As captured January 25, 2025

3 files changed, 12800 insertions, 6589 deletions

diff --git a/69884-0.txt b/69884-0.txt
index 1c01537..a5d20b3 100644
--- a/69884-0.txt
+++ b/69884-0.txt
@@ -1,6589 +1,6211 @@
-The Project Gutenberg eBook of Uittomiehiä ja kullankaivajia, by

-Stewart Edward White

-

-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions

-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms

-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at

-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you

-will have to check the laws of the country where you are located before

-using this eBook.

-

-Title: Uittomiehiä ja kullankaivajia

-

-Author: Stewart Edward White

-

-Translator: Paavo Kesäniemi

-

-Release Date: January 27, 2023 [eBook #69884]

-

-Language: Finnish

-

-Produced by: Tapio Riikonen

-

-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UITTOMIEHIÄ JA

-KULLANKAIVAJIA ***

-

-

-

-

-

-

-UITTOMIEHIÄ JA KULLANKAIVAJIA

-

-Kirj.

-

-Stewart Edward White

-

-

-Suomentanut

-

-P. K. [Paavo Kesäniemi]

-

-

-

-

-

-Jyväskylässä,

-K. J. Gummerus Oy,

-1927.

-

-

-

-

-SISÄLLYS:

-

-    I. Tukinuittaja.

-   II. Esimies.

-  III. Mittaaja.

-   IV. Uittopäällikkö.

-    V. Viides tie.

-   VI. Taivaan tuulen tuuditeltavana.

-  VII. Tyttö joka pettyi.

- VIII. Billyn keltanokka.

-   IX. Kaksi panosta.

-    X. Kilpajuoksu.

-   XI. Pelastava armo.

-  XII. Kullankaivaja.

- XIII. Tyttö punaisissa.

-

-

-

-

-I.

-

-TUKINUITTAJA.

-

-

-Ensi kerran tapasin hänet eräänä heinäkuun neljäntenä päivänä

-kahdeksankymmenluvun keskivaiheilla. Puutavarakaupungin sahajauhokadut

-ja korkeat lankkukäytävät olivat ääriään täynnä väkeä. Kaupungin

-vakinainen asujamisto saatteli kotikutoisiin sunnuntaikoreuksiin

-pukeutuneita vaimojaan ja mielitiettyjään. Tusinan verran

-vieraspaikkakuntalaisia, kuten minäkin, koetti pysytellä niin

-näkymättömissä kuin suinkin sievistelevien kaupunkilaisten tieltä.

-Mutta suurin osa kulkijoista oli metsistä palanneita tukkimiehiä. Minä

-istuin tuoliini painautuneena hotellini edustalla ja katselin heidän

-ohikulkuaan.

-

-Heidän paksuvillaiset paitansa, joitten yli leveät housunkannattimet

-olivat ristissä, heidän punaiset kaulahuivinsa, ruskeat nahkavyönsä,

-lyhyet, karkeavillaiset housunsa, jotka ikäänkuin katkesivat kesken

-polven alapuolelta ja vihdoin heidän tukevanaulaiset, paksuanturaiset

-kenkänsä antoivat kaikki leimansa tälle ammattikunnalle, mutta enin

-kiinnitti mieltäni kuitenkin heidän silmänsä, jotka vilkkuivat

-huolettomasti kallelleen nakattujen pyöreitten lakkien alta. Heidän

-silmänsä olivat erehdyttävän samanlaiset. Tietenkin niissä oli

-sinisiä ja tummia, ruskeita ja harmaita, mutta kaikki ne olivat yhtä

-avokatseiset ja ujostelemattomat. Joka silmäpari tähyili sinuun

-suoraan, omituinen kunnioituksen ja häikäilemättömyyden sekainen ilme

-katseessaan, ja poikkeuksetta välähteli joka silmäkulmassa kuiva

-huumori. Tietämättäni olin kai tarkannut tarpeettoman tiukasti erästä

-nauravaa silmäparia, sillä äkkiä ilmaantui eteeni sinisilmäinen olento,

-joka hieman pilkallisesti kysyä tokaisi:

-

-»Hei poikaseni, näytätpä yhtä innokkaalta kuin käärmeentappaja. Olenko

-ehkä kauan kaipaamasi ystävä?»

-

-Ääni vastasi täydelleen miehen asentoa. Se oli huoleton kuin lapsen.

-Hän seisoi siinä valmiina mihin tahansa. Jos haastoit riitaa, otti hän

-sen ilolla vastaan; jos tarvitsit apua, oli hän yhtä aulis tarjoamaan

-sitä sinulle.

-

-»Ehkäpä oletkin», vastasin minä, »jos osaat sanoa minne nuo ihmiset

-vaeltavat.»

-

-Hän työnsi lakkinsa takaraivolle ja sukaisi kädellään vaaleita,

-lyhyiksi leikattuja kiharoitaan.

-

-»Sorvauskilpailuun», selitti hän lyhyesti. »Lähde mukaan.»

-

-Minä lyöttäydyin hänen mukaansa ja yhdessä me sitten seurasimme

-muuta joukkoa joelle, jossa asetuimme kuin kaksi korppia rannalla

-kohoavalle hirsiläjälle, josta taas oli hyvä näköala puomintäyteisten

-tukkilauttojen väliselle avovedelle.

-

-»Tukinuitto on juuri lopussa», selitti uusi ystäväni. »Takajoukko tuli

-viime yönä alas. Neljäntenä päivänä on juhla. Tämä pikku kaupunki on

-aina mukana, kun pojat käyvät erottelemaan tukkeja.»

-

-Puoli tusinaa kekseillä varustettua miestä vieritti yhdeksäntuumaista

-valkopetäjätukkia avoveteen, johon se jäi kellumaan kolmen, neljän

-jalan päähän puomista.

-

-Äkkiä juoksi eräs mies puomia pitkin, hyppäsi kevyesti ilmaan ja

-tulla tupsahti poikkiteloin tukin toiseen päähän. Se painui nilkkoja

-myöten vesiryöppyyn toisen pään noustessa äkkiä ja koko tukki siirtyi

-sysäyksen voimasta keskelle avovettä. Ja mies, käsivarret ristissä

-rinnalla, polvet notkistuneina sorjaan sirkusratsastajan asentoon,

-seisoi liikkumattomana kuin kuvapatsas.

-

-Hyväksymishuuto seurasi hyppyä. »Se on Dickey Darrell», sanoi

-tiedoittajani. »Karjuva Dick. Katsopas häntä.»

-

-Tukilla seisova mies oli pienehkö, hänen hartiansa ja reitensä olivat

-sopusuhtaisesti kehittyneet, mutta käsivarret riippuivat pitkinä kuin

-apinalla. Enin pisti ehkä kuitenkin silmään punertavanruskea otsatukka,

-joka varjosti vaaleita kulmikkaita kasvoja ja kaksi punaruskeaa

-suunnikasta, jotka tekivät kulmakarvojen virkaa. Silmät olivat mustat

-ja selittämättömät kuin oravalla.

-

-Hetken seisoi hän suorana ja liikkumattomana kuin ainakin yleisön

-edessä esiintyjä. Sitten hän alkoi hiljaa pyörittää tukkia jalkojensa

-alla. Ylväs katse, rinnalla ristissä olevat käsivarret ja notkea

-keskiruumis eivät värähtäneet tuumaakaan. Ainoastaan jalat liikkuivat

-eteenpäin, ensin hitaasti, sitten yhä nopeammin, kunnes pyörivän tukin

-ympärillä roiski vesi korkeana, leveänä suihkuna. Sitten kuului äkkiä

-kaksi jysähdystä hänen iskiessään raskaat anturarautansa tukin kylkeen

-vastaliikkeeksi. Tukki taukosi silmänräpäyksessä pyörimästä. Se vapisi

-kuin juoksija, joka kesken parastaan pakotetaan pysähtymään.

-

-»Suurenmoista!» huudahdin minä.

-

-»Ei se vielä mitään!» vastasi toverini. »Kuka hyvänsä pystyy tukkia

-sorvaamaan. Katsohan nyt.»

-

-Karjuva Dick liikutteli käsiään ensi kertaa. Erikoisella

-varovaisuudella asetteli hän epävakaista alustaansa täydelliseen

-lepotilaan. Sitten hän heitti ilmavoltin.

-

-Siinä se oli. Ystävältäni pääsi hurja hyväksymishuudahdus, joka pian

-hukkui yleiseen kiljuntaan.

-

-Pitkä keksi sukelsi puomin suunnalla tukkia kohti, pureutui sen päähän

-ja veti sen lähemmä puomia. Eräs toinen mies hyppäsi Dickey Darrellin

-toveriksi. He seisoivat vastakkain, polvet notkistettuina ja valppaina.

-Äkkiä he aivan kuin yhteisestä sopimuksesta alkoivat pyörittää tukkia,

-vasemmalta oikealle. Siitä tuli huima kyyti. Kuten oravalla häkkärällä

-vilisivät heidän jalkansa. Hiljalleen selvisi, että Darrellin

-vastustaja ei pystynyt pysymään tukin selässä. Vähän kerrallaan luisui

-hän yhä alemmaksi tukin kylkeä, kunnes menetettyään vihdoin kokonaan

-jalansijan putosi valtavalla roiskahduksella selälleen jokeen.

-

-»Selväksi sorvattu», huomautti ystäväni.

-

-Yksi toisensa perästä käväisi puolisentusinaa tukinuittajaa

-ahdistamassa järkkymättömänä seisovaa Dickiä, mutta yhdelläkään

-heistä ei ollut kylliksi taitoa kestämään hänen tulista menoaan. Eräs

-seitsentoistavuotias poika näytti hetkisen pitävän puoliaan onnistuen

-ainakin pysyttelemään veden yläpuolella, vaikka Dick ilmeisesti sorvasi

-tukkia parhaimmalla taidollaan. Mutta kun tuo erinomainen asiantuntija

-vihdoin koko painollaan polkaisi pari kertaa vastakkaiseen suuntaan

-tukkia, niin lensi nuorukainen yhtä nopeasti päistikkaa veteen, kuin

-hän olisi lentänyt äksyn hevosen pään yli.

-

-Väkijoukko alkoi tulla levottomaksi ja odotti kärsimättömästi jotakin

-uutta vapaaehtoista nöyryyttämään Darrellia. Se vaati parhaan sorvaajan

-esille heti, ja alkoi lisääntyvällä itsepintaisuudella huutaa erästä

-nimeä.

-

-»Jimmy Powers!» kiljui joukko, »Jimmy Powers!»

-

-Ja silloin arvasin minä ystäväni ujostelevista kasvoista,

-jumalattomista vastalauseista ja hyvin tajuttavista kirouksista, että

-noilla huudoilla tarkoitettiin juuri häntä.

-

-Kymmenkunta lähellä olevaa miestä alkoi huutaa. »Täällä hän on. Tule

-pois Jimmy. Älä ole pelkuri. Nyle se peijakas ja pane nahka aidalle

-kuivamaan.»

-

-Jimmy, yhä kiroillen ja punastellen salli heidän vetää itsensä

-korokkeeltaan ja katosi väkijoukkoon. Hetkistä myöhemmin näin hänen

-päänsä ja hartiansa liikkuvan puomille päin ja sitten hän äkkiä astui

-varovasti vastustajansa eteen tukille.

-

-Nyt ei ollutkaan kysymys vain voimasta eikä myöskään lapsenleikistä.

-Molemmat miehet seisoivat vastakkain, tarkasti pitäen silmällä

-toisiaan, mutta liikkumattomina, polvet notkistettuina. Minusta he

-näyttivät painijoilta, jotka odottivat tilaisuutta käydä kiinni.

-Hitaasti pyörähteli tukki yhtäälle, sitten toisaalle. Se oli vain

-jonkinlainen kohtelias tervehdys. Äkkiä polkaisi Dick kolme kertaa

-nopeasti vasemmalta oikealle, ikäänkuin alkaakseen sorvauksen, sitten

-hyppäsi hän korkealle ilmaan ja tuli sitten poikittain tukille

-vastapuolella. Jimmy vastasi äkillisellä vastapolkaisulla ja piti

-paikkansa huolimatta Darrellin painosta.

-

-Ikäänkuin Darrellin uhkarohkea temppu olisi ollut merkki taistelun

-alkamisesta, kävivät molemmat miehet käsiksi leikkiin. Milloin

-pyöri tukki vasemmalle, milloin taas oikealle, toisinaan hypähti

-se yhtäälle, toisinaan toisaalle, mutta aina salaman nopeudella ja

-vaahdon räiskyessä ympärillä. Raudoitettujen anturain kopse tukin

-kylkeen soi kuin pyssyn laukaukset. En voinut erottaa eri hyökkäyksiä

-ja varo-asentoja, väistöjä ja vastahyökkäyksiä tässä eriskummallisessa

-kaksintaistelussa enkä myöskään osannut päättää kenen aloitteesta

-tukki kulloinkin pyörähti suuntaan tai toiseen. Mutta mielessäni

-väikkyy vieläkin kuva kahdesta miehestä, jotka miltei liikkumattomina

-vyötäisiään myöten, siitä alaspäin olivat melkein väräjävässä

-liikkeessä ja siten määräsivät tukin huiman pyörinnän.

-

-Väkijoukko oli innostunut ja puolueellinen — Jim Powersin hyväksi.

-Se aivan ulvoi kiihkosta. Sitten se menetti alkeellisimmatkin

-hienotunteisuuden käsitteet ja raivosi kuin vimmattu huomatessaan, että

-äkillinen loiskaus veteen tiesi heidän suosikkinsa häviötä samalla kuin

-voittamaton Darrell yhä tepasteli kelluvalla kilpakentällä sen vuoden

-sorvausmestarina.

-

-Minun täytyy tunnustaa että olin yhtä pahoillani asiasta kuin muutkin.

-Kapusin korokkeeltani ja raivasin tieni lemuavain tukkikasojen välitse

-välttääkseni tungosta ja noiduin kaikkia pikkujumalia heidän väärään

-suuntaan osuneesta puolueellisuudestaan. Tällöin satuin aivan Jim

-Powersin ääreen, joka istui vettä valuvana eräällä lankunpätkällä

-tutkiskellen paljasta jalkaansa.

-

-»Valitan surua», sanoin minä hänen takanaan. »Miten hän sen toimitti?»

-

-Jim käännähti ympäri ja saatoin nähdä hänen poikamaisen nauravien

-kasvojensa äkkiä muuttuvan julmiksi ja jäykiksi ja hänen silmäinsä

-tuiskivan tulta.

-

-»Oh, tekö se olettekin?» murisi hän tuskastuneena. »Näin hän sen teki.»

-

-Hän näytti minulle jalkaansa. Varpaitten juurien yli punoitti kaksi

-riviä pieniä pyöreitä jälkiä, joista tihkui verta. Minä seisoin

-kysymysmerkkinä.

-

-»Hän potkaisi minua!» selitti Jim Powers. »Polkaisi korkoraudallaan

-jalalleni! Astui jalalleni ja sai minut kompastumaan, senkin — — —»

-Jimmy Powers osasi kiroilemisen taidon.

-

-»Miksi et sinä potkaissut häntä?» sanoin minä.

-

-»Se ei kuulu minun tapoihini», mutisi hän, vetäen paksua villasukkaa

-jalkaansa.

-

-»No mutta», vastustelin minä, sappeni alkaessa kiehua. »Sehän oli

-häväistystä! Koko väkijoukko oli sinun puolellasi. Sinun ei olisi

-tarvinnut muuta kuin _sanoa_ jotakin — —»

-

-Hän keskeytti minut heti. »Ja käyttäytyä kuin narri — todellakin, Mike.

-Tässä iässä täytyy miehen jo tuntea Dickey Darrell tarpeeksi ja olen jo

-siksi suuri, että minun täytyy itse pitää huoli itsestäni.»

-

-Hän survasi jalkansa uittosaappaaseen ja otti minua käsipuolesta,

-ilmeisesti entisellään.

-

-»Ei, älä sure tukkaa päästäsi minun vuokseni, kyllä minä vielä selvitän

-välini Karjuvan Dickin kanssa.»

-

-Sinä yönä siirsin isäntäni neuvosta vaatekaappini ja matkakirstuni

-makuuhuoneeni oven eteen ja makasin valveilla kuunnellen kuinka

-kaupunki tuntui huojuvan perustuksillaan. Jokaisen erikoisen tuiman

-räjähdyksen kuuluessa luulin Jimmyn selvittelevän välejään Karjuvan

-Dickin kanssa.

-

-Seuraavana vuonna, mutta hieman aikaisemmin, kävin tuossa samaisessa

-puutavarakaupungissa. Huutavana vastakohtana edelliselle käynnilleni

-oli se seikka, että kadut nyt olivat aivan tyhjät.

-

-Hotellin isäntä tunsi minut, ja kun olin peseytynyt ja syönyt, lähestyi

-hän minua ja virkkoi:

-

-»Teillähän on koko päivä käytettävänänne, miksi ette ota hevosta ja

-lähde katsomaan suurta tukkiruuhkaa? Siellähän on jokainen, joka vain

-kynnelle kykenee.»

-

-Vastaukseksi tiedusteluuni, kertoi hän sitten: »Tukit ovat

-ruuhkautuneet tuolla ylempänä joen mutkassa ja pahasti ovatkin.

-Miehistö on ollut sen kimpussa jo toista viikkoa ja viime yönä kävi

-Darrell hakemassa lisää dynamiittia. Sitä kannattaa käydä katsomassa.

-Sen rintapuoli on lähemmä kolmekymmentä jalkaa korkea ja vesi on

-noussut kovasti joessa.

-

-»Darrell?» sanoin minä kuullessani nimen.

-

-»Niin. Hän on jälkijoukon esimies tänä vuonna. Ehkäpä teitä haluttaa

-käydä katsomassa sitä.»

-

-»Luulenpa vain», myöntelin minä.

-

-Kuljin hevosellani hitaasti pehmeähiekkaista tietä suunnattomien

-männynkantojen keskellä ja läpi keväisten kauniiden tammimetsien,

-kunnes vihdoin tulin aukeamalle, johon oli pystytetty kaksi suurta

-telttaa ja jossa näkyi valtavalla hirsitulella jättiläiskattila ja

-kuivausrakkineet toisen tulen ääressä. Lihava kokki, välttämättömässä

-lurppalierisessä huopalakissaan, kaksi paljaskäsivartista keittäjätärtä

-ja siinä seitsemänkymmenen korvissa oleva »kokkipoika» olivat ainoat

-näkyvissä olevat elävät olennot. Toinen keittäjättäristä suostui

-ottamaan huomaansa hevoseni ja minä lähdin painamaan idästäpäin

-kuuluvaa säännöllistä keksien ääntä kohti.

-

-Jouduin vihdoin eräälle parikymmentä jalkaa joen pinnasta olevalle

-tasaiselle paikalle. Puolentusinaa katsojaa oli siinä ennestään.

-Heidän joukostaan ei voinut olla huomaamatta erikoisesti erästä

-pitkää, laihahkoa, leveähartiaista nuorta miestä, joka oli puettu

-yksinkertaiseen, mutta hieman rypistyneeseen liikemiehen pukuun ja

-jonka voimakkaat, selväpiirteiset kasvot ja jäntevät kädet olivat

-vahvasti auringon paahtamat. Seuraavassa tuokiossa katsoin jo ruuhkaa.

-

-Sen etupuoli nousi, kuten isäntäni oli sanonut, noin kolmisenkymmentä

-jalkaa jyrkästi -vedenpinnasta kuin tuhatsarvinen hirviö. Sen takana

-painoivat sitä lukemattomat tukit, jotka olivat pakkautuneet näköjään

-selvittämättömäksi rykelmäksi, niin kauas kuin silmä kantoi. Eräs

-lähelläni seisova mies ilmoitti minulle, että sen pää oli noin kolmen

-peninkulman päässä. Sen alta pursusi vaahtoava joen vesi, jota ei

-mikään muu voima kuin tuollainen tukkien paljous olisi voinut vastustaa.

-

-Nelikymmenmiehinen joukko askarteli ruuhkan kimpussa. He puskivat

-keksinsä vastahakoisiin tukkeihin, vetivät ja työnsivät, väänsivät

-ja pyörittelivät yhden kerrallaan virtaan, joka ne vei mukanaan.

-Sitä he olivat tehneet jo kokonaisen viikon. Tähän saakka ei heidän

-ponnistuksensa olleet saaneet paljoakaan aikaan, mutta kerran

-pääsisivät he kärsivällisesti uurastaen käsiksi ruuhkan lukkoon.

-Silloin rykelmä sulaisi kuin sokeri veteen ja silloin oli kunkin

-pelottoman työskentelijän pelastauduttava kiireimmän kaupalla sortuvan

-ruuhkan alta kuivalle.

-

-Katseeni liukui miehestä mieheen ja pysähtyi viimein Dickey Darrelliin.

-Hän seisoi pystyyn nousseen tukin kaltevassa päässä, josta hän

-saattoi seurata koko näytelmää. Hänen pienet kolmikulmaiset kasvonsa

-suorakaiteen muotoisine kulmakarvoineen olivat työn jännityksestä

-kalpeat, ja hänen pikisilmänsä näyttivät leimuavan sellaisella

-rajulla voimalla, että ne saivat niitten katseen kohtaaman miehen

-hypähtämään kuin häntä olisi kuumalla hiilihangolla kolhaistu. Sitten

-viime käyntini olin kuullut Dickey Darrellista enemmänkin ja iloitsin

-saadessani tilaisuuden nähdä Morrison Daly’n parhaan uittajan työn

-touhussa.

-

-Ruuhka näytti olevan aivan hajoamaisillaan. Puolen tunnin jännittävän

-odotuksen perästä näytti se yhä olevan hajoamaisillaan, jotenka

-istuuduin erään kannon päähän. Silloin vasta ensi kerran huomasin erään

-toisenkin tuttavan, joka käytteli keksiään aivan esimiehen korkean

-persoonan lähettyvillä.

-

-»Hei», sanoin itsekseni, »sepä somaa. Olisipa hauska tietää joko Jim

-Powers on maksanut velkansa. Ja jos niin on, kuinka hän työskentelee

-niin lähellä Karjuvaa Dickiä ja niin hyväntuulisena!»

-

-Puolen päivän aikaan tulivat miehet rannalle päivälliselle. Painoin

-neljännesdollarin kokin yksityistaskuun ja sain vatsani täyteen

-minäkin. Aterian jälkeen lähentelin viimevuotista tuttavaani.

-

-»Hei, Powers», tervehdin häntä. »Arvaan, ettet tunne minua enää!»

-

-»Varmasti», vastasi hän sydämellisesti. »Mutta olet täällä hieman liian

-aikaiseen tänä vuonna!»

-

-»Eikö mitä, tämä on parempaa nähtävää kuin sorvauskilpailut.»

-

-Tarjosin hänelle sikarin, jonka hän heti vaihtoi maissipiippuunsa.

-Istuuduimme erään puun juurelle.

-

-»Mahtaa olla komea näky, kun ruuhka hajoo», sanoin minä.

-

-»No siitä saat olla varma», vastasi hän. »Mutta se on kerrassaan

-kiusankappale. Vanhalla Jim Shearerillakin olisi tämän kanssa täysi työ

-päästäkseen selville missä sen lukkohirret sijaitsevat. Olemme saaneet

-sen liikkeelle jo kolme kertaa, mutta se on aina uudelleen mennyt

-lukkoon. Näyttää siltä kuin se voisi hajota millä hetkellä tahansa.»

-

-Me keskustelimme monenlaisista asioista. Vihdoin rohkenin käydä

-pääasiaan.

-

-»Huomaan, että vanha ystäväsi Darrell on esimiehenä täällä.»

-

-»Niin on», vastasi Jimmy Powers kuivakiskoisesti.

-

-»Asiasta toiseen. Joko ne viimekesäiset kalavelat on sovittu Darrellin

-kanssa?»

-

-»Ei» vastasi Jimmy Powers. Sitten hän hetken perästä lisäsi: »Ei vielä.»

-

-Vilkaisin häneen ja näin että hänen leukansa sai saman ilmeen, joka

-minua viime kesänä oli miltei säikähdyttänyt. Sitten, nähdessään minun

-kasvoni, sai hän taas entisen poikamaisen ilmeensä.

-

-»Poikaseni», sanoi hän, nousten jaloilleen, »nuo piikkien arvet

-tuntuvat vieläkin jalassani. Ja panehan visusti mieleesi yksi asia:

-Dickey Darrell saa sen vielä maksaa.» Hänen kasvonsa tummenivat

-äkillisestä vihanpuuskasta. Se mitä hän sitten sanoi, ei ollut paljasta

-manailua. Se oli todellista kiroamista ja siinä ilmeni sammumaton viha.

-

-Kolmen tienoissa iltapäivällä toteutui Jimmyn ennustus. Ilman

-vähintäkään varoitusta ruuhka alkoi purkautua. Tavallisesti

-erinäiset edelläkäyvät rasahdukset, pienet eteen- tai taaksepäin

-käyvät liikahdukset, vavahtelut ja tukkien aiheuttamat narahdukset

-tiedoittavat miehille vaaran lähestymisen. Mutta tämä ruuhka, yhtä

-selittämättömän itsepintaisesti kuin se oli vastustanut kaikkia

-hajoittamistoimenpiteitä, yhtä selittämättömän pikaisesti se alkoi

-purkautua. Ensimmäiset tukkirivit syöksyivät suinpäin jokeen kohottaen

-ilmoille samanlaisen vesipatsaan kuin vedenalainen dynamiittiräjähdys.

-Niitten takana olevat tukkimassat ryntäsivät sokeasti perässä, nousten

-pystyyn ja syösten kumoon, heittäytyen sinne ja tänne, välistä

-poukahtaen korkealle ilmaankin valtavien voimien pakottamina, jotka

-näyttivät ryhtyneen jonkinlaiseen jättiläiskisailuun.

-

-Tukinuittajat pääsivät kuiville huolimatta yllätyksestä. He pitivät

-keksejään poikittain edessään tasapainon säilyttämiseksi ja

-puikkelehtivat rannalle tyynesti ja hätäilemättä aivan kuin he olisivat

-punninneet jokaista askeltaan eteen sattuvan tapauksen varalta. He

-tunsivat kaikkien tilaisuudessa vaikuttavien voimien yhteissummat yhtä

-tarkkaan kuin biljaardin pelaaja vaistomaisesti laskee kulmat pallonsa

-ja maaliin sattuman välillä. Sen mukaan välttivät he purkauksen

-keskustaa, pysähtyivät siinä, missä tukkien liikekin hetkeksi oli

-tauonnut, juoksivat liikkuvia tukkeja ja astuivat niitä pitkin, jotka

-eivät vielä olleet lähteneet virran mukana ja pääsivät sillä keinoin

-rantaan.

-

-Ruuhka itse alkoi purkautumisensa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan,

-mutta ikäänkuin koottuaan voimiaan satasen jalkaa, se pysähtyi äkkiä.

-Purkautumisesta tulikin »keskonen».

-

-Meillä oli nyt kaikilla tilaisuus huomata kaksi seikkaa. Ensiksikään ei

-koko ruuhka ollut liikkunut kuten alussa otaksuimme, vaan ainoastaan

-osa siitä, vain parinkymmenen kyynärän pituudelta. Tällöin oli

-liikkeelle lähteneen ja koko muun ruuhkan väliin jäänyt noin sadan

-jalan pituinen avovesi, jossa uiskenteli joukko tukkeja. Toinen

-tosiasia oli se, että Dickey Darrell oli pudonnut tuohon avoveteen ja

-ponnisteli parhaillaan erästä uiskentelevaa tukkia kohti. Niin paljon

-olimme selvästi huomanneet. Silloin murtui äkkiä toinenkin ruuhkan osa

-ja alkoi purkautua. Karjuva Dick oli joutunut kahden jättiläismäisen

-myllynkiven väliin, jotka olivat jauhamaisillaan hänet näkymättömiin.

-

-Muuan toimekas olento heittäytyi ensimmäisen ruuhkan osan peräpuolelta

-virtaan, ui tarmokkain ottein kelluvien tukkien yli, tarttui Darrellia

-takin kauluksesta ja alkoi kuormineen tarpoa aivan murtuvan ruuhkan

-editse rantaa kohti.

-

-Harvoinpa lienee nähty uljaampaa pelastamista. Tukit vierivät,

-putoilivat ja sukeltelivat raskaasti kuormattua miestä vastaan. Hän

-kiipesi kuin polkumyllyä, jonka nopeus alati kasvoi. Ja kun hän vihdoin

-pääsi perille, oli entinen avovesi niin täynnä tukkeja, ettei keksikään

-olisi niiden väliin mahtunut.

-

-Tukkimiesten tapoihin ei kuulu mielenosoitukset olkoot ne laatuaan

-mitä hyvänsä, mutta tässä oli lisäksi työpaikka, joka vaati kaikkien

-huomion. Pysähtymättä hengittämään tai onnittelemaan kävivät he käsiksi

-hetken vaatimiin toimiin. Koko ruuhka oli vihdoinkin liikkeellä. Jimmy

-Powers haki rannalta uuden keksin. Karjuva Dick syöksyi kuin pieni

-paholainen työhön. Neljäkymmentä miestä oli useassa paikassa ruuhkan

-kimpussa, auttaen sitä hajoamaan vetämällä syrjään tukkeja, jotka

-uhkasivat uudelleen muodostaa lukon ja johdattamalla kuin kääpiöt

-jättiläisvoimia vaikuttavimpaan suuntaan. Mylvien kuin villi karja

-liukuivat tukit ohi alussa hitaasti, mutta sitten junan nopeudella

-patoutumisesta vapautuneen veden mukana. Miehiä oli kaikkialla, joka

-tapauksen varalta, aivankuin lehmäpaimenia pakokauhuisen karjan

-ympärillä. Ja niin katosivat tukit toisensa perästä alempana olevan

-mutkan taa juhlallisina, silloin tällöin vain ontosti kumahdellen

-toistensa kylkiin, tukinuittajien vetäessä suuren puomin entiselle

-paikalleen. Puolisen tusinaa heitä jäi seisomaan kekseihinsä nojaten

-katselemaan työnsä tulosta.

-

-Katselijoista lähti yksi toisensa jälkeen pois. Vihdoin ei ollut muita

-jäljellä kuin minä ja tuo auringon paahtama nuori mies. Hän istui

-kannon nenässä omituinen tyhjä ilme silmissään. En häirinnyt häntä

-tuumissaan.

-

-Aurinko laski. Viileä iltatuuli imeytyi virtaa ylös. Keittopaikalla

-alkoi suuri nuotio räiskyä kuivausrakkineen luona. Hämärässä astuskeli

-miehiä joen alajuoksulta tulevaa tietä.

-

-Auringon paahtama nuori mies nousi ja lähti heitä vastaan. Näin hänen

-palaavan innokkaasti keskustellen Jimmy Powersin kanssa. Ennenkuin he

-tulivat kohdalleni oli hän jo kääntynyt mennäkseen pois.

-

-Jimmy Powers jäi pitkäksi aikaa katsomaan hänen jälkeensä, senkin

-perästä kun hän oli kadonnut näkyvistä ja vielä senkin jälkeen kun

-hänen rattaittensa ääni oli tauonnut kuulumasta. Kun tulin hänen

-luokseen, käänsi hän kasvonsa minuun päin ja niistä oli kadonnut

-jäljettömiin entinen huoleton ja itseensä luottava tukkilaisilme.

-Hänen silmänsä olivat seljällään, miltei peljästyneet ihmetyksestä ja

-ihailusta.

-

-»Tiedätkö kuka tuo oli?» kysyi hän minulta tuskin kuuluvalla äänellä.

-»Se oli Thorpe, Harry Thorpe. Ja tiedätkö mitä hän minulle juuri

-sanoi, _minulle_. Hän sanoi, että hän halusi saada minut ensi talvena

-työkuntaansa N:o 1:teen, Thorpen n:o yhteen. Ja hän sanoi minulle, että

-minä olin ensimmäinen mies, jonka hän oli pestannut suoraan n:o yhteen.»

-

-Hänen äänensä kuulosti miltei nyyhkytykseltä. Olin kuullut miehestä

-ja hänen menettelytavoistaan. Tiesin, että hän tavallisesti täydensi

-parhaan työkuntansa muista työkunnista, jotenka hän kuten Jimmy

-sanoi »ei koskaan pestannut suoraan n:o yhteen.» Olin kuullut hänen

-maineestaan sekä hänen omilta että muitten tukkimiehiltä, mutta vasta

-ensi kerran jouduin suoranaiseen kosketukseen hänen vaikutusvaltansa

-kanssa. Se teki minuun sitäkin suuremman vaikutuksen kun olin

-tutustunut Jimmy Powersiin ja hänen kaltaisiinsa.

-

-»Sinä ansaitsetkin sen», sanoin minä, »vallan erinomaisesti. En aio

-nimittää sinua miksikään sankariksi, sillä se ällöttäisi sinua. Sen,

-minkä teit tänä iltana osoitti, että sinussa on miestä. Se oli urhea

-teko. Mutta se oli sitäkin suurenmoisempi senvuoksi, että pelastit

-vihamiehesi hengen, että unohdit kaiken muun ja annoit inhimillisyyden

-voittaa, kun vaara — —»

-

-Minun täytyi lopettaa, sillä Jimmy katsoi minuun taas tuo entinen

-ivallinen hymy huulillaan.

-

-»Jos sinä aiot ripustaa Betlehemin tähtiä joulukuuseeni, niin lopeta

-ajoissa», sanoi hän. »En minä pelastanut tuota vietävää minkään

-kristillisen hentomielisyyden puuskassa, älä luulekaan. Tietysti

-pelastin hänet vain sorvausottelua varten ensi heinäkuun neljäntenä.»

-

-

-

-

-II.

-

-ESIMIES.

-

-

-Mies on yksi asia. Mies ja hänen työnsä on toinen asia, kokonaan

-toinen. Sen voit havaita missä hyvänsä, mutta tukkimetsässä parhaiten

-kaikista.

-

-Varsinkin pitää se paikkansa kämppäkunnan pomoon, esimieheen nähden.

-Ja liike, joka tuntee tehtävänsä, tietää tämän hyvin eikä senvuoksi

-koskaan ota huomioon ainoastaan sitä puolta miehessä, joka näkyy

-kaupungissa oleskelusta. Olipa hän juoppo tai raitis, esiintyipä mies

-pelkurina tai rohkeana, voimakkaana tai heikkona — kaikki tämä on

-yhdentekevää puutavaramiehelle. Metsissä hänen kuntonsa vasta tulee

-näkyviin.

-

-Vaikka tuollainen mies on erinomaisen aikaansaapa ja luotettu

-omassa työpiirissään, saattaa hän olla mitä huonoimmassa maineessa

-ulkopuolella sitä. Yksinomaan hänen pystyväisyytensä työpaikalla

-kohottaa hänet _n:teen_ potenssiin, siinä hän omistaa sen

-itsenäisyyden, joka muodossa tai toisessa on välttämätön miehelle,

-joka käy jostakin. Hänen kyvyssään päättää onnistua on juuri

-se itseluottamus, joka on välttämätön ja joka myös tekee hänet

-vastustamattomaksi. Hyvä esimies ei kaihda mitään, mikä vain voi

-edistää hänen tehtäväänsä.

-

-Enimmät ihmiset pohjoisessa käsittävät tämän kaksinaisuuden, mutta

-joskus sattuu, että joku joko tyhmyydestä tai kokemattomuudesta tai

-myöskin huomiokyvyn puutteesta erehtyy pitämään miehen metsä-mainetta

-ja kaupunki-mainetta samana. Jos häh toimii tämän erheellisen luulonsa

-mukaan, joutuu hän varmasti ikävyyksiin. Ottakaamme esimerkiksi se

-tapaus, joka koskee Silver Jackia ja Morrison & Dalyn kiertävää

-esimiestä. Silver Jack kuvitteli, että hänen ensi kohtauksensa Richard

-Darrellin kanssa Bay Cityssä tiesi samanlaista tulosta toisen kerran

-tavatessaan hänet kämppä n:o 30:n työmailla. Hänen erehdyksensä tuli

-kalliiksi, mutta kuka tahansa olisi voinut sanoa sen hänelle etukäteen.

-Käsittääksemme asian täytyy meidän ensin tuntea Richard Darrell.

-

-Hän oli noin viisi kyynärää ja kuusi tuumaa pitkä, hoikkarakenteinen

-mies, mutta hänellä oli leveät, riippuvat hartiat. Hänen kasvonsa

-olivat täydelleen kolmiomaiset. Ne alkoivat punaisenruskeasta

-takkutukasta ja päättyivät suippoon leukaan. Kulmakarvat olivat kuin

-nelikulmiot, joitten alla voimakas kyömynenä kahden tummanruskean

-oravansilmän välissä törrötti. Käydessään piti hän loivia hartioitaan

-hieman eteenpäin kumarassa ja se puolestaan voimakkaasti tehosti sitä

-vaikutusta, jonka hänen kiihkeästä, hermostuneesta olemuksestaan sai.

-Tapa pitää kätensä puoleksi avoimina, kämmenet taaksepäin antoi hänelle

-omituisen uhkaavan, taisteluvalmiin ulkonäön. Kuten sanottu oli hänen

-nimensä Richard Darrell, mutta ihmiset sanoivat häntä Karjuvaksi

-Dickiksi.

-

-Noin viisitoista vuotta oli hän ollut metsäpäällysmiehenä Morrison

-& Dalylla, Beeson Laken piirin suurella puutavaraliikkeellä. Hän

-oli siinä kolmenkymmenenviiden korvilla, vaikkei hän niin vanhalta

-näyttänyt.

-

-Hänen liikkeensä piti häntä korvaamattomana siitäkin huolimatta,

-että oli vaikea hänen maineensa vuoksi saada miehiä työhön hänen

-kämppäkuntaansa. Hänellä oli vain tukkilaisen arvonimi, mutta tuolla

-pienellä miehellä oli keinonsa, joilla hän sai tukit liikkeelle.

-Ei ollut ketään hänen veroistaan siinä suhteessa. Kerran kolmessa

-kuukaudessa saattoi hän äkkiä ilmestyä Beeson Lakelle, jossa hän

-väsymyksestä nääntyneenä heittäytyi yhtiön vartavasten hänelle

-hankkimaan rautasänkyyn.

-

-Tim Brady, paikan hoitaja toi hänelle määräajoilla ruokaa. Neljä päivää

-sen jälkeen katosi hän taas yhtä äkkiä metsään, varustettuna uudelleen

-sillä välttämättömällä, tavattomalla tarmolla, joka kykeni pitämään

-häntä jalkeilla neljätoista tuntia vuorokaudessa aina seuraavaan

-väsähtämiseen saakka. Kun hän loi katseensa johonkin, näytti siltä kuin

-hän hermoillansa olisi saanut siirretyksi tahtonsa toiseen muuttamalla

-sen pakottavaksi fyysilliseksi voimaksi.

-

-Richard Darrell lopetti tavallisesti hakkuunsa kuukautta aikaisemmin

-kuin kukaan muu. Sitten hän nosti palkkansa Beeson Lakella, astui

-Bay Cityyn vievään junaan ja alkoi pitää lystiä. Whisky oli siinä

-päätekijänä. Hänen erinomaisen herkkähermoiseen olemukseensa vaikutti

-se kuin myrkky. Se pani hänet tekemään kaiken maailman hullutuksia.

-Tuhlattuaan kaikki rahansa lähti hän jokea ylöspäin uittopaikalle

-vapisevana ja silmät kuopalla. Neljässäkolmatta tunnissa oli hän taas

-entisellään hallitsevana, uhkaavana ja käskevänä ja yhtä tuimina

-tuikkivat hänen mustat oravan silmänsä kun hän tyynenä pysytteli

-tasapainossa uhkaavan ruuhkan alla uivan tukin päällä.

-

-Silver Jack taasen ei ollut vähääkään hermostunut. Päinvastoin oli

-hän pitkä ja voimakas, kuparinkarvaisine hipiöineen ja vaaleine

-pellavatukkineen, kulmakarvoineen ja viiksineen. Viimemainittu seikka

-hänelle nimenkin oli aiheuttanut. Hän ei peljännyt koskaan ja luotti

-aina itseensä voima-asioissa, mutta sielullisesti oli hän huomiokykyä

-vailla ja typerä.

-

-Aikaisemmin oli hän ollut sahuri, mutta ryhtyi myöhemmin kapakan

-pitäjäksi Muskegonissa.

-

-Yleensä oli hän varsin hyväntahtoinen olio, mutta pöyhkeili ja

-kehuskeli mielellään ja oli erinomaisen paha kun hänen vihansa

-nousi. Hänen ensimmäinen raskas työnsä käydessään Bay-Cityssä, oli

-luonnollisesti vierailu kapakoissa. Eräässä niistä tapasi hän Richard

-Darrellin. Viimemainittu huvitteli heittelemällä meluisasti viinilaseja

-erääseen olutilmoitukseen, mutta kun hän aina runsaalla kädellä maksoi

-lasit, ei kenenkään mieleen johtunut häiritä hänen ilonpitoaan.

-

-»Kukas tuo puskija on», tiedusteli Silver Jack eräältä uunin luona

-seisovalta.

-

-»Se on Karjuva Dick Darrell, M. & D:n kiertävä pomo», vastasi puhuteltu.

-

-Silver Jack rypisteli pellavaisia kulmakarvojaan.

-

-»Karjuva Dick, vai niin? Karjuva Dick? Hyvä nimi huonolle miehelle.

-Otaksuttavasti luulee hän olevansa erikoista verta, vai mitä?»

-

-»Enpä usko. Kyllä se mies on nimensä arvoinen.»

-

-»Vai niin», virkkoi Silver Jack, taivuttaen voimakasta selkäänsä

-kaareksi. »En minäkään juuri mikään ole, mutta minä en pidä

-räyhäämisestä — varsinkaan en _karjumisesta_.

-

-Niin sanoen meni hän huoneen poikki suoraan esimiestä kohti.

-

-»Minun nimeni on Silver Jack», sanoi hän. »Tulen Muskegonista päin,

-enkä pidä räyhäämisestä. Lopeta se!»

-

-»Hyvä», sanoi Dick.

-

-Toinen hämmästyi. Toinnuttuaan jatkoi hän sitten mahtailuaan.

-

-»Sanovat, että sinä olet jokin vanha kukko tällä kulmakunnalla. Voi

-olla että olet ollut. Mutta nyt olen minäkin täällä. Huomaa se. Nyt

-olen minä täällä pomona.»

-

-Dick hymyili ystävällisesti.

-

-»Hyvä on», vastasi hän vain.

-

-Silver Jack ällistyi aivan sanattomaksi toisen jatkuvasta

-alistumisesta. Mutta hän tahtoi saada tapella.

-

-»Sinä olet hölynpöly!» sanoi hän loukkaavasti.

-

-»Ah, lopeta jo», vastasi Dick vastenmielisen näköisenä.

-

-»Mitä tämä merkitsee», huusi tulokas, uhkaavana raivoten pienen miehen

-yllä.

-

-Silloin rupesi Dick Darrell hänen hämmästyksekseen rukoilemaan.

-

-»Älä lyö minua», pyysi hän. »En ole tehnyt sinulle mitään. Anna minun

-olla rauhassa. Älkää antako hänen lyödä minua», pyysi hän ruikuttaen

-ravintolan pitäjää avukseen. »Minä en tahdo tulla lyödyksi. Estäkää

-häntä. Anna minun olla!»

-

-Silver Jack otti häntä kauluksesta ja kyyditsi hänet pikaisesti ovelle.

-Esimies pani kynsin hampain vastaan kuin koulupoika koulumestarin

-käsissä, rukoillen, valittaen ja pyytäen apua ravintolanpitäjältä

-ja muilta läsnäolijoilta. Kun hän vihdoin tarmokkaan potkaisun

-lennättämättä istui rapakossa, itki hän hermostuneena raivosta.

-

-»Karjuva Dick! Roskaa!» sanoi Silver Jack. »Tuollaisen otuksen asettaa

-kuka tahansa. Jos tuo mies on teidän puolen pääkukko, niin olette

-kaikki akkoja.»

-

-Toiset miehet hymähtivät vain niinkuin se tekee, joka tietää jotakin.

-Sattumalta sai Silver Jack myöhemmin samana iltana hirvittävän

-selkäsaunan Big Danilta tuosta akkanimityksestä.

-

-Richard Darrell meni vähän aikaa tämän jälkeen miehineen metsiin ja

-alkoi taas peloittavan taistelunsa erämaata vastaan.

-

-Silver Jack ja Big Dan ryhtyivät pitämään yhdessä kapakkaa Beeson

-Lakessa ja alkoivat kerätä itselleen tuottavia asiakkaita.

-

-Talvi oli kaikille vaikea. Syvä lumi viivytti töitä. Tavantakaa

-sattuvat myrskyt tekivät suurta kärsivällisyyttä kysyvän työn

-usein mitättömäksi. Kun tukkitiet olivat tehdyt valmiiksi, eivät

-ne päässeetkään jäätymään niille tuiskunneen paksun lumivaipan

-vuoksi. Darrell tuli kuitenkin salaperäisine keinoineen kutakuinkin

-toimeen. Kaikkialla pakottivat hänen mustat oravansilmänsä miehet

-jättiläismäisiin ponnistuksiin. Ohuen jääpeitteen päällä vedätti hän

-ensin muutamia tuhansia jalkoja puutavaraa joen rantaan. Tien alusta

-kesti. Vähitellen se koveni ja vahvistui. Kuormien koko kasvoi ja

-vihdoin Billy O’Brien ajoi voitoniloisena rullatielle.

-

-»Siinä on teille emäkuorma!» huudahti hän. »Ota tarkkaan kaikki mitä

-siinä on, Jimmy.»

-

-Jimmy Hall, mittaaja, asetti taipuvan mittapuunsa joka tukin tyveen.

-Miehet kokoontuivat katsomaan suurinta kuormaa minkä he olivat nähneet.

-

-»Kolmekymmentätuhatta kaksisataaneljäkymmentä», ilmoitti mittaaja

-vihdoin.

-

-»Hurraa! huusi Billy O'Brien, se voittaa Rulla Charleyn kahdella

-tuhannella jalalla!»

-

-Miehet onnittelivat häntä sen johdosta, että hän oli voittanut toisen

-ajajan kuorman teossa. Äkkiä oli Darrell heidän joukossaan kiivaana

-ja uhkaavana, työntäen hermostuneen olentonsa ja raskaat hartiansa

-joka paikkaan miesjoukossa ja käski heidät työhönsä, jota he täten

-laiminlöivät. Kun hän taas oli kääntänyt selkänsä heille, murisivat

-he hänelle raivokkaina uhaten olla tottelematta tai jättävänsä

-työpaikkansa. Muutamat heistä lähtivätkin, mutta kukaan ei ollut

-tottelematta.

-

-Nyt alkoi suuria kuormia tulla tulemalla ja rullatiet täyttyivät reistä

-heitetyillä tukeilla. Miehiä ei ollut kylliksi, jotta he olisivat

-ennättäneet vierittää niitä joelle tai koota niitä siellä kasoihin.

-Kankimiehet tulivat toivottomiksi. Mitäpä auttoi rehkiminen. Yhtähyvin

-saattoivat he tehdä työtä hiljalleenkin. He tekivät työtä hiljalleen.

-Seurauksena oli, että ajajat saivat odottaa tunnin, jopa kaksikin

-ennenkuin saivat rekensä tyhjiksi. He viipyivät siten työssä vielä

-pimeän tultuakin ja heidän täytyi sitten nälässä ja pakkasessa löytää

-tiensä kotiin.

-

-Dick Darrell, kaikkien kämppäkuntien kiertävä pomo, teki voitavansa.

-Hän lähetti sanan toisensa jälkeen Beeson Lakelle pyytäen lisää väkeä.

-Jos rullatiet saataisiin lopullisesti selviksi, niin se helpottaisi

-työtä pitkin koko linjaa. Silloin olisivat miehet taas tyytyväisiä.

-Apua luvattiin, mutta se viipyi. Kaikki oli hiuskarvan varassa. Joka

-hetki odotti Darrell, että miehet, epätoivoisina liiasta ponnistuksesta

-alkaisivat lakkoilla, pyytäisivät palkkansa ja lähtisivät tiehensä,

-jättäen työn puolinaisena metsään. Sellaista onnettomuutta ei saanut

-tapahtua. Darrell teki itse työtä kuin paholainen pimeään saakka

-ja sitten toisten miesten levätessä saattoi hän pyyhältää kämpältä

-toiselle, numero 28:aan tai 40:een neuvottelemaan Morganin tai Scotty

-Parsonin kanssa myöhään yöhön. Hänen kolmiomaisilla kasvoillaan

-alkoi näkyä väsymyksen merkkejä valkoisina juovina, mutta hänen

-mustat oravansilmänsä ja kiivaat liikkeensä kertoivat, että hänen

-päättäväisyytensä ei aikonut alistua luonnon vaatimuksiin.

-

-Nyt määräsi kohtalo, että Silver Jack sattui valitsemaan juuri tämän

-hetken kauppansa edistämiseksi. Hänelle oli, omalla tavallaan, juuri

-yhtä tärkeää saada miehet metsästä luokseen kuin Darrellille pidättää

-heidät metsässä. Beeson Lake oli tähän vuodenaikaan hyvin ikävä.

-Ainoastaan jokunen tyhjäntoimittaja, jolla ei ollut edes rahaakaan,

-kaunisti kapakan seinävieruksia. Toiselta puolen oli Morrison & Dalyn

-neljässä kämppäkunnassa kolmesataa miestä, joita hän neljän kuukauden

-palkkoineen odotti luokseen. Tavallisissa oloissa heitä ei vielä

-kuuteenkymmeneen päivään voinut odottaa tuleviksi, mutta Silver Jack

-ja Big Dan tiesivät varsin hyvin, että ei tarvittu muuta kuin viittaus

-tai pieni viettely nostattamaan levottomuutta miehistössä. Pohjoisten

-seutujen kapakanpitäjäin alkeisiin kuuluu se tieto, että ryyppy tai

-pari whiskyä saa pitkäaikaisen, yksitoikkoisen työn uuvuttamat miehet

-menettämään kärsivällisyytensä rippeetkin.

-

-Silver Jack päätti tehdä kiertomatkan kämppäkunnissa varmana siitä,

-että parin whiskylekkerin sijoitus toisi hänelle ainakin neljä-

-viisikymmentä metsään kyllästynyttä miestä.

-

-Niinpä hän puki ylleen monet vaatteet ja painui erämaahan reessään

-kolme lekkeriä ja vähän sikaareja laatikoissa. Hän aavisti rettelöitä.

-Ehkäpä hänen täytyisi piileksiä metsissä, odottaen sopivaa tilaisuutta

-tarjotakseen miehille lientään.

-

-Mutta onni suosi häntä. Numero 28:lla onnistui hänen huomaamatta

-hiipiä miesten kämppään. Kun Morgan, kämppäkunnan pomo, huomasi hänen

-läsnäolonsa, oli teko jo tehty. Joka mies poltti sikaaria, jokainen

-oli onnellisessa tiedossa siitä, että hänellä oli lämmittävä ryyppy

-vatsassa ja jokainen oli varmasti vakuutettu siitä, että Silver Jack

-oli paras mies maailmassa. Morgan ei voinut tehdä mitään. Yritys

-heittää Silver Jack ulos, kehoituskin lähtemään olisi aiheuttanut

-koko miehistön menettämisen. Miehet, joitten päässä tuntui hauskojen

-juominkien esimaku, olisivat loukkaantuneina puolustaneet uutta

-ystäväänsä viimeiseen saakka.

-

-Morgan palasi synkällä mielellä konttoriinsa. Siellä hän sitten

-seuraavana päivänä maksoi palkan kuudelle miehelle, jotka olivat

-päättäneet lähteä pois. Hän aprikoi miten rullateiden mahtoi käydä.

-

-Silver Jack otti hyvän toveruuden ylläpitämiseksi yhden lakkolaisista

-rekeensä. Hän oli hyvillään menestyksestään ja aikoi nyt koetella

-numero 30:a, Darrellin kämppäkuntaa.

-

-Morganiin nähden oli hän ollut hieman levoton, sillä hän ei ollut

-aikaisemmin tavannut miestä, mutta Darrellin luuli hän tuntevansa.

-Bay-Cityssä sattunut tapaus oli saanut hänet halveksimaan esimiestä ja

-siinä juuri hän erehtyi.

-

-Oli hyvin kylmä. Lumi ulottui hevosten vatsaan saakka, joten Silver

-Jackin täytyi ajaa käyden. Silloin tällöin täytyi toisen heistä nousta

-lämmittelemään lyömällä käsivarsiaan ympärilleen. Puolenpäivän aikaan

-söivät he voileipiään, jotka pakkanen oli jäätänyt kivenkoviksi. Heidän

-allaan jurisivat reen anturat äänekkäästi. He näkivät hirven, suden

-ja metsäkanan jälkiä ja tapasivat muutaman närhen ja tikan, mutta

-muuten näytti metsä tyhjältä. Puoli kolmen ajoissa olivat he kulkeneet

-yhdeksän mailia ja aurinko alkoi painua mailleen.

-

-Silver Jack puhutteli jo vihaisesti ponnistelevia hevosiaan. Hänen

-toverinsa oli painunut tylsän äänettömäksi.

-

-He eivät tienneet, että metsän uumenista eräs mies kiiruhti

-keskeyttämään heidän matkaansa, eräs mies, joka kiiruhti käymään

-käsiksi tähän uuteen harmiin yhtä auliisti kuin hän olisi ryhtynyt

-poistamaan leivän puutetta kämppäkunnassa tai parantamaan sairautta

-hevosissa. He matkasivat rauhallisina edelleen.

-

-Äkkiä ilmaantui jostakin heidän edestään tielle mies. Hän seisoi siinä

-äänetönnä, liikkumattomana, raskaat hartiat eteenpäin kumarassa,

-katsellen lähestyvää rekeä tutkimattomilla oravansilmillään. Kun

-tulokkaat olivat saapuneet muutaman jalan päähän miehestä, pysähtyivät

-hevoset itsestään.

-

-»Hei, Darrell», tervehti Silver Jack, kiskoen esille istuimen alla

-olevaa lekkeriä. »Sinua minä juuri halusin tavata.»

-

-Tiellä seisova mies ei vastannut.

-

-»Ota ryyppy», tarjosi Jack, saatuaan lekkerin vihdoin esille.

-

-»Sinä et saa tuoda tuota whiskyä kämpälle», sanoi Darrell.

-

-»Oh, tottahan toki», vastasi Silver Jack keveästi, toivoen rauhallista

-ratkaisua asialle. »Sitä ei ole niin paljoa edes, että mies siitä

-humaltuisi. Maistahan, Darrell, se on aika hyvää tavaraa.»

-

-»Minä tarkoitan, mitä sanoin», vastasi Darrell. »Sinun täytyy palata

-jälkiäsi takaisin.» Hän tarttui hevosia suupieliin ja alkoi kääntää

-niitä.

-

-»Kuulehan!», huusi Silver Jack. »Annahan hevosten olla rauhassa, senkin

-kääpiö! Anna niitten olla, sanon minä!» Rekipeitto lensi syrjään ja

-Silver Jack ryhtyi nousemaan reestä.

-

-Richard Darrell irroitti jalastaan lumikengät. »Sinä et saa tuoda

-whiskyäsi kämpälle», kertasi hän koruttomasti.

-

-»Kuulehan nyt, Darrell», sanoi toinen rauhallisella äänellä. »Minä

-en aio _myydä_ tätä whiskyä, minä aion lahjoittaa sen. Laki ei pääse

-minuun käsiksi. Sinulla ei ole mitään oikeutta määrätä minne minä saan

-mennä. Minä menen sinne, jonne haluan. Älä tee erehdystä nyt!»

-

-»Sinun täytyy palata takaisin whiskyinesi», vastasi Darrell.

-

-Silver Jack heitti takin päältään ja lähestyi.

-

-»Lähde tieltäni, tai potkaisen sinut menemään kuten Bay Cityssäkin tein.

-

-Silmänräpäyksessä vaihdettiin siinä kaksi iskua. Ensimmäinen kävi

-Silver Jackin ruskeaan naamaan aivan pellavankarvaisen silmäkulman

-viereen. Toinen lähetti Richard Darrellin läähättävänä ja raivosta

-nyyhkyttäen lumihankeen kymmenen jalan päähän. Hän nousi, veren

-virratessa viiksien alta. Hänen kiihkeät, hermostuneet kasvonsa olivat

-lumivalkeat ja hänen mustat oravansilmänsä kapenivat. Hänen suuret

-kätensä, kämmenet taaksepäin, sulkeutuivat suonenvedontapaisesti.

-Kissan liikkein lähestyi hän vastustajaansa ja hyökkäsi hänen

-kimppuunsa. Silver Jack seisoi suorana ja varmana odottaen hänen

-tuloaan. Kolmasti löi hän hänet nurin, neljännellä kerralla lensi

-Darrell reen koria vasten ja hänen sormensa tarttuivat siinä olevaan

-kirveeseen, jota kaikki metsänkulkijat aina kuljettavat mukanaan.

-

-»Hän näkyy tulevan häijyksi. Tulehan Hank!» huusi Silver Jack.

-

-Toinen mies, jolla oli kosolta vanhaa kaunaa esimiehelle, tarttui

-lyhyeen rautakankeen ja nousi reestä.

-

-Syvältä metsän uumenista henkäsi murha kuin rutto. Molemmat miehet

-keskustelivat rauhallisesti ja turvallisesti kuten ainakin asiasta.

-

-»Käy sinä hänen kimppuunsa tuolta puolen, niin minä käyn tältä», sanoi

-Hankiksi mainittu mies, puristaen rautakankea kädessään.

-

-Metsä oli takana, sinne olisi lumikengissä olevan miehen ollut

-helppo mennä. Richard Darrellkin olisi koska tahansa voinut paeta

-sinne, turvaan takaa-ajolta. Nyt ei ollut kysymys vain tavallisesta

-kapakassa suoritettavasta nyrkkitappelusta, nyt oli kysymys elämästä ja

-kuolemasta. Hän oli alentavasti rukoillut päästäkseen korvapuustista,

-nyt hän vain vilkaisi olan takaa metsän tarjoamaa turvaa. Sitten hän

-kiljahtaen pyöritti kirvestä päänsä päällä ja heitti sen suoraan toista

-vastustajaansa kohti. Aseen kamarapuoli kävi raskaasti miehen otsaan.

-Hän kaatui tiedottomana. Samalla molemmat muut kävivät otteluun. Tällä

-kertaa otti Silver Jack kirveen, kun taas Darrellin täytyi tyytyä

-lyhyeen, mutta raskaaseen rautakankeen. Niin alkoi outo kaksintaistelu,

-hevosten lempeinä katsoessa herrojensa kamppailua korven kylmyydessä.

-

-Yläpuolella lentelivät pohjolan korpit edes takaisin. Miesten maatessa

-elottomina tallatulla lumella, laskeutuivat ne yhä alemma. Sitten ne

-äkkiä taas kohosivat korkeuteen. Yksi miehistä oli liikahtanut.

-

-Richard Darrell selvitteli tuskallisesti silmiään ja pääsi vihdoin

-istuvaan asentoon. Hän pyyhki veren otsassaan olevasta syvästä

-haavasta. Sitten hän etsi kirveen käsiinsä. Sillä hän murskasi ensin

-whiskylekkerit. Sitten särki hän reen lyöden sen raivoissaan pieniksi

-palasiksi. Kun se oli tehty, alkoivat hänen vastustajansa tulla

-tajuihinsa. Hän seisoi heidän edessään käskevänä ja uhkaavana.

-

-»Painukaa jälkiänne takaisin ja heti», sanoi hän, »älkääkä näyttäytykö

-minulle toistamiseen näillä seuduilla.»

-

-Silver Jack, pökertyneenä ja hämmästyneenä ei saattanut käsittää tuota

-pientä raukkamaista miestä, joka oli antanut potkia itsensä kapakasta,

-ja alkoi hitaasti nousta.

-

-»Pysy siinä!» komensi Darrell. Hän avasi taskuveitsensä ja leikkasi

-hevosten valjaat palasiksi, jättäen ainoastaan suitset ehjiksi.

-

-»Kas niin!» sanoi hän. »Ala lähteä — Beeson Lakea kohti. Ja muista,

-ettet poikkea kämpällä numero 28.»

-

-Kauhistuen edessään olevaa pitkää matkaa jäätävässä pakkasessa,

-lähtivät Silver Jack ja hänen kumppaninsa taluttamaan hevosiaan pois.

-Saavuttuaan tienkäänteeseen, katsoivat he taakseen.

-

-Aurinko oli juuri painumassa puitten runkojen väliin, suurentaen

-ne jättiläismäisiksi. Ja siellä seisoi hän valoa vasten,

-suurena, uhkaavana — tuo hallitseva henki, metsien Karjuva Dick,

-välttämättömyyden ruumiillistuma, mies, joka puolustaa työtään, esimies!

-

-

-

-

-III.

-

-MITTAAJA.

-

-

-Kerran lainasi Morrison & Daly, joka siihen aikaan harjoitti

-puutavarakauppaa Beeson Laken luona, hieman rahaa eräälle Crothers

-nimiselle miehelle saaden pantiksi kiinnityksen erääseen valkopetäjää

-kasvavaan maa-alaan, jota kutsuttiin Crothersin maaksi. Kun ei.

-Crothers sitten määräaikana voinut maksaa velkaansa, joutui maa

-liikkeen omaksi. He eivät oikein tienneet, mitä sillä tehdä.

-

-Metsä sijaitsi noin viidenkymmenen mailin päässä rautatieltä, seudussa

-joka tarjosi kaikki mahdolliset vaikeudet metsänhakkaajalle. Sitäpaitsi

-oli vetomatkaa yhdeksästä viiteentoista mailiin lähimmälle joelle.

-Sekä Morrison että Daly huokasivat hengessään. Varastoja täytyisi

-koota koko talven varaksi, sillä kun lumi kerran oli tullut, ei ollut

-ajattelemistakaan yhteyttä sinne metsäteitä pitkin. Kehen saattoivat

-he luottaa pienemmistä metsäpomoistaan? Ketä paitsi saattoivat tulla

-toimeen suuremmista?

-

-Tässä pulassaan kutsuivat he luokseen Tim Shearerin, kiertävän

-esimiehensä ja parhaan uittomiehen koko valtiossa.

-

-»Tietenkin metsä on käytettävä», sanoi Tim heti.

-

-»Mutta kukapa lähtisi hyvääkään palkkaa vastaan tuohon seutuun ja vielä

-kymmenen mailin vetoon?» kysyi Daly epäilevänä.

-

-»Vain yksi mies ja minä tiedän mistä hänet löydän», vastasi Tim.

-

-Hän palasi seurassaan olio, jonka nähdessään molemmat osakkaat

-katsahtivat toisiinsa epäilyksen ja kauhun ilme kasvoillaan. Mutta

-se ei näkynyt auttavan. Sopimus kirjoitettiin ja suostui siinä liike

-maksamaan kuusi dollaria tuhannelta, myyntikelpoiseksi mitattuna,

-kaikesta sahatavarasta vedettynä rullateiden luo määrätyn matkan päähän

-Cass Branckin joenhaarautumasta. Omasta puolestaan sitoutui taasen

-James Bourke, paremmin tunnettu Karkean Sasun nimellä, kaatamaan ja

-kuljettamaan perille vähintäin kolme ja puoli miljoonaa jalkaa. Sitten

-kun jälkimmäinen oli tuhertanut puumerkkinsä sopimuksen alle, kompuroi

-hän toimistosta ulos hiljaa raappien pisamaista kättään, johon hän

-kynällä oli tullut pistäneeksi.

-

-»Tämä tietää miehistöä, joka on kokoonpantu villeistä irlantilaisista»,

-sanoi Morrison.

-

-»Ja se taas tietää, että he haaskaavat suunnattomasti puuta», lisäsi

-Daly. »He sahaavat korkealta ja vinoon ja he katkovat latvoja. Kenen

-saamme mittaajaksi heille?»

-

-Morrison huokasi. »Minä en lähtisi siihen joukkoon. Fitz on ainoa, joka

-siihen pystyy.

-

-Niinpä he kutsuivat toisen parhaita miehiään luokseen, Fitz Patrickin

-ja lähettivät hänet yksin huolehtimaan liikkeen eduista erämaan

-pimennoissa.

-

-Karkea Sasu oli kookas, leveäkasvoinen mies, jonka silmät olivat

-kaukana toisistaan ja jonka leukaa peitti sakea, punainen parta.

-Hänellä oli likainen machinawtakki, likainen, mustan ja valkoisen

-kirjava flanellipaita ja likaiset, siniset housut jotka olivat pistetyt

-korkeisiin sukkiin ja metsänhakkaajan kumisaappaisiin. Ainoa värillinen

-kappale hänen vaatetuksessaan oli tulipunainen eränkävijän vyö, joka

-ulottui kaksinkerroin hänen vyötärölleen. Työssä ollessaan vilkkuivat

-hänen silmänsä häijynilkisesti ja tuhoaennustavasti, hänen mahtava

-äänensä jylisi yhtenä kirous- ja komentotulvana ja hänen valtavat

-lihaksensa paisuivat pehmeän takin alla kun hän äkkiä ja raivokkaasti

-väänsi jonkun miehen itsepäistä, vastahakoista tukkia. Pieninkin

-epäröinti tai vastustus sai hänen nyrkkinsä osumaan vastustamattomalla

-voimalla sen yrittäjään. Sitten saattoi hän nostaa uhrinsa lumesta ja

-lennättää hänet työhön valtavalla potkulla, säestäen tekoaan karkealla

-leikkipuheella, joka nostatti naurun jokaisen muun suusta paitsi

-asianomaiselta itseltään. Iltaisin palasi hän myrskynä työstä joukkonsa

-etunenässä, karjuen hurjia kirouksia hiljaisessa yössä, kunnioittamatta

-mitään, hallitsevana ja rohkeana, pieni erä irlantilaista

-hyväntahtoisuutta sisimmässään, josta syystä irlantilaiset häntä

-rakastivat. Ja matkan päätyttyä täytti tuo rivo ja kesytön joukko

-pimeän ja likaisen kämppänsä kuin joukko merirosvoja huvilaivan.

-

-Työn teossa oli sangen vähän järjestelmällisyyttä, mutta sitä enemmän

-jälkeä. Miehet pelasivat, joivat ja tappelivat johtajan sanallakaan

-estämättä. Tavallisella työkunnalla sellainen meno olisi tiennyt sangen

-huonoa työn tulosta, mutta nämä villit irlantilaiset verestävine

-silmineen, valmiine kompineen ja yhtä valmiine nyrkkeineen, syöksyivät

-tukkien kimppuun yhtä hurjasti kuin he antautuivat juominkeihin — ja

-työ oli yht'äkkiä tehty.

-

-Muuta oikeutta ei erämaassa tunnettu kuin mitä Karkea Sasu suvaitsi

-jakaa. Lukuunottamatta yhtä tapausta ei rangaistus juuri noussut

-selkäsaunaa ankarammaksi, sillä miehet eivät pystyneet kilpasille

-johtajansa kanssa siveyslakien hienommassa tai karkeammassa

-rikkomisessa. Tuo yksi tapaus koski nuorta Barney Mallania, joka

-humalapäissään oli rääkännyt hevosta siinä määrin, että se ontui. Hänet

-haastoi Karkea Sasu muodolliseen oikeuteen.

-

-»Etkö sinä tiedä, että hevosia ei sillä tavalla saa kohdella?» kysyi

-hän, omituista kyllä, kiroamatta. »Tule tänne!»

-

-Mies tuli. Voimakkaalla lyönnillä löi Karkea Sasu häneltä sääriluun

-poikki.

-

-»Koeta itse miltä se tuntuu», virkkoi Karkea Sasu irvistellen. Hän

-katsahti hämärässä ympärillä istuvia miehiä, ja astui sitten ovesta

-keittiökämppään. Vaikka hän olisi tappanut Barney Mallanin siihen

-paikkaan, ei asia olisi siitä muuttunut. Ei kukaan lähikaupungissa

-olisi saanut asiasta pienintäkään vihiä.

-

-Pyhäinmiesten päivänä ryhtyi koko joukko pitkälliseen juopotteluun.

-Karkea Sasu kunnostautui vierittämällä pyöreän rautakaminan ovesta

-hankeen. Hän poltti itsensä pahoin arkaluontoisessa urotyössään, mutta

-hän välitti siitä juuri yhtä vähän kuin herkkämielisten ja ihastustaan

-ulvovien miestensä kiitoksesta. Fitz Patrick sammutti tusinan verran

-hiilien aiheuttamia tulipalon alkuja, siirsi humaltuneen Mallanin

-jalan toisten tallattavista ja poistui tuosta raivoavasta helvetistä

-metsän reunaman juhlalliseen rauhaan. Ja se aiheuttaakin puhumaan Fitz

-Patrickista.

-

-Fitz Patrick oli pitkä, hidasliikkeinen mies, jonka kasvot olivat aivan

-nelikulmaiset. Silmäkulmat, hänen suunsa ja leukansa olivat suorina

-viivoina poikkipäin ja hänen ohimonsa, poskensa ja nenänsä muodostivat

-suoria viivoja ylhäältä alaspäin. Katse oli hyvin tyyni ja puhe

-harvanlaista. Kun hän puhkesi puhumaan, oli se harkittua. Päiväkausiin

-saattoi hän olla sanomatta sanaakaan, yksityisiä tavuja kuului vain

-silloin tällöin hänen kiinteästi tarkastaessaan asioita ympärillään.

-

-Hän oli tullut työpaikalle reppu selässä myöhään eräänä syysiltana, kun

-Karkea Sasu paholaisineen oli ollut kaksi viikkoa työssä. Työpaikalla

-oli kolme kämppää, jotka kävivät keittokämpästä, makuukämpästä ja

-tallista. Fitz Partick astui makuukämppään, asetti hoikan mittakeppinsä

-nurkkaan ja tirkisteli yhden ainoan lampun valaisemaan hämärään.

-

-Hän näki pyöreän kamman keskellä tupaa, roskaisen ja saastaisen

-lattian, lavitsoja täynnä inhoittavia olkia ja vielä inhoittavampia

-peittoja huolimattomasti nakeltuina sinne tänne sekä vanhoja, likaisia

-vaatteita pahanhajuisina kuivamassa. Hän näki kesyttömän rivin

-kovakasvoisia miehiä istumassa pitkällä rahilla häikäilemättöminä

-käytökseltään ja silmissä uhkarohkea ilme.

-

-»Missä pomo on?» kysyi Fitz Patrick lujasti.

-

-Karkea Sasu työntyi raskaine ruhoineen tulijaa kohti.

-

-»Minä olen teidän mittaajanne», selitti Fitz Patrick. »Missä on

-toimisto?»

-

-»Voit ottaa tuonnimmaisen lavitsan», osoitti Karkea Sasu tympeästi.

-

-»Eikö teillä siis ole mitään toimistoa?»

-

-»Se mikä kelpaa miehille, kelpaa myöskin pomolle ja mikä pomolle on

-hyvä, saa kelvata myös tyhjäntoimittajalle mittaajalle.

-

-»Mutta tälle se ei kelpaa», vastasi Fitz Patrick tyynesti. »Minä en

-aio nukkua ja työskennellä tällaisessa siivossa ja rähinässä. Minä

-tarvitsen toimiston kirjojani ja tavaroitani varten. En tukkiakaan

-mittaa sinulle Jimmy Bourke, ennenkuin annat minulle paikan, jonne voin

-asettua.»

-

-Ja niin se syntyi, vaikka taistelua kesti kolme päivää. Karkea Sasu

-ryntäsi myrskynä metsän ja kämpän väliä tuhlaten laivalastittain

-kirouksia ja uhkauksia. Fitz Patrick istui järkkymättömän rauhallisena

-rahilla, jalat suorina edessään, ja nojaten savipiipun nysää pitävää

-kättään toiseen.

-

-»Huomenta, Jimmy Bourke», sanoi hän joka aamu ja senjälkeen ei

-virkkanut sanaakaan ennen ehtoota, jolloin hän sanoi: »hyvää yötä,

-Jimmy Bourke», jonka perästä kuului vaan rap, rap, rap hänen piipustaan.

-

-Kokki, kaitakasvoinen, ovela mies, joka tutki poliisiuutisia, ihaili

-häntä salaa.

-

-»Pitäkää varanne Karkean Sasun suhteen, hänellä on pahat mielessä»,

-kuiskasi hän usein käheästi, kulkiessaan hiljaisen mittaajan ohi.

-

-Mutta kolmessa päivässä valmistui pieni tupapahanen. Fitz Patrick otti

-heti mittapuunsa nurkasta ja painautui metsään.

-

-Hänen tehtävänään oli mittaamalla joka tukin läpimitta, määrätä

-ja panna kirjoihin kukin kuutiojalka, minkä sopimuksen tekijä oli

-hakannut. Hänen yksinomaisen merkintänsä mukaan sai Jimmy Bourke palkan

-työstään. Välttämättömyyden pakolla tuli hänestä täten Jimmy Bourken ja

-hänen miestensä vihamies. Poikkeuksen saattoi ehkä tehdä kokki.

-

-Olettakaamme, että olet kaatanut kasan tukkeja, joka silmämitalla

-katsottuna käsittää ainakin puolimiljoonaa kuutiota. Olettakaamme,

-että olet tehnyt työtä kaksitoista päivää. Otaksukaamme vielä, että

-keskimäärin olet saanut kokoon neljä- viisikymmentä tuhatta päivässä.

-Ja oleta sitten, että mittaajasi paperit näyttävät, että oletkin

-saamassa vain hieman yli neljän sadan tuhannen edestä! Mitä siitä

-ajattelisit? Etköhän ole taipuvainen päättämään, että mittaaja on

-pettänyt sinua isäntiensä eduksi, että sinä olet muutaman päivän

-ilmaiseksi joutunut tekemään työtä, muutaman väärän numeron takia?

-

-Fitz Patrick mittasi rehellisesti, sillä hän oli oikeudentuntoinen

-mies, mutta oikeudenmukaisuus toiselta puolen ja sen tunnustaminen

-toiselta puolen eivät koskaan ole sopineet hyvin keskenään, eikä ne

-sitä tehneet tälläkään kerralla. Karkea Sasu murisi ja syytti, kiroili

-ja uhkaili. Fitz Patrick poltteli »Peerlessiään» eikä sanonut mitään.

-Silti ei hänen mielestään ollut miellyttävää oleksia yksin pimeässä

-erämaassa, viidenkymmenen mailin päässä lähimmästä asutuksesta saamatta

-ainoankaan inhimillisen olennon kanssa vaihtaa edes ystävällistä sanaa.

-

-Molemmat miehet joutuivat miltei heti riitaan hakkuutavasta. Karkea

-Sasu ja hänen miehensä hakkasivat mistä tahansa, kaikkialta ja

-miten tahansa. He menettelivät vaivattomalla tavalla. Pienet puut

-he hylkäsivät kerrallaan, suuret puut he sahasivat korkealta ja

-latvukset he mieluimmin jättivät korjaamatta. Fitz Patrick ei suvainnut

-metsänraiskausta.

-

-»Taivuta vain selkääsi hieman syvempään, Jimmy Bourke», sanoi hän,

-»ja sahaa kannot lyhemmiksi. Jokaisesta jättämästäsi kannosta tulisi

-vielä hyvä päretukki. Ja sinun täytyy sahata suorempaan. Kontrahti

-puhuu kahdeksasta tuumasta ja siitä yli. Älä hylkää pieniä puita sen

-vuoksi että niistä saat vähän kuutioita. Se on myöskin kontrahdissa. Ja

-minä en pidä siitä, että heität latvat metsään. Niissä on monta hyvää

-hirttä, jotenka olisi ja karsi ne hyvällä.»

-

-»Mistä helvetistä sinä olet oppinut niin paljon métsänhakkuuta?» karjui

-Karkea Sasu. »Minä hakkaan samalla tavalla kuin isänikin teki, enkä ole

-minkään musgegonilaisen keltanokan opetuksen tarpeessa!»

-

-Hän ei koskaan tunnustanut olevansa väärässä eikä luvannut parantaa

-tapojaan, mutta hän teki sen kuitenkin ja sekä hän itse, että Fitz

-Patrick tiesivät sen. Karkea Sasu raivosi kuin vimmattu, mutta yhdessä

-suhteessa olivat hänen kätensä sidotut. Hän ei voinut tehdä mitään

-ilman Patrickin merkintöjä, ja oli liian pitkä matka lähettää pyytämään

-toista mittaajaa, vaikka Daly olisi sen antanutkin.

-

-Vihdoin huomasi hän kulkiessaan erästä suksen latua erään tukin, jota

-ei oltu sinikynällä merkitty. Se merkitsi sitä, että sitä ei oltu

-mitattu, ja se taas puolestaan merkitsi sitä, että hän, Karkea Sasu

-ei saisi maksua vaivannäöstään hakattuaan sen. Heti alkoi hän mylviä

-metsään.

-

-»Hei! Fitz Patrick! tulehan tänne, senkin keltaisin keltanokista. Tule

-tänne!»

-

-Mittaaja asteli rauhallisesti tietä myöten paikalle ja katsoi toista

-levollisesti silmiin.

-

-»No?» virkkoi hän yksikantaan.

-

-»Miksi ei tätä tukkia ole merkitty?»

-

-»Minä hylkäsin sen.»

-

-»Eikö se ole terve ja hyvä puu? Onko siinä merkkiäkään mädäntymisestä.

-Eikö se ole hyvää puuta vai mikä sillä on vikana. Sinä koetit petkuttaa

-minua, senkin haisunäätä.»

-

-Tukki hyljätään siinä tapauksessa, että se on mätä tai että siitä ei

-muuten tule hyvää kauppatavaraa.

-

-»Vakuutan sinulle, Jimmy Bourke, että puu on hyvä ja terve», vastasi

-Fitz Patrick, »tai ainakin oli sitä ennen kuin sinun murhaava joukkosi

-käsitteli sitä, mutta jos suvaitset vilkaista sitä, niin näet,

-että sinun miehesi ovat sahanneet sen kuusi tuumaa vinoon. He ovat

-turmelleet kokonaisen kuutiojalan puuta. Olen puhunut sinulle jo

-aikaisemmin siitä ja nyt minä varoitan sinua vielä kerran kun sanon,

-että minä hylkään jokaisen puun, olkoon se terve tai mätä, joka ei ole

-sahattu suoraan poikki puun.»

-

-»Tämä puu on terve ja hyvä ja sinä mittaat sen, muuten tahdon minä

-tietää paremman syyn siihen!»

-

-»En tee sitä», vastasi Fitz Patrick.

-

-Seuraavana päivänä hyIkäsi hän taasen jossakin kauempana puun, jonka

-tyvi oli sahattu yli kuusi tuumaa vinoksi.

-

-Sitä seuraavana päivänä hylkäsi hän vielä samanlaisen toisen tien

-varrella. Hän tutki sitä tarkoin ja etsi Karkean Sasun käsiinsä.

-

-»On täysin turhaa, Jimmy Bourke, kiskoa samaa tukkirukkaa tieltä

-toiselle. Voit kuljettaa sitä joka tien viereen koko Crothersin

-metsässä, jos haluat, mutta sinulle siitä ei lähde mitään hyötyä. Minä

-hylkään sen yhä uudelleen, etkä sinä saa sitä ikänäsi mitatuksi.»

-

-Karkea Sasu nosti valtavan nyrkkinsä, mutta laski sen taas. Sitten

-hän kääntyi mennäkseen, mutta kääntyi vielä kerran päin ja sanoi

-sylkäisten: »Fitz Patrick, sinä menet liian pitkälle! Sinä olet haukkua

-räkyttänyt minua koko vuoden täällä metsässä! Tämä puu on terve ja minä

-vannon että sinä mittaat sen!»

-

-»Sinä ja sinun toverisi ovat kaikki ryöväreitä», huusi eräs miehistä.

-

-Fitz Patrick kääntyi kantapäillään ja ryhtyi jälleen työhönsä. Miehet

-lopettivat omansa ja rupesivat keskustelemaan.

-

-Sinä iltana oli jouluaatto. Illallisen jälkeen meni Karkea Sasu

-suoraan keittokämpästä miesten kämppään. Fitz Patrick, joka istui

-toimistossaan, kuuli juominkien sorinan nousevan yhä korkeammaksi

-ikäänkuin salaperäinen myrskytuuli kaukaisissa petäjissä. Hän kohautti

-olkapäitään ja merkitsi papereihinsa sen päivän tulokset. Sitten

-hän vääntäysi väsyneenä tilalleen, sillä metsissä ei pidetä muita

-joutopäiviä kuin sunnuntait. Puolen yön aikaan tuli joku sisään.

-Fitz Patrick havahtuneena unestaan raapaisi valkeata ja näki kokin

-katselevan epävarmasti häneen veren tahrimien silmäluomien alta. Mies

-oli osaksi humalassa, osaksi loukkaantunut, mutta enimmältä osaltaan

-säikähtynyt.

-

-»He ovat liian voimakkaita minulle. He ovat liian voimakkaita minulle!»

-kertaili hän samein äänin.

-

-Fitz Patrick potkaisi peiton syrjään ja pani jalkansa lattialle.

-

-»Antakaa minun jäädä tänne», rukoili kokki, »en häiritse teitä. En

-äännähdäkään. Olen saanut selkääni!»

-

-»Tietysti voit jäädä», vastasi mittaaja. »Tule tänne.» Hän pesi miehen

-otsan ja sitoi sen siteillään, jotka hän otti laukustaan. Mies meni

-äänettömäksi ja katsoi häntä, kummastellen hänen ystävällisyyttään.

-

-Monta tuntia myöhemmin kuuli Fitz Patrick ikäänkuin unenhoureissa

-miesjoukon lähtevän metsään aikaisessa aamupakkasessa. Hänen

-tietoisuuteensa tunkeutui hämärinä humalaisten kirouksia ja karkeita

-sadatuksia. Jonkun ajan perästä hän itsekin nousi ja vaati aamiaista.

-

-Kokki, kalpeana ja hermostuneena toi sen hänelle. Mies oli ilmeisesti

-kiihoittunut, epävarma ja halukas puhumaan. Vihdoin istuutui hän

-penkille vastapäätä Fitz Patrickia ja alkoi.

-

-»Fitz», sanoi hän, »älkää menkö metsään tänään. Miehet ovat

-mielettöminä humalasta ja Karkea Sasu on vallan suunniltaan. Kuulin

-viime yönä heidän keskustelunsa. He aikovat taas muuttaa tuon tukin

-toiseen paikkaan ja he vannoivat, että jos te vielä kerran sen

-hylkäätte, niin he tappavat teidät. He tarkoittavat totta. Senvuoksi he

-lähtivät metsään tänään.»

-

-Fitz Patrick joi kahvinsa äänettömänä. Sanaakaan virkkamatta nousi

-hän ja puki ylleen takkinsa. Äänetönnä hän pani pyökkipuiset

-merkintälautansa taskuunsa ja otti taipuisan mittansa nurkasta.

-

-»Minne olette menossa?» kysyi kokki hätäisenä.

-

-»Menen tekemään työtä, josta minulle palkkakin maksetaan», vastasi Fitz

-Patrick.

-

-Hän suuntasi matkansa ajotielle, katse suoraan eteenpäin ja hengityksen

-höyrytessä. Ensimmäisen osan hän mittasi tarkkaan, asettaen mittapuunsa

-kunkin tukin tyveä vasten ja merkitsi numerot moniosaiseen taulukkoonsa

-sekä veti sitten nopeasti viivan tukkiin sinikynällään.

-

-Metsä oli tyhjä. Ei kuulunut kirveen kilahtelua, ei ajomiesten

-ailahduksia, eikä kaatuvan hongan ryske häirinnyt hiljaisuutta. Fitz

-Patrick ymmärsi yskän. Hän tiesi, että miehet olivat seuraavan ajotien

-varrella, nähdäkseen mitä hän tekisi, kokoontuneina vihdoin julkisesti

-näyttämään vihamieltään, jota he koko talven olivat kypsyttäneet. Hän

-tiesi sitäpaitsi, että useimmat heistä olivat osaksi humalassa, osaksi

-aivan häikäilemättömiä ja että hän itse oli yksin. Siitä huolimatta

-lähti hän, lopetettuaan omantunnontarkan mittaamisensa ensimmäisellä

-ajotiellä, toiselle ajotielle.

-

-Siellä, kuten hän oli arvannut, olivat miehet odottamassa pahaenteisen

-äänettöminä, silmät verestävinä juopottelusta ja vihasta. Fitz Patrick

-ei ollut huomaavinaankaan heitä, vaan ryhtyi työhönsä.

-

-Järjestelmällisesti, harkiten teki hän työtä. Kun viimeinen viiva

-kynällä oli vedetty ja taulukot napsahtaneet kiinni, astui Karkea Sasu

-esiin.

-

-»Oletteko lopettanut merkinnän tässä paikassa?» kysyi pomo pehmeällä

-kissan äänellä.

-

-»Olen», vastasi Fitz Patrick lyhyesti.

-

-»Sitten olette unohtanut merkitä yhden tukin.»

-

-»En suinkaan.»

-

-»Tuossa on yksi tukki merkitsemättä.»

-

-»Minä hylkäsin sen.»

-

-»Ja miksi?»

-

-»Se ei ollut sahattu suoraan.»

-

-Fitz Patrick nosti päätään ylpeästi, vastaten levollisesti kuin

-tottunut miekkailija. Karkea Sasu melkein peljästyi vasten tahtoaankin.

-Toinen toisensa perästä loivat miehet silmänsä maahan ja seisoivat

-noloina. Mittaaja kääntyi lähteäkseen. Hänen jalkansa takertui

-puunjuurikkaaseen ja hän kaatui. Silmänräpäyksessä hyökkäsi koko

-joukko hänen päälleen, sillä hänen katseensa voima oli menettänyt

-vaikutuksensa.

-

-Hulluina raivosta potkivat, löivät ja repivät he Fitz Patrickin kasaan

-lysähtynyttä ruumista vielä senkin jälkeen kun hän oli menettänyt

-tajunsa. Silloin huusi huuhkaja korven kätköistä vai lieneekö ollut

-kettu, joka haukahti. Tuuli ehkä huokaisi tai jotakin mitätöntä

-tapahtui. Joka tapauksessa pakenivat miehet järjettömässä pakokauhussa

-paikalta. Yksin jäi siihen makaamaan tumma hahmo veren punaamalla

-lumella.

-

-Fitz Patrick tuli tuskaa tuntien tajuihinsa ja käsitti silloin,

-että hän eli. Joka liike maksoi hänelle haikean valituksen ja jokin

-ulkopuolelta häntä itseään tuleva voima lisäsi tuskaa kaksinverroin.

-Vasta pitkän ajan kuluttua huomasi hän, että se oli kokki, joka

-hellästi hieroi hänen jäseniään ja päätään. Mies näytti olevan

-kummissaan potilaansa sitkeästä elämänhalusta.

-

-»Pidin teitä silmällä» mutisi hän lohduttavasti. »En uskaltanut käydä

-väliin, mutta tulin luoksenne niin pian kuin saatoin. Katsokaahan, olen

-tehnyt valkean teitä varten ja keittänyt hieman teetä. Juokaahan vähän

-sitä. Eikä yhtään luuta poikki! Kyllä olette rohkea mies ja väkevä.

-Noin vahvoilla lihaksilla kykenisitte koska tahansa kaksintaisteluun

-Karkean Sasun kanssa. Koettakaahan käyttää jalkojanne, rakkaani, niin

-vien teidät kämpälle, sillä he ovat kaikki tukkihumalassa. Enkös

-sanonut, että he aikoivat tappaa teidät.»

-

-»Mutta he eivät tehneet sitä», vastusti Fitz Patrick huumorin pilkahdus

-äänessä.

-

-»Se ei ollut heidän vikansa, mutta ei teidänkään.»

-

-Monta tuntia myöhemmin, ainakin siltä tuntui, matelivat he kämppää

-kohti. Pakkanen oli jäykistänyt Fitz Patrickin haavat ja ruhjoutumat

-ja joka askel toi tuskan laineen hänen valtimoitaan myöten päähän.

-He tulivat jo kämpän näkyville. Siellä vallitsi hiljaisuus. Molemmat

-tiesivät, että miehet olivat juoneet itsensä nukuksiin.

-

-»Tahtoisin tappaa koko joukon heidän nukkuessaan», sähähti kokki puiden

-nyrkkiään.

-

-»Niin minäkin», vastasi Fitz Patrick.

-

-Silloin tulvahti avonaisesta kämpän ovesta savupilvi ja levisi hitaasti

-pakkasilmassa. Toinen seurasi toistaan ja pian oli kämppä täydessä

-liekissä.

-

-»He ovat potkaisseet kaminan kumoon taas», sanoi Fitz Patrick istuutuen

-kannon päähän. Hänen silmänsä leimahtivat vihaa ja katkeruutta.

-

-»Mitä te aiotte tehdä», kysyi kokki.

-

-»Istua tässä», vastasi Fitz Patrick irvistellen.

-

-Kokki lähti paloa kohden.

-

-»Seis!» huusi mittaaja vihaisesti, »jos liikut askeleenkin, niin

-väännän niskasi nurin.»

-

-Kokki katsoi häneen suurin, kysyvin silmin.

-

-»Mutta hehän palavat elävältä!» koetti hän vastustella.

-

-»Niin heidän pitääkin», murahti mittaaja. »Se ei ole heidän ansiotaan,

-että olen tässä auttaakseni heitä. Se on heidän omaa tekoaan, että

-makaan tuolla metsässä kykenemättä edes auttamaan itseäni. Ymmärrätkö?

-Minä makaan yhä tuolla metsässä.»

-

-»Voi, voi», valitteli kokki, väännellen käsiään. »Poika parat». Hän

-alkoi itkeä.

-

-Fitz Patrick tuijotti hetkisen suoraan eteensä. Sitten hän pyyhkäisi

-otsaansa ja huomioonottaen juuri äsken kokemansa pahoinpitelyn,

-pyyhälsi hän ihmeteltävällä vikkelyydellä mäkeä alas palavalle

-kämpälle. Kokki Seurasi häntä ilomielin. Kahden he sammuttivat palon,

-Miehet kuorsasivat kuin metsän pedot, häiriintymättä vähääkään koko

-rytäkästä.

-

-»Teillä on sentään hellä sydän, Fitz», virkkoi kokki iloisena kun he

-sitten pesivät käsiään puolipäivällistä syödäkseen.

-

-»Te ette voinut nähdä poikien palavan.»

-

-Fitz Patrick katsoi häneen pitkään neliömäisten kulmainsa alta.

-

-»Minun puolestani olisivat he kyllä saaneet palaa», sanoi hän vihdoin,

-»mutta minun isäntieni täytyy saada puut tänä talvena vedetyiksi ja

-täällä ei ole muita jotka siihen pystyisivät.»

-

-

-

-

-IV.

-

-UITTOPÄÄLLIKKÖ.

-

-

-»Noudata määräyksiä vaikka talo menisi nurin», on hyvä ohje, mutta

-todella aikaansaapa uittopomo tuntee paremman. Se kuuluu: »hommaa

-tukit määräpaikkaansa. Tuo ne asetuksia rikkomatta, jos voit, mutta

-tuo ne joka tapauksessa.» Hän ei tarvitse kenttäpuhelimia päämajaan,

-saadakseen sieltä neuvoja tämän ohjeen hengessä toimiakseen. Se

-saattaisi tuottaa ikävyyksiä päämajalle.

-

-Jimmy oli tuollainen uittopomo. Sen vuoksi kutsuikin Mr Dale, Morrison

-& Dalen liikkeestä hänet luokseen, kun Mr Dale aivan arvaamatta tuli

-sitoutuneeksi uittamaan viisi miljoonaa jalkaa tukkeja määräpäivään

-mennessä ja päälle päätteeksi mahdottoman mailimäärän päässä joen

-yläjuoksun varrella olevia tukkeja.

-

-Jimmy oli pieni mies, ilmettä vaihtamaton kuin egyptiläinen sfinksi.

-Monias vuosi sitten julkaisi eräs ranskalainen pilalehti sarjan kuvia,

-joitten piti esittää Persian shahia eri mielentiloissa. Kunkin kuvan

-alla oli selittävä teksti kuten Yllätys, Suru, Viha ja Hämmästys. Kuvat

-olivat kaikki tarkalleen samanlaiset ja yhtä tunteettomat.

-

-No niin, sellainen oli Jimmy. Hän oli aina samanlainen. Hänen tukkansa

-riippui tuuheana ja mustana otsalla, hänen partansa ulottui tuuheana

-ja mustana yli poskiluitten ja hänen kulmakarvansa soluivat yhtä

-tuuheana ja mustana yhtenäisenä viivana ohimosta toiseen. Olipa

-hänen pieni, kiinteä ja lihaksikas ruumiinsa missä työssä hyvänsä,

-niin pysyi hänen mustanvalkea järkkymättömyytensä aina samana.

-Tavallisesti istui hän polvet ristissä tuijottaen suoraan eteensä

-ja imien »merenvaha»-nysäänsä, jonka hän oli ansainnut kokoamalla

-Spearhead-tupakan kiinnikenauhoja. Sanoitpa hänelle mitä hyvänsä, niin

-katosi se loiskahtamatta hänen ihmeelliseen tyyneyteensä, tulematta

-sieltä enää koskaan ihmisten ilmoille. Hän toimi mahdollisesti joskus

-sen johdosta, mutta aina selittämättä mitään, tyynesti, ylhäisen

-järkähtämättömästi kuin kohtalo.

-

-Todellakin, hän ei koskaan selvitellyt aikeitaan, ei edes

-työnantajilleen.

-

-Daly kiikutteli ruumistaan edes takaisin toimistotuolissaan. Jimmy

-istui pystyssäpäin, musta lakkinsa riippuen polvien välissä. »Haluan

-että otat johtoosi uittomiehet, Jimmy», sanoi tuo mahtava mies.

-»Tahdon, että sinä uitat nuo tukit meidän puomiemme sisään niin

-pian kuin vain voit. Annan sinulle aikaa noin kaksikymmentä päivää.

-Sen pitäisi mennä siinä. Sandersin saat merkitsijäksi ja Merrilen

-keittämään. Voit saada hyvän miehistön itäiseltä jokihaaralta, jossa

-uitto juuri on päättynyt.»

-

-Kun Daly oli lopettanut, nousi Jimmy ylös ja meni sanaakaan virkkamatta

-ulos. Kaksi päivää jälkeenpäin oli hän kuudenkymmenen miehen kera

-neljäkymmentä viisi mailia ylempänä joenvartta.

-

-Jimmy tiesi yhtä hyvin kuin Dalykin, että viimemainittu oli antanut

-hänelle vaikean tehtävän. Kaksikymmentä päivää oli liian lyhyt aika.

-Mutta sehän ei ollut hänen asiansa.

-

-Tukit olivat talven kuluessa vedetyt kasaan joen uomaan. Niitä oli

-kolmen mailin pituudelta rullateiden varsilla. Jimmy ja hänen miehensä

-alkoivat alapäästä purkaa kasoja jokeen. Välistä solui siihen vain

-kaksi tai kolme tukkia kerrallaan, toisinaan saattoi kokonainen kerros

-lähteä liikkeelle, aprikoida hetkisen ja sitten purkautua jokeen

-kuin jyvät elevaattorista. Pian alkoi kapeissa paikoissa rullateiden

-alapuolella syntyä ruuhkia. Kaksitoista miestä määrättiin erikoisesti

-ruuhkan purkajiksi. Heidän tehtävänään oli pitää joki selvänä, jottei

-alituisesti kasvava tukkitulva sulkisi jokea. Se ei ollut mikään helppo

-tehtävä. Kun ruuhkaantumista jatkui pitkin jokea, täytyi rullateiltä

-siirtyä miehiä varsinaisten ruuhkamiesten avuksi. Siten ui muutama

-tukki onnellisesti patolammikkoon Grand Rapidin luona muutamassa

-päivässä, mutta pääjoukko ruuhkaantui ja purkautui ja ruuhkaantui

-uudelleen eräässä kohdassa muutama maili rullateiden alapuolella,

-samalla kuin suuri joukko tukkeja ajautui rannoille takertuen siihen

-paikkaan ja kasaantuipa itse rullateillekin.

-

-Jimmy oli määrännyt kaksi päivää rullateiden tyhjentämiseen. Se

-tapahtui myös kahdessa päivässä. Sitten lähti takaosa liikkeelle.

-Takajoukon miesten tuli huolehtia siitä, että viimeinenkin tukki tuli

-jokeen. Kun ruuhka hajosi, syöksyi sen keskiosa uljaasti virtaan,

-mutta sen siivet hajaantuivat rannoille harmillisella tavalla. Välistä

-pakkautui suuria tukkeja aivan kuivalle saakka. Takajoukko vieritti ne

-taas jokeen. Kun itsepäinen tukki ajautui karille, hyppäsivät miehet

-iloisesti sen kimppuun jääsohjun pyöriessä heidän ympärillään ja

-irroittivat sen karilta. Aika ajoin he seisoivat pystyssä päin yhdellä

-ainoalla, epävarmalla tukilla työntäen voimakkaasti kekseillään,

-hyhmäisen veden solistessa heidän naulapohjaisten uittokenkiensä läpi.

-

-Jonkinlaisena korvauksena vallitsi luonnollisesti ankara kilpailu

-vasemman ja oikean rannan miesten välillä siitä mikä »siipi» nopeammin

-kulkisi eteenpäin. Ja ihminenhän tuntee jonkinlaista fyysillistä

-hyväntunnetta uskaltautuessaan kolmenkymmenen jalan korkuisen ruuhkan

-alle siinä tiedossa, että mahdollisesti saa koko ruuhkan niskaansa

-tai laskiessaan yhden tukin varassa raivoavaa koskea alas. Luulen

-sitäpaitsi, että kuulumista jälkijoukkoon pidetään korkeimpana

-kunniana. Ja kuitenkin ovat tunnit pitkiä, vesi kylmää ja lisäksi on

-nukuttava teltoissa.

-

-Helposti huomaa, että takajoukon saavutukset määräävät koko uiton

-edistymisen. Muutamat etimmäiset tukit saattavat uida viisikinkymmentä

-mailia päivässä, mutta jos selvittely takana on käynyt hitaasti,

-niin ei uitto ole edistynyt tuhatta jalkaa enempää. Sen vuoksi Jimmy

-pysytteli jälkijoukossa.

-

-Jimmy oli erinomainen tukinuittaja. Luonnollisesti hänellä oli tarmoa.

-Hän saattoi keksillään saada aikaan vaikka mitä, ja hän oli valmis

-sorvaamaan lakin päästä miltä kerskurilta tahansa, mutta hänellä

-oli myöskin arvostelukykyä. Hän tiesi, miten vettä oli käytettävä,

-miten saada selvä lukkotukista ruuhkassa ja mihin sijoittaa miehensä,

-sanalla sanoen hän sai tukit määräpaikkaan. Jimmy tunsi sitäpaitsi

-jokensa päästä päähän, jotenka hän oli päässään tehnyt pienen

-suunnitelman noiksi kahdeksikymmeneksi päiväksi. Kahdeksan neljättä

-tuntia rullateitä varten, puolitoista päivää yläkoskia varten, kolme

-päivää patolammikkoon uittamista varten, yhden päivän Grand Rapidin

-sulun läpäistäkseen, kolme päivää jokihaaraa varten ja niin edespäin.

-Jos kaikki meni hyvin, niin hän onnistuisi, mutta silloin siihen ei

-myöskään saanut tulla mitään esteitä väliin.

-

-Kokematon saattaisi ehkä tästä epätäydellisestä suunnitelman tapaisesta

-kuvitella, että Jimmy oli laskenut aikansa liiankin runsaaksi

-suoriutuakseen mailin matkan koskilta patolammikolle. Kuinka olikaan,

-huomasi Jimmy kuitenkin, että hän oli suunnitellut matkaa varten

-liian vähän aikaa, sillä tämä väli joessa oli erikoisen vaikea ja

-vaivalloinen.

-

-Patolammikon vesi ulottui noin puoli mailia virtaa ylöspäin, sitten

-tuli neljä jalkaa putoava koski, jossa vesi kohisi ja levisi

-viuhkamaisesti hajautuneille sorakareille. Nämä ne juuri aikaansaivat

-kepposen. Päästyään kosken kourista näyttivät tukit itsepäisesti

-tahtovan levähtää kareilla kuin väsähtänyt karjalauma. Jälkijoukon

-oli kahlattava niihin käsiksi. He nostivat ja työnsivät, vetivät ja

-puskivat ja oli heillä vihdoin ilo nähdä yhden ainoan tukin vierähtävän

-väylään. Välistä koko tusina miehiä iski keksinsä tukin kylkeen ja

-nosti sen pelkällä raa’alla voimalla syvälle vedelle. Kun ottaa

-huomioon, että uitettavana oli noin kaksikymmentä tuhatta tukkia ja

-että hyvinkin puolet niistä tarrautuivat kareille, voi arvata, että

-jälkijoukon työ tuli ylivoimaiseksi. Jimmyn kolmesta päivästä oli jo

-kolme neljännestä mennyt ja kolmasosa työstä oli vasta tehty. M’Gaun,

-luikun pomo, teki pieniä laskelmia.

-

-»Siinä menee vain kaksikymmentä päivää», uskoi hän Jimmylle. »Varmasti!»

-

-Jimmy ei vastannut sanaakaan, vaan puhalteli piipustaan valtavia

-savupilviä. M'Gaun kohautteli epätoivoissaan olkapäitään.

-

-Mutta tuo pikku mies oli myöskin tehnyt laskelmia ja hänen tuumansa

-kypsyivät ja täyttyivät pikemmin kuin M’Gaun saattoi aavistaakaan.

-Samana aamuna kuljeskeli Jimmy verkalleen kädet taskussa tukkikasojen

-joukossa. Silloin tällöin pysähtyi hän sanoakseen puoliääneen

-pari sanaa yhdelle ja toiselle miehelle. Puhuteltu katsahti ensin

-äärimmäisen hämmästyneenä häneen, nosti sitten keksinsä olalleen ja

-lähti kämppää kohti, jättäen pienentyneen jälkijoukon jännittyneen

-uteliaaksi. Pian lensi sanoma. »Yö- ja päivävuoroja», kuiskivat he

-keskenään, vaikka heistä oli sangen vaikea huomata mitään eroa siinä

-jos koko joukko työskenteli puoli aikaa tai puoli joukkoa teki työtä

-koko ajan.

-

-Nyt alkoi Dalykin tulla levottomaksi. Hän tuli junalla Grand Rapidille

-huolestuneen näköisenä. Nähdessään suhteettoman pienen joukon turhaan

-ponnistelevan rannalle levinneitten tukkien kimpussa, kirosi hän

-hartaasti ja etsi Jimmyn käsiinsä.

-

-Jimmy näytti rauhalliselta.

-

-»Kyllä me ne uitamme aikanaan Mr Dale», sanoi hän.

-

-»Aikanaan», murisi Dale. »Kyllä kai! Emme me siihen voi käyttää koko

-kesää. Tukkien täytyy olla meidän puomiemme sisäpuolella neljäntoista

-päivän kuluessa, muuten meidät paha perii.»

-

-»Kyllä ne tulevat ajoissa», vakuutti Jimmy.

-

-Sellainen puhe oli Dalysta tolkutonta ja sen hän sanoikin julki.

-»Siinähän menee neljätoista päivää ennenkuin saatte tukit edes noitten

-kirottujen karien yli», päätteli hän viimein. »Sinun täytyy hankkia

-lisää miehiä, Jimmy.»

-

-»Olen koettanut», vastasi päällysmies. »Ei saa mistään lisä väkeä.»

-

-»Kärsivä Mooses», huokaili omistaja. »Se merkitsee viidenkymmenen

-tuhannen dollarin häviötä minulle. Älä puhukaan mitään _minulle_! Olen

-ollut näissä asioissa koko elämän aikani. Minä _tiedän_ ettet viikossa

-voi saada niitä tästä minnekään.»

-

-»Minä vien ne tästä huomisaamuna, mutta se saattaa maksaa hieman.»

-

-Daly katsahti tukkijoukkoja ja viittätoista miestä, jotka ahersivat

-niitten kimpussa ja palasi pahoilla mielin kaupunkiin, alkaen

-valmistautua häviötään vastaanottamaan.

-

-Auringon laskun aikaan lakkasi jälkijoukko työstään ja hajaantui

-joenrannalla oleviin valkoisiin telttoihinsa. Siellä he ripustivat

-märät vaatteensa kuivausristikoille, joita oli kyhätty suuren valkean

-ympärille, söivät tusinan munia muun illallisen palanpaineeksi,

-polttivat piipullisen väkevää »Peerles» tupakkaa ja ryhtyivät

-kertomaan juttuja, laulamaan ja tekemään uteliaita kysymyksiä, joihin

-he kuitenkin jäivät vastausta vaille. Työstä poistettu joukko ei

-tiennyt mitään. Näytti siltä kuin heidän olisi pitänyt lähteä työhön

-illallisen jälkeen, mutta silloin tuli Jimmy ja kehoitti heitä menemään

-nukkumaan. He noudattivat käskyä ja olivat pian unohtaneet koko homman.

-

-Mutta puolen yön aikaan astui Jimmy lyhtyineen rauhallisesti suureen

-telttaan ja kosketti kepeästi kutakin levännyttä miestä olkapäähän. He

-nousivat vastaansanomatta ja seurasivat Jimmyä ulkopuolelle. Siellä

-heille jaettiin aseet käteen. Sitten pieni joukko lähti äänettömästi

-liikkeelle alaspäin tähtien taivaalla kimmeltäessä.

-

-Jimmy johti heitä, astuen kädet syvällä taskuissa ja puhaltaen

-säännöllisin väliajoin savupilven »merenvahanysästään». Kahdenkymmenen

-minuutin kuluttua sivuuttivat he voima-aseman, sitten tulivat he

-Kanavakadulle. Sana kulki miehestä mieheen olemaan ääneti. Kultarastaan

-sahan luona heidän johtajansa äkkiä sukelsi piiloon lautatapulien

-väliin ja kehoitti seuralaisiaan kiiruhtamaan. Hetkistä myöhemmin meni

-siitä ohi lihava ja arvokas poliisi, heilutellen pamppuaan. Poliisin

-mentyä lähti Jimmy taas liikkeelle viidentoista miehen kanssa, jotka

-nyt oivalsivat, että jotakin tavallisuudesta poikkeavaa oli tekeillä.

-Pian kuului heikkoa kohinaa yön hiljaisuudessa. He astuivat erään tien

-poikki ja olivat hetkistä myöhemmin valtapadon luona.

-

-Vesi virtasi pitkänä sileänä vyörynä kuin sula teräs äänettömästi padon

-yli, välähytellen siihen kuvastuvia tähtiä kuin pieniä salamoita.

-Alempana muuttui se valkeaksi vaahdoksi, mylvien kuin vihoissaan

-yläpuolellaan olevalle sametille. Kymmenen sekuntia myöhemmin tuo

-kaunis pinta särkyi. Korkojaan painaen padon harjaa vasten polviaan

-myöten vedessä seisoi siinä mies nojaten vahvasti taaksepäin pysyäkseen

-virran painoa vasaan tasapainossa. Kaksi muuta miestä ojensi hänelle

-lyhyen, raskaan puun. Kolmas, painaen käsivartensa ja hartiansa veteen

-naulasi sen pystyyn äänettömin vasaran iskuin. Aivan kuin taikavoimalla

-nousi toinen puu tukemaan ensimmäistä, sovittautuen jo valmiiksi

-sahattuun loveen. Miehet siirtyivät kahdeksan jalkaa eteenpäin, sitten

-taasen kahdeksan jalkaa ja niin edelleen. Lisää miehiä astui veteen.

-Rivi raskaita kaltevia tukkeja nousi padon kupeesta, jakaen virran

-pitkiin nuolenmuotoisiin vakoihin. Puoli yhden aikaan putosi Tom Clute

-patolammikkoon. Hän ui rantaan ja hänen paikalleen astui Purdy.

-

-Kun tuet ulottuivat puolitiehen jokea ja miesten kauniisti kaartuvia

-selkiä näkyi kaikkialla, antoi Jimmy käskyn ruveta asettamaan

-poikkilankkuja. Raskaita lankkuja liukui toisensa perästä äskeisten

-tukien poikki ja nouseva vesi painoi ne lujasti näitä vastaan. Ylimmän

-lankun kiinnitti pari lujaa naulaa, niin ettei se voinut vääntyä

-paikoiltaan. Tasainen joki murisi ja jurisi ja alkoi nousta estettä

-vasten ja syöksyi kiihtyvällä voimalla sen sivu.

-

-Poliisi, joka käveli edes takaisin Kanavakatua, ei kuullut työn

-kulusta mitään. Jos hän olisi ollut tarkkahuomioinen, niin olisi hän

-pannut merkille joen alati muuttuvan äänen. Hetken kuluttua hän jonkun

-ilmeisen muutoksen johdosta huomauttikin:

-

-»No, sepä merkillistä.»

-

-Hän kuunteli hetken, mutta jatkoi sitten matkaansa. Kosken oikut eivät

-häntä yhtäkaikki liikuttaneet. Hänelle kuului Kanavakadun itäinen puoli

-ja itäinen puoli näytti rauhalliselta.

-

-Joki oli hiljentynyt aivan äänettömäksi. Jimmyn viimeinen poikkilankku

-oli paikoillaan. Taempana nukkuvassa kaupungissa löi tornin kello kaksi.

-

-Saatuaan tällä tavalla veden pinnan nousemaan patolammikossa kolmisen

-jalkaa, lähti Jimmy miehineen iloisella miellä joskin läpimärkänä

-puikkimaan ylöspäin kylmässä aamuvarhaisessa lähtöpaikkaansa, jossa

-heidän toverinsa nukkuivat viattoman unta. Kun he tulivat karien

-kohdalle pysähtyivät he. Sieltä kuului kumeaa murinaa aivan kuin

-vastahakoinen karja olisi ajettu makuusijoiltaan, kun nouseva vesi

-kohautteli kareille takertuneita tukkeja. Vesi oli jo noussut niin

-pitkälle korotetusta patolammikosta.

-

-Tukinuittajan kannalta katsoen oli asia nyt varsin yksinkertainen.

-Nukkuneet viisitoista miestä herätettiin heti ihmettelemään ja

-kummastelemaan. Kolmen aikaan, juuri kun auringon nousu rupesi

-erottamaan itää lännestä, ilmoitti keksien kolina, että korkean veden

-tarjoamaa apua ei suinkaan laiminlyöty. Siitä kello kuuteen oli vielä

-kolmen tunnin aika ja kolmessa tunnissa saattaa saada paljon aikaan

-tulvavedessä. Viimeinen kuivalle ajautunut tukki lähti liikkeelle juuri

-silloin kun ensimmäinen kaupunkilainen läntisellä puolella havaitsi,

-että hänen kellarinsa oli täynnä vettä. Kun tuo hämmästynyt kansalainen

-avasi ulko-ovensa nähdäkseen mitä oli tekeillä, pääsi häneltä kamala

-ääni ja sitten hän häätyi tekemään itselleen lauttaa.

-

-No niin. Sanomalehdet julkaisivat lisälehtiä, joissa oli otsakkeita

-sellaisia kuin »Väkivaltaa», »Omavaltaista lainrikkomista» y.m. Tehtaan

-omistajat kanavan varrella valittivat katkerassa äänilajissa sitä, että

-heidän pannuhuoneissaan oli vedenpaisumus ja varastojen omistajat,

-joilla oli helposti turmeltuvaa tavaraa, kiljuivat vahingonkorvausta.

-Tavalliset kansalaiset alkoivat tyynesti tyhjentää alavia paikkoja

-asuntomaillaan. Yhdeksän tienoissa, sitten kun pahin kiihtymys oli

-ohi ja sulkutelineet oli paiskittu koskeen laittomilta paikoiltaan,

-lähti osasto ratsupoliiseja etsimään tihutyön tekijää. Viimemainitun

-tapasivat he seisomassa eräällä puomitukilla johtamassa tukin laskua.

-Hän kieltäytyi liikahtamasta paikaltaan. Eräs lihava poliisimies

-uskaltautui pari askelta uivalle puomille, nosti tasapainonsa

-menetettyään kätensä ilmaan ja selvisi vihdoin suurin ponnistuksin

-kuivalle, johon hän jäi läähättäen istumaan. Poliisien kehoituksia

-tulemaan esille ja antamaan vangita itsensä ei Jimmy ottanut kuuleviin

-korviinsa. Säännöllisin väliajoin puhalsi hän aimo tukevan savupilven

-»merenvahastaan» ja johti rauhallisesti uittotyötä. Kahdenkymmenen

-jalan levyisestä sulusta meni tunnin kuluessa noin miljoona jalkaa

-puuta. Niinpä Jimmy sitten hieman jälkeen puolen päivän tuli omasta

-ehdostaan maalle ja antautui poliisien käsiin.

-

-»Alempana sinulla ei enää ole mitään vaikeuksia», huomautti hän

-apulaiselleen, M’Gaunille, katsellessaan miettiväisenä kun viimeinen

-tukki livahti sulkuportista. »Pidä vain silmä kovana ja tukit

-liikkeessä.»

-

-Sitten hän täytti piippunsa, sytytti sen ja astui odottavien poliisien

-luo.

-

-Poliisiasemalla joutui hän uutishankkijain haastateltavaksi. Se on, he

-tekivät kysymyksiä. Yhteen ainoaan saivat he vastauksen.

-

-»Ettekö tiennyt, että rikoitte lakia edesottamisillanne?» kysyi

-_Eaglen_ mies. »Ettekö tiennyt, että teidät vangittaisiin?»

-

-»Luonnollisesti!», vastasi Jimmy, ilmeisellä halveksunnalla

-

-Seuraavana aamuna oli oikeussali täynnä kuuntelijoita. Jimmy tunnusti

-syyllisyytensä ja tuomittiin maksamaan viisisataa dollaria sakkoa

-tai yhdeksänkymmentä päivää vankeutta. Kaikkien ihmeeksi kaivoi

-hän taskustaan pitkän rullan ja maksoi sakon. Läsnäolijat pitivät

-sitä vallan merkillisenä asiana, että tavallinen uittopomo kantoi

-taskussaan sellaisia summia. He eivät olleet läsnä siinä kohtauksessa,

-joka Jimmyllä ja hänen isännällään edellisenä iltana oli ollut.

-Viimeksimainittu seisoi oven suussa kun pieni mies astui oikeussalista.

-

-»Jimmy», sanoi Mr Daly niin selvästi, että jokainen sen kuuli, »olen

-äärimmäisen pahoillani nähdessäni sinut tässä pälkähässä, mutta toivon,

-että se on koituva sinulle hyväksi opetukseksi. Ensi kerralla täytyy

-sinun ymmärtää, että sinä et saa poiketa määräyksistä.»

-

-Siten pudisti ovela Daly kaiken vastuun hartioiltaan.

-

-»Kyllä, sir», sanoi Jimmy nöyrästi. »Tulivatko tukit aikanaan alas, Mr

-Daly?»

-

-He katsoivat toisiinsa vakavina. Sitten, ensi ja ainoan kerran suli

-Jimmyn mustanvalkoinen, tutkimaton naamari. Hänen vasemmassa silmässään

-välähti heikosti veitikka. Sitten painui silmäluomi ennalleen.

-

-

-

-

-V.

-

-VIIDES TIE.

-

-

-Profeetta myönsi ennen muinoin neljän asian menevän yli hänen

-ymmärryksensä, nimittäin kotkan tien ilmassa, madon tien kalliolla,

-aluksen tien meren pinnalla ja nuoren miehen tien neitosen sydämeen,

-mutta meidän nykyaikaisten ihmisten täytyy lisätä siihen vielä viides

-tie, nimittäin oikeuden tien. Sillä useinkin pääsee itse teosta

-tavattu tökerö pahantekijä pienellä rangaistuksella, kun taasen ovela

-rikollinen, vaikka onnistuukin salaamaan tekonsa kekseliäästi, aikansa

-harhailtuaan maksaa rikkomuksensa hengellään. Siihen tapaan sattui

-Regis Brugieren kuolema.

-

-Tapahtui näet, että vuoden lopulla kaksi muukalaista saapui St.

-Jeauneen aikomuksella ruveta ampumaan metsäkanoja ja Regis Brugiere

-palkkautui heidän oppaakseen. Hänen tehtävänsä eivät olleet moninaiset.

-Hänen tuli vain opastaa heitä mäntymetsävyöhykkeestä toiseen. Mutta

-joutilaisuudessaan seurasi hän heidän mukanaan usein ja niin hän

-ihastui Jimiin.

-

-Jim oli mustan ja valkoisen kirjava setteri. Regis Brugiere katseli

-sitä, kun se huolekkaana juoksenteli metsässä, sen jalkojen noustessa

-kuin teräsjouset, pää korkealla ja sen viisaat, lempeät silmät

-piiloutunutta otusta tähyillen. Kun sen nenään sitten sattui saaliin

-haju, pysähtyi se äkkiä ja katseli ympärilleen häntäänsä heilutellen.

-Se ei ottanut askeltakaan tullakseen parempaan varmuuteen saaliin

-olinpaikasta ennenkuin sen isäntä oli tunkeutunut tiheikön läpi sen

-viereen. Siten sai tämä monta kertaa tilaisuuden ampua koiran edestä

-lentoon pyrähtävää lintua, jota hän ei muuten useinkaan olisi tavannut.

-

-Mutta jos lintu pysyi hiljaa, astui Jim varovaisesti kuin munilla

-kävellen, kunnes sen nenän täytti lämmin linnunhaju. Silloin se

-pysähtyi, jäykistyen äkkiä eläväksi, kauniiksi kuvapatsaaksi. Seurasi

-hetken jännittävä odotus. Rymisten lähti silloin lintu lentoon. Sitä

-seurasi nopea laukaus lintupyssystä, höyhenpilvi ilmassa ja pitkänloiva

-putoaminen. Jim katsahti ylös, innokkaana, mutta hilliten itsensä.

-

-»Ota kiinni, Jim», sanoi mies.

-

-Heti ryntäsi Jim pois, tullakseen hetken perästä takaisin

-voitonriemuisena kantaen metsäkanaa varovaisesti hampaissaan.

-

-Tai sattui laukaus menemään harhaan. Jim odotti kunnes kuuli pyssyn

-lukon räsähtävän kiinni uuden panoksen saatuaan, sitten se liikkui

-hillitysti kuin ainakin hyvän kasvatuksen saanut ja haisteli tutkivasti

-ja kauan paikkaa, jossa lintu oli ollut.

-

-Näitä kaikkia näki Regis Brugiere seuratessaan metsästystä salojen

-tiheiköissä sillä seurauksella, että hän rikkoi kymmenettä käskyä

-vastaan ja himoitsi Jimiä suuresti. Hän jumaloi koiran ylhäistä

-arvokkuutta, sen gentlemannimaista hätäilemättömyyttä metsässä, sen

-hyvin kasvatettua suloa kun se istui takajaloillaan katse etäisyyteen

-kohdistettuna.

-

-Ja niin Regis Brugiere sitten varasti Jimin ja kätki sen visusti.

-Teko ei hänelle merkinnyt juuri mitään. Hän ei tuntenut Jimin

-arvoa, sillä Pohjolassa on koira vain koira. Kun muukalaiset olivat

-lähteneet valittaen koiransa menetystä, kuormasi Regis Brugiere

-rekeensä muonavaroja ja pyyntivehkeensä ja lähti painumaan luoteeseen

-vuotuiselle pyyntiretkelleen. Hän otti mukaansa Jimin, joka nyt oli

-täydelleen tottunut uuteen isäntäänsä.

-

-Yhdessä he kulkivat kauaksi metsien kautta, yli monen joen ja nevan,

-läpi monen viidakon ja vuoriseudun. Regis Brugiere veti rekeä

-perässään. Tehtävä olisi oikeastaan kuulunut Jimille, mutta Regis

-Brugierestä se olisi tuntunut siltä kuin hän olisi valjastanut Pyhän

-Cloudin Ignatiuksen St. Jeaunen herran omenakärryjen eteen. Niin

-sai Jim juosta ristiin rastiin matkan varrella iloiten vapaudestaan

-Regis Brugieren iloitessa koiran näkemisestä. Aikanaan saapuivat he

-eräälle metsäaukeamalle, jonka läpi virtasi pieni lähteen silmästä

-pulppuava kirkasvetinen puro. Tässä Regis Brugiere nakkasi lopullisesti

-lumikengät jaloistaan ja tähän hän kyhäsi pienen kämpän ja asettui

-siihen Jimin kanssa talosille.

-

-Neljänkymmenen mailin säteen laajuudelle asetteli hän sitten ansojaan

-ja loukkujaan majaville, kärpille, ketuille, saukoille ja muille

-Pohjolan turkkiniekoille. Säännöllisin väliajoin kierteli hän kullakin

-ansallaan, nopeasti liukuen lumikengissään. Jim seurasi häntä

-aina. Kun lumi oli syvä vaelsi koira vaivaloisesti Regis Brugieren

-jäljessä. Kun sitä taasen oli vähemmän etsi Jim metsäkanoja tai muita

-lintuja, tutustui moneen outoon seikkaan tai juoksenteli jäätyneitten

-metsälampien tasaisia pintoja.

-

-Ansapaikoilla täytyi Jimin jäädä loitommaksi. Mies jätti sille takkinsa

-ja lumikenkänsä ja Jim kuvitteli vartioivansa niitä uskollisesti.

-Paluumatkalla molemmat iloitsivat parhaansa mukaan. Regis Brugiere

-nosti Jimin korkealle ja heitti sen syvimpään nietokseen. Jim piti

-siitä kovasti ja sukelsi lumeen mielihyvästä haukahtaen. Hetken perästä

-se taas tuli esille kinoksesta ja tanssi varpaillaan miehen ympärillä

-leikillään murahdellen ja pyytäen häntä uudistamaan hauskan tempun. Ne

-olivatkin ainoat tilaisuudet, jolloin Jim vapautui juhlallisuudestaan.

-Muina aikoina olivat sen ruskeat silmät täynnä surumielistä, hillittyä

-uskollisuutta.

-

-Metsissä oppi Jim pahoille tavoille. Se muuttui taas tavalliseksi

-koiraksi. Havaitessaan, ettei Regis Brugiere välittänyt mitään

-metsäkanoista, joita se niin huolellisesti näytti, päätti Jim

-metsästellä omin neuvoin. Ensin sen omatunto soimasi sitä siinä

-määrin, että se tunsi tekevänsä suorastaan syntiä. Mutta jälkeenpäin

-rauhoitti sitä isäntänsä iloinen hyväksyminen. Se hiipi ja seurasi

-jälkiä, syöksyi ja ajoi takaa ja rikkoi kaikkia niitä siveyssääntöjä,

-jotka oikeata seisovaa setteriä sitovat. Se tiesi siveyskäsitteiden

-höltymistä, mutta tiesi myöskin etua. Sillä Jimistä sukeusi oikein

-asiantuntija otuksen yllättämistaidossa lumessa. Sen parhaaksi tempuksi

-tuli nyt sama, joka jo alkukoirallakin oli ollut, nimittäin pieni tauko

-ennen hyökkäystä. Jim oli suloisen riippumaton. Se elätti itsensä

-täydelleen, paitsi muutamiin herkkupaloihin nähden.

-

-Mutta yhtä seikkaa se ei käsittänyt ja se oli hirvi. Sen mielestä hirvi

-oli sama kuin hevonen tai lehmä. Se ei voinut ymmärtää, eikä siitä

-suuresti välittänytkään, miksi ne niin äkkiä pakenivat kun se ilmestyi

-paikalle. Regis Brugiere koetti opettaa sitä, mutta turhaan. Sen vuoksi

-tapahtuikin, että Jim usein täytyi jättää kotiin, sillä yksinäiselle

-pyyntimiehelle on hirvi arvaamattoman kallis saalis. Se tietää sekä

-ravintoa, että vaatetusta.

-

-Sellaisessa tapauksessa oli Regis Brugieren tapana pinoa runsaasti

-puita takkaan, jotta hänen ystävänsä oli hyvä olla hänen poissa

-ollessaan. Sittenkin jätti hän koiran lohduttomana kämppään. Ensi

-kerralla pääsi Jim ulos kämpästä ja tuli isäntänsä perässä osoittaen

-suunnatonta iloaan jo matkan päässä. Regis Brugiere palasi takaisin

-harmistuneena ja tapasi kämpän oven selkosen selällään. Jim oli osannut

-vetää oven auki hampaillaan. Turkismetsästäjän täytyi silloin tehdä

-oveen salvan, jotta koira ei voisi aukaista sitä. On ehkä paikallaan

-selittää, että tuollaisissa kämpissä ovi tavallisesti liittyy vain

-tiukasti pieliä vasten.

-

-Huomatkaa nyt, että ellei Regis Brugiere olisi varastanut ja

-piiloittanut Jim koiraa, ei hänen olisi tarvinnut asettaa

-äskenmainittua salpaa. Ilman salpaa olisi hän varsin helposti voinut

-avata oven ainoastaan nojautumalla siihen. Jos hän olisi voinut työntää

-oven auki, niin olisi sekä hänen, että Jimin ollut hyvä olla. Ja tämä

-juuri pakottaa meitä ihmettelemään tuota viidettä tietä, oikeuden

-tietä, jonka nojalla ihminen joutuu korvaamaan rikkomuksensa elämällään.

-

-Eräänä aamuna keskitalvella, kun oli hyvin kylmä, noin

-seitsemänkymmentä astetta pakkasta, päätti Regis Brugiere lähteä

-hirven ajoon. Kuten tavallista teki hän suuren roihun takkaan, levitti

-vaatteen Jimin mukavuudeksi, pujotti salvan hihnan vartavasten

-tekemänsä reiän läpi ja lähti metsään. Saavuttuaan suon laitaan,

-irroitti hän lumikenkänsä ja alkoi huolellisesti astua pitkin

-kaatuneita puunrunkoja. Astuessaan eräälle mädänneelle oksalle, joutui

-hänen oikea jalkansa arvaamatta syvään koloon. Hän kompastui ja kaatui

-kasvoilleen.

-

-Selvittyään ensi tuskasta niin paljon, että hän saattoi tajuta mitä

-oli tapahtunut, huomasi hän taittaneensa molemmat sääriluunsa polven

-alapuolelta.

-

-Ensi osa matkaa kämpälle oli paljasta kiroilemista, toinen kului

-rukouksessa ja kolmas osa oli kammottavaa hiljaisuutta. Ensi

-osalla menetti hän pyssynsä, toisella rohkeutensa ja kolmannella

-tietoisuutensa siitä mitä hänen ympärillään oli. Kuten raajarikkoutunut

-kaniini laahasi hän itseään lumessa; ainoa tumma pilkku valkoisessa

-äärettömyydessä. Metsän tummat puut tuntuivat hänen puolitajuisessa

-mielessään kokoontuvan uteliaina hänen ympärilleen katsellen häntä

-ylhäisen säälivinä. Ja hänen yllään, näkymättömänä, saavuttamattomana

-leijaili Pohjolan peloittava pakkanen, odottaen hänen lopullista

-tupertumistaan.

-

-Metsänkävijän sitkeyden ja villieläimen vaiston avulla pääsi Regis

-Brugiere vihdoin aukeamalle, jossa hänen kämppänsä oli. Hänen taakseen

-jäi syvä, kiemurteleva lumivako, hänen kärsimystensä säälittävänä

-todistajana. Hänen voimansa olivat loppuneet, mutta hän oli kotona.

-Pitkän ajan kuluttua pääsi hän ovelle ja siinä hän lepäsi. Tapaus

-oli kauhea, mutta se oli ainoastaan yksi monesta elämän julmassa

-todellisuudessa.

-

-Hämärä laskeusi erämaahan tuoden tullessaan salaperäiset äänensä.

-Niitten joukossa kuiskasi pakkanen äänekkäimmin. Regis Brugiere

-tunsi sen henkäyksen sydämessään ja heräsi peljästyneenä

-välinpitämättömyydestään. Oli jo aika koota voimansa ja pyrkiä sinne

-missä oli ruokavaroja ja lämmintä. Tuskaisesti kääntyi hän oikealle

-kyljelleen ja varustautui kurottautumaan salvan hihnaa kohti. Hänen

-ensimmäinen liikkeensä aiheutti sellaisen tuskan, että sen saattoi

-kestää ainoastaan hammasta purren ja silmät kiinni ja niin vähäpätöinen

-kuin tehtävä olikin, vaati se hänen koko voimansa viimeisetkin

-rippeet. Se saikin eränkävijän kesyttömän luonnon heti vastaamaan

-haasteeseen. Regis Brugiere keskitti kaiken tahtonsa äärimmilleen.

-Kuten kilpajuoksija kiinnitti hän huomionsa maaliin, joka, jos se jäi

-saavuttamatta, tiesi turmiota.

-

-Tuuma tuumalta hiipi käsi sokeasti hihnaa kohti. Se saavutti sen, mutta

-luiskahti ohi.

-

-Silloin, kuten tuli ennen sammumistaan, leimahti Regis Brugieren

-luonto. Kummallisesti väännellen ruumistaan ja kasvojaan kohosi

-hänen ruumiinsa pystyyn, käden yhä hapuillessa karkeatekoista ovea.

-Sitten se horjahteli hetkisen ja lysähti kokoon. Miehen tahdonvoima

-solui hänestä viimeisessä äärimmäisessä yrityksessä. Kahdesti koetti

-hän vielä umpimähkään, mutta ne olivat heikkoja yrityksiä. Vihdoin,

-huoahtaen, antautui hän pakkaselle, joka häntä oli odottanut. Pakkanen

-oli armelias. Regis Brugiere nukahti.

-

-Viisi päivää myöhemmin lopetti Jim, mustan ja valkoisen kirjava setteri

-levottoman edestakaisin-kulkunsa, lopetti yrityksensä hypätä öljytylle

-akkunalle, jonka takana oli metsä ja ruokaa yllin kyllin, lopetti

-kiipeämisensä ruoan täyteistä hyllyä kohti ja kiertyi kokoon oven eteen

-mahdollisimman lähelle isäntäänsä, joka makasi sen ulkopuolella. Siinä

-se kuoli nälkään, uneksien armeliaassa turtuneisuudessa metsäkanoista

-lumisessa erämaassa. Siten täyttyi oikeus Regis Brugieren ja Jim koiran

-asiassa.

-

-

-

-

-VI.

-

-TAIVAAN TUULIEN TUUDITELTAVANA.

-

-

-1.

-

-Barbara oli kauan kahdenvaiheella ottaako reikäompeleiset vaiko

-silkkisukat, mutta päätti vihdoin ottaa ensinmainitut. Sitten hän

-suvaitsi tarjota pienen tyytyväisen hymyn miellyttäville pikku

-kasvoilleen peilissä ja astui ovesta tätinsä luo. Täti hämmästyi

-asianmukaisesti. Barbara levitti nyt ensi kerran sievät harsosiipensä

-Pohjolan suurilla metsämailla. Omituisen heiveröisen sopeutumattomalta

-näytti hän nyt tuvan karkeiden seinien muodostamaa taustaa ja ovesta

-näkyvää tummaa metsänreunamaa vastaan.

-

-Barbara oli pienen pieni olento, jolla oli pikku lapsen päähänpistot.

-Hän tiesi erinomaisen hyvin, että hänen suurin vetovoimansa oli

-siinä, että hän painoi päänsä hieman taaksepäin niin että hänen

-terävähkö, ihastuttava leukansa sai hullaannuttavan sulonsa parhaiten

-näkyville. Hän tiesi myös erinomaisen hyvin, että hänellä oli täyteläät

-kirsikanpunaiset huulet, joitten silkinhieno reunus vaaleni persikan

-väriseksi. Eikä hän myöskään voinut jäädä tietämättömäksi siitä

-tosiasiasta, että hänen vaalea tukkansa ja mustat samettisilmänsä

-olivat mitä ihastuttavimmassa ja harvinaisimmassa ristiriidassa

-keskenään. Kaiken tämän ja vielä enemmänkin Barbara tiesi, koska

-hänen peilinsä sen hänelle ainakin tusinan kertaa päivässä vannoi

-todeksi. Että hän oli tieten, kiusoittelevasti, harkiten ja tyynesti

-mielenrauhan häiritsijä, tiesi hän vallan hyvin, koska miehet, niin

-pitkälle kuin hänen muistinsa ulottui, olivat sitä hänelle kertoneet,

-kukin omalla mitallaan katkeraa huumoria. Hän tyytyi asiain - tilaan ja

-käyttäytyi sen mukaan kaikissa tilanteissa kuin kuningatar, jolla oli

-määrätön luku erikoisoikeuksia hyväkseen käytettävänä.

-

-Sitten kun hänen vanha, yksinkertainen salolaistätinsä oli ihaillut

-ja huudahdellut äkkiä täydeksi perhoseksi muuttunutta kotikutoista

-kultakoteloa, päätti Barbara lähteä kävelylle. Hän tiesi, että tuolla

-puolen viileätä, ihastuttavaa metsämaata, vain puolen mailin päässä

-asuivat Adamsit. Adamsitkin olivat salolaisia, mutta he olivat

-inhimillisiä ja harsokangas on harsokangasta yhtähyvin salolla kuin

-kaupungissakin. Barbara ilmoitti tädilleen aikeestaan ja astui

-auringonpaisteeseen.

-

-Päivänvarjo täydensi hänen onnentunteensa. Hän aukaisi sen, asetti sen

-vinoon olalleen ja käänsi yhden pyöreistä kulmista kasvojensa eteen,

-leikkien itsekseen pientä huvinäytelmää astellessaan varovaisesti

-aukeamalla olevien kantojen ja sotkuisten mustikanvarsien välissä.

-Hän työnsi leukansa eteenpäin ja katseli ujosti hattunsa reunuksen

-alta juhlallisesti törröttäviä kantoja ja näyttäytyi mahdollisimman

-suloisena rohkeille, elämöiville peipposille. Vaaleassa kesäpuvussaan

-ja kirjohatussaan, reikäompeleisissa sukissaan ja hullunkurisen

-korkeakorkoisissa, hopeasolkisissa kengissään oli hän jollakin tavalla

-saanut takaisin naisellisen itseluottamuksensa, jonka paksuanturaiset

-kengät ja salolaisen ankaran yksinkertainen puku oli häneltä

-vienyt. Ensi kerran tunsi hän itsensä täydellisesti onnelliseksi

-uudessa ympäristössä, jonne hän lapsellisessa oikukkaisuudessaan

-oli tullut vierailemaan. Pikku Barbara kulta, hänhän oli vasta

-kahdeksantoistavuotias.

-

-Vallan pian alkoi polku polveilla viileään, vihreään, suureen metsään.

-Barbara pani päivänvarjostimensa kokoon ja kantoi sitä kainalossaan,

-kannatellen samalla kädellä hamettaan, etteivät helmat maata viistäisi.

-Hän oli nyt olevinaan ylhäinen markiisitar Fontainebleaun metsissä.

-Pienistä pensaikoissa olevista aukoista saattoi hän puitten välistä

-nähdä auringonpaisteisia läikkiä ja vihreitä varjoja. Barbara

-käyttäytyi koko ajan siten, kuin puitten lomitse koska tahansa

-ilmestyisi ritari, joka uljaasti töyhtöhattuaan heilauttaen osoittaisi

-hänelle alamaista ihastustaan. Hän suoritti vastaukseksi sorjan

-niiauksen, taivuttaen sievän päänsä alaspäin ja luoden kauniit silmänsä

-ylös.

-

-»Niin, se unelma on, suloinen unelma lemmen» hyräili hän hameenhelmansa

-maata viistäessä.

-

-»Möööö», kuului äkkiä kauhistuttavana läheisestä tiheiköstä.

-

-Barbara pudotti päivänvarjonsa, tapasi molemmin käsin sydänalaansa ja

-huusi. Pensaikosta törrötti häntä kohti kaksi kaltaista, uteliasta

-korvaa, kaksi suurta, ruskeaa silmää katsoi häneen peljästyneinä ja

-värisevät sieraimet laajenivat kauhusta. »Möööö», mörähti hirvi taas ja

-katosi pitkin joustavin hypyin näkymättömiin.

-

-»Oh!» huudahti Barbara, »sinä hirvittävä olio. Miten sinä peloititkaan

-minua.»

-

-Hän nosti päivänvarjonsa maasta ja jatkoi matkaansa mieli hieman

-järkytettynä ja mietti hirven äärimmäisen tahditonta käyttäytymistä.

-Tie tuntui vähitellen käyvän vaikeakulkuisemmaksi. Jonkun ajan perästä

-katkaisi sen kaatuneen lehmuksen latva. Barbara katseli ympärilleen.

-Hänhän ei ollut tiellä ensinkään.

-

-Se oli jo selvästi harmillista. Barbara tunsi oikein suuttuvansa. Hän

-kokosi hameensa tiukkaan nilkkojen ympäri ja koetti raivata tietä

-pensaikon läpi oikealle. Pensastoa oli paha kulkea ja vielä pahempi oli

-orjantappuraa kasvava läikkä. Vihdoin eräs häijy kanto repäisi reiän

-hänen harsohameeseensa. Se oli sietämätöntä.

-

-Barbara polki oikein jalkaansa suutuksissaan. Hän olisi tahtonut itkeä,

-ja hän päätti tyydyttääkin halunsa heti kun vain pääsisi tielle taas.

-Vähän ajan perästä loppui sitten pyökkimetsä, jota hän oli kulkenut

-tähän saakka ja vastaan tuli kapea suo. Silloin Barbara teki tyhmän

-teon — hän koetti mennä suon poikki.

-

-Alussa kulki hän varovasti, pitäen silmällä hamettaan. Siihen tuli

-ainakin tusina reikiä. Sitten astui hän pienen kultaisen kenkänsä

-sammaleen läpi mustaan veteen. Kolmasti löi jäykkä lehtikuusen oksa

-häntä aivan vasten kasvoja. Kun hän vihdoin astui toiselle puolelle

-sadan jalan levyistä suota oli hän luopunut hameen kannosta ja oli

-kauhean näköinen.

-

-»Minun mielestäni sinä olet oikein häijy», huudahti hän metsälle

-hemmoitellun lapsen tavoin. Sitten hän pidätti henkeään säikähtäessään

-hiljaisuutta ympärillään.

-

-Metsä oli äkkiä muuttunut epäystävälliseksi. Sen hyväntahtoisuus oli

-jollakin tavalla häipynyt. Jokasuunnalla näytti se samanlaiselta —

-suoria korkeita runkoja, pajukkoa ja varvikkoa. Se oli sulkenut hänet

-joka puolelta viheriän muurin sisään, kääntyipä hän minne päin hyvänsä

-oli hän näköjään aina vain saman pienen lehtimajan sisällä.

-

-Säikähtäneenä, mutta päättäväisenä lähti hän nopeasti astumaan siihen

-suuntaan, jonka hän uskoi johtavan ulos siitä. Pensaat takertuivat

-häneen nyt estelemättä. Hän tunkeutui orjantappura-, paju- ja

-orapihlajapensaitten läpi yhtä uljaasti. Harsohame oli surullisen

-näköinen, kirjohattu oli tahrainen ja nurin päässä ja rohkeat

-pikku puolikengät korkeine korkoineen olivat likomärät. Ja äkkiä,

-kun auringon varjot alkoivat käydä hyvin pitkiksi loppui häneltä

-päättäväinen urhoollisuutensa kokonaan. Hän pysähtyi. Kaikkialla

-hänen ympärillään oli vain samoja korkeita, suoria runkoja, samoja

-pensaikkoja ja samoja varvikkoja. Ne eivät vaihtuneet ensinkään. Turha

-toivoakaan.

-

-Hän istahti maahan, antautui kokonaan pelkonsa valtaan ja itki,

-peljästyneen lapsen tavoin nieleskellen nyyhkytyksiään. Mutta sittenkin

-muisti hän aika ajoin pyyhkiä vetisiä silmiään naurettavan pienellä

-batistinenäliinallaan.

-

-Pikku Barbara rukka, hän oli eksynyt.

-

-

-2.

-

-Hetken perästä tunsi hän vaistomaisesti, että joku seisoi hänen

-lähellään. Hän katsahti ylös.

-

-Se joku oli mies. Nuori mies. Barbara näki heti kolme seikkaa,

-nimittäin, että nuorella miehellä oli ystävälliset, harmaat silmät,

-jotka katselivat häntä huvitettuina, että nenäliina, jonka nuori

-mies oli sitonut kaulaansa, oli puhdas ja että hänen leukansa

-piirteet olivat tavallista hienommat ja selvemmät. Tarkkaava näkijä

-olisi huomannut vielä lisää, nimittäin että hänellä oli pyssy

-kädessä ja raskas kantamus selässä, että hänellä oli vyötäisillään

-raskassisältöinen vyö ja mokkasiinit jalassa, että hänen sininen

-takkinsa, vaikka se olikin kulunut, oli puhdas ja että hänen hipiänsä

-oli ruskea kuin petäjänkylki. Barbaralle ei ollut mitään hyötyä

-sellaisista yksityiskohdista. Silmät olivat ystävälliset, leuka

-voimakas ja sen jalopiirteisyys ilmaisi gentlemannin. Ja Barbara oli

-juuri ystävällisen gentlemannin tarpeessa. Tietämättään työnsi hän

-terävää leukaansa eteenpäin ja hymyili ihastuttavasti.

-

-»No, nyt on kaikki hyvin, eikö niin?» sanoi hän.

-

-»Se ilahduttaa minua», vastasi mies, yhä enemmän huvitettuna. »Ja hetki

-sitten oli kaikki hullusti. Mitä on tapahtunut.»

-

-»Olen eksynyt», vastasi Barbara niin tyytyväisenä kuin hän olisi

-sanonut: »Minun kenkäni ovat hieman tomuiset.»

-

-»Sepä paha», sanoi mies osaaottavasti. »Mistä olette joutunut harhaan?»

-

-»Joko Adamseista tai Maxwelleista, en tiedä itsekään kummastako. Läksin

-toisesta niistä toiseen. Sitten tuli hirvi ja minä eksyin.»

-

-»Aivan niin», myönteli mies hyvin vakuutettuna. »Ja mitä nyt aiotte

-tehdä?»

-

-»Minä en aio tehdä mitään. Teidän on vietävä minut kotiin.»

-

-»Adamseille vaiko Maxwelleille?»

-

-»Mikä vain on lähinnä.»

-

-Nuorimies näytti olevan kahden vaiheilla.

-

-Barbara katseli hänen miettivän näköisiä, voimakkaita kasvojaan

-hattunsa reunuksen alta, jonka hän ujosti oli asettanut oikein päin.

-Barbara piti hänen kasvoistaan. Ne olivat niin hyväntahtoiset.

-

-»Aurinko on miltei laskenut», vastasi nuori mies vihdoin. »Tehän

-näette, kuinka pitkiksi varjot jo ovat käyneet. Luuletteko voivanne

-tunkeutua metsän läpi pimeässä? Siellä on villieläimiä — susia!» lisäsi

-hän häijysti.

-

-Barbara katsahti häneen pelokkaana.

-

-»Mutta mitä me sitten teemme?» huudahti hän, tyyneytensä menettäneenä.

-»Teidän _täytyy_ viedä minut kotiin!»

-

-»Voinhan koettaa», sanoi mies alistuen kuin kuolemaan tuomittu.

-

-Hänen äänensävynsä vaikutti.

-

-»Mitä te sitten ehdotatte?» kysyi Barbara.

-

-»Että leiriydymme tähän», ehdotti mies tyynesti, aivan kuin se olisi

-ollut ainoa mahdollisuus.

-

-»Oh», huudahti Barbara säikähtyneenä. »Ei ikänä! Minä pelkään metsää.

-Se on märkä ja kylmä. Minulla on nälkä ja minun kenkäni ovat läpimärät!»

-

-»Minä vartioin teitä koko yön pyssy kädessä», sanoi toinen. Laitan

-teille teltan ja keitän teille illallisen ja teidän jalkojenne ei

-tarvitse olla kylmät eikä märät hetkeäkään kauemmin kuin itse tahdotte.»

-

-»Eikö teidän kotinne ole lähempänä?» kysyi Barbara.

-

-»Minun kotini on siinä, missä yö minut kulloinkin yllättää», vastasi

-nuori mies.

-

-Barbara mietti. Tämähän alkoi käydä vallan pelottavaksi. Hän tiesi,

-että hän kylmässä yössä saisi kuoleman taudin. Mutta minkäpä hän nyt

-sille mahtoi!

-

-»Näyttäkää nyt sitten sukan kuivaustaitoanne», suostui Barbara vihdoin.

-

-»Hyvä», sanoi nuori mies. Hän heitti nopeasti taakkansa selästään ja

-otti pienen kirveen hihnasta.

-

-»En ole poissa kuin hetkisen», vakuutti hän, »ja sillä aikaa täytyy

-teidän ottaa kenkänne ja sukkanne jalasta ja panna sijaan nämä.» Hän

-oli puhuessaan aukaissut kantamuksensa ja otti sieltä esille parin

-paksuja metsänhakkaajan villasukkia.

-

-Barbara piteli niitä kätensä ulottuvilla ja katseli niitä. Sitten

-katsahti hän nuoreen mieheen ja sitten he molemmat nauroivat.

-

-Sillä aikaa kun hänen uusi suojelijansa oli poissa, ei Barbara

-ainoastaan vaihtanut sukkia, vaan hän teki vallan ihmeitä

-harsohameelleen. Todellakin, sehän ei ollut niinkään hullun näköinen.

-

-Kun nuori mies palasi syli täynnä kuusen kuoria ja tervaksia, tapasi

-hän Barbaran istumassa pystyssä päin kaatuneella tukilla jalat

-huolellisesti sullottuina alleen. Tulen eteen ripusti hän pian kaksi

-hämähäkin verkkoa ja kaksi kultaisen pientä, aivan naurettavan pientä

-hopeasolkista kenkää. Sitten hän näppärästi pani pienen teltan pystyyn.

-Yhtä kätevästi teki hän toisen valkean kahden tukin väliin, otti esille

-paistinpannun ja rupesi illallisen teko-puuhiin.

-

-Oli jo hämärä. Jollakin kummallisella tavalla oli metsästä hävinnyt

-sen äskeinen epäystävällisyyden tuntu. Linnut lauloivat aivan samalla

-tavalla kuin niitten oli tapana laulaa huvimatkoilla, joita tehtiin

-pikku metsikköihin kotona. Oli vaikeaa uskoa olevansa erämaassa. Nuori

-mies hääräili siellä täällä tottuneen kepeästi hoidellen pannujaan

-ja lisäten valkeata. Barbara katseli häntä jännittyneenä. Vähitellen

-tuli hän vakuutetuksi siitä, että nuori mies ansaitsi huomiota ja

-hän huomasi, että nuori mies ei ollut katsonut häneen kertaakaan sen

-jälkeen kuin hän oli alkanut varustelunsa yötä varten. Nyt hän oli

-parhaillaan kääntelemässä jotakin pihisevää pannussaan.

-

-»Oletteko hyvä», sanoi Barbara, käskevä tuntu äänessään. »Minulla on

-niin jano.»

-

-»Teidän täytyy odottaa, kunnes käyn lähteellä», vastasi mies

-liikahtamatta.

-

-Barbara nosti pientä nenäänsä tuntien olevansa oikeutettu harmistumaan.

-

-Pitkän ajan perästä hän vasta suvaitsi katsoa mieheen päin. Mies nauroi

-itsekseen. Barbara nosti taas nopeasti nokkaansa. Yhtäkaikki tuntui

-metsässä ikävältä.

-

-»Illallinen on valmis», ilmoitti mies hetken perästä.

-

-»En luule, että välitän mistään», vastasi Barbara arvokkaasti. Hän

-oli kovin väsynyt ja nälkäinen, huonolla tuulella ja hänen silmänsä

-alkoivat tulla kuumiksi.

-

-»Oh, varmastihan te syötte», intti toinen huolettomasti. »Tulkaa nyt,

-ennenkuin se jähtyy.»

-

-»Minähän sanoin, jo teille, etten välitä mistään», vastasi Barbara

-ylpeästi.

-

-Vastaukseksi otti nuori mies hänet käsivarsilleen ja kantoi hänet

-kymmenkunta askelta tulen ääreen ja istutti hänet vieressä olevalle

-tukille. Hänen vieressään oli puhtaalle puunkuorelle pantu pala

-paistettua hirvenlihaa, paahdettua leipää ja kupillinen teetä. Barbara

-vastusteli vihaisesti.

-

-»Älkää olko hupakko», sanoi nuori mies ankarasti, »tehän tarvitsette

-ravintoa. Syökää nyt.»

-

-Barbara katsoi häntä suurin silmin. Sitten alkoi hän syödä paistia.

-Jonkun ajan perästä huomautti hän: »Te olette oikein kiltti», ja kun

-hän oli juonut viimeisen pisaran teetä hymyili hän hieman nöyrästi ja

-sanoi: »kiitos».

-

-Nyt oli jo pimeä ja yö oli hiipinyt puuvartion läpi aivan nuotion

-ääreen saakka. Mies asetti kumisen vaatteen sen viereen. Barbara

-istuutui sille ja nojasi tukkiin. Mies seisoi hänen yläpuolellaan ja

-otti esille piipun.

-

-»Saanko polttaa?» kysyi hän.

-

-Puhallettuaan sitten muutaman sauhun rauhallisen tyytyväisenä kysyi

-hän: »Miten te oikeastaan eksyitte?» Barbara kertoi.

-

-»Sehän oli vallan mieletöntä», torui mies ankarasti. »Ettekö saata

-keksiä parempaa kuin lähteä varustuksitta metsään? Sehän oli

-idioottimaista!»

-

-»Kiitos», vastasi Barbara nöyrästi.

-

-»No niin se oli!» intti mies, kuparinruskeitten poskien punehtuessa

-hieman.

-

-Barbara tutki häntä vähän aikaa miehen kohennellessa nuotiosta. Hän

-näki mielellään kuinka nuotion valo leikki hänen puhtaaksi ajellulla,

-kaunismuotoisella leuallaan — ja hän koetti arvailla, mitä hänen

-sinisten silmiensä väike tiesi. Mies ei katsonut häneen kertaakaan.

-Nöyrästi myönsi hän itselleen, että se oli oikeudenmukaista. Hän

-uneksi varmaankin suuremmista asioista, nähden hiilloksessa kuvia

-siitä sadunomaisesta, salaperäisestä ja työteliäästä elämästä, johon

-hän kuului. Hänellä ei ollut mitään sijaa tarmontäyteisessä elämässään

-sellaiselle kuin hän oli — pieni Barbara hupakko, jonka ainoa viehätys

-oli siinä, että hän hullaannuttavalla tavalla osasi työntää pienen,

-ihastuttavan leukansa eteenpäin. Barbara kyseli häneltä hänen elämäänsä

-taivaan tuulien alla.

-

-»Oletteko aina metsissä?» tiedusteli hän.

-

-»En aina», sanoi mies.

-

-»Mutta te oleskelette niissä paljon?»

-

-»Niin oleskelen.»

-

-»Teille sattuu varmaankin monta jännittävää seikkailua?»

-

-»Ei juuri usein.»

-

-»Mistäpäin olette tulossa nyt.»

-

-»Etelästä.»

-

-»Minne olette menossa?»

-

-»Luoteeseen.»

-

-»Mitä te siellä teette?»

-

-Syntyi hetken äänettömyys, ennenkuin muukalainen vastasi. »Kuljen

-metsien kautta.»

-

-»Toisin sanoen, asia ei kuulu minulle», tokaisi Barbara hieman

-katkerasti.

-

-»Niin, mutta se ei ole kokonaan minunkaan», selitti mies.

-

-Siinä avautui uusi mahdollisuus.

-

-»Te olette siis toisten asioilla?»

-

-»Niin.»

-

-»Onko se tärkeäkin?»

-

-»On.»

-

-»Kuinka pitkän ajan se vaatii?»

-

-»Monta vuotta.»

-

-»Mikä teidän nimenne on?»

-

-»Garrett Stanton.»

-

-»Tehän _olette_ gentlemanni, eikö niin.»

-

-Miehen silmäkulmassa välähti iloisesti. »Otaksun, että tarkoitatte,

-että olen saanut hyvän kasvatuksen, yliopistokasvatuksen. Luuletteko,

-että se merkitsee kovinkaan paljoa?»

-

-Barbara tutki häntä istuen käsi poskella miettiväisenä. Hän katseli

-aaltoilevaa tukkaa, hänen lempeitä, leikkisiä silmiään, hänen suoraa,

-hienopiirteistä nenäänsä, hänen voimakasta suutaan, joitten pielet

-nousivat niin omituisesti ylöspäin ja vihdoin hänen kaunismuotoista

-leukaansa.

-

-»E-ei», myönteli hän, »enpä luule todellakaan. Minä vain tiedän, että

-te olette gentlemanni», lisäsi hän ihastuttavan epäjohdonmukaisesti.

-Stanton kumarsi vakavana nuotiota kohti pilkallisen myöntävästi.

-

-»Miksi ette koskaan katso minuun?» ratkesi Barbara, suuttuneena. »Miksi

-katsotte vain tuohon hirvittävään nuotioon?»

-

-Mies kääntyi ja katsoi häntä suoraan silmiin. Heti loi Barbara silmänsä

-alas hänen rehellisen, tutkivan katseensa edessä. Hän tunsi punan

-nousevan kasvoilleen. Kun hän taas katsoi ylös, tuijotti mies tuleen

-yhtä rauhallisena kuin ennenkin, nojaten piippua pitelevää kättään

-toiseen.

-

-»Nyt», sanoi mies, »tahdon minä kysyä teiltä pari kysymystä. Eikö

-teidän vanhempanne kaipaa teitä, kun olette koko yön poissa?»

-

-»Eihän toki. Olen usein yötä Adamsien luona. He luulevat että olen

-siellä.»

-

-»Vanhemmat ovat usein levottomia lapsistaan.»

-

-»Mutta minun vanhempani eivät ole ensinkään täällä.»

-

-»Mikä teidän nimenne on?»

-

-»Barbara Lowe.»

-

-Mies vaikeni. Barbara oli ilmeisesti loukkaantunut. Olisihan mies

-voinut osoittaa olevansa hieman enemmän imartelevan utelias.

-

-»Siinäkö kaikki mitä te haluatte tietää minusta», huudahti hän

-loukkaantuneen äänellä.

-

-»Minähän tiedän teistä kaikki. Kuulkaahan nyt. Teidän nimenne on

-Barbara Lowe. Te olette kotoisin Detroitista, jossa te ette vielä ole

-lopettanut lukujanne. Te olette perheen ainoa lapsi ja olette noin

-kahdeksan- tai yhdeksäntoistavuotias.»

-

-»Mitä, kuka teille on kertonut minusta?» huudahti Barbara hämmästyneenä.

-

-Stanton hymyili. »Ei kukaan», vastasi hän. »Ettekö tiedä, että me

-metsien samoilijat elämme huomioistamme? Näettekö mitään erikoista

-tuossa puussa?»

-

-Barbara tutki kyseessäolevaa puuta tarkkaavasti. »En», myönsi hän

-vihdoin.

-

-»Siinä on jokin eläin. Katsokaahan uudestaan.»

-

-»En voi nähdä mitään», sanoi Barbara toisen kerran tutkittuaan puuta.

-

-Stanton nousi. Otettuaan kekäleen nuotiosta heitti hän sen puuta

-vasten. Se mikä puun rungossa oli näyttänyt osalta koloa, alkoi

-hitaasti selvitä eläväksi eläimeksi ja hetken kuluttua kiiruhti uninen

-siili siitä varmempaan piilopaikkaan.

-

-»Tällä tavalla minä teistäkin tiedän», selitti salojen kulkija kääntyen

-nuotioon. »Teidän puheistanne yöksi jäämisestä metsään päätin minä,

-että te olette pikemminkin käymässä Maxwelleilla kuin Adamseilla.

-Tiesin että viimeksimainittujen täytyy olla omaisianne, sillä

-aarniometsiin ei kukaan tyttö sievissä kesävaatteissa lähtisi käymään

-vain tuttaviensa luona.

-

-Te ikävystytte luonnollisesti täkäläiseen elämään parissa

-viikossa, ettekä aio jäädä tänne pitemmäksi aikaa. Te käytätte

-vielä kouluesiliinaanne ja siitä minä päätin, että ette vielä

-ollut lopettanut koulunkäyntiänne ja sitten sai tehtaan merkki

-päivänvarjossanne minut päättämään, että te olette Detroitista

-kotoisin.»

-

-»Entä mistä päätätte, että olen vanhempaini ainoa lapsi?»

-

-»No», vastasi Stanton, »teillä on hieman samanlaisia tapoja, kuin — — —»

-

-»Hemmoitellulla lapsella», lopetti Barbara lauseen pahanilkisesti

-korostaen sanojaan.

-

-Stanton vain nauroi.

-

-»Se ei ole kiltisti ajateltu», moitti Barbara erinomaisen arvokkaana.

-

-Sanomattoman surumielinen, väräjävä ääni kuului metsästä aivan lähellä.

-

-»Hui, mikä se on?» huudahti Barbara säikähtäen pahanpäiväisesti.

-

-»Ystävämme, pikku siili. Älkää peljätkö.»

-

-Metsän korkeissa puissa humisi heikko tuulen henki.

-

-Huu, Huu, huusi huuhkaja yksitoikkoisesti. Nuotiosta nousi säkeniä

-taivasta kohti' sammuakseen hetken kuluttua. Ilma kylmeni. Barbaran

-silmäluomet alkoivat tuntua raskailta. Hän siirsi jalkansa paremmin

-alleen ja oikaisi itsensä nuotion ääreen kuin kissa liedelle. Jos

-Barbara silloin olisi arvannut katsoa, niin olisi hän nähnyt kuinka

-mies omituisen hellä katse sinisissä silmissään tarkkasi häntä.

-

-Pikku, viaton Barbara kulta, hän oli luottavasti kokonaan uskonut

-itsensä nuoren miehen hyväntahtoiseen huomaan!

-

-»Tule, pikku tyttö», sanoi hän vihdoin hiljaa.

-

-Hän nousi samalla ja ojensi kätensä Barbaralle. Heräten mietteistään,

-jotka koskivat nuorta miestä, katsoi Barbara häneen heikosti hymyillen

-ja hänen silmistään katosi kaikki keimailu jättäen niihin vain puhtaan

-lapsen.

-

-»Tulkaa», uudisti hän pyyntönsä, »nyt on jo aika käydä sisään.»

-

-Barbara totteli. Pikku teltta näytti oikein viihtyisältä.

-Palsamilehväinen vuode tuntui aivan ylelliseltä, se oli pehmyt kuin

-höyhenpatja.

-

-»Kun olette valmis», sanoi mies hänelle, »niin sanokaa minulle. Avaan

-sitten teltan aukon, jotta lämpö pääsee sisälle.»

-

-Pehmeä villapeitto oli erinomaisen miellyttävä. Kun teltan aukko

-avattiin, huomasi Barbara, että toinen nuotio oli tehty siten, että

-sen takana oleva vihreä lehdesseinämä heijasti lämmön suoraan aukosta

-teltan sisään.

-

-Hän oli hyvin uninen, mutta makasi siitä huolimatta kauan valveilla.

-Metsän äänet lähestyivät salaperäisinä ja liikehtivät pienen leirin

-ympärillä. Muutamat niistä olivat erittäin peloittavia, mutta Barbara

-ei välittänyt niistä, sillä mies istui nuotion ääressä, voimakkaat,

-kauniit piirteet kuvastuen nuotion valoa vasten hänen polttaessaan

-miettivän näköisenä piippuaan. Barbara katseli häntä pitkän aikaa,

-kunnes vihdoin nuotion valkea alkoi käydä epäselväksi, juhlalliset

-varjot lopettivat tanssinsa metsän taustassa ja hän vaipui uneen.

-

-Monen tunnin perästä, niin hänestä ainakin tuntui, herätti hänet

-jokin mitätön ääni. Lämmin valui yhä miellyttävänä pieneen suojaan,

-juhlalliset varjot tanssivat yhä metsää vasten, miettivä olento

-tuijotti yhä hiillokseen, kuvastuen voimakkaasti loimua vasten. Hellä

-omantunnon tuska hiipi hiljalleen Barbaran hellään sydämeen.

-

-»Poika rukka», puhui hän itsekseen, »hänellä ei ole mitään makuusijaa.

-Hän vartioi minua metsän vaaroilta.» Joka muuten oli vallan naurettavaa

-kuten mikä eränkulkija tahansa tiesi.

-

-Hänen uniset silmänsä katselivat häntä tarkkaavasti — hänen

-salaisuuttaan, hänen sankariaan. Taasen kävi valkea epäselväksi, taas

-lopettivat varjot tanssinsa. Viimeinen tietoinen ajatus Barbaran

-mielessä oli seuraava. »Mutta hänen täytyy olla hyvin vanhan. Hänen

-täytyy jo olla kaksikymmentä kuusi.»

-

-Sitten hän nukkui.

-

-

-3.

-

-Barbara heräsi auringonnousuun ja raikkaaseen aamuilmaan, tuntien

-iloa siitä, että oli nukkunut hyvin ja mukavasti. Teltan aukko oli

-hienotunteisesti suljettu. Kun hän oli valmis, kurkisti hän teltan

-raosta ja näki Stantonin hääräilevän nuotion kimpussa.

-

-Hän ojentautui äkkiä ja lähestyi telttaa. Kämmeniensä väliin puhaltaen

-soitti hän pitkän, kauniin eränkävijän aamuhuudon.

-

-»Yy-löös»! huusi hän ja metsä vastasi siihen monin vivahduksin.

-

-Vastaukseksi väisti Barbara teltan aukon syrjään ja astui

-auringonpaisteeseen.

-

-»Hyvää huomenta», sanoi hän.

-

-»_Kunnia_» vastasi Stanton. »Tulkaa, niin näytän teille kevään.»

-

-Olen pahoillani etten voi tarjota teille mitään vaihtelua aamiaiseksi.

-Se on vain samaa illallista, selitti hän Barbaran palattua ja

-istahdettua kuin paratiisilintu tukille. Hänen poskilleen oli kylmä

-vesi antanut raikkaan punan, hänen silmänsä olivat hyvin kauniit unesta

-selvittyään ja hänen tukkansa loisti aamuauringon suuteloista.

-

-Ja ihmeellistä sanoa, mutta hän unehutti kokonaan työntää ihastuttavaa

-leukaansa eteenpäin.

-

-Hän söi hyvällä ruokahalulla, sillä metsä oli antanut hänelle nälän

-lahjan. Stanton ei puhunut mitään. Hetki oli sellainen, että puhumatta

-oli paras. Kaikki ihastuttavat ainekset heidän somassa kohtauksessaan

-näyttivät kiteytyvän selviksi heille ja Barbara tunsi, että hän

-muutaman hetken perästä oli pakotettu näkemään mitä ne tiesivät.

-

-Vihdoin sanoi mies, kuitenkaan liikahtamatta:

-

-»No niin, lienee parasta lähteä.»

-

-»Niin», virkkoi tyttö.

-

-He istuivat vielä vähän aikaa katsellen hajamielisinä ystävällistä

-metsän vihreyttä. Sitten Stanton nousi äkkiä ja alkoi koota

-tavaroitaan. Tyttö ei liikahtanut.

-

-»Tulkaa», sanoi mies vihdoin.

-

-Tyttö nousi tottelevasti.

-

-»Seuratkaa aivan minun perässäni», neuvoi Stanton.

-

-»Kyllä», vastasi tyttö.

-

-He tunkeutuivat pensaikon läpi. Se aukeni hiljaa heidän edessään.

-Barbara katsoi taakseen. Se oli jo hiljaa sulkeutunut heidän takanaan,

-vieden mennessään heidän kohtauksensa ainaiseksi. Heidän pieni leirinsä

-oli hävinnyt olemattomaksi. Metsä, suuri, säälimätön, rauhallinen metsä

-oli ottanut omansa takaisin. Ei mitään ollut enää jäljellä.

-

-Ei mitään muuta ollut jäljellä kuin muisto ja unelma — niin, ja

-alku. Barbara tiesi, että sen täytyi olla alku. Nuori mies tulisi

-vielä takaisin hänen luokseen. Hän pukeutuisi silloin harsopukuun,

-toisenlaiseen harsopukuun, oikein loistavaan. Hän istuisi vanhan

-lehmuksen korkeimmalla juurella ja mies makaisi hänen jaloissaan.

-Sitten mies kertoisi hänelle lumotusta maasta, elosta taivaan tuulien

-alla. Hän olisi hänen ritarinsa, joka lähtisi erämaahan etsimään, mutta

-palaisi aina hänen luokseen takaisin. Mielikuva tuli Barbaralle äkkiä

-sanomattoman rakkaaksi.

-

-Sitten hän huomasi, että mies oli pysähtynyt ja katsoen häneen

-rukoilevasti, anteeksi pyytävästi piti syrjässä heidän edessään olevia

-pensaan oksia. Aukosta saattoi Barbara nähdä tutun aukeaman ja haiun

-nousevan Maxwellien tuvan piipusta.

-

-Hän oli nukkunut yönsä melkein oman ovensa edustalla.

-

-»Antakaa minulle anteeksi», sanoi Stanton. »Tarkoitin sitä vain

-pieneksi, hauskaksi seikkailuksi. Sehän ei ole tuottanut mitään harmia

-— ainakaan ei teille.»

-

-Hänen silmänsä olivat nälkäiset. Barbara ei löytänyt sanoja

-vastaukseksi.

-

-»Hyvästi», jatkoi mies. »Jääkää hyvästi. Aikanaan annatte minulle

-anteeksi — unhoitatte, mikä onkin samaa. Uskokaa minua, jos olen

-loukannut teitä, niin on myös rangaistukseni oleva ankara. Jääkää

-hyvästi.»

-

-»Hyvästi», sanoi Barbara, tuskin kuuluvasti. Hän oli jo unohtanut koko

-juonen. Hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin sitä, että metsä,

-säälimätön, epäystävällinen metsä oli vaatimaisillaan poikansa takaisin.

-

-»Hyvästi», sanoi nuori mies uudelleen. Hänen olisi pitänyt lähteä,

-mutta ei lähtenytkään. Tilanne alkoi käydä jännittyneeksi.

-

-»Milloin tulette käymään luonani?» kysyi Barbara vihdoin. »Viivyn

-täällä vielä kaksi viikkoa.»

-

-»En koskaan», vastasi nuori mies.

-

-»Mitä te tarkoitatte?» kysyi tyttö hetken kuluttua.

-

-»Painted Rockin tuolla puolen on erämaa», selitti hän miltei

-katkerasti, »erämaa ja yksinäisyys moneksi vuodeksi — ainaiseksi!»

-

-»Älkää menkö ennenkuin huomenna», pyysi tyttö.

-

-»Minun täytyy.»

-

-»Miksi?»

-

-»Senvuoksi, että minun täytyy olla perjantaina Painted Rockissa ja

-päästäkseni sinne ajoissa, täytyy minun kulkea nopeasti ja kauan.

-

-»Ja ellette tee sitä?»

-

-»Tehtäväni menee myttyyn.»

-

-He seisoivat äänettöminä. Barbara kaivoi pieniä reikiä päivänvarjonsa

-kärjellä. »Ja se tietää perikatoa?» kysyi hän hiljaa, katsahtamatta

-ylös.

-

-»Olen raatanut raskaasti monta vuotta ja nyt on työni tulos

-kysymyksessä.»

-

-»Minä ymmärrän», vastasi tyttö painaen päätään vielä alemmaksi. »Se

-kait olisi hyvin tyhmää, jos nyt keskeyttäisitte matkanne, eikö niin?»

-

-Mies ei vastannut.

-

-»Lähdettekö todella», jatkoi tyttö, miltei kuulumattomalla äänellä. »Te

-ette saa lähteä noin. Minä pyydän teitä jäämään.»

-

-»En voi», vastasi nuori mies.

-

-Barbara katsahti ylös. Mies seisoi suorana ja uljaana, päättävä tarmo

-ahavoituneilla kasvoillaan ja siniset silmät katsoivat vakavina ja

-suoraan Barbaran ohi. Heti leimahti tytössä.

-

-»Luulen nyt, että on parasta että lähdette», sanoi hän 'vihaisesti.

-

-He katsoivat hetken toisiaan silmiin. Sitten Barbara painoi päänsä taas

-alas ja ojensi kätensä.

-

-»Ette tiedä sitä», kuiskasi hän, »mutta minulla on teille paljonkin

-anteeksi annettavaa.»

-

-Nuori mies epäröi hetken ja kosketti sitten huulillaan hänen sormiaan.

-Tyttö ei katsonut ylös. Eleellä, jota Barbara ei huomannut, kumartui

-nuori mies ottamaan kantamuksensa ja painui metsään.

-

-Barbara seisoi liikkumattomana. Ei lihaskaan hänen ruumiissaan

-värähtänyt. Ainoastaan päivänvarjo solui äkkiä maahan.

-

-

-

-

-VII.

-

-TYTTÖ JOKA PETTYI.

-

-

-Tämä on eräs juttu Alfredista. Niitä kiertelee vieläkin monta Lännessä,

-sillä Alfred oli aikanaan varsin kuuluisa mies. Hän oli pieni ja hän

-oli ujo. Se onkin pahinta mitä hänestä saattaa sanoa, mutta hän oli

-sangen pieni ja sangen ujo. Hevosen selässä istuessaan ulottuivat

-hänen jalkansa tuskin sen vatsan alemman viivan kohdalle, ja vain

-suunnattomalla ketteryydellään pysytteli hän mukana. Kun hän kulki

-jalan, erehtyivät vieraat usein sanomaan häntä »pojuksi». Seurassa

-hän ei koskaan tuonut esille mielipidettään. Elleivät asiat menneet

-hänen suunnitelmiensa mukaan, teki hän tarpeellisia korjauksia niihin

-ja toimi niiden mukaan niin hyvin kuin se kävi päinsä. Mutta hän

-osasikin käyttää hyväkseen kurjimpiakin mahdollisuuksia paremmalla

-menestyksellä kuin kukaan muu preerioilla. Hänen asenteensa ihmisiin

-nähden oli ikäänkuin alituista anteeksipyyntöä siitä, että hän yleensä

-oli olemassa. On sanottu, että kun Alfred otti hengen mieheltä, teki

-hän sen vastenmielisesti, ilman erikoista innostusta, ikäänkuin hän

-ei olisi tahtonut ottaa edesvastuuta niskoilleen ja tällainen puhe

-preeriaelämän alkuaikoina oli joko turhamaista teeskentelyä tai sitten

-se oli — Alfredia. Naisväen kanssa hän oli aivan mahdoton. Kuka hyvänsä

-olisi lyönyt vetoa vaikka viimeisen hyppysellisen kultahietaansa sitä

-vastaan, ettei Alfred eläessään ollut sanonut mitään lopullisesti

-varmaa toiseen sukupuoleen kuuluvalle olennolle. Kun kävi aivan

-välttämättömäksi kääntää jonkun naisen ennakolta suunnittelema aikomus

-toiseksi, kuten esimerkiksi kieltää häntä ratsastamasta upottavaan

-hiekkaan, kehoitti hän aina jotakin toista toimittamaan tuon neuvon.

-Ja silloinkin piileskeli hän taampana, punastellen hullunkurisesti

-tavatonta rohkeuttaan. Lisätkäämme tähän luisut, kapeat hartiat, lempeä

-ääni ja pienen pienet valkoisen punaiset kasvot.

-

-Mutta Alfred osasi lukea preerioita kuin kirjaa. Hän osasi ratsastaa

-missä tahansa, ampua erinomaisesti, ei peljännyt mitään ja osasi

-tapella kuin villikissa, kun asia todella vaati. Ne, jotka tiesivät

-jotakin asioista pitivät Alfredia preerian parhaana miehenä. Sen vuoksi

-ottikin mr Coldwell, suurrikas, hänet palvelukseensa, kun hän aikoi

-viedä tyttärensä Deadwoodiin.

-

-Miss Coldwell oli päättänyt lähteä Deadwoodiin. Perin rajoitettu

-kokemus, jonka hänen tapaisensa neitonen oli saanut huvimatkoillaan,

-joilla maattiin puupermantoisissa teltoissa ja joilla riippui

-pyyheliinoja telttapylväissä ja erikoiskokit keittelivät leiriläisten

-iloksi, oli saanut hänet vakuutetuksi siitä, että juuri tuollainen

-preeria-matka oli hänen mielivirkistyksiään. Luonnollisesti isä

-Coldwellin oli ennemmin tai myöhemmin otettava hänet mukaansa

-vuotuiselle käynnilleen Deadwoodissa. Se oli siihen aikaan kun

-vaunukaravaanit kulkivat Pierren kautta pohjoiseen ja South Forkin

-kautta etelään. Jotkut yksityiset intiaanit, joilla oli taipumusta

-murhiin ja joilla oli hieman kehittymättömät käsitykset siitä mitä

-he saivat ja eivät saaneet tehdä, saattoivat tehdä tuollaiset matkat

-mielenkiintoisiksi joskus, mutta ei juuri usein. Suurelle karavaanille

-ei niitten puolelta juuri vaaraa ollut tarjona.

-

-Tyttärellä oli sulhasen tapainen, nimeltä Allen, joka myöskin

-mielellään teki huvimatkoja ja niin lähti hän mukaan. Hän ja miss

-Coldwell sonnustivat itsensä oikein perinpohjin ja odottivat matkasta

-paljon iloa.

-

-Pierressä järjestäytyi sitten kahdeksan vaunua käsittävä karavaani ja

-siihen liittyivät Alfred ja Billy Knapp.

-

-Molemmat miehet olivat mielenkiintoisia, mutta yhdessä ja toisessa

-asiassa tyrannimaisia — kuten esimerkiksi siinä etteivät sallineet

-kenenkään poistua karavaanin näkyvistä. He eivät myöskään selittäneet

-tyrannimaisuutensa syitä tarpeeksi. Molemmat nuoret kiusoittelivat

-heitä, mutta huomattuaan Billy Knappin joko järkkymättömäksi tai liian

-paksunahkaiseksi, käänsivät he kaiken huomionsa Alfrediin. Allen

-kiusasi Alfredia ja miss Coldwell yhtyi ajattelemattomasti häneen.

-Yhdessä he usein onnistuivat loukkaamaan Alfredin arimpia tunteita. Jos

-olisi ollut kysymys vain Allenista, niin harmi olisi piankin loppunut.

-Alfred olisi yksinkertaisesti tappanut hänet ujosti, mutta koska hän

-oli niin synnynnäisen kohteliaisuuden kyllästyttämä, että se kokonaan

-antoi leimansa hänen elämänviisaudelleen, oli hän vaiti eikä tehnyt

-mitään.

-

-»Alussa on preeriamatkalla paljonkin hauskaa. Myöhemmin siinä ei

-ole kerrassaan mitään. Siinä on sama yksitoikkoisuuden leima kuin

-merimatkallakin, mutta siinä on vähemmän alaa liikkua ja sen sijaan,

-että laiva kantaa sinut merillä ollessasi, täytyy sinun sangen suuressa

-määrässä liikkua oman tahtosi voimalla preerialla. Ruoka on myöskin

-karkeanlaista, vesi huonoa ja niukalti ja sinä et voi kylpeäkään.

-Tasankolaiselle tai sille, jolla on järkeä, nämä asiat eivät merkitse

-mitään verrattuna siihen ihanuuteen, minkä elämä vapaassa ulkoilmassa

-tarjoaa, puhumattakaan sykähdyttävästä seikkailun odotuksesta. Mutta

-naiset kaipaavat mukavuutta. Naisilla on myös omituinen vaistomainen

-halu olla aivan yksinään silloin tällöin, arvatenkin sen vuoksi, että

-heidän kokemuksensa, vaikka eivät olekaan vähemmän lukuisat kuin

-miesten, ovat pääasiallisesti sielullista laatua ja he tarvitsevat

-senvuoksi silloin tällöin aikaa päästäkseen niin sanoakseni

-»päiväjärjestykseen». Niinpä miss Coldwell alkoi tulla sangen

-kärsimättömäksi.

-

-Kuudennen päivän iltapäivällä ratsastivat Alfred, miss Coldwell ja

-Allen rinnakkain. Alfred kertoi omaa kokemaansa seikkailua ja miss

-Coldwell kuunteli hajamielisenä, kun ei hänellä ollut muutakaan

-tekemistä. Allen kiusoitteli laiskasti milloin mieleen johtui.

-

-»Minulla sattui silloin olemaan jäsen poikki», huomautti Alfred

-kertomuksensa välissä pehmeällä äänellään, »niin että — — —»

-

-»Mikä jäsen?» kysyi nuori Idän mies, karkean suoraan. Hän vilkaisi

-veitikkamaisesti tyttöön, jolle pikku mies pääasiallisesti oli kertonut

-juttuaan.

-

-Alfred epäröi, punastui, menetti juttunsa juonen ja peräytti vihdoin

-aivan ymmällä hevosensa. Hän jäi aivan viimeiseksi vankkurien

-taakse ja painoi päänsä alas, vuoroon hikoillen ja vuoroon tuntien

-kylmänväristyksiä ajatellessaan sellaista epähienoutta naisen

-läsnäollessa.

-

-Nuori Allen kannusti hevosensa tytön oikealle puolelle. »Omituisin

-pikku mies, mitä ikänäni olen nähnyt», sanoi hän nauraen. »Ikävä kun

-pilasin hänen juttunsa. Oliko se hauska?»

-

-»Siitä olisi voinut tulla hyvä ellet olisi pilannut sitä», vastasi

-tyttö lyöden leikillään hevosen korvia. Eläin alkoi hyppiä. »Miksi teit

-sen?»

-

-»Oh, saadakseni vain nähdä miten hän vääntelee tuskissaan. Hän miettii

-sitä varmasti koko illan ja uskaltaa tuskin katsoa sinua silmiin ensi

-kerran kohdatessaan sinut.»

-

-»Tiedän sen. Eikö se ole hullunkurista. Eilen sattui hän tulemaan

-vankkurien taakse ja yllätti minut tukka hajalla. Toivonpa että olisit

-nähnyt hänet silloin.» Hän nauroi iloisesti muistellessaan tapausta.

-

-»Lähtekäämme tomupilven edelle», ehdotti hän sitten.

-

-He väistyivät syrjemmälle aron vanhalle nurmipeitteelle ja hoputtivat

-hevosia hiljaiseen juoksuun. Päästyään purjekangas-kuomuisten kuunarien

-edelle ajoivat he taas käyden.

-

-»Alfred sanoo, että me saamme nähdä ne huomenna», sanoi tyttö.

-

-»Mitkä niin?»

-

-»Vuoret tietysti! Ne kuuluvat näyttävän tummalta viivalta tuon kukkulan

-takana tuolla — mikä sen nimi olikaan?»

-

-»Siilin hauta.»

-

-»Aivan niin. Ja sitten ei ole enää kuin kolme päivää jäljellä. Oletko

-iloinen?»

-

-»Oletkos sinä?»

-

-»Kyllä, luulenpa vain. Tämä elämä on hauskaa alussa, mutta tulee hieman

-yksitoikkoiseksi pukeutua niin ahtaassa paikassa, että täytyy taivuttaa

-päätään alaspäin kun ei voi ojentaa käsiään ylöspäin ja vesi käy

-tynnöreissä niin pahan makuiseksi. Onpa oikein hauskaa nähdä oikea talo

-taas. Ihmiset pitävät leirielämästä juuri niin kauan — — —»

-

-»Minua se ei vielä tympäise.»

-

-»Sinä oletkin mies ja voit tehdä jotakin.»

-

-»Etkös sinä sitten voi tehdä jotakin?»

-

-»Kyllähän sinä sen tiedät. Mitä luulet, että he sanoisivat, jos minä

-esimerkiksi ratsastaisin yksin kaksi mailia eteenpäin. He saisivat

-varmaankin raivokohtauksen.»

-

-»Kuka saisi raivokohtauksen? Ei kukaan muu kuin Alfred, enkä minä

-arvannut, että sinä olisit ruvennut pelkäämään häntä siinä määrin.

-Mutta lähdetäänpäs! Lähdetään kilpaa ja tullaan sitten takaisin samaa

-tietä.» Nuorimies näytti poikamaisen innokkaalta.

-

-»Se olisi hauskaa», haaveili tyttö. He katsoivat toisiaan silmiin kuin

-kaksi lasta ja nauroivat.

-

-»Miksi emme lähtisi?» pyyteli nuori mies. »Minua oikein ällöttää

-pysytellä aina noiden kirottujen vankkureiden läheisyydessä. Mitä

-järkeä siinäkin on.»

-

-»Tietysti intiaanit, arvelen», sanoi tyttö hieman epäillen.

-

-»Intiaanit!» vastasi mies, halveksien. »Intiaanit! Me emme ole nähneet

-merkkiäkään heistä sitten kun lähdimme Pierrestä. En usko, että täällä

-on ainoatakaan koko kurjalla seutukunnalla. Sitäpaitsi, muistathan mitä

-Alfred sanoi viime yöleirillä?»

-

-»Mitä hän sanoi.»

-

-»Alfred sanoi, ettei hän ole nähnyt ainoitakaan purilaitten jälkiä,

-joten heidän täytynee kaikkien olla erämaissa puhvelin ajossa. Sitä

-paitsi, luuletko, että isäsi ottaisi sinut mukaansa näin pitkälle

-matkalle, jos siinä olisi hitusenkin vaaraa?»

-

-»En tiedä. Minä pakotin hänet siihen». Hän katseli valtavan pitkää

-alannetta, jonne he olivat menossa ja mahtavaa nousua, joka sen takana

-kohosi. Aurinko ja tuulen henki leikittelivät preerian heinikossa,

-jälkimmäinen levitellen sen vihreyttä auringon hopeoitavaksi. Omituinen

-rauha vallitsi aavikolla ja odotti aivan kuulevansa mehiläisten

-surinan kuten Uus-englantilaisessa puutarhassa. Elämä oli ikäänkuin

-pysähdyksissä.

-

-»Me eksyisimme», sanoi tyttö vihdoin.

-

-»Eihän toki!» vakuutti nuori mies aloittelevan arolaisen koko

-innostuksella. »Minulla on jo valmis suunnitelma. Katsos,

-vankkuri-karavaanimme on menossa tuota kukkulaa kohti meidän takanamme.

-Jos kuljemme eteenpäin pitäen varjomme kukkulaa kohti, niin pysymme

-samassa suunnassa kuin sekin.»

-

-Hän katsoi tyttöön odottaen, että tämä lausuisi julki ihastuksensa

-hänen erinomaisen viisautensa johdosta. Tyttö näytti uskovan häntä.

-Hän myöntyi ja lähetti hänet jollakin tekosyyllä asialle omalle

-vankkurilleen. Hänen poissa ollessaan laskeutui tyttö hiljaa pienen

-kukkulan rinnettä oikealle, nelisti ripeästi parin muun samanlaisen

-yli ja pysäytti vihdoin hevosensa huoahtaen hyvästä mielestä. Hänen

-mielestään yksi pystyi pitämään silmällä varjoa yhtä hyvin kuin

-kaksikin. Nyt hän oli yksin ja vapaa. Sitä hän oli kaivannut viimeiset

-kuusi päivää matkallaan preerialla ja hän nautti siitä nyt täysin

-siemauksin. Ei kukaan ollut nähnyt hänen lähtevän. Ajajat nuokkuivat

-tylsinä, kuten heidän tapansa oli, vankkurien asukkaat nukkuivat, kuten

-he enimmäkseen tekivät ja pikku Alfred sulatteli häpeäänsä vankkurien

-takana nousevassa tomupilvessä, joka taas ei ensinkään kuulunut hänen

-tapoihinsa. Hän oli saanut ankaran kolahduksen ja olisi varmasti

-hautonut sitä koko iltapäivän, ellei eräs huomio olisi herättänyt hänet

-toimintaan.

-

-Eräässä ruokottomassa paikassa havaitsi hän kavion jäljen. Se ei ollut

-kulkueeseen kuuluvan hevosen.

-

-Alfred tiesi sen siitä, että sen toisessa laidassa, niin somasti ruohon

-peitossa, ettei sitä olisi kenenkään muun silmä huomannut, oli pieni

-painuma. Alfred ratsasti oikealle ja vasemmalle preerialla ja löysi

-noin kolmenkymmenen hevosen jäljet. Hän työnsi lakkinsa takaraivolleen

-ja rypisti kulmakarvojaan kun ei voinut löytää sitä mitä haki,

-nimittäin kahta kapeaa vakoa, jotka syntyivät hevosen kummallakin

-puolen laahaavista purilaista. Niitten puuttuminen osoitti, että

-intiaanijoukko oli yksinomaan ratsain ja se taas tiesi kahnausta.

-

-Hän ratsasti koko seurueen etupäähän, silmät vakavina maahan luotuina.

-Kukkulan laella tapasi hän nuoren Idän miehen. Jälkimmäinen näytti

-hämmästyneeltä, vaikkakin koetti olla leikkisä.

-

-»Jätin miss Coldweilin tähän puolisen minuuttia sitten», huomautti hän

-Alfredille, »ja luulen että hän on tehnyt minulle pienen kepposen.

-Torukaa häntä minunkin puolestani kun hän tulee takaisin — teettehän

-sen», nauroi hän hieman häijynilkisesti kuvitellessaan Alfredin toruvan

-jotakin.

-

-Silloin Alfred hämmästytti hänet. Pikku mies ojentautui äkkiä suoraksi

-satulassa ja päästi mehevän kirouksen. Kierrettyään pienen kaarroksen

-preerialla, palasi hän takaisin nuoren miehen luo.

-

-»Te menette heti vankkurien luo ja herätätte Billy Knappin ja sanokaa

-hänelle, että minä olen lähtenyt pienelle tiedustelulle ja että minä

-tahdon, että hän _valvoo_, Ymmärrättekö? _Valvoo!_

-

-»Mitä?», alkoi Idän mies levottomana.

-

-»Lähden hakemaan miss Coldwellia», sanoi pieni mies päättäväisesti.

-

-»Ettehän luule, että jokin vaara uhkaa häntä, ettehän», kysyi Idän

-mies, hätääntynyt sävy äänessään. »Ehkä voin auttaa teitä?»

-

-»Te teette kuten käskin», vastasi pikku mies lyhyesti ja ratsasti pois.

-

-Hän seurasi miss Coldwellin jälkiä nopeasti, sillä ne olivat aivan

-tuoreet. Jos katsoi tarkastikin etsien hevosen jälkiä niin ei huomannut

-mitään, mutta jos katsoi kolme- neljäkymmentä jalkaa eteenpäin, niin

-näkyi ruohikossa selvä polku.

-

-Alfred tapasi miss Coldwellin istumassa rauhallisena satulassaan

-keskellä preeriakoira-yhteiskuntaa ja niin ollen varsin yksinäisessä

-seudussa. Hän huvitteli katselemalla preeriakoirien touhua kun ne

-haukkuivat, katselivat ja piiloittelivat häntä, aina sen mukaan kuinka

-kaukana ne olivat. Alfredin näkeminen ei häntä miellyttänyt, sillä hän

-peloitti preeriakoirat piiloon.

-

-Nähdessään miss Coldwellin valtasi Alfredin taas ujous. Hän ratsasti

-hänen viereensä ja punastui:

-

-»Näytän teille tietä takaisin, miss», sanoi hän arasti.

-

-»Kiitoksia vain», vastasi miss Coldwell hieman kylmästi, »mutta löydän

-takaisin itsekin.»

-

-»Luonnollisesti te löydätte», kiiruhti Alfred vastaamaan hädissään.

-»Mutta ettekö luule, että meidän pitäisi lähteä takaisin nyt. Tahtoisin

-tulla kanssanne, miss, jos sallitte sen. Iltapäivä on jo aika pitkälle

-kulunut.»

-

-Miss Coldwell vilkaisi veitikkamaisesti aurinkoa.

-

-»Mitä, vielähän on monta tuntia pimeän tuloon!» sanoi hän huvitettuna.

-

-Silloin Alfred hämmästytti miss Coldwellin.

-

-Hänen arkaileva käytöksensä hävisi kerrassaan. Salamana hyppäsi hän

-hevosensa selästä ja heitti ohjakset sen pään yli, niin että se

-pysähtyi ja katsoi sitten miss Coldwellia suoraan silmiin.

-

-»Hypätkää heti alas», komensi hän.

-

-Pehmeä etelän murre, jota hän tavallisesti puhui, sai raikkaan

-täsmällisyyden. Miss Coldwell katsoi häneen. Hämmästyen. Nähdessään

-ettei tyttö heti totellut hänen käskyään, alkoi Alfred aivan

-todenteolla nopeasti irroittaa niitä hihnoja, jotka pitivät miss

-Coldweilin ratsastushametta kiinni. Se oli niin tavaton teko ujon

-Alfredin puolelta, että miss Coldwell vihdoin huomasi, että jotakin oli

-tekeillä ja hyppäsi satulasta.

-

-»Mitä nyt», kysyi hän.

-

-Vastaamatta sanaakaan, veti Alfred miss Coldwellin hevosen pään

-ohjaksilla aivan liki sen kavioita ja sitoi nilkat lujasti yhteen.

-Sitten hän teki saman tempun omalle hevoselleen. Täten ei kumpikaan

-eläin voinut edes poukkien päästä minnekään. Ne olivat varmasti

-kytketyt.

-

-Alfred astui muutaman askeleen itäänpäin. Miss Coldwell teki samoin.

-

-»Istukaa tuohon», käski Alfred. Miss Coldwell totteli hieman

-hermostuneena. Hän ei käsittänyt mitään koko jutusta ja se pani hänet

-pelkäämään. Hän alkoi hämärästi peljätä, että Alfred oli tullut

-hulluksi. Alfredin seuraava teko vahvisti vain hänen epäluuloaan. Hän

-astui nimittäin kymmenen askelta eteenpäin ja nosti sitten oikean

-kätensä pään yli. Miss Coldwell tarkkasi häntä niin kiinteästi, että

-hän ei huomannut sillä hetkellä mitään muuta. Sitten katsoi hän siihen

-suuntaan kuin Alfredkin ja hän huudahti puoleksi nyyhkyttäen.

-

-Aivan taivaan rantaa vasten näkyi idänpuoleisella mäellä hevosen

-selässä istuva olento. Se oli liikkumaton kuin kuvapatsas.

-

-»Meidän täytyy tapella», sanoi Alfred tultuaan hetken kuluttua

-takaisin. »Hän ei vastaa rauhanmerkkiini ja hän on Sioux-intiaani. Emme

-pääse karkuun tämän preeriakoirakaupungin läpi. Meidän täytyy pitää ne

-loitolla.»

-

-Hän aukaisi ja sulki rakkaan 44 numeron Winchesterinsä ja veti hiljaa

-hanan vireeseen. Sitten hän istahti miss Coldwellin viereen. Monelta

-suunnalta ilmestyi äänettömästi ratsastavia intiaanisotilaita, jotka

-liikehtivät arvokkaasti ensinnä näkynyttä kohti, käsittäen lopulta noin

-kolmekymmentä miestä. He keskustelivat hetken keskenään ja lähtivät

-sitten yksitellen määrätyin välimatkoin täyttä laukkaa kiertämään

-vasemmalle, piiloutuen hevostensa taakse ja kiljuen kimakkaäänisesti,

-mutta eivät ampuneet ainoatakaan laukausta.

-

-»He aikovat hyökätä kimppuumme», arveli Alfred. »Meitä on liian vähän

-jotta se maksaisi vaivan. Se on vain petosta.»

-

-Piiri heidän ympärillään oli nyt täydellinen. Katsellessa heidän

-ratsastamistaan hurjaa vauhtia liikkumatonta maisemaa vastaan pyrki

-näkö häiriytymään.

-

-»Ei siitä mikään huvimatka heille tule», sanoi Alfred myhäillen.

-»Preeriakoirain kolot ovat heille yhtä hankalat kuin meillekin. He

-eivät oikein tiedä miten he parhaiten meitä ahdistaisivat. Jos he

-tulisivat joka puolelta yhtaikaa niin en voisi heille mitään, mutta he

-ryntäävät aina yhdessä mytyssä kaikki kuin mitkäkin _saakelin_ hullut!»

-Ja silloin punastui taas Alfred korviaan myöten ja alkoi nöyrästi ja

-monisanaisesti pyydellä anteeksi miss Coldwellilta, joka ei ollut

-kuullut enempää hänen sanojaan kuin hänen anteeksipyyntöjäänkään.

-Villit ja lähestyvä taistelu olivat ainoat, mitä hän saattoi ajatella.

-

-Äkkiä yksi intiaaneista nojautui eteenpäin hevosen selässä ja ampui sen

-pään takaa. Kuula lensi ohi, luonnollisesti, mutta se vinkui ilkeästi

-kuin sireeni ja kuulosti tulevan lähemmä. Miss Coldwell kiljasi ja

-peitti kasvonsa käsillään.

-

-Villit ulvoivat kuorossa.

-

-Ensimmäinen laukaus näytti olevan merkki yleiseen ammuntaan pitkin

-ympyrää. Intiaanit eivät koskaan puhdista pyssyjään, saavat harvoin

-hyviä ammuksia eivätkä oikein tajua takimmaisen tähystimen filosofiaa.

-Sitäpaitsi ei ole ensinkään helppoa ampua pitkältä matkalta

-jännittyneessä asennossa laukkaavan hevosen selästä. Alfred katseli

-heitä halveksien, puhumatta sanaakaan.

-

-»Jos he jatkavat tätä kauemman aikaa, voi se kuulua vankkureillemme

-saakka», sanoi hän vihdoin. »Toivoisinpa ettemme olisi niin kaukana

-ja pohjoisessa päin. Kas niin, nyt se alkaa», sanoi hän sitten hieman

-kiihtyneenä.

-

-Päällikkö oli pysähtynyt, ja kun sotilaat saapuivat hänen luokseen,

-vetivät he hevoset miltei istumaan takajaloilleen ja jäivät siihen

-liikkumattomiksi. Hevosten päät olivat käännetyt kahden istuvia kohti.

-

-Alfred nousi varovasti nähdäkseen paremmin.

-

-»Aivan oikein», puhisi hän itsekseen, »se on vanha Yksinäinen Susi,

-varmasti. Saammekin tästä oikein navakan tappelun.»

-

-Tyttö oli vaipunut maahan ja vapisi päästä varpaisiin saakka. Ei

-ole hauskaa joutua maalitauluksi parhaissakaan olosuhteissa, mutta

-vielä vähemmän hauskaa on joutua maalitauluksi kun on vain yksi

-kolmeakymmentä vastaan ja nuo kolmekymmentä vielä lisäksi ovat

-hirvittävän ja oudon näköisiä villejä. Miss Coldwell oli aivan lamassa

-ja Alfred näytti vakavalta. Hän veti miettiväisenä kotelostaan kauniin,

-norsunluupäisen Coltinsa ja pani sen viereensä heinikkoon. Sitten hän

-punasteli, vuoroon hikoillen ja väristen, ja katsoi tyttöön epäröiden.

-Villijoukon äkillinen liikehtiminen päällikön ratsastaessa sen

-etunenään sai hänet päättävästi toimimaan.

-

-»Miss Coldwell», sanoi hän.

-

-Tyttö värisi ja huokaili.

-

-Alfred kävi polvilleen ja pudisteli häntä kovakouraisesti.

-

-»Kuulkaa nyt», komensi hän, »meillä ei enää ole kuin minuutti aikaa.»

-

-Tyyntyneenä hieman hänen äänensävystään katsoi tyttö ylös. Hänen

-kasvonsa olivat liidunvalkeat ja hänen tukkansa oli osaksi pudonnut

-hänen otsalleen.

-

-»Pankaa mieleenne nyt joka sana», puhui Alfred nopeasti. »Intiaanit

-aikovat hyökätä minuutin kuluessa. Ehkä voin lannistaa heidät, mutta en

-ole varma siitä. Tuossa pistoolissa minä aina säästän kaksi viimeistä

-kutia — ymmärrättekö — se on aina ladattu. Jos huomaan, että kaikki on

-menetetty niin ammun teidät toisella ja sitten itseni toisella.»

-

-»Oh» itki tyttö, aukaisten silmänsä hurjana. Hän kuunteli hyvinkin

-tarkkaavasti.

-

-»Ja jos he tappavat minut ensin — hän tarttui lujasti tytön ranteeseen

-— »jos he tappavat minut ensin, niin täytyy teidän ottaa tämä pistooli

-ja ampua itsenne. Ymmärrättekö. Ampua itsenne — päähän — tuohon!»

-

-Hän näytti otsaansa etusormen nypykällään.

-

-Tyttö vetäytyi kauhuissaan taaksepäin. Alfred puri hampaansa yhteen ja

-jatkoi säälimättä.

-

-»Jos he saavat teidät käsiinsä», sanoi hän, »niin he riisuvat teiltä

-viimeisenkin riekaleen, ja kun te olette ilkisen alasti, niin sitovat

-he teidät pitkin pituuttanne raakahihnalla, maahan käsistä ja jaloista.

-Ja sitten he seivästävät teidät keskiruumiista maahan kiinni, — ja

-jättävät teidät siihen — hitaasti kuolemaan!»

-

-Ja tyttö uskoi häntä, epäjohdonmukaisesti kylläkin, sen vuoksi, että

-huolimatta hirvittävästä pelostaan, hän oli huomannut, että Alfred

-lausuessaan ehkä ruokottomimmat sanat elämässään, ei ensinkään ollut

-punastunut. Hän katseli ruohikossa makaavaa pistoolia kauhunsekaisella

-ihastuksella.

-

-Intiaanijoukko, joka tähän saakka oli pysytellyt noin tuhannen jalan

-päässä, karjasi nyt äkkiä ja lähti nelistäen preeriakoirayhteiskuntaa

-kohti.

-

-Villien rynnäkössä on sanoin selittämätöntä hurjuutta. Pienet hevoset

-liikuttavat jalkojaan niin nopeasti, sotilaitten sulkaharjat ja

-varusteet hulmuavat perässä niin raivoisasti ja miesten ja hevosten

-koko asento on niin intoa ilmaiseva, että näkijä saa sen käsityksen

-menosta, että tuo peloittava joukko on voittamaton sekä vauhtiin että

-voimaan nähden. Koko taivaanranta näyttää olevan täynnä intiaaneja.

-

-Ja ikäänkuin se ei vielä olisi tarpeeksi peloittavaa, vapisee ilma

-karjuntaa. Kukin intiaani painaltaa yhteistä päämäärää kohti ja hän

-huutaa kimakasti näyttääkseen mikä suurenmoinen soturi hän on, samalla

-kun säestyksenä kuuluva kavion kapse kuuluu yhä lähempänä aivankuin

-kasvava myrskysade katolla. Näyttää siltä kuin ei mikään pystyisi sitä

-pysähdyttämään.

-

-Ja kuitenkin on yksi seikka, joka taitavasti hyväkseen käytettynä

-saa heidät pysähtymään, se on heidän kurin puutteensa. Intiaani

-taistelee tulisesti kun häntä ahdistetaan tai kun hän pääsee

-innostumaan tulisesta vastarinnasta, mutta hän ei mielellään antaudu

-taisteluun kylmiltään. Kun hän lähestyy vihollisen pyssyn suuta, käy

-hän miettiväiseksi. Usein yksi ainoa mies, jolla on tarpeellinen

-määrä kylmäverisyyttä pidättyäkseen ampumasta, saattaa tehdä tyhjäksi

-hyökkäyksen, jos hän vain odottaa kunnes he ovat tulleet noin

-viidenkymmenen jalan päähän ja sitten äkkiä kohottaa pyssyn piipun. Jos

-hän heti olisi ampunut, olisi taistelu loppunut lyhyeen ja intiaanit

-olisivat ratsastaneet hänen ylitseen. Mutta nyt on kullakin ollut

-aikaa ajatella. Kun valkoinen mies on valmis ampumaan, on odotusaika

-jo tehnyt tehtävänsä. Kukin villi tietää, että vain yksi mies heistä

-kaatuu, mutta kukaan ei mielellään tahdo olla juuri tuo yksi ja koska

-kurittomien sotilasten tapana on tapella vain omasta puolestaan,

-sukeltaa kukin hevosensa taakse ja pyörtää pois, vasempaan tai oikeaan.

-Koko joukko liitää ohi ja hajoo, kuten nopeasiipinen tiiraparvi

-tuulisena päivänä.

-

-Tähän luotti Alfred lähestyvässä ratkaisussa.

-

-Tyttö seurasi sotilasten hurjaa menoa jännittyneenä. Hänen täytyi

-puristaa kovasti rannettaan estyäkseen pyörtymästä ja hän näytti

-kykenemättömältä ajattelemaan. Alfred istui liikkumattomana eräällä

-preeriakoirapesällä pitäen pyssyään polvillaan. Häntä ei näyttänyt

-mikään häiritsevän.

-

-»Hauska tapella taas», mutisi hän itsekseen, hellästi sivellen pyssynsä

-tukkia. »Tulkaahan tänne, senkin pirut! Ahaa!», huudahti hän kun erään

-intiaanin hevonen putosi preeriakoiran koloon. »Sitähän minä ajattelin

-tässä.»

-

-Hänen silmänsä alkoivat palaa. Hevoset tulivat hypähdellen sinne ja

-tänne, vältellen taitavasti koloja. Niitten ratsastajat ampuivat ja

-karjuivat hurjasti, mutta ei yksikään luoti osunut kymmentä jalkaa

-alemmaksi. Heidän lähestyvä piirinsä muistutti rannalle saapuvaa suurta

-aaltoa ja yhdenkaltaisuutta korosti vielä kotkan sulkien heiluminen

-heidän tukassaan.

-

-Ratsastaminen mehiläispesää muistuttavassa maastossa oli vaarallista —

-yksinpä intiaaneillekin — ja kolme hevosta pyörähti ympäri peräkkäin,

-jääden potkimaan ilmaa jaloillaan. Kaksi ratsastajaa jäi viereen

-pyörtyneinä. Kolmas pääsi istualleen ja alkoi hieroa polveaan. Miss

-Coldwellin hevonen peljästyi ja heittäytyi kyljelleen ja rupesi

-hurjasti potkimaan takajaloillaan.

-

-Sopivan hetken tultua veti Alfred pyssynsä vireeseen ja nousi äkkiä

-polvilleen. Hänen sitä tehdessään painui pesä, jolla hän oli istunut,

-sisään, ja hän lensi nenälleen. Raivokkaasti kiroten nousi hän pystyyn

-ja tähtäsi tiheimpään joukkoon. Se vaikutti. Silmänräpäyksessä katosi

-joka villi hevosensa suojaan, eikä heistä näkynyt muuta kuin käsi ja

-jalka. Joukko hajaantui kummallekin puolelle niin nopeasti kuin olisi

-ammuttu merkki sellaista liikettä varten ja molemmat osat kaartivat

-kahdessa kauniissa kaaressa, kunnes ne vihdoin pysähtyivät jotenkin

-samaan paikkaan, josta olivat uljaan hyökkäyksensä alkaneetkin.

-

-Alfred ei ollut ampunut ainoatakaan laukausta.

-

-Hän kääntyi tytön puoleen naurahtaen.

-

-Tyttö makasi maassa kasvot ylöspäin, silmät avoinna ja kauhun

-ilmeisinä. Hänen otsassaan oli pieni mustunut reikä ja hänen päänsä

-alla, joka oli oudosti painautunut maata vasten, oli nurmi muuttunut

-punaiseksi. Lähellä hänen kättään oli raskas Colt N:o 44.

-

-Alfred katseli häntä kokonaisen minuutin liikahtamatta. Sitten

-nyökäytti hän päätään.

-

-»Se oli sen vuoksi, että minä kaaduin tuohon koloon — hän luuli, että

-he olivat ampuneet minut!» puhui hän ääneen itsekseen. »Pikku tyttö

-parka. Eihän hänen olisi pitänyt sitä tehdä!»

-

-Hän punastui kovasti ja kääntäen päätään toisaalle, veti hän tytön

-hameen niin alas, että se peitti hänen nilkkansa. Sitten hän otti

-winchesterinsä ja ampui kolme laukausta. Ensimmäinen sattui pyörtynyttä

-intiaania korvan taakse. Toinen lävisti toisen pyörtyneen intiaanin

-rinnan, kolmas kävi sen intiaanin hartiain läpi, joka oli katkaissut

-jalkansa ja joka juuri yritti päästä potkiskelevan hevosen taakse

-suojaan.

-

-Vähän sen jälkeen saapui Billy Knapp vankkurikaravaaneineen.

-

-

-

-

-VIII.

-

-BILLYN KELTANOKKA.

-

-

-Eräänä keväänä seitsenkymmenluvun alkupuolella piti Billy Knapp

-jonkinlaista kievaria ja hotellia Deadwoodin ja Big Hornin teiden

-risteyksessä Custer laaksossa. Matkustajat, jotka siinä kääntyivät

-tieltä toiselle, pysähtyivät usein yöksi siihen. Hän möi tarvikkeita

-sekä miestä että hevosta varten. Edellinen käsitti pääasiallisesti

-whiskyä, jälkimmäinen taasen heiniä. Se olikin parasta mitä siitä

-saattoi sanoa. Hotelli oli hirsistä, kaksikerroksinen ja se oli jaettu

-osastoihin palttinaverhoilla, tarjotakseen edes kuvan jonkinlaisista

-yksityishuoneista silmiin nähden vaikkei suinkaan korviin. Siinä

-oli kolme sänkyä ja joukko lavitsoita ja se ylvästeli oikein

-naiskeittäjällä — ensimmäinen laatuaan vuoriseudulla. Billy ei pitänyt

-sitä kauan. Hän oli liian levoton luonne. Mutta kertomuksen aikaan oli

-hän vielä sekä huvitettu että tyytyväinen siitä.

-

-Henkilökunnan muodosti laitoksessa Billy, äskenmainittu nainen sekä

-eräs vanha Pistol, nimeltä Charley. Viimeksi mainittu kantoi aina

-vyöllään monta tuliasetta ja oli hänellä sangen paljon sanomista,

-mutta kuten Billy sanoi, ei koskaan ollut saanut mitään kokoon. Tämä

-ei suinkaan Lännessä saattanut riippua tilaisuuksien puutteesta. Hänen

-tehtävänään oli olla »kaikki kaikessa».

-

-Eräänä iltana istui Bill nojatuolissaan hotellinsa seinävierellä

-odotellen postivaunua. Aikaa myöten se tuli. Charley kompuroi ulos,

-kantaen vesiämpäriä hevosille. Ajaja heitti ohjakset hänelle ammattinsa

-erikoisoikeudet tuntevan ylhäisellä oikeudella, laskeutui hitaasti

-istuimeltaan ja astui sitten komeasti tarjoiluhuoneeseen saamaan

-ryypyn. Billy seurasi perässä tarjoilemaan.

-

-»Olipa onni», sanoi ajaja ja nojasi kyynärpäihinsä.

-

-»Kuuluuko mitään uutta?» kysyi Bill.

-

-»No eipä ihmeitä.»

-

-»Kävivätkö kimppuusi.»

-

-»Ei, mutta Black Hank oleksii lähellä.» Se selvitti asian. Molemmat

-miehet puhaltelivat savupilviä hetken äänettöminä. Sitten nousi ajaja

-lähteäkseen.

-

-»Toin sinulle oikean keltanokan tullessani», huomautti hän kuin

-sattumalta. »Arvatenkin on hän muilta seuduilta.»

-

-»Luulenpa, että lähden katsomaan minkälainen keltanokka se on», vastasi

-Billy, kiiruhtaen tiskin takaa.

-

-Keltanokka istui pienellä pölkyllä aivan oven edessä. Hän piti lakkiaan

-kädessä, joten Billy saattoi nähdä hänen tapulimaisen, paljaan

-kallonsa. Sen alapuolella oli valkoisen punaiset kasvot ja vielä

-alempana kapeat, kaltevat hartiat, litteä rinta ja väärät sääret.

-Hän oli puettu vaaleaan, ruudulliseen pukuun ja flanellipaitaan,

-jonka kaulus oli aivan liian laaja. Billy huomasi kaiken tämän vain

-ohikulkiessaan. Kun ajaja kiipesi istuimelleen, sanoi hotellin omistaja:

-

-»Sanohan, Hen, pitäisikö tuollainen panna pumpuliin vaiko lasikuvun

-alle?»

-

-»Minä antaisin sille selkään», vastasi ajaja lyhyesti ja läimäytti

-kaksisiimaisella piiskallaan neljää hevostaan selkään, niin että ne

-hätkähtäen lähtivät liikkeelle.

-

-Billy lähti uudelleen katsomaan vierastaan ja sai tältä

-anteeksipyytävän hymyn.

-

-»Voinko saada huoneen täällä täksi yöksi?» kysyi vieras kimeällä,

-piipittävällä äänellä.

-

-»Voitte», vastasi Billy lyhyesti ja alkoi huutaa Charleyta.

-

-Patriarkka ilmestyi nurkan takaa ja samoin teki keittäjätärkin,

-mustasilmäinen, punaposkinen olento jonka Billy sittemmin laski

-kahdeksanneksi uhkarohkeaksi yrityksekseen avioasioissaan.

-

-»Ota vieraan sotapussi talteen», komensi Billy, »ja Nell,

-luonnollisesti hommaat kokoon hieman syötävää.»

-

-Vieras otti käteensä pienen käsilaukkunsa ja seurasi Charleytä

-asuntoon. Kun hän sitten hieman myöhemmin ilmestyi illalliselle,

-kantoi hän käsilaukkua mukanaan ja asetti sen penkin alle, joka oli

-pöydän vieressä. Syötyään asetti hän sen aivan kätensä ulottuville

-polttaessaan piipullisen tupakkaa ulkona. Luonnollisesti ei tällainen

-jäänyt Billyltä huomaamatta.

-

-»Vieras», sanoi hän, »näytätte olevan erinomaisen kiintynyt tuohon

-laukkuunne.»

-

-»Niin olen, sir», piipitti vieras. Billy sylkäisi arvonimelle. »Minulla

-on siinä eräitä esineitä jotka ovat minulle suuriarvoisia.» Hän avasi

-pussin ja otti esille aivan tavallisen näköistä naista esittävän

-tavallisen valokuvan. »Se on äitivainajani», sanoi hän. Billy sylkäisi

-taas ja meni sisään.. Hän halveksi hentomielisyyttä, olipa se laatuaan

-mitä hyvänsä.

-

-Molemmat miehet istuivat illallista syödessään vastatusten ja

-punaposkinen tyttö tarjoili. Vieras katsoi lautaseen koko ajan kun

-tämä oli huoneessa. Hän istui kuin orrella penkin päässä jalat allaan

-ja varpaisin nojaten. Kun Kun tyttö lähestyi, jäykkenivät hänen

-hartia- ja käsivarsilihaksensa hämmennyksestä ja aiheuttivat vallan

-eriskummallisia käden liikkeitä. Hän vastaili vain yksitavuisesti.

-

-Billy söi runsaasti ja totisena. Loppupuolella ateriaa istahti Charley

-hänen viereensä. Charley oli huonolla tuulella ja ruoka oli hänen

-mielestään jäähtynyttä.

-

-»Nell», huusi hän, tällainen ei kelpaa _sioillekaan_ syötäväksi.»

-

-Tyttö ei ollut millänsäkään. Eikä liioin Billy. Puheentapa oli sillä

-paikkakunnalla sellainen. Vieras pudotti veitsensä.

-

-»Enpä sitten ihmettele, että ette välitä siitä», sanoi hän, naurettavan

-pieni annos närkästystä äänessään.

-

-»Mitä te tarkoitatte?» huusi Charley uhkaavasti.

-

-»Tietenkin sitä, ettei naisihmiselle saa sellaista kieltä käyttää»,

-vastasi vieras lujasti piipittävällä äänellään.

-

-Billy ymmärsi heti yskän ja räjähti hillittömään nauruun.

-

-»Aika poika!» huudahti hän, lyöden käsiään polviin. »Löitpä nyt

-kirveesi kiveen, Charley.»

-

-Tyttökin nauroi, mutta hillitysti. Hän oli kuitenkin hieman liikutettu,

-vaikka olikin vasta edellisenä talvena lähtenyt Bismarkista, koska

-hänen kaltaistaan siellä ei enää kaivattu.

-

-Koska Billy hyväksyi selityksen, niin patriarkka vaikeni.

-

-Puolen yön aikaan heräsivät talon neljä asukasta hirvittävään meteliin

-ulkopuolella. Vieras nousi, täysissä pukimissa, lavitsaltaan ja

-kurkisti kapeasta avonaisesta akkunasta. Tusina hevosia oli yhdessä

-rykelmässä yhden miehen hoitoon jätettyinä, mutta pimeys esti näkemästä

-tarkemmin. Avonaisesta salongin ovesta virtasi leveä valojuova ja

-sieltä kuului melua ja saappaitten töminää.

-

-»Se on Black Hank», sanoi Billy hänen kupeella. »Black Hank ja hänen

-joukkonsa. Hän etsii nokkansa sivu mennyttä postivaunua.»

-

-Black Hank vuoristossa on samassa maineessa kuin Jesse James etelämpänä.

-

-Vieras kävi äkkiä tarmokkaaksi.

-

-»Ettekö aio tapella sitten?» kysyi hän.

-

-»Tapella?» sanoi Billy ihmetellen. »Tapella! Ei tietenkään. Hank

-ei ryöstä _minulta_ mitään. Hän vain nuuskii joka paikan ja ottaa

-mitä tarvitsee, mutta antaa maksun joka kerta. Minä olen vain hiljaa

-ja annan hänen toimia. Minä en koskaan _riitele_ hänen kanssaan,

-ymmärrättekö. Hän tanssii vain tänne sisään ja tarttuu kynsillään

-siihen mitä tarvitsee. _Minä_ en tiedä siitä mitään. _Minä_ nukun kuin

-tukki.»

-

-Hän viittasi merkitsevästi vieraalle.

-

-Alhaalla liikuskelivat rosvot sinne tänne.

-

-»Billy», karjui komentava ääni, »Billy Knapp!»

-

-Hotellin pitäjä näytti hämmästyneeltä.

-

-»Mitä hittoja hän _minua_ huutaa?» kysyi hän viereiseltään vieraalta.

-

-»Billy», huusi ääni taas: »Tule alas heti, senkin siwashi. Minä tahdon

-puhua kanssasi.

-

-»Hyvä, Hank», vastasi Billy.

-

-Hän meni »huoneeseensa» ja pani vyölleen raskaanpuoleisen vyönsä.

-Sitten hän laskeutui rappuja alas. Salonki oli valaistu ja täynnä

-miehiä. Muutamat joivat ja söivät, toiset taas sulloivat eväitä

-kuljetettavaan kuntoon. Tiskin kulmaan nojaten seisoi pitkä mies

-poltellen piippuaan. Hän oli notkea, vilkas ja voimakaslihaksinen,

-tummakasvoinen ja hänen kulmakarvansa yhtyivät omituisesti nenän

-yläpuolella. Billy astui astui äänettömänä miehen luo.

-

-»Mitä tämä merkitsee?» kysyi hän lyhyesti. »Tällainen ei kuulu

-sopimukseen.»

-

-»Tiedän sen», vastasi vieras.

-

-»Anna tänne sitte kultahietasi ja häviä täältä.»

-

-»Tuossa on hietani», vastasi Black Hank, pannen kätensä vieressään

-olevalle kauriinnahkaiselle pussille, ja siinä on sinulle tavaroistasi.

-Haluan kysyä sinulta erästä asiaa. Standing Rock on lähettänyt

-viisikymmentä tuhatta dollaria seteleissä Spotted Tailiin. Lähetti meni

-tästä tänään. Oletko nähnyt häntä?

-

-»En ole nähnyt mitään lähettiä», vastasi Billy helpotuksesta huoahtaen.

-»Postivaunu meni tyhjänä ohi.»

-

-Charley oli tullut rappuja alas huoneeseen.

-

-»Mitä sinä siellä teet, senkin rupisammakko», kysyi Billy häneltä

-raa’asti.

-

-»Postivaunu ei ollut kuten sanoit, _tyhjä_», huomautti Charley

-hämmästymättä.

-

-Billyn aivoissa valkeni. Hän muisti laukun, jota vieras niin tarkkaan

-oli vartioinut, Ja vaikka hänen järkensä sanoikin hänelle, että niin

-vaaratonta olentoa, kuin hänen vieraansa oli, tuskin saattoi valita

-pikalähetiksi, jäi siihen kuitenkin pieni mahdollisuus jäljelle.

-

-»Olet oikeassa», myönsi hän huolettomasti, »siellä on eräs keltanokka,

-joka ymmärtää yhtä paljon lähettinä ratsastamisesta kuin sika

-rypistyneestä paidasta.»

-

-»Minä huomasin, että hän oli ylenpalttisen huolissaan matkalaukustaan»,

-intti Charley.

-

-Tiskiin nojaavalta mieheltä ei ollut jäänyt huomaamatta mitään

-tästä keskustelusta. Billyn kieltäminen, hänen epäröintinsä ja

-puolitotuutensa näyttivät hänestä kaikki epäilyttäviltä. Nopealla

-käden heitolla ojensi hän aseensa Billyä kohti. Billyn kädet lensivät

-komentamatta ylös.

-

-Miehet lopettivat askareensa ja kokoontuivat heidän ympärilleen.

-Tämän tapaiset näyt olivat liian tavallisia vaatiakseen selitystä tai

-herättääkseen erikoista uteliaisuutta. He tunsivat johtajansa ja Billyn

-välisen hiljaisen sopimuksen.

-

-»Nyt», sanoi Black Hank vihaisesti, »tahdon tietää miksi sinä koetit

-tuollaista peliä kanssani.»

-

-Billy, varovainen ja pelkäämätön mies, vastasi ettei hän ollut

-yrittänyt minkäänlaista peliä, olihan vain Hetkeksi unhoittanut koko

-keltanokan eikä uskonut, että viimeksimainittu osoittautuisi Hankin

-etsimäksi pikalähetiksi.

-

-Eräs miehistä kevensi johtajan merkin saatuaan Billyn vyötä tuntuvasti.

-Sitten sai hän istuutua rahille. Kaksi muuta miestä nousi yläkertaan.

-Hetken perästä he palasivat ja ilmoittivat, ettei ylhäällä ollut

-ainoatakaan elävää sielua, vierasta tai tuttua, paitsi tyttöä, mutta

-että sinne oli jäänyt pienempi matka-arkku. Uuden määräyksen saatuaan

-toivat he arkun ravintolahuoneeseen. Se murrettiin auki ja havaittiin,

-ettei se sisältänyt muuta kuin vaatteita, preeria-asukkaan mallia,

-lujaa ja kulunutta. Sitäpaitsi oli siinä vielä sievästi kokoon kääritty

-meksikolainen satula ja raakanahkainen piiska.

-

-Roistot olivat jo hajaantuneet ulkoa etsimään jälkiä. Tässä hommassa

-he epäonnistuivat ja ilmoittivat, ettei pienintäkään jälkeä näkynyt

-missään päin.

-

-Billy tunsi miehensä. Black Hankin yhä tuimemmiksi rypistyvät kulmat

-tiesivät vain yhtä ainoata. Lännessä ei kukaan pysty pidättämään

-itsellään päällikkyyttä minkäänlaatuista, ellei hän sitä tue teoilla,

-jotka osoittavat häikäilemätöntä päättäväisyyttä. Billy hyökkäsi

-nopeasti kuin puuma Hankin päälle ja kävi häneen lujalla otteella

-vyötäröstä, pyöräytti hänet kilvekseen ja alkoi vakavan taistelun

-saadakseen käsiinsä roiston paljastetun aseen. Se oli loistava yritys,

-mutta se epäonnistui. Muutamassa silmänräpäyksessä makasi hän sidottuna

-lattialla ja Black Hank piteli hieraantunutta käsivarttaan. Sen perästä

-ei voinut enää tulla muu kysymykseen kuin joko nuora tai kuula.

-

-Kun Billy oli mennyt alas, ei vieras enää tuhlannut sekuntiakaan

-toimettomuuteen. Hänellä oli hallussaan viisikymmentätuhatta dollaria

-seteleissä, jotka hänen oli määrä niin pian kuin suinkin jättää

-Spotted Tailin asioimistoon Wyomingissa. Välttämätön vaunun vaihto oli

-pakottanut hänet yöpymään Billy Knappin hotelliin.

-

-Lähetti sieppasi laukkunsa ja juoksi äänettömästi Billyn makuuhuoneen

-läpi erään kapean akkunan luo, jonka hän jo aikaisemmin oli huomannut

-aukeavan aivan metsään päin. Akkuna oli öljyttyä paperia, mutta hän

-pettyi sen hyödystä. Hän tiesi, että se liukui syrjään, mutta hän ei

-saanut sitä liikkumaan. Hän ei uskaltanut särkeä paperia, sillä se

-olisi kuulunut. Ääni hänen takanaan melkein säikäytti häntä.

-

-»Minä näytän teille» kuiskasi punaposkinen tyttö.

-

-Hän oli käärinyt lakanan höllästi ympärilleen, hänen tukkansa riippui

-hartioilla ja hänen paljaat jalkansa näkyivät vaipan alta. Pieni mies

-punastui hämmästyksen tuskasta ja hän unohti tykkänään tehtävänsä.

-Tytön ääni herätti hänet vihdoin.

-

-»Kas niin, tästä vain», kuiskasi tyttö osoittaen avonaista akkunaa.

-

-»Kiitän teitä», sammalsi vieras tuskallisesti. »Vakuutan teille — —

-minä toivon — — —»

-

-Tyttö nauroi hiljaa.

-

-»Hyvä on», sanoi hän. »Olen tämän teille velkaa siitä, että veditte

-patriarkkaa parrasta», ja hän suuteli pikku miestä.

-

-Lähetti, vavisten ujoudesta, kiipesi vikkelästi akkunalle, pujotti

-käsivartensa laukkunsa hihnaan ja sen sijaan, että olisi hypännyt

-maahan, kuten tyttö odotti heilautti itsensä kepeästi lähimmälle

-suurelle tammen oksalle. Tyttö kuunteli lehtien rapinaa hetken, kunnes

-lähetti pääsi lähemmä runkoa ja lähti sitten, pystymättä hillitsemään

-haluaan nähdä mitä alhaalla tapahtui, rappuja alas.

-

-Alas tullessaan tuli häntä vastaan kaksi miestä. He tutkivat yläkerran

-kolme huonetta nopeasti, mutta tarkkaan, eivät välittäneet tytöstä

-paljoakaan ja palasivat sitten kiroillen takaisin. Hetken perästä

-tulivat he hakemaan vieraan arkkua. Nell seurasi heitä sitten alas

-aina ovelle saakka. Siinä hän näki ja kuuli sellaista, että se sai

-hänet katkerassa kauhussa pakenemaan talon perälle asti, kun Billy

-paiskattiin lattiaan.

-

-Akkunan ääressä hän polvistui ja pannen kätensä ristiin painoi päänsä

-käsivarsien väliin. Lännen naiset, varsinkin Nellin kaltaiset eivät

-itke. Mutta Nell oli vähällä tehdä sen. Äkkiä nosti hän päätään. Ääni

-hänen lähellään oli puhutellut häntä.

-

-Hän katseli joka puoleen, mutta ei nähnyt mitään.

-

-»Täällä, ulkopuolella», kuului matala varovainen ääni, »puussa».

-

-Silloin näki tyttö vieraan istuvan samassa paikassa, johon hän oli

-äsken asettunut.

-

-»Pyydän anteeksi, ma’am, jos säikäytin teitä tai puhuttelen teitä

-ensinkään. Eihän minun pitäisi sitä — mutta — — —»

-

-»Oh, älkää olko millännekään», sanoi tyttö kärsimättömästi, pudistaen

-tukkaansa taaksepäin. Niin nöyrä ja pelokas oli ääni, että tyttö

-saattoi vähääkään pinnistämättä mielikuvitustaan nähdä pikku miehen

-punastumisen ja välttelevän käytöksen. Tuona jännityksen hetkenä hänen

-vähäpätöisyytensä ja itseluottamuksen puutteensa kiusasi tytön mieltä.

-

-»Mitä te siellä teette», kysyi tyttö. »Luulin että te olitte hävinnyt

-näiltä tienoilta!»

-

-»Täällä oli turvallisempaa», selitti vieras. »En jättänyt mitään

-jälkiä.» Tyttö nyökkäsi päätään ikäänkuin myöntäen toimenpiteen

-järkevyyden.

-

-»Mutta, ma’am, rohkenin puhutella teitä sen vuoksi, että näin teidän

-olevan hädässä. Luonnollisestihan minulla ei ollut mitään oikeutta

-kysyä ja jos ette halua sanoa minulle — — —»

-

-»He aikovat tappaa Billyn», keskeytti Nell, nyyhkyttäen.

-

-»Miksi?»

-

-»En oikein käsitä sitä. He etsivät jotakin ja luulevat, että Billy on

-piiloittanut hänet. Arvelen, että se olette te. Billy ei piiloittele

-mitään, mutta he vain luulevat niin.»

-

-»Aivan oikein. Minua he etsivät. Kun nyt tiedätte missä olen, miksi

-ette kerro sitä heille ja pelasta Billyä?»

-

-Tyttö hätkähti, mutta hänen terävä Lännen älynsä näki heti vaikeuden

-siinä.

-

-»He ajattelevat, että Billy sittenkin auttaa teitä.»

-

-»Rakastatteko häntä?» kysyi vieras.

-

-»Jumala tietää, että olen aika luja, mutta niin on asia.» tunnusti

-tyttö ja painoi päänsä alas.

-

-Näkymätön vieras vaikeni ja mietti.

-

-»Olen aika liisterissä itsekin», puhui hän itsekseen »ja minulla

-on tehtävä, joka minun täytyy suorittaa kohdistamatta huomiotani

-mihinkään muuhun. Tavallisestihan ihmiset eivät välitä minusta, enkä

-minäkään heistä. Varsinkaan naisväki. He aivan näännyttävät minut.

-Luulenpa etten kohoa kovinkaan korkealle heidän silmissään, jos joudun

-heidän kanssaan kiistasille. Tavallisestihan he panevat minuun yhtä

-paljon huomiota kuin metsälutikkaan. Minähän en potki siltä, senhän

-ymmärrätte. Mutta kerran koiran iässä ikäänkuin kaipaan ystävällistä

-silmäystä heidän puoleltaan. Omaa naispuolta minulla ei koskaan ole

-ollut, ei koskaan. Joskus ajattelen, että saattaisi olla somaa, jos

-tietäisin jonkun tytön typykän odottavan minua jossakin. Mutta ei

-ole, eikä koskaan tule olemaankaan. Minä olen sillä tavalla luotu. Te

-kohtelitte minua kauniisti tänä iltana. Te olette ensimmäinen nainen,

-joka koskaan on suudellut minua omasta ehdostaan...»

-

-Tyttö kuuli heikkoa rapinaa ja sitten hiljaisen maahantulon.

-

-Kurkistaessaan akkunasta, erotti hän varjomaisen olennon hiipivän

-hotellin nurkan taa. Hän pani kätensä sydämelleen ja kuunteli. Hänen

-käsityksensä vieraan liikehtimisestä oli korkeintaan hämärä, mutta hän

-oli kuullut hänen tunnustavan, että hänen suudelmansa oli merkinnyt

-hänelle paljon ja hädässäänkin tunsi hän voimakasta halua nauraa. Hän

-oli suonut hyväilynsä pikku miehelle jotenkin samoin tuntein kuin hän

-olisi suudellut koiran kylmää kuonoa.

-

-Alakerrassa olivat miehet hieman mietittyään päättäneet käyttää kuulaa.

-Se oli siihenkin nähden paikallaan, että Billy oli uranaukaisijoita

-preerialla. Sitäpaitsi ei hän ollut mikään hevosvaras. Jotta ei turhaan

-viivyteltäisi, oli toimitus päätetty tapahtuvaksi heti ja samassa

-paikassa. Billy seisoi selkä omia hotellin hirsiään vasten kädet ja

-jalat sidottuina, mutta silmät peittämättä. Hän ei koskaan menettänyt

-rohkeuttaan. Lyhyen armonaikansa kuluksi, jonka valmistukset hänelle

-tarjosivat, selitti hän vastustajilleen mitä hän heistä ajatteli.

-

-»Ylpeä»! lopetteli hän pitkää yksinpuheluaan, aivankuin hän olisi

-puhunut lampun heijastajalle. »Ylpeä!» kertasi hän vieläkin. »Tuo

-teidän Hankinne on niin ylpeäksi käynyt, että hän on paisunut kuin

-myrkytetty koiranpenikka. Ei sitä silti kuka tahansa pysty nukkuvaa

-miestä kaappaamaan ja saamaan viittäkymmentä tuhatta dollaria noin

-vain, ilman muuta.»

-

-Black Hank määräsi kolme miestä toimittamaan työn. Billyn teloitus

-oli hänelle välttämätön, ei sen vuoksi, että lähetin menettäminen

-olisi häntä suurestikaan suututtanut — hän toivoi saavansa hänet

-käsiinsä aikanaan — vaan sen vuoksi, että hänen miehistössään

-pysyisi tarpeellinen kunnioitus päällikköään kohtaan. Hän oli juuri

-peräytymäisillään antaakseen tilaa teloituksen toimeenpanijoille

-kun hän kuuli oven takanaan aukeavan ja sulkeutuvan. Hän kääntyi.

-Oven edessä seisoi pieni keuhkotautisen näköinen mies, vaaleassa

-ruudullisessa puvussa. Keltanokalla oli kaksi lyhytpiippuista

-Colt-revolveria, joista hän toisen ojensi suoraan Black Hankia kohti.

-

-»Kädet ylös», komensi hän terävästi.

-

-Koska ase oli tähdätty Hankia kohti, noudatti hän käskyä heti.

-Tulokkaan silmissä oli merkillinen eloisuus. Kahdestatoista muusta

-miehestä oli yksitoista täydelleen vakuutettuja siitä että toinen ase,

-joka ei ollut kohdistettu johtajaan, koski heitä henkilökohtaisesti

-kutakin. Kahdestoista mies luulotteli olevansa paremmassa asemassa.

-Läsnäolevien suureksi kummastukseksi kuului pamaus ja leimaus

-silmänräpäyksessä. Sitten olivat taas asiat ennallaan. Toinen vieraan

-aseista oli yhä Black Hankiin kohdistettu, toinen taas muihin miehiin.

-Kahdestoista mies, se joka oli luullut voivansa yrittää vastarintaa,

-oli suistunut kasvoilleen lattialle. Ei kukaan olisi voinut vakuuttaa

-varmasti nähneensä, että vieras hituistakaan olisi liikahtanut.

-

-»Kas niin», sanoi vieras terävästi, »yksi kerrallaan. Pudottakaa

-aseenne lattiaan, gentlemannit.» Ja Black Rankille: »suu alaspäin.

-Pudota! Koirailematta!»

-

-Yksi miehistä huoneen takaosassa liikahti hieman korollaan.

-

-»Liikahtamatta siellä», varoitti vieras. Mies jäykistyi.

-

-»Seuraava herra», jatkoi pikku mies taitavasti viitaten toiselle.

-Hän totteli empimättä. »Seuraava! Nyt sinä! Ja sinä! Nyt sinä siellä

-nurkassa.»

-

-Toinen pistooli toisensa perästä kolahti lattiaan. Ei ainoakaan mies

-huoneessa olipa aseistettu tai aseeton, voinut kehua, ettei hänen

-pienintäkin liikettään olisi huomattu. He olivat kuin tiikerit valmiit

-hyökkäämään heti kun vain pistoolin suu olisi väistynyt hiemankin. Se

-ei väistynyt. Lattialle lyhistynyt ruumis muistutti heitä jokaista

-siitä mitä saattoi tapahtua. He tottelivat.

-

-»Astukaa taaksepäin», komensi vieras nyt. Silmänräpäyksessä sai hän

-miehet riviin seinää vasten jäykkinä, kädet ylhäällä.

-

-Sitten vieras ensi kerran liikahti paikaltaan oven edessä.

-

-»Kutsu tyttö tänne», sanoi hän Billylle.

-

-Billy korotti äänensä ja huusi »Nell! Ah, Nell.»

-

-Silmänräpäyksessä ilmestyi tyttö ovensuuhun pelkäämättä ja arvelematta.

-Kun hän näki miten asiat olivat kehittyneet; tuli hän miltei

-pahanilkisen iloiseksi.

-

-»Suvaitsetteko, ma’am, heti, ellen vaivaa teitä liiaksi, ikäänkuin

-hieman irroittaa Billyn siteitä?» kysyi vieras.

-

-Tyttö teki työtä käskettyä. Hotellin omistaja oikoi käsivarsiaan.

-

-»Olkaa hyvä ja kootkaa nuo aseet.»

-

-Molemmat ryhtyivät touhuun.

-

-»Missä se kirottu patriarkka on?» kysyi Billy tuikeasti, hakien

-silmillään Charleytä.

-

-Tämä oli hiljaa livistänyt.

-

-»Voitte laskea kätenne alas», neuvoi vieras, laskien aseensa. Johtaja

-aikoi sanoa jotakin.

-

-»Suu kiinni»! sanoi Billy, ottaen oman aseensa kasasta.

-

-Vieras otti äkkiä joukosta yhden Coltin ja pitäen liipasinta varasinta

-vasten, laukaisi kuusi laukausta peräkkäin lyömällä kämmenellään

-hanaan. Vaikka hän näytti vain heittelevän asetta sinne tänne,

-oli hänellä ilmeisesti varma maali, sillä kuusi viinilasia Billyn

-tarjoilupöydällä meni säpäleiksi. Se oli ihmeellinen teko ja se kävi

-nopeammin kuin koneellisella pistoolilla. Hän otti toisen aseen.

-Hyllyltä otti hän sitten tomaattirasian ja heitti sen ilmaan. Ennenkuin

-se ehti pudota maahan oli hän ampunut siihen kaksi reikää ja kun se

-tuli maahan, auttoi hän sen pyörimistä vielä neljällä kuulalla, joista

-jokainen jätti tomaattiliemivirran jälkeensä. Huone oli täynnä savua.

-Joukko katseli menoa lumottuna.

-

-Sitten jäykistyivät seinän vierellä olevat miehet. Savun seasta

-leimahteli pitkiä salamoita heitä kohti, milloin vasemmalle, milloin

-oikealle, yhtämittaisena rätinänä. Kahteentoista pysähtyi ampuminen.

-Miesten päitten välissä oli kussakin pyöreä reikä. Yhteenkään mieheen

-ei ollut sattunut. Syntyi hiljaisuus. Savu kohosi ylös ja poistui

-vähitellen avonaisesta ovesta. Hevoset, jotka pitkäksi aikaa olivat

-jääneet vartiatta, hirnahtelivat. Vieras heitti rauhallisesti savuavat

-Coltit lattialle ja otti omansa esille sivutaskusta, johon hän ne oli

-pannut. Billy keskeytti vihdoin äänettömyyden.

-

-»Se on _ampumista_ se», huomautti hän huoahtaen.

-

-»Ne viisikymmentä tuhatta ovat tuolla ulkopuolella», säväytti vieras.

-»Haluatteko niitä?»

-

-Vastausta ei kuulunut.

-

-»Aion ottaa yhden hevosistanne», sanoi hän sitten. »Billy on täysin

-syytön. Hän ei tiedä minusta mitään.»

-

-Hän kokosi aseet lattialta.

-

-»Nämät aion myös huvikseni ottaa mukaani», jatkoi hän. »Te löydätte

-ne — jos oikein tarkkaan haette — tuolta tiepuolesta — ja hevosenne

-samoin. Hän peräytyi ovelle.

-

-»Ammun sen heti, joka pistää päänsä ovesta», varoitti hän.

-

-»Vieras», sanoi Black Hank, kun hän oli menemäisillään ulos.

-

-Pieni mies pysähtyi.

-

-»Saanko kysyä nimeänne?»

-

-»Nimeni on Alfred.»

-

-Black Hank näytti harmistuneelta.

-

-»Olen kuullut teistä», myönsi hän.

-

-Vieraan katse kiersi huonetta ja huomasi tytön. Hän säikähti ja

-punastui.

-

-»Hyvää yötä», sanoi hän sitten nopeasti ja katosi samalla. Hetken

-perästä kuului kavioitten kapsetta kun hän talutti hevosia pois.

-

-Hyvän aikaa vallitsi äänettömyys. Sitten Billy puhui.

-

-»Hank, olemme niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, mutta jos kosket

-tuohon vasikkaan, niin minä nylen sinut.»

-

-»Vasikka! Oho», naurahti Hank. »Alfred vasikka! Minä olen kuullut

-puhuttavan hänestä.»

-

-»Mitä olette kuullut», kysyi tyttö.

-

-»Hän on etelän paras etsivä», vastasi Hank.

-

-Seuraavana vuonna veivät Billy Knapp, Alfred ja eräs kolmas mies,

-jonka nimi oli Jim Buckley poikki maitten vuoristoon ainoan

-vankkurikaravaanin, joka sinä kesänä uskaltautui matkaan.

-

-

-

-

-KAKSI PANOSTA.

-

-

-Tämä tapahtui siihen aikaan kun Billy Knapp kuljetti postivaunua

-Pierren ja Deadwoodin välillä. Luulenpa, että voitte vieläkin nähdä

-saman vaunun Buffalo Billin näyttelyssä. Jotta ei syntyisi sekaannusta

-eikä lukija panisi Billyn hartioille enemmän vuosia kuin hänelle tulee,

-niin mainittakoon tässä, että kyseessä oleva tapaus sattui hieman sen

-kuuluisan ja uhkarohkean matkan jälkeen, jonka hän Alfredin ja Jim

-Buckleyn kanssa teki vuoristoon sinä kesänä kun ei kukaan muu sitä

-rohjennut ja hieman ennenkuin hän ryhtyi kullankaivuun. Jim oli jo

-lähtenyt Montanaan.

-

-Matka Pierrestä Deadwoodiin oli jotakin. Päivät päästään kulki tie

-ylös ja alas heinäisiä mäkimaita ja laajoja tasankoja. Noustessaan

-mäkeä ylös ei koskaan osannut käyttää edellistä kokemustaan hyväkseen,

-vaan luulotteli mäelle päästyään näkevänsä koko seutukunnan

-peninkulmamitalla edessään. Sitähän ei koskaan tapahtunut. Ei

-koskaan nähnyt pitemmälle kuin seuraavaan preeria-aaltoon. Mäkiä

-alas hurahtaessa näki välillä olevan tasangon aina yhtä rajattoman

-laajana, tyynenä ja kuumana tai aina yhtä rajattoman laajana,

-jäätävänä ja pohjolan tuulien täyttämänä, riippuen vuodenajasta,

-jona siellä liikkui. Kerran koiran iässä tapasi siellä pajukon,

-joka tiesi sitä, että siinä oli joen uoma. Se oli joko aivan kuiva

-tai sitten ryöppyävänä virtana. Aivan mäen alla oli kaksi matalaa

-rakennusta, puoleksi hirsistä, puoleksi savesta. Siinä vaihtoivat

-hevosia terässilmäiset miehet, jollaisia näkee pohjolan hinaajalaivojen

-ruorissa. Matkustajat olivat täällä tilaisuudessa syömään kaikkien

-taiteen sääntöjen mukaan valmistettuja pannukakkuja, jotka pystyivät

-vastustamaan ruuansulatus-nesteitten tuimimpiakin hyökkäyksiä ja

-juomaan vihreätä teetä, joka maistui väkevästi parkkihapolle ja vaati

-todella oikein porsliinilla silatun suolen seinämän hyvin viihtyäkseen.

-Se ei ollut mikään innostava huvimatka.

-

-Luonnollisestikaan ei Billy kuljettanut vaunua koko matkaa. Ainoastaan

-viimeiset sata mailia. Mutta matkustajat sensijaan tekivät sen ja

-olivat Billyn tavatessaan jo peräti kyllästyneitä matkaansa. Kerran

-eräs keltanokka tuli mukaan loppupuolella vuotta, vain huvin vuoksi. Ja

-hän sai sitä.

-

-»Ajaja», sanoi hän Billylle, kun jarrut taas ilmoittivat, että oltiin

-lähdössä alamäkeä, »onko teidän kimppuunne koskaan hyökätty?»

-

-Billylle oli satamalla satanut samanlaisia kysymyksiä parin viimeisen

-tunnin ajan. Tavallisesti istui hän katsoen suoraan eteensä, sylkäisi

-tarkalleen vaunuhevosen ja aisan väliin ja vastaili yksitavuisesti.

-Keltanokka ei tiennyt, että kyseleminen oli huonoin keino saada Billy

-puhumaan.

-

-»Kimppuun?» vastasi Billy halveksivasti. »Nuori mies, minun kimppuuni

-hyökättiin viime vuonna kolmekymmentä seitsemän kertaa.»

-

-»Siunatkoon!» huudahti keltanokka. »Mitä te silloin teette. Onko teidän

-vaikea päästä heistä eroon? Täytyykö teidän taistella lujastikin?»

-

-»Ei mitään taistelua. Minua ei ole palkattu tappelemaan. Minä olen

-palkattu ajamaan.»

-

-»Ja te annatte ryöstää itsenne», huudahti keltanokka.

-

-Billyä harmitti vieraan halveksiva äänensävy.

-

-»Ei tule kysymykseenkään», selitti hän. »Koettakaahan otaksua, että

-olisin kyllin tyhmä lennättääkseni lyijyä ympärilleni ja pääsisin

-pakoon. Mikä olisi seurauksena? Seuraavalla kerralla ajaessani vaunua

-ampuisi joku noista kirotuista maantierosvoista minut jonkun pensaan

-takaa. Mitä siitä olisi hyötyä? Ei kerrassaan mitään.»

-

-Keltanokka vaikeni, syvästi tuntien sellaisen järkeilyn loogillisuuden.

-Hetken perästä aurinko katosi kellahtavaan autereeseen. Sitten seurasi

-ruskotus ja vihdoin korostivat tähdet preerian todellista äärettömyyttä.

-

-»Tuo mies on palkattu tappelemaan», huomautti Billy totisena, viitaten

-peukalollaan taakseen.

-

-Keltanokka ymmärsi nyt sen äänettömän ja tuimannäköisen miehen, joka

-luoksepääsemättömänä ja yksinäisenä istui vaunun katolla. Tarkemmin

-katsoessaan huomasi keltanokka tanakan pyssyn, joka tavattoman lyhyine

-piippuineen riippui kahdessa messinkikoukussa istuimen takana.

-Tavallisia revolvereita oli siinä myöskin, mutta ne eivät olleet kuten

-tavallisesti koteloissa, vaan riippuivat vyössä koukuissa, joten ne

-tarpeen tullen saattoi pienellä käden liikkeellä saada irti. Mies

-katsoi häneen jäykästi.

-

-»Vuoristo ei ole enää kaukana», suvaitsi Billy lausua, kun lännestä

-tullut kylmä viima nosti hänen lakkinsa liertä ja pieni pilvenhattara

-oudon hiljaisena ja nopeasti kiiti tähtien ohi.

-

-Keltanokka oli taas kääntynyt katsomaan katolla istujaa, joka kiinnitti

-tavattomasti hänen mieltään, kun vaunu pysähtyi niin äkkiä, että hän

-oli viskautua istuimeltaan. Hän pääsi vaivoin tasapainoon taas ja

-Billy, jalkajarrua vasten kierteli levollisesti ohjaksia sen ympäri.

-

-»Kädet ylös, heti», kuului terävä komento edestäpäin pimeydestä.

-

-»Tarkoittaa teitä», sanoi Billy keltanokalle, nostaen samalla kätensä

-päänsä yli ja istuutuen mukavasti istuimelleen. »Valmis», huusi hän

-leikillisesti pimeyteen.

-

-Aivan kuin merkin annettua kajahteli pimeydessä laukausten ryske

-ja kolmasti kaikui vastaus kuusipiippuisista. Jarrun kiljahdus oli

-eksyttänyt vaununpuolustajan, jotenka hän ei tiennyt mistä päin

-äskeinen ääni oli tullut. Hän oli hypännyt väärältä puolelta alas ja

-joutui siten suojattomaksi, ja hänen vastustajansa oli ampunut hänet

-kuoliaaksi.

-

-Maantie-rosvo astui turvallisena esiin ja virkkoi Billylle: »annahan

-Billy minulle tuo laatikko.»

-

-Billy kiipesi istuimensa yli ja pudotti raskaan, raudoilla kiskoitetun

-laatikon maahan. »Eipä taida kukaan huomata Buchia tuossa», sanoi hän

-ajatellen vaununpuolustajaa, joka makasi liikkumattomana.

-

-»Aja eteenpäin», komensi rosvo.

-

-Kolme tuntia myöhemmin tulivat Billy ja tointunut keltanokka

-Deadwoodiin ja kymmenisen minuuttia sen jälkeen tiesi koko leiri mitä

-oli tapahtunut.

-

-Nyt oli, se täytyy mainita, Deadwood äskettäin valinnut itselleen

-poliisipäällikön. Hän ei juuri näyttänyt poliisilta ensinkään, sillä

-hän oli pieni, heikonnäköinen ja kaljupäinen ja muutenkin näytti kovin

-lapselliselta. Mutta kun sanon teille, että hänen nimensä oli Alfred,

-niin tiedätte, että asia oli oikealla tolalla. Häneltä yhteiskunta

-nyt odotti aloitetta. Se odotti, että hän pestäisi joukkueen, johon

-kuuluisi jokainen, jota ei välttämätön toimi pidättäisi ja että se heti

-lähtisi takaa-ajoon. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt.

-

-»Montako heitä on?» kysyi hän Billyltä.

-

-»Yksi ainoa», vastasi postinkuljettaja.

-

-»Minä toimitan asian yksin», ilmoitti Alfred.

-

-Nähkääs, Alfred tunsi hyvin omat heikkoutensa. Hän ei koskaan

-osannut tehdä suunnitelmaa toisten läsnäollessa, vaan alistui aina

-vaistomaisesti toisarvoiseksi tekijäksi. Mutta kun toisten suunnitelmat

-olivat menneet myttyyn, osasi hän toisten haaksirikkoumasta järjestää

-mitä tehokkaimman uuden toimintamenettelyn. Käsilläolevassa asiassa

-piti hän parempana järjestää oman mielensä mukaisen menettelytavan ja

-senvuoksi hän tahtoi toimia yksin.

-

-Siihen aikaan tunsivat ihmiset jo Alfredin. He eivät panneet vastaan.

-

-»Sataa lunta», huomautti eräs ainaisia vieraita kapakan ovella.

-Lännessä niitä on aina pari kolme joka yhteiskunnassa.

-

-»Satuloikoon joku pojista kimoni», sanoi Alfred äkkiä ja alkoi tutkia

-aseitaan salongin lampun valossa.

-

-»Ethän aikone lähteä tänä iltana!» kysyivät läsnäolevat epäilevinä.

-

-»Aion kyllä. Lumeen jää hyvät jäljet, mutta huomenna ne ovat jo

-peitossa.»

-

-Ja niin lähti Alfred yksin, yöllä, lumimyrskyssä, ainoankaan tähden

-tietä näyttämättä, etsimään yksinäistä jälkeä äärettömällä preerialla.

-

-Hän suoritti Billyn ja keltanokan kolmentunnin matkan hieman enemmässä

-kuin tunnissa, sen vuoksi, että se oli parhaasta päästä alamäkeä. Siten

-oli rosvolla ilmeisesti neljän tunnin etumatka, joka kuitenkin väheni

-sillä ajalla, joka häneltä meni laatikon murtamiseen, sitten kun Billy

-vaunuineen oli edennyt turvallisen matkan päähän. Tapahtumapaikalla oli

-varma merkki Buchissa, murhatussa viestinviejässä. Alfred otti selvän

-siitä että mies todella oli kuollut, mutta ei hukannut enempää aikaa

-hänen vuokseen. Miehet saivat seuraavana päivänä ottaa hänet haltuunsa.

-Alfred kävi taas satulaan ja lähti suoraan itään, vaikka Billyn puheen

-mukaan rosvo oli lähtenyt pohjoiseen.

-

-»Hän on yksin», puheli Alfred itsekseen, »hän ei siis kuulu Black

-Hankin joukkueeseen. Hänellä ei ole mitään syytä lähteä pohjoista kohti

-ja jos hän menee etelään, täytyy hänen mennä South Porkin kautta ja se

-vie kaksi viikkoa aikaa. Rosvotut setelit ovat numeroidut ja vanhalla

-Wells-Fargolla on numerot tiedossaan. Hänen on vaihdettava setelit,

-jotta ei joutuisi kiinni. Siis menee hän Pierreen.»

-

-Alfred pani kaiken tämän tuumailunsa varaan ja ratsasti silmät ummessa

-itäänpäin. Onneksi oli maaston aaltomaisuus kyllin selvä ja määrätty,

-joten hän saattoi noudattaa aikomaansa suuntaa jotenkin hyvin, aina

-kello kolmeen saakka aamulla. Silloin loppui lumimyrsky ja tähdet

-alkoivat yhdessä kelmeän kuun kanssa näkyä. Kaksikymmentä minuuttia

-myöhemmin oli hän joen varrella.

-

-»Ylös vaiko alaspäin?» kysyi Alfred miettien itseltään. Yöllinen

-ilma sai päättää asian. Koko yön oli tuullut kovasti luoteesta.

-Vapaasti käyvä hevonen pyrkii enemmän tai vähemmän poikkeamaan tuulen

-suunnasta saadakseen päänsä myötätuuleen. Alfred oli koko yön tahallaan

-vastustanut tätä pyrkimystä, mutta hän arveli, ettei rosvo paon

-hälinässä ollut muistanut ottaa sitä seikkaa huomioon. Sen sijaan,

-että hän olisi ohjannut hevosensa suoraan itään Pierreä kohti oli hän

-arvatenkin väistynyt enemmän tai vähemmän etelään. »Alaspäin» päätti

-Alfred.

-

-Hän laskeutui satulasta ja alkoi taluttaa hevostaan joen suunnassa,

-mutta parin sadan jalan etäisyydellä siitä, otettuaan ensin selvän

-siitä, että uomassa vielä virtasi hieman vettä. Huomionsa tehtyään

-nyökkäsi hän tyytyväisenä päätään.

-

-»Hänestä ei jää mitään jälkiä ennenkuin vasta lumen tulon aljettua»,

-tuumi hän, »ja luonnollisesti ei hän arvaakaan, että minunlaiseni

-mutakuono on hänen kintereillään itäänpäin. _Siis_ ruokailee hän heti

-kun sattuu veden ääreen. Tuossa on vesi.»

-

-Tämä näytti tyydyttävän Alfredia täydelleen. Hän kävi jalkaisin,

-löytääkseen helpommin jäljet. Hän pysytteli kahden sadan jalan päässä

-joesta, jotta hänen hevosensa ei haistaisi toisen läsnäoloa ja

-hirnaisemalla ilmaisisi hänen tuloaan. Vähän ajan kuluttua tapasi hän

-jäljet. Hän jätti hevosensa siihen ja seurasi jälkiä jalkaisin joen

-uomalle. Uoman reunamalla kurkisti hän varovaisesti laaksoon.

-

-»Onpa sinulla sisua!» huomautti Alfred itsekseen. »Jos minä olisin

-leikkimässä sinun leikkiäsi, niin kyllä minä olisin ollut varovaisempi.»

-

-Pakolainen oli ilmeisesti otaksunut olevansa turvassa, sillä hän oli

-oikein leiriytynyt. Hänen molemmat hevosensa kaapivat ja kalvoivat

-heinää laakson pohjalla. Itse oli hän valmistanut itselleen lämpimän

-nurkkauksen ja nukkui siinä ainoastaan yhden huopapeiton alla, vaikka

-lämpömittari osoitti hyvän joukon alapuolelle nollan. Asia oli ollut

-varsin yksinkertainen. Hän oli tehnyt joen penkereeseen pitkän ja

-kuuman nuotion ja kun hän oli kypsä nukkumaan, oli hän siirtänyt

-valkean muutaman jalan kauemmaksi kulmauksesta ja paneutunut makuulle

-tulen lämmittämälle paikalle penkereen ja nuotion väliin. Hänen

-pyssynsä ja revolverinsa oli asetettu käden ulottuville.

-

-Alfred osasi hiipimällä tappaa hirven, mutta hän ei yrittänytkään

-hiipiä Lännen tapoihin tottuneen miehen kimppuun. Sen sijaan hiipi hän

-hyvään turvapaikkaan ja lasketti huolellisesti yhden winchesteri-kuulan

-noin kuusi tuumaa miehen korvan juuresta. Mies heräsi äkkiä ja ojensi

-vaistomaisesti kätensä asetta kohti.

-

-»Älä koske siihen», huusi Alfred.

-

-Mies heitti aseensa ja makasi kuin kaniini kolossaan.

-

-»Otappas tuo kuusipiippuisesi piipun suusta kiinni ja heitä se sopivan

-matkan päähän itsestäsi», neuvoi Alfred. »Ja nyt Winchester!. Nouse nyt

-ylös, jotta saan nähdä minkä näköinen sinä olet.» Mies totteli. »Sinä

-et oikeastaan näissä oloissa tarvitse tuota toistakaan käsiasettasi»,

-jatkoi pikku mies. »Ei, älä irroita sitä kotelosta, vaan irroita koko

-hoito, vöineen päivineen. Hyvä! Jäykkene nyt ja seiso liikkumattomana

-paikallasi.»

-

-Sitten Alfred nousi ja laskeutui alas laaksoon.

-

-»Hyvää huomenta», huomautti hän ystävällisesti.

-

-Hän katseli ympärilleen, huomasi miehen hevosköyden, otti sen maasta ja

-selvitti sen.

-

-»Sinä olet aika suuri kooltasi», puheli Alfred kuin seurustellen, »ja

-söisit minut varmaankin elävältä, jos tulisin sitomaan sinut aivan

-lähellesi. Kädet ylös!»

-

-Sukkelalla heitolla ja nykäyksellä kiersi hän köyden silmukan miehen

-ojennettujen ranteitten ympärille ja veti sen tiukalle.

-

-»Pysy siinä», sanoi hän, pannen pyssynsä pois.

-

-Hän irroitti toisen revolverinsa vyöltään merkitsevästi ja lähestyi

-sitoakseen solmun.

-

-»Laske kädet alas», komensi hän. Hän jäi miettimään työnsä tulosta.

-

-»En ensinkään pidä tästä — sidottuna edestäpäin. Astu käsivarsiesi

-välistä koko mies.» Mies epäröi. »Astu sanon minä», sanoi Alfred

-tiukasti, samalla kutitellen vankia pitkällä veitsellään.

-

-Toinen väänteli ja käänteli kummallisesti, mutta onnistui vihdoin

-viemään ensin toisen ja sitten toisen jalkansa sidottujen ranteittensa

-välistä. Alfred sitoi hänen kyynärpäänsä yhteen takaapäin.

-

-»Nyt sinä kelpaat», hyväksyi hänet Alfred iloisesti. »Katsokaamme nyt

-hieman ruokavarojasi.»

-

-Kaksi litteää kiveä parin tuuman päässä toisistaan tekivät uunin

-virkaa ja paistinpannu aukon kohdalla, jonne nuotion liekit leiskuivat

-sekä tinakuppi muodostivat rosvon koko keittiökaluston. Alfred pisti

-vieraanvaraisesti hieman leipää ja kahvia sen entisen omistajan suuhun.

-

-»Ei sen vuoksi, että se olisi niin tarpeellista», huomautti hän, »mutta

-minä olen ylen helläsydäminen».

-

-Aterian jälkeen pani Alfred toimeen lyhyen ja tulosrikkaan saaliin

-etsiskelyn ja löysi sen vieraan satulapussista, joka oli ujostelematta

-jäänyt auki.

-

-»Olet varmaankin ensikertalainen näissä hommissa, vieras»,

-huomautti poliisipäällikkö. »Satulassasihan on paljonkin parempia

-piilopaikkoja kuten rajaus ja satulannuppi. Onko sinulla mitään pientä

-ratsastusretkeä vastaan?»

-

-Mies pudisti päätään. Hän oli pysytellyt synkän äänettömänä koko

-hauskan toimituksen ajan.

-

-Alfred ja hänen vankinsa nousivat vihdoin satulaan ja ratsastivat

-pohjoiseen. Heti kun he olivat kiivenneet laakson jyrkän seinämän,

-ajoivat he peräkkäin, vieras edellä ja vieraan hevonen muodostaen

-uskollisen jälkijoukon. Siten joutui rosvo ensimmäisenä näkemään

-Siouxintiaani-joukon, joka pysähtyi silmänräpäykseksi eräälle

-kaukaiselle mäelle. Luonnollisesti Sioux-intiaanit näkivät myös hänet.

-Hän ilmoitti havaintonsa Alfredille.

-

-»No, ne eivät ole vihamielisiä», sanoi Alfred.

-

-»Nämä villit ovat varmasti vihamielisiä», pani vieras vastaan. »Älkää

-erehtykökään niiden suhteen. Minähän vasta toissapäivänä anastin heiltä

-tuon kirjavan hevosen», ja hän viittasi peukalollaan takana tulevaa

-hevosta.

-

-»Ja sinä leiriydyit», huudahti Alfred äärimmilleen hämmästyneenä.

-»Sinunhan täytyy olla kerrassaan hullun.»

-

-»En ollut nukkunut rahtuakaan kolmeen yöhön», selitti vieras, ikäänkuin

-anteeksipyytäen.

-

-Hän kohosi aimo askeleen Alfredin silmissä.

-

-»Olipa sinulla rohkeutta, kun sellaisissa olosuhteissa suunnittelit

-vielä postin ryöstöä.»

-

-»Olin päättänyt ryöstää sen ja minähän sain sen», vastasi vieras

-itsepäisesti.

-

-Villit näyttäytyivät seuraavan kukkulan laella, ainoastaan puolen

-mailin päässä ja tulivat miehiä kohti. »Arvelen, että tarvitset

-käsiäsi», sanoi Alfred yksinkertaisesti ja ratsastaen hänen viereensä

-irroitti rosvon kädet yhdellä veitsen viilaisulla. Mies ojensi

-molemmat kätensä ulos ja sitten ylös verrytelläkseen jäseniään ja

-hyppäsi maahan. Alfred laskeutui samoin satulasta. Molemmat sitoivat

-sitten muitta mutkitta hevostensa päät lähelle etujalkojen nilkkoja ja

-istuutuivat sitten selät vastakkain preerialle. Kullakin oli uusinta

-mallia Winchesteri ja pari Colt-revolveria, joihin sopi myöskin

-Winchesterin panokset.

-

-»Montako panosta?» kysyi Alfred.

-

-»Viisikymmentäkaksi», vastasi vieras tutkittuaan varastonsa.

-

-»Seitsemänkymmentä minulla», ilmoitti Alfred. »Minä kuljen aina

-täysissä varusteissa.»

-

-Kumpikin järjesti eteensä pienen puoliympyrän muotoisen patterinsa.

-Heidän käytettävissään ilman uudelleen latausta oli neljäkymmentä

-kahdeksan laukausta.

-

-Kun intiaanit olivat lähestyneet noin neljänsadan jalan päähän

-valkoisista miehistä, pysähtyivät he. Alfred nousi ja kohotti kättään

-heitä kohti kämmen eteenpäin rauhan merkiksi. Vastaukseksi tuli laukaus

-ja valtava karjunta.

-

-»Sanoinhan teille», huomautti vanki.

-

-Alfred palasi takaisin ja istuutui. Villit, yksitellen eroten joukosta,

-lähtivät ratsastamaan vinhaa vauhtia alati pienenevässä ympyrässä.

-He karjuivat kovasti. Silloin tällöin he myös ampuivat. Jälkimmäistä

-toimitusta aronmiehet seurasivat korvat tarkkaavina, sillä heidän

-harjaantuneelle kuuloaistilleen puhui kukin laji ampuma-aseita

-omaa kieltään — vanha suusta ladattava Remington ja raskas Sharpin

-viisikymmentä, kukin niistä ilmaisi heti itsensä. Kuulat eivät

-herättäneet heidän mielenkiintoaan ensinkään. Kaksi maassa istuvaa

-miestä oli sangen pieni maali intiaaneille, jotka puhdistamattomilla

-pyssyillään ja nelistävän hevosen selästä ampuivat neljänsadan jalan

-etäisyydellä.

-

-»Tuo joukko ei ole täkäläisiä», päätteli Alfred. »Heillä ei ole

-tusinaakaan takaaladattavia.»

-

-»Eiköhän ole parasta ampua yksi heistä», ehdotti vieras, asettuen

-polvilleen.

-

-»Älä ole hullu», neuvoi Alfred, »vaan käy auttamaan.» Hän oli

-tyytyväinen asiain tähänastiseen tilaan ja kaivoi jäistä maata

-veitsellään. Kepeä lumi oli miltei kokonaan tuiskunnut mäen laelta

-pois. Vieras totteli.

-

-Nähdessään mitä miehet tekivät, käänsivät intiaanit hevosensa suoraan

-heitä kohti ja tekivät hyökkäyksen. Noin kahden sadan jalan päähän

-tultuaan alkoivat winchesterit puhua. Alfred ampui kahdesti ja vieras

-kolmasti. Silloin ympyrä särkyi ja hajosi ja lasketti ohi.

-

-»Montako sait?» kysyi Alfred ammattimiehen harrastuksella.

-

-»Kaksi» vastasi vieras.

-

-»Kaksi täälläkin», lisäsi Alfred.

-

-Aivan läheltä kuuluva liikehtiminen, valitus ja potkiminen sai

-molemmat miehet äkkiä kääntymään. Kirjava hevonen oli kaatunut ja

-potki hurjasti. Alfred meni sen luo ja pisti veitsensä sen kurkkuun

-säästääkseen ammuksiaan.

-

-»Lähde liikkeelle, toveri», sanoi Alfred. Toinen lähti. Siten saivat

-he turvan ainakin yhdeltä suunnalta. Intiaanit olivat nostaneet

-kauhean mölyn nähdessään hevosen kaatuvan. Nyt, kun kukin sotilas tuli

-määrätylle paikalle pysäyttivät he hevosensa ja muodostivat jälleen

-yhtenäisen ryhmän. Alfred ja rosvo tiesivät vallan hyvin, että tämä

-liike uhkasi heitä vakavammalla hyökkäyksellä kuin se välinäytös,

-josta he äsken verrattain helposti olivat selviytyneet. Intiaani

-on äärimmilleen laumaihminen kun on kysymyksessä avotaistelu. Hän

-saa paljon rohkaisua huutamisesta, hevosten kavioitten kapseesta ja

-runsaitten kotkansulkien heilunnasta. Mutta piiristä hyökkäys on liian

-yksilöllistä sopiakseen intiaanin makuun.

-

-Intiaanit olivat nyt selvillä vastustajistaan. He tiesivät olevansa

-tekemisissä kokeneitten kanssa. Miesten käytännöllinen menettely

-sitoessaan hevostensa päät nilkkoihin ja heidän taitonsa huomata

-helpoin puolustusmenetelmä oli varmaankin jo herättänyt heissä

-epäluuloja. Sitä vahvisti yhä heidän erinomaisen tarkka ammuntansa.

-Mutta he saivat varmuuden asiasta siitä pikkuseikasta, että miehet,

-huolimatta hyökkäyksen tuimuudesta ja kiihotuksesta, olivat ampuneet

-ainoastaan muutaman laukauksen ja nekin vasta aivan läheltä. On sangen

-vaikeata pidättyä ampumasta ylimalkaan kun niin monta maalia tarjoutuu

-silmälle yhtäaikaa. Mutta se on myös yhtä kohtalokasta. Villille on

-muutama harhalaukaus suuri rohkaisu ja ne näyttävät jatkuvan kerran

-aljettuaan. Harhalaukaukset kuolettavat tyyneyden ja itseluottamuksen

-ja ne viekoittelevat vihollisen tuumaa lähemmä sitä taistelun halun

-rajaa jonka toisella puolella viisauden sijalle astuu murhaamisen halu.

-Intiaani on mitä varovaisin ja viekkain sotilas, ennenkuin hän tulee

-raivoksi ja hän on mahdollisimman häikäilemätön sen jälkeen. Muutamassa

-silmänräpäyksessä oli neljä heistä muuttanut autuaille metsästysmaille

-ja loput jäivät, pääsemättä lähemmä saalistaan miettimään sitä

-tosiasiaa.

-

-Hyökkäys alkoi. He ratsastivat samaa hurjaa vauhtia, jota he käyttivät

-puhvelinmetsästyksessä, yhtä äkillistä, kauhistuttavaa ja uhkaavaa

-kuin musta ukkospilvi myrskyn siivillä ja kuten sekin, näytti heidän

-peloittavuutensa ja nopeutensa kasvavan sitä mukaa kuin he lähenivät.

-Kukin ratsastaja taivutti itseään hevosensa kaulaan saakka ja ampui —

-oikean kuulasateen, joka, vaikka se menikin liian korkealta, kuitenkin

-vinkui ilkeästi ilmassa. Hevoset ojentelivat kaulojaan ja aukoivat

-punaisia kitojaan ja panivat pienet jalkansa liikkumaan niin nopeasti,

-että ne muistuttivat elävästi junan ohi kiitävää säleaitaa. Ja kepeä

-lumi tuiskusi pyrynä heidän takanaan.

-

-Kumpaistakaan miestä ei kiihoitus saanut nousemaan polvilleen

-kuolleen hevosen takaa. He tiesivät, että nyt oli tullut tärkeä

-vaihe taistelussa ja he ampuivat varmasti ja nopeasti, keskittäen

-koko tarmonsa varmaan tähtäykseen. Ensimmäinen intiaani koetti

-saada hevosensa hyppäämään edessä olevan esteen yli, mutta pieni

-eläin kieltäytyi oudosta yrityksestä, väisti vasemmalle, törmäsi

-muihin intiaaneihin ja yhtyi muuhun ohi painaltavaan sotilasvirtaan.

-Siinä sekasorrossa joutui Alfred tyhjentämään viimeiset panoksensa

-winchesteristään ja onnistuikin haavoittamaan erästä hevosta.

-Potkiva ja kiljahteleva hevonen tarjosi hetkellisen, mutta

-erinomaisen suojan poliisipäällikölle. Sarja räiskyviä laukauksia

-hänen kuusipiippuisestaan keskelle epäröivää intiaanijoukkoa mursi

-hyökkäyksen. Itsesuggeroitu kiihoitus laukesi ja intiaanit kääntyivät

-ja ratsastivat ohi.

-

-Rosvo oli myös omalta osaltaan onnistunut tappamaan hevosen muutaman

-jalan päähän väliaikaisesta varustuksesta, ja estettyään täten

-suoranaisen yliratsastuksen makasi hän kyljellään ja tyhjensi siinä

-asennossa ensin toisen ja sitten toisen revolverinsa päin uhkaavinta

-turmiota. Alfredin huomiokyky ja oikean siiven heikkous pakotti nämäkin

-villit pakosalle. Ihme kyllä, ei kumpainenkaan miehistä haavoittunut

-pahemmin, jokunen naarmu vain muistutti taistelun tulisuutta, mutta

-heidän vaatteensa ja tanner heidän ympärillään oli täynnä kuulien

-jälkiä. Omituista oli myös, että rosvon toinen hevonen oli säilynyt

-hengissä vähän matkan päässä, jonne se taistelun tuoksinassa oli

-työntynyt. Alfred nousi ja toi sen takaisin. Sitten molemmat miehet

-tekivät kuolleista hevosista ja satuloista kolmion muotoisen

-rintavarustuksen itselleen.

-

-»Tällaista ryöppyä en kestä toista kertaa», huomautti rosvo vetäen

-syvän henkäyksen.

-

-»Eivät he sitä pyydäkään toistamiseen», vastasi Alfred viisaana.

-

-Miehet koettivat tehdä laskelmia. Se ei ollut helppoa.

-Sadastakahdestatoista panoksesta, joilla he olivat taistelun

-aloittaneet, oli jäljellä vain kuusikymmentäkahdeksan. Se tiesi sitä,

-että he yksin viimeisessä kahakassa olivat tuhlanneet kokonaista

-kolmekymmentäyhdeksän kappaletta. Mikäli he saattoivat arvata olivat he

-vähentäneet vihollisiaan kahdeksalla miehellä, joista neljä viimeisessä

-ottelussa. Sitäpaitsi makasi kuolleena monta hevosta. Ensi silmäyksellä

-saattoi tulos näyttää kehnolta. Mutta sitä se ei ollut. Parhaissakin

-olosuhteissa on vilkkaasti liikkuva maali vaikeasti osattava. Tässä

-tapauksessa olivat olosuhteet sellaiset, että Idän mies ei olisi

-pystynyt saamaan sattumaa höyhenpielukseenkaan kolmen jalan päästä.

-

-Ja nyt alkoi kauhein hetki tätä kauhun päivää. Tusina sotilaita

-laskeutui satulasta, kaarsi hieman vasempaan ja katosi harvaan

-kuivaneeseen heinään ja tuskin kuuden tuuman korkuiseen pensastoon.

-Näytti siltä kuin ei siihen olisi voinut piiloutua yksi ainoakaan

-mies ja kuitenkin nieli se kokonaisen tusinan aivan kuin ne olisi

-meri vienyt. Ainoastaan heinän korsi siellä täällä heilahti, ja sen

-mukaan täytyi Alfredin ja hänen toverinsa ampua nopeasti ja varmasti.

-Se oli välttämätöntä, sillä siten saattoivat he pidättää tuota

-salaisesti matelevaa tusinaa tulemasta muutaman askeleen päähän,

-josta he, jos heidän sotajumalansa sen salli, aikoivat hyökätä ja

-käsikähmässä lopettaa vihollisensa. Ja sitä hyökkäystä ei enää

-voinut pysähdyttää. Valkoiset miehet tiesivät sen varsin hyvin ja

-kävivät omantunnontarkasti työhön kourallisine ammuksia näyttääkseen

-punaisille, ettei ollut niinkään terveellistä madella mäkien huipuilla

-syksyisenä päivänä. Siellä täällä makaili vielä intiaaneja mikä

-polvillaan, mikä mahallaan ja koettivat näyttää, että asia oli

-päinvastainen.

-

-Tuima taistelu oli lämmittänyt miehiämme. Nyt alkoi kylmä viima

-tunkeutua villavaatteiden läpi ja nosti ihon kananlihalle. Oli

-mahdotonta määritellä ammunnan vaikutusta, mutta molemmat miehet

-tiesivät, että heidän tarkkuutensa väheni. Vaikka Alfred kuinka

-olisi purrut yhteen hampaitaan ja vaikka hän kuinka olisi pidättänyt

-hengitystään, ei hän sittenkään voinut sovittaa sitä varmaa,

-tarkoituksenmukaista ja nopeaa nykäisyä liipasimelle, joka on

-välttämätön tarkka-ammunnassa. Vaikka hän kuinka olisi pannut vastaan,

-sai pyssy aina pienen nykäyksen oikeaan, hanan pudotessa. Maa oli

-hyvin kylmä. Ennen pitkää tunsivat miehet voittamatonta halua kaiken

-uhallakin astua muutaman askeleen edes takaisin veren lämmikkeeksi.

-Vaara ei heitä pidättänyt. Ainoastaan aro-asukkaan juurtunut kauhu

-jonkin mahdollisuuden menettämiseen pidätti heitä paikallaan.

-

-Kuitenkin onnistui heidän pitää tusina varovaisen välimatkan päässä,

-vieläpä luulivat he saaneensa muutamia vaarattomiksikin. Intiaanin

-menettelytapoihin kuuluu odottaminen, odottaminen määrättömän

-kärsivällisesti, hitaasti madella lähemmä, jalan, tuuman kerrallaan

-ja sitten kotkan nopeudella käyttää hyväkseen tilaisuutta, jonka

-pieninkin väsymyksen aiheuttama epäviisas teko vihollisen puolelta

-saattoi tarjota. Toinen toisensa perästä kajahteli kallisarvoinen ammus

-ja putosi sitten aukosta tyhjänä ja hyödyttömänä. Ja yhä lähempänä

-liikahtelivat heinien latvat.

-

-»Toivoisinpa, vieras, ettet olisi lähtenyt eteläänpäin», jutteli

-Alfred. »Olisimme muussa tapauksessa lähempänä Pierren tietä.»

-

-»Minä panen loput toivostani intiaaneihin», kalisteli toinen

-hampaitaan. »Toivon että he pian tekevät hyökkäyksen taas, sillä minä

-olen kohtapuoleen jäässä.»

-

-Kahden tienoilla tuli aurinko esille ja tuuli laimeni. Vaikka

-auringon säteet olivatkin heikot siihen vuodenaikaan, sai ero aamulla

-vallinneeseen ilmaan nähden miesten jäsenet kuitenkin lämpiämään.

-Onnistuipa Alfredin saada vääntämällä ja kääntämällä eväspussista

-leipää pienen palan, jonka he veljellisesti jakoivat keskenään. Mutta

-panokset vähenivät pelottavasti.

-

-»Me järjestämme kuoleman linjan», aloitti Alfred. »Niin kauan kuin he

-pysyttelevät tuon pensastupsun toisella puolella ovat he turvassa.

-Hoida sinä tuota puolta.»

-

-»Oikein», myöntyi vieras.

-

-Se tuotti heille suhteellisesti levollisen ajan. He panivat

-tupakaksikin ja tunsivat itsensä jotenkin onnellisiksi. Lähelle

-olevalle mäelle olivat muut intiaanit asettuneet leiriin ja

-suhtautuivat asiaan varsin kepeästi. Kahden valkoihoisen poistaminen

-elävien kirjoista oli pieni asia heille, eivätkä he sen enempää

-huolehtineet asiasta. Heidän välinpitämättömyytensä ärsytti

-tavattomasti rosvoa.

-

-»Kirotut siwashit», mutisi hän.

-

-»Pidä varasi!» varoitti Alfred!

-

-Intiaanit olivat edenneet kuolemanlinjan yli. Heinän latvat näyttivät

-paikan missä mikin ankerias luikerteli. Intiaanit olivat päättäneet

-edetä, arvatenkin aron miesten epätarkan ammunnan rohkaisemina.

-Sitäpaitsi rupesi päivä loppumaan. Nyt ei leikitty kissaa ja hiirtä,

-vaan nyt oli kysymyksessä samanlainen ryntäys kuin äskenkin, sillä

-erotuksella vain, että viimeiset pari-kolmekymmentä jalkaa suoritettiin

-piilossa. Piiritetyt kohdistivat koko huomionsa siihen. Mäelle

-leiriytyneet nousivat pienten puhvelilannasta viritettyjen valkeittensa

-äärestä ja seurasivat näytelmää. Etäämpänä olevan mäen harjanteella

-kuvastuivat vahtien haahmot taivaanrantaa vasten. Alfred valitsi

-erään heiluvan heinätukon ja ampui sen etupuolelle. Pamaus hänen

-vierellään osoitti että vieras myöskin oli alkanut. Se oli masentavaa

-ja hermostuttavaa työtä. Ampuja ei koskaan voinut sanoa oliko laukaus

-sattunut vai ei. Ainoa asia jonka hän varmasti tiesi oli se, että

-hyökkääjät tulivat yhä lähemmä. Hänestä tuntui siltä kuin ampuisi hän

-miestä tyhjällä panoksella. Tämä hermojännitys oli varmaankin kovin

-koetus koko taistelussa.

-

-Mutta he kestivät sen menestyksellä. Alfred tunsi kätensä vakavuuden

-taas palaavan jännityksen ja ilman muutoksen johdosta. Winchester!

-sylki taas yhtä varmasti kuin ennenkin. Äkkiä saattoi selvästi huomata

-että tulijat alkoivat epäröidä. Rosvo huomasi sen myös.

-

-»Annetaanpa heille että tuntuu», huudahti hän. Molemmat miehet ampuivat

-ja sitten vielä kerran. Intiaani-ketju horjui.

-

-»Vielä kaksi laukausta, niin he pysähtyvät», huusi rosvo ja veti

-liipasinta. Hana löi tyhjää.

-

-»Minä olen mennyttä miestä!» huudahti hän toivottomana. Hänen

-panoksensa olivat loppuneet.

-

-Alfred asetti oman kiväärinsä maahan, kääntyi selälleen ja puhalsi

-savupilven kohti taivasta.

-

-»Minä myös», sanoi hän.

-

-Ampumisen taukoaminen oli tehnyt lopun intiaanien epäröinnistä. Hetki

-vielä, niin he olisivat olleet selvillä asiain tilasta.

-

-»Eivät he paljoakaan saa minun päänahastani», virkkoi Alfred näyttäen

-paljasta päätään.

-

-Kaukaisella mäenkukkulalla oleva vahti ratsasteli kummallisissa

-ympyröissä sinne tänne ja heilutti omituisesti vaateriekaletta päänsä

-päällä. Heiniköstä nousi yhdeksän intiaania, he kumartuivat eteenpäin

-ja loikkivat kuin viiriäispoikue pois. Valkeittensa luona hyppäsivät

-sotilaat satulaan, toisten taluttaessa muita hevosia noita yhdeksää

-kohti. Kaikilla heidän liikkeillään oli salaisen, mutta pakoittavan

-kiireen leima. Alfred kuunteli tarkkaan.

-

-»Näyttääpä siltä kuin olisimme pelastuneet», virkkoi hän rauhallisesti.

-»Luulenpa, että pojat ovat lähteneet seuraamaan jälkiäni.»

-

-Vieras pysähtyi jäljelle jääneen hevosen irroittamishommissaan. Kaukaa

-kuuli hän heikkoa huutoa ja laukauksia, jotka olivat tarkoitetut

-rohkaisuksi Alfredille.

-

-»He tulevat täyttä laukkaa.»

-

-Nyt oli vieras jo irroittanut hevosen.

-

-»Arvatenkin eroamme nyt», sanoi hän, nousten satulaan. »Luonnollisesti

-otan minä tämän ruskon, koska olen paremmin sen tarpeessa. Näkemiin.

-Voinpa tässä vielä sanoa, että tunnen itseni oikein iloiseksi siitä,

-että intiaanit sattuivat tiellemme.»

-

-Samassa lysähti hänen hevosensa maahan ja rupesi potkimaan ja

-pärskimään verta.

-

-»Minulla on vielä toinenkin, niin että pysyttele hieman hiljaa»,

-komensi Alfred ojentaen kuusipiippuisensa.

-

-Vieras makasi maassa ja katsoi hämmästyneenä Alfredia.

-

-»Minä luulin, ettei teillä ollut ainoatakaan panosta jäljellä!»

-huudahti hän.

-

-»Teikäläisten pitäisi kaikkien tietää, että niinkauan kuin olen

-päällikkönä tässä piirissä, olen ennenkaikkea poliisi ja vasta toisessa

-kädessä intiaani-kyttä.»

-

-»Mitä p——», ihmetteli maantierosvo, yhä hämillään.

-

-»Ne olivat ne kaksi panosta jotka olisivat pysäyttäneet intiaanit»,

-sanoi Alfred.

-

-

-

-

-X.

-

-KILPAJUOKSU.

-

-

-Tämä juttu on laukauksia ja verta täynnä, mutta se on siitä huolimatta

-tosi. Se on Alfredin juttuja, mutta ei Alfred itse siinä esiinny

-pääsankarina, vaan aivan toinen mies, joka ei ole läheskään niin

-mielenkiintoinen kuin Alfred.

-

-Tällä kertaa saattoi Alfred ja se toinen mies, jonka nimi oli Tom,

-meksikolaista paimenjoukkoa Circle X karjatalolle. Circle X oli aivan

-keskipisteenä alueella, jossa oli syntynyt kultarynnäkkö ja oli siten

-joutunut miesten puutteeseen. Tom ja Alfred olivat silloin lähteneet

-Tusconiin ja koonneet parhaan miehistön mikä oli saatavissa, joka

-parhaanakin oli sellainen, että se saattoi pusertaa kyyneleet esille

-vanhanaikaiselta, ratsastustaitoiselta ja nopeasti toimivalta kunnon

-teksasilaiselta lehmäpaimenelta. Joukko oli pahan näköinen, se oli

-synkkä, mustakulmainen ja tympeä. Mutta se osasi yhtäkaikki heittää

-lassoa ja erotella karjaa, joka olikin ei ainoastaan pääasia, vaan koko

-asia.

-

-Homma ei ollut vähääkään hauska. Joko Tom tai Alfred piti yövahtia —

-se oli vain varovaisuus-toimenpide — ja he tunsivat itsensä paljon

-yksinäisemmiksi, kuin jos he olisivat ratsastaneet ypö yksin Arizonan

-äärettömillä savikoilla. Tunne oli sitäkin syvällisempi kun Tom oli

-juuri taas saanut miettimispuuskan. Tom ja Alfred olivat nyt olleet

-tovereita kaksi vuotta, joten Alfred tunsi hänet tarpeeksi, jättääkseen

-hänet aivan itsekseen kunnes hän taas tulisi ennalleen.

-

-Alkusyy Tomin mietiskelyyn oli eräs ulko-ilmasaarnaaja ja toisena

-syynä oli luonnollisesti rakkausjuttu. Nämät molemmat asiat eivät

-olleet yhteydessä keskenään Tomin tietoisuudessa, mutta ne yhtyivät

-kuitenkin salaperäisesti aiheuttamaan hänessä eräänlaista mietiskelevää

-tyytymättömyyttä.

-

-Kun Tom oli aivan nuori, oli hän rakastunut erääseen tyttöön Dakotan

-takamailla. Pian sen jälkeen oli läheisyyteen asettunut sotaväenosasto

-ja sen jälkeen eivät majurien tyttäret eivätkä upseerien rouvat enää

-Anne Binghamin nimeä maininneet. Tom, ollen nuori ja kokematon, ei

-koskaan oikein toipunut siitä. Se jäi osaksi hänen luonnettaan, se oli

-kuin iltahämy hänen sielussaan tai kuin jonkinlainen tähtiyö, jolloin

-tuskin huomattava utu himmentää tähtien kirkkauden.

-

-Ulkoilma-saarnaaja oli valinnut saarnansa tekstiksi sanat »vailla

-vaimon rakkautta» ja Tom, joka kuljeskeli joutilaana ohi, oli kuullut

-sen. Jollakin merkillisellä tavalla olivat sanat jääneet pyörimään

-hänen mielessään. Eivät ne hänelle oikeastaan mitään merkinneet, mutta

-hän toisteli niitä yhä uudelleen, kuten useinkin suloinen sana hivelee

-korvaa ja jää mehevänä kielelle. Tom oli nähkääs vain tavallinen

-parkittu arizonalainen lehmäpaimen, ja sen vuoksi ainakin kotoisen

-siveysopin mukaan, vailla kaikkia hienompia tunteita. Mutta sanat

-riittivät herättämään eloon muiston tummasilmäisestä Annesta ja muisto

-taas aiheutti hänen mielentilassaan äkillisen heilahduksen synkkään

-mietiskelyyn.

-

-Tom, Alfred, hevoset, keittiövankkurit ja meksikolaiset paimenet olivat

-vaeltaneet savikkoaroa jo kolme päivää. Matka oli kulkenut erikoisen

-vaikeassa maastossa. Pään päällä erikoisen kirkas, painostava ja

-kuuma taivas, ympärillä kauhean yksitoikkoinen taivaanranta ja paksu

-valkoinen pölypilvi. Kolmannen päivän päättyessä tuntui jokaisesta

-kuin hän tukehtuisi ja olisi lopen väsynyt ja kaikenlaisten pienten

-onnettomuuksien lisäksi vastusti nuotio Black Samin innokkaimpiakin

-sytytysyrityksiä. Se taas johti illallisen myöhästymiseen.

-

-Mutta tämä erikoinen Arizonan osa ei aina ole ollut kuiva ja täynnä

-savikoita. Mahtava joki, niin mahtava, etteivät sen pauhaavissa

-aalloissa tämänaikaiset eläimet olisi tulleet toimeen, vyöryi

-teräväsärmäisiltä pohjoisilta vuorilta, puski vihaisesti eteläisten

-tasankojen halki ja vihdoin kiehuen ja kihisten vaahtoa; tulvi vielä

-eteläisempään järveen, joka kauan sitten on kadonnut. Sen rantamilla

-kasvoi outoja sipulikasveja. Sen vesissä uiskenteli peloittavia

-hirviöitä, joilla oli käärmeen kaula. Vuoroon vallitsivat siellä niin

-raivoisat myrskyt, että ne näyttivät repivän koko maailman rikki,

-vuoroon taasen niin kuuma auringonpaiste, että siellä paitsi mainittuja

-sipulikasveja kaiken muun elämän täytyi hukkua kuin pätsiin.

-

-Aikain kuluessa olosuhteet muuttuivat ja muutokset aikaansaivat

-nykyisen Arizonan. Siellä ei ole mitään tulvivia vesiä, ei mitään

-sipulikasveja, ei julmia hirviöitä eikä, ennenkaikkea, mitään myrskyjä.

-Ainoastaan aurinko on jäljellä sekä eräs toinen, nimittäin vanha virran

-uoma.

-

-Toisella rannalla — virran mutkan sisäpuolisella — on pitkä, loivasti

-laskeva rinne. Se laskee niin loivasti; että tuskin huomaa milloin

-se yhtyy itse virran pohjaan. Toisella rannalla taas — mutkan

-ulkopuolisella — jossa vedet raivokkaasti pauhaten kääntyivät uuteen

-suuntaan on korkea, miltei kohtisuora kallio, joka muodostaa monen

-mailin pituisen rintamavarustuksen ja on paistunut kovaksi kuin

-teräs tässä aurinkoisessa ja sateettomassa ilmanalassa. Satunnaiset

-sateet ovat alkaneet syödä siihen poikittaisia laaksoja, mutta harvaa

-poikkeusta lukuunottamatta eivät ne ole päässeet kallion huippua

-kauemmaksi.

-

-Poikkeukset, jotka ulottuvat tasangolle saakka, muodostavat jyrkät ja

-vaaralliset portaat vuorelle. Jokaisen, joka tahtoo päästä tuon vanhan

-virran muodostaman esteen yli, täytyy valita yksi noista kapeista

-rotkoista kuljettavakseen.

-

-Kysymyksessä olevana iltana olivat lehmäpaimenet leiriytyneet loivasti

-laskeutuvan rinteen alapuolelle. Ylempänä kuvastui hevosia vartioiva

-Alfred lännen taivasta vasten. Kauempana näkyi kalliovarustus mustana

-nauhana auringon laskiessa. Leirissä näytti kaikki aavemaiselta,

-muulit, vankkurien puoliympyrä, loikovien lehmäpaimenten epäselvät

-ääriviivat ja vihdoin etualalla Sam loistavine, puoliympyrään

-asetettuine keittovehkeineen ja säälittävän vähäisine tuliaineksineen,

-jotka puolestaan eivät ensinkään tahtoneet ruveta loistamaan.

-

-Sillä, kuten sanottu Samilla oli tuska tulta virittäessään. Se sammui

-ainakin kuusi kertaa ja kuitenkin se liekehti kullakin kerralla siksi

-kauan, että se sai Samin järjestämään keittoastiansa tulelle ja

-jakelemaan eväitään. Sitten se sammui ja Sam-paran täytyi taas alkaa

-alusta. Meksikolaiset polttelivat keltapaperisia sätkiään ja katselivat

-hänen edestakaisin liikehtimistään synkän epäluuloisina. He olivat

-varmasti vakuutettuja siitä, että Sam teki sitä piloillaan. Niinpä

-he vihasivat häntä sydämensä pohjasta ja kääriytyivät vaippoihinsa.

-Tom istui vankkurien nokassa heilutellen jalkojaan ja kerraten

-kertaamistaan sielussaan soivaa laulua: »vailla vaimon rakkautta,

-vailla vaimon rakkautta.» Hänen mielensä oli mustaa mustempi. Aika

-ajoin katsahti hän Samiin, mutta ilman minkäänlaista kärsimättömyyttä.

-Hän oli tottunut tulemaan toimeen ilmankin illallista. Sam oli hänelle

-täysin yhdentekevä.

-

-Mitä kokkiin itseensä tulee, niin paistoi hämmästys hänen pyöreitten

-hartioittensa joka liikkeestä. Hänen kihara, harmaa tukkansa oli

-epäjärjestyksessä alituisista epätoivon raapaisuista ja hänen

-silmissään oli jotakin koiran surumielisyyttä, kun hän kohotti

-katseensa ylös. Elämä ei ollut hänelle yhdentekevää. Päinvastoin.

-Tehtävä: _märät puut + tulitikut = keittovalkea_ oli hänen elämänsä

-risti. Siinä oli jotakin säälittävää. Ehkäpä se oli sitä sen vuoksi,

-että koomillinen naama käydessä vakavaksi, vaikuttaa surullisemmalta

-kuin maailman melankoolisimmat kasvot.

-

-Vihdoin nousi kuu ja tulikin päätti syttyä. Seitsemännellä yrityksellä

-se paloi tarmokkaasti ja asettui sitten vakavasti hehkumaan

-pannukakuille sopivalla kuumuudella.

-

-Mutta sen haiku oli kitkerä ja iltaviima oli oikullinen. Kitkerä savu

-ja tyhjä vatsa sopii vallan hyvin sananlaskuksi, kun sen sovittaa

-meksikolaisiin. Enimmät loikovista lehmäpaimenista kirosivat vain

-hieman hartaammin ja kääriytyivät tiukemmin huopiinsa, mutta José

-Guiterrez murisi, heitti peittonsa yltään ja lähestyi valkeata.

-

-Sam pyöräytti silmävalkuaisiaan häneen hetkeksi, naurahti puoleksi

-hämmästyneeseen tapaansa ja kääntyi taas patojensa ja pannujensa

-puoleen. José, ollen pahalla tuulella ja lapsellinen, tahtoi tehdä

-jollekin jotakin ja läimäytti sen vuoksi pitkällä piiskansiimallaan

-keskelle pannukakkukasaa, joka vielä oli järjestämättä. Piiska jätti

-kapean juovan pannukakkupatteriin. Sam katsahti äkkiä ylös.

-

-»Älä tee sitä!» sanoi hän suuttuneena.

-

-Hän katsoi tovin aikaa tiukasti kukkomaiseen Joséhen ja kääntyi sitten

-keittohommiinsa. Asetellessaan kallistelevaa kahvipannua vakavammaksi

-sattui hän törmäämään Josén reiteen. José potkaisi paikalla ja tuimasti

-koko keittohoidon hajalle. Paistinpannu lensi salviaruohopensaaseen,

-kahvipannu vieri maakoloon sylkien poroa ja vettä hiljalleen

-vähenevällä voimalla, kattila pyörähti kyljelleen, pannukakut

-hajaantuivat puolueettomasti ja mikä pahinta, valkea sammui kokonaan.

-

-Black Sam alkoi nousta hitaasti. Seuraavassa silmänräpäyksessä

-lyyhistyi hän korahtaen takaisin, veitsen pisto kyljessä.

-

-Murhaaja seisoi ja katseli uhriaan, muut meksikolaiset tuijottivat. Tom

-hyppäsi vankkurien nokalta, veti aseensa vyöltään, tähtäsi tarkkaan ja

-ampui kahdesti. Sitten hän kääntyi ja lähti juoksemaan Alfredia kohti.

-

-Lehmäpaimen ei pysty juoksemaan kovin nopeasti. Hänellä on

-tavallisesti sellainen tonnisto kannettavanaan pitkävartisten

-saappaitten, kannusten, varusten ja panosvyön muodossa, että hän

-käykin horjuen. Tomin onnistui päästä pienen, kivisen kuilun yli,

-ennenkuin meksikolaiset selvisivät hämmästyksestään ja pääsivät

-irtaantumaan peitoistaan. Sitten katsahti hän taakseen. Hän näki,

-että muutamat paimenista juoksivat varusvankkureille, toiset taas

-irroittivat muuleja ja että muutamat olivat asettuneet polvilleen ja

-varustautuivat ampumaan. Viimemainitun huomatessaan alkoi Tom ponkata

-puoleen ja toiseen juostessaan. Se tietenkin hidastutti hänen kulkuaan.

-Puolitiessä mäelle tuli Alfred häntä vastaan matkalla ottamaan osaa

-leikkiin, olipa sitten kysymys mistä tahansa. Pieni mies ojensi kätensä

-ja tarttui Tomiin. Tom ponnisti jalustinta vasten ja oli hetkessä

-kahdenreisin satulassa.

-

-Alfred kääntyi takaisin mäelle ja alkoi sanaakaan sanomatta hurjasti

-sovitella piiskaansa hevosensa olkapäille. Kun he mäen päällä

-ratsastivat laitumella olevien hevosten ohi, käännähti Tom hevosen

-selässä ja tyhjensi jäljellä olevat ammuksensa keskelle laumaa. Kaksi

-hevosta tupertui potkien maahan, muut hajaantuivat joka taholle. Alfred

-murahti hyväksyvästi, sillä se teki takaa-ajon vaikeammaksi ja antoi

-siten heille pitemmän etumatkan.

-

-Sekä Alfred että Tom tiesivät vallan hyvin, että hevonen joka kantoi

-selässään kahta miestä ei saattanut päästä pakoon yhtä miestä

-kantavalta, mutta he tunsivat myöskin seudun ja se merkitsi heille

-sitä, että jos he vain pääsisivät onnellisesti sen kapean solan luo,

-joka kulki vanhan savimäen poikki, niin se saattaisivat pelastua

-Petersoniin, joka sijaitsi hyvänlaisen mailimäärän päässä siitä.

-Se saattoi käydä päinsä siitäkin syystä, että mies, jolla on vaara

-takanaan, kiipeää nopeammin kuin se, jolla on vaara edessäpäin.

-Sitäpaitsi panisi vilkas puolustus varmaan vihastuneen meksikolaisenkin

-miettimään ennenkuin hän alkaisi kiipeämisen. Niin ollen pakoitti

-Alfred hevostaan eteenpäin vanhan virran pohjalla olevan tasamaan

-poikki lähintä ja ainoata läpipääsyä kohti. Viisitoista mailia

-edessäpäin oli säännöllinen kulkureitti. Muuta tietä ei vuorelle

-päässyt, se oli joka puolelta luoksepääsemätön kuin vanhanaikainen

-linnoitus. Meksikolaiset olivat tällöin onnistuneet suopungeillaan

-ottamaan kiinni muutaman hajaantuneista hevosista ja olivat jo

-tulossa heidän perässään hurjasti karjuen. Alfred katsoi taakseen ja

-virnisteli. Tom heilautti suurta olkihattuaan kiusoittelevasti.

-

-Lähestyessään solaa huomasivat he, että sen seinämät olivat miltei

-kohtisuorat ja sileät. Sen pohja oli V:n muotoinen ja niin täynnä

-koloja, merkillisiä torneja ja pilareja sekä muinaisten sateitten

-kaivama, että se oli melkein mahdoton kuljettavaksi. Se nousi loivasti

-ensin, mutta jyrkkeni sitten ja oli ylinnä miltei pystysuora pari,

-kolme jalkaa. Kun miehet tulivat siihen, astuivat he satulasta

-ja alkoivat kiivetä nelinkontin taluttaen hevosta perässään.

-Ratsastettuaan suoraan auringonlaskua kohti olivat heidän silmänsä

-aivan häikäistyneet, jotenka työ ei ollut helppoa. Hevonen seurasi

-varovaisesti, turpa maata vasten.

-

-Kaikille on tunnettua, että lyhyet sateet, joita seuraa polttava

-auringonpaiste, pyrkivät kaivamaan vaihtelevan syviä onkaloita

-savimaihin, jättäen kuoren kovaksi. Alfredin ja Tomin olisi kokeneina

-miehinä pitänyt arvata se, mutta he eivät tehneet sitä. Heti päästyään

-solaan suistui hevonen tuollaisen kuoren läpi maanalaiseen onkaloon

-painuen raskaasti kyljelleen. Päästyään jotenkuten jaloilleen taas, jäi

-se siihen huohottaen ja sieraimet laajallaan seisomaan.

-

-»Kuinka kävi, Tom?» huusi Alfred, joka oli hieman edellä.

-

-»Lapa sijoiltaan», sanoi Tom lyhyesti.

-

-Alfred palasi takaisin sanaakaan virkkamatta ja asettaen pistoolinsa

-piipun hevosen otsaa vasten aivan silmien kohdalle, painoi liipasinta.

-Molemmat miehet rakensivat kuolleesta hevosesta itselleen kiven suojaan

-rintavarustuksen. Juuri kun he olivat asettuneet sen taakse pyyhälsivät

-meksikolaiset paikalle, ratsastaen satulatta. Tom pani rauhallisesti

-uudet panokset pistooliinsa.

-

-Meksikolaisten silmät olivat myöskin ilta-auringon häikäisemät ja

-he pysähtyivät hetkeksi sekavana ryhmänä solan suulle. Molemmat

-miehet nousivat seisaalleen varustuksensa takaa ja ampuivat nopeasti.

-Kolme meksiä ja kaksi hevosta kaatui. Muut livistivät hurjassa

-sekasorrossa oikealle ja pääsivät amerikkalaisten tulelta piiloon.

-Kolme winchesterillä aseistettua meksikolaista teki pitkän kierroksen

-ja laskeutui rauhallisesti suuren heinäpensaan taakse, tarkalleen

-pistoolien ulottuvilta. Siinä he makasivat ja odottivat. Sitten

-vallitsi täydellinen hiljaisuus.

-

-Nouseva kuu paistoi suoraan solaan, valaisten jokaisen pisteen mäen

-rinnassa. Huonoinkaan ampuja ei olisi voinut ampua harhaan sellaista

-taustaa vastaan. Molemmat miehet totesivat sen ja asettuivat tarkemmin

-turvaan varustuksensa taakse. Tom kohotti kiven avulla varovaisesti

-hevosen päätä ylemmäksi, muodostaen siten itselleen tähystysreiän,

-josta hän paremmin saattoi seurata vihollisen liikkeitä. Sitten hän

-heittäytyi vatsalleen ja alkoi veitsellään piirrellä kovaa savea,

-sillä Tomilla oli samanlainen piirtelemisen halu kuin monella nuorella

-pojalla. Alfred veti varovaisesti saappaansa varresta lyhyen piippunsa,

-painoi lyhyellä peukalollaan tupakkapanoksen, joka siinä oli valmiina,

-syvemmälle, ja raapaisi valkean. Hän piti tikkua vähän aikaa piipun

-pesän yläpuolella.

-

-»Mistä oikeastaan on kysymys», tiedusteli hän varsin

-anteeksiannettavalla uteliaisuudella.

-

-»Tästä on nyt viisitoista mailia solan toiseen päähän», sanoi Tom,

-ikäänkuin ei olisi kuullutkaan Alfredin kysymystä. »Ja tietysti he

-lähettävät osan kiertämään sen kautta. Tässä valaistuksessa menee

-heiltä siihen kolme tuntia. Sitten he ampuvat meidät helposti ylhäältä

-käsin.»

-

-Alfred puhalsi kolme savupilveä taivasta kohti. Näytti siltä kuin asia

-hänen mielestään olisi ollut niin selvä, ettei siihen sen enempää

-sanoja tarvinnut tuhlata.

-

-»Meidän täytyy päästä tästä pois», sanoi Tom vakavana.

-

-Alfred murahti.

-

-»Ja mitenkähän se käy päinsä.»

-

-Alfred veti välillä pari haikua.

-

-»Sillä, jos me lähdemme tästä liikkeelle, niin nuo likanaamat

-luonnollisesti ampuvat meidät takaapäin samassa silmänräpäyksessä kun

-me alamme kiivetä.

-

-Alfred suvaitsi nyökätä päätään. Tom keskeytti piirtelemisensä

-vastaukseksi.

-

-»Niin», sanoi Alfred, ottaen piipun suustaan — Tom aloitti taas

-tyytyväisenä piirustelunsa — »yksi keino siihen on ja se on se, että me

-pidämme heitä niin kuumina edestäpäin, etteivät he voi ampua meitä.»

-

-Tom näytti hämmästyneeltä.

-

-»Meidän täytyy koettaa kiivetä. Luonnollisesti voi tapahtua tapaturma.

-Mutta kun minä annan merkin, niin sinä lähdet ja jos joku heistä ampuu

-sinut, niin se tapahtuu siitä syystä, että minun kuusipiippuiseni on

-tyhjä.»

-

-»Mutta ethän voi kiivetä ja ampua yht'aikaa», vastusteli Tom.

-

-»En luonnollisestikaan», vastasi Alfred tyynesti. »Työnjako, sinä

-kiipeät ja minä ammun.»

-

-Tomin silmissä välähti.

-

-»Ei käy», sanoi hän rauhallisesti.

-

-»Sinulla on pitemmät jalat», väitti Alfred ystävällinen sävy äänessään,

-»joten sinä joudut Petersoniin pikemmin.» Sitten katsoi hän Tomia

-silmiin ja muutti äänensä kylmän asialliseksi. »No hyvä! Minä heitän

-arpaa.»

-

-Vastaukseksi veti Tom vanhan korttipakan taskustaan.

-

-»Kuulehan», ehdotti hän riemuisasti. »Minä vedän ja se, joka ensin saa

-sotamiehen, se jää tähän.»

-

-Hän alkoi käsitellä kortteja ja kumartuen hieman, pudotti muutaman

-kortin. Alfred kääntyi nostamaan niitä. Tom pisti silloin kätevästi

-ruutusotamiehen alimmaksi pakkaan. Alfredin nostamat kortit pisti hän

-keskelle pakkaa ja alkoi heti jakaa.

-

-»Tässä on sinun», sanoi hän vetäen pakasta ristinelosen, »ja tämä on

-minun», jatkoi hän vetäen esiin ruutusotamiehen. »Onni näkyy olevan

-minulle vastainen», huomautti hän iloisesti.

-

-Alfred oli hetken ääneti, hänen silmissään näkyi ilmeinen vastalause.

-Sitten voitti hänessä rehellisen pelin vaisto. Hän paiskasi liiat

-varustuksensa pois niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, irroitti

-kuusipiippuisensa ja antoi sen Tomille sekä asetti lakkinsa piiskan

-varren päähän ja kohotti sen sitten hevosen kylkeä vasten niin

-korkealle, että se veti vihollisen huomion puoleensa. Hän toimitti

-työnsä nopeasti ja ilman mitään sankariotteita, sillä hän oli

-preeria-asukas. Tuskin olivat kolmen winchesterin kuulat läiskähtäneet

-savikkoa vasten, kun hän jo oli kiipeämässä kaikin voimin.

-

-Meksikolaiset ryntäsivät aukkoa kohti molemmilta puolin varmoina siitä,

-että he sivulta saisivat ampua vihollisensa tai sitten ennättäisivät

-sulkea tien Alfredilta. Tässä he jättivät käyttämättä tehokkaimman

-tulensa, nimittäin kolmen winchesteri-miehen — ja sen sijaan, että

-he olisivat ampuneet, saivatkin he itse innokkaan vastaanoton Tomin

-kuusipiippuisesta noin kuuden jalan etäisyydeltä. Keltanokkakaan ei

-sellaiselta matkalta voi ampua harhaan.

-

-Se osa, mikä meksikolaisista jäi henkiin, vetäytyi nopeammin takaisin

-kuin he olivat tulleet ja winchesteri-miehet loikkivat takaisin

-pensaansa taakse kuin viiriäispoikue.

-

-Tom sytytti sitten Alfredin piipun ja jatkoi mainiota kuvanveistoaan

-savimaassa. Hän tiesi, ettei mitään tapahtuisi ennenkuin kiertäjät

-tulisivat. Peli oli hänen puoleltaan pelattu. Siitä oli tullut

-kilpajuoksu lyhytjalkaisen miehen, joka kulki jalan ja hyvillä

-hevosilla varustetun, rivakan ratsujoukon välillä. Harkiten

-intohimottomasti asiaa, ei Tomilla ollut halua minkäänlaisiin

-arvaamisiin kumpiko voittaisi.

-

-Kuten sanottu oli Alfred pieni mies ja hänen jalkansa olivat

-lyhyet. Eivätkä ne olleet ainoastaan lyhyet, vaan ne olivat aivan

-harjaantumattomat, sillä Alfred vietti kaiket päivänsä hevosen selässä.

-Mainituissa jaloissa oli lisäksi tiukat, ranskalaisilla korkeilla

-koroilla varustetut saappaat, joita Idän miehet olisivat pitäneet

-keikarimaisuutena, mutta joitten Lännen miehet tiesivät olevan

-äärimmäisen käytännölliset — nehän estivät jalan luisumasta jalustimen

-läpi eteenpäin. Muutenkin oli Alfred huonommalla puolella. Hänen

-hartiansa olivat kapeat ja luisut ja hänen rintansa litteä. Huoneessa

-ja Idässä olisi häntä arvatenkin pidetty keuhkotautisena. Täällä oli

-hän ainoastaan ahdashenkinen.

-

-Ja niin kävi, että Alfred hävisi kilpajuoksussa.

-

-Ihme ei ollut siinä, että hän hävisi, vaan siinä, että hän ensinkään

-pääsi perille Petersoniin. Jotenkin hän sinne kuitenkin tuli, yrittipä

-vielä lähteä apujoukon mukanakin takaisin, mutta kaatui kuin pölkky

-pitkäkseen, kun hän yritti nostaa pudottamaansa lakkia. Joku riisui

-häneltä sitten saappaat ja pani hänet vuoteeseen.

-

-Mitä apujoukkoon tulee, niin se hajaantui tuntia myöhemmin. Heti

-sen jälkeen siitä muodostui metsästysjoukkue ja sen metsästettävänä

-oli ihminen. Metsästyksestä tuli pitkällinen ja riista lopetettiin

-viimeiseen olioon saakka, mutta siitä ei sen enempää.

-

-Tom rukka tavattiin ilkosen alastomana ja palasiksi revittynä.

-Meksikolaiset ovat tulista väkeä, varsinkin jos heistä muutamia on

-tapettu. Tomin varustukset oli varastettu. Alaston hevonen ja alaston

-mies aamun valjussa valaistuksessa oli kaikki mitä oli jäljellä, paitsi

-sinne tänne lentäneitä paperipalasia, jotka ennen olivat olleet pakka

-vanhoja kortteja. Varustuksen takainen savi oli täyteen piirusteltu —

-ihminen saattaa saada aikaan paljonkin sellaista kun hänellä on kaksi

-tuntia täysin joutilasta aikaa. Suurin osa koristeellisia kuvioita oli

-nuolia, sydämen kuvia ja karjanmerkkejä, mutta eräässä kulmauksessa

-olivat sanat: »vailla vaimon rakkautta.» Se oli hieman liikuttavaa

-yhtäkaikki, vaikka ei Tom sitä ollut tarkoittanutkaan, sillä kuten jo

-sanoin oli Tom vain tavallinen, parkittu arizonalainen lehmäpaimen,

-vailla kaikkia hienompia tunteita.

-

-Kuinkako tiedän, että Tom tahallaan veti ruutusotamiehen? Minähän

-tunsin Tomin ja se on kylliksi.

-

-

-

-

-XI.

-

-PELASTAVA ARMO.

-

-

-Olipa kerran kirjankustantaja, jolla oli omat ajatuksensa lyhyistä

-kertomuksista. Se ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä

-kustantajilla on sellaisia ja kun he saavat käsiinsä lyhyen jutun,

-joka vastaa heidän makuaan, niin he ottavat sen ilolla vastaan

-ja maksavatkin siitä hyvin. Mainittu kustantaja oli sitä mieltä,

-että lyhyen kertomuksen tuli olla realistisen. »Esittäkäämme asiat

-sellaisina kuin ne _ovat_! oli hänellä tapana huudahtaa parhaalle

-ystävälleen, painopirulle tai konttorikissalle, tai kuka kulloinkin

-sattui olemaan lähettyvillä. »Elämä on kyllin suurenmoinen, jotta

-se voi itse puhua puolestaan, ilman että sitä tarvitsee autella

-tympäisevällä, idioottimaisella tunteellisuudella. Antakaa heidän

-nähdä todellisia ihmisiä, jotka elävät todellista elämää todellisissa

-taloissa ja minä luulen, että meillä on kyllin järkeä itsekin vetää

-johtopäätöksemme!»

-

-Näitä sekavia huudahduksia sateli tavallisesti silloin, kun hän

-oli lukenut muutamia sivuja varsin sievistä käsikirjoituksista,

-joissa lauseet olivat pitkiä ja monimutkaisia ja joissa oli käytetty

-monitavuisia laatusanoja ja runollista sanontaa. Tämä kustantaja piti

-lyhyistä, nasevista lauseista. Hän halveksi runollista sanontatapaa.

-Koska hän oli vain kustantaja, oli hänen nimensä Brown. Jos hän olisi

-ollut kirjailija olisi hänellä ollut ainakin kolme nimeä, jotka

-olisivat alkaneet kirjaimiston peräkkäisillä kirjaimilla.

-

-Niin, eräänä päivänä sattui, että tämän kustantajan eteen, Brownin

-eteen, ilmestyi nuori mies, jolla oli käsikirjoituskäärö kainalossaan.

-Miten hän oli päässyt konttoripojan ohi, ei Brown saattanut käsittää

-ja kääröllä olevat käsikirjoitukset olivat hänelle kauhistus. Mutta

-nuori mies seisoi hänen edessään yhtäkaikki ja esitti suosituskirjeen

-kustantajan parhaalta ystävältä. Hän sanoi, että hänellä olisi

-käsikirjoitus jätettävä arvosteltavaksi ja hän sanoi sanottavansa

-loppuosan niin heikolla äänellä, että Brown heti saattoi päättää, että

-kyseessä oli hänen ensimmäinen tekeleensä.

-

-Brown teki hänelle kysymyksiä, pintapuolisia, ei sen vuoksi, että hän

-välitti tietää hänestä mitään, vaan sen vuoksi, että hän piti siitä

-miehestä, joka oli kirjoittanut suosituskirjeen. Nuoren miehen nimi

-osoittautui olevan Severne ja hän oli vakavamielisimpiä nuorukaisia,

-mitä ikänä on astunut koulusta suoraan kirjailija-uralle. Hän puhui

-aatteista. Brown päätteli, että hänen kirjoitelmansa mahdollisesti

-käsitteli kaldealaista tähtitiedettä edustavaa aikaa ja että se sisälsi

-syvää kuvaannollista viisautta sekä noudatti Bulwer Lyttonin ja Marie

-Corellin koulukunnan sanontaa. Niinpä hän nuorukaisen mentyä otti

-käärön käteensä käydäkseen sen läpi. Jos hän olisi luullut, että se oli

-ansiokas tekele, niin ei hän olisi kiirehtinyt sillä tavalla, mutta kun

-hänen paras ystävänsä oli suositellut sitä, niin ajatteli hän saavansa

-ikävän tehtävän käsistään heti.

-

-Hän luki kertomuksen läpi. Sitten hän luki sen huolellisesti vielä

-kerran. Ja sitten hän paiskasi sen läiskähtäen pöydälleen — muutama

-sata muistilippua lensi siinä hajalleen, mutta se ei paljoakaan

-merkinnyt— ja lausui suuren, ruman sanan. Lauseet tekeleessä olivat

-lyhyitä ja joustavia. Laatusanat olivat sangen nasevia. Siinä ei

-ollut hituistakaan runollisuutta. Se kuvasi elämää sellaisena kuin se

-todellisuudessa on.

-

-Brown, kustantaja, julkaisi kertomuksen ja maksoi siitä hyvän hinnan.

-Severne, kirjailija — kirjoitti uusia kertomuksia ja möi ne Brownille.

-Heistä tuli oikein hyvät ystävät ja Severne sai kuulla tarkalleen miten

-Brown piti lyhyistä kertomuksista ja miksi ja miten hänen, Severnen

-nimittäin, kertomukset olivat juuri sitä laatua.

-

-Asiat olisivat olleet ihanteellisessa järjestyksessä ja se olisi ollut

-terveellinen läksytys pahalle maailmalle ja muille kustantajille,

-ellei Severne olisi ollut niin ylen vakavamielinen. Hänellä ei ollut

-hituistakaan huumorin tajua. Häneltä puuttui laajat näköalat eikä

-hän tuntenut suhteellisuutta. Hän otti elämän raskaasti. Hän katsoi

-olevansa yhtä tärkeä kuin nebulaari-systeemi tai kielellinen uudistus.

-Välitön seuraus siitä oli se, että hän, hankittuaan menestyksensä

-realismilla, korotti realismin kunniakorokkeelle ja palvoi sitä

-ainoana todellisena (kaunokirjallisena) jumalana. Severnestä tuli

-realististakin realistisempi. Sille hän perusti kaiken. Hän ei ottanut

-kuvatakseen ainoatakaan tapausta, jota hän ei alusta loppuun ollut

-omin silmin nähnyt. Hänellä ei ollut paljoakaan tekemistä varsinaisten

-tunteitten kanssa, mutta mikäli ne olivat välttämättömiä hänen

-kertomuksissaan, tahtoi hän ne itse kokea omassa persoonassaan. Muussa

-tapauksessa jäi kertomus kirjoittamatta. Sellaisia tunteita kuin viha

-tai uskonnollisuus tai pelko ei hän yrittänytkään eritellä, ellei

-hän ensin ollut itse niitä kokenut. Epäystävälliset ja kateelliset

-kilpailijat — he eivät olleet realisteja — väittivät, että Severne

-kerran ehdoin tahdoin oli juonut itsensä Bowery whiskystä humalaan,

-jotta hän saattaisi kuvailla erään vähäpätöisen henkilön tunteita siinä

-tilassa. Varmaa on ainakin, että hän ymmärtämättömien kesken sai hupsun

-nimen, joka hyvästä maksusta palkkasi ihmisiä suorittamaan kummallisia

-ja tarkoituksettomia tekoja hänelle. Hän kokeili aina itsellään ja

-muilla.

-

-Se oli kyllä naurettavaa, eikä se olisi liikuttanut ketään muita kuin

-vanhoja, kuluneita oikkuniekkoja, joitten ainoana ilona oli puhua

-»nuorista hupsuista», ellei Severne olisi ollut rakastunut. Ja se

-viekin meidät asian ytimeen.

-

-Luonnollisesti oli hän rakastunut äärettömän vakavasti. Ei hän siitä

-osannut löytää paljoakaan iloa. Hän mietti vain enimmäkseen rakastavain

-velvollisuuksia toisiaan ja kanssaihmisiään kohtaan. Hänellä oli myös

-liioiteltu käsitys itse rakkauden pyhitetystä, pyhästä ja korkeasta

-luonteesta. Se on kiitettävää, mutta se kiduttaa ihmistä arveluttavasti.

-

-Tytöt eivät pidä sellaisesta rakkaudesta pitkän päälle. Olkoon se

-minusta kaukana, että rohkenisin uskotella, että nuo enkelimäiset

-olennot todella tahtoisivat, että heitä suudeltaisiin, mutta jos,

-suorastaan tapaturmaisesti, olosuhteet vievät siihen, että mies

-heidän suostumuksettaan tai aavistamattaan suutelisi heitä, niin

-hämmästyisivät he vallan pelottavasti — niin sanottu miehen raakimus ei

-kyllä hyödy paljoakaan, ellei hän uskalla koettaa tuota yllättämistä.

-Pylväspyhimyksenä olo on sangen miellyttävää — julkisuudessa. Teidän

-täytyy kuitenkin saada nähdä, että Severnen asema tavallisissa oloissa

-oli sangen epävakainen. Kuvitelkaa hänen hirvittävää epätoivoaan kun

-hän havaitsee sydämensä peruuttamattomasti kiintyneen nuoreen neitoon,

-joka on yhtä vakavamielinen kuin hän itsekin, yhtä suuressa määrin

-huumoria tajuamaton, mutta koko sielustaan ja mielestään kiintynyt

-romanttiseen ja aatteelliseen taidesuuntaan! He keskustelivat usein

-asiasta vakavasti ja tulisesti. Kukin koetti omantunnontarkasti

-käännyttää toistaan. Kuten tavallista, päättyi yritys kymmenkunnan

-pitennetyn haastattelun jälkeen siihen, että tyttö menetti malttinsa.

-Tytöt ovat niin mahdottomia!

-

-»Mitä luulet minun välittävän siitä, miten sinun kuvittelemasi henkilöt

-harjaavat hampaitaan, napittavat housunkannattimiaan tai kiilloittavat

-kenkiään? Minä tiedän, miten vanha Smith vastapäätä toimittaa ne asiat

-ja siinä on minulle kylliksi!» huudahti tyttö.

-

-»Ihmisluonteen tuntemus ilmoittaiksen sillä tavalla», väitteli Severne

-synkkänä.

-

-»Roskaa», vastasi tyttö. »Ajattelehan että mies, jolle taivas on

-antanut lahjoja, tuhlaa niitä kuvailemalla pikkuasioita myöten niin

-tarkasti kuin voi kaiken maailman joutavat tapahtumat jokapäiväisessä

-elämässä! Se on halpamaista!»

-

-»Kaunis loistaa ruman joukosta, kuten elävässä elämässä tapahtuu»,

-vastasi mies itsepäisesti.

-

-»Kaunis on mielikuvituksessa», huusi tyttö jotenkin tulisesti. »Ja

-mielikuvitus on Jumalasta. Se on ainoa suoranainen jumaluuden ilmaus

-maan päällä. Ilman mielikuvitusta ei missään kertomuksessa voi olla

-elämää.»

-

-Koska se jo hipoi hempeämielisyyttä, joka on realismille kauhistus,

-mutisi Severne jotakin, joka kuulosti »hölynpölyltä». He väittelivät

-sitten mielikuvituksen suhteesta kirjallisuuteen tällä uudella

-pohjalla. Keskustelun päätyttyä saneli miss Melville, sillä se oli

-tytön nimi, seuraavan ultimaatumin:

-

-»No niin, minä sanon nyt suoraan sinulle, Robert Severne, että en

-ikänäni mene naimisiin sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole sielua.

-Olen sangen suuresti pettynyt sinun suhteesi. Luulin, että sinulla oli

-enemmän luonteen hienoutta!»

-

-»Älä sano niin, Lucy», pyysi hän todellakin levottomana. Vakavamieliset

-nuoret miehet eivät koskaan tiedä kylliksi ollakseen uskomatta mitä

-tytöt sanovat.

-

-»Minä sanon sen ja tarkoitan mitä sanon! En koskaan enää tahdo nähdä

-sinua!»

-

-»Merkitseekö se sitä, että kihlauksemme on purettu?» sammalsi mies,

-tohtimatta uskoa korviaan.

-

-»Luulisin, sir, että voimakkaampi viittaus on tarpeeton.»

-

-Mies taivutti surkeana päänsä alas.

-

-»Enkö voi tehdä mitään, Lucy», sanoi hän. »En tahdo, että lähetät minut

-tällä tavalla menemään. Minä rakastan sinua.»

-

-Tyttö tuumi. »Voit», sanoi hän hetken perästä. »Voit kirjoittaa

-romanttisen kertomuksen ja julkaista sen jossakin aikakauslehdessä.

-Silloin, mutta en ennemmin, annan sinulle anteeksi.»

-

-Hän kääntyi pois kylmästi ja alkoi tutkia uuninreunuksella olevaa

-valokuvaa. Kun ei hän näköjään määrättömän pitkään aikaan saanut

-vastausta, kääntyi hän terävästi ympäri ja sanoi: »Noh!»

-

-Sillävälin oli Severne askarrellut nopean, mutta mieltäkiinnittävän

-sielullisen asenteen luomisessa. Hän palautti mieleensä lukuisia

-historiallisia ja mielikuvituksen aikaansaamia esimerkkejä, joissa

-nainen oli houkutellut miestä luopumaan taivaasta saamistaan

-mielipiteistä. Toisissa näistä esimerkeistä, joissa nainen oli

-onnistunut houkutuksessaan, oli mies sen koommin viettänyt elämänsä

-kurjuudessa ja kuollut tuskallisen kuoleman koko ihmiskunnan kiroomana.

-Toisissa taas, joissa mies oli jaksanut vastustaa seireenin ääntä,

-oli hän noussut loistoon ja onneen ja vihdoin kohonnut taivaallisiin

-korkeuksiin enkelikuorojen hyvähuutojen saattamana — joka ei ollut

-realismia ensinkään. Taide — sanoi Severne itsekseen — on ikuinen

-totuus. Inhimilliset intohimot ovat harhaanjohtavia. Itseuhraus on

-jaloa. Hän päätti heti tulla taiteensa marttyyriksi.

-

-»Sitä en koskaan tee!» vastasi hän ja astui majesteetillisin askelin

-huoneesta.

-

-Severne kantoi surunsa vakavamieliseen tapaansa. Vuosiksi aikoi hän

-painua synkkyyteen, synkkyyteen, jonka hämärästä saattoi erottaa

-hänen elämänsä suuren haaksirikon. Pitkän ajan perästä kirjoittaisi

-hän sitten suuren teoksen taiteesta, jota koko ihmiskunta lukisi

-pelonsekaisella kunnioituksella, mutta johon hän, sivullisena,

-suhtautuisi täydellä välinpitämättömyydellä, koska muisto menneistä

-olisi kuolettanut kaiken ilon hänessä. Mutta se koski tulevaisuutta.

-Nyt oli hänen elettävä synkkä kautensa. Ollen varakas nuori mies,

-päätti hän lähteä kauas, kauas. Se oli välttämätöntä, jotta hän voisi

-haudata surunsa johonkin. Hän ajatteli oikein taistelutantereita ja

-verileikkejä, mutta missään ei käyty sotaa. Vaikutus olisi ollut

-suurenmoinen, jos hän olisi voinut palata ruskettuneena ja arpisena

-takaisin, mutta koska se oli mahdotonta, päätti hän palata vain

-ruskettuneena. Hän osti siis lipun pieneen kaupunkiin Wyomingissä.

-Siellä hän ja hänen matka-arkkunsa sijoittuivat Thompsonin postivaunuun

-ja matkasivat Placer Creekiin, jossa he molemmat, hän ja hänen

-matkalaukkunsa, asettuivat asumaan pieneen lautaseinäiseen huoneeseen

-Preeriakoiran hotelliin.

-

-Paikka oli ihastuttavan sopiva synkkämieliselle. Se oli

-kukistumaisillaan oleva laitos, joka käsitti neljä katua ja kuusitoista

-kapakkaa. Muutamat taloista ja kaikki kapakat olivat kerran olleet

-maalatut. Joka kapakan edustalla oli kiinnityskaide ja koko päivän

-seisoi kiinnityskaiteissa hevosia, jotka kärsivällisesti kääntelivät

-takapuoltaan Wyomingin tuulia kohti. Wyomingin tuulet kulkivat aina

-suunnilleen kolmestakymmenestä kuuteenkymmeneen mailiin tunnissa.

-Toisella puolen kaupunkia oli joitakin matalia vuoria, jotka olivat

-täynnä mustia syvänteitä, kapeita solia, kohisevia vesiputouksia,

-leikkiviä puroja ja äkkijyrkkiä seinämiä. Toisella puolen taas oli

-laaja aallokas tasanko, jolla karja ja lehmäpaimenet oleksivat

-jumalattomuuden ja tomun seassa. Severne astui kylmänlaiseen

-huoneeseen, pesi kasvonsa kovassa vedessä ja laskeutui alas

-aamiaiselle. Aamiainen ei voinut olla paremmin valmistettu sille, joka

-aikoi alkaa päivänsä synkkämielisyydessä.

-

-Se alkoi sitkeällä kaurapuurolla ja loppui taikinaisilla leivoksilla

-ja näitten välillä oli paljon sellaista, joka kauhistuttaa. Aamiaisen

-jälkeen kuljeksi hän mustissa syvänteissä, kapeissa solissa ja niin

-edespäin ja mietti surumielisellä, mutta kiitettävällä harrastuksella

-jaloa itsensä uhraamista ja elämänsä suurta haaksirikkoa. Sitten hän

-palasi kaupunkiin.

-

-Kaupungissa tekivät käsittämättömät oliot, joilla oli harhaanjohdettu

-huumorin taju, hänelle kaikenlaista, minkä syytä hän ei vähääkään

-saattanut käsittää parhaastaan sen vuoksi, ettei hänellä itsellään

-ollut huumorin tajua, ei harhaanjohdettua enempää kuin muutakaan. Se

-peloitti häntä ja sai hänet ymmälle. Mutta hän tutki heitä vakavasti

-likinäköisten silmälasiensa läpi, pannen huolellisesti merkille miten

-he tekonsa tekivät, minkä näköinen tekijä oli, miten hän toimi ja

-mitähän itse tunsi.

-

-Muutaman päivän perästä heräsivät hänen kirjalliset vaistonsa.

-Huolimatta synkkämielisyydestään, tapasi hän itsensä erittelemästä,

-seulomasta ja sovittelemasta asioita, kunkin omaan arvoonsa. Lopuksi

-alkoi hän sepittää kertomusta Lännestä. Pian sen jälkeen puhdisti hän

-täytekynänsä, sovittamalla hienon korttipalan kullan ja kuttaperkan

-väliin ja istuutui kirjoittamaan. Kirjoittaessaan tuli hän yhä

-tyytyväisemmäksi tulokseen. Lauseet tulivat yhä joustavammiksi.

-Laatusanat miltei kiehuivat. Runollisuus hävisi kuin vuoristosumu. Ja

-hän muisti ja kuvasi tarkalleen kuinka Savi-Jaakko sylkäistä säväytti

-viiksiensä läpi — joka kyllä oli epämiellyttävää, mutta todellista.

-Se oli mestariote. Hän kirjoitti edelleen kiihoittuneena. Sellaista

-lyhyttä kertomusta ei vielä oltu nähty.

-

-Mutta sitten tuli tauko. Hän oli menestyksellä saanut sankarinsa

-satulaan ja lähettänyt hänet täyttä karkua pakoon mustia syvänteitä ja

-jyrkkiä rotkoja kohti — en muista minkä nimisiä — kostonhaluisen joukon

-vainoomana. Tässä keskeytti hänet peloittava vaikeus. Hän ei tiennyt

-mitä ihminen tuntee ollessaan kostonhaluisen joukon takaa-ajamana.

-Häntä ei itseään ollut koskaan ahdistanut mikään kostonhimoinen

-joukko. Mitä hänen nyt tuli tehdä. Totta puhuen saattoi hän vallan

-siedettävällä selvyydellä kuvitella mielessään sellaisessa tilanteessa

-syntyvät tunteet. Hän olisi voinut panna ne paperille kaikin puolin

-realistisilta näyttävinä. Mutta häneltä puuttui se koetuskivi, jolla

-hän olisi voinut todeta niitten totuudenmukaisuuden. Hän saattaisi ehkä

-tietämättään pettää taiteensa, jolle hän oli niin suurella hinnalla

-vannoutunut. Se ei käynyt päinsä.

-

-Hän teki siis luonnollisimman teon minkä vakavamielinen kirjailija,

-jolta huumorin taju puuttuu, tekee. Hän meni ulos ja haki käsiinsä

-erään tuttavan nimeltä Colorado Jim ja teki hänelle erään ehdotuksen.

-Colorado Jimin suostuttamiseen meni Severneltä tarkalleen kaksi tuntia

-aikaa ja kuusi lasia whiskyä. Sanotun ajan kuluttua meni Colorado Jim

-vuorostaan ulos pudistellen epäilevästi päätään ja päästäen aika ajoin

-sisuksistaan onttoja naurunrämähdyksiä, jotka suuresti muistuttivat

-hyvin tunnetun »Old Faithful» geysirin purkauksia.

-

-Hän etsi käsiinsä kuusi omaa osakastaan, joille hän puhui kauan.

-Hänen kuusi osakastaan katselivat Colorado Jimiin hyvän aikaa. Sitten

-kaikki seitsemän muodostivat keskenään komitean. Komitean päätökseksi

-tuli, että keltanokka epäilemättä oli mielipuoli, vaaraton, mutta että

-oli ehkä oltava hänelle mieliksi maksua vastaan. Sitä paitsi saattoi

-mieliksi oleminen olla hauskaa. Joukon laseja tyhjennettyään komitea

-tuli siihen lopputulokseen, että leikistä tulisi _hyvin_ hauskaa.

-

-Aikaisin seuraavana aamuna ratsastivat he kaupungista vuoristoon päin.

-Mustan solan suulla he tapasivat Severnen, joka myös oli ratsain.

-Tervehdysten jälkeen jakoi viimeksimainittu miehille joitakin pieniä

-esineitä.

-

-»No», sanoi hän sitten mitä vakavimpana. »Minä ratsastan tuon ison

-kiven luo ja kun olen valmis lähtemään, niin heilautan kättäni. Teidän

-tulee ajaa minua takaa aivan samalla tavalla kun te ajatte todellista

-hevosvarasta takaa ja minä koetan pysyä teidän edellänne. Teidän täytyy

-ampua minua tyhjillä panoksilla niin nopeasti kuin vain osaatte.

-Ymmärrättekö?»

-

-He sanoivat ymmärtävänsä. Sitähän he eivät tehneet. Mutta se oli

-hauskaa.

-

-Severne ratsasti kiven luo mustan solan luona — olen varma siitä, että

-se oli musta sola — ja kääntyi. Miehet olivat asettuneet riviin ja

-olivat innoissaan lähtemään. He olivat lyöneet vetoa keskenään siitä

-kuka ensinnä ehtisi.

-

-Severne heilautti kättään ja painoi kannukset hevosen kylkeen.

-Takaa-ajo alkoi.

-

-Hevonen, jolla Severne ratsasti, oli hyvä. Matka, jonka se kiipesi

-ylöspäin oli tottuneenkin tehtävä varovasti. Takana huusi riemukas

-seitsikko ja pistoolien rätinä oli ilo korville. Joukko syöksyi ylös

-jyrkännettä kuin vihuri.

-

-Severne oli haltioissaan. Vinha vauhti oli mieltä ilahuttava. Hän

-pani sielussaan merkille ainakin satakymmenen mitä realistisinta

-pikku seikkaa. Hän tunsi, ettei hän ollut turhan päiten pannut

-rahojaan likoon. Ja sitten hän huomasi, että hän vähitellen jätti

-takaa-ajajiaan. Aina enemmän ja enemmän. Hän ei tahtonut kokea

-ainoastaan takaa-ajoa, vaan hän tahtoi oikein omakohtaisesti kokea

-todellisen pelastuksen, sillä hän tiesi, että miehet, huolimatta

-teennäisestä ampumisestaan, aikoivat kilpailla sekä keskenään että

-hänen kanssaan siitä, kuka ensinnä tulisi harjanteelle. Hän käytti

-piiskaa ja katsoi taakseen. Kokemattomanakin huomasi hän, että heidän

-hevosensa väsyivät.

-

-Tällä paikalla kapea sola haarautui. Severne kääntyi vasemmalle, sillä

-se oli miltei tasainen. Oikean puolista haaraa tulivat Triangle X:n

-miehet.

-

-Triangle X miehille ei jäänyt muuta kuin yksi neuvo. Tuolla olivat

-Colorado Jim ja hänen miehensä väsyneillä hevosilla takaa-ajamassa

-nopeata oliota, joka näytti pääsevän liian helposti karkuun.

-

-Toveria ei sopinut koskaan jättää pulaan. Triangle X:n pojat nostivat

-valtavan karjunnan ja yhtyivät leikkiin täyttä neliä. Kun he eivät

-päässeet niin nopeasti eteenpäin kuin he toivoivat, ottivat he esille

-revolverinsa ja alkoivat ampua. Severne kuuli laukaukset ja onnitteli

-itseään pikku draamaansa saamasta realistisesta tunnusta. Silloin hänen

-lakkinsa äkkiä lensi päästä. Samalla hetkellä eräs kuula kynti satulan

-nupin nahan läpi. Tsip — tsip, vinkui muita kuulia hänen korviensa

-ympärillä. Triangle X:n karjakartanon pojat alkoivat ampua tarkemmin.

-

-Hän katsoi taakseen. Kauhukseen huomasi hän, että Colorado Jim ja

-hänen miehensä olivat kadonneet ja että heidän tilalleen oli astunut

-joukko mielipuolia poukkivien hevosten selässä. Mielipuolet huusivat

-ja ampuivat häntä. Hän ei voinut käsittää sitä ensinkään, mutta kuulat

-olivat sangen vakuuttavia. Hän käytti ruoskaa ja kannuksia.

-

-Jos Severne oli tahtonut todella kokea takaa-ajetun tunteita, niin

-sai hän nyt halunsa tyydytetyksi. Ei ole hauskaa olla maalitauluna.

-Severne koki monenlaatuisia tunteita, mutta ennenkaikkea jäi hänen

-mieleensä eloisuus, jolla olisi ollut mitä suurin kirjallinen arvo.

-Hän ei vain ollut siinä mielentilassa, että hän olisi osannut antaa

-arvoa kirjallisille arvoille. Hän koetti pysyä pääasiassa, joka oli se,

-että hän pakotti hevostaan lentämään niin nopeasti kuin mahdollista.

-Siinä hän onnistui kohtalaisesti. Uskaltaessaan katsoa taakseen hetken

-perästä, teki hän ilokseen sen havainnon, että välimatka hänen ja

-mielipuolten välillä tuntuvasti oli kasvanut.

-

-Sitten eräs vinkuvista luodeista meni hänen ruumiinsa ja käsivartensa

-välistä, katkaisi kolme jouhta hevosen harjasta ja tunkeutui eläin

-paran takaraivosta sisään.

-

-Severne tapasi itsensä äkkiä maasta. Mielipuolet saapuivat paikalle

-täyttä neliä, pysähtyen äkkiä kolmen jalan päähän hänestä, niin että

-hän sai valtavan rapasateen ylleen.

-

-Severne nousi istumaan. Mielipuolet vetivät kiitosta ansaitsevalla

-ripeydellä Severnen jaloilleen. Toiset kumartuivat hänen hevosensa

-puoleen.

-

-»Aivan kuten arvasin», huusi yksi heistä... Aivan kuten sanoin! Hän

-on varastanut tämän hevosen. Se on Hank Smithin valakka. Tuntisin sen

-missä hyvänsä.»

-

-»Se on totta! Paljas O merkki!» huudahtivat useimmat.

-

-Sitten miehet, jotka pitivät kiinni Severneä, kopauttivat häntä sinne

-ja tänne. »Tällä kertaa joudut hirteen! Vai hevosia sinä varastelet!»,

-sanoivat he.

-

-»En ole varastanut sitä!» huusi Severne parka. »Olen vuokrannut sen

-Smithiltä.»

-

-Naurun rämähdys vastasi hänen väitteeseensä.

-

-»Taisit vuokrata Colorado Jimin ja hänen miehensä ajamaan sinua takaa

-myöskin, vai mitä?», sanoi yksi joukosta pilkallisesti.

-

-»Niin tein», vastasi Severne rehellisesti.

-

-Taas naurun hohotus. »Rohkea poika», sanoivat miehet.

-

-Kaatuneen hevosen luona alkoivat miehet neuvotella.

-

-»No pojat», huusi johtaja kärsimättömästi. »Lähtekäämme.»

-

-Eräs mies tuli esiin ja pani silmukan Severnen kaulaan. Wyomingissä

-hirtetään hevosvarkaat. Severne tiesi sen ja alkoi puhua vilkkaasti.

-He kuuntelivat häntä ja nauroivat sydämen pohjasta. He eivät koskaan

-olleet hirttäneet niin lystikästä hevosvarasta. He käsittivät hänen

-yrityksensä ilahuttaa heitä ja vakuuttivat hänelle moneen kertaan, että

-hän oli oikea persikka. Kun hän vaikeni, kehoittivat he häntä sanomaan

-vielä jotakin. Jokaiselle uudelle lauseelle ne nauroivat, ihaillen sitä

-huimana, mutta loistavana valheena.

-

-Severne sai enemmän realistisia kokemuksia kymmenessä minuutissa,

-kuin hän oli saanut niitä koko elämässään, mutta realistiset

-kokemukset eivät tee kenellekään hyvää kun on nuora kaulassa Wyomingin

-vuoristossa. Sitten he kätevästi heittivät nuoran vieressä olevan puun

-oksan yli, vetivät hänet ylös ja jättivät siihen. He eivät ampuneet

-hänen ruumistaan seulaksi, kuten tapa vaatii. Hän oli ollut lystikäs

-hevosvaras, joten he olivat lempeitä häntä kohtaan. Severne potki.

-»Tanssi tekee hyvää», huomauttivat he kääntyessään lähtemään.

-

-Silloin he tapasivat kauhistuneen Jimin. He katkaisivat nuoran ja

-tekivät ankarasti työtä Severnen kanssa. Sitten he kantoivat hänet

-Placer Creekiin ja ponnistelivat vielä hänen kanssaan. Triangle X:n

-pojat olivat ilmeisesti pahoillaan. He olivat iloinneet Severnen

-suurenmoisista valheista ja nyt näyttäytyikin, etteivät ne olleet

-ensinkään valheita, vaan äärimmäisen tarkkoja totuuksia. He kevensivät

-tunteitaan juomalla itsensä huimaan humalaan ja ampuilemalla valoja

-sammuksiin.

-

-Severneltä meni viikko tointumiseen. Kymmenen päivää sen jälkeen

-hän palasi Itään. Hän oli saanut loppuun mestarinäytteensä. Hänen

-pakonsa solassa oli kuvailtu niin elävästi, että saattoi melkein

-kuulla pistoolien laukaukset, ja sankarin tunteet olivat niin hyvin

-kuvatut, että sitä lukiessa oikein itsekin kiihtyi. Severne luki sen

-läpi kolme kertaa ja piti sitä kolmannella kerralla yhtä hyvänä kuin

-ensimmäiselläkin. Sitten hän kirjoitti sen puhtaaksi kirjoituskoneella.

-Se on kovin kiirastuli mihin kirjailija saattaa tekeleensä panna.

-Loistavimmatkin lauseet menettävät tuoreutensa kun ne kulkevat koneen

-läpi, varsinkin jos ei onneton tekijä saa sitä menemään nopeasti. Nyt

-se näytti yhtä hyvälle senkin läpikäytyään.

-

-»Katso», sanoi hän, onnitellen itseään, »tämä on paras kertomus minkä

-ikänäni olen kirjoittanut! Sitten on kumma, jos olen edes _lukenutkaan_

-näin hyvää. Te romantikot väitätte, ettei realistisessa kuvauksessa

-ole mitään viehätystä, ei mitään kiihoittavaa eikä mitään fyysillistä

-hyväntunnetta. Tämäpä näyttää teille, että asia on päinvastainen!»

-

-Hän kiiruhti viemään sen Brownille. Sitten hän koetti hartaasti ruveta

-synkkämieliseksi taas, mutta se oli vaikea tehtävä. Jollakin tavalla

-hän tunsi, ettei hänen asiansa ollut toivoton. Mestarinäyte tulisi

-leviämään laajalle ja todistaisi hänen tytölleen, että hän, tekijä,

-sittenkin on ollut oikeassa.

-

-Kolme päivää myöhemmin sai hän kirjeen Brownilta, joka pyysi häntä

-tulemaan luokseen. Hän teki niin. Kustantaja antoi hänelle takaisin

-kertomuksen, enemmän murheellisena kuin vihaisena ja puhui moittien

-periaatteiden hylkäämisestä. Brown oli omantunnon mies. Hän oli sitä

-mieltä, ettei entisyys korjannut nykyisyyttä. Severne koetti selittää.

-Sitten sanoi Brown:

-

-»Severne, olen käyttänyt paljon sinun teoksiasi ja olen pitänyt

-työstäsi. Lauseet ovat olleet joustavia, laatusanat ovat olleet

-nasevia. Sinä olet vapautunut runollisesta sanontatavasta ja ennen

-kaikkea, olet kuvannut elämää ihmisille sellaisena kuin se on. Olen

-pahoillani nähdessäni sinun luopuvan jaloista ihanteistasi.»

-

-»Mutta», huudahti Severne, vakavasti huomauttaen, »eikö se kaikki

-ilmene kertomuksessani?»

-

-»Alussa kyllä», vastasi Brown, »mutta sitten — —».

-

-Hän huokaisi.

-

-»Mitä tarkoitat?»

-

-»Ratsastusta solassa», vastasi hän.

-

-»Lauseet ovat joustavia ja laatusanat nasevia, mutta ah! Siinä on

-paljon runollista sanontaa ja se on niin kaukana todellisesta elämästä,

-että minusta se näyttää sotkuisen mielikuvituksen luonnottomalta

-kamaritekeleeltä.»

-

-»Mitä, se osahan on realistisin koko jutussa», huudahti onneton tekijä

-pahoillaan.

-

-»Ei», vastasi kustantaja lujasti. »Sitä se ei ole. Se ei ole mitään

-realismia ensinkään. Vaikkakaan itse tapausta vastaan ei olisi mitään

-muistuttamista, niin ovat miehen tunteet äärettömästi liioitellut. Niin

-surkeata raukkaa ei saata olla olemassakaan, kuin miksi sinä sankarisi

-teet! Olisin iloinen, jos saisin nähdä jotakin muuta sinulta — mutta

-tämä — ei!»

-

-Jotenkin alakuloisena otti Severne käsikirjoituksensa ja meni kotiin.

-Siellä hän luki sen taas läpi. Vanha innostus valtasi hänet uudelleen.

-Se oli täysin tosi. Realismi ei saattanut ilmetä sen suurenmoisemmin.

-Hän kirosi Brownin ja lähetti kertomuksensa _Decadeen_. Jonkun ajan

-kuluttua sai hän vastaan ottaa maksuosoituksen ja imartelevan kirjeen.

-Realismi oli kostettu.

-

-Aikanaan kertomus sitten ilmestyi.

-

-Sillä välin oli Severne huomannut, että hänen synkkämielisyytensä alkoi

-tulla liian realistiseksi hänen mielenrauhalleen. Kun aika kului eikä

-hän nähnyt merkkiäkään Lucy Melvillestä, alkoi hän tuumia, että hän

-ehkä yhtäkaikki oli erehtynyt jollakin tavalla. Muutamina erikoisen

-häikäilemättömän moraalittomina hetkinä ei hän juuri paljoakaan

-välittänyt vaikka olisi pettänytkin taiteensa. Niin syvälle saattaa

-ihmissielu vajota!

-

-Kertomuksen ilmestymistä seuraavana iltana istui hän avonaisen takkansa

-ääressä juuri tuossa mielentilassa. Lamput olivat sytyttämättä.

-Hänen luokseen tuli Mortimer, hänen palvelijansa. »Eräs neiti pyrkii

-puheillenne, sir. Ei mitään nimeä», ilmoitti hän juhlallisesti.

-

-Severne nousi hieman hämmästyneenä. »Sytytä lamput ja ohjaa hänet

-sisään», komensi hän, ihmetellen kuka tulija mahtoi olla.

-

-Kuullessaan hänen äänensä tulija ryntäsi Mortimerin ohi huoneeseen.

-

-»Älä huoli lampuista», huudahti Lucy Melville. Uskollinen Mortimer

-lähti huoneesta, eikä — virallisesti — kuullut muuta.

-

-»Mitä, Lucy!» sanoi Severne.

-

-Hämärässäkin saattoi hän nähdä, että tytön posket hehkuivat innosta.

-

-Tyttö astui poikki lattian ripeästi ja pani kätensä hänen olkapäilleen.

-

-»Bob», sanoi hän vakavasti, kyyneleet silmissä. »Tiedän, ettei minun

-pitäisi olla täällä, mutta en voinut auttaa sitä! Sen vuoksi, että sinä

-olit niin jalomielinen. Eikä sillä niin väliä olekaan, sillä minä menen

-heti taas.»

-

-Severne koetteli muistutella mielessään jaloja tekojaan.

-

-»Mikä nyt on, Lucy?» kysyi hän.

-

-»Kuinka voit kysyäkään sitä!» huudahti tyttö. »En ole koskaan kuullut

-miehen toimineen niin tahdikkaasti, miellyttävästi ja _kauniisti_! Ja

-minä en ole enää millänikään, sillä uskon nyt, että sinä olit oikeassa

-sittenkin.»

-

-»Oikeassa missä?» pyysi mies tullen yhä enemmän hämilleen.

-

-»Realismista, tietysti.»

-

-Tyttö katsoi hänen silmiinsä ja nosti leukaansa mitä ihastuttavimmalla

-tavalla. Vakavamielisilläkin miehillä on joskus loistavat hetkensä.

-Severnellä oli sellainen nyt.

-

-»Oh, et saa — Bob-rakas» huudahti tyttö punastuen.

-

-»Mutta todellakin, Bob», jatkoi hän hetken kuluttua, »vaikka realismi

-olisikin kaikin puolin paikallaan, niin täytyy sinun myöntää, että

-viimeinen kertomuksesi on parasta, mitä koskaan olet kirjoittanut.»

-

-»Mitä — niin, sitä mieltä minäkin olen», myönsi hän ihmetellen, mitä

-sillä oli asian kanssa tekemistä.

-

-»Olen niin iloinen, kun sinä edistyt, tiedätkö Bob», jatkoi hän

-onnellisena. »Minä luin sen kokonaan läpi, ennenkuin huomasin kenen

-kirjoittama se oli. Ja minä sanoin itselleni: Toivoisinpa että Bob

-näkisi tämän. Olen varma siitä, että hän tulisi vakuutetuksi siitä,

-että mielikuvitus on parempi kuin realismi. Sillä todellakin, Bob»,

-huudahti hän innokkaana, »se on paras mielikuvituksen tuote, minkä

-ikänäni olen lukenut. Ja kun pääsin loppuun ja näin tekijän nimen

-ja havaitsin, että olit hyljännyt kirjalliset periaatteesi juuri

-minun vuokseni ja olit todella kirjoittanut sellaisen _loistavan_

-mielikuvituskertomuksen kaiken sen jälkeen, mitä olit sanonut! Ja kun

-vielä lisäksi huomasin millaisen hienon tavan olit valinnut saadaksesi

-sen minun luettavakseni, sillä — niin — tietysti en koskaan lukenut

-Brownin aikakauskirjaa. — Oh Bob! lopetti hän aivan tukahtuvin äänin..

-

-Severne epäröi melkein kokonaisen minuutin. Hän näki velvollisuutensa

-selvästi. Hän oli vakavamielinen eikä hänellä ollut vähintäkään

-huumorin tajua. Sitten tyttö taas katsoi häneen ja nosti leukaansa mitä

-ihastuttavimmalla tavalla.

-

-»Ah, Bob! Et saa! Minä en todellakaan luule, että sinun pitäisi —»

-

-Ja taide, oh missä se olikaan?

-

-

-

-

-XII.

-

-KULLANKAIVAJA.

-

-

-Lännen vanhoina kulta-aikoina piti se laki paikkansa, että pystyvin

-aina jäi eloon ja sen, joka jäi eloon, täytyi todella olla pystyvä.

-Oli monta tapaa olla jäämättä eloon. Yksi niistä oli kuolla. Oli myös

-monta tapaa olla pystyvä, kuten varman aseen tai tyynen mielenlaadun

-omistaminen, siunattu ahkeruus tai järkyttävä kunnianhimo, työn

-tarkka tunteminen tai myös suurenmoisen amerikkalaisen hölynpölyn

-käsittäminen. Joka tapauksessa täytyi miehen, joka jäi eloon,

-olla selvillä tarkoitusperistään juuri näitten kautta. Olipa

-kysymys kullasta, pokerista tai elämästä, täytyi hänen aina pitää

-tarkoitusperistään kiinni verikoiran sitkeydellä, jota ei mikään

-sivuvaikutin saanut vähentää. Muussa tapauksessa, kuten sanottu, hän

-kuoli tai joutui kerjäämään tai rosvoamaan, tai tuli hänestä hamppari

-tai teki hän itsemurhan varastamalla hevosia tai myös yksinkertaisesti

-kulkeutui takaisin itään, murtuneena, häpeällisenä hylkiönä.

-

-Miksi Peter eli, oli kyllin selvä kaikille. Hän oli harmiton,

-hyväntahtoinen ja karkeatekoisten miesten mielestä juuri sen verran

-omituinen, että hän oli liikuttava. Jokainen, joka kerran oli

-katsonut hänen kapeita kirveellä veistettyjä kasvojaan, hämmästyvine

-sinisilmineen ja riippuvine vaaleine hiuksineen, tai oli iloinnut

-hänen sydämellisestä, harvinaisesta hymystään, kun hän ennen lähtöään

-miltei anteeksipyytäen vastasi johonkin huomautukseen, tai jolla oli

-ollut onni, pyydettyään häneltä jotakin pientä suosionosoitusta, kokea

-hänen innokasta ja iloista apuaan; ei kukaan näistä kuvitelluista

-olennoista, ja se tiesi oikeastaan jokaista, joka oli joutunut

-kosketuksiin Peterin kanssa, ei kukaan heistä olisi voinut uskotella

-kenellekään, että Peter saattaisi taittaa hiuskarvaakaan toisen päästä.

-Mutta miten hän jäi kullankaivajaksi, se oli ihme. Kullankaivajan

-elämä on kovaa, se on täynnä puutetta, vaikeuksia ja siinä on huutava

-puute teknillisistä tiedoista, se vaatii paljon ruumiillista voimaa,

-ja oveluudesta ja maailman tuntemuksesta riippuu paljon. Peterillä

-ei ollut mitään näistä ominaisuuksista, ei edes pienimmässäkään

-määrässä. Mainitsematta jäi vielä vaisto. Sitä Peterillä oli. Hän

-saattoi seurata suonta rapautuvassa, ruskeassa kalliossa ihmeteltävällä

-vaistomaisella taidolla, joka on niin tärkeä alkuaine todellisessa

-kullanetsijässä. Mutta se on vain alkuaine. Kaikkien taiteen sääntöjen

-mukaan olisi Peterin aikoja sitten pitänyt epäonnistua, olisi pitänyt

-»vyöttää itsensä ja lähteä» jo viisi vuotta sitten, mutta yhä hän

-kaiveli vielä iloisena monessa vuoristossa ja monella taholla. Hänellä

-ei ollut menestystä, mutta hän ei ollut myöskään epäonnistunut.

-Kolme kertaa oli hän tehnyt »löydön». Ensi kerralla oli hän yhtynyt

-kahden sanfransiskolaisen kanssa kootakseen omaisuuden itselleen.

-Sanfransiskolaiset olivat saaneet hänet muodostamaan jonkinlaisen

-osakeyhtiön määrätyllä pääomalla. Kahdella otteella olivat he

-»puristaneet» Peterin ulos kokonaan, ja järjestyivät kahden uudella

-pohjalla, joka tuotti heille hyvän voiton. Palattuaan yhtiökokouksesta

-aivan ymmällä päästään »selityksistä» ja viisasteluista päätteli Peter,

-että hän ymmärsi paljon enemmän kvartsisuonista kuin liikeasioista ja

-prosenteista ja lähti Idahoon koettamaan uudelleen. Siellä hän löysi

-kuuluisan Antiloopin kidan. Tällä kertaa päätti hän myydä sen heti

-eikä olla missään tekemisissä sen kanssa omaisuuden siirryttyä toisiin

-käsiin. Hän teki luovutuskirjan, sai hieman rahaa sitä vastaan ja otti

-vekselin lopusta. Kun vekseli lankesi maksettavaksi ei hän saanutkaan

-rahoja, sillä kaivos oli jo myyty kolmannelle. Peterillä ei ollut

-rahoja alkaakseen käräjöidä. Hän ei ehkä olisi tehnyt sitä, vaikka

-hänellä olisi ollutkin. Hän tiesi liian vähän — tai liian paljon —

-laista. Mutta hänellä oli vaistoa ja hän lähti yhtä valtiota idemmäksi,

-Montanaan, koettaakseen kolmannen kerran. Sen tuloksena oli Eagle

-Ridge. Ja kolmannen kerran joutui hän huijauksen uhriksi suulaan miehen

-ja yksipuolisen kauppakirjan vuoksi.

-

-Surullinen, joutava juttu, vai mitä? Mutta juuri sen vuoksi ihmiset

-ihmettelivät, että Peter yhä eli, ihmettelivät Peterin yhä toipuvaa

-voimaa, joka teki mahdolliseksi hänen neljännen yrityksensä, ja kammon

-sekaisin tuntein ajattelivat he hänen iloista luonteenlaatuaan, joka

-oli hankkinut hänelle, vastoinkäymistenkin päivinä, Onnen Pekan nimen.

-

-Jos he vain olisivat tienneet sen, niin oli kaikkiin näihin ilmiöihin

-varsin yksinkertainen syy. Peterin ruumiilliseen silmään ei moniin

-aikoihin ollut kuvastunut muuta, kuin sarja laajoja vuoristoja,

-suhisevia petäjiä ja ihana Lännen taivas sekä kullankaivajan

-yksinkertainen hirsimaja. Mutta hänen sielunsa silmässä viipyi

-yläpuolella äskeisten kuva, jonka hän näki miltei aina. Miltei aina?

-Hän näki sen aina. Vuorten yli, petäjien välistä, taivaan läpi. Aikojen

-kuluessa näky selvisi Peterille, kuten kaikki näyt tekevät. Siihen tuli

-kaksi osaa, kaksi eri alkutekijää, jotka aina esiintyivät yhdessä.

-

-Toinen oli talo, toinen taas tyttö. Talo oli matala, valkeaksi

-maalattu, vihreine akkunaluukkuineen ja jyrkkine kattoineen.

-Sen miespihassa kasvoi sireenejä, sirkat siellä elämöivät ja

-kullankeltaiset perhoset lepattelivat. Sen ääressä oli kivinen,

-kalsea rakennus, mutta ihastuttavan kotoinen. Tyttö ei ollut kaunis,

-sellaisena kuin me tyttöjä tunnemme, mutta hänellä oli lujat,

-rehelliset silmät, leveä otsa, sileät äidilliset nauhat tukassaan ja

-terve, kotoinen uus-englantilainen luonne, suloinen, jossa oli samaa

-makua kuin vanhanaikaisessa omenapuussa pitkävipuisen kaivon vieressä.

-Peter ei voinut saada mitään toimivaltaa taloon nähden eikä myöntymystä

-tytöltä. Saadakseen molemmat oli hän lähtenyt länteen.

-

-Niihin aikoihin tapahtui kaikki maapallon lännen puoleisessa osassa

-auringon laskun merkeissä.

-

-»Minä rakastan sinua sydämellisesti, Peter», oli tyttö sanonut,

-pitäen molempia käsiään hänen olkapäillään, »enkä puolestani välitä

-rahoista. Mutta minä olen nähnyt liian paljon täällä, — liian paljon

-onnettomuutta, joka johtuu veloista ja köyhyydestä. Kurjuus ei rakasta

-niitten seuraa, joita se rakastaa. Mene, koeta onneasi, Peter,

-rohkeasti ja tule takaisin luokseni.»

-

-»Koetan parastani», vastasi Peter järkevästi. »Tahdon koettaa. Jumala

-minua auttakoon. Mutta se saattaa kestää kauan. En tiedä. Minulla ei

-ole sitä taitoa. Olen typerä ihmisten joukossa.»

-

-Tyttö hymyili, suuteli hänen silmiään. »Ihmiset rakastavat sinua,

-Peter», sanoi hän yksinkertaisesti. »Minä rakastan sinua ja odotan

-sinua. Vaikka siinä menisi viisikymmentä vuotta, niin sinä tapaat minut

-täällä valmiina kun tulet.»

-

-Peter tiesi, että se oli totta. Ja sen vuoksi hänen ystävälliset

-ajatuksensa aina lensivät vermontilaiseen pieneen talonpoikaistaloon,

-kuten mehiläiset kotiinsa. Nähdessään sen, tuntui hänestä aina kuin

-akkunan alla kasvavat sireenit tuoksuisivat keväälle. Tyttö istui aina

-avonaisen akkunan ääressä ja odotti — häntä. Oliko kumma, että hän

-jäi eloon kun niin moni muu meni perikatoon? Oliko kumma, että hän

-kesti? Oliko kumma, ettei hänen kärsivällinen sielunsa, verratessaan

-rakkauden onnea niihin turhan vähiin vuosiin, jotka rakkaus sai

-odottaa, huomannut asiain tilassa mitään, joka olisi häirinnyt hänen

-rauhallista mielen kirkkauttaan? Ja kuitenkin olisi aika useammasta

-tuntunut pitkältä. Ihmiset saattavat löytää sattumalta rikkaan suonen

-tai kaivoksen ja rikkaus saattaa sanoa jäähyväiset päivälle, jota he

-tervehtivät köyhää köyhempänä. Samoin saattaa joku voittaa omaisuuksia

-onnellisella käänteellä vehnämarkkinoissa. Mutta toinen ei niistä ole

-enemmän kullan etsintää kuin toinenkaan kaupankäyntiä.

-

-Oikeassa kullan etsinnässä on vain normaali korko epävarmuudelle,

-tavallinen lisäys onnea saada iloita raskaassa työssään toivosta löytää

-jotakin odottamatonta.

-

-Täytyy tuntea työnsä menestyäkseen. Kappale kalliota, penkereen

-mutkaus, palanen maata, runsas vesi tai sen puute, nämät ja monet

-muut ovat niitä merkkejä, joitten mukaan kullanetsijä panee kokoon

-sen kaavan, jolla hän tekee kultaa. Ja kun kaava on tehty, täytyy se

-todeta oikeaksi. Se on juuri toteaminen, joka panee selän taipumaan,

-kärsivällisyyden koetukselle ja jännittää äärimmilleen miehen

-synnynnäisen himon kultaan. Se on teräksen ja tulen, veden ja ruudin

-työtä. Kunnes hän voi sanoa »joka oli todistettava», täytyy hänen

-ammentaa intoa uskonsa varastosta.

-

-Aamulla teroittaa hän poransa ahjossa. Illalla on hän mahdollisesti

-työn voimalla saanut aikaan pienen pyöreän reiän kallioon, joka

-täytettynä ruudilla ja sytytettynä tekee reiän laajemmaksi, särkien

-kallion palasiksi. Palaset täytyy poistaa lapiolla ja hakulla. Kun

-reikä on tullut kyllin syväksi, täytyy palaset panna sankoon, joka

-täytyy nostaa maan pinnalle ja tyhjentää. Kuinka pitkän ajan arvelette

-miehen tarvitsevan kaivaakseen tällä tavalla viisikymmentä, sata

-jalkaa? Kuinka pitkän ajan kaivaakseen yhden tai kaksi sellaista

-jokaiseen valtaamaansa maapalaan? Kuinka pitkän ajan kaivaakseen ne

-lukuisat vaakasuorat kanavat, joita toteaminen vaatii?

-

-Ja sitä paitsi, aika ajoin täytyy kaivosta vaivaloisesti tukea, jotta

-se estyisi sortumasta ja hautaamasta alleen sekä työn että tekijät

-— vaikea työ, joka vaatii yhtäpaljon tukkimiehen, kirvesmiehen,

-merimiehen ja puusepän taitoa. Hänen täytyy tehdä matkoja kaupunkiin,

-hankkiakseen tarvekaluja ja ruokavaroja. Hänen täytyy keittää ruokansa.

-Hänen täytyy tavata tovereitaan silloin tällöin tai unehuttaa

-puhetaitonsa. Vuodet vierivät nopeasti ohi. Hän numeroi päivänsä

-sen mukaan mitä on saanut aikaan ja se on vähän. Hän mittaa aikansa

-käyntiensä mukaan leirissä ja näitä sattuu harvoin. Ei ole mikään pieni

-asia tehdä kolme kultalöytöä — ja menettää ne. Suurempi asia on vielä

-omata rohkeutta ryhtyä neljänteen.

-

-Eagle Ridge-onnettomuuden jälkeen lähti Peter, yhtä iloisena kuin

-konsanaan, Wyomingiin koettamaan onneaan vielä kerran.

-

-Hän nousi vuoristoon ja vietti kuukauden katsellen ympärilleen, supisti

-liikkumisalansa erääseen laaksoon ja rakensi itselleen kämpän asuakseen

-siinä. Sitten teki hän yleistarkastuksen. Hän meni jalkaisin joka

-kuiluun, jokaiseen pienempäänkin nurkkaukseen, joka vain oli yhteydessä

-hänen laaksonsa kanssa, sen pohjalle, joka oli täynnä kiviä, ja

-seurasi jokaista harjannetta, joka reunusti sitä. Ei mikään välttänyt

-hänen silmäänsä. Aikanaan tunsi hän joka kielekkeen ja hiekkakasan

-piirissään. Sitten hän istuutui kämppäänsä ja arvosteli huolellisesti

-kaikki mahdollisuudet. Elleivät ne sattuneet miellyttämään häntä,

-olisi hän uudistanut samat työläät toimensa jossakin toisessa

-laaksossa. Mutta koska ne tässä tapauksessa tekivät sen, päätti hän

-ryhtyä seuraaviin toimenpiteisiin. Toisin sanoen, hän meni samoille

-paikoille taas näytehakku ja joukko pusseja mukanaan. Siinä missä

-hänen kokemuksensa tai arvelunsa neuvoi, särki hän joukon kalliota

-pengermästä, musersi sen ja pani sitten vanhaan lakanan puolikkaaseen,

-pudisteli ja jakoi, musersi uudelleen ja uudelleen, kunnes sai

-jonkinlaisen »keskimäärän» pienessä mittakaavassa. Keskimäärän otti hän

-sitten kotiinsa, paiskasi sen raskaaseen rautahuhmareeseen, jonka yli

-hän oli joustavan vesan varaan ripustanut huhmareen nuijan. Vetämällä

-vesaa vuoroon ylös ja alas musersi hän kvartsinsa hienoksi, kellan

-valkeaksi hiekaksi. Sitten tärisytti hän kullan erilleen hiekasta.

-

-Ne penkereet, joitten »keskimäärät» täten osoittivat väriä, merkitsi

-hän kartalleen ristillä. Muutamat paikat jotka eivät osoittautuneet

-tällä tavalla kultapitoisiksi, mutta joitten ominaisuudet muuten

-näyttivät lupaavilta, tutki hän edelleen tunkeutuen kerrosta syvemmälle

-ruudin avulla. Tai saattoi hän myös kuluttaa useampia viikkoja

-epäsäännöllisen, kaivontapaisen reiän teossa, josta hän kantoi särjetyn

-kiven pusseissa pykälöityä puuta myöten. Siten kokosi hän enemmän

-näytteitä. Se on kovaa työtä.

-

-Täten pääsi Peter tuntemaan alueensa ja kun hän tunsi sen perinpohjin

-ja kun hän oli tehnyt kaikki lukuiset laskelmansa, käsittäen hevoset,

-räjähdyttämiset ja sortumiset, vasta sitten merkitsi hän valtauksensa.

-Silloin vasta katsoi hän voivansa _alkaa_ työn.

-

-Hän saattoi olla väärässäkin laskelmissaan. Siinä tapauksessa oli

-hänellä samat työt edessään jossakin toisessa paikassa. Hänelle oli

-sattunut sellaista. Joka kullanetsijälle sattuu sellaista. Peterin

-valtaamia alueita oli neljä kappaletta. Hän alkoi heti työskennellä,

-näytteitä saadakseen. Jalka jalalta syvenivät kaivokset punaiseen,

-valkoiseen ja juovikkaaseen maahan. Yksi kerrallaan pistivät

-sivukanavat hämähäkin jalkojaan kauas malmisuonien repeämiin.

-Vähitellen täyttyi Peterin tilastopöytä, täällä runsas, tuolla

-suhteellisen hyvä, täällä taas kymmenen jalkaa huonompaa maata. Päivät,

-kuukaudet jopa vuodetkin vierähtivät ohi. Tuli kesä ja meni samassa

-ukkosilmoineen, jotka kokoontuivat Harneyn luona, levittäytyivät

-pitkinä, mustina vöinä ja syöksyivät rankkasateina ja rakeina maahan,

-josta ne sitten preerian kuuman ilman vaikutuksesta haihtuivat

-olemattomiin.

-

-Syksy tuli kirkassilmäisenä ja vienotuulisena ja häipyi riutuen

-metsäpalojen savuun. Talvi vilisti ohi uhaten koko ajan napaseutujen

-tuulilla, mutta jollakin ihmeellisellä tavalla ne jäivät tulematta.

-Se peitti vuoret lumellaan, teki varjopaikat jääkylmiksi ja lämmitti

-hopeankarvaisen aurinkonsa valolla. Toinen kevät oli jo tulossa.

-Samoinkuin kaikki muutkin, se keimaili aikansa kuin nuori tyttö

-sulhaselleen. Se hymyili Lännen auringon lailla, rypisti silmäkulmiaan

-äkillisillä lumituiskuilla, jotka olivat omituisessa ristiriidassa

-vuoren rinteillä orastavan vihreyden kanssa. Se kiipesi hitaasti

-preerialta solien seinämille, samassa tahdissa preerialla puhkeavien

-nuppujen kanssa, vihdoin kohottaakseen moninaiset äänensä vanhaksi,

-mahtavaksi lauluksi, joka iloitsi uuden rakkauden ja uusien kaipausten

-syntymästä.

-

-Sanoinko kaikki muut? Ei, ei aivan kaikki. Peterille tämä erikoinen

-kevät oli jotakin harvinaisen kaunista. Sen loiste oli hieman

-kirkkaampi, sen värit hieman tuoreemmat, sen taivas syvempi ja sen

-laulut soivat heleämmin kuin minkään muun kevään, joita hän tunsi.

-Sillä hän oli tyytyväinen. Hänen omaisuutensa arvo oli osoittautunut

-varmaksi. Eräänä kirkkaana, koleana päivänä kokosi hän kaikki poransa

-ja hakkuunsa ja rekensä ja vei ne kaikki leiriin, jossa hän ne

-asetti ovea vasten. Se oli hänen tapansa merkitä sanat: »joka oli

-todistettava».

-

-Kaivos oli rikkaampi kuin hän oli uneksinutkaan. Sittenkin istui hän

-päivällispöydässään yhtä iloisena, yhtä levollisena ja tyytyväisenä

-kuin ennenkin. Kun on odottanut niin kauan, niin kärsimättömyys nukkuu

-luonnollista untaan ja herää uskomattoman hitaasti. Ulkona näki hän

-auringon paistavan ensikerran moneen viikkoon ja kuuli honkien soivan

-loppumatonta lauluaan. Sisällä rätisi ja säkenöi takkavalkea, hänen

-kattilansa kehräsi kuin kissa pankolla. Peter oli väsynyt, väsynyt,

-mutta tyytyväinen. Hänen unelmansa oli lähellä toteutumistaan.

-

-Lopetettuaan ateriansa, nousi hän ylös ja tutki itseään pienessä

-peilissään. Sitten hän teki sen vielä kerran. Sen tehtyään astui hän

-raskaasti takaisin pöydän ääreen, istuutui ja painoi kasvonsa käsiinsä.

-Kun hän oli katsonut ensi kerran peiliin, oli hän huomannut harmaan

-karvan tukassaan. Katsoessaan toistamiseen huomasi hän, että niitä oli

-monta. Äkillisesti hätkähtäen totesi Peter, että hänestä oli tullut

-vanha. Hän otti taskukirjansa välistä vanhan, haalistuneen valokuvan.

-Oliko hänkin tulossa vanhaksi?

-

-Oli kauheata ajatella sellaista muutosta. Mikä pitkä aika olikaan

-kulunut hukkaan häneltä ja valokuvassa olevalta. Ei Jumala itsekään

-voinut antaa hänelle sitä ja sen mahdollisuuksia takaisin. Tähän

-saakka oli hän perustanut kaikki nuoruuteensa, tästälähin täytyi hänen

-katsoa taakseen, hakea sieltä kaikkea sitä mitä olisi saattanut olla,

-mutta jota ei koskaan tule ja jokainen sydämen lyönti vei häntä yhä

-kauemmaksi heidän yhteisten ilojensa taannehtivastakin harhakuvasta.

-Hän ja tyttö eivät enää koskaan voisi alkaa nuorina elämäänsä. Heidän

-täytyi ottaa elämä kylmänä muotissaan, valmiiksi muovailtuna.

-

-Toistensa kehitykseen vaikuttamisen ilo oli heikäläisiltä kielletty.

-Sensijaan täytyy heidän löytää toisensa, heidän täytyy jännittää

-tuhannet hellyyden säikeet sen kuilun poikki päästäkseen, jonka

-kärsivällisyyden vuodet olivat heidän välilleen särkeneet, kuilu jota

-ei koskaan olisi pitänyt syntyä. Molemmat kaipasivat he hellyyttä,

-säälittävän voimakkaasti. Peter heitti peilin huolimattomasti pöydälle.

-Sitten otti hän taas valokuvan käteensä. Ovatko vuodet saattaneet

-muuttaa häntä yhtä paljon? Jos niin on, niin hän tuskin tuntisi tyttöä

-enää.

-

-Odotuksen surkeat vuodet! Hän ei ollut niistä ennen välittänyt, mutta

-nyt ne olivat kauhistuttavat.

-

-Taaksepäin katsoessaan näytti hänen väsymätön uurastelunsa kallioineen

-ja hakkuineen suuremmalta kuin se olikaan. Hänen kärsivällisyytensä,

-joka oli luonnollinen tulos hänen luonteenlaadustaan, muistutti

-miestä, joka riippui epätoivoisena köydessä ainoastaan tahdonvoimansa

-äärimmäisellä ponnistuksella. Peter tunsi riippuvansa köydessä niin

-lujasti, ettei hän voinut ajatella mitään muuta, ei kerrassaan mitään.

-Hän tunsi suurta halua laskea irti.

-

-Entä mitä nämät vuodet olivat tytölle merkinneet? Sisäisen tulensa

-avulla, joka niin äkkiä oli valaissut pimeimmätkin komerot hänen

-olennossaan, näki hän miltei kaukonäkijän selvyydellä. Millaista sen

-on täytynyt olla. Hän näki hänen vanhenevan samoin kuin hän itsekin,

-mutta yksitoikkoisuuden synkässä välinpitämättömyydessä. Hänellä ei

-ollut samaa kaiken täyttävää uurastusta, joka hänen omat päivänsä oli

-täyttänyt tulevaisuuden unelmilla. Vuodenajat sivuuttivat hänet yhä

-enemmän samanlaisina, hieman vain valjumpina vuosi vuodelta. Oliko hän

-ehkä jättänyt laskemisen jo? Ei, Peter tiesi sen kyllä. Mutta hänen

-säälittävä elämänsä! Pesua, harjaamista, paikkaamista, paikkaamista,

-harjaamista ja pesua aivan loppumattomiin. Tänä päivänä oli hän tekevä

-samaa kuin eilen, huomenna tekisi hän samaa kuin tänään. Huomenna?

-

-»Ei, jumaliste», huudahti Peter, hypähtäen seisaalleen. »Sitä huomenta

-ei saa tulla.»

-

-Hän otti hyllyltä akkunan yläpuolella joukon kvartsipalasia, ja sulloi

-ne pariin satulapussiin, jotka olivat lähellä ovea. Tarhassa oli Jenny,

-lihava, sileäkarvainen tamma. Hän satuloi Jennyn ja lähti pusseineen,

-jättäen kämppänsä oven auki ensimmäistä tulijaa varten, kuten Lännen

-kestiystävällinen tapa vaatii.

-

-Beaver Damissa levitti hän kivenpalasensa suurimman kapakan

-tarjoilupöydälle ja tarjosi niitä tutkittavaksi. Ei hän odottanut

-saavansa ostajia Beaver Damin asukkaitten joukosta, mutta hän tiesi,

-että tieto hänen löydöistään kohottaisi mielenkiintoa ja vetäisi muita

-kullanetsijöitä hänen valtauksilleen. Sillä tavalla tulisi hänen

-tavaransa edullisesti markkinoille.

-

-Hänen löytönsä olivat omiaan herättämään huomiota. Peter oli hyvin

-tunnettu mies. Ihmiset olivat varmoja hänen totuudenrakkaudestaan ja

-hänen etsintävaistostaan. Jos Peter kerran sanoi, että siellä oli

-kultapitoista maata, niin oli asia sillä selvä.

-

-»Hm», sanoi eräs mies, nimeltä Vinosilmä Dobs, tutkittuaan erästä

-läpikuultavaa kvartsipalaa, jossa näkyi pieniä kellahtavia jyväsiä.

-Sitten pani hän sen pois ja meni rauhallisesti ovesta ulos sanomatta

-sanaakaan lisää. Hän oli mennyt panemaan varustuksiaan kuntoon.

-

-Muille, jotka eivät olleet yhtä ripeitä, selitteli Peter pitkään, aina

-samaan, arkaan, arvelevaan tapaansa.

-

-»Olen merkinnyt kaikki valtaukseni», sanoi hän. »Te, pojat, voitte

-tulla sinne katsomaan, mitä siellä vielä on jäljellä. Siellä on vielä

-paljon. En sano, että se on yhtä hyvää kilin minun, mutta se on sangen

-hyvää. Luulen, että sinne syntyy leiri.»

-

-»Leiri!» huusi Cheyenne Harry. »Se on selvä. Jos siellä vielä on

-samanlaista, niin voit myydä minulle perunamaan kokoisen palan lähellä

-omaasi».

-

-»No niin, pojat, minun täytyy lähteä», sanoi Peter, väistyen ovelle

-päin. »Ja minä toivon näkeväni muutamia teistä siellä.»

-

-Miehet eivät huolineet keskustella asiasta keskenään, vaan kukin heistä

-ajatteli vain omia kullanetsintätyökalujaan.

-

-»Ota ryyppy, Onnen Pekka, minun kustannuksellani», tarjosi

-vieraanvaraisesti kapakan isäntä.

-

-Peter palasi hitaasti pöydän luo.

-

-»Onnea uudelle valtaukselle», sanoi isäntä, »ja toivottavasti eivät

-keinottelijat vie kaikkea, mitä siinä on.»

-

-Miehet nauroivat, mutta eivät ilkeämielisesti. He tunsivat kaikki

-Peterin, kuten sanottu.

-

-Peter kääntyi taas ovea kohti.

-

-»Sinulla on huomenna siellä oikein hirmumyrsky», huusi eräs

-leikinlaskija hänen jälkeensä. »Pidä silmäsi auki! Sinne tulee varmaan

-oikea roistojoukko ja he piankin vievät sinulta koko valtauksesi.»

-

-Peter pysähtyi äkkiä, katsahti puhujaan ja meni kiireesti ulos.

-

-Seuraavana päivänä tuli miehiä hänen laaksoonsa. Hän kuuli heidän

-vaununsa kolinan jo ennenkuin hän oli noussut vuoteeltaan. Kun hän oli

-syönyt aamiaisensa oli niitä mäen rinteet täynnä. Akkunastaan saattoi

-hän nähdä heidän punaisten mekkojensa puitten välistä pilkottavan ja

-valon välähtelevän heidän kiiltävistä työkaluistaan. Laaksossa oli

-tulia siellä täällä ja ilmassa metsäpalon ja leivän paiston käry.

-Paljaitten pensaitten luona näkyi valkoisia telttoja. Hevoset söivät

-ahneesti nuorta ruohoa ja puitten vesoja, nostellen päitään kuullessaan

-uusien tulokkaitten vaunun ratinan. »Rynnäkkö» oli alkanut.

-

-Peter tiesi, että uutinen hänen löydöstään leviäisi. Huomenna saisi jo

-uusi kaupunki paikan kartalla. Ihmisiä tulisi kaupunkiin, rahakkaita

-ja halukkaina sijoittamaan rahojaan. Heidän kanssaan aikoi Peter käydä

-kauppoihin. Tällä kertaa ei tulisi kysymykseenkään huolimattomasti

-laaditut kauppakirjat. Hän ei jättäisi mitään sattuman varaan. Näin hän

-oli ennenkin ajatellut.

-

-Peter alkoi kuvitella kaikenlaisia vaikeuksia. Edelliset kokemukset

-tarjosivat niitä enemmänkin, mutta Peter aikoi ammentaa lääkkeet

-samasta lähteestä. Suuri tuntemattomuus peloitti häntä. Huolimatta

-vuosistaan, huolimatta harmaista hiuksistaan ja huolimatta edellisten

-onnettomuuksiensa muistoista, täytyi hänen myöntää itselleen, ettei

-hän tiennyt mitään, ei kerrassaan mitään keinottelijoista ja heidän

-menettelytavoistaan. He eivät voineet tällä kertaa nylkeä häntä aivan

-samalla tavalla kuin aikaisemmin. Mutta miten saattoi hän tietää, mitä

-keinoja heillä vielä oli varastossaan. Kahdeksan vuotta ihmiselämää

-pitää opettaa häntä yhtä hyvin varovaiseksi kuin kaksitoistakin.

-Kuitenkin astui hän Eagle Ridgen loukkuun yhtä luottavaisesti kuin

-Antiloopin kidankin. Hän oli siinä menettänyt kaksitoista vuotta, mikä

-estäisi häntä nyt menettämästä neljä uutta lisää. Ei mikään pelko ole

-niin vaikeaa kuin tuntemattoman pelko. Et voi nähdä sitä, sinun täytyy

-kokonaan luottaa itseesi, sinulla täytyy olla itseluottamusta.

-

-Itseluottamusta Peteriltä juuri puuttui.

-

-Silloin hänelle yhtäkkiä selvisi, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Se

-oli naurettavan selvää — ainoastaan kysymys työn jaosta. Hän, Peter,

-tunsi kullankaivuun, mutta ei ymmärtänyt kaupantekoa. Kotipuolessaan,

-vanhassa Vermontissa oli kymmenkunta rehellistä miestä, jotka

-ymmärsivät liike-elämää, mutta eivät ymmärtäneet kullankaivuusta

-mitään. Ei mikään olisi ollut helpompaa, kuin yhdistää nämä taidot ja

-puutteet.

-

-Jos Peter olisi rauhallisesti mennyt väkensä luo, salaten löytönsä

-Beaver Damin miehiltä, niin olisi hän voinut palata takaisin kolmen

-viikon kuluttua varustettuna kaikella mitä tarvitsi. Nyt se oli

-myöhäistä. Heti kun hän kääntäisi selkänsä, anastaisivat he hänen

-valtauksensa. Peterin ajatukset liikkuivat hitaasti. Jos hän olisi

-tuntenut itsensä vähemmän levottomaksi harmaitten hiustensa vuoksi,

-niin olisi hän ajoissa huomannut sähköttää tai kirjoittaa Itään,

-saadakseen apua ja sillä välin vain vartioinut valtaustaan. Mutta nyt

-oli pelko ja epäluuloisuus päässyt puikahtamaan hänen mieleensä ja

-se alkoi vallata hänet kokonaan. Hän ei voinut nähdä edessään muuta

-kuin tuon välttämättömän ja peloittavan kaupanteon petollisuuden

-tuntemattomien voimien kanssa, ei mitään muuta kuin erehdyksen, minkä

-hän teki, aikaansaadessaan »rynnäkön».

-

-Aamun kuluessa lähti hän vuoristoon katselemaan. Miehet olivat kaikki

-ahkerasti työssä. He hakkasivat »löytöpaikoiltaan» pintakerrosta pois,

-asettelivat kiviä valtaustensa kulmiin tai pystyttelivät työläästi

-töhertämiään »valtausilmoituksiaan». He tuskin huomasivat miestä,

-joka käveli satakunnan jalkaa heistä. Peter kävi myös neljällä omalla

-valtauksellaan. Eräällä tapasi hän pienen joukon, joka innokkaasti tutki

-kullanmerkkejä. Hän ei yhtynyt heihin. Sanat, jotka hänen jälkeensä

-lennätettiin hänen poistuessaan kapakasta soivat yhä hänen korvissaan.

-»Sinne tulee varmaan oikea roistojoukko ja he piankin vievät sinulta

-koko valtauksesi. Pidä silmäsi auki!»

-

-Peter keitti itselleen illallista, mutta ei syönyt paljoakaan siitä.

-

-Sen sijaan istui hän, tuijottaen silmät selällään, mutta näkemättä

-mitään, ruoka-astioista nousevaan höyryyn. Aika ajoin nousi hän ylös,

-mielessään ilmeinen tarkoitus, jonka hän heti unohti, ennenkuin oli

-ottanut kahtakaan askelta, jotenka ne pian tulivat tarkoituksettomiksi

-ja hän istuutui taas. Myöhällä illalla kiersi hän taas valtauksensa,

-mutta ei huomannut mitään tavatonta. Illan kuluessa yksi ja toinen mies

-pyörähti hänen kämpässään, mutta menivät pian taas, koska se oli tyhjä.

-Peter oli heidän käyntinsä aikana vuoren huipulla aivan lähinnä tähtiä

-ja käveli siellä edes ja takaisin pienellä tasamaalla. Kun hän tuli sen

-päähän kääntyi hän kantapäillään takaisin. Siitä tuli kuusi askelta

-yhtäälle ja viisi askelta toisaalle. Hän laski omantunnontarkasti

-askeleet, kunnes se kävi koneellisesti. Sitten laskeminen jatkui

-yhtämittaisesti muitten ajatusten ohella — viisi — kuusi — viisi —

-kuusi — aina uudelleen ja uudelleen. Kymmenen tienoissa lopetti hän

-kättensä aukomisen ja sulkemisen ja alkoi huutaa ensin hiljaa, mutta

-sitten yhä kovemmin koko keuhkojensa voimalla. Vuoristo-leijona vastasi

-hänelle toiselta rinteeltä. Hän ojenteli käsiään päänsä yläpuolelle,

-joka lihas jännittyneenä ja huusi. Sitten hän ilman huomattavaa

-keskeytystä vaipui kivelle ja painoi kasvot käsiinsä. Hetkeksi oli

-hermojännitys tauonnut.

-

-Lännen kirkkaat tähdet valoivat hopeaista valoaan. Preerialta henkäsi

-vieno tuuli, kuin näkymättömät kädet lepäsi se miehen pään päällä.

-Kotoiset, öiset äänet soivat, ja suloinen metsän tuoksu levittelihe

-kaikkialla. Peter nousi, veti syvän henkäyksen ja meni kämppäänsä.

-Luonnon suuri rauha oli tullut hänellekin.

-

-Mutta sitten, matalan kämpän hämärässä palasivat taas vanhat epäilykset

-ja vanha pelko. Ne istuutuivat hänen yläpuolelleen kuin orrelle ja

-pakottivat hänet katsomaan itseensä kunnes hänen silmänsä olivat kuumat

-ja punaiset. »Tee, tee, — tee, tee», ne hokivat, kunnes Peter nousi ja

-astui ne kolme mailia, jotka veivät hänet valtaukselle. Kaikki oli kuin

-olla pitikin. Miehet laaksossa eivät vielä olleet heränneet. Uninen

-siili vain ponnisteli piiloon harja pystyssä.

-

-Tämä ei käynyt päinsä. Saattoi mennä viikkoja, ennenkuin hän voi alkaa

-kaupantekonsa. Peter keitti itselleen työläästi aamiaisen — ja joi

-puolikuppia kahvia. Sitten istui hän, kuten edellisinäkin päivinä,

-tuijottaen suoraan eteensä, näkemättä mitään. Jonkun ajan perästä

-asetti hän tytön valokuvan ja peilin rinnakkain pöydälle ja katseli

-niitä tarkkaavasti.

-

-Hän nousi potkaisten tuolin nurin ja meni vielä kerran valtaukselleen.

-Miehet olivat jo heränneet laaksossa. Enimmät olivat lopettaneet

-jo päivää ennen välttämättömimmät toimet valtausta varten, jotenka

-heillä nyt oli aikaa tyydyttää uteliaisuuttaan ja leikinlaskun

-haluaan tarkastamalla alkuperäistä valtausta, joka koko »rynnäkön»

-oli aikaansaanut. Seurauksena oli, että Peter tapasi joukon miehiä

-valtauksellaan. Muutamat heistä tutkivat maata, toiset olivat

-laskeutumassa kaivokseen ja useimmat lukivat lyhyeen petäjään naulattua

-valtausilmoitusta. Eräs viimemainituista, sama, joka oli laskenut

-leikkiä Peterille kapakassa, huomasi omistajan lähestyvän.

-

-»Hei Peter», huusi hän viitaten haalistuneeseen ilmoituslappuun. »Mitä

-sinä tuolla tarkoitat?» Hän iski silmää toisille. Peterin onnettomuudet

-tunsivat kaikki.

-

-»Mitä?» kysyi Peter omituisesti.

-

-»Sinä et ole kirjoittanut tätä oikein. Siinä seisoo tuhat viisisataa

-jalkaa ja laki sanoo, että siinä pitää olla tuhatviisisataa

-neliöjalkaa. Sinun valtauksesi ei ole lainmukainen. Minä anastan sen

-sinulta.»

-

-Se oli naurettavaa puhetta. Jokainen sen tiesi ja he valmistautuivat

-nauramaan, oikein suun täydeltä.

-

-Peter ampui sanaakaan sanomatta puhujan, läpi sydämen. Ihmiset sanoivat

-oikeudessa, että se oli raain ja aiheettomin murha, mitä he tiesivät.

-

-

-

-

-XIII.

-

-TYTTÖ PUNAISISSA.

-

-

-»Ei minulla ole mitään _sitä_ vastaan», sanoi Idän mies, nojautuen

-eteenpäin karkeatekoisesta hirsiseinästä, antaakseen enemmän pontta

-sanoilleen. »Sillä minä uskon, että kukin huvittelee omalla tavallaan.

-Jos kerran pitää rymytä, niin miksi ei rymytä siivosti ja tyydytä

-siihen. Mutta minä tarkoitan noita viattomia tyttöjä, jotka tulevat

-tänne huvittelemaan — se on kamalaa!»

-

-»Se on helvetillistä», myönsi Lännen mies iloisesti.

-

-»Katso nyt tuotakin sievää typykkää tuolla — —»

-

-Nuori kullankaivaja seurasi toverinsa katseen suuntaa räikeästi

-valaistua joukkoa kohti. Sitten, aivankuin hän ei olisi ollut varma

-siitä, oliko hän nähnyt oikein, katsoi hän uudelleen.

-

-»Ketä sinä tarkoitat?» kysyi hän hämmästyneenä.

-

-»Tuota, punaisissa. Hän —»

-

-»Pyh!» sanoi Lännen mies vastustamattomasti.

-

-»Mitä nyt?» kysyi Idän mies, katsoen häneen epäilevin silmin.

-

-Toinen tukahdutti naurunsa puoleen väliin ja kävi heti juhlallisen

-näköiseksi.

-

-»Suo anteeksi. Ei mitään», vakuutti hän lyhyesti. »Jatka!»

-

-Tyttö punaisissa seisoi varpaillaan penkillä suuren lampun alla. Hän

-piti pientä kämmentään vinosti lasin yli ja puhaltamalla sitä vastaan

-koetti sammuttaa lamppua. Hänen kasvonsa olivat hyvin totiset ja

-punaiset. Toisinaan lehahti lampun liekki korkealle ja hän sieppasi

-silloin kätensä pois sievällä liikkeellä, harmistuneena siitä, että se

-oli kärventää sen. Joukko miehiä seisoi hänen ympärillään ja taputti

-käsiään hänelle. Kaksi muuta miestä pidätti tanssipaikan isäntää, joka

-koetti estää sitä.

-

-»Katso nyt tuota tyttöä» jatkoi Idän mies, »hänhän on niin sievä ja

-raikas ja viaton kuin vuoristoruusu. Hän on nuori ja ajattelee, että se

-on hauskinta aikaa elämässä eikä mitään muuta. Jonakin päivänä hän on

-havaitseva, että se on muutakin. Se on kauheata, sen minä sanon.»

-

-Lännen mies katseli ystävänsä innosta punoittavia kasvoja ääneti

-hymähtäen.

-

-Tytön onnistui vihdoin puhaltaa lamppu sammuksiin ja kaikki huusivat

-ihastuksesta.

-

-»Näyt olevan samanlainen kuin ennen koulussa ollessamme, eikö niin,

-Bert», sanoi Lännen mies lämpimästi, »autat hädässä olevia ja suret

-toisten puolesta.»

-

-»No, no. Mitäpä tässäkin voit tehdä. Viedä hänet pois täältä! Vedota

-hänen parempaan puoleensa!

-

-Bert lähti innostuneena tyttöä kohti, joka — toisten auttaessa —

-valmistautui hyppäämään penkiltä. Kullankaivaja tarttui häntä hihaan.

-

-»Älä mene, panet vielä toimeen tappelun. Odota hetkinen!» pyysi hän.

-»Tyttö ei ole sen arvoinen. Kuulehan», kun toinen peräytyi entiselle

-paikalleen. Hän puhui taas kiusoitellen. »Sinä ja tuulimyllyt.

-Minäpä hieman selvittelen sinun ihanteitasi. Saat kuulla yhden tai

-pari tosiasiaa tuosta sievästä, viattomasta tytöstä — unehutin muut

-laatusanat. Ensistäänkin ei hänellä ole kerrassaan mitään tekemistä

-vuoristoruusun kanssa. Hänen nimensä on Anne Bingham, mutta hän on

-yleisemmin tunnettu Bismarck Annen nimellä, pääasiassa siitä syystä,

-että Bismarck on ainoa leiri rakkaassa piirissämme, jossa hän ei käy.

-Senvuoksi on päätelty, että hän on sieltä kotoisin.

-

-»Bismarck Anne!» toisti Idän mies. Eihän hän mahda olla — —»

-

-»Aivan sama. Hän on suunnilleen niin huono kuin miksi he hänet

-kulloinkin tekevät ja minä en luule, että hän laiminlyö ainoatakaan

-tilipäivän tanssitilaisuutta vuoden mittaan. Anne ottaa humalan, sen

-saat nähdä, oikein huiman humalan ja on iloinen, sen voin vakuuttaa

-hänestä. Hän ilakoi kaikilla mahdollisilla tavoilla niin kauan kuin

-sitä kestää.»

-

-Idän mies vihelsi pitkään, vastenmielisyyden ilme kasvoillaan ja hän

-katseli hartaana tytön eloisia kasvoja.

-

-»Oh, mitäs tuosta välität?» sanoi Lännen mies huolettomasti. »Hän pitää

-hauskaa.»

-

-Bismarck Anne hyppäsi lähimmän miehen syliin, sai suudelman, läimäsi

-antajaa poskelle ja leijaili toiseen päähän huonetta. Hän sieppasi

-kätevästi hanurin korkealta tuolilta, jolla eräs soittaja istui ja

-juoksi, pusertaen merkillisiä ääniä soittokoneesta, penkkirivien

-välissä omistajan ajaessa häntä takaa. Naiset nauroivat onttoa

-nauruaan, näyttääkseen etteivät he olleet kateellisia hänelle siitä

-huomiosta, joka tuli hänen osakseen. Vihdoin törmäsi hän salin

-omistajaan, joka tuli sytyttämästä sammutettua lamppua. Omistaja oli

-vihainen ja pelasti hanurin kovakouraisesti. Anne nyrpisti huuliaan

-ja katsoi vetoovasti ystäviinsä. Ystävät vastasivat yksimielisesti.

-Omistaja järjesti lasit.

-

-Soitto alkoi uudelleen. Kullankaivajat lähtivät kukin taholleen

-kirjavapukuisten naistensa luo ja kietoen käsivartensa heidän

-vyötäisilleen puristivat heidät aivan lähelleen, ikäänkuin näyttääkseen

-omistusoikeuttaan koko maailmalle. Hikoovia seremoniamestareita,

-omatekoisia ja humalassa, lensi sinne tänne, koettaen saada katrilliin

-jonkinlaista järjestystä muistuttavaa sen osien vaihtuessa. Kaikki

-hankasivat jalkojaan permantoon kärsimättömästi.

-

-Tanssi alkoi melun ja iloisen sekasorron merkeissä. Bismarck Anne

-lisäsi iloisuutta. Hänellä oli äärettömän hauskaa ja miksikäs ei.

-Hän oli ottanut kolme lasia whiskyä ja Luoja oli antanut hänelle

-vilkkaan luonnonlaadun ja merkityksettömän määrän itsekunnioitusta.

-Sitäpaitsi oli hänellä terve ruumis, kuuma veri, ja hän välitti

-vähät seurauksista. Huvittelu miellytti häntä, liikunnon aikaansaama

-kiihoitus ja humalan ihana huumaus värisytti hänen olentonsa joka

-hiventä. Hän ei uskonut mitään, mikäli hän tiesi. Jos hänen olisi

-ollut tehtävä selvää uskostaan, niin olisi se näyttäytynyt äärimmäisen

-yksinkertaiseksi. Elämä tulee niitten tykö, jotka osaavat elää sen

-kaikki mahdollisuudet, eikä niitten luo, jotka sen kieltävät.

-

-Annella oli paljon mahdollisuuksia ja hän käytti niitä nopeassa

-tahdissa. Hän tunsi melkein fyysillisesti riemun sykähtelyn ympärillään

-ja siitä hän kohosi vielä korkeampiin ilopiireihin. Hän oli juonut

-kolme lasia ja hänen päänsä ei ollut luja. Hänen jalkansa liikkuivat

-kepeästi ja hänen liikkeensä olivat sangen varmat. Hän oli juuri

-päässyt siihen mielentilaan, joka soi hänelle tuon onnellisen

-välinpitämättömyyden siitä, mitä seuraava hetki tuo tullessaan, tai

-tuon yhtä onnellisen huolettomuuden seurauksista, jota hyveellinen

-ihminen ei koskaan pääse kokemaan. Aistimukset painuivat alimmille

-asteille — liikettä ja melua. Huone oli täynnä nopeasti pyöriviä

-olentoja. Melu oli loppumaton ja naisten nauru kohosi kimakkana sen

-yli, aivan kuin vihuri myrskyn yllä.

-

-Anne liikkui kaiken keskellä kuin kohtalon kontrolloija ja mihin hän

-tulikin, näytti se hänestä ainoalta varmalta pisteeltä pyörivässä

-kuvasarjassa. Miehet tanssivat hänen kanssaan, mutta he olivat

-merkityksettömiä miehiä. Eräs pyysi häntä tanssimaan kanssaan, mutta

-Anne pysähtyi katsomaan erästä nuorta miestä, joka eläimellisesti

-huohotti pullistuvin poskin, jotenka mies kirosi ja jätti hänet

-mennäkseen jonkun toisen tytön luo. Huohottavan nuorukaisen yläpuolella

-tanssi valoja, vihreitä ja punaisia. Anne jäi vakavana katselemaan

-niitä.

-

-Ihmiset, huone ja äänet näyttivät hänestä tulevan puuskittain. Puuskien

-välillä ei Anne tiennyt muuta kuin sen, että hän oli onnellinen, ennen

-kaikkea onnellinen. Aivan kuin sattumalta miehet suutelivat häntä ja

-hän joi, mutta nämä asiat eivät varsinaisesti eronneet valoista ja

-tietoisuuden puuskauksista. Anne alkoi ottaa kaiken luonnollisena,

-hänelle tulevana.

-

-Jonkun ajan perästä pysähtyi Anne taas katsellakseen outoja valoja.

-Mutta tällä kertaa ne eivät olleetkaan punaisia tai vihreitä, vaan

-oranssin värisiä, pitkinä vihaisina leimauksina, kuin nauhat, joita

-äkkiä puretaan ilmaan ja taas yhtä äkkiä keritään takaisin. Melu

-taukosi ja sitä seurasi sorina. Hetken erotti hänen samea näkövoimansa

-selvästi huoneen, jossa oli aivan hiljaista, nurkassa viruvan miehen

-ja lattialle hitaasti kasvavan punaisen lätäkön. Joku työnsi hänet

-ulos ovesta muitten kanssa ja hän alkoi astua tarkoituksettomasti,

-epävarmasti leveää katua.

-

-Hän tunsi hämärästi eron tanssisalin kuuman ilman ja ulkoilman lämmön

-välillä. Suuret vuoret, tähdet ja talojen varjot tulivat ja menivät

-hänen silmissään samalla tavalla kuin melu ja väki tanssisalissa. Hän

-sai päähänpiston kävellä, ja se vallitsi hänen mielessään yli kaiken

-muun ja hän ryhtyi siihen suurella kiihkolla.

-

-Kuinka kauas ja mihin suuntaan hän käveli, se ei merkinnyt mitään.

-Liikkeessä ollessaan oli hän onnellinen. Kun hän pysähtyi, tunsi hän

-itsensä onnettomaksi. Ja niin jatkoi hän kävelyään kaupungin leveiltä

-kaduilta suuren solan läpi vuoristossa, ylös pitkää heinäistä laaksoa,

-joka kääntyi hitaasti ja nousi vähitellen ja seurasi joen rantaa,

-kunnes hän vihdoin tapasi itsensä pienestä sananjalkaa kasvavasta

-notkosta Iron Creek solan luota. Hän työnsi sormensa hajalle menneen

-tukkansa läpi ja tunnusteli pukunsa kiiltävää pintaa. Kaukana yllään

-näki hän tähtien heiluvan. Vihdoin valtasi hänet päähänpisto nukkua,

-aivan samoinkuin kävelemisen ajatuskin oli tullut. Hän vaipui

-polvilleen, epäröi hetken ja pani sitten, huoahtaen kuin väsynyt lapsi,

-päänsä pehmeää, pyöreätä käsivarttaan vasten ja sulki silmänsä.

-

-Yökehrääjä lopetti surullisen huutonsa. Muutamat pienet linnut

-sirkuttelivat unisesti. Itäisten vuoristojen takana alkoivat tähdet

-himmentyä ja lempeä yötuuli, joka oli tuullut kautta pimeyden, painui

-nukkumaan. Luonnon ovela taikuri alkoi muovailla päivän kuvaa, tuoden

-esille luomansa tummista kätköistään, vetäen ne nähtäville pimennoista,

-ikäänkuin luoden ne uudestaan. Uutta elämää liikehti kaikkialla.

-Taivaan korkeus näytti olevan täynnä sitä ja kaikki laaksot ja niitten

-haaraumat nostattivat yltäkylläisyytensä mahtavassa kuorossa ylistämään

-vastavalkenevaa aamua.

-

-Nainen liikahti unisesti ja heräsi, nakaten tukkansa kasvoiltaan.

-Unen puna pani hänen poskensa hehkumaan. Se tuli ja meni hitaasti

-nuoren auringon valaistuksessa, kilpaillen loistossa milloin hänen

-pukunsa silkin kanssa, milloin taas vuoriston punatulkun kanssa, joka

-räiskytteli puron vesiä sateenkaareksi. Hän kuuli lirinän ja meni

-sinne. Punatulkku peräytyi varovasti, äänettömästi. Anne polvistui

-puron rannalle ja huuhtoi sen jääkylmällä vedellä kasvonsa ja kaulansa,

-toisena punatulkkuna, toisena villinä oliona, joka sykki ja värisi

-uutta elämää. Sitten hän oikaisi ihanan ruumiinsa täyteen pituuteen ja

-katsoi ympärilleen.

-

-Aamu virtasi hänen lävitseen kuin joki ja jätti hänet puhtaana. Luonnon

-silmäin edessä ja luonnon lukemattomien luomusten edessä seisoi hän

-yhtä puhtaana kuin hekin. Hän oli käynyt meluavissa paikoissa, mutta

-niin oli suohaukkakin tehnyt kohotessaan komeasti liikkumattomin

-siivin. Hän oli ryöminyt liassa ja hän oli pörröinen, rähjääntynyt

-ja likainen; samoin oli tulilintukin tehnyt ryöpytessään suomudissa,

-mutta se oli pessyt puhtaiksi höyhenensä ja lauloi nyt luojan ylistystä

-lähimmässä näreen latvassa. Nainen veti keuhkonsa täyteen aamua. Hän

-venytteli itseään hitaasti, laiskasti, lihaksen kerrallaan ja seisoi

-sitten entistä pitempänä ja vapaampana. Viime yön irstailu, toisten ja

-pahempien öitten irstailut, hapon kaltaisesti syövyttävä julkeus, joka

-on pahempi kuin itse synti, kaikki ne olivat kadonneet menneisyyteen,

-joka oli kuollut, hävinnyt ja haudattu ainaiseksi. Nykyisyys yksin

-oli tärkeä, ja se esitti hänet puhtaana luonnolle. Kun hän seisoi

-siinä kirkassilmäisenä, miettivänä ja hehkuvana, tukka hajalla ja

-heinän korret riippuen hänen vaatteissaan, näytti hän suurisilmäiseltä

-enkelilapselta, joka vastikään on tullut maan päälle. Hänestä aamu oli

-suuri ja ihana kuin uni, jonka on nähnyt ja johon on herännyt, jotakin

-epätodellista ja katoavaa. Hänen sydämensä aukeni sille ja hän tunsi

-itsessään hellyyttä kauneutta kohtaan, ja se on lähintä sukua pyhille

-kyynelille.

-

-Hänen siinä uneksien seistessään näytti luonnolliselta, että siihen

-vielä yhtyisi toinen inhimillinen olento ja tulisi osaksi siitä. Näytti

-luonnolliselta, että se olisi mies, nuori mies ja että hänen tuli olla

-kaunis ja rohkea. Näytti luonnolliselta, että hän pysäyttäisi hevosensa

-nähdessään Annen. Niin välttämätöntä se oli, niin tiukasti liittyvää

-lempeään taivaaseen, vuoriston kasvaviin varjoihin ja elämöiviin

-oraviin nähden, että tyttö seisoi liikkumattomana katsoen häneen suu

-hieman auki, sanattomana. Hän oli vain osa, pieni osa kaikesta. Hänen

-hienot, ruskeat silmänsä, pitkä, kähärä tukkansa ja kasvojensa rusketus

-ei merkinnyt hänelle enempää kuin auringon valon leikki Harney-vuorilla.

-

-Sitten hän kannusti hevostaan ja ratsasti pois ja jotakin tytön

-sielussa särkyi. Unimaailmasta riistettiin tyttö raa’asti

-menneisyyteensä. Auringon valo katosi hänen silmistään, häipyen

-vähitellen ilman kultaloistosta, lintujen laulu hävisi, ja puron

-lirinä muuttui kosken vihaiseksi pauhuksi, joka syytti maailmaa sen

-pahuudesta. Aamu pakeni. Kaukaa, kauempaa vielä kuin Harney, kauempaa

-kuin taivas, katsoi vieraan silmä säälien häntä. Hänen syntinsä ei enää

-ollut ruumiillista. Se oli koskettanut hänen sieluaan. Sen sijaan, että

-se vain olisi ollut sattuma, tuli siitä olotila, joka sitoi hänet,

-ja josta hän ei voinut irtaantua. Yhtäkkiä näki hän erotuksen. Hän

-vaelsi pimeydessään ja mies, kirkkaine sieluineen vaelsi valkeudessa.

-Hän heittäytyi käsilleen maahan ja itki katkerasti, puristaen heinää

-käsissään syntiensä tuskassa.

-

-Silloin kuului uusi ääni ilmassa. Hän nousi istumaan ja kuunteli.

-Käänteen takaa kuuli hän kimakan äänen lausuvan runomitalla. »Ja sinun

-huoneesi ja valtakuntasi on pysyvä, iankaikkisesti ja sinun istuimesi

-on vahva oleva iankaikkisesti», messusi ääni.

-

-»Herra auttaa niitä jotka lankeevat ja kohottaa niitä, jotka ovat

-sorretut». Puhuja astui näkyviin. Hän oli niitä vanhanaikaisia

-vaeltavia saarnaajia, joita silloin tällöin näki vuoristossa ja jotka

-olivat täynnä kiihkoa ja innostusta ja matkasivat paikasta toiseen

-jalkaisin, pauhaten enemmän helvetin tulta kuin taivaan autuutta,

-puolihupsuja, mutta täysin tosissaan. Hän oli riutuneen näköinen. Hän

-oli puettu kiiltävän mustaan, pitkään takkiin, joka oli napitettu

-tiukkaan ja hänen kenkänsä olivat tomuiset ja näyttivät liian suurilta

-huolellisesti käärittyjen housunlahkeitten alla. Vanhanaikainen

-majavannahkainen lakki oli työnnetty taaksepäin hänen kapealta

-otsaltaan, jonka alta kiilui kaksi eloisaa, tuimaa haukansilmää.

-Hartioillaan kantoi hän kepin varassa kangaspussia. Hän astui

-innokkaasti eteenpäin. Ei voinut kuvitella mitään sen mahdottomampaa

-kuin tuo koomillinen olento vaatimattomassa vuoriseudussa. Mutta sitä

-voimakkaamman vaikutuksen teki hän tytön hämmentyneeseen sieluun. Hän

-odotti innokkaasti saarnaajan seuraavia sanoja.

-

-Tämä astui tuimana kivien välissä ja puhui tarmokkaasti, voitonvarmana:

-

-»Kaikkien silmät vartoovat sinua ja sinä annat heille ruuan aikanaan.

-

-»Sinä avaat kätesi ja tyydytät kaikki elävät olennot.

-

-»Herra on oikeudenmukainen kaikissa teissään ja Hän on pyhä kaikissa

-teoissaan.

-

-»Herra on läsnä niitä, jotka häntä avuksi huutavat, totuudessa häntä

-avuksi huutavat.»

-

-Anne näki selvästi ainoastaan yhden asian koko maailmassa —

-kiilusilmäisen vieraan, joka oli kuin jumala. Tämän tulisen miehen,

-joka puhui outoja, vaikkakin epämääräisiä lohdutuksen sanoja. Tytön

-kiusaantuneesta sielusta nousi ainoastaan yksi ajatus — keino millä

-tehdä tuo lohdutus todelliseksi, keino nousta synnistään, tulla sen

-jumaluuden arvoiseksi, jonka hän tänä aamuna ensi kerran oli selvästi

-nähnyt. Hän syöksyi eteenpäin ja tarttui saarnaajan käteen. Hurmiossaan

-häirittynä, pyöritteli tämä vain silmiään käsittämättä tyttöä

-puoleksikaan.

-

-»Miten? Millä keinoin?» läähätti tyttö. »Auttakaa minua! Mitä minun

-pitää tehdä?»

-

-Tyttö ojensi käsiään pyytävästi. Vanhan miehen mieli paloi yhä

-kuumeisen kiihkeänä. Hän tuskin näki tyttöä eikä käsittänyt hänen

-sanojensa tärkeyttä. Hän katsoi vain häneen ilmeettömästi ja huomasi

-hänen ojennetut kätensä.

-

-»Ja teidän täytyy tehdä työtä käsillänne, niinkuin minä käsken teitä»,

-saarnasi hän epämääräisesti ja irroitti itsensä tytön otteesta ja

-marssi komeasti eteenpäin purkaen suustaan psalmin mahtavia sanoja.

-

-»Tehdä työtä käsilläni, tehdä työtä käsilläni», toisteli tyttö,

-katsellen ojennettuja käsiään. »Siinä se on!» sanoi hän hitaasti.

-

-Anne Bingham pesi astioita Preeriakoiran hotellissa yhden viikon.

-Ensimmäinen päivä oli näkyjen päivä. Toinen oli ikävä, kolmas väsyttävä

-ja yksitoikkoinen. Ensimmäinen oli niin pitkä kuin matka suuren

-unelmamaan toisesta laidasta toiseen. Toinen oli niin pitkä kuin matka

-suuren unelmameren yli. Kolmas oli iankaikkisuus. Ensimmäinen oli

-ruusunvärinen, toinen oli tumma, ja kolmas oli täynnä harmautta, joka

-muuttaa työn ilon koneelliseksi ahertamiseksi.

-

-Kahdeksantena päivänä sattui kuukautiset tilipäivätanssiaiset

-_Viimeisen toivon_ kaivoksella. Kaikki miehet olivat humalassa, kaikki

-naiset olivat vielä enemmän humalassa, mutta enimmän humalassa oli

-seuran epäämätön suosikki, Bismarck Anne. Kaksi miestä, jotka seisoivat

-ovella, eivät nähneet siinä mitään huomattavaa — se oli tapahtunut

-viime viikolla. Mutta sillä kerralla Bismarck Annella oli ollut vielä

-mahdollisuuksia, nyt oli hän syönyt kielletyn puun hedelmästä ja se

-tuli hänelle kuoleman synniksi.

-

-

-

-

-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UITTOMIEHIÄ JA

-KULLANKAIVAJIA ***

-

-Updated editions will replace the previous one--the old editions will

-be renamed.

-

-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

-law means that no one owns a United States copyright in these works,

-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the

-United States without permission and without paying copyright

-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

-of this license, apply to copying and distributing Project

-Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™

-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

-and may not be used if you charge for an eBook, except by following

-the terms of the trademark license, including paying royalties for use

-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for

-copies of this eBook, complying with the trademark license is very

-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation

-of derivative works, reports, performances and research. Project

-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may

-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected

-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark

-license, especially commercial redistribution.

-

-START: FULL LICENSE

-

-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

-

-To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free

-distribution of electronic works, by using or distributing this work

-(or any other work associated in any way with the phrase “Project

-Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full

-Project Gutenberg™ License available with this file or online at

-www.gutenberg.org/license.

-

-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

-Gutenberg™ electronic works

-

-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™

-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

-and accept all the terms of this license and intellectual property

-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

-the terms of this agreement, you must cease using and return or

-destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your

-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

-Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound

-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

-1.E.8.

-

-1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be

-used on or associated in any way with an electronic work by people who

-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

-things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works

-even without complying with the full terms of this agreement. See

-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

-Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this

-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™

-electronic works. See paragraph 1.E below.

-

-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the

-Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

-of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual

-works in the collection are in the public domain in the United

-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

-United States and you are located in the United States, we do not

-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

-displaying or creating derivative works based on the work as long as

-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

-that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting

-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™

-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

-Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily

-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

-same format with its attached full Project Gutenberg™ License when

-you share it without charge with others.

-

-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

-in a constant state of change. If you are outside the United States,

-check the laws of your country in addition to the terms of this

-agreement before downloading, copying, displaying, performing,

-distributing or creating derivative works based on this work or any

-other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no

-representations concerning the copyright status of any work in any

-country other than the United States.

-

-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

-

-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

-immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear

-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work

-on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the

-phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,

-performed, viewed, copied or distributed:

-

-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

-  most other parts of the world at no cost and with almost no

-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

-  United States, you will have to check the laws of the country where

-  you are located before using this eBook.

-

-1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is

-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

-contain a notice indicating that it is posted with permission of the

-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

-the United States without paying any fees or charges. If you are

-redistributing or providing access to a work with the phrase “Project

-Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply

-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™

-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted

-with the permission of the copyright holder, your use and distribution

-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

-will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works

-posted with the permission of the copyright holder found at the

-beginning of this work.

-

-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™

-License terms from this work, or any files containing a part of this

-work or any other work associated with Project Gutenberg™.

-

-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

-electronic work, or any part of this electronic work, without

-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

-active links or immediate access to the full terms of the Project

-Gutenberg™ License.

-

-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

-any word processing or hypertext form. However, if you provide access

-to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format

-other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official

-version posted on the official Project Gutenberg™ website

-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

-of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain

-Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the

-full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

-

-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

-performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works

-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

-access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works

-provided that:

-

-• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

-  the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method

-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

-  to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has

-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

-  within 60 days following each date on which you prepare (or are

-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

-  Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg

-  Literary Archive Foundation.”

-

-• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™

-  License. You must require such a user to return or destroy all

-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™

-  works.

-

-• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

-  receipt of the work.

-

-• You comply with all other terms of this agreement for free

-  distribution of Project Gutenberg™ works.

-

-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

-Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than

-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of

-the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set

-forth in Section 3 below.

-

-1.F.

-

-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

-Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™

-electronic works, and the medium on which they may be stored, may

-contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

-cannot be read by your equipment.

-

-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right

-of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

-Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project

-Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all

-liability to you for damages, costs and expenses, including legal

-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

-DAMAGE.

-

-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

-written explanation to the person you received the work from. If you

-received the work on a physical medium, you must return the medium

-with your written explanation. The person or entity that provided you

-with the defective work may elect to provide a replacement copy in

-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

-or entity providing it to you may choose to give you a second

-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

-without further opportunities to fix the problem.

-

-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you “AS-IS”, WITH NO

-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

-

-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

-warranties or the exclusion or limitation of certain types of

-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

-violates the law of the state applicable to this agreement, the

-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

-remaining provisions.

-

-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

-providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in

-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

-production, promotion and distribution of Project Gutenberg™

-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

-or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or

-additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any

-Defect you cause.

-

-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

-

-Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of

-electronic works in formats readable by the widest variety of

-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

-from people in all walks of life.

-

-Volunteers and financial support to provide volunteers with the

-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™'s

-goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will

-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

-and permanent future for Project Gutenberg™ and future

-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

-www.gutenberg.org

-

-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation

-

-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit

-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

-U.S. federal laws and your state's laws.

-

-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,

-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up

-to date contact information can be found at the Foundation's website

-and official page at www.gutenberg.org/contact

-

-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

-Literary Archive Foundation

-

-Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without

-widespread public support and donations to carry out its mission of

-increasing the number of public domain and licensed works that can be

-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest

-array of equipment including outdated equipment. Many small donations

-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

-status with the IRS.

-

-The Foundation is committed to complying with the laws regulating

-charities and charitable donations in all 50 states of the United

-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

-with these requirements. We do not solicit donations in locations

-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

-state visit www.gutenberg.org/donate

-

-While we cannot and do not solicit contributions from states where we

-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

-against accepting unsolicited donations from donors in such states who

-approach us with offers to donate.

-

-International donations are gratefully accepted, but we cannot make

-any statements concerning tax treatment of donations received from

-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

-

-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation

-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

-ways including checks, online payments and credit card donations. To

-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

-

-Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

-

-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

-Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be

-freely shared with anyone. For forty years, he produced and

-distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of

-volunteer support.

-

-Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed

-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

-edition.

-

-Most people start at our website which has the main PG search

-facility: www.gutenberg.org

-

-This website includes information about Project Gutenberg™,

-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 69884 ***
+
+UITTOMIEHIÄ JA KULLANKAIVAJIA
+
+Kirj.
+
+Stewart Edward White
+
+
+Suomentanut
+
+P. K. [Paavo Kesäniemi]
+
+
+
+
+
+Jyväskylässä,
+K. J. Gummerus Oy,
+1927.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+    I. Tukinuittaja.
+   II. Esimies.
+  III. Mittaaja.
+   IV. Uittopäällikkö.
+    V. Viides tie.
+   VI. Taivaan tuulen tuuditeltavana.
+  VII. Tyttö joka pettyi.
+ VIII. Billyn keltanokka.
+   IX. Kaksi panosta.
+    X. Kilpajuoksu.
+   XI. Pelastava armo.
+  XII. Kullankaivaja.
+ XIII. Tyttö punaisissa.
+
+
+
+
+I.
+
+TUKINUITTAJA.
+
+
+Ensi kerran tapasin hänet eräänä heinäkuun neljäntenä päivänä
+kahdeksankymmenluvun keskivaiheilla. Puutavarakaupungin sahajauhokadut
+ja korkeat lankkukäytävät olivat ääriään täynnä väkeä. Kaupungin
+vakinainen asujamisto saatteli kotikutoisiin sunnuntaikoreuksiin
+pukeutuneita vaimojaan ja mielitiettyjään. Tusinan verran
+vieraspaikkakuntalaisia, kuten minäkin, koetti pysytellä niin
+näkymättömissä kuin suinkin sievistelevien kaupunkilaisten tieltä.
+Mutta suurin osa kulkijoista oli metsistä palanneita tukkimiehiä. Minä
+istuin tuoliini painautuneena hotellini edustalla ja katselin heidän
+ohikulkuaan.
+
+Heidän paksuvillaiset paitansa, joitten yli leveät housunkannattimet
+olivat ristissä, heidän punaiset kaulahuivinsa, ruskeat nahkavyönsä,
+lyhyet, karkeavillaiset housunsa, jotka ikäänkuin katkesivat kesken
+polven alapuolelta ja vihdoin heidän tukevanaulaiset, paksuanturaiset
+kenkänsä antoivat kaikki leimansa tälle ammattikunnalle, mutta enin
+kiinnitti mieltäni kuitenkin heidän silmänsä, jotka vilkkuivat
+huolettomasti kallelleen nakattujen pyöreitten lakkien alta. Heidän
+silmänsä olivat erehdyttävän samanlaiset. Tietenkin niissä oli
+sinisiä ja tummia, ruskeita ja harmaita, mutta kaikki ne olivat yhtä
+avokatseiset ja ujostelemattomat. Joka silmäpari tähyili sinuun
+suoraan, omituinen kunnioituksen ja häikäilemättömyyden sekainen ilme
+katseessaan, ja poikkeuksetta välähteli joka silmäkulmassa kuiva
+huumori. Tietämättäni olin kai tarkannut tarpeettoman tiukasti erästä
+nauravaa silmäparia, sillä äkkiä ilmaantui eteeni sinisilmäinen olento,
+joka hieman pilkallisesti kysyä tokaisi:
+
+»Hei poikaseni, näytätpä yhtä innokkaalta kuin käärmeentappaja. Olenko
+ehkä kauan kaipaamasi ystävä?»
+
+Ääni vastasi täydelleen miehen asentoa. Se oli huoleton kuin lapsen.
+Hän seisoi siinä valmiina mihin tahansa. Jos haastoit riitaa, otti hän
+sen ilolla vastaan; jos tarvitsit apua, oli hän yhtä aulis tarjoamaan
+sitä sinulle.
+
+»Ehkäpä oletkin», vastasin minä, »jos osaat sanoa minne nuo ihmiset
+vaeltavat.»
+
+Hän työnsi lakkinsa takaraivolle ja sukaisi kädellään vaaleita,
+lyhyiksi leikattuja kiharoitaan.
+
+»Sorvauskilpailuun», selitti hän lyhyesti. »Lähde mukaan.»
+
+Minä lyöttäydyin hänen mukaansa ja yhdessä me sitten seurasimme
+muuta joukkoa joelle, jossa asetuimme kuin kaksi korppia rannalla
+kohoavalle hirsiläjälle, josta taas oli hyvä näköala puomintäyteisten
+tukkilauttojen väliselle avovedelle.
+
+»Tukinuitto on juuri lopussa», selitti uusi ystäväni. »Takajoukko tuli
+viime yönä alas. Neljäntenä päivänä on juhla. Tämä pikku kaupunki on
+aina mukana, kun pojat käyvät erottelemaan tukkeja.»
+
+Puoli tusinaa kekseillä varustettua miestä vieritti yhdeksäntuumaista
+valkopetäjätukkia avoveteen, johon se jäi kellumaan kolmen, neljän
+jalan päähän puomista.
+
+Äkkiä juoksi eräs mies puomia pitkin, hyppäsi kevyesti ilmaan ja
+tulla tupsahti poikkiteloin tukin toiseen päähän. Se painui nilkkoja
+myöten vesiryöppyyn toisen pään noustessa äkkiä ja koko tukki siirtyi
+sysäyksen voimasta keskelle avovettä. Ja mies, käsivarret ristissä
+rinnalla, polvet notkistuneina sorjaan sirkusratsastajan asentoon,
+seisoi liikkumattomana kuin kuvapatsas.
+
+Hyväksymishuuto seurasi hyppyä. »Se on Dickey Darrell», sanoi
+tiedoittajani. »Karjuva Dick. Katsopas häntä.»
+
+Tukilla seisova mies oli pienehkö, hänen hartiansa ja reitensä olivat
+sopusuhtaisesti kehittyneet, mutta käsivarret riippuivat pitkinä kuin
+apinalla. Enin pisti ehkä kuitenkin silmään punertavanruskea otsatukka,
+joka varjosti vaaleita kulmikkaita kasvoja ja kaksi punaruskeaa
+suunnikasta, jotka tekivät kulmakarvojen virkaa. Silmät olivat mustat
+ja selittämättömät kuin oravalla.
+
+Hetken seisoi hän suorana ja liikkumattomana kuin ainakin yleisön
+edessä esiintyjä. Sitten hän alkoi hiljaa pyörittää tukkia jalkojensa
+alla. Ylväs katse, rinnalla ristissä olevat käsivarret ja notkea
+keskiruumis eivät värähtäneet tuumaakaan. Ainoastaan jalat liikkuivat
+eteenpäin, ensin hitaasti, sitten yhä nopeammin, kunnes pyörivän tukin
+ympärillä roiski vesi korkeana, leveänä suihkuna. Sitten kuului äkkiä
+kaksi jysähdystä hänen iskiessään raskaat anturarautansa tukin kylkeen
+vastaliikkeeksi. Tukki taukosi silmänräpäyksessä pyörimästä. Se vapisi
+kuin juoksija, joka kesken parastaan pakotetaan pysähtymään.
+
+»Suurenmoista!» huudahdin minä.
+
+»Ei se vielä mitään!» vastasi toverini. »Kuka hyvänsä pystyy tukkia
+sorvaamaan. Katsohan nyt.»
+
+Karjuva Dick liikutteli käsiään ensi kertaa. Erikoisella
+varovaisuudella asetteli hän epävakaista alustaansa täydelliseen
+lepotilaan. Sitten hän heitti ilmavoltin.
+
+Siinä se oli. Ystävältäni pääsi hurja hyväksymishuudahdus, joka pian
+hukkui yleiseen kiljuntaan.
+
+Pitkä keksi sukelsi puomin suunnalla tukkia kohti, pureutui sen päähän
+ja veti sen lähemmä puomia. Eräs toinen mies hyppäsi Dickey Darrellin
+toveriksi. He seisoivat vastakkain, polvet notkistettuina ja valppaina.
+Äkkiä he aivan kuin yhteisestä sopimuksesta alkoivat pyörittää tukkia,
+vasemmalta oikealle. Siitä tuli huima kyyti. Kuten oravalla häkkärällä
+vilisivät heidän jalkansa. Hiljalleen selvisi, että Darrellin
+vastustaja ei pystynyt pysymään tukin selässä. Vähän kerrallaan luisui
+hän yhä alemmaksi tukin kylkeä, kunnes menetettyään vihdoin kokonaan
+jalansijan putosi valtavalla roiskahduksella selälleen jokeen.
+
+»Selväksi sorvattu», huomautti ystäväni.
+
+Yksi toisensa perästä käväisi puolisentusinaa tukinuittajaa
+ahdistamassa järkkymättömänä seisovaa Dickiä, mutta yhdelläkään
+heistä ei ollut kylliksi taitoa kestämään hänen tulista menoaan. Eräs
+seitsentoistavuotias poika näytti hetkisen pitävän puoliaan onnistuen
+ainakin pysyttelemään veden yläpuolella, vaikka Dick ilmeisesti sorvasi
+tukkia parhaimmalla taidollaan. Mutta kun tuo erinomainen asiantuntija
+vihdoin koko painollaan polkaisi pari kertaa vastakkaiseen suuntaan
+tukkia, niin lensi nuorukainen yhtä nopeasti päistikkaa veteen, kuin
+hän olisi lentänyt äksyn hevosen pään yli.
+
+Väkijoukko alkoi tulla levottomaksi ja odotti kärsimättömästi jotakin
+uutta vapaaehtoista nöyryyttämään Darrellia. Se vaati parhaan sorvaajan
+esille heti, ja alkoi lisääntyvällä itsepintaisuudella huutaa erästä
+nimeä.
+
+»Jimmy Powers!» kiljui joukko, »Jimmy Powers!»
+
+Ja silloin arvasin minä ystäväni ujostelevista kasvoista,
+jumalattomista vastalauseista ja hyvin tajuttavista kirouksista, että
+noilla huudoilla tarkoitettiin juuri häntä.
+
+Kymmenkunta lähellä olevaa miestä alkoi huutaa. »Täällä hän on. Tule
+pois Jimmy. Älä ole pelkuri. Nyle se peijakas ja pane nahka aidalle
+kuivamaan.»
+
+Jimmy, yhä kiroillen ja punastellen salli heidän vetää itsensä
+korokkeeltaan ja katosi väkijoukkoon. Hetkistä myöhemmin näin hänen
+päänsä ja hartiansa liikkuvan puomille päin ja sitten hän äkkiä astui
+varovasti vastustajansa eteen tukille.
+
+Nyt ei ollutkaan kysymys vain voimasta eikä myöskään lapsenleikistä.
+Molemmat miehet seisoivat vastakkain, tarkasti pitäen silmällä
+toisiaan, mutta liikkumattomina, polvet notkistettuina. Minusta he
+näyttivät painijoilta, jotka odottivat tilaisuutta käydä kiinni.
+Hitaasti pyörähteli tukki yhtäälle, sitten toisaalle. Se oli vain
+jonkinlainen kohtelias tervehdys. Äkkiä polkaisi Dick kolme kertaa
+nopeasti vasemmalta oikealle, ikäänkuin alkaakseen sorvauksen, sitten
+hyppäsi hän korkealle ilmaan ja tuli sitten poikittain tukille
+vastapuolella. Jimmy vastasi äkillisellä vastapolkaisulla ja piti
+paikkansa huolimatta Darrellin painosta.
+
+Ikäänkuin Darrellin uhkarohkea temppu olisi ollut merkki taistelun
+alkamisesta, kävivät molemmat miehet käsiksi leikkiin. Milloin
+pyöri tukki vasemmalle, milloin taas oikealle, toisinaan hypähti
+se yhtäälle, toisinaan toisaalle, mutta aina salaman nopeudella ja
+vaahdon räiskyessä ympärillä. Raudoitettujen anturain kopse tukin
+kylkeen soi kuin pyssyn laukaukset. En voinut erottaa eri hyökkäyksiä
+ja varo-asentoja, väistöjä ja vastahyökkäyksiä tässä eriskummallisessa
+kaksintaistelussa enkä myöskään osannut päättää kenen aloitteesta
+tukki kulloinkin pyörähti suuntaan tai toiseen. Mutta mielessäni
+väikkyy vieläkin kuva kahdesta miehestä, jotka miltei liikkumattomina
+vyötäisiään myöten, siitä alaspäin olivat melkein väräjävässä
+liikkeessä ja siten määräsivät tukin huiman pyörinnän.
+
+Väkijoukko oli innostunut ja puolueellinen — Jim Powersin hyväksi.
+Se aivan ulvoi kiihkosta. Sitten se menetti alkeellisimmatkin
+hienotunteisuuden käsitteet ja raivosi kuin vimmattu huomatessaan, että
+äkillinen loiskaus veteen tiesi heidän suosikkinsa häviötä samalla kuin
+voittamaton Darrell yhä tepasteli kelluvalla kilpakentällä sen vuoden
+sorvausmestarina.
+
+Minun täytyy tunnustaa että olin yhtä pahoillani asiasta kuin muutkin.
+Kapusin korokkeeltani ja raivasin tieni lemuavain tukkikasojen välitse
+välttääkseni tungosta ja noiduin kaikkia pikkujumalia heidän väärään
+suuntaan osuneesta puolueellisuudestaan. Tällöin satuin aivan Jim
+Powersin ääreen, joka istui vettä valuvana eräällä lankunpätkällä
+tutkiskellen paljasta jalkaansa.
+
+»Valitan surua», sanoin minä hänen takanaan. »Miten hän sen toimitti?»
+
+Jim käännähti ympäri ja saatoin nähdä hänen poikamaisen nauravien
+kasvojensa äkkiä muuttuvan julmiksi ja jäykiksi ja hänen silmäinsä
+tuiskivan tulta.
+
+»Oh, tekö se olettekin?» murisi hän tuskastuneena. »Näin hän sen teki.»
+
+Hän näytti minulle jalkaansa. Varpaitten juurien yli punoitti kaksi
+riviä pieniä pyöreitä jälkiä, joista tihkui verta. Minä seisoin
+kysymysmerkkinä.
+
+»Hän potkaisi minua!» selitti Jim Powers. »Polkaisi korkoraudallaan
+jalalleni! Astui jalalleni ja sai minut kompastumaan, senkin — — —»
+Jimmy Powers osasi kiroilemisen taidon.
+
+»Miksi et sinä potkaissut häntä?» sanoin minä.
+
+»Se ei kuulu minun tapoihini», mutisi hän, vetäen paksua villasukkaa
+jalkaansa.
+
+»No mutta», vastustelin minä, sappeni alkaessa kiehua. »Sehän oli
+häväistystä! Koko väkijoukko oli sinun puolellasi. Sinun ei olisi
+tarvinnut muuta kuin _sanoa_ jotakin — —»
+
+Hän keskeytti minut heti. »Ja käyttäytyä kuin narri — todellakin, Mike.
+Tässä iässä täytyy miehen jo tuntea Dickey Darrell tarpeeksi ja olen jo
+siksi suuri, että minun täytyy itse pitää huoli itsestäni.»
+
+Hän survasi jalkansa uittosaappaaseen ja otti minua käsipuolesta,
+ilmeisesti entisellään.
+
+»Ei, älä sure tukkaa päästäsi minun vuokseni, kyllä minä vielä selvitän
+välini Karjuvan Dickin kanssa.»
+
+Sinä yönä siirsin isäntäni neuvosta vaatekaappini ja matkakirstuni
+makuuhuoneeni oven eteen ja makasin valveilla kuunnellen kuinka
+kaupunki tuntui huojuvan perustuksillaan. Jokaisen erikoisen tuiman
+räjähdyksen kuuluessa luulin Jimmyn selvittelevän välejään Karjuvan
+Dickin kanssa.
+
+Seuraavana vuonna, mutta hieman aikaisemmin, kävin tuossa samaisessa
+puutavarakaupungissa. Huutavana vastakohtana edelliselle käynnilleni
+oli se seikka, että kadut nyt olivat aivan tyhjät.
+
+Hotellin isäntä tunsi minut, ja kun olin peseytynyt ja syönyt, lähestyi
+hän minua ja virkkoi:
+
+»Teillähän on koko päivä käytettävänänne, miksi ette ota hevosta ja
+lähde katsomaan suurta tukkiruuhkaa? Siellähän on jokainen, joka vain
+kynnelle kykenee.»
+
+Vastaukseksi tiedusteluuni, kertoi hän sitten: »Tukit ovat
+ruuhkautuneet tuolla ylempänä joen mutkassa ja pahasti ovatkin.
+Miehistö on ollut sen kimpussa jo toista viikkoa ja viime yönä kävi
+Darrell hakemassa lisää dynamiittia. Sitä kannattaa käydä katsomassa.
+Sen rintapuoli on lähemmä kolmekymmentä jalkaa korkea ja vesi on
+noussut kovasti joessa.
+
+»Darrell?» sanoin minä kuullessani nimen.
+
+»Niin. Hän on jälkijoukon esimies tänä vuonna. Ehkäpä teitä haluttaa
+käydä katsomassa sitä.»
+
+»Luulenpa vain», myöntelin minä.
+
+Kuljin hevosellani hitaasti pehmeähiekkaista tietä suunnattomien
+männynkantojen keskellä ja läpi keväisten kauniiden tammimetsien,
+kunnes vihdoin tulin aukeamalle, johon oli pystytetty kaksi suurta
+telttaa ja jossa näkyi valtavalla hirsitulella jättiläiskattila ja
+kuivausrakkineet toisen tulen ääressä. Lihava kokki, välttämättömässä
+lurppalierisessä huopalakissaan, kaksi paljaskäsivartista keittäjätärtä
+ja siinä seitsemänkymmenen korvissa oleva »kokkipoika» olivat ainoat
+näkyvissä olevat elävät olennot. Toinen keittäjättäristä suostui
+ottamaan huomaansa hevoseni ja minä lähdin painamaan idästäpäin
+kuuluvaa säännöllistä keksien ääntä kohti.
+
+Jouduin vihdoin eräälle parikymmentä jalkaa joen pinnasta olevalle
+tasaiselle paikalle. Puolentusinaa katsojaa oli siinä ennestään.
+Heidän joukostaan ei voinut olla huomaamatta erikoisesti erästä
+pitkää, laihahkoa, leveähartiaista nuorta miestä, joka oli puettu
+yksinkertaiseen, mutta hieman rypistyneeseen liikemiehen pukuun ja
+jonka voimakkaat, selväpiirteiset kasvot ja jäntevät kädet olivat
+vahvasti auringon paahtamat. Seuraavassa tuokiossa katsoin jo ruuhkaa.
+
+Sen etupuoli nousi, kuten isäntäni oli sanonut, noin kolmisenkymmentä
+jalkaa jyrkästi -vedenpinnasta kuin tuhatsarvinen hirviö. Sen takana
+painoivat sitä lukemattomat tukit, jotka olivat pakkautuneet näköjään
+selvittämättömäksi rykelmäksi, niin kauas kuin silmä kantoi. Eräs
+lähelläni seisova mies ilmoitti minulle, että sen pää oli noin kolmen
+peninkulman päässä. Sen alta pursusi vaahtoava joen vesi, jota ei
+mikään muu voima kuin tuollainen tukkien paljous olisi voinut vastustaa.
+
+Nelikymmenmiehinen joukko askarteli ruuhkan kimpussa. He puskivat
+keksinsä vastahakoisiin tukkeihin, vetivät ja työnsivät, väänsivät
+ja pyörittelivät yhden kerrallaan virtaan, joka ne vei mukanaan.
+Sitä he olivat tehneet jo kokonaisen viikon. Tähän saakka ei heidän
+ponnistuksensa olleet saaneet paljoakaan aikaan, mutta kerran
+pääsisivät he kärsivällisesti uurastaen käsiksi ruuhkan lukkoon.
+Silloin rykelmä sulaisi kuin sokeri veteen ja silloin oli kunkin
+pelottoman työskentelijän pelastauduttava kiireimmän kaupalla sortuvan
+ruuhkan alta kuivalle.
+
+Katseeni liukui miehestä mieheen ja pysähtyi viimein Dickey Darrelliin.
+Hän seisoi pystyyn nousseen tukin kaltevassa päässä, josta hän
+saattoi seurata koko näytelmää. Hänen pienet kolmikulmaiset kasvonsa
+suorakaiteen muotoisine kulmakarvoineen olivat työn jännityksestä
+kalpeat, ja hänen pikisilmänsä näyttivät leimuavan sellaisella
+rajulla voimalla, että ne saivat niitten katseen kohtaaman miehen
+hypähtämään kuin häntä olisi kuumalla hiilihangolla kolhaistu. Sitten
+viime käyntini olin kuullut Dickey Darrellista enemmänkin ja iloitsin
+saadessani tilaisuuden nähdä Morrison Daly’n parhaan uittajan työn
+touhussa.
+
+Ruuhka näytti olevan aivan hajoamaisillaan. Puolen tunnin jännittävän
+odotuksen perästä näytti se yhä olevan hajoamaisillaan, jotenka
+istuuduin erään kannon päähän. Silloin vasta ensi kerran huomasin erään
+toisenkin tuttavan, joka käytteli keksiään aivan esimiehen korkean
+persoonan lähettyvillä.
+
+»Hei», sanoin itsekseni, »sepä somaa. Olisipa hauska tietää joko Jim
+Powers on maksanut velkansa. Ja jos niin on, kuinka hän työskentelee
+niin lähellä Karjuvaa Dickiä ja niin hyväntuulisena!»
+
+Puolen päivän aikaan tulivat miehet rannalle päivälliselle. Painoin
+neljännesdollarin kokin yksityistaskuun ja sain vatsani täyteen
+minäkin. Aterian jälkeen lähentelin viimevuotista tuttavaani.
+
+»Hei, Powers», tervehdin häntä. »Arvaan, ettet tunne minua enää!»
+
+»Varmasti», vastasi hän sydämellisesti. »Mutta olet täällä hieman liian
+aikaiseen tänä vuonna!»
+
+»Eikö mitä, tämä on parempaa nähtävää kuin sorvauskilpailut.»
+
+Tarjosin hänelle sikarin, jonka hän heti vaihtoi maissipiippuunsa.
+Istuuduimme erään puun juurelle.
+
+»Mahtaa olla komea näky, kun ruuhka hajoo», sanoin minä.
+
+»No siitä saat olla varma», vastasi hän. »Mutta se on kerrassaan
+kiusankappale. Vanhalla Jim Shearerillakin olisi tämän kanssa täysi työ
+päästäkseen selville missä sen lukkohirret sijaitsevat. Olemme saaneet
+sen liikkeelle jo kolme kertaa, mutta se on aina uudelleen mennyt
+lukkoon. Näyttää siltä kuin se voisi hajota millä hetkellä tahansa.»
+
+Me keskustelimme monenlaisista asioista. Vihdoin rohkenin käydä
+pääasiaan.
+
+»Huomaan, että vanha ystäväsi Darrell on esimiehenä täällä.»
+
+»Niin on», vastasi Jimmy Powers kuivakiskoisesti.
+
+»Asiasta toiseen. Joko ne viimekesäiset kalavelat on sovittu Darrellin
+kanssa?»
+
+»Ei» vastasi Jimmy Powers. Sitten hän hetken perästä lisäsi: »Ei vielä.»
+
+Vilkaisin häneen ja näin että hänen leukansa sai saman ilmeen, joka
+minua viime kesänä oli miltei säikähdyttänyt. Sitten, nähdessään minun
+kasvoni, sai hän taas entisen poikamaisen ilmeensä.
+
+»Poikaseni», sanoi hän, nousten jaloilleen, »nuo piikkien arvet
+tuntuvat vieläkin jalassani. Ja panehan visusti mieleesi yksi asia:
+Dickey Darrell saa sen vielä maksaa.» Hänen kasvonsa tummenivat
+äkillisestä vihanpuuskasta. Se mitä hän sitten sanoi, ei ollut paljasta
+manailua. Se oli todellista kiroamista ja siinä ilmeni sammumaton viha.
+
+Kolmen tienoissa iltapäivällä toteutui Jimmyn ennustus. Ilman
+vähintäkään varoitusta ruuhka alkoi purkautua. Tavallisesti
+erinäiset edelläkäyvät rasahdukset, pienet eteen- tai taaksepäin
+käyvät liikahdukset, vavahtelut ja tukkien aiheuttamat narahdukset
+tiedoittavat miehille vaaran lähestymisen. Mutta tämä ruuhka, yhtä
+selittämättömän itsepintaisesti kuin se oli vastustanut kaikkia
+hajoittamistoimenpiteitä, yhtä selittämättömän pikaisesti se alkoi
+purkautua. Ensimmäiset tukkirivit syöksyivät suinpäin jokeen kohottaen
+ilmoille samanlaisen vesipatsaan kuin vedenalainen dynamiittiräjähdys.
+Niitten takana olevat tukkimassat ryntäsivät sokeasti perässä, nousten
+pystyyn ja syösten kumoon, heittäytyen sinne ja tänne, välistä
+poukahtaen korkealle ilmaankin valtavien voimien pakottamina, jotka
+näyttivät ryhtyneen jonkinlaiseen jättiläiskisailuun.
+
+Tukinuittajat pääsivät kuiville huolimatta yllätyksestä. He pitivät
+keksejään poikittain edessään tasapainon säilyttämiseksi ja
+puikkelehtivat rannalle tyynesti ja hätäilemättä aivan kuin he olisivat
+punninneet jokaista askeltaan eteen sattuvan tapauksen varalta. He
+tunsivat kaikkien tilaisuudessa vaikuttavien voimien yhteissummat yhtä
+tarkkaan kuin biljaardin pelaaja vaistomaisesti laskee kulmat pallonsa
+ja maaliin sattuman välillä. Sen mukaan välttivät he purkauksen
+keskustaa, pysähtyivät siinä, missä tukkien liikekin hetkeksi oli
+tauonnut, juoksivat liikkuvia tukkeja ja astuivat niitä pitkin, jotka
+eivät vielä olleet lähteneet virran mukana ja pääsivät sillä keinoin
+rantaan.
+
+Ruuhka itse alkoi purkautumisensa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan,
+mutta ikäänkuin koottuaan voimiaan satasen jalkaa, se pysähtyi äkkiä.
+Purkautumisesta tulikin »keskonen».
+
+Meillä oli nyt kaikilla tilaisuus huomata kaksi seikkaa. Ensiksikään ei
+koko ruuhka ollut liikkunut kuten alussa otaksuimme, vaan ainoastaan
+osa siitä, vain parinkymmenen kyynärän pituudelta. Tällöin oli
+liikkeelle lähteneen ja koko muun ruuhkan väliin jäänyt noin sadan
+jalan pituinen avovesi, jossa uiskenteli joukko tukkeja. Toinen
+tosiasia oli se, että Dickey Darrell oli pudonnut tuohon avoveteen ja
+ponnisteli parhaillaan erästä uiskentelevaa tukkia kohti. Niin paljon
+olimme selvästi huomanneet. Silloin murtui äkkiä toinenkin ruuhkan osa
+ja alkoi purkautua. Karjuva Dick oli joutunut kahden jättiläismäisen
+myllynkiven väliin, jotka olivat jauhamaisillaan hänet näkymättömiin.
+
+Muuan toimekas olento heittäytyi ensimmäisen ruuhkan osan peräpuolelta
+virtaan, ui tarmokkain ottein kelluvien tukkien yli, tarttui Darrellia
+takin kauluksesta ja alkoi kuormineen tarpoa aivan murtuvan ruuhkan
+editse rantaa kohti.
+
+Harvoinpa lienee nähty uljaampaa pelastamista. Tukit vierivät,
+putoilivat ja sukeltelivat raskaasti kuormattua miestä vastaan. Hän
+kiipesi kuin polkumyllyä, jonka nopeus alati kasvoi. Ja kun hän vihdoin
+pääsi perille, oli entinen avovesi niin täynnä tukkeja, ettei keksikään
+olisi niiden väliin mahtunut.
+
+Tukkimiesten tapoihin ei kuulu mielenosoitukset olkoot ne laatuaan
+mitä hyvänsä, mutta tässä oli lisäksi työpaikka, joka vaati kaikkien
+huomion. Pysähtymättä hengittämään tai onnittelemaan kävivät he käsiksi
+hetken vaatimiin toimiin. Koko ruuhka oli vihdoinkin liikkeellä. Jimmy
+Powers haki rannalta uuden keksin. Karjuva Dick syöksyi kuin pieni
+paholainen työhön. Neljäkymmentä miestä oli useassa paikassa ruuhkan
+kimpussa, auttaen sitä hajoamaan vetämällä syrjään tukkeja, jotka
+uhkasivat uudelleen muodostaa lukon ja johdattamalla kuin kääpiöt
+jättiläisvoimia vaikuttavimpaan suuntaan. Mylvien kuin villi karja
+liukuivat tukit ohi alussa hitaasti, mutta sitten junan nopeudella
+patoutumisesta vapautuneen veden mukana. Miehiä oli kaikkialla, joka
+tapauksen varalta, aivankuin lehmäpaimenia pakokauhuisen karjan
+ympärillä. Ja niin katosivat tukit toisensa perästä alempana olevan
+mutkan taa juhlallisina, silloin tällöin vain ontosti kumahdellen
+toistensa kylkiin, tukinuittajien vetäessä suuren puomin entiselle
+paikalleen. Puolisen tusinaa heitä jäi seisomaan kekseihinsä nojaten
+katselemaan työnsä tulosta.
+
+Katselijoista lähti yksi toisensa jälkeen pois. Vihdoin ei ollut muita
+jäljellä kuin minä ja tuo auringon paahtama nuori mies. Hän istui
+kannon nenässä omituinen tyhjä ilme silmissään. En häirinnyt häntä
+tuumissaan.
+
+Aurinko laski. Viileä iltatuuli imeytyi virtaa ylös. Keittopaikalla
+alkoi suuri nuotio räiskyä kuivausrakkineen luona. Hämärässä astuskeli
+miehiä joen alajuoksulta tulevaa tietä.
+
+Auringon paahtama nuori mies nousi ja lähti heitä vastaan. Näin hänen
+palaavan innokkaasti keskustellen Jimmy Powersin kanssa. Ennenkuin he
+tulivat kohdalleni oli hän jo kääntynyt mennäkseen pois.
+
+Jimmy Powers jäi pitkäksi aikaa katsomaan hänen jälkeensä, senkin
+perästä kun hän oli kadonnut näkyvistä ja vielä senkin jälkeen kun
+hänen rattaittensa ääni oli tauonnut kuulumasta. Kun tulin hänen
+luokseen, käänsi hän kasvonsa minuun päin ja niistä oli kadonnut
+jäljettömiin entinen huoleton ja itseensä luottava tukkilaisilme.
+Hänen silmänsä olivat seljällään, miltei peljästyneet ihmetyksestä ja
+ihailusta.
+
+»Tiedätkö kuka tuo oli?» kysyi hän minulta tuskin kuuluvalla äänellä.
+»Se oli Thorpe, Harry Thorpe. Ja tiedätkö mitä hän minulle juuri
+sanoi, _minulle_. Hän sanoi, että hän halusi saada minut ensi talvena
+työkuntaansa N:o 1:teen, Thorpen n:o yhteen. Ja hän sanoi minulle, että
+minä olin ensimmäinen mies, jonka hän oli pestannut suoraan n:o yhteen.»
+
+Hänen äänensä kuulosti miltei nyyhkytykseltä. Olin kuullut miehestä
+ja hänen menettelytavoistaan. Tiesin, että hän tavallisesti täydensi
+parhaan työkuntansa muista työkunnista, jotenka hän kuten Jimmy
+sanoi »ei koskaan pestannut suoraan n:o yhteen.» Olin kuullut hänen
+maineestaan sekä hänen omilta että muitten tukkimiehiltä, mutta vasta
+ensi kerran jouduin suoranaiseen kosketukseen hänen vaikutusvaltansa
+kanssa. Se teki minuun sitäkin suuremman vaikutuksen kun olin
+tutustunut Jimmy Powersiin ja hänen kaltaisiinsa.
+
+»Sinä ansaitsetkin sen», sanoin minä, »vallan erinomaisesti. En aio
+nimittää sinua miksikään sankariksi, sillä se ällöttäisi sinua. Sen,
+minkä teit tänä iltana osoitti, että sinussa on miestä. Se oli urhea
+teko. Mutta se oli sitäkin suurenmoisempi senvuoksi, että pelastit
+vihamiehesi hengen, että unohdit kaiken muun ja annoit inhimillisyyden
+voittaa, kun vaara — —»
+
+Minun täytyi lopettaa, sillä Jimmy katsoi minuun taas tuo entinen
+ivallinen hymy huulillaan.
+
+»Jos sinä aiot ripustaa Betlehemin tähtiä joulukuuseeni, niin lopeta
+ajoissa», sanoi hän. »En minä pelastanut tuota vietävää minkään
+kristillisen hentomielisyyden puuskassa, älä luulekaan. Tietysti
+pelastin hänet vain sorvausottelua varten ensi heinäkuun neljäntenä.»
+
+
+
+
+II.
+
+ESIMIES.
+
+
+Mies on yksi asia. Mies ja hänen työnsä on toinen asia, kokonaan
+toinen. Sen voit havaita missä hyvänsä, mutta tukkimetsässä parhaiten
+kaikista.
+
+Varsinkin pitää se paikkansa kämppäkunnan pomoon, esimieheen nähden.
+Ja liike, joka tuntee tehtävänsä, tietää tämän hyvin eikä senvuoksi
+koskaan ota huomioon ainoastaan sitä puolta miehessä, joka näkyy
+kaupungissa oleskelusta. Olipa hän juoppo tai raitis, esiintyipä mies
+pelkurina tai rohkeana, voimakkaana tai heikkona — kaikki tämä on
+yhdentekevää puutavaramiehelle. Metsissä hänen kuntonsa vasta tulee
+näkyviin.
+
+Vaikka tuollainen mies on erinomaisen aikaansaapa ja luotettu
+omassa työpiirissään, saattaa hän olla mitä huonoimmassa maineessa
+ulkopuolella sitä. Yksinomaan hänen pystyväisyytensä työpaikalla
+kohottaa hänet _n:teen_ potenssiin, siinä hän omistaa sen
+itsenäisyyden, joka muodossa tai toisessa on välttämätön miehelle,
+joka käy jostakin. Hänen kyvyssään päättää onnistua on juuri
+se itseluottamus, joka on välttämätön ja joka myös tekee hänet
+vastustamattomaksi. Hyvä esimies ei kaihda mitään, mikä vain voi
+edistää hänen tehtäväänsä.
+
+Enimmät ihmiset pohjoisessa käsittävät tämän kaksinaisuuden, mutta
+joskus sattuu, että joku joko tyhmyydestä tai kokemattomuudesta tai
+myöskin huomiokyvyn puutteesta erehtyy pitämään miehen metsä-mainetta
+ja kaupunki-mainetta samana. Jos häh toimii tämän erheellisen luulonsa
+mukaan, joutuu hän varmasti ikävyyksiin. Ottakaamme esimerkiksi se
+tapaus, joka koskee Silver Jackia ja Morrison & Dalyn kiertävää
+esimiestä. Silver Jack kuvitteli, että hänen ensi kohtauksensa Richard
+Darrellin kanssa Bay Cityssä tiesi samanlaista tulosta toisen kerran
+tavatessaan hänet kämppä n:o 30:n työmailla. Hänen erehdyksensä tuli
+kalliiksi, mutta kuka tahansa olisi voinut sanoa sen hänelle etukäteen.
+Käsittääksemme asian täytyy meidän ensin tuntea Richard Darrell.
+
+Hän oli noin viisi kyynärää ja kuusi tuumaa pitkä, hoikkarakenteinen
+mies, mutta hänellä oli leveät, riippuvat hartiat. Hänen kasvonsa
+olivat täydelleen kolmiomaiset. Ne alkoivat punaisenruskeasta
+takkutukasta ja päättyivät suippoon leukaan. Kulmakarvat olivat kuin
+nelikulmiot, joitten alla voimakas kyömynenä kahden tummanruskean
+oravansilmän välissä törrötti. Käydessään piti hän loivia hartioitaan
+hieman eteenpäin kumarassa ja se puolestaan voimakkaasti tehosti sitä
+vaikutusta, jonka hänen kiihkeästä, hermostuneesta olemuksestaan sai.
+Tapa pitää kätensä puoleksi avoimina, kämmenet taaksepäin antoi hänelle
+omituisen uhkaavan, taisteluvalmiin ulkonäön. Kuten sanottu oli hänen
+nimensä Richard Darrell, mutta ihmiset sanoivat häntä Karjuvaksi
+Dickiksi.
+
+Noin viisitoista vuotta oli hän ollut metsäpäällysmiehenä Morrison
+& Dalylla, Beeson Laken piirin suurella puutavaraliikkeellä. Hän
+oli siinä kolmenkymmenenviiden korvilla, vaikkei hän niin vanhalta
+näyttänyt.
+
+Hänen liikkeensä piti häntä korvaamattomana siitäkin huolimatta,
+että oli vaikea hänen maineensa vuoksi saada miehiä työhön hänen
+kämppäkuntaansa. Hänellä oli vain tukkilaisen arvonimi, mutta tuolla
+pienellä miehellä oli keinonsa, joilla hän sai tukit liikkeelle.
+Ei ollut ketään hänen veroistaan siinä suhteessa. Kerran kolmessa
+kuukaudessa saattoi hän äkkiä ilmestyä Beeson Lakelle, jossa hän
+väsymyksestä nääntyneenä heittäytyi yhtiön vartavasten hänelle
+hankkimaan rautasänkyyn.
+
+Tim Brady, paikan hoitaja toi hänelle määräajoilla ruokaa. Neljä päivää
+sen jälkeen katosi hän taas yhtä äkkiä metsään, varustettuna uudelleen
+sillä välttämättömällä, tavattomalla tarmolla, joka kykeni pitämään
+häntä jalkeilla neljätoista tuntia vuorokaudessa aina seuraavaan
+väsähtämiseen saakka. Kun hän loi katseensa johonkin, näytti siltä kuin
+hän hermoillansa olisi saanut siirretyksi tahtonsa toiseen muuttamalla
+sen pakottavaksi fyysilliseksi voimaksi.
+
+Richard Darrell lopetti tavallisesti hakkuunsa kuukautta aikaisemmin
+kuin kukaan muu. Sitten hän nosti palkkansa Beeson Lakella, astui
+Bay Cityyn vievään junaan ja alkoi pitää lystiä. Whisky oli siinä
+päätekijänä. Hänen erinomaisen herkkähermoiseen olemukseensa vaikutti
+se kuin myrkky. Se pani hänet tekemään kaiken maailman hullutuksia.
+Tuhlattuaan kaikki rahansa lähti hän jokea ylöspäin uittopaikalle
+vapisevana ja silmät kuopalla. Neljässäkolmatta tunnissa oli hän taas
+entisellään hallitsevana, uhkaavana ja käskevänä ja yhtä tuimina
+tuikkivat hänen mustat oravan silmänsä kun hän tyynenä pysytteli
+tasapainossa uhkaavan ruuhkan alla uivan tukin päällä.
+
+Silver Jack taasen ei ollut vähääkään hermostunut. Päinvastoin oli
+hän pitkä ja voimakas, kuparinkarvaisine hipiöineen ja vaaleine
+pellavatukkineen, kulmakarvoineen ja viiksineen. Viimemainittu seikka
+hänelle nimenkin oli aiheuttanut. Hän ei peljännyt koskaan ja luotti
+aina itseensä voima-asioissa, mutta sielullisesti oli hän huomiokykyä
+vailla ja typerä.
+
+Aikaisemmin oli hän ollut sahuri, mutta ryhtyi myöhemmin kapakan
+pitäjäksi Muskegonissa.
+
+Yleensä oli hän varsin hyväntahtoinen olio, mutta pöyhkeili ja
+kehuskeli mielellään ja oli erinomaisen paha kun hänen vihansa
+nousi. Hänen ensimmäinen raskas työnsä käydessään Bay-Cityssä, oli
+luonnollisesti vierailu kapakoissa. Eräässä niistä tapasi hän Richard
+Darrellin. Viimemainittu huvitteli heittelemällä meluisasti viinilaseja
+erääseen olutilmoitukseen, mutta kun hän aina runsaalla kädellä maksoi
+lasit, ei kenenkään mieleen johtunut häiritä hänen ilonpitoaan.
+
+»Kukas tuo puskija on», tiedusteli Silver Jack eräältä uunin luona
+seisovalta.
+
+»Se on Karjuva Dick Darrell, M. & D:n kiertävä pomo», vastasi puhuteltu.
+
+Silver Jack rypisteli pellavaisia kulmakarvojaan.
+
+»Karjuva Dick, vai niin? Karjuva Dick? Hyvä nimi huonolle miehelle.
+Otaksuttavasti luulee hän olevansa erikoista verta, vai mitä?»
+
+»Enpä usko. Kyllä se mies on nimensä arvoinen.»
+
+»Vai niin», virkkoi Silver Jack, taivuttaen voimakasta selkäänsä
+kaareksi. »En minäkään juuri mikään ole, mutta minä en pidä
+räyhäämisestä — varsinkaan en _karjumisesta_.
+
+Niin sanoen meni hän huoneen poikki suoraan esimiestä kohti.
+
+»Minun nimeni on Silver Jack», sanoi hän. »Tulen Muskegonista päin,
+enkä pidä räyhäämisestä. Lopeta se!»
+
+»Hyvä», sanoi Dick.
+
+Toinen hämmästyi. Toinnuttuaan jatkoi hän sitten mahtailuaan.
+
+»Sanovat, että sinä olet jokin vanha kukko tällä kulmakunnalla. Voi
+olla että olet ollut. Mutta nyt olen minäkin täällä. Huomaa se. Nyt
+olen minä täällä pomona.»
+
+Dick hymyili ystävällisesti.
+
+»Hyvä on», vastasi hän vain.
+
+Silver Jack ällistyi aivan sanattomaksi toisen jatkuvasta
+alistumisesta. Mutta hän tahtoi saada tapella.
+
+»Sinä olet hölynpöly!» sanoi hän loukkaavasti.
+
+»Ah, lopeta jo», vastasi Dick vastenmielisen näköisenä.
+
+»Mitä tämä merkitsee», huusi tulokas, uhkaavana raivoten pienen miehen
+yllä.
+
+Silloin rupesi Dick Darrell hänen hämmästyksekseen rukoilemaan.
+
+»Älä lyö minua», pyysi hän. »En ole tehnyt sinulle mitään. Anna minun
+olla rauhassa. Älkää antako hänen lyödä minua», pyysi hän ruikuttaen
+ravintolan pitäjää avukseen. »Minä en tahdo tulla lyödyksi. Estäkää
+häntä. Anna minun olla!»
+
+Silver Jack otti häntä kauluksesta ja kyyditsi hänet pikaisesti ovelle.
+Esimies pani kynsin hampain vastaan kuin koulupoika koulumestarin
+käsissä, rukoillen, valittaen ja pyytäen apua ravintolanpitäjältä
+ja muilta läsnäolijoilta. Kun hän vihdoin tarmokkaan potkaisun
+lennättämättä istui rapakossa, itki hän hermostuneena raivosta.
+
+»Karjuva Dick! Roskaa!» sanoi Silver Jack. »Tuollaisen otuksen asettaa
+kuka tahansa. Jos tuo mies on teidän puolen pääkukko, niin olette
+kaikki akkoja.»
+
+Toiset miehet hymähtivät vain niinkuin se tekee, joka tietää jotakin.
+Sattumalta sai Silver Jack myöhemmin samana iltana hirvittävän
+selkäsaunan Big Danilta tuosta akkanimityksestä.
+
+Richard Darrell meni vähän aikaa tämän jälkeen miehineen metsiin ja
+alkoi taas peloittavan taistelunsa erämaata vastaan.
+
+Silver Jack ja Big Dan ryhtyivät pitämään yhdessä kapakkaa Beeson
+Lakessa ja alkoivat kerätä itselleen tuottavia asiakkaita.
+
+Talvi oli kaikille vaikea. Syvä lumi viivytti töitä. Tavantakaa
+sattuvat myrskyt tekivät suurta kärsivällisyyttä kysyvän työn
+usein mitättömäksi. Kun tukkitiet olivat tehdyt valmiiksi, eivät
+ne päässeetkään jäätymään niille tuiskunneen paksun lumivaipan
+vuoksi. Darrell tuli kuitenkin salaperäisine keinoineen kutakuinkin
+toimeen. Kaikkialla pakottivat hänen mustat oravansilmänsä miehet
+jättiläismäisiin ponnistuksiin. Ohuen jääpeitteen päällä vedätti hän
+ensin muutamia tuhansia jalkoja puutavaraa joen rantaan. Tien alusta
+kesti. Vähitellen se koveni ja vahvistui. Kuormien koko kasvoi ja
+vihdoin Billy O’Brien ajoi voitoniloisena rullatielle.
+
+»Siinä on teille emäkuorma!» huudahti hän. »Ota tarkkaan kaikki mitä
+siinä on, Jimmy.»
+
+Jimmy Hall, mittaaja, asetti taipuvan mittapuunsa joka tukin tyveen.
+Miehet kokoontuivat katsomaan suurinta kuormaa minkä he olivat nähneet.
+
+»Kolmekymmentätuhatta kaksisataaneljäkymmentä», ilmoitti mittaaja
+vihdoin.
+
+»Hurraa! huusi Billy O'Brien, se voittaa Rulla Charleyn kahdella
+tuhannella jalalla!»
+
+Miehet onnittelivat häntä sen johdosta, että hän oli voittanut toisen
+ajajan kuorman teossa. Äkkiä oli Darrell heidän joukossaan kiivaana
+ja uhkaavana, työntäen hermostuneen olentonsa ja raskaat hartiansa
+joka paikkaan miesjoukossa ja käski heidät työhönsä, jota he täten
+laiminlöivät. Kun hän taas oli kääntänyt selkänsä heille, murisivat
+he hänelle raivokkaina uhaten olla tottelematta tai jättävänsä
+työpaikkansa. Muutamat heistä lähtivätkin, mutta kukaan ei ollut
+tottelematta.
+
+Nyt alkoi suuria kuormia tulla tulemalla ja rullatiet täyttyivät reistä
+heitetyillä tukeilla. Miehiä ei ollut kylliksi, jotta he olisivat
+ennättäneet vierittää niitä joelle tai koota niitä siellä kasoihin.
+Kankimiehet tulivat toivottomiksi. Mitäpä auttoi rehkiminen. Yhtähyvin
+saattoivat he tehdä työtä hiljalleenkin. He tekivät työtä hiljalleen.
+Seurauksena oli, että ajajat saivat odottaa tunnin, jopa kaksikin
+ennenkuin saivat rekensä tyhjiksi. He viipyivät siten työssä vielä
+pimeän tultuakin ja heidän täytyi sitten nälässä ja pakkasessa löytää
+tiensä kotiin.
+
+Dick Darrell, kaikkien kämppäkuntien kiertävä pomo, teki voitavansa.
+Hän lähetti sanan toisensa jälkeen Beeson Lakelle pyytäen lisää väkeä.
+Jos rullatiet saataisiin lopullisesti selviksi, niin se helpottaisi
+työtä pitkin koko linjaa. Silloin olisivat miehet taas tyytyväisiä.
+Apua luvattiin, mutta se viipyi. Kaikki oli hiuskarvan varassa. Joka
+hetki odotti Darrell, että miehet, epätoivoisina liiasta ponnistuksesta
+alkaisivat lakkoilla, pyytäisivät palkkansa ja lähtisivät tiehensä,
+jättäen työn puolinaisena metsään. Sellaista onnettomuutta ei saanut
+tapahtua. Darrell teki itse työtä kuin paholainen pimeään saakka
+ja sitten toisten miesten levätessä saattoi hän pyyhältää kämpältä
+toiselle, numero 28:aan tai 40:een neuvottelemaan Morganin tai Scotty
+Parsonin kanssa myöhään yöhön. Hänen kolmiomaisilla kasvoillaan
+alkoi näkyä väsymyksen merkkejä valkoisina juovina, mutta hänen
+mustat oravansilmänsä ja kiivaat liikkeensä kertoivat, että hänen
+päättäväisyytensä ei aikonut alistua luonnon vaatimuksiin.
+
+Nyt määräsi kohtalo, että Silver Jack sattui valitsemaan juuri tämän
+hetken kauppansa edistämiseksi. Hänelle oli, omalla tavallaan, juuri
+yhtä tärkeää saada miehet metsästä luokseen kuin Darrellille pidättää
+heidät metsässä. Beeson Lake oli tähän vuodenaikaan hyvin ikävä.
+Ainoastaan jokunen tyhjäntoimittaja, jolla ei ollut edes rahaakaan,
+kaunisti kapakan seinävieruksia. Toiselta puolen oli Morrison & Dalyn
+neljässä kämppäkunnassa kolmesataa miestä, joita hän neljän kuukauden
+palkkoineen odotti luokseen. Tavallisissa oloissa heitä ei vielä
+kuuteenkymmeneen päivään voinut odottaa tuleviksi, mutta Silver Jack
+ja Big Dan tiesivät varsin hyvin, että ei tarvittu muuta kuin viittaus
+tai pieni viettely nostattamaan levottomuutta miehistössä. Pohjoisten
+seutujen kapakanpitäjäin alkeisiin kuuluu se tieto, että ryyppy tai
+pari whiskyä saa pitkäaikaisen, yksitoikkoisen työn uuvuttamat miehet
+menettämään kärsivällisyytensä rippeetkin.
+
+Silver Jack päätti tehdä kiertomatkan kämppäkunnissa varmana siitä,
+että parin whiskylekkerin sijoitus toisi hänelle ainakin neljä-
+viisikymmentä metsään kyllästynyttä miestä.
+
+Niinpä hän puki ylleen monet vaatteet ja painui erämaahan reessään
+kolme lekkeriä ja vähän sikaareja laatikoissa. Hän aavisti rettelöitä.
+Ehkäpä hänen täytyisi piileksiä metsissä, odottaen sopivaa tilaisuutta
+tarjotakseen miehille lientään.
+
+Mutta onni suosi häntä. Numero 28:lla onnistui hänen huomaamatta
+hiipiä miesten kämppään. Kun Morgan, kämppäkunnan pomo, huomasi hänen
+läsnäolonsa, oli teko jo tehty. Joka mies poltti sikaaria, jokainen
+oli onnellisessa tiedossa siitä, että hänellä oli lämmittävä ryyppy
+vatsassa ja jokainen oli varmasti vakuutettu siitä, että Silver Jack
+oli paras mies maailmassa. Morgan ei voinut tehdä mitään. Yritys
+heittää Silver Jack ulos, kehoituskin lähtemään olisi aiheuttanut
+koko miehistön menettämisen. Miehet, joitten päässä tuntui hauskojen
+juominkien esimaku, olisivat loukkaantuneina puolustaneet uutta
+ystäväänsä viimeiseen saakka.
+
+Morgan palasi synkällä mielellä konttoriinsa. Siellä hän sitten
+seuraavana päivänä maksoi palkan kuudelle miehelle, jotka olivat
+päättäneet lähteä pois. Hän aprikoi miten rullateiden mahtoi käydä.
+
+Silver Jack otti hyvän toveruuden ylläpitämiseksi yhden lakkolaisista
+rekeensä. Hän oli hyvillään menestyksestään ja aikoi nyt koetella
+numero 30:a, Darrellin kämppäkuntaa.
+
+Morganiin nähden oli hän ollut hieman levoton, sillä hän ei ollut
+aikaisemmin tavannut miestä, mutta Darrellin luuli hän tuntevansa.
+Bay-Cityssä sattunut tapaus oli saanut hänet halveksimaan esimiestä ja
+siinä juuri hän erehtyi.
+
+Oli hyvin kylmä. Lumi ulottui hevosten vatsaan saakka, joten Silver
+Jackin täytyi ajaa käyden. Silloin tällöin täytyi toisen heistä nousta
+lämmittelemään lyömällä käsivarsiaan ympärilleen. Puolenpäivän aikaan
+söivät he voileipiään, jotka pakkanen oli jäätänyt kivenkoviksi. Heidän
+allaan jurisivat reen anturat äänekkäästi. He näkivät hirven, suden
+ja metsäkanan jälkiä ja tapasivat muutaman närhen ja tikan, mutta
+muuten näytti metsä tyhjältä. Puoli kolmen ajoissa olivat he kulkeneet
+yhdeksän mailia ja aurinko alkoi painua mailleen.
+
+Silver Jack puhutteli jo vihaisesti ponnistelevia hevosiaan. Hänen
+toverinsa oli painunut tylsän äänettömäksi.
+
+He eivät tienneet, että metsän uumenista eräs mies kiiruhti
+keskeyttämään heidän matkaansa, eräs mies, joka kiiruhti käymään
+käsiksi tähän uuteen harmiin yhtä auliisti kuin hän olisi ryhtynyt
+poistamaan leivän puutetta kämppäkunnassa tai parantamaan sairautta
+hevosissa. He matkasivat rauhallisina edelleen.
+
+Äkkiä ilmaantui jostakin heidän edestään tielle mies. Hän seisoi siinä
+äänetönnä, liikkumattomana, raskaat hartiat eteenpäin kumarassa,
+katsellen lähestyvää rekeä tutkimattomilla oravansilmillään. Kun
+tulokkaat olivat saapuneet muutaman jalan päähän miehestä, pysähtyivät
+hevoset itsestään.
+
+»Hei, Darrell», tervehti Silver Jack, kiskoen esille istuimen alla
+olevaa lekkeriä. »Sinua minä juuri halusin tavata.»
+
+Tiellä seisova mies ei vastannut.
+
+»Ota ryyppy», tarjosi Jack, saatuaan lekkerin vihdoin esille.
+
+»Sinä et saa tuoda tuota whiskyä kämpälle», sanoi Darrell.
+
+»Oh, tottahan toki», vastasi Silver Jack keveästi, toivoen rauhallista
+ratkaisua asialle. »Sitä ei ole niin paljoa edes, että mies siitä
+humaltuisi. Maistahan, Darrell, se on aika hyvää tavaraa.»
+
+»Minä tarkoitan, mitä sanoin», vastasi Darrell. »Sinun täytyy palata
+jälkiäsi takaisin.» Hän tarttui hevosia suupieliin ja alkoi kääntää
+niitä.
+
+»Kuulehan!», huusi Silver Jack. »Annahan hevosten olla rauhassa, senkin
+kääpiö! Anna niitten olla, sanon minä!» Rekipeitto lensi syrjään ja
+Silver Jack ryhtyi nousemaan reestä.
+
+Richard Darrell irroitti jalastaan lumikengät. »Sinä et saa tuoda
+whiskyäsi kämpälle», kertasi hän koruttomasti.
+
+»Kuulehan nyt, Darrell», sanoi toinen rauhallisella äänellä. »Minä
+en aio _myydä_ tätä whiskyä, minä aion lahjoittaa sen. Laki ei pääse
+minuun käsiksi. Sinulla ei ole mitään oikeutta määrätä minne minä saan
+mennä. Minä menen sinne, jonne haluan. Älä tee erehdystä nyt!»
+
+»Sinun täytyy palata takaisin whiskyinesi», vastasi Darrell.
+
+Silver Jack heitti takin päältään ja lähestyi.
+
+»Lähde tieltäni, tai potkaisen sinut menemään kuten Bay Cityssäkin tein.
+
+Silmänräpäyksessä vaihdettiin siinä kaksi iskua. Ensimmäinen kävi
+Silver Jackin ruskeaan naamaan aivan pellavankarvaisen silmäkulman
+viereen. Toinen lähetti Richard Darrellin läähättävänä ja raivosta
+nyyhkyttäen lumihankeen kymmenen jalan päähän. Hän nousi, veren
+virratessa viiksien alta. Hänen kiihkeät, hermostuneet kasvonsa olivat
+lumivalkeat ja hänen mustat oravansilmänsä kapenivat. Hänen suuret
+kätensä, kämmenet taaksepäin, sulkeutuivat suonenvedontapaisesti.
+Kissan liikkein lähestyi hän vastustajaansa ja hyökkäsi hänen
+kimppuunsa. Silver Jack seisoi suorana ja varmana odottaen hänen
+tuloaan. Kolmasti löi hän hänet nurin, neljännellä kerralla lensi
+Darrell reen koria vasten ja hänen sormensa tarttuivat siinä olevaan
+kirveeseen, jota kaikki metsänkulkijat aina kuljettavat mukanaan.
+
+»Hän näkyy tulevan häijyksi. Tulehan Hank!» huusi Silver Jack.
+
+Toinen mies, jolla oli kosolta vanhaa kaunaa esimiehelle, tarttui
+lyhyeen rautakankeen ja nousi reestä.
+
+Syvältä metsän uumenista henkäsi murha kuin rutto. Molemmat miehet
+keskustelivat rauhallisesti ja turvallisesti kuten ainakin asiasta.
+
+»Käy sinä hänen kimppuunsa tuolta puolen, niin minä käyn tältä», sanoi
+Hankiksi mainittu mies, puristaen rautakankea kädessään.
+
+Metsä oli takana, sinne olisi lumikengissä olevan miehen ollut
+helppo mennä. Richard Darrellkin olisi koska tahansa voinut paeta
+sinne, turvaan takaa-ajolta. Nyt ei ollut kysymys vain tavallisesta
+kapakassa suoritettavasta nyrkkitappelusta, nyt oli kysymys elämästä ja
+kuolemasta. Hän oli alentavasti rukoillut päästäkseen korvapuustista,
+nyt hän vain vilkaisi olan takaa metsän tarjoamaa turvaa. Sitten hän
+kiljahtaen pyöritti kirvestä päänsä päällä ja heitti sen suoraan toista
+vastustajaansa kohti. Aseen kamarapuoli kävi raskaasti miehen otsaan.
+Hän kaatui tiedottomana. Samalla molemmat muut kävivät otteluun. Tällä
+kertaa otti Silver Jack kirveen, kun taas Darrellin täytyi tyytyä
+lyhyeen, mutta raskaaseen rautakankeen. Niin alkoi outo kaksintaistelu,
+hevosten lempeinä katsoessa herrojensa kamppailua korven kylmyydessä.
+
+Yläpuolella lentelivät pohjolan korpit edes takaisin. Miesten maatessa
+elottomina tallatulla lumella, laskeutuivat ne yhä alemma. Sitten ne
+äkkiä taas kohosivat korkeuteen. Yksi miehistä oli liikahtanut.
+
+Richard Darrell selvitteli tuskallisesti silmiään ja pääsi vihdoin
+istuvaan asentoon. Hän pyyhki veren otsassaan olevasta syvästä
+haavasta. Sitten hän etsi kirveen käsiinsä. Sillä hän murskasi ensin
+whiskylekkerit. Sitten särki hän reen lyöden sen raivoissaan pieniksi
+palasiksi. Kun se oli tehty, alkoivat hänen vastustajansa tulla
+tajuihinsa. Hän seisoi heidän edessään käskevänä ja uhkaavana.
+
+»Painukaa jälkiänne takaisin ja heti», sanoi hän, »älkääkä näyttäytykö
+minulle toistamiseen näillä seuduilla.»
+
+Silver Jack, pökertyneenä ja hämmästyneenä ei saattanut käsittää tuota
+pientä raukkamaista miestä, joka oli antanut potkia itsensä kapakasta,
+ja alkoi hitaasti nousta.
+
+»Pysy siinä!» komensi Darrell. Hän avasi taskuveitsensä ja leikkasi
+hevosten valjaat palasiksi, jättäen ainoastaan suitset ehjiksi.
+
+»Kas niin!» sanoi hän. »Ala lähteä — Beeson Lakea kohti. Ja muista,
+ettet poikkea kämpällä numero 28.»
+
+Kauhistuen edessään olevaa pitkää matkaa jäätävässä pakkasessa,
+lähtivät Silver Jack ja hänen kumppaninsa taluttamaan hevosiaan pois.
+Saavuttuaan tienkäänteeseen, katsoivat he taakseen.
+
+Aurinko oli juuri painumassa puitten runkojen väliin, suurentaen
+ne jättiläismäisiksi. Ja siellä seisoi hän valoa vasten,
+suurena, uhkaavana — tuo hallitseva henki, metsien Karjuva Dick,
+välttämättömyyden ruumiillistuma, mies, joka puolustaa työtään, esimies!
+
+
+
+
+III.
+
+MITTAAJA.
+
+
+Kerran lainasi Morrison & Daly, joka siihen aikaan harjoitti
+puutavarakauppaa Beeson Laken luona, hieman rahaa eräälle Crothers
+nimiselle miehelle saaden pantiksi kiinnityksen erääseen valkopetäjää
+kasvavaan maa-alaan, jota kutsuttiin Crothersin maaksi. Kun ei.
+Crothers sitten määräaikana voinut maksaa velkaansa, joutui maa
+liikkeen omaksi. He eivät oikein tienneet, mitä sillä tehdä.
+
+Metsä sijaitsi noin viidenkymmenen mailin päässä rautatieltä, seudussa
+joka tarjosi kaikki mahdolliset vaikeudet metsänhakkaajalle. Sitäpaitsi
+oli vetomatkaa yhdeksästä viiteentoista mailiin lähimmälle joelle.
+Sekä Morrison että Daly huokasivat hengessään. Varastoja täytyisi
+koota koko talven varaksi, sillä kun lumi kerran oli tullut, ei ollut
+ajattelemistakaan yhteyttä sinne metsäteitä pitkin. Kehen saattoivat
+he luottaa pienemmistä metsäpomoistaan? Ketä paitsi saattoivat tulla
+toimeen suuremmista?
+
+Tässä pulassaan kutsuivat he luokseen Tim Shearerin, kiertävän
+esimiehensä ja parhaan uittomiehen koko valtiossa.
+
+»Tietenkin metsä on käytettävä», sanoi Tim heti.
+
+»Mutta kukapa lähtisi hyvääkään palkkaa vastaan tuohon seutuun ja vielä
+kymmenen mailin vetoon?» kysyi Daly epäilevänä.
+
+»Vain yksi mies ja minä tiedän mistä hänet löydän», vastasi Tim.
+
+Hän palasi seurassaan olio, jonka nähdessään molemmat osakkaat
+katsahtivat toisiinsa epäilyksen ja kauhun ilme kasvoillaan. Mutta
+se ei näkynyt auttavan. Sopimus kirjoitettiin ja suostui siinä liike
+maksamaan kuusi dollaria tuhannelta, myyntikelpoiseksi mitattuna,
+kaikesta sahatavarasta vedettynä rullateiden luo määrätyn matkan päähän
+Cass Branckin joenhaarautumasta. Omasta puolestaan sitoutui taasen
+James Bourke, paremmin tunnettu Karkean Sasun nimellä, kaatamaan ja
+kuljettamaan perille vähintäin kolme ja puoli miljoonaa jalkaa. Sitten
+kun jälkimmäinen oli tuhertanut puumerkkinsä sopimuksen alle, kompuroi
+hän toimistosta ulos hiljaa raappien pisamaista kättään, johon hän
+kynällä oli tullut pistäneeksi.
+
+»Tämä tietää miehistöä, joka on kokoonpantu villeistä irlantilaisista»,
+sanoi Morrison.
+
+»Ja se taas tietää, että he haaskaavat suunnattomasti puuta», lisäsi
+Daly. »He sahaavat korkealta ja vinoon ja he katkovat latvoja. Kenen
+saamme mittaajaksi heille?»
+
+Morrison huokasi. »Minä en lähtisi siihen joukkoon. Fitz on ainoa, joka
+siihen pystyy.
+
+Niinpä he kutsuivat toisen parhaita miehiään luokseen, Fitz Patrickin
+ja lähettivät hänet yksin huolehtimaan liikkeen eduista erämaan
+pimennoissa.
+
+Karkea Sasu oli kookas, leveäkasvoinen mies, jonka silmät olivat
+kaukana toisistaan ja jonka leukaa peitti sakea, punainen parta.
+Hänellä oli likainen machinawtakki, likainen, mustan ja valkoisen
+kirjava flanellipaita ja likaiset, siniset housut jotka olivat pistetyt
+korkeisiin sukkiin ja metsänhakkaajan kumisaappaisiin. Ainoa värillinen
+kappale hänen vaatetuksessaan oli tulipunainen eränkävijän vyö, joka
+ulottui kaksinkerroin hänen vyötärölleen. Työssä ollessaan vilkkuivat
+hänen silmänsä häijynilkisesti ja tuhoaennustavasti, hänen mahtava
+äänensä jylisi yhtenä kirous- ja komentotulvana ja hänen valtavat
+lihaksensa paisuivat pehmeän takin alla kun hän äkkiä ja raivokkaasti
+väänsi jonkun miehen itsepäistä, vastahakoista tukkia. Pieninkin
+epäröinti tai vastustus sai hänen nyrkkinsä osumaan vastustamattomalla
+voimalla sen yrittäjään. Sitten saattoi hän nostaa uhrinsa lumesta ja
+lennättää hänet työhön valtavalla potkulla, säestäen tekoaan karkealla
+leikkipuheella, joka nostatti naurun jokaisen muun suusta paitsi
+asianomaiselta itseltään. Iltaisin palasi hän myrskynä työstä joukkonsa
+etunenässä, karjuen hurjia kirouksia hiljaisessa yössä, kunnioittamatta
+mitään, hallitsevana ja rohkeana, pieni erä irlantilaista
+hyväntahtoisuutta sisimmässään, josta syystä irlantilaiset häntä
+rakastivat. Ja matkan päätyttyä täytti tuo rivo ja kesytön joukko
+pimeän ja likaisen kämppänsä kuin joukko merirosvoja huvilaivan.
+
+Työn teossa oli sangen vähän järjestelmällisyyttä, mutta sitä enemmän
+jälkeä. Miehet pelasivat, joivat ja tappelivat johtajan sanallakaan
+estämättä. Tavallisella työkunnalla sellainen meno olisi tiennyt sangen
+huonoa työn tulosta, mutta nämä villit irlantilaiset verestävine
+silmineen, valmiine kompineen ja yhtä valmiine nyrkkeineen, syöksyivät
+tukkien kimppuun yhtä hurjasti kuin he antautuivat juominkeihin — ja
+työ oli yht'äkkiä tehty.
+
+Muuta oikeutta ei erämaassa tunnettu kuin mitä Karkea Sasu suvaitsi
+jakaa. Lukuunottamatta yhtä tapausta ei rangaistus juuri noussut
+selkäsaunaa ankarammaksi, sillä miehet eivät pystyneet kilpasille
+johtajansa kanssa siveyslakien hienommassa tai karkeammassa
+rikkomisessa. Tuo yksi tapaus koski nuorta Barney Mallania, joka
+humalapäissään oli rääkännyt hevosta siinä määrin, että se ontui. Hänet
+haastoi Karkea Sasu muodolliseen oikeuteen.
+
+»Etkö sinä tiedä, että hevosia ei sillä tavalla saa kohdella?» kysyi
+hän, omituista kyllä, kiroamatta. »Tule tänne!»
+
+Mies tuli. Voimakkaalla lyönnillä löi Karkea Sasu häneltä sääriluun
+poikki.
+
+»Koeta itse miltä se tuntuu», virkkoi Karkea Sasu irvistellen. Hän
+katsahti hämärässä ympärillä istuvia miehiä, ja astui sitten ovesta
+keittiökämppään. Vaikka hän olisi tappanut Barney Mallanin siihen
+paikkaan, ei asia olisi siitä muuttunut. Ei kukaan lähikaupungissa
+olisi saanut asiasta pienintäkään vihiä.
+
+Pyhäinmiesten päivänä ryhtyi koko joukko pitkälliseen juopotteluun.
+Karkea Sasu kunnostautui vierittämällä pyöreän rautakaminan ovesta
+hankeen. Hän poltti itsensä pahoin arkaluontoisessa urotyössään, mutta
+hän välitti siitä juuri yhtä vähän kuin herkkämielisten ja ihastustaan
+ulvovien miestensä kiitoksesta. Fitz Patrick sammutti tusinan verran
+hiilien aiheuttamia tulipalon alkuja, siirsi humaltuneen Mallanin
+jalan toisten tallattavista ja poistui tuosta raivoavasta helvetistä
+metsän reunaman juhlalliseen rauhaan. Ja se aiheuttaakin puhumaan Fitz
+Patrickista.
+
+Fitz Patrick oli pitkä, hidasliikkeinen mies, jonka kasvot olivat aivan
+nelikulmaiset. Silmäkulmat, hänen suunsa ja leukansa olivat suorina
+viivoina poikkipäin ja hänen ohimonsa, poskensa ja nenänsä muodostivat
+suoria viivoja ylhäältä alaspäin. Katse oli hyvin tyyni ja puhe
+harvanlaista. Kun hän puhkesi puhumaan, oli se harkittua. Päiväkausiin
+saattoi hän olla sanomatta sanaakaan, yksityisiä tavuja kuului vain
+silloin tällöin hänen kiinteästi tarkastaessaan asioita ympärillään.
+
+Hän oli tullut työpaikalle reppu selässä myöhään eräänä syysiltana, kun
+Karkea Sasu paholaisineen oli ollut kaksi viikkoa työssä. Työpaikalla
+oli kolme kämppää, jotka kävivät keittokämpästä, makuukämpästä ja
+tallista. Fitz Partick astui makuukämppään, asetti hoikan mittakeppinsä
+nurkkaan ja tirkisteli yhden ainoan lampun valaisemaan hämärään.
+
+Hän näki pyöreän kamman keskellä tupaa, roskaisen ja saastaisen
+lattian, lavitsoja täynnä inhoittavia olkia ja vielä inhoittavampia
+peittoja huolimattomasti nakeltuina sinne tänne sekä vanhoja, likaisia
+vaatteita pahanhajuisina kuivamassa. Hän näki kesyttömän rivin
+kovakasvoisia miehiä istumassa pitkällä rahilla häikäilemättöminä
+käytökseltään ja silmissä uhkarohkea ilme.
+
+»Missä pomo on?» kysyi Fitz Patrick lujasti.
+
+Karkea Sasu työntyi raskaine ruhoineen tulijaa kohti.
+
+»Minä olen teidän mittaajanne», selitti Fitz Patrick. »Missä on
+toimisto?»
+
+»Voit ottaa tuonnimmaisen lavitsan», osoitti Karkea Sasu tympeästi.
+
+»Eikö teillä siis ole mitään toimistoa?»
+
+»Se mikä kelpaa miehille, kelpaa myöskin pomolle ja mikä pomolle on
+hyvä, saa kelvata myös tyhjäntoimittajalle mittaajalle.
+
+»Mutta tälle se ei kelpaa», vastasi Fitz Patrick tyynesti. »Minä en
+aio nukkua ja työskennellä tällaisessa siivossa ja rähinässä. Minä
+tarvitsen toimiston kirjojani ja tavaroitani varten. En tukkiakaan
+mittaa sinulle Jimmy Bourke, ennenkuin annat minulle paikan, jonne voin
+asettua.»
+
+Ja niin se syntyi, vaikka taistelua kesti kolme päivää. Karkea Sasu
+ryntäsi myrskynä metsän ja kämpän väliä tuhlaten laivalastittain
+kirouksia ja uhkauksia. Fitz Patrick istui järkkymättömän rauhallisena
+rahilla, jalat suorina edessään, ja nojaten savipiipun nysää pitävää
+kättään toiseen.
+
+»Huomenta, Jimmy Bourke», sanoi hän joka aamu ja senjälkeen ei
+virkkanut sanaakaan ennen ehtoota, jolloin hän sanoi: »hyvää yötä,
+Jimmy Bourke», jonka perästä kuului vaan rap, rap, rap hänen piipustaan.
+
+Kokki, kaitakasvoinen, ovela mies, joka tutki poliisiuutisia, ihaili
+häntä salaa.
+
+»Pitäkää varanne Karkean Sasun suhteen, hänellä on pahat mielessä»,
+kuiskasi hän usein käheästi, kulkiessaan hiljaisen mittaajan ohi.
+
+Mutta kolmessa päivässä valmistui pieni tupapahanen. Fitz Patrick otti
+heti mittapuunsa nurkasta ja painautui metsään.
+
+Hänen tehtävänään oli mittaamalla joka tukin läpimitta, määrätä
+ja panna kirjoihin kukin kuutiojalka, minkä sopimuksen tekijä oli
+hakannut. Hänen yksinomaisen merkintänsä mukaan sai Jimmy Bourke palkan
+työstään. Välttämättömyyden pakolla tuli hänestä täten Jimmy Bourken ja
+hänen miestensä vihamies. Poikkeuksen saattoi ehkä tehdä kokki.
+
+Olettakaamme, että olet kaatanut kasan tukkeja, joka silmämitalla
+katsottuna käsittää ainakin puolimiljoonaa kuutiota. Olettakaamme,
+että olet tehnyt työtä kaksitoista päivää. Otaksukaamme vielä, että
+keskimäärin olet saanut kokoon neljä- viisikymmentä tuhatta päivässä.
+Ja oleta sitten, että mittaajasi paperit näyttävät, että oletkin
+saamassa vain hieman yli neljän sadan tuhannen edestä! Mitä siitä
+ajattelisit? Etköhän ole taipuvainen päättämään, että mittaaja on
+pettänyt sinua isäntiensä eduksi, että sinä olet muutaman päivän
+ilmaiseksi joutunut tekemään työtä, muutaman väärän numeron takia?
+
+Fitz Patrick mittasi rehellisesti, sillä hän oli oikeudentuntoinen
+mies, mutta oikeudenmukaisuus toiselta puolen ja sen tunnustaminen
+toiselta puolen eivät koskaan ole sopineet hyvin keskenään, eikä ne
+sitä tehneet tälläkään kerralla. Karkea Sasu murisi ja syytti, kiroili
+ja uhkaili. Fitz Patrick poltteli »Peerlessiään» eikä sanonut mitään.
+Silti ei hänen mielestään ollut miellyttävää oleksia yksin pimeässä
+erämaassa, viidenkymmenen mailin päässä lähimmästä asutuksesta saamatta
+ainoankaan inhimillisen olennon kanssa vaihtaa edes ystävällistä sanaa.
+
+Molemmat miehet joutuivat miltei heti riitaan hakkuutavasta. Karkea
+Sasu ja hänen miehensä hakkasivat mistä tahansa, kaikkialta ja
+miten tahansa. He menettelivät vaivattomalla tavalla. Pienet puut
+he hylkäsivät kerrallaan, suuret puut he sahasivat korkealta ja
+latvukset he mieluimmin jättivät korjaamatta. Fitz Patrick ei suvainnut
+metsänraiskausta.
+
+»Taivuta vain selkääsi hieman syvempään, Jimmy Bourke», sanoi hän,
+»ja sahaa kannot lyhemmiksi. Jokaisesta jättämästäsi kannosta tulisi
+vielä hyvä päretukki. Ja sinun täytyy sahata suorempaan. Kontrahti
+puhuu kahdeksasta tuumasta ja siitä yli. Älä hylkää pieniä puita sen
+vuoksi että niistä saat vähän kuutioita. Se on myöskin kontrahdissa. Ja
+minä en pidä siitä, että heität latvat metsään. Niissä on monta hyvää
+hirttä, jotenka olisi ja karsi ne hyvällä.»
+
+»Mistä helvetistä sinä olet oppinut niin paljon métsänhakkuuta?» karjui
+Karkea Sasu. »Minä hakkaan samalla tavalla kuin isänikin teki, enkä ole
+minkään musgegonilaisen keltanokan opetuksen tarpeessa!»
+
+Hän ei koskaan tunnustanut olevansa väärässä eikä luvannut parantaa
+tapojaan, mutta hän teki sen kuitenkin ja sekä hän itse, että Fitz
+Patrick tiesivät sen. Karkea Sasu raivosi kuin vimmattu, mutta yhdessä
+suhteessa olivat hänen kätensä sidotut. Hän ei voinut tehdä mitään
+ilman Patrickin merkintöjä, ja oli liian pitkä matka lähettää pyytämään
+toista mittaajaa, vaikka Daly olisi sen antanutkin.
+
+Vihdoin huomasi hän kulkiessaan erästä suksen latua erään tukin, jota
+ei oltu sinikynällä merkitty. Se merkitsi sitä, että sitä ei oltu
+mitattu, ja se taas puolestaan merkitsi sitä, että hän, Karkea Sasu
+ei saisi maksua vaivannäöstään hakattuaan sen. Heti alkoi hän mylviä
+metsään.
+
+»Hei! Fitz Patrick! tulehan tänne, senkin keltaisin keltanokista. Tule
+tänne!»
+
+Mittaaja asteli rauhallisesti tietä myöten paikalle ja katsoi toista
+levollisesti silmiin.
+
+»No?» virkkoi hän yksikantaan.
+
+»Miksi ei tätä tukkia ole merkitty?»
+
+»Minä hylkäsin sen.»
+
+»Eikö se ole terve ja hyvä puu? Onko siinä merkkiäkään mädäntymisestä.
+Eikö se ole hyvää puuta vai mikä sillä on vikana. Sinä koetit petkuttaa
+minua, senkin haisunäätä.»
+
+Tukki hyljätään siinä tapauksessa, että se on mätä tai että siitä ei
+muuten tule hyvää kauppatavaraa.
+
+»Vakuutan sinulle, Jimmy Bourke, että puu on hyvä ja terve», vastasi
+Fitz Patrick, »tai ainakin oli sitä ennen kuin sinun murhaava joukkosi
+käsitteli sitä, mutta jos suvaitset vilkaista sitä, niin näet,
+että sinun miehesi ovat sahanneet sen kuusi tuumaa vinoon. He ovat
+turmelleet kokonaisen kuutiojalan puuta. Olen puhunut sinulle jo
+aikaisemmin siitä ja nyt minä varoitan sinua vielä kerran kun sanon,
+että minä hylkään jokaisen puun, olkoon se terve tai mätä, joka ei ole
+sahattu suoraan poikki puun.»
+
+»Tämä puu on terve ja hyvä ja sinä mittaat sen, muuten tahdon minä
+tietää paremman syyn siihen!»
+
+»En tee sitä», vastasi Fitz Patrick.
+
+Seuraavana päivänä hyIkäsi hän taasen jossakin kauempana puun, jonka
+tyvi oli sahattu yli kuusi tuumaa vinoksi.
+
+Sitä seuraavana päivänä hylkäsi hän vielä samanlaisen toisen tien
+varrella. Hän tutki sitä tarkoin ja etsi Karkean Sasun käsiinsä.
+
+»On täysin turhaa, Jimmy Bourke, kiskoa samaa tukkirukkaa tieltä
+toiselle. Voit kuljettaa sitä joka tien viereen koko Crothersin
+metsässä, jos haluat, mutta sinulle siitä ei lähde mitään hyötyä. Minä
+hylkään sen yhä uudelleen, etkä sinä saa sitä ikänäsi mitatuksi.»
+
+Karkea Sasu nosti valtavan nyrkkinsä, mutta laski sen taas. Sitten
+hän kääntyi mennäkseen, mutta kääntyi vielä kerran päin ja sanoi
+sylkäisten: »Fitz Patrick, sinä menet liian pitkälle! Sinä olet haukkua
+räkyttänyt minua koko vuoden täällä metsässä! Tämä puu on terve ja minä
+vannon että sinä mittaat sen!»
+
+»Sinä ja sinun toverisi ovat kaikki ryöväreitä», huusi eräs miehistä.
+
+Fitz Patrick kääntyi kantapäillään ja ryhtyi jälleen työhönsä. Miehet
+lopettivat omansa ja rupesivat keskustelemaan.
+
+Sinä iltana oli jouluaatto. Illallisen jälkeen meni Karkea Sasu
+suoraan keittokämpästä miesten kämppään. Fitz Patrick, joka istui
+toimistossaan, kuuli juominkien sorinan nousevan yhä korkeammaksi
+ikäänkuin salaperäinen myrskytuuli kaukaisissa petäjissä. Hän kohautti
+olkapäitään ja merkitsi papereihinsa sen päivän tulokset. Sitten
+hän vääntäysi väsyneenä tilalleen, sillä metsissä ei pidetä muita
+joutopäiviä kuin sunnuntait. Puolen yön aikaan tuli joku sisään.
+Fitz Patrick havahtuneena unestaan raapaisi valkeata ja näki kokin
+katselevan epävarmasti häneen veren tahrimien silmäluomien alta. Mies
+oli osaksi humalassa, osaksi loukkaantunut, mutta enimmältä osaltaan
+säikähtynyt.
+
+»He ovat liian voimakkaita minulle. He ovat liian voimakkaita minulle!»
+kertaili hän samein äänin.
+
+Fitz Patrick potkaisi peiton syrjään ja pani jalkansa lattialle.
+
+»Antakaa minun jäädä tänne», rukoili kokki, »en häiritse teitä. En
+äännähdäkään. Olen saanut selkääni!»
+
+»Tietysti voit jäädä», vastasi mittaaja. »Tule tänne.» Hän pesi miehen
+otsan ja sitoi sen siteillään, jotka hän otti laukustaan. Mies meni
+äänettömäksi ja katsoi häntä, kummastellen hänen ystävällisyyttään.
+
+Monta tuntia myöhemmin kuuli Fitz Patrick ikäänkuin unenhoureissa
+miesjoukon lähtevän metsään aikaisessa aamupakkasessa. Hänen
+tietoisuuteensa tunkeutui hämärinä humalaisten kirouksia ja karkeita
+sadatuksia. Jonkun ajan perästä hän itsekin nousi ja vaati aamiaista.
+
+Kokki, kalpeana ja hermostuneena toi sen hänelle. Mies oli ilmeisesti
+kiihoittunut, epävarma ja halukas puhumaan. Vihdoin istuutui hän
+penkille vastapäätä Fitz Patrickia ja alkoi.
+
+»Fitz», sanoi hän, »älkää menkö metsään tänään. Miehet ovat
+mielettöminä humalasta ja Karkea Sasu on vallan suunniltaan. Kuulin
+viime yönä heidän keskustelunsa. He aikovat taas muuttaa tuon tukin
+toiseen paikkaan ja he vannoivat, että jos te vielä kerran sen
+hylkäätte, niin he tappavat teidät. He tarkoittavat totta. Senvuoksi he
+lähtivät metsään tänään.»
+
+Fitz Patrick joi kahvinsa äänettömänä. Sanaakaan virkkamatta nousi
+hän ja puki ylleen takkinsa. Äänetönnä hän pani pyökkipuiset
+merkintälautansa taskuunsa ja otti taipuisan mittansa nurkasta.
+
+»Minne olette menossa?» kysyi kokki hätäisenä.
+
+»Menen tekemään työtä, josta minulle palkkakin maksetaan», vastasi Fitz
+Patrick.
+
+Hän suuntasi matkansa ajotielle, katse suoraan eteenpäin ja hengityksen
+höyrytessä. Ensimmäisen osan hän mittasi tarkkaan, asettaen mittapuunsa
+kunkin tukin tyveä vasten ja merkitsi numerot moniosaiseen taulukkoonsa
+sekä veti sitten nopeasti viivan tukkiin sinikynällään.
+
+Metsä oli tyhjä. Ei kuulunut kirveen kilahtelua, ei ajomiesten
+ailahduksia, eikä kaatuvan hongan ryske häirinnyt hiljaisuutta. Fitz
+Patrick ymmärsi yskän. Hän tiesi, että miehet olivat seuraavan ajotien
+varrella, nähdäkseen mitä hän tekisi, kokoontuneina vihdoin julkisesti
+näyttämään vihamieltään, jota he koko talven olivat kypsyttäneet. Hän
+tiesi sitäpaitsi, että useimmat heistä olivat osaksi humalassa, osaksi
+aivan häikäilemättömiä ja että hän itse oli yksin. Siitä huolimatta
+lähti hän, lopetettuaan omantunnontarkan mittaamisensa ensimmäisellä
+ajotiellä, toiselle ajotielle.
+
+Siellä, kuten hän oli arvannut, olivat miehet odottamassa pahaenteisen
+äänettöminä, silmät verestävinä juopottelusta ja vihasta. Fitz Patrick
+ei ollut huomaavinaankaan heitä, vaan ryhtyi työhönsä.
+
+Järjestelmällisesti, harkiten teki hän työtä. Kun viimeinen viiva
+kynällä oli vedetty ja taulukot napsahtaneet kiinni, astui Karkea Sasu
+esiin.
+
+»Oletteko lopettanut merkinnän tässä paikassa?» kysyi pomo pehmeällä
+kissan äänellä.
+
+»Olen», vastasi Fitz Patrick lyhyesti.
+
+»Sitten olette unohtanut merkitä yhden tukin.»
+
+»En suinkaan.»
+
+»Tuossa on yksi tukki merkitsemättä.»
+
+»Minä hylkäsin sen.»
+
+»Ja miksi?»
+
+»Se ei ollut sahattu suoraan.»
+
+Fitz Patrick nosti päätään ylpeästi, vastaten levollisesti kuin
+tottunut miekkailija. Karkea Sasu melkein peljästyi vasten tahtoaankin.
+Toinen toisensa perästä loivat miehet silmänsä maahan ja seisoivat
+noloina. Mittaaja kääntyi lähteäkseen. Hänen jalkansa takertui
+puunjuurikkaaseen ja hän kaatui. Silmänräpäyksessä hyökkäsi koko
+joukko hänen päälleen, sillä hänen katseensa voima oli menettänyt
+vaikutuksensa.
+
+Hulluina raivosta potkivat, löivät ja repivät he Fitz Patrickin kasaan
+lysähtynyttä ruumista vielä senkin jälkeen kun hän oli menettänyt
+tajunsa. Silloin huusi huuhkaja korven kätköistä vai lieneekö ollut
+kettu, joka haukahti. Tuuli ehkä huokaisi tai jotakin mitätöntä
+tapahtui. Joka tapauksessa pakenivat miehet järjettömässä pakokauhussa
+paikalta. Yksin jäi siihen makaamaan tumma hahmo veren punaamalla
+lumella.
+
+Fitz Patrick tuli tuskaa tuntien tajuihinsa ja käsitti silloin,
+että hän eli. Joka liike maksoi hänelle haikean valituksen ja jokin
+ulkopuolelta häntä itseään tuleva voima lisäsi tuskaa kaksinverroin.
+Vasta pitkän ajan kuluttua huomasi hän, että se oli kokki, joka
+hellästi hieroi hänen jäseniään ja päätään. Mies näytti olevan
+kummissaan potilaansa sitkeästä elämänhalusta.
+
+»Pidin teitä silmällä» mutisi hän lohduttavasti. »En uskaltanut käydä
+väliin, mutta tulin luoksenne niin pian kuin saatoin. Katsokaahan, olen
+tehnyt valkean teitä varten ja keittänyt hieman teetä. Juokaahan vähän
+sitä. Eikä yhtään luuta poikki! Kyllä olette rohkea mies ja väkevä.
+Noin vahvoilla lihaksilla kykenisitte koska tahansa kaksintaisteluun
+Karkean Sasun kanssa. Koettakaahan käyttää jalkojanne, rakkaani, niin
+vien teidät kämpälle, sillä he ovat kaikki tukkihumalassa. Enkös
+sanonut, että he aikoivat tappaa teidät.»
+
+»Mutta he eivät tehneet sitä», vastusti Fitz Patrick huumorin pilkahdus
+äänessä.
+
+»Se ei ollut heidän vikansa, mutta ei teidänkään.»
+
+Monta tuntia myöhemmin, ainakin siltä tuntui, matelivat he kämppää
+kohti. Pakkanen oli jäykistänyt Fitz Patrickin haavat ja ruhjoutumat
+ja joka askel toi tuskan laineen hänen valtimoitaan myöten päähän.
+He tulivat jo kämpän näkyville. Siellä vallitsi hiljaisuus. Molemmat
+tiesivät, että miehet olivat juoneet itsensä nukuksiin.
+
+»Tahtoisin tappaa koko joukon heidän nukkuessaan», sähähti kokki puiden
+nyrkkiään.
+
+»Niin minäkin», vastasi Fitz Patrick.
+
+Silloin tulvahti avonaisesta kämpän ovesta savupilvi ja levisi hitaasti
+pakkasilmassa. Toinen seurasi toistaan ja pian oli kämppä täydessä
+liekissä.
+
+»He ovat potkaisseet kaminan kumoon taas», sanoi Fitz Patrick istuutuen
+kannon päähän. Hänen silmänsä leimahtivat vihaa ja katkeruutta.
+
+»Mitä te aiotte tehdä», kysyi kokki.
+
+»Istua tässä», vastasi Fitz Patrick irvistellen.
+
+Kokki lähti paloa kohden.
+
+»Seis!» huusi mittaaja vihaisesti, »jos liikut askeleenkin, niin
+väännän niskasi nurin.»
+
+Kokki katsoi häneen suurin, kysyvin silmin.
+
+»Mutta hehän palavat elävältä!» koetti hän vastustella.
+
+»Niin heidän pitääkin», murahti mittaaja. »Se ei ole heidän ansiotaan,
+että olen tässä auttaakseni heitä. Se on heidän omaa tekoaan, että
+makaan tuolla metsässä kykenemättä edes auttamaan itseäni. Ymmärrätkö?
+Minä makaan yhä tuolla metsässä.»
+
+»Voi, voi», valitteli kokki, väännellen käsiään. »Poika parat». Hän
+alkoi itkeä.
+
+Fitz Patrick tuijotti hetkisen suoraan eteensä. Sitten hän pyyhkäisi
+otsaansa ja huomioonottaen juuri äsken kokemansa pahoinpitelyn,
+pyyhälsi hän ihmeteltävällä vikkelyydellä mäkeä alas palavalle
+kämpälle. Kokki Seurasi häntä ilomielin. Kahden he sammuttivat palon,
+Miehet kuorsasivat kuin metsän pedot, häiriintymättä vähääkään koko
+rytäkästä.
+
+»Teillä on sentään hellä sydän, Fitz», virkkoi kokki iloisena kun he
+sitten pesivät käsiään puolipäivällistä syödäkseen.
+
+»Te ette voinut nähdä poikien palavan.»
+
+Fitz Patrick katsoi häneen pitkään neliömäisten kulmainsa alta.
+
+»Minun puolestani olisivat he kyllä saaneet palaa», sanoi hän vihdoin,
+»mutta minun isäntieni täytyy saada puut tänä talvena vedetyiksi ja
+täällä ei ole muita jotka siihen pystyisivät.»
+
+
+
+
+IV.
+
+UITTOPÄÄLLIKKÖ.
+
+
+»Noudata määräyksiä vaikka talo menisi nurin», on hyvä ohje, mutta
+todella aikaansaapa uittopomo tuntee paremman. Se kuuluu: »hommaa
+tukit määräpaikkaansa. Tuo ne asetuksia rikkomatta, jos voit, mutta
+tuo ne joka tapauksessa.» Hän ei tarvitse kenttäpuhelimia päämajaan,
+saadakseen sieltä neuvoja tämän ohjeen hengessä toimiakseen. Se
+saattaisi tuottaa ikävyyksiä päämajalle.
+
+Jimmy oli tuollainen uittopomo. Sen vuoksi kutsuikin Mr Dale, Morrison
+& Dalen liikkeestä hänet luokseen, kun Mr Dale aivan arvaamatta tuli
+sitoutuneeksi uittamaan viisi miljoonaa jalkaa tukkeja määräpäivään
+mennessä ja päälle päätteeksi mahdottoman mailimäärän päässä joen
+yläjuoksun varrella olevia tukkeja.
+
+Jimmy oli pieni mies, ilmettä vaihtamaton kuin egyptiläinen sfinksi.
+Monias vuosi sitten julkaisi eräs ranskalainen pilalehti sarjan kuvia,
+joitten piti esittää Persian shahia eri mielentiloissa. Kunkin kuvan
+alla oli selittävä teksti kuten Yllätys, Suru, Viha ja Hämmästys. Kuvat
+olivat kaikki tarkalleen samanlaiset ja yhtä tunteettomat.
+
+No niin, sellainen oli Jimmy. Hän oli aina samanlainen. Hänen tukkansa
+riippui tuuheana ja mustana otsalla, hänen partansa ulottui tuuheana
+ja mustana yli poskiluitten ja hänen kulmakarvansa soluivat yhtä
+tuuheana ja mustana yhtenäisenä viivana ohimosta toiseen. Olipa
+hänen pieni, kiinteä ja lihaksikas ruumiinsa missä työssä hyvänsä,
+niin pysyi hänen mustanvalkea järkkymättömyytensä aina samana.
+Tavallisesti istui hän polvet ristissä tuijottaen suoraan eteensä
+ja imien »merenvaha»-nysäänsä, jonka hän oli ansainnut kokoamalla
+Spearhead-tupakan kiinnikenauhoja. Sanoitpa hänelle mitä hyvänsä, niin
+katosi se loiskahtamatta hänen ihmeelliseen tyyneyteensä, tulematta
+sieltä enää koskaan ihmisten ilmoille. Hän toimi mahdollisesti joskus
+sen johdosta, mutta aina selittämättä mitään, tyynesti, ylhäisen
+järkähtämättömästi kuin kohtalo.
+
+Todellakin, hän ei koskaan selvitellyt aikeitaan, ei edes
+työnantajilleen.
+
+Daly kiikutteli ruumistaan edes takaisin toimistotuolissaan. Jimmy
+istui pystyssäpäin, musta lakkinsa riippuen polvien välissä. »Haluan
+että otat johtoosi uittomiehet, Jimmy», sanoi tuo mahtava mies.
+»Tahdon, että sinä uitat nuo tukit meidän puomiemme sisään niin
+pian kuin vain voit. Annan sinulle aikaa noin kaksikymmentä päivää.
+Sen pitäisi mennä siinä. Sandersin saat merkitsijäksi ja Merrilen
+keittämään. Voit saada hyvän miehistön itäiseltä jokihaaralta, jossa
+uitto juuri on päättynyt.»
+
+Kun Daly oli lopettanut, nousi Jimmy ylös ja meni sanaakaan virkkamatta
+ulos. Kaksi päivää jälkeenpäin oli hän kuudenkymmenen miehen kera
+neljäkymmentä viisi mailia ylempänä joenvartta.
+
+Jimmy tiesi yhtä hyvin kuin Dalykin, että viimemainittu oli antanut
+hänelle vaikean tehtävän. Kaksikymmentä päivää oli liian lyhyt aika.
+Mutta sehän ei ollut hänen asiansa.
+
+Tukit olivat talven kuluessa vedetyt kasaan joen uomaan. Niitä oli
+kolmen mailin pituudelta rullateiden varsilla. Jimmy ja hänen miehensä
+alkoivat alapäästä purkaa kasoja jokeen. Välistä solui siihen vain
+kaksi tai kolme tukkia kerrallaan, toisinaan saattoi kokonainen kerros
+lähteä liikkeelle, aprikoida hetkisen ja sitten purkautua jokeen
+kuin jyvät elevaattorista. Pian alkoi kapeissa paikoissa rullateiden
+alapuolella syntyä ruuhkia. Kaksitoista miestä määrättiin erikoisesti
+ruuhkan purkajiksi. Heidän tehtävänään oli pitää joki selvänä, jottei
+alituisesti kasvava tukkitulva sulkisi jokea. Se ei ollut mikään helppo
+tehtävä. Kun ruuhkaantumista jatkui pitkin jokea, täytyi rullateiltä
+siirtyä miehiä varsinaisten ruuhkamiesten avuksi. Siten ui muutama
+tukki onnellisesti patolammikkoon Grand Rapidin luona muutamassa
+päivässä, mutta pääjoukko ruuhkaantui ja purkautui ja ruuhkaantui
+uudelleen eräässä kohdassa muutama maili rullateiden alapuolella,
+samalla kuin suuri joukko tukkeja ajautui rannoille takertuen siihen
+paikkaan ja kasaantuipa itse rullateillekin.
+
+Jimmy oli määrännyt kaksi päivää rullateiden tyhjentämiseen. Se
+tapahtui myös kahdessa päivässä. Sitten lähti takaosa liikkeelle.
+Takajoukon miesten tuli huolehtia siitä, että viimeinenkin tukki tuli
+jokeen. Kun ruuhka hajosi, syöksyi sen keskiosa uljaasti virtaan,
+mutta sen siivet hajaantuivat rannoille harmillisella tavalla. Välistä
+pakkautui suuria tukkeja aivan kuivalle saakka. Takajoukko vieritti ne
+taas jokeen. Kun itsepäinen tukki ajautui karille, hyppäsivät miehet
+iloisesti sen kimppuun jääsohjun pyöriessä heidän ympärillään ja
+irroittivat sen karilta. Aika ajoin he seisoivat pystyssä päin yhdellä
+ainoalla, epävarmalla tukilla työntäen voimakkaasti kekseillään,
+hyhmäisen veden solistessa heidän naulapohjaisten uittokenkiensä läpi.
+
+Jonkinlaisena korvauksena vallitsi luonnollisesti ankara kilpailu
+vasemman ja oikean rannan miesten välillä siitä mikä »siipi» nopeammin
+kulkisi eteenpäin. Ja ihminenhän tuntee jonkinlaista fyysillistä
+hyväntunnetta uskaltautuessaan kolmenkymmenen jalan korkuisen ruuhkan
+alle siinä tiedossa, että mahdollisesti saa koko ruuhkan niskaansa
+tai laskiessaan yhden tukin varassa raivoavaa koskea alas. Luulen
+sitäpaitsi, että kuulumista jälkijoukkoon pidetään korkeimpana
+kunniana. Ja kuitenkin ovat tunnit pitkiä, vesi kylmää ja lisäksi on
+nukuttava teltoissa.
+
+Helposti huomaa, että takajoukon saavutukset määräävät koko uiton
+edistymisen. Muutamat etimmäiset tukit saattavat uida viisikinkymmentä
+mailia päivässä, mutta jos selvittely takana on käynyt hitaasti,
+niin ei uitto ole edistynyt tuhatta jalkaa enempää. Sen vuoksi Jimmy
+pysytteli jälkijoukossa.
+
+Jimmy oli erinomainen tukinuittaja. Luonnollisesti hänellä oli tarmoa.
+Hän saattoi keksillään saada aikaan vaikka mitä, ja hän oli valmis
+sorvaamaan lakin päästä miltä kerskurilta tahansa, mutta hänellä
+oli myöskin arvostelukykyä. Hän tiesi, miten vettä oli käytettävä,
+miten saada selvä lukkotukista ruuhkassa ja mihin sijoittaa miehensä,
+sanalla sanoen hän sai tukit määräpaikkaan. Jimmy tunsi sitäpaitsi
+jokensa päästä päähän, jotenka hän oli päässään tehnyt pienen
+suunnitelman noiksi kahdeksikymmeneksi päiväksi. Kahdeksan neljättä
+tuntia rullateitä varten, puolitoista päivää yläkoskia varten, kolme
+päivää patolammikkoon uittamista varten, yhden päivän Grand Rapidin
+sulun läpäistäkseen, kolme päivää jokihaaraa varten ja niin edespäin.
+Jos kaikki meni hyvin, niin hän onnistuisi, mutta silloin siihen ei
+myöskään saanut tulla mitään esteitä väliin.
+
+Kokematon saattaisi ehkä tästä epätäydellisestä suunnitelman tapaisesta
+kuvitella, että Jimmy oli laskenut aikansa liiankin runsaaksi
+suoriutuakseen mailin matkan koskilta patolammikolle. Kuinka olikaan,
+huomasi Jimmy kuitenkin, että hän oli suunnitellut matkaa varten
+liian vähän aikaa, sillä tämä väli joessa oli erikoisen vaikea ja
+vaivalloinen.
+
+Patolammikon vesi ulottui noin puoli mailia virtaa ylöspäin, sitten
+tuli neljä jalkaa putoava koski, jossa vesi kohisi ja levisi
+viuhkamaisesti hajautuneille sorakareille. Nämä ne juuri aikaansaivat
+kepposen. Päästyään kosken kourista näyttivät tukit itsepäisesti
+tahtovan levähtää kareilla kuin väsähtänyt karjalauma. Jälkijoukon
+oli kahlattava niihin käsiksi. He nostivat ja työnsivät, vetivät ja
+puskivat ja oli heillä vihdoin ilo nähdä yhden ainoan tukin vierähtävän
+väylään. Välistä koko tusina miehiä iski keksinsä tukin kylkeen ja
+nosti sen pelkällä raa’alla voimalla syvälle vedelle. Kun ottaa
+huomioon, että uitettavana oli noin kaksikymmentä tuhatta tukkia ja
+että hyvinkin puolet niistä tarrautuivat kareille, voi arvata, että
+jälkijoukon työ tuli ylivoimaiseksi. Jimmyn kolmesta päivästä oli jo
+kolme neljännestä mennyt ja kolmasosa työstä oli vasta tehty. M’Gaun,
+luikun pomo, teki pieniä laskelmia.
+
+»Siinä menee vain kaksikymmentä päivää», uskoi hän Jimmylle. »Varmasti!»
+
+Jimmy ei vastannut sanaakaan, vaan puhalteli piipustaan valtavia
+savupilviä. M'Gaun kohautteli epätoivoissaan olkapäitään.
+
+Mutta tuo pikku mies oli myöskin tehnyt laskelmia ja hänen tuumansa
+kypsyivät ja täyttyivät pikemmin kuin M’Gaun saattoi aavistaakaan.
+Samana aamuna kuljeskeli Jimmy verkalleen kädet taskussa tukkikasojen
+joukossa. Silloin tällöin pysähtyi hän sanoakseen puoliääneen
+pari sanaa yhdelle ja toiselle miehelle. Puhuteltu katsahti ensin
+äärimmäisen hämmästyneenä häneen, nosti sitten keksinsä olalleen ja
+lähti kämppää kohti, jättäen pienentyneen jälkijoukon jännittyneen
+uteliaaksi. Pian lensi sanoma. »Yö- ja päivävuoroja», kuiskivat he
+keskenään, vaikka heistä oli sangen vaikea huomata mitään eroa siinä
+jos koko joukko työskenteli puoli aikaa tai puoli joukkoa teki työtä
+koko ajan.
+
+Nyt alkoi Dalykin tulla levottomaksi. Hän tuli junalla Grand Rapidille
+huolestuneen näköisenä. Nähdessään suhteettoman pienen joukon turhaan
+ponnistelevan rannalle levinneitten tukkien kimpussa, kirosi hän
+hartaasti ja etsi Jimmyn käsiinsä.
+
+Jimmy näytti rauhalliselta.
+
+»Kyllä me ne uitamme aikanaan Mr Dale», sanoi hän.
+
+»Aikanaan», murisi Dale. »Kyllä kai! Emme me siihen voi käyttää koko
+kesää. Tukkien täytyy olla meidän puomiemme sisäpuolella neljäntoista
+päivän kuluessa, muuten meidät paha perii.»
+
+»Kyllä ne tulevat ajoissa», vakuutti Jimmy.
+
+Sellainen puhe oli Dalysta tolkutonta ja sen hän sanoikin julki.
+»Siinähän menee neljätoista päivää ennenkuin saatte tukit edes noitten
+kirottujen karien yli», päätteli hän viimein. »Sinun täytyy hankkia
+lisää miehiä, Jimmy.»
+
+»Olen koettanut», vastasi päällysmies. »Ei saa mistään lisä väkeä.»
+
+»Kärsivä Mooses», huokaili omistaja. »Se merkitsee viidenkymmenen
+tuhannen dollarin häviötä minulle. Älä puhukaan mitään _minulle_! Olen
+ollut näissä asioissa koko elämän aikani. Minä _tiedän_ ettet viikossa
+voi saada niitä tästä minnekään.»
+
+»Minä vien ne tästä huomisaamuna, mutta se saattaa maksaa hieman.»
+
+Daly katsahti tukkijoukkoja ja viittätoista miestä, jotka ahersivat
+niitten kimpussa ja palasi pahoilla mielin kaupunkiin, alkaen
+valmistautua häviötään vastaanottamaan.
+
+Auringon laskun aikaan lakkasi jälkijoukko työstään ja hajaantui
+joenrannalla oleviin valkoisiin telttoihinsa. Siellä he ripustivat
+märät vaatteensa kuivausristikoille, joita oli kyhätty suuren valkean
+ympärille, söivät tusinan munia muun illallisen palanpaineeksi,
+polttivat piipullisen väkevää »Peerles» tupakkaa ja ryhtyivät
+kertomaan juttuja, laulamaan ja tekemään uteliaita kysymyksiä, joihin
+he kuitenkin jäivät vastausta vaille. Työstä poistettu joukko ei
+tiennyt mitään. Näytti siltä kuin heidän olisi pitänyt lähteä työhön
+illallisen jälkeen, mutta silloin tuli Jimmy ja kehoitti heitä menemään
+nukkumaan. He noudattivat käskyä ja olivat pian unohtaneet koko homman.
+
+Mutta puolen yön aikaan astui Jimmy lyhtyineen rauhallisesti suureen
+telttaan ja kosketti kepeästi kutakin levännyttä miestä olkapäähän. He
+nousivat vastaansanomatta ja seurasivat Jimmyä ulkopuolelle. Siellä
+heille jaettiin aseet käteen. Sitten pieni joukko lähti äänettömästi
+liikkeelle alaspäin tähtien taivaalla kimmeltäessä.
+
+Jimmy johti heitä, astuen kädet syvällä taskuissa ja puhaltaen
+säännöllisin väliajoin savupilven »merenvahanysästään». Kahdenkymmenen
+minuutin kuluttua sivuuttivat he voima-aseman, sitten tulivat he
+Kanavakadulle. Sana kulki miehestä mieheen olemaan ääneti. Kultarastaan
+sahan luona heidän johtajansa äkkiä sukelsi piiloon lautatapulien
+väliin ja kehoitti seuralaisiaan kiiruhtamaan. Hetkistä myöhemmin meni
+siitä ohi lihava ja arvokas poliisi, heilutellen pamppuaan. Poliisin
+mentyä lähti Jimmy taas liikkeelle viidentoista miehen kanssa, jotka
+nyt oivalsivat, että jotakin tavallisuudesta poikkeavaa oli tekeillä.
+Pian kuului heikkoa kohinaa yön hiljaisuudessa. He astuivat erään tien
+poikki ja olivat hetkistä myöhemmin valtapadon luona.
+
+Vesi virtasi pitkänä sileänä vyörynä kuin sula teräs äänettömästi padon
+yli, välähytellen siihen kuvastuvia tähtiä kuin pieniä salamoita.
+Alempana muuttui se valkeaksi vaahdoksi, mylvien kuin vihoissaan
+yläpuolellaan olevalle sametille. Kymmenen sekuntia myöhemmin tuo
+kaunis pinta särkyi. Korkojaan painaen padon harjaa vasten polviaan
+myöten vedessä seisoi siinä mies nojaten vahvasti taaksepäin pysyäkseen
+virran painoa vasaan tasapainossa. Kaksi muuta miestä ojensi hänelle
+lyhyen, raskaan puun. Kolmas, painaen käsivartensa ja hartiansa veteen
+naulasi sen pystyyn äänettömin vasaran iskuin. Aivan kuin taikavoimalla
+nousi toinen puu tukemaan ensimmäistä, sovittautuen jo valmiiksi
+sahattuun loveen. Miehet siirtyivät kahdeksan jalkaa eteenpäin, sitten
+taasen kahdeksan jalkaa ja niin edelleen. Lisää miehiä astui veteen.
+Rivi raskaita kaltevia tukkeja nousi padon kupeesta, jakaen virran
+pitkiin nuolenmuotoisiin vakoihin. Puoli yhden aikaan putosi Tom Clute
+patolammikkoon. Hän ui rantaan ja hänen paikalleen astui Purdy.
+
+Kun tuet ulottuivat puolitiehen jokea ja miesten kauniisti kaartuvia
+selkiä näkyi kaikkialla, antoi Jimmy käskyn ruveta asettamaan
+poikkilankkuja. Raskaita lankkuja liukui toisensa perästä äskeisten
+tukien poikki ja nouseva vesi painoi ne lujasti näitä vastaan. Ylimmän
+lankun kiinnitti pari lujaa naulaa, niin ettei se voinut vääntyä
+paikoiltaan. Tasainen joki murisi ja jurisi ja alkoi nousta estettä
+vasten ja syöksyi kiihtyvällä voimalla sen sivu.
+
+Poliisi, joka käveli edes takaisin Kanavakatua, ei kuullut työn
+kulusta mitään. Jos hän olisi ollut tarkkahuomioinen, niin olisi hän
+pannut merkille joen alati muuttuvan äänen. Hetken kuluttua hän jonkun
+ilmeisen muutoksen johdosta huomauttikin:
+
+»No, sepä merkillistä.»
+
+Hän kuunteli hetken, mutta jatkoi sitten matkaansa. Kosken oikut eivät
+häntä yhtäkaikki liikuttaneet. Hänelle kuului Kanavakadun itäinen puoli
+ja itäinen puoli näytti rauhalliselta.
+
+Joki oli hiljentynyt aivan äänettömäksi. Jimmyn viimeinen poikkilankku
+oli paikoillaan. Taempana nukkuvassa kaupungissa löi tornin kello kaksi.
+
+Saatuaan tällä tavalla veden pinnan nousemaan patolammikossa kolmisen
+jalkaa, lähti Jimmy miehineen iloisella miellä joskin läpimärkänä
+puikkimaan ylöspäin kylmässä aamuvarhaisessa lähtöpaikkaansa, jossa
+heidän toverinsa nukkuivat viattoman unta. Kun he tulivat karien
+kohdalle pysähtyivät he. Sieltä kuului kumeaa murinaa aivan kuin
+vastahakoinen karja olisi ajettu makuusijoiltaan, kun nouseva vesi
+kohautteli kareille takertuneita tukkeja. Vesi oli jo noussut niin
+pitkälle korotetusta patolammikosta.
+
+Tukinuittajan kannalta katsoen oli asia nyt varsin yksinkertainen.
+Nukkuneet viisitoista miestä herätettiin heti ihmettelemään ja
+kummastelemaan. Kolmen aikaan, juuri kun auringon nousu rupesi
+erottamaan itää lännestä, ilmoitti keksien kolina, että korkean veden
+tarjoamaa apua ei suinkaan laiminlyöty. Siitä kello kuuteen oli vielä
+kolmen tunnin aika ja kolmessa tunnissa saattaa saada paljon aikaan
+tulvavedessä. Viimeinen kuivalle ajautunut tukki lähti liikkeelle juuri
+silloin kun ensimmäinen kaupunkilainen läntisellä puolella havaitsi,
+että hänen kellarinsa oli täynnä vettä. Kun tuo hämmästynyt kansalainen
+avasi ulko-ovensa nähdäkseen mitä oli tekeillä, pääsi häneltä kamala
+ääni ja sitten hän häätyi tekemään itselleen lauttaa.
+
+No niin. Sanomalehdet julkaisivat lisälehtiä, joissa oli otsakkeita
+sellaisia kuin »Väkivaltaa», »Omavaltaista lainrikkomista» y.m. Tehtaan
+omistajat kanavan varrella valittivat katkerassa äänilajissa sitä, että
+heidän pannuhuoneissaan oli vedenpaisumus ja varastojen omistajat,
+joilla oli helposti turmeltuvaa tavaraa, kiljuivat vahingonkorvausta.
+Tavalliset kansalaiset alkoivat tyynesti tyhjentää alavia paikkoja
+asuntomaillaan. Yhdeksän tienoissa, sitten kun pahin kiihtymys oli
+ohi ja sulkutelineet oli paiskittu koskeen laittomilta paikoiltaan,
+lähti osasto ratsupoliiseja etsimään tihutyön tekijää. Viimemainitun
+tapasivat he seisomassa eräällä puomitukilla johtamassa tukin laskua.
+Hän kieltäytyi liikahtamasta paikaltaan. Eräs lihava poliisimies
+uskaltautui pari askelta uivalle puomille, nosti tasapainonsa
+menetettyään kätensä ilmaan ja selvisi vihdoin suurin ponnistuksin
+kuivalle, johon hän jäi läähättäen istumaan. Poliisien kehoituksia
+tulemaan esille ja antamaan vangita itsensä ei Jimmy ottanut kuuleviin
+korviinsa. Säännöllisin väliajoin puhalsi hän aimo tukevan savupilven
+»merenvahastaan» ja johti rauhallisesti uittotyötä. Kahdenkymmenen
+jalan levyisestä sulusta meni tunnin kuluessa noin miljoona jalkaa
+puuta. Niinpä Jimmy sitten hieman jälkeen puolen päivän tuli omasta
+ehdostaan maalle ja antautui poliisien käsiin.
+
+»Alempana sinulla ei enää ole mitään vaikeuksia», huomautti hän
+apulaiselleen, M’Gaunille, katsellessaan miettiväisenä kun viimeinen
+tukki livahti sulkuportista. »Pidä vain silmä kovana ja tukit
+liikkeessä.»
+
+Sitten hän täytti piippunsa, sytytti sen ja astui odottavien poliisien
+luo.
+
+Poliisiasemalla joutui hän uutishankkijain haastateltavaksi. Se on, he
+tekivät kysymyksiä. Yhteen ainoaan saivat he vastauksen.
+
+»Ettekö tiennyt, että rikoitte lakia edesottamisillanne?» kysyi
+_Eaglen_ mies. »Ettekö tiennyt, että teidät vangittaisiin?»
+
+»Luonnollisesti!», vastasi Jimmy, ilmeisellä halveksunnalla
+
+Seuraavana aamuna oli oikeussali täynnä kuuntelijoita. Jimmy tunnusti
+syyllisyytensä ja tuomittiin maksamaan viisisataa dollaria sakkoa
+tai yhdeksänkymmentä päivää vankeutta. Kaikkien ihmeeksi kaivoi
+hän taskustaan pitkän rullan ja maksoi sakon. Läsnäolijat pitivät
+sitä vallan merkillisenä asiana, että tavallinen uittopomo kantoi
+taskussaan sellaisia summia. He eivät olleet läsnä siinä kohtauksessa,
+joka Jimmyllä ja hänen isännällään edellisenä iltana oli ollut.
+Viimeksimainittu seisoi oven suussa kun pieni mies astui oikeussalista.
+
+»Jimmy», sanoi Mr Daly niin selvästi, että jokainen sen kuuli, »olen
+äärimmäisen pahoillani nähdessäni sinut tässä pälkähässä, mutta toivon,
+että se on koituva sinulle hyväksi opetukseksi. Ensi kerralla täytyy
+sinun ymmärtää, että sinä et saa poiketa määräyksistä.»
+
+Siten pudisti ovela Daly kaiken vastuun hartioiltaan.
+
+»Kyllä, sir», sanoi Jimmy nöyrästi. »Tulivatko tukit aikanaan alas, Mr
+Daly?»
+
+He katsoivat toisiinsa vakavina. Sitten, ensi ja ainoan kerran suli
+Jimmyn mustanvalkoinen, tutkimaton naamari. Hänen vasemmassa silmässään
+välähti heikosti veitikka. Sitten painui silmäluomi ennalleen.
+
+
+
+
+V.
+
+VIIDES TIE.
+
+
+Profeetta myönsi ennen muinoin neljän asian menevän yli hänen
+ymmärryksensä, nimittäin kotkan tien ilmassa, madon tien kalliolla,
+aluksen tien meren pinnalla ja nuoren miehen tien neitosen sydämeen,
+mutta meidän nykyaikaisten ihmisten täytyy lisätä siihen vielä viides
+tie, nimittäin oikeuden tien. Sillä useinkin pääsee itse teosta
+tavattu tökerö pahantekijä pienellä rangaistuksella, kun taasen ovela
+rikollinen, vaikka onnistuukin salaamaan tekonsa kekseliäästi, aikansa
+harhailtuaan maksaa rikkomuksensa hengellään. Siihen tapaan sattui
+Regis Brugieren kuolema.
+
+Tapahtui näet, että vuoden lopulla kaksi muukalaista saapui St.
+Jeauneen aikomuksella ruveta ampumaan metsäkanoja ja Regis Brugiere
+palkkautui heidän oppaakseen. Hänen tehtävänsä eivät olleet moninaiset.
+Hänen tuli vain opastaa heitä mäntymetsävyöhykkeestä toiseen. Mutta
+joutilaisuudessaan seurasi hän heidän mukanaan usein ja niin hän
+ihastui Jimiin.
+
+Jim oli mustan ja valkoisen kirjava setteri. Regis Brugiere katseli
+sitä, kun se huolekkaana juoksenteli metsässä, sen jalkojen noustessa
+kuin teräsjouset, pää korkealla ja sen viisaat, lempeät silmät
+piiloutunutta otusta tähyillen. Kun sen nenään sitten sattui saaliin
+haju, pysähtyi se äkkiä ja katseli ympärilleen häntäänsä heilutellen.
+Se ei ottanut askeltakaan tullakseen parempaan varmuuteen saaliin
+olinpaikasta ennenkuin sen isäntä oli tunkeutunut tiheikön läpi sen
+viereen. Siten sai tämä monta kertaa tilaisuuden ampua koiran edestä
+lentoon pyrähtävää lintua, jota hän ei muuten useinkaan olisi tavannut.
+
+Mutta jos lintu pysyi hiljaa, astui Jim varovaisesti kuin munilla
+kävellen, kunnes sen nenän täytti lämmin linnunhaju. Silloin se
+pysähtyi, jäykistyen äkkiä eläväksi, kauniiksi kuvapatsaaksi. Seurasi
+hetken jännittävä odotus. Rymisten lähti silloin lintu lentoon. Sitä
+seurasi nopea laukaus lintupyssystä, höyhenpilvi ilmassa ja pitkänloiva
+putoaminen. Jim katsahti ylös, innokkaana, mutta hilliten itsensä.
+
+»Ota kiinni, Jim», sanoi mies.
+
+Heti ryntäsi Jim pois, tullakseen hetken perästä takaisin
+voitonriemuisena kantaen metsäkanaa varovaisesti hampaissaan.
+
+Tai sattui laukaus menemään harhaan. Jim odotti kunnes kuuli pyssyn
+lukon räsähtävän kiinni uuden panoksen saatuaan, sitten se liikkui
+hillitysti kuin ainakin hyvän kasvatuksen saanut ja haisteli tutkivasti
+ja kauan paikkaa, jossa lintu oli ollut.
+
+Näitä kaikkia näki Regis Brugiere seuratessaan metsästystä salojen
+tiheiköissä sillä seurauksella, että hän rikkoi kymmenettä käskyä
+vastaan ja himoitsi Jimiä suuresti. Hän jumaloi koiran ylhäistä
+arvokkuutta, sen gentlemannimaista hätäilemättömyyttä metsässä, sen
+hyvin kasvatettua suloa kun se istui takajaloillaan katse etäisyyteen
+kohdistettuna.
+
+Ja niin Regis Brugiere sitten varasti Jimin ja kätki sen visusti.
+Teko ei hänelle merkinnyt juuri mitään. Hän ei tuntenut Jimin
+arvoa, sillä Pohjolassa on koira vain koira. Kun muukalaiset olivat
+lähteneet valittaen koiransa menetystä, kuormasi Regis Brugiere
+rekeensä muonavaroja ja pyyntivehkeensä ja lähti painumaan luoteeseen
+vuotuiselle pyyntiretkelleen. Hän otti mukaansa Jimin, joka nyt oli
+täydelleen tottunut uuteen isäntäänsä.
+
+Yhdessä he kulkivat kauaksi metsien kautta, yli monen joen ja nevan,
+läpi monen viidakon ja vuoriseudun. Regis Brugiere veti rekeä
+perässään. Tehtävä olisi oikeastaan kuulunut Jimille, mutta Regis
+Brugierestä se olisi tuntunut siltä kuin hän olisi valjastanut Pyhän
+Cloudin Ignatiuksen St. Jeaunen herran omenakärryjen eteen. Niin
+sai Jim juosta ristiin rastiin matkan varrella iloiten vapaudestaan
+Regis Brugieren iloitessa koiran näkemisestä. Aikanaan saapuivat he
+eräälle metsäaukeamalle, jonka läpi virtasi pieni lähteen silmästä
+pulppuava kirkasvetinen puro. Tässä Regis Brugiere nakkasi lopullisesti
+lumikengät jaloistaan ja tähän hän kyhäsi pienen kämpän ja asettui
+siihen Jimin kanssa talosille.
+
+Neljänkymmenen mailin säteen laajuudelle asetteli hän sitten ansojaan
+ja loukkujaan majaville, kärpille, ketuille, saukoille ja muille
+Pohjolan turkkiniekoille. Säännöllisin väliajoin kierteli hän kullakin
+ansallaan, nopeasti liukuen lumikengissään. Jim seurasi häntä
+aina. Kun lumi oli syvä vaelsi koira vaivaloisesti Regis Brugieren
+jäljessä. Kun sitä taasen oli vähemmän etsi Jim metsäkanoja tai muita
+lintuja, tutustui moneen outoon seikkaan tai juoksenteli jäätyneitten
+metsälampien tasaisia pintoja.
+
+Ansapaikoilla täytyi Jimin jäädä loitommaksi. Mies jätti sille takkinsa
+ja lumikenkänsä ja Jim kuvitteli vartioivansa niitä uskollisesti.
+Paluumatkalla molemmat iloitsivat parhaansa mukaan. Regis Brugiere
+nosti Jimin korkealle ja heitti sen syvimpään nietokseen. Jim piti
+siitä kovasti ja sukelsi lumeen mielihyvästä haukahtaen. Hetken perästä
+se taas tuli esille kinoksesta ja tanssi varpaillaan miehen ympärillä
+leikillään murahdellen ja pyytäen häntä uudistamaan hauskan tempun. Ne
+olivatkin ainoat tilaisuudet, jolloin Jim vapautui juhlallisuudestaan.
+Muina aikoina olivat sen ruskeat silmät täynnä surumielistä, hillittyä
+uskollisuutta.
+
+Metsissä oppi Jim pahoille tavoille. Se muuttui taas tavalliseksi
+koiraksi. Havaitessaan, ettei Regis Brugiere välittänyt mitään
+metsäkanoista, joita se niin huolellisesti näytti, päätti Jim
+metsästellä omin neuvoin. Ensin sen omatunto soimasi sitä siinä
+määrin, että se tunsi tekevänsä suorastaan syntiä. Mutta jälkeenpäin
+rauhoitti sitä isäntänsä iloinen hyväksyminen. Se hiipi ja seurasi
+jälkiä, syöksyi ja ajoi takaa ja rikkoi kaikkia niitä siveyssääntöjä,
+jotka oikeata seisovaa setteriä sitovat. Se tiesi siveyskäsitteiden
+höltymistä, mutta tiesi myöskin etua. Sillä Jimistä sukeusi oikein
+asiantuntija otuksen yllättämistaidossa lumessa. Sen parhaaksi tempuksi
+tuli nyt sama, joka jo alkukoirallakin oli ollut, nimittäin pieni tauko
+ennen hyökkäystä. Jim oli suloisen riippumaton. Se elätti itsensä
+täydelleen, paitsi muutamiin herkkupaloihin nähden.
+
+Mutta yhtä seikkaa se ei käsittänyt ja se oli hirvi. Sen mielestä hirvi
+oli sama kuin hevonen tai lehmä. Se ei voinut ymmärtää, eikä siitä
+suuresti välittänytkään, miksi ne niin äkkiä pakenivat kun se ilmestyi
+paikalle. Regis Brugiere koetti opettaa sitä, mutta turhaan. Sen vuoksi
+tapahtuikin, että Jim usein täytyi jättää kotiin, sillä yksinäiselle
+pyyntimiehelle on hirvi arvaamattoman kallis saalis. Se tietää sekä
+ravintoa, että vaatetusta.
+
+Sellaisessa tapauksessa oli Regis Brugieren tapana pinoa runsaasti
+puita takkaan, jotta hänen ystävänsä oli hyvä olla hänen poissa
+ollessaan. Sittenkin jätti hän koiran lohduttomana kämppään. Ensi
+kerralla pääsi Jim ulos kämpästä ja tuli isäntänsä perässä osoittaen
+suunnatonta iloaan jo matkan päässä. Regis Brugiere palasi takaisin
+harmistuneena ja tapasi kämpän oven selkosen selällään. Jim oli osannut
+vetää oven auki hampaillaan. Turkismetsästäjän täytyi silloin tehdä
+oveen salvan, jotta koira ei voisi aukaista sitä. On ehkä paikallaan
+selittää, että tuollaisissa kämpissä ovi tavallisesti liittyy vain
+tiukasti pieliä vasten.
+
+Huomatkaa nyt, että ellei Regis Brugiere olisi varastanut ja
+piiloittanut Jim koiraa, ei hänen olisi tarvinnut asettaa
+äskenmainittua salpaa. Ilman salpaa olisi hän varsin helposti voinut
+avata oven ainoastaan nojautumalla siihen. Jos hän olisi voinut työntää
+oven auki, niin olisi sekä hänen, että Jimin ollut hyvä olla. Ja tämä
+juuri pakottaa meitä ihmettelemään tuota viidettä tietä, oikeuden
+tietä, jonka nojalla ihminen joutuu korvaamaan rikkomuksensa elämällään.
+
+Eräänä aamuna keskitalvella, kun oli hyvin kylmä, noin
+seitsemänkymmentä astetta pakkasta, päätti Regis Brugiere lähteä
+hirven ajoon. Kuten tavallista teki hän suuren roihun takkaan, levitti
+vaatteen Jimin mukavuudeksi, pujotti salvan hihnan vartavasten
+tekemänsä reiän läpi ja lähti metsään. Saavuttuaan suon laitaan,
+irroitti hän lumikenkänsä ja alkoi huolellisesti astua pitkin
+kaatuneita puunrunkoja. Astuessaan eräälle mädänneelle oksalle, joutui
+hänen oikea jalkansa arvaamatta syvään koloon. Hän kompastui ja kaatui
+kasvoilleen.
+
+Selvittyään ensi tuskasta niin paljon, että hän saattoi tajuta mitä
+oli tapahtunut, huomasi hän taittaneensa molemmat sääriluunsa polven
+alapuolelta.
+
+Ensi osa matkaa kämpälle oli paljasta kiroilemista, toinen kului
+rukouksessa ja kolmas osa oli kammottavaa hiljaisuutta. Ensi
+osalla menetti hän pyssynsä, toisella rohkeutensa ja kolmannella
+tietoisuutensa siitä mitä hänen ympärillään oli. Kuten raajarikkoutunut
+kaniini laahasi hän itseään lumessa; ainoa tumma pilkku valkoisessa
+äärettömyydessä. Metsän tummat puut tuntuivat hänen puolitajuisessa
+mielessään kokoontuvan uteliaina hänen ympärilleen katsellen häntä
+ylhäisen säälivinä. Ja hänen yllään, näkymättömänä, saavuttamattomana
+leijaili Pohjolan peloittava pakkanen, odottaen hänen lopullista
+tupertumistaan.
+
+Metsänkävijän sitkeyden ja villieläimen vaiston avulla pääsi Regis
+Brugiere vihdoin aukeamalle, jossa hänen kämppänsä oli. Hänen taakseen
+jäi syvä, kiemurteleva lumivako, hänen kärsimystensä säälittävänä
+todistajana. Hänen voimansa olivat loppuneet, mutta hän oli kotona.
+Pitkän ajan kuluttua pääsi hän ovelle ja siinä hän lepäsi. Tapaus
+oli kauhea, mutta se oli ainoastaan yksi monesta elämän julmassa
+todellisuudessa.
+
+Hämärä laskeusi erämaahan tuoden tullessaan salaperäiset äänensä.
+Niitten joukossa kuiskasi pakkanen äänekkäimmin. Regis Brugiere
+tunsi sen henkäyksen sydämessään ja heräsi peljästyneenä
+välinpitämättömyydestään. Oli jo aika koota voimansa ja pyrkiä sinne
+missä oli ruokavaroja ja lämmintä. Tuskaisesti kääntyi hän oikealle
+kyljelleen ja varustautui kurottautumaan salvan hihnaa kohti. Hänen
+ensimmäinen liikkeensä aiheutti sellaisen tuskan, että sen saattoi
+kestää ainoastaan hammasta purren ja silmät kiinni ja niin vähäpätöinen
+kuin tehtävä olikin, vaati se hänen koko voimansa viimeisetkin
+rippeet. Se saikin eränkävijän kesyttömän luonnon heti vastaamaan
+haasteeseen. Regis Brugiere keskitti kaiken tahtonsa äärimmilleen.
+Kuten kilpajuoksija kiinnitti hän huomionsa maaliin, joka, jos se jäi
+saavuttamatta, tiesi turmiota.
+
+Tuuma tuumalta hiipi käsi sokeasti hihnaa kohti. Se saavutti sen, mutta
+luiskahti ohi.
+
+Silloin, kuten tuli ennen sammumistaan, leimahti Regis Brugieren
+luonto. Kummallisesti väännellen ruumistaan ja kasvojaan kohosi
+hänen ruumiinsa pystyyn, käden yhä hapuillessa karkeatekoista ovea.
+Sitten se horjahteli hetkisen ja lysähti kokoon. Miehen tahdonvoima
+solui hänestä viimeisessä äärimmäisessä yrityksessä. Kahdesti koetti
+hän vielä umpimähkään, mutta ne olivat heikkoja yrityksiä. Vihdoin,
+huoahtaen, antautui hän pakkaselle, joka häntä oli odottanut. Pakkanen
+oli armelias. Regis Brugiere nukahti.
+
+Viisi päivää myöhemmin lopetti Jim, mustan ja valkoisen kirjava setteri
+levottoman edestakaisin-kulkunsa, lopetti yrityksensä hypätä öljytylle
+akkunalle, jonka takana oli metsä ja ruokaa yllin kyllin, lopetti
+kiipeämisensä ruoan täyteistä hyllyä kohti ja kiertyi kokoon oven eteen
+mahdollisimman lähelle isäntäänsä, joka makasi sen ulkopuolella. Siinä
+se kuoli nälkään, uneksien armeliaassa turtuneisuudessa metsäkanoista
+lumisessa erämaassa. Siten täyttyi oikeus Regis Brugieren ja Jim koiran
+asiassa.
+
+
+
+
+VI.
+
+TAIVAAN TUULIEN TUUDITELTAVANA.
+
+
+1.
+
+Barbara oli kauan kahdenvaiheella ottaako reikäompeleiset vaiko
+silkkisukat, mutta päätti vihdoin ottaa ensinmainitut. Sitten hän
+suvaitsi tarjota pienen tyytyväisen hymyn miellyttäville pikku
+kasvoilleen peilissä ja astui ovesta tätinsä luo. Täti hämmästyi
+asianmukaisesti. Barbara levitti nyt ensi kerran sievät harsosiipensä
+Pohjolan suurilla metsämailla. Omituisen heiveröisen sopeutumattomalta
+näytti hän nyt tuvan karkeiden seinien muodostamaa taustaa ja ovesta
+näkyvää tummaa metsänreunamaa vastaan.
+
+Barbara oli pienen pieni olento, jolla oli pikku lapsen päähänpistot.
+Hän tiesi erinomaisen hyvin, että hänen suurin vetovoimansa oli
+siinä, että hän painoi päänsä hieman taaksepäin niin että hänen
+terävähkö, ihastuttava leukansa sai hullaannuttavan sulonsa parhaiten
+näkyville. Hän tiesi myös erinomaisen hyvin, että hänellä oli täyteläät
+kirsikanpunaiset huulet, joitten silkinhieno reunus vaaleni persikan
+väriseksi. Eikä hän myöskään voinut jäädä tietämättömäksi siitä
+tosiasiasta, että hänen vaalea tukkansa ja mustat samettisilmänsä
+olivat mitä ihastuttavimmassa ja harvinaisimmassa ristiriidassa
+keskenään. Kaiken tämän ja vielä enemmänkin Barbara tiesi, koska
+hänen peilinsä sen hänelle ainakin tusinan kertaa päivässä vannoi
+todeksi. Että hän oli tieten, kiusoittelevasti, harkiten ja tyynesti
+mielenrauhan häiritsijä, tiesi hän vallan hyvin, koska miehet, niin
+pitkälle kuin hänen muistinsa ulottui, olivat sitä hänelle kertoneet,
+kukin omalla mitallaan katkeraa huumoria. Hän tyytyi asiain - tilaan ja
+käyttäytyi sen mukaan kaikissa tilanteissa kuin kuningatar, jolla oli
+määrätön luku erikoisoikeuksia hyväkseen käytettävänä.
+
+Sitten kun hänen vanha, yksinkertainen salolaistätinsä oli ihaillut
+ja huudahdellut äkkiä täydeksi perhoseksi muuttunutta kotikutoista
+kultakoteloa, päätti Barbara lähteä kävelylle. Hän tiesi, että tuolla
+puolen viileätä, ihastuttavaa metsämaata, vain puolen mailin päässä
+asuivat Adamsit. Adamsitkin olivat salolaisia, mutta he olivat
+inhimillisiä ja harsokangas on harsokangasta yhtähyvin salolla kuin
+kaupungissakin. Barbara ilmoitti tädilleen aikeestaan ja astui
+auringonpaisteeseen.
+
+Päivänvarjo täydensi hänen onnentunteensa. Hän aukaisi sen, asetti sen
+vinoon olalleen ja käänsi yhden pyöreistä kulmista kasvojensa eteen,
+leikkien itsekseen pientä huvinäytelmää astellessaan varovaisesti
+aukeamalla olevien kantojen ja sotkuisten mustikanvarsien välissä.
+Hän työnsi leukansa eteenpäin ja katseli ujosti hattunsa reunuksen
+alta juhlallisesti törröttäviä kantoja ja näyttäytyi mahdollisimman
+suloisena rohkeille, elämöiville peipposille. Vaaleassa kesäpuvussaan
+ja kirjohatussaan, reikäompeleisissa sukissaan ja hullunkurisen
+korkeakorkoisissa, hopeasolkisissa kengissään oli hän jollakin tavalla
+saanut takaisin naisellisen itseluottamuksensa, jonka paksuanturaiset
+kengät ja salolaisen ankaran yksinkertainen puku oli häneltä
+vienyt. Ensi kerran tunsi hän itsensä täydellisesti onnelliseksi
+uudessa ympäristössä, jonne hän lapsellisessa oikukkaisuudessaan
+oli tullut vierailemaan. Pikku Barbara kulta, hänhän oli vasta
+kahdeksantoistavuotias.
+
+Vallan pian alkoi polku polveilla viileään, vihreään, suureen metsään.
+Barbara pani päivänvarjostimensa kokoon ja kantoi sitä kainalossaan,
+kannatellen samalla kädellä hamettaan, etteivät helmat maata viistäisi.
+Hän oli nyt olevinaan ylhäinen markiisitar Fontainebleaun metsissä.
+Pienistä pensaikoissa olevista aukoista saattoi hän puitten välistä
+nähdä auringonpaisteisia läikkiä ja vihreitä varjoja. Barbara
+käyttäytyi koko ajan siten, kuin puitten lomitse koska tahansa
+ilmestyisi ritari, joka uljaasti töyhtöhattuaan heilauttaen osoittaisi
+hänelle alamaista ihastustaan. Hän suoritti vastaukseksi sorjan
+niiauksen, taivuttaen sievän päänsä alaspäin ja luoden kauniit silmänsä
+ylös.
+
+»Niin, se unelma on, suloinen unelma lemmen» hyräili hän hameenhelmansa
+maata viistäessä.
+
+»Möööö», kuului äkkiä kauhistuttavana läheisestä tiheiköstä.
+
+Barbara pudotti päivänvarjonsa, tapasi molemmin käsin sydänalaansa ja
+huusi. Pensaikosta törrötti häntä kohti kaksi kaltaista, uteliasta
+korvaa, kaksi suurta, ruskeaa silmää katsoi häneen peljästyneinä ja
+värisevät sieraimet laajenivat kauhusta. »Möööö», mörähti hirvi taas ja
+katosi pitkin joustavin hypyin näkymättömiin.
+
+»Oh!» huudahti Barbara, »sinä hirvittävä olio. Miten sinä peloititkaan
+minua.»
+
+Hän nosti päivänvarjonsa maasta ja jatkoi matkaansa mieli hieman
+järkytettynä ja mietti hirven äärimmäisen tahditonta käyttäytymistä.
+Tie tuntui vähitellen käyvän vaikeakulkuisemmaksi. Jonkun ajan perästä
+katkaisi sen kaatuneen lehmuksen latva. Barbara katseli ympärilleen.
+Hänhän ei ollut tiellä ensinkään.
+
+Se oli jo selvästi harmillista. Barbara tunsi oikein suuttuvansa. Hän
+kokosi hameensa tiukkaan nilkkojen ympäri ja koetti raivata tietä
+pensaikon läpi oikealle. Pensastoa oli paha kulkea ja vielä pahempi oli
+orjantappuraa kasvava läikkä. Vihdoin eräs häijy kanto repäisi reiän
+hänen harsohameeseensa. Se oli sietämätöntä.
+
+Barbara polki oikein jalkaansa suutuksissaan. Hän olisi tahtonut itkeä,
+ja hän päätti tyydyttääkin halunsa heti kun vain pääsisi tielle taas.
+Vähän ajan perästä loppui sitten pyökkimetsä, jota hän oli kulkenut
+tähän saakka ja vastaan tuli kapea suo. Silloin Barbara teki tyhmän
+teon — hän koetti mennä suon poikki.
+
+Alussa kulki hän varovasti, pitäen silmällä hamettaan. Siihen tuli
+ainakin tusina reikiä. Sitten astui hän pienen kultaisen kenkänsä
+sammaleen läpi mustaan veteen. Kolmasti löi jäykkä lehtikuusen oksa
+häntä aivan vasten kasvoja. Kun hän vihdoin astui toiselle puolelle
+sadan jalan levyistä suota oli hän luopunut hameen kannosta ja oli
+kauhean näköinen.
+
+»Minun mielestäni sinä olet oikein häijy», huudahti hän metsälle
+hemmoitellun lapsen tavoin. Sitten hän pidätti henkeään säikähtäessään
+hiljaisuutta ympärillään.
+
+Metsä oli äkkiä muuttunut epäystävälliseksi. Sen hyväntahtoisuus oli
+jollakin tavalla häipynyt. Jokasuunnalla näytti se samanlaiselta —
+suoria korkeita runkoja, pajukkoa ja varvikkoa. Se oli sulkenut hänet
+joka puolelta viheriän muurin sisään, kääntyipä hän minne päin hyvänsä
+oli hän näköjään aina vain saman pienen lehtimajan sisällä.
+
+Säikähtäneenä, mutta päättäväisenä lähti hän nopeasti astumaan siihen
+suuntaan, jonka hän uskoi johtavan ulos siitä. Pensaat takertuivat
+häneen nyt estelemättä. Hän tunkeutui orjantappura-, paju- ja
+orapihlajapensaitten läpi yhtä uljaasti. Harsohame oli surullisen
+näköinen, kirjohattu oli tahrainen ja nurin päässä ja rohkeat
+pikku puolikengät korkeine korkoineen olivat likomärät. Ja äkkiä,
+kun auringon varjot alkoivat käydä hyvin pitkiksi loppui häneltä
+päättäväinen urhoollisuutensa kokonaan. Hän pysähtyi. Kaikkialla
+hänen ympärillään oli vain samoja korkeita, suoria runkoja, samoja
+pensaikkoja ja samoja varvikkoja. Ne eivät vaihtuneet ensinkään. Turha
+toivoakaan.
+
+Hän istahti maahan, antautui kokonaan pelkonsa valtaan ja itki,
+peljästyneen lapsen tavoin nieleskellen nyyhkytyksiään. Mutta sittenkin
+muisti hän aika ajoin pyyhkiä vetisiä silmiään naurettavan pienellä
+batistinenäliinallaan.
+
+Pikku Barbara rukka, hän oli eksynyt.
+
+
+2.
+
+Hetken perästä tunsi hän vaistomaisesti, että joku seisoi hänen
+lähellään. Hän katsahti ylös.
+
+Se joku oli mies. Nuori mies. Barbara näki heti kolme seikkaa,
+nimittäin, että nuorella miehellä oli ystävälliset, harmaat silmät,
+jotka katselivat häntä huvitettuina, että nenäliina, jonka nuori
+mies oli sitonut kaulaansa, oli puhdas ja että hänen leukansa
+piirteet olivat tavallista hienommat ja selvemmät. Tarkkaava näkijä
+olisi huomannut vielä lisää, nimittäin että hänellä oli pyssy
+kädessä ja raskas kantamus selässä, että hänellä oli vyötäisillään
+raskassisältöinen vyö ja mokkasiinit jalassa, että hänen sininen
+takkinsa, vaikka se olikin kulunut, oli puhdas ja että hänen hipiänsä
+oli ruskea kuin petäjänkylki. Barbaralle ei ollut mitään hyötyä
+sellaisista yksityiskohdista. Silmät olivat ystävälliset, leuka
+voimakas ja sen jalopiirteisyys ilmaisi gentlemannin. Ja Barbara oli
+juuri ystävällisen gentlemannin tarpeessa. Tietämättään työnsi hän
+terävää leukaansa eteenpäin ja hymyili ihastuttavasti.
+
+»No, nyt on kaikki hyvin, eikö niin?» sanoi hän.
+
+»Se ilahduttaa minua», vastasi mies, yhä enemmän huvitettuna. »Ja hetki
+sitten oli kaikki hullusti. Mitä on tapahtunut.»
+
+»Olen eksynyt», vastasi Barbara niin tyytyväisenä kuin hän olisi
+sanonut: »Minun kenkäni ovat hieman tomuiset.»
+
+»Sepä paha», sanoi mies osaaottavasti. »Mistä olette joutunut harhaan?»
+
+»Joko Adamseista tai Maxwelleista, en tiedä itsekään kummastako. Läksin
+toisesta niistä toiseen. Sitten tuli hirvi ja minä eksyin.»
+
+»Aivan niin», myönteli mies hyvin vakuutettuna. »Ja mitä nyt aiotte
+tehdä?»
+
+»Minä en aio tehdä mitään. Teidän on vietävä minut kotiin.»
+
+»Adamseille vaiko Maxwelleille?»
+
+»Mikä vain on lähinnä.»
+
+Nuorimies näytti olevan kahden vaiheilla.
+
+Barbara katseli hänen miettivän näköisiä, voimakkaita kasvojaan
+hattunsa reunuksen alta, jonka hän ujosti oli asettanut oikein päin.
+Barbara piti hänen kasvoistaan. Ne olivat niin hyväntahtoiset.
+
+»Aurinko on miltei laskenut», vastasi nuori mies vihdoin. »Tehän
+näette, kuinka pitkiksi varjot jo ovat käyneet. Luuletteko voivanne
+tunkeutua metsän läpi pimeässä? Siellä on villieläimiä — susia!» lisäsi
+hän häijysti.
+
+Barbara katsahti häneen pelokkaana.
+
+»Mutta mitä me sitten teemme?» huudahti hän, tyyneytensä menettäneenä.
+»Teidän _täytyy_ viedä minut kotiin!»
+
+»Voinhan koettaa», sanoi mies alistuen kuin kuolemaan tuomittu.
+
+Hänen äänensävynsä vaikutti.
+
+»Mitä te sitten ehdotatte?» kysyi Barbara.
+
+»Että leiriydymme tähän», ehdotti mies tyynesti, aivan kuin se olisi
+ollut ainoa mahdollisuus.
+
+»Oh», huudahti Barbara säikähtyneenä. »Ei ikänä! Minä pelkään metsää.
+Se on märkä ja kylmä. Minulla on nälkä ja minun kenkäni ovat läpimärät!»
+
+»Minä vartioin teitä koko yön pyssy kädessä», sanoi toinen. Laitan
+teille teltan ja keitän teille illallisen ja teidän jalkojenne ei
+tarvitse olla kylmät eikä märät hetkeäkään kauemmin kuin itse tahdotte.»
+
+»Eikö teidän kotinne ole lähempänä?» kysyi Barbara.
+
+»Minun kotini on siinä, missä yö minut kulloinkin yllättää», vastasi
+nuori mies.
+
+Barbara mietti. Tämähän alkoi käydä vallan pelottavaksi. Hän tiesi,
+että hän kylmässä yössä saisi kuoleman taudin. Mutta minkäpä hän nyt
+sille mahtoi!
+
+»Näyttäkää nyt sitten sukan kuivaustaitoanne», suostui Barbara vihdoin.
+
+»Hyvä», sanoi nuori mies. Hän heitti nopeasti taakkansa selästään ja
+otti pienen kirveen hihnasta.
+
+»En ole poissa kuin hetkisen», vakuutti hän, »ja sillä aikaa täytyy
+teidän ottaa kenkänne ja sukkanne jalasta ja panna sijaan nämä.» Hän
+oli puhuessaan aukaissut kantamuksensa ja otti sieltä esille parin
+paksuja metsänhakkaajan villasukkia.
+
+Barbara piteli niitä kätensä ulottuvilla ja katseli niitä. Sitten
+katsahti hän nuoreen mieheen ja sitten he molemmat nauroivat.
+
+Sillä aikaa kun hänen uusi suojelijansa oli poissa, ei Barbara
+ainoastaan vaihtanut sukkia, vaan hän teki vallan ihmeitä
+harsohameelleen. Todellakin, sehän ei ollut niinkään hullun näköinen.
+
+Kun nuori mies palasi syli täynnä kuusen kuoria ja tervaksia, tapasi
+hän Barbaran istumassa pystyssä päin kaatuneella tukilla jalat
+huolellisesti sullottuina alleen. Tulen eteen ripusti hän pian kaksi
+hämähäkin verkkoa ja kaksi kultaisen pientä, aivan naurettavan pientä
+hopeasolkista kenkää. Sitten hän näppärästi pani pienen teltan pystyyn.
+Yhtä kätevästi teki hän toisen valkean kahden tukin väliin, otti esille
+paistinpannun ja rupesi illallisen teko-puuhiin.
+
+Oli jo hämärä. Jollakin kummallisella tavalla oli metsästä hävinnyt
+sen äskeinen epäystävällisyyden tuntu. Linnut lauloivat aivan samalla
+tavalla kuin niitten oli tapana laulaa huvimatkoilla, joita tehtiin
+pikku metsikköihin kotona. Oli vaikeaa uskoa olevansa erämaassa. Nuori
+mies hääräili siellä täällä tottuneen kepeästi hoidellen pannujaan
+ja lisäten valkeata. Barbara katseli häntä jännittyneenä. Vähitellen
+tuli hän vakuutetuksi siitä, että nuori mies ansaitsi huomiota ja
+hän huomasi, että nuori mies ei ollut katsonut häneen kertaakaan sen
+jälkeen kuin hän oli alkanut varustelunsa yötä varten. Nyt hän oli
+parhaillaan kääntelemässä jotakin pihisevää pannussaan.
+
+»Oletteko hyvä», sanoi Barbara, käskevä tuntu äänessään. »Minulla on
+niin jano.»
+
+»Teidän täytyy odottaa, kunnes käyn lähteellä», vastasi mies
+liikahtamatta.
+
+Barbara nosti pientä nenäänsä tuntien olevansa oikeutettu harmistumaan.
+
+Pitkän ajan perästä hän vasta suvaitsi katsoa mieheen päin. Mies nauroi
+itsekseen. Barbara nosti taas nopeasti nokkaansa. Yhtäkaikki tuntui
+metsässä ikävältä.
+
+»Illallinen on valmis», ilmoitti mies hetken perästä.
+
+»En luule, että välitän mistään», vastasi Barbara arvokkaasti. Hän
+oli kovin väsynyt ja nälkäinen, huonolla tuulella ja hänen silmänsä
+alkoivat tulla kuumiksi.
+
+»Oh, varmastihan te syötte», intti toinen huolettomasti. »Tulkaa nyt,
+ennenkuin se jähtyy.»
+
+»Minähän sanoin, jo teille, etten välitä mistään», vastasi Barbara
+ylpeästi.
+
+Vastaukseksi otti nuori mies hänet käsivarsilleen ja kantoi hänet
+kymmenkunta askelta tulen ääreen ja istutti hänet vieressä olevalle
+tukille. Hänen vieressään oli puhtaalle puunkuorelle pantu pala
+paistettua hirvenlihaa, paahdettua leipää ja kupillinen teetä. Barbara
+vastusteli vihaisesti.
+
+»Älkää olko hupakko», sanoi nuori mies ankarasti, »tehän tarvitsette
+ravintoa. Syökää nyt.»
+
+Barbara katsoi häntä suurin silmin. Sitten alkoi hän syödä paistia.
+Jonkun ajan perästä huomautti hän: »Te olette oikein kiltti», ja kun
+hän oli juonut viimeisen pisaran teetä hymyili hän hieman nöyrästi ja
+sanoi: »kiitos».
+
+Nyt oli jo pimeä ja yö oli hiipinyt puuvartion läpi aivan nuotion
+ääreen saakka. Mies asetti kumisen vaatteen sen viereen. Barbara
+istuutui sille ja nojasi tukkiin. Mies seisoi hänen yläpuolellaan ja
+otti esille piipun.
+
+»Saanko polttaa?» kysyi hän.
+
+Puhallettuaan sitten muutaman sauhun rauhallisen tyytyväisenä kysyi
+hän: »Miten te oikeastaan eksyitte?» Barbara kertoi.
+
+»Sehän oli vallan mieletöntä», torui mies ankarasti. »Ettekö saata
+keksiä parempaa kuin lähteä varustuksitta metsään? Sehän oli
+idioottimaista!»
+
+»Kiitos», vastasi Barbara nöyrästi.
+
+»No niin se oli!» intti mies, kuparinruskeitten poskien punehtuessa
+hieman.
+
+Barbara tutki häntä vähän aikaa miehen kohennellessa nuotiosta. Hän
+näki mielellään kuinka nuotion valo leikki hänen puhtaaksi ajellulla,
+kaunismuotoisella leuallaan — ja hän koetti arvailla, mitä hänen
+sinisten silmiensä väike tiesi. Mies ei katsonut häneen kertaakaan.
+Nöyrästi myönsi hän itselleen, että se oli oikeudenmukaista. Hän
+uneksi varmaankin suuremmista asioista, nähden hiilloksessa kuvia
+siitä sadunomaisesta, salaperäisestä ja työteliäästä elämästä, johon
+hän kuului. Hänellä ei ollut mitään sijaa tarmontäyteisessä elämässään
+sellaiselle kuin hän oli — pieni Barbara hupakko, jonka ainoa viehätys
+oli siinä, että hän hullaannuttavalla tavalla osasi työntää pienen,
+ihastuttavan leukansa eteenpäin. Barbara kyseli häneltä hänen elämäänsä
+taivaan tuulien alla.
+
+»Oletteko aina metsissä?» tiedusteli hän.
+
+»En aina», sanoi mies.
+
+»Mutta te oleskelette niissä paljon?»
+
+»Niin oleskelen.»
+
+»Teille sattuu varmaankin monta jännittävää seikkailua?»
+
+»Ei juuri usein.»
+
+»Mistäpäin olette tulossa nyt.»
+
+»Etelästä.»
+
+»Minne olette menossa?»
+
+»Luoteeseen.»
+
+»Mitä te siellä teette?»
+
+Syntyi hetken äänettömyys, ennenkuin muukalainen vastasi. »Kuljen
+metsien kautta.»
+
+»Toisin sanoen, asia ei kuulu minulle», tokaisi Barbara hieman
+katkerasti.
+
+»Niin, mutta se ei ole kokonaan minunkaan», selitti mies.
+
+Siinä avautui uusi mahdollisuus.
+
+»Te olette siis toisten asioilla?»
+
+»Niin.»
+
+»Onko se tärkeäkin?»
+
+»On.»
+
+»Kuinka pitkän ajan se vaatii?»
+
+»Monta vuotta.»
+
+»Mikä teidän nimenne on?»
+
+»Garrett Stanton.»
+
+»Tehän _olette_ gentlemanni, eikö niin.»
+
+Miehen silmäkulmassa välähti iloisesti. »Otaksun, että tarkoitatte,
+että olen saanut hyvän kasvatuksen, yliopistokasvatuksen. Luuletteko,
+että se merkitsee kovinkaan paljoa?»
+
+Barbara tutki häntä istuen käsi poskella miettiväisenä. Hän katseli
+aaltoilevaa tukkaa, hänen lempeitä, leikkisiä silmiään, hänen suoraa,
+hienopiirteistä nenäänsä, hänen voimakasta suutaan, joitten pielet
+nousivat niin omituisesti ylöspäin ja vihdoin hänen kaunismuotoista
+leukaansa.
+
+»E-ei», myönteli hän, »enpä luule todellakaan. Minä vain tiedän, että
+te olette gentlemanni», lisäsi hän ihastuttavan epäjohdonmukaisesti.
+Stanton kumarsi vakavana nuotiota kohti pilkallisen myöntävästi.
+
+»Miksi ette koskaan katso minuun?» ratkesi Barbara, suuttuneena. »Miksi
+katsotte vain tuohon hirvittävään nuotioon?»
+
+Mies kääntyi ja katsoi häntä suoraan silmiin. Heti loi Barbara silmänsä
+alas hänen rehellisen, tutkivan katseensa edessä. Hän tunsi punan
+nousevan kasvoilleen. Kun hän taas katsoi ylös, tuijotti mies tuleen
+yhtä rauhallisena kuin ennenkin, nojaten piippua pitelevää kättään
+toiseen.
+
+»Nyt», sanoi mies, »tahdon minä kysyä teiltä pari kysymystä. Eikö
+teidän vanhempanne kaipaa teitä, kun olette koko yön poissa?»
+
+»Eihän toki. Olen usein yötä Adamsien luona. He luulevat että olen
+siellä.»
+
+»Vanhemmat ovat usein levottomia lapsistaan.»
+
+»Mutta minun vanhempani eivät ole ensinkään täällä.»
+
+»Mikä teidän nimenne on?»
+
+»Barbara Lowe.»
+
+Mies vaikeni. Barbara oli ilmeisesti loukkaantunut. Olisihan mies
+voinut osoittaa olevansa hieman enemmän imartelevan utelias.
+
+»Siinäkö kaikki mitä te haluatte tietää minusta», huudahti hän
+loukkaantuneen äänellä.
+
+»Minähän tiedän teistä kaikki. Kuulkaahan nyt. Teidän nimenne on
+Barbara Lowe. Te olette kotoisin Detroitista, jossa te ette vielä ole
+lopettanut lukujanne. Te olette perheen ainoa lapsi ja olette noin
+kahdeksan- tai yhdeksäntoistavuotias.»
+
+»Mitä, kuka teille on kertonut minusta?» huudahti Barbara hämmästyneenä.
+
+Stanton hymyili. »Ei kukaan», vastasi hän. »Ettekö tiedä, että me
+metsien samoilijat elämme huomioistamme? Näettekö mitään erikoista
+tuossa puussa?»
+
+Barbara tutki kyseessäolevaa puuta tarkkaavasti. »En», myönsi hän
+vihdoin.
+
+»Siinä on jokin eläin. Katsokaahan uudestaan.»
+
+»En voi nähdä mitään», sanoi Barbara toisen kerran tutkittuaan puuta.
+
+Stanton nousi. Otettuaan kekäleen nuotiosta heitti hän sen puuta
+vasten. Se mikä puun rungossa oli näyttänyt osalta koloa, alkoi
+hitaasti selvitä eläväksi eläimeksi ja hetken kuluttua kiiruhti uninen
+siili siitä varmempaan piilopaikkaan.
+
+»Tällä tavalla minä teistäkin tiedän», selitti salojen kulkija kääntyen
+nuotioon. »Teidän puheistanne yöksi jäämisestä metsään päätin minä,
+että te olette pikemminkin käymässä Maxwelleilla kuin Adamseilla.
+Tiesin että viimeksimainittujen täytyy olla omaisianne, sillä
+aarniometsiin ei kukaan tyttö sievissä kesävaatteissa lähtisi käymään
+vain tuttaviensa luona.
+
+Te ikävystytte luonnollisesti täkäläiseen elämään parissa
+viikossa, ettekä aio jäädä tänne pitemmäksi aikaa. Te käytätte
+vielä kouluesiliinaanne ja siitä minä päätin, että ette vielä
+ollut lopettanut koulunkäyntiänne ja sitten sai tehtaan merkki
+päivänvarjossanne minut päättämään, että te olette Detroitista
+kotoisin.»
+
+»Entä mistä päätätte, että olen vanhempaini ainoa lapsi?»
+
+»No», vastasi Stanton, »teillä on hieman samanlaisia tapoja, kuin — — —»
+
+»Hemmoitellulla lapsella», lopetti Barbara lauseen pahanilkisesti
+korostaen sanojaan.
+
+Stanton vain nauroi.
+
+»Se ei ole kiltisti ajateltu», moitti Barbara erinomaisen arvokkaana.
+
+Sanomattoman surumielinen, väräjävä ääni kuului metsästä aivan lähellä.
+
+»Hui, mikä se on?» huudahti Barbara säikähtäen pahanpäiväisesti.
+
+»Ystävämme, pikku siili. Älkää peljätkö.»
+
+Metsän korkeissa puissa humisi heikko tuulen henki.
+
+Huu, Huu, huusi huuhkaja yksitoikkoisesti. Nuotiosta nousi säkeniä
+taivasta kohti' sammuakseen hetken kuluttua. Ilma kylmeni. Barbaran
+silmäluomet alkoivat tuntua raskailta. Hän siirsi jalkansa paremmin
+alleen ja oikaisi itsensä nuotion ääreen kuin kissa liedelle. Jos
+Barbara silloin olisi arvannut katsoa, niin olisi hän nähnyt kuinka
+mies omituisen hellä katse sinisissä silmissään tarkkasi häntä.
+
+Pikku, viaton Barbara kulta, hän oli luottavasti kokonaan uskonut
+itsensä nuoren miehen hyväntahtoiseen huomaan!
+
+»Tule, pikku tyttö», sanoi hän vihdoin hiljaa.
+
+Hän nousi samalla ja ojensi kätensä Barbaralle. Heräten mietteistään,
+jotka koskivat nuorta miestä, katsoi Barbara häneen heikosti hymyillen
+ja hänen silmistään katosi kaikki keimailu jättäen niihin vain puhtaan
+lapsen.
+
+»Tulkaa», uudisti hän pyyntönsä, »nyt on jo aika käydä sisään.»
+
+Barbara totteli. Pikku teltta näytti oikein viihtyisältä.
+Palsamilehväinen vuode tuntui aivan ylelliseltä, se oli pehmyt kuin
+höyhenpatja.
+
+»Kun olette valmis», sanoi mies hänelle, »niin sanokaa minulle. Avaan
+sitten teltan aukon, jotta lämpö pääsee sisälle.»
+
+Pehmeä villapeitto oli erinomaisen miellyttävä. Kun teltan aukko
+avattiin, huomasi Barbara, että toinen nuotio oli tehty siten, että
+sen takana oleva vihreä lehdesseinämä heijasti lämmön suoraan aukosta
+teltan sisään.
+
+Hän oli hyvin uninen, mutta makasi siitä huolimatta kauan valveilla.
+Metsän äänet lähestyivät salaperäisinä ja liikehtivät pienen leirin
+ympärillä. Muutamat niistä olivat erittäin peloittavia, mutta Barbara
+ei välittänyt niistä, sillä mies istui nuotion ääressä, voimakkaat,
+kauniit piirteet kuvastuen nuotion valoa vasten hänen polttaessaan
+miettivän näköisenä piippuaan. Barbara katseli häntä pitkän aikaa,
+kunnes vihdoin nuotion valkea alkoi käydä epäselväksi, juhlalliset
+varjot lopettivat tanssinsa metsän taustassa ja hän vaipui uneen.
+
+Monen tunnin perästä, niin hänestä ainakin tuntui, herätti hänet
+jokin mitätön ääni. Lämmin valui yhä miellyttävänä pieneen suojaan,
+juhlalliset varjot tanssivat yhä metsää vasten, miettivä olento
+tuijotti yhä hiillokseen, kuvastuen voimakkaasti loimua vasten. Hellä
+omantunnon tuska hiipi hiljalleen Barbaran hellään sydämeen.
+
+»Poika rukka», puhui hän itsekseen, »hänellä ei ole mitään makuusijaa.
+Hän vartioi minua metsän vaaroilta.» Joka muuten oli vallan naurettavaa
+kuten mikä eränkulkija tahansa tiesi.
+
+Hänen uniset silmänsä katselivat häntä tarkkaavasti — hänen
+salaisuuttaan, hänen sankariaan. Taasen kävi valkea epäselväksi, taas
+lopettivat varjot tanssinsa. Viimeinen tietoinen ajatus Barbaran
+mielessä oli seuraava. »Mutta hänen täytyy olla hyvin vanhan. Hänen
+täytyy jo olla kaksikymmentä kuusi.»
+
+Sitten hän nukkui.
+
+
+3.
+
+Barbara heräsi auringonnousuun ja raikkaaseen aamuilmaan, tuntien
+iloa siitä, että oli nukkunut hyvin ja mukavasti. Teltan aukko oli
+hienotunteisesti suljettu. Kun hän oli valmis, kurkisti hän teltan
+raosta ja näki Stantonin hääräilevän nuotion kimpussa.
+
+Hän ojentautui äkkiä ja lähestyi telttaa. Kämmeniensä väliin puhaltaen
+soitti hän pitkän, kauniin eränkävijän aamuhuudon.
+
+»Yy-löös»! huusi hän ja metsä vastasi siihen monin vivahduksin.
+
+Vastaukseksi väisti Barbara teltan aukon syrjään ja astui
+auringonpaisteeseen.
+
+»Hyvää huomenta», sanoi hän.
+
+»_Kunnia_» vastasi Stanton. »Tulkaa, niin näytän teille kevään.»
+
+Olen pahoillani etten voi tarjota teille mitään vaihtelua aamiaiseksi.
+Se on vain samaa illallista, selitti hän Barbaran palattua ja
+istahdettua kuin paratiisilintu tukille. Hänen poskilleen oli kylmä
+vesi antanut raikkaan punan, hänen silmänsä olivat hyvin kauniit unesta
+selvittyään ja hänen tukkansa loisti aamuauringon suuteloista.
+
+Ja ihmeellistä sanoa, mutta hän unehutti kokonaan työntää ihastuttavaa
+leukaansa eteenpäin.
+
+Hän söi hyvällä ruokahalulla, sillä metsä oli antanut hänelle nälän
+lahjan. Stanton ei puhunut mitään. Hetki oli sellainen, että puhumatta
+oli paras. Kaikki ihastuttavat ainekset heidän somassa kohtauksessaan
+näyttivät kiteytyvän selviksi heille ja Barbara tunsi, että hän
+muutaman hetken perästä oli pakotettu näkemään mitä ne tiesivät.
+
+Vihdoin sanoi mies, kuitenkaan liikahtamatta:
+
+»No niin, lienee parasta lähteä.»
+
+»Niin», virkkoi tyttö.
+
+He istuivat vielä vähän aikaa katsellen hajamielisinä ystävällistä
+metsän vihreyttä. Sitten Stanton nousi äkkiä ja alkoi koota
+tavaroitaan. Tyttö ei liikahtanut.
+
+»Tulkaa», sanoi mies vihdoin.
+
+Tyttö nousi tottelevasti.
+
+»Seuratkaa aivan minun perässäni», neuvoi Stanton.
+
+»Kyllä», vastasi tyttö.
+
+He tunkeutuivat pensaikon läpi. Se aukeni hiljaa heidän edessään.
+Barbara katsoi taakseen. Se oli jo hiljaa sulkeutunut heidän takanaan,
+vieden mennessään heidän kohtauksensa ainaiseksi. Heidän pieni leirinsä
+oli hävinnyt olemattomaksi. Metsä, suuri, säälimätön, rauhallinen metsä
+oli ottanut omansa takaisin. Ei mitään ollut enää jäljellä.
+
+Ei mitään muuta ollut jäljellä kuin muisto ja unelma — niin, ja
+alku. Barbara tiesi, että sen täytyi olla alku. Nuori mies tulisi
+vielä takaisin hänen luokseen. Hän pukeutuisi silloin harsopukuun,
+toisenlaiseen harsopukuun, oikein loistavaan. Hän istuisi vanhan
+lehmuksen korkeimmalla juurella ja mies makaisi hänen jaloissaan.
+Sitten mies kertoisi hänelle lumotusta maasta, elosta taivaan tuulien
+alla. Hän olisi hänen ritarinsa, joka lähtisi erämaahan etsimään, mutta
+palaisi aina hänen luokseen takaisin. Mielikuva tuli Barbaralle äkkiä
+sanomattoman rakkaaksi.
+
+Sitten hän huomasi, että mies oli pysähtynyt ja katsoen häneen
+rukoilevasti, anteeksi pyytävästi piti syrjässä heidän edessään olevia
+pensaan oksia. Aukosta saattoi Barbara nähdä tutun aukeaman ja haiun
+nousevan Maxwellien tuvan piipusta.
+
+Hän oli nukkunut yönsä melkein oman ovensa edustalla.
+
+»Antakaa minulle anteeksi», sanoi Stanton. »Tarkoitin sitä vain
+pieneksi, hauskaksi seikkailuksi. Sehän ei ole tuottanut mitään harmia
+— ainakaan ei teille.»
+
+Hänen silmänsä olivat nälkäiset. Barbara ei löytänyt sanoja
+vastaukseksi.
+
+»Hyvästi», jatkoi mies. »Jääkää hyvästi. Aikanaan annatte minulle
+anteeksi — unhoitatte, mikä onkin samaa. Uskokaa minua, jos olen
+loukannut teitä, niin on myös rangaistukseni oleva ankara. Jääkää
+hyvästi.»
+
+»Hyvästi», sanoi Barbara, tuskin kuuluvasti. Hän oli jo unohtanut koko
+juonen. Hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin sitä, että metsä,
+säälimätön, epäystävällinen metsä oli vaatimaisillaan poikansa takaisin.
+
+»Hyvästi», sanoi nuori mies uudelleen. Hänen olisi pitänyt lähteä,
+mutta ei lähtenytkään. Tilanne alkoi käydä jännittyneeksi.
+
+»Milloin tulette käymään luonani?» kysyi Barbara vihdoin. »Viivyn
+täällä vielä kaksi viikkoa.»
+
+»En koskaan», vastasi nuori mies.
+
+»Mitä te tarkoitatte?» kysyi tyttö hetken kuluttua.
+
+»Painted Rockin tuolla puolen on erämaa», selitti hän miltei
+katkerasti, »erämaa ja yksinäisyys moneksi vuodeksi — ainaiseksi!»
+
+»Älkää menkö ennenkuin huomenna», pyysi tyttö.
+
+»Minun täytyy.»
+
+»Miksi?»
+
+»Senvuoksi, että minun täytyy olla perjantaina Painted Rockissa ja
+päästäkseni sinne ajoissa, täytyy minun kulkea nopeasti ja kauan.
+
+»Ja ellette tee sitä?»
+
+»Tehtäväni menee myttyyn.»
+
+He seisoivat äänettöminä. Barbara kaivoi pieniä reikiä päivänvarjonsa
+kärjellä. »Ja se tietää perikatoa?» kysyi hän hiljaa, katsahtamatta
+ylös.
+
+»Olen raatanut raskaasti monta vuotta ja nyt on työni tulos
+kysymyksessä.»
+
+»Minä ymmärrän», vastasi tyttö painaen päätään vielä alemmaksi. »Se
+kait olisi hyvin tyhmää, jos nyt keskeyttäisitte matkanne, eikö niin?»
+
+Mies ei vastannut.
+
+»Lähdettekö todella», jatkoi tyttö, miltei kuulumattomalla äänellä. »Te
+ette saa lähteä noin. Minä pyydän teitä jäämään.»
+
+»En voi», vastasi nuori mies.
+
+Barbara katsahti ylös. Mies seisoi suorana ja uljaana, päättävä tarmo
+ahavoituneilla kasvoillaan ja siniset silmät katsoivat vakavina ja
+suoraan Barbaran ohi. Heti leimahti tytössä.
+
+»Luulen nyt, että on parasta että lähdette», sanoi hän 'vihaisesti.
+
+He katsoivat hetken toisiaan silmiin. Sitten Barbara painoi päänsä taas
+alas ja ojensi kätensä.
+
+»Ette tiedä sitä», kuiskasi hän, »mutta minulla on teille paljonkin
+anteeksi annettavaa.»
+
+Nuori mies epäröi hetken ja kosketti sitten huulillaan hänen sormiaan.
+Tyttö ei katsonut ylös. Eleellä, jota Barbara ei huomannut, kumartui
+nuori mies ottamaan kantamuksensa ja painui metsään.
+
+Barbara seisoi liikkumattomana. Ei lihaskaan hänen ruumiissaan
+värähtänyt. Ainoastaan päivänvarjo solui äkkiä maahan.
+
+
+
+
+VII.
+
+TYTTÖ JOKA PETTYI.
+
+
+Tämä on eräs juttu Alfredista. Niitä kiertelee vieläkin monta Lännessä,
+sillä Alfred oli aikanaan varsin kuuluisa mies. Hän oli pieni ja hän
+oli ujo. Se onkin pahinta mitä hänestä saattaa sanoa, mutta hän oli
+sangen pieni ja sangen ujo. Hevosen selässä istuessaan ulottuivat
+hänen jalkansa tuskin sen vatsan alemman viivan kohdalle, ja vain
+suunnattomalla ketteryydellään pysytteli hän mukana. Kun hän kulki
+jalan, erehtyivät vieraat usein sanomaan häntä »pojuksi». Seurassa
+hän ei koskaan tuonut esille mielipidettään. Elleivät asiat menneet
+hänen suunnitelmiensa mukaan, teki hän tarpeellisia korjauksia niihin
+ja toimi niiden mukaan niin hyvin kuin se kävi päinsä. Mutta hän
+osasikin käyttää hyväkseen kurjimpiakin mahdollisuuksia paremmalla
+menestyksellä kuin kukaan muu preerioilla. Hänen asenteensa ihmisiin
+nähden oli ikäänkuin alituista anteeksipyyntöä siitä, että hän yleensä
+oli olemassa. On sanottu, että kun Alfred otti hengen mieheltä, teki
+hän sen vastenmielisesti, ilman erikoista innostusta, ikäänkuin hän
+ei olisi tahtonut ottaa edesvastuuta niskoilleen ja tällainen puhe
+preeriaelämän alkuaikoina oli joko turhamaista teeskentelyä tai sitten
+se oli — Alfredia. Naisväen kanssa hän oli aivan mahdoton. Kuka hyvänsä
+olisi lyönyt vetoa vaikka viimeisen hyppysellisen kultahietaansa sitä
+vastaan, ettei Alfred eläessään ollut sanonut mitään lopullisesti
+varmaa toiseen sukupuoleen kuuluvalle olennolle. Kun kävi aivan
+välttämättömäksi kääntää jonkun naisen ennakolta suunnittelema aikomus
+toiseksi, kuten esimerkiksi kieltää häntä ratsastamasta upottavaan
+hiekkaan, kehoitti hän aina jotakin toista toimittamaan tuon neuvon.
+Ja silloinkin piileskeli hän taampana, punastellen hullunkurisesti
+tavatonta rohkeuttaan. Lisätkäämme tähän luisut, kapeat hartiat, lempeä
+ääni ja pienen pienet valkoisen punaiset kasvot.
+
+Mutta Alfred osasi lukea preerioita kuin kirjaa. Hän osasi ratsastaa
+missä tahansa, ampua erinomaisesti, ei peljännyt mitään ja osasi
+tapella kuin villikissa, kun asia todella vaati. Ne, jotka tiesivät
+jotakin asioista pitivät Alfredia preerian parhaana miehenä. Sen vuoksi
+ottikin mr Coldwell, suurrikas, hänet palvelukseensa, kun hän aikoi
+viedä tyttärensä Deadwoodiin.
+
+Miss Coldwell oli päättänyt lähteä Deadwoodiin. Perin rajoitettu
+kokemus, jonka hänen tapaisensa neitonen oli saanut huvimatkoillaan,
+joilla maattiin puupermantoisissa teltoissa ja joilla riippui
+pyyheliinoja telttapylväissä ja erikoiskokit keittelivät leiriläisten
+iloksi, oli saanut hänet vakuutetuksi siitä, että juuri tuollainen
+preeria-matka oli hänen mielivirkistyksiään. Luonnollisesti isä
+Coldwellin oli ennemmin tai myöhemmin otettava hänet mukaansa
+vuotuiselle käynnilleen Deadwoodissa. Se oli siihen aikaan kun
+vaunukaravaanit kulkivat Pierren kautta pohjoiseen ja South Forkin
+kautta etelään. Jotkut yksityiset intiaanit, joilla oli taipumusta
+murhiin ja joilla oli hieman kehittymättömät käsitykset siitä mitä
+he saivat ja eivät saaneet tehdä, saattoivat tehdä tuollaiset matkat
+mielenkiintoisiksi joskus, mutta ei juuri usein. Suurelle karavaanille
+ei niitten puolelta juuri vaaraa ollut tarjona.
+
+Tyttärellä oli sulhasen tapainen, nimeltä Allen, joka myöskin
+mielellään teki huvimatkoja ja niin lähti hän mukaan. Hän ja miss
+Coldwell sonnustivat itsensä oikein perinpohjin ja odottivat matkasta
+paljon iloa.
+
+Pierressä järjestäytyi sitten kahdeksan vaunua käsittävä karavaani ja
+siihen liittyivät Alfred ja Billy Knapp.
+
+Molemmat miehet olivat mielenkiintoisia, mutta yhdessä ja toisessa
+asiassa tyrannimaisia — kuten esimerkiksi siinä etteivät sallineet
+kenenkään poistua karavaanin näkyvistä. He eivät myöskään selittäneet
+tyrannimaisuutensa syitä tarpeeksi. Molemmat nuoret kiusoittelivat
+heitä, mutta huomattuaan Billy Knappin joko järkkymättömäksi tai liian
+paksunahkaiseksi, käänsivät he kaiken huomionsa Alfrediin. Allen
+kiusasi Alfredia ja miss Coldwell yhtyi ajattelemattomasti häneen.
+Yhdessä he usein onnistuivat loukkaamaan Alfredin arimpia tunteita. Jos
+olisi ollut kysymys vain Allenista, niin harmi olisi piankin loppunut.
+Alfred olisi yksinkertaisesti tappanut hänet ujosti, mutta koska hän
+oli niin synnynnäisen kohteliaisuuden kyllästyttämä, että se kokonaan
+antoi leimansa hänen elämänviisaudelleen, oli hän vaiti eikä tehnyt
+mitään.
+
+»Alussa on preeriamatkalla paljonkin hauskaa. Myöhemmin siinä ei
+ole kerrassaan mitään. Siinä on sama yksitoikkoisuuden leima kuin
+merimatkallakin, mutta siinä on vähemmän alaa liikkua ja sen sijaan,
+että laiva kantaa sinut merillä ollessasi, täytyy sinun sangen suuressa
+määrässä liikkua oman tahtosi voimalla preerialla. Ruoka on myöskin
+karkeanlaista, vesi huonoa ja niukalti ja sinä et voi kylpeäkään.
+Tasankolaiselle tai sille, jolla on järkeä, nämä asiat eivät merkitse
+mitään verrattuna siihen ihanuuteen, minkä elämä vapaassa ulkoilmassa
+tarjoaa, puhumattakaan sykähdyttävästä seikkailun odotuksesta. Mutta
+naiset kaipaavat mukavuutta. Naisilla on myös omituinen vaistomainen
+halu olla aivan yksinään silloin tällöin, arvatenkin sen vuoksi, että
+heidän kokemuksensa, vaikka eivät olekaan vähemmän lukuisat kuin
+miesten, ovat pääasiallisesti sielullista laatua ja he tarvitsevat
+senvuoksi silloin tällöin aikaa päästäkseen niin sanoakseni
+»päiväjärjestykseen». Niinpä miss Coldwell alkoi tulla sangen
+kärsimättömäksi.
+
+Kuudennen päivän iltapäivällä ratsastivat Alfred, miss Coldwell ja
+Allen rinnakkain. Alfred kertoi omaa kokemaansa seikkailua ja miss
+Coldwell kuunteli hajamielisenä, kun ei hänellä ollut muutakaan
+tekemistä. Allen kiusoitteli laiskasti milloin mieleen johtui.
+
+»Minulla sattui silloin olemaan jäsen poikki», huomautti Alfred
+kertomuksensa välissä pehmeällä äänellään, »niin että — — —»
+
+»Mikä jäsen?» kysyi nuori Idän mies, karkean suoraan. Hän vilkaisi
+veitikkamaisesti tyttöön, jolle pikku mies pääasiallisesti oli kertonut
+juttuaan.
+
+Alfred epäröi, punastui, menetti juttunsa juonen ja peräytti vihdoin
+aivan ymmällä hevosensa. Hän jäi aivan viimeiseksi vankkurien
+taakse ja painoi päänsä alas, vuoroon hikoillen ja vuoroon tuntien
+kylmänväristyksiä ajatellessaan sellaista epähienoutta naisen
+läsnäollessa.
+
+Nuori Allen kannusti hevosensa tytön oikealle puolelle. »Omituisin
+pikku mies, mitä ikänäni olen nähnyt», sanoi hän nauraen. »Ikävä kun
+pilasin hänen juttunsa. Oliko se hauska?»
+
+»Siitä olisi voinut tulla hyvä ellet olisi pilannut sitä», vastasi
+tyttö lyöden leikillään hevosen korvia. Eläin alkoi hyppiä. »Miksi teit
+sen?»
+
+»Oh, saadakseni vain nähdä miten hän vääntelee tuskissaan. Hän miettii
+sitä varmasti koko illan ja uskaltaa tuskin katsoa sinua silmiin ensi
+kerran kohdatessaan sinut.»
+
+»Tiedän sen. Eikö se ole hullunkurista. Eilen sattui hän tulemaan
+vankkurien taakse ja yllätti minut tukka hajalla. Toivonpa että olisit
+nähnyt hänet silloin.» Hän nauroi iloisesti muistellessaan tapausta.
+
+»Lähtekäämme tomupilven edelle», ehdotti hän sitten.
+
+He väistyivät syrjemmälle aron vanhalle nurmipeitteelle ja hoputtivat
+hevosia hiljaiseen juoksuun. Päästyään purjekangas-kuomuisten kuunarien
+edelle ajoivat he taas käyden.
+
+»Alfred sanoo, että me saamme nähdä ne huomenna», sanoi tyttö.
+
+»Mitkä niin?»
+
+»Vuoret tietysti! Ne kuuluvat näyttävän tummalta viivalta tuon kukkulan
+takana tuolla — mikä sen nimi olikaan?»
+
+»Siilin hauta.»
+
+»Aivan niin. Ja sitten ei ole enää kuin kolme päivää jäljellä. Oletko
+iloinen?»
+
+»Oletkos sinä?»
+
+»Kyllä, luulenpa vain. Tämä elämä on hauskaa alussa, mutta tulee hieman
+yksitoikkoiseksi pukeutua niin ahtaassa paikassa, että täytyy taivuttaa
+päätään alaspäin kun ei voi ojentaa käsiään ylöspäin ja vesi käy
+tynnöreissä niin pahan makuiseksi. Onpa oikein hauskaa nähdä oikea talo
+taas. Ihmiset pitävät leirielämästä juuri niin kauan — — —»
+
+»Minua se ei vielä tympäise.»
+
+»Sinä oletkin mies ja voit tehdä jotakin.»
+
+»Etkös sinä sitten voi tehdä jotakin?»
+
+»Kyllähän sinä sen tiedät. Mitä luulet, että he sanoisivat, jos minä
+esimerkiksi ratsastaisin yksin kaksi mailia eteenpäin. He saisivat
+varmaankin raivokohtauksen.»
+
+»Kuka saisi raivokohtauksen? Ei kukaan muu kuin Alfred, enkä minä
+arvannut, että sinä olisit ruvennut pelkäämään häntä siinä määrin.
+Mutta lähdetäänpäs! Lähdetään kilpaa ja tullaan sitten takaisin samaa
+tietä.» Nuorimies näytti poikamaisen innokkaalta.
+
+»Se olisi hauskaa», haaveili tyttö. He katsoivat toisiaan silmiin kuin
+kaksi lasta ja nauroivat.
+
+»Miksi emme lähtisi?» pyyteli nuori mies. »Minua oikein ällöttää
+pysytellä aina noiden kirottujen vankkureiden läheisyydessä. Mitä
+järkeä siinäkin on.»
+
+»Tietysti intiaanit, arvelen», sanoi tyttö hieman epäillen.
+
+»Intiaanit!» vastasi mies, halveksien. »Intiaanit! Me emme ole nähneet
+merkkiäkään heistä sitten kun lähdimme Pierrestä. En usko, että täällä
+on ainoatakaan koko kurjalla seutukunnalla. Sitäpaitsi, muistathan mitä
+Alfred sanoi viime yöleirillä?»
+
+»Mitä hän sanoi.»
+
+»Alfred sanoi, ettei hän ole nähnyt ainoitakaan purilaitten jälkiä,
+joten heidän täytynee kaikkien olla erämaissa puhvelin ajossa. Sitä
+paitsi, luuletko, että isäsi ottaisi sinut mukaansa näin pitkälle
+matkalle, jos siinä olisi hitusenkin vaaraa?»
+
+»En tiedä. Minä pakotin hänet siihen». Hän katseli valtavan pitkää
+alannetta, jonne he olivat menossa ja mahtavaa nousua, joka sen takana
+kohosi. Aurinko ja tuulen henki leikittelivät preerian heinikossa,
+jälkimmäinen levitellen sen vihreyttä auringon hopeoitavaksi. Omituinen
+rauha vallitsi aavikolla ja odotti aivan kuulevansa mehiläisten
+surinan kuten Uus-englantilaisessa puutarhassa. Elämä oli ikäänkuin
+pysähdyksissä.
+
+»Me eksyisimme», sanoi tyttö vihdoin.
+
+»Eihän toki!» vakuutti nuori mies aloittelevan arolaisen koko
+innostuksella. »Minulla on jo valmis suunnitelma. Katsos,
+vankkuri-karavaanimme on menossa tuota kukkulaa kohti meidän takanamme.
+Jos kuljemme eteenpäin pitäen varjomme kukkulaa kohti, niin pysymme
+samassa suunnassa kuin sekin.»
+
+Hän katsoi tyttöön odottaen, että tämä lausuisi julki ihastuksensa
+hänen erinomaisen viisautensa johdosta. Tyttö näytti uskovan häntä.
+Hän myöntyi ja lähetti hänet jollakin tekosyyllä asialle omalle
+vankkurilleen. Hänen poissa ollessaan laskeutui tyttö hiljaa pienen
+kukkulan rinnettä oikealle, nelisti ripeästi parin muun samanlaisen
+yli ja pysäytti vihdoin hevosensa huoahtaen hyvästä mielestä. Hänen
+mielestään yksi pystyi pitämään silmällä varjoa yhtä hyvin kuin
+kaksikin. Nyt hän oli yksin ja vapaa. Sitä hän oli kaivannut viimeiset
+kuusi päivää matkallaan preerialla ja hän nautti siitä nyt täysin
+siemauksin. Ei kukaan ollut nähnyt hänen lähtevän. Ajajat nuokkuivat
+tylsinä, kuten heidän tapansa oli, vankkurien asukkaat nukkuivat, kuten
+he enimmäkseen tekivät ja pikku Alfred sulatteli häpeäänsä vankkurien
+takana nousevassa tomupilvessä, joka taas ei ensinkään kuulunut hänen
+tapoihinsa. Hän oli saanut ankaran kolahduksen ja olisi varmasti
+hautonut sitä koko iltapäivän, ellei eräs huomio olisi herättänyt hänet
+toimintaan.
+
+Eräässä ruokottomassa paikassa havaitsi hän kavion jäljen. Se ei ollut
+kulkueeseen kuuluvan hevosen.
+
+Alfred tiesi sen siitä, että sen toisessa laidassa, niin somasti ruohon
+peitossa, ettei sitä olisi kenenkään muun silmä huomannut, oli pieni
+painuma. Alfred ratsasti oikealle ja vasemmalle preerialla ja löysi
+noin kolmenkymmenen hevosen jäljet. Hän työnsi lakkinsa takaraivolleen
+ja rypisti kulmakarvojaan kun ei voinut löytää sitä mitä haki,
+nimittäin kahta kapeaa vakoa, jotka syntyivät hevosen kummallakin
+puolen laahaavista purilaista. Niitten puuttuminen osoitti, että
+intiaanijoukko oli yksinomaan ratsain ja se taas tiesi kahnausta.
+
+Hän ratsasti koko seurueen etupäähän, silmät vakavina maahan luotuina.
+Kukkulan laella tapasi hän nuoren Idän miehen. Jälkimmäinen näytti
+hämmästyneeltä, vaikkakin koetti olla leikkisä.
+
+»Jätin miss Coldweilin tähän puolisen minuuttia sitten», huomautti hän
+Alfredille, »ja luulen että hän on tehnyt minulle pienen kepposen.
+Torukaa häntä minunkin puolestani kun hän tulee takaisin — teettehän
+sen», nauroi hän hieman häijynilkisesti kuvitellessaan Alfredin toruvan
+jotakin.
+
+Silloin Alfred hämmästytti hänet. Pikku mies ojentautui äkkiä suoraksi
+satulassa ja päästi mehevän kirouksen. Kierrettyään pienen kaarroksen
+preerialla, palasi hän takaisin nuoren miehen luo.
+
+»Te menette heti vankkurien luo ja herätätte Billy Knappin ja sanokaa
+hänelle, että minä olen lähtenyt pienelle tiedustelulle ja että minä
+tahdon, että hän _valvoo_, Ymmärrättekö? _Valvoo!_
+
+»Mitä?», alkoi Idän mies levottomana.
+
+»Lähden hakemaan miss Coldwellia», sanoi pieni mies päättäväisesti.
+
+»Ettehän luule, että jokin vaara uhkaa häntä, ettehän», kysyi Idän
+mies, hätääntynyt sävy äänessään. »Ehkä voin auttaa teitä?»
+
+»Te teette kuten käskin», vastasi pikku mies lyhyesti ja ratsasti pois.
+
+Hän seurasi miss Coldwellin jälkiä nopeasti, sillä ne olivat aivan
+tuoreet. Jos katsoi tarkastikin etsien hevosen jälkiä niin ei huomannut
+mitään, mutta jos katsoi kolme- neljäkymmentä jalkaa eteenpäin, niin
+näkyi ruohikossa selvä polku.
+
+Alfred tapasi miss Coldwellin istumassa rauhallisena satulassaan
+keskellä preeriakoira-yhteiskuntaa ja niin ollen varsin yksinäisessä
+seudussa. Hän huvitteli katselemalla preeriakoirien touhua kun ne
+haukkuivat, katselivat ja piiloittelivat häntä, aina sen mukaan kuinka
+kaukana ne olivat. Alfredin näkeminen ei häntä miellyttänyt, sillä hän
+peloitti preeriakoirat piiloon.
+
+Nähdessään miss Coldwellin valtasi Alfredin taas ujous. Hän ratsasti
+hänen viereensä ja punastui:
+
+»Näytän teille tietä takaisin, miss», sanoi hän arasti.
+
+»Kiitoksia vain», vastasi miss Coldwell hieman kylmästi, »mutta löydän
+takaisin itsekin.»
+
+»Luonnollisesti te löydätte», kiiruhti Alfred vastaamaan hädissään.
+»Mutta ettekö luule, että meidän pitäisi lähteä takaisin nyt. Tahtoisin
+tulla kanssanne, miss, jos sallitte sen. Iltapäivä on jo aika pitkälle
+kulunut.»
+
+Miss Coldwell vilkaisi veitikkamaisesti aurinkoa.
+
+»Mitä, vielähän on monta tuntia pimeän tuloon!» sanoi hän huvitettuna.
+
+Silloin Alfred hämmästytti miss Coldwellin.
+
+Hänen arkaileva käytöksensä hävisi kerrassaan. Salamana hyppäsi hän
+hevosensa selästä ja heitti ohjakset sen pään yli, niin että se
+pysähtyi ja katsoi sitten miss Coldwellia suoraan silmiin.
+
+»Hypätkää heti alas», komensi hän.
+
+Pehmeä etelän murre, jota hän tavallisesti puhui, sai raikkaan
+täsmällisyyden. Miss Coldwell katsoi häneen. Hämmästyen. Nähdessään
+ettei tyttö heti totellut hänen käskyään, alkoi Alfred aivan
+todenteolla nopeasti irroittaa niitä hihnoja, jotka pitivät miss
+Coldweilin ratsastushametta kiinni. Se oli niin tavaton teko ujon
+Alfredin puolelta, että miss Coldwell vihdoin huomasi, että jotakin oli
+tekeillä ja hyppäsi satulasta.
+
+»Mitä nyt», kysyi hän.
+
+Vastaamatta sanaakaan, veti Alfred miss Coldwellin hevosen pään
+ohjaksilla aivan liki sen kavioita ja sitoi nilkat lujasti yhteen.
+Sitten hän teki saman tempun omalle hevoselleen. Täten ei kumpikaan
+eläin voinut edes poukkien päästä minnekään. Ne olivat varmasti
+kytketyt.
+
+Alfred astui muutaman askeleen itäänpäin. Miss Coldwell teki samoin.
+
+»Istukaa tuohon», käski Alfred. Miss Coldwell totteli hieman
+hermostuneena. Hän ei käsittänyt mitään koko jutusta ja se pani hänet
+pelkäämään. Hän alkoi hämärästi peljätä, että Alfred oli tullut
+hulluksi. Alfredin seuraava teko vahvisti vain hänen epäluuloaan. Hän
+astui nimittäin kymmenen askelta eteenpäin ja nosti sitten oikean
+kätensä pään yli. Miss Coldwell tarkkasi häntä niin kiinteästi, että
+hän ei huomannut sillä hetkellä mitään muuta. Sitten katsoi hän siihen
+suuntaan kuin Alfredkin ja hän huudahti puoleksi nyyhkyttäen.
+
+Aivan taivaan rantaa vasten näkyi idänpuoleisella mäellä hevosen
+selässä istuva olento. Se oli liikkumaton kuin kuvapatsas.
+
+»Meidän täytyy tapella», sanoi Alfred tultuaan hetken kuluttua
+takaisin. »Hän ei vastaa rauhanmerkkiini ja hän on Sioux-intiaani. Emme
+pääse karkuun tämän preeriakoirakaupungin läpi. Meidän täytyy pitää ne
+loitolla.»
+
+Hän aukaisi ja sulki rakkaan 44 numeron Winchesterinsä ja veti hiljaa
+hanan vireeseen. Sitten hän istahti miss Coldwellin viereen. Monelta
+suunnalta ilmestyi äänettömästi ratsastavia intiaanisotilaita, jotka
+liikehtivät arvokkaasti ensinnä näkynyttä kohti, käsittäen lopulta noin
+kolmekymmentä miestä. He keskustelivat hetken keskenään ja lähtivät
+sitten yksitellen määrätyin välimatkoin täyttä laukkaa kiertämään
+vasemmalle, piiloutuen hevostensa taakse ja kiljuen kimakkaäänisesti,
+mutta eivät ampuneet ainoatakaan laukausta.
+
+»He aikovat hyökätä kimppuumme», arveli Alfred. »Meitä on liian vähän
+jotta se maksaisi vaivan. Se on vain petosta.»
+
+Piiri heidän ympärillään oli nyt täydellinen. Katsellessa heidän
+ratsastamistaan hurjaa vauhtia liikkumatonta maisemaa vastaan pyrki
+näkö häiriytymään.
+
+»Ei siitä mikään huvimatka heille tule», sanoi Alfred myhäillen.
+»Preeriakoirain kolot ovat heille yhtä hankalat kuin meillekin. He
+eivät oikein tiedä miten he parhaiten meitä ahdistaisivat. Jos he
+tulisivat joka puolelta yhtaikaa niin en voisi heille mitään, mutta he
+ryntäävät aina yhdessä mytyssä kaikki kuin mitkäkin _saakelin_ hullut!»
+Ja silloin punastui taas Alfred korviaan myöten ja alkoi nöyrästi ja
+monisanaisesti pyydellä anteeksi miss Coldwellilta, joka ei ollut
+kuullut enempää hänen sanojaan kuin hänen anteeksipyyntöjäänkään.
+Villit ja lähestyvä taistelu olivat ainoat, mitä hän saattoi ajatella.
+
+Äkkiä yksi intiaaneista nojautui eteenpäin hevosen selässä ja ampui sen
+pään takaa. Kuula lensi ohi, luonnollisesti, mutta se vinkui ilkeästi
+kuin sireeni ja kuulosti tulevan lähemmä. Miss Coldwell kiljasi ja
+peitti kasvonsa käsillään.
+
+Villit ulvoivat kuorossa.
+
+Ensimmäinen laukaus näytti olevan merkki yleiseen ammuntaan pitkin
+ympyrää. Intiaanit eivät koskaan puhdista pyssyjään, saavat harvoin
+hyviä ammuksia eivätkä oikein tajua takimmaisen tähystimen filosofiaa.
+Sitäpaitsi ei ole ensinkään helppoa ampua pitkältä matkalta
+jännittyneessä asennossa laukkaavan hevosen selästä. Alfred katseli
+heitä halveksien, puhumatta sanaakaan.
+
+»Jos he jatkavat tätä kauemman aikaa, voi se kuulua vankkureillemme
+saakka», sanoi hän vihdoin. »Toivoisinpa ettemme olisi niin kaukana
+ja pohjoisessa päin. Kas niin, nyt se alkaa», sanoi hän sitten hieman
+kiihtyneenä.
+
+Päällikkö oli pysähtynyt, ja kun sotilaat saapuivat hänen luokseen,
+vetivät he hevoset miltei istumaan takajaloilleen ja jäivät siihen
+liikkumattomiksi. Hevosten päät olivat käännetyt kahden istuvia kohti.
+
+Alfred nousi varovasti nähdäkseen paremmin.
+
+»Aivan oikein», puhisi hän itsekseen, »se on vanha Yksinäinen Susi,
+varmasti. Saammekin tästä oikein navakan tappelun.»
+
+Tyttö oli vaipunut maahan ja vapisi päästä varpaisiin saakka. Ei
+ole hauskaa joutua maalitauluksi parhaissakaan olosuhteissa, mutta
+vielä vähemmän hauskaa on joutua maalitauluksi kun on vain yksi
+kolmeakymmentä vastaan ja nuo kolmekymmentä vielä lisäksi ovat
+hirvittävän ja oudon näköisiä villejä. Miss Coldwell oli aivan lamassa
+ja Alfred näytti vakavalta. Hän veti miettiväisenä kotelostaan kauniin,
+norsunluupäisen Coltinsa ja pani sen viereensä heinikkoon. Sitten hän
+punasteli, vuoroon hikoillen ja väristen, ja katsoi tyttöön epäröiden.
+Villijoukon äkillinen liikehtiminen päällikön ratsastaessa sen
+etunenään sai hänet päättävästi toimimaan.
+
+»Miss Coldwell», sanoi hän.
+
+Tyttö värisi ja huokaili.
+
+Alfred kävi polvilleen ja pudisteli häntä kovakouraisesti.
+
+»Kuulkaa nyt», komensi hän, »meillä ei enää ole kuin minuutti aikaa.»
+
+Tyyntyneenä hieman hänen äänensävystään katsoi tyttö ylös. Hänen
+kasvonsa olivat liidunvalkeat ja hänen tukkansa oli osaksi pudonnut
+hänen otsalleen.
+
+»Pankaa mieleenne nyt joka sana», puhui Alfred nopeasti. »Intiaanit
+aikovat hyökätä minuutin kuluessa. Ehkä voin lannistaa heidät, mutta en
+ole varma siitä. Tuossa pistoolissa minä aina säästän kaksi viimeistä
+kutia — ymmärrättekö — se on aina ladattu. Jos huomaan, että kaikki on
+menetetty niin ammun teidät toisella ja sitten itseni toisella.»
+
+»Oh» itki tyttö, aukaisten silmänsä hurjana. Hän kuunteli hyvinkin
+tarkkaavasti.
+
+»Ja jos he tappavat minut ensin — hän tarttui lujasti tytön ranteeseen
+— »jos he tappavat minut ensin, niin täytyy teidän ottaa tämä pistooli
+ja ampua itsenne. Ymmärrättekö. Ampua itsenne — päähän — tuohon!»
+
+Hän näytti otsaansa etusormen nypykällään.
+
+Tyttö vetäytyi kauhuissaan taaksepäin. Alfred puri hampaansa yhteen ja
+jatkoi säälimättä.
+
+»Jos he saavat teidät käsiinsä», sanoi hän, »niin he riisuvat teiltä
+viimeisenkin riekaleen, ja kun te olette ilkisen alasti, niin sitovat
+he teidät pitkin pituuttanne raakahihnalla, maahan käsistä ja jaloista.
+Ja sitten he seivästävät teidät keskiruumiista maahan kiinni, — ja
+jättävät teidät siihen — hitaasti kuolemaan!»
+
+Ja tyttö uskoi häntä, epäjohdonmukaisesti kylläkin, sen vuoksi, että
+huolimatta hirvittävästä pelostaan, hän oli huomannut, että Alfred
+lausuessaan ehkä ruokottomimmat sanat elämässään, ei ensinkään ollut
+punastunut. Hän katseli ruohikossa makaavaa pistoolia kauhunsekaisella
+ihastuksella.
+
+Intiaanijoukko, joka tähän saakka oli pysytellyt noin tuhannen jalan
+päässä, karjasi nyt äkkiä ja lähti nelistäen preeriakoirayhteiskuntaa
+kohti.
+
+Villien rynnäkössä on sanoin selittämätöntä hurjuutta. Pienet hevoset
+liikuttavat jalkojaan niin nopeasti, sotilaitten sulkaharjat ja
+varusteet hulmuavat perässä niin raivoisasti ja miesten ja hevosten
+koko asento on niin intoa ilmaiseva, että näkijä saa sen käsityksen
+menosta, että tuo peloittava joukko on voittamaton sekä vauhtiin että
+voimaan nähden. Koko taivaanranta näyttää olevan täynnä intiaaneja.
+
+Ja ikäänkuin se ei vielä olisi tarpeeksi peloittavaa, vapisee ilma
+karjuntaa. Kukin intiaani painaltaa yhteistä päämäärää kohti ja hän
+huutaa kimakasti näyttääkseen mikä suurenmoinen soturi hän on, samalla
+kun säestyksenä kuuluva kavion kapse kuuluu yhä lähempänä aivankuin
+kasvava myrskysade katolla. Näyttää siltä kuin ei mikään pystyisi sitä
+pysähdyttämään.
+
+Ja kuitenkin on yksi seikka, joka taitavasti hyväkseen käytettynä
+saa heidät pysähtymään, se on heidän kurin puutteensa. Intiaani
+taistelee tulisesti kun häntä ahdistetaan tai kun hän pääsee
+innostumaan tulisesta vastarinnasta, mutta hän ei mielellään antaudu
+taisteluun kylmiltään. Kun hän lähestyy vihollisen pyssyn suuta, käy
+hän miettiväiseksi. Usein yksi ainoa mies, jolla on tarpeellinen
+määrä kylmäverisyyttä pidättyäkseen ampumasta, saattaa tehdä tyhjäksi
+hyökkäyksen, jos hän vain odottaa kunnes he ovat tulleet noin
+viidenkymmenen jalan päähän ja sitten äkkiä kohottaa pyssyn piipun. Jos
+hän heti olisi ampunut, olisi taistelu loppunut lyhyeen ja intiaanit
+olisivat ratsastaneet hänen ylitseen. Mutta nyt on kullakin ollut
+aikaa ajatella. Kun valkoinen mies on valmis ampumaan, on odotusaika
+jo tehnyt tehtävänsä. Kukin villi tietää, että vain yksi mies heistä
+kaatuu, mutta kukaan ei mielellään tahdo olla juuri tuo yksi ja koska
+kurittomien sotilasten tapana on tapella vain omasta puolestaan,
+sukeltaa kukin hevosensa taakse ja pyörtää pois, vasempaan tai oikeaan.
+Koko joukko liitää ohi ja hajoo, kuten nopeasiipinen tiiraparvi
+tuulisena päivänä.
+
+Tähän luotti Alfred lähestyvässä ratkaisussa.
+
+Tyttö seurasi sotilasten hurjaa menoa jännittyneenä. Hänen täytyi
+puristaa kovasti rannettaan estyäkseen pyörtymästä ja hän näytti
+kykenemättömältä ajattelemaan. Alfred istui liikkumattomana eräällä
+preeriakoirapesällä pitäen pyssyään polvillaan. Häntä ei näyttänyt
+mikään häiritsevän.
+
+»Hauska tapella taas», mutisi hän itsekseen, hellästi sivellen pyssynsä
+tukkia. »Tulkaahan tänne, senkin pirut! Ahaa!», huudahti hän kun erään
+intiaanin hevonen putosi preeriakoiran koloon. »Sitähän minä ajattelin
+tässä.»
+
+Hänen silmänsä alkoivat palaa. Hevoset tulivat hypähdellen sinne ja
+tänne, vältellen taitavasti koloja. Niitten ratsastajat ampuivat ja
+karjuivat hurjasti, mutta ei yksikään luoti osunut kymmentä jalkaa
+alemmaksi. Heidän lähestyvä piirinsä muistutti rannalle saapuvaa suurta
+aaltoa ja yhdenkaltaisuutta korosti vielä kotkan sulkien heiluminen
+heidän tukassaan.
+
+Ratsastaminen mehiläispesää muistuttavassa maastossa oli vaarallista —
+yksinpä intiaaneillekin — ja kolme hevosta pyörähti ympäri peräkkäin,
+jääden potkimaan ilmaa jaloillaan. Kaksi ratsastajaa jäi viereen
+pyörtyneinä. Kolmas pääsi istualleen ja alkoi hieroa polveaan. Miss
+Coldwellin hevonen peljästyi ja heittäytyi kyljelleen ja rupesi
+hurjasti potkimaan takajaloillaan.
+
+Sopivan hetken tultua veti Alfred pyssynsä vireeseen ja nousi äkkiä
+polvilleen. Hänen sitä tehdessään painui pesä, jolla hän oli istunut,
+sisään, ja hän lensi nenälleen. Raivokkaasti kiroten nousi hän pystyyn
+ja tähtäsi tiheimpään joukkoon. Se vaikutti. Silmänräpäyksessä katosi
+joka villi hevosensa suojaan, eikä heistä näkynyt muuta kuin käsi ja
+jalka. Joukko hajaantui kummallekin puolelle niin nopeasti kuin olisi
+ammuttu merkki sellaista liikettä varten ja molemmat osat kaartivat
+kahdessa kauniissa kaaressa, kunnes ne vihdoin pysähtyivät jotenkin
+samaan paikkaan, josta olivat uljaan hyökkäyksensä alkaneetkin.
+
+Alfred ei ollut ampunut ainoatakaan laukausta.
+
+Hän kääntyi tytön puoleen naurahtaen.
+
+Tyttö makasi maassa kasvot ylöspäin, silmät avoinna ja kauhun
+ilmeisinä. Hänen otsassaan oli pieni mustunut reikä ja hänen päänsä
+alla, joka oli oudosti painautunut maata vasten, oli nurmi muuttunut
+punaiseksi. Lähellä hänen kättään oli raskas Colt N:o 44.
+
+Alfred katseli häntä kokonaisen minuutin liikahtamatta. Sitten
+nyökäytti hän päätään.
+
+»Se oli sen vuoksi, että minä kaaduin tuohon koloon — hän luuli, että
+he olivat ampuneet minut!» puhui hän ääneen itsekseen. »Pikku tyttö
+parka. Eihän hänen olisi pitänyt sitä tehdä!»
+
+Hän punastui kovasti ja kääntäen päätään toisaalle, veti hän tytön
+hameen niin alas, että se peitti hänen nilkkansa. Sitten hän otti
+winchesterinsä ja ampui kolme laukausta. Ensimmäinen sattui pyörtynyttä
+intiaania korvan taakse. Toinen lävisti toisen pyörtyneen intiaanin
+rinnan, kolmas kävi sen intiaanin hartiain läpi, joka oli katkaissut
+jalkansa ja joka juuri yritti päästä potkiskelevan hevosen taakse
+suojaan.
+
+Vähän sen jälkeen saapui Billy Knapp vankkurikaravaaneineen.
+
+
+
+
+VIII.
+
+BILLYN KELTANOKKA.
+
+
+Eräänä keväänä seitsenkymmenluvun alkupuolella piti Billy Knapp
+jonkinlaista kievaria ja hotellia Deadwoodin ja Big Hornin teiden
+risteyksessä Custer laaksossa. Matkustajat, jotka siinä kääntyivät
+tieltä toiselle, pysähtyivät usein yöksi siihen. Hän möi tarvikkeita
+sekä miestä että hevosta varten. Edellinen käsitti pääasiallisesti
+whiskyä, jälkimmäinen taasen heiniä. Se olikin parasta mitä siitä
+saattoi sanoa. Hotelli oli hirsistä, kaksikerroksinen ja se oli jaettu
+osastoihin palttinaverhoilla, tarjotakseen edes kuvan jonkinlaisista
+yksityishuoneista silmiin nähden vaikkei suinkaan korviin. Siinä
+oli kolme sänkyä ja joukko lavitsoita ja se ylvästeli oikein
+naiskeittäjällä — ensimmäinen laatuaan vuoriseudulla. Billy ei pitänyt
+sitä kauan. Hän oli liian levoton luonne. Mutta kertomuksen aikaan oli
+hän vielä sekä huvitettu että tyytyväinen siitä.
+
+Henkilökunnan muodosti laitoksessa Billy, äskenmainittu nainen sekä
+eräs vanha Pistol, nimeltä Charley. Viimeksi mainittu kantoi aina
+vyöllään monta tuliasetta ja oli hänellä sangen paljon sanomista,
+mutta kuten Billy sanoi, ei koskaan ollut saanut mitään kokoon. Tämä
+ei suinkaan Lännessä saattanut riippua tilaisuuksien puutteesta. Hänen
+tehtävänään oli olla »kaikki kaikessa».
+
+Eräänä iltana istui Bill nojatuolissaan hotellinsa seinävierellä
+odotellen postivaunua. Aikaa myöten se tuli. Charley kompuroi ulos,
+kantaen vesiämpäriä hevosille. Ajaja heitti ohjakset hänelle ammattinsa
+erikoisoikeudet tuntevan ylhäisellä oikeudella, laskeutui hitaasti
+istuimeltaan ja astui sitten komeasti tarjoiluhuoneeseen saamaan
+ryypyn. Billy seurasi perässä tarjoilemaan.
+
+»Olipa onni», sanoi ajaja ja nojasi kyynärpäihinsä.
+
+»Kuuluuko mitään uutta?» kysyi Bill.
+
+»No eipä ihmeitä.»
+
+»Kävivätkö kimppuusi.»
+
+»Ei, mutta Black Hank oleksii lähellä.» Se selvitti asian. Molemmat
+miehet puhaltelivat savupilviä hetken äänettöminä. Sitten nousi ajaja
+lähteäkseen.
+
+»Toin sinulle oikean keltanokan tullessani», huomautti hän kuin
+sattumalta. »Arvatenkin on hän muilta seuduilta.»
+
+»Luulenpa, että lähden katsomaan minkälainen keltanokka se on», vastasi
+Billy, kiiruhtaen tiskin takaa.
+
+Keltanokka istui pienellä pölkyllä aivan oven edessä. Hän piti lakkiaan
+kädessä, joten Billy saattoi nähdä hänen tapulimaisen, paljaan
+kallonsa. Sen alapuolella oli valkoisen punaiset kasvot ja vielä
+alempana kapeat, kaltevat hartiat, litteä rinta ja väärät sääret.
+Hän oli puettu vaaleaan, ruudulliseen pukuun ja flanellipaitaan,
+jonka kaulus oli aivan liian laaja. Billy huomasi kaiken tämän vain
+ohikulkiessaan. Kun ajaja kiipesi istuimelleen, sanoi hotellin omistaja:
+
+»Sanohan, Hen, pitäisikö tuollainen panna pumpuliin vaiko lasikuvun
+alle?»
+
+»Minä antaisin sille selkään», vastasi ajaja lyhyesti ja läimäytti
+kaksisiimaisella piiskallaan neljää hevostaan selkään, niin että ne
+hätkähtäen lähtivät liikkeelle.
+
+Billy lähti uudelleen katsomaan vierastaan ja sai tältä
+anteeksipyytävän hymyn.
+
+»Voinko saada huoneen täällä täksi yöksi?» kysyi vieras kimeällä,
+piipittävällä äänellä.
+
+»Voitte», vastasi Billy lyhyesti ja alkoi huutaa Charleyta.
+
+Patriarkka ilmestyi nurkan takaa ja samoin teki keittäjätärkin,
+mustasilmäinen, punaposkinen olento jonka Billy sittemmin laski
+kahdeksanneksi uhkarohkeaksi yrityksekseen avioasioissaan.
+
+»Ota vieraan sotapussi talteen», komensi Billy, »ja Nell,
+luonnollisesti hommaat kokoon hieman syötävää.»
+
+Vieras otti käteensä pienen käsilaukkunsa ja seurasi Charleytä
+asuntoon. Kun hän sitten hieman myöhemmin ilmestyi illalliselle,
+kantoi hän käsilaukkua mukanaan ja asetti sen penkin alle, joka oli
+pöydän vieressä. Syötyään asetti hän sen aivan kätensä ulottuville
+polttaessaan piipullisen tupakkaa ulkona. Luonnollisesti ei tällainen
+jäänyt Billyltä huomaamatta.
+
+»Vieras», sanoi hän, »näytätte olevan erinomaisen kiintynyt tuohon
+laukkuunne.»
+
+»Niin olen, sir», piipitti vieras. Billy sylkäisi arvonimelle. »Minulla
+on siinä eräitä esineitä jotka ovat minulle suuriarvoisia.» Hän avasi
+pussin ja otti esille aivan tavallisen näköistä naista esittävän
+tavallisen valokuvan. »Se on äitivainajani», sanoi hän. Billy sylkäisi
+taas ja meni sisään.. Hän halveksi hentomielisyyttä, olipa se laatuaan
+mitä hyvänsä.
+
+Molemmat miehet istuivat illallista syödessään vastatusten ja
+punaposkinen tyttö tarjoili. Vieras katsoi lautaseen koko ajan kun
+tämä oli huoneessa. Hän istui kuin orrella penkin päässä jalat allaan
+ja varpaisin nojaten. Kun Kun tyttö lähestyi, jäykkenivät hänen
+hartia- ja käsivarsilihaksensa hämmennyksestä ja aiheuttivat vallan
+eriskummallisia käden liikkeitä. Hän vastaili vain yksitavuisesti.
+
+Billy söi runsaasti ja totisena. Loppupuolella ateriaa istahti Charley
+hänen viereensä. Charley oli huonolla tuulella ja ruoka oli hänen
+mielestään jäähtynyttä.
+
+»Nell», huusi hän, tällainen ei kelpaa _sioillekaan_ syötäväksi.»
+
+Tyttö ei ollut millänsäkään. Eikä liioin Billy. Puheentapa oli sillä
+paikkakunnalla sellainen. Vieras pudotti veitsensä.
+
+»Enpä sitten ihmettele, että ette välitä siitä», sanoi hän, naurettavan
+pieni annos närkästystä äänessään.
+
+»Mitä te tarkoitatte?» huusi Charley uhkaavasti.
+
+»Tietenkin sitä, ettei naisihmiselle saa sellaista kieltä käyttää»,
+vastasi vieras lujasti piipittävällä äänellään.
+
+Billy ymmärsi heti yskän ja räjähti hillittömään nauruun.
+
+»Aika poika!» huudahti hän, lyöden käsiään polviin. »Löitpä nyt
+kirveesi kiveen, Charley.»
+
+Tyttökin nauroi, mutta hillitysti. Hän oli kuitenkin hieman liikutettu,
+vaikka olikin vasta edellisenä talvena lähtenyt Bismarkista, koska
+hänen kaltaistaan siellä ei enää kaivattu.
+
+Koska Billy hyväksyi selityksen, niin patriarkka vaikeni.
+
+Puolen yön aikaan heräsivät talon neljä asukasta hirvittävään meteliin
+ulkopuolella. Vieras nousi, täysissä pukimissa, lavitsaltaan ja
+kurkisti kapeasta avonaisesta akkunasta. Tusina hevosia oli yhdessä
+rykelmässä yhden miehen hoitoon jätettyinä, mutta pimeys esti näkemästä
+tarkemmin. Avonaisesta salongin ovesta virtasi leveä valojuova ja
+sieltä kuului melua ja saappaitten töminää.
+
+»Se on Black Hank», sanoi Billy hänen kupeella. »Black Hank ja hänen
+joukkonsa. Hän etsii nokkansa sivu mennyttä postivaunua.»
+
+Black Hank vuoristossa on samassa maineessa kuin Jesse James etelämpänä.
+
+Vieras kävi äkkiä tarmokkaaksi.
+
+»Ettekö aio tapella sitten?» kysyi hän.
+
+»Tapella?» sanoi Billy ihmetellen. »Tapella! Ei tietenkään. Hank
+ei ryöstä _minulta_ mitään. Hän vain nuuskii joka paikan ja ottaa
+mitä tarvitsee, mutta antaa maksun joka kerta. Minä olen vain hiljaa
+ja annan hänen toimia. Minä en koskaan _riitele_ hänen kanssaan,
+ymmärrättekö. Hän tanssii vain tänne sisään ja tarttuu kynsillään
+siihen mitä tarvitsee. _Minä_ en tiedä siitä mitään. _Minä_ nukun kuin
+tukki.»
+
+Hän viittasi merkitsevästi vieraalle.
+
+Alhaalla liikuskelivat rosvot sinne tänne.
+
+»Billy», karjui komentava ääni, »Billy Knapp!»
+
+Hotellin pitäjä näytti hämmästyneeltä.
+
+»Mitä hittoja hän _minua_ huutaa?» kysyi hän viereiseltään vieraalta.
+
+»Billy», huusi ääni taas: »Tule alas heti, senkin siwashi. Minä tahdon
+puhua kanssasi.
+
+»Hyvä, Hank», vastasi Billy.
+
+Hän meni »huoneeseensa» ja pani vyölleen raskaanpuoleisen vyönsä.
+Sitten hän laskeutui rappuja alas. Salonki oli valaistu ja täynnä
+miehiä. Muutamat joivat ja söivät, toiset taas sulloivat eväitä
+kuljetettavaan kuntoon. Tiskin kulmaan nojaten seisoi pitkä mies
+poltellen piippuaan. Hän oli notkea, vilkas ja voimakaslihaksinen,
+tummakasvoinen ja hänen kulmakarvansa yhtyivät omituisesti nenän
+yläpuolella. Billy astui astui äänettömänä miehen luo.
+
+»Mitä tämä merkitsee?» kysyi hän lyhyesti. »Tällainen ei kuulu
+sopimukseen.»
+
+»Tiedän sen», vastasi vieras.
+
+»Anna tänne sitte kultahietasi ja häviä täältä.»
+
+»Tuossa on hietani», vastasi Black Hank, pannen kätensä vieressään
+olevalle kauriinnahkaiselle pussille, ja siinä on sinulle tavaroistasi.
+Haluan kysyä sinulta erästä asiaa. Standing Rock on lähettänyt
+viisikymmentä tuhatta dollaria seteleissä Spotted Tailiin. Lähetti meni
+tästä tänään. Oletko nähnyt häntä?
+
+»En ole nähnyt mitään lähettiä», vastasi Billy helpotuksesta huoahtaen.
+»Postivaunu meni tyhjänä ohi.»
+
+Charley oli tullut rappuja alas huoneeseen.
+
+»Mitä sinä siellä teet, senkin rupisammakko», kysyi Billy häneltä
+raa’asti.
+
+»Postivaunu ei ollut kuten sanoit, _tyhjä_», huomautti Charley
+hämmästymättä.
+
+Billyn aivoissa valkeni. Hän muisti laukun, jota vieras niin tarkkaan
+oli vartioinut, Ja vaikka hänen järkensä sanoikin hänelle, että niin
+vaaratonta olentoa, kuin hänen vieraansa oli, tuskin saattoi valita
+pikalähetiksi, jäi siihen kuitenkin pieni mahdollisuus jäljelle.
+
+»Olet oikeassa», myönsi hän huolettomasti, »siellä on eräs keltanokka,
+joka ymmärtää yhtä paljon lähettinä ratsastamisesta kuin sika
+rypistyneestä paidasta.»
+
+»Minä huomasin, että hän oli ylenpalttisen huolissaan matkalaukustaan»,
+intti Charley.
+
+Tiskiin nojaavalta mieheltä ei ollut jäänyt huomaamatta mitään
+tästä keskustelusta. Billyn kieltäminen, hänen epäröintinsä ja
+puolitotuutensa näyttivät hänestä kaikki epäilyttäviltä. Nopealla
+käden heitolla ojensi hän aseensa Billyä kohti. Billyn kädet lensivät
+komentamatta ylös.
+
+Miehet lopettivat askareensa ja kokoontuivat heidän ympärilleen.
+Tämän tapaiset näyt olivat liian tavallisia vaatiakseen selitystä tai
+herättääkseen erikoista uteliaisuutta. He tunsivat johtajansa ja Billyn
+välisen hiljaisen sopimuksen.
+
+»Nyt», sanoi Black Hank vihaisesti, »tahdon tietää miksi sinä koetit
+tuollaista peliä kanssani.»
+
+Billy, varovainen ja pelkäämätön mies, vastasi ettei hän ollut
+yrittänyt minkäänlaista peliä, olihan vain Hetkeksi unhoittanut koko
+keltanokan eikä uskonut, että viimeksimainittu osoittautuisi Hankin
+etsimäksi pikalähetiksi.
+
+Eräs miehistä kevensi johtajan merkin saatuaan Billyn vyötä tuntuvasti.
+Sitten sai hän istuutua rahille. Kaksi muuta miestä nousi yläkertaan.
+Hetken perästä he palasivat ja ilmoittivat, ettei ylhäällä ollut
+ainoatakaan elävää sielua, vierasta tai tuttua, paitsi tyttöä, mutta
+että sinne oli jäänyt pienempi matka-arkku. Uuden määräyksen saatuaan
+toivat he arkun ravintolahuoneeseen. Se murrettiin auki ja havaittiin,
+ettei se sisältänyt muuta kuin vaatteita, preeria-asukkaan mallia,
+lujaa ja kulunutta. Sitäpaitsi oli siinä vielä sievästi kokoon kääritty
+meksikolainen satula ja raakanahkainen piiska.
+
+Roistot olivat jo hajaantuneet ulkoa etsimään jälkiä. Tässä hommassa
+he epäonnistuivat ja ilmoittivat, ettei pienintäkään jälkeä näkynyt
+missään päin.
+
+Billy tunsi miehensä. Black Hankin yhä tuimemmiksi rypistyvät kulmat
+tiesivät vain yhtä ainoata. Lännessä ei kukaan pysty pidättämään
+itsellään päällikkyyttä minkäänlaatuista, ellei hän sitä tue teoilla,
+jotka osoittavat häikäilemätöntä päättäväisyyttä. Billy hyökkäsi
+nopeasti kuin puuma Hankin päälle ja kävi häneen lujalla otteella
+vyötäröstä, pyöräytti hänet kilvekseen ja alkoi vakavan taistelun
+saadakseen käsiinsä roiston paljastetun aseen. Se oli loistava yritys,
+mutta se epäonnistui. Muutamassa silmänräpäyksessä makasi hän sidottuna
+lattialla ja Black Hank piteli hieraantunutta käsivarttaan. Sen perästä
+ei voinut enää tulla muu kysymykseen kuin joko nuora tai kuula.
+
+Kun Billy oli mennyt alas, ei vieras enää tuhlannut sekuntiakaan
+toimettomuuteen. Hänellä oli hallussaan viisikymmentätuhatta dollaria
+seteleissä, jotka hänen oli määrä niin pian kuin suinkin jättää
+Spotted Tailin asioimistoon Wyomingissa. Välttämätön vaunun vaihto oli
+pakottanut hänet yöpymään Billy Knappin hotelliin.
+
+Lähetti sieppasi laukkunsa ja juoksi äänettömästi Billyn makuuhuoneen
+läpi erään kapean akkunan luo, jonka hän jo aikaisemmin oli huomannut
+aukeavan aivan metsään päin. Akkuna oli öljyttyä paperia, mutta hän
+pettyi sen hyödystä. Hän tiesi, että se liukui syrjään, mutta hän ei
+saanut sitä liikkumaan. Hän ei uskaltanut särkeä paperia, sillä se
+olisi kuulunut. Ääni hänen takanaan melkein säikäytti häntä.
+
+»Minä näytän teille» kuiskasi punaposkinen tyttö.
+
+Hän oli käärinyt lakanan höllästi ympärilleen, hänen tukkansa riippui
+hartioilla ja hänen paljaat jalkansa näkyivät vaipan alta. Pieni mies
+punastui hämmästyksen tuskasta ja hän unohti tykkänään tehtävänsä.
+Tytön ääni herätti hänet vihdoin.
+
+»Kas niin, tästä vain», kuiskasi tyttö osoittaen avonaista akkunaa.
+
+»Kiitän teitä», sammalsi vieras tuskallisesti. »Vakuutan teille — —
+minä toivon — — —»
+
+Tyttö nauroi hiljaa.
+
+»Hyvä on», sanoi hän. »Olen tämän teille velkaa siitä, että veditte
+patriarkkaa parrasta», ja hän suuteli pikku miestä.
+
+Lähetti, vavisten ujoudesta, kiipesi vikkelästi akkunalle, pujotti
+käsivartensa laukkunsa hihnaan ja sen sijaan, että olisi hypännyt
+maahan, kuten tyttö odotti heilautti itsensä kepeästi lähimmälle
+suurelle tammen oksalle. Tyttö kuunteli lehtien rapinaa hetken, kunnes
+lähetti pääsi lähemmä runkoa ja lähti sitten, pystymättä hillitsemään
+haluaan nähdä mitä alhaalla tapahtui, rappuja alas.
+
+Alas tullessaan tuli häntä vastaan kaksi miestä. He tutkivat yläkerran
+kolme huonetta nopeasti, mutta tarkkaan, eivät välittäneet tytöstä
+paljoakaan ja palasivat sitten kiroillen takaisin. Hetken perästä
+tulivat he hakemaan vieraan arkkua. Nell seurasi heitä sitten alas
+aina ovelle saakka. Siinä hän näki ja kuuli sellaista, että se sai
+hänet katkerassa kauhussa pakenemaan talon perälle asti, kun Billy
+paiskattiin lattiaan.
+
+Akkunan ääressä hän polvistui ja pannen kätensä ristiin painoi päänsä
+käsivarsien väliin. Lännen naiset, varsinkin Nellin kaltaiset eivät
+itke. Mutta Nell oli vähällä tehdä sen. Äkkiä nosti hän päätään. Ääni
+hänen lähellään oli puhutellut häntä.
+
+Hän katseli joka puoleen, mutta ei nähnyt mitään.
+
+»Täällä, ulkopuolella», kuului matala varovainen ääni, »puussa».
+
+Silloin näki tyttö vieraan istuvan samassa paikassa, johon hän oli
+äsken asettunut.
+
+»Pyydän anteeksi, ma’am, jos säikäytin teitä tai puhuttelen teitä
+ensinkään. Eihän minun pitäisi sitä — mutta — — —»
+
+»Oh, älkää olko millännekään», sanoi tyttö kärsimättömästi, pudistaen
+tukkaansa taaksepäin. Niin nöyrä ja pelokas oli ääni, että tyttö
+saattoi vähääkään pinnistämättä mielikuvitustaan nähdä pikku miehen
+punastumisen ja välttelevän käytöksen. Tuona jännityksen hetkenä hänen
+vähäpätöisyytensä ja itseluottamuksen puutteensa kiusasi tytön mieltä.
+
+»Mitä te siellä teette», kysyi tyttö. »Luulin että te olitte hävinnyt
+näiltä tienoilta!»
+
+»Täällä oli turvallisempaa», selitti vieras. »En jättänyt mitään
+jälkiä.» Tyttö nyökkäsi päätään ikäänkuin myöntäen toimenpiteen
+järkevyyden.
+
+»Mutta, ma’am, rohkenin puhutella teitä sen vuoksi, että näin teidän
+olevan hädässä. Luonnollisestihan minulla ei ollut mitään oikeutta
+kysyä ja jos ette halua sanoa minulle — — —»
+
+»He aikovat tappaa Billyn», keskeytti Nell, nyyhkyttäen.
+
+»Miksi?»
+
+»En oikein käsitä sitä. He etsivät jotakin ja luulevat, että Billy on
+piiloittanut hänet. Arvelen, että se olette te. Billy ei piiloittele
+mitään, mutta he vain luulevat niin.»
+
+»Aivan oikein. Minua he etsivät. Kun nyt tiedätte missä olen, miksi
+ette kerro sitä heille ja pelasta Billyä?»
+
+Tyttö hätkähti, mutta hänen terävä Lännen älynsä näki heti vaikeuden
+siinä.
+
+»He ajattelevat, että Billy sittenkin auttaa teitä.»
+
+»Rakastatteko häntä?» kysyi vieras.
+
+»Jumala tietää, että olen aika luja, mutta niin on asia.» tunnusti
+tyttö ja painoi päänsä alas.
+
+Näkymätön vieras vaikeni ja mietti.
+
+»Olen aika liisterissä itsekin», puhui hän itsekseen »ja minulla
+on tehtävä, joka minun täytyy suorittaa kohdistamatta huomiotani
+mihinkään muuhun. Tavallisestihan ihmiset eivät välitä minusta, enkä
+minäkään heistä. Varsinkaan naisväki. He aivan näännyttävät minut.
+Luulenpa etten kohoa kovinkaan korkealle heidän silmissään, jos joudun
+heidän kanssaan kiistasille. Tavallisestihan he panevat minuun yhtä
+paljon huomiota kuin metsälutikkaan. Minähän en potki siltä, senhän
+ymmärrätte. Mutta kerran koiran iässä ikäänkuin kaipaan ystävällistä
+silmäystä heidän puoleltaan. Omaa naispuolta minulla ei koskaan ole
+ollut, ei koskaan. Joskus ajattelen, että saattaisi olla somaa, jos
+tietäisin jonkun tytön typykän odottavan minua jossakin. Mutta ei
+ole, eikä koskaan tule olemaankaan. Minä olen sillä tavalla luotu. Te
+kohtelitte minua kauniisti tänä iltana. Te olette ensimmäinen nainen,
+joka koskaan on suudellut minua omasta ehdostaan...»
+
+Tyttö kuuli heikkoa rapinaa ja sitten hiljaisen maahantulon.
+
+Kurkistaessaan akkunasta, erotti hän varjomaisen olennon hiipivän
+hotellin nurkan taa. Hän pani kätensä sydämelleen ja kuunteli. Hänen
+käsityksensä vieraan liikehtimisestä oli korkeintaan hämärä, mutta hän
+oli kuullut hänen tunnustavan, että hänen suudelmansa oli merkinnyt
+hänelle paljon ja hädässäänkin tunsi hän voimakasta halua nauraa. Hän
+oli suonut hyväilynsä pikku miehelle jotenkin samoin tuntein kuin hän
+olisi suudellut koiran kylmää kuonoa.
+
+Alakerrassa olivat miehet hieman mietittyään päättäneet käyttää kuulaa.
+Se oli siihenkin nähden paikallaan, että Billy oli uranaukaisijoita
+preerialla. Sitäpaitsi ei hän ollut mikään hevosvaras. Jotta ei turhaan
+viivyteltäisi, oli toimitus päätetty tapahtuvaksi heti ja samassa
+paikassa. Billy seisoi selkä omia hotellin hirsiään vasten kädet ja
+jalat sidottuina, mutta silmät peittämättä. Hän ei koskaan menettänyt
+rohkeuttaan. Lyhyen armonaikansa kuluksi, jonka valmistukset hänelle
+tarjosivat, selitti hän vastustajilleen mitä hän heistä ajatteli.
+
+»Ylpeä»! lopetteli hän pitkää yksinpuheluaan, aivankuin hän olisi
+puhunut lampun heijastajalle. »Ylpeä!» kertasi hän vieläkin. »Tuo
+teidän Hankinne on niin ylpeäksi käynyt, että hän on paisunut kuin
+myrkytetty koiranpenikka. Ei sitä silti kuka tahansa pysty nukkuvaa
+miestä kaappaamaan ja saamaan viittäkymmentä tuhatta dollaria noin
+vain, ilman muuta.»
+
+Black Hank määräsi kolme miestä toimittamaan työn. Billyn teloitus
+oli hänelle välttämätön, ei sen vuoksi, että lähetin menettäminen
+olisi häntä suurestikaan suututtanut — hän toivoi saavansa hänet
+käsiinsä aikanaan — vaan sen vuoksi, että hänen miehistössään
+pysyisi tarpeellinen kunnioitus päällikköään kohtaan. Hän oli juuri
+peräytymäisillään antaakseen tilaa teloituksen toimeenpanijoille
+kun hän kuuli oven takanaan aukeavan ja sulkeutuvan. Hän kääntyi.
+Oven edessä seisoi pieni keuhkotautisen näköinen mies, vaaleassa
+ruudullisessa puvussa. Keltanokalla oli kaksi lyhytpiippuista
+Colt-revolveria, joista hän toisen ojensi suoraan Black Hankia kohti.
+
+»Kädet ylös», komensi hän terävästi.
+
+Koska ase oli tähdätty Hankia kohti, noudatti hän käskyä heti.
+Tulokkaan silmissä oli merkillinen eloisuus. Kahdestatoista muusta
+miehestä oli yksitoista täydelleen vakuutettuja siitä että toinen ase,
+joka ei ollut kohdistettu johtajaan, koski heitä henkilökohtaisesti
+kutakin. Kahdestoista mies luulotteli olevansa paremmassa asemassa.
+Läsnäolevien suureksi kummastukseksi kuului pamaus ja leimaus
+silmänräpäyksessä. Sitten olivat taas asiat ennallaan. Toinen vieraan
+aseista oli yhä Black Hankiin kohdistettu, toinen taas muihin miehiin.
+Kahdestoista mies, se joka oli luullut voivansa yrittää vastarintaa,
+oli suistunut kasvoilleen lattialle. Ei kukaan olisi voinut vakuuttaa
+varmasti nähneensä, että vieras hituistakaan olisi liikahtanut.
+
+»Kas niin», sanoi vieras terävästi, »yksi kerrallaan. Pudottakaa
+aseenne lattiaan, gentlemannit.» Ja Black Rankille: »suu alaspäin.
+Pudota! Koirailematta!»
+
+Yksi miehistä huoneen takaosassa liikahti hieman korollaan.
+
+»Liikahtamatta siellä», varoitti vieras. Mies jäykistyi.
+
+»Seuraava herra», jatkoi pikku mies taitavasti viitaten toiselle.
+Hän totteli empimättä. »Seuraava! Nyt sinä! Ja sinä! Nyt sinä siellä
+nurkassa.»
+
+Toinen pistooli toisensa perästä kolahti lattiaan. Ei ainoakaan mies
+huoneessa olipa aseistettu tai aseeton, voinut kehua, ettei hänen
+pienintäkin liikettään olisi huomattu. He olivat kuin tiikerit valmiit
+hyökkäämään heti kun vain pistoolin suu olisi väistynyt hiemankin. Se
+ei väistynyt. Lattialle lyhistynyt ruumis muistutti heitä jokaista
+siitä mitä saattoi tapahtua. He tottelivat.
+
+»Astukaa taaksepäin», komensi vieras nyt. Silmänräpäyksessä sai hän
+miehet riviin seinää vasten jäykkinä, kädet ylhäällä.
+
+Sitten vieras ensi kerran liikahti paikaltaan oven edessä.
+
+»Kutsu tyttö tänne», sanoi hän Billylle.
+
+Billy korotti äänensä ja huusi »Nell! Ah, Nell.»
+
+Silmänräpäyksessä ilmestyi tyttö ovensuuhun pelkäämättä ja arvelematta.
+Kun hän näki miten asiat olivat kehittyneet; tuli hän miltei
+pahanilkisen iloiseksi.
+
+»Suvaitsetteko, ma’am, heti, ellen vaivaa teitä liiaksi, ikäänkuin
+hieman irroittaa Billyn siteitä?» kysyi vieras.
+
+Tyttö teki työtä käskettyä. Hotellin omistaja oikoi käsivarsiaan.
+
+»Olkaa hyvä ja kootkaa nuo aseet.»
+
+Molemmat ryhtyivät touhuun.
+
+»Missä se kirottu patriarkka on?» kysyi Billy tuikeasti, hakien
+silmillään Charleytä.
+
+Tämä oli hiljaa livistänyt.
+
+»Voitte laskea kätenne alas», neuvoi vieras, laskien aseensa. Johtaja
+aikoi sanoa jotakin.
+
+»Suu kiinni»! sanoi Billy, ottaen oman aseensa kasasta.
+
+Vieras otti äkkiä joukosta yhden Coltin ja pitäen liipasinta varasinta
+vasten, laukaisi kuusi laukausta peräkkäin lyömällä kämmenellään
+hanaan. Vaikka hän näytti vain heittelevän asetta sinne tänne,
+oli hänellä ilmeisesti varma maali, sillä kuusi viinilasia Billyn
+tarjoilupöydällä meni säpäleiksi. Se oli ihmeellinen teko ja se kävi
+nopeammin kuin koneellisella pistoolilla. Hän otti toisen aseen.
+Hyllyltä otti hän sitten tomaattirasian ja heitti sen ilmaan. Ennenkuin
+se ehti pudota maahan oli hän ampunut siihen kaksi reikää ja kun se
+tuli maahan, auttoi hän sen pyörimistä vielä neljällä kuulalla, joista
+jokainen jätti tomaattiliemivirran jälkeensä. Huone oli täynnä savua.
+Joukko katseli menoa lumottuna.
+
+Sitten jäykistyivät seinän vierellä olevat miehet. Savun seasta
+leimahteli pitkiä salamoita heitä kohti, milloin vasemmalle, milloin
+oikealle, yhtämittaisena rätinänä. Kahteentoista pysähtyi ampuminen.
+Miesten päitten välissä oli kussakin pyöreä reikä. Yhteenkään mieheen
+ei ollut sattunut. Syntyi hiljaisuus. Savu kohosi ylös ja poistui
+vähitellen avonaisesta ovesta. Hevoset, jotka pitkäksi aikaa olivat
+jääneet vartiatta, hirnahtelivat. Vieras heitti rauhallisesti savuavat
+Coltit lattialle ja otti omansa esille sivutaskusta, johon hän ne oli
+pannut. Billy keskeytti vihdoin äänettömyyden.
+
+»Se on _ampumista_ se», huomautti hän huoahtaen.
+
+»Ne viisikymmentä tuhatta ovat tuolla ulkopuolella», säväytti vieras.
+»Haluatteko niitä?»
+
+Vastausta ei kuulunut.
+
+»Aion ottaa yhden hevosistanne», sanoi hän sitten. »Billy on täysin
+syytön. Hän ei tiedä minusta mitään.»
+
+Hän kokosi aseet lattialta.
+
+»Nämät aion myös huvikseni ottaa mukaani», jatkoi hän. »Te löydätte
+ne — jos oikein tarkkaan haette — tuolta tiepuolesta — ja hevosenne
+samoin. Hän peräytyi ovelle.
+
+»Ammun sen heti, joka pistää päänsä ovesta», varoitti hän.
+
+»Vieras», sanoi Black Hank, kun hän oli menemäisillään ulos.
+
+Pieni mies pysähtyi.
+
+»Saanko kysyä nimeänne?»
+
+»Nimeni on Alfred.»
+
+Black Hank näytti harmistuneelta.
+
+»Olen kuullut teistä», myönsi hän.
+
+Vieraan katse kiersi huonetta ja huomasi tytön. Hän säikähti ja
+punastui.
+
+»Hyvää yötä», sanoi hän sitten nopeasti ja katosi samalla. Hetken
+perästä kuului kavioitten kapsetta kun hän talutti hevosia pois.
+
+Hyvän aikaa vallitsi äänettömyys. Sitten Billy puhui.
+
+»Hank, olemme niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, mutta jos kosket
+tuohon vasikkaan, niin minä nylen sinut.»
+
+»Vasikka! Oho», naurahti Hank. »Alfred vasikka! Minä olen kuullut
+puhuttavan hänestä.»
+
+»Mitä olette kuullut», kysyi tyttö.
+
+»Hän on etelän paras etsivä», vastasi Hank.
+
+Seuraavana vuonna veivät Billy Knapp, Alfred ja eräs kolmas mies,
+jonka nimi oli Jim Buckley poikki maitten vuoristoon ainoan
+vankkurikaravaanin, joka sinä kesänä uskaltautui matkaan.
+
+
+
+
+KAKSI PANOSTA.
+
+
+Tämä tapahtui siihen aikaan kun Billy Knapp kuljetti postivaunua
+Pierren ja Deadwoodin välillä. Luulenpa, että voitte vieläkin nähdä
+saman vaunun Buffalo Billin näyttelyssä. Jotta ei syntyisi sekaannusta
+eikä lukija panisi Billyn hartioille enemmän vuosia kuin hänelle tulee,
+niin mainittakoon tässä, että kyseessä oleva tapaus sattui hieman sen
+kuuluisan ja uhkarohkean matkan jälkeen, jonka hän Alfredin ja Jim
+Buckleyn kanssa teki vuoristoon sinä kesänä kun ei kukaan muu sitä
+rohjennut ja hieman ennenkuin hän ryhtyi kullankaivuun. Jim oli jo
+lähtenyt Montanaan.
+
+Matka Pierrestä Deadwoodiin oli jotakin. Päivät päästään kulki tie
+ylös ja alas heinäisiä mäkimaita ja laajoja tasankoja. Noustessaan
+mäkeä ylös ei koskaan osannut käyttää edellistä kokemustaan hyväkseen,
+vaan luulotteli mäelle päästyään näkevänsä koko seutukunnan
+peninkulmamitalla edessään. Sitähän ei koskaan tapahtunut. Ei
+koskaan nähnyt pitemmälle kuin seuraavaan preeria-aaltoon. Mäkiä
+alas hurahtaessa näki välillä olevan tasangon aina yhtä rajattoman
+laajana, tyynenä ja kuumana tai aina yhtä rajattoman laajana,
+jäätävänä ja pohjolan tuulien täyttämänä, riippuen vuodenajasta,
+jona siellä liikkui. Kerran koiran iässä tapasi siellä pajukon,
+joka tiesi sitä, että siinä oli joen uoma. Se oli joko aivan kuiva
+tai sitten ryöppyävänä virtana. Aivan mäen alla oli kaksi matalaa
+rakennusta, puoleksi hirsistä, puoleksi savesta. Siinä vaihtoivat
+hevosia terässilmäiset miehet, jollaisia näkee pohjolan hinaajalaivojen
+ruorissa. Matkustajat olivat täällä tilaisuudessa syömään kaikkien
+taiteen sääntöjen mukaan valmistettuja pannukakkuja, jotka pystyivät
+vastustamaan ruuansulatus-nesteitten tuimimpiakin hyökkäyksiä ja
+juomaan vihreätä teetä, joka maistui väkevästi parkkihapolle ja vaati
+todella oikein porsliinilla silatun suolen seinämän hyvin viihtyäkseen.
+Se ei ollut mikään innostava huvimatka.
+
+Luonnollisestikaan ei Billy kuljettanut vaunua koko matkaa. Ainoastaan
+viimeiset sata mailia. Mutta matkustajat sensijaan tekivät sen ja
+olivat Billyn tavatessaan jo peräti kyllästyneitä matkaansa. Kerran
+eräs keltanokka tuli mukaan loppupuolella vuotta, vain huvin vuoksi. Ja
+hän sai sitä.
+
+»Ajaja», sanoi hän Billylle, kun jarrut taas ilmoittivat, että oltiin
+lähdössä alamäkeä, »onko teidän kimppuunne koskaan hyökätty?»
+
+Billylle oli satamalla satanut samanlaisia kysymyksiä parin viimeisen
+tunnin ajan. Tavallisesti istui hän katsoen suoraan eteensä, sylkäisi
+tarkalleen vaunuhevosen ja aisan väliin ja vastaili yksitavuisesti.
+Keltanokka ei tiennyt, että kyseleminen oli huonoin keino saada Billy
+puhumaan.
+
+»Kimppuun?» vastasi Billy halveksivasti. »Nuori mies, minun kimppuuni
+hyökättiin viime vuonna kolmekymmentä seitsemän kertaa.»
+
+»Siunatkoon!» huudahti keltanokka. »Mitä te silloin teette. Onko teidän
+vaikea päästä heistä eroon? Täytyykö teidän taistella lujastikin?»
+
+»Ei mitään taistelua. Minua ei ole palkattu tappelemaan. Minä olen
+palkattu ajamaan.»
+
+»Ja te annatte ryöstää itsenne», huudahti keltanokka.
+
+Billyä harmitti vieraan halveksiva äänensävy.
+
+»Ei tule kysymykseenkään», selitti hän. »Koettakaahan otaksua, että
+olisin kyllin tyhmä lennättääkseni lyijyä ympärilleni ja pääsisin
+pakoon. Mikä olisi seurauksena? Seuraavalla kerralla ajaessani vaunua
+ampuisi joku noista kirotuista maantierosvoista minut jonkun pensaan
+takaa. Mitä siitä olisi hyötyä? Ei kerrassaan mitään.»
+
+Keltanokka vaikeni, syvästi tuntien sellaisen järkeilyn loogillisuuden.
+Hetken perästä aurinko katosi kellahtavaan autereeseen. Sitten seurasi
+ruskotus ja vihdoin korostivat tähdet preerian todellista äärettömyyttä.
+
+»Tuo mies on palkattu tappelemaan», huomautti Billy totisena, viitaten
+peukalollaan taakseen.
+
+Keltanokka ymmärsi nyt sen äänettömän ja tuimannäköisen miehen, joka
+luoksepääsemättömänä ja yksinäisenä istui vaunun katolla. Tarkemmin
+katsoessaan huomasi keltanokka tanakan pyssyn, joka tavattoman lyhyine
+piippuineen riippui kahdessa messinkikoukussa istuimen takana.
+Tavallisia revolvereita oli siinä myöskin, mutta ne eivät olleet kuten
+tavallisesti koteloissa, vaan riippuivat vyössä koukuissa, joten ne
+tarpeen tullen saattoi pienellä käden liikkeellä saada irti. Mies
+katsoi häneen jäykästi.
+
+»Vuoristo ei ole enää kaukana», suvaitsi Billy lausua, kun lännestä
+tullut kylmä viima nosti hänen lakkinsa liertä ja pieni pilvenhattara
+oudon hiljaisena ja nopeasti kiiti tähtien ohi.
+
+Keltanokka oli taas kääntynyt katsomaan katolla istujaa, joka kiinnitti
+tavattomasti hänen mieltään, kun vaunu pysähtyi niin äkkiä, että hän
+oli viskautua istuimeltaan. Hän pääsi vaivoin tasapainoon taas ja
+Billy, jalkajarrua vasten kierteli levollisesti ohjaksia sen ympäri.
+
+»Kädet ylös, heti», kuului terävä komento edestäpäin pimeydestä.
+
+»Tarkoittaa teitä», sanoi Billy keltanokalle, nostaen samalla kätensä
+päänsä yli ja istuutuen mukavasti istuimelleen. »Valmis», huusi hän
+leikillisesti pimeyteen.
+
+Aivan kuin merkin annettua kajahteli pimeydessä laukausten ryske
+ja kolmasti kaikui vastaus kuusipiippuisista. Jarrun kiljahdus oli
+eksyttänyt vaununpuolustajan, jotenka hän ei tiennyt mistä päin
+äskeinen ääni oli tullut. Hän oli hypännyt väärältä puolelta alas ja
+joutui siten suojattomaksi, ja hänen vastustajansa oli ampunut hänet
+kuoliaaksi.
+
+Maantie-rosvo astui turvallisena esiin ja virkkoi Billylle: »annahan
+Billy minulle tuo laatikko.»
+
+Billy kiipesi istuimensa yli ja pudotti raskaan, raudoilla kiskoitetun
+laatikon maahan. »Eipä taida kukaan huomata Buchia tuossa», sanoi hän
+ajatellen vaununpuolustajaa, joka makasi liikkumattomana.
+
+»Aja eteenpäin», komensi rosvo.
+
+Kolme tuntia myöhemmin tulivat Billy ja tointunut keltanokka
+Deadwoodiin ja kymmenisen minuuttia sen jälkeen tiesi koko leiri mitä
+oli tapahtunut.
+
+Nyt oli, se täytyy mainita, Deadwood äskettäin valinnut itselleen
+poliisipäällikön. Hän ei juuri näyttänyt poliisilta ensinkään, sillä
+hän oli pieni, heikonnäköinen ja kaljupäinen ja muutenkin näytti kovin
+lapselliselta. Mutta kun sanon teille, että hänen nimensä oli Alfred,
+niin tiedätte, että asia oli oikealla tolalla. Häneltä yhteiskunta
+nyt odotti aloitetta. Se odotti, että hän pestäisi joukkueen, johon
+kuuluisi jokainen, jota ei välttämätön toimi pidättäisi ja että se heti
+lähtisi takaa-ajoon. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt.
+
+»Montako heitä on?» kysyi hän Billyltä.
+
+»Yksi ainoa», vastasi postinkuljettaja.
+
+»Minä toimitan asian yksin», ilmoitti Alfred.
+
+Nähkääs, Alfred tunsi hyvin omat heikkoutensa. Hän ei koskaan
+osannut tehdä suunnitelmaa toisten läsnäollessa, vaan alistui aina
+vaistomaisesti toisarvoiseksi tekijäksi. Mutta kun toisten suunnitelmat
+olivat menneet myttyyn, osasi hän toisten haaksirikkoumasta järjestää
+mitä tehokkaimman uuden toimintamenettelyn. Käsilläolevassa asiassa
+piti hän parempana järjestää oman mielensä mukaisen menettelytavan ja
+senvuoksi hän tahtoi toimia yksin.
+
+Siihen aikaan tunsivat ihmiset jo Alfredin. He eivät panneet vastaan.
+
+»Sataa lunta», huomautti eräs ainaisia vieraita kapakan ovella.
+Lännessä niitä on aina pari kolme joka yhteiskunnassa.
+
+»Satuloikoon joku pojista kimoni», sanoi Alfred äkkiä ja alkoi tutkia
+aseitaan salongin lampun valossa.
+
+»Ethän aikone lähteä tänä iltana!» kysyivät läsnäolevat epäilevinä.
+
+»Aion kyllä. Lumeen jää hyvät jäljet, mutta huomenna ne ovat jo
+peitossa.»
+
+Ja niin lähti Alfred yksin, yöllä, lumimyrskyssä, ainoankaan tähden
+tietä näyttämättä, etsimään yksinäistä jälkeä äärettömällä preerialla.
+
+Hän suoritti Billyn ja keltanokan kolmentunnin matkan hieman enemmässä
+kuin tunnissa, sen vuoksi, että se oli parhaasta päästä alamäkeä. Siten
+oli rosvolla ilmeisesti neljän tunnin etumatka, joka kuitenkin väheni
+sillä ajalla, joka häneltä meni laatikon murtamiseen, sitten kun Billy
+vaunuineen oli edennyt turvallisen matkan päähän. Tapahtumapaikalla oli
+varma merkki Buchissa, murhatussa viestinviejässä. Alfred otti selvän
+siitä että mies todella oli kuollut, mutta ei hukannut enempää aikaa
+hänen vuokseen. Miehet saivat seuraavana päivänä ottaa hänet haltuunsa.
+Alfred kävi taas satulaan ja lähti suoraan itään, vaikka Billyn puheen
+mukaan rosvo oli lähtenyt pohjoiseen.
+
+»Hän on yksin», puheli Alfred itsekseen, »hän ei siis kuulu Black
+Hankin joukkueeseen. Hänellä ei ole mitään syytä lähteä pohjoista kohti
+ja jos hän menee etelään, täytyy hänen mennä South Porkin kautta ja se
+vie kaksi viikkoa aikaa. Rosvotut setelit ovat numeroidut ja vanhalla
+Wells-Fargolla on numerot tiedossaan. Hänen on vaihdettava setelit,
+jotta ei joutuisi kiinni. Siis menee hän Pierreen.»
+
+Alfred pani kaiken tämän tuumailunsa varaan ja ratsasti silmät ummessa
+itäänpäin. Onneksi oli maaston aaltomaisuus kyllin selvä ja määrätty,
+joten hän saattoi noudattaa aikomaansa suuntaa jotenkin hyvin, aina
+kello kolmeen saakka aamulla. Silloin loppui lumimyrsky ja tähdet
+alkoivat yhdessä kelmeän kuun kanssa näkyä. Kaksikymmentä minuuttia
+myöhemmin oli hän joen varrella.
+
+»Ylös vaiko alaspäin?» kysyi Alfred miettien itseltään. Yöllinen
+ilma sai päättää asian. Koko yön oli tuullut kovasti luoteesta.
+Vapaasti käyvä hevonen pyrkii enemmän tai vähemmän poikkeamaan tuulen
+suunnasta saadakseen päänsä myötätuuleen. Alfred oli koko yön tahallaan
+vastustanut tätä pyrkimystä, mutta hän arveli, ettei rosvo paon
+hälinässä ollut muistanut ottaa sitä seikkaa huomioon. Sen sijaan,
+että hän olisi ohjannut hevosensa suoraan itään Pierreä kohti oli hän
+arvatenkin väistynyt enemmän tai vähemmän etelään. »Alaspäin» päätti
+Alfred.
+
+Hän laskeutui satulasta ja alkoi taluttaa hevostaan joen suunnassa,
+mutta parin sadan jalan etäisyydellä siitä, otettuaan ensin selvän
+siitä, että uomassa vielä virtasi hieman vettä. Huomionsa tehtyään
+nyökkäsi hän tyytyväisenä päätään.
+
+»Hänestä ei jää mitään jälkiä ennenkuin vasta lumen tulon aljettua»,
+tuumi hän, »ja luonnollisesti ei hän arvaakaan, että minunlaiseni
+mutakuono on hänen kintereillään itäänpäin. _Siis_ ruokailee hän heti
+kun sattuu veden ääreen. Tuossa on vesi.»
+
+Tämä näytti tyydyttävän Alfredia täydelleen. Hän kävi jalkaisin,
+löytääkseen helpommin jäljet. Hän pysytteli kahden sadan jalan päässä
+joesta, jotta hänen hevosensa ei haistaisi toisen läsnäoloa ja
+hirnaisemalla ilmaisisi hänen tuloaan. Vähän ajan kuluttua tapasi hän
+jäljet. Hän jätti hevosensa siihen ja seurasi jälkiä jalkaisin joen
+uomalle. Uoman reunamalla kurkisti hän varovaisesti laaksoon.
+
+»Onpa sinulla sisua!» huomautti Alfred itsekseen. »Jos minä olisin
+leikkimässä sinun leikkiäsi, niin kyllä minä olisin ollut varovaisempi.»
+
+Pakolainen oli ilmeisesti otaksunut olevansa turvassa, sillä hän oli
+oikein leiriytynyt. Hänen molemmat hevosensa kaapivat ja kalvoivat
+heinää laakson pohjalla. Itse oli hän valmistanut itselleen lämpimän
+nurkkauksen ja nukkui siinä ainoastaan yhden huopapeiton alla, vaikka
+lämpömittari osoitti hyvän joukon alapuolelle nollan. Asia oli ollut
+varsin yksinkertainen. Hän oli tehnyt joen penkereeseen pitkän ja
+kuuman nuotion ja kun hän oli kypsä nukkumaan, oli hän siirtänyt
+valkean muutaman jalan kauemmaksi kulmauksesta ja paneutunut makuulle
+tulen lämmittämälle paikalle penkereen ja nuotion väliin. Hänen
+pyssynsä ja revolverinsa oli asetettu käden ulottuville.
+
+Alfred osasi hiipimällä tappaa hirven, mutta hän ei yrittänytkään
+hiipiä Lännen tapoihin tottuneen miehen kimppuun. Sen sijaan hiipi hän
+hyvään turvapaikkaan ja lasketti huolellisesti yhden winchesteri-kuulan
+noin kuusi tuumaa miehen korvan juuresta. Mies heräsi äkkiä ja ojensi
+vaistomaisesti kätensä asetta kohti.
+
+»Älä koske siihen», huusi Alfred.
+
+Mies heitti aseensa ja makasi kuin kaniini kolossaan.
+
+»Otappas tuo kuusipiippuisesi piipun suusta kiinni ja heitä se sopivan
+matkan päähän itsestäsi», neuvoi Alfred. »Ja nyt Winchester!. Nouse nyt
+ylös, jotta saan nähdä minkä näköinen sinä olet.» Mies totteli. »Sinä
+et oikeastaan näissä oloissa tarvitse tuota toistakaan käsiasettasi»,
+jatkoi pikku mies. »Ei, älä irroita sitä kotelosta, vaan irroita koko
+hoito, vöineen päivineen. Hyvä! Jäykkene nyt ja seiso liikkumattomana
+paikallasi.»
+
+Sitten Alfred nousi ja laskeutui alas laaksoon.
+
+»Hyvää huomenta», huomautti hän ystävällisesti.
+
+Hän katseli ympärilleen, huomasi miehen hevosköyden, otti sen maasta ja
+selvitti sen.
+
+»Sinä olet aika suuri kooltasi», puheli Alfred kuin seurustellen, »ja
+söisit minut varmaankin elävältä, jos tulisin sitomaan sinut aivan
+lähellesi. Kädet ylös!»
+
+Sukkelalla heitolla ja nykäyksellä kiersi hän köyden silmukan miehen
+ojennettujen ranteitten ympärille ja veti sen tiukalle.
+
+»Pysy siinä», sanoi hän, pannen pyssynsä pois.
+
+Hän irroitti toisen revolverinsa vyöltään merkitsevästi ja lähestyi
+sitoakseen solmun.
+
+»Laske kädet alas», komensi hän. Hän jäi miettimään työnsä tulosta.
+
+»En ensinkään pidä tästä — sidottuna edestäpäin. Astu käsivarsiesi
+välistä koko mies.» Mies epäröi. »Astu sanon minä», sanoi Alfred
+tiukasti, samalla kutitellen vankia pitkällä veitsellään.
+
+Toinen väänteli ja käänteli kummallisesti, mutta onnistui vihdoin
+viemään ensin toisen ja sitten toisen jalkansa sidottujen ranteittensa
+välistä. Alfred sitoi hänen kyynärpäänsä yhteen takaapäin.
+
+»Nyt sinä kelpaat», hyväksyi hänet Alfred iloisesti. »Katsokaamme nyt
+hieman ruokavarojasi.»
+
+Kaksi litteää kiveä parin tuuman päässä toisistaan tekivät uunin
+virkaa ja paistinpannu aukon kohdalla, jonne nuotion liekit leiskuivat
+sekä tinakuppi muodostivat rosvon koko keittiökaluston. Alfred pisti
+vieraanvaraisesti hieman leipää ja kahvia sen entisen omistajan suuhun.
+
+»Ei sen vuoksi, että se olisi niin tarpeellista», huomautti hän, »mutta
+minä olen ylen helläsydäminen».
+
+Aterian jälkeen pani Alfred toimeen lyhyen ja tulosrikkaan saaliin
+etsiskelyn ja löysi sen vieraan satulapussista, joka oli ujostelematta
+jäänyt auki.
+
+»Olet varmaankin ensikertalainen näissä hommissa, vieras»,
+huomautti poliisipäällikkö. »Satulassasihan on paljonkin parempia
+piilopaikkoja kuten rajaus ja satulannuppi. Onko sinulla mitään pientä
+ratsastusretkeä vastaan?»
+
+Mies pudisti päätään. Hän oli pysytellyt synkän äänettömänä koko
+hauskan toimituksen ajan.
+
+Alfred ja hänen vankinsa nousivat vihdoin satulaan ja ratsastivat
+pohjoiseen. Heti kun he olivat kiivenneet laakson jyrkän seinämän,
+ajoivat he peräkkäin, vieras edellä ja vieraan hevonen muodostaen
+uskollisen jälkijoukon. Siten joutui rosvo ensimmäisenä näkemään
+Siouxintiaani-joukon, joka pysähtyi silmänräpäykseksi eräälle
+kaukaiselle mäelle. Luonnollisesti Sioux-intiaanit näkivät myös hänet.
+Hän ilmoitti havaintonsa Alfredille.
+
+»No, ne eivät ole vihamielisiä», sanoi Alfred.
+
+»Nämä villit ovat varmasti vihamielisiä», pani vieras vastaan. »Älkää
+erehtykökään niiden suhteen. Minähän vasta toissapäivänä anastin heiltä
+tuon kirjavan hevosen», ja hän viittasi peukalollaan takana tulevaa
+hevosta.
+
+»Ja sinä leiriydyit», huudahti Alfred äärimmilleen hämmästyneenä.
+»Sinunhan täytyy olla kerrassaan hullun.»
+
+»En ollut nukkunut rahtuakaan kolmeen yöhön», selitti vieras, ikäänkuin
+anteeksipyytäen.
+
+Hän kohosi aimo askeleen Alfredin silmissä.
+
+»Olipa sinulla rohkeutta, kun sellaisissa olosuhteissa suunnittelit
+vielä postin ryöstöä.»
+
+»Olin päättänyt ryöstää sen ja minähän sain sen», vastasi vieras
+itsepäisesti.
+
+Villit näyttäytyivät seuraavan kukkulan laella, ainoastaan puolen
+mailin päässä ja tulivat miehiä kohti. »Arvelen, että tarvitset
+käsiäsi», sanoi Alfred yksinkertaisesti ja ratsastaen hänen viereensä
+irroitti rosvon kädet yhdellä veitsen viilaisulla. Mies ojensi
+molemmat kätensä ulos ja sitten ylös verrytelläkseen jäseniään ja
+hyppäsi maahan. Alfred laskeutui samoin satulasta. Molemmat sitoivat
+sitten muitta mutkitta hevostensa päät lähelle etujalkojen nilkkoja ja
+istuutuivat sitten selät vastakkain preerialle. Kullakin oli uusinta
+mallia Winchesteri ja pari Colt-revolveria, joihin sopi myöskin
+Winchesterin panokset.
+
+»Montako panosta?» kysyi Alfred.
+
+»Viisikymmentäkaksi», vastasi vieras tutkittuaan varastonsa.
+
+»Seitsemänkymmentä minulla», ilmoitti Alfred. »Minä kuljen aina
+täysissä varusteissa.»
+
+Kumpikin järjesti eteensä pienen puoliympyrän muotoisen patterinsa.
+Heidän käytettävissään ilman uudelleen latausta oli neljäkymmentä
+kahdeksan laukausta.
+
+Kun intiaanit olivat lähestyneet noin neljänsadan jalan päähän
+valkoisista miehistä, pysähtyivät he. Alfred nousi ja kohotti kättään
+heitä kohti kämmen eteenpäin rauhan merkiksi. Vastaukseksi tuli laukaus
+ja valtava karjunta.
+
+»Sanoinhan teille», huomautti vanki.
+
+Alfred palasi takaisin ja istuutui. Villit, yksitellen eroten joukosta,
+lähtivät ratsastamaan vinhaa vauhtia alati pienenevässä ympyrässä.
+He karjuivat kovasti. Silloin tällöin he myös ampuivat. Jälkimmäistä
+toimitusta aronmiehet seurasivat korvat tarkkaavina, sillä heidän
+harjaantuneelle kuuloaistilleen puhui kukin laji ampuma-aseita
+omaa kieltään — vanha suusta ladattava Remington ja raskas Sharpin
+viisikymmentä, kukin niistä ilmaisi heti itsensä. Kuulat eivät
+herättäneet heidän mielenkiintoaan ensinkään. Kaksi maassa istuvaa
+miestä oli sangen pieni maali intiaaneille, jotka puhdistamattomilla
+pyssyillään ja nelistävän hevosen selästä ampuivat neljänsadan jalan
+etäisyydellä.
+
+»Tuo joukko ei ole täkäläisiä», päätteli Alfred. »Heillä ei ole
+tusinaakaan takaaladattavia.»
+
+»Eiköhän ole parasta ampua yksi heistä», ehdotti vieras, asettuen
+polvilleen.
+
+»Älä ole hullu», neuvoi Alfred, »vaan käy auttamaan.» Hän oli
+tyytyväinen asiain tähänastiseen tilaan ja kaivoi jäistä maata
+veitsellään. Kepeä lumi oli miltei kokonaan tuiskunnut mäen laelta
+pois. Vieras totteli.
+
+Nähdessään mitä miehet tekivät, käänsivät intiaanit hevosensa suoraan
+heitä kohti ja tekivät hyökkäyksen. Noin kahden sadan jalan päähän
+tultuaan alkoivat winchesterit puhua. Alfred ampui kahdesti ja vieras
+kolmasti. Silloin ympyrä särkyi ja hajosi ja lasketti ohi.
+
+»Montako sait?» kysyi Alfred ammattimiehen harrastuksella.
+
+»Kaksi» vastasi vieras.
+
+»Kaksi täälläkin», lisäsi Alfred.
+
+Aivan läheltä kuuluva liikehtiminen, valitus ja potkiminen sai
+molemmat miehet äkkiä kääntymään. Kirjava hevonen oli kaatunut ja
+potki hurjasti. Alfred meni sen luo ja pisti veitsensä sen kurkkuun
+säästääkseen ammuksiaan.
+
+»Lähde liikkeelle, toveri», sanoi Alfred. Toinen lähti. Siten saivat
+he turvan ainakin yhdeltä suunnalta. Intiaanit olivat nostaneet
+kauhean mölyn nähdessään hevosen kaatuvan. Nyt, kun kukin sotilas tuli
+määrätylle paikalle pysäyttivät he hevosensa ja muodostivat jälleen
+yhtenäisen ryhmän. Alfred ja rosvo tiesivät vallan hyvin, että tämä
+liike uhkasi heitä vakavammalla hyökkäyksellä kuin se välinäytös,
+josta he äsken verrattain helposti olivat selviytyneet. Intiaani
+on äärimmilleen laumaihminen kun on kysymyksessä avotaistelu. Hän
+saa paljon rohkaisua huutamisesta, hevosten kavioitten kapseesta ja
+runsaitten kotkansulkien heilunnasta. Mutta piiristä hyökkäys on liian
+yksilöllistä sopiakseen intiaanin makuun.
+
+Intiaanit olivat nyt selvillä vastustajistaan. He tiesivät olevansa
+tekemisissä kokeneitten kanssa. Miesten käytännöllinen menettely
+sitoessaan hevostensa päät nilkkoihin ja heidän taitonsa huomata
+helpoin puolustusmenetelmä oli varmaankin jo herättänyt heissä
+epäluuloja. Sitä vahvisti yhä heidän erinomaisen tarkka ammuntansa.
+Mutta he saivat varmuuden asiasta siitä pikkuseikasta, että miehet,
+huolimatta hyökkäyksen tuimuudesta ja kiihotuksesta, olivat ampuneet
+ainoastaan muutaman laukauksen ja nekin vasta aivan läheltä. On sangen
+vaikeata pidättyä ampumasta ylimalkaan kun niin monta maalia tarjoutuu
+silmälle yhtäaikaa. Mutta se on myös yhtä kohtalokasta. Villille on
+muutama harhalaukaus suuri rohkaisu ja ne näyttävät jatkuvan kerran
+aljettuaan. Harhalaukaukset kuolettavat tyyneyden ja itseluottamuksen
+ja ne viekoittelevat vihollisen tuumaa lähemmä sitä taistelun halun
+rajaa jonka toisella puolella viisauden sijalle astuu murhaamisen halu.
+Intiaani on mitä varovaisin ja viekkain sotilas, ennenkuin hän tulee
+raivoksi ja hän on mahdollisimman häikäilemätön sen jälkeen. Muutamassa
+silmänräpäyksessä oli neljä heistä muuttanut autuaille metsästysmaille
+ja loput jäivät, pääsemättä lähemmä saalistaan miettimään sitä
+tosiasiaa.
+
+Hyökkäys alkoi. He ratsastivat samaa hurjaa vauhtia, jota he käyttivät
+puhvelinmetsästyksessä, yhtä äkillistä, kauhistuttavaa ja uhkaavaa
+kuin musta ukkospilvi myrskyn siivillä ja kuten sekin, näytti heidän
+peloittavuutensa ja nopeutensa kasvavan sitä mukaa kuin he lähenivät.
+Kukin ratsastaja taivutti itseään hevosensa kaulaan saakka ja ampui —
+oikean kuulasateen, joka, vaikka se menikin liian korkealta, kuitenkin
+vinkui ilkeästi ilmassa. Hevoset ojentelivat kaulojaan ja aukoivat
+punaisia kitojaan ja panivat pienet jalkansa liikkumaan niin nopeasti,
+että ne muistuttivat elävästi junan ohi kiitävää säleaitaa. Ja kepeä
+lumi tuiskusi pyrynä heidän takanaan.
+
+Kumpaistakaan miestä ei kiihoitus saanut nousemaan polvilleen
+kuolleen hevosen takaa. He tiesivät, että nyt oli tullut tärkeä
+vaihe taistelussa ja he ampuivat varmasti ja nopeasti, keskittäen
+koko tarmonsa varmaan tähtäykseen. Ensimmäinen intiaani koetti
+saada hevosensa hyppäämään edessä olevan esteen yli, mutta pieni
+eläin kieltäytyi oudosta yrityksestä, väisti vasemmalle, törmäsi
+muihin intiaaneihin ja yhtyi muuhun ohi painaltavaan sotilasvirtaan.
+Siinä sekasorrossa joutui Alfred tyhjentämään viimeiset panoksensa
+winchesteristään ja onnistuikin haavoittamaan erästä hevosta.
+Potkiva ja kiljahteleva hevonen tarjosi hetkellisen, mutta
+erinomaisen suojan poliisipäällikölle. Sarja räiskyviä laukauksia
+hänen kuusipiippuisestaan keskelle epäröivää intiaanijoukkoa mursi
+hyökkäyksen. Itsesuggeroitu kiihoitus laukesi ja intiaanit kääntyivät
+ja ratsastivat ohi.
+
+Rosvo oli myös omalta osaltaan onnistunut tappamaan hevosen muutaman
+jalan päähän väliaikaisesta varustuksesta, ja estettyään täten
+suoranaisen yliratsastuksen makasi hän kyljellään ja tyhjensi siinä
+asennossa ensin toisen ja sitten toisen revolverinsa päin uhkaavinta
+turmiota. Alfredin huomiokyky ja oikean siiven heikkous pakotti nämäkin
+villit pakosalle. Ihme kyllä, ei kumpainenkaan miehistä haavoittunut
+pahemmin, jokunen naarmu vain muistutti taistelun tulisuutta, mutta
+heidän vaatteensa ja tanner heidän ympärillään oli täynnä kuulien
+jälkiä. Omituista oli myös, että rosvon toinen hevonen oli säilynyt
+hengissä vähän matkan päässä, jonne se taistelun tuoksinassa oli
+työntynyt. Alfred nousi ja toi sen takaisin. Sitten molemmat miehet
+tekivät kuolleista hevosista ja satuloista kolmion muotoisen
+rintavarustuksen itselleen.
+
+»Tällaista ryöppyä en kestä toista kertaa», huomautti rosvo vetäen
+syvän henkäyksen.
+
+»Eivät he sitä pyydäkään toistamiseen», vastasi Alfred viisaana.
+
+Miehet koettivat tehdä laskelmia. Se ei ollut helppoa.
+Sadastakahdestatoista panoksesta, joilla he olivat taistelun
+aloittaneet, oli jäljellä vain kuusikymmentäkahdeksan. Se tiesi sitä,
+että he yksin viimeisessä kahakassa olivat tuhlanneet kokonaista
+kolmekymmentäyhdeksän kappaletta. Mikäli he saattoivat arvata olivat he
+vähentäneet vihollisiaan kahdeksalla miehellä, joista neljä viimeisessä
+ottelussa. Sitäpaitsi makasi kuolleena monta hevosta. Ensi silmäyksellä
+saattoi tulos näyttää kehnolta. Mutta sitä se ei ollut. Parhaissakin
+olosuhteissa on vilkkaasti liikkuva maali vaikeasti osattava. Tässä
+tapauksessa olivat olosuhteet sellaiset, että Idän mies ei olisi
+pystynyt saamaan sattumaa höyhenpielukseenkaan kolmen jalan päästä.
+
+Ja nyt alkoi kauhein hetki tätä kauhun päivää. Tusina sotilaita
+laskeutui satulasta, kaarsi hieman vasempaan ja katosi harvaan
+kuivaneeseen heinään ja tuskin kuuden tuuman korkuiseen pensastoon.
+Näytti siltä kuin ei siihen olisi voinut piiloutua yksi ainoakaan
+mies ja kuitenkin nieli se kokonaisen tusinan aivan kuin ne olisi
+meri vienyt. Ainoastaan heinän korsi siellä täällä heilahti, ja sen
+mukaan täytyi Alfredin ja hänen toverinsa ampua nopeasti ja varmasti.
+Se oli välttämätöntä, sillä siten saattoivat he pidättää tuota
+salaisesti matelevaa tusinaa tulemasta muutaman askeleen päähän,
+josta he, jos heidän sotajumalansa sen salli, aikoivat hyökätä ja
+käsikähmässä lopettaa vihollisensa. Ja sitä hyökkäystä ei enää
+voinut pysähdyttää. Valkoiset miehet tiesivät sen varsin hyvin ja
+kävivät omantunnontarkasti työhön kourallisine ammuksia näyttääkseen
+punaisille, ettei ollut niinkään terveellistä madella mäkien huipuilla
+syksyisenä päivänä. Siellä täällä makaili vielä intiaaneja mikä
+polvillaan, mikä mahallaan ja koettivat näyttää, että asia oli
+päinvastainen.
+
+Tuima taistelu oli lämmittänyt miehiämme. Nyt alkoi kylmä viima
+tunkeutua villavaatteiden läpi ja nosti ihon kananlihalle. Oli
+mahdotonta määritellä ammunnan vaikutusta, mutta molemmat miehet
+tiesivät, että heidän tarkkuutensa väheni. Vaikka Alfred kuinka
+olisi purrut yhteen hampaitaan ja vaikka hän kuinka olisi pidättänyt
+hengitystään, ei hän sittenkään voinut sovittaa sitä varmaa,
+tarkoituksenmukaista ja nopeaa nykäisyä liipasimelle, joka on
+välttämätön tarkka-ammunnassa. Vaikka hän kuinka olisi pannut vastaan,
+sai pyssy aina pienen nykäyksen oikeaan, hanan pudotessa. Maa oli
+hyvin kylmä. Ennen pitkää tunsivat miehet voittamatonta halua kaiken
+uhallakin astua muutaman askeleen edes takaisin veren lämmikkeeksi.
+Vaara ei heitä pidättänyt. Ainoastaan aro-asukkaan juurtunut kauhu
+jonkin mahdollisuuden menettämiseen pidätti heitä paikallaan.
+
+Kuitenkin onnistui heidän pitää tusina varovaisen välimatkan päässä,
+vieläpä luulivat he saaneensa muutamia vaarattomiksikin. Intiaanin
+menettelytapoihin kuuluu odottaminen, odottaminen määrättömän
+kärsivällisesti, hitaasti madella lähemmä, jalan, tuuman kerrallaan
+ja sitten kotkan nopeudella käyttää hyväkseen tilaisuutta, jonka
+pieninkin väsymyksen aiheuttama epäviisas teko vihollisen puolelta
+saattoi tarjota. Toinen toisensa perästä kajahteli kallisarvoinen ammus
+ja putosi sitten aukosta tyhjänä ja hyödyttömänä. Ja yhä lähempänä
+liikahtelivat heinien latvat.
+
+»Toivoisinpa, vieras, ettet olisi lähtenyt eteläänpäin», jutteli
+Alfred. »Olisimme muussa tapauksessa lähempänä Pierren tietä.»
+
+»Minä panen loput toivostani intiaaneihin», kalisteli toinen
+hampaitaan. »Toivon että he pian tekevät hyökkäyksen taas, sillä minä
+olen kohtapuoleen jäässä.»
+
+Kahden tienoilla tuli aurinko esille ja tuuli laimeni. Vaikka
+auringon säteet olivatkin heikot siihen vuodenaikaan, sai ero aamulla
+vallinneeseen ilmaan nähden miesten jäsenet kuitenkin lämpiämään.
+Onnistuipa Alfredin saada vääntämällä ja kääntämällä eväspussista
+leipää pienen palan, jonka he veljellisesti jakoivat keskenään. Mutta
+panokset vähenivät pelottavasti.
+
+»Me järjestämme kuoleman linjan», aloitti Alfred. »Niin kauan kuin he
+pysyttelevät tuon pensastupsun toisella puolella ovat he turvassa.
+Hoida sinä tuota puolta.»
+
+»Oikein», myöntyi vieras.
+
+Se tuotti heille suhteellisesti levollisen ajan. He panivat
+tupakaksikin ja tunsivat itsensä jotenkin onnellisiksi. Lähelle
+olevalle mäelle olivat muut intiaanit asettuneet leiriin ja
+suhtautuivat asiaan varsin kepeästi. Kahden valkoihoisen poistaminen
+elävien kirjoista oli pieni asia heille, eivätkä he sen enempää
+huolehtineet asiasta. Heidän välinpitämättömyytensä ärsytti
+tavattomasti rosvoa.
+
+»Kirotut siwashit», mutisi hän.
+
+»Pidä varasi!» varoitti Alfred!
+
+Intiaanit olivat edenneet kuolemanlinjan yli. Heinän latvat näyttivät
+paikan missä mikin ankerias luikerteli. Intiaanit olivat päättäneet
+edetä, arvatenkin aron miesten epätarkan ammunnan rohkaisemina.
+Sitäpaitsi rupesi päivä loppumaan. Nyt ei leikitty kissaa ja hiirtä,
+vaan nyt oli kysymyksessä samanlainen ryntäys kuin äskenkin, sillä
+erotuksella vain, että viimeiset pari-kolmekymmentä jalkaa suoritettiin
+piilossa. Piiritetyt kohdistivat koko huomionsa siihen. Mäelle
+leiriytyneet nousivat pienten puhvelilannasta viritettyjen valkeittensa
+äärestä ja seurasivat näytelmää. Etäämpänä olevan mäen harjanteella
+kuvastuivat vahtien haahmot taivaanrantaa vasten. Alfred valitsi
+erään heiluvan heinätukon ja ampui sen etupuolelle. Pamaus hänen
+vierellään osoitti että vieras myöskin oli alkanut. Se oli masentavaa
+ja hermostuttavaa työtä. Ampuja ei koskaan voinut sanoa oliko laukaus
+sattunut vai ei. Ainoa asia jonka hän varmasti tiesi oli se, että
+hyökkääjät tulivat yhä lähemmä. Hänestä tuntui siltä kuin ampuisi hän
+miestä tyhjällä panoksella. Tämä hermojännitys oli varmaankin kovin
+koetus koko taistelussa.
+
+Mutta he kestivät sen menestyksellä. Alfred tunsi kätensä vakavuuden
+taas palaavan jännityksen ja ilman muutoksen johdosta. Winchester!
+sylki taas yhtä varmasti kuin ennenkin. Äkkiä saattoi selvästi huomata
+että tulijat alkoivat epäröidä. Rosvo huomasi sen myös.
+
+»Annetaanpa heille että tuntuu», huudahti hän. Molemmat miehet ampuivat
+ja sitten vielä kerran. Intiaani-ketju horjui.
+
+»Vielä kaksi laukausta, niin he pysähtyvät», huusi rosvo ja veti
+liipasinta. Hana löi tyhjää.
+
+»Minä olen mennyttä miestä!» huudahti hän toivottomana. Hänen
+panoksensa olivat loppuneet.
+
+Alfred asetti oman kiväärinsä maahan, kääntyi selälleen ja puhalsi
+savupilven kohti taivasta.
+
+»Minä myös», sanoi hän.
+
+Ampumisen taukoaminen oli tehnyt lopun intiaanien epäröinnistä. Hetki
+vielä, niin he olisivat olleet selvillä asiain tilasta.
+
+»Eivät he paljoakaan saa minun päänahastani», virkkoi Alfred näyttäen
+paljasta päätään.
+
+Kaukaisella mäenkukkulalla oleva vahti ratsasteli kummallisissa
+ympyröissä sinne tänne ja heilutti omituisesti vaateriekaletta päänsä
+päällä. Heiniköstä nousi yhdeksän intiaania, he kumartuivat eteenpäin
+ja loikkivat kuin viiriäispoikue pois. Valkeittensa luona hyppäsivät
+sotilaat satulaan, toisten taluttaessa muita hevosia noita yhdeksää
+kohti. Kaikilla heidän liikkeillään oli salaisen, mutta pakoittavan
+kiireen leima. Alfred kuunteli tarkkaan.
+
+»Näyttääpä siltä kuin olisimme pelastuneet», virkkoi hän rauhallisesti.
+»Luulenpa, että pojat ovat lähteneet seuraamaan jälkiäni.»
+
+Vieras pysähtyi jäljelle jääneen hevosen irroittamishommissaan. Kaukaa
+kuuli hän heikkoa huutoa ja laukauksia, jotka olivat tarkoitetut
+rohkaisuksi Alfredille.
+
+»He tulevat täyttä laukkaa.»
+
+Nyt oli vieras jo irroittanut hevosen.
+
+»Arvatenkin eroamme nyt», sanoi hän, nousten satulaan. »Luonnollisesti
+otan minä tämän ruskon, koska olen paremmin sen tarpeessa. Näkemiin.
+Voinpa tässä vielä sanoa, että tunnen itseni oikein iloiseksi siitä,
+että intiaanit sattuivat tiellemme.»
+
+Samassa lysähti hänen hevosensa maahan ja rupesi potkimaan ja
+pärskimään verta.
+
+»Minulla on vielä toinenkin, niin että pysyttele hieman hiljaa»,
+komensi Alfred ojentaen kuusipiippuisensa.
+
+Vieras makasi maassa ja katsoi hämmästyneenä Alfredia.
+
+»Minä luulin, ettei teillä ollut ainoatakaan panosta jäljellä!»
+huudahti hän.
+
+»Teikäläisten pitäisi kaikkien tietää, että niinkauan kuin olen
+päällikkönä tässä piirissä, olen ennenkaikkea poliisi ja vasta toisessa
+kädessä intiaani-kyttä.»
+
+»Mitä p——», ihmetteli maantierosvo, yhä hämillään.
+
+»Ne olivat ne kaksi panosta jotka olisivat pysäyttäneet intiaanit»,
+sanoi Alfred.
+
+
+
+
+X.
+
+KILPAJUOKSU.
+
+
+Tämä juttu on laukauksia ja verta täynnä, mutta se on siitä huolimatta
+tosi. Se on Alfredin juttuja, mutta ei Alfred itse siinä esiinny
+pääsankarina, vaan aivan toinen mies, joka ei ole läheskään niin
+mielenkiintoinen kuin Alfred.
+
+Tällä kertaa saattoi Alfred ja se toinen mies, jonka nimi oli Tom,
+meksikolaista paimenjoukkoa Circle X karjatalolle. Circle X oli aivan
+keskipisteenä alueella, jossa oli syntynyt kultarynnäkkö ja oli siten
+joutunut miesten puutteeseen. Tom ja Alfred olivat silloin lähteneet
+Tusconiin ja koonneet parhaan miehistön mikä oli saatavissa, joka
+parhaanakin oli sellainen, että se saattoi pusertaa kyyneleet esille
+vanhanaikaiselta, ratsastustaitoiselta ja nopeasti toimivalta kunnon
+teksasilaiselta lehmäpaimenelta. Joukko oli pahan näköinen, se oli
+synkkä, mustakulmainen ja tympeä. Mutta se osasi yhtäkaikki heittää
+lassoa ja erotella karjaa, joka olikin ei ainoastaan pääasia, vaan koko
+asia.
+
+Homma ei ollut vähääkään hauska. Joko Tom tai Alfred piti yövahtia —
+se oli vain varovaisuus-toimenpide — ja he tunsivat itsensä paljon
+yksinäisemmiksi, kuin jos he olisivat ratsastaneet ypö yksin Arizonan
+äärettömillä savikoilla. Tunne oli sitäkin syvällisempi kun Tom oli
+juuri taas saanut miettimispuuskan. Tom ja Alfred olivat nyt olleet
+tovereita kaksi vuotta, joten Alfred tunsi hänet tarpeeksi, jättääkseen
+hänet aivan itsekseen kunnes hän taas tulisi ennalleen.
+
+Alkusyy Tomin mietiskelyyn oli eräs ulko-ilmasaarnaaja ja toisena
+syynä oli luonnollisesti rakkausjuttu. Nämät molemmat asiat eivät
+olleet yhteydessä keskenään Tomin tietoisuudessa, mutta ne yhtyivät
+kuitenkin salaperäisesti aiheuttamaan hänessä eräänlaista mietiskelevää
+tyytymättömyyttä.
+
+Kun Tom oli aivan nuori, oli hän rakastunut erääseen tyttöön Dakotan
+takamailla. Pian sen jälkeen oli läheisyyteen asettunut sotaväenosasto
+ja sen jälkeen eivät majurien tyttäret eivätkä upseerien rouvat enää
+Anne Binghamin nimeä maininneet. Tom, ollen nuori ja kokematon, ei
+koskaan oikein toipunut siitä. Se jäi osaksi hänen luonnettaan, se oli
+kuin iltahämy hänen sielussaan tai kuin jonkinlainen tähtiyö, jolloin
+tuskin huomattava utu himmentää tähtien kirkkauden.
+
+Ulkoilma-saarnaaja oli valinnut saarnansa tekstiksi sanat »vailla
+vaimon rakkautta» ja Tom, joka kuljeskeli joutilaana ohi, oli kuullut
+sen. Jollakin merkillisellä tavalla olivat sanat jääneet pyörimään
+hänen mielessään. Eivät ne hänelle oikeastaan mitään merkinneet, mutta
+hän toisteli niitä yhä uudelleen, kuten useinkin suloinen sana hivelee
+korvaa ja jää mehevänä kielelle. Tom oli nähkääs vain tavallinen
+parkittu arizonalainen lehmäpaimen, ja sen vuoksi ainakin kotoisen
+siveysopin mukaan, vailla kaikkia hienompia tunteita. Mutta sanat
+riittivät herättämään eloon muiston tummasilmäisestä Annesta ja muisto
+taas aiheutti hänen mielentilassaan äkillisen heilahduksen synkkään
+mietiskelyyn.
+
+Tom, Alfred, hevoset, keittiövankkurit ja meksikolaiset paimenet olivat
+vaeltaneet savikkoaroa jo kolme päivää. Matka oli kulkenut erikoisen
+vaikeassa maastossa. Pään päällä erikoisen kirkas, painostava ja
+kuuma taivas, ympärillä kauhean yksitoikkoinen taivaanranta ja paksu
+valkoinen pölypilvi. Kolmannen päivän päättyessä tuntui jokaisesta
+kuin hän tukehtuisi ja olisi lopen väsynyt ja kaikenlaisten pienten
+onnettomuuksien lisäksi vastusti nuotio Black Samin innokkaimpiakin
+sytytysyrityksiä. Se taas johti illallisen myöhästymiseen.
+
+Mutta tämä erikoinen Arizonan osa ei aina ole ollut kuiva ja täynnä
+savikoita. Mahtava joki, niin mahtava, etteivät sen pauhaavissa
+aalloissa tämänaikaiset eläimet olisi tulleet toimeen, vyöryi
+teräväsärmäisiltä pohjoisilta vuorilta, puski vihaisesti eteläisten
+tasankojen halki ja vihdoin kiehuen ja kihisten vaahtoa; tulvi vielä
+eteläisempään järveen, joka kauan sitten on kadonnut. Sen rantamilla
+kasvoi outoja sipulikasveja. Sen vesissä uiskenteli peloittavia
+hirviöitä, joilla oli käärmeen kaula. Vuoroon vallitsivat siellä niin
+raivoisat myrskyt, että ne näyttivät repivän koko maailman rikki,
+vuoroon taasen niin kuuma auringonpaiste, että siellä paitsi mainittuja
+sipulikasveja kaiken muun elämän täytyi hukkua kuin pätsiin.
+
+Aikain kuluessa olosuhteet muuttuivat ja muutokset aikaansaivat
+nykyisen Arizonan. Siellä ei ole mitään tulvivia vesiä, ei mitään
+sipulikasveja, ei julmia hirviöitä eikä, ennenkaikkea, mitään myrskyjä.
+Ainoastaan aurinko on jäljellä sekä eräs toinen, nimittäin vanha virran
+uoma.
+
+Toisella rannalla — virran mutkan sisäpuolisella — on pitkä, loivasti
+laskeva rinne. Se laskee niin loivasti; että tuskin huomaa milloin
+se yhtyy itse virran pohjaan. Toisella rannalla taas — mutkan
+ulkopuolisella — jossa vedet raivokkaasti pauhaten kääntyivät uuteen
+suuntaan on korkea, miltei kohtisuora kallio, joka muodostaa monen
+mailin pituisen rintamavarustuksen ja on paistunut kovaksi kuin
+teräs tässä aurinkoisessa ja sateettomassa ilmanalassa. Satunnaiset
+sateet ovat alkaneet syödä siihen poikittaisia laaksoja, mutta harvaa
+poikkeusta lukuunottamatta eivät ne ole päässeet kallion huippua
+kauemmaksi.
+
+Poikkeukset, jotka ulottuvat tasangolle saakka, muodostavat jyrkät ja
+vaaralliset portaat vuorelle. Jokaisen, joka tahtoo päästä tuon vanhan
+virran muodostaman esteen yli, täytyy valita yksi noista kapeista
+rotkoista kuljettavakseen.
+
+Kysymyksessä olevana iltana olivat lehmäpaimenet leiriytyneet loivasti
+laskeutuvan rinteen alapuolelle. Ylempänä kuvastui hevosia vartioiva
+Alfred lännen taivasta vasten. Kauempana näkyi kalliovarustus mustana
+nauhana auringon laskiessa. Leirissä näytti kaikki aavemaiselta,
+muulit, vankkurien puoliympyrä, loikovien lehmäpaimenten epäselvät
+ääriviivat ja vihdoin etualalla Sam loistavine, puoliympyrään
+asetettuine keittovehkeineen ja säälittävän vähäisine tuliaineksineen,
+jotka puolestaan eivät ensinkään tahtoneet ruveta loistamaan.
+
+Sillä, kuten sanottu Samilla oli tuska tulta virittäessään. Se sammui
+ainakin kuusi kertaa ja kuitenkin se liekehti kullakin kerralla siksi
+kauan, että se sai Samin järjestämään keittoastiansa tulelle ja
+jakelemaan eväitään. Sitten se sammui ja Sam-paran täytyi taas alkaa
+alusta. Meksikolaiset polttelivat keltapaperisia sätkiään ja katselivat
+hänen edestakaisin liikehtimistään synkän epäluuloisina. He olivat
+varmasti vakuutettuja siitä, että Sam teki sitä piloillaan. Niinpä
+he vihasivat häntä sydämensä pohjasta ja kääriytyivät vaippoihinsa.
+Tom istui vankkurien nokassa heilutellen jalkojaan ja kerraten
+kertaamistaan sielussaan soivaa laulua: »vailla vaimon rakkautta,
+vailla vaimon rakkautta.» Hänen mielensä oli mustaa mustempi. Aika
+ajoin katsahti hän Samiin, mutta ilman minkäänlaista kärsimättömyyttä.
+Hän oli tottunut tulemaan toimeen ilmankin illallista. Sam oli hänelle
+täysin yhdentekevä.
+
+Mitä kokkiin itseensä tulee, niin paistoi hämmästys hänen pyöreitten
+hartioittensa joka liikkeestä. Hänen kihara, harmaa tukkansa oli
+epäjärjestyksessä alituisista epätoivon raapaisuista ja hänen
+silmissään oli jotakin koiran surumielisyyttä, kun hän kohotti
+katseensa ylös. Elämä ei ollut hänelle yhdentekevää. Päinvastoin.
+Tehtävä: _märät puut + tulitikut = keittovalkea_ oli hänen elämänsä
+risti. Siinä oli jotakin säälittävää. Ehkäpä se oli sitä sen vuoksi,
+että koomillinen naama käydessä vakavaksi, vaikuttaa surullisemmalta
+kuin maailman melankoolisimmat kasvot.
+
+Vihdoin nousi kuu ja tulikin päätti syttyä. Seitsemännellä yrityksellä
+se paloi tarmokkaasti ja asettui sitten vakavasti hehkumaan
+pannukakuille sopivalla kuumuudella.
+
+Mutta sen haiku oli kitkerä ja iltaviima oli oikullinen. Kitkerä savu
+ja tyhjä vatsa sopii vallan hyvin sananlaskuksi, kun sen sovittaa
+meksikolaisiin. Enimmät loikovista lehmäpaimenista kirosivat vain
+hieman hartaammin ja kääriytyivät tiukemmin huopiinsa, mutta José
+Guiterrez murisi, heitti peittonsa yltään ja lähestyi valkeata.
+
+Sam pyöräytti silmävalkuaisiaan häneen hetkeksi, naurahti puoleksi
+hämmästyneeseen tapaansa ja kääntyi taas patojensa ja pannujensa
+puoleen. José, ollen pahalla tuulella ja lapsellinen, tahtoi tehdä
+jollekin jotakin ja läimäytti sen vuoksi pitkällä piiskansiimallaan
+keskelle pannukakkukasaa, joka vielä oli järjestämättä. Piiska jätti
+kapean juovan pannukakkupatteriin. Sam katsahti äkkiä ylös.
+
+»Älä tee sitä!» sanoi hän suuttuneena.
+
+Hän katsoi tovin aikaa tiukasti kukkomaiseen Joséhen ja kääntyi sitten
+keittohommiinsa. Asetellessaan kallistelevaa kahvipannua vakavammaksi
+sattui hän törmäämään Josén reiteen. José potkaisi paikalla ja tuimasti
+koko keittohoidon hajalle. Paistinpannu lensi salviaruohopensaaseen,
+kahvipannu vieri maakoloon sylkien poroa ja vettä hiljalleen
+vähenevällä voimalla, kattila pyörähti kyljelleen, pannukakut
+hajaantuivat puolueettomasti ja mikä pahinta, valkea sammui kokonaan.
+
+Black Sam alkoi nousta hitaasti. Seuraavassa silmänräpäyksessä
+lyyhistyi hän korahtaen takaisin, veitsen pisto kyljessä.
+
+Murhaaja seisoi ja katseli uhriaan, muut meksikolaiset tuijottivat. Tom
+hyppäsi vankkurien nokalta, veti aseensa vyöltään, tähtäsi tarkkaan ja
+ampui kahdesti. Sitten hän kääntyi ja lähti juoksemaan Alfredia kohti.
+
+Lehmäpaimen ei pysty juoksemaan kovin nopeasti. Hänellä on
+tavallisesti sellainen tonnisto kannettavanaan pitkävartisten
+saappaitten, kannusten, varusten ja panosvyön muodossa, että hän
+käykin horjuen. Tomin onnistui päästä pienen, kivisen kuilun yli,
+ennenkuin meksikolaiset selvisivät hämmästyksestään ja pääsivät
+irtaantumaan peitoistaan. Sitten katsahti hän taakseen. Hän näki,
+että muutamat paimenista juoksivat varusvankkureille, toiset taas
+irroittivat muuleja ja että muutamat olivat asettuneet polvilleen ja
+varustautuivat ampumaan. Viimemainitun huomatessaan alkoi Tom ponkata
+puoleen ja toiseen juostessaan. Se tietenkin hidastutti hänen kulkuaan.
+Puolitiessä mäelle tuli Alfred häntä vastaan matkalla ottamaan osaa
+leikkiin, olipa sitten kysymys mistä tahansa. Pieni mies ojensi kätensä
+ja tarttui Tomiin. Tom ponnisti jalustinta vasten ja oli hetkessä
+kahdenreisin satulassa.
+
+Alfred kääntyi takaisin mäelle ja alkoi sanaakaan sanomatta hurjasti
+sovitella piiskaansa hevosensa olkapäille. Kun he mäen päällä
+ratsastivat laitumella olevien hevosten ohi, käännähti Tom hevosen
+selässä ja tyhjensi jäljellä olevat ammuksensa keskelle laumaa. Kaksi
+hevosta tupertui potkien maahan, muut hajaantuivat joka taholle. Alfred
+murahti hyväksyvästi, sillä se teki takaa-ajon vaikeammaksi ja antoi
+siten heille pitemmän etumatkan.
+
+Sekä Alfred että Tom tiesivät vallan hyvin, että hevonen joka kantoi
+selässään kahta miestä ei saattanut päästä pakoon yhtä miestä
+kantavalta, mutta he tunsivat myöskin seudun ja se merkitsi heille
+sitä, että jos he vain pääsisivät onnellisesti sen kapean solan luo,
+joka kulki vanhan savimäen poikki, niin se saattaisivat pelastua
+Petersoniin, joka sijaitsi hyvänlaisen mailimäärän päässä siitä.
+Se saattoi käydä päinsä siitäkin syystä, että mies, jolla on vaara
+takanaan, kiipeää nopeammin kuin se, jolla on vaara edessäpäin.
+Sitäpaitsi panisi vilkas puolustus varmaan vihastuneen meksikolaisenkin
+miettimään ennenkuin hän alkaisi kiipeämisen. Niin ollen pakoitti
+Alfred hevostaan eteenpäin vanhan virran pohjalla olevan tasamaan
+poikki lähintä ja ainoata läpipääsyä kohti. Viisitoista mailia
+edessäpäin oli säännöllinen kulkureitti. Muuta tietä ei vuorelle
+päässyt, se oli joka puolelta luoksepääsemätön kuin vanhanaikainen
+linnoitus. Meksikolaiset olivat tällöin onnistuneet suopungeillaan
+ottamaan kiinni muutaman hajaantuneista hevosista ja olivat jo
+tulossa heidän perässään hurjasti karjuen. Alfred katsoi taakseen ja
+virnisteli. Tom heilautti suurta olkihattuaan kiusoittelevasti.
+
+Lähestyessään solaa huomasivat he, että sen seinämät olivat miltei
+kohtisuorat ja sileät. Sen pohja oli V:n muotoinen ja niin täynnä
+koloja, merkillisiä torneja ja pilareja sekä muinaisten sateitten
+kaivama, että se oli melkein mahdoton kuljettavaksi. Se nousi loivasti
+ensin, mutta jyrkkeni sitten ja oli ylinnä miltei pystysuora pari,
+kolme jalkaa. Kun miehet tulivat siihen, astuivat he satulasta
+ja alkoivat kiivetä nelinkontin taluttaen hevosta perässään.
+Ratsastettuaan suoraan auringonlaskua kohti olivat heidän silmänsä
+aivan häikäistyneet, jotenka työ ei ollut helppoa. Hevonen seurasi
+varovaisesti, turpa maata vasten.
+
+Kaikille on tunnettua, että lyhyet sateet, joita seuraa polttava
+auringonpaiste, pyrkivät kaivamaan vaihtelevan syviä onkaloita
+savimaihin, jättäen kuoren kovaksi. Alfredin ja Tomin olisi kokeneina
+miehinä pitänyt arvata se, mutta he eivät tehneet sitä. Heti päästyään
+solaan suistui hevonen tuollaisen kuoren läpi maanalaiseen onkaloon
+painuen raskaasti kyljelleen. Päästyään jotenkuten jaloilleen taas, jäi
+se siihen huohottaen ja sieraimet laajallaan seisomaan.
+
+»Kuinka kävi, Tom?» huusi Alfred, joka oli hieman edellä.
+
+»Lapa sijoiltaan», sanoi Tom lyhyesti.
+
+Alfred palasi takaisin sanaakaan virkkamatta ja asettaen pistoolinsa
+piipun hevosen otsaa vasten aivan silmien kohdalle, painoi liipasinta.
+Molemmat miehet rakensivat kuolleesta hevosesta itselleen kiven suojaan
+rintavarustuksen. Juuri kun he olivat asettuneet sen taakse pyyhälsivät
+meksikolaiset paikalle, ratsastaen satulatta. Tom pani rauhallisesti
+uudet panokset pistooliinsa.
+
+Meksikolaisten silmät olivat myöskin ilta-auringon häikäisemät ja
+he pysähtyivät hetkeksi sekavana ryhmänä solan suulle. Molemmat
+miehet nousivat seisaalleen varustuksensa takaa ja ampuivat nopeasti.
+Kolme meksiä ja kaksi hevosta kaatui. Muut livistivät hurjassa
+sekasorrossa oikealle ja pääsivät amerikkalaisten tulelta piiloon.
+Kolme winchesterillä aseistettua meksikolaista teki pitkän kierroksen
+ja laskeutui rauhallisesti suuren heinäpensaan taakse, tarkalleen
+pistoolien ulottuvilta. Siinä he makasivat ja odottivat. Sitten
+vallitsi täydellinen hiljaisuus.
+
+Nouseva kuu paistoi suoraan solaan, valaisten jokaisen pisteen mäen
+rinnassa. Huonoinkaan ampuja ei olisi voinut ampua harhaan sellaista
+taustaa vastaan. Molemmat miehet totesivat sen ja asettuivat tarkemmin
+turvaan varustuksensa taakse. Tom kohotti kiven avulla varovaisesti
+hevosen päätä ylemmäksi, muodostaen siten itselleen tähystysreiän,
+josta hän paremmin saattoi seurata vihollisen liikkeitä. Sitten hän
+heittäytyi vatsalleen ja alkoi veitsellään piirrellä kovaa savea,
+sillä Tomilla oli samanlainen piirtelemisen halu kuin monella nuorella
+pojalla. Alfred veti varovaisesti saappaansa varresta lyhyen piippunsa,
+painoi lyhyellä peukalollaan tupakkapanoksen, joka siinä oli valmiina,
+syvemmälle, ja raapaisi valkean. Hän piti tikkua vähän aikaa piipun
+pesän yläpuolella.
+
+»Mistä oikeastaan on kysymys», tiedusteli hän varsin
+anteeksiannettavalla uteliaisuudella.
+
+»Tästä on nyt viisitoista mailia solan toiseen päähän», sanoi Tom,
+ikäänkuin ei olisi kuullutkaan Alfredin kysymystä. »Ja tietysti he
+lähettävät osan kiertämään sen kautta. Tässä valaistuksessa menee
+heiltä siihen kolme tuntia. Sitten he ampuvat meidät helposti ylhäältä
+käsin.»
+
+Alfred puhalsi kolme savupilveä taivasta kohti. Näytti siltä kuin asia
+hänen mielestään olisi ollut niin selvä, ettei siihen sen enempää
+sanoja tarvinnut tuhlata.
+
+»Meidän täytyy päästä tästä pois», sanoi Tom vakavana.
+
+Alfred murahti.
+
+»Ja mitenkähän se käy päinsä.»
+
+Alfred veti välillä pari haikua.
+
+»Sillä, jos me lähdemme tästä liikkeelle, niin nuo likanaamat
+luonnollisesti ampuvat meidät takaapäin samassa silmänräpäyksessä kun
+me alamme kiivetä.
+
+Alfred suvaitsi nyökätä päätään. Tom keskeytti piirtelemisensä
+vastaukseksi.
+
+»Niin», sanoi Alfred, ottaen piipun suustaan — Tom aloitti taas
+tyytyväisenä piirustelunsa — »yksi keino siihen on ja se on se, että me
+pidämme heitä niin kuumina edestäpäin, etteivät he voi ampua meitä.»
+
+Tom näytti hämmästyneeltä.
+
+»Meidän täytyy koettaa kiivetä. Luonnollisesti voi tapahtua tapaturma.
+Mutta kun minä annan merkin, niin sinä lähdet ja jos joku heistä ampuu
+sinut, niin se tapahtuu siitä syystä, että minun kuusipiippuiseni on
+tyhjä.»
+
+»Mutta ethän voi kiivetä ja ampua yht'aikaa», vastusteli Tom.
+
+»En luonnollisestikaan», vastasi Alfred tyynesti. »Työnjako, sinä
+kiipeät ja minä ammun.»
+
+Tomin silmissä välähti.
+
+»Ei käy», sanoi hän rauhallisesti.
+
+»Sinulla on pitemmät jalat», väitti Alfred ystävällinen sävy äänessään,
+»joten sinä joudut Petersoniin pikemmin.» Sitten katsoi hän Tomia
+silmiin ja muutti äänensä kylmän asialliseksi. »No hyvä! Minä heitän
+arpaa.»
+
+Vastaukseksi veti Tom vanhan korttipakan taskustaan.
+
+»Kuulehan», ehdotti hän riemuisasti. »Minä vedän ja se, joka ensin saa
+sotamiehen, se jää tähän.»
+
+Hän alkoi käsitellä kortteja ja kumartuen hieman, pudotti muutaman
+kortin. Alfred kääntyi nostamaan niitä. Tom pisti silloin kätevästi
+ruutusotamiehen alimmaksi pakkaan. Alfredin nostamat kortit pisti hän
+keskelle pakkaa ja alkoi heti jakaa.
+
+»Tässä on sinun», sanoi hän vetäen pakasta ristinelosen, »ja tämä on
+minun», jatkoi hän vetäen esiin ruutusotamiehen. »Onni näkyy olevan
+minulle vastainen», huomautti hän iloisesti.
+
+Alfred oli hetken ääneti, hänen silmissään näkyi ilmeinen vastalause.
+Sitten voitti hänessä rehellisen pelin vaisto. Hän paiskasi liiat
+varustuksensa pois niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, irroitti
+kuusipiippuisensa ja antoi sen Tomille sekä asetti lakkinsa piiskan
+varren päähän ja kohotti sen sitten hevosen kylkeä vasten niin
+korkealle, että se veti vihollisen huomion puoleensa. Hän toimitti
+työnsä nopeasti ja ilman mitään sankariotteita, sillä hän oli
+preeria-asukas. Tuskin olivat kolmen winchesterin kuulat läiskähtäneet
+savikkoa vasten, kun hän jo oli kiipeämässä kaikin voimin.
+
+Meksikolaiset ryntäsivät aukkoa kohti molemmilta puolin varmoina siitä,
+että he sivulta saisivat ampua vihollisensa tai sitten ennättäisivät
+sulkea tien Alfredilta. Tässä he jättivät käyttämättä tehokkaimman
+tulensa, nimittäin kolmen winchesteri-miehen — ja sen sijaan, että
+he olisivat ampuneet, saivatkin he itse innokkaan vastaanoton Tomin
+kuusipiippuisesta noin kuuden jalan etäisyydeltä. Keltanokkakaan ei
+sellaiselta matkalta voi ampua harhaan.
+
+Se osa, mikä meksikolaisista jäi henkiin, vetäytyi nopeammin takaisin
+kuin he olivat tulleet ja winchesteri-miehet loikkivat takaisin
+pensaansa taakse kuin viiriäispoikue.
+
+Tom sytytti sitten Alfredin piipun ja jatkoi mainiota kuvanveistoaan
+savimaassa. Hän tiesi, ettei mitään tapahtuisi ennenkuin kiertäjät
+tulisivat. Peli oli hänen puoleltaan pelattu. Siitä oli tullut
+kilpajuoksu lyhytjalkaisen miehen, joka kulki jalan ja hyvillä
+hevosilla varustetun, rivakan ratsujoukon välillä. Harkiten
+intohimottomasti asiaa, ei Tomilla ollut halua minkäänlaisiin
+arvaamisiin kumpiko voittaisi.
+
+Kuten sanottu oli Alfred pieni mies ja hänen jalkansa olivat
+lyhyet. Eivätkä ne olleet ainoastaan lyhyet, vaan ne olivat aivan
+harjaantumattomat, sillä Alfred vietti kaiket päivänsä hevosen selässä.
+Mainituissa jaloissa oli lisäksi tiukat, ranskalaisilla korkeilla
+koroilla varustetut saappaat, joita Idän miehet olisivat pitäneet
+keikarimaisuutena, mutta joitten Lännen miehet tiesivät olevan
+äärimmäisen käytännölliset — nehän estivät jalan luisumasta jalustimen
+läpi eteenpäin. Muutenkin oli Alfred huonommalla puolella. Hänen
+hartiansa olivat kapeat ja luisut ja hänen rintansa litteä. Huoneessa
+ja Idässä olisi häntä arvatenkin pidetty keuhkotautisena. Täällä oli
+hän ainoastaan ahdashenkinen.
+
+Ja niin kävi, että Alfred hävisi kilpajuoksussa.
+
+Ihme ei ollut siinä, että hän hävisi, vaan siinä, että hän ensinkään
+pääsi perille Petersoniin. Jotenkin hän sinne kuitenkin tuli, yrittipä
+vielä lähteä apujoukon mukanakin takaisin, mutta kaatui kuin pölkky
+pitkäkseen, kun hän yritti nostaa pudottamaansa lakkia. Joku riisui
+häneltä sitten saappaat ja pani hänet vuoteeseen.
+
+Mitä apujoukkoon tulee, niin se hajaantui tuntia myöhemmin. Heti
+sen jälkeen siitä muodostui metsästysjoukkue ja sen metsästettävänä
+oli ihminen. Metsästyksestä tuli pitkällinen ja riista lopetettiin
+viimeiseen olioon saakka, mutta siitä ei sen enempää.
+
+Tom rukka tavattiin ilkosen alastomana ja palasiksi revittynä.
+Meksikolaiset ovat tulista väkeä, varsinkin jos heistä muutamia on
+tapettu. Tomin varustukset oli varastettu. Alaston hevonen ja alaston
+mies aamun valjussa valaistuksessa oli kaikki mitä oli jäljellä, paitsi
+sinne tänne lentäneitä paperipalasia, jotka ennen olivat olleet pakka
+vanhoja kortteja. Varustuksen takainen savi oli täyteen piirusteltu —
+ihminen saattaa saada aikaan paljonkin sellaista kun hänellä on kaksi
+tuntia täysin joutilasta aikaa. Suurin osa koristeellisia kuvioita oli
+nuolia, sydämen kuvia ja karjanmerkkejä, mutta eräässä kulmauksessa
+olivat sanat: »vailla vaimon rakkautta.» Se oli hieman liikuttavaa
+yhtäkaikki, vaikka ei Tom sitä ollut tarkoittanutkaan, sillä kuten jo
+sanoin oli Tom vain tavallinen, parkittu arizonalainen lehmäpaimen,
+vailla kaikkia hienompia tunteita.
+
+Kuinkako tiedän, että Tom tahallaan veti ruutusotamiehen? Minähän
+tunsin Tomin ja se on kylliksi.
+
+
+
+
+XI.
+
+PELASTAVA ARMO.
+
+
+Olipa kerran kirjankustantaja, jolla oli omat ajatuksensa lyhyistä
+kertomuksista. Se ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä
+kustantajilla on sellaisia ja kun he saavat käsiinsä lyhyen jutun,
+joka vastaa heidän makuaan, niin he ottavat sen ilolla vastaan
+ja maksavatkin siitä hyvin. Mainittu kustantaja oli sitä mieltä,
+että lyhyen kertomuksen tuli olla realistisen. »Esittäkäämme asiat
+sellaisina kuin ne _ovat_! oli hänellä tapana huudahtaa parhaalle
+ystävälleen, painopirulle tai konttorikissalle, tai kuka kulloinkin
+sattui olemaan lähettyvillä. »Elämä on kyllin suurenmoinen, jotta
+se voi itse puhua puolestaan, ilman että sitä tarvitsee autella
+tympäisevällä, idioottimaisella tunteellisuudella. Antakaa heidän
+nähdä todellisia ihmisiä, jotka elävät todellista elämää todellisissa
+taloissa ja minä luulen, että meillä on kyllin järkeä itsekin vetää
+johtopäätöksemme!»
+
+Näitä sekavia huudahduksia sateli tavallisesti silloin, kun hän
+oli lukenut muutamia sivuja varsin sievistä käsikirjoituksista,
+joissa lauseet olivat pitkiä ja monimutkaisia ja joissa oli käytetty
+monitavuisia laatusanoja ja runollista sanontaa. Tämä kustantaja piti
+lyhyistä, nasevista lauseista. Hän halveksi runollista sanontatapaa.
+Koska hän oli vain kustantaja, oli hänen nimensä Brown. Jos hän olisi
+ollut kirjailija olisi hänellä ollut ainakin kolme nimeä, jotka
+olisivat alkaneet kirjaimiston peräkkäisillä kirjaimilla.
+
+Niin, eräänä päivänä sattui, että tämän kustantajan eteen, Brownin
+eteen, ilmestyi nuori mies, jolla oli käsikirjoituskäärö kainalossaan.
+Miten hän oli päässyt konttoripojan ohi, ei Brown saattanut käsittää
+ja kääröllä olevat käsikirjoitukset olivat hänelle kauhistus. Mutta
+nuori mies seisoi hänen edessään yhtäkaikki ja esitti suosituskirjeen
+kustantajan parhaalta ystävältä. Hän sanoi, että hänellä olisi
+käsikirjoitus jätettävä arvosteltavaksi ja hän sanoi sanottavansa
+loppuosan niin heikolla äänellä, että Brown heti saattoi päättää, että
+kyseessä oli hänen ensimmäinen tekeleensä.
+
+Brown teki hänelle kysymyksiä, pintapuolisia, ei sen vuoksi, että hän
+välitti tietää hänestä mitään, vaan sen vuoksi, että hän piti siitä
+miehestä, joka oli kirjoittanut suosituskirjeen. Nuoren miehen nimi
+osoittautui olevan Severne ja hän oli vakavamielisimpiä nuorukaisia,
+mitä ikänä on astunut koulusta suoraan kirjailija-uralle. Hän puhui
+aatteista. Brown päätteli, että hänen kirjoitelmansa mahdollisesti
+käsitteli kaldealaista tähtitiedettä edustavaa aikaa ja että se sisälsi
+syvää kuvaannollista viisautta sekä noudatti Bulwer Lyttonin ja Marie
+Corellin koulukunnan sanontaa. Niinpä hän nuorukaisen mentyä otti
+käärön käteensä käydäkseen sen läpi. Jos hän olisi luullut, että se oli
+ansiokas tekele, niin ei hän olisi kiirehtinyt sillä tavalla, mutta kun
+hänen paras ystävänsä oli suositellut sitä, niin ajatteli hän saavansa
+ikävän tehtävän käsistään heti.
+
+Hän luki kertomuksen läpi. Sitten hän luki sen huolellisesti vielä
+kerran. Ja sitten hän paiskasi sen läiskähtäen pöydälleen — muutama
+sata muistilippua lensi siinä hajalleen, mutta se ei paljoakaan
+merkinnyt— ja lausui suuren, ruman sanan. Lauseet tekeleessä olivat
+lyhyitä ja joustavia. Laatusanat olivat sangen nasevia. Siinä ei
+ollut hituistakaan runollisuutta. Se kuvasi elämää sellaisena kuin se
+todellisuudessa on.
+
+Brown, kustantaja, julkaisi kertomuksen ja maksoi siitä hyvän hinnan.
+Severne, kirjailija — kirjoitti uusia kertomuksia ja möi ne Brownille.
+Heistä tuli oikein hyvät ystävät ja Severne sai kuulla tarkalleen miten
+Brown piti lyhyistä kertomuksista ja miksi ja miten hänen, Severnen
+nimittäin, kertomukset olivat juuri sitä laatua.
+
+Asiat olisivat olleet ihanteellisessa järjestyksessä ja se olisi ollut
+terveellinen läksytys pahalle maailmalle ja muille kustantajille,
+ellei Severne olisi ollut niin ylen vakavamielinen. Hänellä ei ollut
+hituistakaan huumorin tajua. Häneltä puuttui laajat näköalat eikä
+hän tuntenut suhteellisuutta. Hän otti elämän raskaasti. Hän katsoi
+olevansa yhtä tärkeä kuin nebulaari-systeemi tai kielellinen uudistus.
+Välitön seuraus siitä oli se, että hän, hankittuaan menestyksensä
+realismilla, korotti realismin kunniakorokkeelle ja palvoi sitä
+ainoana todellisena (kaunokirjallisena) jumalana. Severnestä tuli
+realististakin realistisempi. Sille hän perusti kaiken. Hän ei ottanut
+kuvatakseen ainoatakaan tapausta, jota hän ei alusta loppuun ollut
+omin silmin nähnyt. Hänellä ei ollut paljoakaan tekemistä varsinaisten
+tunteitten kanssa, mutta mikäli ne olivat välttämättömiä hänen
+kertomuksissaan, tahtoi hän ne itse kokea omassa persoonassaan. Muussa
+tapauksessa jäi kertomus kirjoittamatta. Sellaisia tunteita kuin viha
+tai uskonnollisuus tai pelko ei hän yrittänytkään eritellä, ellei
+hän ensin ollut itse niitä kokenut. Epäystävälliset ja kateelliset
+kilpailijat — he eivät olleet realisteja — väittivät, että Severne
+kerran ehdoin tahdoin oli juonut itsensä Bowery whiskystä humalaan,
+jotta hän saattaisi kuvailla erään vähäpätöisen henkilön tunteita siinä
+tilassa. Varmaa on ainakin, että hän ymmärtämättömien kesken sai hupsun
+nimen, joka hyvästä maksusta palkkasi ihmisiä suorittamaan kummallisia
+ja tarkoituksettomia tekoja hänelle. Hän kokeili aina itsellään ja
+muilla.
+
+Se oli kyllä naurettavaa, eikä se olisi liikuttanut ketään muita kuin
+vanhoja, kuluneita oikkuniekkoja, joitten ainoana ilona oli puhua
+»nuorista hupsuista», ellei Severne olisi ollut rakastunut. Ja se
+viekin meidät asian ytimeen.
+
+Luonnollisesti oli hän rakastunut äärettömän vakavasti. Ei hän siitä
+osannut löytää paljoakaan iloa. Hän mietti vain enimmäkseen rakastavain
+velvollisuuksia toisiaan ja kanssaihmisiään kohtaan. Hänellä oli myös
+liioiteltu käsitys itse rakkauden pyhitetystä, pyhästä ja korkeasta
+luonteesta. Se on kiitettävää, mutta se kiduttaa ihmistä arveluttavasti.
+
+Tytöt eivät pidä sellaisesta rakkaudesta pitkän päälle. Olkoon se
+minusta kaukana, että rohkenisin uskotella, että nuo enkelimäiset
+olennot todella tahtoisivat, että heitä suudeltaisiin, mutta jos,
+suorastaan tapaturmaisesti, olosuhteet vievät siihen, että mies
+heidän suostumuksettaan tai aavistamattaan suutelisi heitä, niin
+hämmästyisivät he vallan pelottavasti — niin sanottu miehen raakimus ei
+kyllä hyödy paljoakaan, ellei hän uskalla koettaa tuota yllättämistä.
+Pylväspyhimyksenä olo on sangen miellyttävää — julkisuudessa. Teidän
+täytyy kuitenkin saada nähdä, että Severnen asema tavallisissa oloissa
+oli sangen epävakainen. Kuvitelkaa hänen hirvittävää epätoivoaan kun
+hän havaitsee sydämensä peruuttamattomasti kiintyneen nuoreen neitoon,
+joka on yhtä vakavamielinen kuin hän itsekin, yhtä suuressa määrin
+huumoria tajuamaton, mutta koko sielustaan ja mielestään kiintynyt
+romanttiseen ja aatteelliseen taidesuuntaan! He keskustelivat usein
+asiasta vakavasti ja tulisesti. Kukin koetti omantunnontarkasti
+käännyttää toistaan. Kuten tavallista, päättyi yritys kymmenkunnan
+pitennetyn haastattelun jälkeen siihen, että tyttö menetti malttinsa.
+Tytöt ovat niin mahdottomia!
+
+»Mitä luulet minun välittävän siitä, miten sinun kuvittelemasi henkilöt
+harjaavat hampaitaan, napittavat housunkannattimiaan tai kiilloittavat
+kenkiään? Minä tiedän, miten vanha Smith vastapäätä toimittaa ne asiat
+ja siinä on minulle kylliksi!» huudahti tyttö.
+
+»Ihmisluonteen tuntemus ilmoittaiksen sillä tavalla», väitteli Severne
+synkkänä.
+
+»Roskaa», vastasi tyttö. »Ajattelehan että mies, jolle taivas on
+antanut lahjoja, tuhlaa niitä kuvailemalla pikkuasioita myöten niin
+tarkasti kuin voi kaiken maailman joutavat tapahtumat jokapäiväisessä
+elämässä! Se on halpamaista!»
+
+»Kaunis loistaa ruman joukosta, kuten elävässä elämässä tapahtuu»,
+vastasi mies itsepäisesti.
+
+»Kaunis on mielikuvituksessa», huusi tyttö jotenkin tulisesti. »Ja
+mielikuvitus on Jumalasta. Se on ainoa suoranainen jumaluuden ilmaus
+maan päällä. Ilman mielikuvitusta ei missään kertomuksessa voi olla
+elämää.»
+
+Koska se jo hipoi hempeämielisyyttä, joka on realismille kauhistus,
+mutisi Severne jotakin, joka kuulosti »hölynpölyltä». He väittelivät
+sitten mielikuvituksen suhteesta kirjallisuuteen tällä uudella
+pohjalla. Keskustelun päätyttyä saneli miss Melville, sillä se oli
+tytön nimi, seuraavan ultimaatumin:
+
+»No niin, minä sanon nyt suoraan sinulle, Robert Severne, että en
+ikänäni mene naimisiin sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole sielua.
+Olen sangen suuresti pettynyt sinun suhteesi. Luulin, että sinulla oli
+enemmän luonteen hienoutta!»
+
+»Älä sano niin, Lucy», pyysi hän todellakin levottomana. Vakavamieliset
+nuoret miehet eivät koskaan tiedä kylliksi ollakseen uskomatta mitä
+tytöt sanovat.
+
+»Minä sanon sen ja tarkoitan mitä sanon! En koskaan enää tahdo nähdä
+sinua!»
+
+»Merkitseekö se sitä, että kihlauksemme on purettu?» sammalsi mies,
+tohtimatta uskoa korviaan.
+
+»Luulisin, sir, että voimakkaampi viittaus on tarpeeton.»
+
+Mies taivutti surkeana päänsä alas.
+
+»Enkö voi tehdä mitään, Lucy», sanoi hän. »En tahdo, että lähetät minut
+tällä tavalla menemään. Minä rakastan sinua.»
+
+Tyttö tuumi. »Voit», sanoi hän hetken perästä. »Voit kirjoittaa
+romanttisen kertomuksen ja julkaista sen jossakin aikakauslehdessä.
+Silloin, mutta en ennemmin, annan sinulle anteeksi.»
+
+Hän kääntyi pois kylmästi ja alkoi tutkia uuninreunuksella olevaa
+valokuvaa. Kun ei hän näköjään määrättömän pitkään aikaan saanut
+vastausta, kääntyi hän terävästi ympäri ja sanoi: »Noh!»
+
+Sillävälin oli Severne askarrellut nopean, mutta mieltäkiinnittävän
+sielullisen asenteen luomisessa. Hän palautti mieleensä lukuisia
+historiallisia ja mielikuvituksen aikaansaamia esimerkkejä, joissa
+nainen oli houkutellut miestä luopumaan taivaasta saamistaan
+mielipiteistä. Toisissa näistä esimerkeistä, joissa nainen oli
+onnistunut houkutuksessaan, oli mies sen koommin viettänyt elämänsä
+kurjuudessa ja kuollut tuskallisen kuoleman koko ihmiskunnan kiroomana.
+Toisissa taas, joissa mies oli jaksanut vastustaa seireenin ääntä,
+oli hän noussut loistoon ja onneen ja vihdoin kohonnut taivaallisiin
+korkeuksiin enkelikuorojen hyvähuutojen saattamana — joka ei ollut
+realismia ensinkään. Taide — sanoi Severne itsekseen — on ikuinen
+totuus. Inhimilliset intohimot ovat harhaanjohtavia. Itseuhraus on
+jaloa. Hän päätti heti tulla taiteensa marttyyriksi.
+
+»Sitä en koskaan tee!» vastasi hän ja astui majesteetillisin askelin
+huoneesta.
+
+Severne kantoi surunsa vakavamieliseen tapaansa. Vuosiksi aikoi hän
+painua synkkyyteen, synkkyyteen, jonka hämärästä saattoi erottaa
+hänen elämänsä suuren haaksirikon. Pitkän ajan perästä kirjoittaisi
+hän sitten suuren teoksen taiteesta, jota koko ihmiskunta lukisi
+pelonsekaisella kunnioituksella, mutta johon hän, sivullisena,
+suhtautuisi täydellä välinpitämättömyydellä, koska muisto menneistä
+olisi kuolettanut kaiken ilon hänessä. Mutta se koski tulevaisuutta.
+Nyt oli hänen elettävä synkkä kautensa. Ollen varakas nuori mies,
+päätti hän lähteä kauas, kauas. Se oli välttämätöntä, jotta hän voisi
+haudata surunsa johonkin. Hän ajatteli oikein taistelutantereita ja
+verileikkejä, mutta missään ei käyty sotaa. Vaikutus olisi ollut
+suurenmoinen, jos hän olisi voinut palata ruskettuneena ja arpisena
+takaisin, mutta koska se oli mahdotonta, päätti hän palata vain
+ruskettuneena. Hän osti siis lipun pieneen kaupunkiin Wyomingissä.
+Siellä hän ja hänen matka-arkkunsa sijoittuivat Thompsonin postivaunuun
+ja matkasivat Placer Creekiin, jossa he molemmat, hän ja hänen
+matkalaukkunsa, asettuivat asumaan pieneen lautaseinäiseen huoneeseen
+Preeriakoiran hotelliin.
+
+Paikka oli ihastuttavan sopiva synkkämieliselle. Se oli
+kukistumaisillaan oleva laitos, joka käsitti neljä katua ja kuusitoista
+kapakkaa. Muutamat taloista ja kaikki kapakat olivat kerran olleet
+maalatut. Joka kapakan edustalla oli kiinnityskaide ja koko päivän
+seisoi kiinnityskaiteissa hevosia, jotka kärsivällisesti kääntelivät
+takapuoltaan Wyomingin tuulia kohti. Wyomingin tuulet kulkivat aina
+suunnilleen kolmestakymmenestä kuuteenkymmeneen mailiin tunnissa.
+Toisella puolen kaupunkia oli joitakin matalia vuoria, jotka olivat
+täynnä mustia syvänteitä, kapeita solia, kohisevia vesiputouksia,
+leikkiviä puroja ja äkkijyrkkiä seinämiä. Toisella puolen taas oli
+laaja aallokas tasanko, jolla karja ja lehmäpaimenet oleksivat
+jumalattomuuden ja tomun seassa. Severne astui kylmänlaiseen
+huoneeseen, pesi kasvonsa kovassa vedessä ja laskeutui alas
+aamiaiselle. Aamiainen ei voinut olla paremmin valmistettu sille, joka
+aikoi alkaa päivänsä synkkämielisyydessä.
+
+Se alkoi sitkeällä kaurapuurolla ja loppui taikinaisilla leivoksilla
+ja näitten välillä oli paljon sellaista, joka kauhistuttaa. Aamiaisen
+jälkeen kuljeksi hän mustissa syvänteissä, kapeissa solissa ja niin
+edespäin ja mietti surumielisellä, mutta kiitettävällä harrastuksella
+jaloa itsensä uhraamista ja elämänsä suurta haaksirikkoa. Sitten hän
+palasi kaupunkiin.
+
+Kaupungissa tekivät käsittämättömät oliot, joilla oli harhaanjohdettu
+huumorin taju, hänelle kaikenlaista, minkä syytä hän ei vähääkään
+saattanut käsittää parhaastaan sen vuoksi, ettei hänellä itsellään
+ollut huumorin tajua, ei harhaanjohdettua enempää kuin muutakaan. Se
+peloitti häntä ja sai hänet ymmälle. Mutta hän tutki heitä vakavasti
+likinäköisten silmälasiensa läpi, pannen huolellisesti merkille miten
+he tekonsa tekivät, minkä näköinen tekijä oli, miten hän toimi ja
+mitähän itse tunsi.
+
+Muutaman päivän perästä heräsivät hänen kirjalliset vaistonsa.
+Huolimatta synkkämielisyydestään, tapasi hän itsensä erittelemästä,
+seulomasta ja sovittelemasta asioita, kunkin omaan arvoonsa. Lopuksi
+alkoi hän sepittää kertomusta Lännestä. Pian sen jälkeen puhdisti hän
+täytekynänsä, sovittamalla hienon korttipalan kullan ja kuttaperkan
+väliin ja istuutui kirjoittamaan. Kirjoittaessaan tuli hän yhä
+tyytyväisemmäksi tulokseen. Lauseet tulivat yhä joustavammiksi.
+Laatusanat miltei kiehuivat. Runollisuus hävisi kuin vuoristosumu. Ja
+hän muisti ja kuvasi tarkalleen kuinka Savi-Jaakko sylkäistä säväytti
+viiksiensä läpi — joka kyllä oli epämiellyttävää, mutta todellista.
+Se oli mestariote. Hän kirjoitti edelleen kiihoittuneena. Sellaista
+lyhyttä kertomusta ei vielä oltu nähty.
+
+Mutta sitten tuli tauko. Hän oli menestyksellä saanut sankarinsa
+satulaan ja lähettänyt hänet täyttä karkua pakoon mustia syvänteitä ja
+jyrkkiä rotkoja kohti — en muista minkä nimisiä — kostonhaluisen joukon
+vainoomana. Tässä keskeytti hänet peloittava vaikeus. Hän ei tiennyt
+mitä ihminen tuntee ollessaan kostonhaluisen joukon takaa-ajamana.
+Häntä ei itseään ollut koskaan ahdistanut mikään kostonhimoinen
+joukko. Mitä hänen nyt tuli tehdä. Totta puhuen saattoi hän vallan
+siedettävällä selvyydellä kuvitella mielessään sellaisessa tilanteessa
+syntyvät tunteet. Hän olisi voinut panna ne paperille kaikin puolin
+realistisilta näyttävinä. Mutta häneltä puuttui se koetuskivi, jolla
+hän olisi voinut todeta niitten totuudenmukaisuuden. Hän saattaisi ehkä
+tietämättään pettää taiteensa, jolle hän oli niin suurella hinnalla
+vannoutunut. Se ei käynyt päinsä.
+
+Hän teki siis luonnollisimman teon minkä vakavamielinen kirjailija,
+jolta huumorin taju puuttuu, tekee. Hän meni ulos ja haki käsiinsä
+erään tuttavan nimeltä Colorado Jim ja teki hänelle erään ehdotuksen.
+Colorado Jimin suostuttamiseen meni Severneltä tarkalleen kaksi tuntia
+aikaa ja kuusi lasia whiskyä. Sanotun ajan kuluttua meni Colorado Jim
+vuorostaan ulos pudistellen epäilevästi päätään ja päästäen aika ajoin
+sisuksistaan onttoja naurunrämähdyksiä, jotka suuresti muistuttivat
+hyvin tunnetun »Old Faithful» geysirin purkauksia.
+
+Hän etsi käsiinsä kuusi omaa osakastaan, joille hän puhui kauan.
+Hänen kuusi osakastaan katselivat Colorado Jimiin hyvän aikaa. Sitten
+kaikki seitsemän muodostivat keskenään komitean. Komitean päätökseksi
+tuli, että keltanokka epäilemättä oli mielipuoli, vaaraton, mutta että
+oli ehkä oltava hänelle mieliksi maksua vastaan. Sitä paitsi saattoi
+mieliksi oleminen olla hauskaa. Joukon laseja tyhjennettyään komitea
+tuli siihen lopputulokseen, että leikistä tulisi _hyvin_ hauskaa.
+
+Aikaisin seuraavana aamuna ratsastivat he kaupungista vuoristoon päin.
+Mustan solan suulla he tapasivat Severnen, joka myös oli ratsain.
+Tervehdysten jälkeen jakoi viimeksimainittu miehille joitakin pieniä
+esineitä.
+
+»No», sanoi hän sitten mitä vakavimpana. »Minä ratsastan tuon ison
+kiven luo ja kun olen valmis lähtemään, niin heilautan kättäni. Teidän
+tulee ajaa minua takaa aivan samalla tavalla kun te ajatte todellista
+hevosvarasta takaa ja minä koetan pysyä teidän edellänne. Teidän täytyy
+ampua minua tyhjillä panoksilla niin nopeasti kuin vain osaatte.
+Ymmärrättekö?»
+
+He sanoivat ymmärtävänsä. Sitähän he eivät tehneet. Mutta se oli
+hauskaa.
+
+Severne ratsasti kiven luo mustan solan luona — olen varma siitä, että
+se oli musta sola — ja kääntyi. Miehet olivat asettuneet riviin ja
+olivat innoissaan lähtemään. He olivat lyöneet vetoa keskenään siitä
+kuka ensinnä ehtisi.
+
+Severne heilautti kättään ja painoi kannukset hevosen kylkeen.
+Takaa-ajo alkoi.
+
+Hevonen, jolla Severne ratsasti, oli hyvä. Matka, jonka se kiipesi
+ylöspäin oli tottuneenkin tehtävä varovasti. Takana huusi riemukas
+seitsikko ja pistoolien rätinä oli ilo korville. Joukko syöksyi ylös
+jyrkännettä kuin vihuri.
+
+Severne oli haltioissaan. Vinha vauhti oli mieltä ilahuttava. Hän
+pani sielussaan merkille ainakin satakymmenen mitä realistisinta
+pikku seikkaa. Hän tunsi, ettei hän ollut turhan päiten pannut
+rahojaan likoon. Ja sitten hän huomasi, että hän vähitellen jätti
+takaa-ajajiaan. Aina enemmän ja enemmän. Hän ei tahtonut kokea
+ainoastaan takaa-ajoa, vaan hän tahtoi oikein omakohtaisesti kokea
+todellisen pelastuksen, sillä hän tiesi, että miehet, huolimatta
+teennäisestä ampumisestaan, aikoivat kilpailla sekä keskenään että
+hänen kanssaan siitä, kuka ensinnä tulisi harjanteelle. Hän käytti
+piiskaa ja katsoi taakseen. Kokemattomanakin huomasi hän, että heidän
+hevosensa väsyivät.
+
+Tällä paikalla kapea sola haarautui. Severne kääntyi vasemmalle, sillä
+se oli miltei tasainen. Oikean puolista haaraa tulivat Triangle X:n
+miehet.
+
+Triangle X miehille ei jäänyt muuta kuin yksi neuvo. Tuolla olivat
+Colorado Jim ja hänen miehensä väsyneillä hevosilla takaa-ajamassa
+nopeata oliota, joka näytti pääsevän liian helposti karkuun.
+
+Toveria ei sopinut koskaan jättää pulaan. Triangle X:n pojat nostivat
+valtavan karjunnan ja yhtyivät leikkiin täyttä neliä. Kun he eivät
+päässeet niin nopeasti eteenpäin kuin he toivoivat, ottivat he esille
+revolverinsa ja alkoivat ampua. Severne kuuli laukaukset ja onnitteli
+itseään pikku draamaansa saamasta realistisesta tunnusta. Silloin hänen
+lakkinsa äkkiä lensi päästä. Samalla hetkellä eräs kuula kynti satulan
+nupin nahan läpi. Tsip — tsip, vinkui muita kuulia hänen korviensa
+ympärillä. Triangle X:n karjakartanon pojat alkoivat ampua tarkemmin.
+
+Hän katsoi taakseen. Kauhukseen huomasi hän, että Colorado Jim ja
+hänen miehensä olivat kadonneet ja että heidän tilalleen oli astunut
+joukko mielipuolia poukkivien hevosten selässä. Mielipuolet huusivat
+ja ampuivat häntä. Hän ei voinut käsittää sitä ensinkään, mutta kuulat
+olivat sangen vakuuttavia. Hän käytti ruoskaa ja kannuksia.
+
+Jos Severne oli tahtonut todella kokea takaa-ajetun tunteita, niin
+sai hän nyt halunsa tyydytetyksi. Ei ole hauskaa olla maalitauluna.
+Severne koki monenlaatuisia tunteita, mutta ennenkaikkea jäi hänen
+mieleensä eloisuus, jolla olisi ollut mitä suurin kirjallinen arvo.
+Hän ei vain ollut siinä mielentilassa, että hän olisi osannut antaa
+arvoa kirjallisille arvoille. Hän koetti pysyä pääasiassa, joka oli se,
+että hän pakotti hevostaan lentämään niin nopeasti kuin mahdollista.
+Siinä hän onnistui kohtalaisesti. Uskaltaessaan katsoa taakseen hetken
+perästä, teki hän ilokseen sen havainnon, että välimatka hänen ja
+mielipuolten välillä tuntuvasti oli kasvanut.
+
+Sitten eräs vinkuvista luodeista meni hänen ruumiinsa ja käsivartensa
+välistä, katkaisi kolme jouhta hevosen harjasta ja tunkeutui eläin
+paran takaraivosta sisään.
+
+Severne tapasi itsensä äkkiä maasta. Mielipuolet saapuivat paikalle
+täyttä neliä, pysähtyen äkkiä kolmen jalan päähän hänestä, niin että
+hän sai valtavan rapasateen ylleen.
+
+Severne nousi istumaan. Mielipuolet vetivät kiitosta ansaitsevalla
+ripeydellä Severnen jaloilleen. Toiset kumartuivat hänen hevosensa
+puoleen.
+
+»Aivan kuten arvasin», huusi yksi heistä... Aivan kuten sanoin! Hän
+on varastanut tämän hevosen. Se on Hank Smithin valakka. Tuntisin sen
+missä hyvänsä.»
+
+»Se on totta! Paljas O merkki!» huudahtivat useimmat.
+
+Sitten miehet, jotka pitivät kiinni Severneä, kopauttivat häntä sinne
+ja tänne. »Tällä kertaa joudut hirteen! Vai hevosia sinä varastelet!»,
+sanoivat he.
+
+»En ole varastanut sitä!» huusi Severne parka. »Olen vuokrannut sen
+Smithiltä.»
+
+Naurun rämähdys vastasi hänen väitteeseensä.
+
+»Taisit vuokrata Colorado Jimin ja hänen miehensä ajamaan sinua takaa
+myöskin, vai mitä?», sanoi yksi joukosta pilkallisesti.
+
+»Niin tein», vastasi Severne rehellisesti.
+
+Taas naurun hohotus. »Rohkea poika», sanoivat miehet.
+
+Kaatuneen hevosen luona alkoivat miehet neuvotella.
+
+»No pojat», huusi johtaja kärsimättömästi. »Lähtekäämme.»
+
+Eräs mies tuli esiin ja pani silmukan Severnen kaulaan. Wyomingissä
+hirtetään hevosvarkaat. Severne tiesi sen ja alkoi puhua vilkkaasti.
+He kuuntelivat häntä ja nauroivat sydämen pohjasta. He eivät koskaan
+olleet hirttäneet niin lystikästä hevosvarasta. He käsittivät hänen
+yrityksensä ilahuttaa heitä ja vakuuttivat hänelle moneen kertaan, että
+hän oli oikea persikka. Kun hän vaikeni, kehoittivat he häntä sanomaan
+vielä jotakin. Jokaiselle uudelle lauseelle ne nauroivat, ihaillen sitä
+huimana, mutta loistavana valheena.
+
+Severne sai enemmän realistisia kokemuksia kymmenessä minuutissa,
+kuin hän oli saanut niitä koko elämässään, mutta realistiset
+kokemukset eivät tee kenellekään hyvää kun on nuora kaulassa Wyomingin
+vuoristossa. Sitten he kätevästi heittivät nuoran vieressä olevan puun
+oksan yli, vetivät hänet ylös ja jättivät siihen. He eivät ampuneet
+hänen ruumistaan seulaksi, kuten tapa vaatii. Hän oli ollut lystikäs
+hevosvaras, joten he olivat lempeitä häntä kohtaan. Severne potki.
+»Tanssi tekee hyvää», huomauttivat he kääntyessään lähtemään.
+
+Silloin he tapasivat kauhistuneen Jimin. He katkaisivat nuoran ja
+tekivät ankarasti työtä Severnen kanssa. Sitten he kantoivat hänet
+Placer Creekiin ja ponnistelivat vielä hänen kanssaan. Triangle X:n
+pojat olivat ilmeisesti pahoillaan. He olivat iloinneet Severnen
+suurenmoisista valheista ja nyt näyttäytyikin, etteivät ne olleet
+ensinkään valheita, vaan äärimmäisen tarkkoja totuuksia. He kevensivät
+tunteitaan juomalla itsensä huimaan humalaan ja ampuilemalla valoja
+sammuksiin.
+
+Severneltä meni viikko tointumiseen. Kymmenen päivää sen jälkeen
+hän palasi Itään. Hän oli saanut loppuun mestarinäytteensä. Hänen
+pakonsa solassa oli kuvailtu niin elävästi, että saattoi melkein
+kuulla pistoolien laukaukset, ja sankarin tunteet olivat niin hyvin
+kuvatut, että sitä lukiessa oikein itsekin kiihtyi. Severne luki sen
+läpi kolme kertaa ja piti sitä kolmannella kerralla yhtä hyvänä kuin
+ensimmäiselläkin. Sitten hän kirjoitti sen puhtaaksi kirjoituskoneella.
+Se on kovin kiirastuli mihin kirjailija saattaa tekeleensä panna.
+Loistavimmatkin lauseet menettävät tuoreutensa kun ne kulkevat koneen
+läpi, varsinkin jos ei onneton tekijä saa sitä menemään nopeasti. Nyt
+se näytti yhtä hyvälle senkin läpikäytyään.
+
+»Katso», sanoi hän, onnitellen itseään, »tämä on paras kertomus minkä
+ikänäni olen kirjoittanut! Sitten on kumma, jos olen edes _lukenutkaan_
+näin hyvää. Te romantikot väitätte, ettei realistisessa kuvauksessa
+ole mitään viehätystä, ei mitään kiihoittavaa eikä mitään fyysillistä
+hyväntunnetta. Tämäpä näyttää teille, että asia on päinvastainen!»
+
+Hän kiiruhti viemään sen Brownille. Sitten hän koetti hartaasti ruveta
+synkkämieliseksi taas, mutta se oli vaikea tehtävä. Jollakin tavalla
+hän tunsi, ettei hänen asiansa ollut toivoton. Mestarinäyte tulisi
+leviämään laajalle ja todistaisi hänen tytölleen, että hän, tekijä,
+sittenkin on ollut oikeassa.
+
+Kolme päivää myöhemmin sai hän kirjeen Brownilta, joka pyysi häntä
+tulemaan luokseen. Hän teki niin. Kustantaja antoi hänelle takaisin
+kertomuksen, enemmän murheellisena kuin vihaisena ja puhui moittien
+periaatteiden hylkäämisestä. Brown oli omantunnon mies. Hän oli sitä
+mieltä, ettei entisyys korjannut nykyisyyttä. Severne koetti selittää.
+Sitten sanoi Brown:
+
+»Severne, olen käyttänyt paljon sinun teoksiasi ja olen pitänyt
+työstäsi. Lauseet ovat olleet joustavia, laatusanat ovat olleet
+nasevia. Sinä olet vapautunut runollisesta sanontatavasta ja ennen
+kaikkea, olet kuvannut elämää ihmisille sellaisena kuin se on. Olen
+pahoillani nähdessäni sinun luopuvan jaloista ihanteistasi.»
+
+»Mutta», huudahti Severne, vakavasti huomauttaen, »eikö se kaikki
+ilmene kertomuksessani?»
+
+»Alussa kyllä», vastasi Brown, »mutta sitten — —».
+
+Hän huokaisi.
+
+»Mitä tarkoitat?»
+
+»Ratsastusta solassa», vastasi hän.
+
+»Lauseet ovat joustavia ja laatusanat nasevia, mutta ah! Siinä on
+paljon runollista sanontaa ja se on niin kaukana todellisesta elämästä,
+että minusta se näyttää sotkuisen mielikuvituksen luonnottomalta
+kamaritekeleeltä.»
+
+»Mitä, se osahan on realistisin koko jutussa», huudahti onneton tekijä
+pahoillaan.
+
+»Ei», vastasi kustantaja lujasti. »Sitä se ei ole. Se ei ole mitään
+realismia ensinkään. Vaikkakaan itse tapausta vastaan ei olisi mitään
+muistuttamista, niin ovat miehen tunteet äärettömästi liioitellut. Niin
+surkeata raukkaa ei saata olla olemassakaan, kuin miksi sinä sankarisi
+teet! Olisin iloinen, jos saisin nähdä jotakin muuta sinulta — mutta
+tämä — ei!»
+
+Jotenkin alakuloisena otti Severne käsikirjoituksensa ja meni kotiin.
+Siellä hän luki sen taas läpi. Vanha innostus valtasi hänet uudelleen.
+Se oli täysin tosi. Realismi ei saattanut ilmetä sen suurenmoisemmin.
+Hän kirosi Brownin ja lähetti kertomuksensa _Decadeen_. Jonkun ajan
+kuluttua sai hän vastaan ottaa maksuosoituksen ja imartelevan kirjeen.
+Realismi oli kostettu.
+
+Aikanaan kertomus sitten ilmestyi.
+
+Sillä välin oli Severne huomannut, että hänen synkkämielisyytensä alkoi
+tulla liian realistiseksi hänen mielenrauhalleen. Kun aika kului eikä
+hän nähnyt merkkiäkään Lucy Melvillestä, alkoi hän tuumia, että hän
+ehkä yhtäkaikki oli erehtynyt jollakin tavalla. Muutamina erikoisen
+häikäilemättömän moraalittomina hetkinä ei hän juuri paljoakaan
+välittänyt vaikka olisi pettänytkin taiteensa. Niin syvälle saattaa
+ihmissielu vajota!
+
+Kertomuksen ilmestymistä seuraavana iltana istui hän avonaisen takkansa
+ääressä juuri tuossa mielentilassa. Lamput olivat sytyttämättä.
+Hänen luokseen tuli Mortimer, hänen palvelijansa. »Eräs neiti pyrkii
+puheillenne, sir. Ei mitään nimeä», ilmoitti hän juhlallisesti.
+
+Severne nousi hieman hämmästyneenä. »Sytytä lamput ja ohjaa hänet
+sisään», komensi hän, ihmetellen kuka tulija mahtoi olla.
+
+Kuullessaan hänen äänensä tulija ryntäsi Mortimerin ohi huoneeseen.
+
+»Älä huoli lampuista», huudahti Lucy Melville. Uskollinen Mortimer
+lähti huoneesta, eikä — virallisesti — kuullut muuta.
+
+»Mitä, Lucy!» sanoi Severne.
+
+Hämärässäkin saattoi hän nähdä, että tytön posket hehkuivat innosta.
+
+Tyttö astui poikki lattian ripeästi ja pani kätensä hänen olkapäilleen.
+
+»Bob», sanoi hän vakavasti, kyyneleet silmissä. »Tiedän, ettei minun
+pitäisi olla täällä, mutta en voinut auttaa sitä! Sen vuoksi, että sinä
+olit niin jalomielinen. Eikä sillä niin väliä olekaan, sillä minä menen
+heti taas.»
+
+Severne koetteli muistutella mielessään jaloja tekojaan.
+
+»Mikä nyt on, Lucy?» kysyi hän.
+
+»Kuinka voit kysyäkään sitä!» huudahti tyttö. »En ole koskaan kuullut
+miehen toimineen niin tahdikkaasti, miellyttävästi ja _kauniisti_! Ja
+minä en ole enää millänikään, sillä uskon nyt, että sinä olit oikeassa
+sittenkin.»
+
+»Oikeassa missä?» pyysi mies tullen yhä enemmän hämilleen.
+
+»Realismista, tietysti.»
+
+Tyttö katsoi hänen silmiinsä ja nosti leukaansa mitä ihastuttavimmalla
+tavalla. Vakavamielisilläkin miehillä on joskus loistavat hetkensä.
+Severnellä oli sellainen nyt.
+
+»Oh, et saa — Bob-rakas» huudahti tyttö punastuen.
+
+»Mutta todellakin, Bob», jatkoi hän hetken kuluttua, »vaikka realismi
+olisikin kaikin puolin paikallaan, niin täytyy sinun myöntää, että
+viimeinen kertomuksesi on parasta, mitä koskaan olet kirjoittanut.»
+
+»Mitä — niin, sitä mieltä minäkin olen», myönsi hän ihmetellen, mitä
+sillä oli asian kanssa tekemistä.
+
+»Olen niin iloinen, kun sinä edistyt, tiedätkö Bob», jatkoi hän
+onnellisena. »Minä luin sen kokonaan läpi, ennenkuin huomasin kenen
+kirjoittama se oli. Ja minä sanoin itselleni: Toivoisinpa että Bob
+näkisi tämän. Olen varma siitä, että hän tulisi vakuutetuksi siitä,
+että mielikuvitus on parempi kuin realismi. Sillä todellakin, Bob»,
+huudahti hän innokkaana, »se on paras mielikuvituksen tuote, minkä
+ikänäni olen lukenut. Ja kun pääsin loppuun ja näin tekijän nimen
+ja havaitsin, että olit hyljännyt kirjalliset periaatteesi juuri
+minun vuokseni ja olit todella kirjoittanut sellaisen _loistavan_
+mielikuvituskertomuksen kaiken sen jälkeen, mitä olit sanonut! Ja kun
+vielä lisäksi huomasin millaisen hienon tavan olit valinnut saadaksesi
+sen minun luettavakseni, sillä — niin — tietysti en koskaan lukenut
+Brownin aikakauskirjaa. — Oh Bob! lopetti hän aivan tukahtuvin äänin..
+
+Severne epäröi melkein kokonaisen minuutin. Hän näki velvollisuutensa
+selvästi. Hän oli vakavamielinen eikä hänellä ollut vähintäkään
+huumorin tajua. Sitten tyttö taas katsoi häneen ja nosti leukaansa mitä
+ihastuttavimmalla tavalla.
+
+»Ah, Bob! Et saa! Minä en todellakaan luule, että sinun pitäisi —»
+
+Ja taide, oh missä se olikaan?
+
+
+
+
+XII.
+
+KULLANKAIVAJA.
+
+
+Lännen vanhoina kulta-aikoina piti se laki paikkansa, että pystyvin
+aina jäi eloon ja sen, joka jäi eloon, täytyi todella olla pystyvä.
+Oli monta tapaa olla jäämättä eloon. Yksi niistä oli kuolla. Oli myös
+monta tapaa olla pystyvä, kuten varman aseen tai tyynen mielenlaadun
+omistaminen, siunattu ahkeruus tai järkyttävä kunnianhimo, työn
+tarkka tunteminen tai myös suurenmoisen amerikkalaisen hölynpölyn
+käsittäminen. Joka tapauksessa täytyi miehen, joka jäi eloon,
+olla selvillä tarkoitusperistään juuri näitten kautta. Olipa
+kysymys kullasta, pokerista tai elämästä, täytyi hänen aina pitää
+tarkoitusperistään kiinni verikoiran sitkeydellä, jota ei mikään
+sivuvaikutin saanut vähentää. Muussa tapauksessa, kuten sanottu, hän
+kuoli tai joutui kerjäämään tai rosvoamaan, tai tuli hänestä hamppari
+tai teki hän itsemurhan varastamalla hevosia tai myös yksinkertaisesti
+kulkeutui takaisin itään, murtuneena, häpeällisenä hylkiönä.
+
+Miksi Peter eli, oli kyllin selvä kaikille. Hän oli harmiton,
+hyväntahtoinen ja karkeatekoisten miesten mielestä juuri sen verran
+omituinen, että hän oli liikuttava. Jokainen, joka kerran oli
+katsonut hänen kapeita kirveellä veistettyjä kasvojaan, hämmästyvine
+sinisilmineen ja riippuvine vaaleine hiuksineen, tai oli iloinnut
+hänen sydämellisestä, harvinaisesta hymystään, kun hän ennen lähtöään
+miltei anteeksipyytäen vastasi johonkin huomautukseen, tai jolla oli
+ollut onni, pyydettyään häneltä jotakin pientä suosionosoitusta, kokea
+hänen innokasta ja iloista apuaan; ei kukaan näistä kuvitelluista
+olennoista, ja se tiesi oikeastaan jokaista, joka oli joutunut
+kosketuksiin Peterin kanssa, ei kukaan heistä olisi voinut uskotella
+kenellekään, että Peter saattaisi taittaa hiuskarvaakaan toisen päästä.
+Mutta miten hän jäi kullankaivajaksi, se oli ihme. Kullankaivajan
+elämä on kovaa, se on täynnä puutetta, vaikeuksia ja siinä on huutava
+puute teknillisistä tiedoista, se vaatii paljon ruumiillista voimaa,
+ja oveluudesta ja maailman tuntemuksesta riippuu paljon. Peterillä
+ei ollut mitään näistä ominaisuuksista, ei edes pienimmässäkään
+määrässä. Mainitsematta jäi vielä vaisto. Sitä Peterillä oli. Hän
+saattoi seurata suonta rapautuvassa, ruskeassa kalliossa ihmeteltävällä
+vaistomaisella taidolla, joka on niin tärkeä alkuaine todellisessa
+kullanetsijässä. Mutta se on vain alkuaine. Kaikkien taiteen sääntöjen
+mukaan olisi Peterin aikoja sitten pitänyt epäonnistua, olisi pitänyt
+»vyöttää itsensä ja lähteä» jo viisi vuotta sitten, mutta yhä hän
+kaiveli vielä iloisena monessa vuoristossa ja monella taholla. Hänellä
+ei ollut menestystä, mutta hän ei ollut myöskään epäonnistunut.
+Kolme kertaa oli hän tehnyt »löydön». Ensi kerralla oli hän yhtynyt
+kahden sanfransiskolaisen kanssa kootakseen omaisuuden itselleen.
+Sanfransiskolaiset olivat saaneet hänet muodostamaan jonkinlaisen
+osakeyhtiön määrätyllä pääomalla. Kahdella otteella olivat he
+»puristaneet» Peterin ulos kokonaan, ja järjestyivät kahden uudella
+pohjalla, joka tuotti heille hyvän voiton. Palattuaan yhtiökokouksesta
+aivan ymmällä päästään »selityksistä» ja viisasteluista päätteli Peter,
+että hän ymmärsi paljon enemmän kvartsisuonista kuin liikeasioista ja
+prosenteista ja lähti Idahoon koettamaan uudelleen. Siellä hän löysi
+kuuluisan Antiloopin kidan. Tällä kertaa päätti hän myydä sen heti
+eikä olla missään tekemisissä sen kanssa omaisuuden siirryttyä toisiin
+käsiin. Hän teki luovutuskirjan, sai hieman rahaa sitä vastaan ja otti
+vekselin lopusta. Kun vekseli lankesi maksettavaksi ei hän saanutkaan
+rahoja, sillä kaivos oli jo myyty kolmannelle. Peterillä ei ollut
+rahoja alkaakseen käräjöidä. Hän ei ehkä olisi tehnyt sitä, vaikka
+hänellä olisi ollutkin. Hän tiesi liian vähän — tai liian paljon —
+laista. Mutta hänellä oli vaistoa ja hän lähti yhtä valtiota idemmäksi,
+Montanaan, koettaakseen kolmannen kerran. Sen tuloksena oli Eagle
+Ridge. Ja kolmannen kerran joutui hän huijauksen uhriksi suulaan miehen
+ja yksipuolisen kauppakirjan vuoksi.
+
+Surullinen, joutava juttu, vai mitä? Mutta juuri sen vuoksi ihmiset
+ihmettelivät, että Peter yhä eli, ihmettelivät Peterin yhä toipuvaa
+voimaa, joka teki mahdolliseksi hänen neljännen yrityksensä, ja kammon
+sekaisin tuntein ajattelivat he hänen iloista luonteenlaatuaan, joka
+oli hankkinut hänelle, vastoinkäymistenkin päivinä, Onnen Pekan nimen.
+
+Jos he vain olisivat tienneet sen, niin oli kaikkiin näihin ilmiöihin
+varsin yksinkertainen syy. Peterin ruumiilliseen silmään ei moniin
+aikoihin ollut kuvastunut muuta, kuin sarja laajoja vuoristoja,
+suhisevia petäjiä ja ihana Lännen taivas sekä kullankaivajan
+yksinkertainen hirsimaja. Mutta hänen sielunsa silmässä viipyi
+yläpuolella äskeisten kuva, jonka hän näki miltei aina. Miltei aina?
+Hän näki sen aina. Vuorten yli, petäjien välistä, taivaan läpi. Aikojen
+kuluessa näky selvisi Peterille, kuten kaikki näyt tekevät. Siihen tuli
+kaksi osaa, kaksi eri alkutekijää, jotka aina esiintyivät yhdessä.
+
+Toinen oli talo, toinen taas tyttö. Talo oli matala, valkeaksi
+maalattu, vihreine akkunaluukkuineen ja jyrkkine kattoineen.
+Sen miespihassa kasvoi sireenejä, sirkat siellä elämöivät ja
+kullankeltaiset perhoset lepattelivat. Sen ääressä oli kivinen,
+kalsea rakennus, mutta ihastuttavan kotoinen. Tyttö ei ollut kaunis,
+sellaisena kuin me tyttöjä tunnemme, mutta hänellä oli lujat,
+rehelliset silmät, leveä otsa, sileät äidilliset nauhat tukassaan ja
+terve, kotoinen uus-englantilainen luonne, suloinen, jossa oli samaa
+makua kuin vanhanaikaisessa omenapuussa pitkävipuisen kaivon vieressä.
+Peter ei voinut saada mitään toimivaltaa taloon nähden eikä myöntymystä
+tytöltä. Saadakseen molemmat oli hän lähtenyt länteen.
+
+Niihin aikoihin tapahtui kaikki maapallon lännen puoleisessa osassa
+auringon laskun merkeissä.
+
+»Minä rakastan sinua sydämellisesti, Peter», oli tyttö sanonut,
+pitäen molempia käsiään hänen olkapäillään, »enkä puolestani välitä
+rahoista. Mutta minä olen nähnyt liian paljon täällä, — liian paljon
+onnettomuutta, joka johtuu veloista ja köyhyydestä. Kurjuus ei rakasta
+niitten seuraa, joita se rakastaa. Mene, koeta onneasi, Peter,
+rohkeasti ja tule takaisin luokseni.»
+
+»Koetan parastani», vastasi Peter järkevästi. »Tahdon koettaa. Jumala
+minua auttakoon. Mutta se saattaa kestää kauan. En tiedä. Minulla ei
+ole sitä taitoa. Olen typerä ihmisten joukossa.»
+
+Tyttö hymyili, suuteli hänen silmiään. »Ihmiset rakastavat sinua,
+Peter», sanoi hän yksinkertaisesti. »Minä rakastan sinua ja odotan
+sinua. Vaikka siinä menisi viisikymmentä vuotta, niin sinä tapaat minut
+täällä valmiina kun tulet.»
+
+Peter tiesi, että se oli totta. Ja sen vuoksi hänen ystävälliset
+ajatuksensa aina lensivät vermontilaiseen pieneen talonpoikaistaloon,
+kuten mehiläiset kotiinsa. Nähdessään sen, tuntui hänestä aina kuin
+akkunan alla kasvavat sireenit tuoksuisivat keväälle. Tyttö istui aina
+avonaisen akkunan ääressä ja odotti — häntä. Oliko kumma, että hän
+jäi eloon kun niin moni muu meni perikatoon? Oliko kumma, että hän
+kesti? Oliko kumma, ettei hänen kärsivällinen sielunsa, verratessaan
+rakkauden onnea niihin turhan vähiin vuosiin, jotka rakkaus sai
+odottaa, huomannut asiain tilassa mitään, joka olisi häirinnyt hänen
+rauhallista mielen kirkkauttaan? Ja kuitenkin olisi aika useammasta
+tuntunut pitkältä. Ihmiset saattavat löytää sattumalta rikkaan suonen
+tai kaivoksen ja rikkaus saattaa sanoa jäähyväiset päivälle, jota he
+tervehtivät köyhää köyhempänä. Samoin saattaa joku voittaa omaisuuksia
+onnellisella käänteellä vehnämarkkinoissa. Mutta toinen ei niistä ole
+enemmän kullan etsintää kuin toinenkaan kaupankäyntiä.
+
+Oikeassa kullan etsinnässä on vain normaali korko epävarmuudelle,
+tavallinen lisäys onnea saada iloita raskaassa työssään toivosta löytää
+jotakin odottamatonta.
+
+Täytyy tuntea työnsä menestyäkseen. Kappale kalliota, penkereen
+mutkaus, palanen maata, runsas vesi tai sen puute, nämät ja monet
+muut ovat niitä merkkejä, joitten mukaan kullanetsijä panee kokoon
+sen kaavan, jolla hän tekee kultaa. Ja kun kaava on tehty, täytyy se
+todeta oikeaksi. Se on juuri toteaminen, joka panee selän taipumaan,
+kärsivällisyyden koetukselle ja jännittää äärimmilleen miehen
+synnynnäisen himon kultaan. Se on teräksen ja tulen, veden ja ruudin
+työtä. Kunnes hän voi sanoa »joka oli todistettava», täytyy hänen
+ammentaa intoa uskonsa varastosta.
+
+Aamulla teroittaa hän poransa ahjossa. Illalla on hän mahdollisesti
+työn voimalla saanut aikaan pienen pyöreän reiän kallioon, joka
+täytettynä ruudilla ja sytytettynä tekee reiän laajemmaksi, särkien
+kallion palasiksi. Palaset täytyy poistaa lapiolla ja hakulla. Kun
+reikä on tullut kyllin syväksi, täytyy palaset panna sankoon, joka
+täytyy nostaa maan pinnalle ja tyhjentää. Kuinka pitkän ajan arvelette
+miehen tarvitsevan kaivaakseen tällä tavalla viisikymmentä, sata
+jalkaa? Kuinka pitkän ajan kaivaakseen yhden tai kaksi sellaista
+jokaiseen valtaamaansa maapalaan? Kuinka pitkän ajan kaivaakseen ne
+lukuisat vaakasuorat kanavat, joita toteaminen vaatii?
+
+Ja sitä paitsi, aika ajoin täytyy kaivosta vaivaloisesti tukea, jotta
+se estyisi sortumasta ja hautaamasta alleen sekä työn että tekijät
+— vaikea työ, joka vaatii yhtäpaljon tukkimiehen, kirvesmiehen,
+merimiehen ja puusepän taitoa. Hänen täytyy tehdä matkoja kaupunkiin,
+hankkiakseen tarvekaluja ja ruokavaroja. Hänen täytyy keittää ruokansa.
+Hänen täytyy tavata tovereitaan silloin tällöin tai unehuttaa
+puhetaitonsa. Vuodet vierivät nopeasti ohi. Hän numeroi päivänsä
+sen mukaan mitä on saanut aikaan ja se on vähän. Hän mittaa aikansa
+käyntiensä mukaan leirissä ja näitä sattuu harvoin. Ei ole mikään pieni
+asia tehdä kolme kultalöytöä — ja menettää ne. Suurempi asia on vielä
+omata rohkeutta ryhtyä neljänteen.
+
+Eagle Ridge-onnettomuuden jälkeen lähti Peter, yhtä iloisena kuin
+konsanaan, Wyomingiin koettamaan onneaan vielä kerran.
+
+Hän nousi vuoristoon ja vietti kuukauden katsellen ympärilleen, supisti
+liikkumisalansa erääseen laaksoon ja rakensi itselleen kämpän asuakseen
+siinä. Sitten teki hän yleistarkastuksen. Hän meni jalkaisin joka
+kuiluun, jokaiseen pienempäänkin nurkkaukseen, joka vain oli yhteydessä
+hänen laaksonsa kanssa, sen pohjalle, joka oli täynnä kiviä, ja
+seurasi jokaista harjannetta, joka reunusti sitä. Ei mikään välttänyt
+hänen silmäänsä. Aikanaan tunsi hän joka kielekkeen ja hiekkakasan
+piirissään. Sitten hän istuutui kämppäänsä ja arvosteli huolellisesti
+kaikki mahdollisuudet. Elleivät ne sattuneet miellyttämään häntä,
+olisi hän uudistanut samat työläät toimensa jossakin toisessa
+laaksossa. Mutta koska ne tässä tapauksessa tekivät sen, päätti hän
+ryhtyä seuraaviin toimenpiteisiin. Toisin sanoen, hän meni samoille
+paikoille taas näytehakku ja joukko pusseja mukanaan. Siinä missä
+hänen kokemuksensa tai arvelunsa neuvoi, särki hän joukon kalliota
+pengermästä, musersi sen ja pani sitten vanhaan lakanan puolikkaaseen,
+pudisteli ja jakoi, musersi uudelleen ja uudelleen, kunnes sai
+jonkinlaisen »keskimäärän» pienessä mittakaavassa. Keskimäärän otti hän
+sitten kotiinsa, paiskasi sen raskaaseen rautahuhmareeseen, jonka yli
+hän oli joustavan vesan varaan ripustanut huhmareen nuijan. Vetämällä
+vesaa vuoroon ylös ja alas musersi hän kvartsinsa hienoksi, kellan
+valkeaksi hiekaksi. Sitten tärisytti hän kullan erilleen hiekasta.
+
+Ne penkereet, joitten »keskimäärät» täten osoittivat väriä, merkitsi
+hän kartalleen ristillä. Muutamat paikat jotka eivät osoittautuneet
+tällä tavalla kultapitoisiksi, mutta joitten ominaisuudet muuten
+näyttivät lupaavilta, tutki hän edelleen tunkeutuen kerrosta syvemmälle
+ruudin avulla. Tai saattoi hän myös kuluttaa useampia viikkoja
+epäsäännöllisen, kaivontapaisen reiän teossa, josta hän kantoi särjetyn
+kiven pusseissa pykälöityä puuta myöten. Siten kokosi hän enemmän
+näytteitä. Se on kovaa työtä.
+
+Täten pääsi Peter tuntemaan alueensa ja kun hän tunsi sen perinpohjin
+ja kun hän oli tehnyt kaikki lukuiset laskelmansa, käsittäen hevoset,
+räjähdyttämiset ja sortumiset, vasta sitten merkitsi hän valtauksensa.
+Silloin vasta katsoi hän voivansa _alkaa_ työn.
+
+Hän saattoi olla väärässäkin laskelmissaan. Siinä tapauksessa oli
+hänellä samat työt edessään jossakin toisessa paikassa. Hänelle oli
+sattunut sellaista. Joka kullanetsijälle sattuu sellaista. Peterin
+valtaamia alueita oli neljä kappaletta. Hän alkoi heti työskennellä,
+näytteitä saadakseen. Jalka jalalta syvenivät kaivokset punaiseen,
+valkoiseen ja juovikkaaseen maahan. Yksi kerrallaan pistivät
+sivukanavat hämähäkin jalkojaan kauas malmisuonien repeämiin.
+Vähitellen täyttyi Peterin tilastopöytä, täällä runsas, tuolla
+suhteellisen hyvä, täällä taas kymmenen jalkaa huonompaa maata. Päivät,
+kuukaudet jopa vuodetkin vierähtivät ohi. Tuli kesä ja meni samassa
+ukkosilmoineen, jotka kokoontuivat Harneyn luona, levittäytyivät
+pitkinä, mustina vöinä ja syöksyivät rankkasateina ja rakeina maahan,
+josta ne sitten preerian kuuman ilman vaikutuksesta haihtuivat
+olemattomiin.
+
+Syksy tuli kirkassilmäisenä ja vienotuulisena ja häipyi riutuen
+metsäpalojen savuun. Talvi vilisti ohi uhaten koko ajan napaseutujen
+tuulilla, mutta jollakin ihmeellisellä tavalla ne jäivät tulematta.
+Se peitti vuoret lumellaan, teki varjopaikat jääkylmiksi ja lämmitti
+hopeankarvaisen aurinkonsa valolla. Toinen kevät oli jo tulossa.
+Samoinkuin kaikki muutkin, se keimaili aikansa kuin nuori tyttö
+sulhaselleen. Se hymyili Lännen auringon lailla, rypisti silmäkulmiaan
+äkillisillä lumituiskuilla, jotka olivat omituisessa ristiriidassa
+vuoren rinteillä orastavan vihreyden kanssa. Se kiipesi hitaasti
+preerialta solien seinämille, samassa tahdissa preerialla puhkeavien
+nuppujen kanssa, vihdoin kohottaakseen moninaiset äänensä vanhaksi,
+mahtavaksi lauluksi, joka iloitsi uuden rakkauden ja uusien kaipausten
+syntymästä.
+
+Sanoinko kaikki muut? Ei, ei aivan kaikki. Peterille tämä erikoinen
+kevät oli jotakin harvinaisen kaunista. Sen loiste oli hieman
+kirkkaampi, sen värit hieman tuoreemmat, sen taivas syvempi ja sen
+laulut soivat heleämmin kuin minkään muun kevään, joita hän tunsi.
+Sillä hän oli tyytyväinen. Hänen omaisuutensa arvo oli osoittautunut
+varmaksi. Eräänä kirkkaana, koleana päivänä kokosi hän kaikki poransa
+ja hakkuunsa ja rekensä ja vei ne kaikki leiriin, jossa hän ne
+asetti ovea vasten. Se oli hänen tapansa merkitä sanat: »joka oli
+todistettava».
+
+Kaivos oli rikkaampi kuin hän oli uneksinutkaan. Sittenkin istui hän
+päivällispöydässään yhtä iloisena, yhtä levollisena ja tyytyväisenä
+kuin ennenkin. Kun on odottanut niin kauan, niin kärsimättömyys nukkuu
+luonnollista untaan ja herää uskomattoman hitaasti. Ulkona näki hän
+auringon paistavan ensikerran moneen viikkoon ja kuuli honkien soivan
+loppumatonta lauluaan. Sisällä rätisi ja säkenöi takkavalkea, hänen
+kattilansa kehräsi kuin kissa pankolla. Peter oli väsynyt, väsynyt,
+mutta tyytyväinen. Hänen unelmansa oli lähellä toteutumistaan.
+
+Lopetettuaan ateriansa, nousi hän ylös ja tutki itseään pienessä
+peilissään. Sitten hän teki sen vielä kerran. Sen tehtyään astui hän
+raskaasti takaisin pöydän ääreen, istuutui ja painoi kasvonsa käsiinsä.
+Kun hän oli katsonut ensi kerran peiliin, oli hän huomannut harmaan
+karvan tukassaan. Katsoessaan toistamiseen huomasi hän, että niitä oli
+monta. Äkillisesti hätkähtäen totesi Peter, että hänestä oli tullut
+vanha. Hän otti taskukirjansa välistä vanhan, haalistuneen valokuvan.
+Oliko hänkin tulossa vanhaksi?
+
+Oli kauheata ajatella sellaista muutosta. Mikä pitkä aika olikaan
+kulunut hukkaan häneltä ja valokuvassa olevalta. Ei Jumala itsekään
+voinut antaa hänelle sitä ja sen mahdollisuuksia takaisin. Tähän
+saakka oli hän perustanut kaikki nuoruuteensa, tästälähin täytyi hänen
+katsoa taakseen, hakea sieltä kaikkea sitä mitä olisi saattanut olla,
+mutta jota ei koskaan tule ja jokainen sydämen lyönti vei häntä yhä
+kauemmaksi heidän yhteisten ilojensa taannehtivastakin harhakuvasta.
+Hän ja tyttö eivät enää koskaan voisi alkaa nuorina elämäänsä. Heidän
+täytyi ottaa elämä kylmänä muotissaan, valmiiksi muovailtuna.
+
+Toistensa kehitykseen vaikuttamisen ilo oli heikäläisiltä kielletty.
+Sensijaan täytyy heidän löytää toisensa, heidän täytyy jännittää
+tuhannet hellyyden säikeet sen kuilun poikki päästäkseen, jonka
+kärsivällisyyden vuodet olivat heidän välilleen särkeneet, kuilu jota
+ei koskaan olisi pitänyt syntyä. Molemmat kaipasivat he hellyyttä,
+säälittävän voimakkaasti. Peter heitti peilin huolimattomasti pöydälle.
+Sitten otti hän taas valokuvan käteensä. Ovatko vuodet saattaneet
+muuttaa häntä yhtä paljon? Jos niin on, niin hän tuskin tuntisi tyttöä
+enää.
+
+Odotuksen surkeat vuodet! Hän ei ollut niistä ennen välittänyt, mutta
+nyt ne olivat kauhistuttavat.
+
+Taaksepäin katsoessaan näytti hänen väsymätön uurastelunsa kallioineen
+ja hakkuineen suuremmalta kuin se olikaan. Hänen kärsivällisyytensä,
+joka oli luonnollinen tulos hänen luonteenlaadustaan, muistutti
+miestä, joka riippui epätoivoisena köydessä ainoastaan tahdonvoimansa
+äärimmäisellä ponnistuksella. Peter tunsi riippuvansa köydessä niin
+lujasti, ettei hän voinut ajatella mitään muuta, ei kerrassaan mitään.
+Hän tunsi suurta halua laskea irti.
+
+Entä mitä nämät vuodet olivat tytölle merkinneet? Sisäisen tulensa
+avulla, joka niin äkkiä oli valaissut pimeimmätkin komerot hänen
+olennossaan, näki hän miltei kaukonäkijän selvyydellä. Millaista sen
+on täytynyt olla. Hän näki hänen vanhenevan samoin kuin hän itsekin,
+mutta yksitoikkoisuuden synkässä välinpitämättömyydessä. Hänellä ei
+ollut samaa kaiken täyttävää uurastusta, joka hänen omat päivänsä oli
+täyttänyt tulevaisuuden unelmilla. Vuodenajat sivuuttivat hänet yhä
+enemmän samanlaisina, hieman vain valjumpina vuosi vuodelta. Oliko hän
+ehkä jättänyt laskemisen jo? Ei, Peter tiesi sen kyllä. Mutta hänen
+säälittävä elämänsä! Pesua, harjaamista, paikkaamista, paikkaamista,
+harjaamista ja pesua aivan loppumattomiin. Tänä päivänä oli hän tekevä
+samaa kuin eilen, huomenna tekisi hän samaa kuin tänään. Huomenna?
+
+»Ei, jumaliste», huudahti Peter, hypähtäen seisaalleen. »Sitä huomenta
+ei saa tulla.»
+
+Hän otti hyllyltä akkunan yläpuolella joukon kvartsipalasia, ja sulloi
+ne pariin satulapussiin, jotka olivat lähellä ovea. Tarhassa oli Jenny,
+lihava, sileäkarvainen tamma. Hän satuloi Jennyn ja lähti pusseineen,
+jättäen kämppänsä oven auki ensimmäistä tulijaa varten, kuten Lännen
+kestiystävällinen tapa vaatii.
+
+Beaver Damissa levitti hän kivenpalasensa suurimman kapakan
+tarjoilupöydälle ja tarjosi niitä tutkittavaksi. Ei hän odottanut
+saavansa ostajia Beaver Damin asukkaitten joukosta, mutta hän tiesi,
+että tieto hänen löydöistään kohottaisi mielenkiintoa ja vetäisi muita
+kullanetsijöitä hänen valtauksilleen. Sillä tavalla tulisi hänen
+tavaransa edullisesti markkinoille.
+
+Hänen löytönsä olivat omiaan herättämään huomiota. Peter oli hyvin
+tunnettu mies. Ihmiset olivat varmoja hänen totuudenrakkaudestaan ja
+hänen etsintävaistostaan. Jos Peter kerran sanoi, että siellä oli
+kultapitoista maata, niin oli asia sillä selvä.
+
+»Hm», sanoi eräs mies, nimeltä Vinosilmä Dobs, tutkittuaan erästä
+läpikuultavaa kvartsipalaa, jossa näkyi pieniä kellahtavia jyväsiä.
+Sitten pani hän sen pois ja meni rauhallisesti ovesta ulos sanomatta
+sanaakaan lisää. Hän oli mennyt panemaan varustuksiaan kuntoon.
+
+Muille, jotka eivät olleet yhtä ripeitä, selitteli Peter pitkään, aina
+samaan, arkaan, arvelevaan tapaansa.
+
+»Olen merkinnyt kaikki valtaukseni», sanoi hän. »Te, pojat, voitte
+tulla sinne katsomaan, mitä siellä vielä on jäljellä. Siellä on vielä
+paljon. En sano, että se on yhtä hyvää kilin minun, mutta se on sangen
+hyvää. Luulen, että sinne syntyy leiri.»
+
+»Leiri!» huusi Cheyenne Harry. »Se on selvä. Jos siellä vielä on
+samanlaista, niin voit myydä minulle perunamaan kokoisen palan lähellä
+omaasi».
+
+»No niin, pojat, minun täytyy lähteä», sanoi Peter, väistyen ovelle
+päin. »Ja minä toivon näkeväni muutamia teistä siellä.»
+
+Miehet eivät huolineet keskustella asiasta keskenään, vaan kukin heistä
+ajatteli vain omia kullanetsintätyökalujaan.
+
+»Ota ryyppy, Onnen Pekka, minun kustannuksellani», tarjosi
+vieraanvaraisesti kapakan isäntä.
+
+Peter palasi hitaasti pöydän luo.
+
+»Onnea uudelle valtaukselle», sanoi isäntä, »ja toivottavasti eivät
+keinottelijat vie kaikkea, mitä siinä on.»
+
+Miehet nauroivat, mutta eivät ilkeämielisesti. He tunsivat kaikki
+Peterin, kuten sanottu.
+
+Peter kääntyi taas ovea kohti.
+
+»Sinulla on huomenna siellä oikein hirmumyrsky», huusi eräs
+leikinlaskija hänen jälkeensä. »Pidä silmäsi auki! Sinne tulee varmaan
+oikea roistojoukko ja he piankin vievät sinulta koko valtauksesi.»
+
+Peter pysähtyi äkkiä, katsahti puhujaan ja meni kiireesti ulos.
+
+Seuraavana päivänä tuli miehiä hänen laaksoonsa. Hän kuuli heidän
+vaununsa kolinan jo ennenkuin hän oli noussut vuoteeltaan. Kun hän oli
+syönyt aamiaisensa oli niitä mäen rinteet täynnä. Akkunastaan saattoi
+hän nähdä heidän punaisten mekkojensa puitten välistä pilkottavan ja
+valon välähtelevän heidän kiiltävistä työkaluistaan. Laaksossa oli
+tulia siellä täällä ja ilmassa metsäpalon ja leivän paiston käry.
+Paljaitten pensaitten luona näkyi valkoisia telttoja. Hevoset söivät
+ahneesti nuorta ruohoa ja puitten vesoja, nostellen päitään kuullessaan
+uusien tulokkaitten vaunun ratinan. »Rynnäkkö» oli alkanut.
+
+Peter tiesi, että uutinen hänen löydöstään leviäisi. Huomenna saisi jo
+uusi kaupunki paikan kartalla. Ihmisiä tulisi kaupunkiin, rahakkaita
+ja halukkaina sijoittamaan rahojaan. Heidän kanssaan aikoi Peter käydä
+kauppoihin. Tällä kertaa ei tulisi kysymykseenkään huolimattomasti
+laaditut kauppakirjat. Hän ei jättäisi mitään sattuman varaan. Näin hän
+oli ennenkin ajatellut.
+
+Peter alkoi kuvitella kaikenlaisia vaikeuksia. Edelliset kokemukset
+tarjosivat niitä enemmänkin, mutta Peter aikoi ammentaa lääkkeet
+samasta lähteestä. Suuri tuntemattomuus peloitti häntä. Huolimatta
+vuosistaan, huolimatta harmaista hiuksistaan ja huolimatta edellisten
+onnettomuuksiensa muistoista, täytyi hänen myöntää itselleen, ettei
+hän tiennyt mitään, ei kerrassaan mitään keinottelijoista ja heidän
+menettelytavoistaan. He eivät voineet tällä kertaa nylkeä häntä aivan
+samalla tavalla kuin aikaisemmin. Mutta miten saattoi hän tietää, mitä
+keinoja heillä vielä oli varastossaan. Kahdeksan vuotta ihmiselämää
+pitää opettaa häntä yhtä hyvin varovaiseksi kuin kaksitoistakin.
+Kuitenkin astui hän Eagle Ridgen loukkuun yhtä luottavaisesti kuin
+Antiloopin kidankin. Hän oli siinä menettänyt kaksitoista vuotta, mikä
+estäisi häntä nyt menettämästä neljä uutta lisää. Ei mikään pelko ole
+niin vaikeaa kuin tuntemattoman pelko. Et voi nähdä sitä, sinun täytyy
+kokonaan luottaa itseesi, sinulla täytyy olla itseluottamusta.
+
+Itseluottamusta Peteriltä juuri puuttui.
+
+Silloin hänelle yhtäkkiä selvisi, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Se
+oli naurettavan selvää — ainoastaan kysymys työn jaosta. Hän, Peter,
+tunsi kullankaivuun, mutta ei ymmärtänyt kaupantekoa. Kotipuolessaan,
+vanhassa Vermontissa oli kymmenkunta rehellistä miestä, jotka
+ymmärsivät liike-elämää, mutta eivät ymmärtäneet kullankaivuusta
+mitään. Ei mikään olisi ollut helpompaa, kuin yhdistää nämä taidot ja
+puutteet.
+
+Jos Peter olisi rauhallisesti mennyt väkensä luo, salaten löytönsä
+Beaver Damin miehiltä, niin olisi hän voinut palata takaisin kolmen
+viikon kuluttua varustettuna kaikella mitä tarvitsi. Nyt se oli
+myöhäistä. Heti kun hän kääntäisi selkänsä, anastaisivat he hänen
+valtauksensa. Peterin ajatukset liikkuivat hitaasti. Jos hän olisi
+tuntenut itsensä vähemmän levottomaksi harmaitten hiustensa vuoksi,
+niin olisi hän ajoissa huomannut sähköttää tai kirjoittaa Itään,
+saadakseen apua ja sillä välin vain vartioinut valtaustaan. Mutta nyt
+oli pelko ja epäluuloisuus päässyt puikahtamaan hänen mieleensä ja
+se alkoi vallata hänet kokonaan. Hän ei voinut nähdä edessään muuta
+kuin tuon välttämättömän ja peloittavan kaupanteon petollisuuden
+tuntemattomien voimien kanssa, ei mitään muuta kuin erehdyksen, minkä
+hän teki, aikaansaadessaan »rynnäkön».
+
+Aamun kuluessa lähti hän vuoristoon katselemaan. Miehet olivat kaikki
+ahkerasti työssä. He hakkasivat »löytöpaikoiltaan» pintakerrosta pois,
+asettelivat kiviä valtaustensa kulmiin tai pystyttelivät työläästi
+töhertämiään »valtausilmoituksiaan». He tuskin huomasivat miestä,
+joka käveli satakunnan jalkaa heistä. Peter kävi myös neljällä omalla
+valtauksellaan. Eräällä tapasi hän pienen joukon, joka innokkaasti tutki
+kullanmerkkejä. Hän ei yhtynyt heihin. Sanat, jotka hänen jälkeensä
+lennätettiin hänen poistuessaan kapakasta soivat yhä hänen korvissaan.
+»Sinne tulee varmaan oikea roistojoukko ja he piankin vievät sinulta
+koko valtauksesi. Pidä silmäsi auki!»
+
+Peter keitti itselleen illallista, mutta ei syönyt paljoakaan siitä.
+
+Sen sijaan istui hän, tuijottaen silmät selällään, mutta näkemättä
+mitään, ruoka-astioista nousevaan höyryyn. Aika ajoin nousi hän ylös,
+mielessään ilmeinen tarkoitus, jonka hän heti unohti, ennenkuin oli
+ottanut kahtakaan askelta, jotenka ne pian tulivat tarkoituksettomiksi
+ja hän istuutui taas. Myöhällä illalla kiersi hän taas valtauksensa,
+mutta ei huomannut mitään tavatonta. Illan kuluessa yksi ja toinen mies
+pyörähti hänen kämpässään, mutta menivät pian taas, koska se oli tyhjä.
+Peter oli heidän käyntinsä aikana vuoren huipulla aivan lähinnä tähtiä
+ja käveli siellä edes ja takaisin pienellä tasamaalla. Kun hän tuli sen
+päähän kääntyi hän kantapäillään takaisin. Siitä tuli kuusi askelta
+yhtäälle ja viisi askelta toisaalle. Hän laski omantunnontarkasti
+askeleet, kunnes se kävi koneellisesti. Sitten laskeminen jatkui
+yhtämittaisesti muitten ajatusten ohella — viisi — kuusi — viisi —
+kuusi — aina uudelleen ja uudelleen. Kymmenen tienoissa lopetti hän
+kättensä aukomisen ja sulkemisen ja alkoi huutaa ensin hiljaa, mutta
+sitten yhä kovemmin koko keuhkojensa voimalla. Vuoristo-leijona vastasi
+hänelle toiselta rinteeltä. Hän ojenteli käsiään päänsä yläpuolelle,
+joka lihas jännittyneenä ja huusi. Sitten hän ilman huomattavaa
+keskeytystä vaipui kivelle ja painoi kasvot käsiinsä. Hetkeksi oli
+hermojännitys tauonnut.
+
+Lännen kirkkaat tähdet valoivat hopeaista valoaan. Preerialta henkäsi
+vieno tuuli, kuin näkymättömät kädet lepäsi se miehen pään päällä.
+Kotoiset, öiset äänet soivat, ja suloinen metsän tuoksu levittelihe
+kaikkialla. Peter nousi, veti syvän henkäyksen ja meni kämppäänsä.
+Luonnon suuri rauha oli tullut hänellekin.
+
+Mutta sitten, matalan kämpän hämärässä palasivat taas vanhat epäilykset
+ja vanha pelko. Ne istuutuivat hänen yläpuolelleen kuin orrelle ja
+pakottivat hänet katsomaan itseensä kunnes hänen silmänsä olivat kuumat
+ja punaiset. »Tee, tee, — tee, tee», ne hokivat, kunnes Peter nousi ja
+astui ne kolme mailia, jotka veivät hänet valtaukselle. Kaikki oli kuin
+olla pitikin. Miehet laaksossa eivät vielä olleet heränneet. Uninen
+siili vain ponnisteli piiloon harja pystyssä.
+
+Tämä ei käynyt päinsä. Saattoi mennä viikkoja, ennenkuin hän voi alkaa
+kaupantekonsa. Peter keitti itselleen työläästi aamiaisen — ja joi
+puolikuppia kahvia. Sitten istui hän, kuten edellisinäkin päivinä,
+tuijottaen suoraan eteensä, näkemättä mitään. Jonkun ajan perästä
+asetti hän tytön valokuvan ja peilin rinnakkain pöydälle ja katseli
+niitä tarkkaavasti.
+
+Hän nousi potkaisten tuolin nurin ja meni vielä kerran valtaukselleen.
+Miehet olivat jo heränneet laaksossa. Enimmät olivat lopettaneet
+jo päivää ennen välttämättömimmät toimet valtausta varten, jotenka
+heillä nyt oli aikaa tyydyttää uteliaisuuttaan ja leikinlaskun
+haluaan tarkastamalla alkuperäistä valtausta, joka koko »rynnäkön»
+oli aikaansaanut. Seurauksena oli, että Peter tapasi joukon miehiä
+valtauksellaan. Muutamat heistä tutkivat maata, toiset olivat
+laskeutumassa kaivokseen ja useimmat lukivat lyhyeen petäjään naulattua
+valtausilmoitusta. Eräs viimemainituista, sama, joka oli laskenut
+leikkiä Peterille kapakassa, huomasi omistajan lähestyvän.
+
+»Hei Peter», huusi hän viitaten haalistuneeseen ilmoituslappuun. »Mitä
+sinä tuolla tarkoitat?» Hän iski silmää toisille. Peterin onnettomuudet
+tunsivat kaikki.
+
+»Mitä?» kysyi Peter omituisesti.
+
+»Sinä et ole kirjoittanut tätä oikein. Siinä seisoo tuhat viisisataa
+jalkaa ja laki sanoo, että siinä pitää olla tuhatviisisataa
+neliöjalkaa. Sinun valtauksesi ei ole lainmukainen. Minä anastan sen
+sinulta.»
+
+Se oli naurettavaa puhetta. Jokainen sen tiesi ja he valmistautuivat
+nauramaan, oikein suun täydeltä.
+
+Peter ampui sanaakaan sanomatta puhujan, läpi sydämen. Ihmiset sanoivat
+oikeudessa, että se oli raain ja aiheettomin murha, mitä he tiesivät.
+
+
+
+
+XIII.
+
+TYTTÖ PUNAISISSA.
+
+
+»Ei minulla ole mitään _sitä_ vastaan», sanoi Idän mies, nojautuen
+eteenpäin karkeatekoisesta hirsiseinästä, antaakseen enemmän pontta
+sanoilleen. »Sillä minä uskon, että kukin huvittelee omalla tavallaan.
+Jos kerran pitää rymytä, niin miksi ei rymytä siivosti ja tyydytä
+siihen. Mutta minä tarkoitan noita viattomia tyttöjä, jotka tulevat
+tänne huvittelemaan — se on kamalaa!»
+
+»Se on helvetillistä», myönsi Lännen mies iloisesti.
+
+»Katso nyt tuotakin sievää typykkää tuolla — —»
+
+Nuori kullankaivaja seurasi toverinsa katseen suuntaa räikeästi
+valaistua joukkoa kohti. Sitten, aivankuin hän ei olisi ollut varma
+siitä, oliko hän nähnyt oikein, katsoi hän uudelleen.
+
+»Ketä sinä tarkoitat?» kysyi hän hämmästyneenä.
+
+»Tuota, punaisissa. Hän —»
+
+»Pyh!» sanoi Lännen mies vastustamattomasti.
+
+»Mitä nyt?» kysyi Idän mies, katsoen häneen epäilevin silmin.
+
+Toinen tukahdutti naurunsa puoleen väliin ja kävi heti juhlallisen
+näköiseksi.
+
+»Suo anteeksi. Ei mitään», vakuutti hän lyhyesti. »Jatka!»
+
+Tyttö punaisissa seisoi varpaillaan penkillä suuren lampun alla. Hän
+piti pientä kämmentään vinosti lasin yli ja puhaltamalla sitä vastaan
+koetti sammuttaa lamppua. Hänen kasvonsa olivat hyvin totiset ja
+punaiset. Toisinaan lehahti lampun liekki korkealle ja hän sieppasi
+silloin kätensä pois sievällä liikkeellä, harmistuneena siitä, että se
+oli kärventää sen. Joukko miehiä seisoi hänen ympärillään ja taputti
+käsiään hänelle. Kaksi muuta miestä pidätti tanssipaikan isäntää, joka
+koetti estää sitä.
+
+»Katso nyt tuota tyttöä» jatkoi Idän mies, »hänhän on niin sievä ja
+raikas ja viaton kuin vuoristoruusu. Hän on nuori ja ajattelee, että se
+on hauskinta aikaa elämässä eikä mitään muuta. Jonakin päivänä hän on
+havaitseva, että se on muutakin. Se on kauheata, sen minä sanon.»
+
+Lännen mies katseli ystävänsä innosta punoittavia kasvoja ääneti
+hymähtäen.
+
+Tytön onnistui vihdoin puhaltaa lamppu sammuksiin ja kaikki huusivat
+ihastuksesta.
+
+»Näyt olevan samanlainen kuin ennen koulussa ollessamme, eikö niin,
+Bert», sanoi Lännen mies lämpimästi, »autat hädässä olevia ja suret
+toisten puolesta.»
+
+»No, no. Mitäpä tässäkin voit tehdä. Viedä hänet pois täältä! Vedota
+hänen parempaan puoleensa!
+
+Bert lähti innostuneena tyttöä kohti, joka — toisten auttaessa —
+valmistautui hyppäämään penkiltä. Kullankaivaja tarttui häntä hihaan.
+
+»Älä mene, panet vielä toimeen tappelun. Odota hetkinen!» pyysi hän.
+»Tyttö ei ole sen arvoinen. Kuulehan», kun toinen peräytyi entiselle
+paikalleen. Hän puhui taas kiusoitellen. »Sinä ja tuulimyllyt.
+Minäpä hieman selvittelen sinun ihanteitasi. Saat kuulla yhden tai
+pari tosiasiaa tuosta sievästä, viattomasta tytöstä — unehutin muut
+laatusanat. Ensistäänkin ei hänellä ole kerrassaan mitään tekemistä
+vuoristoruusun kanssa. Hänen nimensä on Anne Bingham, mutta hän on
+yleisemmin tunnettu Bismarck Annen nimellä, pääasiassa siitä syystä,
+että Bismarck on ainoa leiri rakkaassa piirissämme, jossa hän ei käy.
+Senvuoksi on päätelty, että hän on sieltä kotoisin.
+
+»Bismarck Anne!» toisti Idän mies. Eihän hän mahda olla — —»
+
+»Aivan sama. Hän on suunnilleen niin huono kuin miksi he hänet
+kulloinkin tekevät ja minä en luule, että hän laiminlyö ainoatakaan
+tilipäivän tanssitilaisuutta vuoden mittaan. Anne ottaa humalan, sen
+saat nähdä, oikein huiman humalan ja on iloinen, sen voin vakuuttaa
+hänestä. Hän ilakoi kaikilla mahdollisilla tavoilla niin kauan kuin
+sitä kestää.»
+
+Idän mies vihelsi pitkään, vastenmielisyyden ilme kasvoillaan ja hän
+katseli hartaana tytön eloisia kasvoja.
+
+»Oh, mitäs tuosta välität?» sanoi Lännen mies huolettomasti. »Hän pitää
+hauskaa.»
+
+Bismarck Anne hyppäsi lähimmän miehen syliin, sai suudelman, läimäsi
+antajaa poskelle ja leijaili toiseen päähän huonetta. Hän sieppasi
+kätevästi hanurin korkealta tuolilta, jolla eräs soittaja istui ja
+juoksi, pusertaen merkillisiä ääniä soittokoneesta, penkkirivien
+välissä omistajan ajaessa häntä takaa. Naiset nauroivat onttoa
+nauruaan, näyttääkseen etteivät he olleet kateellisia hänelle siitä
+huomiosta, joka tuli hänen osakseen. Vihdoin törmäsi hän salin
+omistajaan, joka tuli sytyttämästä sammutettua lamppua. Omistaja oli
+vihainen ja pelasti hanurin kovakouraisesti. Anne nyrpisti huuliaan
+ja katsoi vetoovasti ystäviinsä. Ystävät vastasivat yksimielisesti.
+Omistaja järjesti lasit.
+
+Soitto alkoi uudelleen. Kullankaivajat lähtivät kukin taholleen
+kirjavapukuisten naistensa luo ja kietoen käsivartensa heidän
+vyötäisilleen puristivat heidät aivan lähelleen, ikäänkuin näyttääkseen
+omistusoikeuttaan koko maailmalle. Hikoovia seremoniamestareita,
+omatekoisia ja humalassa, lensi sinne tänne, koettaen saada katrilliin
+jonkinlaista järjestystä muistuttavaa sen osien vaihtuessa. Kaikki
+hankasivat jalkojaan permantoon kärsimättömästi.
+
+Tanssi alkoi melun ja iloisen sekasorron merkeissä. Bismarck Anne
+lisäsi iloisuutta. Hänellä oli äärettömän hauskaa ja miksikäs ei.
+Hän oli ottanut kolme lasia whiskyä ja Luoja oli antanut hänelle
+vilkkaan luonnonlaadun ja merkityksettömän määrän itsekunnioitusta.
+Sitäpaitsi oli hänellä terve ruumis, kuuma veri, ja hän välitti
+vähät seurauksista. Huvittelu miellytti häntä, liikunnon aikaansaama
+kiihoitus ja humalan ihana huumaus värisytti hänen olentonsa joka
+hiventä. Hän ei uskonut mitään, mikäli hän tiesi. Jos hänen olisi
+ollut tehtävä selvää uskostaan, niin olisi se näyttäytynyt äärimmäisen
+yksinkertaiseksi. Elämä tulee niitten tykö, jotka osaavat elää sen
+kaikki mahdollisuudet, eikä niitten luo, jotka sen kieltävät.
+
+Annella oli paljon mahdollisuuksia ja hän käytti niitä nopeassa
+tahdissa. Hän tunsi melkein fyysillisesti riemun sykähtelyn ympärillään
+ja siitä hän kohosi vielä korkeampiin ilopiireihin. Hän oli juonut
+kolme lasia ja hänen päänsä ei ollut luja. Hänen jalkansa liikkuivat
+kepeästi ja hänen liikkeensä olivat sangen varmat. Hän oli juuri
+päässyt siihen mielentilaan, joka soi hänelle tuon onnellisen
+välinpitämättömyyden siitä, mitä seuraava hetki tuo tullessaan, tai
+tuon yhtä onnellisen huolettomuuden seurauksista, jota hyveellinen
+ihminen ei koskaan pääse kokemaan. Aistimukset painuivat alimmille
+asteille — liikettä ja melua. Huone oli täynnä nopeasti pyöriviä
+olentoja. Melu oli loppumaton ja naisten nauru kohosi kimakkana sen
+yli, aivan kuin vihuri myrskyn yllä.
+
+Anne liikkui kaiken keskellä kuin kohtalon kontrolloija ja mihin hän
+tulikin, näytti se hänestä ainoalta varmalta pisteeltä pyörivässä
+kuvasarjassa. Miehet tanssivat hänen kanssaan, mutta he olivat
+merkityksettömiä miehiä. Eräs pyysi häntä tanssimaan kanssaan, mutta
+Anne pysähtyi katsomaan erästä nuorta miestä, joka eläimellisesti
+huohotti pullistuvin poskin, jotenka mies kirosi ja jätti hänet
+mennäkseen jonkun toisen tytön luo. Huohottavan nuorukaisen yläpuolella
+tanssi valoja, vihreitä ja punaisia. Anne jäi vakavana katselemaan
+niitä.
+
+Ihmiset, huone ja äänet näyttivät hänestä tulevan puuskittain. Puuskien
+välillä ei Anne tiennyt muuta kuin sen, että hän oli onnellinen, ennen
+kaikkea onnellinen. Aivan kuin sattumalta miehet suutelivat häntä ja
+hän joi, mutta nämä asiat eivät varsinaisesti eronneet valoista ja
+tietoisuuden puuskauksista. Anne alkoi ottaa kaiken luonnollisena,
+hänelle tulevana.
+
+Jonkun ajan perästä pysähtyi Anne taas katsellakseen outoja valoja.
+Mutta tällä kertaa ne eivät olleetkaan punaisia tai vihreitä, vaan
+oranssin värisiä, pitkinä vihaisina leimauksina, kuin nauhat, joita
+äkkiä puretaan ilmaan ja taas yhtä äkkiä keritään takaisin. Melu
+taukosi ja sitä seurasi sorina. Hetken erotti hänen samea näkövoimansa
+selvästi huoneen, jossa oli aivan hiljaista, nurkassa viruvan miehen
+ja lattialle hitaasti kasvavan punaisen lätäkön. Joku työnsi hänet
+ulos ovesta muitten kanssa ja hän alkoi astua tarkoituksettomasti,
+epävarmasti leveää katua.
+
+Hän tunsi hämärästi eron tanssisalin kuuman ilman ja ulkoilman lämmön
+välillä. Suuret vuoret, tähdet ja talojen varjot tulivat ja menivät
+hänen silmissään samalla tavalla kuin melu ja väki tanssisalissa. Hän
+sai päähänpiston kävellä, ja se vallitsi hänen mielessään yli kaiken
+muun ja hän ryhtyi siihen suurella kiihkolla.
+
+Kuinka kauas ja mihin suuntaan hän käveli, se ei merkinnyt mitään.
+Liikkeessä ollessaan oli hän onnellinen. Kun hän pysähtyi, tunsi hän
+itsensä onnettomaksi. Ja niin jatkoi hän kävelyään kaupungin leveiltä
+kaduilta suuren solan läpi vuoristossa, ylös pitkää heinäistä laaksoa,
+joka kääntyi hitaasti ja nousi vähitellen ja seurasi joen rantaa,
+kunnes hän vihdoin tapasi itsensä pienestä sananjalkaa kasvavasta
+notkosta Iron Creek solan luota. Hän työnsi sormensa hajalle menneen
+tukkansa läpi ja tunnusteli pukunsa kiiltävää pintaa. Kaukana yllään
+näki hän tähtien heiluvan. Vihdoin valtasi hänet päähänpisto nukkua,
+aivan samoinkuin kävelemisen ajatuskin oli tullut. Hän vaipui
+polvilleen, epäröi hetken ja pani sitten, huoahtaen kuin väsynyt lapsi,
+päänsä pehmeää, pyöreätä käsivarttaan vasten ja sulki silmänsä.
+
+Yökehrääjä lopetti surullisen huutonsa. Muutamat pienet linnut
+sirkuttelivat unisesti. Itäisten vuoristojen takana alkoivat tähdet
+himmentyä ja lempeä yötuuli, joka oli tuullut kautta pimeyden, painui
+nukkumaan. Luonnon ovela taikuri alkoi muovailla päivän kuvaa, tuoden
+esille luomansa tummista kätköistään, vetäen ne nähtäville pimennoista,
+ikäänkuin luoden ne uudestaan. Uutta elämää liikehti kaikkialla.
+Taivaan korkeus näytti olevan täynnä sitä ja kaikki laaksot ja niitten
+haaraumat nostattivat yltäkylläisyytensä mahtavassa kuorossa ylistämään
+vastavalkenevaa aamua.
+
+Nainen liikahti unisesti ja heräsi, nakaten tukkansa kasvoiltaan.
+Unen puna pani hänen poskensa hehkumaan. Se tuli ja meni hitaasti
+nuoren auringon valaistuksessa, kilpaillen loistossa milloin hänen
+pukunsa silkin kanssa, milloin taas vuoriston punatulkun kanssa, joka
+räiskytteli puron vesiä sateenkaareksi. Hän kuuli lirinän ja meni
+sinne. Punatulkku peräytyi varovasti, äänettömästi. Anne polvistui
+puron rannalle ja huuhtoi sen jääkylmällä vedellä kasvonsa ja kaulansa,
+toisena punatulkkuna, toisena villinä oliona, joka sykki ja värisi
+uutta elämää. Sitten hän oikaisi ihanan ruumiinsa täyteen pituuteen ja
+katsoi ympärilleen.
+
+Aamu virtasi hänen lävitseen kuin joki ja jätti hänet puhtaana. Luonnon
+silmäin edessä ja luonnon lukemattomien luomusten edessä seisoi hän
+yhtä puhtaana kuin hekin. Hän oli käynyt meluavissa paikoissa, mutta
+niin oli suohaukkakin tehnyt kohotessaan komeasti liikkumattomin
+siivin. Hän oli ryöminyt liassa ja hän oli pörröinen, rähjääntynyt
+ja likainen; samoin oli tulilintukin tehnyt ryöpytessään suomudissa,
+mutta se oli pessyt puhtaiksi höyhenensä ja lauloi nyt luojan ylistystä
+lähimmässä näreen latvassa. Nainen veti keuhkonsa täyteen aamua. Hän
+venytteli itseään hitaasti, laiskasti, lihaksen kerrallaan ja seisoi
+sitten entistä pitempänä ja vapaampana. Viime yön irstailu, toisten ja
+pahempien öitten irstailut, hapon kaltaisesti syövyttävä julkeus, joka
+on pahempi kuin itse synti, kaikki ne olivat kadonneet menneisyyteen,
+joka oli kuollut, hävinnyt ja haudattu ainaiseksi. Nykyisyys yksin
+oli tärkeä, ja se esitti hänet puhtaana luonnolle. Kun hän seisoi
+siinä kirkassilmäisenä, miettivänä ja hehkuvana, tukka hajalla ja
+heinän korret riippuen hänen vaatteissaan, näytti hän suurisilmäiseltä
+enkelilapselta, joka vastikään on tullut maan päälle. Hänestä aamu oli
+suuri ja ihana kuin uni, jonka on nähnyt ja johon on herännyt, jotakin
+epätodellista ja katoavaa. Hänen sydämensä aukeni sille ja hän tunsi
+itsessään hellyyttä kauneutta kohtaan, ja se on lähintä sukua pyhille
+kyynelille.
+
+Hänen siinä uneksien seistessään näytti luonnolliselta, että siihen
+vielä yhtyisi toinen inhimillinen olento ja tulisi osaksi siitä. Näytti
+luonnolliselta, että se olisi mies, nuori mies ja että hänen tuli olla
+kaunis ja rohkea. Näytti luonnolliselta, että hän pysäyttäisi hevosensa
+nähdessään Annen. Niin välttämätöntä se oli, niin tiukasti liittyvää
+lempeään taivaaseen, vuoriston kasvaviin varjoihin ja elämöiviin
+oraviin nähden, että tyttö seisoi liikkumattomana katsoen häneen suu
+hieman auki, sanattomana. Hän oli vain osa, pieni osa kaikesta. Hänen
+hienot, ruskeat silmänsä, pitkä, kähärä tukkansa ja kasvojensa rusketus
+ei merkinnyt hänelle enempää kuin auringon valon leikki Harney-vuorilla.
+
+Sitten hän kannusti hevostaan ja ratsasti pois ja jotakin tytön
+sielussa särkyi. Unimaailmasta riistettiin tyttö raa’asti
+menneisyyteensä. Auringon valo katosi hänen silmistään, häipyen
+vähitellen ilman kultaloistosta, lintujen laulu hävisi, ja puron
+lirinä muuttui kosken vihaiseksi pauhuksi, joka syytti maailmaa sen
+pahuudesta. Aamu pakeni. Kaukaa, kauempaa vielä kuin Harney, kauempaa
+kuin taivas, katsoi vieraan silmä säälien häntä. Hänen syntinsä ei enää
+ollut ruumiillista. Se oli koskettanut hänen sieluaan. Sen sijaan, että
+se vain olisi ollut sattuma, tuli siitä olotila, joka sitoi hänet,
+ja josta hän ei voinut irtaantua. Yhtäkkiä näki hän erotuksen. Hän
+vaelsi pimeydessään ja mies, kirkkaine sieluineen vaelsi valkeudessa.
+Hän heittäytyi käsilleen maahan ja itki katkerasti, puristaen heinää
+käsissään syntiensä tuskassa.
+
+Silloin kuului uusi ääni ilmassa. Hän nousi istumaan ja kuunteli.
+Käänteen takaa kuuli hän kimakan äänen lausuvan runomitalla. »Ja sinun
+huoneesi ja valtakuntasi on pysyvä, iankaikkisesti ja sinun istuimesi
+on vahva oleva iankaikkisesti», messusi ääni.
+
+»Herra auttaa niitä jotka lankeevat ja kohottaa niitä, jotka ovat
+sorretut». Puhuja astui näkyviin. Hän oli niitä vanhanaikaisia
+vaeltavia saarnaajia, joita silloin tällöin näki vuoristossa ja jotka
+olivat täynnä kiihkoa ja innostusta ja matkasivat paikasta toiseen
+jalkaisin, pauhaten enemmän helvetin tulta kuin taivaan autuutta,
+puolihupsuja, mutta täysin tosissaan. Hän oli riutuneen näköinen. Hän
+oli puettu kiiltävän mustaan, pitkään takkiin, joka oli napitettu
+tiukkaan ja hänen kenkänsä olivat tomuiset ja näyttivät liian suurilta
+huolellisesti käärittyjen housunlahkeitten alla. Vanhanaikainen
+majavannahkainen lakki oli työnnetty taaksepäin hänen kapealta
+otsaltaan, jonka alta kiilui kaksi eloisaa, tuimaa haukansilmää.
+Hartioillaan kantoi hän kepin varassa kangaspussia. Hän astui
+innokkaasti eteenpäin. Ei voinut kuvitella mitään sen mahdottomampaa
+kuin tuo koomillinen olento vaatimattomassa vuoriseudussa. Mutta sitä
+voimakkaamman vaikutuksen teki hän tytön hämmentyneeseen sieluun. Hän
+odotti innokkaasti saarnaajan seuraavia sanoja.
+
+Tämä astui tuimana kivien välissä ja puhui tarmokkaasti, voitonvarmana:
+
+»Kaikkien silmät vartoovat sinua ja sinä annat heille ruuan aikanaan.
+
+»Sinä avaat kätesi ja tyydytät kaikki elävät olennot.
+
+»Herra on oikeudenmukainen kaikissa teissään ja Hän on pyhä kaikissa
+teoissaan.
+
+»Herra on läsnä niitä, jotka häntä avuksi huutavat, totuudessa häntä
+avuksi huutavat.»
+
+Anne näki selvästi ainoastaan yhden asian koko maailmassa —
+kiilusilmäisen vieraan, joka oli kuin jumala. Tämän tulisen miehen,
+joka puhui outoja, vaikkakin epämääräisiä lohdutuksen sanoja. Tytön
+kiusaantuneesta sielusta nousi ainoastaan yksi ajatus — keino millä
+tehdä tuo lohdutus todelliseksi, keino nousta synnistään, tulla sen
+jumaluuden arvoiseksi, jonka hän tänä aamuna ensi kerran oli selvästi
+nähnyt. Hän syöksyi eteenpäin ja tarttui saarnaajan käteen. Hurmiossaan
+häirittynä, pyöritteli tämä vain silmiään käsittämättä tyttöä
+puoleksikaan.
+
+»Miten? Millä keinoin?» läähätti tyttö. »Auttakaa minua! Mitä minun
+pitää tehdä?»
+
+Tyttö ojensi käsiään pyytävästi. Vanhan miehen mieli paloi yhä
+kuumeisen kiihkeänä. Hän tuskin näki tyttöä eikä käsittänyt hänen
+sanojensa tärkeyttä. Hän katsoi vain häneen ilmeettömästi ja huomasi
+hänen ojennetut kätensä.
+
+»Ja teidän täytyy tehdä työtä käsillänne, niinkuin minä käsken teitä»,
+saarnasi hän epämääräisesti ja irroitti itsensä tytön otteesta ja
+marssi komeasti eteenpäin purkaen suustaan psalmin mahtavia sanoja.
+
+»Tehdä työtä käsilläni, tehdä työtä käsilläni», toisteli tyttö,
+katsellen ojennettuja käsiään. »Siinä se on!» sanoi hän hitaasti.
+
+Anne Bingham pesi astioita Preeriakoiran hotellissa yhden viikon.
+Ensimmäinen päivä oli näkyjen päivä. Toinen oli ikävä, kolmas väsyttävä
+ja yksitoikkoinen. Ensimmäinen oli niin pitkä kuin matka suuren
+unelmamaan toisesta laidasta toiseen. Toinen oli niin pitkä kuin matka
+suuren unelmameren yli. Kolmas oli iankaikkisuus. Ensimmäinen oli
+ruusunvärinen, toinen oli tumma, ja kolmas oli täynnä harmautta, joka
+muuttaa työn ilon koneelliseksi ahertamiseksi.
+
+Kahdeksantena päivänä sattui kuukautiset tilipäivätanssiaiset
+_Viimeisen toivon_ kaivoksella. Kaikki miehet olivat humalassa, kaikki
+naiset olivat vielä enemmän humalassa, mutta enimmän humalassa oli
+seuran epäämätön suosikki, Bismarck Anne. Kaksi miestä, jotka seisoivat
+ovella, eivät nähneet siinä mitään huomattavaa — se oli tapahtunut
+viime viikolla. Mutta sillä kerralla Bismarck Annella oli ollut vielä
+mahdollisuuksia, nyt oli hän syönyt kielletyn puun hedelmästä ja se
+tuli hänelle kuoleman synniksi.
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 69884 ***
diff --git a/old/69884-0.txt b/old/69884-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..074de9b
--- /dev/null
+++ b/old/69884-0.txt
@@ -0,0 +1,6589 @@
+The Project Gutenberg eBook of Uittomiehiä ja kullankaivajia, by
+Stewart Edward White
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
+whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
+of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
+www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
+will have to check the laws of the country where you are located before
+using this eBook.
+
+Title: Uittomiehiä ja kullankaivajia
+
+Author: Stewart Edward White
+
+Translator: Paavo Kesäniemi
+
+Release Date: January 27, 2023 [eBook #69884]
+
+Language: Finnish
+
+Produced by: Tapio Riikonen
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UITTOMIEHIÄ JA
+KULLANKAIVAJIA ***
+
+
+
+
+
+
+UITTOMIEHIÄ JA KULLANKAIVAJIA
+
+Kirj.
+
+Stewart Edward White
+
+
+Suomentanut
+
+P. K. [Paavo Kesäniemi]
+
+
+
+
+
+Jyväskylässä,
+K. J. Gummerus Oy,
+1927.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+    I. Tukinuittaja.
+   II. Esimies.
+  III. Mittaaja.
+   IV. Uittopäällikkö.
+    V. Viides tie.
+   VI. Taivaan tuulen tuuditeltavana.
+  VII. Tyttö joka pettyi.
+ VIII. Billyn keltanokka.
+   IX. Kaksi panosta.
+    X. Kilpajuoksu.
+   XI. Pelastava armo.
+  XII. Kullankaivaja.
+ XIII. Tyttö punaisissa.
+
+
+
+
+I.
+
+TUKINUITTAJA.
+
+
+Ensi kerran tapasin hänet eräänä heinäkuun neljäntenä päivänä
+kahdeksankymmenluvun keskivaiheilla. Puutavarakaupungin sahajauhokadut
+ja korkeat lankkukäytävät olivat ääriään täynnä väkeä. Kaupungin
+vakinainen asujamisto saatteli kotikutoisiin sunnuntaikoreuksiin
+pukeutuneita vaimojaan ja mielitiettyjään. Tusinan verran
+vieraspaikkakuntalaisia, kuten minäkin, koetti pysytellä niin
+näkymättömissä kuin suinkin sievistelevien kaupunkilaisten tieltä.
+Mutta suurin osa kulkijoista oli metsistä palanneita tukkimiehiä. Minä
+istuin tuoliini painautuneena hotellini edustalla ja katselin heidän
+ohikulkuaan.
+
+Heidän paksuvillaiset paitansa, joitten yli leveät housunkannattimet
+olivat ristissä, heidän punaiset kaulahuivinsa, ruskeat nahkavyönsä,
+lyhyet, karkeavillaiset housunsa, jotka ikäänkuin katkesivat kesken
+polven alapuolelta ja vihdoin heidän tukevanaulaiset, paksuanturaiset
+kenkänsä antoivat kaikki leimansa tälle ammattikunnalle, mutta enin
+kiinnitti mieltäni kuitenkin heidän silmänsä, jotka vilkkuivat
+huolettomasti kallelleen nakattujen pyöreitten lakkien alta. Heidän
+silmänsä olivat erehdyttävän samanlaiset. Tietenkin niissä oli
+sinisiä ja tummia, ruskeita ja harmaita, mutta kaikki ne olivat yhtä
+avokatseiset ja ujostelemattomat. Joka silmäpari tähyili sinuun
+suoraan, omituinen kunnioituksen ja häikäilemättömyyden sekainen ilme
+katseessaan, ja poikkeuksetta välähteli joka silmäkulmassa kuiva
+huumori. Tietämättäni olin kai tarkannut tarpeettoman tiukasti erästä
+nauravaa silmäparia, sillä äkkiä ilmaantui eteeni sinisilmäinen olento,
+joka hieman pilkallisesti kysyä tokaisi:
+
+»Hei poikaseni, näytätpä yhtä innokkaalta kuin käärmeentappaja. Olenko
+ehkä kauan kaipaamasi ystävä?»
+
+Ääni vastasi täydelleen miehen asentoa. Se oli huoleton kuin lapsen.
+Hän seisoi siinä valmiina mihin tahansa. Jos haastoit riitaa, otti hän
+sen ilolla vastaan; jos tarvitsit apua, oli hän yhtä aulis tarjoamaan
+sitä sinulle.
+
+»Ehkäpä oletkin», vastasin minä, »jos osaat sanoa minne nuo ihmiset
+vaeltavat.»
+
+Hän työnsi lakkinsa takaraivolle ja sukaisi kädellään vaaleita,
+lyhyiksi leikattuja kiharoitaan.
+
+»Sorvauskilpailuun», selitti hän lyhyesti. »Lähde mukaan.»
+
+Minä lyöttäydyin hänen mukaansa ja yhdessä me sitten seurasimme
+muuta joukkoa joelle, jossa asetuimme kuin kaksi korppia rannalla
+kohoavalle hirsiläjälle, josta taas oli hyvä näköala puomintäyteisten
+tukkilauttojen väliselle avovedelle.
+
+»Tukinuitto on juuri lopussa», selitti uusi ystäväni. »Takajoukko tuli
+viime yönä alas. Neljäntenä päivänä on juhla. Tämä pikku kaupunki on
+aina mukana, kun pojat käyvät erottelemaan tukkeja.»
+
+Puoli tusinaa kekseillä varustettua miestä vieritti yhdeksäntuumaista
+valkopetäjätukkia avoveteen, johon se jäi kellumaan kolmen, neljän
+jalan päähän puomista.
+
+Äkkiä juoksi eräs mies puomia pitkin, hyppäsi kevyesti ilmaan ja
+tulla tupsahti poikkiteloin tukin toiseen päähän. Se painui nilkkoja
+myöten vesiryöppyyn toisen pään noustessa äkkiä ja koko tukki siirtyi
+sysäyksen voimasta keskelle avovettä. Ja mies, käsivarret ristissä
+rinnalla, polvet notkistuneina sorjaan sirkusratsastajan asentoon,
+seisoi liikkumattomana kuin kuvapatsas.
+
+Hyväksymishuuto seurasi hyppyä. »Se on Dickey Darrell», sanoi
+tiedoittajani. »Karjuva Dick. Katsopas häntä.»
+
+Tukilla seisova mies oli pienehkö, hänen hartiansa ja reitensä olivat
+sopusuhtaisesti kehittyneet, mutta käsivarret riippuivat pitkinä kuin
+apinalla. Enin pisti ehkä kuitenkin silmään punertavanruskea otsatukka,
+joka varjosti vaaleita kulmikkaita kasvoja ja kaksi punaruskeaa
+suunnikasta, jotka tekivät kulmakarvojen virkaa. Silmät olivat mustat
+ja selittämättömät kuin oravalla.
+
+Hetken seisoi hän suorana ja liikkumattomana kuin ainakin yleisön
+edessä esiintyjä. Sitten hän alkoi hiljaa pyörittää tukkia jalkojensa
+alla. Ylväs katse, rinnalla ristissä olevat käsivarret ja notkea
+keskiruumis eivät värähtäneet tuumaakaan. Ainoastaan jalat liikkuivat
+eteenpäin, ensin hitaasti, sitten yhä nopeammin, kunnes pyörivän tukin
+ympärillä roiski vesi korkeana, leveänä suihkuna. Sitten kuului äkkiä
+kaksi jysähdystä hänen iskiessään raskaat anturarautansa tukin kylkeen
+vastaliikkeeksi. Tukki taukosi silmänräpäyksessä pyörimästä. Se vapisi
+kuin juoksija, joka kesken parastaan pakotetaan pysähtymään.
+
+»Suurenmoista!» huudahdin minä.
+
+»Ei se vielä mitään!» vastasi toverini. »Kuka hyvänsä pystyy tukkia
+sorvaamaan. Katsohan nyt.»
+
+Karjuva Dick liikutteli käsiään ensi kertaa. Erikoisella
+varovaisuudella asetteli hän epävakaista alustaansa täydelliseen
+lepotilaan. Sitten hän heitti ilmavoltin.
+
+Siinä se oli. Ystävältäni pääsi hurja hyväksymishuudahdus, joka pian
+hukkui yleiseen kiljuntaan.
+
+Pitkä keksi sukelsi puomin suunnalla tukkia kohti, pureutui sen päähän
+ja veti sen lähemmä puomia. Eräs toinen mies hyppäsi Dickey Darrellin
+toveriksi. He seisoivat vastakkain, polvet notkistettuina ja valppaina.
+Äkkiä he aivan kuin yhteisestä sopimuksesta alkoivat pyörittää tukkia,
+vasemmalta oikealle. Siitä tuli huima kyyti. Kuten oravalla häkkärällä
+vilisivät heidän jalkansa. Hiljalleen selvisi, että Darrellin
+vastustaja ei pystynyt pysymään tukin selässä. Vähän kerrallaan luisui
+hän yhä alemmaksi tukin kylkeä, kunnes menetettyään vihdoin kokonaan
+jalansijan putosi valtavalla roiskahduksella selälleen jokeen.
+
+»Selväksi sorvattu», huomautti ystäväni.
+
+Yksi toisensa perästä käväisi puolisentusinaa tukinuittajaa
+ahdistamassa järkkymättömänä seisovaa Dickiä, mutta yhdelläkään
+heistä ei ollut kylliksi taitoa kestämään hänen tulista menoaan. Eräs
+seitsentoistavuotias poika näytti hetkisen pitävän puoliaan onnistuen
+ainakin pysyttelemään veden yläpuolella, vaikka Dick ilmeisesti sorvasi
+tukkia parhaimmalla taidollaan. Mutta kun tuo erinomainen asiantuntija
+vihdoin koko painollaan polkaisi pari kertaa vastakkaiseen suuntaan
+tukkia, niin lensi nuorukainen yhtä nopeasti päistikkaa veteen, kuin
+hän olisi lentänyt äksyn hevosen pään yli.
+
+Väkijoukko alkoi tulla levottomaksi ja odotti kärsimättömästi jotakin
+uutta vapaaehtoista nöyryyttämään Darrellia. Se vaati parhaan sorvaajan
+esille heti, ja alkoi lisääntyvällä itsepintaisuudella huutaa erästä
+nimeä.
+
+»Jimmy Powers!» kiljui joukko, »Jimmy Powers!»
+
+Ja silloin arvasin minä ystäväni ujostelevista kasvoista,
+jumalattomista vastalauseista ja hyvin tajuttavista kirouksista, että
+noilla huudoilla tarkoitettiin juuri häntä.
+
+Kymmenkunta lähellä olevaa miestä alkoi huutaa. »Täällä hän on. Tule
+pois Jimmy. Älä ole pelkuri. Nyle se peijakas ja pane nahka aidalle
+kuivamaan.»
+
+Jimmy, yhä kiroillen ja punastellen salli heidän vetää itsensä
+korokkeeltaan ja katosi väkijoukkoon. Hetkistä myöhemmin näin hänen
+päänsä ja hartiansa liikkuvan puomille päin ja sitten hän äkkiä astui
+varovasti vastustajansa eteen tukille.
+
+Nyt ei ollutkaan kysymys vain voimasta eikä myöskään lapsenleikistä.
+Molemmat miehet seisoivat vastakkain, tarkasti pitäen silmällä
+toisiaan, mutta liikkumattomina, polvet notkistettuina. Minusta he
+näyttivät painijoilta, jotka odottivat tilaisuutta käydä kiinni.
+Hitaasti pyörähteli tukki yhtäälle, sitten toisaalle. Se oli vain
+jonkinlainen kohtelias tervehdys. Äkkiä polkaisi Dick kolme kertaa
+nopeasti vasemmalta oikealle, ikäänkuin alkaakseen sorvauksen, sitten
+hyppäsi hän korkealle ilmaan ja tuli sitten poikittain tukille
+vastapuolella. Jimmy vastasi äkillisellä vastapolkaisulla ja piti
+paikkansa huolimatta Darrellin painosta.
+
+Ikäänkuin Darrellin uhkarohkea temppu olisi ollut merkki taistelun
+alkamisesta, kävivät molemmat miehet käsiksi leikkiin. Milloin
+pyöri tukki vasemmalle, milloin taas oikealle, toisinaan hypähti
+se yhtäälle, toisinaan toisaalle, mutta aina salaman nopeudella ja
+vaahdon räiskyessä ympärillä. Raudoitettujen anturain kopse tukin
+kylkeen soi kuin pyssyn laukaukset. En voinut erottaa eri hyökkäyksiä
+ja varo-asentoja, väistöjä ja vastahyökkäyksiä tässä eriskummallisessa
+kaksintaistelussa enkä myöskään osannut päättää kenen aloitteesta
+tukki kulloinkin pyörähti suuntaan tai toiseen. Mutta mielessäni
+väikkyy vieläkin kuva kahdesta miehestä, jotka miltei liikkumattomina
+vyötäisiään myöten, siitä alaspäin olivat melkein väräjävässä
+liikkeessä ja siten määräsivät tukin huiman pyörinnän.
+
+Väkijoukko oli innostunut ja puolueellinen — Jim Powersin hyväksi.
+Se aivan ulvoi kiihkosta. Sitten se menetti alkeellisimmatkin
+hienotunteisuuden käsitteet ja raivosi kuin vimmattu huomatessaan, että
+äkillinen loiskaus veteen tiesi heidän suosikkinsa häviötä samalla kuin
+voittamaton Darrell yhä tepasteli kelluvalla kilpakentällä sen vuoden
+sorvausmestarina.
+
+Minun täytyy tunnustaa että olin yhtä pahoillani asiasta kuin muutkin.
+Kapusin korokkeeltani ja raivasin tieni lemuavain tukkikasojen välitse
+välttääkseni tungosta ja noiduin kaikkia pikkujumalia heidän väärään
+suuntaan osuneesta puolueellisuudestaan. Tällöin satuin aivan Jim
+Powersin ääreen, joka istui vettä valuvana eräällä lankunpätkällä
+tutkiskellen paljasta jalkaansa.
+
+»Valitan surua», sanoin minä hänen takanaan. »Miten hän sen toimitti?»
+
+Jim käännähti ympäri ja saatoin nähdä hänen poikamaisen nauravien
+kasvojensa äkkiä muuttuvan julmiksi ja jäykiksi ja hänen silmäinsä
+tuiskivan tulta.
+
+»Oh, tekö se olettekin?» murisi hän tuskastuneena. »Näin hän sen teki.»
+
+Hän näytti minulle jalkaansa. Varpaitten juurien yli punoitti kaksi
+riviä pieniä pyöreitä jälkiä, joista tihkui verta. Minä seisoin
+kysymysmerkkinä.
+
+»Hän potkaisi minua!» selitti Jim Powers. »Polkaisi korkoraudallaan
+jalalleni! Astui jalalleni ja sai minut kompastumaan, senkin — — —»
+Jimmy Powers osasi kiroilemisen taidon.
+
+»Miksi et sinä potkaissut häntä?» sanoin minä.
+
+»Se ei kuulu minun tapoihini», mutisi hän, vetäen paksua villasukkaa
+jalkaansa.
+
+»No mutta», vastustelin minä, sappeni alkaessa kiehua. »Sehän oli
+häväistystä! Koko väkijoukko oli sinun puolellasi. Sinun ei olisi
+tarvinnut muuta kuin _sanoa_ jotakin — —»
+
+Hän keskeytti minut heti. »Ja käyttäytyä kuin narri — todellakin, Mike.
+Tässä iässä täytyy miehen jo tuntea Dickey Darrell tarpeeksi ja olen jo
+siksi suuri, että minun täytyy itse pitää huoli itsestäni.»
+
+Hän survasi jalkansa uittosaappaaseen ja otti minua käsipuolesta,
+ilmeisesti entisellään.
+
+»Ei, älä sure tukkaa päästäsi minun vuokseni, kyllä minä vielä selvitän
+välini Karjuvan Dickin kanssa.»
+
+Sinä yönä siirsin isäntäni neuvosta vaatekaappini ja matkakirstuni
+makuuhuoneeni oven eteen ja makasin valveilla kuunnellen kuinka
+kaupunki tuntui huojuvan perustuksillaan. Jokaisen erikoisen tuiman
+räjähdyksen kuuluessa luulin Jimmyn selvittelevän välejään Karjuvan
+Dickin kanssa.
+
+Seuraavana vuonna, mutta hieman aikaisemmin, kävin tuossa samaisessa
+puutavarakaupungissa. Huutavana vastakohtana edelliselle käynnilleni
+oli se seikka, että kadut nyt olivat aivan tyhjät.
+
+Hotellin isäntä tunsi minut, ja kun olin peseytynyt ja syönyt, lähestyi
+hän minua ja virkkoi:
+
+»Teillähän on koko päivä käytettävänänne, miksi ette ota hevosta ja
+lähde katsomaan suurta tukkiruuhkaa? Siellähän on jokainen, joka vain
+kynnelle kykenee.»
+
+Vastaukseksi tiedusteluuni, kertoi hän sitten: »Tukit ovat
+ruuhkautuneet tuolla ylempänä joen mutkassa ja pahasti ovatkin.
+Miehistö on ollut sen kimpussa jo toista viikkoa ja viime yönä kävi
+Darrell hakemassa lisää dynamiittia. Sitä kannattaa käydä katsomassa.
+Sen rintapuoli on lähemmä kolmekymmentä jalkaa korkea ja vesi on
+noussut kovasti joessa.
+
+»Darrell?» sanoin minä kuullessani nimen.
+
+»Niin. Hän on jälkijoukon esimies tänä vuonna. Ehkäpä teitä haluttaa
+käydä katsomassa sitä.»
+
+»Luulenpa vain», myöntelin minä.
+
+Kuljin hevosellani hitaasti pehmeähiekkaista tietä suunnattomien
+männynkantojen keskellä ja läpi keväisten kauniiden tammimetsien,
+kunnes vihdoin tulin aukeamalle, johon oli pystytetty kaksi suurta
+telttaa ja jossa näkyi valtavalla hirsitulella jättiläiskattila ja
+kuivausrakkineet toisen tulen ääressä. Lihava kokki, välttämättömässä
+lurppalierisessä huopalakissaan, kaksi paljaskäsivartista keittäjätärtä
+ja siinä seitsemänkymmenen korvissa oleva »kokkipoika» olivat ainoat
+näkyvissä olevat elävät olennot. Toinen keittäjättäristä suostui
+ottamaan huomaansa hevoseni ja minä lähdin painamaan idästäpäin
+kuuluvaa säännöllistä keksien ääntä kohti.
+
+Jouduin vihdoin eräälle parikymmentä jalkaa joen pinnasta olevalle
+tasaiselle paikalle. Puolentusinaa katsojaa oli siinä ennestään.
+Heidän joukostaan ei voinut olla huomaamatta erikoisesti erästä
+pitkää, laihahkoa, leveähartiaista nuorta miestä, joka oli puettu
+yksinkertaiseen, mutta hieman rypistyneeseen liikemiehen pukuun ja
+jonka voimakkaat, selväpiirteiset kasvot ja jäntevät kädet olivat
+vahvasti auringon paahtamat. Seuraavassa tuokiossa katsoin jo ruuhkaa.
+
+Sen etupuoli nousi, kuten isäntäni oli sanonut, noin kolmisenkymmentä
+jalkaa jyrkästi -vedenpinnasta kuin tuhatsarvinen hirviö. Sen takana
+painoivat sitä lukemattomat tukit, jotka olivat pakkautuneet näköjään
+selvittämättömäksi rykelmäksi, niin kauas kuin silmä kantoi. Eräs
+lähelläni seisova mies ilmoitti minulle, että sen pää oli noin kolmen
+peninkulman päässä. Sen alta pursusi vaahtoava joen vesi, jota ei
+mikään muu voima kuin tuollainen tukkien paljous olisi voinut vastustaa.
+
+Nelikymmenmiehinen joukko askarteli ruuhkan kimpussa. He puskivat
+keksinsä vastahakoisiin tukkeihin, vetivät ja työnsivät, väänsivät
+ja pyörittelivät yhden kerrallaan virtaan, joka ne vei mukanaan.
+Sitä he olivat tehneet jo kokonaisen viikon. Tähän saakka ei heidän
+ponnistuksensa olleet saaneet paljoakaan aikaan, mutta kerran
+pääsisivät he kärsivällisesti uurastaen käsiksi ruuhkan lukkoon.
+Silloin rykelmä sulaisi kuin sokeri veteen ja silloin oli kunkin
+pelottoman työskentelijän pelastauduttava kiireimmän kaupalla sortuvan
+ruuhkan alta kuivalle.
+
+Katseeni liukui miehestä mieheen ja pysähtyi viimein Dickey Darrelliin.
+Hän seisoi pystyyn nousseen tukin kaltevassa päässä, josta hän
+saattoi seurata koko näytelmää. Hänen pienet kolmikulmaiset kasvonsa
+suorakaiteen muotoisine kulmakarvoineen olivat työn jännityksestä
+kalpeat, ja hänen pikisilmänsä näyttivät leimuavan sellaisella
+rajulla voimalla, että ne saivat niitten katseen kohtaaman miehen
+hypähtämään kuin häntä olisi kuumalla hiilihangolla kolhaistu. Sitten
+viime käyntini olin kuullut Dickey Darrellista enemmänkin ja iloitsin
+saadessani tilaisuuden nähdä Morrison Daly’n parhaan uittajan työn
+touhussa.
+
+Ruuhka näytti olevan aivan hajoamaisillaan. Puolen tunnin jännittävän
+odotuksen perästä näytti se yhä olevan hajoamaisillaan, jotenka
+istuuduin erään kannon päähän. Silloin vasta ensi kerran huomasin erään
+toisenkin tuttavan, joka käytteli keksiään aivan esimiehen korkean
+persoonan lähettyvillä.
+
+»Hei», sanoin itsekseni, »sepä somaa. Olisipa hauska tietää joko Jim
+Powers on maksanut velkansa. Ja jos niin on, kuinka hän työskentelee
+niin lähellä Karjuvaa Dickiä ja niin hyväntuulisena!»
+
+Puolen päivän aikaan tulivat miehet rannalle päivälliselle. Painoin
+neljännesdollarin kokin yksityistaskuun ja sain vatsani täyteen
+minäkin. Aterian jälkeen lähentelin viimevuotista tuttavaani.
+
+»Hei, Powers», tervehdin häntä. »Arvaan, ettet tunne minua enää!»
+
+»Varmasti», vastasi hän sydämellisesti. »Mutta olet täällä hieman liian
+aikaiseen tänä vuonna!»
+
+»Eikö mitä, tämä on parempaa nähtävää kuin sorvauskilpailut.»
+
+Tarjosin hänelle sikarin, jonka hän heti vaihtoi maissipiippuunsa.
+Istuuduimme erään puun juurelle.
+
+»Mahtaa olla komea näky, kun ruuhka hajoo», sanoin minä.
+
+»No siitä saat olla varma», vastasi hän. »Mutta se on kerrassaan
+kiusankappale. Vanhalla Jim Shearerillakin olisi tämän kanssa täysi työ
+päästäkseen selville missä sen lukkohirret sijaitsevat. Olemme saaneet
+sen liikkeelle jo kolme kertaa, mutta se on aina uudelleen mennyt
+lukkoon. Näyttää siltä kuin se voisi hajota millä hetkellä tahansa.»
+
+Me keskustelimme monenlaisista asioista. Vihdoin rohkenin käydä
+pääasiaan.
+
+»Huomaan, että vanha ystäväsi Darrell on esimiehenä täällä.»
+
+»Niin on», vastasi Jimmy Powers kuivakiskoisesti.
+
+»Asiasta toiseen. Joko ne viimekesäiset kalavelat on sovittu Darrellin
+kanssa?»
+
+»Ei» vastasi Jimmy Powers. Sitten hän hetken perästä lisäsi: »Ei vielä.»
+
+Vilkaisin häneen ja näin että hänen leukansa sai saman ilmeen, joka
+minua viime kesänä oli miltei säikähdyttänyt. Sitten, nähdessään minun
+kasvoni, sai hän taas entisen poikamaisen ilmeensä.
+
+»Poikaseni», sanoi hän, nousten jaloilleen, »nuo piikkien arvet
+tuntuvat vieläkin jalassani. Ja panehan visusti mieleesi yksi asia:
+Dickey Darrell saa sen vielä maksaa.» Hänen kasvonsa tummenivat
+äkillisestä vihanpuuskasta. Se mitä hän sitten sanoi, ei ollut paljasta
+manailua. Se oli todellista kiroamista ja siinä ilmeni sammumaton viha.
+
+Kolmen tienoissa iltapäivällä toteutui Jimmyn ennustus. Ilman
+vähintäkään varoitusta ruuhka alkoi purkautua. Tavallisesti
+erinäiset edelläkäyvät rasahdukset, pienet eteen- tai taaksepäin
+käyvät liikahdukset, vavahtelut ja tukkien aiheuttamat narahdukset
+tiedoittavat miehille vaaran lähestymisen. Mutta tämä ruuhka, yhtä
+selittämättömän itsepintaisesti kuin se oli vastustanut kaikkia
+hajoittamistoimenpiteitä, yhtä selittämättömän pikaisesti se alkoi
+purkautua. Ensimmäiset tukkirivit syöksyivät suinpäin jokeen kohottaen
+ilmoille samanlaisen vesipatsaan kuin vedenalainen dynamiittiräjähdys.
+Niitten takana olevat tukkimassat ryntäsivät sokeasti perässä, nousten
+pystyyn ja syösten kumoon, heittäytyen sinne ja tänne, välistä
+poukahtaen korkealle ilmaankin valtavien voimien pakottamina, jotka
+näyttivät ryhtyneen jonkinlaiseen jättiläiskisailuun.
+
+Tukinuittajat pääsivät kuiville huolimatta yllätyksestä. He pitivät
+keksejään poikittain edessään tasapainon säilyttämiseksi ja
+puikkelehtivat rannalle tyynesti ja hätäilemättä aivan kuin he olisivat
+punninneet jokaista askeltaan eteen sattuvan tapauksen varalta. He
+tunsivat kaikkien tilaisuudessa vaikuttavien voimien yhteissummat yhtä
+tarkkaan kuin biljaardin pelaaja vaistomaisesti laskee kulmat pallonsa
+ja maaliin sattuman välillä. Sen mukaan välttivät he purkauksen
+keskustaa, pysähtyivät siinä, missä tukkien liikekin hetkeksi oli
+tauonnut, juoksivat liikkuvia tukkeja ja astuivat niitä pitkin, jotka
+eivät vielä olleet lähteneet virran mukana ja pääsivät sillä keinoin
+rantaan.
+
+Ruuhka itse alkoi purkautumisensa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan,
+mutta ikäänkuin koottuaan voimiaan satasen jalkaa, se pysähtyi äkkiä.
+Purkautumisesta tulikin »keskonen».
+
+Meillä oli nyt kaikilla tilaisuus huomata kaksi seikkaa. Ensiksikään ei
+koko ruuhka ollut liikkunut kuten alussa otaksuimme, vaan ainoastaan
+osa siitä, vain parinkymmenen kyynärän pituudelta. Tällöin oli
+liikkeelle lähteneen ja koko muun ruuhkan väliin jäänyt noin sadan
+jalan pituinen avovesi, jossa uiskenteli joukko tukkeja. Toinen
+tosiasia oli se, että Dickey Darrell oli pudonnut tuohon avoveteen ja
+ponnisteli parhaillaan erästä uiskentelevaa tukkia kohti. Niin paljon
+olimme selvästi huomanneet. Silloin murtui äkkiä toinenkin ruuhkan osa
+ja alkoi purkautua. Karjuva Dick oli joutunut kahden jättiläismäisen
+myllynkiven väliin, jotka olivat jauhamaisillaan hänet näkymättömiin.
+
+Muuan toimekas olento heittäytyi ensimmäisen ruuhkan osan peräpuolelta
+virtaan, ui tarmokkain ottein kelluvien tukkien yli, tarttui Darrellia
+takin kauluksesta ja alkoi kuormineen tarpoa aivan murtuvan ruuhkan
+editse rantaa kohti.
+
+Harvoinpa lienee nähty uljaampaa pelastamista. Tukit vierivät,
+putoilivat ja sukeltelivat raskaasti kuormattua miestä vastaan. Hän
+kiipesi kuin polkumyllyä, jonka nopeus alati kasvoi. Ja kun hän vihdoin
+pääsi perille, oli entinen avovesi niin täynnä tukkeja, ettei keksikään
+olisi niiden väliin mahtunut.
+
+Tukkimiesten tapoihin ei kuulu mielenosoitukset olkoot ne laatuaan
+mitä hyvänsä, mutta tässä oli lisäksi työpaikka, joka vaati kaikkien
+huomion. Pysähtymättä hengittämään tai onnittelemaan kävivät he käsiksi
+hetken vaatimiin toimiin. Koko ruuhka oli vihdoinkin liikkeellä. Jimmy
+Powers haki rannalta uuden keksin. Karjuva Dick syöksyi kuin pieni
+paholainen työhön. Neljäkymmentä miestä oli useassa paikassa ruuhkan
+kimpussa, auttaen sitä hajoamaan vetämällä syrjään tukkeja, jotka
+uhkasivat uudelleen muodostaa lukon ja johdattamalla kuin kääpiöt
+jättiläisvoimia vaikuttavimpaan suuntaan. Mylvien kuin villi karja
+liukuivat tukit ohi alussa hitaasti, mutta sitten junan nopeudella
+patoutumisesta vapautuneen veden mukana. Miehiä oli kaikkialla, joka
+tapauksen varalta, aivankuin lehmäpaimenia pakokauhuisen karjan
+ympärillä. Ja niin katosivat tukit toisensa perästä alempana olevan
+mutkan taa juhlallisina, silloin tällöin vain ontosti kumahdellen
+toistensa kylkiin, tukinuittajien vetäessä suuren puomin entiselle
+paikalleen. Puolisen tusinaa heitä jäi seisomaan kekseihinsä nojaten
+katselemaan työnsä tulosta.
+
+Katselijoista lähti yksi toisensa jälkeen pois. Vihdoin ei ollut muita
+jäljellä kuin minä ja tuo auringon paahtama nuori mies. Hän istui
+kannon nenässä omituinen tyhjä ilme silmissään. En häirinnyt häntä
+tuumissaan.
+
+Aurinko laski. Viileä iltatuuli imeytyi virtaa ylös. Keittopaikalla
+alkoi suuri nuotio räiskyä kuivausrakkineen luona. Hämärässä astuskeli
+miehiä joen alajuoksulta tulevaa tietä.
+
+Auringon paahtama nuori mies nousi ja lähti heitä vastaan. Näin hänen
+palaavan innokkaasti keskustellen Jimmy Powersin kanssa. Ennenkuin he
+tulivat kohdalleni oli hän jo kääntynyt mennäkseen pois.
+
+Jimmy Powers jäi pitkäksi aikaa katsomaan hänen jälkeensä, senkin
+perästä kun hän oli kadonnut näkyvistä ja vielä senkin jälkeen kun
+hänen rattaittensa ääni oli tauonnut kuulumasta. Kun tulin hänen
+luokseen, käänsi hän kasvonsa minuun päin ja niistä oli kadonnut
+jäljettömiin entinen huoleton ja itseensä luottava tukkilaisilme.
+Hänen silmänsä olivat seljällään, miltei peljästyneet ihmetyksestä ja
+ihailusta.
+
+»Tiedätkö kuka tuo oli?» kysyi hän minulta tuskin kuuluvalla äänellä.
+»Se oli Thorpe, Harry Thorpe. Ja tiedätkö mitä hän minulle juuri
+sanoi, _minulle_. Hän sanoi, että hän halusi saada minut ensi talvena
+työkuntaansa N:o 1:teen, Thorpen n:o yhteen. Ja hän sanoi minulle, että
+minä olin ensimmäinen mies, jonka hän oli pestannut suoraan n:o yhteen.»
+
+Hänen äänensä kuulosti miltei nyyhkytykseltä. Olin kuullut miehestä
+ja hänen menettelytavoistaan. Tiesin, että hän tavallisesti täydensi
+parhaan työkuntansa muista työkunnista, jotenka hän kuten Jimmy
+sanoi »ei koskaan pestannut suoraan n:o yhteen.» Olin kuullut hänen
+maineestaan sekä hänen omilta että muitten tukkimiehiltä, mutta vasta
+ensi kerran jouduin suoranaiseen kosketukseen hänen vaikutusvaltansa
+kanssa. Se teki minuun sitäkin suuremman vaikutuksen kun olin
+tutustunut Jimmy Powersiin ja hänen kaltaisiinsa.
+
+»Sinä ansaitsetkin sen», sanoin minä, »vallan erinomaisesti. En aio
+nimittää sinua miksikään sankariksi, sillä se ällöttäisi sinua. Sen,
+minkä teit tänä iltana osoitti, että sinussa on miestä. Se oli urhea
+teko. Mutta se oli sitäkin suurenmoisempi senvuoksi, että pelastit
+vihamiehesi hengen, että unohdit kaiken muun ja annoit inhimillisyyden
+voittaa, kun vaara — —»
+
+Minun täytyi lopettaa, sillä Jimmy katsoi minuun taas tuo entinen
+ivallinen hymy huulillaan.
+
+»Jos sinä aiot ripustaa Betlehemin tähtiä joulukuuseeni, niin lopeta
+ajoissa», sanoi hän. »En minä pelastanut tuota vietävää minkään
+kristillisen hentomielisyyden puuskassa, älä luulekaan. Tietysti
+pelastin hänet vain sorvausottelua varten ensi heinäkuun neljäntenä.»
+
+
+
+
+II.
+
+ESIMIES.
+
+
+Mies on yksi asia. Mies ja hänen työnsä on toinen asia, kokonaan
+toinen. Sen voit havaita missä hyvänsä, mutta tukkimetsässä parhaiten
+kaikista.
+
+Varsinkin pitää se paikkansa kämppäkunnan pomoon, esimieheen nähden.
+Ja liike, joka tuntee tehtävänsä, tietää tämän hyvin eikä senvuoksi
+koskaan ota huomioon ainoastaan sitä puolta miehessä, joka näkyy
+kaupungissa oleskelusta. Olipa hän juoppo tai raitis, esiintyipä mies
+pelkurina tai rohkeana, voimakkaana tai heikkona — kaikki tämä on
+yhdentekevää puutavaramiehelle. Metsissä hänen kuntonsa vasta tulee
+näkyviin.
+
+Vaikka tuollainen mies on erinomaisen aikaansaapa ja luotettu
+omassa työpiirissään, saattaa hän olla mitä huonoimmassa maineessa
+ulkopuolella sitä. Yksinomaan hänen pystyväisyytensä työpaikalla
+kohottaa hänet _n:teen_ potenssiin, siinä hän omistaa sen
+itsenäisyyden, joka muodossa tai toisessa on välttämätön miehelle,
+joka käy jostakin. Hänen kyvyssään päättää onnistua on juuri
+se itseluottamus, joka on välttämätön ja joka myös tekee hänet
+vastustamattomaksi. Hyvä esimies ei kaihda mitään, mikä vain voi
+edistää hänen tehtäväänsä.
+
+Enimmät ihmiset pohjoisessa käsittävät tämän kaksinaisuuden, mutta
+joskus sattuu, että joku joko tyhmyydestä tai kokemattomuudesta tai
+myöskin huomiokyvyn puutteesta erehtyy pitämään miehen metsä-mainetta
+ja kaupunki-mainetta samana. Jos häh toimii tämän erheellisen luulonsa
+mukaan, joutuu hän varmasti ikävyyksiin. Ottakaamme esimerkiksi se
+tapaus, joka koskee Silver Jackia ja Morrison & Dalyn kiertävää
+esimiestä. Silver Jack kuvitteli, että hänen ensi kohtauksensa Richard
+Darrellin kanssa Bay Cityssä tiesi samanlaista tulosta toisen kerran
+tavatessaan hänet kämppä n:o 30:n työmailla. Hänen erehdyksensä tuli
+kalliiksi, mutta kuka tahansa olisi voinut sanoa sen hänelle etukäteen.
+Käsittääksemme asian täytyy meidän ensin tuntea Richard Darrell.
+
+Hän oli noin viisi kyynärää ja kuusi tuumaa pitkä, hoikkarakenteinen
+mies, mutta hänellä oli leveät, riippuvat hartiat. Hänen kasvonsa
+olivat täydelleen kolmiomaiset. Ne alkoivat punaisenruskeasta
+takkutukasta ja päättyivät suippoon leukaan. Kulmakarvat olivat kuin
+nelikulmiot, joitten alla voimakas kyömynenä kahden tummanruskean
+oravansilmän välissä törrötti. Käydessään piti hän loivia hartioitaan
+hieman eteenpäin kumarassa ja se puolestaan voimakkaasti tehosti sitä
+vaikutusta, jonka hänen kiihkeästä, hermostuneesta olemuksestaan sai.
+Tapa pitää kätensä puoleksi avoimina, kämmenet taaksepäin antoi hänelle
+omituisen uhkaavan, taisteluvalmiin ulkonäön. Kuten sanottu oli hänen
+nimensä Richard Darrell, mutta ihmiset sanoivat häntä Karjuvaksi
+Dickiksi.
+
+Noin viisitoista vuotta oli hän ollut metsäpäällysmiehenä Morrison
+& Dalylla, Beeson Laken piirin suurella puutavaraliikkeellä. Hän
+oli siinä kolmenkymmenenviiden korvilla, vaikkei hän niin vanhalta
+näyttänyt.
+
+Hänen liikkeensä piti häntä korvaamattomana siitäkin huolimatta,
+että oli vaikea hänen maineensa vuoksi saada miehiä työhön hänen
+kämppäkuntaansa. Hänellä oli vain tukkilaisen arvonimi, mutta tuolla
+pienellä miehellä oli keinonsa, joilla hän sai tukit liikkeelle.
+Ei ollut ketään hänen veroistaan siinä suhteessa. Kerran kolmessa
+kuukaudessa saattoi hän äkkiä ilmestyä Beeson Lakelle, jossa hän
+väsymyksestä nääntyneenä heittäytyi yhtiön vartavasten hänelle
+hankkimaan rautasänkyyn.
+
+Tim Brady, paikan hoitaja toi hänelle määräajoilla ruokaa. Neljä päivää
+sen jälkeen katosi hän taas yhtä äkkiä metsään, varustettuna uudelleen
+sillä välttämättömällä, tavattomalla tarmolla, joka kykeni pitämään
+häntä jalkeilla neljätoista tuntia vuorokaudessa aina seuraavaan
+väsähtämiseen saakka. Kun hän loi katseensa johonkin, näytti siltä kuin
+hän hermoillansa olisi saanut siirretyksi tahtonsa toiseen muuttamalla
+sen pakottavaksi fyysilliseksi voimaksi.
+
+Richard Darrell lopetti tavallisesti hakkuunsa kuukautta aikaisemmin
+kuin kukaan muu. Sitten hän nosti palkkansa Beeson Lakella, astui
+Bay Cityyn vievään junaan ja alkoi pitää lystiä. Whisky oli siinä
+päätekijänä. Hänen erinomaisen herkkähermoiseen olemukseensa vaikutti
+se kuin myrkky. Se pani hänet tekemään kaiken maailman hullutuksia.
+Tuhlattuaan kaikki rahansa lähti hän jokea ylöspäin uittopaikalle
+vapisevana ja silmät kuopalla. Neljässäkolmatta tunnissa oli hän taas
+entisellään hallitsevana, uhkaavana ja käskevänä ja yhtä tuimina
+tuikkivat hänen mustat oravan silmänsä kun hän tyynenä pysytteli
+tasapainossa uhkaavan ruuhkan alla uivan tukin päällä.
+
+Silver Jack taasen ei ollut vähääkään hermostunut. Päinvastoin oli
+hän pitkä ja voimakas, kuparinkarvaisine hipiöineen ja vaaleine
+pellavatukkineen, kulmakarvoineen ja viiksineen. Viimemainittu seikka
+hänelle nimenkin oli aiheuttanut. Hän ei peljännyt koskaan ja luotti
+aina itseensä voima-asioissa, mutta sielullisesti oli hän huomiokykyä
+vailla ja typerä.
+
+Aikaisemmin oli hän ollut sahuri, mutta ryhtyi myöhemmin kapakan
+pitäjäksi Muskegonissa.
+
+Yleensä oli hän varsin hyväntahtoinen olio, mutta pöyhkeili ja
+kehuskeli mielellään ja oli erinomaisen paha kun hänen vihansa
+nousi. Hänen ensimmäinen raskas työnsä käydessään Bay-Cityssä, oli
+luonnollisesti vierailu kapakoissa. Eräässä niistä tapasi hän Richard
+Darrellin. Viimemainittu huvitteli heittelemällä meluisasti viinilaseja
+erääseen olutilmoitukseen, mutta kun hän aina runsaalla kädellä maksoi
+lasit, ei kenenkään mieleen johtunut häiritä hänen ilonpitoaan.
+
+»Kukas tuo puskija on», tiedusteli Silver Jack eräältä uunin luona
+seisovalta.
+
+»Se on Karjuva Dick Darrell, M. & D:n kiertävä pomo», vastasi puhuteltu.
+
+Silver Jack rypisteli pellavaisia kulmakarvojaan.
+
+»Karjuva Dick, vai niin? Karjuva Dick? Hyvä nimi huonolle miehelle.
+Otaksuttavasti luulee hän olevansa erikoista verta, vai mitä?»
+
+»Enpä usko. Kyllä se mies on nimensä arvoinen.»
+
+»Vai niin», virkkoi Silver Jack, taivuttaen voimakasta selkäänsä
+kaareksi. »En minäkään juuri mikään ole, mutta minä en pidä
+räyhäämisestä — varsinkaan en _karjumisesta_.
+
+Niin sanoen meni hän huoneen poikki suoraan esimiestä kohti.
+
+»Minun nimeni on Silver Jack», sanoi hän. »Tulen Muskegonista päin,
+enkä pidä räyhäämisestä. Lopeta se!»
+
+»Hyvä», sanoi Dick.
+
+Toinen hämmästyi. Toinnuttuaan jatkoi hän sitten mahtailuaan.
+
+»Sanovat, että sinä olet jokin vanha kukko tällä kulmakunnalla. Voi
+olla että olet ollut. Mutta nyt olen minäkin täällä. Huomaa se. Nyt
+olen minä täällä pomona.»
+
+Dick hymyili ystävällisesti.
+
+»Hyvä on», vastasi hän vain.
+
+Silver Jack ällistyi aivan sanattomaksi toisen jatkuvasta
+alistumisesta. Mutta hän tahtoi saada tapella.
+
+»Sinä olet hölynpöly!» sanoi hän loukkaavasti.
+
+»Ah, lopeta jo», vastasi Dick vastenmielisen näköisenä.
+
+»Mitä tämä merkitsee», huusi tulokas, uhkaavana raivoten pienen miehen
+yllä.
+
+Silloin rupesi Dick Darrell hänen hämmästyksekseen rukoilemaan.
+
+»Älä lyö minua», pyysi hän. »En ole tehnyt sinulle mitään. Anna minun
+olla rauhassa. Älkää antako hänen lyödä minua», pyysi hän ruikuttaen
+ravintolan pitäjää avukseen. »Minä en tahdo tulla lyödyksi. Estäkää
+häntä. Anna minun olla!»
+
+Silver Jack otti häntä kauluksesta ja kyyditsi hänet pikaisesti ovelle.
+Esimies pani kynsin hampain vastaan kuin koulupoika koulumestarin
+käsissä, rukoillen, valittaen ja pyytäen apua ravintolanpitäjältä
+ja muilta läsnäolijoilta. Kun hän vihdoin tarmokkaan potkaisun
+lennättämättä istui rapakossa, itki hän hermostuneena raivosta.
+
+»Karjuva Dick! Roskaa!» sanoi Silver Jack. »Tuollaisen otuksen asettaa
+kuka tahansa. Jos tuo mies on teidän puolen pääkukko, niin olette
+kaikki akkoja.»
+
+Toiset miehet hymähtivät vain niinkuin se tekee, joka tietää jotakin.
+Sattumalta sai Silver Jack myöhemmin samana iltana hirvittävän
+selkäsaunan Big Danilta tuosta akkanimityksestä.
+
+Richard Darrell meni vähän aikaa tämän jälkeen miehineen metsiin ja
+alkoi taas peloittavan taistelunsa erämaata vastaan.
+
+Silver Jack ja Big Dan ryhtyivät pitämään yhdessä kapakkaa Beeson
+Lakessa ja alkoivat kerätä itselleen tuottavia asiakkaita.
+
+Talvi oli kaikille vaikea. Syvä lumi viivytti töitä. Tavantakaa
+sattuvat myrskyt tekivät suurta kärsivällisyyttä kysyvän työn
+usein mitättömäksi. Kun tukkitiet olivat tehdyt valmiiksi, eivät
+ne päässeetkään jäätymään niille tuiskunneen paksun lumivaipan
+vuoksi. Darrell tuli kuitenkin salaperäisine keinoineen kutakuinkin
+toimeen. Kaikkialla pakottivat hänen mustat oravansilmänsä miehet
+jättiläismäisiin ponnistuksiin. Ohuen jääpeitteen päällä vedätti hän
+ensin muutamia tuhansia jalkoja puutavaraa joen rantaan. Tien alusta
+kesti. Vähitellen se koveni ja vahvistui. Kuormien koko kasvoi ja
+vihdoin Billy O’Brien ajoi voitoniloisena rullatielle.
+
+»Siinä on teille emäkuorma!» huudahti hän. »Ota tarkkaan kaikki mitä
+siinä on, Jimmy.»
+
+Jimmy Hall, mittaaja, asetti taipuvan mittapuunsa joka tukin tyveen.
+Miehet kokoontuivat katsomaan suurinta kuormaa minkä he olivat nähneet.
+
+»Kolmekymmentätuhatta kaksisataaneljäkymmentä», ilmoitti mittaaja
+vihdoin.
+
+»Hurraa! huusi Billy O'Brien, se voittaa Rulla Charleyn kahdella
+tuhannella jalalla!»
+
+Miehet onnittelivat häntä sen johdosta, että hän oli voittanut toisen
+ajajan kuorman teossa. Äkkiä oli Darrell heidän joukossaan kiivaana
+ja uhkaavana, työntäen hermostuneen olentonsa ja raskaat hartiansa
+joka paikkaan miesjoukossa ja käski heidät työhönsä, jota he täten
+laiminlöivät. Kun hän taas oli kääntänyt selkänsä heille, murisivat
+he hänelle raivokkaina uhaten olla tottelematta tai jättävänsä
+työpaikkansa. Muutamat heistä lähtivätkin, mutta kukaan ei ollut
+tottelematta.
+
+Nyt alkoi suuria kuormia tulla tulemalla ja rullatiet täyttyivät reistä
+heitetyillä tukeilla. Miehiä ei ollut kylliksi, jotta he olisivat
+ennättäneet vierittää niitä joelle tai koota niitä siellä kasoihin.
+Kankimiehet tulivat toivottomiksi. Mitäpä auttoi rehkiminen. Yhtähyvin
+saattoivat he tehdä työtä hiljalleenkin. He tekivät työtä hiljalleen.
+Seurauksena oli, että ajajat saivat odottaa tunnin, jopa kaksikin
+ennenkuin saivat rekensä tyhjiksi. He viipyivät siten työssä vielä
+pimeän tultuakin ja heidän täytyi sitten nälässä ja pakkasessa löytää
+tiensä kotiin.
+
+Dick Darrell, kaikkien kämppäkuntien kiertävä pomo, teki voitavansa.
+Hän lähetti sanan toisensa jälkeen Beeson Lakelle pyytäen lisää väkeä.
+Jos rullatiet saataisiin lopullisesti selviksi, niin se helpottaisi
+työtä pitkin koko linjaa. Silloin olisivat miehet taas tyytyväisiä.
+Apua luvattiin, mutta se viipyi. Kaikki oli hiuskarvan varassa. Joka
+hetki odotti Darrell, että miehet, epätoivoisina liiasta ponnistuksesta
+alkaisivat lakkoilla, pyytäisivät palkkansa ja lähtisivät tiehensä,
+jättäen työn puolinaisena metsään. Sellaista onnettomuutta ei saanut
+tapahtua. Darrell teki itse työtä kuin paholainen pimeään saakka
+ja sitten toisten miesten levätessä saattoi hän pyyhältää kämpältä
+toiselle, numero 28:aan tai 40:een neuvottelemaan Morganin tai Scotty
+Parsonin kanssa myöhään yöhön. Hänen kolmiomaisilla kasvoillaan
+alkoi näkyä väsymyksen merkkejä valkoisina juovina, mutta hänen
+mustat oravansilmänsä ja kiivaat liikkeensä kertoivat, että hänen
+päättäväisyytensä ei aikonut alistua luonnon vaatimuksiin.
+
+Nyt määräsi kohtalo, että Silver Jack sattui valitsemaan juuri tämän
+hetken kauppansa edistämiseksi. Hänelle oli, omalla tavallaan, juuri
+yhtä tärkeää saada miehet metsästä luokseen kuin Darrellille pidättää
+heidät metsässä. Beeson Lake oli tähän vuodenaikaan hyvin ikävä.
+Ainoastaan jokunen tyhjäntoimittaja, jolla ei ollut edes rahaakaan,
+kaunisti kapakan seinävieruksia. Toiselta puolen oli Morrison & Dalyn
+neljässä kämppäkunnassa kolmesataa miestä, joita hän neljän kuukauden
+palkkoineen odotti luokseen. Tavallisissa oloissa heitä ei vielä
+kuuteenkymmeneen päivään voinut odottaa tuleviksi, mutta Silver Jack
+ja Big Dan tiesivät varsin hyvin, että ei tarvittu muuta kuin viittaus
+tai pieni viettely nostattamaan levottomuutta miehistössä. Pohjoisten
+seutujen kapakanpitäjäin alkeisiin kuuluu se tieto, että ryyppy tai
+pari whiskyä saa pitkäaikaisen, yksitoikkoisen työn uuvuttamat miehet
+menettämään kärsivällisyytensä rippeetkin.
+
+Silver Jack päätti tehdä kiertomatkan kämppäkunnissa varmana siitä,
+että parin whiskylekkerin sijoitus toisi hänelle ainakin neljä-
+viisikymmentä metsään kyllästynyttä miestä.
+
+Niinpä hän puki ylleen monet vaatteet ja painui erämaahan reessään
+kolme lekkeriä ja vähän sikaareja laatikoissa. Hän aavisti rettelöitä.
+Ehkäpä hänen täytyisi piileksiä metsissä, odottaen sopivaa tilaisuutta
+tarjotakseen miehille lientään.
+
+Mutta onni suosi häntä. Numero 28:lla onnistui hänen huomaamatta
+hiipiä miesten kämppään. Kun Morgan, kämppäkunnan pomo, huomasi hänen
+läsnäolonsa, oli teko jo tehty. Joka mies poltti sikaaria, jokainen
+oli onnellisessa tiedossa siitä, että hänellä oli lämmittävä ryyppy
+vatsassa ja jokainen oli varmasti vakuutettu siitä, että Silver Jack
+oli paras mies maailmassa. Morgan ei voinut tehdä mitään. Yritys
+heittää Silver Jack ulos, kehoituskin lähtemään olisi aiheuttanut
+koko miehistön menettämisen. Miehet, joitten päässä tuntui hauskojen
+juominkien esimaku, olisivat loukkaantuneina puolustaneet uutta
+ystäväänsä viimeiseen saakka.
+
+Morgan palasi synkällä mielellä konttoriinsa. Siellä hän sitten
+seuraavana päivänä maksoi palkan kuudelle miehelle, jotka olivat
+päättäneet lähteä pois. Hän aprikoi miten rullateiden mahtoi käydä.
+
+Silver Jack otti hyvän toveruuden ylläpitämiseksi yhden lakkolaisista
+rekeensä. Hän oli hyvillään menestyksestään ja aikoi nyt koetella
+numero 30:a, Darrellin kämppäkuntaa.
+
+Morganiin nähden oli hän ollut hieman levoton, sillä hän ei ollut
+aikaisemmin tavannut miestä, mutta Darrellin luuli hän tuntevansa.
+Bay-Cityssä sattunut tapaus oli saanut hänet halveksimaan esimiestä ja
+siinä juuri hän erehtyi.
+
+Oli hyvin kylmä. Lumi ulottui hevosten vatsaan saakka, joten Silver
+Jackin täytyi ajaa käyden. Silloin tällöin täytyi toisen heistä nousta
+lämmittelemään lyömällä käsivarsiaan ympärilleen. Puolenpäivän aikaan
+söivät he voileipiään, jotka pakkanen oli jäätänyt kivenkoviksi. Heidän
+allaan jurisivat reen anturat äänekkäästi. He näkivät hirven, suden
+ja metsäkanan jälkiä ja tapasivat muutaman närhen ja tikan, mutta
+muuten näytti metsä tyhjältä. Puoli kolmen ajoissa olivat he kulkeneet
+yhdeksän mailia ja aurinko alkoi painua mailleen.
+
+Silver Jack puhutteli jo vihaisesti ponnistelevia hevosiaan. Hänen
+toverinsa oli painunut tylsän äänettömäksi.
+
+He eivät tienneet, että metsän uumenista eräs mies kiiruhti
+keskeyttämään heidän matkaansa, eräs mies, joka kiiruhti käymään
+käsiksi tähän uuteen harmiin yhtä auliisti kuin hän olisi ryhtynyt
+poistamaan leivän puutetta kämppäkunnassa tai parantamaan sairautta
+hevosissa. He matkasivat rauhallisina edelleen.
+
+Äkkiä ilmaantui jostakin heidän edestään tielle mies. Hän seisoi siinä
+äänetönnä, liikkumattomana, raskaat hartiat eteenpäin kumarassa,
+katsellen lähestyvää rekeä tutkimattomilla oravansilmillään. Kun
+tulokkaat olivat saapuneet muutaman jalan päähän miehestä, pysähtyivät
+hevoset itsestään.
+
+»Hei, Darrell», tervehti Silver Jack, kiskoen esille istuimen alla
+olevaa lekkeriä. »Sinua minä juuri halusin tavata.»
+
+Tiellä seisova mies ei vastannut.
+
+»Ota ryyppy», tarjosi Jack, saatuaan lekkerin vihdoin esille.
+
+»Sinä et saa tuoda tuota whiskyä kämpälle», sanoi Darrell.
+
+»Oh, tottahan toki», vastasi Silver Jack keveästi, toivoen rauhallista
+ratkaisua asialle. »Sitä ei ole niin paljoa edes, että mies siitä
+humaltuisi. Maistahan, Darrell, se on aika hyvää tavaraa.»
+
+»Minä tarkoitan, mitä sanoin», vastasi Darrell. »Sinun täytyy palata
+jälkiäsi takaisin.» Hän tarttui hevosia suupieliin ja alkoi kääntää
+niitä.
+
+»Kuulehan!», huusi Silver Jack. »Annahan hevosten olla rauhassa, senkin
+kääpiö! Anna niitten olla, sanon minä!» Rekipeitto lensi syrjään ja
+Silver Jack ryhtyi nousemaan reestä.
+
+Richard Darrell irroitti jalastaan lumikengät. »Sinä et saa tuoda
+whiskyäsi kämpälle», kertasi hän koruttomasti.
+
+»Kuulehan nyt, Darrell», sanoi toinen rauhallisella äänellä. »Minä
+en aio _myydä_ tätä whiskyä, minä aion lahjoittaa sen. Laki ei pääse
+minuun käsiksi. Sinulla ei ole mitään oikeutta määrätä minne minä saan
+mennä. Minä menen sinne, jonne haluan. Älä tee erehdystä nyt!»
+
+»Sinun täytyy palata takaisin whiskyinesi», vastasi Darrell.
+
+Silver Jack heitti takin päältään ja lähestyi.
+
+»Lähde tieltäni, tai potkaisen sinut menemään kuten Bay Cityssäkin tein.
+
+Silmänräpäyksessä vaihdettiin siinä kaksi iskua. Ensimmäinen kävi
+Silver Jackin ruskeaan naamaan aivan pellavankarvaisen silmäkulman
+viereen. Toinen lähetti Richard Darrellin läähättävänä ja raivosta
+nyyhkyttäen lumihankeen kymmenen jalan päähän. Hän nousi, veren
+virratessa viiksien alta. Hänen kiihkeät, hermostuneet kasvonsa olivat
+lumivalkeat ja hänen mustat oravansilmänsä kapenivat. Hänen suuret
+kätensä, kämmenet taaksepäin, sulkeutuivat suonenvedontapaisesti.
+Kissan liikkein lähestyi hän vastustajaansa ja hyökkäsi hänen
+kimppuunsa. Silver Jack seisoi suorana ja varmana odottaen hänen
+tuloaan. Kolmasti löi hän hänet nurin, neljännellä kerralla lensi
+Darrell reen koria vasten ja hänen sormensa tarttuivat siinä olevaan
+kirveeseen, jota kaikki metsänkulkijat aina kuljettavat mukanaan.
+
+»Hän näkyy tulevan häijyksi. Tulehan Hank!» huusi Silver Jack.
+
+Toinen mies, jolla oli kosolta vanhaa kaunaa esimiehelle, tarttui
+lyhyeen rautakankeen ja nousi reestä.
+
+Syvältä metsän uumenista henkäsi murha kuin rutto. Molemmat miehet
+keskustelivat rauhallisesti ja turvallisesti kuten ainakin asiasta.
+
+»Käy sinä hänen kimppuunsa tuolta puolen, niin minä käyn tältä», sanoi
+Hankiksi mainittu mies, puristaen rautakankea kädessään.
+
+Metsä oli takana, sinne olisi lumikengissä olevan miehen ollut
+helppo mennä. Richard Darrellkin olisi koska tahansa voinut paeta
+sinne, turvaan takaa-ajolta. Nyt ei ollut kysymys vain tavallisesta
+kapakassa suoritettavasta nyrkkitappelusta, nyt oli kysymys elämästä ja
+kuolemasta. Hän oli alentavasti rukoillut päästäkseen korvapuustista,
+nyt hän vain vilkaisi olan takaa metsän tarjoamaa turvaa. Sitten hän
+kiljahtaen pyöritti kirvestä päänsä päällä ja heitti sen suoraan toista
+vastustajaansa kohti. Aseen kamarapuoli kävi raskaasti miehen otsaan.
+Hän kaatui tiedottomana. Samalla molemmat muut kävivät otteluun. Tällä
+kertaa otti Silver Jack kirveen, kun taas Darrellin täytyi tyytyä
+lyhyeen, mutta raskaaseen rautakankeen. Niin alkoi outo kaksintaistelu,
+hevosten lempeinä katsoessa herrojensa kamppailua korven kylmyydessä.
+
+Yläpuolella lentelivät pohjolan korpit edes takaisin. Miesten maatessa
+elottomina tallatulla lumella, laskeutuivat ne yhä alemma. Sitten ne
+äkkiä taas kohosivat korkeuteen. Yksi miehistä oli liikahtanut.
+
+Richard Darrell selvitteli tuskallisesti silmiään ja pääsi vihdoin
+istuvaan asentoon. Hän pyyhki veren otsassaan olevasta syvästä
+haavasta. Sitten hän etsi kirveen käsiinsä. Sillä hän murskasi ensin
+whiskylekkerit. Sitten särki hän reen lyöden sen raivoissaan pieniksi
+palasiksi. Kun se oli tehty, alkoivat hänen vastustajansa tulla
+tajuihinsa. Hän seisoi heidän edessään käskevänä ja uhkaavana.
+
+»Painukaa jälkiänne takaisin ja heti», sanoi hän, »älkääkä näyttäytykö
+minulle toistamiseen näillä seuduilla.»
+
+Silver Jack, pökertyneenä ja hämmästyneenä ei saattanut käsittää tuota
+pientä raukkamaista miestä, joka oli antanut potkia itsensä kapakasta,
+ja alkoi hitaasti nousta.
+
+»Pysy siinä!» komensi Darrell. Hän avasi taskuveitsensä ja leikkasi
+hevosten valjaat palasiksi, jättäen ainoastaan suitset ehjiksi.
+
+»Kas niin!» sanoi hän. »Ala lähteä — Beeson Lakea kohti. Ja muista,
+ettet poikkea kämpällä numero 28.»
+
+Kauhistuen edessään olevaa pitkää matkaa jäätävässä pakkasessa,
+lähtivät Silver Jack ja hänen kumppaninsa taluttamaan hevosiaan pois.
+Saavuttuaan tienkäänteeseen, katsoivat he taakseen.
+
+Aurinko oli juuri painumassa puitten runkojen väliin, suurentaen
+ne jättiläismäisiksi. Ja siellä seisoi hän valoa vasten,
+suurena, uhkaavana — tuo hallitseva henki, metsien Karjuva Dick,
+välttämättömyyden ruumiillistuma, mies, joka puolustaa työtään, esimies!
+
+
+
+
+III.
+
+MITTAAJA.
+
+
+Kerran lainasi Morrison & Daly, joka siihen aikaan harjoitti
+puutavarakauppaa Beeson Laken luona, hieman rahaa eräälle Crothers
+nimiselle miehelle saaden pantiksi kiinnityksen erääseen valkopetäjää
+kasvavaan maa-alaan, jota kutsuttiin Crothersin maaksi. Kun ei.
+Crothers sitten määräaikana voinut maksaa velkaansa, joutui maa
+liikkeen omaksi. He eivät oikein tienneet, mitä sillä tehdä.
+
+Metsä sijaitsi noin viidenkymmenen mailin päässä rautatieltä, seudussa
+joka tarjosi kaikki mahdolliset vaikeudet metsänhakkaajalle. Sitäpaitsi
+oli vetomatkaa yhdeksästä viiteentoista mailiin lähimmälle joelle.
+Sekä Morrison että Daly huokasivat hengessään. Varastoja täytyisi
+koota koko talven varaksi, sillä kun lumi kerran oli tullut, ei ollut
+ajattelemistakaan yhteyttä sinne metsäteitä pitkin. Kehen saattoivat
+he luottaa pienemmistä metsäpomoistaan? Ketä paitsi saattoivat tulla
+toimeen suuremmista?
+
+Tässä pulassaan kutsuivat he luokseen Tim Shearerin, kiertävän
+esimiehensä ja parhaan uittomiehen koko valtiossa.
+
+»Tietenkin metsä on käytettävä», sanoi Tim heti.
+
+»Mutta kukapa lähtisi hyvääkään palkkaa vastaan tuohon seutuun ja vielä
+kymmenen mailin vetoon?» kysyi Daly epäilevänä.
+
+»Vain yksi mies ja minä tiedän mistä hänet löydän», vastasi Tim.
+
+Hän palasi seurassaan olio, jonka nähdessään molemmat osakkaat
+katsahtivat toisiinsa epäilyksen ja kauhun ilme kasvoillaan. Mutta
+se ei näkynyt auttavan. Sopimus kirjoitettiin ja suostui siinä liike
+maksamaan kuusi dollaria tuhannelta, myyntikelpoiseksi mitattuna,
+kaikesta sahatavarasta vedettynä rullateiden luo määrätyn matkan päähän
+Cass Branckin joenhaarautumasta. Omasta puolestaan sitoutui taasen
+James Bourke, paremmin tunnettu Karkean Sasun nimellä, kaatamaan ja
+kuljettamaan perille vähintäin kolme ja puoli miljoonaa jalkaa. Sitten
+kun jälkimmäinen oli tuhertanut puumerkkinsä sopimuksen alle, kompuroi
+hän toimistosta ulos hiljaa raappien pisamaista kättään, johon hän
+kynällä oli tullut pistäneeksi.
+
+»Tämä tietää miehistöä, joka on kokoonpantu villeistä irlantilaisista»,
+sanoi Morrison.
+
+»Ja se taas tietää, että he haaskaavat suunnattomasti puuta», lisäsi
+Daly. »He sahaavat korkealta ja vinoon ja he katkovat latvoja. Kenen
+saamme mittaajaksi heille?»
+
+Morrison huokasi. »Minä en lähtisi siihen joukkoon. Fitz on ainoa, joka
+siihen pystyy.
+
+Niinpä he kutsuivat toisen parhaita miehiään luokseen, Fitz Patrickin
+ja lähettivät hänet yksin huolehtimaan liikkeen eduista erämaan
+pimennoissa.
+
+Karkea Sasu oli kookas, leveäkasvoinen mies, jonka silmät olivat
+kaukana toisistaan ja jonka leukaa peitti sakea, punainen parta.
+Hänellä oli likainen machinawtakki, likainen, mustan ja valkoisen
+kirjava flanellipaita ja likaiset, siniset housut jotka olivat pistetyt
+korkeisiin sukkiin ja metsänhakkaajan kumisaappaisiin. Ainoa värillinen
+kappale hänen vaatetuksessaan oli tulipunainen eränkävijän vyö, joka
+ulottui kaksinkerroin hänen vyötärölleen. Työssä ollessaan vilkkuivat
+hänen silmänsä häijynilkisesti ja tuhoaennustavasti, hänen mahtava
+äänensä jylisi yhtenä kirous- ja komentotulvana ja hänen valtavat
+lihaksensa paisuivat pehmeän takin alla kun hän äkkiä ja raivokkaasti
+väänsi jonkun miehen itsepäistä, vastahakoista tukkia. Pieninkin
+epäröinti tai vastustus sai hänen nyrkkinsä osumaan vastustamattomalla
+voimalla sen yrittäjään. Sitten saattoi hän nostaa uhrinsa lumesta ja
+lennättää hänet työhön valtavalla potkulla, säestäen tekoaan karkealla
+leikkipuheella, joka nostatti naurun jokaisen muun suusta paitsi
+asianomaiselta itseltään. Iltaisin palasi hän myrskynä työstä joukkonsa
+etunenässä, karjuen hurjia kirouksia hiljaisessa yössä, kunnioittamatta
+mitään, hallitsevana ja rohkeana, pieni erä irlantilaista
+hyväntahtoisuutta sisimmässään, josta syystä irlantilaiset häntä
+rakastivat. Ja matkan päätyttyä täytti tuo rivo ja kesytön joukko
+pimeän ja likaisen kämppänsä kuin joukko merirosvoja huvilaivan.
+
+Työn teossa oli sangen vähän järjestelmällisyyttä, mutta sitä enemmän
+jälkeä. Miehet pelasivat, joivat ja tappelivat johtajan sanallakaan
+estämättä. Tavallisella työkunnalla sellainen meno olisi tiennyt sangen
+huonoa työn tulosta, mutta nämä villit irlantilaiset verestävine
+silmineen, valmiine kompineen ja yhtä valmiine nyrkkeineen, syöksyivät
+tukkien kimppuun yhtä hurjasti kuin he antautuivat juominkeihin — ja
+työ oli yht'äkkiä tehty.
+
+Muuta oikeutta ei erämaassa tunnettu kuin mitä Karkea Sasu suvaitsi
+jakaa. Lukuunottamatta yhtä tapausta ei rangaistus juuri noussut
+selkäsaunaa ankarammaksi, sillä miehet eivät pystyneet kilpasille
+johtajansa kanssa siveyslakien hienommassa tai karkeammassa
+rikkomisessa. Tuo yksi tapaus koski nuorta Barney Mallania, joka
+humalapäissään oli rääkännyt hevosta siinä määrin, että se ontui. Hänet
+haastoi Karkea Sasu muodolliseen oikeuteen.
+
+»Etkö sinä tiedä, että hevosia ei sillä tavalla saa kohdella?» kysyi
+hän, omituista kyllä, kiroamatta. »Tule tänne!»
+
+Mies tuli. Voimakkaalla lyönnillä löi Karkea Sasu häneltä sääriluun
+poikki.
+
+»Koeta itse miltä se tuntuu», virkkoi Karkea Sasu irvistellen. Hän
+katsahti hämärässä ympärillä istuvia miehiä, ja astui sitten ovesta
+keittiökämppään. Vaikka hän olisi tappanut Barney Mallanin siihen
+paikkaan, ei asia olisi siitä muuttunut. Ei kukaan lähikaupungissa
+olisi saanut asiasta pienintäkään vihiä.
+
+Pyhäinmiesten päivänä ryhtyi koko joukko pitkälliseen juopotteluun.
+Karkea Sasu kunnostautui vierittämällä pyöreän rautakaminan ovesta
+hankeen. Hän poltti itsensä pahoin arkaluontoisessa urotyössään, mutta
+hän välitti siitä juuri yhtä vähän kuin herkkämielisten ja ihastustaan
+ulvovien miestensä kiitoksesta. Fitz Patrick sammutti tusinan verran
+hiilien aiheuttamia tulipalon alkuja, siirsi humaltuneen Mallanin
+jalan toisten tallattavista ja poistui tuosta raivoavasta helvetistä
+metsän reunaman juhlalliseen rauhaan. Ja se aiheuttaakin puhumaan Fitz
+Patrickista.
+
+Fitz Patrick oli pitkä, hidasliikkeinen mies, jonka kasvot olivat aivan
+nelikulmaiset. Silmäkulmat, hänen suunsa ja leukansa olivat suorina
+viivoina poikkipäin ja hänen ohimonsa, poskensa ja nenänsä muodostivat
+suoria viivoja ylhäältä alaspäin. Katse oli hyvin tyyni ja puhe
+harvanlaista. Kun hän puhkesi puhumaan, oli se harkittua. Päiväkausiin
+saattoi hän olla sanomatta sanaakaan, yksityisiä tavuja kuului vain
+silloin tällöin hänen kiinteästi tarkastaessaan asioita ympärillään.
+
+Hän oli tullut työpaikalle reppu selässä myöhään eräänä syysiltana, kun
+Karkea Sasu paholaisineen oli ollut kaksi viikkoa työssä. Työpaikalla
+oli kolme kämppää, jotka kävivät keittokämpästä, makuukämpästä ja
+tallista. Fitz Partick astui makuukämppään, asetti hoikan mittakeppinsä
+nurkkaan ja tirkisteli yhden ainoan lampun valaisemaan hämärään.
+
+Hän näki pyöreän kamman keskellä tupaa, roskaisen ja saastaisen
+lattian, lavitsoja täynnä inhoittavia olkia ja vielä inhoittavampia
+peittoja huolimattomasti nakeltuina sinne tänne sekä vanhoja, likaisia
+vaatteita pahanhajuisina kuivamassa. Hän näki kesyttömän rivin
+kovakasvoisia miehiä istumassa pitkällä rahilla häikäilemättöminä
+käytökseltään ja silmissä uhkarohkea ilme.
+
+»Missä pomo on?» kysyi Fitz Patrick lujasti.
+
+Karkea Sasu työntyi raskaine ruhoineen tulijaa kohti.
+
+»Minä olen teidän mittaajanne», selitti Fitz Patrick. »Missä on
+toimisto?»
+
+»Voit ottaa tuonnimmaisen lavitsan», osoitti Karkea Sasu tympeästi.
+
+»Eikö teillä siis ole mitään toimistoa?»
+
+»Se mikä kelpaa miehille, kelpaa myöskin pomolle ja mikä pomolle on
+hyvä, saa kelvata myös tyhjäntoimittajalle mittaajalle.
+
+»Mutta tälle se ei kelpaa», vastasi Fitz Patrick tyynesti. »Minä en
+aio nukkua ja työskennellä tällaisessa siivossa ja rähinässä. Minä
+tarvitsen toimiston kirjojani ja tavaroitani varten. En tukkiakaan
+mittaa sinulle Jimmy Bourke, ennenkuin annat minulle paikan, jonne voin
+asettua.»
+
+Ja niin se syntyi, vaikka taistelua kesti kolme päivää. Karkea Sasu
+ryntäsi myrskynä metsän ja kämpän väliä tuhlaten laivalastittain
+kirouksia ja uhkauksia. Fitz Patrick istui järkkymättömän rauhallisena
+rahilla, jalat suorina edessään, ja nojaten savipiipun nysää pitävää
+kättään toiseen.
+
+»Huomenta, Jimmy Bourke», sanoi hän joka aamu ja senjälkeen ei
+virkkanut sanaakaan ennen ehtoota, jolloin hän sanoi: »hyvää yötä,
+Jimmy Bourke», jonka perästä kuului vaan rap, rap, rap hänen piipustaan.
+
+Kokki, kaitakasvoinen, ovela mies, joka tutki poliisiuutisia, ihaili
+häntä salaa.
+
+»Pitäkää varanne Karkean Sasun suhteen, hänellä on pahat mielessä»,
+kuiskasi hän usein käheästi, kulkiessaan hiljaisen mittaajan ohi.
+
+Mutta kolmessa päivässä valmistui pieni tupapahanen. Fitz Patrick otti
+heti mittapuunsa nurkasta ja painautui metsään.
+
+Hänen tehtävänään oli mittaamalla joka tukin läpimitta, määrätä
+ja panna kirjoihin kukin kuutiojalka, minkä sopimuksen tekijä oli
+hakannut. Hänen yksinomaisen merkintänsä mukaan sai Jimmy Bourke palkan
+työstään. Välttämättömyyden pakolla tuli hänestä täten Jimmy Bourken ja
+hänen miestensä vihamies. Poikkeuksen saattoi ehkä tehdä kokki.
+
+Olettakaamme, että olet kaatanut kasan tukkeja, joka silmämitalla
+katsottuna käsittää ainakin puolimiljoonaa kuutiota. Olettakaamme,
+että olet tehnyt työtä kaksitoista päivää. Otaksukaamme vielä, että
+keskimäärin olet saanut kokoon neljä- viisikymmentä tuhatta päivässä.
+Ja oleta sitten, että mittaajasi paperit näyttävät, että oletkin
+saamassa vain hieman yli neljän sadan tuhannen edestä! Mitä siitä
+ajattelisit? Etköhän ole taipuvainen päättämään, että mittaaja on
+pettänyt sinua isäntiensä eduksi, että sinä olet muutaman päivän
+ilmaiseksi joutunut tekemään työtä, muutaman väärän numeron takia?
+
+Fitz Patrick mittasi rehellisesti, sillä hän oli oikeudentuntoinen
+mies, mutta oikeudenmukaisuus toiselta puolen ja sen tunnustaminen
+toiselta puolen eivät koskaan ole sopineet hyvin keskenään, eikä ne
+sitä tehneet tälläkään kerralla. Karkea Sasu murisi ja syytti, kiroili
+ja uhkaili. Fitz Patrick poltteli »Peerlessiään» eikä sanonut mitään.
+Silti ei hänen mielestään ollut miellyttävää oleksia yksin pimeässä
+erämaassa, viidenkymmenen mailin päässä lähimmästä asutuksesta saamatta
+ainoankaan inhimillisen olennon kanssa vaihtaa edes ystävällistä sanaa.
+
+Molemmat miehet joutuivat miltei heti riitaan hakkuutavasta. Karkea
+Sasu ja hänen miehensä hakkasivat mistä tahansa, kaikkialta ja
+miten tahansa. He menettelivät vaivattomalla tavalla. Pienet puut
+he hylkäsivät kerrallaan, suuret puut he sahasivat korkealta ja
+latvukset he mieluimmin jättivät korjaamatta. Fitz Patrick ei suvainnut
+metsänraiskausta.
+
+»Taivuta vain selkääsi hieman syvempään, Jimmy Bourke», sanoi hän,
+»ja sahaa kannot lyhemmiksi. Jokaisesta jättämästäsi kannosta tulisi
+vielä hyvä päretukki. Ja sinun täytyy sahata suorempaan. Kontrahti
+puhuu kahdeksasta tuumasta ja siitä yli. Älä hylkää pieniä puita sen
+vuoksi että niistä saat vähän kuutioita. Se on myöskin kontrahdissa. Ja
+minä en pidä siitä, että heität latvat metsään. Niissä on monta hyvää
+hirttä, jotenka olisi ja karsi ne hyvällä.»
+
+»Mistä helvetistä sinä olet oppinut niin paljon métsänhakkuuta?» karjui
+Karkea Sasu. »Minä hakkaan samalla tavalla kuin isänikin teki, enkä ole
+minkään musgegonilaisen keltanokan opetuksen tarpeessa!»
+
+Hän ei koskaan tunnustanut olevansa väärässä eikä luvannut parantaa
+tapojaan, mutta hän teki sen kuitenkin ja sekä hän itse, että Fitz
+Patrick tiesivät sen. Karkea Sasu raivosi kuin vimmattu, mutta yhdessä
+suhteessa olivat hänen kätensä sidotut. Hän ei voinut tehdä mitään
+ilman Patrickin merkintöjä, ja oli liian pitkä matka lähettää pyytämään
+toista mittaajaa, vaikka Daly olisi sen antanutkin.
+
+Vihdoin huomasi hän kulkiessaan erästä suksen latua erään tukin, jota
+ei oltu sinikynällä merkitty. Se merkitsi sitä, että sitä ei oltu
+mitattu, ja se taas puolestaan merkitsi sitä, että hän, Karkea Sasu
+ei saisi maksua vaivannäöstään hakattuaan sen. Heti alkoi hän mylviä
+metsään.
+
+»Hei! Fitz Patrick! tulehan tänne, senkin keltaisin keltanokista. Tule
+tänne!»
+
+Mittaaja asteli rauhallisesti tietä myöten paikalle ja katsoi toista
+levollisesti silmiin.
+
+»No?» virkkoi hän yksikantaan.
+
+»Miksi ei tätä tukkia ole merkitty?»
+
+»Minä hylkäsin sen.»
+
+»Eikö se ole terve ja hyvä puu? Onko siinä merkkiäkään mädäntymisestä.
+Eikö se ole hyvää puuta vai mikä sillä on vikana. Sinä koetit petkuttaa
+minua, senkin haisunäätä.»
+
+Tukki hyljätään siinä tapauksessa, että se on mätä tai että siitä ei
+muuten tule hyvää kauppatavaraa.
+
+»Vakuutan sinulle, Jimmy Bourke, että puu on hyvä ja terve», vastasi
+Fitz Patrick, »tai ainakin oli sitä ennen kuin sinun murhaava joukkosi
+käsitteli sitä, mutta jos suvaitset vilkaista sitä, niin näet,
+että sinun miehesi ovat sahanneet sen kuusi tuumaa vinoon. He ovat
+turmelleet kokonaisen kuutiojalan puuta. Olen puhunut sinulle jo
+aikaisemmin siitä ja nyt minä varoitan sinua vielä kerran kun sanon,
+että minä hylkään jokaisen puun, olkoon se terve tai mätä, joka ei ole
+sahattu suoraan poikki puun.»
+
+»Tämä puu on terve ja hyvä ja sinä mittaat sen, muuten tahdon minä
+tietää paremman syyn siihen!»
+
+»En tee sitä», vastasi Fitz Patrick.
+
+Seuraavana päivänä hyIkäsi hän taasen jossakin kauempana puun, jonka
+tyvi oli sahattu yli kuusi tuumaa vinoksi.
+
+Sitä seuraavana päivänä hylkäsi hän vielä samanlaisen toisen tien
+varrella. Hän tutki sitä tarkoin ja etsi Karkean Sasun käsiinsä.
+
+»On täysin turhaa, Jimmy Bourke, kiskoa samaa tukkirukkaa tieltä
+toiselle. Voit kuljettaa sitä joka tien viereen koko Crothersin
+metsässä, jos haluat, mutta sinulle siitä ei lähde mitään hyötyä. Minä
+hylkään sen yhä uudelleen, etkä sinä saa sitä ikänäsi mitatuksi.»
+
+Karkea Sasu nosti valtavan nyrkkinsä, mutta laski sen taas. Sitten
+hän kääntyi mennäkseen, mutta kääntyi vielä kerran päin ja sanoi
+sylkäisten: »Fitz Patrick, sinä menet liian pitkälle! Sinä olet haukkua
+räkyttänyt minua koko vuoden täällä metsässä! Tämä puu on terve ja minä
+vannon että sinä mittaat sen!»
+
+»Sinä ja sinun toverisi ovat kaikki ryöväreitä», huusi eräs miehistä.
+
+Fitz Patrick kääntyi kantapäillään ja ryhtyi jälleen työhönsä. Miehet
+lopettivat omansa ja rupesivat keskustelemaan.
+
+Sinä iltana oli jouluaatto. Illallisen jälkeen meni Karkea Sasu
+suoraan keittokämpästä miesten kämppään. Fitz Patrick, joka istui
+toimistossaan, kuuli juominkien sorinan nousevan yhä korkeammaksi
+ikäänkuin salaperäinen myrskytuuli kaukaisissa petäjissä. Hän kohautti
+olkapäitään ja merkitsi papereihinsa sen päivän tulokset. Sitten
+hän vääntäysi väsyneenä tilalleen, sillä metsissä ei pidetä muita
+joutopäiviä kuin sunnuntait. Puolen yön aikaan tuli joku sisään.
+Fitz Patrick havahtuneena unestaan raapaisi valkeata ja näki kokin
+katselevan epävarmasti häneen veren tahrimien silmäluomien alta. Mies
+oli osaksi humalassa, osaksi loukkaantunut, mutta enimmältä osaltaan
+säikähtynyt.
+
+»He ovat liian voimakkaita minulle. He ovat liian voimakkaita minulle!»
+kertaili hän samein äänin.
+
+Fitz Patrick potkaisi peiton syrjään ja pani jalkansa lattialle.
+
+»Antakaa minun jäädä tänne», rukoili kokki, »en häiritse teitä. En
+äännähdäkään. Olen saanut selkääni!»
+
+»Tietysti voit jäädä», vastasi mittaaja. »Tule tänne.» Hän pesi miehen
+otsan ja sitoi sen siteillään, jotka hän otti laukustaan. Mies meni
+äänettömäksi ja katsoi häntä, kummastellen hänen ystävällisyyttään.
+
+Monta tuntia myöhemmin kuuli Fitz Patrick ikäänkuin unenhoureissa
+miesjoukon lähtevän metsään aikaisessa aamupakkasessa. Hänen
+tietoisuuteensa tunkeutui hämärinä humalaisten kirouksia ja karkeita
+sadatuksia. Jonkun ajan perästä hän itsekin nousi ja vaati aamiaista.
+
+Kokki, kalpeana ja hermostuneena toi sen hänelle. Mies oli ilmeisesti
+kiihoittunut, epävarma ja halukas puhumaan. Vihdoin istuutui hän
+penkille vastapäätä Fitz Patrickia ja alkoi.
+
+»Fitz», sanoi hän, »älkää menkö metsään tänään. Miehet ovat
+mielettöminä humalasta ja Karkea Sasu on vallan suunniltaan. Kuulin
+viime yönä heidän keskustelunsa. He aikovat taas muuttaa tuon tukin
+toiseen paikkaan ja he vannoivat, että jos te vielä kerran sen
+hylkäätte, niin he tappavat teidät. He tarkoittavat totta. Senvuoksi he
+lähtivät metsään tänään.»
+
+Fitz Patrick joi kahvinsa äänettömänä. Sanaakaan virkkamatta nousi
+hän ja puki ylleen takkinsa. Äänetönnä hän pani pyökkipuiset
+merkintälautansa taskuunsa ja otti taipuisan mittansa nurkasta.
+
+»Minne olette menossa?» kysyi kokki hätäisenä.
+
+»Menen tekemään työtä, josta minulle palkkakin maksetaan», vastasi Fitz
+Patrick.
+
+Hän suuntasi matkansa ajotielle, katse suoraan eteenpäin ja hengityksen
+höyrytessä. Ensimmäisen osan hän mittasi tarkkaan, asettaen mittapuunsa
+kunkin tukin tyveä vasten ja merkitsi numerot moniosaiseen taulukkoonsa
+sekä veti sitten nopeasti viivan tukkiin sinikynällään.
+
+Metsä oli tyhjä. Ei kuulunut kirveen kilahtelua, ei ajomiesten
+ailahduksia, eikä kaatuvan hongan ryske häirinnyt hiljaisuutta. Fitz
+Patrick ymmärsi yskän. Hän tiesi, että miehet olivat seuraavan ajotien
+varrella, nähdäkseen mitä hän tekisi, kokoontuneina vihdoin julkisesti
+näyttämään vihamieltään, jota he koko talven olivat kypsyttäneet. Hän
+tiesi sitäpaitsi, että useimmat heistä olivat osaksi humalassa, osaksi
+aivan häikäilemättömiä ja että hän itse oli yksin. Siitä huolimatta
+lähti hän, lopetettuaan omantunnontarkan mittaamisensa ensimmäisellä
+ajotiellä, toiselle ajotielle.
+
+Siellä, kuten hän oli arvannut, olivat miehet odottamassa pahaenteisen
+äänettöminä, silmät verestävinä juopottelusta ja vihasta. Fitz Patrick
+ei ollut huomaavinaankaan heitä, vaan ryhtyi työhönsä.
+
+Järjestelmällisesti, harkiten teki hän työtä. Kun viimeinen viiva
+kynällä oli vedetty ja taulukot napsahtaneet kiinni, astui Karkea Sasu
+esiin.
+
+»Oletteko lopettanut merkinnän tässä paikassa?» kysyi pomo pehmeällä
+kissan äänellä.
+
+»Olen», vastasi Fitz Patrick lyhyesti.
+
+»Sitten olette unohtanut merkitä yhden tukin.»
+
+»En suinkaan.»
+
+»Tuossa on yksi tukki merkitsemättä.»
+
+»Minä hylkäsin sen.»
+
+»Ja miksi?»
+
+»Se ei ollut sahattu suoraan.»
+
+Fitz Patrick nosti päätään ylpeästi, vastaten levollisesti kuin
+tottunut miekkailija. Karkea Sasu melkein peljästyi vasten tahtoaankin.
+Toinen toisensa perästä loivat miehet silmänsä maahan ja seisoivat
+noloina. Mittaaja kääntyi lähteäkseen. Hänen jalkansa takertui
+puunjuurikkaaseen ja hän kaatui. Silmänräpäyksessä hyökkäsi koko
+joukko hänen päälleen, sillä hänen katseensa voima oli menettänyt
+vaikutuksensa.
+
+Hulluina raivosta potkivat, löivät ja repivät he Fitz Patrickin kasaan
+lysähtynyttä ruumista vielä senkin jälkeen kun hän oli menettänyt
+tajunsa. Silloin huusi huuhkaja korven kätköistä vai lieneekö ollut
+kettu, joka haukahti. Tuuli ehkä huokaisi tai jotakin mitätöntä
+tapahtui. Joka tapauksessa pakenivat miehet järjettömässä pakokauhussa
+paikalta. Yksin jäi siihen makaamaan tumma hahmo veren punaamalla
+lumella.
+
+Fitz Patrick tuli tuskaa tuntien tajuihinsa ja käsitti silloin,
+että hän eli. Joka liike maksoi hänelle haikean valituksen ja jokin
+ulkopuolelta häntä itseään tuleva voima lisäsi tuskaa kaksinverroin.
+Vasta pitkän ajan kuluttua huomasi hän, että se oli kokki, joka
+hellästi hieroi hänen jäseniään ja päätään. Mies näytti olevan
+kummissaan potilaansa sitkeästä elämänhalusta.
+
+»Pidin teitä silmällä» mutisi hän lohduttavasti. »En uskaltanut käydä
+väliin, mutta tulin luoksenne niin pian kuin saatoin. Katsokaahan, olen
+tehnyt valkean teitä varten ja keittänyt hieman teetä. Juokaahan vähän
+sitä. Eikä yhtään luuta poikki! Kyllä olette rohkea mies ja väkevä.
+Noin vahvoilla lihaksilla kykenisitte koska tahansa kaksintaisteluun
+Karkean Sasun kanssa. Koettakaahan käyttää jalkojanne, rakkaani, niin
+vien teidät kämpälle, sillä he ovat kaikki tukkihumalassa. Enkös
+sanonut, että he aikoivat tappaa teidät.»
+
+»Mutta he eivät tehneet sitä», vastusti Fitz Patrick huumorin pilkahdus
+äänessä.
+
+»Se ei ollut heidän vikansa, mutta ei teidänkään.»
+
+Monta tuntia myöhemmin, ainakin siltä tuntui, matelivat he kämppää
+kohti. Pakkanen oli jäykistänyt Fitz Patrickin haavat ja ruhjoutumat
+ja joka askel toi tuskan laineen hänen valtimoitaan myöten päähän.
+He tulivat jo kämpän näkyville. Siellä vallitsi hiljaisuus. Molemmat
+tiesivät, että miehet olivat juoneet itsensä nukuksiin.
+
+»Tahtoisin tappaa koko joukon heidän nukkuessaan», sähähti kokki puiden
+nyrkkiään.
+
+»Niin minäkin», vastasi Fitz Patrick.
+
+Silloin tulvahti avonaisesta kämpän ovesta savupilvi ja levisi hitaasti
+pakkasilmassa. Toinen seurasi toistaan ja pian oli kämppä täydessä
+liekissä.
+
+»He ovat potkaisseet kaminan kumoon taas», sanoi Fitz Patrick istuutuen
+kannon päähän. Hänen silmänsä leimahtivat vihaa ja katkeruutta.
+
+»Mitä te aiotte tehdä», kysyi kokki.
+
+»Istua tässä», vastasi Fitz Patrick irvistellen.
+
+Kokki lähti paloa kohden.
+
+»Seis!» huusi mittaaja vihaisesti, »jos liikut askeleenkin, niin
+väännän niskasi nurin.»
+
+Kokki katsoi häneen suurin, kysyvin silmin.
+
+»Mutta hehän palavat elävältä!» koetti hän vastustella.
+
+»Niin heidän pitääkin», murahti mittaaja. »Se ei ole heidän ansiotaan,
+että olen tässä auttaakseni heitä. Se on heidän omaa tekoaan, että
+makaan tuolla metsässä kykenemättä edes auttamaan itseäni. Ymmärrätkö?
+Minä makaan yhä tuolla metsässä.»
+
+»Voi, voi», valitteli kokki, väännellen käsiään. »Poika parat». Hän
+alkoi itkeä.
+
+Fitz Patrick tuijotti hetkisen suoraan eteensä. Sitten hän pyyhkäisi
+otsaansa ja huomioonottaen juuri äsken kokemansa pahoinpitelyn,
+pyyhälsi hän ihmeteltävällä vikkelyydellä mäkeä alas palavalle
+kämpälle. Kokki Seurasi häntä ilomielin. Kahden he sammuttivat palon,
+Miehet kuorsasivat kuin metsän pedot, häiriintymättä vähääkään koko
+rytäkästä.
+
+»Teillä on sentään hellä sydän, Fitz», virkkoi kokki iloisena kun he
+sitten pesivät käsiään puolipäivällistä syödäkseen.
+
+»Te ette voinut nähdä poikien palavan.»
+
+Fitz Patrick katsoi häneen pitkään neliömäisten kulmainsa alta.
+
+»Minun puolestani olisivat he kyllä saaneet palaa», sanoi hän vihdoin,
+»mutta minun isäntieni täytyy saada puut tänä talvena vedetyiksi ja
+täällä ei ole muita jotka siihen pystyisivät.»
+
+
+
+
+IV.
+
+UITTOPÄÄLLIKKÖ.
+
+
+»Noudata määräyksiä vaikka talo menisi nurin», on hyvä ohje, mutta
+todella aikaansaapa uittopomo tuntee paremman. Se kuuluu: »hommaa
+tukit määräpaikkaansa. Tuo ne asetuksia rikkomatta, jos voit, mutta
+tuo ne joka tapauksessa.» Hän ei tarvitse kenttäpuhelimia päämajaan,
+saadakseen sieltä neuvoja tämän ohjeen hengessä toimiakseen. Se
+saattaisi tuottaa ikävyyksiä päämajalle.
+
+Jimmy oli tuollainen uittopomo. Sen vuoksi kutsuikin Mr Dale, Morrison
+& Dalen liikkeestä hänet luokseen, kun Mr Dale aivan arvaamatta tuli
+sitoutuneeksi uittamaan viisi miljoonaa jalkaa tukkeja määräpäivään
+mennessä ja päälle päätteeksi mahdottoman mailimäärän päässä joen
+yläjuoksun varrella olevia tukkeja.
+
+Jimmy oli pieni mies, ilmettä vaihtamaton kuin egyptiläinen sfinksi.
+Monias vuosi sitten julkaisi eräs ranskalainen pilalehti sarjan kuvia,
+joitten piti esittää Persian shahia eri mielentiloissa. Kunkin kuvan
+alla oli selittävä teksti kuten Yllätys, Suru, Viha ja Hämmästys. Kuvat
+olivat kaikki tarkalleen samanlaiset ja yhtä tunteettomat.
+
+No niin, sellainen oli Jimmy. Hän oli aina samanlainen. Hänen tukkansa
+riippui tuuheana ja mustana otsalla, hänen partansa ulottui tuuheana
+ja mustana yli poskiluitten ja hänen kulmakarvansa soluivat yhtä
+tuuheana ja mustana yhtenäisenä viivana ohimosta toiseen. Olipa
+hänen pieni, kiinteä ja lihaksikas ruumiinsa missä työssä hyvänsä,
+niin pysyi hänen mustanvalkea järkkymättömyytensä aina samana.
+Tavallisesti istui hän polvet ristissä tuijottaen suoraan eteensä
+ja imien »merenvaha»-nysäänsä, jonka hän oli ansainnut kokoamalla
+Spearhead-tupakan kiinnikenauhoja. Sanoitpa hänelle mitä hyvänsä, niin
+katosi se loiskahtamatta hänen ihmeelliseen tyyneyteensä, tulematta
+sieltä enää koskaan ihmisten ilmoille. Hän toimi mahdollisesti joskus
+sen johdosta, mutta aina selittämättä mitään, tyynesti, ylhäisen
+järkähtämättömästi kuin kohtalo.
+
+Todellakin, hän ei koskaan selvitellyt aikeitaan, ei edes
+työnantajilleen.
+
+Daly kiikutteli ruumistaan edes takaisin toimistotuolissaan. Jimmy
+istui pystyssäpäin, musta lakkinsa riippuen polvien välissä. »Haluan
+että otat johtoosi uittomiehet, Jimmy», sanoi tuo mahtava mies.
+»Tahdon, että sinä uitat nuo tukit meidän puomiemme sisään niin
+pian kuin vain voit. Annan sinulle aikaa noin kaksikymmentä päivää.
+Sen pitäisi mennä siinä. Sandersin saat merkitsijäksi ja Merrilen
+keittämään. Voit saada hyvän miehistön itäiseltä jokihaaralta, jossa
+uitto juuri on päättynyt.»
+
+Kun Daly oli lopettanut, nousi Jimmy ylös ja meni sanaakaan virkkamatta
+ulos. Kaksi päivää jälkeenpäin oli hän kuudenkymmenen miehen kera
+neljäkymmentä viisi mailia ylempänä joenvartta.
+
+Jimmy tiesi yhtä hyvin kuin Dalykin, että viimemainittu oli antanut
+hänelle vaikean tehtävän. Kaksikymmentä päivää oli liian lyhyt aika.
+Mutta sehän ei ollut hänen asiansa.
+
+Tukit olivat talven kuluessa vedetyt kasaan joen uomaan. Niitä oli
+kolmen mailin pituudelta rullateiden varsilla. Jimmy ja hänen miehensä
+alkoivat alapäästä purkaa kasoja jokeen. Välistä solui siihen vain
+kaksi tai kolme tukkia kerrallaan, toisinaan saattoi kokonainen kerros
+lähteä liikkeelle, aprikoida hetkisen ja sitten purkautua jokeen
+kuin jyvät elevaattorista. Pian alkoi kapeissa paikoissa rullateiden
+alapuolella syntyä ruuhkia. Kaksitoista miestä määrättiin erikoisesti
+ruuhkan purkajiksi. Heidän tehtävänään oli pitää joki selvänä, jottei
+alituisesti kasvava tukkitulva sulkisi jokea. Se ei ollut mikään helppo
+tehtävä. Kun ruuhkaantumista jatkui pitkin jokea, täytyi rullateiltä
+siirtyä miehiä varsinaisten ruuhkamiesten avuksi. Siten ui muutama
+tukki onnellisesti patolammikkoon Grand Rapidin luona muutamassa
+päivässä, mutta pääjoukko ruuhkaantui ja purkautui ja ruuhkaantui
+uudelleen eräässä kohdassa muutama maili rullateiden alapuolella,
+samalla kuin suuri joukko tukkeja ajautui rannoille takertuen siihen
+paikkaan ja kasaantuipa itse rullateillekin.
+
+Jimmy oli määrännyt kaksi päivää rullateiden tyhjentämiseen. Se
+tapahtui myös kahdessa päivässä. Sitten lähti takaosa liikkeelle.
+Takajoukon miesten tuli huolehtia siitä, että viimeinenkin tukki tuli
+jokeen. Kun ruuhka hajosi, syöksyi sen keskiosa uljaasti virtaan,
+mutta sen siivet hajaantuivat rannoille harmillisella tavalla. Välistä
+pakkautui suuria tukkeja aivan kuivalle saakka. Takajoukko vieritti ne
+taas jokeen. Kun itsepäinen tukki ajautui karille, hyppäsivät miehet
+iloisesti sen kimppuun jääsohjun pyöriessä heidän ympärillään ja
+irroittivat sen karilta. Aika ajoin he seisoivat pystyssä päin yhdellä
+ainoalla, epävarmalla tukilla työntäen voimakkaasti kekseillään,
+hyhmäisen veden solistessa heidän naulapohjaisten uittokenkiensä läpi.
+
+Jonkinlaisena korvauksena vallitsi luonnollisesti ankara kilpailu
+vasemman ja oikean rannan miesten välillä siitä mikä »siipi» nopeammin
+kulkisi eteenpäin. Ja ihminenhän tuntee jonkinlaista fyysillistä
+hyväntunnetta uskaltautuessaan kolmenkymmenen jalan korkuisen ruuhkan
+alle siinä tiedossa, että mahdollisesti saa koko ruuhkan niskaansa
+tai laskiessaan yhden tukin varassa raivoavaa koskea alas. Luulen
+sitäpaitsi, että kuulumista jälkijoukkoon pidetään korkeimpana
+kunniana. Ja kuitenkin ovat tunnit pitkiä, vesi kylmää ja lisäksi on
+nukuttava teltoissa.
+
+Helposti huomaa, että takajoukon saavutukset määräävät koko uiton
+edistymisen. Muutamat etimmäiset tukit saattavat uida viisikinkymmentä
+mailia päivässä, mutta jos selvittely takana on käynyt hitaasti,
+niin ei uitto ole edistynyt tuhatta jalkaa enempää. Sen vuoksi Jimmy
+pysytteli jälkijoukossa.
+
+Jimmy oli erinomainen tukinuittaja. Luonnollisesti hänellä oli tarmoa.
+Hän saattoi keksillään saada aikaan vaikka mitä, ja hän oli valmis
+sorvaamaan lakin päästä miltä kerskurilta tahansa, mutta hänellä
+oli myöskin arvostelukykyä. Hän tiesi, miten vettä oli käytettävä,
+miten saada selvä lukkotukista ruuhkassa ja mihin sijoittaa miehensä,
+sanalla sanoen hän sai tukit määräpaikkaan. Jimmy tunsi sitäpaitsi
+jokensa päästä päähän, jotenka hän oli päässään tehnyt pienen
+suunnitelman noiksi kahdeksikymmeneksi päiväksi. Kahdeksan neljättä
+tuntia rullateitä varten, puolitoista päivää yläkoskia varten, kolme
+päivää patolammikkoon uittamista varten, yhden päivän Grand Rapidin
+sulun läpäistäkseen, kolme päivää jokihaaraa varten ja niin edespäin.
+Jos kaikki meni hyvin, niin hän onnistuisi, mutta silloin siihen ei
+myöskään saanut tulla mitään esteitä väliin.
+
+Kokematon saattaisi ehkä tästä epätäydellisestä suunnitelman tapaisesta
+kuvitella, että Jimmy oli laskenut aikansa liiankin runsaaksi
+suoriutuakseen mailin matkan koskilta patolammikolle. Kuinka olikaan,
+huomasi Jimmy kuitenkin, että hän oli suunnitellut matkaa varten
+liian vähän aikaa, sillä tämä väli joessa oli erikoisen vaikea ja
+vaivalloinen.
+
+Patolammikon vesi ulottui noin puoli mailia virtaa ylöspäin, sitten
+tuli neljä jalkaa putoava koski, jossa vesi kohisi ja levisi
+viuhkamaisesti hajautuneille sorakareille. Nämä ne juuri aikaansaivat
+kepposen. Päästyään kosken kourista näyttivät tukit itsepäisesti
+tahtovan levähtää kareilla kuin väsähtänyt karjalauma. Jälkijoukon
+oli kahlattava niihin käsiksi. He nostivat ja työnsivät, vetivät ja
+puskivat ja oli heillä vihdoin ilo nähdä yhden ainoan tukin vierähtävän
+väylään. Välistä koko tusina miehiä iski keksinsä tukin kylkeen ja
+nosti sen pelkällä raa’alla voimalla syvälle vedelle. Kun ottaa
+huomioon, että uitettavana oli noin kaksikymmentä tuhatta tukkia ja
+että hyvinkin puolet niistä tarrautuivat kareille, voi arvata, että
+jälkijoukon työ tuli ylivoimaiseksi. Jimmyn kolmesta päivästä oli jo
+kolme neljännestä mennyt ja kolmasosa työstä oli vasta tehty. M’Gaun,
+luikun pomo, teki pieniä laskelmia.
+
+»Siinä menee vain kaksikymmentä päivää», uskoi hän Jimmylle. »Varmasti!»
+
+Jimmy ei vastannut sanaakaan, vaan puhalteli piipustaan valtavia
+savupilviä. M'Gaun kohautteli epätoivoissaan olkapäitään.
+
+Mutta tuo pikku mies oli myöskin tehnyt laskelmia ja hänen tuumansa
+kypsyivät ja täyttyivät pikemmin kuin M’Gaun saattoi aavistaakaan.
+Samana aamuna kuljeskeli Jimmy verkalleen kädet taskussa tukkikasojen
+joukossa. Silloin tällöin pysähtyi hän sanoakseen puoliääneen
+pari sanaa yhdelle ja toiselle miehelle. Puhuteltu katsahti ensin
+äärimmäisen hämmästyneenä häneen, nosti sitten keksinsä olalleen ja
+lähti kämppää kohti, jättäen pienentyneen jälkijoukon jännittyneen
+uteliaaksi. Pian lensi sanoma. »Yö- ja päivävuoroja», kuiskivat he
+keskenään, vaikka heistä oli sangen vaikea huomata mitään eroa siinä
+jos koko joukko työskenteli puoli aikaa tai puoli joukkoa teki työtä
+koko ajan.
+
+Nyt alkoi Dalykin tulla levottomaksi. Hän tuli junalla Grand Rapidille
+huolestuneen näköisenä. Nähdessään suhteettoman pienen joukon turhaan
+ponnistelevan rannalle levinneitten tukkien kimpussa, kirosi hän
+hartaasti ja etsi Jimmyn käsiinsä.
+
+Jimmy näytti rauhalliselta.
+
+»Kyllä me ne uitamme aikanaan Mr Dale», sanoi hän.
+
+»Aikanaan», murisi Dale. »Kyllä kai! Emme me siihen voi käyttää koko
+kesää. Tukkien täytyy olla meidän puomiemme sisäpuolella neljäntoista
+päivän kuluessa, muuten meidät paha perii.»
+
+»Kyllä ne tulevat ajoissa», vakuutti Jimmy.
+
+Sellainen puhe oli Dalysta tolkutonta ja sen hän sanoikin julki.
+»Siinähän menee neljätoista päivää ennenkuin saatte tukit edes noitten
+kirottujen karien yli», päätteli hän viimein. »Sinun täytyy hankkia
+lisää miehiä, Jimmy.»
+
+»Olen koettanut», vastasi päällysmies. »Ei saa mistään lisä väkeä.»
+
+»Kärsivä Mooses», huokaili omistaja. »Se merkitsee viidenkymmenen
+tuhannen dollarin häviötä minulle. Älä puhukaan mitään _minulle_! Olen
+ollut näissä asioissa koko elämän aikani. Minä _tiedän_ ettet viikossa
+voi saada niitä tästä minnekään.»
+
+»Minä vien ne tästä huomisaamuna, mutta se saattaa maksaa hieman.»
+
+Daly katsahti tukkijoukkoja ja viittätoista miestä, jotka ahersivat
+niitten kimpussa ja palasi pahoilla mielin kaupunkiin, alkaen
+valmistautua häviötään vastaanottamaan.
+
+Auringon laskun aikaan lakkasi jälkijoukko työstään ja hajaantui
+joenrannalla oleviin valkoisiin telttoihinsa. Siellä he ripustivat
+märät vaatteensa kuivausristikoille, joita oli kyhätty suuren valkean
+ympärille, söivät tusinan munia muun illallisen palanpaineeksi,
+polttivat piipullisen väkevää »Peerles» tupakkaa ja ryhtyivät
+kertomaan juttuja, laulamaan ja tekemään uteliaita kysymyksiä, joihin
+he kuitenkin jäivät vastausta vaille. Työstä poistettu joukko ei
+tiennyt mitään. Näytti siltä kuin heidän olisi pitänyt lähteä työhön
+illallisen jälkeen, mutta silloin tuli Jimmy ja kehoitti heitä menemään
+nukkumaan. He noudattivat käskyä ja olivat pian unohtaneet koko homman.
+
+Mutta puolen yön aikaan astui Jimmy lyhtyineen rauhallisesti suureen
+telttaan ja kosketti kepeästi kutakin levännyttä miestä olkapäähän. He
+nousivat vastaansanomatta ja seurasivat Jimmyä ulkopuolelle. Siellä
+heille jaettiin aseet käteen. Sitten pieni joukko lähti äänettömästi
+liikkeelle alaspäin tähtien taivaalla kimmeltäessä.
+
+Jimmy johti heitä, astuen kädet syvällä taskuissa ja puhaltaen
+säännöllisin väliajoin savupilven »merenvahanysästään». Kahdenkymmenen
+minuutin kuluttua sivuuttivat he voima-aseman, sitten tulivat he
+Kanavakadulle. Sana kulki miehestä mieheen olemaan ääneti. Kultarastaan
+sahan luona heidän johtajansa äkkiä sukelsi piiloon lautatapulien
+väliin ja kehoitti seuralaisiaan kiiruhtamaan. Hetkistä myöhemmin meni
+siitä ohi lihava ja arvokas poliisi, heilutellen pamppuaan. Poliisin
+mentyä lähti Jimmy taas liikkeelle viidentoista miehen kanssa, jotka
+nyt oivalsivat, että jotakin tavallisuudesta poikkeavaa oli tekeillä.
+Pian kuului heikkoa kohinaa yön hiljaisuudessa. He astuivat erään tien
+poikki ja olivat hetkistä myöhemmin valtapadon luona.
+
+Vesi virtasi pitkänä sileänä vyörynä kuin sula teräs äänettömästi padon
+yli, välähytellen siihen kuvastuvia tähtiä kuin pieniä salamoita.
+Alempana muuttui se valkeaksi vaahdoksi, mylvien kuin vihoissaan
+yläpuolellaan olevalle sametille. Kymmenen sekuntia myöhemmin tuo
+kaunis pinta särkyi. Korkojaan painaen padon harjaa vasten polviaan
+myöten vedessä seisoi siinä mies nojaten vahvasti taaksepäin pysyäkseen
+virran painoa vasaan tasapainossa. Kaksi muuta miestä ojensi hänelle
+lyhyen, raskaan puun. Kolmas, painaen käsivartensa ja hartiansa veteen
+naulasi sen pystyyn äänettömin vasaran iskuin. Aivan kuin taikavoimalla
+nousi toinen puu tukemaan ensimmäistä, sovittautuen jo valmiiksi
+sahattuun loveen. Miehet siirtyivät kahdeksan jalkaa eteenpäin, sitten
+taasen kahdeksan jalkaa ja niin edelleen. Lisää miehiä astui veteen.
+Rivi raskaita kaltevia tukkeja nousi padon kupeesta, jakaen virran
+pitkiin nuolenmuotoisiin vakoihin. Puoli yhden aikaan putosi Tom Clute
+patolammikkoon. Hän ui rantaan ja hänen paikalleen astui Purdy.
+
+Kun tuet ulottuivat puolitiehen jokea ja miesten kauniisti kaartuvia
+selkiä näkyi kaikkialla, antoi Jimmy käskyn ruveta asettamaan
+poikkilankkuja. Raskaita lankkuja liukui toisensa perästä äskeisten
+tukien poikki ja nouseva vesi painoi ne lujasti näitä vastaan. Ylimmän
+lankun kiinnitti pari lujaa naulaa, niin ettei se voinut vääntyä
+paikoiltaan. Tasainen joki murisi ja jurisi ja alkoi nousta estettä
+vasten ja syöksyi kiihtyvällä voimalla sen sivu.
+
+Poliisi, joka käveli edes takaisin Kanavakatua, ei kuullut työn
+kulusta mitään. Jos hän olisi ollut tarkkahuomioinen, niin olisi hän
+pannut merkille joen alati muuttuvan äänen. Hetken kuluttua hän jonkun
+ilmeisen muutoksen johdosta huomauttikin:
+
+»No, sepä merkillistä.»
+
+Hän kuunteli hetken, mutta jatkoi sitten matkaansa. Kosken oikut eivät
+häntä yhtäkaikki liikuttaneet. Hänelle kuului Kanavakadun itäinen puoli
+ja itäinen puoli näytti rauhalliselta.
+
+Joki oli hiljentynyt aivan äänettömäksi. Jimmyn viimeinen poikkilankku
+oli paikoillaan. Taempana nukkuvassa kaupungissa löi tornin kello kaksi.
+
+Saatuaan tällä tavalla veden pinnan nousemaan patolammikossa kolmisen
+jalkaa, lähti Jimmy miehineen iloisella miellä joskin läpimärkänä
+puikkimaan ylöspäin kylmässä aamuvarhaisessa lähtöpaikkaansa, jossa
+heidän toverinsa nukkuivat viattoman unta. Kun he tulivat karien
+kohdalle pysähtyivät he. Sieltä kuului kumeaa murinaa aivan kuin
+vastahakoinen karja olisi ajettu makuusijoiltaan, kun nouseva vesi
+kohautteli kareille takertuneita tukkeja. Vesi oli jo noussut niin
+pitkälle korotetusta patolammikosta.
+
+Tukinuittajan kannalta katsoen oli asia nyt varsin yksinkertainen.
+Nukkuneet viisitoista miestä herätettiin heti ihmettelemään ja
+kummastelemaan. Kolmen aikaan, juuri kun auringon nousu rupesi
+erottamaan itää lännestä, ilmoitti keksien kolina, että korkean veden
+tarjoamaa apua ei suinkaan laiminlyöty. Siitä kello kuuteen oli vielä
+kolmen tunnin aika ja kolmessa tunnissa saattaa saada paljon aikaan
+tulvavedessä. Viimeinen kuivalle ajautunut tukki lähti liikkeelle juuri
+silloin kun ensimmäinen kaupunkilainen läntisellä puolella havaitsi,
+että hänen kellarinsa oli täynnä vettä. Kun tuo hämmästynyt kansalainen
+avasi ulko-ovensa nähdäkseen mitä oli tekeillä, pääsi häneltä kamala
+ääni ja sitten hän häätyi tekemään itselleen lauttaa.
+
+No niin. Sanomalehdet julkaisivat lisälehtiä, joissa oli otsakkeita
+sellaisia kuin »Väkivaltaa», »Omavaltaista lainrikkomista» y.m. Tehtaan
+omistajat kanavan varrella valittivat katkerassa äänilajissa sitä, että
+heidän pannuhuoneissaan oli vedenpaisumus ja varastojen omistajat,
+joilla oli helposti turmeltuvaa tavaraa, kiljuivat vahingonkorvausta.
+Tavalliset kansalaiset alkoivat tyynesti tyhjentää alavia paikkoja
+asuntomaillaan. Yhdeksän tienoissa, sitten kun pahin kiihtymys oli
+ohi ja sulkutelineet oli paiskittu koskeen laittomilta paikoiltaan,
+lähti osasto ratsupoliiseja etsimään tihutyön tekijää. Viimemainitun
+tapasivat he seisomassa eräällä puomitukilla johtamassa tukin laskua.
+Hän kieltäytyi liikahtamasta paikaltaan. Eräs lihava poliisimies
+uskaltautui pari askelta uivalle puomille, nosti tasapainonsa
+menetettyään kätensä ilmaan ja selvisi vihdoin suurin ponnistuksin
+kuivalle, johon hän jäi läähättäen istumaan. Poliisien kehoituksia
+tulemaan esille ja antamaan vangita itsensä ei Jimmy ottanut kuuleviin
+korviinsa. Säännöllisin väliajoin puhalsi hän aimo tukevan savupilven
+»merenvahastaan» ja johti rauhallisesti uittotyötä. Kahdenkymmenen
+jalan levyisestä sulusta meni tunnin kuluessa noin miljoona jalkaa
+puuta. Niinpä Jimmy sitten hieman jälkeen puolen päivän tuli omasta
+ehdostaan maalle ja antautui poliisien käsiin.
+
+»Alempana sinulla ei enää ole mitään vaikeuksia», huomautti hän
+apulaiselleen, M’Gaunille, katsellessaan miettiväisenä kun viimeinen
+tukki livahti sulkuportista. »Pidä vain silmä kovana ja tukit
+liikkeessä.»
+
+Sitten hän täytti piippunsa, sytytti sen ja astui odottavien poliisien
+luo.
+
+Poliisiasemalla joutui hän uutishankkijain haastateltavaksi. Se on, he
+tekivät kysymyksiä. Yhteen ainoaan saivat he vastauksen.
+
+»Ettekö tiennyt, että rikoitte lakia edesottamisillanne?» kysyi
+_Eaglen_ mies. »Ettekö tiennyt, että teidät vangittaisiin?»
+
+»Luonnollisesti!», vastasi Jimmy, ilmeisellä halveksunnalla
+
+Seuraavana aamuna oli oikeussali täynnä kuuntelijoita. Jimmy tunnusti
+syyllisyytensä ja tuomittiin maksamaan viisisataa dollaria sakkoa
+tai yhdeksänkymmentä päivää vankeutta. Kaikkien ihmeeksi kaivoi
+hän taskustaan pitkän rullan ja maksoi sakon. Läsnäolijat pitivät
+sitä vallan merkillisenä asiana, että tavallinen uittopomo kantoi
+taskussaan sellaisia summia. He eivät olleet läsnä siinä kohtauksessa,
+joka Jimmyllä ja hänen isännällään edellisenä iltana oli ollut.
+Viimeksimainittu seisoi oven suussa kun pieni mies astui oikeussalista.
+
+»Jimmy», sanoi Mr Daly niin selvästi, että jokainen sen kuuli, »olen
+äärimmäisen pahoillani nähdessäni sinut tässä pälkähässä, mutta toivon,
+että se on koituva sinulle hyväksi opetukseksi. Ensi kerralla täytyy
+sinun ymmärtää, että sinä et saa poiketa määräyksistä.»
+
+Siten pudisti ovela Daly kaiken vastuun hartioiltaan.
+
+»Kyllä, sir», sanoi Jimmy nöyrästi. »Tulivatko tukit aikanaan alas, Mr
+Daly?»
+
+He katsoivat toisiinsa vakavina. Sitten, ensi ja ainoan kerran suli
+Jimmyn mustanvalkoinen, tutkimaton naamari. Hänen vasemmassa silmässään
+välähti heikosti veitikka. Sitten painui silmäluomi ennalleen.
+
+
+
+
+V.
+
+VIIDES TIE.
+
+
+Profeetta myönsi ennen muinoin neljän asian menevän yli hänen
+ymmärryksensä, nimittäin kotkan tien ilmassa, madon tien kalliolla,
+aluksen tien meren pinnalla ja nuoren miehen tien neitosen sydämeen,
+mutta meidän nykyaikaisten ihmisten täytyy lisätä siihen vielä viides
+tie, nimittäin oikeuden tien. Sillä useinkin pääsee itse teosta
+tavattu tökerö pahantekijä pienellä rangaistuksella, kun taasen ovela
+rikollinen, vaikka onnistuukin salaamaan tekonsa kekseliäästi, aikansa
+harhailtuaan maksaa rikkomuksensa hengellään. Siihen tapaan sattui
+Regis Brugieren kuolema.
+
+Tapahtui näet, että vuoden lopulla kaksi muukalaista saapui St.
+Jeauneen aikomuksella ruveta ampumaan metsäkanoja ja Regis Brugiere
+palkkautui heidän oppaakseen. Hänen tehtävänsä eivät olleet moninaiset.
+Hänen tuli vain opastaa heitä mäntymetsävyöhykkeestä toiseen. Mutta
+joutilaisuudessaan seurasi hän heidän mukanaan usein ja niin hän
+ihastui Jimiin.
+
+Jim oli mustan ja valkoisen kirjava setteri. Regis Brugiere katseli
+sitä, kun se huolekkaana juoksenteli metsässä, sen jalkojen noustessa
+kuin teräsjouset, pää korkealla ja sen viisaat, lempeät silmät
+piiloutunutta otusta tähyillen. Kun sen nenään sitten sattui saaliin
+haju, pysähtyi se äkkiä ja katseli ympärilleen häntäänsä heilutellen.
+Se ei ottanut askeltakaan tullakseen parempaan varmuuteen saaliin
+olinpaikasta ennenkuin sen isäntä oli tunkeutunut tiheikön läpi sen
+viereen. Siten sai tämä monta kertaa tilaisuuden ampua koiran edestä
+lentoon pyrähtävää lintua, jota hän ei muuten useinkaan olisi tavannut.
+
+Mutta jos lintu pysyi hiljaa, astui Jim varovaisesti kuin munilla
+kävellen, kunnes sen nenän täytti lämmin linnunhaju. Silloin se
+pysähtyi, jäykistyen äkkiä eläväksi, kauniiksi kuvapatsaaksi. Seurasi
+hetken jännittävä odotus. Rymisten lähti silloin lintu lentoon. Sitä
+seurasi nopea laukaus lintupyssystä, höyhenpilvi ilmassa ja pitkänloiva
+putoaminen. Jim katsahti ylös, innokkaana, mutta hilliten itsensä.
+
+»Ota kiinni, Jim», sanoi mies.
+
+Heti ryntäsi Jim pois, tullakseen hetken perästä takaisin
+voitonriemuisena kantaen metsäkanaa varovaisesti hampaissaan.
+
+Tai sattui laukaus menemään harhaan. Jim odotti kunnes kuuli pyssyn
+lukon räsähtävän kiinni uuden panoksen saatuaan, sitten se liikkui
+hillitysti kuin ainakin hyvän kasvatuksen saanut ja haisteli tutkivasti
+ja kauan paikkaa, jossa lintu oli ollut.
+
+Näitä kaikkia näki Regis Brugiere seuratessaan metsästystä salojen
+tiheiköissä sillä seurauksella, että hän rikkoi kymmenettä käskyä
+vastaan ja himoitsi Jimiä suuresti. Hän jumaloi koiran ylhäistä
+arvokkuutta, sen gentlemannimaista hätäilemättömyyttä metsässä, sen
+hyvin kasvatettua suloa kun se istui takajaloillaan katse etäisyyteen
+kohdistettuna.
+
+Ja niin Regis Brugiere sitten varasti Jimin ja kätki sen visusti.
+Teko ei hänelle merkinnyt juuri mitään. Hän ei tuntenut Jimin
+arvoa, sillä Pohjolassa on koira vain koira. Kun muukalaiset olivat
+lähteneet valittaen koiransa menetystä, kuormasi Regis Brugiere
+rekeensä muonavaroja ja pyyntivehkeensä ja lähti painumaan luoteeseen
+vuotuiselle pyyntiretkelleen. Hän otti mukaansa Jimin, joka nyt oli
+täydelleen tottunut uuteen isäntäänsä.
+
+Yhdessä he kulkivat kauaksi metsien kautta, yli monen joen ja nevan,
+läpi monen viidakon ja vuoriseudun. Regis Brugiere veti rekeä
+perässään. Tehtävä olisi oikeastaan kuulunut Jimille, mutta Regis
+Brugierestä se olisi tuntunut siltä kuin hän olisi valjastanut Pyhän
+Cloudin Ignatiuksen St. Jeaunen herran omenakärryjen eteen. Niin
+sai Jim juosta ristiin rastiin matkan varrella iloiten vapaudestaan
+Regis Brugieren iloitessa koiran näkemisestä. Aikanaan saapuivat he
+eräälle metsäaukeamalle, jonka läpi virtasi pieni lähteen silmästä
+pulppuava kirkasvetinen puro. Tässä Regis Brugiere nakkasi lopullisesti
+lumikengät jaloistaan ja tähän hän kyhäsi pienen kämpän ja asettui
+siihen Jimin kanssa talosille.
+
+Neljänkymmenen mailin säteen laajuudelle asetteli hän sitten ansojaan
+ja loukkujaan majaville, kärpille, ketuille, saukoille ja muille
+Pohjolan turkkiniekoille. Säännöllisin väliajoin kierteli hän kullakin
+ansallaan, nopeasti liukuen lumikengissään. Jim seurasi häntä
+aina. Kun lumi oli syvä vaelsi koira vaivaloisesti Regis Brugieren
+jäljessä. Kun sitä taasen oli vähemmän etsi Jim metsäkanoja tai muita
+lintuja, tutustui moneen outoon seikkaan tai juoksenteli jäätyneitten
+metsälampien tasaisia pintoja.
+
+Ansapaikoilla täytyi Jimin jäädä loitommaksi. Mies jätti sille takkinsa
+ja lumikenkänsä ja Jim kuvitteli vartioivansa niitä uskollisesti.
+Paluumatkalla molemmat iloitsivat parhaansa mukaan. Regis Brugiere
+nosti Jimin korkealle ja heitti sen syvimpään nietokseen. Jim piti
+siitä kovasti ja sukelsi lumeen mielihyvästä haukahtaen. Hetken perästä
+se taas tuli esille kinoksesta ja tanssi varpaillaan miehen ympärillä
+leikillään murahdellen ja pyytäen häntä uudistamaan hauskan tempun. Ne
+olivatkin ainoat tilaisuudet, jolloin Jim vapautui juhlallisuudestaan.
+Muina aikoina olivat sen ruskeat silmät täynnä surumielistä, hillittyä
+uskollisuutta.
+
+Metsissä oppi Jim pahoille tavoille. Se muuttui taas tavalliseksi
+koiraksi. Havaitessaan, ettei Regis Brugiere välittänyt mitään
+metsäkanoista, joita se niin huolellisesti näytti, päätti Jim
+metsästellä omin neuvoin. Ensin sen omatunto soimasi sitä siinä
+määrin, että se tunsi tekevänsä suorastaan syntiä. Mutta jälkeenpäin
+rauhoitti sitä isäntänsä iloinen hyväksyminen. Se hiipi ja seurasi
+jälkiä, syöksyi ja ajoi takaa ja rikkoi kaikkia niitä siveyssääntöjä,
+jotka oikeata seisovaa setteriä sitovat. Se tiesi siveyskäsitteiden
+höltymistä, mutta tiesi myöskin etua. Sillä Jimistä sukeusi oikein
+asiantuntija otuksen yllättämistaidossa lumessa. Sen parhaaksi tempuksi
+tuli nyt sama, joka jo alkukoirallakin oli ollut, nimittäin pieni tauko
+ennen hyökkäystä. Jim oli suloisen riippumaton. Se elätti itsensä
+täydelleen, paitsi muutamiin herkkupaloihin nähden.
+
+Mutta yhtä seikkaa se ei käsittänyt ja se oli hirvi. Sen mielestä hirvi
+oli sama kuin hevonen tai lehmä. Se ei voinut ymmärtää, eikä siitä
+suuresti välittänytkään, miksi ne niin äkkiä pakenivat kun se ilmestyi
+paikalle. Regis Brugiere koetti opettaa sitä, mutta turhaan. Sen vuoksi
+tapahtuikin, että Jim usein täytyi jättää kotiin, sillä yksinäiselle
+pyyntimiehelle on hirvi arvaamattoman kallis saalis. Se tietää sekä
+ravintoa, että vaatetusta.
+
+Sellaisessa tapauksessa oli Regis Brugieren tapana pinoa runsaasti
+puita takkaan, jotta hänen ystävänsä oli hyvä olla hänen poissa
+ollessaan. Sittenkin jätti hän koiran lohduttomana kämppään. Ensi
+kerralla pääsi Jim ulos kämpästä ja tuli isäntänsä perässä osoittaen
+suunnatonta iloaan jo matkan päässä. Regis Brugiere palasi takaisin
+harmistuneena ja tapasi kämpän oven selkosen selällään. Jim oli osannut
+vetää oven auki hampaillaan. Turkismetsästäjän täytyi silloin tehdä
+oveen salvan, jotta koira ei voisi aukaista sitä. On ehkä paikallaan
+selittää, että tuollaisissa kämpissä ovi tavallisesti liittyy vain
+tiukasti pieliä vasten.
+
+Huomatkaa nyt, että ellei Regis Brugiere olisi varastanut ja
+piiloittanut Jim koiraa, ei hänen olisi tarvinnut asettaa
+äskenmainittua salpaa. Ilman salpaa olisi hän varsin helposti voinut
+avata oven ainoastaan nojautumalla siihen. Jos hän olisi voinut työntää
+oven auki, niin olisi sekä hänen, että Jimin ollut hyvä olla. Ja tämä
+juuri pakottaa meitä ihmettelemään tuota viidettä tietä, oikeuden
+tietä, jonka nojalla ihminen joutuu korvaamaan rikkomuksensa elämällään.
+
+Eräänä aamuna keskitalvella, kun oli hyvin kylmä, noin
+seitsemänkymmentä astetta pakkasta, päätti Regis Brugiere lähteä
+hirven ajoon. Kuten tavallista teki hän suuren roihun takkaan, levitti
+vaatteen Jimin mukavuudeksi, pujotti salvan hihnan vartavasten
+tekemänsä reiän läpi ja lähti metsään. Saavuttuaan suon laitaan,
+irroitti hän lumikenkänsä ja alkoi huolellisesti astua pitkin
+kaatuneita puunrunkoja. Astuessaan eräälle mädänneelle oksalle, joutui
+hänen oikea jalkansa arvaamatta syvään koloon. Hän kompastui ja kaatui
+kasvoilleen.
+
+Selvittyään ensi tuskasta niin paljon, että hän saattoi tajuta mitä
+oli tapahtunut, huomasi hän taittaneensa molemmat sääriluunsa polven
+alapuolelta.
+
+Ensi osa matkaa kämpälle oli paljasta kiroilemista, toinen kului
+rukouksessa ja kolmas osa oli kammottavaa hiljaisuutta. Ensi
+osalla menetti hän pyssynsä, toisella rohkeutensa ja kolmannella
+tietoisuutensa siitä mitä hänen ympärillään oli. Kuten raajarikkoutunut
+kaniini laahasi hän itseään lumessa; ainoa tumma pilkku valkoisessa
+äärettömyydessä. Metsän tummat puut tuntuivat hänen puolitajuisessa
+mielessään kokoontuvan uteliaina hänen ympärilleen katsellen häntä
+ylhäisen säälivinä. Ja hänen yllään, näkymättömänä, saavuttamattomana
+leijaili Pohjolan peloittava pakkanen, odottaen hänen lopullista
+tupertumistaan.
+
+Metsänkävijän sitkeyden ja villieläimen vaiston avulla pääsi Regis
+Brugiere vihdoin aukeamalle, jossa hänen kämppänsä oli. Hänen taakseen
+jäi syvä, kiemurteleva lumivako, hänen kärsimystensä säälittävänä
+todistajana. Hänen voimansa olivat loppuneet, mutta hän oli kotona.
+Pitkän ajan kuluttua pääsi hän ovelle ja siinä hän lepäsi. Tapaus
+oli kauhea, mutta se oli ainoastaan yksi monesta elämän julmassa
+todellisuudessa.
+
+Hämärä laskeusi erämaahan tuoden tullessaan salaperäiset äänensä.
+Niitten joukossa kuiskasi pakkanen äänekkäimmin. Regis Brugiere
+tunsi sen henkäyksen sydämessään ja heräsi peljästyneenä
+välinpitämättömyydestään. Oli jo aika koota voimansa ja pyrkiä sinne
+missä oli ruokavaroja ja lämmintä. Tuskaisesti kääntyi hän oikealle
+kyljelleen ja varustautui kurottautumaan salvan hihnaa kohti. Hänen
+ensimmäinen liikkeensä aiheutti sellaisen tuskan, että sen saattoi
+kestää ainoastaan hammasta purren ja silmät kiinni ja niin vähäpätöinen
+kuin tehtävä olikin, vaati se hänen koko voimansa viimeisetkin
+rippeet. Se saikin eränkävijän kesyttömän luonnon heti vastaamaan
+haasteeseen. Regis Brugiere keskitti kaiken tahtonsa äärimmilleen.
+Kuten kilpajuoksija kiinnitti hän huomionsa maaliin, joka, jos se jäi
+saavuttamatta, tiesi turmiota.
+
+Tuuma tuumalta hiipi käsi sokeasti hihnaa kohti. Se saavutti sen, mutta
+luiskahti ohi.
+
+Silloin, kuten tuli ennen sammumistaan, leimahti Regis Brugieren
+luonto. Kummallisesti väännellen ruumistaan ja kasvojaan kohosi
+hänen ruumiinsa pystyyn, käden yhä hapuillessa karkeatekoista ovea.
+Sitten se horjahteli hetkisen ja lysähti kokoon. Miehen tahdonvoima
+solui hänestä viimeisessä äärimmäisessä yrityksessä. Kahdesti koetti
+hän vielä umpimähkään, mutta ne olivat heikkoja yrityksiä. Vihdoin,
+huoahtaen, antautui hän pakkaselle, joka häntä oli odottanut. Pakkanen
+oli armelias. Regis Brugiere nukahti.
+
+Viisi päivää myöhemmin lopetti Jim, mustan ja valkoisen kirjava setteri
+levottoman edestakaisin-kulkunsa, lopetti yrityksensä hypätä öljytylle
+akkunalle, jonka takana oli metsä ja ruokaa yllin kyllin, lopetti
+kiipeämisensä ruoan täyteistä hyllyä kohti ja kiertyi kokoon oven eteen
+mahdollisimman lähelle isäntäänsä, joka makasi sen ulkopuolella. Siinä
+se kuoli nälkään, uneksien armeliaassa turtuneisuudessa metsäkanoista
+lumisessa erämaassa. Siten täyttyi oikeus Regis Brugieren ja Jim koiran
+asiassa.
+
+
+
+
+VI.
+
+TAIVAAN TUULIEN TUUDITELTAVANA.
+
+
+1.
+
+Barbara oli kauan kahdenvaiheella ottaako reikäompeleiset vaiko
+silkkisukat, mutta päätti vihdoin ottaa ensinmainitut. Sitten hän
+suvaitsi tarjota pienen tyytyväisen hymyn miellyttäville pikku
+kasvoilleen peilissä ja astui ovesta tätinsä luo. Täti hämmästyi
+asianmukaisesti. Barbara levitti nyt ensi kerran sievät harsosiipensä
+Pohjolan suurilla metsämailla. Omituisen heiveröisen sopeutumattomalta
+näytti hän nyt tuvan karkeiden seinien muodostamaa taustaa ja ovesta
+näkyvää tummaa metsänreunamaa vastaan.
+
+Barbara oli pienen pieni olento, jolla oli pikku lapsen päähänpistot.
+Hän tiesi erinomaisen hyvin, että hänen suurin vetovoimansa oli
+siinä, että hän painoi päänsä hieman taaksepäin niin että hänen
+terävähkö, ihastuttava leukansa sai hullaannuttavan sulonsa parhaiten
+näkyville. Hän tiesi myös erinomaisen hyvin, että hänellä oli täyteläät
+kirsikanpunaiset huulet, joitten silkinhieno reunus vaaleni persikan
+väriseksi. Eikä hän myöskään voinut jäädä tietämättömäksi siitä
+tosiasiasta, että hänen vaalea tukkansa ja mustat samettisilmänsä
+olivat mitä ihastuttavimmassa ja harvinaisimmassa ristiriidassa
+keskenään. Kaiken tämän ja vielä enemmänkin Barbara tiesi, koska
+hänen peilinsä sen hänelle ainakin tusinan kertaa päivässä vannoi
+todeksi. Että hän oli tieten, kiusoittelevasti, harkiten ja tyynesti
+mielenrauhan häiritsijä, tiesi hän vallan hyvin, koska miehet, niin
+pitkälle kuin hänen muistinsa ulottui, olivat sitä hänelle kertoneet,
+kukin omalla mitallaan katkeraa huumoria. Hän tyytyi asiain - tilaan ja
+käyttäytyi sen mukaan kaikissa tilanteissa kuin kuningatar, jolla oli
+määrätön luku erikoisoikeuksia hyväkseen käytettävänä.
+
+Sitten kun hänen vanha, yksinkertainen salolaistätinsä oli ihaillut
+ja huudahdellut äkkiä täydeksi perhoseksi muuttunutta kotikutoista
+kultakoteloa, päätti Barbara lähteä kävelylle. Hän tiesi, että tuolla
+puolen viileätä, ihastuttavaa metsämaata, vain puolen mailin päässä
+asuivat Adamsit. Adamsitkin olivat salolaisia, mutta he olivat
+inhimillisiä ja harsokangas on harsokangasta yhtähyvin salolla kuin
+kaupungissakin. Barbara ilmoitti tädilleen aikeestaan ja astui
+auringonpaisteeseen.
+
+Päivänvarjo täydensi hänen onnentunteensa. Hän aukaisi sen, asetti sen
+vinoon olalleen ja käänsi yhden pyöreistä kulmista kasvojensa eteen,
+leikkien itsekseen pientä huvinäytelmää astellessaan varovaisesti
+aukeamalla olevien kantojen ja sotkuisten mustikanvarsien välissä.
+Hän työnsi leukansa eteenpäin ja katseli ujosti hattunsa reunuksen
+alta juhlallisesti törröttäviä kantoja ja näyttäytyi mahdollisimman
+suloisena rohkeille, elämöiville peipposille. Vaaleassa kesäpuvussaan
+ja kirjohatussaan, reikäompeleisissa sukissaan ja hullunkurisen
+korkeakorkoisissa, hopeasolkisissa kengissään oli hän jollakin tavalla
+saanut takaisin naisellisen itseluottamuksensa, jonka paksuanturaiset
+kengät ja salolaisen ankaran yksinkertainen puku oli häneltä
+vienyt. Ensi kerran tunsi hän itsensä täydellisesti onnelliseksi
+uudessa ympäristössä, jonne hän lapsellisessa oikukkaisuudessaan
+oli tullut vierailemaan. Pikku Barbara kulta, hänhän oli vasta
+kahdeksantoistavuotias.
+
+Vallan pian alkoi polku polveilla viileään, vihreään, suureen metsään.
+Barbara pani päivänvarjostimensa kokoon ja kantoi sitä kainalossaan,
+kannatellen samalla kädellä hamettaan, etteivät helmat maata viistäisi.
+Hän oli nyt olevinaan ylhäinen markiisitar Fontainebleaun metsissä.
+Pienistä pensaikoissa olevista aukoista saattoi hän puitten välistä
+nähdä auringonpaisteisia läikkiä ja vihreitä varjoja. Barbara
+käyttäytyi koko ajan siten, kuin puitten lomitse koska tahansa
+ilmestyisi ritari, joka uljaasti töyhtöhattuaan heilauttaen osoittaisi
+hänelle alamaista ihastustaan. Hän suoritti vastaukseksi sorjan
+niiauksen, taivuttaen sievän päänsä alaspäin ja luoden kauniit silmänsä
+ylös.
+
+»Niin, se unelma on, suloinen unelma lemmen» hyräili hän hameenhelmansa
+maata viistäessä.
+
+»Möööö», kuului äkkiä kauhistuttavana läheisestä tiheiköstä.
+
+Barbara pudotti päivänvarjonsa, tapasi molemmin käsin sydänalaansa ja
+huusi. Pensaikosta törrötti häntä kohti kaksi kaltaista, uteliasta
+korvaa, kaksi suurta, ruskeaa silmää katsoi häneen peljästyneinä ja
+värisevät sieraimet laajenivat kauhusta. »Möööö», mörähti hirvi taas ja
+katosi pitkin joustavin hypyin näkymättömiin.
+
+»Oh!» huudahti Barbara, »sinä hirvittävä olio. Miten sinä peloititkaan
+minua.»
+
+Hän nosti päivänvarjonsa maasta ja jatkoi matkaansa mieli hieman
+järkytettynä ja mietti hirven äärimmäisen tahditonta käyttäytymistä.
+Tie tuntui vähitellen käyvän vaikeakulkuisemmaksi. Jonkun ajan perästä
+katkaisi sen kaatuneen lehmuksen latva. Barbara katseli ympärilleen.
+Hänhän ei ollut tiellä ensinkään.
+
+Se oli jo selvästi harmillista. Barbara tunsi oikein suuttuvansa. Hän
+kokosi hameensa tiukkaan nilkkojen ympäri ja koetti raivata tietä
+pensaikon läpi oikealle. Pensastoa oli paha kulkea ja vielä pahempi oli
+orjantappuraa kasvava läikkä. Vihdoin eräs häijy kanto repäisi reiän
+hänen harsohameeseensa. Se oli sietämätöntä.
+
+Barbara polki oikein jalkaansa suutuksissaan. Hän olisi tahtonut itkeä,
+ja hän päätti tyydyttääkin halunsa heti kun vain pääsisi tielle taas.
+Vähän ajan perästä loppui sitten pyökkimetsä, jota hän oli kulkenut
+tähän saakka ja vastaan tuli kapea suo. Silloin Barbara teki tyhmän
+teon — hän koetti mennä suon poikki.
+
+Alussa kulki hän varovasti, pitäen silmällä hamettaan. Siihen tuli
+ainakin tusina reikiä. Sitten astui hän pienen kultaisen kenkänsä
+sammaleen läpi mustaan veteen. Kolmasti löi jäykkä lehtikuusen oksa
+häntä aivan vasten kasvoja. Kun hän vihdoin astui toiselle puolelle
+sadan jalan levyistä suota oli hän luopunut hameen kannosta ja oli
+kauhean näköinen.
+
+»Minun mielestäni sinä olet oikein häijy», huudahti hän metsälle
+hemmoitellun lapsen tavoin. Sitten hän pidätti henkeään säikähtäessään
+hiljaisuutta ympärillään.
+
+Metsä oli äkkiä muuttunut epäystävälliseksi. Sen hyväntahtoisuus oli
+jollakin tavalla häipynyt. Jokasuunnalla näytti se samanlaiselta —
+suoria korkeita runkoja, pajukkoa ja varvikkoa. Se oli sulkenut hänet
+joka puolelta viheriän muurin sisään, kääntyipä hän minne päin hyvänsä
+oli hän näköjään aina vain saman pienen lehtimajan sisällä.
+
+Säikähtäneenä, mutta päättäväisenä lähti hän nopeasti astumaan siihen
+suuntaan, jonka hän uskoi johtavan ulos siitä. Pensaat takertuivat
+häneen nyt estelemättä. Hän tunkeutui orjantappura-, paju- ja
+orapihlajapensaitten läpi yhtä uljaasti. Harsohame oli surullisen
+näköinen, kirjohattu oli tahrainen ja nurin päässä ja rohkeat
+pikku puolikengät korkeine korkoineen olivat likomärät. Ja äkkiä,
+kun auringon varjot alkoivat käydä hyvin pitkiksi loppui häneltä
+päättäväinen urhoollisuutensa kokonaan. Hän pysähtyi. Kaikkialla
+hänen ympärillään oli vain samoja korkeita, suoria runkoja, samoja
+pensaikkoja ja samoja varvikkoja. Ne eivät vaihtuneet ensinkään. Turha
+toivoakaan.
+
+Hän istahti maahan, antautui kokonaan pelkonsa valtaan ja itki,
+peljästyneen lapsen tavoin nieleskellen nyyhkytyksiään. Mutta sittenkin
+muisti hän aika ajoin pyyhkiä vetisiä silmiään naurettavan pienellä
+batistinenäliinallaan.
+
+Pikku Barbara rukka, hän oli eksynyt.
+
+
+2.
+
+Hetken perästä tunsi hän vaistomaisesti, että joku seisoi hänen
+lähellään. Hän katsahti ylös.
+
+Se joku oli mies. Nuori mies. Barbara näki heti kolme seikkaa,
+nimittäin, että nuorella miehellä oli ystävälliset, harmaat silmät,
+jotka katselivat häntä huvitettuina, että nenäliina, jonka nuori
+mies oli sitonut kaulaansa, oli puhdas ja että hänen leukansa
+piirteet olivat tavallista hienommat ja selvemmät. Tarkkaava näkijä
+olisi huomannut vielä lisää, nimittäin että hänellä oli pyssy
+kädessä ja raskas kantamus selässä, että hänellä oli vyötäisillään
+raskassisältöinen vyö ja mokkasiinit jalassa, että hänen sininen
+takkinsa, vaikka se olikin kulunut, oli puhdas ja että hänen hipiänsä
+oli ruskea kuin petäjänkylki. Barbaralle ei ollut mitään hyötyä
+sellaisista yksityiskohdista. Silmät olivat ystävälliset, leuka
+voimakas ja sen jalopiirteisyys ilmaisi gentlemannin. Ja Barbara oli
+juuri ystävällisen gentlemannin tarpeessa. Tietämättään työnsi hän
+terävää leukaansa eteenpäin ja hymyili ihastuttavasti.
+
+»No, nyt on kaikki hyvin, eikö niin?» sanoi hän.
+
+»Se ilahduttaa minua», vastasi mies, yhä enemmän huvitettuna. »Ja hetki
+sitten oli kaikki hullusti. Mitä on tapahtunut.»
+
+»Olen eksynyt», vastasi Barbara niin tyytyväisenä kuin hän olisi
+sanonut: »Minun kenkäni ovat hieman tomuiset.»
+
+»Sepä paha», sanoi mies osaaottavasti. »Mistä olette joutunut harhaan?»
+
+»Joko Adamseista tai Maxwelleista, en tiedä itsekään kummastako. Läksin
+toisesta niistä toiseen. Sitten tuli hirvi ja minä eksyin.»
+
+»Aivan niin», myönteli mies hyvin vakuutettuna. »Ja mitä nyt aiotte
+tehdä?»
+
+»Minä en aio tehdä mitään. Teidän on vietävä minut kotiin.»
+
+»Adamseille vaiko Maxwelleille?»
+
+»Mikä vain on lähinnä.»
+
+Nuorimies näytti olevan kahden vaiheilla.
+
+Barbara katseli hänen miettivän näköisiä, voimakkaita kasvojaan
+hattunsa reunuksen alta, jonka hän ujosti oli asettanut oikein päin.
+Barbara piti hänen kasvoistaan. Ne olivat niin hyväntahtoiset.
+
+»Aurinko on miltei laskenut», vastasi nuori mies vihdoin. »Tehän
+näette, kuinka pitkiksi varjot jo ovat käyneet. Luuletteko voivanne
+tunkeutua metsän läpi pimeässä? Siellä on villieläimiä — susia!» lisäsi
+hän häijysti.
+
+Barbara katsahti häneen pelokkaana.
+
+»Mutta mitä me sitten teemme?» huudahti hän, tyyneytensä menettäneenä.
+»Teidän _täytyy_ viedä minut kotiin!»
+
+»Voinhan koettaa», sanoi mies alistuen kuin kuolemaan tuomittu.
+
+Hänen äänensävynsä vaikutti.
+
+»Mitä te sitten ehdotatte?» kysyi Barbara.
+
+»Että leiriydymme tähän», ehdotti mies tyynesti, aivan kuin se olisi
+ollut ainoa mahdollisuus.
+
+»Oh», huudahti Barbara säikähtyneenä. »Ei ikänä! Minä pelkään metsää.
+Se on märkä ja kylmä. Minulla on nälkä ja minun kenkäni ovat läpimärät!»
+
+»Minä vartioin teitä koko yön pyssy kädessä», sanoi toinen. Laitan
+teille teltan ja keitän teille illallisen ja teidän jalkojenne ei
+tarvitse olla kylmät eikä märät hetkeäkään kauemmin kuin itse tahdotte.»
+
+»Eikö teidän kotinne ole lähempänä?» kysyi Barbara.
+
+»Minun kotini on siinä, missä yö minut kulloinkin yllättää», vastasi
+nuori mies.
+
+Barbara mietti. Tämähän alkoi käydä vallan pelottavaksi. Hän tiesi,
+että hän kylmässä yössä saisi kuoleman taudin. Mutta minkäpä hän nyt
+sille mahtoi!
+
+»Näyttäkää nyt sitten sukan kuivaustaitoanne», suostui Barbara vihdoin.
+
+»Hyvä», sanoi nuori mies. Hän heitti nopeasti taakkansa selästään ja
+otti pienen kirveen hihnasta.
+
+»En ole poissa kuin hetkisen», vakuutti hän, »ja sillä aikaa täytyy
+teidän ottaa kenkänne ja sukkanne jalasta ja panna sijaan nämä.» Hän
+oli puhuessaan aukaissut kantamuksensa ja otti sieltä esille parin
+paksuja metsänhakkaajan villasukkia.
+
+Barbara piteli niitä kätensä ulottuvilla ja katseli niitä. Sitten
+katsahti hän nuoreen mieheen ja sitten he molemmat nauroivat.
+
+Sillä aikaa kun hänen uusi suojelijansa oli poissa, ei Barbara
+ainoastaan vaihtanut sukkia, vaan hän teki vallan ihmeitä
+harsohameelleen. Todellakin, sehän ei ollut niinkään hullun näköinen.
+
+Kun nuori mies palasi syli täynnä kuusen kuoria ja tervaksia, tapasi
+hän Barbaran istumassa pystyssä päin kaatuneella tukilla jalat
+huolellisesti sullottuina alleen. Tulen eteen ripusti hän pian kaksi
+hämähäkin verkkoa ja kaksi kultaisen pientä, aivan naurettavan pientä
+hopeasolkista kenkää. Sitten hän näppärästi pani pienen teltan pystyyn.
+Yhtä kätevästi teki hän toisen valkean kahden tukin väliin, otti esille
+paistinpannun ja rupesi illallisen teko-puuhiin.
+
+Oli jo hämärä. Jollakin kummallisella tavalla oli metsästä hävinnyt
+sen äskeinen epäystävällisyyden tuntu. Linnut lauloivat aivan samalla
+tavalla kuin niitten oli tapana laulaa huvimatkoilla, joita tehtiin
+pikku metsikköihin kotona. Oli vaikeaa uskoa olevansa erämaassa. Nuori
+mies hääräili siellä täällä tottuneen kepeästi hoidellen pannujaan
+ja lisäten valkeata. Barbara katseli häntä jännittyneenä. Vähitellen
+tuli hän vakuutetuksi siitä, että nuori mies ansaitsi huomiota ja
+hän huomasi, että nuori mies ei ollut katsonut häneen kertaakaan sen
+jälkeen kuin hän oli alkanut varustelunsa yötä varten. Nyt hän oli
+parhaillaan kääntelemässä jotakin pihisevää pannussaan.
+
+»Oletteko hyvä», sanoi Barbara, käskevä tuntu äänessään. »Minulla on
+niin jano.»
+
+»Teidän täytyy odottaa, kunnes käyn lähteellä», vastasi mies
+liikahtamatta.
+
+Barbara nosti pientä nenäänsä tuntien olevansa oikeutettu harmistumaan.
+
+Pitkän ajan perästä hän vasta suvaitsi katsoa mieheen päin. Mies nauroi
+itsekseen. Barbara nosti taas nopeasti nokkaansa. Yhtäkaikki tuntui
+metsässä ikävältä.
+
+»Illallinen on valmis», ilmoitti mies hetken perästä.
+
+»En luule, että välitän mistään», vastasi Barbara arvokkaasti. Hän
+oli kovin väsynyt ja nälkäinen, huonolla tuulella ja hänen silmänsä
+alkoivat tulla kuumiksi.
+
+»Oh, varmastihan te syötte», intti toinen huolettomasti. »Tulkaa nyt,
+ennenkuin se jähtyy.»
+
+»Minähän sanoin, jo teille, etten välitä mistään», vastasi Barbara
+ylpeästi.
+
+Vastaukseksi otti nuori mies hänet käsivarsilleen ja kantoi hänet
+kymmenkunta askelta tulen ääreen ja istutti hänet vieressä olevalle
+tukille. Hänen vieressään oli puhtaalle puunkuorelle pantu pala
+paistettua hirvenlihaa, paahdettua leipää ja kupillinen teetä. Barbara
+vastusteli vihaisesti.
+
+»Älkää olko hupakko», sanoi nuori mies ankarasti, »tehän tarvitsette
+ravintoa. Syökää nyt.»
+
+Barbara katsoi häntä suurin silmin. Sitten alkoi hän syödä paistia.
+Jonkun ajan perästä huomautti hän: »Te olette oikein kiltti», ja kun
+hän oli juonut viimeisen pisaran teetä hymyili hän hieman nöyrästi ja
+sanoi: »kiitos».
+
+Nyt oli jo pimeä ja yö oli hiipinyt puuvartion läpi aivan nuotion
+ääreen saakka. Mies asetti kumisen vaatteen sen viereen. Barbara
+istuutui sille ja nojasi tukkiin. Mies seisoi hänen yläpuolellaan ja
+otti esille piipun.
+
+»Saanko polttaa?» kysyi hän.
+
+Puhallettuaan sitten muutaman sauhun rauhallisen tyytyväisenä kysyi
+hän: »Miten te oikeastaan eksyitte?» Barbara kertoi.
+
+»Sehän oli vallan mieletöntä», torui mies ankarasti. »Ettekö saata
+keksiä parempaa kuin lähteä varustuksitta metsään? Sehän oli
+idioottimaista!»
+
+»Kiitos», vastasi Barbara nöyrästi.
+
+»No niin se oli!» intti mies, kuparinruskeitten poskien punehtuessa
+hieman.
+
+Barbara tutki häntä vähän aikaa miehen kohennellessa nuotiosta. Hän
+näki mielellään kuinka nuotion valo leikki hänen puhtaaksi ajellulla,
+kaunismuotoisella leuallaan — ja hän koetti arvailla, mitä hänen
+sinisten silmiensä väike tiesi. Mies ei katsonut häneen kertaakaan.
+Nöyrästi myönsi hän itselleen, että se oli oikeudenmukaista. Hän
+uneksi varmaankin suuremmista asioista, nähden hiilloksessa kuvia
+siitä sadunomaisesta, salaperäisestä ja työteliäästä elämästä, johon
+hän kuului. Hänellä ei ollut mitään sijaa tarmontäyteisessä elämässään
+sellaiselle kuin hän oli — pieni Barbara hupakko, jonka ainoa viehätys
+oli siinä, että hän hullaannuttavalla tavalla osasi työntää pienen,
+ihastuttavan leukansa eteenpäin. Barbara kyseli häneltä hänen elämäänsä
+taivaan tuulien alla.
+
+»Oletteko aina metsissä?» tiedusteli hän.
+
+»En aina», sanoi mies.
+
+»Mutta te oleskelette niissä paljon?»
+
+»Niin oleskelen.»
+
+»Teille sattuu varmaankin monta jännittävää seikkailua?»
+
+»Ei juuri usein.»
+
+»Mistäpäin olette tulossa nyt.»
+
+»Etelästä.»
+
+»Minne olette menossa?»
+
+»Luoteeseen.»
+
+»Mitä te siellä teette?»
+
+Syntyi hetken äänettömyys, ennenkuin muukalainen vastasi. »Kuljen
+metsien kautta.»
+
+»Toisin sanoen, asia ei kuulu minulle», tokaisi Barbara hieman
+katkerasti.
+
+»Niin, mutta se ei ole kokonaan minunkaan», selitti mies.
+
+Siinä avautui uusi mahdollisuus.
+
+»Te olette siis toisten asioilla?»
+
+»Niin.»
+
+»Onko se tärkeäkin?»
+
+»On.»
+
+»Kuinka pitkän ajan se vaatii?»
+
+»Monta vuotta.»
+
+»Mikä teidän nimenne on?»
+
+»Garrett Stanton.»
+
+»Tehän _olette_ gentlemanni, eikö niin.»
+
+Miehen silmäkulmassa välähti iloisesti. »Otaksun, että tarkoitatte,
+että olen saanut hyvän kasvatuksen, yliopistokasvatuksen. Luuletteko,
+että se merkitsee kovinkaan paljoa?»
+
+Barbara tutki häntä istuen käsi poskella miettiväisenä. Hän katseli
+aaltoilevaa tukkaa, hänen lempeitä, leikkisiä silmiään, hänen suoraa,
+hienopiirteistä nenäänsä, hänen voimakasta suutaan, joitten pielet
+nousivat niin omituisesti ylöspäin ja vihdoin hänen kaunismuotoista
+leukaansa.
+
+»E-ei», myönteli hän, »enpä luule todellakaan. Minä vain tiedän, että
+te olette gentlemanni», lisäsi hän ihastuttavan epäjohdonmukaisesti.
+Stanton kumarsi vakavana nuotiota kohti pilkallisen myöntävästi.
+
+»Miksi ette koskaan katso minuun?» ratkesi Barbara, suuttuneena. »Miksi
+katsotte vain tuohon hirvittävään nuotioon?»
+
+Mies kääntyi ja katsoi häntä suoraan silmiin. Heti loi Barbara silmänsä
+alas hänen rehellisen, tutkivan katseensa edessä. Hän tunsi punan
+nousevan kasvoilleen. Kun hän taas katsoi ylös, tuijotti mies tuleen
+yhtä rauhallisena kuin ennenkin, nojaten piippua pitelevää kättään
+toiseen.
+
+»Nyt», sanoi mies, »tahdon minä kysyä teiltä pari kysymystä. Eikö
+teidän vanhempanne kaipaa teitä, kun olette koko yön poissa?»
+
+»Eihän toki. Olen usein yötä Adamsien luona. He luulevat että olen
+siellä.»
+
+»Vanhemmat ovat usein levottomia lapsistaan.»
+
+»Mutta minun vanhempani eivät ole ensinkään täällä.»
+
+»Mikä teidän nimenne on?»
+
+»Barbara Lowe.»
+
+Mies vaikeni. Barbara oli ilmeisesti loukkaantunut. Olisihan mies
+voinut osoittaa olevansa hieman enemmän imartelevan utelias.
+
+»Siinäkö kaikki mitä te haluatte tietää minusta», huudahti hän
+loukkaantuneen äänellä.
+
+»Minähän tiedän teistä kaikki. Kuulkaahan nyt. Teidän nimenne on
+Barbara Lowe. Te olette kotoisin Detroitista, jossa te ette vielä ole
+lopettanut lukujanne. Te olette perheen ainoa lapsi ja olette noin
+kahdeksan- tai yhdeksäntoistavuotias.»
+
+»Mitä, kuka teille on kertonut minusta?» huudahti Barbara hämmästyneenä.
+
+Stanton hymyili. »Ei kukaan», vastasi hän. »Ettekö tiedä, että me
+metsien samoilijat elämme huomioistamme? Näettekö mitään erikoista
+tuossa puussa?»
+
+Barbara tutki kyseessäolevaa puuta tarkkaavasti. »En», myönsi hän
+vihdoin.
+
+»Siinä on jokin eläin. Katsokaahan uudestaan.»
+
+»En voi nähdä mitään», sanoi Barbara toisen kerran tutkittuaan puuta.
+
+Stanton nousi. Otettuaan kekäleen nuotiosta heitti hän sen puuta
+vasten. Se mikä puun rungossa oli näyttänyt osalta koloa, alkoi
+hitaasti selvitä eläväksi eläimeksi ja hetken kuluttua kiiruhti uninen
+siili siitä varmempaan piilopaikkaan.
+
+»Tällä tavalla minä teistäkin tiedän», selitti salojen kulkija kääntyen
+nuotioon. »Teidän puheistanne yöksi jäämisestä metsään päätin minä,
+että te olette pikemminkin käymässä Maxwelleilla kuin Adamseilla.
+Tiesin että viimeksimainittujen täytyy olla omaisianne, sillä
+aarniometsiin ei kukaan tyttö sievissä kesävaatteissa lähtisi käymään
+vain tuttaviensa luona.
+
+Te ikävystytte luonnollisesti täkäläiseen elämään parissa
+viikossa, ettekä aio jäädä tänne pitemmäksi aikaa. Te käytätte
+vielä kouluesiliinaanne ja siitä minä päätin, että ette vielä
+ollut lopettanut koulunkäyntiänne ja sitten sai tehtaan merkki
+päivänvarjossanne minut päättämään, että te olette Detroitista
+kotoisin.»
+
+»Entä mistä päätätte, että olen vanhempaini ainoa lapsi?»
+
+»No», vastasi Stanton, »teillä on hieman samanlaisia tapoja, kuin — — —»
+
+»Hemmoitellulla lapsella», lopetti Barbara lauseen pahanilkisesti
+korostaen sanojaan.
+
+Stanton vain nauroi.
+
+»Se ei ole kiltisti ajateltu», moitti Barbara erinomaisen arvokkaana.
+
+Sanomattoman surumielinen, väräjävä ääni kuului metsästä aivan lähellä.
+
+»Hui, mikä se on?» huudahti Barbara säikähtäen pahanpäiväisesti.
+
+»Ystävämme, pikku siili. Älkää peljätkö.»
+
+Metsän korkeissa puissa humisi heikko tuulen henki.
+
+Huu, Huu, huusi huuhkaja yksitoikkoisesti. Nuotiosta nousi säkeniä
+taivasta kohti' sammuakseen hetken kuluttua. Ilma kylmeni. Barbaran
+silmäluomet alkoivat tuntua raskailta. Hän siirsi jalkansa paremmin
+alleen ja oikaisi itsensä nuotion ääreen kuin kissa liedelle. Jos
+Barbara silloin olisi arvannut katsoa, niin olisi hän nähnyt kuinka
+mies omituisen hellä katse sinisissä silmissään tarkkasi häntä.
+
+Pikku, viaton Barbara kulta, hän oli luottavasti kokonaan uskonut
+itsensä nuoren miehen hyväntahtoiseen huomaan!
+
+»Tule, pikku tyttö», sanoi hän vihdoin hiljaa.
+
+Hän nousi samalla ja ojensi kätensä Barbaralle. Heräten mietteistään,
+jotka koskivat nuorta miestä, katsoi Barbara häneen heikosti hymyillen
+ja hänen silmistään katosi kaikki keimailu jättäen niihin vain puhtaan
+lapsen.
+
+»Tulkaa», uudisti hän pyyntönsä, »nyt on jo aika käydä sisään.»
+
+Barbara totteli. Pikku teltta näytti oikein viihtyisältä.
+Palsamilehväinen vuode tuntui aivan ylelliseltä, se oli pehmyt kuin
+höyhenpatja.
+
+»Kun olette valmis», sanoi mies hänelle, »niin sanokaa minulle. Avaan
+sitten teltan aukon, jotta lämpö pääsee sisälle.»
+
+Pehmeä villapeitto oli erinomaisen miellyttävä. Kun teltan aukko
+avattiin, huomasi Barbara, että toinen nuotio oli tehty siten, että
+sen takana oleva vihreä lehdesseinämä heijasti lämmön suoraan aukosta
+teltan sisään.
+
+Hän oli hyvin uninen, mutta makasi siitä huolimatta kauan valveilla.
+Metsän äänet lähestyivät salaperäisinä ja liikehtivät pienen leirin
+ympärillä. Muutamat niistä olivat erittäin peloittavia, mutta Barbara
+ei välittänyt niistä, sillä mies istui nuotion ääressä, voimakkaat,
+kauniit piirteet kuvastuen nuotion valoa vasten hänen polttaessaan
+miettivän näköisenä piippuaan. Barbara katseli häntä pitkän aikaa,
+kunnes vihdoin nuotion valkea alkoi käydä epäselväksi, juhlalliset
+varjot lopettivat tanssinsa metsän taustassa ja hän vaipui uneen.
+
+Monen tunnin perästä, niin hänestä ainakin tuntui, herätti hänet
+jokin mitätön ääni. Lämmin valui yhä miellyttävänä pieneen suojaan,
+juhlalliset varjot tanssivat yhä metsää vasten, miettivä olento
+tuijotti yhä hiillokseen, kuvastuen voimakkaasti loimua vasten. Hellä
+omantunnon tuska hiipi hiljalleen Barbaran hellään sydämeen.
+
+»Poika rukka», puhui hän itsekseen, »hänellä ei ole mitään makuusijaa.
+Hän vartioi minua metsän vaaroilta.» Joka muuten oli vallan naurettavaa
+kuten mikä eränkulkija tahansa tiesi.
+
+Hänen uniset silmänsä katselivat häntä tarkkaavasti — hänen
+salaisuuttaan, hänen sankariaan. Taasen kävi valkea epäselväksi, taas
+lopettivat varjot tanssinsa. Viimeinen tietoinen ajatus Barbaran
+mielessä oli seuraava. »Mutta hänen täytyy olla hyvin vanhan. Hänen
+täytyy jo olla kaksikymmentä kuusi.»
+
+Sitten hän nukkui.
+
+
+3.
+
+Barbara heräsi auringonnousuun ja raikkaaseen aamuilmaan, tuntien
+iloa siitä, että oli nukkunut hyvin ja mukavasti. Teltan aukko oli
+hienotunteisesti suljettu. Kun hän oli valmis, kurkisti hän teltan
+raosta ja näki Stantonin hääräilevän nuotion kimpussa.
+
+Hän ojentautui äkkiä ja lähestyi telttaa. Kämmeniensä väliin puhaltaen
+soitti hän pitkän, kauniin eränkävijän aamuhuudon.
+
+»Yy-löös»! huusi hän ja metsä vastasi siihen monin vivahduksin.
+
+Vastaukseksi väisti Barbara teltan aukon syrjään ja astui
+auringonpaisteeseen.
+
+»Hyvää huomenta», sanoi hän.
+
+»_Kunnia_» vastasi Stanton. »Tulkaa, niin näytän teille kevään.»
+
+Olen pahoillani etten voi tarjota teille mitään vaihtelua aamiaiseksi.
+Se on vain samaa illallista, selitti hän Barbaran palattua ja
+istahdettua kuin paratiisilintu tukille. Hänen poskilleen oli kylmä
+vesi antanut raikkaan punan, hänen silmänsä olivat hyvin kauniit unesta
+selvittyään ja hänen tukkansa loisti aamuauringon suuteloista.
+
+Ja ihmeellistä sanoa, mutta hän unehutti kokonaan työntää ihastuttavaa
+leukaansa eteenpäin.
+
+Hän söi hyvällä ruokahalulla, sillä metsä oli antanut hänelle nälän
+lahjan. Stanton ei puhunut mitään. Hetki oli sellainen, että puhumatta
+oli paras. Kaikki ihastuttavat ainekset heidän somassa kohtauksessaan
+näyttivät kiteytyvän selviksi heille ja Barbara tunsi, että hän
+muutaman hetken perästä oli pakotettu näkemään mitä ne tiesivät.
+
+Vihdoin sanoi mies, kuitenkaan liikahtamatta:
+
+»No niin, lienee parasta lähteä.»
+
+»Niin», virkkoi tyttö.
+
+He istuivat vielä vähän aikaa katsellen hajamielisinä ystävällistä
+metsän vihreyttä. Sitten Stanton nousi äkkiä ja alkoi koota
+tavaroitaan. Tyttö ei liikahtanut.
+
+»Tulkaa», sanoi mies vihdoin.
+
+Tyttö nousi tottelevasti.
+
+»Seuratkaa aivan minun perässäni», neuvoi Stanton.
+
+»Kyllä», vastasi tyttö.
+
+He tunkeutuivat pensaikon läpi. Se aukeni hiljaa heidän edessään.
+Barbara katsoi taakseen. Se oli jo hiljaa sulkeutunut heidän takanaan,
+vieden mennessään heidän kohtauksensa ainaiseksi. Heidän pieni leirinsä
+oli hävinnyt olemattomaksi. Metsä, suuri, säälimätön, rauhallinen metsä
+oli ottanut omansa takaisin. Ei mitään ollut enää jäljellä.
+
+Ei mitään muuta ollut jäljellä kuin muisto ja unelma — niin, ja
+alku. Barbara tiesi, että sen täytyi olla alku. Nuori mies tulisi
+vielä takaisin hänen luokseen. Hän pukeutuisi silloin harsopukuun,
+toisenlaiseen harsopukuun, oikein loistavaan. Hän istuisi vanhan
+lehmuksen korkeimmalla juurella ja mies makaisi hänen jaloissaan.
+Sitten mies kertoisi hänelle lumotusta maasta, elosta taivaan tuulien
+alla. Hän olisi hänen ritarinsa, joka lähtisi erämaahan etsimään, mutta
+palaisi aina hänen luokseen takaisin. Mielikuva tuli Barbaralle äkkiä
+sanomattoman rakkaaksi.
+
+Sitten hän huomasi, että mies oli pysähtynyt ja katsoen häneen
+rukoilevasti, anteeksi pyytävästi piti syrjässä heidän edessään olevia
+pensaan oksia. Aukosta saattoi Barbara nähdä tutun aukeaman ja haiun
+nousevan Maxwellien tuvan piipusta.
+
+Hän oli nukkunut yönsä melkein oman ovensa edustalla.
+
+»Antakaa minulle anteeksi», sanoi Stanton. »Tarkoitin sitä vain
+pieneksi, hauskaksi seikkailuksi. Sehän ei ole tuottanut mitään harmia
+— ainakaan ei teille.»
+
+Hänen silmänsä olivat nälkäiset. Barbara ei löytänyt sanoja
+vastaukseksi.
+
+»Hyvästi», jatkoi mies. »Jääkää hyvästi. Aikanaan annatte minulle
+anteeksi — unhoitatte, mikä onkin samaa. Uskokaa minua, jos olen
+loukannut teitä, niin on myös rangaistukseni oleva ankara. Jääkää
+hyvästi.»
+
+»Hyvästi», sanoi Barbara, tuskin kuuluvasti. Hän oli jo unohtanut koko
+juonen. Hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin sitä, että metsä,
+säälimätön, epäystävällinen metsä oli vaatimaisillaan poikansa takaisin.
+
+»Hyvästi», sanoi nuori mies uudelleen. Hänen olisi pitänyt lähteä,
+mutta ei lähtenytkään. Tilanne alkoi käydä jännittyneeksi.
+
+»Milloin tulette käymään luonani?» kysyi Barbara vihdoin. »Viivyn
+täällä vielä kaksi viikkoa.»
+
+»En koskaan», vastasi nuori mies.
+
+»Mitä te tarkoitatte?» kysyi tyttö hetken kuluttua.
+
+»Painted Rockin tuolla puolen on erämaa», selitti hän miltei
+katkerasti, »erämaa ja yksinäisyys moneksi vuodeksi — ainaiseksi!»
+
+»Älkää menkö ennenkuin huomenna», pyysi tyttö.
+
+»Minun täytyy.»
+
+»Miksi?»
+
+»Senvuoksi, että minun täytyy olla perjantaina Painted Rockissa ja
+päästäkseni sinne ajoissa, täytyy minun kulkea nopeasti ja kauan.
+
+»Ja ellette tee sitä?»
+
+»Tehtäväni menee myttyyn.»
+
+He seisoivat äänettöminä. Barbara kaivoi pieniä reikiä päivänvarjonsa
+kärjellä. »Ja se tietää perikatoa?» kysyi hän hiljaa, katsahtamatta
+ylös.
+
+»Olen raatanut raskaasti monta vuotta ja nyt on työni tulos
+kysymyksessä.»
+
+»Minä ymmärrän», vastasi tyttö painaen päätään vielä alemmaksi. »Se
+kait olisi hyvin tyhmää, jos nyt keskeyttäisitte matkanne, eikö niin?»
+
+Mies ei vastannut.
+
+»Lähdettekö todella», jatkoi tyttö, miltei kuulumattomalla äänellä. »Te
+ette saa lähteä noin. Minä pyydän teitä jäämään.»
+
+»En voi», vastasi nuori mies.
+
+Barbara katsahti ylös. Mies seisoi suorana ja uljaana, päättävä tarmo
+ahavoituneilla kasvoillaan ja siniset silmät katsoivat vakavina ja
+suoraan Barbaran ohi. Heti leimahti tytössä.
+
+»Luulen nyt, että on parasta että lähdette», sanoi hän 'vihaisesti.
+
+He katsoivat hetken toisiaan silmiin. Sitten Barbara painoi päänsä taas
+alas ja ojensi kätensä.
+
+»Ette tiedä sitä», kuiskasi hän, »mutta minulla on teille paljonkin
+anteeksi annettavaa.»
+
+Nuori mies epäröi hetken ja kosketti sitten huulillaan hänen sormiaan.
+Tyttö ei katsonut ylös. Eleellä, jota Barbara ei huomannut, kumartui
+nuori mies ottamaan kantamuksensa ja painui metsään.
+
+Barbara seisoi liikkumattomana. Ei lihaskaan hänen ruumiissaan
+värähtänyt. Ainoastaan päivänvarjo solui äkkiä maahan.
+
+
+
+
+VII.
+
+TYTTÖ JOKA PETTYI.
+
+
+Tämä on eräs juttu Alfredista. Niitä kiertelee vieläkin monta Lännessä,
+sillä Alfred oli aikanaan varsin kuuluisa mies. Hän oli pieni ja hän
+oli ujo. Se onkin pahinta mitä hänestä saattaa sanoa, mutta hän oli
+sangen pieni ja sangen ujo. Hevosen selässä istuessaan ulottuivat
+hänen jalkansa tuskin sen vatsan alemman viivan kohdalle, ja vain
+suunnattomalla ketteryydellään pysytteli hän mukana. Kun hän kulki
+jalan, erehtyivät vieraat usein sanomaan häntä »pojuksi». Seurassa
+hän ei koskaan tuonut esille mielipidettään. Elleivät asiat menneet
+hänen suunnitelmiensa mukaan, teki hän tarpeellisia korjauksia niihin
+ja toimi niiden mukaan niin hyvin kuin se kävi päinsä. Mutta hän
+osasikin käyttää hyväkseen kurjimpiakin mahdollisuuksia paremmalla
+menestyksellä kuin kukaan muu preerioilla. Hänen asenteensa ihmisiin
+nähden oli ikäänkuin alituista anteeksipyyntöä siitä, että hän yleensä
+oli olemassa. On sanottu, että kun Alfred otti hengen mieheltä, teki
+hän sen vastenmielisesti, ilman erikoista innostusta, ikäänkuin hän
+ei olisi tahtonut ottaa edesvastuuta niskoilleen ja tällainen puhe
+preeriaelämän alkuaikoina oli joko turhamaista teeskentelyä tai sitten
+se oli — Alfredia. Naisväen kanssa hän oli aivan mahdoton. Kuka hyvänsä
+olisi lyönyt vetoa vaikka viimeisen hyppysellisen kultahietaansa sitä
+vastaan, ettei Alfred eläessään ollut sanonut mitään lopullisesti
+varmaa toiseen sukupuoleen kuuluvalle olennolle. Kun kävi aivan
+välttämättömäksi kääntää jonkun naisen ennakolta suunnittelema aikomus
+toiseksi, kuten esimerkiksi kieltää häntä ratsastamasta upottavaan
+hiekkaan, kehoitti hän aina jotakin toista toimittamaan tuon neuvon.
+Ja silloinkin piileskeli hän taampana, punastellen hullunkurisesti
+tavatonta rohkeuttaan. Lisätkäämme tähän luisut, kapeat hartiat, lempeä
+ääni ja pienen pienet valkoisen punaiset kasvot.
+
+Mutta Alfred osasi lukea preerioita kuin kirjaa. Hän osasi ratsastaa
+missä tahansa, ampua erinomaisesti, ei peljännyt mitään ja osasi
+tapella kuin villikissa, kun asia todella vaati. Ne, jotka tiesivät
+jotakin asioista pitivät Alfredia preerian parhaana miehenä. Sen vuoksi
+ottikin mr Coldwell, suurrikas, hänet palvelukseensa, kun hän aikoi
+viedä tyttärensä Deadwoodiin.
+
+Miss Coldwell oli päättänyt lähteä Deadwoodiin. Perin rajoitettu
+kokemus, jonka hänen tapaisensa neitonen oli saanut huvimatkoillaan,
+joilla maattiin puupermantoisissa teltoissa ja joilla riippui
+pyyheliinoja telttapylväissä ja erikoiskokit keittelivät leiriläisten
+iloksi, oli saanut hänet vakuutetuksi siitä, että juuri tuollainen
+preeria-matka oli hänen mielivirkistyksiään. Luonnollisesti isä
+Coldwellin oli ennemmin tai myöhemmin otettava hänet mukaansa
+vuotuiselle käynnilleen Deadwoodissa. Se oli siihen aikaan kun
+vaunukaravaanit kulkivat Pierren kautta pohjoiseen ja South Forkin
+kautta etelään. Jotkut yksityiset intiaanit, joilla oli taipumusta
+murhiin ja joilla oli hieman kehittymättömät käsitykset siitä mitä
+he saivat ja eivät saaneet tehdä, saattoivat tehdä tuollaiset matkat
+mielenkiintoisiksi joskus, mutta ei juuri usein. Suurelle karavaanille
+ei niitten puolelta juuri vaaraa ollut tarjona.
+
+Tyttärellä oli sulhasen tapainen, nimeltä Allen, joka myöskin
+mielellään teki huvimatkoja ja niin lähti hän mukaan. Hän ja miss
+Coldwell sonnustivat itsensä oikein perinpohjin ja odottivat matkasta
+paljon iloa.
+
+Pierressä järjestäytyi sitten kahdeksan vaunua käsittävä karavaani ja
+siihen liittyivät Alfred ja Billy Knapp.
+
+Molemmat miehet olivat mielenkiintoisia, mutta yhdessä ja toisessa
+asiassa tyrannimaisia — kuten esimerkiksi siinä etteivät sallineet
+kenenkään poistua karavaanin näkyvistä. He eivät myöskään selittäneet
+tyrannimaisuutensa syitä tarpeeksi. Molemmat nuoret kiusoittelivat
+heitä, mutta huomattuaan Billy Knappin joko järkkymättömäksi tai liian
+paksunahkaiseksi, käänsivät he kaiken huomionsa Alfrediin. Allen
+kiusasi Alfredia ja miss Coldwell yhtyi ajattelemattomasti häneen.
+Yhdessä he usein onnistuivat loukkaamaan Alfredin arimpia tunteita. Jos
+olisi ollut kysymys vain Allenista, niin harmi olisi piankin loppunut.
+Alfred olisi yksinkertaisesti tappanut hänet ujosti, mutta koska hän
+oli niin synnynnäisen kohteliaisuuden kyllästyttämä, että se kokonaan
+antoi leimansa hänen elämänviisaudelleen, oli hän vaiti eikä tehnyt
+mitään.
+
+»Alussa on preeriamatkalla paljonkin hauskaa. Myöhemmin siinä ei
+ole kerrassaan mitään. Siinä on sama yksitoikkoisuuden leima kuin
+merimatkallakin, mutta siinä on vähemmän alaa liikkua ja sen sijaan,
+että laiva kantaa sinut merillä ollessasi, täytyy sinun sangen suuressa
+määrässä liikkua oman tahtosi voimalla preerialla. Ruoka on myöskin
+karkeanlaista, vesi huonoa ja niukalti ja sinä et voi kylpeäkään.
+Tasankolaiselle tai sille, jolla on järkeä, nämä asiat eivät merkitse
+mitään verrattuna siihen ihanuuteen, minkä elämä vapaassa ulkoilmassa
+tarjoaa, puhumattakaan sykähdyttävästä seikkailun odotuksesta. Mutta
+naiset kaipaavat mukavuutta. Naisilla on myös omituinen vaistomainen
+halu olla aivan yksinään silloin tällöin, arvatenkin sen vuoksi, että
+heidän kokemuksensa, vaikka eivät olekaan vähemmän lukuisat kuin
+miesten, ovat pääasiallisesti sielullista laatua ja he tarvitsevat
+senvuoksi silloin tällöin aikaa päästäkseen niin sanoakseni
+»päiväjärjestykseen». Niinpä miss Coldwell alkoi tulla sangen
+kärsimättömäksi.
+
+Kuudennen päivän iltapäivällä ratsastivat Alfred, miss Coldwell ja
+Allen rinnakkain. Alfred kertoi omaa kokemaansa seikkailua ja miss
+Coldwell kuunteli hajamielisenä, kun ei hänellä ollut muutakaan
+tekemistä. Allen kiusoitteli laiskasti milloin mieleen johtui.
+
+»Minulla sattui silloin olemaan jäsen poikki», huomautti Alfred
+kertomuksensa välissä pehmeällä äänellään, »niin että — — —»
+
+»Mikä jäsen?» kysyi nuori Idän mies, karkean suoraan. Hän vilkaisi
+veitikkamaisesti tyttöön, jolle pikku mies pääasiallisesti oli kertonut
+juttuaan.
+
+Alfred epäröi, punastui, menetti juttunsa juonen ja peräytti vihdoin
+aivan ymmällä hevosensa. Hän jäi aivan viimeiseksi vankkurien
+taakse ja painoi päänsä alas, vuoroon hikoillen ja vuoroon tuntien
+kylmänväristyksiä ajatellessaan sellaista epähienoutta naisen
+läsnäollessa.
+
+Nuori Allen kannusti hevosensa tytön oikealle puolelle. »Omituisin
+pikku mies, mitä ikänäni olen nähnyt», sanoi hän nauraen. »Ikävä kun
+pilasin hänen juttunsa. Oliko se hauska?»
+
+»Siitä olisi voinut tulla hyvä ellet olisi pilannut sitä», vastasi
+tyttö lyöden leikillään hevosen korvia. Eläin alkoi hyppiä. »Miksi teit
+sen?»
+
+»Oh, saadakseni vain nähdä miten hän vääntelee tuskissaan. Hän miettii
+sitä varmasti koko illan ja uskaltaa tuskin katsoa sinua silmiin ensi
+kerran kohdatessaan sinut.»
+
+»Tiedän sen. Eikö se ole hullunkurista. Eilen sattui hän tulemaan
+vankkurien taakse ja yllätti minut tukka hajalla. Toivonpa että olisit
+nähnyt hänet silloin.» Hän nauroi iloisesti muistellessaan tapausta.
+
+»Lähtekäämme tomupilven edelle», ehdotti hän sitten.
+
+He väistyivät syrjemmälle aron vanhalle nurmipeitteelle ja hoputtivat
+hevosia hiljaiseen juoksuun. Päästyään purjekangas-kuomuisten kuunarien
+edelle ajoivat he taas käyden.
+
+»Alfred sanoo, että me saamme nähdä ne huomenna», sanoi tyttö.
+
+»Mitkä niin?»
+
+»Vuoret tietysti! Ne kuuluvat näyttävän tummalta viivalta tuon kukkulan
+takana tuolla — mikä sen nimi olikaan?»
+
+»Siilin hauta.»
+
+»Aivan niin. Ja sitten ei ole enää kuin kolme päivää jäljellä. Oletko
+iloinen?»
+
+»Oletkos sinä?»
+
+»Kyllä, luulenpa vain. Tämä elämä on hauskaa alussa, mutta tulee hieman
+yksitoikkoiseksi pukeutua niin ahtaassa paikassa, että täytyy taivuttaa
+päätään alaspäin kun ei voi ojentaa käsiään ylöspäin ja vesi käy
+tynnöreissä niin pahan makuiseksi. Onpa oikein hauskaa nähdä oikea talo
+taas. Ihmiset pitävät leirielämästä juuri niin kauan — — —»
+
+»Minua se ei vielä tympäise.»
+
+»Sinä oletkin mies ja voit tehdä jotakin.»
+
+»Etkös sinä sitten voi tehdä jotakin?»
+
+»Kyllähän sinä sen tiedät. Mitä luulet, että he sanoisivat, jos minä
+esimerkiksi ratsastaisin yksin kaksi mailia eteenpäin. He saisivat
+varmaankin raivokohtauksen.»
+
+»Kuka saisi raivokohtauksen? Ei kukaan muu kuin Alfred, enkä minä
+arvannut, että sinä olisit ruvennut pelkäämään häntä siinä määrin.
+Mutta lähdetäänpäs! Lähdetään kilpaa ja tullaan sitten takaisin samaa
+tietä.» Nuorimies näytti poikamaisen innokkaalta.
+
+»Se olisi hauskaa», haaveili tyttö. He katsoivat toisiaan silmiin kuin
+kaksi lasta ja nauroivat.
+
+»Miksi emme lähtisi?» pyyteli nuori mies. »Minua oikein ällöttää
+pysytellä aina noiden kirottujen vankkureiden läheisyydessä. Mitä
+järkeä siinäkin on.»
+
+»Tietysti intiaanit, arvelen», sanoi tyttö hieman epäillen.
+
+»Intiaanit!» vastasi mies, halveksien. »Intiaanit! Me emme ole nähneet
+merkkiäkään heistä sitten kun lähdimme Pierrestä. En usko, että täällä
+on ainoatakaan koko kurjalla seutukunnalla. Sitäpaitsi, muistathan mitä
+Alfred sanoi viime yöleirillä?»
+
+»Mitä hän sanoi.»
+
+»Alfred sanoi, ettei hän ole nähnyt ainoitakaan purilaitten jälkiä,
+joten heidän täytynee kaikkien olla erämaissa puhvelin ajossa. Sitä
+paitsi, luuletko, että isäsi ottaisi sinut mukaansa näin pitkälle
+matkalle, jos siinä olisi hitusenkin vaaraa?»
+
+»En tiedä. Minä pakotin hänet siihen». Hän katseli valtavan pitkää
+alannetta, jonne he olivat menossa ja mahtavaa nousua, joka sen takana
+kohosi. Aurinko ja tuulen henki leikittelivät preerian heinikossa,
+jälkimmäinen levitellen sen vihreyttä auringon hopeoitavaksi. Omituinen
+rauha vallitsi aavikolla ja odotti aivan kuulevansa mehiläisten
+surinan kuten Uus-englantilaisessa puutarhassa. Elämä oli ikäänkuin
+pysähdyksissä.
+
+»Me eksyisimme», sanoi tyttö vihdoin.
+
+»Eihän toki!» vakuutti nuori mies aloittelevan arolaisen koko
+innostuksella. »Minulla on jo valmis suunnitelma. Katsos,
+vankkuri-karavaanimme on menossa tuota kukkulaa kohti meidän takanamme.
+Jos kuljemme eteenpäin pitäen varjomme kukkulaa kohti, niin pysymme
+samassa suunnassa kuin sekin.»
+
+Hän katsoi tyttöön odottaen, että tämä lausuisi julki ihastuksensa
+hänen erinomaisen viisautensa johdosta. Tyttö näytti uskovan häntä.
+Hän myöntyi ja lähetti hänet jollakin tekosyyllä asialle omalle
+vankkurilleen. Hänen poissa ollessaan laskeutui tyttö hiljaa pienen
+kukkulan rinnettä oikealle, nelisti ripeästi parin muun samanlaisen
+yli ja pysäytti vihdoin hevosensa huoahtaen hyvästä mielestä. Hänen
+mielestään yksi pystyi pitämään silmällä varjoa yhtä hyvin kuin
+kaksikin. Nyt hän oli yksin ja vapaa. Sitä hän oli kaivannut viimeiset
+kuusi päivää matkallaan preerialla ja hän nautti siitä nyt täysin
+siemauksin. Ei kukaan ollut nähnyt hänen lähtevän. Ajajat nuokkuivat
+tylsinä, kuten heidän tapansa oli, vankkurien asukkaat nukkuivat, kuten
+he enimmäkseen tekivät ja pikku Alfred sulatteli häpeäänsä vankkurien
+takana nousevassa tomupilvessä, joka taas ei ensinkään kuulunut hänen
+tapoihinsa. Hän oli saanut ankaran kolahduksen ja olisi varmasti
+hautonut sitä koko iltapäivän, ellei eräs huomio olisi herättänyt hänet
+toimintaan.
+
+Eräässä ruokottomassa paikassa havaitsi hän kavion jäljen. Se ei ollut
+kulkueeseen kuuluvan hevosen.
+
+Alfred tiesi sen siitä, että sen toisessa laidassa, niin somasti ruohon
+peitossa, ettei sitä olisi kenenkään muun silmä huomannut, oli pieni
+painuma. Alfred ratsasti oikealle ja vasemmalle preerialla ja löysi
+noin kolmenkymmenen hevosen jäljet. Hän työnsi lakkinsa takaraivolleen
+ja rypisti kulmakarvojaan kun ei voinut löytää sitä mitä haki,
+nimittäin kahta kapeaa vakoa, jotka syntyivät hevosen kummallakin
+puolen laahaavista purilaista. Niitten puuttuminen osoitti, että
+intiaanijoukko oli yksinomaan ratsain ja se taas tiesi kahnausta.
+
+Hän ratsasti koko seurueen etupäähän, silmät vakavina maahan luotuina.
+Kukkulan laella tapasi hän nuoren Idän miehen. Jälkimmäinen näytti
+hämmästyneeltä, vaikkakin koetti olla leikkisä.
+
+»Jätin miss Coldweilin tähän puolisen minuuttia sitten», huomautti hän
+Alfredille, »ja luulen että hän on tehnyt minulle pienen kepposen.
+Torukaa häntä minunkin puolestani kun hän tulee takaisin — teettehän
+sen», nauroi hän hieman häijynilkisesti kuvitellessaan Alfredin toruvan
+jotakin.
+
+Silloin Alfred hämmästytti hänet. Pikku mies ojentautui äkkiä suoraksi
+satulassa ja päästi mehevän kirouksen. Kierrettyään pienen kaarroksen
+preerialla, palasi hän takaisin nuoren miehen luo.
+
+»Te menette heti vankkurien luo ja herätätte Billy Knappin ja sanokaa
+hänelle, että minä olen lähtenyt pienelle tiedustelulle ja että minä
+tahdon, että hän _valvoo_, Ymmärrättekö? _Valvoo!_
+
+»Mitä?», alkoi Idän mies levottomana.
+
+»Lähden hakemaan miss Coldwellia», sanoi pieni mies päättäväisesti.
+
+»Ettehän luule, että jokin vaara uhkaa häntä, ettehän», kysyi Idän
+mies, hätääntynyt sävy äänessään. »Ehkä voin auttaa teitä?»
+
+»Te teette kuten käskin», vastasi pikku mies lyhyesti ja ratsasti pois.
+
+Hän seurasi miss Coldwellin jälkiä nopeasti, sillä ne olivat aivan
+tuoreet. Jos katsoi tarkastikin etsien hevosen jälkiä niin ei huomannut
+mitään, mutta jos katsoi kolme- neljäkymmentä jalkaa eteenpäin, niin
+näkyi ruohikossa selvä polku.
+
+Alfred tapasi miss Coldwellin istumassa rauhallisena satulassaan
+keskellä preeriakoira-yhteiskuntaa ja niin ollen varsin yksinäisessä
+seudussa. Hän huvitteli katselemalla preeriakoirien touhua kun ne
+haukkuivat, katselivat ja piiloittelivat häntä, aina sen mukaan kuinka
+kaukana ne olivat. Alfredin näkeminen ei häntä miellyttänyt, sillä hän
+peloitti preeriakoirat piiloon.
+
+Nähdessään miss Coldwellin valtasi Alfredin taas ujous. Hän ratsasti
+hänen viereensä ja punastui:
+
+»Näytän teille tietä takaisin, miss», sanoi hän arasti.
+
+»Kiitoksia vain», vastasi miss Coldwell hieman kylmästi, »mutta löydän
+takaisin itsekin.»
+
+»Luonnollisesti te löydätte», kiiruhti Alfred vastaamaan hädissään.
+»Mutta ettekö luule, että meidän pitäisi lähteä takaisin nyt. Tahtoisin
+tulla kanssanne, miss, jos sallitte sen. Iltapäivä on jo aika pitkälle
+kulunut.»
+
+Miss Coldwell vilkaisi veitikkamaisesti aurinkoa.
+
+»Mitä, vielähän on monta tuntia pimeän tuloon!» sanoi hän huvitettuna.
+
+Silloin Alfred hämmästytti miss Coldwellin.
+
+Hänen arkaileva käytöksensä hävisi kerrassaan. Salamana hyppäsi hän
+hevosensa selästä ja heitti ohjakset sen pään yli, niin että se
+pysähtyi ja katsoi sitten miss Coldwellia suoraan silmiin.
+
+»Hypätkää heti alas», komensi hän.
+
+Pehmeä etelän murre, jota hän tavallisesti puhui, sai raikkaan
+täsmällisyyden. Miss Coldwell katsoi häneen. Hämmästyen. Nähdessään
+ettei tyttö heti totellut hänen käskyään, alkoi Alfred aivan
+todenteolla nopeasti irroittaa niitä hihnoja, jotka pitivät miss
+Coldweilin ratsastushametta kiinni. Se oli niin tavaton teko ujon
+Alfredin puolelta, että miss Coldwell vihdoin huomasi, että jotakin oli
+tekeillä ja hyppäsi satulasta.
+
+»Mitä nyt», kysyi hän.
+
+Vastaamatta sanaakaan, veti Alfred miss Coldwellin hevosen pään
+ohjaksilla aivan liki sen kavioita ja sitoi nilkat lujasti yhteen.
+Sitten hän teki saman tempun omalle hevoselleen. Täten ei kumpikaan
+eläin voinut edes poukkien päästä minnekään. Ne olivat varmasti
+kytketyt.
+
+Alfred astui muutaman askeleen itäänpäin. Miss Coldwell teki samoin.
+
+»Istukaa tuohon», käski Alfred. Miss Coldwell totteli hieman
+hermostuneena. Hän ei käsittänyt mitään koko jutusta ja se pani hänet
+pelkäämään. Hän alkoi hämärästi peljätä, että Alfred oli tullut
+hulluksi. Alfredin seuraava teko vahvisti vain hänen epäluuloaan. Hän
+astui nimittäin kymmenen askelta eteenpäin ja nosti sitten oikean
+kätensä pään yli. Miss Coldwell tarkkasi häntä niin kiinteästi, että
+hän ei huomannut sillä hetkellä mitään muuta. Sitten katsoi hän siihen
+suuntaan kuin Alfredkin ja hän huudahti puoleksi nyyhkyttäen.
+
+Aivan taivaan rantaa vasten näkyi idänpuoleisella mäellä hevosen
+selässä istuva olento. Se oli liikkumaton kuin kuvapatsas.
+
+»Meidän täytyy tapella», sanoi Alfred tultuaan hetken kuluttua
+takaisin. »Hän ei vastaa rauhanmerkkiini ja hän on Sioux-intiaani. Emme
+pääse karkuun tämän preeriakoirakaupungin läpi. Meidän täytyy pitää ne
+loitolla.»
+
+Hän aukaisi ja sulki rakkaan 44 numeron Winchesterinsä ja veti hiljaa
+hanan vireeseen. Sitten hän istahti miss Coldwellin viereen. Monelta
+suunnalta ilmestyi äänettömästi ratsastavia intiaanisotilaita, jotka
+liikehtivät arvokkaasti ensinnä näkynyttä kohti, käsittäen lopulta noin
+kolmekymmentä miestä. He keskustelivat hetken keskenään ja lähtivät
+sitten yksitellen määrätyin välimatkoin täyttä laukkaa kiertämään
+vasemmalle, piiloutuen hevostensa taakse ja kiljuen kimakkaäänisesti,
+mutta eivät ampuneet ainoatakaan laukausta.
+
+»He aikovat hyökätä kimppuumme», arveli Alfred. »Meitä on liian vähän
+jotta se maksaisi vaivan. Se on vain petosta.»
+
+Piiri heidän ympärillään oli nyt täydellinen. Katsellessa heidän
+ratsastamistaan hurjaa vauhtia liikkumatonta maisemaa vastaan pyrki
+näkö häiriytymään.
+
+»Ei siitä mikään huvimatka heille tule», sanoi Alfred myhäillen.
+»Preeriakoirain kolot ovat heille yhtä hankalat kuin meillekin. He
+eivät oikein tiedä miten he parhaiten meitä ahdistaisivat. Jos he
+tulisivat joka puolelta yhtaikaa niin en voisi heille mitään, mutta he
+ryntäävät aina yhdessä mytyssä kaikki kuin mitkäkin _saakelin_ hullut!»
+Ja silloin punastui taas Alfred korviaan myöten ja alkoi nöyrästi ja
+monisanaisesti pyydellä anteeksi miss Coldwellilta, joka ei ollut
+kuullut enempää hänen sanojaan kuin hänen anteeksipyyntöjäänkään.
+Villit ja lähestyvä taistelu olivat ainoat, mitä hän saattoi ajatella.
+
+Äkkiä yksi intiaaneista nojautui eteenpäin hevosen selässä ja ampui sen
+pään takaa. Kuula lensi ohi, luonnollisesti, mutta se vinkui ilkeästi
+kuin sireeni ja kuulosti tulevan lähemmä. Miss Coldwell kiljasi ja
+peitti kasvonsa käsillään.
+
+Villit ulvoivat kuorossa.
+
+Ensimmäinen laukaus näytti olevan merkki yleiseen ammuntaan pitkin
+ympyrää. Intiaanit eivät koskaan puhdista pyssyjään, saavat harvoin
+hyviä ammuksia eivätkä oikein tajua takimmaisen tähystimen filosofiaa.
+Sitäpaitsi ei ole ensinkään helppoa ampua pitkältä matkalta
+jännittyneessä asennossa laukkaavan hevosen selästä. Alfred katseli
+heitä halveksien, puhumatta sanaakaan.
+
+»Jos he jatkavat tätä kauemman aikaa, voi se kuulua vankkureillemme
+saakka», sanoi hän vihdoin. »Toivoisinpa ettemme olisi niin kaukana
+ja pohjoisessa päin. Kas niin, nyt se alkaa», sanoi hän sitten hieman
+kiihtyneenä.
+
+Päällikkö oli pysähtynyt, ja kun sotilaat saapuivat hänen luokseen,
+vetivät he hevoset miltei istumaan takajaloilleen ja jäivät siihen
+liikkumattomiksi. Hevosten päät olivat käännetyt kahden istuvia kohti.
+
+Alfred nousi varovasti nähdäkseen paremmin.
+
+»Aivan oikein», puhisi hän itsekseen, »se on vanha Yksinäinen Susi,
+varmasti. Saammekin tästä oikein navakan tappelun.»
+
+Tyttö oli vaipunut maahan ja vapisi päästä varpaisiin saakka. Ei
+ole hauskaa joutua maalitauluksi parhaissakaan olosuhteissa, mutta
+vielä vähemmän hauskaa on joutua maalitauluksi kun on vain yksi
+kolmeakymmentä vastaan ja nuo kolmekymmentä vielä lisäksi ovat
+hirvittävän ja oudon näköisiä villejä. Miss Coldwell oli aivan lamassa
+ja Alfred näytti vakavalta. Hän veti miettiväisenä kotelostaan kauniin,
+norsunluupäisen Coltinsa ja pani sen viereensä heinikkoon. Sitten hän
+punasteli, vuoroon hikoillen ja väristen, ja katsoi tyttöön epäröiden.
+Villijoukon äkillinen liikehtiminen päällikön ratsastaessa sen
+etunenään sai hänet päättävästi toimimaan.
+
+»Miss Coldwell», sanoi hän.
+
+Tyttö värisi ja huokaili.
+
+Alfred kävi polvilleen ja pudisteli häntä kovakouraisesti.
+
+»Kuulkaa nyt», komensi hän, »meillä ei enää ole kuin minuutti aikaa.»
+
+Tyyntyneenä hieman hänen äänensävystään katsoi tyttö ylös. Hänen
+kasvonsa olivat liidunvalkeat ja hänen tukkansa oli osaksi pudonnut
+hänen otsalleen.
+
+»Pankaa mieleenne nyt joka sana», puhui Alfred nopeasti. »Intiaanit
+aikovat hyökätä minuutin kuluessa. Ehkä voin lannistaa heidät, mutta en
+ole varma siitä. Tuossa pistoolissa minä aina säästän kaksi viimeistä
+kutia — ymmärrättekö — se on aina ladattu. Jos huomaan, että kaikki on
+menetetty niin ammun teidät toisella ja sitten itseni toisella.»
+
+»Oh» itki tyttö, aukaisten silmänsä hurjana. Hän kuunteli hyvinkin
+tarkkaavasti.
+
+»Ja jos he tappavat minut ensin — hän tarttui lujasti tytön ranteeseen
+— »jos he tappavat minut ensin, niin täytyy teidän ottaa tämä pistooli
+ja ampua itsenne. Ymmärrättekö. Ampua itsenne — päähän — tuohon!»
+
+Hän näytti otsaansa etusormen nypykällään.
+
+Tyttö vetäytyi kauhuissaan taaksepäin. Alfred puri hampaansa yhteen ja
+jatkoi säälimättä.
+
+»Jos he saavat teidät käsiinsä», sanoi hän, »niin he riisuvat teiltä
+viimeisenkin riekaleen, ja kun te olette ilkisen alasti, niin sitovat
+he teidät pitkin pituuttanne raakahihnalla, maahan käsistä ja jaloista.
+Ja sitten he seivästävät teidät keskiruumiista maahan kiinni, — ja
+jättävät teidät siihen — hitaasti kuolemaan!»
+
+Ja tyttö uskoi häntä, epäjohdonmukaisesti kylläkin, sen vuoksi, että
+huolimatta hirvittävästä pelostaan, hän oli huomannut, että Alfred
+lausuessaan ehkä ruokottomimmat sanat elämässään, ei ensinkään ollut
+punastunut. Hän katseli ruohikossa makaavaa pistoolia kauhunsekaisella
+ihastuksella.
+
+Intiaanijoukko, joka tähän saakka oli pysytellyt noin tuhannen jalan
+päässä, karjasi nyt äkkiä ja lähti nelistäen preeriakoirayhteiskuntaa
+kohti.
+
+Villien rynnäkössä on sanoin selittämätöntä hurjuutta. Pienet hevoset
+liikuttavat jalkojaan niin nopeasti, sotilaitten sulkaharjat ja
+varusteet hulmuavat perässä niin raivoisasti ja miesten ja hevosten
+koko asento on niin intoa ilmaiseva, että näkijä saa sen käsityksen
+menosta, että tuo peloittava joukko on voittamaton sekä vauhtiin että
+voimaan nähden. Koko taivaanranta näyttää olevan täynnä intiaaneja.
+
+Ja ikäänkuin se ei vielä olisi tarpeeksi peloittavaa, vapisee ilma
+karjuntaa. Kukin intiaani painaltaa yhteistä päämäärää kohti ja hän
+huutaa kimakasti näyttääkseen mikä suurenmoinen soturi hän on, samalla
+kun säestyksenä kuuluva kavion kapse kuuluu yhä lähempänä aivankuin
+kasvava myrskysade katolla. Näyttää siltä kuin ei mikään pystyisi sitä
+pysähdyttämään.
+
+Ja kuitenkin on yksi seikka, joka taitavasti hyväkseen käytettynä
+saa heidät pysähtymään, se on heidän kurin puutteensa. Intiaani
+taistelee tulisesti kun häntä ahdistetaan tai kun hän pääsee
+innostumaan tulisesta vastarinnasta, mutta hän ei mielellään antaudu
+taisteluun kylmiltään. Kun hän lähestyy vihollisen pyssyn suuta, käy
+hän miettiväiseksi. Usein yksi ainoa mies, jolla on tarpeellinen
+määrä kylmäverisyyttä pidättyäkseen ampumasta, saattaa tehdä tyhjäksi
+hyökkäyksen, jos hän vain odottaa kunnes he ovat tulleet noin
+viidenkymmenen jalan päähän ja sitten äkkiä kohottaa pyssyn piipun. Jos
+hän heti olisi ampunut, olisi taistelu loppunut lyhyeen ja intiaanit
+olisivat ratsastaneet hänen ylitseen. Mutta nyt on kullakin ollut
+aikaa ajatella. Kun valkoinen mies on valmis ampumaan, on odotusaika
+jo tehnyt tehtävänsä. Kukin villi tietää, että vain yksi mies heistä
+kaatuu, mutta kukaan ei mielellään tahdo olla juuri tuo yksi ja koska
+kurittomien sotilasten tapana on tapella vain omasta puolestaan,
+sukeltaa kukin hevosensa taakse ja pyörtää pois, vasempaan tai oikeaan.
+Koko joukko liitää ohi ja hajoo, kuten nopeasiipinen tiiraparvi
+tuulisena päivänä.
+
+Tähän luotti Alfred lähestyvässä ratkaisussa.
+
+Tyttö seurasi sotilasten hurjaa menoa jännittyneenä. Hänen täytyi
+puristaa kovasti rannettaan estyäkseen pyörtymästä ja hän näytti
+kykenemättömältä ajattelemaan. Alfred istui liikkumattomana eräällä
+preeriakoirapesällä pitäen pyssyään polvillaan. Häntä ei näyttänyt
+mikään häiritsevän.
+
+»Hauska tapella taas», mutisi hän itsekseen, hellästi sivellen pyssynsä
+tukkia. »Tulkaahan tänne, senkin pirut! Ahaa!», huudahti hän kun erään
+intiaanin hevonen putosi preeriakoiran koloon. »Sitähän minä ajattelin
+tässä.»
+
+Hänen silmänsä alkoivat palaa. Hevoset tulivat hypähdellen sinne ja
+tänne, vältellen taitavasti koloja. Niitten ratsastajat ampuivat ja
+karjuivat hurjasti, mutta ei yksikään luoti osunut kymmentä jalkaa
+alemmaksi. Heidän lähestyvä piirinsä muistutti rannalle saapuvaa suurta
+aaltoa ja yhdenkaltaisuutta korosti vielä kotkan sulkien heiluminen
+heidän tukassaan.
+
+Ratsastaminen mehiläispesää muistuttavassa maastossa oli vaarallista —
+yksinpä intiaaneillekin — ja kolme hevosta pyörähti ympäri peräkkäin,
+jääden potkimaan ilmaa jaloillaan. Kaksi ratsastajaa jäi viereen
+pyörtyneinä. Kolmas pääsi istualleen ja alkoi hieroa polveaan. Miss
+Coldwellin hevonen peljästyi ja heittäytyi kyljelleen ja rupesi
+hurjasti potkimaan takajaloillaan.
+
+Sopivan hetken tultua veti Alfred pyssynsä vireeseen ja nousi äkkiä
+polvilleen. Hänen sitä tehdessään painui pesä, jolla hän oli istunut,
+sisään, ja hän lensi nenälleen. Raivokkaasti kiroten nousi hän pystyyn
+ja tähtäsi tiheimpään joukkoon. Se vaikutti. Silmänräpäyksessä katosi
+joka villi hevosensa suojaan, eikä heistä näkynyt muuta kuin käsi ja
+jalka. Joukko hajaantui kummallekin puolelle niin nopeasti kuin olisi
+ammuttu merkki sellaista liikettä varten ja molemmat osat kaartivat
+kahdessa kauniissa kaaressa, kunnes ne vihdoin pysähtyivät jotenkin
+samaan paikkaan, josta olivat uljaan hyökkäyksensä alkaneetkin.
+
+Alfred ei ollut ampunut ainoatakaan laukausta.
+
+Hän kääntyi tytön puoleen naurahtaen.
+
+Tyttö makasi maassa kasvot ylöspäin, silmät avoinna ja kauhun
+ilmeisinä. Hänen otsassaan oli pieni mustunut reikä ja hänen päänsä
+alla, joka oli oudosti painautunut maata vasten, oli nurmi muuttunut
+punaiseksi. Lähellä hänen kättään oli raskas Colt N:o 44.
+
+Alfred katseli häntä kokonaisen minuutin liikahtamatta. Sitten
+nyökäytti hän päätään.
+
+»Se oli sen vuoksi, että minä kaaduin tuohon koloon — hän luuli, että
+he olivat ampuneet minut!» puhui hän ääneen itsekseen. »Pikku tyttö
+parka. Eihän hänen olisi pitänyt sitä tehdä!»
+
+Hän punastui kovasti ja kääntäen päätään toisaalle, veti hän tytön
+hameen niin alas, että se peitti hänen nilkkansa. Sitten hän otti
+winchesterinsä ja ampui kolme laukausta. Ensimmäinen sattui pyörtynyttä
+intiaania korvan taakse. Toinen lävisti toisen pyörtyneen intiaanin
+rinnan, kolmas kävi sen intiaanin hartiain läpi, joka oli katkaissut
+jalkansa ja joka juuri yritti päästä potkiskelevan hevosen taakse
+suojaan.
+
+Vähän sen jälkeen saapui Billy Knapp vankkurikaravaaneineen.
+
+
+
+
+VIII.
+
+BILLYN KELTANOKKA.
+
+
+Eräänä keväänä seitsenkymmenluvun alkupuolella piti Billy Knapp
+jonkinlaista kievaria ja hotellia Deadwoodin ja Big Hornin teiden
+risteyksessä Custer laaksossa. Matkustajat, jotka siinä kääntyivät
+tieltä toiselle, pysähtyivät usein yöksi siihen. Hän möi tarvikkeita
+sekä miestä että hevosta varten. Edellinen käsitti pääasiallisesti
+whiskyä, jälkimmäinen taasen heiniä. Se olikin parasta mitä siitä
+saattoi sanoa. Hotelli oli hirsistä, kaksikerroksinen ja se oli jaettu
+osastoihin palttinaverhoilla, tarjotakseen edes kuvan jonkinlaisista
+yksityishuoneista silmiin nähden vaikkei suinkaan korviin. Siinä
+oli kolme sänkyä ja joukko lavitsoita ja se ylvästeli oikein
+naiskeittäjällä — ensimmäinen laatuaan vuoriseudulla. Billy ei pitänyt
+sitä kauan. Hän oli liian levoton luonne. Mutta kertomuksen aikaan oli
+hän vielä sekä huvitettu että tyytyväinen siitä.
+
+Henkilökunnan muodosti laitoksessa Billy, äskenmainittu nainen sekä
+eräs vanha Pistol, nimeltä Charley. Viimeksi mainittu kantoi aina
+vyöllään monta tuliasetta ja oli hänellä sangen paljon sanomista,
+mutta kuten Billy sanoi, ei koskaan ollut saanut mitään kokoon. Tämä
+ei suinkaan Lännessä saattanut riippua tilaisuuksien puutteesta. Hänen
+tehtävänään oli olla »kaikki kaikessa».
+
+Eräänä iltana istui Bill nojatuolissaan hotellinsa seinävierellä
+odotellen postivaunua. Aikaa myöten se tuli. Charley kompuroi ulos,
+kantaen vesiämpäriä hevosille. Ajaja heitti ohjakset hänelle ammattinsa
+erikoisoikeudet tuntevan ylhäisellä oikeudella, laskeutui hitaasti
+istuimeltaan ja astui sitten komeasti tarjoiluhuoneeseen saamaan
+ryypyn. Billy seurasi perässä tarjoilemaan.
+
+»Olipa onni», sanoi ajaja ja nojasi kyynärpäihinsä.
+
+»Kuuluuko mitään uutta?» kysyi Bill.
+
+»No eipä ihmeitä.»
+
+»Kävivätkö kimppuusi.»
+
+»Ei, mutta Black Hank oleksii lähellä.» Se selvitti asian. Molemmat
+miehet puhaltelivat savupilviä hetken äänettöminä. Sitten nousi ajaja
+lähteäkseen.
+
+»Toin sinulle oikean keltanokan tullessani», huomautti hän kuin
+sattumalta. »Arvatenkin on hän muilta seuduilta.»
+
+»Luulenpa, että lähden katsomaan minkälainen keltanokka se on», vastasi
+Billy, kiiruhtaen tiskin takaa.
+
+Keltanokka istui pienellä pölkyllä aivan oven edessä. Hän piti lakkiaan
+kädessä, joten Billy saattoi nähdä hänen tapulimaisen, paljaan
+kallonsa. Sen alapuolella oli valkoisen punaiset kasvot ja vielä
+alempana kapeat, kaltevat hartiat, litteä rinta ja väärät sääret.
+Hän oli puettu vaaleaan, ruudulliseen pukuun ja flanellipaitaan,
+jonka kaulus oli aivan liian laaja. Billy huomasi kaiken tämän vain
+ohikulkiessaan. Kun ajaja kiipesi istuimelleen, sanoi hotellin omistaja:
+
+»Sanohan, Hen, pitäisikö tuollainen panna pumpuliin vaiko lasikuvun
+alle?»
+
+»Minä antaisin sille selkään», vastasi ajaja lyhyesti ja läimäytti
+kaksisiimaisella piiskallaan neljää hevostaan selkään, niin että ne
+hätkähtäen lähtivät liikkeelle.
+
+Billy lähti uudelleen katsomaan vierastaan ja sai tältä
+anteeksipyytävän hymyn.
+
+»Voinko saada huoneen täällä täksi yöksi?» kysyi vieras kimeällä,
+piipittävällä äänellä.
+
+»Voitte», vastasi Billy lyhyesti ja alkoi huutaa Charleyta.
+
+Patriarkka ilmestyi nurkan takaa ja samoin teki keittäjätärkin,
+mustasilmäinen, punaposkinen olento jonka Billy sittemmin laski
+kahdeksanneksi uhkarohkeaksi yrityksekseen avioasioissaan.
+
+»Ota vieraan sotapussi talteen», komensi Billy, »ja Nell,
+luonnollisesti hommaat kokoon hieman syötävää.»
+
+Vieras otti käteensä pienen käsilaukkunsa ja seurasi Charleytä
+asuntoon. Kun hän sitten hieman myöhemmin ilmestyi illalliselle,
+kantoi hän käsilaukkua mukanaan ja asetti sen penkin alle, joka oli
+pöydän vieressä. Syötyään asetti hän sen aivan kätensä ulottuville
+polttaessaan piipullisen tupakkaa ulkona. Luonnollisesti ei tällainen
+jäänyt Billyltä huomaamatta.
+
+»Vieras», sanoi hän, »näytätte olevan erinomaisen kiintynyt tuohon
+laukkuunne.»
+
+»Niin olen, sir», piipitti vieras. Billy sylkäisi arvonimelle. »Minulla
+on siinä eräitä esineitä jotka ovat minulle suuriarvoisia.» Hän avasi
+pussin ja otti esille aivan tavallisen näköistä naista esittävän
+tavallisen valokuvan. »Se on äitivainajani», sanoi hän. Billy sylkäisi
+taas ja meni sisään.. Hän halveksi hentomielisyyttä, olipa se laatuaan
+mitä hyvänsä.
+
+Molemmat miehet istuivat illallista syödessään vastatusten ja
+punaposkinen tyttö tarjoili. Vieras katsoi lautaseen koko ajan kun
+tämä oli huoneessa. Hän istui kuin orrella penkin päässä jalat allaan
+ja varpaisin nojaten. Kun Kun tyttö lähestyi, jäykkenivät hänen
+hartia- ja käsivarsilihaksensa hämmennyksestä ja aiheuttivat vallan
+eriskummallisia käden liikkeitä. Hän vastaili vain yksitavuisesti.
+
+Billy söi runsaasti ja totisena. Loppupuolella ateriaa istahti Charley
+hänen viereensä. Charley oli huonolla tuulella ja ruoka oli hänen
+mielestään jäähtynyttä.
+
+»Nell», huusi hän, tällainen ei kelpaa _sioillekaan_ syötäväksi.»
+
+Tyttö ei ollut millänsäkään. Eikä liioin Billy. Puheentapa oli sillä
+paikkakunnalla sellainen. Vieras pudotti veitsensä.
+
+»Enpä sitten ihmettele, että ette välitä siitä», sanoi hän, naurettavan
+pieni annos närkästystä äänessään.
+
+»Mitä te tarkoitatte?» huusi Charley uhkaavasti.
+
+»Tietenkin sitä, ettei naisihmiselle saa sellaista kieltä käyttää»,
+vastasi vieras lujasti piipittävällä äänellään.
+
+Billy ymmärsi heti yskän ja räjähti hillittömään nauruun.
+
+»Aika poika!» huudahti hän, lyöden käsiään polviin. »Löitpä nyt
+kirveesi kiveen, Charley.»
+
+Tyttökin nauroi, mutta hillitysti. Hän oli kuitenkin hieman liikutettu,
+vaikka olikin vasta edellisenä talvena lähtenyt Bismarkista, koska
+hänen kaltaistaan siellä ei enää kaivattu.
+
+Koska Billy hyväksyi selityksen, niin patriarkka vaikeni.
+
+Puolen yön aikaan heräsivät talon neljä asukasta hirvittävään meteliin
+ulkopuolella. Vieras nousi, täysissä pukimissa, lavitsaltaan ja
+kurkisti kapeasta avonaisesta akkunasta. Tusina hevosia oli yhdessä
+rykelmässä yhden miehen hoitoon jätettyinä, mutta pimeys esti näkemästä
+tarkemmin. Avonaisesta salongin ovesta virtasi leveä valojuova ja
+sieltä kuului melua ja saappaitten töminää.
+
+»Se on Black Hank», sanoi Billy hänen kupeella. »Black Hank ja hänen
+joukkonsa. Hän etsii nokkansa sivu mennyttä postivaunua.»
+
+Black Hank vuoristossa on samassa maineessa kuin Jesse James etelämpänä.
+
+Vieras kävi äkkiä tarmokkaaksi.
+
+»Ettekö aio tapella sitten?» kysyi hän.
+
+»Tapella?» sanoi Billy ihmetellen. »Tapella! Ei tietenkään. Hank
+ei ryöstä _minulta_ mitään. Hän vain nuuskii joka paikan ja ottaa
+mitä tarvitsee, mutta antaa maksun joka kerta. Minä olen vain hiljaa
+ja annan hänen toimia. Minä en koskaan _riitele_ hänen kanssaan,
+ymmärrättekö. Hän tanssii vain tänne sisään ja tarttuu kynsillään
+siihen mitä tarvitsee. _Minä_ en tiedä siitä mitään. _Minä_ nukun kuin
+tukki.»
+
+Hän viittasi merkitsevästi vieraalle.
+
+Alhaalla liikuskelivat rosvot sinne tänne.
+
+»Billy», karjui komentava ääni, »Billy Knapp!»
+
+Hotellin pitäjä näytti hämmästyneeltä.
+
+»Mitä hittoja hän _minua_ huutaa?» kysyi hän viereiseltään vieraalta.
+
+»Billy», huusi ääni taas: »Tule alas heti, senkin siwashi. Minä tahdon
+puhua kanssasi.
+
+»Hyvä, Hank», vastasi Billy.
+
+Hän meni »huoneeseensa» ja pani vyölleen raskaanpuoleisen vyönsä.
+Sitten hän laskeutui rappuja alas. Salonki oli valaistu ja täynnä
+miehiä. Muutamat joivat ja söivät, toiset taas sulloivat eväitä
+kuljetettavaan kuntoon. Tiskin kulmaan nojaten seisoi pitkä mies
+poltellen piippuaan. Hän oli notkea, vilkas ja voimakaslihaksinen,
+tummakasvoinen ja hänen kulmakarvansa yhtyivät omituisesti nenän
+yläpuolella. Billy astui astui äänettömänä miehen luo.
+
+»Mitä tämä merkitsee?» kysyi hän lyhyesti. »Tällainen ei kuulu
+sopimukseen.»
+
+»Tiedän sen», vastasi vieras.
+
+»Anna tänne sitte kultahietasi ja häviä täältä.»
+
+»Tuossa on hietani», vastasi Black Hank, pannen kätensä vieressään
+olevalle kauriinnahkaiselle pussille, ja siinä on sinulle tavaroistasi.
+Haluan kysyä sinulta erästä asiaa. Standing Rock on lähettänyt
+viisikymmentä tuhatta dollaria seteleissä Spotted Tailiin. Lähetti meni
+tästä tänään. Oletko nähnyt häntä?
+
+»En ole nähnyt mitään lähettiä», vastasi Billy helpotuksesta huoahtaen.
+»Postivaunu meni tyhjänä ohi.»
+
+Charley oli tullut rappuja alas huoneeseen.
+
+»Mitä sinä siellä teet, senkin rupisammakko», kysyi Billy häneltä
+raa’asti.
+
+»Postivaunu ei ollut kuten sanoit, _tyhjä_», huomautti Charley
+hämmästymättä.
+
+Billyn aivoissa valkeni. Hän muisti laukun, jota vieras niin tarkkaan
+oli vartioinut, Ja vaikka hänen järkensä sanoikin hänelle, että niin
+vaaratonta olentoa, kuin hänen vieraansa oli, tuskin saattoi valita
+pikalähetiksi, jäi siihen kuitenkin pieni mahdollisuus jäljelle.
+
+»Olet oikeassa», myönsi hän huolettomasti, »siellä on eräs keltanokka,
+joka ymmärtää yhtä paljon lähettinä ratsastamisesta kuin sika
+rypistyneestä paidasta.»
+
+»Minä huomasin, että hän oli ylenpalttisen huolissaan matkalaukustaan»,
+intti Charley.
+
+Tiskiin nojaavalta mieheltä ei ollut jäänyt huomaamatta mitään
+tästä keskustelusta. Billyn kieltäminen, hänen epäröintinsä ja
+puolitotuutensa näyttivät hänestä kaikki epäilyttäviltä. Nopealla
+käden heitolla ojensi hän aseensa Billyä kohti. Billyn kädet lensivät
+komentamatta ylös.
+
+Miehet lopettivat askareensa ja kokoontuivat heidän ympärilleen.
+Tämän tapaiset näyt olivat liian tavallisia vaatiakseen selitystä tai
+herättääkseen erikoista uteliaisuutta. He tunsivat johtajansa ja Billyn
+välisen hiljaisen sopimuksen.
+
+»Nyt», sanoi Black Hank vihaisesti, »tahdon tietää miksi sinä koetit
+tuollaista peliä kanssani.»
+
+Billy, varovainen ja pelkäämätön mies, vastasi ettei hän ollut
+yrittänyt minkäänlaista peliä, olihan vain Hetkeksi unhoittanut koko
+keltanokan eikä uskonut, että viimeksimainittu osoittautuisi Hankin
+etsimäksi pikalähetiksi.
+
+Eräs miehistä kevensi johtajan merkin saatuaan Billyn vyötä tuntuvasti.
+Sitten sai hän istuutua rahille. Kaksi muuta miestä nousi yläkertaan.
+Hetken perästä he palasivat ja ilmoittivat, ettei ylhäällä ollut
+ainoatakaan elävää sielua, vierasta tai tuttua, paitsi tyttöä, mutta
+että sinne oli jäänyt pienempi matka-arkku. Uuden määräyksen saatuaan
+toivat he arkun ravintolahuoneeseen. Se murrettiin auki ja havaittiin,
+ettei se sisältänyt muuta kuin vaatteita, preeria-asukkaan mallia,
+lujaa ja kulunutta. Sitäpaitsi oli siinä vielä sievästi kokoon kääritty
+meksikolainen satula ja raakanahkainen piiska.
+
+Roistot olivat jo hajaantuneet ulkoa etsimään jälkiä. Tässä hommassa
+he epäonnistuivat ja ilmoittivat, ettei pienintäkään jälkeä näkynyt
+missään päin.
+
+Billy tunsi miehensä. Black Hankin yhä tuimemmiksi rypistyvät kulmat
+tiesivät vain yhtä ainoata. Lännessä ei kukaan pysty pidättämään
+itsellään päällikkyyttä minkäänlaatuista, ellei hän sitä tue teoilla,
+jotka osoittavat häikäilemätöntä päättäväisyyttä. Billy hyökkäsi
+nopeasti kuin puuma Hankin päälle ja kävi häneen lujalla otteella
+vyötäröstä, pyöräytti hänet kilvekseen ja alkoi vakavan taistelun
+saadakseen käsiinsä roiston paljastetun aseen. Se oli loistava yritys,
+mutta se epäonnistui. Muutamassa silmänräpäyksessä makasi hän sidottuna
+lattialla ja Black Hank piteli hieraantunutta käsivarttaan. Sen perästä
+ei voinut enää tulla muu kysymykseen kuin joko nuora tai kuula.
+
+Kun Billy oli mennyt alas, ei vieras enää tuhlannut sekuntiakaan
+toimettomuuteen. Hänellä oli hallussaan viisikymmentätuhatta dollaria
+seteleissä, jotka hänen oli määrä niin pian kuin suinkin jättää
+Spotted Tailin asioimistoon Wyomingissa. Välttämätön vaunun vaihto oli
+pakottanut hänet yöpymään Billy Knappin hotelliin.
+
+Lähetti sieppasi laukkunsa ja juoksi äänettömästi Billyn makuuhuoneen
+läpi erään kapean akkunan luo, jonka hän jo aikaisemmin oli huomannut
+aukeavan aivan metsään päin. Akkuna oli öljyttyä paperia, mutta hän
+pettyi sen hyödystä. Hän tiesi, että se liukui syrjään, mutta hän ei
+saanut sitä liikkumaan. Hän ei uskaltanut särkeä paperia, sillä se
+olisi kuulunut. Ääni hänen takanaan melkein säikäytti häntä.
+
+»Minä näytän teille» kuiskasi punaposkinen tyttö.
+
+Hän oli käärinyt lakanan höllästi ympärilleen, hänen tukkansa riippui
+hartioilla ja hänen paljaat jalkansa näkyivät vaipan alta. Pieni mies
+punastui hämmästyksen tuskasta ja hän unohti tykkänään tehtävänsä.
+Tytön ääni herätti hänet vihdoin.
+
+»Kas niin, tästä vain», kuiskasi tyttö osoittaen avonaista akkunaa.
+
+»Kiitän teitä», sammalsi vieras tuskallisesti. »Vakuutan teille — —
+minä toivon — — —»
+
+Tyttö nauroi hiljaa.
+
+»Hyvä on», sanoi hän. »Olen tämän teille velkaa siitä, että veditte
+patriarkkaa parrasta», ja hän suuteli pikku miestä.
+
+Lähetti, vavisten ujoudesta, kiipesi vikkelästi akkunalle, pujotti
+käsivartensa laukkunsa hihnaan ja sen sijaan, että olisi hypännyt
+maahan, kuten tyttö odotti heilautti itsensä kepeästi lähimmälle
+suurelle tammen oksalle. Tyttö kuunteli lehtien rapinaa hetken, kunnes
+lähetti pääsi lähemmä runkoa ja lähti sitten, pystymättä hillitsemään
+haluaan nähdä mitä alhaalla tapahtui, rappuja alas.
+
+Alas tullessaan tuli häntä vastaan kaksi miestä. He tutkivat yläkerran
+kolme huonetta nopeasti, mutta tarkkaan, eivät välittäneet tytöstä
+paljoakaan ja palasivat sitten kiroillen takaisin. Hetken perästä
+tulivat he hakemaan vieraan arkkua. Nell seurasi heitä sitten alas
+aina ovelle saakka. Siinä hän näki ja kuuli sellaista, että se sai
+hänet katkerassa kauhussa pakenemaan talon perälle asti, kun Billy
+paiskattiin lattiaan.
+
+Akkunan ääressä hän polvistui ja pannen kätensä ristiin painoi päänsä
+käsivarsien väliin. Lännen naiset, varsinkin Nellin kaltaiset eivät
+itke. Mutta Nell oli vähällä tehdä sen. Äkkiä nosti hän päätään. Ääni
+hänen lähellään oli puhutellut häntä.
+
+Hän katseli joka puoleen, mutta ei nähnyt mitään.
+
+»Täällä, ulkopuolella», kuului matala varovainen ääni, »puussa».
+
+Silloin näki tyttö vieraan istuvan samassa paikassa, johon hän oli
+äsken asettunut.
+
+»Pyydän anteeksi, ma’am, jos säikäytin teitä tai puhuttelen teitä
+ensinkään. Eihän minun pitäisi sitä — mutta — — —»
+
+»Oh, älkää olko millännekään», sanoi tyttö kärsimättömästi, pudistaen
+tukkaansa taaksepäin. Niin nöyrä ja pelokas oli ääni, että tyttö
+saattoi vähääkään pinnistämättä mielikuvitustaan nähdä pikku miehen
+punastumisen ja välttelevän käytöksen. Tuona jännityksen hetkenä hänen
+vähäpätöisyytensä ja itseluottamuksen puutteensa kiusasi tytön mieltä.
+
+»Mitä te siellä teette», kysyi tyttö. »Luulin että te olitte hävinnyt
+näiltä tienoilta!»
+
+»Täällä oli turvallisempaa», selitti vieras. »En jättänyt mitään
+jälkiä.» Tyttö nyökkäsi päätään ikäänkuin myöntäen toimenpiteen
+järkevyyden.
+
+»Mutta, ma’am, rohkenin puhutella teitä sen vuoksi, että näin teidän
+olevan hädässä. Luonnollisestihan minulla ei ollut mitään oikeutta
+kysyä ja jos ette halua sanoa minulle — — —»
+
+»He aikovat tappaa Billyn», keskeytti Nell, nyyhkyttäen.
+
+»Miksi?»
+
+»En oikein käsitä sitä. He etsivät jotakin ja luulevat, että Billy on
+piiloittanut hänet. Arvelen, että se olette te. Billy ei piiloittele
+mitään, mutta he vain luulevat niin.»
+
+»Aivan oikein. Minua he etsivät. Kun nyt tiedätte missä olen, miksi
+ette kerro sitä heille ja pelasta Billyä?»
+
+Tyttö hätkähti, mutta hänen terävä Lännen älynsä näki heti vaikeuden
+siinä.
+
+»He ajattelevat, että Billy sittenkin auttaa teitä.»
+
+»Rakastatteko häntä?» kysyi vieras.
+
+»Jumala tietää, että olen aika luja, mutta niin on asia.» tunnusti
+tyttö ja painoi päänsä alas.
+
+Näkymätön vieras vaikeni ja mietti.
+
+»Olen aika liisterissä itsekin», puhui hän itsekseen »ja minulla
+on tehtävä, joka minun täytyy suorittaa kohdistamatta huomiotani
+mihinkään muuhun. Tavallisestihan ihmiset eivät välitä minusta, enkä
+minäkään heistä. Varsinkaan naisväki. He aivan näännyttävät minut.
+Luulenpa etten kohoa kovinkaan korkealle heidän silmissään, jos joudun
+heidän kanssaan kiistasille. Tavallisestihan he panevat minuun yhtä
+paljon huomiota kuin metsälutikkaan. Minähän en potki siltä, senhän
+ymmärrätte. Mutta kerran koiran iässä ikäänkuin kaipaan ystävällistä
+silmäystä heidän puoleltaan. Omaa naispuolta minulla ei koskaan ole
+ollut, ei koskaan. Joskus ajattelen, että saattaisi olla somaa, jos
+tietäisin jonkun tytön typykän odottavan minua jossakin. Mutta ei
+ole, eikä koskaan tule olemaankaan. Minä olen sillä tavalla luotu. Te
+kohtelitte minua kauniisti tänä iltana. Te olette ensimmäinen nainen,
+joka koskaan on suudellut minua omasta ehdostaan...»
+
+Tyttö kuuli heikkoa rapinaa ja sitten hiljaisen maahantulon.
+
+Kurkistaessaan akkunasta, erotti hän varjomaisen olennon hiipivän
+hotellin nurkan taa. Hän pani kätensä sydämelleen ja kuunteli. Hänen
+käsityksensä vieraan liikehtimisestä oli korkeintaan hämärä, mutta hän
+oli kuullut hänen tunnustavan, että hänen suudelmansa oli merkinnyt
+hänelle paljon ja hädässäänkin tunsi hän voimakasta halua nauraa. Hän
+oli suonut hyväilynsä pikku miehelle jotenkin samoin tuntein kuin hän
+olisi suudellut koiran kylmää kuonoa.
+
+Alakerrassa olivat miehet hieman mietittyään päättäneet käyttää kuulaa.
+Se oli siihenkin nähden paikallaan, että Billy oli uranaukaisijoita
+preerialla. Sitäpaitsi ei hän ollut mikään hevosvaras. Jotta ei turhaan
+viivyteltäisi, oli toimitus päätetty tapahtuvaksi heti ja samassa
+paikassa. Billy seisoi selkä omia hotellin hirsiään vasten kädet ja
+jalat sidottuina, mutta silmät peittämättä. Hän ei koskaan menettänyt
+rohkeuttaan. Lyhyen armonaikansa kuluksi, jonka valmistukset hänelle
+tarjosivat, selitti hän vastustajilleen mitä hän heistä ajatteli.
+
+»Ylpeä»! lopetteli hän pitkää yksinpuheluaan, aivankuin hän olisi
+puhunut lampun heijastajalle. »Ylpeä!» kertasi hän vieläkin. »Tuo
+teidän Hankinne on niin ylpeäksi käynyt, että hän on paisunut kuin
+myrkytetty koiranpenikka. Ei sitä silti kuka tahansa pysty nukkuvaa
+miestä kaappaamaan ja saamaan viittäkymmentä tuhatta dollaria noin
+vain, ilman muuta.»
+
+Black Hank määräsi kolme miestä toimittamaan työn. Billyn teloitus
+oli hänelle välttämätön, ei sen vuoksi, että lähetin menettäminen
+olisi häntä suurestikaan suututtanut — hän toivoi saavansa hänet
+käsiinsä aikanaan — vaan sen vuoksi, että hänen miehistössään
+pysyisi tarpeellinen kunnioitus päällikköään kohtaan. Hän oli juuri
+peräytymäisillään antaakseen tilaa teloituksen toimeenpanijoille
+kun hän kuuli oven takanaan aukeavan ja sulkeutuvan. Hän kääntyi.
+Oven edessä seisoi pieni keuhkotautisen näköinen mies, vaaleassa
+ruudullisessa puvussa. Keltanokalla oli kaksi lyhytpiippuista
+Colt-revolveria, joista hän toisen ojensi suoraan Black Hankia kohti.
+
+»Kädet ylös», komensi hän terävästi.
+
+Koska ase oli tähdätty Hankia kohti, noudatti hän käskyä heti.
+Tulokkaan silmissä oli merkillinen eloisuus. Kahdestatoista muusta
+miehestä oli yksitoista täydelleen vakuutettuja siitä että toinen ase,
+joka ei ollut kohdistettu johtajaan, koski heitä henkilökohtaisesti
+kutakin. Kahdestoista mies luulotteli olevansa paremmassa asemassa.
+Läsnäolevien suureksi kummastukseksi kuului pamaus ja leimaus
+silmänräpäyksessä. Sitten olivat taas asiat ennallaan. Toinen vieraan
+aseista oli yhä Black Hankiin kohdistettu, toinen taas muihin miehiin.
+Kahdestoista mies, se joka oli luullut voivansa yrittää vastarintaa,
+oli suistunut kasvoilleen lattialle. Ei kukaan olisi voinut vakuuttaa
+varmasti nähneensä, että vieras hituistakaan olisi liikahtanut.
+
+»Kas niin», sanoi vieras terävästi, »yksi kerrallaan. Pudottakaa
+aseenne lattiaan, gentlemannit.» Ja Black Rankille: »suu alaspäin.
+Pudota! Koirailematta!»
+
+Yksi miehistä huoneen takaosassa liikahti hieman korollaan.
+
+»Liikahtamatta siellä», varoitti vieras. Mies jäykistyi.
+
+»Seuraava herra», jatkoi pikku mies taitavasti viitaten toiselle.
+Hän totteli empimättä. »Seuraava! Nyt sinä! Ja sinä! Nyt sinä siellä
+nurkassa.»
+
+Toinen pistooli toisensa perästä kolahti lattiaan. Ei ainoakaan mies
+huoneessa olipa aseistettu tai aseeton, voinut kehua, ettei hänen
+pienintäkin liikettään olisi huomattu. He olivat kuin tiikerit valmiit
+hyökkäämään heti kun vain pistoolin suu olisi väistynyt hiemankin. Se
+ei väistynyt. Lattialle lyhistynyt ruumis muistutti heitä jokaista
+siitä mitä saattoi tapahtua. He tottelivat.
+
+»Astukaa taaksepäin», komensi vieras nyt. Silmänräpäyksessä sai hän
+miehet riviin seinää vasten jäykkinä, kädet ylhäällä.
+
+Sitten vieras ensi kerran liikahti paikaltaan oven edessä.
+
+»Kutsu tyttö tänne», sanoi hän Billylle.
+
+Billy korotti äänensä ja huusi »Nell! Ah, Nell.»
+
+Silmänräpäyksessä ilmestyi tyttö ovensuuhun pelkäämättä ja arvelematta.
+Kun hän näki miten asiat olivat kehittyneet; tuli hän miltei
+pahanilkisen iloiseksi.
+
+»Suvaitsetteko, ma’am, heti, ellen vaivaa teitä liiaksi, ikäänkuin
+hieman irroittaa Billyn siteitä?» kysyi vieras.
+
+Tyttö teki työtä käskettyä. Hotellin omistaja oikoi käsivarsiaan.
+
+»Olkaa hyvä ja kootkaa nuo aseet.»
+
+Molemmat ryhtyivät touhuun.
+
+»Missä se kirottu patriarkka on?» kysyi Billy tuikeasti, hakien
+silmillään Charleytä.
+
+Tämä oli hiljaa livistänyt.
+
+»Voitte laskea kätenne alas», neuvoi vieras, laskien aseensa. Johtaja
+aikoi sanoa jotakin.
+
+»Suu kiinni»! sanoi Billy, ottaen oman aseensa kasasta.
+
+Vieras otti äkkiä joukosta yhden Coltin ja pitäen liipasinta varasinta
+vasten, laukaisi kuusi laukausta peräkkäin lyömällä kämmenellään
+hanaan. Vaikka hän näytti vain heittelevän asetta sinne tänne,
+oli hänellä ilmeisesti varma maali, sillä kuusi viinilasia Billyn
+tarjoilupöydällä meni säpäleiksi. Se oli ihmeellinen teko ja se kävi
+nopeammin kuin koneellisella pistoolilla. Hän otti toisen aseen.
+Hyllyltä otti hän sitten tomaattirasian ja heitti sen ilmaan. Ennenkuin
+se ehti pudota maahan oli hän ampunut siihen kaksi reikää ja kun se
+tuli maahan, auttoi hän sen pyörimistä vielä neljällä kuulalla, joista
+jokainen jätti tomaattiliemivirran jälkeensä. Huone oli täynnä savua.
+Joukko katseli menoa lumottuna.
+
+Sitten jäykistyivät seinän vierellä olevat miehet. Savun seasta
+leimahteli pitkiä salamoita heitä kohti, milloin vasemmalle, milloin
+oikealle, yhtämittaisena rätinänä. Kahteentoista pysähtyi ampuminen.
+Miesten päitten välissä oli kussakin pyöreä reikä. Yhteenkään mieheen
+ei ollut sattunut. Syntyi hiljaisuus. Savu kohosi ylös ja poistui
+vähitellen avonaisesta ovesta. Hevoset, jotka pitkäksi aikaa olivat
+jääneet vartiatta, hirnahtelivat. Vieras heitti rauhallisesti savuavat
+Coltit lattialle ja otti omansa esille sivutaskusta, johon hän ne oli
+pannut. Billy keskeytti vihdoin äänettömyyden.
+
+»Se on _ampumista_ se», huomautti hän huoahtaen.
+
+»Ne viisikymmentä tuhatta ovat tuolla ulkopuolella», säväytti vieras.
+»Haluatteko niitä?»
+
+Vastausta ei kuulunut.
+
+»Aion ottaa yhden hevosistanne», sanoi hän sitten. »Billy on täysin
+syytön. Hän ei tiedä minusta mitään.»
+
+Hän kokosi aseet lattialta.
+
+»Nämät aion myös huvikseni ottaa mukaani», jatkoi hän. »Te löydätte
+ne — jos oikein tarkkaan haette — tuolta tiepuolesta — ja hevosenne
+samoin. Hän peräytyi ovelle.
+
+»Ammun sen heti, joka pistää päänsä ovesta», varoitti hän.
+
+»Vieras», sanoi Black Hank, kun hän oli menemäisillään ulos.
+
+Pieni mies pysähtyi.
+
+»Saanko kysyä nimeänne?»
+
+»Nimeni on Alfred.»
+
+Black Hank näytti harmistuneelta.
+
+»Olen kuullut teistä», myönsi hän.
+
+Vieraan katse kiersi huonetta ja huomasi tytön. Hän säikähti ja
+punastui.
+
+»Hyvää yötä», sanoi hän sitten nopeasti ja katosi samalla. Hetken
+perästä kuului kavioitten kapsetta kun hän talutti hevosia pois.
+
+Hyvän aikaa vallitsi äänettömyys. Sitten Billy puhui.
+
+»Hank, olemme niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, mutta jos kosket
+tuohon vasikkaan, niin minä nylen sinut.»
+
+»Vasikka! Oho», naurahti Hank. »Alfred vasikka! Minä olen kuullut
+puhuttavan hänestä.»
+
+»Mitä olette kuullut», kysyi tyttö.
+
+»Hän on etelän paras etsivä», vastasi Hank.
+
+Seuraavana vuonna veivät Billy Knapp, Alfred ja eräs kolmas mies,
+jonka nimi oli Jim Buckley poikki maitten vuoristoon ainoan
+vankkurikaravaanin, joka sinä kesänä uskaltautui matkaan.
+
+
+
+
+KAKSI PANOSTA.
+
+
+Tämä tapahtui siihen aikaan kun Billy Knapp kuljetti postivaunua
+Pierren ja Deadwoodin välillä. Luulenpa, että voitte vieläkin nähdä
+saman vaunun Buffalo Billin näyttelyssä. Jotta ei syntyisi sekaannusta
+eikä lukija panisi Billyn hartioille enemmän vuosia kuin hänelle tulee,
+niin mainittakoon tässä, että kyseessä oleva tapaus sattui hieman sen
+kuuluisan ja uhkarohkean matkan jälkeen, jonka hän Alfredin ja Jim
+Buckleyn kanssa teki vuoristoon sinä kesänä kun ei kukaan muu sitä
+rohjennut ja hieman ennenkuin hän ryhtyi kullankaivuun. Jim oli jo
+lähtenyt Montanaan.
+
+Matka Pierrestä Deadwoodiin oli jotakin. Päivät päästään kulki tie
+ylös ja alas heinäisiä mäkimaita ja laajoja tasankoja. Noustessaan
+mäkeä ylös ei koskaan osannut käyttää edellistä kokemustaan hyväkseen,
+vaan luulotteli mäelle päästyään näkevänsä koko seutukunnan
+peninkulmamitalla edessään. Sitähän ei koskaan tapahtunut. Ei
+koskaan nähnyt pitemmälle kuin seuraavaan preeria-aaltoon. Mäkiä
+alas hurahtaessa näki välillä olevan tasangon aina yhtä rajattoman
+laajana, tyynenä ja kuumana tai aina yhtä rajattoman laajana,
+jäätävänä ja pohjolan tuulien täyttämänä, riippuen vuodenajasta,
+jona siellä liikkui. Kerran koiran iässä tapasi siellä pajukon,
+joka tiesi sitä, että siinä oli joen uoma. Se oli joko aivan kuiva
+tai sitten ryöppyävänä virtana. Aivan mäen alla oli kaksi matalaa
+rakennusta, puoleksi hirsistä, puoleksi savesta. Siinä vaihtoivat
+hevosia terässilmäiset miehet, jollaisia näkee pohjolan hinaajalaivojen
+ruorissa. Matkustajat olivat täällä tilaisuudessa syömään kaikkien
+taiteen sääntöjen mukaan valmistettuja pannukakkuja, jotka pystyivät
+vastustamaan ruuansulatus-nesteitten tuimimpiakin hyökkäyksiä ja
+juomaan vihreätä teetä, joka maistui väkevästi parkkihapolle ja vaati
+todella oikein porsliinilla silatun suolen seinämän hyvin viihtyäkseen.
+Se ei ollut mikään innostava huvimatka.
+
+Luonnollisestikaan ei Billy kuljettanut vaunua koko matkaa. Ainoastaan
+viimeiset sata mailia. Mutta matkustajat sensijaan tekivät sen ja
+olivat Billyn tavatessaan jo peräti kyllästyneitä matkaansa. Kerran
+eräs keltanokka tuli mukaan loppupuolella vuotta, vain huvin vuoksi. Ja
+hän sai sitä.
+
+»Ajaja», sanoi hän Billylle, kun jarrut taas ilmoittivat, että oltiin
+lähdössä alamäkeä, »onko teidän kimppuunne koskaan hyökätty?»
+
+Billylle oli satamalla satanut samanlaisia kysymyksiä parin viimeisen
+tunnin ajan. Tavallisesti istui hän katsoen suoraan eteensä, sylkäisi
+tarkalleen vaunuhevosen ja aisan väliin ja vastaili yksitavuisesti.
+Keltanokka ei tiennyt, että kyseleminen oli huonoin keino saada Billy
+puhumaan.
+
+»Kimppuun?» vastasi Billy halveksivasti. »Nuori mies, minun kimppuuni
+hyökättiin viime vuonna kolmekymmentä seitsemän kertaa.»
+
+»Siunatkoon!» huudahti keltanokka. »Mitä te silloin teette. Onko teidän
+vaikea päästä heistä eroon? Täytyykö teidän taistella lujastikin?»
+
+»Ei mitään taistelua. Minua ei ole palkattu tappelemaan. Minä olen
+palkattu ajamaan.»
+
+»Ja te annatte ryöstää itsenne», huudahti keltanokka.
+
+Billyä harmitti vieraan halveksiva äänensävy.
+
+»Ei tule kysymykseenkään», selitti hän. »Koettakaahan otaksua, että
+olisin kyllin tyhmä lennättääkseni lyijyä ympärilleni ja pääsisin
+pakoon. Mikä olisi seurauksena? Seuraavalla kerralla ajaessani vaunua
+ampuisi joku noista kirotuista maantierosvoista minut jonkun pensaan
+takaa. Mitä siitä olisi hyötyä? Ei kerrassaan mitään.»
+
+Keltanokka vaikeni, syvästi tuntien sellaisen järkeilyn loogillisuuden.
+Hetken perästä aurinko katosi kellahtavaan autereeseen. Sitten seurasi
+ruskotus ja vihdoin korostivat tähdet preerian todellista äärettömyyttä.
+
+»Tuo mies on palkattu tappelemaan», huomautti Billy totisena, viitaten
+peukalollaan taakseen.
+
+Keltanokka ymmärsi nyt sen äänettömän ja tuimannäköisen miehen, joka
+luoksepääsemättömänä ja yksinäisenä istui vaunun katolla. Tarkemmin
+katsoessaan huomasi keltanokka tanakan pyssyn, joka tavattoman lyhyine
+piippuineen riippui kahdessa messinkikoukussa istuimen takana.
+Tavallisia revolvereita oli siinä myöskin, mutta ne eivät olleet kuten
+tavallisesti koteloissa, vaan riippuivat vyössä koukuissa, joten ne
+tarpeen tullen saattoi pienellä käden liikkeellä saada irti. Mies
+katsoi häneen jäykästi.
+
+»Vuoristo ei ole enää kaukana», suvaitsi Billy lausua, kun lännestä
+tullut kylmä viima nosti hänen lakkinsa liertä ja pieni pilvenhattara
+oudon hiljaisena ja nopeasti kiiti tähtien ohi.
+
+Keltanokka oli taas kääntynyt katsomaan katolla istujaa, joka kiinnitti
+tavattomasti hänen mieltään, kun vaunu pysähtyi niin äkkiä, että hän
+oli viskautua istuimeltaan. Hän pääsi vaivoin tasapainoon taas ja
+Billy, jalkajarrua vasten kierteli levollisesti ohjaksia sen ympäri.
+
+»Kädet ylös, heti», kuului terävä komento edestäpäin pimeydestä.
+
+»Tarkoittaa teitä», sanoi Billy keltanokalle, nostaen samalla kätensä
+päänsä yli ja istuutuen mukavasti istuimelleen. »Valmis», huusi hän
+leikillisesti pimeyteen.
+
+Aivan kuin merkin annettua kajahteli pimeydessä laukausten ryske
+ja kolmasti kaikui vastaus kuusipiippuisista. Jarrun kiljahdus oli
+eksyttänyt vaununpuolustajan, jotenka hän ei tiennyt mistä päin
+äskeinen ääni oli tullut. Hän oli hypännyt väärältä puolelta alas ja
+joutui siten suojattomaksi, ja hänen vastustajansa oli ampunut hänet
+kuoliaaksi.
+
+Maantie-rosvo astui turvallisena esiin ja virkkoi Billylle: »annahan
+Billy minulle tuo laatikko.»
+
+Billy kiipesi istuimensa yli ja pudotti raskaan, raudoilla kiskoitetun
+laatikon maahan. »Eipä taida kukaan huomata Buchia tuossa», sanoi hän
+ajatellen vaununpuolustajaa, joka makasi liikkumattomana.
+
+»Aja eteenpäin», komensi rosvo.
+
+Kolme tuntia myöhemmin tulivat Billy ja tointunut keltanokka
+Deadwoodiin ja kymmenisen minuuttia sen jälkeen tiesi koko leiri mitä
+oli tapahtunut.
+
+Nyt oli, se täytyy mainita, Deadwood äskettäin valinnut itselleen
+poliisipäällikön. Hän ei juuri näyttänyt poliisilta ensinkään, sillä
+hän oli pieni, heikonnäköinen ja kaljupäinen ja muutenkin näytti kovin
+lapselliselta. Mutta kun sanon teille, että hänen nimensä oli Alfred,
+niin tiedätte, että asia oli oikealla tolalla. Häneltä yhteiskunta
+nyt odotti aloitetta. Se odotti, että hän pestäisi joukkueen, johon
+kuuluisi jokainen, jota ei välttämätön toimi pidättäisi ja että se heti
+lähtisi takaa-ajoon. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt.
+
+»Montako heitä on?» kysyi hän Billyltä.
+
+»Yksi ainoa», vastasi postinkuljettaja.
+
+»Minä toimitan asian yksin», ilmoitti Alfred.
+
+Nähkääs, Alfred tunsi hyvin omat heikkoutensa. Hän ei koskaan
+osannut tehdä suunnitelmaa toisten läsnäollessa, vaan alistui aina
+vaistomaisesti toisarvoiseksi tekijäksi. Mutta kun toisten suunnitelmat
+olivat menneet myttyyn, osasi hän toisten haaksirikkoumasta järjestää
+mitä tehokkaimman uuden toimintamenettelyn. Käsilläolevassa asiassa
+piti hän parempana järjestää oman mielensä mukaisen menettelytavan ja
+senvuoksi hän tahtoi toimia yksin.
+
+Siihen aikaan tunsivat ihmiset jo Alfredin. He eivät panneet vastaan.
+
+»Sataa lunta», huomautti eräs ainaisia vieraita kapakan ovella.
+Lännessä niitä on aina pari kolme joka yhteiskunnassa.
+
+»Satuloikoon joku pojista kimoni», sanoi Alfred äkkiä ja alkoi tutkia
+aseitaan salongin lampun valossa.
+
+»Ethän aikone lähteä tänä iltana!» kysyivät läsnäolevat epäilevinä.
+
+»Aion kyllä. Lumeen jää hyvät jäljet, mutta huomenna ne ovat jo
+peitossa.»
+
+Ja niin lähti Alfred yksin, yöllä, lumimyrskyssä, ainoankaan tähden
+tietä näyttämättä, etsimään yksinäistä jälkeä äärettömällä preerialla.
+
+Hän suoritti Billyn ja keltanokan kolmentunnin matkan hieman enemmässä
+kuin tunnissa, sen vuoksi, että se oli parhaasta päästä alamäkeä. Siten
+oli rosvolla ilmeisesti neljän tunnin etumatka, joka kuitenkin väheni
+sillä ajalla, joka häneltä meni laatikon murtamiseen, sitten kun Billy
+vaunuineen oli edennyt turvallisen matkan päähän. Tapahtumapaikalla oli
+varma merkki Buchissa, murhatussa viestinviejässä. Alfred otti selvän
+siitä että mies todella oli kuollut, mutta ei hukannut enempää aikaa
+hänen vuokseen. Miehet saivat seuraavana päivänä ottaa hänet haltuunsa.
+Alfred kävi taas satulaan ja lähti suoraan itään, vaikka Billyn puheen
+mukaan rosvo oli lähtenyt pohjoiseen.
+
+»Hän on yksin», puheli Alfred itsekseen, »hän ei siis kuulu Black
+Hankin joukkueeseen. Hänellä ei ole mitään syytä lähteä pohjoista kohti
+ja jos hän menee etelään, täytyy hänen mennä South Porkin kautta ja se
+vie kaksi viikkoa aikaa. Rosvotut setelit ovat numeroidut ja vanhalla
+Wells-Fargolla on numerot tiedossaan. Hänen on vaihdettava setelit,
+jotta ei joutuisi kiinni. Siis menee hän Pierreen.»
+
+Alfred pani kaiken tämän tuumailunsa varaan ja ratsasti silmät ummessa
+itäänpäin. Onneksi oli maaston aaltomaisuus kyllin selvä ja määrätty,
+joten hän saattoi noudattaa aikomaansa suuntaa jotenkin hyvin, aina
+kello kolmeen saakka aamulla. Silloin loppui lumimyrsky ja tähdet
+alkoivat yhdessä kelmeän kuun kanssa näkyä. Kaksikymmentä minuuttia
+myöhemmin oli hän joen varrella.
+
+»Ylös vaiko alaspäin?» kysyi Alfred miettien itseltään. Yöllinen
+ilma sai päättää asian. Koko yön oli tuullut kovasti luoteesta.
+Vapaasti käyvä hevonen pyrkii enemmän tai vähemmän poikkeamaan tuulen
+suunnasta saadakseen päänsä myötätuuleen. Alfred oli koko yön tahallaan
+vastustanut tätä pyrkimystä, mutta hän arveli, ettei rosvo paon
+hälinässä ollut muistanut ottaa sitä seikkaa huomioon. Sen sijaan,
+että hän olisi ohjannut hevosensa suoraan itään Pierreä kohti oli hän
+arvatenkin väistynyt enemmän tai vähemmän etelään. »Alaspäin» päätti
+Alfred.
+
+Hän laskeutui satulasta ja alkoi taluttaa hevostaan joen suunnassa,
+mutta parin sadan jalan etäisyydellä siitä, otettuaan ensin selvän
+siitä, että uomassa vielä virtasi hieman vettä. Huomionsa tehtyään
+nyökkäsi hän tyytyväisenä päätään.
+
+»Hänestä ei jää mitään jälkiä ennenkuin vasta lumen tulon aljettua»,
+tuumi hän, »ja luonnollisesti ei hän arvaakaan, että minunlaiseni
+mutakuono on hänen kintereillään itäänpäin. _Siis_ ruokailee hän heti
+kun sattuu veden ääreen. Tuossa on vesi.»
+
+Tämä näytti tyydyttävän Alfredia täydelleen. Hän kävi jalkaisin,
+löytääkseen helpommin jäljet. Hän pysytteli kahden sadan jalan päässä
+joesta, jotta hänen hevosensa ei haistaisi toisen läsnäoloa ja
+hirnaisemalla ilmaisisi hänen tuloaan. Vähän ajan kuluttua tapasi hän
+jäljet. Hän jätti hevosensa siihen ja seurasi jälkiä jalkaisin joen
+uomalle. Uoman reunamalla kurkisti hän varovaisesti laaksoon.
+
+»Onpa sinulla sisua!» huomautti Alfred itsekseen. »Jos minä olisin
+leikkimässä sinun leikkiäsi, niin kyllä minä olisin ollut varovaisempi.»
+
+Pakolainen oli ilmeisesti otaksunut olevansa turvassa, sillä hän oli
+oikein leiriytynyt. Hänen molemmat hevosensa kaapivat ja kalvoivat
+heinää laakson pohjalla. Itse oli hän valmistanut itselleen lämpimän
+nurkkauksen ja nukkui siinä ainoastaan yhden huopapeiton alla, vaikka
+lämpömittari osoitti hyvän joukon alapuolelle nollan. Asia oli ollut
+varsin yksinkertainen. Hän oli tehnyt joen penkereeseen pitkän ja
+kuuman nuotion ja kun hän oli kypsä nukkumaan, oli hän siirtänyt
+valkean muutaman jalan kauemmaksi kulmauksesta ja paneutunut makuulle
+tulen lämmittämälle paikalle penkereen ja nuotion väliin. Hänen
+pyssynsä ja revolverinsa oli asetettu käden ulottuville.
+
+Alfred osasi hiipimällä tappaa hirven, mutta hän ei yrittänytkään
+hiipiä Lännen tapoihin tottuneen miehen kimppuun. Sen sijaan hiipi hän
+hyvään turvapaikkaan ja lasketti huolellisesti yhden winchesteri-kuulan
+noin kuusi tuumaa miehen korvan juuresta. Mies heräsi äkkiä ja ojensi
+vaistomaisesti kätensä asetta kohti.
+
+»Älä koske siihen», huusi Alfred.
+
+Mies heitti aseensa ja makasi kuin kaniini kolossaan.
+
+»Otappas tuo kuusipiippuisesi piipun suusta kiinni ja heitä se sopivan
+matkan päähän itsestäsi», neuvoi Alfred. »Ja nyt Winchester!. Nouse nyt
+ylös, jotta saan nähdä minkä näköinen sinä olet.» Mies totteli. »Sinä
+et oikeastaan näissä oloissa tarvitse tuota toistakaan käsiasettasi»,
+jatkoi pikku mies. »Ei, älä irroita sitä kotelosta, vaan irroita koko
+hoito, vöineen päivineen. Hyvä! Jäykkene nyt ja seiso liikkumattomana
+paikallasi.»
+
+Sitten Alfred nousi ja laskeutui alas laaksoon.
+
+»Hyvää huomenta», huomautti hän ystävällisesti.
+
+Hän katseli ympärilleen, huomasi miehen hevosköyden, otti sen maasta ja
+selvitti sen.
+
+»Sinä olet aika suuri kooltasi», puheli Alfred kuin seurustellen, »ja
+söisit minut varmaankin elävältä, jos tulisin sitomaan sinut aivan
+lähellesi. Kädet ylös!»
+
+Sukkelalla heitolla ja nykäyksellä kiersi hän köyden silmukan miehen
+ojennettujen ranteitten ympärille ja veti sen tiukalle.
+
+»Pysy siinä», sanoi hän, pannen pyssynsä pois.
+
+Hän irroitti toisen revolverinsa vyöltään merkitsevästi ja lähestyi
+sitoakseen solmun.
+
+»Laske kädet alas», komensi hän. Hän jäi miettimään työnsä tulosta.
+
+»En ensinkään pidä tästä — sidottuna edestäpäin. Astu käsivarsiesi
+välistä koko mies.» Mies epäröi. »Astu sanon minä», sanoi Alfred
+tiukasti, samalla kutitellen vankia pitkällä veitsellään.
+
+Toinen väänteli ja käänteli kummallisesti, mutta onnistui vihdoin
+viemään ensin toisen ja sitten toisen jalkansa sidottujen ranteittensa
+välistä. Alfred sitoi hänen kyynärpäänsä yhteen takaapäin.
+
+»Nyt sinä kelpaat», hyväksyi hänet Alfred iloisesti. »Katsokaamme nyt
+hieman ruokavarojasi.»
+
+Kaksi litteää kiveä parin tuuman päässä toisistaan tekivät uunin
+virkaa ja paistinpannu aukon kohdalla, jonne nuotion liekit leiskuivat
+sekä tinakuppi muodostivat rosvon koko keittiökaluston. Alfred pisti
+vieraanvaraisesti hieman leipää ja kahvia sen entisen omistajan suuhun.
+
+»Ei sen vuoksi, että se olisi niin tarpeellista», huomautti hän, »mutta
+minä olen ylen helläsydäminen».
+
+Aterian jälkeen pani Alfred toimeen lyhyen ja tulosrikkaan saaliin
+etsiskelyn ja löysi sen vieraan satulapussista, joka oli ujostelematta
+jäänyt auki.
+
+»Olet varmaankin ensikertalainen näissä hommissa, vieras»,
+huomautti poliisipäällikkö. »Satulassasihan on paljonkin parempia
+piilopaikkoja kuten rajaus ja satulannuppi. Onko sinulla mitään pientä
+ratsastusretkeä vastaan?»
+
+Mies pudisti päätään. Hän oli pysytellyt synkän äänettömänä koko
+hauskan toimituksen ajan.
+
+Alfred ja hänen vankinsa nousivat vihdoin satulaan ja ratsastivat
+pohjoiseen. Heti kun he olivat kiivenneet laakson jyrkän seinämän,
+ajoivat he peräkkäin, vieras edellä ja vieraan hevonen muodostaen
+uskollisen jälkijoukon. Siten joutui rosvo ensimmäisenä näkemään
+Siouxintiaani-joukon, joka pysähtyi silmänräpäykseksi eräälle
+kaukaiselle mäelle. Luonnollisesti Sioux-intiaanit näkivät myös hänet.
+Hän ilmoitti havaintonsa Alfredille.
+
+»No, ne eivät ole vihamielisiä», sanoi Alfred.
+
+»Nämä villit ovat varmasti vihamielisiä», pani vieras vastaan. »Älkää
+erehtykökään niiden suhteen. Minähän vasta toissapäivänä anastin heiltä
+tuon kirjavan hevosen», ja hän viittasi peukalollaan takana tulevaa
+hevosta.
+
+»Ja sinä leiriydyit», huudahti Alfred äärimmilleen hämmästyneenä.
+»Sinunhan täytyy olla kerrassaan hullun.»
+
+»En ollut nukkunut rahtuakaan kolmeen yöhön», selitti vieras, ikäänkuin
+anteeksipyytäen.
+
+Hän kohosi aimo askeleen Alfredin silmissä.
+
+»Olipa sinulla rohkeutta, kun sellaisissa olosuhteissa suunnittelit
+vielä postin ryöstöä.»
+
+»Olin päättänyt ryöstää sen ja minähän sain sen», vastasi vieras
+itsepäisesti.
+
+Villit näyttäytyivät seuraavan kukkulan laella, ainoastaan puolen
+mailin päässä ja tulivat miehiä kohti. »Arvelen, että tarvitset
+käsiäsi», sanoi Alfred yksinkertaisesti ja ratsastaen hänen viereensä
+irroitti rosvon kädet yhdellä veitsen viilaisulla. Mies ojensi
+molemmat kätensä ulos ja sitten ylös verrytelläkseen jäseniään ja
+hyppäsi maahan. Alfred laskeutui samoin satulasta. Molemmat sitoivat
+sitten muitta mutkitta hevostensa päät lähelle etujalkojen nilkkoja ja
+istuutuivat sitten selät vastakkain preerialle. Kullakin oli uusinta
+mallia Winchesteri ja pari Colt-revolveria, joihin sopi myöskin
+Winchesterin panokset.
+
+»Montako panosta?» kysyi Alfred.
+
+»Viisikymmentäkaksi», vastasi vieras tutkittuaan varastonsa.
+
+»Seitsemänkymmentä minulla», ilmoitti Alfred. »Minä kuljen aina
+täysissä varusteissa.»
+
+Kumpikin järjesti eteensä pienen puoliympyrän muotoisen patterinsa.
+Heidän käytettävissään ilman uudelleen latausta oli neljäkymmentä
+kahdeksan laukausta.
+
+Kun intiaanit olivat lähestyneet noin neljänsadan jalan päähän
+valkoisista miehistä, pysähtyivät he. Alfred nousi ja kohotti kättään
+heitä kohti kämmen eteenpäin rauhan merkiksi. Vastaukseksi tuli laukaus
+ja valtava karjunta.
+
+»Sanoinhan teille», huomautti vanki.
+
+Alfred palasi takaisin ja istuutui. Villit, yksitellen eroten joukosta,
+lähtivät ratsastamaan vinhaa vauhtia alati pienenevässä ympyrässä.
+He karjuivat kovasti. Silloin tällöin he myös ampuivat. Jälkimmäistä
+toimitusta aronmiehet seurasivat korvat tarkkaavina, sillä heidän
+harjaantuneelle kuuloaistilleen puhui kukin laji ampuma-aseita
+omaa kieltään — vanha suusta ladattava Remington ja raskas Sharpin
+viisikymmentä, kukin niistä ilmaisi heti itsensä. Kuulat eivät
+herättäneet heidän mielenkiintoaan ensinkään. Kaksi maassa istuvaa
+miestä oli sangen pieni maali intiaaneille, jotka puhdistamattomilla
+pyssyillään ja nelistävän hevosen selästä ampuivat neljänsadan jalan
+etäisyydellä.
+
+»Tuo joukko ei ole täkäläisiä», päätteli Alfred. »Heillä ei ole
+tusinaakaan takaaladattavia.»
+
+»Eiköhän ole parasta ampua yksi heistä», ehdotti vieras, asettuen
+polvilleen.
+
+»Älä ole hullu», neuvoi Alfred, »vaan käy auttamaan.» Hän oli
+tyytyväinen asiain tähänastiseen tilaan ja kaivoi jäistä maata
+veitsellään. Kepeä lumi oli miltei kokonaan tuiskunnut mäen laelta
+pois. Vieras totteli.
+
+Nähdessään mitä miehet tekivät, käänsivät intiaanit hevosensa suoraan
+heitä kohti ja tekivät hyökkäyksen. Noin kahden sadan jalan päähän
+tultuaan alkoivat winchesterit puhua. Alfred ampui kahdesti ja vieras
+kolmasti. Silloin ympyrä särkyi ja hajosi ja lasketti ohi.
+
+»Montako sait?» kysyi Alfred ammattimiehen harrastuksella.
+
+»Kaksi» vastasi vieras.
+
+»Kaksi täälläkin», lisäsi Alfred.
+
+Aivan läheltä kuuluva liikehtiminen, valitus ja potkiminen sai
+molemmat miehet äkkiä kääntymään. Kirjava hevonen oli kaatunut ja
+potki hurjasti. Alfred meni sen luo ja pisti veitsensä sen kurkkuun
+säästääkseen ammuksiaan.
+
+»Lähde liikkeelle, toveri», sanoi Alfred. Toinen lähti. Siten saivat
+he turvan ainakin yhdeltä suunnalta. Intiaanit olivat nostaneet
+kauhean mölyn nähdessään hevosen kaatuvan. Nyt, kun kukin sotilas tuli
+määrätylle paikalle pysäyttivät he hevosensa ja muodostivat jälleen
+yhtenäisen ryhmän. Alfred ja rosvo tiesivät vallan hyvin, että tämä
+liike uhkasi heitä vakavammalla hyökkäyksellä kuin se välinäytös,
+josta he äsken verrattain helposti olivat selviytyneet. Intiaani
+on äärimmilleen laumaihminen kun on kysymyksessä avotaistelu. Hän
+saa paljon rohkaisua huutamisesta, hevosten kavioitten kapseesta ja
+runsaitten kotkansulkien heilunnasta. Mutta piiristä hyökkäys on liian
+yksilöllistä sopiakseen intiaanin makuun.
+
+Intiaanit olivat nyt selvillä vastustajistaan. He tiesivät olevansa
+tekemisissä kokeneitten kanssa. Miesten käytännöllinen menettely
+sitoessaan hevostensa päät nilkkoihin ja heidän taitonsa huomata
+helpoin puolustusmenetelmä oli varmaankin jo herättänyt heissä
+epäluuloja. Sitä vahvisti yhä heidän erinomaisen tarkka ammuntansa.
+Mutta he saivat varmuuden asiasta siitä pikkuseikasta, että miehet,
+huolimatta hyökkäyksen tuimuudesta ja kiihotuksesta, olivat ampuneet
+ainoastaan muutaman laukauksen ja nekin vasta aivan läheltä. On sangen
+vaikeata pidättyä ampumasta ylimalkaan kun niin monta maalia tarjoutuu
+silmälle yhtäaikaa. Mutta se on myös yhtä kohtalokasta. Villille on
+muutama harhalaukaus suuri rohkaisu ja ne näyttävät jatkuvan kerran
+aljettuaan. Harhalaukaukset kuolettavat tyyneyden ja itseluottamuksen
+ja ne viekoittelevat vihollisen tuumaa lähemmä sitä taistelun halun
+rajaa jonka toisella puolella viisauden sijalle astuu murhaamisen halu.
+Intiaani on mitä varovaisin ja viekkain sotilas, ennenkuin hän tulee
+raivoksi ja hän on mahdollisimman häikäilemätön sen jälkeen. Muutamassa
+silmänräpäyksessä oli neljä heistä muuttanut autuaille metsästysmaille
+ja loput jäivät, pääsemättä lähemmä saalistaan miettimään sitä
+tosiasiaa.
+
+Hyökkäys alkoi. He ratsastivat samaa hurjaa vauhtia, jota he käyttivät
+puhvelinmetsästyksessä, yhtä äkillistä, kauhistuttavaa ja uhkaavaa
+kuin musta ukkospilvi myrskyn siivillä ja kuten sekin, näytti heidän
+peloittavuutensa ja nopeutensa kasvavan sitä mukaa kuin he lähenivät.
+Kukin ratsastaja taivutti itseään hevosensa kaulaan saakka ja ampui —
+oikean kuulasateen, joka, vaikka se menikin liian korkealta, kuitenkin
+vinkui ilkeästi ilmassa. Hevoset ojentelivat kaulojaan ja aukoivat
+punaisia kitojaan ja panivat pienet jalkansa liikkumaan niin nopeasti,
+että ne muistuttivat elävästi junan ohi kiitävää säleaitaa. Ja kepeä
+lumi tuiskusi pyrynä heidän takanaan.
+
+Kumpaistakaan miestä ei kiihoitus saanut nousemaan polvilleen
+kuolleen hevosen takaa. He tiesivät, että nyt oli tullut tärkeä
+vaihe taistelussa ja he ampuivat varmasti ja nopeasti, keskittäen
+koko tarmonsa varmaan tähtäykseen. Ensimmäinen intiaani koetti
+saada hevosensa hyppäämään edessä olevan esteen yli, mutta pieni
+eläin kieltäytyi oudosta yrityksestä, väisti vasemmalle, törmäsi
+muihin intiaaneihin ja yhtyi muuhun ohi painaltavaan sotilasvirtaan.
+Siinä sekasorrossa joutui Alfred tyhjentämään viimeiset panoksensa
+winchesteristään ja onnistuikin haavoittamaan erästä hevosta.
+Potkiva ja kiljahteleva hevonen tarjosi hetkellisen, mutta
+erinomaisen suojan poliisipäällikölle. Sarja räiskyviä laukauksia
+hänen kuusipiippuisestaan keskelle epäröivää intiaanijoukkoa mursi
+hyökkäyksen. Itsesuggeroitu kiihoitus laukesi ja intiaanit kääntyivät
+ja ratsastivat ohi.
+
+Rosvo oli myös omalta osaltaan onnistunut tappamaan hevosen muutaman
+jalan päähän väliaikaisesta varustuksesta, ja estettyään täten
+suoranaisen yliratsastuksen makasi hän kyljellään ja tyhjensi siinä
+asennossa ensin toisen ja sitten toisen revolverinsa päin uhkaavinta
+turmiota. Alfredin huomiokyky ja oikean siiven heikkous pakotti nämäkin
+villit pakosalle. Ihme kyllä, ei kumpainenkaan miehistä haavoittunut
+pahemmin, jokunen naarmu vain muistutti taistelun tulisuutta, mutta
+heidän vaatteensa ja tanner heidän ympärillään oli täynnä kuulien
+jälkiä. Omituista oli myös, että rosvon toinen hevonen oli säilynyt
+hengissä vähän matkan päässä, jonne se taistelun tuoksinassa oli
+työntynyt. Alfred nousi ja toi sen takaisin. Sitten molemmat miehet
+tekivät kuolleista hevosista ja satuloista kolmion muotoisen
+rintavarustuksen itselleen.
+
+»Tällaista ryöppyä en kestä toista kertaa», huomautti rosvo vetäen
+syvän henkäyksen.
+
+»Eivät he sitä pyydäkään toistamiseen», vastasi Alfred viisaana.
+
+Miehet koettivat tehdä laskelmia. Se ei ollut helppoa.
+Sadastakahdestatoista panoksesta, joilla he olivat taistelun
+aloittaneet, oli jäljellä vain kuusikymmentäkahdeksan. Se tiesi sitä,
+että he yksin viimeisessä kahakassa olivat tuhlanneet kokonaista
+kolmekymmentäyhdeksän kappaletta. Mikäli he saattoivat arvata olivat he
+vähentäneet vihollisiaan kahdeksalla miehellä, joista neljä viimeisessä
+ottelussa. Sitäpaitsi makasi kuolleena monta hevosta. Ensi silmäyksellä
+saattoi tulos näyttää kehnolta. Mutta sitä se ei ollut. Parhaissakin
+olosuhteissa on vilkkaasti liikkuva maali vaikeasti osattava. Tässä
+tapauksessa olivat olosuhteet sellaiset, että Idän mies ei olisi
+pystynyt saamaan sattumaa höyhenpielukseenkaan kolmen jalan päästä.
+
+Ja nyt alkoi kauhein hetki tätä kauhun päivää. Tusina sotilaita
+laskeutui satulasta, kaarsi hieman vasempaan ja katosi harvaan
+kuivaneeseen heinään ja tuskin kuuden tuuman korkuiseen pensastoon.
+Näytti siltä kuin ei siihen olisi voinut piiloutua yksi ainoakaan
+mies ja kuitenkin nieli se kokonaisen tusinan aivan kuin ne olisi
+meri vienyt. Ainoastaan heinän korsi siellä täällä heilahti, ja sen
+mukaan täytyi Alfredin ja hänen toverinsa ampua nopeasti ja varmasti.
+Se oli välttämätöntä, sillä siten saattoivat he pidättää tuota
+salaisesti matelevaa tusinaa tulemasta muutaman askeleen päähän,
+josta he, jos heidän sotajumalansa sen salli, aikoivat hyökätä ja
+käsikähmässä lopettaa vihollisensa. Ja sitä hyökkäystä ei enää
+voinut pysähdyttää. Valkoiset miehet tiesivät sen varsin hyvin ja
+kävivät omantunnontarkasti työhön kourallisine ammuksia näyttääkseen
+punaisille, ettei ollut niinkään terveellistä madella mäkien huipuilla
+syksyisenä päivänä. Siellä täällä makaili vielä intiaaneja mikä
+polvillaan, mikä mahallaan ja koettivat näyttää, että asia oli
+päinvastainen.
+
+Tuima taistelu oli lämmittänyt miehiämme. Nyt alkoi kylmä viima
+tunkeutua villavaatteiden läpi ja nosti ihon kananlihalle. Oli
+mahdotonta määritellä ammunnan vaikutusta, mutta molemmat miehet
+tiesivät, että heidän tarkkuutensa väheni. Vaikka Alfred kuinka
+olisi purrut yhteen hampaitaan ja vaikka hän kuinka olisi pidättänyt
+hengitystään, ei hän sittenkään voinut sovittaa sitä varmaa,
+tarkoituksenmukaista ja nopeaa nykäisyä liipasimelle, joka on
+välttämätön tarkka-ammunnassa. Vaikka hän kuinka olisi pannut vastaan,
+sai pyssy aina pienen nykäyksen oikeaan, hanan pudotessa. Maa oli
+hyvin kylmä. Ennen pitkää tunsivat miehet voittamatonta halua kaiken
+uhallakin astua muutaman askeleen edes takaisin veren lämmikkeeksi.
+Vaara ei heitä pidättänyt. Ainoastaan aro-asukkaan juurtunut kauhu
+jonkin mahdollisuuden menettämiseen pidätti heitä paikallaan.
+
+Kuitenkin onnistui heidän pitää tusina varovaisen välimatkan päässä,
+vieläpä luulivat he saaneensa muutamia vaarattomiksikin. Intiaanin
+menettelytapoihin kuuluu odottaminen, odottaminen määrättömän
+kärsivällisesti, hitaasti madella lähemmä, jalan, tuuman kerrallaan
+ja sitten kotkan nopeudella käyttää hyväkseen tilaisuutta, jonka
+pieninkin väsymyksen aiheuttama epäviisas teko vihollisen puolelta
+saattoi tarjota. Toinen toisensa perästä kajahteli kallisarvoinen ammus
+ja putosi sitten aukosta tyhjänä ja hyödyttömänä. Ja yhä lähempänä
+liikahtelivat heinien latvat.
+
+»Toivoisinpa, vieras, ettet olisi lähtenyt eteläänpäin», jutteli
+Alfred. »Olisimme muussa tapauksessa lähempänä Pierren tietä.»
+
+»Minä panen loput toivostani intiaaneihin», kalisteli toinen
+hampaitaan. »Toivon että he pian tekevät hyökkäyksen taas, sillä minä
+olen kohtapuoleen jäässä.»
+
+Kahden tienoilla tuli aurinko esille ja tuuli laimeni. Vaikka
+auringon säteet olivatkin heikot siihen vuodenaikaan, sai ero aamulla
+vallinneeseen ilmaan nähden miesten jäsenet kuitenkin lämpiämään.
+Onnistuipa Alfredin saada vääntämällä ja kääntämällä eväspussista
+leipää pienen palan, jonka he veljellisesti jakoivat keskenään. Mutta
+panokset vähenivät pelottavasti.
+
+»Me järjestämme kuoleman linjan», aloitti Alfred. »Niin kauan kuin he
+pysyttelevät tuon pensastupsun toisella puolella ovat he turvassa.
+Hoida sinä tuota puolta.»
+
+»Oikein», myöntyi vieras.
+
+Se tuotti heille suhteellisesti levollisen ajan. He panivat
+tupakaksikin ja tunsivat itsensä jotenkin onnellisiksi. Lähelle
+olevalle mäelle olivat muut intiaanit asettuneet leiriin ja
+suhtautuivat asiaan varsin kepeästi. Kahden valkoihoisen poistaminen
+elävien kirjoista oli pieni asia heille, eivätkä he sen enempää
+huolehtineet asiasta. Heidän välinpitämättömyytensä ärsytti
+tavattomasti rosvoa.
+
+»Kirotut siwashit», mutisi hän.
+
+»Pidä varasi!» varoitti Alfred!
+
+Intiaanit olivat edenneet kuolemanlinjan yli. Heinän latvat näyttivät
+paikan missä mikin ankerias luikerteli. Intiaanit olivat päättäneet
+edetä, arvatenkin aron miesten epätarkan ammunnan rohkaisemina.
+Sitäpaitsi rupesi päivä loppumaan. Nyt ei leikitty kissaa ja hiirtä,
+vaan nyt oli kysymyksessä samanlainen ryntäys kuin äskenkin, sillä
+erotuksella vain, että viimeiset pari-kolmekymmentä jalkaa suoritettiin
+piilossa. Piiritetyt kohdistivat koko huomionsa siihen. Mäelle
+leiriytyneet nousivat pienten puhvelilannasta viritettyjen valkeittensa
+äärestä ja seurasivat näytelmää. Etäämpänä olevan mäen harjanteella
+kuvastuivat vahtien haahmot taivaanrantaa vasten. Alfred valitsi
+erään heiluvan heinätukon ja ampui sen etupuolelle. Pamaus hänen
+vierellään osoitti että vieras myöskin oli alkanut. Se oli masentavaa
+ja hermostuttavaa työtä. Ampuja ei koskaan voinut sanoa oliko laukaus
+sattunut vai ei. Ainoa asia jonka hän varmasti tiesi oli se, että
+hyökkääjät tulivat yhä lähemmä. Hänestä tuntui siltä kuin ampuisi hän
+miestä tyhjällä panoksella. Tämä hermojännitys oli varmaankin kovin
+koetus koko taistelussa.
+
+Mutta he kestivät sen menestyksellä. Alfred tunsi kätensä vakavuuden
+taas palaavan jännityksen ja ilman muutoksen johdosta. Winchester!
+sylki taas yhtä varmasti kuin ennenkin. Äkkiä saattoi selvästi huomata
+että tulijat alkoivat epäröidä. Rosvo huomasi sen myös.
+
+»Annetaanpa heille että tuntuu», huudahti hän. Molemmat miehet ampuivat
+ja sitten vielä kerran. Intiaani-ketju horjui.
+
+»Vielä kaksi laukausta, niin he pysähtyvät», huusi rosvo ja veti
+liipasinta. Hana löi tyhjää.
+
+»Minä olen mennyttä miestä!» huudahti hän toivottomana. Hänen
+panoksensa olivat loppuneet.
+
+Alfred asetti oman kiväärinsä maahan, kääntyi selälleen ja puhalsi
+savupilven kohti taivasta.
+
+»Minä myös», sanoi hän.
+
+Ampumisen taukoaminen oli tehnyt lopun intiaanien epäröinnistä. Hetki
+vielä, niin he olisivat olleet selvillä asiain tilasta.
+
+»Eivät he paljoakaan saa minun päänahastani», virkkoi Alfred näyttäen
+paljasta päätään.
+
+Kaukaisella mäenkukkulalla oleva vahti ratsasteli kummallisissa
+ympyröissä sinne tänne ja heilutti omituisesti vaateriekaletta päänsä
+päällä. Heiniköstä nousi yhdeksän intiaania, he kumartuivat eteenpäin
+ja loikkivat kuin viiriäispoikue pois. Valkeittensa luona hyppäsivät
+sotilaat satulaan, toisten taluttaessa muita hevosia noita yhdeksää
+kohti. Kaikilla heidän liikkeillään oli salaisen, mutta pakoittavan
+kiireen leima. Alfred kuunteli tarkkaan.
+
+»Näyttääpä siltä kuin olisimme pelastuneet», virkkoi hän rauhallisesti.
+»Luulenpa, että pojat ovat lähteneet seuraamaan jälkiäni.»
+
+Vieras pysähtyi jäljelle jääneen hevosen irroittamishommissaan. Kaukaa
+kuuli hän heikkoa huutoa ja laukauksia, jotka olivat tarkoitetut
+rohkaisuksi Alfredille.
+
+»He tulevat täyttä laukkaa.»
+
+Nyt oli vieras jo irroittanut hevosen.
+
+»Arvatenkin eroamme nyt», sanoi hän, nousten satulaan. »Luonnollisesti
+otan minä tämän ruskon, koska olen paremmin sen tarpeessa. Näkemiin.
+Voinpa tässä vielä sanoa, että tunnen itseni oikein iloiseksi siitä,
+että intiaanit sattuivat tiellemme.»
+
+Samassa lysähti hänen hevosensa maahan ja rupesi potkimaan ja
+pärskimään verta.
+
+»Minulla on vielä toinenkin, niin että pysyttele hieman hiljaa»,
+komensi Alfred ojentaen kuusipiippuisensa.
+
+Vieras makasi maassa ja katsoi hämmästyneenä Alfredia.
+
+»Minä luulin, ettei teillä ollut ainoatakaan panosta jäljellä!»
+huudahti hän.
+
+»Teikäläisten pitäisi kaikkien tietää, että niinkauan kuin olen
+päällikkönä tässä piirissä, olen ennenkaikkea poliisi ja vasta toisessa
+kädessä intiaani-kyttä.»
+
+»Mitä p——», ihmetteli maantierosvo, yhä hämillään.
+
+»Ne olivat ne kaksi panosta jotka olisivat pysäyttäneet intiaanit»,
+sanoi Alfred.
+
+
+
+
+X.
+
+KILPAJUOKSU.
+
+
+Tämä juttu on laukauksia ja verta täynnä, mutta se on siitä huolimatta
+tosi. Se on Alfredin juttuja, mutta ei Alfred itse siinä esiinny
+pääsankarina, vaan aivan toinen mies, joka ei ole läheskään niin
+mielenkiintoinen kuin Alfred.
+
+Tällä kertaa saattoi Alfred ja se toinen mies, jonka nimi oli Tom,
+meksikolaista paimenjoukkoa Circle X karjatalolle. Circle X oli aivan
+keskipisteenä alueella, jossa oli syntynyt kultarynnäkkö ja oli siten
+joutunut miesten puutteeseen. Tom ja Alfred olivat silloin lähteneet
+Tusconiin ja koonneet parhaan miehistön mikä oli saatavissa, joka
+parhaanakin oli sellainen, että se saattoi pusertaa kyyneleet esille
+vanhanaikaiselta, ratsastustaitoiselta ja nopeasti toimivalta kunnon
+teksasilaiselta lehmäpaimenelta. Joukko oli pahan näköinen, se oli
+synkkä, mustakulmainen ja tympeä. Mutta se osasi yhtäkaikki heittää
+lassoa ja erotella karjaa, joka olikin ei ainoastaan pääasia, vaan koko
+asia.
+
+Homma ei ollut vähääkään hauska. Joko Tom tai Alfred piti yövahtia —
+se oli vain varovaisuus-toimenpide — ja he tunsivat itsensä paljon
+yksinäisemmiksi, kuin jos he olisivat ratsastaneet ypö yksin Arizonan
+äärettömillä savikoilla. Tunne oli sitäkin syvällisempi kun Tom oli
+juuri taas saanut miettimispuuskan. Tom ja Alfred olivat nyt olleet
+tovereita kaksi vuotta, joten Alfred tunsi hänet tarpeeksi, jättääkseen
+hänet aivan itsekseen kunnes hän taas tulisi ennalleen.
+
+Alkusyy Tomin mietiskelyyn oli eräs ulko-ilmasaarnaaja ja toisena
+syynä oli luonnollisesti rakkausjuttu. Nämät molemmat asiat eivät
+olleet yhteydessä keskenään Tomin tietoisuudessa, mutta ne yhtyivät
+kuitenkin salaperäisesti aiheuttamaan hänessä eräänlaista mietiskelevää
+tyytymättömyyttä.
+
+Kun Tom oli aivan nuori, oli hän rakastunut erääseen tyttöön Dakotan
+takamailla. Pian sen jälkeen oli läheisyyteen asettunut sotaväenosasto
+ja sen jälkeen eivät majurien tyttäret eivätkä upseerien rouvat enää
+Anne Binghamin nimeä maininneet. Tom, ollen nuori ja kokematon, ei
+koskaan oikein toipunut siitä. Se jäi osaksi hänen luonnettaan, se oli
+kuin iltahämy hänen sielussaan tai kuin jonkinlainen tähtiyö, jolloin
+tuskin huomattava utu himmentää tähtien kirkkauden.
+
+Ulkoilma-saarnaaja oli valinnut saarnansa tekstiksi sanat »vailla
+vaimon rakkautta» ja Tom, joka kuljeskeli joutilaana ohi, oli kuullut
+sen. Jollakin merkillisellä tavalla olivat sanat jääneet pyörimään
+hänen mielessään. Eivät ne hänelle oikeastaan mitään merkinneet, mutta
+hän toisteli niitä yhä uudelleen, kuten useinkin suloinen sana hivelee
+korvaa ja jää mehevänä kielelle. Tom oli nähkääs vain tavallinen
+parkittu arizonalainen lehmäpaimen, ja sen vuoksi ainakin kotoisen
+siveysopin mukaan, vailla kaikkia hienompia tunteita. Mutta sanat
+riittivät herättämään eloon muiston tummasilmäisestä Annesta ja muisto
+taas aiheutti hänen mielentilassaan äkillisen heilahduksen synkkään
+mietiskelyyn.
+
+Tom, Alfred, hevoset, keittiövankkurit ja meksikolaiset paimenet olivat
+vaeltaneet savikkoaroa jo kolme päivää. Matka oli kulkenut erikoisen
+vaikeassa maastossa. Pään päällä erikoisen kirkas, painostava ja
+kuuma taivas, ympärillä kauhean yksitoikkoinen taivaanranta ja paksu
+valkoinen pölypilvi. Kolmannen päivän päättyessä tuntui jokaisesta
+kuin hän tukehtuisi ja olisi lopen väsynyt ja kaikenlaisten pienten
+onnettomuuksien lisäksi vastusti nuotio Black Samin innokkaimpiakin
+sytytysyrityksiä. Se taas johti illallisen myöhästymiseen.
+
+Mutta tämä erikoinen Arizonan osa ei aina ole ollut kuiva ja täynnä
+savikoita. Mahtava joki, niin mahtava, etteivät sen pauhaavissa
+aalloissa tämänaikaiset eläimet olisi tulleet toimeen, vyöryi
+teräväsärmäisiltä pohjoisilta vuorilta, puski vihaisesti eteläisten
+tasankojen halki ja vihdoin kiehuen ja kihisten vaahtoa; tulvi vielä
+eteläisempään järveen, joka kauan sitten on kadonnut. Sen rantamilla
+kasvoi outoja sipulikasveja. Sen vesissä uiskenteli peloittavia
+hirviöitä, joilla oli käärmeen kaula. Vuoroon vallitsivat siellä niin
+raivoisat myrskyt, että ne näyttivät repivän koko maailman rikki,
+vuoroon taasen niin kuuma auringonpaiste, että siellä paitsi mainittuja
+sipulikasveja kaiken muun elämän täytyi hukkua kuin pätsiin.
+
+Aikain kuluessa olosuhteet muuttuivat ja muutokset aikaansaivat
+nykyisen Arizonan. Siellä ei ole mitään tulvivia vesiä, ei mitään
+sipulikasveja, ei julmia hirviöitä eikä, ennenkaikkea, mitään myrskyjä.
+Ainoastaan aurinko on jäljellä sekä eräs toinen, nimittäin vanha virran
+uoma.
+
+Toisella rannalla — virran mutkan sisäpuolisella — on pitkä, loivasti
+laskeva rinne. Se laskee niin loivasti; että tuskin huomaa milloin
+se yhtyy itse virran pohjaan. Toisella rannalla taas — mutkan
+ulkopuolisella — jossa vedet raivokkaasti pauhaten kääntyivät uuteen
+suuntaan on korkea, miltei kohtisuora kallio, joka muodostaa monen
+mailin pituisen rintamavarustuksen ja on paistunut kovaksi kuin
+teräs tässä aurinkoisessa ja sateettomassa ilmanalassa. Satunnaiset
+sateet ovat alkaneet syödä siihen poikittaisia laaksoja, mutta harvaa
+poikkeusta lukuunottamatta eivät ne ole päässeet kallion huippua
+kauemmaksi.
+
+Poikkeukset, jotka ulottuvat tasangolle saakka, muodostavat jyrkät ja
+vaaralliset portaat vuorelle. Jokaisen, joka tahtoo päästä tuon vanhan
+virran muodostaman esteen yli, täytyy valita yksi noista kapeista
+rotkoista kuljettavakseen.
+
+Kysymyksessä olevana iltana olivat lehmäpaimenet leiriytyneet loivasti
+laskeutuvan rinteen alapuolelle. Ylempänä kuvastui hevosia vartioiva
+Alfred lännen taivasta vasten. Kauempana näkyi kalliovarustus mustana
+nauhana auringon laskiessa. Leirissä näytti kaikki aavemaiselta,
+muulit, vankkurien puoliympyrä, loikovien lehmäpaimenten epäselvät
+ääriviivat ja vihdoin etualalla Sam loistavine, puoliympyrään
+asetettuine keittovehkeineen ja säälittävän vähäisine tuliaineksineen,
+jotka puolestaan eivät ensinkään tahtoneet ruveta loistamaan.
+
+Sillä, kuten sanottu Samilla oli tuska tulta virittäessään. Se sammui
+ainakin kuusi kertaa ja kuitenkin se liekehti kullakin kerralla siksi
+kauan, että se sai Samin järjestämään keittoastiansa tulelle ja
+jakelemaan eväitään. Sitten se sammui ja Sam-paran täytyi taas alkaa
+alusta. Meksikolaiset polttelivat keltapaperisia sätkiään ja katselivat
+hänen edestakaisin liikehtimistään synkän epäluuloisina. He olivat
+varmasti vakuutettuja siitä, että Sam teki sitä piloillaan. Niinpä
+he vihasivat häntä sydämensä pohjasta ja kääriytyivät vaippoihinsa.
+Tom istui vankkurien nokassa heilutellen jalkojaan ja kerraten
+kertaamistaan sielussaan soivaa laulua: »vailla vaimon rakkautta,
+vailla vaimon rakkautta.» Hänen mielensä oli mustaa mustempi. Aika
+ajoin katsahti hän Samiin, mutta ilman minkäänlaista kärsimättömyyttä.
+Hän oli tottunut tulemaan toimeen ilmankin illallista. Sam oli hänelle
+täysin yhdentekevä.
+
+Mitä kokkiin itseensä tulee, niin paistoi hämmästys hänen pyöreitten
+hartioittensa joka liikkeestä. Hänen kihara, harmaa tukkansa oli
+epäjärjestyksessä alituisista epätoivon raapaisuista ja hänen
+silmissään oli jotakin koiran surumielisyyttä, kun hän kohotti
+katseensa ylös. Elämä ei ollut hänelle yhdentekevää. Päinvastoin.
+Tehtävä: _märät puut + tulitikut = keittovalkea_ oli hänen elämänsä
+risti. Siinä oli jotakin säälittävää. Ehkäpä se oli sitä sen vuoksi,
+että koomillinen naama käydessä vakavaksi, vaikuttaa surullisemmalta
+kuin maailman melankoolisimmat kasvot.
+
+Vihdoin nousi kuu ja tulikin päätti syttyä. Seitsemännellä yrityksellä
+se paloi tarmokkaasti ja asettui sitten vakavasti hehkumaan
+pannukakuille sopivalla kuumuudella.
+
+Mutta sen haiku oli kitkerä ja iltaviima oli oikullinen. Kitkerä savu
+ja tyhjä vatsa sopii vallan hyvin sananlaskuksi, kun sen sovittaa
+meksikolaisiin. Enimmät loikovista lehmäpaimenista kirosivat vain
+hieman hartaammin ja kääriytyivät tiukemmin huopiinsa, mutta José
+Guiterrez murisi, heitti peittonsa yltään ja lähestyi valkeata.
+
+Sam pyöräytti silmävalkuaisiaan häneen hetkeksi, naurahti puoleksi
+hämmästyneeseen tapaansa ja kääntyi taas patojensa ja pannujensa
+puoleen. José, ollen pahalla tuulella ja lapsellinen, tahtoi tehdä
+jollekin jotakin ja läimäytti sen vuoksi pitkällä piiskansiimallaan
+keskelle pannukakkukasaa, joka vielä oli järjestämättä. Piiska jätti
+kapean juovan pannukakkupatteriin. Sam katsahti äkkiä ylös.
+
+»Älä tee sitä!» sanoi hän suuttuneena.
+
+Hän katsoi tovin aikaa tiukasti kukkomaiseen Joséhen ja kääntyi sitten
+keittohommiinsa. Asetellessaan kallistelevaa kahvipannua vakavammaksi
+sattui hän törmäämään Josén reiteen. José potkaisi paikalla ja tuimasti
+koko keittohoidon hajalle. Paistinpannu lensi salviaruohopensaaseen,
+kahvipannu vieri maakoloon sylkien poroa ja vettä hiljalleen
+vähenevällä voimalla, kattila pyörähti kyljelleen, pannukakut
+hajaantuivat puolueettomasti ja mikä pahinta, valkea sammui kokonaan.
+
+Black Sam alkoi nousta hitaasti. Seuraavassa silmänräpäyksessä
+lyyhistyi hän korahtaen takaisin, veitsen pisto kyljessä.
+
+Murhaaja seisoi ja katseli uhriaan, muut meksikolaiset tuijottivat. Tom
+hyppäsi vankkurien nokalta, veti aseensa vyöltään, tähtäsi tarkkaan ja
+ampui kahdesti. Sitten hän kääntyi ja lähti juoksemaan Alfredia kohti.
+
+Lehmäpaimen ei pysty juoksemaan kovin nopeasti. Hänellä on
+tavallisesti sellainen tonnisto kannettavanaan pitkävartisten
+saappaitten, kannusten, varusten ja panosvyön muodossa, että hän
+käykin horjuen. Tomin onnistui päästä pienen, kivisen kuilun yli,
+ennenkuin meksikolaiset selvisivät hämmästyksestään ja pääsivät
+irtaantumaan peitoistaan. Sitten katsahti hän taakseen. Hän näki,
+että muutamat paimenista juoksivat varusvankkureille, toiset taas
+irroittivat muuleja ja että muutamat olivat asettuneet polvilleen ja
+varustautuivat ampumaan. Viimemainitun huomatessaan alkoi Tom ponkata
+puoleen ja toiseen juostessaan. Se tietenkin hidastutti hänen kulkuaan.
+Puolitiessä mäelle tuli Alfred häntä vastaan matkalla ottamaan osaa
+leikkiin, olipa sitten kysymys mistä tahansa. Pieni mies ojensi kätensä
+ja tarttui Tomiin. Tom ponnisti jalustinta vasten ja oli hetkessä
+kahdenreisin satulassa.
+
+Alfred kääntyi takaisin mäelle ja alkoi sanaakaan sanomatta hurjasti
+sovitella piiskaansa hevosensa olkapäille. Kun he mäen päällä
+ratsastivat laitumella olevien hevosten ohi, käännähti Tom hevosen
+selässä ja tyhjensi jäljellä olevat ammuksensa keskelle laumaa. Kaksi
+hevosta tupertui potkien maahan, muut hajaantuivat joka taholle. Alfred
+murahti hyväksyvästi, sillä se teki takaa-ajon vaikeammaksi ja antoi
+siten heille pitemmän etumatkan.
+
+Sekä Alfred että Tom tiesivät vallan hyvin, että hevonen joka kantoi
+selässään kahta miestä ei saattanut päästä pakoon yhtä miestä
+kantavalta, mutta he tunsivat myöskin seudun ja se merkitsi heille
+sitä, että jos he vain pääsisivät onnellisesti sen kapean solan luo,
+joka kulki vanhan savimäen poikki, niin se saattaisivat pelastua
+Petersoniin, joka sijaitsi hyvänlaisen mailimäärän päässä siitä.
+Se saattoi käydä päinsä siitäkin syystä, että mies, jolla on vaara
+takanaan, kiipeää nopeammin kuin se, jolla on vaara edessäpäin.
+Sitäpaitsi panisi vilkas puolustus varmaan vihastuneen meksikolaisenkin
+miettimään ennenkuin hän alkaisi kiipeämisen. Niin ollen pakoitti
+Alfred hevostaan eteenpäin vanhan virran pohjalla olevan tasamaan
+poikki lähintä ja ainoata läpipääsyä kohti. Viisitoista mailia
+edessäpäin oli säännöllinen kulkureitti. Muuta tietä ei vuorelle
+päässyt, se oli joka puolelta luoksepääsemätön kuin vanhanaikainen
+linnoitus. Meksikolaiset olivat tällöin onnistuneet suopungeillaan
+ottamaan kiinni muutaman hajaantuneista hevosista ja olivat jo
+tulossa heidän perässään hurjasti karjuen. Alfred katsoi taakseen ja
+virnisteli. Tom heilautti suurta olkihattuaan kiusoittelevasti.
+
+Lähestyessään solaa huomasivat he, että sen seinämät olivat miltei
+kohtisuorat ja sileät. Sen pohja oli V:n muotoinen ja niin täynnä
+koloja, merkillisiä torneja ja pilareja sekä muinaisten sateitten
+kaivama, että se oli melkein mahdoton kuljettavaksi. Se nousi loivasti
+ensin, mutta jyrkkeni sitten ja oli ylinnä miltei pystysuora pari,
+kolme jalkaa. Kun miehet tulivat siihen, astuivat he satulasta
+ja alkoivat kiivetä nelinkontin taluttaen hevosta perässään.
+Ratsastettuaan suoraan auringonlaskua kohti olivat heidän silmänsä
+aivan häikäistyneet, jotenka työ ei ollut helppoa. Hevonen seurasi
+varovaisesti, turpa maata vasten.
+
+Kaikille on tunnettua, että lyhyet sateet, joita seuraa polttava
+auringonpaiste, pyrkivät kaivamaan vaihtelevan syviä onkaloita
+savimaihin, jättäen kuoren kovaksi. Alfredin ja Tomin olisi kokeneina
+miehinä pitänyt arvata se, mutta he eivät tehneet sitä. Heti päästyään
+solaan suistui hevonen tuollaisen kuoren läpi maanalaiseen onkaloon
+painuen raskaasti kyljelleen. Päästyään jotenkuten jaloilleen taas, jäi
+se siihen huohottaen ja sieraimet laajallaan seisomaan.
+
+»Kuinka kävi, Tom?» huusi Alfred, joka oli hieman edellä.
+
+»Lapa sijoiltaan», sanoi Tom lyhyesti.
+
+Alfred palasi takaisin sanaakaan virkkamatta ja asettaen pistoolinsa
+piipun hevosen otsaa vasten aivan silmien kohdalle, painoi liipasinta.
+Molemmat miehet rakensivat kuolleesta hevosesta itselleen kiven suojaan
+rintavarustuksen. Juuri kun he olivat asettuneet sen taakse pyyhälsivät
+meksikolaiset paikalle, ratsastaen satulatta. Tom pani rauhallisesti
+uudet panokset pistooliinsa.
+
+Meksikolaisten silmät olivat myöskin ilta-auringon häikäisemät ja
+he pysähtyivät hetkeksi sekavana ryhmänä solan suulle. Molemmat
+miehet nousivat seisaalleen varustuksensa takaa ja ampuivat nopeasti.
+Kolme meksiä ja kaksi hevosta kaatui. Muut livistivät hurjassa
+sekasorrossa oikealle ja pääsivät amerikkalaisten tulelta piiloon.
+Kolme winchesterillä aseistettua meksikolaista teki pitkän kierroksen
+ja laskeutui rauhallisesti suuren heinäpensaan taakse, tarkalleen
+pistoolien ulottuvilta. Siinä he makasivat ja odottivat. Sitten
+vallitsi täydellinen hiljaisuus.
+
+Nouseva kuu paistoi suoraan solaan, valaisten jokaisen pisteen mäen
+rinnassa. Huonoinkaan ampuja ei olisi voinut ampua harhaan sellaista
+taustaa vastaan. Molemmat miehet totesivat sen ja asettuivat tarkemmin
+turvaan varustuksensa taakse. Tom kohotti kiven avulla varovaisesti
+hevosen päätä ylemmäksi, muodostaen siten itselleen tähystysreiän,
+josta hän paremmin saattoi seurata vihollisen liikkeitä. Sitten hän
+heittäytyi vatsalleen ja alkoi veitsellään piirrellä kovaa savea,
+sillä Tomilla oli samanlainen piirtelemisen halu kuin monella nuorella
+pojalla. Alfred veti varovaisesti saappaansa varresta lyhyen piippunsa,
+painoi lyhyellä peukalollaan tupakkapanoksen, joka siinä oli valmiina,
+syvemmälle, ja raapaisi valkean. Hän piti tikkua vähän aikaa piipun
+pesän yläpuolella.
+
+»Mistä oikeastaan on kysymys», tiedusteli hän varsin
+anteeksiannettavalla uteliaisuudella.
+
+»Tästä on nyt viisitoista mailia solan toiseen päähän», sanoi Tom,
+ikäänkuin ei olisi kuullutkaan Alfredin kysymystä. »Ja tietysti he
+lähettävät osan kiertämään sen kautta. Tässä valaistuksessa menee
+heiltä siihen kolme tuntia. Sitten he ampuvat meidät helposti ylhäältä
+käsin.»
+
+Alfred puhalsi kolme savupilveä taivasta kohti. Näytti siltä kuin asia
+hänen mielestään olisi ollut niin selvä, ettei siihen sen enempää
+sanoja tarvinnut tuhlata.
+
+»Meidän täytyy päästä tästä pois», sanoi Tom vakavana.
+
+Alfred murahti.
+
+»Ja mitenkähän se käy päinsä.»
+
+Alfred veti välillä pari haikua.
+
+»Sillä, jos me lähdemme tästä liikkeelle, niin nuo likanaamat
+luonnollisesti ampuvat meidät takaapäin samassa silmänräpäyksessä kun
+me alamme kiivetä.
+
+Alfred suvaitsi nyökätä päätään. Tom keskeytti piirtelemisensä
+vastaukseksi.
+
+»Niin», sanoi Alfred, ottaen piipun suustaan — Tom aloitti taas
+tyytyväisenä piirustelunsa — »yksi keino siihen on ja se on se, että me
+pidämme heitä niin kuumina edestäpäin, etteivät he voi ampua meitä.»
+
+Tom näytti hämmästyneeltä.
+
+»Meidän täytyy koettaa kiivetä. Luonnollisesti voi tapahtua tapaturma.
+Mutta kun minä annan merkin, niin sinä lähdet ja jos joku heistä ampuu
+sinut, niin se tapahtuu siitä syystä, että minun kuusipiippuiseni on
+tyhjä.»
+
+»Mutta ethän voi kiivetä ja ampua yht'aikaa», vastusteli Tom.
+
+»En luonnollisestikaan», vastasi Alfred tyynesti. »Työnjako, sinä
+kiipeät ja minä ammun.»
+
+Tomin silmissä välähti.
+
+»Ei käy», sanoi hän rauhallisesti.
+
+»Sinulla on pitemmät jalat», väitti Alfred ystävällinen sävy äänessään,
+»joten sinä joudut Petersoniin pikemmin.» Sitten katsoi hän Tomia
+silmiin ja muutti äänensä kylmän asialliseksi. »No hyvä! Minä heitän
+arpaa.»
+
+Vastaukseksi veti Tom vanhan korttipakan taskustaan.
+
+»Kuulehan», ehdotti hän riemuisasti. »Minä vedän ja se, joka ensin saa
+sotamiehen, se jää tähän.»
+
+Hän alkoi käsitellä kortteja ja kumartuen hieman, pudotti muutaman
+kortin. Alfred kääntyi nostamaan niitä. Tom pisti silloin kätevästi
+ruutusotamiehen alimmaksi pakkaan. Alfredin nostamat kortit pisti hän
+keskelle pakkaa ja alkoi heti jakaa.
+
+»Tässä on sinun», sanoi hän vetäen pakasta ristinelosen, »ja tämä on
+minun», jatkoi hän vetäen esiin ruutusotamiehen. »Onni näkyy olevan
+minulle vastainen», huomautti hän iloisesti.
+
+Alfred oli hetken ääneti, hänen silmissään näkyi ilmeinen vastalause.
+Sitten voitti hänessä rehellisen pelin vaisto. Hän paiskasi liiat
+varustuksensa pois niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, irroitti
+kuusipiippuisensa ja antoi sen Tomille sekä asetti lakkinsa piiskan
+varren päähän ja kohotti sen sitten hevosen kylkeä vasten niin
+korkealle, että se veti vihollisen huomion puoleensa. Hän toimitti
+työnsä nopeasti ja ilman mitään sankariotteita, sillä hän oli
+preeria-asukas. Tuskin olivat kolmen winchesterin kuulat läiskähtäneet
+savikkoa vasten, kun hän jo oli kiipeämässä kaikin voimin.
+
+Meksikolaiset ryntäsivät aukkoa kohti molemmilta puolin varmoina siitä,
+että he sivulta saisivat ampua vihollisensa tai sitten ennättäisivät
+sulkea tien Alfredilta. Tässä he jättivät käyttämättä tehokkaimman
+tulensa, nimittäin kolmen winchesteri-miehen — ja sen sijaan, että
+he olisivat ampuneet, saivatkin he itse innokkaan vastaanoton Tomin
+kuusipiippuisesta noin kuuden jalan etäisyydeltä. Keltanokkakaan ei
+sellaiselta matkalta voi ampua harhaan.
+
+Se osa, mikä meksikolaisista jäi henkiin, vetäytyi nopeammin takaisin
+kuin he olivat tulleet ja winchesteri-miehet loikkivat takaisin
+pensaansa taakse kuin viiriäispoikue.
+
+Tom sytytti sitten Alfredin piipun ja jatkoi mainiota kuvanveistoaan
+savimaassa. Hän tiesi, ettei mitään tapahtuisi ennenkuin kiertäjät
+tulisivat. Peli oli hänen puoleltaan pelattu. Siitä oli tullut
+kilpajuoksu lyhytjalkaisen miehen, joka kulki jalan ja hyvillä
+hevosilla varustetun, rivakan ratsujoukon välillä. Harkiten
+intohimottomasti asiaa, ei Tomilla ollut halua minkäänlaisiin
+arvaamisiin kumpiko voittaisi.
+
+Kuten sanottu oli Alfred pieni mies ja hänen jalkansa olivat
+lyhyet. Eivätkä ne olleet ainoastaan lyhyet, vaan ne olivat aivan
+harjaantumattomat, sillä Alfred vietti kaiket päivänsä hevosen selässä.
+Mainituissa jaloissa oli lisäksi tiukat, ranskalaisilla korkeilla
+koroilla varustetut saappaat, joita Idän miehet olisivat pitäneet
+keikarimaisuutena, mutta joitten Lännen miehet tiesivät olevan
+äärimmäisen käytännölliset — nehän estivät jalan luisumasta jalustimen
+läpi eteenpäin. Muutenkin oli Alfred huonommalla puolella. Hänen
+hartiansa olivat kapeat ja luisut ja hänen rintansa litteä. Huoneessa
+ja Idässä olisi häntä arvatenkin pidetty keuhkotautisena. Täällä oli
+hän ainoastaan ahdashenkinen.
+
+Ja niin kävi, että Alfred hävisi kilpajuoksussa.
+
+Ihme ei ollut siinä, että hän hävisi, vaan siinä, että hän ensinkään
+pääsi perille Petersoniin. Jotenkin hän sinne kuitenkin tuli, yrittipä
+vielä lähteä apujoukon mukanakin takaisin, mutta kaatui kuin pölkky
+pitkäkseen, kun hän yritti nostaa pudottamaansa lakkia. Joku riisui
+häneltä sitten saappaat ja pani hänet vuoteeseen.
+
+Mitä apujoukkoon tulee, niin se hajaantui tuntia myöhemmin. Heti
+sen jälkeen siitä muodostui metsästysjoukkue ja sen metsästettävänä
+oli ihminen. Metsästyksestä tuli pitkällinen ja riista lopetettiin
+viimeiseen olioon saakka, mutta siitä ei sen enempää.
+
+Tom rukka tavattiin ilkosen alastomana ja palasiksi revittynä.
+Meksikolaiset ovat tulista väkeä, varsinkin jos heistä muutamia on
+tapettu. Tomin varustukset oli varastettu. Alaston hevonen ja alaston
+mies aamun valjussa valaistuksessa oli kaikki mitä oli jäljellä, paitsi
+sinne tänne lentäneitä paperipalasia, jotka ennen olivat olleet pakka
+vanhoja kortteja. Varustuksen takainen savi oli täyteen piirusteltu —
+ihminen saattaa saada aikaan paljonkin sellaista kun hänellä on kaksi
+tuntia täysin joutilasta aikaa. Suurin osa koristeellisia kuvioita oli
+nuolia, sydämen kuvia ja karjanmerkkejä, mutta eräässä kulmauksessa
+olivat sanat: »vailla vaimon rakkautta.» Se oli hieman liikuttavaa
+yhtäkaikki, vaikka ei Tom sitä ollut tarkoittanutkaan, sillä kuten jo
+sanoin oli Tom vain tavallinen, parkittu arizonalainen lehmäpaimen,
+vailla kaikkia hienompia tunteita.
+
+Kuinkako tiedän, että Tom tahallaan veti ruutusotamiehen? Minähän
+tunsin Tomin ja se on kylliksi.
+
+
+
+
+XI.
+
+PELASTAVA ARMO.
+
+
+Olipa kerran kirjankustantaja, jolla oli omat ajatuksensa lyhyistä
+kertomuksista. Se ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä
+kustantajilla on sellaisia ja kun he saavat käsiinsä lyhyen jutun,
+joka vastaa heidän makuaan, niin he ottavat sen ilolla vastaan
+ja maksavatkin siitä hyvin. Mainittu kustantaja oli sitä mieltä,
+että lyhyen kertomuksen tuli olla realistisen. »Esittäkäämme asiat
+sellaisina kuin ne _ovat_! oli hänellä tapana huudahtaa parhaalle
+ystävälleen, painopirulle tai konttorikissalle, tai kuka kulloinkin
+sattui olemaan lähettyvillä. »Elämä on kyllin suurenmoinen, jotta
+se voi itse puhua puolestaan, ilman että sitä tarvitsee autella
+tympäisevällä, idioottimaisella tunteellisuudella. Antakaa heidän
+nähdä todellisia ihmisiä, jotka elävät todellista elämää todellisissa
+taloissa ja minä luulen, että meillä on kyllin järkeä itsekin vetää
+johtopäätöksemme!»
+
+Näitä sekavia huudahduksia sateli tavallisesti silloin, kun hän
+oli lukenut muutamia sivuja varsin sievistä käsikirjoituksista,
+joissa lauseet olivat pitkiä ja monimutkaisia ja joissa oli käytetty
+monitavuisia laatusanoja ja runollista sanontaa. Tämä kustantaja piti
+lyhyistä, nasevista lauseista. Hän halveksi runollista sanontatapaa.
+Koska hän oli vain kustantaja, oli hänen nimensä Brown. Jos hän olisi
+ollut kirjailija olisi hänellä ollut ainakin kolme nimeä, jotka
+olisivat alkaneet kirjaimiston peräkkäisillä kirjaimilla.
+
+Niin, eräänä päivänä sattui, että tämän kustantajan eteen, Brownin
+eteen, ilmestyi nuori mies, jolla oli käsikirjoituskäärö kainalossaan.
+Miten hän oli päässyt konttoripojan ohi, ei Brown saattanut käsittää
+ja kääröllä olevat käsikirjoitukset olivat hänelle kauhistus. Mutta
+nuori mies seisoi hänen edessään yhtäkaikki ja esitti suosituskirjeen
+kustantajan parhaalta ystävältä. Hän sanoi, että hänellä olisi
+käsikirjoitus jätettävä arvosteltavaksi ja hän sanoi sanottavansa
+loppuosan niin heikolla äänellä, että Brown heti saattoi päättää, että
+kyseessä oli hänen ensimmäinen tekeleensä.
+
+Brown teki hänelle kysymyksiä, pintapuolisia, ei sen vuoksi, että hän
+välitti tietää hänestä mitään, vaan sen vuoksi, että hän piti siitä
+miehestä, joka oli kirjoittanut suosituskirjeen. Nuoren miehen nimi
+osoittautui olevan Severne ja hän oli vakavamielisimpiä nuorukaisia,
+mitä ikänä on astunut koulusta suoraan kirjailija-uralle. Hän puhui
+aatteista. Brown päätteli, että hänen kirjoitelmansa mahdollisesti
+käsitteli kaldealaista tähtitiedettä edustavaa aikaa ja että se sisälsi
+syvää kuvaannollista viisautta sekä noudatti Bulwer Lyttonin ja Marie
+Corellin koulukunnan sanontaa. Niinpä hän nuorukaisen mentyä otti
+käärön käteensä käydäkseen sen läpi. Jos hän olisi luullut, että se oli
+ansiokas tekele, niin ei hän olisi kiirehtinyt sillä tavalla, mutta kun
+hänen paras ystävänsä oli suositellut sitä, niin ajatteli hän saavansa
+ikävän tehtävän käsistään heti.
+
+Hän luki kertomuksen läpi. Sitten hän luki sen huolellisesti vielä
+kerran. Ja sitten hän paiskasi sen läiskähtäen pöydälleen — muutama
+sata muistilippua lensi siinä hajalleen, mutta se ei paljoakaan
+merkinnyt— ja lausui suuren, ruman sanan. Lauseet tekeleessä olivat
+lyhyitä ja joustavia. Laatusanat olivat sangen nasevia. Siinä ei
+ollut hituistakaan runollisuutta. Se kuvasi elämää sellaisena kuin se
+todellisuudessa on.
+
+Brown, kustantaja, julkaisi kertomuksen ja maksoi siitä hyvän hinnan.
+Severne, kirjailija — kirjoitti uusia kertomuksia ja möi ne Brownille.
+Heistä tuli oikein hyvät ystävät ja Severne sai kuulla tarkalleen miten
+Brown piti lyhyistä kertomuksista ja miksi ja miten hänen, Severnen
+nimittäin, kertomukset olivat juuri sitä laatua.
+
+Asiat olisivat olleet ihanteellisessa järjestyksessä ja se olisi ollut
+terveellinen läksytys pahalle maailmalle ja muille kustantajille,
+ellei Severne olisi ollut niin ylen vakavamielinen. Hänellä ei ollut
+hituistakaan huumorin tajua. Häneltä puuttui laajat näköalat eikä
+hän tuntenut suhteellisuutta. Hän otti elämän raskaasti. Hän katsoi
+olevansa yhtä tärkeä kuin nebulaari-systeemi tai kielellinen uudistus.
+Välitön seuraus siitä oli se, että hän, hankittuaan menestyksensä
+realismilla, korotti realismin kunniakorokkeelle ja palvoi sitä
+ainoana todellisena (kaunokirjallisena) jumalana. Severnestä tuli
+realististakin realistisempi. Sille hän perusti kaiken. Hän ei ottanut
+kuvatakseen ainoatakaan tapausta, jota hän ei alusta loppuun ollut
+omin silmin nähnyt. Hänellä ei ollut paljoakaan tekemistä varsinaisten
+tunteitten kanssa, mutta mikäli ne olivat välttämättömiä hänen
+kertomuksissaan, tahtoi hän ne itse kokea omassa persoonassaan. Muussa
+tapauksessa jäi kertomus kirjoittamatta. Sellaisia tunteita kuin viha
+tai uskonnollisuus tai pelko ei hän yrittänytkään eritellä, ellei
+hän ensin ollut itse niitä kokenut. Epäystävälliset ja kateelliset
+kilpailijat — he eivät olleet realisteja — väittivät, että Severne
+kerran ehdoin tahdoin oli juonut itsensä Bowery whiskystä humalaan,
+jotta hän saattaisi kuvailla erään vähäpätöisen henkilön tunteita siinä
+tilassa. Varmaa on ainakin, että hän ymmärtämättömien kesken sai hupsun
+nimen, joka hyvästä maksusta palkkasi ihmisiä suorittamaan kummallisia
+ja tarkoituksettomia tekoja hänelle. Hän kokeili aina itsellään ja
+muilla.
+
+Se oli kyllä naurettavaa, eikä se olisi liikuttanut ketään muita kuin
+vanhoja, kuluneita oikkuniekkoja, joitten ainoana ilona oli puhua
+»nuorista hupsuista», ellei Severne olisi ollut rakastunut. Ja se
+viekin meidät asian ytimeen.
+
+Luonnollisesti oli hän rakastunut äärettömän vakavasti. Ei hän siitä
+osannut löytää paljoakaan iloa. Hän mietti vain enimmäkseen rakastavain
+velvollisuuksia toisiaan ja kanssaihmisiään kohtaan. Hänellä oli myös
+liioiteltu käsitys itse rakkauden pyhitetystä, pyhästä ja korkeasta
+luonteesta. Se on kiitettävää, mutta se kiduttaa ihmistä arveluttavasti.
+
+Tytöt eivät pidä sellaisesta rakkaudesta pitkän päälle. Olkoon se
+minusta kaukana, että rohkenisin uskotella, että nuo enkelimäiset
+olennot todella tahtoisivat, että heitä suudeltaisiin, mutta jos,
+suorastaan tapaturmaisesti, olosuhteet vievät siihen, että mies
+heidän suostumuksettaan tai aavistamattaan suutelisi heitä, niin
+hämmästyisivät he vallan pelottavasti — niin sanottu miehen raakimus ei
+kyllä hyödy paljoakaan, ellei hän uskalla koettaa tuota yllättämistä.
+Pylväspyhimyksenä olo on sangen miellyttävää — julkisuudessa. Teidän
+täytyy kuitenkin saada nähdä, että Severnen asema tavallisissa oloissa
+oli sangen epävakainen. Kuvitelkaa hänen hirvittävää epätoivoaan kun
+hän havaitsee sydämensä peruuttamattomasti kiintyneen nuoreen neitoon,
+joka on yhtä vakavamielinen kuin hän itsekin, yhtä suuressa määrin
+huumoria tajuamaton, mutta koko sielustaan ja mielestään kiintynyt
+romanttiseen ja aatteelliseen taidesuuntaan! He keskustelivat usein
+asiasta vakavasti ja tulisesti. Kukin koetti omantunnontarkasti
+käännyttää toistaan. Kuten tavallista, päättyi yritys kymmenkunnan
+pitennetyn haastattelun jälkeen siihen, että tyttö menetti malttinsa.
+Tytöt ovat niin mahdottomia!
+
+»Mitä luulet minun välittävän siitä, miten sinun kuvittelemasi henkilöt
+harjaavat hampaitaan, napittavat housunkannattimiaan tai kiilloittavat
+kenkiään? Minä tiedän, miten vanha Smith vastapäätä toimittaa ne asiat
+ja siinä on minulle kylliksi!» huudahti tyttö.
+
+»Ihmisluonteen tuntemus ilmoittaiksen sillä tavalla», väitteli Severne
+synkkänä.
+
+»Roskaa», vastasi tyttö. »Ajattelehan että mies, jolle taivas on
+antanut lahjoja, tuhlaa niitä kuvailemalla pikkuasioita myöten niin
+tarkasti kuin voi kaiken maailman joutavat tapahtumat jokapäiväisessä
+elämässä! Se on halpamaista!»
+
+»Kaunis loistaa ruman joukosta, kuten elävässä elämässä tapahtuu»,
+vastasi mies itsepäisesti.
+
+»Kaunis on mielikuvituksessa», huusi tyttö jotenkin tulisesti. »Ja
+mielikuvitus on Jumalasta. Se on ainoa suoranainen jumaluuden ilmaus
+maan päällä. Ilman mielikuvitusta ei missään kertomuksessa voi olla
+elämää.»
+
+Koska se jo hipoi hempeämielisyyttä, joka on realismille kauhistus,
+mutisi Severne jotakin, joka kuulosti »hölynpölyltä». He väittelivät
+sitten mielikuvituksen suhteesta kirjallisuuteen tällä uudella
+pohjalla. Keskustelun päätyttyä saneli miss Melville, sillä se oli
+tytön nimi, seuraavan ultimaatumin:
+
+»No niin, minä sanon nyt suoraan sinulle, Robert Severne, että en
+ikänäni mene naimisiin sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole sielua.
+Olen sangen suuresti pettynyt sinun suhteesi. Luulin, että sinulla oli
+enemmän luonteen hienoutta!»
+
+»Älä sano niin, Lucy», pyysi hän todellakin levottomana. Vakavamieliset
+nuoret miehet eivät koskaan tiedä kylliksi ollakseen uskomatta mitä
+tytöt sanovat.
+
+»Minä sanon sen ja tarkoitan mitä sanon! En koskaan enää tahdo nähdä
+sinua!»
+
+»Merkitseekö se sitä, että kihlauksemme on purettu?» sammalsi mies,
+tohtimatta uskoa korviaan.
+
+»Luulisin, sir, että voimakkaampi viittaus on tarpeeton.»
+
+Mies taivutti surkeana päänsä alas.
+
+»Enkö voi tehdä mitään, Lucy», sanoi hän. »En tahdo, että lähetät minut
+tällä tavalla menemään. Minä rakastan sinua.»
+
+Tyttö tuumi. »Voit», sanoi hän hetken perästä. »Voit kirjoittaa
+romanttisen kertomuksen ja julkaista sen jossakin aikakauslehdessä.
+Silloin, mutta en ennemmin, annan sinulle anteeksi.»
+
+Hän kääntyi pois kylmästi ja alkoi tutkia uuninreunuksella olevaa
+valokuvaa. Kun ei hän näköjään määrättömän pitkään aikaan saanut
+vastausta, kääntyi hän terävästi ympäri ja sanoi: »Noh!»
+
+Sillävälin oli Severne askarrellut nopean, mutta mieltäkiinnittävän
+sielullisen asenteen luomisessa. Hän palautti mieleensä lukuisia
+historiallisia ja mielikuvituksen aikaansaamia esimerkkejä, joissa
+nainen oli houkutellut miestä luopumaan taivaasta saamistaan
+mielipiteistä. Toisissa näistä esimerkeistä, joissa nainen oli
+onnistunut houkutuksessaan, oli mies sen koommin viettänyt elämänsä
+kurjuudessa ja kuollut tuskallisen kuoleman koko ihmiskunnan kiroomana.
+Toisissa taas, joissa mies oli jaksanut vastustaa seireenin ääntä,
+oli hän noussut loistoon ja onneen ja vihdoin kohonnut taivaallisiin
+korkeuksiin enkelikuorojen hyvähuutojen saattamana — joka ei ollut
+realismia ensinkään. Taide — sanoi Severne itsekseen — on ikuinen
+totuus. Inhimilliset intohimot ovat harhaanjohtavia. Itseuhraus on
+jaloa. Hän päätti heti tulla taiteensa marttyyriksi.
+
+»Sitä en koskaan tee!» vastasi hän ja astui majesteetillisin askelin
+huoneesta.
+
+Severne kantoi surunsa vakavamieliseen tapaansa. Vuosiksi aikoi hän
+painua synkkyyteen, synkkyyteen, jonka hämärästä saattoi erottaa
+hänen elämänsä suuren haaksirikon. Pitkän ajan perästä kirjoittaisi
+hän sitten suuren teoksen taiteesta, jota koko ihmiskunta lukisi
+pelonsekaisella kunnioituksella, mutta johon hän, sivullisena,
+suhtautuisi täydellä välinpitämättömyydellä, koska muisto menneistä
+olisi kuolettanut kaiken ilon hänessä. Mutta se koski tulevaisuutta.
+Nyt oli hänen elettävä synkkä kautensa. Ollen varakas nuori mies,
+päätti hän lähteä kauas, kauas. Se oli välttämätöntä, jotta hän voisi
+haudata surunsa johonkin. Hän ajatteli oikein taistelutantereita ja
+verileikkejä, mutta missään ei käyty sotaa. Vaikutus olisi ollut
+suurenmoinen, jos hän olisi voinut palata ruskettuneena ja arpisena
+takaisin, mutta koska se oli mahdotonta, päätti hän palata vain
+ruskettuneena. Hän osti siis lipun pieneen kaupunkiin Wyomingissä.
+Siellä hän ja hänen matka-arkkunsa sijoittuivat Thompsonin postivaunuun
+ja matkasivat Placer Creekiin, jossa he molemmat, hän ja hänen
+matkalaukkunsa, asettuivat asumaan pieneen lautaseinäiseen huoneeseen
+Preeriakoiran hotelliin.
+
+Paikka oli ihastuttavan sopiva synkkämieliselle. Se oli
+kukistumaisillaan oleva laitos, joka käsitti neljä katua ja kuusitoista
+kapakkaa. Muutamat taloista ja kaikki kapakat olivat kerran olleet
+maalatut. Joka kapakan edustalla oli kiinnityskaide ja koko päivän
+seisoi kiinnityskaiteissa hevosia, jotka kärsivällisesti kääntelivät
+takapuoltaan Wyomingin tuulia kohti. Wyomingin tuulet kulkivat aina
+suunnilleen kolmestakymmenestä kuuteenkymmeneen mailiin tunnissa.
+Toisella puolen kaupunkia oli joitakin matalia vuoria, jotka olivat
+täynnä mustia syvänteitä, kapeita solia, kohisevia vesiputouksia,
+leikkiviä puroja ja äkkijyrkkiä seinämiä. Toisella puolen taas oli
+laaja aallokas tasanko, jolla karja ja lehmäpaimenet oleksivat
+jumalattomuuden ja tomun seassa. Severne astui kylmänlaiseen
+huoneeseen, pesi kasvonsa kovassa vedessä ja laskeutui alas
+aamiaiselle. Aamiainen ei voinut olla paremmin valmistettu sille, joka
+aikoi alkaa päivänsä synkkämielisyydessä.
+
+Se alkoi sitkeällä kaurapuurolla ja loppui taikinaisilla leivoksilla
+ja näitten välillä oli paljon sellaista, joka kauhistuttaa. Aamiaisen
+jälkeen kuljeksi hän mustissa syvänteissä, kapeissa solissa ja niin
+edespäin ja mietti surumielisellä, mutta kiitettävällä harrastuksella
+jaloa itsensä uhraamista ja elämänsä suurta haaksirikkoa. Sitten hän
+palasi kaupunkiin.
+
+Kaupungissa tekivät käsittämättömät oliot, joilla oli harhaanjohdettu
+huumorin taju, hänelle kaikenlaista, minkä syytä hän ei vähääkään
+saattanut käsittää parhaastaan sen vuoksi, ettei hänellä itsellään
+ollut huumorin tajua, ei harhaanjohdettua enempää kuin muutakaan. Se
+peloitti häntä ja sai hänet ymmälle. Mutta hän tutki heitä vakavasti
+likinäköisten silmälasiensa läpi, pannen huolellisesti merkille miten
+he tekonsa tekivät, minkä näköinen tekijä oli, miten hän toimi ja
+mitähän itse tunsi.
+
+Muutaman päivän perästä heräsivät hänen kirjalliset vaistonsa.
+Huolimatta synkkämielisyydestään, tapasi hän itsensä erittelemästä,
+seulomasta ja sovittelemasta asioita, kunkin omaan arvoonsa. Lopuksi
+alkoi hän sepittää kertomusta Lännestä. Pian sen jälkeen puhdisti hän
+täytekynänsä, sovittamalla hienon korttipalan kullan ja kuttaperkan
+väliin ja istuutui kirjoittamaan. Kirjoittaessaan tuli hän yhä
+tyytyväisemmäksi tulokseen. Lauseet tulivat yhä joustavammiksi.
+Laatusanat miltei kiehuivat. Runollisuus hävisi kuin vuoristosumu. Ja
+hän muisti ja kuvasi tarkalleen kuinka Savi-Jaakko sylkäistä säväytti
+viiksiensä läpi — joka kyllä oli epämiellyttävää, mutta todellista.
+Se oli mestariote. Hän kirjoitti edelleen kiihoittuneena. Sellaista
+lyhyttä kertomusta ei vielä oltu nähty.
+
+Mutta sitten tuli tauko. Hän oli menestyksellä saanut sankarinsa
+satulaan ja lähettänyt hänet täyttä karkua pakoon mustia syvänteitä ja
+jyrkkiä rotkoja kohti — en muista minkä nimisiä — kostonhaluisen joukon
+vainoomana. Tässä keskeytti hänet peloittava vaikeus. Hän ei tiennyt
+mitä ihminen tuntee ollessaan kostonhaluisen joukon takaa-ajamana.
+Häntä ei itseään ollut koskaan ahdistanut mikään kostonhimoinen
+joukko. Mitä hänen nyt tuli tehdä. Totta puhuen saattoi hän vallan
+siedettävällä selvyydellä kuvitella mielessään sellaisessa tilanteessa
+syntyvät tunteet. Hän olisi voinut panna ne paperille kaikin puolin
+realistisilta näyttävinä. Mutta häneltä puuttui se koetuskivi, jolla
+hän olisi voinut todeta niitten totuudenmukaisuuden. Hän saattaisi ehkä
+tietämättään pettää taiteensa, jolle hän oli niin suurella hinnalla
+vannoutunut. Se ei käynyt päinsä.
+
+Hän teki siis luonnollisimman teon minkä vakavamielinen kirjailija,
+jolta huumorin taju puuttuu, tekee. Hän meni ulos ja haki käsiinsä
+erään tuttavan nimeltä Colorado Jim ja teki hänelle erään ehdotuksen.
+Colorado Jimin suostuttamiseen meni Severneltä tarkalleen kaksi tuntia
+aikaa ja kuusi lasia whiskyä. Sanotun ajan kuluttua meni Colorado Jim
+vuorostaan ulos pudistellen epäilevästi päätään ja päästäen aika ajoin
+sisuksistaan onttoja naurunrämähdyksiä, jotka suuresti muistuttivat
+hyvin tunnetun »Old Faithful» geysirin purkauksia.
+
+Hän etsi käsiinsä kuusi omaa osakastaan, joille hän puhui kauan.
+Hänen kuusi osakastaan katselivat Colorado Jimiin hyvän aikaa. Sitten
+kaikki seitsemän muodostivat keskenään komitean. Komitean päätökseksi
+tuli, että keltanokka epäilemättä oli mielipuoli, vaaraton, mutta että
+oli ehkä oltava hänelle mieliksi maksua vastaan. Sitä paitsi saattoi
+mieliksi oleminen olla hauskaa. Joukon laseja tyhjennettyään komitea
+tuli siihen lopputulokseen, että leikistä tulisi _hyvin_ hauskaa.
+
+Aikaisin seuraavana aamuna ratsastivat he kaupungista vuoristoon päin.
+Mustan solan suulla he tapasivat Severnen, joka myös oli ratsain.
+Tervehdysten jälkeen jakoi viimeksimainittu miehille joitakin pieniä
+esineitä.
+
+»No», sanoi hän sitten mitä vakavimpana. »Minä ratsastan tuon ison
+kiven luo ja kun olen valmis lähtemään, niin heilautan kättäni. Teidän
+tulee ajaa minua takaa aivan samalla tavalla kun te ajatte todellista
+hevosvarasta takaa ja minä koetan pysyä teidän edellänne. Teidän täytyy
+ampua minua tyhjillä panoksilla niin nopeasti kuin vain osaatte.
+Ymmärrättekö?»
+
+He sanoivat ymmärtävänsä. Sitähän he eivät tehneet. Mutta se oli
+hauskaa.
+
+Severne ratsasti kiven luo mustan solan luona — olen varma siitä, että
+se oli musta sola — ja kääntyi. Miehet olivat asettuneet riviin ja
+olivat innoissaan lähtemään. He olivat lyöneet vetoa keskenään siitä
+kuka ensinnä ehtisi.
+
+Severne heilautti kättään ja painoi kannukset hevosen kylkeen.
+Takaa-ajo alkoi.
+
+Hevonen, jolla Severne ratsasti, oli hyvä. Matka, jonka se kiipesi
+ylöspäin oli tottuneenkin tehtävä varovasti. Takana huusi riemukas
+seitsikko ja pistoolien rätinä oli ilo korville. Joukko syöksyi ylös
+jyrkännettä kuin vihuri.
+
+Severne oli haltioissaan. Vinha vauhti oli mieltä ilahuttava. Hän
+pani sielussaan merkille ainakin satakymmenen mitä realistisinta
+pikku seikkaa. Hän tunsi, ettei hän ollut turhan päiten pannut
+rahojaan likoon. Ja sitten hän huomasi, että hän vähitellen jätti
+takaa-ajajiaan. Aina enemmän ja enemmän. Hän ei tahtonut kokea
+ainoastaan takaa-ajoa, vaan hän tahtoi oikein omakohtaisesti kokea
+todellisen pelastuksen, sillä hän tiesi, että miehet, huolimatta
+teennäisestä ampumisestaan, aikoivat kilpailla sekä keskenään että
+hänen kanssaan siitä, kuka ensinnä tulisi harjanteelle. Hän käytti
+piiskaa ja katsoi taakseen. Kokemattomanakin huomasi hän, että heidän
+hevosensa väsyivät.
+
+Tällä paikalla kapea sola haarautui. Severne kääntyi vasemmalle, sillä
+se oli miltei tasainen. Oikean puolista haaraa tulivat Triangle X:n
+miehet.
+
+Triangle X miehille ei jäänyt muuta kuin yksi neuvo. Tuolla olivat
+Colorado Jim ja hänen miehensä väsyneillä hevosilla takaa-ajamassa
+nopeata oliota, joka näytti pääsevän liian helposti karkuun.
+
+Toveria ei sopinut koskaan jättää pulaan. Triangle X:n pojat nostivat
+valtavan karjunnan ja yhtyivät leikkiin täyttä neliä. Kun he eivät
+päässeet niin nopeasti eteenpäin kuin he toivoivat, ottivat he esille
+revolverinsa ja alkoivat ampua. Severne kuuli laukaukset ja onnitteli
+itseään pikku draamaansa saamasta realistisesta tunnusta. Silloin hänen
+lakkinsa äkkiä lensi päästä. Samalla hetkellä eräs kuula kynti satulan
+nupin nahan läpi. Tsip — tsip, vinkui muita kuulia hänen korviensa
+ympärillä. Triangle X:n karjakartanon pojat alkoivat ampua tarkemmin.
+
+Hän katsoi taakseen. Kauhukseen huomasi hän, että Colorado Jim ja
+hänen miehensä olivat kadonneet ja että heidän tilalleen oli astunut
+joukko mielipuolia poukkivien hevosten selässä. Mielipuolet huusivat
+ja ampuivat häntä. Hän ei voinut käsittää sitä ensinkään, mutta kuulat
+olivat sangen vakuuttavia. Hän käytti ruoskaa ja kannuksia.
+
+Jos Severne oli tahtonut todella kokea takaa-ajetun tunteita, niin
+sai hän nyt halunsa tyydytetyksi. Ei ole hauskaa olla maalitauluna.
+Severne koki monenlaatuisia tunteita, mutta ennenkaikkea jäi hänen
+mieleensä eloisuus, jolla olisi ollut mitä suurin kirjallinen arvo.
+Hän ei vain ollut siinä mielentilassa, että hän olisi osannut antaa
+arvoa kirjallisille arvoille. Hän koetti pysyä pääasiassa, joka oli se,
+että hän pakotti hevostaan lentämään niin nopeasti kuin mahdollista.
+Siinä hän onnistui kohtalaisesti. Uskaltaessaan katsoa taakseen hetken
+perästä, teki hän ilokseen sen havainnon, että välimatka hänen ja
+mielipuolten välillä tuntuvasti oli kasvanut.
+
+Sitten eräs vinkuvista luodeista meni hänen ruumiinsa ja käsivartensa
+välistä, katkaisi kolme jouhta hevosen harjasta ja tunkeutui eläin
+paran takaraivosta sisään.
+
+Severne tapasi itsensä äkkiä maasta. Mielipuolet saapuivat paikalle
+täyttä neliä, pysähtyen äkkiä kolmen jalan päähän hänestä, niin että
+hän sai valtavan rapasateen ylleen.
+
+Severne nousi istumaan. Mielipuolet vetivät kiitosta ansaitsevalla
+ripeydellä Severnen jaloilleen. Toiset kumartuivat hänen hevosensa
+puoleen.
+
+»Aivan kuten arvasin», huusi yksi heistä... Aivan kuten sanoin! Hän
+on varastanut tämän hevosen. Se on Hank Smithin valakka. Tuntisin sen
+missä hyvänsä.»
+
+»Se on totta! Paljas O merkki!» huudahtivat useimmat.
+
+Sitten miehet, jotka pitivät kiinni Severneä, kopauttivat häntä sinne
+ja tänne. »Tällä kertaa joudut hirteen! Vai hevosia sinä varastelet!»,
+sanoivat he.
+
+»En ole varastanut sitä!» huusi Severne parka. »Olen vuokrannut sen
+Smithiltä.»
+
+Naurun rämähdys vastasi hänen väitteeseensä.
+
+»Taisit vuokrata Colorado Jimin ja hänen miehensä ajamaan sinua takaa
+myöskin, vai mitä?», sanoi yksi joukosta pilkallisesti.
+
+»Niin tein», vastasi Severne rehellisesti.
+
+Taas naurun hohotus. »Rohkea poika», sanoivat miehet.
+
+Kaatuneen hevosen luona alkoivat miehet neuvotella.
+
+»No pojat», huusi johtaja kärsimättömästi. »Lähtekäämme.»
+
+Eräs mies tuli esiin ja pani silmukan Severnen kaulaan. Wyomingissä
+hirtetään hevosvarkaat. Severne tiesi sen ja alkoi puhua vilkkaasti.
+He kuuntelivat häntä ja nauroivat sydämen pohjasta. He eivät koskaan
+olleet hirttäneet niin lystikästä hevosvarasta. He käsittivät hänen
+yrityksensä ilahuttaa heitä ja vakuuttivat hänelle moneen kertaan, että
+hän oli oikea persikka. Kun hän vaikeni, kehoittivat he häntä sanomaan
+vielä jotakin. Jokaiselle uudelle lauseelle ne nauroivat, ihaillen sitä
+huimana, mutta loistavana valheena.
+
+Severne sai enemmän realistisia kokemuksia kymmenessä minuutissa,
+kuin hän oli saanut niitä koko elämässään, mutta realistiset
+kokemukset eivät tee kenellekään hyvää kun on nuora kaulassa Wyomingin
+vuoristossa. Sitten he kätevästi heittivät nuoran vieressä olevan puun
+oksan yli, vetivät hänet ylös ja jättivät siihen. He eivät ampuneet
+hänen ruumistaan seulaksi, kuten tapa vaatii. Hän oli ollut lystikäs
+hevosvaras, joten he olivat lempeitä häntä kohtaan. Severne potki.
+»Tanssi tekee hyvää», huomauttivat he kääntyessään lähtemään.
+
+Silloin he tapasivat kauhistuneen Jimin. He katkaisivat nuoran ja
+tekivät ankarasti työtä Severnen kanssa. Sitten he kantoivat hänet
+Placer Creekiin ja ponnistelivat vielä hänen kanssaan. Triangle X:n
+pojat olivat ilmeisesti pahoillaan. He olivat iloinneet Severnen
+suurenmoisista valheista ja nyt näyttäytyikin, etteivät ne olleet
+ensinkään valheita, vaan äärimmäisen tarkkoja totuuksia. He kevensivät
+tunteitaan juomalla itsensä huimaan humalaan ja ampuilemalla valoja
+sammuksiin.
+
+Severneltä meni viikko tointumiseen. Kymmenen päivää sen jälkeen
+hän palasi Itään. Hän oli saanut loppuun mestarinäytteensä. Hänen
+pakonsa solassa oli kuvailtu niin elävästi, että saattoi melkein
+kuulla pistoolien laukaukset, ja sankarin tunteet olivat niin hyvin
+kuvatut, että sitä lukiessa oikein itsekin kiihtyi. Severne luki sen
+läpi kolme kertaa ja piti sitä kolmannella kerralla yhtä hyvänä kuin
+ensimmäiselläkin. Sitten hän kirjoitti sen puhtaaksi kirjoituskoneella.
+Se on kovin kiirastuli mihin kirjailija saattaa tekeleensä panna.
+Loistavimmatkin lauseet menettävät tuoreutensa kun ne kulkevat koneen
+läpi, varsinkin jos ei onneton tekijä saa sitä menemään nopeasti. Nyt
+se näytti yhtä hyvälle senkin läpikäytyään.
+
+»Katso», sanoi hän, onnitellen itseään, »tämä on paras kertomus minkä
+ikänäni olen kirjoittanut! Sitten on kumma, jos olen edes _lukenutkaan_
+näin hyvää. Te romantikot väitätte, ettei realistisessa kuvauksessa
+ole mitään viehätystä, ei mitään kiihoittavaa eikä mitään fyysillistä
+hyväntunnetta. Tämäpä näyttää teille, että asia on päinvastainen!»
+
+Hän kiiruhti viemään sen Brownille. Sitten hän koetti hartaasti ruveta
+synkkämieliseksi taas, mutta se oli vaikea tehtävä. Jollakin tavalla
+hän tunsi, ettei hänen asiansa ollut toivoton. Mestarinäyte tulisi
+leviämään laajalle ja todistaisi hänen tytölleen, että hän, tekijä,
+sittenkin on ollut oikeassa.
+
+Kolme päivää myöhemmin sai hän kirjeen Brownilta, joka pyysi häntä
+tulemaan luokseen. Hän teki niin. Kustantaja antoi hänelle takaisin
+kertomuksen, enemmän murheellisena kuin vihaisena ja puhui moittien
+periaatteiden hylkäämisestä. Brown oli omantunnon mies. Hän oli sitä
+mieltä, ettei entisyys korjannut nykyisyyttä. Severne koetti selittää.
+Sitten sanoi Brown:
+
+»Severne, olen käyttänyt paljon sinun teoksiasi ja olen pitänyt
+työstäsi. Lauseet ovat olleet joustavia, laatusanat ovat olleet
+nasevia. Sinä olet vapautunut runollisesta sanontatavasta ja ennen
+kaikkea, olet kuvannut elämää ihmisille sellaisena kuin se on. Olen
+pahoillani nähdessäni sinun luopuvan jaloista ihanteistasi.»
+
+»Mutta», huudahti Severne, vakavasti huomauttaen, »eikö se kaikki
+ilmene kertomuksessani?»
+
+»Alussa kyllä», vastasi Brown, »mutta sitten — —».
+
+Hän huokaisi.
+
+»Mitä tarkoitat?»
+
+»Ratsastusta solassa», vastasi hän.
+
+»Lauseet ovat joustavia ja laatusanat nasevia, mutta ah! Siinä on
+paljon runollista sanontaa ja se on niin kaukana todellisesta elämästä,
+että minusta se näyttää sotkuisen mielikuvituksen luonnottomalta
+kamaritekeleeltä.»
+
+»Mitä, se osahan on realistisin koko jutussa», huudahti onneton tekijä
+pahoillaan.
+
+»Ei», vastasi kustantaja lujasti. »Sitä se ei ole. Se ei ole mitään
+realismia ensinkään. Vaikkakaan itse tapausta vastaan ei olisi mitään
+muistuttamista, niin ovat miehen tunteet äärettömästi liioitellut. Niin
+surkeata raukkaa ei saata olla olemassakaan, kuin miksi sinä sankarisi
+teet! Olisin iloinen, jos saisin nähdä jotakin muuta sinulta — mutta
+tämä — ei!»
+
+Jotenkin alakuloisena otti Severne käsikirjoituksensa ja meni kotiin.
+Siellä hän luki sen taas läpi. Vanha innostus valtasi hänet uudelleen.
+Se oli täysin tosi. Realismi ei saattanut ilmetä sen suurenmoisemmin.
+Hän kirosi Brownin ja lähetti kertomuksensa _Decadeen_. Jonkun ajan
+kuluttua sai hän vastaan ottaa maksuosoituksen ja imartelevan kirjeen.
+Realismi oli kostettu.
+
+Aikanaan kertomus sitten ilmestyi.
+
+Sillä välin oli Severne huomannut, että hänen synkkämielisyytensä alkoi
+tulla liian realistiseksi hänen mielenrauhalleen. Kun aika kului eikä
+hän nähnyt merkkiäkään Lucy Melvillestä, alkoi hän tuumia, että hän
+ehkä yhtäkaikki oli erehtynyt jollakin tavalla. Muutamina erikoisen
+häikäilemättömän moraalittomina hetkinä ei hän juuri paljoakaan
+välittänyt vaikka olisi pettänytkin taiteensa. Niin syvälle saattaa
+ihmissielu vajota!
+
+Kertomuksen ilmestymistä seuraavana iltana istui hän avonaisen takkansa
+ääressä juuri tuossa mielentilassa. Lamput olivat sytyttämättä.
+Hänen luokseen tuli Mortimer, hänen palvelijansa. »Eräs neiti pyrkii
+puheillenne, sir. Ei mitään nimeä», ilmoitti hän juhlallisesti.
+
+Severne nousi hieman hämmästyneenä. »Sytytä lamput ja ohjaa hänet
+sisään», komensi hän, ihmetellen kuka tulija mahtoi olla.
+
+Kuullessaan hänen äänensä tulija ryntäsi Mortimerin ohi huoneeseen.
+
+»Älä huoli lampuista», huudahti Lucy Melville. Uskollinen Mortimer
+lähti huoneesta, eikä — virallisesti — kuullut muuta.
+
+»Mitä, Lucy!» sanoi Severne.
+
+Hämärässäkin saattoi hän nähdä, että tytön posket hehkuivat innosta.
+
+Tyttö astui poikki lattian ripeästi ja pani kätensä hänen olkapäilleen.
+
+»Bob», sanoi hän vakavasti, kyyneleet silmissä. »Tiedän, ettei minun
+pitäisi olla täällä, mutta en voinut auttaa sitä! Sen vuoksi, että sinä
+olit niin jalomielinen. Eikä sillä niin väliä olekaan, sillä minä menen
+heti taas.»
+
+Severne koetteli muistutella mielessään jaloja tekojaan.
+
+»Mikä nyt on, Lucy?» kysyi hän.
+
+»Kuinka voit kysyäkään sitä!» huudahti tyttö. »En ole koskaan kuullut
+miehen toimineen niin tahdikkaasti, miellyttävästi ja _kauniisti_! Ja
+minä en ole enää millänikään, sillä uskon nyt, että sinä olit oikeassa
+sittenkin.»
+
+»Oikeassa missä?» pyysi mies tullen yhä enemmän hämilleen.
+
+»Realismista, tietysti.»
+
+Tyttö katsoi hänen silmiinsä ja nosti leukaansa mitä ihastuttavimmalla
+tavalla. Vakavamielisilläkin miehillä on joskus loistavat hetkensä.
+Severnellä oli sellainen nyt.
+
+»Oh, et saa — Bob-rakas» huudahti tyttö punastuen.
+
+»Mutta todellakin, Bob», jatkoi hän hetken kuluttua, »vaikka realismi
+olisikin kaikin puolin paikallaan, niin täytyy sinun myöntää, että
+viimeinen kertomuksesi on parasta, mitä koskaan olet kirjoittanut.»
+
+»Mitä — niin, sitä mieltä minäkin olen», myönsi hän ihmetellen, mitä
+sillä oli asian kanssa tekemistä.
+
+»Olen niin iloinen, kun sinä edistyt, tiedätkö Bob», jatkoi hän
+onnellisena. »Minä luin sen kokonaan läpi, ennenkuin huomasin kenen
+kirjoittama se oli. Ja minä sanoin itselleni: Toivoisinpa että Bob
+näkisi tämän. Olen varma siitä, että hän tulisi vakuutetuksi siitä,
+että mielikuvitus on parempi kuin realismi. Sillä todellakin, Bob»,
+huudahti hän innokkaana, »se on paras mielikuvituksen tuote, minkä
+ikänäni olen lukenut. Ja kun pääsin loppuun ja näin tekijän nimen
+ja havaitsin, että olit hyljännyt kirjalliset periaatteesi juuri
+minun vuokseni ja olit todella kirjoittanut sellaisen _loistavan_
+mielikuvituskertomuksen kaiken sen jälkeen, mitä olit sanonut! Ja kun
+vielä lisäksi huomasin millaisen hienon tavan olit valinnut saadaksesi
+sen minun luettavakseni, sillä — niin — tietysti en koskaan lukenut
+Brownin aikakauskirjaa. — Oh Bob! lopetti hän aivan tukahtuvin äänin..
+
+Severne epäröi melkein kokonaisen minuutin. Hän näki velvollisuutensa
+selvästi. Hän oli vakavamielinen eikä hänellä ollut vähintäkään
+huumorin tajua. Sitten tyttö taas katsoi häneen ja nosti leukaansa mitä
+ihastuttavimmalla tavalla.
+
+»Ah, Bob! Et saa! Minä en todellakaan luule, että sinun pitäisi —»
+
+Ja taide, oh missä se olikaan?
+
+
+
+
+XII.
+
+KULLANKAIVAJA.
+
+
+Lännen vanhoina kulta-aikoina piti se laki paikkansa, että pystyvin
+aina jäi eloon ja sen, joka jäi eloon, täytyi todella olla pystyvä.
+Oli monta tapaa olla jäämättä eloon. Yksi niistä oli kuolla. Oli myös
+monta tapaa olla pystyvä, kuten varman aseen tai tyynen mielenlaadun
+omistaminen, siunattu ahkeruus tai järkyttävä kunnianhimo, työn
+tarkka tunteminen tai myös suurenmoisen amerikkalaisen hölynpölyn
+käsittäminen. Joka tapauksessa täytyi miehen, joka jäi eloon,
+olla selvillä tarkoitusperistään juuri näitten kautta. Olipa
+kysymys kullasta, pokerista tai elämästä, täytyi hänen aina pitää
+tarkoitusperistään kiinni verikoiran sitkeydellä, jota ei mikään
+sivuvaikutin saanut vähentää. Muussa tapauksessa, kuten sanottu, hän
+kuoli tai joutui kerjäämään tai rosvoamaan, tai tuli hänestä hamppari
+tai teki hän itsemurhan varastamalla hevosia tai myös yksinkertaisesti
+kulkeutui takaisin itään, murtuneena, häpeällisenä hylkiönä.
+
+Miksi Peter eli, oli kyllin selvä kaikille. Hän oli harmiton,
+hyväntahtoinen ja karkeatekoisten miesten mielestä juuri sen verran
+omituinen, että hän oli liikuttava. Jokainen, joka kerran oli
+katsonut hänen kapeita kirveellä veistettyjä kasvojaan, hämmästyvine
+sinisilmineen ja riippuvine vaaleine hiuksineen, tai oli iloinnut
+hänen sydämellisestä, harvinaisesta hymystään, kun hän ennen lähtöään
+miltei anteeksipyytäen vastasi johonkin huomautukseen, tai jolla oli
+ollut onni, pyydettyään häneltä jotakin pientä suosionosoitusta, kokea
+hänen innokasta ja iloista apuaan; ei kukaan näistä kuvitelluista
+olennoista, ja se tiesi oikeastaan jokaista, joka oli joutunut
+kosketuksiin Peterin kanssa, ei kukaan heistä olisi voinut uskotella
+kenellekään, että Peter saattaisi taittaa hiuskarvaakaan toisen päästä.
+Mutta miten hän jäi kullankaivajaksi, se oli ihme. Kullankaivajan
+elämä on kovaa, se on täynnä puutetta, vaikeuksia ja siinä on huutava
+puute teknillisistä tiedoista, se vaatii paljon ruumiillista voimaa,
+ja oveluudesta ja maailman tuntemuksesta riippuu paljon. Peterillä
+ei ollut mitään näistä ominaisuuksista, ei edes pienimmässäkään
+määrässä. Mainitsematta jäi vielä vaisto. Sitä Peterillä oli. Hän
+saattoi seurata suonta rapautuvassa, ruskeassa kalliossa ihmeteltävällä
+vaistomaisella taidolla, joka on niin tärkeä alkuaine todellisessa
+kullanetsijässä. Mutta se on vain alkuaine. Kaikkien taiteen sääntöjen
+mukaan olisi Peterin aikoja sitten pitänyt epäonnistua, olisi pitänyt
+»vyöttää itsensä ja lähteä» jo viisi vuotta sitten, mutta yhä hän
+kaiveli vielä iloisena monessa vuoristossa ja monella taholla. Hänellä
+ei ollut menestystä, mutta hän ei ollut myöskään epäonnistunut.
+Kolme kertaa oli hän tehnyt »löydön». Ensi kerralla oli hän yhtynyt
+kahden sanfransiskolaisen kanssa kootakseen omaisuuden itselleen.
+Sanfransiskolaiset olivat saaneet hänet muodostamaan jonkinlaisen
+osakeyhtiön määrätyllä pääomalla. Kahdella otteella olivat he
+»puristaneet» Peterin ulos kokonaan, ja järjestyivät kahden uudella
+pohjalla, joka tuotti heille hyvän voiton. Palattuaan yhtiökokouksesta
+aivan ymmällä päästään »selityksistä» ja viisasteluista päätteli Peter,
+että hän ymmärsi paljon enemmän kvartsisuonista kuin liikeasioista ja
+prosenteista ja lähti Idahoon koettamaan uudelleen. Siellä hän löysi
+kuuluisan Antiloopin kidan. Tällä kertaa päätti hän myydä sen heti
+eikä olla missään tekemisissä sen kanssa omaisuuden siirryttyä toisiin
+käsiin. Hän teki luovutuskirjan, sai hieman rahaa sitä vastaan ja otti
+vekselin lopusta. Kun vekseli lankesi maksettavaksi ei hän saanutkaan
+rahoja, sillä kaivos oli jo myyty kolmannelle. Peterillä ei ollut
+rahoja alkaakseen käräjöidä. Hän ei ehkä olisi tehnyt sitä, vaikka
+hänellä olisi ollutkin. Hän tiesi liian vähän — tai liian paljon —
+laista. Mutta hänellä oli vaistoa ja hän lähti yhtä valtiota idemmäksi,
+Montanaan, koettaakseen kolmannen kerran. Sen tuloksena oli Eagle
+Ridge. Ja kolmannen kerran joutui hän huijauksen uhriksi suulaan miehen
+ja yksipuolisen kauppakirjan vuoksi.
+
+Surullinen, joutava juttu, vai mitä? Mutta juuri sen vuoksi ihmiset
+ihmettelivät, että Peter yhä eli, ihmettelivät Peterin yhä toipuvaa
+voimaa, joka teki mahdolliseksi hänen neljännen yrityksensä, ja kammon
+sekaisin tuntein ajattelivat he hänen iloista luonteenlaatuaan, joka
+oli hankkinut hänelle, vastoinkäymistenkin päivinä, Onnen Pekan nimen.
+
+Jos he vain olisivat tienneet sen, niin oli kaikkiin näihin ilmiöihin
+varsin yksinkertainen syy. Peterin ruumiilliseen silmään ei moniin
+aikoihin ollut kuvastunut muuta, kuin sarja laajoja vuoristoja,
+suhisevia petäjiä ja ihana Lännen taivas sekä kullankaivajan
+yksinkertainen hirsimaja. Mutta hänen sielunsa silmässä viipyi
+yläpuolella äskeisten kuva, jonka hän näki miltei aina. Miltei aina?
+Hän näki sen aina. Vuorten yli, petäjien välistä, taivaan läpi. Aikojen
+kuluessa näky selvisi Peterille, kuten kaikki näyt tekevät. Siihen tuli
+kaksi osaa, kaksi eri alkutekijää, jotka aina esiintyivät yhdessä.
+
+Toinen oli talo, toinen taas tyttö. Talo oli matala, valkeaksi
+maalattu, vihreine akkunaluukkuineen ja jyrkkine kattoineen.
+Sen miespihassa kasvoi sireenejä, sirkat siellä elämöivät ja
+kullankeltaiset perhoset lepattelivat. Sen ääressä oli kivinen,
+kalsea rakennus, mutta ihastuttavan kotoinen. Tyttö ei ollut kaunis,
+sellaisena kuin me tyttöjä tunnemme, mutta hänellä oli lujat,
+rehelliset silmät, leveä otsa, sileät äidilliset nauhat tukassaan ja
+terve, kotoinen uus-englantilainen luonne, suloinen, jossa oli samaa
+makua kuin vanhanaikaisessa omenapuussa pitkävipuisen kaivon vieressä.
+Peter ei voinut saada mitään toimivaltaa taloon nähden eikä myöntymystä
+tytöltä. Saadakseen molemmat oli hän lähtenyt länteen.
+
+Niihin aikoihin tapahtui kaikki maapallon lännen puoleisessa osassa
+auringon laskun merkeissä.
+
+»Minä rakastan sinua sydämellisesti, Peter», oli tyttö sanonut,
+pitäen molempia käsiään hänen olkapäillään, »enkä puolestani välitä
+rahoista. Mutta minä olen nähnyt liian paljon täällä, — liian paljon
+onnettomuutta, joka johtuu veloista ja köyhyydestä. Kurjuus ei rakasta
+niitten seuraa, joita se rakastaa. Mene, koeta onneasi, Peter,
+rohkeasti ja tule takaisin luokseni.»
+
+»Koetan parastani», vastasi Peter järkevästi. »Tahdon koettaa. Jumala
+minua auttakoon. Mutta se saattaa kestää kauan. En tiedä. Minulla ei
+ole sitä taitoa. Olen typerä ihmisten joukossa.»
+
+Tyttö hymyili, suuteli hänen silmiään. »Ihmiset rakastavat sinua,
+Peter», sanoi hän yksinkertaisesti. »Minä rakastan sinua ja odotan
+sinua. Vaikka siinä menisi viisikymmentä vuotta, niin sinä tapaat minut
+täällä valmiina kun tulet.»
+
+Peter tiesi, että se oli totta. Ja sen vuoksi hänen ystävälliset
+ajatuksensa aina lensivät vermontilaiseen pieneen talonpoikaistaloon,
+kuten mehiläiset kotiinsa. Nähdessään sen, tuntui hänestä aina kuin
+akkunan alla kasvavat sireenit tuoksuisivat keväälle. Tyttö istui aina
+avonaisen akkunan ääressä ja odotti — häntä. Oliko kumma, että hän
+jäi eloon kun niin moni muu meni perikatoon? Oliko kumma, että hän
+kesti? Oliko kumma, ettei hänen kärsivällinen sielunsa, verratessaan
+rakkauden onnea niihin turhan vähiin vuosiin, jotka rakkaus sai
+odottaa, huomannut asiain tilassa mitään, joka olisi häirinnyt hänen
+rauhallista mielen kirkkauttaan? Ja kuitenkin olisi aika useammasta
+tuntunut pitkältä. Ihmiset saattavat löytää sattumalta rikkaan suonen
+tai kaivoksen ja rikkaus saattaa sanoa jäähyväiset päivälle, jota he
+tervehtivät köyhää köyhempänä. Samoin saattaa joku voittaa omaisuuksia
+onnellisella käänteellä vehnämarkkinoissa. Mutta toinen ei niistä ole
+enemmän kullan etsintää kuin toinenkaan kaupankäyntiä.
+
+Oikeassa kullan etsinnässä on vain normaali korko epävarmuudelle,
+tavallinen lisäys onnea saada iloita raskaassa työssään toivosta löytää
+jotakin odottamatonta.
+
+Täytyy tuntea työnsä menestyäkseen. Kappale kalliota, penkereen
+mutkaus, palanen maata, runsas vesi tai sen puute, nämät ja monet
+muut ovat niitä merkkejä, joitten mukaan kullanetsijä panee kokoon
+sen kaavan, jolla hän tekee kultaa. Ja kun kaava on tehty, täytyy se
+todeta oikeaksi. Se on juuri toteaminen, joka panee selän taipumaan,
+kärsivällisyyden koetukselle ja jännittää äärimmilleen miehen
+synnynnäisen himon kultaan. Se on teräksen ja tulen, veden ja ruudin
+työtä. Kunnes hän voi sanoa »joka oli todistettava», täytyy hänen
+ammentaa intoa uskonsa varastosta.
+
+Aamulla teroittaa hän poransa ahjossa. Illalla on hän mahdollisesti
+työn voimalla saanut aikaan pienen pyöreän reiän kallioon, joka
+täytettynä ruudilla ja sytytettynä tekee reiän laajemmaksi, särkien
+kallion palasiksi. Palaset täytyy poistaa lapiolla ja hakulla. Kun
+reikä on tullut kyllin syväksi, täytyy palaset panna sankoon, joka
+täytyy nostaa maan pinnalle ja tyhjentää. Kuinka pitkän ajan arvelette
+miehen tarvitsevan kaivaakseen tällä tavalla viisikymmentä, sata
+jalkaa? Kuinka pitkän ajan kaivaakseen yhden tai kaksi sellaista
+jokaiseen valtaamaansa maapalaan? Kuinka pitkän ajan kaivaakseen ne
+lukuisat vaakasuorat kanavat, joita toteaminen vaatii?
+
+Ja sitä paitsi, aika ajoin täytyy kaivosta vaivaloisesti tukea, jotta
+se estyisi sortumasta ja hautaamasta alleen sekä työn että tekijät
+— vaikea työ, joka vaatii yhtäpaljon tukkimiehen, kirvesmiehen,
+merimiehen ja puusepän taitoa. Hänen täytyy tehdä matkoja kaupunkiin,
+hankkiakseen tarvekaluja ja ruokavaroja. Hänen täytyy keittää ruokansa.
+Hänen täytyy tavata tovereitaan silloin tällöin tai unehuttaa
+puhetaitonsa. Vuodet vierivät nopeasti ohi. Hän numeroi päivänsä
+sen mukaan mitä on saanut aikaan ja se on vähän. Hän mittaa aikansa
+käyntiensä mukaan leirissä ja näitä sattuu harvoin. Ei ole mikään pieni
+asia tehdä kolme kultalöytöä — ja menettää ne. Suurempi asia on vielä
+omata rohkeutta ryhtyä neljänteen.
+
+Eagle Ridge-onnettomuuden jälkeen lähti Peter, yhtä iloisena kuin
+konsanaan, Wyomingiin koettamaan onneaan vielä kerran.
+
+Hän nousi vuoristoon ja vietti kuukauden katsellen ympärilleen, supisti
+liikkumisalansa erääseen laaksoon ja rakensi itselleen kämpän asuakseen
+siinä. Sitten teki hän yleistarkastuksen. Hän meni jalkaisin joka
+kuiluun, jokaiseen pienempäänkin nurkkaukseen, joka vain oli yhteydessä
+hänen laaksonsa kanssa, sen pohjalle, joka oli täynnä kiviä, ja
+seurasi jokaista harjannetta, joka reunusti sitä. Ei mikään välttänyt
+hänen silmäänsä. Aikanaan tunsi hän joka kielekkeen ja hiekkakasan
+piirissään. Sitten hän istuutui kämppäänsä ja arvosteli huolellisesti
+kaikki mahdollisuudet. Elleivät ne sattuneet miellyttämään häntä,
+olisi hän uudistanut samat työläät toimensa jossakin toisessa
+laaksossa. Mutta koska ne tässä tapauksessa tekivät sen, päätti hän
+ryhtyä seuraaviin toimenpiteisiin. Toisin sanoen, hän meni samoille
+paikoille taas näytehakku ja joukko pusseja mukanaan. Siinä missä
+hänen kokemuksensa tai arvelunsa neuvoi, särki hän joukon kalliota
+pengermästä, musersi sen ja pani sitten vanhaan lakanan puolikkaaseen,
+pudisteli ja jakoi, musersi uudelleen ja uudelleen, kunnes sai
+jonkinlaisen »keskimäärän» pienessä mittakaavassa. Keskimäärän otti hän
+sitten kotiinsa, paiskasi sen raskaaseen rautahuhmareeseen, jonka yli
+hän oli joustavan vesan varaan ripustanut huhmareen nuijan. Vetämällä
+vesaa vuoroon ylös ja alas musersi hän kvartsinsa hienoksi, kellan
+valkeaksi hiekaksi. Sitten tärisytti hän kullan erilleen hiekasta.
+
+Ne penkereet, joitten »keskimäärät» täten osoittivat väriä, merkitsi
+hän kartalleen ristillä. Muutamat paikat jotka eivät osoittautuneet
+tällä tavalla kultapitoisiksi, mutta joitten ominaisuudet muuten
+näyttivät lupaavilta, tutki hän edelleen tunkeutuen kerrosta syvemmälle
+ruudin avulla. Tai saattoi hän myös kuluttaa useampia viikkoja
+epäsäännöllisen, kaivontapaisen reiän teossa, josta hän kantoi särjetyn
+kiven pusseissa pykälöityä puuta myöten. Siten kokosi hän enemmän
+näytteitä. Se on kovaa työtä.
+
+Täten pääsi Peter tuntemaan alueensa ja kun hän tunsi sen perinpohjin
+ja kun hän oli tehnyt kaikki lukuiset laskelmansa, käsittäen hevoset,
+räjähdyttämiset ja sortumiset, vasta sitten merkitsi hän valtauksensa.
+Silloin vasta katsoi hän voivansa _alkaa_ työn.
+
+Hän saattoi olla väärässäkin laskelmissaan. Siinä tapauksessa oli
+hänellä samat työt edessään jossakin toisessa paikassa. Hänelle oli
+sattunut sellaista. Joka kullanetsijälle sattuu sellaista. Peterin
+valtaamia alueita oli neljä kappaletta. Hän alkoi heti työskennellä,
+näytteitä saadakseen. Jalka jalalta syvenivät kaivokset punaiseen,
+valkoiseen ja juovikkaaseen maahan. Yksi kerrallaan pistivät
+sivukanavat hämähäkin jalkojaan kauas malmisuonien repeämiin.
+Vähitellen täyttyi Peterin tilastopöytä, täällä runsas, tuolla
+suhteellisen hyvä, täällä taas kymmenen jalkaa huonompaa maata. Päivät,
+kuukaudet jopa vuodetkin vierähtivät ohi. Tuli kesä ja meni samassa
+ukkosilmoineen, jotka kokoontuivat Harneyn luona, levittäytyivät
+pitkinä, mustina vöinä ja syöksyivät rankkasateina ja rakeina maahan,
+josta ne sitten preerian kuuman ilman vaikutuksesta haihtuivat
+olemattomiin.
+
+Syksy tuli kirkassilmäisenä ja vienotuulisena ja häipyi riutuen
+metsäpalojen savuun. Talvi vilisti ohi uhaten koko ajan napaseutujen
+tuulilla, mutta jollakin ihmeellisellä tavalla ne jäivät tulematta.
+Se peitti vuoret lumellaan, teki varjopaikat jääkylmiksi ja lämmitti
+hopeankarvaisen aurinkonsa valolla. Toinen kevät oli jo tulossa.
+Samoinkuin kaikki muutkin, se keimaili aikansa kuin nuori tyttö
+sulhaselleen. Se hymyili Lännen auringon lailla, rypisti silmäkulmiaan
+äkillisillä lumituiskuilla, jotka olivat omituisessa ristiriidassa
+vuoren rinteillä orastavan vihreyden kanssa. Se kiipesi hitaasti
+preerialta solien seinämille, samassa tahdissa preerialla puhkeavien
+nuppujen kanssa, vihdoin kohottaakseen moninaiset äänensä vanhaksi,
+mahtavaksi lauluksi, joka iloitsi uuden rakkauden ja uusien kaipausten
+syntymästä.
+
+Sanoinko kaikki muut? Ei, ei aivan kaikki. Peterille tämä erikoinen
+kevät oli jotakin harvinaisen kaunista. Sen loiste oli hieman
+kirkkaampi, sen värit hieman tuoreemmat, sen taivas syvempi ja sen
+laulut soivat heleämmin kuin minkään muun kevään, joita hän tunsi.
+Sillä hän oli tyytyväinen. Hänen omaisuutensa arvo oli osoittautunut
+varmaksi. Eräänä kirkkaana, koleana päivänä kokosi hän kaikki poransa
+ja hakkuunsa ja rekensä ja vei ne kaikki leiriin, jossa hän ne
+asetti ovea vasten. Se oli hänen tapansa merkitä sanat: »joka oli
+todistettava».
+
+Kaivos oli rikkaampi kuin hän oli uneksinutkaan. Sittenkin istui hän
+päivällispöydässään yhtä iloisena, yhtä levollisena ja tyytyväisenä
+kuin ennenkin. Kun on odottanut niin kauan, niin kärsimättömyys nukkuu
+luonnollista untaan ja herää uskomattoman hitaasti. Ulkona näki hän
+auringon paistavan ensikerran moneen viikkoon ja kuuli honkien soivan
+loppumatonta lauluaan. Sisällä rätisi ja säkenöi takkavalkea, hänen
+kattilansa kehräsi kuin kissa pankolla. Peter oli väsynyt, väsynyt,
+mutta tyytyväinen. Hänen unelmansa oli lähellä toteutumistaan.
+
+Lopetettuaan ateriansa, nousi hän ylös ja tutki itseään pienessä
+peilissään. Sitten hän teki sen vielä kerran. Sen tehtyään astui hän
+raskaasti takaisin pöydän ääreen, istuutui ja painoi kasvonsa käsiinsä.
+Kun hän oli katsonut ensi kerran peiliin, oli hän huomannut harmaan
+karvan tukassaan. Katsoessaan toistamiseen huomasi hän, että niitä oli
+monta. Äkillisesti hätkähtäen totesi Peter, että hänestä oli tullut
+vanha. Hän otti taskukirjansa välistä vanhan, haalistuneen valokuvan.
+Oliko hänkin tulossa vanhaksi?
+
+Oli kauheata ajatella sellaista muutosta. Mikä pitkä aika olikaan
+kulunut hukkaan häneltä ja valokuvassa olevalta. Ei Jumala itsekään
+voinut antaa hänelle sitä ja sen mahdollisuuksia takaisin. Tähän
+saakka oli hän perustanut kaikki nuoruuteensa, tästälähin täytyi hänen
+katsoa taakseen, hakea sieltä kaikkea sitä mitä olisi saattanut olla,
+mutta jota ei koskaan tule ja jokainen sydämen lyönti vei häntä yhä
+kauemmaksi heidän yhteisten ilojensa taannehtivastakin harhakuvasta.
+Hän ja tyttö eivät enää koskaan voisi alkaa nuorina elämäänsä. Heidän
+täytyi ottaa elämä kylmänä muotissaan, valmiiksi muovailtuna.
+
+Toistensa kehitykseen vaikuttamisen ilo oli heikäläisiltä kielletty.
+Sensijaan täytyy heidän löytää toisensa, heidän täytyy jännittää
+tuhannet hellyyden säikeet sen kuilun poikki päästäkseen, jonka
+kärsivällisyyden vuodet olivat heidän välilleen särkeneet, kuilu jota
+ei koskaan olisi pitänyt syntyä. Molemmat kaipasivat he hellyyttä,
+säälittävän voimakkaasti. Peter heitti peilin huolimattomasti pöydälle.
+Sitten otti hän taas valokuvan käteensä. Ovatko vuodet saattaneet
+muuttaa häntä yhtä paljon? Jos niin on, niin hän tuskin tuntisi tyttöä
+enää.
+
+Odotuksen surkeat vuodet! Hän ei ollut niistä ennen välittänyt, mutta
+nyt ne olivat kauhistuttavat.
+
+Taaksepäin katsoessaan näytti hänen väsymätön uurastelunsa kallioineen
+ja hakkuineen suuremmalta kuin se olikaan. Hänen kärsivällisyytensä,
+joka oli luonnollinen tulos hänen luonteenlaadustaan, muistutti
+miestä, joka riippui epätoivoisena köydessä ainoastaan tahdonvoimansa
+äärimmäisellä ponnistuksella. Peter tunsi riippuvansa köydessä niin
+lujasti, ettei hän voinut ajatella mitään muuta, ei kerrassaan mitään.
+Hän tunsi suurta halua laskea irti.
+
+Entä mitä nämät vuodet olivat tytölle merkinneet? Sisäisen tulensa
+avulla, joka niin äkkiä oli valaissut pimeimmätkin komerot hänen
+olennossaan, näki hän miltei kaukonäkijän selvyydellä. Millaista sen
+on täytynyt olla. Hän näki hänen vanhenevan samoin kuin hän itsekin,
+mutta yksitoikkoisuuden synkässä välinpitämättömyydessä. Hänellä ei
+ollut samaa kaiken täyttävää uurastusta, joka hänen omat päivänsä oli
+täyttänyt tulevaisuuden unelmilla. Vuodenajat sivuuttivat hänet yhä
+enemmän samanlaisina, hieman vain valjumpina vuosi vuodelta. Oliko hän
+ehkä jättänyt laskemisen jo? Ei, Peter tiesi sen kyllä. Mutta hänen
+säälittävä elämänsä! Pesua, harjaamista, paikkaamista, paikkaamista,
+harjaamista ja pesua aivan loppumattomiin. Tänä päivänä oli hän tekevä
+samaa kuin eilen, huomenna tekisi hän samaa kuin tänään. Huomenna?
+
+»Ei, jumaliste», huudahti Peter, hypähtäen seisaalleen. »Sitä huomenta
+ei saa tulla.»
+
+Hän otti hyllyltä akkunan yläpuolella joukon kvartsipalasia, ja sulloi
+ne pariin satulapussiin, jotka olivat lähellä ovea. Tarhassa oli Jenny,
+lihava, sileäkarvainen tamma. Hän satuloi Jennyn ja lähti pusseineen,
+jättäen kämppänsä oven auki ensimmäistä tulijaa varten, kuten Lännen
+kestiystävällinen tapa vaatii.
+
+Beaver Damissa levitti hän kivenpalasensa suurimman kapakan
+tarjoilupöydälle ja tarjosi niitä tutkittavaksi. Ei hän odottanut
+saavansa ostajia Beaver Damin asukkaitten joukosta, mutta hän tiesi,
+että tieto hänen löydöistään kohottaisi mielenkiintoa ja vetäisi muita
+kullanetsijöitä hänen valtauksilleen. Sillä tavalla tulisi hänen
+tavaransa edullisesti markkinoille.
+
+Hänen löytönsä olivat omiaan herättämään huomiota. Peter oli hyvin
+tunnettu mies. Ihmiset olivat varmoja hänen totuudenrakkaudestaan ja
+hänen etsintävaistostaan. Jos Peter kerran sanoi, että siellä oli
+kultapitoista maata, niin oli asia sillä selvä.
+
+»Hm», sanoi eräs mies, nimeltä Vinosilmä Dobs, tutkittuaan erästä
+läpikuultavaa kvartsipalaa, jossa näkyi pieniä kellahtavia jyväsiä.
+Sitten pani hän sen pois ja meni rauhallisesti ovesta ulos sanomatta
+sanaakaan lisää. Hän oli mennyt panemaan varustuksiaan kuntoon.
+
+Muille, jotka eivät olleet yhtä ripeitä, selitteli Peter pitkään, aina
+samaan, arkaan, arvelevaan tapaansa.
+
+»Olen merkinnyt kaikki valtaukseni», sanoi hän. »Te, pojat, voitte
+tulla sinne katsomaan, mitä siellä vielä on jäljellä. Siellä on vielä
+paljon. En sano, että se on yhtä hyvää kilin minun, mutta se on sangen
+hyvää. Luulen, että sinne syntyy leiri.»
+
+»Leiri!» huusi Cheyenne Harry. »Se on selvä. Jos siellä vielä on
+samanlaista, niin voit myydä minulle perunamaan kokoisen palan lähellä
+omaasi».
+
+»No niin, pojat, minun täytyy lähteä», sanoi Peter, väistyen ovelle
+päin. »Ja minä toivon näkeväni muutamia teistä siellä.»
+
+Miehet eivät huolineet keskustella asiasta keskenään, vaan kukin heistä
+ajatteli vain omia kullanetsintätyökalujaan.
+
+»Ota ryyppy, Onnen Pekka, minun kustannuksellani», tarjosi
+vieraanvaraisesti kapakan isäntä.
+
+Peter palasi hitaasti pöydän luo.
+
+»Onnea uudelle valtaukselle», sanoi isäntä, »ja toivottavasti eivät
+keinottelijat vie kaikkea, mitä siinä on.»
+
+Miehet nauroivat, mutta eivät ilkeämielisesti. He tunsivat kaikki
+Peterin, kuten sanottu.
+
+Peter kääntyi taas ovea kohti.
+
+»Sinulla on huomenna siellä oikein hirmumyrsky», huusi eräs
+leikinlaskija hänen jälkeensä. »Pidä silmäsi auki! Sinne tulee varmaan
+oikea roistojoukko ja he piankin vievät sinulta koko valtauksesi.»
+
+Peter pysähtyi äkkiä, katsahti puhujaan ja meni kiireesti ulos.
+
+Seuraavana päivänä tuli miehiä hänen laaksoonsa. Hän kuuli heidän
+vaununsa kolinan jo ennenkuin hän oli noussut vuoteeltaan. Kun hän oli
+syönyt aamiaisensa oli niitä mäen rinteet täynnä. Akkunastaan saattoi
+hän nähdä heidän punaisten mekkojensa puitten välistä pilkottavan ja
+valon välähtelevän heidän kiiltävistä työkaluistaan. Laaksossa oli
+tulia siellä täällä ja ilmassa metsäpalon ja leivän paiston käry.
+Paljaitten pensaitten luona näkyi valkoisia telttoja. Hevoset söivät
+ahneesti nuorta ruohoa ja puitten vesoja, nostellen päitään kuullessaan
+uusien tulokkaitten vaunun ratinan. »Rynnäkkö» oli alkanut.
+
+Peter tiesi, että uutinen hänen löydöstään leviäisi. Huomenna saisi jo
+uusi kaupunki paikan kartalla. Ihmisiä tulisi kaupunkiin, rahakkaita
+ja halukkaina sijoittamaan rahojaan. Heidän kanssaan aikoi Peter käydä
+kauppoihin. Tällä kertaa ei tulisi kysymykseenkään huolimattomasti
+laaditut kauppakirjat. Hän ei jättäisi mitään sattuman varaan. Näin hän
+oli ennenkin ajatellut.
+
+Peter alkoi kuvitella kaikenlaisia vaikeuksia. Edelliset kokemukset
+tarjosivat niitä enemmänkin, mutta Peter aikoi ammentaa lääkkeet
+samasta lähteestä. Suuri tuntemattomuus peloitti häntä. Huolimatta
+vuosistaan, huolimatta harmaista hiuksistaan ja huolimatta edellisten
+onnettomuuksiensa muistoista, täytyi hänen myöntää itselleen, ettei
+hän tiennyt mitään, ei kerrassaan mitään keinottelijoista ja heidän
+menettelytavoistaan. He eivät voineet tällä kertaa nylkeä häntä aivan
+samalla tavalla kuin aikaisemmin. Mutta miten saattoi hän tietää, mitä
+keinoja heillä vielä oli varastossaan. Kahdeksan vuotta ihmiselämää
+pitää opettaa häntä yhtä hyvin varovaiseksi kuin kaksitoistakin.
+Kuitenkin astui hän Eagle Ridgen loukkuun yhtä luottavaisesti kuin
+Antiloopin kidankin. Hän oli siinä menettänyt kaksitoista vuotta, mikä
+estäisi häntä nyt menettämästä neljä uutta lisää. Ei mikään pelko ole
+niin vaikeaa kuin tuntemattoman pelko. Et voi nähdä sitä, sinun täytyy
+kokonaan luottaa itseesi, sinulla täytyy olla itseluottamusta.
+
+Itseluottamusta Peteriltä juuri puuttui.
+
+Silloin hänelle yhtäkkiä selvisi, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Se
+oli naurettavan selvää — ainoastaan kysymys työn jaosta. Hän, Peter,
+tunsi kullankaivuun, mutta ei ymmärtänyt kaupantekoa. Kotipuolessaan,
+vanhassa Vermontissa oli kymmenkunta rehellistä miestä, jotka
+ymmärsivät liike-elämää, mutta eivät ymmärtäneet kullankaivuusta
+mitään. Ei mikään olisi ollut helpompaa, kuin yhdistää nämä taidot ja
+puutteet.
+
+Jos Peter olisi rauhallisesti mennyt väkensä luo, salaten löytönsä
+Beaver Damin miehiltä, niin olisi hän voinut palata takaisin kolmen
+viikon kuluttua varustettuna kaikella mitä tarvitsi. Nyt se oli
+myöhäistä. Heti kun hän kääntäisi selkänsä, anastaisivat he hänen
+valtauksensa. Peterin ajatukset liikkuivat hitaasti. Jos hän olisi
+tuntenut itsensä vähemmän levottomaksi harmaitten hiustensa vuoksi,
+niin olisi hän ajoissa huomannut sähköttää tai kirjoittaa Itään,
+saadakseen apua ja sillä välin vain vartioinut valtaustaan. Mutta nyt
+oli pelko ja epäluuloisuus päässyt puikahtamaan hänen mieleensä ja
+se alkoi vallata hänet kokonaan. Hän ei voinut nähdä edessään muuta
+kuin tuon välttämättömän ja peloittavan kaupanteon petollisuuden
+tuntemattomien voimien kanssa, ei mitään muuta kuin erehdyksen, minkä
+hän teki, aikaansaadessaan »rynnäkön».
+
+Aamun kuluessa lähti hän vuoristoon katselemaan. Miehet olivat kaikki
+ahkerasti työssä. He hakkasivat »löytöpaikoiltaan» pintakerrosta pois,
+asettelivat kiviä valtaustensa kulmiin tai pystyttelivät työläästi
+töhertämiään »valtausilmoituksiaan». He tuskin huomasivat miestä,
+joka käveli satakunnan jalkaa heistä. Peter kävi myös neljällä omalla
+valtauksellaan. Eräällä tapasi hän pienen joukon, joka innokkaasti tutki
+kullanmerkkejä. Hän ei yhtynyt heihin. Sanat, jotka hänen jälkeensä
+lennätettiin hänen poistuessaan kapakasta soivat yhä hänen korvissaan.
+»Sinne tulee varmaan oikea roistojoukko ja he piankin vievät sinulta
+koko valtauksesi. Pidä silmäsi auki!»
+
+Peter keitti itselleen illallista, mutta ei syönyt paljoakaan siitä.
+
+Sen sijaan istui hän, tuijottaen silmät selällään, mutta näkemättä
+mitään, ruoka-astioista nousevaan höyryyn. Aika ajoin nousi hän ylös,
+mielessään ilmeinen tarkoitus, jonka hän heti unohti, ennenkuin oli
+ottanut kahtakaan askelta, jotenka ne pian tulivat tarkoituksettomiksi
+ja hän istuutui taas. Myöhällä illalla kiersi hän taas valtauksensa,
+mutta ei huomannut mitään tavatonta. Illan kuluessa yksi ja toinen mies
+pyörähti hänen kämpässään, mutta menivät pian taas, koska se oli tyhjä.
+Peter oli heidän käyntinsä aikana vuoren huipulla aivan lähinnä tähtiä
+ja käveli siellä edes ja takaisin pienellä tasamaalla. Kun hän tuli sen
+päähän kääntyi hän kantapäillään takaisin. Siitä tuli kuusi askelta
+yhtäälle ja viisi askelta toisaalle. Hän laski omantunnontarkasti
+askeleet, kunnes se kävi koneellisesti. Sitten laskeminen jatkui
+yhtämittaisesti muitten ajatusten ohella — viisi — kuusi — viisi —
+kuusi — aina uudelleen ja uudelleen. Kymmenen tienoissa lopetti hän
+kättensä aukomisen ja sulkemisen ja alkoi huutaa ensin hiljaa, mutta
+sitten yhä kovemmin koko keuhkojensa voimalla. Vuoristo-leijona vastasi
+hänelle toiselta rinteeltä. Hän ojenteli käsiään päänsä yläpuolelle,
+joka lihas jännittyneenä ja huusi. Sitten hän ilman huomattavaa
+keskeytystä vaipui kivelle ja painoi kasvot käsiinsä. Hetkeksi oli
+hermojännitys tauonnut.
+
+Lännen kirkkaat tähdet valoivat hopeaista valoaan. Preerialta henkäsi
+vieno tuuli, kuin näkymättömät kädet lepäsi se miehen pään päällä.
+Kotoiset, öiset äänet soivat, ja suloinen metsän tuoksu levittelihe
+kaikkialla. Peter nousi, veti syvän henkäyksen ja meni kämppäänsä.
+Luonnon suuri rauha oli tullut hänellekin.
+
+Mutta sitten, matalan kämpän hämärässä palasivat taas vanhat epäilykset
+ja vanha pelko. Ne istuutuivat hänen yläpuolelleen kuin orrelle ja
+pakottivat hänet katsomaan itseensä kunnes hänen silmänsä olivat kuumat
+ja punaiset. »Tee, tee, — tee, tee», ne hokivat, kunnes Peter nousi ja
+astui ne kolme mailia, jotka veivät hänet valtaukselle. Kaikki oli kuin
+olla pitikin. Miehet laaksossa eivät vielä olleet heränneet. Uninen
+siili vain ponnisteli piiloon harja pystyssä.
+
+Tämä ei käynyt päinsä. Saattoi mennä viikkoja, ennenkuin hän voi alkaa
+kaupantekonsa. Peter keitti itselleen työläästi aamiaisen — ja joi
+puolikuppia kahvia. Sitten istui hän, kuten edellisinäkin päivinä,
+tuijottaen suoraan eteensä, näkemättä mitään. Jonkun ajan perästä
+asetti hän tytön valokuvan ja peilin rinnakkain pöydälle ja katseli
+niitä tarkkaavasti.
+
+Hän nousi potkaisten tuolin nurin ja meni vielä kerran valtaukselleen.
+Miehet olivat jo heränneet laaksossa. Enimmät olivat lopettaneet
+jo päivää ennen välttämättömimmät toimet valtausta varten, jotenka
+heillä nyt oli aikaa tyydyttää uteliaisuuttaan ja leikinlaskun
+haluaan tarkastamalla alkuperäistä valtausta, joka koko »rynnäkön»
+oli aikaansaanut. Seurauksena oli, että Peter tapasi joukon miehiä
+valtauksellaan. Muutamat heistä tutkivat maata, toiset olivat
+laskeutumassa kaivokseen ja useimmat lukivat lyhyeen petäjään naulattua
+valtausilmoitusta. Eräs viimemainituista, sama, joka oli laskenut
+leikkiä Peterille kapakassa, huomasi omistajan lähestyvän.
+
+»Hei Peter», huusi hän viitaten haalistuneeseen ilmoituslappuun. »Mitä
+sinä tuolla tarkoitat?» Hän iski silmää toisille. Peterin onnettomuudet
+tunsivat kaikki.
+
+»Mitä?» kysyi Peter omituisesti.
+
+»Sinä et ole kirjoittanut tätä oikein. Siinä seisoo tuhat viisisataa
+jalkaa ja laki sanoo, että siinä pitää olla tuhatviisisataa
+neliöjalkaa. Sinun valtauksesi ei ole lainmukainen. Minä anastan sen
+sinulta.»
+
+Se oli naurettavaa puhetta. Jokainen sen tiesi ja he valmistautuivat
+nauramaan, oikein suun täydeltä.
+
+Peter ampui sanaakaan sanomatta puhujan, läpi sydämen. Ihmiset sanoivat
+oikeudessa, että se oli raain ja aiheettomin murha, mitä he tiesivät.
+
+
+
+
+XIII.
+
+TYTTÖ PUNAISISSA.
+
+
+»Ei minulla ole mitään _sitä_ vastaan», sanoi Idän mies, nojautuen
+eteenpäin karkeatekoisesta hirsiseinästä, antaakseen enemmän pontta
+sanoilleen. »Sillä minä uskon, että kukin huvittelee omalla tavallaan.
+Jos kerran pitää rymytä, niin miksi ei rymytä siivosti ja tyydytä
+siihen. Mutta minä tarkoitan noita viattomia tyttöjä, jotka tulevat
+tänne huvittelemaan — se on kamalaa!»
+
+»Se on helvetillistä», myönsi Lännen mies iloisesti.
+
+»Katso nyt tuotakin sievää typykkää tuolla — —»
+
+Nuori kullankaivaja seurasi toverinsa katseen suuntaa räikeästi
+valaistua joukkoa kohti. Sitten, aivankuin hän ei olisi ollut varma
+siitä, oliko hän nähnyt oikein, katsoi hän uudelleen.
+
+»Ketä sinä tarkoitat?» kysyi hän hämmästyneenä.
+
+»Tuota, punaisissa. Hän —»
+
+»Pyh!» sanoi Lännen mies vastustamattomasti.
+
+»Mitä nyt?» kysyi Idän mies, katsoen häneen epäilevin silmin.
+
+Toinen tukahdutti naurunsa puoleen väliin ja kävi heti juhlallisen
+näköiseksi.
+
+»Suo anteeksi. Ei mitään», vakuutti hän lyhyesti. »Jatka!»
+
+Tyttö punaisissa seisoi varpaillaan penkillä suuren lampun alla. Hän
+piti pientä kämmentään vinosti lasin yli ja puhaltamalla sitä vastaan
+koetti sammuttaa lamppua. Hänen kasvonsa olivat hyvin totiset ja
+punaiset. Toisinaan lehahti lampun liekki korkealle ja hän sieppasi
+silloin kätensä pois sievällä liikkeellä, harmistuneena siitä, että se
+oli kärventää sen. Joukko miehiä seisoi hänen ympärillään ja taputti
+käsiään hänelle. Kaksi muuta miestä pidätti tanssipaikan isäntää, joka
+koetti estää sitä.
+
+»Katso nyt tuota tyttöä» jatkoi Idän mies, »hänhän on niin sievä ja
+raikas ja viaton kuin vuoristoruusu. Hän on nuori ja ajattelee, että se
+on hauskinta aikaa elämässä eikä mitään muuta. Jonakin päivänä hän on
+havaitseva, että se on muutakin. Se on kauheata, sen minä sanon.»
+
+Lännen mies katseli ystävänsä innosta punoittavia kasvoja ääneti
+hymähtäen.
+
+Tytön onnistui vihdoin puhaltaa lamppu sammuksiin ja kaikki huusivat
+ihastuksesta.
+
+»Näyt olevan samanlainen kuin ennen koulussa ollessamme, eikö niin,
+Bert», sanoi Lännen mies lämpimästi, »autat hädässä olevia ja suret
+toisten puolesta.»
+
+»No, no. Mitäpä tässäkin voit tehdä. Viedä hänet pois täältä! Vedota
+hänen parempaan puoleensa!
+
+Bert lähti innostuneena tyttöä kohti, joka — toisten auttaessa —
+valmistautui hyppäämään penkiltä. Kullankaivaja tarttui häntä hihaan.
+
+»Älä mene, panet vielä toimeen tappelun. Odota hetkinen!» pyysi hän.
+»Tyttö ei ole sen arvoinen. Kuulehan», kun toinen peräytyi entiselle
+paikalleen. Hän puhui taas kiusoitellen. »Sinä ja tuulimyllyt.
+Minäpä hieman selvittelen sinun ihanteitasi. Saat kuulla yhden tai
+pari tosiasiaa tuosta sievästä, viattomasta tytöstä — unehutin muut
+laatusanat. Ensistäänkin ei hänellä ole kerrassaan mitään tekemistä
+vuoristoruusun kanssa. Hänen nimensä on Anne Bingham, mutta hän on
+yleisemmin tunnettu Bismarck Annen nimellä, pääasiassa siitä syystä,
+että Bismarck on ainoa leiri rakkaassa piirissämme, jossa hän ei käy.
+Senvuoksi on päätelty, että hän on sieltä kotoisin.
+
+»Bismarck Anne!» toisti Idän mies. Eihän hän mahda olla — —»
+
+»Aivan sama. Hän on suunnilleen niin huono kuin miksi he hänet
+kulloinkin tekevät ja minä en luule, että hän laiminlyö ainoatakaan
+tilipäivän tanssitilaisuutta vuoden mittaan. Anne ottaa humalan, sen
+saat nähdä, oikein huiman humalan ja on iloinen, sen voin vakuuttaa
+hänestä. Hän ilakoi kaikilla mahdollisilla tavoilla niin kauan kuin
+sitä kestää.»
+
+Idän mies vihelsi pitkään, vastenmielisyyden ilme kasvoillaan ja hän
+katseli hartaana tytön eloisia kasvoja.
+
+»Oh, mitäs tuosta välität?» sanoi Lännen mies huolettomasti. »Hän pitää
+hauskaa.»
+
+Bismarck Anne hyppäsi lähimmän miehen syliin, sai suudelman, läimäsi
+antajaa poskelle ja leijaili toiseen päähän huonetta. Hän sieppasi
+kätevästi hanurin korkealta tuolilta, jolla eräs soittaja istui ja
+juoksi, pusertaen merkillisiä ääniä soittokoneesta, penkkirivien
+välissä omistajan ajaessa häntä takaa. Naiset nauroivat onttoa
+nauruaan, näyttääkseen etteivät he olleet kateellisia hänelle siitä
+huomiosta, joka tuli hänen osakseen. Vihdoin törmäsi hän salin
+omistajaan, joka tuli sytyttämästä sammutettua lamppua. Omistaja oli
+vihainen ja pelasti hanurin kovakouraisesti. Anne nyrpisti huuliaan
+ja katsoi vetoovasti ystäviinsä. Ystävät vastasivat yksimielisesti.
+Omistaja järjesti lasit.
+
+Soitto alkoi uudelleen. Kullankaivajat lähtivät kukin taholleen
+kirjavapukuisten naistensa luo ja kietoen käsivartensa heidän
+vyötäisilleen puristivat heidät aivan lähelleen, ikäänkuin näyttääkseen
+omistusoikeuttaan koko maailmalle. Hikoovia seremoniamestareita,
+omatekoisia ja humalassa, lensi sinne tänne, koettaen saada katrilliin
+jonkinlaista järjestystä muistuttavaa sen osien vaihtuessa. Kaikki
+hankasivat jalkojaan permantoon kärsimättömästi.
+
+Tanssi alkoi melun ja iloisen sekasorron merkeissä. Bismarck Anne
+lisäsi iloisuutta. Hänellä oli äärettömän hauskaa ja miksikäs ei.
+Hän oli ottanut kolme lasia whiskyä ja Luoja oli antanut hänelle
+vilkkaan luonnonlaadun ja merkityksettömän määrän itsekunnioitusta.
+Sitäpaitsi oli hänellä terve ruumis, kuuma veri, ja hän välitti
+vähät seurauksista. Huvittelu miellytti häntä, liikunnon aikaansaama
+kiihoitus ja humalan ihana huumaus värisytti hänen olentonsa joka
+hiventä. Hän ei uskonut mitään, mikäli hän tiesi. Jos hänen olisi
+ollut tehtävä selvää uskostaan, niin olisi se näyttäytynyt äärimmäisen
+yksinkertaiseksi. Elämä tulee niitten tykö, jotka osaavat elää sen
+kaikki mahdollisuudet, eikä niitten luo, jotka sen kieltävät.
+
+Annella oli paljon mahdollisuuksia ja hän käytti niitä nopeassa
+tahdissa. Hän tunsi melkein fyysillisesti riemun sykähtelyn ympärillään
+ja siitä hän kohosi vielä korkeampiin ilopiireihin. Hän oli juonut
+kolme lasia ja hänen päänsä ei ollut luja. Hänen jalkansa liikkuivat
+kepeästi ja hänen liikkeensä olivat sangen varmat. Hän oli juuri
+päässyt siihen mielentilaan, joka soi hänelle tuon onnellisen
+välinpitämättömyyden siitä, mitä seuraava hetki tuo tullessaan, tai
+tuon yhtä onnellisen huolettomuuden seurauksista, jota hyveellinen
+ihminen ei koskaan pääse kokemaan. Aistimukset painuivat alimmille
+asteille — liikettä ja melua. Huone oli täynnä nopeasti pyöriviä
+olentoja. Melu oli loppumaton ja naisten nauru kohosi kimakkana sen
+yli, aivan kuin vihuri myrskyn yllä.
+
+Anne liikkui kaiken keskellä kuin kohtalon kontrolloija ja mihin hän
+tulikin, näytti se hänestä ainoalta varmalta pisteeltä pyörivässä
+kuvasarjassa. Miehet tanssivat hänen kanssaan, mutta he olivat
+merkityksettömiä miehiä. Eräs pyysi häntä tanssimaan kanssaan, mutta
+Anne pysähtyi katsomaan erästä nuorta miestä, joka eläimellisesti
+huohotti pullistuvin poskin, jotenka mies kirosi ja jätti hänet
+mennäkseen jonkun toisen tytön luo. Huohottavan nuorukaisen yläpuolella
+tanssi valoja, vihreitä ja punaisia. Anne jäi vakavana katselemaan
+niitä.
+
+Ihmiset, huone ja äänet näyttivät hänestä tulevan puuskittain. Puuskien
+välillä ei Anne tiennyt muuta kuin sen, että hän oli onnellinen, ennen
+kaikkea onnellinen. Aivan kuin sattumalta miehet suutelivat häntä ja
+hän joi, mutta nämä asiat eivät varsinaisesti eronneet valoista ja
+tietoisuuden puuskauksista. Anne alkoi ottaa kaiken luonnollisena,
+hänelle tulevana.
+
+Jonkun ajan perästä pysähtyi Anne taas katsellakseen outoja valoja.
+Mutta tällä kertaa ne eivät olleetkaan punaisia tai vihreitä, vaan
+oranssin värisiä, pitkinä vihaisina leimauksina, kuin nauhat, joita
+äkkiä puretaan ilmaan ja taas yhtä äkkiä keritään takaisin. Melu
+taukosi ja sitä seurasi sorina. Hetken erotti hänen samea näkövoimansa
+selvästi huoneen, jossa oli aivan hiljaista, nurkassa viruvan miehen
+ja lattialle hitaasti kasvavan punaisen lätäkön. Joku työnsi hänet
+ulos ovesta muitten kanssa ja hän alkoi astua tarkoituksettomasti,
+epävarmasti leveää katua.
+
+Hän tunsi hämärästi eron tanssisalin kuuman ilman ja ulkoilman lämmön
+välillä. Suuret vuoret, tähdet ja talojen varjot tulivat ja menivät
+hänen silmissään samalla tavalla kuin melu ja väki tanssisalissa. Hän
+sai päähänpiston kävellä, ja se vallitsi hänen mielessään yli kaiken
+muun ja hän ryhtyi siihen suurella kiihkolla.
+
+Kuinka kauas ja mihin suuntaan hän käveli, se ei merkinnyt mitään.
+Liikkeessä ollessaan oli hän onnellinen. Kun hän pysähtyi, tunsi hän
+itsensä onnettomaksi. Ja niin jatkoi hän kävelyään kaupungin leveiltä
+kaduilta suuren solan läpi vuoristossa, ylös pitkää heinäistä laaksoa,
+joka kääntyi hitaasti ja nousi vähitellen ja seurasi joen rantaa,
+kunnes hän vihdoin tapasi itsensä pienestä sananjalkaa kasvavasta
+notkosta Iron Creek solan luota. Hän työnsi sormensa hajalle menneen
+tukkansa läpi ja tunnusteli pukunsa kiiltävää pintaa. Kaukana yllään
+näki hän tähtien heiluvan. Vihdoin valtasi hänet päähänpisto nukkua,
+aivan samoinkuin kävelemisen ajatuskin oli tullut. Hän vaipui
+polvilleen, epäröi hetken ja pani sitten, huoahtaen kuin väsynyt lapsi,
+päänsä pehmeää, pyöreätä käsivarttaan vasten ja sulki silmänsä.
+
+Yökehrääjä lopetti surullisen huutonsa. Muutamat pienet linnut
+sirkuttelivat unisesti. Itäisten vuoristojen takana alkoivat tähdet
+himmentyä ja lempeä yötuuli, joka oli tuullut kautta pimeyden, painui
+nukkumaan. Luonnon ovela taikuri alkoi muovailla päivän kuvaa, tuoden
+esille luomansa tummista kätköistään, vetäen ne nähtäville pimennoista,
+ikäänkuin luoden ne uudestaan. Uutta elämää liikehti kaikkialla.
+Taivaan korkeus näytti olevan täynnä sitä ja kaikki laaksot ja niitten
+haaraumat nostattivat yltäkylläisyytensä mahtavassa kuorossa ylistämään
+vastavalkenevaa aamua.
+
+Nainen liikahti unisesti ja heräsi, nakaten tukkansa kasvoiltaan.
+Unen puna pani hänen poskensa hehkumaan. Se tuli ja meni hitaasti
+nuoren auringon valaistuksessa, kilpaillen loistossa milloin hänen
+pukunsa silkin kanssa, milloin taas vuoriston punatulkun kanssa, joka
+räiskytteli puron vesiä sateenkaareksi. Hän kuuli lirinän ja meni
+sinne. Punatulkku peräytyi varovasti, äänettömästi. Anne polvistui
+puron rannalle ja huuhtoi sen jääkylmällä vedellä kasvonsa ja kaulansa,
+toisena punatulkkuna, toisena villinä oliona, joka sykki ja värisi
+uutta elämää. Sitten hän oikaisi ihanan ruumiinsa täyteen pituuteen ja
+katsoi ympärilleen.
+
+Aamu virtasi hänen lävitseen kuin joki ja jätti hänet puhtaana. Luonnon
+silmäin edessä ja luonnon lukemattomien luomusten edessä seisoi hän
+yhtä puhtaana kuin hekin. Hän oli käynyt meluavissa paikoissa, mutta
+niin oli suohaukkakin tehnyt kohotessaan komeasti liikkumattomin
+siivin. Hän oli ryöminyt liassa ja hän oli pörröinen, rähjääntynyt
+ja likainen; samoin oli tulilintukin tehnyt ryöpytessään suomudissa,
+mutta se oli pessyt puhtaiksi höyhenensä ja lauloi nyt luojan ylistystä
+lähimmässä näreen latvassa. Nainen veti keuhkonsa täyteen aamua. Hän
+venytteli itseään hitaasti, laiskasti, lihaksen kerrallaan ja seisoi
+sitten entistä pitempänä ja vapaampana. Viime yön irstailu, toisten ja
+pahempien öitten irstailut, hapon kaltaisesti syövyttävä julkeus, joka
+on pahempi kuin itse synti, kaikki ne olivat kadonneet menneisyyteen,
+joka oli kuollut, hävinnyt ja haudattu ainaiseksi. Nykyisyys yksin
+oli tärkeä, ja se esitti hänet puhtaana luonnolle. Kun hän seisoi
+siinä kirkassilmäisenä, miettivänä ja hehkuvana, tukka hajalla ja
+heinän korret riippuen hänen vaatteissaan, näytti hän suurisilmäiseltä
+enkelilapselta, joka vastikään on tullut maan päälle. Hänestä aamu oli
+suuri ja ihana kuin uni, jonka on nähnyt ja johon on herännyt, jotakin
+epätodellista ja katoavaa. Hänen sydämensä aukeni sille ja hän tunsi
+itsessään hellyyttä kauneutta kohtaan, ja se on lähintä sukua pyhille
+kyynelille.
+
+Hänen siinä uneksien seistessään näytti luonnolliselta, että siihen
+vielä yhtyisi toinen inhimillinen olento ja tulisi osaksi siitä. Näytti
+luonnolliselta, että se olisi mies, nuori mies ja että hänen tuli olla
+kaunis ja rohkea. Näytti luonnolliselta, että hän pysäyttäisi hevosensa
+nähdessään Annen. Niin välttämätöntä se oli, niin tiukasti liittyvää
+lempeään taivaaseen, vuoriston kasvaviin varjoihin ja elämöiviin
+oraviin nähden, että tyttö seisoi liikkumattomana katsoen häneen suu
+hieman auki, sanattomana. Hän oli vain osa, pieni osa kaikesta. Hänen
+hienot, ruskeat silmänsä, pitkä, kähärä tukkansa ja kasvojensa rusketus
+ei merkinnyt hänelle enempää kuin auringon valon leikki Harney-vuorilla.
+
+Sitten hän kannusti hevostaan ja ratsasti pois ja jotakin tytön
+sielussa särkyi. Unimaailmasta riistettiin tyttö raa’asti
+menneisyyteensä. Auringon valo katosi hänen silmistään, häipyen
+vähitellen ilman kultaloistosta, lintujen laulu hävisi, ja puron
+lirinä muuttui kosken vihaiseksi pauhuksi, joka syytti maailmaa sen
+pahuudesta. Aamu pakeni. Kaukaa, kauempaa vielä kuin Harney, kauempaa
+kuin taivas, katsoi vieraan silmä säälien häntä. Hänen syntinsä ei enää
+ollut ruumiillista. Se oli koskettanut hänen sieluaan. Sen sijaan, että
+se vain olisi ollut sattuma, tuli siitä olotila, joka sitoi hänet,
+ja josta hän ei voinut irtaantua. Yhtäkkiä näki hän erotuksen. Hän
+vaelsi pimeydessään ja mies, kirkkaine sieluineen vaelsi valkeudessa.
+Hän heittäytyi käsilleen maahan ja itki katkerasti, puristaen heinää
+käsissään syntiensä tuskassa.
+
+Silloin kuului uusi ääni ilmassa. Hän nousi istumaan ja kuunteli.
+Käänteen takaa kuuli hän kimakan äänen lausuvan runomitalla. »Ja sinun
+huoneesi ja valtakuntasi on pysyvä, iankaikkisesti ja sinun istuimesi
+on vahva oleva iankaikkisesti», messusi ääni.
+
+»Herra auttaa niitä jotka lankeevat ja kohottaa niitä, jotka ovat
+sorretut». Puhuja astui näkyviin. Hän oli niitä vanhanaikaisia
+vaeltavia saarnaajia, joita silloin tällöin näki vuoristossa ja jotka
+olivat täynnä kiihkoa ja innostusta ja matkasivat paikasta toiseen
+jalkaisin, pauhaten enemmän helvetin tulta kuin taivaan autuutta,
+puolihupsuja, mutta täysin tosissaan. Hän oli riutuneen näköinen. Hän
+oli puettu kiiltävän mustaan, pitkään takkiin, joka oli napitettu
+tiukkaan ja hänen kenkänsä olivat tomuiset ja näyttivät liian suurilta
+huolellisesti käärittyjen housunlahkeitten alla. Vanhanaikainen
+majavannahkainen lakki oli työnnetty taaksepäin hänen kapealta
+otsaltaan, jonka alta kiilui kaksi eloisaa, tuimaa haukansilmää.
+Hartioillaan kantoi hän kepin varassa kangaspussia. Hän astui
+innokkaasti eteenpäin. Ei voinut kuvitella mitään sen mahdottomampaa
+kuin tuo koomillinen olento vaatimattomassa vuoriseudussa. Mutta sitä
+voimakkaamman vaikutuksen teki hän tytön hämmentyneeseen sieluun. Hän
+odotti innokkaasti saarnaajan seuraavia sanoja.
+
+Tämä astui tuimana kivien välissä ja puhui tarmokkaasti, voitonvarmana:
+
+»Kaikkien silmät vartoovat sinua ja sinä annat heille ruuan aikanaan.
+
+»Sinä avaat kätesi ja tyydytät kaikki elävät olennot.
+
+»Herra on oikeudenmukainen kaikissa teissään ja Hän on pyhä kaikissa
+teoissaan.
+
+»Herra on läsnä niitä, jotka häntä avuksi huutavat, totuudessa häntä
+avuksi huutavat.»
+
+Anne näki selvästi ainoastaan yhden asian koko maailmassa —
+kiilusilmäisen vieraan, joka oli kuin jumala. Tämän tulisen miehen,
+joka puhui outoja, vaikkakin epämääräisiä lohdutuksen sanoja. Tytön
+kiusaantuneesta sielusta nousi ainoastaan yksi ajatus — keino millä
+tehdä tuo lohdutus todelliseksi, keino nousta synnistään, tulla sen
+jumaluuden arvoiseksi, jonka hän tänä aamuna ensi kerran oli selvästi
+nähnyt. Hän syöksyi eteenpäin ja tarttui saarnaajan käteen. Hurmiossaan
+häirittynä, pyöritteli tämä vain silmiään käsittämättä tyttöä
+puoleksikaan.
+
+»Miten? Millä keinoin?» läähätti tyttö. »Auttakaa minua! Mitä minun
+pitää tehdä?»
+
+Tyttö ojensi käsiään pyytävästi. Vanhan miehen mieli paloi yhä
+kuumeisen kiihkeänä. Hän tuskin näki tyttöä eikä käsittänyt hänen
+sanojensa tärkeyttä. Hän katsoi vain häneen ilmeettömästi ja huomasi
+hänen ojennetut kätensä.
+
+»Ja teidän täytyy tehdä työtä käsillänne, niinkuin minä käsken teitä»,
+saarnasi hän epämääräisesti ja irroitti itsensä tytön otteesta ja
+marssi komeasti eteenpäin purkaen suustaan psalmin mahtavia sanoja.
+
+»Tehdä työtä käsilläni, tehdä työtä käsilläni», toisteli tyttö,
+katsellen ojennettuja käsiään. »Siinä se on!» sanoi hän hitaasti.
+
+Anne Bingham pesi astioita Preeriakoiran hotellissa yhden viikon.
+Ensimmäinen päivä oli näkyjen päivä. Toinen oli ikävä, kolmas väsyttävä
+ja yksitoikkoinen. Ensimmäinen oli niin pitkä kuin matka suuren
+unelmamaan toisesta laidasta toiseen. Toinen oli niin pitkä kuin matka
+suuren unelmameren yli. Kolmas oli iankaikkisuus. Ensimmäinen oli
+ruusunvärinen, toinen oli tumma, ja kolmas oli täynnä harmautta, joka
+muuttaa työn ilon koneelliseksi ahertamiseksi.
+
+Kahdeksantena päivänä sattui kuukautiset tilipäivätanssiaiset
+_Viimeisen toivon_ kaivoksella. Kaikki miehet olivat humalassa, kaikki
+naiset olivat vielä enemmän humalassa, mutta enimmän humalassa oli
+seuran epäämätön suosikki, Bismarck Anne. Kaksi miestä, jotka seisoivat
+ovella, eivät nähneet siinä mitään huomattavaa — se oli tapahtunut
+viime viikolla. Mutta sillä kerralla Bismarck Annella oli ollut vielä
+mahdollisuuksia, nyt oli hän syönyt kielletyn puun hedelmästä ja se
+tuli hänelle kuoleman synniksi.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UITTOMIEHIÄ JA
+KULLANKAIVAJIA ***
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions will
+be renamed.
+
+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
+law means that no one owns a United States copyright in these works,
+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
+United States without permission and without paying copyright
+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
+of this license, apply to copying and distributing Project
+Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
+and may not be used if you charge for an eBook, except by following
+the terms of the trademark license, including paying royalties for use
+of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
+copies of this eBook, complying with the trademark license is very
+easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
+of derivative works, reports, performances and research. Project
+Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
+do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
+by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
+license, especially commercial redistribution.
+
+START: FULL LICENSE
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase “Project
+Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
+Project Gutenberg™ License available with this file or online at
+www.gutenberg.org/license.
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
+Gutenberg™ electronic works
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or
+destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
+Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
+1.E.8.
+
+1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
+electronic works. See paragraph 1.E below.
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
+Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
+of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
+works in the collection are in the public domain in the United
+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
+United States and you are located in the United States, we do not
+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
+displaying or creating derivative works based on the work as long as
+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
+that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
+Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
+same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
+you share it without charge with others.
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
+in a constant state of change. If you are outside the United States,
+check the laws of your country in addition to the terms of this
+agreement before downloading, copying, displaying, performing,
+distributing or creating derivative works based on this work or any
+other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
+representations concerning the copyright status of any work in any
+country other than the United States.
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
+immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
+on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
+phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
+performed, viewed, copied or distributed:
+
+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+  most other parts of the world at no cost and with almost no
+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
+  United States, you will have to check the laws of the country where
+  you are located before using this eBook.
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
+contain a notice indicating that it is posted with permission of the
+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
+the United States without paying any fees or charges. If you are
+redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
+Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
+will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
+posted with the permission of the copyright holder found at the
+beginning of this work.
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg™.
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg™ License.
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
+any word processing or hypertext form. However, if you provide access
+to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
+other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
+version posted on the official Project Gutenberg™ website
+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
+of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
+Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
+full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
+provided that:
+
+• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+  the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
+  to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
+  within 60 days following each date on which you prepare (or are
+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
+  Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
+  Literary Archive Foundation.”
+
+• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
+  License. You must require such a user to return or destroy all
+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
+  works.
+
+• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
+  receipt of the work.
+
+• You comply with all other terms of this agreement for free
+  distribution of Project Gutenberg™ works.
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
+Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
+from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
+the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
+forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
+Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
+electronic works, and the medium on which they may be stored, may
+contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
+cannot be read by your equipment.
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
+of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium
+with your written explanation. The person or entity that provided you
+with the defective work may elect to provide a replacement copy in
+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
+or entity providing it to you may choose to give you a second
+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
+without further opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you “AS-IS”, WITH NO
+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of
+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
+violates the law of the state applicable to this agreement, the
+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
+remaining provisions.
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
+production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
+or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
+additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
+Defect you cause.
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
+
+Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of
+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
+from people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™'s
+goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg™ and future
+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
+www.gutenberg.org
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
+U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
+Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
+to date contact information can be found at the Foundation's website
+and official page at www.gutenberg.org/contact
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without
+widespread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
+state visit www.gutenberg.org/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations. To
+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
+Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
+freely shared with anyone. For forty years, he produced and
+distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
+volunteer support.
+
+Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
+edition.
+
+Most people start at our website which has the main PG search
+facility: www.gutenberg.org
+
+This website includes information about Project Gutenberg™,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/69884-0.zip b/old/69884-0.zip
index c52713a..c52713a 100644
--- a/69884-0.zip
+++ b/old/69884-0.zip