Äiti, sanoi Tuomas äkkiä. Mitä sinä ajattelet? + +— Sinua. + +— Älä viitsi, äiti. Se ei todellakaan kannata sen enempää +ajattelemista. + +— Mikä ei kannata? + +— Tuo sanomalehti-artikkeli. Eikä muukaan. Se on nyt kerran sellaista +kuin se on. + +— Millaista? + +— Typerää. + +— Kuitenkin olet sinä lähtenyt taisteluun sitä vastaan? + +— Minä en tee sitä enää koskaan. Siinä tulee pian itse typeräksi. + +Tuomaan sanoista puhui syvä katkeruus. Hän ei ollut vielä voinut oikein +antaa anteeksi isälleen, että tämäkin oli häntä niin arkipäiväisillä +neuvoilla opastanut. + +Mutta Maria Antoinette hengähti helpotuksesta. Täten oli hänen poikansa +säästyvä monesta kovasta koettelemuksesta. Näin oli häneltä itseltään +myöskin säästyvä vaikea vaali, oliko hän vai hänen miehensä +lopullisesti elämään nähden oikeassa. + + + + +11. + + +Heti päivällisen jälkeen tuli harvinainen vieras, nimittäin maisteri +Aavasaksa. Hän tahtoi tavata Tuomasta eräässä hyvin tärkeässä asiassa. + +Hänet ohjattiin Tuomaan kamariin. + +Tuomas ei ollut pitkään aikaan nähnyt häntä. Hän tarkasteli sentähden +tavallista suuremmalla mielenkiinnolla muinaista kilpailijaansa Emmin +suosiosta. Mitä henkistä elämää hän eli? Miten oli Emmin rakkaus häneen +vaikuttanut? Tuomas tiesi, että maisteri Aavasaksa ei runoillut enää. +Mutta kenties oli hänessä sen sijaan joku toinen syvä ja kaunis lähde +läikähtänyt. + +Sitä oli kuitenkin hyvin vaikea havaita näin päälle päin. Maisteri +Aavasaksa ei ollut muuttunut ensinkään ulkomuodoltaan. Mahdollisesti +hän oli saanut hiukan enemmän ryhtiä, käytti leveämpiä liikkeitä ja +puhui äänekkäämmin. Muuten hän oli sama pyöreänaamainen, pystynokkainen +idealisti kuin ennenkin, parta huonosti ajettu ja sininen raittiusnauha +napinlävessä. + +Sisällisesti näytti hän kadottaneen jokaisen jäljen entisestä +huumoristaan. Tuomaan edessä seisoi nyt tuiki totinen ja vakavanha +mies, ilman mitään syrjähyppyjä, pyhän aatteen ritari pelvoton ja +moitteeton. + +Hänellä ei ollut aikaa istahtaa. Hän oli tottunut olemaan liikkuvalla +jalalla ja hän tahtoi kaikessa kiireessä, palttoo päällä ja kalossit +jalassa, asiansa selvittää. + +— Mieliala on sellainen, sanoi hän, minun edustamissani +kansallismielisissä ylioppilaspiireissä, että jos sinä tulet tuohon +juhlaan ylihuomenna, voit sinä hyvin helposti joutua ulos ajetuksi. + +Tuomas nauroi. + +— Vanhan ystävyytemme nimessä, lausui maisteri Aavasaksa värähtävällä +äänellä, pyydän minä sinua olemaan siihen juhlatilaisuuteen saapumatta. +Sinä et tunne situatsionia. Mielet ovat kaikkialla kovin kiihtyneet. +Sitäpaitsi tiedät sinä, että meidän pojat ovat jo vanhastaan tottuneet +viheltämään. + +— Kyllä, hymyili Tuomas. Savikukko on usein kiekunut suurta +herätys-osaa Suomen aamukoitossa. Mutta lintu lentää ja laulaa, vaikka +sillä enää ei ole päätä eikä kaulaa. + +— Älä naura! Ei tarvita muuta kuin merkki ja skandaali on valmis. Ellet +tahdo siis antautua sen alaiseksi... + +— Niin, sanoi Tuomas, mitäs sinä siinä tapauksessa tekisit? + +Maisteri Aavasaksa viivytteli vastausta. + +— Periaatteessa, lausui hän vihdoin välttäen vanhan toverinsa +silmäystä, minä en ole mikään väkivaltaisten mielenosotusten ystävä. +Mutta käytännössä voivat ne toisinaan olla hyvinkin paikallaan. + +— Niinkö? hymyili Tuomas. Mutta sehän on jesuiittamoraalia. Minä olen +pitänyt sinua tähän saakka järkähtämättömänä aatteen miehenä, joka +olisit valmis kaikessa seuraamaan vakaumustasi. Siksi, vaikka en voi +hyväksyäkään mielipiteitäsi, jotka minusta ovat naurettavat, minä en +ole koskaan tahtonut kieltää sinulta mieskohtaista kunnioitustani. Nyt +sitä vastoin... + +Maisteri Aavasaksa puri huuliaan. + +— Sinun kysymyksessä oleva kirjoituksesi, sanoi hän, oli todellakin +sitä laatua, että se teki lopun myöskin minun mieskohtaisesta +kunnioituksestani. Ilmoitan siis, että minä rauhallisista +periaatteistani huolimatta en tule pikkusormellanikaan estämään +puoluetovereitani. Mahdollisesti tulen minä päinvastoin heitä tuohon +tekoon yllyttämään. + +Tuomas myönsi, että tämä oli terve näkökanta. Häväistys ei tulisi +olemaan hänen, vaan maisteri Aavasaksan sekä tämän puoluetoverien. +Hänen mielestään voisi heidän keskustelunsa nyt päättyä, samoin kuin +heidän tuttavuutensakin. Kaikissa tapauksissa tahtoi hän ilmoittaa +juhlaan saapuvansa. + +Maisteri Aavasaksa seisoi vielä hetken aikaa äänetönnä. + +— No niin, lausui hän sitten hiukan epävarmasti helähtävällä +äänenpainolla. Tee kuin tahdot. Minä olen vaan tahtonut sinua +varoittaa. + +Hän ojensi kätensä jäähyväisiksi. Tuomas ei ollut sitä huomaavinaan, +meni ikkunan luokse ja avasi ilmareiän ikäänkuin hän olisi tahtonut +tuulettaa ulos entisen ystävänsä. Sitten meni hän ovelle ja avasi +senkin. + +Silloin ymmärsi maisteri Aavasaksa. Hän pyörähti ylpeästi kantapäillään +ja osasi opastamatta eteiseen. Mutta hänen silmänsä olivat tavallista +soikeammat ja hänen suupielensä olivat omituiseen irvistykseen +vääristyneet, kun hän ovella pysähtyi, kohotti kätensä teatterimaisesti +ja lausui juhlapuhujan paatoksella: + +— Minä annan sinulle anteeksi, sillä sinä et tiedä, mitä sinä teet. + +Tuomas nauroi täyttä kurkkuaan. Mutta sitten tuli hän heti hyvin +totiseksi. Hän sulki oven, mutta ilma kamarissa tuntui hänestä +raskaalta ja ahdistavalta. Hän sytytti paperossin, otti jonkun kirjan +käteensä ja päätti siirtyä isän huoneesen. + +Ei ollut parempi olla täälläkään. Laipio näytti ikäänkuin laskeutuneen, +seinät siirtyneen lähemmäksi toisiaan. Hänen täytyi avata ikkuna +täälläkin eikä hän sittenkään saanut mielestään kyllin raitista ilmaa +keuhkoihinsa. Hetkisen käveli hän hermostuneena edes takaisin, +pysähtyi, teki pari voimisteluliikettä ja istahti vihdoin kirja kädessä +uuninkulmaan miettimään. + +Siinä isän kirjahyllyn vieressä oli vanhastaan ollut Tuomaan +lempipaikka. Hän oli siinä saanut ensimmäisen europalaisen +sivistyksensä, samoin kuin hän oli saanut kansallisensa ukko Paavon +päätykamarissa, kaukana Suomen sydänmaalla. + +Tuossa lepäsivät hänen edessään kaikki nuo realistiset, kapinalliset +kirjailijat, jotka kerran olivat saaneet aikaan niin suurta meteliä ja +myrskyä maailmassa, ranskalaiset keltaisissa sotisovissaan, norjalaiset +teräsharmaissa haarniskoissaan. Seisoivat siinä käsi kädessä ja hyvässä +asesovussa kaikki nuo erilaatuiset ja eri kehityskulun käyneet henget, +joilla jokaisella oli kuitenkin ollut sama päämäärä: yksilöllisen +totuutensa täydellinen, häikäilemätön ja perinjuurinen julistaminen. +Ibsen ja Björnson, Jonas Lie ja Kielland, Brandes ja Taine, Zola ja +Maupassant, Flaubert ja Balzac, Tolstoi, Strindberg, Turgenjew, +Dostojewski ja vielä joku muu. Nietzscheen päättyi sarja. Siitä alkoi +hänen oma kirjastonsa. + +Tuomas oli usein selaillut näitä teoksia. Ensin hän oli lukenut niitä +omasta mielenkiinnostaan, sittemmin tutustuakseen tarkemmin isänsä +protokollasihteerin nuoruuden ihanteisiin. Hän oli nimittäin jo +nuorella ijällä huomannut, että jos ihminen tunnettiin ystävistään, +joita hän usein ei itse valitse, hän tunnettiin vielä enemmän +kirjoistaan, jotka hän aina on tilaisuudessa itse valitsemaan. + +Oli hyvä uneksia siinä uuninkulmassa. Tuomas olikin siinä ensimmäisinä +poikavuosinaan nähnyt monta kirkasta ja kullankimaltavaa unelmaa. + +Oli ollut siihen aikaan kevättä ilmassa, oli ollut sitä myöskin täällä +heidän omassa kodissaan. Tässä huoneessa oli ollut koolla usein kaikki, +mitä suomalaisen kultuurin alalla oli nuorta ja innokasta. Hän itse oli +pyörinyt heidän jaloissaan piimäsuuna pikkaraisna, istunut sittemmin +totisena tuolillaan ja painanut kaikki, mitä puhuttiin, suureen ja +kummastelevaan lapsensydämeen. Ne olivat vieläkin siellä säilyssä, +jokainen leimuava sana ja jokainen rohkea, repäisevä ajatus. Hänen ei +tarvinnut muuta kuin sulkea silmänsä, niin tulvehti sieltä häntä +vastaan tuhansien kauniiden muistojen sarja, niinkuin päivännousu +päältä Karjalan metsien, tuoreiden koivunlehtien lomitse, vilisevien +virtojen poikki, ja näytti rakentavan siltansa suoraan taivaasen. + +Missä oli nyt tuo lumous? + +Sitä ei ollut olemassa. Se oli mennyt niinkuin hänen isänsä +protokollasihteerin pyhän innostuksen aika. Helposti saatu oli helposti +huilahtanut. Tuomas oli kuulevinaan vielä korvansa juuressa isänsä +lausuvan leveällä vatsapohja-äänellään: + +— Totuus on asia, jota ei sovi antaa kansalle summakaupalla. Se on +anniskeltava varovasti ja vähittäin. + +Juuri sitä käsityskantaa vastaan oli protokollasihteeri ynnä hänen +nuoret ystävänsä kerran tulisimmin nousseet taisteluun. + +Merkillinen mies tuo isä, ajatteli Tuomas. Hän on näytellyt niin kauan +tuota leveää, vatsa-äänistä yhteiskunta-rooliaan, että hän on kokonaan +unohtanut oman varsinaisen olemuksensa. Kuitenkin lepäsi kerran uuden +ajan marskisauva hänenkin laukussaan. Oikeastaan pitäisi hänen nyt +puhua falsetissa. Hän oli pohjaltaan hieno, tunteellinen mielialojen +mies, jonka viisas luonto alkuaan oli varustanut melkoisella, ylempää +iskevällä ironialla, turvaksi elämän taisteluun. Mutta sikäli kuin +nuoruuden herkkä, runollinen tunne-elämä hänestä kului, pyöristyi +itsepuolustavan ivankin kallisarvoinen oka hänessä karkeaksi, +tylppäpäiseksi huumoriksi, joka sekin jo viime vuosina oli haihtunut +hänestä. Nyt oli hänessä kaikki jo yhtä pyöreätä. Jälelle oli jäänyt +ainoastaan eräänlainen mukava, optimistinen levollisuus, peittona +suurelle itsekkäisyydelle, sekä ylimalkainen luottamus korkeamman +maailmanjärjestyksen toimeenpanevaan voimaan palauttaa maahan se +laillisuus, jota hän kyllä katsoi itsensä kutsutuksi säätämään. +Perustuslaki-taistelu oli kuitenkin hetkeksi hänet untelosta +mielentilastaan hereille ravistanut. Mutta se olikin enää hänen +henkisen elämänsä ainoa keidas, jota hän rakasti niinkuin kameeli +vesileiliä. Kaikkialla sen ympärillä levisi hänen aivoissaan +kuivakiskoisen, hitaasti toimivan virastojärjen ääretön, +hedelmätön hiekka-erämaa, jonka karua kuoleman-autiutta vaan joku +yhteiskunnallisen ajatuksen pyhiinvaeltava karavaani taikka +vahingoniloisen puolue-elämän kitupiikkinen kaktuskasvi joskus +vaivaloisesti virkistivät. Pian oli hän oleva kokonaan pyhä. Hiekkameri +oli lainehtiva hänen ylitsensä. + +— Ja sitten ei hänestäkään enää muuta kuin hyvää, päätti Tuomas +ajatuksensa. + +Mutta kuinka oli sellainen ylimalkaan mahdollista? Oliko se maailman +meno? Pitikö sen siis välttämättä aina olla niin? Oliko siis maailman +alusta niin määrätty, ettei kukaan milloinkaan missään voinut pysyä +uskollisena oman nuoruutensa autuaille ihanteille? Alkoiko kaunis +tarina aina niin oivallisesti, vain sitten päättyäkseen niin +pahanpäiväisesti? Vai eikö se ollut koskaan ollutkaan kaunis? Hänkö +yksin tässä istui ja ihannoitsi menneiden aikakausien auringoita? +Muisteli oman lapsuutensa kultaisia päiviä ja luuli kaikkien muidenkin +siihen aikaan aamun kullassa kulkeneen? + +Mutta olihan ollut kevättä ilmassa, olivathan torahtaneet korkeamman +ihmisyyden taistotorvet. Päivä oli paistanut päälle tuhansien järvien +maan. Nuo sittemmin niin sankarillisen kuuluisuuden saaneet "idän +pilvet" olivat jo tosin olleet olemassa, mutta vain sopivan välimatkan +päässä, niin etäällä, että ne muodostivat koristeellisen taustan kansan +kesäiselle juhlatunnelmalle. Uusista, suomenkielisistä opistoista oli +virrannut kaikkialta nuorta, toivorikasta väkeä kansallisen viljelyksen +vainiolle, iloista, päivänpaisteista väkeä, jotka eivät ikinä olleet +mitään kielitaistelun vaikeuksia kokeneet ja joiden sydämiä ei mikään +sorretun kansallisuuden tunto ollut milloinkaan myrkyttänyt. +Yhteiskunnalliset epäkohdat eivät olleet vielä paljastuneet, säätyero +ei vielä vaaralliseksi kärjistynyt, puolue-elämä ei vielä saanut +nykyistä kiihko-agitatorista muotoaan. Itse kansa oli vielä +ihanteellinen, puoli-etnografinen, puolimuinaistieteellinen, kenties +myöskin kielitieteellinen käsite, josta erinomaisesti sopi +isänmaallisissa laulujuhlissa innostua ja sen suurelle tulevaisuudelle +9-kertaisia eläköönhuutoja kohottaa. + +Siitä sopi olla myöskin kaunotieteellisesti huvitettu, ainakin siellä, +missä se vielä eli alkuperäisessä koskemattomassa luonnontilassaan. +Sopi huomautella sen sattuvia, kuvailevia murresanoja, jotka kaikki +olivat välttämättä kirjakieleen otettavat, ihailla sen yksinkertaista, +korkeata tunne-elämää, jossa herrasväen ihmeeksi oli hienouksiakin, +vieläpä myöntää eräänlainen esteettinen merkitys sen kulmikkaille +kasvoille, koruttomalle kotitaiteelle ja vaateparren varmalle, +pietistiselle tyylikkäisyydelle. + +Oli tullut muotiin oikea kansan ihannoiminen. Mutta kun kansa +useimmissa paikoin vielä oli raakaa ja sivistymätöntä, ei siitä ollut +kuin yksi askel raakuuden ja sivistymättömyyden ihanteluun. Tuota +viimemainittua seikkaa ei kuitenkaan oltu huomattu vielä. Kansa seisoi +loitompana korven rajassa, maalauksellisena, ikäänkuin taitavan +teatterijohtajan kädellä järjestettynä statistiryhmänä, sillä aikaa +kuin maan sivistynyt sääty ylioppilaineen (niitä oli nyt jo naisiakin), +maistereineen, tohtoreineen, opettajineen, lomakursseineen, +isänmaallisine suurmiehineen ja kansallisine kultuurimuistoineen +etualalla teutaroi, deklamoitsi, ojenteli käsiään, osoitti vuoroin +vettä, vuoroin rantaa ja lauloi paljastetuin päin Runebergin +Maamme-laulua. Tietysti harrastettiin myös kansanvalistusta, tietysti +jaettiin myös menneen kansallisen herätyksen vuosisadan kultaista +perintöä, mutta ilman mitään omaa itsenäistä ajattelemista, hartaasti +ja uskovaisesti niinkuin Herran ehtoollista. Saarnattiin Snellmania, +luetettiin kansalle Kalevalaa, levitettiin Vänrikki Stoolin tarinoita +ja liehutettiin Suomen lippua. Eikä kenenkään mieleen juolahtanut, että +kultasäkkiä kantava aasi ei sittenkään aina pääse korkean muurin yli ja +että noista kallisarvoisista, mutta useinkin ajan kuluttavan hampaan +jäytämistä ihanteista oli paljon peitettävä tien-oheen, jos mieli +päästä sen ryteikön läpi, jonka kautta jokaisen kehityskelpoisen kansan +jokaisessa uudessa miespolvessaan kuitenkin oli kulkeminen. + +Tie Suomen suuruuteen ja kunniaan näytti kaikille niin tuiki selvältä +ja yksinkertaiselta. Siitä oli tuleva verraton sivistysvaltio, joka oli +voittava maailman laulullaan, puolustava rajansa kanteleellaan; sen +väestö oli tuo suorastaan jumalista polveutuva katajainen kansa, jota +ei mikään ajan myrsky voinut kukistaa, joka painoi päänsä tuulten alla +ja kohosi jälleen ehompana entistään. Totuus, kauneus, oikeus, ja +kaikki nuo ihmiskunnan suuret, verta, tulta, tuskaa, sanomattomia +uhreja ja kärsimyksiä vaatineet kultaiset kotkankuvat näyttivät annetun +ikäänkuin ilmaiseksi tämän merkillisen kansan yhä kasvaville legionille +ja johtavan niitä suoraan paratiisiin. Ei ollut tarvis vaivata päätään, +ei epäillä, ei epäröidä, vain kuulla sydämensä ääntä, vain marssia, +vain kulkea kohtisuoraan, katsomatta oikeaan taikka vasempaan, vain +eteenpäin, vain edestä Suomenmaan. Ylöspäin oli hiukan vaarallisempi +marssia, sillä siellä voi ihmisparka aina joutua vaaralliseen +kollisioniin taivaallisen isänsä kanssa, joka juuri oli aivan +erityisellä tavalla Suomen syrjäiseen kansanrotuun huomionsa +kiinnittänyt. Siksi oli ajan tunnussana: eteenpäin! + +Verta? Sitä olivat jo esi-isät kyllin vuodattaneet. Tulta? Sitä olivat +jo kyllin tuprunneet Narvan, Puolan, Lützenin ja Breitenfeldin +kunniakkaat sotakentät. Tuskaa? Kärsimyksiä? Ne olivat sivuutetut jo +silloin kuin Ison vihan kauhut kestettiin, kun Viapori antautui ja kun +Siikajoen, Lapuan, Ruonan ja Revonlahden maailmanhistorialliset voitot +voitettiin. Mikä mahdollisesti vielä oli jäänyt kovia päiviä kokematta, +sen olivat sitkeäselkäiset Saarijärven Paavot ja suuret hallavuodet +1860-luvulla lopullisesti kuitanneet. Jumalan sormi näkyi Suomen kansan +historiassa. Hän oli jo nähnyt niin paljon vaivaa tästä uppiniskaisesta +ja öykkäristä Suomen suvusta, että hän hyvin luultavasti ja milteipä +täysin otaksuttavasti oli valinnut sen omaksi kansakseen. Oli sentähden +pääasia kansalle itselleen pysyä vaan kilttinä, luottaa korkeamman +kaitselmukseen eikä huolehtia huomisesta. Sillä niin totta kuin hyvälle +lapselle kävi aina hyvin ja pahalle pahoin maailmassa, oli taivas +käsittämättömässä viisaudessaan ja armossaan valmistanut tälle kansalle +tosin tuntemattoman, mutta aivan varmaan suuren ja loistavan +tulevaisuuden. + +Moisen ihanan ja autuaallisen mielialan vallitessa Suomen sydämessä oli +sen päähän alkanut tunkeutua Länsi-Europasta uusia, vapauttavia ja +hedelmöittäviä ajatuksia. Ruvettiin äkkiä puhumaan realismista ja +luonnontieteellisestä maailmankatsomuksesta, kehitys-opista ja +yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevästä kirjallisuudesta. Niitä +seurasi kirjava sarja käytännöllisiä ja tietopuolisia uudistuksia, +jotka kaikki purjehtivat uuden ajan lipun alla ja kaikki vaativat +poloisen yksityisen kansalaisen erityistä huomiota osakseen. Tulivat +yhteiskoulut, tulivat kansan-opistot, tuli alaston taide ja +auktoriteetti-uskon puute. Samaan aikaan saarnattiin yksilön +merkityksestä, subjektivisista siveyslaeista, elämän-ilosta ja vapaan +arvostelun välttämättömyydestä, jolla erityisesti kolkutettiin kirkon, +avioliiton ja virkavaltaisen yhteiskuntajärjestyksen jumalallisia +nurkkajuuria. Kaikki tietysti vanhojen, arvokkaiden suomalaisuuden +työntekijäin suurimmaksi kauhistukseksi. + +Mitä enemmän Tuomas nyt tuota aikaa ajatteli, sitä vieraammaksi hän +tunsi itsensä sen onnelliselle optimismille, sen pintapuoliselle +positivismille, sen yhteiskunnalliselle utilitarismille ja sen +lyhyttukkaiselle nais-emansipatsionille. Mutta siinä oli ollut siemen +myöskin sille individualismille johon hän oli huomannut viime aikoina +yhä itsetietoisemmin kallistuvansa. Ihminen oli sen kautta jälleen +asetettu kunniaan, vaikka vielä toistaiseksi enemmän yhteiskunnallisena +ja kollektivisena kuin yksilöllisenä ilmiönä. Siinä oli sittenkin ollut +ura johonkin uuteen. Siksi hän ei voinut olla sitä aikaa ilman syvää +kaipausta ajattelematta. + +Sitäpaitsi oli se ollut niin kaunista hänen mielestään. Pietistisistä, +talvipuhteisista pirtin-nurkista oli astunut esiin uusi polvi, silmät +vielä kaihtaen aurinkoa, mutta hapuilevat kädet ojennettuina kohti +kesää ja kukkasia. Ei siis ollutkaan syntiä se kaikki, mitä isät olivat +synniksi sanoneet, ei kiellettyä kaikki kaunis, ei rakkaus, ei runous, +ei epäily, ei vapaa ajatus, olivat sallittuja kaikki kolme helmasyntiä, +ei kirottua elämän koreuskaan, ihminen oli itse oma tuomarinsa, luonto +yksin hänen lahjomaton lainsäätäjänsä. Turhaan varoittelivat vanhat. +Oli tapahtunut täydellinen löyhtyminen isien ankaroista periaatteista. + +Eivätkä nuo uudet ja sekamelskaiset ajatukset olleet häilyneet +ainoastaan ilmassa; niille oli pian ilmestynyt näkyväisiäkin +lipunkantajia. Oli äkkiä astunut maan julkiseen elämään joukko nuoria, +tuiki tuntemattomia miehiä, tuskin parranhaituvaa huulessaan, jotka +jonkun Parisi- tahi Berlini-käyntinsä perustuksella katsoivat olevansa +oikeutetut esiintymään kaikki samalla jumalan luomalla julkeudella, +kohottelemaan olkapäitään harmaantuneiden, kunnioitettavien +kansalaisten elämäntyölle, katselemaan olevia oloja impertinentien +rilliensä läpi, arvostelemaan ja irvistelemään. Taivaallisen Herran +tuomitsivat he tykkänään viralta pois, epäilivätpä myös itse +kristin-opin perustotuuksia, sielun kuolemattomuus oli heille kauhistus +ja Neitsyt Maarian saastuttamaton synnyttäminen vain vanha +kirkkolegenda. Lunastuksella ei ollut mitään sijaa heidän mekaanisessa +maailmanjärjestyksessään eikä Pyhä Henki käynyt heidän mielestään ulos +Isästä eikä Pojasta, vaan nuoresta ja leimuavasta ihmissydämestä. + +Missä olivat nuo miehet? + +Hänen isänsä tässä vieressä oli oiva esimerkki. + +Tuomas nousi hermostuneena kävelemään. Hän oli itse toisen ajan lapsi, +mutta hän ei silti voinut olla menneen sukupolven taistelua mielessään +ihailematta. Hän tiesi myöskin, kuinka tuo taistelu oli päättynyt. +Sydän oli ollut päätä voimakkaampi. Valhe-isänmaallisen, +valhe-ihanteellisen innostuksen maaperä oli tukahduttanut kaikki +syvemmän, korkeamman ja yleis-inhimillisemmän ajattelemisen oraat. Se +oli omistanut niistä vaan sen, mikä sille sopi: yhteiskunnallisen +edistyksen. Muuten riemuitsi reaktsioni kaikkialla, puritanismi näytti +vahvemmalta kuin ennen, tekopyhyys seisoi niinkuin seinä ja yksilön +arvo oli alempi kuin milloinkaan. Poliittisella alalla oli punainen +terrori astunut mustan sijalle. Edistyneimmissäkin henkisissä piireissä +käsiteltiin ihmistä vain sosialisena käsitteenä. + +Tuomas uskoi tietävänsä myöskin, kuinka tuon taistelun tila oli tuolla +ulkona suuressa maailmassa. Sielläkin oli ura aukaistu johonkin uuteen, +mutta sielläkin olivat ihmiset omaksuneet uudesta vain sen, mikä ei +vaatinut mitään syvempää henkistä vallankumousta. Missä vallitsi +miekka, missä risti, missä militarismi, missä klerikalismi, usein +vallitsivat ne myöskin samassa maassa, käyden kumpikin epätoivoista +taisteluaan yhä laajentuvia työmieslaumoja vastaan, jotka taas itse +olivat yhtä valmiit polkemaan yksilön oikeutta kansan nimessä kuin +toiset esivallan ja Jumalan nimessä. Tuolla oli arvo paineteilla, +täällä pääluvulla, kaikki kansat olivat Herran valittuja, kaikki +kysymykset julistetut vain taloudellisiksi, ihmiset olemassa vain +yhteiskuntaa varten ja yhteiskunta itse eräitä elottomia, kivettyneitä +käsitteitä varten. Missään ei vapaa mies ollut kunniassa eikä +yksityinen kansalainen pyhä ja loukkaamaton. + +Tuomas taisi nyt myöskin mielestään paremmin arvostella isänsä +nuoruuden-kirjaston sisällystä. Paljon ei siitä muka tulisi +taiteellisessa suhteessa säilymään, ainoastaan se, mikä siinä oli ollut +kaunista tulta, muotoa ja intohimoa. Kaikki se, mikä siinä oli ollut +"virtausta", tulisi virtana häviämään, sen totuudet kuihtumaan, sen +mielipiteet lakastumaan. Se oli yleensä liikkunut liiaksi käsitteissä. +Se oli luonut sangen vähän suurta ja seppelpäistä taidetta. Mutta se +oli pannut ajatuksia liikkeesen, leikannut pois mätäpaiseita, tappanut +basilleja, avarruttanut ihmisyyden aivoja ja näköpiiriä. Se oli tehnyt +hiukan enemmän totuutta ja oikeutta maailmaan. Se oli ollut sitä +terveellistä lääkärikirjallisuutta, jota aika ja kansakunnat välistä +kaipaavat, silloin kuin vanhojen mätänevien maailmankatsomusten löyhkä +saattaa kaiken kauniin ja vapaan henkisen toiminnan maassa +mahdottomaksi. + +Toisin sanoen: se oli ollut 19:n vuosisadan valistuskirjallisuutta. + +Mutta oliko sitä seuraava mikään suuri vallankumous? Millaiseksi oli +tämä vallankumous muodostuva? + + + + +12. + + +Suomen Kansallisteatterin korkeat pääty-akkunat säteilivät tulijalle jo +kaukaa yli Rautatie-torin viileän kevät-illan vaaleansinertävässä +hämärässä. Taajojen kansanjoukkojen nähtiin sitä kohden virtailevan. +Siellä oli isänmaallisen merkkimiehen muisto vietettävä. + +Illan onnistuneen ja arvokkaan ohjelman muodostivat puhe, juhlaruno, +ylioppilaslaulu, pari kuvaelmaa, orkesterimusiikki sekä eräät näytökset +parhaasta kotimaisesta ja ulkomaisesta draamakirjallisuudesta. Jokainen +paikka oli myöty. Liikkeellä oli kaikki, mitä pääkaupungin +suomalaisessa sivistys-elämässä oli etevintä ja edustavinta, vieläpä +suuri osa ruotsalaisestakin, kuten kuului keskustelukielestä käytävillä +ja aitioissa. Kaikkialla tunkeili hännystakkisia herroja ja +valkopukuisia naisia, siellä täällä joku oikein suuressa toaletissakin, +puheen sorina oli tavaton ja ilma täynnä iloista odotusta, +tervehtimistä ja miellyttävää toistensa tapaamista. + +Mutta samassa kilisivät sähkökellot keskeyttäen seurustelun, hoputtaen +puvustonhoitajattaria ja vaatien vahtimestareita katsomon ovia +sulkemaan. Kaikki kiirehtivät paikoilleen. Alkumarssi raikahti, +esirippu kohosi ja lavalle astui juhlapuhuja, eräs tunnetuimpia ja +arvokkaimpia isänmaan-ystäviä. Siellä täällä tunkeusi vielä sisälle +joku myöhästynyt juhlavieras, paukahti jossakin aition-ovi ja kuului +voimakasta, intohimoista hyssytystä. Sitten syntyi vähitellen syvä +hiljaisuus. + +Tuomas istui vanhempiensa kera eräässä ensimmäisen parven +sivu-aitiossa. Hänellä oli täältä erinomainen tilaisuus tarkastella +katsomoa. + +Tuolla vastapäätä näkyi salaneuvos perheineen. Hän ei yleensä enää +huveissa käynyt, mutta saapui kuitenkin mielellään tämäntapaisiin +vakavampiin juhlatilaisuuksiin, todistaakseen valistunutta ja +tasapuolista mielenkiintoaan suomenkielisen kansanaineksen parhaimpia +sivistysrientoja kohtaan, joihin hän luki taiteen, kirjallisuuden ja +teatterin. Ne olivat hänelle suomalaisuuden liikkeen kauniita ja +miellyttäviä puolia, samoin kuin sen yhteiskunnalliset ja valtiolliset +vaatimukset rumia ja vastenmielisiä. Täten ei hänen platooninen +harrastuksensa kansallisuus-asiaan nähden suinkaan sotinut vastaan +hänen korkeita, yleis-inhimillisiä ihanteitaan, eipä edes hänen +poliittista kantaansa kieli-asiassa, jossa hän sitäpaitsi olikin +maanpakolaisuutensa jälkeen täydellisen tasa-arvoisuuden pohjalle +kehittynyt. + +Samassa aitiossa nähtiin, paitsi Annaa ja Alinea vielä eräs neljäs +henkilö, nimittäin lakkautuspalkaila oleva luutnantti Måns Müller, +sorakielinen, kiveräviiksinen, diskreetin-näköinen herra, jonka +ylähampaat olivat aivan liian suuret, mutta alaleuka taas liian vähän +kehittynyt. Totteli muuten toveripiireissään lempinimeä Putte. Hänellä +oli jo nyt vakiutunut asemansa Alinen uskollisimpana ihailijana, ei +yleensä enää koskaan luopunut hänen viereltään ja luettiin +salaneuvoksen lähimpään perhepiiriin kuuluvaksi. + +Permannon ensimmäisellä tuolirivillä näkyi eräitä kansallismielisiä +valtiopäivämiehiä könöttävän, niiden joukossa ukko Paavo. Hän oli vanha +tottunut teatterihabitué, vakinainen vieras, milloin vaan sattui +kaupungissa olemaan, kaikissa isänmaallisissa illoissa sekä +Shakespearen, Schillerin y.m. maailman suurten mestarien klassillisissa +esityksissä, joita hän omasta puolestaan piti täysin kansallisina +juhlatilaisuuksina. Niissä taputti hän aina käsiään tuhannen +vietävästi, huusi "hyvä" jokaisen näytöksen jälkeen, viipyi viimeiseen +mieheen saakka ovella ja voi toimittaa välistä aivan yksin, kiitos +olkoon omien vankkojen kämmeniensä, mitä pyramidillisimpia menestyksiä +mitä kehnoimmillekin taide-esityksille. Kotimaisissa ensi-illoissa +huusi hän aina äänensä käheäksi, vaati voimakkaasti tekijää esiin ja +otti mielellään osaa laakeriseppeleesen, jonka hintaa tekijän ystävät +väliaikoina käytävillä ja tupakkapuolella yleisön keskuudessa +keräsivät. Muuten oli hänen taidemakunsa sitä romantillisempi, mitä +realistisempi ja käytännöllisempi hänen tavallinen elämänkäsityksensä. +Taide oli hänen mielestään toista ja elämä toista, — dualismi, joka oli +verrattavissa vain siihen syvään ja ylitsepääsemättömään juopaan, joka +hänen kristillisen maailmankatsomuksensa mukaan oli taivaan ja helvetin +välille kiinnitetty. Niinpä hän, vaikka hän yksityisesti ei suinkaan +ollut mikään maailmallisen prameuden rakastaja, vaati näyttämöltä +nähdäkseen loistavia pukuja, kirjavia kulisseja, kilpiä, miekkoja, +kiliseviä kannuksia ja heleäväristä hetalekomeutta loppumattomiin +saakka. Yksityisesti hän oli myöskin varsin rauhallinen ja +pitkämielinen mies, joka ei koskaan ryhtynyt tekoihinsa ilman tyyntä ja +monipuolista harkintaa. Mutta teatterissa piti hänelle olla hirmuista +toimintaa, kiihkeitä intohimoja, mylviviä kansankohtauksia, jopa +miesmurhiakin, ukkosen jyrinän ja vanhurskaan taivaan salamoiden +todistaessa. Silti hän ei suinkaan ollut tunteeton myöskään hengen +vienommille nautinnoille. Raukeat, hiukaisevat kuutamokuvaelmat, pienen +soololaulun ja surumielisesti hyrisevän sähkövalon säestyksellä, olivat +hänen henkistä himoruokaansa, petetty ystävyys, poljettu hyve ja +viattomasti vainotun valitus taas asioita, jotka eivät koskaan olleet +vaikuttamatta häneen syvästi ja ylösrakentavasti. Eipä hän halveksinut +edes pientä lihavanläntää balettiakaan, kun se vaan pysyi kaiken +kansallisen siivouden rajoissa — joka taas aina eittämättömästi +tapahtui —, tarkasteli suurella mielenkiinnolla teatterin nuorempia +naispuolisia jäseniä ja otti aina esiin suuren, yksisilmäisen +merikiikarinsa, milloin hovipoikien pyöreät, isänmaalliset +pohkeet näyttämölle ilmestyivät. Hänen mielipiteensä +suomalaisen näyttämötaiteen suhteen oli sama kuin kirkon ja +armonvälikappaleidenkin, nimittäin ettei sen siunauksellinen ja +salaperäinen vaikutus suinkaan riippunut papin saarnan hyvyydestä +taikka huonoudesta; se asui taiteen temppelissä itsessään. Jokaisen, +joka ei ollut ihastunut yhtä paljon kuin hän, julisti hän armotta +epäkansalliseksi. Niille, jotka hänen kuultensa joskus pyrkivät +esityksen heikkoja puolia huomauttelemaan, sanoi hän suoraan, että he +nähtävästi olivat kadottaneet kyvyn ylipäänsä nauttia taiteesta. Hänen +selkämunansa sai Shakespearen paatos aina tärisemään. Hänen +nenäliinansa veti Maria Stuartin liikuttava kuolema aina esille. Hänen +mielinäytelmänsä oli kuitenkin Orleansin neitsyt, joka monipuolisimmin +tyydytti hänen romantisia, kristillisiä ja isänmaallis-ihanteellisia +tarpeitaan ja jota hän uskollisesti kävi katsomassa niin usein kuin +sitä vaan esitettiin. + +Permannon ensimmäiset tuolirivit ukko Paavon sivulla ja takana olivat +täytetyt pelkillä tunnetuilla henkilöillä, siinä professoreita, siinä +sanomalehtimiehiä, siinä korkeampain virkakuntain edustajia, +kirjailijoita, taiteilijoita, joukossa joku nuhteeton nuori maisteri +taikka piikkipartainen varatuomari, jolla vielä oli tulevaisuutensa +edessään. Siinä myöskin monta, jolla se jo oli takanaan. Permannon +keskipaikoilla, joka yleensä oli opiskelevan nuorison ja heidän +mielitiettyjensä hallussa, näkyi maisteri Aavasaksa morsiamineen. +Ovensuissa seisoi taas sankat parvet valko-rusettisia, pitkäkaulaisia +ylioppilaslaulajia, jotka siinä omaa ohjelmanumeroaan jännitettyinä +odottivat. + +Tuomas siirsi silmänsä ensimmäiselle riville, jota samoin kuin +suurimmaksi osaksi permanto-aitioitakin vanhat kansallismieliset +perheet hallitsivat, mahtavine yhteiskunnallisine rouvineen ja vienosti +kukoistavine, kainosti dekolteerattuine tyttärineen. Hän siirsi +silmänsä toiselle riville, joka sekin, vaikka tavallisissa oloissa +työväen paikka, näkyi tällä kertaa olevan opiskelevan nuorison ja +varakkaan porvarissäädyn hoteissa, siellä täällä kuitenkin joku +kurkottava seppänaama tahi jyrkkäpiirteinen kansan tahdon +toimeenpanija. Sieltä erotti Tuomas myöskin vanhan tuttavansa Pertin, +Vitikkalan entisen renkipojan, sittemmin torppari-agitaattorin, joka +nyttemmin oli eronnut sosialidemokraattisesta puolueesta ja liittynyt +yhteen eräiden samanmielisten toveriensa kanssa ajaakseen tarmokkaasti +omia iloisia, kommunistisia ihanteitaan. Viimeksi hän oli istunut +vangittuna eräästä pankkivarkaudesta, mutta todistusten puutteessa +päästetty jälleen hänelle niin kullankalliiseen vapauteen. + +Kaikki yhteisen kansallisen taiteen korkeain kaarten alla, kaikki +kokoontuneina muistamaan jalon vainajan sopusointuista elämäntyötä. Se +oli todellakin näky, joka oli omiaan jokaista isänmaallista mieltä +suuresti ilahduttamaan. + +Protokollasihteeri haukotteli. Juhlapuhuja ei ollut vielä oikein +päässyt vauhtiinsa, tapaili sanojaan otti pari kertaa hermostuneena +takaisin ja liikkui ylimalkaan liian tuulentupaisissa ilmakerroksissa. +Tuomas ei voinut olla jälleen isäänsä syrjäsilmällä tarkastelematta. + +Epäilemättä ei siinä istunut mikään laiha-säärisen entusiasmi-ratsun +kaistapäinen kannustaja, vaan tyyni, taittunut keski-ijän mies, jonka +mielenrauhaa ei enää muu kuin vastapuolueen poliittinen "kiihoitus" — se +on aina vastapuolue, joka "kiihoittaa" — voinut levollisesta +tasapainostaan järkähyttää. Istui leveän, lainopillisen +yhteiskuntajärjestyksen vankka tukipuu, itse sen isänmaallisen veräjän +horjumaton pihtipieli, jonka läpi nuoret vasikat vasta pitkän +parannuksen, katumuksen ja usein uudestasyntymisen peson jälkeen +valtion luvatuille virkalaitumille lasketaan. Tuomas tunsi itsensä +tuiki vähäpätöiseksi hänen vierellään. + +Mutta juhlapuhuja oli nyt saanut siivet alleen. Hänen hyvin veistetyt +ja tarmokkailla taidepausseilla varustetut lauseensa kiersivät salia +niinkuin pitkät viipaleet ja hänen varma, vakuuttava silmänluontinsa +pyyhki parvekkeita ikäänkuin hän olisi esiintynyt Ison-Britannian +a Irlannin yhdistettyjen kuningaskuntain parlamentissa. +Protokollasihteeri ei haukotellut enää. Hänen tyyni, intohimoton +katseensa oli kultasankaisten silmälasien takaa kiinnitetty +järkähtämättömästi puhujaan. Silloin tällöin nyykäytti hän päätään +tyytyväisenä. + +— Hän puhuu hyvin, lausui hän puoli-ääneen Tuomaalle. Juuri niin kuin +tämäntapaisissa tilaisuuksissa on kansalle puhuttava. + +Puhe päättyi ja palkittiin korvia huumaavilla kättentaputuksilla. Heti +sen jälkeen ilmestyivät lavalle ylioppilaslaulajat esittäen "Jos sydän +sulla puhdas on". Vielä pari muuta isänmaallista laulua, +kättentaputuksia ja välihetki. Protokollasihteeri nousi vaimoineen. +Tuomas seurasi heitä. + +Käytävän hälisevässä ihmistungoksessa tunsi hän jonkun koskettavan +olkapäätään. Hän kääntyi katsomaan ja näki edessään kehittymättömän +alaleuan sekä kaksi ystävällisesti hymyilevää ylähammasta. Se oli Putte. + +— Hörrr du brrorrr, sanoi sotilaallisella sorakielellään, minulla olisi +sinulle hiukan kahden keskistä puhuttavaa. + +He siirtyivät seinävierelle. Putte selitti äänellä, joka ilmasi suurta +levottomuutta, kuulleensa huhuna mainittavan, että kansallismieliset +ylioppilaat — "dessa förrrbannade finnpojkar" — aikoivat toimeenpanna +jonkun skandaalin Tuomasta prikatakseen. Kenties olisi sentähden +parasta, että Tuomas, joskaan ei suorastaan pakenisi, johon Putte +sotilaana ei suinkaan tahtonut kehoittaa häntä, kuitenkin +käytännöllisistä syistä näkyisi niin vähän kuin mahdollista. + +— Minä en ole lukenut sinun arrrtikkeliasi, lisäsi Putte, mutta minä +olen kuullut mielihyväkseni, että siinä on ollut karrrvaita pillereitä. +Kuten tiedät, en minä yleensä seuraa sanomalehtiä. Mutta jos sinä, +vaikka sivilimiehenä, olet osoittanut urrrhoollisuutta, pyydän minä +upseerina kiittää sinua. + +Tuomas omasta puolestaan kiitti taas Puttea toverillisesta +huolenpidosta ja kysyi kesken kaikkea, millä kannalla hänen suhteensa +Alineen oli. + +Putten huolestuneet kasvot kirkastuivat päivänpaisteisiksi. + +— Iiihahaha, hirnui hän tuttavallisesti, imarrrtelematta itseäni voin +sanoa, etten luullut sen niin helposti käyvän. Mutta rrrrakkaus on +kaikkivaltias. Asia täytyy vielä toistaiseksi pitää salassa. Läheisenä +sukulaisena olet sinä kuitenkin jo nyt, olematta tunkeileva, +tilaisuudessa grratuleeraamaan minua. + +Tuomas onnitteli häntä sydämellisesti. Putte kysyi, mihin +toimeenpiteisiin hän aikoi ryhtyä personallisen turvallisuutensa +suhteen. + +— En mihinkään. + +Putte katsoi häneen ällistyneenä. Mutta sitten kävivät hänen +ystävälliset kasvonsa hyvin totisiksi, hän ojensi lämpimästi oikean +kätensä Tuomaalle ja lausui vasen käsi miekankahvassa: + +— Brrra brrorrr, brra. Sinä olet jurrnalisti ja minä pidän +jurrnalisteista. Mutta jos sinulle täällä jotakin tapahtuisi, niin +tiedät kyllä, että ystävyys on lähinnä isänmaata minun korrrkein +tunnussanan. Farrväll! + +Hän teki kunniaa, kilahutti kannuksiansa ja meni. Tuomas näki hänet +jälleen heti kohta virkatoimessaan, tarjoamassa Alinelle kermatorttua +lämpiön tiskin takana. + +Protokollasihteeri oli tavannut appensa ja löytänyt vapaan +pöydän-nurkan. Keskustelun lomassa, joka koski illan ohjelmaa, kumartui +salaneuvos Tuomaan puoleen ja lausui hänelle puoli-ääneen hyvin +merkitsevästi: + +— Mainitsiko luutnantti Müller sinulle jotakin? + +— Kyllä. + +— Ja sinä? + +Tuomas kohautti olkapäitään. Häntä alkoi todellakin jo hiukan +hermostuttaa tämä huolenpito. + +Salaneuvos mursi leivoksen lautasellaan. + +— Hm, lausui hän, luonnollisesti minä en voi hyväksyä sinun kaikkea +pieteettiä puuttuvia periaatteitasi. Mutta vielä vähemmän voin minä +hyväksyä niitä väkivaltaisia keinoja, joista olen kuullut puhuttavan. +Kenties olisi parasta, että siirtyisit minun aitiooni. Siellä toivon +toki jo virka-arvon sinua suojelevan. + +Tuomas kiitti kohteliaasti. Hän arveli olevansa kyllin turvattu +omassaankin. + +— Mistä on kysymys? tiedusti protokollasihteeri, joka kumma kyllä ei +ollut tähän saakka kuullut asiasta mitään. + +Salaneuvos selitti hänelle parilla sanalla situatsionin. + +Protokollasihteeri veti otsansa huolestuneisiin kurttuihin. Hän otti +asian hyvin vakavasti. + +— Sinun on hetipaikalla poistuttava teatterista, lausui hän ankarasti +Tuomaalle. Sinun artikkelisi ei todellakaan ollut sen arvoinen, että +sen vuoksi tapahtuisi ikävä häiriö isänmaallisessa juhla-illassa. Se ei +ollut järkevästi kirjoitettu. Minä myönnän kyllä, että epäkohtia on +olemassa, mutta niiden poistamiseksi on olemassa vaan yksi keino, +nimittäin laillisuuden, minä tarkoitan täyden laillisuuden +palauttaminen. + +Tuomas katsoi äitiinsä. + +— Entäs sinä, äiti? Pyydätkö sinäkin minua poistumaan? + +Maria Antoinette viivytteli vastaustaan. + +— Minä arvelen, että isäsi on oikeassa, lausui hän sitten hiljaisesti. + +Tämä oli Tuomaalle jotakin odottamatonta. Hän ei tahtonut uskoa omia +korviaan. + +— Äiti, sinä et voi tarkoittaa, mitä sanot. Pitäisikö minun väistyä, +minun, vaan siksi, että jotkut kansallishullut tahtovat sitä? +Mahdotonta. + +— Sinä teet tietysti niinkuin tahdot. Minä arvelin vaan, että se olisi +parasta sinullekin. + +— Siis sinunkin mielestäsi on työläs potkia tutkainta vastaan? + +Tuomas odotti jännityksellä hänen vastaustaan, silmä terävänä kuin +peitsenkärki. Oliko tässä hänellä uusi vihollinen? Eikö siis enää +äitikään häntä ymmärtänyt? + +Maria Antoinette katsoi poikaansa surullisella silmäyksellä. Hän ei +jaksanut enää. Ajatus, että hänen Tuomaansa joutuisi julkisen +häväistyksen, kukaties mieskohtaisen väkivallan esineeksi, oli liian +kiusallinen hänelle. Hän taipui. Ensimmäisen kerran elämässään hän +myönsi, että protokollasihteerin sovitteleva kanta yleiseen +mielipiteesen ja kansan ääneen nähden sittenkin saattoi olla ainoa +mahdollinen. + +— Niin se lienee, lausui hän hiljaa ja surumielisesti. + +Tuomaasta tuntui aivan kuin olisi äiti noilla sanoillaan kieltänyt +hänet. Eikä ainoastaan häntä, vaan oman ylpeän olemuksensa, joka oli +hänet muista erottanut, oman mykän murheensa ja kärsimyksensä, joka +tähän saakka oli äidin hänen silmissään aina niin ihanaksi aateloinut. +Tuomas ei tuntenut enää äitiään. Hän huomasi olevansa yksin, niin yksin +kuin ihminen maailmassa voi olla. Hänen sydämensä kutistui kivikovaksi. +Raudan-raaka kylmyys levisi hänen ympärilleen. + +— Minä jään, virkahti hän hampaittensa välistä. Toivon kuitenkin, ettei +perhe tule minun tähteni häpeään. + +Maria Antoinette katsoi häneen äänettömästi nuhdellen, pitkien +silmäripsiensä lomitse. Tuomaasta tuntui jälleen kuin olisi kaksi +mustaa joutsenta lentänyt hänen ylitsensä. Vai olivatko ne joutsenia +enää? Eikö hän kuullut korppien koikkuviksi? + +— Syytä sitten itseäsi, sanoi protokollasihteeri suuttuneesti. Mutta +älä luule, että kukaan täällä panee tikkua ristiin sinun puolestasi. + +— Minä panen miekkani rrristiin, kuului samalla Putten sankarillinen +sora-ääni julistavan. Niin kauan kuin minä olen tässä seurassa, ei +kukaan ole hänen päästään hiuskarrrvaakaan koukistava. + +Tuomaan täytyi hymyillä vasten tahtoaankin. + +Anna nauroi sydämettömästi ja ilmoitti, että hän jo pitkän aikaa oli +halunnut olla mukana jossakin jännittävässä. Salaneuvos antoi ankaran +muistutuksen hänelle, huomauttaen että skandaali oli jotakin +plebeijimäistä. Ei sopinut hänen tyttärensä iloita sellaisesta. Aline +ei sanonut mitään, mutta hänen kasvonsa ilmaisivat suurta +levottomuutta. Hän ei nähtävästi oikein luottanut Puttensa +suojelukseen. + +Protokollasihteeri oli oikeastaan suuttuneempi kuin mitä hänen +tavallinen mielen tasapainonsa olisi myöntänytkään. Hän ei ymmärtänyt +tuollaista kirottua itsepäisyyttä! Se oli hänen mielestään sekä typerää +että kloppimaista. Hän olisi mielellään sanonutkin sen Tuomaalle, mutta +hän huomasi tämän tuimasta ulkomuodosta ja rypistyneistä +kulmakarvoista, etteivät parhaatkaan sanat tällä kertaa olisi tepsineet +mitään. Hän päätti sentähden tehdä sen joskus toisti ja sitä +tuntuvammin. + +Tuomas puolestaan ei kunnioittanut häntä enää silmäykselläkään. + +Syntyi pieni äänettömyys. + +Ihmiset tunkeilivat heidän ympärillään. Äkkiä näkyi ikäänkuin ilmestys +niiden lomasta ukko Paavon kunnioitusta herättävä haamu. + +Hän oli hetken merkityksen johdosta puettu tärkkikaulukseen ja valkeaan +rusettiin; muuten oli hänen musta sortuukinsa sama kuin ennenkin, ei +vähemmän tylppäkärkiset anturakengät. Hän tervehti kohteliaasti seuraa. + +— Hyvin miellyttävä isänmaallinen tilaisuus, lausui hän. + +Myönnettiin. + +— Erinomainen ohjelmakin, huomautti hän sitten. Myönnettiin. Mutta +keskustelu ei lähtenyt oikein sujumaan. + +— Tuleppa tänne Tuomas, lausui hän lopuksi. + +Minulla olisi sinulle hiukan kahden keskistä. + +— Me tiedämme jo asian, sanoi Tuomas tarjoten tuolinsa hänelle. + +Ukko Paavo kohotti kulmakarvojaan. + +— Minkä asian? kysyi hän taitavasti. + +— Että minua uhkaa vaara tulla tunnetuksi henkilöksi, vastasi Tuomas. + +— Yhyy. + +Kunnallisneuvos olisi mieluummin puhunut kahden kesken. Mutta kun +Tuomas toistamiseen tarjosi tuolinsa hänelle, hän istahti. + +— Suon mielellänikin sinulle, sanoi hän, pienen terveellisen +nipristyksen. Toivon, että se tulee jonkun verran hävyttömiä +mielipiteitäsi justeeraamaan. Mutta onhan tuo sentään häpeä minullekin, +jos oma liha tulee tällaisena päivänä julkisesti ristiinnaulituksi. +Pyysin sentähden maisteri Aavasaksaa, että hän jättäisi +mielen-osotuksensa toistaiseksi. + +— No, ja mitä sanoi maisteri? kysyi protokollasihteeri jännitettynä. + +— Hän sanoi, että päivän merkitys on juuri erityisesti kaikkia +kansallismielisiä velvoittava. + +Salaneuvos huomautti, että hän pesi kätensä Tuomaan mahdollisten +harha-askelien suhteen. Politiikka oli hänen mielestään asia, jota +oli taidolla hoidettava. Jos sen mieli koskaan kohota tiplomatiaksi, +joka oli politiikan korkein muoto, oli se säilytettävä harvojen +yksityis-omaisuutena. Missään tapauksessa sitä ei ollut jätettävä +raakojen kansanjoukkojen, saati sitten kehittymättömän nuorison +leikkikaluksi. Nykyajan ylioppilaat rupesivat politikoimaan liian +aikaiseen. + +— Politiikka, vastasi ukko Paavo, on ihmisen korkein tehtävä maan +päällä, lähinnä luonnollisesti hänen uskonnollista kutsumustaan. Mutta +politiikkaa ei voi olla ilman valistunutta yleistä mielipidettä, ja +juuri tämän yleisen mielipiteen valmistamisessa voivat nuoret reippaat +ylioppilaat, samoin kuin lämmin kansallismielinen sanomalehdistö, saada +paljon hyvää ja oikeata aikaan. + +Salaneuvos nielaisi viimeisen murun lautaseltaan. Hän oli valmis. + +— Kansallismielinen sanomalehdistö! sanoi hän. Tietääkö herra +kunnallisneuvos, mitä se on tuo teidän kansallismielinen +sanomalehdistönne? Se on kansalliskiihkoinen sanomalehdistö, +epärehellinen, luikerteleva ja jesuiittamainen prässi, joka on ottanut +isänmaallisuuden urakalle ajaakseen omia itsekkäitä, hyvin itsekkäitä +pyyteitään. Mitä on n.s. kansallismielinen sanomalehdistö muissa +maissa? Minun tarvitsee viitata vain valistuneen Ranskan ja pimeän +Venäjän yhtäpitäviin esimerkkeihin. + +Kunnallisneuvos kuunteli vain toisella korvallaan, mutta hän kuuli +hyvin silläkin. Samalla loi hän levottomia katseita ympärilleen. +Salaneuvos oli nimittäin korottanut äänensä eikä ukko Paavo millään +muotoa tahtonut kiinnittää yleisön huomiota. + +— Yksi ottaa urakalle yhden, toinen toisen asian, lausui hän +pitkäveteisesti; yksi perustuslaillisuuden, toinen... + +— Ei sitä siihen voi verrata, väitti salaneuvos. Tuo on juuri teidän +tavallisia yrityksiänne johtaa keskustelu harhateille. + +Kansallisuus-aatteelta hän puolestaan ei tahtonut kieltää +kunnioitustaan, vielä vähemmän Snellmanilta, joka tosin oli ollut +itsekäs, hyvin itsekäs mies, mutta kuitenkin harvinaisen kyvykäs +koulurehtori. Hän ei vaan voinut hyväksyä sitä tapaa, millä Snellmanin +aatteita nykyään suomenkielisen kansan keskuudessa ajettiin. + +— Te sanotte suomalaiselle talonpojalle, jatkoi hän, "ole suomalainen, +ole niin tuhannen pärkkeleen supisuomalainen!" Mitä luulette, että +tästä talonpojasta, joka ei ole muuta kuin suomalainen eikä ikinä ole +ollut muuta kuin suomalainen, mitä luulette hänestä tulevan? Hänestä ei +koskaan tule muuta kuin suomalainen talonpoika. Häh? Te tapatte kaiken +kehityksen maasta. + +Tämä oli salaneuvoksen klassillinen todistelu suomalaisen +kansallisuusliikkeen nurinkurisesta ajamisesta. Mutta ukko Paavo ei +ollut vielä lyönyt pöytään viimeistä valttiaan. + +— Minä olen itse tosin vaan oppimaton suomalainen talonpoika, alotti +hän vaatimattomasti. + +Silloin oli piru merrassa, kun ukko Paavo katsoi vaivakseen vedota +tähän ankaraan argumenttien. Tietysti se oli vaan sanantapa taikka +pikemmin sotaviekkaus, jolla hän voi hankkia itselleen erinomaisen +strategisen aseman, saada keskustelussa ikäänkuin ala-otteen ja +ahdistaa vastustajaansa aivan uudelta, odottamattomalta kannalta. Siitä +voi sitten aina vähitellen siirtyä hyökkäyssotaankin ja edetä +varovaisesti, niin pitkälle kuin vaatimaton perus-asema myönsi. Eikä se +juuri esteitä tehnytkään, sillä ukko Paavo oli tietysti talonpoika vaan +nimeksi eikä suinkaan oppimaton. Mutta hänen herrasvastustajansa +menivät tavallisesti mitään pahaa aavistamatta paulaan, ottivat +ikäänkuin hyväntahtoisesti häntä opastaakseen, kunnes ukko Paavo äkkiä +vetäsi pussin suun kiinni parilla terävällä, toisen sanoista tehdyllä +johtopäätöksellä ja loi voitollisen silmäyksen ympärilleen: katsokaa, +tässä on säkki, johon oppimaton suomalainen talonpoika on voinut pistää +noin suuren ja ylpeän herran! — Tämä taistelutapa teki aina tarkoitetun +vaikutuksensa sekä sanomalehdistössä että säädyn keskusteluissa. + +Mutta nyt soivat sähkökellot, väliaika oli lopussa eikä ukko Paavo enää +ollut tilaisuudessa erinomaisia johtopäätöksiään vetämään. Hän tyytyi +sen sijaan, muut hyvästeltyään, lausumaan Tuomaalle seuraavat +onnettomuutta uhkaavat sanat: + +— Tästä tulee sinulle vielä tupenrapina, poika. + +Todellakin näkyi jonkun matkan päässä parvi parrattomia nuoria miehiä, +jotka keskenään kuiskutellen kiinnittivät Tuomaasen tuiki lähenteleviä +silmäyksiä. + +— Entä jos tupessa olisi puukkokin? sanoi Tuomas. + +Hän aikoi mennä aitioonsa. Mutta samalla kuuli hän Alinen vielä +mainitsevan hänen nimeään. + +— Tuomas, sanoi hän. Minä en ymmärrä politiikkaa. Mutta jos katsot +olevasi oikeassa, niin pysy paikoillasi! + +— Kyllä, sanoi Tuomas. Mutta kuinka sinä olet tullut siihen tulokseen? + +— Minä keskustelin asiasta Puten kanssa. Niin, älä naura, hänellä on +hyvä sydän ja... + +— Kyllä, sanoi Tuomas. En minä hänen sydämelleen hymyillytkään. + +— No niin, hänen päänsä ei ole parhaita, mutta se riittää minulle. Ja +sitten tuntui minusta niin ikävältä, jos sinä luulisit, ettei kukaan +meistä sinua ymmärtäisi. + +— Ja sitten? + +— Ja sitten tahdoin minä tarjota sinulle tämän suklaatitötterön. Ota +se! Minä tiedän sinun pitävän suklaatikaramelleista. + +— Aline, sinä olet paras nainen taivaan alla. Onnellinen Putte! + +— Luuletko todellakin, että tulemme onnellisiksi? + +— Kyllä. Minä olen aivan varma siitä. + +— Minä olen joskus epäillyt sitä. Kuule, Tuomas, sinunkin olisi mentävä +naimisiin. + +— Mahdotonta. On olemassa vain kolme naista, joiden kanssa minä ehkä +olisin voinut tulla onnelliseksi. Kaksi heistä ovat minun tätejäni. + +— Ja kolmas? + +— Oli äiti. Mutta hänkin on nyttemmin... + +— Mitä nyttemmin? + +— Rouva protokollasihteeri. + +— Tietysti hän on rouva protokollasihteeri. Ei, kyllä minun nyt täytyy +mennä. Minä näen, että Anna aikoo vietellä tuolla minun sulhaiseni. + +Todellakin näkyi Anna käytävän päässä keimailevan aivan sopimattomasti +Putten edessä. + +— Näkemiin siis. + +— Näkemiin. On niin paljon haittaa nuoremmista sisarista. + +Seuraavalla väliajalla tuli Emmi. + +Tuomas ei ollut nähnyt häntä sitten kuin heidän kihlauksensa oli +purkautunut. Hän tarkasteli sentähden muinaista ihannettaan mitä +suurimmalla mielenkiinnolla. + +Emmin kehitys oli nykyään käynyt jättiläisaskelilla eteenpäin. Hänen +siveäsydämisiä kyhäyksiään, aina vaan nimimerkillä "Salon tyttö", +painatettiin jo mielihyvällä pääkirjoituksina kansallismielisessä +sanomalehdistössä. Sanottiin hänen sitäpaitsi viimeistelevän laajaa +yhteiskunnallista romaania, jonka nimeksi tulisi "Raakuus ja rakkaus". +Yleinen mielipide oli sen suhteen jo ennakolta hyvin suosiollinen. + +Hän käytti yhä edelleen mustaa pukua, pitkät kellonvitjat kaulan ympäri +kiinnitettyinä. Hänen kasvonsa olivat kenties kalpeammat kuin ennen, +mutta hänen silmänsä yhtä siniset ja viattomat. + +— Tuomas, lausui hän hätäisesti, älä usko, että minä tahdon sitä. Minä +olen pyytänyt ja rukoillut sulhaistani, ettei hän tekisi sitä. Hänen +puoluetoverinsa odottavat vaan hänen merkkiään. + +— Ja mitä sanoo sulhaisesi? + +— Hänen sydämensä vuotaa verta. Mutta hän ei voi. Hänen täytyy +periaatteittensa tähden. Ymmärrätkö? Hänen täytyy. + +— Minä ymmärrän. + +— Sitäpaitsi yllyttää kunnallisneuvos häntä. + +— Kuinka? + +— Minä kuulin hänen äsken tekevän sitä. Voi, kyllä tämä on niin +kauheata! + +Ahaa, ajatteli Tuomas. Iso-isä pistää välisti pienen hätävaiheenkin. + +Mutta ääneen hän sanoi: + +— Minä luulen, että sulhaisesi etsii sinua. + +Emmi katsoi häneen rukoilevasti. + +— Tuomas, minä ajattelin... Eikö sinun sopisi poistua? Eihän sinulla +ole mitään periaatteita. + +— Entäpä minulla olisi joku. + +— Sinähän olet jumalankieltäjä. Eihän sellaisilla ole mitään ihanteita. +Sinä voit sen tehdä. Tee se minun tähteni, Tuomas. + +Tuomas ei enää viitsinyt kuulla häntä. Hän meni kohteliaasti kumartaen. + + + + +13. + + +Tuomas oli päättänyt mennä polttamaan paperossin. Mutta tuskin hän oli +ottanut jonkun askeleen, kun hän huomasi edessään Pertin. + +— Päivää, sanoi tämä. Ei taida herra enää tunteakaan? + +Pertti oli nyt puettu niinkuin gentlemanni. Ei juuri hännystakissa, +mutta kuitenkin valkeassa rusetissa, vaatteet mustat ja aivan uudet, +saappaat kiilloitetut. Nähtävästi eivät hänen kommunistiset ihanteensa +suinkaan olleet vahingoittaneet hänen toimeentuloaan. + +Tuomas tuli hyvin iloiseksi nähdessään hänet. + +— Päivää, päivää, sanoi hän. Mitä Pertille kuuluu? + +Pertin pienet silmät säteilivät hauskan jälleentapaamisen +onnellisuudesta. + +— Kuulkaa, sanoi hän kuiskuttaen, meitä olisi täällä ylhäällä muutamia +"Kansan mahdin" miehiä. Ei taitaisi tarvita vähän niinkuin voiman +lisäystä. + +— Mitä Pertti tarkoittaa? + +— Meinaan vaan, että jos tarvittaisiin. Kuuluvat täällä alhaalla +aikovan ajaa ulos herran. Vähän miestä väkevämpää, ajattelin. + +— Minä en ymmärrä. + +— Meillä olisi mukana täällä muutamia purkkeja. Ja kotona meillä on +vielä enemmän törkyä. + +— Mitä purkkeja? + +— Sellaisia vaan kukkapurkkeja. Mutta ne kasvavat tulisia kukkia, läpi +laipiosta, suoraan taivaaseen. Koetettaisko? + +— Pertistä on tullut runoilija? + +— Onhan minussa vähän sitäkin vikaa. Yksi hivaus vaan, ja tästä talosta +ei pidä kiveä kiven päälle jäämän. Haluttaisko herraa? + +— Eikö helvetissä! Minä en ymmärrä muuten, kuinka minun niin +erikoisella tavalla on onnistunut voittaa "Kansan mahdin" suosio +osakseni. + +— Ooja, me kyllä tunnemme ystävämme. Me olemme lukeneet, mitä herra on +kirjoittanut. Se oli justiin niinkuin meidän suustamme sanottu. + +— Niinkö? + +— Niinkuin nakutettu. Me olemmekin vähän tuumineet tässä valita herran +johtajaksemme, entinen kun on kiinni eikä uutta ole vielä ilmestynyt. + +— Minun mielestäni Pertti itse on aivan erinomainen siihen toimeen. + +— Ei pidä pilkata oppimatonta miestä. Onhan herra vanha aktivisti? + +— Kenties minä toistaiseksi sentään pysyn vaan teidän henkisenä +johtajananne. + +— Niin noh, kuinka vaan herra parhaaksi katsoo. Ei tarvita sitten +tinamiitia? + +— Ei. + +— Revolveri herralla kuitenkin on? + +Tuomas kopasi takataskuaan. Se oli todellakin hyvä mieleenjohdatus. + +— Täällä on. + +— Niin noh, hyvästi sitten. Ajattelin muuten tarjota oman browninkini. + +— Näkemiin. Ja kiittäkää minun puolestani "Kansan mahdin" miehiä. +Kenties minä pian liityn heihin. + +— Se olisi suuri ilo meille kaikille. Merkkikuti vaan, niin kyllä +tullaan. + +— Hyvä, hyvä. + +— Mutta kyllä tinamiiti olisi ollut tehokkaampi. + +Pertti meni ja Tuomas jatkoi matkaansa tupakkapuolelle. Alakäytävän +ovessa tuli häntä vastaan professori Meyer, joka oli hyvin onneton, +että oli myöhästynyt teatterista, saati sitten näin suursuomalaisena +juhlapäivänä. Hän kysyi huolestuneena, oliko ohjelma jo pitkälle +kulunut. + +— Kyllä te ehditte vielä, virkahti Tuomas. + +Mutta samalla muisti professori Meyer jotakin. + +— Nuori ystäväni, lausui hän pudistaen Tuomasta lämpimästi kädestä. +Minä olen lukenut teidän kirjoituksenne. Te esitätte ajatuksenne +selvästi ja kirkkaasti. Minä en tahdo sanoa, että teillä olisi mitään +suuria ajatuksia. Mutta teillä on käsitteitä. Tiedättekö, mitä on +käsite? Se on kaiken inhimillisen ajattelemisen pohja ja perustus. +Käsite on itsensä kanssa sopusointuinen identisyys, toisin sanoen +totaliteetti, jonka momentit ovat itse kokonaisuus, joka on sekä +subjektivinen että objektivinen, sekä immanenti että transcendenti +olio. Käsite on oikea, käsite on väärä, käsite on pieni, käsite on +suuri, käsite on korkea, käsite on matala. Sanalla sanoen: käsite on +kaikki. Vahinko, ettei teillä ole filosofista kasvatusta. Mutta +sallikaa minun kuitenkin onnitella teitä. Teillä on oikeat ja kirkkaat +luonnonkäsitteet. + +Tuomas tunsi kylmien väreiden käyvän pitkin selkäpiitään. + +Hän saapui vihdoinkin tupakkapuolelle. Hän sytytti paperossin ja +katsahti ympärilleen. Hän huomasi heti, että täällä se tapahtuisi. + +Tupakkahuone oli täynnä nuoria ylioppilaita. Niiden joukossa erotti hän +myöskin maisteri Aavasaksan. Ne näkyivät seisovan suurissa ryhmissä +tarkastelevan häntä silmää räpäyttämättä. + +Tämä oli n.s. ulostuijottaminen. + +Tuomas vetäytyi varovaisuuden vuoksi seinää vasten. Sitten koetteli hän +vielä kerran takataskuaan. Hän oli nyt valmis. Hän odotti, mitä tuleman +piti. + +Tuijotusta kesti kotvasen. Kun ei siitä ollut apua, alkoivat +nuorukaisryhmät käydä levottomiksi. Joku joukko kulki aivan Tuomaan +ohitse ja katsoi häntä silmiin hyvin hävyttömästi. + +Ei apua siitäkään. Tuomas poltteli paperossiaan ja antoi katseensa +harhailla noin ylimalkaan puolikyynärää ihmisten päiden päällä. + +Nyt kuului ensimmäinen vihellys. Sitä seurasi toinen ja kolmas. Nuoret +miehet olivat muodostaneet puoli-ympyrän, jonka keskipisteessä Tuomas +seisoi. Taempana näkyi ihmisiä juoksevan ja kurkistelevan uteliaina +saadakseen selville, mitä tapahtui. + +Tuomas antoi heidän viheltää. Lopuksi luikkasi hän itsekin, minkä +emätistä lähti. Kohtaus oli hänen mielestään sanomattoman koomillinen. + +Syntyi jälleen syvä hiljaisuus. Nyt alkoi parlamenteeraamisen aika. +Joukosta astui esille pari nuorukaista, jotka kursailematta tekivät +tiettäväksi, että Tuomas oli heille vastenmielinen henkilö. Hänen olisi +sentähden paras poistua täältä. + +— Ulos! Ulos! kuului samalla voimakas kansanääni kannattavan puhujia. + +Tuomas antoi heidän puhua loppuun. Sitten lausui hän tyynesti ja +ärsyttävästi: + +— Minä en tunne herroja. Mutta jos herrat aikovat esitellä itsensä +minulle, sanon minä jo edeltä käsin, että se ei ole oleva minulle +mikään miellyttävä tuttavuus. + +Nyt kävi kirkuna vallan korvia huumaavaksi. + +— Hänet on heitettävä ulos! todisti kansanääni. + +Miesjoukko rupesi lähenemään. + +Tuomas veti esiin revolverinsa. Se näytti hiukan hämmästyttävän +hyökkääjiä. + +— Minä ammun, sanoi hän tyynesti. Minä ammun jokaisen, joka tulee +viittä kyynärää lähemmäksi. Kenties minä nyt saan polttaa paperossini? + +Miesjoukko jäi neuvottomana kuuden kyynärän päähän. Se ruoja poltteli +vielä! Tämä oli todellakin tuiki sietämätöntä. + +Vihellys ja huudot alkoivat uudelleen. Mutta kukaan ei näyttänyt halua +ensimmäisenä lähestymään. Sähkökellot soivat, ilmoittaen välihetken +loppuneeksi, mutta kukaan ei poistunutkaan. Päinvastoin näkyi +puolueetonta yleisöä yhä enemmän virtailevan sisälle. Tieto oli +levinnyt teatterissa, että siellä alhaalla tapahtui jotakin. Kaikki +kiirehtivät katsomaan. + +Tuomas näki jo ovella isänsä protokollasihteerin sekä säikähtyneen +salaneuvoksen yhtä säikähtyneine tyttärineen. Vielä paremmin +nähdäkseen, kenties myöskin näkyäkseen, hyppäsi hän penkille, aina vaan +ase kohti vihollista ojennettuna. Tuossa seisoi ukko Paavo levollisena, +tuolla juoksi itkevä Emmi, täällä huusi ja huitoi Putte, koettaen +turhaan tunkeutua sankan ihmisjoukon läpi. + +Yleisön läsnäolo ärsytti vielä enemmän kiihoittuneita nuorukaisia. +Pitikö heidän nyt kaikkien nähden häpeällä peräytyä? + +Mutta nyt lakkasi meteli niinkuin merkistä. Samalla ilmestyi joukon +eteen maisteri Aavasaksan hurjistunut hahmo, oikea käsi manaten +ojennettuna kohti korkeutta. + +— Isänmaan suurten henkien nimessä, lausui hän, Porthanin, Arvidssonin, +Lönnrotin, Snellmanin ja Yrjö-Koskisen nimessä, jotka tällä hetkellä +ovat koolla tässä huoneessa, käsken minä sinut, Tuomas Vitikka, +poistumaan meidän seurastamme. Mene! Sinä olet epäilyksen henki meidän +joukossamme. Mene, äläkä koskaan palaja enää! Me odotamme kymmenen +sekuntia. Sitten: eteenpäin pojat! + +Tuomas ei epäillyt enää. Tässä oli vihdoinkin se vuorisola, jota hän +aina oli itselleen toivotellut, tässä teko, joka jäisi ijäksi +täyttymättä, ellei juuri hän, Tuomas Vitikka, sitä tehnyt. Tässä +vihdoinkin tarjoutui hänelle tilaisuus ampua itsensä irti isästään ja +äidistään, kodistaan ja konnustaan, isänmaastaan ja omista heikoista +ajatuksistaan, kaikesta siitä pienestä, typerästä, mädäntyneestä ja +hirvittävästä, jonka hän elämässä näki patoutuneena ympärilleen. +Vihdoinkin oli vapautuksen hetki lyönyt hänelle. Raju riemu täytti +hänet. Ensimmäisen kerran pitkien alakuloisuuden vuosien jälkeen tunsi +hän itsensä todella iloiseksi ja onnelliseksi. + +Hän viskasi paperossin suustaan ja huusi äänellä yhtä kaikuvalla kuin +maisteri Aavasaksan: + +— Minä annan nyt palttua teidän Porthanillenne! Minä annan nyt pirut +teidän Arvidssonillenne! Tässä ei nyt määrää Lönnrot eikä Runeberg, +vaan minä, Tuomas Vitikka. Romukoppaan kaikki luurangot! Minä olen nyt +sen laivan kapteeni, joka vie iankaikkisuuteen. Halloo! Ketä haluttaa +matkaan? Laiva lähtee, käyntisilta on kohotettu. Tuon tuossa minä +lasken läpi ensimmäiseksi. Tie auki, taikka yks, kaks...! + +Hän tähtäsi maisteri Aavasaksaa suoraan sydämeen. + +Silloin tapahtui jotakin tragikoomillista. Pari nuorta miestä pakeni. +Heidän jälkeen jättämästään raosta tunkeutui esiin Tuomaan äiti Maria +Antoinette, levitti kätensä maisteri Aavasaksan eteen ja sanoi: + +— Tuomas, älä ammu! + +Tuomas katsoi häneen. Silmänräpäyksessä oli kaikki juhlallisuus +kadonnut hänestä. Äiti suojelemassa maisteri Aavasaksaa! Hän nauroi. + +— Hyvä on, sanoi hän. Minä poistun vapaehtoisesti. + +Hän hyppäsi penkiltä alas. + +Mutta hän tahtoi kuitenkin merkitä mielialansa. Hän kohotti +revolverinsa ja ampui ilmaan. Samalla huomasi hän äidin takaa maisteri +Aavasaksan käden, joka yhä tähtäsi kohti korkeutta. + +Hän laukasi. Kuului huutoja ja parahduksia. Maisteri Aavasaksan käsi +oli hervahtanut verisenä alas. Luoti oli vikuuttanut hänen peukaloaan. + +Ihmiset juoksivat hujan hajan. Haettiin järjestyksen valvojia. +Yliopiston rehtori saapui parhaiksi siihen pelastamaan Tuomaan +poliisien käsistä. Äiti oli pyörtynyt. Protokollasihteeri virvoitteli +häntä. + +— Me väistymme vain väkivallan edestä, lausui maisteri Aavasaksa. + +Emmi sitoi nenäliinan hänen peukaloonsa. Sitten syöksähti hän Tuomaan +eteen nyrkit puristettuina ja huusi: + +— Sinä! Sinä! + +Tuomas ei nauranut enää. Hänen suuri hetkensä oli auttamattomasti +pilattu, muuttunut rumaksi, hullunkuriseksi ja inhoittavaksi. Hän +tahtoi päästä niin pian kuin mahdollista pois täältä. + +Yleisö väistyi hänen tieltään niinkuin pahantekijän. Joku osoitti häntä +sormellaan ja sanoi: + +— Me panemme jyrkimmän vastalauseemme. Hän on paljastanut aseensa +vasten omia kansalaisiaan. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä oli Tuomas kutsuttu yliopiston rehtorin luo. +Rehtori, vanha ystävällinen herra, laski ensin leikkiä Tuomaan +artikkelista, jonka hänkin oli lukenut, mutta tuli sitten hyvin +totiseksi, huomautti, miten väärin Tuomas oli tehnyt häiritessään +järjestystä julkisessa juhla-illassa, sekä selitti, ettei pahaa ollut +pahalla vastustettava. + +— Teidän olisi pitänyt antaa ajaa itsenne ulos, sanoi hän. Silloin +olisi oikeus kokonaan ja jakamattomana ollut teidän puolellanne. + +Mutta juuri tätä oikeuskäsitettä oli Tuomas vielä liian nuori ja +kypsymätön ymmärtämään. + +Hän pääsi asiasta puolen vuoden religatsionilla, lieventävien +asianhaarain takia. Heti sen jälkeen hän matkusti ulkomaille. + +Maisteri Aavasaksa ei tehnyt mitään edesvastuuvaatimusta vikuutetusta +peukalostaan. + + + + +14. + + +Tuomas viipyi monta vuotta matkallaan. Kun hän vihdoin palasi sieltä, +hän ei tullut yksin. Joku Jeannette seurasi häntä. + +Mikä Jeannette? Yksi tuhanten joukosta, nimetön, heimoton Jeannette, +jonka hän eräänä heleänä, punapilvisenä kevät-iltana oli tavannut +suuren parisilaisen bulevardikahvilan edustalla. Kun hän sieltä +seuraavan kerran palasi, oli heitä kolme. Pieni ruskeasilmäinen poika +seurasi heitä. Tuomas oli kutsunut hänet vanhan presidenttivainajan +mukaan Kaarle Juhanaksi. + +Kotimaassa oli paljon muuttunut. Salaneuvos oli mennyt isäinsä henkien +luo. Samoin oli kuollut ja kuopattu ukko Paavo, joka oli nukahtanut +vahvassa uskossa Herraansa ja Vapahtajaansa, valmiina taivaltamaan +autuaitten asuntoihin samalla lujalla luottamuksella kuin hän ennen oli +Säätytalon portaita noussut taikka omien peltojensa pientareita +saapastanut. Täytyi olla tavallista tiukempi ovenvartia, joka voi hänet +siltä tieltä käännyttää. + +Protokollasihteeristä oli tullut läänin kuvernööri, samalla tietysti +Vitikkalan omistaja, oikea "kansan mies", joka hallitsi usein +hiukan niskoittelevaa maaherrakuntaansa lujasti, lempeästi ja +perustuslaillisesti. Hän jouti nyt enää vain harvoin vanhaan isiensä +kotiin pistäytymään. + +Hänen vaimonsa oli lihonut ja käynyt samalla puheliaammaksi. Hän ei +enää harrastanut mitään itsenäisiä elämän-ihanteita, vaan oli iloinen +ja tyytyväinen siihen toimialaan, joka seurasi hänen miehensä +yhteiskunnallista asemaa, kuten hyväntekeväisyys, rouvas-yhdistykset ja +kaikellaisten koulu-johtokuntien jäsenyys. Politiikasta hän yhä +edelleen piti itsensä vaistomaisesti erillään. + +Anna oli naimisissa erään hammaslääkärin kanssa. Aline taas oli ollut +naimisissa Puttensa kanssa, mutta sittemmin eronnut hänestä, +matkustanut ulkomaille jonkun vapaaherrallisen maatilan-omistajan +seurassa ja vihitty äskettäin Nizzassa erääsen italialaiseen +tykistöupseeriin. Muitakin lemmenseikkailuja kerrottiin hänestä. + +Professori Meyer oli nyttemmin kokonaan siirtynyt Suomeen. Hän oli nyt +vaihtanut ajalliset ihanteensa lopullisesti iankaikkisiin, oli yksi +meidän isänmaallisia merkkimiehiämme, hallitsi kauneuden kapinallisia +maailmoita yhtä lujasti ja lempeästi kuin maaherra Antti Vitikka +lääniään eikä suinkaan vähemmän järkähtämättömien lakien mukaan. Hänen +suuri taideteoksensa Suomen luonnosta ja sen raikkaasta, alkuperäisestä +kansan-elämästä oli vihdoinkin valmistunut sekä otettu vastaan yleisen +ihastuksen sorinalla. Arvostelu ei voinut kyllin kiittää sen jaloja +suhteita, sen hienoa tekotapaa ja sen sisällyksessä ilmenevää jaloa, +kansallista ja ihanteellista katsantokantaa, joka ei ollut mikään +haihtuvan ja huikentelevan nuoruuden hedelmä, vaan ikinuoruuden ja +sellaisena kuolematon. Se olikin tullut kulmakiveksi koko Suomen +uudelle, kukoistavalle taiteelle ja kirjallisuudelle, jonka +järkähtämätön esteettinen auktoriteetti professori Meyer oli ja +jolle ainoastaan joku pieni vastustushaluinen taiteilijaparvi pui +housuntaskullista nyrkkiään. Mutta professori Meyer ei ollut +heitä varten suurta taideteostaan tehnytkään. Hän oli tehnyt sen +koko maata ja koko kansaa varten, vaikka hän liiallisesta +kesävieras-kiitollisuudesta olikin sen Vitikkalan "Suomalaisuuden +latoon" ripustanut. Mutta siten oli siitä tullutkin koko Suomen suurten +muistojen Pantheon, johon koko kansa nyttemmin teki toivioretkiään ja +jonka neljännessä nurkassa professorin omat, jalopiirteiset kasvot +olivat marmoriin kirkastetut. + +Pertti istui nykyään linnassa. Hän oli menettänyt toisen kätensä +eräässä dynamiittiräjähdyksessä eikä ollut tilaisuudessa tekemään juuri +mitään toisellakaan. Kuitenkin hän oli sattumalta pistänyt sen jonkun +joutavasta suuttuvan kansalaisen taskuun, joka ei ollut osoittanut +tarpeellista kunnioitusta hänen kommunistista maailmankatsomustaan +kohtaan, vieläpä toimittanut hänet kiinni vähäpätöisestä ja tuiki +naurettavasta taskuvarkaudesta. Asia oli koskenut hyvin kipeästi +Perttiin, joka katsoi täten tulleensa mieskohtaisesti häväistyksi, +menettäen kaiken ihanteellisen merkityksensä ja maailmanhistoriallisen +sädekehänsä. Se oli hänen mielestään pieni ja halpa kosto sen +poroporvarillisen yhteiskunnan puolelta, jota kohtaan hän oli +rankaisematta niin monta muuta suurta ja rehellistä rikostyötä +harjoittanut. + +Eipä ollut säästänyt Tuomastakaan hävittävä ja tasoittava aika. Hän oli +tosin nyt jäntevä ja toimelias käytännön mies, joka oli suorittanut +Sveitsissä vuori-insinööritutkintonsa ja saanut hyvän paikan erään +ranskalais-belgialaisen osakeyhtiön palveluksessa. Mutta hän oli +heittänyt järveen viimeisenkin ihanteellisuuden kipinän itsestään, sen +jäytävän levottomuuden, joka oli leimannut hänen nuoruutensa, samoin +sen ehdottoman yksilöllisyyden ajatuksen, jonka puolesta hän kerran oli +aseensa paljastanut. Elämä riitti hänelle nyt jo sellaisenaan. Hän ei +tutkistellut enää sen tarkoitusperiä eikä katsellut sitä minkään +pingoitettujen personallisuusvaatimuksien prisman läpi. Joskus ajatteli +hän vaan hymähtäen sitä aikaa, jolloin hänen oma poikansa, pieni Kaarle +Juhana, alkaisi häntä itseään määritellä niillä korkeamman ihmisyyden +mittapuilla, joilla hän itse kerran oli elämää ympäriltään tuominnut, +enin omia vanhempiaan ja sukulaisiaan. Epäilemättä tulisi hän, Tuomas, +sillä tuomiolla esiintymään sangen pienenä ja vähäpätöisenä. Tämä +ajatus ei kuitenkaan hänelle mitään unettomia öitä tuottanut. Hän +tiesi, että niin täytyi olla, jos mieli maailman milloinkaan mennä +tuuman eteenpäin, ja ellei se menisikään eteenpäin, josta Tuomas +puolestaan ei ollut niin aivan varmasti vakuutettu, kuului se niihin +elämän ikuisiin muotoihin, jotka kuten kevät, kesä, syksy ja talvi +hänen ohitsensa vaelsivat. Elämä syvemmässä merkityksessä esiintyi +hänelle nyt enää vain suurena tyhjyytenä, joka oli työllä täytettävä. +Työn lomassa oli ihmisen sallittava itselleen hiukan huvia, sydämen +lämpöä ja elämäniloa, kuitenkin ainoastaan sen verran, ettei se +terveyttä vahingoittanut. Se ei ollut jumala paratkoon mikään uusi +taikka originelli elämän-oppi. Se oli päinvastoin yhtä vanha kuin +taivas. Salomon saarnaaja oli sen jo lopulliseen muotoonsa määritellyt. +Mutta mitään sen yleispätevämpää ajatusta ei Tuomaan ollut onnistunut +nuoruutensa ilkamoivan epäilyksen käsistä pelastaa. + +Hän oli nyt itse täydellinen ranskalainen poroporvari, teki työnsä +säännöllisesti, vietti hiljaista elämäntapaa, piti huolta huomisesta, +kävi joskus teatterissa, toisen kerran varieteessa, aina Jeannettensa +kera, pistäytyi välistä pienelle huviretkelle esikaupunkien ihaniin +puistikoihin, pani rahaa pankkiin ja oli ylipäänsä sangen onnellinen ja +tyytyväinen. Yhteiskunnallisessa suhteessa suosi hän osittaisia +parannuksia, kunhan ne vaan kävivät rauhallisesti ja intohimoja +herättämättä. Ihmiset olivat hänen mielestään ylimalkaan hyviä. +Pahojakin ihmisiä oli tosin, mutta niistä oli paras pitää itsensä +erillään eikä jätettävä nenäänsä heidän näppiensä vedettäväksi. Yleensä +katsoi hän, että hänen elämänkäsityksensä oli syventynyt, samassa +määrässä kuin hänen taloudellinen hyvinvointinsa kohonnut ja +vaurastunut. Aterialla joi hän aina puoli pulloa viiniä, tosin +tuntuvasti vedellä sekoitettuna. Hänen himoruokansa olivat +vihannes-omeletit. + +Silloin tällöin kävi hän kaukaista kotimaataan katsomassa viettäen aina +viikon tahi pari Vitikkalassa, matkaillen Imatralla, Punkaharjulla y.m. +luonnon-ihanilla seuduilla; ihaili valoisain kesä-öitten kauneutta, +voipa välistä sulaa oikein surumieliseen tunnelmaankin lapsuutensa +huolettomia kalaretkiä ajatellessaan. Hänen unelmansa oli kerran +asettua kotimaahan. Siitä tuli tosi siten, että hänen isänsä kerran +ilmoitti myövänsä tahi vuokraavansa vieraille Vitikkalan, ellei Tuomaan +ehkä tekisi mieli ottaa sitä omiin hoteisiinsa. Se tuotti nimittäin +liian paljon vaivaa ja huolta maaherralle, joka katsoi velvollisuutensa +olevan käyttää kallisarvoinen aikansa kokonaan ja jakamattomasti +hänelle uskotun läänin siunaukseksi. + +Tuomas oli kotvan tuuminut ja harkinnut asiaa. Hänen järkensä sanoi, +että oli sulaa hulluutta jättää edullinen asemansa ja ala, jolla hän +oli tehnyt jo monta tärkeää keksintöäkin, vain hautautuakseen Suomen +erämaihin. Mutta hänen mielensä oli syvästi kiintynyt Vitikkalaan. +Sydän oli ollut päätä voimakkaampi. Hän oli lopuksi kirjoittanut +suostuvansa. Hänen lohdutuksensa oli ollut, että myöskin käytännöllinen +Jeannette oli hänen aikeensa hyväksynyt. Niin oli päätetty, että Tuomas +seuraavana kesänä asettuisi kotimaahansa pysyväisesti ja ottaisi +haltuunsa Vitikkalan. + +Kesä oli tullut ja Tuomas perheineen saapunut isiensä perintötilalle. +Siellä oli hänet vastaan-ottanut maaherra vaimonsa ja alustalaistensa +kera. Tuliaiskahvi oli juotu rakkaiden muistojen ja vanhojen +traditsionien pyhittämällä paikalla, Vitikkalan mainehikkaassa +tiehaarassa, tavarat oli lähetetty edeltäpäin taloon ja nyt nousi +myöskin Jeannette saattaakseen lapset nukkumaan. Maaherra, joka vanhana +miehenä oli muistanut nuoruutensa taiteelliset taipumukset ja joskus +joutohetkinään harjoitteli maalailemista, seisoi hajasäärin +telineittensä takana ja katseli tyytyväisenä sitä kesäistä +kahvikekkerikuvaa, jota hän, sangen suurella menestyksellä muuten, oli +professori Meyerin taidesuuntaa seuraten koettanut kankaalle +kiinnittää. + +— Luontoa täytyy katsella temperamentin läpi, lausui hän. Juuri sen +ovat realistiset taiteilijat liian usein unohtaneet. + +Maaherratar kokosi kahvikalut koriin. Maaherra pisti telineet +kainaloonsa ja oli valmis seuraamaan Jeannettea. Mutta samalla muistui +hänen mieleensä jotakin. + +— Kuulepas Tuomas, sanoi hän, kun sinusta nyt tulee Vitikkalan isäntä, +on kaiketi parasta, että annat avioliitollesi kristillisen vihkimyksen. +Eipä suinkaan sen vuoksi, että minä näissä asioissa olisin mikään +turhantarkka muotojen mies, mutta minusta olisi se ikäänkuin somempaa. +Yksinkertaisen kansankin tähden, näetkös. + +Tuomas katsoi vaimoonsa. Jeannetten kasvot olivat silminnähtävästi +kirkastuneet. Tämä oli ollut aina hänen salainen unelmansa. + +— Olkoon menneeksi, sanoi Tuomas. + +Hänen mielestään ei asia kannattanut mitään pitempää keskustelua. + +— Ja tuon lapsesi me myös kastamme, sanoi maaherra. + +Tuomas katsoi Kaarle Juhanaan, joka mennä piiperti jo kaukana tiellä. +Hämärästi muistui hänen mieleensä silloin vanhan presidentin +valkopartainen, lumitukkainen hahmo. + +— Päättäköön poika itse puolestaan, kun tulee siihen ikään, sanoi hän. +Lienee vielä liian aikaista ruveta hänen uskontunnustustaan +määrittelemään. + +— Kuten tahdot, kuten tahdot, myönsi maaherra hyvänsävyisesti. +Ajattelin vaan, että olisi ollut ikäänkuin somempaa. + +Hän meni jo Jeannetten kera. Tuomas jäi odottamaan äitiään. + +Silloin kuului tieltä kärryjen ratina. Niissä näkyi mies ja nainen sekä +puolikymmentä pientä pellavapäätä. + +— Päivää, päivää, huusivat mies ja nainen jo kaukaa. Hyväpä, että +tapasimme teidät tässä. Meillä olisi hyvin tärkeätä asiaa. + +Nainen oli Emmi ja mies maisteri Aavasaksa. He olivat menneet +naimisiin melkein heti sen jälkeen kuin sulhaisen peukalo oli +parantunut. Maisterista oli juuri tulemassa tohtori, väitöskirjalla +"Sukupuoli-puhtaus vanhoilla suomalaisilla", jota hän oli julkisesti +yliopiston kateederista puolustanut. Emmi taas oli etevä +yhteiskunnallinen merkkinainen. He olivat nyt molemmat yksikamarisen +eduskunnan jäseniä ja matkustivat vaaliasioissa, kärrynpohja +ohjelmajulistuksia puolillaan. Lapset juoksentelivat niitä jakelemassa +taloihin ja torppiin tien vierellä. + +Tuomas tervehti heitä ystävällisesti ja pyysi vieraikseen. Hänkin +näytti kokonaan unohtaneen, että heidän välillään ennen oli jotakin +tapahtunut. + +— Ei, me emme ehdi, selitti Emmi. Meidän täytyy joutua tänään vielä +moneen kylään. + +Heillä ei ollut aikaa nousta edes kärryistään. + +— Vaalit ovat edessä, selitti maisteri Aavasaksa. Huomenna minä pidän +kokouksen kirkonmäellä. Tietysti tekin tulette sinne? + +Tuomas sanoi saapuneensa vasta tänään paikkakunnalle ja olevansa siis +vieras maan asioille. Hän ei tiennyt, mitkä kysymykset nykyään +ylipäänsä ihmisten mieliä kiinnittivät. + +Maisteri Aavasaksa teki yhdellä henkäyksellä hänelle selon nykyisestä +asemasta. + +Sen jälkeen kuin kansanvaltainen yhteiskuntajärjestys oli kaikilla +aloilla vahvistunut, tilattoman väestön olosuhteet parannetut, työväen +lainsäädäntö kehitetty ensimmäiseksi Europassa, kaikki muuttaneet +nimensä kansallisiksi, koko koululaitos perinpohjin uudistettu, kirkko +valtiosta erotettu, raittius voittanut, siveys riemuinnut, tupakkatulli +kohotettu, ja naima-kieltolaki julistettu kaikille, jotka eivät +käyttäneet valtiollista ääni-oikeuttaan, — oli ylimalkaan sangen vaikea +keksiä enää mitään mullistavia yhteiskunnallisia uudistuksia. Hän oli +kuitenkin keksinyt yhden, jota hän puolestaan piti nykyisen hetken +kaikkein tärkeimpänä, joskin se samalla viittasi etäiseen +tulevaisuuteen. Sitä oli käsitelty jo useilla valtiopäivillä, jotka sen +jo olivat periaatteessa hyväksyneet. Kysymys oli enää vain käytännöstä. +Itsepintaista vastustusta ja pinttynyttä rutivanhoillisuutta, joka +jumala paratkoon ei vieläkään ollut karkonnut kansastamme, oli tosin +jonkun verran olemassa, mutta jumalan avulla ja aatteen omalla +innostavalla voimalla toivoi puhuja sen piankin musertavansa. Asia oli +lähemmin selitetty painetuissa ohjelmajulistuksissa. Hän pyysi jättää +Tuomaallekin yhden niistä. + +— Me harrastamme nyt lasten ääni-oikeutta! huusi Emmi, joka ei voinut +pidättää itseään, voitonriemuisesti. + +— Mitäh? sanoi Tuomas. + +— Niin, lausui Aavasaksa juhlallisesti. Se on se suuri asia. Vääryyttä +ja sortoa ei ole enää missään muodossa sallittava. + +Tuomas näytti yhä yhtä typerältä. + +— Valtiollisen ääni-oikeuden ikäraja, selitti Emmi, on nykyään 18 +vuotta. Toiset vaativat sitä alennettavaksi 15 vuoteen. Mutta me +vaadimme sitä kokonaan poistettavaksi. + +— Kokonaan? kysyi Tuomas. + +Hän ei vielä tahtonut oikein uskoa korviaan. + +— Kokonaan, vakuutti Aavasaksa. Kun on radikaali yhdessä, niin täytyy +olla radikaali myöskin toisessa asiassa. Minä en ole koskaan rakastanut +mitään kompromissausta. + +— Lapset ovat yhteiskunnan perustus, selitti Emmi. Lapset ovat +lähempänä luontoa ja sen kautta jumalaa. Herra itse puhuu heidän suunsa +kautta. Juuri heidän kauttaan voi jumalan sormi aivan suorastaan, ilman +mitään turmiollisia välikäsiä, päästä vaikuttamaan Suomen kansan +historiaan. + +— Minä pelkään, että he pistävät sormen suuhunsa, sanoi Tuomas. +Sitäpaitsi kirkuvat he niin vietävästi. Epäilemättä on se jumalan ääni. +Mutta onko se myös oikean ja vanhurskaan jumalan ääni, siitä en minä +puolestani ole tähän saakka tullut täysin vakuutetuksi. + +— Sinä nyt olet se vanha epäilijä, nauroi Aavasaksa. Lasten sivistävää +ja kasvattavaa vaikutusta vanhempiinsa ei kuitenkaan ole kieltäminen. +Ajattelepas, minkä määrän todellista lempeyttä, sydämen hyvyyttä ja +puhdasta, korkeata ihmisyyttä he tulevat tuomaan mukaan sekä yleensä +julkiseen elämään että erittäinkin lainsäädäntöön, joka nyt on vaan +julman mies- ja naissuvun käsissä. + +— Julman naissuvun? kysyi Tuomas. + +Emmi selitti hänelle asian. Naiset olivat jo kokonaan turmeltuneet. +Sikäli kuin he olivat saavuttaneet täyden tasa-arvon ja osallisuuden +kaikkiin yhteiskunnallisiin ja valtiollisiin oikeuksiin, olivat he +kadottaneet jumalankuvan sydämestään. Suomen kansan siveellinen +pelastus riippui nyt enää vain lapsista. He yksin olivat enää kykeneviä +hillitsemään naisten yhä kasvavaa vallanhimoa ja vallan väärinkäyttöä. + +— Ajattelepas, että me olemme vuosituhansia heitä sortaneet, huomautti +Aavasaksa. Eikö jokaista oikeudentuntoista sydäntä kirvele +muistaessaan, mitä he ovat meidän määrättömän itsekkäisyytemme tähden +kärsineet? + +— Sitäpaitsi kuuluu valtiollinen ääni-oikeus ihmisen luonnollisiin ja +myötäsyntyneisiin oikeuksiin, selitti Emmi. + +Tuomas epäili vielä, kuinka asia tulisi käytännössä muodostumaan. Se +oli maisteri Aavasaksan mielestä mitä helpoin asia. Jokainen lapsi +vietäisiin vaali-uurnalle. Pienimmät saisivat äänestää kotonaan. He +tosin eivät voisi olla mukana mitään itsenäisiä vaali-ohjelmia +laatimassa, mutta he voisivat eri puolueiden ohjelmista valita sen, +mihin kaitselmus itse heidän kätensä kurkottaisi. Täten vasta voitiin +hänen mielestään puhua mistään todellisesta kansanvallasta. Täten vasta +oli oikea kansan-äänestys mahdollinen. + +— Mutta huolivatko lapset valtiollisista oikeuksistaan? kysyi Tuomas. + +— Kyllä, huusi Aavasaksa säihkyvin silmin. He ovat jo heränneet! He +eivät pyydä enää, he vaativat. Kuka uskaltaa kieltää heiltä heidän +pyhimpiä ihmisoikeuksiaan? + +Lapset kärryissä tappelivat hänen takanaan. Yksi veti toista tukasta, +toinen pisteli häntä nuppineulalla peräpakaroihin. Kolmas räjäytti +koirapommin, neljäs omansa. Isän täytyi ottaa kahta heistä korvista, +äidin uhata kaikkia selkäsaunalla. Seurasi hetkinen yleistä liikuntoa +ja mielenkuohua. + +— He ovat jo järjestyneet, selitti Emmi tyytyväisenä. He eivät tunnusta +enää meidän lakejamme ja laitoksiamme. Heitä ei enää voi pitää kurissa +muulla kuin pakkokeinoilla. He ovat jo kypsät valtiolliseen vapauteen. + +Tuomas kysyi vielä, tokko etu-oikeutetut luokat, tässä tapauksessa +lasten vanhemmat, olivat valmiit luopumaan vallastaan holhottiensa +hyväksi. + +— Heidän täytyy, sanoi Aavasaksa. + +— Oikeudella ja totuudella on sellainen voima, ettei mikään mahti +maailmassa voi sitä vastustaa, huomautti Emmi. + +— Sitäpaitsi on asialla syvä valtio-oikeudellinenkin puolensa, lisäsi +Aavasaksa. + +Hänen mielestään ei Suomen itsenäisyys ikinä voinut olla oikein +turvattu niin kauan kuin sen lainsäädäntöä hoiti nykyinen +luokka-eduskunta, jonka vaan lasten vanhemmat muodostivat. + +— Me tarvitsemme mahdollisimman suuren luvun valtiollisesti kypsyneitä +kansalaisia, sanoi Emmi. Se taas on parhaiten ja tehokkaimmin +saavutettavissa vain ikärajan poistamisella. + +— Nykyinen uusbobrikoffilainen ikäraja, lisäsi Aavasaksa, jättää laajat +kansan-ainekset osattomiksi kaikesta yhteiskunnallisesta ja +valtiollisesta elämästä. + +Tuomas myönsi, että he olivat oikeassa. Hän arveli vaan, etteivät +lapset kenties olleet taipuvaisia ottamaan päälleen kaikkia niitä +velvollisuuksia, jotka valtiollista ja yhteiskunnallista kypsyyttä +seuraisivat. + +Aavasaksa hymyili sääliväisesti. + +— Vapaassa yhteiskunnassa, sanoi hän, ei yksityisellä kansalaisella ole +muuta kuin oikeuksia. Hänen ainoa ja pyhä velvollisuutensa on vaan +käyttää äänioikeuttaan. + +Mutta sitten katsoi hän kelloaan ja huomasi, että heidän oli +lähdettävä. He olivat jo liiaksi viipyneet. Hän ojensi kätensä +jäähyväisiksi. + +— Toivottavasti sinä ainakin lupaat äänesi meille? kysyi hän +levottomasti. + +Tuomas lupasi. + +— Ja te, rouva maaherratar? + +Tuomaan äiti oli seisonut äänettömänä syrjässä edellisen keskustelun +aikana. Nyt saivat hänen kasvonsa hiukan hätääntyneen ilmeen. + +— Minä puolestani en ole koskaan käyttänyt ääni-oikeuttani, sanoi hän +ikäänkuin anteeksi pyytävästi. Maaherran vaimona olen minä katsonut +velvollisuudekseni pysyä kaiken puolue-elämän ulkopuolella. + +— Jaa, se on hyvin väärin, lausui Emmi ankarasti. Kukaan ei ole +puolueiden ulkopuolella. + +— Te annatte huonon esimerkin, säesti Aavasaksa. + +— Läänin naiset, lisäsi Emmi, ovatkin jo aikoneet sen johdosta +toimittaa teitä vastaan julkisen mielen-osotuksen. Pyydän siis jo +ajoissa varoittaa teitä. + +He vierivät edelleen. Tuomas jäi äitineen heidän jälkeensä katsomaan. + +— Kyllä kai minun on parasta äänestää heitä, lausui vihdoin hiljaa ja +alistuvasti maaherratar. + +— Kyllä, sanoi Tuomas. Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan. + +Hän muisti elävästi hetken, jolloin äiti oli kehoittanut häntä +kansallisesta juhlatilaisuudesta poistumaan. Nyt oli tullut äidin oma +vuoro. Historian Nemesis, ajatteli hän. + +— Niin, sanoi äiti, minä menen. + +— Minä jään vielä hetkeksi tänne metsään, sanoi Tuomas. + +Hänen teki nyt mielensä välttämättä olla yksin. Äiti meni. + + + + +15. + + +Kesän kukoistava rauha levisi Tuomaan ympärille. Tuli kyti vielä kahden +kiven lomassa, iltalintu lauloi lehtipuussa. Päivä paistoi vinoon +puiden latvain yli ja viimeinen, harhaileva tuulenhenki meni lepoon +metsän tuolle puolen. Maa valmistui vastaanottamaan lyhyen, valkean yön +aavistelevaa hämärää. + +Tuomas veti voimakkaasti ilmaa sieraimiinsa. Hän oli siis nyt +Vitikkalan isäntä. + +— Maasta olet sinä tullut, ajatteli hän. Nähtävästi pitää minun jälleen +maahan kiinni menemän. Se oli siis minun kiertokulkuni korkeammissa +ilmakerroksissa. + +Hänen silmänsä sattuivat samalla vanhaan, kiviseen tienviittaan, jonka +taru kertoi suvun harmaan esi-isän Matti Vitikan pystyttämäksi. Tuomaan +huomiota oli monta kertaa ennenkin herättänyt sen puoleksi maahan +uponnut jalusta, jossa näkyi ikäänkuin jonkun terä-aseella tehdyn +merkin jälki. Mutta hän ei ollut koskaan tullut sitä lähemmin +tarkastaneeksi. + +Merkillinen mies tuo Matti Vitikka, ajatteli Tuomas. Pystytäpäs +tuollainen muistopatsas tänne korven keskeen ja vielä siihen aikaan. Ei +mahtanut senkään pojan päässä olla kaikki kairat paikoillaan. + +Mutta sitten johtui hänen mieleensä, että kiveen kenties oli piirretty +vuosiluku tahi joku vanha taikamerkki, jolla voisi olla +muinaistieteellistä merkitystä. Koska hän nyttemmin oli Vitikkalan +isäntä, oli hänen velvollisuutensa varmaan ottaa selvää maaltaan +mahdollisesti löytyvistä kultuurimuistoista. + +Hän kumartuikin jo puhdistamaan patsaan jalustaa mullasta ja +sammalista. Kyllä siihen sittenkin oli piirretty jotakin. Mitä se +mahtoi olla? + +Kummallinen on ollut tämä minunkin elämänkohtaloni, ajatteli hän siinä +kiven juurella kykkiessään. Tässä minä nyt tongin saman multaisen maan +kamaraa, jolla olen lapsena leikkinyt ja josta nuorena olen itseäni +pois uneksunut. Mitä on elämä antanut minulle? Jokseenkin samaa kuin +muillekin. Toisin sanoen, ei mitään erinomaista. On naivia kysyä, minne +ja miksi. Ei ole mitään tarkoitusta elämällä. Taikka on sillä joka +tuokiossa oma tuokiollinen tarkoituksensa. + +Hän kaivoi, raaputti ja kalkutteli. Samalla jatkoi hän melankolisia +mietteitään. Mutta yht'äkkiä ponnahti hän pystyyn kauhistuneena. Hänen +polvensa vapisivat, hän ei tahtonut uskoa omia silmiään. Kivessä seisoi +aivan selvästi suurilla ja kömpelöillä kirjaimilla piirrettynä: + + MINÄ. + +Sen alla näkyi vielä jotakin, ikäänkuin M.V., merkiten nähtävästi Matti +Vitikkaa. Mutta siihen ei Tuomas tällä kertaa sen enempää huomiota +kiinnittänyt. Hänen sielunsa täytti vain tuo yksi, suuri sana: Minä. +Kuinka se oli tähän tullut? Mikä oli sen siihen kirjoittanut? + +Tuomas näki näkyjä. + +Siinä se lempo nyt on, ajatteli hän. Nyt kaikuu se maan sisästä minulle +vastaan, kun ei se enää kaiu minun povestani. Tuon tähden minä olen +uurtanut ja puurtanut, tuota etsiäkseni pyrkinyt, epäillyt, ajatellut +ja ikävöinyt. Olin jo löytämäisilläni sen kerran, mutta hukkasin +jälleen vaatiessani, että muutkin tunnustaisivat minuuteni. Mikä on, se +on. Eihän se kaipaa toisen tunnustamista. Päivä paistaa, vaikka ei +kukaan sitä katselisikaan. Yö tulee, vaikka ei kukaan sitä +myöntäisikään. Niin on myös kaikkivaltiaan Minän laita. Se voi maata +vuosisatoja maan povessa. Kuitenkin tulee se kerran päivän valkeuteen. +Ja vaikka se ei koskaan tulisikaan, niin se on siellä, se on valta +sinään, se on luonnonvoima sellaisenaan, niinkuin tuli, vesi ja +iankaikkiset tähdet. Tahtovatko ne muuttaa elämää? Tahtovatko ne +vaikuttaa kehenkään? Kysyvätkö ne, mitä heistä ajatellaan? Ne vaan +ovat. + +Mutta kuka oli oikeuttanut Vitikkalan vanhimman asukkaan tuon suuren +sanan nimensä edelle kirjoittamaan? + +Epäilemättä hänen oma suuri yksilöllisyydentunteensa. Hän oli siihen +patsaan pystyttänyt ja hän oli ylpeä siitä. Hän katseli sitä ja se oli +hänen mielestään sangen hyvä. Piirränpä nimeni tuohon vielä, oli hän +ajatellut. Ja oman työnsä ylpeässä, riemuitsevassa tietoisuudessa hän +oli sen edelle lisännyt tuon merkitsevän sanan: Minä. + +Hän ei tahtonut sekoittua muihin, yhtä vähän kuin hän tahtoi tehdä +tietä omalle tilalleen. Voi löytyä muitakin Matti Vitikoita, hän +kenties oli ajatellut. Mutta tämän patsaan olen pystyttänyt Minä Matti +Vitikka, kaikista muista kylänmiehistä ja ylipäänsä elävistä olennoista +ikuiseksi erotukseksi. + +Tuomas oli ymmärtävinään mielestään täydellisesti tuon tarumaisen +metsäläis-ukon, mitä se oli tuuminut tässä kiven juurta +kalkutellessaan. Panenpahan tuohon puumerkkini, oli hymähtäen +ajatellut, niin ei sitä ainakaan varas viene. Taikka oli ajatellut: +Minä olen Minä enkä tee tietä talooni. Taikka: Tästä alkaa minun +sarkani ja tuosta ruunun. Ollaan kumpainenkin omillaan. + +Mutta eikö se ollutkin kaiken oikean ja terveen yhteiskunta-opin +ensimmäinen aakkonen? Eikö se ollut jokaisen vapaan ihmisen vaatimus +omaan jumalaansakin nähden taikka niinkuin Ranskan talonpojat kuuluivat +jossakin seudussa rukoilevan: "Nyt, hyvä jumala, älä ole puoleen äläkä +vastaan! Tästä minä kyllä suoriudun omin neuvoinenikin." Eikö ollut +siinä elämänkin tarkoitusperä, se, jota varten kaikki aikakaudet olivat +työskennelleet, jota kaikki maailman-ajatukset säteilivät, jonka ympäri +ihmiskunta kiersi ja jonka kajastuksia olivat kaikki uskonnot, jumalat, +alttarit ja mielipiteet? Eivätkä ainoastaan mielipiteet, vaan eläimet, +puut, pensaat ja kaikki mitä niissä oli, aina siihen harmaasen kiveen +saakka, joka oli ihmisen vanhin veli? Missä olivat rajat rajattomalla +minuudella? Eikö se ollut itse iankaikkisuus? Oliko koko avaran taivaan +alla mitään pyhempää, kauniimpaa ja korkeampaa kuin tuo suuri, +multainen ja sammaleinen sana: Minä. + +Mutta miksi muistivat niin harvat ihmiset sitä? Pitikö siis kivien +huutaa uutta uskontoa maailmaan? Tokko riitti se sittenkään? Tokko +lakkasivat ihmiset koskaan etsimästä elämän tarkoitusperiä ulkopuolelta +itseään? + +Ihmiset tunsivat vain oman pienen minänsä. Siksi he olivat julistaneet +itsensä kansallisiksi ja yhteiskunnallisiksi käsitteiksi. Se ikäänkuin +edes hiukan suurensi heitä omissa silmissään. Mutta he eivät tunteneet +ihmiskunnan suurta Minää, joka voi hämäränä vaistona olla yksinäisen +metsä-asukkaan poveen kätkettynä. + +Tuomas tunsi hänet tällä hetkellä. Hänkin tahtoi pystyttää +muistopatsaan itselleen, ei samasta aineesta kuin vanha Matti Vitikka, +vaan lihasta ja luusta, lujasta kuin harmaa kivi, joka lepää maassa +rauhallisena, mutta lyö tulta, jos siihen isketään. Hänkin tahtoi tästä +lähtien olla yksinomaan ja ainoastaan Minä I:nen, Vitikkalan herra ja +hallitsija. + +Vai oliko hän juuri ensimmäinen? Kenties hän ennemmin oli dynastian +loppu? Kenties oli suku jo tehnyt kiertokulkunsa, sen äärimmäiset päät +toisiaan koskettaneet? + +Mutta olihan hänellä poika. Siitä oli se kenties lähtevä jälleen +eteenpäin, tekevä matkan rajattomasta metsä-yksilöllisyydestä, kautta +kaikkien yhteiskunnallisten muotojen, jälleen yhtä rajattomaan +kultuuri-yksilöön, joka ei kaivannut enää mitään lakia ja esivaltaa, +sentähden että sillä oli laki ja esivalta itsessään. Se jäi pojan +asiaksi. Tuomas puolestaan oli päivämatkansa päättänyt. + +Oman minuutensa kaikkien voimien väsymätön ja monipuolinen viljeleminen +oli tästä lähtien tuleva hänen korkeimman ja hiljaisimman huolenpitonsa +esineeksi. + +Mutta heti kuin hän oli mielessään päässyt tähän suureen ja ankaraan +tulokseen, rupesi häntä jälleen hymyilyttämään. Mitä uutta mystiikkaa +tämä oli? Eikö ollut parempi, kun hän nyt kerran oli Vitikkalan isäntä, +että hän viljelisi vain omia maallisia vainioitaan? + +Ja vitkaan ja varovasti peitti hän takaisin multaan Matti Vitikan +suuren tunnussanan. + +Hän kulki kiirein askelin kohti kotiaan. Metsä loppui. Aukeni hänen +eteensä ihana, ilta-auringon maalaama taulu, jonka etäiset, sinertävät +vuorenselät olivat puitteisiin asettaneet. Oli talo korkealla +vaaranrinteellä, siinä monet punakattoiset rakennukset. Pohjoispuolella +saarsi sitä sankka havumetsä, joka jatkui loivaa vaaranrinnettä +alaspäin ja haihtui kesäisen auringon laskua kohden silmän +kantamattomiin. Mutta idästä, lännestä ja etelästä näkyivät laajat +viljavainiot ja niitut, kimalteli alempana kirkas Poutajärvi, siinä +sataiset lehtisaaret ja luodot. Se oli Vitikkala, hänen heimonsa vanha +perintötila, johon lukemattomat salaiset siteet hänet yhdistivät. + +Hän ei oijustanut metsän rajasta pikku piennartietä suureen, tilavaan +ylärakennukseen, jossa maaherra asui, vaan vaelsi kivi-aitojen +viittaamaa, leveätä lehtokujaa ja saapui talon valtaisalle +paasiportille, jonka kahden puolen korkeat, harmaasta kivestä hakatut +pylväät tekivät kunniaa. Siinä otti hänet vastaan Vitikkalan vanha, +hallava vahtikoira, mainehikas ja arpi-uljas Hurri, joka nuoruudessaan +oli useamman kuin yhden viirunaamaisen häntäheikin tappotantereet +verellä kirjoittanut. Syvää kunnioitusta herättävä murina todisti, +ettei äijällä ollut onni tuntea tulijaa. + +Kartanolla ei näkynyt ketään. Navetan ovessa vaan häilähti joku +notkuva, pitkälettinen piikatyttö. Sauna näkyi lämpiävän. Pari +puolikasvuista poikaa painoi uteliaisuudesta nenänsä litteäksi pirtin +lasiin. + +Mutta jo näkyivät ylärakennuksessa huomanneen hänet. Maaherra viittasi +kädellään ikkunasta. Portaille ilmestyi hänen tummahipiäinen +Jeannettensa. Kaarle Juhana nähtävästi nukkui jo. + +Tuomas sanoi puoli-ääneen: + +— Hurri! + +Jo putosivat suomukset takkuisen vanhuksen näköpäästä. Hän tunsi +tuttavansa. Hyppäsi ensin suoraan hänen rintaansa vasten, oli vähällä +kaataa hänet, hyväili ja hamuili häntä nuollakseen, pienet tihrusilmät +ilosta tipahtamaisillaan. Päästi sitten kumean karjahduksen, haukkui, +huusi, kiisi pitkin pihaa, ristiin rastiin, niinkuin tuli takapäässä, +tarrasi tuuheaan häntätupsuunsa, ulvoi ja pyöri niinkuin väkkärä +samalla paikallaan. Se oli Hurrin suuri intiaanitanssi, jolla hänen oli +tapana korkein ja ylitsevuotavaisin ilonsa ilmoittaa. + +Nyt vasta tunsi Tuomas olevansa kotona. + +Samalla hymyili hän hiljaa ja surumielisesti, kenties hiukan +itse-ivallisesti. Se olikin ainoa aatteellinen peru, minkä kova elämä +oli jättänyt kerran niin tuimalle Tuomas-epäilijälle. Hän oli nyt niin +tyyni ja rauhallinen kuin järven aalto, jonka yli kesän viimeisen +vapaan yön jäähileet helisevät. + +Hän huomasi olevansa Tuomas-hymyilijä. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78667 *** |