Initial commit of ebook 77367 filesHEADmain

1 files changed, 2549 insertions, 0 deletions

diff --git a/77367-0.txt b/77367-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..2702739
--- /dev/null
+++ b/77367-0.txt
@@ -0,0 +1,2549 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77367 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+PÖLLÖNKORVEN NAAMIAISYÖ
+
+Kolminäytöksinen huvinäytelmä
+
+
+Kirj.
+
+KAARLE HALME
+
+
+
+»Seuranäytelmiä» 214
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
+1920.
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+Esa Pöllönkorpi
+Vilho Härjänheimo
+Kalle Kaljunen
+Vilhelm Freckstedt
+Annastiina Tissala
+Siina
+Maija
+Saara
+
+
+OHJEITA ESITTÄJILLE.
+
+Näyttämöasustuksessa ei ole mitään erikoista. Soittokellon nappulakin
+voi tarpeen tullen piillä jonkun oviverhon tai vaikkapa ikkunaverhon
+takana, joten siis vain kuvitellaan sen olemassaolo.
+
+Laulu ja eläköön-huudot voidaan panna ulkopuolelta kuulumaan kerran
+pari lisää, jos esittäjät niin haluavat.
+
+Erinäisistä osista on huomattava:
+
+Pöllönkorpi, Härjänheimo, Freckstedt ja Saara ovat samanlaiset kuin
+»Esa Pöllönkorvessa».
+
+Kalle on muuttunut rohkeammaksi ja vilkkaammaksi. Tämän muutoksen on
+aikaansaanut hänen liikkumisensa ihmisten ilmoilla Freckstedtin kanssa.
+
+Siina on tavattomasti herrastunut oltuaan jonkun aikaa
+ravintolapalveluksessa. Esiintyy aina naurettavasti hienoutta
+tavoitellen. Sanoo kaikki sanottavansa äärettömän tärkeästä ja
+liioittelevan arvokkaasti.
+
+Anna on uusi henkilö. Hän on rivakka, reipas, rohkea ja vähän ylpeä.
+Hänestä pulppuaa maalaistuoreus ja miellyttävä teeskentelemättömyys.
+Ikä joitakin vuosia yli 20.
+
+Maija on tyhmänsekainen vanhapiika. Esiintymisessä on sentään
+jonkinlaista vanhemmanpuoleisen naisen rohkeutta. Ikä 30 v.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+Matkustavaisten huone. Perällä, oikealla puolella ovi käytävään.
+Vasemmalla sivuseinällä kaksi ovea, perempi viereiseen huoneeseen ja
+etualalla oleva alakertaan. Oikealla sivuseinällä, peräalalla ovi
+viereiseen matkustajahuoneeseen ja etualalla ikkuna, jonka edessä
+pöytä. Pöydällä kirjoitusvehkeet y.m. Vasemmanpuolisella peräseinällä
+sänky ja pesukaappi. Tuoleja siellä täällä.
+
+On talvi-ilta ja huone on pimeä.
+
+_Anna_ (tulee käytävästä kynttilä kädessä). Kanna tänne tavarat! Tässä
+on sopiva huone.
+
+_Kalle_ (kantaa laahustaa kahta isoa matkalaukkua). Jahah. Vai tässä on
+sopiva. (Tulee sisään.) No, mihin ryönä?
+
+_Anna_. Mikä ryönä?
+
+_Kalle_ (kallistaa päätään kummallekin puolelle). Tämä — ja tämä —?
+
+_Anna_ (sytyttää lamppua). Pidä käsissäsi!
+
+_Kalle_ (levollisesti). Jahah! Kyllä vain! (Rykii.) Vaikka eiväthän
+nämä ole höyhenillä täytetyt — ja rappusetkin olivat koko korkeat. Oli
+ne toisenlaiset kuin ennen — tässä talossa. Kovin on komeaksi rustattu.
+Ei vanhaa ryönää enää missään.
+
+_Anna_ (menee peittämään ikkunaa). Paljonko metri tuollaista maksaa?
+
+_Kalle_. Mitä niin? (Älyää.) Kas, kas neitosta vain! Ei sallisi
+juttuamista.
+
+_Anna_ (veikeästi). Kyllä — mutta olet niin metka mieheksi. (Menee
+sänkyä laittelemaan.) Mitä siinä töllötät?
+
+_Kalle_. Missäs minä —?
+
+_Anna_. Olet kuin vaivaispyssy Hattulan kirkolla.
+
+_Kalle_. Ei näitä enää jaksakaan. Käsivarret venyvät kohta lattiaan
+asti. (Asettaa laukut lattialle.)
+
+_Anna_. Kynnyksen edessäkö mies meinaa asustaa?
+
+_Kalle_ (virnistellen). Annan neitsykäisen viedä mihin haluttaa.
+(Alkaa sytytellä tupakkaa.) Koppaville ihmisille pitää antaa työtä. Se
+masentaa.
+
+_Anna_ (katselee ylpeästi Kallea ja matkalaukkuja). En aio masentua
+tuosta työstä — vaikka ikänsä siinä viruisivat.
+
+_Kalle_ (hyvitellen). No, no! Ei nyt riidellä tyhjästä — mitäs tyhjistä!
+
+_Anna_. Niin — mitäs tyhjistä kapsäkeistä!
+
+_Kalle_. Sopii koettaa, ovatko tyhjiä!
+
+_Anna_. En koske, en kajoa.
+
+_Kalle_. Entä jos täytyy?
+
+_Anna_. Köyhän täytyy.
+
+_Kalle_ (ottaa matkalaukut lattialta). Niinkuin meidän molempien.
+(Heittää laukut sänkyyn.)
+
+_Anna_. Mitä sinä meinaat, mies?
+
+_Kalle_ (katselee Annaa suostuttelevasti, leveästi hymyillen). Jaa että
+— mitä meinaan?
+
+_Anna_. Mitä sinä teet?
+
+_Kalle_. Katselen kaunista tyttöä.
+
+_Anna_. Nosta heti paikalla pois!
+
+_Kalle_ (astuu jonkun askeleen poispäin). En koske, en kajoa. Antaa
+ryönäin olla!
+
+_Anna_ (kiivaasti). Nostatko?
+
+_Kalle_ (kääntyy Annaan päin). Minä pidän kopeista tyttölapsista.
+Neitsykäinen on kopea, ja minä olen —
+
+_Anna_. — tyhmä!
+
+_Kalle_ (välittämättä, naureskellen). Ja minä olen samaa mieltä kuin
+Pöllönkorpikin —
+
+_Anna_. Kuka? Mikä Pöllönkorpi?
+
+_Kalle_ (kuin edellä). — että kaikki naiset kyllä taipuvat, mutta että
+— kopean taipumisesta on suurempi ilo.
+
+_Anna_ (yhä uteliaampana). Mikä Pöllönkorpi?
+
+_Kalle_. Se vain, jonka kaikki tuntevat. Se alamaan mahtava rusthollari.
+
+_Anna_ (ei enää riitelevällä äänellä). Tunnetteko hänet?
+
+_Kalle_. Entäs te? Tunnetteko te?
+
+_Anna_ (puoliksi hämillään). Ehkä. (Kääntyy ympäri.) Mistäs te hänet
+tunnette? (Yrittää ajatuksissaan nostaa matkalaukkuja.)
+
+_Kalle_ (syrjäsilmällä). Ne painavat — eikö totta?
+
+_Anna_ (iloisempana). Luuletteko, etten jaksa?
+
+_Kalle_ (härnäten). Luulen. Noin heikko tyttö —
+
+_Anna_. Minäkö heikko? (Ottaa yhden laukun ja vie kevyesti seinustalle.)
+
+_Kalle_. No, enpä olisi uskonut. — Laskekaa varovasti! Kuka tietää,
+vaikka olisi rikkuvaakin. Usein on pullojakin mukana.
+
+_Anna_. Ettekö tunne omia tavaroitanne? (Tulee ottamaan toista.)
+
+_Kalle_. Ei, ei! Tasan matkassa eväät pannaan. Kyllä minä — (ottaa
+toisen laukun) — nyt kun olemme ystäviä. (Vie seinustalle.) Nämähän
+ovat minun isäntäni tai eihän se niin isäntäkään — mutta kuskin
+tapainen olen. Omalla hevosellani kuljettelen häntä ympäri pitäjiä.
+Maksaa tietysti sitten —
+
+_Anna_. Tämä huone onkin kai sitten hänelle — isännällenne?
+
+_Kalle_. Niin — paroonille.
+
+_Anna_. Soo!?
+
+_Kalle_. No, ei se niin paroonikaan taida olla — mutta — minä sanon
+häntä siksi — ja hm —
+
+_Anna_. Ja se tulee palkituksi — vai —?
+
+_Kalle_. Kyllä — erittäinkin jos saan jonkun toisen tekemään samoin. —
+No! No? — Mitäs hemmettiä te nyt teette?
+
+_Anna_ (ottaa melkein valmiiksi laitetulta sijalta lakanat pois).
+Huomasin vasta, että lakanoita ei ole muutettu.
+
+_Kalle_. Nähkääs! Parooni sen teki.
+
+_Anna_. Teidän kiusottelemisenne sen teki, että —
+
+_Kalle_. Että minä en olisi saanut puhtaita?
+
+_Anna_. Niini (Menee nauraen alikertaan vievästä ovesta.)
+
+_Kalle_ (katselee Annan jälkeen). Veikeä tyttö! Ja kopea kuin
+manttaalin muori. Hm! On se vain toista kuin se Mäkimatin Siina — se
+Eufrosiina Härjänheimo. — Pss! (Virnistää tyytymättömänä.) Olipa onni,
+että se juttu jäi kesken — ja että ne muutkin ovat jääneet kesken,
+sillä — sillä — (Katselee Annan jälkeen.) — sillä — olipas se koko
+malleva tyttö. — Mitäs se siitä Pöllönkorvesta? Tuntui aivan kuin ei
+olisi tykännyt. Otanpa vielä puheeksi, kun tulee. (Menee pöydän luo
+istumaan.) Jaa, jaah!
+
+_Siina_ (tulee käytävän ovesta). Tässä olisi herralle päiväkirja.
+
+_Kalle_ (katsoo Siinaa). Mitäh? Valehtelevatko silmäni, vai —?
+
+_Siina_. Kirjoittakaa nimenne!
+
+_Kalle_. Oletpas sinä muuttunut! Tuskin enää tunnen. (Nousee.)
+Terveeksi! (Antaa kätensä.)
+
+_Siina_ (tervehtii hätipitäin). Iltaa! — Nimi!
+
+_Kalle_. Kylläpä olet hienostunut. Ellet olisi ollut kahta eri reisua
+minun heilanani, niin —. (Kumartaa epäillen.) Oletko sinä Mäkimatin
+Siina?
+
+_Siina_. En,
+
+_Kalle_. Entäs Eufrosiina Härjänheimo?
+
+_Siina_. En.
+
+_Kalle_ (ymmällä). Mikäs sitten?
+
+_Siina_. Sini Freckstedt.
+
+_Kalle_. Mutta eihän se sinusta huolinut —!
+
+_Siina_. Enkä minä huolinut sinusta. Kirjoita niinesi: Kalle Kaljunen!
+
+_Kalle_ (purskahtaa nauraa hihittämään). Huono nimi, sanoi pappi
+Sikaselle. Muuttakaa edes Porsaaksi!
+
+_Siina_. Herra Kaljunen on hyvä ja kirjoittaa! Minulla on kiire.
+
+_Kalle_. Kyllä Kaljunen on hyvä. Se on niin hyvä, että se seisoo vielä
+minun hautaristissänikin — (huutaa) — ellei sitä sitä ennen muuteta
+Kiljuseksi. (Ottaa päiväkirjan ja kirjoittaa.) Siinä on! (Antaa
+päiväkirjan takaisin.)
+
+_Siina_. Vihdoinkin! (Tekee lähtöä.)
+
+_Kalle_. Eihän nyt toki sellaista hoppua! Minne on kiire?
+
+_Siina_. Meillä on maskeraadi. (Lukee mennessään mitä Kalle on
+kirjoittanut.)
+
+_Kalle_. Mikä se on — maskuraati?
+
+_Siina_ (pysähtyy). Mitä hävytöntä herra tänne kirjoitti?
+
+_Kalle_. Hävytöntä?
+
+_Siina_. Aivan hävytöntä! »Parooni Freckstedt».
+
+_Kalle_ (virnistellen). Onko se hävytöntä?
+
+_Siina_. On. Sinä et ole mikään parooni.
+
+_Kalle_. En. Etkä sinä ole Freckstedt.
+
+_Siina_. Minä olen kunniallisesti muuttanut nimeni Lönruusin päivänä.
+Mutta sinä et voi tulla parooniksi edes viimeisellä tuomiolla, sinä.
+(Anna tulee tuoden lakanoita.) Minä lähetän sinun niskaasi poliisin,
+niin saat nähdä. (Menee käytävän ovesta.)
+
+_Anna_. No, mitä on tekeillä?
+
+_Kalle_ (naureskellen). Ei yhtään mitään!
+
+_Anna_. Ei sentähden poliisia tuoda.
+
+_Kalle_. Ei — niin minäkin luulen.
+
+_Anna_. Otetaanpas selvä. (Aikoo ulos.)
+
+_Kalle_. Ei pidä suotta — minä selitän —
+
+_Anna_. No?
+
+_Kalle_. Tämä on vähän niinkuin perhesalaisuus. Ajatelkaas, kuinka
+paljon minä teihin luotan! — Minä kirjoitin päiväkirjaan isäntäni
+nimen. Hän tykkää siitä, että minä sen teen.
+
+_Anna_ (Kallen hyväntuulisuuden tartuttamana). Minkätähden sitten?
+
+_Kalle_. Minä kirjoitan hänet aina parooniksi.
+
+_Anna_. Miksi hän ei sitä itse tekisi?
+
+_Kalle_. Noo — jaa —
+
+_Anna_. Aijee! Hänhän ei olekaan patooni?
+
+_Kalle_ (tyhmän vakavasti). Kuinkas moni tässä maailmassa on sitä miksi
+nimitetään. En minäkään ole kalju vaikka Kaljuseksi sanotaan — mutta
+tykkään sentään nimestäni. — Arvelen, että samasta syystä Freckstedt
+tykkää paroonista. (Iskien silmää.) Ja meille sanojille se maksaa
+vaivan.
+
+_Anna_. Kaljuselle kai erittäin?
+
+_Kalle_. Joskus ryypyn — joskus juomarahaa.
+
+_Anna_ (virnistellen). Ja joskus poliisin. (Menee laittamaan sänkyä.)
+
+_Kalle_ (miettien). Jaa — no ei suinkaan se nyt sentään — ja sillähän
+oli niin kiirekin — sanoi että on — on — mikä se onkaan siellä — masku
+— masku —
+
+_Anna_. Naamiaiset.
+
+_Kalle_. Vai sellaiset! Semmoisen sanan olen kyllä ennenkin kuullut.
+Miksi sitä sitten maskutellaan —?
+
+_Anna_. Kaljunen juttelee mielellään?
+
+_Kalle_ (viekkaasti, iskien silmää). Se on niin eri tavalla, se. Toisen
+kanssa jutellaan — toisen ei.. Jos tykkää, niin —
+
+_Anna_. Ja nyt Kaljunen tykkää?
+
+_Kalle_ (pyyhkii suutaan). Voi, voi sentään —!
+
+_Anna_ (tiukasti). Ettäkö — mitä?
+
+_Kalle_ (kohteliaasti). Mikäs se olikaan neitsykäisen nimi?
+
+_Anna_. Anna.
+
+_Kalle_. Anna on kovin nätti nimi. Ja ehkä liikanimikin nätti?
+
+_Anna_. Ei ole. Mutta en vain muuta.
+
+_Kalle_. Mitä se hyödyttäisi! Eihän tyttölasten tarvitse, muuttuuhan se
+kuitenkin.
+
+_Anna_. En muuta, vaikka ei muuttuisikaan.
+
+_Kalle_. No, se on oikein, se! Narrit nimillään reistailevat. Niinkuin
+tuokin — Sini-piika.
+
+_Anna_. Tunnetteko hänet?
+
+_Kalle_. Ehkä — sanoi tässä muuan Pöllönkorvesta. Vaikka ei
+tuntenutkaan.
+
+_Anna_ (avoimesti). Eikö? — Vaikka on ollut kolme vuotta talossa!
+
+_Kalle_. Kolme? — Olitteko viime kesänäkin?
+
+_Anna_. Pyhäinmiesten päivään asti.
+
+_Kalle_. Mutta minähän Juhannuksen jälkeen kyyditsin isäntää — tai
+patruunaa — häntä taas pitää sanoa patruunaksi — vaikka ei olekaan
+— kyyditsin patruunaa kotia. (Tarkastelee Annaa.) Enkä minä muista
+nähneeni
+
+_Anna_ (ivallisesti). Silloin — naimareisultaan —
+
+_Kalle_. Niin — Härjänheimosta. Lysti mies! Jutteli hauskasti koko
+matkan. Naisista tuntui puhuvan kovin mielellään.
+
+_Anna_ (tekeytyen välinpitämättömäksi). Kenestä puhui?
+Härjänheimolaisesta morsiamestaan kai?
+
+_Kalle_. Ei se oikein siitä. Tuntui karttelevan.
+
+_Anna_. Karttaa kai vieläkin — koska ei ole valmista tehnyt.
+
+_Kalle_. Kun pitkistyy, niin sitkistyy, sanotaan. — Saara onkin vanhaa
+tekoa, ja — ja Pöllönkorvella oli mielessä joku hätimpi — mutta —
+
+_Anna_. Kukahan mahtoi olla?
+
+_Kalle_. Joku, jota ei voi naida.
+
+_Anna_. Niinkö sanoi?
+
+_Kalle_. Valitteli sellaista.
+
+_Anna_. Miksi ei voinut?
+
+_Kalle_. Ylpeys esti. Multa-aatelin ylpeys —
+
+_Anna_. Siitähän se usein puhui.
+
+_Kalle_ (viekkaasti). Vai puhui?
+
+_Anna_. Ne ovat nyt keksineet sellaisen arvopuntarin itselleen. Ei
+riitä enää manttaalimiehet, eikä rusthollarit, eikä —
+
+_Kalle_ (innostuen). Heidän kanssaan ei sitten mikään piisaa. — Kun
+vain tietäisi missä se raja on.
+
+_Anna_. Mikä raja?
+
+_Kalle_. Raja heidän ja meidän välillämme. Raja multa-aatelin ja — ja
+kuinka sanoisin —
+
+_Anna_. Niinkuin esimerkiksi Kaljusen välillä.
+
+_Kalle_. No — esimerkiksi.
+
+_Anna_. Eivätköhän ne ole pellot ja niityt ja —
+
+_Kalle_. Ei ole. Ei! Naihan Härjänheimokin Eräpellon Ellin, jolla
+ei ollut yhtään mitään. Mutta taas Rajalan Kustaa ei kelvannut
+kosiomieheksi Tyynelle, vaikka Kustaa oli koonnut tukkihommissa
+paljon rahaa ja ostanut koko Lohtalan kylän. Kamaristaan Härjänheimo
+käännytti miehen ympäri — ei päästänyt edes sisarensa puheille. Ja
+niinhän se Pöllönkorpikin oli valmis ottamaan Saaran ja — ja jättämään
+mielitiettynsä. Eikä Saaralla kuitenkaan ole —
+
+_Anna_. No, nyt on kunnossa.
+
+_Kalle_. Joko Anna nyt lähtee?
+
+_Anna_. Jo. Tännekö te —!
+
+_Kalle_. Eiköhän tässä nyt vähän vielä juteltaisi — olen vähän niinkuin
+tarttunut kiinni —
+
+_Anna_. Mihin sitten? (Tekee lähtöä.)
+
+_Kalle_. No, tuota — älkäähän nyt — eihän sitä nyt niini kiireessä
+keksi sanojakaan — tahtoisin Annalle —
+
+_Anna_. Minulleko olisi jotain sanottavaa?
+
+_Kalle_. Ai, ai kun olisi, jos olisi —
+
+_Anna_ (naureskellen). Jos olisi miestä — niinkö?
+
+_Kalle_ (rohkaistuneena). Jos vain Annalla olisi aikaa kuunnella.
+(Siina tulee käytävän ovesta Kallen selän takaa.)
+
+_Kalle_. Minä en ole koskaan kenenkään naisen seurasta niin pitänyt
+kuin —
+
+_Anna_ (on huomannut Siinan). — kuin Siinan. Niinkö?
+
+_Kalle_ (innokkaasti). Siinanko? Siinan kanssa minulla ei ole mitään
+tekemistä. Mistä sen saitte päähänne? Mokoman herrastuneen hupakon —
+
+_Siina_ (polkee jalkaa). Kalle! Hävytön! Parjaaja!
+
+_Kalle_ (kääntyy ympäri). Ai, ai, ai!
+
+_Siina_. Älä sinä puhu mitään mistään tekemisistä minun kanssani! Sen
+saa Annakin tietää, että kaksi kertaa minä —, olen —
+
+_Kalle_ (nostaa molemmat kätensä). Sss! Sss!
+
+_Siina_ (parkaisemalla). — antanut sinulle rukkaset —
+
+_Kalle_. — ja tumput ja villaset sukat. Kyllä, kyllä!
+
+_Anna_ (naureskellen). Tehän olette kovin hyviä ystäviä keskenänne.
+
+_Kalle_. Minä en ole koskaan ollut, mutta tämä Siinahan se on
+tuppautunut —
+
+_Siina_ (suurenmoisesti). Luuleeko herra Kaljunen, että minä olen — oho
+— (Menee nopeasti pois.)
+
+_Kalle_ (nolona). Kas tuota ryönää, kun — kun —
+
+_Siina_ (aukaisee jälleen oven). Parooni tekee niin hyvin!
+
+_Freckstedt_. Jaha, jaha! Vai tämä on huoneeni. (Tulee sisään.)
+
+_Siina_. Olkaa hyvä! (Menee.)
+
+_Anna_ (niiaa). Jos herra parooni jotakin tarvitsee, niin sopii soittaa.
+
+_Freckstedt_. Ehkä neiti odottaa. (Katselee ympärilleen.) Ei tämä nyt
+oikeastaan — mihin nuo kaikki ovet johtavat?
+
+_Anna_ (osottaa molemmanpuolisia sivuovia perällä). Nuo viereisiin
+numeroihin. (Osoittaa vasemmanpuolista alaovea.) Ja tuo vie alakertaan.
+
+_Freckstedt_. Ja ikkuna —!
+
+_Anna_. On pihan puolelle.
+
+_Freckstedt_. Eikö teillä ole huonetta kadun puolelle? Tämä ei ole
+juuri muutenkaan —
+
+_Anna_. Tämä viereinen olisi. (Avaa oikeanpuolisen oven.) Siellä on jo
+sähkövalokin kunnossa. (Menee oikealle.)
+
+_Freckstedt_. Katsotaanpas! (Menee oikealle.)
+
+_Kalle_ (menee ovelle). No, sehän onkin paljon hienompi.
+
+_Freckstedt_ (oikealla). Tämän minä otan. Merkitkää tämä minulle!
+
+_Anna_ (oikealla). Hyvä on. (Tulee.)
+
+_Freckstedt_ (oikealla). Minun täytyy peseytyä. Kalle, tuo matkalaukut
+tänne!
+
+_Kalle_ (panee oven kiinni). Ryönä tulee aivan heti. (Iskien silmää
+Annalle.) Kun hän on poistunut, niin — niin —
+
+_Anna_. Hyvää yötä! (Aikoo mennä.)
+
+_Kalle_. Ei, ei! Minä meinaan, että emmekö me Annan kanssa muuta
+sinnekin — toisia lakanoita?
+
+_Anna_. Minä luulen, että lähetän sinne Siinan.
+
+_Kalle_ (nolona). Siina? Mäki-Matin Siina! Hm! Teki tepposet. Tuppautui
+puun ja kuoren väliin kuin toukka. — Ai, ai, sitä tyttöä — tuota Annaa!
+(Kävelee.) Tekipä se minut kevyeksi. (Pysähtyy.) Jos tykkää tytöstä,
+niin kantapäät nouseskelevat ihan itsestään — sen olen pannut merkille.
+Ja jos ei tykkää, niin — niin liikkuu kuin jyväsäkki selässä — senkin
+olen pannut merkille.
+
+_Freckstedt_ (oikealla). Kalle!
+
+_Kalle_. Jahah! Ryönä tulee jo. (Ottaa toisen matkalaukun ja vie
+oikealle.)
+
+_Siina_ (avaa ulko-oven). Tänne — tehkää hyvin!
+
+_Pöllönkorpi_ (tulee). Kas, kas! Jo valaistu ja valmis kuin joulupirtti!
+
+_Siina_. Sopiiko tämä?
+
+_Pöllönkorpi_. No, miksei sopisi! Onhan tässä lattia ja katto —
+
+_Kalle_ (tulee). — ja reikäiset seinät, että sisään pääsee.
+
+_Siina_ (nyrpistää nenäänsä Kallelle). Pyh! (Menee.)
+
+_Pöllönkorpi_. Eikös se ole —?
+
+_Kalle_. On kyllä — ehtoota! (Menee tervehtimään.)
+
+_Pöllönkorpi_. Terveeksi! Mitäs sinä täällä —?
+
+_Kalle_ (menee ottamaan toisen matkalaukun). Minä vain tätä kapsäkkiä —
+
+_Pöllönkorpi_. Taidat olla talonväkeä täällä —
+
+_Kalle_. Enkä — minä vain sen paroonin — (Aikoo oikealle.)
+
+_Pöllönkorpi_. Asuuko Prekka-Ville siellä?
+
+_Kalle_. Sss!
+
+_Pöllönkorpi_. Minä tapasin hänet äsken tuolla alhaalla.
+
+_Kalle_ (hiljaa). Tulen heti. (Kovemmin.) Vien tämän ensin paroonille.
+(Menee.)
+
+_Pöllönkorpi_. Vie, vie! (Ottaa taskustaan -pienen peilin ja silittelee
+viiksiään.) He, he, he! (Istuu kirjoituspöydän ääreen.)
+
+_Siina_ (tuo päiväkirjan). Herra on hyvä ja kirjoittaa tähän nimensä!
+
+_Pöllönkorpi_. Vai nimi, vai nimi! (Kirjoittaessaan.) Neitokainenko
+minua täällä passailee?
+
+_Siina_. Kyllä — minäkin.
+
+_Pöllönkorpi_ (kirjoittaessaan). Maanviljelijä — — ko—rpi —
+
+_Siina_. Koko nimi — Pöllönkorpi.
+
+_Pöllönkorpi_. Mitä? (Katsoo Siinaa.) Tunnetteko minut? (Antaa kirjan.)
+Eikös se ole ompelijatar — Kallen morsian — tai vaimo —? (Kalle tulee.)
+Kalle! Täällähän on sinun vaimosikin.
+
+_Kalle_. Ei ole minun —
+
+_Siina_. Eikä tulekaan.
+
+_Kalle_. Eikä ole koskaan ollutkaan —
+
+_Siina_. Luuletko, että olen aikonutkaan — oho —! (Heittää niskojaan ja
+menee alikertaan vievästä ovesta.)
+
+_Pöllönkorpi_. He, he, he! Ai, ai kuinka huono kotikuri! Ai, ai!
+
+_Kalle_ (nauraa). Aika epeliksi näkyy muuttuneen.
+
+_Pöllönkorpi_. Äksyn muijan olet saanut. Vai onko vielä morsian?
+
+_Kalle_. Ei ole kumpikaan — jumalan kiitos!
+
+_Pöllönkorpi_. Viime kesänähän sinä olit niin vakavassa —
+
+_Kalle_. Kyllähän me sitä yritimme, mutta — kun se ei passannut
+niinkuin ennen, niin — jätimme sikseen. — Eihän patruunakaan ole vielä
+totta tehnyt —?
+
+_Pöllönkorpi_ (nousee ja rykii). Ei ole tullut vielä — ei ole — (Menee
+toiselle puolelle.)
+
+_Kalle_ (veitikkamaisesti). Kyllähän, sen — (yskäisee) — ymmärrän —
+
+_Pöllönkorpi_. Minkä sitten?
+
+_Kalle_. Kun niinkin kauan pitkittyy, niin tekisi mieli — (Tekee
+kädellään pyyhkimistä osoittavan liikkeen.)
+
+_Pöllönkorpi_ (uteliaana). Mitä meinaat, että — tekisi mieli?
+
+_Kalle_ (tekee saman liikkeen). Noin vain —
+
+_Pöllönkorpi_ (tuttavallisesti). Ettäkö — (tekee saman liikkeen) — noin
+vain —?
+
+_Kalle_. Juuri niin! Jättää juttu sikseen.
+
+_Pöllönkorpi_ (raapii korvallistaan). Mutta siinäpä se juuri onkin,
+että se ei käy noin vain — kädenkääntämällä —
+
+_Kalle_ (nauraa itsetietoisesti). Kyllä käy.
+
+_Pöllönkorpi_. Helppo sinun on puhua. Sinulle se käy — mutta ei minulle.
+
+_Kalle_. No, mikäs estää? Mies kuin mies, ja —
+
+_Pöllönkorpi_. Ei, ei! Ei ole mies kuin mies. Siinä on, katsos, suuri
+ero. Asioilla on rajansa, näetkös —
+
+_Kalle_. Ja ihmisillä on rajansa?
+
+_Pöllönkorpi_. Niin — tietysti —
+
+_Kalle_. Jaa, jaa — kun on multa-aatelia —
+
+_Pöllönkorpi_ (hyväntahtoisesti). Niin, niin — (kävelee) — kun on
+multa-aatelia.
+
+_Kalle_ (vilkkaasti). Sanokaas nyt, patruuna, missä on se ero sitten —
+se raja — multa-aatelin ja — meidän muiden välillä.
+
+_Pöllönkorpi_ (itsetietoisesti myhähdellen). Se on siinä, että, että —
+kuinka nyt sanoisin — että me olemme multa-aatelia, ja te muut olette —
+muita ihmisiä. (Menee istumaan kirjoituspöydän ääreen.)
+
+_Kalle_ (virnistellen happamesti). Ja muu ihminen on —
+
+_Pöllönkorpi_ (ottaa lompakon taskustaan ja alkaa laskea rahojaan).
+Niin on — se on muu ihminen —
+
+_Freckstedt_ (tulee). Kuuleppas, Kalle! — Ahaa! Patruunakin on
+asettunut tänne — naapuri siis — hauskaa — hauskaa. — Menehän, Kalle,
+tuohon Mikkoseen — vastapäätä! Tuot sieltä tilaamani — hm — sano vain —
+tilaamani —
+
+_Kalle_. Minkä?
+
+_Freckstedt_. Kyllä hän tietää mistä on kysymys.
+
+_Kalle_. Jaha! Kysyn vain ryönää, jonka parooni on tilannut. (Menee.)
+
+_Freckstedt_. Vaikkapa niinkin. (Pöllönkorvelle.) Saanko istua hetkeksi
+— hetkeksi —?
+
+_Pöllönkorpi_. Tehkää hyvin. (Aikoo nousta tuolia ottamaan.)
+
+_Freckstedt_. Ei, ei! Kiitoksia! Kyllä saan. (Ottaa tuolin lähelle
+pöytää.) Aa — häiritsenkö? Patruuna on, näen mä, konttoritöissä —
+laskee matkakassaa —
+
+_Pöllönkorpi_. He, he, he! Eihän sitä tällaisia matkakassoja — myin
+metsää tässä — vähän verran. (Yskäisee.)
+
+_Freckstedt_. Vähänkö? Näkyy, että paljon —
+
+_Pöllönkorpi_ (leveästi). Vähänlännän kappaleen — takamaalta —
+viidenkymmenentuhannen palasen.
+
+_Freckstedt_. Onnittelen — onnittelen. Hyvä kauppa tietysti. — Ja kun
+kaupassa pääsee alkuun, niin se jatkuu itsestään. Nyt kai patruuna
+ostaa minulta uudenaikaisia peltokaluja — kaikenlaisia — olen asiamies
+— olen aikonut tulla patruunan luo — kartanoon — olen juuri matkalla
+sinnepäin —
+
+_Pöllönkorpi_. Hm! Jaa! Eipä meiltä juuri mitään puutu —
+
+_Freckstedt_. Aina puuttuu — parhaimmastakin paikasta aina puuttuu
+jotakin. — — Mutta — janokin tässä — soittaisimmeko — jos sallitte.
+(Siina tulee, tuoden lakanoita alakerrasta. Freckstedt nousee.) Ahaa
+— neiti — kuulkaapas — (Nähtyään Siinan jää seisomaan paikalleen ja
+katsoo tuijottaa sanaakaan sanomatta.)
+
+_Siina_. Mitä herra —? (Tunnettuaan Freckstedtin jää seisomaan suu
+auki. Freckstedt hetkisen kuluttua viittaa veltosti Siinaa menemään,
+taivuttamalla vasemman käden sormiaan sisäänpäin. Siinä keikauttaa
+päätään ja menee keikailevasti ylvästellen Freckstedtin huoneeseen.)
+
+_Freckstedt_ (kääntyy tyhmistyneenä Pöllönkorpeen). Mikä tuo oli? Mikä
+— mikä —?
+
+_Pöllönkorpi_ (vetelee viiksiään hymyilevänä). Eiköhän se ollut, vanha
+tuttu.
+
+_Freckstedt_. Tuttu? Niin — tutulta näytti.
+
+_Pöllönkorpi_. Entinen Eufrosiina Härjänheimo.
+
+_Freckstedt_ (vielä nolona). Niin — joku sellainen, jota — jonka olen —
+jota olen —
+
+_Pöllönkorpi_ (nauraen). Joskus kosinut —
+
+_Freckstedt_. Äsh! Erehdyksestä silloin — täällä vanhalla
+seurahuoneella — äsh!
+
+_Pöllönkorpi_. Hänellä on nyt toinen nimi —
+
+_Freckstedt_. Mitä se minua liikuttaa — äsh! — Tämä ei ollut millään
+tavalla hauskaa — äsh!
+
+_Pöllönkorpi_. Ehkä toinen piika — jos soittaisi. (Nousee.)
+
+_Freckstedt_ (aivan masentuneena). Niin — toinen — toinen piika —
+
+_Pöllönkorpi_ (painaa sähkökellon nappulaa). Katsotaanpas —
+
+_Freckstedt_ (istuu Pöllönkorven paikalle pöydän ääreen). Äsh!
+
+_Pöllönkorpi_ (tulee etualalle). No, ei nyt pidä suotta. — Emmeköhän
+pistäytyisi alas hotellin puolelle!
+
+_Freckstedt_ (vilkastuen). Niin — alas — siellä on maskeraadi — sinne
+olenkin aikonut — olen tilannut kauhtanankin — sellaisen —
+
+_Pöllönkorpi_. Tiedän — tiedän — olen nähnyt — veljelläni maisterilla
+on sellainen.
+
+_Freckstedt_. Emmekö sitten lähdekin sinne? Ovat kai jo alkaneet.
+
+_Pöllönkorpi_. Voiko sitten vain näin?
+
+_Freckstedt_. Kyllä — patruuna voi aivan mainiosti tulla tuossa
+pukimessa. — Siksi mahtava mies —
+
+_Pöllönkorpi_. He, he, he! No, saa kai miehen tunteakin, jos sikseen on.
+
+_Anna_ (tulee). Herrat soittivat —? (Tulee etualalle.)
+
+_Pöllönkorpi_. Kuules, neitonen. — (Kääntyy Annaan. Hämmästyy ja jää
+sanattomana seisomaan.)
+
+_Anna_. Mitä herra —? (Tuntee Pöllönkorven ja jää liikkumattomana
+töllöttämään. Pöllönkorpi hetken kuluttua viittaa oikean käden
+peukalolla peräovelle päin Annaa menemään.) Vai niin? — Patruuna
+Pöllönkorpi kutsui vain nähdäkseen — entisen karjakkonsa. — (Purskahtaa
+nauramaan ja menee peräovesta.)
+
+_Pöllönkorpi_ (kääntyy nolona Freckstedtiin päin). Mikä — mikä —?
+
+_Freckstedt_ (nauraa vahingoniloiseen). Eiköhän se ollut vanha tuttu?
+
+_Pöllönkorpi_. Tuttuko?
+
+_Pöllönkorpi_. Jotakin se puhui. Ehkä oli joku — joka on — jota olen —
+
+_Freckstedt_. Ennen kosinut —
+
+_Pöllönkorpi_ (tyhmän valittavalla äänellä). No, ei nyt juuri kosinut —
+mutta — mutta —
+
+_Freckstedt_ (nauraen). Sinnepäin — sinnepäin —
+
+_Pöllönkorpi_. Päin ja päin! (Kimmastuen.) Päin mäntyä tämä on!
+
+_Freckstedt_. Mitä nyt joutavista! (Nousee.) Soitetaanpa! Ehkä joku
+kolmas —
+
+_Pöllönkorpi_ (hämmentyneenä). Ei, ei! Ei soiteta! Jumalako sen tietää,
+kuka sieltä vielä voi tulla.
+
+_Freckstedt_ (hymyilee). Niin — kukapa sen tietää.
+
+_Pöllönkorpi_ (älyää sanoneensa tarpeettoman paljastuksen ja lyöttäytyy
+leikilliseksi). Eikö totta? Siellähän voi tulla ketä vain — (näpäyttää
+Freckstedtiä salaisella ymmärtämyksellä olkapäähän) — vaikka koko
+syntiluettelo.
+
+_Kalle_ (tulee, tuoden pienen käärön). Tällaisen ne antoivat.
+
+_Pöllönkorpi_ (on nopeasti kääntynyt). Sinäkö? Luulin jo — —. Tuliko
+sinua vastaan joku nainen?
+
+_Kalle_. Tuli tuossa — ja nauroi.
+
+_Pöllönkorpi_. Ai, ai! Vai nauroi! Paha merkki, kun nainen nauraa.
+
+_Freckstedt_ (Kallelle). Annahan tänne! (Pöllönkorvelle.) Minun
+mielestäni sopii naiselle nauru parhaiten.
+
+_Pöllönkorpi_. Hm! Miten milloinkin.
+
+_Freckstedt_. Mennäänpäs nyt minun huoneeseeni koettamaan. (Menee
+edellä huoneeseensa.)
+
+_Pöllönkorpi_ (mennessään, Kallelle). Tunsitko sen — sen —? (Viittaa
+ulko-oveen.)
+
+_Kalle_. Kyllä kai isäntäkin — patruunakin?—
+
+_Pöllönkorpi_ (menee). Kyllä — kyllä. (Maija kurkistaa käytävän ovesta
+sisään.)
+
+_Kalle_. Etsittekö jotakin? (Maija ei liikahda eikä vastaa, kurkistaa
+vain.) Tulkaa sisään vain!
+
+_Maija_. Eikö se tullutkaan —?
+
+_Kalle_. Ei tullut.
+
+_Maija_. No, minne se —?
+
+_Kalle_. Kuka?
+
+_Maija_. En minä hänen nimeään tiedä.
+
+_Anna_ (kurkistaa vasemmasta vierashuoneesta). Tuliko se tänne?
+
+_Kalle_. Ei tullut — mutta tulossa on.
+
+_Anna_. Kuka?
+
+_Kalle_. En minä tiedä — mutta tuolla oven raossa on joku.
+
+_Anna_ (tulee sisään). Kas, sielläkö sinä? Tule sisään! Ajattelin jo,
+että —.mihin ihmeeseen sinä hukuit.
+
+_Maija_ (tulee sisään). En tietänyt mitä ovea meinasit — kurkistin
+tänne.
+
+_Kalle_. Sokkosillakos te olette — vai —?
+
+_Anna_. Siina ja minä menemme naamiaisiin, ja Maija tuli tänne
+etulaiseksi. (Maijalle.) Katsos nyt, Maija! Tämä huone tässä — tuo
+tuossa vasemmalla ja tuo oikealla kuuluu sinulle. Tässä asuu yksi
+herra. Tuossa vasemmalla asuu toinen herra, ja tuo oikeanpuolinen on
+tyhjä —
+
+_Maija_. No, mitäs tyhjästä —
+
+_Anna_. Se on tilattu — telefoonilla tilattu. Kun tulee, niin päästä
+sisään! Kaikki on kunnossa.
+
+_Maija_. Mitäs minä muuta teen?
+
+_Anna_. Teet aina sen mukaan kuin sinua pyydetään.
+
+_Maija_. Tämänkö huoneen kautta noihin kuljetaan? (Osoittaa
+sivuhuoneita.)
+
+_Anna_. Eikä. Käytävässä on ovi kumpaiseenkin. Ja tuota tietä pääset
+lyhyintä tietä alikertaan.
+
+_Maija_. Missä minä oleilen?
+
+_Anna_. Käytävässä. Mutta jos tulee kylmä, niin — jossakin täällä.
+Kaikki ovat kuitenkin aamuun asti alhaalla. Nyt se on kai selvä?
+Minulla on kiire. Tule nyt riisumaan hattusi ja —
+
+_Maija_. Johan nyt — uusi hattuni — vielä varastaisivat —
+
+_Anna_. No, tee kuinka tahdot! Tule nyt!
+
+_Kalle_. Onpas nyt kiire. — Eikö —?
+
+_Maija_. Tämäkö se tässä asuu?
+
+_Anna_. Se on erään matkustavaisen kyytimies. (Aikoo mennä.)
+
+_Kalle_. Kuulkaahan, Anna! Ei, ei! Kyllä Maija saa mennä.
+
+_Maija_. Pääseepä tästä. (Menee käytävään.)
+
+_Anna_. Mitä sitten?
+
+_Kalle_. Meneekö Anna sinne maskunaamiaisiin?
+
+_Anna_. Tietysti.
+
+_Kalle_. Tulisinko minäkin — ehkä —?
+
+_Anna_ (nauraa). Mikäs estää! (Menee peräovesta.)
+
+_Kalle_. Ei, ei! Minä meinaan, että yhdessä. (Ryntää Annan perässä.)
+
+_Freckstedt_ (tulee Pöllönkorven seuraamana). Kauhtana on aivan
+sopimaton. Liian lyhyt ja liian laaja. Ei sitä voi käyttää.
+
+_Pöllönkorpi_. Tuo naamarihan tekee ihan tuntemattomaksi. Olisipa
+minullakin!
+
+_Freckstedt_. Sieltä saa ostaa. — Jos minäkään viitsin tätä käyttää.
+(Panee silkkinaamion taskuunsa.) Saammehan nähdä.
+
+_Pöllönkorpi_ (kiertelee viiksiään). Tämä on kovin jännittävää, tämä.
+Joko menemme?
+
+_Freckstedt_. Kai sitten! (Menevät.)
+
+_Kalle_ (tulee ovessa vastaan). Jaha — joko parooni menee?
+
+_Freckstedt_. Menemme tuonne alas.
+
+_Kalle_. Eikö parooni käytäkään sitä ryönää, joka Mikkosessa pantiin
+kääröön?
+
+_Freckstedt_. En käytä.
+
+_Pöllönkorpi_ (nauraa). Kalle saa käyttää sitä.
+
+_Freckstedt_ (nauraa). Niin, Kalle saa jos tahtoo. (Menevät peräovesta.)
+
+_Kalle_ (yksin). Anna juoksi vain ja nauroi — huu — paha merkki kun
+nainen nauraa, sanoi Pöllönkorpi. Hm! Sillä oli niin kiire sinne.
+Entä jos minäkin! Kalle saa käyttää, sanoi Freckstedt. Mitä jos —!
+Katsotaanpas! (Menee Freckstedtin huoneeseen ja tuo sieltä mustan
+dominon.) — Jahah! tällainen — ja rätti silmillä oli heillä myös — sen
+näin tuolla alhaalla — no se saadaan! (Ottaa nenäliinan taskustaan ja
+menee pöydän ääreen leikkaamaan siihen reikiä.) Tämä ei oikein puukolla
+— mutta näinhän minä sakset. (Menee Freckstedtin huoneeseen.)
+
+_Siina_ (kurkistaa alakerran ovesta. Kun ei näe ketään, niin tulee
+sisään. Hänellä on domino käsivarrellaan ja naamio kädessä. Menee
+käytävän ovelle. Huutaa hiljaa.) Maija! — Maija!
+
+_Maija_ (ilmestyy ovelle). Mikä hätänä?
+
+_Siina_. Onko siellä käytävässä ketään?
+
+_Maija_. Ei ketään.
+
+_Siina_. Tulehan sitten tänne!
+
+_Maija_. Tulenhan toki. (Tulee sisään.) Mikä on?
+
+_Siina_. Autahan tätä levättiä minun ylleni!
+
+_Maija_. Kyllä autan. Mikä se on tällainen kasukka?
+
+_Siina_. Paneppas nyt tuo paslikka niin ettei tukka pörröty! Nosta
+nätisti — niin —
+
+_Maija_. Meneekös se Siinakin tuonne herrasväen peliin?
+
+_Siina_ (ylpeillen). Tuttavia siellä vain on — hyviä tuttavia. Kiitos!
+Hyvä on! Mene nyt vain taas käytävään! — Niin kuules, tuo huone on
+tilattu —
+
+_Maija_. Minä tiedän.
+
+_Siina_. Se tilattiin telefoonilla Härjänheimosta. Kun tulevat, niin
+ota vastaan.
+
+_Maija_. Kyllä otan.
+
+_Siina_. Eikä mitään muita huoneita ole sitten vapaina.
+
+_Kalle_ (kurkistaa ovesta). Ahaa! Se on Anna. Kyllä minä... (Vetäytyy
+takaisin.)
+
+_Siina_. Jos joku tulee kysymään, niin neuvo muualle!
+
+_Maija_; Mihin?
+
+_Siina_. Mihin tahdot. Raittiushotelleihin ja yömajoihin.
+
+_Maija_. Kyllä ohjailen.
+
+_Siina_. Jos tarvitset apua, niin ilmoita kassaan! Anna tai minä
+tulemme sitten.
+
+_Maija_. Minä menen sitten —
+
+_Siina_. Mene vain!
+
+_Maija_ (katselee Siinaa ja hihittää). On teillä metkut! (Menee
+peräovesta. Siina ottaa pesukaapin yläpuolelta peilin ja tuo sen
+pöydälle. Istuu tuolille ja rupeaa asettelemaan naamiota. Kalle tulee
+hiljaa. Hän on puettu dominoon ja nenäliinasta tehtyyn naamioon.
+Yskäisee.)
+
+_Siina_ (on saanut naamion paikoilleen). Onko se Maija?
+
+_Kalle_. Ei ole.
+
+_Siina_ (kääntyy katsomaan, parkaisee). Sus siunatkoon!
+
+_Kalle_. Älkää pelätkö! Minähän olen vain samallainen kuin tekin.
+
+_Siina_. Kuka te olette?
+
+_Kalle_. Tuntematon — olemme tuntemattomia molemmat. Olen äveriäs herra
+tuolta salista. Ja te olette kukkasien kuningatar.
+
+_Siina_ (hyvillään, keimaillen). Ah! — Minä kuulen, että te olette
+hieno herra.
+
+_Kalle_. Vain tomua ja tuhkaa. Mutta te olette kuin potaatin kukkanen
+tupakkapellossa — kuin — saanko istua tähän viereenne?
+
+_Siina_. Oi — istukaa! — Ellemme mene alas — toisten seuraan.
+
+_Kalle_ (istuu). Tietysti menemme — jahka ensin olemme tulleet
+ystäviksi — hyviksi ystäviksi.
+
+_Siina_. Tulemmeko me ystäviksi?
+
+_Kalle_. Ikuisesti.
+
+_Siina_. Te vain sanotte niin.
+
+_Kalle_. Minä sanon mitä ajattelen.
+
+_Siina_. Ettehän te tunnekaan minua.
+
+_Kalle_. Tunsin heti teidän vartalonne — heti kun näin —
+
+_Siina_. Olenko minä ennen nähnyt teidät?
+
+_Kalle_ (siirtyy lähemmäksi). Olette, olette —
+
+_Siina_. Herra vain puhuu pilkatakseen —
+
+_Kalle_. En, peijakas vie, puhukaan. Näin vakavaa kieltä en ole koskaan
+käyttänyt.
+
+_Siina_ (nousee). Herrat vain pettävät kauniilla puheillaan. (Menee
+näyttämön toiselle puolelle.)
+
+_Kalle_ (on noussut). Mutta minä en ole sellainen herra, että minä
+pettäisin. Minä olen rehti mies.
+
+_Siina_. Kuka sen tietää.
+
+_Kalle_. Minä tiedän. Voi kirkkoveisu ja pyhäin miesten päivät...
+(Ottaa Siinaa vyötäisiltä.)
+
+_Siina_. Mitä nyt? Miksi meluat?
+
+_Kalle_. Kun tykkään. Saako tykätä?
+
+_Siina_. En tiedä —
+
+_Kalle_. Ja kun tykkää — niin tekee kovin mieli —
+
+_Siina_. Mitä sitten?
+
+_Kalle_. Uskaltaakohan — saakohan —?
+
+_Siina_. Mitä nyt vielä?
+
+_Kalle_ (pyytäen). Saako pussata?
+
+_Siina_ (kallistaa päänsä). Ei saa!
+
+_Kalle_. Yhden kerran vain —
+
+_Siina_ (kääntää suunsa Kalleen päin). Ei saa!
+
+_Kalle_. Mutta minä saan vain — yhden kerran — (suutelee) — yhden
+kerran — (suutelee) — yhden kerran. (Ovat ottaneet toistensa naamiosta
+kiinni, nähdäkseen kasvot.)
+
+_Härjänheimo_ (tulee peräovesta). Herrasväki antaa anteeksi, mutta —
+
+_Siina_ (parkaisee). Oih! (Irtautuu ja peräytyy.)
+
+_Kalle_ (samoin). Ai — saakeli! (Molemmat jäävät jähmettyneinä
+seisomaan vastakkain.)
+
+_Härjänheimo_ (tulee hitaasti heidän keskeensä). Älkää häiriintykö.
+Hauska nähdä, että vanha rakkaus ei ruostu. Minä vain haen tämän
+huoneen asukasta.
+
+_Siina_ (Kallelle). Senkin — moukka! (Syöksyy alikerran ovesta.)
+
+_Kalle_. Tämähän meni päin hemmettiä. (Sylkäisee.) Tpfyi!
+
+    Väliverho.
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+Sama paikka ja samat asemat.
+
+_Härjänheimo_ (nauraa). Miksi mies seisoo noin nolona? Minunko tähteni
+—?
+
+_Kalle_. Enkä. Mutta kun pudota läiskähtää niin korkealta näin
+matalalle. (Kyykistyy vähän.)
+
+_Härjänheimo_ (huviteltuna). No, mistä putosit sitten?
+
+_Kalle_ (parkaisten). Eihän minun häntä pitänyt pussata.
+
+_Härjänheimo_. Eikö?
+
+_Kalle_. Ei — erästä toista minä — Ja olipa se ihme — etten sitä heti
+maistanut — tpfyi!
+
+_Härjänheimo_. Tuntuuko nyt —' jälkimaku?
+
+_Kalle_ (tointuen). Minä olen mieluummin puhumatta siitä. (Menee
+tervehtimään.) Terveeksi!
+
+_Härjänheimo_. Iltaa, iltaa! — Sanottiin, että tämä on Pöllönkorven
+huone.
+
+_Kalle_. On tämä.
+
+_Härjänheimo_. Koko talo on aivan täysi. Tuon huoneen tuossa vieressä
+sain naisille, mutta itse olen ilman. Ajattelin jos tässä passaisi —
+koturina —?
+
+_Kalle_. Pitää ilmoittaa vain Pöllönkorvelle.
+
+_Härjänheimo_ (menee istumaan pöydän ääreen). Sen ovat jo tehneet. Minä
+rupean tässä odottelemaan. — No, ajeletko vielä Freckstedtin kanssa?
+
+_Kalle_. Kauppamatkustajina kuljemme. Freckstedt asuu tuossa.
+
+_Härjänheimo_. Vai niin. (Hymyilee.) Aivan tuttavien keskuuteen tässä
+joutuu.
+
+_Kalle_ (riisuu dominon yltään). Minä luulen, että vien tämän mekon —
+
+_Härjänheimo_. Eikö huvita enää?
+
+_Kalle_ (pudistaa päätään). Ei huvita. — Tahtooko isäntä —?
+
+_Härjänheimo_ (nauraa). En. En välitä.
+
+_Kalle_. Parasta se onkin, sillä eihän sikaakaan säkissä osteta. (Menee
+Freckstedtin huoneeseen.)
+
+_Freckstedt_ (tulee käytävänovesta sangen hyväntuulisena hyräillen).
+Sumppa ralla, ralla lallaa —! Terve, terve, isäntä — ja tervetuloa!
+Siellä alhaalla on rajattoman lystiä — jumalallista!
+
+_Härjänheimo_ (nousee). Niin kai, niin kai! Oliko Pöllönkorpi siellä?
+
+_Freckstedt_. Tietysti. Häntä etsittiin, mutta hän lähetti minut. Hän
+juo samppankaljaa siellä kaupungin herrojen kanssa, eikä — eikä sanonut
+ehtivänsä. Mutta eikö isäntä tule sinne alas?
+
+_Härjänheimo_. Kyllä — mutta aioin ensin sopia tästä huoneesta hänen
+kanssaan. Talo on ihan täynnä.
+
+_Freckstedt_. Tiedän, tiedän. Tämähän käy mainiosti. Sänky lisää —
+siinä kaikki.
+
+_Härjänheimo_. No, sitenhän tässä sitten pärjätään.
+
+_Freckstedt_. Kyllähän miehet aina — mutta entäs naiset? Ovipoika
+kertoi, että teillä on naisiakin mukana. Kolme kappaletta. Missä —?
+
+_Härjänheimo_. Asuvat tuossa.
+
+_Freckstedt_. Ketä naisia — tunnenko minä — jos saan luvan?
+
+_Härjänheimo_. Pari vanhaa tuttavaa — viime kesästä —
+
+_Freckstedt_. Ai, ai! Älkää puhuko siitä ikävästä jutusta! Mutta
+se kolmas? Kuka se on? Minulla on aina niin ääretön harrastus
+tuntemattomia naisia kohtaan. Tunnenko hänetkin?
+
+_Härjänheimo_. Tuskin. Se on vaimoni koulutoveri — muuan savolainen.
+
+_Freckstedt_. Nätti tyttö tietysti, kuten vaimonnekin?
+
+_Härjänheimo_ (naureskelee). Kyllä — hyvin nätti.
+
+_Freckstedt_. Ja rikas? — En voi kuvitella nättiä, köyhää tyttöä.
+
+_Härjänheimo_. Hyvin rikas — voi sanoa; pohatta.
+
+_Freckstedt_ (ottaa peilin taskustaan ja sivelee viiksiään). Ai ihmettä
+sentään! Ai ihmettä! Nuori, kaunis tyttö — ja pohatta. (Panee peilin
+taskuunsa.) Saan kai kunnian tulla tuttavakseen —?
+
+_Härjänheimo_. Kyllä — sopivassa tilaisuudessa.
+
+'Freckstedt. Ja savolainen. — Ai, ai! Mikä ihmeellinen harrastus
+minussa herää! — Te olette erinomainen mies — teistä en eroa koko
+iltana.
+
+_Härjänheimo_. Ettekö? — No, ehkä siirrymme sitten alakertoihin.
+
+_Freckstedt_. Mennään vain! Mennään heti!
+
+_Härjänheimo_. Käykää vain edellä. Pistäydyn tuolta naisten kautta.
+Näkemiin! (Menee vasemmasta sivuovesta.)
+
+_Freckstedt_ (yksin). Nuori — kaunis — pohatta — savolainen. Sumppatu
+riiatu rallalla lei. (Menee.)
+
+_Kalle_ (tulee). Mitä ihmettä minä nyt — mistä minä sitä Annaa menisin
+etsimään —!?
+
+_Anna_ (kurkistaa peräovesta puettuna dominoon ja maskiin). Maija!
+
+_Kalle_. Häh!
+
+_Anna_. Onko Maija siellä?
+
+_Kalle_. Kuka Maija?
+
+_Anna_. Etulainen. Maija Savolainen.
+
+_Kalle_. Jaa — tuo — porstua-Maija —
+
+_Anna_. Äsh! (Vetäytyy takaisin.)
+
+_Kalle_. Eiköhän se ollut tuo — ryhti ja vartalo — ja — ääni — ja —.
+(Aikoo perässä.) Mutta jos taas pettyy — paha paikka —
+
+_Anna_ (tulee sisään, puhuu käytävään). Hyvä on — Maija! (Aikoo
+alakerran ovelle.)
+
+_Kalle_. Odottakaas!
+
+_Anna_. Siellä on Maija.
+
+_Kalle_. Minä viis Maijasta. (Astuu lähemmäs.) Teitä minä tahdon
+puhutella.
+
+_Anna_ (on pysähtynyt). No? Mitä asiaa?
+
+_Kalle_. Tuota — ettekös te ole —?
+
+_Anna_. En ole.
+
+_Kalle_. Olettepas!
+
+_Anna_. En tunne teitä.
+
+_Kalle_ (hädissään). Älkää nyt viitsikö! Tuntekaa pois vain, kun
+kumminkin tunnette. Ja minä tunnen teidät. Te olette Anna. Ja minun
+rakkauteni voima nousee niin ankaraksi, että —
+
+_Anna_ (keimaillen). Rakastatteko minua?
+
+_Kalle_ (pyytäen). Ottakaa pois tuo nokilappu silmiltänne! Enhän voi
+puhua teille, kun en näe ihmistä. Tunnen itseni kovin turvattomaksi.
+Olen aivan kuin alasti. Minua hävettää ihan kuin Aatamia paratiisissa.
+
+_Anna_. Ettepäs Siinaa hävennyt.
+
+_Kalle_. Se ryönä petti minut. Joko hän ehti kertomaan?
+
+_Anna_. Jo — kertoi olleensa kuin tupakkakukkanen perunamaassa. — Vai
+petti poikasen? Se oli oikein! Miehet ovat luodutkin petettäviksi.
+
+_Kalle_ (kiihkeästi). Ei pettänyt. Minä itse petyin. Luulin Annaksi —
+jota rakastan — ihan vissiin rakastan — ottakaa pois tuo rätti, niin
+minä näytän teille —
+
+_Anna_ (veikistellen). Mitä te näytätte?
+
+_Kalle_ (surunvoittoisesti). Minä olen vakava mies — ja puhun
+vakavasti —
+
+_Anna_. Ei nyt olla vakavia — nyt on iloa pirtissä. (Menee nopeasti
+alakerran ovesta.)
+
+_Kalle_ (nolona). Oi, oi, kuinka tuollainen nainen nostattaa sitä
+rakkauden ryönää — eikä sääli yhtään, nauraa vain — nauraa ja menee —
+ei se kai ole minun kylkiluustani.
+
+_Pöllönkorpi_ (tulee perältä hyväntuulisena). Minne se nyt joutui?
+
+_Kalle_. Katosi.
+
+_Pöllönkorpi_. Minne?
+
+_Kalle_. Ilopirttiin.
+
+_Pöllönkorpi_. Mitä tietä sitten? Mistä ovesta?
+
+_Kalle_ (ikäänkuin heräten). Häh?
+
+_Pöllönkorpi_. Vastaa nyt toki!
+
+_Kalle_. Kyllä.
+
+_Pöllönkorpi_. No!?
+
+_Kalle_. Mitä — no!?
+
+_Pöllönkorpi_ (katselee Kallea ja rupeaa nauramaan hyvänsävyisesti).
+Tässä sen nyt näkee, että sinä et ole multa-aatelia.
+
+_Kalle_. Jaa — kun hän nauroi minulle?
+
+_Pöllönkorpi_. Sinä olet tyhmä — siitä sen näkee.
+
+_Kalle_. Nyt minä jo kohta kimmastun. Mitä patruuna nyt oikein tahtoo
+minusta?
+
+_Pöllönkorpi_. Ai, ai, ai! Sitähän minä olen aina sanonut, että ihmiset
+ovat täällä päin kauhean tyhmiä.
+
+_Kalle_. Sitäkö se asia koski?
+
+_Pöllönkorpi_ (korostaen sanoja). Minä kysyin: tuliko tänne eräs musta
+nainen?
+
+_Kalle_ (samaten). Ei — mutta vaalea tuli.
+
+_Pöllönkorpi_ (lauhtuen). Kuka se oli?
+
+_Kalle_. Kuka sen sitten piti olla?
+
+_Pöllönkorpi_ (taas tuskastuen). Oliko se Tiina Tissala?
+
+_Kalle_. Ei Tiina — vaan Anna.
+
+_Pöllönkorpi_. Niin, oikein — Annastiina Tissala.
+
+_Kalle_. Kuka hän on?
+
+_Pöllönkorpi_ (tuttavallisesti). Hän oli minun — on ollut minun —
+
+_Kalle_ (suuresti hämmästyen). Teidänkö?
+
+_Pöllönkorpi_. No, mitä ihmettä siinä nyt olisi —?
+
+_Kalle_ (lyyhistyy kuin iskusta). Hei vain! Tuli kuin tilsa kaviosta —
+tänne sydämen päälle. Ja niin ankara nousu kuin sillä jo oli —
+
+_Pöllönkorpi_ (säälitellen). Millä sitten?
+
+_Kalle_ (surullisesti valittaen). Sillä rakkaudella.
+
+_Pöllönkorpi_ (ymmärtäen). Tiinaanko sinä —?
+
+_Kalle_ (valittaen). Annaan ja Tiinaan ja Annastiina Tissalaan.
+
+_Pöllönkorpi_. Äläpäs poikanen! Semmoiset hommat saat jättää.
+
+_Kalle_. Niin kai, niin kai — koska hän on ollut teidän —
+
+_Pöllönkorpi_ (äkäisesti). Minun karjakkoni hän on ollut! Älä siinä
+rupea panettelemaan kunniallisia ihmisiä!
+
+_Kalle_ (lähtee). Vai karjakko! Vai karjakko! — Kyllä ymmärrän.
+(Valittaa.) Hai—ai—ai! (Menee peräovesta.)
+
+_Pöllönkorpi_ (yksin). Ei totisesti ole ollut muuta kuin karjakko —
+mutta sehän se onkin pahinta! Olla vain karjakko — ja niin muhkea.
+Ei tuollakaan juhlassa ainoakaan vedä hänelle vertoja. — Ja Saara!
+Voi, voi kun jouduin pahaan pihtiin sen Saaran kanssa. Olen koettanut
+irtautua — ja irtautua — mutta kun tuli se sana annetuksi — se sana
+— ja minun sanani on yhtä paljon kuin kirjat ja lorut — ja papin
+sanat — ja kaikki yhteensä. Pöllönkorven sanan pitää olla tukeva kuin
+maailmanluominen. (Raapii korvallistaan.) Ja kyllä se onkin — onkin
+— sano — ei kai tässä muu peri kuin — kuin — pitää hankkia itselleen
+lepopäivä — silloin tällöin. (Katselee ympärilleen.) Kun löytäisi sen
+Tiinan. (Lämpimästi.) Tiina!! Olisipa Tiinalla sen verran rahoja —
+että kehtaisi naida — ettei alustalaiset pitäisi vertaisenaan. Olisipa
+vain rahoja! (Miettii ja koettaa povitaskuaan.) Hm! — Minulla on liian
+paljon taskussa — kuka tietää mitä sellaisessa väen mylläkässä voi
+tapahtua. (Ottaa lompakon taskustaan ja katselee ympärilleen.) Kun
+olisi jokin sopiva paikka — ahaa, sänky! (Menee sängyn luo, katselee
+ensin ympärilleen ja pistää sitten lompakon peitteen alle). Noin — nyt
+on vapaampi — ja lystimpi.
+
+_Freckstedt_ (kurkistaa perältä). Hohoi!
+
+_Pöllönkorpi_. Hoi, hoi! Mitä nyt?
+
+_Freckstedt_ (tulee sisään). Eikö Härjänheimo ole täällä?
+
+_Pöllönkorpi_. Onko hän täällä?
+
+_Freckstedt_. Sitähän juuri kysyn.
+
+_Pöllönkorpi_. Miksi kysyä — ellei hän ole täällä.
+
+_Freckstedt_. Mutta hän oli äsken juuri — ja lupasi tulla alas.
+
+_Pöllönkorpi_. Soo — vai on hän kaupungissa. (Raapii korvallistaan.)
+Kun ei vain kertoisi — jos jotakin —
+
+_Freckstedt_ (toimessaan). Teille voin sanoa — olettehan jo melkein
+naimisissa —
+
+_Pöllönkorpi_ (huokaa). Niin —
+
+_Freckstedt_. Tässä talossa asuu muuan nuori, kaunis ja rikas — pohatta
+— oikea pohatta savolainen tyttö — joka — jonka — jota kohtaan minulla
+on kauhean suuret harrastukset — ja — ja Härjänheimo —
+
+_Härjänheimo_ (tulee naisten huoneesta). Iltaa, miehet!
+
+_Freckstedt_. No, siinähän te vielä olettekin. Tulin jo hakemaan.
+
+_Pöllönkorpi_. Terve, terve! Olipa lystiä, että sinäkin —. (Laulua
+kuuluu alhaalta.)
+
+_Freckstedt_. Kuulkaas! Nyt siellä soitetaan ja lauletaan. Lähdetäänpäs
+nyt sinne!
+
+_Härjänheimo_ (Pöllönkorvelle). Saanko jakaa huoneen kanssasi ensi
+yöksi?
+
+_Pöllönkorpi_. Saat, saat — saat vaikka sängynkin, sillä minä aion nyt
+pitää lystiä.
+
+_Kalle_ (tulee, on hyvin masentunut). Milloin täältä lähdetään?
+
+_Freckstedt_. Lähdetään? Hupsuko sinä olet? Nythän on yö — ja
+maskeraadit ja —
+
+_Härjänheimo_. Älä sure, Kalle! Mies se on hävinnytkin. Koeta uudestaan.
+
+_Kalle_. Nämä ovat herraskaista peliä nämä — eivät ne minulle sovi —
+
+_Pöllönkorpi_ (menee taputtamaan Kallea olalle). Kyllä ne sopivat — kun
+vain ei mene kalastelemaan toisten vesille.
+
+_Kalle_. Mistäpä sen köyhä tietää, mitä vesiä milloinkin ovat. Teillä
+multa-aatelilla on niin laajat kalastuspaikat. (Huokaa.) Ja niitten
+paikkojen laajuudesta kai se multa-aateluuskin riippuu.
+
+_Pöllönkorpi_ (nauraa tyytyväisenä). Niin kai, niin kai - ja niinhän se
+Rekolan Arvikin sanoi — silloin, kun keksi tämän —
+
+_Kalle_. Minä en ole sitä niin ymmärtänyt - minä olen tuumaillut, että
+vähän syvemmällä —
+
+_Freckstedt_. Kalle on niin syvämietteinen mies —
+
+_Härjänheimo_. Ja onkin osunut aivan oikeaan.
+
+_Kalle_ (ihastuen). Olenko?
+
+_Härjänheimo_. Olet, olet.
+
+_Kalle_. Mitenkä sitten?
+
+_Freckstedt_ (nauraen). Hyvä, hyvä! Mikä sitten on multa-aatelia?
+
+_Pöllönkorpi_. Minä olen — ja —
+
+_Freckstedt_. Ja Härjänheimo —- se on selvä, se —
+
+_Kalle_. Ei se ole selvä, että sanotaan: se on ja se ei ole. Miksi
+toinen on — ja minä olen vain muu ihminen? Ellei sitä määrää raha ja
+pellot ja — ja — (Katsoo Pöllönkorpeen.) — ja kalavedet — ja —
+
+_Härjänheimo_. Kalle on oikeassa. Ne eivät määrää.
+
+_Kalle_. Eikö isäntä sanoisi minulle — selvittäisi —
+
+_Härjänheimo_. Arvi sanoi, että —
+
+_Pöllönkorpi_. Mitä Arvi syvällisiä ymmärtäisi — joka aina on iloinen
+ja — ja aina nauraa —
+
+_Härjänheimo_ (nauraen). Ihme kyllä — ei uskoisi miehestä, joka aina on
+hyvällä tuulella ja aina nauraa, mutta —
+
+_Freckstedt_. No, mitä hän sanoi?
+
+_Härjänheimo_. Hän sanoi, että: multa-aatelia on jokainen kansalainen,
+joka voi sivistyä — herrastumatta. (Äänettömyys.)
+
+_Kalle_. Ai — pentele —
+
+_Pöllönkorpi_. Jopas —
+
+_Freckstedt_. Jaa, jaa — jaa, jaa! (Äänettömyys.)
+
+_Kalle_. Sivistyy — herrastumatta — vaikka ei olisi rahaakaan — niinkö?
+
+_Härjänheimo_. Tietysti — vielä suuremmalla syyllä silloin.
+
+_Kalle_ (kovemmin, melkein hartaasti). Ai — pentele —
+
+_Härjänheimo_. Arvellaan, että se on suurin kunnia, minkä suomalainen
+mies tai nainen voi saavuttaa.
+
+_Kalle_ (vielä kovemmin). Ai — sun pentele —
+
+_Pöllönkorpi_. Ja joka herrastuu sivistymättä on —
+
+_Kalle_ (erityisesti Pöllönkorvelle). Se on nauta, se! Sehän on
+vallan selvä asia, se! (Menee perältä ulos. Härjänheimo ja Freckstedt
+nauravat.)
+
+_Pöllönkorpi_ (vähän nolona). He, he, he! — Nauta kai — mikäpä se
+muukaan voisi olla — he, he, he! (Kuuluu hurraamista.)
+
+_Freckstedt_. Ai, ai! Nyt siellä jo tapahtuu mitä tahansa — ja ilman
+meitä —
+
+_Härjänheimo_. No, mennäänpä katsomaan.
+
+_Pöllönkorpi_. Niin — mennään — nyt on lystin aika.
+
+_Freckstedt_. Ha, ha, ha! Oikein — te multa-aateliset —
+
+_Härjänheimo_ (hymähtää). Hm! Se on sellainen arvo, ettei siihen juuri
+uskalla sanoa kuuluvansa, sillä — (Taputtaa Freckstedtiä olalle.) — se
+ei ole perinnöllistä. (Menevät perältä ulos.)
+
+_Kalle_ (palaa hetken kuluttua ja avaa peräoven). Mennään tänne — Maija
+tulee tänne vain — menevät kaikki alakertaan — käytävä on kylmä —
+
+_Maija_ (tulee). Onhan siellä kylmä istua — toimettomana istua.
+
+_Kalle_. Toimettomana tulee aina vilu. Istutaan täällä — lämpöisessä.
+(Asettaa toisen tuolin sen lähelle, jolla Freckstedt istui ensi
+näytöksessä, pöydän ääressä.) Näin on hyvä. Maija tuohon — ja minä
+tähän. (Istuvat.) Me molemmat hyljätyt —
+
+_Maija_. Onko Kalle hyljätty?
+
+_Kalle_. Eihän minun tee mieleni sinne alas — ei nyt ainakaan, kun sain
+Maijasta seuralaisen. Mutta ellei Maijaa olisi — niin olisin hyljätty.
+
+_Maija_. Kai Kallella niitä omaisia —?
+
+_Kalle_. Ei sitten minkään sorttisia.
+
+_Maija_. Ainapa niillä pojilla on tyttönsä kullakin.
+
+_Kalle_. Minä olen kuin taivaan lintu.
+
+_Maija_. Ihanko se Kalle tosissaan?
+
+_Kalle_ (surunvoittoisesti). Kukapa minusta välittäisi!
+
+_Maija_. No, jo toki — noin pulskasta pojasta — jos oma tyttö olisi,
+niin kyllä välittäisi.
+
+_Kalle_. Mutta kun ei ole.
+
+_Maija_. Pitää ottaa.
+
+_Kalle_. Eihän sitä vain niin voi —
+
+_Maija_. No, kun ei voi — niin tielle kyllä sattuu sellainen tyttö,
+joka itse ottaa.
+
+_Kalle_ (hymyillen). Niin — minutko?
+
+_Maija_. No, ihan iltikseen.
+
+_Kalle_ (katselee Maijaa tutkivasti). Maija on herttainen tyttö.
+
+_Maija_ (kainosti). Enkä —
+
+_Kalle_. Ihan vissiin — kovin herttainen.
+
+_Maija_. Olisipa somaa, jos olisin. Kallekin on vallan toisenlainen
+kuin muut miehet.
+
+_Kalle_ (itserakkaasti). Olenko?
+
+_Maija_. Vielä häntä kysyy — vallan toisenlainen — aivan oikea mies —
+vakava ja lempeä. Minä en kenenkään muun kanssa voisi näin rauhallisena
+tarinoida — vieraassa paikassa, keskellä yötä — enkä ole koskaan
+tarinoinut —
+
+_Kalle_. Eikö —?
+
+_Maija_. En koskaan. Olen aina kartellut miehiä.
+
+_Kalle_. Mitä varten?
+
+_Maija_. Olen odotellut sitä oikeata. — Kas, kun paidan nappi on
+irroillaan — tuossa Kallen leuvan alla. (Ottaa rintamuksestaan neulan,
+jossa on valkeata lankaa.) Se pitää kiinnittää — muuten se putoaa.
+
+_Kalle_ (koettelee nappia). Kas, kun onkin — noh! siihen se nyt lähti.
+(Ojentaa napin Maijalle.) Mutta ei suinkaan Maija viitsi —?
+
+_Maija_. Tottapa tietenkin — ei suinkaan sitä nyt nappia päästetä
+hukkumaan. (Nousee ja alkaa ommella.)
+
+_Kalle_. Kovin on Maija herttainen.
+
+_Maija_. En ole muille ollut.
+
+_Kalle_. Miksi minulle —?
+
+_Maija_. En ymmärrä — on sattunut tielle sellainen —
+
+_Kalle_ (panee kätensä Maijan uumalle). Joka tarvitsee apua —
+
+_Maija_. On muutenkin sattunut — vallan erikoinen. Tuntuu kuin ikäni
+olisin tässä ommellut.
+
+_Kalle_. Kyllä minustakin tuntuu vähän omituiselta — pampattaa niin
+tuolla liivin alla.
+
+_Maija_. No, nyt ei putoa ensi hätään.
+
+_Kalle_. Kiitoksia, Maija! (Ottaa päästä kiinni ja suutelee.)
+
+_Pöllönkorpi_ (tulee perältä). Ai, ai, ai!
+
+_Maija_ (hihkaisee ja juoksee alakerran ovesta). Hih!
+
+_Pöllönkorpi_. Oletpa sinä koko peijakas!
+
+_Kalle_. Oliko tämäkin patruunan kalavesiltä?
+
+_Pöllönkorpi_ (nauraa hyväntahtoisesti). Ei ole, ei ole! Pidä hyvänäsi
+vain!
+
+_Kalle_ (nousee). Kyllä minä olen siinä mies kuin toinenkin.
+
+_Pöllönkorpi_. Annoit tuollaisen vanhanpiian ottaa itsesi noin vain.
+
+_Kalle_. Ottaa? Aivan kuin minä en olisi voinut ottaa — yhtä hyvin.
+
+_Pöllönkorpi_ (vetelee viiksiään). Ne ovat eri miehiä, jotka ottavat.
+
+_Kalle_. Sen näköinen siitä silloin tulikin.
+
+_Pöllönkorpi_. Minkä näköinen —?
+
+_Kalle_. Sen Saaran näköinen. (Menee perälle.)
+
+_Pöllönkorpi_ (yksin kävelee tyytymättömänä). Saaran näköinen — niin
+— sehän se on ristitikku, se Saara — mutta mitäs minä tulinkaan — ai,
+ne rahat — pitää joskus kurkistaa. (Aikoo sängyn luo. Siina tulee
+alakerran ovesta puettuna dominoon ja naamioon. Pöllönkorpi pysähtyy
+paikalleen.) Ai — neitokainen. (Siina pysähtyy paikalleen, ei sano
+mitään.) Etsiikö neitokainen jotakin — vai —? (Siina pudistaa päätään.
+Pöllönkorpi kääntelee viiksiään.) Tuota — tuota — (Yhtäkkiä pälkähtää
+hänen päähänsä.) Tervetuloa! (Itsekseen.) Se on vissiin Tiina.
+(Katselee tutkien.) Ihan vissiin. (Hyökkää hänen luokseen.) Minä tunsin
+sinut heti.
+
+_Siina_. En usko.
+
+_Pöllönkorpi_. Näetkös — äänestäsikin — siitäkin tunnen — vaikka en ole
+tavannut sitten viime kesän. Mutta minä en ole hetkeksikään unohtanut
+sinua. Kaivannut olen — aina kaivannut — ja aina muistellut — nytkin
+olen koko illan hakenut sinua jokapaikasta.
+
+_Siina_. Mitä tahdotte minusta?
+
+_Pöllönkorpi_. Tahdotte? Miksi teititellä? Älä viitsi leikitellä
+tuntematonna.
+
+_Siina_. En ole tuttavakaan.
+
+_Pöllönkorpi_. Älä nyt tekeydy, kun kuitenkin tiedät — tule tänne
+istumaan. (Osoittaa tuoleja.)
+
+_Siina_. Sinä tahdot pettää minua.
+
+_Pöllönkorpi_. Minäkö? Tiedäthän, etten eläissäni ole ketään pettänyt
+— en muita enemmän kuin sinuakaan. (Vetää Siinan istumaan.) Kas noin
+— tässä tulemme ensin hyviksi ystäviksi — ja sitten menemme alas.
+Kuulehan, ei sinun sovi olla täällä ravintolassa palvelijana.
+
+_Siina_. Miksi ei sovi?
+
+_Pöllönkorpi_. No, saakeli soikoon — tästä tulee tosi käteen — ihmiset
+sitten kertovat —
+
+_Siina_. Täytyyhän ansaita — ja täällä ansaitsee —
+
+_Pöllönkorpi_. No niin — tähän asti — tähän asti — eihän sitä enää voi
+auttaa — mutta nyt minä otan ohjakset käsiini, minä määrään, katsos —
+
+_Siina_. Minkätähden sinä niin määräät?
+
+_Pöllönkorpi_ (nauraa). Älä nyt ole noin tyhmä! Minähän rakastan sinua.
+Ja kun minä rakastan, niin siitä on leikki kaukana — sen saat uskoa.
+(Kiertelee viiksiään.) Rakastathan sinäkin minua — rakastathan —?
+
+_Siina_ (kallistuu Pöllönkorpeen päin). Oih!
+
+_Pöllönkorpi_ (syleilee Siinaa). Sinä olet se oikea — sinä olet
+multa-aatelia, vaikka sinulla ei ole karjaa eikä kalua — olet köyhä,
+mutta silti —
+
+_Siina_. Päästä minut!
+
+_Pöllönkorpi_. Miksi päästäisin? Minä en päästä sinua enää koskaan.
+(Kuiskaten.) Miksi tahdot päästä —?
+
+_Siina_. Minä näen sinun silmistäsi —
+
+_Pöllönkorpi_. Mitä sitten? Mitä sinä näet?
+
+_Siina_. Että sinä tahdot — suudella minua —
+
+_Pöllönkorpi_ (hyvätuulisesti). Kas, lempoa! Joko se halu silmiinkin
+ehti! No, niin tahdonkin.
+
+_Siina_. Ei saa. (Kääntää suutaan Pöllönkorpeen päin.) Ei saa.
+
+_Pöllönkorpi_. Saapas! (Suutelec.) Saapas! (Suutelee) Saapas! (Kalle
+tulee Freckstedtin huoneesta. Frecksledt tulee peräovesta. Härjänheimo
+tulee naisten huoneesta.)
+
+_Kalle_. Oikea pieksusaapas!
+
+_Freckstedt_. Patruuna, patruuna!
+
+_Härjänheimo_. Ai — saakeli!
+
+_Siina_ (parkaisee ja aikoo paeta). Aih!
+
+_Pöllönkorpi_ (pitää häntä kädestä ja estää). Älä mene! Ei tarvitse
+mennä!
+
+_Kalle_. Kukahan siellä nyt on verkossa?
+
+_Pöllönkorpi_. Se on nyt se oikea. Löysin löytökäiseni. Kyllä oikea
+mies naamarinkin takaa omansa ottaa. Ota pois, tyttö, naamarisi!
+Kyllä sinua kelpaa katsella. Ota pois vain! Saavatpas hämmästyä
+minun mestari-leikkaustani. (Taputtaa Freckstedtiä olalle.) Minä se
+olen se oikea don Juhannes! Paljasta poskesi, tyttö! Älä seiso kuin
+turkkilainen! (Siina paljastaa kasvonsa.)
+
+_Kalle_ (purskahtaa nauramaan). Siina, minun kaksiotteinen helluni!
+(Pöllönkorvelle.) Kun annoittekin tuollaisen vanhan piian ottaa itsenne
+noin vain!
+
+_Härjänheimo_ (nauraen). Onnea vain!
+
+_Freckstedt_ (nauraen). Saako onnitella?
+
+_Pöllönkorpi_ (puolikuolleena noloudesta). No — jo sinä Siina nyt
+myrkyn lykkäsit minulle!
+
+_Siina_ (keikahuttaa päätään). Pilkkaatteko te minua? Luuletteko,
+että minä olen —? Oho! (Kiepsahtaa alakerran ovesta. Toiset nauravat.
+Pöllönkorpi raapii korvallistaan, naama virnissä.)
+
+    Väliverho.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+Sama paikka ja samat asemat.
+
+_Pöllönkorpi_. Jopa nyt kohtalo kieroon kurkisti —jopa taas kurkisti.
+
+_Härjänheimo_ (kovin huvitettuna). Aika kujeilija se kohtalo — kun
+aikoi työntää teille kaikille kolmelle yhteisen akan.
+
+_Kalle_. Ei, ei! Eri aikoina sentään.
+
+_Freckstedt_ (yrittää hymyillä). Niin — eri aikoina —. Ja nyt me
+lahjoitamme hänet ystävällemme Pöllönkorvelle — ilman kateutta — eikö
+niin?
+
+_Pöllönkorpi_ (istuu masentuneena). Älkää nyt hyvät ihmiset! Älkää
+herran tähden! — Tämähän oli vain pieni naamiaiskepponen. (Ottaa
+päästään ja valittaa.) Oi, oi, oi!
+
+_Freckstedt_. No, no, no! Ei nyt sentään noin saa surra! Leikkiähän me
+vain.
+
+_Kalle_ Niin — ja kompastuuhan hevonenkin neljältä jalalta.
+
+_Pöllönkorpi_ (nousee). Mutta Pöllönkorven sana! Missä on sitten enää
+multa-aatelia tässä maassa!
+
+_Freckstedt_. Mennään alas ja sammutetaan samppanjaan koko juttu.
+
+_Pöllönkorpi_. Jos vain siitä on apua, niin se saa virrata kuin
+keväinen puro.
+
+_Freckstedt_. Se on oikein! Pitää sanoa: nyt elää vapaus, nyt on
+naamiaisyö.
+
+_Pöllönkorpi_ (nousee innostuneena). Pöllönkorven naamiaisyö — niin se
+pitääkin ottaa — juuri niin. (Hyvitellen Härjänheimolle.) Kuulehan,
+Vilho! Minä ostan ne osakkeet sinun meijerissäsi — päätetty. (Lyö
+kättä.) He, he, he! Tämä on — oli tietysti miesten kesken, tämä.
+
+_Freckstedt_. Tietysti — tietysti! — Hyvä keksintö! Pikkukaupat vievät
+ajatukset toisaalle. Mekin voimme —
+
+_Pöllönkorpi_. Me voimme päättää sen riihikaupan —
+
+_Härjänheimo_. Minkä —?
+
+_Pöllönkorpi_. Minä ostan sellaisen masiina-riihen.
+
+_Freckstedt_. Tuhat viisisataa.
+
+_Pöllönkorpi_. Sovittu! Tuohon käteen! (Lyövät kättä. (Kalle yskii
+herättääkseen huomiota. Pöllönkorpi huomaa lupaustensa koomillisuuden,
+rykäisee ja katsoo vinoon Kallea.) Hm! Hm! (Nauraa hyväntahtoisesti.)
+He, he, he! — Kalle saa torpanmaan.
+
+_Kalle_ (huokaa). Taivaassa. Kiitoksia.
+
+_Pöllönkorpi_ (rehennellen). Ei — vaan Pöllönkorvessa. Kyllä niitä
+meillä on — tule vain sinne.
+
+_Kalle_ (ihastuen). Oikeanko torpan — sellaisen, jossa ei päivätyöt
+nylje nahkaa selästä —?
+
+_Pöllönkorpi_. No, torpan kuin manttaalin talon — kahdelle hevoselle
+ja kahdeksalle lehmälle — sen saat kun sanon — sillä — sillä — (ei
+tiedä kuinka sanoisi) — sinä et ole niitä tyhmimpiä — (nauraa ja katsoo
+toisiin) — tämän paikkakunnan ihmisiä —
+
+_Freckstedt_ (nauraa mielittelevästi). En ota loukkaantuakseni — sillä
+minä olen sentään yleismaailmallinen.
+
+_Pöllönkorpi_ (taputtaa häntä olalle). Niin — niin! Ainahan sitä on
+kaikenlaista joutavaakin väkeä tässä mailmassa — mutta joukon jatkona
+menee mukiin kaikenlaiset maailmallisetkin miehet — he, he, he! — No,
+mennään siis!
+
+_Freckstedt_. Mennään, mennään! (Lähtee.)
+
+_Härjänheimo_. No, Kalle! Tule mukaan!
+
+_Kalle_. En suinkaan minä — maan mahtavien seuraan — minulla on paidan
+nappikin vähän väärässä paikassa — kiristää kurkkua.
+
+_Pöllönkorpi_. Ota paroonin kauhtana yllesi, niin luulevat sinua
+kreiviksi — vaikka ei olisi paitaa ollenkaan. (Nauraa.)
+
+_Kalle_. No, kyllä sitten, mielelläni. (Menee Freckstedtin huoneeseen,
+hyräillen mennessään.) »Näin, näin minä laivan seilaavan, kolme kreiviä
+laivassa...»
+
+_Pöllönkorpi_. Ethän kerro mitään —?
+
+_Härjänheimo_.
+
+_Pöllönkorpi_.
+
+_Härjänheimo_. Kenelle?
+
+_Pöllönkorpi_. Naisille — ja —
+
+_Härjänheimo_. En kerro.
+
+_Pöllönkorpi_. Etkä Saaralle?
+
+_Härjänheimo_ (nauraa). Mitäpä minä — sinä kyllä paljastat itse itsesi
+hänelle.
+
+_Pöllönkorpi_. Äläpäs luule, lukkari! Äläpäs luule! (Menevät.)
+
+_Anna_ (tulee alikerran ovesta puettuna dominoon, ilman naamiota,
+kirje kädessä). Minäpä tahdon sanoa hänelle jotakin — sille mahtavalle
+Pöllönkorvelle. Puhua en hänen kanssaan viitsi — mutta kirjeellisesti.
+— Mitä varten hän käyttäytyi minua kohtaan aivan kuin olisi tahtonut
+minut emännäksi? Sitten meni kihloihin härjänheimolaisen kanssa — ja
+selitti, että aivan pennitön tyttö ei kelpaa suuren kartanon emännäksi.
+Sanonpa hänelle muutaman selvän sanan. (Heiluttaa kirjettä kädessään.)
+Minne minä tämän panisin, että hän sen varmasti löytäisi —? (Katselee
+ympärilleen.)
+
+_Siina_ (tulee alikerrasta, on omassa puvussaan). Oletko jo tavannut
+häntä?
+
+_Anna_. Minä en tahdokaan tavata häntä.
+
+_Siina_. Mutta lupasithan! Ajatteles, kuinka hävyttömästi hän minuakin
+kohteli.
+
+_Anna_ (katselee yhä ympärilleen). Kyllä tiedän — johan sen kerroit.
+
+_Siina_. Häpäisi minut juuri tässä paikassa — kaikkien ihmisten edessä!
+
+_Anna_. Miksi sinä rupesit hänen häväistäväksensä?
+
+_Siina_. On niin helppo sanoa — miksi. (Melkein kuin itsekseen.) Mutta
+miehen kosketuksella on niin valtava voima — aivan siihen — ihan siihen
+paikkaan tupertuu.
+
+_Anna_ (nauraen). Ole vaiti, vanha höynä! Kyllä sitä sitten tupertua
+saisi — kaikkien kosketuksista.
+
+_Siina_ (kimmastuen). Kaikkien? Älä yhtään oleile! Sanoithan, että olet
+häneen rakastunut..
+
+_Anna_. No, jos olenkin, niin eihän sinun silti tarvitse häntä rakastaa.
+
+_Siina_ (kiivaasti). Minä en rakastakaan. Minä vihaan häntä — kai sen
+hyvin ymmärrät.
+
+_Anna_ (välinpitämättömästi). Kyllä — kyllä! Kun hän häpäisi sinua.
+
+_Siina_ (itku kurkussa). En minä siksi — viis minä siitä välittäisin —
+mutta — mutta —
+
+_Anna_. Miksi siis?
+
+_Siina_ (purskahtaa parkumaan). Kun hän — kun hän — (Parkaisemalla.) —
+pussasi niin, että oli henki mennä. (Menee peräovesta.)
+
+_Anna_ (huutaa hänen jälkeensä nauraen). Tekikö niin kipeätä?
+
+_Siina_ (huutaa oven raosta). Et sinä ymmärrä — niitä — niitä — (Ei
+tiedä kuinka sanoisi, keksii vihdoin.) — niitä paratiisin iloja!
+(Paiskaa oven kiinni.)
+
+_Anna_ (nauraa). Herra varjelkoon ihmistä kyöpelistä! (Katselee taas
+ympärilleen.) Mutta tämä kirje —? (Jää tähystämään sänkyä.) Ai — jee!
+Sänky! Panen peitteen alle — sieltä löytää varmasti. (Menee sängyn
+luo.) Mainiota! (Nostaa peittoa ja huomaa Pöllönkorven lompakon,
+hämmästyy.) Mitä erinomaista —? Rahalompakko! Olisiko hän pudottanut —?
+Mutta eihän peitteen alle voi pudottaa! Onkohan tämä hänen? (Aukaisee.)
+On. Tuossa on nimi — Esa Pöllönkorpi. (Kauhistuu.) Ja rahaa näin
+jumalaton määrä! Siunatkoon! Mitä ihmettä minä nyt —? (Ajattelee.) Jos
+nyt olisi älyä, niin voisin vissiin tehdä jotakin — tehdä semmoisen
+tepposen, että —. (Saa äkkinäisen päähänpiston. Panee lompakon nopeasti
+paikallensa ja kiiruhtaa kirjoituspöydän luo.) Paperia —! Ja kynä —!
+(Istuu kirjoittamaan.) Noin! (Naureskelee.) Juuri noin! (Pistää entisen
+kirjeen taskuunsa.) Nyt tätä ei tarvita. (Taittaa kirjoittamansa
+paperiliuskan, menee sängyn luo, etsii lompakon, ottaa siitä setelit
+ja panee paperilapun tilalle sekä sulkee lompakon.) Tulipa ohuemmaksi.
+(Panee lompakon peiton alle ja silittää peitteen entiselleen.) Ja nämä
+taskuun. (Pistää setelit taskuunsa.) Onpa varottava, etteivät pääse
+putoamaan. — (Tyytyväisenä hymyillen.) Nyt sen kai jo päältäkin näkee,
+kenestä Pöllönkorven emäntä tulee.
+
+_Siina_ (tulee perältä). Minulleko vielä virnistelet! — Tirsku mitä
+tirskut, mutta kaikki ihmiset eivät ole niin luodut, että ne — että —
+
+_Anna_ (ajatuksissaan). Eivät ole.
+
+_Siina_. Mitä eivät ole? Mistä sinä tiedät, mitä minä meinaan?
+
+_Anna_ (naurahtaen). En tiedäkään.
+
+_Siina_. Et — sinä et tiedä yhtään mitään. Sinä et tiedä paratiisista,
+etkä taivaan mannasta.
+
+_Anna_. Minä en ole niin paljon reistaillut kuin moniaat.
+
+_Siina_ (kiivaasti ja korskeasti). Häpeä! Luuletko sinä, että minä olen
+mikään — oho! (Menee niskojaan heitellen alakerran ovesta.)
+
+_Anna_ (nauraa ja viittoo kädellään hänen jälkeensä). Minä en luule
+kenestäkään ihmisestä yhtään mitään! (Menee peräovelle.) Maija! — Maija
+tulee tänne!
+
+_Maija_ (tulee). Nyt ne vissiin veivät senkin sinne juomaan — mukanaan
+veivät.
+
+_Anna_. Kenen?
+
+_Maija_. No, hei! Kallen! Kenenkäs muun!
+
+_Anna_. Mitä se Maija Kallesta välittää? Menipä mihin tahansa!
+
+_Maija_. Minä kun niin rupesin tykkäämään siitä pojasta.
+
+_Anna_. Vai jo Maijakin ehti —!
+
+_Maija_. Kauankos siihen — ne ovat luonnon asioita.
+
+_Anna_ (naureskellen). No, jos Kallekin tykkää, niin tulee kyllä
+takaisin. Jos menee, niin on mennäkseen.
+
+_Maija_. Ei, ei! Jos niin ajattelee, niin — kaikki menevät. Mies on
+kuin tuuli, joka tulee ja menee, ellei —
+
+_Anna_. Ellei mitä?
+
+_Maija_. Naisen pitää asettua seinäksi tielle.
+
+_Anna_. Mihin tielle?
+
+_Maija_. Sen miehen tielle, jonka haluaa pidättää itselleen.
+
+_Anna_ (tarmokkaasti). Seinäksi tielle — oikein — niin pitääkin.
+Kiitoksia, Maija! Ja kuulkaahan nyt! Istukaa tässä huoneessa, ja
+katsokaa, ettei ketään vieraita pääse tänne! Jos näitä tunnettuja
+tulee, niin voitte siirtyä tuohon Härjänheimoon huoneeseen — se on myös
+aivan tyhjä — ja tulette taas takaisin —
+
+_Maija_. Käytävä onkin kylmä. Täällä istuin äskenkin — Kallen kanssa —
+tässä näin. (Istuu.) Minä istuin tässä — ja Kalle tuossa.
+
+_Anna_. No, hyvä on — istukaa sitten vuorotellen kummallakin tuolilla
+siksi, kunnes se vieraan valtakunnan vieras prinssi tulee noutamaan.
+(Nauraa ja menee alikertaan.)
+
+_Maija_. Niin, niin — niin siinä iässä — prinssejä vain uneksitaan —
+mutta ei niitä ilmesty — tyytyy siihen kun tulee — ja jättää sitten
+vasta — jos parempi tulee. (Alkaa riisua hattuansa.) Jos ottaisi —
+ja riisuisi. (Katselee mielihyvällä uutta hattuaan, joka on sangen
+riemunkirjavasti koristettu.)
+
+_Freckstedt_ (tulee perältä). Nainen! Kukahan se on? Hauska sattuma!
+Mutta pitää esiintyä varovasti, sillä minä olen pyhittänyt itseni —
+savolaiselle pohatalleni —, eikä voimia saa hajoittaa. (Yskäisee.)
+
+_Maija_ (pelästyy). Aih! (Nousee seisomaan.)
+
+_Freckstedt_. Anteeksi! Hyvää iltaa! Pyydän, tehkää hyvin ja istukaa!
+Älkää mitenkään antako häiritä itseänne!
+
+_Maija_. Enhän minä.
+
+_Freckstedt_. Se on oikein! Istukaa siis! Minäkin istun tähän hetkeksi.
+
+_Maija_. En tiedä.
+
+_Freckstedt_. Te ette tiedä, sopiiko ventovieraan kanssa — nimeni on
+Freckstedt, Vilhelm Freckstedt —
+
+_Maija_. Vai niin.
+
+_Freckstedt_. Niin on — ja te — teidän nimenne on?
+
+_Maija_. Minä ehkä menen tuonne — tuonne Härjänheimon huoneeseen.
+
+_Freckstedt_ (itsekseen). Nyt sen tiedän — hän on minun prinsessani.
+
+_Maija_ (itsekseen). Oi, kuinka hieno mies —!
+
+_Freckstedt_. Ettekö suvaitse viettää pikku hetkeä minun seurassani?
+Kun kerran ette ole viihtynyt siellä alhaalla.
+
+_Maija_. En — minä en ole...
+
+_Freckstedt_. Minä pakenin sieltä yksinäisyyteen — ja kohtaloni toi
+minut suoraan teidän luoksenne. Ettekö suvaitse hetkeksi istua, neiti —
+neiti — ää — kuinka olikaan nimenne?
+
+_Maria_. Maria Savolainen.
+
+_Freckstedt_ (itsekseen). Arvasinhan.
+
+_Maija_. Vaikka minua sanotaan Maijaksi.
+
+_Freckstedt_. Tietysti — lyhennyksen vuoksi — ja Maija on — on kaunis
+nimi — sellainen lempi-nimi. Istukaa, minä pyydän!
+
+_Maija_ (istuu). Herra on niin ystävällinen.
+
+_Freckstedt_ (istuu). Saanko sanoa neiti Maijaksi? Se on
+tuttavallisempaa — niin sanoakseni kotoisempaa — ja muutenkin teistä
+virtaa sellainen kotoinen lämpö — teidän kanssanne ei voi olla
+vieraalla kannalla — enkä suvaitse, että minunkaan kanssani — vieraat
+kyllä sanovat minua parooniksi.
+
+_Maija_. Oh! Te olette parooni —
+
+_Freckstedt_. Mutta minä en pidä siitä, että minun ystäväni tekevät
+siten.
+
+_Maija_. Mutta — herra parooni —
+
+_Freckstedt_. Älkää — minä pyydän — se tekee niin kolean vaikutuksen —
+eikä sovi ollenkaan teidän rakastettavaan persoonaanne, josta virtaa
+herttaisuutta ja ystävällisyyttä.
+
+_Maija_. Hyvä herra —
+
+_Freckstedt_. Vilhelm — sanokaa Vilhelm!
+
+_Maija_ (kainostellen). Eihän sitä voi.
+
+_Freckstedt_. Silloin täytyy voida, kun kohtalo itse on niin määrännyt.
+
+_Maija_. Kohtaloko?
+
+_Freckstedt_. Tai sallimus tai — miksi vain tahdotte sitä nimittää —
+minä sanon sitä kohtaloksi.
+
+_Maija_ (ihmetellen). Mitä se on sitten määrännyt?
+
+_Freckstedt_. Se on pannut meidät täällä tapaamaan toisemme.
+
+_Maija_. Mitä varten?
+
+_Freckstedt_. Ettekö aavista, miksi kohtalo usein järjestää kaksi
+ihmistä tapaamaan toisensa — aivan sattumalta. (Siirtää lähemmäksi
+tuoliaan.) Oi kuinka kauniit — kuinka naiselliset — kuinka herttaiset
+silmät teillä on.
+
+_Maija_ (hämillään). Onko — olisiko — vaikka usein olen kuullut
+sanottavan että — Maijalla on niin tyhmät silmät.
+
+_Freckstedt_ (-puolustaen). Kuka sellaista on sanonut?
+
+_Maija_. No, ainakin kotipihan naiset.
+
+_Freckstedt_. Naiset, niin — sen arvasin — se on kateutta —
+naiskateutta — siksi että teillä on sellainen miettivä, syvä katse —
+syvä ja sytyttävä — niin että sydän parkani aivan vapisee.
+
+_Maija_ (siirappimaisesti mielistellen). Herra vain tekee pilkkaa.
+
+_Freckstedt_. Kuinka uskaltaisin — jos teitä pilkkaisin, niin silloin
+pilkkaisin kohtaloakin — ja kumpikin olisi yhtä suuri synti — kun
+— kun kerran kohtalo ei tee mitään ilman tarkoitusta — ilman pyhää
+tarkoitusta.
+
+_Maija_. Mitä tarkoitusta?
+
+_Freckstedt_. Tähän asti olen kulkenut kylmänä kymmenien naisten ohitse
+— olen ollut kuin panssaroitu sotalaiva kaikkia lemmennuolia vastaan —
+mutta nyt kun kohtalo itse järjesti — kun se oikea tuli —
+
+_Maija_. Mikä tuli?
+
+_Freckstedt_. Oi, te kyllä tiedätte, te olette niin viisas — niin
+hienotunteinen — te kyllä ymmärrätte minun runollisen kieleni — minä
+olen löytänyt elämän onnen.
+
+_Maija_. Minkälaisen onnen?
+
+_Freckstedt_ (kiihkeästi). Teitä minä tarkoitan — teidät minä olen
+löytänyt — teidän huostaanne tahdon antaa kaiken ajallisen onneni ja
+pyydän saada muruja teidän rikkautenne —
+
+_Maija_. Siunatkoon! Minä olen aivan köyhä ihminen.
+
+_Freckstedt_ (itsekseen). Kas, kas, kun tekeytyy — mutta ei meitä
+petetä! (Ääneen.) Vaikka olisitte köyhempi kuin kurjin kerjäläinen,
+niin — se ei olisi mikään este — minä ansaitsen kyllin meille
+molemmille — ja vaikka olisitte harmaatukkainen, niin —
+
+_Maija_ (nasevasti). Minulla ei ole ainuttakaan harmaata karvaa —
+
+_Freckstedt_. Ei ole — ei tietysti — se oli vain noin vertauksellisesti —
+
+_Maija_ (nousee, sydän kurkussa). Mitä te sitten oikeastaan minusta
+tahdotte?
+
+_Freckstedt_ (nousee — juhlallisesti). Ratkaiseva hetki on tullut —
+minä pyydän teitä vaimokseni —
+
+_Maija_ (putoo istumaan). Sus siunatkoon!
+
+_Freckstedt_. Älkää pelästykö — nykyinen edistyksen aikakausi on rikas
+nopeista käänteistä — nyt ei enää mietitä mitä tehdään — nyt päätetään
+ja pannaan täytäntöön — ja minä olen toiminnan mies.
+
+_Maija_ (ihan sekaisin). Mikä ihme tässä nyt. — Kallekin äsken —
+luulen, että hänkin meinasi vakavasti.
+
+_Freckstedt_. Mikä Kalle? Minunko kyytimieheni?
+
+_Maija_. Se kai se —
+
+_Freckstedt_ (itsekseen). Kas, peijakasta! Aikoipa veitikka ruveta
+rahaa lapioimaan. (Ääneen.) Hassutusta! — Ymmärrättehän sen itsekin.
+Minkä aseman hän teille voisi tarjota? Ei mitään. Minä tarjoon teille
+aatelisrouvan arvoisan paikan. (Istuu.) Mitä arvelette? (Tarjoaa
+kättänsä.) Eihän teillä ole sydäntä murskata minun onneani?
+
+_Maija_ (yhä hämillään). Minä en ollenkaan tiedä —
+
+_Freckstedt_ (siirtyy ihan viereen). Ei pidä antaa aivojen puhua —
+kylmien aivojen — annetaan tunteitten tehdä ratkaisu.
+
+_Maija_. Ei ole tunteita.
+
+_Freckstedt_. Ne on herätettävä! Eikö niin?
+
+_Maija_. Niin kai sitten.
+
+_Freckstedt_. Niin — tietysti. (Panee kätensä Maijan vyötäröille).
+Sallitteko?
+
+_Maija_. Että mitä?
+
+_Freckstedt_. Että puhumme tunteitten kieltä. (Suutelee.)
+
+_Maija_ (melkein kirkaisten). Oi, voi sentään —
+
+_Freckstedt_. Mitä — mitä —?
+
+_Maija_. Kun se maistuu suloiselta! (Kietoo kiihkeästi kätensä
+Freckstedtin kaulaan ja suutelee. Härjänheimo ja Kalle tulevat perällä.
+Siina tulee alikerran ovesta.)
+
+_Härjänheimo_. Oh — peijakas!
+
+_Kalle_. Mitä tulimmaista!
+
+_Siina_. Oh — hoo!
+
+_Maija_ (irtautuu). Huh — huu! (Sieppaa hattunsa ja juoksee peräovesta
+ulos.)
+
+_Kalle_ (hämmästyneenä). Maija!
+
+_Härjänheimo_ (toimittaakseen Siinan pois tieltä). Kuulkaahan, neiti!
+Tuossa naisten huoneessa tarvittaisiin teitä. Saara kyseli äsken.
+
+_Siina_ (katselee syvällä ylenkatseella Freckstedtiä). Olettepa te
+siveetöntä väkeä, mokomat —!
+
+_Freckstedt_. Vaiti, tyttö! Hän oli minun kihlattu morsiameni.
+
+_Siina_. Luuletteko minua niin tyhmäksi — oho! (Menee naisten
+huoneeseen.)
+
+_Härjänheimo_. Vai morsian?
+
+_Kalle_. Maijako?
+
+_Freckstedt_ (sytyttää tupakan). Kuten ennestään hyvin tiedätte — minä
+olen toiminnan mies — ja — ja — näin se sitten käy —
+
+_Härjänheimo_ (nauraen). Niin näkyy — käyvän.
+
+_Kalle_ (nolona). Ja Maija jo mulle napinkin neuloi. (Korjaa kireätä
+paidankaulustaan.) Ilmankos se sattui väärälle paikalle.
+
+_Freckstedt_ (nousee naureskellen). Kyllähän Maija naureskeli Kallen
+päättömille meiningeille.
+
+_Kalle_ (suutahtaen). Vai naureskeli? No naureskelkoon sitten ikänsä!
+
+_Freckstedt_. Onnitelkaa minua, Härjänheimo! Tässä näette oikean don
+Johanneksen, kuten Pöllönkorpi sanoo.
+
+_Härjänheimo_ (nauraen). No, onneksi vain! Eihän sitä tiedä, mistä
+kukin onnensa löytää.
+
+_Freckstedt_. Ja nyt alas — kihlajaisille — tehkää hyvin! Kaikki
+mukaan! Kyllä siellä Kallenkin suru haihtuu. (Avaa peräoven.) Tehkää
+hyvin! Minun kannattaa!
+
+_Härjänheimo_ (lähtee). Pitää kai sitten —
+
+_Freckstedt_ (taputtaa Härjänheimoa olalle). Täällä on nyt useampiakin
+— pohatoita! (Menevät.)
+
+_Kalle_ (huokaa). Meni, kun oli mennäkseen. (Menee.)
+
+_Saara_ (tulee naisten huoneesta). Jos täällä on lämpöisempi, niin
+siirryn hetkeksi tänne.
+
+_Siina_. Saara neiti ei sitten mene enää alas?
+
+_Saara_. Menkää te alas! Etsikää patruuna Pöllönkorpi, ja sanokaa että
+— (korostaen sanoja) — neiti Härjänheimo tahtoo puhutella häntä,
+
+_Siina_. Kyllä sanon.
+
+_Saara_. Ei Saara-neiti — vaan neiti Härjänheimo!
+
+_Siina_. Kyllä. (Menee peräovesta.)
+
+_Saara_ (kohauttaa tyytymättömänä olkapäitään). Saara! Pyh! Eivät
+edes osaa puhutella ihmisiä. (Menee istumaan pöydän ääreen. Anna
+tulee alakerran ovesta, katselee uteliaasti jälkeensä.) Mitä sinne
+tirkistelet?
+
+_Anna_ (huomaa Saaran). Ah! Neiti Härjänheimo! Tämähän sattui hyvin!
+(Tulee Saaran luo.) Tahdotteko pienen naamiaisseikkailun? Sieltä tulee
+joku minun perässäni kohta. (Antaa Saaralle naamion.) Ottakaa tämä,
+niin teitä ei tunneta.
+
+_Saara_. Minä en halua —
+
+_Anna_. Olkaa sitten ilman! Tehkää mitä tahdotte! — Minä ainakin
+poistun — koska huone ei ollut tyhjä. Miksi istutte vieraissa
+huoneissa? (Livahtaa naisten huoneeseen.)
+
+_Saara_. Ei tämä ole vieras — tämä on sulhaseni huone. (Mutisee.)
+Hävytön piika! (Pöllönkorpi avaa hiljaa alakerran oven, kantaa
+saappaitaan käsissään ja kurkistelee taakseen. Saara on huomannut
+Pöllönkorven temput. Aikoo ensin suuttua ja hyökkää ylös, mutta panee
+sitten nopeasti naamion silmilleen ja istuu rauhallisena.)
+
+_Pöllönkorpi_ (huomaa Saaran). Jaha, jaha! Olet jo täällä. (Kurkistaa
+vielä ovesta ulos.) Ei kukaan nähnyt. Tein kuten käskit — riisuin
+myöskin saappaani. (Tulee Saaran luo.) Vihdoinkin tapasin sinut!
+Sellainen veitikka! Ei anna rauhassa jutella kanssaan. (Istuu ja
+asettaa saappaat viereensä.) Tiedä, että nyt en sinua enää laske! Minä
+rakastan sinua vahvasti ja vakavasti ja sinusta tulee Pöllönkorven
+emäntä.
+
+_Saara_ (heittäytyy Pöllönkorven kaulaan). Oi, Esa, Esa! Sitähän minä
+vain olen odottanut. Miksi olet pitkittänyt näin kauan ja kiusannut
+minun ensilempeäni.
+
+_Pöllönkorpi_. So, so, so! Älä nyt valittele enää!
+
+_Saara_ (pusertaa häntä kaulasta). Oi, Esa kultani!
+
+_Pöllönkorpi_, So, so, so! (Suutelee häntä. Härjänheimo, Freckstedt ja
+Kalle tulevat perällä. Anna tulee naisten huoneesta.)
+
+_Härjänheimo_. No, no — Pöllönkorpi!
+
+_Freckstedt_. Ai, ai, sitä don Juhannesta!
+
+_Kalle_. Kylläpäs täällä pussaillaan.
+
+_Saara_ (on irtautunut). Meillä on siihen oikeus.
+
+_Pöllönkorpi_. Niin — meillä on siihen oikeus — tämä on minun kihlattu
+morsiameni — kaikki meni sellaista vauhtia, että —
+
+_Kalle_. Niin näkyy — kyllä se vauhtia on ollutkin, koska saappaatkin
+ovat lähteneet.
+
+_Saara_. Esan jalkoja rupesi pakottamaan.
+
+_Kalle_ (naureskellen). Vai niin! Minun aina pakottaa sydäntäni —
+tuollaisissa —
+
+_Pöllönkorpi_ (rehennellen). Minua ei pakota mistään paikasta, sillä
+minä olen nyt onnellinen mies — tässä on morsiameni — Tiina Tissala.
+
+_Saara_. Mitä?
+
+_Toiset_. Kuka?
+
+_Pöllönkorpi_. Annastiina Tissala.
+
+_Saara_ (vaipuu tuolille). Ooh!
+
+_Kalle_. Nyt hän kuolee.
+
+_Pöllönkorpi_ (hätääntyneenä). Mitä nyt? Mitä tämä on? (Irroittaa
+Saaran naamion.) Häh? (Jää tuijottamaan Saaraan.)
+
+_Freckstedt_. Tämähän on Saara —
+
+_Härjänheimo_ (hymyillen). Nyt kai tuli tästä asiasta selvä peli —
+
+_Saara_ (valittaen). Minun ensilempeni — ensilempeni!
+
+_Pöllönkorpi_ (ottaa kiinni päästään molemmin käsin). Voi minua
+Turmiolan Tommia! Voi Esa-riepua, voi!
+
+_Kalle_ (osaaottavasti). Nyt vissiin sai multa-aateli pahan
+loksahduksen.
+
+_Härjänheimo_ (hymyillen). Eikö mitä. Tämä oli paras päätös näille
+molemmille.
+
+_Pöllönkorpi_. Voi, Tiina, Tiina! Miksis minut työnsit tähän tuliseen
+pätsiin?
+
+_Anna_ (joka on pysytellyt muitten huomaamattomana peräalalla, tulee
+esiin). Mikäs vaivaa, isäntä? Sehän on teidän morsiamenne!
+
+_Pöllönkorpi_ (kääntyy ihastuneena). Tiina! (Toimessaan toisille.) Tämä
+on se, jota — jota — minä meinasin —
+
+_Anna_ (keimaillen). Mutta kun oli köyhä tyttö, niin ei passannut.
+
+_Pöllönkorpi_. Mutta nyt passaa —
+
+_Kalle_. Ei multa-aatelin sovi sentään —
+
+_Pöllönkorpi_ (rehennellen). Ei oikean multa-aatelin sovi rikkauksista
+rehennellä. Paina se mieleesi, Kalle! Jos joksikin aiot tulla tässä
+maailmassa. (Saaralle.) Hyvästi nyt, Saara! (Ottaa Saaraa kädestä.)
+Hyvästi nyt! Ja kiitoksia vain! (Kääntyy reippaana Annaan.) Ja nyt,
+Tiina!
+
+_Saara_ (höristää korviaan). Aikooko se tuon — piian —?
+
+_Pöllönkorpi_. Sanos nyt, Tiina, haluatko tulla emännäksi Pöllönkorpeen?
+
+_Saara_ (vaipuu taas hervottomana tuoliinsa). Ooh!
+
+_Kalle_ (rientää Saaran luo). Mihin paikkaan koskee? (Lohduttelee
+Saaraa.)
+
+_Anna_ (keimaillen). Ei ole köyhästä rikkaitten seuraan.
+
+_Pöllönkorpi_ (tyytymättömänä). Köyhähän sinä olet, mutta —
+
+_Freckstedt_ (pistelevästi). Mutta ei Pöllönkorpi sanaansa syö —
+
+_Pöllönkorpi_. No, no! Ei tässä nyt tarvita alvukaateja —
+
+_Anna_ (peläten Pöllönkorven perääntyvän). Ei tarvitakaan! (Vetää
+taskustaan setelitukon.) Ja tässä on köyhän tytön papinkirja!
+
+_Pöllönkorpi_. Mitä se on?
+
+_Anna_. Viisikymmentä tuhatta.
+
+_Toiset_. Mitä? Mitä ihmettä!
+
+_Pöllönkorpi_. Häh! Viisikymmentä tuhatta! (Menee sängyn luo, ottaa
+lompakkonsa ja avaa sen.) No sun —! (Ottaa sieltä Annan paneman
+paperilapun, lukee itsekseen.) »Rikkaus on katoavaista. Lompakkosi voi
+tyhjentyä, mutta minä täytän sydämesi rakkaudella, joka ei katoa.»
+
+_Härjänheimo_. Katseletko laskustasi, riittääkö summa?
+
+_Pöllönkorpi_ (viekkaasti). Katselen. (Katsoo syrjäsilmällä Annaa.) Ja
+se summa riittää — ihan pennilleen. (Menee Annan luo.) Parempaa emäntää
+ei Pöllönkorpeen olisi mistään saatu. Tämä on siunattu naamiaisyö —
+tämä on Pöllönkorven naamiaisyö.
+
+_Saara_. Ooh!
+
+_Freckstedt_. Tpruu! On tämä muittenkin! Eikö Härjänheimo olisi hyvä ja
+pyytäisi minun morsiantani tänne?
+
+_Härjänheimo_. Kyllä! (Menee peräovelle.) Maija! Parooni kutsuu.
+
+_Freckstedt_ (Pöllönkorvelle). Minä saan pohatan. (Hieroo käsiään.)
+
+_Maija_ (tulee). Kuule, Anna, siellä on matkustavaisia.
+
+_Anna_. Etkö sanonut —?
+
+_Maija_. Sanoin, ettei meillä ole enää huoneita.
+
+_Freckstedt_ (ottaa Maijaa kädestä). Tässä on minun morsiameni, Maria
+eli Maija Savolainen.
+
+_Siina_ (tulee naisten huoneesta). Se savolainen neiti tahtoo puhutella
+Härjänheimoa.
+
+_Freckstedt_ (kiivaasti). Mikä savolainen?
+
+_Härjänheimo_ (levollisesti). Muuan vaimoni tuttava, rikas savolainen.
+
+_Freckstedt_ (osoittaa Maijaa). Tämä?
+
+_Maija_. Minäkö?
+
+_Kalle_. Sehän on porstua-Maija!
+
+_Freckstedt_ (aivan ymmällä). Mikä?
+
+_Anna_. Meidän etulaisemme.
+
+_Freckstedt_ (kiukkuisena). Maija! Mikä sinä olet?
+
+_Maija_. Köyhä vaimoihminen, jonka Kalle ja te tahdotte naida —
+perätysten —
+
+_Freckstedt_. En koskaan —
+
+_Pöllönkorpi_ (ivallisesti). Eihän Freckstedt sanaansa syö!
+
+_Freckstedt_ (aivan suuttuneena). Ei silloin, kun antaa sen —
+vertaisilleen!
+
+_Pöllönkorpi_ (osoittaen Siinaa). Tuossa on vertainen, tuossa
+Sini-piiassa.
+
+_Kalle_. Niin — ja hänellähän on jo valmis nimikin — Sini Freckstedt.
+
+_Freckstedt_ (valitellen). Olen minäkin seuraan joutunut!
+
+_Pöllönkorpi_ (vetelee viiksiään tyytyväisenä). Seurapa onkin sitä
+parasta multa-aatelia — mutta minkäs sille voi, kun ei mies ole
+sellainen — (nauraa tyytyväisenä) — sellainen don Juhannes kuin minä.
+(Taputtaa Annaa poskelle.)
+
+_Freckstedt_ (ei tiedä mitä sanoisi). Herrastunut — ja — ja
+sivistymätön ihminen on — on —
+
+_Kalle_ (rivakasti). Se on nauta, se! (Kaikki nauravat.) Freckstedt.
+Tääl — täällä on — on — liian monta nautaa — ja — ja — minä poistun.
+(Menee peräovesta.)
+
+_Kalle_ (huutaa perään). Väheneehän luku sillä tavallakin! (Toiset
+nauravat.)
+
+_Maija_. Kalle! Se jätti minut nyt.
+
+_Kalle_. Niin sinäkin minut jätit!
+
+_Siina_. Luuletteko tekin olevanne miehiä — oho!
+
+_Saara_. Sanos muuta! Kuka nyt suojelee minun — ensilempeäni — kuka
+turvaa minun neitseelliset askeleeni?
+
+_Kalle_ (arkaillen). Olisinhan tässä — minäkin —
+
+_Saara_. Oi — siunattu mies!
+
+_Härjänheimo_ (kättelee Annaa ja Pöllönkorpea). Onnea sitten teille
+molemmille!
+
+_Freckstedt_ (avaa peräoven ja huutaa). Tämä oli täysin teidän
+arvoisenne — (Ivallisesti.) — Pöllönkorven naamiaisyö!
+
+_Pöllönkorpi_ (huutaa). No, johan sen äsken sanoin. (Naurua.)
+
+    Väliverho.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77367 ***