diff options
Diffstat (limited to '77252-0.txt')
| -rw-r--r-- | 77252-0.txt | 1797 |
1 files changed, 1797 insertions, 0 deletions
diff --git a/77252-0.txt b/77252-0.txt new file mode 100644 index 0000000..c62d6b9 --- /dev/null +++ b/77252-0.txt @@ -0,0 +1,1797 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77252 *** +language: Finnish + + + + +ONNEN VERÄJÄ + +Kolminäytöksinen huvinäytelmä + + +Kirj. + +KAARLE HALME + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, +1926. + + + + +HENKILÖT: + +Rouhun MATTI, talollinen. +ERKKI, hänen poikansa, nuori isäntä. +ELLI, hänen tyttärensä. +TUOVI, Erkin vaimo, nuori emäntä. +MAUNO, Rantalan herra, | maanviljelijöitä. +OLLI, Vastarannan herra .| + +Tapahtumapaikka Rouhun talossa, joka sijaitsee Rouhujärven rannalla +sisämaassa. Aika nykyinen. + + +OHJEITA ESIINTYJILLE. + +ROUHUN MATTI on jäyhäluontoinen vanhan kansan mies. Liikkuu kömpelösti +ja raskaasti. Näkyy, että on tehnyt paljon työtä aikoinaan. Pieni +leikillinen piirre välähtää kuitenkin silloin tällöin sekä katseessa +että parrattomilla huulilla. Vaikka hän on täsmällinen ja päättäväinen, +pilkistää hyväsydämisyys kuitenkin kaiken alta. Täten ankaratkaan +sanat tai ärähtelemiset eivät tunnu karkeilta. Ne ovat pienen +muhoilevan sävyn miedontamia. Käyttää mielellään vähän liioittelevaa ja +suorasukaista puhetapaa. Ikä 60 vuotta. + +ERKKI on avokatseinen, rehti ja tasainen. Mutta hänen epämääräinen +asemansa kodissa näkyy painostavan hänet hiljaisemmaksi kuin hänen +luonteensa vaatisi. Se huomataan helposti, kun isännyysasia joutuu +lopulliseen ratkaisuun. Ikä 30 vuotta. + +ELLI on vilkas ja kevyt. Hänen luonteessaan on paljon »pyryharakkaa». +Naureskelee ja touhuaa mielellään. Ei halua pitkältä harkita sanojaan +tai tekojaan. Nyrpistää nenäänsä yksitoikkoisuudelle ja ihastuu +kaikesta, mikä vivahtaa vaihtelulle. On käynyt tyttökoulun kaupungissa +ja päässyt irti ujoilevasta maalaisuudesta, mutta ei kuitenkaan ole +kadottanut välittömyyttään eikä naisellisuuttaan. Ei pidä polkkatukkaa +eikä ole olevinaan oppinut. Ikä 20 vuotta. + +TUOVI on hiljainen ja lempeä. On järjestyksen ihminen ja työteliäs. +Häntä rasittaa alkupuolella sama painostus kuin Erkkiäkin, vaikka hän +yrittelee sitä peitellä. Ikä 25 vuotta. + +MAUNO on iloinen, reipas ja leikkisä herrasmies. Mutta hänen +iloisuutensa on hillittyä, eikä hän tuo leikkiään tarjottimella esille. +Hänessä on paljon luontaista ja miellyttävää arvokkuutta, mikä ei +kuitenkaan kokonaan jaksa peittää sitä poikamaista tuulta, joka on aina +valmis lehahtelemaan. On tummatukkainen. Ikä 30 vuotta. + +OLLI on Maunon leikki-, koulu- ja asekumppani. Iloinen ja repäisevä +luonne, ilman Maunon arvokkuutta ja itsensähillitsemistä. Puhuu +meluavasti ja nauraa mielellään, varsinkin jos onnistuu tekemään jonkin +kepposen. On vaalea. Ikä 30 vuotta. + +Yleensä on esittäjien huomattava, ettei tässä pidä korostaa erikoista +maalaisuutta. Ei erikseen eikä yhteisnäyttelemisessä tällaisessa +nyt ajan henkilökokoomuksessa. Puhelimet, sähkövalot, sanomalehdet +kirjallisuus ja yleinen sivistysharrastus ovat jättäneet n.s, +»pitkätukkaisten» ajan kauas taakseen. Jos esiintyjät pyrkivät +vapaaseen ja miellyttävään luonnollisuuteen kukin omalta pohjaltaan +ja esitettävän henkilön luonnepuitteissa, antautumatta hätiköimiseen, +hosumiseen ja teennäisyyteen, niin päästään lähelle oikeata +esiintymissävyä. + +Näytelmälle ja sen esittäjille on eduksi, jos väliajat supistetaan +mahdollisimman lyhyiksi. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +ELLI loikoo sohvalla ja lukee; kääntelee lehtiä, nostaa päätään, +kurkkaa akkunaan päin, haukottelee ja retkahtaa tyytymättömänä takaisin +tyynylle. + +TUOVI (kurkistaa peräovesta). Kas! Eikö Erkki olekaan täällä vanhan +isännän puolella? + +ELLI. Minä täällä vaan — haukottelen. Tule sinäkin ja rupea torkkumaan +minun seurakseni! + +TUOVI (tulee sisään). Tulenkin! Erkki jätti minut yksin. Luulin olevan +täällä. + +ELLI. Isän kanssa meni. Saattoivat Katajiston Martin reelleen ja +painuivat sitten kai pirttiin. + +TUOVI. Mitä se Martti niin lyhkäsellä asialla kävi? (Menee +keinutuoliin.) + +ELLI (ponnahtaa istumaan). No, kun minä sanoin — ei! Niin — mitä hän +täällä sitten enää olisi viivytellyt. + +TUOVI. Hänellekö sanoit? + +ELLI. Vieläkös? Veljelleni! Erkki kävi kysymässä. + +TUOVI (hymyilee). On sulla niistä kosijoista vastus! Joka sunnuntai — + +ELLI (nauraa). Niin — ajatteles! Ja tuollaisessa pyryssäkin! +(Heittäytyy taas lukemaan.) + +TUOVI. Mitä luet? + +ELLI. Saksalaista kirjaa. + +TUOVI. Ymmärrätkö myöskin? + +ELLI. En! Luen kiusalla! On niin ikävä, että itkettää. Teen kiusaa +ikävälle. + +TUOVI. Ikävä onkin. Minulla on koti-ikävä. + +ELLI. No, mutta, Tuovi! Sellaistako se naiminen onkin? Vasta jouluksi +veljeni toi sinut tänne — ja nyt ollaan vasta laskiaisessa! + +TUOVI. Jo sekin meni viime tiistaina! + +ELLI. Älä huoli! (Purskahtaa nauruun.) Ensi viikolla on Matin päivä! +Saamme leipoa ja paistaa hiki hatussa. Ennen ainakin on isä kutsunut +vieraita nimipäiväkseen. + +TUOVI. Ei minulle työ tuota ikävää mieltä. + +ELLI (nousee istumaan). Ei! Minä tiedän sen. Mutta kun isä ei anna +taloa veljelleni — + +TUOVI. En minä talosta välitä, mutta kun ei saa tehdä töitä oman päänsä +jälkeen — (nousee ja huoahtaa) — niin tuntuu joskus vähän raskaalta. +(Menee kirjahyllyn luo.) Haenkohan minäkin jonkin kirjan? Nämä pyhäiset +ehtoopuhteet eivät tahdo taittua. + +ELLI. Hae! (Vilkkaasti.) Ota käteesi esimerkiksi kunnallislaki! Se +mahtaa olla visaa, se! Niinkuin tämäkin saksalainen romaani! (Kääntelee +kirjaa ja heittäytyy selkänojaan, naurahtaa.) Kuule, Tuovi! Muistatko +sinä vielä jotakin emäntäkoulusta ja karjakkokursseistasi? + +TUOVI (kääntyy vilkkaasti). Muistan toki! Kaikki! Ja sehän se on niin +masentavaa, kun ei saa tehdä opitun jälkeen. + +ELLI. On kyllä, jos kerran osaa jotakin! (Naureskelee ja hakkaa kirjaa +toiseen käteensä.) Mutta minua ei masenna mikään, sillä minä en ole +oppinut mitään. Eikös käynytkin mukavasti! Kun minä olin suorittanut +päästötutkinnon, niin arveli tuo saksankieli, että senkin oli päästävä +minun pääkopastani. Ja totisesti! Se on sieltä päässyt! (Nauraa +helakasti.) + +TUOVI (on ottanut jonkin kirjan ja palaa keinutuoliin). No, mitäpä +sillä tekisitkään! Et kai sentään saksalaisiin naimisiin mahtane joutua! + +ELLI. No en! (Heittää kirjansa pöydälle.) Mutta en kai joudu naimisiin +ollenkaan! + +TUOVI. Vaikka juuri äskenkin — + +ELLI (hypähtää ylös). Miten herran tähden minä pärjäisin tavallisessa +talonpoikaistalossa! (Naurahtaa ja lähtee liikkeelle.) Saksoineni! + +TUOVI (hymyilee). Onhan tämän saman Rouhujärven rannalla kaksi oikeata +herrastaloakin! Ja niissä nuoret agronoomit — + +ELLI. Joista ei kumpainenkaan mene naimisiin! + +TUOVI. Älä puhu! Nehän molemmat kovin hakkailivat sinua joulun aikaan — +ja jo aikaisemminkin — meidän häissämme. + +ELLI. Pyh! Toistensa kimmalla! Tekevät kiusaa toisilleen minkä ehtivät. +Kinastelevat ja kisailevat kuin kaksi pentua. + +TUOVI (naurusuin). Voipa vielä jompikumpi tehdä senkin tepposen, että +menee naimisiin.. + +ELLI. Menkööt molemmat! Minä ainakaan en heitä lähde kosimaan! (Kävelee +kädet selän takana, hypähtäen välillä jonkin tanssiaskelen.) + +TUOVI (selailee kirjaa, mutta ei rupea lukemaan). Kuule, Elli! Täällä +on ikävä — näin sunnuntaisin. + +ELLI (jatkaa hyppyjään). Niin on! Niin turkasen vietävän hapanta koko +elämä! + +TUOVI. Olen ajatellut pistäytyä vanhempieni luona ensi sunnuntaiksi — +ja viipyä muutaman päivän — + +ELLI (pysähtyy). Älä! Otatko minut mukaasi? + +TUOVI. Otan! Jos tulet. + +ELLI (riemastuu). Tulen! Tulen kymmenesti! Heipparallaa! (Syleilee +Tuovia). Jätämme ukkelit yksikseen — isäni ja Erkin! Heleijaa! +Näytämme ikävälle pitkää nenää! Noin! Oi, voi, sinua, Tuovi! Sinä olet +kekseliäs! Oikea tosi nero! Hurraa—aa—aaa! + +ERKKI (tulee eteisestä). No, no! Mikä sinua hurauttaa? Onko Tuovi +pitänyt puheen, vai? + +ELLI (asettaa kädet kupeille ja ilmehtii ankaruutta). Ahaa! Velimies! +Tulitpa hyvään aikaan rökitettäväksi! Tunnetkos tuota, joka istuu +tuossa keinutuolissa? Häh? Siinä on sinun vaimosi Tuovi! Ja hänen on +ikävä! Kolme kuukautta naimisissa — ja ikävöi jo! Ja minun on ikävä! +Ja sinä istut vaan pirtissä jutustamassa renkien ja mäkitupalaisten +parissa! Ja annat meidän nääntyä yksinäisyyteen ja ikävään! Olet +sinäkin veli ja aviomies! + +ERKKI (hymyilee). Kuljin sinun asioillasi! Olin kyöräämässä sinun +kosiomiehiäsi pellolle. + +ELLI. Yhtä vaivaista Katajiston Marttiako nyt koko päivän — + +ERKKI (tekeytyy vakavaksi). Oli siellä muitakin. + +ELLI (epäillen). Kuka? + +ERKKI. Olipa vaan se tummatukkainen Rantalan Mauno-herra! + +ELLI. Maunoko täällä!? + +TUOVI. Älä nyt taas usko, Elli! Tiedäthän, että Erkki mielellään +narrailee. + +ERKKI. Oli se Mauno täällä, mutta menojaan meni. Ja samaa tietä +kuskasin sen vaaleatukkaisen Vastarannan Olli-herran — + +ELLI. Älä nyt enää syötä tuota paksua pajunköyttä tai suutun sinuun +ijäksi päiväksi! Mutta älähän huoli! Kylläpä saat rangaistuksesi! Me +jätämme sinut tänne, Tuovi ja minä. Saat jäädä yksin kököttämään. Saat +nähdä miltä ikävä tuntuu! Saat! (Menee sohvaan istumaan.) + +ERKKI (ottaa tuolin ja asettuu Tuovin viereen, puhuen lämpimästi). Minä +tiedän, että Tuovilla on täällä paljon vaikeuksia kestettävänä. + +TUOVI. Älä, veikkonen, puhu minusta! Enhän ole mistään valittanut. + +ERKKI. Et! Mutta minä näen sen silmistäsi ja tiedän omasta itsestäni. + +ELLI (äkkiä). Mutta eihän tämä käy ollenkaan! + +ERKKI (tuikeasti). Mikä ei käy? + +ELLI. Se ei käy, että teille on alkanut työ muuttua raskaaksi ja +vastenmieliseksi. Entinen ilo on teistä tipotiessään. Työn ilo, +tarkoitan! Nyt se paljastui —- se, mitä olen aavistellut! Ja isä on +syypää! Miksi hän ei tee talonkirjoja Erkille? Sanoppas, Erkki! Mistä +se johtuu? + +ERKKI (vastenmielisesti). En tiedä, kun en ole pyytänytkään. + +ELLI (hämmästyy). Etkö ole puhunut isän kanssa? + +ERKKI (nousee kävelemään). Eihän sellaisesta viitsi puhua alituiseen, +kun hänellä kerran ei ole — tai ei näytä olevan mitään omaa aloitetta. +Ennen Tuovin tuloa siitä puhuin. + +ELLI. No, mitä isä sanoi silloin? + +ERKKI (menee kirjahyllyn luo). Sanoi, että luonnollisesti asia pian +järjestetään. Ja sen mukaan minä sitten puhelin Tuovin vanhemmillekin. +(Pilkallisesti.) Valehtelin kuin aika poika! + +TUOVI. Älä nyt, Erkki, niin sano! Puhuit, mitä tiesit ja uskoit. Eihän +sinua kukaan syytä. + +ERKKI (sieppaa jonkin kirjan käteensä ja palaa). Ei! Sillä sinä olet +liian hyvä syyttämään ketään. Mutta minä näen joka päivä sellaista, +mikä minua syyttää. + +TUOVI (lämpimästi). No, en totisesti tahallani tiedä elettäkään +tehneeni. + +ERKKI (heittää kirjan takaisin hyllylle). Et olekaan tehnyt! Sen voin +sinulle vakuuttaa! (Menee istumaan Tuovin viereen.) Mutta huomaan minä +muutakin. Jos sinä järjestelet töitäsi, niin sekaantuu isä niihin — +pieniin joutavuuksiinkin, puhumatta ollenkaan isommista asioista. + +TUOVI. Ehkä olenkin turhanpäiväinen ja liian kitsas maitotaloudessa — + +ERKKI. Liian tai ei liian! Samantekevä! Sinun järjestelysi olisi +kuitenkin talolle edullisempi kuin isän vanhanaikuiset meiningit. Mutta +isä ei niistä eduista välitä. + +TUOVI (hiljaisesti). Minä olen koettanut opetella välinpitämättömäksi. + +ERKKI (kimmahtaa pystyyn ja alkaa kävellä). Sepä se! Se on suorastaan +pakanallista, että kaikki hyvät pyrintösi tuhoutuvat. Sinä lamaannut ja +heität lopulta hiidenkattilaan koko hökötyksen. Eikä isä huomaa mitään +eikä ymmärrä mitään! Tämähän se kiristelee minun hermojani ja panee +joskus sisun soimaan. + +ELLI (topakasti). Mutta minäpä sanon top siihen asiaan! Top tykkänään! +Isän täytyy lakata sekaantumasta Tuovin maitotalouteen — ja ylipäänsä +talousaskareihin. + +TUOVI. Älä, hyvä ihminen, puhu minusta! On tässä muutakin. + +ELLI. Mitä muuta? + +ERKKI. Se muu olen minä ja kaikki minun työni. Minä en asu taloa. Minä +vain olen. (Pilkallisesti.) Minua sanotaan nuoreksi isännäksi, mutta se +on hyvin hassunkurista. Minussa ei ole isännyyttä enemmän kuin vanhassa +rasassa. Ja väki jo alkaa ilakoidakin minun kustannuksellani. Mutta +siitä en niinkään paljoa välittäisi, jos ei pilkka alkaisi kääntyä +toisaallekin. (Katsoo arasti Tuoviin.) + +ELLI (vilkaisee Tuoviin). Lopeta jo, Erkki! Tuovi ei pidä koko jutusta. +Enkä minäkään pidä. Tiedän jo tarpeeksi. Kun isä tulee, niin luen +hänelle huoneentaulun. Ja lopun saatte selvittää miten haluatte kahteen +pekkaan. Me matkustamme Tuovin kanssa pois Rouhulta. + +ERKKI (on pysähtynyt Tuovin lähelle). Tekö matkustatte? + +TUOVI. Niin — minä ajattelin — käydä kotonani. + +ERKKI (iloisesti). No, se on mainio päähänpisto! Erinomainen! + +ELLI. Niin onkin! Emmekä me palaa ennenkuin sinulla on talonkirjat +taskussa ja Tuovi on täysivaltainen emäntä. Sen sanon isälle. + +TUOVI (vakavasti). Minä en halua, että minusta puhutaan mitään. Minun +asemani siitä vain huononee, kun ei — kun ei Erkillä ole ohjat käsissä. +(Vaitiolo, jonka alussa ensin katsahtavat toisiinsa.) + +ELLI (naputtelee pöytää ja hyräilee). Voi, Jerusalemin suutari, kuinka +osaa olla ikävä! (Nousee ja menee nojaamaan akkunapöytään.) + +TUOVI. Soittele nyt edes jonnekin! Soita Kerttu Salolalle. Minäkin +sitten puhun. + +ELLI. Voi, veikkonen! Vallesmannin Kertulle olen jo soittanut kolmasti +tänään. Ei ole kotona! Me vain täällä laitapitäjällä olemme kotona ja +homehdumme. + +TUOVI (hymyilee). Älä huoli! Ensi viikolla on Matin päivä! + +ELLI (purskahtaa nauruun). Sepä se! Onpa edes maailmassa Matin päivä! +Pitää kirjoittaa isälle luettelo kutsuvieraista. + +MATTI (tulee perältä). No, löydänpäs teidät, kun ensin kaikki huoneet +koluan! Eikö tässä talossa enää ollenkaan juoda iltapäiväkahvia? Vanha +Leena sanoi sen olevan valmista, mutta juojia ei löytynyt mistään! + +TUOVI (nousee). Olemme odottaneet isäntää. Mennään vain ruokasaliin! + +MATTI. Jos tuota — täällä —? On lämpöisempikin. (Menee sohvalle +istumaan.) + +TUOVI. Minä menen noutamaan. + +ELLI (kuiskaa Tuovin korvaan). Viivy hyvin kauan! Älä tule ennenkuin +tulen hakemaan. + +TUOVI (nyökkää ja menee oikealle). + +MATTI (latailee piippuaan). Huomenna ajetaan halkometsään. + +ERKKI (on seisonut kirjahyllyn luona, kääntyy ja istahtaa +keinutuoliin). Vai niin! + +MATTI. Niin! Sanoin siitä jo pirtissä. + +ERKKI. Sooh! Mihin niitä halkoja ajetaan? + +MATTI. Sehän se on helkuttia. Kaikki paikat ovat jo täynnä. + +ERKKI. Niin! Minä en ymmärrä ollenkaan sellaista kasaamista. Meillä on +jo halkoja kotona vähintäin kahdeksi vuodeksi! Säästäen — kolmeksikin. + +MATTI. Niin pitääkin olla! Jos sattuu pari lumetonta talvea, niin siinä +sitten kylmässä kyykötellään. Ja kahden vuoden syömävilja pitää aina +olla aitassa! Kolmannen takavuoden vilja myydään. Kai olet sen oppinut? + +ERKKI. Kyllä! Ja tarpeenhan olivat säästöt hiljattain. Mutta halkoja +tulee liikaa! + +MATTI (kyhnäisee korvallistaan). Kun ei tässä ole muutakaan +tähdellistä. Eihän hakojakaan tarvita ylenängeti. + +ERKKI. Ei — mutta ruoppaa tarvittaisiin. + +MATTI. Ääh! Helkuttiko häntä — rautakangilla —! + +ERKKI. Syksyllä tuli paksu lumi. Maa on sula. + +MATTI (itsepintaisesti). Hm! Jaah! Mennään halkometsään, jos pyry +hellittää. Jos ei, niin maataan siksi, kun mennään teitä auraamaan. + +ERKKI. No, mihin ne halot ajetaan? + +MATTI (rykäisee, mutta ei vastaa vähään aikaan). Pannaan tuohon +veräjänpieliin! + +ELLI (kipakasti, kuunneltuaan tarkasti). Mitä? Veräjänpieliinkö +halkoja? Siitä ei tule mitään! + +MATTI. Häh? Mampselli? Mitä se sinua liikuttaa? + +ELLI (viittaa akkunaan). Koko talohan jää halkovallin taakse! Sehän on +mahdotonta! + +MATTI. Mitä helkuttia sinä juttelet miesten asioihin? Mene kahvia +hommaamaan, tättähäärä! Kuka sinut on opettanut sekaantumaan +aikamiesten tuumailuihin? Häh? + +ELLI. Onko tuollainen olevinaan tuumailua? Isä antaa määräyksiä, joita +Erkin on toteltava! Mitä tuumailua sellainen on? + +MATTI (tulee vallan ymmälle, katsoo vuoroin kumpaakin eikä osaa vähään +aikaan sanoa mitään). Sinähän mukavia höpiset! + +ELLI. Ei se nyt erikoisen mukavaa ole, että minä puhun isälle näin. +Eikä se ole oikein sopivaakaan. Mutta minä olen päättänyt sanoa isälle +muutamia asioita. + +MATTI. No, sitten toisen kerran! Eiväthän ne sinun asiasi tähän kuulu! + +ELLI. Kyllä ne kuuluvat! Ne ovat jatkoa sille, mitä jo sanoin. + +MATTI (naurahtaa). Älä kaiva esiin kakaramaisia sanojasi! Hypätään sen +tyhmyyden yli! Ääh! Helkutti! + +ELLI. Hypätään vain yli! Suoraan pääasiaan! Miksi ei isä anna taloa +Erkille? + +MATTI (hyväntuulisesti). Hei, hei! Kas pikku tätiä! Sinähän olet oikein +punaposkinen ja pippurinen! Seisoo kädet selän takana kuin itse jehu! + +ELLI. Pääsee tästä istumaankin! (Hypähtää pöydälle istumaan.) + +MATTI. Pudotapas vain se puhelinkone! Senkin — haikara! + +ELLI (hämmentymättä). Voiko isä sanoa syyn siihen? + +MATTI (äyskäisten). Mihin lempoon sinä nyt tahdot tietää minun syitäni? +Mihin? + +ELLI. Miksi Erkki ei saa taloa, vaikka hän on jo kolmissakymmenissä ja +naimisissa oleva mies? Ja kohta jo hänelläkin on poika. Miksi? + +MATTI (liikahtaa kuin heräisi). Poika? + +ELLI. No niin! Totta kai! + +MATTI (katsoo vuoroin kumpaakin ja silittää sitten ohimotukkaansa +mietteissään jääden katsomaan Elliä). Hm — jaah — taidatpa olla jo, +Elli, siinä iässä, että sinullekin voi puhella oikeita asioita. Olen +sinua pitänyt vielä kakarana ja sentähden kuskannut senkin seitsemän +kosiomiestäsi pellolle. + +ELLI. Se on kyllä ollut paikallaan, se! + +MATTI (myhäilee). Kuinkahan mahtanee olla! Näes! Sinun naimisessasi +on jotakin yhteistä talon luovutuksen kanssa. Sinä olet se syy, jota +minulta niin tiukkaat tietoosi. + +ELLI. Minä? + +ERKKI. Ellikö? + +MATTI. Niin juuri! Elli! Olen odotellut, että Elli saisi ikää, +voidakseni naittaa hänet mahdollisimman parhaalle. Elli ensin naimisiin +ja siten vasta talo Erkille! + +ELLI. Miksi sitten vasta? + +MATTI. Ääh! Helkutti! Kuka ison talon poika sitten enää tulisi kosimaan +syytinkivaarin tytärtä? Ei kukaan! Kyllä se on nähty. Ei vaarien +myötäjäisiin hevosta tarvita, sanotaan. Ja niin se onkin. Eikä vaarin +rahatkaan veny. Kai sen tiedätte. Mutta minun rahani venyvät. Jos tulee +mieluinen vävy, niin pannaan Erkille enemmän suolaa selkään. Kyllä +Rouhu kannattaa. Mutta jos talo on jo annettu pois ja hinta määrätty, +niin minä olen lieassa. Jos vävy tarvitsisi vähän enemmän kuin on +ajateltu, niin annetaanko miehen mennä tiehensä, vaikka olisi kuinka +mieluinen? Ymmärrättekö? Näin on ijankaiken näitä asioita hoidettu! + +ELLI (silmät pyöreinä). Ja siksi Erkki ei saa taloa? + +MATTI. Siksi! Mene sinä ensin naimisiin, että saan tietää paljonko +Erkin on maksettava talosta! Siinä on vastaus kysymykseesi, näsäviisas! + +ELLI (hypähtää pöydältä tulistuneena). Toisin sanoen — minä olen syynä +siihen, että minun veljeni ja hänen vaimonsa menettävät tarmonsa, +kykynsä ja elämänhalunsa täällä isän ikeen alla! Minä olen siihen +syypää! Minä! Kaikki on työnnetty minun niskoilleni! Minusta on tehty +syntipukki! Minä olen niiden kirouksena, joita tahtoisin auttaa! Minä! +On tämä sentään liikaa! Tämä on katkeraa! (Purskahtaa itkemään ja +syöksyy perältä ulos.) + +ERKKI (on noussut). Elli, Elli! Rakas Elli! + +MATTI (nousee ymmällä). Mikä siihen tyttöhuitukkaan meni? + +ERKKI. Isän ei olisi pitänyt! Ei olisi! + +MATTI (äreästi). Mitä minun ei olisi pitänyt? Häh? + +ERKKI. Ei olisi pitänyt panna Elliä sellaiseen välikäteen! Nyt hän +kuvittelee olevansa syypää meidän tilaamme. + +MATTI. Mihin helkutin tilaan, mies? Sano heti! Muuten minä jo kohta +kimmastun. + +ERKKI. No, kyllä sen sanonkin, kun näikseen on käynyt, ja kun isä +ei sitä muuten huomaa. Minä en ole mikään talon perillinen enkä +nuori isäntä. Se on minun pilkkanimeni! Minä olen renki. Työssä olen +eturenki, mutta kaikessa muussa häntäpään mies, joka saa tietää +työmääräyksetkin vasta viime sijassa tai suorastaan pirttitietä. Mitään +en saa yrittää omin päin, vaikka tunnen talon kuin viisi sormeani ja +olen käynyt opiston isännyyttä varten. Näin on minun tilani! Ja emännän +tila on samanlainen. + +MATTI. No, mutta — no, mutta! Sinä poika peijooni! Mikä sinun järkesi +on vienyt? Etkö enää ymmärrä yhtään mitään? + +ERKKI (levollisesti). Kyllä! Minä ymmärtäisin vaieta, jos olisi puhe +ainoastaan minusta. Palttua minä annan joutavalle arvovallalle, +mutta Tuovia en voi siten kuitata. Hän ei näy enempää kestävän sitä, +että sekaannutte kaikkeen hänen työhönsä maitokamarista keittiöön +asti. Kuulin äsken, että hän on päättänyt lähteä kotiinsa. Siihen +minä suostun, sillä minunkin kai on lähdettävä etsimään itselleni +jotakin toimialaa. Surkeata vain oli, että Elli joutui meidän tähtemme +kärsimään. + +MATTI (puhuu ulkopuolelta itseään ja muuta ajatellen). Minä en — sitä +letukkaa — ollenkaan ymmärrä.. + +ERKKI (säälivästi hymyillen). Onhan se kovin yksinkertaista! Ei Elli +koskaan mene naimisiin mihinkään talonpoikaistaloon. Ei hän ole saanut +sellaista kasvatusta. Suotta on siis puhua myötäjäiskuormistakaan! Ja +rahaa hän kai tulee saamaan enemmän kuin mitä maalaistytöt tavallisesti +saavat — joko sitten ennen tai jälkeen talonluovutuksen. + +MATTI (painuu istumaan hiljalleen, pää käsien välissä. Äänettömyys). + +ERKKI. Voimmehan näistä puhua vielä uudelleen, jos isä tahtoo. (Kun ei +saa vastausta, lähtee hiljakseen ulos perältä. Vaitiolo kestää siihen +asti, kun) + +TUOVI (tulee perältä, kantaen kahvitarjotinta. Asettaa sen +sohvapöydälle, jolta korjaa pois kirjat ja sanomalehdet hyllyilleen. +Palaa arkaillen pöydän luo). Kaadanko isännälle? Ne toiset ovat +tiessään — näkyy. + +MATTI (nostaa päätänsä ja pyyhkii tukkaansa hajamielisenä). Menivät — +kai — vähän — suutahtaneina. + +TUOVI. En usko, että olivat suuttuneita. + +MATTI. Hm! Pahastuneita — sitten! Oletko sinäkin minuun pahastunut? + +TUOVI (epävarmasti). Eihän minun pitäisi olla — mutta — + +MATTI (saavuttaa vähitellen entisen tasapainonsa). Kuulehan, Tuovi! +Tahtoisin vähän puhella kanssasi — kaikessa rauhassa. Käyhän istumaan! +Älä suotta arkaile minua! En minä pure, vaikka minussa onkin joitakin — +höyläämättömiä paikkoja! (Naurahtaa.) Ei haukkuva koira pure, sanotaan. +Älä pelkää! + +TUOVI (asettuu tuolille vähän irti pöydästä). En minä pelkää. + +MATTI. Näes! Meillä ei ole koskaan riidelty. Ei minun muistini aikana. +Ärähdelty kyllä on ja mukistu ja mökisty, mutta — sehän on eri asia. +Nyt minusta tuntui — äsken — että — (pyyhkii otsaansa) — mutta annetaan +sen olla! (Rykii eikä tiedä miten jatkaisi.) Täällä oli puhe niistä +— tekemättömistä talonkirjoista. Ja nyt se huithapeli — se Elli ei +ymmärrä, että minä olen ajatellut hänenkin etujaan. Mitäpäs letukka! + +TUOVI (levollisesti). Mahtaakohan isäkään aina olla selvillä lastensa +eduista? + +MATTI. Niin — hm — no, mitä sinä arvelet — eikö Elli pärjäisi emäntänä +esimerkiksi isossa Katajiston talossa? + +TUOVI. Ei missään tällaisessa talonpoikaisessa talossa. Eikä Elli +menisi. Kyllä hän sen ymmärtää. + +MATTI (miettii hetken ja kyhnii korvallistaan). Entä — jos panisi hänet +sellaiseen oppiin, jossa sinäkin olet ollut? + +TUOVI. Mitä se hyödyttäisi — nyt enää! + +MATTI. Kuinka niin? + +TUOVI. Noo — emännäksi hän kyllä oppisi, mutta hänen muut +harrastuksensa olisivat ehkä ainoastaan sovun rikkojina. Ellei hänen +kouluja käymätön miehensä olisi erikoisen lahjakas — + +MATTI. Jaa, jaa — jaa jaa! Kyllä ymmärrän, mihin tähtäät! Jo +viittauksesta käsitän asian laidan. Tuumaat, että salin kartiinit eivät +sovi pirtin ikkunoihin. + +TUOVI (hymyilee). Vaikkapa niinkin. + +MATTI. Niin! Niin kai se sitten on! No? Sinä kai sovit hyvin Erkille? + +TUOVI. Niin — mehän olemme maalaiselämää varten kasvatettuja. Yritämme +olla valistunutta talonpoikaisväkeä. Emmekä halua kaivatakaan muuta. +Innostumme samoista asioista ja ymmärrämme toisemme. + +MATTI. Hm! Hm! Olen tainnut vähän torkahtaa tuon nirppanenän suhteen. +(Äkkiä.) Mutta mistä helkutista hän sitten täällä laitakulmalla saa +sellaisen miehen, jonka pöksään hänen kartiininsa soveltuvat? + +TUOVI (nauraa herttaisesti). Taitaa olla parasta jättää siitä asiasta +kokonaan huolehtimatta. + +MATTI. Niinkö luulet? + +TUOVI. Olen siitä varma. + +MATTI. Arveletko, että pitäisi tehdä talonkirjat — odottamatta Ellin +naimista? + +TUOVI. Sitä seikkaa en ole koskaan ajatellut yhdistettynä Elliin. + +MATTI. No, irrallaan sitten! Pitäisikö tehdä? Ymmärsin Erkistä, että +sinäkin olet tyytymätön minuun. + +TUOVI. En ainakaan talonkirjojen tähden! + +MATTI. Et sentähden? Sitten muun vuoksi! Tyytymätön olet kaikissa +tapauksissa? + +TUOVI (vakavasti). Tahtoisin omin päin hoitaa emännyyttä — ja Erkki +isännyyttä! Olemme siihen täysin kypsät. + +MATTI. Mutta minä sorkin ja sotken siinä välissä? Niinkö? Sano vaan +pelkäämättä! Ihan suoraan! Minä tahdon päästä tämän asian ytimeen. Te +molemmat olette kiusaantuneita minun järjestelyistäni? Niinkö? + +TUOVI (katsoo rohkeasti mutta ystävällisesti silmiin). Niin!' Juuri +niin se on! + +MATTI (murahtelee vähän ensin ja nojautuu sohvan selkään, mutta näyttää +pehmentyvän ja rupeaa myhähtelemään. Katsahtaa pari kertaa Tuoviin +ja hymy ilmaantuu huulille; nousee ja tekee kiskottelevan liikkeen). +Istu sinä vielä hetkinen! Minun täytyy vaan vähän ojentaa vanhoja +jäseniäni! Minä juttelen sinulle vielä! (Kävelee permannolla ja menee +sitten akkunan eteen. Hymähtelee mietteissään.) Hm! Hm! Viisikymmentä +vuotta olen tehnyt työtä tässä talossa. Pikku pojasta asti. Olen +laajentanut pellot moninkertaisiksi ja uudistanut kaikki rakennukset. +Minun kätteni jäljet näkyvät jokaisella askelella. Siksi olen luullut — +luullut — (Pyyhkii päätään ja kääntyy.) Niin! Minä luulin, että — että +olisin vieläkin hyödyksi. Pahasta tahdosta en ole neuvoskellut. En! +Luulin perehdyttäväni teitä — varsinkin sinua — oudossa talossa — ja +ympäristössä. + +TUOVI (vilkkaasti). Teidän neuvonne ovat olleet vallan erinomaisia, +elleivät uudet tavat karjanhoidossa ja — + +MATTI. Niin, niin! Maidot ja voit ja piimät! Niin, niin! Ja kaikki muu! +Aivan kaikki! Näes! Minun mielestäni ei mikään niistä tuntunut hengen +asioilta. Halusin olla apuna — omalla tavallani. Apuna! Huomaa se! +Sillä — sillä — (ärähtää) — kai sen tiedät — helkutti soikoon — että +minä pidän sinusta. Olen aina pitänyt..Niin on se asian puolikas! Juuri +niin! Koeta ymmärtää — niin minäkin koetan. (Kävelee vähän, pysähtyy.) +Sitten on toinen asian puolikas! Ja se on sellainen, että olkoon kinnas +kuinka uusi tahansa — se menee rikki ja muuttuu rasaksi. Minä ymmärrän +sen. Rasaa sitten paikkaillaan ja paikkaillaan, mutta kerran kuitenkin +huomataan, ettei enää kannata. Silloin heitetään rasat tunkiolle ja +otetaan uudet kintaat. + +TUOVI (hymyilee). Ja kerran nekin muuttuvat rasoiksi ja joutuvat +tunkiolle — vuorostaan. + +MATTI (katsoo Tuovia ja hymyilee). Niin! Niin on maailman meno! Sinä +olet viisas. Sinä ymmärrät. (Menee istumaan entiselle paikalleen.) +Kaadahan kahvia edes meille molemmille! Me kyllä vielä järjestelemme +sekä rasat että kintaat tässä talossa oikeille paikoilleen. Varsinkin +nyt me sen teemme helkutin helposti. + +TUOVI (kaataa kahvia). Kuinka — nyt? — + +MATTI (naureskelee). No, kun sen meidän mampsellin kartiinit eivät +kuulu passaavan pirtin ikkunoihin! Ääh! Helkutti! He, he! (Ottaa +kahvia.) + + Väliverho. + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +Vähän myöhemmin. Lamput sytytetyt. + +MATTI (kävelee, pysähtelee ja murahtelee). Ääh! Helkutti! (Menee pöydän +luo istumaan, katselee puhelinta ja silittää tukkaansa kuin aikoisi +astua johonkin vierashuoneeseen; soittaa.) Jahah! Keskuksessa! Niin +kuuluu! Minä täällä taas soittelen Rouhulta, vaikka on sunnuntaipäivä. +Pankaa taas uusi sakkomarkka minun kirjoihini! — No, ei tässä auta kun +on tähdellistä ja unohtui äsken tärkeä pykälä. Pankaa vaan se markka +sinne kirjan kanteen jonkinlaisen viivan muodossa. Kyllä minä sitten — — + +ELLI (tulee sisään Tuovin ja Erkin seuraamana. Aikoo juosta isän +luo, mutta pysähtyy, kun oivaltaa isän homman. Vetäytyvät istumaan +sohvapöydän ääreen.) + +MATTI (puhelimessa). Hyvä on! No, sovitelkaahan nyt sitten taas niitä +lankojanne vähin erin sinne vallesmanniin päin. Sille multa jäi +sanomatta yksi pykälä. No, joko on kunnossa? Jahah! (Kurkistaa toisiin +ja nyökkää, kääntyy puhelimeen.) Ääh! Helkutti! (Soittaa ja pyyhkii +taas tukkaansa.) Jahah! No, sattuipa vastaan itse vallesmanni! Häh? +— Minähän se vaan täältä Rouhulta. Kukapa muu näin perätysten! Kun +tuota — miten se tulikaan sanotuksi äsken niihin talonkirjoihin se +lehmänruokko? Minä taisin puhua vaan yhdestä lehmästä? Mutta kaksi on +merkittävä! Pidän aina kaksi lehmää ja yhden vasikan. Niin! Talo saa +ruokkia! Eikä sitten muuta olekaan! — Hintako? Se on oikein! 150,000! +Niin! Mutta jos Elli joutuu naimisiin ennen talonluovutusta syksyllä, +niin riittää 100,000 — jos sulhanen tyytyy. — Hyvä! Vallesmanni laittaa +sitten vaan kirjat kuntoon ja tulee meille Matinpäivänä päivälliselle! +— Niin! Silloin täällä pannaan puumerkit ja todistetaan. — Ei! Ei +muuta! Kaksi lehmää ja yksi vasikka! — Niin! Vasikka! Hyvästi vaan! +(Soittaa kiinni.) Ääh! Helkutti! + +ELLI (hypähtää ylös). Sinähän toimit nopeasti! Olet kuin entinen +roomalainen, joka hyppäsi ojan yli. (Juoksee isän syliin.) Nyt sinäkin +olet hypännyt ojan yli ja saattanut meidät kaikki tyytyväisiksi. +Kiitos, isä! Äläkä ole minulle vihainen äskeisestä! + +MATTI. No, no, no! Älä nyt tukehuta minua, pyryharakka! Menetkös +tiehesi! Et sinä ole enää mikään sylivauva! Painat kuin pakana! Senkin +kakara! + +ELLI (nauraa ja nousee). Sano miksi ikinä haluat! Minä olen tyytyväinen +ja kiitän sinua! (Kääntyy menemään sohvaan.) Sellainen se isä on, kun +kiltiksi rupeaa. + +ERKKI ja TUOVI (aikovat nousta). Mekin kiitämme — + +MATTI (nostaa kätensä). Pysykää nyt, peijakkaat, alallanne ja vaietkaa! +Tai minä kimmastun — (nousee) — ja hyppään takaisin ojan yli. + +TUOVI. Saa kai sentään kiittää — + +MATTI. Eipä saa! Ääh! Helkutti! Eikö nyt tämän ikäinen mies saa +tehdä talonsa kanssa mitä ikinä haluaa, ilman että siitä tehdään +kiitosvirttä! (Menee istumaan keinutuoliin.) + +TUOVI (hymyilee). No, ajattelenpahan sitten vain hengessäni. + +MATTI. Tee se, niin lupaan sinulle jotakin! + +TUOVI. Mitä sitten? + +MATTI. Etten ikinä pistä nokkaani sinun maitokiuluihisi enkä +kastrulleihisi! Ja Erkki saa mennä ruoppahautoihinsa vaikka päälleen +pystyyn! Ja — ja — ja Elli saa vaikka — + +ELLI (ilakoivasti). Mitä minä saan? + +MATTI (hauskasti). Saat jäädä vanhaksipiiaksi vaikka tuomiopäivään asti! + +ERKKI. Suotta isä pani sen viidenkymmenentuhannen vaihtoehdon. Kyllä +Rouhusta kannattaa maksaa enemmänkin. + +MATTI. Kyllä minä sen tiedän helkutin hyvin. Mutta suotta on lypsää +perintötaloa ehdyksiin asti ventovieraan ihmisen hyväksi — jos +vähemmällä pääsee. + +ELLI. Kenen ventovieraan? + +MATTI. Sen, jota ei kukaan ihminen tunne! Sinun sulhasesi, mampselli! +Sano hänelle heti, kun näet — jos näet koskaan — + +ELLI (vallattomasti) — että minä juon isän kanssa maitoa +ijankaikkisesti. Meillä on kaksi lehmää ja vasikka — aina — maailman +loppuun asti. Niinhän isä sen pykälän panetti talonkirjoihin. (Toiset +nauravat, ja Mattikin hymyilee.) Mutta jos minä teenkin kepposet enkä +jääkään Rouhun vaarille maitotratiksi, niin meijerinkö isä sitten +perustaa? + +ERKKI. Pitäähän isä piian, joka kirnuaa voita — ja voista saa +tupakkarahoja. + +MATTI. Ja vasikka juo piimää, aikoo Elli huutaa! Minä näen sen! Sinun +suusi on niin piimäisen näköinen. Ääh! Helkutti! Minä osaan sinut +ulkoa, västäräkki! Mutta jos olet hiljaa hetken, niin minä kerron sen +piimän kohtalon — ja maidon ja voin myöskin. + +ELLI. Kyllä minä tiedän! Ja onhan se tässä nähty. Isä on niin hyvä +mäkimökkiläisille. + +MATTI (ärähtää). Sinä olet, hyvä räkättäjä, sinä! Helkutti! Enkä minä +sinulle kerrokaan enkä Erkille. Minä kerron Tuoville. — Näes! Tuohon +vainiomäkeen on minun aikanani ilmaantunut jokunen pieni tönttö. Niissä +asuu hyviä ihmisiä, ja niillä on melkein aina joku tenava, joka käy +mielellään täällä kannuineen — + +TUOVI. Kyllä minä niihin jo olen tottunut — + +ERKKI. Ja kyllä niille talostakin annettaisiin kuten ennenkin — + +MATTI. No, mitä helkutin virkaa minulla sitten olisi! En minä voi antaa +kaikkien oikeuksieni mennä kuin viskurista heittäen! + +ERKKI (kuuntelee). Kuulkaapas nyt! Kuuluuko tuo krassu kujalta — vai +pihaanko ajaa? + +MATTI (kuuntelee). Pihaanpa hyvinkin! Tulee vieraita! + +ERKKI (nousee). Kai taas niitä sulhashyväkkäitä Ellille! + +ELLI (vallattomasti). Minäpä tarjoan heti niille satatuhatta ojokäsin. +Noin! + +MATTI. Mahdatko tarjota? Minä tunnen tulijat. Nyt kääntyvät kuistin +eteen. + +ERKKI. Siellä tuli kaksi hevosta. + +MATTI. Niin! Edellä on Rantalan Maunon krassu ja perässä Vastarannan +Ollin kulkuset. Menepä ottamaan vieraita vastaan, Erkki! Ja väännä +sähköt palamaan! + +ERKKI (nauraa). Tule nyt rahoinesi, Elli! (Menee oikealta ulos.) + +ELLI (on noussut, oikoo pukuaan ja huutaa Erkin perässä). Älä härnää — +tai puijaan sulta sievoiset taskurahat! + +TUOVI (siistii vähän pöytäliinaa noustessaan). Minä riennän heti +keittiöön. + +MATTI. Se on oikein! Iltapäiväkahvi menikin vallan hukkaan! + +TUOVI. Tietysti! (Hymyilee ja menee ulos perältä.) + +ELLI. Minäkin tulen aivan heti! (Korjaa pari kirjaa hyllylle.) Olipa +onni, että tulee vieraita — + +MATTI. Karkaatteko te nyt molemmat? + +ELLI. Minä käyn vain katsomassa, että ruokasalissa on kaikki kunnossa. + +MATTI. Enköhän vain kutsukin noita naapurin herroja Matin päivälle, +niin saavat samalla todistaa talonkirjat? + +ELLI. Tietysti! Muuten minä kutsun heidät. (Nauraa ja menee perältä +ulos.) + +MATTI (hyvätuulisesti). Vai niin tekisit, touhuttaja! (Menee työntämään +oven auki eteiseen, josta kuuluu puhetta ja naurua.) No, tervetuloa, +herrat! Kerran tekin olette löytäneet tienne Rouhulle. (Peräytyy +ovelta.) + +MAUNO ja OLLI (tulevat sisään Erkin seuraamina). + +MATTI. Päivää, päivää, Mauno! Kuulin krassustasi, että ajoit edellä. +Terveeksi, Olli! Et kai olisi löytänyt taloon, mutta Maunon perässä — + +MAUNO. Aivan prikulleen! Olli ajoi edellä ja sujahti ohi veräjän. Minä +ajoin perässä ja poikkesin. Silloin rupesi Olli parkumaan — + +OLLI. Minulla on vähän häveliäisyyttä, mutta kai sen tiedätte, ettei +Mauno sellaisesta välitä. Tulee vain vieraisiin, vaikka Matinpäivä on +ovella. Setä antaa hänelle koirannuuskaa sellaisesta! + +MATTI. Enkä, helkutissa, annakaan. Pikemmin sinulle, ohiajajalle. + +ERKKI. Käykää nyt istumaan ja olkaa tervetulleita! Olemme iloisia, että +tulitte. Menkää tuonne sohvaan molemmat! Siellä on mukavampi — ja isä +saa pitää keinutuolinsa. + +OLLI. Tietysti setä saa! (Asettuvat vähitellen istumaan.) Tiedättekö +mistä me tulemme? — Metsästä! + +MATTI. Mistä metsästä? + +OLLI. Haukkavaaralta! Tämän kylän yhteisiltä metsämailta. Siellä vasta +on rahaa! Voi, veikkoset sentään! Ja koko alue alamaata Haukkajärvelle! +Ajatelkaas sitä tukkien luisua! + +MATTI. Myydäkö aiotte? (Asettelee tupakoitu pöydälle.) + +OLLI. Totta kai myydä! + +ERKKI. Meidänkin pitäisi harventaa — + +OLLI. Sinäpä sen sanoit! Harventaa juuri! Teidän metsä on kuin häkilä. +Siitä vaan ei ikinä mikään tukkikuorma lävitse kulje. Nähkääs! Sokeakin +kana joskus jyvän löytää! (Nauraa iloisesti.) + +ERKKI. Yhä te vain jaksatte kiusoitella toisianne! + +OLLI (teennäisen vakavasti). Minä en puhu koskaan piloja. Aina totta! +Enkä pysty vilppitekoihin. + +MAUNO. Kuulkaas tuota pyhimystä! Vaikka viime talvenakin Helsingissä — + +OLLI (keskeyttää). Eihän se ollut minkään arvoinen juttu, se! Mutta +ajatelkaas sitä viimekesäistä kepposta, jonka Mauno teki minulle. Oli +ostanut moottoriveneen, joka ei kulkenut muuten kuin soutaen. Ja sai +minut ostamaan samanlaisen! Eikös ole aika velikulta? + +MAUNO. Minähän kielsin — + +OLLI. Kuulkaas, kuinka kielsi! Et sinä moottoria tarvitse, sanoi. Mutta +minä olen luvannut vähän ajella Rouhun Ellin ja vallesmannin Kertun +kanssa. Niin juuri se iskariootti sanoi. No! Asiahan oli selvä! Minä +soitin heti kaupunkiin ja tilasin moottorin. Huomasin jutkun vasta, kun +näin, ettei Mauno kertaakaan lähtenyt moottorillaan minnekään. Ja se +jutku on vielä kostamatta! Ai, ai, sentään! Siitä tulee ihana kosto! +(Kaikki nauravat.) + +ERKKI. No, entä se Maunon keksintö? + +OLLI. Niin — jaa! Se sokean kanan jyvä! Kertokoon itse jyvästään. + +MATTI. Oikeinko tukkiherroja olette jo puhutelleet? + +OLLI. No, niiden kanssa siellä käytiinkin tirkistelemässä. Ei muuta +sentään kuin rannasta ylös Haukkavaaran torpalle talvitietä pitkin. En +eläissäni ole kulkenut sellaista tietä. Alituiseen kääntyi jonnekin +päin. Ei ainoatakaan suoraa kohtaa missään! + +MAUNO. Ja Ollin pitkä hevonen oli vallan saatuna — + +OLLI. Maunolla, nähkääs, oli se vanha pyykkituoli ajokkaana. Sen +hiirakonhan kaikki tuntevat. Ollut ennen giraffi! (Toiset nauravat.) +Mutta tosiaankin! Mulla oli vähän pitkähköt aisat ja reki myös. Sen +johdostahan minä sanoin, ettei tätä tietä ikinä mikään tukki kulje. +Se oli Rouhun metsäaluetta. Silloin keksi Mauno, että Rouhun metsä on +ensin harvennettava — kaadettava alta pois. Ja metsäherrat sanoivat sen +tämmäävän. Nyt saa setä sanoa ajatuksensa asiasta! + +MATTI. Minä en enää koske enkä kajoa Rouhun metsiin. Erkki saa olla +kellokkaana tästä päivästä alkaen, vaikka varsinainen talonluovutus +tapahtuukin vasta syksyllä. + +OLLI (hypähtää ylös). Hurraa sitten! Onnittelen sinua, setä! Pääset +suurista huolista! Ja sinua, Erkki! Joudut omille jaloillesi! + +MAUNO. Minäkin onnittelen teitä molempia! Ja onnittelen Rouhun taloa, +joka saa pitäjän parhaimman asujan. Oikein mallimaanviljelijän! + +OLLI. No siihen minäkin panen puumerkkini! Ja sedän viisaus kannattaa +kunniatörähdyksen. Eläköön! + +ELLI (tulee perältä). Täälläpä on iloa! Eläköön! + +OLLI (menee sukkelasti vastaan tervehtimään). Oikein, Elli! Huuda +oikein riivatusti! + +ELLI. Mille pitäisi huutaa? + +MAUNO (menee tervehtimään). Koko elämälle! Mutta erikoisesti vanhalle +ja uudelle isännälle. + +ELLI. Niin! Isä on tänään astunut Rubikonin yli. + +MATTI. Minkä yli? Häh? + +ELLI. No, sen ojan yli! + +MATTI. Vai rupikoniksi sinä sitä nimität! Vekkuli! — Mutta päätetty +on asia! Vallesmanni tuo kirjat tänne Matinpäivänä. Tulkaa tekin, +naapurit, silloin meille päivälliselle! Tulette juhlimaan ja +todistelemaan. + +MAUNO ja OLLI. Kyllä, kyllä! Kiitos vaan! + +ELLI. Istuskelkaa nyt täällä hetkinen, minä pyydän. Tulen sitten +hakemaan kahvipöytään. + +MATTI (jatkaa omaansa). Mutta tulkaakin ajoissa! Jo puolelta päivin. + +ELLI (vallattomasti). Tuskin vallesmanni tulee, mutta voimme me +ilakoida ilmankin. + +MATTI (harmistuneena). Mitä sinä nyt taas? Miksi ei tulisi? + +ELLI. No, kun isä äsken puhelimessa sanoi häntä vasikaksi. + +MATTI (kimmastuu). Kuules, letukka! Älä nyt helkutissa —! + +ELLI (tekeytyen vakavaksi). Kyllä vaan! Isä sanoi: niin juuri, vasikka! +Hyvästi nyt! (Purskahtaa vallattomaan nauruun ja kiepahtaa peräovesta +ulos.) + +MATTI (hölmistyneenä). Sanokaapa, hyvät ihmiset, mihin minä joudun +tuollaisen iileskotin kanssa! Kyllähän minä vasikasta puhuin, mutta se +kuului kauppakirjan lehmiin eikä vallesmannille. + +OLLI. En minä usko, että vallesmanni sellaista haluaakaan — tuskin +nimikokseenkaan. + +MATTI. Ääh! Helkutti! Se kakara sitten keksii! Tiedäpäs, Olli! Sen +kanssa on toisinaan ihan pahemmassa kuin pulassa. + +OLLI. Ei se niin vaarallista ole. Pieni pila on aina herkkua elämässä. + +ERKKI (Maunolle, joka on häntä lähinnä). Anteeksi hetkinen! Minun pitää +vähän — (Menee nopeasti Ellin perässä.) + +MAUNO. Ei mitään! (Katselee hetken Mattia ja Ollia ja pujahtaa sitten +perältä ulos.) + +MATTI. Onhan se niinkin! Mutta kyllä tässä vanhan miehen pää toisinaan +saa kieppua kuin tuuliviiri. + +OLLI. Se pitää nuorena! Ja nuorena pysyminen on paras lääke vanhuutta +vastaan. + +MATTI (huomaa, että toiset ovat menneet). Hm! Tuota! Kuulehan, Olli! +Uskotko sinä tuon Maunon sanoihin? + +OLLI (pilaillen). Senkö veitikan loruihin? (Kääntyy ja huomaa, että he +ovat kahden.) Kas! Ovat menneet! + +MATTI. Vai et usko — + +OLLI. Älähän hiidessä! Minä luulin hänen olevan saapuvilla. Uskon +tietysti! Ei kukaan ole niin luotettava kuin Mauno. + +MATTI. Ahaa! Te yhä vaan kinastelette päin naamaa? + +OLLI. Miten hitossa jaksaisimme muuten täällä korvessa. Se pitää +pirteänä! Mutta ulospäin olemme samaa maata kuin maalarin housut. + +MATTI. Ääh! Tuota! Luuletko, että Mauno tarkoitti totta, kun kehui +Erkkiä? + +OLLI. Varmasti totta! Siitä menen takaukseen! Eikä kukaan pysty +arvostelemaan maanviljelijää paremmin kuin Mauno. Hän on etevin mies, +minkä tunnen — + +MATTI. Oletko sinäkin samaa mieltä? + +OLLI. No, sen minäkin voin vakuuttaa! Erkki tulee hoitamaan Rouhua +niin, että on lysti katsella. — Mutta mihin hemmettiin ne miehet +katosivat? + +MATTI. No, menehän hakemaan! Minäkin tulen pian perässä. Tunnethan tien! + +OLLI (vilkkaasti). Niinkuin viisi sormeani! (Menee touhukkaasti perältä +ulos.) + +MATTI (kokoilee tupakoita ja myhäilee tyytyväisenä). Hm! Jaah! Tjaah! +Ääh! Helkutti! + +ERKKI (tulee eteisen ovesta). Yksinkö isä täällä juttelee? Mihin +vieraat ovat menneet? + +MATTI. Sinun perässäsi kai juoksivat! + +ERKKI (naureskelee). Minun? Ei! Kai sitten Ellin perässä! + +MATTI. Kunnon poikia! Mutta tekevät kiusaa toisilleen. Kuulehan! Mitä +sinä tuumit siitä metsäjutusta? + +ERKKI. Olen sitä mieltä, että pitäisi harventaa. + +MATTI. No, harvenna! Minä ainakaan en estä — koska Maunokin arveli, +että ymmärrät talon asumista. Ja hän on hyvin taitava. + +ERKKI. Mauno taas sanoo, että Olli vie uusissa, onnistuneissa +aloitteissa hänestä voiton. + +MATTI. Soo! Ääh! Helkutti! Se sitten on mukava pentupari! Olen heitä +ikäni ihmetellyt. Mutta nyt he ensi kerran puhuivat vakavistakin +asioista. Metsästäkin! Taitavat miehistyä. — Noh! Mennäänpä nyt +haeskelemaan heitä! (Menevät peräovesta.) + +ELLI (tulee touhukkaana eteisestä ja menee hyräillen kirjoituspöydältä +hakemaan avaimia). + +Tuovin avain, Tuovin kimppu, Tuovin avainkimppu! Himppukimppu, +himppukimppu, lumppu, hamppu, himppu! Noh! Eihän täällä — (Hypähtää +sohvapöydän luo ja löytää siltä pienen, Tuovin jättämän avainkimpun.) +Ahaa! (Kääntyy menemään.) + +MAUNO (tulee ulko-ovesta). Kas! Yksinkö sinä täällä kukut? + +ELLI. En minä kuku! Minä olen kana. Kävin äsken hakemassa näitä avaimia +ja unohdin asiani. + +MAUNO. Sehän oli kovin mukavaa. Saamme istua täällä piilossa. + +ELLI. Pitääkö meidän olla piilossa? + +MAUNO. Pitää! Me tahdomme jutella kaikessa rauhassa. + +ELLI. Vai niin me tahdomme? Mutta näillä avaimilla olisi kiire. + +MAUNO. Kiirekö? Näytähän niitä! (Saa Elliltä avaimet, joita katselee. +Pistää ne taskuunsa ja menee istumaan sohvapöydän ääreen.) Kiitoksia +vaan, että pyysit minua istumaan ja — että itse asetut tuohon sohvalle. + +ELLI (purskahtaa helakkaan nauruun ja menee sohvalle). Tämäpä vasta +metkaa, tämä! + +MAUNO. Näin on hyvä! Mitä sinä sanoisit, jos minä kysyisin —? + +ELLI (keskeyttää nopeasti). Älä, veikkonen, kysy! Se on vissiin jotakin +hirveän hassua. — Mitä se on? + +MAUNO. Ajattelin vain kysyä sinulta, tuletko minun kanssani —? + +ELLI (panee kädet korvilleen). Lopeta jo! Lopeta! (Hymyilee ja ottaa +kädet korvilta.) Mihin minun pitäisi tulla sinun kanssasi? + +MAUNO (on ensin pienen hetken vähän hämmentynyt, mutta keksii sitten). +Laulujuhlille! Ensi kesänä! + +ELLI (pettyneenä). Soo! Minä ajattelin jo, että minne ihmeeseen pitäisi +lähteä. Missä ne ovat? + +MAUNO. Minä en nyt tällä hetkellä muista niin tarkkaan, mutta kai me ne +jostakin löydämme. + +ELLI. Kukapa ensi kesästä voi vielä puhua! Voimme olla vaikka — +naimisissa. + +MAUNO. Käyhän laulujuhlilla naineitakin ihmisiä! + +ELLI. Käypä tietenkin! Mutta älä puhukaan! Voit olla vaikka kihloissa. + +MAUNO. Kenen kanssa? + +ELLI. Mistä minä tiedän! Vallesmannin Kerttua kuulut hakkailevan. + +MAUNO. Kuinka? Millä tavoin? + +ELLI. Herrainen aika! Mistä minä tiedän, kuinka sinä hakkailet? + +MAUNO. Etkö ole huomannut? + +ELLI. Mitä minun olisi pitänyt huomata? + +MAUNO. Kuinka hakkailen sinua. + +ELLI. No, voi minun päiviäni! Hakkailetko sinä minua? + +MAUNO. No, niin jumalattomasti! — Ai, ai! Se oli vissiin ruma sana! +Mutta anna sen merkitä jotakin hyvin kaunista! + +ELLI. Niin jumalattomastiko sinä Kerttuakin hakkailet? + +MAUNO. En minä ole huomannut hakkailevani ollenkaan — Kerttua. + +ELLI. Näes! Silloin se on oikeata hakkailua, kun ei itse huomaa. + +MAUNO. Tämäkö sitten on väärää, kun minä sinua — + +ELLI (nauraen). Älä puhu! Et sinä ole koskaan minua hakkaillut. + +MAUNO. Kyllä kai minä itseni tunnen. Nyt minä sen teen. Kuule! Lupaatko +tulla minun kanssani — + +ELLI (pilaillen). Laulujuhlilleko? Jos ne löydämme jostakin? + +MAUNO (taas masentuneena). No, ei sitten puhuta niin kaukaisesta +tulevaisuudesta! Tuletko nuorisojuhlille pääsiäisenä? Se on ainakin +niin lähellä se aika, ettei siihen mennessä ennätä mitään kummia +tapahtua. Emme ole vielä silloin kihloissa. + +ELLI. Emmekö? + +MAUNO (veitikkamaisesti). Olemmeko sitten? + +ELLI (kujeillen). Näyttää jotenkin varmalta, etten minä ainakaan ole. + +MAUNO. No, sitten ajamme yhdessä kirkonkylään pääsiäisenä! + +OLLI (säntää sisään perältä). No, voi tätä hirmuisten petosten ja +kavalien juonien ehtoota! Olen hakenut teitä ympäri talon — + +MAUNO. Ja etsinyt kuin kiljuva jalopeura, nielläksesi meidät. + +ELLI (hypähtää ylös ja menee Ollin luo.) Anna anteeksi, Olli! Tämä oli +kokonaan Maunon syy. Ai! Avaimet! Ne unohdin jo toisen kerran. Anna +pian, Mauno! Muuten saan ripsua. + +MAUNO (antaa avaimet). Ole hyvä! + +ELLI. Kiitos! Tehkää nyt hyvin ja tulkaa kahvipöytään! Mutta sallikaa +minun juosta edellä! (Livahtaa pois peräovesta.) + +OLLI. Vai ajat sinä Ellin kanssa kirkolle! Vai ajat! Minä kuulin. + +MAUNO. Ajan minä. + +OLLI. Olet sinä koko peijooni! Otat vangiksi Ellin avaimet ja pakotat +hänet kuuntelemaan tyhmyyksiäsi! Pitäisi sinun tietää, että juttusi +ovat tylppiä kuin perunanuija! Oikea peruna! nuija! + +MAUNO (voitonriemuisesti nauraen). Niinkö luulet? Meillä oli hyvin +kiintoisa keskustelu! + +OLLI. Taisit jo kosaistakin? Tunnusta totuus! + +MAUNO. En ehtinyt! Tulit pahimmiksi tielle! (Menee perältä.) + +OLLI. Nauraa parhaimmin — joka viimeksi nauraa! Odotapa vain! (Seuraa +Maunoa.) + + Väliverho. + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +Keskipäivä Matinpäivänä. + +MATTI (istuu pöydän ääressä ja selailee vanhoja asiapapereita, +silmälasit nokalla). Ääh! Helkutti! Helkutti! + +ERKKI (tulee eteisestä). Nyt on vanha talli puhdistettu ja häkit +täynnä heiniä vierasten hevosia varten. Minä päästin väet työstä, että +tuntevat Matinpäivän alkaneen. + +MATTI. Sellainenhan se tapa on ollut tässä talossa — ties kuinka kauan! +Aina Matinpäivänä on pidetty pienet pidontapaiset väelle ja alusille. +Tämä on kai nyt viimeinen kerta. + +ERKKI (istahtaa sohvapöydän ääreen). Eikö mitä! Ei huolita luopua +vanhasta tavasta ainakaan isän eläessä! Ja Mattihan minunkin toinen +nimeni on. Annetaan tämän hauskan tavan säilyä! + +MATTI (muhoilee). Arveletko, että pojastasikin vielä tehdään Matti — +toiselta nimeltään? + +ERKKI. Kyllä, varmasti tehdään! Ja toisena olkoon Erkki, joka on +Tuovinkin isällä. Minä roikun kaikessa vanhassa niin paljon kuin +olosuhteet sallivat. + +MATTI. Eivät ne nykyään sitä paljon salli! Eikä tarvitsekaan! Onpa +niissä vanhoissa ajoissa pötyäkin! Tässäkin nämä isäni aikuiset +talonkirjat, jotka lystikseni kaivoin äsken vintiltä vanhasta +eväsvakasta! Ääh! Helkutti! Eihän niitä osaa lukeakaan! En minä enää +muistanutkaan, että ovat vänskän kieltä, pahukset. Oli siinä vanhassa +ajassa sellaistakin! Ja muutakin! Oli vielä muutakin! Ääh! Helkutti! +(Heittää paperit pöydälle.) + +ERKKI (nauraa). Isä on vihainen noille vanhoille tomuille. Se on +suotta! Uudet tuulet puhaltavat ne kaikki ilmaan — ja ovat jo +puhaltaneet aikamoisia pölypilviä, jotka haihtuvat, minkä ennättävät. + +MATTI (ottaa lasit nenältään). Hm! Eiköhän ole niin, että jokainen +uusikin luuta huomaa joskus vain pölyttävänsä eikä puhdistavansa. +Uudestakin tulee vanha. Sellainen taitaa olla kaiken kohtalo tässä +maailmassa. Niin oli kai isäni laita — ja niin nyt minun — + +ERKKI (reippaasti). Ja kerran taas minun. Selvä se! + +MATTI. Niin kai! Niin kai! Mitäpä siitä! Lakaiset niin kauan kuin +luudanvarvut kestävät. Ääh! Helkutti heitä ajatelkoon! — Asiasta +toiseen! Ne taitavat olla vähän pikiintyneitä, nuo naapuriherrat? + +ERKKI. Elliinkö — vai —? + +MATTI. Elliin tietenkin — västäräkkiin! + +ERKKI (naureskelee). Kilvanhan ne näkyivät tekevän parastaan viime +sunnuntai-iltana. + +MATTI. Taitavat olla yhä vielä samanlaisia pentuja kuin ennenkin. +Kilpailevat kaikessa. + +ERKKI. Niin kai, mutta jos samaa vauhtia jatkavat, niin toinen kai +heistä lopulta Ellin ottaa. Ja meille asiattomille on tietysti +samantekevä, kumpiko. Yhtä kunnon poikia molemmat. + +MATTI. Niin! Kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti! + +ELLI (tulee perältä). Kas niin vaan! Nyt ollaan valmiit siellä naisten +puolella. Tuovikin jo alkoi pukeutua. Mutta kuulehan, isä! Tytöt +kyselevät pelimannia. He tahtoisivat pyörähdellä. + +MATTI. Kas lempoja! En muistanut, että sellaisiakin haluja on olemassa. +Taitaa olla sinun keksintöäsi, tansmestari? Häh? + +ELLI. Enpä sano! + +MATTI. Sooh! No, kyllä sen sitten muutenkin tietää! Ja pianoako aiot +rimputtaa heille? + +ELLI (nauraa). En sitten olisi koko tanssia keksinytkään! Pyydetään +Kivistön Topo hanureineen! + +ERKKI. Kyllä minä piipahdan töllimäkeen. + +MATTI. Kas, kun en ole vielä käynyt noutamassa sokeata Miikulaa — + +ERKKI. Enkö minä voisi häntä tuoda? + +MATTI. Olen aina hakenut itse kaikkiin Rouhun pitoihin. Tiedäthän sen. +Hän oli paras lapsuuskumppanini. Lähden hakemaan häntä ja puhuttelen +samalla säkkipélin renkuttajaa. (Työntää asiakirjat pöytälaatikkoon.) + +ERKKI. Menenkö heti valjastamaan?... + +MATTI. Annas olla! (Katsoo akkunasta.) Ei näy tarvittavan! Tuollahan +Ville palaa kauppiaasta. Kääntyy juuri veräjästä. + +ELLI. Siellähän tulee toinenkin ajaja Villen perässä! + +ERKKI (nousee katsomaan). Sehän on Vastarannan Olli! Miten ihmeessä hän +tulee kirkolta päin? + +MATTI (nousee). Minäpä kiiruhdan ottamaan hevosen Villeltä, että hän +saa ottaa huostaansa Ollin ruunan ja viedä talliin. (Menee oikealta +ulos.) + +ERKKI (vilkaisee Elliin, hauskasti). Tulee sulhasia! + +ELLI (heittäytyy keinutuoliin). Niistä sinä aina puhut! Tahtoisit kai +kovin mielelläsi päästä minusta? + +ERKKI. Siinä sinä kovin erehdyt! (Asettuu entiselle paikalleen ja ottaa +tupakan.) En ollenkaan haluaisi luopua sinusta. Mutta minkä sille +mahtaa, että on poikia maailmassa ja sinä olet nätti tyttö. + +ELLI. Ole vaiti! Älä työntele minua aina ensimmäisen kelkkaan! + +ERKKI (kiusoitellen). Eikö ensimmäisen? Mulla ainakaan ei ole Ollia +vastaan yhtään mitään! Onko sulla? + +ELLI. En sano! + +ERKKI. No, jos on, niin tuleepa kohta toinen perässä! + +ELLI. Kuka toinen? + +ERKKI. Mauno! Pidätkö enemmän hänestä? + +ELLI. En sano! + +ERKKI. Mutta täytyyhän sinun sanoa jotakin, jos he kysyvät. + +ELLI (pysäyttää äkkiä keinutuolin). Luuletko, että kysyvät? Yhtaikaako? + +ERKKI (nauraa). No, en minä usko, että he sen tekevät ihan prikulleen +yhtaikaa, Toinen ensin ja toinen sitten! + +ELLI. Kumpi ensin? + +ERKKI. En tiedä! Eivät ole sitä minulle sanoneet. + +ELLI. Pidätkö Maunosta vähemmän kuin Ollista? + +ERKKI. En! Pidän molemmista yhtä paljon. Kunnon miehiä molemmat! + +ELLI (veikistellen). Kumpaiselle tahtoisit — että menisin? + +ERKKI. En sano! + +ELLI (keinuu taas). Sinä sitten olet inhoittava! (Pysähtyy.) Eikä +Tuovikaan sano! + +ERKKI. Siinä hän tekee viisaasti! + +ELLI (antaa vauhtia tuolille). Mitä sitten pöriset ollenkaan, kun et +kuitenkaan sano yhtään mitään! + +ERKKI (vakavammin). Tahtoisin, että valmistuisit ratkaisuun. + +ELLI. Mihin ratkaisuun? + +ERKKI. Tien valinnassa! Oikeanpuolinen tie vie Rantalaan ja vasen vie +Vastarantaan. Kapea järvi ne vain erottaa toisistaan, mutta turhaa on +sitten enää jälkeenpäin katsella akkunasta toiselle rannalle. Silloin +se järvi on leveämpi kuin valtameri. + +ELLI (pysäyttää tuolin ja katselee ihmeissään). Minä luulen, että sinä +runoilet! + +ERKKI. Niin! Minä runoilen sinulle ajattelemisen taitoa. Tässä asiassa +et voi saada mitään muuta neuvoa. (Kuuntelee ja nousee.) Niinpä niin! +Sieltä Olli jo kuuluu tulevan. + +ELLI (koskettaa nopeasti tukkaansa ja aikoo istua paikallaan, mutta +livahtaakin sitten äkkiä ulos perältä). Ota vastaan vieras! Minä menen +auttamaan Tuovia. + +ERKKI (työntää eteisen oven auki). Tervetuloa taloon! Tervetuloa! Käy +sisälle! + +OLLI (tulee ja tervehtii). Päivää! Päivää! Setä sanoi, että olen +ensimmäinen vieras. Ja ehkä vähän liian aikainenkin, mutta —. + +ERKKI. Älä puhu mitään! Naapuri ei ole koskaan liian aikainen! Käy +istumaan! Isän täytyi mennä — + +OLLI. Minä kuulin. Ukolla on kauniita vanhoja tapoja. + +ERKKI. No, sinä ajelit oudolta suunnalta? + +OLLI (asettuu keinutuoliin niin, että näkee helposti ulos akkunasta, +naurahtaa). Niin! Tulin kirkolta. Lähdin kotoa jo hämärässä. Puijasin +Maunoa! + +ERKKI. Vai niin! Pitikö hänenkin ajaa kirkolle? + +OLLI (huvitettuna). Ei! Mutta nyt hän tietysti istuu akkunassaan ja +odottelee minun lähtöäni. Ja sillä aikaa minä jo istunkin täällä. Eikö +ollutkin sievä temppu? + +ERKKI. En osaa sanoa, kun en tiedä — + +OLLI. Näes! Minä halusin päästä Rouhulle ennen Maunoa. + +ERKKI. Oliko teillä veto vai —? + +OLLI. Ei! Mutta — mutta (äkkiä) missä Elli on? + +ERKKI (hymähtää). Kyllä hän on kotona! Tietysti! Olisiko asiaa? + +OLLI. Tuota — tuota — haluaisin väin tervehtiä. + +ERKKI. Luulen, että hän on Tuovin luona pukeutumassa. (Tarjoa tupakkaa.) + +OLLI. Älä hiidessä! Kestääköhän se kauankin? + +ERKKI. Kukapa ne naiset tietää! + +OLLI. Sepä nyt oli! (Pistää savukkeen väärän pään suuhunsa.) Ääh! +Pentele! + +ERKKI. Enpä ole koskaan ennen nähnyt veljeä noin hajamielisenä! + +OLLI. Ajattelin tässä muita asioita. Eiköhän niitä voisi vähän +kiirehtiä? + +ERKKI. Asioitako? + +OLLI. Eikä — vaan niitä naisia! + +ERKKI. Aiotko heti lähteä, kun sinulla on niin kiire tervehtimään? + +OLLI (leikkisän ärtyneesti). Älä nyt ole tyhmä! Peijakas! Tahdon tavata +Ellin ennen Maunon tuloa! Siksi olen täällä varkain. + +ERKKI. Ahaa! Ennen Maunoa? + +OLLI. . Niin! Tietysti! Mulla on asiaa. + +ERKKI. No, jos on niin kiire, niin — eiköhän ovenraosta voisi sanoa? + +OLLI (katsoo Erkkiä tyhmänsekaisesti). Ovenraostako? (Räjähtää +nauruun.) Oletpa sinä hyvä keksimään! Vai ovenraosta! No, voi minun +päiviäni! + +ERKKI (hymyilee). Miksikä ei, jos on oikein kova hätä! + +OLLI (toivottomasti). Mene nyt hiidenkattilaan hätinesi! Käsitä nyt, +kun sanon, että haluan asiat selviksi ennen Maunon tuloa! Selviksi! +Ymmärrätkö? Eikä sitä selvyyttä saa ovenraosta! Pentele! + +ERKKI. Ooh! Onko sotku niin paha? Enkö minä voi auttaa sinua? + +OLLI. Sinä?' Sinä näyt olevan yhtäläinen sotkumestari kuin Maunokin. +(Kääntyy katselemaan akkunasta.) No voi lempo! Siellä jo konkottaa +vallesmannin kailu kylätietä. + +ERKKI (katselee myös). Kas! Niinpä näkyy! Mutta siinähän on ainoastaan +kuski ja nainen reen perässä. + +OLLI. Niin näkyy! Vallesmannia siinä ei ole. + +ERKKI. Ei! Kerttu vain yksin. Vallesmanni tulee ehkä toiselta taholta. +Sillä miehellä on aina monta rautaa tulessa. + +OLLI. Kukas, pentele, tuolta sitten ajaa Kerttua vastaan? Tulee kuin +lentäen, täyttä ravia! Ja kauniisti sen varsa juokseekin! + +ERKKI. Sehän on kilpa-ajovauhtia! Kuinka hiivatissa ne aikovat +sivuuttaa toisensa kapealla kujalla? + +OLLI. Ehkä Kerttu ehtii poikkeamaan veräjästä! + +ERKKI. En usko! Tuo vieras lähenee kuin noiduttu! Mutta eihän se mikään +vieras olekaan! Sehän on Mauno ja hänen hiirakkonsa. + +OLLI (hypähtää ylös). Älä! Niin totisesti onkin! Itse sotkumestari ja +hänen giraffinsa! Hyvästi nyt kaikki hyvät yritykset! (Pyyhkii otsaansa +ja katsoo neuvottomana ympärilleen.) + +ERKKI. Elleivät ne hurjimukset nyt hiljennä, niin ajavat varmasti +veräjän reikään yhtaikaa. + +OLLI. Ne eivät kai huomaa toisiaan! Ovat nekin hevosmiehiä! + +ERKKI. Ne kai kumpikin luulevat vastaantulijan ajavan suoraan ja +pyrkivät itse pujahtamaan veräjästä — tieltä pois. + +OLLI. Ei vaan giraffi ikinä voi mihinkään puikahtaa tuollaisessa +vauhdissa. + +ERKKI. Kailu taitaa ehtiäkin ennen. — Ei! Nyt se hiljentää. + +OLLI. Ja giraffi tulee kuin Afrikan peto. Hulluko se Mauno on! Suorasta +kulmastako aikoo selvitä? Hei! Siinä sitä ollaan! + +ERKKI. Mies päällään pystyssä lumitäyteisessä valta-ojassa! Onneksi +ehti veräjän pylvään ohi! Kolme kyynärää lunta ja sileä pohja! Ei +hätää! (Juoksee nopeasti ulos oikealta.) + +OLLI (ei huomaa Erkin lähtemistä). Jo Kerttukin on paikalla — ja kuski +hyppää reestä — ryhtyy kiskomaan Maunoa jaloista. Ahaa! Siellähän +jo Erkkikin juoksee. (Katsoo ympärilleen.) Hm! Pentele! (Tekee +päättäväisen eleen ja aikoo perältä ulos.) + +ELLI (tulee vastaan). Kas! Päivää! Yksinkö sinä täällä —? + +OLLI. Ihan ypöyksin! Ja olen ollut kuin tulisilla hiilillä. (Asettuu +niin, että Ellin selkä on akkunaan päin.) + +ELLI. Miksi niin? + +OLLI. Olen koko päivän odottanut sinua. + +ELLI. Älä nyt! Vastahan juuri tulitkin. + +OLLI. Niin, mutta minä olen odottanut jo aamupimeästä asti tapaavani +sinut. + +ELLI (ilakoivasti). Onko sinulla niin tärkeätä sanottavaa? + +OLLI (vilkaisee aina silloin tällöin akkunaan). On! Niin tärkeätä +minulla on: + +ELLI Minä nousin jo kyllä kello kuudelta. Mahdoit tulla aamukahville. + +OLLI. Älä nyt laske leikkiä! Ole oikein vakava vähän aikaa! + +ELLI (kädet selän takana). No? Minä olen. + +OLLI (epävarmana). Mitähän sinä sanoisit, jos minä — jos minä kosisin +sinua? + +ELLI (nojautuu vähän takanaan olevaan keinutuoliin, kujeillen). En osaa +sanoa — etukäteen. + +OLLI. Vai niin! No, sitten minä kosin sinua. + +ELLI. Koska? + +OLLI. Älä nyt, Herran tähden, tee minusta ihan pöhköä! Ymmärrä nyt Elli +kulta, että minä pyydän sinua vaimokseni. + +ELLI. Vastarantaanko emännäksi? + +OLLI. Niin — tietysti! + +ELLI. Talouttako hoitamaan? En kykene siihen niin isossa talossa. + +OLLI. Älä nyt! Ei sellaiseksi! On siellä hoitajansa. + +ELLI. No, kanatarhaako varten? Siellähän on iso kanatarha. En pysty! + +OLLI. Älä nyt enää leikittele! Vaimoksenihan minä pyysin! Sanoinhan sen! + +ELLI. Sanoit kyllä, mutta et sanonut, mikä virka sillä vaimolla olisi. + +OLLI (ymmällä). No, herran pieksut! + +ELLI (vallattomasti). Jos aiot kiinnittää minut johonkin toimeen +talossasi, niin sinun pitää tarkasti luetella kaikki tehtävät! + +OLLI (tuskassa). Minkälaiseen pussiin minä nyt olenkaan itseni puhunut! +Sano, Elli kulta, mitä minun nyt vielä pitää sanoa! + +ELLI. Miksi sanot minua Elli-kullaksi? + +OLLI. Miksikö? Siksi, että minä rakastan sinua. + +ELLI. Kuinka sanoit? + +OLLI. Minä rakastan sinua! (Ymmärtää Ellin, innostuu.) Niin, minä +rakastan sinua yli kaiken ymmärryksen. Olen aina rakastanut! (Tarttuu +Ellin käsiin.) Kuuletko, kultainen tyttö! Minä rakastan sinua! Tahdon +sinut ijäti omistaa itselleni! En taloille enkä karjoille enkä +kanoille. Itselleni sinut tahdon! Kainaloiseksi kanakseni! Ymmärrätkö, +että minä rakastan sinua? Rakastan, rakastan, rakastan! + +ELLI (sallii Ollin vetää hänet lähemmäksi; katsoo lempeästi silmiin). +Onko se ihan totta — kun — kun sain niin kauheasti kiskoa sitä irti +sinusta? + +OLLI. On se! Se on minun suurin totuuteni! Minä rakastan sinua! Mitä +sanot? Välitätkö minusta? Sano, rakas Elli! + +ELLI (painuu hiljaa Ollia vasten). Olli — rakas! + +OLLI (syleilee rajusti Elliä ja suutelee). Rakas, kultainen — +kiusoittelija! (Riemussa.) Sinä olet minun, minun! (Kiepauttaa Ellin +ympäri.) Sanonko sedälle, mistä suuresta asiasta olemme sopineet? + +ELLI (ottaa äkkiä Ollia kaulasta). Sano vain — mitä — vain haluat! + +OLLI. Sinä — rakas! (Suutelee.) + +ELLI. Niin! Juuri niin! Rakas! (Irtautuu ja kiepahtaa nopeasti perältä +ulos.) + +MATTI (tulee ovessa vastaan ja työntää hänet takaisin). No, no, +pyryharakka! Mitä sinä nyt pyrähtelet? + +ELLI (voittaa nopeasti hämmennyksensä). Kas, isä! Etkö mennytkään +töllimäkeen? + +MATTI (myhäilee). En mahtunut, kun tupsahti veräjän täydeltä vieraita. +Ja tuskin mahduin tuostakaan ovesta! Talon vieraitako sinä pakoilet? +Oletko käyttäytynyt sopimattomasti? + +ELLI (entisellään). Täytyihän minun yrittää paeta, kun pelkäsin, että +tuo Olli sotkee tukkani. Taisi jo pörröttää pahanpäiväiseksi. + +MATTI. Häh? Oletko taas joutunut tenstämistuulellesi, vaikka vieraita +on talo puolillaan? Muistakin jättää kaarestelukujeesi tältä päivältä! + +ELLI (ilakoiden). Tällä kertaa on Olli syypää kaikkeen! Ripitä häntä +oikein perinjuurin! Ihan anturoita myöten! (Aikoo livahtaa ovesta.) + +MATTI (tarttuu hänen ranteeseensa). Etpä nyt karkaakaan, kantelija! +Hyi! Millainen kantelija sinusta on tullut! + +OLLI. Elli on ihan oikeassa. Minä olen syypää kaikkeen. Minä sanoin +rakastavani häntä ja — hän kai vähän säikähti — kuinka nyt sanoisin +oikein miedosti — säikähti tulisia tunteitani. Ja nyt minä pyydän +sinun suostumustasi, setä. Ellei sinulla ole mitään sitä vastaan, niin +menemme naimisiin kuin pyhä tuhka. + +MATTI. Ääh! Helkutti! Kylläpä kävi äkkiä! Mitäpä minun nyt pitäisi +sanoa? Eihän tässä yllätyksessä enää ajatuskaan pääse perässä. Sano, +Elli, mitä minun on vastattava Ollille! + +ELLI. Etkö ole siitä selvillä? + +MATTI. Jos antaisitte edes hengittää rauhassa, niin — + +ELLI. Käsität kai, että sinun on kiellettävä! + +OLLI. Mitä sinä sanot? + +MATTI. Niinkö? Oletko sitten itsekin kieltänyt? + +ELLI. En — mutta — enhän minä mene naimisiin — kuin pyhä tuhka! +(Heläyttää kirkkaan naurun.) + +OLLI. Vai niin! Minulla jo nousi sydän kurkkuun. No, ei mennä naimisiin +ihan heti paikalla! Mennään silloin, kun Elli määrää — ja setä +tietysti, ellei setä pane vastaan — + +MATTI (ankarasti). Tiedätkös sinä, huithapeli, että tämä on vakava +asia? Häh? Ääh! Helkutti! Sano suoraan, miten tahdot asian ratkaistuksi +— tai minä kiellän kuin kirveensilmään! Ymmärrätkö? + +ELLI (isän kaulassa). Älä kiellä, isä! Mitä suotta kieltäisit? Johan +sinä panetit minut talonkirjoihinkin. Ja Olli rakastaa minua, vaikka ei +tiedä siitä yhtään mitään. Enkä minä kenestäkään muusta huoli! + +MATTI. Odotas nyt, lavertelija! Odota! (Irtaantuu ryhmästä ja menee +keinutuoliin istumaan.) Ennen lopullisia päätöksiä pitää Ollin saada +tietää, että Elli saa myötäjäisiksi — + +OLLI. Ei, ei! Sellaisista en välitä! Elliä minä pyydän enkä mitään +muuta. + +MATTI (kimmastuu). Mutta Elli ei lähde paitasillaan talosta! Tiedä se! + +OLLI. Lähtipä miten tahansa, kun vain lähtee. Minulla on hyvä talo ja +velaton. Olisipa ihme, jos se ei meille riittäisi. + +ELLI. Älä nyt, Olli! Jos et ota isän sataatuhatta, niin isä ei anna +minuakaan, eikä Erkki saa taloa, eikä isä itse saa vasikkaansa. + +MATTI (kääntyy tuolissa julmistuneena). Ääh! Helkutti! (Huomaa +kuitenkin tilanteen hauskan puolen ja rupeaa nauramaan.) Helkutti! +Helkutti! Minä näen, että te olette pikiintyneitä kakaroita! Hullua +olisi puhua teille järkeä. Ottakaa toisenne ja muistakaa, viiripäät, +pysyä onnellisina! Muistakaa! + +ELLI ja OLLI (hyökkäävät kiittämään Mattia). Kyllä muistamme! Me olemme +aina onnellisia! + +MATTI (vaivaantuu hellyyden osoituksista). Hyvä, hyvä! Ja nyt, Elli! +Nopeasti! Mauno ja vallesmannin Kerttu kuuluvat tulevan eteiseen. Ohjaa +saliin! + +ELLI. Kyllä, kyllä! Mutta muista sanoa päivällispöydässä, että me +olemme kihloissa! Niinkuin pyhä tuhka! (Pusertaa ohimennen Ollin kättä +ja poistuu eteiseen ilakoivana.) + +MATTI. Ääh! Helkutti! Sen vain sanon sulle, että viipperän siitä saat! + +OLLI (hymyilee). Ei hätää! Käy minun makuuni! Sellainen olen itsekin. +Samanluonteiset lapset leikkivät parhaiten. + +MATTI (nousee). Olkoon sitten niin! (Antaa kättä.) Asia on päätetty! + +OLLI. Tällä kädenlyönnillä otan haltuuni Ellin onnen. + +MATTI. Niin sen pitääkin olla! Minun täytyy nyt mennä! (Menee perältä +ulos.) + +OLLI (kävelee onnellisena pari kierrosta ja heittäytyy sitten +keinutuoliin). + +ERKKI. Tule vain tämän kautta! (Tulee eteisestä.) Täällä on pesuvettä +ja peili — ja Olli seuraksesi! (Menee perältä ulos.) + +MAUNO (tulee eteisestä). Kas! Terve! Näitkö miten minun kävi? (Alkaa +laittaa itseään kuntoon pesukaapin ja peilin edessä.) + +OLLI. Näin! Teit aikamoisen kuperkeikan. Sepä vasta oli lankeemus +vahingon veräjällä! (Naureskelee iloisesti.) Älä välitä, vaikka minua +naurattaa! Tiedäthän, että onnittelen sydämestäni, kun pääsit ehjin +nahoin. Tiesin jo silloin, kun lensit ojaan, että häränpylly oli +vaaraton. + +MAUNO (omassa hommassaan). Mistä tiesit? + +OLLI. Erkki sanoi. Kolme kyynärää lunta. Mutta onnettomuuden veräjä se +oli sinulle sittenkin. + +MAUNO. Niinkö luulet? + +OLLI. Selvä se! Olen ollut täällä jo puolisen tuntia. Kaikki on +järjestyksessä. Aloitin asiani juuri silloin, kun sinä lojuit ojassa +päälläsi pystyssä. Silloin tein sinulle pienen kepposen. + +MAUNO. Minkä asian — ja minkä kepposen? + +OLLI (katselee voitonriemussa Maunoa). Menin kihloihin Ellin kanssa! +(Räjähtää poikamaisen iloiseen nauruun.) + +MAUNO (menee onnittelemaan). Oi, veikkonen! Salli minun onnitella! Ja +niin nopeasti sinä toimit! + +OLLI. Niin — näes! Se on kaikki tuon onnettomuuden veräjän ansiota. + +MAUNO (menee takaisin peilin luo). Niin, todella! Sillä veräjällä +on mahdottoman suuret ansiot. Sanotaan, ettei kukaan pääse vahingon +veräjälle. Mutta minä pääsin. Siitä tuli mulle ikuisen onnen veräjä! + +OLLI. Soo! Mutta älä nyt vain yritä puhua mitään ylimielistä +katkeruuden kieltä, vaikka Ellistä tuleekin minun vaimoni. Varoitan +sinua ajoissa! + +MAUNO. Salli minun sentään olla onnellinen — yli äyräitten! + +OLLI (hauskasti). Ole, peijakas, kykysi mukaan! Ja mieshän on +hävinnytkin. + +MAUNO (kääntyy ja korjailee kaulustaan). Kuulehan! Kun minä nousin +ojasta, näin edessäni niin kirkastuneen naisolennon, ettei sitten +kauniimpaa ikinä. Olin heti tulessa ja liekissä! Ja ymmärsin, että +se tuli oli jo kauan kytenyt minussa. Ja — ja samaa sanoi Kerttu +itsestään. Tuo matka, näetkös, tuolta veräjältä tänne, on satakunta +metriä. Me astuimme sitä hitaasti, hyvin hitaasti. Ainakin kymmenen +minuuttia. Ja se riitti! Meidän tiellemme oli sattunut onnen veräjä. + +OLLI (on tarkannut kertomusta ihmetellen ja pyörein silmin). Entä — +entä nyt? + +MAUNO. Minä olen kihloissa Kertun kanssa! (Nauraa poikamaisesti Ollille +vasten naamaa.) + +OLLI (hypähtää rajusti pystyyn, syleilee Maunoa ja alkaa taluttaa häntä +peräovelle). Olipa se siunattu veräjä! Se oli oikein todellinen onnen +veräjä meille molemmille! Hih, hei! Tästähän riemu syntyi! + + Väliverho. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77252 *** |