diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 77367-0.txt | 2549 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 2565 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/77367-0.txt b/77367-0.txt new file mode 100644 index 0000000..2702739 --- /dev/null +++ b/77367-0.txt @@ -0,0 +1,2549 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77367 *** +language: Finnish + + + + +PÖLLÖNKORVEN NAAMIAISYÖ + +Kolminäytöksinen huvinäytelmä + + +Kirj. + +KAARLE HALME + + + +»Seuranäytelmiä» 214 + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, +1920. + + + + +HENKILÖT: + +Esa Pöllönkorpi +Vilho Härjänheimo +Kalle Kaljunen +Vilhelm Freckstedt +Annastiina Tissala +Siina +Maija +Saara + + +OHJEITA ESITTÄJILLE. + +Näyttämöasustuksessa ei ole mitään erikoista. Soittokellon nappulakin +voi tarpeen tullen piillä jonkun oviverhon tai vaikkapa ikkunaverhon +takana, joten siis vain kuvitellaan sen olemassaolo. + +Laulu ja eläköön-huudot voidaan panna ulkopuolelta kuulumaan kerran +pari lisää, jos esittäjät niin haluavat. + +Erinäisistä osista on huomattava: + +Pöllönkorpi, Härjänheimo, Freckstedt ja Saara ovat samanlaiset kuin +»Esa Pöllönkorvessa». + +Kalle on muuttunut rohkeammaksi ja vilkkaammaksi. Tämän muutoksen on +aikaansaanut hänen liikkumisensa ihmisten ilmoilla Freckstedtin kanssa. + +Siina on tavattomasti herrastunut oltuaan jonkun aikaa +ravintolapalveluksessa. Esiintyy aina naurettavasti hienoutta +tavoitellen. Sanoo kaikki sanottavansa äärettömän tärkeästä ja +liioittelevan arvokkaasti. + +Anna on uusi henkilö. Hän on rivakka, reipas, rohkea ja vähän ylpeä. +Hänestä pulppuaa maalaistuoreus ja miellyttävä teeskentelemättömyys. +Ikä joitakin vuosia yli 20. + +Maija on tyhmänsekainen vanhapiika. Esiintymisessä on sentään +jonkinlaista vanhemmanpuoleisen naisen rohkeutta. Ikä 30 v. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +Matkustavaisten huone. Perällä, oikealla puolella ovi käytävään. +Vasemmalla sivuseinällä kaksi ovea, perempi viereiseen huoneeseen ja +etualalla oleva alakertaan. Oikealla sivuseinällä, peräalalla ovi +viereiseen matkustajahuoneeseen ja etualalla ikkuna, jonka edessä +pöytä. Pöydällä kirjoitusvehkeet y.m. Vasemmanpuolisella peräseinällä +sänky ja pesukaappi. Tuoleja siellä täällä. + +On talvi-ilta ja huone on pimeä. + +_Anna_ (tulee käytävästä kynttilä kädessä). Kanna tänne tavarat! Tässä +on sopiva huone. + +_Kalle_ (kantaa laahustaa kahta isoa matkalaukkua). Jahah. Vai tässä on +sopiva. (Tulee sisään.) No, mihin ryönä? + +_Anna_. Mikä ryönä? + +_Kalle_ (kallistaa päätään kummallekin puolelle). Tämä — ja tämä —? + +_Anna_ (sytyttää lamppua). Pidä käsissäsi! + +_Kalle_ (levollisesti). Jahah! Kyllä vain! (Rykii.) Vaikka eiväthän +nämä ole höyhenillä täytetyt — ja rappusetkin olivat koko korkeat. Oli +ne toisenlaiset kuin ennen — tässä talossa. Kovin on komeaksi rustattu. +Ei vanhaa ryönää enää missään. + +_Anna_ (menee peittämään ikkunaa). Paljonko metri tuollaista maksaa? + +_Kalle_. Mitä niin? (Älyää.) Kas, kas neitosta vain! Ei sallisi +juttuamista. + +_Anna_ (veikeästi). Kyllä — mutta olet niin metka mieheksi. (Menee +sänkyä laittelemaan.) Mitä siinä töllötät? + +_Kalle_. Missäs minä —? + +_Anna_. Olet kuin vaivaispyssy Hattulan kirkolla. + +_Kalle_. Ei näitä enää jaksakaan. Käsivarret venyvät kohta lattiaan +asti. (Asettaa laukut lattialle.) + +_Anna_. Kynnyksen edessäkö mies meinaa asustaa? + +_Kalle_ (virnistellen). Annan neitsykäisen viedä mihin haluttaa. +(Alkaa sytytellä tupakkaa.) Koppaville ihmisille pitää antaa työtä. Se +masentaa. + +_Anna_ (katselee ylpeästi Kallea ja matkalaukkuja). En aio masentua +tuosta työstä — vaikka ikänsä siinä viruisivat. + +_Kalle_ (hyvitellen). No, no! Ei nyt riidellä tyhjästä — mitäs tyhjistä! + +_Anna_. Niin — mitäs tyhjistä kapsäkeistä! + +_Kalle_. Sopii koettaa, ovatko tyhjiä! + +_Anna_. En koske, en kajoa. + +_Kalle_. Entä jos täytyy? + +_Anna_. Köyhän täytyy. + +_Kalle_ (ottaa matkalaukut lattialta). Niinkuin meidän molempien. +(Heittää laukut sänkyyn.) + +_Anna_. Mitä sinä meinaat, mies? + +_Kalle_ (katselee Annaa suostuttelevasti, leveästi hymyillen). Jaa että +— mitä meinaan? + +_Anna_. Mitä sinä teet? + +_Kalle_. Katselen kaunista tyttöä. + +_Anna_. Nosta heti paikalla pois! + +_Kalle_ (astuu jonkun askeleen poispäin). En koske, en kajoa. Antaa +ryönäin olla! + +_Anna_ (kiivaasti). Nostatko? + +_Kalle_ (kääntyy Annaan päin). Minä pidän kopeista tyttölapsista. +Neitsykäinen on kopea, ja minä olen — + +_Anna_. — tyhmä! + +_Kalle_ (välittämättä, naureskellen). Ja minä olen samaa mieltä kuin +Pöllönkorpikin — + +_Anna_. Kuka? Mikä Pöllönkorpi? + +_Kalle_ (kuin edellä). — että kaikki naiset kyllä taipuvat, mutta että +— kopean taipumisesta on suurempi ilo. + +_Anna_ (yhä uteliaampana). Mikä Pöllönkorpi? + +_Kalle_. Se vain, jonka kaikki tuntevat. Se alamaan mahtava rusthollari. + +_Anna_ (ei enää riitelevällä äänellä). Tunnetteko hänet? + +_Kalle_. Entäs te? Tunnetteko te? + +_Anna_ (puoliksi hämillään). Ehkä. (Kääntyy ympäri.) Mistäs te hänet +tunnette? (Yrittää ajatuksissaan nostaa matkalaukkuja.) + +_Kalle_ (syrjäsilmällä). Ne painavat — eikö totta? + +_Anna_ (iloisempana). Luuletteko, etten jaksa? + +_Kalle_ (härnäten). Luulen. Noin heikko tyttö — + +_Anna_. Minäkö heikko? (Ottaa yhden laukun ja vie kevyesti seinustalle.) + +_Kalle_. No, enpä olisi uskonut. — Laskekaa varovasti! Kuka tietää, +vaikka olisi rikkuvaakin. Usein on pullojakin mukana. + +_Anna_. Ettekö tunne omia tavaroitanne? (Tulee ottamaan toista.) + +_Kalle_. Ei, ei! Tasan matkassa eväät pannaan. Kyllä minä — (ottaa +toisen laukun) — nyt kun olemme ystäviä. (Vie seinustalle.) Nämähän +ovat minun isäntäni tai eihän se niin isäntäkään — mutta kuskin +tapainen olen. Omalla hevosellani kuljettelen häntä ympäri pitäjiä. +Maksaa tietysti sitten — + +_Anna_. Tämä huone onkin kai sitten hänelle — isännällenne? + +_Kalle_. Niin — paroonille. + +_Anna_. Soo!? + +_Kalle_. No, ei se niin paroonikaan taida olla — mutta — minä sanon +häntä siksi — ja hm — + +_Anna_. Ja se tulee palkituksi — vai —? + +_Kalle_. Kyllä — erittäinkin jos saan jonkun toisen tekemään samoin. — +No! No? — Mitäs hemmettiä te nyt teette? + +_Anna_ (ottaa melkein valmiiksi laitetulta sijalta lakanat pois). +Huomasin vasta, että lakanoita ei ole muutettu. + +_Kalle_. Nähkääs! Parooni sen teki. + +_Anna_. Teidän kiusottelemisenne sen teki, että — + +_Kalle_. Että minä en olisi saanut puhtaita? + +_Anna_. Niini (Menee nauraen alikertaan vievästä ovesta.) + +_Kalle_ (katselee Annan jälkeen). Veikeä tyttö! Ja kopea kuin +manttaalin muori. Hm! On se vain toista kuin se Mäkimatin Siina — se +Eufrosiina Härjänheimo. — Pss! (Virnistää tyytymättömänä.) Olipa onni, +että se juttu jäi kesken — ja että ne muutkin ovat jääneet kesken, +sillä — sillä — (Katselee Annan jälkeen.) — sillä — olipas se koko +malleva tyttö. — Mitäs se siitä Pöllönkorvesta? Tuntui aivan kuin ei +olisi tykännyt. Otanpa vielä puheeksi, kun tulee. (Menee pöydän luo +istumaan.) Jaa, jaah! + +_Siina_ (tulee käytävän ovesta). Tässä olisi herralle päiväkirja. + +_Kalle_ (katsoo Siinaa). Mitäh? Valehtelevatko silmäni, vai —? + +_Siina_. Kirjoittakaa nimenne! + +_Kalle_. Oletpas sinä muuttunut! Tuskin enää tunnen. (Nousee.) +Terveeksi! (Antaa kätensä.) + +_Siina_ (tervehtii hätipitäin). Iltaa! — Nimi! + +_Kalle_. Kylläpä olet hienostunut. Ellet olisi ollut kahta eri reisua +minun heilanani, niin —. (Kumartaa epäillen.) Oletko sinä Mäkimatin +Siina? + +_Siina_. En, + +_Kalle_. Entäs Eufrosiina Härjänheimo? + +_Siina_. En. + +_Kalle_ (ymmällä). Mikäs sitten? + +_Siina_. Sini Freckstedt. + +_Kalle_. Mutta eihän se sinusta huolinut —! + +_Siina_. Enkä minä huolinut sinusta. Kirjoita niinesi: Kalle Kaljunen! + +_Kalle_ (purskahtaa nauraa hihittämään). Huono nimi, sanoi pappi +Sikaselle. Muuttakaa edes Porsaaksi! + +_Siina_. Herra Kaljunen on hyvä ja kirjoittaa! Minulla on kiire. + +_Kalle_. Kyllä Kaljunen on hyvä. Se on niin hyvä, että se seisoo vielä +minun hautaristissänikin — (huutaa) — ellei sitä sitä ennen muuteta +Kiljuseksi. (Ottaa päiväkirjan ja kirjoittaa.) Siinä on! (Antaa +päiväkirjan takaisin.) + +_Siina_. Vihdoinkin! (Tekee lähtöä.) + +_Kalle_. Eihän nyt toki sellaista hoppua! Minne on kiire? + +_Siina_. Meillä on maskeraadi. (Lukee mennessään mitä Kalle on +kirjoittanut.) + +_Kalle_. Mikä se on — maskuraati? + +_Siina_ (pysähtyy). Mitä hävytöntä herra tänne kirjoitti? + +_Kalle_. Hävytöntä? + +_Siina_. Aivan hävytöntä! »Parooni Freckstedt». + +_Kalle_ (virnistellen). Onko se hävytöntä? + +_Siina_. On. Sinä et ole mikään parooni. + +_Kalle_. En. Etkä sinä ole Freckstedt. + +_Siina_. Minä olen kunniallisesti muuttanut nimeni Lönruusin päivänä. +Mutta sinä et voi tulla parooniksi edes viimeisellä tuomiolla, sinä. +(Anna tulee tuoden lakanoita.) Minä lähetän sinun niskaasi poliisin, +niin saat nähdä. (Menee käytävän ovesta.) + +_Anna_. No, mitä on tekeillä? + +_Kalle_ (naureskellen). Ei yhtään mitään! + +_Anna_. Ei sentähden poliisia tuoda. + +_Kalle_. Ei — niin minäkin luulen. + +_Anna_. Otetaanpas selvä. (Aikoo ulos.) + +_Kalle_. Ei pidä suotta — minä selitän — + +_Anna_. No? + +_Kalle_. Tämä on vähän niinkuin perhesalaisuus. Ajatelkaas, kuinka +paljon minä teihin luotan! — Minä kirjoitin päiväkirjaan isäntäni +nimen. Hän tykkää siitä, että minä sen teen. + +_Anna_ (Kallen hyväntuulisuuden tartuttamana). Minkätähden sitten? + +_Kalle_. Minä kirjoitan hänet aina parooniksi. + +_Anna_. Miksi hän ei sitä itse tekisi? + +_Kalle_. Noo — jaa — + +_Anna_. Aijee! Hänhän ei olekaan patooni? + +_Kalle_ (tyhmän vakavasti). Kuinkas moni tässä maailmassa on sitä miksi +nimitetään. En minäkään ole kalju vaikka Kaljuseksi sanotaan — mutta +tykkään sentään nimestäni. — Arvelen, että samasta syystä Freckstedt +tykkää paroonista. (Iskien silmää.) Ja meille sanojille se maksaa +vaivan. + +_Anna_. Kaljuselle kai erittäin? + +_Kalle_. Joskus ryypyn — joskus juomarahaa. + +_Anna_ (virnistellen). Ja joskus poliisin. (Menee laittamaan sänkyä.) + +_Kalle_ (miettien). Jaa — no ei suinkaan se nyt sentään — ja sillähän +oli niin kiirekin — sanoi että on — on — mikä se onkaan siellä — masku +— masku — + +_Anna_. Naamiaiset. + +_Kalle_. Vai sellaiset! Semmoisen sanan olen kyllä ennenkin kuullut. +Miksi sitä sitten maskutellaan —? + +_Anna_. Kaljunen juttelee mielellään? + +_Kalle_ (viekkaasti, iskien silmää). Se on niin eri tavalla, se. Toisen +kanssa jutellaan — toisen ei.. Jos tykkää, niin — + +_Anna_. Ja nyt Kaljunen tykkää? + +_Kalle_ (pyyhkii suutaan). Voi, voi sentään —! + +_Anna_ (tiukasti). Ettäkö — mitä? + +_Kalle_ (kohteliaasti). Mikäs se olikaan neitsykäisen nimi? + +_Anna_. Anna. + +_Kalle_. Anna on kovin nätti nimi. Ja ehkä liikanimikin nätti? + +_Anna_. Ei ole. Mutta en vain muuta. + +_Kalle_. Mitä se hyödyttäisi! Eihän tyttölasten tarvitse, muuttuuhan se +kuitenkin. + +_Anna_. En muuta, vaikka ei muuttuisikaan. + +_Kalle_. No, se on oikein, se! Narrit nimillään reistailevat. Niinkuin +tuokin — Sini-piika. + +_Anna_. Tunnetteko hänet? + +_Kalle_. Ehkä — sanoi tässä muuan Pöllönkorvesta. Vaikka ei +tuntenutkaan. + +_Anna_ (avoimesti). Eikö? — Vaikka on ollut kolme vuotta talossa! + +_Kalle_. Kolme? — Olitteko viime kesänäkin? + +_Anna_. Pyhäinmiesten päivään asti. + +_Kalle_. Mutta minähän Juhannuksen jälkeen kyyditsin isäntää — tai +patruunaa — häntä taas pitää sanoa patruunaksi — vaikka ei olekaan +— kyyditsin patruunaa kotia. (Tarkastelee Annaa.) Enkä minä muista +nähneeni + +_Anna_ (ivallisesti). Silloin — naimareisultaan — + +_Kalle_. Niin — Härjänheimosta. Lysti mies! Jutteli hauskasti koko +matkan. Naisista tuntui puhuvan kovin mielellään. + +_Anna_ (tekeytyen välinpitämättömäksi). Kenestä puhui? +Härjänheimolaisesta morsiamestaan kai? + +_Kalle_. Ei se oikein siitä. Tuntui karttelevan. + +_Anna_. Karttaa kai vieläkin — koska ei ole valmista tehnyt. + +_Kalle_. Kun pitkistyy, niin sitkistyy, sanotaan. — Saara onkin vanhaa +tekoa, ja — ja Pöllönkorvella oli mielessä joku hätimpi — mutta — + +_Anna_. Kukahan mahtoi olla? + +_Kalle_. Joku, jota ei voi naida. + +_Anna_. Niinkö sanoi? + +_Kalle_. Valitteli sellaista. + +_Anna_. Miksi ei voinut? + +_Kalle_. Ylpeys esti. Multa-aatelin ylpeys — + +_Anna_. Siitähän se usein puhui. + +_Kalle_ (viekkaasti). Vai puhui? + +_Anna_. Ne ovat nyt keksineet sellaisen arvopuntarin itselleen. Ei +riitä enää manttaalimiehet, eikä rusthollarit, eikä — + +_Kalle_ (innostuen). Heidän kanssaan ei sitten mikään piisaa. — Kun +vain tietäisi missä se raja on. + +_Anna_. Mikä raja? + +_Kalle_. Raja heidän ja meidän välillämme. Raja multa-aatelin ja — ja +kuinka sanoisin — + +_Anna_. Niinkuin esimerkiksi Kaljusen välillä. + +_Kalle_. No — esimerkiksi. + +_Anna_. Eivätköhän ne ole pellot ja niityt ja — + +_Kalle_. Ei ole. Ei! Naihan Härjänheimokin Eräpellon Ellin, jolla +ei ollut yhtään mitään. Mutta taas Rajalan Kustaa ei kelvannut +kosiomieheksi Tyynelle, vaikka Kustaa oli koonnut tukkihommissa +paljon rahaa ja ostanut koko Lohtalan kylän. Kamaristaan Härjänheimo +käännytti miehen ympäri — ei päästänyt edes sisarensa puheille. Ja +niinhän se Pöllönkorpikin oli valmis ottamaan Saaran ja — ja jättämään +mielitiettynsä. Eikä Saaralla kuitenkaan ole — + +_Anna_. No, nyt on kunnossa. + +_Kalle_. Joko Anna nyt lähtee? + +_Anna_. Jo. Tännekö te —! + +_Kalle_. Eiköhän tässä nyt vähän vielä juteltaisi — olen vähän niinkuin +tarttunut kiinni — + +_Anna_. Mihin sitten? (Tekee lähtöä.) + +_Kalle_. No, tuota — älkäähän nyt — eihän sitä nyt niini kiireessä +keksi sanojakaan — tahtoisin Annalle — + +_Anna_. Minulleko olisi jotain sanottavaa? + +_Kalle_. Ai, ai kun olisi, jos olisi — + +_Anna_ (naureskellen). Jos olisi miestä — niinkö? + +_Kalle_ (rohkaistuneena). Jos vain Annalla olisi aikaa kuunnella. +(Siina tulee käytävän ovesta Kallen selän takaa.) + +_Kalle_. Minä en ole koskaan kenenkään naisen seurasta niin pitänyt +kuin — + +_Anna_ (on huomannut Siinan). — kuin Siinan. Niinkö? + +_Kalle_ (innokkaasti). Siinanko? Siinan kanssa minulla ei ole mitään +tekemistä. Mistä sen saitte päähänne? Mokoman herrastuneen hupakon — + +_Siina_ (polkee jalkaa). Kalle! Hävytön! Parjaaja! + +_Kalle_ (kääntyy ympäri). Ai, ai, ai! + +_Siina_. Älä sinä puhu mitään mistään tekemisistä minun kanssani! Sen +saa Annakin tietää, että kaksi kertaa minä —, olen — + +_Kalle_ (nostaa molemmat kätensä). Sss! Sss! + +_Siina_ (parkaisemalla). — antanut sinulle rukkaset — + +_Kalle_. — ja tumput ja villaset sukat. Kyllä, kyllä! + +_Anna_ (naureskellen). Tehän olette kovin hyviä ystäviä keskenänne. + +_Kalle_. Minä en ole koskaan ollut, mutta tämä Siinahan se on +tuppautunut — + +_Siina_ (suurenmoisesti). Luuleeko herra Kaljunen, että minä olen — oho +— (Menee nopeasti pois.) + +_Kalle_ (nolona). Kas tuota ryönää, kun — kun — + +_Siina_ (aukaisee jälleen oven). Parooni tekee niin hyvin! + +_Freckstedt_. Jaha, jaha! Vai tämä on huoneeni. (Tulee sisään.) + +_Siina_. Olkaa hyvä! (Menee.) + +_Anna_ (niiaa). Jos herra parooni jotakin tarvitsee, niin sopii soittaa. + +_Freckstedt_. Ehkä neiti odottaa. (Katselee ympärilleen.) Ei tämä nyt +oikeastaan — mihin nuo kaikki ovet johtavat? + +_Anna_ (osottaa molemmanpuolisia sivuovia perällä). Nuo viereisiin +numeroihin. (Osoittaa vasemmanpuolista alaovea.) Ja tuo vie alakertaan. + +_Freckstedt_. Ja ikkuna —! + +_Anna_. On pihan puolelle. + +_Freckstedt_. Eikö teillä ole huonetta kadun puolelle? Tämä ei ole +juuri muutenkaan — + +_Anna_. Tämä viereinen olisi. (Avaa oikeanpuolisen oven.) Siellä on jo +sähkövalokin kunnossa. (Menee oikealle.) + +_Freckstedt_. Katsotaanpas! (Menee oikealle.) + +_Kalle_ (menee ovelle). No, sehän onkin paljon hienompi. + +_Freckstedt_ (oikealla). Tämän minä otan. Merkitkää tämä minulle! + +_Anna_ (oikealla). Hyvä on. (Tulee.) + +_Freckstedt_ (oikealla). Minun täytyy peseytyä. Kalle, tuo matkalaukut +tänne! + +_Kalle_ (panee oven kiinni). Ryönä tulee aivan heti. (Iskien silmää +Annalle.) Kun hän on poistunut, niin — niin — + +_Anna_. Hyvää yötä! (Aikoo mennä.) + +_Kalle_. Ei, ei! Minä meinaan, että emmekö me Annan kanssa muuta +sinnekin — toisia lakanoita? + +_Anna_. Minä luulen, että lähetän sinne Siinan. + +_Kalle_ (nolona). Siina? Mäki-Matin Siina! Hm! Teki tepposet. Tuppautui +puun ja kuoren väliin kuin toukka. — Ai, ai, sitä tyttöä — tuota Annaa! +(Kävelee.) Tekipä se minut kevyeksi. (Pysähtyy.) Jos tykkää tytöstä, +niin kantapäät nouseskelevat ihan itsestään — sen olen pannut merkille. +Ja jos ei tykkää, niin — niin liikkuu kuin jyväsäkki selässä — senkin +olen pannut merkille. + +_Freckstedt_ (oikealla). Kalle! + +_Kalle_. Jahah! Ryönä tulee jo. (Ottaa toisen matkalaukun ja vie +oikealle.) + +_Siina_ (avaa ulko-oven). Tänne — tehkää hyvin! + +_Pöllönkorpi_ (tulee). Kas, kas! Jo valaistu ja valmis kuin joulupirtti! + +_Siina_. Sopiiko tämä? + +_Pöllönkorpi_. No, miksei sopisi! Onhan tässä lattia ja katto — + +_Kalle_ (tulee). — ja reikäiset seinät, että sisään pääsee. + +_Siina_ (nyrpistää nenäänsä Kallelle). Pyh! (Menee.) + +_Pöllönkorpi_. Eikös se ole —? + +_Kalle_. On kyllä — ehtoota! (Menee tervehtimään.) + +_Pöllönkorpi_. Terveeksi! Mitäs sinä täällä —? + +_Kalle_ (menee ottamaan toisen matkalaukun). Minä vain tätä kapsäkkiä — + +_Pöllönkorpi_. Taidat olla talonväkeä täällä — + +_Kalle_. Enkä — minä vain sen paroonin — (Aikoo oikealle.) + +_Pöllönkorpi_. Asuuko Prekka-Ville siellä? + +_Kalle_. Sss! + +_Pöllönkorpi_. Minä tapasin hänet äsken tuolla alhaalla. + +_Kalle_ (hiljaa). Tulen heti. (Kovemmin.) Vien tämän ensin paroonille. +(Menee.) + +_Pöllönkorpi_. Vie, vie! (Ottaa taskustaan -pienen peilin ja silittelee +viiksiään.) He, he, he! (Istuu kirjoituspöydän ääreen.) + +_Siina_ (tuo päiväkirjan). Herra on hyvä ja kirjoittaa tähän nimensä! + +_Pöllönkorpi_. Vai nimi, vai nimi! (Kirjoittaessaan.) Neitokainenko +minua täällä passailee? + +_Siina_. Kyllä — minäkin. + +_Pöllönkorpi_ (kirjoittaessaan). Maanviljelijä — — ko—rpi — + +_Siina_. Koko nimi — Pöllönkorpi. + +_Pöllönkorpi_. Mitä? (Katsoo Siinaa.) Tunnetteko minut? (Antaa kirjan.) +Eikös se ole ompelijatar — Kallen morsian — tai vaimo —? (Kalle tulee.) +Kalle! Täällähän on sinun vaimosikin. + +_Kalle_. Ei ole minun — + +_Siina_. Eikä tulekaan. + +_Kalle_. Eikä ole koskaan ollutkaan — + +_Siina_. Luuletko, että olen aikonutkaan — oho —! (Heittää niskojaan ja +menee alikertaan vievästä ovesta.) + +_Pöllönkorpi_. He, he, he! Ai, ai kuinka huono kotikuri! Ai, ai! + +_Kalle_ (nauraa). Aika epeliksi näkyy muuttuneen. + +_Pöllönkorpi_. Äksyn muijan olet saanut. Vai onko vielä morsian? + +_Kalle_. Ei ole kumpikaan — jumalan kiitos! + +_Pöllönkorpi_. Viime kesänähän sinä olit niin vakavassa — + +_Kalle_. Kyllähän me sitä yritimme, mutta — kun se ei passannut +niinkuin ennen, niin — jätimme sikseen. — Eihän patruunakaan ole vielä +totta tehnyt —? + +_Pöllönkorpi_ (nousee ja rykii). Ei ole tullut vielä — ei ole — (Menee +toiselle puolelle.) + +_Kalle_ (veitikkamaisesti). Kyllähän, sen — (yskäisee) — ymmärrän — + +_Pöllönkorpi_. Minkä sitten? + +_Kalle_. Kun niinkin kauan pitkittyy, niin tekisi mieli — (Tekee +kädellään pyyhkimistä osoittavan liikkeen.) + +_Pöllönkorpi_ (uteliaana). Mitä meinaat, että — tekisi mieli? + +_Kalle_ (tekee saman liikkeen). Noin vain — + +_Pöllönkorpi_ (tuttavallisesti). Ettäkö — (tekee saman liikkeen) — noin +vain —? + +_Kalle_. Juuri niin! Jättää juttu sikseen. + +_Pöllönkorpi_ (raapii korvallistaan). Mutta siinäpä se juuri onkin, +että se ei käy noin vain — kädenkääntämällä — + +_Kalle_ (nauraa itsetietoisesti). Kyllä käy. + +_Pöllönkorpi_. Helppo sinun on puhua. Sinulle se käy — mutta ei minulle. + +_Kalle_. No, mikäs estää? Mies kuin mies, ja — + +_Pöllönkorpi_. Ei, ei! Ei ole mies kuin mies. Siinä on, katsos, suuri +ero. Asioilla on rajansa, näetkös — + +_Kalle_. Ja ihmisillä on rajansa? + +_Pöllönkorpi_. Niin — tietysti — + +_Kalle_. Jaa, jaa — kun on multa-aatelia — + +_Pöllönkorpi_ (hyväntahtoisesti). Niin, niin — (kävelee) — kun on +multa-aatelia. + +_Kalle_ (vilkkaasti). Sanokaas nyt, patruuna, missä on se ero sitten — +se raja — multa-aatelin ja — meidän muiden välillä. + +_Pöllönkorpi_ (itsetietoisesti myhähdellen). Se on siinä, että, että — +kuinka nyt sanoisin — että me olemme multa-aatelia, ja te muut olette — +muita ihmisiä. (Menee istumaan kirjoituspöydän ääreen.) + +_Kalle_ (virnistellen happamesti). Ja muu ihminen on — + +_Pöllönkorpi_ (ottaa lompakon taskustaan ja alkaa laskea rahojaan). +Niin on — se on muu ihminen — + +_Freckstedt_ (tulee). Kuuleppas, Kalle! — Ahaa! Patruunakin on +asettunut tänne — naapuri siis — hauskaa — hauskaa. — Menehän, Kalle, +tuohon Mikkoseen — vastapäätä! Tuot sieltä tilaamani — hm — sano vain — +tilaamani — + +_Kalle_. Minkä? + +_Freckstedt_. Kyllä hän tietää mistä on kysymys. + +_Kalle_. Jaha! Kysyn vain ryönää, jonka parooni on tilannut. (Menee.) + +_Freckstedt_. Vaikkapa niinkin. (Pöllönkorvelle.) Saanko istua hetkeksi +— hetkeksi —? + +_Pöllönkorpi_. Tehkää hyvin. (Aikoo nousta tuolia ottamaan.) + +_Freckstedt_. Ei, ei! Kiitoksia! Kyllä saan. (Ottaa tuolin lähelle +pöytää.) Aa — häiritsenkö? Patruuna on, näen mä, konttoritöissä — +laskee matkakassaa — + +_Pöllönkorpi_. He, he, he! Eihän sitä tällaisia matkakassoja — myin +metsää tässä — vähän verran. (Yskäisee.) + +_Freckstedt_. Vähänkö? Näkyy, että paljon — + +_Pöllönkorpi_ (leveästi). Vähänlännän kappaleen — takamaalta — +viidenkymmenentuhannen palasen. + +_Freckstedt_. Onnittelen — onnittelen. Hyvä kauppa tietysti. — Ja kun +kaupassa pääsee alkuun, niin se jatkuu itsestään. Nyt kai patruuna +ostaa minulta uudenaikaisia peltokaluja — kaikenlaisia — olen asiamies +— olen aikonut tulla patruunan luo — kartanoon — olen juuri matkalla +sinnepäin — + +_Pöllönkorpi_. Hm! Jaa! Eipä meiltä juuri mitään puutu — + +_Freckstedt_. Aina puuttuu — parhaimmastakin paikasta aina puuttuu +jotakin. — — Mutta — janokin tässä — soittaisimmeko — jos sallitte. +(Siina tulee, tuoden lakanoita alakerrasta. Freckstedt nousee.) Ahaa +— neiti — kuulkaapas — (Nähtyään Siinan jää seisomaan paikalleen ja +katsoo tuijottaa sanaakaan sanomatta.) + +_Siina_. Mitä herra —? (Tunnettuaan Freckstedtin jää seisomaan suu +auki. Freckstedt hetkisen kuluttua viittaa veltosti Siinaa menemään, +taivuttamalla vasemman käden sormiaan sisäänpäin. Siinä keikauttaa +päätään ja menee keikailevasti ylvästellen Freckstedtin huoneeseen.) + +_Freckstedt_ (kääntyy tyhmistyneenä Pöllönkorpeen). Mikä tuo oli? Mikä +— mikä —? + +_Pöllönkorpi_ (vetelee viiksiään hymyilevänä). Eiköhän se ollut, vanha +tuttu. + +_Freckstedt_. Tuttu? Niin — tutulta näytti. + +_Pöllönkorpi_. Entinen Eufrosiina Härjänheimo. + +_Freckstedt_ (vielä nolona). Niin — joku sellainen, jota — jonka olen — +jota olen — + +_Pöllönkorpi_ (nauraen). Joskus kosinut — + +_Freckstedt_. Äsh! Erehdyksestä silloin — täällä vanhalla +seurahuoneella — äsh! + +_Pöllönkorpi_. Hänellä on nyt toinen nimi — + +_Freckstedt_. Mitä se minua liikuttaa — äsh! — Tämä ei ollut millään +tavalla hauskaa — äsh! + +_Pöllönkorpi_. Ehkä toinen piika — jos soittaisi. (Nousee.) + +_Freckstedt_ (aivan masentuneena). Niin — toinen — toinen piika — + +_Pöllönkorpi_ (painaa sähkökellon nappulaa). Katsotaanpas — + +_Freckstedt_ (istuu Pöllönkorven paikalle pöydän ääreen). Äsh! + +_Pöllönkorpi_ (tulee etualalle). No, ei nyt pidä suotta. — Emmeköhän +pistäytyisi alas hotellin puolelle! + +_Freckstedt_ (vilkastuen). Niin — alas — siellä on maskeraadi — sinne +olenkin aikonut — olen tilannut kauhtanankin — sellaisen — + +_Pöllönkorpi_. Tiedän — tiedän — olen nähnyt — veljelläni maisterilla +on sellainen. + +_Freckstedt_. Emmekö sitten lähdekin sinne? Ovat kai jo alkaneet. + +_Pöllönkorpi_. Voiko sitten vain näin? + +_Freckstedt_. Kyllä — patruuna voi aivan mainiosti tulla tuossa +pukimessa. — Siksi mahtava mies — + +_Pöllönkorpi_. He, he, he! No, saa kai miehen tunteakin, jos sikseen on. + +_Anna_ (tulee). Herrat soittivat —? (Tulee etualalle.) + +_Pöllönkorpi_. Kuules, neitonen. — (Kääntyy Annaan. Hämmästyy ja jää +sanattomana seisomaan.) + +_Anna_. Mitä herra —? (Tuntee Pöllönkorven ja jää liikkumattomana +töllöttämään. Pöllönkorpi hetken kuluttua viittaa oikean käden +peukalolla peräovelle päin Annaa menemään.) Vai niin? — Patruuna +Pöllönkorpi kutsui vain nähdäkseen — entisen karjakkonsa. — (Purskahtaa +nauramaan ja menee peräovesta.) + +_Pöllönkorpi_ (kääntyy nolona Freckstedtiin päin). Mikä — mikä —? + +_Freckstedt_ (nauraa vahingoniloiseen). Eiköhän se ollut vanha tuttu? + +_Pöllönkorpi_. Tuttuko? + +_Pöllönkorpi_. Jotakin se puhui. Ehkä oli joku — joka on — jota olen — + +_Freckstedt_. Ennen kosinut — + +_Pöllönkorpi_ (tyhmän valittavalla äänellä). No, ei nyt juuri kosinut — +mutta — mutta — + +_Freckstedt_ (nauraen). Sinnepäin — sinnepäin — + +_Pöllönkorpi_. Päin ja päin! (Kimmastuen.) Päin mäntyä tämä on! + +_Freckstedt_. Mitä nyt joutavista! (Nousee.) Soitetaanpa! Ehkä joku +kolmas — + +_Pöllönkorpi_ (hämmentyneenä). Ei, ei! Ei soiteta! Jumalako sen tietää, +kuka sieltä vielä voi tulla. + +_Freckstedt_ (hymyilee). Niin — kukapa sen tietää. + +_Pöllönkorpi_ (älyää sanoneensa tarpeettoman paljastuksen ja lyöttäytyy +leikilliseksi). Eikö totta? Siellähän voi tulla ketä vain — (näpäyttää +Freckstedtiä salaisella ymmärtämyksellä olkapäähän) — vaikka koko +syntiluettelo. + +_Kalle_ (tulee, tuoden pienen käärön). Tällaisen ne antoivat. + +_Pöllönkorpi_ (on nopeasti kääntynyt). Sinäkö? Luulin jo — —. Tuliko +sinua vastaan joku nainen? + +_Kalle_. Tuli tuossa — ja nauroi. + +_Pöllönkorpi_. Ai, ai! Vai nauroi! Paha merkki, kun nainen nauraa. + +_Freckstedt_ (Kallelle). Annahan tänne! (Pöllönkorvelle.) Minun +mielestäni sopii naiselle nauru parhaiten. + +_Pöllönkorpi_. Hm! Miten milloinkin. + +_Freckstedt_. Mennäänpäs nyt minun huoneeseeni koettamaan. (Menee +edellä huoneeseensa.) + +_Pöllönkorpi_ (mennessään, Kallelle). Tunsitko sen — sen —? (Viittaa +ulko-oveen.) + +_Kalle_. Kyllä kai isäntäkin — patruunakin?— + +_Pöllönkorpi_ (menee). Kyllä — kyllä. (Maija kurkistaa käytävän ovesta +sisään.) + +_Kalle_. Etsittekö jotakin? (Maija ei liikahda eikä vastaa, kurkistaa +vain.) Tulkaa sisään vain! + +_Maija_. Eikö se tullutkaan —? + +_Kalle_. Ei tullut. + +_Maija_. No, minne se —? + +_Kalle_. Kuka? + +_Maija_. En minä hänen nimeään tiedä. + +_Anna_ (kurkistaa vasemmasta vierashuoneesta). Tuliko se tänne? + +_Kalle_. Ei tullut — mutta tulossa on. + +_Anna_. Kuka? + +_Kalle_. En minä tiedä — mutta tuolla oven raossa on joku. + +_Anna_ (tulee sisään). Kas, sielläkö sinä? Tule sisään! Ajattelin jo, +että —.mihin ihmeeseen sinä hukuit. + +_Maija_ (tulee sisään). En tietänyt mitä ovea meinasit — kurkistin +tänne. + +_Kalle_. Sokkosillakos te olette — vai —? + +_Anna_. Siina ja minä menemme naamiaisiin, ja Maija tuli tänne +etulaiseksi. (Maijalle.) Katsos nyt, Maija! Tämä huone tässä — tuo +tuossa vasemmalla ja tuo oikealla kuuluu sinulle. Tässä asuu yksi +herra. Tuossa vasemmalla asuu toinen herra, ja tuo oikeanpuolinen on +tyhjä — + +_Maija_. No, mitäs tyhjästä — + +_Anna_. Se on tilattu — telefoonilla tilattu. Kun tulee, niin päästä +sisään! Kaikki on kunnossa. + +_Maija_. Mitäs minä muuta teen? + +_Anna_. Teet aina sen mukaan kuin sinua pyydetään. + +_Maija_. Tämänkö huoneen kautta noihin kuljetaan? (Osoittaa +sivuhuoneita.) + +_Anna_. Eikä. Käytävässä on ovi kumpaiseenkin. Ja tuota tietä pääset +lyhyintä tietä alikertaan. + +_Maija_. Missä minä oleilen? + +_Anna_. Käytävässä. Mutta jos tulee kylmä, niin — jossakin täällä. +Kaikki ovat kuitenkin aamuun asti alhaalla. Nyt se on kai selvä? +Minulla on kiire. Tule nyt riisumaan hattusi ja — + +_Maija_. Johan nyt — uusi hattuni — vielä varastaisivat — + +_Anna_. No, tee kuinka tahdot! Tule nyt! + +_Kalle_. Onpas nyt kiire. — Eikö —? + +_Maija_. Tämäkö se tässä asuu? + +_Anna_. Se on erään matkustavaisen kyytimies. (Aikoo mennä.) + +_Kalle_. Kuulkaahan, Anna! Ei, ei! Kyllä Maija saa mennä. + +_Maija_. Pääseepä tästä. (Menee käytävään.) + +_Anna_. Mitä sitten? + +_Kalle_. Meneekö Anna sinne maskunaamiaisiin? + +_Anna_. Tietysti. + +_Kalle_. Tulisinko minäkin — ehkä —? + +_Anna_ (nauraa). Mikäs estää! (Menee peräovesta.) + +_Kalle_. Ei, ei! Minä meinaan, että yhdessä. (Ryntää Annan perässä.) + +_Freckstedt_ (tulee Pöllönkorven seuraamana). Kauhtana on aivan +sopimaton. Liian lyhyt ja liian laaja. Ei sitä voi käyttää. + +_Pöllönkorpi_. Tuo naamarihan tekee ihan tuntemattomaksi. Olisipa +minullakin! + +_Freckstedt_. Sieltä saa ostaa. — Jos minäkään viitsin tätä käyttää. +(Panee silkkinaamion taskuunsa.) Saammehan nähdä. + +_Pöllönkorpi_ (kiertelee viiksiään). Tämä on kovin jännittävää, tämä. +Joko menemme? + +_Freckstedt_. Kai sitten! (Menevät.) + +_Kalle_ (tulee ovessa vastaan). Jaha — joko parooni menee? + +_Freckstedt_. Menemme tuonne alas. + +_Kalle_. Eikö parooni käytäkään sitä ryönää, joka Mikkosessa pantiin +kääröön? + +_Freckstedt_. En käytä. + +_Pöllönkorpi_ (nauraa). Kalle saa käyttää sitä. + +_Freckstedt_ (nauraa). Niin, Kalle saa jos tahtoo. (Menevät peräovesta.) + +_Kalle_ (yksin). Anna juoksi vain ja nauroi — huu — paha merkki kun +nainen nauraa, sanoi Pöllönkorpi. Hm! Sillä oli niin kiire sinne. +Entä jos minäkin! Kalle saa käyttää, sanoi Freckstedt. Mitä jos —! +Katsotaanpas! (Menee Freckstedtin huoneeseen ja tuo sieltä mustan +dominon.) — Jahah! tällainen — ja rätti silmillä oli heillä myös — sen +näin tuolla alhaalla — no se saadaan! (Ottaa nenäliinan taskustaan ja +menee pöydän ääreen leikkaamaan siihen reikiä.) Tämä ei oikein puukolla +— mutta näinhän minä sakset. (Menee Freckstedtin huoneeseen.) + +_Siina_ (kurkistaa alakerran ovesta. Kun ei näe ketään, niin tulee +sisään. Hänellä on domino käsivarrellaan ja naamio kädessä. Menee +käytävän ovelle. Huutaa hiljaa.) Maija! — Maija! + +_Maija_ (ilmestyy ovelle). Mikä hätänä? + +_Siina_. Onko siellä käytävässä ketään? + +_Maija_. Ei ketään. + +_Siina_. Tulehan sitten tänne! + +_Maija_. Tulenhan toki. (Tulee sisään.) Mikä on? + +_Siina_. Autahan tätä levättiä minun ylleni! + +_Maija_. Kyllä autan. Mikä se on tällainen kasukka? + +_Siina_. Paneppas nyt tuo paslikka niin ettei tukka pörröty! Nosta +nätisti — niin — + +_Maija_. Meneekös se Siinakin tuonne herrasväen peliin? + +_Siina_ (ylpeillen). Tuttavia siellä vain on — hyviä tuttavia. Kiitos! +Hyvä on! Mene nyt vain taas käytävään! — Niin kuules, tuo huone on +tilattu — + +_Maija_. Minä tiedän. + +_Siina_. Se tilattiin telefoonilla Härjänheimosta. Kun tulevat, niin +ota vastaan. + +_Maija_. Kyllä otan. + +_Siina_. Eikä mitään muita huoneita ole sitten vapaina. + +_Kalle_ (kurkistaa ovesta). Ahaa! Se on Anna. Kyllä minä... (Vetäytyy +takaisin.) + +_Siina_. Jos joku tulee kysymään, niin neuvo muualle! + +_Maija_; Mihin? + +_Siina_. Mihin tahdot. Raittiushotelleihin ja yömajoihin. + +_Maija_. Kyllä ohjailen. + +_Siina_. Jos tarvitset apua, niin ilmoita kassaan! Anna tai minä +tulemme sitten. + +_Maija_. Minä menen sitten — + +_Siina_. Mene vain! + +_Maija_ (katselee Siinaa ja hihittää). On teillä metkut! (Menee +peräovesta. Siina ottaa pesukaapin yläpuolelta peilin ja tuo sen +pöydälle. Istuu tuolille ja rupeaa asettelemaan naamiota. Kalle tulee +hiljaa. Hän on puettu dominoon ja nenäliinasta tehtyyn naamioon. +Yskäisee.) + +_Siina_ (on saanut naamion paikoilleen). Onko se Maija? + +_Kalle_. Ei ole. + +_Siina_ (kääntyy katsomaan, parkaisee). Sus siunatkoon! + +_Kalle_. Älkää pelätkö! Minähän olen vain samallainen kuin tekin. + +_Siina_. Kuka te olette? + +_Kalle_. Tuntematon — olemme tuntemattomia molemmat. Olen äveriäs herra +tuolta salista. Ja te olette kukkasien kuningatar. + +_Siina_ (hyvillään, keimaillen). Ah! — Minä kuulen, että te olette +hieno herra. + +_Kalle_. Vain tomua ja tuhkaa. Mutta te olette kuin potaatin kukkanen +tupakkapellossa — kuin — saanko istua tähän viereenne? + +_Siina_. Oi — istukaa! — Ellemme mene alas — toisten seuraan. + +_Kalle_ (istuu). Tietysti menemme — jahka ensin olemme tulleet +ystäviksi — hyviksi ystäviksi. + +_Siina_. Tulemmeko me ystäviksi? + +_Kalle_. Ikuisesti. + +_Siina_. Te vain sanotte niin. + +_Kalle_. Minä sanon mitä ajattelen. + +_Siina_. Ettehän te tunnekaan minua. + +_Kalle_. Tunsin heti teidän vartalonne — heti kun näin — + +_Siina_. Olenko minä ennen nähnyt teidät? + +_Kalle_ (siirtyy lähemmäksi). Olette, olette — + +_Siina_. Herra vain puhuu pilkatakseen — + +_Kalle_. En, peijakas vie, puhukaan. Näin vakavaa kieltä en ole koskaan +käyttänyt. + +_Siina_ (nousee). Herrat vain pettävät kauniilla puheillaan. (Menee +näyttämön toiselle puolelle.) + +_Kalle_ (on noussut). Mutta minä en ole sellainen herra, että minä +pettäisin. Minä olen rehti mies. + +_Siina_. Kuka sen tietää. + +_Kalle_. Minä tiedän. Voi kirkkoveisu ja pyhäin miesten päivät... +(Ottaa Siinaa vyötäisiltä.) + +_Siina_. Mitä nyt? Miksi meluat? + +_Kalle_. Kun tykkään. Saako tykätä? + +_Siina_. En tiedä — + +_Kalle_. Ja kun tykkää — niin tekee kovin mieli — + +_Siina_. Mitä sitten? + +_Kalle_. Uskaltaakohan — saakohan —? + +_Siina_. Mitä nyt vielä? + +_Kalle_ (pyytäen). Saako pussata? + +_Siina_ (kallistaa päänsä). Ei saa! + +_Kalle_. Yhden kerran vain — + +_Siina_ (kääntää suunsa Kalleen päin). Ei saa! + +_Kalle_. Mutta minä saan vain — yhden kerran — (suutelee) — yhden +kerran — (suutelee) — yhden kerran. (Ovat ottaneet toistensa naamiosta +kiinni, nähdäkseen kasvot.) + +_Härjänheimo_ (tulee peräovesta). Herrasväki antaa anteeksi, mutta — + +_Siina_ (parkaisee). Oih! (Irtautuu ja peräytyy.) + +_Kalle_ (samoin). Ai — saakeli! (Molemmat jäävät jähmettyneinä +seisomaan vastakkain.) + +_Härjänheimo_ (tulee hitaasti heidän keskeensä). Älkää häiriintykö. +Hauska nähdä, että vanha rakkaus ei ruostu. Minä vain haen tämän +huoneen asukasta. + +_Siina_ (Kallelle). Senkin — moukka! (Syöksyy alikerran ovesta.) + +_Kalle_. Tämähän meni päin hemmettiä. (Sylkäisee.) Tpfyi! + + Väliverho. + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +Sama paikka ja samat asemat. + +_Härjänheimo_ (nauraa). Miksi mies seisoo noin nolona? Minunko tähteni +—? + +_Kalle_. Enkä. Mutta kun pudota läiskähtää niin korkealta näin +matalalle. (Kyykistyy vähän.) + +_Härjänheimo_ (huviteltuna). No, mistä putosit sitten? + +_Kalle_ (parkaisten). Eihän minun häntä pitänyt pussata. + +_Härjänheimo_. Eikö? + +_Kalle_. Ei — erästä toista minä — Ja olipa se ihme — etten sitä heti +maistanut — tpfyi! + +_Härjänheimo_. Tuntuuko nyt —' jälkimaku? + +_Kalle_ (tointuen). Minä olen mieluummin puhumatta siitä. (Menee +tervehtimään.) Terveeksi! + +_Härjänheimo_. Iltaa, iltaa! — Sanottiin, että tämä on Pöllönkorven +huone. + +_Kalle_. On tämä. + +_Härjänheimo_. Koko talo on aivan täysi. Tuon huoneen tuossa vieressä +sain naisille, mutta itse olen ilman. Ajattelin jos tässä passaisi — +koturina —? + +_Kalle_. Pitää ilmoittaa vain Pöllönkorvelle. + +_Härjänheimo_ (menee istumaan pöydän ääreen). Sen ovat jo tehneet. Minä +rupean tässä odottelemaan. — No, ajeletko vielä Freckstedtin kanssa? + +_Kalle_. Kauppamatkustajina kuljemme. Freckstedt asuu tuossa. + +_Härjänheimo_. Vai niin. (Hymyilee.) Aivan tuttavien keskuuteen tässä +joutuu. + +_Kalle_ (riisuu dominon yltään). Minä luulen, että vien tämän mekon — + +_Härjänheimo_. Eikö huvita enää? + +_Kalle_ (pudistaa päätään). Ei huvita. — Tahtooko isäntä —? + +_Härjänheimo_ (nauraa). En. En välitä. + +_Kalle_. Parasta se onkin, sillä eihän sikaakaan säkissä osteta. (Menee +Freckstedtin huoneeseen.) + +_Freckstedt_ (tulee käytävänovesta sangen hyväntuulisena hyräillen). +Sumppa ralla, ralla lallaa —! Terve, terve, isäntä — ja tervetuloa! +Siellä alhaalla on rajattoman lystiä — jumalallista! + +_Härjänheimo_ (nousee). Niin kai, niin kai! Oliko Pöllönkorpi siellä? + +_Freckstedt_. Tietysti. Häntä etsittiin, mutta hän lähetti minut. Hän +juo samppankaljaa siellä kaupungin herrojen kanssa, eikä — eikä sanonut +ehtivänsä. Mutta eikö isäntä tule sinne alas? + +_Härjänheimo_. Kyllä — mutta aioin ensin sopia tästä huoneesta hänen +kanssaan. Talo on ihan täynnä. + +_Freckstedt_. Tiedän, tiedän. Tämähän käy mainiosti. Sänky lisää — +siinä kaikki. + +_Härjänheimo_. No, sitenhän tässä sitten pärjätään. + +_Freckstedt_. Kyllähän miehet aina — mutta entäs naiset? Ovipoika +kertoi, että teillä on naisiakin mukana. Kolme kappaletta. Missä —? + +_Härjänheimo_. Asuvat tuossa. + +_Freckstedt_. Ketä naisia — tunnenko minä — jos saan luvan? + +_Härjänheimo_. Pari vanhaa tuttavaa — viime kesästä — + +_Freckstedt_. Ai, ai! Älkää puhuko siitä ikävästä jutusta! Mutta +se kolmas? Kuka se on? Minulla on aina niin ääretön harrastus +tuntemattomia naisia kohtaan. Tunnenko hänetkin? + +_Härjänheimo_. Tuskin. Se on vaimoni koulutoveri — muuan savolainen. + +_Freckstedt_. Nätti tyttö tietysti, kuten vaimonnekin? + +_Härjänheimo_ (naureskelee). Kyllä — hyvin nätti. + +_Freckstedt_. Ja rikas? — En voi kuvitella nättiä, köyhää tyttöä. + +_Härjänheimo_. Hyvin rikas — voi sanoa; pohatta. + +_Freckstedt_ (ottaa peilin taskustaan ja sivelee viiksiään). Ai ihmettä +sentään! Ai ihmettä! Nuori, kaunis tyttö — ja pohatta. (Panee peilin +taskuunsa.) Saan kai kunnian tulla tuttavakseen —? + +_Härjänheimo_. Kyllä — sopivassa tilaisuudessa. + +'Freckstedt. Ja savolainen. — Ai, ai! Mikä ihmeellinen harrastus +minussa herää! — Te olette erinomainen mies — teistä en eroa koko +iltana. + +_Härjänheimo_. Ettekö? — No, ehkä siirrymme sitten alakertoihin. + +_Freckstedt_. Mennään vain! Mennään heti! + +_Härjänheimo_. Käykää vain edellä. Pistäydyn tuolta naisten kautta. +Näkemiin! (Menee vasemmasta sivuovesta.) + +_Freckstedt_ (yksin). Nuori — kaunis — pohatta — savolainen. Sumppatu +riiatu rallalla lei. (Menee.) + +_Kalle_ (tulee). Mitä ihmettä minä nyt — mistä minä sitä Annaa menisin +etsimään —!? + +_Anna_ (kurkistaa peräovesta puettuna dominoon ja maskiin). Maija! + +_Kalle_. Häh! + +_Anna_. Onko Maija siellä? + +_Kalle_. Kuka Maija? + +_Anna_. Etulainen. Maija Savolainen. + +_Kalle_. Jaa — tuo — porstua-Maija — + +_Anna_. Äsh! (Vetäytyy takaisin.) + +_Kalle_. Eiköhän se ollut tuo — ryhti ja vartalo — ja — ääni — ja —. +(Aikoo perässä.) Mutta jos taas pettyy — paha paikka — + +_Anna_ (tulee sisään, puhuu käytävään). Hyvä on — Maija! (Aikoo +alakerran ovelle.) + +_Kalle_. Odottakaas! + +_Anna_. Siellä on Maija. + +_Kalle_. Minä viis Maijasta. (Astuu lähemmäs.) Teitä minä tahdon +puhutella. + +_Anna_ (on pysähtynyt). No? Mitä asiaa? + +_Kalle_. Tuota — ettekös te ole —? + +_Anna_. En ole. + +_Kalle_. Olettepas! + +_Anna_. En tunne teitä. + +_Kalle_ (hädissään). Älkää nyt viitsikö! Tuntekaa pois vain, kun +kumminkin tunnette. Ja minä tunnen teidät. Te olette Anna. Ja minun +rakkauteni voima nousee niin ankaraksi, että — + +_Anna_ (keimaillen). Rakastatteko minua? + +_Kalle_ (pyytäen). Ottakaa pois tuo nokilappu silmiltänne! Enhän voi +puhua teille, kun en näe ihmistä. Tunnen itseni kovin turvattomaksi. +Olen aivan kuin alasti. Minua hävettää ihan kuin Aatamia paratiisissa. + +_Anna_. Ettepäs Siinaa hävennyt. + +_Kalle_. Se ryönä petti minut. Joko hän ehti kertomaan? + +_Anna_. Jo — kertoi olleensa kuin tupakkakukkanen perunamaassa. — Vai +petti poikasen? Se oli oikein! Miehet ovat luodutkin petettäviksi. + +_Kalle_ (kiihkeästi). Ei pettänyt. Minä itse petyin. Luulin Annaksi — +jota rakastan — ihan vissiin rakastan — ottakaa pois tuo rätti, niin +minä näytän teille — + +_Anna_ (veikistellen). Mitä te näytätte? + +_Kalle_ (surunvoittoisesti). Minä olen vakava mies — ja puhun +vakavasti — + +_Anna_. Ei nyt olla vakavia — nyt on iloa pirtissä. (Menee nopeasti +alakerran ovesta.) + +_Kalle_ (nolona). Oi, oi, kuinka tuollainen nainen nostattaa sitä +rakkauden ryönää — eikä sääli yhtään, nauraa vain — nauraa ja menee — +ei se kai ole minun kylkiluustani. + +_Pöllönkorpi_ (tulee perältä hyväntuulisena). Minne se nyt joutui? + +_Kalle_. Katosi. + +_Pöllönkorpi_. Minne? + +_Kalle_. Ilopirttiin. + +_Pöllönkorpi_. Mitä tietä sitten? Mistä ovesta? + +_Kalle_ (ikäänkuin heräten). Häh? + +_Pöllönkorpi_. Vastaa nyt toki! + +_Kalle_. Kyllä. + +_Pöllönkorpi_. No!? + +_Kalle_. Mitä — no!? + +_Pöllönkorpi_ (katselee Kallea ja rupeaa nauramaan hyvänsävyisesti). +Tässä sen nyt näkee, että sinä et ole multa-aatelia. + +_Kalle_. Jaa — kun hän nauroi minulle? + +_Pöllönkorpi_. Sinä olet tyhmä — siitä sen näkee. + +_Kalle_. Nyt minä jo kohta kimmastun. Mitä patruuna nyt oikein tahtoo +minusta? + +_Pöllönkorpi_. Ai, ai, ai! Sitähän minä olen aina sanonut, että ihmiset +ovat täällä päin kauhean tyhmiä. + +_Kalle_. Sitäkö se asia koski? + +_Pöllönkorpi_ (korostaen sanoja). Minä kysyin: tuliko tänne eräs musta +nainen? + +_Kalle_ (samaten). Ei — mutta vaalea tuli. + +_Pöllönkorpi_ (lauhtuen). Kuka se oli? + +_Kalle_. Kuka sen sitten piti olla? + +_Pöllönkorpi_ (taas tuskastuen). Oliko se Tiina Tissala? + +_Kalle_. Ei Tiina — vaan Anna. + +_Pöllönkorpi_. Niin, oikein — Annastiina Tissala. + +_Kalle_. Kuka hän on? + +_Pöllönkorpi_ (tuttavallisesti). Hän oli minun — on ollut minun — + +_Kalle_ (suuresti hämmästyen). Teidänkö? + +_Pöllönkorpi_. No, mitä ihmettä siinä nyt olisi —? + +_Kalle_ (lyyhistyy kuin iskusta). Hei vain! Tuli kuin tilsa kaviosta — +tänne sydämen päälle. Ja niin ankara nousu kuin sillä jo oli — + +_Pöllönkorpi_ (säälitellen). Millä sitten? + +_Kalle_ (surullisesti valittaen). Sillä rakkaudella. + +_Pöllönkorpi_ (ymmärtäen). Tiinaanko sinä —? + +_Kalle_ (valittaen). Annaan ja Tiinaan ja Annastiina Tissalaan. + +_Pöllönkorpi_. Äläpäs poikanen! Semmoiset hommat saat jättää. + +_Kalle_. Niin kai, niin kai — koska hän on ollut teidän — + +_Pöllönkorpi_ (äkäisesti). Minun karjakkoni hän on ollut! Älä siinä +rupea panettelemaan kunniallisia ihmisiä! + +_Kalle_ (lähtee). Vai karjakko! Vai karjakko! — Kyllä ymmärrän. +(Valittaa.) Hai—ai—ai! (Menee peräovesta.) + +_Pöllönkorpi_ (yksin). Ei totisesti ole ollut muuta kuin karjakko — +mutta sehän se onkin pahinta! Olla vain karjakko — ja niin muhkea. +Ei tuollakaan juhlassa ainoakaan vedä hänelle vertoja. — Ja Saara! +Voi, voi kun jouduin pahaan pihtiin sen Saaran kanssa. Olen koettanut +irtautua — ja irtautua — mutta kun tuli se sana annetuksi — se sana +— ja minun sanani on yhtä paljon kuin kirjat ja lorut — ja papin +sanat — ja kaikki yhteensä. Pöllönkorven sanan pitää olla tukeva kuin +maailmanluominen. (Raapii korvallistaan.) Ja kyllä se onkin — onkin +— sano — ei kai tässä muu peri kuin — kuin — pitää hankkia itselleen +lepopäivä — silloin tällöin. (Katselee ympärilleen.) Kun löytäisi sen +Tiinan. (Lämpimästi.) Tiina!! Olisipa Tiinalla sen verran rahoja — +että kehtaisi naida — ettei alustalaiset pitäisi vertaisenaan. Olisipa +vain rahoja! (Miettii ja koettaa povitaskuaan.) Hm! — Minulla on liian +paljon taskussa — kuka tietää mitä sellaisessa väen mylläkässä voi +tapahtua. (Ottaa lompakon taskustaan ja katselee ympärilleen.) Kun +olisi jokin sopiva paikka — ahaa, sänky! (Menee sängyn luo, katselee +ensin ympärilleen ja pistää sitten lompakon peitteen alle). Noin — nyt +on vapaampi — ja lystimpi. + +_Freckstedt_ (kurkistaa perältä). Hohoi! + +_Pöllönkorpi_. Hoi, hoi! Mitä nyt? + +_Freckstedt_ (tulee sisään). Eikö Härjänheimo ole täällä? + +_Pöllönkorpi_. Onko hän täällä? + +_Freckstedt_. Sitähän juuri kysyn. + +_Pöllönkorpi_. Miksi kysyä — ellei hän ole täällä. + +_Freckstedt_. Mutta hän oli äsken juuri — ja lupasi tulla alas. + +_Pöllönkorpi_. Soo — vai on hän kaupungissa. (Raapii korvallistaan.) +Kun ei vain kertoisi — jos jotakin — + +_Freckstedt_ (toimessaan). Teille voin sanoa — olettehan jo melkein +naimisissa — + +_Pöllönkorpi_ (huokaa). Niin — + +_Freckstedt_. Tässä talossa asuu muuan nuori, kaunis ja rikas — pohatta +— oikea pohatta savolainen tyttö — joka — jonka — jota kohtaan minulla +on kauhean suuret harrastukset — ja — ja Härjänheimo — + +_Härjänheimo_ (tulee naisten huoneesta). Iltaa, miehet! + +_Freckstedt_. No, siinähän te vielä olettekin. Tulin jo hakemaan. + +_Pöllönkorpi_. Terve, terve! Olipa lystiä, että sinäkin —. (Laulua +kuuluu alhaalta.) + +_Freckstedt_. Kuulkaas! Nyt siellä soitetaan ja lauletaan. Lähdetäänpäs +nyt sinne! + +_Härjänheimo_ (Pöllönkorvelle). Saanko jakaa huoneen kanssasi ensi +yöksi? + +_Pöllönkorpi_. Saat, saat — saat vaikka sängynkin, sillä minä aion nyt +pitää lystiä. + +_Kalle_ (tulee, on hyvin masentunut). Milloin täältä lähdetään? + +_Freckstedt_. Lähdetään? Hupsuko sinä olet? Nythän on yö — ja +maskeraadit ja — + +_Härjänheimo_. Älä sure, Kalle! Mies se on hävinnytkin. Koeta uudestaan. + +_Kalle_. Nämä ovat herraskaista peliä nämä — eivät ne minulle sovi — + +_Pöllönkorpi_ (menee taputtamaan Kallea olalle). Kyllä ne sopivat — kun +vain ei mene kalastelemaan toisten vesille. + +_Kalle_. Mistäpä sen köyhä tietää, mitä vesiä milloinkin ovat. Teillä +multa-aatelilla on niin laajat kalastuspaikat. (Huokaa.) Ja niitten +paikkojen laajuudesta kai se multa-aateluuskin riippuu. + +_Pöllönkorpi_ (nauraa tyytyväisenä). Niin kai, niin kai - ja niinhän se +Rekolan Arvikin sanoi — silloin, kun keksi tämän — + +_Kalle_. Minä en ole sitä niin ymmärtänyt - minä olen tuumaillut, että +vähän syvemmällä — + +_Freckstedt_. Kalle on niin syvämietteinen mies — + +_Härjänheimo_. Ja onkin osunut aivan oikeaan. + +_Kalle_ (ihastuen). Olenko? + +_Härjänheimo_. Olet, olet. + +_Kalle_. Mitenkä sitten? + +_Freckstedt_ (nauraen). Hyvä, hyvä! Mikä sitten on multa-aatelia? + +_Pöllönkorpi_. Minä olen — ja — + +_Freckstedt_. Ja Härjänheimo —- se on selvä, se — + +_Kalle_. Ei se ole selvä, että sanotaan: se on ja se ei ole. Miksi +toinen on — ja minä olen vain muu ihminen? Ellei sitä määrää raha ja +pellot ja — ja — (Katsoo Pöllönkorpeen.) — ja kalavedet — ja — + +_Härjänheimo_. Kalle on oikeassa. Ne eivät määrää. + +_Kalle_. Eikö isäntä sanoisi minulle — selvittäisi — + +_Härjänheimo_. Arvi sanoi, että — + +_Pöllönkorpi_. Mitä Arvi syvällisiä ymmärtäisi — joka aina on iloinen +ja — ja aina nauraa — + +_Härjänheimo_ (nauraen). Ihme kyllä — ei uskoisi miehestä, joka aina on +hyvällä tuulella ja aina nauraa, mutta — + +_Freckstedt_. No, mitä hän sanoi? + +_Härjänheimo_. Hän sanoi, että: multa-aatelia on jokainen kansalainen, +joka voi sivistyä — herrastumatta. (Äänettömyys.) + +_Kalle_. Ai — pentele — + +_Pöllönkorpi_. Jopas — + +_Freckstedt_. Jaa, jaa — jaa, jaa! (Äänettömyys.) + +_Kalle_. Sivistyy — herrastumatta — vaikka ei olisi rahaakaan — niinkö? + +_Härjänheimo_. Tietysti — vielä suuremmalla syyllä silloin. + +_Kalle_ (kovemmin, melkein hartaasti). Ai — pentele — + +_Härjänheimo_. Arvellaan, että se on suurin kunnia, minkä suomalainen +mies tai nainen voi saavuttaa. + +_Kalle_ (vielä kovemmin). Ai — sun pentele — + +_Pöllönkorpi_. Ja joka herrastuu sivistymättä on — + +_Kalle_ (erityisesti Pöllönkorvelle). Se on nauta, se! Sehän on +vallan selvä asia, se! (Menee perältä ulos. Härjänheimo ja Freckstedt +nauravat.) + +_Pöllönkorpi_ (vähän nolona). He, he, he! — Nauta kai — mikäpä se +muukaan voisi olla — he, he, he! (Kuuluu hurraamista.) + +_Freckstedt_. Ai, ai! Nyt siellä jo tapahtuu mitä tahansa — ja ilman +meitä — + +_Härjänheimo_. No, mennäänpä katsomaan. + +_Pöllönkorpi_. Niin — mennään — nyt on lystin aika. + +_Freckstedt_. Ha, ha, ha! Oikein — te multa-aateliset — + +_Härjänheimo_ (hymähtää). Hm! Se on sellainen arvo, ettei siihen juuri +uskalla sanoa kuuluvansa, sillä — (Taputtaa Freckstedtiä olalle.) — se +ei ole perinnöllistä. (Menevät perältä ulos.) + +_Kalle_ (palaa hetken kuluttua ja avaa peräoven). Mennään tänne — Maija +tulee tänne vain — menevät kaikki alakertaan — käytävä on kylmä — + +_Maija_ (tulee). Onhan siellä kylmä istua — toimettomana istua. + +_Kalle_. Toimettomana tulee aina vilu. Istutaan täällä — lämpöisessä. +(Asettaa toisen tuolin sen lähelle, jolla Freckstedt istui ensi +näytöksessä, pöydän ääressä.) Näin on hyvä. Maija tuohon — ja minä +tähän. (Istuvat.) Me molemmat hyljätyt — + +_Maija_. Onko Kalle hyljätty? + +_Kalle_. Eihän minun tee mieleni sinne alas — ei nyt ainakaan, kun sain +Maijasta seuralaisen. Mutta ellei Maijaa olisi — niin olisin hyljätty. + +_Maija_. Kai Kallella niitä omaisia —? + +_Kalle_. Ei sitten minkään sorttisia. + +_Maija_. Ainapa niillä pojilla on tyttönsä kullakin. + +_Kalle_. Minä olen kuin taivaan lintu. + +_Maija_. Ihanko se Kalle tosissaan? + +_Kalle_ (surunvoittoisesti). Kukapa minusta välittäisi! + +_Maija_. No, jo toki — noin pulskasta pojasta — jos oma tyttö olisi, +niin kyllä välittäisi. + +_Kalle_. Mutta kun ei ole. + +_Maija_. Pitää ottaa. + +_Kalle_. Eihän sitä vain niin voi — + +_Maija_. No, kun ei voi — niin tielle kyllä sattuu sellainen tyttö, +joka itse ottaa. + +_Kalle_ (hymyillen). Niin — minutko? + +_Maija_. No, ihan iltikseen. + +_Kalle_ (katselee Maijaa tutkivasti). Maija on herttainen tyttö. + +_Maija_ (kainosti). Enkä — + +_Kalle_. Ihan vissiin — kovin herttainen. + +_Maija_. Olisipa somaa, jos olisin. Kallekin on vallan toisenlainen +kuin muut miehet. + +_Kalle_ (itserakkaasti). Olenko? + +_Maija_. Vielä häntä kysyy — vallan toisenlainen — aivan oikea mies — +vakava ja lempeä. Minä en kenenkään muun kanssa voisi näin rauhallisena +tarinoida — vieraassa paikassa, keskellä yötä — enkä ole koskaan +tarinoinut — + +_Kalle_. Eikö —? + +_Maija_. En koskaan. Olen aina kartellut miehiä. + +_Kalle_. Mitä varten? + +_Maija_. Olen odotellut sitä oikeata. — Kas, kun paidan nappi on +irroillaan — tuossa Kallen leuvan alla. (Ottaa rintamuksestaan neulan, +jossa on valkeata lankaa.) Se pitää kiinnittää — muuten se putoaa. + +_Kalle_ (koettelee nappia). Kas, kun onkin — noh! siihen se nyt lähti. +(Ojentaa napin Maijalle.) Mutta ei suinkaan Maija viitsi —? + +_Maija_. Tottapa tietenkin — ei suinkaan sitä nyt nappia päästetä +hukkumaan. (Nousee ja alkaa ommella.) + +_Kalle_. Kovin on Maija herttainen. + +_Maija_. En ole muille ollut. + +_Kalle_. Miksi minulle —? + +_Maija_. En ymmärrä — on sattunut tielle sellainen — + +_Kalle_ (panee kätensä Maijan uumalle). Joka tarvitsee apua — + +_Maija_. On muutenkin sattunut — vallan erikoinen. Tuntuu kuin ikäni +olisin tässä ommellut. + +_Kalle_. Kyllä minustakin tuntuu vähän omituiselta — pampattaa niin +tuolla liivin alla. + +_Maija_. No, nyt ei putoa ensi hätään. + +_Kalle_. Kiitoksia, Maija! (Ottaa päästä kiinni ja suutelee.) + +_Pöllönkorpi_ (tulee perältä). Ai, ai, ai! + +_Maija_ (hihkaisee ja juoksee alakerran ovesta). Hih! + +_Pöllönkorpi_. Oletpa sinä koko peijakas! + +_Kalle_. Oliko tämäkin patruunan kalavesiltä? + +_Pöllönkorpi_ (nauraa hyväntahtoisesti). Ei ole, ei ole! Pidä hyvänäsi +vain! + +_Kalle_ (nousee). Kyllä minä olen siinä mies kuin toinenkin. + +_Pöllönkorpi_. Annoit tuollaisen vanhanpiian ottaa itsesi noin vain. + +_Kalle_. Ottaa? Aivan kuin minä en olisi voinut ottaa — yhtä hyvin. + +_Pöllönkorpi_ (vetelee viiksiään). Ne ovat eri miehiä, jotka ottavat. + +_Kalle_. Sen näköinen siitä silloin tulikin. + +_Pöllönkorpi_. Minkä näköinen —? + +_Kalle_. Sen Saaran näköinen. (Menee perälle.) + +_Pöllönkorpi_ (yksin kävelee tyytymättömänä). Saaran näköinen — niin +— sehän se on ristitikku, se Saara — mutta mitäs minä tulinkaan — ai, +ne rahat — pitää joskus kurkistaa. (Aikoo sängyn luo. Siina tulee +alakerran ovesta puettuna dominoon ja naamioon. Pöllönkorpi pysähtyy +paikalleen.) Ai — neitokainen. (Siina pysähtyy paikalleen, ei sano +mitään.) Etsiikö neitokainen jotakin — vai —? (Siina pudistaa päätään. +Pöllönkorpi kääntelee viiksiään.) Tuota — tuota — (Yhtäkkiä pälkähtää +hänen päähänsä.) Tervetuloa! (Itsekseen.) Se on vissiin Tiina. +(Katselee tutkien.) Ihan vissiin. (Hyökkää hänen luokseen.) Minä tunsin +sinut heti. + +_Siina_. En usko. + +_Pöllönkorpi_. Näetkös — äänestäsikin — siitäkin tunnen — vaikka en ole +tavannut sitten viime kesän. Mutta minä en ole hetkeksikään unohtanut +sinua. Kaivannut olen — aina kaivannut — ja aina muistellut — nytkin +olen koko illan hakenut sinua jokapaikasta. + +_Siina_. Mitä tahdotte minusta? + +_Pöllönkorpi_. Tahdotte? Miksi teititellä? Älä viitsi leikitellä +tuntematonna. + +_Siina_. En ole tuttavakaan. + +_Pöllönkorpi_. Älä nyt tekeydy, kun kuitenkin tiedät — tule tänne +istumaan. (Osoittaa tuoleja.) + +_Siina_. Sinä tahdot pettää minua. + +_Pöllönkorpi_. Minäkö? Tiedäthän, etten eläissäni ole ketään pettänyt +— en muita enemmän kuin sinuakaan. (Vetää Siinan istumaan.) Kas noin +— tässä tulemme ensin hyviksi ystäviksi — ja sitten menemme alas. +Kuulehan, ei sinun sovi olla täällä ravintolassa palvelijana. + +_Siina_. Miksi ei sovi? + +_Pöllönkorpi_. No, saakeli soikoon — tästä tulee tosi käteen — ihmiset +sitten kertovat — + +_Siina_. Täytyyhän ansaita — ja täällä ansaitsee — + +_Pöllönkorpi_. No niin — tähän asti — tähän asti — eihän sitä enää voi +auttaa — mutta nyt minä otan ohjakset käsiini, minä määrään, katsos — + +_Siina_. Minkätähden sinä niin määräät? + +_Pöllönkorpi_ (nauraa). Älä nyt ole noin tyhmä! Minähän rakastan sinua. +Ja kun minä rakastan, niin siitä on leikki kaukana — sen saat uskoa. +(Kiertelee viiksiään.) Rakastathan sinäkin minua — rakastathan —? + +_Siina_ (kallistuu Pöllönkorpeen päin). Oih! + +_Pöllönkorpi_ (syleilee Siinaa). Sinä olet se oikea — sinä olet +multa-aatelia, vaikka sinulla ei ole karjaa eikä kalua — olet köyhä, +mutta silti — + +_Siina_. Päästä minut! + +_Pöllönkorpi_. Miksi päästäisin? Minä en päästä sinua enää koskaan. +(Kuiskaten.) Miksi tahdot päästä —? + +_Siina_. Minä näen sinun silmistäsi — + +_Pöllönkorpi_. Mitä sitten? Mitä sinä näet? + +_Siina_. Että sinä tahdot — suudella minua — + +_Pöllönkorpi_ (hyvätuulisesti). Kas, lempoa! Joko se halu silmiinkin +ehti! No, niin tahdonkin. + +_Siina_. Ei saa. (Kääntää suutaan Pöllönkorpeen päin.) Ei saa. + +_Pöllönkorpi_. Saapas! (Suutelec.) Saapas! (Suutelee) Saapas! (Kalle +tulee Freckstedtin huoneesta. Frecksledt tulee peräovesta. Härjänheimo +tulee naisten huoneesta.) + +_Kalle_. Oikea pieksusaapas! + +_Freckstedt_. Patruuna, patruuna! + +_Härjänheimo_. Ai — saakeli! + +_Siina_ (parkaisee ja aikoo paeta). Aih! + +_Pöllönkorpi_ (pitää häntä kädestä ja estää). Älä mene! Ei tarvitse +mennä! + +_Kalle_. Kukahan siellä nyt on verkossa? + +_Pöllönkorpi_. Se on nyt se oikea. Löysin löytökäiseni. Kyllä oikea +mies naamarinkin takaa omansa ottaa. Ota pois, tyttö, naamarisi! +Kyllä sinua kelpaa katsella. Ota pois vain! Saavatpas hämmästyä +minun mestari-leikkaustani. (Taputtaa Freckstedtiä olalle.) Minä se +olen se oikea don Juhannes! Paljasta poskesi, tyttö! Älä seiso kuin +turkkilainen! (Siina paljastaa kasvonsa.) + +_Kalle_ (purskahtaa nauramaan). Siina, minun kaksiotteinen helluni! +(Pöllönkorvelle.) Kun annoittekin tuollaisen vanhan piian ottaa itsenne +noin vain! + +_Härjänheimo_ (nauraen). Onnea vain! + +_Freckstedt_ (nauraen). Saako onnitella? + +_Pöllönkorpi_ (puolikuolleena noloudesta). No — jo sinä Siina nyt +myrkyn lykkäsit minulle! + +_Siina_ (keikahuttaa päätään). Pilkkaatteko te minua? Luuletteko, +että minä olen —? Oho! (Kiepsahtaa alakerran ovesta. Toiset nauravat. +Pöllönkorpi raapii korvallistaan, naama virnissä.) + + Väliverho. + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +Sama paikka ja samat asemat. + +_Pöllönkorpi_. Jopa nyt kohtalo kieroon kurkisti —jopa taas kurkisti. + +_Härjänheimo_ (kovin huvitettuna). Aika kujeilija se kohtalo — kun +aikoi työntää teille kaikille kolmelle yhteisen akan. + +_Kalle_. Ei, ei! Eri aikoina sentään. + +_Freckstedt_ (yrittää hymyillä). Niin — eri aikoina —. Ja nyt me +lahjoitamme hänet ystävällemme Pöllönkorvelle — ilman kateutta — eikö +niin? + +_Pöllönkorpi_ (istuu masentuneena). Älkää nyt hyvät ihmiset! Älkää +herran tähden! — Tämähän oli vain pieni naamiaiskepponen. (Ottaa +päästään ja valittaa.) Oi, oi, oi! + +_Freckstedt_. No, no, no! Ei nyt sentään noin saa surra! Leikkiähän me +vain. + +_Kalle_ Niin — ja kompastuuhan hevonenkin neljältä jalalta. + +_Pöllönkorpi_ (nousee). Mutta Pöllönkorven sana! Missä on sitten enää +multa-aatelia tässä maassa! + +_Freckstedt_. Mennään alas ja sammutetaan samppanjaan koko juttu. + +_Pöllönkorpi_. Jos vain siitä on apua, niin se saa virrata kuin +keväinen puro. + +_Freckstedt_. Se on oikein! Pitää sanoa: nyt elää vapaus, nyt on +naamiaisyö. + +_Pöllönkorpi_ (nousee innostuneena). Pöllönkorven naamiaisyö — niin se +pitääkin ottaa — juuri niin. (Hyvitellen Härjänheimolle.) Kuulehan, +Vilho! Minä ostan ne osakkeet sinun meijerissäsi — päätetty. (Lyö +kättä.) He, he, he! Tämä on — oli tietysti miesten kesken, tämä. + +_Freckstedt_. Tietysti — tietysti! — Hyvä keksintö! Pikkukaupat vievät +ajatukset toisaalle. Mekin voimme — + +_Pöllönkorpi_. Me voimme päättää sen riihikaupan — + +_Härjänheimo_. Minkä —? + +_Pöllönkorpi_. Minä ostan sellaisen masiina-riihen. + +_Freckstedt_. Tuhat viisisataa. + +_Pöllönkorpi_. Sovittu! Tuohon käteen! (Lyövät kättä. (Kalle yskii +herättääkseen huomiota. Pöllönkorpi huomaa lupaustensa koomillisuuden, +rykäisee ja katsoo vinoon Kallea.) Hm! Hm! (Nauraa hyväntahtoisesti.) +He, he, he! — Kalle saa torpanmaan. + +_Kalle_ (huokaa). Taivaassa. Kiitoksia. + +_Pöllönkorpi_ (rehennellen). Ei — vaan Pöllönkorvessa. Kyllä niitä +meillä on — tule vain sinne. + +_Kalle_ (ihastuen). Oikeanko torpan — sellaisen, jossa ei päivätyöt +nylje nahkaa selästä —? + +_Pöllönkorpi_. No, torpan kuin manttaalin talon — kahdelle hevoselle +ja kahdeksalle lehmälle — sen saat kun sanon — sillä — sillä — (ei +tiedä kuinka sanoisi) — sinä et ole niitä tyhmimpiä — (nauraa ja katsoo +toisiin) — tämän paikkakunnan ihmisiä — + +_Freckstedt_ (nauraa mielittelevästi). En ota loukkaantuakseni — sillä +minä olen sentään yleismaailmallinen. + +_Pöllönkorpi_ (taputtaa häntä olalle). Niin — niin! Ainahan sitä on +kaikenlaista joutavaakin väkeä tässä mailmassa — mutta joukon jatkona +menee mukiin kaikenlaiset maailmallisetkin miehet — he, he, he! — No, +mennään siis! + +_Freckstedt_. Mennään, mennään! (Lähtee.) + +_Härjänheimo_. No, Kalle! Tule mukaan! + +_Kalle_. En suinkaan minä — maan mahtavien seuraan — minulla on paidan +nappikin vähän väärässä paikassa — kiristää kurkkua. + +_Pöllönkorpi_. Ota paroonin kauhtana yllesi, niin luulevat sinua +kreiviksi — vaikka ei olisi paitaa ollenkaan. (Nauraa.) + +_Kalle_. No, kyllä sitten, mielelläni. (Menee Freckstedtin huoneeseen, +hyräillen mennessään.) »Näin, näin minä laivan seilaavan, kolme kreiviä +laivassa...» + +_Pöllönkorpi_. Ethän kerro mitään —? + +_Härjänheimo_. + +_Pöllönkorpi_. + +_Härjänheimo_. Kenelle? + +_Pöllönkorpi_. Naisille — ja — + +_Härjänheimo_. En kerro. + +_Pöllönkorpi_. Etkä Saaralle? + +_Härjänheimo_ (nauraa). Mitäpä minä — sinä kyllä paljastat itse itsesi +hänelle. + +_Pöllönkorpi_. Äläpäs luule, lukkari! Äläpäs luule! (Menevät.) + +_Anna_ (tulee alikerran ovesta puettuna dominoon, ilman naamiota, +kirje kädessä). Minäpä tahdon sanoa hänelle jotakin — sille mahtavalle +Pöllönkorvelle. Puhua en hänen kanssaan viitsi — mutta kirjeellisesti. +— Mitä varten hän käyttäytyi minua kohtaan aivan kuin olisi tahtonut +minut emännäksi? Sitten meni kihloihin härjänheimolaisen kanssa — ja +selitti, että aivan pennitön tyttö ei kelpaa suuren kartanon emännäksi. +Sanonpa hänelle muutaman selvän sanan. (Heiluttaa kirjettä kädessään.) +Minne minä tämän panisin, että hän sen varmasti löytäisi —? (Katselee +ympärilleen.) + +_Siina_ (tulee alikerrasta, on omassa puvussaan). Oletko jo tavannut +häntä? + +_Anna_. Minä en tahdokaan tavata häntä. + +_Siina_. Mutta lupasithan! Ajatteles, kuinka hävyttömästi hän minuakin +kohteli. + +_Anna_ (katselee yhä ympärilleen). Kyllä tiedän — johan sen kerroit. + +_Siina_. Häpäisi minut juuri tässä paikassa — kaikkien ihmisten edessä! + +_Anna_. Miksi sinä rupesit hänen häväistäväksensä? + +_Siina_. On niin helppo sanoa — miksi. (Melkein kuin itsekseen.) Mutta +miehen kosketuksella on niin valtava voima — aivan siihen — ihan siihen +paikkaan tupertuu. + +_Anna_ (nauraen). Ole vaiti, vanha höynä! Kyllä sitä sitten tupertua +saisi — kaikkien kosketuksista. + +_Siina_ (kimmastuen). Kaikkien? Älä yhtään oleile! Sanoithan, että olet +häneen rakastunut.. + +_Anna_. No, jos olenkin, niin eihän sinun silti tarvitse häntä rakastaa. + +_Siina_ (kiivaasti). Minä en rakastakaan. Minä vihaan häntä — kai sen +hyvin ymmärrät. + +_Anna_ (välinpitämättömästi). Kyllä — kyllä! Kun hän häpäisi sinua. + +_Siina_ (itku kurkussa). En minä siksi — viis minä siitä välittäisin — +mutta — mutta — + +_Anna_. Miksi siis? + +_Siina_ (purskahtaa parkumaan). Kun hän — kun hän — (Parkaisemalla.) — +pussasi niin, että oli henki mennä. (Menee peräovesta.) + +_Anna_ (huutaa hänen jälkeensä nauraen). Tekikö niin kipeätä? + +_Siina_ (huutaa oven raosta). Et sinä ymmärrä — niitä — niitä — (Ei +tiedä kuinka sanoisi, keksii vihdoin.) — niitä paratiisin iloja! +(Paiskaa oven kiinni.) + +_Anna_ (nauraa). Herra varjelkoon ihmistä kyöpelistä! (Katselee taas +ympärilleen.) Mutta tämä kirje —? (Jää tähystämään sänkyä.) Ai — jee! +Sänky! Panen peitteen alle — sieltä löytää varmasti. (Menee sängyn +luo.) Mainiota! (Nostaa peittoa ja huomaa Pöllönkorven lompakon, +hämmästyy.) Mitä erinomaista —? Rahalompakko! Olisiko hän pudottanut —? +Mutta eihän peitteen alle voi pudottaa! Onkohan tämä hänen? (Aukaisee.) +On. Tuossa on nimi — Esa Pöllönkorpi. (Kauhistuu.) Ja rahaa näin +jumalaton määrä! Siunatkoon! Mitä ihmettä minä nyt —? (Ajattelee.) Jos +nyt olisi älyä, niin voisin vissiin tehdä jotakin — tehdä semmoisen +tepposen, että —. (Saa äkkinäisen päähänpiston. Panee lompakon nopeasti +paikallensa ja kiiruhtaa kirjoituspöydän luo.) Paperia —! Ja kynä —! +(Istuu kirjoittamaan.) Noin! (Naureskelee.) Juuri noin! (Pistää entisen +kirjeen taskuunsa.) Nyt tätä ei tarvita. (Taittaa kirjoittamansa +paperiliuskan, menee sängyn luo, etsii lompakon, ottaa siitä setelit +ja panee paperilapun tilalle sekä sulkee lompakon.) Tulipa ohuemmaksi. +(Panee lompakon peiton alle ja silittää peitteen entiselleen.) Ja nämä +taskuun. (Pistää setelit taskuunsa.) Onpa varottava, etteivät pääse +putoamaan. — (Tyytyväisenä hymyillen.) Nyt sen kai jo päältäkin näkee, +kenestä Pöllönkorven emäntä tulee. + +_Siina_ (tulee perältä). Minulleko vielä virnistelet! — Tirsku mitä +tirskut, mutta kaikki ihmiset eivät ole niin luodut, että ne — että — + +_Anna_ (ajatuksissaan). Eivät ole. + +_Siina_. Mitä eivät ole? Mistä sinä tiedät, mitä minä meinaan? + +_Anna_ (naurahtaen). En tiedäkään. + +_Siina_. Et — sinä et tiedä yhtään mitään. Sinä et tiedä paratiisista, +etkä taivaan mannasta. + +_Anna_. Minä en ole niin paljon reistaillut kuin moniaat. + +_Siina_ (kiivaasti ja korskeasti). Häpeä! Luuletko sinä, että minä olen +mikään — oho! (Menee niskojaan heitellen alakerran ovesta.) + +_Anna_ (nauraa ja viittoo kädellään hänen jälkeensä). Minä en luule +kenestäkään ihmisestä yhtään mitään! (Menee peräovelle.) Maija! — Maija +tulee tänne! + +_Maija_ (tulee). Nyt ne vissiin veivät senkin sinne juomaan — mukanaan +veivät. + +_Anna_. Kenen? + +_Maija_. No, hei! Kallen! Kenenkäs muun! + +_Anna_. Mitä se Maija Kallesta välittää? Menipä mihin tahansa! + +_Maija_. Minä kun niin rupesin tykkäämään siitä pojasta. + +_Anna_. Vai jo Maijakin ehti —! + +_Maija_. Kauankos siihen — ne ovat luonnon asioita. + +_Anna_ (naureskellen). No, jos Kallekin tykkää, niin tulee kyllä +takaisin. Jos menee, niin on mennäkseen. + +_Maija_. Ei, ei! Jos niin ajattelee, niin — kaikki menevät. Mies on +kuin tuuli, joka tulee ja menee, ellei — + +_Anna_. Ellei mitä? + +_Maija_. Naisen pitää asettua seinäksi tielle. + +_Anna_. Mihin tielle? + +_Maija_. Sen miehen tielle, jonka haluaa pidättää itselleen. + +_Anna_ (tarmokkaasti). Seinäksi tielle — oikein — niin pitääkin. +Kiitoksia, Maija! Ja kuulkaahan nyt! Istukaa tässä huoneessa, ja +katsokaa, ettei ketään vieraita pääse tänne! Jos näitä tunnettuja +tulee, niin voitte siirtyä tuohon Härjänheimoon huoneeseen — se on myös +aivan tyhjä — ja tulette taas takaisin — + +_Maija_. Käytävä onkin kylmä. Täällä istuin äskenkin — Kallen kanssa — +tässä näin. (Istuu.) Minä istuin tässä — ja Kalle tuossa. + +_Anna_. No, hyvä on — istukaa sitten vuorotellen kummallakin tuolilla +siksi, kunnes se vieraan valtakunnan vieras prinssi tulee noutamaan. +(Nauraa ja menee alikertaan.) + +_Maija_. Niin, niin — niin siinä iässä — prinssejä vain uneksitaan — +mutta ei niitä ilmesty — tyytyy siihen kun tulee — ja jättää sitten +vasta — jos parempi tulee. (Alkaa riisua hattuansa.) Jos ottaisi — +ja riisuisi. (Katselee mielihyvällä uutta hattuaan, joka on sangen +riemunkirjavasti koristettu.) + +_Freckstedt_ (tulee perältä). Nainen! Kukahan se on? Hauska sattuma! +Mutta pitää esiintyä varovasti, sillä minä olen pyhittänyt itseni — +savolaiselle pohatalleni —, eikä voimia saa hajoittaa. (Yskäisee.) + +_Maija_ (pelästyy). Aih! (Nousee seisomaan.) + +_Freckstedt_. Anteeksi! Hyvää iltaa! Pyydän, tehkää hyvin ja istukaa! +Älkää mitenkään antako häiritä itseänne! + +_Maija_. Enhän minä. + +_Freckstedt_. Se on oikein! Istukaa siis! Minäkin istun tähän hetkeksi. + +_Maija_. En tiedä. + +_Freckstedt_. Te ette tiedä, sopiiko ventovieraan kanssa — nimeni on +Freckstedt, Vilhelm Freckstedt — + +_Maija_. Vai niin. + +_Freckstedt_. Niin on — ja te — teidän nimenne on? + +_Maija_. Minä ehkä menen tuonne — tuonne Härjänheimon huoneeseen. + +_Freckstedt_ (itsekseen). Nyt sen tiedän — hän on minun prinsessani. + +_Maija_ (itsekseen). Oi, kuinka hieno mies —! + +_Freckstedt_. Ettekö suvaitse viettää pikku hetkeä minun seurassani? +Kun kerran ette ole viihtynyt siellä alhaalla. + +_Maija_. En — minä en ole... + +_Freckstedt_. Minä pakenin sieltä yksinäisyyteen — ja kohtaloni toi +minut suoraan teidän luoksenne. Ettekö suvaitse hetkeksi istua, neiti — +neiti — ää — kuinka olikaan nimenne? + +_Maria_. Maria Savolainen. + +_Freckstedt_ (itsekseen). Arvasinhan. + +_Maija_. Vaikka minua sanotaan Maijaksi. + +_Freckstedt_. Tietysti — lyhennyksen vuoksi — ja Maija on — on kaunis +nimi — sellainen lempi-nimi. Istukaa, minä pyydän! + +_Maija_ (istuu). Herra on niin ystävällinen. + +_Freckstedt_ (istuu). Saanko sanoa neiti Maijaksi? Se on +tuttavallisempaa — niin sanoakseni kotoisempaa — ja muutenkin teistä +virtaa sellainen kotoinen lämpö — teidän kanssanne ei voi olla +vieraalla kannalla — enkä suvaitse, että minunkaan kanssani — vieraat +kyllä sanovat minua parooniksi. + +_Maija_. Oh! Te olette parooni — + +_Freckstedt_. Mutta minä en pidä siitä, että minun ystäväni tekevät +siten. + +_Maija_. Mutta — herra parooni — + +_Freckstedt_. Älkää — minä pyydän — se tekee niin kolean vaikutuksen — +eikä sovi ollenkaan teidän rakastettavaan persoonaanne, josta virtaa +herttaisuutta ja ystävällisyyttä. + +_Maija_. Hyvä herra — + +_Freckstedt_. Vilhelm — sanokaa Vilhelm! + +_Maija_ (kainostellen). Eihän sitä voi. + +_Freckstedt_. Silloin täytyy voida, kun kohtalo itse on niin määrännyt. + +_Maija_. Kohtaloko? + +_Freckstedt_. Tai sallimus tai — miksi vain tahdotte sitä nimittää — +minä sanon sitä kohtaloksi. + +_Maija_ (ihmetellen). Mitä se on sitten määrännyt? + +_Freckstedt_. Se on pannut meidät täällä tapaamaan toisemme. + +_Maija_. Mitä varten? + +_Freckstedt_. Ettekö aavista, miksi kohtalo usein järjestää kaksi +ihmistä tapaamaan toisensa — aivan sattumalta. (Siirtää lähemmäksi +tuoliaan.) Oi kuinka kauniit — kuinka naiselliset — kuinka herttaiset +silmät teillä on. + +_Maija_ (hämillään). Onko — olisiko — vaikka usein olen kuullut +sanottavan että — Maijalla on niin tyhmät silmät. + +_Freckstedt_ (-puolustaen). Kuka sellaista on sanonut? + +_Maija_. No, ainakin kotipihan naiset. + +_Freckstedt_. Naiset, niin — sen arvasin — se on kateutta — +naiskateutta — siksi että teillä on sellainen miettivä, syvä katse — +syvä ja sytyttävä — niin että sydän parkani aivan vapisee. + +_Maija_ (siirappimaisesti mielistellen). Herra vain tekee pilkkaa. + +_Freckstedt_. Kuinka uskaltaisin — jos teitä pilkkaisin, niin silloin +pilkkaisin kohtaloakin — ja kumpikin olisi yhtä suuri synti — kun +— kun kerran kohtalo ei tee mitään ilman tarkoitusta — ilman pyhää +tarkoitusta. + +_Maija_. Mitä tarkoitusta? + +_Freckstedt_. Tähän asti olen kulkenut kylmänä kymmenien naisten ohitse +— olen ollut kuin panssaroitu sotalaiva kaikkia lemmennuolia vastaan — +mutta nyt kun kohtalo itse järjesti — kun se oikea tuli — + +_Maija_. Mikä tuli? + +_Freckstedt_. Oi, te kyllä tiedätte, te olette niin viisas — niin +hienotunteinen — te kyllä ymmärrätte minun runollisen kieleni — minä +olen löytänyt elämän onnen. + +_Maija_. Minkälaisen onnen? + +_Freckstedt_ (kiihkeästi). Teitä minä tarkoitan — teidät minä olen +löytänyt — teidän huostaanne tahdon antaa kaiken ajallisen onneni ja +pyydän saada muruja teidän rikkautenne — + +_Maija_. Siunatkoon! Minä olen aivan köyhä ihminen. + +_Freckstedt_ (itsekseen). Kas, kas, kun tekeytyy — mutta ei meitä +petetä! (Ääneen.) Vaikka olisitte köyhempi kuin kurjin kerjäläinen, +niin — se ei olisi mikään este — minä ansaitsen kyllin meille +molemmille — ja vaikka olisitte harmaatukkainen, niin — + +_Maija_ (nasevasti). Minulla ei ole ainuttakaan harmaata karvaa — + +_Freckstedt_. Ei ole — ei tietysti — se oli vain noin vertauksellisesti — + +_Maija_ (nousee, sydän kurkussa). Mitä te sitten oikeastaan minusta +tahdotte? + +_Freckstedt_ (nousee — juhlallisesti). Ratkaiseva hetki on tullut — +minä pyydän teitä vaimokseni — + +_Maija_ (putoo istumaan). Sus siunatkoon! + +_Freckstedt_. Älkää pelästykö — nykyinen edistyksen aikakausi on rikas +nopeista käänteistä — nyt ei enää mietitä mitä tehdään — nyt päätetään +ja pannaan täytäntöön — ja minä olen toiminnan mies. + +_Maija_ (ihan sekaisin). Mikä ihme tässä nyt. — Kallekin äsken — +luulen, että hänkin meinasi vakavasti. + +_Freckstedt_. Mikä Kalle? Minunko kyytimieheni? + +_Maija_. Se kai se — + +_Freckstedt_ (itsekseen). Kas, peijakasta! Aikoipa veitikka ruveta +rahaa lapioimaan. (Ääneen.) Hassutusta! — Ymmärrättehän sen itsekin. +Minkä aseman hän teille voisi tarjota? Ei mitään. Minä tarjoon teille +aatelisrouvan arvoisan paikan. (Istuu.) Mitä arvelette? (Tarjoaa +kättänsä.) Eihän teillä ole sydäntä murskata minun onneani? + +_Maija_ (yhä hämillään). Minä en ollenkaan tiedä — + +_Freckstedt_ (siirtyy ihan viereen). Ei pidä antaa aivojen puhua — +kylmien aivojen — annetaan tunteitten tehdä ratkaisu. + +_Maija_. Ei ole tunteita. + +_Freckstedt_. Ne on herätettävä! Eikö niin? + +_Maija_. Niin kai sitten. + +_Freckstedt_. Niin — tietysti. (Panee kätensä Maijan vyötäröille). +Sallitteko? + +_Maija_. Että mitä? + +_Freckstedt_. Että puhumme tunteitten kieltä. (Suutelee.) + +_Maija_ (melkein kirkaisten). Oi, voi sentään — + +_Freckstedt_. Mitä — mitä —? + +_Maija_. Kun se maistuu suloiselta! (Kietoo kiihkeästi kätensä +Freckstedtin kaulaan ja suutelee. Härjänheimo ja Kalle tulevat perällä. +Siina tulee alikerran ovesta.) + +_Härjänheimo_. Oh — peijakas! + +_Kalle_. Mitä tulimmaista! + +_Siina_. Oh — hoo! + +_Maija_ (irtautuu). Huh — huu! (Sieppaa hattunsa ja juoksee peräovesta +ulos.) + +_Kalle_ (hämmästyneenä). Maija! + +_Härjänheimo_ (toimittaakseen Siinan pois tieltä). Kuulkaahan, neiti! +Tuossa naisten huoneessa tarvittaisiin teitä. Saara kyseli äsken. + +_Siina_ (katselee syvällä ylenkatseella Freckstedtiä). Olettepa te +siveetöntä väkeä, mokomat —! + +_Freckstedt_. Vaiti, tyttö! Hän oli minun kihlattu morsiameni. + +_Siina_. Luuletteko minua niin tyhmäksi — oho! (Menee naisten +huoneeseen.) + +_Härjänheimo_. Vai morsian? + +_Kalle_. Maijako? + +_Freckstedt_ (sytyttää tupakan). Kuten ennestään hyvin tiedätte — minä +olen toiminnan mies — ja — ja — näin se sitten käy — + +_Härjänheimo_ (nauraen). Niin näkyy — käyvän. + +_Kalle_ (nolona). Ja Maija jo mulle napinkin neuloi. (Korjaa kireätä +paidankaulustaan.) Ilmankos se sattui väärälle paikalle. + +_Freckstedt_ (nousee naureskellen). Kyllähän Maija naureskeli Kallen +päättömille meiningeille. + +_Kalle_ (suutahtaen). Vai naureskeli? No naureskelkoon sitten ikänsä! + +_Freckstedt_. Onnitelkaa minua, Härjänheimo! Tässä näette oikean don +Johanneksen, kuten Pöllönkorpi sanoo. + +_Härjänheimo_ (nauraen). No, onneksi vain! Eihän sitä tiedä, mistä +kukin onnensa löytää. + +_Freckstedt_. Ja nyt alas — kihlajaisille — tehkää hyvin! Kaikki +mukaan! Kyllä siellä Kallenkin suru haihtuu. (Avaa peräoven.) Tehkää +hyvin! Minun kannattaa! + +_Härjänheimo_ (lähtee). Pitää kai sitten — + +_Freckstedt_ (taputtaa Härjänheimoa olalle). Täällä on nyt useampiakin +— pohatoita! (Menevät.) + +_Kalle_ (huokaa). Meni, kun oli mennäkseen. (Menee.) + +_Saara_ (tulee naisten huoneesta). Jos täällä on lämpöisempi, niin +siirryn hetkeksi tänne. + +_Siina_. Saara neiti ei sitten mene enää alas? + +_Saara_. Menkää te alas! Etsikää patruuna Pöllönkorpi, ja sanokaa että +— (korostaen sanoja) — neiti Härjänheimo tahtoo puhutella häntä, + +_Siina_. Kyllä sanon. + +_Saara_. Ei Saara-neiti — vaan neiti Härjänheimo! + +_Siina_. Kyllä. (Menee peräovesta.) + +_Saara_ (kohauttaa tyytymättömänä olkapäitään). Saara! Pyh! Eivät +edes osaa puhutella ihmisiä. (Menee istumaan pöydän ääreen. Anna +tulee alakerran ovesta, katselee uteliaasti jälkeensä.) Mitä sinne +tirkistelet? + +_Anna_ (huomaa Saaran). Ah! Neiti Härjänheimo! Tämähän sattui hyvin! +(Tulee Saaran luo.) Tahdotteko pienen naamiaisseikkailun? Sieltä tulee +joku minun perässäni kohta. (Antaa Saaralle naamion.) Ottakaa tämä, +niin teitä ei tunneta. + +_Saara_. Minä en halua — + +_Anna_. Olkaa sitten ilman! Tehkää mitä tahdotte! — Minä ainakin +poistun — koska huone ei ollut tyhjä. Miksi istutte vieraissa +huoneissa? (Livahtaa naisten huoneeseen.) + +_Saara_. Ei tämä ole vieras — tämä on sulhaseni huone. (Mutisee.) +Hävytön piika! (Pöllönkorpi avaa hiljaa alakerran oven, kantaa +saappaitaan käsissään ja kurkistelee taakseen. Saara on huomannut +Pöllönkorven temput. Aikoo ensin suuttua ja hyökkää ylös, mutta panee +sitten nopeasti naamion silmilleen ja istuu rauhallisena.) + +_Pöllönkorpi_ (huomaa Saaran). Jaha, jaha! Olet jo täällä. (Kurkistaa +vielä ovesta ulos.) Ei kukaan nähnyt. Tein kuten käskit — riisuin +myöskin saappaani. (Tulee Saaran luo.) Vihdoinkin tapasin sinut! +Sellainen veitikka! Ei anna rauhassa jutella kanssaan. (Istuu ja +asettaa saappaat viereensä.) Tiedä, että nyt en sinua enää laske! Minä +rakastan sinua vahvasti ja vakavasti ja sinusta tulee Pöllönkorven +emäntä. + +_Saara_ (heittäytyy Pöllönkorven kaulaan). Oi, Esa, Esa! Sitähän minä +vain olen odottanut. Miksi olet pitkittänyt näin kauan ja kiusannut +minun ensilempeäni. + +_Pöllönkorpi_. So, so, so! Älä nyt valittele enää! + +_Saara_ (pusertaa häntä kaulasta). Oi, Esa kultani! + +_Pöllönkorpi_, So, so, so! (Suutelee häntä. Härjänheimo, Freckstedt ja +Kalle tulevat perällä. Anna tulee naisten huoneesta.) + +_Härjänheimo_. No, no — Pöllönkorpi! + +_Freckstedt_. Ai, ai, sitä don Juhannesta! + +_Kalle_. Kylläpäs täällä pussaillaan. + +_Saara_ (on irtautunut). Meillä on siihen oikeus. + +_Pöllönkorpi_. Niin — meillä on siihen oikeus — tämä on minun kihlattu +morsiameni — kaikki meni sellaista vauhtia, että — + +_Kalle_. Niin näkyy — kyllä se vauhtia on ollutkin, koska saappaatkin +ovat lähteneet. + +_Saara_. Esan jalkoja rupesi pakottamaan. + +_Kalle_ (naureskellen). Vai niin! Minun aina pakottaa sydäntäni — +tuollaisissa — + +_Pöllönkorpi_ (rehennellen). Minua ei pakota mistään paikasta, sillä +minä olen nyt onnellinen mies — tässä on morsiameni — Tiina Tissala. + +_Saara_. Mitä? + +_Toiset_. Kuka? + +_Pöllönkorpi_. Annastiina Tissala. + +_Saara_ (vaipuu tuolille). Ooh! + +_Kalle_. Nyt hän kuolee. + +_Pöllönkorpi_ (hätääntyneenä). Mitä nyt? Mitä tämä on? (Irroittaa +Saaran naamion.) Häh? (Jää tuijottamaan Saaraan.) + +_Freckstedt_. Tämähän on Saara — + +_Härjänheimo_ (hymyillen). Nyt kai tuli tästä asiasta selvä peli — + +_Saara_ (valittaen). Minun ensilempeni — ensilempeni! + +_Pöllönkorpi_ (ottaa kiinni päästään molemmin käsin). Voi minua +Turmiolan Tommia! Voi Esa-riepua, voi! + +_Kalle_ (osaaottavasti). Nyt vissiin sai multa-aateli pahan +loksahduksen. + +_Härjänheimo_ (hymyillen). Eikö mitä. Tämä oli paras päätös näille +molemmille. + +_Pöllönkorpi_. Voi, Tiina, Tiina! Miksis minut työnsit tähän tuliseen +pätsiin? + +_Anna_ (joka on pysytellyt muitten huomaamattomana peräalalla, tulee +esiin). Mikäs vaivaa, isäntä? Sehän on teidän morsiamenne! + +_Pöllönkorpi_ (kääntyy ihastuneena). Tiina! (Toimessaan toisille.) Tämä +on se, jota — jota — minä meinasin — + +_Anna_ (keimaillen). Mutta kun oli köyhä tyttö, niin ei passannut. + +_Pöllönkorpi_. Mutta nyt passaa — + +_Kalle_. Ei multa-aatelin sovi sentään — + +_Pöllönkorpi_ (rehennellen). Ei oikean multa-aatelin sovi rikkauksista +rehennellä. Paina se mieleesi, Kalle! Jos joksikin aiot tulla tässä +maailmassa. (Saaralle.) Hyvästi nyt, Saara! (Ottaa Saaraa kädestä.) +Hyvästi nyt! Ja kiitoksia vain! (Kääntyy reippaana Annaan.) Ja nyt, +Tiina! + +_Saara_ (höristää korviaan). Aikooko se tuon — piian —? + +_Pöllönkorpi_. Sanos nyt, Tiina, haluatko tulla emännäksi Pöllönkorpeen? + +_Saara_ (vaipuu taas hervottomana tuoliinsa). Ooh! + +_Kalle_ (rientää Saaran luo). Mihin paikkaan koskee? (Lohduttelee +Saaraa.) + +_Anna_ (keimaillen). Ei ole köyhästä rikkaitten seuraan. + +_Pöllönkorpi_ (tyytymättömänä). Köyhähän sinä olet, mutta — + +_Freckstedt_ (pistelevästi). Mutta ei Pöllönkorpi sanaansa syö — + +_Pöllönkorpi_. No, no! Ei tässä nyt tarvita alvukaateja — + +_Anna_ (peläten Pöllönkorven perääntyvän). Ei tarvitakaan! (Vetää +taskustaan setelitukon.) Ja tässä on köyhän tytön papinkirja! + +_Pöllönkorpi_. Mitä se on? + +_Anna_. Viisikymmentä tuhatta. + +_Toiset_. Mitä? Mitä ihmettä! + +_Pöllönkorpi_. Häh! Viisikymmentä tuhatta! (Menee sängyn luo, ottaa +lompakkonsa ja avaa sen.) No sun —! (Ottaa sieltä Annan paneman +paperilapun, lukee itsekseen.) »Rikkaus on katoavaista. Lompakkosi voi +tyhjentyä, mutta minä täytän sydämesi rakkaudella, joka ei katoa.» + +_Härjänheimo_. Katseletko laskustasi, riittääkö summa? + +_Pöllönkorpi_ (viekkaasti). Katselen. (Katsoo syrjäsilmällä Annaa.) Ja +se summa riittää — ihan pennilleen. (Menee Annan luo.) Parempaa emäntää +ei Pöllönkorpeen olisi mistään saatu. Tämä on siunattu naamiaisyö — +tämä on Pöllönkorven naamiaisyö. + +_Saara_. Ooh! + +_Freckstedt_. Tpruu! On tämä muittenkin! Eikö Härjänheimo olisi hyvä ja +pyytäisi minun morsiantani tänne? + +_Härjänheimo_. Kyllä! (Menee peräovelle.) Maija! Parooni kutsuu. + +_Freckstedt_ (Pöllönkorvelle). Minä saan pohatan. (Hieroo käsiään.) + +_Maija_ (tulee). Kuule, Anna, siellä on matkustavaisia. + +_Anna_. Etkö sanonut —? + +_Maija_. Sanoin, ettei meillä ole enää huoneita. + +_Freckstedt_ (ottaa Maijaa kädestä). Tässä on minun morsiameni, Maria +eli Maija Savolainen. + +_Siina_ (tulee naisten huoneesta). Se savolainen neiti tahtoo puhutella +Härjänheimoa. + +_Freckstedt_ (kiivaasti). Mikä savolainen? + +_Härjänheimo_ (levollisesti). Muuan vaimoni tuttava, rikas savolainen. + +_Freckstedt_ (osoittaa Maijaa). Tämä? + +_Maija_. Minäkö? + +_Kalle_. Sehän on porstua-Maija! + +_Freckstedt_ (aivan ymmällä). Mikä? + +_Anna_. Meidän etulaisemme. + +_Freckstedt_ (kiukkuisena). Maija! Mikä sinä olet? + +_Maija_. Köyhä vaimoihminen, jonka Kalle ja te tahdotte naida — +perätysten — + +_Freckstedt_. En koskaan — + +_Pöllönkorpi_ (ivallisesti). Eihän Freckstedt sanaansa syö! + +_Freckstedt_ (aivan suuttuneena). Ei silloin, kun antaa sen — +vertaisilleen! + +_Pöllönkorpi_ (osoittaen Siinaa). Tuossa on vertainen, tuossa +Sini-piiassa. + +_Kalle_. Niin — ja hänellähän on jo valmis nimikin — Sini Freckstedt. + +_Freckstedt_ (valitellen). Olen minäkin seuraan joutunut! + +_Pöllönkorpi_ (vetelee viiksiään tyytyväisenä). Seurapa onkin sitä +parasta multa-aatelia — mutta minkäs sille voi, kun ei mies ole +sellainen — (nauraa tyytyväisenä) — sellainen don Juhannes kuin minä. +(Taputtaa Annaa poskelle.) + +_Freckstedt_ (ei tiedä mitä sanoisi). Herrastunut — ja — ja +sivistymätön ihminen on — on — + +_Kalle_ (rivakasti). Se on nauta, se! (Kaikki nauravat.) Freckstedt. +Tääl — täällä on — on — liian monta nautaa — ja — ja — minä poistun. +(Menee peräovesta.) + +_Kalle_ (huutaa perään). Väheneehän luku sillä tavallakin! (Toiset +nauravat.) + +_Maija_. Kalle! Se jätti minut nyt. + +_Kalle_. Niin sinäkin minut jätit! + +_Siina_. Luuletteko tekin olevanne miehiä — oho! + +_Saara_. Sanos muuta! Kuka nyt suojelee minun — ensilempeäni — kuka +turvaa minun neitseelliset askeleeni? + +_Kalle_ (arkaillen). Olisinhan tässä — minäkin — + +_Saara_. Oi — siunattu mies! + +_Härjänheimo_ (kättelee Annaa ja Pöllönkorpea). Onnea sitten teille +molemmille! + +_Freckstedt_ (avaa peräoven ja huutaa). Tämä oli täysin teidän +arvoisenne — (Ivallisesti.) — Pöllönkorven naamiaisyö! + +_Pöllönkorpi_ (huutaa). No, johan sen äsken sanoin. (Naurua.) + + Väliverho. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77367 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6bd9fba --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77367 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/77367) |