Initial commit of ebook 77252 filesHEADmain

4 files changed, 1813 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/77252-0.txt b/77252-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..c62d6b9
--- /dev/null
+++ b/77252-0.txt
@@ -0,0 +1,1797 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77252 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+ONNEN VERÄJÄ
+
+Kolminäytöksinen huvinäytelmä
+
+
+Kirj.
+
+KAARLE HALME
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
+1926.
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+Rouhun MATTI, talollinen.
+ERKKI, hänen poikansa, nuori isäntä.
+ELLI, hänen tyttärensä.
+TUOVI, Erkin vaimo, nuori emäntä.
+MAUNO, Rantalan herra,  | maanviljelijöitä.
+OLLI, Vastarannan herra .|
+
+Tapahtumapaikka Rouhun talossa, joka sijaitsee Rouhujärven rannalla
+sisämaassa. Aika nykyinen.
+
+
+OHJEITA ESIINTYJILLE.
+
+ROUHUN MATTI on jäyhäluontoinen vanhan kansan mies. Liikkuu kömpelösti
+ja raskaasti. Näkyy, että on tehnyt paljon työtä aikoinaan. Pieni
+leikillinen piirre välähtää kuitenkin silloin tällöin sekä katseessa
+että parrattomilla huulilla. Vaikka hän on täsmällinen ja päättäväinen,
+pilkistää hyväsydämisyys kuitenkin kaiken alta. Täten ankaratkaan
+sanat tai ärähtelemiset eivät tunnu karkeilta. Ne ovat pienen
+muhoilevan sävyn miedontamia. Käyttää mielellään vähän liioittelevaa ja
+suorasukaista puhetapaa. Ikä 60 vuotta.
+
+ERKKI on avokatseinen, rehti ja tasainen. Mutta hänen epämääräinen
+asemansa kodissa näkyy painostavan hänet hiljaisemmaksi kuin hänen
+luonteensa vaatisi. Se huomataan helposti, kun isännyysasia joutuu
+lopulliseen ratkaisuun. Ikä 30 vuotta.
+
+ELLI on vilkas ja kevyt. Hänen luonteessaan on paljon »pyryharakkaa».
+Naureskelee ja touhuaa mielellään. Ei halua pitkältä harkita sanojaan
+tai tekojaan. Nyrpistää nenäänsä yksitoikkoisuudelle ja ihastuu
+kaikesta, mikä vivahtaa vaihtelulle. On käynyt tyttökoulun kaupungissa
+ja päässyt irti ujoilevasta maalaisuudesta, mutta ei kuitenkaan ole
+kadottanut välittömyyttään eikä naisellisuuttaan. Ei pidä polkkatukkaa
+eikä ole olevinaan oppinut. Ikä 20 vuotta.
+
+TUOVI on hiljainen ja lempeä. On järjestyksen ihminen ja työteliäs.
+Häntä rasittaa alkupuolella sama painostus kuin Erkkiäkin, vaikka hän
+yrittelee sitä peitellä. Ikä 25 vuotta.
+
+MAUNO on iloinen, reipas ja leikkisä herrasmies. Mutta hänen
+iloisuutensa on hillittyä, eikä hän tuo leikkiään tarjottimella esille.
+Hänessä on paljon luontaista ja miellyttävää arvokkuutta, mikä ei
+kuitenkaan kokonaan jaksa peittää sitä poikamaista tuulta, joka on aina
+valmis lehahtelemaan. On tummatukkainen. Ikä 30 vuotta.
+
+OLLI on Maunon leikki-, koulu- ja asekumppani. Iloinen ja repäisevä
+luonne, ilman Maunon arvokkuutta ja itsensähillitsemistä. Puhuu
+meluavasti ja nauraa mielellään, varsinkin jos onnistuu tekemään jonkin
+kepposen. On vaalea. Ikä 30 vuotta.
+
+Yleensä on esittäjien huomattava, ettei tässä pidä korostaa erikoista
+maalaisuutta. Ei erikseen eikä yhteisnäyttelemisessä tällaisessa
+nyt ajan henkilökokoomuksessa. Puhelimet, sähkövalot, sanomalehdet
+kirjallisuus ja yleinen sivistysharrastus ovat jättäneet n.s,
+»pitkätukkaisten» ajan kauas taakseen. Jos esiintyjät pyrkivät
+vapaaseen ja miellyttävään luonnollisuuteen kukin omalta pohjaltaan
+ja esitettävän henkilön luonnepuitteissa, antautumatta hätiköimiseen,
+hosumiseen ja teennäisyyteen, niin päästään lähelle oikeata
+esiintymissävyä.
+
+Näytelmälle ja sen esittäjille on eduksi, jos väliajat supistetaan
+mahdollisimman lyhyiksi.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+ELLI loikoo sohvalla ja lukee; kääntelee lehtiä, nostaa päätään,
+kurkkaa akkunaan päin, haukottelee ja retkahtaa tyytymättömänä takaisin
+tyynylle.
+
+TUOVI (kurkistaa peräovesta). Kas! Eikö Erkki olekaan täällä vanhan
+isännän puolella?
+
+ELLI. Minä täällä vaan — haukottelen. Tule sinäkin ja rupea torkkumaan
+minun seurakseni!
+
+TUOVI (tulee sisään). Tulenkin! Erkki jätti minut yksin. Luulin olevan
+täällä.
+
+ELLI. Isän kanssa meni. Saattoivat Katajiston Martin reelleen ja
+painuivat sitten kai pirttiin.
+
+TUOVI. Mitä se Martti niin lyhkäsellä asialla kävi? (Menee
+keinutuoliin.)
+
+ELLI (ponnahtaa istumaan). No, kun minä sanoin — ei! Niin — mitä hän
+täällä sitten enää olisi viivytellyt.
+
+TUOVI. Hänellekö sanoit?
+
+ELLI. Vieläkös? Veljelleni! Erkki kävi kysymässä.
+
+TUOVI (hymyilee). On sulla niistä kosijoista vastus! Joka sunnuntai —
+
+ELLI (nauraa). Niin — ajatteles! Ja tuollaisessa pyryssäkin!
+(Heittäytyy taas lukemaan.)
+
+TUOVI. Mitä luet?
+
+ELLI. Saksalaista kirjaa.
+
+TUOVI. Ymmärrätkö myöskin?
+
+ELLI. En! Luen kiusalla! On niin ikävä, että itkettää. Teen kiusaa
+ikävälle.
+
+TUOVI. Ikävä onkin. Minulla on koti-ikävä.
+
+ELLI. No, mutta, Tuovi! Sellaistako se naiminen onkin? Vasta jouluksi
+veljeni toi sinut tänne — ja nyt ollaan vasta laskiaisessa!
+
+TUOVI. Jo sekin meni viime tiistaina!
+
+ELLI. Älä huoli! (Purskahtaa nauruun.) Ensi viikolla on Matin päivä!
+Saamme leipoa ja paistaa hiki hatussa. Ennen ainakin on isä kutsunut
+vieraita nimipäiväkseen.
+
+TUOVI. Ei minulle työ tuota ikävää mieltä.
+
+ELLI (nousee istumaan). Ei! Minä tiedän sen. Mutta kun isä ei anna
+taloa veljelleni —
+
+TUOVI. En minä talosta välitä, mutta kun ei saa tehdä töitä oman päänsä
+jälkeen — (nousee ja huoahtaa) — niin tuntuu joskus vähän raskaalta.
+(Menee kirjahyllyn luo.) Haenkohan minäkin jonkin kirjan? Nämä pyhäiset
+ehtoopuhteet eivät tahdo taittua.
+
+ELLI. Hae! (Vilkkaasti.) Ota käteesi esimerkiksi kunnallislaki! Se
+mahtaa olla visaa, se! Niinkuin tämäkin saksalainen romaani! (Kääntelee
+kirjaa ja heittäytyy selkänojaan, naurahtaa.) Kuule, Tuovi! Muistatko
+sinä vielä jotakin emäntäkoulusta ja karjakkokursseistasi?
+
+TUOVI (kääntyy vilkkaasti). Muistan toki! Kaikki! Ja sehän se on niin
+masentavaa, kun ei saa tehdä opitun jälkeen.
+
+ELLI. On kyllä, jos kerran osaa jotakin! (Naureskelee ja hakkaa kirjaa
+toiseen käteensä.) Mutta minua ei masenna mikään, sillä minä en ole
+oppinut mitään. Eikös käynytkin mukavasti! Kun minä olin suorittanut
+päästötutkinnon, niin arveli tuo saksankieli, että senkin oli päästävä
+minun pääkopastani. Ja totisesti! Se on sieltä päässyt! (Nauraa
+helakasti.)
+
+TUOVI (on ottanut jonkin kirjan ja palaa keinutuoliin). No, mitäpä
+sillä tekisitkään! Et kai sentään saksalaisiin naimisiin mahtane joutua!
+
+ELLI. No en! (Heittää kirjansa pöydälle.) Mutta en kai joudu naimisiin
+ollenkaan!
+
+TUOVI. Vaikka juuri äskenkin —
+
+ELLI (hypähtää ylös). Miten herran tähden minä pärjäisin tavallisessa
+talonpoikaistalossa! (Naurahtaa ja lähtee liikkeelle.) Saksoineni!
+
+TUOVI (hymyilee). Onhan tämän saman Rouhujärven rannalla kaksi oikeata
+herrastaloakin! Ja niissä nuoret agronoomit —
+
+ELLI. Joista ei kumpainenkaan mene naimisiin!
+
+TUOVI. Älä puhu! Nehän molemmat kovin hakkailivat sinua joulun aikaan —
+ja jo aikaisemminkin — meidän häissämme.
+
+ELLI. Pyh! Toistensa kimmalla! Tekevät kiusaa toisilleen minkä ehtivät.
+Kinastelevat ja kisailevat kuin kaksi pentua.
+
+TUOVI (naurusuin). Voipa vielä jompikumpi tehdä senkin tepposen, että
+menee naimisiin..
+
+ELLI. Menkööt molemmat! Minä ainakaan en heitä lähde kosimaan! (Kävelee
+kädet selän takana, hypähtäen välillä jonkin tanssiaskelen.)
+
+TUOVI (selailee kirjaa, mutta ei rupea lukemaan). Kuule, Elli! Täällä
+on ikävä — näin sunnuntaisin.
+
+ELLI (jatkaa hyppyjään). Niin on! Niin turkasen vietävän hapanta koko
+elämä!
+
+TUOVI. Olen ajatellut pistäytyä vanhempieni luona ensi sunnuntaiksi —
+ja viipyä muutaman päivän —
+
+ELLI (pysähtyy). Älä! Otatko minut mukaasi?
+
+TUOVI. Otan! Jos tulet.
+
+ELLI (riemastuu). Tulen! Tulen kymmenesti! Heipparallaa! (Syleilee
+Tuovia). Jätämme ukkelit yksikseen — isäni ja Erkin! Heleijaa!
+Näytämme ikävälle pitkää nenää! Noin! Oi, voi, sinua, Tuovi! Sinä olet
+kekseliäs! Oikea tosi nero! Hurraa—aa—aaa!
+
+ERKKI (tulee eteisestä). No, no! Mikä sinua hurauttaa? Onko Tuovi
+pitänyt puheen, vai?
+
+ELLI (asettaa kädet kupeille ja ilmehtii ankaruutta). Ahaa! Velimies!
+Tulitpa hyvään aikaan rökitettäväksi! Tunnetkos tuota, joka istuu
+tuossa keinutuolissa? Häh? Siinä on sinun vaimosi Tuovi! Ja hänen on
+ikävä! Kolme kuukautta naimisissa — ja ikävöi jo! Ja minun on ikävä!
+Ja sinä istut vaan pirtissä jutustamassa renkien ja mäkitupalaisten
+parissa! Ja annat meidän nääntyä yksinäisyyteen ja ikävään! Olet
+sinäkin veli ja aviomies!
+
+ERKKI (hymyilee). Kuljin sinun asioillasi! Olin kyöräämässä sinun
+kosiomiehiäsi pellolle.
+
+ELLI. Yhtä vaivaista Katajiston Marttiako nyt koko päivän —
+
+ERKKI (tekeytyy vakavaksi). Oli siellä muitakin.
+
+ELLI (epäillen). Kuka?
+
+ERKKI. Olipa vaan se tummatukkainen Rantalan Mauno-herra!
+
+ELLI. Maunoko täällä!?
+
+TUOVI. Älä nyt taas usko, Elli! Tiedäthän, että Erkki mielellään
+narrailee.
+
+ERKKI. Oli se Mauno täällä, mutta menojaan meni. Ja samaa tietä
+kuskasin sen vaaleatukkaisen Vastarannan Olli-herran —
+
+ELLI. Älä nyt enää syötä tuota paksua pajunköyttä tai suutun sinuun
+ijäksi päiväksi! Mutta älähän huoli! Kylläpä saat rangaistuksesi! Me
+jätämme sinut tänne, Tuovi ja minä. Saat jäädä yksin kököttämään. Saat
+nähdä miltä ikävä tuntuu! Saat! (Menee sohvaan istumaan.)
+
+ERKKI (ottaa tuolin ja asettuu Tuovin viereen, puhuen lämpimästi). Minä
+tiedän, että Tuovilla on täällä paljon vaikeuksia kestettävänä.
+
+TUOVI. Älä, veikkonen, puhu minusta! Enhän ole mistään valittanut.
+
+ERKKI. Et! Mutta minä näen sen silmistäsi ja tiedän omasta itsestäni.
+
+ELLI (äkkiä). Mutta eihän tämä käy ollenkaan!
+
+ERKKI (tuikeasti). Mikä ei käy?
+
+ELLI. Se ei käy, että teille on alkanut työ muuttua raskaaksi ja
+vastenmieliseksi. Entinen ilo on teistä tipotiessään. Työn ilo,
+tarkoitan! Nyt se paljastui —- se, mitä olen aavistellut! Ja isä on
+syypää! Miksi hän ei tee talonkirjoja Erkille? Sanoppas, Erkki! Mistä
+se johtuu?
+
+ERKKI (vastenmielisesti). En tiedä, kun en ole pyytänytkään.
+
+ELLI (hämmästyy). Etkö ole puhunut isän kanssa?
+
+ERKKI (nousee kävelemään). Eihän sellaisesta viitsi puhua alituiseen,
+kun hänellä kerran ei ole — tai ei näytä olevan mitään omaa aloitetta.
+Ennen Tuovin tuloa siitä puhuin.
+
+ELLI. No, mitä isä sanoi silloin?
+
+ERKKI (menee kirjahyllyn luo). Sanoi, että luonnollisesti asia pian
+järjestetään. Ja sen mukaan minä sitten puhelin Tuovin vanhemmillekin.
+(Pilkallisesti.) Valehtelin kuin aika poika!
+
+TUOVI. Älä nyt, Erkki, niin sano! Puhuit, mitä tiesit ja uskoit. Eihän
+sinua kukaan syytä.
+
+ERKKI (sieppaa jonkin kirjan käteensä ja palaa). Ei! Sillä sinä olet
+liian hyvä syyttämään ketään. Mutta minä näen joka päivä sellaista,
+mikä minua syyttää.
+
+TUOVI (lämpimästi). No, en totisesti tahallani tiedä elettäkään
+tehneeni.
+
+ERKKI (heittää kirjan takaisin hyllylle). Et olekaan tehnyt! Sen voin
+sinulle vakuuttaa! (Menee istumaan Tuovin viereen.) Mutta huomaan minä
+muutakin. Jos sinä järjestelet töitäsi, niin sekaantuu isä niihin —
+pieniin joutavuuksiinkin, puhumatta ollenkaan isommista asioista.
+
+TUOVI. Ehkä olenkin turhanpäiväinen ja liian kitsas maitotaloudessa —
+
+ERKKI. Liian tai ei liian! Samantekevä! Sinun järjestelysi olisi
+kuitenkin talolle edullisempi kuin isän vanhanaikuiset meiningit. Mutta
+isä ei niistä eduista välitä.
+
+TUOVI (hiljaisesti). Minä olen koettanut opetella välinpitämättömäksi.
+
+ERKKI (kimmahtaa pystyyn ja alkaa kävellä). Sepä se! Se on suorastaan
+pakanallista, että kaikki hyvät pyrintösi tuhoutuvat. Sinä lamaannut ja
+heität lopulta hiidenkattilaan koko hökötyksen. Eikä isä huomaa mitään
+eikä ymmärrä mitään! Tämähän se kiristelee minun hermojani ja panee
+joskus sisun soimaan.
+
+ELLI (topakasti). Mutta minäpä sanon top siihen asiaan! Top tykkänään!
+Isän täytyy lakata sekaantumasta Tuovin maitotalouteen — ja ylipäänsä
+talousaskareihin.
+
+TUOVI. Älä, hyvä ihminen, puhu minusta! On tässä muutakin.
+
+ELLI. Mitä muuta?
+
+ERKKI. Se muu olen minä ja kaikki minun työni. Minä en asu taloa. Minä
+vain olen. (Pilkallisesti.) Minua sanotaan nuoreksi isännäksi, mutta se
+on hyvin hassunkurista. Minussa ei ole isännyyttä enemmän kuin vanhassa
+rasassa. Ja väki jo alkaa ilakoidakin minun kustannuksellani. Mutta
+siitä en niinkään paljoa välittäisi, jos ei pilkka alkaisi kääntyä
+toisaallekin. (Katsoo arasti Tuoviin.)
+
+ELLI (vilkaisee Tuoviin). Lopeta jo, Erkki! Tuovi ei pidä koko jutusta.
+Enkä minäkään pidä. Tiedän jo tarpeeksi. Kun isä tulee, niin luen
+hänelle huoneentaulun. Ja lopun saatte selvittää miten haluatte kahteen
+pekkaan. Me matkustamme Tuovin kanssa pois Rouhulta.
+
+ERKKI (on pysähtynyt Tuovin lähelle). Tekö matkustatte?
+
+TUOVI. Niin — minä ajattelin — käydä kotonani.
+
+ERKKI (iloisesti). No, se on mainio päähänpisto! Erinomainen!
+
+ELLI. Niin onkin! Emmekä me palaa ennenkuin sinulla on talonkirjat
+taskussa ja Tuovi on täysivaltainen emäntä. Sen sanon isälle.
+
+TUOVI (vakavasti). Minä en halua, että minusta puhutaan mitään. Minun
+asemani siitä vain huononee, kun ei — kun ei Erkillä ole ohjat käsissä.
+(Vaitiolo, jonka alussa ensin katsahtavat toisiinsa.)
+
+ELLI (naputtelee pöytää ja hyräilee). Voi, Jerusalemin suutari, kuinka
+osaa olla ikävä! (Nousee ja menee nojaamaan akkunapöytään.)
+
+TUOVI. Soittele nyt edes jonnekin! Soita Kerttu Salolalle. Minäkin
+sitten puhun.
+
+ELLI. Voi, veikkonen! Vallesmannin Kertulle olen jo soittanut kolmasti
+tänään. Ei ole kotona! Me vain täällä laitapitäjällä olemme kotona ja
+homehdumme.
+
+TUOVI (hymyilee). Älä huoli! Ensi viikolla on Matin päivä!
+
+ELLI (purskahtaa nauruun). Sepä se! Onpa edes maailmassa Matin päivä!
+Pitää kirjoittaa isälle luettelo kutsuvieraista.
+
+MATTI (tulee perältä). No, löydänpäs teidät, kun ensin kaikki huoneet
+koluan! Eikö tässä talossa enää ollenkaan juoda iltapäiväkahvia? Vanha
+Leena sanoi sen olevan valmista, mutta juojia ei löytynyt mistään!
+
+TUOVI (nousee). Olemme odottaneet isäntää. Mennään vain ruokasaliin!
+
+MATTI. Jos tuota — täällä —? On lämpöisempikin. (Menee sohvalle
+istumaan.)
+
+TUOVI. Minä menen noutamaan.
+
+ELLI (kuiskaa Tuovin korvaan). Viivy hyvin kauan! Älä tule ennenkuin
+tulen hakemaan.
+
+TUOVI (nyökkää ja menee oikealle).
+
+MATTI (latailee piippuaan). Huomenna ajetaan halkometsään.
+
+ERKKI (on seisonut kirjahyllyn luona, kääntyy ja istahtaa
+keinutuoliin). Vai niin!
+
+MATTI. Niin! Sanoin siitä jo pirtissä.
+
+ERKKI. Sooh! Mihin niitä halkoja ajetaan?
+
+MATTI. Sehän se on helkuttia. Kaikki paikat ovat jo täynnä.
+
+ERKKI. Niin! Minä en ymmärrä ollenkaan sellaista kasaamista. Meillä on
+jo halkoja kotona vähintäin kahdeksi vuodeksi! Säästäen — kolmeksikin.
+
+MATTI. Niin pitääkin olla! Jos sattuu pari lumetonta talvea, niin siinä
+sitten kylmässä kyykötellään. Ja kahden vuoden syömävilja pitää aina
+olla aitassa! Kolmannen takavuoden vilja myydään. Kai olet sen oppinut?
+
+ERKKI. Kyllä! Ja tarpeenhan olivat säästöt hiljattain. Mutta halkoja
+tulee liikaa!
+
+MATTI (kyhnäisee korvallistaan). Kun ei tässä ole muutakaan
+tähdellistä. Eihän hakojakaan tarvita ylenängeti.
+
+ERKKI. Ei — mutta ruoppaa tarvittaisiin.
+
+MATTI. Ääh! Helkuttiko häntä — rautakangilla —!
+
+ERKKI. Syksyllä tuli paksu lumi. Maa on sula.
+
+MATTI (itsepintaisesti). Hm! Jaah! Mennään halkometsään, jos pyry
+hellittää. Jos ei, niin maataan siksi, kun mennään teitä auraamaan.
+
+ERKKI. No, mihin ne halot ajetaan?
+
+MATTI (rykäisee, mutta ei vastaa vähään aikaan). Pannaan tuohon
+veräjänpieliin!
+
+ELLI (kipakasti, kuunneltuaan tarkasti). Mitä? Veräjänpieliinkö
+halkoja? Siitä ei tule mitään!
+
+MATTI. Häh? Mampselli? Mitä se sinua liikuttaa?
+
+ELLI (viittaa akkunaan). Koko talohan jää halkovallin taakse! Sehän on
+mahdotonta!
+
+MATTI. Mitä helkuttia sinä juttelet miesten asioihin? Mene kahvia
+hommaamaan, tättähäärä! Kuka sinut on opettanut sekaantumaan
+aikamiesten tuumailuihin? Häh?
+
+ELLI. Onko tuollainen olevinaan tuumailua? Isä antaa määräyksiä, joita
+Erkin on toteltava! Mitä tuumailua sellainen on?
+
+MATTI (tulee vallan ymmälle, katsoo vuoroin kumpaakin eikä osaa vähään
+aikaan sanoa mitään). Sinähän mukavia höpiset!
+
+ELLI. Ei se nyt erikoisen mukavaa ole, että minä puhun isälle näin.
+Eikä se ole oikein sopivaakaan. Mutta minä olen päättänyt sanoa isälle
+muutamia asioita.
+
+MATTI. No, sitten toisen kerran! Eiväthän ne sinun asiasi tähän kuulu!
+
+ELLI. Kyllä ne kuuluvat! Ne ovat jatkoa sille, mitä jo sanoin.
+
+MATTI (naurahtaa). Älä kaiva esiin kakaramaisia sanojasi! Hypätään sen
+tyhmyyden yli! Ääh! Helkutti!
+
+ELLI. Hypätään vain yli! Suoraan pääasiaan! Miksi ei isä anna taloa
+Erkille?
+
+MATTI (hyväntuulisesti). Hei, hei! Kas pikku tätiä! Sinähän olet oikein
+punaposkinen ja pippurinen! Seisoo kädet selän takana kuin itse jehu!
+
+ELLI. Pääsee tästä istumaankin! (Hypähtää pöydälle istumaan.)
+
+MATTI. Pudotapas vain se puhelinkone! Senkin — haikara!
+
+ELLI (hämmentymättä). Voiko isä sanoa syyn siihen?
+
+MATTI (äyskäisten). Mihin lempoon sinä nyt tahdot tietää minun syitäni?
+Mihin?
+
+ELLI. Miksi Erkki ei saa taloa, vaikka hän on jo kolmissakymmenissä ja
+naimisissa oleva mies? Ja kohta jo hänelläkin on poika. Miksi?
+
+MATTI (liikahtaa kuin heräisi). Poika?
+
+ELLI. No niin! Totta kai!
+
+MATTI (katsoo vuoroin kumpaakin ja silittää sitten ohimotukkaansa
+mietteissään jääden katsomaan Elliä). Hm — jaah — taidatpa olla jo,
+Elli, siinä iässä, että sinullekin voi puhella oikeita asioita. Olen
+sinua pitänyt vielä kakarana ja sentähden kuskannut senkin seitsemän
+kosiomiestäsi pellolle.
+
+ELLI. Se on kyllä ollut paikallaan, se!
+
+MATTI (myhäilee). Kuinkahan mahtanee olla! Näes! Sinun naimisessasi
+on jotakin yhteistä talon luovutuksen kanssa. Sinä olet se syy, jota
+minulta niin tiukkaat tietoosi.
+
+ELLI. Minä?
+
+ERKKI. Ellikö?
+
+MATTI. Niin juuri! Elli! Olen odotellut, että Elli saisi ikää,
+voidakseni naittaa hänet mahdollisimman parhaalle. Elli ensin naimisiin
+ja siten vasta talo Erkille!
+
+ELLI. Miksi sitten vasta?
+
+MATTI. Ääh! Helkutti! Kuka ison talon poika sitten enää tulisi kosimaan
+syytinkivaarin tytärtä? Ei kukaan! Kyllä se on nähty. Ei vaarien
+myötäjäisiin hevosta tarvita, sanotaan. Ja niin se onkin. Eikä vaarin
+rahatkaan veny. Kai sen tiedätte. Mutta minun rahani venyvät. Jos tulee
+mieluinen vävy, niin pannaan Erkille enemmän suolaa selkään. Kyllä
+Rouhu kannattaa. Mutta jos talo on jo annettu pois ja hinta määrätty,
+niin minä olen lieassa. Jos vävy tarvitsisi vähän enemmän kuin on
+ajateltu, niin annetaanko miehen mennä tiehensä, vaikka olisi kuinka
+mieluinen? Ymmärrättekö? Näin on ijankaiken näitä asioita hoidettu!
+
+ELLI (silmät pyöreinä). Ja siksi Erkki ei saa taloa?
+
+MATTI. Siksi! Mene sinä ensin naimisiin, että saan tietää paljonko
+Erkin on maksettava talosta! Siinä on vastaus kysymykseesi, näsäviisas!
+
+ELLI (hypähtää pöydältä tulistuneena). Toisin sanoen — minä olen syynä
+siihen, että minun veljeni ja hänen vaimonsa menettävät tarmonsa,
+kykynsä ja elämänhalunsa täällä isän ikeen alla! Minä olen siihen
+syypää! Minä! Kaikki on työnnetty minun niskoilleni! Minusta on tehty
+syntipukki! Minä olen niiden kirouksena, joita tahtoisin auttaa! Minä!
+On tämä sentään liikaa! Tämä on katkeraa! (Purskahtaa itkemään ja
+syöksyy perältä ulos.)
+
+ERKKI (on noussut). Elli, Elli! Rakas Elli!
+
+MATTI (nousee ymmällä). Mikä siihen tyttöhuitukkaan meni?
+
+ERKKI. Isän ei olisi pitänyt! Ei olisi!
+
+MATTI (äreästi). Mitä minun ei olisi pitänyt? Häh?
+
+ERKKI. Ei olisi pitänyt panna Elliä sellaiseen välikäteen! Nyt hän
+kuvittelee olevansa syypää meidän tilaamme.
+
+MATTI. Mihin helkutin tilaan, mies? Sano heti! Muuten minä jo kohta
+kimmastun.
+
+ERKKI. No, kyllä sen sanonkin, kun näikseen on käynyt, ja kun isä
+ei sitä muuten huomaa. Minä en ole mikään talon perillinen enkä
+nuori isäntä. Se on minun pilkkanimeni! Minä olen renki. Työssä olen
+eturenki, mutta kaikessa muussa häntäpään mies, joka saa tietää
+työmääräyksetkin vasta viime sijassa tai suorastaan pirttitietä. Mitään
+en saa yrittää omin päin, vaikka tunnen talon kuin viisi sormeani ja
+olen käynyt opiston isännyyttä varten. Näin on minun tilani! Ja emännän
+tila on samanlainen.
+
+MATTI. No, mutta — no, mutta! Sinä poika peijooni! Mikä sinun järkesi
+on vienyt? Etkö enää ymmärrä yhtään mitään?
+
+ERKKI (levollisesti). Kyllä! Minä ymmärtäisin vaieta, jos olisi puhe
+ainoastaan minusta. Palttua minä annan joutavalle arvovallalle,
+mutta Tuovia en voi siten kuitata. Hän ei näy enempää kestävän sitä,
+että sekaannutte kaikkeen hänen työhönsä maitokamarista keittiöön
+asti. Kuulin äsken, että hän on päättänyt lähteä kotiinsa. Siihen
+minä suostun, sillä minunkin kai on lähdettävä etsimään itselleni
+jotakin toimialaa. Surkeata vain oli, että Elli joutui meidän tähtemme
+kärsimään.
+
+MATTI (puhuu ulkopuolelta itseään ja muuta ajatellen). Minä en — sitä
+letukkaa — ollenkaan ymmärrä..
+
+ERKKI (säälivästi hymyillen). Onhan se kovin yksinkertaista! Ei Elli
+koskaan mene naimisiin mihinkään talonpoikaistaloon. Ei hän ole saanut
+sellaista kasvatusta. Suotta on siis puhua myötäjäiskuormistakaan! Ja
+rahaa hän kai tulee saamaan enemmän kuin mitä maalaistytöt tavallisesti
+saavat — joko sitten ennen tai jälkeen talonluovutuksen.
+
+MATTI (painuu istumaan hiljalleen, pää käsien välissä. Äänettömyys).
+
+ERKKI. Voimmehan näistä puhua vielä uudelleen, jos isä tahtoo. (Kun ei
+saa vastausta, lähtee hiljakseen ulos perältä. Vaitiolo kestää siihen
+asti, kun)
+
+TUOVI (tulee perältä, kantaen kahvitarjotinta. Asettaa sen
+sohvapöydälle, jolta korjaa pois kirjat ja sanomalehdet hyllyilleen.
+Palaa arkaillen pöydän luo). Kaadanko isännälle? Ne toiset ovat
+tiessään — näkyy.
+
+MATTI (nostaa päätänsä ja pyyhkii tukkaansa hajamielisenä). Menivät —
+kai — vähän — suutahtaneina.
+
+TUOVI. En usko, että olivat suuttuneita.
+
+MATTI. Hm! Pahastuneita — sitten! Oletko sinäkin minuun pahastunut?
+
+TUOVI (epävarmasti). Eihän minun pitäisi olla — mutta —
+
+MATTI (saavuttaa vähitellen entisen tasapainonsa). Kuulehan, Tuovi!
+Tahtoisin vähän puhella kanssasi — kaikessa rauhassa. Käyhän istumaan!
+Älä suotta arkaile minua! En minä pure, vaikka minussa onkin joitakin —
+höyläämättömiä paikkoja! (Naurahtaa.) Ei haukkuva koira pure, sanotaan.
+Älä pelkää!
+
+TUOVI (asettuu tuolille vähän irti pöydästä). En minä pelkää.
+
+MATTI. Näes! Meillä ei ole koskaan riidelty. Ei minun muistini aikana.
+Ärähdelty kyllä on ja mukistu ja mökisty, mutta — sehän on eri asia.
+Nyt minusta tuntui — äsken — että — (pyyhkii otsaansa) — mutta annetaan
+sen olla! (Rykii eikä tiedä miten jatkaisi.) Täällä oli puhe niistä
+— tekemättömistä talonkirjoista. Ja nyt se huithapeli — se Elli ei
+ymmärrä, että minä olen ajatellut hänenkin etujaan. Mitäpäs letukka!
+
+TUOVI (levollisesti). Mahtaakohan isäkään aina olla selvillä lastensa
+eduista?
+
+MATTI. Niin — hm — no, mitä sinä arvelet — eikö Elli pärjäisi emäntänä
+esimerkiksi isossa Katajiston talossa?
+
+TUOVI. Ei missään tällaisessa talonpoikaisessa talossa. Eikä Elli
+menisi. Kyllä hän sen ymmärtää.
+
+MATTI (miettii hetken ja kyhnii korvallistaan). Entä — jos panisi hänet
+sellaiseen oppiin, jossa sinäkin olet ollut?
+
+TUOVI. Mitä se hyödyttäisi — nyt enää!
+
+MATTI. Kuinka niin?
+
+TUOVI. Noo — emännäksi hän kyllä oppisi, mutta hänen muut
+harrastuksensa olisivat ehkä ainoastaan sovun rikkojina. Ellei hänen
+kouluja käymätön miehensä olisi erikoisen lahjakas —
+
+MATTI. Jaa, jaa — jaa jaa! Kyllä ymmärrän, mihin tähtäät! Jo
+viittauksesta käsitän asian laidan. Tuumaat, että salin kartiinit eivät
+sovi pirtin ikkunoihin.
+
+TUOVI (hymyilee). Vaikkapa niinkin.
+
+MATTI. Niin! Niin kai se sitten on! No? Sinä kai sovit hyvin Erkille?
+
+TUOVI. Niin — mehän olemme maalaiselämää varten kasvatettuja. Yritämme
+olla valistunutta talonpoikaisväkeä. Emmekä halua kaivatakaan muuta.
+Innostumme samoista asioista ja ymmärrämme toisemme.
+
+MATTI. Hm! Hm! Olen tainnut vähän torkahtaa tuon nirppanenän suhteen.
+(Äkkiä.) Mutta mistä helkutista hän sitten täällä laitakulmalla saa
+sellaisen miehen, jonka pöksään hänen kartiininsa soveltuvat?
+
+TUOVI (nauraa herttaisesti). Taitaa olla parasta jättää siitä asiasta
+kokonaan huolehtimatta.
+
+MATTI. Niinkö luulet?
+
+TUOVI. Olen siitä varma.
+
+MATTI. Arveletko, että pitäisi tehdä talonkirjat — odottamatta Ellin
+naimista?
+
+TUOVI. Sitä seikkaa en ole koskaan ajatellut yhdistettynä Elliin.
+
+MATTI. No, irrallaan sitten! Pitäisikö tehdä? Ymmärsin Erkistä, että
+sinäkin olet tyytymätön minuun.
+
+TUOVI. En ainakaan talonkirjojen tähden!
+
+MATTI. Et sentähden? Sitten muun vuoksi! Tyytymätön olet kaikissa
+tapauksissa?
+
+TUOVI (vakavasti). Tahtoisin omin päin hoitaa emännyyttä — ja Erkki
+isännyyttä! Olemme siihen täysin kypsät.
+
+MATTI. Mutta minä sorkin ja sotken siinä välissä? Niinkö? Sano vaan
+pelkäämättä! Ihan suoraan! Minä tahdon päästä tämän asian ytimeen. Te
+molemmat olette kiusaantuneita minun järjestelyistäni? Niinkö?
+
+TUOVI (katsoo rohkeasti mutta ystävällisesti silmiin). Niin!' Juuri
+niin se on!
+
+MATTI (murahtelee vähän ensin ja nojautuu sohvan selkään, mutta näyttää
+pehmentyvän ja rupeaa myhähtelemään. Katsahtaa pari kertaa Tuoviin
+ja hymy ilmaantuu huulille; nousee ja tekee kiskottelevan liikkeen).
+Istu sinä vielä hetkinen! Minun täytyy vaan vähän ojentaa vanhoja
+jäseniäni! Minä juttelen sinulle vielä! (Kävelee permannolla ja menee
+sitten akkunan eteen. Hymähtelee mietteissään.) Hm! Hm! Viisikymmentä
+vuotta olen tehnyt työtä tässä talossa. Pikku pojasta asti. Olen
+laajentanut pellot moninkertaisiksi ja uudistanut kaikki rakennukset.
+Minun kätteni jäljet näkyvät jokaisella askelella. Siksi olen luullut —
+luullut — (Pyyhkii päätään ja kääntyy.) Niin! Minä luulin, että — että
+olisin vieläkin hyödyksi. Pahasta tahdosta en ole neuvoskellut. En!
+Luulin perehdyttäväni teitä — varsinkin sinua — oudossa talossa — ja
+ympäristössä.
+
+TUOVI (vilkkaasti). Teidän neuvonne ovat olleet vallan erinomaisia,
+elleivät uudet tavat karjanhoidossa ja —
+
+MATTI. Niin, niin! Maidot ja voit ja piimät! Niin, niin! Ja kaikki muu!
+Aivan kaikki! Näes! Minun mielestäni ei mikään niistä tuntunut hengen
+asioilta. Halusin olla apuna — omalla tavallani. Apuna! Huomaa se!
+Sillä — sillä — (ärähtää) — kai sen tiedät — helkutti soikoon — että
+minä pidän sinusta. Olen aina pitänyt..Niin on se asian puolikas! Juuri
+niin! Koeta ymmärtää — niin minäkin koetan. (Kävelee vähän, pysähtyy.)
+Sitten on toinen asian puolikas! Ja se on sellainen, että olkoon kinnas
+kuinka uusi tahansa — se menee rikki ja muuttuu rasaksi. Minä ymmärrän
+sen. Rasaa sitten paikkaillaan ja paikkaillaan, mutta kerran kuitenkin
+huomataan, ettei enää kannata. Silloin heitetään rasat tunkiolle ja
+otetaan uudet kintaat.
+
+TUOVI (hymyilee). Ja kerran nekin muuttuvat rasoiksi ja joutuvat
+tunkiolle — vuorostaan.
+
+MATTI (katsoo Tuovia ja hymyilee). Niin! Niin on maailman meno! Sinä
+olet viisas. Sinä ymmärrät. (Menee istumaan entiselle paikalleen.)
+Kaadahan kahvia edes meille molemmille! Me kyllä vielä järjestelemme
+sekä rasat että kintaat tässä talossa oikeille paikoilleen. Varsinkin
+nyt me sen teemme helkutin helposti.
+
+TUOVI (kaataa kahvia). Kuinka — nyt? —
+
+MATTI (naureskelee). No, kun sen meidän mampsellin kartiinit eivät
+kuulu passaavan pirtin ikkunoihin! Ääh! Helkutti! He, he! (Ottaa
+kahvia.)
+
+    Väliverho.
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+Vähän myöhemmin. Lamput sytytetyt.
+
+MATTI (kävelee, pysähtelee ja murahtelee). Ääh! Helkutti! (Menee pöydän
+luo istumaan, katselee puhelinta ja silittää tukkaansa kuin aikoisi
+astua johonkin vierashuoneeseen; soittaa.) Jahah! Keskuksessa! Niin
+kuuluu! Minä täällä taas soittelen Rouhulta, vaikka on sunnuntaipäivä.
+Pankaa taas uusi sakkomarkka minun kirjoihini! — No, ei tässä auta kun
+on tähdellistä ja unohtui äsken tärkeä pykälä. Pankaa vaan se markka
+sinne kirjan kanteen jonkinlaisen viivan muodossa. Kyllä minä sitten — —
+
+ELLI (tulee sisään Tuovin ja Erkin seuraamana. Aikoo juosta isän
+luo, mutta pysähtyy, kun oivaltaa isän homman. Vetäytyvät istumaan
+sohvapöydän ääreen.)
+
+MATTI (puhelimessa). Hyvä on! No, sovitelkaahan nyt sitten taas niitä
+lankojanne vähin erin sinne vallesmanniin päin. Sille multa jäi
+sanomatta yksi pykälä. No, joko on kunnossa? Jahah! (Kurkistaa toisiin
+ja nyökkää, kääntyy puhelimeen.) Ääh! Helkutti! (Soittaa ja pyyhkii
+taas tukkaansa.) Jahah! No, sattuipa vastaan itse vallesmanni! Häh?
+— Minähän se vaan täältä Rouhulta. Kukapa muu näin perätysten! Kun
+tuota — miten se tulikaan sanotuksi äsken niihin talonkirjoihin se
+lehmänruokko? Minä taisin puhua vaan yhdestä lehmästä? Mutta kaksi on
+merkittävä! Pidän aina kaksi lehmää ja yhden vasikan. Niin! Talo saa
+ruokkia! Eikä sitten muuta olekaan! — Hintako? Se on oikein! 150,000!
+Niin! Mutta jos Elli joutuu naimisiin ennen talonluovutusta syksyllä,
+niin riittää 100,000 — jos sulhanen tyytyy. — Hyvä! Vallesmanni laittaa
+sitten vaan kirjat kuntoon ja tulee meille Matinpäivänä päivälliselle!
+— Niin! Silloin täällä pannaan puumerkit ja todistetaan. — Ei! Ei
+muuta! Kaksi lehmää ja yksi vasikka! — Niin! Vasikka! Hyvästi vaan!
+(Soittaa kiinni.) Ääh! Helkutti!
+
+ELLI (hypähtää ylös). Sinähän toimit nopeasti! Olet kuin entinen
+roomalainen, joka hyppäsi ojan yli. (Juoksee isän syliin.) Nyt sinäkin
+olet hypännyt ojan yli ja saattanut meidät kaikki tyytyväisiksi.
+Kiitos, isä! Äläkä ole minulle vihainen äskeisestä!
+
+MATTI. No, no, no! Älä nyt tukehuta minua, pyryharakka! Menetkös
+tiehesi! Et sinä ole enää mikään sylivauva! Painat kuin pakana! Senkin
+kakara!
+
+ELLI (nauraa ja nousee). Sano miksi ikinä haluat! Minä olen tyytyväinen
+ja kiitän sinua! (Kääntyy menemään sohvaan.) Sellainen se isä on, kun
+kiltiksi rupeaa.
+
+ERKKI ja TUOVI (aikovat nousta). Mekin kiitämme —
+
+MATTI (nostaa kätensä). Pysykää nyt, peijakkaat, alallanne ja vaietkaa!
+Tai minä kimmastun — (nousee) — ja hyppään takaisin ojan yli.
+
+TUOVI. Saa kai sentään kiittää —
+
+MATTI. Eipä saa! Ääh! Helkutti! Eikö nyt tämän ikäinen mies saa
+tehdä talonsa kanssa mitä ikinä haluaa, ilman että siitä tehdään
+kiitosvirttä! (Menee istumaan keinutuoliin.)
+
+TUOVI (hymyilee). No, ajattelenpahan sitten vain hengessäni.
+
+MATTI. Tee se, niin lupaan sinulle jotakin!
+
+TUOVI. Mitä sitten?
+
+MATTI. Etten ikinä pistä nokkaani sinun maitokiuluihisi enkä
+kastrulleihisi! Ja Erkki saa mennä ruoppahautoihinsa vaikka päälleen
+pystyyn! Ja — ja — ja Elli saa vaikka —
+
+ELLI (ilakoivasti). Mitä minä saan?
+
+MATTI (hauskasti). Saat jäädä vanhaksipiiaksi vaikka tuomiopäivään asti!
+
+ERKKI. Suotta isä pani sen viidenkymmenentuhannen vaihtoehdon. Kyllä
+Rouhusta kannattaa maksaa enemmänkin.
+
+MATTI. Kyllä minä sen tiedän helkutin hyvin. Mutta suotta on lypsää
+perintötaloa ehdyksiin asti ventovieraan ihmisen hyväksi — jos
+vähemmällä pääsee.
+
+ELLI. Kenen ventovieraan?
+
+MATTI. Sen, jota ei kukaan ihminen tunne! Sinun sulhasesi, mampselli!
+Sano hänelle heti, kun näet — jos näet koskaan —
+
+ELLI (vallattomasti) — että minä juon isän kanssa maitoa
+ijankaikkisesti. Meillä on kaksi lehmää ja vasikka — aina — maailman
+loppuun asti. Niinhän isä sen pykälän panetti talonkirjoihin. (Toiset
+nauravat, ja Mattikin hymyilee.) Mutta jos minä teenkin kepposet enkä
+jääkään Rouhun vaarille maitotratiksi, niin meijerinkö isä sitten
+perustaa?
+
+ERKKI. Pitäähän isä piian, joka kirnuaa voita — ja voista saa
+tupakkarahoja.
+
+MATTI. Ja vasikka juo piimää, aikoo Elli huutaa! Minä näen sen! Sinun
+suusi on niin piimäisen näköinen. Ääh! Helkutti! Minä osaan sinut
+ulkoa, västäräkki! Mutta jos olet hiljaa hetken, niin minä kerron sen
+piimän kohtalon — ja maidon ja voin myöskin.
+
+ELLI. Kyllä minä tiedän! Ja onhan se tässä nähty. Isä on niin hyvä
+mäkimökkiläisille.
+
+MATTI (ärähtää). Sinä olet, hyvä räkättäjä, sinä! Helkutti! Enkä minä
+sinulle kerrokaan enkä Erkille. Minä kerron Tuoville. — Näes! Tuohon
+vainiomäkeen on minun aikanani ilmaantunut jokunen pieni tönttö. Niissä
+asuu hyviä ihmisiä, ja niillä on melkein aina joku tenava, joka käy
+mielellään täällä kannuineen —
+
+TUOVI. Kyllä minä niihin jo olen tottunut —
+
+ERKKI. Ja kyllä niille talostakin annettaisiin kuten ennenkin —
+
+MATTI. No, mitä helkutin virkaa minulla sitten olisi! En minä voi antaa
+kaikkien oikeuksieni mennä kuin viskurista heittäen!
+
+ERKKI (kuuntelee). Kuulkaapas nyt! Kuuluuko tuo krassu kujalta — vai
+pihaanko ajaa?
+
+MATTI (kuuntelee). Pihaanpa hyvinkin! Tulee vieraita!
+
+ERKKI (nousee). Kai taas niitä sulhashyväkkäitä Ellille!
+
+ELLI (vallattomasti). Minäpä tarjoan heti niille satatuhatta ojokäsin.
+Noin!
+
+MATTI. Mahdatko tarjota? Minä tunnen tulijat. Nyt kääntyvät kuistin
+eteen.
+
+ERKKI. Siellä tuli kaksi hevosta.
+
+MATTI. Niin! Edellä on Rantalan Maunon krassu ja perässä Vastarannan
+Ollin kulkuset. Menepä ottamaan vieraita vastaan, Erkki! Ja väännä
+sähköt palamaan!
+
+ERKKI (nauraa). Tule nyt rahoinesi, Elli! (Menee oikealta ulos.)
+
+ELLI (on noussut, oikoo pukuaan ja huutaa Erkin perässä). Älä härnää —
+tai puijaan sulta sievoiset taskurahat!
+
+TUOVI (siistii vähän pöytäliinaa noustessaan). Minä riennän heti
+keittiöön.
+
+MATTI. Se on oikein! Iltapäiväkahvi menikin vallan hukkaan!
+
+TUOVI. Tietysti! (Hymyilee ja menee ulos perältä.)
+
+ELLI. Minäkin tulen aivan heti! (Korjaa pari kirjaa hyllylle.) Olipa
+onni, että tulee vieraita —
+
+MATTI. Karkaatteko te nyt molemmat?
+
+ELLI. Minä käyn vain katsomassa, että ruokasalissa on kaikki kunnossa.
+
+MATTI. Enköhän vain kutsukin noita naapurin herroja Matin päivälle,
+niin saavat samalla todistaa talonkirjat?
+
+ELLI. Tietysti! Muuten minä kutsun heidät. (Nauraa ja menee perältä
+ulos.)
+
+MATTI (hyvätuulisesti). Vai niin tekisit, touhuttaja! (Menee työntämään
+oven auki eteiseen, josta kuuluu puhetta ja naurua.) No, tervetuloa,
+herrat! Kerran tekin olette löytäneet tienne Rouhulle. (Peräytyy
+ovelta.)
+
+MAUNO ja OLLI (tulevat sisään Erkin seuraamina).
+
+MATTI. Päivää, päivää, Mauno! Kuulin krassustasi, että ajoit edellä.
+Terveeksi, Olli! Et kai olisi löytänyt taloon, mutta Maunon perässä —
+
+MAUNO. Aivan prikulleen! Olli ajoi edellä ja sujahti ohi veräjän. Minä
+ajoin perässä ja poikkesin. Silloin rupesi Olli parkumaan —
+
+OLLI. Minulla on vähän häveliäisyyttä, mutta kai sen tiedätte, ettei
+Mauno sellaisesta välitä. Tulee vain vieraisiin, vaikka Matinpäivä on
+ovella. Setä antaa hänelle koirannuuskaa sellaisesta!
+
+MATTI. Enkä, helkutissa, annakaan. Pikemmin sinulle, ohiajajalle.
+
+ERKKI. Käykää nyt istumaan ja olkaa tervetulleita! Olemme iloisia, että
+tulitte. Menkää tuonne sohvaan molemmat! Siellä on mukavampi — ja isä
+saa pitää keinutuolinsa.
+
+OLLI. Tietysti setä saa! (Asettuvat vähitellen istumaan.) Tiedättekö
+mistä me tulemme? — Metsästä!
+
+MATTI. Mistä metsästä?
+
+OLLI. Haukkavaaralta! Tämän kylän yhteisiltä metsämailta. Siellä vasta
+on rahaa! Voi, veikkoset sentään! Ja koko alue alamaata Haukkajärvelle!
+Ajatelkaas sitä tukkien luisua!
+
+MATTI. Myydäkö aiotte? (Asettelee tupakoitu pöydälle.)
+
+OLLI. Totta kai myydä!
+
+ERKKI. Meidänkin pitäisi harventaa —
+
+OLLI. Sinäpä sen sanoit! Harventaa juuri! Teidän metsä on kuin häkilä.
+Siitä vaan ei ikinä mikään tukkikuorma lävitse kulje. Nähkääs! Sokeakin
+kana joskus jyvän löytää! (Nauraa iloisesti.)
+
+ERKKI. Yhä te vain jaksatte kiusoitella toisianne!
+
+OLLI (teennäisen vakavasti). Minä en puhu koskaan piloja. Aina totta!
+Enkä pysty vilppitekoihin.
+
+MAUNO. Kuulkaas tuota pyhimystä! Vaikka viime talvenakin Helsingissä —
+
+OLLI (keskeyttää). Eihän se ollut minkään arvoinen juttu, se! Mutta
+ajatelkaas sitä viimekesäistä kepposta, jonka Mauno teki minulle. Oli
+ostanut moottoriveneen, joka ei kulkenut muuten kuin soutaen. Ja sai
+minut ostamaan samanlaisen! Eikös ole aika velikulta?
+
+MAUNO. Minähän kielsin —
+
+OLLI. Kuulkaas, kuinka kielsi! Et sinä moottoria tarvitse, sanoi. Mutta
+minä olen luvannut vähän ajella Rouhun Ellin ja vallesmannin Kertun
+kanssa. Niin juuri se iskariootti sanoi. No! Asiahan oli selvä! Minä
+soitin heti kaupunkiin ja tilasin moottorin. Huomasin jutkun vasta, kun
+näin, ettei Mauno kertaakaan lähtenyt moottorillaan minnekään. Ja se
+jutku on vielä kostamatta! Ai, ai, sentään! Siitä tulee ihana kosto!
+(Kaikki nauravat.)
+
+ERKKI. No, entä se Maunon keksintö?
+
+OLLI. Niin — jaa! Se sokean kanan jyvä! Kertokoon itse jyvästään.
+
+MATTI. Oikeinko tukkiherroja olette jo puhutelleet?
+
+OLLI. No, niiden kanssa siellä käytiinkin tirkistelemässä. Ei muuta
+sentään kuin rannasta ylös Haukkavaaran torpalle talvitietä pitkin. En
+eläissäni ole kulkenut sellaista tietä. Alituiseen kääntyi jonnekin
+päin. Ei ainoatakaan suoraa kohtaa missään!
+
+MAUNO. Ja Ollin pitkä hevonen oli vallan saatuna —
+
+OLLI. Maunolla, nähkääs, oli se vanha pyykkituoli ajokkaana. Sen
+hiirakonhan kaikki tuntevat. Ollut ennen giraffi! (Toiset nauravat.)
+Mutta tosiaankin! Mulla oli vähän pitkähköt aisat ja reki myös. Sen
+johdostahan minä sanoin, ettei tätä tietä ikinä mikään tukki kulje.
+Se oli Rouhun metsäaluetta. Silloin keksi Mauno, että Rouhun metsä on
+ensin harvennettava — kaadettava alta pois. Ja metsäherrat sanoivat sen
+tämmäävän. Nyt saa setä sanoa ajatuksensa asiasta!
+
+MATTI. Minä en enää koske enkä kajoa Rouhun metsiin. Erkki saa olla
+kellokkaana tästä päivästä alkaen, vaikka varsinainen talonluovutus
+tapahtuukin vasta syksyllä.
+
+OLLI (hypähtää ylös). Hurraa sitten! Onnittelen sinua, setä! Pääset
+suurista huolista! Ja sinua, Erkki! Joudut omille jaloillesi!
+
+MAUNO. Minäkin onnittelen teitä molempia! Ja onnittelen Rouhun taloa,
+joka saa pitäjän parhaimman asujan. Oikein mallimaanviljelijän!
+
+OLLI. No siihen minäkin panen puumerkkini! Ja sedän viisaus kannattaa
+kunniatörähdyksen. Eläköön!
+
+ELLI (tulee perältä). Täälläpä on iloa! Eläköön!
+
+OLLI (menee sukkelasti vastaan tervehtimään). Oikein, Elli! Huuda
+oikein riivatusti!
+
+ELLI. Mille pitäisi huutaa?
+
+MAUNO (menee tervehtimään). Koko elämälle! Mutta erikoisesti vanhalle
+ja uudelle isännälle.
+
+ELLI. Niin! Isä on tänään astunut Rubikonin yli.
+
+MATTI. Minkä yli? Häh?
+
+ELLI. No, sen ojan yli!
+
+MATTI. Vai rupikoniksi sinä sitä nimität! Vekkuli! — Mutta päätetty
+on asia! Vallesmanni tuo kirjat tänne Matinpäivänä. Tulkaa tekin,
+naapurit, silloin meille päivälliselle! Tulette juhlimaan ja
+todistelemaan.
+
+MAUNO ja OLLI. Kyllä, kyllä! Kiitos vaan!
+
+ELLI. Istuskelkaa nyt täällä hetkinen, minä pyydän. Tulen sitten
+hakemaan kahvipöytään.
+
+MATTI (jatkaa omaansa). Mutta tulkaakin ajoissa! Jo puolelta päivin.
+
+ELLI (vallattomasti). Tuskin vallesmanni tulee, mutta voimme me
+ilakoida ilmankin.
+
+MATTI (harmistuneena). Mitä sinä nyt taas? Miksi ei tulisi?
+
+ELLI. No, kun isä äsken puhelimessa sanoi häntä vasikaksi.
+
+MATTI (kimmastuu). Kuules, letukka! Älä nyt helkutissa —!
+
+ELLI (tekeytyen vakavaksi). Kyllä vaan! Isä sanoi: niin juuri, vasikka!
+Hyvästi nyt! (Purskahtaa vallattomaan nauruun ja kiepahtaa peräovesta
+ulos.)
+
+MATTI (hölmistyneenä). Sanokaapa, hyvät ihmiset, mihin minä joudun
+tuollaisen iileskotin kanssa! Kyllähän minä vasikasta puhuin, mutta se
+kuului kauppakirjan lehmiin eikä vallesmannille.
+
+OLLI. En minä usko, että vallesmanni sellaista haluaakaan — tuskin
+nimikokseenkaan.
+
+MATTI. Ääh! Helkutti! Se kakara sitten keksii! Tiedäpäs, Olli! Sen
+kanssa on toisinaan ihan pahemmassa kuin pulassa.
+
+OLLI. Ei se niin vaarallista ole. Pieni pila on aina herkkua elämässä.
+
+ERKKI (Maunolle, joka on häntä lähinnä). Anteeksi hetkinen! Minun pitää
+vähän — (Menee nopeasti Ellin perässä.)
+
+MAUNO. Ei mitään! (Katselee hetken Mattia ja Ollia ja pujahtaa sitten
+perältä ulos.)
+
+MATTI. Onhan se niinkin! Mutta kyllä tässä vanhan miehen pää toisinaan
+saa kieppua kuin tuuliviiri.
+
+OLLI. Se pitää nuorena! Ja nuorena pysyminen on paras lääke vanhuutta
+vastaan.
+
+MATTI (huomaa, että toiset ovat menneet). Hm! Tuota! Kuulehan, Olli!
+Uskotko sinä tuon Maunon sanoihin?
+
+OLLI (pilaillen). Senkö veitikan loruihin? (Kääntyy ja huomaa, että he
+ovat kahden.) Kas! Ovat menneet!
+
+MATTI. Vai et usko —
+
+OLLI. Älähän hiidessä! Minä luulin hänen olevan saapuvilla. Uskon
+tietysti! Ei kukaan ole niin luotettava kuin Mauno.
+
+MATTI. Ahaa! Te yhä vaan kinastelette päin naamaa?
+
+OLLI. Miten hitossa jaksaisimme muuten täällä korvessa. Se pitää
+pirteänä! Mutta ulospäin olemme samaa maata kuin maalarin housut.
+
+MATTI. Ääh! Tuota! Luuletko, että Mauno tarkoitti totta, kun kehui
+Erkkiä?
+
+OLLI. Varmasti totta! Siitä menen takaukseen! Eikä kukaan pysty
+arvostelemaan maanviljelijää paremmin kuin Mauno. Hän on etevin mies,
+minkä tunnen —
+
+MATTI. Oletko sinäkin samaa mieltä?
+
+OLLI. No, sen minäkin voin vakuuttaa! Erkki tulee hoitamaan Rouhua
+niin, että on lysti katsella. — Mutta mihin hemmettiin ne miehet
+katosivat?
+
+MATTI. No, menehän hakemaan! Minäkin tulen pian perässä. Tunnethan tien!
+
+OLLI (vilkkaasti). Niinkuin viisi sormeani! (Menee touhukkaasti perältä
+ulos.)
+
+MATTI (kokoilee tupakoita ja myhäilee tyytyväisenä). Hm! Jaah! Tjaah!
+Ääh! Helkutti!
+
+ERKKI (tulee eteisen ovesta). Yksinkö isä täällä juttelee? Mihin
+vieraat ovat menneet?
+
+MATTI. Sinun perässäsi kai juoksivat!
+
+ERKKI (naureskelee). Minun? Ei! Kai sitten Ellin perässä!
+
+MATTI. Kunnon poikia! Mutta tekevät kiusaa toisilleen. Kuulehan! Mitä
+sinä tuumit siitä metsäjutusta?
+
+ERKKI. Olen sitä mieltä, että pitäisi harventaa.
+
+MATTI. No, harvenna! Minä ainakaan en estä — koska Maunokin arveli,
+että ymmärrät talon asumista. Ja hän on hyvin taitava.
+
+ERKKI. Mauno taas sanoo, että Olli vie uusissa, onnistuneissa
+aloitteissa hänestä voiton.
+
+MATTI. Soo! Ääh! Helkutti! Se sitten on mukava pentupari! Olen heitä
+ikäni ihmetellyt. Mutta nyt he ensi kerran puhuivat vakavistakin
+asioista. Metsästäkin! Taitavat miehistyä. — Noh! Mennäänpä nyt
+haeskelemaan heitä! (Menevät peräovesta.)
+
+ELLI (tulee touhukkaana eteisestä ja menee hyräillen kirjoituspöydältä
+hakemaan avaimia).
+
+Tuovin avain, Tuovin kimppu, Tuovin avainkimppu! Himppukimppu,
+himppukimppu, lumppu, hamppu, himppu! Noh! Eihän täällä — (Hypähtää
+sohvapöydän luo ja löytää siltä pienen, Tuovin jättämän avainkimpun.)
+Ahaa! (Kääntyy menemään.)
+
+MAUNO (tulee ulko-ovesta). Kas! Yksinkö sinä täällä kukut?
+
+ELLI. En minä kuku! Minä olen kana. Kävin äsken hakemassa näitä avaimia
+ja unohdin asiani.
+
+MAUNO. Sehän oli kovin mukavaa. Saamme istua täällä piilossa.
+
+ELLI. Pitääkö meidän olla piilossa?
+
+MAUNO. Pitää! Me tahdomme jutella kaikessa rauhassa.
+
+ELLI. Vai niin me tahdomme? Mutta näillä avaimilla olisi kiire.
+
+MAUNO. Kiirekö? Näytähän niitä! (Saa Elliltä avaimet, joita katselee.
+Pistää ne taskuunsa ja menee istumaan sohvapöydän ääreen.) Kiitoksia
+vaan, että pyysit minua istumaan ja — että itse asetut tuohon sohvalle.
+
+ELLI (purskahtaa helakkaan nauruun ja menee sohvalle). Tämäpä vasta
+metkaa, tämä!
+
+MAUNO. Näin on hyvä! Mitä sinä sanoisit, jos minä kysyisin —?
+
+ELLI (keskeyttää nopeasti). Älä, veikkonen, kysy! Se on vissiin jotakin
+hirveän hassua. — Mitä se on?
+
+MAUNO. Ajattelin vain kysyä sinulta, tuletko minun kanssani —?
+
+ELLI (panee kädet korvilleen). Lopeta jo! Lopeta! (Hymyilee ja ottaa
+kädet korvilta.) Mihin minun pitäisi tulla sinun kanssasi?
+
+MAUNO (on ensin pienen hetken vähän hämmentynyt, mutta keksii sitten).
+Laulujuhlille! Ensi kesänä!
+
+ELLI (pettyneenä). Soo! Minä ajattelin jo, että minne ihmeeseen pitäisi
+lähteä. Missä ne ovat?
+
+MAUNO. Minä en nyt tällä hetkellä muista niin tarkkaan, mutta kai me ne
+jostakin löydämme.
+
+ELLI. Kukapa ensi kesästä voi vielä puhua! Voimme olla vaikka —
+naimisissa.
+
+MAUNO. Käyhän laulujuhlilla naineitakin ihmisiä!
+
+ELLI. Käypä tietenkin! Mutta älä puhukaan! Voit olla vaikka kihloissa.
+
+MAUNO. Kenen kanssa?
+
+ELLI. Mistä minä tiedän! Vallesmannin Kerttua kuulut hakkailevan.
+
+MAUNO. Kuinka? Millä tavoin?
+
+ELLI. Herrainen aika! Mistä minä tiedän, kuinka sinä hakkailet?
+
+MAUNO. Etkö ole huomannut?
+
+ELLI. Mitä minun olisi pitänyt huomata?
+
+MAUNO. Kuinka hakkailen sinua.
+
+ELLI. No, voi minun päiviäni! Hakkailetko sinä minua?
+
+MAUNO. No, niin jumalattomasti! — Ai, ai! Se oli vissiin ruma sana!
+Mutta anna sen merkitä jotakin hyvin kaunista!
+
+ELLI. Niin jumalattomastiko sinä Kerttuakin hakkailet?
+
+MAUNO. En minä ole huomannut hakkailevani ollenkaan — Kerttua.
+
+ELLI. Näes! Silloin se on oikeata hakkailua, kun ei itse huomaa.
+
+MAUNO. Tämäkö sitten on väärää, kun minä sinua —
+
+ELLI (nauraen). Älä puhu! Et sinä ole koskaan minua hakkaillut.
+
+MAUNO. Kyllä kai minä itseni tunnen. Nyt minä sen teen. Kuule! Lupaatko
+tulla minun kanssani —
+
+ELLI (pilaillen). Laulujuhlilleko? Jos ne löydämme jostakin?
+
+MAUNO (taas masentuneena). No, ei sitten puhuta niin kaukaisesta
+tulevaisuudesta! Tuletko nuorisojuhlille pääsiäisenä? Se on ainakin
+niin lähellä se aika, ettei siihen mennessä ennätä mitään kummia
+tapahtua. Emme ole vielä silloin kihloissa.
+
+ELLI. Emmekö?
+
+MAUNO (veitikkamaisesti). Olemmeko sitten?
+
+ELLI (kujeillen). Näyttää jotenkin varmalta, etten minä ainakaan ole.
+
+MAUNO. No, sitten ajamme yhdessä kirkonkylään pääsiäisenä!
+
+OLLI (säntää sisään perältä). No, voi tätä hirmuisten petosten ja
+kavalien juonien ehtoota! Olen hakenut teitä ympäri talon —
+
+MAUNO. Ja etsinyt kuin kiljuva jalopeura, nielläksesi meidät.
+
+ELLI (hypähtää ylös ja menee Ollin luo.) Anna anteeksi, Olli! Tämä oli
+kokonaan Maunon syy. Ai! Avaimet! Ne unohdin jo toisen kerran. Anna
+pian, Mauno! Muuten saan ripsua.
+
+MAUNO (antaa avaimet). Ole hyvä!
+
+ELLI. Kiitos! Tehkää nyt hyvin ja tulkaa kahvipöytään! Mutta sallikaa
+minun juosta edellä! (Livahtaa pois peräovesta.)
+
+OLLI. Vai ajat sinä Ellin kanssa kirkolle! Vai ajat! Minä kuulin.
+
+MAUNO. Ajan minä.
+
+OLLI. Olet sinä koko peijooni! Otat vangiksi Ellin avaimet ja pakotat
+hänet kuuntelemaan tyhmyyksiäsi! Pitäisi sinun tietää, että juttusi
+ovat tylppiä kuin perunanuija! Oikea peruna! nuija!
+
+MAUNO (voitonriemuisesti nauraen). Niinkö luulet? Meillä oli hyvin
+kiintoisa keskustelu!
+
+OLLI. Taisit jo kosaistakin? Tunnusta totuus!
+
+MAUNO. En ehtinyt! Tulit pahimmiksi tielle! (Menee perältä.)
+
+OLLI. Nauraa parhaimmin — joka viimeksi nauraa! Odotapa vain! (Seuraa
+Maunoa.)
+
+    Väliverho.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+Keskipäivä Matinpäivänä.
+
+MATTI (istuu pöydän ääressä ja selailee vanhoja asiapapereita,
+silmälasit nokalla). Ääh! Helkutti! Helkutti!
+
+ERKKI (tulee eteisestä). Nyt on vanha talli puhdistettu ja häkit
+täynnä heiniä vierasten hevosia varten. Minä päästin väet työstä, että
+tuntevat Matinpäivän alkaneen.
+
+MATTI. Sellainenhan se tapa on ollut tässä talossa — ties kuinka kauan!
+Aina Matinpäivänä on pidetty pienet pidontapaiset väelle ja alusille.
+Tämä on kai nyt viimeinen kerta.
+
+ERKKI (istahtaa sohvapöydän ääreen). Eikö mitä! Ei huolita luopua
+vanhasta tavasta ainakaan isän eläessä! Ja Mattihan minunkin toinen
+nimeni on. Annetaan tämän hauskan tavan säilyä!
+
+MATTI (muhoilee). Arveletko, että pojastasikin vielä tehdään Matti —
+toiselta nimeltään?
+
+ERKKI. Kyllä, varmasti tehdään! Ja toisena olkoon Erkki, joka on
+Tuovinkin isällä. Minä roikun kaikessa vanhassa niin paljon kuin
+olosuhteet sallivat.
+
+MATTI. Eivät ne nykyään sitä paljon salli! Eikä tarvitsekaan! Onpa
+niissä vanhoissa ajoissa pötyäkin! Tässäkin nämä isäni aikuiset
+talonkirjat, jotka lystikseni kaivoin äsken vintiltä vanhasta
+eväsvakasta! Ääh! Helkutti! Eihän niitä osaa lukeakaan! En minä enää
+muistanutkaan, että ovat vänskän kieltä, pahukset. Oli siinä vanhassa
+ajassa sellaistakin! Ja muutakin! Oli vielä muutakin! Ääh! Helkutti!
+(Heittää paperit pöydälle.)
+
+ERKKI (nauraa). Isä on vihainen noille vanhoille tomuille. Se on
+suotta! Uudet tuulet puhaltavat ne kaikki ilmaan — ja ovat jo
+puhaltaneet aikamoisia pölypilviä, jotka haihtuvat, minkä ennättävät.
+
+MATTI (ottaa lasit nenältään). Hm! Eiköhän ole niin, että jokainen
+uusikin luuta huomaa joskus vain pölyttävänsä eikä puhdistavansa.
+Uudestakin tulee vanha. Sellainen taitaa olla kaiken kohtalo tässä
+maailmassa. Niin oli kai isäni laita — ja niin nyt minun —
+
+ERKKI (reippaasti). Ja kerran taas minun. Selvä se!
+
+MATTI. Niin kai! Niin kai! Mitäpä siitä! Lakaiset niin kauan kuin
+luudanvarvut kestävät. Ääh! Helkutti heitä ajatelkoon! — Asiasta
+toiseen! Ne taitavat olla vähän pikiintyneitä, nuo naapuriherrat?
+
+ERKKI. Elliinkö — vai —?
+
+MATTI. Elliin tietenkin — västäräkkiin!
+
+ERKKI (naureskelee). Kilvanhan ne näkyivät tekevän parastaan viime
+sunnuntai-iltana.
+
+MATTI. Taitavat olla yhä vielä samanlaisia pentuja kuin ennenkin.
+Kilpailevat kaikessa.
+
+ERKKI. Niin kai, mutta jos samaa vauhtia jatkavat, niin toinen kai
+heistä lopulta Ellin ottaa. Ja meille asiattomille on tietysti
+samantekevä, kumpiko. Yhtä kunnon poikia molemmat.
+
+MATTI. Niin! Kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti!
+
+ELLI (tulee perältä). Kas niin vaan! Nyt ollaan valmiit siellä naisten
+puolella. Tuovikin jo alkoi pukeutua. Mutta kuulehan, isä! Tytöt
+kyselevät pelimannia. He tahtoisivat pyörähdellä.
+
+MATTI. Kas lempoja! En muistanut, että sellaisiakin haluja on olemassa.
+Taitaa olla sinun keksintöäsi, tansmestari? Häh?
+
+ELLI. Enpä sano!
+
+MATTI. Sooh! No, kyllä sen sitten muutenkin tietää! Ja pianoako aiot
+rimputtaa heille?
+
+ELLI (nauraa). En sitten olisi koko tanssia keksinytkään! Pyydetään
+Kivistön Topo hanureineen!
+
+ERKKI. Kyllä minä piipahdan töllimäkeen.
+
+MATTI. Kas, kun en ole vielä käynyt noutamassa sokeata Miikulaa —
+
+ERKKI. Enkö minä voisi häntä tuoda?
+
+MATTI. Olen aina hakenut itse kaikkiin Rouhun pitoihin. Tiedäthän sen.
+Hän oli paras lapsuuskumppanini. Lähden hakemaan häntä ja puhuttelen
+samalla säkkipélin renkuttajaa. (Työntää asiakirjat pöytälaatikkoon.)
+
+ERKKI. Menenkö heti valjastamaan?...
+
+MATTI. Annas olla! (Katsoo akkunasta.) Ei näy tarvittavan! Tuollahan
+Ville palaa kauppiaasta. Kääntyy juuri veräjästä.
+
+ELLI. Siellähän tulee toinenkin ajaja Villen perässä!
+
+ERKKI (nousee katsomaan). Sehän on Vastarannan Olli! Miten ihmeessä hän
+tulee kirkolta päin?
+
+MATTI (nousee). Minäpä kiiruhdan ottamaan hevosen Villeltä, että hän
+saa ottaa huostaansa Ollin ruunan ja viedä talliin. (Menee oikealta
+ulos.)
+
+ERKKI (vilkaisee Elliin, hauskasti). Tulee sulhasia!
+
+ELLI (heittäytyy keinutuoliin). Niistä sinä aina puhut! Tahtoisit kai
+kovin mielelläsi päästä minusta?
+
+ERKKI. Siinä sinä kovin erehdyt! (Asettuu entiselle paikalleen ja ottaa
+tupakan.) En ollenkaan haluaisi luopua sinusta. Mutta minkä sille
+mahtaa, että on poikia maailmassa ja sinä olet nätti tyttö.
+
+ELLI. Ole vaiti! Älä työntele minua aina ensimmäisen kelkkaan!
+
+ERKKI (kiusoitellen). Eikö ensimmäisen? Mulla ainakaan ei ole Ollia
+vastaan yhtään mitään! Onko sulla?
+
+ELLI. En sano!
+
+ERKKI. No, jos on, niin tuleepa kohta toinen perässä!
+
+ELLI. Kuka toinen?
+
+ERKKI. Mauno! Pidätkö enemmän hänestä?
+
+ELLI. En sano!
+
+ERKKI. Mutta täytyyhän sinun sanoa jotakin, jos he kysyvät.
+
+ELLI (pysäyttää äkkiä keinutuolin). Luuletko, että kysyvät? Yhtaikaako?
+
+ERKKI (nauraa). No, en minä usko, että he sen tekevät ihan prikulleen
+yhtaikaa, Toinen ensin ja toinen sitten!
+
+ELLI. Kumpi ensin?
+
+ERKKI. En tiedä! Eivät ole sitä minulle sanoneet.
+
+ELLI. Pidätkö Maunosta vähemmän kuin Ollista?
+
+ERKKI. En! Pidän molemmista yhtä paljon. Kunnon miehiä molemmat!
+
+ELLI (veikistellen). Kumpaiselle tahtoisit — että menisin?
+
+ERKKI. En sano!
+
+ELLI (keinuu taas). Sinä sitten olet inhoittava! (Pysähtyy.) Eikä
+Tuovikaan sano!
+
+ERKKI. Siinä hän tekee viisaasti!
+
+ELLI (antaa vauhtia tuolille). Mitä sitten pöriset ollenkaan, kun et
+kuitenkaan sano yhtään mitään!
+
+ERKKI (vakavammin). Tahtoisin, että valmistuisit ratkaisuun.
+
+ELLI. Mihin ratkaisuun?
+
+ERKKI. Tien valinnassa! Oikeanpuolinen tie vie Rantalaan ja vasen vie
+Vastarantaan. Kapea järvi ne vain erottaa toisistaan, mutta turhaa on
+sitten enää jälkeenpäin katsella akkunasta toiselle rannalle. Silloin
+se järvi on leveämpi kuin valtameri.
+
+ELLI (pysäyttää tuolin ja katselee ihmeissään). Minä luulen, että sinä
+runoilet!
+
+ERKKI. Niin! Minä runoilen sinulle ajattelemisen taitoa. Tässä asiassa
+et voi saada mitään muuta neuvoa. (Kuuntelee ja nousee.) Niinpä niin!
+Sieltä Olli jo kuuluu tulevan.
+
+ELLI (koskettaa nopeasti tukkaansa ja aikoo istua paikallaan, mutta
+livahtaakin sitten äkkiä ulos perältä). Ota vastaan vieras! Minä menen
+auttamaan Tuovia.
+
+ERKKI (työntää eteisen oven auki). Tervetuloa taloon! Tervetuloa! Käy
+sisälle!
+
+OLLI (tulee ja tervehtii). Päivää! Päivää! Setä sanoi, että olen
+ensimmäinen vieras. Ja ehkä vähän liian aikainenkin, mutta —.
+
+ERKKI. Älä puhu mitään! Naapuri ei ole koskaan liian aikainen! Käy
+istumaan! Isän täytyi mennä —
+
+OLLI. Minä kuulin. Ukolla on kauniita vanhoja tapoja.
+
+ERKKI. No, sinä ajelit oudolta suunnalta?
+
+OLLI (asettuu keinutuoliin niin, että näkee helposti ulos akkunasta,
+naurahtaa). Niin! Tulin kirkolta. Lähdin kotoa jo hämärässä. Puijasin
+Maunoa!
+
+ERKKI. Vai niin! Pitikö hänenkin ajaa kirkolle?
+
+OLLI (huvitettuna). Ei! Mutta nyt hän tietysti istuu akkunassaan ja
+odottelee minun lähtöäni. Ja sillä aikaa minä jo istunkin täällä. Eikö
+ollutkin sievä temppu?
+
+ERKKI. En osaa sanoa, kun en tiedä —
+
+OLLI. Näes! Minä halusin päästä Rouhulle ennen Maunoa.
+
+ERKKI. Oliko teillä veto vai —?
+
+OLLI. Ei! Mutta — mutta (äkkiä) missä Elli on?
+
+ERKKI (hymähtää). Kyllä hän on kotona! Tietysti! Olisiko asiaa?
+
+OLLI. Tuota — tuota — haluaisin väin tervehtiä.
+
+ERKKI. Luulen, että hän on Tuovin luona pukeutumassa. (Tarjoa tupakkaa.)
+
+OLLI. Älä hiidessä! Kestääköhän se kauankin?
+
+ERKKI. Kukapa ne naiset tietää!
+
+OLLI. Sepä nyt oli! (Pistää savukkeen väärän pään suuhunsa.) Ääh!
+Pentele!
+
+ERKKI. Enpä ole koskaan ennen nähnyt veljeä noin hajamielisenä!
+
+OLLI. Ajattelin tässä muita asioita. Eiköhän niitä voisi vähän
+kiirehtiä?
+
+ERKKI. Asioitako?
+
+OLLI. Eikä — vaan niitä naisia!
+
+ERKKI. Aiotko heti lähteä, kun sinulla on niin kiire tervehtimään?
+
+OLLI (leikkisän ärtyneesti). Älä nyt ole tyhmä! Peijakas! Tahdon tavata
+Ellin ennen Maunon tuloa! Siksi olen täällä varkain.
+
+ERKKI. Ahaa! Ennen Maunoa?
+
+OLLI. . Niin! Tietysti! Mulla on asiaa.
+
+ERKKI. No, jos on niin kiire, niin — eiköhän ovenraosta voisi sanoa?
+
+OLLI (katsoo Erkkiä tyhmänsekaisesti). Ovenraostako? (Räjähtää
+nauruun.) Oletpa sinä hyvä keksimään! Vai ovenraosta! No, voi minun
+päiviäni!
+
+ERKKI (hymyilee). Miksikä ei, jos on oikein kova hätä!
+
+OLLI (toivottomasti). Mene nyt hiidenkattilaan hätinesi! Käsitä nyt,
+kun sanon, että haluan asiat selviksi ennen Maunon tuloa! Selviksi!
+Ymmärrätkö? Eikä sitä selvyyttä saa ovenraosta! Pentele!
+
+ERKKI. Ooh! Onko sotku niin paha? Enkö minä voi auttaa sinua?
+
+OLLI. Sinä?' Sinä näyt olevan yhtäläinen sotkumestari kuin Maunokin.
+(Kääntyy katselemaan akkunasta.) No voi lempo! Siellä jo konkottaa
+vallesmannin kailu kylätietä.
+
+ERKKI (katselee myös). Kas! Niinpä näkyy! Mutta siinähän on ainoastaan
+kuski ja nainen reen perässä.
+
+OLLI. Niin näkyy! Vallesmannia siinä ei ole.
+
+ERKKI. Ei! Kerttu vain yksin. Vallesmanni tulee ehkä toiselta taholta.
+Sillä miehellä on aina monta rautaa tulessa.
+
+OLLI. Kukas, pentele, tuolta sitten ajaa Kerttua vastaan? Tulee kuin
+lentäen, täyttä ravia! Ja kauniisti sen varsa juokseekin!
+
+ERKKI. Sehän on kilpa-ajovauhtia! Kuinka hiivatissa ne aikovat
+sivuuttaa toisensa kapealla kujalla?
+
+OLLI. Ehkä Kerttu ehtii poikkeamaan veräjästä!
+
+ERKKI. En usko! Tuo vieras lähenee kuin noiduttu! Mutta eihän se mikään
+vieras olekaan! Sehän on Mauno ja hänen hiirakkonsa.
+
+OLLI (hypähtää ylös). Älä! Niin totisesti onkin! Itse sotkumestari ja
+hänen giraffinsa! Hyvästi nyt kaikki hyvät yritykset! (Pyyhkii otsaansa
+ja katsoo neuvottomana ympärilleen.)
+
+ERKKI. Elleivät ne hurjimukset nyt hiljennä, niin ajavat varmasti
+veräjän reikään yhtaikaa.
+
+OLLI. Ne eivät kai huomaa toisiaan! Ovat nekin hevosmiehiä!
+
+ERKKI. Ne kai kumpikin luulevat vastaantulijan ajavan suoraan ja
+pyrkivät itse pujahtamaan veräjästä — tieltä pois.
+
+OLLI. Ei vaan giraffi ikinä voi mihinkään puikahtaa tuollaisessa
+vauhdissa.
+
+ERKKI. Kailu taitaa ehtiäkin ennen. — Ei! Nyt se hiljentää.
+
+OLLI. Ja giraffi tulee kuin Afrikan peto. Hulluko se Mauno on! Suorasta
+kulmastako aikoo selvitä? Hei! Siinä sitä ollaan!
+
+ERKKI. Mies päällään pystyssä lumitäyteisessä valta-ojassa! Onneksi
+ehti veräjän pylvään ohi! Kolme kyynärää lunta ja sileä pohja! Ei
+hätää! (Juoksee nopeasti ulos oikealta.)
+
+OLLI (ei huomaa Erkin lähtemistä). Jo Kerttukin on paikalla — ja kuski
+hyppää reestä — ryhtyy kiskomaan Maunoa jaloista. Ahaa! Siellähän
+jo Erkkikin juoksee. (Katsoo ympärilleen.) Hm! Pentele! (Tekee
+päättäväisen eleen ja aikoo perältä ulos.)
+
+ELLI (tulee vastaan). Kas! Päivää! Yksinkö sinä täällä —?
+
+OLLI. Ihan ypöyksin! Ja olen ollut kuin tulisilla hiilillä. (Asettuu
+niin, että Ellin selkä on akkunaan päin.)
+
+ELLI. Miksi niin?
+
+OLLI. Olen koko päivän odottanut sinua.
+
+ELLI. Älä nyt! Vastahan juuri tulitkin.
+
+OLLI. Niin, mutta minä olen odottanut jo aamupimeästä asti tapaavani
+sinut.
+
+ELLI (ilakoivasti). Onko sinulla niin tärkeätä sanottavaa?
+
+OLLI (vilkaisee aina silloin tällöin akkunaan). On! Niin tärkeätä
+minulla on:
+
+ELLI Minä nousin jo kyllä kello kuudelta. Mahdoit tulla aamukahville.
+
+OLLI. Älä nyt laske leikkiä! Ole oikein vakava vähän aikaa!
+
+ELLI (kädet selän takana). No? Minä olen.
+
+OLLI (epävarmana). Mitähän sinä sanoisit, jos minä — jos minä kosisin
+sinua?
+
+ELLI (nojautuu vähän takanaan olevaan keinutuoliin, kujeillen). En osaa
+sanoa — etukäteen.
+
+OLLI. Vai niin! No, sitten minä kosin sinua.
+
+ELLI. Koska?
+
+OLLI. Älä nyt, Herran tähden, tee minusta ihan pöhköä! Ymmärrä nyt Elli
+kulta, että minä pyydän sinua vaimokseni.
+
+ELLI. Vastarantaanko emännäksi?
+
+OLLI. Niin — tietysti!
+
+ELLI. Talouttako hoitamaan? En kykene siihen niin isossa talossa.
+
+OLLI. Älä nyt! Ei sellaiseksi! On siellä hoitajansa.
+
+ELLI. No, kanatarhaako varten? Siellähän on iso kanatarha. En pysty!
+
+OLLI. Älä nyt enää leikittele! Vaimoksenihan minä pyysin! Sanoinhan sen!
+
+ELLI. Sanoit kyllä, mutta et sanonut, mikä virka sillä vaimolla olisi.
+
+OLLI (ymmällä). No, herran pieksut!
+
+ELLI (vallattomasti). Jos aiot kiinnittää minut johonkin toimeen
+talossasi, niin sinun pitää tarkasti luetella kaikki tehtävät!
+
+OLLI (tuskassa). Minkälaiseen pussiin minä nyt olenkaan itseni puhunut!
+Sano, Elli kulta, mitä minun nyt vielä pitää sanoa!
+
+ELLI. Miksi sanot minua Elli-kullaksi?
+
+OLLI. Miksikö? Siksi, että minä rakastan sinua.
+
+ELLI. Kuinka sanoit?
+
+OLLI. Minä rakastan sinua! (Ymmärtää Ellin, innostuu.) Niin, minä
+rakastan sinua yli kaiken ymmärryksen. Olen aina rakastanut! (Tarttuu
+Ellin käsiin.) Kuuletko, kultainen tyttö! Minä rakastan sinua! Tahdon
+sinut ijäti omistaa itselleni! En taloille enkä karjoille enkä
+kanoille. Itselleni sinut tahdon! Kainaloiseksi kanakseni! Ymmärrätkö,
+että minä rakastan sinua? Rakastan, rakastan, rakastan!
+
+ELLI (sallii Ollin vetää hänet lähemmäksi; katsoo lempeästi silmiin).
+Onko se ihan totta — kun — kun sain niin kauheasti kiskoa sitä irti
+sinusta?
+
+OLLI. On se! Se on minun suurin totuuteni! Minä rakastan sinua! Mitä
+sanot? Välitätkö minusta? Sano, rakas Elli!
+
+ELLI (painuu hiljaa Ollia vasten). Olli — rakas!
+
+OLLI (syleilee rajusti Elliä ja suutelee). Rakas, kultainen —
+kiusoittelija! (Riemussa.) Sinä olet minun, minun! (Kiepauttaa Ellin
+ympäri.) Sanonko sedälle, mistä suuresta asiasta olemme sopineet?
+
+ELLI (ottaa äkkiä Ollia kaulasta). Sano vain — mitä — vain haluat!
+
+OLLI. Sinä — rakas! (Suutelee.)
+
+ELLI. Niin! Juuri niin! Rakas! (Irtautuu ja kiepahtaa nopeasti perältä
+ulos.)
+
+MATTI (tulee ovessa vastaan ja työntää hänet takaisin). No, no,
+pyryharakka! Mitä sinä nyt pyrähtelet?
+
+ELLI (voittaa nopeasti hämmennyksensä). Kas, isä! Etkö mennytkään
+töllimäkeen?
+
+MATTI (myhäilee). En mahtunut, kun tupsahti veräjän täydeltä vieraita.
+Ja tuskin mahduin tuostakaan ovesta! Talon vieraitako sinä pakoilet?
+Oletko käyttäytynyt sopimattomasti?
+
+ELLI (entisellään). Täytyihän minun yrittää paeta, kun pelkäsin, että
+tuo Olli sotkee tukkani. Taisi jo pörröttää pahanpäiväiseksi.
+
+MATTI. Häh? Oletko taas joutunut tenstämistuulellesi, vaikka vieraita
+on talo puolillaan? Muistakin jättää kaarestelukujeesi tältä päivältä!
+
+ELLI (ilakoiden). Tällä kertaa on Olli syypää kaikkeen! Ripitä häntä
+oikein perinjuurin! Ihan anturoita myöten! (Aikoo livahtaa ovesta.)
+
+MATTI (tarttuu hänen ranteeseensa). Etpä nyt karkaakaan, kantelija!
+Hyi! Millainen kantelija sinusta on tullut!
+
+OLLI. Elli on ihan oikeassa. Minä olen syypää kaikkeen. Minä sanoin
+rakastavani häntä ja — hän kai vähän säikähti — kuinka nyt sanoisin
+oikein miedosti — säikähti tulisia tunteitani. Ja nyt minä pyydän
+sinun suostumustasi, setä. Ellei sinulla ole mitään sitä vastaan, niin
+menemme naimisiin kuin pyhä tuhka.
+
+MATTI. Ääh! Helkutti! Kylläpä kävi äkkiä! Mitäpä minun nyt pitäisi
+sanoa? Eihän tässä yllätyksessä enää ajatuskaan pääse perässä. Sano,
+Elli, mitä minun on vastattava Ollille!
+
+ELLI. Etkö ole siitä selvillä?
+
+MATTI. Jos antaisitte edes hengittää rauhassa, niin —
+
+ELLI. Käsität kai, että sinun on kiellettävä!
+
+OLLI. Mitä sinä sanot?
+
+MATTI. Niinkö? Oletko sitten itsekin kieltänyt?
+
+ELLI. En — mutta — enhän minä mene naimisiin — kuin pyhä tuhka!
+(Heläyttää kirkkaan naurun.)
+
+OLLI. Vai niin! Minulla jo nousi sydän kurkkuun. No, ei mennä naimisiin
+ihan heti paikalla! Mennään silloin, kun Elli määrää — ja setä
+tietysti, ellei setä pane vastaan —
+
+MATTI (ankarasti). Tiedätkös sinä, huithapeli, että tämä on vakava
+asia? Häh? Ääh! Helkutti! Sano suoraan, miten tahdot asian ratkaistuksi
+— tai minä kiellän kuin kirveensilmään! Ymmärrätkö?
+
+ELLI (isän kaulassa). Älä kiellä, isä! Mitä suotta kieltäisit? Johan
+sinä panetit minut talonkirjoihinkin. Ja Olli rakastaa minua, vaikka ei
+tiedä siitä yhtään mitään. Enkä minä kenestäkään muusta huoli!
+
+MATTI. Odotas nyt, lavertelija! Odota! (Irtaantuu ryhmästä ja menee
+keinutuoliin istumaan.) Ennen lopullisia päätöksiä pitää Ollin saada
+tietää, että Elli saa myötäjäisiksi —
+
+OLLI. Ei, ei! Sellaisista en välitä! Elliä minä pyydän enkä mitään
+muuta.
+
+MATTI (kimmastuu). Mutta Elli ei lähde paitasillaan talosta! Tiedä se!
+
+OLLI. Lähtipä miten tahansa, kun vain lähtee. Minulla on hyvä talo ja
+velaton. Olisipa ihme, jos se ei meille riittäisi.
+
+ELLI. Älä nyt, Olli! Jos et ota isän sataatuhatta, niin isä ei anna
+minuakaan, eikä Erkki saa taloa, eikä isä itse saa vasikkaansa.
+
+MATTI (kääntyy tuolissa julmistuneena). Ääh! Helkutti! (Huomaa
+kuitenkin tilanteen hauskan puolen ja rupeaa nauramaan.) Helkutti!
+Helkutti! Minä näen, että te olette pikiintyneitä kakaroita! Hullua
+olisi puhua teille järkeä. Ottakaa toisenne ja muistakaa, viiripäät,
+pysyä onnellisina! Muistakaa!
+
+ELLI ja OLLI (hyökkäävät kiittämään Mattia). Kyllä muistamme! Me olemme
+aina onnellisia!
+
+MATTI (vaivaantuu hellyyden osoituksista). Hyvä, hyvä! Ja nyt, Elli!
+Nopeasti! Mauno ja vallesmannin Kerttu kuuluvat tulevan eteiseen. Ohjaa
+saliin!
+
+ELLI. Kyllä, kyllä! Mutta muista sanoa päivällispöydässä, että me
+olemme kihloissa! Niinkuin pyhä tuhka! (Pusertaa ohimennen Ollin kättä
+ja poistuu eteiseen ilakoivana.)
+
+MATTI. Ääh! Helkutti! Sen vain sanon sulle, että viipperän siitä saat!
+
+OLLI (hymyilee). Ei hätää! Käy minun makuuni! Sellainen olen itsekin.
+Samanluonteiset lapset leikkivät parhaiten.
+
+MATTI (nousee). Olkoon sitten niin! (Antaa kättä.) Asia on päätetty!
+
+OLLI. Tällä kädenlyönnillä otan haltuuni Ellin onnen.
+
+MATTI. Niin sen pitääkin olla! Minun täytyy nyt mennä! (Menee perältä
+ulos.)
+
+OLLI (kävelee onnellisena pari kierrosta ja heittäytyy sitten
+keinutuoliin).
+
+ERKKI. Tule vain tämän kautta! (Tulee eteisestä.) Täällä on pesuvettä
+ja peili — ja Olli seuraksesi! (Menee perältä ulos.)
+
+MAUNO (tulee eteisestä). Kas! Terve! Näitkö miten minun kävi? (Alkaa
+laittaa itseään kuntoon pesukaapin ja peilin edessä.)
+
+OLLI. Näin! Teit aikamoisen kuperkeikan. Sepä vasta oli lankeemus
+vahingon veräjällä! (Naureskelee iloisesti.) Älä välitä, vaikka minua
+naurattaa! Tiedäthän, että onnittelen sydämestäni, kun pääsit ehjin
+nahoin. Tiesin jo silloin, kun lensit ojaan, että häränpylly oli
+vaaraton.
+
+MAUNO (omassa hommassaan). Mistä tiesit?
+
+OLLI. Erkki sanoi. Kolme kyynärää lunta. Mutta onnettomuuden veräjä se
+oli sinulle sittenkin.
+
+MAUNO. Niinkö luulet?
+
+OLLI. Selvä se! Olen ollut täällä jo puolisen tuntia. Kaikki on
+järjestyksessä. Aloitin asiani juuri silloin, kun sinä lojuit ojassa
+päälläsi pystyssä. Silloin tein sinulle pienen kepposen.
+
+MAUNO. Minkä asian — ja minkä kepposen?
+
+OLLI (katselee voitonriemussa Maunoa). Menin kihloihin Ellin kanssa!
+(Räjähtää poikamaisen iloiseen nauruun.)
+
+MAUNO (menee onnittelemaan). Oi, veikkonen! Salli minun onnitella! Ja
+niin nopeasti sinä toimit!
+
+OLLI. Niin — näes! Se on kaikki tuon onnettomuuden veräjän ansiota.
+
+MAUNO (menee takaisin peilin luo). Niin, todella! Sillä veräjällä
+on mahdottoman suuret ansiot. Sanotaan, ettei kukaan pääse vahingon
+veräjälle. Mutta minä pääsin. Siitä tuli mulle ikuisen onnen veräjä!
+
+OLLI. Soo! Mutta älä nyt vain yritä puhua mitään ylimielistä
+katkeruuden kieltä, vaikka Ellistä tuleekin minun vaimoni. Varoitan
+sinua ajoissa!
+
+MAUNO. Salli minun sentään olla onnellinen — yli äyräitten!
+
+OLLI (hauskasti). Ole, peijakas, kykysi mukaan! Ja mieshän on
+hävinnytkin.
+
+MAUNO (kääntyy ja korjailee kaulustaan). Kuulehan! Kun minä nousin
+ojasta, näin edessäni niin kirkastuneen naisolennon, ettei sitten
+kauniimpaa ikinä. Olin heti tulessa ja liekissä! Ja ymmärsin, että
+se tuli oli jo kauan kytenyt minussa. Ja — ja samaa sanoi Kerttu
+itsestään. Tuo matka, näetkös, tuolta veräjältä tänne, on satakunta
+metriä. Me astuimme sitä hitaasti, hyvin hitaasti. Ainakin kymmenen
+minuuttia. Ja se riitti! Meidän tiellemme oli sattunut onnen veräjä.
+
+OLLI (on tarkannut kertomusta ihmetellen ja pyörein silmin). Entä —
+entä nyt?
+
+MAUNO. Minä olen kihloissa Kertun kanssa! (Nauraa poikamaisesti Ollille
+vasten naamaa.)
+
+OLLI (hypähtää rajusti pystyyn, syleilee Maunoa ja alkaa taluttaa häntä
+peräovelle). Olipa se siunattu veräjä! Se oli oikein todellinen onnen
+veräjä meille molemmille! Hih, hei! Tästähän riemu syntyi!
+
+    Väliverho.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77252 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..13708f0
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77252
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/77252)