Update for 76568HEADmain

1 files changed, 1139 insertions, 0 deletions

diff --git a/76568-0.txt b/76568-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..6b46beb
--- /dev/null
+++ b/76568-0.txt
@@ -0,0 +1,1139 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76568 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+SEINÄ VÄLIÄ
+
+Yksinäytöksinen huvinäytelmä
+
+
+Kirj.
+
+MARTTI VUORI
+
+
+Näytelmäkirjallisuutta N:o 5.
+
+
+
+
+
+Kuopiossa,
+U. W. Telén & C:o,
+1894.
+
+
+
+
+NÄYTELMÄN HENKILÖT:
+
+MAIKKI PERON, musiikkiopiston oppilas.
+NEITI FILANDER, hänen tätinsä.
+MAISTERI VERHO.
+IIDA, palvelustyttö.
+
+Tapahtuu Helsingissä.
+
+
+
+
+Sali. Perällä kaksi ovea, joista toinen vie eteiseen toinen
+sisähuoneisin. Toisella sivuseinällä, jossa on kaksi ikkunaa, on sohva,
+pöytä, tuoleja, kukkia; toisella flyygeli ja nuottihylly. Ilta. Lamppu
+palaa pöydällä ja flyygelin nuotinkannattimen kummallakin puolella
+kynttelit.
+
+
+Ensimmäinen kohtaus.
+
+    Maikki, sitte Iida.
+
+_Maikki_ (soittaa sormiharjoituksia, lukien itsekseen tahtia).
+
+_Iida_ (tulee sisältä ja seisattuu Maikin taakse): Ryökynä!
+
+_Maikki_ (tahtoen soittaa loppuun): Yks', kaks', kolm', nelj', — yks',
+kaks', kolm', nelj'.—
+
+_Iida_: Ryökynä, hoi! —— Kuulkaas, Maikki ryökynä!
+
+_Maikki_: — Yks', kaks', kolm', nelj'... (lopettaa ja pyörähtää ympäri
+soittotuolillaan.) Ka, mitä nyt?
+
+_Iida_: Antakaa anteeks', että ryökynää häiritsen, mutta — — —
+
+_Maikki_: Mutta mitä?
+
+_Iida_: Niin kun minä päivällä ihan unhotin ryökynälle sanoa, kun
+ryökynä tuli kotiin sieltä musiikki-instituutista, että täällä kävi
+tuon Plummin rouvan Loviisa...
+
+—_Maikki_: Kuka? Kenenkä?
+
+_Iida_: Loviisa— — tuon Plummin rouvan neitsyt, joka asuu tässä
+toisessa päässä pytinkiä.
+
+_Maikki_: No?
+
+_Iida_: No, ja se Loviisa sanoi, että heille toissa päivänä muutti uus'
+maisteri, joka asuu tässä seinä väliä tämän suojan kanssa.
+
+_Maikki_: Mitäs se sitte minuun kuuluu?
+
+_Iida_: Niin, nähkääs, se maisterihan se oli sille Plummin rouvalle
+valittanut, ett'ei hän saa yhtään mitään luetuksi, kun meillä — niin
+hän oli sanonut — yöt päivät soittaa rämpytetään.
+
+_Maikki_: Rämpyt...? (Pyörähtää takaisin pianon eteen ja selailee
+vihaisesti nuotteja.) Mitäs minä sille mahdan, että minun
+sormiharjoituksia soittaa pitää.
+
+_Iida_: Sitähän minäkin Loviisalle sanoin, ett'eihän meidän ryökynä
+sille mitä mahda, että hänen soittaa pitää. — Ja sitte se Loviisa vielä
+spraakasi, että se maisteri oli Plummin rouvalle jutellut, että hänen
+jo kahdesta paikasta oli pitänyt pois muuttaa: toisessa kun soitettiin
+yläällä, toisessa sekä yläällä että alaalla ja vieressä vielä laulaa
+hoilotettiin. Ja nyt hän, sanoo, oli varten vasten muuttanut tänne
+Hökperin kadun päähän etemmäksi siitä musiikki instituutista, että
+saisi rauhassa lukea, sillä kun kuuluu olevan niin hirveän paljon
+tenttaimia, — vai mitä se Loviisa sanoi, — luettavana.
+
+_Maikki_ (hermostuneesti): Olkoon! Yhtä paljo on mullakin soittamista.
+
+_Iida_: No jaa, tietystikin. — Vaan sitte se oli maisteri, kuulen ma,
+vielä sanonut, että ihan täällä jo hulluksi tulee, ja Plummin rouva oli
+ollut hyvin pahoillaan, kun hän oli lopulta uhannut muuttaa pois koko
+paikasta.
+
+_Maikki_: Muuttakoon! Yhtä hyvä hyyryläinen olen minä kuin hänkin, —
+sano sinä sille Blommin rouvan Loviisalle niin. Enkä minä voi heidän
+hyyryläistensä takia soittamistani jättää.
+
+_Iida_: Eihän se Loviisa sitä mitä omasta itsestään sanomaan tullut.
+Sehän se oli maisteri ensin kuitenkin käskenyt häntä nöyrimmästi
+pyytämään, että eiköhän olisi edes näin iltaisin mahdollista...?
+
+_Maikki_: Eikä oo...
+
+_Iida_: Sen kun täytyy muutenkin yötkin valvoa...
+
+_Maikki_: Jopas niillä on vaatimuksia! Ja lukekoon viisaammaksi, ett'ei
+toista kertaa tällaista röyhkeätä pyyntöä tee. Ei. Anna minun olla,
+anna minun soittaa rauhassa. (Käy jälleen soittamaan.)
+
+_Iida_ (menee, kotvasen seisottuaan).
+
+
+Toinen kohtaus.
+
+    Maikki, sitte neiti Filander.
+
+_Neiti Filander_ (vanhanpuoleinen, lihavanläntä nainen, leu'aasa
+harvoja partahapsia, tulee sisältä; oikean käden kainalossa kantaa
+hän pientä sylikoiraa, jolla on kulkusia kaulassa ja punainen täkki
+selässä; vasemmassa kädessä on hänellä nuuskarasia, iso kirjava
+nenäliina ja kirje): Maikki! — Maikki kulta!
+
+_Maikki_ (lopettaa soittonsa ja kääntyy): Täti?
+
+_Neiti Fllattder_ (istuu sohvaan ja ottaa koiran syliinsä): Kas tässä
+tuli kirje! Otas, kultaseni, ja lue!
+
+    (Iida näkyy vähän aikaa, tämän kohtauksen
+    alussa, kuuntelevan oven takana).
+
+_Maikki_ (ottaa kirjeen): Vaan kellekä se on? Tässähän ei ole mitään
+päällekirjoitusta.
+
+_Neiti Filander_: Minulle varmaan, koska se tänne tuotiin. (Hyväilee ja
+suutelee koiraansa.)
+
+_Maikki_: Keltäs se on? Kukas sen toi?
+
+_Neiti Filander_: Iida sanoi että sen just'ikään toi Blommin rouvan
+piika.
+
+_Maikki_: Blommin rouvan piika?! (Avaa kirjeen ja säpsähtää,
+itsekseen.) Mitä?! Ihan kuin Villen käsiala. Vaan ei. Se ei ole
+mahdollista. Ja toinenhan tässä on nimikin.
+
+_Neiti Filander_: No? — Luehan! Miks'et sinä lue kovaan?
+
+_Maikki_: Niin vainkin. — Kyllä. — Minä luen. — Minä tahdoin ensin vaan
+itsekseni... (Lukee.) "Koska minun tämän päiväistä nöyrää pyyntöäni ei
+ole suvaittu ottaa kuuleviin korviinkaan, niin on minun vastenmielinen
+velvollisuuteni edeltä päin ilmoittaa, että minä, ellei nytkään mitään
+muutosta tapahdu, olen pakoitettu ryhtymään toimenpiteisin, jotka
+ehkä tulevat olemaan yhtä harmilliset teille, kuin teidän lakkaamaton
+soittonne on minulle. — Kunnioituksella V. Verho."
+
+_Neiti Filander_: Herra Jesus siunatkoon! Mitäs se nyt oli? Ymmärsitkös
+sinä mitä? Minä en käsittänyt siitä tään taivaallistakaan. (Nuuskaa
+innokkaasti.)
+
+_Maikki_: Eikös Iida sitte ole tatille mitään puhunut?
+
+_Neiti Filander_: Ei... Mitä? Jokos se on taas jotakin tärkeätä
+unhottanut?
+
+_Maikki_: Että eräs tuon Blommin rouvan hyyryläinen, maisteriko vai
+mikä? — Verho näkyy nyt hänen nimensä olevan — oli tänään päivällä
+laittanut pyytämään, ett'en minä muka soitollani häiritsisi hänen
+lukujaan. Ajatelkaahan, täti, semmoista!
+
+_Neiti Filander_: Hän oli laittanut sitä pyytämään?! Hä? — No?
+
+_Maikki_: Niin no. Ja nyt hän kirjoittaa ja uhkaa jotakin tehdä — en
+tiedä mitä — ell'en minä lakkaa soittamasta.
+
+_Neiti Filander_: Uhkaa? Siis uhkauskirje? Kas niin! Se vielä puuttui!
+Se minun vielä piti vanhoilla päivilläni saada! Herra Jesta varjele!
+Vähä vielä, ettei kaduilla enää saa siivosti rauhassa kulkea; — etkö
+muista, Maikki, mitä me hiljattain Hufvudstadsbladetissa lu'imme, että
+eräs hieno herra oli Katajanokalla ryöstänyt eräältä vanhanpuoleiselta
+rouvasihmiseltä kädestä hänen ridikyylinsä? — Niin. Ei. Vähä vielä
+sitä. Nyt sitä ei saa enää rauhassa kotonaankaan istua. (Nuuskaa taas
+innokkaasti.)
+
+_Maikki_: Rauhoittukaa, täti hyvä! Ei se ole mitään. Ei hän mitään
+uskalla tehdä.
+
+_Neiti Filander_: Kuinka se ei ole mitään?! Kuinka sinä voit niin
+ajattelemattomasti puhua, Maikkiseni?! Etkö sinä vielä sen paremmin
+miehiä tunne?! (Vapisevalla äänellä): Oo... Oo... Oo! Minä heidät kyllä
+hyvin tunnen. Itsekkäitä, itsekkäitä kapineita ne ovat, eikä mitään
+muuta. Heidän tähdensä, heitä varten pitäisi meidän, naisraukkojen,
+tehdä kaikki, uhrata kaikki, kaikki, viimeiseen tippaan saakka. Oo...
+oo... oo! Minä olen vakuutettu, että tuo nytkin tuolla on valmis vaikka
+tuon ohuen seinän murtamaan ja... ja... ja...
+
+_Maikki_: Täti hyvä, eihän nyt toki!
+
+_Neiti Filander_: Niin, niin. Ja mitä me hänelle voimme, me neljä
+heikkoa henkeä, Prisse, sinä, minä ja Iida. — Iida!! — Iida!!
+
+    (Soittaa pöydällä olevaa kelloa.)
+
+
+Kolmas kohtaus.
+
+    Edelliset ja Iida.
+
+_Iida_ (tulee): Mitä ryökynä...?
+
+_Neiti Filander_: Iida katsoo, onko tambuurin ovi oikein lukossa? —
+Onko avain kaks' kertaa kierretty?
+
+_Iida_: Paninhan minä sen. (Menee eteiseen.)
+
+_Maikki_: Täti, jos täti niin pelkää, niin minä lakkaan soittamasta.
+Sillähän asia on autettu.
+
+_Neiti Filander_: Mutta, Herranen aika, Maikkiseni, mitäs varten sinä
+sitte olet Helsinkiin tullut?
+
+_Maikki_: Niin, kyllä, mutta...
+
+_Iida_ (palaa): Kyllä se on hyvästi kiinni.
+
+_Neiti Filander_: Ja reegelit kanssa?
+
+_Iida_: On ne. (Menee sisälle.)
+
+
+Neljäs kohtaus.
+
+    Neiti Filander ja Maikki.
+
+_Neiti Filander_: Niin. Mitäs varten sinä sitte olet Helsinkiin
+tullut? Ja siinä sen nyt näet. Köyhä tyttökään, joka on tullut tänne
+hankkiakseen itselleen tulevaisuuden varalle toimeentuloa elämässä,
+hänkään ei saa enää rauhassa opintojaan harjoittaa, vaan on heidän,
+miesten, tiellä.
+
+_Maikki_: Kyllähän minä mielelläni muuttaisin toiseenkin paikkaan,
+ett'ei täti tarvitsisi pelätä, mutta...
+
+_Neiti Filander_: Niin. Minnekä sinä muutat? — Vaan enpä minä
+sinua läskisikään. — Ja näet sinä: se on pelkkää miesten kateutta,
+Maikkiseni, usko minua, pelkkää kateutta! He kadehtivat sitä, että
+naiset nykyään pyrkivät ja pääsevätkin yhtä kauas, kuin he, jopa
+sieppaavat heiltä paikkojakin nenän edestä ja... ja... ja... ja eivät
+heistä enää huolikaan, kun tulevat omillaan toimeen. Se onkin ihan
+oikein. Rukkaset pitäisi heille joka ikiselle antaa, niin saisivat
+nähdä, mimmoista se on naisitta eläminen. Sekin oli ihan paraaksi, että
+sinä annoit rukkaset tuolle, — mikäs hänen nimensä olikaan?
+
+_Maikki_: Karén.
+
+_Neiti Filander_: Niin juuri — Karénille
+
+_Maikki_: Pappahan se vaan oli sitä asiaa vastaan.
+
+_Neiti Filander_: Saman tekevä. Ja pappa tiesi, että naida ne miehet
+kyllä osaisivat, vaan sitä eivät kysy, kykenevätkö itseään ja
+perhettään elättämään. "Hankkikoon Karén ensin itselleen viran ja
+tulkoon sitte tytärtäni vaimokseen pyytämään," kirjoitti hän minullekin.
+
+_Maikki_: Sen hän kyllä olisi hankkinutkin.
+
+_Neiti Filander_: Jumala ties' milloin!
+
+_Maikki_: Kun olisi tutkintonsa suorittanut.
+
+_Neiti Filander_: Siinäpä se on, Maikkiseni, ett'ei tiedä, koska hän
+sen olisi saanut suoritetuksi, kun hän aikansa vaan laulamiseen ja
+kurtiisiin, kulutti.
+
+_Maikki_: Täti! Miksi täti nyt noin...?! Ja tuolla samalla luulollahan
+pappakin Villeä pahoitti.
+
+_Neiti Filander_: Sillä pappasi tahtoi nähdä, rakastiko herra Karén
+sinua toden perään. Sen tautta hän teidät eroitti. "Jos tuo nuori mies
+Maikkiani oikein rakastaa, niin hän kyllä laittaa niin, että ansaitsee
+hänet saadakin", se oli pappasi tuuma vaan, lapsukaiseni. Vaan nyt on
+jo — — Kuinkas pitkä aika siitä nyt onkaan?
+
+_Maikki_: Kunko me erosimme?
+
+_Neiti Filander_: Niin, niin.
+
+_Maikki_: Yksitoista kuukautta ja — ja kymmenen päivää.
+
+_Neiti Filander_: M—h—h! Sinäpä näyt sen tapauksen melkein
+tunnilleenkin muistavan. Niin, no. Kohta vuosi. Sillä aikaa hän jo
+olisi ehtinyt jotakin tehdäkin, jos olisi oikein sinua... oikein
+tahtonut.
+
+_Maikki_: Lukenut hän on, siitä olen varma.
+
+_Neiti Filander_: Hedelmiä vaan ei ole vielä minkäänlaisia hänen
+lu'ustaan näkynyt.
+
+_Maikki_: Joulun aikaanhan ne useimmat tutkintonsa vasta lopettavatkin.
+Ehkäpä sitte kohta saamme nähdäkin hänen nimensä sanomissa.
+
+_Neiti Filander_: Jospa hän niissä hommissa olisi, niin kyllä kai
+häntä kaupungissa olisi näkynyt. Ja varsinkin, jos hän sinua oikein
+rakastaisi, niin kyllä hän olisi sinut jo etsinyt.
+
+_Maikki_: Eihän hän tiedä, että minä nyt Helsingissä olenkaan.
+
+_Neiti Filander_: Niin, niin, kultaseni. Mutta kun oikein rakastaa,
+niin löytää rakastettunsa vaikka mistä. Koirakin löytää vainullaan
+aina rakastetun isäntänsä. Vaan oo! Niin uskollisia ei ne miehet ole.
+(Hyväilee koiraansa.) Eikö niin, eikö niin, sinä minun ainoa, armas,
+rakas Prisseni?!
+
+_Maikki_: Ei, täti, ei. Villestä en sitä usko. Minä tiedän, että hän
+minua rakastaa vieläkin. Minä tiedän sen, minä olen varma. Hän ei ole
+minua unhottanut.
+
+_Neiti Filander_: No, no, Maikkiseni; Ei puhuta enää siitä. Ja miksi
+aloimmekaan taas? Se on kipeä kohta sinulle, minä tiedän sen. Sillä
+se koski sinuun kovasti tuo teidän eronne. Ja sen tautta, sinua
+viihdyttääkseen, pappasi laittoikin sinut tänne Helsinkiin. Hän
+ajatteli, että ehkä soitto-opinnoillasi saat rakkauden huolesi hiukan
+haihtumaan.
+
+_Maikki_ (näyttäen kirjettä, joka hänellä on ollut koko ajan
+kädessään): Vaan tässä ne nyt on häiritty nekin.
+
+_Neiti Filander_: Herra jesta! Niin, tuo kirje! Senkin nyt vielä piti
+tulla, kun muutenkin jo olet kaikesta niin hermostunut.
+
+_Maikki_: Ole huoleti, täti! Ei se ole mitään. Kyllä minä ehkä jollain
+lailla...
+
+_Neiti Filander_: Niin, jollain lailla. Täytyyhän sinun saada soittaa.
+Eihän tämä käy laatuun. Täytyyhän sinun saada soittaa ja yhtä hyvä
+oikeuskinhan sinulla on soittaa omassa huoneessasi, kuin hänellä lukea
+huoneessaan.
+
+_Maikki_: Tietysti, täti. Ja mitä voi hän tehdä? Se on vaan turhaa
+pelottelemista tuo hänen uhkauskirjeensä.
+
+_Neiti Filander_: Mutta jos hän tekeekin, niin kyllä hän
+edesvastaukseen siitä joutuu, sen saamme nähdä. Kyllä minä sen
+junkkarin opetan, kutsun poliisin ja... ja... ja... Annas mulle
+tuo kirje, minä sen säilytän todisteeksi. Ja käy sinä, Maikki, nyt
+soittamaan vaan, käy!
+
+_Maikki_: No koska täti sen sallii... (Menee piaanon ääreen.)
+
+_Neiti Filander_: Iida!! — Iida!! (Soittaa kelloa.)
+
+
+Viides kohtaus.
+
+    Edelliset ja Iida.
+
+_Neiti Filander_: Onko Prissen illallinen jo valmis, Iida? Sen on jo
+aika syödä ja sitte käydä maata.
+
+_Iida_: Paikalla laitan.
+
+_Neiti Filander_: Mitäs sulla siellä on Prisselle?
+
+_Iida_: Jäihän siellä päivällisestä kaksi lihapullaa ja vähä
+potaattimuussia.
+
+_Neiti Filander_: Entä omenasoppa?
+
+_Iida_: Ei sitä jäänyt.
+
+_Neiti Filander_: Herra Jesta! Jaksoikos Iida sen kaikki syödä? Sitähän
+oli soppaskooli enemmän kuin puolillaan.
+
+_Iida_: Eihän mulla mitä ollut muuta syötävää, kuin lihapullatkin
+täytyi koiralle säästää.
+
+_Neiti Filander_: No, on se Iida, Jumalan kiitos, terve, koska sillä
+niin hyvä aptiitti on. — Antaa Prisselle sitte maitoa, mutta katsoo,
+ett'ei se kovin kylmää ole.
+
+_Iida_: Eihän se mitä kylmää oo. Kaapin hyllyllähän se on aamusta
+seisonut.
+
+_Neiti Filander_: No, ottaa Prissen sitte! Hyvää yötä nyt, kultaseni,
+hyvää yötä! (Suutelee Prisseä ja antaa sen Iidalle. Iida menee sisälle.)
+
+
+Kuudes kohtaus.
+
+    Neiti Filander ja Maikki.
+
+_Neiti Filander_: Mitä sinä nyt ai'ot soittaa, Maikki?
+
+_Maikki_: Tämä Chopinin valssihan minun pitäisi saada ihan puhtaasti
+käymään.
+
+_Neiti Filander_: Onko se se minun favoriittivalssini?
+
+_Maikki_: On, täti.
+
+_Neiti Filander_: No, soita nyt sitä, ja jätä tän'iltana jo nuo
+sormiharjoitukset.
+
+_Maikki_: Tämä on niin vaikea, että siihen tarvitseisin kyllä paljonkin
+enemmän sormiharjoituksia. (Alkaa soittaa.)
+
+_Neiti Filander_ (nuuskaa ensin, asettautuu sitte mukavasti istumaan
+sohvan nurkkaan, jossa, silmät kiinni ja kiikutellen päätään ja
+ruumistaan kuuntelee soittoa.)
+
+    (Kun Maikki on kotvan aikaa soittanut, kuuluu seinän
+    takaa räikeitä, epäsointuisia jahtitorven törähdyksiä.)
+
+_Maikki_ (hypähtää säikähtyneenä paikaltaan).
+
+_Neiti Filander_: Oih, mitä se on?! Mi... mi... mi... mi...?? (On
+myöskin ensin hypähtänyt ylös.) — — — ää... ää... ää! (Tarttuu
+käsillänsä sydämensä kohdalle ja vaipuu pyörtyneenä takaisin sohvaan.)
+
+_Maikki_ (juoksee tätinsä luo): Täti! Täti!! — Rauhoittukaa!... Voi,
+Herra Jumala!... Iida!! Iida!! (Soittaa kelloa.) Vettä! Vettä!
+
+
+Seitsemäs kohtaus.
+
+    Edelliset ja Iida.
+
+_Iida_ (tulee juosten sisään, kädessä lautanen jonka, ovessa
+kompastuessaan, pudottaa lattialle): Jesta varjele! — — Mitäs tämä on?
+
+_Maikki_: Vettä! Pian, pian!
+
+_Iida_ (juoksee takaisin ja tuo lasin vettä).
+
+_Maikki_: Rauhoittukaa, täti! — Ei se ole mitään. Se oli hän. Hän
+puhalsi vaan jahtitorveen. Siinä se nyt oli hänen uhkauksensa. — Kas
+tässä, juokaa, täti, vähän vettä! Juokaa! Noin. Ei se ole mitään. Elkää
+pelätkö.
+
+_Neiti Filander_ (tointuu, herpoutuneena); Oih!! — — Oih!! — Oih!!
+
+_Maikki_: Iida tuo vielä minun toaletti-etikkani! Sieltä piirongin
+päältä! Pian. Se pieni kristallikarahviini.
+
+_Iida_ (juoksee sitä hakemaan).
+
+_Maikki_: Kas niin, täti. Elkää pelätkö. Ei se ole mitään.
+
+_Neiti Filander_: Oih! — Sitä hävytöntä! Oikein — — olin — — saada — —
+slaagin.
+
+_Maikki_: Täti haistaa vähä tätä etikkaa.
+
+_Neiti Filander_ (syrjäyttää sen kädellään): En, en huoli. (Ottaa
+nuuskarasian ja nuuskaa.) Tämä virkistää paremmin. Kas niin!
+
+_Iida_ (keräten lattialta lautasen palaset ja lihapullat): Pakana!
+Siihen ne nyt meni Prissen lihapullat. (Menee).
+
+
+Kahdeksas kohtaus.
+
+    Neiti Filander ja Maikki.
+
+_Maikki_: Siinä se nyt oli, täti. Vaan mitäs minä nyt teen? (Kävelee
+miettien lattialla.)
+
+_Neiti Filander_: Mitäkö teemme? Minä luulen, että löytyy kuitenkin
+lakipykälä, joka määrää rangaistuksen ihmisten kotirauhan
+rikkomisesta.. Ja rangaistuksen tuo junkkari ansaitsee saada mitä
+ankarimman. Onkos tuo nyt laitaa? Tehdä noin törkeän teon, jolla oli
+minun, vanhan ihmisen, ihan kuoliaaksi pelästyttää.
+
+_Maikki_: Maksaakohan se vaivaa kuitenkaan tehdä tästä afääriä?
+
+_Neiti Filander_: Kuinkas ei? Ja sillä lailla sitä ei saa jättää, ei.
+Entä sinun soittosi? Pitääkö sinun se sitte jättää? Vai mitäs sinä
+sitte tekisit, mitä?
+
+_Maikki_: Minä luulen, että jos häntä kauniisti pyytäisi...
+
+_Neiti Filander_: Ja mitä vielä!! Siitä ei tule mitään.
+
+_Maikki_: Jos kirjoittaisi ja selittäisi ja kauniisti sopisi keskenään.
+Parempihan on sopia, kuin tehdä kiusaa toisilleen.
+
+_Neiti Filander_: Hänhän se sulle kiusaa tekee, vaan et sinä hänelle.
+
+_Maikki_: Niin no. Sehän se on hänelle selvitettäväkin, täti.
+
+_Neiti Filander_: Kyllä. No, kuinka tahdot.
+
+_Maikki_: Ja sitte, että hän näin pahasti säikäytti tätiä. Onhan siinä
+syytä kylliksi. Ehkä se auttaisi.
+
+_Neiti Filander_: Koeta, koeta sitte! Kirjoita, jos tahdot; minä en
+sitä tee. Saat ehkä vielä hävyttömän kirjeen vastaukseksi.
+
+_Maikki_: Mitäs minä sitte teen, täti kulta? Joko täytyy minun muuttaa
+toiseen paikkaan tahi jättää opintoni ja lähteä kotiin. Eihän tämä voi
+näinkään jatkua. Ja emmehän me voi häntä poiskaan ajaa väkisin.
+
+_Neiti Filander_: Niin no. Kirjoita sitte. Ethän sinä siitä pahemmaksi
+tule.
+
+_Maikki_: Niin, täti. Enhän minä siitä pahemmaksi tule, jos hänelle
+kauniisti kirjoitan ja selitän, että niin ja niin.
+
+_Netti Filander_: Tietysti. — Lähetäpäs Iida samalla vähä tänne.
+
+_Maikki_: Hyvä on, täti. (Menee sisälle.)
+
+
+Yhdeksäs kohtaus.
+
+    Neiti Filander, sitte Iida.
+
+_Neiti Filander_: Maikki parka! Minun on oikein sääli tyttöä. Niin
+paljon kuin hän on saanut kärsiä rakkautensa takia, jota hän ei voi
+unhoittaa! Sitte tuo alituinen hermostuttava soitto ja nyt vielä tämä
+kaikki. Pelkään pahoin, että hän lopulta sairastuu. — Mutta sitä ei
+olekaan niin helppo unhoittaa tuota ensimmäistä rakkauden puuskaa, sen
+tiedän minäkin. (Huoahtaa.) Hoh—hoi! Useinpa se seuraa meitä katkerana
+muistona hautaan saakka. Sillä kaikkihan olemme kerran olleet nuoria,
+kaikkihan olemme ainakin kerran rakastaneet.
+
+_Iida_ (tulee): Tahtoiko ryökynä mitä?
+
+_Neiti Filander_: Jokos Prisse on syönyt?
+
+_Iida_: Söihän se lihapullat ja maidon, vaan potaattimuussista ei
+huolinut.
+
+_Neiti Filander_: Anna sen sitte käydä maata sänkyni jalkopuoleen.
+
+_Iida_: Siinähän se jo rötköttää, kuin ainakin.
+
+
+Kymmenes kohtaus.
+
+    Edelliset ja Maikki.
+
+_Maikki_ (tulee, pannen kirjettä koteloon): Tässä se nyt on. Iida
+viskaa shaalin hartioilleen ja menee viemään tämän kirjeen.
+
+_Neiti Filander_: Mitä sinä kirjoitit? Luehan, niin minäkin saan kuulla.
+
+_Maikki_: Jos täti tahtoo.
+
+_Neiti Filander_: Iida menee sill'aikaa ottamaan shaalinsa ja saa
+sitte mennä täältä tambuurin oven kautta. Se on sinne Blommin rouvan
+kortteeriin vietävä.
+
+_Iida_: Hyvä on. (Menee sisälle.)
+
+_Maikki_: Näin minä kirjoitin (lukee): "Kunnioitettava herra...!"
+
+_Neiti Filander_: No kunnioitettava hän ei ainakaan ole sen jälkeen,
+mitä hän on tehnyt.
+
+_Maikki_: Mutta parempihan on olla kohtelias, täti, niin se tekee
+paremman vaikutuksen.
+
+_Neiti Filander_: No, no.
+
+_Maikki_ (lukee): "Olen pakoitettu kirjoittamaan teille muutaman
+sanan, Sillä teidän, lievimmin sanoen, ajattelematon tekonne on
+pahasti, jopa pyörtymään asti, säikäyttänyt vanhan, kivulloisen tätini.
+Pyydän siis nöyrimmästi: elkää, Jumalan tähden, sitä enää uudistako!
+Ja minä toivon, että kunnian tunnosta ette tulekaan sitä tekemään,
+koska olen vakuutettu, että varsin hyvin käsitätte minun olevan
+mahdotonta pyyntöänne täyttää, kun kuulette että harjoitan opintoja
+musiikkiopistossa enkä siis millään lailla tahallani tahdo lukujanne
+häiritä. Ollen tästä pahoillani, toivon, että nyt osaatte antaa
+kullekin sen arvon mikä hänelle on tuleva. Maikki Peron."
+
+_Iida_ (on, shaali yllä, palannut viimeistä lausetta luettaessa).
+
+_Neiti Filander_: Sehän on koko hyvin kompponeerattu, Maikki.
+
+_Maikki_: Ei, täti, ei se ole hyvin. Mutta minä en paremmin osannut.
+(Kastelee kotelon reunoja huulillaan ja panee sen kiinni.)
+
+_Neiti Filander_: Vielä sille mitä paremmin. Se oli liiankin
+kohteliaasti...
+
+_Maikki_: Iida vie nyt tämän kirjeen sille Blommin rouvan Loviisalle...
+
+_Iida_: ... ettäkö hän antaisi sille maisterille?
+
+_Maikki_: Niin, niin — sille.
+
+_Iida_: Juu, minä ymmärrän. Siinä paikassa lennätän.
+
+_Neiti Filander_: Mutta elä jääkään sinne nyt Loviisan kanssa
+praataamaan.
+
+_Iida_: Jesta varjele, ryökynä! Ymmärränhän mä sen, ett'ei se nyt
+passaa... (Menee eteisen kautta.)
+
+
+Yhdestoista kohtaus.
+
+    Neiti Filander ja Maikki.
+
+    _Maikki_ (jää, Iidan mentyä, keskelle lattiaa miettimään).
+
+    _Neiti Filander_: No, mitä sinä nyt niin fundeeraat, Maikki?
+
+    _Maikki_: Ajattelen, että olikohan se nyt oikein, että hänelle
+    kirjoitin.
+
+    _Neiti Filander_: Kas niin. Tuskin on Iida ehtinyt kirjeen viedä, niin
+    sinä jo kadut.
+
+    _Maikki_: Tädin tähdenhän minä sen oikeastaan vaan tein. Mutta ehkä
+    olisi minun pitänyt vielä odottaa huomiseksi.
+
+    _Neiti Filander_: Mitäs se olisi huomiseksi parannut. Entä sinun
+    soittosi? Ethän sinä olisi voinut enää soittaakaan. Sen tauttahan minä
+    ajattelin, että ehkä on hyvä, että kirjoitat.
+
+    _Maikki_: Senkö tähden, täti? Voi, voi! Jos se todellakin sittenkin oli
+    paha, että minä alennuin kirjoittamaan miehelle, joka sillä lailla...?
+
+    _Neiti Filander_: Mitä sinä nyt turhaan rupeat omaatuntoasi vaivaamaan.
+
+    _Maikki_: Taikka ehkä olisi minun pitänyt olla arvokkaampi kirjeessäni?
+    Ettei hän voisi luulla mitään pahaa minusta...?
+
+    _Neiti Filander_: Odotahan nyt ainakin, niin saamme nähdä seuraukset.
+    Mitä sinä nyt ennen aikojasi...?
+
+    _Maikki_: Hs!... Sielläpä se taitaa jo Iida tullakin takaisin. Kuulin
+    rappusilta kolinaa. (Katsoo eteiseen.) Se se onkin. No? On juossut
+    niin, että puhkii kuin höyryveturi.
+
+
+    Kahdestoista kohtaus.
+
+    Edelliset ja Iida.
+
+_Iida_ (tulee, kovasti läähöttäen).
+
+_Maikki_: No?
+
+_Neiti Filander_: Sanottiinko sulle siellä mitä?
+
+_Iida_ (hengästyneenä): Voi, voi!... Juoksin niin... ett'en tahdo...
+saada sanaa...suusta... kun... sydän kur... kurkussa hyppii...
+
+_Maikki_: Mitä sitte sait kuulla?
+
+_Iida_: Että hän... tulee tänne... koht'sillään.
+
+_Neiti Filander_(yht'aikaa): Tännekö?
+
+_Maikki_ (yht'aikaa): Maisteriko?
+
+_Iida_: Niin. — Kun Loviisa oli vienyt sen preivin sille maisterille,
+niin hän sanoi, että se maisteri oli ollut niin mielissään, kun se oli
+sen preivin lukenut ja oli heti kysynyt, että vieläkö se on Iida siellä
+kyökissä, ja kun Loviisa sanoi, että on, niin se tuli heti kyökkiin
+minun luokseni ja sanoi, että vie terveisiä ja sano, että minä tulen
+koht'sillään itse teille.
+
+_Neiti Filander_: Tulee itse meille?! Kas niin! No, se nyt vielä
+lopuksi puuttui! Herranen aika! Se siitä nyt oli vielä seuraus!
+
+_Maikki_ (syrjään): Mielissään, kun oli lukenut kirjeen? Mitäs jos se
+sittenkin olisi hän? Se Ville! Sillä oli ennenkin noita tuollaisia
+kujeita!
+
+_Neiti Filander_: Eikös Iida sitte sanonut, ett'ei me voida vastaan
+ottaa, ett^ei me olla kotona tahi että jo ollaan makuulla?
+
+_Iida_: E... enhän minä nyt niin kouraan tuntuvasti kuitenkaan osannut
+valehdella, kun just'ikään hänelle Maikki ryökynältä kirjeen vein.
+
+_Neiti Filander_: Niin no. Sano nyt sinä itse sitte, Maikki, mitä
+meidän pitää tehdä. Minä en ainakaan tiedä, minä en ainakaan tiedä.
+
+_Maikki_: Mitäs muuta, täti kulta, että annamme hänen tulla ja
+kauniisti otamme hänet vastaan.
+
+_Neiti Filander_: Mutta oletkos sinä hullu, oletkos sinä hullu? Sen
+paremmin en osaa sinulle enää sanoa.
+
+_Maikki_ (syrjään Iidalle): Minkäs näköinen hän on? Iidahan näki hänet.
+Onko hän pitkä?
+
+_Iida_: Oo ja. Oikea hongankolistaja. Mutta muuten sievä poika.
+Vilkkaat silmät, kaunis pruuni tukka, sievät viikset ja lyhyeksi
+leikattu leukaparta.
+
+_Maikki_: Leukaparta? Sitä hänellä ei ennen ollut. Mutta muuten kuin
+hän. (Ääneen neiti Filanderille.) Elä nyt, täti, ole huolissasi! Ehkä
+hän on hyvinkin siivo mies ja tahtoo vaan tulla anteeksi pyytämään.
+
+_Neiti Filander_: Kas niin! Sinä siis jo pidät hänen puoliansa! Sinnekö
+päin se jo tuuli kääntyi? Oikea tuuliviiri sinä olet! Et malta pidättää
+sydäntäsi noista — pöksyläisistä. Ja ehkä luulet jo, että se on sinun
+Villesi?! Siivo mies?! Tuollainen tungeskelija, joka vaan tilaisuutta
+vaanii päästäkseen ihmisten kanssa tuttavuutta tekemään, Jumala tiesi
+missä aikeissa. Semmoista se oli mennä hänelle kirjettä kirjoittamaan.
+Nyt sitä istutaan ihan pääsemättömissä mokoman kanssa.
+
+_Maikki_: Laitetaan sitte sana, ett'ei hän voi tänään tulla. Sillähän
+siitä päästään, täti hyvä.
+
+_Neiti Filander_: Vai laitetaan sana? Ja sinä luulet todellakin, että
+hän on niin siivo mies, ett'ei tule. E—hei! Hän tulee sittenkin.
+
+_Iida_: Tuollapa se jo kuuluu tulevankin.
+
+_Neiti Filander_: Herra Jesta! Eikös Iida pannut ovea lukkoon?
+
+_Iida_: Kun minä sen ihan unhotin... kiireessä.
+
+_Neiti Filander_: Elä päästä sisään, Iida! — Sammuta lamppu, Maikki!
+(Puhaltaa kynttelit sammuksiin.) Puh! Sano, että ollaan jo pantu maata!
+Puh, puh! Sano, ett'ei voida ottaa vastaan!
+
+_Maikki_ (joka ei sammuta lamppua): Elä huuda niin, täti kulta!
+Kuuleehan hän, että me ollaan valveella. Ja johan hän näki, että me
+ollaan yläällä.
+
+_Neiti Filander_ (vetäen Maikkia takaperin hameesta sisähuoneesenpäin):
+Tule, tule, tule! — Sano, ett'ei voida ottaa vastaan... ett'ei voida,
+Iida!... Ei voida... ei voida.
+
+_Maikki_ ja _Neiti Filander_ (peräytyvät sisähuoneesen, jonka ovesta
+Maikki tahtoo kurkistaa, mutta neiti Filander estää häntä siitä,
+vetämällä häntä pois).
+
+
+Kolmastoista kohtaus.
+
+    Iida ja maisteri Verho.
+
+(Ensin eteisessä, josta sitte, Iidan peräytyessä, tulevat salin oven
+suulle )
+
+_Iida_: Ei, ei. Ryökynät ei voi ottaa vastaan... Ryökynät ei ole
+yläällä...
+
+_Verho_: Mutta kuulinhan minä ..
+
+_Iida_: Mutta ryökynät menivät just'ikään maata.
+
+_Verho_: Mutta minähän näin, että Maikki neiti just'ikään oli täällä.
+
+_Iida_: Mutta vanha ryökynä on sairas. Hän ei voi ottaa vastaan.
+Maisteri on hyvä ja tulee huomenna.
+
+_Verho_: En minä vanhasta välitäkään. Ja koska nuori "ryökynä" on
+kotona, ei ole sairas eikä makaa, niin Iida on hyvä ja kysyy, eikö ole
+mahdollista, että minä silmänräpäyksen vaan saisin puhutella häntä. Jos
+hän itse kieltää, niin — se on toinen asia.
+
+_Iida_: Voi, voi tokisen! Mitä minä nyt...? Ihanhan ne suuttuu. Mutta
+täytyy kai mun, täytyy kai mun Sitte... (Katsoo pitkästi Verhoon ja
+peräytyy koomillisen peloisasti sisähuoneesen).
+
+
+Neljästoista kohtaus.
+
+_Verho_ (yksin). Ha, ha, ha! "Oi sä, viattomuuden suoja!" — tahtoisin
+laulaa, kuin Faust Margaretan asunnon edustalla. — Mutta onpa tämä nyt
+omituinen sattuma todellakin, että näin jälleen saan tavata Maikkini.
+Jeekuli vaan, kun harmittaa, että tuli tuo tuhmuus tehdyksi. Mutta
+ilman sitähän ei olisi tullut mitään. Jahtitorveni se lintuseni lentoon
+pyrähytti. Vaan hermot, syytetään niitä! Nehän ne nykyaikaan kaiken
+pahan alku ja juuri ovat. Pyytäkööt ne nyt anteeksikin. Ja tulematta
+tänään anteeksi pyytämään en olisi voinut lukea enkä maata rauhassa.
+Saas nähdä, saanko vaan Maikkiani tänään nähdä?' Mutta kas, tuossapa
+hän tulee kuitenkin!
+
+
+Viidestoista kohtaus.
+
+    Verho ja Maikki (tulee).
+
+_Verho_ (ojennetuin käsin Maikkia kohti): Maikki!
+
+_Maikki_ (seisottuen hämmästyneenä ovelle): Ville! Sinä!
+
+_Verho_ (tarttuu toisella kädellä Maikin käteen, toisen kiertää hänen
+vyötäistensä ympäri): Minä, Maikki. Hämmästyt kai näin odottamatta
+minut nähdessäsi?
+
+_Iida_ (on kurkistanut ovesta samalla, kun Verho on Maikin käsivartensa
+suojaan ottanut, ja paiskaa sen taas hämmästyneenä kiinni).
+
+_Maikki_: Tietysti. Sinun kujeitasiko ne nämä olivat sittenkin,
+hulivili!?
+
+_Verho_: Oi, tuo jahtitorveni! Sydämeni on pakahtua sekä mielipahasta
+että samalla ilosta. Mutta toivon, että sinä kyllä...?
+
+_Maikki_ (puristaen Verhon kättä): Tietysti.
+
+_Verho_: Ja tätisi myöskin...?
+
+_Maikki_: Se on pahempi pykälä. Mutta saat koettaa parastasi.
+
+_Verho_: Sen teen. Toivoisin, ett'ei hänkään ole leppymätön. Sallithan
+minun tunnustaa hänelle rakkauteni, vai?
+
+_Maikki_ (vetäen Verhoa kädestä sohvaan istumaan): Mutta varovasti. —
+Kuulehan! Entä tuo uusi nimesi? Mitäs se sitte merkitsee?
+
+_Verho_: Se merkitsee sitä, että olen muuttanut nimeni.
+
+_Maikki_: Elähän mitä!
+
+_Verho_: Etkö sitä sitte sanomalehdistä ole nähnytkään? Oli se
+"virallisissa". Mutta eihän niitä virattomat luekaan, se on totta
+se, tahi ehkäpä niinkin, että virattomat viranhakijathan niitä vain
+lukevatkin.
+
+_Maikki_: Ja minä jo luulin, että se oli kujetta sekin. Käsialaasi
+hiukan epäilin, kun tuon kauhean ankaran kirjeesi sain, mutta tuota en
+osannut aavistaakaan.
+
+_Verho_: Niin, mehän emme ole koskaan toisillemme kirjoittaneetkaan,
+kun vaan siellä maalla aina yhdessä flaneerattiin. Ja, näet, kun sitte
+papaltasi rukkaset sain, niin arvelin, että ehkä kelpaan hänelle
+paremmin, kun kauniimman nimen otan.
+
+_Maikki_ (nauraen): Puhut ikään kuin olisit pappaani kosinutkin, etkä
+minua. Sinä, Ville!
+
+_Verho_: Hänenhän se on syynsä, että minusta vihdoinkin alkaa mies
+tulla ja pääasiallisesti, että saamme tois... saamme nyt toisemme
+tavata, tahdoin sanoa.
+
+_Maikki_: Sinä siis toden perään olet täällä lukuhommissa?
+
+_Verho_: Syksystä jo. Kahdessa paikassa olen istunut kotona,
+kuin myyrä, ja kahdesta paikasta on minut musiikin kanssa pois
+ajettu. Ja nyt minä tentteeraan... oikein armottomasti. Ja olen
+jo lopettamaisillanikin. Tuo iänikuinen latina on vielä jälellä
+ja botaniikki. Sitte pankkiuralle. Kansallisosakepankissa mulle
+on jo luvattu pieni portfölji. Ja sitte naimisiin, niin pian kuin
+mahdollista. — Entä sinä? Sinä olet täällä musiikkiopistossa, myöskin
+— naimisiin päästäksesi niin pian kuin mahdollista, eikö niin? Sehän
+passaa, kuin porsaan pää aidan rakoon, vai?
+
+_Maikki_ (puristaen Verhon kättä): Luuletko, että olisin sinut niin
+pian unhottanut?
+
+_Verho_ (kiertää toisen kätensä taas Maikin vyötäisten ympäri): Maikki!
+Sinä siis vielä... todellakin...?
+
+_Maikki_: Ja sinä... ja sinä??
+
+_Verho_: Saanko... saanko näyttää, kuinka kovin? (Aikoo suudella
+Maikkia, kun Iida samassa tulee sisään.)
+
+
+Kuudestoista kohtaus.
+
+    Edelliset ja Iida.
+
+_Iida_ (ovelia): Hm!... hm!... Ryökynä!
+
+    (Maikki ja Verho hypähtävät molemmat ylös).
+
+_Maikki_: No? — — Hä? — — Iida! — — mitä?
+
+_Iida_: Tuota... vanha ryökynä...
+
+_Maikki_: Herranen aika! Täti, täti! Hänet kokonaan unhotinkin.
+
+_Iida_: ... käski ryökynää vähä sisään...
+
+_Maikki_: Tulen, tulen. Heti paikalla.
+
+    (Iida ja Maikki menevät sisään).
+
+_Verho_: Pyydä nyt tätiäsi tänne, Maikki, että saamme tutustua.
+(sisähuoneen ovella.) Tulkaa, tulkaa nyt, täti. Elkää minun tähteni
+kruusatko! Enkä minä niin hirveä ole, kuin täti ehkä voi luulla.
+
+
+Seitsemästoista kohtaus.
+
+    Verho, Maikki ja neiti Filander.
+
+_Maikki_ (vetäen neiti Filanderia kädestä sisään): Täti tulee nyt, niin
+minä saan esitellä.
+
+_Neiti Filander_: Hupsuko sinä olet, tyttö?! Hupsuksiko te olette
+kaikki tulleet?!
+
+_Maikki_: Tässä on herra Verho ja tätini, neiti Filander.
+
+_Verho_: Minun täytyy alkaa sydämmeni pohjasta pyytämällä tädiltä
+anteeksi, että...
+
+_Neiti Filander_ (kiivaasti koko ajan): Mutta minun täytyy alkaa
+sydämmeni pohjasta antamalla herra munshöörille aika läksyn...
+
+_Verho_: ... jonka tiedän varsin hyvin ansaitsevani ja kiitollisuudella
+otan vastaan...
+
+_Neiti Filander_: Vaan ensiksikin minä en ole herra munshöörille mikään
+täti. Ja millä oikeudella uskallatte...
+
+_Maikki_: Täti kulta, se on Ville Karén, minun sulhaseni.
+
+_Neiti Filander_: Sinun sulhasesi? Siinä tapauksessa minä en ole sinun
+tätisi. Sillä minä en tahdo antaa sinua sellaiselle miehelle, jolla ei
+ole sen enempää kunnioitusta kaunista sukupuolta kohtaan, — joka voi
+tehdä semmoista...
+
+_Verho_: Jos minä olisin tietänyt, jos minä olisin osannut aavistaa,
+että te ja Maikki...
+
+_Neiti Filander_: Vai niin, vai niin?! Jos te olisitte pelästyttäneet
+kuoliaaksi jonkun toisen, kuin Maikin tahi minun, niin ette olisi
+tulleet anteeksikaan pyytämään, niinkö? Niinkö?
+
+_Verho_: Ei suinkaan, ei suinkaan, en minä sitä...
+
+_Neiti Filander_: Sitä enempi, sitä enempi ansaitsette saada rökkiinne
+ja oikein aika lailla.
+
+_Verho_: Mi... mi... mi... minä myönnän. Mutta minä pyydän: saanko
+sanoa sanan? Saanko hiukan selvittää asiata?
+
+_Neiti Filander_: Näin raskaan asian voi ainoastaan oikeus selvittää.
+
+_Verho_: Suvaitkaa toki lieventävänä asianhaarana ottaa huomioon
+kiireiset lukuni, kiihtyneet hermoni ja... ja...
+
+_Neiti Filander_: Mutta millä oikeudella, millä oikeudella sitte
+tungette, herra munshööri, melkein keskellä yötä kahden nuoren...
+kahden naimattoman neiden hiljaiseen asuntoon? Millä, sanokaa, jos saan
+luvan kysyä?
+
+_Verho_: Rakkauden — jos saan luvan tunnustaa sen suoraan.
+
+_Neiti Filander_: Jassoo!! Rakkauden?! (Yht'äkkiä tyynesti): Istukaa,
+nuori mies! Ja selittäkää sananne paremmin! (Istun sohvaan, itsekseen.)
+Hän näkyy ainakin olevan avosydämminen poika, tuo.
+
+_Verho_ (istuu tuoliin).
+
+_Maikki_ (jää seisomaan).
+
+_Verho_: Neiti Maikki selitti jo puolestani osaksi, sanoessaan minua
+sulhasekseen...
+
+_Neiti Filander_: Jota kuitenkaan en minä eikä neiti Maikin pappakaan
+ole hyväksynyt.
+
+_Maikki_: Mutta, täti, herra Verho suorittaa parast'aikaa
+kandidaatti-tutkintoansa ja toivoo kohta jo saavansa paikankin.
+
+_Verho_: Toivon siis myöskin mielen muutosta ja koetan parastani
+voittaakseni neiti Maikin sukulaisten luottamuksen ja — rakkauden.
+
+_Neiti Filander_: No, no. Ei hätäillä. Se ei tule nyt niinkään
+yht'äkkiä, kun entisyys on huono ja tulevaisuus ei taida olla juuri
+paljoa parempi. Mutta katsotaan, — katsotaan, mikä mies olette ja mikä
+mies herra munshööristä voi tulla. Sillä minä en ole enää tuollainen
+tyttö hupakko, joka uskoo teikäläisten ensimmäisiä liverryksiä. E—hei.
+Siis: ensiksikin muutamia tietoja su'ustanne. Nimi —- Karén? Eikö niin?
+
+_Verho_: Oli. Nyt se on Verho.
+
+_Neiti Filander_: Siis fennomaani. No... no! Eihän se nyt juuri ole
+naimaeste. — Kukas sitte herra munshöörin pappa on, koska niin hänen
+nimeänsä halveksitte?
+
+_Verho_: Pappi hän oli — nyt hän on kuollut —; halveksimisesta ei siis
+voi olla puhettakaan.
+
+_Neiti Filander_: Kas sitä! — Ja mamma? Omaa sukua...?
+
+_Verho_ (syrjään): Tämäpä on ylimääräinen tenttaami, jota en ole
+tietänyt odottaakaan. (Ääneen): Liljeblad hän on syntyisin.
+
+_Neiti Filander_ (osoittaen sormellaan Verhoa kohti): Liljeblad!
+Liljeblad! Lilli Liljeblad?!
+
+_Verho_: Ihan jämtilleen.
+
+_Neiti Filander_: Oskar Liljebladin sisar. (Nuuskaa. Syrjään): Hän on
+sievä poika, tuo. Ihan enonsa näköinen. (Ääneen): Saanko tarjota...
+(Tarjoo nuuskaa Verholle.) Se virkistää.
+
+_Maikki_ (Verhon korvaan): Se on hyvä merkki, Ville, kun täti nuuskaa
+tarjoo. Sitä hän ei kaikille tee.
+
+_Verho_ (ottaen nuuskaa): Tunsiko... tunsiko täti enoni?
+
+_Neiti Filander_: Oskar liljebladin? Josko minä tunsin Oskar
+Liljebladin? Ehkä vähä paremmin kuin herra... herra Oskar Liljebladin
+sisarenpoika itse. Ky... ky... kyllä. Sillä nähkääs: minäkin olen
+ollut kerran maailmassa nuori ja kaunis. Ja perhosia liihotteli siihen
+aikaan minunkin ympärilläni, kuin lempeän kirkkaana kesäpäivänä niityn
+kirjavalla heinämatolla. Ja hän, hänkin oli yksi niitä: solakka,
+sievä! Sisaren pojastaan eno kyllä voiton vei. Vaan silloin minä olin
+hupsu. Liian paljon kuuntelin hänen sireenilaulujaan. Sillä hän lauloi
+todellakin hyvin. Oli ollut ensimmäisessä ylioppilaskaksitoistikossa
+maata kiertämässä. Niin, minä olin hupsu ja annoin lumota itseni. Ja
+hän oli oikea perhonen: lensi kukasta kukkaan ja toiseen — tarttui.
+Ja minä jäin syksyn kolkossa kylmässä yksin kitumaan, kuihtumaan.
+(Kyynelöitsee.)
+
+_Maikki_: Täti kulta, miksi sinä nyt noin? Elä nyt ole noin pahalla
+tuulella.
+
+_Verho_: Minun on paha mieleni, että minun läsnä oloni...
+
+_Neiti Filander_: Ei, ei. Ei se ole mitään... (Nousee ylös ja menee
+sisähuoneesen päin.)
+
+_Maikki_: Täti, täti, minne sinä menet?
+
+_Neiti Filander_: Odota! Minä tulen kohta takaisin. (Menee.)
+
+— Kahdeksastoista kohtaus.
+
+    Maikki ja maisteri Verho.
+
+_Verho_: Tuopa nyt oli ikävä todellakin.
+
+_Maikki_: Tiedätkös mitä, Ville?
+
+_Verho_: No?
+
+_Maikki_: Täti rakastaa hyvin paljon laulua, niin kuin kuulit. Mitäs
+jos sinä laulaisit jonkun noista vanhoista lauluista, "Hurtti-Ukon" tai
+"Viikingabalkin" tai jonkun muun? Ehkä se saisi hänet oikein hyvälle
+päälle.
+
+_Verho_: Mitäs minä? Eihän minun laulunikaan ole mitään enoni lauluun
+verraten. Ja ehkä se päin vastoin pahentaa asian.
+
+_Maikki_: Ei, ei. Tule pois! Minä säestän. Mutta pian, ennen kuin
+täti tulee sisään. (Vetää Verhoa kädestä pianon luo.) No? Mitä tahdot
+laulaa? (Sytyttää kynttelit.)
+
+_Verho_: Otetaan "Hurtti-Ukko" sitte.
+
+[Näyttelijä saa tietysti valita jonkun toisenkin sopivan laulun.]
+
+_Maikki_: Hyvä. Se onkin reipas eikä senttimenttaali. Ja sen sinä
+laulatkin oikein hyvin.
+
+_Verho_: Aletaan sitte. (Laulaa.)
+
+
+Yhdeksästoista kohtaus.
+
+    Edelliset, neiti Filander ja Iida.
+
+_Neiti Filander_ (tulee kohta laulun alussa sisään, istuu ja kuuntelee
+ihastuneena).
+
+_Iida_ (tulee vähä myöhemmin, tuoden tarjoimella punssikarahviiniä ja
+laseja, jotka panee pöydälle ja asettuu sitte oven suuhun kuuntelemaan.)
+
+_Neiti Filander_ (menee, laulun loputtua, ja suutelee ensin Verhoa
+otsalle ja sitte Maikkia.)
+
+_Verho_ (suutelee neiti F:ia kädelle.)
+
+_Neiti Filander_: No! — no! — no! Herra Oskar Liljebladin sisaren
+poika! Olkoon! Minä annan teille vielä tämän kerran anteeksi...
+
+_Verho_: Minä toivon, että se on oleva viimeinen, samoin kuin se on
+ensimmäinenkin kerta.
+
+_Neiti Filander_: Ja laulunne tähden tahdon tarjota teille
+sovintomaljan, — lasin punssia.
+
+    (Kaataa laseihin.)
+
+_Maikki_ (suudellen tätiään); Täti! Täti! Kuinka sinä olet hyvä!
+
+_Neiti Filander_: Niin, niin, olenpa minä nyt hyvä, kun tämä näyttää
+ihan kuin sinä itse varten vasten olisit koko juonen keksinyt. No,
+skål! (Kilistävät.)
+
+_Maikki_: Mutta pääasiahan on, täti, että kaikki loppuu näin hauskasti.
+
+_Neiti Filander_: Jumalan kiitos! Onpa sitä jo ollut kylliksi tässäkin.
+
+_Maikki_: Katsos Iida, tässä on nyt minun sulhaseni.
+
+_Verho_: Toistaiseksi vielä vaan entinen.
+
+_Iida_: Jas—soo! No varmaan sitte tulevakin. No, minä saan kunnian
+gratuleerata. (Syrjään.) Onpas se sukkela konsti päästä naimisiin.
+Rupee vaan seinän takana soittaa rämpyttämään, niin heti sulhanen
+lähtee. (Neiti Filanderille.) Kuulkaas, ryökynä, minä luulen, että
+tuossa on seinässä tapettien alla ovi. Eiköhän sitä nyt voisi avata.
+
+    (Muut nauravat.)
+
+_Neiti Filander_: E—hei, hyväseni. Ei sitä niinkään seiniä säretä.
+Siihen tarvitaan vielä lupa muualtakin. (Nuuskaa.)
+
+_Maikki_: Mutta tiedätkös, täti, mitä teemme? Huomenna muutamme
+flyygelini tuonne sisähuoneesen, niin Ville saa lukea rauhassa ja minä
+saan soittaa. Ja sitte... ja sitte... ja sitte!!! (Tarttuu Verhoon
+molemmin käsin ja pyörii hänen kanssaan muutaman kerran ympäri.)
+
+    Esirippu alas.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76568 ***