Update for 76565HEADmain

1 files changed, 9863 insertions, 0 deletions

diff --git a/76565-0.txt b/76565-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..2f462d4
--- /dev/null
+++ b/76565-0.txt
@@ -0,0 +1,9863 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76565 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+SYDÄMEN ÄÄNI
+
+Romaani
+
+
+Kirj.
+
+E. TEMPLE THURSTON
+
+
+Englannista ("Sally Bishop") suomentanut
+
+Yrjö Tirmu [Leo J. Manner]
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Ahjo,
+1920.
+
+
+
+
+ESITTELY.
+
+
+Tämän romaanin tekijä, joka on Englannin suosituimpia "nuoria"
+kirjailijoita, kertoo erään myöhemmän teoksensa esipuheessa, että
+ystävät, arvostelijat sekä kustantajat kehottivat häntä Sally
+Bishopin julkaisemisen jälkeen kirjoittamaan edelleenkin "jotakin
+samantapaista". Tämä seikka jo osoittaa, kuinka suuresti englantilaiset
+lukijapiirit mieltyivät nyt suomeksi ilmestyvään romaaniimme, joka
+alkukielisenä on levinnyt monina suurina painoksina.
+
+Romaanin voittama mieltymys onkin ymmärrettävissä, sillä tämä teos
+on niitä harvoja englantilaisia lemmentarinoita, joita ei vaivaa
+hentomielinen sovinnaisuus ja rakkauden teennäinen ihannoiminen.
+Temple Thurstonin elämännäkemys on tässä aitoa ja rehellistä ja hänen
+kertomatapansa miellyttävää, psykologisesti syvennettyä ja älykästä.
+Nämä ominaisuudet varmaan tuottavat nyt tekijälle ystäviä myöskin
+suomalaisissa lukijapiireissä.
+
+_Suomentaja_.
+
+
+
+
+
+
+I KIRJA
+
+
+
+
+I LUKU.
+
+
+Marraskuinen sumu oli koko iltapuolen väijyskellyt kuin hyppyyn
+kyyristyvä peto Lontoon jylhäin rakennusten väliin uurtuvissa ahtaissa
+solissa. Illalla se kohousi ylemmäksi, ikäänkuin odotellen yön tuloa,
+sitten pimeässä rynnätäkseen saaliinsa kimppuun. Koko ilmakehä tuntui
+olevan täynnään äreää vihamielisyyttä, joka itsepintaisesti painoi
+ihmismieliä. Hieno, tihutteleva sade valeli katuja ja peitti usvaisena
+verhona lamppujen paksuja lasikupuja, tehden valaistuksen himmeäksi ja
+harmaaksi.
+
+Suurten liiketalojen kaikissa ikkunoissa paloivat sähkövalot. Ulkoa
+kaduilta saattoi nähdä kuinka apulaiset, miehet sekä naiset, istuivat
+työpöytiensä ylle kumartuneina, kiireisesti suoritellen päivän
+viimeisiä tehtäviä. Silloin tällöin nousi joku heistä tuoliltaan,
+päätettyään työnsä, ja lähti kadulle uneliaana ja väsyneenä.
+Horrosmaisuus, joka kuvastui heidän kaikissa liikkeissään, peitti
+melkein tyyten varjoon sen huojennuksen tunnon, jonka työn päättyminen
+heissä varmaan synnytti. He eivät paiskanneet iloiten kirjoja käsistään
+eivätkä rynnänneet kilvan tarttumaan hattuihinsa, kuten lapset
+tekevät koulupäivän päättyessä. He järjestivät huomispäivän varalle
+paperinsa hitaasti ja huolellisesti lokeroihin ja salkkuihin, sulkivat
+työpöytiensä laatikot tarkan varovasti ja suojustivat kirjoituskoneet
+uneliaalla perinpohjaisuudella, ikäänkuin arasti kunnioittaen näitä
+kiusanhenkiään. Ja sitten he äänettöminä noutivat hattunsa ja
+sateensuojansa, astuivat ulko-ovelle, kohottivat kasvojaan hetken
+pilviä kohti tunnustellakseen sateen runsautta, — ja aukaistuaan
+välinpitämättömästi verhon päänsä ylle suojaksi he yksitellen häipyivät
+näkyvistä katujen hämärään.
+
+Bonsfield & C:on konttorissa King Streetillä istui nuori naisapulainen
+vielä toisten poistuttua kauan kirjoituskoneen ääressä. Yksinäisenä
+hehkuva vihreäkupuinen sähkölamppu loi hohdettaan hänen ylleen,
+samalla kun huoneen muut osat jäivät varjoon. Naapurissa oli suuri
+tornikello jo ajat sitten lyönyt kuusi, mutta tytöllä näytti yhä vielä
+olevan paljon työtä kesken. Hän istui siinä koneen ylle kumartuneena,
+juoksuttaen sormiaan pitkin sen näppäimistöä kärsivällisesti,
+vaikkakin samalla väsynein ja ikävystynein ilmein. Lampun valovirta
+hehkui hänen vaaleilla, kultaan vivahtavilla hiuksillaan, saaden ne
+kimmeltämään himmeiden päivänsäteiden lailla. Huoneen peräseinän tummaa
+taustaa vasten kuvastuvina muistuttivat tytön pään ääriviivat tämän
+vihreähohteisen lampun valossa ikäänkuin omituista maalausta, jota
+vaistomaisesti täytyy pysähtyä katselemaan, silmän kerta siihen osuessa.
+
+Hämärältä Covent Gardenin aukealta kulki muuan mieshenkilö King
+Streetille ja silmäsi valaistuun ikkunaan, astuessaan sen sivutse. Hän
+pysähtyi ja jäi katselemaan tyttöä, koettaen ohikulkijoita kavahtaen
+käyttäytyä ikäänkuin hän odottelisi siinä jotakuta. Näin kului viisi,
+ehkä kymmenenkin minuuttia, ja yhä seisoi mies siinä ikkunan takana
+hämärän suojaamana, silloin tällöin vilkasten ympärilleen, nähtävästi
+varoakseen, ettei häntä yllätettäisi teossa, jonka hän mielessään
+punnitsi houkkamaiseksi.
+
+On mahdotonta sanoa, herättääkö tavallisesti juuri nainen itsessään
+miehen huomion, tahi johtuuko mielenkiinnon syttyminen siitä, että
+itse nainen ja miestä kohtaamishetkellä vallitseva mieliala sopivasti
+sulautuvat yhteen ja täydentävät toisiaan. Tässä tapauksessa ainakin
+oli tällainen yhdistetty vaikutus voitolla. Mies oli matkalla
+yksinäiseen asuntoonsa, autioihin huoneisiin Regent kadun alapäässä.
+Häntä painosti yksinäisyyden tunne, — se oli hetken mieliala, — ja
+tässä oli nainen: nuori tyttö, jonka kasvoista mies selvästi erotti
+vain kauniit, lapsekkaan pehmoiset ääriviivat vihertävässä valossa
+sädehtivien kultaisten hiuskiehkurain kehystäminä. Sellainen oli
+nainen; ja mies seisoi yhä paikallaan häntä katselemassa, nähtävästi
+ajattelemattakaan omaa kotimatkaansa.
+
+Ympäristössä sammuivat jo kaikkialla suurten konttorien sähkövalot,
+ja liikkeiden viimeisetkin apulaiset jättivät työnsä, kiirehtien
+tihkusateen halki asuntoihinsa, ravintoloihin ja lukemattomiin
+huvittelupaikkoihin. Mutta vaaleahiuksinen tyttö istui yhä koneen
+ääressä, ja ikkunan takaa katseleva mies tarkkasi hänen liikkeitään
+itsepäisellä uskollisuudella. Viimein pakottivat tytön sormien
+yksitoikkoiset, nopeat hypähtelyt miehen kuvittelemaan, miltä hänestä
+itsestään tuntuisi, näin uurastaessaan tuollaisen pienen, rasahtelevan
+koneen ääressä päivästä päivään. Hän oli kuulevinaan koneen
+lakkaamattoman ratinan, tytön sormien takoessa sen näppäimistöä yhäti
+samanlaisin yksitoikkoisin liikkein. Hän kuvitteli, että tämä pienten
+metallisten vipuvarsien rasahtelu muodostaisi hänen olemisensa ytimen,
+ja hän ajatteli tunnossaan:
+
+"Jumalani! Sellaista elämää!"
+
+Jos ajatusten siirto on mahdollinen, — jos tunnetilat ja -mielteet
+voivat keskitettyinä värähdyksinä kulkeutua sielusta toiseen, on se,
+mitä seuraavassa kerrotaan, kenties selitettävissä tämän olettamuksen
+nojalla. Sillä kun mies oli ajatuksissaan purkanut inhonsa tähän
+sisäiseen huudahdukseen, kätki tyttö hetkeksi kasvot lopen väsyneenä
+käsiinsä. Mies näki, kuinka hän pusersi sormenpäillään silmäkuoppiaan.
+Sitten tyttö oikaisihe jälleen, istui suorana tuolillaan ja ojensi
+käsivartensa päänsä yläpuolelle. Mutta hänen jokainen liikkeensä
+ilmaisi uupumusta ja tyhjää kyllästymistä. Ja konepöydällä hänen
+vieressään oli yhä kokonainen pinkka valmistamattomia kirjeluonnoksia.
+
+Tyttö katsahti kelloaan ja penkoi sitten epäröivänä ja arvostelevana
+vielä kirjoittamattomia paperiliuskoja. Jättäisikö hän nyt työnsä
+siihen? Mies päätti äkisti itsekseen, että tyttö on lähtevä pois
+ennenkuin hän ehtii lukea kahteenkymmeneen. Mutta ellei silloinkaan
+näkyisi merkkejä siitä, että tyttö aikoo lähteä, ei hän itse jäisi enää
+pitemmälti odottelemaan.
+
+Yksi — kaksi — kolme — neljä —, tyttö nousi hitaasti tuoliltaan. Mies
+tähysteli häntä vielä tarkkaavana, kunnes näki hänen sovittavan puista
+suojusta kirjoituskoneen ylle. Silloin katselija poistui kadun toiselle
+puolelle ja alkoi siellä kulkea käytävää edes ja takaisin, kaiken aikaa
+varoen päästämästä Bonsfield & C:on ovea näkyvistään. Hän kääntyi aina
+kahdenkymmenen askeleen päästä takaisin, pysyttäytyen kaiken aikaa
+tarkkaamansa oven vastapäisellä puolella.
+
+Kului muutamia minuutteja. Vihdoin hän kuuli oven rasahtavan auki ja
+sitten sulkeutuvan, — läjähdys sai kadun lievästi kajahtamaan. Silloin
+hän kääntyi pikaisesti ja näki tytön tulevan suoraan vastaansa.
+
+Mies valmistausi puhuttelemaan häntä ja kohotti jo kättään,
+tarttuakseen hattuunsa. Hän odotti tytöltä pientä, tiedotonta
+rohkaisua, edes kysyvää silmäystä; mutta tyttö kulki hänen
+ohitseen alaspainunein päin, ikäänkuin täysin tietämättömänä hänen
+läheisyydestään. Pienet jalat liikkuivat nopeasti, ja katukäytävä
+kumahteli hiljaa ja tasaisesti, kun tyttö kiiruhti Bedford Streetille,
+suunnaten kulkunsa Lontoon länsiosaa kohden.
+
+Tähänkö siis kaikki päättyisi? Suottako hän oli seissyt tällaisessa
+tihkusateessa runsaan neljänneksen häntä odotellen? Harva päättäväinen
+luonne jättäisi asian tähän. Mies oli halunnut tavata tytön heti
+nähdessään hänet, ja se neljännes, minkä hän oli kärsivällisesti
+seissyt paikallaan kosteassa ja raa'assa ilmassa, oli kypsyttänyt hänen
+halunsa päätökseksi. Ja vaikka hänen rohkeutensa olikin tilaisuuden
+tullen hetkeksi pettänyt, niin nyt se seikka yllytti häntä vain sitä
+kiihkeämmin toteuttamaan päätöstään.
+
+Hän oli kääntynyt vaistomaisesti ympäri samalla hetkellä kuin tyttö
+sivuutti hänet katukäytävällä. Nyt hän kiirehti askeleitaan ja seurasi
+epäröimättä tytön jäljissä.
+
+
+
+
+II LUKU.
+
+
+Elämä kokonaisuudessaan on seikkailua, sen yksitoikkoisimmatkin hetket
+mukaan luettuina. On mahdotonta kulkea ihmisvilinässä Lontoon kaduilla,
+tuntematta aavistusta sellaisista tapahtumien mahdollisuuksista, jotka
+juuri tekevät meidän elämämme siedettäväksi.
+
+Tällainen aavistus kohosi hetkeksi Sally Bishopin, nuoren
+konekirjoittajattaren mieleen, kun hän kääntyi Bedford Streetille ja
+suuntasi kulkunsa kohden Piccadilly-toria. Sivuuttaessaan konttorin
+edustalla kohtaamansa miehen oli hänestä näyttänyt siltä kuin tämä
+aikoisi häntä tervehtiä. Ja kun hän nyt, kadunkulmassa kääntyessään,
+vilkaisi taakseen ja näki miehen muuttaneen suuntaansa ja seuraavan
+hänen jäljissään, muuttui hänen hämärä olettamuksensa varmuudeksi. Hän
+tiesi nyt aavistaneensa oikein.
+
+Ensi silmänräpäyksessä tällainen seikkailun jännitys vain virkisti
+hänen mieltään. Hänen yksitoikkoinen ja hiljainen elämänsä tuntui
+todellakin olevan täynnään pienten tapahtumien kaipuuta, sillä päivä
+seurasi tavallisesti toistaan aivan samankaltaisena kuin edelliset.
+Mutta hänen jännittynyt mielihyvänsä raukesi, kun hän Garrick
+Streetille ehdittyään silmäsi pikaisesti olkansa yli ja näki, että outo
+jäljessätulija yhä pysytteli hänen kintereillään ja olipa vielä silminä
+nähden lyhentänyt välimatkaa. Nyt tyttö tunsi enää vain epämääräistä
+pelkoa.
+
+Tällainen ahdistetun nuoren tytön kauhistus on sanoin selittämätön. Hän
+ehkä tuntee silloin loukattavan arintaan ja pyhintään: viattomuuttaan.
+Hän aavistaa, tahi ehkä tuntee itsetietoisesti, että loukkaus häpäisee
+samalla koko naissuvun kunniantuntoa, ja siitä syttyy hänessä
+siveellinen suuttumus, joka tyyten estää häntä ajattelemasta seikkailua
+vain pienenä, vaarattomana viehätyksenä. Mahdollisesti arat luonteet
+samalla huolestuvat oman turvallisuutensa vuoksi, olipa siihen sitten
+todennäköistä syytä tahi ei. Mutta Sally Bishop ei peljännyt minkään
+todellisen vaaran uhkaavan itseään katujen ihmisvirrassa, ja kuitenkin
+koko hänen olemuksensa oli täynnään halua päästä solahtamaan vainoojan
+näkyvistä. Hän totteli sokeasti vaistoa, jonka luonto on kätkenyt
+puhtaaseen nais-sieluun, ja siksi hän pakeni.
+
+Hän oli jo kahden vuoden ajan joka ilta kulkenut tämän saman matkan
+King Streetiltä Piccadilly-torille, josta hän pääsi raitiovaunussa
+Hammersmithiin. Kuten tuhannet muut Lontoossa työskentelevät nuoret
+miehet ja naiset oli hänkin pakotettu asumaan esikaupungissa, jossa
+vuokrat olivat tuntuvasti huokeampia kuin itse Lontoossa. Pitkä
+matka oli aikaa vievä ja usein hankala, kun raitiovaunuihin oli
+työläs päästä suuren tungoksen vuoksi. Mutta Piccadillyyn asti Sally
+tavallisesti nautti matkastaan. Hänen tapansa oli virkistää mieltään
+katselemalla suurten kauppojen ikkunanäyttelyjä. Coventry Streetillä
+oli muuan vanhojen hopeateosten myymälä, jonka ohi hän ei koskaan
+kulkenut silmäämättä ikkunaan näytteille asetettuja Yrjö III:n
+aikuisia teekalustoja, viini- ja sokerikolpakoita, omituisen muotoisia
+kerma-astioita, maljakoita, — kaikki vanhaa, lujaa ja taidokasta
+käsityötä outoine ornamentteineen ja jalokivi-koristeineen. Tyttö ei
+tiennyt mitään näiden teosten kalleudesta eikä antiikkisesta arvosta,
+mutta hänen silmäänsä viehätti niiden ilmeinen hienous, jota metallin
+heijasteleva hohde sekä jalokivien ja helmien välke tehostivat. Tänään
+hän ei kuitenkaan pysähtynyt silmänräpäykseksikään katselemaan näitä
+houkuttelevia kalleuksia.
+
+Eikä hän tohtinut myöskään enää silmätä taakseen, nähdäkseen vieläkö
+häntä seurattiin, sillä hän pelkäsi ahdistajan käsittävän hänen
+vilkaisunsa peitetyiksi rohkaisuiksi. Hän vain yhäti kiirehti kulkuaan
+ja saapui viimein hengästyneenä Piccadillyyn, jossa Hammersmithin vaunu
+parhaillaan verkkaan liukui tavanmukaiselle pääteasemalleen, pysähtyen
+siihen hetkeksi vaihtamaan matkustajia.
+
+Vaunussaolijat tuskin ehtivät poistua, ennenkuin uudet joukot
+rynnistivät sisälle väkivaltaisesti vaunun takapäästä. Kun Sally ehti
+nousta takasillalle oli vaunun ovi jo suljettu, ja tuttu ilmoitus
+"Tilaa vain katolla" osoitti, että vaunu oli täynnä.
+
+Satoi yhä, — tihkui sellaista märkää usvaa, joka tunkee läpi
+minkälaisen vaatetuksen hyvänsä. Tyttö epäröi. Odottaisiko hän
+seuraavaa vaunua? Hänellä ei ollut sateenvarjoa, ja jos hän menisi
+istumaan vaunun katolle, olisi hän ennen Hammersmithiä jo läpimärkä.
+Mutta hän tiesi, kuinka vähän odottaminen tällaisessa tapauksessa
+saattoi hyödyttää. Myöskin seuraava — ja yhä seuraava — vaunu olisivat
+luultavasti täynnä, ennenkuin hänen onnistuisi tunkeutua sisään.
+
+Sen vuoksi hän astui päättävästi portaille, jotka johtivat vaunun
+katolle.
+
+Hän istui lyhyelle penkille, kauimmaksi kuljettajasta. Suojatakseen
+kasvojaan kylmältä, tihkuvalta sateelta hän painoi päänsä riipuksiin
+ja jäi turtuneena odottamaan matkan alkamista. Pian helähtikin kello
+kolmasti, ja suuren höyryaluksen lailla alkoi korkea ja kömpelö vaunu
+liikkua kadun pienten ajopelien vilinässä.
+
+Hetken kuluttua erotti Sally askeleita, jotka lähenivät häntä. Arvaten
+vaunuilijan keräävän maksuja hän otti esille kolme kolikkoa, joilla
+hänen oli suoritettava matkansa. Mutta turhaan odotettuaan, että
+vaunuilija tavan mukaan helähyttäisi merkiksi rahatolppoaan, hän
+katsahti kysyvästi hatunreunansa alta ja huomasi viereisellä penkillä
+istumassa miehen, jonka hän ensin oli nähnyt King Streetillä, Bonsfield
+& C:on oven edustalla.
+
+Ensi silmänräpäyksessä tyttö vaistomaisesti päätti lähteä alas,
+jättääkseen vaunun ensimmäisellä pysäkillä. Mies näki hänen liikahtavan
+ja vannoi itsekseen, ettei toinen tilaisuus menisi häneltä jälleen
+hukkaan. Kumartuen lähemmäksi tyttöä hän ojensi sateenvarjoaan ja sanoi:
+
+"Tekisitte viisaammin, jos sallisitte minun lainata teille
+sateenvarjoni, eikö totta?"
+
+On ääniä, jotka tehoavat vastustamattomasti. Jos niissä on sellainen
+metallisen käskevä helähdys, kuten tämän miehen äänessä, niin ne
+ärsyttävät helposti toisia voimakkaita ja itsetietoisia luonteita.
+Mutta todella naisellisiin naisiin tällainen ääni tehoaa ihmeellisesti,
+— he voivat kiivailla ja taistella sen vaikutusta vastaan, mutta
+lopulta he suorastaan tottelevat. Se on heidän luonteensa mukaista;
+he saavat siitä tyydytyksensä. Sally oli hetken vaiti, ikäänkuin
+tunnustellen omaa mieltään. Jos tarjous olisi tehty toisenlaisella
+äänellä ja toiseen sävyyn, olisi hän pitänyt sitä vain loukkauksena.
+Mutta nyt hän oli mielestään pakoitettu vastaamaan.
+
+"Ei, kiitos," sanoi hän kylmästi. Ja tutkiva katse, jonka hän loi
+tungettelijaan, oli yhtä kylmä ja luotaan työntävä kuin äänen sävykin.
+Mutta hän _oli_ puhunut.
+
+"Ettekö nyt ole tyhmä?" suostutteli vieras. "Te kastutte lävitse.
+Aiotteko kauaksikin?"
+
+"Hammersmithiin."
+
+Kysymys oli esitetty niin luontevasti, ikäänkuin tarkoituksettomasti,
+ettei tytölle juolahtanut mieleenkään kieltäytyä vastaamasta. Ja mies
+jatkoi entiseen sävyynsä:
+
+"Mutta ymmärrättehän, että te olette täysin lionnut ehtiessänne
+Hammersmithiin."
+
+"Se ei tapahdu nyt ensi kertaa."
+
+"Mahdollisesti ei, mutta kenties sensijaan viimeisen kerran."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Influenssa — keuhkokuume — verensyöksy — taivaan valtakunta."
+
+Tyttö katsahti häneen pikaisesti, nähdäkseen oliko mies niitä, joiden
+oli tapana pilkaten puhua elämästä ja kuolemasta sekä pyhistä asioista.
+
+"Onko teistä hupaista puhella tuohon tapaan?" kysyi hän.
+
+"Mihin tapaan?"
+
+"Tiedättehän, mitä itse äsken sanoitte."
+
+"Tarkoitatte taivaan valtakuntaa?"
+
+"Niin."
+
+"Oh, en nyt pidä sitä kaikkein suurenmoisimpana pilana, mitä lienen
+eläissäni keksinyt, mutta myönnän, että se oli tarkoitettu huvittamaan
+teitä."
+
+Tyttö naurahti tahtomattaankin. Miehen luontevuus ja
+teeskentelemättömyys jo itsessään oli jollakin tavoin hyvätuulista.
+Sally katsahti jälleen häneen uteliaana, ja kun hän taas loi silmänsä
+muuanne, tunsi hän sisimmässään mielenkiintonsa heränneen.
+
+Miehen kasvot olivat ajellut sileiksi. Piirteet olivat lujat, leuka
+voimakas, mutta suu oli herkkäviivainen. Sellaisia kasvoja tyttö ei
+usein nähnyt siinä ihmisluokassa, jonka parissa hän tavallisesti
+liikkui. Näissä kasvoissa oli jotakin käskevää ja hallitsevaa, kuten
+miehen äänessäkin. Piirteiden lujuudessa häivähti pieni julmuudenkin
+vivahdus; mutta naiset säikähtävät sitä harvoin.
+
+Vähitellen alkoi tytön mielessä jälleen värähdellä tunne seikkailun
+viehätyksestä. Sillä tämä oli seikkailua. Ainoakaan hänen tuntemansa
+mies ei olisi puhunut samalla tavoin kuin tämä tuntematon. Jo se
+tosiasia yksin riitti herättämään tytön mielenkiinnon. Kuka hän oli?
+On miehiä, joista heti saa sellaisen käsityksen, että heidän täytyy
+olla "jotakin." Jos he ovat huonosti puettuja, haluaa mielellään uskoa
+heidän liikkuvan valepuvussa; jos he sen sijaan ovat sormenpäihin
+saakka muodikkaita, ei tee mieli moittia heitä turhamaisiksi, —
+heidän asunsa näyttää vastaavan heidän sisäistä täydellisyyttään. He
+ovat persoonallisuuksia; ja kun me olemme sen aavistaneet, ei mikään
+ulkonainen seikka muuta sinne eikä tänne meidän arviointiamme heidän
+suhteensa.
+
+Sally tajusi hämärästi, että mies, joka istui hänen vieressään,
+oli tällainen persoonallisuus. Ja hän iloitsi siitä tiedottomasti.
+Tyttö ymmärsi, että tuntematon oli vain muutamaksi silmänräpäykseksi
+sukeltautunut hänen elämänsä näköpiiriin, mutta hän ei enää olisi
+suonut näitä silmänräpäyksiä olemattomiksi.
+
+Äkkiä hän muisti jälleen, kuinka hän oli ensin kohdannut tuntemattoman
+Bonsfield & C:on edustalla ja kuinka tämä oli sitkeästi seurannut
+hänen jäljissään halki katujen ihmisvilinän. Hänet täytti äkisti
+kaikkivoittava uteliaisuus. Miksikä olikaan mies häntä odottanut?
+Minkätähden seurannut hänen jäljissään? Oliko tuntematon kuullut
+hänestä? Keneltä? Ja mitä? Nämä kysymykset risteilivät nopeina hänen
+mielessään.
+
+"Mitä te odottelitte King Streetillä?" kysyi hän äkisti. Sanat tulivat
+ikäänkuin tiedottomasti hänen huulilleen.
+
+"Oh — te näitte minut siellä?" kysyi tuntematon.
+
+"Näin."
+
+"Te näitte minut, kulkiessanne minun sivuitseni?"
+
+"Kyllä.
+
+"Tiesittekö, että minä kuljin teidän jäljessänne kaiken matkaa
+Piccadilly-torille saakka?"
+
+"E-en, — mitenkä olisin sen tiennyt?"
+
+"Te katsahditte taaksenne kerran tahi kahdesti."
+
+"Katsahdinko?"
+
+"Miksikä teidän pitäisi saada tietää, mitä minä odottelin King
+Streetillä?"
+
+"En minä erikoisesti halua tietää sitä."
+
+"Kerronko sen teille?"
+
+"Kertokaa."
+
+"Minä olin nähnyt teidät ikkunan takaa, — näin teidän takovan
+onnetonta kirjoituskonettanne. Seisoin siinä — kadulla — runsaan
+neljänneksen; odottelin, että kyllästyisitte työhönne. Aioin kysyä
+teiltä, tulisitteko mukanani teelle, — tahi illalliselle, jos se olisi
+teitä miellyttänyt. Halusin puhella jonkun kanssa; olin juuri menossa
+asuntooni. Miehen asumus, kun se on yksinäinen, saattaa joskus tuntua
+jumalattoman —"
+
+Tyttö nousi äkisti seisoalleen ja hänen hattunsa rasahti sateenvarjoon,
+jota mies ikäänkuin huomaamattaan piteli hänen suojanaan.
+
+"Päästäkää minut alas, olkaa hyvä,"
+
+"Mutta te sanoitte olevanne matkalla Hammersmithiin. Nyt saavumme vasta
+Knightsbridgeen."
+
+"Poistun tässä."
+
+Mies nousi myöskin. "Minä olen loukannut, teitä?" sanoi hän hiljaisesti.
+
+"Kuvitteletteko jättäneenne sen tekemättä?"
+
+"En, — luullakseni en kuvittele, — mutta en käsitä, mikä estäisi
+meitä tutustumasta. Te olitte kuolemaisillenne kyllästynyt — näin sen
+ikkunasta —, ja minä olin samoin. Eikö kahdella ihmisolennolla, jotka
+ovat väsyneet ympäristöönsä, olisi — voisi olla — mitään yhteistä?
+Lähdettekö tosiaankin?"
+
+"Lähden."
+
+Tyttö puraisi huultaan kärsimättömästi. Mutta siten hän vain tahtoi
+peittää hymyä, joka pyrki esiin, mutta jota mies ei voinut aavistaa.
+
+"Emmekö me siis enää tapaa?"
+
+"Varmasti emme!"
+
+Hän seisoi portaiden yläpäässä, odottaen vaunun pysähtymistä. Mies
+katsahti hänen kasvoihinsa ja kohtasi tytön silmäyksen.
+
+"Sittenpä pyydän anteeksi," sanoi tuntematon. "Ja koettakaa nyt olla
+suuttumatta siihen, mitä juuri aion sanoa."
+
+Tyttö astui porrasaskeleen alaspäin. "No niin?"
+
+"Tiedän, ettemme kohtaa enää, — panen veikkaan kymmenen puntaa siitä.
+Se on, te voitatte kymmenen puntaa, jos me tapaamme."
+
+Halveksivasti naurahtaen kiirehti tyttö alas portaita ja hypähti maahan.
+
+
+
+
+III LUKU.
+
+
+Sallyn mieli kuohahteli vihasta ja katkeruudesta, hänen odotellessaan
+Knightsbridgessä seuraavaa Hammersmith-vaunua.
+
+Vedonlyönti oli loukannut häntä. Tarjous oli häpeämätön! Luuliko
+mies, että hänen tuttavuutensa oli ostettavissa? Hän kyllä saa
+nähdä erehtyneensä! Kymmenen puntaa? Olihan se naurettavaa! Kukapa
+mies uhraisi sellaisen määrän rahaa pelkästään voittaakseen uuden
+tuttavuuden. Sally oli tunnossaan vakuutettu, että vaikka hän jälleen
+kohtaisikin tuntemattoman ja puhuttelisi häntä, ei mies koskaan
+maksaisi sitä määrää, jolla hän vedonlyönteineen rehenteli. Niin, se
+oli pelkkää rehentelyä, — eihän hänen tarvinnut vastata sanoistaan.
+Kymmenen puntaa! Luoja paratkoon, hänhän saisi kymmenellä punnalla
+uuden silkkihameen, päällysnutun, hatun, uuden kaulapuuhkan, — ja
+silti hänelle jäisi vielä rahaa taskuunkin. Mutta jos mies luuli, että
+tällaisen rahamäärän helähdys saisi hänet kesytetyksi, niin nähköön nyt
+erehdyksensä.
+
+Kaikki ne miellyttävät vaikutelmat, joita tuntematon oli tytössä
+herättänyt, olivat nyt tiessään. Hän tunsi vain halveksumista. Olihan
+helppoa rehennellä, — se ei maksanut mitään.
+
+Pysäkille ajoi nyt seuraava Hammersmithiin menevä vaunu. Tyttö nousi
+siihen ja koetti turhaan unohtaa kohtauksensa tuntemattoman kanssa.
+
+Sallyn asuintoveri, miss Hallard oli saapunut kotiin jo ennen häntä.
+He olivat vuokranneet yhteisen huoneen eräältä täysihoitolan emännältä
+Hammersmithin Niittyrannalla. Nyt, kun Sally astui sisään, seisoi Janet
+Hallard peilin edessä sukimassa lyhyitä hiuksiaan. Hän oli riisunut
+puseronsa, ja hänen alastomat, ohuet käsivartensa muodostivat teräviä
+kulmia, kun hän molemmin käsin järjesteli harrittelevaa tukkaansa.
+Tytön huulien välissä kärysi pitkäimukkeinen Virginia-savuke.
+
+"Märkä?" kysyi hän lyhyesti, päätään kääntämättä.
+
+"Lionnut," vastasi Sally, riisuen hattuaan.
+
+"Jos sinä olisit ostanut sateenvarjon sen huokean silkkihameen asemesta
+—."
+
+"Arvasin sinun puhuvan juuri tästä."
+
+"Satoiko nyt, kun tulit pysäkiltä?"
+
+"Ei. Nyt on tauonnut, Mutta minä kastuin jo kaupungissa; ja vaunuissa
+oli tilaa vain ulkona katolla."
+
+"Erinomaisen mukavaa!" sanoi miss Hallard.
+
+Hän taivutteli hiuksiaan monenmoisiin koukeroihin ja kiinnitti niihin
+lukemattomia käherryspuikkoja.
+
+Tämä tyttö on uuden, kumouksellisen tyypin naisia. Hänellä on hyvin
+vähän — tokko ollenkaan — yhteistä sen naislajin kanssa, johon Sally
+Bishop kuului. Sally Bishop on ennenkaikkea nainen. Miss Hallardissa
+on juuri _naista_ kaikkein vähimmin. Kohtalon leikki oli tehnyt hänet
+naiseksi, mutta hänen litteätä, epämuodostunutta rintaansa ei koskaan
+oltu tarkoitettu lasta imettävän äidin rinnaksi. Hänen pitkät, kaidat
+kasvonsa, älykäs, mutta suhteettoman laaja otsansa, ohuet huulensa,
+— koko hänen olemuksensa oli epänaisellinen Hän kuului siihen
+naisluokkaan, joka voi tuntea syvintä harrastusta oman sukupuolensa
+elämään, mutta joka ei itse voi koskaan sen elämää — elää.
+
+Nämä kaksi niin vastakkaista tyttöä nyt asuivat yhdessä ja olivat
+ystäviä. On selittämätöntä, mitenkä ystävyys heidän välillään on
+mahdollista. Se on niitä luonnon salaisuuksia, joita me voimme vain
+todeta, mutta emme pysty niitä ymmärtämään.
+
+Kuitenkaan heidän ystävyytensä ei ollut niin läheistä, että se olisi
+pakoittanut Sallyn kertomaan toverilleen tämäniltaisen seikkailunsa.
+Itse asiassa hän halusi kertoa kokemuksensa, mutta tietäen, että
+Janet silloin kietoisi hänet lukemattomin kuivanjärkevin kysymyksin,
+joihin hän ei aina kyennyt vastaamaan, uskoi hän parhaaksi vaieta.
+Ystävättären terävyys pelotti toisinaan häntä.
+
+"Käytä peiliä nyt, jos tarvitset," sanoi Janet ja poistui vuoteensa luo.
+
+Sally aikoi väsyneesti riisuutua.
+
+"Minä olen lopen uuvuksissa!" huokasi hän.
+
+Janet ei sanonut mitään. Siniset juovat, jotka yhä uudelleen ja yhä
+tummempina ilmaantuivat Sallyn silmien alle, olivat jo aikaa ennen
+puhuneet hänelle selvää kieltään tytön riutumuksesta.
+
+Sally katsahti peiliin. "Miltä minun silmäni näyttävätkään!" huudahti
+hän.
+
+"Tiedän sen."
+
+"Surkeat, eikö totta?"
+
+"Pahanlaiset. Etkö sinä voi edes vaatia lisää palkkaa, koska ne
+teettävät sinulla ylityötä?"
+
+"Se ei käy, — ne ottaisivat toisen minun tilalleni."
+
+"Anna heidän ottaa."
+
+"No niin, entä miten silloin käy?"
+
+"Menet näyttämölle."
+
+Sally katsahti jälleen arvostelevasti kuvaansa pienessä,
+mahonkipuitteisessa peilissä. Hän koetti olla näkemättä kasvojensa
+väsynyttä ilmettä ja niiden riutumusta osoittavia merkkejä.
+
+"Luuletko, että minä kelpaisin tämän näköisenä?" kysyi hän.
+
+"Eivät puoletkaan operettinaisista vedä sinulle vertoja."
+
+"Paljonko minä siellä saisin?"
+
+"Kaksi puntaa viikossa."
+
+"Saman minkä sinä saat piirustuskoulussa."
+
+"Niin, mutta sinun täytyisi ansaita se työlläsi. Minä saan palkan
+avustuksena."
+
+"Niin, tietysti. Mutta mitä minun on tehtävä? Ei kai mitään
+konekirjoituksen tapaista."
+
+"Tuskinpa vain. Mutta ehkäpä sinulta vaadittaisiin enempääkin kuin
+työtä."
+
+"En ymmärrä sinua."
+
+"Katsos, kun näyttämön ohjaaja hyväksyy tuntemattoman tytön
+operettikuoroon, niin hän arvelee silloin osoittaneensa tytölle
+suosiotaan. Otaksun, että asia niin onkin. Hän vaatii silloin
+vastapalvelukseksi tyttöä tutustumaan monen moniin hienoston
+nuorukaisiin, ja hän maksaa suosikilleen kaksi puntaa viikossa siitä,
+että tyttö liehuu lavalla nähtävänä, on kauniin näköinen ja herättää
+nuorten miesten huomiota. Sellaiset ovat olosuhteet."
+
+Sallyn kasvot tummenivat. "Elämä on kaiketikin inhoittavaa," sanoi hän.
+
+Janet hymyili. "Eihän se ole elämää," huomautti hän, "se on operettia."
+
+Hän sytytti uuden savukkeen ja jäi, vuoteellaan istuen, katselemaan
+kuinka Sally riisui märät vaatteet yltään. Viimein Janet sanoi:
+
+"Sinä olet liian herkkä tällaiseen elämään, Sally. Sinä olet liian
+romanttinen. Miksi sinä et mene naimisiin?"
+
+"Toivoisin niin tapahtuvan," vastasi Sally väsyneesti.
+
+"No hyvä, miksikä sitten et käytä mahdollisuuksiasi?"
+
+"Mitä mahdollisuuksia?"
+
+"Mr. Arthur —"
+
+He nauroivat kumpikin. Arthur Montagu oli samassa hoitolassa asuva
+pankinvirkailija. Jo runsaat kolme vuotta hän oli asustanut alati
+samassa huoneessa, ja talon emäntä oli jo kauan esitellyt hänet mitä
+erilaatuisimmille uusille vuokralaisille "mr. Arthurina."
+
+Hän asui talon parhaimmassa huoneessa, ja hänen tapansa oli syödä
+erikseen, emännän ja isännän seurassa, kun toiset jo olivat
+lopettaneet. Mutta eräänä iltana hän ja Sally joutuivat yhdessä
+kävelemään pysäkiltä kotiin. Mr. Arthur huomautti tytölle heidän
+kävellessään, kuinka kauniilta virran ranta näytti, kun se hienosti
+kaartaen hälveni pyökkien peittoon Chiswickin puolella. Hän puheli
+älykkäästi ja somasti virtaan heijastuvista valovaikutuksista.
+Ja kun he ehtivät perille, uskoi mr. Arthur tehneensä pikku
+konekirjoittajattareen lähtemättömän vaikutuksen henkisellä
+etevämmyydellään. Sen jälkeen hän puhui emännälle, rouva Hewsonille,
+että hänen olisi parasta aterioida toisten seurassa, koska häntä muuten
+voitaisiin moittia kenties ylpeydestä.
+
+Janet Hallard ei ollut mr. Arthurille mieleen. Jos hän puhui taiteesta
+nuorelle maalaaja-missille, niin Janet katseli häntä ilmeettömästi ja
+kuunteli kärsivällisenä, mutta aikoi puhella arvopaperi-pörssistä heti,
+kun toinen oli lopettanut.
+
+"Oh! Liikeasioista on ikävä puhella!" huudahti mr. Arthur eräänä iltana.
+
+"Mutta te osaatte puhua niistä vallan erinomaisesti," vastasi Janet
+tyynesti. "Ne tuntuvat monin verroin mieltäkiinnittävämmiltä kuin
+taide, milloin te siitä keskustelette. Itse asiassa, taide onkin
+vain ihmisten kuvittelua kaikesta sellaisesta, mitä he eivät pysty
+järjellään käsittämään."
+
+Eipä ihme, että mr. Arthur vihasi tätä naista. Sallyyn hän sen sijaan
+kiintyi syvästi, ja vain oman ylemmyytensä tunto esti häntä täysin
+avoimesti ilmaisemasta mieltymystään. Mutta jo se, että hän laskeutui
+korkeasta yksinäisyydestään ja ryhtyi aterioimaan muiden vuokralaisten
+seurassa, osoitti hänen kiintymyksensä vakavuutta. Sally kuitenkaan ei
+tuntenut mitään iloa näin saavuttamastaan voitosta.
+
+"En voisi suostua mr. Arthurin vaimoksi," sanoi hän. "En, vaikkapa hän
+olisi vanhan pankkinsa johtaja."
+
+"Mutta miksikä et?"
+
+"Minä en voisi koskaan rakastaa häntä. En edes kunnioittaa."
+
+"Sepä se juuri on naisten kirous."
+
+"Mikä?"
+
+"Se tyhmä harhaluulo, että heidän on naitava sellainen mies, jota he
+rakastavat. Naiset kuvittelevat, että heidän on sokeasti rakastamalla
+korvattava miehelle se, että tämä tarjoaa heille kodin. Siten eivät
+naiset koskaan saavuta riippumattomuutta."
+
+"Minä en välitäkään riippumattomuudesta."
+
+"Mksikä sinä sitten teet työtä, voidaksesi elää itsenäisesti?" kysyi
+Janet.
+
+"Syystä, etten tahtonut jäädä omaisteni niskoille, — siksi, että tahdon
+itse huolehtia itsestäni."
+
+"Kunnes annat kahlita itsesi johonkin mieheen, jotta _hän_ huolehtisi
+sinunkin elämästäsi?"
+
+"Ei siinä ole mitään kahlehtimista, jos minä rakastan häntä ja hän
+minua. Eikä siinä ole mitään — käytännöllistä. Se on vain onnea. Ja
+minä tunnen, että voisin olla onnellinen. Täysin onnellinen."
+
+Janet nosti päätään ja puhalsi ohuilla huulillaan taiturimaisesti
+muutaman savurenkaan ilmaan.
+
+"Kauanko luulisit sellaisen onnen kestävän?" kysyi hän.
+
+"En tiedä."
+
+"Mutta rohkenisit koettaa?"
+
+"Kyllä. Varmasti."
+
+"Ja kaiken loppuessa ei sinulla olisi mitään jäljellä. Oman itsesikin
+olisit kadottanut. Tapaisit itsesi kuivaksi imettynä —"
+
+Sally poistui peilin luota ja meni Janetin vuoteen ääreen. Hän istui
+sen reunalle ja kietoi paljaat käsivartensa ystävättären kaulaan.
+
+"Ei hyödytä puhella tähän tapaan," sanoi hän hiljaisesti. "Sinä
+ajattelet noin, ja minä ajattelen toisin, olenpa sitten oikeassa tai
+väärässä. Jos minä rakastaisin jotakin miestä ja hän samoin minua, niin
+minä uhraisin hänelle riippumattomuuteni, itseni, kaikkeni."
+
+"Olettakaamme, ettei hän haluaisi ottaa sinua vaimokseen?" sanoi Janet
+kylmäverisesti ja tyynesti.
+
+"Silloin hän ei rakastaisi minua."
+
+"Oh, kyllä. Hän voisi silti rakastaa."
+
+"Sitten en ymmärrä, mitä sinä tarkoitat."
+
+Janet nousi vuoteelta. "Minä erotan tuoksusta, että illalliseksi on
+savustettu sillejä," sanoi hän vilkkaampaan sävyyn. "Ellemme nyt
+kiirehdi, saa mr Arthur niistä parhaimmat. Minä olen jo näkevinäni
+emännän valikoivan niitä hänen lautaselleen. Tule. Kisko pusero yllesi.
+Kiiruhda. Tänä iltana minä suostun puhelemaan mr. Arthurin kanssa
+taiteesta."
+
+
+
+
+IV LUKU.
+
+
+On eri asia sanoa vieraille: "Siitä miehestä en minä huoli"; ja on
+toinen asia sanoa samaa miehelle itselleen, kun hän nimenomaan kosii.
+
+Samana iltapuolena oli pankissa ilmoitettu mr. Arthurille, että hän
+pian on saava kassan hoidettavakseen. Tämä lupaus sai hänet juopumaan
+ilosta. Aterioidessa hän loisti keskustelutaidollaan. Häntä eivät nyt
+masentaneet edes miss Hallardin ivan myrkkyiset vuodatukset. Hän puhui
+taiteesta rohkeammin ja persoonallisemmin kuin koskaan ennen. Täytyyhän
+miehen, jolle vain muutaman vuoden palveluksen jälkeen tarjotaan
+pankissa kassa hoidettavaksi, olla oikeutettu ilmaisemaan ajatuksiaan
+mistä asioista hyvänsä, — myöskin taiteesta. Ja mr. Arthur kehitteli
+monia ajatelmia tästä mieliaiheestaan.
+
+"En ymmärrä, mitenkä ihmiset voivat sanoa taiteeksi sellaista, mikä ei
+ketään miellytä," julisti hän lopuksi.
+
+"Te olette, käsittääkseni, aivan oikeassa, mr. Arthur," vahvisti
+emäntä, rouva Hewson. "Jos minä pidän jostakin — esimerkiksi siitä
+maalauksesta, joka oli viime joululehdessä —, niin minä sanon aina:
+'Tätä minä sanon taiteeksi!' Enkö sanokin, Ern?"
+
+Hänen miehensä nyökkäsi, suu täynnä savustesilliä.
+
+"No niin," sanoi mr. Arthur naurahtaen, "jos te, rouva Hewson,
+tarkoitatte sitä värikuvaa, joka on arkihuoneessa pianon yllä,
+niin minun täytyy tunnustaa, etten puolestani myönnä sitä lainkaan
+taiteelliseksi."
+
+"Miksikä ette?" kysyi Janet, "ettekö sitten pidä siitä?"
+
+"En," sanoi mr. Arthur innostuneesti. "Ettekä te myöskään, luullakseni.
+Panenpa shillingin vetoa, ettei se miellytä teitä."
+
+"Mutta rouva Hewson pitää siitä," vastasi Janet tyynesti. "Eikö
+se riitä todistamaan, että kuva on taiteellinen, — jos teidän
+määritelmänne taiteesta on paikkansa pitävä?"
+
+Kun rouva Hewson näin äkisti huomasi joutuneensa uhkaavan väittelyn
+keskipisteeksi, nousi hän hätäisesti pöydästä ja kiiruhti keittiöön,
+mutisten jotakin iltateen valmistamisesta. Hänen miehensä taas
+ryhtyi, pelastaakseen mr. Arthuria pulasta, lukemaan ääneen päivän
+sanomalehteä, joka hänellä aina syödessä oli käsillä.
+
+Lukemista kuunteli tuskin kukaan, mutta mr. Arthur sai mielestään
+kuitenkin sen turvissa sopivan tilaisuuden ryhtyä kuiskivaan
+keskusteluun Sallyn kanssa.
+
+"Muutitte, toivoakseni, vaatteenne?" kysyi hän.
+
+"Oh, kyllä."
+
+"Tiedättehän, voisitte saada keuhkokuumeen," lisäsi mr. Arthur
+selittäen.
+
+Sally hymähti. "Influenssa, — keuhkokuume, — taivaan valtakunta."
+
+Mies katsahti häneen hämmästyneenä. "Miksi te noin sanotte?"
+
+"En tiedä. Mutta miksikä en saisi sanoa?"
+
+Mr. Arthur vilkaisi eteensä tyhjälle lautaselleen. Hänen teki mieli
+ehdottaa tytölle jotakin, mutta heidän keskustelunsa ei toistaiseksi
+näyttänyt johtavan toivottuun suuntaan. Hän katseli ympäri pöydän,
+kootakseen rohkeutta. Viimein, kun isäntä purskahti raikuvaan nauruun,
+lukiessaan lehdestään joitakin hauskuuksia, kiiruhti mr. Arthur
+kuiskaamaan Sallylle hätäisesti:
+
+"Tahtoisitteko tulla pienelle kävelylle aterian jälkeen? Nythän on jo
+kaunis ilta."
+
+Silmänräpäyksen ajan etsi Sally katseillaan tukea Janetista, joka
+istui pöydän vastakkaisella puolella. Janet oli kuullut mr. Arthurin
+ehdotuksen ja kehoitti nyt silmäyksineen tyttöä myöntymään pyyntöön.
+Mr. Arthur ei huomannut tätä. Hän vain ymmärsi, että Sally epäröi, ja
+hänen sydämensä jyskytti ankarasti.
+
+"Voisinhan lähteä hetkiseksi," kuuli hän vihdoin tytön vastaavan.
+
+Silloin hän nousi pöydästä voitonriemuissaan. "Menen huoneeseeni
+muuttamaan kenkiä," sanoi hän. "Odotan teitä hallissa."
+
+Sally palasi myöskin huoneeseensa Janetin seuraamana.
+
+"Nyt hän kosii," sanoi miss Hallard.
+
+"Eikä," vastusteli Sally.
+
+"Olen varma, että hän tekee sen. Häntä on innostanut jokin
+myötäkäyminen pitkin iltaa. Ehkäpä hän on saanut perinnön, tahi muuta
+sen tapaista. Hänhän puheli tänä iltana aivan kuin hän saattaisi ostaa
+kuningaskunnan kaikki taideaarteet kädenkäänteessä."
+
+"Ja sinä luulet, että hän aikoo nyt ostaa minut?"
+
+"Hän tekee tarjouksen. Mitä sinä vastaat?"
+
+"Niin, — minkäpä minä voin. Naisitko sinä hänet?"
+
+"Joutava kysymys. Hän ei koskaan tee tarjoustaan minulle. On mahdotonta
+päättää, suostunko minä sille tahi sille miehelle, ellei hän ole
+pyytänyt minua vaimokseen. Sitä ei osaa ennakolta ajatella."
+
+"En usko, että sinä suostuisit kenenkään vaimoksi," mietti Sally.
+
+"Hyvin mahdollista," vastasi toinen lyhyesti.
+
+Sally ryhtyi jälleen irroittamaan hattuaan, jonka hän oli jo sovittanut
+päähänsä. "Minä en lähde hänen kanssaan kävelylle," sanoi tyttö. "Se ei
+miellytä minua."
+
+"Älä hulluttele, — pane hattu päähäsi ja lähde kokemaan miltä tuntuu,
+kun vakaa nuori mies kosii sinua joen rannalla yhdeksän aikaan illalla.
+Lähde, Sally, — älä ole hupsu. Naiselle on terveellistä kuunnella
+kosintaa; se on opettavaista. Lähde, — sinähän kenties pidätkin. Sitä
+ei voi edeltäpäin tietää."
+
+Sally totteli tahdottomana. Sisimmässään hän kammoksui edessä olevaa
+kohtausta, mutta hän ajatteli, että sitä oli nyt mahdoton välttää. Hän
+korjasi vielä vaistomaisesti hattuaan ja aukaisi oven.
+
+Käytävässä, jota suurennellen sanottiin halliksi, odotteli mr. Arthur
+häntä. Mies oli vaihtanut tohvelinsa paksuihin kenkiin, kaulaansa
+hän oli kietonut suuren huivin, ja hänen päässään oli huolettomasti
+vinoon painettu lierihattu. Hänen koko olemuksessaan kuvastui sellainen
+itsetietoinen voitonvarmuus, että Sally ensi hetkessä päätti sittenkin
+peräytyä takaisin huoneeseensa. Mutta hän ei rohjennut toteuttaa
+aiettaan, ja kun he sitten ehtivät ulos tielle, joka johti aivan
+rantaan, hälveni hänen pelkonsa vähitellen.
+
+He puhelivat merkityksettömistä asioista silloin tällöin; katselivat
+virralla soluvia aluksia, joiden rungot häämöittivät tummina,
+aavemaisina möhkäleinä, ja joiden merkkilyhtyjen ja kajuuttavalkeain
+kajastukset kiemurtelivat merkillisesti virran pyörteissä. Sally
+ajatteli jo tunnossaan, että tässä kävelyssä oli sittenkin jotakin
+romanttista ja mieltäkiehtovaa. Mutta hänen ilonsa katosi, kun mr.
+Arthur sanoi epävarmalla ja vavahtavalla äänellä:
+
+"Nojatkaamme tähän kaiteeseen ja katselkaamme laivoja."
+
+Sally tiesi joutuvansa nyt koetukselle. Hän painui melkein hervottomana
+korkeata rintanojaa vasten ja tuijotti ilmeettömin katsein tummalle
+virralle. Pitkään aikaan ei mr. Arthurkaan puhunut mitään; sitten hän
+äkkiä ojensihe ja sanoi:
+
+"Minä — minä haluaisin kertoa teille jotakin, miss Bishop."
+
+Sally pidätteli hengitystään. Kunpa siinä nyt olisi mies, jota hän
+rakastaisi! Mikä hetki tämä silloin olisikaan, — mikä hetki! Hänen
+huulensa tuntuivat äkisti kuivilta. Hän kostutti niitä kielellään.
+
+"Mitä sitten?" kysyi hän viimein.
+
+Mr. Arthur kääntyi, otti nenäliinansa ja niisti äänekkäästi nenäänsä.
+Sitten hän alotti, yhä epävarmana ja hapuilevana:
+
+"Tiedättehän, että minulla on toimi pankissa?" kysyi hän.
+
+"Kyllä, luonnollisesti."
+
+"Se on yksityispankki."
+
+"Tosiaan?"
+
+"Niin, tarkoitan, että yksityispankit maksavat parempia palkkoja kuin
+muut."
+
+"Niinkö?"
+
+"Ja ne antavat minulle kohta kassan."
+
+"Oh, onko se tärkeätä?"
+
+"No, kuulkaahan, tuskin missään pankissa on osoitettu sellaista
+luottamusta vielä ainoallekaan minun ikäiselleni miehelle. Lyön
+shillingin vetoa, että tämä on ensimmäinen tapaus."
+
+"En tohdi lyödä vetoa siitä."
+
+"Ette, ette tietenkään; enhän minä sitä tarkoittanutkaan. Tahdoin vain
+—"
+
+"Ymmärrän, mitä tarkoititte", keskeytti Sally hänet. Tyttö tunsi
+mielessään jotakin vapauttavan huumorin tapaista, muistaessaan nyt
+erään toisen vedonlyöntitarjouksen, joka samana iltana oli tullut hänen
+osakseen. "Te olisitte aivan yhtä hyvin voinut veikata kymmenestä
+punnasta," lisäsi hän hymyillen. "Kymmenen puntaa kuuluu komeammalta
+kuin shillinki, — eikä se olisi käynyt teille yhtään kalliimmaksi."
+
+"Ah, te vain pilailette," huokasi mr Arthur.
+
+"Enkä", vastasi tyttö; "minä olen aivan tosissani.
+
+"Minä kuulen mielelläni puhuttavan kymmenestä punnasta. Shillinki
+tuntuu liian jokapäiväiseltä."
+
+Mies tunsi muutaman hetken itsensä masentuneeksi. Hän ei ollut
+ymmärtänyt Sallyn ajatusta, mutta hän tajusi, että tytön sanat
+kätkivät taakseen jotakin, mikä ei voinut olla hänelle edullista. Ja
+hän tunsi loukkaantuneensa siitä kun tyttö ei näyttänyt ensinkään
+käsittävän, kuinka tärkeän arvoaseman mr Arthur oli saavuttamaisillaan
+pankkimaailmassa. Hän nojasi epäröiden kaiteeseen ja katseli äänetönnä
+virralle, miettien samassa itsekseen, pitäisikö hänen kenties
+luopua aikeistaan. Nyt oli vielä tilaisuus vetäytyä takaisin, tytön
+aavistamatta mitään.
+
+"No niin," sanoi tyttö pidätetyn hilpeästi, "tämänkö te tahdoitte
+minulle kertoa?"
+
+Mr Arthur kääntyi katsomaan Sallya kasvoihin. Hän erotti puolihämärässä
+tytön pehmeät huulet, joita hän monesti oli halunnut suudella. Nyt, —
+hänen tarvitsisi vain jatkaa; kun tyttö kuulisi hänen tarjouksensa,
+vajoaisi hän — siitä mr Arthur oli varma — hänen syleilyynsä, ja
+silloin...
+
+"Ei, siinä ei ollut vielä kaikki," sanoi hän lämpimästi. Hän sulki
+silmänsä puoleksi ja hänen kätensä vapisivat. "Se oli vain valmistelua."
+
+Sally ei tohtinut katsella häntä kasvoihin. Tyttö tiesi, että mies oli
+hyväluonteinen, ahkera ja rehellinen. Hän tiesi, että parempaa miestä
+ei hänen ollut helppo saada, ja hän uskoi, että mr Arthurin vaimona hän
+saavuttaisi sellaisen aseman elämässä, jota sadat hänen luokkansa tytöt
+kadehtisivat. Mutta hän ei rohjennut katsella miestä kasvoihin samalla
+kun nämä mietteet liikkuivat hänen sielussaan.
+
+"Minä kuuntelen," sanoi hän jäykästi, tuijottaen liikkumattomin silmin
+suoraan eteensä virran vastarantaa kohti.
+
+"Niin, minä pyydän teitä vaimokseni," sanoi mr Arthur äkisti, sanojaan
+valikoimatta.
+
+Sally ei vastannut. Hän odotti. Hänen mielensä pysyi yhä aivan
+tunteettomana.
+
+"Ensi kuusta lähtien minä saan kaksisataa puntaa vuodessa. Sillä me
+eläisimme varsin mukavasti, eikö totta?"
+
+"Niinkö luulette?" kysyi tyttö.
+
+"Oh, täällä Lontoossa on monta miestä, jotka ovat uskaltaneet mennä
+naimisiin vähemmillä tuloilla ja ovat silti tyytyväisiä. Sitäpaitsi,
+ensi vuonna minä saan jo kaksisataakaksikymmentä."
+
+"Ja te haluatte naida minut?"
+
+"Niin. Tarjoan teille oman, mukavan kodin. Teidän ei tarvitse enää
+elää sellaisessa karsinassa kuin täällä. Saatte oman vierashuoneenne.
+En tahdo kerskailla tästä; mutta eikö sellainen olisi teistäkin
+miellyttävää?"
+
+Hän tunsi tehneensä nyt ylevän tarjouksen, — ja ehkäpä se olikin
+korkeinta, mitä hänellä oli tarjottavanaan. "Tarkoitan", jatkoi hän,
+"että te saatte elää omaa elämäänne. Minä olen sivistynyt mies; en sido
+teitä, vaan teen teistä oman valtiattarenne."
+
+"Mutta minä en rakasta teitä," sanoi tyttö, huomaamatta toisen
+uhrautuvaisuutta.
+
+Mr. Arthur katseli häntä hämmästyneenä. "Miksikä ette?" kysyi hän
+ihmeissään.
+
+"Miksikä? Oh, minkätähden te jätätte sellaisen kysymyksen minun
+vastattavakseni?"
+
+"Sentähden, että minä haluan kuulla, mikä minussa on vikana. Vakuutan —"
+
+"Oh, älkää," pyysi tyttö. "En rakasta teitä; siinä kaikki. Enempää en
+osaa sanoa."
+
+"Miksikä te sitten tulitte kävelemään minun kanssani?"
+
+"En tiedä. Minun ei tietenkään olisi sopinut lähteä — otaksun, että
+tein siinä väärin."
+
+"Mutta te ette ole vielä kieltäytynyt suostumasta minun vaimokseni."
+
+"En. Mutta enkö minä jo sanonut teille kylliksi?"
+
+"Ette."
+
+"Naisitteko te minut, vaikka tiedätte, etten minä rakasta teitä?" Hän
+kääntyi katsomaan mr Arthuria silmiin.
+
+"Kyllä," sanoi mies tukahutetusti, sillä hänen koko sielunsa värähti,
+kun hän kohtasi tytön katseen. "Te ette kenties rakasta minua nyt, —
+mutta te opitte rakastamaan."
+
+Sally tunsi, että jälleen oli kaikki pilalla. Hän oli vakuutettu siitä,
+ettei hän koskaan voisi rakastaa tätä miestä. Ja mr Arthurin varmuus,
+järkähtämätön itsetietoisuus loukkasi häntä. Se surmasi hänessä säälin
+tunteen, joka muuten voi saada naisen tällaisessa asemassa taivutetuksi.
+
+"Oh, ei hyödytä puhua sellaista," sanoi hän hiljaisesti. "Pelkään,
+ettei siten tapahdu."
+
+Mr Arthur nojautui lähemmäksi. "Mutta tahdottehan sentään ajatella
+vielä, — tahdottehan harkita vielä uudelleen? Vastatkaa minulle
+toisella kertaa." Hän uskoi varmasti, että kun Sally ajattelisi omaa
+kotiaan ja tulevaa elämäänsä, niin hän taipuisi, — jokainen nainen
+taipuisi hänen asemassaan. "Saanhan kysyä myöhemmin?"
+
+"Jos haluatte. En ymmärrä, miksi te olette minulle näin ystävällinen."
+
+Mies tarttui kiihkeästi häntä käsivarteen. "Siksi, että rakastan teitä,
+— ettekö huomaa sitä?"
+
+"Niin, ehkä. Mutta en ymmärrä, miksikä te minua rakastatte.'
+
+"Ette ymmärrä? Ah, Jumalani, — minä sen ymmärrän! Tahdotteko antaa
+minulle suudelman?"
+
+Hänen olisi pitänyt käsittää, että tällainen pyyntö oli kaikkein
+mahdottomin; hänen ei olisi tällaisena hetkenä pitänyt osoittaa
+tytölle intohimoisuuttaan. Mutta mr Arthur kuvitteli, että jokainen
+nainen tällaisessa tilanteessa halusi itseään suudeltavan. Hän toivoi
+oman intohimonsa nostattavan tytössä mieltymystä; hän kuvitteli, että
+suudelma saisi tytön kiertämään kätensä hänen kaulaansa ja vaipumaan
+suloiseen hurmaukseen. Hän ei aavistanut kuinka arkaa kieltä hän tänä
+iltana kosketteli; hän ei ymmärtänyt, että tytön mielentila ikäänkuin
+vaappui veitsenterällä ja saattoi pienimmästäkin varomattomuudesta
+häilähtää kokonaan vastakkaiselle taholle kuin hän toivoi.
+
+Sally vetäytyi pikaisesti loitommalle hänestä ja kääntyi poispäin,
+huulet tiukasti yhteen puserrettuina.
+
+"Minä lähden sisään," sanoi hän lyhyesti.
+
+
+
+
+V LUKU.
+
+
+Mutta Sally oli luvannut ajatella asiaa, ja se sai mr Arthurin
+unohtamaan kaiken muun. Hän oli yhä vielä metsästäjä, ja tyttö oli
+pakeneva saalis. Miehen veri kiersi nopeammin hänen suonissaan, kun
+hän ajatteli, että riista voisi päästä hänen käsistään. Hän päätti
+yhä järkähtämättömämmin, että tytön täytyy suostua hänen omakseen.
+Muistaessaan, kuinka tyttö oli kieltänyt rakastavansa häntä, tunsi
+mr Arthur nöyryytystä, mutta samalla sekin tunne yhä vain kiihoitti
+hänen valloiltamisvaistoaan. Alussa, jolloin hän oli uskonut tytön
+päätäpahkaa heittäytyvän hänen turviinsa, oli hän pitänyt Sallya
+paljon vähäpätöisempänä olentona kuin nyt, jolloin tyttö oli selvästi
+ilmaissut vastahakoisuutensa.
+
+Kun mr Arthur kosintansa jälkeen meni levolle, oli tyttö alinomaa
+hänen ajatuksissaan. Ja kun hän vaipui uneen, häälyi hänen mielessään
+loputtomia unikuvia, joissa kaikissa Sally oli osallisena suudellen
+ja hyväillen häntä. Tyttö oli vallannut hänen sielunsa sen viimeistä
+sopukkaa myöten.
+
+Sally itse vaipui uneen vasta myöhään Hänen palatessaan sisään istui
+Janet vuoteessaan lukien ja tupakoiden. Riisuutuessaan kertoi Sally
+hänelle tarkoin — sana sanalta — kaiken, mitä hänen ja mr Arthurin
+välillä oli tapahtunut. Sellainen on naisten tapa. Heidän muistinsa on
+tällaisissa asioissa ihmeteltävä.
+
+"Ei hyödytä enää ajatella koko juttua", sanoi Janet, kun Sally vaikeni.
+"Sitä harkitessasi sinä vain tulet yhä enemmän huomanneeksi syitä,
+jotka pakottavat sinua vastaamaan kieltävästi. Tänä iltana on mr
+Arthurin ainoa tilaisuus mennyt sivuitse. Tiedäthän sen itsekin — eikö
+niin? Nyt sinä et enää milloinkaan voi suostua häneen."
+
+Sally ryömi väsyneesti vuoteeseen ja kääri peitettä ympärilleen.
+
+"Tahi suostutko?" kysyi Janet toistaen.
+
+Sally mutisi kieltävästi jotain pielukseensa ja kääntyi tuijottelemaan
+vastassaan olevia räikeävärisiä seinäpapereita.
+
+"Sally," alotti Janet jälleen, sulkien kirjansa ja viskaten
+savukepätkänsä tottuneesti avoimeen tulipesään. "Sally —"
+
+"Niin?"
+
+"Onko jokin toinen tiellä? Joku mies, johon olet tutustunut
+kaupungissa, kenties konttorissasi, — niinkö?"
+
+Sally käännähti jälleen. "Ei ole", vastasi hän. Tyttö ei katsonut
+ystävätärtään silmiin, mutta hänen äänensä oli luja ja varma.
+
+Miss Hallard istui hetken aikaa etunojossa vuoteessaan ja tarkasteli
+Sallya. Hänen aavistelunsa kävi yhä varmemmaksi. Hän ymmärsi, että
+Sally toimi jonkun hämärästi koetun vaikutelman pakoittamana, —
+vaikutelman, jonka _hän_ kenties tajusi selvemmin kuin tyttö itse.
+Janet oli järkähtämätön tässä uskossaan, ja Sallyn äskeinen kieltävä
+vastaus yhä vain lujitti tätä hänen käsitystään. Kun teräväjärkinen
+nainen alkaa epäluuloisesti tarkata ystävätärtään, jonka hän hyvin
+tuntee, on melkein mahdotonta johtaa häntä kokonaan harhaan.
+
+"Oletko sinä väsynyt?" kysyi Janet äkisti. "Tahi tekeydytkö vain
+väsyneeksi?"
+
+"Miksikä minä tekeytyisin? Olen väsyksissä, — hirvittävästi."
+
+"Sitten sinä haluat kai nukkua?"
+
+"Niin, en kernaasti puhelisi tänä iltana. Tahtoisitko sinä jutella?"
+
+He säännöllisesti keskustelivat aina illoin, — milloin puvuista,
+milloin uskonnosta, milloin rakkaudesta tahi muutamien naisten
+ajattelemattomuudesta sekä hairahduksista. Janet kertoili epäilyttäviä
+juttuja taideopiskelijain sekä heidän malliensa elämästä, ja Sally
+kuunteli häntä ihmettelevin katsein, — hänen täytyi väliin pyytää
+ystävätärtään selittämään joitakin kohtia tarkemmin, koska hän ei
+voinut aina ymmärtää, mitä Janet tarkoitti sanoillaan. Näin he useasti
+jatkoivat puheinaan pimeässä siksi, kunnes jompikumpi heistä ei
+enää saanut vastausta johonkin kysymykseensä. Silloin hänkin, joka
+viimeiseksi oli pysynyt valveilla, kääntyi vuoteessa kyljelleen ja
+vaipui pian syvään uneen.
+
+"Mikä sinua oikeastaan vaivaa tänä iltana?" uteli Janet. "Oletko
+pahoillasi, kun sanoit mr Arthurille, ettet rakasta häntä?"
+
+"En tiedä."
+
+"Uskon sinun pahoittelevan sitä,"
+
+Janet ei ajatellut sinne päinkään, mutta hän arvasi, että Sally nyt
+vastaisi suoraan ja totuudenmukaisesti.
+
+"Ei, minä en pahoittele", sanoi tyttö päättävästi. "En ensinkään."
+
+"Miksikä sinä sitten olet tänä iltana niin masennuksissa?"
+
+"Masennuksissa?" toisti Sally kysyvästi. Hän nousi istualleen
+ja kohensi pielustaan. "Oh, minähän en ole vielä rukoillut
+iltarukoustani." Hän työnsi peitteen yltään.
+
+"Ethän kai nouse enää vuoteestasi, vai mitä?"
+
+"Kyllä."
+
+Tyttö liukui lattialle ja värähti, kun hänen jalkansa koskettivat
+kylmään korkkimattoon. Mutta hän laskeutui kuitenkin lattialle
+polvilleen, sillä hänestä tuntui, ettei rukouksella muuten ollut
+oikeata arvoa. Vanha tottumus, johon hänet oli kasvatettu kotona
+maalla, pikku pappilassa, piti yhä vielä hänet vallassaan. Hän
+ei uskonut enää mihinkään määrättyyn opinkappaleeseen tahi
+uskontunnustukseen, mutta kuitenkaan hän ei ainoanakaan iltana jättänyt
+rukoilematta ennen levolle menoaan. Hänen lapsuutensa aikainen usko
+oli aste asteelta menettänyt valtansa hänen sielussaan, mutta vanha,
+yksinkertainen tapa polvistua joka ilta anomaan jumaluuden turvaa ja
+johdatusta, säilyi yhä vääjäämättömänä sisäisenä tarpeena.
+
+Kun Janet näki tytön lyyhistyvän polvilleen vuoteen viereen ja kätkevän
+kultahiuksisen päänsä ristiin liitettyjen käsiensä varaan, kääntyi hän
+poispäin ja puhalsi kynttilän sammuksiin. Hän tiesi jo entuudelta,
+ettei Sally koskaan rukoillessaan kuullut hänen kysymyksiään eikä
+huolinut vastata niihin. Hän senvuoksi ei enää häirinnyt tyttöä, vaan
+kaivautui patjoihinsa totuttuun makuuasentoonsa ja päätti nukkua.
+
+Mutta Sally virui polvillaan lattialla kauan, ja hänen hartiansa
+kohosivat kylmästä värähdellen tasaisesti hänen joka henkäyksellään.
+Sally Bishop, joka tuskin enää tiesi mitään apostolisesta
+uskontunnustuksesta ja jolle lunastusoppi oli vain hämärä ja
+merkityksetön käsite, lähetti siinä väsyneet huokauksensa
+tuntemattomalle jumalalle, anoen hänen johdatustaan. Ja kuitenkin tyttö
+samalla sisäisesti tunsi jo itse valinneensa tien, jota hän halusi
+kulkea.
+
+
+
+
+VI LUKU.
+
+
+On mahdotonta sanoa, miksikä mies, joka elämässään kohtaa lukemattomia
+naisia, unohtaa kaikki muut yhden ainoan tähden, jonka hän kenties
+ainoastaan sattumalta on hetkiseksi tavannut. Tämä on selittämätöntä,
+mutta sen pohjana on varmaan salainen, tutkimaton sielullinen laki. Ja
+sen lain vaikutuksen Jack Traill vaistosi sisimmässään, kun hän hyppäsi
+alas raitiovaunusta heti senjälkeen, kun Sally Bishop oli jättänyt
+hänet Knightsbridgessä.
+
+Traill kulki jalkaisin hitaasti takaisin Piccadilly-aukealle. Siinä hän
+katseli ympärilleen, tarkaten suurten rakennusten kirkkaasti valaistuja
+ikkunoita ja miettien minnekä hän poikkeaisi aterioimaan. Hän valikoi
+tavallisesti huolella aterioimispaikkansa. Toisinaan, kun hän ei voinut
+päättää, kumpaan kahdesta hänen mielessään pyörivästä ravintolasta hän
+menisi, ravisteli hän kämmentensä välissä rahaa ja antoi ratkaisun
+riippua siitä, jäikö rahan "kruunu" vaiko "klaava" päällepäin. Mutta
+nyt hänestä tuntui kaikki yhdentekevältä. Hän kulki välinpitämättömänä
+aukean poikki ja meni sisään ensimmäisen ravintolan ovesta, joka osui
+hänen näkyviinsä.
+
+Soitto, räikeät valot, savupilvet ja ruuantuoksu, jotka häntä
+ravintolan ruokasalissa kohtasivat, tympäisivät hänen aistejaan. Mutta
+hän vakuutti itselleen, että muutaman minuutin kuluttua hän istuisi
+tyynesti aterioimassa kuten kaikki muutkin, huomaamatta edes näitä
+ravintolan tavallisia tunnusmerkkejä.
+
+Salissa ei ollut ainoatakaan kokonaan vapaata pöytää. Traill sijoittui
+erääseen nurkkaukseen, jossa pöydän vastapäisellä puolella muuan nuori
+mies naisensa kanssa parhaillaan oli päättämäisillään ateriansa.
+Hän ymmärsi, että pöytänaapurit eivät sanottavasti ihastuisi hänen
+tulostaan juuri heidän kumppanikseen. Mutta siitä hän ei välittänyt.
+Hän oli oikeutettu istumaan millekä vapaalle tuolille hyvänsä, ja tämä
+tietoisuus "brittiläisestä vapaudesta" oli hänelle riittävä.
+
+"Toivon, että suotte tungetteluni anteeksi", sanoi hän lyhyesti.
+
+Mies, ilmeisesti konttoristi, mutisi jotakin epäselvää vastaukseksi
+hänen anteeksipyyntöönsä. Sitten Traill kutsui tarjoojan ja antoi
+hänelle määräyksensä.
+
+Nuoren konttorimiehen naistoveri kuuli Traillin tilaavan ruokalajia,
+jonka nimeäkään tyttö ei ollut koskaan ennen kuullut. Hän katsahti
+Trailliin huomattavalla arvonannolla. Tytön oma toveri oli tilannut
+vallan arkipäiväisiä ruokalajeja ja oli koettanut tarjoojalle
+puhuessaan käyttäytyä mahdollisimman ylhäisesti ja arvokkaasti. Traill
+ei ensinkään haaskannut aikaa tilausta tehdessään. Hän vain antoi
+määräyksensä lyhyesti ja melkeinpä töykeästi, tavottelemattakaan
+ylhäistä hienoutta. Mutta tämäpä juuri vaikutti tyttöön. Hän katsahti
+vierustoveriinsa arvostelevasti, ja toivoi samalla mielessään, että
+hän saisikin aterioida juuri Traillin seurassa. Mutta Traill ei
+näyttänyt huomaavankaan tyttöä tahi hänen silmäyksiään. Hän pyysi saada
+iltalehden luettavakseen ja näytti sitten kokonaan syventyvän lehteään
+silmäilemään, unohtaen ympäristönsä kuten tosi brittiläinen ainakin.
+
+Ateriansa Traill päätti niin pian kuin suinkin. Hänen pöytänaapurinsa
+olivat hänestä vastenmielisiä ja typeriä. He olivat selvästikin
+kohdanneet toisensa nyt ensimmäisen kerran, ja senvuoksi heidän
+keskustelunsa sai kiusallisen jäykän sävyn. Aterioituaan he
+vaipuivat äänettöminä kuuntelemaan jouhiorkesteria, nuoren miehen
+käryytellessä pitkää sikaaria. Ja jokaisen soittokappaleen päätyttyä he
+luonnollisesti taputtivat käsiään innokkaasti, osoittaakseen, että he
+ymmärsivät nauttia musiikista. Traill maksoi laskunsa ja nousi, ollen
+iloinen, kun sai jättää tilapäisen pöytäseuransa.
+
+Hän tuli kadulle ja täytti mielihyvin keuhkonsa raikkaalla ilmalla.
+Sitten hän pysähtyi miettimään, mihin hän nyt ryhtyisi. Menisikö hän
+asuntoonsa, — lueksimaan, tupakoimaan, nukkumaan? Tahi lähtisikö hän
+klubiin? Yksinään asuvalle nuorelle miehelle ovat tällaiset kysymykset
+toisinaan elämän tärkeimpiä.
+
+Viimein hän suuntasi vaistomaisesti, pystymättä mitään lopullisesti
+päättämään, askeleensa kohden Regent Streetiä, jonka varrella hän
+asui. Kulkiessaan jälleen Piccadilly-aukean poikki hän kuuli kiireisiä
+askeleita takanaan ja naisääni kutsui häntä ristimänimeltään. Traill
+kääntyi.
+
+"Minä olin", sanoi nainen hengästyneenä, "tuolla kulmassa, kun näin
+teidän kulkevan torin poikki. Minä — minä juoksin!
+
+"Minkä tähden?" kysyi Traill lyhyesti.
+
+"Oh, saadakseni puhella teidän kanssanne, tietenkin, — mitäpä muuta?
+Minnekä te aiotte?"
+
+Traill katsahti naisen maalattuihin huuliin, hänen väsyneihin silmiinsä
+mustattuine ripsineen ja hänen poskiensa värjättyyn punaan. Hän muisti
+tahtomattaankin, kuinka ihastuttava tämä nainen oli ollut siihen
+aikaan, jolloin hänen ei vielä tarvinnut keinotekoisesti kaunistella
+itseään.
+
+"Mihinkä te menette?" toisti nainen. "Te ette ole käynyt tapaamassa
+minua kuukausmääriin. Minne teillä on matka?"
+
+"Aion kotiin."
+
+Naisen kasvoilla häilähti pettymyksen varjo. Kun hänen luokkansa nainen
+huomaa, ettei hänen enää onnistu herättää miehessä kiintymystä, tuntee
+hän elämänsä murhenäytelmän alkaneen.
+
+"Te ette ole koskaan käynyt minun asunnossani?" lisäsi Traill.
+
+"En; en ole voinut ajatellakaan —."
+
+"Tulkaa nyt katsomaan minun kotiani. Voimme puhella siellä."
+
+"Tarkoitatteko totta?" kysyi nainen kiihkeästi.
+
+"Tulkaa", jatkoi Traill. "Asun tässä lähellä, Regent Streetillä."
+
+Nainen seurasi häntä vaieten, — äänetönnä, mutta jälleen
+rohkaistuneena. Hänen käyntinsä oli nyt kevyempää ja joustavampaa kuin
+äsken. Mutta Traill ei huomannut sitä; hänen ajatuksensa liikkuivat
+tänä iltana toisaalla.
+
+Nainen hyräili melkoisen kauniilla äänellään jotakin kevyttä säveltä,
+noustessaan Traillin rinnalla ylös portaita.
+
+"Armias! Täällä on pimeätä!" huudahti hän.
+
+"Niin, meillä poikamiehillä ei ole käytettävinämme palvelijoita, jotka
+saattelisivat meitä portaissa palavat kynttilät käsissä."
+
+Seuraavalla porrastasolla nainen pysähtyi hengästyneenä.
+
+"Väsynyt?" kysyi Traill.
+
+"Oh," sanoi nainen ja painoi kätensä läähättävälle rinnalleen. Sitten
+hän siirtyi askeleen lähemmäksi Traillia.
+
+"Pieni suudelma, rakkaani," kuiskasi hän.
+
+Mies peräytyi. "Lapsi kulta — sen vuoksi en halunnut teitä tänne. Kun
+olette levähtänyt, niin tulkaa seuraavaan kerrokseen. Minä menen edeltä
+ja sytytän valot."
+
+Hän jätti naisen siihen puolipimeään, johon tuli hämärää valoa
+vain pienestä, palokujaan antavasta ikkunasta. Kun nainen kuuli
+seuralaisensa avaavan oven ylemmässä kerroksessa, meni hän aivan
+ikkunan alle, otti käsilaukustaan pienen peilin ja tarkasteli hetken
+miettiväisenä kasvojaan. Sitten hän otti laukustaan ihojauhe-viuhkan ja
+hiveli sillä tottuneesti muutaman kerran yli kasvojensa.
+
+"Hän kai piti minua liiaksi väsyneen näköisenä," mutisi hän noustessaan
+portaita ylös seuraavaan kerrokseen.
+
+Traillin huoneilla oli tavallinen poikamies-asunnon leima, mutta
+samalla todisti niiden sisustus isännän hienostunutta makua. Kaikki
+oli aistikasta, — mutta niin ylhäisen aistikasta, että nainen, joka
+parhaillaan seisoi kynnyksellä, katsellen sisään etuhuoneeseen, tunsi
+arvostelukykynsä pettävän. Hän ajatteli, että tämä kaikki oli tosin
+arvokkaan näköistä, mutta kylmää ja vierasta. Ja hän ei voinut pidättyä
+huomauttamasta siitä.
+
+"Te tarvitsette tänne naisen", sanoi hän, uskoen tällä valmistelevansa
+tilaa itselleen. "Nainen toisi tänne hiukan lämpöä; ymmärrättehän, mitä
+minä tarkoitan: hän tekisi teidän olonne mukavammaksi."
+
+Traill työnsi hänen istuakseen tuolin lähelle tulta.
+
+"Mitenkä te siis menettelisitte?" kysyi hän tyynesti, täyttäen
+itselleen piipun tupakkapöydän luona.
+
+"Minä? Niin, kaikkein ensiksi minä hankkisin lattialle kauniin,
+paksun maton," sanoi nainen innokkaasti. Hän oli käsittänyt Traillin
+kysymyksen rohkaisuksi, ja nyt hän ilmeisesti kuvitteli voivansa
+vaikuttaa mieheen osoittamalla, kuinka paljon mukavuutta hän voisi
+lisätä tähän asuntoon. Kymmenen minuuttia sitten hänen elämänsä oli
+näyttänyt vielä toivottomalta. Hän ei ollut illastanut, ja hänen
+käsilaukussaan oli vain neljä kuparirahaa, joilla hän ei voinut
+edes kahviloista saada mitään suuhunsa. Mutta nyt — hän kuvitteli,
+että hänelle oli auennut odottamaton mahdollisuus. "Mitenkä te
+menettelisitte," oli Traill sanonut, ja hän uskoi, että mies ottaisi
+hänet luokseen, jos hän voisi saada Traillin vakuutetuksi siitä, että
+hänen elämänsä muuttuisi silloin miellyttävämmäksi. Tämä ajatus täytti
+hänet ennen kokemattomalla ilolla. Hän ei muistanut enää, että hän
+näytti kuluneelta ja väsyneeltä. Hän ei tullut ajatelleeksikaan, että
+nyt hän ei enää ollut yhtä nuori ja kaunis kuin silloin, kun Jack
+Traill ja hän olivat ensi kerran kohdanneet toisensa. Hän vain tunsi,
+että nyt hänen suuri hetkensä oli tullut ja että hänen nyt täytyi
+käyttää sitä hyväkseen.
+
+Hän ojensi toisen jalkansa eteenpäin ja toisti hitaasti: "Kauniin,
+paksun maton —"
+
+"Minkä värisen?'"
+
+Nainen katsahti arvostellen ympärilleen, saadakseen aikaa miettiä.
+
+"En tiedä vielä, — turkinpunaisen, luullakseni; se väri on kaikkein
+lämpöisin. Muistattehan minun mattoni? Niin, se oli aikoinaan kaunis.
+Nyt se on hiukan kulunut, eikä sen väri ole enää sama kuin se oli
+uutena. Se oli turkinpunainen."
+
+"Entä muuta sitten?" Traill istuutui poltellen erään vanhanaikaisen
+pöydän kulmalle, heilutteli siinä jalkojaan ja tarkasteli vierastaan.
+
+"Niin, sitten minä järjestäisin tänne sähkövalaistuksen näiden
+kynttiläin asemasta, — se kävisi puolta huokeammaksi ja olisi paljon
+kirkkaampaa. Ne käyttävät nykyään uudenaikaisia sähkökruunuja,
+jotka valmistetaan — hapetetusta kuparista, luullakseni. Mutta minä
+puolestani pidän messinkisistä enemmän."
+
+"Vai niin; te pidätte messingistä?"
+
+"Kyllä, ettekö tekin? Nuo teidän messinkiset kyntlilänjalkanne ovat
+hyvin somia, vaikka ehkä hiukan liian yksinkertaisia."
+
+"Te haluaisitte, että niissä olisi ornamentteja?"
+
+"Mitä?"
+
+"Koristeita — joitakin kuvioita — kiehkuroita —."
+
+"Niin, ettekö tekin pitäisi siitä?"
+
+Traill ei ottanut kysymystä varteen. "Mitä muuta te vielä
+järjestäisitte täällä uudelleen?" Hänen piippunsa savu kiemurteli
+kevyinä pilvinä kohden kattoa, kun hän näin istui ja kuunteli
+vierastaan.
+
+Nainen tarkasteli huonetta miettiväisenä.
+
+"Oh — täällä olisi paljon järjestämistä. Minä hankkisin sohvan,
+sellaisen pitkän sohvan, — siinä olisi korkea selkänoja —"
+
+"Ja punainen päällystys?"
+
+"Niin, — silloin se soveltuisi yhteen lattiamaton kanssa. Ja minä
+hankkisin mukavan nojatuolin, — oikein mukavan, tarkoitan, — sellaisen,
+johon te voisitte vaikka nukkua. Pehmeät täytteet —"
+
+"Ja punainen päällys?" kysyi Traill.
+
+"Jos — niin, totta kai. Sopusointu —"
+
+"Entä seinäpaperit?" keskeytti Traill hänet. "Ne ovat nyt vihreät, —
+luuletteko, että ne soveltuisivat kaiken tämän punaisen yhteyteen?"
+
+Nainen katsahti seiniin ja sulki sitten silmänsä, kuvitellakseen miltä
+huone näyttäisi uudessa asussaan. Hän oli nyt eläytynyt leikkiin koko
+sielullaan. Hän uskoi, että hänestä todellakin tulisi olemaan iloa ja
+hyötyä miehelle, joka nähtävästi oli täysin avuton näissä kotoisissa
+asioissa.
+
+"En usko, että vihreät tapetit näyttäisivät kovinkaan pahalta," sanoi
+hän hidastellen. "Luulen, ettei niitä olisi tarvis vaihtaa. Mutta
+tietysti olisi parempi, jos ne olisivat punaiset."
+
+Traill otti piipun suustaan ja puhalsi pitkän savuhahtuvaisen huuliensa
+välistä, samalla kun hän katseli omituisin ilmein vierastaan.
+
+"Tosiaan," sanoi hän viimein, — "te saisitte, luullakseni, minun pikku
+huoneeni näyttämään helvetiltä."
+
+Tämä oli raa'asti ja tylysti sanottu, mutta Traill ei tiennyt, mitä
+toiveita hänen vieraansa mielessä oli liikkunut. Hän ei suuresti
+ymmärtänyt naisia. Kuitenkin hänen mielensä kävi suruiseksi, kun
+hän näki kuinka innostunut välke äkisti sammui naisen katseesta ja
+kuinka hänen ryhtinsä yhtäkkiä luhistui kasaan, ikäänkuin häälyvä
+korttirakennus, kun siihen varomattomasti henkäistään.
+
+"En sano sitä pahalla," jatkoi Traill, "mutta totta on, että sellainen
+huone olisi hornan kuilu — punainen gehenna — minulle."
+
+Nainen istui yhä äänetönnä ja tuijotti häneen suu avoimena. "Minä en
+jaksa ymmärtää —," alotti hän vihdoin.
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Miksi te yllytitte minua puhumaan?"
+
+"Oli hupaista verrata teidän makuanne minun omaani."
+
+"Hupaista? Hyvä Luoja!"
+
+Hän nousi seisoalleen ja astui uunin luo, nojaten kyynärpäitään
+sen reunukseen ja kätkien kasvot käsiinsä. Hän tunsi tilansa nyt
+toivottomammaksi kuin koskaan ennen. Hän oli kiertänyt katuja koko
+illan — kulkenut Regent Streetiltä Oxford Streetille, siitä Bond
+Streetille ja edelleen Piccadillyyn sekä jälleen saman matkan takaisin
+— uudelleen ja uudelleen edestakaisin. Hän oli hymyillyt miehille,
+koettanut lumota heitä katseillaan, — kaikki turhaan. Nyt hän oli
+äärimmäisen väsynyt, hänen jalkojaan kolotti; hän ei tahtonut enää
+lähteä takaisin kadulle.
+
+"Minä välitän viis' punaisista matoista ja muista," sanoi hän, kääntyen
+äkisti kohden Traillia. "Minä en välitä mistään, kunhan vain saan jäädä
+teidän luoksenne, huolehtimaan teistä."
+
+"Me olisimme jo viikon kuluttua lopen kyllästyneitä toisiimme," sanoi
+Traill, kohdaten vakavana hänen katseensa.
+
+"Emme, emme olisi."
+
+Mies katseli häntä hetken tarkkaavasti. "Mikä saa teidät uskomaan, että
+minä kaipaan toveria luokseni?" kysyi hän uteliaana.
+
+"En tiedä, mutta varmasti te kaipaatte. Huomasin sen heti ensi
+hetkestä, kun astuin ovesta sisään. Ymmärsin sen jo silloin, kun te
+kehoititte minua tulemaan tänne. Tiedättehän itse, mitä kaipaatte. Te
+olette väsynyt yksinäisyyteenne, eikö totta?"
+
+"Kyllä, olette oikeassa."
+
+Nainen nyökkäsi vahvistaen päällään, ylpeänä huomiokykynsä
+tarkkuudesta. Hän halusi mielellään lisätä jotakin, mikä edelleen
+todistaisi hänen terävyyttään, mutta hänen oli työläs keksiä mitään
+sopivaa. Ponnistellen ajatustaan hän viimein tavotti uhkarohkean
+päähänpiston ja tarrautui siihen. Tämä oli hänen onneton kompastuksensa.
+
+"Ja kun te näitte minut", lisäsi hän häikäilemättä, "niin te
+ajattelitte: tuossa juuri on tyttö, jota minä tarvitsen. Luin sen
+teidän kasvoistanne, kun te käännyitte, minun huutaessani teitä."
+
+Traill hymähti. "Nyt eksyitte jäljiltä", sanoi hän kylmästi, —
+"eksyitte auttamattomasti. Ja miksikä te haluaisittekaan elää täällä
+minun luonani? Ette te minusta välitä. — Onko teidän elämänne työlästä?"
+
+Ylpeys, omanarvon tunto, — ne ominaisuudet kuoleutuvat aste asteelta
+kadun naisissa. Mutta kuitenkin tyttö epäröi hetken, ennenkuin vastasi
+Traillin kysymykseen. Hän tiesi, että jos hän vastaa myöntäen, antaa
+Traill hänelle rahaa ja lähettää sitten hänet pois; se loistava
+mahdollisuus, josta hän vielä äsken oli iloinnut, on silloin iäksi
+mennyttä. Senvuoksi hän mietti hetken, ennenkuin vastasi.
+
+"Olen ihan kuitti", sanoi hän sitten toivottomasti.
+
+Miehen kasvot ilmaisivat vain kylmää laskelmallisuutta, — paljonko
+hänen pitäisi antaa, tahi mitä hän voisi säästää.
+
+"Paljonko haluaisitte?" kysyi Traill.
+
+Kun nainen nyt oli luopunut viimeisistäkin tulevaisuuden toiveistaan,
+kohdistuivat hänen kaikki mielitekonsa nykyhetkeen. Hän halusi saada
+niin paljon kuin suinkin, ja siksi hän arasteli mainita mitään määrää.
+
+"Hyödyttääkö kysyä minulta sellaista?" sanoi hän katkerasti. "Otan
+minkä saan. Muistan erään tytön, erään ystävättäreni. Hän on äpärä,
+ja hänen isänsä on sangen varakas. Hän oli tässä muutamana päivänä
+ihan pankki, ja silloin hän meni pyytämään rahaa isältään. 'Rakas
+lapsukaiseni,' sanoi isä, 'en ole voinut säästää sinulle penniäkään,
+— maksoin juuri äsken kaksikymmentäkahdeksantuhatta uudesta
+automobiilistani."
+
+Tarinassa oli katkeran huumorin tuntua, jolle kertoja itse nauroi
+äänekkäästi ja hervottomasti. Hänen naurunsa sointui ontolta kuin kaiku.
+
+"Antakaa minkä voitte," hän lisäsi. "Markkakin on enemmän kuin —
+neljäkymmentä penniä.
+
+"Siinäkö kaikki, mitä teillä nyt on?"
+
+"Kaikki."
+
+Mies kaivoi taskustaan kolme pientä kultarahaa ja antoi ne tytölle.
+Tämä asetti ne vierekkäin kämmenelleen ja katseli niitä omituisesti
+hymyillen. Rahat välkkyivät siinä kynttiläin valossa, ja ne olivat
+hänen omiaan.
+
+"Milloinka te tulette minua katsomaan?
+
+"En aio tulla."
+
+Tytön katse sai kummastuneen ilmeen.
+
+"Miksikä ette?"
+
+Traill leväytti käsiään, ja nainen ymmärsi siitä, että hänen
+kysymyksensä jäisi vastauksetta.
+
+"Aiotteko naimisiin?" tiedusteli hän väkinäisesti.
+
+Mies pudisti päätään ja nauroi. Silloin naisen silmissä välähti, —
+hän luuli ymmärtäneensä, ja mustasukkaisuuden tunne leimahti hänen
+väsyneessä sielussaan.
+
+"Kyllä arvaan!" huudahti hän hillitysti.
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Te tuotte tänne kotiinne jonkun tytön, johon olette rakastunut. Näillä
+sanoillaan hän paljasti Traillin sisintä enemmän kuin mies itsekään
+aavisti mahdolliseksi."
+
+"Mistä te — mistä sen päätätte?"
+
+"Tehän myönnätte, että yksinäisyys tekee teidät sairaaksi."
+
+"No niin?"
+
+Tyttö purskahti nauruun. "No niin?" Hän kääntyi ovelle. "Herra nähköön!
+Ikäänkuin miehet eivät olisi aina — samanlaisia!"
+
+Hän aukaisi käsilaukkunsa ja pudotti sinne yksitellen kolme
+kultakolikkoaan. Ensimmäinen tomahti pudotessaan pehmeästi, ja
+seuraavat helähtivät kirkkaasti, kun metalli iski vasten metallia.
+Tyttö sulki laukkunsa, jonka lukko napsahti terävästi, ja sitten hän
+poistui, sanomalta enää sanaakaan.
+
+
+
+
+VII LUKU.
+
+
+Ilmaiset ajatuksen: kylvät siemenen. Se voi kauan piillä
+huomaamattomana sielun syvimmässä pohjukassa, mutta yhtäkkiä se kenties
+putkahtaa voimakkaana ituna selkeään valoon ja kehittyy eläväksi
+taimeksi.
+
+Kun Jack Traill seisoi Bonsfield & C:on ikkunan ulkopuolella King
+Streetillä, muokkautui hänen sisimmässään maaperä valmiiksi juuri
+sellaiselle siemenelle, jonka kurja katutyttö siihen kylvi, sanoessaan:
+te tuotte kotiinne naisen. Siemen tarvitsi muutaman päivän itääkseen,
+mutta kerran orastuttuaan se kehkeytyi nopeasti ja pyrki tuottamaan
+hedelmää.
+
+Niinpä Traill seuraavan maanantain aamuna ohjasi, vaistonsa
+pakoittamana, askeleensa jälleen King Streetille. Hän kulki kiireesti
+ja epäröimättä kunnes läheni Bonsfield & C;on konttoria, jonka kohdalla
+hän hiljensi käyntiään, ehtiäkseen vilkaista sisään liikkeen ikkunoista.
+
+Sally Bishop istui entisellä paikallaan, jälleen kirjoituskoneen
+ääressä, jonka näppäimillä hänen sormensa nyt juoksivat nopeina ja
+virkkuina. Traill katsahti tyttöön pikaisesti mutta tutkivasti. Hän
+oli koettanut pakottaa itsensä uskomaan, että jokin harhakuvitelma
+aiheutti sen syvän vaikutuksen, minkä tyttö oli tehnyt häneen, ja
+että tämä kuvitelma raukeaisi, kun hän saisi nähdä tytön uudelleen.
+Mutta hän oli erehtynyt. Nyt hän katseli tyttöä sekä sisäisesti että
+ulkonaisesti kokonaan toisessa valaistuksessa kuin ensi kerralla,
+mutta hänen mielenkiintonsa yhä vain lujittui. Mies näki, että tytön
+salaperäinen ja selittämätön tenhovoima, joka oli nostattanut hänessä
+niin voimakkaan mieltymyksen, oli todellista eikä kuviteltua.
+
+Traill käveli katua edemmäksi, odotellessaan hetkeä, jolloin näissä
+keskuksen liikkeissä alkoi aamiaisloma. Hän oli silloin päättänyt
+tavata tytön, ja nyt hän vain enää pelkäsi, että jokin toinen
+Bonsfieldin apulaisista olisi Sallyn seurassa, hänen lähtiessään
+aamiaiselle. Traill rohkeni kyllä tungetella, ja hän päätti ollakin
+häikäilemätön, mutta samalla hän aavisti, että tyttöä ei olisi suinkaan
+helppo lannistaa, ellei hän olisikaan yksin.
+
+Vihdoin, odotuksen alkaessa pitkästyttää, Traill siirtyi istumaan
+Covent Gardenin holvistoon, josta hän saattoi tarkastella katua pitkin
+pituuttaan. Hän oli tuskin valinnut paikan itselleen, kun hän näki
+tytön tulevan ulos konttorinsa ovesta. Hän oli yksin.
+
+Traill tunsi veressään outoa kiihtymystä. Hänet valtasi hetkeksi kumma
+innon ja arkuuden sekainen tunne, jolle hän olisi nauranut, jos olisi
+huomannut sen jossakin toisessa olennossa. Vuosia sitten hän olisi sen
+ymmärtänyt; silloin hän oli usein vaistomaisesti kaivannutkin tällaista
+tunnetilaa. Nyt hän oli kolmenkymmenenkuuden vuotias. Mies, joka on
+elänyt hänen ikäisekseen, ja elänyt hänen tavallaan, ei kernaasti
+havaitse, että pelkkä naisen näkeminen tekee yhtäkkiä hänestä ujon ja
+liikutetun koulupojan. Traill otti savukekotelon taskustaan, pisti
+savukkeen hampaisiinsa ja sytytti sen, samalla kun hän itse tuskin
+huomasikaan näin tekevänsä.
+
+Tyttö sivuutti, häntä huomaamatta, Southampton kadun ja kääntyi
+Strandille. Silloin Traill lähti toisen kerran seuraamaan hänen
+jälkiään. Ihmisjoukot hyörivät kadulla sinne tänne; useimmilla oli
+kiire aterioimaan tänä lyhyenä välihetkenä. Mutta Traill saattoi
+helposti tarkata ihmisvilinässäkin sinistä töyhtöä, joka huojui Sallyn
+hatussa, ja hän varoi huolellisesti päästämästä sitä näkyvistään. Hän
+pysytteli kuitenkin aina muutaman metrin verran tytön takana, odottaen
+tyynesti hetkeään. Sitten hän näki Sallyn häviävän erääseen Wellington
+kadun ravintolaan, ja tällöin hän hymyili. Asia oli nyt selvä. Kolmen
+minuutin kuluessa hän joutuisi kymmenen punnan velkaan tytölle.
+
+Ravintolan ovella hän tahallisesti viivähti hetken, ennenkuin astui
+sisään. Hän halusi, että tyttö saisi rauhassa etsiä pöydän itselleen.
+Sitten hän aukaisi oven, meni sisälle ja katsahti pikaisesti ja
+tutkivasti huoneen joka kolkkaan.
+
+Kaikki seikat näyttivät tänään ihmeellisesti suosivan häntä. Sally
+istui yksinään erään pöydän ääressä, salin hämärähkössä nurkkauksessa.
+Traill meni epäröimättä suoraan hänen luokseen, — ujous oli nyt
+tiessään. Mies ymmärsi, että nyt hänen täytyi kyetä vallitsemaan
+tilannetta, tahi muuten hän menettäisi pelin lopullisesti.
+
+"Ei teidän tarvitse lähteä etsimään toista pöytää", sanoi hän,
+siirtäessään itseään varten tuolin pöydän luo ja istuutuessaan siihen,
+vastapäätä tyttöä. "Jos te todellakin ehdottomasti kiellätte minut
+aterioimasta teidän läheisyydessänne, niin lähden luonnollisesti
+tieheni."
+
+"Minä kiellän," vastasi tyttö.
+
+"Mutta miksikä?"
+
+"En tunne teitä, en tiedä kuka olette."
+
+"Se ei ole mikään voittamaton este."
+
+"On minun mielestäni."
+
+Traill naurahti kevyesti. "Ei sinne päinkään. Sellainen este on
+heti voitettavissa. Minun nimeni on Traill. Olen asianajaja — ilman
+asiakkaita —, olen niitä juristeja, jotka hyörivät oikeushovissa ja
+muissa sellaisissa paikoissa. Jonakin lähipäivänä minä saan oman
+tuomioistuimeni, pääsen johtamaan jonkun rikosjutun käsittelyä; ja minä
+saan — mutta eihän se ole suinkaan ainoa minun tuulentuvistani."
+
+Tyttö hymyili hänen epäjohdonmukaisuudelleen. "Te näytte suunnittelevan
+tulevaisuuttanne kevyesti," huomautti hän.
+
+"Ja miksikä en? Kuvitteletteko, että minä istuisin kammiossani pitkät
+päivät ja tuskailisin mahdollisista sattumista, joita ei mikään
+kohtalon alkemia kuitenkaan voisi muuttaa? Enkä! Sitäpaitsi minä olen
+myöskin sanomalehtimies. Siksi juuri minä tulinkin tapaamaan teitä."
+Hän puheli edelleenkin aivan umpimähkään.
+
+"Tapaamaan minua?"
+
+"Niin."
+
+Tarjoilijatar seisoi kärsimättömänä pöydän vieressä, nakutellen
+tarjotinta sormillaan.
+
+"Mitä te haluatte saada?" kysyi Traill.
+
+Sally katsahti häneen pikaisesti. Huomasiko mies väheksyvänsä hänen
+kieltoaan? Mutta tyttö ei havainnut hänessä mitään epäilyttävää. Traill
+vain katseli häneen kysyvästi, odotellen hänen vastaustaan.
+
+"Minusta on ihan samantekevää," vastasi tyttö. Häntä ujostutti mainita,
+mistä hän todella piti, ja ehkäpä häntä hävetti osoittaa, mitä hän
+tavallisesti söi aamiaisekseen. Oli parasta antaa toisen valita. "Minä
+tyydyn teidän ohjaukseenne," hän sanoi mukautuvasti.
+
+Traill selitti tarjoilijattarelle määräyksensä, tilaten aamiaisen, jota
+tyttö ei suinkaan olisi kyennyt maksamaan. Sitten hän jälleen katsahti
+pöytätoveriinsa ja hymyili kujeellisesti.
+
+"Nyt siis vaikeudet on voitettu," sanoi hän.
+
+"Sitä en ole koskaan myöntänyt."
+
+"Ette tosin; mutta asian vahvistaa kuitenkin, epäilemättä, äänetön
+sopimus. Eikä sen julkinen myöntäminen missään tapauksessa olekaan
+tärkeätä." Hän näki epäröivän välähdyksen tytön katseessa. "Mutta
+eihän maksa vaivaa puhua siitä! Me tulimme tänne aterioimaan, emmekä
+keskustelemaan seuraelämän sovinnaisuuksista. Te tiedätte, kuka minä
+olen, ja parin kolmen minuutin kuluessa minä saan tietää kuka te
+olette, jos tohdin uskoa teidät kyllin ystävälliseksi, kertoaksenne sen
+minulle. Taivaan vallat! Elämä on muutenkin kyllin lyhyt; pitäisikö
+meidän lisäksi hukata sen kalliita hetkiä sovinnaisuuksien Molokille?
+Sanoin jo teille olevani lakimies. Mistä hyvänsä lainopillisesta
+kalenterista voitte nähdä, milloin minä jätin Oxfordin yliopiston ja
+liityin asianajajain ammattikuntaan. Ja juoruhakemistomme _'Kuka,
+kuliin on?'_ tietää kertoa teille täsmälleen, missä minä asun; vaikka
+voinhan minä sanoa sen teille itsekin," hän mainitsi asuntonumeronsa
+Regent kadulla. "Sama kirja selittää, että ratsastus, kalastus
+ja metsästys ovat minun huvituksiani, kuvaten tällöin ylimalkaan
+brittiläistä, mutta ei minua. En ratsasta; en myöskään kalastele,
+eikä ampuminen huvita minua. Ennen koettelin niitä taitoja; mutta
+se on eri asia. Nyt minä vain silloin tällöin ratsastelen jollakin
+keppihevosella, kalastelen sanomalehtien tarpeiksi sameissa vesissä, ja
+ammun — ties' Luoja, mitä minä ammuskelen. Luullakseni en mitään."
+
+Tyttö oli taltutettu. Tämän kevyen ja hilpeäsävyisen puhelun ratina
+ajoi pakosalle hänen loput epäilyksensä. Hän ei olisi halunnut luopua
+Traillin seurasta minkään sovinnaisuus-säännön pakotuksesta. Olihan
+hän vapaa; mikään ei kahlehtinut häntä, sillä hänellä ei ollut
+muuta elämänpyrkimystä kuin rakkaudenkaipuunsa täyttäminen. Olihan
+hän nainen. Mr. Arthur oli tarjoutunut —, taivas! kun hän vertasi
+toisiinsa sitä tapaa, jolla mr. Arthur oli puhunut itsestään ja nyt
+tämä vieras... Tyttö katseli häntä silmiin, kuten tähtäimeen saatu
+lintu tietämättömyydessään katselee pyssyn kimaltelevaan piippuun, ja
+sittenkin hän aavisti sisimmässään, että mies saisi hänet valtaansa,
+jos vain tahtoisi vaivautua voittamaan hänet.
+
+"No niin," sanoi Traill, "muuta ei minulla ole kertomista. Entä teissä?"
+
+Tyttö otti pukunsa laskoksista esiin pienen nenäliinan, nähtävästi
+aivan tarkoituksetta.
+
+"Luulin teillä olevan jotakin puhuttavaa minulle?" sanoi hän.
+
+"Minulla?"
+
+"Niin, sanoittehan, kun tulitte pöytään —."
+
+"Oh, niin; se on liikeasioita. Ne me siirrämme myöhempään. Ensin minä
+haluan kuulla jotakin teistä itsestänne. Te olette kihloissa ja aiotte
+naimisiin?"
+
+Tämän hän sanoi arviolta. Tytön sormessa välkkyvä sormus aiheutti
+tällaisen ajatuksen, mutta hän tunsi liian vähän näitä elämän
+pikkuseikkoja, tietääkseen edes oliko sormus kihlasormessa vai eikö.
+
+"Mistä sen päätätte?" kysyi tyttö.
+
+"Sormuksestanne."
+
+"Mutta eihän se ole oikeassa sormessa."
+
+"Eikö?"
+
+"Ei. Sain sen isoäidiltäni."
+
+Mies ikäänkuin vangitsi hänen katseensa silmillään, pakottaen hänet
+ymmärtämään itseään. "Te ette siis tahdo auttaa minua?" kysyi hän.
+
+"Auttaa? Miten?"
+
+"Kertomalla itsestänne ja elämästänne."
+
+"Ei minulla ole mitään kerrottavaa. Pelkään olevani kokonaan
+mielenkiinnoton olento."
+
+Mutta hän tunsi samalla, että tämä pakeneminen tavanmukaisten
+lauseparsien turviin oli raukkamaisuutta. Mies johti hänet niiden
+pienistä kurimuksista vilppaammille vesille, kuten peränpitäjä ohjaa
+veneen sameasta pohjukasta, kaislikon rajalta, aavalle ja kirkkaalle
+selälle. Hän halusi saada tutustua ihmiseen, naiseen; ja hän tiesi,
+että siinä hänen edessään oli nainen. Sen vuoksi hän ei hellittänyt,
+ennenkuin he keinuivat ulapalla. Ja he eivät vielä olleet ehtineet
+kolmanteen ruokalajiinsa, ennenkuin tyttö kertoili hänelle mr.
+Arthurista.
+
+"Te ette siis rakasta häntä?" kysyi Traill.
+
+"En."
+
+"Kunnioitatte?"
+
+Sally vaikeni. Hänen äänettömyytensä riitti vastaukseksi. Hetken
+jännitys kohosi.
+
+"Kyllä; minä kunnioitan häntä. Tiedän, että hän on rehellinen. Hänen
+täytyy olla luotettava. Ja hän tarjoaa minulle kaikkensa."
+
+Kuullessaan tytön puhuvan näin, olisi luullut, että asia oli vielä
+päättämättä ja että hänen mielensä häälyi kahden mahdollisuuden
+välillä. Naisen vaisto johti hänet esittämään kaiken tässä valossa.
+Tyttö aavisti hämärästi, että hänen arvonsa kohoaisi miehen silmissä,
+jos tämä huomaisi välttämättömäksi taistella hänen saavuttamisestaan.
+Ja kuitenkin, — ei yksikään tiennyt paremmin kuin Sally itse, että mr.
+Arthur nyt oli kadottanut viimeisetkin mahdollisuutensa. Tyttö oli
+ollut pakoitettu vertailuun, kohtalokkaaseen vertailuun, jonka useimmat
+naiset tällaisessa tilaisuudessa tieten tahi tietämättään suorittavat,
+— ja ratkaisu oli nyt ehdoton.
+
+"Te siis suostutte häneen?" arvasi Traill.
+
+Sally katseli häneen kysyvästi, kulmakarvat kohonneina. Tytön silmistä
+saattoi lukea mitä hyvänsä, mikä on samaa kuin ettei voinut päätellä
+mitään. Traill tutki ihmetellen hänen ilmeitään.
+
+"Suostutte hänen vaimokseen — luonnollisesti", jatkoi hän uskaliaasti.
+Totta kai hän saa pakotetuksi tytön myöntämään, jos asia kerta oli
+näin. Mieluummin hän turvautui tähän hiukan arveluttavaan keinoon kuin
+ryhtyi sokeasti tavoittelemaan langan päätä käsiinsä. Mutta hän ei
+onnistunut pakotuksessaan.
+
+"Tarkoitatteko, että minun pitäisi suostua?" kysyi Sally.
+
+Traill pusersi sormiaan pöydän laitaan ja koetti tunkea katseensa tytön
+lävitse.
+
+"Miksikä kysytte sitä minulta?"
+
+"Olen pahoillani. Minusta tuntui siltä kuin te olisitte välittänyt
+asiasta. Valitan, — oletin liian paljon."
+
+Hän kiinnitti katseensa edessään olevaan lautaseen, tohtimatta kohottaa
+päätään, miehen tarkastellessa häntä kiinteästi. Tyttö tiesi hyvin
+minkälaisen jyrkänteen reunalla hän nyt vaappui. Luonnollinen vaisto jo
+ilmaisi sen hänelle. Ja hänen päätään melkein huimasi.
+
+"Otaksukaamme, että te ette olettanut liikaa," ehdotti mies tyynesti.
+
+"No niin?" Tyttö nosti päätään ja koetti kestää toisen silmien tulen,
+mutta ei onnistunut. Hänen päänsä painui jälleen kumaraan.
+
+"Sanoisin silloin: älkää suostuko — vielä; odottakaa. Odotuksen
+aiheuttama vahinkoon pienempi kuin —, tiedättehän. Odottakaa. Kuinka
+vanha te olette? Olenko häikäilemätön? Oh, mitä joutavia; enpä
+tietenkään. Tämä kysymys on sopimaton vain silloin, kun naisen täytyy
+vastata siihen valehdellen. Kuinka vanha olette? Kahdenkymmenen
+ikäinen?"
+
+"Kahdenkymmenen yhden."
+
+"Yhdenkolmatta! Minä olin viisitoista-vuotias silloin, kun te ensi
+kerran aukaisitte silmänne ja aloitte kirkua."
+
+Tyttö heilautti päätään taaksepäin ja nauroi.
+
+"Miksikä nauratte?"
+
+"Te puhutte toisinaan niin lystillisesti."
+
+"Muistan teidän pahastuneen minun ensimmäisestä lystillisyydestäni."
+
+Sally katsahti häntä silmiin, jotka olivat täynnään pidätettyä naurua.
+Virta tempasi tytön mukaansa; hetken mielijohde valtasi hänet.
+
+"Minä toistin saman pilan myöhemmin," sanoi hän pikaisesti, —
+"ällistytin sillä mr Arthurin vielä samana iltana."
+
+Tyttö katui heti tunnustustaan, joka liian selvästi osotti Traillille,
+minkä vaikutuksen tämä oli tehnyt häneen. Mutta mies ei näyttänyt
+huomanneen mitään.
+
+"Ällistyikö hän?"
+
+"Kyllä — hirvittävästi."
+
+Sally katsahti kelloaan. Äskeinen säikähdys oli palauttanut hänet
+tajuihinsa. Veri hulvahti hänen kasvoilleen kun hän ajatteli, kuinka
+tuttavallisesti he olivat nyt puhelleet, vaikka äsken vielä olivat
+toisilleen uppo-outoja. Tätä ajatellessaan tyttö tuskin saattoi uskoa,
+että näin todellakin oli tapahtunut. Hetkisessä hän oli kertonut
+tälle vieraalle itsestään näin paljon, — enemmän kuin ystävälleen
+Janet Hallardille. Mr Arthurin hän oli tuntenut jo puolentoista
+vuoden ajan, eikä hänen mieleensä ollut kertaakaan juolahtanut puhua
+hänelle tuttavallisesti. Oliko hän muuttunut? Vaikuttivatko ne vapaat
+olosuhteet, joissa hän eli, täten häneen? Tämä ajatus — pelko, että
+hän oli muuttumassa kokonaan toiseksi naiseksi, — etoi hetken hänen
+mieltään kuin meritauti. Hän nousi seisomaan.
+
+"Minun täytyy lähteä," sanoi hän.
+
+"Tunti on vielä vajaa," huomautti mies.
+
+"Tiedän sen, mutta minä lähdinkin jo viittä minuuttia ennen määräaikaa."
+
+"Ovatko ne niin tarkkoja minuuteista?"
+
+"Ovat; minä en saa myöhästyä. Mr Bonsfield antaa itse kirjeet minulle
+heti aamiaisen jälkeen. Luulen, että hän osoittaisi minut ovelle,
+jos myöhästyisin. Ymmärrättehän, ettei heidän ole vaikea saada uutta
+konekirjoittajaa; työ on yksinkertaista, vaikka sitä onkin paljon. Ja
+satoja tyttöjä on valmiina täyttämään minun paikkani."
+
+Traill katseli häntä vakavasti. "Kiitän Jumalaa, että olen riippumaton
+sellaisesta," sanoi hän. "No niin, — jos teidän täytyy lähteä, niin —
+otaksun, ettei sille voida mitään. Olen iloinnut keskustelustamme."
+
+Tytön silmät välähtivät hymyten. "Samoin minäkin — rajattomasti, —
+olette ollut varsin ystävällinen. Hyvästi." Hän ojensi kätensä.
+
+"Aiotteko lähteä noin vain ilman muuta?" kysyi Traill.
+
+"Mitä tarkoitatte?"
+
+"Luuletteko minun päästävän teitä, ellette suo minulle mahdollisuutta
+tavata teitä jälleen?"
+
+"Mutta —"
+
+Traill esti hänet jatkamasta. Hän ei voinut aavistaa, mitä tytön
+mielessä äsken oli liikkunut, mutta jo tämän ainoan sanan sävy vihjasi,
+että hänen täytyi nyt olla varuillaan.
+
+"Te tulette jonakin iltana aterioimaan minun seurassani."
+
+Tyttö tunsi ajatustensa häälähtelevän sinne tänne; ne olivat kuin
+horjuvat varjot. Hän ei saanut aikaa johdella niitä.
+
+"Kuinka minä voisin —?" alotti hän.
+
+"Tulkaa puettuna — samoin kuin nytkin. Ei teidän tarvitse käydä kotona
+vaihtamassa asua. Minä odotan teitä konttorinne edustalla kello
+kuudelta. Lähdettekö vasta neljännestä myöhemmin? No, siis neljänneksen
+yli kuuden. Me syömme; sitten käymme teatterissa, — konsertissa, jos
+se on teistä mieleisempää. Ja sitten minä ajan teidät Waterloohon,
+toimitan teidät viimeiseen Kew Bridgen raitiovaunuun, — ja siinä
+kaikki."
+
+Tyttö naurahti hämärän pelkonsa uhallakin.
+
+"Minä kirjoitan teille, kotiinne, ja määrään illan. Miss Bishop, — entä
+muu osoite?"
+
+"S."
+
+"Mitä se 'S' merkitsee?"
+
+"Sallya."
+
+"Miss Sally Bishop, 73 Strand-on-Green, Kew Bridge. Ja minä olen teille
+kymmenen puntaa velkaa."
+
+Silmänräpäyksen tyttö hymyili, — sitten hänen mielialansa vaihtui.
+
+"Se on vallan naurettavaa," sanoi hän puolittain suuttuneesti.
+
+"En pyydä teitä ajattelemaankaan siitä toisin," myönsi Jack Traill.
+"Mutta, kuitenkin, se on laillisessa järjestyksessä syntynyt velka."
+
+
+
+
+VIII LUKU.
+
+
+Ennenkuin Sally sinä iltana lähti konttorista, hän ryhtyi selailemaan
+_'Kuka kukin on?'_-hakemistoa, jonka mr Bonsfield piti aina käsillä
+pääasiallisesti sen vuoksi, että hänen veljensä nimi loisteli jotenkin
+huomattavasti kirjan eräällä sivulla. Tyttö käänteli lehtiä pikaisesti,
+kunnes nimi Traill pidätti hänen katseensa.
+
+"John Hewitt Traill," — hän luki uteliaalla mielenkiinnolla —
+"tutkinnon suorittanut asianajaja sekä sanomalehtimies. Syntynyt 1871;
+isä oli Sir William Hewitt Traill, C.B. [C.B. = Companion of the Bath,
+englantil. Bath-ritarikunnan ritari]; koti: Aspley Manor, Bucks [Bucks
+lyhenn. = Buckinghamshire, englantil, kreivikunta] High Wycomben
+lähellä. Osoite: Regent Street. Klubit: Kansallis-vapaamielinen ja
+Villit. Huvitukset: ratsastus, metsästys, kalastus."
+
+Siinä kaikki. Tämä olisi voinut tuntua tyhjänpäiväisen mitättömyyden
+rekisteröimiseltä näiden tuhansien muiden nimien joukkoon, mutta
+Sally ei ajatellut siten. Tämän lyhyen luettelon jokainen sana jäi
+värähtelemään hänen tajuntaansa. Hän ylpeili salaisesti sisimmässään,
+voidessaan lukea ne näin tutunomaisesti. Hänen mielikuvitustaan
+kiihoitti maakartanon nimi, jossa Traillin isä oli asunut ja hän
+itse syntynyt ja kasvanut. "Aspley Manor", toisti hän itsekseen; ja
+tämän herrastilan kuva kangasteli hänen mielessään haaveellisessa
+kauneudessaan, samalla kun hän oli tuntevinaan, että se kaikkineen
+kuului sille miehelle, joka oli syöksynyt kuin kirkas tähdenlento hänen
+olemassaolonsa kylmään, värittömään maailmaan.
+
+Tämä romanttinen tunneaalto se aukaisi veräjän, joka vastustamattomasti
+johti Sally Bishopin askeleet elämän huumaavaan yrttitarhaan. Tämä on
+se polku, jota myöten useimmat naiset astuvat todelliseen elämään. He
+näkevät kukat polun varsilla ja hengittävät päihtyneinä niiden tuoksua,
+kysymättä koskaan minne tiensä johtaa heidät.
+
+Samana iltana mr Arthur seurasi aterian päätyttyä Sallyn jäljissä
+arkihuoneeseen.
+
+"Voitteko myöntää minulle viisi minuuttia?" kysyi hän.
+
+Tämän hän sanoi aivan liikemiehen tapaan, — Sallyn mielestä hänen
+sävynsä ja asentonsa muistuttivat täydelleen mr Bonsfieldin
+konttoripäällikköä. Ja tyttö muisti samassa omituisen päähänpiston
+satuttamana, että heidän päällikkönsä oli camberwelliläisen
+panttilainaajan poika. Ikäänkuin tämä seikka olisi jollain tavoin
+halventanut mr Arthuria.
+
+Hän myöntyi pyyntöön tuntematta mitään vastahakoisuutta. Hän ei
+peljännyt tulossa olevaa keskustelua, jonka laadun hän hyvin arvasi.
+Tyttö tiesi, mitenkä hän vastaisi; hän ei tuntenut pienintäkään
+epäröintiä. Mr Arthurin kohtalo oli lopullisesti harkittu, ratkaistu,
+ja päätös oli sinetöity. Se oli nyt vain jätettävä asianomaisen omaan
+käteen.
+
+Kun Sally sitten hetkistä myöhemmin käveli mr Arthurin rinnalla
+joenvartta ylöspäin, tunsi hän mielensä käsittämättömän tyytyväiseksi
+ja levolliseksi. Sillan kaarilamppujen heijastukset häälyivät
+virvatulten lailla veden mustalla pinnalla, kuvastellen hänen sydämensä
+valoisia läikähdyksiä. Tyttö tunsi, että vielä muutaman kohtauksen
+jälkeen hän olisi syvästi rakastunut mieheen, jonka hän tänään
+oli päästänyt tunkeutumaan elämäänsä; ja tämä tunne täytti hänet
+sanomattomasti suloisin hämärin aavistuksin. Hän tuskin kuunteli mr
+Arthurin puhetta, kun tämä varovasti pyrki kautta rantain kiertelemään
+päämääräänsä. Nämä tytön mielestä niin merkityksettömät sanat tuntuivat
+omituisen kaukaisilta; ja ääni, joka niitä kantoi hänen korviinsa,
+tuntui niin ontolta ja yksitoikkoiselta kuin tyhjäsieluisen ja uneliaan
+papin puhe autiossa kirkossa tuntuu sielusta, joka oman hartautensa
+voimalla kohoaa taivaallisiin ilmapiireihin.
+
+"Minä vain haluaisin tietää, oletteko te jo tehnyt päätöksenne," sanoi
+mr. Arthur lopulta, päätettyään pitkän esipuheensa.
+
+"Kyllä, mr. Arthur. Minä olen päättänyt."
+
+"Te ette voi?"
+
+Mies ymmärsi tämän, hän kuuli sen tytön sanojen sävystä. Ne ilmaisivat
+hänelle jo vastauksen laadun.
+
+"En, minä en voi."
+
+"Miksikä ette?"
+
+"Sanoin teille sen jo kerran ennen."
+
+"Te ette rakasta minua?"
+
+"En. Olen pahoillani; mutta en voi sanoa muuta."
+
+"Ehkäpä — te — opitte," koetti mies vakuuttaa jälleen.
+
+Sally tunsi mielensä käyvän surulliseksi. Hän näki, kuinka hartaasti
+mies luotti tähän mahdollisuuteen, jota kuitenkaan ei enää ollut
+olemassa. Tyttö ymmärsi, että hän ei voinut kieltää miestä toivomasta
+viimeiseen saakka, mutta samalla hän tiesi, ettei mr. Arthurin toive
+voisi koskaan toteutua, — ei milloinkaan.
+
+"Ei hyödytä puhua noin," vastasi hän. "Meidän toiveemme eivät voi
+muuttaa asioita toisiksi kuin ne ovat."
+
+"Te näytte kokonaan unohtavan, minkä aseman minä tarjoan teille,"
+valitti mr Arthur. "Eikö se merkitse mitään?"
+
+"En minä unohda sitä. Mutta luuletteko, että 'asema' on naisella kaikki
+kaikessa?"
+
+"En; mutta nainenhan kaipaa kotia."
+
+"Miksikä sitten luulette minun hyljänneen kotini?"
+
+"En ole tiennyt teidän hyljänneen sitä. Olen ajatellut, että elämä on
+pakoittanut teidät itse ansaitsemaan toimeentulonne."
+
+"Ei, niin ei ole laita. Minun isäni oli pappi; hänen seurakuntansa on
+Kentissä. Hän kuoli vasta viime vuonna. Äitini asuu vielä vanhassa
+pappilassa; samoin minun molemmat sisareni. Siellä minulla on koti, jos
+minä vain haluan palata sinne."
+
+Mr. Arthur katsahti häneen, näyttäen hämmästyneeltä. "Pelkään etten
+minä ymmärrä naisia," sanoi hän sitten.
+
+Tyttö silmäsi miehen arkipäiväisiin kasvoihin, — näki hänen avuttoman
+ilmeensä, alakuloisen suunsa, ja riippuvat viikset, jotka valahtivat
+hänen huulilleen. Sitten Sally hymähti.
+
+"Otaksun, todellakin, että te ette ymmärrä," myönsi hän. "Emmeköhän
+palaa takaisin? Minua alkaa viluttaa."
+
+He kävelivät äänettöminä takaisin, kohden taloa, ja yön hiljainen häly
+tuntui tytön korvissa leppeältä ja hivelevältä, samalla kun se vain
+ärsytti miestä. Juna kohahteli ohitse, kiitäen, jyristen ja pauhaten
+yli sillan. Mr. Arthur katseli siihen, ja odotteli, että sen synnyttämä
+melu hälvenisi; myöskin tyttö silmäili junaa ja ajatteli, että se tuli
+sieltä, jossa mr. Traill eli tutkinnon suorittaneena asianajajana.
+
+"Pelkään, ettei minun hyödytä puhua enää mitään," sanoi mr. Arthur,
+seistessään ovella, avain työnnettynä lukon reikään. Hän odotti tytön
+vastausta, ennenkuin aukaisi oven.
+
+"Ei, ei hyödytä," vastasi Sally ystävällisesti. "Olen pahoillani, mutta
+en voi auttaa. Toivon, ettette närkästy minuun; olette ollut aina hyvin
+ystävällinen, ja minä ymmärrän arvostaa teidän tarjoustanne. Osoititte
+sillä minulle suuren kunnian." Samat lauseparret, joita naiset aina
+käyttävät, pienin muunnoksin. He ymmärtävät, että mies kunnioittaa
+heitä, pyytämällä heitä vaimokseen, ja he näkevät parhaimmaksi
+ilmaista, että ovat tästä tietoisia.
+
+Mr. Arthur kiersi tuimasti lukon auki ja avasi oven.
+
+"Otaksun, että teidän täytyy sanoa noin," huudahti hän, "mutta tiedän,
+ettette tarkoita, mitä sanotte. Jos teidän isänne oli pappi, niin te
+varmaan pidätte minua halpasäätyisenä. Minun isäni oli maustekauppias.
+Hän toimitti minut pankkiin sen vuoksi, että hänellä oli tili siellä."
+
+Mr, Arthur vetäytyi sivulle ja päästi tytön eteiseen.
+
+"Te puhutte väärin," alotti Sally, kun hän samassa huomasi ettei mies
+seurannutkaan hänen jäljessään. "Luulin teidän tulevan sisälle," sanoi
+hän.
+
+"Ei, en tule vielä. Hyvää yötä." Hän sulki oven, tyttö jäi pimeään
+eteiseen.
+
+Hetken Sally seisoi asemillaan, kuunnellen miehen poistuvia askeleita.
+Mr. Arthur ei merkinnyt mitään — ei niin mitään hänen elämässään, mutta
+tyttö oli kuitenkin suruissaan hänen vuokseen. Rakkauden laitumilla
+— itse rakkaudessakin — kukoistaa myötätuntoisuus. Tyttö kääntyi
+portaille, jotka johtivat hänen omaan kamariinsa, yhä säälitellen mr.
+Arthuria sen tuskan vuoksi, jota hän oli ollut pakotettu tuottamaan
+miehelle. Eikä hän aavistanutkaan, että jo pelkkä tietoisuus tämän
+tuskan suuruudesta johtui hänen omasta, parhaillaan orastavasta
+rakkaudestaan Jack Trailliin.
+
+Makuukammiossa Janet parhaillaan rakenteli itselleen haaveellista pukua
+taideoppilaiden naamiohuveja varten. Hän ei katsahtanutkaan ovelle,
+kun Sally tuli sisään. Hän oli niin tottumaton pitelemään neulaa, että
+käsissä oleva työ vaati hänen kaiken huomiokykynsä. Sally seisoi ja
+katseli hänen ponnistuksiaan hymähdellen.
+
+"Anna minun suorittaa tuo," sanoi hän viimein, — "nuo pistot eivät saa
+pukua pysymään koossa."
+
+Hänen mielentilansa kuohutti — pakotti — häntä tekemään jotakin
+toisten hyväksi. Hän ei tuntenut itseään väsyneeksi runsaan päivätyön
+jälkeen. Liikarasituksessa tavallisesti sielun kyllästymys tekee
+ruumiin väsyneeksi; mutta hänen mielensä oli nyt kohonnut uupumuksen
+mahdollisuuksien yläpuolelle.
+
+Janet työnsi neulan kankaaseen, joka kahahteli hänen helmassaan ja
+silmäili tutkivasti toveriaan.
+
+"Mikä sinua vaivaa tänä iltana?" kysyi hän.
+
+"Ei mikään. Kuinka niin?"
+
+"Sinä olet tänään ylenmäärin avulias."
+
+"Niin, sinä halusit auttaa mrs Hewsonia valmistamaan lihamuhennosta,"
+jatkoi Janet; "nyt sinä tarjoudut auttamaan minua. Ja mr. Arthurille
+sinä olit illallispöydässä oikea päivänpaiste. Hän varmaan uskoo, että
+sinä lopulta suostut häneen."
+
+"Ei, hän ei usko."
+
+"Mistä sen tiedät?"
+
+"Puhuin hänen kanssaan aterian jälkeen. Hän pyysi minua mukaansa
+kävelylle. Minä sanoin, etten voi suostua hänen vaimokseen."
+
+Janet katseli tyttöä utelevasti. Hän siristeli silmiään ja punnitsi
+mielessään Sallyn äänensävyä enemmän kuin itse sanoja. "Mitenkä hän
+tyytyi siihen?"
+
+"Olen kauheasti pahoillani hänen vuokseen. Hän kääntyi takaisin ulos,
+päästettyään minut sisälle."
+
+"Hän siis tunsi itsensä onnettomaksi?"
+
+"Niin pelkään."
+
+"Ja suret sen vuoksi?"
+
+"Niin."
+
+"Miksikä? Ethän sinä ole yllyttänyt häntä. Hän on koetellut onneaan —,
+hän saa tyytyä tulokseen. Sinun sydämesi on kovin pehmeä. Sota on sotaa!
+
+"Sinä myöskin saat tyytyä kohtaloosi, eikä kukaan ole suruissaan, jos se
+kääntyy sinulle onnettomaksi."
+
+Sally katseli häntä mietteissään. "Minun on työläs uskoa, että
+sinullakin olisi sydän, Janet."
+
+"Etkö usko?"
+
+"No niin; onko sinulla sitten?"
+
+"Minä en kernaasti tunnusta heikkouksiani."
+
+"Yhtä hyvin voisit suoraan kieltää sydämesi."
+
+Janet ajatteli hetken, — hän melkein tunsi ystävänsä osanneen oikeaan.
+"Jos sydän merkitsee sitä, että ihmisen on tuhlattava osanottoaan mr.
+Arthurin tapaisiin miehiin, niin iloitsen sydämettömyydestäni," sanoi
+hän.
+
+Heitettyään työnsä vuoteen päädylle riippumaan hän katsahti Sallyyn
+ja kysyi äkisti: "Kuka hän on? Mikä hänen nimensä on? Mikä hän on
+miehiään?"
+
+"Kuka?" Sally koetti liikauttaa kulmakarvojaan ällistyneesti, mutta
+samalla veri hulvahti hänen poskiinsa, saaden ne hehkumaan polttavan
+punaisina. "Kuka?" toisti hän heikosti.
+
+"Mies, jota sinä rakastat. Minä kysyin sinulta jo ennen, oletko
+tavannut jonkun toisen; ja on tyhmää, että koetat kieltää totuuden.
+Sinä et ikinään olisi muuten kartoittanut mr. Arthuria näin pian; sinä
+olisit riippunut hänen tarjouksessaan ja miettinyt, — ties' taivas
+kuinka kauan. Ei, jotakin on tapahtunut. Tapahtunut tänään! Luuletko,
+etten minä pysty huomaamaan mitään? Sinä ihan värähtelet sen paineesta,
+ja kaipaat uskallusta, kertoaksesi kaiken minulle; mutta pelkäät, että
+minä vain nauraisin." Hän nousi ja laski neulan kädestään, tarttuen
+sitten Sallya vyötäisiin ja pusersi häntä ystävällisesti. "Pieni,
+naurettava tyttöraukka!" sanoi hän, tuntien ensikertaa elämässään
+lämpimän värähdyksen äänessään. "Minäkö nauraisin sinulle! Enkö minä
+tiedä, että sinä olet syntynyt elääksesi rakastettuna, — sinä et ole
+minun kaltaiseni. Miehet kammoksuvat surkastuneita, luisia naiskasvoja
+ja karkeita, rosoisia hiuksia; he kaipaavat, jotakin, mitä kelpaa
+taputella ja silitellä. Luoja! Kuvittelehan miestä taputtelemassa minun
+poskiani, — se olisi samaa kuin rapatun seinän hyväileminen! Kuka hän
+on, Sally?"
+
+Sally taivutti päätään ja suuteli toisen laihaa poskea.
+
+"Käydään levolle," kuiskasi hän.
+
+He riisuutuivat äänettöminä. Ja kun he olivat sammuttaneet valon
+ja asettuneet vuoteeseen, kertoi Sally ystävättärelleen. Janet ei
+liittänyt ainoaankaan kohtaan omia huomautuksiaan, hän vain kuunteli,
+silmiensä tähtäillessä pimeyteen ja huultensa maiskahtaessa, kun
+hän kostutti niitä kielellään, milloin ne kävivät kuiviksi. Sallyn
+äänen viaton, itsetiedoton sävy hiveli häntä, — se oli kuin leivon
+ylistyslaulua Jumalalle aamun kirkastuessa. Hän huomasi kuinka suvun
+valtava voima värähteli tytön lapsellisessa tunnustuksessa, — luonnon
+ikiääni siinä kaikui arkisen elämän kääpiömäisten pikkuseikkojen takaa.
+
+"Mitä tuo on?" huudahti Sally hiljaa, oltuaan hetken äänetönnä.
+
+"Mikä sitten?"
+
+"Tuo ääni. Kuuntele!"
+
+He kohottivat kumpikin päätään pielukselta ja pidättelivät hengitystään.
+
+Mr. Arthurin huone oli heidän seinänsä takana, ja tytöt saattoivat
+kuulla sieltä omituista, epäselvää mutinaa, joka muistutti
+ihmispuhetta. He odottivat, kuullakseen toisen henkilön vastaavan,
+mutta turhaan. Hänen täytyy puhua itsekseen. Sitten puhe vaikeni,
+päättyen pitkään äännähdykseen, joka tuntui veikkaukselta, ollen
+kuitenkin äreämpi ja huutavampi. Muutamaan hetkeen ei kuulunut mitään;
+sitten ikäänkuin tömähti jokin lattiaan. Tytöt ymmärsivät, että mr
+Arthur pudotti kenkänsä. Sama kolina toistui, — toinen kenkä. Sen
+jälkeen uudelleen pitkään mörähtävä ähkäys, ja sitten rämisivät vuoteen
+rautaiset jouset ikäänkuin raskaan painon pusertamalla. Hiljaisuus.
+
+"Se on mr. Arthur," sanoi Janet. "Hän on juopunut."
+
+Ja sen sijaan, että hänessä olisi herännyt myötätuntoinen sääli,
+kadotti Sally tämän takia senkin vähäisen osanoton, jota hän oli
+tuntenut.
+
+
+
+
+IX LUKU
+
+
+Illallinen oli muutamia päiviä myöhemmin järjestetty erääseen Sohon
+pikkuravintolaan.
+
+"Älkää kuvitelko!" päättyi Traillin kirje, "että minä olen valinnut
+sellaisen paikan siksi, kun me emme ole juhlapukuisia. Minä vain
+haluan, että illallinen tuntuisi kodikkaalta, ja tämä ravintola on
+kodikkain ja rauhallisin paikka, minkä minä tunnen. Te saatte itse
+valita teatterin, mihin sen jälkeen menemme. Minulle ne ovat kaikki
+yhtä mieleisiä, — tunnen niiden kaikkien näytelmät."
+
+Janet tarkasteli Sallya aamiaispöydässä, kun tämä taittoi kirjeen
+jälleen kokoon ja työnsi sen poveensa. Heidän katseensa kohtasivat ja
+he hymyilivät toisilleen...
+
+"Tänään minä en tule illalliselle, mrs. Hewson", ilmoitti Sally sen
+jälkeen.
+
+Emäntä siirsi katseensa lapasestaan Sallyyn, ja hänen pienet silmänsä
+tähystelivät tyttöä terävästi. Janet oli usein ollut illat poissa
+kotoa; eikä siinä ollutkaan mitään tavatonta tahi sopimatonta.
+Taideoppilaat ovat epävakaisia sieluja; olisi naurettavaa vaatiakaan,
+että he eläisivät säännöllisesti ja arkieläjien tavoin, toisinaan
+Sallykin oli lähtenyt hänen parissaan johonkin toverilliseen
+tanssi-iltaan tahi musiikkitilaisuuteen. Mutta vielä tähän mennessä hän
+ei koskaan ollut jäänyt yksinään pois kotoa iltakaudeksi.
+
+Mrs. Hewsonin silmissä, kun hän tarkasteli Sallya, kuvastui
+uteliaisuuden sekainen epäluuloisuus, jota hän turhaan koetti peitellä.
+
+"Illastatte kaupungissa, miss Bishop?" kysyi hän.
+
+"Niin."
+
+"Oh — sehän on kauniisti tehty — eikö totta."
+
+"Aivan totta."
+
+Vaikka hänet olikin jo päättänyt aamiaisensa, jäi hän kuitenkin
+istumaan paikalleen, odottaen jännittyneenä ja huvitettuna, päättyisikö
+kuulustelu siihen.
+
+"Mr. Arthurilla luonnollisesti on varaa tarjota", jatkoi mrs. Hewson.
+Sally ei puhunut siihen mitään. "Minä tietysti vain otaksun, että se on
+mr. Arthur. Ehkäpä minä kokonaan erehdyn." Sally vaikeni edelleenkin.
+"Menettekö teatteriin hänen kanssaan?" Tämä viimeinen laukaus pakotti
+Sallyn vastaamaan.
+
+"Ei tässä ole kysymys mr. Arthurista, rouva Hewson, — joten teidän
+ei siis tarvitse olla huolissanne." Nämä purevat sanat tyttö viskasi
+emännälleen ymmärrettävän närkästyksen tulistuttamana.
+
+"Höh, minä — muuten — en ole suinkaan huolissani. Valitan, että sain
+teidät noin loukkaantumaan, — eihän koko asia kuulu minuun. Kyllähän
+minä sen verran ymmärrän, — hyvinkin, — minä vain ajattelin, — kun
+te ette ole näinä kahtena vuotena ollut — ette yhtään iltaa — ulkona
+yksinänne, niin minä ajattelin, — se oli vain ystävällinen kysymys,
+arvaattehan sen."
+
+Hän nousi pöydästä ja työnsi kämmenellään ruuanjätteet lautaseltaan
+likasankoon, jatkaen ilmeisesti nenästyneenä:
+
+"Tietenkään se ei ole minun asiani, enkä minä pyri — en ollenkaan! —
+tutkimaan teidän töitänne enkä teidän polkujanne. Sen minä voin sanoa
+ja niin minä sanonkin."
+
+"Mutta vaivasihan teitä uteliaisuus?" suostutteli Janet
+
+"Minua? Uteliaisuus? Hyvä on! Luulinpa, että siitä te minua viimeiseksi
+syyttäisitte. Minulla on yllin kyllin pohtimista omissa huolissani,
+joutaakseni seulomaan muiden asioita. Vai utelias! Minä!?" Hän nauroi
+sellaisen oletuksen mahdottomuutta, ja ryhtyi pesemään ruoka-astioita,
+kolistellen ja meluten tavallista enemmän.
+
+"No, sittenhän ei maksa vaivaa suuttua siitä," sanoi Janet.
+
+Mrs. Hewson viskasi kupin ja teevadin korkean lautaskeon päälle
+helinällä, joka hyvin ilmaisi hänen mielialansa.
+
+"En minä ole suuttunut!" sanoi hän posket kuumottavina.
+
+"Valitan", jatkoi Janet kuivasti; "luulin teidän suuttuneen. Jos
+elämässä mikään on alhaista, niin sanoisin sellaiseksi ainakin niiden
+ihmisten kiukuttelua, jotka eivät saa tyydytetyksi uteliaisuuttaan
+lähimmäistensä puuhien suhteen. Ettekö tekin ajattele samoin, mrs.
+Hewson?"
+
+"En tiedä; en ymmärrä niitä asioita. Ne ovat liian apsakrisia minun
+älylleni."
+
+"Vai niin? Ja minä puhun kuitenkin hyvin yleisestä inhimillisestä
+heikkoudesta. Mutta hyvä on, — kuulkaas, jos minä epäilisin teidän
+kiusaavan mieltänne pohtimalla meidän asioitamme, — tiedänhän,
+luonnollisesti, että te ette niistä välitä, te kun olette järkevä
+ihminen, — niin minä lähtisin talosta, viipymättä enää hetkeäkään. Ja
+saman tekisivät muutkin."
+
+Mrs. Hewsonin palavat posket lennähtivät aivan kalpeiksi.
+
+"Mutta tepä sanoitte, että minä olen utelias?"
+
+"Oh, niin; sehän oli vain pilaa! Sally, eikö sinun pitäisi ottaa
+mukaasi ulko-oven avain sen varalta, että sattuisit viipymään. Voitteko
+lainata miss Bishopille avaimen, rouva Hewson?"
+
+"Tietysti; aivan varmaan. Menen hakemaan sen."
+
+Kun hän oli lähtenyt, purskahtivat tytöt nauruun. Sally väitti, että
+Janet oli ihmeteltävä.
+
+"Hän ei enää toistamiseen sotkeudu meidän asioihimme," sanoi tyttö.
+"Minä en olisi pystynyt hoitelemaan häntä tuolla tavoin."
+
+"Etpä tietenkään."
+
+"Mutta miksikä en? Ei minua olisi pelottanut otella hänen kanssaan,
+mutta minä yksinkertaisesti en olisi keksinyt niin sopivia sanoja; ja
+miksikä en?"
+
+"Siksi, että sinua ei ole luotu taistelijaksi, — sinut on luotu
+sellaiseksi, jonka puolesta otellaan; kuten mr Arthur tavallaan
+kamppailee, ja kuten se mies, jota sinä illalla menet kohtaamaan,
+taistelee sinun tähtesi."
+
+Sally katseli ihmettelevänä eteensä. "Luuletko, että osat elämässä
+todellakin ovat jaetut siten?"
+
+"Olen varma siitä."
+
+"Mutta miksikä? Minkätähden, esimerkiksi, sinut sitten on luotu
+taistelijaksi?"
+
+"Ethän vaatine minua selittämään Kaikkeuden arvoituksia."
+
+"En ymmärrä, miten tämä olisi niin kovin arvoituksellista."
+
+"Joka tapauksessa niin on laita. En tiedä, mistä nämä oikut johtuvat, —
+en paremmin minä kuin kukaan muukaan, vaikka monet hankkivat itselleen
+sievät tulot, väittämällä ymmärtävänsä ja tietävänsä. Multa on ihan
+selvää, että ihmiset syntyvät eri tarkoituksiin; ja se tieto riittää
+minulle."
+
+"En huomaa, miksikä se olisi niin selvää," väitti Sally itsepintaisesti.
+
+Janet seisoi loitolla pöydästä, ja nyt hän levitti käsivartensa —
+ohuet, lihattomat käsivartensa. Tässä liikkeessä oli itsetiedotonta
+draamallisuutta. Ja kuitenkin Janet kai viimeksi kaikista ihmisistä
+olisi taipunut näyttelemään.
+
+"No niin, _katsele_ minua," sanoi hän.
+
+Sally katseli vain hänen silmiinsä, ja sanoi värähtelevin huulin: "Sinä
+puhut turhia. Et voi tietää, milloin minunkin täytyy otella; etkä
+tiedä, kuka ottelee — jolloinkin — sinun tähtesi."
+
+Janet sipaisi hänen pyöreitä, lämpimiä poskiaan pitkillä ja
+herkkätuntoisilla sormillaan. "Se ei tapahdu koskaan," sanoi hän, "ei
+koskaan — koskaan. Minä suoraan tiedän sen; tunnen sen täällä." Hän
+laski käden rinnalleen. "Ja minä haluankin taistella itse, minä tunnen
+tarvetta siihen sisimmässäni. Ja minä iloitsen, kun vain _saan_ otella;
+siinä, minä luulen, onkin hyvitys."
+
+Mrs Hewson toi avaimen ja jätti sen Sallylle, tarkaten tyttöä pitkin
+katsein, tämän poistuessa keittiöstä.
+
+
+
+
+X LUKU.
+
+
+Madame, ravintolan isännän puoliso, seisoi aivan sisäänkäytävän suulla,
+alttiina toivottomaan tervetulleeksi jokaisen, ken vain aukaisi
+ravintolan oven. Kun hän näki Traillin, kirkastuivat hänen pyöreät,
+hyväntahtoiset ranskalais-kasvonsa; ja hänen silmissään kuvastui
+vilpitön mielihyvä, kun ne tarkastelivat Sallya, joka astui sisälle
+Traillin seurassa.
+
+"Bon soir, Monsieur; bon soir, Madame." ["Hyvää iltaa, herra; hyvää
+iltaa, rouva."]
+
+Tuokoon monsieur seurassaan ravintolaan kuinka monta ja erilaista
+naista hyvänsä yhden ainoan viikon kuluessa, on jokainen niistä madame;
+ja jokaisesta heistä tämä ranskalainen emäntä sepittää mielessään
+romaanin, näin ilahuttaen sydäntään nyt, kun hänen omat romaaninsa ovat
+jo ammoin sitten eletyt.
+
+"Hyvää iltaa," tervehti Traill. "Toivon, että liikkeenne edelleenkin
+menestyy hyvin?"
+
+"Kyllä, herra; kiitos! Me olemme tyytyväisiä."
+
+Vieraat laskeutuivat alempaan kerrokseen kapeita portaita myöten, joita
+yhä kavensivat käänteihin asetetut kukkakoristeet. Traill aukaisi oven
+pieneen ja valoisaan, kultakoristeisin paperein verhoiltuun huoneeseen,
+jonka seinillä riippui lukemattomia, ahdinkoon joutuneiden taiteilijain
+— enimmäkseen ranskalaisten — maalauksia, ostetut muutamalla markalla
+tahi maksetut lämpimällä aterialla taikka viinatilkalla. Täällä
+toivotti pieni tarjoilijatar, Berthe, heidät jälleen tervetulleiksi.
+
+"Bon soir, Monsieur; bon soir, Madame."
+
+Sallysta tämä tuntui siltä kuin käki olisi hypähtänyt esiin kellosta,
+kukkuakseen pienen, hupaisan laulunsa joka neljännekseltä.
+
+Huoneen jokaisessa kulmassa oli vitivalkealla liinalla katettu
+pieni pöytä, ja jokaisella pöydällä oli kapea maljakko täynnään
+chrysanthemum-kukkia. Pieni tarjooja kysyi, minne he haluavat istuutua.
+
+Traill neuvotteli Sallyn kanssa. Tyttö tunnusti, että hänestä
+kaikkialla oli yhtä miellyttävää. Nykyisessä mielentilassaan hän oli
+altis ihastumaan kaikkeen. Tämä ulkomaisen tunnun täyttämä ympäristö
+ikäänkuin kohotti hänet kaiken paikallisen ja ajallisen yläpuolelle.
+He istuutuivat porraskäytävän alle, jossa Traillin pää melkein hipasi
+jyrkästi viettävään kattoon hänen yllään.
+
+"No niin, mitä te haluaisitte nyt saada?" kysyi hän Sallyltä. Berthe
+seisoi heidän vieressään, odottaen kärsivällisesti; hän koetti
+parhaillaan tutkia niitä lukemattomia yksityiskohtia, jotka yhdessä
+muodostivat madamen puvun.
+
+"Minä tyydyn kaikkeen."
+
+"No niin, tilaammeko escargotia?"
+
+"Mitä se on?"
+
+"Etanaa."
+
+Sally puisti päätään hymyillen. Berthe naurahti.
+
+"Monsieur pilailee, hän ei söisi escargot'a itsekään."
+
+Tyttö hymyili Sallylle, — hymyä, joka herättää luottamusta ja lähentää
+ihmisiä toisiinsa. Se ei ollut samanlaista hapanta, vääristelevää
+murtamista, jota tässä maassa sanotaan hymyilyksi.
+
+"Kuinka te olette keksinytkään tällaisen rakastettavan pikku pesän?"
+kysyi Sally, kun ranskatar oli poistunut, saatuaan Traillin määräykset.
+
+Traill nojasi kyynärpäätään pöytään ja katseli tyttöä, — hänen silmänsä
+ikäänkuin hyväilivät tytön kasvojen jokaista piirtoa, ja viimein ne
+pysähtyivät hänen silmiinsä, vangiten niiden katseen.
+
+"Sattumalta," vastasi hän. "Pistäydyin kerran ovesta sisälle,
+tulin alas portaita, näin nämä pienet pöydät kukkamaljakkoineen ja
+tahrattomine ruokaliinoineen, kuulin Berthen iloisen tervehdyksen, 'Bon
+soir, Monsieur,' ja istuin aterioimaan. Siitä on nyt kulunut vuosi ja
+puolen toistakin. Senjälkeen minä olen ylipäänsä aterioinut täällä
+kolmasti viikossa."
+
+"On ihanaa elää miehenä," huokasi Sally.
+
+"Miksikä?"
+
+"Oh, en tiedä tarkoin. Te voitte tehdä mitä tahdotte, syödä missä
+haluatte, kulkea tällaisilla löytöretkillä, tarvitsematta koskaan
+ajatella, minkälaisen käsityksen ihmiset mahtavat saada teistä."
+
+Traill nojautui tuolinsa selkälautaa vastaan ja hymyili tytön
+mietteille. "Emme suinkaan me voi tehdä kaikkea, mitä todella haluamme.
+Sinä iltana, kun minä osuin tänne, ei minun aikeeni toki ollut lähteä
+tänne syömään. Ei se ateria tuntunut miltään suurenmoisen vapauden
+hedelmältä. On olemassa sellaista, minkä saavuttamisesta minä voisin
+antaa koko maailman, mutta jota minä en voi yrittääkään saavuttaa,
+— minulla ei ole vapautta sen vertaa. Jos te tarkoitatte vapaudella
+sitä, että saatte tulla ja mennä minne ja milloin vain haluatte, niin
+mitä luulette sellaisesta vapaudesta hyötyvänne?" Hän jälleen hymähti
+tytölle: "Mitä te sillä tekisitte?"
+
+Sally ihmetteli, mitä Janet Hallard mahtaisi vastata tähän. Hän
+aprikoi, mitä hän itse olisi sanonut, jos mr Arthur olisi esittänyt
+tällaisia ajatuksia. Luultavasti — epäilemättä — hän olisi vastustanut
+koko käsitystapaa. Mutta Traillille hän ei vastannut mitään, — hän
+tunsi, että mies pohjaltaan oli oikeassa; Minkätähden? Sitä hän ei
+osannut selittää.
+
+"Te ette siis suo naiselle vapautta?" kysyi hän viimein.
+
+"En, — en sellaista vapautta, josta nainen alituisesti puhuu. En
+hyväksy koko sitä vapauden käsitystä, jota suffragetti-häpäisijät
+takovat kanssasisarensa aivoihin."
+
+"Tekisi mieleni tutustuttaa teidät ystävääni, miss Hallardiin," sanoi
+Sally.
+
+"Miksikä niin? Kuka miss Hallard on? Mitä hän on?"
+
+"Hän on taiteilija. Minun huonetoverini."
+
+"Minkätähden te haluaisitte tutustuttaa meidät?"
+
+"Haluaisin kuulla teidän väittelevän keskenänne. Hän ajattelee ihan
+päinvastoin kuin te. Hänen mielestään —"
+
+"Minä en väittele koskaan naisten kanssa," keskeytti hänet Traill.
+
+"Te halveksitte meitä niin syvästi?" Hän koetti sanoa tämän
+leimuavasti, — terästäen katsettaan ja puristaen huulensa jäykäksi,
+ohueksi viivaksi.
+
+"Naisia? En, — päinvastoin." Tytön silmäykset eivät näyttäneet
+säikyttävän häntä. "Mutta jos te haluatte, että teitä arvioitaisiin
+miehinä, no niin... Ohi kyllähän te voitte leikata tukkanne lyhyeksi
+ja pukeutua miesten vaatteisiin. Mutta silloin minä en pidäkään teitä
+naisina. Naista minä voin rakastaa, mutta, taivaan nimessä, — minä en
+voi väitellä hänen kanssaan."
+
+Hän nojautui taaksepäin, salliakseen Berthen asetella lautaset heidän
+eteensä pöydälle, ja Sally tarkasteli tällöin hänen kasvojaan. Ne
+olivat lujapiirteiset korkeine poskipäineen, joiden alta selvästi
+näkyvät vaot kaartuivat kohden leukaa. Harmaat silmät eivät näyttäneet
+syviltä tahi ilmeikkäiltä, mutta niiden katse oli järkkymätön. Otsa
+oli leveä ja tasainen, mutta ei korkea. Leuka oli kulmikas ja ylähuuli
+pitkä. Toinen suupieli kaartui hiukan ylöspäin, tavalla, joka ilmaisi
+taipumusta pikemminkin ivaan kuin huumoriin; ja itse huulet olivat
+ohuet ja kiinteät, — aivan kun niillä olisi voinut veistää purevan
+kärjen jokaiseen sanaan, minkä ne päästivät kuuluviin, jos mies vain
+tahtoisi.
+
+Sallya nämä kasvot samalla sekä peloittivat että lumosivat. Hän ei
+voinut irroittaa niistä katsettaan. Hänen mieleensä ne painuivat
+syvimmin sen ilmeisinä, kuin olisi niillä levännyt hieno, ylimielisen
+ivallinen hymy, — mutta toisinaan näissä harmaissa silmissä ja kasvojen
+jokaisessa piirteessä välähti ilme, joka kosketti tytön sydämen arimpia
+kieliä. Silloin hän tunsi itsensä orjattareksi, ja jos maailma olisi
+ollut hänen käsissään, hän olisi lahjoittanut sen ilomielin tälle
+miehelle, tuntien sittenkin antaneensa liian vähän.
+
+Traill kohotti katseensa lautasestaan, — "Miksikä te ette syö?" kysyi
+hän.
+
+Tyttö naurahti hiljaisesti, ja totteli oitis kuin lapsi.
+
+"Onko mr Arthur puhunut teidän kanssanne nyt myöhemmin?" jatkoi Traill.
+
+Sally epäröi hetken, sitten hän vastasi myöntäen.
+
+"Milloin?"
+
+"Maanantai-iltana."
+
+"Ah, niin — samana päivänä, jolloin me söimme yhdessä aamiaisen?"
+
+"Niin."
+
+"Mitä hän puhui?"
+
+Tyttö epäröi jälleen.
+
+"Mikä minut oikeuttaa näin kuulustelemaan teitä, — vai mitä?" jatkoi
+Trailll, ennenkuin tyttö ehti vastata mitään. "Sitenhän te mietitte,
+eikö totta? Tietenkään minua ei oikeuta mikään, — ellei kenties
+harrastukseni. Te aiheutitte tämän harrastuksen, tiedättehän, mutta
+sittenkin minä pyydän sitä anteeksi. Berthe!"
+
+"Kyllä, — herra."
+
+"Maquereaux grillés; ja lisäksi jotakin juotavaa."
+
+"Alexandre!"
+
+"Mitä hän tuolla tarkoittaa?" kysyi Sally.
+
+"Hän kutsuu Alexandrea, viinuria, joka juoksee kadun toiselle puolen —
+tottelevasti mutta perin hitaasti — ostamaan viiniä meidän rahoillamme.
+Täällä heillä ei ole tarjoiluoikeuksia."
+
+Alexandre tuli näkyviin, kädessään suuri, punertavan värinen pahvilevy,
+johon kokonainen sanomalehti näytti olevan liimattu. Se oli numeroitu
+viiniluettelo. Traill katsahti siihen ja ilmoitti samassa tuokiossa
+haluamansa lajin numeron.
+
+"Pyydän anteeksi," toisti Traill, kun viinuri oli kadonnut.
+
+"Se on tarpeetonta," sanoi tyttö pikaisesti. "Ymmärrän, että te olette
+hyvin ystävällinen, kun kiinnytte sellaisiin vähäpätöisyyksiin. Ja minä
+luulen" — hänen katseensa harhaili pitkin huonetta —, "minä luulen,
+että olisin kertonut teille kaiken pyytämättännekin."
+
+"Miten niin?" Traill kumartui hiukan eteenpäin.
+
+"En tiedä Siksi, että haluan kertoa, luulen."
+
+Hänen katseensa vaipui, — hän ei rohjennut kohottaa silmäluomiaan,
+tuntiessaan miehen tarkastelevan häntä läpitunkevin katsein. Tänä
+lyhyenä hetkisenä, äänettömyydessä, heidän ajatuksensa risteilivät ja
+koskettivat toisiaan. Traill ikäänkuin kyyristyi tuolillaan ja hapuili
+sokeasti jotakin käsiinsä, tarttuen ensimmäiseen esineeseen, minkä
+hänen sormensa tapasivat.
+
+"Katsokaahan tätä veistä," sanoi hän värittömästi, näyttäen tytölle
+pöytäveitsen kahvaa. "Oletteko nähnyt koskaan tuollaista veitsenpäätä?
+Se on käyristynyt pestessä." Luinen kahva oli kiertynyt kuin oinaan
+sarvi. "Minä osun saamaan tämän tavallisesti kerran viikossa. Tällä
+hetkellä se on jo vanha ystävä."
+
+Sally katsahti veistä, kyeten tuskin erottamaan sitä. Hänen mielensä
+läikehti syvinä ja väkevinä aaltoina, ja hänen silmiään hämärsi.
+Traill näki, kuinka hän koetti pakottaa suunsa hymyilemään, ja tytön
+melkein lapsekas alttius ja herkkyys vaikutti hänen vereensä kuin hidas
+mutta vastustamaton myrkky. Se liukui aste asteelta syvemmälle hänen
+suoniinsa, levittäen tulta ja poltetta ympärilleen.
+
+Alexandre tuli jälleen sisään, tuoden viinin ja täyttäen heidän
+lasinsa. Kun viinuri oli poistunut ja Berthe oli tuonut pöytään uuden
+ruokalajin, kysyi Traill tyyntyneempänä:
+
+"No niin, mitä siis mr Arthur sanoi?"
+
+Sallyn katse tuntui kiittävän häntä tästä rohkaisusta ja tyttö hymyili
+vapautuneesti, sanoessaan.
+
+"Hän kysyi, olinko minä jo päättänyt."
+
+"Päättänyt suostua hänen vaimokseen?"
+
+"Niin."
+
+Traill silmäili häntä kysyvästi, ja kun tyttö ei jatkanut, sanoi hän:
+
+"Ja te? Mitä te vastasitte?"
+
+Hänen äänensä oli luja, ja hänen sanojensa jokainen tavu oli lausuttu
+tyynesti ja selvästi, mutta kuitenkin, — turhaan mies koetti salata
+tytöltä, kuinka hän odotti tämän vastausta. Sally tunsi hänen mielensä
+värähtelevän tämän tyynen sävyn ja lujan äänen kätkössä.
+
+"Oh, minä sanoin, etten voi; sanoin sen olevan mahdotonta. En rakasta
+häntä, — en voisi koskaan rakastaa häntä. Kuinka voisin suostua
+sellaiseen, vain saadakseni kodin? Minkälainen koti siitä tulisikaan!"
+
+Siinä oli hänen elämäntunnustuksensa. Hän kohotti rakkauden kaiken
+yläpuolelle, — kohotti sen alttarille, jonka edessä ihminen polvistuu
+hartauteen, äänettömästi liikkuvin huulin ja sydämessään uhrautumisen
+pyhä tarve. Rakastavan naisen koko elämän tarkoitus on vain antaa,
+antaa ja antaa, pidättämättä mitään, ajattelematta mitään ja unohtaen
+kaiken. Tällaiseksi Sally tunsi rakkauden, — ja mr. Arthurille ei
+hänellä ollut mitään annettavaa.
+
+"Mitä hän sanoi?" kysyi Traill. Mies ei koskaan voi olla ajattelematta
+kuinka kilpailija, jonka toiveet ovat murskatut, alistuu kohtaloonsa, —
+narrin vaiko miehen tavoin. "Mitä hän sanoi?" toisti mies jälleen.
+
+Sallyn mielessä välähtelivät muistot kirjavina kuin taikapelin luvut.
+Hän näki uudelleen mr. Arthurin ilmeen, kun he erosivat ovella; hän
+muisti äänet, joita he Janetin kanssa olivat kuulleet seinän toiselta
+puolen; hänen mielessään vilahtivat mr. Arthurin kasvot sellaisina kuin
+hän oli nähnyt ne aamuin, heidän viimeisen kohtaamisensa jälkeen; ja
+tyttö muisti, ettei mr. Arthur ollut viipynyt kotona ainoanakaan iltana
+siitä saakka.
+
+"Hän ei sanonut paljoa, mutta minä tiedän, että hän oli suruissaan."
+
+"Mitenkä sen tiedätte?"
+
+Niin, kun hän tuli sisään samana iltana, sitten myöhemmin — tytöstä
+tuntui mahdottomalta jatkaa. Hän katsahti ikäänkuin vedoten Trailliin,
+toivoen tämän ymmärtävän hänet sanoitta.
+
+"Juovuksissa?" kysyi Traill.
+
+Sally nyökkäsi.
+
+"Mies raukka!" Hänen kasvoillaan häilähti tuhansien, hämärästi
+koettujen aavistusten luoma varjo.
+
+"Teidän mielestänne minä siis menettelin julmasti?"
+
+"Ette; sitä en ole sanonut."
+
+"Mutta ajattelette?" Tytön ääni oli kiihkeä, pakottava.
+
+"En, en; en, rakas lapsi. Ettehän voinut menetellä toisin."
+
+"Mutta te säälitte häntä? Pahoittelette hänen vuokseen?"
+
+"Kiellättekö minua säälimästä? Minä kuvittelin olevani hänen
+asemassaan, tuntevani samaa, mitä hänen on täytynyt tuntea. Jos
+seulotte tämän ajatuksen puhtaaksi, huomaatte, että minä sanoin
+oikeastaan omasta itsestäni: mies raukka!" Hän nauroi, katsellessaan
+tytön ilmeitä. "No niin; nyt," jatkoi hän, "me olemme jo aterian
+puolimatkassa, emmekä vielä ole puhuneet sanaakaan siitä, niihin täältä
+lähdemme. Mitä te ehdotatte?"
+
+"Minä en tosiaan pidä väliä, — mihin hyvänsä."
+
+"Kah, tepä sitten ette milloinkaan auta minua."
+
+Sally nauroi tyytyväisenä. "Minä olen huomannut parhaimmaksi jättää
+kaiken teidän varaanne."
+
+"Ettekä ole pettynyt?"
+
+"En todellakaan!"
+
+"No hyvä. Nyt minä en julista mitään lopullista, purkamatonta päätöstä;
+minä vain ehdotan —"
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Minä asun Regent kadulla —"
+
+"Tiedän sen. _'Kuka kukin on?'_ väittää siten, — minä vilkaisin siihen
+samana päivänä kuin me tapasimme toisemme aamiaislunnilla."
+
+"Kas niin, te halusitte nähdä, olinko sanonut teille totuuden?"
+
+"En, en tietenkään! Miksikä ajattelette, että minä olisin epäillyt?"
+
+"Monet naiset olisivat —"
+
+"Minä en!"
+
+Hohde, joka välähti hetkeksi miehen kasvoille, rauhoitti tyttöä. Traill
+hämmästeli hänen avointa mieltään; se oli kirkas ja vapaa kuin lapsen
+sielu.
+
+"Mitä te aioitte ehdottaa?" kysyi Sally, kun mies katseli häntä
+äänetönnä.
+
+"Ehdotan, että lähdemme minun asuntooni; siellä voimme istua ja
+puhella. Me voimme keittää kahvia siellä; minä näytän teille, kuinka se
+käy päinsä."
+
+Hän koetti sanoa tämän nopeasti, merkityksettömästi ja luonnollisesti;
+aivan kuin hän ei olisi sitä ennakolta miettinytkään. Tyttö ei
+huomannut siinä mitään pakotettua, mutta Traillin kasvot kuumenivat,
+hänen tarkatessaan omia sanojaan.
+
+"Se olisi viehättävää," sanoi tyttö vilpittömällä mieltymyksellä.
+
+Mies kuvitteli, että hän on Lontoon keskellä löytänyt tuntemattoman
+maan, ja tämä löytö sai hänet hetkeksi hämmästymään. Hän ei ymmärtänyt,
+kuinka sokeasti tyttö luotti häneen ja hänen jalouteensa, — kuinka
+"Aspley Manor" ja "Sir ['sir' Merkitsee engl. aatelisarvoa] William
+Hewitt Traill, C.B." olivat juurruttaneet tyttöön käsityksen, että
+hänen täytyi olla gentleman, kauttaaltaan hieno, ylevämielinen mies.
+Sally tunsi omalla tavallaan maailmaa riittävästi, tietääkseen sen
+vaaralliseksi, mutta Traillia hän ei voinut rinnastaa sen maailman
+kanssa.
+
+Mies ei tätä ymmärtänyt, ja sydämensä pakotti häntä varottamaan tyttöä.
+
+"Minä en nyt tahdo sanoa mitään omasta itsestäni; en puhu sen hyväksi,
+enkä sitä vastaan", alkoi hän. "Minä pyysin teitä luokseni, ja minä
+todella iloitsen, kun tulette. Mutta te olisitte narrimaisempi kuin
+sanoin voidaan kuvata, jos te eroituksetta suostuisitte jokaisen miehen
+— samanlaiseen ehdotukseen."
+
+"Minä tiedän sen hyvin," vastasi Sally varmasti.
+
+"Mutta te tulette?"
+
+"Kyllä; minähän jo lupasin."
+
+"Mikä saa teidät hyväksymään tämän poikkeuksen?"
+
+"Tiedänhän, että te olette gentleman; teidän täytyy olla ritarillinen.
+Minä luotan teihin ehdottomasti."
+
+Nämä sanat jäivät soimaan miehen sydämeen ja ne värähdyttävät pohjiaan
+myöten hänen koko olemustaan.
+
+
+
+
+XI LUKU.
+
+
+He kulkivat äänettöminä halki Sohon kapeiden katujen, ohjaten
+suuntansa Saftesbury Avenuen lehtokujaan. Poiketessaan sen toiselle
+puolen Traill otti kevyesti tytön käsivarren kainaloonsa, suojaten
+häntä kadun tungoksessa. Sally hiljaisesti värähti, tuntiessaan
+hänen kosketuksensa. Milloinkaan ennen tyttö ei ollut kokenut näin
+kauttaaltaan valoisaa, onnellista mielentilaa. Mikään ei kaivannut
+selityksiä. Hän ei millään tavoin pyrkinyt määrittelemään tahi edes
+käsittämään tuntemuksiaan. Oli samanlaista kuin keväällä, auringon ensi
+kertaa lämmittäessä maailmaa talven jäljiltä: me annamme sen hyväillä
+itseämme, uppoamme sen elähyttävään valoon, emmekä kysele mitään.
+
+Mutta Traillin oli työläs päästä sisäiseen tasapainotilaan. Tyttö
+oli sanonut häntä ritarilliseksi; mutta aikoiko hän nyt menetellä
+gentlemanin tavoin? Sally oli pudottanut vaakakuppiin rajattoman
+luottamuksensa ja uskonsa; minkä painon voisi nyt _hän_ laskea
+toiseen, saadakseen vaa'an kohoamaan tasapainoon? Traill etsi ja etsi
+ajatuksistaan ja sydämestään, mutta hän ei löytänyt mitään, mikä olisi
+vastannut tytön uskon suunnatonta painoa, — ei niin mitään!
+
+Miehen ja naisen välisessä ikuisessa kamppailussa ei mikään tee
+miestä niin aseettomaksi kuin vilpitön, luottava vetoaminen hänen
+kunniallisuuteensa ja ritarillisuuteensa. Siihen saakka kuin Sally oli
+sanonut yksinkertaiset, viattomat sanansa: "Tiedän, että te olette
+gentleman," oli Traill käsittänyt suhteensa häneen samanlaiseksi
+kuin muihin naisiin, joiden kanssa hän oli ollut läheisissä ja
+tutunomaisissa suhteissa, ajattelematta sen enempää niiden päättymistä.
+Mutta tytön luottamus herätti hänen paremman minuutensa eloon, ja nyt
+hän tunsi olonsa rauhattomaksi, — hän tunsi olevansa tämän pienen
+konekirjurin armoilla.
+
+Tällaisen mielentilan valtaamana, aseettomana, avuttomana, kaikkia
+mahdollisuuksia punnitsevana Traill saapui tytön seurassa asuntonsa
+portaille. Silloin hän teki päätöksensä. Tämän kerran hän päästäisi
+Sallyn asuntoonsa, — tämän kerran, mutta sitten ei enää milloinkaan.
+Hän tunsi omat vaistonsa, eikä hän tohtinut luottaa niihin. Mutta jos
+kerta tyttö uskoi hänet kunnialliseksi mieheksi, niin hänen täytyi
+osoittaa tälle, ettei hän ollut erehtynyt. Tämä on inhimillistä.
+Me käyttäydymme ihmisiä kohtaan sen käsitystavan mukaisesti, minkä
+he ovat omaksuneet meistä. Senvuoksi sinun on viisainta ajatella
+lähimmäisestäsi hyvää. Mutta jos sanot toiselle vasten hänen kasvojaan,
+että hän on koira, niin sinä saat hänestä koiran kimppuusi.
+
+"Nämä portaat ovat onnettoman pimeät," sanoi Traill. "Minä raapasen
+tulen tikkuun."
+
+Sally odotti, sydämensä läpättäessä, ja kuuli rikkitikunpään
+raapaisevan portaiden kädenpuuhun. Valo leimahti, ja Traill kohotti
+palavan tikun päänsä ylle, lähtien edeltä astumaan portaita ylös,
+muodottomien varjojen häälyessä äänettömien aaveiden tavoin hänen
+ympärillään. Tyttö seurasi heti hänen jäljissään.
+
+"Minä olen ennen asunut yläkerroksessa," puheli Traill, "mutta
+toissapäivänä minä muutin alas ensimmäiseen kerrokseen. Huoneissa ei
+ole sanottavasti eroa, mutta minusta alkoi tuntua ikävältä kavuta neljä
+porraskertaa ylöspäin tällaisessa valaistuksessa." Hän muisteli naista,
+joka viimeksi oli kulkenut näitä portaita hänen seurassaan ja vertaili
+hänen elämäänsä, sen onttoa, hirmuista tyhjyyttä tämän nuoren tytön
+luottavaan elämänuskoon. Tämä rinnastelu sai hänet värisemään.
+
+"Nyt," sanoi hän, laskien kätensä oven kahvalle ja kääntyen
+väkinäisesti hymyillen tyttöön päin, — "nyt olemme perillä. Pyydän
+teitä muistamaan, että me nyt käymme tavalliseen poikamiehen asuntoon,
+— ei siellä ole mitään pehmeitä sohvapieluksia, ei komeita kuvastimia,
+eikä mitään. Jos te hennoisitte seistä tässä vielä hetken, niin minä
+sytyttäisin sisällä kynttilät. On parempi, kun näette kaiken täydessä
+valossa yhdellä kertaa, tarvitsematta odotella, kunnes huone vähitellen
+kasvaa eteenne sitä mukaa kuin minä tulitikkuineni ehdin kierrellä sen
+nurkissa valoja sytyttämässä. Tahi onko tämä teistä kiusallista?"
+
+"Minusta? Ei toki, ei vähääkään!" Sally nauroi ja kääntyi selin
+oveen, katsellen alas hämärään porraskäytävään, josta he äsken olivat
+nousseet. Hänen sydämensä läpätti yhä, sykkien täynnään jännitystä ja
+aavistelevaa odotusta. Hän tiesi voivansa luottaa ritarillisen miehen
+kunniaan, mutta samalla häntä värähdytti ajatus, että hän leikki nyt
+tulella. Kuitenkin, — kuinka vaaraton se tuli olikaan! Se ei ollut
+mikään torille pystytetty rovio, jossa sielu, kunnia, neitseen elämä
+kärventäisivät siipensä. Ei! Se oli vain lämmittävä valkea, joka
+tyynnyttää ja tuudittaa sydämet rakkauden ylimaailmalliseen onneen.
+Tarvitsiko hänen peljätä näin suloisen tulen loistetta? Ei; hänen
+sydämessään ei ollut pelon värähdystäkään; mutta hänen suonensa
+sykkivät rajusti; hän tunsi niiden lyönnit koko ruumiissaan.
+
+"No niin, — nyt toivon teidän tulevan sisälle!" kutsui Traill, avaten
+oven selälleen ja päästäen Sallyn ohitseen sisään.
+
+Tyttö kulki muutaman askeleen eteenpäin, ja pysähtyi sitten,
+katsahtaen ympärilleen. Huoneessa ei näkynyt merkkiäkään ylellisyyden
+tavottelusta; mutta se näytti Sallysta häikäisevän loistokkaalta
+kynttiläin kirkkaassa valossa, joka sadoin välkähdyksin heijasteli
+raskaiden, messinkisten jalustain kirkkailla pinnoilla. Sisustan karu,
+melkein ankara tyylikkyys loi huoneeseen erikoisuuden leiman, jonka
+veroista Sally ei ollut ennen osannut kuvitellakaan.
+
+Traill johdatti tyttöä ympäri huonetta äänettömänä, pidättyneesti
+hymyillen. Seinillä oli väritettyjä sekä värittömiä kuvia, jotka
+näyttivät kaikki esittävän nyrkkitaistelijoita, — tuntui siltä kuin
+nyrkkitaistelu olisi ollut Traillin ainoa elämänharrastus. Ei, tuossa —
+kirjakaapin vieressä — oli pieni miniatyyrimaalaus, joka kuvasi tyttöä;
+nuorta tyttöä, jonka kauniit suortuvat liehuivat vapaasti hartioilla.
+Sally tunsi sydämensä jyskytyksen vaimenevan hiljaiseksi kuiskeeksi,
+kun hän näki tämän kuvan; hänen verensä jäähtyi, ja kylmä, usvainen
+henkäys tuntui lehahtavan hetkeksi hänen kasvoilleen.
+
+"Kas niin," sanoi Traill hymähtäen, "pidätte asuntoani varmaan kolkkona
+ja epämukavana?"
+
+Sally kääntyi häneen päin, koettaen tukahuttaa äkillisen, jäytävän
+pelkonsa ja epäluulonsa.
+
+"Se on mielestäni viehättävä," sanoi hän koruttomasti. "En ole koskaan
+ennen nähnyt mitään tämän veroista."
+
+"Te ette kaipaa pieluksia ja muita pehmeyksiä, tunteaksenne huoneen
+kodikkaaksi?"
+
+"En; oh, en! Ne vain turmelisivat tämän kokonaisvaikutuksen. Ihminen
+tarvitsee viihtyäkseen 'ympäristön', eikä pieluksia. Täällä on
+kodikasta."
+
+Traill katsahti tyttöön melkeinpä kunnioittaen. Sitten hänen mieleensä
+valahti äkisti ihmeellinen hellyyden tunne. Hän kääntyi ympäri
+kantapäillään ja meni tulipesän luo.
+
+"Istukaa tänne," sanoi hän, "ja lämmitelkää sen aikaa kuin minä
+valmistelen kahvikeiton alkupuuhia. Ulkona on onnettoman kylmä, eikö
+niin? En ihmetteleisi, vaikka maa alkaisi jäätyä."
+
+Sally noudatti tottelevana hänen kehoitustaan ja istui tuolille,
+jonka Traill oli siirtänyt uunin eteen hänen varalleen. Mies kiiruhti
+pois, aukoen astiakaappeja ja laatikoita, ja ottaen esille kuppeja,
+teevateja, kerma-astian ja kahvikannun, kunnes tarvittavat esineet
+olivat kaikki pöydällä. Ja Sallyn katseet ryöstäytyivät kaiken
+aikaa, milloin hän vain ei peljännyt itseään tarkkailtavan, pieneen,
+seinällä riippuvaan miniatyyrimaalaukseen. Nyt hän oli lähempänä sitä
+ja hän saattoi selvemmin erottaa tytön kasvot. No tuntuivat hiukan
+muistuttavan hänen omia piirteitään. Hän näki kuvassa samat pyöreät
+posket, samanlaisen lapsekkaan pienen suun, nenän ja leuan, samanlaiset
+suuret siniset silmät. Tämän yhtäläisyydenkö vuoksi Traill olikin
+kiintynyt häneen, — sen vuoksi, että Sally muistutti tyttöä, jonka kuva
+oli hänen viileän ja ankaran ympäristönsä ainoana hempeämpänä läikkänä?
+
+Varmaankin hän nyt osasi oikeaan, ajatteli Sally edelleen.
+Raitiovaunussa Traill oli sanonut hänelle tuntevansa olonsa
+yksinäiseksi. Tämä tyttö kenties oli kaukana, ehkäpä toisessa maassa,
+ja kun Traill sitten oli nähnyt hänet, Sallyn, ja huomannut ketä hän
+muistutti, oli mies pyrkinyt hälventämään yksinäisyytensä tuntoa hänen
+läheisyydessään.
+
+Sally ei voinut moittia häntä sen vuoksi. Eihän Traill sillä
+tarkoittanut pahaa hänelle. Mutta tytön mielestä tämä oli kovaa;
+katkeruus kiertyi hänen sydämeensä. Ei ollut olemassa sitä tulta, jolla
+hän oli kuvitellut leikkivänsä!
+
+"Nyt alamme," sanoi Traill, jolla kahvivehkeet nyt olivat kunnossa...
+Kahvinkeitto on maailman yksinkertaisinta puuhaa, ja siksi juuri kaikki
+pitävät sitä niin lemmon tukalana. Ensinnäkin me panemme kattilan
+tulelle. Hän tasotteli hiiliä, saadakseen kattilan varmemmin pysymään
+pystyssä.
+
+"Olen mahdottomasti iloissani siitä, että huoneeni miellyttää teitä,"
+jatkoi hän sitten, ollessaan kumartuneena pesän suulla. "Olisin
+pahastunut, ellette olisi pitänyt tästä."
+
+"Minkä tähden?"
+
+"Niin, enpä tiedä. Ellette olisi pitänyt asunnostani, ette olisi
+pitänyt minustakaan. Tiedättehän jutun ystävästä ja hänen koirastaan."
+
+Sally koetti hymyillä. "Oh, pidän tästä tavattomasti. Tämä on
+mahdottoman erikoinen. Luulen, että te ette keksisi mistään pianoa mikä
+soveltuisi tähän sisustukseen?"
+
+Traillin mieli synkistyi hetkeksi. Piano! Hän kauhistui jo nimeäkin.
+
+"En; en mistään," vastasi hän.
+
+"Ehkäpä te ette pidäkkään musiikista?"
+
+"En, en vähääkään. Tekö pidätte?"
+
+"Ah, kyllä. Rakastan sitä."
+
+Sävy, jolla hän sanoi nämä sanat, lauhdutti Traillin kovaa ilmettä.
+
+"No niin, asia on niinkuin olla pitääkin. Nainen ei tule aikoihin
+ilman uskontoa eikä ilman musiikkia," huomautti hän. "Oletteko hyvin
+uskonnollinen?"
+
+"En tiedä tarkoin, mitä nyt ajattelette. Pelkään, että käyn tuskin
+milloinkaan kirkossa, ja siinä mielessä, luullakseni, en siis ole
+uskonnollinen. Mutta minä rukoilen aina joka ilta ja aamu."
+
+Traill hymyili hänelle ystävällisesti. "Se on oikein," hän sanoi;
+"kirkot eivät merkitse mitään. Minä en itse kyllä rukoilekaan, mutta
+arvelen, että se on sellainen uskonnollinen tapa, joka parhaiten kestää
+terveen järjen tarkastelut. Kiehuuko tuo kattila, vai kuinka? Näyttää
+melkein siltä. Oh, luonnollisesti minun olisi pitänyt arvatakin, että
+te olette uskonnollinen."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Muistattehan, kuinka te närkästyitte minun pilastani, kun vihjasin
+teille taivaanvaltakunnasta?"
+
+Tyttö nauroi hilpeästi tälle muistolle. Mutta hilpeys oli vain
+hetkellistä. Kääntäessään päätään hän näki jälleen seinällä riippuvan
+tytönkuvan silmät, jotka näyttivät tähystelevän suoraan häneen.
+Kysymyksiä tulvi hänen huulilleen, ja jokainen niistä ikäänkuin piteli
+hänen sydäntään kourassaan. Hän ei voinut estää niitä, — ne tahtoivat
+puhua.
+
+"Miksikä teillä on tuo miniatyyri, — niin erilainen kaikkien muitten
+rinnalla?"
+
+"Tuoko?" Mies käänsi päätään, tarkaten Sallyn katseen suuntaa, ja
+kiehuva kattila höyrysi hänen kädessään. "Se on kaunis, eikö totta?"
+
+He katselivat kumpikin pientä maalausta, — Traill suorasti ja
+vääjäämättä, — Sally silmäillen vuoroin kuvaa ja vuoroin miehen
+ilmeitä. Luonnollisestikin hän myönsi kuvan ihastuttavaksi. Kuinka hän
+olisi voinutkaan vastata toisin?
+
+Traill juoksutti kuumaa vettä siivilän läpi, johon kahvinjauhe oli
+siroteltu; täytti liemellä kattilan uudelleen ja sovitti sen jälleen
+liedelle kiehumaan. Sitten hän meni seinän lähelle, aivan maalauksen
+luo, ja katseli kuvaa kauvan ja tarkoin. Sally tarkasteli miestä
+sieraimet laajentuneina ja huulet kokoonpuristettuina. Tällä hetkellä
+mustasukkaisuus melkein tukahutti hänen muut tunteensa.
+
+"Tiedättekö, että hyvin monet piirteet tässä muistuttavat ihmeesti
+teidän omia kasvojanne?" kysyi Traill, kääntyen ympäri.
+
+"Oh, mutta hänhän on varsin kaunis," sanoi tyttö.
+
+"Ja te ette ole?" Mies palasi takaisin lieden ääreen, ja tarkasteli
+tyttöä ikäänkuin eritelläkseen hänen kasvojensa jokaista juonnetta. "Ja
+te, otaksun, siis ette ole?" toisti hän.
+
+Sally hymyili väkinäisesti. "Jos olisin, ei kai minun ainakaan sopisi
+puhua siitä. Mutta luullakseni en ole. Otaksun, etten ole ruma.
+Milloin olen loistavalla tuulella, uskon toisinaan senkin, etten
+ole edes vallan mitättömän näköinen. Mutta tämä tyttö on kaunis, —
+todella kaunis." Hänen silmänsä kiintyivät jälleen kuvaan, hänen näin
+sanoessaan.
+
+Traill nojautui eteenpäin ja laski molemmat kätensä sen tuolin
+sivukaiteille, jolla Sally istui. "Niin olette tekin," sanoi hän
+hiljaisesti. "Todella kaunis."
+
+Tyttö oli piiritetty. Hänen sivuillaan estivät Traillin käsivarret,
+ja edessäpäin hänen ruumiinsa, häntä karkaamasta, — vaikkapa hän
+olisikin halunnut rynnätä tiehensä. Sally koetti vastata tavanmukaiseen
+mairitteluun tavanmukaisella kiitoksella, hymyilemällä, mutta
+äänensävy, jolla Traill oli kohteliaisuutensa sanonut, ei tuntunut
+antavan aihetta näin kevyeen arviointiin. Sally käsitti sen, ja hänen
+hymynsä vaikutti pakotetulta ja luonnottomalta. Hän istui siinä
+vangittuna ja vallattuna, sydämensä levottomasti sykkiessä, kun hän
+aprikoi, oliko tämä mies, joka siinä puhui kohteliaisuuksia suoraan
+hänen kasvoihinsa ja jota hän tiesi rakastavansa, — oliko hän kenties
+sieluineen ja ruumiineen tämän toisen naisen vallassa, samoin kuin hän
+itse tunsi kaikkinensa kuuluvansa Traillile. Rakkaus, ja sen synnyttämä
+toivo, epäilykset ja mustasukkaisuus taistelivat hänen sielussaan
+ylivallasta; ja oli aivan kuin Traill olisi kyennyt lukemaan hänen
+sydämensä kuohuvat ajatukset, sillä hän ojentautui äkisti suoraksi ja
+sanoi, kääntyen toisaalle:
+
+"Tämä on minun sisareni kuva." Hänen oli vaikea pidättyä sulkemasta
+tyttöä lujasti syliinsä, eikä hän tohtinut enää katsoa häneen. Traill
+kumartui lieden ylle ja kohensi hehkuvia hiiliä kattilan ympärille.
+Tyttö oli sanonut häntä kummalliseksi mieheksi, — taivas siunatkoon
+hänen luottavaa sydäntään!
+
+
+
+
+XII LUKU.
+
+
+"Teidän sisarenne?" toisti Sally kuiskaten. Traill ei kääntynyt; hän
+ei nähnyt, kuinka tytön huulet vavahtelivat, kun hän kertasi nämä
+vapauttavat sanat.
+
+"Niin. Hän asuu maaseudulla, Buckinghamshiressä. Isäni luovutti
+maakartanon hänelle. Hän on naimisissa. Tämä kuva maalattiin silloin,
+kun hän oli kahdenkymmenen ikäinen."
+
+"Aspley Manorissa?"
+
+"Niin," Traill pyörähti pikaisesti ympäri. "Mistä te tunnette sen
+nimen?"
+
+"Te sanoitte erästä kirjaa juorulukemistoksi —"
+
+"Oh! 'Kuka kukin, on?' Tietysti", sanoi hän ja nauroi äänekkäästi, —
+"luonnollisesti; tehän kerroitte katselleenne sitä. Niin, Aspley Manor.
+Se on vanha, kaunis kartano."
+
+"Sen uskon. Minä olen väliin koettanut — piirtää — sen kuvaa."
+
+"Minä vien teidät jonakin kertana katsomaan sitä."
+
+Se oli sanottu! Hetken mielijohde oli pettänyt hänet. Kuinka hän voisi
+viedä tytön Aspley Manoriin, elleivät he enää tapaisi? Mutta eihän hän
+ollutkaan päättänyt, että he eivät saa enää tavata toisiaan, vaan ettei
+hän toisi tyttöä enää uudelleen asuntoonsa. Ja kuitenkin, Traill tunsi,
+että asia oli aivan sama. Jos he edelleen kohtaisivat, niin mikä mahti
+voisi estää häntä päästämästä tyttöä kotiinsa? Ei mikään! Hän tiesi,
+että hän tulisi rikkomaan päätöksensä. Nyt hän vain toivoi, ettei
+tyttö ottaisi huomioon hänen lupaustaan, mutta hän toivoi turhaan.
+Sally kiintyi siihen kaikesta sielustaan, riemun välkkyessä hänen
+silmissään. Traillin lupaus merkitsi hänelle paljoa enemmän kuin sen
+sanat sisälsivätkään. Se tiesi hänelle itse elämää, — onnea!
+
+"En tiedä, olisiko mikään maailmassa enemmän minun mieleeni," sanoi
+tyttö kiihkeästi.
+
+Traill sisimmässään sadatteli onnetonta mielijohdettaan. "Oh, siitä
+kyllä tulee sievä matka," sanoi hän mahtavasti. "Mutta ei maksa vaivaa
+käydä siellä tähän vuoden aikaan. Maaseutu on kuin hautausmaa näihin
+aikoihin. Minä en voi sietää maaseutua syksyllä enkä talvella."
+
+"Ette tietenkään; nyt on sitäpaitsi liian kylmä. Mutta keväällä!"
+
+"Niin," mutisi Traill, "keväällä. Se on oikea aika."
+
+Sally nojasi päätään taaksepäin, tuolin selustaa vasten. Hänen
+sydämessään oli pelkkää onnea. Hänen jokainen henkäyksensä oli
+ikäänkuin täynnään riemua ja elämän ylistystä.
+
+"Tapaatteko te usein sisarenne?" kysyi Sally, kun Traill ojensi hänelle
+täysinäisen kahvikupin.
+
+"Usein? En; ehkäpä kerran kuussa."
+
+"Mutta miksikä niin harvoin?" kysyi tyttö myötätuntoisesti. "Eikö hän
+käy usein kaupungissa?"
+
+"Oh, kyllä; hän asuu täällä enimmän osan vuotta. Heillä on pieni talo
+Sloane kadulla, ja siellä he asustavat koko talven."
+
+Sally katsahti häneen kysyvästi ja osanottoisesti, — rakastavan naisen
+sydän on herkkä arvaamaan, milloin myötätunto ja osanottoisuus ovat
+paikallaan. Traillin sisar asui vuoden useimmat kuukaudet siinä aivan
+lähellä, mutta he tapasivat toisensa vain harvoin, — ja kuitenkin tämän
+sisaren kuva riippui veljen asunnon seinällä. Jos mies pitää näkösällä
+vain yhtä ainoata naisen kuvaa, voi olla vakuutettu siitä, että hän
+pitää tätä naista suuressa arvossa. Tyttö ymmärsi sen, ja hän aavisti,
+että veljeä ja sisarta erotti jokin juopa; mutta hän epäröi kajota
+asiaan. Kuitenkin oli jo uusi ystävällinen ja lempeä kysymys hänen
+huulillaan, kun Traill samassa vapaaehtoisesti jatkoi:
+
+"Sisareni ja minä katselemme eräässä suhteessa elämää kokonaan
+vastakkaisilta tahoilta," kertoi hän tyynesti. "Siksipä juuri minä
+asunkin täällä yksin. Aspley Manor — rakennuksineen, tiluksilleen,
+kaikkineen — olisi joutunut minulle isäni kuoltua, sillä minä olin
+perheen vanhin poika. Sisarelleni oli säädetty pyöreä rahamäärä, —
+eikä edes ylen pyöreäkään. Ja olipa se nyt isompi tahi pienempi, ei
+se merkinnyt hänelle mitään; kartano ja tilukset, — ne yksin olivat
+omistamisen arvoisia. Niillä vain oli yhteiskunnallista merkitystä.
+Kenties minä väsytän teitä?"
+
+Tyttö puisti päätään jäntevästi, — se oli riittävä kielto. "Mitenkä
+saatatte olettaa sellaista?" kysyi hän.
+
+"No niin", jatkoi Traill, "sisareni oli joka tapauksessa tyytymätön.
+Avioliittonsa jälkeen hän on muuttunut, — hän on nyt sen lajin naisia,
+joille yhteiskunnallinen asema on kaikki kaikessa. Sitä ennen hän oli
+tämänlainen kuin kuva osoittaa, — lapsekas tyttönen, jonka hempeät
+posket vain odottivat suudelmia, eivätkä odottaneet turhaan. Ei
+ainakaan minulta. Minä pidin hänestä paljon; vielä senkin jälkeen,
+kun hän suostui miehensä, erään sotilaan, vaimoksi. Mies on kaartin
+upseereja, ja illallisen jälkeen hän toisinaan kuvittelee ymmärtävänsä
+hetken valtiollisia tilanteita. Niin, pidin sisarestani vielä senkin
+jälkeen, kun hän alkoi kohotella päätään niin korkealle, ettei
+häntä ylettynyt enää suutelemaan. Mutta vaikka pidinkin hänestä, en
+jaksanut kulkea hänen vieraskutsuissaan ja juhlaillallisissaan, sillä
+ne tekevät minut suorastaan pahoinvoivaksi. Inhoan seurapiirejä. Ne
+ovat onttoja kuin tyhjä kaiku. No niin; kuitenkin minä asuin kotona,
+Manorissa, niinkauan kuin isäukko eli, emmekä me siis voineet kokonaan
+vieraantua toisistamme. Mutta kun sisareni sitten isän kuoltua huomasi,
+että kartano ja kaikki, mikä oli hänen silmissään jonkin arvoista,
+jäisi minulle, ja hän saisi vain sen kirotun — anteeksi, erehdyin, —
+arvottoman rahamäärän, tuli hän luokseni, kietoi kätensä kaulaani,
+ja hänen päänsä oli silloin kylläkin matalalla voidakseni sitä
+suudella. Luulenpa silloin kuulleeni liverryksiä; aikalailla. Ymmärsin
+kyllä kaiken sen arvon, — se oli yhtä tyhjänpäiväistä kuin muutkin
+seurapiirien kujeet, mutta minä sanoin hänelle, että suostun vaihtamaan
+perintöosaa hänen kanssaan, sillä siihen aikaan minä ylipäänsä olin
+nuori narri. Olin, — mitenkä liekään? Olin vain kahdenkymmenenkuuden
+ikäinen silloin. Asetuin sitten Lontooseen asumaan, ja Aspley Manor jäi
+sisarelleni ja hänen miehelleen. En voi väittää juuri katuvani tätä
+hullutusta. Nykyinen elämäni miellyttää minua, vaikka se toisinaan
+tuntuukin hiukan yksinäiseltä. Nyt olette kuullut eromme syyt, ainakin
+niiden ytimen. Sisareni ja minä kohtaamme toisemme silloin tällöin,
+mutta kun hän käyttää näitä tilaisuuksia houkutellakseen minua
+pyrkimään 'yhteiskunnalliseen arvokkuuteen', taipumalla seurapiirien
+ikeeseen, ei niistä ole suurta iloa meille kummallekaan."
+
+"Otaksun, että sisarenne tarkoittaa teidän parastanne," sanoi tyttö
+sovitellen.
+
+Mies katsahti häneen pitkään. "Soisitte minun siis alistuvan?" sanoi
+hän melkein tylysti. "Niin, te olette nainen, — tietysti te ajattelette
+samoin kuin hänkin. Naisia houkuttaa sovinnaisuus. Ehkä te vaalisitte
+minua taipumaan avioliittoonkin, kuten sisareni?" lisäsi hän, äkillisen
+päähänpiston satuttamana, kylmästi hymyillen.
+
+Sally tunsi outoa ahdistusta mielessään. Hän ei ymmärtänyt, mitä
+kysymys sisälsi, — oliko se kenties tarkoitettu vihjaukseksi
+juuri hänelle? Tyttö ei ollut vielä silmänräpäystäkään ajatellut
+minkälaiseksi hänen suhteensa Trailliin muodostuisi; hän vain
+oli tuntenut itsensä onnelliseksi, kuvitellessaan tämän suhteen
+loppumattomaksi.
+
+"En tiedä," sopersi hän, tuntien olevansa pakotettu jotakin vastaamaan.
+"Ajattelen, — te — tehän sanoitte, että elämänne nyt tuntuu toisinaan
+yksinäiseltä, — ettekö sanonutkin?"
+
+Mies purskahti kaikuvaan nauruun. "Aivan niin! Ja sen vuoksi —, oh,
+tietysti! Se on naisen logiikkaa! Olisin voinut sen arvatakin. Mutta,
+kuulkaa, kun sanon teille, — minä en ole sellaisia miehiä, jotka
+suostuvat kahleisiin. Minä olen nähnyt aviomiehiä; ja niinpä olenkin
+nähnyt tarpeekseni. Sisareni on suostutellut minua samaan laumaan,
+mutta minä olen sanonut hänelle, että mieluummin kiedon köyden
+kaulaani ja killun ensimmäisessä koukussa, mikä osuu vastaani." Hän
+näki tytön silmissä kauhistuneen ja tuskallisen katseen, ja yhtäkkiä
+hän tunsi mielessään, ettei hän nyt ollut puhunut sellaisin sanoin
+ja sellaiseen sävyyn kuin järjellisen miehen pitäisi puhua nuorelle
+tytölle, melkeinpä lapselle. "Pyydän anteeksi!" jatkoi hän, katuen
+ajattelemattomuuttaan. "Minä olen karkea mies. Ei minun olisi pitänyt
+puhua tällä tavoin. Minä teen aina toisin kuin minun pitäisi."
+Hänen heltynyt, syyllisyyden tuntoa ilmaiseva äänensä sai tytön
+silmät kostumaan, mutta mies ajatteli, että kyynelet johtuivat hänen
+käyttäytymisestään. "Olen pahoillani. Minun ei olisi pitänyt tuoda
+teitä tänne. Eikä minun olisi pitänyt pysähtyä King Streetillä sinä
+iltana, jolloin ensin näin teidän vaalean päänne ikkunasta. Minun olisi
+pitänyt jatkaa matkaani, välittämättä siitä. Tein pahoin, kuin seurasin
+teidän jälkiänne ja puhuttelin teitä."
+
+"Pahoin? Minkätähden?" kysyi tyttö.
+
+Mies täytti piippunsa ja sytytti sen, näyttäen miettivän, mitä hänen
+olisi vastattava. "Syystä, jonka te itse sanoitte, jo vaunussa ja
+sitten syödessämme aamiaista," puhui hän viimein verkkaisesti. "Syystä,
+että — te ette tuntenut minua."
+
+Tyttö näytti hämmästyneeltä. "En ymmärrä teitä," sanoi hän.
+
+"Sitten en voi selittää pitemmälti. Meidän täytyy tyytyä tähän."
+
+"Oh! miksikä te ette voi selittää!" huudahti tyttö, ollen
+lisäämäisillään: "Sehän merkitsee minulle niin paljon." Mutta hänen
+täytyi pysähtyä hengähtämään, ja se auttoi häntä pidättämään nämä sanat
+huulilleen.
+
+"Pelkään, että teitä — ehkä surettaisi — ehkä loukkaisi — minun
+selitykseni."
+
+Millä sanoilla hän olisikaan voinut kertoa tytölle, häntä
+haavoittamatta, että tämä auttamattomasti pettyisi, luottaessaan
+häneen? Ja saisiko hän tytön edes ymmärtämään itseään? Eikö ollut
+kauniimpaa antaa kaiken päättyä tälleen, — jättää tytön mieleen soimaan
+tämä pieni salaperäisyys, joka ei vahingoittaisi hänen sieluaan, ja
+joka ei tekisi heille mahdottomaksi jolloinkin kohdata toisiaan, vaikka
+hän ei sallisikaan tytön enää tulla asuntoonsa.
+
+Hän nousi tuoliltaan ja meni naulakon luo, ottaen Sallyn hatun
+käteensä. "Kello on kohta yksitoista," sanoi hän hiljaisesti. "Teidän
+täytyy lähteä, ehtiäksenne vaunuun ajoissa."
+
+Tyttö otti hatun hänen kädestään ja sitten hattuneulat. Traill katseli
+äänetönnä, kun hän sovitti hatun päähänsä ja veti hansikkaat käteensä,
+värähtäen, kun kylmä nahka puristui hänen sormiensa ympärille.
+
+"Olen valmis," sanoi tyttö sitten.
+
+Traill kiersi seinältä toiselle ja puhalsi kynttilät yksitellen
+sammuksiin, niiden käryävien sydämien täyttäessä ilman kirpeällä
+hajulla. Viimeisen kynttilän luona hän seisahtui.
+
+"Teidän on parasta mennä ovelle, ennenkuin sammutan," neuvoi hän.
+
+Sen sijaan, että olisi totellut häntä, tuli Sally aivan hänen viereensä.
+
+"Emmekö me tapaa enää?" kysyi hän.
+
+"Niin minä en ole sanonut."
+
+"Mutta ajattelette? Ettekö te koskaan enää aio tuoda minua luoksenne, —
+sitähän te tarkoitatte?"
+
+Tyttö ei edes hämmästellyt rohkeuttaan. Hän pelkäsi kadottavansa
+kaiken, ja tämä pelko kannusti häntä.
+
+"Niin."
+
+"Sitten teidän täytyy, jos vähääkään annatte minulle arvoa, selittää
+minkä tähden?"
+
+"Juuri siksi, että arvostan ja kunnioitan teitä, en voi selittää teille
+enempää."
+
+Sally kulki ovelle päin ja pysähtyi sitten. "Koskeeko se minua?" kysyi
+hän, "tahi — tahi kenties teitä itseänne?"
+
+Tällä hetkellä Janet ei olisi voinut tuntea asuintoveriaan. Tyttö oli
+kauhuissaan kuin koirien ahdistama metsän eläin, — epätoivo hyökkäsi
+hänen kintereillään. Sellaisena hetkenä nainen uskaltaa paljon.
+
+"Koskeeko se teitä itseänne?" toisti hän.
+
+"Te tahdotte kuulla sen," sanoi Traill äkisti. "Syy on tämä. Minä en
+sovellu teidän seuraksenne. Sanoin jo, etten minä voi koskaan alistua
+avioliittoon; enkä minä sitäpaitsi elä siten kuin te toivoisitte miehen
+elävän. Minä en kerta kaikkiaan ole sellainen mies, miksikä te uskotte
+minut. Te sanoitte illallista syödessänne, että minä olen kunniallinen,
+— niin, ritarillinen mies. Minä en edes ole kunniallinen siinä mielessä
+kuin te ajattelette. Sen jälkeen, kun te näin sanoitte, olen minä
+koettanut käyttäytyä teitä kohtaan kauniisti, mutta —. Rakas lapsi,"
+jatkoi hän, tarttuen tytön käteen, — "te ette tiedä paljoa elämästä
+ja maailmasta, enkä minä haluaisi vastuulleni sitä, että joutuisin
+antamaan teille opetuksen, minkä jokin mies tahi ympäristönne jonakin
+päivänä teille antavat. Luottakaa minuun tällä hetkellä, kun neuvon
+teitä karttamaan minun seuraani."
+
+Hän puhalsi viimeisen kynttilän sammuksiin ja johti tytön käytävään
+sekä alas portaita, joilla heidän askeltensa kaiku kumahteli onttona
+läpi tyhjän talon. Kadulla Traill kutsui ajurin ja auttoi Sallya
+nousemaan rattaille, maksaen ajajalle ja määräten, mihin tämän oli
+ajettava Sen jälkeen hän ojensi tytölle kätensä: "Hyvästi, Sally,"
+sanoi hän.
+
+Tyttö koetti vastata, mutta sanat takertuivat kuivina hänen kurkkuunsa.
+
+
+
+
+XIII LUKU
+
+
+Kew Greenin pienen kirkon kello kaiutti keskiyöntunnin lyöntejä vetten
+yli, kun Sally sovitteli avainta, jonka hän aamulla lainasi, asuntonsa
+ulko-oveen. Hän ei kyennyt ajattelemaan mitään. Koko matkan hän oli
+istunut turtuneena ja hervottomana ajopeleissä, nojaten päätään kuomun
+reunaan. Hän kiipesi portaita ylös huoneeseensa kuin unissakävijä,
+tuntematta muuta kuin epämääräistä pelkoa, että hän jolloinkin
+havahtuisi täyteen tajuntaansa.
+
+Hän riisuutui koneenomaisesti ja hitaasti, aivan kuin hän olisi
+palannut rasittavasta, myöhään yöhön pitkitetystä työstä lopen
+uupuneena. Saatuaan yöpuvun ylleen hän polvistui tottumuksen pakosta
+lattialle, liitti kätensä ristiin ja katseli seinällä liikkuvaa
+kärpästä, joka talven kylmyyttä uhmaten ryömi pitkin valkoista
+kalkkirappausta hitaasti ja unisesti. Kun tyttö nousi ja sammutti
+kynttilän, hän epämääräisesti kuvitteli lukeneensa iltarukouksensa.
+Sitten hän hiipi vuoteeseensa, suori peitteen ylleen ja painoi päänsä
+pielukseen. Mutta kun hänen poskensa kosketti pehmyttä korvallista,
+muisti hän samassa monet illat, joina hän yksinäisyytensä ja
+turvattomuutensa tunnossa oli itkenyt itsensä nukuksiin, ja silloin
+hänen salpautunut murheensa särki padot tieltään. Kyynelet alkoivat
+virrata hänen tuskallisen avoimiksi jännittyneistä silmistään ja hän
+puhkesi väkivaltaisiin nyyhkytyksiin.
+
+Äkisti hän pidätteli hengitystään ja taukosi nyyhkyttämästä, vaikka
+kyyneleet yhä valuivatkin hänen märille poskilleen. Hän oli kuullut
+nimeään kuiskattavan.
+
+"Sally."
+
+Se oli Janet. Ennenkuin Sally ehti vastata tahi selittää mitään,
+kietoutui kaksi ohutta käsivartta hänen hartiainsa ympäri ja lämmin,
+hoikka varsi pusertui hänen ruumistaan vasten.
+
+"Mikä sinua painaa, Sally? Pikku Sally! Janet pyytää — kerro minulle —
+kerro — kuiskaa —"
+
+Kiihkeä nyyhkytys, joka oli jälleen alkanut heti, kun Sally käsitti,
+että Janet se hänelle puhuikin, jatkui nyt loppumattomalta tuntuvina
+läähättävinä puuskauksina, jotka kuitenkin vähitellen kävivät
+hiljaisemmiksi ja rauhallisemmiksi Janetin kuiskiessa tytölle helliä,
+tarkoituksettomia sanoja. Tarkoituksettomia? Siltä ne olisivat voineet
+tuntua vieraasta ja syrjäisestä, mutta Sally, jonka korvaan ne olivat
+kuiskatut, tajusi kuinka ne uhkuivat rakastavaa osanottoisuutta
+ja hellyyttä, niin väkevää ja vilpitöntä, että ainoastaan Janetin
+kaltaisen syvä ja pidättyvä luonne saattoi tarjota tällaista lohtua
+ystävälleen.
+
+"Oletko sinä onneton, Sally?" kysyi hän, kun nyyhkytysten välittäinen
+taukoaminen osotti, että tyttö alkoi palata järkiinsä.
+
+Ei kuulunut vastausta.
+
+"Oletko, Sally?"
+
+"Olen. Hirvittävän onneton! Oh, kunpa minä olisinkin pysynyt kotona!"
+
+"Mutta miksikä, rakkaani? Minkä tähden?" Ohuet käsivarret pusersivat
+häntä tiukemmin, ja lämpimät huulet hyväilivät hänen niskaansa ja
+olkapäitään. "Tekikö hän pahaa sinulle, mitä?"
+
+"Ei!"
+
+Janet ymmärsi paljon, kun Sally vastasi näin epäröimättä ja pikaisesti.
+
+"Eikö hän välitä sinusta?" Tiesihän Janet, että Sally puolestaan piti
+tästä miehestä.
+
+"En tiedä. Kuinka minä tietäisin?"
+
+"Eikö hän sanonut niin, — ilmaissut sitä tavalla tahi toisella?"
+
+"Ei."
+
+"Mutta sinä pelkäät, että hän on välinpitämätön?"
+
+"Oh, enhän minä tiedä."
+
+"Miksikä sinä olet sitten niin hirvittävän onneton?"
+
+"Minä en saa koskaan enää tavata häntä." Sanat tulivat paksuina,
+melkein tukahuttaen tytön äänen hänen niitä lausuessaan.
+
+"Ah, sitten hän ei välitä", sanoi Janet hiljaisesti.
+
+"Kyllä, hän välittää!" huudahti Sally rajusti. "Hän välittää, mutta hän
+— hän vain — vain —"
+
+"Mitä sitten, lapsi?"
+
+"Hän vain ajattelee itsestään liian halvasti, ja — ja minusta
+hän ajattelee liian hyvää. Hän sanoo, että minun pitää karttaa
+hänenlaisensa miehen seuraa", — sanat syöksähtivät nyt esiin kuin
+tunturikoski, jonka tieltä maanvieremä on raivannut esteet. "Hän
+ei koskaan suostu naimisiin; hän inhoo sovinnaisuuksia ja vihaa:
+avioliiton kahleita, kuten sinäkin. Hän sanoi, ettei hänen olisi
+koskaan pitänyt puhutella minua, ja hän syytti itseään, että hän tekee
+aina toisin kuin pitäisi. Ja hän saattoi minut alas kadulle ja työnsi
+minut ajurin rattaille ja sanoi hyvästi. Enkä minä — enkä minä näe
+häntä enää — en koskaan."
+
+Kun hän oli lopettanut tämän selityksensä, lepäsi hän voimattomana ja
+hiljaa itkien Janetin käsivarsilla.
+
+Janet oli kauan vaiti, — hän ajatteli tarkoin kaikkea mitä nyt oli
+kuullut, mitä ennestään tiesi ja mitä hän vaistomaisesti aavisti.
+Sitten hän kuiskasi Sallyn korvaan:
+
+"Ja sinä rakastat häntä, Sally?"
+
+Huokaus, joka tuntui niin raskaalta ja niin syvältä kuin tyttö olisi
+henkäissyt siihen koko elämänsä, oli ainoa vastaus. Mutta se olikin
+riittävä; mitä hän olisi voinut enää muuta vastata? Nainen puhuu
+huokauksin, kyynelin, silmäyksin, — ne ovat hänen todellista kieltään.
+Sanoja nainen käyttää mieluummin ajatustaan salaamaan kuin sitä
+paljastamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Janet havahtui seuraavana aamuna jälleen selväpäisenä ja arkisen
+järkevänä, mutta Sally, — hän eli edelleenkin kuin kauhistavaa
+unennäköä, painajaisten ahdistamaa. Ja hirveintä oli, että hän
+kuitenkin tajusi todellisuudeksi tämän unielämän.
+
+Tyttö pukeutui äänetönnä kuvastimen edessä, ja kun hän oli kunnossa,
+hän katsahti ikkunasta harmaalle virralle, joka oli raskaan, sumuisen
+huurun peitossa. Janet loikoi vuoteellaan, käsivarret ristissä pään
+takana ja savuke huulien välissä, valkoisten savukiehkurain hitaasti
+kiemurrellessa ylöspäin hänen silmiensä ohi. Hänen opistotuntinsa
+alkoivat vasta yhdeltätoista, mutta Sallyn oli oltava konttorissaan jo
+yhdeksältä.
+
+"Tänään kaupungissa on sumua," sanoi Janet. Hän ei ottanut suustaan
+savuketta, joka keikkui ylös ja alas hänen huulillaan, kun hän puhui.
+
+"On varmaankin," Sally vastasi.
+
+"Ehkäpä mr Traill tulee noutamaan sinua aamiaiselle?"
+
+Sally käännähti äkisti. "Kerroinhan minä sinulle yöllä", sanoi hän
+synkästi. "Me emme enää näe tois —"
+
+"Oh, niin, tiedänhän minä, mitä sinä kerroit. Mutta luuletko hänen
+myöskin tarkoittaneen täyttä totta?" kysyi Janet.
+
+"Olen siitä varma."
+
+"Minä en ole."
+
+Sally päästi irti erään suortuvansa, kiinnitti sen uudelleen
+huolellisemmin, tietämättä tekevänsä näin sen vuoksi, kun Janet
+oli herättänyt hänen sydämessään epämääräisiä toiveita Traillin
+saapumisesta.
+
+"Miksikä sinä olet tänä aamuna niin — toisenlainen?" hän kysyi.
+
+"En tiennyt olevani kovin toisenlainen."
+
+"Minusta tuntuu siltä kuin olisit."
+
+"No niin. Minä ajattelen —", hän viskasi pois savukepätkän, nousi
+vuoteesta ja käveli, varovasti kantapäillään astuen, kylmän korkkimaton
+poikki pesutelineen luo. "Olen ajatellut", jatkoi hän kaataessaan
+kylmää vettä pesuvatiin, — "ajatellut, että mikäli minä ymmärrän, ei
+sinulla olisi ollut syytä itkeä ja voivotella" — sanat kuplahtelivat
+omituisen katkonaisina, hänen samalla valellessaan kasvojaan hyisellä
+vedellä. "Taivas! Tällainen vesi saisi hehkuvimmankin limpun
+värisemään! Enkö minä ole umppu, Sally?" Hän nauroi ja vavahutteli
+hartioitaan, huuhdellessaan pois saippuavaahtoa iholtaan.
+
+"Minä en pysty ymmärtämään sinua milloinkaan, kun sinä puhelet tuohon
+tapaan," sanoi tyttö. "Minä en koskaan tiedä, tarkoitatko sinä
+todellakin, mitä puhut."
+
+"Kas niin; voit uskoa, että joka sana osuu ihan paikalleen. Ainoastaan
+silloin minä puhunkin tosissani, kun minä olen tällaisella päällä.
+Mihinkä sinä olet pannut pyyhkeen? Me tarvitsemme puhtaan pyyheliinan,
+Sally. Tämän minä tahrin teehen, sattuessani läikähyttämään kuppiani
+eilisiltana. Ei, kuulehan, — etkö nyt huomaa, ettei sinun kannata
+olettaa itseäsi niin järki onnettomaksi? Miehet suostuvat uhrauksiin
+vain silloin, kun he todella rakastavat. Hän tulee jälleen sinun
+luoksesi, niinkuin sorsa aina palaa takaisin veteen. Tiedäthän, että
+niin käy. Vain sitä naista, yhtä ja ainoata, jota hän rakastaa, mies ei
+rohkene vaatia omakseen."
+
+"Mistä sinä sen tiedät, Janet? Mitenkä sinä voit puhua näin?"
+
+"Tarkoitat, kuka minulle on tämän opettanut, — niinkö? Ihmettelet, onko
+jokin mies kiintynyt minuun senverran, että on tullut paljastaneeksi
+niin paljon miessuvun ominaisuuksia? Eikö totta, sitähän tarkoitat?"
+
+"En!"
+
+"Oh, minä tunnen kyllä rumuuteni. Tuolla kuvastimella on tapana
+saarnata minulle siitä joka aamu. Toisinaan minä melkein iskisin peilin
+harjansyrjällä säpäleiksi, ellei minun tulisi surku tätä harjaa."
+
+"Janet, toisinaan sinä olet julma! En ole koskaan ajatellut sellaista
+unissanikaan!" huudahti Sally kiihkeästi.
+
+"Siunaan sinun sydäntäsi," jatkoi Janet. "Sinä et ajattele, että
+minä olen ruma, mutta sinä kyllä näet sen. Minä olen ruma. Mutta
+miehet hullaantuvat toisinaan, — vieläpä minunkin vuokseni. Viime
+vuonna koulussa oli muuan mies, joka sai minusta jonkun kauniin
+harhakuvitelman, luullakseni juuri minun rumuuteni tähden. Meidän
+oli määrä elää yhdessä elämämme. Saatatko kuvitella sitä todeksi?
+Mutta kerran me olimme tansseissa, — me hypimme kuin hullut, ja
+silloin minun tukkani aukesi. Sitähän ei ole paljon; ei ole helppoa
+kiinnittää tällaista haivenistoa kunnolleen hiusneuloilla. Minä kuulin
+virnistelevää naurua ympäriltäni, ja silloin minä katsahdin häneen.
+No niin, hänen silmissään minä näin katseen, joka selvitti minulle
+paljon. Ehkäpä hän oli näkevinään, miltä minä näytän aamuin, kun herään
+vuoteellani puoleksi jäätyneenä ja tutisevana, ja tämä pieni tukan
+lahja, mikä minulle on suotu, törröttää kasvojeni ympärillä pieluksella
+ohuina, sormenmittaisina suortuvaripsuina. Kun mies on nähnyt tämän,
+täytyy hänellä olla jonkun verran rohkeutta, ajatellakseen yhdyselämää
+sellaisen olennon kanssa. Vakuutan sinulle, ettei minulla tarvinnut
+olla enää paljoakaan sisua jäljellä, sanoakseni hänelle, että olen
+ajatellutkin asiaa uudelleen — toisin."
+
+Sally ymmärsi, mitä näiden tunteettomilta vaikuttavien sanojen taakse
+kätkeytyi. Janet oli totuttautunut katselemaan ja käsittelemään
+elämää näin yliolkaisesti ja ivallisesti; mutta sydämettömyys oli
+vain näennäistä. Tyttö tiesi sen hyvin, mutta hän käsitti samalla,
+että myötätuntoiset sanat vain ärsyttäisivät Janetin yhä katkerampaan
+itse-ivailuun. Hän ei senvuoksi sanonut mitään; sääli kuvastui vain
+hänen silmissään.
+
+"En ole kertonut tästä sinulle ennen, tahi olenko?" kysyi Janet.
+
+"Et ole."
+
+"Ja sinä, luullakseni, hämmästyt hirveästi, kuullessasi että minä olen
+edes ajatellut jolloinkin elää miehen parissa elämäni?"
+
+"En, en hämmästy. Jos sinä kerta rakastit häntä —."
+
+"Kas niin; nyt sinun täytyy kiirehtiä aamiaiselle," keskeytti Janet.
+"Kello on viittä vajaa kahdeksan, sinä saatat myöhästyä."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kului kokonainen viikko, eikä Sally kuullut Traillista sen enempää.
+Joka päivä tyttö katseli, lähtiessään syömään välipalaa sekä illoin
+poistuessaan konttorista, ylös ja alas pitkin katua, toivoen — jopa
+toisinaan uskoenkin — näkevänsä Traillin seisovan odottelemassa
+häntä. Mutta vihdoin usko sammui, ja toivo haalistui vähä vähältä yhä
+kalpeammaksi ja heikommaksi.
+
+Toinen viikko kului samaten kuin edellinenkin. Tytön silmien alle
+uurtui syviä varjoja. Lemmensurun sairaalloiset merkit, jotka
+kaikkialla ovat samanlaiset ja jotka koko maailma tuntee, uursivat
+häneen jälkiään. Janet tarkasteli ystäväänsä huolestuneena, alkaen
+lopulta itsekin peljätä tarjonneensa hänelle väärää ja pettävää
+lohdutusta.
+
+Vihdoin — eräänä aamuna lojui ruskeapäällyksinen pieni käärö, joka
+oli osotettu miss Bishopille, keittiössä aamiaispöydällä. Sally
+tarttui siihen kiihkeästi, ja veri hehkui hänen poskillaan, kun hän
+jälleen laski käärön avaamattomana helmaansa. Janet hymyili hänelle
+pöydän toiselta puolen, mutta ei sanonut mitään. Kun aamiainen oli
+syöty, jättäytyi Janet puhelemaan mrs Hewsonin kanssa, antaen Sallyn
+yksinään mennä heidän makuuhuoneeseensa. Kymmenen minuuttia hän soi
+tytön olla rauhassa yksin, sitten hänkin kiipesi portaita ylös. Sally
+istui ikkunan luona ja katseli kyyneleisin silmin kalvosintaan;
+siinä välkähteli kultapalmikoista punottu rannerengas, johon hänen
+ristimänimensä oli upotettu pienin, säkenöivin hohtokivin. Tyhjän
+rasian vieressä oli kokoontaitettu kirje, ja lattialla näkyi ruskea
+päällyspaperi sekä sidelanka.
+
+Janet seisahtui tytön eteen kädet kupeilla. Häntä ilahutti ajatella,
+että hän sittenkin oli ollut "propheetta isäinsä maalla."
+
+"Oletko nyt tyydytetty?" kysyi hän.
+
+Sally kohotti katseensa. Koristeista ihastuva nainen taisteli hänessä
+rakastavaa naista vastaan.
+
+"Eikö tämä olekin kaunis?" sanoi hän ja kohotti rannettaan. "Oh, se on
+hurmaava. Minä en koskaan ennen ole nähnyt mitään näin ihanaa. Mutta
+minä en voi pitää sitä. Kuinka minä voisin ottaa sen omakseni?"
+
+"Ottaa omaksesi!" huudahti Janet. "Mitä sinä hulluttelet? Luuletko,
+että se on lähetetty sinulle vain nähtäväksi ja sen jälkeen
+palautettavaksi? Miksikä sinä et pitäisi sitä? Hän ei voi edes antaa
+sitä kenellekään toiselle, ellei hänen kokoelmaansa kuulu vielä
+muitakin Sallyja; ja sitä minä epäilen. Mitä sinä tarkoitat? Minä
+tunnen itseni suorastaan Lotin emännäksi sinun takiasi."
+
+Sally irroitti rannerenkaan ja sovitti sen takaisin pieneen
+samettirasiaan. Sitten hän otti käteensä kirjeen ja ojensi sen
+Janetille.
+
+"Lue tämä," sanoi hän.
+
+Janet tarkasteli kirjettä. Luettuaan sen, hän arveli, että siihen
+oli puserrettu useamman kuin yhden aikaisemmin kirjoitetun kirjeen
+mehu. Mies, joka lahjoittelee tällaisia korukaluja — päätteli hän, —
+on epäilemättä rakastunut; mutta rakastunut mies ei voi kirjoittaa
+tällaista kirjettä heti ensi yrityksellä.
+
+Kirjeen sisällys oli seuraava:
+
+ "RAKAS MISS BISHOP —"
+
+ (Oli naurettavaa että hän nimitti hohtokivissä tyttöä "Sallyksi,"
+ mutta mustekirjoituksessa "miss Bishopiksi", ajatteli Janet.) "Olen
+ tottunut karttamaan velkaantumista. Nyt minä suoritan velkani
+ teille, ja tunnen itseni vapaaksi. Muistattehan minun vedonlyöntini.
+ Hammersmith-vaunussa. Toivon, etten pahottanut teitä hullutuksillani
+ viimeksi tavatessamme. Olen sen jälkeen monet kerrat katunut
+ ajattelemattomuuttani.
+
+                                     Teidän vilpitön ystävänne
+                                        _J. Hewett Traill_."
+
+"Millä hullutuksilla?" kysyi Janet, kohottaen katseensa kirjeestä.
+"Mitä hän sitten teki?"
+
+"Hän ei tehnyt mitään," vastasi Sally; "hän puhuu pilojaan. Mutta
+näethän, että minä en voi pitää rannerengasta," jatkoi hän kiireisesti;
+"en ole koskaan uskonut, että hän tarkoitti totta vedonlyönnillään."
+
+"Mitä hän sillä liekin tarkoittanut," vastasi Janet, "niin näet, että
+hän ainakin on nyt lunastavinaan lupauksensa."
+
+"Lunastavinaan?"
+
+"Niin."
+
+Sally otti korukapineen sormiinsa ja näytti sitä Janetille.
+
+"Sanotko sinä, että tämä on _olevinaan_ lunastamista?" kysyi hän.
+"Mitä, — onhan tämä monin kerroin hänen vetonsa, kymmenen punnan,
+arvoinen!"
+
+"Aivan niin," jatkoi Janet ovelasti. "Sehän juuri vahvistaakin minun
+sanani. Jos hän olisi tahtonut vain maksaa vetonsa, niin hän olisi
+lähettänyt sinulle tasan kymmenen puntaa, eikä penniäkään enempää."
+
+"Luuletko sinä, että hän käyttäytyisi sillä tavoin?" kysyi Sally
+ylpeästi. "Hän olisi tiennyt, etten minä suostu ottamaan rahoja
+vastaan."
+
+"No, sitten hän ainakin olisi ostanut sinulle esineen, joka on juuri
+kymmenen punnan arvoinen. Sinä olet kertonut, ettei hän ole suinkaan
+mahdottoman rikas. Kun hän oli kymmenen puntaa velkaa, ei hän siis
+vedon takia olisi ostanut sinulle korua, joka maksaa vähintään
+kaksikymmentä, — sillä nuo hohtokivet eivät ole varsin mitättömiä."
+
+Sally oli kauan vaiti. Sitten hän vihdoin sanoi:
+
+"Mutta luehan tämä kirje; lue se uudelleen ja ajattele hiukan. Olisiko
+hän kirjoittanut näin lyhyesti ja — ja kylmästi, jos hän, — jos sinun
+käsityksesi olisi oikea? Hän olisi pyytänyt minua — joskus — pyytänyt
+muistamaan, kun minä kannan tätä —"
+
+"Mitä? Onko hän hempeämielinen?"
+
+"Varjelkoon! Ei!"
+
+"No niin, sitten hän ei voinut kirjoittaa sellaisia lauseparsia. Vain
+hentomieliset miehet saattaisivat kirjoittaa siten."
+
+"Ei, hän ei ole hentomielinen. Ei vähääkään." Sally hymähti,
+muistaessaan kuinka Traill oli sanonut: 'Mieluummin minä kiedon köyden
+kaulaani ja killun ensimmäisessä koukussa, mikä osuu eteeni.'
+
+"Millekä sinä hymyilet?" kysyi Janet. "Joillekin hänen sanoilleenko?"
+
+"Niin."
+
+"Ja ne eivät olleet hempeitä?"
+
+"Oh, eivät. Hän itse tunnusti puhuneensa karkeasti."
+
+"Niin, luulisin voivani arvata, minkälainen mies hän on."
+
+"Mitenkä sinä voisit arvata sen?"
+
+"Minähän tiedän, minkälainen sinä olet, ja voin kuvitella, minkälaisen
+sen miehen täytyy olla, johon sinä rakastut niin äkisti kuin olet
+kiintynyt mr Trailliin. Hän on luja, — hän voi taivuttaa sinut mielensä
+mukaisesti, hän voi taittaa sinut, — murskata sinut tomuksi, ja sinun
+tuhkasikin vielä haluaisi levätä hänen jaloissaan. Hän on kauttaaltaan
+mies; ja sinä olet viimeistä soluasi myöten nainen, — nainen, joka
+vaistonsa ajamana voisi kulkea ruokaan ja juomaan koskematta erämaan
+halki kuin naarasleijona, kun se on kuullut kumppaninsa kutsun. Oh,
+se on liian raju tarina näin minun kerrottavakseni; mutta Darwin voi
+selittää, Huxley voi selittää sen sinulle. Tiedän, ettet sinä tule
+koskaan tajuamaan Darwinia tahi Huxleyta, — et enempää kuin minkä
+miehen silmät opettavat sinua heitä ymmärtämään. Mutta näen, että
+sinä nyt alat vaelluksesi erämaan halki, — sillä joko sinä pidät tuon
+koristeen tahi annat sen takaisin, niin joka tapauksessa sinun täytyy
+vastata hänelle; ja sitä hän on tarkoittanutkin. Sally, sinä olet
+kuullut kutsun, eikä sinulle maista ruoka eikä juoma, ennenkuin sinä
+olet tavottanut kumppanisi."
+
+Janet seisoi siinä vakavana ja kiihkeäkatseisena, julistaen elämän
+totuutta järkähtämättömästi kuin tietäjänainen. Sitten hän sytytti
+savukkeensa ja poistui huoneesta.
+
+
+
+
+XIV LUKU.
+
+
+Niinkuin Traill oli kertonut, hän kohtasi toisinaan sisarensa. Nämä
+tapaamiset olivat harvinaisia, eikä niitä sattunut juuri koskaan mrs
+Durlacherin kotona Sloane kadun varrella.
+
+Eräänä iltana, lähes kolme viikkoa sen jälkeen, kun hän oli eronnut
+Sallysta, Traill pyysi sisarensa illalliselle kanssaan. Hän oli
+pukeutunut seurustelupukuun, ääneen sadatellen tällaisen muodollisuuden
+vaatimusta, ja ohjasi nyt mrs Durlacherin erääseen hienoon
+ravintolaan, jossa hän alotti iltansa kiroilemalla viinurien matelevaa
+kohteliaisuutta.
+
+"He eivät ole ihmisiä," hän sanoi sisarelleen, "he ovat manalan
+kalvavia matoja, ahnaita toukkia, jotka vain odottavat, että veres
+ruumis jälleen kuopataan kuuden jalan syvyyteen, heidän saaliikseen."
+
+Mrs Durlacher värisi. "Sinä puhkeat toisinaan kauhistuttaviin
+vertauksiin, Jack," sanoi hän.
+
+"Minä näen toisinaan kauhistuttavia asioita," väitti Traill.
+"Katselehan tätä tarjoilijaa, joka vaanii kuin korppikotka tuota
+rasvaista aberdeeniläistä herrasmiestä, hänen tutkiessaan viinilistan
+'samoin samoin'-rivejä. Tekisi mieli kehoittaa viinuria sulkemaan
+toinen silmänsä ja seisomaan yhdellä jalalla; silloin korppikotkakuva
+olisi täydellinen. Samassa pöydässä, muuten, istuu varsin kaunis tyttö."
+
+Hänen sisarensa tarkkasi hänen katseensa suuntaa. "Oh, eiväthän he
+ole aberdeeniläisiä," sanoi hän sävyisästi, "Tämä vanha herra on Sir
+Standish Roe: hän kuuluu cityn monien toiminimien johtokuntiin."
+
+"Niin toimeliaan elämän pitäisi toki kutistaa hänen ruhoaan," sanoi
+Traill. "Sinä siis tunnet heidät?"
+
+"Kyllä."
+
+"Kuka tämä tyttö on?"
+
+"Sir Standish Roen tytär. Minä esitän sinut heille illallisen jälkeen,
+elleivät he kiiruhda teatteriin tahi muuanne."
+
+"Etpä esitäkään," kielsi Traill. "Syöttiansoilla minua ei pyydystetä,
+olkootpa ne sitten vaikka kuinkakin houkuttelevia."
+
+Näin he puhelivat koko illallisen ajan, arvostellen ja suomien
+hyvänsuopaisella häijyydellä ympärillään viliseviä ihmisiä. Traillin
+kirpeä äly terästyi aina hänen sisarensa seurassa. Hän esitti
+teräviä ja sukkelia "reunamuistutuksia," jotka — kuten hän sanoi —
+valaisivat näitä korkeampia yhteiskuntapiirejä; ja nauraessaan näille
+huomautuksille mrs Durlacher usein väitti, että Traill saavuttaisi
+omituisilla päähänpistoillaan ennenkuulumattoman menestyksen hänen
+kutsuilloissaan. Traill kielsi häntä edes puhumasta niistä.
+
+"Onko asia ihan toivoton?" kysyi hänen sisarensa.
+
+"Kokonaan! Minä olen sinun iltoihisi yhtä mahdoton kuin ministeristöön."
+
+"Mutta sinusta voisi tulla ministeri, jos innostuisit politiikkaan."
+
+"Oikein. Mutta asian ydin onkin siinä, että minä en koskaan siihen
+innostu."
+
+Sisar hellitti otteensa hetkeksi, antaen keskustelun liukua sattuman
+varassa. Sitten hän jälleen kastoi aironsa veteen.
+
+"Metsästeletkö sinä lainkaan nykyisin?"
+
+"Kyllä, lehteni uutismetsästäjänä. Tämän laimean pilan minä olen,
+muistaakseni, syöttänyt varemmin eräälle toisellekin."
+
+"Tänä vuonna meillä on Aspleyssä ollut onnistuneita fasaanipäiviä."
+
+"Vai niin?"
+
+"On todellakin. Harald ampui eräänä päivänä kuusikymmentäseitsemän
+lintua."
+
+"Onnen myyrä! Oletko jo päättänyt ateriasi? Hyvä. Kuulehan, nyt me
+lähdemme minun asuntooni, — tällaisissa paikoissa puheleminen on
+ikävää. Olen nyt muuttanut ensimmäiseen kerrokseen; sinun ei enää
+tarvitse kivuta niin monia portaita pimeässä. Juomme kahvin minun
+luonani."
+
+Mrs Durlacher ei odottanut toista pyyntöä. Hän oli huomaavinaan, että
+veli oli tänä iltana taipuisampi kuin koskaan ennen, ja hän kuvitteli
+kenties jaksavansa houkutella hänet mieltymään omaan elämäntapaansa.
+Sisar, joka itse oli hienojen seurapiirien nainen ohuinta
+veripisaraansa myöten, tunsi huolestumista tämän bohemi-veljensä
+tähden. Siinä suhteessahan me olemme kaikki samanlaisia, — me
+toivoisimme niiden, joita rakastamme, elävän ja ajattelevan kaikessa
+meidän omaan tapaamme.
+
+"Rohkenen vakuuttaa, että näitä portaita ei monikaan nainen
+astele juhlapukuisena," huomautti Traill, kun he ehtivät hänen
+porraskäytäväänsä.
+
+Sisar nauroi. "Ja otaksun, että ne naiset, jotka täällä liikkuvat,
+kulkevat yksinomaan sinua tavottamassa?"
+
+"Dolly, minä häpeän sinun puolestasi," vastasi Traill.
+
+"Oh, itsehän sinä olet luonut maineesi; älä siis koeta paheksua tahi
+väistellä sitä."
+
+"Väistellä? Miksikä väistelisin?" Hän vetäytyi ovenpieleen,
+päästääkseen sisaren edellään sisään. "Minulla ei ole mitään
+hävettävää. Annan palttua kunnianarvoisuuden verholle, — enkä silti
+kävele liian alastomana. Joka miehellä on hartioillaan jonkinlainen
+todellinen tahi teennäinen hyve peitteenä." Hän muisti käyttäytymisensä
+Sallya kohtaan, ja ajatteli, että siinä ainakin oli todellinen hyve,
+johon hän oli oikeutettu vetoamaan. "Teillä, sinunlaisillasi ihmisillä,
+on suuri ja kunniallinen sovinnaisuuden vaippa ympärillänne, mutta
+toisinaan te ette paljoakaan välitä, millä tavoin te kiinnitätte sen
+verhoksenne."
+
+Dolly purskahti nauruun. "Tule Aspleyhin jonakin iltana nyt viikon
+lopulla," sanoi hän, — "minä kutsun sinne erityisesti valikoidun
+seuran, ja sitten sinä illallisen jälkeen seurusteluhuoneessa alotat
+nämä häijyt saarnasi. Seisot siinä selin uuniin ja komennat ja
+ällistytät koko vierasseuraa. Sinusta tulee illan leijona!"
+
+"Sinä puhut kuin jesuiitta," sanoi Traill ja otti piippunsa esille.
+"'Tarkoitus pyhittää keinot,' tiedäthän. Illan leijona, — kaunis
+leijona, häh? Haluatko savukkeen?"
+
+"Kiitos. Miksikä sinä olet meitä kohtaan näin ankara?"
+
+"Ankara! Mitä ankaruutta tämä on?" Hän raapaisi tulen tikkuun ja
+sytytti sisarensa savukkeen, katsellen samalla tulen valossa hänen
+puuteroituja ja taidokkaasti punattuja poskiaan ja silmäripsiä
+sekä kulmakarvoja, jotka oli kevyesti sivelty mustiksi. Nämä
+kaunistelukeinot oli suoritettu niin taiturillisesti, että ne saattoi
+huomata vain näin likeisen valonloimun heijastaessa suoraan hänen
+kasvoilleen. Traill hymyili, ja sisar, jonka silmät tähtäsivät veljeä,
+samalla kun hän puristi savukkeen huuliensa väliin, näki hänen
+myhähdyksensä.
+
+"Miksikä hymyilet?" hän kysyi pikaisesti.
+
+"Miksikä? Oh, kunpa tietäisin sen tarkoin. Luullakseni johtui mieleeni
+eräänlaisia vertailukohtia. Kaikki naiset ovat taiteilijoita, niin
+erilaisia kuin he muuten ovatkin. Älä nyt välitä tästä; minä en puhu
+sinusta. Jos minä tarkoittaisin sinua, niin minä vaikenisin mieluimmin."
+
+Mrs Durlacher tunsi itsensä epävarmaksi nyt ensimmäisen kerran tämän
+keskustelun kuluessa. Hänen itsetietoisuutensa aurinko peittyi pilveen.
+Hetkeksi hänen silmänsä näyttivät kauhtuvan sinisistä harmaiksi.
+
+"Mitä sinä tarkoitat — vertailulla?" kysyi hän. "Ja miksikä sanot,
+että me olemme taiteilijoita? Mitä taiteilijoita, — millä tavoin?
+Luulen sinun mielelläsi puhuvan arvoituksia. Sekin yhä lisäisi sinun
+menestystäsi. Ihmiset pitäisivät sinua hirmuisen terävänä. Mutta
+sanohan, — mitä sinä tarkoitit vertailulla?"
+
+Traill sytytti piippunsa huolellisesti ja istui sitten mielipaikalleen
+pöydän kulmalle, heilutellen jalkojaan ilmassa kuin koulupoika.
+
+"Vertailu, — niin, vertailu tarkoittaa sitä, että on tietty yhtäläisyys
+sinun asemassasi olevien naisten ja niiden tyttöjen kesken, jotka
+ammatikseen kuljeksivat Lontoon kaduilla."
+
+"Jack!"
+
+Mrs Durlacher ojentautui suoraksi ja jäykäksi tuolillaan, hänen
+silmänsä leimahtivat ja sieraimensa värisivät.
+
+"Niin, Dolly?"
+
+"Kuinka sinä rohkenet puhua minulle näin?"
+
+"Sanoinhan, etten tarkoita loukata sinua. Hyvä Jumala, olethan sinä
+sisareni!"
+
+"Niin, mutta sinä ajattelit tämän katsellessasi minua, ja sinä
+hymyilit, kun sytytit minun savukettani." Sanat ryöppysivät kiireisesti
+hänen huuliltaan, ja hänen äänessään oli kova, metallinen sointi.
+
+"Tiedän, mutta" — hän laskeutui pöydältä lattialle seisomaan.
+"Kuulehan, Dolly; ei kannata puhua tähän tapaan. Minä en sano enää
+puolta tavuakaan, jos sinä väität, että minä haluan loukata sinua."
+
+"Hyvä on; minä alistun. Mutta joka tapauksessa sinun täytyy selittää,
+miksikä sinä ajattelit siten juuri katsellessasi minua."
+
+"Siksi, että sinun kauneudessasi on jotakin keinotekoista, — taidetta,
+niinkuin minä vihjasin. Minä en olisi kai milloinkaan huomannut sitä,
+ellen olisi nähnyt sinua näin läheltä, valaistessani tulitikulla sinun
+kasvojasi. Nyt minä huomasin, ja se johti mieleeni vertailukohdan.
+Siksi minä sanoin, että naiset ovat taiteilijoita, mikä heidän
+yhteiskunnallinen asemansa sitten liekään."
+
+Dolly nousi seisomaan, ja hänen koko olennossaan kuvastui järkkymätöntä
+arvokkuutta. "Sinä siis pidät sopivana puhella minulle tällaisia, Jack?"
+
+"En tiedä, onko se sopivaa. Tässä maassa inhotaan jokaista, ken näkee
+asiat sellaisina kuin ne todella ovat —"
+
+"Jack!"
+
+"Dolly, moni mies on tätä ennen puhunut sinulle — vertauskuvallisesti.
+Sinä olet kuunnellut heitä. Et ole pahastunut ensinkään; et ole sanonut
+heille, että he puhuvat sopimattomia. Minussa vain on se vikana, että
+minä puhun samoista asioista ivaillen. Iva on aina epämiellyttävää —
+kauheata —, silloin kun se on samalla totta. Istu jälleen, Dolly; en
+puhu enää näistä asioista. Minä lörpöttelen sinulle suoraan korvaan
+kaikkein suloisimpia joutavuuksia. Kuulehan, ystäväni, — istu. Mehän
+sovimme jo, ettei kannata otaksuakaan minun tarkoittavan loukata sinua.
+Mutta minä näen sinun seurapiireissäsi paljon sellaista, mitä sinä et
+huomaa. Ja senvuoksi ne eivät miellytä minua. Ymmärräthän, että minä
+olen sinun veljesi; mutta, katsos, minä en voi kuulua laumaan, joka
+sinua ympäröi."
+
+He olivat kauan vaiti. Sitten katkaisi äänettömyyden yhtäkkiä ovelta
+kuuluva koputus. Se oli hiljainen, arka; mutta tässä äänettömyydessä
+se tuntui melkein väkivaltaiselta. Traill nousi tuoliltaan. Hän näytti
+miettivän, kuka tulija mahtoi olla; ja sisaren katseet tarkkasivat
+häntä herkeämättä, vaanien hänen hullunkurisen jännittyneitä ilmeitään.
+
+Koputus toistui.
+
+"Kuka siellä lienee?" kuiskasi Dolly. Häntä melkein jo pelotti
+ajatella, että jokin nainen — ja taivas tiesi, minkälainen! — pyrkii
+tapaamaan hänen veljeään. Traill erotti tämän epäilyksen sisarensa
+äänessä, ja hän sanoi hymyillen:
+
+"Ole huoletta. Minä en päästä sisälle ketään, jonka läsnäolo loukkaisi
+sinun säädyllisyyden vaistojasi. Pysy rauhallisena."
+
+Hän meni ovelle ja aukaisi sen. Dolly ei enää voinut tarkata hänen
+ilmeitään, mutta hän kuuli veljensä hämmästyneen äännähdyksen, joka
+tuntui ilmaisevan, että tuhannet ihmettelevät ajatukset olivat samalla
+haavaa heränneet hänen aivoissaan.
+
+"Te!" huudahti Traill.
+
+"Niin," vastasi naisääni, jonka sävyyn kätkeytyi arkaa ja hermostunutta
+jännitystä. "Tulin katsomaan, — katsomaan, oletteko te kotona. Minä —
+minä halusin tavata teitä."
+
+"Tietenkin; oh, ymmärrän. Tulkaa sisälle. Sallikaa minun esitellä
+teidät sisarelleni. Ei, teidän täytyy! Tulkaa sisälle, olkaa hyvä.
+Sisareni ja minä olimme yhdessä illallisella ja tulimme tänne juomaan
+kahvia."
+
+Hän piti ovea käskevästi avoimena, ja Sally tuli epäröiden huoneeseen.
+
+
+
+
+XV LUKU.
+
+
+Se tosiasia, että Traill kutsui tämän tytön sisälle, ilmaisi hänen
+sisarelleen, että tytön täytyi olla veljen suosiossa, sekä samalla,
+ettei hän voinut olla mikään turmion teitä avoimesti vaeltava letukka.
+Olihan Jack sanonut nimenomaan, ettei hän aikonut missään tapauksessa
+panna sisarensa säädyllisyyden tuntoa koetukselle.
+
+"Dolly — tässä on miss Bishop. Sisareni, mrs Durlacher." Traill rämpi
+tämän tapasäännön halki vastenmielisesti, ikäänkuin hän olisi kahlonut
+vajottavaa, äskenkynnettyä peltoa.
+
+Mrs Durlacher ei voinut kieltää, että tytön liikkeissä ja hänen
+käyttäytymisessään oli kaiken arastelun uhallakin itsetiedotonta,
+miellyttävää suloa. Huolimatta tytön yksinkertaisesta ja hienon
+maailman näkökannalta punniten hiukan vapaasta pukeutumisesta, ei Dolly
+voinut havaita hänessä mitään vastenmielistä, eikä myöskään mitään
+epäillyttävää, — lukuunottamatta sitä seikkaa, että hän oli saapunut
+nuorenmiehen asuntoon puoliyhdeksän jälkeen illalla, jolloin arvostaan
+huolehtivan tytön olisi pitänyt olla viatonta bridgeä pelaamassa
+kotonaan, tahi sitten teatterissa näkemässä jotakin säädyllistä
+näytelmää. Hän kuitenkin päätteli, että tällainen muotiliikkeen
+apulainen — siksi hän tytön heti ensi näkemästä otaksui —, ei voinut
+tajuta tarkalleen soveliaisuuden vaatimuksia, ja hän oli senvuoksi
+taipuvainen pitämään tätä rikosta anteeksiannettavana tytön säätyyn
+verraten. Ja kun Sally sitten, Traillin esitettyä hänet sisarelleen,
+astui askeleen mrs Durlacheria kohden, ojentaen vaistomaisesti kättään,
+kumarsi Dolly hänelle ensin jäykästi, — osoittaakseen, mitenkä
+esitettäessä on meneteltävä, — ja tarjosi sitten tytölle kätensä,
+ollakseen saattamatta häntä enää pahemmin hämilleen.
+
+Kun tämä muodollisuus oli läpäisty näin onnellisesti, mrs Durlacher
+nojautui sirosti uuninkulmaan, tukien kaunista, paljastettua
+kyynärvarttaan muurinreunukseen. Asento kokonaisuudessaan ilmaisi
+pelkkää huolettoman vapauden tuntoa. Sally sen sijaan, — hän kun
+tuskin oli ollut seurustelupukuisten ihmisten parissa sen jälkeen, kun
+oli jättänyt isänsä kodin, — hän jäi seisomaan asemilleen ja kätki
+neuvottomuutensa, onnistumatta silti peittämään sitä, että hän sen
+salasi. Traillin sydän lämpeni hänen vuokseen.
+
+"Kas tässä", sanoi hän, siirtäen tuolia tyttöä kohden, — "teidän täytyy
+istua. Me emme päästä teitä karkaamaan tiehenne, ennenkuin te olette
+kunnolla saapunutkaan."
+
+Sally tunsi sydämessään kiitollisuutta tahdikkuudesta, jolla Traill
+ikäänkuin liitti sisarensa myöntymyksen tähän ystävyyteensä. Mrs
+Durlacher myöskin hymyili sille sisimmässään, nähden kangastuksia
+älykkäästä huomaavaisuudesta, jolla Jack tasoittaisi itselleen tien
+_hänen_ maailmassaan, kerran antautuessaan sen lumoihin.
+
+"Haluatteko hiukan kahvia?" lisäsi Traill, kun tyttö oli istunut hänen
+tarjoamalleen tuolille. "Me joimme aivan äsken. Olihan se hyvää, Dolly?"
+
+"Verratonta."
+
+"Haluatteko?" toisti Traill.
+
+"En, kiitoksia, — niin, kyllä, luulen. Kiitän teitä."
+
+"Kermaa?"
+
+"Ei, kiitos, — mustaa, pyydän."
+
+Sally toivoi, ettei Traill muistaisi hänen ennen käyttäneen kermaa
+kahvissaan. Hän ei mielellään juonut kahvia mustana, mutta uunin luona
+seisovan naisen silmät tähystelivät häntä tutkivasti, ja Sally tiesi
+kyllä, mitenkä kahvia juotiin suuren maailman piirissä.
+
+Hän soimasi itseään sen vuoksi, ettei ollut kääntynyt ovelta takaisin.
+Tyttö tunsi, että hän oli nyt arvostelun kiirastulessa, jonka
+kuumuutta hän ei voi kestää. Mutta nyt oli myöhäistä peräytyä; hän
+oli kertakaikkiaan sisällä, eikä hän voinut tehdä pelollaan asiaa
+paremmaksikaan.
+
+"Mitä kummaa teillä on siinä käärössä?" kysyi Traill epäluuloisesti,
+nostaessaan kahvipannun hiillokselta.
+
+"Oh," sanoi tyttö punastuen, "siinä on vain, — minä otin vain
+viedäkseni tämän kotiin."
+
+Traillin silmät tähtäilivät häntä kysyvästi, ja tuntiessaan poskiensa
+hehkun yhä kuumenevan, tyttö iloitsi, nähdessään mrs Durlachin
+kiintyneen tarkastelemaan uuninreunuksella olevaa James Brownriggin
+kuvaa, joka esitti viisikymmenvuotiaan raskaan-sarjan nyrkkeilymestarin
+lihaksekasta yläruumista ja vastenmielisiä kasvojenpiirteitä.
+
+"Tämän lajin miehiäkin te sanotte murskaajiksi?" kysyi hän, lausuen
+viimeisen sanan hiukan epäröiden, sillä hän ei tiennyt varmaan, oliko
+se oikeata urheilukieltä.
+
+"Tarkoitat sitä pojua — Brownriggiä? Ei. Minä luulen, että häntä oli
+nimitettävä gentlemaniksi. Hän antoi aina vastustajansa osoittaa,
+mihinkä tämä kelpasi, vaikka koko Englannissa ei ollut ainoatakaan
+miestä, jota hän ei olisi kyennyt lyömään rujoksi jo ensi kierrolla.
+Hän oli aina lepuuttanut kauniisti tuota loistavaa vasentaan, kunnes
+ottelu alkoi käydä yksitoikkoiseksi. Sitten hän oli ravistanut
+harteitaan, naurahtanut rumalla suullaan — ei milloinkaan silmillään
+—, ja sijoittanut viivyttelemättä iskunsa, joka sai vastustajan
+käpristelemään maassa kuin toukka kuumalla kivellä. Minä olen nähnyt
+hänet. Hänellä oli ravintola Islingtonissa. Mutta minä olisin maksanut
+paljon, saadessani katsella häntä myöskin ottelussa."
+
+Mrs Durlacher silmäsi jälleen kuvaa ja kohautti sitten kaunista
+olkapäätään.
+
+"Ehkäpä mies voi olla gentleman, vaikka onkin tämän näköinen,"
+sanoi hän. "Mutta jonkun hänen ystävänsä oli sietänyt kehoittaa
+häntä kasvattamaan hiuksensa hiukan pitemmiksi. Nyt näyttää siltä
+kuin hän olisi istunut kolme vuotta kuritushuoneessa, tappelusta ja
+pahoinpitelystä tuomittuna."
+
+"Tahi ollut kolme vuotta armeijassa?" ehdotti Traill nauraen.
+
+Sisar hyväksyi hilpeänä tämän hänen mieheensä kohdistuvan vihjauksen.
+"Niin, tahi armeijassa. Mutta sotilaat eivät sentään näytä niin
+rikollisilta kuin he todella ovat. Mitä te arvelette, miss. Bishop?
+Sanoisitteko te, katseltuanne tätä kuvaa, että James Brownrigg on
+gentleman?"
+
+Tämä oli ensimmäinen huomionosoitus, minkä hän kymmenen minuutin aikaan
+soi Sallylle. Kun siihen lisäksi oli liitetty välinpitämätön äänensävy
+ja ylhäisesti kohotettujen kulmakarvojen liikahdus, tunsi Sally
+kysymyksen läjähtävän iskuna vasten hänen herkkiä kasvojaan. Traill sen
+sijaan arveli, että se todisti hänen sisarensa mieltymystä tyttöön,
+ja hän katsahti Sallyyn rohkaisevasti, ikäänkuin kehottaakseen häntä
+vastaamaan.
+
+Sally nousi ja meni uunin luo. Hän katseli hetki sen James Brownriggin
+tunteettomia ja raakoja kasvoja, koettaen samalla jännittää ajatustaan.
+Sitten hän kääntyi mrs Durlacheriin.
+
+"Jos te arvostelette sielua ihmisen ulkonaisen olemuksen mukaan," sanoi
+tyttö, "niin teitä tuskin haluttaa tunnustaa häntä gentlemaniksi. Mutta
+minä pelkään, että silmä helposti erehtyy. Minä en koskaan uskaltaisi
+antaa pinnallisen vaikutelman johtaa itseäni."
+
+Sodanjulistus! Tytön ylähuulen täyteläinen kaari jännittyi ohueksi, kun
+hän sanoi nämä sanat. Traill katsahti häneen pikaisesti, aavistaen,
+että sanojen taakse peittyi salattu tarkoitus; mutta hän ei kuitenkaan
+ymmärtänyt tätä kaksinkamppailua, jota käytiin siinä aivan hänen
+silmiensä edessä.
+
+Mrs Durlacher hymyili. Hän otti haasteen vastaan yhtä ylhäisesti kuin
+hän oli viskannut oman taisteluhansikkaansa toisen kasvoihin. Hän
+ymmärsi täydellisesti minkälaiseksi tilanne oli muodostunut. Hän tiesi,
+että sanat, katseet — ne ovat meidän päiviemme taisteluaseita. Ne
+ovat yhtä helposti paljastettavissa kohteliaisuuden samettihuotrasta
+kuin Toledo-miekka nahkatupestaan, ja ne välähtelevät ja kalskahtavat
+ilmassa sekä suhahtavat vastustajan arimpiin kohtiin yhtä ihanasti kuin
+ritarien terässäilät pari vuosisataa sitten.
+
+"Jack," sanoi mrs Durlacher, "sinä olet esitellyt minut diplomaatille.
+Hän ilmaisee tarkoituksensa, sanomatta minulle ajatustaan."
+
+Traill kuvitteli tämän kaiken edelleenkin koskettelevan vain James
+Brownriggin kuvaa, ja hän oli ymmärtävinään, että Sally oli hänen
+kanssaan samaa mieltä, rohkenematta sentään suorastaan väittää hänen
+sisartaan vastaan. Hän naurahti tyytyväisenä sisarensa mutkikkaalle
+määritelmälle, samalla kun Sally istuutui jälleen tuolilleen, tietäen
+nyt tavottaneensa vihollisen. Hän ei keksinyt enää vastausta, jossa
+katkeruus ei sorahtaisi, ja sen vuoksi hän piti parhaimpana olla
+sanomatta mitään.
+
+Kun Traill oli ojentanut Sallylle kupin, kulki hänen sisarensa hitaasti
+lattian poikki kohden penkkiä, jolle hän oli jättänyt turkisvaippansa
+ja hansikkaansa.
+
+"Ethän toki aio lähteä?" kysyi Traill.
+
+"Kyllä, minun täytyy, rakas poikaseni. Harald on pyytänyt muutamia
+ystäviä pistäytymään kotonamme teatterista palatessa. Luuletko, että
+voisit hankkia minulle biilin?"
+
+"Tässä ei ole auto-asemaa lähellä. Mutta ajurin voit saada."
+
+"Niin kyllä, mutta minun täytyy ajaa nopeammin. Kello käy jo
+kymmenettä. Piccadilly-aukealta sinä varmasti tapaat tyhjiä autoja
+tähän aikaan. Ole hyvä ja käy noutamassa sieltä. Minä sillä aikaa puen
+itseni valmiiksi."
+
+Traill lähti tottelevana. He kuulivat hänen juoksevan portaita alas
+pimeässä kaksi ja kolme askelmaa hypyssä. Sitten ulko-ovi jysähti.
+
+"Jonakin iltana hän taittaa niskansa näissä portaissa", sanoi mrs
+Durlacher. "Asutteko te kaupungissa, miss Bishop?"
+
+"En, — en aivan. Minä asun Kew Greenillä."
+
+"Ah, niin — Kew —, siellähän on varsin somaa. Muistan eräitä
+herkullisen tyylikkäitä rakennuksia, — puiston puolella —, ne ovat,
+luullakseni, kuninkaan omaisuutta, vai kuinka?"
+
+"Tiedän, mitä te tarkoitatte; ne ovat todella kauniita," myönsi Sally.
+Ja hän lisäsi hymyillen, päähänpiston houkuttamana: "Mutta minä en asu
+niissä."
+
+"Oh, sitä minä en olettanutkaan," vastasi mrs Durlacher huolettomasti.
+"Tarkoitin vain, että en ole huomannut Kewssä muuta merkillepantavaa.
+Olen, luullakseni, käynytkin siellä vain kerran, enintään kahdesti.
+Oletteko te jo kauan tuntenut minun veljeni."
+
+Sallyn sormet puristuivat lujasti pienen käärön ympäri, joka hänellä
+edelleen oli kädessään. "En; en vallan kauan."
+
+"Hän on hullunkurinen, mieltäkiinnittävä ihminen, eikö totta? Ettekö
+tekin ajattele siten?"
+
+Sallysta tuntui ihmeelliseltä olettaa, että Traill olisi hullunkurinen,
+mikäli hän käsitti tämän sanan merkityksen oikein. Hän ei tiennyt,
+että seurapiirien ajatustavan mukaan on hullunkurista kaikki, mikä ei
+sopeudu heidän sääntöihinsä.
+
+"Mieltäkiinnittävä, — kyllä. Olen varma, että sen hänestä voi sanoa
+kuka hyvänsä. Jo tämä huone yksin sen todistaisi; eikö todistakin?"
+
+"No niin, siitä minä en paljoa ymmärrä. Tällainen huone hänellä olisi
+kaikkialla, eläisipä hän missä hyvänsä. Hän tosiaan pitää tällaisesta
+— epätavallisesta elämästä, joka on täynnään työtä ja orjuutta. Kuinka
+hullua! Mutta hän luopuu vielä tavoistaan; tiedän hänen luopuvan
+niistä. Te ette voi hävittää vanhaa perintöä. Luuletteko voivanne?
+Jonakin päivänä hän karkoittaa boheemin sisästään, — siitä tulee vain
+muodonvaihdos. Tiedättekö, minä lakkaamatta odottelen, milloin saan
+järjestää juhlaillalliset hänen palaamisensa kunniaksi." Hän venytti
+pitkiä hansikkaitaan käsiinsä ja hymyili, ikäänkuin hän olisi kokenut
+ennustelemansa ilonhetken esimakua.
+
+Sally ymmärsi, että tämä oli tarkoitettu varoitukseksi hänelle.
+Hän kuuli, mitä sanat hänelle sisälsivät: "Jos teillä on aikeita —
+tulevaisuuden toiveita — veljeni suhteen, niin teette järkevästi,
+kun uhraatte ne aikanaan." Toiveensa Sally saattoi uhrata, — aikeita
+hänellä ei ollutkaan; mutta hänen rakkautensa kiihtyi vain palavampaan
+leimuun, kun hän näin oppi näkemään, kuinka saavuttamaton se mies oli,
+johon hänen sydämensä oli kiintynyt. Janet oli puhunut älykkäästi,
+mutta hän oli kokonaan erehtynyt; Sally ei ollut nyt lähempänä onnea
+kuin ennen. Tämä lyhyt kohtaus Traillin sisaren kanssa oli osottanut
+tytölle, että hänellä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta kokea iloa
+rakkaudestaan.
+
+Kun Traill saapui, tapasi hän molemmat naiset lähtövalmiina. Sally oli
+kiinnittänyt pienen untuvapuuhkansa kaulalleen ja napitti parhaillaan
+toista hansikastaan, jonka hän oli riisunut kädestään Traillin
+tarjotessa hänelle kahvia.
+
+"Ettehän _te_ lähde, ettehän?" huudahti Traill.
+
+"Kyllä; minun täytyy."
+
+"Mutta te ette ole vielä kertonut, miksikä te halusitte tavata minut."
+
+"Niin, tiedän, etten kertonut sitä. Mutta sen täytyy jäädä. Minähän
+voin hyvin kirjoittaa teille."
+
+Mrs Durlacher ravisteli helmojaan suoriksi, ja silkki kahahteli tällöin
+kuin lehdet syystuulessa. Kun hän samalla notkisti päätään, hän huomasi
+tytön sierainten värähtelevän ja hän hymyili tyytyväisenä. "Älkää
+te salliko minun lähtöni pakottaa itseänne poistumaan," hän sanoi
+lempeästi.
+
+"Oh, en, mutta minun täytyy kiiruhtaa kotiin."
+
+Traill kohautti hartioitaan. Antaa tytön juonitella! Silloin, kun
+naiset tekevät jotakin ilman minkäänlaista järkevää syytä, he ovat aina
+kaikkein itsepäisimpiä.
+
+Mutta ovella, kun hänen sisarensa oli ensimmäiseksi mennyt
+porraskäytävään, Traill kosketti tarkoituksellisesti Sallyn kyynärpäätä
+ja pidätti häntä silmänräpäyksen.
+
+"Odotan teitä täällä puolen tunnin ajan," hän kuiskasi.
+
+
+
+
+XVI LUKU.
+
+
+"Saanko minä nyt seuraa teistä matkalleni, miss Bishop?" kysyi mrs
+Durlacher, kun he seisoivat auton kupeella. "Minä ajan Sloane kadulle."
+
+"Kiitoksia; olette sanomattoman ystävällinen. Mutta minun täytyy
+rientää toiseen suuntaan, Waterloo-asemalle." Hän tarjosi kätensä
+rouvalle ja ojensi sen sitten Traillille.
+
+"Hyvästi, mr Traill."
+
+Mies tarttui hänen käteensä ja pidätteli sitä hetken omassaan,
+ikäänkuin muistuttaen äänettömästi pyynnöstään. "Hyvästi."
+
+Sally kääntyi ja lähti kulkemaan tietään pystypäin ja varmoin askelin;
+mutta hänen silmänsä olivat kosteat ja hänen rintansa kuohatti
+raskaasti ja säännöttömästi, nyyhkytysten tukahuttaessa hänen
+hengitystään.
+
+Mrs Durlacher katseli hänen jälkeensä, ja kääntyi sitten veljeensä.
+
+"Ei kai hän aikone kävellä koko matkaa Waterloohon saakka?" kysyi hän
+epäilevästi.
+
+"Luulen hänen aikovan."
+
+Mrs Durlacher näytti hämmästyneeltä sijoittuessaan autoon istumaan.
+
+"Jack," sanoi hän.
+
+"Niin."
+
+Sisar valmisteli huomautustaan pienellä naurahduksella. "Kaikesta
+päättäen ei ole suinkaan ihanaa elää sinun armoillasi tuollaisena pikku
+muotityttönä."
+
+Traill pärskähti halveksivasti. "Hän ei ole mikään muotityttö," sanoi
+hän, kylmyydellään ikäänkuin puristaen jokaisen sanan teräväksi
+jääpuikoksi. "Ei enempää sinun tajunnassasi kuin todellisuudessakaan.
+Onnetar on vainonnut häntä, antamalla hänelle hienon naisen
+ominaisuudet ja pidättämällä häneltä keinot, joilla hän pystyisi
+vakuuttamaan sinut omasta ylhäisyydestään. Hyvää yötä."
+
+Hän astui syrjään ja ilmoitti ohjaajalle mrs Durlacherin osotteen.
+Sisarukset eivät enää katsahtaneet toisiinsa, ja vaunu vieri tiehensä
+heidän lopullisesti hyvästelemättä toisiaan Hyökkäyksellä tahi
+kädenpuserruksella, kuten tavallisesti.
+
+Hetken aikaa Traill seisoi vielä paikallaan, katsellen pitkin katua
+siihen suuntaan, mihin Sally oli lähtenyt; mutta tyttö oli kokonaan
+kadonnut näkyvistä. Hän jo ajatteli juosta Sallyn jälkeen Pall
+Mallille — näin nututtomana ja hatuttomana —, toivoen keksivänsä
+hänet väkijoukosta. Mutta hän luotti kuitenkin enemmän sisäiseen
+aavistukseensa, joka vakuutti tytön palaavan jälleen; ja niin hän nousi
+hitaasti portaita ylös asuntoonsa, odottelemaan häntä.
+
+Sally kulki Waterloo-torille saakka pysähtymättä; sitten hänen
+askeleensa hidastuivat, ja lopulta hän seisahti epäröiden. Traill oli
+sanonut odottavansa häntä puolen tunnin ajan, — palaisiko hän nyt
+takaisin? Kaikki toiveet, jotka Janet oli hänessä herättänyt, olivat
+tiessään nyt, kun hän oli kohdannut Traillin sisaren; mutta sittenkin
+hän edelleen tunsi, että hänen on annettava rannerengas takaisin
+Traillille. Tämä päätös oli järkähtämätön, eikä se ollut missään
+yhteydessä niihin ajatuksiin, jotka katkeamattomana ketjuna kiertelivät
+niiden kysymysten ympärillä, jotka koskettelivat hänen suhdettaan
+Trailliin. Hän voisi tosin palauttaa koristeen postissa, kuten hän
+oli luvannutkin tehdä. Mutta tytöstä tuntui kaksinverroin julmalta
+ajatella, että tämä hänen elämänsä ainoa onnenailahdus päättyisi
+sillätavoin, niin tunteettoman välittäjän avunannolla. Hänen käärönsä
+kirjeineen pudotettaisiin oviluukun mustan aukon kylmään nieluun, —
+sen jälkeen: ei mitään! Vain tyhjyyttä, sanomatonta tyhjyyttä. Hän ei
+voinut tyytyä siihen.
+
+Hän kääntyi puolittain tiedottomasti Heinätorille, ja kulki sitten
+hitaasti, askel askeleelta, kohden Regent katua. Kymmentä minuuttia
+myöhemmin hän kolkutti hiljaisesti uudelleen Traillin ovelle.
+
+Sisältä kuuluvat askeleet saivat tytön sydämen lyönnit taukoamaan;
+hänen huulensa vavahtelivat, kun Traill aukaisi oven ja päästi hänet
+sisälle.
+
+Hän käveli keskilattialle ja kääntyi vasta sitten kun kuuli miehen
+sulkevan oven hänen takanaan. Traill jäi seisomaan paikalleen, selin
+oveen, ikäänkuin estääkseen häntä jälleen pakenemasta.
+
+"Miksikä te tulitte?" kysyi mies hitaasti, — "ja minkätähden te,
+kerran tultuanne, lähditte pois? Näinä viimeisinä minuutteina minä jo
+pelkäsin, että te ette enää saapusikaan."
+
+Sally koetti peitellä mielenliikutustaan, uskaltamatta puhua mitään.
+Hän riisui hansikkaansa vapisevin sormin, ja laski ne pöydälle, johon
+hän asetti pienen, ruskeapaperisen käärönsäkin.
+
+"Nyt te otatte hatun päästänne ja päällysnutun yllänne," sanoi Traill.
+"Huone on liian kuuma teidän istuaksenne täällä täysissä pukimissa."
+
+Sally näytti epäröivän, mutta kun Traill tuli lähemmäksi, aikoen
+ilmeisesti auttaa häntä, niin tyttö totteli. Mies otti vastaan hänen
+hattunsa, untuvapuuhkansa ja nuttunsa, asettaen ne hyllylle oven
+viereen.
+
+"Nyt minusta vihdoinkin alkaa näyttää siltä kuin te olisitte tullut
+tänne minua katsomaan," sanoi hän. "Mutta miksikä te _tulitte_? Mitä
+teillä on puhuttavaa minulle? Tiedättekö, kun minä aukasin oven ja näin
+teidät —"
+
+"Niin, uskon kyllä teidän hämmästyneen."
+
+"Vakuutan, että niin kävi. Mitä te piditte Dollysta?"
+
+"Teidän sisarestanne?'
+
+"Niin."
+
+"Tiedän, ettei hän siedä minua," vastasi tyttö vältellen.
+
+"Mitä te sellaisia ajattelette? En usko teidän nyt osanneen paikalleen.
+Mutta hän ei kylläkään tunne teidän oikeata arvoanne, — siinä kaikki."
+
+"Ei, hän tuomitsee väärin minua. Tiedän, että hän pitää minua aivan
+toisenlaisena olentona kuin minä olen."
+
+"Mistä sen tiedätte? Ei kai hän puhunut teille siihen tapaan, kun minä
+olisin noutamassa autoa? Mitä hän sanoi teille?"
+
+"Ei hän ilmaissut ajatuksiaan minusta. Itse asiassa hän, olosuhteihin
+verraten, kohteli minua varsin kauniisti."
+
+"Myönnän, että hän aluksi saattoi tuntua hiukan jäiseltä," arveli
+Traill. "Se on niitä seurapiirien tapoja, — siten he aina käyttäytyvät,
+kun kohtaavat oudon ihmisen. Hyvä Luoja! Olenhan minä ollut heidän
+parissaan, ja toisinaan olisin silloin mieluummin seissyt tähystäjänä
+jonkun pohjoisnapaa tavottelevan laivan kannella. He saavat ytimet
+jäätymään ihmisen luissa katseillaan."
+
+Sally hymyili; tämä vastenmielisyyden purkaus miellytti häntä. "Ettekö
+ajattele, että kerran tekin kuulutte heidän joukkoonsa?" kysyi hän.
+"Uskon, että siten täytyy käydä."
+
+"Ei, se ei tapahdu, vaikka minun olisi elettävä elämäni
+viiteenkymmeneen kertaan. Sanoiko sisareni, että minä tulen taipumaan?"
+
+"Hän sanoi toivovansa — ja odottavansa sitä."
+
+"Sanoi? Hyvä, minä en maksaisi kuparikolikkoakaan hänen toiveistaan,
+Oli hänen tapaistaan takertua siihen jälleen. Ihmettelen, mikä hänen
+tarkoituksensa mahtoi olla, puhuessaan siitä teille. Ehkäpä hän
+ajatteli, että te suostuttelisitte minua alistumaan?"
+
+Hän tarkasteli tyttöä kysyvästi, mutta Sally ei vastannut mitään.
+Hän olisi voinut ilmaista kirjaimelleen, mitä mrs Durlacher oli
+tarkoittanut, mutta hän vaikeni. Sitten Traill äkisti jälleen kysyi,
+mitä varten Sally oli saapunut hänen luokseen. "Ehkä tuon käärön
+vuoksi?" lisäsi hän, osottaen pöydällä olevaa, ruskeaan paperiin
+kiedottua pientä rasiaa.
+
+"Niin," myönsi tyttö, ojentaen kätensä ja tarttuen kääröön.
+
+"Kaiketi minä arvaan, mitä siinä on?" kysyi mies.
+
+"Kyllä; luulen teidän arvaavan." Hän aukoi siteen solmuja, tuntien
+outoa, käsittämätöntä tyydytystä siitä että hänen käyntinsä syy alkoi
+näin itsestään selvitä, hänen tarvitsemattaan ryhtyä sitä selittelemään.
+
+"Eikö rengas sovellu teidän käteenne?"
+
+"Oh, kyllä; se ei ole syynä."
+
+"Mikä sitten? Ettekö pidä siitä? Kas tässä —," sanoi hän, ojentaen
+tytölle veitsen, — "katkaiskaa side. Te ette milloinkaan saa
+päästetyksi auki noita solmuja. Se ei siis miellytä teitä?"
+
+Tyttö katsahti suoraan hänen ankariin silmiinsä.
+
+"Niinkö te todella luulette? Uskotteko te minun tuovan tämän takaisin
+siksi, etten pidä siitä?"
+
+"Enhän minä tiedä. Mutta ellei syynä ole se, niin sanokaahan — mikä
+sitten?"
+
+Hänen äänessään kuvastui ärtymystä, eikä hän huolinut paljoa peitellä
+sitä. Hän kuvitteli tätä tyttöä samanlaiseksi kuin monia muita naisia,
+jotka saadessaan jotakin tietävät juuri silloin kaikkein vähimmin,
+mitä he olisivat halunneet. Mutta hän oppi seuraavina silmänräpäyksinä
+ajattelemaan Sallysta toisin.
+
+Tyttö otti korun rasiasta ja kiinnitti sen ranteeseensa, tuntien yhä
+vieläkin ylpeyttä näin tehdessään.
+
+"Näettehän, — se sopii verrattoman hyvin," sanoi hän vilpittömästi.
+
+"Armias taivas! Miksikä se sitten ei kelpaa teille."
+
+"En voi ottaa sitä vastaan teiltä, — en voi. Jos te olisitte silloin,
+kun minä viimeksi näin teidät, — sen jälkeen, kun te hyvästelitte
+minut, — kertonut aikovanne ostaa tämän minulle, niin olisin kieltänyt
+teitä."
+
+"Miksikä erityisesti sen jälkeen, kun minä olin 'hyvästellyt teidät'?"
+
+"Koska teillä ei sitten enää ollut oikeutta lahjoittaa minulle mitään,
+eikä minulla oikeutta ottaa vastaan."
+
+Traill nauroi. "Eikö tuo nyt ole suorastaan lapsellista?"
+
+"Ei minun mielestäni."
+
+"Mutta tehän pidätte siitä? Miellyttäähän se teitä?"
+
+"Se on kaunis. Minulla ei ole koskaan ollut mitään tämän vertaista."
+
+"Mutta nyt te hylkäätte sen?"
+
+"Minun täytyy." Hän ojensi koristetta Traillille, joka sitä huomaamatta
+katseli vain järkähtämättä hänen silmiinsä.
+
+"Jos minä nyt vielä kerran kysyn teiltä suorasti: miksikä, niin
+tahdotteko vastata minulle yhtä suorasti? Sanokaa."
+
+Nyt, — hänen täytyi joko puhua totta tahi valehdella. Mikään
+puolittainen selitys ei voinut auttaa häntä. Tyttö tunsi, että hänen
+täytyisi ilmaista totuus, — ellei sanoin, niin silmäyksin, liikkein,
+yksinpä vaikenemallakin.
+
+"En koskaan uskonut teidän tarkoittaneen vedollanne totta," hän alkoi
+epäröiden.
+
+"Ei, ehkäpä te ette uskonut! mutta näette, — minäpä tarkoitin. Eikä se
+ole teidän kieltäytymisenne syynä. Olettakaamme nyt, että minä en ollut
+velassa teille, — että minä siis lahjoitin teille tämän. Pidättekö sen
+silloin?"
+
+"En."
+
+"No hyvä! nyt meidän on päästävä selville todellisesta syystä. Edelleen
+siis: miksikä ette suostu ottamaan lahjaa minulta?"
+
+"Siksi, ettei teillä ole oikeutta — eikä mitään syytä lahjoittaa —
+minulle mitään."
+
+"Mutta eikö teillä, ole syytä ottaa vastaan kaikki, minkä saatte?"
+kysyi mies melkeinpä katkerasti.
+
+Sallya tämä purkaus olisi loukannut milloin hyvänsä, ja nyt hänen
+herkistynyt vaistonsa tiesi lisäksi ilmaista hänelle, mitä tämä karkeus
+pohjaltaan sisälsi.
+
+"Ei," sanoi hän läähättäen, — "teidän pitäisi tietää, etten minä voi."
+
+"Niin, näen sen; te ette voi. Minä ymmärrän, — kerroinhan teille,
+minkälainen mies minä olen; ja minunlaiseltani te ette huoli mitään
+lahjoja — kas vaan! Luullakseni te pidätte minun lahjaani suorastaan
+loukkauksena? Mutta, — te ette tietenkään ole ajatellut hetkeäkään,
+miltä _minusta_ tuntuu, kun te palautatte sen?"
+
+Tyttö ei vastannut mitään.
+
+"Se loukkaa minua; se koskee kipeästi. Ehkäpä te ette ole osannut uskoa
+sitä? Te tuskin olette tiennytkään, että minua voitaisiin haavoittaa,
+— että minä voisin _tuntea_ saaneeni haavan. Oletteko? Nyt minä olen
+sellaisessa tilassa. Annoin teille tuon pienen korun siksi, kun minun
+ei sopinut antaa teille muuta. Tämä rannerengas oli minulle ikäänkuin
+lohdutuksena, koska minä en voinut täyttää toiveitani antamalla teille
+sellaista, mikä olisi ollut teille hyödyksi. En minä pidä korukapineita
+arvossa, mutta tämän minä keksin pieneksi vastineeksi niistä lahjoista,
+joita minä en saanut antaa teille."
+
+Hän vaikeni ja jäi tarkastelemaan tyttöä, joka painunein päin hypisteli
+neuvottomana kultaista rengasta, pidellen sitä yhä käsissään.
+
+"Aavistatteko, mitä minä mieluummin olisin halunnut tehdä teidän
+hyväksenne?" kysyi Traill äkisti.
+
+"En," sanoi tyttö, mutta hän ei kohottanut päätään eikä rohjennut
+kohdata miehen katsetta.
+
+"Olisin halunnut muuttaa teidän koko ympäristönne. Toivoin, että
+olisin saanut murskata kahleet, jotka kiinnittivät teidät konttorinne
+kirottuun polkumyllyyn, — olisin halunnut särkeä oven, joka salpaa
+teidät ummehtuneeseen ja kylmään majaanne siellä Kewssa, pakottaen
+teidät kuuntelemaan omahyväisten pankinkonttoristien rehenteleviä
+tarjouksia esikaupunkilaisesta avioliitosta, jossa tulevaisuutenanne
+olisi syöttää miestänne, kuten tallipoika opettaa hevostaan, tämän
+jälleen palatessa pilttuuseensa. Näistä elämän mataluuksista minä
+olisin tahtonut vapauttaa teidät ja sen sijaan tarjota teille
+kaiken, mitä te elämältä kaipaatte, niin pitkälti kuin voimani
+olisivat riittäneet. Näin minä olisin antanut teille vain sen, mikä
+oikeudenmukaisesti kuuluu teidän osallenne, — olisin antanut teille
+sellaisen elämän, josta iloitsemaan te olette syntynyt. Teidän isänne
+oli pappi, seurakunnan päämies. Aspleyssa kirkkoherra on tervetullut
+vieras minne hyvänsä, — hän aterioi tyttärineen — kunniavieraana, herra
+paratkoon! — ylpeimmän hienoston pöydässä. Mutta te, — teidän täytyy
+ahertaa orjana päivätpäästään, — ja siitä minä olisin tahtonut vapahtaa
+teidät, asemasta, johon luonto ei ole teitä tarkoittanut."
+
+Sally nousi raskaasti hengittäen tuoliltaan ja käveli epävarmoin
+askelin uunin luo. Traill myöskin nousi ja seurasi hänen jäljissään.
+
+"Oh, — älkää!" läähätti tyttö. Mutta mies ei huolinut hänen
+kiellostaan. Traill oli kiihtynyt omista sanoistaan, eikä tyttö voinut
+nyt estää häntä jatkamasta.
+
+"En aikonut, enkä olisi voinutkaan tarjota teille paljoa siihen
+verraten, mitä olisin halunnut itse saada vastalahjaksi. Halusin teiltä
+sellaista, mitä yksikään kunniallinen mies ei voi vaatia rehelliseltä
+naiselta, ellei tämä vapaaehtoisesti suo sitä hänelle, — ja te olitte
+sanonut minua kunnialliseksi mieheksi. Muistatteko sen? Minä arvaan,
+että te ette tosiaankaan tiennyt, kuinka lujasti te sillä turvasitte
+itsenne minun suhteeni. Miehellä on kenties vain kerran elämässään
+tilaisuus käyttäytyä ritarillisesti, ja ellei hän ota sellaista hetkeä
+varteen, niin hän ei ole edes hirttonuoran arvoinen. Te soitte minulle
+oman tilaisuuteni, — minä en heittänyt sitä hukkaan; siinä kaikki.
+Mutta nyt te tahdotte riistää minulta ainoan lohdutukseni kaikesta
+siitä, mitä minä tällöin menetin. Te kieltäydytte ottamasta vastaan
+minun lahjaani. Minä kieltäydyn ottamasta sitä takaisin."
+
+"Voi, kuinka tämä on julmaa! Miksikä tämä on näin julmaa!" kuiskasi
+tyttö ikäänkuin itsekseen.
+
+"Mikä on julmaa?"
+
+"Tämä, — kaikki."
+
+Mies naurahti. Joko hän ei ymmärtänyt tyttöä, tahi ei tahtonut ymmärtää
+häntä. Miehet eivät aina ole niin paksunahkaisia, kuin miltä he
+näyttävät. Toisinaan jokin hämärä alatajuinen viekkaus pakottaa heitä
+jättämään alotteen naisen omiin käsiin.
+
+"Tosiaan, en luulisi tämän olevan teille julmaa, kun teidän vain
+tarvitsee kiinnittää tuo koru ranteeseenne, ja sitten voitte kokonaan
+unohtaa, mistä se on peräisin."
+
+"Oh, en minä puhu siitä," huudahti tyttö melkein tiedottomasti.
+"Ymmärrättehän, etten minä nyt ajattele sellaisia."
+
+"Mitä te sitten tarkoitatte?" Miehen äänensävy ja hänen
+käyttäytymisensä muuttui yhtäkkiä kokonaan. Hän tiesi nyt, ettei hän
+voinut erehtyä. Hän ei enää epäillyt; tyttö piti hänestä. Traill
+kosketti tytön olkapäätä, ja hänen sormensa puristivat kiihkeinä
+lämpimää ihoa, joka vavahteli hänen kosketuksestaan. "Mitä sitten
+tarkoitatte?" hän uudisti. "Ajatteletteko, että on julmaa erota näin,
+koska te — pidätte minusta? Sitäkö te tarkoitatte?"
+
+Sally ei voinut vastata. Hänestä tuntui aivankuin hän olisi seissyt
+koko illan mestauslavalla, ja ikäänkuin sen telineet nyt huojuisivat
+hänen jalkojensa alla.
+
+"Jos minä olen erehtynyt surkeasti", jatkoi Traill, — "jos minä
+olen kaiken aikaa tulkinnut väärin teidän katseenne, teidän sananne
+ja teidän äänettömyytenne, — jos minä olen kuullut väärin, nähnyt
+väärin ja ymmärtänyt kaiken nurinkurisesti, niin teidän on annettava
+minulle anteeksi. Te olette itse houkutellut, — pakottanut minut
+puhumaan siten kuin kaiken aikaa olen tehnyt, tyrkyttämällä minulle
+takaisin pientä muistoa, jonka halusin jättää teille itsestäni, ja
+kieltäytymällä itsepäisesti selittämästä edes syytä tähän loukkaukseen.
+Te olette saanut minut ärtymään, ja minä luulin, että muuta te ette
+ole tahtonutkaan. Mutta nyt minä ajattelen toisin. Kokonaan toisin.
+Ymmärränkö minä nyt oikein? Ymmärränkö?" Hän käänsi leppeällä
+väkivallalla tytön päätä, kohdatakseen hänen katseensa. "Ymmärränkö
+minä nyt paremmin teidät?"
+
+Tyttö avasi silmänsä, — hän aivan kuin imeytyi katseellaan Traillin
+sieluun. Mestauslava katosi, hävisi hänen jalkojensa alta, — hetken
+hän tunsi häälyvänsä ilmassa, — putoavansa, avuttomasti putoavansa;
+ja sitten rajaton riemu, armahduksen tunne, elämän lämpöinen tunne.
+Hän uppoutui Traillin syliin, ja mies kietoi hänet siihen lujasti, —
+suudellen tytön hiuksia, hänen olkapäitään, poskiaan, silmiään. Hän
+tarttui kädellään tytön leukaan ja taivutti hänen kasvonsa ylöspäin,
+peittäen hänen värisevät huulensa suudelmilla.
+
+
+
+
+
+
+II KIRJA
+
+
+
+
+I LUKU.
+
+
+Määrätyt olosuhteet voivat luoda päivässä luonteen. Kolmen vuoden
+kuluessa luonteen täytyy muovautua suuntaan tahi toiseen, — se
+joko taipuu, sitkistyy, oikenee tahi käyristyy elämän-tapahtumien
+sulatusuunissa. Ja tämä voi tapahtua huomaamatta; aivan kuten
+savenvalaja muovailee tahdotonta raaka-ainettaan melkein ajatuksetta,
+mielikuvan ohjatessa hänen sormiensa työtä.
+
+Näinä kolmena vuotena, jotka olivat kuluneet siitä, kun Sally
+ruumiineen ja sieluineen heittäytyi Jack Traillin valtaan, oli tytön
+luonne alituisesti ollut miehen vaikutuksen muovailtavana. Hän
+oli kokenut pelkkää onnea, — täyttä onnea. Se sai hänet melkeinpä
+alistumaan miehen ajatuksiinkin jo ennenkuin sana tahi katse ehti
+niitä edes ilmaista. Ja Traill huolehti tytöstä sitä enemmän, kun hän
+hetki hetkellä näki hänessä vain rajatonta alttiutta ja herkkyyttä,
+jonka hän kevyimmälläkin kosketuksellaan sai läikehtimään alati uusin
+vivahduksin. Mies oli myöskin täysin onnellinen omalla tavallaan, —
+hän kiusoitteli, koetteli ja samalla hemmotteli tyttöä, nauraen kuin
+koulupoika tämän naisellisille mielenailahduksille ja oikukkaille
+päähänpistoille.
+
+Yhteisen elämänsä ensimmäisenä kuukautena he lähtivät ulkomaille.
+Traill kehoitti tyttöä valmistautumaan matkakuntoon ja antoi hänelle
+varoja sitä varten, — enemmän rahaa kuin tytöllä koskaan ennen
+oli ollut hallussaan. Sally yritti työntää takaisin toisen puolen
+saamastaan määrästä, selittäen, että hän voisi jo vähemmällä kuin
+puolella hankkia itselleen puvuston koko elämänsä iäksi.
+
+"Kuudellakymmenellä punnalla?" kysyi Traill. "Minun sisareni menettää
+sen puolessa tunnissa Doverkadun vaatetusliikkeissä."
+
+"Ah, niin, sinun sisaresi," sanoi tyttö, kohottaen kulmakarvojaan
+ylhäisesti.
+
+Traill nauroi: "Entä sinä?"
+
+"Kolmekymmentä puntaa on minulle liiaksi tähän tarpeeseen."
+
+Mutta Traill oli kerta kaikkiaan tarjonnut kuusikymmentä, ja siihen
+asian täytyi päättyä. Mies oli hellittämätön, ja naisen oli alistuttava
+nyt, kuten aina.
+
+Sally lähti siis Janetin seurassa kiertämään myymälöitä, käsilaukussaan
+kuusi uutukaista, kahisevaa kymmenen punnan seteliä. Tähän aikaan
+hän vielä asui Kewssä, työskennellen edelleen konttorissaan King
+Streetillä. Mutta hän oli kummassakin paikassa jo ilmoittanut, että
+hänen nyt täytyi erota, ja viikon kuluttua hän olisi vapaa.
+
+Jo aikaisemmin oli hän uskonut suuren salaisuutensa ystävättärelleen,
+kertoen sen eräänä yönä, jolloin pimeys kätki hänen kasvonsa ja jolloin
+hän ainoastaan Janetin kiihtyneestä hengityksestä saattoi arvata, mitä
+hänen kertomuksensa vaikutti ystävättäreen.
+
+Kun Sally oli vaiennut, turvautui Janet huomautukseen, jonka jokainen
+profeetta — niin väärä kuin oikeakin — silloin tällöin esittää
+lähimmäiselleen:
+
+"Enkö sitä sanonut?"
+
+Mutta Janet lisäsi tähän muutakin, — he puhelivat myöhään yöhön saakka.
+Ja aina, milloin epäilykset tahi levottomat aavistukset värisyttivät
+Sallya, nauroi Janet hänen pelolleen.
+
+"Sinä olet tehnyt maailman ihanimman kaupan", huudahti hän. "Sinä
+kaipaat miehen rakkautta — eikö niin? — ja nyt sinä olet sen
+saavuttanut. Ja kuitenkin sinä olet yhä edelleen vapaa, — vapaa kuin
+taivaan tuulet. Jos sinä kyllästyisit —"
+
+Sally nauroi katkerasti.
+
+"No niin; hyvä. Jos _hän_ kyllästyisi, olet sinä oma valtiaasi. On
+typerää sulkea häkkiin vapaita ilman lintuja. Moraali? Oh, järveen
+sellainen moraali! Pidätkö sinä itseäsi moraalittomana senvuoksi, että
+mies ei jaksa suuresti kunnioittaa aviosäätyä?"
+
+"Kyllä, koska minä kunnioitan sitä."
+
+"Sinä kunnioitat! Kyllä, mutta vain siksi, että sinä olet kasvanut
+pappilassa, aivan kirkon kynnyksellä. Minä en jaksa ymmärtää sinua.
+Sinä olet riisunut sielusi yltä monta uskonnollista verhoa, ja
+kuitenkin sinä yhä kunnioitat vanhentunutta sakramenttia, jolla ei
+edes ole totisen uskonnon kanssa mitään tekemistä. Tiedän tämän kaiken
+johtuvan pelkästään sellaisesta käsityksestä, että vihkiminen on
+säädyllisyyden vuoksi välttämätön naiselle. Tavallinen, arkipäiväinen
+kysymys: 'onko tämä sopivaa' tahi 'onko tämä sopimatonta', — sepä juuri
+herättää sinussa moraalisia epäilyksiä. Sinä olet vain sovinnaisuuden
+orja, kuten kaikki muutkin, — et mikään moralisti."
+
+Kuitenkin, Janetin väkevistä todisteluista huolimatta, Sally koki
+monta pimeätä hetkeä näinä viimeisinä päivinä Kewssä asuessaan, kun
+perittyjen käsitystapojen kaikki voimat heittäytyivät koko painollaan
+hänen kimppuunsa. Mutta milloin hän kohtasi Traillin, unohtuivat nämä
+kamppailut täydellisesti; ja hänen uskonsa ja luottamuksensa rakkauteen
+tuki häntä kestämään myöskin yksinäisten hetkien ahdistavat epäilykset.
+
+Nyt, kun matkaan lähtö oli jo aivan edessä ja sen synnyttämät tuhannet
+uudet mielikuvat, aavistelut ja odotukset kokonaan täyttivät Sallyn
+mielen, ei Janet kuullut ystävänsä enää puhuvan epäilyksistään. He
+kiertelivät iloisina, ja samalla tottumustensa pakotuksesta säästeliään
+harkitsevina, Lontoon suuria myymälöitä. He katselivat, arvostelivat
+ja ihastelivat niiden aartehistoja, valiten joukosta sellaista, mikä
+heistä tuntui tarpeelliselta, sopivalta, miellyttävältä ja — myöskin
+huokealta.
+
+Traillin antamista rahoista oli vielä viisitoista puntaa jäljellä, kun
+Sally mielestään oli ostanut kaiken, mitä hän tarvitsi, ja niinpä hän
+sitten tarjosi jäljelle jäänyttä määrää takaisin miehelle.
+
+Traill sieppasi kiinni hänen leuastaan ja puristeli sitä.
+
+"Minkälainen pentu sinä oikein lienetkään?" hän kysyi.
+
+"Mitä sinä nyt puhut?"
+
+"Vai vielä mitä? Minä annan sinulle määrärahan käteen ja sanon, käytä
+nämä siihen ja siihen, — eikö niin? No, ja nyt sinä tuot minulle
+takaisin viisitoista puntaa ja sanot —."
+
+"Että minä olen ostanut kaiken, mitä tarvitsen," jatkoi tyttö nauraen.
+
+"Onko sinulla esimerkiksi teatterivaippa?"
+
+"Ei, sillä en luule kaipaavani sellaista."
+
+"Hankitko edes sateenvarjon?"
+
+Sally nauroi jälleen, viskaten päänsä takakenoon, kuten pienet lapset
+istuessaan isänsä polvella.
+
+"En, minulla on sellainen ennestään."
+
+"Hankitko — hm — no, kunpa minä tietäisin, — hankitko kengät, joilla
+pääset vaeltamaan maailman halki, — onko sinulla koreilukengät,
+sabattikengät, kävelykengät, kotikengät? _Montako_ kenkäparia sinulla
+on?"
+
+"Kaksi paria."
+
+"Kas niin, — mene ja osta muutama lisää, — ja teatterivaipan sinä
+myöskin ostat, sillä tarvitset sitä huomenna. Me istumme huomisiltana
+Comédie Français'ssa, emmekä ymmärrä ainoatakaan sanaa kaikesta siitä,
+mitä näyttämöltä kuulemme."
+
+Sitten he olivat lähteneet matkalle ja ihmeellinen elämä oli päivä
+päivältä vaeltanut Sallyn silmien editse kuin loistava juhlakulkue.
+Jokainen hetki oli täynnään iloa; riemu tuntui loppumattomalta, ja se
+tuntui synnittömältä. Voisiko ilo, vapaus, onni olla syntiä? Janetin
+todistelut olivat syöpyneet tytön mieleen syvemmälle kuin kumpikaan
+heistä olisi osannut kuvitellakaan. Kun Sally toisinaan joutui olemaan
+hetken yksinään jossakin hotellissa, Traillin järjestellessä heidän
+käytännöllisiä asioitaan, ja epäilykset yrittivät tunkeutua hänen
+mieleensä, niin tyttö muistutti itselleen ystävättärensä sanoja:
+"Sinä olet vain sovinnaisuuden orja, kuten kaikki toisetkin, — mutta
+moralisti sinä et ole."
+
+Parhaiten rauhoitti Sally kuitenkin sydäntään toistamalla mielessään
+alituisesti, että tämä heidän suhteensa kestäisi ikuisesti. "Tämä ei
+voi katketa, — tämä ei voi koskaan loppua," vakuutti tyttö itselleen.
+"Hän rakastaa minua siksi liian paljon, ja minä rakastan vielä enemmän
+häntä. On aivan saman tekevää, olemmeko vihityt tahi emme. Kirkko
+ja papit eivät tekisi meitä yhtään onnellisemmiksi. Monet vihityt
+avioparit elävät kurjina ja onnettomina; kirkon siunaus ei siis ole
+heitä pyhittänyt. Ei vähääkään!"
+
+Hän kirjoitteli Janetille pitkiä, hetken poreilevia mielijohteita
+uhkuvia kirjeitä, kuvaillen näkemiään vieraita seutuja ja kaupunkeja,
+Kirjavia matkakokemuksia, ja — ennenkaikkea — Jack Traillia ja hänen
+ihmeellisyyttään.
+
+"Sinä sanoit, että hän on kova ja taipumaton ja ankara," kirjoitti
+Sally Firenzestä. "Sanoit tietäväsi, että hän on sellainen. Mutta hän
+ei koko aikana ole sanonut minulle yhtäkään kovaa sanaa. Hän voi olla
+ankara muille ihmisille. Toisinaan minä olen nähnyt hänen kiukustuvan
+julmasti, mutta en koskaan itselleni. Me, näetkö, rakastamme toinen
+toisiamme. Me emme koskaan lakkaa toisiamme rakastamasta. Armas, armas
+Janet, — kunpa sinäkin olisit täällä meidän seurassamme!"
+
+Tämän ihanan matkan kestäessä — päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta
+— Sallyn luonne muuttui Traillin alituisen huoltamisen ja voimakkaan
+käskijäsielun vaikutuksesta tahdottomaksi, kokonaan miehen toiveisiin
+alistuvaksi. Kun he jälleen palasivat Lontooseen, oli Sally unohtanut
+sen riippumattomuuden tunnon, jota hän oli kokenut entisinä, työn ja
+vastuksien ankarina päivinä. Hän nojautui kaikessa Trailliin, ei yksin
+totellen ja noudattaen hänen päätöstään, vaan hyväksyen hänen jokaisen
+ajatuksensakin. Itse hän ei edes huomannut tätä, hän ei ymmärtänyt
+sisäistä riippumattomuutta olevankaan, — hän ei tiennyt mistään muusta
+kuin rakkaudesta.
+
+Ensimmäisinä iltoina heidän kotiin palaamisensa jälkeen Sally riensi
+Kew'hun tapaamaan Janetia. Hän oli säteilevä ja kaunis hienoissa
+pukimissaan, jotka Traill matkalla oli pakottanut hänet ostamaan.
+
+"Vai niin, te olette nyt siis naimisissa, kuulemma," sanoi mrs Hewson.
+
+"Olen," vastasi Sally. Itse asiassa hän ei kuvitellutkaan suhdettaan
+Trailliin muuksi. Ulkomaiden hotelleissa hän oli säännöllisesti
+käyttänyt Traillin nimeäkin, ja vaikka hän tosin tiesi edelleenkin
+olevansa Sally Bishop, niin hänestä tuntui siltä kuin hän olisi Sally
+Bishop vain nimellisesti, kun sen sijaan monet naiset, joilla lain
+mukaisesti oli miehensä nimi, päinvastoin olivat puolisoita vain
+nimellisesti.
+
+"Toivon, että olette onnellinen," lisäsi mrs Hewson ystävällisesti.
+
+"Onnellisempi en voisi olla," vastasi Sally oikeutetulla ylpeydellä.
+Hän kiskoi Janetin mukanaan yläkertaan, kamariin, jossa he aikanaan
+olivat asuneet yhdessä, ja levitti tuomisensa — lahjat, jotka hän
+ulkomailla oli ostanut ystävättärelleen — vuoteelle, kietoen sitten
+käsivartensa Janetin hoikan kaulan ympärille ja suudellen häntä
+sydämensä riemussa laihoille, teräville poskipäille.
+
+He tarkastelivat yhdessä Sallyn tuomat lahjat, — Bambinon
+porsliiniteoksia Firenzestä, milolaisen Venuksen marmorinen jäljennös
+Pisasta, mosaikkikoristeita Roomasta — ja ihastunut Janet palkitsi
+ne hellyyden osotuksilla, jotka Sallylle korvasivat monin verroin
+näiden muistoesineiden arvon. Kun he jälleen alkoivat, tapaamisensa
+ensimmäisen riemunhuuman talttuessa, kyetä ajattelemaan ja puhelemaan
+johdonmukaisesti, kohdisti Janet tytön huomion seikkaan, josta
+hän monesti jo olisi kirjoittanut Sallylle, ellei olisi peljännyt
+kosketella kirjeessä niin arkaa kysymystä.
+
+"Minkälaisen sopimuksen hän on tehnyt sinun kanssasi?" kysyi Janet.
+
+Vaikka kysymys selvästi ilmaisi vain ystävällisyyttä ja hellää
+huolehtimista, särähti se ilkeästi Sallyn mielessä ja ajoi kuin
+ruoskanisku veren hänen poskilleen.
+
+"Ei minkäänlaista," vastasi hän. "Mitä sopimuksia me kaipaisimme?"
+
+"Niinkö sinä ajattelet? Kaiken järjen nimessä —"
+
+"Ei meidän välillämme ole mitään sopimusta."
+
+"Etkä sinä ole sellaista koskaan ehdottanutkaan?"
+
+"En!" huudahti tyttö kauhistuneena, nousten silmät kosteina vuoteelta,
+jolle hän oli istuutunut. Janet seurasi hänen liikkeitään katseellaan,
+ja hänen otsansa vetäytyi päättäväisesti kurttuun.
+
+"Sitten minun on, ymmärtääkseni, lähdettävä tapaamaan mr Traillia," hän
+sanoi hitaasti.
+
+Sally käännähti äkisti ympäri kantapäillään.
+
+"Minkätähden?" kysyi hän.
+
+"Ajattelen, että minun täytyy varottaa häntä leikkimästä näin
+umpimähkäisesti sinunlaisesi naisen onnella."
+
+"Hän ei leiki!" huudahti Sally kiihkeästi. "Sinä olet julma, Janet.
+Minä en halua tavata sinua enää, jos sinä täytät uhkauksesi."
+
+"Sekin on mahdollista; voin hyvin uskoa sen," puhui Janet levollisesti.
+"Jos vain ottaa vaivakseen järjestellä sellaisten ihmisten asioita,
+jotka eivät itse pysty niitä hoitamaan, niin voi kyllä arvata,
+minkälaiset kiitokset siitä saa palkakseen."
+
+"Ah, sinä et nyt ymmärrä minua," vetosi Sally valitellen. "Hän ei voi
+sietää sellaista sekaantumista meidän väleihimme. Hän vihaisi minua
+sentähden. Me emme katsele suhdettamme ensinkään samassa valossa kuin
+sinä. Sinä teet siitä kauppa-asian. Luuletko, että minä olisin koskaan
+heittäytynyt näin hänen valtaansa, jos minä ajattelisin samoin kuin
+sinä nyt? Tiedäthän, että siinä juuri on ero. Käsitäthän sinä, Janet,
+että me rakastamme toisiamme. Ei siinä saa olla mitään sopimuksia
+välissä."
+
+Janet katseli tyttöä säälien. Hän tiesi olevansa julma, sanoessaan
+kaiken sen, mitä hänen ajatuksissaan liikkui. Mutta hän kuului siihen
+kumoukselliseen naislajiin, joka pyrkii surun ja kärsimystenkin
+hinnalla totuuteen ja oikeuteen. Hänen laatuisensa naiset repivät
+säälimättömästi hajalle ihanien harhakuvitelmien kultaverkot, jotka
+estävät totuuden kajastamasta näkevään silmään.
+
+"Kuinka kauan sinä uskot teidän rakkautenne kestävän?" hän kysyi.
+
+"Aina! Miksikä se ei olisi loppumaton?"
+
+"Ehkäpä sinä voit taata sen omasta puolestasi. Mutta mies, — tunnetko
+sinä hänet yhtä tarkoin?"
+
+Sally katseli ikkunasta alas virran rantaan. Hän muisti, kuinka hän
+eräänä iltana kulki siellä mr Arthurin rinnalla, ja kuinka vähällä
+hän oli ollut sitoutua iäkseen _häneen_, jos mr Arthur olisi silloin
+käyttäytynyt viisaammin. Hän päästi tämän muiston luisumaan jälleen
+virran hämärään, josta se oli noussutkin hänen mieleensä; mutta hänen
+varmuutensa horjahti; hän ei vastannut mitään.
+
+"Et rohkene vastata hänen puolestaan?" kysyi Janet.
+
+"Kyllä, — minä rohkenen", sanoi tyttö kärsimättömästi. "Miksikä minä en
+voisi taata häntä yhtähyvin? Hän ei ole koskaan epäillytkään, että me
+väsyisimme toisiimme."
+
+"Hyvä on; mutta miksikä sinä et uskaltanut vastata näin heti, kun minä
+kysyin sinulta? Minkätähden sinä epäröit? Sally!" — Janet laski kätensä
+tytön olalle, — "Sally, minä huomaan, että sinä kuvittelet olevasi
+puoliso. Minä näin kuinka varmasti sinä vastasit mrs Hewsonilie, kun
+hän kysyi, oletko naimisissa. Se juuri pakotti minut ajattelemaan näitä
+seikkoja sinun puolestasi. Sally, sinä et ole aviopuoliso, eikä mr
+Traill ole sinun miehesi. Hän on vain sinun herrasi ja sinun isäntäsi,
+ja siksi juuri minä, jos olisin sinun tilallasi, tahtoisin perustaa
+kaiken selvään sopimukseen. Hän saattaisi jättää sinut jonakin päivänä."
+
+Sally vapautti itsensä Janetin ystävällisestä otteesta, liikahtaen
+syrjempään. Hän naurahti terävästi.
+
+"Siitä minä näen, kuinka vähän sinä ymmärrät meitä", sanoi hän. "Traill
+sanoo minulle uudelleen ja yhä uudelleen, ettei hän olisi voinut
+kuvitellakaan tapaavansa koskaan naista, joka soveltuu niin hyvin hänen
+elämäänsä kuin minä."
+
+"Jokainen kaunis nainen soveltuu miehen elämään niin kauan kuin tämä
+pitää hänestä", huomautti Janet. "Vain minunlaiseni naiset — rumat
+puolisyöjättäret — eivät sovellu miehille. Tietysti sinä olet hänen
+mieleisensä; minä en ole koskaan ajatellutkaan muuta. Minä vain kysyn,
+uskotko sinä sen kestävän ikuisesti. Haluaisin saada sinut katselemaan
+elämää yksinkertaisen, värjäämättömän lasin lävitse, — ellet sinä
+rohkenekaan katsella sitä suorasti, ilman mitään himmentäjiä. Mutta
+nyt sinä valitset silmiesi suojaksi milloin kullankeltaisen tahi
+ruusunpunaisen värilasin, — etkä sinä halua tunnustaa, että näin sinä
+välttämättä näet harhakuvia. Mene ja vaadi häneltä selvä, rehellinen
+sopimuskirja. Anna hänen piirrellä se näkyvästi mustalla valkoiselle ja
+katso, että hänen nimensä on siinä alla. Sitten sinä voit sen vaikka
+unohtaa, jos välttämättä tahdot tehdä niin. Sitten sinun sopii vaalia
+kauniita kuvitelmiasi, kun olet ensin hoitanut todellisuuden, siten
+kuin se on hoidettava. Ja saat nähdä silloin, että mies antaa sinulle
+arvoa toisen verran enemmän, nähdessään, että sinä olet ajatteleva
+olento. Nyt, kun hän näkee sinun vain antavan, antavan, alituisesti
+vain antavan, molemmin käsin —"
+
+"En minä yksin anna", huudahti Sally, — "luuletko, etten minä saa
+mitään vastalahjaksi? Minä en koskaan ennen, koko elämässäni, ole ollut
+niin onnellinen kuin nyt, — kuuletko, en hetkeäkään! Eikö siinä ole
+kyllin korvausta kaikesta, mitä minä itse voin toiselle lahjoittaa?"
+
+Janet kohtasi järkkymättömänä hänen katseensa.
+
+"Sinä et ymmärrä asiaa oikeassa suhteessa", jatkoi hän jälleen
+hitaasti. "Tekemällä sinut onnelliseksi mies vain palkitsee oman
+onnellisuutensa. Kuinka hän voisi siten korvata kaiken sen, mitä sinä
+uskallat hänen tähtensä, tulevaisuutesi, koko elämäsi? Jumalan nimessä,
+tempaise nyt side silmiltäsi, ja katsahda kirkkaasti eteesi! Etkö näe,
+että sinun täytyy suojata itseäsi kaikkein pahimmankin varalta, sillä
+se _voi_ kohdata sinua, kuten jokaista naista sinun asemassasi."
+
+On turhaa kuvitellakaan, että tällainen todistelu olisi tehonnut
+Sallyyn. Mahdollisuus, jonka Janet oli manannut hänen näkyviinsä,
+kauhisti ja pelotti häntä; mutta siinä olikin sitten kaikki. Ajatus,
+että hänen pitäisi turvautua onnettomuutta vastaan — kauppakirjalla,
+kauhisti häntä vieläkin pahemmin kuin tämän onnettomuuden ajatteleminen.
+
+Kun Sally illalla palasi Traillin luo, huomasi mies hänen häiriintyneen
+mielentilansa.
+
+"Mitä miss Hallard onkaan puhunut sinulle?" kysyi hän. "Sanoiko hän,
+että sinä olet alentunut elämään hirvittävää elämää, vai kuinka?
+
+"Ei, miksikä hän olisi puhunut sellaisia? Ajatteletko, sinä, että minä
+elän alhaisesti, Jack?
+
+"Minä? Toivottavasti en, koska minä juuri olen sinut tähän houkutellut.
+Alkaako sinusta tämä tuntua alhaiselta? Sally — kiedo käsivartesi minun
+kaulaani — suutele minua —, taivas varjelkoon sinun pientä sydäntäsi,
+sinä et pystyisi tekemään mitään alentavaa. Kas niin, rupeammeko me
+nyt hautomaan tässä olemattomia suruja, tahi lähdemmekö mieluummin
+kaupungille illastamaan?"
+
+Tämä ehdotus luonnollisesti merkitsi, että heidän oli lähdettävä
+aterioimaan; ja puolentunnin kuluessa Sally jälleen voitti takaisin
+onnellisen lapsenmielensä.
+
+Näihin aikoihin Traillille tarjottiin virallisen syyttäjän tehtäviä
+tuomioistuimessa. Hänen uransa alkoi varsin vähäpätöisten rikosjuttujen
+käsittelyllä, mutta hän syventyi ja kiintyi niihin jäntevän
+luonteensa koko voimalla. Ja kerran muodostettuaan oman käsityksensä
+kulloinkin esillä olevassa asiassa, hän kamppaili sen älykkäällä
+kekseliäisyydellään voittoon järkkymättömän lujana, ja — milloin
+tilaisuus vaati — säälimättömänä ja armottomana.
+
+Sally kävi toisinaan oikeushovissa kuuntelemassa niiden juttujen
+käsittelyä, joissa Traill hoiti syyttäjän tointa. Erään kerran
+hän joutui tarkkaamaan ristikuulustelua, jonka avulla pyrittiin
+paljastamaan aviorikosasiaa. Kalpea, vapiseva nainen ponnisteli kaikin
+voimin, saadakseen nimensä säilymään puhtaana loasta, johon Traill
+koetti sen tahria.
+
+Silloin Sally jälleen näki julmuuden välähtelevän tämän miehen
+silmissä. Hänestä tuntui siltä kuin Traill olisi karistanut yltään
+kaiken inhimillisen tuntonsa, — ikäänkuin hän olisi vain ollut työtään
+suorittava kone, mylly, joka levollisesti rouhii jauhoksi kaiken, mitä
+sen nieluun kaadetaan.
+
+"Ettekö te ensinkään ajatellut", kysyi hän kalpealta naiselta, —
+"ajatellut, että te petitte miestänne silloin kun suutelitte vastaajaa?"
+
+"En, en ajatellut. Me — me pidimme toisistamme; minä tunnustan sen.
+Mutta suu — suuteleminen ei ollut minun mielestäni mitään rikollista."
+
+"Te ette käsittänyt tehneenne väärin, kun suutelitte häntä?"
+
+"En."
+
+"Mistä siis väärä ja luvaton alkaa, tahi mihin oikea ja luvallinen
+päättyy teidän suhtautumisissanne vieraisiin miehiin, erityisesti tähän
+vastaajaan?"
+
+Hätääntynyt nainen katsahti tuomariin rukoilevasti ja apua anovasti.
+Tuomari silmäili häntä näkemättä suoraan eteensä.
+
+"Vastatkaa minun kysymykseeni," ahdisti Traill.
+
+"En tiedä kuinka sen selittäisin," valitti nainen hiljaisesti.
+
+"Ehkäpä minä saan auttaa teitä? Olisitteko te pitänyt vääränä ja
+luvattomana, jos hän — teitä suudeltuaan — olisi kietonut käsivartensa
+teidän ympärillenne?"
+
+"Kyllä, minä luulen niin."
+
+"Siinä siis on syyttömyyden ja syyllisyyden raja teidän mielestänne?
+Suuteleminen on luvallista, mutta syleily rikollista?"
+
+"Ei, en tahtoisi sanoa siten."
+
+"Te siis ette selitä syleilemistä luvattomaksi tässä tapauksessa?"
+
+"En."
+
+"Olisitteko mielestänne tehnyt rikoksen, jos olisitte istunut hänen
+polvellaan?"
+
+"En", vastasi nainen, arvellen hämmennyksessään Traillin tahtovan
+tällä keinoin lopullisesti pelastaa hänet häpeästä, houkutellen häntä
+esittämään kaiken viattomassa valossa.
+
+"Te siis selitätte," jatkoi Traill, "että koska te rakastitte
+vastaajaa, niin te suutelitte häntä, pitäen tekoa viattomana, mutta
+että te samalla kieltäydyitte syleilemästä häntä ja istumasta hänen
+polvellaan, vaikkakin rakastitte häntä ja piditte myöskin näitä
+hellyyden osotuksia viattomina ja luvallisina? Tahdotteko nyt neuvoa
+minua selittämään arvoisalle tuomarille sekä valamiehistölle, mistä
+syystä te sitten kieltäydyitte osoittamasta rakkauttanne vastaajaan
+näin viattomalla tavalla?"
+
+"Minä — minä," soperteli nainen kokonaan avuttomana, "minä ehkä sallin
+hänen — jolloinkin — syleillä itseäni, ja — ehkä — ehkä minä istuin
+hänen sylissään kerran tahi — kahdesti."
+
+"Miksikä siis," huusi Traill äkisti, "te väititte niin kiivaasti
+vastaan, kun äskeinen todistaja selitti nähneensä teidät istumassa
+vierashuoneessa vastaajan käsivarsi kaulallanne?"
+
+Hän oli tarttunut ansaan, jonka Traill oli häntä varten virittänyt ja
+johon hän oli niin kylmäverisesti uhriaan johdatellut. Tämän jälkeen
+nääntynyt vaimoraukka myönsi tahdottomasti oikeaksi melkeinpä jokaisen
+oletuksen, minkä Traill esitti hänen syyllisyydestään. Hän ei enää
+jaksanut taistella, ei edes ajatella puolestaan. Sally kuunteli vielä
+hetken tätä surullista ajojahtia; sitten hän lähti pois oikeussalista.
+Hän ei kestänyt enempää.
+
+Tyttö ymmärsi sanomattoman hyvin, miksikä syytetty naisraukka oli
+eksynyt hairahduksiin, joista hänet nyt tuomittaisiin ja merkittäisiin
+häpeällä. Olihan hän rakastanut; onnea janoova ja onnesta sykkivä sydän
+oli ohjannut hänen tekojaan. Mutta nyt, kun rakkaus karsittiin niistä,
+kun kaikki inhimillinen tunne syövytettiin pois ja alastomat teot vain
+jätettiin sellaisinaan, verhotta, kaikkien nähtäviksi, — nyt hänen
+menettelynsä tuntui julkealta, — sen täytyi tuntua siltä. Ja mies, joka
+nämä hairahdukset oli armotta, sääliä tuntematta, paljastanut, repien
+ankarin kourin hajalle rakkauden kultaverhot niiden ympäriltä, — tämä
+mies, Jack Traill, piteli samoissa armottomissa käsissään Sallyn onnea,
+hänen kunniaansa, hänen koko elämäänsä.
+
+"Te, joka oman tunnustuksenne mukaan voitte tahallisesti ja epäröimättä
+leikitellä intohimon kanssa aina luvallisen ja luvattoman väliselle
+kynnykselle", kuuli Sally Traillin pauhaavan hänen pyrkiessään pois
+salista, — "te luulette siis, että valamiehistö, jonka muodostavat
+maailmaa tuntevat miehet, uskoisivat pelkkien tunnollisuussyiden
+estäneen teitä heittäytymästä tämän vastaajan inhoittavien pyyteiden
+saaliiksi?"
+
+Sitenkö Traill ajatteli? Saattoiko hän todella ajatella siten?
+Sellainenko oli 'maailmaa tuntevien miesten' käsitystapa? Eivätkö he
+nähneet tällaisessa suhteessa mitään muuta; alastoman häpeän yksin?
+Ei sydäntä, — ei rakkautta? Nämä kysymykset polttivat Sallyn aivoja
+hänen rientäessään kotiin. Toisinaan hänestä tuntui ikäänkuin Traill
+olisi viskannut herjaavan syytöksensä suoraan vasten hänen kasvojaan,
+ja hän toisteli lukemattomat kerrat mielessään näitä selvääviä sanoja,
+pakottaen itsensä syytettyjen penkille häväistynä ja tomuun lyötynä.
+Mutta kun Traill saapui kotiin ja kysyi tyynesti ja rauhallisesti
+Sallyltä, mitä tämä oli ajatellut hänen loistavasta "tapauksestaan",
+kätki tyttö huolellisesti kaiken, mikä olisi voinut ilmaista hänen
+mielensä epäilyksiä ja hänen raskasta ahdistustaan.
+
+"En jaksanut kestää loppuun saakka, ymmärräthän", hän sanoi. "Minun
+täytyi poistua, ennenkuin tuomio julistettiin. Kuinka siinä kävi?"
+
+"Oh, — avioero; me voitimme. Valamiehistön päätös oli yksimielinen.
+Mutta, totisesti, minä en tiedä, ymmärsikö se nainen tehneensä mitään
+väärää. Hän sotkeutui pahasti, mutta minä luulen hänen puhuneen totta
+pääkohdissa."
+
+Sally katseli miestä ihmetellen ja hämmästyneenä, mutta hän ei
+rohjennut puhua mitään. Hän oli jo tottunut alistumaan.
+
+Vähitellen tämä tapahtuma alkoi hälvetä hänen muististaan; lopulta hän
+unohti sen hänen mieleensä jättämän vaikutuksenkin. Hän alkoi jälleen
+toisinaan käydä oikeussalissa, iloitsemansa Traillin voitoista, jotka
+tuottivat miehelle yhä enemmän mainetta taitavana ja pelättävänä
+lain ja esivallan miekankantajana. Traill ei enää lainkaan ehtinyt
+työskennellä sanomalehtien hyväksi; oikeusasiat vaativat kokonaan hänen
+aikansa. Hänellä oli nyt oma toimisto oikeushovissa, ja rauhallisempina
+päivinä hän ja Sally joivat siellä yhdessä iltapäivä-teensä.
+
+"Me oletamme", saattoi tyttö joskus puhella, "että sinä et
+ole nähnytkään minua koskaan ennen, ja että minä teen kauhean
+sopimattomasti tullessani sinun kamariisi. Mutta minä tulen kuitenkin,
+ja sitten, kenties, minun valmistaessani teetä sinä äkisti kiedot
+käsivartesi minun vyötärölleni, ja minä tietysti loukkaannun syvästi.
+Mutta sinä vain suutelet minua, ja sitten minä alan pitää sinusta, ja
+sitten —"
+
+Näin hän johti miehen lasten leikistä tunteen intohimoiseen purkaukseen
+ja Traill iloitsi huvitettuna tästä lapsellisuudesta, samoin kuin hän
+nautti voimakkaasti miehisestä palosta, jonka tämä tyttö, — viaton
+lapsi ja samalla täysi nainen, — sytytti hänen suonissaan hehkumaan.
+
+Samana keväänä Sally muistutti, että Traill oli luvannut kerran näyttää
+hänelle Aspley Manorin. Mies riemastui tästä ajatuksesta.
+
+"Maalla vietetty päivä on paras virkistys minulle", huudahti hän, — "ja
+sinulle myöskin. Minä kirjoitan heti Dollylle ja kysyn, onko Aspleyssä
+ketään perjantaina. Ellei ole, niin me lähdemme sinne."
+
+
+
+
+II LUKU.
+
+
+Siitä syntyi matka. Perjantaina aamupuolella, kello yhdentoista aikaan,
+he nousivat Trafalgar Squarella vuokra-autoon. Päivä oli aurinkoinen,
+— sellainen päivä, joka kylmän ja sumuisen talven jälkeen saa ihmisen
+tuntemaan elämän jälleen elämisen arvoiseksi. Sally istui Traillin
+vieressä iloisena ja onnellisena, käsi miehen kouraan kätkettynä,
+auringon lämpöinen paiste kasvoillaan, ja eloon heräävä, kirkkaasti
+viheriöivä luonto ympärillään, kun he hyvää vauhtia kiitivät eteenpäin
+pitkin valkoiselta hohtavaa maantietä.
+
+"Katso! Ah, näetkö?" hän huudahti riemuissaan, osotellen tien varrella
+tuhansia nähtävyyksiä, jotka kiinnittivät hänen huomiotaan. Ja sitten
+hän vihdoin kysyi:
+
+"Ehkä sinua kiusaa, kun minä näin reuhdon ja viittailen kaiken matkaa?"
+
+"Kiusaa? Siunatkoon, ei! Huudahtele sinä niin paljon kuin sinua
+haluttaa. Se muistuttaa mieleeni niitä aikoja, jolloin minä lapsena
+palasin Harrowin koulusta Aspleyhin lupapäivinä."
+
+Kun Manorin kartano alkoi häämöttää etäisyydessä ja he näkivät
+seetripuuryhmän takaa rakennuksen korkeat ja tyylikkäät, Elisabetin
+aikuiset savupiiput sekä punaiset päädyt, joissa kottaraiset pesivät,
+nousi Traill puoleksi seisoalleen autossa, viskaten päänsä ylpeänä
+pystyyn ja huudahti, ihastuksen loistellessa hänen silmistään:
+
+"Siinä se on! Tuolla, noiden tummien puiden keskessä! Lempo, — minä en
+ole katsellut sitä kolmeen vuoteen."
+
+Tyttö ajatteli, että vaikka hän olisi nähnyt tämän kartanon silloin,
+kun hän vielä asui kotona, pienessä Cailshamin pappilassa, isänsä
+eläessä, niin hän ei olisi voinut olla huudahtamatta: "Mikä herttainen,
+rakastettava paikka! Kuka siellä mahtaneeltaan asua?" Ja nyt hän tiesi,
+että siellä oli asunut mies, joka näin oli tempaissut hänet elämän
+pimeiltä takakujilta ja istuttanut hänet valoisaan, päivänpaisteiseen
+huvipuistoon. Se lisäsi hänen mieltymystään, hänen rakkauttaan tähän
+kauniiseen vanhaan aatelishoviin.
+
+"Sinä pidät lapsuutesi kodista, eikö totta?" hän kysyi Traillilta, joka
+ilossaan käyttäytyi suorastaan poikamaisesti.
+
+"Kyllä! Luulisinpä pitäväni. Minä tunnen jokaisen kiven, kannon ja
+polun pitkälti täällä ympäristöllä."
+
+"Käsitän, että sinulla on muistoja täältä. Mutta sitä minä en ymmärrä,
+kuinka sinä saatoit tästä erota."
+
+"Oh, minä olin narri, houkkio, — tietenkin. Minä halusin käsiini selvää
+rahaa, enkä minä olisi kuitenkaan voinut myydä kartanoa. Siksi minä
+vaihdoin sen siskoni osuuteen. Siihen aikaan minusta tuntui sopivalta
+tehdä siten. Ja tiesinhän minä, että jos haluan, niin minä saan
+sopimuksemme puretuksi milloin hyvänsä."
+
+"Voitko sinä purkaa sen?"
+
+"Taivas! Totta kai. Lakihan sen määrää."
+
+"Siitä sinä et ole puhunutkaan minulle."
+
+"Enkö. Oh, tietysti minä saan kartanon takaisin, kun vain maksan
+sisarelleni jälleen viisituhatta puntaa. Sen summan minä silloin sain
+häneltä."
+
+Sally ei puhunut mitään, mutta hän käsitti, että tässä ilmaantui äkisti
+uusi vaara uhkaamaan hänen onneaan. Hän oli nyt huomannut, kuinka
+Traill — kaikista bohemi-tottumuksistaan huolimatta — oli sydämestään
+kiintynyt tähän vanhaan sukuperintöön, ja hän aavisti, että jos mies
+jolloinkin palaisi jälleen kotikartanoonsa ja omaksuisi syntyperänsä
+ja luonnollisen ympäristönsä elämäntavat, niin heidän kahden täytyisi
+vieraantua toisistaan enemmän tahi vähemmän.
+
+He ajoivat sisään portista, auton vieriessä edelleen seetrien ja
+loistavien tulpaani-istutusten reunustamaa lehtokujaa, ja nyt vanha,
+arvokas Manor oli kokonaisuudessaan heidän silmiensä edessä.
+
+"Se on suurenmoinen", huudahti Sally. "Ja kun ajattelen, että
+kuningatar Elisabet on ollut täällä ja nähnyt sen aivan samanlaisena
+kuin minäkin sen nyt näen, niin se tuntuu minusta kaksin verroin
+ihmeellisemmältä." Tämän historiallisen tapahtuman oli Traill kertonut
+hänelle matkalla, tietäen, että se herättäisi tytön lapsekkaasti
+innostuvassa sielussa romanttisia ja upeita mielikuvia.
+
+"Kyllä," sanoi Traill hymyillen, — "kyllähän se lisää väriä tähän
+vanhaan rähjään! Ja sille herrasmiehelle, joka niihin aikoihin hoiti
+Manoria, se lisäsi ennenkaikkea kustannuksia. Arvaan, että hänen täytyi
+kuningattaren käynnin jälkeen elää monta kuukautta saiturin tavoin,
+kiristääkseen talousmenoista jälleen tuhlatut varat."
+
+He pysähtyivät pääkäytävän porrasten eteen, ja Traill auttoi tytön alas
+ajoneuvoista.
+
+"Luulen, että taloudenhoitaja saa ensi työkseen tarjota meille pienen
+välipalan. Oletko sinä nälkäinen?" Hän aukaisi hallin oven ja päästi
+tytön ohitseen sisälle.
+
+"Olen, hirvittävästi. Luulen, että ajomatka sai sen aikaan."
+
+"Hyvä on; me syömme aivan oitis. Odota minua hetkinen, — menet
+tästä hallin läpi, — tyylikäs, vanha koju, eikö totta? — menet, ja
+käännyt ensimmäisestä ovesta vasemmalle; siellä on ruokasali. Minä
+en viivy kauan. Minä vain toimitan tämän kurjasti maalatun autopahan
+pois silmistä ja puuhaan ohjaajalle aterian keittiössä. Odota minua
+ruokasalissa."
+
+Hän palasi portaille ja sulki oven jäljissään. Sally katsahti
+ympärilleen, seisten hetken liikkumattomana asemillaan. Hän tunsi
+itsensä kumman vieraaksi täällä, — seinien arvokas tammilaudoitus,
+ylelliset hopeakoristeet, vanhanaikainen, hienostuneen maun päiviltä
+periytynyt sisustus, — tämä kaikki ikäänkuin kuiskaili hänelle joka
+taholta: sinä et kuulu meidän maailmaamme. Tyttö ymmärsi hyvin, että
+Traillin täytyi rakastaa tätä arvokasta loisteliaisuutta, Traillin,
+joka oli syntynyt ja kasvanut sen keskessä ja sitä varten; mutta
+Sally itse — hän tunsi tässä ympäristössä outoa painostusta, joka
+voitti yksinpä hänen ihailunsa ja hartaan ihastuksensakin. Jos Traill
+peruuttaa sisarelleen tekemänsä myönnytyksen, ajatteli tyttö, —
+peruuttaa sen nyt, kun hänen maineensa ja arvonsa virkamaailmassa
+kohoaa päivä päivältä —, niin voiko mies tuoda hänet mukanaan tähän
+kotiin? Sally tunsi, ettei hän ole tänne sovelias; ja tämä tunne sai
+lämpimän veren jäähtymään hänen suonissaan.
+
+Hitaasti ja arastellen hän kulki edelleen, joka askeleella toivoen,
+että Traill jo palaisi ja ikäänkuin oikeuttaisi hänet tunkeutumaan
+tähän outoon maailmaan, johon hän ei pitänyt itseään kelvollisena.
+Ruokasalin oven edessä hän pysähtyi epäröiden ja katseli pelokasta
+odotusta kuvastuvin silmin, eikö Traillia jo näkyisi. Mutta vihdoin
+hän koetti rohkaista mieltään karistamalla sielustaan tämän oudon
+ympäristön synnyttämän arkuuden, hän tarttui lujin sormin oven kahvaan,
+aukaisi raskaan tammioven ja kävi sisälle.
+
+Hän kohtasi mrs Durlacherin hämmästyneen katseen, — se tähtäili häntä
+hienojen, ylhäisesti kohotettujen kulmakarvojen alta. Mrs Durlacher
+nousi hitaasti seisaalleen mukavasta nojatuolista, jossa hän oli
+istunut, ja kysyi tunnustellen:
+
+"Tehän olette miss — miss —?"
+
+"Bishop," vastasi Sally kuivin huulin.
+
+"Niin, minä muistan, Bishop, — miss Bishop." Sally kumarsi puoleksi
+tiedottomasti.
+
+"Mutta mikä tuottaa —?" Traillin sisar keskeytti, ymmärtäen, että jatko
+liian ilmeisesti osoittaisi hänen teeskentelevän tietämättömyyttä.
+Kuitenkin, hän olisi tahtonut kysyä tytöltä monia seikkoja; hän ei
+esimerkiksi, tiennyt, olivatko he kenties salaisesti vihityt. Hän
+ymmärsi, että näiden kahden täytyi olla nyt läheisempiä ystäviä kuin
+kolme vuotta sitten, jolloin oli tavannut saman tytön Jackin asunnossa.
+Silloin Traill oli sanonut tytön syntyneen ylhäisön naiseksi, ja nyt
+hän toi hänet mukanaan Aspley Manoriin! Olivatko he naimisissa? Ajatus
+koski häneen kipeästi.
+
+"Tulitteko te tänne minun veljeni mukana?" kysyi hän, edelleen
+ajatustensa hämmentämänä.
+
+"Tulin," vastasi Sally. "Luonnollisesti minä tulin mr Traillin
+seurassa."
+
+"Mutta hän ei kertonut mitään vieraista. Hän kirjoitti. Minä — minä
+luulin hänen tulevan yksinään."
+
+Siihen ei sopinut vastata mitään. Sally tunsi, että hän oli
+käyttäytynyt naurettavasti, jos olisi pyytänyt anteeksi saapumistaan.
+Hän vaikeni.
+
+"No niin", sanoi mrs Durlacher hymyillen, "pelkään, ettei meillä ole
+tässä silmänräpäyksessä paljon tarjottavaa teille. Jack oli tyhmä,
+kun ei ilmoittanut teidän tulostanne. Ettekö halua vähentää hiukan
+vaatteitanne, pyydän?"
+
+Hän järjesti vieraansa olon mahdollisimman mukavaksi, sillä
+vierasvaraisuus on hyvinkasvatetun englantilaisen vallasnaisen
+päähyveitä. Siihen pakottavat häntä tottumus ja tapojen kahleet
+silloinkin, kun luonne tahi mieliala tällaista hyvettä kernaimmin
+vieroksuisivat. Hän johti Sallyn istumaan tulennoksen ääreen ja alkoi
+sitten tavan vaatiman keskustelun.
+
+"Tulitteko tänne suoraan kaupungista," kysyi hän.
+
+"Tulimme, mrs Durlacher."
+
+"Kaunis ajomatka, eikö totta?"
+
+"Oh, kyllä; ihastuttava."
+
+"Kuulkaahan, kauanko siitä on aikaa, kun me viimeksi kohtasimme?"
+
+"Kolme vuotta, luullakseni; ehkä hiukan enemmän."
+
+"Niin, tietenkin; tietenkin siitä on jo kulunut vuosia. Mikä ihana
+muisti teillä onkaan! Haluatteko ennen ateriaa vielä katsella taloa?
+Tämä on vanha, muistorikas rakennus, uskotteko? Mutta ehkäpä te
+mieluummin aterioitte ensin, niinkö?"
+
+Sally nousi innostuneesti seisaalleen.
+
+"Oh, en suinkaan. Minä katselisin mielelläni kaiken viipymättä. Jo
+halli oli minun mielestäni ihmeellinen."
+
+Mrs Durlacher nousi myöskin, tarkastellen arvostelevasti Sallyn pukua,
+joka — ollen kokonaan toisenmoinen kuin hänen pukunsa kolme vuotta
+sitten — oli aistikkuudellaan aluksi hämmästyttänyt häntä.
+
+"Niin, halli on hyvin vanhanaikainen. Me pistäydymme ensin kirjastoon."
+
+Tällöin, kun Sallyn jo oli täytynyt kituen laahustaa ohi monen
+polttavan tulenliekin, saapui hänen turvansa ja auttajansa. Traill
+aukaisi pikaisesti oven ja riensi heidän luokseen. Hänen ilmeistään,
+askeleistaan, hänen koko olennostaan näki, että hän oli jostakin
+kiihtynyt.
+
+"Sanoivat sinun olevan täällä, Dolly," alkoi hän, puristaessaan
+sisarensa kättä, ja hänen äänessään kuvastui muutakin kuin pelkkää
+tapaamisen riemua.
+
+"Niin, totta kai he niin sanoivat", vastasi sisar nauraen. "Kaiketi
+sinä, muuten, huomasit vaunutkin pihalla? Näit, että minä olin tänään
+saapunut niillä. Siitä minä nyt muistan," jatkoi hän, — "Garrett
+tarvitsee puhtaan kauluksen. Näitkös sinä hänet?"
+
+"Garretin? Ajajan? Kyllä."
+
+"No niin, oletko sinä koskaan ennen nähnyt niin tahraista kaulusta —"
+
+"Minä annan palttua ihmisten kauluksille."
+
+"Et tekisi niin, jos sinä joutuisit istumaan vaunuissa toista tuntia,
+sellainen kaulus aina silmiesi edessä. Siten minulle kävi tänä aamuna."
+
+"No hyvä; mutta ethän sinä voi vaatia palvelijoilta puhtautta, — tahi
+voitko? Kunhan he vain salaavat likaisuutensa, niin sinä saat olla
+tyytyväinen."
+
+Mrs Durlacher purskahti heleään nauruun. Veljen pureva ylenkatseisuus
+huvitti häntä aina.
+
+"Minnekkä te olette lähdössä?" kysyi Traill Sallyltä, kääntyen häneen
+päin.
+
+Mrs Durlacher ehätti vastaamaan:
+
+"Aioin näytellä miss Bishopille taloa nyt ennen ateriaa. Sinä
+luultavasti näytät hänelle myöhemmin tilukset."
+
+"Hän on liian väsynyt, lähteäkseen nyt heti kiertelemään portaita
+ylös ja alas," sanoi Traill arvelematta. "Huomaahan, että me ajoimme
+Trafalgar Squarelta tänne saakka tärskyttävässä vuokra-autossa. Ei,
+tytön täytyy syödä ensin. On parasta, kun menet riisumaan hattusi,
+Sally. Missä Taylor on? Hän voi ohjata tytön joko Elisabetin kamariin
+tahi sinun omaan huoneeseesi, Dolly, ellei sinulla ole mitään sitä
+vastaan."
+
+Mrs Durlacherin ylähuuli koukistui, mutta Traill ei huomannut sitä. Hän
+puhui jälleen Sallylle. "Ehkä sinä kernaasti jättäisit hattusi samaan
+paikkaan, johon Hänen Majesteettinsa kerrotaan nojanneen väsynyttä
+päätään?" hän kysyi.
+
+Sally hymyili. Mrs Durlacher hymyili myöskin, mutta kun Traill aikoi
+soittaa kelloa, kutsuakseen palvelijan, sanoi hän vasten tahtoaankin:
+
+"Pyydän, salli toki minun osottaa vieraalle tämä _kunnia_ omassa
+talossani."
+
+Hän älysi heti harha-askeleensa, mutta ei voinut enää korjata sitä.
+Hänen oli työläs hillitä mielikarvauttaan, nähdessään joutuvansa
+tappiolle aikeissaan. Vain suurpiirteiset naisluonteet jaksavat
+taistella kylmäverisesti silloinkin, kun voitto silminnähden liukuu
+käsistä.
+
+Traill soitti kelloa kiivaasti. Tämä pieni purkaus auttoi häntä jälleen
+hallitsemaan mieltään; sitten hän kääntyi sisareensa.
+
+"Emme nyt huoli kiistellä siitä, kenenkä talo tämä on," hän sanoi
+kylmästi. "Miss Bishop on väsynyt; siinä meidän ensimmäinen huolemme."
+
+Taylor, vanha palvelija, tuli sisälle. Traill jatkoi:
+
+"Taylor, opasta miss Bishop yläkertaan, kuningatar-huoneeseen." Hän
+hymyili Sallylle, tämän poistuessa. Kun ovi sulkeutui, hän kääntyi
+jälleen sisareensa.
+
+Mrs Durlacher oli raivoissaan. Hän oli joutunut häpeällisesti
+tappiolle, ja nyt hänessä kiehui hävinneen, matalasieluisen naisen
+palava kiukku.
+
+"Kuinka sinä uskallat tuoda — naikkosiasi tänne ja häväistä ja loukata
+heidän vuokseen minua omassa kodissani!" hän sähähti. Traill kääntyi
+häneen syrjin, nojautui uuninreunukseen ja nauroi. Häijymmin hän ei
+olisi voinut maksaa sisarensa ilkeydenpuuskaa. Hänen naurunsa kaikui
+raivostuneen vallasnaisen aivoissa kuin onnettomuutta ennustava
+pasuunan toitotus. Mrs Durlacher jo katui, että oli uudelleen alottanut
+kamppailun.
+
+"Sinun ei tarvitse huolehtia miss Bishopin suhteesta minuun," puhui
+Traill tyynesti. "Sinä et kuitenkaan pysty luokittelemaan häntä
+oikein; sinä erehdyt jälleen, kuten kerran ennen, arvaillessasi häntä
+muotitytöksi. Sinä et edes pysty itse käsittämään mitä sinä puhut, tahi
+mitä sinä tarkoitat, — ja siinä onkin sinun ainoa puolustuksesi. Sinä
+olet nainen. Mutta suonet anteeksi, jos minä eräässä suhteessa oikaisen
+sinua. Sanoit, että tämä on sinun talosi, mutta erehdyt siinä; Aspley
+Manor on minun."
+
+"Eiköhän sinun ole maksettava minulle viisituhatta puntaa, ennenkuin
+olet oikeutettu puhumaan noin?" kysyi sisar. Hän oli nyt voittanut
+kiivautensa, ja hän päätti liikehtiä varovasti, välttääkseen uusia
+tappioita.
+
+"Luuletko sitten, että maksaminen olisi minulle kovin työlästä?" kysyi
+Traill vuorostaan.
+
+"No niin, onko sinulla rahat käsillä?"
+
+"Oh, ei," hymähti Traill. "Minulla ei koskaan ole mukanani enempää kuin
+neljä tahi viisi puntaa kerrallaan. Mutta älä nyt hulluttele, Dolly.
+Ethän tahtone ärsyttää minua tekoon, jonka tiedät tuottavan sinulle
+huolta koko loppuiäksesi? Ymmärräthän, että minä voin hankkia rahat
+vaikka huomiseksi, jos haluan. Sinä olet jo ärsyttänyt minua aivan
+riittävästi."
+
+"Millä sitten?"
+
+"Aluksikin sillä, että saavuit tänään Aspleyhin."
+
+"Miksikä se ärsyttää sinua?"
+
+"Siksi, että minä arvaan hyvin sinun syysi. Sinä tiesit, että miss
+Bishop olisi minun mukanani, — seuranaisesi ystävällisesti kertoi sinun
+ymmärtäneen asian siten." Hän kääntyi ja tarkasteli sisartaan lujin
+silmäyksin. "Sinä olet, Dolly, notkea kuin tina, mutta sinä et tiedä,
+kuinka minun kanssani on leikiteltävä."
+
+"Vai niin, mrs Butterick on kertonut sinulle sellaisia?"
+
+"Kyllä. Hän puhui kuin ilmestyskirja. Kas niin, minähän olin nimenomaan
+kysynyt, onko Aspley Manor tänään tyhjillään; mitä lempoa sinä sitten
+tulit etsimään täältä?"
+
+"Myönnähän, Jack, että sinä voisit puhua hiukan kohteliaammin," ehdotti
+mrs Durlacher.
+
+"Se ei tee asiaa mutkattomammaksi sinulle eikä minulle. Mutta suostun
+kernaammin siihen kuin sallin sinun alinomaa keskeytellä ja poiketa
+asiasta. Miksikä sinä siis tulit tänne?"
+
+Naisen aivot voivat työskennellä hämmästyttävän nopeasti, milloin
+hän vain tajuaa mihin suuntaan hänen on ohjattava ajatuksiaan. Mrs
+Durlacher puristi huulensa yhteen, ikäänkuin pidättääkseen vastausta
+itsepäisesti niiden takana, ja hänen silmänsä saivat kokonaan uuden
+ilmeen.
+
+"Minkätähden?" kysyi Traill jälleen.
+
+Sisar kohautti hartioitaan ja huoahti, näköjään pudistaakseen yltään
+pettymyksen tunnon. Sitten hän sanoi, kääntyen katselemaan ulos
+ikkunasta:
+
+"Halusin tavata sinut, — siinä kaikki."
+
+"Mutta sinähän tiesit, etten minä saapuisi yksinäni?"
+
+"Arvasin sen, — aavistin sen sinun kirjeestäsi, — siitä, kun sinä
+sanoit toivovasi, ettei täällä olisi silloin ketään. Mutta — minä
+ajattelin, ettei minun tuloni haittaa mitään, — eikä täällä muuten
+olisi kukaan järjestänytkään mitään sinun varallesi, — ja sitten, —
+minähän sanoin — halusin tavata sinut."
+
+"Niin, mutta minkätähden?" Hän tarttui sisarensa käsivarteen, pidellen
+hänen kyynärpäitään kämmenensä kuvussa.
+
+Mrs Durlacher huokasi jälleen, sitten hän kääntyi, irroittautuen
+melkein ärtyisästi, istui tulennoksen luo ja alkoi tuijotella
+hiillokseen.
+
+"Emme voi nyt ryhtyä puhumaan siitä," sanoi hän hiljaisesti. "Miss
+Bishop on tuokion kuluttua jälleen täällä."
+
+"Etkö sinä ole onnellinen? Vaivaako sinua mikään?"
+
+Sisar ummisti silmänsä, ikäänkuin myöntääkseen siten, olevan.
+
+"Sinä et ole onnellinen?"
+
+"En."
+
+"Harold?"
+
+"Niin."
+
+Traill katseli sisartaan ja luuli ymmärtävänsä, että ylpeys esti häntä
+puhumasta suruistaan. Ja näin juuri mrs Durlacher oli halunnutkin hänen
+ajattelevan.
+
+"Mitä miehesi on tehnyt?"
+
+"Eivät hänen tekonsa ole syynä, — en usko hänen tehneen mitään."
+
+"No, mikä sitten on vikana?" Hän laski kätensä sisaren olkapäälle.
+"Dolly raukka", hän jatkoi lempeästi. "Mutta sanohan, miksikä sinä
+ärsytit minua, sanomalla, ettei minun sovi tuoda tänne — naikkosiani?"
+
+Sisar katsahti häneen avoimesti ja ujostelematta. "Olin
+mustasukkainen," hän tunnusti.
+
+Traill naurahti hilpeästi. Sisaren sanat hipaisivat hänen
+itserakkauttaan, kuten Dolly oli suunnitellutkin. Mies kumartui ja
+suuteli sisartaan poskelle, ja kun Sally tuli ovesta sisään, hän näki
+tämän suudelman. Tyttö ei tiennyt, mikä sen oli aiheuttanut, mutta hän
+aavisti herkistyneessä mielentilassaan, että hänelle se ennusti vaaraa,
+jota hän nyt oli oppinut pelkäämään.
+
+"Minun sisareni ei ole tyytyväinen mieheensä," kertoi Traill Sallylle,
+kun he jälleen ajoivat Lontoota kohden.
+
+"Siitäkö hän puheli sinulle, minun ollessani yläkerrassa?" kysyi tyttö.
+
+"Niin."
+
+"Ja sentähden sinä siis suutelit häntä?"
+
+"Niin. Näitkö sinä?"
+
+"Kyllä, tullessani jälleen sisälle ruokasaliin."
+
+"No niin; asia on siten. Minä olenkin aina pitänyt Harold Durlacheria
+houkkiona," lisäsi Traill miettivästi. "Sanoin sen sisarelleni useasti,
+ennenkuin he menivät naimisiin. Herran nimessä, mitä hyvää voi
+odottaakaan kaartinupseerilta? Hän elää, — ottaakseen elämältä minkä
+saa, antamatta mitään. Epäilen, tokko hänen ruhonsa edes hedelmöittää
+maata lahotessaan mullaksi hänen kuoltuaan. Hän luullakseni myisi
+ruumiinsa, jos arvaisi sen näin kelvolliseksi."
+
+Sally sulki silmänsä Traillin puhuessa, ja aukaisi ne sitten äkisti,
+tarkastellakseen hänen kasvojaan. Nämä karkeat puheenparret, joihin
+Traill oli mieltynyt, eivät sallineet tytön pitkäksikään aikaa unohtaa,
+kuinka kovettunut tämän miehen sielu pohjaltaan oli.
+
+"Aiotko sinä puuttua asiaan jollakin tavoin?" kysyi hän Traillilta.
+
+"Minä? Oh, kaiketi minun täytyy pyrkiä välittäjäksi tavalla tahi
+toisella. Dolly on minun sisareni, ja minusta hän tuntuu nyt suorastaan
+onnettomalta."
+
+Tämän, osaksi todellisen ja osaksi uskotellun syyn nojalla mrs
+Durjacher sai veljensä alottamaan vieraskäyntinsä Sloane kadulla.
+Traill oli käynyt siellä jo useasti, kertaakaan kohtaamatta Durlacheria
+itseään. Mies oli aina poissa kotoa. Mutta sen sijaan hän tapasi mrs
+Durlacherin vierashuoneessa monia odottamattoman mielenkiintoisia
+henkilöitä, joita oli sinne kutsuttu vartavasten juuri hänen tähtensä.
+Ne olivat, itse tietämättään, tärkeitä näyttelijöitä tässä pikku
+näytelmässä, jonka huolehtiva sisar oli veljensä varalle järjestänyt.
+Ja kaiken aikaa Traill kuvitteli, että hänen vieraskäyntinsä vain
+tarjosivat lohdutusta ja tukea onnettomalle sisarraukalle.
+
+Kun Traill, kolmannen kerran uudistettuaan tämän vierailunsa,
+parhaillaan istui teepöydässä, kahden kesken sisarensa seurassa, aukeni
+ovi ja palvelija ilmoitti vieraan saapuneen, — miss Standish-Roen.
+
+Traill nousi ja tavotteli hansikkaitaan. Mrs Durlacher riensi ovelle
+vierasta vastaan ja huudahti ihastuneesti:
+
+"Rakas lapsi, kuinka ilahutit minua tulollasi!" Hän suuteli tyttöä
+poskille lämpimästi. "Tulehan, minä esittelen sinulle veljeni."
+
+Traill oli jo vieraan nimen kuullessaan muistanut nähneensä hänet
+ravintolassa, ollessaan kerran sisarensa seurassa illallisella. Nyt hän
+kääntyi ja tunsi heti tytön samaksi neidoksi, jonka hän silloin oli
+huomannut naapuripöydässä, johtokuntiin kuuluvan isänsä seurassa. Hän
+kumarsi, tarkastellen yhä tytön kasvoja.
+
+"Sinä et tietenkään lähde vielä, Jack," sanoi mrs Durlacher, katsellen
+pyytävästi veljeään. Traill epäröi. Miss Standish-Roe istuutui ja
+suuntasi silmänsä kysyvinä Trailliin, ikäänkuin vastaus koskisi juuri
+häntä.
+
+"No niin, ehkäpä minä juon toisen kupillisen teidän seurassanne,"
+sanoi Traill. Hänen sisarensa kasvot loistivat, ja muutamassa
+silmänräpäyksessä hän oli pienin onnistunein kääntein yllyttänyt
+Traillin puhumaan mieliaiheestaan, sovinnaisuudesta.
+
+"Tuhannesti mieluummin", huudahti Traill, minä kuuntelen miestä, joka
+tietää syyllisyytensä ja tunnustaa sen, kuin viattomuuttaan ruikuttavaa
+naista, jonka hyveellisyyttä vain sovinnaisuus on estänyt kokonaan
+tipahtamasta hänen sormiensa nenistä.
+
+"Siksipä te tuhosittekin sen naisen tässä muutamana päivänä, mr
+Traill," sanoi miss Standish-Roe ihaillen.
+
+"Tuhosin? Kenet?
+
+"Naisen, joka oli suudellut — vastaajaa."
+
+"Ah, mutta ettehän te ollut oikeussalissa, tahi olitteko?"
+
+"En; minä luin asiasta sanomalehdistä; teidän sisarenne aluksi kertoi
+minulle siitä."
+
+Mrs Durlacher katseli arastellen veljeään silmiin, peljäten hänen
+aavistelevan hänen tarkoituksiaan. Mutta Traillin mielen täytti nyt
+kokonaan helposti ymmärrettävä turhamaisuus; hän ei joutanut penkomaan
+näiden sanojen merkitystä pohjiaan myöten.
+
+"No niin, siinä on juuri sellainen tapaus, johon minä äsken tähtäilin,"
+hän sanoi. "Siinä näemme sovinnaisuuden hyveen paljastettuna. Luulen,
+ettei nainen ollut syyllinen kaikkein pahimpaan; sovinnaisuus
+epäilemättä oli estänyt hänet siitä. Mutta hän oli ansainnut tuomionsa."
+
+"Mutta tehän kuitenkin vahvistitte hänen syyllisyytensä?" sanoi miss
+Standish-Roe hämmästellen. "Vaikka uskoitte hänen puhuneen totta?"
+
+"Niin tietenkin," vastasi Traill. "Sellaiset naiset on karkoitettava
+yhteiskunnasta, joka on liian täynnään heidän laisiaan."
+
+Mrs Durlacher kiiruhti vaihtamaan keskustelun aihetta.
+
+"Huomisillaksi minä tilaan aition jostakin teatterista, kuule Jack,"
+hän sanoi. "Haroldin täytyy lähteä muuanne, — kaiketi sinä tulet
+aterioimaan meidän kanssamme ja seuraat sitten meitä teatteriin?"
+
+"Keitä ovat nämä 'me'?"
+
+"Miss Standish-Roe sekä minä. Ellet sinä suostu, niin me jäämme aivan
+yksin."
+
+Sallyn kuva häilähti Traillin mielessä. Hänen täytyisi siis jättää
+tyttö aterioimaan yksinään johonkin ravintolaan. Mutta entäpä niinkin?
+Eihän hän ollut mitenkään sidottu. Hän vastasi:
+
+"Kyllä; minä tulen. Mihinkä aikaan sinulla on päivällinen?"
+
+Voitonriemu kohahteli mrs Durlacherin sydämessä.
+
+"Sinun olisi paras tulla puoli kahdeksalta," hän ehdotti.
+
+Traill myönsi jälleen. Hän ei hetkeäkään tuntenut itseään halukkaaksi
+tähän seurailoon, mutta hän ei myöskään tahtonut myöntää itselleen,
+että Sally kahlehtisi häntä. Hän halusi tuntea itsensä vapaaksi; siinä
+hänen syynsä.
+
+Kun Traill oli lähtenyt, mrs Durlacher kääntyi ystävättäreensä.
+
+"Tulethan sinä, — voithan sinä tulla?"
+
+"Miss Standish-Roe nyökäytti päätään."
+
+
+
+
+III LUKU.
+
+
+Samana iltana Traill, palattuaan sisarensa luota, vei Sallyn mukanaan
+aterioimaan pieneen Sohon ravintolaan, jossa he olivat ensimmäisen
+iltansa istuneet.
+
+Siellä puuhasivat edelleenkin Madame — samoinkuin Berthe ja Marie —
+samoinkuin viinuri Alexandra, — aina yhtä säännöllisinä, yhtä taitavina
+ja nuhteettoman kohteliaina.
+
+"Bon soir, monsieur, — bon soir, madame!" Samat sanat entinen sävy;
+aivan muuttumattomina. Yhteinen etu oli pitänyt heidät edelleen koossa,
+ja yhteinen veren perintö kuvastui edelleen haihtumattomana heidän
+tavoissaan ja käyttäytymisessään.
+
+"Minä aina tunnen itseni niin lämpimäksi täällä," sanoi Sally
+hilpeästi, kun he jälleen istuutuivat entiseen pöytäänsä.
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Täällähän me olimme yhdessä ensimmäisen iltamme." Tyttö ojensi kätensä
+pöydän yli ja siveli Traillin sormia. "Tänne sinä minut kaikkein
+ensimmäiseksi johdatit."
+
+"Etkä sinä ole pahoillasi?" kysyi Traill vakavasti.
+
+"Pahoillani — en! Miksikä?"
+
+"Muistatko, mitä sinä sanoit minulle juuri täällä; vähää ennen kuin me
+lähdimme minun asuntooni?"
+
+"Minä sanoin kai — yhtä ja toista."
+
+"Ei, — sinä puhuit varsin vähän silloin. Mutta sinä sanoit jotakin,
+mikä painui syvälle minun mieleeni."
+
+"No?"
+
+"Sanoit, että minä olen kunniallinen mies."
+
+"Siten minä uskoin silloin; ja nyt minä tiedän sen todeksi, näiden
+kolmen vuoden jälkeen."
+
+"Tiedät, — niinkö?"
+
+"Tiedän."
+
+"Ja kuitenkaan minä en ole vielä sanallakaan vihjannut sinulle, kuinka
+minun pitäisi ainakin turvata sinun asemasi."
+
+Tytön huulet aukenivat erilleen tuskallisesti. Häntä kauhisti edelleen
+jo pelkkä ajatuskin, että heidän suhteensa muuttuisi jonkinlaiseksi
+liikesopimukseksi.
+
+"Sinä olet siis jättänyt kaiken vain luottamuksen varaan?" jatkoi
+Traill. "Entä jos minä kuolisin, — oh, kuolema on sellainen suurteko,
+johon vähäpätöisinkin meistä pystyy. — Berthe!" Hän kääntyi ja
+neuvotteli hymyilevän tarjoojattaren kanssa illallisesta. "Otaksukaamme,
+että minä kuolen", jatkoi hän sitten Sallylle, nojaten kyynärpäitään
+pöytään ja katsellen tyttöä vakavasti silmiin.
+
+"Miksikä sinä puhut näin?" valitti tyttö, samalla kun hänen aivoissaan
+välähti pelko: "Ajatteleeko hän todella kuolemaa? Entä jos hän aikookin
+hyljätä minut?" Nämä epäilykset hyppivät hurjaa tanssiaan hänen
+silmiensä edessä. Jos Traill olisi ollut kyllin tarkkanäköinen, hän
+olisi voinut huomata nämä häälyvät aaveet.
+
+"Miksikä? Siksi, ettei minulla ole oikeutta sysätä näitä asioita
+syrjään", puhui Traill ystävällisesti. "Sinulla ei ole hämärintä
+aavistustakaan siitä, onko minulla mitään tarjona sinun varallesi.
+Olen usein ihmetellyt, etkö sinä milloinkaan kysy minulta tätä, mutta
+ei, — sinä et edes ajattelekaan koko asiaa. Etkö sinä menettele siinä
+järjettömästi? Etkö sinä huomaa, että ihmisen täytyy ajatella myöskin
+tulevaisuutta?"
+
+"Minä en tahdo ajatella tulevaisuutta," sanoi tyttö urhokkaasti. "Minä
+kammoan sellaisia ajatuksia. Minä olen nykyhetkellä onnellinen; enkö
+minä saa tyytyä siihen?"
+
+"Kuka takaa sinun onnesi huomispäivänä? Siinä se! Etkö nyt ymmärrä,
+Sally, että kun minä liitin sinut omaan elämääni, niin minä samalla
+sitouduin vastaamaan sinun kohtalostasi? Tämä sitoumus minun on nyt
+täydennettävä. Kun me tänä iltana palaamme kotiin, niin me valmistamme
+jonkinlaisen sopimuksen, ja huomisaamuna minä vien sen asianajajalleni
+laillisesti vahvistettavaksi."
+
+Sally kumartui eteenpäin pöydän yli ja kosketti jälleen miehen kättä.
+Hänen kasvonsa, joista vielä äsken loisti hilpeä huolettomuus, olivat
+nyt tuskan pimentämät.
+
+"Älä tee sitä," hän sanoi; "minä pyydän, älä tee sitä. Minä en välitä
+mistään sopimuksista niin kauan kuin sinä pidät minusta. Mitä sopimus
+hyödyttää minua, jos sinä kuolet, niinkuin sanoit! Mitä iloa se voi
+tarjota minulle? Luuletko, että minä silloin jaksaisin elää?"
+
+Traill tarkasteli hämmästyneenä tyttöä. "Älä sinä puhu hullutuksia,"
+sanoi hän lujasti, mutta samalla ystävällisesti. "Sinä olet pieni,
+rakas, yksinkertainen lapsi, mutta sinun täytyisi yhtä hyvin elää ilman
+minuakin. Jokainen sen jaksaa. Ja sinä luultavasti rakastaisit sitten
+jotakin toista miestä."
+
+"Vähän sinä tiedät minusta," huudahti Sally katkerasti, "jos todellakin
+ajattelet siten."
+
+"No niin, enhän väittänyt sitä varmaksi, — oletin sen vain
+mahdolliseksi. Luulen siinä asiassa tuntevani hiukan ihmisluonnetta.
+Ja sen pohjalta näitä seikkoja on arvioitava eikä tunteen kannalta.
+Mutta en väitä mitään sinusta. Sanon vain, että sinun täytyy elää, ja
+minun täytyy huolehtia siitä, että sinä voit elää. Miksikä sinä niin
+kauhistut sellaista pientä sopimusta? Miksikä?"
+
+Tytön pää painui. Kuinka hän olisi voinut puhua miehelle
+epäilyksistään, kun hän ei voinut osoittaa mitään syytä pelkoonsa?
+Ja ehkä hän sanoillaan vain herättäisi miehessä eron ajatuksen, joka
+muuten kenties ei koskaan syntyisi hänen mielessään? Tämä pelko salpasi
+tunnustuksen hänen sydämeensä.
+
+"No, minkätähden?" toisti Traill.
+
+"Se ei miellytä minua," sopersi tyttö epäröiden. "Se tuntuu niin
+rumalta, — siinä kaikki."
+
+"No niin; pelkään, että meidän täytyy alistua sellaiseen rumuuteen,"
+päätti Traill. "Minä menettelisin kehnosti, ellen taivuttaisi sinua
+siihen. Teemme sen tänä iltana; sittenhän se on ohitse."
+
+Traill kirjoitti sopimuksen vielä samana iltana. Sitten hän näytti
+sen Sallylle. "Sinun pitäisi lukea tämä, ennenkuin minä jätän sen
+vahvistettavaksi," hän ehdotti.
+
+"En minä halua lukea sitä," vastasi tyttö.
+
+"Miksikä et?"
+
+"Se ei huvita minua. Sinä olet kirjoittanut sen omaksi iloksesi, etkä
+minun mieltäni noudattaaksesi. Ole hyvä, — älä pyydä minua lukemaan
+sitä!"
+
+Traill ei ymmärtänyt tytön järjetöntä itsepintaisuutta, ja hän kohautti
+hartioitaan puoleksi tyrmistyneenä. "No, kuten haluat," hän vastasi
+rauhallisesti ja työnsi paperin kirjoituspöytänsä laatikkoon. "Joka
+tapauksessa minä annan sinulle tästä jäljennöksen."
+
+Sally hyvästeli hänet, kuten tavallisesti, ja lähti hitaasti
+yläkertaan, josta Traill oli vuokrannut hänelle pienen huoneuston Tyttö
+istui ajatuksissaan pianon ääreen ja alkoi soittaa, itsekään tietämättä
+mitä. Sitten hän äkisti säikähti ja nosti kätensä koskettimilta, —
+olihan Traill nyt kotona, hänen huoneidensa alapuolella, ja hänen oli
+lupa soitella pianoaan vain silloin, kun Traill oli poissa. Hetken hän
+vielä istui paikallaan, sivellen hellävaroin koskettimia ja kuvitellen
+sielussaan kuulumattomia säveleitä ja sointuja, ikäänkuin tuntien ne
+sormenpäissään. Sitten hän nousi, seisoi liikkumattomana ja tarkkasi
+alhaalta kuuluvia vaimennettuja ääniä.
+
+Hän kuuli lasin kilahtelevan. Traill sekoitti iltawhiskyään. Siitä
+tyttö ymmärsi, että hän kohta menisi levolle. Eikö hän enää tulisikaan
+tapaamaan tyttöään tänä iltana? Sally katsahti kelloa, joka tikitti
+uuninreunuksella. Se oli hiukan yli yhdentoista.
+
+Tyttö meni makuuhuoneeseensa ja alkoi riisuutua. Hän otti ylleen uuden,
+pitsikoristeisen yöpuvun, jonka hän oli ostanut vasta muutamia päiviä
+sitten. Katsellessaan itseään arvostelevasti kuvastimesta hän huomasi
+hiuksiensa olevan epäjärjestyksessä. Hän päästeli tukkansa valloilleen
+ja haroi sen pitkiä suortuvia sormiensa lomitse, muistellen kuinka
+monesti Traill oli tehnyt samoin. Ja tätä ajatellessaan hän äkisti
+heittäytyi polvilleen vuoteensa viereen ja rukoili nyyhkyttäen:
+
+"Jumala, — salli hänen rakastaa minua, — aina — aina! Osoita minulle,
+kuinka minä voin saada — loppumattomasti — hänet rakastamaan itseäni!"
+
+Näin hän huokaili, tuntematta uskoa ja saamatta rukouksestaan
+luottamusta. Hän ajatteli enemmän Traillia kuin Jumalaa, ja hän tunsi
+ettei rukouksensa voinut auttaa häntä. Mutta hänen sydämensä ahdistus
+purkautui tähän avunhuutoon, ja hän osotti sen Jumalalle, ikäänkuin
+voidakseen lohduttaa mieltään sillä, että hän ainakin oli rukoillut
+armahdusta.
+
+Mutta kesken huokaustensakin hänen täytyi kuunnella alhaalta erottuvaa
+hälyä. Hän huomasi, että Traill liikkui nyt makuuhuoneessaan; hän oli
+menossa levolle. Tyttö kuuli miehen aukovan vaatekaapin ovia, kun hän
+järjesti seurustelupukunsa säilöön. Ja sitten rasahtelivat vuoteen
+teräsjouset, kun Traill kääntelehti patjoillaan, tavotellen mukavaa
+makuuasentoa.
+
+Sally nousi pikaisesti seisoalleen, kuivasi kasvonsa hajuveteen
+kostutetulla nenäliinalla ja heitti hartioilleen silkkisen iltavaipan,
+rientäen epäröimättä portaita alas. Hän aukaisi pimeän etuhuoneen oven
+ja hiipi sisälle.
+
+"Jack," kuiskasi hän. "Jack!"
+
+Hänen kurkkuaan kuivasi ja tämä hiljainen huudahdus häipyi
+kuulumattomiin hänen huuliltaan. Ei vastausta.
+
+"Jack!" uudisti tyttö ja kosketti Traillin makuuhuoneen oven kädensijaa.
+
+"Sinäkö, Sally?"
+
+"Minä, — olen."
+
+"Tule sisälle. Minä olen jo vuoteessa. Mitä puuttuu? Tule sisään."
+
+Sally aukaisi oven. Traill oli noussut istumaan vuoteelleen, haparoiden
+tulitikkuja, ja raapaisi nyt valkean sekä sytytti yöpöydällään olevan
+kynttilän.
+
+"Herra nähköön!" huudahti hän, "sinähän vilustut tuossa asussa. Mitä
+sinä tahdot, lapsi?"
+
+"Minä en voi saada unta," mutisi tyttö, siristellen silmiään, joita
+kynttilän äkillinen valo häikäisi.
+
+"Minkätähden et?"
+
+"En tiedä."
+
+"Ajatukset vaivaavat?"
+
+"Niin, — niin luulen."
+
+"Lue sataan; yksi, kaksi, kolme —"
+
+Sally koetti hymyillä, peljäten, että mies muuten huomaisi, kuinka
+onneton hän oli.
+
+"Ei se auta. Mieluummin minä ottaisin jonkun kirjan," sanoi hän. "Ehkä
+—"
+
+"Niin, tietysti; se on hyvä keino. Ota, minkä haluat. Ja koeta
+tupakoida hiukan. Se tekee sinut uniseksi."
+
+Traill heittäytyi jälleen makuulle vuoteeseensa.
+
+Tyttö pistäytyi etuhuoneeseen ja otti käteensä ensimmäisen kirjan,
+minkä sattui pimeässä tapaamaan.
+
+"Löydätkö sinä mitään?" kysyi Traill.
+
+Sally tuli jälleen valoon ja vilkaisi kirjan päällystä.
+
+"Tässä on... Macaulayn 'Englannin historia'," luki hän.
+
+Vuode rasahteli, kun Traill purskahti nauruun.
+
+"Se kyllä nukuttaa sinut uneen," hän sanoi.
+
+"Mutta ehkäpä minä vielä ottaisin savukkeenkin."
+
+"No, mikäs siinä. Ota vaan."
+
+"Mistä minä saan sen?"
+
+"Rasiasta; se on minun liivini taskussa."
+
+Tyttö etsi savukkeen ja tuli sitten jälleen Traillin vuoteen viereen
+seisten siinä hetken neuvotonna.
+
+"Haluatko sinä, että minä puhallan kynttilän sammuksiin?" hän kysyi.
+
+"Eikö mitä; ei sen ole väliä. Minä saan sen kyllä sammumaan, nousematta
+vuoteesta. Sinä osaat paremmin mennä ovelle, kun meillä on valoa."
+
+Sally istahti vuoteen laidalle ja kumartui miehen ylle, kietoen toisen
+kätensä hänen kaulalleen.
+
+"Hyvää yötä," kuiskasi hän, lähentäen huuliaan Traillin kasvoihin.
+
+"Lempo vie, sinähän tuoksut hajuvesiltä!" huudahti mies. "Onko sinulla
+tapana aina nukkumaan mennessäsi valella hajuvesillä itseäsi?"
+
+"Ei." Tytön kurkkua kuivasi ja hänen kielensä tarttui hampaisiin kuin
+nahanpala. "Ei aina."
+
+"No niin, hyvää yötä, pienokaiseni. Kun sinä luet Macaulayta puolen
+sivun verran, niin olet jo unessa. Suutele minua."
+
+Sally painoi huulensa miehen suulle, ja sitten, kun Traill tuntui
+haluavan kääntää päänsä syrjään, hän kiiruhti pois, katuen, että oli
+lähtenytkään huoneistaan.
+
+"Osaatko sinä kulkea portaissa ilman kynttilää?" kysyi mies, kun tyttö
+oli ovella.
+
+"Osaan," vastasi Sally tukahtuneesti, "osaan vallan hyvin." Hän
+sulki oven jäljessään ja riensi edelleen. Traill tunsi mielessään
+hämärää kummastelua, sammuttaessaan kynttilän. Sitten hän kuunteli
+tytön askeleita, kunnes ne pysähtyivät seuraavassa kerroksessa hänen
+yläpuolellaan; silloin mies käänsi kylkeä ja nukkui.
+
+Mutta Sally ei saanut unta sinä yönä. Kun hän ehti makuuhuoneeseensa
+hän paiskasi kirjan ja savukkeen vuoteelleen ja heittäytyi itse niiden
+päälle. Nyt alkoivat kyyneleet valua hetteistään. Jos Traill olisi
+kuunnellut muutamaa silmänräpäystä kauemmin, vaipumatta uneen, hän
+olisi erottanut tytön hillittömät nyyhkytykset.
+
+
+
+
+IV LUKU.
+
+
+Kun Traill seuraavana iltapäivänä palasi oikeushovista ja kertoi
+Sallylle, että hänen oli mentävä illaksi sisarensa luo Sloane-kadulle,
+ei tyttö puhunut siihen mitään. Hän katseli miestä kysyvästi, mutta ei
+tohtinut pukea kysymystään sanoihin. Hän aavisti, että Traill halusi
+tuntea itsensä vapaaksi menettelemään, kuten halusi, tarvitsematta
+selitellä mitään. Vaikka hän olisi ollut Traillin puoliso, hän tuskin
+sittenkään olisi uskaltanut kysellä miehen syitä; nyt, kun hän oli
+vain hänen ystävättärensä, oli hän vielä vähemmän oikeutettu vaatimaan
+häneltä selityksiä.
+
+Sally luuli ymmärtävänsä Traillin sisaren tarkoitukset, ja hän
+aavisteli, että mrs Durlacher vetosi avioliittonsa onnettomuuteen
+vain tekosyynä. Tähän oletukseensa tyttö tahtoi kiinnittää Traillin
+huomiota. "Ovatko sinun sisaresi ja hänen miehensä välit nyt paremmat?"
+hän aloitti.
+
+"Ehkäpä ovat hiukan; luulen niin. En tiedä varmaan, — vaikeata arvata.
+En ole vielä nähnyt miestä. Sisareni ei salli minun puhua hänen
+kanssaan. Hän väittää, että minä vain pahentaisin asiaa."
+
+Tyttö katseli häntä suoraan silmiin.
+
+"Uskotko, että asia on vakava?" hän kysyi. "Arvatenkaan sisaresi ei
+olisi voinut vain kuvitella, että heidän suhteensa on onnettomalla
+tolalla?"
+
+"Kuvitella! Ei, — mitenkä hän voisi kuvitella sellaisia? Me Traillit
+emme kuvittele mitään; meillä ei ole hituistakaan kuvittelukykyä. Ja
+miksikä hän kuvittelisi mokomia? Mitä lemmon iloa siitä olisi? Mitä hän
+sillä voittaisi?"
+
+"Sinun myötätuntosi," vastasi Sally.
+
+Traill poistui nauraen makuuhuoneeseensa. "Vielä mitä! — hittoako
+hän välittää minun myötätunnostani", huudahti hän sieltä. "Vakuutan
+sinulle, ettei Dolly ole mikään hempeämielinen olento. Hän huolii vähät
+muusta, kunhan säilyttää asemansa kirkkaana maailman silmissä, — sen
+voit uskoakin."
+
+Sally ei voinut jatkaa. Hän oli yrittänyt kylvää epäluulon siemenen
+Traillin mieleen, mutta hänen kylvönsä ei onnistunut. Tiesihän Traill,
+mitä sisar toivoi juuri hänen suhteensa, mutta hän ei ymmärtänyt
+tapaa, jolla mrs Durlacher koetti toteuttaa toiveitaan. Ja Sallyn ei
+onnistunut avata hänen silmiään näkemään, mitä kaiken takana piili.
+
+"Sinä aiot muuttaa nyt pukua?" kysyi tyttö.
+
+Traill mutisi jotakin myöntävää makuuhuoneestaan, ja Sally, joka
+huomasi, että hänen mielensä oli täynnään muita asioita, hiipi
+hiljalleen pois ja nousi omaan kerrokseensa. Hän meni ikkunan luo,
+katsellen lähimmän kadunkulman ohi pyörtäviä naisia, jotka kiiruhtivat
+Piccadillyyn kohottaen hameenliepeitään puolisääreen ja heilutellen
+pieniä käsilaukkujaan samalla kun he maanitellen vilkuilivat
+ympärilleen.
+
+Traill pujotteli päätään valkoisen, jäykäksi silitetyn paidan aukon
+läpi ja kysyi: "Mitä sinä aiot puuhailla tänä iltana, Sally?" Ei
+kuulunut vastausta. Traill katsahti ovelta etuhuoneeseen, ja kun hän
+huomasi, että tyttö oli lähtenyt, hän alkoi äänekkäästi sadatella
+paitaa, joka tuotti hänelle vastusta. Manaukset keskeytti ovelta
+kuuluva koputus. Traill tuli kynnykselle, suorien paitansa helmoja, ja
+aukaisi oven ulkoasuaan kainostelematta.
+
+"Sinä? Käy sisälle!" hän kutsui.
+
+Avoimessa ovessa näkyi pitkä, kaunismuotoinen, huolellisesti vaatetettu
+mies. Hän asetti silkkihattunsa pöydälle, suu ylöspäin, riisui
+hansikkaat käsistään ja viskasi ne huolettomasti hattuun, kääntyen
+sitten Trailliin.
+
+"Sinä olet pois lähdössä?" hän kysyi.
+
+"Niin olen."
+
+"Tuletko jonnekin syömään minun mukanani?"
+
+"En ehdi."
+
+"Lähdet pikku naisesi seurassa kaupungille, varmaan?"
+
+"En. Hän on yläkerrassa."
+
+Vieraan silmäys viivähti hetken Traillin kasvoilla, ja sitten hän
+kääntyi katselemaan James Brownriggin valokuvaa.
+
+"No niin, minusta aika tuntui pitkältä," hän sanoi. "Tulin senvuoksi
+tapaamaan sinua." Hän otti taskustaan kultaisen savukekotelon ja
+valitsi sieltä tupakan. Traill kiinnitteli nappeja paitansa kaulukseen
+ja kalvosimiin.
+
+"Ajattelin, että me voisimme lähteä yhdessä kaupungille ja ottaa sinun
+tyttösesi mukanamme johonkin varieteehen, kuten kerran ennenkin, —
+kauanko siitä jo mahtaakaan olla?"
+
+Traill pistäytyi makuuhuoneeseen ja tuli hetken kuluttua takaisin
+sovitellen kaulusta paidannappeihin.
+
+"Oh, eiköhän siitä jo ole aikaa," hän mutisi.
+
+"Pian vuosi, luullakseni. Viihdytkö edelleen hänen parissaan?"
+
+"Mainiosti. Haluatko whiskyä?"
+
+"En; kiitoksia, vanha veikko. Minnekkä sinä lähdet?"
+
+"Päivälliselle sisareni luo. Menemme, luullakseni, sitten Yorkin
+herttuan teatteriin."
+
+"Ah, minä tapasin sisaresi tässä eräänä iltana." Hän istuutui,
+nykäisten samalla housunlahkeitaan polvien kohdalta ylemmäksi. "Niin,
+hän oli Prince'ssä luistelemassa, ja miss Standish-Roe oli hänen
+seurassaan."
+
+"Hän on myöskin tänä iltana meidän mukanamme."
+
+"Onko?" Hänen katseensa vilahti jälleen hetkisen Traillin kasvoilla.
+"Kirotun kaunis tyttö."
+
+Traill ei vastannut. Hän meni takaisin makuuhuoneeseensa ja hyräili
+hiljalleen. Äkisti hän keskeytti ja huudahti:
+
+"Nytpä tiedän!"
+
+"No?"
+
+"Sanoit, että aika tuntuu sinusta pitkältä?"
+
+"Niin, tekisi mieleni tappaa sitä jotenkuten."
+
+"Hyvä. Sinähän voit viedä Sallyn aterioimaan."
+
+"Tyttösesi?"
+
+"Niin, hän jäisi muuten liian yksinäiseksi. Puhuin hänelle niin myöhään
+tästä vierailustani, ettei hän ehtinyt kutsua luokseen ystäväänsä,
+sitä, — mikä miss Hallard se nyt onkaan. Haluatko sinä? Älä epäröi
+kieltäytyä, ellet halua."
+
+"Oh, en minä halua vastustella. Mutta entä tyttö itse?"
+
+"Minä kutsun hänet tänne."
+
+Hän kiiruhti Sallyn ovelle, ja vieras kuuli hänen huutavan tyttöä
+nimeltä.
+
+"Minä tulen," vastasi Sally, ja hetken kuluttua hänen askeleensa
+kajahtelivat porraskäytävässä.
+
+"Mr Devenish on tullut hakemaan meitä kaupungille," kertoi Traill
+tytölle, ennenkuin he ehtivät alakertaan. "Kun minä en jouda, voit sinä
+lähteä hänen kanssaan yksin."
+
+Askeleet pysähtyivät. Devenish sulki puolittain silmänsä, huvitettuna;
+hän kuuli monia kertomattomia seikkoja tässä äänettömyydessä.
+
+"Pitäisikö minun mennä pukeutumaan?" kysyi tyttö hetken kuluttua.
+
+"Turhia. Hän on täällä alhaalla. Tule."
+
+Sally kävi sisälle ja Devenish astui häntä kohden, tervehtiäkseen.
+"Hyvää iltaa, miss Bishop. Jos te olette ajatellut järjestää iltanne
+toisin, niin kieltäytykää epäröimättä. Minulle vain kävi aika pitkäksi,
+ja ajattelin saavani täältä seuraa."
+
+"Ajattelitte hyvin ystävällisesti."
+
+"Mitä vielä. Iloanihan minä vain etsin. Sanokaa, minne te mieluummin
+lähdette; minusta on aivan yhdentekevää."
+
+Sally kääntyi Trailliin.
+
+"Menenkö minä nyt panemaan hatun päähäni?" Hänen äänessään ei ilmennyt
+pienintäkään mielihyvän tahi harrastuksen värettä.
+
+"Niin, tee se. Jos olet nopea, niin pääsemme kaikin samalla kertaa
+lähtemään."
+
+Tyttö poistui, ja Traill täydenteli asuaan. Devenish istui
+miettiväisenä ja äänettömänä, kunnes hän äkisti kysyi: "Kauanko hän on
+elänyt täällä sinun parissasi?"
+
+"Hiukan neljättä vuotta."
+
+"Niin, muistanhan sinun kertoneen siitä."
+
+He vaikenivat jälleen, ja Devenish katseli puolittain hymyillen, kuinka
+Traill solmi kömpelösti valkoisen kaulanauhan kauluksensa ympärille,
+vetäen sitten ylleen valkoiset liivit ja hännystakin, silminnähtävästi
+ensinkään ajattelematta ulkoasuaan. Siinä, samoinkuin monessa muussakin
+suhteessa he olivat aivan eri luonteisia, nämä vanhat ystävykset,
+jotka pitävät toisistaan siitä huolimatta, että kohtasivat vain perin
+harvoin, mikä ei miesten välisissä ystävyyssuhteissa olekaan mitään
+tavatonta.
+
+Kun Sally jälleen tuli alas, he lähtivät kolmisin kadulle. Hetken
+kuluttua Traill ojensi tytölle kätensä, kutsui ajurin ja nousi
+vaunuihin. Devenish tarkasteli Sallyn ilmeitä, tytön katsellessa pois
+vierivien vaunujen jälkeen, kunnes ne katosivat kadun vilinään.
+
+"Minnekkä me lähdemme?" hän kysyi sitten, kun Sally jälleen käänsi
+katseensa toisaalle, herkän ilmeen sammuessa hänen kasvoillaan.
+
+"En todellakaan välitä siitä, en ensinkään. Minne hyvänsä."
+
+Devenish mainitsi Sohon pienen ranskalais-ravintolan. Tyttö pudisti
+kieltävästi päätään.
+
+"Eikö sinne?"
+
+"Ei, minne tahansa muualle," sanoi tyttö.
+
+"Te ette pidä siitä loukosta?"
+
+"Oh, kyllä; pidän hyvinkin. Mutta —", hän epäröi.
+
+No niin. Sitten Devenish ehdotti erästä toista ravintolaa, ja
+tyttö nyökkäsi myöntyvästi. Vain Sohoon, jonne monet onnen muistot
+liittyivät, hän ei halunnut lähteä vieraan seurassa.
+
+Kun he olivat istuutuneet pöydän ääreen ravintolassaan, nojautui
+Devenish tuolinsa selustaa vastaan ja katseli tyttöä nautinnolla.
+
+"Ymmärrättehän, kuinka kauniisti teette," sanoi hän, "kun näin tulitte
+minun seurakseni." Mutta tyttö oli syventynyt omiin ajatuksiinsa, eikä
+huomannut näiden sanojen sävyjä; hän töin tuskin erotti itse sanat
+"Kumpaan," jatkoi mies edelleen, "haluatte mieluummin lähteä, kun
+olemme aterioineet, teatteriin vaiko varieteehen?"
+
+"Mikä vain teistä on mieleisempää."
+
+"Hyvä, sitten lähdemme varieteehen. Teatterissa on pakko kuunnella
+äänettömänä, ettei häiritsisi naapureitaan. Me lähdemme Palace'en."
+
+Kun he olivat ehtineet aterian puoliväliin, koetti Devenish alottaa
+keskustelun sellaisesta aiheesta, jonka hän toivoi herättävän tytössä
+harrastusta.
+
+"Jack lähti tänä iltana teatteriin, eikö totta?"
+
+"Kyllä."
+
+"York-teatteriin, kaiketikin?"
+
+"Niin, — luulen niin."
+
+"Tehän olette tavannut hänen sisarensa, mrs Durlacherin?"
+
+Sally ei ymmärtänyt, mikä tämän kysymyksen aiheutti, mutta hän iloitsi,
+voidessaan vastata siihen myöntävästi.
+
+Devenish jatkoi: "Tapasin hänet hiljattain, ja hän kertoi teidän
+käyneen Jackin seurassa Aspley Manorissa."
+
+"Kyllä, me kävimme siellä keväällä."
+
+"Hurmaava paikka, eikö niin?"
+
+"On, minun mielestäni se on ihmeellinen. Mitä mrs Durlacher sanoi
+minusta?" Hän ei voinut pidättyä ilmaisemasta tätä uteliaisuuttaan,
+vaikka hän ymmärsikin, ettei toinen voinut totuudenmukaisesti vastata
+kysymykseen.
+
+Devenish muisteli, mitä kaikkea Traillin sisar oli puhunut hänelle;
+hän muisteli myöskin, mitä tämä oli sanonut miss Bishopista puhumatta
+mitään, — äänettömyydellään, ilmeillään ja merkitsevillä silmäyksillään.
+
+"Hän sanoi ihmetelleensä teidän kauneuttanne," hän vastasi vältellen.
+
+"Siinäkö kaikki?" kysyi Sally hymähtäen.
+
+"Oh, luullakseni ei. Mutta siinä oli läsnä myöskin miss Standish-Roe,
+— hän, joka tänä ilta on heidän seurassaan teatterissa, — ja hän
+keskeytti meitä usein, joten minun on vaikea muistaa tarkoin, mitä me
+puhuimme."
+
+"Miss Standish-Roe?" toisti Sally melkein kuulumattomasti.
+
+"Niin, — Coralie, — vanhan Sir Standish-Roen nuorin tytär. Ettekö
+tiennyt, että Jack on heidän seurassaan tänä iltana?"
+
+"En tiennyt, että _hän_ on mukana", sanoi tyttö kalpeana.
+
+"Jumaliste! Olen pahoillani —"
+
+Hän kohautti hartioitaan, ikäänkuin vapautuakseen epämiellyttävästä
+ajatuksesta, ja sanoi sitten:
+
+"Minun ei arvatenkaan olisi pitänyt mainita siitä mitään."
+
+"Minkä tähden?"
+
+On työläs estää naista käyttäytymästä traagillisesti, kun hänen
+tunteensa kuohahtavat mustasukkaisuudesta. Ja Sally koki nyt
+sydämessään liekehtivää vihaa ja kateutta, kun hän kuuli, että toinen
+nainen oli tunkeutunut Traillin elämään, — toinen, joka koettaisi
+riistää onnen hänen käsistään. Tyyni, hento, helläsydäminen Sally
+Bishop leimahti kuin tuleen. Hän ei itse edes tiennyt, miltä hänen
+kasvonsa nyt näyttivät, kuvastellessaan tuskaa sekä raivoa, eikä
+hän pysähtynyt hetkeksikään miettimään, minkä vaikutuksen hänen
+mielentilansa ilmaiseminen teki mieheen, joka nyt oli hänen seurassaan.
+
+"Minkätähden?" hän toisti läähättäen. "Miksikä teidän ei olisi pitänyt
+mainita siitä? Kielsikö Jack teitä sanomasta?"
+
+Devenish näki myrskyn olevan nousemassa ja hän sovitti purjeensa
+pikaisesti sen mukaan. Hänen mielensä oli selkeä ja kirkas, ja hän
+ymmärsi, että nyt hänen täytyi puhua lempeästi ja samalla päättävästi,
+epäröimättä ja tinkimättä. Hän oli nähnyt naisten mustasukkaisuutta
+ennenkin, ja hän tiesi, mihin saakka se voi johtaa, ellei sitä hillitä
+ajoissa.
+
+"Kielsikö hän teitä puhumasta?" kysyi Sally jälleen, ennenkuin mies oli
+ehtinyt vastata mitään.
+
+"Ei; tietenkään ei. Jos hän olisi kieltänyt, niin olisinko minä silloin
+tullut sanoneeksi juuri sen, mistä minua varotettiin? Siitä te näette.
+Minä luulin teidän tietävän."
+
+"En minä tiennyt mitään. Kuinka vanha hän on, — tyttö, josta te
+puhuitte?"
+
+"Kahdenkymmenen yhden ikäinen, luulen. Ehkä kahdenkolmatta."
+
+"Onko hän kaunis?"
+
+Devenish ojensi huuliaan arvostelevasti ja kohautti hartioitaan.
+
+"Onko?" ahdisti Sally.
+
+"Eivät kaikki suinkaan pidä häntä kauniina."
+
+"Mutta te?"
+
+"Niin, — luulen, — otaksun, etten voisi sanoa häntä rumaksikaan."
+
+"Ah, te ette tahdo tunnustaa minulle totuutta! Hän on kaunis, — hyvin
+kaunis; minä ymmärrän sen. Onko hän vaalea?"
+
+"On."
+
+"Vaaleampi kuin minä?"
+
+"No niin, — vaikea sanoa; hänellä, näettekö, on punaiset hiukset."
+
+"Ja hänen isänsä on rikas?"
+
+"En usko sitä. Mutta tietenkään heitä ei voida sanoa köyhiksi."
+
+"Hän on aatelismies, — ritari, niinhän te sanoitte?"
+
+"Hän on Sir, — baronetti."
+
+"Te tunnette hänen tyttärensä, — onko hän hieno nainen?"
+
+"Oh, kyllä. Mutta ei muuten mikään erikoinen, ei mikään ihmeellinen."
+
+Sally katseli häntä suoraan silmiin.
+
+"Te ette puhu minulle totuutta," huudahti hän äkisti. "Te koetatte
+johtaa minua harhaan. Te haluatte puolustella Jackia. Te tunnette,
+ettei teidän olisi sopinut sanoa, että Jack on nyt hänen seurassaan, ja
+sentähden te koetatte vain silitellä kaiken."
+
+"Parahin miss Bishop," sanoi Devenish hymyillen, — "ajattelen, että
+Jack voi kylläkin lähteä teatteriin sisarensa ja jonkun toisen naisen
+seurassa, teidän tarvitsematta olla siitä huolissanne. Ettehän, te
+halua kytkeä häntä kahleisiin."
+
+"En, kahleista minä kaikkein viimeiseksi uneksisinkaan. Mutta tehän
+tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että hän kammoksuu seuraelämää, ja
+ettei hän olisi käynyt edes sisarensa kotona, ellei tämä olisi niin
+onneton."
+
+"Onneton?" kysyi Devenish, katsahtaen häneen pikaisesti vaihtunein
+ilmein.
+
+"Niin, eihän hän tule aikoihin miehensä kanssa."
+
+Samassa hän kauhistui, kun oli näin ilmaissut perheasian, minkä Traill
+oli hänelle uskonut, ja hän pyysi:
+
+"Toivon, ettette kerro minun sanoneeni tätä."
+
+"Olkaa huoletta. Mutta kuinka ihmeessä te voitte puhua noin? Tosin
+kapteeni ja rouva Durlacher eivät rakasta toisiaan tämän sanan kaikkein
+tulisimmassa merkityksessä, mutta harvat pariskunnat varmaan sopivat
+niin hyvin keskenään kuin juuri he."
+
+Tyttö katseli häntä enenevällä hämmästyksellä.
+
+"Niin, ennen, — kaiketikin. Mutta nykyisin?"
+
+"Nykyisinkin. Tiedän sen. He ovat ihmeen tyytyväisiä toisiinsa."
+
+Sitten mrs Durlacher oli valehdellut! Hän oli keksinyt tarun
+aviollisesta onnettomuudestaan vain hellyttääkseen sillä Traillin ja
+saadakseen hänet pauloihinsa. Sally itse oli epäillyt juuri tätä, mutta
+kun hän nyt näki epäilystensä vahvistuvan tosiksi, hän ei tahtonut
+uskoa niihin.
+
+"Tiedättekö sen aivan varmasti?" hän kuiskasi.
+
+"Mitä, — totta kai! Jos joku väittää toisin, niin sanokaa suoraan, että
+hän valehtelee."
+
+Sally näytti säälittävältä. Hän ymmärsi, että kun Traillin sisar kerta
+oli virittänyt veljelleen tämän ansan ja houkutellut viekkaasti hänet
+takertumaan siihen, niin juonen takana täytyi olla pitemmällekin
+tähtääviä tarkoituksia. Ja olivatpa ne tarkoitukset minkälaisia
+tahansa, — hänelle, Sallylle, ne tiesivät eroa Traillista. Heidät
+tahdottiin erottaa; valheellisin, kavalin keinoin; eikä hänellä ollut
+mitään mahdollisuutta estää tätä viekkautta menestymästä.
+
+"Minä en voi lähteä varieteehen," sanoi tyttö odottamatta.
+
+Devenish katsahti häneen ällistyneenä.
+
+"Miksikä ette voi?" hän kysyi.
+
+"En voi, — en voisi istua siellä. Minä —"
+
+Oli mahdotonta olla tuntematta osanottoa häntä katsellessaan.
+Kovettuneinkin sydän olisi pehmennyt tämän vaivoin salatun kärsimyksen
+aavistelusta. Devenish katseli hänen tuskan vääristämiä lapsekkaita
+kasvojaan, ja toivoi sydämessään, ettei hän olisi erehtynyt puhumaan
+asiasta, josta hänen olisi ollut paras vaieta. Vaieta jo itsensä
+tähden, ja Traillin tähden, — ja ennenkaikkea tämän kärsivän tytön
+tähden.
+
+"Mitä te sitten aiotte?" hän kysyi hiljaisesti.
+
+"Oh, en tiedä; aion, — en, en tiedä mitään."
+
+"Ettehän aio tehdä hullutuksia?"
+
+"Hullutuksia? Mitenkä? Hullutuksia?"
+
+Devenish nojasi kyynärpäitään pöytään ja kiinnitti katseensa tyttöön
+lujana ja rauhallisena.
+
+"Te olette nyt kiihoittunut, ymmärrättehän sen?" kysyi hän
+ystävällisesti. "Ymmärrättehän että te kuvittelette olemattomia? Te
+ette ole selvillä asioista pohjiaan myöten, — vakuutan teille, että
+ne selviävät. Tulkaa; me lähdemme varieteehen, ja te koetatte unohtaa
+kaiken."
+
+Sally pudisti päätään.
+
+"En voi," sanoi hän. "En voisi, vaikka tahtoisinkin. Minä — minä en tee
+mitään hullutuksia, mutta minä haluaisin mennä kotiin nyt — nyt, — jos
+te olette valmis lähtemään."
+
+"Olen valmis. Mutta ensin minä haluaisin sanoa teille sanan tahi pari."
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Älkää antako kuvittelujenne sokaista itseänne. Ja lisäksi, — jos minä
+voin tehdä jotakin teidän puolestanne, — tiedän, että te ette tarvitse
+tässä apua, mutta jos luulisitte tarvitsevanne, niin sanotteko siitä
+minulle? Lupaatteko?"
+
+Sally nyökäytti päätään ajatuksissaan. Koko lupaus ei merkinnyt mitään
+hänelle, mutta hän nyökäytti suostumuksensa melkein tiedottomasti.
+
+
+
+
+V LUKU.
+
+
+Toisen tämäniltaisen vieraansa mrs Durlacher oli pyytänyt saapumaan
+luokseen jo aikaisemmin.
+
+"Tule viimeistään seitsemältä," hän oli sanonut; "ja varemminkin, jos
+ehdit." Miss Standish-Roe saapuikin neljännestä ennen seitsemää.
+
+Hänen tullessaan vierashuoneeseen mrs. Durlacher suuteli häntä
+lämpimästi ja piteli häntä sitten käden mitan päässä itsestään,
+katsellen tyttöä miettivästi silmiin.
+
+"Miksikä katselet minua tuolla tavoin?" kysyi Coralie.
+
+"Kokonaan syyttä, rakas lapsi, tahi miljoonista syistä. Toivoisin
+olevani yhtä kaunis kuin sinä olet."
+
+"Mitä joutavia!"
+
+"Niin, eikö totta? Mutta jos minulla olisi sinun hiuksesi ja nuo
+sinun silmäsi, niin minä olisin onnellinen koko loppuikäni. Sinä et
+voi vanheta, kun sinulla on tuollaiset hiukset, niin kauan kuin pysyt
+varreltasi solakkana. Ethän pahastu, jos sanon sinulle jotakin?"
+
+"En, en suinkaan. Mitä sitten?"
+
+"Sinulla on hiukan liiaksi väriä poskissasi; ja huulissasi myöskin.
+Ethän ole pahoillasi?"
+
+"Taivas! En! Tämäkö oli muuan niistä miljoonista syistä?" Hän meni
+kirkkaasti valaistun kuvastimen luo ja hieroi kasvojaan nenäliinalla,
+katsellen kuvaansa peilistä. "Senkö tähden sinä katselit minua?" hän
+kysyi, kääntyen mrs Durlacheriin, ja vilkaisi sitten nenäliinaansa,
+pyyhittyään siihen huulensa.
+
+"Sen tähdenkö? En suinkaan. Minä vain huomasin sen juuri siksi, kun
+tarkastelin sinua. Nyt kaikki on hyvin. Arvelen, että sinä näytät
+kauniimmalla ilman ihoväriä."
+
+"Niin, katsos, — minä tunsin itseni tänä iltana niin uupuneeksi."
+
+"Ymmärrän; se pakottaa koettamaan jotakin. Jos sinä olisit ollut mies,
+sinä olisit turvautunut whiskyyn, mutta naisena sinä peitit väsymyksen
+merkit ihovärin alle. Se on sittenkin kunniallisempaa. Oletko nähnyt
+Devenishtä hiljattain?"
+
+"En; en sen jälkeen kuin kohtasimme hänet luisteluhallissa, — ja
+sitä ennen minä en ollut tavannut häntä pariin kolmeen kuukauteen.
+Luullakseni aviomiehiin ei voi koskaan luottaa. Muistatko eräät
+Kiplingin säkeet —"
+
+"Mitkä?"
+
+"Ne ovat, luulen, 'Kasarmi ballaadeista' —"
+
+"Tarkoittavatko ne aviomiehiä?"
+
+"Ei, mutta ne sopivat eräisiin heistä:
+
+    "Hän hiekkaa ja tomua eläissään on,
+    Ja häveten hän käy kuolohon."
+
+Mrs Durlacher purskahti raikuvaan nauruun. "Mikä kumma otus sinä olet!"
+hän huudahti. "Ihmettelen, mikä sai sinut ajattelemaan juuri näitä
+säkeitä."
+
+"No niin, eivätkö ne muistuta Devenishtä, — eivätkö? Hänen rouvansa
+ei koskaan voi edeltäpäin arvata, minkälaiseen huhuun mies kulloinkin
+antaa aihetta. Ja kun huhut sitten alkavat levitä, niin mies häpeää
+niin, ettei tohdi tuntea vanhoja ystäviään."
+
+"Sitenkö Devenishille on tapahtunut?" kysyi mrs Durlacher huvitettuna.
+
+"Luulen niin. En ole kuullut, aavistiko hänen rouvansa mitään, mutta
+päätän hänen tietäneen yhtä ja toista, koska Devenish yhtäkkiä katosi,
+niska kyyryssä. Ja nyt miesparka on edelleenkin häpeissään."
+
+"Antaa hänen hävetä. Luulen, ettei hän ole muuta ansainnutkaan." Mrs
+Durlacher vaikeni, tarkastellen sanojensa tekemää vaikutusta. "Oh,"
+jatkoi hän sitten, "et ole kertonut, mitä ajattelit eilen veljestäni."
+
+"Hän on aivan ihmeellinen."
+
+"Niin, eikö olekin? Iloitsen, jos hän miellyttää sinua."
+
+"Mutta miksikä en minä ole ennen saanut tutustua häneen? Etkö sinä
+milloinkaan kutsu häntä Aspleyhin? Minä en edes tiennyt sinulla olevan
+veljeä, ennenkuin sinä kerran näytit minulle sanomalehdestä sen
+avioero-selostuksen."
+
+"Harvat ihmiset hänestä tietävätkään," vastasi mrs Durlacher,
+tavotellen salaperäistä sävyä. "En olisi puhunut hänestä sinullekaan,
+ellen olisi viimeaikoina huomannut, että hän ilmeisesti on muuttumassa
+uudeksi ihmiseksi."
+
+"Mitä, minkälainen hän sitten on ollut tätä ennen?"
+
+Mrs Durlacher kertoili Traillista. Mutta ah, — hän tiesi värittää
+kertomuksensa mielenkiintoiseksi. Olikin helppoa punota romanttinen
+sädekehä sellaisen miehen pään ympärille, joka hylkää Aspley Manorin
+laisen maahovin ja elää mieluummin vapaata boheemielämää, huolimatta
+kaikista niistä eduista, jotka syntyperän nojalla hänelle kuuluivat.
+Mutta mrs Durlacher ei suinkaan salannut edes sitä, että Traill
+yhä vieläkin oli Aspley Manorin todellinen omistaja; että hän minä
+hetkenä hyvänsä saisi jälleen haltuunsa tämän sukuperinnön, maksamalla
+sisarelleen takaisin ne viisituhatta puntaa, jotka hän oli saanut
+korvaukseksi Manorista. Nojautuen tuolissaan taaksepäin mrs Durlacher
+peitti kasvonsa käsillään ja tunnusti, että Traill oli uhannutkin
+jälleen ottaa Aspley Manorin haltuunsa. Se olisi pieni asia hänelle.
+Viisituhatta puntaa hän saattoi hankkia silmänräpäyksessä sellaiseen
+tarkoitukseen, sillä olihan Manor toki monin kerroin sellaisen määrän
+arvoinen.
+
+"Saatathan ymmärtää", päätti hän, urhokkaasti alistuen, "tähän
+marttyyri-kuvitelmaan, minkälaisen romahduksen se saa aikaan mieheni
+ja minun elämässä."
+
+"Dolly parka! Tätä minä en ole arvannutkaan. Olen aina uskonut, että
+Manor on sinun. Olethan sinä sanonut sitä omaksesi?"
+
+"Niin, tietysti olen. Miksikä en olisi? Onhan se meidän — kunnes
+Jack purkaa sopimuksensa. Huomaathan, että hänen kunnianhimonsa
+on nyt herännyt. Luullakseni ei kannata ajatellakaan muuta kuin
+että hän kiipee lopulta ylimmille portaille. Olen aina ollut varma
+hänen virkauransa onnistumisesta; olen tiennyt, ettei häneltä ole
+puuttunut muuta kuin kunnianhimoa. Nyt, kun hän on päässyt alkuun,
+hän luonnollisesti huomaa, mitä Aspley Manor merkitsee hänelle. Hänen
+täytyy ryhtyä järjestämään kutsuja, ottamaan vastaan vieraita. Mutta
+boheemi voi kutsua luokseen vain boheemeja; Aspley Manoriin sen sijaan
+voi kutsua kenet hyvänsä. Sitten hän, luullakseni, menee naimisiin,
+hankkii itselleen talon täällä kaupungissa, kuten mekin, ja käyttää
+Aspley Manoria vieraiden varalle samalla tavoin kuin mekin olemme asian
+järjestäneet."
+
+"Mutta, rakas Dolly, — mitä sinä sitten teet?"
+
+"Teen?" Mrs Durlacher nousi tuoliltaan huokaisten. "No niin, onhan hän
+veljeni; miksikä minä en soisi hänelle onneaan? Toivon vain, ettei
+hän häpäise itseään ottamalla vaimokseen naista saman irtolaisuuden
+pohjattomista kuiluista, joissa hän itse on näihin saakka virunut."
+
+"Oh, se olisi surkuteltavaa, eikö olisikin?"
+
+"Masentavaa, tosiaan. Luulen hänen nyt saapuvan." Hän kääntyi nopeasti
+ystävättäreensä. "Älä puhu hänelle mitään Aspleysta", hän pyysi, "Jack
+ei koskaan halua tunnustaa, että se on hänen, — siinä on muuan hänen
+omituisuuksiaan. Arvaan hänen karttelevan koko ajatusta, kunnes hän
+jonakin päivänä ojentaa minun kouraani viisituhatta puntaansa. Hänellä
+on tällaisia oikkuja; hän sanoo sellaista oikeudentunnoksi. Meidän
+suvussamme, näetkö, on skotlantilaista verta. Ja minä luulen, että se
+on varjellut häntä monista tukaluuksista."
+
+Traill tuli sisälle vierashuoneeseen, aavistamattakaan, että hänen
+kohtalonsa varalle punottiin näkymättömiä pauloja. Ei myöskään Coralie
+nähnyt ansaa, joka oli viritetty hänen tielleen. Hän tosiaan oli jo
+takertunutkin siihen, mutta hän ei olisi uskonut sitä ansaksi, vaikka
+joku olisi sen hänelle ilmaissut. Tähän saakka tyttö ei suinkaan
+ollut ajatellut kiinnittää itseään Trailliin, vaikka mies olikin
+erikoisuudellaan herättänyt hänen mielenkiintonsa. Mutta nyt, kun hän
+kuuli, että Aspley Manor oli Traillin sukuperintö, tyttö näki hänet
+ikäänkuin ruusuisemmassa valaistuksessa. Hänen mieleensä juolahti
+yhtäkkiä, kuinka hänen isänsä kerran, ollessaan metsästelemässä
+Aspleyssa, huudahti hehkuvalla innolla:
+
+"Ollapa minulla tällainen tila," oli vanha herra sanonut. "Aspley saa
+minut rikkomaan kymmenettä käskyä vastaan. Kerrassaan."
+
+Kun nyt Traill oli saapunut, huomasi mrs Durlacher heti muutoksen
+Coralien käyttäytymisessä. Tyttö tiesi, että mies inhosi sovinnaisia
+seuratapoja; hänet oli taitavasti valmisteltu, hänen itsensä sitä
+huomaamatta. Nyt hän kokonaan hylkäsi maailmannaisen tavat. Hänestä
+tuli hetkessä yksinkertainen tyttö, jonka silmät tuskin vielä olivat
+avautuneet tajuamaan elämää ja jonka sielun viaton tietämättömyys
+vielä oli koskematon. Jos Traill edellisellä kerralla, heidän
+keskustellessaan oikeudessa käsitellystä avioerojutusta, olisi saanut
+tytöstä ehkä toisenlaisen käsityksen, niin nyt hän ennenpitkää huomasi
+silloin täydellisesti erehtyneensä.
+
+Hän tunnusti itsekseen tytön koskemattoman nuorekkuuden ihastuttavaksi.
+Coralien silmät auttoivat tyttöä onnistumaan tässä kokeessaan. Ne
+olivat suuret, monivivahteisen harmaat, ja avoimet kuin lapsen silmät.
+Traill tunsi vähäpätöisimmänkin kysymyksen mielenkiintoiseksi, niin
+pian kuin nämä silmät katseellaan säestivät kysymystä. Teatterin
+aitiossa he nojautuivat tuoliensa selustaan ja puhelivat hiljalleen
+näytöksien aikana; ja mrs Durlacher, joka kurottautui aition reunan yli
+katselemaan näyttämölle, ei kuunnellut ainoatakaan sanaa näyttelijäin
+vuoropuheista: hän oli kiintynyt tarkkaamaan, mitenkä Coralien ja
+Traillin keskustelu edistyi. Väliaikoina hän suuntaili tähystintään
+katsomoon, ollen silminnähden niin huvitettu kaikesta näkemästään,
+ettei joutanut puuttumaan veljensä ja Coralien puheluun. Toisen ja
+kolmannen näytöksen välillä näytti jokin erityinen piste katsomossa
+vangitsevan hänen kaiken harrastuksensa. Hetkeksi hän otti tähystimen
+silmiltään, näyttäen kummastuneelta, ja sitten hän jälleen suuntasi
+sen kohti samaa pistettä. Vihdoin hän kääntyi veljeensä, ja, koettaen
+peitellä kasvojensa hämmästynyttä ilmettä, hän nyökkäsi kutsuvasti.
+
+Traill nousi ja tuli hänen viereensä.
+
+"Seuraavana väliaikana," kuiskasi sisar, "sinä otat tähystimen ja
+katselet alas permannolle; tarkkaat kolmatta tuoliriviä. Ei nyt, ei
+nyt! Se ehkä huomattaisiin."
+
+"Kuka siellä on?" kysyi Traill.
+
+"En tiedä, — en ole varma."
+
+Traill palasi takaisin syvemmälle aitioon, Coralien viereen, ja
+katsomon tulet sammuivat. Parin minutin kuluttua Traill oli unohtanut
+keskeytyksen.
+
+Kun näytös päättyi, ojensi mrs Durlacher tähystimen veljelleen, joka
+tuli aition reunalle. Coralie seurasi häntä ja kumartui partaan yli
+katselemaan alhaalla näkyviä ihmispäiden muodostamia rivejä. "Silmäile
+ensin ympäri katsomoa," kuiskasi mrs Durlacher veljelleen.
+
+Traill käänteli tähystintään oikeaan ja vasempaan, huolimatta edes
+tarkata, näkikö hän mitään vai eikö. Sitten hän suuntasi katseensa alas
+kolmannelle tuoliriville, kuten sisar oli neuvonut. Kasvot toisensa
+jälkeen vilahtelivat hänen tähystimensä pyörylöissä; siellä näkyi
+liikeapulaisia nuorine ystävättärineen ja pikkukauppiaita vaimoineen.
+Äkisti hän jäi liikkumattomana tuijottelemaan yhteen ja samaan kohtaan.
+Siinä istui yksinäinen tyttö. Hänen päänsä oli kumarassa, aivan kuin
+hän haluaisi peitellä kasvojaan, mutta Traill tunsi hänet. Sitten
+tyttö äkisti katsahti ylöspäin, suoraan kohti heidän aitiotaan, ja
+Traillin tähystimessä näkyi leimahteleva silmäpari, kalpeat, melkeinpä
+kalmanväriset posket, vaalenneet, värähtelevät huulet, joiden Traill
+melkein saattoi kuulla syytävän tuomitsevia, kiihkeitä sanoja.
+
+Se oli Sally.
+
+Tyttö kumartui jälleen tarkastelemaan ohjelmaansa, aivan kuin hän olisi
+huomannut itseään katseltavan. Traill näki, että hän huolellisesti
+koetti kääntää päänsä toisaalle ja kätkeä sen ohjelmavihkon suojaan,
+välttääkseen tunnetuksi tulemista.
+
+Traill laski tähystimen käsistään aition reunakkeelle.
+
+"Sallitko sinä tällaista?" kuiskasi mrs Durlacher, ottaen tähystimen
+haltuunsa.
+
+"Jumaliste, — en!" vastasi Traill.
+
+Sisar hymyili salaisesti. Hän oli valinnut taitavasti sanansa,
+kysyessään: sallitko.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Esiripun laskiessa Traill ehdotti, että he lähtisivät ravintolaan
+illalliselle, ja naiset hyväksyivät tarjouksen. Mrs Durlacher oli
+parhaimmassa vireessään. Ajatellessaan Sallyn erehdystä, joka oli
+saanut tytön lähtemään teatteriin vakoilemaan Traillia, hän sydämessään
+ylisti kaitselmuksen viisautta inhimillisten heikkouksien takia. Veljen
+jyrkkä vastaus hänen kysymykseensä soi yhä edelleen hänen korvissaan
+suloisena kaikuna.
+
+He tunkeutuivat ihmisvirran mukana ulos teatterin lämpiöstä, ja Traill
+tunsi mielessään hurmausta joka kerta, kun hänen rinnallaan kulkevan
+tytön ruumis tungoksessa kosketti häneen. Nähdessään Coralien etäältä
+silloin, kun hän ensi kerran huomasi tytön, ollessaan Dollyn seurassa
+ravintolassa, Traill oli sanonut häntä kauniiksi. Edellisenä päivänä,
+kohdatessaan hänet sisarensa vierashuoneen heikossa valaistuksessa ja
+katsellessaan häntä tällöin läheltä, hän oli myöntänyt tunnossaan,
+että tyttö oli ulkonaisesti tenhoava. Mutta tänään, nähdessään
+hänet teatterin säkenöivien valojen loistossa nuorena, raikkaana ja
+ihastuttavana, hänen aistinsa huumautuivat.
+
+Naisen kauneuden vaikutus on aina ihmeellinen; ja luonto oli ollut
+harvinaisen antelias silloin kuin Coralie Standish-Roe syntyi
+maailmaan. Sydämen ja luonteen lahjoja tyttö tuskin oli saanut
+osalleen liiaksi; mutta Janet Hallard ja hänen kaltaisensa epäilemättä
+ymmärtävät, paljonko niillä lahjoilla on arvoa maailman silmissä.
+Coralie oli syntynyt ihailtavaksi, ja hänet oli luotu iloitsemaan
+ihailusta. Hän senvuoksi koki tavottaa ihailua elämässään niin paljon
+kuin taisi, — ja hän oli nauttinutkin siitä tähän asti jo enemmän
+kuin useimmat naiset siitä eläissään unelmoivatkaan. Kuitenkin hän
+oli Traillin silmissä pelkkä kokematon lapsi. Mies uskoi hänet yhtä
+lapsellisen viattomaksi kuin hän oli tuntenut Sallyn. Ja tähän
+viattomuuden lumoukseen hänen nyt täytyi lisätä tytön hienostuneen
+kauneuden hurma, joka oli monin verroin häikäisevämpää kuin Sallyn
+yksinkertainen sulous. Ei ollut ihme, että Sallyn kuva kalpeni hänen
+mielessään tämän tenhoavan näyn rinnalla.
+
+Kun he pääsivät teatterin portaille, valtavaan ihmispyörteeseen, jonka
+kuohuista kukin koetti selviytyä niin pian kuin taisi eksymättä omasta
+seurastaan, Traill katsahti pikaisesti ympärilleen, etsien silmillään
+Sallya. Mrs Durlacher myöskin tähysteli tyttöä, arvellen hänen jostakin
+tarkkailevan heidän liikkeitään. Mutta he eivät huomanneet häntä.
+
+Sally seisoi puiden varjossa lehtokujan suussa, ja hänen sydämensä
+tykytti rajusti, puolittain pelosta, puolittain mustasukkaisuudesta.
+Kuitenkin hän oli yhä vakuuteltu, ettei häntä oltu huomattu. Palavin
+silmin hän katseli, kuinka Traillin seurue nousi vaunuihin, jotka
+sitten lähtivät vierimään satojen ajopelien muodostaman virran mukana.
+Hän oli nähnyt kylliksi, tunteakseen kilpailijansa ylivoimaiseksi
+itselleen, ja tämä tunto sokaisi hänet kokonaan. Kun hän ajatteli,
+että Traill nyt istuu tämän nuoren kaunottaren rinnalla vaunuissa, ja
+että heidän ruumiinsa ahtaudessa koskettavat toisiaan, kiihdyttäen
+miehen huumaa, johon hän itse tiesi monesti villinneensä hänet pelkällä
+kosketuksellaan, kiersi hullu, eläimellinen raivo tulena hänen
+suonissaan. Hän olisi tahtonut hävittää ja tuhota; hänen pieni kätensä
+pusertui nyrkkiin ja hän kiiruhti mieletönnä vaunujen jäljissä, kun ne
+tungoksessa hitaasti vyöryivät eteenpäin.
+
+Tällöin huomasi Traill hänet jälleen. Hän katseli kuomun kyljessä
+olevasta pienestä, nelikulmaisesta ruudusta ja näki kuinka Sally
+häikäilemättä raivasi tietä itselleen väkijoukossa ja toisinaan juoksi
+muutaman askeleen, pysyäkseen vaunujen rinnalla.
+
+"Jumaliste!" hengähti mies huuliensa lomasta, kääntäessään päänsä pois
+tähystyslasista.
+
+"Mitä sitten?" kysyi Coralie.
+
+"Oh, ei mitään. En tarkoittanut mitään", vastasi Traill vältellen.
+
+Mrs Durlacher puri huuliaan, salatakseen hymyn, joka väkisin pyrki
+näkyviin. Nyt hän oli varma Sallyn häviöstä; tytön vuosikausia kestänyt
+mahti oli murrettu. Ja hän ymmärsi, että Traill ei enää voisi jatkaa
+yksinäistä elämäänsä, purettuaan suhteensa Sallyyn. Sen täytyisi tämän
+jälkeen tuntua hänestä tyhjältä ja autiolta.
+
+Kun naiset sitten riisuivat vaippansa ravintolan pukuhuoneessa,
+Traillin pistäytyessä valitsemaan heille pöytää, sanoi mrs Durlacher
+Coralielle:
+
+"Rakas tyttö, pelkään, että sinä valloitat veljeni sydämen."
+
+Ja kun Traill toivotti hänelle hyvää yötä, hän nuhteli veljeään:
+
+"Rakas poikani, onko tämä mielestäsi oikein? Tyttö on rakastumaisillaan
+sinuun, ja sinulla on mokomia arveluttavia suhteita muihin naisiin. Se
+ei ole kaunista."
+
+
+
+
+VI LUKU
+
+
+Sally riensi vaunujen jäljissä, onnistuen tungoksessa pysyttämään ne
+näkyvissään, kunnes ne vierivät erään Strandilla olevan ravintolan
+avaraan pylväskäytävään, ja hän näki seurueen nousevan ajoneuvoista
+sekä katoavan sisälle rakennukseen. Traill ei ollut kertonut, että he
+teatterin jälkeen vielä menisivät illalliselle; tämä oli siis päätetty
+vasta myöhemmin. Sally koetti uskotella itselleen, että mrs Durlacher
+oli ehdottanut tätä, ja ettei Traill ollut voinut kieltäytyä, vaikka
+hänen jo teki mieli palata kotiin pikku tyttönsä luo. Mutta tämä
+kuvittelu ei tuonut hänen mieleensä lohtua.
+
+Hän seisoi asemillaan muutaman hetken, katsellen herkeämättä ovea,
+jonka puuteroitu lakeija oli avannut Traillille ja hänen naisilleen.
+Tytön mieleen välähteli hurjia päähänpistoja. Erään niistä hän jo
+ajatteli toteuttaa. Hän aikoi rientää kotiin ja pukeutua kauneimpaan
+iltapukuunsa, jonka Traill oli erikoisesti valinnut hänelle, — ja
+sitten hänkin tulisi tähän samaan ravintolaan illalliselle. Hän
+odottelisi siellä tunnin, ehkäpä puolentoistakin, nähdäkseen lähtisikö
+Traill edelleen naistensa mukaan tahi palaisiko hän ravintolasta
+kotiin. Tyttö oli ehtinyt näin pitkälle ajatuksissaan, kun hänen
+viereensä pysähtyi muuan mies, joka Sallyn huomaamatta oli pariin
+kertaan kulkenut hänen sivuitseen, tyttöä kiinteästi tarkastellen.
+
+"Odottelette jotakuta?" kysyi vieras sellaiseen liehittelevään sävyyn,
+joka vihjaa, että likaisempi esittely ei ole tarpeellista.
+
+Sally hätkähti ja vetäytyi loitommalle puhuttelijasta, tuntien
+epämääräisen pelon tunkeutuvan kylmänä vuolteena suoniinsa, joissa
+mustasukkaisuuden mielettömyys riehui polttavana kuin laavavirta.
+Mies nauroi, peitelläkseen hämmästystään, ja silloin tyttö kääntyi
+pikaisesti ja riensi tiehensä. Kierrettyään väsymykseen saakka katuja
+ilman mitään päämäärää, hän vihdoin lähti kotiin, henkeen ja vereen
+asti nääntyneenä.
+
+Hän sytytti Traillin etuhuoneessa kynttilän ja heittäytyi nojatuoliin
+odottelemaan miehen paluuta. Kului tunti, eikä hän kuullut mitään.
+Vihdoin hän sammutti valon, ajatellen, että Traill kummastelisi,
+tavatessaan hänet täällä itseään odottamassa. Tyttö uskoi edelleenkin,
+ettei mies varmaan tiennyt aavistaakaan hänen tuskaansa; kaikkein
+vähimmän Sally ymmärsi havitella, että hänet oli nähty teatterissa,
+tahi kadulla juoksemassa heidän vaunujensa jäljissä.
+
+Noustessaan portaita ylös omaan kerrokseensa hän pysähtyi useat kerrat,
+kuullessaan vaunujen räminää kadulta. Mutta joka kerta vaunut jatkoivat
+matkaansa edelleen, pysähtymättä, ja hevosten kavioiden kopse hukkui
+epämääräiseen öiseen hälyyn, joka hetkeksikään taukoamatta alati soi
+kuuntelijan korvissa.
+
+Ehtiessään makuuhuoneeseensa tyttö sytytti valot ja katsahti
+pukeutumispöytänsä suureen kuvastimeen.
+
+"Jumalani!" hän kuiskasi kauhistuneena.
+
+Sally tuskin uskoi katselevansa itseään kuvastimessa. Näinä muutamina
+tunteina, jotka olivat kuluneet siitä, kun Devenish kertoi hänelle
+kenen seurassa Traill oli lähtenyt teatteriin, tyttö oli vanhentunut,
+melkeinpä kuihtunut, hurjan kiintymyksensä syövyttävän tulen
+polttamana. Mustasukkaisuus oli rynnistänyt hävittävänä kuin erämaan
+palava samum-tuuli hänen ylitseen ja jättänyt jäljelle surullisen
+raunion. Hänen poskensa olivat tuhkanharmaat, ja syvälle painuneiden,
+luonnottomasti tuijottavien silmien alla oli mustat varjot, ikäänkuin
+pitkän valvonnan jäljiltä. Tyttö katseli säikähtyneenä tätä kurjaa
+naisraukkaa, joka peilistä tuijotti häneen melkeinpä mielipuolisin
+katsein; sitten hän äkisti tunsi suunsa käpristyvän kuivaksi nahaksi,
+ja hän tarttui vesikarahviin, nostaen sen huulilleen. Hän joi siitä
+pitkään, ajattelemattakaan käyttää juomalasia.
+
+Vesi tyynnytti hänen kuumeista vertaan. Ajatukset kävivät selvemmiksi
+ja järjellisemmiksi; ne ikäänkuin palautuivat luonnollisiin uomiinsa.
+
+Sally muisti, että Traill juuri edellisenä iltana oli laatinut
+heidän suhdettaan koskevan sopimuksen, jonka oli määrä turvata hänen
+elämäänsä. Turvata! Nyt hän mielestään ymmärsi Traillin tarkoituksen.
+"Jos minä kuolisin" — oli mies sanonut. Sokaisua! Traill vain oli
+tahtonut peittää hänen silmänsä, ettei hän voisi nähdä hänen todellista
+tarkoitustaan. Mutta nyt hän luuli ymmärtävänsä sen. Traill oli jo
+silloin päättänyt hyljätä hänet.
+
+Tyttö aukaisi kiihtyneenä pöytälaatikkonsa ja otti esille paperiarkin.
+Siinä oli sopimuskirjan jäljennös.
+
+Traill oli vaatinut häntä ottamaan sen haltuunsa ja tallettamaan sen.
+
+"Siitä sinä näet sopimuksen yksityiskohdat", hän oli sanonut, ja tyttö
+oli, paperiin vilkaisemattakaan, pannut sen pöytälaatikkoonsa. Nyt hän
+levitti sen kuumeisella kiihkolla luettavakseen.
+
+"Minun kuolemani sattuessa, tahi sen suhteen katketessa, mikä nyt
+yhdistää miss Sally Bishopia sekä minua toisiimme —"
+
+Nämä ensimmäiset sanat luettuaan Sally rutisti paperin kouraansa. Eihän
+hän kaivannut enempiä todistuksia! Hän ei ymmärtänyt, että tällaista
+suhdetta koskevan välikirjan sanamuoto oli kirjoitettava tähän
+tapaan. Tyttö kuvitteli, että Traill oli viitannut kuolemantapauksen
+mahdollisuuteen vain näön vuoksi. Kolmessa vuodessa mies siis oli
+väsynyt, — kyllästynyt häneen. Sen vuoksi hän siis oli edellisenä
+iltana ollut kylmä ja välinpitämätön, tytön käydessä hänen luonaan
+valittamassa onnettomuuttaan. Sallyn posket kuumenivat, kun
+hän ajatteli, että mies kyllä oli ymmärtänyt hänen todellisen
+tarkoituksensa. Traill oli nähnyt sen; mutta hän oli kyllästynyt.
+Kuinka mies oli mahtanutkaan halveksia häntä! Traill oli käsittänyt
+hänet kokonaan väärin, — luullut että hän etsi omaa iloaan. Kuinka mies
+olisikaan voinut tietää, että Sally vain tahtoi miellyttää häntä ja
+tahtoi kuulla, että häntä yhä rakastettiin!
+
+Häpeäntunnon rusentamana ja lopen uupuneena tyttö heittäytyi
+vuoteelleen riisuutumatta. Hän makasi siinä silmät kirveltävinä ja
+kuivina, ja sydän jyskytti hänen rinnassaan pakahtuakseen. Mutta kun
+hän kuuli Traillin askeleet portaissa, hän nousi pikaisesti ylös. Hän
+ryhtyi irroittamaan hattua päästään kuvastimen edessä, ja kun miehen
+koputus kuului ovelta, hän karkoittl pelon vivahdukset äänestään,
+pakoittaen sen soimaan ilostuneena, kun hän kutsui tulijan sisään.
+
+Ovi aukeni. Peilistä Sally näki miehen pysähtyvän kummastuneena
+ovelle. Hän kääntyi silloin, käsi edelleen hattuneulan nupissa, jota
+hän parhaillaan oli irroittamassa. Traillin huulet olivat puristetut
+tiukasti yhteen ja hänen silmänsä olivat ankarat ja armottomat. Tytön
+mieleen välähti, että Traill kenties sittenkin oli nähnyt hänen
+vakoilleen heitä, ja hän käsitti, että sitä mies ei koskaan antaisi
+hänelle anteeksi.
+
+"Vasta äskenkö sinä tulit kotiin?" kysyi Traill, katsoen häntä
+tutkivasti.
+
+Sally ei ollut näyttelijä. Moni toinen nainen hänen sijassaan olisi
+varmaan katsahtanut mieheen hämmästystä teeskennellen ja kysynyt,
+mistä sellainen kuulustelu aiheutui. Sally oli päättänyt, että hän
+ei tunnustaisi seuranneensa Traillin jälkiä, mutta hänen oli työläs
+valehdella, ja peitellä tekoaan.
+
+"Olen ollut sisällä ehkä puolen tuntia", tyttö vastasi.
+
+"Olitko sinä päivällisellä Devenishin seurassa?"
+
+"Olin."
+
+"Missä?"
+
+Kysymykset jysähtivät Sallyn korviin tylyinä ja kiertelemättöminä. Hän
+mainitsi ravintolan, jossa he olivat aterioineet.
+
+"Ja minne sitten lähdit?"
+
+Tytöllä oli vastaus valmiina. Hän ei epäröinyt silmänräpäystäkään.
+
+"Palace'en", sanoi hän.
+
+"Palaec'en?" toisti Traill ja keihästi katseensa tytön silmiin.
+
+Nyt Sally tiesi, että hänet oli huomattu teatterissa mutta hän päätti
+väittää jyrkästi, että Traill siinä oli erehtynyt.
+
+"Olitko siellä loppuun saakka? Viivyitkö sinä ohjelman loppuun saakka?"
+jatkoi mies.
+
+"Kyllä, — me viivyimme loppuun saakka".
+
+Sally ajatteli, että hän saisi Devenishin vakuuttamaan sanansa tosiksi;
+olihan Devenish luvannut auttaa häntä, jos hän tarvitsi apua. Nyt hän
+tunsi tarvitsevansa.
+
+"Mitä teit sen jälkeen, koska tulit kotiin vasta puoli tuntia sitten?
+Kello on nyt jo yksi".
+
+Äkisti Sally oli ymmärtävinään, että Traill oli mustasukkainen. Hän ei
+ollut huomannut Sallya teatterissa; hän vain oli mustasukkainen. Tytön
+sydän keventyi ja hän huokasi kiitollisuudesta. Hän hiipi Traillin luo,
+ja hänen silmänsä sädehtivät määrätöntä rakkautta, jonka hän nyt oli
+valmis jättämään vaikka miehen, jalkojen tallattavaksi.
+
+"Jack", — hän kirkasi — "Jack, ethän ole mustasukkainen? Devenish —"
+
+Traillin nauru keskeytti hänet ja sen naurun kovuus viilsi hänen
+mieltään.
+
+"Minne menit sen jälkeen?" toisti mies järkähtämättömästi.
+
+"Illalliselle — me menimme syömään illallista, — samaan ravintolaan
+jälleen. Miksikä et tahdo sanoa minulle, jos olet mustasukkainen?
+Luuletko —"
+
+"Mustasukkainen?" Mies tarttui Sallyn käsivarteen ja talutti tytön
+lähemmäksi valoa. Siinä hän pysähtyi ja kumartui katselemaan häntä
+suoraan silmäteriin, "Kaikki, mitä sinä nyt olet sanonut, on sulaa
+valetta"! puhui hän, "kirottua, häpeällistä valhetta. Sinä et käynyt
+Palace'ssa, sinä lähdit York-teatteriin. Sinä istuit alhaalla,
+kolmannella tuolirivissä, ja kohotit ohjelmalehden kasvojesi suojaksi,
+milloin luulit meidän katselevan sinne päin. Etkä sinä lähtenyt sitten
+illalliselle. Sinä juoksit meidän vaunujemme jäljissä Strandille;
+vakoilit meitä kaiken aikaa. Vai mustasukkainen? Minä? Suuri luoja!
+En! Miksikä minä olisin mustasukkainen? Mutta sanohan, — mitä sinä
+ajattelet menettelystäsi — nyt? Mitä sinä luulit sillä voittavasi?"
+
+Aluksi Sally oli kohdannut hänen katseensa vakavana, vaikkakin
+pelokkaana. Mutta kun Traill sitten sanoi: 'Mustasukkainen? Suuri
+luoja! En!' — silloin tyttö ymmärsi miehen äänestä ja hänen
+katseestaan, että hänen oli turha toivoa enää.
+
+"Kuvitteletko sinä," jatkoi Traill säälimättömästi, "että minä olen
+elänyt näin sinun kanssasi sen vuoksi, että sinä huolellisesti
+valvoisit minun askeleitani?"
+
+"Tein sen siksi," sanoi tyttö hiljaisesti, "kun tiedän, että sinua
+petetään."
+
+"Petetään? Kuinka? Kuka pettää minua."
+
+"Sisaresi."
+
+"Kuinka hän pettää minua? Millä tavoin?"
+
+Vaikka Sally itse oli kieltänyt Devenishtä kertomasta kenellekään, mitä
+he olivat puhelleet mrs Durlacherin ja hänen miehensä suhteista, niin
+nyt hän itse kertoi kaiken Traillille.
+
+"Kas, siten sinä kerrot sivullisille," jatkoi Traill, "asioita,
+jotka minä luottamuksessa olen uskonut tietoosi perhesalaisuutena.
+Jumaliste! On ihanaa, ettemme me ole naimisissa. Onneksi sinulle ja
+onneksi minulle; sillä meidän ei nyt tarvitse sekoittaa nimiämme
+avioero-juttuun."
+
+"Avioero?"
+
+"Niin. Taivas! Luuletko, että me tämän jälkeen voimme elää yhdessä?
+Kuvitteletko, että minä sallisin vakoiltavan, nuuskittavan ja
+seurattavan askeleitani — ja että minä lisäksi keinuttelisin
+vainukoiraa polvellani?"
+
+"Ah, Jack!" Tyttö kietoi kätensä hänen kaulaansa ja painoi päänsä
+tiukasti hänen povelleen. "Jack, minä olin mustasukkainen! Etkö huomaa
+sitä? Olin mustasukkainen sen tytön vuoksi."
+
+Traill irroitti hänet säälittä ja työnsi hänet luotaan. "Oh, kirottua
+lörpötystä!" hän huudahti.
+
+Tyttö vavahti. Hän oli tavotellut edes sääliä; mutta tuossa äänessä
+ei soinut armahduksen värettäkään. Epätoivoissaan hän tarttui miehen
+käteen, kohotti sen huulilleen, peitti sen suudelmilla ja kyyneleillä
+ja rukoili anteeksiantoa äärimmäisessä hädässään ja alennuksessaan.
+
+"Maksaako nyt puhua anteeksiannosta?" sanoi Traill kylmästi, vapauttaen
+kätensä. "Asia on auttamaton. Minä yksin en ollut sinun järjettömyyten
+todistajana."
+
+"Sisaresi?"
+
+"Niin; hän ensiksi osotti sinut minulle."
+
+"Olisin voinut sen arvatakin!" huudahti Sally katkerasti.
+
+"Miksikä niin?"
+
+"Hän vihaa minua. Ja hän tiesi, että sinä kiukustut, kun näet minut
+siellä."
+
+"Loruja! Miksikä hän vihaisi sinua?"
+
+"Oh, hän toivoo sinun kiintyvän toiseen naiseen. Ja nyt sinä pidätkin
+siitä toisesta, — pidätkö? Pidäthän?"
+
+Traill kääntyi kiusaantuneena syrjään. "Me emme huoli kajota _siihen_",
+hän sanoi. "Minulla ei ole pienintäkään halua tällaiseen. Huomisaamuna
+minä jätän asuntoni. Sopimuskirjan mukaan huoneet jäävät sinun haltuusi
+vuokra-ajan loppuun saakka. Se kestää vielä kolme vuotta. Mutta sinä et
+saa vuokrata niitä muille."
+
+Vuokrata! Hän saattoi nyt puhua vuokraamisesta! Tämän ajatuksen katkera
+iva houkutti onton naurun tytön huulille.
+
+"Luuletko sinä minun ryhtyvän vuokraajaksi?" hän kysyi vihlovalla
+äänellä. "Luuletko, että minä välitän, mitä minä teen, missä minä elän,
+kuinka minä elän?"
+
+"Olet houkkio, ellet siitä välitä," huomautti Traill.
+
+Tytön äänen hysteerinen sävy kammotti häntä. Traill ei halunnut olla
+osallisena missään hurjassa, mielettömässä kohtauksessa. Hän poistui
+hitaasti ovelle. Mutta kun tyttö näki hänen aikovan lähteä, näki
+hänen kätensä tapailevan ovenkahvaa, niin hän hillitsi kyyneleensä ja
+tukahutti nyyhkytyksensä. Hän ei voinut kestää ajatusta, että heidän
+suhteensa täytyisi päättyä näin vastenmieliseen hetkeen.
+
+"Ei sinun tarvitse kiirehtiä pois," hän sanoi hiljaisesti. "Minä lupaan
+hallita itseäni, — lupaan, etten kiusaa sinua heikkoudellani. Jos sinä
+lähdet täältä huomisaamuna, niin etkö voisi viipyä nyt hiukan puhumassa
+minun kanssani?"
+
+Tämä koruttomuus tyynnytti Traillin ärtynyttä mieltä, mutta se ei
+vähääkään järkyttänyt hänen päätöstään.
+
+"Mitä puhuminen hyödyttäisi meitä?" hän kysyi tyynesti.
+
+"Niin, me ehkä puhelemme nyt viimeisen kerran."
+
+"Mutta silti se on yhtä hyödytöntä. Sinä vain tulisit siitä
+onnettomammaksi."
+
+"Luuletko, että minä voin tulla onnettomammaksi kuin nyt olen?" kysyi
+tyttö.
+
+Traill kohautti hartioitaan. Hän tunsi sisimmässään, ettei hän ollut
+aivan syytön tytön onnettomuuteen, mutta hän vakuutti itselleen yhä
+uudelleen ja uudelleen, että tyttö oli itse kaiken aiheuttanut. Olihan
+Traill heidän ensimmäisenä iltanaan kunniallisesti varoittanut tyttöä
+liittymästä hänen pariinsa; hän oli lähettänyt tytön pois luotaan;
+mutta Sally oli kuitenkin tullut takaisin. Vastuu oli tytön. Ja
+kuitenkin, — mies tunsi nyt olevansa julma ja itsekäs. Sen vuoksi hän
+toivoi tämän osansa päättyvän niin pian kuin suinkin. Hän ei halunnut
+pitkittää sitä keskustelulla, jonka kuluessa hän lisäksi tiesi olevansa
+pakotettu — oman tunnonrauhansa vuoksi — olevansa pakotettu yhä enemmän
+raatelemaan tytön mieltä.
+
+"Minä en tullut nyt tänne, sinun luoksesi, keskustelemaan asioista,"
+hän sanoi. "Minun nähdäkseni kaikki on selvää ja itsestään
+ymmärrettävää. Kun minä näin sinun seuraavan meidän vaunujamme, —
+juosten pitkin katuojia, — silloin minä jo päätin kaiken. Sinä teet nyt
+viisaimmin, kun luet sopimus-jäljennöksen, ja jos arvelet, että minä
+olen ollut saituri, niin voit huomauttaa siitä minulle huomisaamuna.
+Minä lähden kotoa vasta yhdeltätoista."
+
+Hän aukaisi oven, poistui, ja sulki sen jälleen takanaan. Sally
+kuunteli hänen jokaista askeltaan, kun Traill pimeässä hitaasti
+laskeutui alas portaita omaan kerrokseensa. Tytön suu oli avoimena ja
+hänen silmänsä tuijottivat jäykästi oveen, sille kohtaa, jossa hän oli
+nähnyt viimeksi Traillin kasvot. Kun hän sitten kuuli miehen askelten
+pysähtyvän alapuolellaan makuukamarissa, eikä enää erottanut mitään,
+hän lysähti hervottomana lattialle ja valitti joka hengähdyksellään:
+
+"Oh — oh — oh!"
+
+Traill, joka parhaillaan oli riisuutumassa, kuuli sen. Murahtaen
+hän kiskaisi paidan yltään päänsä yli ja paiskasi sen raivokkaasti
+nurkkakomeroon, pesemättömien liinavaatteidensa joukkoon.
+
+
+
+
+
+
+III KIRJA
+
+
+
+
+I LUKU.
+
+
+Traillin lähdettyä Sally ei kolmeen päivään poistunut hetkeksikään
+huoneistaan. Hän enimmäkseen virui vuoteellaan melkeinpä tajuttomana,
+epätoivoisen mielentilansa sinne tänne vellomana ja tylsistämänä.
+Toisinaan hän istui vuoteensa laidalle pureksimaan kuivaa korppua, jota
+hän löysi ruokakomerosta, missä säilytettiin heidän aamiaistarpeitaan.
+Mutta näitä aterioita, — jos niitä nyt saattoi siksi nimittää, — hän ei
+syönyt mihinkään määrättyyn aikaan. Tyttö oikeastaan ei edes tiennyt
+mitään ajan kulusta.
+
+Kahteen ensimmäiseen vuorokauteen hän ei yöksikään riisuutunut. Hän
+vain heittäytyi sellaisenaan, täysissä pukimissaan, vuoteelle ja
+rukoili unen lohdutusta vaivautuneelle sielulleen. Mutta kolmantena
+iltana, kun pimeys jälleen ilmaisi yön tulon hän alkoi melkeinpä
+tiedottomasti riisua vaatteita yltään. Ja kun hän sitten väristen ryömi
+lakanain väliin, tuntui hänestä aivan kuin hän ei olisi viikkokausiin
+levännyt vuoteessa ensinkään.
+
+Tämä tajuton puolihorros olisi varmaan päättynyt järjen lopulliseen
+sammumiseen, ellei Janet neljännen päivän iltapuolella olisi tullut
+tapaamaan häntä. Kahta päivää aikaisemmin Janet oli kirjoittanut
+Sallylle, kertoen saapuvansa, ellei Traillista olisi estettä. Hänen
+kirjeensä päättyi lyhyeen, kuten tavallisestikin:
+
+"Ellet sinä kirjoita ja keholta minua jäämään pois," hän lopetti, "niin
+minä tulen."
+
+Sally ei vastannut hänelle, sillä tyttö ei tiennyt mitään koko
+kirjeestä. Se oli saapumisestaan saakka virunut koskemattomana alhaalla
+kirjelaatikossa. Sellaisen mahdollisuuden ajatteleminen, että Traill
+kenties kirjoittasi hänelle, olisi voinut houkuttaa tytön alas,
+tutkimaan kirjelaatikkoa; mutta hän tiesi, että tätä mahdollisuutta ei
+ollut olemassa.
+
+Naisen, joka oli siivonnut heidän huoneitaan, Sally myöskin oli
+vapauttanut tehtävistään. "Minä joudan kyllä itsekin huolehtimaan
+näistä," hän oli sanonut. Ja sitten hän oli lukinnut makuuhuoneensa
+oven, viettäen loppumattomilta tuntuvat hetket ajatuksettomassa
+ja toivottomassa tylsyydessä. Hän ei voinut edes itkeä; korahtava
+nyyhkytys vain tunkeutui silloin tällöin hänen huuliltaan.
+
+Kun Janet koputti ovelle, lojui Sally vuoteessaan. Odottamaton
+kolkutus sai hänet kohoamaan istualleen. Äly, ajattelukyky, joka
+oli sammumaisillaan hänessä, ponnistautui ohjaamaan hänen hämärää
+tajuntaansa.
+
+"Kuka siellä?" hän sai vaivalloisesti kysytyksi ohuelta kuuluvalla
+äänellä.
+
+"Janet. Olen Janet. Et kai aikone uskottaa minulle, ettet vielä ole
+noussut makuulta?"
+
+"En."
+
+"No hyvä. Tule siis aukaisemaan ovi minulle. En pääse sisälle."
+
+Sally pakotti arvaamattomin voimanponnistuksin jäsenensä tottelemaan
+ja hoippui ovelle. Hänen polvensa vapisivat, ja joka askeleella hän
+oli lysähtämäisillään kasaan. Kesti kauan, ennenkuin hän, ovelle
+ehdittyään, sai väännetyksi reikelin auki.
+
+Janet tuli sisälle ja näki edessään horjuvan, yöpukuisen tytön, —
+haamu kaikesta siitä, mitä Sally ennen oli ollut. Hänestä tuntui
+ensi hetkessä samanlaiselta kuin jos hän olisi katsellut kuollutta,
+sielutonta ruumista.
+
+"Sally!" hän huudahti tuskaisesti.
+
+Tyttö tuijotteli häneen ja aukaisi kuivat huulensa, ääntääkseen hänen
+nimensä. Hänen palavassa katseessaan välähti ilme, joka osoitti hänen
+äkisti muistaneen ystävättärensä. Sitten hän valahti raskaasti Janetin
+olkaa vastaan.
+
+Hetken Janet piteli häntä siinä, katsellen tytön painuneen pään yli
+epäjärjestyksessä olevaa huonetta. Hän näki pöyhimättömän vuoteen,
+josta pielukset valuivat lattiaan, ja permannolla, vuoteen vieressä,
+hän näki korpun kappaleita ja murusia. Hän katseli takkuista tukkaa,
+joka sotkeutuneena valui tytön hartioille, ja hänen silmänsä olivat
+pyöreinä säikähtyneestä hämmästyksestä.
+
+"Hyvä Jumala!" huudahti Janet. Ja hän tunsi, että tämä kauhun huudahdus
+oli kovin riittämätön todellisessa onnettomuudessa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kolme viikkoa Janet viipyi ystävättärensä luona, syöttäen häntä,
+vaalien häntä ja nukkuen hänen kanssaan, käsivarsi suojelevasti
+kiedottuna hänen ruumiinsa ympärille, kuten he olivat toisinaan
+nukkuneet Kew'n päivinä. Suuren sydämensä lämmöllä hän elvytti tytön
+jälleen eloon kuolemaa ennustavasta horroksesta.
+
+Aluksi hän ei kysellyt mitään. Hän ymmärsi kysymättäkin, mitä oli
+tapahtunut. Mutta viimein Sally vapaasta tahdostaan kertoi hänelle
+sen onnettoman illan tapahtumat, jolloin hän oli seurannut Traillin
+jäljissä teatteriin.
+
+"Sinun ei olisi pitänyt tehdä niin, Sally," kuiskasi Janet.
+
+"Tiedän sen. Minun ei olisi pitänyt sitä tehdä. Eikä syy ole Traillin.
+Syy on sen naisen, — hänen sisarensa. Minä tiesin, että hän vihasi
+minua. Tiesin sen. Hän oli keksinyt minut teatterissa. Ja hän osoitti
+minut Traillille. Minä arvaan, mitä hän puhui minusta. Ja hän toi sen
+toisen tytön Jackin tielle. Eikö hän ole kavala? Eikö se ole hirveätä!
+Ajattele, mitä hän on minulle tehnyt! Kuinka kurjaksi hän on rusentanut
+minut! Ja hänellä itsellään on aina ollut elämässä kaikkea, mitä hän
+vain on halunnut saada. Oh, minä en kummastele, että ihmiset epäilevät
+Jumalan rajatonta laupeutta! Onko hän armahtanut minua? En nähnyt Hänen
+armahtavan isääni; ja hän kuitenkin teki vain sen, mikä hänen pitikin
+tehdä."
+
+Tytön kiihkeys kasvoi kasvamistaan. Janet näki sen hänen silmistään ja
+kuuli sen hänen äänestään. Nyt hän koetti johtaa tytön ajatukset edes
+hetkeksi syrjään omasta onnettomuudestaan.
+
+"Mitä isäsi teki sitten?" hän kysyi mielenkiinnolla.
+
+Sally katsahti häneen, ja tytön silmien ilme vaihtui rauhallisemmaksi.
+
+"Enkö minä ole kertonut hänestä sinulle?"
+
+"Et milloinkaan."
+
+"Hän vihki alttarikalkkiin liian paljon viiniä eräänä
+pääsiäissunnuntaina, jakaessaan ehtoollis-sakramenttia, ja sitten, kun
+hänen täytyi juoda kalkki tyhjäksi, viini kihahti hänelle päähän."
+
+Sally kertoi tämän niin vakavasti, että Janet töin tuskin saattoi
+pidättyä purskahtamasta nauruun.
+
+"Minkätähden hänen sitten täytyi juoda kalkki tyhjäksi?"
+
+"Sellainen on kirkon määräys. Siunattua viiniä ei saa säilyttää
+sakramentin jakamisen jälkeen."
+
+"Miksikä? Paheneeko se, kun se on siunattu?"
+
+"Janet! Ei, — mutta, etkö sinä ymmärrä? Roomalaiskatooliset säilyttävät
+sitä alttarilla, jossa senvuoksl aina palaakin pieni punainen lamppu.
+Tälle viinille, joka on siunattu Kristuksen vereksi, katooliset aina
+kumartavat heti ensimmäiseksi, astuessaan sisälle kirkkoon. Mutta
+käsitäthän, että jos leipä ja viini näin säilytettäisiin Englannin
+kirkossa, niin sitä pidettäisiin paavilaisuutena."
+
+"Senvuoksi isäsi oli siis pakoitettu juomaan sen?"
+
+"Niin."
+
+"Miksikä hän ei pyytänyt toisia auttamaan itseään?"
+
+"Hän oli koettanut. Hän pyysi suntiota, mutta tämä oli absolutisti."
+
+Janet katseli ulos ikkunasta, salatakseen vastustamatonta iloisuuttaan.
+
+"Sitten hän pyysi erästä miestä, jonka hän näki kirkon ulkopuolella.
+Mutta tämä oli ateisti. Hän ei ainakaan uskonut."
+
+"Ehkä hän pelkäsi, ettei viini ollut hyvää?" oletti Janet.
+
+"Oh, ei, — hän tarjoutui juomaan sen. Mutta kun hän ei uskonut, niin —."
+
+"Uskonut? Totta kai hän uskoi sen viiniksi?"
+
+"Niin, tietysti, mutta hän ei uskonut ehtoollis-sakramenttiin. Ja
+senvuoksi isä ei voinut antaa hänen juoda siunattua viiniä; isän täytyi
+yksin tyhjentää kalkki. Ja sitten he tapasivat hänet sakaristossa, eikä
+hän pysynyt jaloillaan pystyssä."
+
+"Mitä sitten tapahtui?" kysyi Janet, joka näki, että tyttö virkistyi,
+kun hänen ajatuksensa johdettiin nykyhetkestä syrjään.
+
+"Ensin ei kuulunut mitään, mutta joitakuita kuukausia myöhemmin
+tuomiokapituli nimitti isän muualle, pienempään virkaan; vain
+kappalaiseksi."
+
+"Eikö selitetty mitään syytä siihen?"
+
+"Oh, kyllä, — tavallaan. Sanottiin, että Cailshamin kirkkoherranvirka
+oli liian vastuunalainen toimi hänelle. Pyydettiin häntä hyväksymään
+uusi nimitys; vaadittiin sitä sellaisella tavalla, että hänen oli
+vaikea kieltäytyä. Tietenkään he eivät olisi voineet suorastaan erottaa
+häntä ilman tutkimusta, mutta isä ei halunnut joutua kuulusteltavaksi.
+Äiti sitten alituisesti soimasi häntä senvuoksi, että hän näin
+alistui. Pian senjälkeen minä jätin kotini ja tulin Lontooseen. He
+elivät muutenkin köyhinä. Veljeni ei enää voinut opiskella Oxfordissa.
+Kotiopettajatarta ei jaksettu enää pitää. Isä kuoli jonkun ajan
+kuluttua, ja minä ymmärrän, miksikä hän kuoli. Hän murtui."
+
+"Kuinka äitisi ja sisaresi nyt elävät?" kysyi Janet, joka tahtoi
+kohdistaa tytön ajatukset elämään, eikä kuolemaan.
+
+"He muuttivat takaisin Cailshamiin, He valmistavat siellä pieniä poikia
+— varakkaiden ihmisten lapsia — Maidstonen oppikouluun. On hyvä, että
+ihminen voi ryhtyä sellaiseen puuhaan, köyhtyessään niin pahasti kuin
+minun äitini on köyhtynyt."
+
+Janet mietti hetkisen äänetönnä.
+
+"Sinähän pidät lapsista, Sally, eikö totta?" kysyi hän sitten, tytön
+mielestä aivan odottamatta.
+
+Sallyn silmiin välähti lämpimämpi ilme. "Tiedäthän sen," hän vastasi.
+
+"No niin, — etkö sinä haluaisi lähteä Cailshamiin, — auttamaan äitiäsi
+niiden piskuisten valvomisessa, — edes vähäksi aikaa?"
+
+Tytön katse jähmettyi jälleen, ja hän silmäili harhailevasti
+ympärilleen.
+
+"Minä en voi jättää näitä huoneita," hän sanoi hervottomasti.
+
+"Minkä tähden?"
+
+"En voi. Tiedän, että nämä vain muistuttavat minulle surkeuttani; mutta
+täällä minä olen ollut onnellinen. Minä en voisi elää muualla."
+
+
+
+
+II LUKU.
+
+
+Kuusi viikkoa Janet hoiteli ystävätärtään, auttaen varovasti, mutta
+samalla varmasti häntä nousemaan epätoivon kuilusta jälleen valoon
+ja elämään. Hän iloitsi rajattomasti, kun näki vihdoin Sallyn taas
+hymyilevän niille ylimielisen ilakoiville ja pureville huomautuksille,
+joihin hän alituisesti sai aihetta elämää tarkastellessaan. Sitten hän
+koetti uudelleen taivuttaa tyttöä lähteinään Cailshamiin.
+
+"Jos minä olisin sinun asemessasi, niin minä lähtisin opettamaan niitä
+lapsukaisia," houkutteli hän. "Sinä varmaan pitäisit heistä suuresti, —
+aivan yhtä paljon kuin jos ne olisivat sinun omiasi. Herttaisia pikku
+poikia! Ajattelehan! Taivas tiesi, vaikka heidän äitinsä kiusaisivat ja
+ikävystyttäisivät heitä."
+
+Mutta Sally oli taipumaton. Näihin huoneisiin sisältyi hänen koko
+elämänsä, sanoi tyttö; hän ei voinut hyljätä niitä.
+
+"Minähän saan pitää näitä hallussani vain kolmen vuoden ajan," hän
+sanoi lopuksi. "Minusta tuntuu, ikäänkuin yhteyteni Jackiin vasta
+silloin olisi todella lopussa. Sitten minä lähden, minne sinä vain
+haluat."
+
+Mutta elämä itse taivutti Sallyn mielen, tarttuen siihen
+voimakkaammalla otteella kuin mihin Janet pystyi.
+
+Eräänä iltana, kun Sally oli yksin sisällä ja kiinnitti parhaillaan
+hattua päähänsä, lähteäkseen kaupungille aterioimaan, hän kuuli miehen
+askeleita porraskäytävässä. Ne sivuuttivat Traillin kerroksen ja
+nousivat yhä ylemmäksi. Sallyn käsi, joka piteli hattua, alkoi vavista
+niin, että hänen täytyi laskea hattu takaisin pöydälle käsistään. Kylmä
+hiki kihosi hänen otsalleen. Hän pyyhkäisi kädellään märkiä ohimoltaan,
+ja samassa koputettiin hänen ovelleen. Tytön jokainen jäsen värisi, kun
+hän meni aukaisemaan, pusertaen huuliaan lujasti yhteen jännityksestä.
+Kynnyksen edessä hän pysähtyi ja hengähti syvään. Sitten hän työnsi
+oven auki.
+
+Tulija oli Devenish.
+
+Hän otti hatun päästään ja ojensi tytölle kätensä. Sally, jonka ilmeet
+kuvastivat pettymystä, tarttui käteen, aprikoiden mielessään, mahtoiko
+Devenish tietää Traillin ja hänen erosta. Viimein tyttö päätteli
+itsekseen, että vieraan oli täytynyt kuulla siitä, muuten hän ei olisi
+tullut näin epäröimättä suoraan hänen ovelleen.
+
+"Häiritsenkö teitä, kun tulin luoksenne? kysyi Devenish."
+
+"Ette, ette suinkaan."
+
+Sally seisoi yhä paikoillaan, kehoitettuaan viittauksella Devenishtä
+istuutumaan. Hänen mieltään askarrutti kysymys, miksikä Devenish oli
+tullut katsomaan häntä. Oliko Jack kenties lähettänyt hänet?
+
+Devenish näytti aivan kuin lukeneen hänen ajatuksensa.
+
+"Miss Bishop, minä tapasin Jackin tässä äskettäin. Hän kertoi, että, —
+että te nyt asutte täällä yksinänne."
+
+"Pyysikö hän teitä käymään täällä?"
+
+"Ei."
+
+"Eikö teillä ole mitään sanomaa häneltä minulle?"
+
+"Ei."
+
+"Sitten —?" Hän ei ymmärtänyt, miksikä Devenish oli tullut hänen
+luokseen, ja mies näki hänen kummastuksensa.
+
+"Muistatteko illan, jolloin me aterioimme yhdessä?" hän kysyi.
+
+Kuinka Sally olisikaan voinut unohtaa sitä? Hän nyökäytti päätään.
+
+"Sitten te kenties muistatte myöskin, että minä tarjosin teille
+ystävyyttäni?"
+
+Tyttö nyökäytti jälleen. Hän ei näköjään suinkaan auttanut toisen
+ponnisteluja. Mutta seuraelämään tottunut mies pystyy voittamaan monia
+vaikeuksia. Devenish kaivautui sitkeästi edelleen.
+
+"No niin, olen pahoillani, jos loukkaan teitä, sanoessani, että arvelin
+teidän kenties tuntevan olonne yksinäiseksi. Ja kun minä olen kerta
+ennenkin aterioinut teidän seurassanne —," hän keskeytti, ja lisäsi
+hymyillen: "Olitte ehkä juuri lähdössä päivälliselle?⁰
+
+"Kyllä; minä olin."
+
+"Saanko minä sitten tulla seuraksenne?"
+
+Tyttö tunsi kiitollisuutta, ajatellessaan, että mies tahtoi hälventää
+hänen yksinäisyyttään; mutta mitään iloa hän ei siitä kokenut.
+Kuitenkin hän sanoi:
+
+"Olen iloinen, jos tahdotte tulla. Mutta varoitan teitä," hän
+lisäsi hymyillen, — "joudutte ikävään seuraan. Teidän on hoidettava
+pöytäkeskustelu yksinänne. Te saatte yksin keksiä kaikki sukkeluudet.
+Minusta ei ole apua."
+
+"Teen minkä voin, ja kernaasti enemmänkin," vastasi Devenish kevyesti.
+
+"Sitten pyydän teitä odottamaan hetken; minä kiinnitän hatun päähäni.
+Soitelkaa. Tahi ettekö soita pianoa?"
+
+"En, en pysty. Te soitatte?"
+
+"Niin, hiukan."
+
+"Ja laulatte?"
+
+"Toisinaan."
+
+"Ah, sitten minä tiedänkin! Päivällisen jälkeen me palaamme tänne ja te
+laulatte minulle koko ohjelmistonne."
+
+Tyttö nauroi hänen innostukselleen. "Te pidätte musiikista?"
+
+"Pidän, intohimoisesti. Mutta en ymmärrä sitä ensinkään. Te siis
+lupaatte suostua? Te laulatte minulle päivällisen jälkeen?"
+
+"Kyllä, mielellänikin."'
+
+Sallyn ajatukset olivat niin keventyneet tämän ajanvieton
+suunnittelusta, että hän jopa hyräilikin itsekseen, kiinnittäessään
+makuuhuoneessaan hattua päähänsä. Devenish kuuli sen etuhuoneeseen, ja
+hän hymyili, näpäytellen ajatuksissaan sormiaan.
+
+He aterioivat eräässä Great Portland kadun ravintolassa, jossa jokainen
+pöytä oli eristetty toisista puolikattoon ylettyvällä aitauksella. Ja
+nyt Devenish sai tilaisuuden koetella kykyjään. Seurapiirit pystyvät
+kasvattamaan miehiä, jotka osaavat valita herkullisen aterian ja
+kykenevät täyttämään eri ruokalajien väliajat huvittavilla kaskuilla
+ja kevyellä puhelulla. Devenish oli tämän kehittyneen tyypin miehiä.
+Hän ei ollut perin älykäs, mutta hän oli hauska. Tosin hauskuus, jota
+hän sirotteli ympärilleen, ei ollut hänen omaansa; se oli lainatavaraa.
+Mutta mies, joka osaa kaikuna toistella kuulemiaan sukkeluuksia siten,
+että ne aina tuntuvat soveltuvan hetken vaikutelmaan, on kieltämättä
+elämäntaituri — omalla tavallaan. Ainakin täytyy tunnustaa hänen
+soveliaisuutensa pöytäkumppaniksi. Etenkin silloin, kun hän lisäksi
+on kauniskasvoinen, soreavartaloinen ja moitteettomasti puettu, kuten
+Devenish.
+
+Tämä mies, joka collegioaikoinaan oli ollut luokkansa ylpeys, koki nyt
+parhaansa mukaan huvittaa Sallya heidän aterioidessaan, ja hän onnistui
+pyrkimyksissään. Kun he olivat ehtineet aterian puoliväliin ja hän
+näköjään satunnaisesti täytti uudelleen tytön lasin samppanjalla, oli
+Sally taipuvainen huomaamaan miehen joka sanassa huumorin välähdyksiä.
+
+Tytön mielentila kaikessa hilpeydessäänkin oli kuitenkin vain
+pingotetun iloinen. Kaiken aikaa hän tunsi pohjalla elämänsä tyhjyyden.
+Kun Devenish jälleen täytti hänen lasinsa, tyttö nosti kättään
+estääkseen häntä. Mutta mies ei näyttänyt huomaavan sitä, ja Sally
+tarttui jälleen lasiin ja kohotti sen huulilleen. Eihän se voinut enää
+pelastaa hänen tilaansa; se vain kevensi hänen mieltään, ja tyttö
+tunsi olevansa kevennyksen tarpeessa. Hänhän palaisi jälleen autioihin
+huoneisiinsa ja kalvavat muistot hyökkäisivät jälleen häntä raatelemaan.
+
+"Oletteko kuullut tätä tapausta," aloitti Devenish kerran toisensa
+jälkeen, kertoen kaskuja, jotka olivat kierrelleet halki Lontoon
+klubien. "Sanokaa, jos tämä on teille vanhaa." Ja näin seurasi toinen
+kasku toistaan, — niitä aivan pyöri hänen kielellään. Hän kertoi
+niitä omaksi huvikseen. Hän tiesi osaavansa kertoa. Ja se uutuuden
+viehätys, jolla Sally niitä kuunteli, teki nämä vanhat tarinat uusiksi
+hänelle itselleenkin. Hän nauroi niille yhtä sydämellisesti kuin tyttö
+konsanaan. Ja totta onkin, että mikään sukkeluus ei tunnu meistä
+kenestäkään vanhalta silloin, kun me sen itse kerromme.
+
+"Kas niin," hän sanoi, kun he olivat juoneet kahvinsa. "Nyt tulee
+teidän laulunne vuoro. Me lähdemme teidän luoksenne heti, kun minä olen
+saanut laskun."
+
+"Tosiaan, minua peloittaa nyt koko lupaus. Te ehkä kuvittelette minun
+laulavan hyvin, mutta silloin te petytte. Minä kyllä ajattelin kerta
+pyrkiä näyttämölle, operettiin, mutta en ajatellut sellaista uraa
+siksi, että olisin mielestäni musikaalinen."
+
+"Oh, luonnollisesti te saatte epäillä kykyänne. Mutta te ette voi
+kieltää minua uskomasta, että taitonne riittää tyydyttämään minua. Ja
+siitä nyt on kysymys."
+
+"Hyvä, minä koetan." Tyttö tunnusteli poskiaan kädellään. "Poskeni ovat
+kuumat. Punottavatko ne hirveästi?"
+
+"Ei, — eivät erittäin. Täällä sisällä luullakseni, on hyvin lämmin."
+
+Sally koetti uskotella itselleen, että tämä selitys oli oikea. Jos
+hän olisi katsahtanut peiliin, hän kuitenkin olisi huomannut, ettei
+tällainen ulkonainen syy voinut selittää hänen kasvojensa hehkua ja
+silmiensä outoa loistetta.
+
+Kun Devenish oli suorittanut laskun, he poistuivat ravintolasta.
+Kadulla mies kutsui ajurin, ja kun he olivat sovittautuneet istumaan,
+nojautui Sally veltosti taaksepäin ja hänen silmänsä pyrkivät
+sulkeutumaan.
+
+"Minä tunnen itseni kumman uniseksi," hän sanoi.
+
+Devenish vilkaisi tyttöön pikaisesti. Oliko hän yksinkertaisesti vain
+näin lapsellinen, tahi houkutteliko hän teeskennellen miestä tukemaan
+itseään käsivarrellaan? Kuinka tyttö voisikaan olla noin viattoman
+avoin, — hänhän oli ollut kolme vuotta Traillin rakastajattarena.
+
+"Lapsi raukka," sanoi Devenish tunnustellen, — "en ihmettele, vaikka
+olettekin väsynyt."
+
+Tytön silmät aukenivat ja hän kohottautui suorempaan. Miehen äänessä
+värähti sävy, joka ei tuntunut merkitsevän pelkkää ystävällisyyttä.
+Sally tunsi, että se oli ikäänkuin varoituksena hänelle, mutta hän oli
+liian turtunut, voidakseen miettiä sitä pitemmälti.
+
+Devenish olisi jatkanut, — seuraavassa hetkessä hän olisi pusertanut
+tytön syliinsä, mutta Sallyn liikahdus sai hänet epäröimään. Nainen
+ilmaisee aina tiedottomasti, onko hän helposti voitettavissa vaiko ei.
+Devenish otti vaarin tästä vaikutelmasta, tuntien, että varomaton askel
+turmelisi kokonaan hänen mahdollisuutensa.
+
+Heidän päästyään Sallyn asuntoon tyttö irroitti hattunsa ja istui
+pianon ääreen, miehen seistessä huoneen toisessa päässä kuuntelemassa.
+Kun Sally oli ehtinyt ensimmäisen laulunsa loppuun, hän kääntyi nauraen
+kuulijaansa ja sanoi:
+
+"Teidän ei tarvitse pakottaa itseänne kiittelemään minun lauluani. Minä
+tiedän itse, että se oli vallan kamalaa!"
+
+Devenish meni pikaisesti hänen luokseen. "Saatte sanoa," puhkesi hän
+puhumaan, katsellen tyttöä syvälle silmiin, — "saatte sanoa sitä
+miksikä haluatte. Mutta minä haluan kuulla enemmän." Hän selaili pianon
+kannella olevia nuottivihkoja. "Osaatteko te 'Persialaisen Puutarhan'
+lauluja? Muuan niistä — minä en muista sen sanoja — on ihmeellinen.
+Tarkoitan Shalimarin laulua."
+
+"'Teitä, valkeat kädet, ma lemmin.' Sitäkö te ajattelitte?" Tyttö
+kohotti päänsä ja katsahti häneen kysyvästi.
+
+"Niin, laulakaa — laulakaa se!"
+
+"Minulla ei ole sen nuotteja. Pelkään, etten minä osaa soittaa ilman
+nuotteja."
+
+Devenish hengähti syvään. "Se on vahinko," hän sanoi.
+
+"No niin, minä laulan erään toisen, — kuulkaahan."
+
+Tyttö sovitti nuottivihon jalustalle, ja mies seisoi kumartuneena
+hänen ylleen, toinen käsi pianotuolin selkänojalla ja toinen pianon
+kannella. Devenish katseli vuoroin tytön kultaisia suortuvia ja vuoroin
+hänen huuliaan, kun ne laulaessa aukenivat ja sulkeutuivat. Laulu oli
+juuri sellainen, mitä Devenish oli pyytänytkin, — se oli täynnään
+intohimoista ja sairaaloista hentomielisyyttä:
+
+    "Juo, elämäni valtias, tää hurma,
+      mi viinin lailla sieluin päihdyttää.
+    Juo loppuun viime pisara, niin turma
+      mun osalleni silloin kaunis jää.
+
+    Ja sydämeni valtias, näin tee sä
+      mun elämästäin kalkki puhtahin, mi
+    yksin, tyhjäks' juotuna on eessä
+      näin Iankaikkisuuden alttarin."
+
+Sally katsahti mieheen samalla, kun hänen sormensa tapailivat
+loppuakordia. Devenish hengitti kiivaasti ja hänen huulensa olivat
+puristuneet ohueksi viivaksi.
+
+"Miksikä te lauloitte tämän?" hän kysyi.
+
+Tyttö liikautti hämmästellen olkapäitään. "En tiedä; — miksikä en
+olisi saanut laulaa sitä? Sen sävel on monin verroin kauniimpi kuin
+sanat, luulisin. Eikö totta, että sanat olivat suorastaan järjettömiä!
+Niinkuin useimpien laulujen sanat, minun mielestäni."
+
+"Te sanotte tällaista järjettömäksi!" huudahti Devenish. "Se on,
+tietysti, naisten laulu, — mutta, Jumalani! tiedättekö, että minä
+voisin laulaa sen teille?"
+
+Sally tunsi hänen käsivarsiensa puristuvan ympärilleen sellaisella
+kiihkeällä voimalla, jonka hän hyvin ymmärsi. Tyttö taisteli vastaan,
+läähättäen raskaasti, mutta mies taivutti hänen kasvonsa ylöspäin ja
+peitti ne suudelmilla.
+
+Silloin tyttö ponnistautui vihan voimalla jaloilleen, kaataen tuolin
+altaan, ja pääsi vapautumaan miehen käsistä. Hän sipaisi hajalle
+menneet hiuksensa otsaltaan.
+
+"Kuinka te uskallatte!" hän läähätti.
+
+Lukemattomat naiset ovat sanoneet nämä samat sanat, lukemattomissa
+tämänlaisissa tilaisuuksissa. Ja useasti he samalla ikäänkuin
+välähdyksessä ymmärtävät, miksikä mies on uskaltanut; sen ymmärsi
+Sallykin nyt tällä hetkellä. Hän tiesi olleensa huoleton, varomaton;
+sydämessään hän soimasi itseään. Hänen olisi pitänyt ymmärtää paremmin.
+Tunsihan hän yhden miehen, — siitä hänen olisi pitänyt voida arvata,
+minkälaisia toiset olivat. Mutta vaikka tyttö näin syyttikin itseään,
+ei hän silti vähemmän vihannut ja inhonnut tätä miestä, joka oli
+käyttänyt hänen huolettomuuttaan hyväkseen.
+
+"Teidän hattunne on siinä tuolilla", hän sanoi melkein sähähtäen.
+"Toivon teidän poistuvan."
+
+Devenish otti rauhallisesti hattunsa, — hän oli jo voittanut jälleen
+mielenmalttinsa.
+
+"Kiellättekö minut tulemasta enää tapaamaan teitä?" hän kysyi,
+silittäen hattua totunnaisesti hihallaan.
+
+"En enää halua nähdä teitä, — en milloinkaan!" huudahti Sally.
+
+Mies hymyili ystävällisesti. "Ettekö ole nyt suorastaan houkkamainen?"
+
+"Houkkamainen!"
+
+"Kuvittelette, kenties, että Traill palaa jälleen takaisin teidän
+luoksenne, — niinkö? Vakuutan teille, etten seisoisi nyt tässä, jos
+sellainen mahdollisuus olisi olemassa."
+
+Tytön polvet vavahtelivat. Hän tunsi mieltään kuvottavan.
+
+"Kehoittiko Jack teitä tulemaan?" hän kuiskasi.
+
+"Taivas! Ei. En usko, että hän voisi koskaan menetellä siten. Mutta
+minä arvaan, että hän on rakastunut; miss Standish-Roe — kaunis Coralie
+— on lumonnut hänet. Siksi minä sanoin, että hän ei palaa enää teidän
+luoksenne."
+
+"Minkätähden te siis tulitte tänne?
+
+"Minä, — miksikä en olisi tullut? Minä uskoin, ilmeisesti väärin,
+että te melkeinpä piditte minusta. Kun te sallitte minun palata tänne
+illallisen jälkeen, niin minä olin varma siitä. Ajattelin, että — koska
+te olette menettänyt Traillin, niin — —. Totisesti, en ymmärtänyt,
+miksikä te pitäisitte minua häntä huonompana."
+
+Sally kätki kasvonsa käsiinsä ja hänen hartiansa vavahtelivat.
+
+"Oh, niin, — minä huomaan nyt erehtyneeni," jatkoi Devenish kevyesti.
+Hänen intohimonsa oli nyt tiessään. "Olen pahoillani. En minä
+tarkoittanut loukata teitä." Hän siirtyi ovelle. "Minä — minä luulin
+teidän ymmärtävän minun ajatukseni."
+
+Tyttö vaipui tuolille, tohtimatta edelleenkään näyttää kasvojaan. Häpeä
+— syvin häpeän tunne — riehui hänen veressään.
+
+"Niin, toivon vain teidän antavan anteeksi — minun tietämättömyyteni.
+Minä ilmeisestikään en ymmärrä naisia, vaikka minun täytyy samalla
+myöntää, että te olette hiukan erilainen kuin toiset. No, niin, —
+otaksun, että minun on viisainta toivottaa teille nyt hyvää yötä."
+
+Sally kuuli hänen tulevan lähemmäksi, ja hän aavisti, että mies ojensi
+kättään häntä kohti. Tyttö ei liikahtanut eikä katsahtanut häneen.
+Devenish palasi silloin ovelle. Sally kuuli sen avautuvan ja jälleen
+sulkeutuvan. Hän kuuli miehen hitaasti laskeutuvan portaita alas. Mutta
+hän istui yhä liikahtamatta paikallaan, kasvot käsiin haudattuina.
+
+
+
+
+III LUKU.
+
+
+Tämän jälkeen Sally ei voinut enää salata itseltään, minkätähden hän,
+Janetin kaikista kehoituksista huolimatta, oli kieltäytynyt jättämästä
+asuntoaan. Toivo ei ollut vielä kokonaan sammunut hänen sydämessään.
+Hän oli tuntenut sen, kuunnellessaan Devenishin askeleita silloin,
+kun tämä nousi portaita ylös hänen kerrokseensa, tytön tietämättä,
+kuka tulija oli. Sally oli heikosti toivonut, että jonakin hetkenä hän
+saisi kuulla Traillin askeleet, kuulla hänen koputuksensa oveltaan, ja
+senvuoksi hän ei halunnut liikkua huoneistaan.
+
+Mutta nyt, kun Devenish oli vakuuttanut hänelle: "En seisoisi tässä,
+jos sellainen mahdollisuus olisi olemassa" — nyt, kun hän ymmärsi,
+että Jack oli ilmaissut hänelle tällaisen päätöksensä, — nyt hän tunsi
+heidän eronsa lopulliseksi, auttamattomaksi. Tällainen tietoisuus
+lisäsi kiven hänen kuormaansa; mutta se yllytti häntä ajattelemaan
+asemaansa järkevästi ja kaunistelematta. Siinä hänen silmänsä vasta
+alkoivat avautua katselemaan elämää suoraan kasvoihin.
+
+Nyt tyttö tunsi selvästi, että näin ei enää voinut jatkua. Hänen oli
+luovuttava asunnostaan, — lähdettävä pois Lontoosta, päästäkseen
+tapaamasta niitä harvoja ihmisiä, jotka tunsivat hänen tähänastisen
+elämänsä. Devenish oli nyt opettanut hänet näkemään, ettei hän voinut
+odottaa niiden ystävyyttä, jotka tiesivät hänen suhteestaan Trailliin.
+Hänen täytyi paeta ja kätkeä entisyytensä, — ei omien ajatustensa
+synkältä arvostelulta, mutta maailmalta. Ihmiset hän saattoi johtaa
+harhaan, vaikkei omaa syyttävää tuntoaan.
+
+Samana iltana hän vielä kirjoitti Janetille, pyytäen häntä tapaamaan
+itseään. Ja seuraavana päivänä he istuivat vastakkain pöydän ääressä
+eräässä West Cityn hiljaisessa ravintolassa.
+
+"Minä aion nyt totella sinun neuvoasi", aloitti Sally.
+
+"Sinä lähdet täältä?"
+
+"Niin."
+
+"Milloin?"
+
+"Heti. Päivän tai parin kuluttua. Niin pian kuin saan tietoja
+äidiltäni. Kirjoitin hänelle tänä aamuna."
+
+"Mitä sinä kerroit hänelle?"
+
+"Kirjoitin, että olin säästänyt hiukan rahaa, ja kun tunnen itseni
+rasittuneeksi, niin haluaisin virkistyksekseni viipyä jonkun aikaa
+heidän luonaan. Sanoin, että voisin kenties auttaa heitä hiukan
+koulupuuhissa."
+
+"Oikein. Siten sinun pitikin kirjoittaa. Mutta älä missään nimessä
+vain osoita heille, että sinulla on rahaa enemmänkin. Arvaan, että he
+alkavat helposti epäillä. Sinun täytyy olla varovainen."
+
+"Mutta — eihän minulla suinkaan ole liikaa rahaa," sanoi Sally tyynesti.
+
+Janet tuijotti häneen vastenmielisesti hämmästyneenä. "Tuo ei ollut
+sinun tapaistasi", hän sanoi nuhtelevasti. "Minun mielestäni Traill
+oli suorastaan antelias. Sataviisikymmentä puntaa vuosittain, — minä
+pitäisin itseäni suorastaan Kroisoksena, jos minulla olisi sellaiset
+tulot."
+
+"Luuletko sinä minun ottavan vastaan kaiken, mitä hän minulle tarjoaa?"
+kysyi Sally.
+
+"Tarkoitatko, ettet huoli rahoista?"
+
+"En enempää kuin mihin olen suorastaan pakotettu. Punta viikossa
+riittää hyvin minun elatukseeni. Mitä muuta minä kaipaisin? Vaatteita
+minulla on nyt riittävästi. Sinä kaiketi pidit minua halpamaisena,
+Janet?"
+
+Janet katsahti ympärilleen ja tarttui sitten Sallyn käteen lujasti.
+"Jumala auttakoon minua, tyttö!" hän huudahti, — "luulen, että minun
+täytyy sanoa omaa sukupuoltani arvoitukseksi." Hän mietti hetkisen,
+tarkastellen Sallya tutkivasti; sitten hän äkisti kysyi: "Mikä sinut
+nyt sai muuttamaan mieltäsi?"
+
+"Mr Devenish."
+
+"Kuka?⁸
+
+"Mr Devenish, — muistathan kertoneeni miehestä, joka oli minun
+seurassani päivällisellä silloin — silloin, kun Traill — kuusi viikkoa
+sitten —"
+
+"Ja miksikä hän nyt karkoittaa sinut Lontoosta?"
+
+"Hän tuli eilisiltana tapaamaan minua.⁸
+
+"Niin?"
+
+"Hän pyysi minut mukaansa ravintolaan.⁸
+
+"Se olikin oikein. Sinä olet aivan tarpeeksi asti yksinäsi. Neuvoiko
+hän sinua lähtemään täältä?"
+
+"Ei."
+
+"Mitenkä siis?"
+
+Hän näki värin vaihtelevan tytön poskilla.
+
+"Mr Devenish sanoi rakastavansa minua.⁸
+
+"Oh, nyt ymmärrän. Sinä haluat väistää häntä. Et pidä hänestä? Pelkäät,
+että hän alkaa kiusata sinua?⁸
+
+"Ei", sanoi tyttö, katsomatta silmiin ystävätärtään, "en usko, että hän
+enää tulisi tapaamaan minua."
+
+"Sanohan siis —?"
+
+"Hän oli ajatellut, — ajatellut, sanoi hän, että — oh!"
+
+Janet kumartui pöydän yli häneen päin. "Halusiko hän täyttää Traillin
+sijan — mitä?"
+
+Sally nyökäytti. Janet katseli hänen kumaraista päätään ja näki häpeän
+hehkuvan hänen poskillaan. Hän tunsi Sallyn luonteen ja arvasi siitä,
+mitä tällainen ehdotus oli tyttöön vaikuttanut.
+
+"Mitä muuta sinä olisit voinut odottaakaan?" hän kysyi ystävällisesti.
+"Useimmat miehet ovat samanlaisia. Sellainen uutinen, että sinun
+asemassasi oleva nainen on turvatonna kohtalon huomassa, leviää pitkin
+heidän rivejään kuin — kuin preeriakulo. Siitä kuiskaillaan suusta
+suuhun. Et tiedä, mistä se alkaa; vielä vähemmän tiedät, mihin se
+päättyy. Niin pian kun mies tietää, että nainen, jota hän himoitsee, on
+saatavissa rahalla, hän on valmis tyhjentämään pankkinsa, ostaakseen
+hänet omakseen. Olenhan sanonut sinulle jo ennen, — nämä ovat
+kauppa-asioita! Miksikä, taivaan nimessä, sinä et voi luopua kokonaan
+romanttisuudestasi? Toiset tekevät rakkauden kauppavälineeksi, hierovat
+siitä sopimuksia, mutta sinä kieltäydyt ottamasta vastaan rahoja, jotka
+sinulle on määrätty, ja joihin koskeminen ei tee sinua paremmaksi
+eikä huonommaksi. Ole järkevä; ota kaikki, minkä saat. Ellet tarvitse
+rahoja, niin säästä ne; se on vieläkin viisaampaa. Mutta älä hylkää
+niitä, sillä ne ovat sinun. Totisesti, sinä olet ne ansainnut.⁸
+
+"En ymmärrä, mikä meistä on tehnyt ystävät, Janet", puhui Sally
+murtuneesti, — "en usko, että ihmiset voisivat olla erilaisempia
+kuin me kaksi olemme. Toisinaan minä inhoan sinun puheitasi; mutta
+melkein aina minä kuitenkin rakastan sinua siksi, että puhut minulle
+inhoittavia. Jos minä ajattelisin siten kuin sinä kehoitat, niin en
+ymmärrä mikä estäisi minua vaipumasta — vaipumasta niin syvälle kuin
+nainen voi vajota. Ethän sinä voi tarkoittaa, että minun pitäisi tehdä
+siten kuin sinä nyt ehdotat. Minähän rakastin Jackia; rakastan häntä
+vielä. Ottaisitko sinä mieheltä, jota rakastat, vastaan joka rovon,
+minkä hän on jättänyt sinulle?
+
+"En tiedä. Minä joko tekisin sen, tahi sitten en ottaisi mitään.
+Eläisin omaa elämääni, maksoi se sitten minulle mitä tahansa.⁸
+
+"Tarkoitatko, että minun pitäisi tehdä niin?"
+
+"En tarkoita, että sinun pitäisi, sillä tiedän, ettet sinä voisi. Sinä
+et voisi enää jäädä oman työsi varaan, nyt, kun sinä olet oppinut
+elämään mukavasti ja huolettomasti miehen käsivarsien tukemana. Sinä
+et ole riippumattomia oman työn naisia, Sally, — etkä ole koskaan
+ollutkaan."
+
+Sallyn huulet puristuivat lujasti yhteen. "Tarkoitatko, että minä
+rakastan mukavuutta ja huolettomuutta?" hän kysyi katkerasti. "Sinä
+pidät minua siis niin halpana?"
+
+"En pidä sinua ensinkään halpana. Sinua ei ole luotu tekemään työtä.
+Sinua on kohdannut Eevan kirous, eikä Aatamin kirous. Sinulla pitäisi
+olla lapsi. Silloin sinä et tuhlaisi sieluasi, muistelemalla arvotonta
+miestä. Silloin sinä ottaisit vastaan joka ikisen äyrin, minkä elämä
+tarjoaisi, — lapsesi tähden. Silloin sinä ymmärtäisit, mihin sinä olet
+oikeutettu. Jokainen on palkkansa arvoinen, ja lapsi olisi sinulle
+elämän palkka. Milloin sinä luulet äitisi vastauksen saapuvan?"
+
+"Huomenna, ehkä."
+
+"No hyvä; heti kun olet sen saanut, — lähde, lähde! Älä viivy Lontoossa
+enää silmänräpäystäkään. Elämä täällä on sinulle nyt vain kiirastulta.
+Mene hoivaamaan lapsukaisia. Kun ne takertuvat sinun liepeisiisi
+innostuneina ja hellittämättöminä, niin opit kyllä ymmärtämään, mitä
+minä tarkoitin, kun puhuin Eevan kirouksesta."
+
+
+
+
+IV LUKU.
+
+
+Cailsham, muuan niitä pieniä, ikivanhoja kaupunkeja, jotka aikoinaan
+ovat saaneet nimensä historiaan, lepäilee kukkulain juurella kuin
+iäkäs, pitkän raadannan väsyttämä vanhus ja katselee raukein silmin
+Kentin vihannoiviin laaksoihin. Keväisin, kun hedelmäpuut kukkivat,
+sen ympäristö on tuoksuva ja valkoinen, mutta myöhään syksyllä,
+kun tuuli ja pakkanen ovat karistaneet lehdet puista, siellä on
+alastonta ja surullista. Caislham elää ympäristönsä maaseutu-elämää.
+Kun puut puhkeavat lehtiin, kun ne kantavat kukkia ja kun kukista
+kehittyy hedelmiä, elää Cailsham täyteläisesti ja virkeästi. Mutta
+sitten kun hedelmät ovat korjatut ja päivät pimenevät, käy kaupunki
+tylsäksi, haluttomaksi ja uneliaaksi. Silloin se puhuu vain menneestä
+korjuuajasta ja tulevasta keväästä, — ikäänkuin kaikki muu olisi sille
+yhdentekevää.
+
+Tässä kaupungissa mrs Bishopilla siis oli pienoinen koulunsa, jossa
+kaikkiaan oli parikymmentä oppilasta, Cailshamin ja lähimmän ympäristön
+varakkaamman porvariston lapsia. Yhtä lukuunottamatta ne olivat vain
+päivänoppilaita. Mrs Bishop ei ollut ajatellut ottaa täysihoitoon
+luokseen ainoatakaan — hänen taloutensa mahdollisuudet olivat siihen
+liian rajoitetut — mutta erikoiset syyt olivat aiheuttaneet tämän
+yhden poikkeuksen. Eräänä päivänä muuan winchesteriläis-rouva oli
+kirjoittanut hänelle, kertoen kuulleensa ylistettävän hänen kouluaan,
+sentähden hän sanoi pyytävänsä lupaa saada jättää poikansa mrs Bishopin
+hoitoon joksikin aikaa, minkä hän itse oli pakotettu asuinaan Lontoossa.
+
+Tämän kirjeen saapumispäivänä äiti neuvotteli asiasta tyttäriensä
+Elsien ja Doran kanssa myöhään yöhön. He tekivät laskelmia
+kustannuksista, joita pikku Maurice Priestly aiheuttaisi heille,
+voidakseen ilmoittaa äidille, paljonko hänen täytyisi maksaa pojan
+täysihoidosta. Poikanen voitaisiin sijoittaa ullakkokamariin, jota
+tähän asti oli käytetty säilytyshuoneena. Ikkunaan olisi hankittava
+verhot, — kuusi kyynärää à yhdeksänkymmentä penniä.
+
+"Kirjoita muistiin", sanoi mrs Bishop Doralle.
+
+Cailshamiin palatessaan he olivat tuoneet mukanaan vanhan leposohvan,
+joka nyt voisi palvella poikasen vuoteena.
+
+"Meidän ei siis tarvitse hankkia sänkyä häntä varten," huomautti mrs
+Bishop.
+
+"Ei. Mutta peitekangasta meidän on ostettava. Minä olen nähnyt
+Robinsonin kaupassa sopivaa ja se maksaa kaksi ja kymmenen metri."
+
+"Kirjoita muistiin," määräsi mrs Bishop.
+
+Kellon lyödessä kymmentä he olivat selvillä kaikesta, mitä poikasen
+vuoksi oli ostettava taloon. Ja yhteentoista mennessä he olivat
+päättäneet, paljollako mrs Priestlyä olisi velotettava.
+
+Kun konstaapeli Malling samana iltana kulki heidän asuntonsa ohi puoli
+kahdentoista aikaan, hän näki vielä valon loistavan mrs Bishopin
+ikkunasta. Aamulla hän kertoi siitä vaimolleen, lisäten:
+
+"Mun käypi säälikseni se mrs Bishop. Kyllä vaan se raukka saapi ahertaa
+leipänsä takia."
+
+Sinä aamuna kulki postissa mrs Bishopin kirje mrs Priestlylle, ja
+palaavassa postissa saapui vastaus:
+
+"Otaksun, että vaatimuksenne on kohtuullinen. Tuon ylihuomenna Mauricen
+luoksenne."
+
+"'Otaksun'!" matki Elsie äreästi.
+
+"Vähemmällähän me emme olisi voineet ottaa poikaa tänne," vahvisti mrs
+Bishop.
+
+"Ja ullakkohuone näyttää varsin sievältä," lisäsi Dora. "Minä äsken
+juuri järjestin vuoteen sinne. En olisi ikinä uskonut, että se on niin
+kaunis kamari."
+
+Kahta päivää myöhemmin mrs Priestly ja pikku Maurice saapuivat.
+Hitain kaupungin kolmesta ajurista toi heidät mrs Bishopin ovelle.
+Koulussa syntyi hälinää ja levottomuutta. Kaksikymmentä varakkaiden
+ihmisten lasta käyttäytyi samoin kuin kaikki muutkin heidän ikäisensä
+lapset olisivat käyttäytyneet. He rynnistivät kilvalla ikkunoihin
+kurkistelemaan uutta tulokasta, heti, kun mrs Bishop oli poistunut
+luokalta, käydäkseen vierasta vastaan.
+
+Mrs Priestly oli suurikasvuinen nainen, miellyttävän näköinen ja
+hienosti vaatetettu, ainakin näiden maaseutukaupunkilaisten mielestä.
+Hänen kasvoissaan, niiden ilmeessä, oli jotakin sairaalloista ja
+kärsivää. Hänen liikkeidensä pidättyväisyys ja äänensä hiljaisuus yhä
+vahvistivat tätä sisäisestä murheesta kertovaa vaikutelmaa.
+
+Pieni Maurice oli vaalea ja sinisilmäinen, germaanilaisen näköinen
+kuusi-vuotias poika. Kun mrs Priestly puhui pojastaan, välkehtivät
+hänen tyynet ja kärsiväkatseiset silmänsä ylpeydestä ja onnesta,
+himmetäkseen jälleen seuraavassa tuokiossa entiselleen. Hankkiessaan
+poislähtöä mrs Priestly kumartui ja pusersi pojan kiihkeästi syliinsä,
+mrs Bishopin seistessä sivulla ystävällisesti hymyillen.
+
+Äkisti mrs Priestly katsahti talon emäntään silmät kosteina.
+
+"Minä tulen tapaamaan teitä, mrs Bishop," sanoi hän hiljaisesti,
+— "tapaamaan teitä, ennenkuin lähden. Sanon vain ensin hyvästit
+pojulleni."
+
+Mrs Bishop otti järkevästi onkeensa tämän vihjauksen ja poistui,
+jättäen äidin ja pojan kahden kesken. Hän tapasi eteisessä tyttärensä
+ja sanoi heille:
+
+"Lapsi tietenkin on hemmoteltu pilalle, luulisin."
+
+"Miksikä niin?" kysyivät tytöt yhteen ääneen.
+
+"Kas, hän parhaillaan hyvästelee poikaa, — itkien suoraan hänen
+niskaansa. Minä pidän sellaista typeryytenä. Lähdin tieheni. En voi
+katsella mokomaa järjettömyyttä."
+
+Sillä välin äiti ja poika hyvästelivät toisensa monen viikon ajaksi.
+Kyyneleet kastelivat kummankin poskia.
+
+"Ethän koskaan rakasta ketään muita kuin äitiä, lupaatko sen, Maurice?"
+
+"En rakasta häntä," sanoi poika, viitaten päällään oveen, jonka mrs
+Bishop juuri oli sulkenut jäljestään.
+
+"Ja lupaatko rukoilla joka ilta ja aamu?"
+
+"Lupaan, äiti."
+
+"Ja lupaat sanoa 'Jumala, auta äitiä'?"
+
+"Pitääkö minun rukoilla isän puolesta?"
+
+Mrs Priestly hengähti syvään ja väisti pojan katsetta. Maurice oli
+liian nuori ymmärtääkseen, mitä äidin vaikeneminen merkitsi. Poika vain
+luuli, ettei hän ollut kuullut kysymystä.
+
+"Rukoilenko minä isänkin puolesta?" hän toisti.
+
+"Kyllä," sanoi äiti hitaasti. "Rukoile isän puolesta, — ensin isän
+puolesta ja sitten, ennenkuin nukut, sinä pyydät Jumalaa auttamaan
+äitiä. Taivas suojelkoon sinua, pieni rakkaani —"
+
+Hän puristi pojan jälleen kiihkeästi vasten rintaansa, ja riensi sitten
+pois, kuivaten poskiaan ja silmiään nenäliinalla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin tuli pieni nuori herra Maurice Priestly mrs Bishopin kouluun
+täysihoitolaiseksi. Ja kun Sally noin kolmea viikkoa myöhemmin
+saapui äitinsä luo, majoitettiin hänet asumaan pienen Mauricen
+huoneen viereen. Parina ensimmäisenä yönä hän oli kuulevinaan pojan
+nyyhkytyksiä seinän takaa. Sally huomautti siitä äidilleen.
+
+"Oh, älä huoli ajatella joutavia," sanoi mrs Bishop. "Poika vain muuten
+ääntelee unissaan, — lasten tapa on sellainen."
+
+Mutta Sally ei ollut tästä varma, ja hän kysyi senvuoksi pojalta
+itseltään, mitä hän itkee öisin.
+
+"Minä en itke," sanoi poika ylpeästi. "Minä en osaakaan itkeä."
+
+Mauricen oli helppo sanoa näin keskellä päivää ja kirkkaassa
+auringonpaisteessa. Mutta yöllä hän tunsi itsensä kokonaan
+toisenlaiseksi. Seuraavana yönä hän jälleen itkeskeli. Sally kuuli
+pojan koettavan tukahuttaa nyyhkytyksiään pielukseen. Hän oli
+parhaillaan makuulle menossa, mutta kuullessaan nämä äänet hän pysähtyi
+kuuntelemaan. Se oli itkua. Hän aukaisi ovensa varovasti. Tosiaan,
+lapsi nyyhkytti hiljalleen. Silloin tyttö hiipi Mauricen ovelle ja
+kurkisti sisään.
+
+"Maurice," hän kuiskasi.
+
+Nyyhkytykset taukosivat.
+
+"Maurice," toisti tyttö, "sinä itket."
+
+Poika myönsi sen suruissaan. Hänet oli yllätetty itse teossa.
+
+"Mutta minä en ole mikään lapsi!" hän huudahti.
+
+Sally polvistui hänen vuoteensa viereen. "Kuka sitten väittää sinua
+lapseksi?" hän kysyi.
+
+"Sinä aioit juuri niin sanoa," arveli Maurice.
+
+"En, en aikonutkaan. En minä pidä sinua lapsena. Minäkin itken
+toisinaan."
+
+"Itketkö?" Pojan äänessä kuvastui heikkoa hämmästystä. "Minkätähden
+sinä itket?"
+
+"Oh, monesta syystä. Miksikä sinä itket?"
+
+"Äidin tähden. On niin kylmä nukkua ilman äitiä."
+
+"Nukutko sinä sitten tavallisesti äidin kanssa?" kysyi Sally, kietoen
+kätensä pojan jäntevän pikku niskan ympärille.
+
+"Nukun — aina. Äiti on niin lämmin, ja äiti makaa niin lähellä minua.
+Sinun käsivartesi on lämmin, minä pidän sinun käsivarrestasi." Hän
+silitti tytön kättä hiljalleen. "Mitä se oli?" hän kysyi äkisti.
+
+"Mikä?"
+
+"Minun kädelleni tipahti jotain märkää. Voi, sinähän se olet, — se tuli
+sinusta. Sinä itket! Etkö itkekin? Sinä itket. En tiedä, oletko sinä
+lapsi. Mutta ellet sinä luule minua lapseksi, niin en minäkään sinua.
+Miksikä sinä itket?"
+
+"En tiedä."
+
+"Oh, täytyyhän sinun tietää! Minä tiedän aina, minkä vuoksi minä itken.
+Väliin minä itken yöllä, kun on pimeätä enkä minä voi kuulla mitään. Ja
+sitten sentähden, kun minun on äitiä ikävä. Äitikin itkee joskus, eikä
+hänkään tiedä minkätähden."
+
+"Oletko sinä kysynyt häneltä?"
+
+"Olen, ja äiti sanoo, ettei hän tiedä. Naiset eivät aina tiedä syytä,
+mutta pojat tietävät aina. Sinä et saa sanoa, että minä itken, — ethän
+sano? Lupaa!"
+
+"Minä lupaan," sanoi tyttö varmasti.
+
+"Jos toiset tietäisivät, niin ne luulisivat minua lapseksi. Mutta minä
+en ole lapsi. Aamulla en ole, — enhän?"
+
+"Et, et laisinkaan."
+
+"Kun sinä opetit minua soittamaan päivällä, niin ethän pitänyt minua
+silloin lapsena, ethän?"
+
+"En. Minä olen aina ajatellut, että sinä olet uljas poika."
+
+Maurice käännähti vuoteessaan. "Pane toinenkin kätesi minun
+ympärilleni, niinkuin äitikin tekee. Hän ottaa minusta kiinni aina
+molemmin käsin, ja siten on paljon lämpimämpää."
+
+Sally syleili häntä molemmin käsivarsin.
+
+"Ah, nyt on hyvä olla," sanoi poika. "Eikä äiti ole pahoillaan, vaikka
+hän sanoi, etten minä saa rakastaa ketään muuta kuin häntä. Mutta
+tiedäthän, etten minä oikein rakasta sinua. Minä vain pidän sinusta,
+kun sinä olet niin lämmin."
+
+"Etkö sinä rakasta minua?"
+
+"En, — kuinka minä voisin? Minä rakastan vain äitiä, tietysti. Oh, nyt
+taas —! Sinä itket vielä, kuulehan!"
+
+"Niin, tiedän sen."
+
+"Etkö tulisi itkemään tänne vuoteeseen, — täällä on lämpimämpi?"
+
+Nyyhkytys korahti Sallyn kurkussa.
+
+Nyt jo oli Janetin ennustus toteutunut. Eevan kirous ei tuntunut
+tytöstä enää vain hämärältä puheenparrelta. Hän tiesi sen nyt. Hän
+tiesi, mitä hänen elämästään puuttui.
+
+"Ei, sinun täytyy nyt koettaa nukkua, Maurice," hän kuiskasi
+tukahutetusti. "Sinun täytyy nukkua. Etkä sinä saa itkeä enää."
+
+"En kai sitten," huokasi poika alistuen. "Jos lupaat, ettet sinäkään
+itke."
+
+"Minä lupaan. Hyvää yötä."
+
+Sally palasi takaisin huoneeseensa ja täytti lupauksensa painamalla
+päänsä pielukseen, ettei Maurice kuulisi samaa, mitä hän itse oli
+kuullut äsken seinän takaa. Mutta tyttö itki.
+
+
+
+
+V LUKU
+
+
+Sinä yönä heidän ystävyytensä alkoi. Sinä yönä tytön sielussa alkoi
+versoa uusi ajatus, jota ei hänen palava rakkautensa Trailliin enempää
+kuin Janetin filosofoivat opetuksetkaan olleet kyenneet herättämään
+hänen mielessään. Nyt hän ymmärsi, että lapsi voisi pelastaa hänen
+elämänsä ja tarjota sille täyden sisällyksen. Lapsi tekisi hänen
+elämänsä elämän arvoiseksi. Ja kun hänellä ei ollut lasta, tyttö
+ponnisti sydämensä kaikki voimat, saavuttaakseen pienen Mauricen
+rakkauden.
+
+He kuljeksivat yhdessä halki puutarhojen, joissa kypsyvät omenat
+kurkottautuivat lehvien lomitse kohti aurinkoa. He risteilivät
+kukkulain rinteillä, etsien kätkettyjä ihmeitä kalkkivuorien syvistä
+onkaloista. He kipusivat vuorten harjuille katsomaan, miltä maailma
+näytti niiden toisella puolen. Ja näillä retkillään he oppivat
+tuntemaan toinen toisensa. Sally näki, kuinka tämä kuuden vuotias
+poika, jota kammotti olla lapsi, oli sielultaan pehmyt ja notkea kuin
+vaha, johon muovailevan sormen jokainen kosketus jättää jälkensä. Ja
+poika oppi ymmärtämään, että hänen opastajansa sydäntä jäyti salattu
+murhe, jonka syytä hän ei tiennyt. Mutta hän halusi kiihkeästi selittää
+mikä tämän murheen oli aiheuttanut, ja sen vuoksi hän itse keksi siitä
+pitkän tarinan, jonka hän eräänä päivänä kertoi ystävälleen.
+
+He istuivat silloin kukkulan rinteellä, katsellen iäkkään, väsyneen
+vanhuksen — Cailshamin — pään yli Englannin yltäkylläistä puutarhaa,
+jonka väsynyt vanhus näki joka päivä uneliaine silmineen. Siinä Maurice
+kertoi tytölle hänen onnettomuutensa tarinan, — se oli täynnään
+haltijattaria, jättiläisiä, peikkoja ja kääpiöitä, jotka pojan
+mielikuvituksen hypittäminä ympäröivät sadun prinssiä ja prinsessaa
+kirjavana joukkona.
+
+"Ja sentähden sinä olet surullinen," hän päätti tarinansa. "Kunhan
+prinssi vain ei olisi kuunnellut peikon neuvoja, niin sinä olisit ihan
+onnellinen. Etkö olisikin?"
+
+Sally otti pojan pehmeät, pyöreät posket kämmentensä väliin, taivutti
+hänen kasvojaan ylöspäin ja suuteli niitä.
+
+"Olisin," hän sanoi hiljaa. "Minä olisin onnellinen. Mutta et saa
+koskaan kertoa tätä toisille."
+
+"Enkö äidillekään?" vetosi poika.
+
+Tyttö irroitti kätensä hänen poskiltaan ja katsahti jäykästi eteensä.
+Hän tunsi hetkisen aikaa kadehtivalla pojan äitiä, — sitten hän häpesi
+tunnossaan.
+
+"Kyllä," hän vastasi, "äidille sinä saat kertoa."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kesän viikot vierivät kuin heleä virta. Sallyn ja hänen äitinsä kesken
+ei syntynyt lämpimämpää suhdetta. Sisaret taas avoimesti kadehtivat
+häntä. Sally oli kauniimmin puettu kuin he; hän tunsi elämää ja
+maailmaa enemmän, ja vieraat kiintyivät mieluimmin keskustelemaan
+hänen kanssaan. Cailshamilaiset, jotka aluksi olivat pitäneet Sallya
+vain tavallisena Bishopin perheen jäsenenä, huomasivat vähitellen,
+että hän oli toisenlainen kuin omaisensa. Naiset myönsivät, että hän
+oli soman-näköinen, ja miehet etsivät hänen seuraansa. Mutta Sally
+ei kiintynyt koko kaupungissa muihin kuin pikku Mauriceen. Janetia
+lukuunottamatta tämä lapsi oli ainoa olento, joka oli saanut hänen
+sydämensä lämpenemään sen jälkeen, kun Traill oli jättänyt hänet.
+
+"Minä tuskin uskoin mahdolliseksi, että voisin vielä elää näin
+tyytyväisenä," hän kirjoitti Janetille Lontooseen. "Minä odotan aamua,
+kun illalla vaivun uneen, sillä herättyäni minä menen pojan huoneeseen
+ja suutelen hänen pieniä uljaita kasvojaan, kun ne siinä kohoavat
+pielukselta hänen nukkuessaan. Ja kun minä näin olen herättänyt
+hänet, polvistuu hän vuoteessaan ja minä sen vierellä, hän kietoo
+kätensä minun kaulaani ja niin me rukoilemme yhdessä. Sinä pidät tätä
+joutavana, luullakseni, mutta älä naura meille. Voi, Janet, minä
+soisin, että hän olisi minun lapseni!"
+
+Vaikka Sallyn koko sydän näin olikin kiintynyt yksin Mauriceen, oli hän
+kuitenkin kylliksi nainen, iloitakseen siitä huomiosta, jota hänelle
+Cailshamissa yleisesti osoitettiin. Hän tunsi melkeinpä kiitollisuutta,
+kun tämän pikkukaupungin miehet, ja etenkin huomattavin heistä, Wilfrid
+Grierson, pyrkivät lähestymään häntä kunnioittavasti, missä ikinä he
+kohtasivat hänet. Grierson oli lähiseudun suurimman hedelmäviljelijän
+vanhin poika, ja sen vuoksi mrs Bishop oli rajattoman tyytyväinen,
+nähdessään tämän miehen kiertelevän hänen tyttärensä ympärillä.
+Mutta Sally, jota Devenishin jättämä muisto edelleen kuvotti, ei
+ajatellutkaan, että yksikään mies enää toden teolla rakastuisi häneen.
+Tytön nuorempi sisar, Dora, huomautti hänelle eräänä iltana teepöydässä
+odottamatta, että tällainen mahdottomuus kenties oli tapahtumassa.
+
+"Ellei mr Grierson olisi niin perin hieno herra," hän sanoi, "niin
+voisi melkein uskoa, että hän on saanut muurahaisia päähänsä sinun
+tähtesi, Sally."
+
+Sallyn poskille lehahti värikäs loimu. "Olkaamme sitten kiitollisia
+siitä, että hän on niin perin hieno herra," vastasi hän pikaisesti.
+
+"Mitä — ethän tarkoittane, ettet sinä suostuisi häneen?"
+
+"Hän ei ole kosinut minua, — se varmaan riittää selitykseksi. Eikä
+hän teekään sitä koskaan. Minä en elä sellaisessa asemassa, josta hän
+haluaisi ryhtyä katselemaan vaimoa itselleen."
+
+"Sinun asemasi, Sally," huomautti äiti, joka parhaillaan kirjoitti
+huoneen toisessa päässä kirjettä, "on sama kuin meidänkin, niin kauan
+kuin sinä elät meidän parissamme."
+
+"Niin, äiti. Ja siksihän minä sanonkin, ettei ole uskottavaa, että hän
+koskaan pyytäisi minua vaimokseen."
+
+Hän poistui, ja perheen toiset jäsenet alkoivat pohtia, eikö heidän
+olisi syytä päästä eroon Sallysta, joka kohteli heitä näin ilmeisen
+yliolkaisesti. Mutta kun he ottivat lukuun sen seikan, että Sallyn
+kotonaolo soi heille tilaisuuden säästää sievoiset rahat, jotka sitä
+ennen olivat menneet soitonopettajan, miss Hatchin, palkkaamiseen,
+antoivat he kysymyksen raueta.
+
+Yläkerrassa Sally parhaillaan toivotteli hyvää yötä Mauricelle.
+"Minä en kaipaa ketään muuta, — sano, tiedäthän, etten minä välitä
+kenestäkään toisesta?"
+
+"Mutta sinä et voi kaivata minua," sanoi poika yksinkertaisesti, —
+"minähän olen äidin."
+
+Sally nousi seisomaan. "Niin, sinä olet äitisi oma," hän myönsi. Ja
+sitten hän toisti sen jälleen. Hän poistui verkalleen makuuhuoneeseensa
+ja alkoi riisuutua hitaasti.
+
+Tämän päivän jälkeen hän karttoi mr Griersonia, kuten ihmiset
+välttelevät taloa, jossa rutto raivoaa. Mutta hän ajatteli, että mr
+Grierson oli liian kunnollinen — ja liian kunnioitettava — mies,
+ollakseen minkäänlaisessa suhteessa häneen. Tyttö ei nyt kammonnut
+avioliittoa, vaikka hänen rakkautensa Trailliin ei ollutkaan sammunut.
+Hän oli oppinut rakastamaan lasta, ja samalla kun hän ymmärsi, että
+Maurice kuului äidilleen eikä hänelle, samalla hänessä heräsi kiihkeä
+kaipaus saada painaa omaa lastaan povelleen. Sen hän saavuttaisi
+menemällä avioliittoon. Tämä houkutus juuri pakotti häntä karttamaan
+Wilfrid Griersonia, sillä hän tunsi sisimmässään, että jos mies kosisi
+häntä, niin hän tuskin jaksaisi kieltää, — ja Grierson ansaitsi
+paremman vaimon itselleen kuin hän oli.
+
+Mutta olosuhteet, sattuma, kohtalo — miksikä vain haluat sitä nimittää
+— oli hellittämätön. Tilaisuus, jota Sally oli kartellut, tuli
+auttamattomasti hänen tielleen.
+
+Eräänä iltapäivänä, kun tyttö oli jo täyttänyt koulussa omat
+velvollisuutensa ja Maurice parhaillaan oli lukutunneillaan, Sally
+käveli hedelmätarhassa, joka leviää Cailshamista Lontooseen johtavan
+valtatien yläpuolella. Tyttö ei tiennyt, ken omisti tämän kauniin
+puiston; ja äkisti hän huomasi miehen laskeutuvan alas omenapuusta
+jonkun matkan päässä itsestään. Aluksi hän uskoi, että siellä liikkui
+hedelmävaras, jonka hän oli säikäyttänyt; mutta tuntiessaan miehen mr
+Griersoniksi hän huomasi erehtyneensä.
+
+Tyttö kääntyi ja kiiruhti samaan suuntaan, mistä hän oli tullutkin.
+Hän etsi pensasaitauksessa olevaa aukkoa, josta hän oli poikennut
+puutarhaan maantieltä. Hän koetti päästä pujahtamaan aukosta
+pois jälleen, ennenkuin mies huomaisi hänet. Mutta hän arvasi
+myöhästyneensä, kuullessaan jäljissään kiireisiä askeleita, jotka
+pehmeästi tömähtelivät nurmella. Sitten hän kuuli miehen huutavan hänen
+nimeään, ja silloin tyttö kääntyi.
+
+"Näin teidän laskeutuvan alas puusta," hän selitti vältellen, "mutta
+luulin, että siellä oli joku varastamassa hedelmiä."
+
+"Ja senvuoksi te karkasitte?"
+
+"Niin. Sehän kai oli kovin raukkamaista?"
+
+"Eipä tietenkään. Jos siinä olisi ollut varas, ja hän olisi pelännyt
+teidän hätyyttävän väkeä paikalle, niin olisitte voinut joutua pulaan.
+Mutta tiedättekö varmaan, ettette tuntenut minua, — ehkä te pelkäsitte
+minua vieläkin pahemmin kuin hedelmävarasta?"
+
+Sally nauroi hermostuneesti, ymmärtäen, mikä nyt olisi hänen edessään.
+
+"En; miksikä minä olisin teitä peljännyt?"
+
+"Olettehan te kartellut minua viimeisinä kymmenenä päivänä, — aina
+senjälkeen, kun äitinne järjesti verkkopallo-klubille teekutsut."
+
+Tyttö loi katseensa maahan. Sitten hän kääntyi katselemaan puiden
+vihreitä lehviä, jotka häälyivät hänen yllään ja joiden lomista
+punertavat omenat väläyttelivät hänelle auringossa paahtuneita poskiaan.
+
+"Te ette sano mitään siihen," huomautti mies, läjäytellen sääriään
+kuivalla varvulla, jonka hän oli taittanut puusta.
+
+"En tiennyt vältelleeni teitä," vastasi tyttö, kohdaten hänen avoimen,
+kysyvän katseensa.
+
+"Olette tehnyt sen. Aioin kirjoittaa teille —
+
+"Aioitte?"
+
+"Niin. En ole tottunut siihen puuhaan, mutta olin päättänyt yrittää.
+Ajattelin kysyä teiltä, oletteko — oletteko pahoillanne — oh,
+ymmärrättehän — kiusaako teitä, jos minä osoitan teille huomaavaisuutta
+— siten — niin, siten kuin olen — olen tehnyt. Tähän tapaan minä aioin
+kirjoittaa teille tänä iltana."
+
+Tyttö katseli häntä avoimin, ihmettelevin ja miettiväisin silmin, mutta
+ei vastannut mitään.
+
+"Niin," jatkoi mies, päättäen pakottaa tytön puhumaan. "Mitä te
+olisitte vastannut siihen?"
+
+"En todellakaan tiedä," tunnusti Sally rehellisesti.
+
+"Minä en miellytä teitä?" huudahti mies. "Minä en ole teidän
+mielestänne —."
+
+"Oh, en tarkoita sellaista!"
+
+"Mikä siis on syynä, sanokaa?"
+
+Tyttö katseli vakavana häntä silmiin. "Syy on toinen, — minun täytyy
+kysyä, olenko minä teille kelvollinen nainen."
+
+Mies tuli hänen rinnalleen ja tarttui varovasti tyttöä käteen,
+ikäänkuin peläten puserruksellaan runtelevansa sen. Ja siinä,
+omenapuiden lehvien varjossa sinisen taivaan alla, kuunnellen, kuinka
+silloin tällöin kypsynyt omena putosi raskaasti maahan tahi kuinka
+kottarainen suhahtaen lensi heidän ylitseen, tytön täytyi kuulla
+minkälaiseksi Wilfrid Griesron hänet uskoi.
+
+"Ei, — ei, ei!" kuiskaili tyttö kauhistuneena.
+
+Mutta mies ei kuunnellut hänen vastustelujaan, eikä hän voinut ymmärtää
+niitä. Vasta kun tyttö irroitti kätensä, hän vaikeni.
+
+"Minun — minun — sanani eivät siis merkitse teille mitään?" kysyi mies
+katkerasti.
+
+"Ne merkitsevät enemmän kuin te arvaattekaan," vastasi tyttö. "Mutta te
+ette saa jatkaa — minä en voi antaa teidän jatkaa, ennenkuin minä," hän
+vaikeni ja hengähti raskaasti, — "ennenkuin minä olen kertonut teille
+jotakin."
+
+"Mitä te haluatte kertoa minulle?"
+
+"Minä kirjoitan siitä teille."
+
+"Kertokaa mieluummin. Nyt, — tässä! Miksikä te ette voi kertoa?"
+Hänen huulensa olivat kalpeat. Kuiva varpu ritisi hänen käsissään. Se
+räiskähti ja katkesi. He eivät kumpikaan huomanneet sitä. "Miksikä te
+ette tahdo puhua?"
+
+"En voi. En voi tämän jälkeen, kun te olette kertonut, kuinka ylevästi
+te ajattelette minusta. Minä kirjoitan."
+
+Mies viskasi varvunpalaset ruohikkoon.
+
+"Te rakastatte toista," hän mutisi. "Te aiotte naimisiin hänen
+kanssaan?"
+
+"Ei, ei, — pyydän, ettette kysele minulta. En minä aio naimisiin."
+
+"Te olette jo —?" Mies kumartui eteenpäin, taivuttautuen tytön ylle, ja
+sanat kangertelivat hänen huulillaan.
+
+"En — en — en sitäkään."
+
+"Sanokaa, — mitä siis?"
+
+Sally katseli häntä silmiin, antaen miehen lukea katseestaan. Tyttö
+huomasi hänen vähitellen vetäytyvän loitommalle, — sitten hänen
+poskensa valahtivat aivan valkoisiksi ja hän pyyhkäsi otsaltaan hikeä,
+jota kihosi siihen suurina pisaroina.
+
+"Hyvä Jumala!" kuiskasi mies. "Te, te? Jumalani, tekö?"
+
+Hän kääntyi ja poistui muutaman askeleen tytön luota. Siihen hän
+pysähtyi, katse maahan kiintyneenä, ja Sally kuuli hänen mutisevan
+käsittämättömiä sanoja. Tyttö odotti, toivoen hänen puhkeavan
+herjauksiin; mutta mies vaikeni. Silloin hän lähti hitaasti kävelemään
+poispäin, tuntien sydämensä sairaaksi ja ontoksi. Hän kulki verkkaan,
+mutta ei katsahtanut taakseen. Seuraisiko mies hänen jäljissään?
+Seuraisiko? Hän saavutti pensasaidassa olevan aukon. Siinä hän käänsi
+päätään. Mies seisoi yhä samalla paikalla, mihin Sally hänet oli
+jättänyt lähtiessään, katse maahan naulattuna.
+
+
+
+
+VI LUKU.
+
+
+Tämä päätti Sallyn oleskelun Cailshamissa. Kuinka hän olisi voinut
+jäädä sinne enää, kun hän saattoi minä hetkenä hyvänsä jälleen tavata
+Wilfrid Griersonin, jota hänen nyt täytyi hävetä. Heidän kohtaamistaan
+tyttö ei voisi estää; Cailsham oli siksi liian pieni, ja hänen äitinsä
+tuttavapiiri liian rajoitettu. Hänen oli pakko lähteä.
+
+Samana iltana hän kirjoitti Griersonille. "Minä jätän Cailshamin ja
+palaan takaisin Lontooseen. Te ymmärrätte, minkätähden teen sen. Olen
+pahoillani, kun tuotin teille tuskaa; tehän näitte, että minä olin
+koettanut karttaa sitä. Kaiken sen, mitä te sanoitte minusta, ennenkuin
+tiesitte totuuden, minä säilytän sydämessäni kauniina muistona
+jalomielisen miehen ajatuksista. Ja minä tiedän, että yksin teidän
+salaisuudeksenne jää kaikki, mitä minä teille kerroin tahi minkä te
+ymmärsitte minun kertomattani. Jääkää hyvästi."
+
+Seuraavana aamuna Grierson luki tämän kirjeen makuuhuoneessaan. Hän
+istui vuoteellaan ja luki sen uudelleen ja uudelleen. Sitten hän
+alkoi sadatella naisia, sadatella elämää, ja sadatella itseään sen
+vuoksi, että jotkut seikat saivat hänen mielessään niin liian suuren
+merkityksen.
+
+Samaan aikaan elettiin myöskin mrs Bishopin kotona hermoja kiihoittava
+kohtaus. Dora luki aamiaispöydässä sanomalehdestä ääneen sellaisia
+kohtia, joiden tunteminen on välttämätön aikaansa seuraaville
+varakkaiden ihmisten lasten kasvattajille. Tyttö luki parhaillaan
+tuoreimpia uutisia Lontoon seuraelämästä, kun hän äkisti mykistyi,
+huudahdettuaan hämmästyneesti.
+
+"Äiti!"
+
+"Niin?"
+
+"Mrs Priestly!"
+
+"Mrs Priestly?"
+
+"Ah, niin —"
+
+"Mitä hänestä?"
+
+"Oikeusjuttu... Häntä syytetään aviorikoksesta!"
+
+Mrs Bishop laski munakupin hitaasti käsistään. "Anna lehti minulle,"
+hän sanoi.
+
+"Kyllä; aivan heti. Asia on esillä —"
+
+"Dora — sanomalehti!"
+
+Hän sai lehden käsiinsä, ja Sallyn katse tarkkasi kauhistuneena ja
+tuskallisena äidin ilmeitä, tämän lukiessa hälyyttävää uutista. Kun
+mrs Bishop oli ehtinyt uutisen loppuun, hän viskasi sanomalehden
+syrjään, otti silmälasit nenältään ja pani ne pöydälle lasit alaspäin.
+Korvallissangat jäivät värähdellen törröttämään pystyssä.
+
+"Minulla oli alusta alkaen oma käsitykseni siitä naisesta," hän sanoi
+huuliaan suipentaen. "Oh, se on tavatonta; inhoittavaa! Hänen poikansa
+ei saa jäädä tänne silmänräpäykseksikään tämän jälkeen."
+
+"Mutta, äiti, — minkätähden?" huudahti Sally tuskaisesti. "Mitä hän on
+tehnyt? Eihän poika ole tehnyt mitään tuomittavaa."
+
+"Jos sinä hiukankin ymmärtäisit sopivaisuuden vaatimuksia, niin
+et puhuisi noin naurettavia. Pojan täytyy lähteä paikalla. Minä
+olen huomannut useasti nyt sinun täällä ollessasi, että Lontoo on
+hämmentänyt sinun moraalista ryhtiäsi, Sally. Olen huomannut sen sinun
+mielipiteistäsi silloin tällöin. Mutta tämän asian sinä ystävällisesti
+jätät minun ratkaistavakseni. Poika on ajettava tiehensä, — minä
+häpeän, kun ajattelen, että hän on hetkeäkään asunut minun kattoni
+alla, sillä hän on — äpärä!"
+
+"Äiti!" kiljahtivat Dora ja Elsie säikähtyneinä.
+
+"Huomaan sen tästä uutisesta." Mrs Bishop viittasi kylmästi
+sanomalehteen.
+
+Sally ei puhunut mitään.
+
+"Mikä onnettomuus, että hän on saanut olla täällä kunniallisten
+ihmisten lasten parissa. Kuka voi arvata tämän yhdessäolon turmelevaa
+vaikutusta!"
+
+"Se on kauheata!" valittivat Sallyn sisaret.
+
+"Oh, kylläpä te olette oikeudenmukaisia!" huudahti Sally ja nousi
+posket hehkuvina pöydästä. "Kuinka sen ikäinen poika voisi turmella
+ympäristöään? Kuinka hän voisi tärvellä näitä viattomia, pieniä vesoja,
+joista te huolehditte niin hellästi sen vuoksi, että heidän äitinsä
+takaavat teille aseman tämän kaupunkipahasen seurapiireissä."
+
+Mrs Bishop oli noussut tuoliltaan huulet kalpeina ja sieraimet
+laajenneina. Sisaret katselivat Sallya tuijottavin silmin ja suut
+avoimina. Äänettömyys, jota nyt kesti hetkisen, tuntui suorastaan
+jyrisevän heidän korvissaan.
+
+"Sally," aloitti äiti, ja hän tuntui purasevan jokaista sanaa,
+ennenkuin hän päästi sen huuliltaan. "Sally, ellet sinä olisi minun
+tyttäreni, niin minä sanoisin — sanoisin, että sinä olet siveetön
+nainen. Tiedäthän sinä tunnossasi, niinkuin isäsi on opettanut sinulle,
+ja niinkuin raamattusi sanoo — jos sinä koskaan luet raamattuasi
+—, että isäin pahat teot, niin, ja äitien samoin, kostetaan heidän
+lapsilleen kolmanteen ja neljänteen polveen. Luuletko sinä todellakin,
+ettei irstailevan äidin turmelus tartu hänen lapsiinsa."
+
+Elsie meni äitinsä sivulle kuuliaisen tyttären uskollisuudella ja laski
+kätensä rauhoittavasti hänen olalleen.
+
+"Älä välitä hänestä, äiti," hän sanoi. "Poika ei voi jäädä tänne, — hän
+tietenkään ei voi jäädä. Sally ei ymmärrä, mitä hän puhuu."
+
+"Varmasti pojan täytyy lähteä", vahvisti mrs Bishop. "Vaikka sitten
+minun itseni täytyisi työntää hänet tänään junaan ja lähettää hänet
+Lontooseen."
+
+"Mutta kuka ottaa hänet vastaan?" kysyi Dora.
+
+"No niin, minä tietysti voin sähköttää hänen äidilleen. Onhan minulla
+hänen osoitteensa."
+
+"Mutta sähköttäminen on hirveän kallista", huomautti Elsie. "Jos
+sinä kirjoittaisit mrs Priestlylle nyt, ja lähettäisit pojan vasta
+myöhemmässä junassa, niin eiköhän äiti silloin ehtisi häntä vastaan
+ajoissa?"
+
+"Kulut tietysti merkitään mrs Priestlyn laskuun," sanoi mrs Bishop.
+
+"Ja te siis aiotte lähettää Mauricen vallan yksin Lontooseen?" huudahti
+Sally viimein, jaksamatta enää vaieta.
+
+"Tietysti," vastasi mrs Bishop, kysymyksestä ällistyneenä. "Ethän toki
+uskonekaan, että minä hankin hänelle vielä matkatoverin kaiken lisäksi?"
+
+"Ehkäpä te ette tee sitä, mutta minä teen."
+
+"Mitä ihmettä sinä tarkoitat?"
+
+"Minä lähden itse hänen mukaansa."
+
+"Jos sen teet, — jos tavalla tahi toisella alennut kosketukseen
+sellaisten ihmisten kanssa, — niin on parasta, ettet sen jälkeen
+ajattelekaan palata enää tähän taloon."
+
+Äidin ääni värähteli kauhistuksesta, jonka tytön uhma synnytti hänessä.
+
+"Sellaista tulevaisuutta minä voin ajatella kaipauksetta," vastasi
+Sally tyynesti.
+
+"Oh!" huudahti mrs Bishop. "Oh!" Sitten hänen kotityttärensä järkevästi
+johtivat hänet pois huoneesta.
+
+"Minun munani jäi vielä kesken," sanoi mrs Bishop särkyneellä äänellä,
+kun hän poistui ovesta.
+
+Perheessä ajateltiin, ettei Sally tohtisi jännittää uhmaansa viimeiseen
+saakka; ja vasta sitten kun he näkivät hänen matkakapineensa täydessä
+muuttokunnossa eteisen nurkassa, he alkoivat huomata, että tyttö
+oli tarkoittanut sanoillaan totta. Silloin Elsie tuli puhuttelemaan
+uppiniskaista sisarta.
+
+"Sally," hän sanoi vakavasti ja nuhtelevasti, "muistathan, mitä äiti
+sanoi? Kaiketi sinä ymmärrät, että hän myöskin täyttää uhkauksensa?"
+
+"Täyttää? Kyllä, luullakseni. En ole sitä ajatellut sen enempää."
+
+"Etkö ole? Et voi tarkoittaa totta. Täytyyhän sinun sitä ajatella.
+Ymmärräthän, että sinä et voi enää tavata äitiä koskaan jos nyt lähdet."
+
+"Niin; kyllä ymmärrän. Mutta en erityisesti siksi, että hän niin sanoi.
+Minä en tulisi enää takaisin, vaikka hän pyytäisikin."
+
+Elsie katseli sisartaan kauhistuneena, aivankuin hän yhtäkkiä olisi
+nähnyt tämän vajoavan kadotuksen syvimpään kuiluun.
+
+"En olisi uskonut kuulevani tällaista sinun suustasi", hän mutisi
+hiljaisesti. "Etkö huomaa, että sinä rikot neljättä käskyä vastaan?"
+
+"Eikö äiti sitten näe", vastasi Sally kiivaasti, "että hän rikkoo
+kaikki kirjoitetut ja kirjoittamattomat lähimmäisenrakkauden käskyt, —
+rakasta vihollisiasi — tee hyvää niille, jotka sinua vainoavat? Minä
+rikkoisin neljännen käskyn viiteenkymmeneen kertaan mieluummin kuin
+palaisin jälleen elämään teidän parissanne. Te olette ahdasmielisiä,
+te olette kovasydämisiä ja julmia, ja te sanotte tätä vielä
+kristillisyydeksi, nukuttaaksenne omaatuntoanne."
+
+Kun tämä kaikki oli toistettu sisähuoneessa, Sallyn omaiset tuskin
+jaksoivat uskoa, että Bishop perheen jäsen saattoi puhua täten. Äiti
+tuli eteiseen, jossa Sally ja Maurice odottelivat ajoneuvoja, jotka
+Sally oli tilannut kuljettamaan heitä asemalle.
+
+Mrs. Bishop kutsui Sallyn erikseen ruokahuoneeseen ja kysyi: "Etkö sinä
+aio sanoa hyvästejä kotiväellesi, Sally?"
+
+"Pidin sitä tarpeettomana. Siitähän syntyisi kaiketi vain ilveily?"
+
+"Voitko sinä puhua tällä tavoin nyt, kun viimeisen kerran lähdet
+kotoasi?"
+
+"Eihän se muuta totuutta. Hellyys meidän keskemme olisi vain ilvettä.
+Te vihaatte minua, — enkä minäkään pidä teistä. Ja kuitenkin te
+suostuisitte jäähyväisiksi suutelemaan minua, — eikö se olisi Juudaan
+suudelma, jos minäkin saan vedota raamattuun."
+
+Tässä Janetin henki puhui Sallyn suulla. Mutta tyttö itse ei ollut
+siitä tietoinen. Hän vain tunsi inhoavansa sitä tekohurskasta
+ilmapiiriä, joka häntä tässä talossa oli ympäröinyt, ja siksi hän ei
+kammonnut purevia ja vihlovia sanoja, joiden käytön hän oli oppinut
+ystävättäreltään.
+
+"Kuinka sinä saatat puhua näin äidillesi?" valitti mrs Bishop jälleen.
+"Unohdatko sinä kokonaan, että minä synnytin sinut tuskalla ja kivulla
+maailmaan, ja vaalin ja ruokin omilla rinnoillani sinut eloon?"
+
+"En minä sitä unohda," vastasi Sally rauhallisesti. "Mutta miksikä
+te ajattelette niin paljon yksinomaan itseänne? Minkätähden te ette
+lainkaan ajattele Lontoossa olevaa naisraukkaa, joka on koettanut
+suojella poikaansa ja säästää häntä tämän oikeusjutun kauhuilta,
+toimittamalla hänet tänne turvaan? Miksikä te ette anna Mauricen elää
+täällä rauhassa? Mrs Priestly on kokenut aivan saman tuskan ja kivun
+kuin tekin, ja hän kärsii yhä vieläkin; mutta te, — te paadutatte
+itsenne niin kovaksi kuin ihminen voi paatua."
+
+Mrs Bishop oli aivan kalpea. Hänen oli työläs keksiä sanoja.
+
+"Sinä olet aivan yhtä hullu kuin isäsikin", hän sanoi. "Hän sorti
+meidät tähän asemaan hulluudellaan!"
+
+"Tiedättehän, kuinka on kirjoitettu: 'Joka sanoo veljelleen, sinä
+hullu' —"
+
+"Sinä et ole minun veljeni. Sinun huomautuksesi ovat yhtä järjettömiä
+kuin isäsikin puheet."
+
+"Näen," vastasi Sally, "että te luette raamattunne kirjaimellisesti.
+Kaikki hyvät kristityt tekevät siten — toisinaan. Ja te, te
+sanotte isää hulluksi! Kunpa teissä olisi puoliksikaan niin paljon
+kristillisyyttä kuin isässä, niin te ymmärtäisitte kuinka väärin ja
+julmasti te elätte."
+
+Ajoneuvojen vieriminen porrasten eteen päätti armeliaasti tämän
+onnettoman sananvaihdon. Kun Sally ja Maurice ehtivät junaan, tyttö
+otti pienen ystävänsä syliinsä ja painoi vaieten hänen päätään
+rinnalleen.
+
+"Me lähdemme katsomaan äitiä", hän oli selittänyt pojalle. "Äiti tulee
+asemalle meitä vastaan." Ja hänen täytyi kuunnella pojan herkeämättömiä
+ilon huudahduksia, kun Maurice ajatteli pian tapahtuvaa kohtaamista.
+
+Sally oli nähnyt Mauricella pojan äidin valokuvan, ja siitä hän nyt
+tunsi kookkaan, ylväsmuotoisen naisen, jonka hän näki asemalla, kun
+heidän junansa verkalleen vyöryi katoksen alle. Maurice oli kurkotellut
+ulos vaunun ikkunasta ja liehutti siinä hurjasti nenäliinalla
+äidilleen, joka asemalaiturilla riensi heidän vaununsa jäljessä.
+
+"Siinä on äiti! Siinä on mamma!" huudahteli poika ja nyökytteli
+ikkunasta äidilleen. Ja hänen jokainen huudahduksensa sai tytön
+toistamaan itsekseen: "Nyt minun iloni on lopussa, — se on nyt lopussa!"
+
+Hän pidätteli poikaa asemillaan, kunnes juna pysähtyisi kokonaan, ja
+koki karaista mieltään kestämään eron hetkeä, joka nyt oli jo niin
+lähellä. Sitten juna seisahtui; Maurice ryntäsi alas laiturille, ja kun
+Sally hetkistä myöhemmin seurasi jäljissä, hän näki pienen, vaalean
+pään puoliksi kätkettynä äidin syliin.
+
+Hän lähestyi heitä äänettömänä ja turtuneena. Silloin mrs Priestly
+kohotti päätään ja hänen surulliset harmaat silmänsä kohtasivat Sallyn
+katseen. Hän ojensi kätensä epäröivänä ja hämillään.
+
+"Tehän olette miss Bishop?" hän kysyi.
+
+Sally myönsi sen.
+
+"Maurice puhuu teistä jokaisessa kirjeessään."
+
+"Minä — minä luulen, että me olemme ystävykset."
+
+Mrs Priestly kutsui vaunut ja nosti Mauricen niihin sisälle. Sitten hän
+kääntyi Sallyyn.
+
+"Minä sain tänä aamuna sähkösanoman," hän puhui, "ja siinä
+ilmoitettiin, että Maurice tulee Lontooseen minun luokseni. Mutta syytä
+ei selitetty."
+
+"Ettekö te arvannut sitä?" kysyi Sally hiljaisesti.
+
+"Kyllä; minä arvasin. Mutta —" Hän ei tiennyt, mitä hän sanoisi, tahi
+mitä hän koettaisi peitellä.
+
+"Niin, syy on siinä," vastasi Sally karttelevasti. "Äiti luki
+sanomalehdestä tänä aamuna uutisen teidän asiastanne."
+
+"Ja hän ajoi pojan näin talostaan, — heti samana päivänä?"
+
+"Niin, hän piti sitä kristillisenä velvollisuutenaan."
+
+"Lähettikö hän teidät saattamaan Mauricea?"
+
+"Ei, hän kielsi minua tulemasta. Hän aikoi lähettää pojan yksinään."
+
+"Mutta te tulitte kuitenkin?"
+
+"Niin. Minä luultavasti en ole kristillinen. Ja minä rakastan poikaa."
+Hän katsahti mrs Priestlyä silmiin. "Kenties minun tunnustukseni
+loukkaa teitä? Mutta tiedättehän, että Maurice ei rakasta minua. Teidän
+ei tarvitse peljätä, että minä olen varastanut teiltä hänen sydämensä.
+Me rukoilimme aina yhdessä, ja hän ei koskaan unohtanut rukoilla teidän
+puolestanne.
+
+"Eräänä iltana minä kysyin, eikö hän tahtoisi rukoilla minunkin
+puolestani, ja hän sanoi: 'Tietäisikö se sitä, että minä rakastan
+sinua?' Minä — niin minä tunnustan, että minä toivoin hänen rakastavan
+itseäni — voitte moittia minua siitä, jos tahdotte — ja minä sanoin,
+'kyllä'. Silloin Maurice," — Sally tarkasteli itsepäisesti lämmittäjää,
+joka lapioi hiiliä veturin höyrykattilan alle, — "Maurice sanoi, ettei
+hän sitten voi rukoilla, koska hän rakastaa yksin teitä. Kerron tämän
+senvuoksi, kun —"
+
+"Te ajattelette, että minä olisin mustasukkainen?"
+
+"Niin. Minä helposti olisin, teidän sijassanne."
+
+Mrs Priestly nieli nyyhkytyksen, joka oli nousemassa hänen kurkkuunsa.
+"Ja näin te siis tulitte Lontooseen. Mitä te nyt aiotte? Palaatteko
+takaisin Cailshamiin?"
+
+"En. Minä en palaa takaisin."
+
+"Sittenhän te lähdette meidän mukaamme? Minun asuntoni tosin ei ole
+varsin suurenmoinen, mutta —"
+
+"Ei, minä en voi lähteä, — kiitän teitä kutsusta. Minulla itselläni on
+huoneet Lontoossa, ja minun täytyy lähteä hoitamaan niitä. Hyvästi."
+
+"Mutta, miss Bishop, ettehän voine jättää meitä tällä tavoin? Minun
+täytyy kiittää teitä vilpittömästi kaikesta ystävällisyydestänne. Te
+ette saa näin jättää meitä!"
+
+"Näin on parasta", sanoi tyttö. "Minä pidän tätä tapaa parhaimpana.
+Jääkää hyvästi."
+
+He puristivat äänettöminä toistensa kättä. Mrs Priestly nousi
+vaunuihin. Sally ajatteli, mahtaako hän kertoa Mauricelle, ettei tämä
+näe enää ystäväänsä. Samassa kun vanhat, kömpelöt vaunut lähtivät
+liikkeelle, kurkottautui vaalea pää niiden ikkunasta, ja iso valkoinen
+nenäliina läpätteli tuulessa vasten pojan onnellisia kasvoja.
+
+
+
+
+VII LUKU.
+
+
+Kun Sally oli jättänyt matkatavaransa Regent-kadulle, hän ajoi suoraan
+Janetin ateljeehen. Kun hän koputti, tuli Janet avaamaan oven, puettuna
+pitkään työmekkoon, — kädet väritahroissa, hiukset sukimattomina ja
+epäjärjestyksessä.
+
+"Taivas!" hän huudahti. "Etkö sinä olekaan Cailshamissa?"
+
+"Tulin kaupunkiin aivan äsken."
+
+Sally kävi sisälle ja meni maalaustelineen luo, johon kiinnitettyyn
+kankaaseen parhaillaan oli hahmottumassa palanen "natura mortea."
+Sallyn katsellessa luonnosta sulki Janet oven jälleen.
+
+"Milloinka sinä palaat Cailshamiin?" hän kysyi.
+
+"En minä lähde sinne enää."
+
+Janet rykäisi, kiipesi tuolilleen, kastoi sivellintään värilautaseen ja
+veti kankaaseensa viivan, tarkoittamatta sillä mitään. Sitten hän laski
+jälleen käsistään siveltimen ja paletin, katsahti Sallyyn ja sanoi:
+
+"Olen melkein odottanut tätä. Mutta minkätähden sinä et palaa takaisin?"
+
+"Äiti ei halua sitä, — enkä minä myöskään."
+
+"Tietääkö äitisi —?"
+
+"Ei, hän ei tiedä mitään."
+
+Janet näytti kummastelevan. "Mikä sitten on vikana?" hän kysyi äkisti.
+
+Sally heittäytyi tuolille istumaan. "Mrs Priestly, Mauricen äiti, on
+häväisty. Kotona, Cailshamissa, he näkivät tänä aamuna sanomalehdestä,
+että hänen miehensä hakee avioeroa hänestä. Maurice ei ole tämän
+miehen lapsi. Äitini lähetti pojan heti tiehensä; aikoi lähettää hänet
+yksinään Lontooseen. Minä lähdin häntä saattamaan, ja silloin äiti
+sanoi, etten minä enää saa palata. Se ei merkinnyt minulle mitään. En
+missään tapauksessa kuitenkaan menisi enää Cailshamiin."
+
+"Minkätähden et?"
+
+"Muuan — mr Grierson, siellä Cailshamissa, pyysi minua vaimokseen. Minä
+en voinut myöntyä, ilmaisematta hänelle ensin salaisuuttani."
+
+"Sinä tunnustit hänelle?"
+
+"Niin."
+
+"Mitä hän sanoi?"
+
+"Tuskin mitään. Aluksi juuri sen, ettei hän voinut uskoa minusta
+sellaista. Mutta kun hän ymmärsi, että minä tarkoitin totta, hän ei
+puhunut mitään."
+
+"Minkätähden sinä et salannut?"
+
+"Se ei olisi ollut oikein."
+
+Janet katseli tyttöä, katseessaan lempeätä ihailua.
+
+"Muistathan, mitä sinä kerroit minulle isästäsi?" hän kysyi.
+
+"Kyllä, — miksikä sitä kysyt?"
+
+"Luulen, että sinä olet hyvin hänen tapaisensa. Se vain on erona,
+että kun hän oli kirkkonsa opetusten kuuliainen orja, sinä olet oman
+sydämesi orja. Samoin kuin isäsi oli niitä yksinkertaisen rehellisiä
+pappeja, joita kirkko eniten tarvitsee ja joita se kuitenkin kohtelee
+väärin, samoin sinä olet juuri sellainen nainen, joiden tarpeessa
+maailma on, mutta joita se pitelee kirotun pahoin, — en välitä, vaikka
+sadattelisin häijymminkin. Luulen todellakin, että sinä olet aivan
+isäsi tapainen."
+
+"Samaa äitikin sanoi, vaikka hiukan toisella tavalla. Hän sanoi, että
+minä olen hullu, kuten isäkin oli."
+
+"Hm!" tuhahti Janet ja tarttui jälleen siveltimeen. Hän maalasi hetken
+aikaa äänettömänä, silmät kiinteästi tähdättyinä hienoihin piirtoihin,
+joita hänen siveltimensä jätti kankaaseen. Sivellintä johdattaessaan
+hän pidätteli hengitystään, saadakseen kätensä pysymään vakavampana,
+ja piirron vedettyään hän päästi ilmavirran keuhkoistaan vapaaksi
+suhahtavana läähätyksenä.
+
+"Olisitko sinä myöntynyt miehen pyyntöön?" hän sitten kysyi odottamatta.
+
+"Olisin."
+
+Janet jälleen vetäisi muutaman viivan. "Etkö sitten ymmärtänyt, ettei
+hän jaksaisi sulattaa sinun tunnustustasi?"
+
+"Arvasin niin käyvän."
+
+"Ja kuitenkin —?"
+
+"Niin, minähän jo sanoin, että muuten olisin menetellyt väärin. Sinä et
+voi väittää muuta, vaikka tahtoisitkin. Sinä olisit itse tehnyt samoin
+kuin minäkin. Jos olisin salannut, niin elämäni olisi käynyt kurjaksi
+hänen vaimonaan. Mutta luulen, että olisin voinut olla onnellinen sen
+jälkeen, kun hän tiesi kaiken. Olisin jumaloinut hänen lapsiaan."
+
+"Olet siis oppinut ymmärtämään, että minä puhuin totta, kun sanoin,
+että sinut on luotu äidiksi," huomautti Janet. "Eikö Traill koskaan
+halunnut sinulle lasta?"
+
+"Ei, en luule. Hän ei milloinkaan puhunut siitä."
+
+"Entä sinä itse?"
+
+"En ajatellut sitä silloin. Olin siksi liian onnellinen."
+
+Janet kiintyi jälleen työhönsä. "Mutta nyt sinä haluaisit?" hän kysyi.
+Maalatessaan parhaillaan herkullisen ruusun terälehtiä hän ei joutanut
+katsahtamaan tyttöön, eikä edes huomannut vähään aikaan, ettei Sally
+vastannut mitään. Sitten hän kysyi uudelleen:
+
+"Sinä haluaisit siis nyt?"
+
+Kun ruusu alkoi kukkia ja loistella hänen siveltimensä alla, Janet
+oikaisi vartensa ja katsahti ympärilleen. Sally istui etukumarassa,
+kyynärpäät polvilla ja kasvot käsiin kätkettyinä.
+
+Janet meni hänen luokseen. "Itketkö?" hän kysyi hiljaisesti.
+
+Sally katsahti häneen kyyneleettömin silmin. "En, minä en nyt osaa
+itkeä. Olen koettanut, mutta en osaa."
+
+"Jumala! Mikä ero sinun elämälläsi silloin olisikaan!" huudahti Janet.
+
+"Milloin?"
+
+"Jos sinulla olisi lapsi, tarkoitan. Miltä se sinun pikku Mauriesi
+näytti? Hänen nimensä tuntui aina soivan sinun kirjeissäsi kauniilta.
+Miksikä sinä et tapaisi häntä niin useasti kuin vaan voit? Minä uskon
+hänen varmasti pitävän sinusta. Eikö hän pidäkin?"
+
+"Kyllä, tavallaan. Omalla, ihmeen suloisella tavallaan. Mutta se, että
+lapsi pitää minusta, ei vielä riitä."
+
+"Mitä sinä sitten haluaisit?"
+
+"Rakkautta. Ellei lapsi rakasta minua, niin minulla ei ole mitään
+oikeutta häneen. Cailshamissa oli muutamia pikku poikia, kauheita
+pieniä raukkoja, jotka selkäni takana näyttivät minulle kieltään."
+
+"Gentlemanien poikia," huomautti Janet.
+
+"Muuan heistä kerran sylkäisi minuun, kun minä opetin häntä soittamaan.
+Sellaisilta en minä odottanut mitään. Mutta toisinaan minä melkein
+olisin voinut uskoa Maurien omaksi lapsekseni."
+
+"Miksikä sinä et sitten mene tapaamaan häntä? Voisit ottaa pojan
+hoitoosi siksi aikaa kuin mrs Priestlyn juttua käsitellään oikeudessa.
+Se olisi pojalle hyväksi. Milloin juttu päättyy?"
+
+"Avioero-juttu?"
+
+"Niin."
+
+"En tiedä."
+
+"Luuletko mrs Priestlyn saattavan voittaa sen?"
+
+"Pelkään hänen häviävän; ja luulen, ettei hän paljoa huolikaan siitä
+niin kauan kuin Maurice on hänen koko maailmansa."
+
+"Kuka hänellä on asianajajana?"
+
+"Oh, en tiedä. En lukenut lehteä."
+
+"No niin, etkö ota poikaa haltuusi siksi, kunnes kaikki on ohitse?"
+
+"En usko äidin suostuvan siihen."
+
+"Mitä ihmettä! Kuulehan, päästä minut sinne lieden luo; meidän täytyy
+saada hiukan teetä. Miksikä hän ei suostuisi?"
+
+"Hän on liian kateellinen, niinkuin äidit ainakin. Maurice kirjoitteli
+hänelle minusta Cailshamista, ja minä tiedän äidin peljänneen, että
+poika alkaisi rakastaa minua. Tänään minä huomasin sen. Huomasin niin
+selvästi, että tohdin puhua hänelle siitä. Ja minä tunnustin, että olin
+koettanut houkutella poikaa rakastamaan itseäni, mutta etten onnistunut
+siinä."
+
+"Olitko sinä koettanut?"
+
+"Olin. Se, luullakseni, oli alhaisin teko, mihin minä koskaan olen
+alentunut."
+
+Janet pystytti äänettömänä kattilan tulelle ja istui sitten Sallyn
+tuolin käsinojalle. Toisen kätensä hän laski tytön olalle ja kohotti
+toisella hänen kasvojaan.
+
+"Minä en ole osannut antaa sinulle täyttä arvoa, Sally," hän sanoi
+vakavasti. "Sinun parhaat puolesi ovat kätkössä. Mutta, hyvä Jumala,
+minä pidän sinua suorastaan ihmeteltävänä! Mainitsenko minä puheissani
+'Jumalan' liian usein sinun mielestäsi?"
+
+
+
+
+VIII LUKU.
+
+
+Sinä iltana Sally sitten jälleen istui entisissä huoneissaan ja
+kirjoitti Traillille kirjeen. Tämä vanha tuttu ympäristö vyörytti näin
+ensi hetkinä kokonaisen muistojen tulvan hänen sieluunsa, mutta hän ei
+enää antautunut tahdottomana sellaisen tulvan valtoihin.
+
+Hänellä oli nyt jäljellä sydämessään yksi ainoa toive. Ja hän kirjoitti
+Traillille, voidakseen koettaa toteuttaa tämän toiveensa.
+
+ "RAKAS JACK.
+
+ Tahtoisitko tulla käymään luokseni huomisiltana puoli viiden aikoina?
+ Juon silloin teetä. Haluaisin puhua silloin sinun kanssasi. Pyydän,
+ ettet ajattele minun aikovan kiusata sinua millään vastenmielisillä
+ purkauksilla. Eikö äänettömyyteni näinä muutamina kuukausina jo olekin
+ vakuuttanut sinulle, etten halua tuottaa sinulle vastuksia?
+
+ Toivon saavani tavata sinut, ystäväsi
+
+                                            _Sally Bishop_."
+
+Kun tyttö oli toimittanut kirjeen postiin, hän riisuutui yölevolle
+ja nukkui levottomasti yönsä. Aamulla hän kävi tarkastamassa
+postilaatikkoaan ja tapasi siellä kirjeen, johon hänen osoitteensa oli
+kirjoitettu töhertelevällä, tottumattomalla käsialalla. Hän näki ensi
+silmäyksellä, että se ei ollut Traillin lähettämä, ja hänen oli samalla
+helppo arvata, kuka sen oli kirjoittanut. Hän aukaisi kuoren kiihkeästi
+ja luki:
+
+ "RAKAS SALLY
+
+ Mamma on lähtenyt kaupunkille Minä rupesin kirjoittammaan Minä sanon
+ Hyvästi sinulle Ja minä pidän sinusta tavattomasti mutta minen saa
+ Rakastaa sua Äiti sanoo että sinä olet ollu kovasti kiltti Jos sinä
+ olisit Minun mammani niin minä rakastasin sua oikein paljon mutta äiti
+ sanoo että hän on Minä rakastan vaan äitiä Ja minä pelkään etten minä
+ oo tavanut tätä oikein mutta kun mulla on niin hirviän huono kynä.
+
+ Paljon terveisijä sinule _Maurielta_."
+
+Sally laski kirjeen pöydälle ja toivoi, että hän olisi osannut itkeä;
+mutta hänen silmänsä pysyivät kuivina ja kirveltävinä. Mauricen pikku
+kirjeen huvittavat kompastelut, pisteiden pois jättäminen ja kirjeen
+lapsellisen sävy kokonaisuudessaan liikuttivat tytön mieltä, mutta ne
+eivät saaneet häntä edes hymyilemään. Hän ymmärsi kirjeestä vain sen,
+että Maurice siinä jätti hänet hyvästi, luvaten yksistään vain pitää
+hänestä. Pojan rakkaus riitti vain hänen "mammalleen", ja hänen äitinsä
+oli sanonut, että "hän on." Sally ei ollut.
+
+Mutta tytöllä oli tunnossaan toinen lohdutus. Traill ei ollut
+vastannut; ja Sally arvasi, että Jack olisi kuitenkin ilmoittanut,
+ellei hän saapuisi. Tyttö oli vakuutettu, ettei mies antaisi hänen
+turhaan odottaa itseään ja vasta viime hetkessä masentua, toivossaan
+pettyneenä.
+
+Kellon lähetessä neljää hän alkoi rakennella teepöytää kuntoon. Hän
+otti esille kauniit kiinan-porslitnit, jotka hän heidän ulkomailta
+palatessaan oli ostanut yhdessä Traillin kanssa. Vesikattila humisi
+ja soitteli kaasukeittiön yllä. Kun kaikki oli valmiina, Sally
+koetti istua tyynenä ja rauhallisena, mutta hänen silmänsä pälyivät
+lakkaamatta pieneen Sèvres-kelloon. Ja vähän väliä hän nousi
+katselemaan ikkunastaan alas kadulle.
+
+Vihdoin hän kuuli askelten kaikua porraskäytävästä. Hän hengähti
+syvään, ja epämääräinen äännähdys tunkeutui hänen huuliltaan. Askelet
+nousivat ylemmäksi ja lähemmäksi, ja tyttö alkoi väristä; hänen kätensä
+vapisivat: hänen koko ruumiissaan ajelivat kylmänväreet toisiaan
+ylös ja alas pitkin hänen varttaan ja jäseniään. Hän ei ollut nähnyt
+Traillia kolmeen kuukauteen, ja nyt hän pelkäsi, ettei hän kestäisi
+tätä tapaamista niin tyynenä kuin hän oli luvannut. Sitten kuului
+ovelta koputus. Sallyn kurkkua kouristi äkillinen kirkaisu, joka pyrki
+hänen huulilleen, mutta hän nieli sen takaisin alas. Nojautuen uunin
+reunukseen niin rauhallisesti kuin taisi, hän kutsui:
+
+"Sisään."
+
+Traill tuli sisälle. Tyttö kuuli hänen jälleen sulkevan oven. Silloin
+hän rohkeni kääntyä ja katsahtaa ympärilleen. Traill seisoi hetken
+liikkumattomana ovipielessä; sitten hän tuli tyttöä kohti, käsi
+tervehdykseen ojennettuna.
+
+"Kuinka voit, Sally?" hän kysyi. Nämä sanat tulivat umpimähkäisesti
+hänen huulilleen. Hänkin tunsi aivoissaan humisevan ja jyskyttävän
+vasten tahtoaan.
+
+Sally ojensi kätensä. Hänen kylmät sormensa viivähtivät lyhyen hetken
+Traillin puserruksessa; sitten hän veti ne takaisin.
+
+"Anna hattusi minulle," hän pyysi.
+
+Traill antoi ja tarkkasi katseineen tyttöä, kun tämä meni ja ripusti
+hatun vaatenaulakkoon ovenpieleen. Sitten mies kääntyi katselemaan
+tulipesää, jossa kattila porisi ja kiehui kaasuliekin yllä.
+
+"Tiedätkö, että kattilasi kuohuu kohta ylitse?" hän pakottautui
+sanomaan.
+
+"Niin kai. Minä kiehautan parhaillaan teetä. Saanhan tarjota sinulle
+kupillisen?"
+
+"Oh, kernaasti. Sinä puolittain lupasitkin sen kirjeessäsi."
+
+Hän heilautti päätään vanhaan tapaansa, ja puoliksi ilkamoiva hymy
+nousi hänen huulilleen. Sally ei osannut hymyillä vastaan.
+
+"Toivon, että sinun on hyvä asua täällä", sanoi Traill, kun tyttö
+kumartui hoitelemaan teekattilaansa.
+
+"Kyllä. Varsin hyvä."
+
+"Minä lähden illalla Devenishin seurassa ravintolaan", jatkoi Traill
+puhettaan. Hänen oli työläs keksiä tällä hetkellä mitään sanottavaa.
+"Muistathan sinä hänet, eikö niin?"
+
+"Oh, kyllä, — minä muistan. Hän kävi täällä katsomassa minua muutamia
+viikkoja sitten."
+
+"Kävikö? Hän on iloinen velikulta", sanoi mies kevyesti. "Pidätkö sinä
+hänestä?"
+
+"En ole tullut sitä ajatelleeksi."
+
+"No, tuskinpa sitten pidät. Etkö ole nähnyt häntä sen jälkeen?"
+
+"En. Minä olen ollut poissa Lontoosta."
+
+"Poissa?"
+
+"Niin, olin Cailshamissa. Äitini luona."
+
+"Kah, sehän oli kauniisti tehty, luullakseni. Iloitsen, kun sinä hiukan
+liikut virkistykseksesi. Ymmärräthän, että minä melkein pelkäsin sinun
+jäävän kaupunkiin koko kesäksi, ja se olisi kenties tehnyt sinut
+sairaaksi. Murtanut sinut."
+
+Sally tarjosi hänelle teekupin. "Miksikä sinä pelkäsi! sitä?" hän kysyi.
+
+"Miksikä? Arveletko, että minä olisin iloinen, jos sinä murtuisit?"
+
+Hän katseli tyttöä kummastellen.
+
+"En usko, että surisitkaan sitä. Tahi surisitko?"
+
+Sally sanoi tämän ystävällisesti, — hänen äänessään ei ollut
+katkeruuden värettäkään. Voimakas liikutus, joka äsken oli vallannut
+hänet, oli nyt voitettu. Hänen koko mielensä oli kiintynyt vain yhteen
+ainoaan ajatukseen.
+
+"Tietysti minä surisin", vastasi Traill. "Sehän on selvää. Kuvitteletko
+sinä minua ajatuksettomaksi nulikaksi, joka häikäilemättä rientää vain
+lemmenseikkailusta toiseen?"
+
+"En suinkaan."
+
+"Miksikä siis puhut noin? Tietenkin minä surisin. Vaikka sinä ja minä
+emme voineet sopia elämään yhdessä —."
+
+"Siitäkö sinusta nyt näyttää?" kysyi Sally.
+
+"No niin, sovimmeko me sitten? Maksaako vaivaa puuttua enää siihen
+juttuun? Ethän sinä voinut kuvitellakaan, että minunlaiseni mies sietää
+itseään vakoiltavan, kuten sinä teit sinä iltana. En voi olettaakaan,
+ettet sinä olisi sitä ymmärtänyt, — miksikä sinä muuten olisit
+koettanut salata minulta tekoasi? Mutta senvuoksi minä en voinut heretä
+ajattelemasta ystävällisesti sinusta."
+
+"Sitten sinua ei kiusaa, vaikka minä pyysin sinua tulemaan luokseni?"
+kysyi Sally innokkaasti.
+
+"Ei; ei tietenkään! Miksikä se kiusaisi minua?"
+
+"Tulisitko sinä joskus muulloinkin, ellen minä koskaan muistuta sinulle
+mennyttä aikaa? Tulisitko?"
+
+"Mielelläni. Kun minä nyt näen, että sinä ajattelet aivan järkevästi
+ja tyynesti, niin minä tulen, — tulen kernaasti. Miksikä en tulisi? En
+ymmärrä, miksikä meidän pitäisi olla toisillemme vihamielisiä."
+
+"En minä myöskään," liitti Sally nopeasti. "En lainkaan."
+
+Traill joi teensä. Kupit olivat pieniä, hän tyhjensi omansa yhdellä
+siemauksella.
+
+"Sinulla oli hupaista Cailshamissa?" hän kysyi.
+
+Hän tunsi olonsa keventyneeksi. Tyttö näytti tyytyvän kohtaloonsa, —
+hän ei olisi uskaltanut kuvitellakaan näin mieleistä havaintoa.
+
+"En tiedä; ei ollut liiaksi hupaista. Olenhan kertonut sinulle, — enkö
+olekin? — etten minä oikein sovi omaisteni kanssa."
+
+"Olet kyllä. Mutta eikö ole vahinko, että niin on laita?"
+
+Hän olisi niin mielellään suonut tytön viihtyvän Cailshamissa. Hän
+olisi myöskin kernaasti nähnyt Sallyn kiintyvän Devenishiin. Mutta
+hänellä ei mielestään ollut sittenkään syytä valittaa. Olihan tyttö nyt
+järkevä, — ihmeteltävän järkevä.
+
+"Kas niin," sanoi hän, koettaen karistaa yltään epämääräisen
+painostuksen tunnon, joka kaikesta huolimatta ikäänkuin syrjästä vaani
+tätä heidän yhdessäoloaan. "Sinähän kirjoitit, että haluaisit puhua
+minun kanssani. Mitä sinulla on sanottavaa?"
+
+"Etkö odota, kunnes olet juonut teesi?" kysyi
+
+"Join sen —"
+
+"Lisää?"
+
+"Ei, kiitoksia. Ethän pahastu, jos tupakoin?"
+
+Vastaukseksi tyttö sytytti tulitikun ja ojensi sen miehelle, odottaen,
+kunnes Traill sai otetuksi savukkeen rasiastaan.
+
+"Nyt sinä kerrot asiasi," sanoi mies, kun Sally oli viskannut tulitikun
+käsistään.
+
+Tyttö katseli hetkisen tulipesän ristikkoon, jonka takana vesikattila
+höyrysi. Sitten hän kääntyi ja kohtasi miehen katseen.
+
+"Tunnen itseni yksinäiseksi," hän sanoi.
+
+Traill kesti hänen katseensa niin hyvin kuin taisi. Tiesihän mies, että
+tytön elämä oli yksinäistä ja tyhjää. Hänen omatuntonsa, jonka ääntä ei
+mikään tahdon ponnistus saa tukahutetuksi, oli monesti pakottanut hänet
+sitä ajattelemaan. Mutta hän ei halunnut taipua.
+
+"Se on ohimenevää," hän vastasi. "Ei sitä kestä alituisesti."
+
+"Minä ajattelen toisin."
+
+"Minkätähden? Ehkäpä sinä antaudut liiaksi sellaisen mielialan valtaan.
+Etsi huvia itsellesi. Liiku hiukkasen. Toimi jotakin. Siten yksinäisyys
+ei pääse vaivaamaan."
+
+"Tiedän sen. Mutta mitä minä tekisin?"
+
+"No niin," — täytyihän hänen vastata suoraan kysymykseen. "No niin.
+Sinähän luet mielelläsi, eikö totta?"
+
+"Luen!" huudahti tyttö. Sekö riittäisi hänelle!
+
+"Ja sinulla on nämä huoneet hoidettavinasi. Hyvin monet naiset
+valittaisivat sinun sijassasi työn paljoutta, ja selittäisivät, ettei
+heidän aikansa riitä mihinkään muuhun."
+
+"Sitten he eivät voi tuntea yksinäisyyttä."
+
+"Niin juuri. Sitähän minä tarkoitan."
+
+"Kyllä, mutta sinä unohdat erään seikan."
+
+"Minkä sitten?"
+
+"He puuhaavat jonkun toisen hyväksi. Kukaan et tee sitä oman itsensä
+vuoksi. Etkö usko, että juuri siksi he jaksavatkin puuhata?"
+
+Hän nojautui eteenpäin ja suuntasi katseensa itsepäisesti Traillin
+silmiin. Hän tiesi, ettei mies nyt voisi vastata hänelle. Ja Traill
+tiesi myöskin saman. Hän puhalsi suustaan ison savupilven ja viskasi
+savukepätkän tulipesään.
+
+"Mihin sinä tähtäät?" hän kysyi lujasti. Hänen luonteensa mukaista ei
+ollut lähteä kiertelemään vaikeuksia kuin kissa kuumaa puuroa. Nyt hän
+näki, että työläs mutka oli hänen edessään. Hän päätti selviytyä siitä
+heti. Esittäköön tyttö ajatuksensa, — hän antaa selvän ja riittävän
+vastauksen. "Mihin sinä tähtäät?" hän toisti. "Haluaisitko minun
+palaavan jälleen luoksesi, — jotta kokisimme samat ikävyydet uudelleen?"
+
+"En!"
+
+Nyt Traill tunsi joutuneensa ymmälle. Hänen katseessaan vilahti ensin
+hämmästynyt ja sitten tutkiva ilme.
+
+"Mitä sitten tarkoitat? Annahan kuulua, Sally." Tyttö käänsi pois
+päänsä. Traill kuuli hänen kurkussaan pienen äännähdyksen, ikäänkuin
+sanat jo pyrkisivät tytön huulille. Mutta Sally ei voinut puhua. Hän
+peitti kasvonsa käsillään hetkeksi; antoi sitten käsiensä vaipua
+syliinsä ja katsahti Trailliin jälleen.
+
+"Kunpa minulla olisi lapsi", hän sanoi pikaisesti.
+
+Traillin otsa rypistyi, — siihen syveni juova toisensa jälkeen. Syvään
+hengähtäen hän heittäytyi takakenoon vasten tuolinsa selkänojaa.
+
+"Mitä sinä tarkoitat?"
+
+"Jos minulla olisi lapsi," toisti Sally, "niin en olisi yksinäinen.
+Silloin minulla olisi joku, kenen vuoksi eläisin."
+
+Traill nousi äkisti seisomaan. "Sinä olet — sinä olet mieletön!" hän
+huudahti.
+
+Sally seisoi hänen sivullaan. Hän ojenti vapisevaa kättään, hipaisten
+miehen nuttua.
+
+"En, en; en ole. Tarkoitan, mitä puhun. Etkä sinä ymmärrä, mitä se
+merkitsisi minulle, — minulle, joka virun täällä yksinäni päivä päivän,
+yö yön jälkeen, eikä minulla ole koko maailmassa mitään, ei mitään
+muuta kuin oma itseni."
+
+Mies tarkasteli häntä kummastellen. "Jos minulle puhuisi näin kuka
+toinen nainen hyvänsä," hän sanoi äkisti, "niin minä ajattelisin,
+että siinä on viritetty minulle ansa, — keksitty halpa keino minun
+häpäisemisekseni. Mutta sinä! Sinua minä ihmettelen! En ymmärrä sinua.
+Mitä! Sinähän leimaisit itsesi koko maailman silmissä. — Siitä tulisi
+myllynkivi sinun kaulaasi, eikä mikään lapsi."
+
+"Etkö usko, että minut on jo tarpeeksi leimattu? Mitä sinä luulet
+Devenishin kaltaisten miesten ajattelevan minusta?"
+
+"Oh, hiiteen Devenish! Maailmassa on muitakin miehiä kuin Devenish.
+Miehiä, jotka eivät tiedä sinusta mitään, ja jotka naisivat sinut minä
+hetkenä tahansa."
+
+"Kyllä, minä tapasin sellaisen. Hän uskoi minut enkeliksi — kunnes minä
+tein tunnustukseni."
+
+"Sinä tunnustit?"
+
+"Niin."
+
+"Jumalan nimessä, minkätähden? Sinun täytyy olla mieletön. Mikä lempo
+sinut ajoi tunnustuksille?"
+
+"Olisin muuten tehnyt väärin," sanoi tyttö rauhallisesti.
+
+"Väärin? lörpötystä! Sinä hulluttelet! Pilaat koko elämäsi. Tiedätkö,
+mitenkä _hän_ on elänyt, ennenkuin sinä tapasit hänet?" Näin hän koetti
+kääntää syyn toisaalle, auttaakseen tytön järkiinsä, kuten hän ajatteli.
+
+"Soisitko sitten mieluummin, että sinä vasta jälkeenpäin saisit
+muilta kuulla, minkälaisen naisen sinä olet ottanut vaimoksesi? Etkö
+sadattelisi hänen vaikenemistaan silloin, ja eikö hänen silloin olisi
+myöhäistä katua — kuten sinunkin?"
+
+Traill ei osannut vastata. Hän hapuili sanoja. Hänen huulensa jo
+aukenivat, mutta sitten hän kääntyi syrjään äänettömänä.
+
+"Jos minä olisin salannut, ja suostunut hänen vaimokseen," jatkoi
+tyttö, "niin sinä varmaan olisit tuntenut mielesi kevyemmäksi. Mutta
+minä olisin tehnyt väärin. Minä olisin aloittanut uuden elämän
+valheessa."
+
+Traill kääntyi jälleen. "Minun mieltäni sinun ei tarvitse keventää",
+hän sanoi kylmästi. "Minä kohtelin sinua rehellisesti alusta loppuun
+saakka. Minä varoitin sinua ensi hetkessä; kehoitin sinua välttämään
+itseäni. Lähetin sinut tiehesi. Mutta sinä tulit takaisin. Pyysinkö
+minä sinua palaamaan takaisin?"
+
+Tällä hetkellä Sally muisti, mitä Janet oli sanonut hänelle, kun
+Traillin lahja oli saapunut. "Joko sinä palautat tahi pidät sen,"
+oli Janet sanonut, "niin sinun täytyy vastata hänelle. Ja sitä juuri
+mies on tarkoittanutkin." Sally oli toistamaisillaan nämä sanat nyt
+Traillille, mutta hän pidätti ne huulilleen. Oli parempi jättää mies
+ajattelemaan, ettei häntä voitu syyttää mistään.
+
+"Ei, minun mieleni on aivan rauhallinen," lisäsi Traill, "Jumalan
+kiitos, minä en oleta itseäni pyhimykseksi, — minulla kyllä on peto
+nahoissani; mutta minä olen kohdellut sinua suorasti. Aivan suorasti."
+
+Tytön sormet vapisivat, mutta hän ei tahtonut vastustaa miehen
+ajatustapaa. Hän oli päättänyt saavuttaa oman toiveensa, ja kaikki
+muu oli toisarvoista. Ehkäpä mies oli kohdellut häntä suorasti. Sally
+tahtoi uskoa niin.
+
+"Auta minua sitten voittamaan yksinäisyyteni," hän pyysi. Tyttö näki
+miehen kasvoilla vastenmielisyyttä kuvastavan ilmeen, mutta se ei
+peloittanut häntä. "Oh, enhän minä tarkoita, että sinun pitäisi tulla
+elämään minun seurassani," hän jatkoi. "Mutta ellet sinä vihaa minua —."
+
+"Minä en vihaa sinua," sanoi mies. Hän otti hattunsa naulakosta ja
+tytön sydän vavahti tuskallisesti. "Sinun ei tarvitse puhua vihasta.
+Mutta nyt sinä ajattelet sulaa mahdottomuutta. Minä en halua lasta
+niskoilleni."
+
+"Ei hän olisi sinun niskoillasi," puhui Sally kiihkeästi. "Sinun ei
+tarvitsisi edes nähdä häntä. Sinä olet jalomielisesti turvannut minun
+elämäni, — minä en pyydä penniäkään enempää. Ei sinun tarvitse peljätä,
+että minä käyttäisin lasta, kiristääkseni sinua. Sinun ei tarvitsisi
+sitten edes kuulla minusta enää! Jack, — olethan sinä kerran rakastanut
+minua," hän sanoi valittaen. "Sinä rakastit minua kerran."
+
+Mies kääntyi poispäin vaivaantuneena. "Hyvä Jumala!" hän huudahti.
+"Puhuthan aivan kuin olisit järjiltäsi! Jos minulla olisi lapsi, niin
+totta kai minä haluaisin sen myös omistaa. Enhän minä voisi hävetä
+sitä. En voisi sitä kieltää ja hyljätä, niinkuin sinä vaadit minua
+tekemään."
+
+"Oh, saisithan sinä nähdä sen niin usein kuin haluaisit."
+
+Mies seisoi ovella. Nyt hänen täytyisi sanoa totuus. Hän oli ajatellut
+salata sen, säälien tyttöä; mutta nyt se oli sanottava.
+
+"Sitten —, minä aion naimisiin," hän sanoi lujasti. "Huomaatko nyt,
+kuinka mahdottomia sinä ajattelet?"
+
+Tyttö vaipui tuolille, oudosti tuijottaen miestä kasvoihin.
+
+"Sinä — naimisiin?" hän kuiskasi.
+
+"Niin. Enkä minä halua, että myöhemmin sukeltautuisi esiin
+kaikennäköisiä hälyyttäviä juttuja, kuten parhaillaan mrs Priestlyn
+asiassa, joka —"
+
+Sally nousi seisomaan.
+
+"Mrs Priestlyn?"
+
+"Niin, mitä hänestä? Tunnetko sinä hänet?"
+
+"Mitä sinä hänestä?" kysyi tyttö.
+
+"Minä olen hänen miehensä asianajaja."
+
+"Sinä kuulustelet mrs Priestlyä?" Hän muisti erään aikaisemmin
+näkemänsä kohtauksen oikeussalissa, — muisti kurjan naisen, jonka
+laki oli paiskannut Traillin jalkoihin, hänen tallattavakseen. Tyttöä
+kauhisti.
+
+"Kuulustelen," vastasi Traill hänen kysymykseensä. "Mitä sinä tiedät
+hänestä?"
+
+Tyttö istui jälleen tuolilleen hervottomana, puhumatta mitään.
+
+"Et halua kertoa?"
+
+Sally pudisti päätään.
+
+"No niin, ei se olekaan välttämätöntä. Mutta sinun ei tarvitse pelätä,
+että minä olisin raahannut sinut oikeuteen todistajaksi, vaikka olisit
+kertonutkin. No, nyt sinä kuitenkin tunnet tapauksen, johon minä
+viittasin. Kuule siis, — sellaisia juttuja en minä toimita omalle
+osalleni; sinun ei kannata enää puuttua siihen asiaan. Minä tulen
+toisinaan katsomaan sinua, jos haluat; mutta vain sillä ehdolla, että
+me yksistään puhelemme vanhoina ystävinä. Ja kun minut on vihitty,
+sitten tietysti täytyy kaiken päättyä."
+
+Sally kohotti päänsä. Hänen silmänsä leimahtelivat, — hänen huulensa
+olivat puristuneet ohueksi, värittömäksi viivaksi.
+
+"Sinäkö vihille, — sinä, joka vihasit avioliittoa!" hän huusi
+raivokkaasti. "Sinä, joka et uskonut avioliittoon, — vannoit, ettet
+koskaan alistuisi sen kahleisiin! Oh, mene! Mene!"
+
+
+
+
+IX LUKU.
+
+
+Samana iltana erään hienon ravintolan pöydässä istui vastakkain kaksi
+miestä. Aterian alussa he puhelivat iloisesti toisilleen ja nauroivat
+runsaasti. Ei kukaan kiinnittänyt heihin huomiotaan. He tilasivat
+pöytäänsä ruokalajin toisensa jälkeen, sitten kahvia, sikaareja,
+likööriä; ja he näyttivät tyytyväisiltä ja onnellisilta. Sadat muut
+siinä ravintolassa käyttäytyivät samoin kuin hekin; heissä ei ollut
+mitään merkillepantavaa, kunnes toinen heistä äkisti nojautui pöytää
+vasten etukumaraan, ja hänen tyytyväinen ilmeensä vaihtui ensin
+hämmästykseen ja sitten pikaisesti ylenkatseeseen ja vihaan.
+
+Hän kaiketi huudahti tämän silmänräpäyksen kiihkossa, sillä
+muuan lähipöydässä istuva nainen kääntyi tuolillaan ja tähysteli
+peittelemättömän uteliaasti näitä kahta miestä. Hän näki, kuinka toinen
+heistä pudotti nyrkkinsä raskaasti pöytään ja kuinka hänen sormensa
+sitten kaappasivat suonenvetoisesti pöytäliinan kouristukseensa. Miehen
+toveri ojenti tyynnyttävästi kätensä.
+
+He alkoivat puhella kiihtyneesti, — toinen näytti kyselevän, ja toinen
+vastaili hiukan alakuloisesti. Joskus kuului sadatteleva huudahdus; ja
+viinuri, joka parhaillaan toi ruokalistan läheiseen, vapaana olevaan
+pöytään, viivähti siinä hetkisen kuunnellakseen.
+
+He puhuivat jostakin naisesta. Hänellä — naisella — näytti olevan
+tunnollaan yhtä ja toista. Silloin ja silloin hän oli menetellyt niin
+— toisella kertaa edelleen niin ja niin. Mies, joka tähän saakka oli
+vastaillut lyhyesti, kertoi nyt ilmeisesti omia kokemuksiaan samasta
+naisesta. Hänen puheessaan toistui useasti "minä" — ja jälleen "minä"
+— toisinaan hän taas mainitsi nimen "Coralie." Hänen toverinsa, joka
+nyt kuunteli melkein äänettömänä liittäen vain silloin tällöin joukkoon
+lyhyen huomautuksen ja milloin ihmettelevän, milloin tuskallisen tahi
+joskus inhoavan huudahduksen, nojasi kyynärpäitään pöytään ja tuki
+kasvojaan käsillään. Sitten hän äkisti paljasti kasvonsa ja sanoi
+hampaittensa takaa:
+
+"Kyllä ymmärrän! Minä tunnen tämän naistyypin, — se ei koskaan
+riko käskyjä kirjaimellisesti, — se on siihen liian arka. Mutta se
+ei myöskään koskaan täytä käskyjen henkeä, — siihen se on liian
+turmeltunut. Tunnen heidät, — mutta, Jumalani, en uskonut häntä
+samanlaiseksi. Hän näytteli, — niin, näytteli lapsen viattomuutta —."
+
+"Kyllä, — sinulle, Traill. Hän tiesi, kuinka sinut on kesytettävä.
+Mutta minä en jaksa nähdä sinua petettävän. Näin täydellisesti. Sinä
+kyllä huomaisit lopulta itsekin, mutta —"
+
+"Liian myöhään?"
+
+Devenish nyökkäsi. Sitä hän oli tarkoittanut.
+
+He nousivat pöydästä. Traill otti laskun viinurilta, joka oli palvellut
+heitä.
+
+"Maksakaa kassaan, herra; olkaa hyvä", sanoi viinuri kumartaen.
+
+Hän seurasi heitä puolimatkaan ovelle; he olivat unohtaneet hänen
+juomarahansa. Oli ilmeistä, että he olivat sen huomaamattaan
+unohtaneet, ja hän toivoi, että nyt äkkäisivät hänet ja muistaisivat
+laiminlyöntinsä. Mutta vieraat eivät panneet merkille hänen liikkeitään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kello yhdeksän aikaan Janet tuli tapaamaan Sallya. Tytön etuhuoneen
+ikkunoista näkyi valoa, kun hän saapui katuovelle. Janet astui
+porraskäytävään ja alkoi nousta seuraavaan kerrokseen; mutta
+puolitiessä hän pysähtyi, kuullessaan kahden miehen seisahtuvan
+alaovelle kiihtyneesti puhellen. Seuraavassa hetkessä hän kuuli äänen
+sanovan: "Hyvää yötä, Devenish veikko." Ja sitten kuului askeleita
+portaissa hänen takanaan.
+
+Janet nousi edelleen ylös portaita, ja askelet hänen alapuolellaan
+seurasivat häntä. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, kuka tulija mahtoi
+olla, ennenkuin hän pysähtyi Sallyn ovelle ja jäljissä kulkeva mies
+seisahtui hänen taakseen. Silloin Janet kääntyi. Hänen silmänsä
+pyöristyivät ja hän oli sanomaisillaan jotakin kirpeätä. Mutta hän
+malttoi mielensä ja kysyikin sen sijaan:
+
+"Olettehan mr Traill?"
+
+Mies katsahti häneen tarkemmin siinä hämärässä.
+
+"Olen; mistä sen tiesitte?"
+
+"Minä olen miss Hallard."
+
+"Ah, niin! Sallyn ystävä —"
+
+"Ainoa ystävä," sanoi Janet. Hänen silmänsä eivät värähtäneetkään.
+
+"Tahdotte kolhaista minua huomautuksellanne?"
+
+"Kyllä."
+
+"Teitä kenties hämmästyttää, kun kuulette minun tunnustavan, että olin
+ansainnut sen?"
+
+"Kyllä; minä hämmästyn. Eikö ole vahinko, ettette ole huomannut tätä
+totuutta aikaisemmin?"
+
+"No niin, täytyyhän jokaisen meistä kokea pahojakin päiviä elämässään,"
+sanoi Traill jäykästi. "Sally on kokenut omansa, mutta arvaan, että ne
+ovat nyt ohitse. Kuvittelen tulevani juuri koulusta, missä minut on
+pakotettu oppimaan läksyni."
+
+"Mitähän te tarkoitatte?"
+
+"Odotatteko, että minä selittäisin sen teille?"
+
+Tässä siis näytti alkavan heidän taistelunsa, jonka Janet monesti oli
+arvellut väistämättömäksi.
+
+"En odota; en suinkaan," hän vastasi.
+
+"No, hyvä. Jos te olette menossa sisälle —"
+
+"Olen. Minä menen." Hän aukaisi etuhuoneen oven. Huone oli kirkkaasti
+valaistu — kaikki kynttilät olivat sytytetyt. Sallyn hattu näkyi
+pöydällä.
+
+"Odottakaa hetkinen," sanoi Traill.
+
+Janet kääntyi ympäri.
+
+"Olisin iloinen, jos te sallisitte minun tavata tytön kahdenkesken niin
+pian kuin suinkin," pyysi Traill. "Haluaisin puhua hänen kanssaan.
+Minulla on hyvä joukko sanottavaa."
+
+"Minä poistun," myöntyi Janet.
+
+"Ei, — ei toki, haluan, että tapaatte hänet ensin. Hän kenties odottaa
+juuri teitä. Hän kai kutsui teidät luokseen, — lähetti teille sanan
+tänään iltapuolella, hiukan viiden jälkeen, — mitä?"
+
+"Ei, en ole kuullut hänestä mitään tänään. Eilen tapasin hänet
+viimeksi. Koputan hänen ovelleen. Sally!" Hän kutsui tyttöä ja koputti
+samalla. Traill meni uunin luo. Ei kuulunut vastausta.
+
+"Täytyyhän hänen olla sisällä," sanoi Janet. "Tuossa on hänen
+hattunsa." Hän koputti uudelleen. Ei vastausta.
+
+Janet kääntyi puhumaan Traillille. "Olisikohan hän jo nukkumassa? Hän
+näytti eilen hirmuisen väsyneeltä."
+
+Hän kolkutti vielä ja väänteli lukonkahvaa. Sitten hän kumartui
+katsomaan avaimenreijästä. Avain oli sisäpuolella, mutta hän saattoi
+kuitenkin nähdä, että makuuhuoneessakin oli valoa. Äkisti Janet oikasi
+vartensa suoraksi. Hänen poskensa ja huulensa vetäytyivät aivan
+valkoisiksi.
+
+"Mr Traill," hän sanoi ontosti, "ovi on lukittu sisäpuolelta ja
+huoneessa on valoa."
+
+Mies ei säikähtynyt. "Antakaahan, kun minä koetan ovea," hän sanoi.
+"Eihän sitä ole voitu lukita sisäpuolelta, ellei Sally ole siellä."
+
+Janet vetäytyi väristen syrjään, ja Traill rytyytti ovea. Sitten hänkin
+kumartui katsomaan avaimenreijästä.
+
+"Hyvä Jumala! Olette oikeassa!" hän sanoi ääni paksuna.
+
+Janetin katse harhaili miehen kasvoista oveen ja jälleen takaisin.
+Kun hän uudelleen huuteli Sallya nimeltä, hänen aistinsa terottuivat
+herkimmilleen, mutta hän ei kuullut heikointakaan äännähdystä seinän
+takaa. Täytyihän Sallyn olla siellä — hänen täytyi olla siellä! Miksikä
+hän sitten ei vastannut? Minkätähden ei?
+
+Traill harppasi huoneen toiseen päähän.
+
+"Mitä te nyt aiotte?" kysyi Janet. "Jotakin on tehtävä! Mitä te aiotte
+tehdä?"
+
+"Murran oven auki," vastasi Traill.
+
+Hän haki asetta tulipesän luota. Silmäili etsien ympäri huoneen.
+
+"Ottakaa tuoli! Ottakaa tuoli!" huusi Janet.
+
+Traill tarttui raskaan tuolin selkänojaan, kohotti tuolin ilmaan ja
+paiskasi sen ovea vastaan. Rämähti, ja puu kuului risahtelevan. Sitten
+oli jälleen hiljaista.
+
+Mies tarttui uudelleen tuoliin.
+
+"Odottakaa!" pyysi Janet. Hän huusi Sallyn nimen jälleen valittavasti.
+
+Ei kukaan vastannut.
+
+"Iskekää nyt!" huudahti Janet melkein mielettömänä.
+
+"Iskekää nyt!"
+
+Traill löi ovea tuolilla. Ja uudelleen, yhä hurjemmin.
+
+"Ovi murtuu," sanoi Janet.
+
+Mies nosti tuolin päänsä ylle ja viskasi sen jälleen oveen. Vuorauksen
+pieleen syntyi pitkä repeämä, joka ulottui ylhäältä alas asti. Kun
+Traill ponnisti olkaansa ovea vasten, myöti vuoraus sen verran, että
+repeämä laajeni pieneksi raoksi.
+
+"Tuokaa hiilihanko!" käski Traill.
+
+Janet juoksi totellen sitä hakemaan. Traill työnsi sen oven halkeamaan
+ja väänsi sen avulla rakoa suuremmaksi, kunnes hän sai kätensä
+mahtumaan sisään lukon kohdalta.
+
+"Varokaa kättänne," kehoitti Janet.
+
+Mies ei vastannut, — hän vain tunki kättään pitemmälle, ja puun
+sirut tunkeutuivat hänen ihoonsa, repien sen verille. Punaiset
+juovat alkoivat valua pitkin valkoiseksi maalattua oven vuorausta.
+Janet tarkasteli miehen kasvoja. Ne olivat harmaan kalpeat, ja hänen
+silmäteränsä olivat pelon laajentamat. Hengitys suhisi läähättävinä
+puuskahduksina hänen sieraimistaan, kun hän ponnisteli, tavoittaakseen
+avaimen.
+
+"Nyt se on kädessäni", hän kuiskasi. "Vääntäkää hiilihangolla tätä
+repeämää suuremmaksi, muuten minä en saa liikutetuksi kättäni?"
+
+Janet painoi peljästyksen enentämillä voimilla hiilihangon vartta,
+ja vihdoin hän kuuli avaimen vääntyvän lukossa. Hän rynnisti vielä
+kerran ruumiinsa kaikella painolla hangon vartta vastaan, ja Traill sai
+kiskaistuksi raadetun kätensä pois aukosta.
+
+He pidättivät kumpikin hengitystään, kun Traill tarttui lukon kahvaan
+ja aukaisi oven. He horjuivat pahoinvoinnista. Janet puolittain
+juoksi, puolittain kaatui sisälle huoneeseen. Traillin pitkät askeleet
+pysyttivät hänet tytön rinnalla.
+
+Sally oli sisällä. Hän makasi vuoteellaan riisuutumatta, jäsenet
+väkivaltaisesti koukistuneina. Tytön toinen käsivarsi peitti hänen
+kasvojaan, toisen hän oli ojentanut päänsä yläpuolelle, tarttuen
+sormillaan jäykästi pieluksen kulmaan.
+
+Janet kumartui parahtaen vuoteen ylle. Traill nosti hätäisesti
+lattialta hänen jaloistaan pienen pullon, luki sen nimilapun ja työnsi
+pullon kauhistuneena taskuunsa.
+
+"Poistakaa tytön käsivarsi hänen kasvoiltaan", hän kuiskasi. "Tyttö
+tukahuttaa itsensä.
+
+"Tukahuttaa!" Janet väänsi käsivarren syrjään. Sallyn kasvojen ilmeestä
+kuvastui pelkkää kärsimystä, — ikäänkuin hirmuinen rautakoura olisi
+tarttunut hänen kurkkuunsa ja pusertanut hänestä hengen viimeisenä,
+tuskaa täynnään huokuvana henkäyksenä. "Katsokaa! Tukahuttaa itsensä?
+Hän on kuollut!"
+
+Voihkaisten Traill pakottautui lähemmäksi. Hän kietoi käsivartensa
+Sallyn ruumiin ympärille. Hän nosti sen vuoteesta. Ruumis valahti hänen
+olkaansa vasten, ja tytön pää riippui velttona elottoman kaulan varassa.
+
+"Sally on kokenut pahoja päiviä", sanoi Janet käheästi, "mutta,
+Jumalani! nyt ne ovat ohitse!"
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76565 ***