diff options
Diffstat (limited to '76565-0.txt')
| -rw-r--r-- | 76565-0.txt | 9863 |
1 files changed, 9863 insertions, 0 deletions
diff --git a/76565-0.txt b/76565-0.txt new file mode 100644 index 0000000..2f462d4 --- /dev/null +++ b/76565-0.txt @@ -0,0 +1,9863 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76565 *** + +language: Finnish + + + + +SYDÄMEN ÄÄNI + +Romaani + + +Kirj. + +E. TEMPLE THURSTON + + +Englannista ("Sally Bishop") suomentanut + +Yrjö Tirmu [Leo J. Manner] + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Ahjo, +1920. + + + + +ESITTELY. + + +Tämän romaanin tekijä, joka on Englannin suosituimpia "nuoria" +kirjailijoita, kertoo erään myöhemmän teoksensa esipuheessa, että +ystävät, arvostelijat sekä kustantajat kehottivat häntä Sally +Bishopin julkaisemisen jälkeen kirjoittamaan edelleenkin "jotakin +samantapaista". Tämä seikka jo osoittaa, kuinka suuresti englantilaiset +lukijapiirit mieltyivät nyt suomeksi ilmestyvään romaaniimme, joka +alkukielisenä on levinnyt monina suurina painoksina. + +Romaanin voittama mieltymys onkin ymmärrettävissä, sillä tämä teos +on niitä harvoja englantilaisia lemmentarinoita, joita ei vaivaa +hentomielinen sovinnaisuus ja rakkauden teennäinen ihannoiminen. +Temple Thurstonin elämännäkemys on tässä aitoa ja rehellistä ja hänen +kertomatapansa miellyttävää, psykologisesti syvennettyä ja älykästä. +Nämä ominaisuudet varmaan tuottavat nyt tekijälle ystäviä myöskin +suomalaisissa lukijapiireissä. + +_Suomentaja_. + + + + + + +I KIRJA + + + + +I LUKU. + + +Marraskuinen sumu oli koko iltapuolen väijyskellyt kuin hyppyyn +kyyristyvä peto Lontoon jylhäin rakennusten väliin uurtuvissa ahtaissa +solissa. Illalla se kohousi ylemmäksi, ikäänkuin odotellen yön tuloa, +sitten pimeässä rynnätäkseen saaliinsa kimppuun. Koko ilmakehä tuntui +olevan täynnään äreää vihamielisyyttä, joka itsepintaisesti painoi +ihmismieliä. Hieno, tihutteleva sade valeli katuja ja peitti usvaisena +verhona lamppujen paksuja lasikupuja, tehden valaistuksen himmeäksi ja +harmaaksi. + +Suurten liiketalojen kaikissa ikkunoissa paloivat sähkövalot. Ulkoa +kaduilta saattoi nähdä kuinka apulaiset, miehet sekä naiset, istuivat +työpöytiensä ylle kumartuneina, kiireisesti suoritellen päivän +viimeisiä tehtäviä. Silloin tällöin nousi joku heistä tuoliltaan, +päätettyään työnsä, ja lähti kadulle uneliaana ja väsyneenä. +Horrosmaisuus, joka kuvastui heidän kaikissa liikkeissään, peitti +melkein tyyten varjoon sen huojennuksen tunnon, jonka työn päättyminen +heissä varmaan synnytti. He eivät paiskanneet iloiten kirjoja käsistään +eivätkä rynnänneet kilvan tarttumaan hattuihinsa, kuten lapset +tekevät koulupäivän päättyessä. He järjestivät huomispäivän varalle +paperinsa hitaasti ja huolellisesti lokeroihin ja salkkuihin, sulkivat +työpöytiensä laatikot tarkan varovasti ja suojustivat kirjoituskoneet +uneliaalla perinpohjaisuudella, ikäänkuin arasti kunnioittaen näitä +kiusanhenkiään. Ja sitten he äänettöminä noutivat hattunsa ja +sateensuojansa, astuivat ulko-ovelle, kohottivat kasvojaan hetken +pilviä kohti tunnustellakseen sateen runsautta, — ja aukaistuaan +välinpitämättömästi verhon päänsä ylle suojaksi he yksitellen häipyivät +näkyvistä katujen hämärään. + +Bonsfield & C:on konttorissa King Streetillä istui nuori naisapulainen +vielä toisten poistuttua kauan kirjoituskoneen ääressä. Yksinäisenä +hehkuva vihreäkupuinen sähkölamppu loi hohdettaan hänen ylleen, +samalla kun huoneen muut osat jäivät varjoon. Naapurissa oli suuri +tornikello jo ajat sitten lyönyt kuusi, mutta tytöllä näytti yhä vielä +olevan paljon työtä kesken. Hän istui siinä koneen ylle kumartuneena, +juoksuttaen sormiaan pitkin sen näppäimistöä kärsivällisesti, +vaikkakin samalla väsynein ja ikävystynein ilmein. Lampun valovirta +hehkui hänen vaaleilla, kultaan vivahtavilla hiuksillaan, saaden ne +kimmeltämään himmeiden päivänsäteiden lailla. Huoneen peräseinän tummaa +taustaa vasten kuvastuvina muistuttivat tytön pään ääriviivat tämän +vihreähohteisen lampun valossa ikäänkuin omituista maalausta, jota +vaistomaisesti täytyy pysähtyä katselemaan, silmän kerta siihen osuessa. + +Hämärältä Covent Gardenin aukealta kulki muuan mieshenkilö King +Streetille ja silmäsi valaistuun ikkunaan, astuessaan sen sivutse. Hän +pysähtyi ja jäi katselemaan tyttöä, koettaen ohikulkijoita kavahtaen +käyttäytyä ikäänkuin hän odottelisi siinä jotakuta. Näin kului viisi, +ehkä kymmenenkin minuuttia, ja yhä seisoi mies siinä ikkunan takana +hämärän suojaamana, silloin tällöin vilkasten ympärilleen, nähtävästi +varoakseen, ettei häntä yllätettäisi teossa, jonka hän mielessään +punnitsi houkkamaiseksi. + +On mahdotonta sanoa, herättääkö tavallisesti juuri nainen itsessään +miehen huomion, tahi johtuuko mielenkiinnon syttyminen siitä, että +itse nainen ja miestä kohtaamishetkellä vallitseva mieliala sopivasti +sulautuvat yhteen ja täydentävät toisiaan. Tässä tapauksessa ainakin +oli tällainen yhdistetty vaikutus voitolla. Mies oli matkalla +yksinäiseen asuntoonsa, autioihin huoneisiin Regent kadun alapäässä. +Häntä painosti yksinäisyyden tunne, — se oli hetken mieliala, — ja +tässä oli nainen: nuori tyttö, jonka kasvoista mies selvästi erotti +vain kauniit, lapsekkaan pehmoiset ääriviivat vihertävässä valossa +sädehtivien kultaisten hiuskiehkurain kehystäminä. Sellainen oli +nainen; ja mies seisoi yhä paikallaan häntä katselemassa, nähtävästi +ajattelemattakaan omaa kotimatkaansa. + +Ympäristössä sammuivat jo kaikkialla suurten konttorien sähkövalot, +ja liikkeiden viimeisetkin apulaiset jättivät työnsä, kiirehtien +tihkusateen halki asuntoihinsa, ravintoloihin ja lukemattomiin +huvittelupaikkoihin. Mutta vaaleahiuksinen tyttö istui yhä koneen +ääressä, ja ikkunan takaa katseleva mies tarkkasi hänen liikkeitään +itsepäisellä uskollisuudella. Viimein pakottivat tytön sormien +yksitoikkoiset, nopeat hypähtelyt miehen kuvittelemaan, miltä hänestä +itsestään tuntuisi, näin uurastaessaan tuollaisen pienen, rasahtelevan +koneen ääressä päivästä päivään. Hän oli kuulevinaan koneen +lakkaamattoman ratinan, tytön sormien takoessa sen näppäimistöä yhäti +samanlaisin yksitoikkoisin liikkein. Hän kuvitteli, että tämä pienten +metallisten vipuvarsien rasahtelu muodostaisi hänen olemisensa ytimen, +ja hän ajatteli tunnossaan: + +"Jumalani! Sellaista elämää!" + +Jos ajatusten siirto on mahdollinen, — jos tunnetilat ja -mielteet +voivat keskitettyinä värähdyksinä kulkeutua sielusta toiseen, on se, +mitä seuraavassa kerrotaan, kenties selitettävissä tämän olettamuksen +nojalla. Sillä kun mies oli ajatuksissaan purkanut inhonsa tähän +sisäiseen huudahdukseen, kätki tyttö hetkeksi kasvot lopen väsyneenä +käsiinsä. Mies näki, kuinka hän pusersi sormenpäillään silmäkuoppiaan. +Sitten tyttö oikaisihe jälleen, istui suorana tuolillaan ja ojensi +käsivartensa päänsä yläpuolelle. Mutta hänen jokainen liikkeensä +ilmaisi uupumusta ja tyhjää kyllästymistä. Ja konepöydällä hänen +vieressään oli yhä kokonainen pinkka valmistamattomia kirjeluonnoksia. + +Tyttö katsahti kelloaan ja penkoi sitten epäröivänä ja arvostelevana +vielä kirjoittamattomia paperiliuskoja. Jättäisikö hän nyt työnsä +siihen? Mies päätti äkisti itsekseen, että tyttö on lähtevä pois +ennenkuin hän ehtii lukea kahteenkymmeneen. Mutta ellei silloinkaan +näkyisi merkkejä siitä, että tyttö aikoo lähteä, ei hän itse jäisi enää +pitemmälti odottelemaan. + +Yksi — kaksi — kolme — neljä —, tyttö nousi hitaasti tuoliltaan. Mies +tähysteli häntä vielä tarkkaavana, kunnes näki hänen sovittavan puista +suojusta kirjoituskoneen ylle. Silloin katselija poistui kadun toiselle +puolelle ja alkoi siellä kulkea käytävää edes ja takaisin, kaiken aikaa +varoen päästämästä Bonsfield & C:on ovea näkyvistään. Hän kääntyi aina +kahdenkymmenen askeleen päästä takaisin, pysyttäytyen kaiken aikaa +tarkkaamansa oven vastapäisellä puolella. + +Kului muutamia minuutteja. Vihdoin hän kuuli oven rasahtavan auki ja +sitten sulkeutuvan, — läjähdys sai kadun lievästi kajahtamaan. Silloin +hän kääntyi pikaisesti ja näki tytön tulevan suoraan vastaansa. + +Mies valmistausi puhuttelemaan häntä ja kohotti jo kättään, +tarttuakseen hattuunsa. Hän odotti tytöltä pientä, tiedotonta +rohkaisua, edes kysyvää silmäystä; mutta tyttö kulki hänen +ohitseen alaspainunein päin, ikäänkuin täysin tietämättömänä hänen +läheisyydestään. Pienet jalat liikkuivat nopeasti, ja katukäytävä +kumahteli hiljaa ja tasaisesti, kun tyttö kiiruhti Bedford Streetille, +suunnaten kulkunsa Lontoon länsiosaa kohden. + +Tähänkö siis kaikki päättyisi? Suottako hän oli seissyt tällaisessa +tihkusateessa runsaan neljänneksen häntä odotellen? Harva päättäväinen +luonne jättäisi asian tähän. Mies oli halunnut tavata tytön heti +nähdessään hänet, ja se neljännes, minkä hän oli kärsivällisesti +seissyt paikallaan kosteassa ja raa'assa ilmassa, oli kypsyttänyt hänen +halunsa päätökseksi. Ja vaikka hänen rohkeutensa olikin tilaisuuden +tullen hetkeksi pettänyt, niin nyt se seikka yllytti häntä vain sitä +kiihkeämmin toteuttamaan päätöstään. + +Hän oli kääntynyt vaistomaisesti ympäri samalla hetkellä kuin tyttö +sivuutti hänet katukäytävällä. Nyt hän kiirehti askeleitaan ja seurasi +epäröimättä tytön jäljissä. + + + + +II LUKU. + + +Elämä kokonaisuudessaan on seikkailua, sen yksitoikkoisimmatkin hetket +mukaan luettuina. On mahdotonta kulkea ihmisvilinässä Lontoon kaduilla, +tuntematta aavistusta sellaisista tapahtumien mahdollisuuksista, jotka +juuri tekevät meidän elämämme siedettäväksi. + +Tällainen aavistus kohosi hetkeksi Sally Bishopin, nuoren +konekirjoittajattaren mieleen, kun hän kääntyi Bedford Streetille ja +suuntasi kulkunsa kohden Piccadilly-toria. Sivuuttaessaan konttorin +edustalla kohtaamansa miehen oli hänestä näyttänyt siltä kuin tämä +aikoisi häntä tervehtiä. Ja kun hän nyt, kadunkulmassa kääntyessään, +vilkaisi taakseen ja näki miehen muuttaneen suuntaansa ja seuraavan +hänen jäljissään, muuttui hänen hämärä olettamuksensa varmuudeksi. Hän +tiesi nyt aavistaneensa oikein. + +Ensi silmänräpäyksessä tällainen seikkailun jännitys vain virkisti +hänen mieltään. Hänen yksitoikkoinen ja hiljainen elämänsä tuntui +todellakin olevan täynnään pienten tapahtumien kaipuuta, sillä päivä +seurasi tavallisesti toistaan aivan samankaltaisena kuin edelliset. +Mutta hänen jännittynyt mielihyvänsä raukesi, kun hän Garrick +Streetille ehdittyään silmäsi pikaisesti olkansa yli ja näki, että outo +jäljessätulija yhä pysytteli hänen kintereillään ja olipa vielä silminä +nähden lyhentänyt välimatkaa. Nyt tyttö tunsi enää vain epämääräistä +pelkoa. + +Tällainen ahdistetun nuoren tytön kauhistus on sanoin selittämätön. Hän +ehkä tuntee silloin loukattavan arintaan ja pyhintään: viattomuuttaan. +Hän aavistaa, tahi ehkä tuntee itsetietoisesti, että loukkaus häpäisee +samalla koko naissuvun kunniantuntoa, ja siitä syttyy hänessä +siveellinen suuttumus, joka tyyten estää häntä ajattelemasta seikkailua +vain pienenä, vaarattomana viehätyksenä. Mahdollisesti arat luonteet +samalla huolestuvat oman turvallisuutensa vuoksi, olipa siihen sitten +todennäköistä syytä tahi ei. Mutta Sally Bishop ei peljännyt minkään +todellisen vaaran uhkaavan itseään katujen ihmisvirrassa, ja kuitenkin +koko hänen olemuksensa oli täynnään halua päästä solahtamaan vainoojan +näkyvistä. Hän totteli sokeasti vaistoa, jonka luonto on kätkenyt +puhtaaseen nais-sieluun, ja siksi hän pakeni. + +Hän oli jo kahden vuoden ajan joka ilta kulkenut tämän saman matkan +King Streetiltä Piccadilly-torille, josta hän pääsi raitiovaunussa +Hammersmithiin. Kuten tuhannet muut Lontoossa työskentelevät nuoret +miehet ja naiset oli hänkin pakotettu asumaan esikaupungissa, jossa +vuokrat olivat tuntuvasti huokeampia kuin itse Lontoossa. Pitkä +matka oli aikaa vievä ja usein hankala, kun raitiovaunuihin oli +työläs päästä suuren tungoksen vuoksi. Mutta Piccadillyyn asti Sally +tavallisesti nautti matkastaan. Hänen tapansa oli virkistää mieltään +katselemalla suurten kauppojen ikkunanäyttelyjä. Coventry Streetillä +oli muuan vanhojen hopeateosten myymälä, jonka ohi hän ei koskaan +kulkenut silmäämättä ikkunaan näytteille asetettuja Yrjö III:n +aikuisia teekalustoja, viini- ja sokerikolpakoita, omituisen muotoisia +kerma-astioita, maljakoita, — kaikki vanhaa, lujaa ja taidokasta +käsityötä outoine ornamentteineen ja jalokivi-koristeineen. Tyttö ei +tiennyt mitään näiden teosten kalleudesta eikä antiikkisesta arvosta, +mutta hänen silmäänsä viehätti niiden ilmeinen hienous, jota metallin +heijasteleva hohde sekä jalokivien ja helmien välke tehostivat. Tänään +hän ei kuitenkaan pysähtynyt silmänräpäykseksikään katselemaan näitä +houkuttelevia kalleuksia. + +Eikä hän tohtinut myöskään enää silmätä taakseen, nähdäkseen vieläkö +häntä seurattiin, sillä hän pelkäsi ahdistajan käsittävän hänen +vilkaisunsa peitetyiksi rohkaisuiksi. Hän vain yhäti kiirehti kulkuaan +ja saapui viimein hengästyneenä Piccadillyyn, jossa Hammersmithin vaunu +parhaillaan verkkaan liukui tavanmukaiselle pääteasemalleen, pysähtyen +siihen hetkeksi vaihtamaan matkustajia. + +Vaunussaolijat tuskin ehtivät poistua, ennenkuin uudet joukot +rynnistivät sisälle väkivaltaisesti vaunun takapäästä. Kun Sally ehti +nousta takasillalle oli vaunun ovi jo suljettu, ja tuttu ilmoitus +"Tilaa vain katolla" osoitti, että vaunu oli täynnä. + +Satoi yhä, — tihkui sellaista märkää usvaa, joka tunkee läpi +minkälaisen vaatetuksen hyvänsä. Tyttö epäröi. Odottaisiko hän +seuraavaa vaunua? Hänellä ei ollut sateenvarjoa, ja jos hän menisi +istumaan vaunun katolle, olisi hän ennen Hammersmithiä jo läpimärkä. +Mutta hän tiesi, kuinka vähän odottaminen tällaisessa tapauksessa +saattoi hyödyttää. Myöskin seuraava — ja yhä seuraava — vaunu olisivat +luultavasti täynnä, ennenkuin hänen onnistuisi tunkeutua sisään. + +Sen vuoksi hän astui päättävästi portaille, jotka johtivat vaunun +katolle. + +Hän istui lyhyelle penkille, kauimmaksi kuljettajasta. Suojatakseen +kasvojaan kylmältä, tihkuvalta sateelta hän painoi päänsä riipuksiin +ja jäi turtuneena odottamaan matkan alkamista. Pian helähtikin kello +kolmasti, ja suuren höyryaluksen lailla alkoi korkea ja kömpelö vaunu +liikkua kadun pienten ajopelien vilinässä. + +Hetken kuluttua erotti Sally askeleita, jotka lähenivät häntä. Arvaten +vaunuilijan keräävän maksuja hän otti esille kolme kolikkoa, joilla +hänen oli suoritettava matkansa. Mutta turhaan odotettuaan, että +vaunuilija tavan mukaan helähyttäisi merkiksi rahatolppoaan, hän +katsahti kysyvästi hatunreunansa alta ja huomasi viereisellä penkillä +istumassa miehen, jonka hän ensin oli nähnyt King Streetillä, Bonsfield +& C:on oven edustalla. + +Ensi silmänräpäyksessä tyttö vaistomaisesti päätti lähteä alas, +jättääkseen vaunun ensimmäisellä pysäkillä. Mies näki hänen liikahtavan +ja vannoi itsekseen, ettei toinen tilaisuus menisi häneltä jälleen +hukkaan. Kumartuen lähemmäksi tyttöä hän ojensi sateenvarjoaan ja sanoi: + +"Tekisitte viisaammin, jos sallisitte minun lainata teille +sateenvarjoni, eikö totta?" + +On ääniä, jotka tehoavat vastustamattomasti. Jos niissä on sellainen +metallisen käskevä helähdys, kuten tämän miehen äänessä, niin ne +ärsyttävät helposti toisia voimakkaita ja itsetietoisia luonteita. +Mutta todella naisellisiin naisiin tällainen ääni tehoaa ihmeellisesti, +— he voivat kiivailla ja taistella sen vaikutusta vastaan, mutta +lopulta he suorastaan tottelevat. Se on heidän luonteensa mukaista; +he saavat siitä tyydytyksensä. Sally oli hetken vaiti, ikäänkuin +tunnustellen omaa mieltään. Jos tarjous olisi tehty toisenlaisella +äänellä ja toiseen sävyyn, olisi hän pitänyt sitä vain loukkauksena. +Mutta nyt hän oli mielestään pakoitettu vastaamaan. + +"Ei, kiitos," sanoi hän kylmästi. Ja tutkiva katse, jonka hän loi +tungettelijaan, oli yhtä kylmä ja luotaan työntävä kuin äänen sävykin. +Mutta hän _oli_ puhunut. + +"Ettekö nyt ole tyhmä?" suostutteli vieras. "Te kastutte lävitse. +Aiotteko kauaksikin?" + +"Hammersmithiin." + +Kysymys oli esitetty niin luontevasti, ikäänkuin tarkoituksettomasti, +ettei tytölle juolahtanut mieleenkään kieltäytyä vastaamasta. Ja mies +jatkoi entiseen sävyynsä: + +"Mutta ymmärrättehän, että te olette täysin lionnut ehtiessänne +Hammersmithiin." + +"Se ei tapahdu nyt ensi kertaa." + +"Mahdollisesti ei, mutta kenties sensijaan viimeisen kerran." + +"Kuinka niin?" + +"Influenssa — keuhkokuume — verensyöksy — taivaan valtakunta." + +Tyttö katsahti häneen pikaisesti, nähdäkseen oliko mies niitä, joiden +oli tapana pilkaten puhua elämästä ja kuolemasta sekä pyhistä asioista. + +"Onko teistä hupaista puhella tuohon tapaan?" kysyi hän. + +"Mihin tapaan?" + +"Tiedättehän, mitä itse äsken sanoitte." + +"Tarkoitatte taivaan valtakuntaa?" + +"Niin." + +"Oh, en nyt pidä sitä kaikkein suurenmoisimpana pilana, mitä lienen +eläissäni keksinyt, mutta myönnän, että se oli tarkoitettu huvittamaan +teitä." + +Tyttö naurahti tahtomattaankin. Miehen luontevuus ja +teeskentelemättömyys jo itsessään oli jollakin tavoin hyvätuulista. +Sally katsahti jälleen häneen uteliaana, ja kun hän taas loi silmänsä +muuanne, tunsi hän sisimmässään mielenkiintonsa heränneen. + +Miehen kasvot olivat ajellut sileiksi. Piirteet olivat lujat, leuka +voimakas, mutta suu oli herkkäviivainen. Sellaisia kasvoja tyttö ei +usein nähnyt siinä ihmisluokassa, jonka parissa hän tavallisesti +liikkui. Näissä kasvoissa oli jotakin käskevää ja hallitsevaa, kuten +miehen äänessäkin. Piirteiden lujuudessa häivähti pieni julmuudenkin +vivahdus; mutta naiset säikähtävät sitä harvoin. + +Vähitellen alkoi tytön mielessä jälleen värähdellä tunne seikkailun +viehätyksestä. Sillä tämä oli seikkailua. Ainoakaan hänen tuntemansa +mies ei olisi puhunut samalla tavoin kuin tämä tuntematon. Jo se +tosiasia yksin riitti herättämään tytön mielenkiinnon. Kuka hän oli? +On miehiä, joista heti saa sellaisen käsityksen, että heidän täytyy +olla "jotakin." Jos he ovat huonosti puettuja, haluaa mielellään uskoa +heidän liikkuvan valepuvussa; jos he sen sijaan ovat sormenpäihin +saakka muodikkaita, ei tee mieli moittia heitä turhamaisiksi, — +heidän asunsa näyttää vastaavan heidän sisäistä täydellisyyttään. He +ovat persoonallisuuksia; ja kun me olemme sen aavistaneet, ei mikään +ulkonainen seikka muuta sinne eikä tänne meidän arviointiamme heidän +suhteensa. + +Sally tajusi hämärästi, että mies, joka istui hänen vieressään, +oli tällainen persoonallisuus. Ja hän iloitsi siitä tiedottomasti. +Tyttö ymmärsi, että tuntematon oli vain muutamaksi silmänräpäykseksi +sukeltautunut hänen elämänsä näköpiiriin, mutta hän ei enää olisi +suonut näitä silmänräpäyksiä olemattomiksi. + +Äkkiä hän muisti jälleen, kuinka hän oli ensin kohdannut tuntemattoman +Bonsfield & C:on edustalla ja kuinka tämä oli sitkeästi seurannut +hänen jäljissään halki katujen ihmisvilinän. Hänet täytti äkisti +kaikkivoittava uteliaisuus. Miksikä olikaan mies häntä odottanut? +Minkätähden seurannut hänen jäljissään? Oliko tuntematon kuullut +hänestä? Keneltä? Ja mitä? Nämä kysymykset risteilivät nopeina hänen +mielessään. + +"Mitä te odottelitte King Streetillä?" kysyi hän äkisti. Sanat tulivat +ikäänkuin tiedottomasti hänen huulilleen. + +"Oh — te näitte minut siellä?" kysyi tuntematon. + +"Näin." + +"Te näitte minut, kulkiessanne minun sivuitseni?" + +"Kyllä. + +"Tiesittekö, että minä kuljin teidän jäljessänne kaiken matkaa +Piccadilly-torille saakka?" + +"E-en, — mitenkä olisin sen tiennyt?" + +"Te katsahditte taaksenne kerran tahi kahdesti." + +"Katsahdinko?" + +"Miksikä teidän pitäisi saada tietää, mitä minä odottelin King +Streetillä?" + +"En minä erikoisesti halua tietää sitä." + +"Kerronko sen teille?" + +"Kertokaa." + +"Minä olin nähnyt teidät ikkunan takaa, — näin teidän takovan +onnetonta kirjoituskonettanne. Seisoin siinä — kadulla — runsaan +neljänneksen; odottelin, että kyllästyisitte työhönne. Aioin kysyä +teiltä, tulisitteko mukanani teelle, — tahi illalliselle, jos se olisi +teitä miellyttänyt. Halusin puhella jonkun kanssa; olin juuri menossa +asuntooni. Miehen asumus, kun se on yksinäinen, saattaa joskus tuntua +jumalattoman —" + +Tyttö nousi äkisti seisoalleen ja hänen hattunsa rasahti sateenvarjoon, +jota mies ikäänkuin huomaamattaan piteli hänen suojanaan. + +"Päästäkää minut alas, olkaa hyvä," + +"Mutta te sanoitte olevanne matkalla Hammersmithiin. Nyt saavumme vasta +Knightsbridgeen." + +"Poistun tässä." + +Mies nousi myöskin. "Minä olen loukannut, teitä?" sanoi hän hiljaisesti. + +"Kuvitteletteko jättäneenne sen tekemättä?" + +"En, — luullakseni en kuvittele, — mutta en käsitä, mikä estäisi +meitä tutustumasta. Te olitte kuolemaisillenne kyllästynyt — näin sen +ikkunasta —, ja minä olin samoin. Eikö kahdella ihmisolennolla, jotka +ovat väsyneet ympäristöönsä, olisi — voisi olla — mitään yhteistä? +Lähdettekö tosiaankin?" + +"Lähden." + +Tyttö puraisi huultaan kärsimättömästi. Mutta siten hän vain tahtoi +peittää hymyä, joka pyrki esiin, mutta jota mies ei voinut aavistaa. + +"Emmekö me siis enää tapaa?" + +"Varmasti emme!" + +Hän seisoi portaiden yläpäässä, odottaen vaunun pysähtymistä. Mies +katsahti hänen kasvoihinsa ja kohtasi tytön silmäyksen. + +"Sittenpä pyydän anteeksi," sanoi tuntematon. "Ja koettakaa nyt olla +suuttumatta siihen, mitä juuri aion sanoa." + +Tyttö astui porrasaskeleen alaspäin. "No niin?" + +"Tiedän, ettemme kohtaa enää, — panen veikkaan kymmenen puntaa siitä. +Se on, te voitatte kymmenen puntaa, jos me tapaamme." + +Halveksivasti naurahtaen kiirehti tyttö alas portaita ja hypähti maahan. + + + + +III LUKU. + + +Sallyn mieli kuohahteli vihasta ja katkeruudesta, hänen odotellessaan +Knightsbridgessä seuraavaa Hammersmith-vaunua. + +Vedonlyönti oli loukannut häntä. Tarjous oli häpeämätön! Luuliko +mies, että hänen tuttavuutensa oli ostettavissa? Hän kyllä saa +nähdä erehtyneensä! Kymmenen puntaa? Olihan se naurettavaa! Kukapa +mies uhraisi sellaisen määrän rahaa pelkästään voittaakseen uuden +tuttavuuden. Sally oli tunnossaan vakuutettu, että vaikka hän jälleen +kohtaisikin tuntemattoman ja puhuttelisi häntä, ei mies koskaan +maksaisi sitä määrää, jolla hän vedonlyönteineen rehenteli. Niin, se +oli pelkkää rehentelyä, — eihän hänen tarvinnut vastata sanoistaan. +Kymmenen puntaa! Luoja paratkoon, hänhän saisi kymmenellä punnalla +uuden silkkihameen, päällysnutun, hatun, uuden kaulapuuhkan, — ja +silti hänelle jäisi vielä rahaa taskuunkin. Mutta jos mies luuli, että +tällaisen rahamäärän helähdys saisi hänet kesytetyksi, niin nähköön nyt +erehdyksensä. + +Kaikki ne miellyttävät vaikutelmat, joita tuntematon oli tytössä +herättänyt, olivat nyt tiessään. Hän tunsi vain halveksumista. Olihan +helppoa rehennellä, — se ei maksanut mitään. + +Pysäkille ajoi nyt seuraava Hammersmithiin menevä vaunu. Tyttö nousi +siihen ja koetti turhaan unohtaa kohtauksensa tuntemattoman kanssa. + +Sallyn asuintoveri, miss Hallard oli saapunut kotiin jo ennen häntä. +He olivat vuokranneet yhteisen huoneen eräältä täysihoitolan emännältä +Hammersmithin Niittyrannalla. Nyt, kun Sally astui sisään, seisoi Janet +Hallard peilin edessä sukimassa lyhyitä hiuksiaan. Hän oli riisunut +puseronsa, ja hänen alastomat, ohuet käsivartensa muodostivat teräviä +kulmia, kun hän molemmin käsin järjesteli harrittelevaa tukkaansa. +Tytön huulien välissä kärysi pitkäimukkeinen Virginia-savuke. + +"Märkä?" kysyi hän lyhyesti, päätään kääntämättä. + +"Lionnut," vastasi Sally, riisuen hattuaan. + +"Jos sinä olisit ostanut sateenvarjon sen huokean silkkihameen asemesta +—." + +"Arvasin sinun puhuvan juuri tästä." + +"Satoiko nyt, kun tulit pysäkiltä?" + +"Ei. Nyt on tauonnut, Mutta minä kastuin jo kaupungissa; ja vaunuissa +oli tilaa vain ulkona katolla." + +"Erinomaisen mukavaa!" sanoi miss Hallard. + +Hän taivutteli hiuksiaan monenmoisiin koukeroihin ja kiinnitti niihin +lukemattomia käherryspuikkoja. + +Tämä tyttö on uuden, kumouksellisen tyypin naisia. Hänellä on hyvin +vähän — tokko ollenkaan — yhteistä sen naislajin kanssa, johon Sally +Bishop kuului. Sally Bishop on ennenkaikkea nainen. Miss Hallardissa +on juuri _naista_ kaikkein vähimmin. Kohtalon leikki oli tehnyt hänet +naiseksi, mutta hänen litteätä, epämuodostunutta rintaansa ei koskaan +oltu tarkoitettu lasta imettävän äidin rinnaksi. Hänen pitkät, kaidat +kasvonsa, älykäs, mutta suhteettoman laaja otsansa, ohuet huulensa, +— koko hänen olemuksensa oli epänaisellinen Hän kuului siihen +naisluokkaan, joka voi tuntea syvintä harrastusta oman sukupuolensa +elämään, mutta joka ei itse voi koskaan sen elämää — elää. + +Nämä kaksi niin vastakkaista tyttöä nyt asuivat yhdessä ja olivat +ystäviä. On selittämätöntä, mitenkä ystävyys heidän välillään on +mahdollista. Se on niitä luonnon salaisuuksia, joita me voimme vain +todeta, mutta emme pysty niitä ymmärtämään. + +Kuitenkaan heidän ystävyytensä ei ollut niin läheistä, että se olisi +pakoittanut Sallyn kertomaan toverilleen tämäniltaisen seikkailunsa. +Itse asiassa hän halusi kertoa kokemuksensa, mutta tietäen, että +Janet silloin kietoisi hänet lukemattomin kuivanjärkevin kysymyksin, +joihin hän ei aina kyennyt vastaamaan, uskoi hän parhaaksi vaieta. +Ystävättären terävyys pelotti toisinaan häntä. + +"Käytä peiliä nyt, jos tarvitset," sanoi Janet ja poistui vuoteensa luo. + +Sally aikoi väsyneesti riisuutua. + +"Minä olen lopen uuvuksissa!" huokasi hän. + +Janet ei sanonut mitään. Siniset juovat, jotka yhä uudelleen ja yhä +tummempina ilmaantuivat Sallyn silmien alle, olivat jo aikaa ennen +puhuneet hänelle selvää kieltään tytön riutumuksesta. + +Sally katsahti peiliin. "Miltä minun silmäni näyttävätkään!" huudahti +hän. + +"Tiedän sen." + +"Surkeat, eikö totta?" + +"Pahanlaiset. Etkö sinä voi edes vaatia lisää palkkaa, koska ne +teettävät sinulla ylityötä?" + +"Se ei käy, — ne ottaisivat toisen minun tilalleni." + +"Anna heidän ottaa." + +"No niin, entä miten silloin käy?" + +"Menet näyttämölle." + +Sally katsahti jälleen arvostelevasti kuvaansa pienessä, +mahonkipuitteisessa peilissä. Hän koetti olla näkemättä kasvojensa +väsynyttä ilmettä ja niiden riutumusta osoittavia merkkejä. + +"Luuletko, että minä kelpaisin tämän näköisenä?" kysyi hän. + +"Eivät puoletkaan operettinaisista vedä sinulle vertoja." + +"Paljonko minä siellä saisin?" + +"Kaksi puntaa viikossa." + +"Saman minkä sinä saat piirustuskoulussa." + +"Niin, mutta sinun täytyisi ansaita se työlläsi. Minä saan palkan +avustuksena." + +"Niin, tietysti. Mutta mitä minun on tehtävä? Ei kai mitään +konekirjoituksen tapaista." + +"Tuskinpa vain. Mutta ehkäpä sinulta vaadittaisiin enempääkin kuin +työtä." + +"En ymmärrä sinua." + +"Katsos, kun näyttämön ohjaaja hyväksyy tuntemattoman tytön +operettikuoroon, niin hän arvelee silloin osoittaneensa tytölle +suosiotaan. Otaksun, että asia niin onkin. Hän vaatii silloin +vastapalvelukseksi tyttöä tutustumaan monen moniin hienoston +nuorukaisiin, ja hän maksaa suosikilleen kaksi puntaa viikossa siitä, +että tyttö liehuu lavalla nähtävänä, on kauniin näköinen ja herättää +nuorten miesten huomiota. Sellaiset ovat olosuhteet." + +Sallyn kasvot tummenivat. "Elämä on kaiketikin inhoittavaa," sanoi hän. + +Janet hymyili. "Eihän se ole elämää," huomautti hän, "se on operettia." + +Hän sytytti uuden savukkeen ja jäi, vuoteellaan istuen, katselemaan +kuinka Sally riisui märät vaatteet yltään. Viimein Janet sanoi: + +"Sinä olet liian herkkä tällaiseen elämään, Sally. Sinä olet liian +romanttinen. Miksi sinä et mene naimisiin?" + +"Toivoisin niin tapahtuvan," vastasi Sally väsyneesti. + +"No hyvä, miksikä sitten et käytä mahdollisuuksiasi?" + +"Mitä mahdollisuuksia?" + +"Mr. Arthur —" + +He nauroivat kumpikin. Arthur Montagu oli samassa hoitolassa asuva +pankinvirkailija. Jo runsaat kolme vuotta hän oli asustanut alati +samassa huoneessa, ja talon emäntä oli jo kauan esitellyt hänet mitä +erilaatuisimmille uusille vuokralaisille "mr. Arthurina." + +Hän asui talon parhaimmassa huoneessa, ja hänen tapansa oli syödä +erikseen, emännän ja isännän seurassa, kun toiset jo olivat +lopettaneet. Mutta eräänä iltana hän ja Sally joutuivat yhdessä +kävelemään pysäkiltä kotiin. Mr. Arthur huomautti tytölle heidän +kävellessään, kuinka kauniilta virran ranta näytti, kun se hienosti +kaartaen hälveni pyökkien peittoon Chiswickin puolella. Hän puheli +älykkäästi ja somasti virtaan heijastuvista valovaikutuksista. +Ja kun he ehtivät perille, uskoi mr. Arthur tehneensä pikku +konekirjoittajattareen lähtemättömän vaikutuksen henkisellä +etevämmyydellään. Sen jälkeen hän puhui emännälle, rouva Hewsonille, +että hänen olisi parasta aterioida toisten seurassa, koska häntä muuten +voitaisiin moittia kenties ylpeydestä. + +Janet Hallard ei ollut mr. Arthurille mieleen. Jos hän puhui taiteesta +nuorelle maalaaja-missille, niin Janet katseli häntä ilmeettömästi ja +kuunteli kärsivällisenä, mutta aikoi puhella arvopaperi-pörssistä heti, +kun toinen oli lopettanut. + +"Oh! Liikeasioista on ikävä puhella!" huudahti mr. Arthur eräänä iltana. + +"Mutta te osaatte puhua niistä vallan erinomaisesti," vastasi Janet +tyynesti. "Ne tuntuvat monin verroin mieltäkiinnittävämmiltä kuin +taide, milloin te siitä keskustelette. Itse asiassa, taide onkin +vain ihmisten kuvittelua kaikesta sellaisesta, mitä he eivät pysty +järjellään käsittämään." + +Eipä ihme, että mr. Arthur vihasi tätä naista. Sallyyn hän sen sijaan +kiintyi syvästi, ja vain oman ylemmyytensä tunto esti häntä täysin +avoimesti ilmaisemasta mieltymystään. Mutta jo se, että hän laskeutui +korkeasta yksinäisyydestään ja ryhtyi aterioimaan muiden vuokralaisten +seurassa, osoitti hänen kiintymyksensä vakavuutta. Sally kuitenkaan ei +tuntenut mitään iloa näin saavuttamastaan voitosta. + +"En voisi suostua mr. Arthurin vaimoksi," sanoi hän. "En, vaikkapa hän +olisi vanhan pankkinsa johtaja." + +"Mutta miksikä et?" + +"Minä en voisi koskaan rakastaa häntä. En edes kunnioittaa." + +"Sepä se juuri on naisten kirous." + +"Mikä?" + +"Se tyhmä harhaluulo, että heidän on naitava sellainen mies, jota he +rakastavat. Naiset kuvittelevat, että heidän on sokeasti rakastamalla +korvattava miehelle se, että tämä tarjoaa heille kodin. Siten eivät +naiset koskaan saavuta riippumattomuutta." + +"Minä en välitäkään riippumattomuudesta." + +"Mksikä sinä sitten teet työtä, voidaksesi elää itsenäisesti?" kysyi +Janet. + +"Syystä, etten tahtonut jäädä omaisteni niskoille, — siksi, että tahdon +itse huolehtia itsestäni." + +"Kunnes annat kahlita itsesi johonkin mieheen, jotta _hän_ huolehtisi +sinunkin elämästäsi?" + +"Ei siinä ole mitään kahlehtimista, jos minä rakastan häntä ja hän +minua. Eikä siinä ole mitään — käytännöllistä. Se on vain onnea. Ja +minä tunnen, että voisin olla onnellinen. Täysin onnellinen." + +Janet nosti päätään ja puhalsi ohuilla huulillaan taiturimaisesti +muutaman savurenkaan ilmaan. + +"Kauanko luulisit sellaisen onnen kestävän?" kysyi hän. + +"En tiedä." + +"Mutta rohkenisit koettaa?" + +"Kyllä. Varmasti." + +"Ja kaiken loppuessa ei sinulla olisi mitään jäljellä. Oman itsesikin +olisit kadottanut. Tapaisit itsesi kuivaksi imettynä —" + +Sally poistui peilin luota ja meni Janetin vuoteen ääreen. Hän istui +sen reunalle ja kietoi paljaat käsivartensa ystävättären kaulaan. + +"Ei hyödytä puhella tähän tapaan," sanoi hän hiljaisesti. "Sinä +ajattelet noin, ja minä ajattelen toisin, olenpa sitten oikeassa tai +väärässä. Jos minä rakastaisin jotakin miestä ja hän samoin minua, niin +minä uhraisin hänelle riippumattomuuteni, itseni, kaikkeni." + +"Olettakaamme, ettei hän haluaisi ottaa sinua vaimokseen?" sanoi Janet +kylmäverisesti ja tyynesti. + +"Silloin hän ei rakastaisi minua." + +"Oh, kyllä. Hän voisi silti rakastaa." + +"Sitten en ymmärrä, mitä sinä tarkoitat." + +Janet nousi vuoteelta. "Minä erotan tuoksusta, että illalliseksi on +savustettu sillejä," sanoi hän vilkkaampaan sävyyn. "Ellemme nyt +kiirehdi, saa mr Arthur niistä parhaimmat. Minä olen jo näkevinäni +emännän valikoivan niitä hänen lautaselleen. Tule. Kisko pusero yllesi. +Kiiruhda. Tänä iltana minä suostun puhelemaan mr. Arthurin kanssa +taiteesta." + + + + +IV LUKU. + + +On eri asia sanoa vieraille: "Siitä miehestä en minä huoli"; ja on +toinen asia sanoa samaa miehelle itselleen, kun hän nimenomaan kosii. + +Samana iltapuolena oli pankissa ilmoitettu mr. Arthurille, että hän +pian on saava kassan hoidettavakseen. Tämä lupaus sai hänet juopumaan +ilosta. Aterioidessa hän loisti keskustelutaidollaan. Häntä eivät nyt +masentaneet edes miss Hallardin ivan myrkkyiset vuodatukset. Hän puhui +taiteesta rohkeammin ja persoonallisemmin kuin koskaan ennen. Täytyyhän +miehen, jolle vain muutaman vuoden palveluksen jälkeen tarjotaan +pankissa kassa hoidettavaksi, olla oikeutettu ilmaisemaan ajatuksiaan +mistä asioista hyvänsä, — myöskin taiteesta. Ja mr. Arthur kehitteli +monia ajatelmia tästä mieliaiheestaan. + +"En ymmärrä, mitenkä ihmiset voivat sanoa taiteeksi sellaista, mikä ei +ketään miellytä," julisti hän lopuksi. + +"Te olette, käsittääkseni, aivan oikeassa, mr. Arthur," vahvisti +emäntä, rouva Hewson. "Jos minä pidän jostakin — esimerkiksi siitä +maalauksesta, joka oli viime joululehdessä —, niin minä sanon aina: +'Tätä minä sanon taiteeksi!' Enkö sanokin, Ern?" + +Hänen miehensä nyökkäsi, suu täynnä savustesilliä. + +"No niin," sanoi mr. Arthur naurahtaen, "jos te, rouva Hewson, +tarkoitatte sitä värikuvaa, joka on arkihuoneessa pianon yllä, +niin minun täytyy tunnustaa, etten puolestani myönnä sitä lainkaan +taiteelliseksi." + +"Miksikä ette?" kysyi Janet, "ettekö sitten pidä siitä?" + +"En," sanoi mr. Arthur innostuneesti. "Ettekä te myöskään, luullakseni. +Panenpa shillingin vetoa, ettei se miellytä teitä." + +"Mutta rouva Hewson pitää siitä," vastasi Janet tyynesti. "Eikö +se riitä todistamaan, että kuva on taiteellinen, — jos teidän +määritelmänne taiteesta on paikkansa pitävä?" + +Kun rouva Hewson näin äkisti huomasi joutuneensa uhkaavan väittelyn +keskipisteeksi, nousi hän hätäisesti pöydästä ja kiiruhti keittiöön, +mutisten jotakin iltateen valmistamisesta. Hänen miehensä taas +ryhtyi, pelastaakseen mr. Arthuria pulasta, lukemaan ääneen päivän +sanomalehteä, joka hänellä aina syödessä oli käsillä. + +Lukemista kuunteli tuskin kukaan, mutta mr. Arthur sai mielestään +kuitenkin sen turvissa sopivan tilaisuuden ryhtyä kuiskivaan +keskusteluun Sallyn kanssa. + +"Muutitte, toivoakseni, vaatteenne?" kysyi hän. + +"Oh, kyllä." + +"Tiedättehän, voisitte saada keuhkokuumeen," lisäsi mr. Arthur +selittäen. + +Sally hymähti. "Influenssa, — keuhkokuume, — taivaan valtakunta." + +Mies katsahti häneen hämmästyneenä. "Miksi te noin sanotte?" + +"En tiedä. Mutta miksikä en saisi sanoa?" + +Mr. Arthur vilkaisi eteensä tyhjälle lautaselleen. Hänen teki mieli +ehdottaa tytölle jotakin, mutta heidän keskustelunsa ei toistaiseksi +näyttänyt johtavan toivottuun suuntaan. Hän katseli ympäri pöydän, +kootakseen rohkeutta. Viimein, kun isäntä purskahti raikuvaan nauruun, +lukiessaan lehdestään joitakin hauskuuksia, kiiruhti mr. Arthur +kuiskaamaan Sallylle hätäisesti: + +"Tahtoisitteko tulla pienelle kävelylle aterian jälkeen? Nythän on jo +kaunis ilta." + +Silmänräpäyksen ajan etsi Sally katseillaan tukea Janetista, joka +istui pöydän vastakkaisella puolella. Janet oli kuullut mr. Arthurin +ehdotuksen ja kehoitti nyt silmäyksineen tyttöä myöntymään pyyntöön. +Mr. Arthur ei huomannut tätä. Hän vain ymmärsi, että Sally epäröi, ja +hänen sydämensä jyskytti ankarasti. + +"Voisinhan lähteä hetkiseksi," kuuli hän vihdoin tytön vastaavan. + +Silloin hän nousi pöydästä voitonriemuissaan. "Menen huoneeseeni +muuttamaan kenkiä," sanoi hän. "Odotan teitä hallissa." + +Sally palasi myöskin huoneeseensa Janetin seuraamana. + +"Nyt hän kosii," sanoi miss Hallard. + +"Eikä," vastusteli Sally. + +"Olen varma, että hän tekee sen. Häntä on innostanut jokin +myötäkäyminen pitkin iltaa. Ehkäpä hän on saanut perinnön, tahi muuta +sen tapaista. Hänhän puheli tänä iltana aivan kuin hän saattaisi ostaa +kuningaskunnan kaikki taideaarteet kädenkäänteessä." + +"Ja sinä luulet, että hän aikoo nyt ostaa minut?" + +"Hän tekee tarjouksen. Mitä sinä vastaat?" + +"Niin, — minkäpä minä voin. Naisitko sinä hänet?" + +"Joutava kysymys. Hän ei koskaan tee tarjoustaan minulle. On mahdotonta +päättää, suostunko minä sille tahi sille miehelle, ellei hän ole +pyytänyt minua vaimokseen. Sitä ei osaa ennakolta ajatella." + +"En usko, että sinä suostuisit kenenkään vaimoksi," mietti Sally. + +"Hyvin mahdollista," vastasi toinen lyhyesti. + +Sally ryhtyi jälleen irroittamaan hattuaan, jonka hän oli jo sovittanut +päähänsä. "Minä en lähde hänen kanssaan kävelylle," sanoi tyttö. "Se ei +miellytä minua." + +"Älä hulluttele, — pane hattu päähäsi ja lähde kokemaan miltä tuntuu, +kun vakaa nuori mies kosii sinua joen rannalla yhdeksän aikaan illalla. +Lähde, Sally, — älä ole hupsu. Naiselle on terveellistä kuunnella +kosintaa; se on opettavaista. Lähde, — sinähän kenties pidätkin. Sitä +ei voi edeltäpäin tietää." + +Sally totteli tahdottomana. Sisimmässään hän kammoksui edessä olevaa +kohtausta, mutta hän ajatteli, että sitä oli nyt mahdoton välttää. Hän +korjasi vielä vaistomaisesti hattuaan ja aukaisi oven. + +Käytävässä, jota suurennellen sanottiin halliksi, odotteli mr. Arthur +häntä. Mies oli vaihtanut tohvelinsa paksuihin kenkiin, kaulaansa +hän oli kietonut suuren huivin, ja hänen päässään oli huolettomasti +vinoon painettu lierihattu. Hänen koko olemuksessaan kuvastui sellainen +itsetietoinen voitonvarmuus, että Sally ensi hetkessä päätti sittenkin +peräytyä takaisin huoneeseensa. Mutta hän ei rohjennut toteuttaa +aiettaan, ja kun he sitten ehtivät ulos tielle, joka johti aivan +rantaan, hälveni hänen pelkonsa vähitellen. + +He puhelivat merkityksettömistä asioista silloin tällöin; katselivat +virralla soluvia aluksia, joiden rungot häämöittivät tummina, +aavemaisina möhkäleinä, ja joiden merkkilyhtyjen ja kajuuttavalkeain +kajastukset kiemurtelivat merkillisesti virran pyörteissä. Sally +ajatteli jo tunnossaan, että tässä kävelyssä oli sittenkin jotakin +romanttista ja mieltäkiehtovaa. Mutta hänen ilonsa katosi, kun mr. +Arthur sanoi epävarmalla ja vavahtavalla äänellä: + +"Nojatkaamme tähän kaiteeseen ja katselkaamme laivoja." + +Sally tiesi joutuvansa nyt koetukselle. Hän painui melkein hervottomana +korkeata rintanojaa vasten ja tuijotti ilmeettömin katsein tummalle +virralle. Pitkään aikaan ei mr. Arthurkaan puhunut mitään; sitten hän +äkkiä ojensihe ja sanoi: + +"Minä — minä haluaisin kertoa teille jotakin, miss Bishop." + +Sally pidätteli hengitystään. Kunpa siinä nyt olisi mies, jota hän +rakastaisi! Mikä hetki tämä silloin olisikaan, — mikä hetki! Hänen +huulensa tuntuivat äkisti kuivilta. Hän kostutti niitä kielellään. + +"Mitä sitten?" kysyi hän viimein. + +Mr. Arthur kääntyi, otti nenäliinansa ja niisti äänekkäästi nenäänsä. +Sitten hän alotti, yhä epävarmana ja hapuilevana: + +"Tiedättehän, että minulla on toimi pankissa?" kysyi hän. + +"Kyllä, luonnollisesti." + +"Se on yksityispankki." + +"Tosiaan?" + +"Niin, tarkoitan, että yksityispankit maksavat parempia palkkoja kuin +muut." + +"Niinkö?" + +"Ja ne antavat minulle kohta kassan." + +"Oh, onko se tärkeätä?" + +"No, kuulkaahan, tuskin missään pankissa on osoitettu sellaista +luottamusta vielä ainoallekaan minun ikäiselleni miehelle. Lyön +shillingin vetoa, että tämä on ensimmäinen tapaus." + +"En tohdi lyödä vetoa siitä." + +"Ette, ette tietenkään; enhän minä sitä tarkoittanutkaan. Tahdoin vain +—" + +"Ymmärrän, mitä tarkoititte", keskeytti Sally hänet. Tyttö tunsi +mielessään jotakin vapauttavan huumorin tapaista, muistaessaan nyt +erään toisen vedonlyöntitarjouksen, joka samana iltana oli tullut hänen +osakseen. "Te olisitte aivan yhtä hyvin voinut veikata kymmenestä +punnasta," lisäsi hän hymyillen. "Kymmenen puntaa kuuluu komeammalta +kuin shillinki, — eikä se olisi käynyt teille yhtään kalliimmaksi." + +"Ah, te vain pilailette," huokasi mr Arthur. + +"Enkä", vastasi tyttö; "minä olen aivan tosissani. + +"Minä kuulen mielelläni puhuttavan kymmenestä punnasta. Shillinki +tuntuu liian jokapäiväiseltä." + +Mies tunsi muutaman hetken itsensä masentuneeksi. Hän ei ollut +ymmärtänyt Sallyn ajatusta, mutta hän tajusi, että tytön sanat +kätkivät taakseen jotakin, mikä ei voinut olla hänelle edullista. Ja +hän tunsi loukkaantuneensa siitä kun tyttö ei näyttänyt ensinkään +käsittävän, kuinka tärkeän arvoaseman mr Arthur oli saavuttamaisillaan +pankkimaailmassa. Hän nojasi epäröiden kaiteeseen ja katseli äänetönnä +virralle, miettien samassa itsekseen, pitäisikö hänen kenties +luopua aikeistaan. Nyt oli vielä tilaisuus vetäytyä takaisin, tytön +aavistamatta mitään. + +"No niin," sanoi tyttö pidätetyn hilpeästi, "tämänkö te tahdoitte +minulle kertoa?" + +Mr Arthur kääntyi katsomaan Sallya kasvoihin. Hän erotti puolihämärässä +tytön pehmeät huulet, joita hän monesti oli halunnut suudella. Nyt, — +hänen tarvitsisi vain jatkaa; kun tyttö kuulisi hänen tarjouksensa, +vajoaisi hän — siitä mr Arthur oli varma — hänen syleilyynsä, ja +silloin... + +"Ei, siinä ei ollut vielä kaikki," sanoi hän lämpimästi. Hän sulki +silmänsä puoleksi ja hänen kätensä vapisivat. "Se oli vain valmistelua." + +Sally ei tohtinut katsella häntä kasvoihin. Tyttö tiesi, että mies oli +hyväluonteinen, ahkera ja rehellinen. Hän tiesi, että parempaa miestä +ei hänen ollut helppo saada, ja hän uskoi, että mr Arthurin vaimona hän +saavuttaisi sellaisen aseman elämässä, jota sadat hänen luokkansa tytöt +kadehtisivat. Mutta hän ei rohjennut katsella miestä kasvoihin samalla +kun nämä mietteet liikkuivat hänen sielussaan. + +"Minä kuuntelen," sanoi hän jäykästi, tuijottaen liikkumattomin silmin +suoraan eteensä virran vastarantaa kohti. + +"Niin, minä pyydän teitä vaimokseni," sanoi mr Arthur äkisti, sanojaan +valikoimatta. + +Sally ei vastannut. Hän odotti. Hänen mielensä pysyi yhä aivan +tunteettomana. + +"Ensi kuusta lähtien minä saan kaksisataa puntaa vuodessa. Sillä me +eläisimme varsin mukavasti, eikö totta?" + +"Niinkö luulette?" kysyi tyttö. + +"Oh, täällä Lontoossa on monta miestä, jotka ovat uskaltaneet mennä +naimisiin vähemmillä tuloilla ja ovat silti tyytyväisiä. Sitäpaitsi, +ensi vuonna minä saan jo kaksisataakaksikymmentä." + +"Ja te haluatte naida minut?" + +"Niin. Tarjoan teille oman, mukavan kodin. Teidän ei tarvitse enää +elää sellaisessa karsinassa kuin täällä. Saatte oman vierashuoneenne. +En tahdo kerskailla tästä; mutta eikö sellainen olisi teistäkin +miellyttävää?" + +Hän tunsi tehneensä nyt ylevän tarjouksen, — ja ehkäpä se olikin +korkeinta, mitä hänellä oli tarjottavanaan. "Tarkoitan", jatkoi hän, +"että te saatte elää omaa elämäänne. Minä olen sivistynyt mies; en sido +teitä, vaan teen teistä oman valtiattarenne." + +"Mutta minä en rakasta teitä," sanoi tyttö, huomaamatta toisen +uhrautuvaisuutta. + +Mr. Arthur katseli häntä hämmästyneenä. "Miksikä ette?" kysyi hän +ihmeissään. + +"Miksikä? Oh, minkätähden te jätätte sellaisen kysymyksen minun +vastattavakseni?" + +"Sentähden, että minä haluan kuulla, mikä minussa on vikana. Vakuutan —" + +"Oh, älkää," pyysi tyttö. "En rakasta teitä; siinä kaikki. Enempää en +osaa sanoa." + +"Miksikä te sitten tulitte kävelemään minun kanssani?" + +"En tiedä. Minun ei tietenkään olisi sopinut lähteä — otaksun, että +tein siinä väärin." + +"Mutta te ette ole vielä kieltäytynyt suostumasta minun vaimokseni." + +"En. Mutta enkö minä jo sanonut teille kylliksi?" + +"Ette." + +"Naisitteko te minut, vaikka tiedätte, etten minä rakasta teitä?" Hän +kääntyi katsomaan mr Arthuria silmiin. + +"Kyllä," sanoi mies tukahutetusti, sillä hänen koko sielunsa värähti, +kun hän kohtasi tytön katseen. "Te ette kenties rakasta minua nyt, — +mutta te opitte rakastamaan." + +Sally tunsi, että jälleen oli kaikki pilalla. Hän oli vakuutettu siitä, +ettei hän koskaan voisi rakastaa tätä miestä. Ja mr Arthurin varmuus, +järkähtämätön itsetietoisuus loukkasi häntä. Se surmasi hänessä säälin +tunteen, joka muuten voi saada naisen tällaisessa asemassa taivutetuksi. + +"Oh, ei hyödytä puhua sellaista," sanoi hän hiljaisesti. "Pelkään, +ettei siten tapahdu." + +Mr Arthur nojautui lähemmäksi. "Mutta tahdottehan sentään ajatella +vielä, — tahdottehan harkita vielä uudelleen? Vastatkaa minulle +toisella kertaa." Hän uskoi varmasti, että kun Sally ajattelisi omaa +kotiaan ja tulevaa elämäänsä, niin hän taipuisi, — jokainen nainen +taipuisi hänen asemassaan. "Saanhan kysyä myöhemmin?" + +"Jos haluatte. En ymmärrä, miksi te olette minulle näin ystävällinen." + +Mies tarttui kiihkeästi häntä käsivarteen. "Siksi, että rakastan teitä, +— ettekö huomaa sitä?" + +"Niin, ehkä. Mutta en ymmärrä, miksikä te minua rakastatte.' + +"Ette ymmärrä? Ah, Jumalani, — minä sen ymmärrän! Tahdotteko antaa +minulle suudelman?" + +Hänen olisi pitänyt käsittää, että tällainen pyyntö oli kaikkein +mahdottomin; hänen ei olisi tällaisena hetkenä pitänyt osoittaa +tytölle intohimoisuuttaan. Mutta mr Arthur kuvitteli, että jokainen +nainen tällaisessa tilanteessa halusi itseään suudeltavan. Hän toivoi +oman intohimonsa nostattavan tytössä mieltymystä; hän kuvitteli, että +suudelma saisi tytön kiertämään kätensä hänen kaulaansa ja vaipumaan +suloiseen hurmaukseen. Hän ei aavistanut kuinka arkaa kieltä hän tänä +iltana kosketteli; hän ei ymmärtänyt, että tytön mielentila ikäänkuin +vaappui veitsenterällä ja saattoi pienimmästäkin varomattomuudesta +häilähtää kokonaan vastakkaiselle taholle kuin hän toivoi. + +Sally vetäytyi pikaisesti loitommalle hänestä ja kääntyi poispäin, +huulet tiukasti yhteen puserrettuina. + +"Minä lähden sisään," sanoi hän lyhyesti. + + + + +V LUKU. + + +Mutta Sally oli luvannut ajatella asiaa, ja se sai mr Arthurin +unohtamaan kaiken muun. Hän oli yhä vielä metsästäjä, ja tyttö oli +pakeneva saalis. Miehen veri kiersi nopeammin hänen suonissaan, kun +hän ajatteli, että riista voisi päästä hänen käsistään. Hän päätti +yhä järkähtämättömämmin, että tytön täytyy suostua hänen omakseen. +Muistaessaan, kuinka tyttö oli kieltänyt rakastavansa häntä, tunsi +mr Arthur nöyryytystä, mutta samalla sekin tunne yhä vain kiihoitti +hänen valloiltamisvaistoaan. Alussa, jolloin hän oli uskonut tytön +päätäpahkaa heittäytyvän hänen turviinsa, oli hän pitänyt Sallya +paljon vähäpätöisempänä olentona kuin nyt, jolloin tyttö oli selvästi +ilmaissut vastahakoisuutensa. + +Kun mr Arthur kosintansa jälkeen meni levolle, oli tyttö alinomaa +hänen ajatuksissaan. Ja kun hän vaipui uneen, häälyi hänen mielessään +loputtomia unikuvia, joissa kaikissa Sally oli osallisena suudellen +ja hyväillen häntä. Tyttö oli vallannut hänen sielunsa sen viimeistä +sopukkaa myöten. + +Sally itse vaipui uneen vasta myöhään Hänen palatessaan sisään istui +Janet vuoteessaan lukien ja tupakoiden. Riisuutuessaan kertoi Sally +hänelle tarkoin — sana sanalta — kaiken, mitä hänen ja mr Arthurin +välillä oli tapahtunut. Sellainen on naisten tapa. Heidän muistinsa on +tällaisissa asioissa ihmeteltävä. + +"Ei hyödytä enää ajatella koko juttua", sanoi Janet, kun Sally vaikeni. +"Sitä harkitessasi sinä vain tulet yhä enemmän huomanneeksi syitä, +jotka pakottavat sinua vastaamaan kieltävästi. Tänä iltana on mr +Arthurin ainoa tilaisuus mennyt sivuitse. Tiedäthän sen itsekin — eikö +niin? Nyt sinä et enää milloinkaan voi suostua häneen." + +Sally ryömi väsyneesti vuoteeseen ja kääri peitettä ympärilleen. + +"Tahi suostutko?" kysyi Janet toistaen. + +Sally mutisi kieltävästi jotain pielukseensa ja kääntyi tuijottelemaan +vastassaan olevia räikeävärisiä seinäpapereita. + +"Sally," alotti Janet jälleen, sulkien kirjansa ja viskaten +savukepätkänsä tottuneesti avoimeen tulipesään. "Sally —" + +"Niin?" + +"Onko jokin toinen tiellä? Joku mies, johon olet tutustunut +kaupungissa, kenties konttorissasi, — niinkö?" + +Sally käännähti jälleen. "Ei ole", vastasi hän. Tyttö ei katsonut +ystävätärtään silmiin, mutta hänen äänensä oli luja ja varma. + +Miss Hallard istui hetken aikaa etunojossa vuoteessaan ja tarkasteli +Sallya. Hänen aavistelunsa kävi yhä varmemmaksi. Hän ymmärsi, että +Sally toimi jonkun hämärästi koetun vaikutelman pakoittamana, — +vaikutelman, jonka _hän_ kenties tajusi selvemmin kuin tyttö itse. +Janet oli järkähtämätön tässä uskossaan, ja Sallyn äskeinen kieltävä +vastaus yhä vain lujitti tätä hänen käsitystään. Kun teräväjärkinen +nainen alkaa epäluuloisesti tarkata ystävätärtään, jonka hän hyvin +tuntee, on melkein mahdotonta johtaa häntä kokonaan harhaan. + +"Oletko sinä väsynyt?" kysyi Janet äkisti. "Tahi tekeydytkö vain +väsyneeksi?" + +"Miksikä minä tekeytyisin? Olen väsyksissä, — hirvittävästi." + +"Sitten sinä haluat kai nukkua?" + +"Niin, en kernaasti puhelisi tänä iltana. Tahtoisitko sinä jutella?" + +He säännöllisesti keskustelivat aina illoin, — milloin puvuista, +milloin uskonnosta, milloin rakkaudesta tahi muutamien naisten +ajattelemattomuudesta sekä hairahduksista. Janet kertoili epäilyttäviä +juttuja taideopiskelijain sekä heidän malliensa elämästä, ja Sally +kuunteli häntä ihmettelevin katsein, — hänen täytyi väliin pyytää +ystävätärtään selittämään joitakin kohtia tarkemmin, koska hän ei +voinut aina ymmärtää, mitä Janet tarkoitti sanoillaan. Näin he useasti +jatkoivat puheinaan pimeässä siksi, kunnes jompikumpi heistä ei +enää saanut vastausta johonkin kysymykseensä. Silloin hänkin, joka +viimeiseksi oli pysynyt valveilla, kääntyi vuoteessa kyljelleen ja +vaipui pian syvään uneen. + +"Mikä sinua oikeastaan vaivaa tänä iltana?" uteli Janet. "Oletko +pahoillasi, kun sanoit mr Arthurille, ettet rakasta häntä?" + +"En tiedä." + +"Uskon sinun pahoittelevan sitä," + +Janet ei ajatellut sinne päinkään, mutta hän arvasi, että Sally nyt +vastaisi suoraan ja totuudenmukaisesti. + +"Ei, minä en pahoittele", sanoi tyttö päättävästi. "En ensinkään." + +"Miksikä sinä sitten olet tänä iltana niin masennuksissa?" + +"Masennuksissa?" toisti Sally kysyvästi. Hän nousi istualleen +ja kohensi pielustaan. "Oh, minähän en ole vielä rukoillut +iltarukoustani." Hän työnsi peitteen yltään. + +"Ethän kai nouse enää vuoteestasi, vai mitä?" + +"Kyllä." + +Tyttö liukui lattialle ja värähti, kun hänen jalkansa koskettivat +kylmään korkkimattoon. Mutta hän laskeutui kuitenkin lattialle +polvilleen, sillä hänestä tuntui, ettei rukouksella muuten ollut +oikeata arvoa. Vanha tottumus, johon hänet oli kasvatettu kotona +maalla, pikku pappilassa, piti yhä vielä hänet vallassaan. Hän +ei uskonut enää mihinkään määrättyyn opinkappaleeseen tahi +uskontunnustukseen, mutta kuitenkaan hän ei ainoanakaan iltana jättänyt +rukoilematta ennen levolle menoaan. Hänen lapsuutensa aikainen usko +oli aste asteelta menettänyt valtansa hänen sielussaan, mutta vanha, +yksinkertainen tapa polvistua joka ilta anomaan jumaluuden turvaa ja +johdatusta, säilyi yhä vääjäämättömänä sisäisenä tarpeena. + +Kun Janet näki tytön lyyhistyvän polvilleen vuoteen viereen ja kätkevän +kultahiuksisen päänsä ristiin liitettyjen käsiensä varaan, kääntyi hän +poispäin ja puhalsi kynttilän sammuksiin. Hän tiesi jo entuudelta, +ettei Sally koskaan rukoillessaan kuullut hänen kysymyksiään eikä +huolinut vastata niihin. Hän senvuoksi ei enää häirinnyt tyttöä, vaan +kaivautui patjoihinsa totuttuun makuuasentoonsa ja päätti nukkua. + +Mutta Sally virui polvillaan lattialla kauan, ja hänen hartiansa +kohosivat kylmästä värähdellen tasaisesti hänen joka henkäyksellään. +Sally Bishop, joka tuskin enää tiesi mitään apostolisesta +uskontunnustuksesta ja jolle lunastusoppi oli vain hämärä ja +merkityksetön käsite, lähetti siinä väsyneet huokauksensa +tuntemattomalle jumalalle, anoen hänen johdatustaan. Ja kuitenkin tyttö +samalla sisäisesti tunsi jo itse valinneensa tien, jota hän halusi +kulkea. + + + + +VI LUKU. + + +On mahdotonta sanoa, miksikä mies, joka elämässään kohtaa lukemattomia +naisia, unohtaa kaikki muut yhden ainoan tähden, jonka hän kenties +ainoastaan sattumalta on hetkiseksi tavannut. Tämä on selittämätöntä, +mutta sen pohjana on varmaan salainen, tutkimaton sielullinen laki. Ja +sen lain vaikutuksen Jack Traill vaistosi sisimmässään, kun hän hyppäsi +alas raitiovaunusta heti senjälkeen, kun Sally Bishop oli jättänyt +hänet Knightsbridgessä. + +Traill kulki jalkaisin hitaasti takaisin Piccadilly-aukealle. Siinä hän +katseli ympärilleen, tarkaten suurten rakennusten kirkkaasti valaistuja +ikkunoita ja miettien minnekä hän poikkeaisi aterioimaan. Hän valikoi +tavallisesti huolella aterioimispaikkansa. Toisinaan, kun hän ei voinut +päättää, kumpaan kahdesta hänen mielessään pyörivästä ravintolasta hän +menisi, ravisteli hän kämmentensä välissä rahaa ja antoi ratkaisun +riippua siitä, jäikö rahan "kruunu" vaiko "klaava" päällepäin. Mutta +nyt hänestä tuntui kaikki yhdentekevältä. Hän kulki välinpitämättömänä +aukean poikki ja meni sisään ensimmäisen ravintolan ovesta, joka osui +hänen näkyviinsä. + +Soitto, räikeät valot, savupilvet ja ruuantuoksu, jotka häntä +ravintolan ruokasalissa kohtasivat, tympäisivät hänen aistejaan. Mutta +hän vakuutti itselleen, että muutaman minuutin kuluttua hän istuisi +tyynesti aterioimassa kuten kaikki muutkin, huomaamatta edes näitä +ravintolan tavallisia tunnusmerkkejä. + +Salissa ei ollut ainoatakaan kokonaan vapaata pöytää. Traill sijoittui +erääseen nurkkaukseen, jossa pöydän vastapäisellä puolella muuan nuori +mies naisensa kanssa parhaillaan oli päättämäisillään ateriansa. +Hän ymmärsi, että pöytänaapurit eivät sanottavasti ihastuisi hänen +tulostaan juuri heidän kumppanikseen. Mutta siitä hän ei välittänyt. +Hän oli oikeutettu istumaan millekä vapaalle tuolille hyvänsä, ja tämä +tietoisuus "brittiläisestä vapaudesta" oli hänelle riittävä. + +"Toivon, että suotte tungetteluni anteeksi", sanoi hän lyhyesti. + +Mies, ilmeisesti konttoristi, mutisi jotakin epäselvää vastaukseksi +hänen anteeksipyyntöönsä. Sitten Traill kutsui tarjoojan ja antoi +hänelle määräyksensä. + +Nuoren konttorimiehen naistoveri kuuli Traillin tilaavan ruokalajia, +jonka nimeäkään tyttö ei ollut koskaan ennen kuullut. Hän katsahti +Trailliin huomattavalla arvonannolla. Tytön oma toveri oli tilannut +vallan arkipäiväisiä ruokalajeja ja oli koettanut tarjoojalle +puhuessaan käyttäytyä mahdollisimman ylhäisesti ja arvokkaasti. Traill +ei ensinkään haaskannut aikaa tilausta tehdessään. Hän vain antoi +määräyksensä lyhyesti ja melkeinpä töykeästi, tavottelemattakaan +ylhäistä hienoutta. Mutta tämäpä juuri vaikutti tyttöön. Hän katsahti +vierustoveriinsa arvostelevasti, ja toivoi samalla mielessään, että +hän saisikin aterioida juuri Traillin seurassa. Mutta Traill ei +näyttänyt huomaavankaan tyttöä tahi hänen silmäyksiään. Hän pyysi saada +iltalehden luettavakseen ja näytti sitten kokonaan syventyvän lehteään +silmäilemään, unohtaen ympäristönsä kuten tosi brittiläinen ainakin. + +Ateriansa Traill päätti niin pian kuin suinkin. Hänen pöytänaapurinsa +olivat hänestä vastenmielisiä ja typeriä. He olivat selvästikin +kohdanneet toisensa nyt ensimmäisen kerran, ja senvuoksi heidän +keskustelunsa sai kiusallisen jäykän sävyn. Aterioituaan he +vaipuivat äänettöminä kuuntelemaan jouhiorkesteria, nuoren miehen +käryytellessä pitkää sikaaria. Ja jokaisen soittokappaleen päätyttyä he +luonnollisesti taputtivat käsiään innokkaasti, osoittaakseen, että he +ymmärsivät nauttia musiikista. Traill maksoi laskunsa ja nousi, ollen +iloinen, kun sai jättää tilapäisen pöytäseuransa. + +Hän tuli kadulle ja täytti mielihyvin keuhkonsa raikkaalla ilmalla. +Sitten hän pysähtyi miettimään, mihin hän nyt ryhtyisi. Menisikö hän +asuntoonsa, — lueksimaan, tupakoimaan, nukkumaan? Tahi lähtisikö hän +klubiin? Yksinään asuvalle nuorelle miehelle ovat tällaiset kysymykset +toisinaan elämän tärkeimpiä. + +Viimein hän suuntasi vaistomaisesti, pystymättä mitään lopullisesti +päättämään, askeleensa kohden Regent Streetiä, jonka varrella hän +asui. Kulkiessaan jälleen Piccadilly-aukean poikki hän kuuli kiireisiä +askeleita takanaan ja naisääni kutsui häntä ristimänimeltään. Traill +kääntyi. + +"Minä olin", sanoi nainen hengästyneenä, "tuolla kulmassa, kun näin +teidän kulkevan torin poikki. Minä — minä juoksin! + +"Minkä tähden?" kysyi Traill lyhyesti. + +"Oh, saadakseni puhella teidän kanssanne, tietenkin, — mitäpä muuta? +Minnekä te aiotte?" + +Traill katsahti naisen maalattuihin huuliin, hänen väsyneihin silmiinsä +mustattuine ripsineen ja hänen poskiensa värjättyyn punaan. Hän muisti +tahtomattaankin, kuinka ihastuttava tämä nainen oli ollut siihen +aikaan, jolloin hänen ei vielä tarvinnut keinotekoisesti kaunistella +itseään. + +"Mihinkä te menette?" toisti nainen. "Te ette ole käynyt tapaamassa +minua kuukausmääriin. Minne teillä on matka?" + +"Aion kotiin." + +Naisen kasvoilla häilähti pettymyksen varjo. Kun hänen luokkansa nainen +huomaa, ettei hänen enää onnistu herättää miehessä kiintymystä, tuntee +hän elämänsä murhenäytelmän alkaneen. + +"Te ette ole koskaan käynyt minun asunnossani?" lisäsi Traill. + +"En; en ole voinut ajatellakaan —." + +"Tulkaa nyt katsomaan minun kotiani. Voimme puhella siellä." + +"Tarkoitatteko totta?" kysyi nainen kiihkeästi. + +"Tulkaa", jatkoi Traill. "Asun tässä lähellä, Regent Streetillä." + +Nainen seurasi häntä vaieten, — äänetönnä, mutta jälleen +rohkaistuneena. Hänen käyntinsä oli nyt kevyempää ja joustavampaa kuin +äsken. Mutta Traill ei huomannut sitä; hänen ajatuksensa liikkuivat +tänä iltana toisaalla. + +Nainen hyräili melkoisen kauniilla äänellään jotakin kevyttä säveltä, +noustessaan Traillin rinnalla ylös portaita. + +"Armias! Täällä on pimeätä!" huudahti hän. + +"Niin, meillä poikamiehillä ei ole käytettävinämme palvelijoita, jotka +saattelisivat meitä portaissa palavat kynttilät käsissä." + +Seuraavalla porrastasolla nainen pysähtyi hengästyneenä. + +"Väsynyt?" kysyi Traill. + +"Oh," sanoi nainen ja painoi kätensä läähättävälle rinnalleen. Sitten +hän siirtyi askeleen lähemmäksi Traillia. + +"Pieni suudelma, rakkaani," kuiskasi hän. + +Mies peräytyi. "Lapsi kulta — sen vuoksi en halunnut teitä tänne. Kun +olette levähtänyt, niin tulkaa seuraavaan kerrokseen. Minä menen edeltä +ja sytytän valot." + +Hän jätti naisen siihen puolipimeään, johon tuli hämärää valoa +vain pienestä, palokujaan antavasta ikkunasta. Kun nainen kuuli +seuralaisensa avaavan oven ylemmässä kerroksessa, meni hän aivan +ikkunan alle, otti käsilaukustaan pienen peilin ja tarkasteli hetken +miettiväisenä kasvojaan. Sitten hän otti laukustaan ihojauhe-viuhkan ja +hiveli sillä tottuneesti muutaman kerran yli kasvojensa. + +"Hän kai piti minua liiaksi väsyneen näköisenä," mutisi hän noustessaan +portaita ylös seuraavaan kerrokseen. + +Traillin huoneilla oli tavallinen poikamies-asunnon leima, mutta +samalla todisti niiden sisustus isännän hienostunutta makua. Kaikki +oli aistikasta, — mutta niin ylhäisen aistikasta, että nainen, joka +parhaillaan seisoi kynnyksellä, katsellen sisään etuhuoneeseen, tunsi +arvostelukykynsä pettävän. Hän ajatteli, että tämä kaikki oli tosin +arvokkaan näköistä, mutta kylmää ja vierasta. Ja hän ei voinut pidättyä +huomauttamasta siitä. + +"Te tarvitsette tänne naisen", sanoi hän, uskoen tällä valmistelevansa +tilaa itselleen. "Nainen toisi tänne hiukan lämpöä; ymmärrättehän, mitä +minä tarkoitan: hän tekisi teidän olonne mukavammaksi." + +Traill työnsi hänen istuakseen tuolin lähelle tulta. + +"Mitenkä te siis menettelisitte?" kysyi hän tyynesti, täyttäen +itselleen piipun tupakkapöydän luona. + +"Minä? Niin, kaikkein ensiksi minä hankkisin lattialle kauniin, +paksun maton," sanoi nainen innokkaasti. Hän oli käsittänyt Traillin +kysymyksen rohkaisuksi, ja nyt hän ilmeisesti kuvitteli voivansa +vaikuttaa mieheen osoittamalla, kuinka paljon mukavuutta hän voisi +lisätä tähän asuntoon. Kymmenen minuuttia sitten hänen elämänsä oli +näyttänyt vielä toivottomalta. Hän ei ollut illastanut, ja hänen +käsilaukussaan oli vain neljä kuparirahaa, joilla hän ei voinut +edes kahviloista saada mitään suuhunsa. Mutta nyt — hän kuvitteli, +että hänelle oli auennut odottamaton mahdollisuus. "Mitenkä te +menettelisitte," oli Traill sanonut, ja hän uskoi, että mies ottaisi +hänet luokseen, jos hän voisi saada Traillin vakuutetuksi siitä, että +hänen elämänsä muuttuisi silloin miellyttävämmäksi. Tämä ajatus täytti +hänet ennen kokemattomalla ilolla. Hän ei muistanut enää, että hän +näytti kuluneelta ja väsyneeltä. Hän ei tullut ajatelleeksikaan, että +nyt hän ei enää ollut yhtä nuori ja kaunis kuin silloin, kun Jack +Traill ja hän olivat ensi kerran kohdanneet toisensa. Hän vain tunsi, +että nyt hänen suuri hetkensä oli tullut ja että hänen nyt täytyi +käyttää sitä hyväkseen. + +Hän ojensi toisen jalkansa eteenpäin ja toisti hitaasti: "Kauniin, +paksun maton —" + +"Minkä värisen?'" + +Nainen katsahti arvostellen ympärilleen, saadakseen aikaa miettiä. + +"En tiedä vielä, — turkinpunaisen, luullakseni; se väri on kaikkein +lämpöisin. Muistattehan minun mattoni? Niin, se oli aikoinaan kaunis. +Nyt se on hiukan kulunut, eikä sen väri ole enää sama kuin se oli +uutena. Se oli turkinpunainen." + +"Entä muuta sitten?" Traill istuutui poltellen erään vanhanaikaisen +pöydän kulmalle, heilutteli siinä jalkojaan ja tarkasteli vierastaan. + +"Niin, sitten minä järjestäisin tänne sähkövalaistuksen näiden +kynttiläin asemasta, — se kävisi puolta huokeammaksi ja olisi paljon +kirkkaampaa. Ne käyttävät nykyään uudenaikaisia sähkökruunuja, +jotka valmistetaan — hapetetusta kuparista, luullakseni. Mutta minä +puolestani pidän messinkisistä enemmän." + +"Vai niin; te pidätte messingistä?" + +"Kyllä, ettekö tekin? Nuo teidän messinkiset kyntlilänjalkanne ovat +hyvin somia, vaikka ehkä hiukan liian yksinkertaisia." + +"Te haluaisitte, että niissä olisi ornamentteja?" + +"Mitä?" + +"Koristeita — joitakin kuvioita — kiehkuroita —." + +"Niin, ettekö tekin pitäisi siitä?" + +Traill ei ottanut kysymystä varteen. "Mitä muuta te vielä +järjestäisitte täällä uudelleen?" Hänen piippunsa savu kiemurteli +kevyinä pilvinä kohden kattoa, kun hän näin istui ja kuunteli +vierastaan. + +Nainen tarkasteli huonetta miettiväisenä. + +"Oh — täällä olisi paljon järjestämistä. Minä hankkisin sohvan, +sellaisen pitkän sohvan, — siinä olisi korkea selkänoja —" + +"Ja punainen päällystys?" + +"Niin, — silloin se soveltuisi yhteen lattiamaton kanssa. Ja minä +hankkisin mukavan nojatuolin, — oikein mukavan, tarkoitan, — sellaisen, +johon te voisitte vaikka nukkua. Pehmeät täytteet —" + +"Ja punainen päällys?" kysyi Traill. + +"Jos — niin, totta kai. Sopusointu —" + +"Entä seinäpaperit?" keskeytti Traill hänet. "Ne ovat nyt vihreät, — +luuletteko, että ne soveltuisivat kaiken tämän punaisen yhteyteen?" + +Nainen katsahti seiniin ja sulki sitten silmänsä, kuvitellakseen miltä +huone näyttäisi uudessa asussaan. Hän oli nyt eläytynyt leikkiin koko +sielullaan. Hän uskoi, että hänestä todellakin tulisi olemaan iloa ja +hyötyä miehelle, joka nähtävästi oli täysin avuton näissä kotoisissa +asioissa. + +"En usko, että vihreät tapetit näyttäisivät kovinkaan pahalta," sanoi +hän hidastellen. "Luulen, ettei niitä olisi tarvis vaihtaa. Mutta +tietysti olisi parempi, jos ne olisivat punaiset." + +Traill otti piipun suustaan ja puhalsi pitkän savuhahtuvaisen huuliensa +välistä, samalla kun hän katseli omituisin ilmein vierastaan. + +"Tosiaan," sanoi hän viimein, — "te saisitte, luullakseni, minun pikku +huoneeni näyttämään helvetiltä." + +Tämä oli raa'asti ja tylysti sanottu, mutta Traill ei tiennyt, mitä +toiveita hänen vieraansa mielessä oli liikkunut. Hän ei suuresti +ymmärtänyt naisia. Kuitenkin hänen mielensä kävi suruiseksi, kun +hän näki kuinka innostunut välke äkisti sammui naisen katseesta ja +kuinka hänen ryhtinsä yhtäkkiä luhistui kasaan, ikäänkuin häälyvä +korttirakennus, kun siihen varomattomasti henkäistään. + +"En sano sitä pahalla," jatkoi Traill, "mutta totta on, että sellainen +huone olisi hornan kuilu — punainen gehenna — minulle." + +Nainen istui yhä äänetönnä ja tuijotti häneen suu avoimena. "Minä en +jaksa ymmärtää —," alotti hän vihdoin. + +"Mitä sitten?" + +"Miksi te yllytitte minua puhumaan?" + +"Oli hupaista verrata teidän makuanne minun omaani." + +"Hupaista? Hyvä Luoja!" + +Hän nousi seisoalleen ja astui uunin luo, nojaten kyynärpäitään +sen reunukseen ja kätkien kasvot käsiinsä. Hän tunsi tilansa nyt +toivottomammaksi kuin koskaan ennen. Hän oli kiertänyt katuja koko +illan — kulkenut Regent Streetiltä Oxford Streetille, siitä Bond +Streetille ja edelleen Piccadillyyn sekä jälleen saman matkan takaisin +— uudelleen ja uudelleen edestakaisin. Hän oli hymyillyt miehille, +koettanut lumota heitä katseillaan, — kaikki turhaan. Nyt hän oli +äärimmäisen väsynyt, hänen jalkojaan kolotti; hän ei tahtonut enää +lähteä takaisin kadulle. + +"Minä välitän viis' punaisista matoista ja muista," sanoi hän, kääntyen +äkisti kohden Traillia. "Minä en välitä mistään, kunhan vain saan jäädä +teidän luoksenne, huolehtimaan teistä." + +"Me olisimme jo viikon kuluttua lopen kyllästyneitä toisiimme," sanoi +Traill, kohdaten vakavana hänen katseensa. + +"Emme, emme olisi." + +Mies katseli häntä hetken tarkkaavasti. "Mikä saa teidät uskomaan, että +minä kaipaan toveria luokseni?" kysyi hän uteliaana. + +"En tiedä, mutta varmasti te kaipaatte. Huomasin sen heti ensi +hetkestä, kun astuin ovesta sisään. Ymmärsin sen jo silloin, kun te +kehoititte minua tulemaan tänne. Tiedättehän itse, mitä kaipaatte. Te +olette väsynyt yksinäisyyteenne, eikö totta?" + +"Kyllä, olette oikeassa." + +Nainen nyökkäsi vahvistaen päällään, ylpeänä huomiokykynsä +tarkkuudesta. Hän halusi mielellään lisätä jotakin, mikä edelleen +todistaisi hänen terävyyttään, mutta hänen oli työläs keksiä mitään +sopivaa. Ponnistellen ajatustaan hän viimein tavotti uhkarohkean +päähänpiston ja tarrautui siihen. Tämä oli hänen onneton kompastuksensa. + +"Ja kun te näitte minut", lisäsi hän häikäilemättä, "niin te +ajattelitte: tuossa juuri on tyttö, jota minä tarvitsen. Luin sen +teidän kasvoistanne, kun te käännyitte, minun huutaessani teitä." + +Traill hymähti. "Nyt eksyitte jäljiltä", sanoi hän kylmästi, — +"eksyitte auttamattomasti. Ja miksikä te haluaisittekaan elää täällä +minun luonani? Ette te minusta välitä. — Onko teidän elämänne työlästä?" + +Ylpeys, omanarvon tunto, — ne ominaisuudet kuoleutuvat aste asteelta +kadun naisissa. Mutta kuitenkin tyttö epäröi hetken, ennenkuin vastasi +Traillin kysymykseen. Hän tiesi, että jos hän vastaa myöntäen, antaa +Traill hänelle rahaa ja lähettää sitten hänet pois; se loistava +mahdollisuus, josta hän vielä äsken oli iloinnut, on silloin iäksi +mennyttä. Senvuoksi hän mietti hetken, ennenkuin vastasi. + +"Olen ihan kuitti", sanoi hän sitten toivottomasti. + +Miehen kasvot ilmaisivat vain kylmää laskelmallisuutta, — paljonko +hänen pitäisi antaa, tahi mitä hän voisi säästää. + +"Paljonko haluaisitte?" kysyi Traill. + +Kun nainen nyt oli luopunut viimeisistäkin tulevaisuuden toiveistaan, +kohdistuivat hänen kaikki mielitekonsa nykyhetkeen. Hän halusi saada +niin paljon kuin suinkin, ja siksi hän arasteli mainita mitään määrää. + +"Hyödyttääkö kysyä minulta sellaista?" sanoi hän katkerasti. "Otan +minkä saan. Muistan erään tytön, erään ystävättäreni. Hän on äpärä, +ja hänen isänsä on sangen varakas. Hän oli tässä muutamana päivänä +ihan pankki, ja silloin hän meni pyytämään rahaa isältään. 'Rakas +lapsukaiseni,' sanoi isä, 'en ole voinut säästää sinulle penniäkään, +— maksoin juuri äsken kaksikymmentäkahdeksantuhatta uudesta +automobiilistani." + +Tarinassa oli katkeran huumorin tuntua, jolle kertoja itse nauroi +äänekkäästi ja hervottomasti. Hänen naurunsa sointui ontolta kuin kaiku. + +"Antakaa minkä voitte," hän lisäsi. "Markkakin on enemmän kuin — +neljäkymmentä penniä. + +"Siinäkö kaikki, mitä teillä nyt on?" + +"Kaikki." + +Mies kaivoi taskustaan kolme pientä kultarahaa ja antoi ne tytölle. +Tämä asetti ne vierekkäin kämmenelleen ja katseli niitä omituisesti +hymyillen. Rahat välkkyivät siinä kynttiläin valossa, ja ne olivat +hänen omiaan. + +"Milloinka te tulette minua katsomaan? + +"En aio tulla." + +Tytön katse sai kummastuneen ilmeen. + +"Miksikä ette?" + +Traill leväytti käsiään, ja nainen ymmärsi siitä, että hänen +kysymyksensä jäisi vastauksetta. + +"Aiotteko naimisiin?" tiedusteli hän väkinäisesti. + +Mies pudisti päätään ja nauroi. Silloin naisen silmissä välähti, — +hän luuli ymmärtäneensä, ja mustasukkaisuuden tunne leimahti hänen +väsyneessä sielussaan. + +"Kyllä arvaan!" huudahti hän hillitysti. + +"Mitä sitten?" + +"Te tuotte tänne kotiinne jonkun tytön, johon olette rakastunut. Näillä +sanoillaan hän paljasti Traillin sisintä enemmän kuin mies itsekään +aavisti mahdolliseksi." + +"Mistä te — mistä sen päätätte?" + +"Tehän myönnätte, että yksinäisyys tekee teidät sairaaksi." + +"No niin?" + +Tyttö purskahti nauruun. "No niin?" Hän kääntyi ovelle. "Herra nähköön! +Ikäänkuin miehet eivät olisi aina — samanlaisia!" + +Hän aukaisi käsilaukkunsa ja pudotti sinne yksitellen kolme +kultakolikkoaan. Ensimmäinen tomahti pudotessaan pehmeästi, ja +seuraavat helähtivät kirkkaasti, kun metalli iski vasten metallia. +Tyttö sulki laukkunsa, jonka lukko napsahti terävästi, ja sitten hän +poistui, sanomalta enää sanaakaan. + + + + +VII LUKU. + + +Ilmaiset ajatuksen: kylvät siemenen. Se voi kauan piillä +huomaamattomana sielun syvimmässä pohjukassa, mutta yhtäkkiä se kenties +putkahtaa voimakkaana ituna selkeään valoon ja kehittyy eläväksi +taimeksi. + +Kun Jack Traill seisoi Bonsfield & C:on ikkunan ulkopuolella King +Streetillä, muokkautui hänen sisimmässään maaperä valmiiksi juuri +sellaiselle siemenelle, jonka kurja katutyttö siihen kylvi, sanoessaan: +te tuotte kotiinne naisen. Siemen tarvitsi muutaman päivän itääkseen, +mutta kerran orastuttuaan se kehkeytyi nopeasti ja pyrki tuottamaan +hedelmää. + +Niinpä Traill seuraavan maanantain aamuna ohjasi, vaistonsa +pakoittamana, askeleensa jälleen King Streetille. Hän kulki kiireesti +ja epäröimättä kunnes läheni Bonsfield & C;on konttoria, jonka kohdalla +hän hiljensi käyntiään, ehtiäkseen vilkaista sisään liikkeen ikkunoista. + +Sally Bishop istui entisellä paikallaan, jälleen kirjoituskoneen +ääressä, jonka näppäimillä hänen sormensa nyt juoksivat nopeina ja +virkkuina. Traill katsahti tyttöön pikaisesti mutta tutkivasti. Hän +oli koettanut pakottaa itsensä uskomaan, että jokin harhakuvitelma +aiheutti sen syvän vaikutuksen, minkä tyttö oli tehnyt häneen, ja +että tämä kuvitelma raukeaisi, kun hän saisi nähdä tytön uudelleen. +Mutta hän oli erehtynyt. Nyt hän katseli tyttöä sekä sisäisesti että +ulkonaisesti kokonaan toisessa valaistuksessa kuin ensi kerralla, +mutta hänen mielenkiintonsa yhä vain lujittui. Mies näki, että tytön +salaperäinen ja selittämätön tenhovoima, joka oli nostattanut hänessä +niin voimakkaan mieltymyksen, oli todellista eikä kuviteltua. + +Traill käveli katua edemmäksi, odotellessaan hetkeä, jolloin näissä +keskuksen liikkeissä alkoi aamiaisloma. Hän oli silloin päättänyt +tavata tytön, ja nyt hän vain enää pelkäsi, että jokin toinen +Bonsfieldin apulaisista olisi Sallyn seurassa, hänen lähtiessään +aamiaiselle. Traill rohkeni kyllä tungetella, ja hän päätti ollakin +häikäilemätön, mutta samalla hän aavisti, että tyttöä ei olisi suinkaan +helppo lannistaa, ellei hän olisikaan yksin. + +Vihdoin, odotuksen alkaessa pitkästyttää, Traill siirtyi istumaan +Covent Gardenin holvistoon, josta hän saattoi tarkastella katua pitkin +pituuttaan. Hän oli tuskin valinnut paikan itselleen, kun hän näki +tytön tulevan ulos konttorinsa ovesta. Hän oli yksin. + +Traill tunsi veressään outoa kiihtymystä. Hänet valtasi hetkeksi kumma +innon ja arkuuden sekainen tunne, jolle hän olisi nauranut, jos olisi +huomannut sen jossakin toisessa olennossa. Vuosia sitten hän olisi sen +ymmärtänyt; silloin hän oli usein vaistomaisesti kaivannutkin tällaista +tunnetilaa. Nyt hän oli kolmenkymmenenkuuden vuotias. Mies, joka on +elänyt hänen ikäisekseen, ja elänyt hänen tavallaan, ei kernaasti +havaitse, että pelkkä naisen näkeminen tekee yhtäkkiä hänestä ujon ja +liikutetun koulupojan. Traill otti savukekotelon taskustaan, pisti +savukkeen hampaisiinsa ja sytytti sen, samalla kun hän itse tuskin +huomasikaan näin tekevänsä. + +Tyttö sivuutti, häntä huomaamatta, Southampton kadun ja kääntyi +Strandille. Silloin Traill lähti toisen kerran seuraamaan hänen +jälkiään. Ihmisjoukot hyörivät kadulla sinne tänne; useimmilla oli +kiire aterioimaan tänä lyhyenä välihetkenä. Mutta Traill saattoi +helposti tarkata ihmisvilinässäkin sinistä töyhtöä, joka huojui Sallyn +hatussa, ja hän varoi huolellisesti päästämästä sitä näkyvistään. Hän +pysytteli kuitenkin aina muutaman metrin verran tytön takana, odottaen +tyynesti hetkeään. Sitten hän näki Sallyn häviävän erääseen Wellington +kadun ravintolaan, ja tällöin hän hymyili. Asia oli nyt selvä. Kolmen +minuutin kuluessa hän joutuisi kymmenen punnan velkaan tytölle. + +Ravintolan ovella hän tahallisesti viivähti hetken, ennenkuin astui +sisään. Hän halusi, että tyttö saisi rauhassa etsiä pöydän itselleen. +Sitten hän aukaisi oven, meni sisälle ja katsahti pikaisesti ja +tutkivasti huoneen joka kolkkaan. + +Kaikki seikat näyttivät tänään ihmeellisesti suosivan häntä. Sally +istui yksinään erään pöydän ääressä, salin hämärähkössä nurkkauksessa. +Traill meni epäröimättä suoraan hänen luokseen, — ujous oli nyt +tiessään. Mies ymmärsi, että nyt hänen täytyi kyetä vallitsemaan +tilannetta, tahi muuten hän menettäisi pelin lopullisesti. + +"Ei teidän tarvitse lähteä etsimään toista pöytää", sanoi hän, +siirtäessään itseään varten tuolin pöydän luo ja istuutuessaan siihen, +vastapäätä tyttöä. "Jos te todellakin ehdottomasti kiellätte minut +aterioimasta teidän läheisyydessänne, niin lähden luonnollisesti +tieheni." + +"Minä kiellän," vastasi tyttö. + +"Mutta miksikä?" + +"En tunne teitä, en tiedä kuka olette." + +"Se ei ole mikään voittamaton este." + +"On minun mielestäni." + +Traill naurahti kevyesti. "Ei sinne päinkään. Sellainen este on +heti voitettavissa. Minun nimeni on Traill. Olen asianajaja — ilman +asiakkaita —, olen niitä juristeja, jotka hyörivät oikeushovissa ja +muissa sellaisissa paikoissa. Jonakin lähipäivänä minä saan oman +tuomioistuimeni, pääsen johtamaan jonkun rikosjutun käsittelyä; ja minä +saan — mutta eihän se ole suinkaan ainoa minun tuulentuvistani." + +Tyttö hymyili hänen epäjohdonmukaisuudelleen. "Te näytte suunnittelevan +tulevaisuuttanne kevyesti," huomautti hän. + +"Ja miksikä en? Kuvitteletteko, että minä istuisin kammiossani pitkät +päivät ja tuskailisin mahdollisista sattumista, joita ei mikään +kohtalon alkemia kuitenkaan voisi muuttaa? Enkä! Sitäpaitsi minä olen +myöskin sanomalehtimies. Siksi juuri minä tulinkin tapaamaan teitä." +Hän puheli edelleenkin aivan umpimähkään. + +"Tapaamaan minua?" + +"Niin." + +Tarjoilijatar seisoi kärsimättömänä pöydän vieressä, nakutellen +tarjotinta sormillaan. + +"Mitä te haluatte saada?" kysyi Traill. + +Sally katsahti häneen pikaisesti. Huomasiko mies väheksyvänsä hänen +kieltoaan? Mutta tyttö ei havainnut hänessä mitään epäilyttävää. Traill +vain katseli häneen kysyvästi, odotellen hänen vastaustaan. + +"Minusta on ihan samantekevää," vastasi tyttö. Häntä ujostutti mainita, +mistä hän todella piti, ja ehkäpä häntä hävetti osoittaa, mitä hän +tavallisesti söi aamiaisekseen. Oli parasta antaa toisen valita. "Minä +tyydyn teidän ohjaukseenne," hän sanoi mukautuvasti. + +Traill selitti tarjoilijattarelle määräyksensä, tilaten aamiaisen, jota +tyttö ei suinkaan olisi kyennyt maksamaan. Sitten hän jälleen katsahti +pöytätoveriinsa ja hymyili kujeellisesti. + +"Nyt siis vaikeudet on voitettu," sanoi hän. + +"Sitä en ole koskaan myöntänyt." + +"Ette tosin; mutta asian vahvistaa kuitenkin, epäilemättä, äänetön +sopimus. Eikä sen julkinen myöntäminen missään tapauksessa olekaan +tärkeätä." Hän näki epäröivän välähdyksen tytön katseessa. "Mutta +eihän maksa vaivaa puhua siitä! Me tulimme tänne aterioimaan, emmekä +keskustelemaan seuraelämän sovinnaisuuksista. Te tiedätte, kuka minä +olen, ja parin kolmen minuutin kuluessa minä saan tietää kuka te +olette, jos tohdin uskoa teidät kyllin ystävälliseksi, kertoaksenne sen +minulle. Taivaan vallat! Elämä on muutenkin kyllin lyhyt; pitäisikö +meidän lisäksi hukata sen kalliita hetkiä sovinnaisuuksien Molokille? +Sanoin jo teille olevani lakimies. Mistä hyvänsä lainopillisesta +kalenterista voitte nähdä, milloin minä jätin Oxfordin yliopiston ja +liityin asianajajain ammattikuntaan. Ja juoruhakemistomme _'Kuka, +kuliin on?'_ tietää kertoa teille täsmälleen, missä minä asun; vaikka +voinhan minä sanoa sen teille itsekin," hän mainitsi asuntonumeronsa +Regent kadulla. "Sama kirja selittää, että ratsastus, kalastus +ja metsästys ovat minun huvituksiani, kuvaten tällöin ylimalkaan +brittiläistä, mutta ei minua. En ratsasta; en myöskään kalastele, +eikä ampuminen huvita minua. Ennen koettelin niitä taitoja; mutta +se on eri asia. Nyt minä vain silloin tällöin ratsastelen jollakin +keppihevosella, kalastelen sanomalehtien tarpeiksi sameissa vesissä, ja +ammun — ties' Luoja, mitä minä ammuskelen. Luullakseni en mitään." + +Tyttö oli taltutettu. Tämän kevyen ja hilpeäsävyisen puhelun ratina +ajoi pakosalle hänen loput epäilyksensä. Hän ei olisi halunnut luopua +Traillin seurasta minkään sovinnaisuus-säännön pakotuksesta. Olihan +hän vapaa; mikään ei kahlehtinut häntä, sillä hänellä ei ollut +muuta elämänpyrkimystä kuin rakkaudenkaipuunsa täyttäminen. Olihan +hän nainen. Mr. Arthur oli tarjoutunut —, taivas! kun hän vertasi +toisiinsa sitä tapaa, jolla mr. Arthur oli puhunut itsestään ja nyt +tämä vieras... Tyttö katseli häntä silmiin, kuten tähtäimeen saatu +lintu tietämättömyydessään katselee pyssyn kimaltelevaan piippuun, ja +sittenkin hän aavisti sisimmässään, että mies saisi hänet valtaansa, +jos vain tahtoisi vaivautua voittamaan hänet. + +"No niin," sanoi Traill, "muuta ei minulla ole kertomista. Entä teissä?" + +Tyttö otti pukunsa laskoksista esiin pienen nenäliinan, nähtävästi +aivan tarkoituksetta. + +"Luulin teillä olevan jotakin puhuttavaa minulle?" sanoi hän. + +"Minulla?" + +"Niin, sanoittehan, kun tulitte pöytään —." + +"Oh, niin; se on liikeasioita. Ne me siirrämme myöhempään. Ensin minä +haluan kuulla jotakin teistä itsestänne. Te olette kihloissa ja aiotte +naimisiin?" + +Tämän hän sanoi arviolta. Tytön sormessa välkkyvä sormus aiheutti +tällaisen ajatuksen, mutta hän tunsi liian vähän näitä elämän +pikkuseikkoja, tietääkseen edes oliko sormus kihlasormessa vai eikö. + +"Mistä sen päätätte?" kysyi tyttö. + +"Sormuksestanne." + +"Mutta eihän se ole oikeassa sormessa." + +"Eikö?" + +"Ei. Sain sen isoäidiltäni." + +Mies ikäänkuin vangitsi hänen katseensa silmillään, pakottaen hänet +ymmärtämään itseään. "Te ette siis tahdo auttaa minua?" kysyi hän. + +"Auttaa? Miten?" + +"Kertomalla itsestänne ja elämästänne." + +"Ei minulla ole mitään kerrottavaa. Pelkään olevani kokonaan +mielenkiinnoton olento." + +Mutta hän tunsi samalla, että tämä pakeneminen tavanmukaisten +lauseparsien turviin oli raukkamaisuutta. Mies johti hänet niiden +pienistä kurimuksista vilppaammille vesille, kuten peränpitäjä ohjaa +veneen sameasta pohjukasta, kaislikon rajalta, aavalle ja kirkkaalle +selälle. Hän halusi saada tutustua ihmiseen, naiseen; ja hän tiesi, +että siinä hänen edessään oli nainen. Sen vuoksi hän ei hellittänyt, +ennenkuin he keinuivat ulapalla. Ja he eivät vielä olleet ehtineet +kolmanteen ruokalajiinsa, ennenkuin tyttö kertoili hänelle mr. +Arthurista. + +"Te ette siis rakasta häntä?" kysyi Traill. + +"En." + +"Kunnioitatte?" + +Sally vaikeni. Hänen äänettömyytensä riitti vastaukseksi. Hetken +jännitys kohosi. + +"Kyllä; minä kunnioitan häntä. Tiedän, että hän on rehellinen. Hänen +täytyy olla luotettava. Ja hän tarjoaa minulle kaikkensa." + +Kuullessaan tytön puhuvan näin, olisi luullut, että asia oli vielä +päättämättä ja että hänen mielensä häälyi kahden mahdollisuuden +välillä. Naisen vaisto johti hänet esittämään kaiken tässä valossa. +Tyttö aavisti hämärästi, että hänen arvonsa kohoaisi miehen silmissä, +jos tämä huomaisi välttämättömäksi taistella hänen saavuttamisestaan. +Ja kuitenkin, — ei yksikään tiennyt paremmin kuin Sally itse, että mr. +Arthur nyt oli kadottanut viimeisetkin mahdollisuutensa. Tyttö oli +ollut pakoitettu vertailuun, kohtalokkaaseen vertailuun, jonka useimmat +naiset tällaisessa tilaisuudessa tieten tahi tietämättään suorittavat, +— ja ratkaisu oli nyt ehdoton. + +"Te siis suostutte häneen?" arvasi Traill. + +Sally katseli häneen kysyvästi, kulmakarvat kohonneina. Tytön silmistä +saattoi lukea mitä hyvänsä, mikä on samaa kuin ettei voinut päätellä +mitään. Traill tutki ihmetellen hänen ilmeitään. + +"Suostutte hänen vaimokseen — luonnollisesti", jatkoi hän uskaliaasti. +Totta kai hän saa pakotetuksi tytön myöntämään, jos asia kerta oli +näin. Mieluummin hän turvautui tähän hiukan arveluttavaan keinoon kuin +ryhtyi sokeasti tavoittelemaan langan päätä käsiinsä. Mutta hän ei +onnistunut pakotuksessaan. + +"Tarkoitatteko, että minun pitäisi suostua?" kysyi Sally. + +Traill pusersi sormiaan pöydän laitaan ja koetti tunkea katseensa tytön +lävitse. + +"Miksikä kysytte sitä minulta?" + +"Olen pahoillani. Minusta tuntui siltä kuin te olisitte välittänyt +asiasta. Valitan, — oletin liian paljon." + +Hän kiinnitti katseensa edessään olevaan lautaseen, tohtimatta kohottaa +päätään, miehen tarkastellessa häntä kiinteästi. Tyttö tiesi hyvin +minkälaisen jyrkänteen reunalla hän nyt vaappui. Luonnollinen vaisto jo +ilmaisi sen hänelle. Ja hänen päätään melkein huimasi. + +"Otaksukaamme, että te ette olettanut liikaa," ehdotti mies tyynesti. + +"No niin?" Tyttö nosti päätään ja koetti kestää toisen silmien tulen, +mutta ei onnistunut. Hänen päänsä painui jälleen kumaraan. + +"Sanoisin silloin: älkää suostuko — vielä; odottakaa. Odotuksen +aiheuttama vahinkoon pienempi kuin —, tiedättehän. Odottakaa. Kuinka +vanha te olette? Olenko häikäilemätön? Oh, mitä joutavia; enpä +tietenkään. Tämä kysymys on sopimaton vain silloin, kun naisen täytyy +vastata siihen valehdellen. Kuinka vanha olette? Kahdenkymmenen +ikäinen?" + +"Kahdenkymmenen yhden." + +"Yhdenkolmatta! Minä olin viisitoista-vuotias silloin, kun te ensi +kerran aukaisitte silmänne ja aloitte kirkua." + +Tyttö heilautti päätään taaksepäin ja nauroi. + +"Miksikä nauratte?" + +"Te puhutte toisinaan niin lystillisesti." + +"Muistan teidän pahastuneen minun ensimmäisestä lystillisyydestäni." + +Sally katsahti häntä silmiin, jotka olivat täynnään pidätettyä naurua. +Virta tempasi tytön mukaansa; hetken mielijohde valtasi hänet. + +"Minä toistin saman pilan myöhemmin," sanoi hän pikaisesti, — +"ällistytin sillä mr Arthurin vielä samana iltana." + +Tyttö katui heti tunnustustaan, joka liian selvästi osotti Traillille, +minkä vaikutuksen tämä oli tehnyt häneen. Mutta mies ei näyttänyt +huomanneen mitään. + +"Ällistyikö hän?" + +"Kyllä — hirvittävästi." + +Sally katsahti kelloaan. Äskeinen säikähdys oli palauttanut hänet +tajuihinsa. Veri hulvahti hänen kasvoilleen kun hän ajatteli, kuinka +tuttavallisesti he olivat nyt puhelleet, vaikka äsken vielä olivat +toisilleen uppo-outoja. Tätä ajatellessaan tyttö tuskin saattoi uskoa, +että näin todellakin oli tapahtunut. Hetkisessä hän oli kertonut +tälle vieraalle itsestään näin paljon, — enemmän kuin ystävälleen +Janet Hallardille. Mr Arthurin hän oli tuntenut jo puolentoista +vuoden ajan, eikä hänen mieleensä ollut kertaakaan juolahtanut puhua +hänelle tuttavallisesti. Oliko hän muuttunut? Vaikuttivatko ne vapaat +olosuhteet, joissa hän eli, täten häneen? Tämä ajatus — pelko, että +hän oli muuttumassa kokonaan toiseksi naiseksi, — etoi hetken hänen +mieltään kuin meritauti. Hän nousi seisomaan. + +"Minun täytyy lähteä," sanoi hän. + +"Tunti on vielä vajaa," huomautti mies. + +"Tiedän sen, mutta minä lähdinkin jo viittä minuuttia ennen määräaikaa." + +"Ovatko ne niin tarkkoja minuuteista?" + +"Ovat; minä en saa myöhästyä. Mr Bonsfield antaa itse kirjeet minulle +heti aamiaisen jälkeen. Luulen, että hän osoittaisi minut ovelle, +jos myöhästyisin. Ymmärrättehän, ettei heidän ole vaikea saada uutta +konekirjoittajaa; työ on yksinkertaista, vaikka sitä onkin paljon. Ja +satoja tyttöjä on valmiina täyttämään minun paikkani." + +Traill katseli häntä vakavasti. "Kiitän Jumalaa, että olen riippumaton +sellaisesta," sanoi hän. "No niin, — jos teidän täytyy lähteä, niin — +otaksun, ettei sille voida mitään. Olen iloinnut keskustelustamme." + +Tytön silmät välähtivät hymyten. "Samoin minäkin — rajattomasti, — +olette ollut varsin ystävällinen. Hyvästi." Hän ojensi kätensä. + +"Aiotteko lähteä noin vain ilman muuta?" kysyi Traill. + +"Mitä tarkoitatte?" + +"Luuletteko minun päästävän teitä, ellette suo minulle mahdollisuutta +tavata teitä jälleen?" + +"Mutta —" + +Traill esti hänet jatkamasta. Hän ei voinut aavistaa, mitä tytön +mielessä äsken oli liikkunut, mutta jo tämän ainoan sanan sävy vihjasi, +että hänen täytyi nyt olla varuillaan. + +"Te tulette jonakin iltana aterioimaan minun seurassani." + +Tyttö tunsi ajatustensa häälähtelevän sinne tänne; ne olivat kuin +horjuvat varjot. Hän ei saanut aikaa johdella niitä. + +"Kuinka minä voisin —?" alotti hän. + +"Tulkaa puettuna — samoin kuin nytkin. Ei teidän tarvitse käydä kotona +vaihtamassa asua. Minä odotan teitä konttorinne edustalla kello +kuudelta. Lähdettekö vasta neljännestä myöhemmin? No, siis neljänneksen +yli kuuden. Me syömme; sitten käymme teatterissa, — konsertissa, jos +se on teistä mieleisempää. Ja sitten minä ajan teidät Waterloohon, +toimitan teidät viimeiseen Kew Bridgen raitiovaunuun, — ja siinä +kaikki." + +Tyttö naurahti hämärän pelkonsa uhallakin. + +"Minä kirjoitan teille, kotiinne, ja määrään illan. Miss Bishop, — entä +muu osoite?" + +"S." + +"Mitä se 'S' merkitsee?" + +"Sallya." + +"Miss Sally Bishop, 73 Strand-on-Green, Kew Bridge. Ja minä olen teille +kymmenen puntaa velkaa." + +Silmänräpäyksen tyttö hymyili, — sitten hänen mielialansa vaihtui. + +"Se on vallan naurettavaa," sanoi hän puolittain suuttuneesti. + +"En pyydä teitä ajattelemaankaan siitä toisin," myönsi Jack Traill. +"Mutta, kuitenkin, se on laillisessa järjestyksessä syntynyt velka." + + + + +VIII LUKU. + + +Ennenkuin Sally sinä iltana lähti konttorista, hän ryhtyi selailemaan +_'Kuka kukin on?'_-hakemistoa, jonka mr Bonsfield piti aina käsillä +pääasiallisesti sen vuoksi, että hänen veljensä nimi loisteli jotenkin +huomattavasti kirjan eräällä sivulla. Tyttö käänteli lehtiä pikaisesti, +kunnes nimi Traill pidätti hänen katseensa. + +"John Hewitt Traill," — hän luki uteliaalla mielenkiinnolla — +"tutkinnon suorittanut asianajaja sekä sanomalehtimies. Syntynyt 1871; +isä oli Sir William Hewitt Traill, C.B. [C.B. = Companion of the Bath, +englantil. Bath-ritarikunnan ritari]; koti: Aspley Manor, Bucks [Bucks +lyhenn. = Buckinghamshire, englantil, kreivikunta] High Wycomben +lähellä. Osoite: Regent Street. Klubit: Kansallis-vapaamielinen ja +Villit. Huvitukset: ratsastus, metsästys, kalastus." + +Siinä kaikki. Tämä olisi voinut tuntua tyhjänpäiväisen mitättömyyden +rekisteröimiseltä näiden tuhansien muiden nimien joukkoon, mutta +Sally ei ajatellut siten. Tämän lyhyen luettelon jokainen sana jäi +värähtelemään hänen tajuntaansa. Hän ylpeili salaisesti sisimmässään, +voidessaan lukea ne näin tutunomaisesti. Hänen mielikuvitustaan +kiihoitti maakartanon nimi, jossa Traillin isä oli asunut ja hän +itse syntynyt ja kasvanut. "Aspley Manor", toisti hän itsekseen; ja +tämän herrastilan kuva kangasteli hänen mielessään haaveellisessa +kauneudessaan, samalla kun hän oli tuntevinaan, että se kaikkineen +kuului sille miehelle, joka oli syöksynyt kuin kirkas tähdenlento hänen +olemassaolonsa kylmään, värittömään maailmaan. + +Tämä romanttinen tunneaalto se aukaisi veräjän, joka vastustamattomasti +johti Sally Bishopin askeleet elämän huumaavaan yrttitarhaan. Tämä on +se polku, jota myöten useimmat naiset astuvat todelliseen elämään. He +näkevät kukat polun varsilla ja hengittävät päihtyneinä niiden tuoksua, +kysymättä koskaan minne tiensä johtaa heidät. + +Samana iltana mr Arthur seurasi aterian päätyttyä Sallyn jäljissä +arkihuoneeseen. + +"Voitteko myöntää minulle viisi minuuttia?" kysyi hän. + +Tämän hän sanoi aivan liikemiehen tapaan, — Sallyn mielestä hänen +sävynsä ja asentonsa muistuttivat täydelleen mr Bonsfieldin +konttoripäällikköä. Ja tyttö muisti samassa omituisen päähänpiston +satuttamana, että heidän päällikkönsä oli camberwelliläisen +panttilainaajan poika. Ikäänkuin tämä seikka olisi jollain tavoin +halventanut mr Arthuria. + +Hän myöntyi pyyntöön tuntematta mitään vastahakoisuutta. Hän ei +peljännyt tulossa olevaa keskustelua, jonka laadun hän hyvin arvasi. +Tyttö tiesi, mitenkä hän vastaisi; hän ei tuntenut pienintäkään +epäröintiä. Mr Arthurin kohtalo oli lopullisesti harkittu, ratkaistu, +ja päätös oli sinetöity. Se oli nyt vain jätettävä asianomaisen omaan +käteen. + +Kun Sally sitten hetkistä myöhemmin käveli mr Arthurin rinnalla +joenvartta ylöspäin, tunsi hän mielensä käsittämättömän tyytyväiseksi +ja levolliseksi. Sillan kaarilamppujen heijastukset häälyivät +virvatulten lailla veden mustalla pinnalla, kuvastellen hänen sydämensä +valoisia läikähdyksiä. Tyttö tunsi, että vielä muutaman kohtauksen +jälkeen hän olisi syvästi rakastunut mieheen, jonka hän tänään +oli päästänyt tunkeutumaan elämäänsä; ja tämä tunne täytti hänet +sanomattomasti suloisin hämärin aavistuksin. Hän tuskin kuunteli mr +Arthurin puhetta, kun tämä varovasti pyrki kautta rantain kiertelemään +päämääräänsä. Nämä tytön mielestä niin merkityksettömät sanat tuntuivat +omituisen kaukaisilta; ja ääni, joka niitä kantoi hänen korviinsa, +tuntui niin ontolta ja yksitoikkoiselta kuin tyhjäsieluisen ja uneliaan +papin puhe autiossa kirkossa tuntuu sielusta, joka oman hartautensa +voimalla kohoaa taivaallisiin ilmapiireihin. + +"Minä vain haluaisin tietää, oletteko te jo tehnyt päätöksenne," sanoi +mr. Arthur lopulta, päätettyään pitkän esipuheensa. + +"Kyllä, mr. Arthur. Minä olen päättänyt." + +"Te ette voi?" + +Mies ymmärsi tämän, hän kuuli sen tytön sanojen sävystä. Ne ilmaisivat +hänelle jo vastauksen laadun. + +"En, minä en voi." + +"Miksikä ette?" + +"Sanoin teille sen jo kerran ennen." + +"Te ette rakasta minua?" + +"En. Olen pahoillani; mutta en voi sanoa muuta." + +"Ehkäpä — te — opitte," koetti mies vakuuttaa jälleen. + +Sally tunsi mielensä käyvän surulliseksi. Hän näki, kuinka hartaasti +mies luotti tähän mahdollisuuteen, jota kuitenkaan ei enää ollut +olemassa. Tyttö ymmärsi, että hän ei voinut kieltää miestä toivomasta +viimeiseen saakka, mutta samalla hän tiesi, ettei mr. Arthurin toive +voisi koskaan toteutua, — ei milloinkaan. + +"Ei hyödytä puhua noin," vastasi hän. "Meidän toiveemme eivät voi +muuttaa asioita toisiksi kuin ne ovat." + +"Te näytte kokonaan unohtavan, minkä aseman minä tarjoan teille," +valitti mr Arthur. "Eikö se merkitse mitään?" + +"En minä unohda sitä. Mutta luuletteko, että 'asema' on naisella kaikki +kaikessa?" + +"En; mutta nainenhan kaipaa kotia." + +"Miksikä sitten luulette minun hyljänneen kotini?" + +"En ole tiennyt teidän hyljänneen sitä. Olen ajatellut, että elämä on +pakoittanut teidät itse ansaitsemaan toimeentulonne." + +"Ei, niin ei ole laita. Minun isäni oli pappi; hänen seurakuntansa on +Kentissä. Hän kuoli vasta viime vuonna. Äitini asuu vielä vanhassa +pappilassa; samoin minun molemmat sisareni. Siellä minulla on koti, jos +minä vain haluan palata sinne." + +Mr. Arthur katsahti häneen, näyttäen hämmästyneeltä. "Pelkään etten +minä ymmärrä naisia," sanoi hän sitten. + +Tyttö silmäsi miehen arkipäiväisiin kasvoihin, — näki hänen avuttoman +ilmeensä, alakuloisen suunsa, ja riippuvat viikset, jotka valahtivat +hänen huulilleen. Sitten Sally hymähti. + +"Otaksun, todellakin, että te ette ymmärrä," myönsi hän. "Emmeköhän +palaa takaisin? Minua alkaa viluttaa." + +He kävelivät äänettöminä takaisin, kohden taloa, ja yön hiljainen häly +tuntui tytön korvissa leppeältä ja hivelevältä, samalla kun se vain +ärsytti miestä. Juna kohahteli ohitse, kiitäen, jyristen ja pauhaten +yli sillan. Mr. Arthur katseli siihen, ja odotteli, että sen synnyttämä +melu hälvenisi; myöskin tyttö silmäili junaa ja ajatteli, että se tuli +sieltä, jossa mr. Traill eli tutkinnon suorittaneena asianajajana. + +"Pelkään, ettei minun hyödytä puhua enää mitään," sanoi mr. Arthur, +seistessään ovella, avain työnnettynä lukon reikään. Hän odotti tytön +vastausta, ennenkuin aukaisi oven. + +"Ei, ei hyödytä," vastasi Sally ystävällisesti. "Olen pahoillani, mutta +en voi auttaa. Toivon, ettette närkästy minuun; olette ollut aina hyvin +ystävällinen, ja minä ymmärrän arvostaa teidän tarjoustanne. Osoititte +sillä minulle suuren kunnian." Samat lauseparret, joita naiset aina +käyttävät, pienin muunnoksin. He ymmärtävät, että mies kunnioittaa +heitä, pyytämällä heitä vaimokseen, ja he näkevät parhaimmaksi +ilmaista, että ovat tästä tietoisia. + +Mr. Arthur kiersi tuimasti lukon auki ja avasi oven. + +"Otaksun, että teidän täytyy sanoa noin," huudahti hän, "mutta tiedän, +ettette tarkoita, mitä sanotte. Jos teidän isänne oli pappi, niin te +varmaan pidätte minua halpasäätyisenä. Minun isäni oli maustekauppias. +Hän toimitti minut pankkiin sen vuoksi, että hänellä oli tili siellä." + +Mr, Arthur vetäytyi sivulle ja päästi tytön eteiseen. + +"Te puhutte väärin," alotti Sally, kun hän samassa huomasi ettei mies +seurannutkaan hänen jäljessään. "Luulin teidän tulevan sisälle," sanoi +hän. + +"Ei, en tule vielä. Hyvää yötä." Hän sulki oven, tyttö jäi pimeään +eteiseen. + +Hetken Sally seisoi asemillaan, kuunnellen miehen poistuvia askeleita. +Mr. Arthur ei merkinnyt mitään — ei niin mitään hänen elämässään, mutta +tyttö oli kuitenkin suruissaan hänen vuokseen. Rakkauden laitumilla +— itse rakkaudessakin — kukoistaa myötätuntoisuus. Tyttö kääntyi +portaille, jotka johtivat hänen omaan kamariinsa, yhä säälitellen mr. +Arthuria sen tuskan vuoksi, jota hän oli ollut pakotettu tuottamaan +miehelle. Eikä hän aavistanutkaan, että jo pelkkä tietoisuus tämän +tuskan suuruudesta johtui hänen omasta, parhaillaan orastavasta +rakkaudestaan Jack Trailliin. + +Makuukammiossa Janet parhaillaan rakenteli itselleen haaveellista pukua +taideoppilaiden naamiohuveja varten. Hän ei katsahtanutkaan ovelle, +kun Sally tuli sisään. Hän oli niin tottumaton pitelemään neulaa, että +käsissä oleva työ vaati hänen kaiken huomiokykynsä. Sally seisoi ja +katseli hänen ponnistuksiaan hymähdellen. + +"Anna minun suorittaa tuo," sanoi hän viimein, — "nuo pistot eivät saa +pukua pysymään koossa." + +Hänen mielentilansa kuohutti — pakotti — häntä tekemään jotakin +toisten hyväksi. Hän ei tuntenut itseään väsyneeksi runsaan päivätyön +jälkeen. Liikarasituksessa tavallisesti sielun kyllästymys tekee +ruumiin väsyneeksi; mutta hänen mielensä oli nyt kohonnut uupumuksen +mahdollisuuksien yläpuolelle. + +Janet työnsi neulan kankaaseen, joka kahahteli hänen helmassaan ja +silmäili tutkivasti toveriaan. + +"Mikä sinua vaivaa tänä iltana?" kysyi hän. + +"Ei mikään. Kuinka niin?" + +"Sinä olet tänään ylenmäärin avulias." + +"Niin, sinä halusit auttaa mrs Hewsonia valmistamaan lihamuhennosta," +jatkoi Janet; "nyt sinä tarjoudut auttamaan minua. Ja mr. Arthurille +sinä olit illallispöydässä oikea päivänpaiste. Hän varmaan uskoo, että +sinä lopulta suostut häneen." + +"Ei, hän ei usko." + +"Mistä sen tiedät?" + +"Puhuin hänen kanssaan aterian jälkeen. Hän pyysi minua mukaansa +kävelylle. Minä sanoin, etten voi suostua hänen vaimokseen." + +Janet katseli tyttöä utelevasti. Hän siristeli silmiään ja punnitsi +mielessään Sallyn äänensävyä enemmän kuin itse sanoja. "Mitenkä hän +tyytyi siihen?" + +"Olen kauheasti pahoillani hänen vuokseen. Hän kääntyi takaisin ulos, +päästettyään minut sisälle." + +"Hän siis tunsi itsensä onnettomaksi?" + +"Niin pelkään." + +"Ja suret sen vuoksi?" + +"Niin." + +"Miksikä? Ethän sinä ole yllyttänyt häntä. Hän on koetellut onneaan —, +hän saa tyytyä tulokseen. Sinun sydämesi on kovin pehmeä. Sota on sotaa! + +"Sinä myöskin saat tyytyä kohtaloosi, eikä kukaan ole suruissaan, jos se +kääntyy sinulle onnettomaksi." + +Sally katseli häntä mietteissään. "Minun on työläs uskoa, että +sinullakin olisi sydän, Janet." + +"Etkö usko?" + +"No niin; onko sinulla sitten?" + +"Minä en kernaasti tunnusta heikkouksiani." + +"Yhtä hyvin voisit suoraan kieltää sydämesi." + +Janet ajatteli hetken, — hän melkein tunsi ystävänsä osanneen oikeaan. +"Jos sydän merkitsee sitä, että ihmisen on tuhlattava osanottoaan mr. +Arthurin tapaisiin miehiin, niin iloitsen sydämettömyydestäni," sanoi +hän. + +Heitettyään työnsä vuoteen päädylle riippumaan hän katsahti Sallyyn +ja kysyi äkisti: "Kuka hän on? Mikä hänen nimensä on? Mikä hän on +miehiään?" + +"Kuka?" Sally koetti liikauttaa kulmakarvojaan ällistyneesti, mutta +samalla veri hulvahti hänen poskiinsa, saaden ne hehkumaan polttavan +punaisina. "Kuka?" toisti hän heikosti. + +"Mies, jota sinä rakastat. Minä kysyin sinulta jo ennen, oletko +tavannut jonkun toisen; ja on tyhmää, että koetat kieltää totuuden. +Sinä et ikinään olisi muuten kartoittanut mr. Arthuria näin pian; sinä +olisit riippunut hänen tarjouksessaan ja miettinyt, — ties' taivas +kuinka kauan. Ei, jotakin on tapahtunut. Tapahtunut tänään! Luuletko, +etten minä pysty huomaamaan mitään? Sinä ihan värähtelet sen paineesta, +ja kaipaat uskallusta, kertoaksesi kaiken minulle; mutta pelkäät, että +minä vain nauraisin." Hän nousi ja laski neulan kädestään, tarttuen +sitten Sallya vyötäisiin ja pusersi häntä ystävällisesti. "Pieni, +naurettava tyttöraukka!" sanoi hän, tuntien ensikertaa elämässään +lämpimän värähdyksen äänessään. "Minäkö nauraisin sinulle! Enkö minä +tiedä, että sinä olet syntynyt elääksesi rakastettuna, — sinä et ole +minun kaltaiseni. Miehet kammoksuvat surkastuneita, luisia naiskasvoja +ja karkeita, rosoisia hiuksia; he kaipaavat, jotakin, mitä kelpaa +taputella ja silitellä. Luoja! Kuvittelehan miestä taputtelemassa minun +poskiani, — se olisi samaa kuin rapatun seinän hyväileminen! Kuka hän +on, Sally?" + +Sally taivutti päätään ja suuteli toisen laihaa poskea. + +"Käydään levolle," kuiskasi hän. + +He riisuutuivat äänettöminä. Ja kun he olivat sammuttaneet valon +ja asettuneet vuoteeseen, kertoi Sally ystävättärelleen. Janet ei +liittänyt ainoaankaan kohtaan omia huomautuksiaan, hän vain kuunteli, +silmiensä tähtäillessä pimeyteen ja huultensa maiskahtaessa, kun +hän kostutti niitä kielellään, milloin ne kävivät kuiviksi. Sallyn +äänen viaton, itsetiedoton sävy hiveli häntä, — se oli kuin leivon +ylistyslaulua Jumalalle aamun kirkastuessa. Hän huomasi kuinka suvun +valtava voima värähteli tytön lapsellisessa tunnustuksessa, — luonnon +ikiääni siinä kaikui arkisen elämän kääpiömäisten pikkuseikkojen takaa. + +"Mitä tuo on?" huudahti Sally hiljaa, oltuaan hetken äänetönnä. + +"Mikä sitten?" + +"Tuo ääni. Kuuntele!" + +He kohottivat kumpikin päätään pielukselta ja pidättelivät hengitystään. + +Mr. Arthurin huone oli heidän seinänsä takana, ja tytöt saattoivat +kuulla sieltä omituista, epäselvää mutinaa, joka muistutti +ihmispuhetta. He odottivat, kuullakseen toisen henkilön vastaavan, +mutta turhaan. Hänen täytyy puhua itsekseen. Sitten puhe vaikeni, +päättyen pitkään äännähdykseen, joka tuntui veikkaukselta, ollen +kuitenkin äreämpi ja huutavampi. Muutamaan hetkeen ei kuulunut mitään; +sitten ikäänkuin tömähti jokin lattiaan. Tytöt ymmärsivät, että mr +Arthur pudotti kenkänsä. Sama kolina toistui, — toinen kenkä. Sen +jälkeen uudelleen pitkään mörähtävä ähkäys, ja sitten rämisivät vuoteen +rautaiset jouset ikäänkuin raskaan painon pusertamalla. Hiljaisuus. + +"Se on mr. Arthur," sanoi Janet. "Hän on juopunut." + +Ja sen sijaan, että hänessä olisi herännyt myötätuntoinen sääli, +kadotti Sally tämän takia senkin vähäisen osanoton, jota hän oli +tuntenut. + + + + +IX LUKU + + +Illallinen oli muutamia päiviä myöhemmin järjestetty erääseen Sohon +pikkuravintolaan. + +"Älkää kuvitelko!" päättyi Traillin kirje, "että minä olen valinnut +sellaisen paikan siksi, kun me emme ole juhlapukuisia. Minä vain +haluan, että illallinen tuntuisi kodikkaalta, ja tämä ravintola on +kodikkain ja rauhallisin paikka, minkä minä tunnen. Te saatte itse +valita teatterin, mihin sen jälkeen menemme. Minulle ne ovat kaikki +yhtä mieleisiä, — tunnen niiden kaikkien näytelmät." + +Janet tarkasteli Sallya aamiaispöydässä, kun tämä taittoi kirjeen +jälleen kokoon ja työnsi sen poveensa. Heidän katseensa kohtasivat ja +he hymyilivät toisilleen... + +"Tänään minä en tule illalliselle, mrs. Hewson", ilmoitti Sally sen +jälkeen. + +Emäntä siirsi katseensa lapasestaan Sallyyn, ja hänen pienet silmänsä +tähystelivät tyttöä terävästi. Janet oli usein ollut illat poissa +kotoa; eikä siinä ollutkaan mitään tavatonta tahi sopimatonta. +Taideoppilaat ovat epävakaisia sieluja; olisi naurettavaa vaatiakaan, +että he eläisivät säännöllisesti ja arkieläjien tavoin, toisinaan +Sallykin oli lähtenyt hänen parissaan johonkin toverilliseen +tanssi-iltaan tahi musiikkitilaisuuteen. Mutta vielä tähän mennessä hän +ei koskaan ollut jäänyt yksinään pois kotoa iltakaudeksi. + +Mrs. Hewsonin silmissä, kun hän tarkasteli Sallya, kuvastui +uteliaisuuden sekainen epäluuloisuus, jota hän turhaan koetti peitellä. + +"Illastatte kaupungissa, miss Bishop?" kysyi hän. + +"Niin." + +"Oh — sehän on kauniisti tehty — eikö totta." + +"Aivan totta." + +Vaikka hänet olikin jo päättänyt aamiaisensa, jäi hän kuitenkin +istumaan paikalleen, odottaen jännittyneenä ja huvitettuna, päättyisikö +kuulustelu siihen. + +"Mr. Arthurilla luonnollisesti on varaa tarjota", jatkoi mrs. Hewson. +Sally ei puhunut siihen mitään. "Minä tietysti vain otaksun, että se on +mr. Arthur. Ehkäpä minä kokonaan erehdyn." Sally vaikeni edelleenkin. +"Menettekö teatteriin hänen kanssaan?" Tämä viimeinen laukaus pakotti +Sallyn vastaamaan. + +"Ei tässä ole kysymys mr. Arthurista, rouva Hewson, — joten teidän +ei siis tarvitse olla huolissanne." Nämä purevat sanat tyttö viskasi +emännälleen ymmärrettävän närkästyksen tulistuttamana. + +"Höh, minä — muuten — en ole suinkaan huolissani. Valitan, että sain +teidät noin loukkaantumaan, — eihän koko asia kuulu minuun. Kyllähän +minä sen verran ymmärrän, — hyvinkin, — minä vain ajattelin, — kun +te ette ole näinä kahtena vuotena ollut — ette yhtään iltaa — ulkona +yksinänne, niin minä ajattelin, — se oli vain ystävällinen kysymys, +arvaattehan sen." + +Hän nousi pöydästä ja työnsi kämmenellään ruuanjätteet lautaseltaan +likasankoon, jatkaen ilmeisesti nenästyneenä: + +"Tietenkään se ei ole minun asiani, enkä minä pyri — en ollenkaan! — +tutkimaan teidän töitänne enkä teidän polkujanne. Sen minä voin sanoa +ja niin minä sanonkin." + +"Mutta vaivasihan teitä uteliaisuus?" suostutteli Janet + +"Minua? Uteliaisuus? Hyvä on! Luulinpa, että siitä te minua viimeiseksi +syyttäisitte. Minulla on yllin kyllin pohtimista omissa huolissani, +joutaakseni seulomaan muiden asioita. Vai utelias! Minä!?" Hän nauroi +sellaisen oletuksen mahdottomuutta, ja ryhtyi pesemään ruoka-astioita, +kolistellen ja meluten tavallista enemmän. + +"No, sittenhän ei maksa vaivaa suuttua siitä," sanoi Janet. + +Mrs. Hewson viskasi kupin ja teevadin korkean lautaskeon päälle +helinällä, joka hyvin ilmaisi hänen mielialansa. + +"En minä ole suuttunut!" sanoi hän posket kuumottavina. + +"Valitan", jatkoi Janet kuivasti; "luulin teidän suuttuneen. Jos +elämässä mikään on alhaista, niin sanoisin sellaiseksi ainakin niiden +ihmisten kiukuttelua, jotka eivät saa tyydytetyksi uteliaisuuttaan +lähimmäistensä puuhien suhteen. Ettekö tekin ajattele samoin, mrs. +Hewson?" + +"En tiedä; en ymmärrä niitä asioita. Ne ovat liian apsakrisia minun +älylleni." + +"Vai niin? Ja minä puhun kuitenkin hyvin yleisestä inhimillisestä +heikkoudesta. Mutta hyvä on, — kuulkaas, jos minä epäilisin teidän +kiusaavan mieltänne pohtimalla meidän asioitamme, — tiedänhän, +luonnollisesti, että te ette niistä välitä, te kun olette järkevä +ihminen, — niin minä lähtisin talosta, viipymättä enää hetkeäkään. Ja +saman tekisivät muutkin." + +Mrs. Hewsonin palavat posket lennähtivät aivan kalpeiksi. + +"Mutta tepä sanoitte, että minä olen utelias?" + +"Oh, niin; sehän oli vain pilaa! Sally, eikö sinun pitäisi ottaa +mukaasi ulko-oven avain sen varalta, että sattuisit viipymään. Voitteko +lainata miss Bishopille avaimen, rouva Hewson?" + +"Tietysti; aivan varmaan. Menen hakemaan sen." + +Kun hän oli lähtenyt, purskahtivat tytöt nauruun. Sally väitti, että +Janet oli ihmeteltävä. + +"Hän ei enää toistamiseen sotkeudu meidän asioihimme," sanoi tyttö. +"Minä en olisi pystynyt hoitelemaan häntä tuolla tavoin." + +"Etpä tietenkään." + +"Mutta miksikä en? Ei minua olisi pelottanut otella hänen kanssaan, +mutta minä yksinkertaisesti en olisi keksinyt niin sopivia sanoja; ja +miksikä en?" + +"Siksi, että sinua ei ole luotu taistelijaksi, — sinut on luotu +sellaiseksi, jonka puolesta otellaan; kuten mr Arthur tavallaan +kamppailee, ja kuten se mies, jota sinä illalla menet kohtaamaan, +taistelee sinun tähtesi." + +Sally katseli ihmettelevänä eteensä. "Luuletko, että osat elämässä +todellakin ovat jaetut siten?" + +"Olen varma siitä." + +"Mutta miksikä? Minkätähden, esimerkiksi, sinut sitten on luotu +taistelijaksi?" + +"Ethän vaatine minua selittämään Kaikkeuden arvoituksia." + +"En ymmärrä, miten tämä olisi niin kovin arvoituksellista." + +"Joka tapauksessa niin on laita. En tiedä, mistä nämä oikut johtuvat, — +en paremmin minä kuin kukaan muukaan, vaikka monet hankkivat itselleen +sievät tulot, väittämällä ymmärtävänsä ja tietävänsä. Multa on ihan +selvää, että ihmiset syntyvät eri tarkoituksiin; ja se tieto riittää +minulle." + +"En huomaa, miksikä se olisi niin selvää," väitti Sally itsepintaisesti. + +Janet seisoi loitolla pöydästä, ja nyt hän levitti käsivartensa — +ohuet, lihattomat käsivartensa. Tässä liikkeessä oli itsetiedotonta +draamallisuutta. Ja kuitenkin Janet kai viimeksi kaikista ihmisistä +olisi taipunut näyttelemään. + +"No niin, _katsele_ minua," sanoi hän. + +Sally katseli vain hänen silmiinsä, ja sanoi värähtelevin huulin: "Sinä +puhut turhia. Et voi tietää, milloin minunkin täytyy otella; etkä +tiedä, kuka ottelee — jolloinkin — sinun tähtesi." + +Janet sipaisi hänen pyöreitä, lämpimiä poskiaan pitkillä ja +herkkätuntoisilla sormillaan. "Se ei tapahdu koskaan," sanoi hän, "ei +koskaan — koskaan. Minä suoraan tiedän sen; tunnen sen täällä." Hän +laski käden rinnalleen. "Ja minä haluankin taistella itse, minä tunnen +tarvetta siihen sisimmässäni. Ja minä iloitsen, kun vain _saan_ otella; +siinä, minä luulen, onkin hyvitys." + +Mrs Hewson toi avaimen ja jätti sen Sallylle, tarkaten tyttöä pitkin +katsein, tämän poistuessa keittiöstä. + + + + +X LUKU. + + +Madame, ravintolan isännän puoliso, seisoi aivan sisäänkäytävän suulla, +alttiina toivottomaan tervetulleeksi jokaisen, ken vain aukaisi +ravintolan oven. Kun hän näki Traillin, kirkastuivat hänen pyöreät, +hyväntahtoiset ranskalais-kasvonsa; ja hänen silmissään kuvastui +vilpitön mielihyvä, kun ne tarkastelivat Sallya, joka astui sisälle +Traillin seurassa. + +"Bon soir, Monsieur; bon soir, Madame." ["Hyvää iltaa, herra; hyvää +iltaa, rouva."] + +Tuokoon monsieur seurassaan ravintolaan kuinka monta ja erilaista +naista hyvänsä yhden ainoan viikon kuluessa, on jokainen niistä madame; +ja jokaisesta heistä tämä ranskalainen emäntä sepittää mielessään +romaanin, näin ilahuttaen sydäntään nyt, kun hänen omat romaaninsa ovat +jo ammoin sitten eletyt. + +"Hyvää iltaa," tervehti Traill. "Toivon, että liikkeenne edelleenkin +menestyy hyvin?" + +"Kyllä, herra; kiitos! Me olemme tyytyväisiä." + +Vieraat laskeutuivat alempaan kerrokseen kapeita portaita myöten, joita +yhä kavensivat käänteihin asetetut kukkakoristeet. Traill aukaisi oven +pieneen ja valoisaan, kultakoristeisin paperein verhoiltuun huoneeseen, +jonka seinillä riippui lukemattomia, ahdinkoon joutuneiden taiteilijain +— enimmäkseen ranskalaisten — maalauksia, ostetut muutamalla markalla +tahi maksetut lämpimällä aterialla taikka viinatilkalla. Täällä +toivotti pieni tarjoilijatar, Berthe, heidät jälleen tervetulleiksi. + +"Bon soir, Monsieur; bon soir, Madame." + +Sallysta tämä tuntui siltä kuin käki olisi hypähtänyt esiin kellosta, +kukkuakseen pienen, hupaisan laulunsa joka neljännekseltä. + +Huoneen jokaisessa kulmassa oli vitivalkealla liinalla katettu +pieni pöytä, ja jokaisella pöydällä oli kapea maljakko täynnään +chrysanthemum-kukkia. Pieni tarjooja kysyi, minne he haluavat istuutua. + +Traill neuvotteli Sallyn kanssa. Tyttö tunnusti, että hänestä +kaikkialla oli yhtä miellyttävää. Nykyisessä mielentilassaan hän oli +altis ihastumaan kaikkeen. Tämä ulkomaisen tunnun täyttämä ympäristö +ikäänkuin kohotti hänet kaiken paikallisen ja ajallisen yläpuolelle. +He istuutuivat porraskäytävän alle, jossa Traillin pää melkein hipasi +jyrkästi viettävään kattoon hänen yllään. + +"No niin, mitä te haluaisitte nyt saada?" kysyi hän Sallyltä. Berthe +seisoi heidän vieressään, odottaen kärsivällisesti; hän koetti +parhaillaan tutkia niitä lukemattomia yksityiskohtia, jotka yhdessä +muodostivat madamen puvun. + +"Minä tyydyn kaikkeen." + +"No niin, tilaammeko escargotia?" + +"Mitä se on?" + +"Etanaa." + +Sally puisti päätään hymyillen. Berthe naurahti. + +"Monsieur pilailee, hän ei söisi escargot'a itsekään." + +Tyttö hymyili Sallylle, — hymyä, joka herättää luottamusta ja lähentää +ihmisiä toisiinsa. Se ei ollut samanlaista hapanta, vääristelevää +murtamista, jota tässä maassa sanotaan hymyilyksi. + +"Kuinka te olette keksinytkään tällaisen rakastettavan pikku pesän?" +kysyi Sally, kun ranskatar oli poistunut, saatuaan Traillin määräykset. + +Traill nojasi kyynärpäätään pöytään ja katseli tyttöä, — hänen silmänsä +ikäänkuin hyväilivät tytön kasvojen jokaista piirtoa, ja viimein ne +pysähtyivät hänen silmiinsä, vangiten niiden katseen. + +"Sattumalta," vastasi hän. "Pistäydyin kerran ovesta sisälle, +tulin alas portaita, näin nämä pienet pöydät kukkamaljakkoineen ja +tahrattomine ruokaliinoineen, kuulin Berthen iloisen tervehdyksen, 'Bon +soir, Monsieur,' ja istuin aterioimaan. Siitä on nyt kulunut vuosi ja +puolen toistakin. Senjälkeen minä olen ylipäänsä aterioinut täällä +kolmasti viikossa." + +"On ihanaa elää miehenä," huokasi Sally. + +"Miksikä?" + +"Oh, en tiedä tarkoin. Te voitte tehdä mitä tahdotte, syödä missä +haluatte, kulkea tällaisilla löytöretkillä, tarvitsematta koskaan +ajatella, minkälaisen käsityksen ihmiset mahtavat saada teistä." + +Traill nojautui tuolinsa selkälautaa vastaan ja hymyili tytön +mietteille. "Emme suinkaan me voi tehdä kaikkea, mitä todella haluamme. +Sinä iltana, kun minä osuin tänne, ei minun aikeeni toki ollut lähteä +tänne syömään. Ei se ateria tuntunut miltään suurenmoisen vapauden +hedelmältä. On olemassa sellaista, minkä saavuttamisesta minä voisin +antaa koko maailman, mutta jota minä en voi yrittääkään saavuttaa, +— minulla ei ole vapautta sen vertaa. Jos te tarkoitatte vapaudella +sitä, että saatte tulla ja mennä minne ja milloin vain haluatte, niin +mitä luulette sellaisesta vapaudesta hyötyvänne?" Hän jälleen hymähti +tytölle: "Mitä te sillä tekisitte?" + +Sally ihmetteli, mitä Janet Hallard mahtaisi vastata tähän. Hän +aprikoi, mitä hän itse olisi sanonut, jos mr Arthur olisi esittänyt +tällaisia ajatuksia. Luultavasti — epäilemättä — hän olisi vastustanut +koko käsitystapaa. Mutta Traillille hän ei vastannut mitään, — hän +tunsi, että mies pohjaltaan oli oikeassa; Minkätähden? Sitä hän ei +osannut selittää. + +"Te ette siis suo naiselle vapautta?" kysyi hän viimein. + +"En, — en sellaista vapautta, josta nainen alituisesti puhuu. En +hyväksy koko sitä vapauden käsitystä, jota suffragetti-häpäisijät +takovat kanssasisarensa aivoihin." + +"Tekisi mieleni tutustuttaa teidät ystävääni, miss Hallardiin," sanoi +Sally. + +"Miksikä niin? Kuka miss Hallard on? Mitä hän on?" + +"Hän on taiteilija. Minun huonetoverini." + +"Minkätähden te haluaisitte tutustuttaa meidät?" + +"Haluaisin kuulla teidän väittelevän keskenänne. Hän ajattelee ihan +päinvastoin kuin te. Hänen mielestään —" + +"Minä en väittele koskaan naisten kanssa," keskeytti hänet Traill. + +"Te halveksitte meitä niin syvästi?" Hän koetti sanoa tämän +leimuavasti, — terästäen katsettaan ja puristaen huulensa jäykäksi, +ohueksi viivaksi. + +"Naisia? En, — päinvastoin." Tytön silmäykset eivät näyttäneet +säikyttävän häntä. "Mutta jos te haluatte, että teitä arvioitaisiin +miehinä, no niin... Ohi kyllähän te voitte leikata tukkanne lyhyeksi +ja pukeutua miesten vaatteisiin. Mutta silloin minä en pidäkään teitä +naisina. Naista minä voin rakastaa, mutta, taivaan nimessä, — minä en +voi väitellä hänen kanssaan." + +Hän nojautui taaksepäin, salliakseen Berthen asetella lautaset heidän +eteensä pöydälle, ja Sally tarkasteli tällöin hänen kasvojaan. Ne +olivat lujapiirteiset korkeine poskipäineen, joiden alta selvästi +näkyvät vaot kaartuivat kohden leukaa. Harmaat silmät eivät näyttäneet +syviltä tahi ilmeikkäiltä, mutta niiden katse oli järkkymätön. Otsa +oli leveä ja tasainen, mutta ei korkea. Leuka oli kulmikas ja ylähuuli +pitkä. Toinen suupieli kaartui hiukan ylöspäin, tavalla, joka ilmaisi +taipumusta pikemminkin ivaan kuin huumoriin; ja itse huulet olivat +ohuet ja kiinteät, — aivan kun niillä olisi voinut veistää purevan +kärjen jokaiseen sanaan, minkä ne päästivät kuuluviin, jos mies vain +tahtoisi. + +Sallya nämä kasvot samalla sekä peloittivat että lumosivat. Hän ei +voinut irroittaa niistä katsettaan. Hänen mieleensä ne painuivat +syvimmin sen ilmeisinä, kuin olisi niillä levännyt hieno, ylimielisen +ivallinen hymy, — mutta toisinaan näissä harmaissa silmissä ja kasvojen +jokaisessa piirteessä välähti ilme, joka kosketti tytön sydämen arimpia +kieliä. Silloin hän tunsi itsensä orjattareksi, ja jos maailma olisi +ollut hänen käsissään, hän olisi lahjoittanut sen ilomielin tälle +miehelle, tuntien sittenkin antaneensa liian vähän. + +Traill kohotti katseensa lautasestaan, — "Miksikä te ette syö?" kysyi +hän. + +Tyttö naurahti hiljaisesti, ja totteli oitis kuin lapsi. + +"Onko mr Arthur puhunut teidän kanssanne nyt myöhemmin?" jatkoi Traill. + +Sally epäröi hetken, sitten hän vastasi myöntäen. + +"Milloin?" + +"Maanantai-iltana." + +"Ah, niin — samana päivänä, jolloin me söimme yhdessä aamiaisen?" + +"Niin." + +"Mitä hän puhui?" + +Tyttö epäröi jälleen. + +"Mikä minut oikeuttaa näin kuulustelemaan teitä, — vai mitä?" jatkoi +Trailll, ennenkuin tyttö ehti vastata mitään. "Sitenhän te mietitte, +eikö totta? Tietenkään minua ei oikeuta mikään, — ellei kenties +harrastukseni. Te aiheutitte tämän harrastuksen, tiedättehän, mutta +sittenkin minä pyydän sitä anteeksi. Berthe!" + +"Kyllä, — herra." + +"Maquereaux grillés; ja lisäksi jotakin juotavaa." + +"Alexandre!" + +"Mitä hän tuolla tarkoittaa?" kysyi Sally. + +"Hän kutsuu Alexandrea, viinuria, joka juoksee kadun toiselle puolen — +tottelevasti mutta perin hitaasti — ostamaan viiniä meidän rahoillamme. +Täällä heillä ei ole tarjoiluoikeuksia." + +Alexandre tuli näkyviin, kädessään suuri, punertavan värinen pahvilevy, +johon kokonainen sanomalehti näytti olevan liimattu. Se oli numeroitu +viiniluettelo. Traill katsahti siihen ja ilmoitti samassa tuokiossa +haluamansa lajin numeron. + +"Pyydän anteeksi," toisti Traill, kun viinuri oli kadonnut. + +"Se on tarpeetonta," sanoi tyttö pikaisesti. "Ymmärrän, että te olette +hyvin ystävällinen, kun kiinnytte sellaisiin vähäpätöisyyksiin. Ja minä +luulen" — hänen katseensa harhaili pitkin huonetta —, "minä luulen, +että olisin kertonut teille kaiken pyytämättännekin." + +"Miten niin?" Traill kumartui hiukan eteenpäin. + +"En tiedä Siksi, että haluan kertoa, luulen." + +Hänen katseensa vaipui, — hän ei rohjennut kohottaa silmäluomiaan, +tuntiessaan miehen tarkastelevan häntä läpitunkevin katsein. Tänä +lyhyenä hetkisenä, äänettömyydessä, heidän ajatuksensa risteilivät ja +koskettivat toisiaan. Traill ikäänkuin kyyristyi tuolillaan ja hapuili +sokeasti jotakin käsiinsä, tarttuen ensimmäiseen esineeseen, minkä +hänen sormensa tapasivat. + +"Katsokaahan tätä veistä," sanoi hän värittömästi, näyttäen tytölle +pöytäveitsen kahvaa. "Oletteko nähnyt koskaan tuollaista veitsenpäätä? +Se on käyristynyt pestessä." Luinen kahva oli kiertynyt kuin oinaan +sarvi. "Minä osun saamaan tämän tavallisesti kerran viikossa. Tällä +hetkellä se on jo vanha ystävä." + +Sally katsahti veistä, kyeten tuskin erottamaan sitä. Hänen mielensä +läikehti syvinä ja väkevinä aaltoina, ja hänen silmiään hämärsi. +Traill näki, kuinka hän koetti pakottaa suunsa hymyilemään, ja tytön +melkein lapsekas alttius ja herkkyys vaikutti hänen vereensä kuin hidas +mutta vastustamaton myrkky. Se liukui aste asteelta syvemmälle hänen +suoniinsa, levittäen tulta ja poltetta ympärilleen. + +Alexandre tuli jälleen sisään, tuoden viinin ja täyttäen heidän +lasinsa. Kun viinuri oli poistunut ja Berthe oli tuonut pöytään uuden +ruokalajin, kysyi Traill tyyntyneempänä: + +"No niin, mitä siis mr Arthur sanoi?" + +Sallyn katse tuntui kiittävän häntä tästä rohkaisusta ja tyttö hymyili +vapautuneesti, sanoessaan. + +"Hän kysyi, olinko minä jo päättänyt." + +"Päättänyt suostua hänen vaimokseen?" + +"Niin." + +Traill silmäili häntä kysyvästi, ja kun tyttö ei jatkanut, sanoi hän: + +"Ja te? Mitä te vastasitte?" + +Hänen äänensä oli luja, ja hänen sanojensa jokainen tavu oli lausuttu +tyynesti ja selvästi, mutta kuitenkin, — turhaan mies koetti salata +tytöltä, kuinka hän odotti tämän vastausta. Sally tunsi hänen mielensä +värähtelevän tämän tyynen sävyn ja lujan äänen kätkössä. + +"Oh, minä sanoin, etten voi; sanoin sen olevan mahdotonta. En rakasta +häntä, — en voisi koskaan rakastaa häntä. Kuinka voisin suostua +sellaiseen, vain saadakseni kodin? Minkälainen koti siitä tulisikaan!" + +Siinä oli hänen elämäntunnustuksensa. Hän kohotti rakkauden kaiken +yläpuolelle, — kohotti sen alttarille, jonka edessä ihminen polvistuu +hartauteen, äänettömästi liikkuvin huulin ja sydämessään uhrautumisen +pyhä tarve. Rakastavan naisen koko elämän tarkoitus on vain antaa, +antaa ja antaa, pidättämättä mitään, ajattelematta mitään ja unohtaen +kaiken. Tällaiseksi Sally tunsi rakkauden, — ja mr. Arthurille ei +hänellä ollut mitään annettavaa. + +"Mitä hän sanoi?" kysyi Traill. Mies ei koskaan voi olla ajattelematta +kuinka kilpailija, jonka toiveet ovat murskatut, alistuu kohtaloonsa, — +narrin vaiko miehen tavoin. "Mitä hän sanoi?" toisti mies jälleen. + +Sallyn mielessä välähtelivät muistot kirjavina kuin taikapelin luvut. +Hän näki uudelleen mr. Arthurin ilmeen, kun he erosivat ovella; hän +muisti äänet, joita he Janetin kanssa olivat kuulleet seinän toiselta +puolen; hänen mielessään vilahtivat mr. Arthurin kasvot sellaisina kuin +hän oli nähnyt ne aamuin, heidän viimeisen kohtaamisensa jälkeen; ja +tyttö muisti, ettei mr. Arthur ollut viipynyt kotona ainoanakaan iltana +siitä saakka. + +"Hän ei sanonut paljoa, mutta minä tiedän, että hän oli suruissaan." + +"Mitenkä sen tiedätte?" + +Niin, kun hän tuli sisään samana iltana, sitten myöhemmin — tytöstä +tuntui mahdottomalta jatkaa. Hän katsahti ikäänkuin vedoten Trailliin, +toivoen tämän ymmärtävän hänet sanoitta. + +"Juovuksissa?" kysyi Traill. + +Sally nyökkäsi. + +"Mies raukka!" Hänen kasvoillaan häilähti tuhansien, hämärästi +koettujen aavistusten luoma varjo. + +"Teidän mielestänne minä siis menettelin julmasti?" + +"Ette; sitä en ole sanonut." + +"Mutta ajattelette?" Tytön ääni oli kiihkeä, pakottava. + +"En, en; en, rakas lapsi. Ettehän voinut menetellä toisin." + +"Mutta te säälitte häntä? Pahoittelette hänen vuokseen?" + +"Kiellättekö minua säälimästä? Minä kuvittelin olevani hänen +asemassaan, tuntevani samaa, mitä hänen on täytynyt tuntea. Jos +seulotte tämän ajatuksen puhtaaksi, huomaatte, että minä sanoin +oikeastaan omasta itsestäni: mies raukka!" Hän nauroi, katsellessaan +tytön ilmeitä. "No niin; nyt," jatkoi hän, "me olemme jo aterian +puolimatkassa, emmekä vielä ole puhuneet sanaakaan siitä, niihin täältä +lähdemme. Mitä te ehdotatte?" + +"Minä en tosiaan pidä väliä, — mihin hyvänsä." + +"Kah, tepä sitten ette milloinkaan auta minua." + +Sally nauroi tyytyväisenä. "Minä olen huomannut parhaimmaksi jättää +kaiken teidän varaanne." + +"Ettekä ole pettynyt?" + +"En todellakaan!" + +"No hyvä. Nyt minä en julista mitään lopullista, purkamatonta päätöstä; +minä vain ehdotan —" + +"Mitä sitten?" + +"Minä asun Regent kadulla —" + +"Tiedän sen. _'Kuka kukin on?'_ väittää siten, — minä vilkaisin siihen +samana päivänä kuin me tapasimme toisemme aamiaislunnilla." + +"Kas niin, te halusitte nähdä, olinko sanonut teille totuuden?" + +"En, en tietenkään! Miksikä ajattelette, että minä olisin epäillyt?" + +"Monet naiset olisivat —" + +"Minä en!" + +Hohde, joka välähti hetkeksi miehen kasvoille, rauhoitti tyttöä. Traill +hämmästeli hänen avointa mieltään; se oli kirkas ja vapaa kuin lapsen +sielu. + +"Mitä te aioitte ehdottaa?" kysyi Sally, kun mies katseli häntä +äänetönnä. + +"Ehdotan, että lähdemme minun asuntooni; siellä voimme istua ja +puhella. Me voimme keittää kahvia siellä; minä näytän teille, kuinka se +käy päinsä." + +Hän koetti sanoa tämän nopeasti, merkityksettömästi ja luonnollisesti; +aivan kuin hän ei olisi sitä ennakolta miettinytkään. Tyttö ei +huomannut siinä mitään pakotettua, mutta Traillin kasvot kuumenivat, +hänen tarkatessaan omia sanojaan. + +"Se olisi viehättävää," sanoi tyttö vilpittömällä mieltymyksellä. + +Mies kuvitteli, että hän on Lontoon keskellä löytänyt tuntemattoman +maan, ja tämä löytö sai hänet hetkeksi hämmästymään. Hän ei ymmärtänyt, +kuinka sokeasti tyttö luotti häneen ja hänen jalouteensa, — kuinka +"Aspley Manor" ja "Sir ['sir' Merkitsee engl. aatelisarvoa] William +Hewitt Traill, C.B." olivat juurruttaneet tyttöön käsityksen, että +hänen täytyi olla gentleman, kauttaaltaan hieno, ylevämielinen mies. +Sally tunsi omalla tavallaan maailmaa riittävästi, tietääkseen sen +vaaralliseksi, mutta Traillia hän ei voinut rinnastaa sen maailman +kanssa. + +Mies ei tätä ymmärtänyt, ja sydämensä pakotti häntä varottamaan tyttöä. + +"Minä en nyt tahdo sanoa mitään omasta itsestäni; en puhu sen hyväksi, +enkä sitä vastaan", alkoi hän. "Minä pyysin teitä luokseni, ja minä +todella iloitsen, kun tulette. Mutta te olisitte narrimaisempi kuin +sanoin voidaan kuvata, jos te eroituksetta suostuisitte jokaisen miehen +— samanlaiseen ehdotukseen." + +"Minä tiedän sen hyvin," vastasi Sally varmasti. + +"Mutta te tulette?" + +"Kyllä; minähän jo lupasin." + +"Mikä saa teidät hyväksymään tämän poikkeuksen?" + +"Tiedänhän, että te olette gentleman; teidän täytyy olla ritarillinen. +Minä luotan teihin ehdottomasti." + +Nämä sanat jäivät soimaan miehen sydämeen ja ne värähdyttävät pohjiaan +myöten hänen koko olemustaan. + + + + +XI LUKU. + + +He kulkivat äänettöminä halki Sohon kapeiden katujen, ohjaten +suuntansa Saftesbury Avenuen lehtokujaan. Poiketessaan sen toiselle +puolen Traill otti kevyesti tytön käsivarren kainaloonsa, suojaten +häntä kadun tungoksessa. Sally hiljaisesti värähti, tuntiessaan +hänen kosketuksensa. Milloinkaan ennen tyttö ei ollut kokenut näin +kauttaaltaan valoisaa, onnellista mielentilaa. Mikään ei kaivannut +selityksiä. Hän ei millään tavoin pyrkinyt määrittelemään tahi edes +käsittämään tuntemuksiaan. Oli samanlaista kuin keväällä, auringon ensi +kertaa lämmittäessä maailmaa talven jäljiltä: me annamme sen hyväillä +itseämme, uppoamme sen elähyttävään valoon, emmekä kysele mitään. + +Mutta Traillin oli työläs päästä sisäiseen tasapainotilaan. Tyttö +oli sanonut häntä ritarilliseksi; mutta aikoiko hän nyt menetellä +gentlemanin tavoin? Sally oli pudottanut vaakakuppiin rajattoman +luottamuksensa ja uskonsa; minkä painon voisi nyt _hän_ laskea +toiseen, saadakseen vaa'an kohoamaan tasapainoon? Traill etsi ja etsi +ajatuksistaan ja sydämestään, mutta hän ei löytänyt mitään, mikä olisi +vastannut tytön uskon suunnatonta painoa, — ei niin mitään! + +Miehen ja naisen välisessä ikuisessa kamppailussa ei mikään tee +miestä niin aseettomaksi kuin vilpitön, luottava vetoaminen hänen +kunniallisuuteensa ja ritarillisuuteensa. Siihen saakka kuin Sally oli +sanonut yksinkertaiset, viattomat sanansa: "Tiedän, että te olette +gentleman," oli Traill käsittänyt suhteensa häneen samanlaiseksi +kuin muihin naisiin, joiden kanssa hän oli ollut läheisissä ja +tutunomaisissa suhteissa, ajattelematta sen enempää niiden päättymistä. +Mutta tytön luottamus herätti hänen paremman minuutensa eloon, ja nyt +hän tunsi olonsa rauhattomaksi, — hän tunsi olevansa tämän pienen +konekirjurin armoilla. + +Tällaisen mielentilan valtaamana, aseettomana, avuttomana, kaikkia +mahdollisuuksia punnitsevana Traill saapui tytön seurassa asuntonsa +portaille. Silloin hän teki päätöksensä. Tämän kerran hän päästäisi +Sallyn asuntoonsa, — tämän kerran, mutta sitten ei enää milloinkaan. +Hän tunsi omat vaistonsa, eikä hän tohtinut luottaa niihin. Mutta jos +kerta tyttö uskoi hänet kunnialliseksi mieheksi, niin hänen täytyi +osoittaa tälle, ettei hän ollut erehtynyt. Tämä on inhimillistä. +Me käyttäydymme ihmisiä kohtaan sen käsitystavan mukaisesti, minkä +he ovat omaksuneet meistä. Senvuoksi sinun on viisainta ajatella +lähimmäisestäsi hyvää. Mutta jos sanot toiselle vasten hänen kasvojaan, +että hän on koira, niin sinä saat hänestä koiran kimppuusi. + +"Nämä portaat ovat onnettoman pimeät," sanoi Traill. "Minä raapasen +tulen tikkuun." + +Sally odotti, sydämensä läpättäessä, ja kuuli rikkitikunpään +raapaisevan portaiden kädenpuuhun. Valo leimahti, ja Traill kohotti +palavan tikun päänsä ylle, lähtien edeltä astumaan portaita ylös, +muodottomien varjojen häälyessä äänettömien aaveiden tavoin hänen +ympärillään. Tyttö seurasi heti hänen jäljissään. + +"Minä olen ennen asunut yläkerroksessa," puheli Traill, "mutta +toissapäivänä minä muutin alas ensimmäiseen kerrokseen. Huoneissa ei +ole sanottavasti eroa, mutta minusta alkoi tuntua ikävältä kavuta neljä +porraskertaa ylöspäin tällaisessa valaistuksessa." Hän muisteli naista, +joka viimeksi oli kulkenut näitä portaita hänen seurassaan ja vertaili +hänen elämäänsä, sen onttoa, hirmuista tyhjyyttä tämän nuoren tytön +luottavaan elämänuskoon. Tämä rinnastelu sai hänet värisemään. + +"Nyt," sanoi hän, laskien kätensä oven kahvalle ja kääntyen +väkinäisesti hymyillen tyttöön päin, — "nyt olemme perillä. Pyydän +teitä muistamaan, että me nyt käymme tavalliseen poikamiehen asuntoon, +— ei siellä ole mitään pehmeitä sohvapieluksia, ei komeita kuvastimia, +eikä mitään. Jos te hennoisitte seistä tässä vielä hetken, niin minä +sytyttäisin sisällä kynttilät. On parempi, kun näette kaiken täydessä +valossa yhdellä kertaa, tarvitsematta odotella, kunnes huone vähitellen +kasvaa eteenne sitä mukaa kuin minä tulitikkuineni ehdin kierrellä sen +nurkissa valoja sytyttämässä. Tahi onko tämä teistä kiusallista?" + +"Minusta? Ei toki, ei vähääkään!" Sally nauroi ja kääntyi selin +oveen, katsellen alas hämärään porraskäytävään, josta he äsken olivat +nousseet. Hänen sydämensä läpätti yhä, sykkien täynnään jännitystä ja +aavistelevaa odotusta. Hän tiesi voivansa luottaa ritarillisen miehen +kunniaan, mutta samalla häntä värähdytti ajatus, että hän leikki nyt +tulella. Kuitenkin, — kuinka vaaraton se tuli olikaan! Se ei ollut +mikään torille pystytetty rovio, jossa sielu, kunnia, neitseen elämä +kärventäisivät siipensä. Ei! Se oli vain lämmittävä valkea, joka +tyynnyttää ja tuudittaa sydämet rakkauden ylimaailmalliseen onneen. +Tarvitsiko hänen peljätä näin suloisen tulen loistetta? Ei; hänen +sydämessään ei ollut pelon värähdystäkään; mutta hänen suonensa +sykkivät rajusti; hän tunsi niiden lyönnit koko ruumiissaan. + +"No niin, — nyt toivon teidän tulevan sisälle!" kutsui Traill, avaten +oven selälleen ja päästäen Sallyn ohitseen sisään. + +Tyttö kulki muutaman askeleen eteenpäin, ja pysähtyi sitten, +katsahtaen ympärilleen. Huoneessa ei näkynyt merkkiäkään ylellisyyden +tavottelusta; mutta se näytti Sallysta häikäisevän loistokkaalta +kynttiläin kirkkaassa valossa, joka sadoin välkähdyksin heijasteli +raskaiden, messinkisten jalustain kirkkailla pinnoilla. Sisustan karu, +melkein ankara tyylikkyys loi huoneeseen erikoisuuden leiman, jonka +veroista Sally ei ollut ennen osannut kuvitellakaan. + +Traill johdatti tyttöä ympäri huonetta äänettömänä, pidättyneesti +hymyillen. Seinillä oli väritettyjä sekä värittömiä kuvia, jotka +näyttivät kaikki esittävän nyrkkitaistelijoita, — tuntui siltä kuin +nyrkkitaistelu olisi ollut Traillin ainoa elämänharrastus. Ei, tuossa — +kirjakaapin vieressä — oli pieni miniatyyrimaalaus, joka kuvasi tyttöä; +nuorta tyttöä, jonka kauniit suortuvat liehuivat vapaasti hartioilla. +Sally tunsi sydämensä jyskytyksen vaimenevan hiljaiseksi kuiskeeksi, +kun hän näki tämän kuvan; hänen verensä jäähtyi, ja kylmä, usvainen +henkäys tuntui lehahtavan hetkeksi hänen kasvoilleen. + +"Kas niin," sanoi Traill hymähtäen, "pidätte asuntoani varmaan kolkkona +ja epämukavana?" + +Sally kääntyi häneen päin, koettaen tukahuttaa äkillisen, jäytävän +pelkonsa ja epäluulonsa. + +"Se on mielestäni viehättävä," sanoi hän koruttomasti. "En ole koskaan +ennen nähnyt mitään tämän veroista." + +"Te ette kaipaa pieluksia ja muita pehmeyksiä, tunteaksenne huoneen +kodikkaaksi?" + +"En; oh, en! Ne vain turmelisivat tämän kokonaisvaikutuksen. Ihminen +tarvitsee viihtyäkseen 'ympäristön', eikä pieluksia. Täällä on +kodikasta." + +Traill katsahti tyttöön melkeinpä kunnioittaen. Sitten hänen mieleensä +valahti äkisti ihmeellinen hellyyden tunne. Hän kääntyi ympäri +kantapäillään ja meni tulipesän luo. + +"Istukaa tänne," sanoi hän, "ja lämmitelkää sen aikaa kuin minä +valmistelen kahvikeiton alkupuuhia. Ulkona on onnettoman kylmä, eikö +niin? En ihmetteleisi, vaikka maa alkaisi jäätyä." + +Sally noudatti tottelevana hänen kehoitustaan ja istui tuolille, +jonka Traill oli siirtänyt uunin eteen hänen varalleen. Mies kiiruhti +pois, aukoen astiakaappeja ja laatikoita, ja ottaen esille kuppeja, +teevateja, kerma-astian ja kahvikannun, kunnes tarvittavat esineet +olivat kaikki pöydällä. Ja Sallyn katseet ryöstäytyivät kaiken +aikaa, milloin hän vain ei peljännyt itseään tarkkailtavan, pieneen, +seinällä riippuvaan miniatyyrimaalaukseen. Nyt hän oli lähempänä sitä +ja hän saattoi selvemmin erottaa tytön kasvot. No tuntuivat hiukan +muistuttavan hänen omia piirteitään. Hän näki kuvassa samat pyöreät +posket, samanlaisen lapsekkaan pienen suun, nenän ja leuan, samanlaiset +suuret siniset silmät. Tämän yhtäläisyydenkö vuoksi Traill olikin +kiintynyt häneen, — sen vuoksi, että Sally muistutti tyttöä, jonka kuva +oli hänen viileän ja ankaran ympäristönsä ainoana hempeämpänä läikkänä? + +Varmaankin hän nyt osasi oikeaan, ajatteli Sally edelleen. +Raitiovaunussa Traill oli sanonut hänelle tuntevansa olonsa +yksinäiseksi. Tämä tyttö kenties oli kaukana, ehkäpä toisessa maassa, +ja kun Traill sitten oli nähnyt hänet, Sallyn, ja huomannut ketä hän +muistutti, oli mies pyrkinyt hälventämään yksinäisyytensä tuntoa hänen +läheisyydessään. + +Sally ei voinut moittia häntä sen vuoksi. Eihän Traill sillä +tarkoittanut pahaa hänelle. Mutta tytön mielestä tämä oli kovaa; +katkeruus kiertyi hänen sydämeensä. Ei ollut olemassa sitä tulta, jolla +hän oli kuvitellut leikkivänsä! + +"Nyt alamme," sanoi Traill, jolla kahvivehkeet nyt olivat kunnossa... +Kahvinkeitto on maailman yksinkertaisinta puuhaa, ja siksi juuri kaikki +pitävät sitä niin lemmon tukalana. Ensinnäkin me panemme kattilan +tulelle. Hän tasotteli hiiliä, saadakseen kattilan varmemmin pysymään +pystyssä. + +"Olen mahdottomasti iloissani siitä, että huoneeni miellyttää teitä," +jatkoi hän sitten, ollessaan kumartuneena pesän suulla. "Olisin +pahastunut, ellette olisi pitänyt tästä." + +"Minkä tähden?" + +"Niin, enpä tiedä. Ellette olisi pitänyt asunnostani, ette olisi +pitänyt minustakaan. Tiedättehän jutun ystävästä ja hänen koirastaan." + +Sally koetti hymyillä. "Oh, pidän tästä tavattomasti. Tämä on +mahdottoman erikoinen. Luulen, että te ette keksisi mistään pianoa mikä +soveltuisi tähän sisustukseen?" + +Traillin mieli synkistyi hetkeksi. Piano! Hän kauhistui jo nimeäkin. + +"En; en mistään," vastasi hän. + +"Ehkäpä te ette pidäkkään musiikista?" + +"En, en vähääkään. Tekö pidätte?" + +"Ah, kyllä. Rakastan sitä." + +Sävy, jolla hän sanoi nämä sanat, lauhdutti Traillin kovaa ilmettä. + +"No niin, asia on niinkuin olla pitääkin. Nainen ei tule aikoihin +ilman uskontoa eikä ilman musiikkia," huomautti hän. "Oletteko hyvin +uskonnollinen?" + +"En tiedä tarkoin, mitä nyt ajattelette. Pelkään, että käyn tuskin +milloinkaan kirkossa, ja siinä mielessä, luullakseni, en siis ole +uskonnollinen. Mutta minä rukoilen aina joka ilta ja aamu." + +Traill hymyili hänelle ystävällisesti. "Se on oikein," hän sanoi; +"kirkot eivät merkitse mitään. Minä en itse kyllä rukoilekaan, mutta +arvelen, että se on sellainen uskonnollinen tapa, joka parhaiten kestää +terveen järjen tarkastelut. Kiehuuko tuo kattila, vai kuinka? Näyttää +melkein siltä. Oh, luonnollisesti minun olisi pitänyt arvatakin, että +te olette uskonnollinen." + +"Kuinka niin?" + +"Muistattehan, kuinka te närkästyitte minun pilastani, kun vihjasin +teille taivaanvaltakunnasta?" + +Tyttö nauroi hilpeästi tälle muistolle. Mutta hilpeys oli vain +hetkellistä. Kääntäessään päätään hän näki jälleen seinällä riippuvan +tytönkuvan silmät, jotka näyttivät tähystelevän suoraan häneen. +Kysymyksiä tulvi hänen huulilleen, ja jokainen niistä ikäänkuin piteli +hänen sydäntään kourassaan. Hän ei voinut estää niitä, — ne tahtoivat +puhua. + +"Miksikä teillä on tuo miniatyyri, — niin erilainen kaikkien muitten +rinnalla?" + +"Tuoko?" Mies käänsi päätään, tarkaten Sallyn katseen suuntaa, ja +kiehuva kattila höyrysi hänen kädessään. "Se on kaunis, eikö totta?" + +He katselivat kumpikin pientä maalausta, — Traill suorasti ja +vääjäämättä, — Sally silmäillen vuoroin kuvaa ja vuoroin miehen +ilmeitä. Luonnollisestikin hän myönsi kuvan ihastuttavaksi. Kuinka hän +olisi voinutkaan vastata toisin? + +Traill juoksutti kuumaa vettä siivilän läpi, johon kahvinjauhe oli +siroteltu; täytti liemellä kattilan uudelleen ja sovitti sen jälleen +liedelle kiehumaan. Sitten hän meni seinän lähelle, aivan maalauksen +luo, ja katseli kuvaa kauvan ja tarkoin. Sally tarkasteli miestä +sieraimet laajentuneina ja huulet kokoonpuristettuina. Tällä hetkellä +mustasukkaisuus melkein tukahutti hänen muut tunteensa. + +"Tiedättekö, että hyvin monet piirteet tässä muistuttavat ihmeesti +teidän omia kasvojanne?" kysyi Traill, kääntyen ympäri. + +"Oh, mutta hänhän on varsin kaunis," sanoi tyttö. + +"Ja te ette ole?" Mies palasi takaisin lieden ääreen, ja tarkasteli +tyttöä ikäänkuin eritelläkseen hänen kasvojensa jokaista juonnetta. "Ja +te, otaksun, siis ette ole?" toisti hän. + +Sally hymyili väkinäisesti. "Jos olisin, ei kai minun ainakaan sopisi +puhua siitä. Mutta luullakseni en ole. Otaksun, etten ole ruma. +Milloin olen loistavalla tuulella, uskon toisinaan senkin, etten +ole edes vallan mitättömän näköinen. Mutta tämä tyttö on kaunis, — +todella kaunis." Hänen silmänsä kiintyivät jälleen kuvaan, hänen näin +sanoessaan. + +Traill nojautui eteenpäin ja laski molemmat kätensä sen tuolin +sivukaiteille, jolla Sally istui. "Niin olette tekin," sanoi hän +hiljaisesti. "Todella kaunis." + +Tyttö oli piiritetty. Hänen sivuillaan estivät Traillin käsivarret, +ja edessäpäin hänen ruumiinsa, häntä karkaamasta, — vaikkapa hän +olisikin halunnut rynnätä tiehensä. Sally koetti vastata tavanmukaiseen +mairitteluun tavanmukaisella kiitoksella, hymyilemällä, mutta +äänensävy, jolla Traill oli kohteliaisuutensa sanonut, ei tuntunut +antavan aihetta näin kevyeen arviointiin. Sally käsitti sen, ja hänen +hymynsä vaikutti pakotetulta ja luonnottomalta. Hän istui siinä +vangittuna ja vallattuna, sydämensä levottomasti sykkiessä, kun hän +aprikoi, oliko tämä mies, joka siinä puhui kohteliaisuuksia suoraan +hänen kasvoihinsa ja jota hän tiesi rakastavansa, — oliko hän kenties +sieluineen ja ruumiineen tämän toisen naisen vallassa, samoin kuin hän +itse tunsi kaikkinensa kuuluvansa Traillile. Rakkaus, ja sen synnyttämä +toivo, epäilykset ja mustasukkaisuus taistelivat hänen sielussaan +ylivallasta; ja oli aivan kuin Traill olisi kyennyt lukemaan hänen +sydämensä kuohuvat ajatukset, sillä hän ojentautui äkisti suoraksi ja +sanoi, kääntyen toisaalle: + +"Tämä on minun sisareni kuva." Hänen oli vaikea pidättyä sulkemasta +tyttöä lujasti syliinsä, eikä hän tohtinut enää katsoa häneen. Traill +kumartui lieden ylle ja kohensi hehkuvia hiiliä kattilan ympärille. +Tyttö oli sanonut häntä kummalliseksi mieheksi, — taivas siunatkoon +hänen luottavaa sydäntään! + + + + +XII LUKU. + + +"Teidän sisarenne?" toisti Sally kuiskaten. Traill ei kääntynyt; hän +ei nähnyt, kuinka tytön huulet vavahtelivat, kun hän kertasi nämä +vapauttavat sanat. + +"Niin. Hän asuu maaseudulla, Buckinghamshiressä. Isäni luovutti +maakartanon hänelle. Hän on naimisissa. Tämä kuva maalattiin silloin, +kun hän oli kahdenkymmenen ikäinen." + +"Aspley Manorissa?" + +"Niin," Traill pyörähti pikaisesti ympäri. "Mistä te tunnette sen +nimen?" + +"Te sanoitte erästä kirjaa juorulukemistoksi —" + +"Oh! 'Kuka kukin, on?' Tietysti", sanoi hän ja nauroi äänekkäästi, — +"luonnollisesti; tehän kerroitte katselleenne sitä. Niin, Aspley Manor. +Se on vanha, kaunis kartano." + +"Sen uskon. Minä olen väliin koettanut — piirtää — sen kuvaa." + +"Minä vien teidät jonakin kertana katsomaan sitä." + +Se oli sanottu! Hetken mielijohde oli pettänyt hänet. Kuinka hän voisi +viedä tytön Aspley Manoriin, elleivät he enää tapaisi? Mutta eihän hän +ollutkaan päättänyt, että he eivät saa enää tavata toisiaan, vaan ettei +hän toisi tyttöä enää uudelleen asuntoonsa. Ja kuitenkin, Traill tunsi, +että asia oli aivan sama. Jos he edelleen kohtaisivat, niin mikä mahti +voisi estää häntä päästämästä tyttöä kotiinsa? Ei mikään! Hän tiesi, +että hän tulisi rikkomaan päätöksensä. Nyt hän vain toivoi, ettei +tyttö ottaisi huomioon hänen lupaustaan, mutta hän toivoi turhaan. +Sally kiintyi siihen kaikesta sielustaan, riemun välkkyessä hänen +silmissään. Traillin lupaus merkitsi hänelle paljoa enemmän kuin sen +sanat sisälsivätkään. Se tiesi hänelle itse elämää, — onnea! + +"En tiedä, olisiko mikään maailmassa enemmän minun mieleeni," sanoi +tyttö kiihkeästi. + +Traill sisimmässään sadatteli onnetonta mielijohdettaan. "Oh, siitä +kyllä tulee sievä matka," sanoi hän mahtavasti. "Mutta ei maksa vaivaa +käydä siellä tähän vuoden aikaan. Maaseutu on kuin hautausmaa näihin +aikoihin. Minä en voi sietää maaseutua syksyllä enkä talvella." + +"Ette tietenkään; nyt on sitäpaitsi liian kylmä. Mutta keväällä!" + +"Niin," mutisi Traill, "keväällä. Se on oikea aika." + +Sally nojasi päätään taaksepäin, tuolin selustaa vasten. Hänen +sydämessään oli pelkkää onnea. Hänen jokainen henkäyksensä oli +ikäänkuin täynnään riemua ja elämän ylistystä. + +"Tapaatteko te usein sisarenne?" kysyi Sally, kun Traill ojensi hänelle +täysinäisen kahvikupin. + +"Usein? En; ehkäpä kerran kuussa." + +"Mutta miksikä niin harvoin?" kysyi tyttö myötätuntoisesti. "Eikö hän +käy usein kaupungissa?" + +"Oh, kyllä; hän asuu täällä enimmän osan vuotta. Heillä on pieni talo +Sloane kadulla, ja siellä he asustavat koko talven." + +Sally katsahti häneen kysyvästi ja osanottoisesti, — rakastavan naisen +sydän on herkkä arvaamaan, milloin myötätunto ja osanottoisuus ovat +paikallaan. Traillin sisar asui vuoden useimmat kuukaudet siinä aivan +lähellä, mutta he tapasivat toisensa vain harvoin, — ja kuitenkin tämän +sisaren kuva riippui veljen asunnon seinällä. Jos mies pitää näkösällä +vain yhtä ainoata naisen kuvaa, voi olla vakuutettu siitä, että hän +pitää tätä naista suuressa arvossa. Tyttö ymmärsi sen, ja hän aavisti, +että veljeä ja sisarta erotti jokin juopa; mutta hän epäröi kajota +asiaan. Kuitenkin oli jo uusi ystävällinen ja lempeä kysymys hänen +huulillaan, kun Traill samassa vapaaehtoisesti jatkoi: + +"Sisareni ja minä katselemme eräässä suhteessa elämää kokonaan +vastakkaisilta tahoilta," kertoi hän tyynesti. "Siksipä juuri minä +asunkin täällä yksin. Aspley Manor — rakennuksineen, tiluksilleen, +kaikkineen — olisi joutunut minulle isäni kuoltua, sillä minä olin +perheen vanhin poika. Sisarelleni oli säädetty pyöreä rahamäärä, — +eikä edes ylen pyöreäkään. Ja olipa se nyt isompi tahi pienempi, ei +se merkinnyt hänelle mitään; kartano ja tilukset, — ne yksin olivat +omistamisen arvoisia. Niillä vain oli yhteiskunnallista merkitystä. +Kenties minä väsytän teitä?" + +Tyttö puisti päätään jäntevästi, — se oli riittävä kielto. "Mitenkä +saatatte olettaa sellaista?" kysyi hän. + +"No niin", jatkoi Traill, "sisareni oli joka tapauksessa tyytymätön. +Avioliittonsa jälkeen hän on muuttunut, — hän on nyt sen lajin naisia, +joille yhteiskunnallinen asema on kaikki kaikessa. Sitä ennen hän oli +tämänlainen kuin kuva osoittaa, — lapsekas tyttönen, jonka hempeät +posket vain odottivat suudelmia, eivätkä odottaneet turhaan. Ei +ainakaan minulta. Minä pidin hänestä paljon; vielä senkin jälkeen, +kun hän suostui miehensä, erään sotilaan, vaimoksi. Mies on kaartin +upseereja, ja illallisen jälkeen hän toisinaan kuvittelee ymmärtävänsä +hetken valtiollisia tilanteita. Niin, pidin sisarestani vielä senkin +jälkeen, kun hän alkoi kohotella päätään niin korkealle, ettei +häntä ylettynyt enää suutelemaan. Mutta vaikka pidinkin hänestä, en +jaksanut kulkea hänen vieraskutsuissaan ja juhlaillallisissaan, sillä +ne tekevät minut suorastaan pahoinvoivaksi. Inhoan seurapiirejä. Ne +ovat onttoja kuin tyhjä kaiku. No niin; kuitenkin minä asuin kotona, +Manorissa, niinkauan kuin isäukko eli, emmekä me siis voineet kokonaan +vieraantua toisistamme. Mutta kun sisareni sitten isän kuoltua huomasi, +että kartano ja kaikki, mikä oli hänen silmissään jonkin arvoista, +jäisi minulle, ja hän saisi vain sen kirotun — anteeksi, erehdyin, — +arvottoman rahamäärän, tuli hän luokseni, kietoi kätensä kaulaani, +ja hänen päänsä oli silloin kylläkin matalalla voidakseni sitä +suudella. Luulenpa silloin kuulleeni liverryksiä; aikalailla. Ymmärsin +kyllä kaiken sen arvon, — se oli yhtä tyhjänpäiväistä kuin muutkin +seurapiirien kujeet, mutta minä sanoin hänelle, että suostun vaihtamaan +perintöosaa hänen kanssaan, sillä siihen aikaan minä ylipäänsä olin +nuori narri. Olin, — mitenkä liekään? Olin vain kahdenkymmenenkuuden +ikäinen silloin. Asetuin sitten Lontooseen asumaan, ja Aspley Manor jäi +sisarelleni ja hänen miehelleen. En voi väittää juuri katuvani tätä +hullutusta. Nykyinen elämäni miellyttää minua, vaikka se toisinaan +tuntuukin hiukan yksinäiseltä. Nyt olette kuullut eromme syyt, ainakin +niiden ytimen. Sisareni ja minä kohtaamme toisemme silloin tällöin, +mutta kun hän käyttää näitä tilaisuuksia houkutellakseen minua +pyrkimään 'yhteiskunnalliseen arvokkuuteen', taipumalla seurapiirien +ikeeseen, ei niistä ole suurta iloa meille kummallekaan." + +"Otaksun, että sisarenne tarkoittaa teidän parastanne," sanoi tyttö +sovitellen. + +Mies katsahti häneen pitkään. "Soisitte minun siis alistuvan?" sanoi +hän melkein tylysti. "Niin, te olette nainen, — tietysti te ajattelette +samoin kuin hänkin. Naisia houkuttaa sovinnaisuus. Ehkä te vaalisitte +minua taipumaan avioliittoonkin, kuten sisareni?" lisäsi hän, äkillisen +päähänpiston satuttamana, kylmästi hymyillen. + +Sally tunsi outoa ahdistusta mielessään. Hän ei ymmärtänyt, mitä +kysymys sisälsi, — oliko se kenties tarkoitettu vihjaukseksi +juuri hänelle? Tyttö ei ollut vielä silmänräpäystäkään ajatellut +minkälaiseksi hänen suhteensa Trailliin muodostuisi; hän vain +oli tuntenut itsensä onnelliseksi, kuvitellessaan tämän suhteen +loppumattomaksi. + +"En tiedä," sopersi hän, tuntien olevansa pakotettu jotakin vastaamaan. +"Ajattelen, — te — tehän sanoitte, että elämänne nyt tuntuu toisinaan +yksinäiseltä, — ettekö sanonutkin?" + +Mies purskahti kaikuvaan nauruun. "Aivan niin! Ja sen vuoksi —, oh, +tietysti! Se on naisen logiikkaa! Olisin voinut sen arvatakin. Mutta, +kuulkaa, kun sanon teille, — minä en ole sellaisia miehiä, jotka +suostuvat kahleisiin. Minä olen nähnyt aviomiehiä; ja niinpä olenkin +nähnyt tarpeekseni. Sisareni on suostutellut minua samaan laumaan, +mutta minä olen sanonut hänelle, että mieluummin kiedon köyden +kaulaani ja killun ensimmäisessä koukussa, mikä osuu vastaani." Hän +näki tytön silmissä kauhistuneen ja tuskallisen katseen, ja yhtäkkiä +hän tunsi mielessään, ettei hän nyt ollut puhunut sellaisin sanoin +ja sellaiseen sävyyn kuin järjellisen miehen pitäisi puhua nuorelle +tytölle, melkeinpä lapselle. "Pyydän anteeksi!" jatkoi hän, katuen +ajattelemattomuuttaan. "Minä olen karkea mies. Ei minun olisi pitänyt +puhua tällä tavoin. Minä teen aina toisin kuin minun pitäisi." +Hänen heltynyt, syyllisyyden tuntoa ilmaiseva äänensä sai tytön +silmät kostumaan, mutta mies ajatteli, että kyynelet johtuivat hänen +käyttäytymisestään. "Olen pahoillani. Minun ei olisi pitänyt tuoda +teitä tänne. Eikä minun olisi pitänyt pysähtyä King Streetillä sinä +iltana, jolloin ensin näin teidän vaalean päänne ikkunasta. Minun olisi +pitänyt jatkaa matkaani, välittämättä siitä. Tein pahoin, kuin seurasin +teidän jälkiänne ja puhuttelin teitä." + +"Pahoin? Minkätähden?" kysyi tyttö. + +Mies täytti piippunsa ja sytytti sen, näyttäen miettivän, mitä hänen +olisi vastattava. "Syystä, jonka te itse sanoitte, jo vaunussa ja +sitten syödessämme aamiaista," puhui hän viimein verkkaisesti. "Syystä, +että — te ette tuntenut minua." + +Tyttö näytti hämmästyneeltä. "En ymmärrä teitä," sanoi hän. + +"Sitten en voi selittää pitemmälti. Meidän täytyy tyytyä tähän." + +"Oh! miksikä te ette voi selittää!" huudahti tyttö, ollen +lisäämäisillään: "Sehän merkitsee minulle niin paljon." Mutta hänen +täytyi pysähtyä hengähtämään, ja se auttoi häntä pidättämään nämä sanat +huulilleen. + +"Pelkään, että teitä — ehkä surettaisi — ehkä loukkaisi — minun +selitykseni." + +Millä sanoilla hän olisikaan voinut kertoa tytölle, häntä +haavoittamatta, että tämä auttamattomasti pettyisi, luottaessaan +häneen? Ja saisiko hän tytön edes ymmärtämään itseään? Eikö ollut +kauniimpaa antaa kaiken päättyä tälleen, — jättää tytön mieleen soimaan +tämä pieni salaperäisyys, joka ei vahingoittaisi hänen sieluaan, ja +joka ei tekisi heille mahdottomaksi jolloinkin kohdata toisiaan, vaikka +hän ei sallisikaan tytön enää tulla asuntoonsa. + +Hän nousi tuoliltaan ja meni naulakon luo, ottaen Sallyn hatun +käteensä. "Kello on kohta yksitoista," sanoi hän hiljaisesti. "Teidän +täytyy lähteä, ehtiäksenne vaunuun ajoissa." + +Tyttö otti hatun hänen kädestään ja sitten hattuneulat. Traill katseli +äänetönnä, kun hän sovitti hatun päähänsä ja veti hansikkaat käteensä, +värähtäen, kun kylmä nahka puristui hänen sormiensa ympärille. + +"Olen valmis," sanoi tyttö sitten. + +Traill kiersi seinältä toiselle ja puhalsi kynttilät yksitellen +sammuksiin, niiden käryävien sydämien täyttäessä ilman kirpeällä +hajulla. Viimeisen kynttilän luona hän seisahtui. + +"Teidän on parasta mennä ovelle, ennenkuin sammutan," neuvoi hän. + +Sen sijaan, että olisi totellut häntä, tuli Sally aivan hänen viereensä. + +"Emmekö me tapaa enää?" kysyi hän. + +"Niin minä en ole sanonut." + +"Mutta ajattelette? Ettekö te koskaan enää aio tuoda minua luoksenne, — +sitähän te tarkoitatte?" + +Tyttö ei edes hämmästellyt rohkeuttaan. Hän pelkäsi kadottavansa +kaiken, ja tämä pelko kannusti häntä. + +"Niin." + +"Sitten teidän täytyy, jos vähääkään annatte minulle arvoa, selittää +minkä tähden?" + +"Juuri siksi, että arvostan ja kunnioitan teitä, en voi selittää teille +enempää." + +Sally kulki ovelle päin ja pysähtyi sitten. "Koskeeko se minua?" kysyi +hän, "tahi — tahi kenties teitä itseänne?" + +Tällä hetkellä Janet ei olisi voinut tuntea asuintoveriaan. Tyttö oli +kauhuissaan kuin koirien ahdistama metsän eläin, — epätoivo hyökkäsi +hänen kintereillään. Sellaisena hetkenä nainen uskaltaa paljon. + +"Koskeeko se teitä itseänne?" toisti hän. + +"Te tahdotte kuulla sen," sanoi Traill äkisti. "Syy on tämä. Minä en +sovellu teidän seuraksenne. Sanoin jo, etten minä voi koskaan alistua +avioliittoon; enkä minä sitäpaitsi elä siten kuin te toivoisitte miehen +elävän. Minä en kerta kaikkiaan ole sellainen mies, miksikä te uskotte +minut. Te sanoitte illallista syödessänne, että minä olen kunniallinen, +— niin, ritarillinen mies. Minä en edes ole kunniallinen siinä mielessä +kuin te ajattelette. Sen jälkeen, kun te näin sanoitte, olen minä +koettanut käyttäytyä teitä kohtaan kauniisti, mutta —. Rakas lapsi," +jatkoi hän, tarttuen tytön käteen, — "te ette tiedä paljoa elämästä +ja maailmasta, enkä minä haluaisi vastuulleni sitä, että joutuisin +antamaan teille opetuksen, minkä jokin mies tahi ympäristönne jonakin +päivänä teille antavat. Luottakaa minuun tällä hetkellä, kun neuvon +teitä karttamaan minun seuraani." + +Hän puhalsi viimeisen kynttilän sammuksiin ja johti tytön käytävään +sekä alas portaita, joilla heidän askeltensa kaiku kumahteli onttona +läpi tyhjän talon. Kadulla Traill kutsui ajurin ja auttoi Sallya +nousemaan rattaille, maksaen ajajalle ja määräten, mihin tämän oli +ajettava Sen jälkeen hän ojensi tytölle kätensä: "Hyvästi, Sally," +sanoi hän. + +Tyttö koetti vastata, mutta sanat takertuivat kuivina hänen kurkkuunsa. + + + + +XIII LUKU + + +Kew Greenin pienen kirkon kello kaiutti keskiyöntunnin lyöntejä vetten +yli, kun Sally sovitteli avainta, jonka hän aamulla lainasi, asuntonsa +ulko-oveen. Hän ei kyennyt ajattelemaan mitään. Koko matkan hän oli +istunut turtuneena ja hervottomana ajopeleissä, nojaten päätään kuomun +reunaan. Hän kiipesi portaita ylös huoneeseensa kuin unissakävijä, +tuntematta muuta kuin epämääräistä pelkoa, että hän jolloinkin +havahtuisi täyteen tajuntaansa. + +Hän riisuutui koneenomaisesti ja hitaasti, aivan kuin hän olisi +palannut rasittavasta, myöhään yöhön pitkitetystä työstä lopen +uupuneena. Saatuaan yöpuvun ylleen hän polvistui tottumuksen pakosta +lattialle, liitti kätensä ristiin ja katseli seinällä liikkuvaa +kärpästä, joka talven kylmyyttä uhmaten ryömi pitkin valkoista +kalkkirappausta hitaasti ja unisesti. Kun tyttö nousi ja sammutti +kynttilän, hän epämääräisesti kuvitteli lukeneensa iltarukouksensa. +Sitten hän hiipi vuoteeseensa, suori peitteen ylleen ja painoi päänsä +pielukseen. Mutta kun hänen poskensa kosketti pehmyttä korvallista, +muisti hän samassa monet illat, joina hän yksinäisyytensä ja +turvattomuutensa tunnossa oli itkenyt itsensä nukuksiin, ja silloin +hänen salpautunut murheensa särki padot tieltään. Kyynelet alkoivat +virrata hänen tuskallisen avoimiksi jännittyneistä silmistään ja hän +puhkesi väkivaltaisiin nyyhkytyksiin. + +Äkisti hän pidätteli hengitystään ja taukosi nyyhkyttämästä, vaikka +kyyneleet yhä valuivatkin hänen märille poskilleen. Hän oli kuullut +nimeään kuiskattavan. + +"Sally." + +Se oli Janet. Ennenkuin Sally ehti vastata tahi selittää mitään, +kietoutui kaksi ohutta käsivartta hänen hartiainsa ympäri ja lämmin, +hoikka varsi pusertui hänen ruumistaan vasten. + +"Mikä sinua painaa, Sally? Pikku Sally! Janet pyytää — kerro minulle — +kerro — kuiskaa —" + +Kiihkeä nyyhkytys, joka oli jälleen alkanut heti, kun Sally käsitti, +että Janet se hänelle puhuikin, jatkui nyt loppumattomalta tuntuvina +läähättävinä puuskauksina, jotka kuitenkin vähitellen kävivät +hiljaisemmiksi ja rauhallisemmiksi Janetin kuiskiessa tytölle helliä, +tarkoituksettomia sanoja. Tarkoituksettomia? Siltä ne olisivat voineet +tuntua vieraasta ja syrjäisestä, mutta Sally, jonka korvaan ne olivat +kuiskatut, tajusi kuinka ne uhkuivat rakastavaa osanottoisuutta +ja hellyyttä, niin väkevää ja vilpitöntä, että ainoastaan Janetin +kaltaisen syvä ja pidättyvä luonne saattoi tarjota tällaista lohtua +ystävälleen. + +"Oletko sinä onneton, Sally?" kysyi hän, kun nyyhkytysten välittäinen +taukoaminen osotti, että tyttö alkoi palata järkiinsä. + +Ei kuulunut vastausta. + +"Oletko, Sally?" + +"Olen. Hirvittävän onneton! Oh, kunpa minä olisinkin pysynyt kotona!" + +"Mutta miksikä, rakkaani? Minkä tähden?" Ohuet käsivarret pusersivat +häntä tiukemmin, ja lämpimät huulet hyväilivät hänen niskaansa ja +olkapäitään. "Tekikö hän pahaa sinulle, mitä?" + +"Ei!" + +Janet ymmärsi paljon, kun Sally vastasi näin epäröimättä ja pikaisesti. + +"Eikö hän välitä sinusta?" Tiesihän Janet, että Sally puolestaan piti +tästä miehestä. + +"En tiedä. Kuinka minä tietäisin?" + +"Eikö hän sanonut niin, — ilmaissut sitä tavalla tahi toisella?" + +"Ei." + +"Mutta sinä pelkäät, että hän on välinpitämätön?" + +"Oh, enhän minä tiedä." + +"Miksikä sinä olet sitten niin hirvittävän onneton?" + +"Minä en saa koskaan enää tavata häntä." Sanat tulivat paksuina, +melkein tukahuttaen tytön äänen hänen niitä lausuessaan. + +"Ah, sitten hän ei välitä", sanoi Janet hiljaisesti. + +"Kyllä, hän välittää!" huudahti Sally rajusti. "Hän välittää, mutta hän +— hän vain — vain —" + +"Mitä sitten, lapsi?" + +"Hän vain ajattelee itsestään liian halvasti, ja — ja minusta +hän ajattelee liian hyvää. Hän sanoo, että minun pitää karttaa +hänenlaisensa miehen seuraa", — sanat syöksähtivät nyt esiin kuin +tunturikoski, jonka tieltä maanvieremä on raivannut esteet. "Hän +ei koskaan suostu naimisiin; hän inhoo sovinnaisuuksia ja vihaa: +avioliiton kahleita, kuten sinäkin. Hän sanoi, ettei hänen olisi +koskaan pitänyt puhutella minua, ja hän syytti itseään, että hän tekee +aina toisin kuin pitäisi. Ja hän saattoi minut alas kadulle ja työnsi +minut ajurin rattaille ja sanoi hyvästi. Enkä minä — enkä minä näe +häntä enää — en koskaan." + +Kun hän oli lopettanut tämän selityksensä, lepäsi hän voimattomana ja +hiljaa itkien Janetin käsivarsilla. + +Janet oli kauan vaiti, — hän ajatteli tarkoin kaikkea mitä nyt oli +kuullut, mitä ennestään tiesi ja mitä hän vaistomaisesti aavisti. +Sitten hän kuiskasi Sallyn korvaan: + +"Ja sinä rakastat häntä, Sally?" + +Huokaus, joka tuntui niin raskaalta ja niin syvältä kuin tyttö olisi +henkäissyt siihen koko elämänsä, oli ainoa vastaus. Mutta se olikin +riittävä; mitä hän olisi voinut enää muuta vastata? Nainen puhuu +huokauksin, kyynelin, silmäyksin, — ne ovat hänen todellista kieltään. +Sanoja nainen käyttää mieluummin ajatustaan salaamaan kuin sitä +paljastamaan. + + * * * * * + +Janet havahtui seuraavana aamuna jälleen selväpäisenä ja arkisen +järkevänä, mutta Sally, — hän eli edelleenkin kuin kauhistavaa +unennäköä, painajaisten ahdistamaa. Ja hirveintä oli, että hän +kuitenkin tajusi todellisuudeksi tämän unielämän. + +Tyttö pukeutui äänetönnä kuvastimen edessä, ja kun hän oli kunnossa, +hän katsahti ikkunasta harmaalle virralle, joka oli raskaan, sumuisen +huurun peitossa. Janet loikoi vuoteellaan, käsivarret ristissä pään +takana ja savuke huulien välissä, valkoisten savukiehkurain hitaasti +kiemurrellessa ylöspäin hänen silmiensä ohi. Hänen opistotuntinsa +alkoivat vasta yhdeltätoista, mutta Sallyn oli oltava konttorissaan jo +yhdeksältä. + +"Tänään kaupungissa on sumua," sanoi Janet. Hän ei ottanut suustaan +savuketta, joka keikkui ylös ja alas hänen huulillaan, kun hän puhui. + +"On varmaankin," Sally vastasi. + +"Ehkäpä mr Traill tulee noutamaan sinua aamiaiselle?" + +Sally käännähti äkisti. "Kerroinhan minä sinulle yöllä", sanoi hän +synkästi. "Me emme enää näe tois —" + +"Oh, niin, tiedänhän minä, mitä sinä kerroit. Mutta luuletko hänen +myöskin tarkoittaneen täyttä totta?" kysyi Janet. + +"Olen siitä varma." + +"Minä en ole." + +Sally päästi irti erään suortuvansa, kiinnitti sen uudelleen +huolellisemmin, tietämättä tekevänsä näin sen vuoksi, kun Janet +oli herättänyt hänen sydämessään epämääräisiä toiveita Traillin +saapumisesta. + +"Miksikä sinä olet tänä aamuna niin — toisenlainen?" hän kysyi. + +"En tiennyt olevani kovin toisenlainen." + +"Minusta tuntuu siltä kuin olisit." + +"No niin. Minä ajattelen —", hän viskasi pois savukepätkän, nousi +vuoteesta ja käveli, varovasti kantapäillään astuen, kylmän korkkimaton +poikki pesutelineen luo. "Olen ajatellut", jatkoi hän kaataessaan +kylmää vettä pesuvatiin, — "ajatellut, että mikäli minä ymmärrän, ei +sinulla olisi ollut syytä itkeä ja voivotella" — sanat kuplahtelivat +omituisen katkonaisina, hänen samalla valellessaan kasvojaan hyisellä +vedellä. "Taivas! Tällainen vesi saisi hehkuvimmankin limpun +värisemään! Enkö minä ole umppu, Sally?" Hän nauroi ja vavahutteli +hartioitaan, huuhdellessaan pois saippuavaahtoa iholtaan. + +"Minä en pysty ymmärtämään sinua milloinkaan, kun sinä puhelet tuohon +tapaan," sanoi tyttö. "Minä en koskaan tiedä, tarkoitatko sinä +todellakin, mitä puhut." + +"Kas niin; voit uskoa, että joka sana osuu ihan paikalleen. Ainoastaan +silloin minä puhunkin tosissani, kun minä olen tällaisella päällä. +Mihinkä sinä olet pannut pyyhkeen? Me tarvitsemme puhtaan pyyheliinan, +Sally. Tämän minä tahrin teehen, sattuessani läikähyttämään kuppiani +eilisiltana. Ei, kuulehan, — etkö nyt huomaa, ettei sinun kannata +olettaa itseäsi niin järki onnettomaksi? Miehet suostuvat uhrauksiin +vain silloin, kun he todella rakastavat. Hän tulee jälleen sinun +luoksesi, niinkuin sorsa aina palaa takaisin veteen. Tiedäthän, että +niin käy. Vain sitä naista, yhtä ja ainoata, jota hän rakastaa, mies ei +rohkene vaatia omakseen." + +"Mistä sinä sen tiedät, Janet? Mitenkä sinä voit puhua näin?" + +"Tarkoitat, kuka minulle on tämän opettanut, — niinkö? Ihmettelet, onko +jokin mies kiintynyt minuun senverran, että on tullut paljastaneeksi +niin paljon miessuvun ominaisuuksia? Eikö totta, sitähän tarkoitat?" + +"En!" + +"Oh, minä tunnen kyllä rumuuteni. Tuolla kuvastimella on tapana +saarnata minulle siitä joka aamu. Toisinaan minä melkein iskisin peilin +harjansyrjällä säpäleiksi, ellei minun tulisi surku tätä harjaa." + +"Janet, toisinaan sinä olet julma! En ole koskaan ajatellut sellaista +unissanikaan!" huudahti Sally kiihkeästi. + +"Siunaan sinun sydäntäsi," jatkoi Janet. "Sinä et ajattele, että +minä olen ruma, mutta sinä kyllä näet sen. Minä olen ruma. Mutta +miehet hullaantuvat toisinaan, — vieläpä minunkin vuokseni. Viime +vuonna koulussa oli muuan mies, joka sai minusta jonkun kauniin +harhakuvitelman, luullakseni juuri minun rumuuteni tähden. Meidän +oli määrä elää yhdessä elämämme. Saatatko kuvitella sitä todeksi? +Mutta kerran me olimme tansseissa, — me hypimme kuin hullut, ja +silloin minun tukkani aukesi. Sitähän ei ole paljon; ei ole helppoa +kiinnittää tällaista haivenistoa kunnolleen hiusneuloilla. Minä kuulin +virnistelevää naurua ympäriltäni, ja silloin minä katsahdin häneen. +No niin, hänen silmissään minä näin katseen, joka selvitti minulle +paljon. Ehkäpä hän oli näkevinään, miltä minä näytän aamuin, kun herään +vuoteellani puoleksi jäätyneenä ja tutisevana, ja tämä pieni tukan +lahja, mikä minulle on suotu, törröttää kasvojeni ympärillä pieluksella +ohuina, sormenmittaisina suortuvaripsuina. Kun mies on nähnyt tämän, +täytyy hänellä olla jonkun verran rohkeutta, ajatellakseen yhdyselämää +sellaisen olennon kanssa. Vakuutan sinulle, ettei minulla tarvinnut +olla enää paljoakaan sisua jäljellä, sanoakseni hänelle, että olen +ajatellutkin asiaa uudelleen — toisin." + +Sally ymmärsi, mitä näiden tunteettomilta vaikuttavien sanojen taakse +kätkeytyi. Janet oli totuttautunut katselemaan ja käsittelemään +elämää näin yliolkaisesti ja ivallisesti; mutta sydämettömyys oli +vain näennäistä. Tyttö tiesi sen hyvin, mutta hän käsitti samalla, +että myötätuntoiset sanat vain ärsyttäisivät Janetin yhä katkerampaan +itse-ivailuun. Hän ei senvuoksi sanonut mitään; sääli kuvastui vain +hänen silmissään. + +"En ole kertonut tästä sinulle ennen, tahi olenko?" kysyi Janet. + +"Et ole." + +"Ja sinä, luullakseni, hämmästyt hirveästi, kuullessasi että minä olen +edes ajatellut jolloinkin elää miehen parissa elämäni?" + +"En, en hämmästy. Jos sinä kerta rakastit häntä —." + +"Kas niin; nyt sinun täytyy kiirehtiä aamiaiselle," keskeytti Janet. +"Kello on viittä vajaa kahdeksan, sinä saatat myöhästyä." + + * * * * * + +Kului kokonainen viikko, eikä Sally kuullut Traillista sen enempää. +Joka päivä tyttö katseli, lähtiessään syömään välipalaa sekä illoin +poistuessaan konttorista, ylös ja alas pitkin katua, toivoen — jopa +toisinaan uskoenkin — näkevänsä Traillin seisovan odottelemassa +häntä. Mutta vihdoin usko sammui, ja toivo haalistui vähä vähältä yhä +kalpeammaksi ja heikommaksi. + +Toinen viikko kului samaten kuin edellinenkin. Tytön silmien alle +uurtui syviä varjoja. Lemmensurun sairaalloiset merkit, jotka +kaikkialla ovat samanlaiset ja jotka koko maailma tuntee, uursivat +häneen jälkiään. Janet tarkasteli ystäväänsä huolestuneena, alkaen +lopulta itsekin peljätä tarjonneensa hänelle väärää ja pettävää +lohdutusta. + +Vihdoin — eräänä aamuna lojui ruskeapäällyksinen pieni käärö, joka +oli osotettu miss Bishopille, keittiössä aamiaispöydällä. Sally +tarttui siihen kiihkeästi, ja veri hehkui hänen poskillaan, kun hän +jälleen laski käärön avaamattomana helmaansa. Janet hymyili hänelle +pöydän toiselta puolen, mutta ei sanonut mitään. Kun aamiainen oli +syöty, jättäytyi Janet puhelemaan mrs Hewsonin kanssa, antaen Sallyn +yksinään mennä heidän makuuhuoneeseensa. Kymmenen minuuttia hän soi +tytön olla rauhassa yksin, sitten hänkin kiipesi portaita ylös. Sally +istui ikkunan luona ja katseli kyyneleisin silmin kalvosintaan; +siinä välkähteli kultapalmikoista punottu rannerengas, johon hänen +ristimänimensä oli upotettu pienin, säkenöivin hohtokivin. Tyhjän +rasian vieressä oli kokoontaitettu kirje, ja lattialla näkyi ruskea +päällyspaperi sekä sidelanka. + +Janet seisahtui tytön eteen kädet kupeilla. Häntä ilahutti ajatella, +että hän sittenkin oli ollut "propheetta isäinsä maalla." + +"Oletko nyt tyydytetty?" kysyi hän. + +Sally kohotti katseensa. Koristeista ihastuva nainen taisteli hänessä +rakastavaa naista vastaan. + +"Eikö tämä olekin kaunis?" sanoi hän ja kohotti rannettaan. "Oh, se on +hurmaava. Minä en koskaan ennen ole nähnyt mitään näin ihanaa. Mutta +minä en voi pitää sitä. Kuinka minä voisin ottaa sen omakseni?" + +"Ottaa omaksesi!" huudahti Janet. "Mitä sinä hulluttelet? Luuletko, +että se on lähetetty sinulle vain nähtäväksi ja sen jälkeen +palautettavaksi? Miksikä sinä et pitäisi sitä? Hän ei voi edes antaa +sitä kenellekään toiselle, ellei hänen kokoelmaansa kuulu vielä +muitakin Sallyja; ja sitä minä epäilen. Mitä sinä tarkoitat? Minä +tunnen itseni suorastaan Lotin emännäksi sinun takiasi." + +Sally irroitti rannerenkaan ja sovitti sen takaisin pieneen +samettirasiaan. Sitten hän otti käteensä kirjeen ja ojensi sen +Janetille. + +"Lue tämä," sanoi hän. + +Janet tarkasteli kirjettä. Luettuaan sen, hän arveli, että siihen +oli puserrettu useamman kuin yhden aikaisemmin kirjoitetun kirjeen +mehu. Mies, joka lahjoittelee tällaisia korukaluja — päätteli hän, — +on epäilemättä rakastunut; mutta rakastunut mies ei voi kirjoittaa +tällaista kirjettä heti ensi yrityksellä. + +Kirjeen sisällys oli seuraava: + + "RAKAS MISS BISHOP —" + + (Oli naurettavaa että hän nimitti hohtokivissä tyttöä "Sallyksi," + mutta mustekirjoituksessa "miss Bishopiksi", ajatteli Janet.) "Olen + tottunut karttamaan velkaantumista. Nyt minä suoritan velkani + teille, ja tunnen itseni vapaaksi. Muistattehan minun vedonlyöntini. + Hammersmith-vaunussa. Toivon, etten pahottanut teitä hullutuksillani + viimeksi tavatessamme. Olen sen jälkeen monet kerrat katunut + ajattelemattomuuttani. + + Teidän vilpitön ystävänne + _J. Hewett Traill_." + +"Millä hullutuksilla?" kysyi Janet, kohottaen katseensa kirjeestä. +"Mitä hän sitten teki?" + +"Hän ei tehnyt mitään," vastasi Sally; "hän puhuu pilojaan. Mutta +näethän, että minä en voi pitää rannerengasta," jatkoi hän kiireisesti; +"en ole koskaan uskonut, että hän tarkoitti totta vedonlyönnillään." + +"Mitä hän sillä liekin tarkoittanut," vastasi Janet, "niin näet, että +hän ainakin on nyt lunastavinaan lupauksensa." + +"Lunastavinaan?" + +"Niin." + +Sally otti korukapineen sormiinsa ja näytti sitä Janetille. + +"Sanotko sinä, että tämä on _olevinaan_ lunastamista?" kysyi hän. +"Mitä, — onhan tämä monin kerroin hänen vetonsa, kymmenen punnan, +arvoinen!" + +"Aivan niin," jatkoi Janet ovelasti. "Sehän juuri vahvistaakin minun +sanani. Jos hän olisi tahtonut vain maksaa vetonsa, niin hän olisi +lähettänyt sinulle tasan kymmenen puntaa, eikä penniäkään enempää." + +"Luuletko sinä, että hän käyttäytyisi sillä tavoin?" kysyi Sally +ylpeästi. "Hän olisi tiennyt, etten minä suostu ottamaan rahoja +vastaan." + +"No, sitten hän ainakin olisi ostanut sinulle esineen, joka on juuri +kymmenen punnan arvoinen. Sinä olet kertonut, ettei hän ole suinkaan +mahdottoman rikas. Kun hän oli kymmenen puntaa velkaa, ei hän siis +vedon takia olisi ostanut sinulle korua, joka maksaa vähintään +kaksikymmentä, — sillä nuo hohtokivet eivät ole varsin mitättömiä." + +Sally oli kauan vaiti. Sitten hän vihdoin sanoi: + +"Mutta luehan tämä kirje; lue se uudelleen ja ajattele hiukan. Olisiko +hän kirjoittanut näin lyhyesti ja — ja kylmästi, jos hän, — jos sinun +käsityksesi olisi oikea? Hän olisi pyytänyt minua — joskus — pyytänyt +muistamaan, kun minä kannan tätä —" + +"Mitä? Onko hän hempeämielinen?" + +"Varjelkoon! Ei!" + +"No niin, sitten hän ei voinut kirjoittaa sellaisia lauseparsia. Vain +hentomieliset miehet saattaisivat kirjoittaa siten." + +"Ei, hän ei ole hentomielinen. Ei vähääkään." Sally hymähti, +muistaessaan kuinka Traill oli sanonut: 'Mieluummin minä kiedon köyden +kaulaani ja killun ensimmäisessä koukussa, mikä osuu eteeni.' + +"Millekä sinä hymyilet?" kysyi Janet. "Joillekin hänen sanoilleenko?" + +"Niin." + +"Ja ne eivät olleet hempeitä?" + +"Oh, eivät. Hän itse tunnusti puhuneensa karkeasti." + +"Niin, luulisin voivani arvata, minkälainen mies hän on." + +"Mitenkä sinä voisit arvata sen?" + +"Minähän tiedän, minkälainen sinä olet, ja voin kuvitella, minkälaisen +sen miehen täytyy olla, johon sinä rakastut niin äkisti kuin olet +kiintynyt mr Trailliin. Hän on luja, — hän voi taivuttaa sinut mielensä +mukaisesti, hän voi taittaa sinut, — murskata sinut tomuksi, ja sinun +tuhkasikin vielä haluaisi levätä hänen jaloissaan. Hän on kauttaaltaan +mies; ja sinä olet viimeistä soluasi myöten nainen, — nainen, joka +vaistonsa ajamana voisi kulkea ruokaan ja juomaan koskematta erämaan +halki kuin naarasleijona, kun se on kuullut kumppaninsa kutsun. Oh, +se on liian raju tarina näin minun kerrottavakseni; mutta Darwin voi +selittää, Huxley voi selittää sen sinulle. Tiedän, ettet sinä tule +koskaan tajuamaan Darwinia tahi Huxleyta, — et enempää kuin minkä +miehen silmät opettavat sinua heitä ymmärtämään. Mutta näen, että +sinä nyt alat vaelluksesi erämaan halki, — sillä joko sinä pidät tuon +koristeen tahi annat sen takaisin, niin joka tapauksessa sinun täytyy +vastata hänelle; ja sitä hän on tarkoittanutkin. Sally, sinä olet +kuullut kutsun, eikä sinulle maista ruoka eikä juoma, ennenkuin sinä +olet tavottanut kumppanisi." + +Janet seisoi siinä vakavana ja kiihkeäkatseisena, julistaen elämän +totuutta järkähtämättömästi kuin tietäjänainen. Sitten hän sytytti +savukkeensa ja poistui huoneesta. + + + + +XIV LUKU. + + +Niinkuin Traill oli kertonut, hän kohtasi toisinaan sisarensa. Nämä +tapaamiset olivat harvinaisia, eikä niitä sattunut juuri koskaan mrs +Durlacherin kotona Sloane kadun varrella. + +Eräänä iltana, lähes kolme viikkoa sen jälkeen, kun hän oli eronnut +Sallysta, Traill pyysi sisarensa illalliselle kanssaan. Hän oli +pukeutunut seurustelupukuun, ääneen sadatellen tällaisen muodollisuuden +vaatimusta, ja ohjasi nyt mrs Durlacherin erääseen hienoon +ravintolaan, jossa hän alotti iltansa kiroilemalla viinurien matelevaa +kohteliaisuutta. + +"He eivät ole ihmisiä," hän sanoi sisarelleen, "he ovat manalan +kalvavia matoja, ahnaita toukkia, jotka vain odottavat, että veres +ruumis jälleen kuopataan kuuden jalan syvyyteen, heidän saaliikseen." + +Mrs Durlacher värisi. "Sinä puhkeat toisinaan kauhistuttaviin +vertauksiin, Jack," sanoi hän. + +"Minä näen toisinaan kauhistuttavia asioita," väitti Traill. +"Katselehan tätä tarjoilijaa, joka vaanii kuin korppikotka tuota +rasvaista aberdeeniläistä herrasmiestä, hänen tutkiessaan viinilistan +'samoin samoin'-rivejä. Tekisi mieli kehoittaa viinuria sulkemaan +toinen silmänsä ja seisomaan yhdellä jalalla; silloin korppikotkakuva +olisi täydellinen. Samassa pöydässä, muuten, istuu varsin kaunis tyttö." + +Hänen sisarensa tarkkasi hänen katseensa suuntaa. "Oh, eiväthän he +ole aberdeeniläisiä," sanoi hän sävyisästi, "Tämä vanha herra on Sir +Standish Roe: hän kuuluu cityn monien toiminimien johtokuntiin." + +"Niin toimeliaan elämän pitäisi toki kutistaa hänen ruhoaan," sanoi +Traill. "Sinä siis tunnet heidät?" + +"Kyllä." + +"Kuka tämä tyttö on?" + +"Sir Standish Roen tytär. Minä esitän sinut heille illallisen jälkeen, +elleivät he kiiruhda teatteriin tahi muuanne." + +"Etpä esitäkään," kielsi Traill. "Syöttiansoilla minua ei pyydystetä, +olkootpa ne sitten vaikka kuinkakin houkuttelevia." + +Näin he puhelivat koko illallisen ajan, arvostellen ja suomien +hyvänsuopaisella häijyydellä ympärillään viliseviä ihmisiä. Traillin +kirpeä äly terästyi aina hänen sisarensa seurassa. Hän esitti +teräviä ja sukkelia "reunamuistutuksia," jotka — kuten hän sanoi — +valaisivat näitä korkeampia yhteiskuntapiirejä; ja nauraessaan näille +huomautuksille mrs Durlacher usein väitti, että Traill saavuttaisi +omituisilla päähänpistoillaan ennenkuulumattoman menestyksen hänen +kutsuilloissaan. Traill kielsi häntä edes puhumasta niistä. + +"Onko asia ihan toivoton?" kysyi hänen sisarensa. + +"Kokonaan! Minä olen sinun iltoihisi yhtä mahdoton kuin ministeristöön." + +"Mutta sinusta voisi tulla ministeri, jos innostuisit politiikkaan." + +"Oikein. Mutta asian ydin onkin siinä, että minä en koskaan siihen +innostu." + +Sisar hellitti otteensa hetkeksi, antaen keskustelun liukua sattuman +varassa. Sitten hän jälleen kastoi aironsa veteen. + +"Metsästeletkö sinä lainkaan nykyisin?" + +"Kyllä, lehteni uutismetsästäjänä. Tämän laimean pilan minä olen, +muistaakseni, syöttänyt varemmin eräälle toisellekin." + +"Tänä vuonna meillä on Aspleyssä ollut onnistuneita fasaanipäiviä." + +"Vai niin?" + +"On todellakin. Harald ampui eräänä päivänä kuusikymmentäseitsemän +lintua." + +"Onnen myyrä! Oletko jo päättänyt ateriasi? Hyvä. Kuulehan, nyt me +lähdemme minun asuntooni, — tällaisissa paikoissa puheleminen on +ikävää. Olen nyt muuttanut ensimmäiseen kerrokseen; sinun ei enää +tarvitse kivuta niin monia portaita pimeässä. Juomme kahvin minun +luonani." + +Mrs Durlacher ei odottanut toista pyyntöä. Hän oli huomaavinaan, että +veli oli tänä iltana taipuisampi kuin koskaan ennen, ja hän kuvitteli +kenties jaksavansa houkutella hänet mieltymään omaan elämäntapaansa. +Sisar, joka itse oli hienojen seurapiirien nainen ohuinta +veripisaraansa myöten, tunsi huolestumista tämän bohemi-veljensä +tähden. Siinä suhteessahan me olemme kaikki samanlaisia, — me +toivoisimme niiden, joita rakastamme, elävän ja ajattelevan kaikessa +meidän omaan tapaamme. + +"Rohkenen vakuuttaa, että näitä portaita ei monikaan nainen +astele juhlapukuisena," huomautti Traill, kun he ehtivät hänen +porraskäytäväänsä. + +Sisar nauroi. "Ja otaksun, että ne naiset, jotka täällä liikkuvat, +kulkevat yksinomaan sinua tavottamassa?" + +"Dolly, minä häpeän sinun puolestasi," vastasi Traill. + +"Oh, itsehän sinä olet luonut maineesi; älä siis koeta paheksua tahi +väistellä sitä." + +"Väistellä? Miksikä väistelisin?" Hän vetäytyi ovenpieleen, +päästääkseen sisaren edellään sisään. "Minulla ei ole mitään +hävettävää. Annan palttua kunnianarvoisuuden verholle, — enkä silti +kävele liian alastomana. Joka miehellä on hartioillaan jonkinlainen +todellinen tahi teennäinen hyve peitteenä." Hän muisti käyttäytymisensä +Sallya kohtaan, ja ajatteli, että siinä ainakin oli todellinen hyve, +johon hän oli oikeutettu vetoamaan. "Teillä, sinunlaisillasi ihmisillä, +on suuri ja kunniallinen sovinnaisuuden vaippa ympärillänne, mutta +toisinaan te ette paljoakaan välitä, millä tavoin te kiinnitätte sen +verhoksenne." + +Dolly purskahti nauruun. "Tule Aspleyhin jonakin iltana nyt viikon +lopulla," sanoi hän, — "minä kutsun sinne erityisesti valikoidun +seuran, ja sitten sinä illallisen jälkeen seurusteluhuoneessa alotat +nämä häijyt saarnasi. Seisot siinä selin uuniin ja komennat ja +ällistytät koko vierasseuraa. Sinusta tulee illan leijona!" + +"Sinä puhut kuin jesuiitta," sanoi Traill ja otti piippunsa esille. +"'Tarkoitus pyhittää keinot,' tiedäthän. Illan leijona, — kaunis +leijona, häh? Haluatko savukkeen?" + +"Kiitos. Miksikä sinä olet meitä kohtaan näin ankara?" + +"Ankara! Mitä ankaruutta tämä on?" Hän raapaisi tulen tikkuun ja +sytytti sisarensa savukkeen, katsellen samalla tulen valossa hänen +puuteroituja ja taidokkaasti punattuja poskiaan ja silmäripsiä +sekä kulmakarvoja, jotka oli kevyesti sivelty mustiksi. Nämä +kaunistelukeinot oli suoritettu niin taiturillisesti, että ne saattoi +huomata vain näin likeisen valonloimun heijastaessa suoraan hänen +kasvoilleen. Traill hymyili, ja sisar, jonka silmät tähtäsivät veljeä, +samalla kun hän puristi savukkeen huuliensa väliin, näki hänen +myhähdyksensä. + +"Miksikä hymyilet?" hän kysyi pikaisesti. + +"Miksikä? Oh, kunpa tietäisin sen tarkoin. Luullakseni johtui mieleeni +eräänlaisia vertailukohtia. Kaikki naiset ovat taiteilijoita, niin +erilaisia kuin he muuten ovatkin. Älä nyt välitä tästä; minä en puhu +sinusta. Jos minä tarkoittaisin sinua, niin minä vaikenisin mieluimmin." + +Mrs Durlacher tunsi itsensä epävarmaksi nyt ensimmäisen kerran tämän +keskustelun kuluessa. Hänen itsetietoisuutensa aurinko peittyi pilveen. +Hetkeksi hänen silmänsä näyttivät kauhtuvan sinisistä harmaiksi. + +"Mitä sinä tarkoitat — vertailulla?" kysyi hän. "Ja miksikä sanot, +että me olemme taiteilijoita? Mitä taiteilijoita, — millä tavoin? +Luulen sinun mielelläsi puhuvan arvoituksia. Sekin yhä lisäisi sinun +menestystäsi. Ihmiset pitäisivät sinua hirmuisen terävänä. Mutta +sanohan, — mitä sinä tarkoitit vertailulla?" + +Traill sytytti piippunsa huolellisesti ja istui sitten mielipaikalleen +pöydän kulmalle, heilutellen jalkojaan ilmassa kuin koulupoika. + +"Vertailu, — niin, vertailu tarkoittaa sitä, että on tietty yhtäläisyys +sinun asemassasi olevien naisten ja niiden tyttöjen kesken, jotka +ammatikseen kuljeksivat Lontoon kaduilla." + +"Jack!" + +Mrs Durlacher ojentautui suoraksi ja jäykäksi tuolillaan, hänen +silmänsä leimahtivat ja sieraimensa värisivät. + +"Niin, Dolly?" + +"Kuinka sinä rohkenet puhua minulle näin?" + +"Sanoinhan, etten tarkoita loukata sinua. Hyvä Jumala, olethan sinä +sisareni!" + +"Niin, mutta sinä ajattelit tämän katsellessasi minua, ja sinä +hymyilit, kun sytytit minun savukettani." Sanat ryöppysivät kiireisesti +hänen huuliltaan, ja hänen äänessään oli kova, metallinen sointi. + +"Tiedän, mutta" — hän laskeutui pöydältä lattialle seisomaan. +"Kuulehan, Dolly; ei kannata puhua tähän tapaan. Minä en sano enää +puolta tavuakaan, jos sinä väität, että minä haluan loukata sinua." + +"Hyvä on; minä alistun. Mutta joka tapauksessa sinun täytyy selittää, +miksikä sinä ajattelit siten juuri katsellessasi minua." + +"Siksi, että sinun kauneudessasi on jotakin keinotekoista, — taidetta, +niinkuin minä vihjasin. Minä en olisi kai milloinkaan huomannut sitä, +ellen olisi nähnyt sinua näin läheltä, valaistessani tulitikulla sinun +kasvojasi. Nyt minä huomasin, ja se johti mieleeni vertailukohdan. +Siksi minä sanoin, että naiset ovat taiteilijoita, mikä heidän +yhteiskunnallinen asemansa sitten liekään." + +Dolly nousi seisomaan, ja hänen koko olennossaan kuvastui järkkymätöntä +arvokkuutta. "Sinä siis pidät sopivana puhella minulle tällaisia, Jack?" + +"En tiedä, onko se sopivaa. Tässä maassa inhotaan jokaista, ken näkee +asiat sellaisina kuin ne todella ovat —" + +"Jack!" + +"Dolly, moni mies on tätä ennen puhunut sinulle — vertauskuvallisesti. +Sinä olet kuunnellut heitä. Et ole pahastunut ensinkään; et ole sanonut +heille, että he puhuvat sopimattomia. Minussa vain on se vikana, että +minä puhun samoista asioista ivaillen. Iva on aina epämiellyttävää — +kauheata —, silloin kun se on samalla totta. Istu jälleen, Dolly; en +puhu enää näistä asioista. Minä lörpöttelen sinulle suoraan korvaan +kaikkein suloisimpia joutavuuksia. Kuulehan, ystäväni, — istu. Mehän +sovimme jo, ettei kannata otaksuakaan minun tarkoittavan loukata sinua. +Mutta minä näen sinun seurapiireissäsi paljon sellaista, mitä sinä et +huomaa. Ja senvuoksi ne eivät miellytä minua. Ymmärräthän, että minä +olen sinun veljesi; mutta, katsos, minä en voi kuulua laumaan, joka +sinua ympäröi." + +He olivat kauan vaiti. Sitten katkaisi äänettömyyden yhtäkkiä ovelta +kuuluva koputus. Se oli hiljainen, arka; mutta tässä äänettömyydessä +se tuntui melkein väkivaltaiselta. Traill nousi tuoliltaan. Hän näytti +miettivän, kuka tulija mahtoi olla; ja sisaren katseet tarkkasivat +häntä herkeämättä, vaanien hänen hullunkurisen jännittyneitä ilmeitään. + +Koputus toistui. + +"Kuka siellä lienee?" kuiskasi Dolly. Häntä melkein jo pelotti +ajatella, että jokin nainen — ja taivas tiesi, minkälainen! — pyrkii +tapaamaan hänen veljeään. Traill erotti tämän epäilyksen sisarensa +äänessä, ja hän sanoi hymyillen: + +"Ole huoletta. Minä en päästä sisälle ketään, jonka läsnäolo loukkaisi +sinun säädyllisyyden vaistojasi. Pysy rauhallisena." + +Hän meni ovelle ja aukaisi sen. Dolly ei enää voinut tarkata hänen +ilmeitään, mutta hän kuuli veljensä hämmästyneen äännähdyksen, joka +tuntui ilmaisevan, että tuhannet ihmettelevät ajatukset olivat samalla +haavaa heränneet hänen aivoissaan. + +"Te!" huudahti Traill. + +"Niin," vastasi naisääni, jonka sävyyn kätkeytyi arkaa ja hermostunutta +jännitystä. "Tulin katsomaan, — katsomaan, oletteko te kotona. Minä — +minä halusin tavata teitä." + +"Tietenkin; oh, ymmärrän. Tulkaa sisälle. Sallikaa minun esitellä +teidät sisarelleni. Ei, teidän täytyy! Tulkaa sisälle, olkaa hyvä. +Sisareni ja minä olimme yhdessä illallisella ja tulimme tänne juomaan +kahvia." + +Hän piti ovea käskevästi avoimena, ja Sally tuli epäröiden huoneeseen. + + + + +XV LUKU. + + +Se tosiasia, että Traill kutsui tämän tytön sisälle, ilmaisi hänen +sisarelleen, että tytön täytyi olla veljen suosiossa, sekä samalla, +ettei hän voinut olla mikään turmion teitä avoimesti vaeltava letukka. +Olihan Jack sanonut nimenomaan, ettei hän aikonut missään tapauksessa +panna sisarensa säädyllisyyden tuntoa koetukselle. + +"Dolly — tässä on miss Bishop. Sisareni, mrs Durlacher." Traill rämpi +tämän tapasäännön halki vastenmielisesti, ikäänkuin hän olisi kahlonut +vajottavaa, äskenkynnettyä peltoa. + +Mrs Durlacher ei voinut kieltää, että tytön liikkeissä ja hänen +käyttäytymisessään oli kaiken arastelun uhallakin itsetiedotonta, +miellyttävää suloa. Huolimatta tytön yksinkertaisesta ja hienon +maailman näkökannalta punniten hiukan vapaasta pukeutumisesta, ei Dolly +voinut havaita hänessä mitään vastenmielistä, eikä myöskään mitään +epäillyttävää, — lukuunottamatta sitä seikkaa, että hän oli saapunut +nuorenmiehen asuntoon puoliyhdeksän jälkeen illalla, jolloin arvostaan +huolehtivan tytön olisi pitänyt olla viatonta bridgeä pelaamassa +kotonaan, tahi sitten teatterissa näkemässä jotakin säädyllistä +näytelmää. Hän kuitenkin päätteli, että tällainen muotiliikkeen +apulainen — siksi hän tytön heti ensi näkemästä otaksui —, ei voinut +tajuta tarkalleen soveliaisuuden vaatimuksia, ja hän oli senvuoksi +taipuvainen pitämään tätä rikosta anteeksiannettavana tytön säätyyn +verraten. Ja kun Sally sitten, Traillin esitettyä hänet sisarelleen, +astui askeleen mrs Durlacheria kohden, ojentaen vaistomaisesti kättään, +kumarsi Dolly hänelle ensin jäykästi, — osoittaakseen, mitenkä +esitettäessä on meneteltävä, — ja tarjosi sitten tytölle kätensä, +ollakseen saattamatta häntä enää pahemmin hämilleen. + +Kun tämä muodollisuus oli läpäisty näin onnellisesti, mrs Durlacher +nojautui sirosti uuninkulmaan, tukien kaunista, paljastettua +kyynärvarttaan muurinreunukseen. Asento kokonaisuudessaan ilmaisi +pelkkää huolettoman vapauden tuntoa. Sally sen sijaan, — hän kun +tuskin oli ollut seurustelupukuisten ihmisten parissa sen jälkeen, kun +oli jättänyt isänsä kodin, — hän jäi seisomaan asemilleen ja kätki +neuvottomuutensa, onnistumatta silti peittämään sitä, että hän sen +salasi. Traillin sydän lämpeni hänen vuokseen. + +"Kas tässä", sanoi hän, siirtäen tuolia tyttöä kohden, — "teidän täytyy +istua. Me emme päästä teitä karkaamaan tiehenne, ennenkuin te olette +kunnolla saapunutkaan." + +Sally tunsi sydämessään kiitollisuutta tahdikkuudesta, jolla Traill +ikäänkuin liitti sisarensa myöntymyksen tähän ystävyyteensä. Mrs +Durlacher myöskin hymyili sille sisimmässään, nähden kangastuksia +älykkäästä huomaavaisuudesta, jolla Jack tasoittaisi itselleen tien +_hänen_ maailmassaan, kerran antautuessaan sen lumoihin. + +"Haluatteko hiukan kahvia?" lisäsi Traill, kun tyttö oli istunut hänen +tarjoamalleen tuolille. "Me joimme aivan äsken. Olihan se hyvää, Dolly?" + +"Verratonta." + +"Haluatteko?" toisti Traill. + +"En, kiitoksia, — niin, kyllä, luulen. Kiitän teitä." + +"Kermaa?" + +"Ei, kiitos, — mustaa, pyydän." + +Sally toivoi, ettei Traill muistaisi hänen ennen käyttäneen kermaa +kahvissaan. Hän ei mielellään juonut kahvia mustana, mutta uunin luona +seisovan naisen silmät tähystelivät häntä tutkivasti, ja Sally tiesi +kyllä, mitenkä kahvia juotiin suuren maailman piirissä. + +Hän soimasi itseään sen vuoksi, ettei ollut kääntynyt ovelta takaisin. +Tyttö tunsi, että hän oli nyt arvostelun kiirastulessa, jonka +kuumuutta hän ei voi kestää. Mutta nyt oli myöhäistä peräytyä; hän +oli kertakaikkiaan sisällä, eikä hän voinut tehdä pelollaan asiaa +paremmaksikaan. + +"Mitä kummaa teillä on siinä käärössä?" kysyi Traill epäluuloisesti, +nostaessaan kahvipannun hiillokselta. + +"Oh," sanoi tyttö punastuen, "siinä on vain, — minä otin vain +viedäkseni tämän kotiin." + +Traillin silmät tähtäilivät häntä kysyvästi, ja tuntiessaan poskiensa +hehkun yhä kuumenevan, tyttö iloitsi, nähdessään mrs Durlachin +kiintyneen tarkastelemaan uuninreunuksella olevaa James Brownriggin +kuvaa, joka esitti viisikymmenvuotiaan raskaan-sarjan nyrkkeilymestarin +lihaksekasta yläruumista ja vastenmielisiä kasvojenpiirteitä. + +"Tämän lajin miehiäkin te sanotte murskaajiksi?" kysyi hän, lausuen +viimeisen sanan hiukan epäröiden, sillä hän ei tiennyt varmaan, oliko +se oikeata urheilukieltä. + +"Tarkoitat sitä pojua — Brownriggiä? Ei. Minä luulen, että häntä oli +nimitettävä gentlemaniksi. Hän antoi aina vastustajansa osoittaa, +mihinkä tämä kelpasi, vaikka koko Englannissa ei ollut ainoatakaan +miestä, jota hän ei olisi kyennyt lyömään rujoksi jo ensi kierrolla. +Hän oli aina lepuuttanut kauniisti tuota loistavaa vasentaan, kunnes +ottelu alkoi käydä yksitoikkoiseksi. Sitten hän oli ravistanut +harteitaan, naurahtanut rumalla suullaan — ei milloinkaan silmillään +—, ja sijoittanut viivyttelemättä iskunsa, joka sai vastustajan +käpristelemään maassa kuin toukka kuumalla kivellä. Minä olen nähnyt +hänet. Hänellä oli ravintola Islingtonissa. Mutta minä olisin maksanut +paljon, saadessani katsella häntä myöskin ottelussa." + +Mrs Durlacher silmäsi jälleen kuvaa ja kohautti sitten kaunista +olkapäätään. + +"Ehkäpä mies voi olla gentleman, vaikka onkin tämän näköinen," +sanoi hän. "Mutta jonkun hänen ystävänsä oli sietänyt kehoittaa +häntä kasvattamaan hiuksensa hiukan pitemmiksi. Nyt näyttää siltä +kuin hän olisi istunut kolme vuotta kuritushuoneessa, tappelusta ja +pahoinpitelystä tuomittuna." + +"Tahi ollut kolme vuotta armeijassa?" ehdotti Traill nauraen. + +Sisar hyväksyi hilpeänä tämän hänen mieheensä kohdistuvan vihjauksen. +"Niin, tahi armeijassa. Mutta sotilaat eivät sentään näytä niin +rikollisilta kuin he todella ovat. Mitä te arvelette, miss. Bishop? +Sanoisitteko te, katseltuanne tätä kuvaa, että James Brownrigg on +gentleman?" + +Tämä oli ensimmäinen huomionosoitus, minkä hän kymmenen minuutin aikaan +soi Sallylle. Kun siihen lisäksi oli liitetty välinpitämätön äänensävy +ja ylhäisesti kohotettujen kulmakarvojen liikahdus, tunsi Sally +kysymyksen läjähtävän iskuna vasten hänen herkkiä kasvojaan. Traill sen +sijaan arveli, että se todisti hänen sisarensa mieltymystä tyttöön, +ja hän katsahti Sallyyn rohkaisevasti, ikäänkuin kehottaakseen häntä +vastaamaan. + +Sally nousi ja meni uunin luo. Hän katseli hetki sen James Brownriggin +tunteettomia ja raakoja kasvoja, koettaen samalla jännittää ajatustaan. +Sitten hän kääntyi mrs Durlacheriin. + +"Jos te arvostelette sielua ihmisen ulkonaisen olemuksen mukaan," sanoi +tyttö, "niin teitä tuskin haluttaa tunnustaa häntä gentlemaniksi. Mutta +minä pelkään, että silmä helposti erehtyy. Minä en koskaan uskaltaisi +antaa pinnallisen vaikutelman johtaa itseäni." + +Sodanjulistus! Tytön ylähuulen täyteläinen kaari jännittyi ohueksi, kun +hän sanoi nämä sanat. Traill katsahti häneen pikaisesti, aavistaen, +että sanojen taakse peittyi salattu tarkoitus; mutta hän ei kuitenkaan +ymmärtänyt tätä kaksinkamppailua, jota käytiin siinä aivan hänen +silmiensä edessä. + +Mrs Durlacher hymyili. Hän otti haasteen vastaan yhtä ylhäisesti kuin +hän oli viskannut oman taisteluhansikkaansa toisen kasvoihin. Hän +ymmärsi täydellisesti minkälaiseksi tilanne oli muodostunut. Hän tiesi, +että sanat, katseet — ne ovat meidän päiviemme taisteluaseita. Ne +ovat yhtä helposti paljastettavissa kohteliaisuuden samettihuotrasta +kuin Toledo-miekka nahkatupestaan, ja ne välähtelevät ja kalskahtavat +ilmassa sekä suhahtavat vastustajan arimpiin kohtiin yhtä ihanasti kuin +ritarien terässäilät pari vuosisataa sitten. + +"Jack," sanoi mrs Durlacher, "sinä olet esitellyt minut diplomaatille. +Hän ilmaisee tarkoituksensa, sanomatta minulle ajatustaan." + +Traill kuvitteli tämän kaiken edelleenkin koskettelevan vain James +Brownriggin kuvaa, ja hän oli ymmärtävinään, että Sally oli hänen +kanssaan samaa mieltä, rohkenematta sentään suorastaan väittää hänen +sisartaan vastaan. Hän naurahti tyytyväisenä sisarensa mutkikkaalle +määritelmälle, samalla kun Sally istuutui jälleen tuolilleen, tietäen +nyt tavottaneensa vihollisen. Hän ei keksinyt enää vastausta, jossa +katkeruus ei sorahtaisi, ja sen vuoksi hän piti parhaimpana olla +sanomatta mitään. + +Kun Traill oli ojentanut Sallylle kupin, kulki hänen sisarensa hitaasti +lattian poikki kohden penkkiä, jolle hän oli jättänyt turkisvaippansa +ja hansikkaansa. + +"Ethän toki aio lähteä?" kysyi Traill. + +"Kyllä, minun täytyy, rakas poikaseni. Harald on pyytänyt muutamia +ystäviä pistäytymään kotonamme teatterista palatessa. Luuletko, että +voisit hankkia minulle biilin?" + +"Tässä ei ole auto-asemaa lähellä. Mutta ajurin voit saada." + +"Niin kyllä, mutta minun täytyy ajaa nopeammin. Kello käy jo +kymmenettä. Piccadilly-aukealta sinä varmasti tapaat tyhjiä autoja +tähän aikaan. Ole hyvä ja käy noutamassa sieltä. Minä sillä aikaa puen +itseni valmiiksi." + +Traill lähti tottelevana. He kuulivat hänen juoksevan portaita alas +pimeässä kaksi ja kolme askelmaa hypyssä. Sitten ulko-ovi jysähti. + +"Jonakin iltana hän taittaa niskansa näissä portaissa", sanoi mrs +Durlacher. "Asutteko te kaupungissa, miss Bishop?" + +"En, — en aivan. Minä asun Kew Greenillä." + +"Ah, niin — Kew —, siellähän on varsin somaa. Muistan eräitä +herkullisen tyylikkäitä rakennuksia, — puiston puolella —, ne ovat, +luullakseni, kuninkaan omaisuutta, vai kuinka?" + +"Tiedän, mitä te tarkoitatte; ne ovat todella kauniita," myönsi Sally. +Ja hän lisäsi hymyillen, päähänpiston houkuttamana: "Mutta minä en asu +niissä." + +"Oh, sitä minä en olettanutkaan," vastasi mrs Durlacher huolettomasti. +"Tarkoitin vain, että en ole huomannut Kewssä muuta merkillepantavaa. +Olen, luullakseni, käynytkin siellä vain kerran, enintään kahdesti. +Oletteko te jo kauan tuntenut minun veljeni." + +Sallyn sormet puristuivat lujasti pienen käärön ympäri, joka hänellä +edelleen oli kädessään. "En; en vallan kauan." + +"Hän on hullunkurinen, mieltäkiinnittävä ihminen, eikö totta? Ettekö +tekin ajattele siten?" + +Sallysta tuntui ihmeelliseltä olettaa, että Traill olisi hullunkurinen, +mikäli hän käsitti tämän sanan merkityksen oikein. Hän ei tiennyt, +että seurapiirien ajatustavan mukaan on hullunkurista kaikki, mikä ei +sopeudu heidän sääntöihinsä. + +"Mieltäkiinnittävä, — kyllä. Olen varma, että sen hänestä voi sanoa +kuka hyvänsä. Jo tämä huone yksin sen todistaisi; eikö todistakin?" + +"No niin, siitä minä en paljoa ymmärrä. Tällainen huone hänellä olisi +kaikkialla, eläisipä hän missä hyvänsä. Hän tosiaan pitää tällaisesta +— epätavallisesta elämästä, joka on täynnään työtä ja orjuutta. Kuinka +hullua! Mutta hän luopuu vielä tavoistaan; tiedän hänen luopuvan +niistä. Te ette voi hävittää vanhaa perintöä. Luuletteko voivanne? +Jonakin päivänä hän karkoittaa boheemin sisästään, — siitä tulee vain +muodonvaihdos. Tiedättekö, minä lakkaamatta odottelen, milloin saan +järjestää juhlaillalliset hänen palaamisensa kunniaksi." Hän venytti +pitkiä hansikkaitaan käsiinsä ja hymyili, ikäänkuin hän olisi kokenut +ennustelemansa ilonhetken esimakua. + +Sally ymmärsi, että tämä oli tarkoitettu varoitukseksi hänelle. +Hän kuuli, mitä sanat hänelle sisälsivät: "Jos teillä on aikeita — +tulevaisuuden toiveita — veljeni suhteen, niin teette järkevästi, +kun uhraatte ne aikanaan." Toiveensa Sally saattoi uhrata, — aikeita +hänellä ei ollutkaan; mutta hänen rakkautensa kiihtyi vain palavampaan +leimuun, kun hän näin oppi näkemään, kuinka saavuttamaton se mies oli, +johon hänen sydämensä oli kiintynyt. Janet oli puhunut älykkäästi, +mutta hän oli kokonaan erehtynyt; Sally ei ollut nyt lähempänä onnea +kuin ennen. Tämä lyhyt kohtaus Traillin sisaren kanssa oli osottanut +tytölle, että hänellä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta kokea iloa +rakkaudestaan. + +Kun Traill saapui, tapasi hän molemmat naiset lähtövalmiina. Sally oli +kiinnittänyt pienen untuvapuuhkansa kaulalleen ja napitti parhaillaan +toista hansikastaan, jonka hän oli riisunut kädestään Traillin +tarjotessa hänelle kahvia. + +"Ettehän _te_ lähde, ettehän?" huudahti Traill. + +"Kyllä; minun täytyy." + +"Mutta te ette ole vielä kertonut, miksikä te halusitte tavata minut." + +"Niin, tiedän, etten kertonut sitä. Mutta sen täytyy jäädä. Minähän +voin hyvin kirjoittaa teille." + +Mrs Durlacher ravisteli helmojaan suoriksi, ja silkki kahahteli tällöin +kuin lehdet syystuulessa. Kun hän samalla notkisti päätään, hän huomasi +tytön sierainten värähtelevän ja hän hymyili tyytyväisenä. "Älkää +te salliko minun lähtöni pakottaa itseänne poistumaan," hän sanoi +lempeästi. + +"Oh, en, mutta minun täytyy kiiruhtaa kotiin." + +Traill kohautti hartioitaan. Antaa tytön juonitella! Silloin, kun +naiset tekevät jotakin ilman minkäänlaista järkevää syytä, he ovat aina +kaikkein itsepäisimpiä. + +Mutta ovella, kun hänen sisarensa oli ensimmäiseksi mennyt +porraskäytävään, Traill kosketti tarkoituksellisesti Sallyn kyynärpäätä +ja pidätti häntä silmänräpäyksen. + +"Odotan teitä täällä puolen tunnin ajan," hän kuiskasi. + + + + +XVI LUKU. + + +"Saanko minä nyt seuraa teistä matkalleni, miss Bishop?" kysyi mrs +Durlacher, kun he seisoivat auton kupeella. "Minä ajan Sloane kadulle." + +"Kiitoksia; olette sanomattoman ystävällinen. Mutta minun täytyy +rientää toiseen suuntaan, Waterloo-asemalle." Hän tarjosi kätensä +rouvalle ja ojensi sen sitten Traillille. + +"Hyvästi, mr Traill." + +Mies tarttui hänen käteensä ja pidätteli sitä hetken omassaan, +ikäänkuin muistuttaen äänettömästi pyynnöstään. "Hyvästi." + +Sally kääntyi ja lähti kulkemaan tietään pystypäin ja varmoin askelin; +mutta hänen silmänsä olivat kosteat ja hänen rintansa kuohatti +raskaasti ja säännöttömästi, nyyhkytysten tukahuttaessa hänen +hengitystään. + +Mrs Durlacher katseli hänen jälkeensä, ja kääntyi sitten veljeensä. + +"Ei kai hän aikone kävellä koko matkaa Waterloohon saakka?" kysyi hän +epäilevästi. + +"Luulen hänen aikovan." + +Mrs Durlacher näytti hämmästyneeltä sijoittuessaan autoon istumaan. + +"Jack," sanoi hän. + +"Niin." + +Sisar valmisteli huomautustaan pienellä naurahduksella. "Kaikesta +päättäen ei ole suinkaan ihanaa elää sinun armoillasi tuollaisena pikku +muotityttönä." + +Traill pärskähti halveksivasti. "Hän ei ole mikään muotityttö," sanoi +hän, kylmyydellään ikäänkuin puristaen jokaisen sanan teräväksi +jääpuikoksi. "Ei enempää sinun tajunnassasi kuin todellisuudessakaan. +Onnetar on vainonnut häntä, antamalla hänelle hienon naisen +ominaisuudet ja pidättämällä häneltä keinot, joilla hän pystyisi +vakuuttamaan sinut omasta ylhäisyydestään. Hyvää yötä." + +Hän astui syrjään ja ilmoitti ohjaajalle mrs Durlacherin osotteen. +Sisarukset eivät enää katsahtaneet toisiinsa, ja vaunu vieri tiehensä +heidän lopullisesti hyvästelemättä toisiaan Hyökkäyksellä tahi +kädenpuserruksella, kuten tavallisesti. + +Hetken aikaa Traill seisoi vielä paikallaan, katsellen pitkin katua +siihen suuntaan, mihin Sally oli lähtenyt; mutta tyttö oli kokonaan +kadonnut näkyvistä. Hän jo ajatteli juosta Sallyn jälkeen Pall +Mallille — näin nututtomana ja hatuttomana —, toivoen keksivänsä +hänet väkijoukosta. Mutta hän luotti kuitenkin enemmän sisäiseen +aavistukseensa, joka vakuutti tytön palaavan jälleen; ja niin hän nousi +hitaasti portaita ylös asuntoonsa, odottelemaan häntä. + +Sally kulki Waterloo-torille saakka pysähtymättä; sitten hänen +askeleensa hidastuivat, ja lopulta hän seisahti epäröiden. Traill oli +sanonut odottavansa häntä puolen tunnin ajan, — palaisiko hän nyt +takaisin? Kaikki toiveet, jotka Janet oli hänessä herättänyt, olivat +tiessään nyt, kun hän oli kohdannut Traillin sisaren; mutta sittenkin +hän edelleen tunsi, että hänen on annettava rannerengas takaisin +Traillille. Tämä päätös oli järkähtämätön, eikä se ollut missään +yhteydessä niihin ajatuksiin, jotka katkeamattomana ketjuna kiertelivät +niiden kysymysten ympärillä, jotka koskettelivat hänen suhdettaan +Trailliin. Hän voisi tosin palauttaa koristeen postissa, kuten hän +oli luvannutkin tehdä. Mutta tytöstä tuntui kaksinverroin julmalta +ajatella, että tämä hänen elämänsä ainoa onnenailahdus päättyisi +sillätavoin, niin tunteettoman välittäjän avunannolla. Hänen käärönsä +kirjeineen pudotettaisiin oviluukun mustan aukon kylmään nieluun, — +sen jälkeen: ei mitään! Vain tyhjyyttä, sanomatonta tyhjyyttä. Hän ei +voinut tyytyä siihen. + +Hän kääntyi puolittain tiedottomasti Heinätorille, ja kulki sitten +hitaasti, askel askeleelta, kohden Regent katua. Kymmentä minuuttia +myöhemmin hän kolkutti hiljaisesti uudelleen Traillin ovelle. + +Sisältä kuuluvat askeleet saivat tytön sydämen lyönnit taukoamaan; +hänen huulensa vavahtelivat, kun Traill aukaisi oven ja päästi hänet +sisälle. + +Hän käveli keskilattialle ja kääntyi vasta sitten kun kuuli miehen +sulkevan oven hänen takanaan. Traill jäi seisomaan paikalleen, selin +oveen, ikäänkuin estääkseen häntä jälleen pakenemasta. + +"Miksikä te tulitte?" kysyi mies hitaasti, — "ja minkätähden te, +kerran tultuanne, lähditte pois? Näinä viimeisinä minuutteina minä jo +pelkäsin, että te ette enää saapusikaan." + +Sally koetti peitellä mielenliikutustaan, uskaltamatta puhua mitään. +Hän riisui hansikkaansa vapisevin sormin, ja laski ne pöydälle, johon +hän asetti pienen, ruskeapaperisen käärönsäkin. + +"Nyt te otatte hatun päästänne ja päällysnutun yllänne," sanoi Traill. +"Huone on liian kuuma teidän istuaksenne täällä täysissä pukimissa." + +Sally näytti epäröivän, mutta kun Traill tuli lähemmäksi, aikoen +ilmeisesti auttaa häntä, niin tyttö totteli. Mies otti vastaan hänen +hattunsa, untuvapuuhkansa ja nuttunsa, asettaen ne hyllylle oven +viereen. + +"Nyt minusta vihdoinkin alkaa näyttää siltä kuin te olisitte tullut +tänne minua katsomaan," sanoi hän. "Mutta miksikä te _tulitte_? Mitä +teillä on puhuttavaa minulle? Tiedättekö, kun minä aukasin oven ja näin +teidät —" + +"Niin, uskon kyllä teidän hämmästyneen." + +"Vakuutan, että niin kävi. Mitä te piditte Dollysta?" + +"Teidän sisarestanne?' + +"Niin." + +"Tiedän, ettei hän siedä minua," vastasi tyttö vältellen. + +"Mitä te sellaisia ajattelette? En usko teidän nyt osanneen paikalleen. +Mutta hän ei kylläkään tunne teidän oikeata arvoanne, — siinä kaikki." + +"Ei, hän tuomitsee väärin minua. Tiedän, että hän pitää minua aivan +toisenlaisena olentona kuin minä olen." + +"Mistä sen tiedätte? Ei kai hän puhunut teille siihen tapaan, kun minä +olisin noutamassa autoa? Mitä hän sanoi teille?" + +"Ei hän ilmaissut ajatuksiaan minusta. Itse asiassa hän, olosuhteihin +verraten, kohteli minua varsin kauniisti." + +"Myönnän, että hän aluksi saattoi tuntua hiukan jäiseltä," arveli +Traill. "Se on niitä seurapiirien tapoja, — siten he aina käyttäytyvät, +kun kohtaavat oudon ihmisen. Hyvä Luoja! Olenhan minä ollut heidän +parissaan, ja toisinaan olisin silloin mieluummin seissyt tähystäjänä +jonkun pohjoisnapaa tavottelevan laivan kannella. He saavat ytimet +jäätymään ihmisen luissa katseillaan." + +Sally hymyili; tämä vastenmielisyyden purkaus miellytti häntä. "Ettekö +ajattele, että kerran tekin kuulutte heidän joukkoonsa?" kysyi hän. +"Uskon, että siten täytyy käydä." + +"Ei, se ei tapahdu, vaikka minun olisi elettävä elämäni +viiteenkymmeneen kertaan. Sanoiko sisareni, että minä tulen taipumaan?" + +"Hän sanoi toivovansa — ja odottavansa sitä." + +"Sanoi? Hyvä, minä en maksaisi kuparikolikkoakaan hänen toiveistaan, +Oli hänen tapaistaan takertua siihen jälleen. Ihmettelen, mikä hänen +tarkoituksensa mahtoi olla, puhuessaan siitä teille. Ehkäpä hän +ajatteli, että te suostuttelisitte minua alistumaan?" + +Hän tarkasteli tyttöä kysyvästi, mutta Sally ei vastannut mitään. +Hän olisi voinut ilmaista kirjaimelleen, mitä mrs Durlacher oli +tarkoittanut, mutta hän vaikeni. Sitten Traill äkisti jälleen kysyi, +mitä varten Sally oli saapunut hänen luokseen. "Ehkä tuon käärön +vuoksi?" lisäsi hän, osottaen pöydällä olevaa, ruskeaan paperiin +kiedottua pientä rasiaa. + +"Niin," myönsi tyttö, ojentaen kätensä ja tarttuen kääröön. + +"Kaiketi minä arvaan, mitä siinä on?" kysyi mies. + +"Kyllä; luulen teidän arvaavan." Hän aukoi siteen solmuja, tuntien +outoa, käsittämätöntä tyydytystä siitä että hänen käyntinsä syy alkoi +näin itsestään selvitä, hänen tarvitsemattaan ryhtyä sitä selittelemään. + +"Eikö rengas sovellu teidän käteenne?" + +"Oh, kyllä; se ei ole syynä." + +"Mikä sitten? Ettekö pidä siitä? Kas tässä —," sanoi hän, ojentaen +tytölle veitsen, — "katkaiskaa side. Te ette milloinkaan saa +päästetyksi auki noita solmuja. Se ei siis miellytä teitä?" + +Tyttö katsahti suoraan hänen ankariin silmiinsä. + +"Niinkö te todella luulette? Uskotteko te minun tuovan tämän takaisin +siksi, etten pidä siitä?" + +"Enhän minä tiedä. Mutta ellei syynä ole se, niin sanokaahan — mikä +sitten?" + +Hänen äänessään kuvastui ärtymystä, eikä hän huolinut paljoa peitellä +sitä. Hän kuvitteli tätä tyttöä samanlaiseksi kuin monia muita naisia, +jotka saadessaan jotakin tietävät juuri silloin kaikkein vähimmin, +mitä he olisivat halunneet. Mutta hän oppi seuraavina silmänräpäyksinä +ajattelemaan Sallysta toisin. + +Tyttö otti korun rasiasta ja kiinnitti sen ranteeseensa, tuntien yhä +vieläkin ylpeyttä näin tehdessään. + +"Näettehän, — se sopii verrattoman hyvin," sanoi hän vilpittömästi. + +"Armias taivas! Miksikä se sitten ei kelpaa teille." + +"En voi ottaa sitä vastaan teiltä, — en voi. Jos te olisitte silloin, +kun minä viimeksi näin teidät, — sen jälkeen, kun te hyvästelitte +minut, — kertonut aikovanne ostaa tämän minulle, niin olisin kieltänyt +teitä." + +"Miksikä erityisesti sen jälkeen, kun minä olin 'hyvästellyt teidät'?" + +"Koska teillä ei sitten enää ollut oikeutta lahjoittaa minulle mitään, +eikä minulla oikeutta ottaa vastaan." + +Traill nauroi. "Eikö tuo nyt ole suorastaan lapsellista?" + +"Ei minun mielestäni." + +"Mutta tehän pidätte siitä? Miellyttäähän se teitä?" + +"Se on kaunis. Minulla ei ole koskaan ollut mitään tämän vertaista." + +"Mutta nyt te hylkäätte sen?" + +"Minun täytyy." Hän ojensi koristetta Traillille, joka sitä huomaamatta +katseli vain järkähtämättä hänen silmiinsä. + +"Jos minä nyt vielä kerran kysyn teiltä suorasti: miksikä, niin +tahdotteko vastata minulle yhtä suorasti? Sanokaa." + +Nyt, — hänen täytyi joko puhua totta tahi valehdella. Mikään +puolittainen selitys ei voinut auttaa häntä. Tyttö tunsi, että hänen +täytyisi ilmaista totuus, — ellei sanoin, niin silmäyksin, liikkein, +yksinpä vaikenemallakin. + +"En koskaan uskonut teidän tarkoittaneen vedollanne totta," hän alkoi +epäröiden. + +"Ei, ehkäpä te ette uskonut! mutta näette, — minäpä tarkoitin. Eikä se +ole teidän kieltäytymisenne syynä. Olettakaamme nyt, että minä en ollut +velassa teille, — että minä siis lahjoitin teille tämän. Pidättekö sen +silloin?" + +"En." + +"No hyvä! nyt meidän on päästävä selville todellisesta syystä. Edelleen +siis: miksikä ette suostu ottamaan lahjaa minulta?" + +"Siksi, ettei teillä ole oikeutta — eikä mitään syytä lahjoittaa — +minulle mitään." + +"Mutta eikö teillä, ole syytä ottaa vastaan kaikki, minkä saatte?" +kysyi mies melkeinpä katkerasti. + +Sallya tämä purkaus olisi loukannut milloin hyvänsä, ja nyt hänen +herkistynyt vaistonsa tiesi lisäksi ilmaista hänelle, mitä tämä karkeus +pohjaltaan sisälsi. + +"Ei," sanoi hän läähättäen, — "teidän pitäisi tietää, etten minä voi." + +"Niin, näen sen; te ette voi. Minä ymmärrän, — kerroinhan teille, +minkälainen mies minä olen; ja minunlaiseltani te ette huoli mitään +lahjoja — kas vaan! Luullakseni te pidätte minun lahjaani suorastaan +loukkauksena? Mutta, — te ette tietenkään ole ajatellut hetkeäkään, +miltä _minusta_ tuntuu, kun te palautatte sen?" + +Tyttö ei vastannut mitään. + +"Se loukkaa minua; se koskee kipeästi. Ehkäpä te ette ole osannut uskoa +sitä? Te tuskin olette tiennytkään, että minua voitaisiin haavoittaa, +— että minä voisin _tuntea_ saaneeni haavan. Oletteko? Nyt minä olen +sellaisessa tilassa. Annoin teille tuon pienen korun siksi, kun minun +ei sopinut antaa teille muuta. Tämä rannerengas oli minulle ikäänkuin +lohdutuksena, koska minä en voinut täyttää toiveitani antamalla teille +sellaista, mikä olisi ollut teille hyödyksi. En minä pidä korukapineita +arvossa, mutta tämän minä keksin pieneksi vastineeksi niistä lahjoista, +joita minä en saanut antaa teille." + +Hän vaikeni ja jäi tarkastelemaan tyttöä, joka painunein päin hypisteli +neuvottomana kultaista rengasta, pidellen sitä yhä käsissään. + +"Aavistatteko, mitä minä mieluummin olisin halunnut tehdä teidän +hyväksenne?" kysyi Traill äkisti. + +"En," sanoi tyttö, mutta hän ei kohottanut päätään eikä rohjennut +kohdata miehen katsetta. + +"Olisin halunnut muuttaa teidän koko ympäristönne. Toivoin, että +olisin saanut murskata kahleet, jotka kiinnittivät teidät konttorinne +kirottuun polkumyllyyn, — olisin halunnut särkeä oven, joka salpaa +teidät ummehtuneeseen ja kylmään majaanne siellä Kewssa, pakottaen +teidät kuuntelemaan omahyväisten pankinkonttoristien rehenteleviä +tarjouksia esikaupunkilaisesta avioliitosta, jossa tulevaisuutenanne +olisi syöttää miestänne, kuten tallipoika opettaa hevostaan, tämän +jälleen palatessa pilttuuseensa. Näistä elämän mataluuksista minä +olisin tahtonut vapauttaa teidät ja sen sijaan tarjota teille +kaiken, mitä te elämältä kaipaatte, niin pitkälti kuin voimani +olisivat riittäneet. Näin minä olisin antanut teille vain sen, mikä +oikeudenmukaisesti kuuluu teidän osallenne, — olisin antanut teille +sellaisen elämän, josta iloitsemaan te olette syntynyt. Teidän isänne +oli pappi, seurakunnan päämies. Aspleyssa kirkkoherra on tervetullut +vieras minne hyvänsä, — hän aterioi tyttärineen — kunniavieraana, herra +paratkoon! — ylpeimmän hienoston pöydässä. Mutta te, — teidän täytyy +ahertaa orjana päivätpäästään, — ja siitä minä olisin tahtonut vapahtaa +teidät, asemasta, johon luonto ei ole teitä tarkoittanut." + +Sally nousi raskaasti hengittäen tuoliltaan ja käveli epävarmoin +askelin uunin luo. Traill myöskin nousi ja seurasi hänen jäljissään. + +"Oh, — älkää!" läähätti tyttö. Mutta mies ei huolinut hänen +kiellostaan. Traill oli kiihtynyt omista sanoistaan, eikä tyttö voinut +nyt estää häntä jatkamasta. + +"En aikonut, enkä olisi voinutkaan tarjota teille paljoa siihen +verraten, mitä olisin halunnut itse saada vastalahjaksi. Halusin teiltä +sellaista, mitä yksikään kunniallinen mies ei voi vaatia rehelliseltä +naiselta, ellei tämä vapaaehtoisesti suo sitä hänelle, — ja te olitte +sanonut minua kunnialliseksi mieheksi. Muistatteko sen? Minä arvaan, +että te ette tosiaankaan tiennyt, kuinka lujasti te sillä turvasitte +itsenne minun suhteeni. Miehellä on kenties vain kerran elämässään +tilaisuus käyttäytyä ritarillisesti, ja ellei hän ota sellaista hetkeä +varteen, niin hän ei ole edes hirttonuoran arvoinen. Te soitte minulle +oman tilaisuuteni, — minä en heittänyt sitä hukkaan; siinä kaikki. +Mutta nyt te tahdotte riistää minulta ainoan lohdutukseni kaikesta +siitä, mitä minä tällöin menetin. Te kieltäydytte ottamasta vastaan +minun lahjaani. Minä kieltäydyn ottamasta sitä takaisin." + +"Voi, kuinka tämä on julmaa! Miksikä tämä on näin julmaa!" kuiskasi +tyttö ikäänkuin itsekseen. + +"Mikä on julmaa?" + +"Tämä, — kaikki." + +Mies naurahti. Joko hän ei ymmärtänyt tyttöä, tahi ei tahtonut ymmärtää +häntä. Miehet eivät aina ole niin paksunahkaisia, kuin miltä he +näyttävät. Toisinaan jokin hämärä alatajuinen viekkaus pakottaa heitä +jättämään alotteen naisen omiin käsiin. + +"Tosiaan, en luulisi tämän olevan teille julmaa, kun teidän vain +tarvitsee kiinnittää tuo koru ranteeseenne, ja sitten voitte kokonaan +unohtaa, mistä se on peräisin." + +"Oh, en minä puhu siitä," huudahti tyttö melkein tiedottomasti. +"Ymmärrättehän, etten minä nyt ajattele sellaisia." + +"Mitä te sitten tarkoitatte?" Miehen äänensävy ja hänen +käyttäytymisensä muuttui yhtäkkiä kokonaan. Hän tiesi nyt, ettei hän +voinut erehtyä. Hän ei enää epäillyt; tyttö piti hänestä. Traill +kosketti tytön olkapäätä, ja hänen sormensa puristivat kiihkeinä +lämpimää ihoa, joka vavahteli hänen kosketuksestaan. "Mitä sitten +tarkoitatte?" hän uudisti. "Ajatteletteko, että on julmaa erota näin, +koska te — pidätte minusta? Sitäkö te tarkoitatte?" + +Sally ei voinut vastata. Hänestä tuntui aivankuin hän olisi seissyt +koko illan mestauslavalla, ja ikäänkuin sen telineet nyt huojuisivat +hänen jalkojensa alla. + +"Jos minä olen erehtynyt surkeasti", jatkoi Traill, — "jos minä +olen kaiken aikaa tulkinnut väärin teidän katseenne, teidän sananne +ja teidän äänettömyytenne, — jos minä olen kuullut väärin, nähnyt +väärin ja ymmärtänyt kaiken nurinkurisesti, niin teidän on annettava +minulle anteeksi. Te olette itse houkutellut, — pakottanut minut +puhumaan siten kuin kaiken aikaa olen tehnyt, tyrkyttämällä minulle +takaisin pientä muistoa, jonka halusin jättää teille itsestäni, ja +kieltäytymällä itsepäisesti selittämästä edes syytä tähän loukkaukseen. +Te olette saanut minut ärtymään, ja minä luulin, että muuta te ette +ole tahtonutkaan. Mutta nyt minä ajattelen toisin. Kokonaan toisin. +Ymmärränkö minä nyt oikein? Ymmärränkö?" Hän käänsi leppeällä +väkivallalla tytön päätä, kohdatakseen hänen katseensa. "Ymmärränkö +minä nyt paremmin teidät?" + +Tyttö avasi silmänsä, — hän aivan kuin imeytyi katseellaan Traillin +sieluun. Mestauslava katosi, hävisi hänen jalkojensa alta, — hetken +hän tunsi häälyvänsä ilmassa, — putoavansa, avuttomasti putoavansa; +ja sitten rajaton riemu, armahduksen tunne, elämän lämpöinen tunne. +Hän uppoutui Traillin syliin, ja mies kietoi hänet siihen lujasti, — +suudellen tytön hiuksia, hänen olkapäitään, poskiaan, silmiään. Hän +tarttui kädellään tytön leukaan ja taivutti hänen kasvonsa ylöspäin, +peittäen hänen värisevät huulensa suudelmilla. + + + + + + +II KIRJA + + + + +I LUKU. + + +Määrätyt olosuhteet voivat luoda päivässä luonteen. Kolmen vuoden +kuluessa luonteen täytyy muovautua suuntaan tahi toiseen, — se +joko taipuu, sitkistyy, oikenee tahi käyristyy elämän-tapahtumien +sulatusuunissa. Ja tämä voi tapahtua huomaamatta; aivan kuten +savenvalaja muovailee tahdotonta raaka-ainettaan melkein ajatuksetta, +mielikuvan ohjatessa hänen sormiensa työtä. + +Näinä kolmena vuotena, jotka olivat kuluneet siitä, kun Sally +ruumiineen ja sieluineen heittäytyi Jack Traillin valtaan, oli tytön +luonne alituisesti ollut miehen vaikutuksen muovailtavana. Hän +oli kokenut pelkkää onnea, — täyttä onnea. Se sai hänet melkeinpä +alistumaan miehen ajatuksiinkin jo ennenkuin sana tahi katse ehti +niitä edes ilmaista. Ja Traill huolehti tytöstä sitä enemmän, kun hän +hetki hetkellä näki hänessä vain rajatonta alttiutta ja herkkyyttä, +jonka hän kevyimmälläkin kosketuksellaan sai läikehtimään alati uusin +vivahduksin. Mies oli myöskin täysin onnellinen omalla tavallaan, — +hän kiusoitteli, koetteli ja samalla hemmotteli tyttöä, nauraen kuin +koulupoika tämän naisellisille mielenailahduksille ja oikukkaille +päähänpistoille. + +Yhteisen elämänsä ensimmäisenä kuukautena he lähtivät ulkomaille. +Traill kehoitti tyttöä valmistautumaan matkakuntoon ja antoi hänelle +varoja sitä varten, — enemmän rahaa kuin tytöllä koskaan ennen +oli ollut hallussaan. Sally yritti työntää takaisin toisen puolen +saamastaan määrästä, selittäen, että hän voisi jo vähemmällä kuin +puolella hankkia itselleen puvuston koko elämänsä iäksi. + +"Kuudellakymmenellä punnalla?" kysyi Traill. "Minun sisareni menettää +sen puolessa tunnissa Doverkadun vaatetusliikkeissä." + +"Ah, niin, sinun sisaresi," sanoi tyttö, kohottaen kulmakarvojaan +ylhäisesti. + +Traill nauroi: "Entä sinä?" + +"Kolmekymmentä puntaa on minulle liiaksi tähän tarpeeseen." + +Mutta Traill oli kerta kaikkiaan tarjonnut kuusikymmentä, ja siihen +asian täytyi päättyä. Mies oli hellittämätön, ja naisen oli alistuttava +nyt, kuten aina. + +Sally lähti siis Janetin seurassa kiertämään myymälöitä, käsilaukussaan +kuusi uutukaista, kahisevaa kymmenen punnan seteliä. Tähän aikaan +hän vielä asui Kewssä, työskennellen edelleen konttorissaan King +Streetillä. Mutta hän oli kummassakin paikassa jo ilmoittanut, että +hänen nyt täytyi erota, ja viikon kuluttua hän olisi vapaa. + +Jo aikaisemmin oli hän uskonut suuren salaisuutensa ystävättärelleen, +kertoen sen eräänä yönä, jolloin pimeys kätki hänen kasvonsa ja jolloin +hän ainoastaan Janetin kiihtyneestä hengityksestä saattoi arvata, mitä +hänen kertomuksensa vaikutti ystävättäreen. + +Kun Sally oli vaiennut, turvautui Janet huomautukseen, jonka jokainen +profeetta — niin väärä kuin oikeakin — silloin tällöin esittää +lähimmäiselleen: + +"Enkö sitä sanonut?" + +Mutta Janet lisäsi tähän muutakin, — he puhelivat myöhään yöhön saakka. +Ja aina, milloin epäilykset tahi levottomat aavistukset värisyttivät +Sallya, nauroi Janet hänen pelolleen. + +"Sinä olet tehnyt maailman ihanimman kaupan", huudahti hän. "Sinä +kaipaat miehen rakkautta — eikö niin? — ja nyt sinä olet sen +saavuttanut. Ja kuitenkin sinä olet yhä edelleen vapaa, — vapaa kuin +taivaan tuulet. Jos sinä kyllästyisit —" + +Sally nauroi katkerasti. + +"No niin; hyvä. Jos _hän_ kyllästyisi, olet sinä oma valtiaasi. On +typerää sulkea häkkiin vapaita ilman lintuja. Moraali? Oh, järveen +sellainen moraali! Pidätkö sinä itseäsi moraalittomana senvuoksi, että +mies ei jaksa suuresti kunnioittaa aviosäätyä?" + +"Kyllä, koska minä kunnioitan sitä." + +"Sinä kunnioitat! Kyllä, mutta vain siksi, että sinä olet kasvanut +pappilassa, aivan kirkon kynnyksellä. Minä en jaksa ymmärtää sinua. +Sinä olet riisunut sielusi yltä monta uskonnollista verhoa, ja +kuitenkin sinä yhä kunnioitat vanhentunutta sakramenttia, jolla ei +edes ole totisen uskonnon kanssa mitään tekemistä. Tiedän tämän kaiken +johtuvan pelkästään sellaisesta käsityksestä, että vihkiminen on +säädyllisyyden vuoksi välttämätön naiselle. Tavallinen, arkipäiväinen +kysymys: 'onko tämä sopivaa' tahi 'onko tämä sopimatonta', — sepä juuri +herättää sinussa moraalisia epäilyksiä. Sinä olet vain sovinnaisuuden +orja, kuten kaikki muutkin, — et mikään moralisti." + +Kuitenkin, Janetin väkevistä todisteluista huolimatta, Sally koki +monta pimeätä hetkeä näinä viimeisinä päivinä Kewssä asuessaan, kun +perittyjen käsitystapojen kaikki voimat heittäytyivät koko painollaan +hänen kimppuunsa. Mutta milloin hän kohtasi Traillin, unohtuivat nämä +kamppailut täydellisesti; ja hänen uskonsa ja luottamuksensa rakkauteen +tuki häntä kestämään myöskin yksinäisten hetkien ahdistavat epäilykset. + +Nyt, kun matkaan lähtö oli jo aivan edessä ja sen synnyttämät tuhannet +uudet mielikuvat, aavistelut ja odotukset kokonaan täyttivät Sallyn +mielen, ei Janet kuullut ystävänsä enää puhuvan epäilyksistään. He +kiertelivät iloisina, ja samalla tottumustensa pakotuksesta säästeliään +harkitsevina, Lontoon suuria myymälöitä. He katselivat, arvostelivat +ja ihastelivat niiden aartehistoja, valiten joukosta sellaista, mikä +heistä tuntui tarpeelliselta, sopivalta, miellyttävältä ja — myöskin +huokealta. + +Traillin antamista rahoista oli vielä viisitoista puntaa jäljellä, kun +Sally mielestään oli ostanut kaiken, mitä hän tarvitsi, ja niinpä hän +sitten tarjosi jäljelle jäänyttä määrää takaisin miehelle. + +Traill sieppasi kiinni hänen leuastaan ja puristeli sitä. + +"Minkälainen pentu sinä oikein lienetkään?" hän kysyi. + +"Mitä sinä nyt puhut?" + +"Vai vielä mitä? Minä annan sinulle määrärahan käteen ja sanon, käytä +nämä siihen ja siihen, — eikö niin? No, ja nyt sinä tuot minulle +takaisin viisitoista puntaa ja sanot —." + +"Että minä olen ostanut kaiken, mitä tarvitsen," jatkoi tyttö nauraen. + +"Onko sinulla esimerkiksi teatterivaippa?" + +"Ei, sillä en luule kaipaavani sellaista." + +"Hankitko edes sateenvarjon?" + +Sally nauroi jälleen, viskaten päänsä takakenoon, kuten pienet lapset +istuessaan isänsä polvella. + +"En, minulla on sellainen ennestään." + +"Hankitko — hm — no, kunpa minä tietäisin, — hankitko kengät, joilla +pääset vaeltamaan maailman halki, — onko sinulla koreilukengät, +sabattikengät, kävelykengät, kotikengät? _Montako_ kenkäparia sinulla +on?" + +"Kaksi paria." + +"Kas niin, — mene ja osta muutama lisää, — ja teatterivaipan sinä +myöskin ostat, sillä tarvitset sitä huomenna. Me istumme huomisiltana +Comédie Français'ssa, emmekä ymmärrä ainoatakaan sanaa kaikesta siitä, +mitä näyttämöltä kuulemme." + +Sitten he olivat lähteneet matkalle ja ihmeellinen elämä oli päivä +päivältä vaeltanut Sallyn silmien editse kuin loistava juhlakulkue. +Jokainen hetki oli täynnään iloa; riemu tuntui loppumattomalta, ja se +tuntui synnittömältä. Voisiko ilo, vapaus, onni olla syntiä? Janetin +todistelut olivat syöpyneet tytön mieleen syvemmälle kuin kumpikaan +heistä olisi osannut kuvitellakaan. Kun Sally toisinaan joutui olemaan +hetken yksinään jossakin hotellissa, Traillin järjestellessä heidän +käytännöllisiä asioitaan, ja epäilykset yrittivät tunkeutua hänen +mieleensä, niin tyttö muistutti itselleen ystävättärensä sanoja: +"Sinä olet vain sovinnaisuuden orja, kuten kaikki toisetkin, — mutta +moralisti sinä et ole." + +Parhaiten rauhoitti Sally kuitenkin sydäntään toistamalla mielessään +alituisesti, että tämä heidän suhteensa kestäisi ikuisesti. "Tämä ei +voi katketa, — tämä ei voi koskaan loppua," vakuutti tyttö itselleen. +"Hän rakastaa minua siksi liian paljon, ja minä rakastan vielä enemmän +häntä. On aivan saman tekevää, olemmeko vihityt tahi emme. Kirkko +ja papit eivät tekisi meitä yhtään onnellisemmiksi. Monet vihityt +avioparit elävät kurjina ja onnettomina; kirkon siunaus ei siis ole +heitä pyhittänyt. Ei vähääkään!" + +Hän kirjoitteli Janetille pitkiä, hetken poreilevia mielijohteita +uhkuvia kirjeitä, kuvaillen näkemiään vieraita seutuja ja kaupunkeja, +Kirjavia matkakokemuksia, ja — ennenkaikkea — Jack Traillia ja hänen +ihmeellisyyttään. + +"Sinä sanoit, että hän on kova ja taipumaton ja ankara," kirjoitti +Sally Firenzestä. "Sanoit tietäväsi, että hän on sellainen. Mutta hän +ei koko aikana ole sanonut minulle yhtäkään kovaa sanaa. Hän voi olla +ankara muille ihmisille. Toisinaan minä olen nähnyt hänen kiukustuvan +julmasti, mutta en koskaan itselleni. Me, näetkö, rakastamme toinen +toisiamme. Me emme koskaan lakkaa toisiamme rakastamasta. Armas, armas +Janet, — kunpa sinäkin olisit täällä meidän seurassamme!" + +Tämän ihanan matkan kestäessä — päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta +— Sallyn luonne muuttui Traillin alituisen huoltamisen ja voimakkaan +käskijäsielun vaikutuksesta tahdottomaksi, kokonaan miehen toiveisiin +alistuvaksi. Kun he jälleen palasivat Lontooseen, oli Sally unohtanut +sen riippumattomuuden tunnon, jota hän oli kokenut entisinä, työn ja +vastuksien ankarina päivinä. Hän nojautui kaikessa Trailliin, ei yksin +totellen ja noudattaen hänen päätöstään, vaan hyväksyen hänen jokaisen +ajatuksensakin. Itse hän ei edes huomannut tätä, hän ei ymmärtänyt +sisäistä riippumattomuutta olevankaan, — hän ei tiennyt mistään muusta +kuin rakkaudesta. + +Ensimmäisinä iltoina heidän kotiin palaamisensa jälkeen Sally riensi +Kew'hun tapaamaan Janetia. Hän oli säteilevä ja kaunis hienoissa +pukimissaan, jotka Traill matkalla oli pakottanut hänet ostamaan. + +"Vai niin, te olette nyt siis naimisissa, kuulemma," sanoi mrs Hewson. + +"Olen," vastasi Sally. Itse asiassa hän ei kuvitellutkaan suhdettaan +Trailliin muuksi. Ulkomaiden hotelleissa hän oli säännöllisesti +käyttänyt Traillin nimeäkin, ja vaikka hän tosin tiesi edelleenkin +olevansa Sally Bishop, niin hänestä tuntui siltä kuin hän olisi Sally +Bishop vain nimellisesti, kun sen sijaan monet naiset, joilla lain +mukaisesti oli miehensä nimi, päinvastoin olivat puolisoita vain +nimellisesti. + +"Toivon, että olette onnellinen," lisäsi mrs Hewson ystävällisesti. + +"Onnellisempi en voisi olla," vastasi Sally oikeutetulla ylpeydellä. +Hän kiskoi Janetin mukanaan yläkertaan, kamariin, jossa he aikanaan +olivat asuneet yhdessä, ja levitti tuomisensa — lahjat, jotka hän +ulkomailla oli ostanut ystävättärelleen — vuoteelle, kietoen sitten +käsivartensa Janetin hoikan kaulan ympärille ja suudellen häntä +sydämensä riemussa laihoille, teräville poskipäille. + +He tarkastelivat yhdessä Sallyn tuomat lahjat, — Bambinon +porsliiniteoksia Firenzestä, milolaisen Venuksen marmorinen jäljennös +Pisasta, mosaikkikoristeita Roomasta — ja ihastunut Janet palkitsi +ne hellyyden osotuksilla, jotka Sallylle korvasivat monin verroin +näiden muistoesineiden arvon. Kun he jälleen alkoivat, tapaamisensa +ensimmäisen riemunhuuman talttuessa, kyetä ajattelemaan ja puhelemaan +johdonmukaisesti, kohdisti Janet tytön huomion seikkaan, josta +hän monesti jo olisi kirjoittanut Sallylle, ellei olisi peljännyt +kosketella kirjeessä niin arkaa kysymystä. + +"Minkälaisen sopimuksen hän on tehnyt sinun kanssasi?" kysyi Janet. + +Vaikka kysymys selvästi ilmaisi vain ystävällisyyttä ja hellää +huolehtimista, särähti se ilkeästi Sallyn mielessä ja ajoi kuin +ruoskanisku veren hänen poskilleen. + +"Ei minkäänlaista," vastasi hän. "Mitä sopimuksia me kaipaisimme?" + +"Niinkö sinä ajattelet? Kaiken järjen nimessä —" + +"Ei meidän välillämme ole mitään sopimusta." + +"Etkä sinä ole sellaista koskaan ehdottanutkaan?" + +"En!" huudahti tyttö kauhistuneena, nousten silmät kosteina vuoteelta, +jolle hän oli istuutunut. Janet seurasi hänen liikkeitään katseellaan, +ja hänen otsansa vetäytyi päättäväisesti kurttuun. + +"Sitten minun on, ymmärtääkseni, lähdettävä tapaamaan mr Traillia," hän +sanoi hitaasti. + +Sally käännähti äkisti ympäri kantapäillään. + +"Minkätähden?" kysyi hän. + +"Ajattelen, että minun täytyy varottaa häntä leikkimästä näin +umpimähkäisesti sinunlaisesi naisen onnella." + +"Hän ei leiki!" huudahti Sally kiihkeästi. "Sinä olet julma, Janet. +Minä en halua tavata sinua enää, jos sinä täytät uhkauksesi." + +"Sekin on mahdollista; voin hyvin uskoa sen," puhui Janet levollisesti. +"Jos vain ottaa vaivakseen järjestellä sellaisten ihmisten asioita, +jotka eivät itse pysty niitä hoitamaan, niin voi kyllä arvata, +minkälaiset kiitokset siitä saa palkakseen." + +"Ah, sinä et nyt ymmärrä minua," vetosi Sally valitellen. "Hän ei voi +sietää sellaista sekaantumista meidän väleihimme. Hän vihaisi minua +sentähden. Me emme katsele suhdettamme ensinkään samassa valossa kuin +sinä. Sinä teet siitä kauppa-asian. Luuletko, että minä olisin koskaan +heittäytynyt näin hänen valtaansa, jos minä ajattelisin samoin kuin +sinä nyt? Tiedäthän, että siinä juuri on ero. Käsitäthän sinä, Janet, +että me rakastamme toisiamme. Ei siinä saa olla mitään sopimuksia +välissä." + +Janet katseli tyttöä säälien. Hän tiesi olevansa julma, sanoessaan +kaiken sen, mitä hänen ajatuksissaan liikkui. Mutta hän kuului siihen +kumoukselliseen naislajiin, joka pyrkii surun ja kärsimystenkin +hinnalla totuuteen ja oikeuteen. Hänen laatuisensa naiset repivät +säälimättömästi hajalle ihanien harhakuvitelmien kultaverkot, jotka +estävät totuuden kajastamasta näkevään silmään. + +"Kuinka kauan sinä uskot teidän rakkautenne kestävän?" hän kysyi. + +"Aina! Miksikä se ei olisi loppumaton?" + +"Ehkäpä sinä voit taata sen omasta puolestasi. Mutta mies, — tunnetko +sinä hänet yhtä tarkoin?" + +Sally katseli ikkunasta alas virran rantaan. Hän muisti, kuinka hän +eräänä iltana kulki siellä mr Arthurin rinnalla, ja kuinka vähällä +hän oli ollut sitoutua iäkseen _häneen_, jos mr Arthur olisi silloin +käyttäytynyt viisaammin. Hän päästi tämän muiston luisumaan jälleen +virran hämärään, josta se oli noussutkin hänen mieleensä; mutta hänen +varmuutensa horjahti; hän ei vastannut mitään. + +"Et rohkene vastata hänen puolestaan?" kysyi Janet. + +"Kyllä, — minä rohkenen", sanoi tyttö kärsimättömästi. "Miksikä minä en +voisi taata häntä yhtähyvin? Hän ei ole koskaan epäillytkään, että me +väsyisimme toisiimme." + +"Hyvä on; mutta miksikä sinä et uskaltanut vastata näin heti, kun minä +kysyin sinulta? Minkätähden sinä epäröit? Sally!" — Janet laski kätensä +tytön olalle, — "Sally, minä huomaan, että sinä kuvittelet olevasi +puoliso. Minä näin kuinka varmasti sinä vastasit mrs Hewsonilie, kun +hän kysyi, oletko naimisissa. Se juuri pakotti minut ajattelemaan näitä +seikkoja sinun puolestasi. Sally, sinä et ole aviopuoliso, eikä mr +Traill ole sinun miehesi. Hän on vain sinun herrasi ja sinun isäntäsi, +ja siksi juuri minä, jos olisin sinun tilallasi, tahtoisin perustaa +kaiken selvään sopimukseen. Hän saattaisi jättää sinut jonakin päivänä." + +Sally vapautti itsensä Janetin ystävällisestä otteesta, liikahtaen +syrjempään. Hän naurahti terävästi. + +"Siitä minä näen, kuinka vähän sinä ymmärrät meitä", sanoi hän. "Traill +sanoo minulle uudelleen ja yhä uudelleen, ettei hän olisi voinut +kuvitellakaan tapaavansa koskaan naista, joka soveltuu niin hyvin hänen +elämäänsä kuin minä." + +"Jokainen kaunis nainen soveltuu miehen elämään niin kauan kuin tämä +pitää hänestä", huomautti Janet. "Vain minunlaiseni naiset — rumat +puolisyöjättäret — eivät sovellu miehille. Tietysti sinä olet hänen +mieleisensä; minä en ole koskaan ajatellutkaan muuta. Minä vain kysyn, +uskotko sinä sen kestävän ikuisesti. Haluaisin saada sinut katselemaan +elämää yksinkertaisen, värjäämättömän lasin lävitse, — ellet sinä +rohkenekaan katsella sitä suorasti, ilman mitään himmentäjiä. Mutta +nyt sinä valitset silmiesi suojaksi milloin kullankeltaisen tahi +ruusunpunaisen värilasin, — etkä sinä halua tunnustaa, että näin sinä +välttämättä näet harhakuvia. Mene ja vaadi häneltä selvä, rehellinen +sopimuskirja. Anna hänen piirrellä se näkyvästi mustalla valkoiselle ja +katso, että hänen nimensä on siinä alla. Sitten sinä voit sen vaikka +unohtaa, jos välttämättä tahdot tehdä niin. Sitten sinun sopii vaalia +kauniita kuvitelmiasi, kun olet ensin hoitanut todellisuuden, siten +kuin se on hoidettava. Ja saat nähdä silloin, että mies antaa sinulle +arvoa toisen verran enemmän, nähdessään, että sinä olet ajatteleva +olento. Nyt, kun hän näkee sinun vain antavan, antavan, alituisesti +vain antavan, molemmin käsin —" + +"En minä yksin anna", huudahti Sally, — "luuletko, etten minä saa +mitään vastalahjaksi? Minä en koskaan ennen, koko elämässäni, ole ollut +niin onnellinen kuin nyt, — kuuletko, en hetkeäkään! Eikö siinä ole +kyllin korvausta kaikesta, mitä minä itse voin toiselle lahjoittaa?" + +Janet kohtasi järkkymättömänä hänen katseensa. + +"Sinä et ymmärrä asiaa oikeassa suhteessa", jatkoi hän jälleen +hitaasti. "Tekemällä sinut onnelliseksi mies vain palkitsee oman +onnellisuutensa. Kuinka hän voisi siten korvata kaiken sen, mitä sinä +uskallat hänen tähtensä, tulevaisuutesi, koko elämäsi? Jumalan nimessä, +tempaise nyt side silmiltäsi, ja katsahda kirkkaasti eteesi! Etkö näe, +että sinun täytyy suojata itseäsi kaikkein pahimmankin varalta, sillä +se _voi_ kohdata sinua, kuten jokaista naista sinun asemassasi." + +On turhaa kuvitellakaan, että tällainen todistelu olisi tehonnut +Sallyyn. Mahdollisuus, jonka Janet oli manannut hänen näkyviinsä, +kauhisti ja pelotti häntä; mutta siinä olikin sitten kaikki. Ajatus, +että hänen pitäisi turvautua onnettomuutta vastaan — kauppakirjalla, +kauhisti häntä vieläkin pahemmin kuin tämän onnettomuuden ajatteleminen. + +Kun Sally illalla palasi Traillin luo, huomasi mies hänen häiriintyneen +mielentilansa. + +"Mitä miss Hallard onkaan puhunut sinulle?" kysyi hän. "Sanoiko hän, +että sinä olet alentunut elämään hirvittävää elämää, vai kuinka? + +"Ei, miksikä hän olisi puhunut sellaisia? Ajatteletko, sinä, että minä +elän alhaisesti, Jack? + +"Minä? Toivottavasti en, koska minä juuri olen sinut tähän houkutellut. +Alkaako sinusta tämä tuntua alhaiselta? Sally — kiedo käsivartesi minun +kaulaani — suutele minua —, taivas varjelkoon sinun pientä sydäntäsi, +sinä et pystyisi tekemään mitään alentavaa. Kas niin, rupeammeko me +nyt hautomaan tässä olemattomia suruja, tahi lähdemmekö mieluummin +kaupungille illastamaan?" + +Tämä ehdotus luonnollisesti merkitsi, että heidän oli lähdettävä +aterioimaan; ja puolentunnin kuluessa Sally jälleen voitti takaisin +onnellisen lapsenmielensä. + +Näihin aikoihin Traillille tarjottiin virallisen syyttäjän tehtäviä +tuomioistuimessa. Hänen uransa alkoi varsin vähäpätöisten rikosjuttujen +käsittelyllä, mutta hän syventyi ja kiintyi niihin jäntevän +luonteensa koko voimalla. Ja kerran muodostettuaan oman käsityksensä +kulloinkin esillä olevassa asiassa, hän kamppaili sen älykkäällä +kekseliäisyydellään voittoon järkkymättömän lujana, ja — milloin +tilaisuus vaati — säälimättömänä ja armottomana. + +Sally kävi toisinaan oikeushovissa kuuntelemassa niiden juttujen +käsittelyä, joissa Traill hoiti syyttäjän tointa. Erään kerran +hän joutui tarkkaamaan ristikuulustelua, jonka avulla pyrittiin +paljastamaan aviorikosasiaa. Kalpea, vapiseva nainen ponnisteli kaikin +voimin, saadakseen nimensä säilymään puhtaana loasta, johon Traill +koetti sen tahria. + +Silloin Sally jälleen näki julmuuden välähtelevän tämän miehen +silmissä. Hänestä tuntui siltä kuin Traill olisi karistanut yltään +kaiken inhimillisen tuntonsa, — ikäänkuin hän olisi vain ollut työtään +suorittava kone, mylly, joka levollisesti rouhii jauhoksi kaiken, mitä +sen nieluun kaadetaan. + +"Ettekö te ensinkään ajatellut", kysyi hän kalpealta naiselta, — +"ajatellut, että te petitte miestänne silloin kun suutelitte vastaajaa?" + +"En, en ajatellut. Me — me pidimme toisistamme; minä tunnustan sen. +Mutta suu — suuteleminen ei ollut minun mielestäni mitään rikollista." + +"Te ette käsittänyt tehneenne väärin, kun suutelitte häntä?" + +"En." + +"Mistä siis väärä ja luvaton alkaa, tahi mihin oikea ja luvallinen +päättyy teidän suhtautumisissanne vieraisiin miehiin, erityisesti tähän +vastaajaan?" + +Hätääntynyt nainen katsahti tuomariin rukoilevasti ja apua anovasti. +Tuomari silmäili häntä näkemättä suoraan eteensä. + +"Vastatkaa minun kysymykseeni," ahdisti Traill. + +"En tiedä kuinka sen selittäisin," valitti nainen hiljaisesti. + +"Ehkäpä minä saan auttaa teitä? Olisitteko te pitänyt vääränä ja +luvattomana, jos hän — teitä suudeltuaan — olisi kietonut käsivartensa +teidän ympärillenne?" + +"Kyllä, minä luulen niin." + +"Siinä siis on syyttömyyden ja syyllisyyden raja teidän mielestänne? +Suuteleminen on luvallista, mutta syleily rikollista?" + +"Ei, en tahtoisi sanoa siten." + +"Te siis ette selitä syleilemistä luvattomaksi tässä tapauksessa?" + +"En." + +"Olisitteko mielestänne tehnyt rikoksen, jos olisitte istunut hänen +polvellaan?" + +"En", vastasi nainen, arvellen hämmennyksessään Traillin tahtovan +tällä keinoin lopullisesti pelastaa hänet häpeästä, houkutellen häntä +esittämään kaiken viattomassa valossa. + +"Te siis selitätte," jatkoi Traill, "että koska te rakastitte +vastaajaa, niin te suutelitte häntä, pitäen tekoa viattomana, mutta +että te samalla kieltäydyitte syleilemästä häntä ja istumasta hänen +polvellaan, vaikkakin rakastitte häntä ja piditte myöskin näitä +hellyyden osotuksia viattomina ja luvallisina? Tahdotteko nyt neuvoa +minua selittämään arvoisalle tuomarille sekä valamiehistölle, mistä +syystä te sitten kieltäydyitte osoittamasta rakkauttanne vastaajaan +näin viattomalla tavalla?" + +"Minä — minä," soperteli nainen kokonaan avuttomana, "minä ehkä sallin +hänen — jolloinkin — syleillä itseäni, ja — ehkä — ehkä minä istuin +hänen sylissään kerran tahi — kahdesti." + +"Miksikä siis," huusi Traill äkisti, "te väititte niin kiivaasti +vastaan, kun äskeinen todistaja selitti nähneensä teidät istumassa +vierashuoneessa vastaajan käsivarsi kaulallanne?" + +Hän oli tarttunut ansaan, jonka Traill oli häntä varten virittänyt ja +johon hän oli niin kylmäverisesti uhriaan johdatellut. Tämän jälkeen +nääntynyt vaimoraukka myönsi tahdottomasti oikeaksi melkeinpä jokaisen +oletuksen, minkä Traill esitti hänen syyllisyydestään. Hän ei enää +jaksanut taistella, ei edes ajatella puolestaan. Sally kuunteli vielä +hetken tätä surullista ajojahtia; sitten hän lähti pois oikeussalista. +Hän ei kestänyt enempää. + +Tyttö ymmärsi sanomattoman hyvin, miksikä syytetty naisraukka oli +eksynyt hairahduksiin, joista hänet nyt tuomittaisiin ja merkittäisiin +häpeällä. Olihan hän rakastanut; onnea janoova ja onnesta sykkivä sydän +oli ohjannut hänen tekojaan. Mutta nyt, kun rakkaus karsittiin niistä, +kun kaikki inhimillinen tunne syövytettiin pois ja alastomat teot vain +jätettiin sellaisinaan, verhotta, kaikkien nähtäviksi, — nyt hänen +menettelynsä tuntui julkealta, — sen täytyi tuntua siltä. Ja mies, joka +nämä hairahdukset oli armotta, sääliä tuntematta, paljastanut, repien +ankarin kourin hajalle rakkauden kultaverhot niiden ympäriltä, — tämä +mies, Jack Traill, piteli samoissa armottomissa käsissään Sallyn onnea, +hänen kunniaansa, hänen koko elämäänsä. + +"Te, joka oman tunnustuksenne mukaan voitte tahallisesti ja epäröimättä +leikitellä intohimon kanssa aina luvallisen ja luvattoman väliselle +kynnykselle", kuuli Sally Traillin pauhaavan hänen pyrkiessään pois +salista, — "te luulette siis, että valamiehistö, jonka muodostavat +maailmaa tuntevat miehet, uskoisivat pelkkien tunnollisuussyiden +estäneen teitä heittäytymästä tämän vastaajan inhoittavien pyyteiden +saaliiksi?" + +Sitenkö Traill ajatteli? Saattoiko hän todella ajatella siten? +Sellainenko oli 'maailmaa tuntevien miesten' käsitystapa? Eivätkö he +nähneet tällaisessa suhteessa mitään muuta; alastoman häpeän yksin? +Ei sydäntä, — ei rakkautta? Nämä kysymykset polttivat Sallyn aivoja +hänen rientäessään kotiin. Toisinaan hänestä tuntui ikäänkuin Traill +olisi viskannut herjaavan syytöksensä suoraan vasten hänen kasvojaan, +ja hän toisteli lukemattomat kerrat mielessään näitä selvääviä sanoja, +pakottaen itsensä syytettyjen penkille häväistynä ja tomuun lyötynä. +Mutta kun Traill saapui kotiin ja kysyi tyynesti ja rauhallisesti +Sallyltä, mitä tämä oli ajatellut hänen loistavasta "tapauksestaan", +kätki tyttö huolellisesti kaiken, mikä olisi voinut ilmaista hänen +mielensä epäilyksiä ja hänen raskasta ahdistustaan. + +"En jaksanut kestää loppuun saakka, ymmärräthän", hän sanoi. "Minun +täytyi poistua, ennenkuin tuomio julistettiin. Kuinka siinä kävi?" + +"Oh, — avioero; me voitimme. Valamiehistön päätös oli yksimielinen. +Mutta, totisesti, minä en tiedä, ymmärsikö se nainen tehneensä mitään +väärää. Hän sotkeutui pahasti, mutta minä luulen hänen puhuneen totta +pääkohdissa." + +Sally katseli miestä ihmetellen ja hämmästyneenä, mutta hän ei +rohjennut puhua mitään. Hän oli jo tottunut alistumaan. + +Vähitellen tämä tapahtuma alkoi hälvetä hänen muististaan; lopulta hän +unohti sen hänen mieleensä jättämän vaikutuksenkin. Hän alkoi jälleen +toisinaan käydä oikeussalissa, iloitsemansa Traillin voitoista, jotka +tuottivat miehelle yhä enemmän mainetta taitavana ja pelättävänä +lain ja esivallan miekankantajana. Traill ei enää lainkaan ehtinyt +työskennellä sanomalehtien hyväksi; oikeusasiat vaativat kokonaan hänen +aikansa. Hänellä oli nyt oma toimisto oikeushovissa, ja rauhallisempina +päivinä hän ja Sally joivat siellä yhdessä iltapäivä-teensä. + +"Me oletamme", saattoi tyttö joskus puhella, "että sinä et +ole nähnytkään minua koskaan ennen, ja että minä teen kauhean +sopimattomasti tullessani sinun kamariisi. Mutta minä tulen kuitenkin, +ja sitten, kenties, minun valmistaessani teetä sinä äkisti kiedot +käsivartesi minun vyötärölleni, ja minä tietysti loukkaannun syvästi. +Mutta sinä vain suutelet minua, ja sitten minä alan pitää sinusta, ja +sitten —" + +Näin hän johti miehen lasten leikistä tunteen intohimoiseen purkaukseen +ja Traill iloitsi huvitettuna tästä lapsellisuudesta, samoin kuin hän +nautti voimakkaasti miehisestä palosta, jonka tämä tyttö, — viaton +lapsi ja samalla täysi nainen, — sytytti hänen suonissaan hehkumaan. + +Samana keväänä Sally muistutti, että Traill oli luvannut kerran näyttää +hänelle Aspley Manorin. Mies riemastui tästä ajatuksesta. + +"Maalla vietetty päivä on paras virkistys minulle", huudahti hän, — "ja +sinulle myöskin. Minä kirjoitan heti Dollylle ja kysyn, onko Aspleyssä +ketään perjantaina. Ellei ole, niin me lähdemme sinne." + + + + +II LUKU. + + +Siitä syntyi matka. Perjantaina aamupuolella, kello yhdentoista aikaan, +he nousivat Trafalgar Squarella vuokra-autoon. Päivä oli aurinkoinen, +— sellainen päivä, joka kylmän ja sumuisen talven jälkeen saa ihmisen +tuntemaan elämän jälleen elämisen arvoiseksi. Sally istui Traillin +vieressä iloisena ja onnellisena, käsi miehen kouraan kätkettynä, +auringon lämpöinen paiste kasvoillaan, ja eloon heräävä, kirkkaasti +viheriöivä luonto ympärillään, kun he hyvää vauhtia kiitivät eteenpäin +pitkin valkoiselta hohtavaa maantietä. + +"Katso! Ah, näetkö?" hän huudahti riemuissaan, osotellen tien varrella +tuhansia nähtävyyksiä, jotka kiinnittivät hänen huomiotaan. Ja sitten +hän vihdoin kysyi: + +"Ehkä sinua kiusaa, kun minä näin reuhdon ja viittailen kaiken matkaa?" + +"Kiusaa? Siunatkoon, ei! Huudahtele sinä niin paljon kuin sinua +haluttaa. Se muistuttaa mieleeni niitä aikoja, jolloin minä lapsena +palasin Harrowin koulusta Aspleyhin lupapäivinä." + +Kun Manorin kartano alkoi häämöttää etäisyydessä ja he näkivät +seetripuuryhmän takaa rakennuksen korkeat ja tyylikkäät, Elisabetin +aikuiset savupiiput sekä punaiset päädyt, joissa kottaraiset pesivät, +nousi Traill puoleksi seisoalleen autossa, viskaten päänsä ylpeänä +pystyyn ja huudahti, ihastuksen loistellessa hänen silmistään: + +"Siinä se on! Tuolla, noiden tummien puiden keskessä! Lempo, — minä en +ole katsellut sitä kolmeen vuoteen." + +Tyttö ajatteli, että vaikka hän olisi nähnyt tämän kartanon silloin, +kun hän vielä asui kotona, pienessä Cailshamin pappilassa, isänsä +eläessä, niin hän ei olisi voinut olla huudahtamatta: "Mikä herttainen, +rakastettava paikka! Kuka siellä mahtaneeltaan asua?" Ja nyt hän tiesi, +että siellä oli asunut mies, joka näin oli tempaissut hänet elämän +pimeiltä takakujilta ja istuttanut hänet valoisaan, päivänpaisteiseen +huvipuistoon. Se lisäsi hänen mieltymystään, hänen rakkauttaan tähän +kauniiseen vanhaan aatelishoviin. + +"Sinä pidät lapsuutesi kodista, eikö totta?" hän kysyi Traillilta, joka +ilossaan käyttäytyi suorastaan poikamaisesti. + +"Kyllä! Luulisinpä pitäväni. Minä tunnen jokaisen kiven, kannon ja +polun pitkälti täällä ympäristöllä." + +"Käsitän, että sinulla on muistoja täältä. Mutta sitä minä en ymmärrä, +kuinka sinä saatoit tästä erota." + +"Oh, minä olin narri, houkkio, — tietenkin. Minä halusin käsiini selvää +rahaa, enkä minä olisi kuitenkaan voinut myydä kartanoa. Siksi minä +vaihdoin sen siskoni osuuteen. Siihen aikaan minusta tuntui sopivalta +tehdä siten. Ja tiesinhän minä, että jos haluan, niin minä saan +sopimuksemme puretuksi milloin hyvänsä." + +"Voitko sinä purkaa sen?" + +"Taivas! Totta kai. Lakihan sen määrää." + +"Siitä sinä et ole puhunutkaan minulle." + +"Enkö. Oh, tietysti minä saan kartanon takaisin, kun vain maksan +sisarelleni jälleen viisituhatta puntaa. Sen summan minä silloin sain +häneltä." + +Sally ei puhunut mitään, mutta hän käsitti, että tässä ilmaantui äkisti +uusi vaara uhkaamaan hänen onneaan. Hän oli nyt huomannut, kuinka +Traill — kaikista bohemi-tottumuksistaan huolimatta — oli sydämestään +kiintynyt tähän vanhaan sukuperintöön, ja hän aavisti, että jos mies +jolloinkin palaisi jälleen kotikartanoonsa ja omaksuisi syntyperänsä +ja luonnollisen ympäristönsä elämäntavat, niin heidän kahden täytyisi +vieraantua toisistaan enemmän tahi vähemmän. + +He ajoivat sisään portista, auton vieriessä edelleen seetrien ja +loistavien tulpaani-istutusten reunustamaa lehtokujaa, ja nyt vanha, +arvokas Manor oli kokonaisuudessaan heidän silmiensä edessä. + +"Se on suurenmoinen", huudahti Sally. "Ja kun ajattelen, että +kuningatar Elisabet on ollut täällä ja nähnyt sen aivan samanlaisena +kuin minäkin sen nyt näen, niin se tuntuu minusta kaksin verroin +ihmeellisemmältä." Tämän historiallisen tapahtuman oli Traill kertonut +hänelle matkalla, tietäen, että se herättäisi tytön lapsekkaasti +innostuvassa sielussa romanttisia ja upeita mielikuvia. + +"Kyllä," sanoi Traill hymyillen, — "kyllähän se lisää väriä tähän +vanhaan rähjään! Ja sille herrasmiehelle, joka niihin aikoihin hoiti +Manoria, se lisäsi ennenkaikkea kustannuksia. Arvaan, että hänen täytyi +kuningattaren käynnin jälkeen elää monta kuukautta saiturin tavoin, +kiristääkseen talousmenoista jälleen tuhlatut varat." + +He pysähtyivät pääkäytävän porrasten eteen, ja Traill auttoi tytön alas +ajoneuvoista. + +"Luulen, että taloudenhoitaja saa ensi työkseen tarjota meille pienen +välipalan. Oletko sinä nälkäinen?" Hän aukaisi hallin oven ja päästi +tytön ohitseen sisälle. + +"Olen, hirvittävästi. Luulen, että ajomatka sai sen aikaan." + +"Hyvä on; me syömme aivan oitis. Odota minua hetkinen, — menet +tästä hallin läpi, — tyylikäs, vanha koju, eikö totta? — menet, ja +käännyt ensimmäisestä ovesta vasemmalle; siellä on ruokasali. Minä +en viivy kauan. Minä vain toimitan tämän kurjasti maalatun autopahan +pois silmistä ja puuhaan ohjaajalle aterian keittiössä. Odota minua +ruokasalissa." + +Hän palasi portaille ja sulki oven jäljissään. Sally katsahti +ympärilleen, seisten hetken liikkumattomana asemillaan. Hän tunsi +itsensä kumman vieraaksi täällä, — seinien arvokas tammilaudoitus, +ylelliset hopeakoristeet, vanhanaikainen, hienostuneen maun päiviltä +periytynyt sisustus, — tämä kaikki ikäänkuin kuiskaili hänelle joka +taholta: sinä et kuulu meidän maailmaamme. Tyttö ymmärsi hyvin, että +Traillin täytyi rakastaa tätä arvokasta loisteliaisuutta, Traillin, +joka oli syntynyt ja kasvanut sen keskessä ja sitä varten; mutta +Sally itse — hän tunsi tässä ympäristössä outoa painostusta, joka +voitti yksinpä hänen ihailunsa ja hartaan ihastuksensakin. Jos Traill +peruuttaa sisarelleen tekemänsä myönnytyksen, ajatteli tyttö, — +peruuttaa sen nyt, kun hänen maineensa ja arvonsa virkamaailmassa +kohoaa päivä päivältä —, niin voiko mies tuoda hänet mukanaan tähän +kotiin? Sally tunsi, ettei hän ole tänne sovelias; ja tämä tunne sai +lämpimän veren jäähtymään hänen suonissaan. + +Hitaasti ja arastellen hän kulki edelleen, joka askeleella toivoen, +että Traill jo palaisi ja ikäänkuin oikeuttaisi hänet tunkeutumaan +tähän outoon maailmaan, johon hän ei pitänyt itseään kelvollisena. +Ruokasalin oven edessä hän pysähtyi epäröiden ja katseli pelokasta +odotusta kuvastuvin silmin, eikö Traillia jo näkyisi. Mutta vihdoin +hän koetti rohkaista mieltään karistamalla sielustaan tämän oudon +ympäristön synnyttämän arkuuden, hän tarttui lujin sormin oven kahvaan, +aukaisi raskaan tammioven ja kävi sisälle. + +Hän kohtasi mrs Durlacherin hämmästyneen katseen, — se tähtäili häntä +hienojen, ylhäisesti kohotettujen kulmakarvojen alta. Mrs Durlacher +nousi hitaasti seisaalleen mukavasta nojatuolista, jossa hän oli +istunut, ja kysyi tunnustellen: + +"Tehän olette miss — miss —?" + +"Bishop," vastasi Sally kuivin huulin. + +"Niin, minä muistan, Bishop, — miss Bishop." Sally kumarsi puoleksi +tiedottomasti. + +"Mutta mikä tuottaa —?" Traillin sisar keskeytti, ymmärtäen, että jatko +liian ilmeisesti osoittaisi hänen teeskentelevän tietämättömyyttä. +Kuitenkin, hän olisi tahtonut kysyä tytöltä monia seikkoja; hän ei +esimerkiksi, tiennyt, olivatko he kenties salaisesti vihityt. Hän +ymmärsi, että näiden kahden täytyi olla nyt läheisempiä ystäviä kuin +kolme vuotta sitten, jolloin oli tavannut saman tytön Jackin asunnossa. +Silloin Traill oli sanonut tytön syntyneen ylhäisön naiseksi, ja nyt +hän toi hänet mukanaan Aspley Manoriin! Olivatko he naimisissa? Ajatus +koski häneen kipeästi. + +"Tulitteko te tänne minun veljeni mukana?" kysyi hän, edelleen +ajatustensa hämmentämänä. + +"Tulin," vastasi Sally. "Luonnollisesti minä tulin mr Traillin +seurassa." + +"Mutta hän ei kertonut mitään vieraista. Hän kirjoitti. Minä — minä +luulin hänen tulevan yksinään." + +Siihen ei sopinut vastata mitään. Sally tunsi, että hän oli +käyttäytynyt naurettavasti, jos olisi pyytänyt anteeksi saapumistaan. +Hän vaikeni. + +"No niin", sanoi mrs Durlacher hymyillen, "pelkään, ettei meillä ole +tässä silmänräpäyksessä paljon tarjottavaa teille. Jack oli tyhmä, +kun ei ilmoittanut teidän tulostanne. Ettekö halua vähentää hiukan +vaatteitanne, pyydän?" + +Hän järjesti vieraansa olon mahdollisimman mukavaksi, sillä +vierasvaraisuus on hyvinkasvatetun englantilaisen vallasnaisen +päähyveitä. Siihen pakottavat häntä tottumus ja tapojen kahleet +silloinkin, kun luonne tahi mieliala tällaista hyvettä kernaimmin +vieroksuisivat. Hän johti Sallyn istumaan tulennoksen ääreen ja alkoi +sitten tavan vaatiman keskustelun. + +"Tulitteko tänne suoraan kaupungista," kysyi hän. + +"Tulimme, mrs Durlacher." + +"Kaunis ajomatka, eikö totta?" + +"Oh, kyllä; ihastuttava." + +"Kuulkaahan, kauanko siitä on aikaa, kun me viimeksi kohtasimme?" + +"Kolme vuotta, luullakseni; ehkä hiukan enemmän." + +"Niin, tietenkin; tietenkin siitä on jo kulunut vuosia. Mikä ihana +muisti teillä onkaan! Haluatteko ennen ateriaa vielä katsella taloa? +Tämä on vanha, muistorikas rakennus, uskotteko? Mutta ehkäpä te +mieluummin aterioitte ensin, niinkö?" + +Sally nousi innostuneesti seisaalleen. + +"Oh, en suinkaan. Minä katselisin mielelläni kaiken viipymättä. Jo +halli oli minun mielestäni ihmeellinen." + +Mrs Durlacher nousi myöskin, tarkastellen arvostelevasti Sallyn pukua, +joka — ollen kokonaan toisenmoinen kuin hänen pukunsa kolme vuotta +sitten — oli aistikkuudellaan aluksi hämmästyttänyt häntä. + +"Niin, halli on hyvin vanhanaikainen. Me pistäydymme ensin kirjastoon." + +Tällöin, kun Sallyn jo oli täytynyt kituen laahustaa ohi monen +polttavan tulenliekin, saapui hänen turvansa ja auttajansa. Traill +aukaisi pikaisesti oven ja riensi heidän luokseen. Hänen ilmeistään, +askeleistaan, hänen koko olennostaan näki, että hän oli jostakin +kiihtynyt. + +"Sanoivat sinun olevan täällä, Dolly," alkoi hän, puristaessaan +sisarensa kättä, ja hänen äänessään kuvastui muutakin kuin pelkkää +tapaamisen riemua. + +"Niin, totta kai he niin sanoivat", vastasi sisar nauraen. "Kaiketi +sinä, muuten, huomasit vaunutkin pihalla? Näit, että minä olin tänään +saapunut niillä. Siitä minä nyt muistan," jatkoi hän, — "Garrett +tarvitsee puhtaan kauluksen. Näitkös sinä hänet?" + +"Garretin? Ajajan? Kyllä." + +"No niin, oletko sinä koskaan ennen nähnyt niin tahraista kaulusta —" + +"Minä annan palttua ihmisten kauluksille." + +"Et tekisi niin, jos sinä joutuisit istumaan vaunuissa toista tuntia, +sellainen kaulus aina silmiesi edessä. Siten minulle kävi tänä aamuna." + +"No hyvä; mutta ethän sinä voi vaatia palvelijoilta puhtautta, — tahi +voitko? Kunhan he vain salaavat likaisuutensa, niin sinä saat olla +tyytyväinen." + +Mrs Durlacher purskahti heleään nauruun. Veljen pureva ylenkatseisuus +huvitti häntä aina. + +"Minnekkä te olette lähdössä?" kysyi Traill Sallyltä, kääntyen häneen +päin. + +Mrs Durlacher ehätti vastaamaan: + +"Aioin näytellä miss Bishopille taloa nyt ennen ateriaa. Sinä +luultavasti näytät hänelle myöhemmin tilukset." + +"Hän on liian väsynyt, lähteäkseen nyt heti kiertelemään portaita +ylös ja alas," sanoi Traill arvelematta. "Huomaahan, että me ajoimme +Trafalgar Squarelta tänne saakka tärskyttävässä vuokra-autossa. Ei, +tytön täytyy syödä ensin. On parasta, kun menet riisumaan hattusi, +Sally. Missä Taylor on? Hän voi ohjata tytön joko Elisabetin kamariin +tahi sinun omaan huoneeseesi, Dolly, ellei sinulla ole mitään sitä +vastaan." + +Mrs Durlacherin ylähuuli koukistui, mutta Traill ei huomannut sitä. Hän +puhui jälleen Sallylle. "Ehkä sinä kernaasti jättäisit hattusi samaan +paikkaan, johon Hänen Majesteettinsa kerrotaan nojanneen väsynyttä +päätään?" hän kysyi. + +Sally hymyili. Mrs Durlacher hymyili myöskin, mutta kun Traill aikoi +soittaa kelloa, kutsuakseen palvelijan, sanoi hän vasten tahtoaankin: + +"Pyydän, salli toki minun osottaa vieraalle tämä _kunnia_ omassa +talossani." + +Hän älysi heti harha-askeleensa, mutta ei voinut enää korjata sitä. +Hänen oli työläs hillitä mielikarvauttaan, nähdessään joutuvansa +tappiolle aikeissaan. Vain suurpiirteiset naisluonteet jaksavat +taistella kylmäverisesti silloinkin, kun voitto silminnähden liukuu +käsistä. + +Traill soitti kelloa kiivaasti. Tämä pieni purkaus auttoi häntä jälleen +hallitsemaan mieltään; sitten hän kääntyi sisareensa. + +"Emme nyt huoli kiistellä siitä, kenenkä talo tämä on," hän sanoi +kylmästi. "Miss Bishop on väsynyt; siinä meidän ensimmäinen huolemme." + +Taylor, vanha palvelija, tuli sisälle. Traill jatkoi: + +"Taylor, opasta miss Bishop yläkertaan, kuningatar-huoneeseen." Hän +hymyili Sallylle, tämän poistuessa. Kun ovi sulkeutui, hän kääntyi +jälleen sisareensa. + +Mrs Durlacher oli raivoissaan. Hän oli joutunut häpeällisesti +tappiolle, ja nyt hänessä kiehui hävinneen, matalasieluisen naisen +palava kiukku. + +"Kuinka sinä uskallat tuoda — naikkosiasi tänne ja häväistä ja loukata +heidän vuokseen minua omassa kodissani!" hän sähähti. Traill kääntyi +häneen syrjin, nojautui uuninreunukseen ja nauroi. Häijymmin hän ei +olisi voinut maksaa sisarensa ilkeydenpuuskaa. Hänen naurunsa kaikui +raivostuneen vallasnaisen aivoissa kuin onnettomuutta ennustava +pasuunan toitotus. Mrs Durlacher jo katui, että oli uudelleen alottanut +kamppailun. + +"Sinun ei tarvitse huolehtia miss Bishopin suhteesta minuun," puhui +Traill tyynesti. "Sinä et kuitenkaan pysty luokittelemaan häntä +oikein; sinä erehdyt jälleen, kuten kerran ennen, arvaillessasi häntä +muotitytöksi. Sinä et edes pysty itse käsittämään mitä sinä puhut, tahi +mitä sinä tarkoitat, — ja siinä onkin sinun ainoa puolustuksesi. Sinä +olet nainen. Mutta suonet anteeksi, jos minä eräässä suhteessa oikaisen +sinua. Sanoit, että tämä on sinun talosi, mutta erehdyt siinä; Aspley +Manor on minun." + +"Eiköhän sinun ole maksettava minulle viisituhatta puntaa, ennenkuin +olet oikeutettu puhumaan noin?" kysyi sisar. Hän oli nyt voittanut +kiivautensa, ja hän päätti liikehtiä varovasti, välttääkseen uusia +tappioita. + +"Luuletko sitten, että maksaminen olisi minulle kovin työlästä?" kysyi +Traill vuorostaan. + +"No niin, onko sinulla rahat käsillä?" + +"Oh, ei," hymähti Traill. "Minulla ei koskaan ole mukanani enempää kuin +neljä tahi viisi puntaa kerrallaan. Mutta älä nyt hulluttele, Dolly. +Ethän tahtone ärsyttää minua tekoon, jonka tiedät tuottavan sinulle +huolta koko loppuiäksesi? Ymmärräthän, että minä voin hankkia rahat +vaikka huomiseksi, jos haluan. Sinä olet jo ärsyttänyt minua aivan +riittävästi." + +"Millä sitten?" + +"Aluksikin sillä, että saavuit tänään Aspleyhin." + +"Miksikä se ärsyttää sinua?" + +"Siksi, että minä arvaan hyvin sinun syysi. Sinä tiesit, että miss +Bishop olisi minun mukanani, — seuranaisesi ystävällisesti kertoi sinun +ymmärtäneen asian siten." Hän kääntyi ja tarkasteli sisartaan lujin +silmäyksin. "Sinä olet, Dolly, notkea kuin tina, mutta sinä et tiedä, +kuinka minun kanssani on leikiteltävä." + +"Vai niin, mrs Butterick on kertonut sinulle sellaisia?" + +"Kyllä. Hän puhui kuin ilmestyskirja. Kas niin, minähän olin nimenomaan +kysynyt, onko Aspley Manor tänään tyhjillään; mitä lempoa sinä sitten +tulit etsimään täältä?" + +"Myönnähän, Jack, että sinä voisit puhua hiukan kohteliaammin," ehdotti +mrs Durlacher. + +"Se ei tee asiaa mutkattomammaksi sinulle eikä minulle. Mutta suostun +kernaammin siihen kuin sallin sinun alinomaa keskeytellä ja poiketa +asiasta. Miksikä sinä siis tulit tänne?" + +Naisen aivot voivat työskennellä hämmästyttävän nopeasti, milloin +hän vain tajuaa mihin suuntaan hänen on ohjattava ajatuksiaan. Mrs +Durlacher puristi huulensa yhteen, ikäänkuin pidättääkseen vastausta +itsepäisesti niiden takana, ja hänen silmänsä saivat kokonaan uuden +ilmeen. + +"Minkätähden?" kysyi Traill jälleen. + +Sisar kohautti hartioitaan ja huoahti, näköjään pudistaakseen yltään +pettymyksen tunnon. Sitten hän sanoi, kääntyen katselemaan ulos +ikkunasta: + +"Halusin tavata sinut, — siinä kaikki." + +"Mutta sinähän tiesit, etten minä saapuisi yksinäni?" + +"Arvasin sen, — aavistin sen sinun kirjeestäsi, — siitä, kun sinä +sanoit toivovasi, ettei täällä olisi silloin ketään. Mutta — minä +ajattelin, ettei minun tuloni haittaa mitään, — eikä täällä muuten +olisi kukaan järjestänytkään mitään sinun varallesi, — ja sitten, — +minähän sanoin — halusin tavata sinut." + +"Niin, mutta minkätähden?" Hän tarttui sisarensa käsivarteen, pidellen +hänen kyynärpäitään kämmenensä kuvussa. + +Mrs Durlacher huokasi jälleen, sitten hän kääntyi, irroittautuen +melkein ärtyisästi, istui tulennoksen luo ja alkoi tuijotella +hiillokseen. + +"Emme voi nyt ryhtyä puhumaan siitä," sanoi hän hiljaisesti. "Miss +Bishop on tuokion kuluttua jälleen täällä." + +"Etkö sinä ole onnellinen? Vaivaako sinua mikään?" + +Sisar ummisti silmänsä, ikäänkuin myöntääkseen siten, olevan. + +"Sinä et ole onnellinen?" + +"En." + +"Harold?" + +"Niin." + +Traill katseli sisartaan ja luuli ymmärtävänsä, että ylpeys esti häntä +puhumasta suruistaan. Ja näin juuri mrs Durlacher oli halunnutkin hänen +ajattelevan. + +"Mitä miehesi on tehnyt?" + +"Eivät hänen tekonsa ole syynä, — en usko hänen tehneen mitään." + +"No, mikä sitten on vikana?" Hän laski kätensä sisaren olkapäälle. +"Dolly raukka", hän jatkoi lempeästi. "Mutta sanohan, miksikä sinä +ärsytit minua, sanomalla, ettei minun sovi tuoda tänne — naikkosiani?" + +Sisar katsahti häneen avoimesti ja ujostelematta. "Olin +mustasukkainen," hän tunnusti. + +Traill naurahti hilpeästi. Sisaren sanat hipaisivat hänen +itserakkauttaan, kuten Dolly oli suunnitellutkin. Mies kumartui ja +suuteli sisartaan poskelle, ja kun Sally tuli ovesta sisään, hän näki +tämän suudelman. Tyttö ei tiennyt, mikä sen oli aiheuttanut, mutta hän +aavisti herkistyneessä mielentilassaan, että hänelle se ennusti vaaraa, +jota hän nyt oli oppinut pelkäämään. + +"Minun sisareni ei ole tyytyväinen mieheensä," kertoi Traill Sallylle, +kun he jälleen ajoivat Lontoota kohden. + +"Siitäkö hän puheli sinulle, minun ollessani yläkerrassa?" kysyi tyttö. + +"Niin." + +"Ja sentähden sinä siis suutelit häntä?" + +"Niin. Näitkö sinä?" + +"Kyllä, tullessani jälleen sisälle ruokasaliin." + +"No niin; asia on siten. Minä olenkin aina pitänyt Harold Durlacheria +houkkiona," lisäsi Traill miettivästi. "Sanoin sen sisarelleni useasti, +ennenkuin he menivät naimisiin. Herran nimessä, mitä hyvää voi +odottaakaan kaartinupseerilta? Hän elää, — ottaakseen elämältä minkä +saa, antamatta mitään. Epäilen, tokko hänen ruhonsa edes hedelmöittää +maata lahotessaan mullaksi hänen kuoltuaan. Hän luullakseni myisi +ruumiinsa, jos arvaisi sen näin kelvolliseksi." + +Sally sulki silmänsä Traillin puhuessa, ja aukaisi ne sitten äkisti, +tarkastellakseen hänen kasvojaan. Nämä karkeat puheenparret, joihin +Traill oli mieltynyt, eivät sallineet tytön pitkäksikään aikaa unohtaa, +kuinka kovettunut tämän miehen sielu pohjaltaan oli. + +"Aiotko sinä puuttua asiaan jollakin tavoin?" kysyi hän Traillilta. + +"Minä? Oh, kaiketi minun täytyy pyrkiä välittäjäksi tavalla tahi +toisella. Dolly on minun sisareni, ja minusta hän tuntuu nyt suorastaan +onnettomalta." + +Tämän, osaksi todellisen ja osaksi uskotellun syyn nojalla mrs +Durjacher sai veljensä alottamaan vieraskäyntinsä Sloane kadulla. +Traill oli käynyt siellä jo useasti, kertaakaan kohtaamatta Durlacheria +itseään. Mies oli aina poissa kotoa. Mutta sen sijaan hän tapasi mrs +Durlacherin vierashuoneessa monia odottamattoman mielenkiintoisia +henkilöitä, joita oli sinne kutsuttu vartavasten juuri hänen tähtensä. +Ne olivat, itse tietämättään, tärkeitä näyttelijöitä tässä pikku +näytelmässä, jonka huolehtiva sisar oli veljensä varalle järjestänyt. +Ja kaiken aikaa Traill kuvitteli, että hänen vieraskäyntinsä vain +tarjosivat lohdutusta ja tukea onnettomalle sisarraukalle. + +Kun Traill, kolmannen kerran uudistettuaan tämän vierailunsa, +parhaillaan istui teepöydässä, kahden kesken sisarensa seurassa, aukeni +ovi ja palvelija ilmoitti vieraan saapuneen, — miss Standish-Roen. + +Traill nousi ja tavotteli hansikkaitaan. Mrs Durlacher riensi ovelle +vierasta vastaan ja huudahti ihastuneesti: + +"Rakas lapsi, kuinka ilahutit minua tulollasi!" Hän suuteli tyttöä +poskille lämpimästi. "Tulehan, minä esittelen sinulle veljeni." + +Traill oli jo vieraan nimen kuullessaan muistanut nähneensä hänet +ravintolassa, ollessaan kerran sisarensa seurassa illallisella. Nyt hän +kääntyi ja tunsi heti tytön samaksi neidoksi, jonka hän silloin oli +huomannut naapuripöydässä, johtokuntiin kuuluvan isänsä seurassa. Hän +kumarsi, tarkastellen yhä tytön kasvoja. + +"Sinä et tietenkään lähde vielä, Jack," sanoi mrs Durlacher, katsellen +pyytävästi veljeään. Traill epäröi. Miss Standish-Roe istuutui ja +suuntasi silmänsä kysyvinä Trailliin, ikäänkuin vastaus koskisi juuri +häntä. + +"No niin, ehkäpä minä juon toisen kupillisen teidän seurassanne," +sanoi Traill. Hänen sisarensa kasvot loistivat, ja muutamassa +silmänräpäyksessä hän oli pienin onnistunein kääntein yllyttänyt +Traillin puhumaan mieliaiheestaan, sovinnaisuudesta. + +"Tuhannesti mieluummin", huudahti Traill, minä kuuntelen miestä, joka +tietää syyllisyytensä ja tunnustaa sen, kuin viattomuuttaan ruikuttavaa +naista, jonka hyveellisyyttä vain sovinnaisuus on estänyt kokonaan +tipahtamasta hänen sormiensa nenistä. + +"Siksipä te tuhosittekin sen naisen tässä muutamana päivänä, mr +Traill," sanoi miss Standish-Roe ihaillen. + +"Tuhosin? Kenet? + +"Naisen, joka oli suudellut — vastaajaa." + +"Ah, mutta ettehän te ollut oikeussalissa, tahi olitteko?" + +"En; minä luin asiasta sanomalehdistä; teidän sisarenne aluksi kertoi +minulle siitä." + +Mrs Durlacher katseli arastellen veljeään silmiin, peljäten hänen +aavistelevan hänen tarkoituksiaan. Mutta Traillin mielen täytti nyt +kokonaan helposti ymmärrettävä turhamaisuus; hän ei joutanut penkomaan +näiden sanojen merkitystä pohjiaan myöten. + +"No niin, siinä on juuri sellainen tapaus, johon minä äsken tähtäilin," +hän sanoi. "Siinä näemme sovinnaisuuden hyveen paljastettuna. Luulen, +ettei nainen ollut syyllinen kaikkein pahimpaan; sovinnaisuus +epäilemättä oli estänyt hänet siitä. Mutta hän oli ansainnut tuomionsa." + +"Mutta tehän kuitenkin vahvistitte hänen syyllisyytensä?" sanoi miss +Standish-Roe hämmästellen. "Vaikka uskoitte hänen puhuneen totta?" + +"Niin tietenkin," vastasi Traill. "Sellaiset naiset on karkoitettava +yhteiskunnasta, joka on liian täynnään heidän laisiaan." + +Mrs Durlacher kiiruhti vaihtamaan keskustelun aihetta. + +"Huomisillaksi minä tilaan aition jostakin teatterista, kuule Jack," +hän sanoi. "Haroldin täytyy lähteä muuanne, — kaiketi sinä tulet +aterioimaan meidän kanssamme ja seuraat sitten meitä teatteriin?" + +"Keitä ovat nämä 'me'?" + +"Miss Standish-Roe sekä minä. Ellet sinä suostu, niin me jäämme aivan +yksin." + +Sallyn kuva häilähti Traillin mielessä. Hänen täytyisi siis jättää +tyttö aterioimaan yksinään johonkin ravintolaan. Mutta entäpä niinkin? +Eihän hän ollut mitenkään sidottu. Hän vastasi: + +"Kyllä; minä tulen. Mihinkä aikaan sinulla on päivällinen?" + +Voitonriemu kohahteli mrs Durlacherin sydämessä. + +"Sinun olisi paras tulla puoli kahdeksalta," hän ehdotti. + +Traill myönsi jälleen. Hän ei hetkeäkään tuntenut itseään halukkaaksi +tähän seurailoon, mutta hän ei myöskään tahtonut myöntää itselleen, +että Sally kahlehtisi häntä. Hän halusi tuntea itsensä vapaaksi; siinä +hänen syynsä. + +Kun Traill oli lähtenyt, mrs Durlacher kääntyi ystävättäreensä. + +"Tulethan sinä, — voithan sinä tulla?" + +"Miss Standish-Roe nyökäytti päätään." + + + + +III LUKU. + + +Samana iltana Traill, palattuaan sisarensa luota, vei Sallyn mukanaan +aterioimaan pieneen Sohon ravintolaan, jossa he olivat ensimmäisen +iltansa istuneet. + +Siellä puuhasivat edelleenkin Madame — samoinkuin Berthe ja Marie — +samoinkuin viinuri Alexandra, — aina yhtä säännöllisinä, yhtä taitavina +ja nuhteettoman kohteliaina. + +"Bon soir, monsieur, — bon soir, madame!" Samat sanat entinen sävy; +aivan muuttumattomina. Yhteinen etu oli pitänyt heidät edelleen koossa, +ja yhteinen veren perintö kuvastui edelleen haihtumattomana heidän +tavoissaan ja käyttäytymisessään. + +"Minä aina tunnen itseni niin lämpimäksi täällä," sanoi Sally +hilpeästi, kun he jälleen istuutuivat entiseen pöytäänsä. + +"Kuinka niin?" + +"Täällähän me olimme yhdessä ensimmäisen iltamme." Tyttö ojensi kätensä +pöydän yli ja siveli Traillin sormia. "Tänne sinä minut kaikkein +ensimmäiseksi johdatit." + +"Etkä sinä ole pahoillasi?" kysyi Traill vakavasti. + +"Pahoillani — en! Miksikä?" + +"Muistatko, mitä sinä sanoit minulle juuri täällä; vähää ennen kuin me +lähdimme minun asuntooni?" + +"Minä sanoin kai — yhtä ja toista." + +"Ei, — sinä puhuit varsin vähän silloin. Mutta sinä sanoit jotakin, +mikä painui syvälle minun mieleeni." + +"No?" + +"Sanoit, että minä olen kunniallinen mies." + +"Siten minä uskoin silloin; ja nyt minä tiedän sen todeksi, näiden +kolmen vuoden jälkeen." + +"Tiedät, — niinkö?" + +"Tiedän." + +"Ja kuitenkaan minä en ole vielä sanallakaan vihjannut sinulle, kuinka +minun pitäisi ainakin turvata sinun asemasi." + +Tytön huulet aukenivat erilleen tuskallisesti. Häntä kauhisti edelleen +jo pelkkä ajatuskin, että heidän suhteensa muuttuisi jonkinlaiseksi +liikesopimukseksi. + +"Sinä olet siis jättänyt kaiken vain luottamuksen varaan?" jatkoi +Traill. "Entä jos minä kuolisin, — oh, kuolema on sellainen suurteko, +johon vähäpätöisinkin meistä pystyy. — Berthe!" Hän kääntyi ja +neuvotteli hymyilevän tarjoojattaren kanssa illallisesta. "Otaksukaamme, +että minä kuolen", jatkoi hän sitten Sallylle, nojaten kyynärpäitään +pöytään ja katsellen tyttöä vakavasti silmiin. + +"Miksikä sinä puhut näin?" valitti tyttö, samalla kun hänen aivoissaan +välähti pelko: "Ajatteleeko hän todella kuolemaa? Entä jos hän aikookin +hyljätä minut?" Nämä epäilykset hyppivät hurjaa tanssiaan hänen +silmiensä edessä. Jos Traill olisi ollut kyllin tarkkanäköinen, hän +olisi voinut huomata nämä häälyvät aaveet. + +"Miksikä? Siksi, ettei minulla ole oikeutta sysätä näitä asioita +syrjään", puhui Traill ystävällisesti. "Sinulla ei ole hämärintä +aavistustakaan siitä, onko minulla mitään tarjona sinun varallesi. +Olen usein ihmetellyt, etkö sinä milloinkaan kysy minulta tätä, mutta +ei, — sinä et edes ajattelekaan koko asiaa. Etkö sinä menettele siinä +järjettömästi? Etkö sinä huomaa, että ihmisen täytyy ajatella myöskin +tulevaisuutta?" + +"Minä en tahdo ajatella tulevaisuutta," sanoi tyttö urhokkaasti. "Minä +kammoan sellaisia ajatuksia. Minä olen nykyhetkellä onnellinen; enkö +minä saa tyytyä siihen?" + +"Kuka takaa sinun onnesi huomispäivänä? Siinä se! Etkö nyt ymmärrä, +Sally, että kun minä liitin sinut omaan elämääni, niin minä samalla +sitouduin vastaamaan sinun kohtalostasi? Tämä sitoumus minun on nyt +täydennettävä. Kun me tänä iltana palaamme kotiin, niin me valmistamme +jonkinlaisen sopimuksen, ja huomisaamuna minä vien sen asianajajalleni +laillisesti vahvistettavaksi." + +Sally kumartui eteenpäin pöydän yli ja kosketti jälleen miehen kättä. +Hänen kasvonsa, joista vielä äsken loisti hilpeä huolettomuus, olivat +nyt tuskan pimentämät. + +"Älä tee sitä," hän sanoi; "minä pyydän, älä tee sitä. Minä en välitä +mistään sopimuksista niin kauan kuin sinä pidät minusta. Mitä sopimus +hyödyttää minua, jos sinä kuolet, niinkuin sanoit! Mitä iloa se voi +tarjota minulle? Luuletko, että minä silloin jaksaisin elää?" + +Traill tarkasteli hämmästyneenä tyttöä. "Älä sinä puhu hullutuksia," +sanoi hän lujasti, mutta samalla ystävällisesti. "Sinä olet pieni, +rakas, yksinkertainen lapsi, mutta sinun täytyisi yhtä hyvin elää ilman +minuakin. Jokainen sen jaksaa. Ja sinä luultavasti rakastaisit sitten +jotakin toista miestä." + +"Vähän sinä tiedät minusta," huudahti Sally katkerasti, "jos todellakin +ajattelet siten." + +"No niin, enhän väittänyt sitä varmaksi, — oletin sen vain +mahdolliseksi. Luulen siinä asiassa tuntevani hiukan ihmisluonnetta. +Ja sen pohjalta näitä seikkoja on arvioitava eikä tunteen kannalta. +Mutta en väitä mitään sinusta. Sanon vain, että sinun täytyy elää, ja +minun täytyy huolehtia siitä, että sinä voit elää. Miksikä sinä niin +kauhistut sellaista pientä sopimusta? Miksikä?" + +Tytön pää painui. Kuinka hän olisi voinut puhua miehelle +epäilyksistään, kun hän ei voinut osoittaa mitään syytä pelkoonsa? +Ja ehkä hän sanoillaan vain herättäisi miehessä eron ajatuksen, joka +muuten kenties ei koskaan syntyisi hänen mielessään? Tämä pelko salpasi +tunnustuksen hänen sydämeensä. + +"No, minkätähden?" toisti Traill. + +"Se ei miellytä minua," sopersi tyttö epäröiden. "Se tuntuu niin +rumalta, — siinä kaikki." + +"No niin; pelkään, että meidän täytyy alistua sellaiseen rumuuteen," +päätti Traill. "Minä menettelisin kehnosti, ellen taivuttaisi sinua +siihen. Teemme sen tänä iltana; sittenhän se on ohitse." + +Traill kirjoitti sopimuksen vielä samana iltana. Sitten hän näytti +sen Sallylle. "Sinun pitäisi lukea tämä, ennenkuin minä jätän sen +vahvistettavaksi," hän ehdotti. + +"En minä halua lukea sitä," vastasi tyttö. + +"Miksikä et?" + +"Se ei huvita minua. Sinä olet kirjoittanut sen omaksi iloksesi, etkä +minun mieltäni noudattaaksesi. Ole hyvä, — älä pyydä minua lukemaan +sitä!" + +Traill ei ymmärtänyt tytön järjetöntä itsepintaisuutta, ja hän kohautti +hartioitaan puoleksi tyrmistyneenä. "No, kuten haluat," hän vastasi +rauhallisesti ja työnsi paperin kirjoituspöytänsä laatikkoon. "Joka +tapauksessa minä annan sinulle tästä jäljennöksen." + +Sally hyvästeli hänet, kuten tavallisesti, ja lähti hitaasti +yläkertaan, josta Traill oli vuokrannut hänelle pienen huoneuston Tyttö +istui ajatuksissaan pianon ääreen ja alkoi soittaa, itsekään tietämättä +mitä. Sitten hän äkisti säikähti ja nosti kätensä koskettimilta, — +olihan Traill nyt kotona, hänen huoneidensa alapuolella, ja hänen oli +lupa soitella pianoaan vain silloin, kun Traill oli poissa. Hetken hän +vielä istui paikallaan, sivellen hellävaroin koskettimia ja kuvitellen +sielussaan kuulumattomia säveleitä ja sointuja, ikäänkuin tuntien ne +sormenpäissään. Sitten hän nousi, seisoi liikkumattomana ja tarkkasi +alhaalta kuuluvia vaimennettuja ääniä. + +Hän kuuli lasin kilahtelevan. Traill sekoitti iltawhiskyään. Siitä +tyttö ymmärsi, että hän kohta menisi levolle. Eikö hän enää tulisikaan +tapaamaan tyttöään tänä iltana? Sally katsahti kelloa, joka tikitti +uuninreunuksella. Se oli hiukan yli yhdentoista. + +Tyttö meni makuuhuoneeseensa ja alkoi riisuutua. Hän otti ylleen uuden, +pitsikoristeisen yöpuvun, jonka hän oli ostanut vasta muutamia päiviä +sitten. Katsellessaan itseään arvostelevasti kuvastimesta hän huomasi +hiuksiensa olevan epäjärjestyksessä. Hän päästeli tukkansa valloilleen +ja haroi sen pitkiä suortuvia sormiensa lomitse, muistellen kuinka +monesti Traill oli tehnyt samoin. Ja tätä ajatellessaan hän äkisti +heittäytyi polvilleen vuoteensa viereen ja rukoili nyyhkyttäen: + +"Jumala, — salli hänen rakastaa minua, — aina — aina! Osoita minulle, +kuinka minä voin saada — loppumattomasti — hänet rakastamaan itseäni!" + +Näin hän huokaili, tuntematta uskoa ja saamatta rukouksestaan +luottamusta. Hän ajatteli enemmän Traillia kuin Jumalaa, ja hän tunsi +ettei rukouksensa voinut auttaa häntä. Mutta hänen sydämensä ahdistus +purkautui tähän avunhuutoon, ja hän osotti sen Jumalalle, ikäänkuin +voidakseen lohduttaa mieltään sillä, että hän ainakin oli rukoillut +armahdusta. + +Mutta kesken huokaustensakin hänen täytyi kuunnella alhaalta erottuvaa +hälyä. Hän huomasi, että Traill liikkui nyt makuuhuoneessaan; hän oli +menossa levolle. Tyttö kuuli miehen aukovan vaatekaapin ovia, kun hän +järjesti seurustelupukunsa säilöön. Ja sitten rasahtelivat vuoteen +teräsjouset, kun Traill kääntelehti patjoillaan, tavotellen mukavaa +makuuasentoa. + +Sally nousi pikaisesti seisoalleen, kuivasi kasvonsa hajuveteen +kostutetulla nenäliinalla ja heitti hartioilleen silkkisen iltavaipan, +rientäen epäröimättä portaita alas. Hän aukaisi pimeän etuhuoneen oven +ja hiipi sisälle. + +"Jack," kuiskasi hän. "Jack!" + +Hänen kurkkuaan kuivasi ja tämä hiljainen huudahdus häipyi +kuulumattomiin hänen huuliltaan. Ei vastausta. + +"Jack!" uudisti tyttö ja kosketti Traillin makuuhuoneen oven kädensijaa. + +"Sinäkö, Sally?" + +"Minä, — olen." + +"Tule sisälle. Minä olen jo vuoteessa. Mitä puuttuu? Tule sisään." + +Sally aukaisi oven. Traill oli noussut istumaan vuoteelleen, haparoiden +tulitikkuja, ja raapaisi nyt valkean sekä sytytti yöpöydällään olevan +kynttilän. + +"Herra nähköön!" huudahti hän, "sinähän vilustut tuossa asussa. Mitä +sinä tahdot, lapsi?" + +"Minä en voi saada unta," mutisi tyttö, siristellen silmiään, joita +kynttilän äkillinen valo häikäisi. + +"Minkätähden et?" + +"En tiedä." + +"Ajatukset vaivaavat?" + +"Niin, — niin luulen." + +"Lue sataan; yksi, kaksi, kolme —" + +Sally koetti hymyillä, peljäten, että mies muuten huomaisi, kuinka +onneton hän oli. + +"Ei se auta. Mieluummin minä ottaisin jonkun kirjan," sanoi hän. "Ehkä +—" + +"Niin, tietysti; se on hyvä keino. Ota, minkä haluat. Ja koeta +tupakoida hiukan. Se tekee sinut uniseksi." + +Traill heittäytyi jälleen makuulle vuoteeseensa. + +Tyttö pistäytyi etuhuoneeseen ja otti käteensä ensimmäisen kirjan, +minkä sattui pimeässä tapaamaan. + +"Löydätkö sinä mitään?" kysyi Traill. + +Sally tuli jälleen valoon ja vilkaisi kirjan päällystä. + +"Tässä on... Macaulayn 'Englannin historia'," luki hän. + +Vuode rasahteli, kun Traill purskahti nauruun. + +"Se kyllä nukuttaa sinut uneen," hän sanoi. + +"Mutta ehkäpä minä vielä ottaisin savukkeenkin." + +"No, mikäs siinä. Ota vaan." + +"Mistä minä saan sen?" + +"Rasiasta; se on minun liivini taskussa." + +Tyttö etsi savukkeen ja tuli sitten jälleen Traillin vuoteen viereen +seisten siinä hetken neuvotonna. + +"Haluatko sinä, että minä puhallan kynttilän sammuksiin?" hän kysyi. + +"Eikö mitä; ei sen ole väliä. Minä saan sen kyllä sammumaan, nousematta +vuoteesta. Sinä osaat paremmin mennä ovelle, kun meillä on valoa." + +Sally istahti vuoteen laidalle ja kumartui miehen ylle, kietoen toisen +kätensä hänen kaulalleen. + +"Hyvää yötä," kuiskasi hän, lähentäen huuliaan Traillin kasvoihin. + +"Lempo vie, sinähän tuoksut hajuvesiltä!" huudahti mies. "Onko sinulla +tapana aina nukkumaan mennessäsi valella hajuvesillä itseäsi?" + +"Ei." Tytön kurkkua kuivasi ja hänen kielensä tarttui hampaisiin kuin +nahanpala. "Ei aina." + +"No niin, hyvää yötä, pienokaiseni. Kun sinä luet Macaulayta puolen +sivun verran, niin olet jo unessa. Suutele minua." + +Sally painoi huulensa miehen suulle, ja sitten, kun Traill tuntui +haluavan kääntää päänsä syrjään, hän kiiruhti pois, katuen, että oli +lähtenytkään huoneistaan. + +"Osaatko sinä kulkea portaissa ilman kynttilää?" kysyi mies, kun tyttö +oli ovella. + +"Osaan," vastasi Sally tukahtuneesti, "osaan vallan hyvin." Hän +sulki oven jäljessään ja riensi edelleen. Traill tunsi mielessään +hämärää kummastelua, sammuttaessaan kynttilän. Sitten hän kuunteli +tytön askeleita, kunnes ne pysähtyivät seuraavassa kerroksessa hänen +yläpuolellaan; silloin mies käänsi kylkeä ja nukkui. + +Mutta Sally ei saanut unta sinä yönä. Kun hän ehti makuuhuoneeseensa +hän paiskasi kirjan ja savukkeen vuoteelleen ja heittäytyi itse niiden +päälle. Nyt alkoivat kyyneleet valua hetteistään. Jos Traill olisi +kuunnellut muutamaa silmänräpäystä kauemmin, vaipumatta uneen, hän +olisi erottanut tytön hillittömät nyyhkytykset. + + + + +IV LUKU. + + +Kun Traill seuraavana iltapäivänä palasi oikeushovista ja kertoi +Sallylle, että hänen oli mentävä illaksi sisarensa luo Sloane-kadulle, +ei tyttö puhunut siihen mitään. Hän katseli miestä kysyvästi, mutta ei +tohtinut pukea kysymystään sanoihin. Hän aavisti, että Traill halusi +tuntea itsensä vapaaksi menettelemään, kuten halusi, tarvitsematta +selitellä mitään. Vaikka hän olisi ollut Traillin puoliso, hän tuskin +sittenkään olisi uskaltanut kysellä miehen syitä; nyt, kun hän oli +vain hänen ystävättärensä, oli hän vielä vähemmän oikeutettu vaatimaan +häneltä selityksiä. + +Sally luuli ymmärtävänsä Traillin sisaren tarkoitukset, ja hän +aavisteli, että mrs Durlacher vetosi avioliittonsa onnettomuuteen +vain tekosyynä. Tähän oletukseensa tyttö tahtoi kiinnittää Traillin +huomiota. "Ovatko sinun sisaresi ja hänen miehensä välit nyt paremmat?" +hän aloitti. + +"Ehkäpä ovat hiukan; luulen niin. En tiedä varmaan, — vaikeata arvata. +En ole vielä nähnyt miestä. Sisareni ei salli minun puhua hänen +kanssaan. Hän väittää, että minä vain pahentaisin asiaa." + +Tyttö katseli häntä suoraan silmiin. + +"Uskotko, että asia on vakava?" hän kysyi. "Arvatenkaan sisaresi ei +olisi voinut vain kuvitella, että heidän suhteensa on onnettomalla +tolalla?" + +"Kuvitella! Ei, — mitenkä hän voisi kuvitella sellaisia? Me Traillit +emme kuvittele mitään; meillä ei ole hituistakaan kuvittelukykyä. Ja +miksikä hän kuvittelisi mokomia? Mitä lemmon iloa siitä olisi? Mitä hän +sillä voittaisi?" + +"Sinun myötätuntosi," vastasi Sally. + +Traill poistui nauraen makuuhuoneeseensa. "Vielä mitä! — hittoako +hän välittää minun myötätunnostani", huudahti hän sieltä. "Vakuutan +sinulle, ettei Dolly ole mikään hempeämielinen olento. Hän huolii vähät +muusta, kunhan säilyttää asemansa kirkkaana maailman silmissä, — sen +voit uskoakin." + +Sally ei voinut jatkaa. Hän oli yrittänyt kylvää epäluulon siemenen +Traillin mieleen, mutta hänen kylvönsä ei onnistunut. Tiesihän Traill, +mitä sisar toivoi juuri hänen suhteensa, mutta hän ei ymmärtänyt +tapaa, jolla mrs Durlacher koetti toteuttaa toiveitaan. Ja Sallyn ei +onnistunut avata hänen silmiään näkemään, mitä kaiken takana piili. + +"Sinä aiot muuttaa nyt pukua?" kysyi tyttö. + +Traill mutisi jotakin myöntävää makuuhuoneestaan, ja Sally, joka +huomasi, että hänen mielensä oli täynnään muita asioita, hiipi +hiljalleen pois ja nousi omaan kerrokseensa. Hän meni ikkunan luo, +katsellen lähimmän kadunkulman ohi pyörtäviä naisia, jotka kiiruhtivat +Piccadillyyn kohottaen hameenliepeitään puolisääreen ja heilutellen +pieniä käsilaukkujaan samalla kun he maanitellen vilkuilivat +ympärilleen. + +Traill pujotteli päätään valkoisen, jäykäksi silitetyn paidan aukon +läpi ja kysyi: "Mitä sinä aiot puuhailla tänä iltana, Sally?" Ei +kuulunut vastausta. Traill katsahti ovelta etuhuoneeseen, ja kun hän +huomasi, että tyttö oli lähtenyt, hän alkoi äänekkäästi sadatella +paitaa, joka tuotti hänelle vastusta. Manaukset keskeytti ovelta +kuuluva koputus. Traill tuli kynnykselle, suorien paitansa helmoja, ja +aukaisi oven ulkoasuaan kainostelematta. + +"Sinä? Käy sisälle!" hän kutsui. + +Avoimessa ovessa näkyi pitkä, kaunismuotoinen, huolellisesti vaatetettu +mies. Hän asetti silkkihattunsa pöydälle, suu ylöspäin, riisui +hansikkaat käsistään ja viskasi ne huolettomasti hattuun, kääntyen +sitten Trailliin. + +"Sinä olet pois lähdössä?" hän kysyi. + +"Niin olen." + +"Tuletko jonnekin syömään minun mukanani?" + +"En ehdi." + +"Lähdet pikku naisesi seurassa kaupungille, varmaan?" + +"En. Hän on yläkerrassa." + +Vieraan silmäys viivähti hetken Traillin kasvoilla, ja sitten hän +kääntyi katselemaan James Brownriggin valokuvaa. + +"No niin, minusta aika tuntui pitkältä," hän sanoi. "Tulin senvuoksi +tapaamaan sinua." Hän otti taskustaan kultaisen savukekotelon ja +valitsi sieltä tupakan. Traill kiinnitteli nappeja paitansa kaulukseen +ja kalvosimiin. + +"Ajattelin, että me voisimme lähteä yhdessä kaupungille ja ottaa sinun +tyttösesi mukanamme johonkin varieteehen, kuten kerran ennenkin, — +kauanko siitä jo mahtaakaan olla?" + +Traill pistäytyi makuuhuoneeseen ja tuli hetken kuluttua takaisin +sovitellen kaulusta paidannappeihin. + +"Oh, eiköhän siitä jo ole aikaa," hän mutisi. + +"Pian vuosi, luullakseni. Viihdytkö edelleen hänen parissaan?" + +"Mainiosti. Haluatko whiskyä?" + +"En; kiitoksia, vanha veikko. Minnekkä sinä lähdet?" + +"Päivälliselle sisareni luo. Menemme, luullakseni, sitten Yorkin +herttuan teatteriin." + +"Ah, minä tapasin sisaresi tässä eräänä iltana." Hän istuutui, +nykäisten samalla housunlahkeitaan polvien kohdalta ylemmäksi. "Niin, +hän oli Prince'ssä luistelemassa, ja miss Standish-Roe oli hänen +seurassaan." + +"Hän on myöskin tänä iltana meidän mukanamme." + +"Onko?" Hänen katseensa vilahti jälleen hetkisen Traillin kasvoilla. +"Kirotun kaunis tyttö." + +Traill ei vastannut. Hän meni takaisin makuuhuoneeseensa ja hyräili +hiljalleen. Äkisti hän keskeytti ja huudahti: + +"Nytpä tiedän!" + +"No?" + +"Sanoit, että aika tuntuu sinusta pitkältä?" + +"Niin, tekisi mieleni tappaa sitä jotenkuten." + +"Hyvä. Sinähän voit viedä Sallyn aterioimaan." + +"Tyttösesi?" + +"Niin, hän jäisi muuten liian yksinäiseksi. Puhuin hänelle niin myöhään +tästä vierailustani, ettei hän ehtinyt kutsua luokseen ystäväänsä, +sitä, — mikä miss Hallard se nyt onkaan. Haluatko sinä? Älä epäröi +kieltäytyä, ellet halua." + +"Oh, en minä halua vastustella. Mutta entä tyttö itse?" + +"Minä kutsun hänet tänne." + +Hän kiiruhti Sallyn ovelle, ja vieras kuuli hänen huutavan tyttöä +nimeltä. + +"Minä tulen," vastasi Sally, ja hetken kuluttua hänen askeleensa +kajahtelivat porraskäytävässä. + +"Mr Devenish on tullut hakemaan meitä kaupungille," kertoi Traill +tytölle, ennenkuin he ehtivät alakertaan. "Kun minä en jouda, voit sinä +lähteä hänen kanssaan yksin." + +Askeleet pysähtyivät. Devenish sulki puolittain silmänsä, huvitettuna; +hän kuuli monia kertomattomia seikkoja tässä äänettömyydessä. + +"Pitäisikö minun mennä pukeutumaan?" kysyi tyttö hetken kuluttua. + +"Turhia. Hän on täällä alhaalla. Tule." + +Sally kävi sisälle ja Devenish astui häntä kohden, tervehtiäkseen. +"Hyvää iltaa, miss Bishop. Jos te olette ajatellut järjestää iltanne +toisin, niin kieltäytykää epäröimättä. Minulle vain kävi aika pitkäksi, +ja ajattelin saavani täältä seuraa." + +"Ajattelitte hyvin ystävällisesti." + +"Mitä vielä. Iloanihan minä vain etsin. Sanokaa, minne te mieluummin +lähdette; minusta on aivan yhdentekevää." + +Sally kääntyi Trailliin. + +"Menenkö minä nyt panemaan hatun päähäni?" Hänen äänessään ei ilmennyt +pienintäkään mielihyvän tahi harrastuksen värettä. + +"Niin, tee se. Jos olet nopea, niin pääsemme kaikin samalla kertaa +lähtemään." + +Tyttö poistui, ja Traill täydenteli asuaan. Devenish istui +miettiväisenä ja äänettömänä, kunnes hän äkisti kysyi: "Kauanko hän on +elänyt täällä sinun parissasi?" + +"Hiukan neljättä vuotta." + +"Niin, muistanhan sinun kertoneen siitä." + +He vaikenivat jälleen, ja Devenish katseli puolittain hymyillen, kuinka +Traill solmi kömpelösti valkoisen kaulanauhan kauluksensa ympärille, +vetäen sitten ylleen valkoiset liivit ja hännystakin, silminnähtävästi +ensinkään ajattelematta ulkoasuaan. Siinä, samoinkuin monessa muussakin +suhteessa he olivat aivan eri luonteisia, nämä vanhat ystävykset, +jotka pitävät toisistaan siitä huolimatta, että kohtasivat vain perin +harvoin, mikä ei miesten välisissä ystävyyssuhteissa olekaan mitään +tavatonta. + +Kun Sally jälleen tuli alas, he lähtivät kolmisin kadulle. Hetken +kuluttua Traill ojensi tytölle kätensä, kutsui ajurin ja nousi +vaunuihin. Devenish tarkasteli Sallyn ilmeitä, tytön katsellessa pois +vierivien vaunujen jälkeen, kunnes ne katosivat kadun vilinään. + +"Minnekkä me lähdemme?" hän kysyi sitten, kun Sally jälleen käänsi +katseensa toisaalle, herkän ilmeen sammuessa hänen kasvoillaan. + +"En todellakaan välitä siitä, en ensinkään. Minne hyvänsä." + +Devenish mainitsi Sohon pienen ranskalais-ravintolan. Tyttö pudisti +kieltävästi päätään. + +"Eikö sinne?" + +"Ei, minne tahansa muualle," sanoi tyttö. + +"Te ette pidä siitä loukosta?" + +"Oh, kyllä; pidän hyvinkin. Mutta —", hän epäröi. + +No niin. Sitten Devenish ehdotti erästä toista ravintolaa, ja +tyttö nyökkäsi myöntyvästi. Vain Sohoon, jonne monet onnen muistot +liittyivät, hän ei halunnut lähteä vieraan seurassa. + +Kun he olivat istuutuneet pöydän ääreen ravintolassaan, nojautui +Devenish tuolinsa selustaa vastaan ja katseli tyttöä nautinnolla. + +"Ymmärrättehän, kuinka kauniisti teette," sanoi hän, "kun näin tulitte +minun seurakseni." Mutta tyttö oli syventynyt omiin ajatuksiinsa, eikä +huomannut näiden sanojen sävyjä; hän töin tuskin erotti itse sanat +"Kumpaan," jatkoi mies edelleen, "haluatte mieluummin lähteä, kun +olemme aterioineet, teatteriin vaiko varieteehen?" + +"Mikä vain teistä on mieleisempää." + +"Hyvä, sitten lähdemme varieteehen. Teatterissa on pakko kuunnella +äänettömänä, ettei häiritsisi naapureitaan. Me lähdemme Palace'en." + +Kun he olivat ehtineet aterian puoliväliin, koetti Devenish alottaa +keskustelun sellaisesta aiheesta, jonka hän toivoi herättävän tytössä +harrastusta. + +"Jack lähti tänä iltana teatteriin, eikö totta?" + +"Kyllä." + +"York-teatteriin, kaiketikin?" + +"Niin, — luulen niin." + +"Tehän olette tavannut hänen sisarensa, mrs Durlacherin?" + +Sally ei ymmärtänyt, mikä tämän kysymyksen aiheutti, mutta hän iloitsi, +voidessaan vastata siihen myöntävästi. + +Devenish jatkoi: "Tapasin hänet hiljattain, ja hän kertoi teidän +käyneen Jackin seurassa Aspley Manorissa." + +"Kyllä, me kävimme siellä keväällä." + +"Hurmaava paikka, eikö niin?" + +"On, minun mielestäni se on ihmeellinen. Mitä mrs Durlacher sanoi +minusta?" Hän ei voinut pidättyä ilmaisemasta tätä uteliaisuuttaan, +vaikka hän ymmärsikin, ettei toinen voinut totuudenmukaisesti vastata +kysymykseen. + +Devenish muisteli, mitä kaikkea Traillin sisar oli puhunut hänelle; +hän muisteli myöskin, mitä tämä oli sanonut miss Bishopista puhumatta +mitään, — äänettömyydellään, ilmeillään ja merkitsevillä silmäyksillään. + +"Hän sanoi ihmetelleensä teidän kauneuttanne," hän vastasi vältellen. + +"Siinäkö kaikki?" kysyi Sally hymähtäen. + +"Oh, luullakseni ei. Mutta siinä oli läsnä myöskin miss Standish-Roe, +— hän, joka tänä ilta on heidän seurassaan teatterissa, — ja hän +keskeytti meitä usein, joten minun on vaikea muistaa tarkoin, mitä me +puhuimme." + +"Miss Standish-Roe?" toisti Sally melkein kuulumattomasti. + +"Niin, — Coralie, — vanhan Sir Standish-Roen nuorin tytär. Ettekö +tiennyt, että Jack on heidän seurassaan tänä iltana?" + +"En tiennyt, että _hän_ on mukana", sanoi tyttö kalpeana. + +"Jumaliste! Olen pahoillani —" + +Hän kohautti hartioitaan, ikäänkuin vapautuakseen epämiellyttävästä +ajatuksesta, ja sanoi sitten: + +"Minun ei arvatenkaan olisi pitänyt mainita siitä mitään." + +"Minkä tähden?" + +On työläs estää naista käyttäytymästä traagillisesti, kun hänen +tunteensa kuohahtavat mustasukkaisuudesta. Ja Sally koki nyt +sydämessään liekehtivää vihaa ja kateutta, kun hän kuuli, että toinen +nainen oli tunkeutunut Traillin elämään, — toinen, joka koettaisi +riistää onnen hänen käsistään. Tyyni, hento, helläsydäminen Sally +Bishop leimahti kuin tuleen. Hän ei itse edes tiennyt, miltä hänen +kasvonsa nyt näyttivät, kuvastellessaan tuskaa sekä raivoa, eikä +hän pysähtynyt hetkeksikään miettimään, minkä vaikutuksen hänen +mielentilansa ilmaiseminen teki mieheen, joka nyt oli hänen seurassaan. + +"Minkätähden?" hän toisti läähättäen. "Miksikä teidän ei olisi pitänyt +mainita siitä? Kielsikö Jack teitä sanomasta?" + +Devenish näki myrskyn olevan nousemassa ja hän sovitti purjeensa +pikaisesti sen mukaan. Hänen mielensä oli selkeä ja kirkas, ja hän +ymmärsi, että nyt hänen täytyi puhua lempeästi ja samalla päättävästi, +epäröimättä ja tinkimättä. Hän oli nähnyt naisten mustasukkaisuutta +ennenkin, ja hän tiesi, mihin saakka se voi johtaa, ellei sitä hillitä +ajoissa. + +"Kielsikö hän teitä puhumasta?" kysyi Sally jälleen, ennenkuin mies oli +ehtinyt vastata mitään. + +"Ei; tietenkään ei. Jos hän olisi kieltänyt, niin olisinko minä silloin +tullut sanoneeksi juuri sen, mistä minua varotettiin? Siitä te näette. +Minä luulin teidän tietävän." + +"En minä tiennyt mitään. Kuinka vanha hän on, — tyttö, josta te +puhuitte?" + +"Kahdenkymmenen yhden ikäinen, luulen. Ehkä kahdenkolmatta." + +"Onko hän kaunis?" + +Devenish ojensi huuliaan arvostelevasti ja kohautti hartioitaan. + +"Onko?" ahdisti Sally. + +"Eivät kaikki suinkaan pidä häntä kauniina." + +"Mutta te?" + +"Niin, — luulen, — otaksun, etten voisi sanoa häntä rumaksikaan." + +"Ah, te ette tahdo tunnustaa minulle totuutta! Hän on kaunis, — hyvin +kaunis; minä ymmärrän sen. Onko hän vaalea?" + +"On." + +"Vaaleampi kuin minä?" + +"No niin, — vaikea sanoa; hänellä, näettekö, on punaiset hiukset." + +"Ja hänen isänsä on rikas?" + +"En usko sitä. Mutta tietenkään heitä ei voida sanoa köyhiksi." + +"Hän on aatelismies, — ritari, niinhän te sanoitte?" + +"Hän on Sir, — baronetti." + +"Te tunnette hänen tyttärensä, — onko hän hieno nainen?" + +"Oh, kyllä. Mutta ei muuten mikään erikoinen, ei mikään ihmeellinen." + +Sally katseli häntä suoraan silmiin. + +"Te ette puhu minulle totuutta," huudahti hän äkisti. "Te koetatte +johtaa minua harhaan. Te haluatte puolustella Jackia. Te tunnette, +ettei teidän olisi sopinut sanoa, että Jack on nyt hänen seurassaan, ja +sentähden te koetatte vain silitellä kaiken." + +"Parahin miss Bishop," sanoi Devenish hymyillen, — "ajattelen, että +Jack voi kylläkin lähteä teatteriin sisarensa ja jonkun toisen naisen +seurassa, teidän tarvitsematta olla siitä huolissanne. Ettehän, te +halua kytkeä häntä kahleisiin." + +"En, kahleista minä kaikkein viimeiseksi uneksisinkaan. Mutta tehän +tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että hän kammoksuu seuraelämää, ja +ettei hän olisi käynyt edes sisarensa kotona, ellei tämä olisi niin +onneton." + +"Onneton?" kysyi Devenish, katsahtaen häneen pikaisesti vaihtunein +ilmein. + +"Niin, eihän hän tule aikoihin miehensä kanssa." + +Samassa hän kauhistui, kun oli näin ilmaissut perheasian, minkä Traill +oli hänelle uskonut, ja hän pyysi: + +"Toivon, ettette kerro minun sanoneeni tätä." + +"Olkaa huoletta. Mutta kuinka ihmeessä te voitte puhua noin? Tosin +kapteeni ja rouva Durlacher eivät rakasta toisiaan tämän sanan kaikkein +tulisimmassa merkityksessä, mutta harvat pariskunnat varmaan sopivat +niin hyvin keskenään kuin juuri he." + +Tyttö katseli häntä enenevällä hämmästyksellä. + +"Niin, ennen, — kaiketikin. Mutta nykyisin?" + +"Nykyisinkin. Tiedän sen. He ovat ihmeen tyytyväisiä toisiinsa." + +Sitten mrs Durlacher oli valehdellut! Hän oli keksinyt tarun +aviollisesta onnettomuudestaan vain hellyttääkseen sillä Traillin ja +saadakseen hänet pauloihinsa. Sally itse oli epäillyt juuri tätä, mutta +kun hän nyt näki epäilystensä vahvistuvan tosiksi, hän ei tahtonut +uskoa niihin. + +"Tiedättekö sen aivan varmasti?" hän kuiskasi. + +"Mitä, — totta kai! Jos joku väittää toisin, niin sanokaa suoraan, että +hän valehtelee." + +Sally näytti säälittävältä. Hän ymmärsi, että kun Traillin sisar kerta +oli virittänyt veljelleen tämän ansan ja houkutellut viekkaasti hänet +takertumaan siihen, niin juonen takana täytyi olla pitemmällekin +tähtääviä tarkoituksia. Ja olivatpa ne tarkoitukset minkälaisia +tahansa, — hänelle, Sallylle, ne tiesivät eroa Traillista. Heidät +tahdottiin erottaa; valheellisin, kavalin keinoin; eikä hänellä ollut +mitään mahdollisuutta estää tätä viekkautta menestymästä. + +"Minä en voi lähteä varieteehen," sanoi tyttö odottamatta. + +Devenish katsahti häneen ällistyneenä. + +"Miksikä ette voi?" hän kysyi. + +"En voi, — en voisi istua siellä. Minä —" + +Oli mahdotonta olla tuntematta osanottoa häntä katsellessaan. +Kovettuneinkin sydän olisi pehmennyt tämän vaivoin salatun kärsimyksen +aavistelusta. Devenish katseli hänen tuskan vääristämiä lapsekkaita +kasvojaan, ja toivoi sydämessään, ettei hän olisi erehtynyt puhumaan +asiasta, josta hänen olisi ollut paras vaieta. Vaieta jo itsensä +tähden, ja Traillin tähden, — ja ennenkaikkea tämän kärsivän tytön +tähden. + +"Mitä te sitten aiotte?" hän kysyi hiljaisesti. + +"Oh, en tiedä; aion, — en, en tiedä mitään." + +"Ettehän aio tehdä hullutuksia?" + +"Hullutuksia? Mitenkä? Hullutuksia?" + +Devenish nojasi kyynärpäitään pöytään ja kiinnitti katseensa tyttöön +lujana ja rauhallisena. + +"Te olette nyt kiihoittunut, ymmärrättehän sen?" kysyi hän +ystävällisesti. "Ymmärrättehän että te kuvittelette olemattomia? Te +ette ole selvillä asioista pohjiaan myöten, — vakuutan teille, että +ne selviävät. Tulkaa; me lähdemme varieteehen, ja te koetatte unohtaa +kaiken." + +Sally pudisti päätään. + +"En voi," sanoi hän. "En voisi, vaikka tahtoisinkin. Minä — minä en tee +mitään hullutuksia, mutta minä haluaisin mennä kotiin nyt — nyt, — jos +te olette valmis lähtemään." + +"Olen valmis. Mutta ensin minä haluaisin sanoa teille sanan tahi pari." + +"Mitä sitten?" + +"Älkää antako kuvittelujenne sokaista itseänne. Ja lisäksi, — jos minä +voin tehdä jotakin teidän puolestanne, — tiedän, että te ette tarvitse +tässä apua, mutta jos luulisitte tarvitsevanne, niin sanotteko siitä +minulle? Lupaatteko?" + +Sally nyökäytti päätään ajatuksissaan. Koko lupaus ei merkinnyt mitään +hänelle, mutta hän nyökäytti suostumuksensa melkein tiedottomasti. + + + + +V LUKU. + + +Toisen tämäniltaisen vieraansa mrs Durlacher oli pyytänyt saapumaan +luokseen jo aikaisemmin. + +"Tule viimeistään seitsemältä," hän oli sanonut; "ja varemminkin, jos +ehdit." Miss Standish-Roe saapuikin neljännestä ennen seitsemää. + +Hänen tullessaan vierashuoneeseen mrs. Durlacher suuteli häntä +lämpimästi ja piteli häntä sitten käden mitan päässä itsestään, +katsellen tyttöä miettivästi silmiin. + +"Miksikä katselet minua tuolla tavoin?" kysyi Coralie. + +"Kokonaan syyttä, rakas lapsi, tahi miljoonista syistä. Toivoisin +olevani yhtä kaunis kuin sinä olet." + +"Mitä joutavia!" + +"Niin, eikö totta? Mutta jos minulla olisi sinun hiuksesi ja nuo +sinun silmäsi, niin minä olisin onnellinen koko loppuikäni. Sinä et +voi vanheta, kun sinulla on tuollaiset hiukset, niin kauan kuin pysyt +varreltasi solakkana. Ethän pahastu, jos sanon sinulle jotakin?" + +"En, en suinkaan. Mitä sitten?" + +"Sinulla on hiukan liiaksi väriä poskissasi; ja huulissasi myöskin. +Ethän ole pahoillasi?" + +"Taivas! En! Tämäkö oli muuan niistä miljoonista syistä?" Hän meni +kirkkaasti valaistun kuvastimen luo ja hieroi kasvojaan nenäliinalla, +katsellen kuvaansa peilistä. "Senkö tähden sinä katselit minua?" hän +kysyi, kääntyen mrs Durlacheriin, ja vilkaisi sitten nenäliinaansa, +pyyhittyään siihen huulensa. + +"Sen tähdenkö? En suinkaan. Minä vain huomasin sen juuri siksi, kun +tarkastelin sinua. Nyt kaikki on hyvin. Arvelen, että sinä näytät +kauniimmalla ilman ihoväriä." + +"Niin, katsos, — minä tunsin itseni tänä iltana niin uupuneeksi." + +"Ymmärrän; se pakottaa koettamaan jotakin. Jos sinä olisit ollut mies, +sinä olisit turvautunut whiskyyn, mutta naisena sinä peitit väsymyksen +merkit ihovärin alle. Se on sittenkin kunniallisempaa. Oletko nähnyt +Devenishtä hiljattain?" + +"En; en sen jälkeen kuin kohtasimme hänet luisteluhallissa, — ja +sitä ennen minä en ollut tavannut häntä pariin kolmeen kuukauteen. +Luullakseni aviomiehiin ei voi koskaan luottaa. Muistatko eräät +Kiplingin säkeet —" + +"Mitkä?" + +"Ne ovat, luulen, 'Kasarmi ballaadeista' —" + +"Tarkoittavatko ne aviomiehiä?" + +"Ei, mutta ne sopivat eräisiin heistä: + + "Hän hiekkaa ja tomua eläissään on, + Ja häveten hän käy kuolohon." + +Mrs Durlacher purskahti raikuvaan nauruun. "Mikä kumma otus sinä olet!" +hän huudahti. "Ihmettelen, mikä sai sinut ajattelemaan juuri näitä +säkeitä." + +"No niin, eivätkö ne muistuta Devenishtä, — eivätkö? Hänen rouvansa +ei koskaan voi edeltäpäin arvata, minkälaiseen huhuun mies kulloinkin +antaa aihetta. Ja kun huhut sitten alkavat levitä, niin mies häpeää +niin, ettei tohdi tuntea vanhoja ystäviään." + +"Sitenkö Devenishille on tapahtunut?" kysyi mrs Durlacher huvitettuna. + +"Luulen niin. En ole kuullut, aavistiko hänen rouvansa mitään, mutta +päätän hänen tietäneen yhtä ja toista, koska Devenish yhtäkkiä katosi, +niska kyyryssä. Ja nyt miesparka on edelleenkin häpeissään." + +"Antaa hänen hävetä. Luulen, ettei hän ole muuta ansainnutkaan." Mrs +Durlacher vaikeni, tarkastellen sanojensa tekemää vaikutusta. "Oh," +jatkoi hän sitten, "et ole kertonut, mitä ajattelit eilen veljestäni." + +"Hän on aivan ihmeellinen." + +"Niin, eikö olekin? Iloitsen, jos hän miellyttää sinua." + +"Mutta miksikä en minä ole ennen saanut tutustua häneen? Etkö sinä +milloinkaan kutsu häntä Aspleyhin? Minä en edes tiennyt sinulla olevan +veljeä, ennenkuin sinä kerran näytit minulle sanomalehdestä sen +avioero-selostuksen." + +"Harvat ihmiset hänestä tietävätkään," vastasi mrs Durlacher, +tavotellen salaperäistä sävyä. "En olisi puhunut hänestä sinullekaan, +ellen olisi viimeaikoina huomannut, että hän ilmeisesti on muuttumassa +uudeksi ihmiseksi." + +"Mitä, minkälainen hän sitten on ollut tätä ennen?" + +Mrs Durlacher kertoili Traillista. Mutta ah, — hän tiesi värittää +kertomuksensa mielenkiintoiseksi. Olikin helppoa punota romanttinen +sädekehä sellaisen miehen pään ympärille, joka hylkää Aspley Manorin +laisen maahovin ja elää mieluummin vapaata boheemielämää, huolimatta +kaikista niistä eduista, jotka syntyperän nojalla hänelle kuuluivat. +Mutta mrs Durlacher ei suinkaan salannut edes sitä, että Traill +yhä vieläkin oli Aspley Manorin todellinen omistaja; että hän minä +hetkenä hyvänsä saisi jälleen haltuunsa tämän sukuperinnön, maksamalla +sisarelleen takaisin ne viisituhatta puntaa, jotka hän oli saanut +korvaukseksi Manorista. Nojautuen tuolissaan taaksepäin mrs Durlacher +peitti kasvonsa käsillään ja tunnusti, että Traill oli uhannutkin +jälleen ottaa Aspley Manorin haltuunsa. Se olisi pieni asia hänelle. +Viisituhatta puntaa hän saattoi hankkia silmänräpäyksessä sellaiseen +tarkoitukseen, sillä olihan Manor toki monin kerroin sellaisen määrän +arvoinen. + +"Saatathan ymmärtää", päätti hän, urhokkaasti alistuen, "tähän +marttyyri-kuvitelmaan, minkälaisen romahduksen se saa aikaan mieheni +ja minun elämässä." + +"Dolly parka! Tätä minä en ole arvannutkaan. Olen aina uskonut, että +Manor on sinun. Olethan sinä sanonut sitä omaksesi?" + +"Niin, tietysti olen. Miksikä en olisi? Onhan se meidän — kunnes +Jack purkaa sopimuksensa. Huomaathan, että hänen kunnianhimonsa +on nyt herännyt. Luullakseni ei kannata ajatellakaan muuta kuin +että hän kiipee lopulta ylimmille portaille. Olen aina ollut varma +hänen virkauransa onnistumisesta; olen tiennyt, ettei häneltä ole +puuttunut muuta kuin kunnianhimoa. Nyt, kun hän on päässyt alkuun, +hän luonnollisesti huomaa, mitä Aspley Manor merkitsee hänelle. Hänen +täytyy ryhtyä järjestämään kutsuja, ottamaan vastaan vieraita. Mutta +boheemi voi kutsua luokseen vain boheemeja; Aspley Manoriin sen sijaan +voi kutsua kenet hyvänsä. Sitten hän, luullakseni, menee naimisiin, +hankkii itselleen talon täällä kaupungissa, kuten mekin, ja käyttää +Aspley Manoria vieraiden varalle samalla tavoin kuin mekin olemme asian +järjestäneet." + +"Mutta, rakas Dolly, — mitä sinä sitten teet?" + +"Teen?" Mrs Durlacher nousi tuoliltaan huokaisten. "No niin, onhan hän +veljeni; miksikä minä en soisi hänelle onneaan? Toivon vain, ettei +hän häpäise itseään ottamalla vaimokseen naista saman irtolaisuuden +pohjattomista kuiluista, joissa hän itse on näihin saakka virunut." + +"Oh, se olisi surkuteltavaa, eikö olisikin?" + +"Masentavaa, tosiaan. Luulen hänen nyt saapuvan." Hän kääntyi nopeasti +ystävättäreensä. "Älä puhu hänelle mitään Aspleysta", hän pyysi, "Jack +ei koskaan halua tunnustaa, että se on hänen, — siinä on muuan hänen +omituisuuksiaan. Arvaan hänen karttelevan koko ajatusta, kunnes hän +jonakin päivänä ojentaa minun kouraani viisituhatta puntaansa. Hänellä +on tällaisia oikkuja; hän sanoo sellaista oikeudentunnoksi. Meidän +suvussamme, näetkö, on skotlantilaista verta. Ja minä luulen, että se +on varjellut häntä monista tukaluuksista." + +Traill tuli sisälle vierashuoneeseen, aavistamattakaan, että hänen +kohtalonsa varalle punottiin näkymättömiä pauloja. Ei myöskään Coralie +nähnyt ansaa, joka oli viritetty hänen tielleen. Hän tosiaan oli jo +takertunutkin siihen, mutta hän ei olisi uskonut sitä ansaksi, vaikka +joku olisi sen hänelle ilmaissut. Tähän saakka tyttö ei suinkaan +ollut ajatellut kiinnittää itseään Trailliin, vaikka mies olikin +erikoisuudellaan herättänyt hänen mielenkiintonsa. Mutta nyt, kun hän +kuuli, että Aspley Manor oli Traillin sukuperintö, tyttö näki hänet +ikäänkuin ruusuisemmassa valaistuksessa. Hänen mieleensä juolahti +yhtäkkiä, kuinka hänen isänsä kerran, ollessaan metsästelemässä +Aspleyssa, huudahti hehkuvalla innolla: + +"Ollapa minulla tällainen tila," oli vanha herra sanonut. "Aspley saa +minut rikkomaan kymmenettä käskyä vastaan. Kerrassaan." + +Kun nyt Traill oli saapunut, huomasi mrs Durlacher heti muutoksen +Coralien käyttäytymisessä. Tyttö tiesi, että mies inhosi sovinnaisia +seuratapoja; hänet oli taitavasti valmisteltu, hänen itsensä sitä +huomaamatta. Nyt hän kokonaan hylkäsi maailmannaisen tavat. Hänestä +tuli hetkessä yksinkertainen tyttö, jonka silmät tuskin vielä olivat +avautuneet tajuamaan elämää ja jonka sielun viaton tietämättömyys +vielä oli koskematon. Jos Traill edellisellä kerralla, heidän +keskustellessaan oikeudessa käsitellystä avioerojutusta, olisi saanut +tytöstä ehkä toisenlaisen käsityksen, niin nyt hän ennenpitkää huomasi +silloin täydellisesti erehtyneensä. + +Hän tunnusti itsekseen tytön koskemattoman nuorekkuuden ihastuttavaksi. +Coralien silmät auttoivat tyttöä onnistumaan tässä kokeessaan. Ne +olivat suuret, monivivahteisen harmaat, ja avoimet kuin lapsen silmät. +Traill tunsi vähäpätöisimmänkin kysymyksen mielenkiintoiseksi, niin +pian kuin nämä silmät katseellaan säestivät kysymystä. Teatterin +aitiossa he nojautuivat tuoliensa selustaan ja puhelivat hiljalleen +näytöksien aikana; ja mrs Durlacher, joka kurottautui aition reunan yli +katselemaan näyttämölle, ei kuunnellut ainoatakaan sanaa näyttelijäin +vuoropuheista: hän oli kiintynyt tarkkaamaan, mitenkä Coralien ja +Traillin keskustelu edistyi. Väliaikoina hän suuntaili tähystintään +katsomoon, ollen silminnähden niin huvitettu kaikesta näkemästään, +ettei joutanut puuttumaan veljensä ja Coralien puheluun. Toisen ja +kolmannen näytöksen välillä näytti jokin erityinen piste katsomossa +vangitsevan hänen kaiken harrastuksensa. Hetkeksi hän otti tähystimen +silmiltään, näyttäen kummastuneelta, ja sitten hän jälleen suuntasi +sen kohti samaa pistettä. Vihdoin hän kääntyi veljeensä, ja, koettaen +peitellä kasvojensa hämmästynyttä ilmettä, hän nyökkäsi kutsuvasti. + +Traill nousi ja tuli hänen viereensä. + +"Seuraavana väliaikana," kuiskasi sisar, "sinä otat tähystimen ja +katselet alas permannolle; tarkkaat kolmatta tuoliriviä. Ei nyt, ei +nyt! Se ehkä huomattaisiin." + +"Kuka siellä on?" kysyi Traill. + +"En tiedä, — en ole varma." + +Traill palasi takaisin syvemmälle aitioon, Coralien viereen, ja +katsomon tulet sammuivat. Parin minutin kuluttua Traill oli unohtanut +keskeytyksen. + +Kun näytös päättyi, ojensi mrs Durlacher tähystimen veljelleen, joka +tuli aition reunalle. Coralie seurasi häntä ja kumartui partaan yli +katselemaan alhaalla näkyviä ihmispäiden muodostamia rivejä. "Silmäile +ensin ympäri katsomoa," kuiskasi mrs Durlacher veljelleen. + +Traill käänteli tähystintään oikeaan ja vasempaan, huolimatta edes +tarkata, näkikö hän mitään vai eikö. Sitten hän suuntasi katseensa alas +kolmannelle tuoliriville, kuten sisar oli neuvonut. Kasvot toisensa +jälkeen vilahtelivat hänen tähystimensä pyörylöissä; siellä näkyi +liikeapulaisia nuorine ystävättärineen ja pikkukauppiaita vaimoineen. +Äkisti hän jäi liikkumattomana tuijottelemaan yhteen ja samaan kohtaan. +Siinä istui yksinäinen tyttö. Hänen päänsä oli kumarassa, aivan kuin +hän haluaisi peitellä kasvojaan, mutta Traill tunsi hänet. Sitten +tyttö äkisti katsahti ylöspäin, suoraan kohti heidän aitiotaan, ja +Traillin tähystimessä näkyi leimahteleva silmäpari, kalpeat, melkeinpä +kalmanväriset posket, vaalenneet, värähtelevät huulet, joiden Traill +melkein saattoi kuulla syytävän tuomitsevia, kiihkeitä sanoja. + +Se oli Sally. + +Tyttö kumartui jälleen tarkastelemaan ohjelmaansa, aivan kuin hän olisi +huomannut itseään katseltavan. Traill näki, että hän huolellisesti +koetti kääntää päänsä toisaalle ja kätkeä sen ohjelmavihkon suojaan, +välttääkseen tunnetuksi tulemista. + +Traill laski tähystimen käsistään aition reunakkeelle. + +"Sallitko sinä tällaista?" kuiskasi mrs Durlacher, ottaen tähystimen +haltuunsa. + +"Jumaliste, — en!" vastasi Traill. + +Sisar hymyili salaisesti. Hän oli valinnut taitavasti sanansa, +kysyessään: sallitko. + + * * * * * + +Esiripun laskiessa Traill ehdotti, että he lähtisivät ravintolaan +illalliselle, ja naiset hyväksyivät tarjouksen. Mrs Durlacher oli +parhaimmassa vireessään. Ajatellessaan Sallyn erehdystä, joka oli +saanut tytön lähtemään teatteriin vakoilemaan Traillia, hän sydämessään +ylisti kaitselmuksen viisautta inhimillisten heikkouksien takia. Veljen +jyrkkä vastaus hänen kysymykseensä soi yhä edelleen hänen korvissaan +suloisena kaikuna. + +He tunkeutuivat ihmisvirran mukana ulos teatterin lämpiöstä, ja Traill +tunsi mielessään hurmausta joka kerta, kun hänen rinnallaan kulkevan +tytön ruumis tungoksessa kosketti häneen. Nähdessään Coralien etäältä +silloin, kun hän ensi kerran huomasi tytön, ollessaan Dollyn seurassa +ravintolassa, Traill oli sanonut häntä kauniiksi. Edellisenä päivänä, +kohdatessaan hänet sisarensa vierashuoneen heikossa valaistuksessa ja +katsellessaan häntä tällöin läheltä, hän oli myöntänyt tunnossaan, +että tyttö oli ulkonaisesti tenhoava. Mutta tänään, nähdessään +hänet teatterin säkenöivien valojen loistossa nuorena, raikkaana ja +ihastuttavana, hänen aistinsa huumautuivat. + +Naisen kauneuden vaikutus on aina ihmeellinen; ja luonto oli ollut +harvinaisen antelias silloin kuin Coralie Standish-Roe syntyi +maailmaan. Sydämen ja luonteen lahjoja tyttö tuskin oli saanut +osalleen liiaksi; mutta Janet Hallard ja hänen kaltaisensa epäilemättä +ymmärtävät, paljonko niillä lahjoilla on arvoa maailman silmissä. +Coralie oli syntynyt ihailtavaksi, ja hänet oli luotu iloitsemaan +ihailusta. Hän senvuoksi koki tavottaa ihailua elämässään niin paljon +kuin taisi, — ja hän oli nauttinutkin siitä tähän asti jo enemmän +kuin useimmat naiset siitä eläissään unelmoivatkaan. Kuitenkin hän +oli Traillin silmissä pelkkä kokematon lapsi. Mies uskoi hänet yhtä +lapsellisen viattomaksi kuin hän oli tuntenut Sallyn. Ja tähän +viattomuuden lumoukseen hänen nyt täytyi lisätä tytön hienostuneen +kauneuden hurma, joka oli monin verroin häikäisevämpää kuin Sallyn +yksinkertainen sulous. Ei ollut ihme, että Sallyn kuva kalpeni hänen +mielessään tämän tenhoavan näyn rinnalla. + +Kun he pääsivät teatterin portaille, valtavaan ihmispyörteeseen, jonka +kuohuista kukin koetti selviytyä niin pian kuin taisi eksymättä omasta +seurastaan, Traill katsahti pikaisesti ympärilleen, etsien silmillään +Sallya. Mrs Durlacher myöskin tähysteli tyttöä, arvellen hänen jostakin +tarkkailevan heidän liikkeitään. Mutta he eivät huomanneet häntä. + +Sally seisoi puiden varjossa lehtokujan suussa, ja hänen sydämensä +tykytti rajusti, puolittain pelosta, puolittain mustasukkaisuudesta. +Kuitenkin hän oli yhä vakuuteltu, ettei häntä oltu huomattu. Palavin +silmin hän katseli, kuinka Traillin seurue nousi vaunuihin, jotka +sitten lähtivät vierimään satojen ajopelien muodostaman virran mukana. +Hän oli nähnyt kylliksi, tunteakseen kilpailijansa ylivoimaiseksi +itselleen, ja tämä tunto sokaisi hänet kokonaan. Kun hän ajatteli, +että Traill nyt istuu tämän nuoren kaunottaren rinnalla vaunuissa, ja +että heidän ruumiinsa ahtaudessa koskettavat toisiaan, kiihdyttäen +miehen huumaa, johon hän itse tiesi monesti villinneensä hänet pelkällä +kosketuksellaan, kiersi hullu, eläimellinen raivo tulena hänen +suonissaan. Hän olisi tahtonut hävittää ja tuhota; hänen pieni kätensä +pusertui nyrkkiin ja hän kiiruhti mieletönnä vaunujen jäljissä, kun ne +tungoksessa hitaasti vyöryivät eteenpäin. + +Tällöin huomasi Traill hänet jälleen. Hän katseli kuomun kyljessä +olevasta pienestä, nelikulmaisesta ruudusta ja näki kuinka Sally +häikäilemättä raivasi tietä itselleen väkijoukossa ja toisinaan juoksi +muutaman askeleen, pysyäkseen vaunujen rinnalla. + +"Jumaliste!" hengähti mies huuliensa lomasta, kääntäessään päänsä pois +tähystyslasista. + +"Mitä sitten?" kysyi Coralie. + +"Oh, ei mitään. En tarkoittanut mitään", vastasi Traill vältellen. + +Mrs Durlacher puri huuliaan, salatakseen hymyn, joka väkisin pyrki +näkyviin. Nyt hän oli varma Sallyn häviöstä; tytön vuosikausia kestänyt +mahti oli murrettu. Ja hän ymmärsi, että Traill ei enää voisi jatkaa +yksinäistä elämäänsä, purettuaan suhteensa Sallyyn. Sen täytyisi tämän +jälkeen tuntua hänestä tyhjältä ja autiolta. + +Kun naiset sitten riisuivat vaippansa ravintolan pukuhuoneessa, +Traillin pistäytyessä valitsemaan heille pöytää, sanoi mrs Durlacher +Coralielle: + +"Rakas tyttö, pelkään, että sinä valloitat veljeni sydämen." + +Ja kun Traill toivotti hänelle hyvää yötä, hän nuhteli veljeään: + +"Rakas poikani, onko tämä mielestäsi oikein? Tyttö on rakastumaisillaan +sinuun, ja sinulla on mokomia arveluttavia suhteita muihin naisiin. Se +ei ole kaunista." + + + + +VI LUKU + + +Sally riensi vaunujen jäljissä, onnistuen tungoksessa pysyttämään ne +näkyvissään, kunnes ne vierivät erään Strandilla olevan ravintolan +avaraan pylväskäytävään, ja hän näki seurueen nousevan ajoneuvoista +sekä katoavan sisälle rakennukseen. Traill ei ollut kertonut, että he +teatterin jälkeen vielä menisivät illalliselle; tämä oli siis päätetty +vasta myöhemmin. Sally koetti uskotella itselleen, että mrs Durlacher +oli ehdottanut tätä, ja ettei Traill ollut voinut kieltäytyä, vaikka +hänen jo teki mieli palata kotiin pikku tyttönsä luo. Mutta tämä +kuvittelu ei tuonut hänen mieleensä lohtua. + +Hän seisoi asemillaan muutaman hetken, katsellen herkeämättä ovea, +jonka puuteroitu lakeija oli avannut Traillille ja hänen naisilleen. +Tytön mieleen välähteli hurjia päähänpistoja. Erään niistä hän jo +ajatteli toteuttaa. Hän aikoi rientää kotiin ja pukeutua kauneimpaan +iltapukuunsa, jonka Traill oli erikoisesti valinnut hänelle, — ja +sitten hänkin tulisi tähän samaan ravintolaan illalliselle. Hän +odottelisi siellä tunnin, ehkäpä puolentoistakin, nähdäkseen lähtisikö +Traill edelleen naistensa mukaan tahi palaisiko hän ravintolasta +kotiin. Tyttö oli ehtinyt näin pitkälle ajatuksissaan, kun hänen +viereensä pysähtyi muuan mies, joka Sallyn huomaamatta oli pariin +kertaan kulkenut hänen sivuitseen, tyttöä kiinteästi tarkastellen. + +"Odottelette jotakuta?" kysyi vieras sellaiseen liehittelevään sävyyn, +joka vihjaa, että likaisempi esittely ei ole tarpeellista. + +Sally hätkähti ja vetäytyi loitommalle puhuttelijasta, tuntien +epämääräisen pelon tunkeutuvan kylmänä vuolteena suoniinsa, joissa +mustasukkaisuuden mielettömyys riehui polttavana kuin laavavirta. +Mies nauroi, peitelläkseen hämmästystään, ja silloin tyttö kääntyi +pikaisesti ja riensi tiehensä. Kierrettyään väsymykseen saakka katuja +ilman mitään päämäärää, hän vihdoin lähti kotiin, henkeen ja vereen +asti nääntyneenä. + +Hän sytytti Traillin etuhuoneessa kynttilän ja heittäytyi nojatuoliin +odottelemaan miehen paluuta. Kului tunti, eikä hän kuullut mitään. +Vihdoin hän sammutti valon, ajatellen, että Traill kummastelisi, +tavatessaan hänet täällä itseään odottamassa. Tyttö uskoi edelleenkin, +ettei mies varmaan tiennyt aavistaakaan hänen tuskaansa; kaikkein +vähimmän Sally ymmärsi havitella, että hänet oli nähty teatterissa, +tahi kadulla juoksemassa heidän vaunujensa jäljissä. + +Noustessaan portaita ylös omaan kerrokseensa hän pysähtyi useat kerrat, +kuullessaan vaunujen räminää kadulta. Mutta joka kerta vaunut jatkoivat +matkaansa edelleen, pysähtymättä, ja hevosten kavioiden kopse hukkui +epämääräiseen öiseen hälyyn, joka hetkeksikään taukoamatta alati soi +kuuntelijan korvissa. + +Ehtiessään makuuhuoneeseensa tyttö sytytti valot ja katsahti +pukeutumispöytänsä suureen kuvastimeen. + +"Jumalani!" hän kuiskasi kauhistuneena. + +Sally tuskin uskoi katselevansa itseään kuvastimessa. Näinä muutamina +tunteina, jotka olivat kuluneet siitä, kun Devenish kertoi hänelle +kenen seurassa Traill oli lähtenyt teatteriin, tyttö oli vanhentunut, +melkeinpä kuihtunut, hurjan kiintymyksensä syövyttävän tulen +polttamana. Mustasukkaisuus oli rynnistänyt hävittävänä kuin erämaan +palava samum-tuuli hänen ylitseen ja jättänyt jäljelle surullisen +raunion. Hänen poskensa olivat tuhkanharmaat, ja syvälle painuneiden, +luonnottomasti tuijottavien silmien alla oli mustat varjot, ikäänkuin +pitkän valvonnan jäljiltä. Tyttö katseli säikähtyneenä tätä kurjaa +naisraukkaa, joka peilistä tuijotti häneen melkeinpä mielipuolisin +katsein; sitten hän äkisti tunsi suunsa käpristyvän kuivaksi nahaksi, +ja hän tarttui vesikarahviin, nostaen sen huulilleen. Hän joi siitä +pitkään, ajattelemattakaan käyttää juomalasia. + +Vesi tyynnytti hänen kuumeista vertaan. Ajatukset kävivät selvemmiksi +ja järjellisemmiksi; ne ikäänkuin palautuivat luonnollisiin uomiinsa. + +Sally muisti, että Traill juuri edellisenä iltana oli laatinut +heidän suhdettaan koskevan sopimuksen, jonka oli määrä turvata hänen +elämäänsä. Turvata! Nyt hän mielestään ymmärsi Traillin tarkoituksen. +"Jos minä kuolisin" — oli mies sanonut. Sokaisua! Traill vain oli +tahtonut peittää hänen silmänsä, ettei hän voisi nähdä hänen todellista +tarkoitustaan. Mutta nyt hän luuli ymmärtävänsä sen. Traill oli jo +silloin päättänyt hyljätä hänet. + +Tyttö aukaisi kiihtyneenä pöytälaatikkonsa ja otti esille paperiarkin. +Siinä oli sopimuskirjan jäljennös. + +Traill oli vaatinut häntä ottamaan sen haltuunsa ja tallettamaan sen. + +"Siitä sinä näet sopimuksen yksityiskohdat", hän oli sanonut, ja tyttö +oli, paperiin vilkaisemattakaan, pannut sen pöytälaatikkoonsa. Nyt hän +levitti sen kuumeisella kiihkolla luettavakseen. + +"Minun kuolemani sattuessa, tahi sen suhteen katketessa, mikä nyt +yhdistää miss Sally Bishopia sekä minua toisiimme —" + +Nämä ensimmäiset sanat luettuaan Sally rutisti paperin kouraansa. Eihän +hän kaivannut enempiä todistuksia! Hän ei ymmärtänyt, että tällaista +suhdetta koskevan välikirjan sanamuoto oli kirjoitettava tähän +tapaan. Tyttö kuvitteli, että Traill oli viitannut kuolemantapauksen +mahdollisuuteen vain näön vuoksi. Kolmessa vuodessa mies siis oli +väsynyt, — kyllästynyt häneen. Sen vuoksi hän siis oli edellisenä +iltana ollut kylmä ja välinpitämätön, tytön käydessä hänen luonaan +valittamassa onnettomuuttaan. Sallyn posket kuumenivat, kun +hän ajatteli, että mies kyllä oli ymmärtänyt hänen todellisen +tarkoituksensa. Traill oli nähnyt sen; mutta hän oli kyllästynyt. +Kuinka mies oli mahtanutkaan halveksia häntä! Traill oli käsittänyt +hänet kokonaan väärin, — luullut että hän etsi omaa iloaan. Kuinka mies +olisikaan voinut tietää, että Sally vain tahtoi miellyttää häntä ja +tahtoi kuulla, että häntä yhä rakastettiin! + +Häpeäntunnon rusentamana ja lopen uupuneena tyttö heittäytyi +vuoteelleen riisuutumatta. Hän makasi siinä silmät kirveltävinä ja +kuivina, ja sydän jyskytti hänen rinnassaan pakahtuakseen. Mutta kun +hän kuuli Traillin askeleet portaissa, hän nousi pikaisesti ylös. Hän +ryhtyi irroittamaan hattua päästään kuvastimen edessä, ja kun miehen +koputus kuului ovelta, hän karkoittl pelon vivahdukset äänestään, +pakoittaen sen soimaan ilostuneena, kun hän kutsui tulijan sisään. + +Ovi aukeni. Peilistä Sally näki miehen pysähtyvän kummastuneena +ovelle. Hän kääntyi silloin, käsi edelleen hattuneulan nupissa, jota +hän parhaillaan oli irroittamassa. Traillin huulet olivat puristetut +tiukasti yhteen ja hänen silmänsä olivat ankarat ja armottomat. Tytön +mieleen välähti, että Traill kenties sittenkin oli nähnyt hänen +vakoilleen heitä, ja hän käsitti, että sitä mies ei koskaan antaisi +hänelle anteeksi. + +"Vasta äskenkö sinä tulit kotiin?" kysyi Traill, katsoen häntä +tutkivasti. + +Sally ei ollut näyttelijä. Moni toinen nainen hänen sijassaan olisi +varmaan katsahtanut mieheen hämmästystä teeskennellen ja kysynyt, +mistä sellainen kuulustelu aiheutui. Sally oli päättänyt, että hän +ei tunnustaisi seuranneensa Traillin jälkiä, mutta hänen oli työläs +valehdella, ja peitellä tekoaan. + +"Olen ollut sisällä ehkä puolen tuntia", tyttö vastasi. + +"Olitko sinä päivällisellä Devenishin seurassa?" + +"Olin." + +"Missä?" + +Kysymykset jysähtivät Sallyn korviin tylyinä ja kiertelemättöminä. Hän +mainitsi ravintolan, jossa he olivat aterioineet. + +"Ja minne sitten lähdit?" + +Tytöllä oli vastaus valmiina. Hän ei epäröinyt silmänräpäystäkään. + +"Palace'en", sanoi hän. + +"Palaec'en?" toisti Traill ja keihästi katseensa tytön silmiin. + +Nyt Sally tiesi, että hänet oli huomattu teatterissa mutta hän päätti +väittää jyrkästi, että Traill siinä oli erehtynyt. + +"Olitko siellä loppuun saakka? Viivyitkö sinä ohjelman loppuun saakka?" +jatkoi mies. + +"Kyllä, — me viivyimme loppuun saakka". + +Sally ajatteli, että hän saisi Devenishin vakuuttamaan sanansa tosiksi; +olihan Devenish luvannut auttaa häntä, jos hän tarvitsi apua. Nyt hän +tunsi tarvitsevansa. + +"Mitä teit sen jälkeen, koska tulit kotiin vasta puoli tuntia sitten? +Kello on nyt jo yksi". + +Äkisti Sally oli ymmärtävinään, että Traill oli mustasukkainen. Hän ei +ollut huomannut Sallya teatterissa; hän vain oli mustasukkainen. Tytön +sydän keventyi ja hän huokasi kiitollisuudesta. Hän hiipi Traillin luo, +ja hänen silmänsä sädehtivät määrätöntä rakkautta, jonka hän nyt oli +valmis jättämään vaikka miehen, jalkojen tallattavaksi. + +"Jack", — hän kirkasi — "Jack, ethän ole mustasukkainen? Devenish —" + +Traillin nauru keskeytti hänet ja sen naurun kovuus viilsi hänen +mieltään. + +"Minne menit sen jälkeen?" toisti mies järkähtämättömästi. + +"Illalliselle — me menimme syömään illallista, — samaan ravintolaan +jälleen. Miksikä et tahdo sanoa minulle, jos olet mustasukkainen? +Luuletko —" + +"Mustasukkainen?" Mies tarttui Sallyn käsivarteen ja talutti tytön +lähemmäksi valoa. Siinä hän pysähtyi ja kumartui katselemaan häntä +suoraan silmäteriin, "Kaikki, mitä sinä nyt olet sanonut, on sulaa +valetta"! puhui hän, "kirottua, häpeällistä valhetta. Sinä et käynyt +Palace'ssa, sinä lähdit York-teatteriin. Sinä istuit alhaalla, +kolmannella tuolirivissä, ja kohotit ohjelmalehden kasvojesi suojaksi, +milloin luulit meidän katselevan sinne päin. Etkä sinä lähtenyt sitten +illalliselle. Sinä juoksit meidän vaunujemme jäljissä Strandille; +vakoilit meitä kaiken aikaa. Vai mustasukkainen? Minä? Suuri luoja! +En! Miksikä minä olisin mustasukkainen? Mutta sanohan, — mitä sinä +ajattelet menettelystäsi — nyt? Mitä sinä luulit sillä voittavasi?" + +Aluksi Sally oli kohdannut hänen katseensa vakavana, vaikkakin +pelokkaana. Mutta kun Traill sitten sanoi: 'Mustasukkainen? Suuri +luoja! En!' — silloin tyttö ymmärsi miehen äänestä ja hänen +katseestaan, että hänen oli turha toivoa enää. + +"Kuvitteletko sinä," jatkoi Traill säälimättömästi, "että minä olen +elänyt näin sinun kanssasi sen vuoksi, että sinä huolellisesti +valvoisit minun askeleitani?" + +"Tein sen siksi," sanoi tyttö hiljaisesti, "kun tiedän, että sinua +petetään." + +"Petetään? Kuinka? Kuka pettää minua." + +"Sisaresi." + +"Kuinka hän pettää minua? Millä tavoin?" + +Vaikka Sally itse oli kieltänyt Devenishtä kertomasta kenellekään, mitä +he olivat puhelleet mrs Durlacherin ja hänen miehensä suhteista, niin +nyt hän itse kertoi kaiken Traillille. + +"Kas, siten sinä kerrot sivullisille," jatkoi Traill, "asioita, +jotka minä luottamuksessa olen uskonut tietoosi perhesalaisuutena. +Jumaliste! On ihanaa, ettemme me ole naimisissa. Onneksi sinulle ja +onneksi minulle; sillä meidän ei nyt tarvitse sekoittaa nimiämme +avioero-juttuun." + +"Avioero?" + +"Niin. Taivas! Luuletko, että me tämän jälkeen voimme elää yhdessä? +Kuvitteletko, että minä sallisin vakoiltavan, nuuskittavan ja +seurattavan askeleitani — ja että minä lisäksi keinuttelisin +vainukoiraa polvellani?" + +"Ah, Jack!" Tyttö kietoi kätensä hänen kaulaansa ja painoi päänsä +tiukasti hänen povelleen. "Jack, minä olin mustasukkainen! Etkö huomaa +sitä? Olin mustasukkainen sen tytön vuoksi." + +Traill irroitti hänet säälittä ja työnsi hänet luotaan. "Oh, kirottua +lörpötystä!" hän huudahti. + +Tyttö vavahti. Hän oli tavotellut edes sääliä; mutta tuossa äänessä +ei soinut armahduksen värettäkään. Epätoivoissaan hän tarttui miehen +käteen, kohotti sen huulilleen, peitti sen suudelmilla ja kyyneleillä +ja rukoili anteeksiantoa äärimmäisessä hädässään ja alennuksessaan. + +"Maksaako nyt puhua anteeksiannosta?" sanoi Traill kylmästi, vapauttaen +kätensä. "Asia on auttamaton. Minä yksin en ollut sinun järjettömyyten +todistajana." + +"Sisaresi?" + +"Niin; hän ensiksi osotti sinut minulle." + +"Olisin voinut sen arvatakin!" huudahti Sally katkerasti. + +"Miksikä niin?" + +"Hän vihaa minua. Ja hän tiesi, että sinä kiukustut, kun näet minut +siellä." + +"Loruja! Miksikä hän vihaisi sinua?" + +"Oh, hän toivoo sinun kiintyvän toiseen naiseen. Ja nyt sinä pidätkin +siitä toisesta, — pidätkö? Pidäthän?" + +Traill kääntyi kiusaantuneena syrjään. "Me emme huoli kajota _siihen_", +hän sanoi. "Minulla ei ole pienintäkään halua tällaiseen. Huomisaamuna +minä jätän asuntoni. Sopimuskirjan mukaan huoneet jäävät sinun haltuusi +vuokra-ajan loppuun saakka. Se kestää vielä kolme vuotta. Mutta sinä et +saa vuokrata niitä muille." + +Vuokrata! Hän saattoi nyt puhua vuokraamisesta! Tämän ajatuksen katkera +iva houkutti onton naurun tytön huulille. + +"Luuletko sinä minun ryhtyvän vuokraajaksi?" hän kysyi vihlovalla +äänellä. "Luuletko, että minä välitän, mitä minä teen, missä minä elän, +kuinka minä elän?" + +"Olet houkkio, ellet siitä välitä," huomautti Traill. + +Tytön äänen hysteerinen sävy kammotti häntä. Traill ei halunnut olla +osallisena missään hurjassa, mielettömässä kohtauksessa. Hän poistui +hitaasti ovelle. Mutta kun tyttö näki hänen aikovan lähteä, näki +hänen kätensä tapailevan ovenkahvaa, niin hän hillitsi kyyneleensä ja +tukahutti nyyhkytyksensä. Hän ei voinut kestää ajatusta, että heidän +suhteensa täytyisi päättyä näin vastenmieliseen hetkeen. + +"Ei sinun tarvitse kiirehtiä pois," hän sanoi hiljaisesti. "Minä lupaan +hallita itseäni, — lupaan, etten kiusaa sinua heikkoudellani. Jos sinä +lähdet täältä huomisaamuna, niin etkö voisi viipyä nyt hiukan puhumassa +minun kanssani?" + +Tämä koruttomuus tyynnytti Traillin ärtynyttä mieltä, mutta se ei +vähääkään järkyttänyt hänen päätöstään. + +"Mitä puhuminen hyödyttäisi meitä?" hän kysyi tyynesti. + +"Niin, me ehkä puhelemme nyt viimeisen kerran." + +"Mutta silti se on yhtä hyödytöntä. Sinä vain tulisit siitä +onnettomammaksi." + +"Luuletko, että minä voin tulla onnettomammaksi kuin nyt olen?" kysyi +tyttö. + +Traill kohautti hartioitaan. Hän tunsi sisimmässään, ettei hän ollut +aivan syytön tytön onnettomuuteen, mutta hän vakuutti itselleen yhä +uudelleen ja uudelleen, että tyttö oli itse kaiken aiheuttanut. Olihan +Traill heidän ensimmäisenä iltanaan kunniallisesti varoittanut tyttöä +liittymästä hänen pariinsa; hän oli lähettänyt tytön pois luotaan; +mutta Sally oli kuitenkin tullut takaisin. Vastuu oli tytön. Ja +kuitenkin, — mies tunsi nyt olevansa julma ja itsekäs. Sen vuoksi hän +toivoi tämän osansa päättyvän niin pian kuin suinkin. Hän ei halunnut +pitkittää sitä keskustelulla, jonka kuluessa hän lisäksi tiesi olevansa +pakotettu — oman tunnonrauhansa vuoksi — olevansa pakotettu yhä enemmän +raatelemaan tytön mieltä. + +"Minä en tullut nyt tänne, sinun luoksesi, keskustelemaan asioista," +hän sanoi. "Minun nähdäkseni kaikki on selvää ja itsestään +ymmärrettävää. Kun minä näin sinun seuraavan meidän vaunujamme, — +juosten pitkin katuojia, — silloin minä jo päätin kaiken. Sinä teet nyt +viisaimmin, kun luet sopimus-jäljennöksen, ja jos arvelet, että minä +olen ollut saituri, niin voit huomauttaa siitä minulle huomisaamuna. +Minä lähden kotoa vasta yhdeltätoista." + +Hän aukaisi oven, poistui, ja sulki sen jälleen takanaan. Sally +kuunteli hänen jokaista askeltaan, kun Traill pimeässä hitaasti +laskeutui alas portaita omaan kerrokseensa. Tytön suu oli avoimena ja +hänen silmänsä tuijottivat jäykästi oveen, sille kohtaa, jossa hän oli +nähnyt viimeksi Traillin kasvot. Kun hän sitten kuuli miehen askelten +pysähtyvän alapuolellaan makuukamarissa, eikä enää erottanut mitään, +hän lysähti hervottomana lattialle ja valitti joka hengähdyksellään: + +"Oh — oh — oh!" + +Traill, joka parhaillaan oli riisuutumassa, kuuli sen. Murahtaen +hän kiskaisi paidan yltään päänsä yli ja paiskasi sen raivokkaasti +nurkkakomeroon, pesemättömien liinavaatteidensa joukkoon. + + + + + + +III KIRJA + + + + +I LUKU. + + +Traillin lähdettyä Sally ei kolmeen päivään poistunut hetkeksikään +huoneistaan. Hän enimmäkseen virui vuoteellaan melkeinpä tajuttomana, +epätoivoisen mielentilansa sinne tänne vellomana ja tylsistämänä. +Toisinaan hän istui vuoteensa laidalle pureksimaan kuivaa korppua, jota +hän löysi ruokakomerosta, missä säilytettiin heidän aamiaistarpeitaan. +Mutta näitä aterioita, — jos niitä nyt saattoi siksi nimittää, — hän ei +syönyt mihinkään määrättyyn aikaan. Tyttö oikeastaan ei edes tiennyt +mitään ajan kulusta. + +Kahteen ensimmäiseen vuorokauteen hän ei yöksikään riisuutunut. Hän +vain heittäytyi sellaisenaan, täysissä pukimissaan, vuoteelle ja +rukoili unen lohdutusta vaivautuneelle sielulleen. Mutta kolmantena +iltana, kun pimeys jälleen ilmaisi yön tulon hän alkoi melkeinpä +tiedottomasti riisua vaatteita yltään. Ja kun hän sitten väristen ryömi +lakanain väliin, tuntui hänestä aivan kuin hän ei olisi viikkokausiin +levännyt vuoteessa ensinkään. + +Tämä tajuton puolihorros olisi varmaan päättynyt järjen lopulliseen +sammumiseen, ellei Janet neljännen päivän iltapuolella olisi tullut +tapaamaan häntä. Kahta päivää aikaisemmin Janet oli kirjoittanut +Sallylle, kertoen saapuvansa, ellei Traillista olisi estettä. Hänen +kirjeensä päättyi lyhyeen, kuten tavallisestikin: + +"Ellet sinä kirjoita ja keholta minua jäämään pois," hän lopetti, "niin +minä tulen." + +Sally ei vastannut hänelle, sillä tyttö ei tiennyt mitään koko +kirjeestä. Se oli saapumisestaan saakka virunut koskemattomana alhaalla +kirjelaatikossa. Sellaisen mahdollisuuden ajatteleminen, että Traill +kenties kirjoittasi hänelle, olisi voinut houkuttaa tytön alas, +tutkimaan kirjelaatikkoa; mutta hän tiesi, että tätä mahdollisuutta ei +ollut olemassa. + +Naisen, joka oli siivonnut heidän huoneitaan, Sally myöskin oli +vapauttanut tehtävistään. "Minä joudan kyllä itsekin huolehtimaan +näistä," hän oli sanonut. Ja sitten hän oli lukinnut makuuhuoneensa +oven, viettäen loppumattomilta tuntuvat hetket ajatuksettomassa +ja toivottomassa tylsyydessä. Hän ei voinut edes itkeä; korahtava +nyyhkytys vain tunkeutui silloin tällöin hänen huuliltaan. + +Kun Janet koputti ovelle, lojui Sally vuoteessaan. Odottamaton +kolkutus sai hänet kohoamaan istualleen. Äly, ajattelukyky, joka +oli sammumaisillaan hänessä, ponnistautui ohjaamaan hänen hämärää +tajuntaansa. + +"Kuka siellä?" hän sai vaivalloisesti kysytyksi ohuelta kuuluvalla +äänellä. + +"Janet. Olen Janet. Et kai aikone uskottaa minulle, ettet vielä ole +noussut makuulta?" + +"En." + +"No hyvä. Tule siis aukaisemaan ovi minulle. En pääse sisälle." + +Sally pakotti arvaamattomin voimanponnistuksin jäsenensä tottelemaan +ja hoippui ovelle. Hänen polvensa vapisivat, ja joka askeleella hän +oli lysähtämäisillään kasaan. Kesti kauan, ennenkuin hän, ovelle +ehdittyään, sai väännetyksi reikelin auki. + +Janet tuli sisälle ja näki edessään horjuvan, yöpukuisen tytön, — +haamu kaikesta siitä, mitä Sally ennen oli ollut. Hänestä tuntui +ensi hetkessä samanlaiselta kuin jos hän olisi katsellut kuollutta, +sielutonta ruumista. + +"Sally!" hän huudahti tuskaisesti. + +Tyttö tuijotteli häneen ja aukaisi kuivat huulensa, ääntääkseen hänen +nimensä. Hänen palavassa katseessaan välähti ilme, joka osoitti hänen +äkisti muistaneen ystävättärensä. Sitten hän valahti raskaasti Janetin +olkaa vastaan. + +Hetken Janet piteli häntä siinä, katsellen tytön painuneen pään yli +epäjärjestyksessä olevaa huonetta. Hän näki pöyhimättömän vuoteen, +josta pielukset valuivat lattiaan, ja permannolla, vuoteen vieressä, +hän näki korpun kappaleita ja murusia. Hän katseli takkuista tukkaa, +joka sotkeutuneena valui tytön hartioille, ja hänen silmänsä olivat +pyöreinä säikähtyneestä hämmästyksestä. + +"Hyvä Jumala!" huudahti Janet. Ja hän tunsi, että tämä kauhun huudahdus +oli kovin riittämätön todellisessa onnettomuudessa. + + * * * * * + +Kolme viikkoa Janet viipyi ystävättärensä luona, syöttäen häntä, +vaalien häntä ja nukkuen hänen kanssaan, käsivarsi suojelevasti +kiedottuna hänen ruumiinsa ympärille, kuten he olivat toisinaan +nukkuneet Kew'n päivinä. Suuren sydämensä lämmöllä hän elvytti tytön +jälleen eloon kuolemaa ennustavasta horroksesta. + +Aluksi hän ei kysellyt mitään. Hän ymmärsi kysymättäkin, mitä oli +tapahtunut. Mutta viimein Sally vapaasta tahdostaan kertoi hänelle +sen onnettoman illan tapahtumat, jolloin hän oli seurannut Traillin +jäljissä teatteriin. + +"Sinun ei olisi pitänyt tehdä niin, Sally," kuiskasi Janet. + +"Tiedän sen. Minun ei olisi pitänyt sitä tehdä. Eikä syy ole Traillin. +Syy on sen naisen, — hänen sisarensa. Minä tiesin, että hän vihasi +minua. Tiesin sen. Hän oli keksinyt minut teatterissa. Ja hän osoitti +minut Traillille. Minä arvaan, mitä hän puhui minusta. Ja hän toi sen +toisen tytön Jackin tielle. Eikö hän ole kavala? Eikö se ole hirveätä! +Ajattele, mitä hän on minulle tehnyt! Kuinka kurjaksi hän on rusentanut +minut! Ja hänellä itsellään on aina ollut elämässä kaikkea, mitä hän +vain on halunnut saada. Oh, minä en kummastele, että ihmiset epäilevät +Jumalan rajatonta laupeutta! Onko hän armahtanut minua? En nähnyt Hänen +armahtavan isääni; ja hän kuitenkin teki vain sen, mikä hänen pitikin +tehdä." + +Tytön kiihkeys kasvoi kasvamistaan. Janet näki sen hänen silmistään ja +kuuli sen hänen äänestään. Nyt hän koetti johtaa tytön ajatukset edes +hetkeksi syrjään omasta onnettomuudestaan. + +"Mitä isäsi teki sitten?" hän kysyi mielenkiinnolla. + +Sally katsahti häneen, ja tytön silmien ilme vaihtui rauhallisemmaksi. + +"Enkö minä ole kertonut hänestä sinulle?" + +"Et milloinkaan." + +"Hän vihki alttarikalkkiin liian paljon viiniä eräänä +pääsiäissunnuntaina, jakaessaan ehtoollis-sakramenttia, ja sitten, kun +hänen täytyi juoda kalkki tyhjäksi, viini kihahti hänelle päähän." + +Sally kertoi tämän niin vakavasti, että Janet töin tuskin saattoi +pidättyä purskahtamasta nauruun. + +"Minkätähden hänen sitten täytyi juoda kalkki tyhjäksi?" + +"Sellainen on kirkon määräys. Siunattua viiniä ei saa säilyttää +sakramentin jakamisen jälkeen." + +"Miksikä? Paheneeko se, kun se on siunattu?" + +"Janet! Ei, — mutta, etkö sinä ymmärrä? Roomalaiskatooliset säilyttävät +sitä alttarilla, jossa senvuoksl aina palaakin pieni punainen lamppu. +Tälle viinille, joka on siunattu Kristuksen vereksi, katooliset aina +kumartavat heti ensimmäiseksi, astuessaan sisälle kirkkoon. Mutta +käsitäthän, että jos leipä ja viini näin säilytettäisiin Englannin +kirkossa, niin sitä pidettäisiin paavilaisuutena." + +"Senvuoksi isäsi oli siis pakoitettu juomaan sen?" + +"Niin." + +"Miksikä hän ei pyytänyt toisia auttamaan itseään?" + +"Hän oli koettanut. Hän pyysi suntiota, mutta tämä oli absolutisti." + +Janet katseli ulos ikkunasta, salatakseen vastustamatonta iloisuuttaan. + +"Sitten hän pyysi erästä miestä, jonka hän näki kirkon ulkopuolella. +Mutta tämä oli ateisti. Hän ei ainakaan uskonut." + +"Ehkä hän pelkäsi, ettei viini ollut hyvää?" oletti Janet. + +"Oh, ei, — hän tarjoutui juomaan sen. Mutta kun hän ei uskonut, niin —." + +"Uskonut? Totta kai hän uskoi sen viiniksi?" + +"Niin, tietysti, mutta hän ei uskonut ehtoollis-sakramenttiin. Ja +senvuoksi isä ei voinut antaa hänen juoda siunattua viiniä; isän täytyi +yksin tyhjentää kalkki. Ja sitten he tapasivat hänet sakaristossa, eikä +hän pysynyt jaloillaan pystyssä." + +"Mitä sitten tapahtui?" kysyi Janet, joka näki, että tyttö virkistyi, +kun hänen ajatuksensa johdettiin nykyhetkestä syrjään. + +"Ensin ei kuulunut mitään, mutta joitakuita kuukausia myöhemmin +tuomiokapituli nimitti isän muualle, pienempään virkaan; vain +kappalaiseksi." + +"Eikö selitetty mitään syytä siihen?" + +"Oh, kyllä, — tavallaan. Sanottiin, että Cailshamin kirkkoherranvirka +oli liian vastuunalainen toimi hänelle. Pyydettiin häntä hyväksymään +uusi nimitys; vaadittiin sitä sellaisella tavalla, että hänen oli +vaikea kieltäytyä. Tietenkään he eivät olisi voineet suorastaan erottaa +häntä ilman tutkimusta, mutta isä ei halunnut joutua kuulusteltavaksi. +Äiti sitten alituisesti soimasi häntä senvuoksi, että hän näin +alistui. Pian senjälkeen minä jätin kotini ja tulin Lontooseen. He +elivät muutenkin köyhinä. Veljeni ei enää voinut opiskella Oxfordissa. +Kotiopettajatarta ei jaksettu enää pitää. Isä kuoli jonkun ajan +kuluttua, ja minä ymmärrän, miksikä hän kuoli. Hän murtui." + +"Kuinka äitisi ja sisaresi nyt elävät?" kysyi Janet, joka tahtoi +kohdistaa tytön ajatukset elämään, eikä kuolemaan. + +"He muuttivat takaisin Cailshamiin, He valmistavat siellä pieniä poikia +— varakkaiden ihmisten lapsia — Maidstonen oppikouluun. On hyvä, että +ihminen voi ryhtyä sellaiseen puuhaan, köyhtyessään niin pahasti kuin +minun äitini on köyhtynyt." + +Janet mietti hetkisen äänetönnä. + +"Sinähän pidät lapsista, Sally, eikö totta?" kysyi hän sitten, tytön +mielestä aivan odottamatta. + +Sallyn silmiin välähti lämpimämpi ilme. "Tiedäthän sen," hän vastasi. + +"No niin, — etkö sinä haluaisi lähteä Cailshamiin, — auttamaan äitiäsi +niiden piskuisten valvomisessa, — edes vähäksi aikaa?" + +Tytön katse jähmettyi jälleen, ja hän silmäili harhailevasti +ympärilleen. + +"Minä en voi jättää näitä huoneita," hän sanoi hervottomasti. + +"Minkä tähden?" + +"En voi. Tiedän, että nämä vain muistuttavat minulle surkeuttani; mutta +täällä minä olen ollut onnellinen. Minä en voisi elää muualla." + + + + +II LUKU. + + +Kuusi viikkoa Janet hoiteli ystävätärtään, auttaen varovasti, mutta +samalla varmasti häntä nousemaan epätoivon kuilusta jälleen valoon +ja elämään. Hän iloitsi rajattomasti, kun näki vihdoin Sallyn taas +hymyilevän niille ylimielisen ilakoiville ja pureville huomautuksille, +joihin hän alituisesti sai aihetta elämää tarkastellessaan. Sitten hän +koetti uudelleen taivuttaa tyttöä lähteinään Cailshamiin. + +"Jos minä olisin sinun asemessasi, niin minä lähtisin opettamaan niitä +lapsukaisia," houkutteli hän. "Sinä varmaan pitäisit heistä suuresti, — +aivan yhtä paljon kuin jos ne olisivat sinun omiasi. Herttaisia pikku +poikia! Ajattelehan! Taivas tiesi, vaikka heidän äitinsä kiusaisivat ja +ikävystyttäisivät heitä." + +Mutta Sally oli taipumaton. Näihin huoneisiin sisältyi hänen koko +elämänsä, sanoi tyttö; hän ei voinut hyljätä niitä. + +"Minähän saan pitää näitä hallussani vain kolmen vuoden ajan," hän +sanoi lopuksi. "Minusta tuntuu, ikäänkuin yhteyteni Jackiin vasta +silloin olisi todella lopussa. Sitten minä lähden, minne sinä vain +haluat." + +Mutta elämä itse taivutti Sallyn mielen, tarttuen siihen +voimakkaammalla otteella kuin mihin Janet pystyi. + +Eräänä iltana, kun Sally oli yksin sisällä ja kiinnitti parhaillaan +hattua päähänsä, lähteäkseen kaupungille aterioimaan, hän kuuli miehen +askeleita porraskäytävässä. Ne sivuuttivat Traillin kerroksen ja +nousivat yhä ylemmäksi. Sallyn käsi, joka piteli hattua, alkoi vavista +niin, että hänen täytyi laskea hattu takaisin pöydälle käsistään. Kylmä +hiki kihosi hänen otsalleen. Hän pyyhkäisi kädellään märkiä ohimoltaan, +ja samassa koputettiin hänen ovelleen. Tytön jokainen jäsen värisi, kun +hän meni aukaisemaan, pusertaen huuliaan lujasti yhteen jännityksestä. +Kynnyksen edessä hän pysähtyi ja hengähti syvään. Sitten hän työnsi +oven auki. + +Tulija oli Devenish. + +Hän otti hatun päästään ja ojensi tytölle kätensä. Sally, jonka ilmeet +kuvastivat pettymystä, tarttui käteen, aprikoiden mielessään, mahtoiko +Devenish tietää Traillin ja hänen erosta. Viimein tyttö päätteli +itsekseen, että vieraan oli täytynyt kuulla siitä, muuten hän ei olisi +tullut näin epäröimättä suoraan hänen ovelleen. + +"Häiritsenkö teitä, kun tulin luoksenne? kysyi Devenish." + +"Ette, ette suinkaan." + +Sally seisoi yhä paikoillaan, kehoitettuaan viittauksella Devenishtä +istuutumaan. Hänen mieltään askarrutti kysymys, miksikä Devenish oli +tullut katsomaan häntä. Oliko Jack kenties lähettänyt hänet? + +Devenish näytti aivan kuin lukeneen hänen ajatuksensa. + +"Miss Bishop, minä tapasin Jackin tässä äskettäin. Hän kertoi, että, — +että te nyt asutte täällä yksinänne." + +"Pyysikö hän teitä käymään täällä?" + +"Ei." + +"Eikö teillä ole mitään sanomaa häneltä minulle?" + +"Ei." + +"Sitten —?" Hän ei ymmärtänyt, miksikä Devenish oli tullut hänen +luokseen, ja mies näki hänen kummastuksensa. + +"Muistatteko illan, jolloin me aterioimme yhdessä?" hän kysyi. + +Kuinka Sally olisikaan voinut unohtaa sitä? Hän nyökäytti päätään. + +"Sitten te kenties muistatte myöskin, että minä tarjosin teille +ystävyyttäni?" + +Tyttö nyökäytti jälleen. Hän ei näköjään suinkaan auttanut toisen +ponnisteluja. Mutta seuraelämään tottunut mies pystyy voittamaan monia +vaikeuksia. Devenish kaivautui sitkeästi edelleen. + +"No niin, olen pahoillani, jos loukkaan teitä, sanoessani, että arvelin +teidän kenties tuntevan olonne yksinäiseksi. Ja kun minä olen kerta +ennenkin aterioinut teidän seurassanne —," hän keskeytti, ja lisäsi +hymyillen: "Olitte ehkä juuri lähdössä päivälliselle?⁰ + +"Kyllä; minä olin." + +"Saanko minä sitten tulla seuraksenne?" + +Tyttö tunsi kiitollisuutta, ajatellessaan, että mies tahtoi hälventää +hänen yksinäisyyttään; mutta mitään iloa hän ei siitä kokenut. +Kuitenkin hän sanoi: + +"Olen iloinen, jos tahdotte tulla. Mutta varoitan teitä," hän +lisäsi hymyillen, — "joudutte ikävään seuraan. Teidän on hoidettava +pöytäkeskustelu yksinänne. Te saatte yksin keksiä kaikki sukkeluudet. +Minusta ei ole apua." + +"Teen minkä voin, ja kernaasti enemmänkin," vastasi Devenish kevyesti. + +"Sitten pyydän teitä odottamaan hetken; minä kiinnitän hatun päähäni. +Soitelkaa. Tahi ettekö soita pianoa?" + +"En, en pysty. Te soitatte?" + +"Niin, hiukan." + +"Ja laulatte?" + +"Toisinaan." + +"Ah, sitten minä tiedänkin! Päivällisen jälkeen me palaamme tänne ja te +laulatte minulle koko ohjelmistonne." + +Tyttö nauroi hänen innostukselleen. "Te pidätte musiikista?" + +"Pidän, intohimoisesti. Mutta en ymmärrä sitä ensinkään. Te siis +lupaatte suostua? Te laulatte minulle päivällisen jälkeen?" + +"Kyllä, mielellänikin."' + +Sallyn ajatukset olivat niin keventyneet tämän ajanvieton +suunnittelusta, että hän jopa hyräilikin itsekseen, kiinnittäessään +makuuhuoneessaan hattua päähänsä. Devenish kuuli sen etuhuoneeseen, ja +hän hymyili, näpäytellen ajatuksissaan sormiaan. + +He aterioivat eräässä Great Portland kadun ravintolassa, jossa jokainen +pöytä oli eristetty toisista puolikattoon ylettyvällä aitauksella. Ja +nyt Devenish sai tilaisuuden koetella kykyjään. Seurapiirit pystyvät +kasvattamaan miehiä, jotka osaavat valita herkullisen aterian ja +kykenevät täyttämään eri ruokalajien väliajat huvittavilla kaskuilla +ja kevyellä puhelulla. Devenish oli tämän kehittyneen tyypin miehiä. +Hän ei ollut perin älykäs, mutta hän oli hauska. Tosin hauskuus, jota +hän sirotteli ympärilleen, ei ollut hänen omaansa; se oli lainatavaraa. +Mutta mies, joka osaa kaikuna toistella kuulemiaan sukkeluuksia siten, +että ne aina tuntuvat soveltuvan hetken vaikutelmaan, on kieltämättä +elämäntaituri — omalla tavallaan. Ainakin täytyy tunnustaa hänen +soveliaisuutensa pöytäkumppaniksi. Etenkin silloin, kun hän lisäksi +on kauniskasvoinen, soreavartaloinen ja moitteettomasti puettu, kuten +Devenish. + +Tämä mies, joka collegioaikoinaan oli ollut luokkansa ylpeys, koki nyt +parhaansa mukaan huvittaa Sallya heidän aterioidessaan, ja hän onnistui +pyrkimyksissään. Kun he olivat ehtineet aterian puoliväliin ja hän +näköjään satunnaisesti täytti uudelleen tytön lasin samppanjalla, oli +Sally taipuvainen huomaamaan miehen joka sanassa huumorin välähdyksiä. + +Tytön mielentila kaikessa hilpeydessäänkin oli kuitenkin vain +pingotetun iloinen. Kaiken aikaa hän tunsi pohjalla elämänsä tyhjyyden. +Kun Devenish jälleen täytti hänen lasinsa, tyttö nosti kättään +estääkseen häntä. Mutta mies ei näyttänyt huomaavan sitä, ja Sally +tarttui jälleen lasiin ja kohotti sen huulilleen. Eihän se voinut enää +pelastaa hänen tilaansa; se vain kevensi hänen mieltään, ja tyttö +tunsi olevansa kevennyksen tarpeessa. Hänhän palaisi jälleen autioihin +huoneisiinsa ja kalvavat muistot hyökkäisivät jälleen häntä raatelemaan. + +"Oletteko kuullut tätä tapausta," aloitti Devenish kerran toisensa +jälkeen, kertoen kaskuja, jotka olivat kierrelleet halki Lontoon +klubien. "Sanokaa, jos tämä on teille vanhaa." Ja näin seurasi toinen +kasku toistaan, — niitä aivan pyöri hänen kielellään. Hän kertoi +niitä omaksi huvikseen. Hän tiesi osaavansa kertoa. Ja se uutuuden +viehätys, jolla Sally niitä kuunteli, teki nämä vanhat tarinat uusiksi +hänelle itselleenkin. Hän nauroi niille yhtä sydämellisesti kuin tyttö +konsanaan. Ja totta onkin, että mikään sukkeluus ei tunnu meistä +kenestäkään vanhalta silloin, kun me sen itse kerromme. + +"Kas niin," hän sanoi, kun he olivat juoneet kahvinsa. "Nyt tulee +teidän laulunne vuoro. Me lähdemme teidän luoksenne heti, kun minä olen +saanut laskun." + +"Tosiaan, minua peloittaa nyt koko lupaus. Te ehkä kuvittelette minun +laulavan hyvin, mutta silloin te petytte. Minä kyllä ajattelin kerta +pyrkiä näyttämölle, operettiin, mutta en ajatellut sellaista uraa +siksi, että olisin mielestäni musikaalinen." + +"Oh, luonnollisesti te saatte epäillä kykyänne. Mutta te ette voi +kieltää minua uskomasta, että taitonne riittää tyydyttämään minua. Ja +siitä nyt on kysymys." + +"Hyvä, minä koetan." Tyttö tunnusteli poskiaan kädellään. "Poskeni ovat +kuumat. Punottavatko ne hirveästi?" + +"Ei, — eivät erittäin. Täällä sisällä luullakseni, on hyvin lämmin." + +Sally koetti uskotella itselleen, että tämä selitys oli oikea. Jos +hän olisi katsahtanut peiliin, hän kuitenkin olisi huomannut, ettei +tällainen ulkonainen syy voinut selittää hänen kasvojensa hehkua ja +silmiensä outoa loistetta. + +Kun Devenish oli suorittanut laskun, he poistuivat ravintolasta. +Kadulla mies kutsui ajurin, ja kun he olivat sovittautuneet istumaan, +nojautui Sally veltosti taaksepäin ja hänen silmänsä pyrkivät +sulkeutumaan. + +"Minä tunnen itseni kumman uniseksi," hän sanoi. + +Devenish vilkaisi tyttöön pikaisesti. Oliko hän yksinkertaisesti vain +näin lapsellinen, tahi houkutteliko hän teeskennellen miestä tukemaan +itseään käsivarrellaan? Kuinka tyttö voisikaan olla noin viattoman +avoin, — hänhän oli ollut kolme vuotta Traillin rakastajattarena. + +"Lapsi raukka," sanoi Devenish tunnustellen, — "en ihmettele, vaikka +olettekin väsynyt." + +Tytön silmät aukenivat ja hän kohottautui suorempaan. Miehen äänessä +värähti sävy, joka ei tuntunut merkitsevän pelkkää ystävällisyyttä. +Sally tunsi, että se oli ikäänkuin varoituksena hänelle, mutta hän oli +liian turtunut, voidakseen miettiä sitä pitemmälti. + +Devenish olisi jatkanut, — seuraavassa hetkessä hän olisi pusertanut +tytön syliinsä, mutta Sallyn liikahdus sai hänet epäröimään. Nainen +ilmaisee aina tiedottomasti, onko hän helposti voitettavissa vaiko ei. +Devenish otti vaarin tästä vaikutelmasta, tuntien, että varomaton askel +turmelisi kokonaan hänen mahdollisuutensa. + +Heidän päästyään Sallyn asuntoon tyttö irroitti hattunsa ja istui +pianon ääreen, miehen seistessä huoneen toisessa päässä kuuntelemassa. +Kun Sally oli ehtinyt ensimmäisen laulunsa loppuun, hän kääntyi nauraen +kuulijaansa ja sanoi: + +"Teidän ei tarvitse pakottaa itseänne kiittelemään minun lauluani. Minä +tiedän itse, että se oli vallan kamalaa!" + +Devenish meni pikaisesti hänen luokseen. "Saatte sanoa," puhkesi hän +puhumaan, katsellen tyttöä syvälle silmiin, — "saatte sanoa sitä +miksikä haluatte. Mutta minä haluan kuulla enemmän." Hän selaili pianon +kannella olevia nuottivihkoja. "Osaatteko te 'Persialaisen Puutarhan' +lauluja? Muuan niistä — minä en muista sen sanoja — on ihmeellinen. +Tarkoitan Shalimarin laulua." + +"'Teitä, valkeat kädet, ma lemmin.' Sitäkö te ajattelitte?" Tyttö +kohotti päänsä ja katsahti häneen kysyvästi. + +"Niin, laulakaa — laulakaa se!" + +"Minulla ei ole sen nuotteja. Pelkään, etten minä osaa soittaa ilman +nuotteja." + +Devenish hengähti syvään. "Se on vahinko," hän sanoi. + +"No niin, minä laulan erään toisen, — kuulkaahan." + +Tyttö sovitti nuottivihon jalustalle, ja mies seisoi kumartuneena +hänen ylleen, toinen käsi pianotuolin selkänojalla ja toinen pianon +kannella. Devenish katseli vuoroin tytön kultaisia suortuvia ja vuoroin +hänen huuliaan, kun ne laulaessa aukenivat ja sulkeutuivat. Laulu oli +juuri sellainen, mitä Devenish oli pyytänytkin, — se oli täynnään +intohimoista ja sairaaloista hentomielisyyttä: + + "Juo, elämäni valtias, tää hurma, + mi viinin lailla sieluin päihdyttää. + Juo loppuun viime pisara, niin turma + mun osalleni silloin kaunis jää. + + Ja sydämeni valtias, näin tee sä + mun elämästäin kalkki puhtahin, mi + yksin, tyhjäks' juotuna on eessä + näin Iankaikkisuuden alttarin." + +Sally katsahti mieheen samalla, kun hänen sormensa tapailivat +loppuakordia. Devenish hengitti kiivaasti ja hänen huulensa olivat +puristuneet ohueksi viivaksi. + +"Miksikä te lauloitte tämän?" hän kysyi. + +Tyttö liikautti hämmästellen olkapäitään. "En tiedä; — miksikä en +olisi saanut laulaa sitä? Sen sävel on monin verroin kauniimpi kuin +sanat, luulisin. Eikö totta, että sanat olivat suorastaan järjettömiä! +Niinkuin useimpien laulujen sanat, minun mielestäni." + +"Te sanotte tällaista järjettömäksi!" huudahti Devenish. "Se on, +tietysti, naisten laulu, — mutta, Jumalani! tiedättekö, että minä +voisin laulaa sen teille?" + +Sally tunsi hänen käsivarsiensa puristuvan ympärilleen sellaisella +kiihkeällä voimalla, jonka hän hyvin ymmärsi. Tyttö taisteli vastaan, +läähättäen raskaasti, mutta mies taivutti hänen kasvonsa ylöspäin ja +peitti ne suudelmilla. + +Silloin tyttö ponnistautui vihan voimalla jaloilleen, kaataen tuolin +altaan, ja pääsi vapautumaan miehen käsistä. Hän sipaisi hajalle +menneet hiuksensa otsaltaan. + +"Kuinka te uskallatte!" hän läähätti. + +Lukemattomat naiset ovat sanoneet nämä samat sanat, lukemattomissa +tämänlaisissa tilaisuuksissa. Ja useasti he samalla ikäänkuin +välähdyksessä ymmärtävät, miksikä mies on uskaltanut; sen ymmärsi +Sallykin nyt tällä hetkellä. Hän tiesi olleensa huoleton, varomaton; +sydämessään hän soimasi itseään. Hänen olisi pitänyt ymmärtää paremmin. +Tunsihan hän yhden miehen, — siitä hänen olisi pitänyt voida arvata, +minkälaisia toiset olivat. Mutta vaikka tyttö näin syyttikin itseään, +ei hän silti vähemmän vihannut ja inhonnut tätä miestä, joka oli +käyttänyt hänen huolettomuuttaan hyväkseen. + +"Teidän hattunne on siinä tuolilla", hän sanoi melkein sähähtäen. +"Toivon teidän poistuvan." + +Devenish otti rauhallisesti hattunsa, — hän oli jo voittanut jälleen +mielenmalttinsa. + +"Kiellättekö minut tulemasta enää tapaamaan teitä?" hän kysyi, +silittäen hattua totunnaisesti hihallaan. + +"En enää halua nähdä teitä, — en milloinkaan!" huudahti Sally. + +Mies hymyili ystävällisesti. "Ettekö ole nyt suorastaan houkkamainen?" + +"Houkkamainen!" + +"Kuvittelette, kenties, että Traill palaa jälleen takaisin teidän +luoksenne, — niinkö? Vakuutan teille, etten seisoisi nyt tässä, jos +sellainen mahdollisuus olisi olemassa." + +Tytön polvet vavahtelivat. Hän tunsi mieltään kuvottavan. + +"Kehoittiko Jack teitä tulemaan?" hän kuiskasi. + +"Taivas! Ei. En usko, että hän voisi koskaan menetellä siten. Mutta +minä arvaan, että hän on rakastunut; miss Standish-Roe — kaunis Coralie +— on lumonnut hänet. Siksi minä sanoin, että hän ei palaa enää teidän +luoksenne." + +"Minkätähden te siis tulitte tänne? + +"Minä, — miksikä en olisi tullut? Minä uskoin, ilmeisesti väärin, +että te melkeinpä piditte minusta. Kun te sallitte minun palata tänne +illallisen jälkeen, niin minä olin varma siitä. Ajattelin, että — koska +te olette menettänyt Traillin, niin — —. Totisesti, en ymmärtänyt, +miksikä te pitäisitte minua häntä huonompana." + +Sally kätki kasvonsa käsiinsä ja hänen hartiansa vavahtelivat. + +"Oh, niin, — minä huomaan nyt erehtyneeni," jatkoi Devenish kevyesti. +Hänen intohimonsa oli nyt tiessään. "Olen pahoillani. En minä +tarkoittanut loukata teitä." Hän siirtyi ovelle. "Minä — minä luulin +teidän ymmärtävän minun ajatukseni." + +Tyttö vaipui tuolille, tohtimatta edelleenkään näyttää kasvojaan. Häpeä +— syvin häpeän tunne — riehui hänen veressään. + +"Niin, toivon vain teidän antavan anteeksi — minun tietämättömyyteni. +Minä ilmeisestikään en ymmärrä naisia, vaikka minun täytyy samalla +myöntää, että te olette hiukan erilainen kuin toiset. No, niin, — +otaksun, että minun on viisainta toivottaa teille nyt hyvää yötä." + +Sally kuuli hänen tulevan lähemmäksi, ja hän aavisti, että mies ojensi +kättään häntä kohti. Tyttö ei liikahtanut eikä katsahtanut häneen. +Devenish palasi silloin ovelle. Sally kuuli sen avautuvan ja jälleen +sulkeutuvan. Hän kuuli miehen hitaasti laskeutuvan portaita alas. Mutta +hän istui yhä liikahtamatta paikallaan, kasvot käsiin haudattuina. + + + + +III LUKU. + + +Tämän jälkeen Sally ei voinut enää salata itseltään, minkätähden hän, +Janetin kaikista kehoituksista huolimatta, oli kieltäytynyt jättämästä +asuntoaan. Toivo ei ollut vielä kokonaan sammunut hänen sydämessään. +Hän oli tuntenut sen, kuunnellessaan Devenishin askeleita silloin, +kun tämä nousi portaita ylös hänen kerrokseensa, tytön tietämättä, +kuka tulija oli. Sally oli heikosti toivonut, että jonakin hetkenä hän +saisi kuulla Traillin askeleet, kuulla hänen koputuksensa oveltaan, ja +senvuoksi hän ei halunnut liikkua huoneistaan. + +Mutta nyt, kun Devenish oli vakuuttanut hänelle: "En seisoisi tässä, +jos sellainen mahdollisuus olisi olemassa" — nyt, kun hän ymmärsi, +että Jack oli ilmaissut hänelle tällaisen päätöksensä, — nyt hän tunsi +heidän eronsa lopulliseksi, auttamattomaksi. Tällainen tietoisuus +lisäsi kiven hänen kuormaansa; mutta se yllytti häntä ajattelemaan +asemaansa järkevästi ja kaunistelematta. Siinä hänen silmänsä vasta +alkoivat avautua katselemaan elämää suoraan kasvoihin. + +Nyt tyttö tunsi selvästi, että näin ei enää voinut jatkua. Hänen oli +luovuttava asunnostaan, — lähdettävä pois Lontoosta, päästäkseen +tapaamasta niitä harvoja ihmisiä, jotka tunsivat hänen tähänastisen +elämänsä. Devenish oli nyt opettanut hänet näkemään, ettei hän voinut +odottaa niiden ystävyyttä, jotka tiesivät hänen suhteestaan Trailliin. +Hänen täytyi paeta ja kätkeä entisyytensä, — ei omien ajatustensa +synkältä arvostelulta, mutta maailmalta. Ihmiset hän saattoi johtaa +harhaan, vaikkei omaa syyttävää tuntoaan. + +Samana iltana hän vielä kirjoitti Janetille, pyytäen häntä tapaamaan +itseään. Ja seuraavana päivänä he istuivat vastakkain pöydän ääressä +eräässä West Cityn hiljaisessa ravintolassa. + +"Minä aion nyt totella sinun neuvoasi", aloitti Sally. + +"Sinä lähdet täältä?" + +"Niin." + +"Milloin?" + +"Heti. Päivän tai parin kuluttua. Niin pian kuin saan tietoja +äidiltäni. Kirjoitin hänelle tänä aamuna." + +"Mitä sinä kerroit hänelle?" + +"Kirjoitin, että olin säästänyt hiukan rahaa, ja kun tunnen itseni +rasittuneeksi, niin haluaisin virkistyksekseni viipyä jonkun aikaa +heidän luonaan. Sanoin, että voisin kenties auttaa heitä hiukan +koulupuuhissa." + +"Oikein. Siten sinun pitikin kirjoittaa. Mutta älä missään nimessä +vain osoita heille, että sinulla on rahaa enemmänkin. Arvaan, että he +alkavat helposti epäillä. Sinun täytyy olla varovainen." + +"Mutta — eihän minulla suinkaan ole liikaa rahaa," sanoi Sally tyynesti. + +Janet tuijotti häneen vastenmielisesti hämmästyneenä. "Tuo ei ollut +sinun tapaistasi", hän sanoi nuhtelevasti. "Minun mielestäni Traill +oli suorastaan antelias. Sataviisikymmentä puntaa vuosittain, — minä +pitäisin itseäni suorastaan Kroisoksena, jos minulla olisi sellaiset +tulot." + +"Luuletko sinä minun ottavan vastaan kaiken, mitä hän minulle tarjoaa?" +kysyi Sally. + +"Tarkoitatko, ettet huoli rahoista?" + +"En enempää kuin mihin olen suorastaan pakotettu. Punta viikossa +riittää hyvin minun elatukseeni. Mitä muuta minä kaipaisin? Vaatteita +minulla on nyt riittävästi. Sinä kaiketi pidit minua halpamaisena, +Janet?" + +Janet katsahti ympärilleen ja tarttui sitten Sallyn käteen lujasti. +"Jumala auttakoon minua, tyttö!" hän huudahti, — "luulen, että minun +täytyy sanoa omaa sukupuoltani arvoitukseksi." Hän mietti hetkisen, +tarkastellen Sallya tutkivasti; sitten hän äkisti kysyi: "Mikä sinut +nyt sai muuttamaan mieltäsi?" + +"Mr Devenish." + +"Kuka?⁸ + +"Mr Devenish, — muistathan kertoneeni miehestä, joka oli minun +seurassani päivällisellä silloin — silloin, kun Traill — kuusi viikkoa +sitten —" + +"Ja miksikä hän nyt karkoittaa sinut Lontoosta?" + +"Hän tuli eilisiltana tapaamaan minua.⁸ + +"Niin?" + +"Hän pyysi minut mukaansa ravintolaan.⁸ + +"Se olikin oikein. Sinä olet aivan tarpeeksi asti yksinäsi. Neuvoiko +hän sinua lähtemään täältä?" + +"Ei." + +"Mitenkä siis?" + +Hän näki värin vaihtelevan tytön poskilla. + +"Mr Devenish sanoi rakastavansa minua.⁸ + +"Oh, nyt ymmärrän. Sinä haluat väistää häntä. Et pidä hänestä? Pelkäät, +että hän alkaa kiusata sinua?⁸ + +"Ei", sanoi tyttö, katsomatta silmiin ystävätärtään, "en usko, että hän +enää tulisi tapaamaan minua." + +"Sanohan siis —?" + +"Hän oli ajatellut, — ajatellut, sanoi hän, että — oh!" + +Janet kumartui pöydän yli häneen päin. "Halusiko hän täyttää Traillin +sijan — mitä?" + +Sally nyökäytti. Janet katseli hänen kumaraista päätään ja näki häpeän +hehkuvan hänen poskillaan. Hän tunsi Sallyn luonteen ja arvasi siitä, +mitä tällainen ehdotus oli tyttöön vaikuttanut. + +"Mitä muuta sinä olisit voinut odottaakaan?" hän kysyi ystävällisesti. +"Useimmat miehet ovat samanlaisia. Sellainen uutinen, että sinun +asemassasi oleva nainen on turvatonna kohtalon huomassa, leviää pitkin +heidän rivejään kuin — kuin preeriakulo. Siitä kuiskaillaan suusta +suuhun. Et tiedä, mistä se alkaa; vielä vähemmän tiedät, mihin se +päättyy. Niin pian kun mies tietää, että nainen, jota hän himoitsee, on +saatavissa rahalla, hän on valmis tyhjentämään pankkinsa, ostaakseen +hänet omakseen. Olenhan sanonut sinulle jo ennen, — nämä ovat +kauppa-asioita! Miksikä, taivaan nimessä, sinä et voi luopua kokonaan +romanttisuudestasi? Toiset tekevät rakkauden kauppavälineeksi, hierovat +siitä sopimuksia, mutta sinä kieltäydyt ottamasta vastaan rahoja, jotka +sinulle on määrätty, ja joihin koskeminen ei tee sinua paremmaksi +eikä huonommaksi. Ole järkevä; ota kaikki, minkä saat. Ellet tarvitse +rahoja, niin säästä ne; se on vieläkin viisaampaa. Mutta älä hylkää +niitä, sillä ne ovat sinun. Totisesti, sinä olet ne ansainnut.⁸ + +"En ymmärrä, mikä meistä on tehnyt ystävät, Janet", puhui Sally +murtuneesti, — "en usko, että ihmiset voisivat olla erilaisempia +kuin me kaksi olemme. Toisinaan minä inhoan sinun puheitasi; mutta +melkein aina minä kuitenkin rakastan sinua siksi, että puhut minulle +inhoittavia. Jos minä ajattelisin siten kuin sinä kehoitat, niin en +ymmärrä mikä estäisi minua vaipumasta — vaipumasta niin syvälle kuin +nainen voi vajota. Ethän sinä voi tarkoittaa, että minun pitäisi tehdä +siten kuin sinä nyt ehdotat. Minähän rakastin Jackia; rakastan häntä +vielä. Ottaisitko sinä mieheltä, jota rakastat, vastaan joka rovon, +minkä hän on jättänyt sinulle? + +"En tiedä. Minä joko tekisin sen, tahi sitten en ottaisi mitään. +Eläisin omaa elämääni, maksoi se sitten minulle mitä tahansa.⁸ + +"Tarkoitatko, että minun pitäisi tehdä niin?" + +"En tarkoita, että sinun pitäisi, sillä tiedän, ettet sinä voisi. Sinä +et voisi enää jäädä oman työsi varaan, nyt, kun sinä olet oppinut +elämään mukavasti ja huolettomasti miehen käsivarsien tukemana. Sinä +et ole riippumattomia oman työn naisia, Sally, — etkä ole koskaan +ollutkaan." + +Sallyn huulet puristuivat lujasti yhteen. "Tarkoitatko, että minä +rakastan mukavuutta ja huolettomuutta?" hän kysyi katkerasti. "Sinä +pidät minua siis niin halpana?" + +"En pidä sinua ensinkään halpana. Sinua ei ole luotu tekemään työtä. +Sinua on kohdannut Eevan kirous, eikä Aatamin kirous. Sinulla pitäisi +olla lapsi. Silloin sinä et tuhlaisi sieluasi, muistelemalla arvotonta +miestä. Silloin sinä ottaisit vastaan joka ikisen äyrin, minkä elämä +tarjoaisi, — lapsesi tähden. Silloin sinä ymmärtäisit, mihin sinä olet +oikeutettu. Jokainen on palkkansa arvoinen, ja lapsi olisi sinulle +elämän palkka. Milloin sinä luulet äitisi vastauksen saapuvan?" + +"Huomenna, ehkä." + +"No hyvä; heti kun olet sen saanut, — lähde, lähde! Älä viivy Lontoossa +enää silmänräpäystäkään. Elämä täällä on sinulle nyt vain kiirastulta. +Mene hoivaamaan lapsukaisia. Kun ne takertuvat sinun liepeisiisi +innostuneina ja hellittämättöminä, niin opit kyllä ymmärtämään, mitä +minä tarkoitin, kun puhuin Eevan kirouksesta." + + + + +IV LUKU. + + +Cailsham, muuan niitä pieniä, ikivanhoja kaupunkeja, jotka aikoinaan +ovat saaneet nimensä historiaan, lepäilee kukkulain juurella kuin +iäkäs, pitkän raadannan väsyttämä vanhus ja katselee raukein silmin +Kentin vihannoiviin laaksoihin. Keväisin, kun hedelmäpuut kukkivat, +sen ympäristö on tuoksuva ja valkoinen, mutta myöhään syksyllä, +kun tuuli ja pakkanen ovat karistaneet lehdet puista, siellä on +alastonta ja surullista. Caislham elää ympäristönsä maaseutu-elämää. +Kun puut puhkeavat lehtiin, kun ne kantavat kukkia ja kun kukista +kehittyy hedelmiä, elää Cailsham täyteläisesti ja virkeästi. Mutta +sitten kun hedelmät ovat korjatut ja päivät pimenevät, käy kaupunki +tylsäksi, haluttomaksi ja uneliaaksi. Silloin se puhuu vain menneestä +korjuuajasta ja tulevasta keväästä, — ikäänkuin kaikki muu olisi sille +yhdentekevää. + +Tässä kaupungissa mrs Bishopilla siis oli pienoinen koulunsa, jossa +kaikkiaan oli parikymmentä oppilasta, Cailshamin ja lähimmän ympäristön +varakkaamman porvariston lapsia. Yhtä lukuunottamatta ne olivat vain +päivänoppilaita. Mrs Bishop ei ollut ajatellut ottaa täysihoitoon +luokseen ainoatakaan — hänen taloutensa mahdollisuudet olivat siihen +liian rajoitetut — mutta erikoiset syyt olivat aiheuttaneet tämän +yhden poikkeuksen. Eräänä päivänä muuan winchesteriläis-rouva oli +kirjoittanut hänelle, kertoen kuulleensa ylistettävän hänen kouluaan, +sentähden hän sanoi pyytävänsä lupaa saada jättää poikansa mrs Bishopin +hoitoon joksikin aikaa, minkä hän itse oli pakotettu asuinaan Lontoossa. + +Tämän kirjeen saapumispäivänä äiti neuvotteli asiasta tyttäriensä +Elsien ja Doran kanssa myöhään yöhön. He tekivät laskelmia +kustannuksista, joita pikku Maurice Priestly aiheuttaisi heille, +voidakseen ilmoittaa äidille, paljonko hänen täytyisi maksaa pojan +täysihoidosta. Poikanen voitaisiin sijoittaa ullakkokamariin, jota +tähän asti oli käytetty säilytyshuoneena. Ikkunaan olisi hankittava +verhot, — kuusi kyynärää à yhdeksänkymmentä penniä. + +"Kirjoita muistiin", sanoi mrs Bishop Doralle. + +Cailshamiin palatessaan he olivat tuoneet mukanaan vanhan leposohvan, +joka nyt voisi palvella poikasen vuoteena. + +"Meidän ei siis tarvitse hankkia sänkyä häntä varten," huomautti mrs +Bishop. + +"Ei. Mutta peitekangasta meidän on ostettava. Minä olen nähnyt +Robinsonin kaupassa sopivaa ja se maksaa kaksi ja kymmenen metri." + +"Kirjoita muistiin," määräsi mrs Bishop. + +Kellon lyödessä kymmentä he olivat selvillä kaikesta, mitä poikasen +vuoksi oli ostettava taloon. Ja yhteentoista mennessä he olivat +päättäneet, paljollako mrs Priestlyä olisi velotettava. + +Kun konstaapeli Malling samana iltana kulki heidän asuntonsa ohi puoli +kahdentoista aikaan, hän näki vielä valon loistavan mrs Bishopin +ikkunasta. Aamulla hän kertoi siitä vaimolleen, lisäten: + +"Mun käypi säälikseni se mrs Bishop. Kyllä vaan se raukka saapi ahertaa +leipänsä takia." + +Sinä aamuna kulki postissa mrs Bishopin kirje mrs Priestlylle, ja +palaavassa postissa saapui vastaus: + +"Otaksun, että vaatimuksenne on kohtuullinen. Tuon ylihuomenna Mauricen +luoksenne." + +"'Otaksun'!" matki Elsie äreästi. + +"Vähemmällähän me emme olisi voineet ottaa poikaa tänne," vahvisti mrs +Bishop. + +"Ja ullakkohuone näyttää varsin sievältä," lisäsi Dora. "Minä äsken +juuri järjestin vuoteen sinne. En olisi ikinä uskonut, että se on niin +kaunis kamari." + +Kahta päivää myöhemmin mrs Priestly ja pikku Maurice saapuivat. +Hitain kaupungin kolmesta ajurista toi heidät mrs Bishopin ovelle. +Koulussa syntyi hälinää ja levottomuutta. Kaksikymmentä varakkaiden +ihmisten lasta käyttäytyi samoin kuin kaikki muutkin heidän ikäisensä +lapset olisivat käyttäytyneet. He rynnistivät kilvalla ikkunoihin +kurkistelemaan uutta tulokasta, heti, kun mrs Bishop oli poistunut +luokalta, käydäkseen vierasta vastaan. + +Mrs Priestly oli suurikasvuinen nainen, miellyttävän näköinen ja +hienosti vaatetettu, ainakin näiden maaseutukaupunkilaisten mielestä. +Hänen kasvoissaan, niiden ilmeessä, oli jotakin sairaalloista ja +kärsivää. Hänen liikkeidensä pidättyväisyys ja äänensä hiljaisuus yhä +vahvistivat tätä sisäisestä murheesta kertovaa vaikutelmaa. + +Pieni Maurice oli vaalea ja sinisilmäinen, germaanilaisen näköinen +kuusi-vuotias poika. Kun mrs Priestly puhui pojastaan, välkehtivät +hänen tyynet ja kärsiväkatseiset silmänsä ylpeydestä ja onnesta, +himmetäkseen jälleen seuraavassa tuokiossa entiselleen. Hankkiessaan +poislähtöä mrs Priestly kumartui ja pusersi pojan kiihkeästi syliinsä, +mrs Bishopin seistessä sivulla ystävällisesti hymyillen. + +Äkisti mrs Priestly katsahti talon emäntään silmät kosteina. + +"Minä tulen tapaamaan teitä, mrs Bishop," sanoi hän hiljaisesti, +— "tapaamaan teitä, ennenkuin lähden. Sanon vain ensin hyvästit +pojulleni." + +Mrs Bishop otti järkevästi onkeensa tämän vihjauksen ja poistui, +jättäen äidin ja pojan kahden kesken. Hän tapasi eteisessä tyttärensä +ja sanoi heille: + +"Lapsi tietenkin on hemmoteltu pilalle, luulisin." + +"Miksikä niin?" kysyivät tytöt yhteen ääneen. + +"Kas, hän parhaillaan hyvästelee poikaa, — itkien suoraan hänen +niskaansa. Minä pidän sellaista typeryytenä. Lähdin tieheni. En voi +katsella mokomaa järjettömyyttä." + +Sillä välin äiti ja poika hyvästelivät toisensa monen viikon ajaksi. +Kyyneleet kastelivat kummankin poskia. + +"Ethän koskaan rakasta ketään muita kuin äitiä, lupaatko sen, Maurice?" + +"En rakasta häntä," sanoi poika, viitaten päällään oveen, jonka mrs +Bishop juuri oli sulkenut jäljestään. + +"Ja lupaatko rukoilla joka ilta ja aamu?" + +"Lupaan, äiti." + +"Ja lupaat sanoa 'Jumala, auta äitiä'?" + +"Pitääkö minun rukoilla isän puolesta?" + +Mrs Priestly hengähti syvään ja väisti pojan katsetta. Maurice oli +liian nuori ymmärtääkseen, mitä äidin vaikeneminen merkitsi. Poika vain +luuli, ettei hän ollut kuullut kysymystä. + +"Rukoilenko minä isänkin puolesta?" hän toisti. + +"Kyllä," sanoi äiti hitaasti. "Rukoile isän puolesta, — ensin isän +puolesta ja sitten, ennenkuin nukut, sinä pyydät Jumalaa auttamaan +äitiä. Taivas suojelkoon sinua, pieni rakkaani —" + +Hän puristi pojan jälleen kiihkeästi vasten rintaansa, ja riensi sitten +pois, kuivaten poskiaan ja silmiään nenäliinalla. + + * * * * * + +Näin tuli pieni nuori herra Maurice Priestly mrs Bishopin kouluun +täysihoitolaiseksi. Ja kun Sally noin kolmea viikkoa myöhemmin +saapui äitinsä luo, majoitettiin hänet asumaan pienen Mauricen +huoneen viereen. Parina ensimmäisenä yönä hän oli kuulevinaan pojan +nyyhkytyksiä seinän takaa. Sally huomautti siitä äidilleen. + +"Oh, älä huoli ajatella joutavia," sanoi mrs Bishop. "Poika vain muuten +ääntelee unissaan, — lasten tapa on sellainen." + +Mutta Sally ei ollut tästä varma, ja hän kysyi senvuoksi pojalta +itseltään, mitä hän itkee öisin. + +"Minä en itke," sanoi poika ylpeästi. "Minä en osaakaan itkeä." + +Mauricen oli helppo sanoa näin keskellä päivää ja kirkkaassa +auringonpaisteessa. Mutta yöllä hän tunsi itsensä kokonaan +toisenlaiseksi. Seuraavana yönä hän jälleen itkeskeli. Sally kuuli +pojan koettavan tukahuttaa nyyhkytyksiään pielukseen. Hän oli +parhaillaan makuulle menossa, mutta kuullessaan nämä äänet hän pysähtyi +kuuntelemaan. Se oli itkua. Hän aukaisi ovensa varovasti. Tosiaan, +lapsi nyyhkytti hiljalleen. Silloin tyttö hiipi Mauricen ovelle ja +kurkisti sisään. + +"Maurice," hän kuiskasi. + +Nyyhkytykset taukosivat. + +"Maurice," toisti tyttö, "sinä itket." + +Poika myönsi sen suruissaan. Hänet oli yllätetty itse teossa. + +"Mutta minä en ole mikään lapsi!" hän huudahti. + +Sally polvistui hänen vuoteensa viereen. "Kuka sitten väittää sinua +lapseksi?" hän kysyi. + +"Sinä aioit juuri niin sanoa," arveli Maurice. + +"En, en aikonutkaan. En minä pidä sinua lapsena. Minäkin itken +toisinaan." + +"Itketkö?" Pojan äänessä kuvastui heikkoa hämmästystä. "Minkätähden +sinä itket?" + +"Oh, monesta syystä. Miksikä sinä itket?" + +"Äidin tähden. On niin kylmä nukkua ilman äitiä." + +"Nukutko sinä sitten tavallisesti äidin kanssa?" kysyi Sally, kietoen +kätensä pojan jäntevän pikku niskan ympärille. + +"Nukun — aina. Äiti on niin lämmin, ja äiti makaa niin lähellä minua. +Sinun käsivartesi on lämmin, minä pidän sinun käsivarrestasi." Hän +silitti tytön kättä hiljalleen. "Mitä se oli?" hän kysyi äkisti. + +"Mikä?" + +"Minun kädelleni tipahti jotain märkää. Voi, sinähän se olet, — se tuli +sinusta. Sinä itket! Etkö itkekin? Sinä itket. En tiedä, oletko sinä +lapsi. Mutta ellet sinä luule minua lapseksi, niin en minäkään sinua. +Miksikä sinä itket?" + +"En tiedä." + +"Oh, täytyyhän sinun tietää! Minä tiedän aina, minkä vuoksi minä itken. +Väliin minä itken yöllä, kun on pimeätä enkä minä voi kuulla mitään. Ja +sitten sentähden, kun minun on äitiä ikävä. Äitikin itkee joskus, eikä +hänkään tiedä minkätähden." + +"Oletko sinä kysynyt häneltä?" + +"Olen, ja äiti sanoo, ettei hän tiedä. Naiset eivät aina tiedä syytä, +mutta pojat tietävät aina. Sinä et saa sanoa, että minä itken, — ethän +sano? Lupaa!" + +"Minä lupaan," sanoi tyttö varmasti. + +"Jos toiset tietäisivät, niin ne luulisivat minua lapseksi. Mutta minä +en ole lapsi. Aamulla en ole, — enhän?" + +"Et, et laisinkaan." + +"Kun sinä opetit minua soittamaan päivällä, niin ethän pitänyt minua +silloin lapsena, ethän?" + +"En. Minä olen aina ajatellut, että sinä olet uljas poika." + +Maurice käännähti vuoteessaan. "Pane toinenkin kätesi minun +ympärilleni, niinkuin äitikin tekee. Hän ottaa minusta kiinni aina +molemmin käsin, ja siten on paljon lämpimämpää." + +Sally syleili häntä molemmin käsivarsin. + +"Ah, nyt on hyvä olla," sanoi poika. "Eikä äiti ole pahoillaan, vaikka +hän sanoi, etten minä saa rakastaa ketään muuta kuin häntä. Mutta +tiedäthän, etten minä oikein rakasta sinua. Minä vain pidän sinusta, +kun sinä olet niin lämmin." + +"Etkö sinä rakasta minua?" + +"En, — kuinka minä voisin? Minä rakastan vain äitiä, tietysti. Oh, nyt +taas —! Sinä itket vielä, kuulehan!" + +"Niin, tiedän sen." + +"Etkö tulisi itkemään tänne vuoteeseen, — täällä on lämpimämpi?" + +Nyyhkytys korahti Sallyn kurkussa. + +Nyt jo oli Janetin ennustus toteutunut. Eevan kirous ei tuntunut +tytöstä enää vain hämärältä puheenparrelta. Hän tiesi sen nyt. Hän +tiesi, mitä hänen elämästään puuttui. + +"Ei, sinun täytyy nyt koettaa nukkua, Maurice," hän kuiskasi +tukahutetusti. "Sinun täytyy nukkua. Etkä sinä saa itkeä enää." + +"En kai sitten," huokasi poika alistuen. "Jos lupaat, ettet sinäkään +itke." + +"Minä lupaan. Hyvää yötä." + +Sally palasi takaisin huoneeseensa ja täytti lupauksensa painamalla +päänsä pielukseen, ettei Maurice kuulisi samaa, mitä hän itse oli +kuullut äsken seinän takaa. Mutta tyttö itki. + + + + +V LUKU + + +Sinä yönä heidän ystävyytensä alkoi. Sinä yönä tytön sielussa alkoi +versoa uusi ajatus, jota ei hänen palava rakkautensa Trailliin enempää +kuin Janetin filosofoivat opetuksetkaan olleet kyenneet herättämään +hänen mielessään. Nyt hän ymmärsi, että lapsi voisi pelastaa hänen +elämänsä ja tarjota sille täyden sisällyksen. Lapsi tekisi hänen +elämänsä elämän arvoiseksi. Ja kun hänellä ei ollut lasta, tyttö +ponnisti sydämensä kaikki voimat, saavuttaakseen pienen Mauricen +rakkauden. + +He kuljeksivat yhdessä halki puutarhojen, joissa kypsyvät omenat +kurkottautuivat lehvien lomitse kohti aurinkoa. He risteilivät +kukkulain rinteillä, etsien kätkettyjä ihmeitä kalkkivuorien syvistä +onkaloista. He kipusivat vuorten harjuille katsomaan, miltä maailma +näytti niiden toisella puolen. Ja näillä retkillään he oppivat +tuntemaan toinen toisensa. Sally näki, kuinka tämä kuuden vuotias +poika, jota kammotti olla lapsi, oli sielultaan pehmyt ja notkea kuin +vaha, johon muovailevan sormen jokainen kosketus jättää jälkensä. Ja +poika oppi ymmärtämään, että hänen opastajansa sydäntä jäyti salattu +murhe, jonka syytä hän ei tiennyt. Mutta hän halusi kiihkeästi selittää +mikä tämän murheen oli aiheuttanut, ja sen vuoksi hän itse keksi siitä +pitkän tarinan, jonka hän eräänä päivänä kertoi ystävälleen. + +He istuivat silloin kukkulan rinteellä, katsellen iäkkään, väsyneen +vanhuksen — Cailshamin — pään yli Englannin yltäkylläistä puutarhaa, +jonka väsynyt vanhus näki joka päivä uneliaine silmineen. Siinä Maurice +kertoi tytölle hänen onnettomuutensa tarinan, — se oli täynnään +haltijattaria, jättiläisiä, peikkoja ja kääpiöitä, jotka pojan +mielikuvituksen hypittäminä ympäröivät sadun prinssiä ja prinsessaa +kirjavana joukkona. + +"Ja sentähden sinä olet surullinen," hän päätti tarinansa. "Kunhan +prinssi vain ei olisi kuunnellut peikon neuvoja, niin sinä olisit ihan +onnellinen. Etkö olisikin?" + +Sally otti pojan pehmeät, pyöreät posket kämmentensä väliin, taivutti +hänen kasvojaan ylöspäin ja suuteli niitä. + +"Olisin," hän sanoi hiljaa. "Minä olisin onnellinen. Mutta et saa +koskaan kertoa tätä toisille." + +"Enkö äidillekään?" vetosi poika. + +Tyttö irroitti kätensä hänen poskiltaan ja katsahti jäykästi eteensä. +Hän tunsi hetkisen aikaa kadehtivalla pojan äitiä, — sitten hän häpesi +tunnossaan. + +"Kyllä," hän vastasi, "äidille sinä saat kertoa." + + * * * * * + +Kesän viikot vierivät kuin heleä virta. Sallyn ja hänen äitinsä kesken +ei syntynyt lämpimämpää suhdetta. Sisaret taas avoimesti kadehtivat +häntä. Sally oli kauniimmin puettu kuin he; hän tunsi elämää ja +maailmaa enemmän, ja vieraat kiintyivät mieluimmin keskustelemaan +hänen kanssaan. Cailshamilaiset, jotka aluksi olivat pitäneet Sallya +vain tavallisena Bishopin perheen jäsenenä, huomasivat vähitellen, +että hän oli toisenlainen kuin omaisensa. Naiset myönsivät, että hän +oli soman-näköinen, ja miehet etsivät hänen seuraansa. Mutta Sally +ei kiintynyt koko kaupungissa muihin kuin pikku Mauriceen. Janetia +lukuunottamatta tämä lapsi oli ainoa olento, joka oli saanut hänen +sydämensä lämpenemään sen jälkeen, kun Traill oli jättänyt hänet. + +"Minä tuskin uskoin mahdolliseksi, että voisin vielä elää näin +tyytyväisenä," hän kirjoitti Janetille Lontooseen. "Minä odotan aamua, +kun illalla vaivun uneen, sillä herättyäni minä menen pojan huoneeseen +ja suutelen hänen pieniä uljaita kasvojaan, kun ne siinä kohoavat +pielukselta hänen nukkuessaan. Ja kun minä näin olen herättänyt +hänet, polvistuu hän vuoteessaan ja minä sen vierellä, hän kietoo +kätensä minun kaulaani ja niin me rukoilemme yhdessä. Sinä pidät tätä +joutavana, luullakseni, mutta älä naura meille. Voi, Janet, minä +soisin, että hän olisi minun lapseni!" + +Vaikka Sallyn koko sydän näin olikin kiintynyt yksin Mauriceen, oli hän +kuitenkin kylliksi nainen, iloitakseen siitä huomiosta, jota hänelle +Cailshamissa yleisesti osoitettiin. Hän tunsi melkeinpä kiitollisuutta, +kun tämän pikkukaupungin miehet, ja etenkin huomattavin heistä, Wilfrid +Grierson, pyrkivät lähestymään häntä kunnioittavasti, missä ikinä he +kohtasivat hänet. Grierson oli lähiseudun suurimman hedelmäviljelijän +vanhin poika, ja sen vuoksi mrs Bishop oli rajattoman tyytyväinen, +nähdessään tämän miehen kiertelevän hänen tyttärensä ympärillä. +Mutta Sally, jota Devenishin jättämä muisto edelleen kuvotti, ei +ajatellutkaan, että yksikään mies enää toden teolla rakastuisi häneen. +Tytön nuorempi sisar, Dora, huomautti hänelle eräänä iltana teepöydässä +odottamatta, että tällainen mahdottomuus kenties oli tapahtumassa. + +"Ellei mr Grierson olisi niin perin hieno herra," hän sanoi, "niin +voisi melkein uskoa, että hän on saanut muurahaisia päähänsä sinun +tähtesi, Sally." + +Sallyn poskille lehahti värikäs loimu. "Olkaamme sitten kiitollisia +siitä, että hän on niin perin hieno herra," vastasi hän pikaisesti. + +"Mitä — ethän tarkoittane, ettet sinä suostuisi häneen?" + +"Hän ei ole kosinut minua, — se varmaan riittää selitykseksi. Eikä +hän teekään sitä koskaan. Minä en elä sellaisessa asemassa, josta hän +haluaisi ryhtyä katselemaan vaimoa itselleen." + +"Sinun asemasi, Sally," huomautti äiti, joka parhaillaan kirjoitti +huoneen toisessa päässä kirjettä, "on sama kuin meidänkin, niin kauan +kuin sinä elät meidän parissamme." + +"Niin, äiti. Ja siksihän minä sanonkin, ettei ole uskottavaa, että hän +koskaan pyytäisi minua vaimokseen." + +Hän poistui, ja perheen toiset jäsenet alkoivat pohtia, eikö heidän +olisi syytä päästä eroon Sallysta, joka kohteli heitä näin ilmeisen +yliolkaisesti. Mutta kun he ottivat lukuun sen seikan, että Sallyn +kotonaolo soi heille tilaisuuden säästää sievoiset rahat, jotka sitä +ennen olivat menneet soitonopettajan, miss Hatchin, palkkaamiseen, +antoivat he kysymyksen raueta. + +Yläkerrassa Sally parhaillaan toivotteli hyvää yötä Mauricelle. +"Minä en kaipaa ketään muuta, — sano, tiedäthän, etten minä välitä +kenestäkään toisesta?" + +"Mutta sinä et voi kaivata minua," sanoi poika yksinkertaisesti, — +"minähän olen äidin." + +Sally nousi seisomaan. "Niin, sinä olet äitisi oma," hän myönsi. Ja +sitten hän toisti sen jälleen. Hän poistui verkalleen makuuhuoneeseensa +ja alkoi riisuutua hitaasti. + +Tämän päivän jälkeen hän karttoi mr Griersonia, kuten ihmiset +välttelevät taloa, jossa rutto raivoaa. Mutta hän ajatteli, että mr +Grierson oli liian kunnollinen — ja liian kunnioitettava — mies, +ollakseen minkäänlaisessa suhteessa häneen. Tyttö ei nyt kammonnut +avioliittoa, vaikka hänen rakkautensa Trailliin ei ollutkaan sammunut. +Hän oli oppinut rakastamaan lasta, ja samalla kun hän ymmärsi, että +Maurice kuului äidilleen eikä hänelle, samalla hänessä heräsi kiihkeä +kaipaus saada painaa omaa lastaan povelleen. Sen hän saavuttaisi +menemällä avioliittoon. Tämä houkutus juuri pakotti häntä karttamaan +Wilfrid Griersonia, sillä hän tunsi sisimmässään, että jos mies kosisi +häntä, niin hän tuskin jaksaisi kieltää, — ja Grierson ansaitsi +paremman vaimon itselleen kuin hän oli. + +Mutta olosuhteet, sattuma, kohtalo — miksikä vain haluat sitä nimittää +— oli hellittämätön. Tilaisuus, jota Sally oli kartellut, tuli +auttamattomasti hänen tielleen. + +Eräänä iltapäivänä, kun tyttö oli jo täyttänyt koulussa omat +velvollisuutensa ja Maurice parhaillaan oli lukutunneillaan, Sally +käveli hedelmätarhassa, joka leviää Cailshamista Lontooseen johtavan +valtatien yläpuolella. Tyttö ei tiennyt, ken omisti tämän kauniin +puiston; ja äkisti hän huomasi miehen laskeutuvan alas omenapuusta +jonkun matkan päässä itsestään. Aluksi hän uskoi, että siellä liikkui +hedelmävaras, jonka hän oli säikäyttänyt; mutta tuntiessaan miehen mr +Griersoniksi hän huomasi erehtyneensä. + +Tyttö kääntyi ja kiiruhti samaan suuntaan, mistä hän oli tullutkin. +Hän etsi pensasaitauksessa olevaa aukkoa, josta hän oli poikennut +puutarhaan maantieltä. Hän koetti päästä pujahtamaan aukosta +pois jälleen, ennenkuin mies huomaisi hänet. Mutta hän arvasi +myöhästyneensä, kuullessaan jäljissään kiireisiä askeleita, jotka +pehmeästi tömähtelivät nurmella. Sitten hän kuuli miehen huutavan hänen +nimeään, ja silloin tyttö kääntyi. + +"Näin teidän laskeutuvan alas puusta," hän selitti vältellen, "mutta +luulin, että siellä oli joku varastamassa hedelmiä." + +"Ja senvuoksi te karkasitte?" + +"Niin. Sehän kai oli kovin raukkamaista?" + +"Eipä tietenkään. Jos siinä olisi ollut varas, ja hän olisi pelännyt +teidän hätyyttävän väkeä paikalle, niin olisitte voinut joutua pulaan. +Mutta tiedättekö varmaan, ettette tuntenut minua, — ehkä te pelkäsitte +minua vieläkin pahemmin kuin hedelmävarasta?" + +Sally nauroi hermostuneesti, ymmärtäen, mikä nyt olisi hänen edessään. + +"En; miksikä minä olisin teitä peljännyt?" + +"Olettehan te kartellut minua viimeisinä kymmenenä päivänä, — aina +senjälkeen, kun äitinne järjesti verkkopallo-klubille teekutsut." + +Tyttö loi katseensa maahan. Sitten hän kääntyi katselemaan puiden +vihreitä lehviä, jotka häälyivät hänen yllään ja joiden lomista +punertavat omenat väläyttelivät hänelle auringossa paahtuneita poskiaan. + +"Te ette sano mitään siihen," huomautti mies, läjäytellen sääriään +kuivalla varvulla, jonka hän oli taittanut puusta. + +"En tiennyt vältelleeni teitä," vastasi tyttö, kohdaten hänen avoimen, +kysyvän katseensa. + +"Olette tehnyt sen. Aioin kirjoittaa teille — + +"Aioitte?" + +"Niin. En ole tottunut siihen puuhaan, mutta olin päättänyt yrittää. +Ajattelin kysyä teiltä, oletteko — oletteko pahoillanne — oh, +ymmärrättehän — kiusaako teitä, jos minä osoitan teille huomaavaisuutta +— siten — niin, siten kuin olen — olen tehnyt. Tähän tapaan minä aioin +kirjoittaa teille tänä iltana." + +Tyttö katseli häntä avoimin, ihmettelevin ja miettiväisin silmin, mutta +ei vastannut mitään. + +"Niin," jatkoi mies, päättäen pakottaa tytön puhumaan. "Mitä te +olisitte vastannut siihen?" + +"En todellakaan tiedä," tunnusti Sally rehellisesti. + +"Minä en miellytä teitä?" huudahti mies. "Minä en ole teidän +mielestänne —." + +"Oh, en tarkoita sellaista!" + +"Mikä siis on syynä, sanokaa?" + +Tyttö katseli vakavana häntä silmiin. "Syy on toinen, — minun täytyy +kysyä, olenko minä teille kelvollinen nainen." + +Mies tuli hänen rinnalleen ja tarttui varovasti tyttöä käteen, +ikäänkuin peläten puserruksellaan runtelevansa sen. Ja siinä, +omenapuiden lehvien varjossa sinisen taivaan alla, kuunnellen, kuinka +silloin tällöin kypsynyt omena putosi raskaasti maahan tahi kuinka +kottarainen suhahtaen lensi heidän ylitseen, tytön täytyi kuulla +minkälaiseksi Wilfrid Griesron hänet uskoi. + +"Ei, — ei, ei!" kuiskaili tyttö kauhistuneena. + +Mutta mies ei kuunnellut hänen vastustelujaan, eikä hän voinut ymmärtää +niitä. Vasta kun tyttö irroitti kätensä, hän vaikeni. + +"Minun — minun — sanani eivät siis merkitse teille mitään?" kysyi mies +katkerasti. + +"Ne merkitsevät enemmän kuin te arvaattekaan," vastasi tyttö. "Mutta te +ette saa jatkaa — minä en voi antaa teidän jatkaa, ennenkuin minä," hän +vaikeni ja hengähti raskaasti, — "ennenkuin minä olen kertonut teille +jotakin." + +"Mitä te haluatte kertoa minulle?" + +"Minä kirjoitan siitä teille." + +"Kertokaa mieluummin. Nyt, — tässä! Miksikä te ette voi kertoa?" +Hänen huulensa olivat kalpeat. Kuiva varpu ritisi hänen käsissään. Se +räiskähti ja katkesi. He eivät kumpikaan huomanneet sitä. "Miksikä te +ette tahdo puhua?" + +"En voi. En voi tämän jälkeen, kun te olette kertonut, kuinka ylevästi +te ajattelette minusta. Minä kirjoitan." + +Mies viskasi varvunpalaset ruohikkoon. + +"Te rakastatte toista," hän mutisi. "Te aiotte naimisiin hänen +kanssaan?" + +"Ei, ei, — pyydän, ettette kysele minulta. En minä aio naimisiin." + +"Te olette jo —?" Mies kumartui eteenpäin, taivuttautuen tytön ylle, ja +sanat kangertelivat hänen huulillaan. + +"En — en — en sitäkään." + +"Sanokaa, — mitä siis?" + +Sally katseli häntä silmiin, antaen miehen lukea katseestaan. Tyttö +huomasi hänen vähitellen vetäytyvän loitommalle, — sitten hänen +poskensa valahtivat aivan valkoisiksi ja hän pyyhkäsi otsaltaan hikeä, +jota kihosi siihen suurina pisaroina. + +"Hyvä Jumala!" kuiskasi mies. "Te, te? Jumalani, tekö?" + +Hän kääntyi ja poistui muutaman askeleen tytön luota. Siihen hän +pysähtyi, katse maahan kiintyneenä, ja Sally kuuli hänen mutisevan +käsittämättömiä sanoja. Tyttö odotti, toivoen hänen puhkeavan +herjauksiin; mutta mies vaikeni. Silloin hän lähti hitaasti kävelemään +poispäin, tuntien sydämensä sairaaksi ja ontoksi. Hän kulki verkkaan, +mutta ei katsahtanut taakseen. Seuraisiko mies hänen jäljissään? +Seuraisiko? Hän saavutti pensasaidassa olevan aukon. Siinä hän käänsi +päätään. Mies seisoi yhä samalla paikalla, mihin Sally hänet oli +jättänyt lähtiessään, katse maahan naulattuna. + + + + +VI LUKU. + + +Tämä päätti Sallyn oleskelun Cailshamissa. Kuinka hän olisi voinut +jäädä sinne enää, kun hän saattoi minä hetkenä hyvänsä jälleen tavata +Wilfrid Griersonin, jota hänen nyt täytyi hävetä. Heidän kohtaamistaan +tyttö ei voisi estää; Cailsham oli siksi liian pieni, ja hänen äitinsä +tuttavapiiri liian rajoitettu. Hänen oli pakko lähteä. + +Samana iltana hän kirjoitti Griersonille. "Minä jätän Cailshamin ja +palaan takaisin Lontooseen. Te ymmärrätte, minkätähden teen sen. Olen +pahoillani, kun tuotin teille tuskaa; tehän näitte, että minä olin +koettanut karttaa sitä. Kaiken sen, mitä te sanoitte minusta, ennenkuin +tiesitte totuuden, minä säilytän sydämessäni kauniina muistona +jalomielisen miehen ajatuksista. Ja minä tiedän, että yksin teidän +salaisuudeksenne jää kaikki, mitä minä teille kerroin tahi minkä te +ymmärsitte minun kertomattani. Jääkää hyvästi." + +Seuraavana aamuna Grierson luki tämän kirjeen makuuhuoneessaan. Hän +istui vuoteellaan ja luki sen uudelleen ja uudelleen. Sitten hän +alkoi sadatella naisia, sadatella elämää, ja sadatella itseään sen +vuoksi, että jotkut seikat saivat hänen mielessään niin liian suuren +merkityksen. + +Samaan aikaan elettiin myöskin mrs Bishopin kotona hermoja kiihoittava +kohtaus. Dora luki aamiaispöydässä sanomalehdestä ääneen sellaisia +kohtia, joiden tunteminen on välttämätön aikaansa seuraaville +varakkaiden ihmisten lasten kasvattajille. Tyttö luki parhaillaan +tuoreimpia uutisia Lontoon seuraelämästä, kun hän äkisti mykistyi, +huudahdettuaan hämmästyneesti. + +"Äiti!" + +"Niin?" + +"Mrs Priestly!" + +"Mrs Priestly?" + +"Ah, niin —" + +"Mitä hänestä?" + +"Oikeusjuttu... Häntä syytetään aviorikoksesta!" + +Mrs Bishop laski munakupin hitaasti käsistään. "Anna lehti minulle," +hän sanoi. + +"Kyllä; aivan heti. Asia on esillä —" + +"Dora — sanomalehti!" + +Hän sai lehden käsiinsä, ja Sallyn katse tarkkasi kauhistuneena ja +tuskallisena äidin ilmeitä, tämän lukiessa hälyyttävää uutista. Kun +mrs Bishop oli ehtinyt uutisen loppuun, hän viskasi sanomalehden +syrjään, otti silmälasit nenältään ja pani ne pöydälle lasit alaspäin. +Korvallissangat jäivät värähdellen törröttämään pystyssä. + +"Minulla oli alusta alkaen oma käsitykseni siitä naisesta," hän sanoi +huuliaan suipentaen. "Oh, se on tavatonta; inhoittavaa! Hänen poikansa +ei saa jäädä tänne silmänräpäykseksikään tämän jälkeen." + +"Mutta, äiti, — minkätähden?" huudahti Sally tuskaisesti. "Mitä hän on +tehnyt? Eihän poika ole tehnyt mitään tuomittavaa." + +"Jos sinä hiukankin ymmärtäisit sopivaisuuden vaatimuksia, niin +et puhuisi noin naurettavia. Pojan täytyy lähteä paikalla. Minä +olen huomannut useasti nyt sinun täällä ollessasi, että Lontoo on +hämmentänyt sinun moraalista ryhtiäsi, Sally. Olen huomannut sen sinun +mielipiteistäsi silloin tällöin. Mutta tämän asian sinä ystävällisesti +jätät minun ratkaistavakseni. Poika on ajettava tiehensä, — minä +häpeän, kun ajattelen, että hän on hetkeäkään asunut minun kattoni +alla, sillä hän on — äpärä!" + +"Äiti!" kiljahtivat Dora ja Elsie säikähtyneinä. + +"Huomaan sen tästä uutisesta." Mrs Bishop viittasi kylmästi +sanomalehteen. + +Sally ei puhunut mitään. + +"Mikä onnettomuus, että hän on saanut olla täällä kunniallisten +ihmisten lasten parissa. Kuka voi arvata tämän yhdessäolon turmelevaa +vaikutusta!" + +"Se on kauheata!" valittivat Sallyn sisaret. + +"Oh, kylläpä te olette oikeudenmukaisia!" huudahti Sally ja nousi +posket hehkuvina pöydästä. "Kuinka sen ikäinen poika voisi turmella +ympäristöään? Kuinka hän voisi tärvellä näitä viattomia, pieniä vesoja, +joista te huolehditte niin hellästi sen vuoksi, että heidän äitinsä +takaavat teille aseman tämän kaupunkipahasen seurapiireissä." + +Mrs Bishop oli noussut tuoliltaan huulet kalpeina ja sieraimet +laajenneina. Sisaret katselivat Sallya tuijottavin silmin ja suut +avoimina. Äänettömyys, jota nyt kesti hetkisen, tuntui suorastaan +jyrisevän heidän korvissaan. + +"Sally," aloitti äiti, ja hän tuntui purasevan jokaista sanaa, +ennenkuin hän päästi sen huuliltaan. "Sally, ellet sinä olisi minun +tyttäreni, niin minä sanoisin — sanoisin, että sinä olet siveetön +nainen. Tiedäthän sinä tunnossasi, niinkuin isäsi on opettanut sinulle, +ja niinkuin raamattusi sanoo — jos sinä koskaan luet raamattuasi +—, että isäin pahat teot, niin, ja äitien samoin, kostetaan heidän +lapsilleen kolmanteen ja neljänteen polveen. Luuletko sinä todellakin, +ettei irstailevan äidin turmelus tartu hänen lapsiinsa." + +Elsie meni äitinsä sivulle kuuliaisen tyttären uskollisuudella ja laski +kätensä rauhoittavasti hänen olalleen. + +"Älä välitä hänestä, äiti," hän sanoi. "Poika ei voi jäädä tänne, — hän +tietenkään ei voi jäädä. Sally ei ymmärrä, mitä hän puhuu." + +"Varmasti pojan täytyy lähteä", vahvisti mrs Bishop. "Vaikka sitten +minun itseni täytyisi työntää hänet tänään junaan ja lähettää hänet +Lontooseen." + +"Mutta kuka ottaa hänet vastaan?" kysyi Dora. + +"No niin, minä tietysti voin sähköttää hänen äidilleen. Onhan minulla +hänen osoitteensa." + +"Mutta sähköttäminen on hirveän kallista", huomautti Elsie. "Jos +sinä kirjoittaisit mrs Priestlylle nyt, ja lähettäisit pojan vasta +myöhemmässä junassa, niin eiköhän äiti silloin ehtisi häntä vastaan +ajoissa?" + +"Kulut tietysti merkitään mrs Priestlyn laskuun," sanoi mrs Bishop. + +"Ja te siis aiotte lähettää Mauricen vallan yksin Lontooseen?" huudahti +Sally viimein, jaksamatta enää vaieta. + +"Tietysti," vastasi mrs Bishop, kysymyksestä ällistyneenä. "Ethän toki +uskonekaan, että minä hankin hänelle vielä matkatoverin kaiken lisäksi?" + +"Ehkäpä te ette tee sitä, mutta minä teen." + +"Mitä ihmettä sinä tarkoitat?" + +"Minä lähden itse hänen mukaansa." + +"Jos sen teet, — jos tavalla tahi toisella alennut kosketukseen +sellaisten ihmisten kanssa, — niin on parasta, ettet sen jälkeen +ajattelekaan palata enää tähän taloon." + +Äidin ääni värähteli kauhistuksesta, jonka tytön uhma synnytti hänessä. + +"Sellaista tulevaisuutta minä voin ajatella kaipauksetta," vastasi +Sally tyynesti. + +"Oh!" huudahti mrs Bishop. "Oh!" Sitten hänen kotityttärensä järkevästi +johtivat hänet pois huoneesta. + +"Minun munani jäi vielä kesken," sanoi mrs Bishop särkyneellä äänellä, +kun hän poistui ovesta. + +Perheessä ajateltiin, ettei Sally tohtisi jännittää uhmaansa viimeiseen +saakka; ja vasta sitten kun he näkivät hänen matkakapineensa täydessä +muuttokunnossa eteisen nurkassa, he alkoivat huomata, että tyttö +oli tarkoittanut sanoillaan totta. Silloin Elsie tuli puhuttelemaan +uppiniskaista sisarta. + +"Sally," hän sanoi vakavasti ja nuhtelevasti, "muistathan, mitä äiti +sanoi? Kaiketi sinä ymmärrät, että hän myöskin täyttää uhkauksensa?" + +"Täyttää? Kyllä, luullakseni. En ole sitä ajatellut sen enempää." + +"Etkö ole? Et voi tarkoittaa totta. Täytyyhän sinun sitä ajatella. +Ymmärräthän, että sinä et voi enää tavata äitiä koskaan jos nyt lähdet." + +"Niin; kyllä ymmärrän. Mutta en erityisesti siksi, että hän niin sanoi. +Minä en tulisi enää takaisin, vaikka hän pyytäisikin." + +Elsie katseli sisartaan kauhistuneena, aivankuin hän yhtäkkiä olisi +nähnyt tämän vajoavan kadotuksen syvimpään kuiluun. + +"En olisi uskonut kuulevani tällaista sinun suustasi", hän mutisi +hiljaisesti. "Etkö huomaa, että sinä rikot neljättä käskyä vastaan?" + +"Eikö äiti sitten näe", vastasi Sally kiivaasti, "että hän rikkoo +kaikki kirjoitetut ja kirjoittamattomat lähimmäisenrakkauden käskyt, — +rakasta vihollisiasi — tee hyvää niille, jotka sinua vainoavat? Minä +rikkoisin neljännen käskyn viiteenkymmeneen kertaan mieluummin kuin +palaisin jälleen elämään teidän parissanne. Te olette ahdasmielisiä, +te olette kovasydämisiä ja julmia, ja te sanotte tätä vielä +kristillisyydeksi, nukuttaaksenne omaatuntoanne." + +Kun tämä kaikki oli toistettu sisähuoneessa, Sallyn omaiset tuskin +jaksoivat uskoa, että Bishop perheen jäsen saattoi puhua täten. Äiti +tuli eteiseen, jossa Sally ja Maurice odottelivat ajoneuvoja, jotka +Sally oli tilannut kuljettamaan heitä asemalle. + +Mrs. Bishop kutsui Sallyn erikseen ruokahuoneeseen ja kysyi: "Etkö sinä +aio sanoa hyvästejä kotiväellesi, Sally?" + +"Pidin sitä tarpeettomana. Siitähän syntyisi kaiketi vain ilveily?" + +"Voitko sinä puhua tällä tavoin nyt, kun viimeisen kerran lähdet +kotoasi?" + +"Eihän se muuta totuutta. Hellyys meidän keskemme olisi vain ilvettä. +Te vihaatte minua, — enkä minäkään pidä teistä. Ja kuitenkin te +suostuisitte jäähyväisiksi suutelemaan minua, — eikö se olisi Juudaan +suudelma, jos minäkin saan vedota raamattuun." + +Tässä Janetin henki puhui Sallyn suulla. Mutta tyttö itse ei ollut +siitä tietoinen. Hän vain tunsi inhoavansa sitä tekohurskasta +ilmapiiriä, joka häntä tässä talossa oli ympäröinyt, ja siksi hän ei +kammonnut purevia ja vihlovia sanoja, joiden käytön hän oli oppinut +ystävättäreltään. + +"Kuinka sinä saatat puhua näin äidillesi?" valitti mrs Bishop jälleen. +"Unohdatko sinä kokonaan, että minä synnytin sinut tuskalla ja kivulla +maailmaan, ja vaalin ja ruokin omilla rinnoillani sinut eloon?" + +"En minä sitä unohda," vastasi Sally rauhallisesti. "Mutta miksikä +te ajattelette niin paljon yksinomaan itseänne? Minkätähden te ette +lainkaan ajattele Lontoossa olevaa naisraukkaa, joka on koettanut +suojella poikaansa ja säästää häntä tämän oikeusjutun kauhuilta, +toimittamalla hänet tänne turvaan? Miksikä te ette anna Mauricen elää +täällä rauhassa? Mrs Priestly on kokenut aivan saman tuskan ja kivun +kuin tekin, ja hän kärsii yhä vieläkin; mutta te, — te paadutatte +itsenne niin kovaksi kuin ihminen voi paatua." + +Mrs Bishop oli aivan kalpea. Hänen oli työläs keksiä sanoja. + +"Sinä olet aivan yhtä hullu kuin isäsikin", hän sanoi. "Hän sorti +meidät tähän asemaan hulluudellaan!" + +"Tiedättehän, kuinka on kirjoitettu: 'Joka sanoo veljelleen, sinä +hullu' —" + +"Sinä et ole minun veljeni. Sinun huomautuksesi ovat yhtä järjettömiä +kuin isäsikin puheet." + +"Näen," vastasi Sally, "että te luette raamattunne kirjaimellisesti. +Kaikki hyvät kristityt tekevät siten — toisinaan. Ja te, te +sanotte isää hulluksi! Kunpa teissä olisi puoliksikaan niin paljon +kristillisyyttä kuin isässä, niin te ymmärtäisitte kuinka väärin ja +julmasti te elätte." + +Ajoneuvojen vieriminen porrasten eteen päätti armeliaasti tämän +onnettoman sananvaihdon. Kun Sally ja Maurice ehtivät junaan, tyttö +otti pienen ystävänsä syliinsä ja painoi vaieten hänen päätään +rinnalleen. + +"Me lähdemme katsomaan äitiä", hän oli selittänyt pojalle. "Äiti tulee +asemalle meitä vastaan." Ja hänen täytyi kuunnella pojan herkeämättömiä +ilon huudahduksia, kun Maurice ajatteli pian tapahtuvaa kohtaamista. + +Sally oli nähnyt Mauricella pojan äidin valokuvan, ja siitä hän nyt +tunsi kookkaan, ylväsmuotoisen naisen, jonka hän näki asemalla, kun +heidän junansa verkalleen vyöryi katoksen alle. Maurice oli kurkotellut +ulos vaunun ikkunasta ja liehutti siinä hurjasti nenäliinalla +äidilleen, joka asemalaiturilla riensi heidän vaununsa jäljessä. + +"Siinä on äiti! Siinä on mamma!" huudahteli poika ja nyökytteli +ikkunasta äidilleen. Ja hänen jokainen huudahduksensa sai tytön +toistamaan itsekseen: "Nyt minun iloni on lopussa, — se on nyt lopussa!" + +Hän pidätteli poikaa asemillaan, kunnes juna pysähtyisi kokonaan, ja +koki karaista mieltään kestämään eron hetkeä, joka nyt oli jo niin +lähellä. Sitten juna seisahtui; Maurice ryntäsi alas laiturille, ja kun +Sally hetkistä myöhemmin seurasi jäljissä, hän näki pienen, vaalean +pään puoliksi kätkettynä äidin syliin. + +Hän lähestyi heitä äänettömänä ja turtuneena. Silloin mrs Priestly +kohotti päätään ja hänen surulliset harmaat silmänsä kohtasivat Sallyn +katseen. Hän ojensi kätensä epäröivänä ja hämillään. + +"Tehän olette miss Bishop?" hän kysyi. + +Sally myönsi sen. + +"Maurice puhuu teistä jokaisessa kirjeessään." + +"Minä — minä luulen, että me olemme ystävykset." + +Mrs Priestly kutsui vaunut ja nosti Mauricen niihin sisälle. Sitten hän +kääntyi Sallyyn. + +"Minä sain tänä aamuna sähkösanoman," hän puhui, "ja siinä +ilmoitettiin, että Maurice tulee Lontooseen minun luokseni. Mutta syytä +ei selitetty." + +"Ettekö te arvannut sitä?" kysyi Sally hiljaisesti. + +"Kyllä; minä arvasin. Mutta —" Hän ei tiennyt, mitä hän sanoisi, tahi +mitä hän koettaisi peitellä. + +"Niin, syy on siinä," vastasi Sally karttelevasti. "Äiti luki +sanomalehdestä tänä aamuna uutisen teidän asiastanne." + +"Ja hän ajoi pojan näin talostaan, — heti samana päivänä?" + +"Niin, hän piti sitä kristillisenä velvollisuutenaan." + +"Lähettikö hän teidät saattamaan Mauricea?" + +"Ei, hän kielsi minua tulemasta. Hän aikoi lähettää pojan yksinään." + +"Mutta te tulitte kuitenkin?" + +"Niin. Minä luultavasti en ole kristillinen. Ja minä rakastan poikaa." +Hän katsahti mrs Priestlyä silmiin. "Kenties minun tunnustukseni +loukkaa teitä? Mutta tiedättehän, että Maurice ei rakasta minua. Teidän +ei tarvitse peljätä, että minä olen varastanut teiltä hänen sydämensä. +Me rukoilimme aina yhdessä, ja hän ei koskaan unohtanut rukoilla teidän +puolestanne. + +"Eräänä iltana minä kysyin, eikö hän tahtoisi rukoilla minunkin +puolestani, ja hän sanoi: 'Tietäisikö se sitä, että minä rakastan +sinua?' Minä — niin minä tunnustan, että minä toivoin hänen rakastavan +itseäni — voitte moittia minua siitä, jos tahdotte — ja minä sanoin, +'kyllä'. Silloin Maurice," — Sally tarkasteli itsepäisesti lämmittäjää, +joka lapioi hiiliä veturin höyrykattilan alle, — "Maurice sanoi, ettei +hän sitten voi rukoilla, koska hän rakastaa yksin teitä. Kerron tämän +senvuoksi, kun —" + +"Te ajattelette, että minä olisin mustasukkainen?" + +"Niin. Minä helposti olisin, teidän sijassanne." + +Mrs Priestly nieli nyyhkytyksen, joka oli nousemassa hänen kurkkuunsa. +"Ja näin te siis tulitte Lontooseen. Mitä te nyt aiotte? Palaatteko +takaisin Cailshamiin?" + +"En. Minä en palaa takaisin." + +"Sittenhän te lähdette meidän mukaamme? Minun asuntoni tosin ei ole +varsin suurenmoinen, mutta —" + +"Ei, minä en voi lähteä, — kiitän teitä kutsusta. Minulla itselläni on +huoneet Lontoossa, ja minun täytyy lähteä hoitamaan niitä. Hyvästi." + +"Mutta, miss Bishop, ettehän voine jättää meitä tällä tavoin? Minun +täytyy kiittää teitä vilpittömästi kaikesta ystävällisyydestänne. Te +ette saa näin jättää meitä!" + +"Näin on parasta", sanoi tyttö. "Minä pidän tätä tapaa parhaimpana. +Jääkää hyvästi." + +He puristivat äänettöminä toistensa kättä. Mrs Priestly nousi +vaunuihin. Sally ajatteli, mahtaako hän kertoa Mauricelle, ettei tämä +näe enää ystäväänsä. Samassa kun vanhat, kömpelöt vaunut lähtivät +liikkeelle, kurkottautui vaalea pää niiden ikkunasta, ja iso valkoinen +nenäliina läpätteli tuulessa vasten pojan onnellisia kasvoja. + + + + +VII LUKU. + + +Kun Sally oli jättänyt matkatavaransa Regent-kadulle, hän ajoi suoraan +Janetin ateljeehen. Kun hän koputti, tuli Janet avaamaan oven, puettuna +pitkään työmekkoon, — kädet väritahroissa, hiukset sukimattomina ja +epäjärjestyksessä. + +"Taivas!" hän huudahti. "Etkö sinä olekaan Cailshamissa?" + +"Tulin kaupunkiin aivan äsken." + +Sally kävi sisälle ja meni maalaustelineen luo, johon kiinnitettyyn +kankaaseen parhaillaan oli hahmottumassa palanen "natura mortea." +Sallyn katsellessa luonnosta sulki Janet oven jälleen. + +"Milloinka sinä palaat Cailshamiin?" hän kysyi. + +"En minä lähde sinne enää." + +Janet rykäisi, kiipesi tuolilleen, kastoi sivellintään värilautaseen ja +veti kankaaseensa viivan, tarkoittamatta sillä mitään. Sitten hän laski +jälleen käsistään siveltimen ja paletin, katsahti Sallyyn ja sanoi: + +"Olen melkein odottanut tätä. Mutta minkätähden sinä et palaa takaisin?" + +"Äiti ei halua sitä, — enkä minä myöskään." + +"Tietääkö äitisi —?" + +"Ei, hän ei tiedä mitään." + +Janet näytti kummastelevan. "Mikä sitten on vikana?" hän kysyi äkisti. + +Sally heittäytyi tuolille istumaan. "Mrs Priestly, Mauricen äiti, on +häväisty. Kotona, Cailshamissa, he näkivät tänä aamuna sanomalehdestä, +että hänen miehensä hakee avioeroa hänestä. Maurice ei ole tämän +miehen lapsi. Äitini lähetti pojan heti tiehensä; aikoi lähettää hänet +yksinään Lontooseen. Minä lähdin häntä saattamaan, ja silloin äiti +sanoi, etten minä enää saa palata. Se ei merkinnyt minulle mitään. En +missään tapauksessa kuitenkaan menisi enää Cailshamiin." + +"Minkätähden et?" + +"Muuan — mr Grierson, siellä Cailshamissa, pyysi minua vaimokseen. Minä +en voinut myöntyä, ilmaisematta hänelle ensin salaisuuttani." + +"Sinä tunnustit hänelle?" + +"Niin." + +"Mitä hän sanoi?" + +"Tuskin mitään. Aluksi juuri sen, ettei hän voinut uskoa minusta +sellaista. Mutta kun hän ymmärsi, että minä tarkoitin totta, hän ei +puhunut mitään." + +"Minkätähden sinä et salannut?" + +"Se ei olisi ollut oikein." + +Janet katseli tyttöä, katseessaan lempeätä ihailua. + +"Muistathan, mitä sinä kerroit minulle isästäsi?" hän kysyi. + +"Kyllä, — miksikä sitä kysyt?" + +"Luulen, että sinä olet hyvin hänen tapaisensa. Se vain on erona, +että kun hän oli kirkkonsa opetusten kuuliainen orja, sinä olet oman +sydämesi orja. Samoin kuin isäsi oli niitä yksinkertaisen rehellisiä +pappeja, joita kirkko eniten tarvitsee ja joita se kuitenkin kohtelee +väärin, samoin sinä olet juuri sellainen nainen, joiden tarpeessa +maailma on, mutta joita se pitelee kirotun pahoin, — en välitä, vaikka +sadattelisin häijymminkin. Luulen todellakin, että sinä olet aivan +isäsi tapainen." + +"Samaa äitikin sanoi, vaikka hiukan toisella tavalla. Hän sanoi, että +minä olen hullu, kuten isäkin oli." + +"Hm!" tuhahti Janet ja tarttui jälleen siveltimeen. Hän maalasi hetken +aikaa äänettömänä, silmät kiinteästi tähdättyinä hienoihin piirtoihin, +joita hänen siveltimensä jätti kankaaseen. Sivellintä johdattaessaan +hän pidätteli hengitystään, saadakseen kätensä pysymään vakavampana, +ja piirron vedettyään hän päästi ilmavirran keuhkoistaan vapaaksi +suhahtavana läähätyksenä. + +"Olisitko sinä myöntynyt miehen pyyntöön?" hän sitten kysyi odottamatta. + +"Olisin." + +Janet jälleen vetäisi muutaman viivan. "Etkö sitten ymmärtänyt, ettei +hän jaksaisi sulattaa sinun tunnustustasi?" + +"Arvasin niin käyvän." + +"Ja kuitenkin —?" + +"Niin, minähän jo sanoin, että muuten olisin menetellyt väärin. Sinä et +voi väittää muuta, vaikka tahtoisitkin. Sinä olisit itse tehnyt samoin +kuin minäkin. Jos olisin salannut, niin elämäni olisi käynyt kurjaksi +hänen vaimonaan. Mutta luulen, että olisin voinut olla onnellinen sen +jälkeen, kun hän tiesi kaiken. Olisin jumaloinut hänen lapsiaan." + +"Olet siis oppinut ymmärtämään, että minä puhuin totta, kun sanoin, +että sinut on luotu äidiksi," huomautti Janet. "Eikö Traill koskaan +halunnut sinulle lasta?" + +"Ei, en luule. Hän ei milloinkaan puhunut siitä." + +"Entä sinä itse?" + +"En ajatellut sitä silloin. Olin siksi liian onnellinen." + +Janet kiintyi jälleen työhönsä. "Mutta nyt sinä haluaisit?" hän kysyi. +Maalatessaan parhaillaan herkullisen ruusun terälehtiä hän ei joutanut +katsahtamaan tyttöön, eikä edes huomannut vähään aikaan, ettei Sally +vastannut mitään. Sitten hän kysyi uudelleen: + +"Sinä haluaisit siis nyt?" + +Kun ruusu alkoi kukkia ja loistella hänen siveltimensä alla, Janet +oikaisi vartensa ja katsahti ympärilleen. Sally istui etukumarassa, +kyynärpäät polvilla ja kasvot käsiin kätkettyinä. + +Janet meni hänen luokseen. "Itketkö?" hän kysyi hiljaisesti. + +Sally katsahti häneen kyyneleettömin silmin. "En, minä en nyt osaa +itkeä. Olen koettanut, mutta en osaa." + +"Jumala! Mikä ero sinun elämälläsi silloin olisikaan!" huudahti Janet. + +"Milloin?" + +"Jos sinulla olisi lapsi, tarkoitan. Miltä se sinun pikku Mauriesi +näytti? Hänen nimensä tuntui aina soivan sinun kirjeissäsi kauniilta. +Miksikä sinä et tapaisi häntä niin useasti kuin vaan voit? Minä uskon +hänen varmasti pitävän sinusta. Eikö hän pidäkin?" + +"Kyllä, tavallaan. Omalla, ihmeen suloisella tavallaan. Mutta se, että +lapsi pitää minusta, ei vielä riitä." + +"Mitä sinä sitten haluaisit?" + +"Rakkautta. Ellei lapsi rakasta minua, niin minulla ei ole mitään +oikeutta häneen. Cailshamissa oli muutamia pikku poikia, kauheita +pieniä raukkoja, jotka selkäni takana näyttivät minulle kieltään." + +"Gentlemanien poikia," huomautti Janet. + +"Muuan heistä kerran sylkäisi minuun, kun minä opetin häntä soittamaan. +Sellaisilta en minä odottanut mitään. Mutta toisinaan minä melkein +olisin voinut uskoa Maurien omaksi lapsekseni." + +"Miksikä sinä et sitten mene tapaamaan häntä? Voisit ottaa pojan +hoitoosi siksi aikaa kuin mrs Priestlyn juttua käsitellään oikeudessa. +Se olisi pojalle hyväksi. Milloin juttu päättyy?" + +"Avioero-juttu?" + +"Niin." + +"En tiedä." + +"Luuletko mrs Priestlyn saattavan voittaa sen?" + +"Pelkään hänen häviävän; ja luulen, ettei hän paljoa huolikaan siitä +niin kauan kuin Maurice on hänen koko maailmansa." + +"Kuka hänellä on asianajajana?" + +"Oh, en tiedä. En lukenut lehteä." + +"No niin, etkö ota poikaa haltuusi siksi, kunnes kaikki on ohitse?" + +"En usko äidin suostuvan siihen." + +"Mitä ihmettä! Kuulehan, päästä minut sinne lieden luo; meidän täytyy +saada hiukan teetä. Miksikä hän ei suostuisi?" + +"Hän on liian kateellinen, niinkuin äidit ainakin. Maurice kirjoitteli +hänelle minusta Cailshamista, ja minä tiedän äidin peljänneen, että +poika alkaisi rakastaa minua. Tänään minä huomasin sen. Huomasin niin +selvästi, että tohdin puhua hänelle siitä. Ja minä tunnustin, että olin +koettanut houkutella poikaa rakastamaan itseäni, mutta etten onnistunut +siinä." + +"Olitko sinä koettanut?" + +"Olin. Se, luullakseni, oli alhaisin teko, mihin minä koskaan olen +alentunut." + +Janet pystytti äänettömänä kattilan tulelle ja istui sitten Sallyn +tuolin käsinojalle. Toisen kätensä hän laski tytön olalle ja kohotti +toisella hänen kasvojaan. + +"Minä en ole osannut antaa sinulle täyttä arvoa, Sally," hän sanoi +vakavasti. "Sinun parhaat puolesi ovat kätkössä. Mutta, hyvä Jumala, +minä pidän sinua suorastaan ihmeteltävänä! Mainitsenko minä puheissani +'Jumalan' liian usein sinun mielestäsi?" + + + + +VIII LUKU. + + +Sinä iltana Sally sitten jälleen istui entisissä huoneissaan ja +kirjoitti Traillille kirjeen. Tämä vanha tuttu ympäristö vyörytti näin +ensi hetkinä kokonaisen muistojen tulvan hänen sieluunsa, mutta hän ei +enää antautunut tahdottomana sellaisen tulvan valtoihin. + +Hänellä oli nyt jäljellä sydämessään yksi ainoa toive. Ja hän kirjoitti +Traillille, voidakseen koettaa toteuttaa tämän toiveensa. + + "RAKAS JACK. + + Tahtoisitko tulla käymään luokseni huomisiltana puoli viiden aikoina? + Juon silloin teetä. Haluaisin puhua silloin sinun kanssasi. Pyydän, + ettet ajattele minun aikovan kiusata sinua millään vastenmielisillä + purkauksilla. Eikö äänettömyyteni näinä muutamina kuukausina jo olekin + vakuuttanut sinulle, etten halua tuottaa sinulle vastuksia? + + Toivon saavani tavata sinut, ystäväsi + + _Sally Bishop_." + +Kun tyttö oli toimittanut kirjeen postiin, hän riisuutui yölevolle +ja nukkui levottomasti yönsä. Aamulla hän kävi tarkastamassa +postilaatikkoaan ja tapasi siellä kirjeen, johon hänen osoitteensa oli +kirjoitettu töhertelevällä, tottumattomalla käsialalla. Hän näki ensi +silmäyksellä, että se ei ollut Traillin lähettämä, ja hänen oli samalla +helppo arvata, kuka sen oli kirjoittanut. Hän aukaisi kuoren kiihkeästi +ja luki: + + "RAKAS SALLY + + Mamma on lähtenyt kaupunkille Minä rupesin kirjoittammaan Minä sanon + Hyvästi sinulle Ja minä pidän sinusta tavattomasti mutta minen saa + Rakastaa sua Äiti sanoo että sinä olet ollu kovasti kiltti Jos sinä + olisit Minun mammani niin minä rakastasin sua oikein paljon mutta äiti + sanoo että hän on Minä rakastan vaan äitiä Ja minä pelkään etten minä + oo tavanut tätä oikein mutta kun mulla on niin hirviän huono kynä. + + Paljon terveisijä sinule _Maurielta_." + +Sally laski kirjeen pöydälle ja toivoi, että hän olisi osannut itkeä; +mutta hänen silmänsä pysyivät kuivina ja kirveltävinä. Mauricen pikku +kirjeen huvittavat kompastelut, pisteiden pois jättäminen ja kirjeen +lapsellisen sävy kokonaisuudessaan liikuttivat tytön mieltä, mutta ne +eivät saaneet häntä edes hymyilemään. Hän ymmärsi kirjeestä vain sen, +että Maurice siinä jätti hänet hyvästi, luvaten yksistään vain pitää +hänestä. Pojan rakkaus riitti vain hänen "mammalleen", ja hänen äitinsä +oli sanonut, että "hän on." Sally ei ollut. + +Mutta tytöllä oli tunnossaan toinen lohdutus. Traill ei ollut +vastannut; ja Sally arvasi, että Jack olisi kuitenkin ilmoittanut, +ellei hän saapuisi. Tyttö oli vakuutettu, ettei mies antaisi hänen +turhaan odottaa itseään ja vasta viime hetkessä masentua, toivossaan +pettyneenä. + +Kellon lähetessä neljää hän alkoi rakennella teepöytää kuntoon. Hän +otti esille kauniit kiinan-porslitnit, jotka hän heidän ulkomailta +palatessaan oli ostanut yhdessä Traillin kanssa. Vesikattila humisi +ja soitteli kaasukeittiön yllä. Kun kaikki oli valmiina, Sally +koetti istua tyynenä ja rauhallisena, mutta hänen silmänsä pälyivät +lakkaamatta pieneen Sèvres-kelloon. Ja vähän väliä hän nousi +katselemaan ikkunastaan alas kadulle. + +Vihdoin hän kuuli askelten kaikua porraskäytävästä. Hän hengähti +syvään, ja epämääräinen äännähdys tunkeutui hänen huuliltaan. Askelet +nousivat ylemmäksi ja lähemmäksi, ja tyttö alkoi väristä; hänen kätensä +vapisivat: hänen koko ruumiissaan ajelivat kylmänväreet toisiaan +ylös ja alas pitkin hänen varttaan ja jäseniään. Hän ei ollut nähnyt +Traillia kolmeen kuukauteen, ja nyt hän pelkäsi, ettei hän kestäisi +tätä tapaamista niin tyynenä kuin hän oli luvannut. Sitten kuului +ovelta koputus. Sallyn kurkkua kouristi äkillinen kirkaisu, joka pyrki +hänen huulilleen, mutta hän nieli sen takaisin alas. Nojautuen uunin +reunukseen niin rauhallisesti kuin taisi, hän kutsui: + +"Sisään." + +Traill tuli sisälle. Tyttö kuuli hänen jälleen sulkevan oven. Silloin +hän rohkeni kääntyä ja katsahtaa ympärilleen. Traill seisoi hetken +liikkumattomana ovipielessä; sitten hän tuli tyttöä kohti, käsi +tervehdykseen ojennettuna. + +"Kuinka voit, Sally?" hän kysyi. Nämä sanat tulivat umpimähkäisesti +hänen huulilleen. Hänkin tunsi aivoissaan humisevan ja jyskyttävän +vasten tahtoaan. + +Sally ojensi kätensä. Hänen kylmät sormensa viivähtivät lyhyen hetken +Traillin puserruksessa; sitten hän veti ne takaisin. + +"Anna hattusi minulle," hän pyysi. + +Traill antoi ja tarkkasi katseineen tyttöä, kun tämä meni ja ripusti +hatun vaatenaulakkoon ovenpieleen. Sitten mies kääntyi katselemaan +tulipesää, jossa kattila porisi ja kiehui kaasuliekin yllä. + +"Tiedätkö, että kattilasi kuohuu kohta ylitse?" hän pakottautui +sanomaan. + +"Niin kai. Minä kiehautan parhaillaan teetä. Saanhan tarjota sinulle +kupillisen?" + +"Oh, kernaasti. Sinä puolittain lupasitkin sen kirjeessäsi." + +Hän heilautti päätään vanhaan tapaansa, ja puoliksi ilkamoiva hymy +nousi hänen huulilleen. Sally ei osannut hymyillä vastaan. + +"Toivon, että sinun on hyvä asua täällä", sanoi Traill, kun tyttö +kumartui hoitelemaan teekattilaansa. + +"Kyllä. Varsin hyvä." + +"Minä lähden illalla Devenishin seurassa ravintolaan", jatkoi Traill +puhettaan. Hänen oli työläs keksiä tällä hetkellä mitään sanottavaa. +"Muistathan sinä hänet, eikö niin?" + +"Oh, kyllä, — minä muistan. Hän kävi täällä katsomassa minua muutamia +viikkoja sitten." + +"Kävikö? Hän on iloinen velikulta", sanoi mies kevyesti. "Pidätkö sinä +hänestä?" + +"En ole tullut sitä ajatelleeksi." + +"No, tuskinpa sitten pidät. Etkö ole nähnyt häntä sen jälkeen?" + +"En. Minä olen ollut poissa Lontoosta." + +"Poissa?" + +"Niin, olin Cailshamissa. Äitini luona." + +"Kah, sehän oli kauniisti tehty, luullakseni. Iloitsen, kun sinä hiukan +liikut virkistykseksesi. Ymmärräthän, että minä melkein pelkäsin sinun +jäävän kaupunkiin koko kesäksi, ja se olisi kenties tehnyt sinut +sairaaksi. Murtanut sinut." + +Sally tarjosi hänelle teekupin. "Miksikä sinä pelkäsi! sitä?" hän kysyi. + +"Miksikä? Arveletko, että minä olisin iloinen, jos sinä murtuisit?" + +Hän katseli tyttöä kummastellen. + +"En usko, että surisitkaan sitä. Tahi surisitko?" + +Sally sanoi tämän ystävällisesti, — hänen äänessään ei ollut +katkeruuden värettäkään. Voimakas liikutus, joka äsken oli vallannut +hänet, oli nyt voitettu. Hänen koko mielensä oli kiintynyt vain yhteen +ainoaan ajatukseen. + +"Tietysti minä surisin", vastasi Traill. "Sehän on selvää. Kuvitteletko +sinä minua ajatuksettomaksi nulikaksi, joka häikäilemättä rientää vain +lemmenseikkailusta toiseen?" + +"En suinkaan." + +"Miksikä siis puhut noin? Tietenkin minä surisin. Vaikka sinä ja minä +emme voineet sopia elämään yhdessä —." + +"Siitäkö sinusta nyt näyttää?" kysyi Sally. + +"No niin, sovimmeko me sitten? Maksaako vaivaa puuttua enää siihen +juttuun? Ethän sinä voinut kuvitellakaan, että minunlaiseni mies sietää +itseään vakoiltavan, kuten sinä teit sinä iltana. En voi olettaakaan, +ettet sinä olisi sitä ymmärtänyt, — miksikä sinä muuten olisit +koettanut salata minulta tekoasi? Mutta senvuoksi minä en voinut heretä +ajattelemasta ystävällisesti sinusta." + +"Sitten sinua ei kiusaa, vaikka minä pyysin sinua tulemaan luokseni?" +kysyi Sally innokkaasti. + +"Ei; ei tietenkään! Miksikä se kiusaisi minua?" + +"Tulisitko sinä joskus muulloinkin, ellen minä koskaan muistuta sinulle +mennyttä aikaa? Tulisitko?" + +"Mielelläni. Kun minä nyt näen, että sinä ajattelet aivan järkevästi +ja tyynesti, niin minä tulen, — tulen kernaasti. Miksikä en tulisi? En +ymmärrä, miksikä meidän pitäisi olla toisillemme vihamielisiä." + +"En minä myöskään," liitti Sally nopeasti. "En lainkaan." + +Traill joi teensä. Kupit olivat pieniä, hän tyhjensi omansa yhdellä +siemauksella. + +"Sinulla oli hupaista Cailshamissa?" hän kysyi. + +Hän tunsi olonsa keventyneeksi. Tyttö näytti tyytyvän kohtaloonsa, — +hän ei olisi uskaltanut kuvitellakaan näin mieleistä havaintoa. + +"En tiedä; ei ollut liiaksi hupaista. Olenhan kertonut sinulle, — enkö +olekin? — etten minä oikein sovi omaisteni kanssa." + +"Olet kyllä. Mutta eikö ole vahinko, että niin on laita?" + +Hän olisi niin mielellään suonut tytön viihtyvän Cailshamissa. Hän +olisi myöskin kernaasti nähnyt Sallyn kiintyvän Devenishiin. Mutta +hänellä ei mielestään ollut sittenkään syytä valittaa. Olihan tyttö nyt +järkevä, — ihmeteltävän järkevä. + +"Kas niin," sanoi hän, koettaen karistaa yltään epämääräisen +painostuksen tunnon, joka kaikesta huolimatta ikäänkuin syrjästä vaani +tätä heidän yhdessäoloaan. "Sinähän kirjoitit, että haluaisit puhua +minun kanssani. Mitä sinulla on sanottavaa?" + +"Etkö odota, kunnes olet juonut teesi?" kysyi + +"Join sen —" + +"Lisää?" + +"Ei, kiitoksia. Ethän pahastu, jos tupakoin?" + +Vastaukseksi tyttö sytytti tulitikun ja ojensi sen miehelle, odottaen, +kunnes Traill sai otetuksi savukkeen rasiastaan. + +"Nyt sinä kerrot asiasi," sanoi mies, kun Sally oli viskannut tulitikun +käsistään. + +Tyttö katseli hetkisen tulipesän ristikkoon, jonka takana vesikattila +höyrysi. Sitten hän kääntyi ja kohtasi miehen katseen. + +"Tunnen itseni yksinäiseksi," hän sanoi. + +Traill kesti hänen katseensa niin hyvin kuin taisi. Tiesihän mies, että +tytön elämä oli yksinäistä ja tyhjää. Hänen omatuntonsa, jonka ääntä ei +mikään tahdon ponnistus saa tukahutetuksi, oli monesti pakottanut hänet +sitä ajattelemaan. Mutta hän ei halunnut taipua. + +"Se on ohimenevää," hän vastasi. "Ei sitä kestä alituisesti." + +"Minä ajattelen toisin." + +"Minkätähden? Ehkäpä sinä antaudut liiaksi sellaisen mielialan valtaan. +Etsi huvia itsellesi. Liiku hiukkasen. Toimi jotakin. Siten yksinäisyys +ei pääse vaivaamaan." + +"Tiedän sen. Mutta mitä minä tekisin?" + +"No niin," — täytyihän hänen vastata suoraan kysymykseen. "No niin. +Sinähän luet mielelläsi, eikö totta?" + +"Luen!" huudahti tyttö. Sekö riittäisi hänelle! + +"Ja sinulla on nämä huoneet hoidettavinasi. Hyvin monet naiset +valittaisivat sinun sijassasi työn paljoutta, ja selittäisivät, ettei +heidän aikansa riitä mihinkään muuhun." + +"Sitten he eivät voi tuntea yksinäisyyttä." + +"Niin juuri. Sitähän minä tarkoitan." + +"Kyllä, mutta sinä unohdat erään seikan." + +"Minkä sitten?" + +"He puuhaavat jonkun toisen hyväksi. Kukaan et tee sitä oman itsensä +vuoksi. Etkö usko, että juuri siksi he jaksavatkin puuhata?" + +Hän nojautui eteenpäin ja suuntasi katseensa itsepäisesti Traillin +silmiin. Hän tiesi, ettei mies nyt voisi vastata hänelle. Ja Traill +tiesi myöskin saman. Hän puhalsi suustaan ison savupilven ja viskasi +savukepätkän tulipesään. + +"Mihin sinä tähtäät?" hän kysyi lujasti. Hänen luonteensa mukaista ei +ollut lähteä kiertelemään vaikeuksia kuin kissa kuumaa puuroa. Nyt hän +näki, että työläs mutka oli hänen edessään. Hän päätti selviytyä siitä +heti. Esittäköön tyttö ajatuksensa, — hän antaa selvän ja riittävän +vastauksen. "Mihin sinä tähtäät?" hän toisti. "Haluaisitko minun +palaavan jälleen luoksesi, — jotta kokisimme samat ikävyydet uudelleen?" + +"En!" + +Nyt Traill tunsi joutuneensa ymmälle. Hänen katseessaan vilahti ensin +hämmästynyt ja sitten tutkiva ilme. + +"Mitä sitten tarkoitat? Annahan kuulua, Sally." Tyttö käänsi pois +päänsä. Traill kuuli hänen kurkussaan pienen äännähdyksen, ikäänkuin +sanat jo pyrkisivät tytön huulille. Mutta Sally ei voinut puhua. Hän +peitti kasvonsa käsillään hetkeksi; antoi sitten käsiensä vaipua +syliinsä ja katsahti Trailliin jälleen. + +"Kunpa minulla olisi lapsi", hän sanoi pikaisesti. + +Traillin otsa rypistyi, — siihen syveni juova toisensa jälkeen. Syvään +hengähtäen hän heittäytyi takakenoon vasten tuolinsa selkänojaa. + +"Mitä sinä tarkoitat?" + +"Jos minulla olisi lapsi," toisti Sally, "niin en olisi yksinäinen. +Silloin minulla olisi joku, kenen vuoksi eläisin." + +Traill nousi äkisti seisomaan. "Sinä olet — sinä olet mieletön!" hän +huudahti. + +Sally seisoi hänen sivullaan. Hän ojenti vapisevaa kättään, hipaisten +miehen nuttua. + +"En, en; en ole. Tarkoitan, mitä puhun. Etkä sinä ymmärrä, mitä se +merkitsisi minulle, — minulle, joka virun täällä yksinäni päivä päivän, +yö yön jälkeen, eikä minulla ole koko maailmassa mitään, ei mitään +muuta kuin oma itseni." + +Mies tarkasteli häntä kummastellen. "Jos minulle puhuisi näin kuka +toinen nainen hyvänsä," hän sanoi äkisti, "niin minä ajattelisin, +että siinä on viritetty minulle ansa, — keksitty halpa keino minun +häpäisemisekseni. Mutta sinä! Sinua minä ihmettelen! En ymmärrä sinua. +Mitä! Sinähän leimaisit itsesi koko maailman silmissä. — Siitä tulisi +myllynkivi sinun kaulaasi, eikä mikään lapsi." + +"Etkö usko, että minut on jo tarpeeksi leimattu? Mitä sinä luulet +Devenishin kaltaisten miesten ajattelevan minusta?" + +"Oh, hiiteen Devenish! Maailmassa on muitakin miehiä kuin Devenish. +Miehiä, jotka eivät tiedä sinusta mitään, ja jotka naisivat sinut minä +hetkenä tahansa." + +"Kyllä, minä tapasin sellaisen. Hän uskoi minut enkeliksi — kunnes minä +tein tunnustukseni." + +"Sinä tunnustit?" + +"Niin." + +"Jumalan nimessä, minkätähden? Sinun täytyy olla mieletön. Mikä lempo +sinut ajoi tunnustuksille?" + +"Olisin muuten tehnyt väärin," sanoi tyttö rauhallisesti. + +"Väärin? lörpötystä! Sinä hulluttelet! Pilaat koko elämäsi. Tiedätkö, +mitenkä _hän_ on elänyt, ennenkuin sinä tapasit hänet?" Näin hän koetti +kääntää syyn toisaalle, auttaakseen tytön järkiinsä, kuten hän ajatteli. + +"Soisitko sitten mieluummin, että sinä vasta jälkeenpäin saisit +muilta kuulla, minkälaisen naisen sinä olet ottanut vaimoksesi? Etkö +sadattelisi hänen vaikenemistaan silloin, ja eikö hänen silloin olisi +myöhäistä katua — kuten sinunkin?" + +Traill ei osannut vastata. Hän hapuili sanoja. Hänen huulensa jo +aukenivat, mutta sitten hän kääntyi syrjään äänettömänä. + +"Jos minä olisin salannut, ja suostunut hänen vaimokseen," jatkoi +tyttö, "niin sinä varmaan olisit tuntenut mielesi kevyemmäksi. Mutta +minä olisin tehnyt väärin. Minä olisin aloittanut uuden elämän +valheessa." + +Traill kääntyi jälleen. "Minun mieltäni sinun ei tarvitse keventää", +hän sanoi kylmästi. "Minä kohtelin sinua rehellisesti alusta loppuun +saakka. Minä varoitin sinua ensi hetkessä; kehoitin sinua välttämään +itseäni. Lähetin sinut tiehesi. Mutta sinä tulit takaisin. Pyysinkö +minä sinua palaamaan takaisin?" + +Tällä hetkellä Sally muisti, mitä Janet oli sanonut hänelle, kun +Traillin lahja oli saapunut. "Joko sinä palautat tahi pidät sen," +oli Janet sanonut, "niin sinun täytyy vastata hänelle. Ja sitä juuri +mies on tarkoittanutkin." Sally oli toistamaisillaan nämä sanat nyt +Traillille, mutta hän pidätti ne huulilleen. Oli parempi jättää mies +ajattelemaan, ettei häntä voitu syyttää mistään. + +"Ei, minun mieleni on aivan rauhallinen," lisäsi Traill, "Jumalan +kiitos, minä en oleta itseäni pyhimykseksi, — minulla kyllä on peto +nahoissani; mutta minä olen kohdellut sinua suorasti. Aivan suorasti." + +Tytön sormet vapisivat, mutta hän ei tahtonut vastustaa miehen +ajatustapaa. Hän oli päättänyt saavuttaa oman toiveensa, ja kaikki +muu oli toisarvoista. Ehkäpä mies oli kohdellut häntä suorasti. Sally +tahtoi uskoa niin. + +"Auta minua sitten voittamaan yksinäisyyteni," hän pyysi. Tyttö näki +miehen kasvoilla vastenmielisyyttä kuvastavan ilmeen, mutta se ei +peloittanut häntä. "Oh, enhän minä tarkoita, että sinun pitäisi tulla +elämään minun seurassani," hän jatkoi. "Mutta ellet sinä vihaa minua —." + +"Minä en vihaa sinua," sanoi mies. Hän otti hattunsa naulakosta ja +tytön sydän vavahti tuskallisesti. "Sinun ei tarvitse puhua vihasta. +Mutta nyt sinä ajattelet sulaa mahdottomuutta. Minä en halua lasta +niskoilleni." + +"Ei hän olisi sinun niskoillasi," puhui Sally kiihkeästi. "Sinun ei +tarvitsisi edes nähdä häntä. Sinä olet jalomielisesti turvannut minun +elämäni, — minä en pyydä penniäkään enempää. Ei sinun tarvitse peljätä, +että minä käyttäisin lasta, kiristääkseni sinua. Sinun ei tarvitsisi +sitten edes kuulla minusta enää! Jack, — olethan sinä kerran rakastanut +minua," hän sanoi valittaen. "Sinä rakastit minua kerran." + +Mies kääntyi poispäin vaivaantuneena. "Hyvä Jumala!" hän huudahti. +"Puhuthan aivan kuin olisit järjiltäsi! Jos minulla olisi lapsi, niin +totta kai minä haluaisin sen myös omistaa. Enhän minä voisi hävetä +sitä. En voisi sitä kieltää ja hyljätä, niinkuin sinä vaadit minua +tekemään." + +"Oh, saisithan sinä nähdä sen niin usein kuin haluaisit." + +Mies seisoi ovella. Nyt hänen täytyisi sanoa totuus. Hän oli ajatellut +salata sen, säälien tyttöä; mutta nyt se oli sanottava. + +"Sitten —, minä aion naimisiin," hän sanoi lujasti. "Huomaatko nyt, +kuinka mahdottomia sinä ajattelet?" + +Tyttö vaipui tuolille, oudosti tuijottaen miestä kasvoihin. + +"Sinä — naimisiin?" hän kuiskasi. + +"Niin. Enkä minä halua, että myöhemmin sukeltautuisi esiin +kaikennäköisiä hälyyttäviä juttuja, kuten parhaillaan mrs Priestlyn +asiassa, joka —" + +Sally nousi seisomaan. + +"Mrs Priestlyn?" + +"Niin, mitä hänestä? Tunnetko sinä hänet?" + +"Mitä sinä hänestä?" kysyi tyttö. + +"Minä olen hänen miehensä asianajaja." + +"Sinä kuulustelet mrs Priestlyä?" Hän muisti erään aikaisemmin +näkemänsä kohtauksen oikeussalissa, — muisti kurjan naisen, jonka +laki oli paiskannut Traillin jalkoihin, hänen tallattavakseen. Tyttöä +kauhisti. + +"Kuulustelen," vastasi Traill hänen kysymykseensä. "Mitä sinä tiedät +hänestä?" + +Tyttö istui jälleen tuolilleen hervottomana, puhumatta mitään. + +"Et halua kertoa?" + +Sally pudisti päätään. + +"No niin, ei se olekaan välttämätöntä. Mutta sinun ei tarvitse pelätä, +että minä olisin raahannut sinut oikeuteen todistajaksi, vaikka olisit +kertonutkin. No, nyt sinä kuitenkin tunnet tapauksen, johon minä +viittasin. Kuule siis, — sellaisia juttuja en minä toimita omalle +osalleni; sinun ei kannata enää puuttua siihen asiaan. Minä tulen +toisinaan katsomaan sinua, jos haluat; mutta vain sillä ehdolla, että +me yksistään puhelemme vanhoina ystävinä. Ja kun minut on vihitty, +sitten tietysti täytyy kaiken päättyä." + +Sally kohotti päänsä. Hänen silmänsä leimahtelivat, — hänen huulensa +olivat puristuneet ohueksi, värittömäksi viivaksi. + +"Sinäkö vihille, — sinä, joka vihasit avioliittoa!" hän huusi +raivokkaasti. "Sinä, joka et uskonut avioliittoon, — vannoit, ettet +koskaan alistuisi sen kahleisiin! Oh, mene! Mene!" + + + + +IX LUKU. + + +Samana iltana erään hienon ravintolan pöydässä istui vastakkain kaksi +miestä. Aterian alussa he puhelivat iloisesti toisilleen ja nauroivat +runsaasti. Ei kukaan kiinnittänyt heihin huomiotaan. He tilasivat +pöytäänsä ruokalajin toisensa jälkeen, sitten kahvia, sikaareja, +likööriä; ja he näyttivät tyytyväisiltä ja onnellisilta. Sadat muut +siinä ravintolassa käyttäytyivät samoin kuin hekin; heissä ei ollut +mitään merkillepantavaa, kunnes toinen heistä äkisti nojautui pöytää +vasten etukumaraan, ja hänen tyytyväinen ilmeensä vaihtui ensin +hämmästykseen ja sitten pikaisesti ylenkatseeseen ja vihaan. + +Hän kaiketi huudahti tämän silmänräpäyksen kiihkossa, sillä +muuan lähipöydässä istuva nainen kääntyi tuolillaan ja tähysteli +peittelemättömän uteliaasti näitä kahta miestä. Hän näki, kuinka toinen +heistä pudotti nyrkkinsä raskaasti pöytään ja kuinka hänen sormensa +sitten kaappasivat suonenvetoisesti pöytäliinan kouristukseensa. Miehen +toveri ojenti tyynnyttävästi kätensä. + +He alkoivat puhella kiihtyneesti, — toinen näytti kyselevän, ja toinen +vastaili hiukan alakuloisesti. Joskus kuului sadatteleva huudahdus; ja +viinuri, joka parhaillaan toi ruokalistan läheiseen, vapaana olevaan +pöytään, viivähti siinä hetkisen kuunnellakseen. + +He puhuivat jostakin naisesta. Hänellä — naisella — näytti olevan +tunnollaan yhtä ja toista. Silloin ja silloin hän oli menetellyt niin +— toisella kertaa edelleen niin ja niin. Mies, joka tähän saakka oli +vastaillut lyhyesti, kertoi nyt ilmeisesti omia kokemuksiaan samasta +naisesta. Hänen puheessaan toistui useasti "minä" — ja jälleen "minä" +— toisinaan hän taas mainitsi nimen "Coralie." Hänen toverinsa, joka +nyt kuunteli melkein äänettömänä liittäen vain silloin tällöin joukkoon +lyhyen huomautuksen ja milloin ihmettelevän, milloin tuskallisen tahi +joskus inhoavan huudahduksen, nojasi kyynärpäitään pöytään ja tuki +kasvojaan käsillään. Sitten hän äkisti paljasti kasvonsa ja sanoi +hampaittensa takaa: + +"Kyllä ymmärrän! Minä tunnen tämän naistyypin, — se ei koskaan +riko käskyjä kirjaimellisesti, — se on siihen liian arka. Mutta se +ei myöskään koskaan täytä käskyjen henkeä, — siihen se on liian +turmeltunut. Tunnen heidät, — mutta, Jumalani, en uskonut häntä +samanlaiseksi. Hän näytteli, — niin, näytteli lapsen viattomuutta —." + +"Kyllä, — sinulle, Traill. Hän tiesi, kuinka sinut on kesytettävä. +Mutta minä en jaksa nähdä sinua petettävän. Näin täydellisesti. Sinä +kyllä huomaisit lopulta itsekin, mutta —" + +"Liian myöhään?" + +Devenish nyökkäsi. Sitä hän oli tarkoittanut. + +He nousivat pöydästä. Traill otti laskun viinurilta, joka oli palvellut +heitä. + +"Maksakaa kassaan, herra; olkaa hyvä", sanoi viinuri kumartaen. + +Hän seurasi heitä puolimatkaan ovelle; he olivat unohtaneet hänen +juomarahansa. Oli ilmeistä, että he olivat sen huomaamattaan +unohtaneet, ja hän toivoi, että nyt äkkäisivät hänet ja muistaisivat +laiminlyöntinsä. Mutta vieraat eivät panneet merkille hänen liikkeitään. + + * * * * * + +Kello yhdeksän aikaan Janet tuli tapaamaan Sallya. Tytön etuhuoneen +ikkunoista näkyi valoa, kun hän saapui katuovelle. Janet astui +porraskäytävään ja alkoi nousta seuraavaan kerrokseen; mutta +puolitiessä hän pysähtyi, kuullessaan kahden miehen seisahtuvan +alaovelle kiihtyneesti puhellen. Seuraavassa hetkessä hän kuuli äänen +sanovan: "Hyvää yötä, Devenish veikko." Ja sitten kuului askeleita +portaissa hänen takanaan. + +Janet nousi edelleen ylös portaita, ja askelet hänen alapuolellaan +seurasivat häntä. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, kuka tulija mahtoi +olla, ennenkuin hän pysähtyi Sallyn ovelle ja jäljissä kulkeva mies +seisahtui hänen taakseen. Silloin Janet kääntyi. Hänen silmänsä +pyöristyivät ja hän oli sanomaisillaan jotakin kirpeätä. Mutta hän +malttoi mielensä ja kysyikin sen sijaan: + +"Olettehan mr Traill?" + +Mies katsahti häneen tarkemmin siinä hämärässä. + +"Olen; mistä sen tiesitte?" + +"Minä olen miss Hallard." + +"Ah, niin! Sallyn ystävä —" + +"Ainoa ystävä," sanoi Janet. Hänen silmänsä eivät värähtäneetkään. + +"Tahdotte kolhaista minua huomautuksellanne?" + +"Kyllä." + +"Teitä kenties hämmästyttää, kun kuulette minun tunnustavan, että olin +ansainnut sen?" + +"Kyllä; minä hämmästyn. Eikö ole vahinko, ettette ole huomannut tätä +totuutta aikaisemmin?" + +"No niin, täytyyhän jokaisen meistä kokea pahojakin päiviä elämässään," +sanoi Traill jäykästi. "Sally on kokenut omansa, mutta arvaan, että ne +ovat nyt ohitse. Kuvittelen tulevani juuri koulusta, missä minut on +pakotettu oppimaan läksyni." + +"Mitähän te tarkoitatte?" + +"Odotatteko, että minä selittäisin sen teille?" + +Tässä siis näytti alkavan heidän taistelunsa, jonka Janet monesti oli +arvellut väistämättömäksi. + +"En odota; en suinkaan," hän vastasi. + +"No, hyvä. Jos te olette menossa sisälle —" + +"Olen. Minä menen." Hän aukaisi etuhuoneen oven. Huone oli kirkkaasti +valaistu — kaikki kynttilät olivat sytytetyt. Sallyn hattu näkyi +pöydällä. + +"Odottakaa hetkinen," sanoi Traill. + +Janet kääntyi ympäri. + +"Olisin iloinen, jos te sallisitte minun tavata tytön kahdenkesken niin +pian kuin suinkin," pyysi Traill. "Haluaisin puhua hänen kanssaan. +Minulla on hyvä joukko sanottavaa." + +"Minä poistun," myöntyi Janet. + +"Ei, — ei toki, haluan, että tapaatte hänet ensin. Hän kenties odottaa +juuri teitä. Hän kai kutsui teidät luokseen, — lähetti teille sanan +tänään iltapuolella, hiukan viiden jälkeen, — mitä?" + +"Ei, en ole kuullut hänestä mitään tänään. Eilen tapasin hänet +viimeksi. Koputan hänen ovelleen. Sally!" Hän kutsui tyttöä ja koputti +samalla. Traill meni uunin luo. Ei kuulunut vastausta. + +"Täytyyhän hänen olla sisällä," sanoi Janet. "Tuossa on hänen +hattunsa." Hän koputti uudelleen. Ei vastausta. + +Janet kääntyi puhumaan Traillille. "Olisikohan hän jo nukkumassa? Hän +näytti eilen hirmuisen väsyneeltä." + +Hän kolkutti vielä ja väänteli lukonkahvaa. Sitten hän kumartui +katsomaan avaimenreijästä. Avain oli sisäpuolella, mutta hän saattoi +kuitenkin nähdä, että makuuhuoneessakin oli valoa. Äkisti Janet oikasi +vartensa suoraksi. Hänen poskensa ja huulensa vetäytyivät aivan +valkoisiksi. + +"Mr Traill," hän sanoi ontosti, "ovi on lukittu sisäpuolelta ja +huoneessa on valoa." + +Mies ei säikähtynyt. "Antakaahan, kun minä koetan ovea," hän sanoi. +"Eihän sitä ole voitu lukita sisäpuolelta, ellei Sally ole siellä." + +Janet vetäytyi väristen syrjään, ja Traill rytyytti ovea. Sitten hänkin +kumartui katsomaan avaimenreijästä. + +"Hyvä Jumala! Olette oikeassa!" hän sanoi ääni paksuna. + +Janetin katse harhaili miehen kasvoista oveen ja jälleen takaisin. +Kun hän uudelleen huuteli Sallya nimeltä, hänen aistinsa terottuivat +herkimmilleen, mutta hän ei kuullut heikointakaan äännähdystä seinän +takaa. Täytyihän Sallyn olla siellä — hänen täytyi olla siellä! Miksikä +hän sitten ei vastannut? Minkätähden ei? + +Traill harppasi huoneen toiseen päähän. + +"Mitä te nyt aiotte?" kysyi Janet. "Jotakin on tehtävä! Mitä te aiotte +tehdä?" + +"Murran oven auki," vastasi Traill. + +Hän haki asetta tulipesän luota. Silmäili etsien ympäri huoneen. + +"Ottakaa tuoli! Ottakaa tuoli!" huusi Janet. + +Traill tarttui raskaan tuolin selkänojaan, kohotti tuolin ilmaan ja +paiskasi sen ovea vastaan. Rämähti, ja puu kuului risahtelevan. Sitten +oli jälleen hiljaista. + +Mies tarttui uudelleen tuoliin. + +"Odottakaa!" pyysi Janet. Hän huusi Sallyn nimen jälleen valittavasti. + +Ei kukaan vastannut. + +"Iskekää nyt!" huudahti Janet melkein mielettömänä. + +"Iskekää nyt!" + +Traill löi ovea tuolilla. Ja uudelleen, yhä hurjemmin. + +"Ovi murtuu," sanoi Janet. + +Mies nosti tuolin päänsä ylle ja viskasi sen jälleen oveen. Vuorauksen +pieleen syntyi pitkä repeämä, joka ulottui ylhäältä alas asti. Kun +Traill ponnisti olkaansa ovea vasten, myöti vuoraus sen verran, että +repeämä laajeni pieneksi raoksi. + +"Tuokaa hiilihanko!" käski Traill. + +Janet juoksi totellen sitä hakemaan. Traill työnsi sen oven halkeamaan +ja väänsi sen avulla rakoa suuremmaksi, kunnes hän sai kätensä +mahtumaan sisään lukon kohdalta. + +"Varokaa kättänne," kehoitti Janet. + +Mies ei vastannut, — hän vain tunki kättään pitemmälle, ja puun +sirut tunkeutuivat hänen ihoonsa, repien sen verille. Punaiset +juovat alkoivat valua pitkin valkoiseksi maalattua oven vuorausta. +Janet tarkasteli miehen kasvoja. Ne olivat harmaan kalpeat, ja hänen +silmäteränsä olivat pelon laajentamat. Hengitys suhisi läähättävinä +puuskahduksina hänen sieraimistaan, kun hän ponnisteli, tavoittaakseen +avaimen. + +"Nyt se on kädessäni", hän kuiskasi. "Vääntäkää hiilihangolla tätä +repeämää suuremmaksi, muuten minä en saa liikutetuksi kättäni?" + +Janet painoi peljästyksen enentämillä voimilla hiilihangon vartta, +ja vihdoin hän kuuli avaimen vääntyvän lukossa. Hän rynnisti vielä +kerran ruumiinsa kaikella painolla hangon vartta vastaan, ja Traill sai +kiskaistuksi raadetun kätensä pois aukosta. + +He pidättivät kumpikin hengitystään, kun Traill tarttui lukon kahvaan +ja aukaisi oven. He horjuivat pahoinvoinnista. Janet puolittain +juoksi, puolittain kaatui sisälle huoneeseen. Traillin pitkät askeleet +pysyttivät hänet tytön rinnalla. + +Sally oli sisällä. Hän makasi vuoteellaan riisuutumatta, jäsenet +väkivaltaisesti koukistuneina. Tytön toinen käsivarsi peitti hänen +kasvojaan, toisen hän oli ojentanut päänsä yläpuolelle, tarttuen +sormillaan jäykästi pieluksen kulmaan. + +Janet kumartui parahtaen vuoteen ylle. Traill nosti hätäisesti +lattialta hänen jaloistaan pienen pullon, luki sen nimilapun ja työnsi +pullon kauhistuneena taskuunsa. + +"Poistakaa tytön käsivarsi hänen kasvoiltaan", hän kuiskasi. "Tyttö +tukahuttaa itsensä. + +"Tukahuttaa!" Janet väänsi käsivarren syrjään. Sallyn kasvojen ilmeestä +kuvastui pelkkää kärsimystä, — ikäänkuin hirmuinen rautakoura olisi +tarttunut hänen kurkkuunsa ja pusertanut hänestä hengen viimeisenä, +tuskaa täynnään huokuvana henkäyksenä. "Katsokaa! Tukahuttaa itsensä? +Hän on kuollut!" + +Voihkaisten Traill pakottautui lähemmäksi. Hän kietoi käsivartensa +Sallyn ruumiin ympärille. Hän nosti sen vuoteesta. Ruumis valahti hänen +olkaansa vasten, ja tytön pää riippui velttona elottoman kaulan varassa. + +"Sally on kokenut pahoja päiviä", sanoi Janet käheästi, "mutta, +Jumalani! nyt ne ovat ohitse!" + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76565 *** |