1 files changed, 991 insertions, 0 deletions
diff --git a/78647-0.txt b/78647-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..74c5b20
--- /dev/null
+++ b/78647-0.txt
@@ -0,0 +1,991 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78647 ***
+
+
+
+
+METTISEN SUNNUNTAI
+
+Runoja
+
+
+Kirj.
+
+ROINE BERTEL
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1930.
+
+
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+I. Kevätkesällä
+
+Mettisen sunnuntai
+Keväthattarat
+Sinä olet kuin kevähän tyttö
+Punaruusuihin puhkee kesäinen kuu
+Sun kuiskaukses
+Yllä kukkaumpuin verhopäisten
+Nuoruudelle
+Sokea hevonen
+Hallan panema kukka
+Minä tarjosin sinulle kukkaa
+Lapsuusaika
+Lapsi kirkkomaalla
+
+II. Kesän heilimöidessä
+
+En tyydy ma rippeisiin
+Kaipaus
+Kysyt, tahtoisinko
+Jos aavistaisit vähänkin
+Olet niinkuin vuolas vuoksi
+Nizza
+Mikä on tuo rakkautesi?
+Sinä silmin sokein kuljet
+Kun katselet noin mua
+Välkkyvin siivin
+
+III. Öisiä ääniä
+
+Yölle
+Tule, sinulle tahdon ma laulaa taas
+Tähdenlento
+Mun on niin kylmä
+Ah, nyt vasta ymmärrän ma sen
+Kun lasna ma vuoteessa lepäsin
+Kulkijan laulu
+
+IV. Ajatukset
+
+Ajatukset
+Diogenes
+Sisilisko
+Niin kulkevat kohti he vuosiaan
+Inehmo
+Oi ihminen, et sinä tiedä
+Jerikon-ruusu
+Brysselistä tuodulle madonnankuvalle
+
+V. Väylälle väljemmälle
+
+Minä purttani ohjata tahdon väljemmälle...
+
+
+
+
+
+
+I. KEVÄTKESÄLLÄ
+
+
+
+
+METTISEN SUNNUNTAI
+
+
+Sinikellot niityn keinuvat hiljalleen,
+kesän sirkka on istunut viereen soittaakseen —
+piu pau, nyt on mettisen sunnuntai.
+
+Ahomansikka päivälle hehkuu kainouttaan,
+sitä hattara ihmein jäänyt on katselemaan —
+piu pau, nyt on mettisen sunnuntai.
+
+Kuka polkua rientää askelin kiireisin,
+kuka lehdossa viivähtää pian suudelmin —
+piu pau, nyt on mettisen sunnuntai.
+
+
+
+
+KEVÄTHATTARAT
+
+
+Kuin kaipausten ajamat
+on kevään hauraat hattarat,
+ja omistaakseen taivaan sinen
+ne juoksee kilpaa jokahinen.
+
+Ne karkaa milloin minnekin,
+ja missä kuulto ihanin:
+ne sinne siivin, matkain päästä,
+ne sydäntään ei muista, säästä.
+
+Ja minkä saavat omakseen,
+sen ihaellen itselleen
+ne piiloittavat jokahinen
+kuin armaimpien silmäin sinen.
+
+
+
+
+SINÄ OLET KUIN KEVÄHÄN TYTTÖ
+
+
+Sinä olet kuin kevähän tyttö,
+käyt kukkia kaupiten;
+olet runsas — hymyät, tarjoot —
+ja tenhoat jokaisen.
+
+Niin lähelle saat — ah, tuoksu
+sun kukkies luoksein jää,
+minä kuulen sun sydämes lyönnit
+ja kosketan hipiää.
+
+Mut sittenkin, Elämä, mulle
+vain houkutus, houre liet, —
+minä kurkotan ruusuja suita,
+mut pois sinä aina ne viet!
+
+
+
+
+PUNARUUSUIHIN PUHKEE
+    KESÄINEN KUU
+
+
+Punaruusuihin puhkee kesäinen kuu,
+se huojuu hiljaa ja uneksuu,
+sen tuoksu mun päätäni huumaa;
+se nostaa silmuja valohon päin,
+sen elämän aavistuksina näin,
+ja sen henki on tulista, kuumaa.
+
+Punaruusuihin puhkee kesäinen kuu,
+sill' on lämmöstä kypsä ja hehkuva suu,
+ja se tulta mun sieluuni valaa;
+minä kuljen — minäkin — aavistain
+kesän kypsyyttä omassa rinnassain,
+jota vielä se vaieten salaa.
+
+
+
+
+SUN KUISKAUKSES...
+
+
+Sun kuiskaukses sydämellein on
+kuin lauha sade, kaste kukkamaan,
+mi kevätsilmut aukoo verhoistaan, —
+on hymyilys kuin valo auringon.
+
+Ja kun sa povellesi tuudit mun,
+on niinkuin lenneltyään lintunen
+etäisiin matkoihinsa väsyen
+sais pesän suojaan, — kodin kaivatun.
+
+
+
+
+YLLÄ KUKKAUMPUIN
+ VERHOPÄISTEN
+
+
+Yllä kukkaumpuin verhopäisten
+hiljaisena nukkuu kevätyö;
+tauonnut on vilkas pesäntyö
+pienten muuttolintuin ensimmäisten.
+
+Kohti korkeutta tähdet soutaa
+etäisyyksiin hiljaa kadoten
+lailla turhain mielikuvien,
+jotka häipyvinä unhoon joutaa.
+
+Kevätyö on yllä kukkaumpuin
+unelmoiva, kuulas, hiljainen;
+kenties jälkeen ensi huomisen
+nukkuu se jo yllä kukkakumpuin.
+
+
+
+
+NUORUUDELLE
+
+
+Oi nuoruus, sa naurava nuoruus,
+laps' iätön kulkevan ajan,
+joka kerran kun kohdaten uutta
+me elomme todellisuutta
+sun luotasi siirsimme rajan,
+yks sammui taivaamme tähti,
+yks enkeli luotamme lähti
+pois itkien lyhyyttä ajan.
+
+Oi nuoruus, sa naurava nuoruus,
+laps' iätön kulkevan ajan,
+kun ensimmäisen me kerran
+pois nostimme verhon sen verran
+ett' tunsimme elomme rajan,
+sinä hetkenä hymymme kuoli,
+ja rintaamme myrkkyä huoli
+toi katkeraa mitatun ajan.
+
+Oi nuoruus, sa naurava nuoruus,
+laps' iätön kulkevan ajan,
+jos minne sa kiitävin hetkin
+ja leikkien liidelletkin,
+sa piilotat meiltä rajan;
+ja kerran kun luotamme lähdet,
+viet mukanas onnemme tähdet
+sa kauneimmat taivaalta ajan.
+
+
+
+
+SOKEA HEVONEN
+
+
+Pää riipuksissa seisoi se kuormansa edessä,
+ylväät muodot, hennot rotuhevosen nilkat.
+Miksi tämä työ ja alennus?
+Äkkiä pursui kevätaurinko pilven alta,
+huikaisevan valoisaksi tuli maailma,
+ja silloin se hitaasti nosti päänsä valoa kohti,
+sen sieraimet laajenivat ja se värisi:
+nuori, elinvoimainen, hienotajuinen,
+täynnä mieletöntä vapautumisen kaipuuta —
+elinkautisten kahleitten sitomana,
+kaihin peittämät silmät puolisokeina.
+
+
+
+
+HALLAN PANEMA KUKKA
+
+
+Sinä kasvoit tarhani loukkoon,
+sinä kohosit povesta sen,
+pyrit ensimmäisten joukkoon
+kevätkaipuuta tuntien.
+
+Et peljännyt peittoa lunten,
+vain tunsit sa heräämisen
+kuin aavistuksina unten,
+elinvoimien elpyvien.
+
+Oman itsesi nousit varaan,
+kun mullasta nostit pään,
+salaisimmista toiveista paraan
+sinä sytytit elämään.
+
+Sinä ikävöit, rukoilit innoin
+käsivarsias ojentaen
+ylös päivään ja hehkuvin rinnoin
+ja hedelmääs siunaten.
+
+Vaan kuoleman hanki, halla,
+piti myöskin puoliaan,
+se väijyili lehtien alla
+ja henkäisi jäykäksi maan.
+
+Et koskaan puhkea kukkaan,
+et koskaan päivääsi nää,
+olet unta vain nähnyt ja hukkaan
+olet etsinyt elämää.
+
+Kuin pyytäen sädettä lohdun
+ja loppua pitkän yös
+nyt seisot, mut heelmä kohdun
+on kuollut ja toivosi myös.
+
+
+
+
+MINÄ TARJOSIN SINULLE KUKKAA
+
+
+Minä tarjosin sinulle kukkaa —
+oli kukista punaisin;
+minä tarjosin kiurua kevään —
+oli kiuruista laulavin.
+
+Kevätkukkani hehkui ja hehkui,
+sitä nähnyt et, armahain;
+kevätkiuruni lauloi ja lauloi,
+sinä kuunnellut et sitä vain. —
+
+Minun kukkani hehkui loppuun,
+sen lehdet on varisseet,
+ja mun kiuruni keväiset laulut
+ovat aikoja vaienneet.
+
+
+
+
+LAPSUUSAIKA
+
+
+Lapsuusaika, tuskin muu niin mikään
+jättää kaipuun karttuvaiseen ikään.
+Kesistäni iäks meni pisin;
+jos vain voisin, luokseen pakenisin.
+
+Kuinka huoletonna juoksivatkaan
+jalat, aina, valmiit uuteen matkaan,
+eikä väsynyttä silmää illoin
+pitkään piillyt uni vielä silloin. —
+
+Vaan on siitä mennyt päivää monta,
+yötä yksinäistä, unetonta,
+jalat evänneet on monta kertaa
+astumasta askelenkaan vertaa.
+
+Kaiun sentään muistoistani noista
+etsin sydämeni sokkeloista,
+niinkuin lippaastansa salaa saita
+kalleuksiansa arvokkaita.
+
+
+
+
+LAPSI KIRKKOMAALLA
+
+
+Kirkkaaseen aamuun helisevät urut
+   sunnuntaivirttä.
+Aurinkoinen kirkkomaa nukkuu, raskaat
+   väkevätuoksuiset ruusupensaat hautojen yllä.
+Lapsi istuu hiekkaisella käytävällä ja leikkii.
+
+Mitä kuuluu elämän huumaava kyllyys
+tai kuoleman läheisyys
+tai ahdistetun hengen tuska
+koskemattomaan sieluun?
+
+Lapsi, sinulle riittää lasinsirpaleet, kuoriaisten
+touhu, hyönteisten surina ja silmäluomissasi
+piilevä suloinen uni.
+
+
+
+
+
+
+II. KESÄN HEILIMÖIDESSÄ
+
+
+
+
+EN TYYDY MA RIPPEISIIN
+
+
+En tyydy ma rippeisiin,
+minä kerjää liioin en,
+olen syntynyt tahtomaan
+oman mittani täytehen.
+
+Jos viiniä hienointa ei
+minun maljani mulle suo,
+minä koske siihen en,
+sitä en minä lainkaan juo.
+
+Sinä tähti, min puolehen
+minä hehkuen kurkoitun,
+sinut kiellän — ja kiroan,
+sinä pilkkana jos pidät mun.
+
+
+
+
+KAIPAUS
+
+
+Minun kaipaukseni on kuin kevytjalkainen kauris,
+joka ei pelkää yksinäisten matkojen pituutta.
+
+Minun kaipaukseni on kuin hehkuvan kukan silmä,
+joka aukenee auringonnousuun ja ikävöi puolipäivän lämpöä!
+
+Minun kaipaukseni on kuin vuorilta kiitävä virta,
+joka pakenee rotkojen pimeyttä syleilläkseen kukoistavaa laaksoa,
+
+mutta minun sydämeni on kuin väsynyt laine,
+joka ei päänaluistaan valitse kallioisella paadella.
+
+
+
+
+KYSYT, TAHTOISINKO...
+
+
+Kysyt, tahtoisinko... Haluni toisiaan ajaa,
+minun tahtomisillani ei ole rantoja, rajaa!
+
+Minä tahdon sen, mikä taivaaksi tekee taivaan,
+mikä ainoa mainen hurma on sieluni vaivaan.
+
+Minä tahdon sen, mikä mahdoton on, mikä minut
+voi mielettömäksi tehdä: ma tahdon sinut!
+
+
+
+
+JOS AAVISTAISIT VÄHÄNKIN
+
+
+Jos aavistaisit vähänkin
+kuin usein tuntein tulisin
+sua sydämessäin suutelin
+ja kätkin kaiken sen,
+et varmaankaan niin kylmä ois,
+niin ylpeätä silmää lois
+ja mulle tuota tuskaa tois,
+mi särkee sydämen.
+
+Vaan eipä sula talven jää,
+ei kirkkahaksi muutu sää,
+ei mieli lintu livertää,
+jos päivä paista ei. —
+Ei saavu hymy huulilles,
+kun syty ei sun sydämes,
+ja säteet — säteet silmies —
+ne puute lemmen vei!
+
+
+
+
+OLET NIINKUIN VUOLAS VUOKSI
+
+
+Olet niinkuin vuolas vuoksi,
+et tahdo sa levähtää.
+Sua turha on kutsua luoksi,
+et hiljene, vävy, et jää.
+
+Käyt kuohuen kurimoitas,
+sua kohden silmäni luon.
+Sinä heittelet pisaroitas,
+niitä janoan, kurkotan — juon.
+
+Vain tuokio niin olet poissa,
+mihin kuljet, tiedä ma en,
+kohun kuulen vain kallioissa,
+sua kaipaan — ja värisen.
+
+Ja kun äyräitäs vartioi halla,
+jään kahleissa äänesi soi,
+mun sydämein talvenkin alla
+vain kevättä unelmoi.
+
+Minä hymyän, nostan päätä:
+kukaties kevät talven kaas.
+Minä muista en mielesi jäätä —
+vain nuorinta suudelmaas!
+
+
+
+
+NIZZA
+
+
+Sa kuljit kevein askelin
+ja karnevaalin tahtiin,
+kun sinut, Nizza, ensikerran näin;
+sa nauroit huulin punaisin,
+ja luotit niiden mahtiin,
+sa keimailit ja olit avopäin.
+
+Ja rannalle sa istahdit
+luo aaltosien lorun
+ja vuorten takaa kurkistavan kuun;
+ja povehesi kiinnitit
+sa unikosta korun
+ja vaivuit pienen pieneen haaveiluun;
+
+kai muistit kuinka rypälein
+ja korjuupäivin selkein
+saa runsautes viinitarhoihin;
+ma seisoin vaiti itseksein,
+sua ihailin — ja melkein
+sun elonkuumuuttasi rakastin.
+
+
+
+
+MIKÄ ON TUO RAKKAUTESI?
+
+
+Mikä on tuo rakkautesi,
+kun pilviin niin nostat sen? —
+Vain kuvastin kasvoillesi,
+jota katselet riemuiten.
+
+Se on höyhenpatjoista parhain,
+on tyyssija itsekkäin
+sulounten myöhään ja varhain —
+vain itseäs lämmittäväin.
+
+Tuli on se, jot' arkana palvot
+sen liekkejä kuumentain,
+sen sammuvan pelkäät — ja valvot,
+mut itseäs varten vain.
+
+
+
+
+SINÄ SILMIN SOKEIN KULJET
+
+
+Sinä silmin sokein kuljet,
+ja hetkesi vierivät pois,
+sinä sydämes parhaalta suljet,
+kuin kaiken se tuntenut ois.
+
+Sinä tyhmä, niin vähään tyydyt,
+kun sinua vartoessaan
+on huuleni kuumat ja hellät,
+sydän täynnä ja tulvillaan.
+
+Sinä silmin sokein kuljet
+vain taivasta aavistaen.
+Ah, aukaista kunpa ma voisin
+nuo silmäsi näkemään sen.
+
+
+
+
+KUN KATSELET NOIN MUA...
+
+
+Kun katselet noin mua tuntein toisin,
+on niinkuin oudosti heltyisin,
+on niinkuin uskoa taas minä voisin,
+mit' en ole uskonut aikoihin.
+
+Mun on kuin jälleen riemujen syli
+mua vartois kutsuin ja kaivaten,
+kuin kulkisi hiljaa mun huulteni yli
+taas kosketus lämmin ja läheinen —
+
+ja se kuohuttaa kuin etelän viini —
+mä sinut nään, kuten ennen näin,
+ma tahtoisin painaa silmäni kiinni
+ja astua ajassa taaksepäin,
+
+ja, armas, tulla, kuin tulin ennen
+sun luokses — muistathan vielä sen —
+kun kaiken unhossa, hetkein mennen,
+me lemmen jaoimme tuhlaten.
+
+
+
+
+VÄLKKYVIN SIIVIN
+
+
+Välkkyvin siivin lentää aamu:
+herää, herää, tuntematon päivä lähestyy,
+taivaan ääret kylpevät purppurassa,
+ja odotuksen humaus on käynyt ylitse maan.
+
+Vain silmänräpäys — ja se kietoo sinut
+             kuumaan syleilyynsä
+ja pusertaa huuliltasi uskollisuuden valan
+painaen otsaasi suudelman kuin poltinraudan
+             häipymättömän merkin.
+
+Vihaatko vai rakastatko tuota tuntematonta?
+
+
+
+
+
+
+III. ÖISIÄ ÄÄNIÄ
+
+
+
+
+YÖLLE
+
+
+On laannut kuumeinen jo touhu työn,
+ma kaipaan lepoa ja läheisyyttä yön
+ja tyynten ajatusten rauhaa,
+ja nähdä mit' ei silmät päivin nää,
+ja kuulla mikä kuulematta jää,
+kun korvissani päivän melske pauhaa.
+
+Mut yksinäisyys hetkein myöhäisten
+kun saapuu, kirpoo siteet silmien,
+se kuuleviksi korvat kuurot saa,
+ja vähitellen kätköistänsä käy
+se, mikä muulloin lymyy eikä näy,
+se, minkä päivä piiloon pakottaa.
+
+Yö helmassansa hiljaisuuden kantaa,
+se mulle enemmän kuin päivä antaa.
+
+
+
+
+TULE, SINULLE TAHDON MA
+          LAULAA TAAS
+
+
+Tule, sinulle tahdon ma laulaa taas,
+on yö niin kaunis ja myöhäinen,
+tuon tähtien hopeahohtehen
+ma kudon sun unelmaas.
+
+Tule, sinut jo uuvutti turhuus maan,
+käy luota sa huolies painavain,
+ma hurmaa untesi omain vain
+sun opetan kaipaamaan.
+
+Tule, välkkeen kauneimman tähdet saa,
+kun pimein on yö, ja tenhoavin
+on unelmas, kun se on kaukaisin
+ja mahdoton saavuttaa.
+
+
+
+
+TÄHDENLENTO
+
+
+Min taivaan jätit, minkä saavutit,
+kun halki avaruuden sinkosit?
+
+Ken jälkeen jäi, ken luokseen otti sun,
+sa kadotit vai saitko kaivatun?
+
+Mi lienet liekki — tuska polttavin,
+syvyyksin synkin mittaamattomin,
+
+vai vihan tuli, mikä leimahtain
+pois tieltään pyyhkäs kaikki esteet vain, —
+
+vai kaipaus, mi hehkuu kuumuuttaan
+ja pyrkii loputtomiin harhaamaan? —
+
+en tiedä. — Salatuimman ihmees näin,
+kun seisoin kasvot myöhän tähtiin päin.
+
+Sun laillas liekki kuuman sydämein
+käy arvaamattomin ja oudoin tein.
+
+
+
+
+MUN ON NIIN KYLMÄ
+
+
+Mun on niin kylmä, kun kuljen yksin
+pois yöhön hukkuvin nyyhkytyksin.
+
+Mun on niin kylmä, kuin pakkassäällä
+ma kulkisin hiukkasen ryysyjä päällä.
+
+Mun on niin kylmä — on toisin hetkin,
+kuin silmiin jäätyisi kyyneletkin.
+
+Mun on niin kylmä, kun toiset hymyy —
+en tiedä, missä mun kesäni lymyy!
+
+
+
+
+AH, NYT VASTA YMMÄRRÄN MA SEN
+
+
+Ah, nyt vasta ymmärrän ma sen:
+
+vuosiin heitti vuodet hämäränsä,
+kotitakka lietsoi lämpöänsä,
+vaan sen luona lämmitellyt en.
+
+Niinkuin loistaa kaukaa tähti yön,
+valo välkähtelee kaikenmoinen,
+mua houkutteli elo toinen
+luota askarten ja arkityön.
+Uuvuksihin asti kiusaten,
+öitä valvotellen, sisässäni
+tämä alituinen ikäväni
+kalvoi, — vasta ymmärrän nyt sen!
+
+
+
+
+KUN LÄSNÄ MA VUOTEESSA LEPÄSIN
+
+
+Kun läsnä ma vuoteessa lepäsin,
+läpi ruudun tähtiä katselin
+ja kiertävää illan kuuta,
+elonpainoa silloin jo aavistin,
+minä suljin silmät ja pelkäsin
+ja koetin miettiä muuta.
+
+Sitä äidin suudelma poistanut ei,
+se usein unenkin minulta vei,
+en päässyt irti mä siitä.
+Minä liitin sormeni ristihin,
+Jumalalle, ehkä — ma arvelin —
+yks aina ei rukous riitä,
+
+Ja aikojen mukana rinnassain
+se kasvoi ja suureni yhäti vain
+kuin varjo mun sieluni ylle.
+Elon hetki kun mull' oli riemuisin,
+niin tyhjälle tuntui se kuitenkin
+ja erheessä eletylle.
+
+
+
+
+KULKIJAN LAULU
+
+
+Monet olen tieni mä erhetyksin
+kulkenut maailmalla;
+monet olen illat istunut yksin
+kiiluvain tähtien alla.
+
+Monet olen kerrat mä ikävöiden
+etsinyt toisen kättä;
+monet olen hetket pitkien öiden
+itkenyt herkeämättä.
+
+Monet oli uskoa unelmat vailla,
+vaikka ne tosiksi vannoin,
+monet minä saippuakuplien lailla
+syntyä, särkyä annoin.
+
+Monet olen murheen ja riemun päivät
+ottanut matkalla vastaan; —
+joita ma eniten kaipasin, jäivät
+houreiksi ainoastaan.
+
+
+
+
+
+
+IV. AJATUKSET
+
+
+
+
+AJATUKSET
+
+
+Ajatukset, milloin te lennätte kuin villit joutsenet
+vahvoin siivin ikävöityjä maita kohden,
+milloin leijailette kuin uniset perhoset
+kirjavalla niityllä kukasta kukkaan.
+
+Te sankarina nousette, orjana raadatte,
+laiskurina lepäätte tai kuumesairaana hourailette,
+kuka ja mikä voi teille rajat määrätä?
+
+Vuohilaumallensa pani isäntä kehnot paimenet.
+
+
+
+
+DIOGENES
+
+
+Diogenes, ma sua kadehdin,
+ajalla elit, jolloin tynnyrin
+voi filosofi ottaa majaksensa;
+saa hulluinhuoneen elinkautisen
+ken päässään ura filosofinen
+nyt tynnyrihin pyrkii aatteinensa.
+
+Diogenes, ma sua kadehdin,
+sun älys mitta täytti tynnyrin,
+ja antoi sulle elon tyynen sulon;
+nyt viisaat sulloo viisaudellaan
+jo äärtä myöten taivaan sekä maan
+vain aikaansaaden polttavaisen kulon.
+
+
+
+
+SISILISKO
+
+
+Sisiliskonen raossa raunion
+vain loikoo ja pitää lomaa;
+kevätpäivässä kylkeä paistattaa,
+kai mielestä sen on somaa.
+
+Se kääntää kylkeä toistakin
+päin päivän paahtavaa terää;
+se silloin ja tällöin uinahtaa
+ja silloin ja tällöin herää.
+
+Ei piittaa se huomenen huolista,
+tään päivän ei kuormaa kisko;
+minä luulen: monikin mielellään
+olis joskus vain sisilisko.
+
+
+
+
+NIIN KULKEVAT KOHTI HE VUOSIAAN
+
+
+Niin kulkevat kohti he vuosiaan,
+kuin loppua niillä ei oliskaan;
+
+ja pauloissa maisen turhuuden
+pois antavat juosta päivien.
+
+He nostavat ylpeän, korskean pään,
+vaikk' astuu kuolema vierellään.
+
+He huutavat suureksi oppiaan —
+mit' on se, kun kerran se punnitaan!
+
+Kun vihdoin valmis on viikatemies,
+ei kysy se heiltä, mit' aivonsa ties,
+
+ja oppi ja viisaus silloin on
+vain pölyä valossa auringon.
+
+— — —
+
+Mut kaikki he kulkevat kumminkin,
+kuin kaihi ois kasvanut silmihin.
+
+He polkevat sitä ken heikompi lie,
+ja yhtehen sentään matkansa vie,
+
+kun hautainsa partaalla, naurussa suu,
+he kuoleman sirppihin kompastuu.
+
+
+
+
+INEHMO
+
+
+Kumartui maammoaan kohti
+lähelle lämpöisen pinnan;
+siin' yletä, kasvaa tohti
+liepeillä paisuvan rinnan.
+
+Kumartui kultaansa kohti,
+huulet huulihin kasti;
+nyt kuohuvan maljan tohti
+tyhjentää sakkahan asti.
+
+Kumartui Kuolemaa kohti,
+viluisna vuoteeseen mennen;
+jo vihdoinkin levätä tohti
+kuin konsaan ei sitä ennen.
+
+
+
+
+OI IHMINEN, ET SINÄ TIEDÄ
+
+
+Oi ihminen, et sinä tiedä,
+mihin kuljet ja mihin käyt,
+kuin ilmassa pyörivä lehti
+vain jonnekin pyrkivän näyt.
+
+Joka pieninkin tuulen henki
+sua nostaa ja kiidättää,
+ja sentään et pitkälle ehdi,
+ei lähene määräsi pää.
+
+Ja kun maasta vihdoin et nouse,
+yks tehtävä sulla on vain:
+pääs tarjoat poluksi muitten
+sinunlaistesi kulkijain!
+
+
+
+
+JERIKON-RUUSU
+
+
+— Minnekä riennät, Jerikon-ruusu?
+— Vettä, vettä kohti:
+kun ei tohtinut sydämein muuta,
+kaivata se tohti.
+
+— Mikä lie kaipaus erämaan kulkijan?
+— Kylliksensä juoda,
+tuntea kasvua kuihtuneen rinnan,
+keitaalla kukkia — luoda.
+
+— Minnekä kukkasi, Jerikon-ruusu?
+— Etsivät keitaan uuden,
+kantavat heelmässä perintönänsä
+ikuisen salaisuuden.
+
+
+
+
+BRYSSELISTÄ TUODULLE
+  MADONNANKUVALLE
+
+
+Ave Maria, brysseliläistä
+kiveä, kipsiä, puutako liet?
+Lapsen kuin muutkin jumalanäidit
+hellästi vasten poveas viet.
+
+Ave Maria, eksyitpä keskeen
+kylmän ja pimeän pohjolan maan,
+puutteessa tietäjäin, paimenten, tähden,
+— brysseliläisten — sua kumartaa saan.
+
+Ave Maria, ma kynttilät nostan,
+Ave Maria, ma kukkia tuon;
+äidinonnesi vuossatain vanhan
+syvästi hartaana sulle ma suon.
+
+Ave Maria, ma vaieten viivyn,
+ristien kädet ma luoksesi jään. —
+Ave Maria, — jo kyynelsilmin
+painua eessäsi annan pään.
+
+
+
+
+
+
+V. VÄYLÄLLE VÄLJEMMÄLLE
+
+
+
+
+MINÄ PURTTANI OHJATA TAHDON VÄLJEMMÄLLE...
+
+
+Minä purttani ohjata tahdon väljemmälle,
+minä paisutan purjetta, kiidätän tähdittä, kuutta
+jokamiehen väylää välttäen etsin ma uutta,
+ma tähtään kauas ja mielin pois — etähälle.
+
+Minä seurata tahdon, kun ylväänä hyppää hyrsky
+ohi viimeisen luodon ja viimeisten viittojen pitkään,
+ikävöiden sinne, missä ei kahlehet mitkään
+sido, missä on väljyys ja vyöryä viemässä myrsky.
+
+Ja kun vihdoin se kilvasta uupuu ja laulavin kielin
+vaahtovauhtia hiljentää ja pyrkivi rauhaan,
+levon löytää jo raskaana raueten rantahan lauhaan,
+kera seuraan ma sinne myöskin tyyntyvin mielin.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78647 ***