Initial commit

2 files changed, 6589 insertions, 0 deletions

diff --git a/69884-0.txt b/69884-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..1c01537
--- /dev/null
+++ b/69884-0.txt
@@ -0,0 +1,6589 @@
+The Project Gutenberg eBook of Uittomiehiä ja kullankaivajia, by

+Stewart Edward White

+

+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

+most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions

+whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms

+of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at

+www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you

+will have to check the laws of the country where you are located before

+using this eBook.

+

+Title: Uittomiehiä ja kullankaivajia

+

+Author: Stewart Edward White

+

+Translator: Paavo Kesäniemi

+

+Release Date: January 27, 2023 [eBook #69884]

+

+Language: Finnish

+

+Produced by: Tapio Riikonen

+

+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UITTOMIEHIÄ JA

+KULLANKAIVAJIA ***

+

+

+

+

+

+

+UITTOMIEHIÄ JA KULLANKAIVAJIA

+

+Kirj.

+

+Stewart Edward White

+

+

+Suomentanut

+

+P. K. [Paavo Kesäniemi]

+

+

+

+

+

+Jyväskylässä,

+K. J. Gummerus Oy,

+1927.

+

+

+

+

+SISÄLLYS:

+

+    I. Tukinuittaja.

+   II. Esimies.

+  III. Mittaaja.

+   IV. Uittopäällikkö.

+    V. Viides tie.

+   VI. Taivaan tuulen tuuditeltavana.

+  VII. Tyttö joka pettyi.

+ VIII. Billyn keltanokka.

+   IX. Kaksi panosta.

+    X. Kilpajuoksu.

+   XI. Pelastava armo.

+  XII. Kullankaivaja.

+ XIII. Tyttö punaisissa.

+

+

+

+

+I.

+

+TUKINUITTAJA.

+

+

+Ensi kerran tapasin hänet eräänä heinäkuun neljäntenä päivänä

+kahdeksankymmenluvun keskivaiheilla. Puutavarakaupungin sahajauhokadut

+ja korkeat lankkukäytävät olivat ääriään täynnä väkeä. Kaupungin

+vakinainen asujamisto saatteli kotikutoisiin sunnuntaikoreuksiin

+pukeutuneita vaimojaan ja mielitiettyjään. Tusinan verran

+vieraspaikkakuntalaisia, kuten minäkin, koetti pysytellä niin

+näkymättömissä kuin suinkin sievistelevien kaupunkilaisten tieltä.

+Mutta suurin osa kulkijoista oli metsistä palanneita tukkimiehiä. Minä

+istuin tuoliini painautuneena hotellini edustalla ja katselin heidän

+ohikulkuaan.

+

+Heidän paksuvillaiset paitansa, joitten yli leveät housunkannattimet

+olivat ristissä, heidän punaiset kaulahuivinsa, ruskeat nahkavyönsä,

+lyhyet, karkeavillaiset housunsa, jotka ikäänkuin katkesivat kesken

+polven alapuolelta ja vihdoin heidän tukevanaulaiset, paksuanturaiset

+kenkänsä antoivat kaikki leimansa tälle ammattikunnalle, mutta enin

+kiinnitti mieltäni kuitenkin heidän silmänsä, jotka vilkkuivat

+huolettomasti kallelleen nakattujen pyöreitten lakkien alta. Heidän

+silmänsä olivat erehdyttävän samanlaiset. Tietenkin niissä oli

+sinisiä ja tummia, ruskeita ja harmaita, mutta kaikki ne olivat yhtä

+avokatseiset ja ujostelemattomat. Joka silmäpari tähyili sinuun

+suoraan, omituinen kunnioituksen ja häikäilemättömyyden sekainen ilme

+katseessaan, ja poikkeuksetta välähteli joka silmäkulmassa kuiva

+huumori. Tietämättäni olin kai tarkannut tarpeettoman tiukasti erästä

+nauravaa silmäparia, sillä äkkiä ilmaantui eteeni sinisilmäinen olento,

+joka hieman pilkallisesti kysyä tokaisi:

+

+»Hei poikaseni, näytätpä yhtä innokkaalta kuin käärmeentappaja. Olenko

+ehkä kauan kaipaamasi ystävä?»

+

+Ääni vastasi täydelleen miehen asentoa. Se oli huoleton kuin lapsen.

+Hän seisoi siinä valmiina mihin tahansa. Jos haastoit riitaa, otti hän

+sen ilolla vastaan; jos tarvitsit apua, oli hän yhtä aulis tarjoamaan

+sitä sinulle.

+

+»Ehkäpä oletkin», vastasin minä, »jos osaat sanoa minne nuo ihmiset

+vaeltavat.»

+

+Hän työnsi lakkinsa takaraivolle ja sukaisi kädellään vaaleita,

+lyhyiksi leikattuja kiharoitaan.

+

+»Sorvauskilpailuun», selitti hän lyhyesti. »Lähde mukaan.»

+

+Minä lyöttäydyin hänen mukaansa ja yhdessä me sitten seurasimme

+muuta joukkoa joelle, jossa asetuimme kuin kaksi korppia rannalla

+kohoavalle hirsiläjälle, josta taas oli hyvä näköala puomintäyteisten

+tukkilauttojen väliselle avovedelle.

+

+»Tukinuitto on juuri lopussa», selitti uusi ystäväni. »Takajoukko tuli

+viime yönä alas. Neljäntenä päivänä on juhla. Tämä pikku kaupunki on

+aina mukana, kun pojat käyvät erottelemaan tukkeja.»

+

+Puoli tusinaa kekseillä varustettua miestä vieritti yhdeksäntuumaista

+valkopetäjätukkia avoveteen, johon se jäi kellumaan kolmen, neljän

+jalan päähän puomista.

+

+Äkkiä juoksi eräs mies puomia pitkin, hyppäsi kevyesti ilmaan ja

+tulla tupsahti poikkiteloin tukin toiseen päähän. Se painui nilkkoja

+myöten vesiryöppyyn toisen pään noustessa äkkiä ja koko tukki siirtyi

+sysäyksen voimasta keskelle avovettä. Ja mies, käsivarret ristissä

+rinnalla, polvet notkistuneina sorjaan sirkusratsastajan asentoon,

+seisoi liikkumattomana kuin kuvapatsas.

+

+Hyväksymishuuto seurasi hyppyä. »Se on Dickey Darrell», sanoi

+tiedoittajani. »Karjuva Dick. Katsopas häntä.»

+

+Tukilla seisova mies oli pienehkö, hänen hartiansa ja reitensä olivat

+sopusuhtaisesti kehittyneet, mutta käsivarret riippuivat pitkinä kuin

+apinalla. Enin pisti ehkä kuitenkin silmään punertavanruskea otsatukka,

+joka varjosti vaaleita kulmikkaita kasvoja ja kaksi punaruskeaa

+suunnikasta, jotka tekivät kulmakarvojen virkaa. Silmät olivat mustat

+ja selittämättömät kuin oravalla.

+

+Hetken seisoi hän suorana ja liikkumattomana kuin ainakin yleisön

+edessä esiintyjä. Sitten hän alkoi hiljaa pyörittää tukkia jalkojensa

+alla. Ylväs katse, rinnalla ristissä olevat käsivarret ja notkea

+keskiruumis eivät värähtäneet tuumaakaan. Ainoastaan jalat liikkuivat

+eteenpäin, ensin hitaasti, sitten yhä nopeammin, kunnes pyörivän tukin

+ympärillä roiski vesi korkeana, leveänä suihkuna. Sitten kuului äkkiä

+kaksi jysähdystä hänen iskiessään raskaat anturarautansa tukin kylkeen

+vastaliikkeeksi. Tukki taukosi silmänräpäyksessä pyörimästä. Se vapisi

+kuin juoksija, joka kesken parastaan pakotetaan pysähtymään.

+

+»Suurenmoista!» huudahdin minä.

+

+»Ei se vielä mitään!» vastasi toverini. »Kuka hyvänsä pystyy tukkia

+sorvaamaan. Katsohan nyt.»

+

+Karjuva Dick liikutteli käsiään ensi kertaa. Erikoisella

+varovaisuudella asetteli hän epävakaista alustaansa täydelliseen

+lepotilaan. Sitten hän heitti ilmavoltin.

+

+Siinä se oli. Ystävältäni pääsi hurja hyväksymishuudahdus, joka pian

+hukkui yleiseen kiljuntaan.

+

+Pitkä keksi sukelsi puomin suunnalla tukkia kohti, pureutui sen päähän

+ja veti sen lähemmä puomia. Eräs toinen mies hyppäsi Dickey Darrellin

+toveriksi. He seisoivat vastakkain, polvet notkistettuina ja valppaina.

+Äkkiä he aivan kuin yhteisestä sopimuksesta alkoivat pyörittää tukkia,

+vasemmalta oikealle. Siitä tuli huima kyyti. Kuten oravalla häkkärällä

+vilisivät heidän jalkansa. Hiljalleen selvisi, että Darrellin

+vastustaja ei pystynyt pysymään tukin selässä. Vähän kerrallaan luisui

+hän yhä alemmaksi tukin kylkeä, kunnes menetettyään vihdoin kokonaan

+jalansijan putosi valtavalla roiskahduksella selälleen jokeen.

+

+»Selväksi sorvattu», huomautti ystäväni.

+

+Yksi toisensa perästä käväisi puolisentusinaa tukinuittajaa

+ahdistamassa järkkymättömänä seisovaa Dickiä, mutta yhdelläkään

+heistä ei ollut kylliksi taitoa kestämään hänen tulista menoaan. Eräs

+seitsentoistavuotias poika näytti hetkisen pitävän puoliaan onnistuen

+ainakin pysyttelemään veden yläpuolella, vaikka Dick ilmeisesti sorvasi

+tukkia parhaimmalla taidollaan. Mutta kun tuo erinomainen asiantuntija

+vihdoin koko painollaan polkaisi pari kertaa vastakkaiseen suuntaan

+tukkia, niin lensi nuorukainen yhtä nopeasti päistikkaa veteen, kuin

+hän olisi lentänyt äksyn hevosen pään yli.

+

+Väkijoukko alkoi tulla levottomaksi ja odotti kärsimättömästi jotakin

+uutta vapaaehtoista nöyryyttämään Darrellia. Se vaati parhaan sorvaajan

+esille heti, ja alkoi lisääntyvällä itsepintaisuudella huutaa erästä

+nimeä.

+

+»Jimmy Powers!» kiljui joukko, »Jimmy Powers!»

+

+Ja silloin arvasin minä ystäväni ujostelevista kasvoista,

+jumalattomista vastalauseista ja hyvin tajuttavista kirouksista, että

+noilla huudoilla tarkoitettiin juuri häntä.

+

+Kymmenkunta lähellä olevaa miestä alkoi huutaa. »Täällä hän on. Tule

+pois Jimmy. Älä ole pelkuri. Nyle se peijakas ja pane nahka aidalle

+kuivamaan.»

+

+Jimmy, yhä kiroillen ja punastellen salli heidän vetää itsensä

+korokkeeltaan ja katosi väkijoukkoon. Hetkistä myöhemmin näin hänen

+päänsä ja hartiansa liikkuvan puomille päin ja sitten hän äkkiä astui

+varovasti vastustajansa eteen tukille.

+

+Nyt ei ollutkaan kysymys vain voimasta eikä myöskään lapsenleikistä.

+Molemmat miehet seisoivat vastakkain, tarkasti pitäen silmällä

+toisiaan, mutta liikkumattomina, polvet notkistettuina. Minusta he

+näyttivät painijoilta, jotka odottivat tilaisuutta käydä kiinni.

+Hitaasti pyörähteli tukki yhtäälle, sitten toisaalle. Se oli vain

+jonkinlainen kohtelias tervehdys. Äkkiä polkaisi Dick kolme kertaa

+nopeasti vasemmalta oikealle, ikäänkuin alkaakseen sorvauksen, sitten

+hyppäsi hän korkealle ilmaan ja tuli sitten poikittain tukille

+vastapuolella. Jimmy vastasi äkillisellä vastapolkaisulla ja piti

+paikkansa huolimatta Darrellin painosta.

+

+Ikäänkuin Darrellin uhkarohkea temppu olisi ollut merkki taistelun

+alkamisesta, kävivät molemmat miehet käsiksi leikkiin. Milloin

+pyöri tukki vasemmalle, milloin taas oikealle, toisinaan hypähti

+se yhtäälle, toisinaan toisaalle, mutta aina salaman nopeudella ja

+vaahdon räiskyessä ympärillä. Raudoitettujen anturain kopse tukin

+kylkeen soi kuin pyssyn laukaukset. En voinut erottaa eri hyökkäyksiä

+ja varo-asentoja, väistöjä ja vastahyökkäyksiä tässä eriskummallisessa

+kaksintaistelussa enkä myöskään osannut päättää kenen aloitteesta

+tukki kulloinkin pyörähti suuntaan tai toiseen. Mutta mielessäni

+väikkyy vieläkin kuva kahdesta miehestä, jotka miltei liikkumattomina

+vyötäisiään myöten, siitä alaspäin olivat melkein väräjävässä

+liikkeessä ja siten määräsivät tukin huiman pyörinnän.

+

+Väkijoukko oli innostunut ja puolueellinen — Jim Powersin hyväksi.

+Se aivan ulvoi kiihkosta. Sitten se menetti alkeellisimmatkin

+hienotunteisuuden käsitteet ja raivosi kuin vimmattu huomatessaan, että

+äkillinen loiskaus veteen tiesi heidän suosikkinsa häviötä samalla kuin

+voittamaton Darrell yhä tepasteli kelluvalla kilpakentällä sen vuoden

+sorvausmestarina.

+

+Minun täytyy tunnustaa että olin yhtä pahoillani asiasta kuin muutkin.

+Kapusin korokkeeltani ja raivasin tieni lemuavain tukkikasojen välitse

+välttääkseni tungosta ja noiduin kaikkia pikkujumalia heidän väärään

+suuntaan osuneesta puolueellisuudestaan. Tällöin satuin aivan Jim

+Powersin ääreen, joka istui vettä valuvana eräällä lankunpätkällä

+tutkiskellen paljasta jalkaansa.

+

+»Valitan surua», sanoin minä hänen takanaan. »Miten hän sen toimitti?»

+

+Jim käännähti ympäri ja saatoin nähdä hänen poikamaisen nauravien

+kasvojensa äkkiä muuttuvan julmiksi ja jäykiksi ja hänen silmäinsä

+tuiskivan tulta.

+

+»Oh, tekö se olettekin?» murisi hän tuskastuneena. »Näin hän sen teki.»

+

+Hän näytti minulle jalkaansa. Varpaitten juurien yli punoitti kaksi

+riviä pieniä pyöreitä jälkiä, joista tihkui verta. Minä seisoin

+kysymysmerkkinä.

+

+»Hän potkaisi minua!» selitti Jim Powers. »Polkaisi korkoraudallaan

+jalalleni! Astui jalalleni ja sai minut kompastumaan, senkin — — —»

+Jimmy Powers osasi kiroilemisen taidon.

+

+»Miksi et sinä potkaissut häntä?» sanoin minä.

+

+»Se ei kuulu minun tapoihini», mutisi hän, vetäen paksua villasukkaa

+jalkaansa.

+

+»No mutta», vastustelin minä, sappeni alkaessa kiehua. »Sehän oli

+häväistystä! Koko väkijoukko oli sinun puolellasi. Sinun ei olisi

+tarvinnut muuta kuin _sanoa_ jotakin — —»

+

+Hän keskeytti minut heti. »Ja käyttäytyä kuin narri — todellakin, Mike.

+Tässä iässä täytyy miehen jo tuntea Dickey Darrell tarpeeksi ja olen jo

+siksi suuri, että minun täytyy itse pitää huoli itsestäni.»

+

+Hän survasi jalkansa uittosaappaaseen ja otti minua käsipuolesta,

+ilmeisesti entisellään.

+

+»Ei, älä sure tukkaa päästäsi minun vuokseni, kyllä minä vielä selvitän

+välini Karjuvan Dickin kanssa.»

+

+Sinä yönä siirsin isäntäni neuvosta vaatekaappini ja matkakirstuni

+makuuhuoneeni oven eteen ja makasin valveilla kuunnellen kuinka

+kaupunki tuntui huojuvan perustuksillaan. Jokaisen erikoisen tuiman

+räjähdyksen kuuluessa luulin Jimmyn selvittelevän välejään Karjuvan

+Dickin kanssa.

+

+Seuraavana vuonna, mutta hieman aikaisemmin, kävin tuossa samaisessa

+puutavarakaupungissa. Huutavana vastakohtana edelliselle käynnilleni

+oli se seikka, että kadut nyt olivat aivan tyhjät.

+

+Hotellin isäntä tunsi minut, ja kun olin peseytynyt ja syönyt, lähestyi

+hän minua ja virkkoi:

+

+»Teillähän on koko päivä käytettävänänne, miksi ette ota hevosta ja

+lähde katsomaan suurta tukkiruuhkaa? Siellähän on jokainen, joka vain

+kynnelle kykenee.»

+

+Vastaukseksi tiedusteluuni, kertoi hän sitten: »Tukit ovat

+ruuhkautuneet tuolla ylempänä joen mutkassa ja pahasti ovatkin.

+Miehistö on ollut sen kimpussa jo toista viikkoa ja viime yönä kävi

+Darrell hakemassa lisää dynamiittia. Sitä kannattaa käydä katsomassa.

+Sen rintapuoli on lähemmä kolmekymmentä jalkaa korkea ja vesi on

+noussut kovasti joessa.

+

+»Darrell?» sanoin minä kuullessani nimen.

+

+»Niin. Hän on jälkijoukon esimies tänä vuonna. Ehkäpä teitä haluttaa

+käydä katsomassa sitä.»

+

+»Luulenpa vain», myöntelin minä.

+

+Kuljin hevosellani hitaasti pehmeähiekkaista tietä suunnattomien

+männynkantojen keskellä ja läpi keväisten kauniiden tammimetsien,

+kunnes vihdoin tulin aukeamalle, johon oli pystytetty kaksi suurta

+telttaa ja jossa näkyi valtavalla hirsitulella jättiläiskattila ja

+kuivausrakkineet toisen tulen ääressä. Lihava kokki, välttämättömässä

+lurppalierisessä huopalakissaan, kaksi paljaskäsivartista keittäjätärtä

+ja siinä seitsemänkymmenen korvissa oleva »kokkipoika» olivat ainoat

+näkyvissä olevat elävät olennot. Toinen keittäjättäristä suostui

+ottamaan huomaansa hevoseni ja minä lähdin painamaan idästäpäin

+kuuluvaa säännöllistä keksien ääntä kohti.

+

+Jouduin vihdoin eräälle parikymmentä jalkaa joen pinnasta olevalle

+tasaiselle paikalle. Puolentusinaa katsojaa oli siinä ennestään.

+Heidän joukostaan ei voinut olla huomaamatta erikoisesti erästä

+pitkää, laihahkoa, leveähartiaista nuorta miestä, joka oli puettu

+yksinkertaiseen, mutta hieman rypistyneeseen liikemiehen pukuun ja

+jonka voimakkaat, selväpiirteiset kasvot ja jäntevät kädet olivat

+vahvasti auringon paahtamat. Seuraavassa tuokiossa katsoin jo ruuhkaa.

+

+Sen etupuoli nousi, kuten isäntäni oli sanonut, noin kolmisenkymmentä

+jalkaa jyrkästi -vedenpinnasta kuin tuhatsarvinen hirviö. Sen takana

+painoivat sitä lukemattomat tukit, jotka olivat pakkautuneet näköjään

+selvittämättömäksi rykelmäksi, niin kauas kuin silmä kantoi. Eräs

+lähelläni seisova mies ilmoitti minulle, että sen pää oli noin kolmen

+peninkulman päässä. Sen alta pursusi vaahtoava joen vesi, jota ei

+mikään muu voima kuin tuollainen tukkien paljous olisi voinut vastustaa.

+

+Nelikymmenmiehinen joukko askarteli ruuhkan kimpussa. He puskivat

+keksinsä vastahakoisiin tukkeihin, vetivät ja työnsivät, väänsivät

+ja pyörittelivät yhden kerrallaan virtaan, joka ne vei mukanaan.

+Sitä he olivat tehneet jo kokonaisen viikon. Tähän saakka ei heidän

+ponnistuksensa olleet saaneet paljoakaan aikaan, mutta kerran

+pääsisivät he kärsivällisesti uurastaen käsiksi ruuhkan lukkoon.

+Silloin rykelmä sulaisi kuin sokeri veteen ja silloin oli kunkin

+pelottoman työskentelijän pelastauduttava kiireimmän kaupalla sortuvan

+ruuhkan alta kuivalle.

+

+Katseeni liukui miehestä mieheen ja pysähtyi viimein Dickey Darrelliin.

+Hän seisoi pystyyn nousseen tukin kaltevassa päässä, josta hän

+saattoi seurata koko näytelmää. Hänen pienet kolmikulmaiset kasvonsa

+suorakaiteen muotoisine kulmakarvoineen olivat työn jännityksestä

+kalpeat, ja hänen pikisilmänsä näyttivät leimuavan sellaisella

+rajulla voimalla, että ne saivat niitten katseen kohtaaman miehen

+hypähtämään kuin häntä olisi kuumalla hiilihangolla kolhaistu. Sitten

+viime käyntini olin kuullut Dickey Darrellista enemmänkin ja iloitsin

+saadessani tilaisuuden nähdä Morrison Daly’n parhaan uittajan työn

+touhussa.

+

+Ruuhka näytti olevan aivan hajoamaisillaan. Puolen tunnin jännittävän

+odotuksen perästä näytti se yhä olevan hajoamaisillaan, jotenka

+istuuduin erään kannon päähän. Silloin vasta ensi kerran huomasin erään

+toisenkin tuttavan, joka käytteli keksiään aivan esimiehen korkean

+persoonan lähettyvillä.

+

+»Hei», sanoin itsekseni, »sepä somaa. Olisipa hauska tietää joko Jim

+Powers on maksanut velkansa. Ja jos niin on, kuinka hän työskentelee

+niin lähellä Karjuvaa Dickiä ja niin hyväntuulisena!»

+

+Puolen päivän aikaan tulivat miehet rannalle päivälliselle. Painoin

+neljännesdollarin kokin yksityistaskuun ja sain vatsani täyteen

+minäkin. Aterian jälkeen lähentelin viimevuotista tuttavaani.

+

+»Hei, Powers», tervehdin häntä. »Arvaan, ettet tunne minua enää!»

+

+»Varmasti», vastasi hän sydämellisesti. »Mutta olet täällä hieman liian

+aikaiseen tänä vuonna!»

+

+»Eikö mitä, tämä on parempaa nähtävää kuin sorvauskilpailut.»

+

+Tarjosin hänelle sikarin, jonka hän heti vaihtoi maissipiippuunsa.

+Istuuduimme erään puun juurelle.

+

+»Mahtaa olla komea näky, kun ruuhka hajoo», sanoin minä.

+

+»No siitä saat olla varma», vastasi hän. »Mutta se on kerrassaan

+kiusankappale. Vanhalla Jim Shearerillakin olisi tämän kanssa täysi työ

+päästäkseen selville missä sen lukkohirret sijaitsevat. Olemme saaneet

+sen liikkeelle jo kolme kertaa, mutta se on aina uudelleen mennyt

+lukkoon. Näyttää siltä kuin se voisi hajota millä hetkellä tahansa.»

+

+Me keskustelimme monenlaisista asioista. Vihdoin rohkenin käydä

+pääasiaan.

+

+»Huomaan, että vanha ystäväsi Darrell on esimiehenä täällä.»

+

+»Niin on», vastasi Jimmy Powers kuivakiskoisesti.

+

+»Asiasta toiseen. Joko ne viimekesäiset kalavelat on sovittu Darrellin

+kanssa?»

+

+»Ei» vastasi Jimmy Powers. Sitten hän hetken perästä lisäsi: »Ei vielä.»

+

+Vilkaisin häneen ja näin että hänen leukansa sai saman ilmeen, joka

+minua viime kesänä oli miltei säikähdyttänyt. Sitten, nähdessään minun

+kasvoni, sai hän taas entisen poikamaisen ilmeensä.

+

+»Poikaseni», sanoi hän, nousten jaloilleen, »nuo piikkien arvet

+tuntuvat vieläkin jalassani. Ja panehan visusti mieleesi yksi asia:

+Dickey Darrell saa sen vielä maksaa.» Hänen kasvonsa tummenivat

+äkillisestä vihanpuuskasta. Se mitä hän sitten sanoi, ei ollut paljasta

+manailua. Se oli todellista kiroamista ja siinä ilmeni sammumaton viha.

+

+Kolmen tienoissa iltapäivällä toteutui Jimmyn ennustus. Ilman

+vähintäkään varoitusta ruuhka alkoi purkautua. Tavallisesti

+erinäiset edelläkäyvät rasahdukset, pienet eteen- tai taaksepäin

+käyvät liikahdukset, vavahtelut ja tukkien aiheuttamat narahdukset

+tiedoittavat miehille vaaran lähestymisen. Mutta tämä ruuhka, yhtä

+selittämättömän itsepintaisesti kuin se oli vastustanut kaikkia

+hajoittamistoimenpiteitä, yhtä selittämättömän pikaisesti se alkoi

+purkautua. Ensimmäiset tukkirivit syöksyivät suinpäin jokeen kohottaen

+ilmoille samanlaisen vesipatsaan kuin vedenalainen dynamiittiräjähdys.

+Niitten takana olevat tukkimassat ryntäsivät sokeasti perässä, nousten

+pystyyn ja syösten kumoon, heittäytyen sinne ja tänne, välistä

+poukahtaen korkealle ilmaankin valtavien voimien pakottamina, jotka

+näyttivät ryhtyneen jonkinlaiseen jättiläiskisailuun.

+

+Tukinuittajat pääsivät kuiville huolimatta yllätyksestä. He pitivät

+keksejään poikittain edessään tasapainon säilyttämiseksi ja

+puikkelehtivat rannalle tyynesti ja hätäilemättä aivan kuin he olisivat

+punninneet jokaista askeltaan eteen sattuvan tapauksen varalta. He

+tunsivat kaikkien tilaisuudessa vaikuttavien voimien yhteissummat yhtä

+tarkkaan kuin biljaardin pelaaja vaistomaisesti laskee kulmat pallonsa

+ja maaliin sattuman välillä. Sen mukaan välttivät he purkauksen

+keskustaa, pysähtyivät siinä, missä tukkien liikekin hetkeksi oli

+tauonnut, juoksivat liikkuvia tukkeja ja astuivat niitä pitkin, jotka

+eivät vielä olleet lähteneet virran mukana ja pääsivät sillä keinoin

+rantaan.

+

+Ruuhka itse alkoi purkautumisensa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan,

+mutta ikäänkuin koottuaan voimiaan satasen jalkaa, se pysähtyi äkkiä.

+Purkautumisesta tulikin »keskonen».

+

+Meillä oli nyt kaikilla tilaisuus huomata kaksi seikkaa. Ensiksikään ei

+koko ruuhka ollut liikkunut kuten alussa otaksuimme, vaan ainoastaan

+osa siitä, vain parinkymmenen kyynärän pituudelta. Tällöin oli

+liikkeelle lähteneen ja koko muun ruuhkan väliin jäänyt noin sadan

+jalan pituinen avovesi, jossa uiskenteli joukko tukkeja. Toinen

+tosiasia oli se, että Dickey Darrell oli pudonnut tuohon avoveteen ja

+ponnisteli parhaillaan erästä uiskentelevaa tukkia kohti. Niin paljon

+olimme selvästi huomanneet. Silloin murtui äkkiä toinenkin ruuhkan osa

+ja alkoi purkautua. Karjuva Dick oli joutunut kahden jättiläismäisen

+myllynkiven väliin, jotka olivat jauhamaisillaan hänet näkymättömiin.

+

+Muuan toimekas olento heittäytyi ensimmäisen ruuhkan osan peräpuolelta

+virtaan, ui tarmokkain ottein kelluvien tukkien yli, tarttui Darrellia

+takin kauluksesta ja alkoi kuormineen tarpoa aivan murtuvan ruuhkan

+editse rantaa kohti.

+

+Harvoinpa lienee nähty uljaampaa pelastamista. Tukit vierivät,

+putoilivat ja sukeltelivat raskaasti kuormattua miestä vastaan. Hän

+kiipesi kuin polkumyllyä, jonka nopeus alati kasvoi. Ja kun hän vihdoin

+pääsi perille, oli entinen avovesi niin täynnä tukkeja, ettei keksikään

+olisi niiden väliin mahtunut.

+

+Tukkimiesten tapoihin ei kuulu mielenosoitukset olkoot ne laatuaan

+mitä hyvänsä, mutta tässä oli lisäksi työpaikka, joka vaati kaikkien

+huomion. Pysähtymättä hengittämään tai onnittelemaan kävivät he käsiksi

+hetken vaatimiin toimiin. Koko ruuhka oli vihdoinkin liikkeellä. Jimmy

+Powers haki rannalta uuden keksin. Karjuva Dick syöksyi kuin pieni

+paholainen työhön. Neljäkymmentä miestä oli useassa paikassa ruuhkan

+kimpussa, auttaen sitä hajoamaan vetämällä syrjään tukkeja, jotka

+uhkasivat uudelleen muodostaa lukon ja johdattamalla kuin kääpiöt

+jättiläisvoimia vaikuttavimpaan suuntaan. Mylvien kuin villi karja

+liukuivat tukit ohi alussa hitaasti, mutta sitten junan nopeudella

+patoutumisesta vapautuneen veden mukana. Miehiä oli kaikkialla, joka

+tapauksen varalta, aivankuin lehmäpaimenia pakokauhuisen karjan

+ympärillä. Ja niin katosivat tukit toisensa perästä alempana olevan

+mutkan taa juhlallisina, silloin tällöin vain ontosti kumahdellen

+toistensa kylkiin, tukinuittajien vetäessä suuren puomin entiselle

+paikalleen. Puolisen tusinaa heitä jäi seisomaan kekseihinsä nojaten

+katselemaan työnsä tulosta.

+

+Katselijoista lähti yksi toisensa jälkeen pois. Vihdoin ei ollut muita

+jäljellä kuin minä ja tuo auringon paahtama nuori mies. Hän istui

+kannon nenässä omituinen tyhjä ilme silmissään. En häirinnyt häntä

+tuumissaan.

+

+Aurinko laski. Viileä iltatuuli imeytyi virtaa ylös. Keittopaikalla

+alkoi suuri nuotio räiskyä kuivausrakkineen luona. Hämärässä astuskeli

+miehiä joen alajuoksulta tulevaa tietä.

+

+Auringon paahtama nuori mies nousi ja lähti heitä vastaan. Näin hänen

+palaavan innokkaasti keskustellen Jimmy Powersin kanssa. Ennenkuin he

+tulivat kohdalleni oli hän jo kääntynyt mennäkseen pois.

+

+Jimmy Powers jäi pitkäksi aikaa katsomaan hänen jälkeensä, senkin

+perästä kun hän oli kadonnut näkyvistä ja vielä senkin jälkeen kun

+hänen rattaittensa ääni oli tauonnut kuulumasta. Kun tulin hänen

+luokseen, käänsi hän kasvonsa minuun päin ja niistä oli kadonnut

+jäljettömiin entinen huoleton ja itseensä luottava tukkilaisilme.

+Hänen silmänsä olivat seljällään, miltei peljästyneet ihmetyksestä ja

+ihailusta.

+

+»Tiedätkö kuka tuo oli?» kysyi hän minulta tuskin kuuluvalla äänellä.

+»Se oli Thorpe, Harry Thorpe. Ja tiedätkö mitä hän minulle juuri

+sanoi, _minulle_. Hän sanoi, että hän halusi saada minut ensi talvena

+työkuntaansa N:o 1:teen, Thorpen n:o yhteen. Ja hän sanoi minulle, että

+minä olin ensimmäinen mies, jonka hän oli pestannut suoraan n:o yhteen.»

+

+Hänen äänensä kuulosti miltei nyyhkytykseltä. Olin kuullut miehestä

+ja hänen menettelytavoistaan. Tiesin, että hän tavallisesti täydensi

+parhaan työkuntansa muista työkunnista, jotenka hän kuten Jimmy

+sanoi »ei koskaan pestannut suoraan n:o yhteen.» Olin kuullut hänen

+maineestaan sekä hänen omilta että muitten tukkimiehiltä, mutta vasta

+ensi kerran jouduin suoranaiseen kosketukseen hänen vaikutusvaltansa

+kanssa. Se teki minuun sitäkin suuremman vaikutuksen kun olin

+tutustunut Jimmy Powersiin ja hänen kaltaisiinsa.

+

+»Sinä ansaitsetkin sen», sanoin minä, »vallan erinomaisesti. En aio

+nimittää sinua miksikään sankariksi, sillä se ällöttäisi sinua. Sen,

+minkä teit tänä iltana osoitti, että sinussa on miestä. Se oli urhea

+teko. Mutta se oli sitäkin suurenmoisempi senvuoksi, että pelastit

+vihamiehesi hengen, että unohdit kaiken muun ja annoit inhimillisyyden

+voittaa, kun vaara — —»

+

+Minun täytyi lopettaa, sillä Jimmy katsoi minuun taas tuo entinen

+ivallinen hymy huulillaan.

+

+»Jos sinä aiot ripustaa Betlehemin tähtiä joulukuuseeni, niin lopeta

+ajoissa», sanoi hän. »En minä pelastanut tuota vietävää minkään

+kristillisen hentomielisyyden puuskassa, älä luulekaan. Tietysti

+pelastin hänet vain sorvausottelua varten ensi heinäkuun neljäntenä.»

+

+

+

+

+II.

+

+ESIMIES.

+

+

+Mies on yksi asia. Mies ja hänen työnsä on toinen asia, kokonaan

+toinen. Sen voit havaita missä hyvänsä, mutta tukkimetsässä parhaiten

+kaikista.

+

+Varsinkin pitää se paikkansa kämppäkunnan pomoon, esimieheen nähden.

+Ja liike, joka tuntee tehtävänsä, tietää tämän hyvin eikä senvuoksi

+koskaan ota huomioon ainoastaan sitä puolta miehessä, joka näkyy

+kaupungissa oleskelusta. Olipa hän juoppo tai raitis, esiintyipä mies

+pelkurina tai rohkeana, voimakkaana tai heikkona — kaikki tämä on

+yhdentekevää puutavaramiehelle. Metsissä hänen kuntonsa vasta tulee

+näkyviin.

+

+Vaikka tuollainen mies on erinomaisen aikaansaapa ja luotettu

+omassa työpiirissään, saattaa hän olla mitä huonoimmassa maineessa

+ulkopuolella sitä. Yksinomaan hänen pystyväisyytensä työpaikalla

+kohottaa hänet _n:teen_ potenssiin, siinä hän omistaa sen

+itsenäisyyden, joka muodossa tai toisessa on välttämätön miehelle,

+joka käy jostakin. Hänen kyvyssään päättää onnistua on juuri

+se itseluottamus, joka on välttämätön ja joka myös tekee hänet

+vastustamattomaksi. Hyvä esimies ei kaihda mitään, mikä vain voi

+edistää hänen tehtäväänsä.

+

+Enimmät ihmiset pohjoisessa käsittävät tämän kaksinaisuuden, mutta

+joskus sattuu, että joku joko tyhmyydestä tai kokemattomuudesta tai

+myöskin huomiokyvyn puutteesta erehtyy pitämään miehen metsä-mainetta

+ja kaupunki-mainetta samana. Jos häh toimii tämän erheellisen luulonsa

+mukaan, joutuu hän varmasti ikävyyksiin. Ottakaamme esimerkiksi se

+tapaus, joka koskee Silver Jackia ja Morrison & Dalyn kiertävää

+esimiestä. Silver Jack kuvitteli, että hänen ensi kohtauksensa Richard

+Darrellin kanssa Bay Cityssä tiesi samanlaista tulosta toisen kerran

+tavatessaan hänet kämppä n:o 30:n työmailla. Hänen erehdyksensä tuli

+kalliiksi, mutta kuka tahansa olisi voinut sanoa sen hänelle etukäteen.

+Käsittääksemme asian täytyy meidän ensin tuntea Richard Darrell.

+

+Hän oli noin viisi kyynärää ja kuusi tuumaa pitkä, hoikkarakenteinen

+mies, mutta hänellä oli leveät, riippuvat hartiat. Hänen kasvonsa

+olivat täydelleen kolmiomaiset. Ne alkoivat punaisenruskeasta

+takkutukasta ja päättyivät suippoon leukaan. Kulmakarvat olivat kuin

+nelikulmiot, joitten alla voimakas kyömynenä kahden tummanruskean

+oravansilmän välissä törrötti. Käydessään piti hän loivia hartioitaan

+hieman eteenpäin kumarassa ja se puolestaan voimakkaasti tehosti sitä

+vaikutusta, jonka hänen kiihkeästä, hermostuneesta olemuksestaan sai.

+Tapa pitää kätensä puoleksi avoimina, kämmenet taaksepäin antoi hänelle

+omituisen uhkaavan, taisteluvalmiin ulkonäön. Kuten sanottu oli hänen

+nimensä Richard Darrell, mutta ihmiset sanoivat häntä Karjuvaksi

+Dickiksi.

+

+Noin viisitoista vuotta oli hän ollut metsäpäällysmiehenä Morrison

+& Dalylla, Beeson Laken piirin suurella puutavaraliikkeellä. Hän

+oli siinä kolmenkymmenenviiden korvilla, vaikkei hän niin vanhalta

+näyttänyt.

+

+Hänen liikkeensä piti häntä korvaamattomana siitäkin huolimatta,

+että oli vaikea hänen maineensa vuoksi saada miehiä työhön hänen

+kämppäkuntaansa. Hänellä oli vain tukkilaisen arvonimi, mutta tuolla

+pienellä miehellä oli keinonsa, joilla hän sai tukit liikkeelle.

+Ei ollut ketään hänen veroistaan siinä suhteessa. Kerran kolmessa

+kuukaudessa saattoi hän äkkiä ilmestyä Beeson Lakelle, jossa hän

+väsymyksestä nääntyneenä heittäytyi yhtiön vartavasten hänelle

+hankkimaan rautasänkyyn.

+

+Tim Brady, paikan hoitaja toi hänelle määräajoilla ruokaa. Neljä päivää

+sen jälkeen katosi hän taas yhtä äkkiä metsään, varustettuna uudelleen

+sillä välttämättömällä, tavattomalla tarmolla, joka kykeni pitämään

+häntä jalkeilla neljätoista tuntia vuorokaudessa aina seuraavaan

+väsähtämiseen saakka. Kun hän loi katseensa johonkin, näytti siltä kuin

+hän hermoillansa olisi saanut siirretyksi tahtonsa toiseen muuttamalla

+sen pakottavaksi fyysilliseksi voimaksi.

+

+Richard Darrell lopetti tavallisesti hakkuunsa kuukautta aikaisemmin

+kuin kukaan muu. Sitten hän nosti palkkansa Beeson Lakella, astui

+Bay Cityyn vievään junaan ja alkoi pitää lystiä. Whisky oli siinä

+päätekijänä. Hänen erinomaisen herkkähermoiseen olemukseensa vaikutti

+se kuin myrkky. Se pani hänet tekemään kaiken maailman hullutuksia.

+Tuhlattuaan kaikki rahansa lähti hän jokea ylöspäin uittopaikalle

+vapisevana ja silmät kuopalla. Neljässäkolmatta tunnissa oli hän taas

+entisellään hallitsevana, uhkaavana ja käskevänä ja yhtä tuimina

+tuikkivat hänen mustat oravan silmänsä kun hän tyynenä pysytteli

+tasapainossa uhkaavan ruuhkan alla uivan tukin päällä.

+

+Silver Jack taasen ei ollut vähääkään hermostunut. Päinvastoin oli

+hän pitkä ja voimakas, kuparinkarvaisine hipiöineen ja vaaleine

+pellavatukkineen, kulmakarvoineen ja viiksineen. Viimemainittu seikka

+hänelle nimenkin oli aiheuttanut. Hän ei peljännyt koskaan ja luotti

+aina itseensä voima-asioissa, mutta sielullisesti oli hän huomiokykyä

+vailla ja typerä.

+

+Aikaisemmin oli hän ollut sahuri, mutta ryhtyi myöhemmin kapakan

+pitäjäksi Muskegonissa.

+

+Yleensä oli hän varsin hyväntahtoinen olio, mutta pöyhkeili ja

+kehuskeli mielellään ja oli erinomaisen paha kun hänen vihansa

+nousi. Hänen ensimmäinen raskas työnsä käydessään Bay-Cityssä, oli

+luonnollisesti vierailu kapakoissa. Eräässä niistä tapasi hän Richard

+Darrellin. Viimemainittu huvitteli heittelemällä meluisasti viinilaseja

+erääseen olutilmoitukseen, mutta kun hän aina runsaalla kädellä maksoi

+lasit, ei kenenkään mieleen johtunut häiritä hänen ilonpitoaan.

+

+»Kukas tuo puskija on», tiedusteli Silver Jack eräältä uunin luona

+seisovalta.

+

+»Se on Karjuva Dick Darrell, M. & D:n kiertävä pomo», vastasi puhuteltu.

+

+Silver Jack rypisteli pellavaisia kulmakarvojaan.

+

+»Karjuva Dick, vai niin? Karjuva Dick? Hyvä nimi huonolle miehelle.

+Otaksuttavasti luulee hän olevansa erikoista verta, vai mitä?»

+

+»Enpä usko. Kyllä se mies on nimensä arvoinen.»

+

+»Vai niin», virkkoi Silver Jack, taivuttaen voimakasta selkäänsä

+kaareksi. »En minäkään juuri mikään ole, mutta minä en pidä

+räyhäämisestä — varsinkaan en _karjumisesta_.

+

+Niin sanoen meni hän huoneen poikki suoraan esimiestä kohti.

+

+»Minun nimeni on Silver Jack», sanoi hän. »Tulen Muskegonista päin,

+enkä pidä räyhäämisestä. Lopeta se!»

+

+»Hyvä», sanoi Dick.

+

+Toinen hämmästyi. Toinnuttuaan jatkoi hän sitten mahtailuaan.

+

+»Sanovat, että sinä olet jokin vanha kukko tällä kulmakunnalla. Voi

+olla että olet ollut. Mutta nyt olen minäkin täällä. Huomaa se. Nyt

+olen minä täällä pomona.»

+

+Dick hymyili ystävällisesti.

+

+»Hyvä on», vastasi hän vain.

+

+Silver Jack ällistyi aivan sanattomaksi toisen jatkuvasta

+alistumisesta. Mutta hän tahtoi saada tapella.

+

+»Sinä olet hölynpöly!» sanoi hän loukkaavasti.

+

+»Ah, lopeta jo», vastasi Dick vastenmielisen näköisenä.

+

+»Mitä tämä merkitsee», huusi tulokas, uhkaavana raivoten pienen miehen

+yllä.

+

+Silloin rupesi Dick Darrell hänen hämmästyksekseen rukoilemaan.

+

+»Älä lyö minua», pyysi hän. »En ole tehnyt sinulle mitään. Anna minun

+olla rauhassa. Älkää antako hänen lyödä minua», pyysi hän ruikuttaen

+ravintolan pitäjää avukseen. »Minä en tahdo tulla lyödyksi. Estäkää

+häntä. Anna minun olla!»

+

+Silver Jack otti häntä kauluksesta ja kyyditsi hänet pikaisesti ovelle.

+Esimies pani kynsin hampain vastaan kuin koulupoika koulumestarin

+käsissä, rukoillen, valittaen ja pyytäen apua ravintolanpitäjältä

+ja muilta läsnäolijoilta. Kun hän vihdoin tarmokkaan potkaisun

+lennättämättä istui rapakossa, itki hän hermostuneena raivosta.

+

+»Karjuva Dick! Roskaa!» sanoi Silver Jack. »Tuollaisen otuksen asettaa

+kuka tahansa. Jos tuo mies on teidän puolen pääkukko, niin olette

+kaikki akkoja.»

+

+Toiset miehet hymähtivät vain niinkuin se tekee, joka tietää jotakin.

+Sattumalta sai Silver Jack myöhemmin samana iltana hirvittävän

+selkäsaunan Big Danilta tuosta akkanimityksestä.

+

+Richard Darrell meni vähän aikaa tämän jälkeen miehineen metsiin ja

+alkoi taas peloittavan taistelunsa erämaata vastaan.

+

+Silver Jack ja Big Dan ryhtyivät pitämään yhdessä kapakkaa Beeson

+Lakessa ja alkoivat kerätä itselleen tuottavia asiakkaita.

+

+Talvi oli kaikille vaikea. Syvä lumi viivytti töitä. Tavantakaa

+sattuvat myrskyt tekivät suurta kärsivällisyyttä kysyvän työn

+usein mitättömäksi. Kun tukkitiet olivat tehdyt valmiiksi, eivät

+ne päässeetkään jäätymään niille tuiskunneen paksun lumivaipan

+vuoksi. Darrell tuli kuitenkin salaperäisine keinoineen kutakuinkin

+toimeen. Kaikkialla pakottivat hänen mustat oravansilmänsä miehet

+jättiläismäisiin ponnistuksiin. Ohuen jääpeitteen päällä vedätti hän

+ensin muutamia tuhansia jalkoja puutavaraa joen rantaan. Tien alusta

+kesti. Vähitellen se koveni ja vahvistui. Kuormien koko kasvoi ja

+vihdoin Billy O’Brien ajoi voitoniloisena rullatielle.

+

+»Siinä on teille emäkuorma!» huudahti hän. »Ota tarkkaan kaikki mitä

+siinä on, Jimmy.»

+

+Jimmy Hall, mittaaja, asetti taipuvan mittapuunsa joka tukin tyveen.

+Miehet kokoontuivat katsomaan suurinta kuormaa minkä he olivat nähneet.

+

+»Kolmekymmentätuhatta kaksisataaneljäkymmentä», ilmoitti mittaaja

+vihdoin.

+

+»Hurraa! huusi Billy O'Brien, se voittaa Rulla Charleyn kahdella

+tuhannella jalalla!»

+

+Miehet onnittelivat häntä sen johdosta, että hän oli voittanut toisen

+ajajan kuorman teossa. Äkkiä oli Darrell heidän joukossaan kiivaana

+ja uhkaavana, työntäen hermostuneen olentonsa ja raskaat hartiansa

+joka paikkaan miesjoukossa ja käski heidät työhönsä, jota he täten

+laiminlöivät. Kun hän taas oli kääntänyt selkänsä heille, murisivat

+he hänelle raivokkaina uhaten olla tottelematta tai jättävänsä

+työpaikkansa. Muutamat heistä lähtivätkin, mutta kukaan ei ollut

+tottelematta.

+

+Nyt alkoi suuria kuormia tulla tulemalla ja rullatiet täyttyivät reistä

+heitetyillä tukeilla. Miehiä ei ollut kylliksi, jotta he olisivat

+ennättäneet vierittää niitä joelle tai koota niitä siellä kasoihin.

+Kankimiehet tulivat toivottomiksi. Mitäpä auttoi rehkiminen. Yhtähyvin

+saattoivat he tehdä työtä hiljalleenkin. He tekivät työtä hiljalleen.

+Seurauksena oli, että ajajat saivat odottaa tunnin, jopa kaksikin

+ennenkuin saivat rekensä tyhjiksi. He viipyivät siten työssä vielä

+pimeän tultuakin ja heidän täytyi sitten nälässä ja pakkasessa löytää

+tiensä kotiin.

+

+Dick Darrell, kaikkien kämppäkuntien kiertävä pomo, teki voitavansa.

+Hän lähetti sanan toisensa jälkeen Beeson Lakelle pyytäen lisää väkeä.

+Jos rullatiet saataisiin lopullisesti selviksi, niin se helpottaisi

+työtä pitkin koko linjaa. Silloin olisivat miehet taas tyytyväisiä.

+Apua luvattiin, mutta se viipyi. Kaikki oli hiuskarvan varassa. Joka

+hetki odotti Darrell, että miehet, epätoivoisina liiasta ponnistuksesta

+alkaisivat lakkoilla, pyytäisivät palkkansa ja lähtisivät tiehensä,

+jättäen työn puolinaisena metsään. Sellaista onnettomuutta ei saanut

+tapahtua. Darrell teki itse työtä kuin paholainen pimeään saakka

+ja sitten toisten miesten levätessä saattoi hän pyyhältää kämpältä

+toiselle, numero 28:aan tai 40:een neuvottelemaan Morganin tai Scotty

+Parsonin kanssa myöhään yöhön. Hänen kolmiomaisilla kasvoillaan

+alkoi näkyä väsymyksen merkkejä valkoisina juovina, mutta hänen

+mustat oravansilmänsä ja kiivaat liikkeensä kertoivat, että hänen

+päättäväisyytensä ei aikonut alistua luonnon vaatimuksiin.

+

+Nyt määräsi kohtalo, että Silver Jack sattui valitsemaan juuri tämän

+hetken kauppansa edistämiseksi. Hänelle oli, omalla tavallaan, juuri

+yhtä tärkeää saada miehet metsästä luokseen kuin Darrellille pidättää

+heidät metsässä. Beeson Lake oli tähän vuodenaikaan hyvin ikävä.

+Ainoastaan jokunen tyhjäntoimittaja, jolla ei ollut edes rahaakaan,

+kaunisti kapakan seinävieruksia. Toiselta puolen oli Morrison & Dalyn

+neljässä kämppäkunnassa kolmesataa miestä, joita hän neljän kuukauden

+palkkoineen odotti luokseen. Tavallisissa oloissa heitä ei vielä

+kuuteenkymmeneen päivään voinut odottaa tuleviksi, mutta Silver Jack

+ja Big Dan tiesivät varsin hyvin, että ei tarvittu muuta kuin viittaus

+tai pieni viettely nostattamaan levottomuutta miehistössä. Pohjoisten

+seutujen kapakanpitäjäin alkeisiin kuuluu se tieto, että ryyppy tai

+pari whiskyä saa pitkäaikaisen, yksitoikkoisen työn uuvuttamat miehet

+menettämään kärsivällisyytensä rippeetkin.

+

+Silver Jack päätti tehdä kiertomatkan kämppäkunnissa varmana siitä,

+että parin whiskylekkerin sijoitus toisi hänelle ainakin neljä-

+viisikymmentä metsään kyllästynyttä miestä.

+

+Niinpä hän puki ylleen monet vaatteet ja painui erämaahan reessään

+kolme lekkeriä ja vähän sikaareja laatikoissa. Hän aavisti rettelöitä.

+Ehkäpä hänen täytyisi piileksiä metsissä, odottaen sopivaa tilaisuutta

+tarjotakseen miehille lientään.

+

+Mutta onni suosi häntä. Numero 28:lla onnistui hänen huomaamatta

+hiipiä miesten kämppään. Kun Morgan, kämppäkunnan pomo, huomasi hänen

+läsnäolonsa, oli teko jo tehty. Joka mies poltti sikaaria, jokainen

+oli onnellisessa tiedossa siitä, että hänellä oli lämmittävä ryyppy

+vatsassa ja jokainen oli varmasti vakuutettu siitä, että Silver Jack

+oli paras mies maailmassa. Morgan ei voinut tehdä mitään. Yritys

+heittää Silver Jack ulos, kehoituskin lähtemään olisi aiheuttanut

+koko miehistön menettämisen. Miehet, joitten päässä tuntui hauskojen

+juominkien esimaku, olisivat loukkaantuneina puolustaneet uutta

+ystäväänsä viimeiseen saakka.

+

+Morgan palasi synkällä mielellä konttoriinsa. Siellä hän sitten

+seuraavana päivänä maksoi palkan kuudelle miehelle, jotka olivat

+päättäneet lähteä pois. Hän aprikoi miten rullateiden mahtoi käydä.

+

+Silver Jack otti hyvän toveruuden ylläpitämiseksi yhden lakkolaisista

+rekeensä. Hän oli hyvillään menestyksestään ja aikoi nyt koetella

+numero 30:a, Darrellin kämppäkuntaa.

+

+Morganiin nähden oli hän ollut hieman levoton, sillä hän ei ollut

+aikaisemmin tavannut miestä, mutta Darrellin luuli hän tuntevansa.

+Bay-Cityssä sattunut tapaus oli saanut hänet halveksimaan esimiestä ja

+siinä juuri hän erehtyi.

+

+Oli hyvin kylmä. Lumi ulottui hevosten vatsaan saakka, joten Silver

+Jackin täytyi ajaa käyden. Silloin tällöin täytyi toisen heistä nousta

+lämmittelemään lyömällä käsivarsiaan ympärilleen. Puolenpäivän aikaan

+söivät he voileipiään, jotka pakkanen oli jäätänyt kivenkoviksi. Heidän

+allaan jurisivat reen anturat äänekkäästi. He näkivät hirven, suden

+ja metsäkanan jälkiä ja tapasivat muutaman närhen ja tikan, mutta

+muuten näytti metsä tyhjältä. Puoli kolmen ajoissa olivat he kulkeneet

+yhdeksän mailia ja aurinko alkoi painua mailleen.

+

+Silver Jack puhutteli jo vihaisesti ponnistelevia hevosiaan. Hänen

+toverinsa oli painunut tylsän äänettömäksi.

+

+He eivät tienneet, että metsän uumenista eräs mies kiiruhti

+keskeyttämään heidän matkaansa, eräs mies, joka kiiruhti käymään

+käsiksi tähän uuteen harmiin yhtä auliisti kuin hän olisi ryhtynyt

+poistamaan leivän puutetta kämppäkunnassa tai parantamaan sairautta

+hevosissa. He matkasivat rauhallisina edelleen.

+

+Äkkiä ilmaantui jostakin heidän edestään tielle mies. Hän seisoi siinä

+äänetönnä, liikkumattomana, raskaat hartiat eteenpäin kumarassa,

+katsellen lähestyvää rekeä tutkimattomilla oravansilmillään. Kun

+tulokkaat olivat saapuneet muutaman jalan päähän miehestä, pysähtyivät

+hevoset itsestään.

+

+»Hei, Darrell», tervehti Silver Jack, kiskoen esille istuimen alla

+olevaa lekkeriä. »Sinua minä juuri halusin tavata.»

+

+Tiellä seisova mies ei vastannut.

+

+»Ota ryyppy», tarjosi Jack, saatuaan lekkerin vihdoin esille.

+

+»Sinä et saa tuoda tuota whiskyä kämpälle», sanoi Darrell.

+

+»Oh, tottahan toki», vastasi Silver Jack keveästi, toivoen rauhallista

+ratkaisua asialle. »Sitä ei ole niin paljoa edes, että mies siitä

+humaltuisi. Maistahan, Darrell, se on aika hyvää tavaraa.»

+

+»Minä tarkoitan, mitä sanoin», vastasi Darrell. »Sinun täytyy palata

+jälkiäsi takaisin.» Hän tarttui hevosia suupieliin ja alkoi kääntää

+niitä.

+

+»Kuulehan!», huusi Silver Jack. »Annahan hevosten olla rauhassa, senkin

+kääpiö! Anna niitten olla, sanon minä!» Rekipeitto lensi syrjään ja

+Silver Jack ryhtyi nousemaan reestä.

+

+Richard Darrell irroitti jalastaan lumikengät. »Sinä et saa tuoda

+whiskyäsi kämpälle», kertasi hän koruttomasti.

+

+»Kuulehan nyt, Darrell», sanoi toinen rauhallisella äänellä. »Minä

+en aio _myydä_ tätä whiskyä, minä aion lahjoittaa sen. Laki ei pääse

+minuun käsiksi. Sinulla ei ole mitään oikeutta määrätä minne minä saan

+mennä. Minä menen sinne, jonne haluan. Älä tee erehdystä nyt!»

+

+»Sinun täytyy palata takaisin whiskyinesi», vastasi Darrell.

+

+Silver Jack heitti takin päältään ja lähestyi.

+

+»Lähde tieltäni, tai potkaisen sinut menemään kuten Bay Cityssäkin tein.

+

+Silmänräpäyksessä vaihdettiin siinä kaksi iskua. Ensimmäinen kävi

+Silver Jackin ruskeaan naamaan aivan pellavankarvaisen silmäkulman

+viereen. Toinen lähetti Richard Darrellin läähättävänä ja raivosta

+nyyhkyttäen lumihankeen kymmenen jalan päähän. Hän nousi, veren

+virratessa viiksien alta. Hänen kiihkeät, hermostuneet kasvonsa olivat

+lumivalkeat ja hänen mustat oravansilmänsä kapenivat. Hänen suuret

+kätensä, kämmenet taaksepäin, sulkeutuivat suonenvedontapaisesti.

+Kissan liikkein lähestyi hän vastustajaansa ja hyökkäsi hänen

+kimppuunsa. Silver Jack seisoi suorana ja varmana odottaen hänen

+tuloaan. Kolmasti löi hän hänet nurin, neljännellä kerralla lensi

+Darrell reen koria vasten ja hänen sormensa tarttuivat siinä olevaan

+kirveeseen, jota kaikki metsänkulkijat aina kuljettavat mukanaan.

+

+»Hän näkyy tulevan häijyksi. Tulehan Hank!» huusi Silver Jack.

+

+Toinen mies, jolla oli kosolta vanhaa kaunaa esimiehelle, tarttui

+lyhyeen rautakankeen ja nousi reestä.

+

+Syvältä metsän uumenista henkäsi murha kuin rutto. Molemmat miehet

+keskustelivat rauhallisesti ja turvallisesti kuten ainakin asiasta.

+

+»Käy sinä hänen kimppuunsa tuolta puolen, niin minä käyn tältä», sanoi

+Hankiksi mainittu mies, puristaen rautakankea kädessään.

+

+Metsä oli takana, sinne olisi lumikengissä olevan miehen ollut

+helppo mennä. Richard Darrellkin olisi koska tahansa voinut paeta

+sinne, turvaan takaa-ajolta. Nyt ei ollut kysymys vain tavallisesta

+kapakassa suoritettavasta nyrkkitappelusta, nyt oli kysymys elämästä ja

+kuolemasta. Hän oli alentavasti rukoillut päästäkseen korvapuustista,

+nyt hän vain vilkaisi olan takaa metsän tarjoamaa turvaa. Sitten hän

+kiljahtaen pyöritti kirvestä päänsä päällä ja heitti sen suoraan toista

+vastustajaansa kohti. Aseen kamarapuoli kävi raskaasti miehen otsaan.

+Hän kaatui tiedottomana. Samalla molemmat muut kävivät otteluun. Tällä

+kertaa otti Silver Jack kirveen, kun taas Darrellin täytyi tyytyä

+lyhyeen, mutta raskaaseen rautakankeen. Niin alkoi outo kaksintaistelu,

+hevosten lempeinä katsoessa herrojensa kamppailua korven kylmyydessä.

+

+Yläpuolella lentelivät pohjolan korpit edes takaisin. Miesten maatessa

+elottomina tallatulla lumella, laskeutuivat ne yhä alemma. Sitten ne

+äkkiä taas kohosivat korkeuteen. Yksi miehistä oli liikahtanut.

+

+Richard Darrell selvitteli tuskallisesti silmiään ja pääsi vihdoin

+istuvaan asentoon. Hän pyyhki veren otsassaan olevasta syvästä

+haavasta. Sitten hän etsi kirveen käsiinsä. Sillä hän murskasi ensin

+whiskylekkerit. Sitten särki hän reen lyöden sen raivoissaan pieniksi

+palasiksi. Kun se oli tehty, alkoivat hänen vastustajansa tulla

+tajuihinsa. Hän seisoi heidän edessään käskevänä ja uhkaavana.

+

+»Painukaa jälkiänne takaisin ja heti», sanoi hän, »älkääkä näyttäytykö

+minulle toistamiseen näillä seuduilla.»

+

+Silver Jack, pökertyneenä ja hämmästyneenä ei saattanut käsittää tuota

+pientä raukkamaista miestä, joka oli antanut potkia itsensä kapakasta,

+ja alkoi hitaasti nousta.

+

+»Pysy siinä!» komensi Darrell. Hän avasi taskuveitsensä ja leikkasi

+hevosten valjaat palasiksi, jättäen ainoastaan suitset ehjiksi.

+

+»Kas niin!» sanoi hän. »Ala lähteä — Beeson Lakea kohti. Ja muista,

+ettet poikkea kämpällä numero 28.»

+

+Kauhistuen edessään olevaa pitkää matkaa jäätävässä pakkasessa,

+lähtivät Silver Jack ja hänen kumppaninsa taluttamaan hevosiaan pois.

+Saavuttuaan tienkäänteeseen, katsoivat he taakseen.

+

+Aurinko oli juuri painumassa puitten runkojen väliin, suurentaen

+ne jättiläismäisiksi. Ja siellä seisoi hän valoa vasten,

+suurena, uhkaavana — tuo hallitseva henki, metsien Karjuva Dick,

+välttämättömyyden ruumiillistuma, mies, joka puolustaa työtään, esimies!

+

+

+

+

+III.

+

+MITTAAJA.

+

+

+Kerran lainasi Morrison & Daly, joka siihen aikaan harjoitti

+puutavarakauppaa Beeson Laken luona, hieman rahaa eräälle Crothers

+nimiselle miehelle saaden pantiksi kiinnityksen erääseen valkopetäjää

+kasvavaan maa-alaan, jota kutsuttiin Crothersin maaksi. Kun ei.

+Crothers sitten määräaikana voinut maksaa velkaansa, joutui maa

+liikkeen omaksi. He eivät oikein tienneet, mitä sillä tehdä.

+

+Metsä sijaitsi noin viidenkymmenen mailin päässä rautatieltä, seudussa

+joka tarjosi kaikki mahdolliset vaikeudet metsänhakkaajalle. Sitäpaitsi

+oli vetomatkaa yhdeksästä viiteentoista mailiin lähimmälle joelle.

+Sekä Morrison että Daly huokasivat hengessään. Varastoja täytyisi

+koota koko talven varaksi, sillä kun lumi kerran oli tullut, ei ollut

+ajattelemistakaan yhteyttä sinne metsäteitä pitkin. Kehen saattoivat

+he luottaa pienemmistä metsäpomoistaan? Ketä paitsi saattoivat tulla

+toimeen suuremmista?

+

+Tässä pulassaan kutsuivat he luokseen Tim Shearerin, kiertävän

+esimiehensä ja parhaan uittomiehen koko valtiossa.

+

+»Tietenkin metsä on käytettävä», sanoi Tim heti.

+

+»Mutta kukapa lähtisi hyvääkään palkkaa vastaan tuohon seutuun ja vielä

+kymmenen mailin vetoon?» kysyi Daly epäilevänä.

+

+»Vain yksi mies ja minä tiedän mistä hänet löydän», vastasi Tim.

+

+Hän palasi seurassaan olio, jonka nähdessään molemmat osakkaat

+katsahtivat toisiinsa epäilyksen ja kauhun ilme kasvoillaan. Mutta

+se ei näkynyt auttavan. Sopimus kirjoitettiin ja suostui siinä liike

+maksamaan kuusi dollaria tuhannelta, myyntikelpoiseksi mitattuna,

+kaikesta sahatavarasta vedettynä rullateiden luo määrätyn matkan päähän

+Cass Branckin joenhaarautumasta. Omasta puolestaan sitoutui taasen

+James Bourke, paremmin tunnettu Karkean Sasun nimellä, kaatamaan ja

+kuljettamaan perille vähintäin kolme ja puoli miljoonaa jalkaa. Sitten

+kun jälkimmäinen oli tuhertanut puumerkkinsä sopimuksen alle, kompuroi

+hän toimistosta ulos hiljaa raappien pisamaista kättään, johon hän

+kynällä oli tullut pistäneeksi.

+

+»Tämä tietää miehistöä, joka on kokoonpantu villeistä irlantilaisista»,

+sanoi Morrison.

+

+»Ja se taas tietää, että he haaskaavat suunnattomasti puuta», lisäsi

+Daly. »He sahaavat korkealta ja vinoon ja he katkovat latvoja. Kenen

+saamme mittaajaksi heille?»

+

+Morrison huokasi. »Minä en lähtisi siihen joukkoon. Fitz on ainoa, joka

+siihen pystyy.

+

+Niinpä he kutsuivat toisen parhaita miehiään luokseen, Fitz Patrickin

+ja lähettivät hänet yksin huolehtimaan liikkeen eduista erämaan

+pimennoissa.

+

+Karkea Sasu oli kookas, leveäkasvoinen mies, jonka silmät olivat

+kaukana toisistaan ja jonka leukaa peitti sakea, punainen parta.

+Hänellä oli likainen machinawtakki, likainen, mustan ja valkoisen

+kirjava flanellipaita ja likaiset, siniset housut jotka olivat pistetyt

+korkeisiin sukkiin ja metsänhakkaajan kumisaappaisiin. Ainoa värillinen

+kappale hänen vaatetuksessaan oli tulipunainen eränkävijän vyö, joka

+ulottui kaksinkerroin hänen vyötärölleen. Työssä ollessaan vilkkuivat

+hänen silmänsä häijynilkisesti ja tuhoaennustavasti, hänen mahtava

+äänensä jylisi yhtenä kirous- ja komentotulvana ja hänen valtavat

+lihaksensa paisuivat pehmeän takin alla kun hän äkkiä ja raivokkaasti

+väänsi jonkun miehen itsepäistä, vastahakoista tukkia. Pieninkin

+epäröinti tai vastustus sai hänen nyrkkinsä osumaan vastustamattomalla

+voimalla sen yrittäjään. Sitten saattoi hän nostaa uhrinsa lumesta ja

+lennättää hänet työhön valtavalla potkulla, säestäen tekoaan karkealla

+leikkipuheella, joka nostatti naurun jokaisen muun suusta paitsi

+asianomaiselta itseltään. Iltaisin palasi hän myrskynä työstä joukkonsa

+etunenässä, karjuen hurjia kirouksia hiljaisessa yössä, kunnioittamatta

+mitään, hallitsevana ja rohkeana, pieni erä irlantilaista

+hyväntahtoisuutta sisimmässään, josta syystä irlantilaiset häntä

+rakastivat. Ja matkan päätyttyä täytti tuo rivo ja kesytön joukko

+pimeän ja likaisen kämppänsä kuin joukko merirosvoja huvilaivan.

+

+Työn teossa oli sangen vähän järjestelmällisyyttä, mutta sitä enemmän

+jälkeä. Miehet pelasivat, joivat ja tappelivat johtajan sanallakaan

+estämättä. Tavallisella työkunnalla sellainen meno olisi tiennyt sangen

+huonoa työn tulosta, mutta nämä villit irlantilaiset verestävine

+silmineen, valmiine kompineen ja yhtä valmiine nyrkkeineen, syöksyivät

+tukkien kimppuun yhtä hurjasti kuin he antautuivat juominkeihin — ja

+työ oli yht'äkkiä tehty.

+

+Muuta oikeutta ei erämaassa tunnettu kuin mitä Karkea Sasu suvaitsi

+jakaa. Lukuunottamatta yhtä tapausta ei rangaistus juuri noussut

+selkäsaunaa ankarammaksi, sillä miehet eivät pystyneet kilpasille

+johtajansa kanssa siveyslakien hienommassa tai karkeammassa

+rikkomisessa. Tuo yksi tapaus koski nuorta Barney Mallania, joka

+humalapäissään oli rääkännyt hevosta siinä määrin, että se ontui. Hänet

+haastoi Karkea Sasu muodolliseen oikeuteen.

+

+»Etkö sinä tiedä, että hevosia ei sillä tavalla saa kohdella?» kysyi

+hän, omituista kyllä, kiroamatta. »Tule tänne!»

+

+Mies tuli. Voimakkaalla lyönnillä löi Karkea Sasu häneltä sääriluun

+poikki.

+

+»Koeta itse miltä se tuntuu», virkkoi Karkea Sasu irvistellen. Hän

+katsahti hämärässä ympärillä istuvia miehiä, ja astui sitten ovesta

+keittiökämppään. Vaikka hän olisi tappanut Barney Mallanin siihen

+paikkaan, ei asia olisi siitä muuttunut. Ei kukaan lähikaupungissa

+olisi saanut asiasta pienintäkään vihiä.

+

+Pyhäinmiesten päivänä ryhtyi koko joukko pitkälliseen juopotteluun.

+Karkea Sasu kunnostautui vierittämällä pyöreän rautakaminan ovesta

+hankeen. Hän poltti itsensä pahoin arkaluontoisessa urotyössään, mutta

+hän välitti siitä juuri yhtä vähän kuin herkkämielisten ja ihastustaan

+ulvovien miestensä kiitoksesta. Fitz Patrick sammutti tusinan verran

+hiilien aiheuttamia tulipalon alkuja, siirsi humaltuneen Mallanin

+jalan toisten tallattavista ja poistui tuosta raivoavasta helvetistä

+metsän reunaman juhlalliseen rauhaan. Ja se aiheuttaakin puhumaan Fitz

+Patrickista.

+

+Fitz Patrick oli pitkä, hidasliikkeinen mies, jonka kasvot olivat aivan

+nelikulmaiset. Silmäkulmat, hänen suunsa ja leukansa olivat suorina

+viivoina poikkipäin ja hänen ohimonsa, poskensa ja nenänsä muodostivat

+suoria viivoja ylhäältä alaspäin. Katse oli hyvin tyyni ja puhe

+harvanlaista. Kun hän puhkesi puhumaan, oli se harkittua. Päiväkausiin

+saattoi hän olla sanomatta sanaakaan, yksityisiä tavuja kuului vain

+silloin tällöin hänen kiinteästi tarkastaessaan asioita ympärillään.

+

+Hän oli tullut työpaikalle reppu selässä myöhään eräänä syysiltana, kun

+Karkea Sasu paholaisineen oli ollut kaksi viikkoa työssä. Työpaikalla

+oli kolme kämppää, jotka kävivät keittokämpästä, makuukämpästä ja

+tallista. Fitz Partick astui makuukämppään, asetti hoikan mittakeppinsä

+nurkkaan ja tirkisteli yhden ainoan lampun valaisemaan hämärään.

+

+Hän näki pyöreän kamman keskellä tupaa, roskaisen ja saastaisen

+lattian, lavitsoja täynnä inhoittavia olkia ja vielä inhoittavampia

+peittoja huolimattomasti nakeltuina sinne tänne sekä vanhoja, likaisia

+vaatteita pahanhajuisina kuivamassa. Hän näki kesyttömän rivin

+kovakasvoisia miehiä istumassa pitkällä rahilla häikäilemättöminä

+käytökseltään ja silmissä uhkarohkea ilme.

+

+»Missä pomo on?» kysyi Fitz Patrick lujasti.

+

+Karkea Sasu työntyi raskaine ruhoineen tulijaa kohti.

+

+»Minä olen teidän mittaajanne», selitti Fitz Patrick. »Missä on

+toimisto?»

+

+»Voit ottaa tuonnimmaisen lavitsan», osoitti Karkea Sasu tympeästi.

+

+»Eikö teillä siis ole mitään toimistoa?»

+

+»Se mikä kelpaa miehille, kelpaa myöskin pomolle ja mikä pomolle on

+hyvä, saa kelvata myös tyhjäntoimittajalle mittaajalle.

+

+»Mutta tälle se ei kelpaa», vastasi Fitz Patrick tyynesti. »Minä en

+aio nukkua ja työskennellä tällaisessa siivossa ja rähinässä. Minä

+tarvitsen toimiston kirjojani ja tavaroitani varten. En tukkiakaan

+mittaa sinulle Jimmy Bourke, ennenkuin annat minulle paikan, jonne voin

+asettua.»

+

+Ja niin se syntyi, vaikka taistelua kesti kolme päivää. Karkea Sasu

+ryntäsi myrskynä metsän ja kämpän väliä tuhlaten laivalastittain

+kirouksia ja uhkauksia. Fitz Patrick istui järkkymättömän rauhallisena

+rahilla, jalat suorina edessään, ja nojaten savipiipun nysää pitävää

+kättään toiseen.

+

+»Huomenta, Jimmy Bourke», sanoi hän joka aamu ja senjälkeen ei

+virkkanut sanaakaan ennen ehtoota, jolloin hän sanoi: »hyvää yötä,

+Jimmy Bourke», jonka perästä kuului vaan rap, rap, rap hänen piipustaan.

+

+Kokki, kaitakasvoinen, ovela mies, joka tutki poliisiuutisia, ihaili

+häntä salaa.

+

+»Pitäkää varanne Karkean Sasun suhteen, hänellä on pahat mielessä»,

+kuiskasi hän usein käheästi, kulkiessaan hiljaisen mittaajan ohi.

+

+Mutta kolmessa päivässä valmistui pieni tupapahanen. Fitz Patrick otti

+heti mittapuunsa nurkasta ja painautui metsään.

+

+Hänen tehtävänään oli mittaamalla joka tukin läpimitta, määrätä

+ja panna kirjoihin kukin kuutiojalka, minkä sopimuksen tekijä oli

+hakannut. Hänen yksinomaisen merkintänsä mukaan sai Jimmy Bourke palkan

+työstään. Välttämättömyyden pakolla tuli hänestä täten Jimmy Bourken ja

+hänen miestensä vihamies. Poikkeuksen saattoi ehkä tehdä kokki.

+

+Olettakaamme, että olet kaatanut kasan tukkeja, joka silmämitalla

+katsottuna käsittää ainakin puolimiljoonaa kuutiota. Olettakaamme,

+että olet tehnyt työtä kaksitoista päivää. Otaksukaamme vielä, että

+keskimäärin olet saanut kokoon neljä- viisikymmentä tuhatta päivässä.

+Ja oleta sitten, että mittaajasi paperit näyttävät, että oletkin

+saamassa vain hieman yli neljän sadan tuhannen edestä! Mitä siitä

+ajattelisit? Etköhän ole taipuvainen päättämään, että mittaaja on

+pettänyt sinua isäntiensä eduksi, että sinä olet muutaman päivän

+ilmaiseksi joutunut tekemään työtä, muutaman väärän numeron takia?

+

+Fitz Patrick mittasi rehellisesti, sillä hän oli oikeudentuntoinen

+mies, mutta oikeudenmukaisuus toiselta puolen ja sen tunnustaminen

+toiselta puolen eivät koskaan ole sopineet hyvin keskenään, eikä ne

+sitä tehneet tälläkään kerralla. Karkea Sasu murisi ja syytti, kiroili

+ja uhkaili. Fitz Patrick poltteli »Peerlessiään» eikä sanonut mitään.

+Silti ei hänen mielestään ollut miellyttävää oleksia yksin pimeässä

+erämaassa, viidenkymmenen mailin päässä lähimmästä asutuksesta saamatta

+ainoankaan inhimillisen olennon kanssa vaihtaa edes ystävällistä sanaa.

+

+Molemmat miehet joutuivat miltei heti riitaan hakkuutavasta. Karkea

+Sasu ja hänen miehensä hakkasivat mistä tahansa, kaikkialta ja

+miten tahansa. He menettelivät vaivattomalla tavalla. Pienet puut

+he hylkäsivät kerrallaan, suuret puut he sahasivat korkealta ja

+latvukset he mieluimmin jättivät korjaamatta. Fitz Patrick ei suvainnut

+metsänraiskausta.

+

+»Taivuta vain selkääsi hieman syvempään, Jimmy Bourke», sanoi hän,

+»ja sahaa kannot lyhemmiksi. Jokaisesta jättämästäsi kannosta tulisi

+vielä hyvä päretukki. Ja sinun täytyy sahata suorempaan. Kontrahti

+puhuu kahdeksasta tuumasta ja siitä yli. Älä hylkää pieniä puita sen

+vuoksi että niistä saat vähän kuutioita. Se on myöskin kontrahdissa. Ja

+minä en pidä siitä, että heität latvat metsään. Niissä on monta hyvää

+hirttä, jotenka olisi ja karsi ne hyvällä.»

+

+»Mistä helvetistä sinä olet oppinut niin paljon métsänhakkuuta?» karjui

+Karkea Sasu. »Minä hakkaan samalla tavalla kuin isänikin teki, enkä ole

+minkään musgegonilaisen keltanokan opetuksen tarpeessa!»

+

+Hän ei koskaan tunnustanut olevansa väärässä eikä luvannut parantaa

+tapojaan, mutta hän teki sen kuitenkin ja sekä hän itse, että Fitz

+Patrick tiesivät sen. Karkea Sasu raivosi kuin vimmattu, mutta yhdessä

+suhteessa olivat hänen kätensä sidotut. Hän ei voinut tehdä mitään

+ilman Patrickin merkintöjä, ja oli liian pitkä matka lähettää pyytämään

+toista mittaajaa, vaikka Daly olisi sen antanutkin.

+

+Vihdoin huomasi hän kulkiessaan erästä suksen latua erään tukin, jota

+ei oltu sinikynällä merkitty. Se merkitsi sitä, että sitä ei oltu

+mitattu, ja se taas puolestaan merkitsi sitä, että hän, Karkea Sasu

+ei saisi maksua vaivannäöstään hakattuaan sen. Heti alkoi hän mylviä

+metsään.

+

+»Hei! Fitz Patrick! tulehan tänne, senkin keltaisin keltanokista. Tule

+tänne!»

+

+Mittaaja asteli rauhallisesti tietä myöten paikalle ja katsoi toista

+levollisesti silmiin.

+

+»No?» virkkoi hän yksikantaan.

+

+»Miksi ei tätä tukkia ole merkitty?»

+

+»Minä hylkäsin sen.»

+

+»Eikö se ole terve ja hyvä puu? Onko siinä merkkiäkään mädäntymisestä.

+Eikö se ole hyvää puuta vai mikä sillä on vikana. Sinä koetit petkuttaa

+minua, senkin haisunäätä.»

+

+Tukki hyljätään siinä tapauksessa, että se on mätä tai että siitä ei

+muuten tule hyvää kauppatavaraa.

+

+»Vakuutan sinulle, Jimmy Bourke, että puu on hyvä ja terve», vastasi

+Fitz Patrick, »tai ainakin oli sitä ennen kuin sinun murhaava joukkosi

+käsitteli sitä, mutta jos suvaitset vilkaista sitä, niin näet,

+että sinun miehesi ovat sahanneet sen kuusi tuumaa vinoon. He ovat

+turmelleet kokonaisen kuutiojalan puuta. Olen puhunut sinulle jo

+aikaisemmin siitä ja nyt minä varoitan sinua vielä kerran kun sanon,

+että minä hylkään jokaisen puun, olkoon se terve tai mätä, joka ei ole

+sahattu suoraan poikki puun.»

+

+»Tämä puu on terve ja hyvä ja sinä mittaat sen, muuten tahdon minä

+tietää paremman syyn siihen!»

+

+»En tee sitä», vastasi Fitz Patrick.

+

+Seuraavana päivänä hyIkäsi hän taasen jossakin kauempana puun, jonka

+tyvi oli sahattu yli kuusi tuumaa vinoksi.

+

+Sitä seuraavana päivänä hylkäsi hän vielä samanlaisen toisen tien

+varrella. Hän tutki sitä tarkoin ja etsi Karkean Sasun käsiinsä.

+

+»On täysin turhaa, Jimmy Bourke, kiskoa samaa tukkirukkaa tieltä

+toiselle. Voit kuljettaa sitä joka tien viereen koko Crothersin

+metsässä, jos haluat, mutta sinulle siitä ei lähde mitään hyötyä. Minä

+hylkään sen yhä uudelleen, etkä sinä saa sitä ikänäsi mitatuksi.»

+

+Karkea Sasu nosti valtavan nyrkkinsä, mutta laski sen taas. Sitten

+hän kääntyi mennäkseen, mutta kääntyi vielä kerran päin ja sanoi

+sylkäisten: »Fitz Patrick, sinä menet liian pitkälle! Sinä olet haukkua

+räkyttänyt minua koko vuoden täällä metsässä! Tämä puu on terve ja minä

+vannon että sinä mittaat sen!»

+

+»Sinä ja sinun toverisi ovat kaikki ryöväreitä», huusi eräs miehistä.

+

+Fitz Patrick kääntyi kantapäillään ja ryhtyi jälleen työhönsä. Miehet

+lopettivat omansa ja rupesivat keskustelemaan.

+

+Sinä iltana oli jouluaatto. Illallisen jälkeen meni Karkea Sasu

+suoraan keittokämpästä miesten kämppään. Fitz Patrick, joka istui

+toimistossaan, kuuli juominkien sorinan nousevan yhä korkeammaksi

+ikäänkuin salaperäinen myrskytuuli kaukaisissa petäjissä. Hän kohautti

+olkapäitään ja merkitsi papereihinsa sen päivän tulokset. Sitten

+hän vääntäysi väsyneenä tilalleen, sillä metsissä ei pidetä muita

+joutopäiviä kuin sunnuntait. Puolen yön aikaan tuli joku sisään.

+Fitz Patrick havahtuneena unestaan raapaisi valkeata ja näki kokin

+katselevan epävarmasti häneen veren tahrimien silmäluomien alta. Mies

+oli osaksi humalassa, osaksi loukkaantunut, mutta enimmältä osaltaan

+säikähtynyt.

+

+»He ovat liian voimakkaita minulle. He ovat liian voimakkaita minulle!»

+kertaili hän samein äänin.

+

+Fitz Patrick potkaisi peiton syrjään ja pani jalkansa lattialle.

+

+»Antakaa minun jäädä tänne», rukoili kokki, »en häiritse teitä. En

+äännähdäkään. Olen saanut selkääni!»

+

+»Tietysti voit jäädä», vastasi mittaaja. »Tule tänne.» Hän pesi miehen

+otsan ja sitoi sen siteillään, jotka hän otti laukustaan. Mies meni

+äänettömäksi ja katsoi häntä, kummastellen hänen ystävällisyyttään.

+

+Monta tuntia myöhemmin kuuli Fitz Patrick ikäänkuin unenhoureissa

+miesjoukon lähtevän metsään aikaisessa aamupakkasessa. Hänen

+tietoisuuteensa tunkeutui hämärinä humalaisten kirouksia ja karkeita

+sadatuksia. Jonkun ajan perästä hän itsekin nousi ja vaati aamiaista.

+

+Kokki, kalpeana ja hermostuneena toi sen hänelle. Mies oli ilmeisesti

+kiihoittunut, epävarma ja halukas puhumaan. Vihdoin istuutui hän

+penkille vastapäätä Fitz Patrickia ja alkoi.

+

+»Fitz», sanoi hän, »älkää menkö metsään tänään. Miehet ovat

+mielettöminä humalasta ja Karkea Sasu on vallan suunniltaan. Kuulin

+viime yönä heidän keskustelunsa. He aikovat taas muuttaa tuon tukin

+toiseen paikkaan ja he vannoivat, että jos te vielä kerran sen

+hylkäätte, niin he tappavat teidät. He tarkoittavat totta. Senvuoksi he

+lähtivät metsään tänään.»

+

+Fitz Patrick joi kahvinsa äänettömänä. Sanaakaan virkkamatta nousi

+hän ja puki ylleen takkinsa. Äänetönnä hän pani pyökkipuiset

+merkintälautansa taskuunsa ja otti taipuisan mittansa nurkasta.

+

+»Minne olette menossa?» kysyi kokki hätäisenä.

+

+»Menen tekemään työtä, josta minulle palkkakin maksetaan», vastasi Fitz

+Patrick.

+

+Hän suuntasi matkansa ajotielle, katse suoraan eteenpäin ja hengityksen

+höyrytessä. Ensimmäisen osan hän mittasi tarkkaan, asettaen mittapuunsa

+kunkin tukin tyveä vasten ja merkitsi numerot moniosaiseen taulukkoonsa

+sekä veti sitten nopeasti viivan tukkiin sinikynällään.

+

+Metsä oli tyhjä. Ei kuulunut kirveen kilahtelua, ei ajomiesten

+ailahduksia, eikä kaatuvan hongan ryske häirinnyt hiljaisuutta. Fitz

+Patrick ymmärsi yskän. Hän tiesi, että miehet olivat seuraavan ajotien

+varrella, nähdäkseen mitä hän tekisi, kokoontuneina vihdoin julkisesti

+näyttämään vihamieltään, jota he koko talven olivat kypsyttäneet. Hän

+tiesi sitäpaitsi, että useimmat heistä olivat osaksi humalassa, osaksi

+aivan häikäilemättömiä ja että hän itse oli yksin. Siitä huolimatta

+lähti hän, lopetettuaan omantunnontarkan mittaamisensa ensimmäisellä

+ajotiellä, toiselle ajotielle.

+

+Siellä, kuten hän oli arvannut, olivat miehet odottamassa pahaenteisen

+äänettöminä, silmät verestävinä juopottelusta ja vihasta. Fitz Patrick

+ei ollut huomaavinaankaan heitä, vaan ryhtyi työhönsä.

+

+Järjestelmällisesti, harkiten teki hän työtä. Kun viimeinen viiva

+kynällä oli vedetty ja taulukot napsahtaneet kiinni, astui Karkea Sasu

+esiin.

+

+»Oletteko lopettanut merkinnän tässä paikassa?» kysyi pomo pehmeällä

+kissan äänellä.

+

+»Olen», vastasi Fitz Patrick lyhyesti.

+

+»Sitten olette unohtanut merkitä yhden tukin.»

+

+»En suinkaan.»

+

+»Tuossa on yksi tukki merkitsemättä.»

+

+»Minä hylkäsin sen.»

+

+»Ja miksi?»

+

+»Se ei ollut sahattu suoraan.»

+

+Fitz Patrick nosti päätään ylpeästi, vastaten levollisesti kuin

+tottunut miekkailija. Karkea Sasu melkein peljästyi vasten tahtoaankin.

+Toinen toisensa perästä loivat miehet silmänsä maahan ja seisoivat

+noloina. Mittaaja kääntyi lähteäkseen. Hänen jalkansa takertui

+puunjuurikkaaseen ja hän kaatui. Silmänräpäyksessä hyökkäsi koko

+joukko hänen päälleen, sillä hänen katseensa voima oli menettänyt

+vaikutuksensa.

+

+Hulluina raivosta potkivat, löivät ja repivät he Fitz Patrickin kasaan

+lysähtynyttä ruumista vielä senkin jälkeen kun hän oli menettänyt

+tajunsa. Silloin huusi huuhkaja korven kätköistä vai lieneekö ollut

+kettu, joka haukahti. Tuuli ehkä huokaisi tai jotakin mitätöntä

+tapahtui. Joka tapauksessa pakenivat miehet järjettömässä pakokauhussa

+paikalta. Yksin jäi siihen makaamaan tumma hahmo veren punaamalla

+lumella.

+

+Fitz Patrick tuli tuskaa tuntien tajuihinsa ja käsitti silloin,

+että hän eli. Joka liike maksoi hänelle haikean valituksen ja jokin

+ulkopuolelta häntä itseään tuleva voima lisäsi tuskaa kaksinverroin.

+Vasta pitkän ajan kuluttua huomasi hän, että se oli kokki, joka

+hellästi hieroi hänen jäseniään ja päätään. Mies näytti olevan

+kummissaan potilaansa sitkeästä elämänhalusta.

+

+»Pidin teitä silmällä» mutisi hän lohduttavasti. »En uskaltanut käydä

+väliin, mutta tulin luoksenne niin pian kuin saatoin. Katsokaahan, olen

+tehnyt valkean teitä varten ja keittänyt hieman teetä. Juokaahan vähän

+sitä. Eikä yhtään luuta poikki! Kyllä olette rohkea mies ja väkevä.

+Noin vahvoilla lihaksilla kykenisitte koska tahansa kaksintaisteluun

+Karkean Sasun kanssa. Koettakaahan käyttää jalkojanne, rakkaani, niin

+vien teidät kämpälle, sillä he ovat kaikki tukkihumalassa. Enkös

+sanonut, että he aikoivat tappaa teidät.»

+

+»Mutta he eivät tehneet sitä», vastusti Fitz Patrick huumorin pilkahdus

+äänessä.

+

+»Se ei ollut heidän vikansa, mutta ei teidänkään.»

+

+Monta tuntia myöhemmin, ainakin siltä tuntui, matelivat he kämppää

+kohti. Pakkanen oli jäykistänyt Fitz Patrickin haavat ja ruhjoutumat

+ja joka askel toi tuskan laineen hänen valtimoitaan myöten päähän.

+He tulivat jo kämpän näkyville. Siellä vallitsi hiljaisuus. Molemmat

+tiesivät, että miehet olivat juoneet itsensä nukuksiin.

+

+»Tahtoisin tappaa koko joukon heidän nukkuessaan», sähähti kokki puiden

+nyrkkiään.

+

+»Niin minäkin», vastasi Fitz Patrick.

+

+Silloin tulvahti avonaisesta kämpän ovesta savupilvi ja levisi hitaasti

+pakkasilmassa. Toinen seurasi toistaan ja pian oli kämppä täydessä

+liekissä.

+

+»He ovat potkaisseet kaminan kumoon taas», sanoi Fitz Patrick istuutuen

+kannon päähän. Hänen silmänsä leimahtivat vihaa ja katkeruutta.

+

+»Mitä te aiotte tehdä», kysyi kokki.

+

+»Istua tässä», vastasi Fitz Patrick irvistellen.

+

+Kokki lähti paloa kohden.

+

+»Seis!» huusi mittaaja vihaisesti, »jos liikut askeleenkin, niin

+väännän niskasi nurin.»

+

+Kokki katsoi häneen suurin, kysyvin silmin.

+

+»Mutta hehän palavat elävältä!» koetti hän vastustella.

+

+»Niin heidän pitääkin», murahti mittaaja. »Se ei ole heidän ansiotaan,

+että olen tässä auttaakseni heitä. Se on heidän omaa tekoaan, että

+makaan tuolla metsässä kykenemättä edes auttamaan itseäni. Ymmärrätkö?

+Minä makaan yhä tuolla metsässä.»

+

+»Voi, voi», valitteli kokki, väännellen käsiään. »Poika parat». Hän

+alkoi itkeä.

+

+Fitz Patrick tuijotti hetkisen suoraan eteensä. Sitten hän pyyhkäisi

+otsaansa ja huomioonottaen juuri äsken kokemansa pahoinpitelyn,

+pyyhälsi hän ihmeteltävällä vikkelyydellä mäkeä alas palavalle

+kämpälle. Kokki Seurasi häntä ilomielin. Kahden he sammuttivat palon,

+Miehet kuorsasivat kuin metsän pedot, häiriintymättä vähääkään koko

+rytäkästä.

+

+»Teillä on sentään hellä sydän, Fitz», virkkoi kokki iloisena kun he

+sitten pesivät käsiään puolipäivällistä syödäkseen.

+

+»Te ette voinut nähdä poikien palavan.»

+

+Fitz Patrick katsoi häneen pitkään neliömäisten kulmainsa alta.

+

+»Minun puolestani olisivat he kyllä saaneet palaa», sanoi hän vihdoin,

+»mutta minun isäntieni täytyy saada puut tänä talvena vedetyiksi ja

+täällä ei ole muita jotka siihen pystyisivät.»

+

+

+

+

+IV.

+

+UITTOPÄÄLLIKKÖ.

+

+

+»Noudata määräyksiä vaikka talo menisi nurin», on hyvä ohje, mutta

+todella aikaansaapa uittopomo tuntee paremman. Se kuuluu: »hommaa

+tukit määräpaikkaansa. Tuo ne asetuksia rikkomatta, jos voit, mutta

+tuo ne joka tapauksessa.» Hän ei tarvitse kenttäpuhelimia päämajaan,

+saadakseen sieltä neuvoja tämän ohjeen hengessä toimiakseen. Se

+saattaisi tuottaa ikävyyksiä päämajalle.

+

+Jimmy oli tuollainen uittopomo. Sen vuoksi kutsuikin Mr Dale, Morrison

+& Dalen liikkeestä hänet luokseen, kun Mr Dale aivan arvaamatta tuli

+sitoutuneeksi uittamaan viisi miljoonaa jalkaa tukkeja määräpäivään

+mennessä ja päälle päätteeksi mahdottoman mailimäärän päässä joen

+yläjuoksun varrella olevia tukkeja.

+

+Jimmy oli pieni mies, ilmettä vaihtamaton kuin egyptiläinen sfinksi.

+Monias vuosi sitten julkaisi eräs ranskalainen pilalehti sarjan kuvia,

+joitten piti esittää Persian shahia eri mielentiloissa. Kunkin kuvan

+alla oli selittävä teksti kuten Yllätys, Suru, Viha ja Hämmästys. Kuvat

+olivat kaikki tarkalleen samanlaiset ja yhtä tunteettomat.

+

+No niin, sellainen oli Jimmy. Hän oli aina samanlainen. Hänen tukkansa

+riippui tuuheana ja mustana otsalla, hänen partansa ulottui tuuheana

+ja mustana yli poskiluitten ja hänen kulmakarvansa soluivat yhtä

+tuuheana ja mustana yhtenäisenä viivana ohimosta toiseen. Olipa

+hänen pieni, kiinteä ja lihaksikas ruumiinsa missä työssä hyvänsä,

+niin pysyi hänen mustanvalkea järkkymättömyytensä aina samana.

+Tavallisesti istui hän polvet ristissä tuijottaen suoraan eteensä

+ja imien »merenvaha»-nysäänsä, jonka hän oli ansainnut kokoamalla

+Spearhead-tupakan kiinnikenauhoja. Sanoitpa hänelle mitä hyvänsä, niin

+katosi se loiskahtamatta hänen ihmeelliseen tyyneyteensä, tulematta

+sieltä enää koskaan ihmisten ilmoille. Hän toimi mahdollisesti joskus

+sen johdosta, mutta aina selittämättä mitään, tyynesti, ylhäisen

+järkähtämättömästi kuin kohtalo.

+

+Todellakin, hän ei koskaan selvitellyt aikeitaan, ei edes

+työnantajilleen.

+

+Daly kiikutteli ruumistaan edes takaisin toimistotuolissaan. Jimmy

+istui pystyssäpäin, musta lakkinsa riippuen polvien välissä. »Haluan

+että otat johtoosi uittomiehet, Jimmy», sanoi tuo mahtava mies.

+»Tahdon, että sinä uitat nuo tukit meidän puomiemme sisään niin

+pian kuin vain voit. Annan sinulle aikaa noin kaksikymmentä päivää.

+Sen pitäisi mennä siinä. Sandersin saat merkitsijäksi ja Merrilen

+keittämään. Voit saada hyvän miehistön itäiseltä jokihaaralta, jossa

+uitto juuri on päättynyt.»

+

+Kun Daly oli lopettanut, nousi Jimmy ylös ja meni sanaakaan virkkamatta

+ulos. Kaksi päivää jälkeenpäin oli hän kuudenkymmenen miehen kera

+neljäkymmentä viisi mailia ylempänä joenvartta.

+

+Jimmy tiesi yhtä hyvin kuin Dalykin, että viimemainittu oli antanut

+hänelle vaikean tehtävän. Kaksikymmentä päivää oli liian lyhyt aika.

+Mutta sehän ei ollut hänen asiansa.

+

+Tukit olivat talven kuluessa vedetyt kasaan joen uomaan. Niitä oli

+kolmen mailin pituudelta rullateiden varsilla. Jimmy ja hänen miehensä

+alkoivat alapäästä purkaa kasoja jokeen. Välistä solui siihen vain

+kaksi tai kolme tukkia kerrallaan, toisinaan saattoi kokonainen kerros

+lähteä liikkeelle, aprikoida hetkisen ja sitten purkautua jokeen

+kuin jyvät elevaattorista. Pian alkoi kapeissa paikoissa rullateiden

+alapuolella syntyä ruuhkia. Kaksitoista miestä määrättiin erikoisesti

+ruuhkan purkajiksi. Heidän tehtävänään oli pitää joki selvänä, jottei

+alituisesti kasvava tukkitulva sulkisi jokea. Se ei ollut mikään helppo

+tehtävä. Kun ruuhkaantumista jatkui pitkin jokea, täytyi rullateiltä

+siirtyä miehiä varsinaisten ruuhkamiesten avuksi. Siten ui muutama

+tukki onnellisesti patolammikkoon Grand Rapidin luona muutamassa

+päivässä, mutta pääjoukko ruuhkaantui ja purkautui ja ruuhkaantui

+uudelleen eräässä kohdassa muutama maili rullateiden alapuolella,

+samalla kuin suuri joukko tukkeja ajautui rannoille takertuen siihen

+paikkaan ja kasaantuipa itse rullateillekin.

+

+Jimmy oli määrännyt kaksi päivää rullateiden tyhjentämiseen. Se

+tapahtui myös kahdessa päivässä. Sitten lähti takaosa liikkeelle.

+Takajoukon miesten tuli huolehtia siitä, että viimeinenkin tukki tuli

+jokeen. Kun ruuhka hajosi, syöksyi sen keskiosa uljaasti virtaan,

+mutta sen siivet hajaantuivat rannoille harmillisella tavalla. Välistä

+pakkautui suuria tukkeja aivan kuivalle saakka. Takajoukko vieritti ne

+taas jokeen. Kun itsepäinen tukki ajautui karille, hyppäsivät miehet

+iloisesti sen kimppuun jääsohjun pyöriessä heidän ympärillään ja

+irroittivat sen karilta. Aika ajoin he seisoivat pystyssä päin yhdellä

+ainoalla, epävarmalla tukilla työntäen voimakkaasti kekseillään,

+hyhmäisen veden solistessa heidän naulapohjaisten uittokenkiensä läpi.

+

+Jonkinlaisena korvauksena vallitsi luonnollisesti ankara kilpailu

+vasemman ja oikean rannan miesten välillä siitä mikä »siipi» nopeammin

+kulkisi eteenpäin. Ja ihminenhän tuntee jonkinlaista fyysillistä

+hyväntunnetta uskaltautuessaan kolmenkymmenen jalan korkuisen ruuhkan

+alle siinä tiedossa, että mahdollisesti saa koko ruuhkan niskaansa

+tai laskiessaan yhden tukin varassa raivoavaa koskea alas. Luulen

+sitäpaitsi, että kuulumista jälkijoukkoon pidetään korkeimpana

+kunniana. Ja kuitenkin ovat tunnit pitkiä, vesi kylmää ja lisäksi on

+nukuttava teltoissa.

+

+Helposti huomaa, että takajoukon saavutukset määräävät koko uiton

+edistymisen. Muutamat etimmäiset tukit saattavat uida viisikinkymmentä

+mailia päivässä, mutta jos selvittely takana on käynyt hitaasti,

+niin ei uitto ole edistynyt tuhatta jalkaa enempää. Sen vuoksi Jimmy

+pysytteli jälkijoukossa.

+

+Jimmy oli erinomainen tukinuittaja. Luonnollisesti hänellä oli tarmoa.

+Hän saattoi keksillään saada aikaan vaikka mitä, ja hän oli valmis

+sorvaamaan lakin päästä miltä kerskurilta tahansa, mutta hänellä

+oli myöskin arvostelukykyä. Hän tiesi, miten vettä oli käytettävä,

+miten saada selvä lukkotukista ruuhkassa ja mihin sijoittaa miehensä,

+sanalla sanoen hän sai tukit määräpaikkaan. Jimmy tunsi sitäpaitsi

+jokensa päästä päähän, jotenka hän oli päässään tehnyt pienen

+suunnitelman noiksi kahdeksikymmeneksi päiväksi. Kahdeksan neljättä

+tuntia rullateitä varten, puolitoista päivää yläkoskia varten, kolme

+päivää patolammikkoon uittamista varten, yhden päivän Grand Rapidin

+sulun läpäistäkseen, kolme päivää jokihaaraa varten ja niin edespäin.

+Jos kaikki meni hyvin, niin hän onnistuisi, mutta silloin siihen ei

+myöskään saanut tulla mitään esteitä väliin.

+

+Kokematon saattaisi ehkä tästä epätäydellisestä suunnitelman tapaisesta

+kuvitella, että Jimmy oli laskenut aikansa liiankin runsaaksi

+suoriutuakseen mailin matkan koskilta patolammikolle. Kuinka olikaan,

+huomasi Jimmy kuitenkin, että hän oli suunnitellut matkaa varten

+liian vähän aikaa, sillä tämä väli joessa oli erikoisen vaikea ja

+vaivalloinen.

+

+Patolammikon vesi ulottui noin puoli mailia virtaa ylöspäin, sitten

+tuli neljä jalkaa putoava koski, jossa vesi kohisi ja levisi

+viuhkamaisesti hajautuneille sorakareille. Nämä ne juuri aikaansaivat

+kepposen. Päästyään kosken kourista näyttivät tukit itsepäisesti

+tahtovan levähtää kareilla kuin väsähtänyt karjalauma. Jälkijoukon

+oli kahlattava niihin käsiksi. He nostivat ja työnsivät, vetivät ja

+puskivat ja oli heillä vihdoin ilo nähdä yhden ainoan tukin vierähtävän

+väylään. Välistä koko tusina miehiä iski keksinsä tukin kylkeen ja

+nosti sen pelkällä raa’alla voimalla syvälle vedelle. Kun ottaa

+huomioon, että uitettavana oli noin kaksikymmentä tuhatta tukkia ja

+että hyvinkin puolet niistä tarrautuivat kareille, voi arvata, että

+jälkijoukon työ tuli ylivoimaiseksi. Jimmyn kolmesta päivästä oli jo

+kolme neljännestä mennyt ja kolmasosa työstä oli vasta tehty. M’Gaun,

+luikun pomo, teki pieniä laskelmia.

+

+»Siinä menee vain kaksikymmentä päivää», uskoi hän Jimmylle. »Varmasti!»

+

+Jimmy ei vastannut sanaakaan, vaan puhalteli piipustaan valtavia

+savupilviä. M'Gaun kohautteli epätoivoissaan olkapäitään.

+

+Mutta tuo pikku mies oli myöskin tehnyt laskelmia ja hänen tuumansa

+kypsyivät ja täyttyivät pikemmin kuin M’Gaun saattoi aavistaakaan.

+Samana aamuna kuljeskeli Jimmy verkalleen kädet taskussa tukkikasojen

+joukossa. Silloin tällöin pysähtyi hän sanoakseen puoliääneen

+pari sanaa yhdelle ja toiselle miehelle. Puhuteltu katsahti ensin

+äärimmäisen hämmästyneenä häneen, nosti sitten keksinsä olalleen ja

+lähti kämppää kohti, jättäen pienentyneen jälkijoukon jännittyneen

+uteliaaksi. Pian lensi sanoma. »Yö- ja päivävuoroja», kuiskivat he

+keskenään, vaikka heistä oli sangen vaikea huomata mitään eroa siinä

+jos koko joukko työskenteli puoli aikaa tai puoli joukkoa teki työtä

+koko ajan.

+

+Nyt alkoi Dalykin tulla levottomaksi. Hän tuli junalla Grand Rapidille

+huolestuneen näköisenä. Nähdessään suhteettoman pienen joukon turhaan

+ponnistelevan rannalle levinneitten tukkien kimpussa, kirosi hän

+hartaasti ja etsi Jimmyn käsiinsä.

+

+Jimmy näytti rauhalliselta.

+

+»Kyllä me ne uitamme aikanaan Mr Dale», sanoi hän.

+

+»Aikanaan», murisi Dale. »Kyllä kai! Emme me siihen voi käyttää koko

+kesää. Tukkien täytyy olla meidän puomiemme sisäpuolella neljäntoista

+päivän kuluessa, muuten meidät paha perii.»

+

+»Kyllä ne tulevat ajoissa», vakuutti Jimmy.

+

+Sellainen puhe oli Dalysta tolkutonta ja sen hän sanoikin julki.

+»Siinähän menee neljätoista päivää ennenkuin saatte tukit edes noitten

+kirottujen karien yli», päätteli hän viimein. »Sinun täytyy hankkia

+lisää miehiä, Jimmy.»

+

+»Olen koettanut», vastasi päällysmies. »Ei saa mistään lisä väkeä.»

+

+»Kärsivä Mooses», huokaili omistaja. »Se merkitsee viidenkymmenen

+tuhannen dollarin häviötä minulle. Älä puhukaan mitään _minulle_! Olen

+ollut näissä asioissa koko elämän aikani. Minä _tiedän_ ettet viikossa

+voi saada niitä tästä minnekään.»

+

+»Minä vien ne tästä huomisaamuna, mutta se saattaa maksaa hieman.»

+

+Daly katsahti tukkijoukkoja ja viittätoista miestä, jotka ahersivat

+niitten kimpussa ja palasi pahoilla mielin kaupunkiin, alkaen

+valmistautua häviötään vastaanottamaan.

+

+Auringon laskun aikaan lakkasi jälkijoukko työstään ja hajaantui

+joenrannalla oleviin valkoisiin telttoihinsa. Siellä he ripustivat

+märät vaatteensa kuivausristikoille, joita oli kyhätty suuren valkean

+ympärille, söivät tusinan munia muun illallisen palanpaineeksi,

+polttivat piipullisen väkevää »Peerles» tupakkaa ja ryhtyivät

+kertomaan juttuja, laulamaan ja tekemään uteliaita kysymyksiä, joihin

+he kuitenkin jäivät vastausta vaille. Työstä poistettu joukko ei

+tiennyt mitään. Näytti siltä kuin heidän olisi pitänyt lähteä työhön

+illallisen jälkeen, mutta silloin tuli Jimmy ja kehoitti heitä menemään

+nukkumaan. He noudattivat käskyä ja olivat pian unohtaneet koko homman.

+

+Mutta puolen yön aikaan astui Jimmy lyhtyineen rauhallisesti suureen

+telttaan ja kosketti kepeästi kutakin levännyttä miestä olkapäähän. He

+nousivat vastaansanomatta ja seurasivat Jimmyä ulkopuolelle. Siellä

+heille jaettiin aseet käteen. Sitten pieni joukko lähti äänettömästi

+liikkeelle alaspäin tähtien taivaalla kimmeltäessä.

+

+Jimmy johti heitä, astuen kädet syvällä taskuissa ja puhaltaen

+säännöllisin väliajoin savupilven »merenvahanysästään». Kahdenkymmenen

+minuutin kuluttua sivuuttivat he voima-aseman, sitten tulivat he

+Kanavakadulle. Sana kulki miehestä mieheen olemaan ääneti. Kultarastaan

+sahan luona heidän johtajansa äkkiä sukelsi piiloon lautatapulien

+väliin ja kehoitti seuralaisiaan kiiruhtamaan. Hetkistä myöhemmin meni

+siitä ohi lihava ja arvokas poliisi, heilutellen pamppuaan. Poliisin

+mentyä lähti Jimmy taas liikkeelle viidentoista miehen kanssa, jotka

+nyt oivalsivat, että jotakin tavallisuudesta poikkeavaa oli tekeillä.

+Pian kuului heikkoa kohinaa yön hiljaisuudessa. He astuivat erään tien

+poikki ja olivat hetkistä myöhemmin valtapadon luona.

+

+Vesi virtasi pitkänä sileänä vyörynä kuin sula teräs äänettömästi padon

+yli, välähytellen siihen kuvastuvia tähtiä kuin pieniä salamoita.

+Alempana muuttui se valkeaksi vaahdoksi, mylvien kuin vihoissaan

+yläpuolellaan olevalle sametille. Kymmenen sekuntia myöhemmin tuo

+kaunis pinta särkyi. Korkojaan painaen padon harjaa vasten polviaan

+myöten vedessä seisoi siinä mies nojaten vahvasti taaksepäin pysyäkseen

+virran painoa vasaan tasapainossa. Kaksi muuta miestä ojensi hänelle

+lyhyen, raskaan puun. Kolmas, painaen käsivartensa ja hartiansa veteen

+naulasi sen pystyyn äänettömin vasaran iskuin. Aivan kuin taikavoimalla

+nousi toinen puu tukemaan ensimmäistä, sovittautuen jo valmiiksi

+sahattuun loveen. Miehet siirtyivät kahdeksan jalkaa eteenpäin, sitten

+taasen kahdeksan jalkaa ja niin edelleen. Lisää miehiä astui veteen.

+Rivi raskaita kaltevia tukkeja nousi padon kupeesta, jakaen virran

+pitkiin nuolenmuotoisiin vakoihin. Puoli yhden aikaan putosi Tom Clute

+patolammikkoon. Hän ui rantaan ja hänen paikalleen astui Purdy.

+

+Kun tuet ulottuivat puolitiehen jokea ja miesten kauniisti kaartuvia

+selkiä näkyi kaikkialla, antoi Jimmy käskyn ruveta asettamaan

+poikkilankkuja. Raskaita lankkuja liukui toisensa perästä äskeisten

+tukien poikki ja nouseva vesi painoi ne lujasti näitä vastaan. Ylimmän

+lankun kiinnitti pari lujaa naulaa, niin ettei se voinut vääntyä

+paikoiltaan. Tasainen joki murisi ja jurisi ja alkoi nousta estettä

+vasten ja syöksyi kiihtyvällä voimalla sen sivu.

+

+Poliisi, joka käveli edes takaisin Kanavakatua, ei kuullut työn

+kulusta mitään. Jos hän olisi ollut tarkkahuomioinen, niin olisi hän

+pannut merkille joen alati muuttuvan äänen. Hetken kuluttua hän jonkun

+ilmeisen muutoksen johdosta huomauttikin:

+

+»No, sepä merkillistä.»

+

+Hän kuunteli hetken, mutta jatkoi sitten matkaansa. Kosken oikut eivät

+häntä yhtäkaikki liikuttaneet. Hänelle kuului Kanavakadun itäinen puoli

+ja itäinen puoli näytti rauhalliselta.

+

+Joki oli hiljentynyt aivan äänettömäksi. Jimmyn viimeinen poikkilankku

+oli paikoillaan. Taempana nukkuvassa kaupungissa löi tornin kello kaksi.

+

+Saatuaan tällä tavalla veden pinnan nousemaan patolammikossa kolmisen

+jalkaa, lähti Jimmy miehineen iloisella miellä joskin läpimärkänä

+puikkimaan ylöspäin kylmässä aamuvarhaisessa lähtöpaikkaansa, jossa

+heidän toverinsa nukkuivat viattoman unta. Kun he tulivat karien

+kohdalle pysähtyivät he. Sieltä kuului kumeaa murinaa aivan kuin

+vastahakoinen karja olisi ajettu makuusijoiltaan, kun nouseva vesi

+kohautteli kareille takertuneita tukkeja. Vesi oli jo noussut niin

+pitkälle korotetusta patolammikosta.

+

+Tukinuittajan kannalta katsoen oli asia nyt varsin yksinkertainen.

+Nukkuneet viisitoista miestä herätettiin heti ihmettelemään ja

+kummastelemaan. Kolmen aikaan, juuri kun auringon nousu rupesi

+erottamaan itää lännestä, ilmoitti keksien kolina, että korkean veden

+tarjoamaa apua ei suinkaan laiminlyöty. Siitä kello kuuteen oli vielä

+kolmen tunnin aika ja kolmessa tunnissa saattaa saada paljon aikaan

+tulvavedessä. Viimeinen kuivalle ajautunut tukki lähti liikkeelle juuri

+silloin kun ensimmäinen kaupunkilainen läntisellä puolella havaitsi,

+että hänen kellarinsa oli täynnä vettä. Kun tuo hämmästynyt kansalainen

+avasi ulko-ovensa nähdäkseen mitä oli tekeillä, pääsi häneltä kamala

+ääni ja sitten hän häätyi tekemään itselleen lauttaa.

+

+No niin. Sanomalehdet julkaisivat lisälehtiä, joissa oli otsakkeita

+sellaisia kuin »Väkivaltaa», »Omavaltaista lainrikkomista» y.m. Tehtaan

+omistajat kanavan varrella valittivat katkerassa äänilajissa sitä, että

+heidän pannuhuoneissaan oli vedenpaisumus ja varastojen omistajat,

+joilla oli helposti turmeltuvaa tavaraa, kiljuivat vahingonkorvausta.

+Tavalliset kansalaiset alkoivat tyynesti tyhjentää alavia paikkoja

+asuntomaillaan. Yhdeksän tienoissa, sitten kun pahin kiihtymys oli

+ohi ja sulkutelineet oli paiskittu koskeen laittomilta paikoiltaan,

+lähti osasto ratsupoliiseja etsimään tihutyön tekijää. Viimemainitun

+tapasivat he seisomassa eräällä puomitukilla johtamassa tukin laskua.

+Hän kieltäytyi liikahtamasta paikaltaan. Eräs lihava poliisimies

+uskaltautui pari askelta uivalle puomille, nosti tasapainonsa

+menetettyään kätensä ilmaan ja selvisi vihdoin suurin ponnistuksin

+kuivalle, johon hän jäi läähättäen istumaan. Poliisien kehoituksia

+tulemaan esille ja antamaan vangita itsensä ei Jimmy ottanut kuuleviin

+korviinsa. Säännöllisin väliajoin puhalsi hän aimo tukevan savupilven

+»merenvahastaan» ja johti rauhallisesti uittotyötä. Kahdenkymmenen

+jalan levyisestä sulusta meni tunnin kuluessa noin miljoona jalkaa

+puuta. Niinpä Jimmy sitten hieman jälkeen puolen päivän tuli omasta

+ehdostaan maalle ja antautui poliisien käsiin.

+

+»Alempana sinulla ei enää ole mitään vaikeuksia», huomautti hän

+apulaiselleen, M’Gaunille, katsellessaan miettiväisenä kun viimeinen

+tukki livahti sulkuportista. »Pidä vain silmä kovana ja tukit

+liikkeessä.»

+

+Sitten hän täytti piippunsa, sytytti sen ja astui odottavien poliisien

+luo.

+

+Poliisiasemalla joutui hän uutishankkijain haastateltavaksi. Se on, he

+tekivät kysymyksiä. Yhteen ainoaan saivat he vastauksen.

+

+»Ettekö tiennyt, että rikoitte lakia edesottamisillanne?» kysyi

+_Eaglen_ mies. »Ettekö tiennyt, että teidät vangittaisiin?»

+

+»Luonnollisesti!», vastasi Jimmy, ilmeisellä halveksunnalla

+

+Seuraavana aamuna oli oikeussali täynnä kuuntelijoita. Jimmy tunnusti

+syyllisyytensä ja tuomittiin maksamaan viisisataa dollaria sakkoa

+tai yhdeksänkymmentä päivää vankeutta. Kaikkien ihmeeksi kaivoi

+hän taskustaan pitkän rullan ja maksoi sakon. Läsnäolijat pitivät

+sitä vallan merkillisenä asiana, että tavallinen uittopomo kantoi

+taskussaan sellaisia summia. He eivät olleet läsnä siinä kohtauksessa,

+joka Jimmyllä ja hänen isännällään edellisenä iltana oli ollut.

+Viimeksimainittu seisoi oven suussa kun pieni mies astui oikeussalista.

+

+»Jimmy», sanoi Mr Daly niin selvästi, että jokainen sen kuuli, »olen

+äärimmäisen pahoillani nähdessäni sinut tässä pälkähässä, mutta toivon,

+että se on koituva sinulle hyväksi opetukseksi. Ensi kerralla täytyy

+sinun ymmärtää, että sinä et saa poiketa määräyksistä.»

+

+Siten pudisti ovela Daly kaiken vastuun hartioiltaan.

+

+»Kyllä, sir», sanoi Jimmy nöyrästi. »Tulivatko tukit aikanaan alas, Mr

+Daly?»

+

+He katsoivat toisiinsa vakavina. Sitten, ensi ja ainoan kerran suli

+Jimmyn mustanvalkoinen, tutkimaton naamari. Hänen vasemmassa silmässään

+välähti heikosti veitikka. Sitten painui silmäluomi ennalleen.

+

+

+

+

+V.

+

+VIIDES TIE.

+

+

+Profeetta myönsi ennen muinoin neljän asian menevän yli hänen

+ymmärryksensä, nimittäin kotkan tien ilmassa, madon tien kalliolla,

+aluksen tien meren pinnalla ja nuoren miehen tien neitosen sydämeen,

+mutta meidän nykyaikaisten ihmisten täytyy lisätä siihen vielä viides

+tie, nimittäin oikeuden tien. Sillä useinkin pääsee itse teosta

+tavattu tökerö pahantekijä pienellä rangaistuksella, kun taasen ovela

+rikollinen, vaikka onnistuukin salaamaan tekonsa kekseliäästi, aikansa

+harhailtuaan maksaa rikkomuksensa hengellään. Siihen tapaan sattui

+Regis Brugieren kuolema.

+

+Tapahtui näet, että vuoden lopulla kaksi muukalaista saapui St.

+Jeauneen aikomuksella ruveta ampumaan metsäkanoja ja Regis Brugiere

+palkkautui heidän oppaakseen. Hänen tehtävänsä eivät olleet moninaiset.

+Hänen tuli vain opastaa heitä mäntymetsävyöhykkeestä toiseen. Mutta

+joutilaisuudessaan seurasi hän heidän mukanaan usein ja niin hän

+ihastui Jimiin.

+

+Jim oli mustan ja valkoisen kirjava setteri. Regis Brugiere katseli

+sitä, kun se huolekkaana juoksenteli metsässä, sen jalkojen noustessa

+kuin teräsjouset, pää korkealla ja sen viisaat, lempeät silmät

+piiloutunutta otusta tähyillen. Kun sen nenään sitten sattui saaliin

+haju, pysähtyi se äkkiä ja katseli ympärilleen häntäänsä heilutellen.

+Se ei ottanut askeltakaan tullakseen parempaan varmuuteen saaliin

+olinpaikasta ennenkuin sen isäntä oli tunkeutunut tiheikön läpi sen

+viereen. Siten sai tämä monta kertaa tilaisuuden ampua koiran edestä

+lentoon pyrähtävää lintua, jota hän ei muuten useinkaan olisi tavannut.

+

+Mutta jos lintu pysyi hiljaa, astui Jim varovaisesti kuin munilla

+kävellen, kunnes sen nenän täytti lämmin linnunhaju. Silloin se

+pysähtyi, jäykistyen äkkiä eläväksi, kauniiksi kuvapatsaaksi. Seurasi

+hetken jännittävä odotus. Rymisten lähti silloin lintu lentoon. Sitä

+seurasi nopea laukaus lintupyssystä, höyhenpilvi ilmassa ja pitkänloiva

+putoaminen. Jim katsahti ylös, innokkaana, mutta hilliten itsensä.

+

+»Ota kiinni, Jim», sanoi mies.

+

+Heti ryntäsi Jim pois, tullakseen hetken perästä takaisin

+voitonriemuisena kantaen metsäkanaa varovaisesti hampaissaan.

+

+Tai sattui laukaus menemään harhaan. Jim odotti kunnes kuuli pyssyn

+lukon räsähtävän kiinni uuden panoksen saatuaan, sitten se liikkui

+hillitysti kuin ainakin hyvän kasvatuksen saanut ja haisteli tutkivasti

+ja kauan paikkaa, jossa lintu oli ollut.

+

+Näitä kaikkia näki Regis Brugiere seuratessaan metsästystä salojen

+tiheiköissä sillä seurauksella, että hän rikkoi kymmenettä käskyä

+vastaan ja himoitsi Jimiä suuresti. Hän jumaloi koiran ylhäistä

+arvokkuutta, sen gentlemannimaista hätäilemättömyyttä metsässä, sen

+hyvin kasvatettua suloa kun se istui takajaloillaan katse etäisyyteen

+kohdistettuna.

+

+Ja niin Regis Brugiere sitten varasti Jimin ja kätki sen visusti.

+Teko ei hänelle merkinnyt juuri mitään. Hän ei tuntenut Jimin

+arvoa, sillä Pohjolassa on koira vain koira. Kun muukalaiset olivat

+lähteneet valittaen koiransa menetystä, kuormasi Regis Brugiere

+rekeensä muonavaroja ja pyyntivehkeensä ja lähti painumaan luoteeseen

+vuotuiselle pyyntiretkelleen. Hän otti mukaansa Jimin, joka nyt oli

+täydelleen tottunut uuteen isäntäänsä.

+

+Yhdessä he kulkivat kauaksi metsien kautta, yli monen joen ja nevan,

+läpi monen viidakon ja vuoriseudun. Regis Brugiere veti rekeä

+perässään. Tehtävä olisi oikeastaan kuulunut Jimille, mutta Regis

+Brugierestä se olisi tuntunut siltä kuin hän olisi valjastanut Pyhän

+Cloudin Ignatiuksen St. Jeaunen herran omenakärryjen eteen. Niin

+sai Jim juosta ristiin rastiin matkan varrella iloiten vapaudestaan

+Regis Brugieren iloitessa koiran näkemisestä. Aikanaan saapuivat he

+eräälle metsäaukeamalle, jonka läpi virtasi pieni lähteen silmästä

+pulppuava kirkasvetinen puro. Tässä Regis Brugiere nakkasi lopullisesti

+lumikengät jaloistaan ja tähän hän kyhäsi pienen kämpän ja asettui

+siihen Jimin kanssa talosille.

+

+Neljänkymmenen mailin säteen laajuudelle asetteli hän sitten ansojaan

+ja loukkujaan majaville, kärpille, ketuille, saukoille ja muille

+Pohjolan turkkiniekoille. Säännöllisin väliajoin kierteli hän kullakin

+ansallaan, nopeasti liukuen lumikengissään. Jim seurasi häntä

+aina. Kun lumi oli syvä vaelsi koira vaivaloisesti Regis Brugieren

+jäljessä. Kun sitä taasen oli vähemmän etsi Jim metsäkanoja tai muita

+lintuja, tutustui moneen outoon seikkaan tai juoksenteli jäätyneitten

+metsälampien tasaisia pintoja.

+

+Ansapaikoilla täytyi Jimin jäädä loitommaksi. Mies jätti sille takkinsa

+ja lumikenkänsä ja Jim kuvitteli vartioivansa niitä uskollisesti.

+Paluumatkalla molemmat iloitsivat parhaansa mukaan. Regis Brugiere

+nosti Jimin korkealle ja heitti sen syvimpään nietokseen. Jim piti

+siitä kovasti ja sukelsi lumeen mielihyvästä haukahtaen. Hetken perästä

+se taas tuli esille kinoksesta ja tanssi varpaillaan miehen ympärillä

+leikillään murahdellen ja pyytäen häntä uudistamaan hauskan tempun. Ne

+olivatkin ainoat tilaisuudet, jolloin Jim vapautui juhlallisuudestaan.

+Muina aikoina olivat sen ruskeat silmät täynnä surumielistä, hillittyä

+uskollisuutta.

+

+Metsissä oppi Jim pahoille tavoille. Se muuttui taas tavalliseksi

+koiraksi. Havaitessaan, ettei Regis Brugiere välittänyt mitään

+metsäkanoista, joita se niin huolellisesti näytti, päätti Jim

+metsästellä omin neuvoin. Ensin sen omatunto soimasi sitä siinä

+määrin, että se tunsi tekevänsä suorastaan syntiä. Mutta jälkeenpäin

+rauhoitti sitä isäntänsä iloinen hyväksyminen. Se hiipi ja seurasi

+jälkiä, syöksyi ja ajoi takaa ja rikkoi kaikkia niitä siveyssääntöjä,

+jotka oikeata seisovaa setteriä sitovat. Se tiesi siveyskäsitteiden

+höltymistä, mutta tiesi myöskin etua. Sillä Jimistä sukeusi oikein

+asiantuntija otuksen yllättämistaidossa lumessa. Sen parhaaksi tempuksi

+tuli nyt sama, joka jo alkukoirallakin oli ollut, nimittäin pieni tauko

+ennen hyökkäystä. Jim oli suloisen riippumaton. Se elätti itsensä

+täydelleen, paitsi muutamiin herkkupaloihin nähden.

+

+Mutta yhtä seikkaa se ei käsittänyt ja se oli hirvi. Sen mielestä hirvi

+oli sama kuin hevonen tai lehmä. Se ei voinut ymmärtää, eikä siitä

+suuresti välittänytkään, miksi ne niin äkkiä pakenivat kun se ilmestyi

+paikalle. Regis Brugiere koetti opettaa sitä, mutta turhaan. Sen vuoksi

+tapahtuikin, että Jim usein täytyi jättää kotiin, sillä yksinäiselle

+pyyntimiehelle on hirvi arvaamattoman kallis saalis. Se tietää sekä

+ravintoa, että vaatetusta.

+

+Sellaisessa tapauksessa oli Regis Brugieren tapana pinoa runsaasti

+puita takkaan, jotta hänen ystävänsä oli hyvä olla hänen poissa

+ollessaan. Sittenkin jätti hän koiran lohduttomana kämppään. Ensi

+kerralla pääsi Jim ulos kämpästä ja tuli isäntänsä perässä osoittaen

+suunnatonta iloaan jo matkan päässä. Regis Brugiere palasi takaisin

+harmistuneena ja tapasi kämpän oven selkosen selällään. Jim oli osannut

+vetää oven auki hampaillaan. Turkismetsästäjän täytyi silloin tehdä

+oveen salvan, jotta koira ei voisi aukaista sitä. On ehkä paikallaan

+selittää, että tuollaisissa kämpissä ovi tavallisesti liittyy vain

+tiukasti pieliä vasten.

+

+Huomatkaa nyt, että ellei Regis Brugiere olisi varastanut ja

+piiloittanut Jim koiraa, ei hänen olisi tarvinnut asettaa

+äskenmainittua salpaa. Ilman salpaa olisi hän varsin helposti voinut

+avata oven ainoastaan nojautumalla siihen. Jos hän olisi voinut työntää

+oven auki, niin olisi sekä hänen, että Jimin ollut hyvä olla. Ja tämä

+juuri pakottaa meitä ihmettelemään tuota viidettä tietä, oikeuden

+tietä, jonka nojalla ihminen joutuu korvaamaan rikkomuksensa elämällään.

+

+Eräänä aamuna keskitalvella, kun oli hyvin kylmä, noin

+seitsemänkymmentä astetta pakkasta, päätti Regis Brugiere lähteä

+hirven ajoon. Kuten tavallista teki hän suuren roihun takkaan, levitti

+vaatteen Jimin mukavuudeksi, pujotti salvan hihnan vartavasten

+tekemänsä reiän läpi ja lähti metsään. Saavuttuaan suon laitaan,

+irroitti hän lumikenkänsä ja alkoi huolellisesti astua pitkin

+kaatuneita puunrunkoja. Astuessaan eräälle mädänneelle oksalle, joutui

+hänen oikea jalkansa arvaamatta syvään koloon. Hän kompastui ja kaatui

+kasvoilleen.

+

+Selvittyään ensi tuskasta niin paljon, että hän saattoi tajuta mitä

+oli tapahtunut, huomasi hän taittaneensa molemmat sääriluunsa polven

+alapuolelta.

+

+Ensi osa matkaa kämpälle oli paljasta kiroilemista, toinen kului

+rukouksessa ja kolmas osa oli kammottavaa hiljaisuutta. Ensi

+osalla menetti hän pyssynsä, toisella rohkeutensa ja kolmannella

+tietoisuutensa siitä mitä hänen ympärillään oli. Kuten raajarikkoutunut

+kaniini laahasi hän itseään lumessa; ainoa tumma pilkku valkoisessa

+äärettömyydessä. Metsän tummat puut tuntuivat hänen puolitajuisessa

+mielessään kokoontuvan uteliaina hänen ympärilleen katsellen häntä

+ylhäisen säälivinä. Ja hänen yllään, näkymättömänä, saavuttamattomana

+leijaili Pohjolan peloittava pakkanen, odottaen hänen lopullista

+tupertumistaan.

+

+Metsänkävijän sitkeyden ja villieläimen vaiston avulla pääsi Regis

+Brugiere vihdoin aukeamalle, jossa hänen kämppänsä oli. Hänen taakseen

+jäi syvä, kiemurteleva lumivako, hänen kärsimystensä säälittävänä

+todistajana. Hänen voimansa olivat loppuneet, mutta hän oli kotona.

+Pitkän ajan kuluttua pääsi hän ovelle ja siinä hän lepäsi. Tapaus

+oli kauhea, mutta se oli ainoastaan yksi monesta elämän julmassa

+todellisuudessa.

+

+Hämärä laskeusi erämaahan tuoden tullessaan salaperäiset äänensä.

+Niitten joukossa kuiskasi pakkanen äänekkäimmin. Regis Brugiere

+tunsi sen henkäyksen sydämessään ja heräsi peljästyneenä

+välinpitämättömyydestään. Oli jo aika koota voimansa ja pyrkiä sinne

+missä oli ruokavaroja ja lämmintä. Tuskaisesti kääntyi hän oikealle

+kyljelleen ja varustautui kurottautumaan salvan hihnaa kohti. Hänen

+ensimmäinen liikkeensä aiheutti sellaisen tuskan, että sen saattoi

+kestää ainoastaan hammasta purren ja silmät kiinni ja niin vähäpätöinen

+kuin tehtävä olikin, vaati se hänen koko voimansa viimeisetkin

+rippeet. Se saikin eränkävijän kesyttömän luonnon heti vastaamaan

+haasteeseen. Regis Brugiere keskitti kaiken tahtonsa äärimmilleen.

+Kuten kilpajuoksija kiinnitti hän huomionsa maaliin, joka, jos se jäi

+saavuttamatta, tiesi turmiota.

+

+Tuuma tuumalta hiipi käsi sokeasti hihnaa kohti. Se saavutti sen, mutta

+luiskahti ohi.

+

+Silloin, kuten tuli ennen sammumistaan, leimahti Regis Brugieren

+luonto. Kummallisesti väännellen ruumistaan ja kasvojaan kohosi

+hänen ruumiinsa pystyyn, käden yhä hapuillessa karkeatekoista ovea.

+Sitten se horjahteli hetkisen ja lysähti kokoon. Miehen tahdonvoima

+solui hänestä viimeisessä äärimmäisessä yrityksessä. Kahdesti koetti

+hän vielä umpimähkään, mutta ne olivat heikkoja yrityksiä. Vihdoin,

+huoahtaen, antautui hän pakkaselle, joka häntä oli odottanut. Pakkanen

+oli armelias. Regis Brugiere nukahti.

+

+Viisi päivää myöhemmin lopetti Jim, mustan ja valkoisen kirjava setteri

+levottoman edestakaisin-kulkunsa, lopetti yrityksensä hypätä öljytylle

+akkunalle, jonka takana oli metsä ja ruokaa yllin kyllin, lopetti

+kiipeämisensä ruoan täyteistä hyllyä kohti ja kiertyi kokoon oven eteen

+mahdollisimman lähelle isäntäänsä, joka makasi sen ulkopuolella. Siinä

+se kuoli nälkään, uneksien armeliaassa turtuneisuudessa metsäkanoista

+lumisessa erämaassa. Siten täyttyi oikeus Regis Brugieren ja Jim koiran

+asiassa.

+

+

+

+

+VI.

+

+TAIVAAN TUULIEN TUUDITELTAVANA.

+

+

+1.

+

+Barbara oli kauan kahdenvaiheella ottaako reikäompeleiset vaiko

+silkkisukat, mutta päätti vihdoin ottaa ensinmainitut. Sitten hän

+suvaitsi tarjota pienen tyytyväisen hymyn miellyttäville pikku

+kasvoilleen peilissä ja astui ovesta tätinsä luo. Täti hämmästyi

+asianmukaisesti. Barbara levitti nyt ensi kerran sievät harsosiipensä

+Pohjolan suurilla metsämailla. Omituisen heiveröisen sopeutumattomalta

+näytti hän nyt tuvan karkeiden seinien muodostamaa taustaa ja ovesta

+näkyvää tummaa metsänreunamaa vastaan.

+

+Barbara oli pienen pieni olento, jolla oli pikku lapsen päähänpistot.

+Hän tiesi erinomaisen hyvin, että hänen suurin vetovoimansa oli

+siinä, että hän painoi päänsä hieman taaksepäin niin että hänen

+terävähkö, ihastuttava leukansa sai hullaannuttavan sulonsa parhaiten

+näkyville. Hän tiesi myös erinomaisen hyvin, että hänellä oli täyteläät

+kirsikanpunaiset huulet, joitten silkinhieno reunus vaaleni persikan

+väriseksi. Eikä hän myöskään voinut jäädä tietämättömäksi siitä

+tosiasiasta, että hänen vaalea tukkansa ja mustat samettisilmänsä

+olivat mitä ihastuttavimmassa ja harvinaisimmassa ristiriidassa

+keskenään. Kaiken tämän ja vielä enemmänkin Barbara tiesi, koska

+hänen peilinsä sen hänelle ainakin tusinan kertaa päivässä vannoi

+todeksi. Että hän oli tieten, kiusoittelevasti, harkiten ja tyynesti

+mielenrauhan häiritsijä, tiesi hän vallan hyvin, koska miehet, niin

+pitkälle kuin hänen muistinsa ulottui, olivat sitä hänelle kertoneet,

+kukin omalla mitallaan katkeraa huumoria. Hän tyytyi asiain - tilaan ja

+käyttäytyi sen mukaan kaikissa tilanteissa kuin kuningatar, jolla oli

+määrätön luku erikoisoikeuksia hyväkseen käytettävänä.

+

+Sitten kun hänen vanha, yksinkertainen salolaistätinsä oli ihaillut

+ja huudahdellut äkkiä täydeksi perhoseksi muuttunutta kotikutoista

+kultakoteloa, päätti Barbara lähteä kävelylle. Hän tiesi, että tuolla

+puolen viileätä, ihastuttavaa metsämaata, vain puolen mailin päässä

+asuivat Adamsit. Adamsitkin olivat salolaisia, mutta he olivat

+inhimillisiä ja harsokangas on harsokangasta yhtähyvin salolla kuin

+kaupungissakin. Barbara ilmoitti tädilleen aikeestaan ja astui

+auringonpaisteeseen.

+

+Päivänvarjo täydensi hänen onnentunteensa. Hän aukaisi sen, asetti sen

+vinoon olalleen ja käänsi yhden pyöreistä kulmista kasvojensa eteen,

+leikkien itsekseen pientä huvinäytelmää astellessaan varovaisesti

+aukeamalla olevien kantojen ja sotkuisten mustikanvarsien välissä.

+Hän työnsi leukansa eteenpäin ja katseli ujosti hattunsa reunuksen

+alta juhlallisesti törröttäviä kantoja ja näyttäytyi mahdollisimman

+suloisena rohkeille, elämöiville peipposille. Vaaleassa kesäpuvussaan

+ja kirjohatussaan, reikäompeleisissa sukissaan ja hullunkurisen

+korkeakorkoisissa, hopeasolkisissa kengissään oli hän jollakin tavalla

+saanut takaisin naisellisen itseluottamuksensa, jonka paksuanturaiset

+kengät ja salolaisen ankaran yksinkertainen puku oli häneltä

+vienyt. Ensi kerran tunsi hän itsensä täydellisesti onnelliseksi

+uudessa ympäristössä, jonne hän lapsellisessa oikukkaisuudessaan

+oli tullut vierailemaan. Pikku Barbara kulta, hänhän oli vasta

+kahdeksantoistavuotias.

+

+Vallan pian alkoi polku polveilla viileään, vihreään, suureen metsään.

+Barbara pani päivänvarjostimensa kokoon ja kantoi sitä kainalossaan,

+kannatellen samalla kädellä hamettaan, etteivät helmat maata viistäisi.

+Hän oli nyt olevinaan ylhäinen markiisitar Fontainebleaun metsissä.

+Pienistä pensaikoissa olevista aukoista saattoi hän puitten välistä

+nähdä auringonpaisteisia läikkiä ja vihreitä varjoja. Barbara

+käyttäytyi koko ajan siten, kuin puitten lomitse koska tahansa

+ilmestyisi ritari, joka uljaasti töyhtöhattuaan heilauttaen osoittaisi

+hänelle alamaista ihastustaan. Hän suoritti vastaukseksi sorjan

+niiauksen, taivuttaen sievän päänsä alaspäin ja luoden kauniit silmänsä

+ylös.

+

+»Niin, se unelma on, suloinen unelma lemmen» hyräili hän hameenhelmansa

+maata viistäessä.

+

+»Möööö», kuului äkkiä kauhistuttavana läheisestä tiheiköstä.

+

+Barbara pudotti päivänvarjonsa, tapasi molemmin käsin sydänalaansa ja

+huusi. Pensaikosta törrötti häntä kohti kaksi kaltaista, uteliasta

+korvaa, kaksi suurta, ruskeaa silmää katsoi häneen peljästyneinä ja

+värisevät sieraimet laajenivat kauhusta. »Möööö», mörähti hirvi taas ja

+katosi pitkin joustavin hypyin näkymättömiin.

+

+»Oh!» huudahti Barbara, »sinä hirvittävä olio. Miten sinä peloititkaan

+minua.»

+

+Hän nosti päivänvarjonsa maasta ja jatkoi matkaansa mieli hieman

+järkytettynä ja mietti hirven äärimmäisen tahditonta käyttäytymistä.

+Tie tuntui vähitellen käyvän vaikeakulkuisemmaksi. Jonkun ajan perästä

+katkaisi sen kaatuneen lehmuksen latva. Barbara katseli ympärilleen.

+Hänhän ei ollut tiellä ensinkään.

+

+Se oli jo selvästi harmillista. Barbara tunsi oikein suuttuvansa. Hän

+kokosi hameensa tiukkaan nilkkojen ympäri ja koetti raivata tietä

+pensaikon läpi oikealle. Pensastoa oli paha kulkea ja vielä pahempi oli

+orjantappuraa kasvava läikkä. Vihdoin eräs häijy kanto repäisi reiän

+hänen harsohameeseensa. Se oli sietämätöntä.

+

+Barbara polki oikein jalkaansa suutuksissaan. Hän olisi tahtonut itkeä,

+ja hän päätti tyydyttääkin halunsa heti kun vain pääsisi tielle taas.

+Vähän ajan perästä loppui sitten pyökkimetsä, jota hän oli kulkenut

+tähän saakka ja vastaan tuli kapea suo. Silloin Barbara teki tyhmän

+teon — hän koetti mennä suon poikki.

+

+Alussa kulki hän varovasti, pitäen silmällä hamettaan. Siihen tuli

+ainakin tusina reikiä. Sitten astui hän pienen kultaisen kenkänsä

+sammaleen läpi mustaan veteen. Kolmasti löi jäykkä lehtikuusen oksa

+häntä aivan vasten kasvoja. Kun hän vihdoin astui toiselle puolelle

+sadan jalan levyistä suota oli hän luopunut hameen kannosta ja oli

+kauhean näköinen.

+

+»Minun mielestäni sinä olet oikein häijy», huudahti hän metsälle

+hemmoitellun lapsen tavoin. Sitten hän pidätti henkeään säikähtäessään

+hiljaisuutta ympärillään.

+

+Metsä oli äkkiä muuttunut epäystävälliseksi. Sen hyväntahtoisuus oli

+jollakin tavalla häipynyt. Jokasuunnalla näytti se samanlaiselta —

+suoria korkeita runkoja, pajukkoa ja varvikkoa. Se oli sulkenut hänet

+joka puolelta viheriän muurin sisään, kääntyipä hän minne päin hyvänsä

+oli hän näköjään aina vain saman pienen lehtimajan sisällä.

+

+Säikähtäneenä, mutta päättäväisenä lähti hän nopeasti astumaan siihen

+suuntaan, jonka hän uskoi johtavan ulos siitä. Pensaat takertuivat

+häneen nyt estelemättä. Hän tunkeutui orjantappura-, paju- ja

+orapihlajapensaitten läpi yhtä uljaasti. Harsohame oli surullisen

+näköinen, kirjohattu oli tahrainen ja nurin päässä ja rohkeat

+pikku puolikengät korkeine korkoineen olivat likomärät. Ja äkkiä,

+kun auringon varjot alkoivat käydä hyvin pitkiksi loppui häneltä

+päättäväinen urhoollisuutensa kokonaan. Hän pysähtyi. Kaikkialla

+hänen ympärillään oli vain samoja korkeita, suoria runkoja, samoja

+pensaikkoja ja samoja varvikkoja. Ne eivät vaihtuneet ensinkään. Turha

+toivoakaan.

+

+Hän istahti maahan, antautui kokonaan pelkonsa valtaan ja itki,

+peljästyneen lapsen tavoin nieleskellen nyyhkytyksiään. Mutta sittenkin

+muisti hän aika ajoin pyyhkiä vetisiä silmiään naurettavan pienellä

+batistinenäliinallaan.

+

+Pikku Barbara rukka, hän oli eksynyt.

+

+

+2.

+

+Hetken perästä tunsi hän vaistomaisesti, että joku seisoi hänen

+lähellään. Hän katsahti ylös.

+

+Se joku oli mies. Nuori mies. Barbara näki heti kolme seikkaa,

+nimittäin, että nuorella miehellä oli ystävälliset, harmaat silmät,

+jotka katselivat häntä huvitettuina, että nenäliina, jonka nuori

+mies oli sitonut kaulaansa, oli puhdas ja että hänen leukansa

+piirteet olivat tavallista hienommat ja selvemmät. Tarkkaava näkijä

+olisi huomannut vielä lisää, nimittäin että hänellä oli pyssy

+kädessä ja raskas kantamus selässä, että hänellä oli vyötäisillään

+raskassisältöinen vyö ja mokkasiinit jalassa, että hänen sininen

+takkinsa, vaikka se olikin kulunut, oli puhdas ja että hänen hipiänsä

+oli ruskea kuin petäjänkylki. Barbaralle ei ollut mitään hyötyä

+sellaisista yksityiskohdista. Silmät olivat ystävälliset, leuka

+voimakas ja sen jalopiirteisyys ilmaisi gentlemannin. Ja Barbara oli

+juuri ystävällisen gentlemannin tarpeessa. Tietämättään työnsi hän

+terävää leukaansa eteenpäin ja hymyili ihastuttavasti.

+

+»No, nyt on kaikki hyvin, eikö niin?» sanoi hän.

+

+»Se ilahduttaa minua», vastasi mies, yhä enemmän huvitettuna. »Ja hetki

+sitten oli kaikki hullusti. Mitä on tapahtunut.»

+

+»Olen eksynyt», vastasi Barbara niin tyytyväisenä kuin hän olisi

+sanonut: »Minun kenkäni ovat hieman tomuiset.»

+

+»Sepä paha», sanoi mies osaaottavasti. »Mistä olette joutunut harhaan?»

+

+»Joko Adamseista tai Maxwelleista, en tiedä itsekään kummastako. Läksin

+toisesta niistä toiseen. Sitten tuli hirvi ja minä eksyin.»

+

+»Aivan niin», myönteli mies hyvin vakuutettuna. »Ja mitä nyt aiotte

+tehdä?»

+

+»Minä en aio tehdä mitään. Teidän on vietävä minut kotiin.»

+

+»Adamseille vaiko Maxwelleille?»

+

+»Mikä vain on lähinnä.»

+

+Nuorimies näytti olevan kahden vaiheilla.

+

+Barbara katseli hänen miettivän näköisiä, voimakkaita kasvojaan

+hattunsa reunuksen alta, jonka hän ujosti oli asettanut oikein päin.

+Barbara piti hänen kasvoistaan. Ne olivat niin hyväntahtoiset.

+

+»Aurinko on miltei laskenut», vastasi nuori mies vihdoin. »Tehän

+näette, kuinka pitkiksi varjot jo ovat käyneet. Luuletteko voivanne

+tunkeutua metsän läpi pimeässä? Siellä on villieläimiä — susia!» lisäsi

+hän häijysti.

+

+Barbara katsahti häneen pelokkaana.

+

+»Mutta mitä me sitten teemme?» huudahti hän, tyyneytensä menettäneenä.

+»Teidän _täytyy_ viedä minut kotiin!»

+

+»Voinhan koettaa», sanoi mies alistuen kuin kuolemaan tuomittu.

+

+Hänen äänensävynsä vaikutti.

+

+»Mitä te sitten ehdotatte?» kysyi Barbara.

+

+»Että leiriydymme tähän», ehdotti mies tyynesti, aivan kuin se olisi

+ollut ainoa mahdollisuus.

+

+»Oh», huudahti Barbara säikähtyneenä. »Ei ikänä! Minä pelkään metsää.

+Se on märkä ja kylmä. Minulla on nälkä ja minun kenkäni ovat läpimärät!»

+

+»Minä vartioin teitä koko yön pyssy kädessä», sanoi toinen. Laitan

+teille teltan ja keitän teille illallisen ja teidän jalkojenne ei

+tarvitse olla kylmät eikä märät hetkeäkään kauemmin kuin itse tahdotte.»

+

+»Eikö teidän kotinne ole lähempänä?» kysyi Barbara.

+

+»Minun kotini on siinä, missä yö minut kulloinkin yllättää», vastasi

+nuori mies.

+

+Barbara mietti. Tämähän alkoi käydä vallan pelottavaksi. Hän tiesi,

+että hän kylmässä yössä saisi kuoleman taudin. Mutta minkäpä hän nyt

+sille mahtoi!

+

+»Näyttäkää nyt sitten sukan kuivaustaitoanne», suostui Barbara vihdoin.

+

+»Hyvä», sanoi nuori mies. Hän heitti nopeasti taakkansa selästään ja

+otti pienen kirveen hihnasta.

+

+»En ole poissa kuin hetkisen», vakuutti hän, »ja sillä aikaa täytyy

+teidän ottaa kenkänne ja sukkanne jalasta ja panna sijaan nämä.» Hän

+oli puhuessaan aukaissut kantamuksensa ja otti sieltä esille parin

+paksuja metsänhakkaajan villasukkia.

+

+Barbara piteli niitä kätensä ulottuvilla ja katseli niitä. Sitten

+katsahti hän nuoreen mieheen ja sitten he molemmat nauroivat.

+

+Sillä aikaa kun hänen uusi suojelijansa oli poissa, ei Barbara

+ainoastaan vaihtanut sukkia, vaan hän teki vallan ihmeitä

+harsohameelleen. Todellakin, sehän ei ollut niinkään hullun näköinen.

+

+Kun nuori mies palasi syli täynnä kuusen kuoria ja tervaksia, tapasi

+hän Barbaran istumassa pystyssä päin kaatuneella tukilla jalat

+huolellisesti sullottuina alleen. Tulen eteen ripusti hän pian kaksi

+hämähäkin verkkoa ja kaksi kultaisen pientä, aivan naurettavan pientä

+hopeasolkista kenkää. Sitten hän näppärästi pani pienen teltan pystyyn.

+Yhtä kätevästi teki hän toisen valkean kahden tukin väliin, otti esille

+paistinpannun ja rupesi illallisen teko-puuhiin.

+

+Oli jo hämärä. Jollakin kummallisella tavalla oli metsästä hävinnyt

+sen äskeinen epäystävällisyyden tuntu. Linnut lauloivat aivan samalla

+tavalla kuin niitten oli tapana laulaa huvimatkoilla, joita tehtiin

+pikku metsikköihin kotona. Oli vaikeaa uskoa olevansa erämaassa. Nuori

+mies hääräili siellä täällä tottuneen kepeästi hoidellen pannujaan

+ja lisäten valkeata. Barbara katseli häntä jännittyneenä. Vähitellen

+tuli hän vakuutetuksi siitä, että nuori mies ansaitsi huomiota ja

+hän huomasi, että nuori mies ei ollut katsonut häneen kertaakaan sen

+jälkeen kuin hän oli alkanut varustelunsa yötä varten. Nyt hän oli

+parhaillaan kääntelemässä jotakin pihisevää pannussaan.

+

+»Oletteko hyvä», sanoi Barbara, käskevä tuntu äänessään. »Minulla on

+niin jano.»

+

+»Teidän täytyy odottaa, kunnes käyn lähteellä», vastasi mies

+liikahtamatta.

+

+Barbara nosti pientä nenäänsä tuntien olevansa oikeutettu harmistumaan.

+

+Pitkän ajan perästä hän vasta suvaitsi katsoa mieheen päin. Mies nauroi

+itsekseen. Barbara nosti taas nopeasti nokkaansa. Yhtäkaikki tuntui

+metsässä ikävältä.

+

+»Illallinen on valmis», ilmoitti mies hetken perästä.

+

+»En luule, että välitän mistään», vastasi Barbara arvokkaasti. Hän

+oli kovin väsynyt ja nälkäinen, huonolla tuulella ja hänen silmänsä

+alkoivat tulla kuumiksi.

+

+»Oh, varmastihan te syötte», intti toinen huolettomasti. »Tulkaa nyt,

+ennenkuin se jähtyy.»

+

+»Minähän sanoin, jo teille, etten välitä mistään», vastasi Barbara

+ylpeästi.

+

+Vastaukseksi otti nuori mies hänet käsivarsilleen ja kantoi hänet

+kymmenkunta askelta tulen ääreen ja istutti hänet vieressä olevalle

+tukille. Hänen vieressään oli puhtaalle puunkuorelle pantu pala

+paistettua hirvenlihaa, paahdettua leipää ja kupillinen teetä. Barbara

+vastusteli vihaisesti.

+

+»Älkää olko hupakko», sanoi nuori mies ankarasti, »tehän tarvitsette

+ravintoa. Syökää nyt.»

+

+Barbara katsoi häntä suurin silmin. Sitten alkoi hän syödä paistia.

+Jonkun ajan perästä huomautti hän: »Te olette oikein kiltti», ja kun

+hän oli juonut viimeisen pisaran teetä hymyili hän hieman nöyrästi ja

+sanoi: »kiitos».

+

+Nyt oli jo pimeä ja yö oli hiipinyt puuvartion läpi aivan nuotion

+ääreen saakka. Mies asetti kumisen vaatteen sen viereen. Barbara

+istuutui sille ja nojasi tukkiin. Mies seisoi hänen yläpuolellaan ja

+otti esille piipun.

+

+»Saanko polttaa?» kysyi hän.

+

+Puhallettuaan sitten muutaman sauhun rauhallisen tyytyväisenä kysyi

+hän: »Miten te oikeastaan eksyitte?» Barbara kertoi.

+

+»Sehän oli vallan mieletöntä», torui mies ankarasti. »Ettekö saata

+keksiä parempaa kuin lähteä varustuksitta metsään? Sehän oli

+idioottimaista!»

+

+»Kiitos», vastasi Barbara nöyrästi.

+

+»No niin se oli!» intti mies, kuparinruskeitten poskien punehtuessa

+hieman.

+

+Barbara tutki häntä vähän aikaa miehen kohennellessa nuotiosta. Hän

+näki mielellään kuinka nuotion valo leikki hänen puhtaaksi ajellulla,

+kaunismuotoisella leuallaan — ja hän koetti arvailla, mitä hänen

+sinisten silmiensä väike tiesi. Mies ei katsonut häneen kertaakaan.

+Nöyrästi myönsi hän itselleen, että se oli oikeudenmukaista. Hän

+uneksi varmaankin suuremmista asioista, nähden hiilloksessa kuvia

+siitä sadunomaisesta, salaperäisestä ja työteliäästä elämästä, johon

+hän kuului. Hänellä ei ollut mitään sijaa tarmontäyteisessä elämässään

+sellaiselle kuin hän oli — pieni Barbara hupakko, jonka ainoa viehätys

+oli siinä, että hän hullaannuttavalla tavalla osasi työntää pienen,

+ihastuttavan leukansa eteenpäin. Barbara kyseli häneltä hänen elämäänsä

+taivaan tuulien alla.

+

+»Oletteko aina metsissä?» tiedusteli hän.

+

+»En aina», sanoi mies.

+

+»Mutta te oleskelette niissä paljon?»

+

+»Niin oleskelen.»

+

+»Teille sattuu varmaankin monta jännittävää seikkailua?»

+

+»Ei juuri usein.»

+

+»Mistäpäin olette tulossa nyt.»

+

+»Etelästä.»

+

+»Minne olette menossa?»

+

+»Luoteeseen.»

+

+»Mitä te siellä teette?»

+

+Syntyi hetken äänettömyys, ennenkuin muukalainen vastasi. »Kuljen

+metsien kautta.»

+

+»Toisin sanoen, asia ei kuulu minulle», tokaisi Barbara hieman

+katkerasti.

+

+»Niin, mutta se ei ole kokonaan minunkaan», selitti mies.

+

+Siinä avautui uusi mahdollisuus.

+

+»Te olette siis toisten asioilla?»

+

+»Niin.»

+

+»Onko se tärkeäkin?»

+

+»On.»

+

+»Kuinka pitkän ajan se vaatii?»

+

+»Monta vuotta.»

+

+»Mikä teidän nimenne on?»

+

+»Garrett Stanton.»

+

+»Tehän _olette_ gentlemanni, eikö niin.»

+

+Miehen silmäkulmassa välähti iloisesti. »Otaksun, että tarkoitatte,

+että olen saanut hyvän kasvatuksen, yliopistokasvatuksen. Luuletteko,

+että se merkitsee kovinkaan paljoa?»

+

+Barbara tutki häntä istuen käsi poskella miettiväisenä. Hän katseli

+aaltoilevaa tukkaa, hänen lempeitä, leikkisiä silmiään, hänen suoraa,

+hienopiirteistä nenäänsä, hänen voimakasta suutaan, joitten pielet

+nousivat niin omituisesti ylöspäin ja vihdoin hänen kaunismuotoista

+leukaansa.

+

+»E-ei», myönteli hän, »enpä luule todellakaan. Minä vain tiedän, että

+te olette gentlemanni», lisäsi hän ihastuttavan epäjohdonmukaisesti.

+Stanton kumarsi vakavana nuotiota kohti pilkallisen myöntävästi.

+

+»Miksi ette koskaan katso minuun?» ratkesi Barbara, suuttuneena. »Miksi

+katsotte vain tuohon hirvittävään nuotioon?»

+

+Mies kääntyi ja katsoi häntä suoraan silmiin. Heti loi Barbara silmänsä

+alas hänen rehellisen, tutkivan katseensa edessä. Hän tunsi punan

+nousevan kasvoilleen. Kun hän taas katsoi ylös, tuijotti mies tuleen

+yhtä rauhallisena kuin ennenkin, nojaten piippua pitelevää kättään

+toiseen.

+

+»Nyt», sanoi mies, »tahdon minä kysyä teiltä pari kysymystä. Eikö

+teidän vanhempanne kaipaa teitä, kun olette koko yön poissa?»

+

+»Eihän toki. Olen usein yötä Adamsien luona. He luulevat että olen

+siellä.»

+

+»Vanhemmat ovat usein levottomia lapsistaan.»

+

+»Mutta minun vanhempani eivät ole ensinkään täällä.»

+

+»Mikä teidän nimenne on?»

+

+»Barbara Lowe.»

+

+Mies vaikeni. Barbara oli ilmeisesti loukkaantunut. Olisihan mies

+voinut osoittaa olevansa hieman enemmän imartelevan utelias.

+

+»Siinäkö kaikki mitä te haluatte tietää minusta», huudahti hän

+loukkaantuneen äänellä.

+

+»Minähän tiedän teistä kaikki. Kuulkaahan nyt. Teidän nimenne on

+Barbara Lowe. Te olette kotoisin Detroitista, jossa te ette vielä ole

+lopettanut lukujanne. Te olette perheen ainoa lapsi ja olette noin

+kahdeksan- tai yhdeksäntoistavuotias.»

+

+»Mitä, kuka teille on kertonut minusta?» huudahti Barbara hämmästyneenä.

+

+Stanton hymyili. »Ei kukaan», vastasi hän. »Ettekö tiedä, että me

+metsien samoilijat elämme huomioistamme? Näettekö mitään erikoista

+tuossa puussa?»

+

+Barbara tutki kyseessäolevaa puuta tarkkaavasti. »En», myönsi hän

+vihdoin.

+

+»Siinä on jokin eläin. Katsokaahan uudestaan.»

+

+»En voi nähdä mitään», sanoi Barbara toisen kerran tutkittuaan puuta.

+

+Stanton nousi. Otettuaan kekäleen nuotiosta heitti hän sen puuta

+vasten. Se mikä puun rungossa oli näyttänyt osalta koloa, alkoi

+hitaasti selvitä eläväksi eläimeksi ja hetken kuluttua kiiruhti uninen

+siili siitä varmempaan piilopaikkaan.

+

+»Tällä tavalla minä teistäkin tiedän», selitti salojen kulkija kääntyen

+nuotioon. »Teidän puheistanne yöksi jäämisestä metsään päätin minä,

+että te olette pikemminkin käymässä Maxwelleilla kuin Adamseilla.

+Tiesin että viimeksimainittujen täytyy olla omaisianne, sillä

+aarniometsiin ei kukaan tyttö sievissä kesävaatteissa lähtisi käymään

+vain tuttaviensa luona.

+

+Te ikävystytte luonnollisesti täkäläiseen elämään parissa

+viikossa, ettekä aio jäädä tänne pitemmäksi aikaa. Te käytätte

+vielä kouluesiliinaanne ja siitä minä päätin, että ette vielä

+ollut lopettanut koulunkäyntiänne ja sitten sai tehtaan merkki

+päivänvarjossanne minut päättämään, että te olette Detroitista

+kotoisin.»

+

+»Entä mistä päätätte, että olen vanhempaini ainoa lapsi?»

+

+»No», vastasi Stanton, »teillä on hieman samanlaisia tapoja, kuin — — —»

+

+»Hemmoitellulla lapsella», lopetti Barbara lauseen pahanilkisesti

+korostaen sanojaan.

+

+Stanton vain nauroi.

+

+»Se ei ole kiltisti ajateltu», moitti Barbara erinomaisen arvokkaana.

+

+Sanomattoman surumielinen, väräjävä ääni kuului metsästä aivan lähellä.

+

+»Hui, mikä se on?» huudahti Barbara säikähtäen pahanpäiväisesti.

+

+»Ystävämme, pikku siili. Älkää peljätkö.»

+

+Metsän korkeissa puissa humisi heikko tuulen henki.

+

+Huu, Huu, huusi huuhkaja yksitoikkoisesti. Nuotiosta nousi säkeniä

+taivasta kohti' sammuakseen hetken kuluttua. Ilma kylmeni. Barbaran

+silmäluomet alkoivat tuntua raskailta. Hän siirsi jalkansa paremmin

+alleen ja oikaisi itsensä nuotion ääreen kuin kissa liedelle. Jos

+Barbara silloin olisi arvannut katsoa, niin olisi hän nähnyt kuinka

+mies omituisen hellä katse sinisissä silmissään tarkkasi häntä.

+

+Pikku, viaton Barbara kulta, hän oli luottavasti kokonaan uskonut

+itsensä nuoren miehen hyväntahtoiseen huomaan!

+

+»Tule, pikku tyttö», sanoi hän vihdoin hiljaa.

+

+Hän nousi samalla ja ojensi kätensä Barbaralle. Heräten mietteistään,

+jotka koskivat nuorta miestä, katsoi Barbara häneen heikosti hymyillen

+ja hänen silmistään katosi kaikki keimailu jättäen niihin vain puhtaan

+lapsen.

+

+»Tulkaa», uudisti hän pyyntönsä, »nyt on jo aika käydä sisään.»

+

+Barbara totteli. Pikku teltta näytti oikein viihtyisältä.

+Palsamilehväinen vuode tuntui aivan ylelliseltä, se oli pehmyt kuin

+höyhenpatja.

+

+»Kun olette valmis», sanoi mies hänelle, »niin sanokaa minulle. Avaan

+sitten teltan aukon, jotta lämpö pääsee sisälle.»

+

+Pehmeä villapeitto oli erinomaisen miellyttävä. Kun teltan aukko

+avattiin, huomasi Barbara, että toinen nuotio oli tehty siten, että

+sen takana oleva vihreä lehdesseinämä heijasti lämmön suoraan aukosta

+teltan sisään.

+

+Hän oli hyvin uninen, mutta makasi siitä huolimatta kauan valveilla.

+Metsän äänet lähestyivät salaperäisinä ja liikehtivät pienen leirin

+ympärillä. Muutamat niistä olivat erittäin peloittavia, mutta Barbara

+ei välittänyt niistä, sillä mies istui nuotion ääressä, voimakkaat,

+kauniit piirteet kuvastuen nuotion valoa vasten hänen polttaessaan

+miettivän näköisenä piippuaan. Barbara katseli häntä pitkän aikaa,

+kunnes vihdoin nuotion valkea alkoi käydä epäselväksi, juhlalliset

+varjot lopettivat tanssinsa metsän taustassa ja hän vaipui uneen.

+

+Monen tunnin perästä, niin hänestä ainakin tuntui, herätti hänet

+jokin mitätön ääni. Lämmin valui yhä miellyttävänä pieneen suojaan,

+juhlalliset varjot tanssivat yhä metsää vasten, miettivä olento

+tuijotti yhä hiillokseen, kuvastuen voimakkaasti loimua vasten. Hellä

+omantunnon tuska hiipi hiljalleen Barbaran hellään sydämeen.

+

+»Poika rukka», puhui hän itsekseen, »hänellä ei ole mitään makuusijaa.

+Hän vartioi minua metsän vaaroilta.» Joka muuten oli vallan naurettavaa

+kuten mikä eränkulkija tahansa tiesi.

+

+Hänen uniset silmänsä katselivat häntä tarkkaavasti — hänen

+salaisuuttaan, hänen sankariaan. Taasen kävi valkea epäselväksi, taas

+lopettivat varjot tanssinsa. Viimeinen tietoinen ajatus Barbaran

+mielessä oli seuraava. »Mutta hänen täytyy olla hyvin vanhan. Hänen

+täytyy jo olla kaksikymmentä kuusi.»

+

+Sitten hän nukkui.

+

+

+3.

+

+Barbara heräsi auringonnousuun ja raikkaaseen aamuilmaan, tuntien

+iloa siitä, että oli nukkunut hyvin ja mukavasti. Teltan aukko oli

+hienotunteisesti suljettu. Kun hän oli valmis, kurkisti hän teltan

+raosta ja näki Stantonin hääräilevän nuotion kimpussa.

+

+Hän ojentautui äkkiä ja lähestyi telttaa. Kämmeniensä väliin puhaltaen

+soitti hän pitkän, kauniin eränkävijän aamuhuudon.

+

+»Yy-löös»! huusi hän ja metsä vastasi siihen monin vivahduksin.

+

+Vastaukseksi väisti Barbara teltan aukon syrjään ja astui

+auringonpaisteeseen.

+

+»Hyvää huomenta», sanoi hän.

+

+»_Kunnia_» vastasi Stanton. »Tulkaa, niin näytän teille kevään.»

+

+Olen pahoillani etten voi tarjota teille mitään vaihtelua aamiaiseksi.

+Se on vain samaa illallista, selitti hän Barbaran palattua ja

+istahdettua kuin paratiisilintu tukille. Hänen poskilleen oli kylmä

+vesi antanut raikkaan punan, hänen silmänsä olivat hyvin kauniit unesta

+selvittyään ja hänen tukkansa loisti aamuauringon suuteloista.

+

+Ja ihmeellistä sanoa, mutta hän unehutti kokonaan työntää ihastuttavaa

+leukaansa eteenpäin.

+

+Hän söi hyvällä ruokahalulla, sillä metsä oli antanut hänelle nälän

+lahjan. Stanton ei puhunut mitään. Hetki oli sellainen, että puhumatta

+oli paras. Kaikki ihastuttavat ainekset heidän somassa kohtauksessaan

+näyttivät kiteytyvän selviksi heille ja Barbara tunsi, että hän

+muutaman hetken perästä oli pakotettu näkemään mitä ne tiesivät.

+

+Vihdoin sanoi mies, kuitenkaan liikahtamatta:

+

+»No niin, lienee parasta lähteä.»

+

+»Niin», virkkoi tyttö.

+

+He istuivat vielä vähän aikaa katsellen hajamielisinä ystävällistä

+metsän vihreyttä. Sitten Stanton nousi äkkiä ja alkoi koota

+tavaroitaan. Tyttö ei liikahtanut.

+

+»Tulkaa», sanoi mies vihdoin.

+

+Tyttö nousi tottelevasti.

+

+»Seuratkaa aivan minun perässäni», neuvoi Stanton.

+

+»Kyllä», vastasi tyttö.

+

+He tunkeutuivat pensaikon läpi. Se aukeni hiljaa heidän edessään.

+Barbara katsoi taakseen. Se oli jo hiljaa sulkeutunut heidän takanaan,

+vieden mennessään heidän kohtauksensa ainaiseksi. Heidän pieni leirinsä

+oli hävinnyt olemattomaksi. Metsä, suuri, säälimätön, rauhallinen metsä

+oli ottanut omansa takaisin. Ei mitään ollut enää jäljellä.

+

+Ei mitään muuta ollut jäljellä kuin muisto ja unelma — niin, ja

+alku. Barbara tiesi, että sen täytyi olla alku. Nuori mies tulisi

+vielä takaisin hänen luokseen. Hän pukeutuisi silloin harsopukuun,

+toisenlaiseen harsopukuun, oikein loistavaan. Hän istuisi vanhan

+lehmuksen korkeimmalla juurella ja mies makaisi hänen jaloissaan.

+Sitten mies kertoisi hänelle lumotusta maasta, elosta taivaan tuulien

+alla. Hän olisi hänen ritarinsa, joka lähtisi erämaahan etsimään, mutta

+palaisi aina hänen luokseen takaisin. Mielikuva tuli Barbaralle äkkiä

+sanomattoman rakkaaksi.

+

+Sitten hän huomasi, että mies oli pysähtynyt ja katsoen häneen

+rukoilevasti, anteeksi pyytävästi piti syrjässä heidän edessään olevia

+pensaan oksia. Aukosta saattoi Barbara nähdä tutun aukeaman ja haiun

+nousevan Maxwellien tuvan piipusta.

+

+Hän oli nukkunut yönsä melkein oman ovensa edustalla.

+

+»Antakaa minulle anteeksi», sanoi Stanton. »Tarkoitin sitä vain

+pieneksi, hauskaksi seikkailuksi. Sehän ei ole tuottanut mitään harmia

+— ainakaan ei teille.»

+

+Hänen silmänsä olivat nälkäiset. Barbara ei löytänyt sanoja

+vastaukseksi.

+

+»Hyvästi», jatkoi mies. »Jääkää hyvästi. Aikanaan annatte minulle

+anteeksi — unhoitatte, mikä onkin samaa. Uskokaa minua, jos olen

+loukannut teitä, niin on myös rangaistukseni oleva ankara. Jääkää

+hyvästi.»

+

+»Hyvästi», sanoi Barbara, tuskin kuuluvasti. Hän oli jo unohtanut koko

+juonen. Hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin sitä, että metsä,

+säälimätön, epäystävällinen metsä oli vaatimaisillaan poikansa takaisin.

+

+»Hyvästi», sanoi nuori mies uudelleen. Hänen olisi pitänyt lähteä,

+mutta ei lähtenytkään. Tilanne alkoi käydä jännittyneeksi.

+

+»Milloin tulette käymään luonani?» kysyi Barbara vihdoin. »Viivyn

+täällä vielä kaksi viikkoa.»

+

+»En koskaan», vastasi nuori mies.

+

+»Mitä te tarkoitatte?» kysyi tyttö hetken kuluttua.

+

+»Painted Rockin tuolla puolen on erämaa», selitti hän miltei

+katkerasti, »erämaa ja yksinäisyys moneksi vuodeksi — ainaiseksi!»

+

+»Älkää menkö ennenkuin huomenna», pyysi tyttö.

+

+»Minun täytyy.»

+

+»Miksi?»

+

+»Senvuoksi, että minun täytyy olla perjantaina Painted Rockissa ja

+päästäkseni sinne ajoissa, täytyy minun kulkea nopeasti ja kauan.

+

+»Ja ellette tee sitä?»

+

+»Tehtäväni menee myttyyn.»

+

+He seisoivat äänettöminä. Barbara kaivoi pieniä reikiä päivänvarjonsa

+kärjellä. »Ja se tietää perikatoa?» kysyi hän hiljaa, katsahtamatta

+ylös.

+

+»Olen raatanut raskaasti monta vuotta ja nyt on työni tulos

+kysymyksessä.»

+

+»Minä ymmärrän», vastasi tyttö painaen päätään vielä alemmaksi. »Se

+kait olisi hyvin tyhmää, jos nyt keskeyttäisitte matkanne, eikö niin?»

+

+Mies ei vastannut.

+

+»Lähdettekö todella», jatkoi tyttö, miltei kuulumattomalla äänellä. »Te

+ette saa lähteä noin. Minä pyydän teitä jäämään.»

+

+»En voi», vastasi nuori mies.

+

+Barbara katsahti ylös. Mies seisoi suorana ja uljaana, päättävä tarmo

+ahavoituneilla kasvoillaan ja siniset silmät katsoivat vakavina ja

+suoraan Barbaran ohi. Heti leimahti tytössä.

+

+»Luulen nyt, että on parasta että lähdette», sanoi hän 'vihaisesti.

+

+He katsoivat hetken toisiaan silmiin. Sitten Barbara painoi päänsä taas

+alas ja ojensi kätensä.

+

+»Ette tiedä sitä», kuiskasi hän, »mutta minulla on teille paljonkin

+anteeksi annettavaa.»

+

+Nuori mies epäröi hetken ja kosketti sitten huulillaan hänen sormiaan.

+Tyttö ei katsonut ylös. Eleellä, jota Barbara ei huomannut, kumartui

+nuori mies ottamaan kantamuksensa ja painui metsään.

+

+Barbara seisoi liikkumattomana. Ei lihaskaan hänen ruumiissaan

+värähtänyt. Ainoastaan päivänvarjo solui äkkiä maahan.

+

+

+

+

+VII.

+

+TYTTÖ JOKA PETTYI.

+

+

+Tämä on eräs juttu Alfredista. Niitä kiertelee vieläkin monta Lännessä,

+sillä Alfred oli aikanaan varsin kuuluisa mies. Hän oli pieni ja hän

+oli ujo. Se onkin pahinta mitä hänestä saattaa sanoa, mutta hän oli

+sangen pieni ja sangen ujo. Hevosen selässä istuessaan ulottuivat

+hänen jalkansa tuskin sen vatsan alemman viivan kohdalle, ja vain

+suunnattomalla ketteryydellään pysytteli hän mukana. Kun hän kulki

+jalan, erehtyivät vieraat usein sanomaan häntä »pojuksi». Seurassa

+hän ei koskaan tuonut esille mielipidettään. Elleivät asiat menneet

+hänen suunnitelmiensa mukaan, teki hän tarpeellisia korjauksia niihin

+ja toimi niiden mukaan niin hyvin kuin se kävi päinsä. Mutta hän

+osasikin käyttää hyväkseen kurjimpiakin mahdollisuuksia paremmalla

+menestyksellä kuin kukaan muu preerioilla. Hänen asenteensa ihmisiin

+nähden oli ikäänkuin alituista anteeksipyyntöä siitä, että hän yleensä

+oli olemassa. On sanottu, että kun Alfred otti hengen mieheltä, teki

+hän sen vastenmielisesti, ilman erikoista innostusta, ikäänkuin hän

+ei olisi tahtonut ottaa edesvastuuta niskoilleen ja tällainen puhe

+preeriaelämän alkuaikoina oli joko turhamaista teeskentelyä tai sitten

+se oli — Alfredia. Naisväen kanssa hän oli aivan mahdoton. Kuka hyvänsä

+olisi lyönyt vetoa vaikka viimeisen hyppysellisen kultahietaansa sitä

+vastaan, ettei Alfred eläessään ollut sanonut mitään lopullisesti

+varmaa toiseen sukupuoleen kuuluvalle olennolle. Kun kävi aivan

+välttämättömäksi kääntää jonkun naisen ennakolta suunnittelema aikomus

+toiseksi, kuten esimerkiksi kieltää häntä ratsastamasta upottavaan

+hiekkaan, kehoitti hän aina jotakin toista toimittamaan tuon neuvon.

+Ja silloinkin piileskeli hän taampana, punastellen hullunkurisesti

+tavatonta rohkeuttaan. Lisätkäämme tähän luisut, kapeat hartiat, lempeä

+ääni ja pienen pienet valkoisen punaiset kasvot.

+

+Mutta Alfred osasi lukea preerioita kuin kirjaa. Hän osasi ratsastaa

+missä tahansa, ampua erinomaisesti, ei peljännyt mitään ja osasi

+tapella kuin villikissa, kun asia todella vaati. Ne, jotka tiesivät

+jotakin asioista pitivät Alfredia preerian parhaana miehenä. Sen vuoksi

+ottikin mr Coldwell, suurrikas, hänet palvelukseensa, kun hän aikoi

+viedä tyttärensä Deadwoodiin.

+

+Miss Coldwell oli päättänyt lähteä Deadwoodiin. Perin rajoitettu

+kokemus, jonka hänen tapaisensa neitonen oli saanut huvimatkoillaan,

+joilla maattiin puupermantoisissa teltoissa ja joilla riippui

+pyyheliinoja telttapylväissä ja erikoiskokit keittelivät leiriläisten

+iloksi, oli saanut hänet vakuutetuksi siitä, että juuri tuollainen

+preeria-matka oli hänen mielivirkistyksiään. Luonnollisesti isä

+Coldwellin oli ennemmin tai myöhemmin otettava hänet mukaansa

+vuotuiselle käynnilleen Deadwoodissa. Se oli siihen aikaan kun

+vaunukaravaanit kulkivat Pierren kautta pohjoiseen ja South Forkin

+kautta etelään. Jotkut yksityiset intiaanit, joilla oli taipumusta

+murhiin ja joilla oli hieman kehittymättömät käsitykset siitä mitä

+he saivat ja eivät saaneet tehdä, saattoivat tehdä tuollaiset matkat

+mielenkiintoisiksi joskus, mutta ei juuri usein. Suurelle karavaanille

+ei niitten puolelta juuri vaaraa ollut tarjona.

+

+Tyttärellä oli sulhasen tapainen, nimeltä Allen, joka myöskin

+mielellään teki huvimatkoja ja niin lähti hän mukaan. Hän ja miss

+Coldwell sonnustivat itsensä oikein perinpohjin ja odottivat matkasta

+paljon iloa.

+

+Pierressä järjestäytyi sitten kahdeksan vaunua käsittävä karavaani ja

+siihen liittyivät Alfred ja Billy Knapp.

+

+Molemmat miehet olivat mielenkiintoisia, mutta yhdessä ja toisessa

+asiassa tyrannimaisia — kuten esimerkiksi siinä etteivät sallineet

+kenenkään poistua karavaanin näkyvistä. He eivät myöskään selittäneet

+tyrannimaisuutensa syitä tarpeeksi. Molemmat nuoret kiusoittelivat

+heitä, mutta huomattuaan Billy Knappin joko järkkymättömäksi tai liian

+paksunahkaiseksi, käänsivät he kaiken huomionsa Alfrediin. Allen

+kiusasi Alfredia ja miss Coldwell yhtyi ajattelemattomasti häneen.

+Yhdessä he usein onnistuivat loukkaamaan Alfredin arimpia tunteita. Jos

+olisi ollut kysymys vain Allenista, niin harmi olisi piankin loppunut.

+Alfred olisi yksinkertaisesti tappanut hänet ujosti, mutta koska hän

+oli niin synnynnäisen kohteliaisuuden kyllästyttämä, että se kokonaan

+antoi leimansa hänen elämänviisaudelleen, oli hän vaiti eikä tehnyt

+mitään.

+

+»Alussa on preeriamatkalla paljonkin hauskaa. Myöhemmin siinä ei

+ole kerrassaan mitään. Siinä on sama yksitoikkoisuuden leima kuin

+merimatkallakin, mutta siinä on vähemmän alaa liikkua ja sen sijaan,

+että laiva kantaa sinut merillä ollessasi, täytyy sinun sangen suuressa

+määrässä liikkua oman tahtosi voimalla preerialla. Ruoka on myöskin

+karkeanlaista, vesi huonoa ja niukalti ja sinä et voi kylpeäkään.

+Tasankolaiselle tai sille, jolla on järkeä, nämä asiat eivät merkitse

+mitään verrattuna siihen ihanuuteen, minkä elämä vapaassa ulkoilmassa

+tarjoaa, puhumattakaan sykähdyttävästä seikkailun odotuksesta. Mutta

+naiset kaipaavat mukavuutta. Naisilla on myös omituinen vaistomainen

+halu olla aivan yksinään silloin tällöin, arvatenkin sen vuoksi, että

+heidän kokemuksensa, vaikka eivät olekaan vähemmän lukuisat kuin

+miesten, ovat pääasiallisesti sielullista laatua ja he tarvitsevat

+senvuoksi silloin tällöin aikaa päästäkseen niin sanoakseni

+»päiväjärjestykseen». Niinpä miss Coldwell alkoi tulla sangen

+kärsimättömäksi.

+

+Kuudennen päivän iltapäivällä ratsastivat Alfred, miss Coldwell ja

+Allen rinnakkain. Alfred kertoi omaa kokemaansa seikkailua ja miss

+Coldwell kuunteli hajamielisenä, kun ei hänellä ollut muutakaan

+tekemistä. Allen kiusoitteli laiskasti milloin mieleen johtui.

+

+»Minulla sattui silloin olemaan jäsen poikki», huomautti Alfred

+kertomuksensa välissä pehmeällä äänellään, »niin että — — —»

+

+»Mikä jäsen?» kysyi nuori Idän mies, karkean suoraan. Hän vilkaisi

+veitikkamaisesti tyttöön, jolle pikku mies pääasiallisesti oli kertonut

+juttuaan.

+

+Alfred epäröi, punastui, menetti juttunsa juonen ja peräytti vihdoin

+aivan ymmällä hevosensa. Hän jäi aivan viimeiseksi vankkurien

+taakse ja painoi päänsä alas, vuoroon hikoillen ja vuoroon tuntien

+kylmänväristyksiä ajatellessaan sellaista epähienoutta naisen

+läsnäollessa.

+

+Nuori Allen kannusti hevosensa tytön oikealle puolelle. »Omituisin

+pikku mies, mitä ikänäni olen nähnyt», sanoi hän nauraen. »Ikävä kun

+pilasin hänen juttunsa. Oliko se hauska?»

+

+»Siitä olisi voinut tulla hyvä ellet olisi pilannut sitä», vastasi

+tyttö lyöden leikillään hevosen korvia. Eläin alkoi hyppiä. »Miksi teit

+sen?»

+

+»Oh, saadakseni vain nähdä miten hän vääntelee tuskissaan. Hän miettii

+sitä varmasti koko illan ja uskaltaa tuskin katsoa sinua silmiin ensi

+kerran kohdatessaan sinut.»

+

+»Tiedän sen. Eikö se ole hullunkurista. Eilen sattui hän tulemaan

+vankkurien taakse ja yllätti minut tukka hajalla. Toivonpa että olisit

+nähnyt hänet silloin.» Hän nauroi iloisesti muistellessaan tapausta.

+

+»Lähtekäämme tomupilven edelle», ehdotti hän sitten.

+

+He väistyivät syrjemmälle aron vanhalle nurmipeitteelle ja hoputtivat

+hevosia hiljaiseen juoksuun. Päästyään purjekangas-kuomuisten kuunarien

+edelle ajoivat he taas käyden.

+

+»Alfred sanoo, että me saamme nähdä ne huomenna», sanoi tyttö.

+

+»Mitkä niin?»

+

+»Vuoret tietysti! Ne kuuluvat näyttävän tummalta viivalta tuon kukkulan

+takana tuolla — mikä sen nimi olikaan?»

+

+»Siilin hauta.»

+

+»Aivan niin. Ja sitten ei ole enää kuin kolme päivää jäljellä. Oletko

+iloinen?»

+

+»Oletkos sinä?»

+

+»Kyllä, luulenpa vain. Tämä elämä on hauskaa alussa, mutta tulee hieman

+yksitoikkoiseksi pukeutua niin ahtaassa paikassa, että täytyy taivuttaa

+päätään alaspäin kun ei voi ojentaa käsiään ylöspäin ja vesi käy

+tynnöreissä niin pahan makuiseksi. Onpa oikein hauskaa nähdä oikea talo

+taas. Ihmiset pitävät leirielämästä juuri niin kauan — — —»

+

+»Minua se ei vielä tympäise.»

+

+»Sinä oletkin mies ja voit tehdä jotakin.»

+

+»Etkös sinä sitten voi tehdä jotakin?»

+

+»Kyllähän sinä sen tiedät. Mitä luulet, että he sanoisivat, jos minä

+esimerkiksi ratsastaisin yksin kaksi mailia eteenpäin. He saisivat

+varmaankin raivokohtauksen.»

+

+»Kuka saisi raivokohtauksen? Ei kukaan muu kuin Alfred, enkä minä

+arvannut, että sinä olisit ruvennut pelkäämään häntä siinä määrin.

+Mutta lähdetäänpäs! Lähdetään kilpaa ja tullaan sitten takaisin samaa

+tietä.» Nuorimies näytti poikamaisen innokkaalta.

+

+»Se olisi hauskaa», haaveili tyttö. He katsoivat toisiaan silmiin kuin

+kaksi lasta ja nauroivat.

+

+»Miksi emme lähtisi?» pyyteli nuori mies. »Minua oikein ällöttää

+pysytellä aina noiden kirottujen vankkureiden läheisyydessä. Mitä

+järkeä siinäkin on.»

+

+»Tietysti intiaanit, arvelen», sanoi tyttö hieman epäillen.

+

+»Intiaanit!» vastasi mies, halveksien. »Intiaanit! Me emme ole nähneet

+merkkiäkään heistä sitten kun lähdimme Pierrestä. En usko, että täällä

+on ainoatakaan koko kurjalla seutukunnalla. Sitäpaitsi, muistathan mitä

+Alfred sanoi viime yöleirillä?»

+

+»Mitä hän sanoi.»

+

+»Alfred sanoi, ettei hän ole nähnyt ainoitakaan purilaitten jälkiä,

+joten heidän täytynee kaikkien olla erämaissa puhvelin ajossa. Sitä

+paitsi, luuletko, että isäsi ottaisi sinut mukaansa näin pitkälle

+matkalle, jos siinä olisi hitusenkin vaaraa?»

+

+»En tiedä. Minä pakotin hänet siihen». Hän katseli valtavan pitkää

+alannetta, jonne he olivat menossa ja mahtavaa nousua, joka sen takana

+kohosi. Aurinko ja tuulen henki leikittelivät preerian heinikossa,

+jälkimmäinen levitellen sen vihreyttä auringon hopeoitavaksi. Omituinen

+rauha vallitsi aavikolla ja odotti aivan kuulevansa mehiläisten

+surinan kuten Uus-englantilaisessa puutarhassa. Elämä oli ikäänkuin

+pysähdyksissä.

+

+»Me eksyisimme», sanoi tyttö vihdoin.

+

+»Eihän toki!» vakuutti nuori mies aloittelevan arolaisen koko

+innostuksella. »Minulla on jo valmis suunnitelma. Katsos,

+vankkuri-karavaanimme on menossa tuota kukkulaa kohti meidän takanamme.

+Jos kuljemme eteenpäin pitäen varjomme kukkulaa kohti, niin pysymme

+samassa suunnassa kuin sekin.»

+

+Hän katsoi tyttöön odottaen, että tämä lausuisi julki ihastuksensa

+hänen erinomaisen viisautensa johdosta. Tyttö näytti uskovan häntä.

+Hän myöntyi ja lähetti hänet jollakin tekosyyllä asialle omalle

+vankkurilleen. Hänen poissa ollessaan laskeutui tyttö hiljaa pienen

+kukkulan rinnettä oikealle, nelisti ripeästi parin muun samanlaisen

+yli ja pysäytti vihdoin hevosensa huoahtaen hyvästä mielestä. Hänen

+mielestään yksi pystyi pitämään silmällä varjoa yhtä hyvin kuin

+kaksikin. Nyt hän oli yksin ja vapaa. Sitä hän oli kaivannut viimeiset

+kuusi päivää matkallaan preerialla ja hän nautti siitä nyt täysin

+siemauksin. Ei kukaan ollut nähnyt hänen lähtevän. Ajajat nuokkuivat

+tylsinä, kuten heidän tapansa oli, vankkurien asukkaat nukkuivat, kuten

+he enimmäkseen tekivät ja pikku Alfred sulatteli häpeäänsä vankkurien

+takana nousevassa tomupilvessä, joka taas ei ensinkään kuulunut hänen

+tapoihinsa. Hän oli saanut ankaran kolahduksen ja olisi varmasti

+hautonut sitä koko iltapäivän, ellei eräs huomio olisi herättänyt hänet

+toimintaan.

+

+Eräässä ruokottomassa paikassa havaitsi hän kavion jäljen. Se ei ollut

+kulkueeseen kuuluvan hevosen.

+

+Alfred tiesi sen siitä, että sen toisessa laidassa, niin somasti ruohon

+peitossa, ettei sitä olisi kenenkään muun silmä huomannut, oli pieni

+painuma. Alfred ratsasti oikealle ja vasemmalle preerialla ja löysi

+noin kolmenkymmenen hevosen jäljet. Hän työnsi lakkinsa takaraivolleen

+ja rypisti kulmakarvojaan kun ei voinut löytää sitä mitä haki,

+nimittäin kahta kapeaa vakoa, jotka syntyivät hevosen kummallakin

+puolen laahaavista purilaista. Niitten puuttuminen osoitti, että

+intiaanijoukko oli yksinomaan ratsain ja se taas tiesi kahnausta.

+

+Hän ratsasti koko seurueen etupäähän, silmät vakavina maahan luotuina.

+Kukkulan laella tapasi hän nuoren Idän miehen. Jälkimmäinen näytti

+hämmästyneeltä, vaikkakin koetti olla leikkisä.

+

+»Jätin miss Coldweilin tähän puolisen minuuttia sitten», huomautti hän

+Alfredille, »ja luulen että hän on tehnyt minulle pienen kepposen.

+Torukaa häntä minunkin puolestani kun hän tulee takaisin — teettehän

+sen», nauroi hän hieman häijynilkisesti kuvitellessaan Alfredin toruvan

+jotakin.

+

+Silloin Alfred hämmästytti hänet. Pikku mies ojentautui äkkiä suoraksi

+satulassa ja päästi mehevän kirouksen. Kierrettyään pienen kaarroksen

+preerialla, palasi hän takaisin nuoren miehen luo.

+

+»Te menette heti vankkurien luo ja herätätte Billy Knappin ja sanokaa

+hänelle, että minä olen lähtenyt pienelle tiedustelulle ja että minä

+tahdon, että hän _valvoo_, Ymmärrättekö? _Valvoo!_

+

+»Mitä?», alkoi Idän mies levottomana.

+

+»Lähden hakemaan miss Coldwellia», sanoi pieni mies päättäväisesti.

+

+»Ettehän luule, että jokin vaara uhkaa häntä, ettehän», kysyi Idän

+mies, hätääntynyt sävy äänessään. »Ehkä voin auttaa teitä?»

+

+»Te teette kuten käskin», vastasi pikku mies lyhyesti ja ratsasti pois.

+

+Hän seurasi miss Coldwellin jälkiä nopeasti, sillä ne olivat aivan

+tuoreet. Jos katsoi tarkastikin etsien hevosen jälkiä niin ei huomannut

+mitään, mutta jos katsoi kolme- neljäkymmentä jalkaa eteenpäin, niin

+näkyi ruohikossa selvä polku.

+

+Alfred tapasi miss Coldwellin istumassa rauhallisena satulassaan

+keskellä preeriakoira-yhteiskuntaa ja niin ollen varsin yksinäisessä

+seudussa. Hän huvitteli katselemalla preeriakoirien touhua kun ne

+haukkuivat, katselivat ja piiloittelivat häntä, aina sen mukaan kuinka

+kaukana ne olivat. Alfredin näkeminen ei häntä miellyttänyt, sillä hän

+peloitti preeriakoirat piiloon.

+

+Nähdessään miss Coldwellin valtasi Alfredin taas ujous. Hän ratsasti

+hänen viereensä ja punastui:

+

+»Näytän teille tietä takaisin, miss», sanoi hän arasti.

+

+»Kiitoksia vain», vastasi miss Coldwell hieman kylmästi, »mutta löydän

+takaisin itsekin.»

+

+»Luonnollisesti te löydätte», kiiruhti Alfred vastaamaan hädissään.

+»Mutta ettekö luule, että meidän pitäisi lähteä takaisin nyt. Tahtoisin

+tulla kanssanne, miss, jos sallitte sen. Iltapäivä on jo aika pitkälle

+kulunut.»

+

+Miss Coldwell vilkaisi veitikkamaisesti aurinkoa.

+

+»Mitä, vielähän on monta tuntia pimeän tuloon!» sanoi hän huvitettuna.

+

+Silloin Alfred hämmästytti miss Coldwellin.

+

+Hänen arkaileva käytöksensä hävisi kerrassaan. Salamana hyppäsi hän

+hevosensa selästä ja heitti ohjakset sen pään yli, niin että se

+pysähtyi ja katsoi sitten miss Coldwellia suoraan silmiin.

+

+»Hypätkää heti alas», komensi hän.

+

+Pehmeä etelän murre, jota hän tavallisesti puhui, sai raikkaan

+täsmällisyyden. Miss Coldwell katsoi häneen. Hämmästyen. Nähdessään

+ettei tyttö heti totellut hänen käskyään, alkoi Alfred aivan

+todenteolla nopeasti irroittaa niitä hihnoja, jotka pitivät miss

+Coldweilin ratsastushametta kiinni. Se oli niin tavaton teko ujon

+Alfredin puolelta, että miss Coldwell vihdoin huomasi, että jotakin oli

+tekeillä ja hyppäsi satulasta.

+

+»Mitä nyt», kysyi hän.

+

+Vastaamatta sanaakaan, veti Alfred miss Coldwellin hevosen pään

+ohjaksilla aivan liki sen kavioita ja sitoi nilkat lujasti yhteen.

+Sitten hän teki saman tempun omalle hevoselleen. Täten ei kumpikaan

+eläin voinut edes poukkien päästä minnekään. Ne olivat varmasti

+kytketyt.

+

+Alfred astui muutaman askeleen itäänpäin. Miss Coldwell teki samoin.

+

+»Istukaa tuohon», käski Alfred. Miss Coldwell totteli hieman

+hermostuneena. Hän ei käsittänyt mitään koko jutusta ja se pani hänet

+pelkäämään. Hän alkoi hämärästi peljätä, että Alfred oli tullut

+hulluksi. Alfredin seuraava teko vahvisti vain hänen epäluuloaan. Hän

+astui nimittäin kymmenen askelta eteenpäin ja nosti sitten oikean

+kätensä pään yli. Miss Coldwell tarkkasi häntä niin kiinteästi, että

+hän ei huomannut sillä hetkellä mitään muuta. Sitten katsoi hän siihen

+suuntaan kuin Alfredkin ja hän huudahti puoleksi nyyhkyttäen.

+

+Aivan taivaan rantaa vasten näkyi idänpuoleisella mäellä hevosen

+selässä istuva olento. Se oli liikkumaton kuin kuvapatsas.

+

+»Meidän täytyy tapella», sanoi Alfred tultuaan hetken kuluttua

+takaisin. »Hän ei vastaa rauhanmerkkiini ja hän on Sioux-intiaani. Emme

+pääse karkuun tämän preeriakoirakaupungin läpi. Meidän täytyy pitää ne

+loitolla.»

+

+Hän aukaisi ja sulki rakkaan 44 numeron Winchesterinsä ja veti hiljaa

+hanan vireeseen. Sitten hän istahti miss Coldwellin viereen. Monelta

+suunnalta ilmestyi äänettömästi ratsastavia intiaanisotilaita, jotka

+liikehtivät arvokkaasti ensinnä näkynyttä kohti, käsittäen lopulta noin

+kolmekymmentä miestä. He keskustelivat hetken keskenään ja lähtivät

+sitten yksitellen määrätyin välimatkoin täyttä laukkaa kiertämään

+vasemmalle, piiloutuen hevostensa taakse ja kiljuen kimakkaäänisesti,

+mutta eivät ampuneet ainoatakaan laukausta.

+

+»He aikovat hyökätä kimppuumme», arveli Alfred. »Meitä on liian vähän

+jotta se maksaisi vaivan. Se on vain petosta.»

+

+Piiri heidän ympärillään oli nyt täydellinen. Katsellessa heidän

+ratsastamistaan hurjaa vauhtia liikkumatonta maisemaa vastaan pyrki

+näkö häiriytymään.

+

+»Ei siitä mikään huvimatka heille tule», sanoi Alfred myhäillen.

+»Preeriakoirain kolot ovat heille yhtä hankalat kuin meillekin. He

+eivät oikein tiedä miten he parhaiten meitä ahdistaisivat. Jos he

+tulisivat joka puolelta yhtaikaa niin en voisi heille mitään, mutta he

+ryntäävät aina yhdessä mytyssä kaikki kuin mitkäkin _saakelin_ hullut!»

+Ja silloin punastui taas Alfred korviaan myöten ja alkoi nöyrästi ja

+monisanaisesti pyydellä anteeksi miss Coldwellilta, joka ei ollut

+kuullut enempää hänen sanojaan kuin hänen anteeksipyyntöjäänkään.

+Villit ja lähestyvä taistelu olivat ainoat, mitä hän saattoi ajatella.

+

+Äkkiä yksi intiaaneista nojautui eteenpäin hevosen selässä ja ampui sen

+pään takaa. Kuula lensi ohi, luonnollisesti, mutta se vinkui ilkeästi

+kuin sireeni ja kuulosti tulevan lähemmä. Miss Coldwell kiljasi ja

+peitti kasvonsa käsillään.

+

+Villit ulvoivat kuorossa.

+

+Ensimmäinen laukaus näytti olevan merkki yleiseen ammuntaan pitkin

+ympyrää. Intiaanit eivät koskaan puhdista pyssyjään, saavat harvoin

+hyviä ammuksia eivätkä oikein tajua takimmaisen tähystimen filosofiaa.

+Sitäpaitsi ei ole ensinkään helppoa ampua pitkältä matkalta

+jännittyneessä asennossa laukkaavan hevosen selästä. Alfred katseli

+heitä halveksien, puhumatta sanaakaan.

+

+»Jos he jatkavat tätä kauemman aikaa, voi se kuulua vankkureillemme

+saakka», sanoi hän vihdoin. »Toivoisinpa ettemme olisi niin kaukana

+ja pohjoisessa päin. Kas niin, nyt se alkaa», sanoi hän sitten hieman

+kiihtyneenä.

+

+Päällikkö oli pysähtynyt, ja kun sotilaat saapuivat hänen luokseen,

+vetivät he hevoset miltei istumaan takajaloilleen ja jäivät siihen

+liikkumattomiksi. Hevosten päät olivat käännetyt kahden istuvia kohti.

+

+Alfred nousi varovasti nähdäkseen paremmin.

+

+»Aivan oikein», puhisi hän itsekseen, »se on vanha Yksinäinen Susi,

+varmasti. Saammekin tästä oikein navakan tappelun.»

+

+Tyttö oli vaipunut maahan ja vapisi päästä varpaisiin saakka. Ei

+ole hauskaa joutua maalitauluksi parhaissakaan olosuhteissa, mutta

+vielä vähemmän hauskaa on joutua maalitauluksi kun on vain yksi

+kolmeakymmentä vastaan ja nuo kolmekymmentä vielä lisäksi ovat

+hirvittävän ja oudon näköisiä villejä. Miss Coldwell oli aivan lamassa

+ja Alfred näytti vakavalta. Hän veti miettiväisenä kotelostaan kauniin,

+norsunluupäisen Coltinsa ja pani sen viereensä heinikkoon. Sitten hän

+punasteli, vuoroon hikoillen ja väristen, ja katsoi tyttöön epäröiden.

+Villijoukon äkillinen liikehtiminen päällikön ratsastaessa sen

+etunenään sai hänet päättävästi toimimaan.

+

+»Miss Coldwell», sanoi hän.

+

+Tyttö värisi ja huokaili.

+

+Alfred kävi polvilleen ja pudisteli häntä kovakouraisesti.

+

+»Kuulkaa nyt», komensi hän, »meillä ei enää ole kuin minuutti aikaa.»

+

+Tyyntyneenä hieman hänen äänensävystään katsoi tyttö ylös. Hänen

+kasvonsa olivat liidunvalkeat ja hänen tukkansa oli osaksi pudonnut

+hänen otsalleen.

+

+»Pankaa mieleenne nyt joka sana», puhui Alfred nopeasti. »Intiaanit

+aikovat hyökätä minuutin kuluessa. Ehkä voin lannistaa heidät, mutta en

+ole varma siitä. Tuossa pistoolissa minä aina säästän kaksi viimeistä

+kutia — ymmärrättekö — se on aina ladattu. Jos huomaan, että kaikki on

+menetetty niin ammun teidät toisella ja sitten itseni toisella.»

+

+»Oh» itki tyttö, aukaisten silmänsä hurjana. Hän kuunteli hyvinkin

+tarkkaavasti.

+

+»Ja jos he tappavat minut ensin — hän tarttui lujasti tytön ranteeseen

+— »jos he tappavat minut ensin, niin täytyy teidän ottaa tämä pistooli

+ja ampua itsenne. Ymmärrättekö. Ampua itsenne — päähän — tuohon!»

+

+Hän näytti otsaansa etusormen nypykällään.

+

+Tyttö vetäytyi kauhuissaan taaksepäin. Alfred puri hampaansa yhteen ja

+jatkoi säälimättä.

+

+»Jos he saavat teidät käsiinsä», sanoi hän, »niin he riisuvat teiltä

+viimeisenkin riekaleen, ja kun te olette ilkisen alasti, niin sitovat

+he teidät pitkin pituuttanne raakahihnalla, maahan käsistä ja jaloista.

+Ja sitten he seivästävät teidät keskiruumiista maahan kiinni, — ja

+jättävät teidät siihen — hitaasti kuolemaan!»

+

+Ja tyttö uskoi häntä, epäjohdonmukaisesti kylläkin, sen vuoksi, että

+huolimatta hirvittävästä pelostaan, hän oli huomannut, että Alfred

+lausuessaan ehkä ruokottomimmat sanat elämässään, ei ensinkään ollut

+punastunut. Hän katseli ruohikossa makaavaa pistoolia kauhunsekaisella

+ihastuksella.

+

+Intiaanijoukko, joka tähän saakka oli pysytellyt noin tuhannen jalan

+päässä, karjasi nyt äkkiä ja lähti nelistäen preeriakoirayhteiskuntaa

+kohti.

+

+Villien rynnäkössä on sanoin selittämätöntä hurjuutta. Pienet hevoset

+liikuttavat jalkojaan niin nopeasti, sotilaitten sulkaharjat ja

+varusteet hulmuavat perässä niin raivoisasti ja miesten ja hevosten

+koko asento on niin intoa ilmaiseva, että näkijä saa sen käsityksen

+menosta, että tuo peloittava joukko on voittamaton sekä vauhtiin että

+voimaan nähden. Koko taivaanranta näyttää olevan täynnä intiaaneja.

+

+Ja ikäänkuin se ei vielä olisi tarpeeksi peloittavaa, vapisee ilma

+karjuntaa. Kukin intiaani painaltaa yhteistä päämäärää kohti ja hän

+huutaa kimakasti näyttääkseen mikä suurenmoinen soturi hän on, samalla

+kun säestyksenä kuuluva kavion kapse kuuluu yhä lähempänä aivankuin

+kasvava myrskysade katolla. Näyttää siltä kuin ei mikään pystyisi sitä

+pysähdyttämään.

+

+Ja kuitenkin on yksi seikka, joka taitavasti hyväkseen käytettynä

+saa heidät pysähtymään, se on heidän kurin puutteensa. Intiaani

+taistelee tulisesti kun häntä ahdistetaan tai kun hän pääsee

+innostumaan tulisesta vastarinnasta, mutta hän ei mielellään antaudu

+taisteluun kylmiltään. Kun hän lähestyy vihollisen pyssyn suuta, käy

+hän miettiväiseksi. Usein yksi ainoa mies, jolla on tarpeellinen

+määrä kylmäverisyyttä pidättyäkseen ampumasta, saattaa tehdä tyhjäksi

+hyökkäyksen, jos hän vain odottaa kunnes he ovat tulleet noin

+viidenkymmenen jalan päähän ja sitten äkkiä kohottaa pyssyn piipun. Jos

+hän heti olisi ampunut, olisi taistelu loppunut lyhyeen ja intiaanit

+olisivat ratsastaneet hänen ylitseen. Mutta nyt on kullakin ollut

+aikaa ajatella. Kun valkoinen mies on valmis ampumaan, on odotusaika

+jo tehnyt tehtävänsä. Kukin villi tietää, että vain yksi mies heistä

+kaatuu, mutta kukaan ei mielellään tahdo olla juuri tuo yksi ja koska

+kurittomien sotilasten tapana on tapella vain omasta puolestaan,

+sukeltaa kukin hevosensa taakse ja pyörtää pois, vasempaan tai oikeaan.

+Koko joukko liitää ohi ja hajoo, kuten nopeasiipinen tiiraparvi

+tuulisena päivänä.

+

+Tähän luotti Alfred lähestyvässä ratkaisussa.

+

+Tyttö seurasi sotilasten hurjaa menoa jännittyneenä. Hänen täytyi

+puristaa kovasti rannettaan estyäkseen pyörtymästä ja hän näytti

+kykenemättömältä ajattelemaan. Alfred istui liikkumattomana eräällä

+preeriakoirapesällä pitäen pyssyään polvillaan. Häntä ei näyttänyt

+mikään häiritsevän.

+

+»Hauska tapella taas», mutisi hän itsekseen, hellästi sivellen pyssynsä

+tukkia. »Tulkaahan tänne, senkin pirut! Ahaa!», huudahti hän kun erään

+intiaanin hevonen putosi preeriakoiran koloon. »Sitähän minä ajattelin

+tässä.»

+

+Hänen silmänsä alkoivat palaa. Hevoset tulivat hypähdellen sinne ja

+tänne, vältellen taitavasti koloja. Niitten ratsastajat ampuivat ja

+karjuivat hurjasti, mutta ei yksikään luoti osunut kymmentä jalkaa

+alemmaksi. Heidän lähestyvä piirinsä muistutti rannalle saapuvaa suurta

+aaltoa ja yhdenkaltaisuutta korosti vielä kotkan sulkien heiluminen

+heidän tukassaan.

+

+Ratsastaminen mehiläispesää muistuttavassa maastossa oli vaarallista —

+yksinpä intiaaneillekin — ja kolme hevosta pyörähti ympäri peräkkäin,

+jääden potkimaan ilmaa jaloillaan. Kaksi ratsastajaa jäi viereen

+pyörtyneinä. Kolmas pääsi istualleen ja alkoi hieroa polveaan. Miss

+Coldwellin hevonen peljästyi ja heittäytyi kyljelleen ja rupesi

+hurjasti potkimaan takajaloillaan.

+

+Sopivan hetken tultua veti Alfred pyssynsä vireeseen ja nousi äkkiä

+polvilleen. Hänen sitä tehdessään painui pesä, jolla hän oli istunut,

+sisään, ja hän lensi nenälleen. Raivokkaasti kiroten nousi hän pystyyn

+ja tähtäsi tiheimpään joukkoon. Se vaikutti. Silmänräpäyksessä katosi

+joka villi hevosensa suojaan, eikä heistä näkynyt muuta kuin käsi ja

+jalka. Joukko hajaantui kummallekin puolelle niin nopeasti kuin olisi

+ammuttu merkki sellaista liikettä varten ja molemmat osat kaartivat

+kahdessa kauniissa kaaressa, kunnes ne vihdoin pysähtyivät jotenkin

+samaan paikkaan, josta olivat uljaan hyökkäyksensä alkaneetkin.

+

+Alfred ei ollut ampunut ainoatakaan laukausta.

+

+Hän kääntyi tytön puoleen naurahtaen.

+

+Tyttö makasi maassa kasvot ylöspäin, silmät avoinna ja kauhun

+ilmeisinä. Hänen otsassaan oli pieni mustunut reikä ja hänen päänsä

+alla, joka oli oudosti painautunut maata vasten, oli nurmi muuttunut

+punaiseksi. Lähellä hänen kättään oli raskas Colt N:o 44.

+

+Alfred katseli häntä kokonaisen minuutin liikahtamatta. Sitten

+nyökäytti hän päätään.

+

+»Se oli sen vuoksi, että minä kaaduin tuohon koloon — hän luuli, että

+he olivat ampuneet minut!» puhui hän ääneen itsekseen. »Pikku tyttö

+parka. Eihän hänen olisi pitänyt sitä tehdä!»

+

+Hän punastui kovasti ja kääntäen päätään toisaalle, veti hän tytön

+hameen niin alas, että se peitti hänen nilkkansa. Sitten hän otti

+winchesterinsä ja ampui kolme laukausta. Ensimmäinen sattui pyörtynyttä

+intiaania korvan taakse. Toinen lävisti toisen pyörtyneen intiaanin

+rinnan, kolmas kävi sen intiaanin hartiain läpi, joka oli katkaissut

+jalkansa ja joka juuri yritti päästä potkiskelevan hevosen taakse

+suojaan.

+

+Vähän sen jälkeen saapui Billy Knapp vankkurikaravaaneineen.

+

+

+

+

+VIII.

+

+BILLYN KELTANOKKA.

+

+

+Eräänä keväänä seitsenkymmenluvun alkupuolella piti Billy Knapp

+jonkinlaista kievaria ja hotellia Deadwoodin ja Big Hornin teiden

+risteyksessä Custer laaksossa. Matkustajat, jotka siinä kääntyivät

+tieltä toiselle, pysähtyivät usein yöksi siihen. Hän möi tarvikkeita

+sekä miestä että hevosta varten. Edellinen käsitti pääasiallisesti

+whiskyä, jälkimmäinen taasen heiniä. Se olikin parasta mitä siitä

+saattoi sanoa. Hotelli oli hirsistä, kaksikerroksinen ja se oli jaettu

+osastoihin palttinaverhoilla, tarjotakseen edes kuvan jonkinlaisista

+yksityishuoneista silmiin nähden vaikkei suinkaan korviin. Siinä

+oli kolme sänkyä ja joukko lavitsoita ja se ylvästeli oikein

+naiskeittäjällä — ensimmäinen laatuaan vuoriseudulla. Billy ei pitänyt

+sitä kauan. Hän oli liian levoton luonne. Mutta kertomuksen aikaan oli

+hän vielä sekä huvitettu että tyytyväinen siitä.

+

+Henkilökunnan muodosti laitoksessa Billy, äskenmainittu nainen sekä

+eräs vanha Pistol, nimeltä Charley. Viimeksi mainittu kantoi aina

+vyöllään monta tuliasetta ja oli hänellä sangen paljon sanomista,

+mutta kuten Billy sanoi, ei koskaan ollut saanut mitään kokoon. Tämä

+ei suinkaan Lännessä saattanut riippua tilaisuuksien puutteesta. Hänen

+tehtävänään oli olla »kaikki kaikessa».

+

+Eräänä iltana istui Bill nojatuolissaan hotellinsa seinävierellä

+odotellen postivaunua. Aikaa myöten se tuli. Charley kompuroi ulos,

+kantaen vesiämpäriä hevosille. Ajaja heitti ohjakset hänelle ammattinsa

+erikoisoikeudet tuntevan ylhäisellä oikeudella, laskeutui hitaasti

+istuimeltaan ja astui sitten komeasti tarjoiluhuoneeseen saamaan

+ryypyn. Billy seurasi perässä tarjoilemaan.

+

+»Olipa onni», sanoi ajaja ja nojasi kyynärpäihinsä.

+

+»Kuuluuko mitään uutta?» kysyi Bill.

+

+»No eipä ihmeitä.»

+

+»Kävivätkö kimppuusi.»

+

+»Ei, mutta Black Hank oleksii lähellä.» Se selvitti asian. Molemmat

+miehet puhaltelivat savupilviä hetken äänettöminä. Sitten nousi ajaja

+lähteäkseen.

+

+»Toin sinulle oikean keltanokan tullessani», huomautti hän kuin

+sattumalta. »Arvatenkin on hän muilta seuduilta.»

+

+»Luulenpa, että lähden katsomaan minkälainen keltanokka se on», vastasi

+Billy, kiiruhtaen tiskin takaa.

+

+Keltanokka istui pienellä pölkyllä aivan oven edessä. Hän piti lakkiaan

+kädessä, joten Billy saattoi nähdä hänen tapulimaisen, paljaan

+kallonsa. Sen alapuolella oli valkoisen punaiset kasvot ja vielä

+alempana kapeat, kaltevat hartiat, litteä rinta ja väärät sääret.

+Hän oli puettu vaaleaan, ruudulliseen pukuun ja flanellipaitaan,

+jonka kaulus oli aivan liian laaja. Billy huomasi kaiken tämän vain

+ohikulkiessaan. Kun ajaja kiipesi istuimelleen, sanoi hotellin omistaja:

+

+»Sanohan, Hen, pitäisikö tuollainen panna pumpuliin vaiko lasikuvun

+alle?»

+

+»Minä antaisin sille selkään», vastasi ajaja lyhyesti ja läimäytti

+kaksisiimaisella piiskallaan neljää hevostaan selkään, niin että ne

+hätkähtäen lähtivät liikkeelle.

+

+Billy lähti uudelleen katsomaan vierastaan ja sai tältä

+anteeksipyytävän hymyn.

+

+»Voinko saada huoneen täällä täksi yöksi?» kysyi vieras kimeällä,

+piipittävällä äänellä.

+

+»Voitte», vastasi Billy lyhyesti ja alkoi huutaa Charleyta.

+

+Patriarkka ilmestyi nurkan takaa ja samoin teki keittäjätärkin,

+mustasilmäinen, punaposkinen olento jonka Billy sittemmin laski

+kahdeksanneksi uhkarohkeaksi yrityksekseen avioasioissaan.

+

+»Ota vieraan sotapussi talteen», komensi Billy, »ja Nell,

+luonnollisesti hommaat kokoon hieman syötävää.»

+

+Vieras otti käteensä pienen käsilaukkunsa ja seurasi Charleytä

+asuntoon. Kun hän sitten hieman myöhemmin ilmestyi illalliselle,

+kantoi hän käsilaukkua mukanaan ja asetti sen penkin alle, joka oli

+pöydän vieressä. Syötyään asetti hän sen aivan kätensä ulottuville

+polttaessaan piipullisen tupakkaa ulkona. Luonnollisesti ei tällainen

+jäänyt Billyltä huomaamatta.

+

+»Vieras», sanoi hän, »näytätte olevan erinomaisen kiintynyt tuohon

+laukkuunne.»

+

+»Niin olen, sir», piipitti vieras. Billy sylkäisi arvonimelle. »Minulla

+on siinä eräitä esineitä jotka ovat minulle suuriarvoisia.» Hän avasi

+pussin ja otti esille aivan tavallisen näköistä naista esittävän

+tavallisen valokuvan. »Se on äitivainajani», sanoi hän. Billy sylkäisi

+taas ja meni sisään.. Hän halveksi hentomielisyyttä, olipa se laatuaan

+mitä hyvänsä.

+

+Molemmat miehet istuivat illallista syödessään vastatusten ja

+punaposkinen tyttö tarjoili. Vieras katsoi lautaseen koko ajan kun

+tämä oli huoneessa. Hän istui kuin orrella penkin päässä jalat allaan

+ja varpaisin nojaten. Kun Kun tyttö lähestyi, jäykkenivät hänen

+hartia- ja käsivarsilihaksensa hämmennyksestä ja aiheuttivat vallan

+eriskummallisia käden liikkeitä. Hän vastaili vain yksitavuisesti.

+

+Billy söi runsaasti ja totisena. Loppupuolella ateriaa istahti Charley

+hänen viereensä. Charley oli huonolla tuulella ja ruoka oli hänen

+mielestään jäähtynyttä.

+

+»Nell», huusi hän, tällainen ei kelpaa _sioillekaan_ syötäväksi.»

+

+Tyttö ei ollut millänsäkään. Eikä liioin Billy. Puheentapa oli sillä

+paikkakunnalla sellainen. Vieras pudotti veitsensä.

+

+»Enpä sitten ihmettele, että ette välitä siitä», sanoi hän, naurettavan

+pieni annos närkästystä äänessään.

+

+»Mitä te tarkoitatte?» huusi Charley uhkaavasti.

+

+»Tietenkin sitä, ettei naisihmiselle saa sellaista kieltä käyttää»,

+vastasi vieras lujasti piipittävällä äänellään.

+

+Billy ymmärsi heti yskän ja räjähti hillittömään nauruun.

+

+»Aika poika!» huudahti hän, lyöden käsiään polviin. »Löitpä nyt

+kirveesi kiveen, Charley.»

+

+Tyttökin nauroi, mutta hillitysti. Hän oli kuitenkin hieman liikutettu,

+vaikka olikin vasta edellisenä talvena lähtenyt Bismarkista, koska

+hänen kaltaistaan siellä ei enää kaivattu.

+

+Koska Billy hyväksyi selityksen, niin patriarkka vaikeni.

+

+Puolen yön aikaan heräsivät talon neljä asukasta hirvittävään meteliin

+ulkopuolella. Vieras nousi, täysissä pukimissa, lavitsaltaan ja

+kurkisti kapeasta avonaisesta akkunasta. Tusina hevosia oli yhdessä

+rykelmässä yhden miehen hoitoon jätettyinä, mutta pimeys esti näkemästä

+tarkemmin. Avonaisesta salongin ovesta virtasi leveä valojuova ja

+sieltä kuului melua ja saappaitten töminää.

+

+»Se on Black Hank», sanoi Billy hänen kupeella. »Black Hank ja hänen

+joukkonsa. Hän etsii nokkansa sivu mennyttä postivaunua.»

+

+Black Hank vuoristossa on samassa maineessa kuin Jesse James etelämpänä.

+

+Vieras kävi äkkiä tarmokkaaksi.

+

+»Ettekö aio tapella sitten?» kysyi hän.

+

+»Tapella?» sanoi Billy ihmetellen. »Tapella! Ei tietenkään. Hank

+ei ryöstä _minulta_ mitään. Hän vain nuuskii joka paikan ja ottaa

+mitä tarvitsee, mutta antaa maksun joka kerta. Minä olen vain hiljaa

+ja annan hänen toimia. Minä en koskaan _riitele_ hänen kanssaan,

+ymmärrättekö. Hän tanssii vain tänne sisään ja tarttuu kynsillään

+siihen mitä tarvitsee. _Minä_ en tiedä siitä mitään. _Minä_ nukun kuin

+tukki.»

+

+Hän viittasi merkitsevästi vieraalle.

+

+Alhaalla liikuskelivat rosvot sinne tänne.

+

+»Billy», karjui komentava ääni, »Billy Knapp!»

+

+Hotellin pitäjä näytti hämmästyneeltä.

+

+»Mitä hittoja hän _minua_ huutaa?» kysyi hän viereiseltään vieraalta.

+

+»Billy», huusi ääni taas: »Tule alas heti, senkin siwashi. Minä tahdon

+puhua kanssasi.

+

+»Hyvä, Hank», vastasi Billy.

+

+Hän meni »huoneeseensa» ja pani vyölleen raskaanpuoleisen vyönsä.

+Sitten hän laskeutui rappuja alas. Salonki oli valaistu ja täynnä

+miehiä. Muutamat joivat ja söivät, toiset taas sulloivat eväitä

+kuljetettavaan kuntoon. Tiskin kulmaan nojaten seisoi pitkä mies

+poltellen piippuaan. Hän oli notkea, vilkas ja voimakaslihaksinen,

+tummakasvoinen ja hänen kulmakarvansa yhtyivät omituisesti nenän

+yläpuolella. Billy astui astui äänettömänä miehen luo.

+

+»Mitä tämä merkitsee?» kysyi hän lyhyesti. »Tällainen ei kuulu

+sopimukseen.»

+

+»Tiedän sen», vastasi vieras.

+

+»Anna tänne sitte kultahietasi ja häviä täältä.»

+

+»Tuossa on hietani», vastasi Black Hank, pannen kätensä vieressään

+olevalle kauriinnahkaiselle pussille, ja siinä on sinulle tavaroistasi.

+Haluan kysyä sinulta erästä asiaa. Standing Rock on lähettänyt

+viisikymmentä tuhatta dollaria seteleissä Spotted Tailiin. Lähetti meni

+tästä tänään. Oletko nähnyt häntä?

+

+»En ole nähnyt mitään lähettiä», vastasi Billy helpotuksesta huoahtaen.

+»Postivaunu meni tyhjänä ohi.»

+

+Charley oli tullut rappuja alas huoneeseen.

+

+»Mitä sinä siellä teet, senkin rupisammakko», kysyi Billy häneltä

+raa’asti.

+

+»Postivaunu ei ollut kuten sanoit, _tyhjä_», huomautti Charley

+hämmästymättä.

+

+Billyn aivoissa valkeni. Hän muisti laukun, jota vieras niin tarkkaan

+oli vartioinut, Ja vaikka hänen järkensä sanoikin hänelle, että niin

+vaaratonta olentoa, kuin hänen vieraansa oli, tuskin saattoi valita

+pikalähetiksi, jäi siihen kuitenkin pieni mahdollisuus jäljelle.

+

+»Olet oikeassa», myönsi hän huolettomasti, »siellä on eräs keltanokka,

+joka ymmärtää yhtä paljon lähettinä ratsastamisesta kuin sika

+rypistyneestä paidasta.»

+

+»Minä huomasin, että hän oli ylenpalttisen huolissaan matkalaukustaan»,

+intti Charley.

+

+Tiskiin nojaavalta mieheltä ei ollut jäänyt huomaamatta mitään

+tästä keskustelusta. Billyn kieltäminen, hänen epäröintinsä ja

+puolitotuutensa näyttivät hänestä kaikki epäilyttäviltä. Nopealla

+käden heitolla ojensi hän aseensa Billyä kohti. Billyn kädet lensivät

+komentamatta ylös.

+

+Miehet lopettivat askareensa ja kokoontuivat heidän ympärilleen.

+Tämän tapaiset näyt olivat liian tavallisia vaatiakseen selitystä tai

+herättääkseen erikoista uteliaisuutta. He tunsivat johtajansa ja Billyn

+välisen hiljaisen sopimuksen.

+

+»Nyt», sanoi Black Hank vihaisesti, »tahdon tietää miksi sinä koetit

+tuollaista peliä kanssani.»

+

+Billy, varovainen ja pelkäämätön mies, vastasi ettei hän ollut

+yrittänyt minkäänlaista peliä, olihan vain Hetkeksi unhoittanut koko

+keltanokan eikä uskonut, että viimeksimainittu osoittautuisi Hankin

+etsimäksi pikalähetiksi.

+

+Eräs miehistä kevensi johtajan merkin saatuaan Billyn vyötä tuntuvasti.

+Sitten sai hän istuutua rahille. Kaksi muuta miestä nousi yläkertaan.

+Hetken perästä he palasivat ja ilmoittivat, ettei ylhäällä ollut

+ainoatakaan elävää sielua, vierasta tai tuttua, paitsi tyttöä, mutta

+että sinne oli jäänyt pienempi matka-arkku. Uuden määräyksen saatuaan

+toivat he arkun ravintolahuoneeseen. Se murrettiin auki ja havaittiin,

+ettei se sisältänyt muuta kuin vaatteita, preeria-asukkaan mallia,

+lujaa ja kulunutta. Sitäpaitsi oli siinä vielä sievästi kokoon kääritty

+meksikolainen satula ja raakanahkainen piiska.

+

+Roistot olivat jo hajaantuneet ulkoa etsimään jälkiä. Tässä hommassa

+he epäonnistuivat ja ilmoittivat, ettei pienintäkään jälkeä näkynyt

+missään päin.

+

+Billy tunsi miehensä. Black Hankin yhä tuimemmiksi rypistyvät kulmat

+tiesivät vain yhtä ainoata. Lännessä ei kukaan pysty pidättämään

+itsellään päällikkyyttä minkäänlaatuista, ellei hän sitä tue teoilla,

+jotka osoittavat häikäilemätöntä päättäväisyyttä. Billy hyökkäsi

+nopeasti kuin puuma Hankin päälle ja kävi häneen lujalla otteella

+vyötäröstä, pyöräytti hänet kilvekseen ja alkoi vakavan taistelun

+saadakseen käsiinsä roiston paljastetun aseen. Se oli loistava yritys,

+mutta se epäonnistui. Muutamassa silmänräpäyksessä makasi hän sidottuna

+lattialla ja Black Hank piteli hieraantunutta käsivarttaan. Sen perästä

+ei voinut enää tulla muu kysymykseen kuin joko nuora tai kuula.

+

+Kun Billy oli mennyt alas, ei vieras enää tuhlannut sekuntiakaan

+toimettomuuteen. Hänellä oli hallussaan viisikymmentätuhatta dollaria

+seteleissä, jotka hänen oli määrä niin pian kuin suinkin jättää

+Spotted Tailin asioimistoon Wyomingissa. Välttämätön vaunun vaihto oli

+pakottanut hänet yöpymään Billy Knappin hotelliin.

+

+Lähetti sieppasi laukkunsa ja juoksi äänettömästi Billyn makuuhuoneen

+läpi erään kapean akkunan luo, jonka hän jo aikaisemmin oli huomannut

+aukeavan aivan metsään päin. Akkuna oli öljyttyä paperia, mutta hän

+pettyi sen hyödystä. Hän tiesi, että se liukui syrjään, mutta hän ei

+saanut sitä liikkumaan. Hän ei uskaltanut särkeä paperia, sillä se

+olisi kuulunut. Ääni hänen takanaan melkein säikäytti häntä.

+

+»Minä näytän teille» kuiskasi punaposkinen tyttö.

+

+Hän oli käärinyt lakanan höllästi ympärilleen, hänen tukkansa riippui

+hartioilla ja hänen paljaat jalkansa näkyivät vaipan alta. Pieni mies

+punastui hämmästyksen tuskasta ja hän unohti tykkänään tehtävänsä.

+Tytön ääni herätti hänet vihdoin.

+

+»Kas niin, tästä vain», kuiskasi tyttö osoittaen avonaista akkunaa.

+

+»Kiitän teitä», sammalsi vieras tuskallisesti. »Vakuutan teille — —

+minä toivon — — —»

+

+Tyttö nauroi hiljaa.

+

+»Hyvä on», sanoi hän. »Olen tämän teille velkaa siitä, että veditte

+patriarkkaa parrasta», ja hän suuteli pikku miestä.

+

+Lähetti, vavisten ujoudesta, kiipesi vikkelästi akkunalle, pujotti

+käsivartensa laukkunsa hihnaan ja sen sijaan, että olisi hypännyt

+maahan, kuten tyttö odotti heilautti itsensä kepeästi lähimmälle

+suurelle tammen oksalle. Tyttö kuunteli lehtien rapinaa hetken, kunnes

+lähetti pääsi lähemmä runkoa ja lähti sitten, pystymättä hillitsemään

+haluaan nähdä mitä alhaalla tapahtui, rappuja alas.

+

+Alas tullessaan tuli häntä vastaan kaksi miestä. He tutkivat yläkerran

+kolme huonetta nopeasti, mutta tarkkaan, eivät välittäneet tytöstä

+paljoakaan ja palasivat sitten kiroillen takaisin. Hetken perästä

+tulivat he hakemaan vieraan arkkua. Nell seurasi heitä sitten alas

+aina ovelle saakka. Siinä hän näki ja kuuli sellaista, että se sai

+hänet katkerassa kauhussa pakenemaan talon perälle asti, kun Billy

+paiskattiin lattiaan.

+

+Akkunan ääressä hän polvistui ja pannen kätensä ristiin painoi päänsä

+käsivarsien väliin. Lännen naiset, varsinkin Nellin kaltaiset eivät

+itke. Mutta Nell oli vähällä tehdä sen. Äkkiä nosti hän päätään. Ääni

+hänen lähellään oli puhutellut häntä.

+

+Hän katseli joka puoleen, mutta ei nähnyt mitään.

+

+»Täällä, ulkopuolella», kuului matala varovainen ääni, »puussa».

+

+Silloin näki tyttö vieraan istuvan samassa paikassa, johon hän oli

+äsken asettunut.

+

+»Pyydän anteeksi, ma’am, jos säikäytin teitä tai puhuttelen teitä

+ensinkään. Eihän minun pitäisi sitä — mutta — — —»

+

+»Oh, älkää olko millännekään», sanoi tyttö kärsimättömästi, pudistaen

+tukkaansa taaksepäin. Niin nöyrä ja pelokas oli ääni, että tyttö

+saattoi vähääkään pinnistämättä mielikuvitustaan nähdä pikku miehen

+punastumisen ja välttelevän käytöksen. Tuona jännityksen hetkenä hänen

+vähäpätöisyytensä ja itseluottamuksen puutteensa kiusasi tytön mieltä.

+

+»Mitä te siellä teette», kysyi tyttö. »Luulin että te olitte hävinnyt

+näiltä tienoilta!»

+

+»Täällä oli turvallisempaa», selitti vieras. »En jättänyt mitään

+jälkiä.» Tyttö nyökkäsi päätään ikäänkuin myöntäen toimenpiteen

+järkevyyden.

+

+»Mutta, ma’am, rohkenin puhutella teitä sen vuoksi, että näin teidän

+olevan hädässä. Luonnollisestihan minulla ei ollut mitään oikeutta

+kysyä ja jos ette halua sanoa minulle — — —»

+

+»He aikovat tappaa Billyn», keskeytti Nell, nyyhkyttäen.

+

+»Miksi?»

+

+»En oikein käsitä sitä. He etsivät jotakin ja luulevat, että Billy on

+piiloittanut hänet. Arvelen, että se olette te. Billy ei piiloittele

+mitään, mutta he vain luulevat niin.»

+

+»Aivan oikein. Minua he etsivät. Kun nyt tiedätte missä olen, miksi

+ette kerro sitä heille ja pelasta Billyä?»

+

+Tyttö hätkähti, mutta hänen terävä Lännen älynsä näki heti vaikeuden

+siinä.

+

+»He ajattelevat, että Billy sittenkin auttaa teitä.»

+

+»Rakastatteko häntä?» kysyi vieras.

+

+»Jumala tietää, että olen aika luja, mutta niin on asia.» tunnusti

+tyttö ja painoi päänsä alas.

+

+Näkymätön vieras vaikeni ja mietti.

+

+»Olen aika liisterissä itsekin», puhui hän itsekseen »ja minulla

+on tehtävä, joka minun täytyy suorittaa kohdistamatta huomiotani

+mihinkään muuhun. Tavallisestihan ihmiset eivät välitä minusta, enkä

+minäkään heistä. Varsinkaan naisväki. He aivan näännyttävät minut.

+Luulenpa etten kohoa kovinkaan korkealle heidän silmissään, jos joudun

+heidän kanssaan kiistasille. Tavallisestihan he panevat minuun yhtä

+paljon huomiota kuin metsälutikkaan. Minähän en potki siltä, senhän

+ymmärrätte. Mutta kerran koiran iässä ikäänkuin kaipaan ystävällistä

+silmäystä heidän puoleltaan. Omaa naispuolta minulla ei koskaan ole

+ollut, ei koskaan. Joskus ajattelen, että saattaisi olla somaa, jos

+tietäisin jonkun tytön typykän odottavan minua jossakin. Mutta ei

+ole, eikä koskaan tule olemaankaan. Minä olen sillä tavalla luotu. Te

+kohtelitte minua kauniisti tänä iltana. Te olette ensimmäinen nainen,

+joka koskaan on suudellut minua omasta ehdostaan...»

+

+Tyttö kuuli heikkoa rapinaa ja sitten hiljaisen maahantulon.

+

+Kurkistaessaan akkunasta, erotti hän varjomaisen olennon hiipivän

+hotellin nurkan taa. Hän pani kätensä sydämelleen ja kuunteli. Hänen

+käsityksensä vieraan liikehtimisestä oli korkeintaan hämärä, mutta hän

+oli kuullut hänen tunnustavan, että hänen suudelmansa oli merkinnyt

+hänelle paljon ja hädässäänkin tunsi hän voimakasta halua nauraa. Hän

+oli suonut hyväilynsä pikku miehelle jotenkin samoin tuntein kuin hän

+olisi suudellut koiran kylmää kuonoa.

+

+Alakerrassa olivat miehet hieman mietittyään päättäneet käyttää kuulaa.

+Se oli siihenkin nähden paikallaan, että Billy oli uranaukaisijoita

+preerialla. Sitäpaitsi ei hän ollut mikään hevosvaras. Jotta ei turhaan

+viivyteltäisi, oli toimitus päätetty tapahtuvaksi heti ja samassa

+paikassa. Billy seisoi selkä omia hotellin hirsiään vasten kädet ja

+jalat sidottuina, mutta silmät peittämättä. Hän ei koskaan menettänyt

+rohkeuttaan. Lyhyen armonaikansa kuluksi, jonka valmistukset hänelle

+tarjosivat, selitti hän vastustajilleen mitä hän heistä ajatteli.

+

+»Ylpeä»! lopetteli hän pitkää yksinpuheluaan, aivankuin hän olisi

+puhunut lampun heijastajalle. »Ylpeä!» kertasi hän vieläkin. »Tuo

+teidän Hankinne on niin ylpeäksi käynyt, että hän on paisunut kuin

+myrkytetty koiranpenikka. Ei sitä silti kuka tahansa pysty nukkuvaa

+miestä kaappaamaan ja saamaan viittäkymmentä tuhatta dollaria noin

+vain, ilman muuta.»

+

+Black Hank määräsi kolme miestä toimittamaan työn. Billyn teloitus

+oli hänelle välttämätön, ei sen vuoksi, että lähetin menettäminen

+olisi häntä suurestikaan suututtanut — hän toivoi saavansa hänet

+käsiinsä aikanaan — vaan sen vuoksi, että hänen miehistössään

+pysyisi tarpeellinen kunnioitus päällikköään kohtaan. Hän oli juuri

+peräytymäisillään antaakseen tilaa teloituksen toimeenpanijoille

+kun hän kuuli oven takanaan aukeavan ja sulkeutuvan. Hän kääntyi.

+Oven edessä seisoi pieni keuhkotautisen näköinen mies, vaaleassa

+ruudullisessa puvussa. Keltanokalla oli kaksi lyhytpiippuista

+Colt-revolveria, joista hän toisen ojensi suoraan Black Hankia kohti.

+

+»Kädet ylös», komensi hän terävästi.

+

+Koska ase oli tähdätty Hankia kohti, noudatti hän käskyä heti.

+Tulokkaan silmissä oli merkillinen eloisuus. Kahdestatoista muusta

+miehestä oli yksitoista täydelleen vakuutettuja siitä että toinen ase,

+joka ei ollut kohdistettu johtajaan, koski heitä henkilökohtaisesti

+kutakin. Kahdestoista mies luulotteli olevansa paremmassa asemassa.

+Läsnäolevien suureksi kummastukseksi kuului pamaus ja leimaus

+silmänräpäyksessä. Sitten olivat taas asiat ennallaan. Toinen vieraan

+aseista oli yhä Black Hankiin kohdistettu, toinen taas muihin miehiin.

+Kahdestoista mies, se joka oli luullut voivansa yrittää vastarintaa,

+oli suistunut kasvoilleen lattialle. Ei kukaan olisi voinut vakuuttaa

+varmasti nähneensä, että vieras hituistakaan olisi liikahtanut.

+

+»Kas niin», sanoi vieras terävästi, »yksi kerrallaan. Pudottakaa

+aseenne lattiaan, gentlemannit.» Ja Black Rankille: »suu alaspäin.

+Pudota! Koirailematta!»

+

+Yksi miehistä huoneen takaosassa liikahti hieman korollaan.

+

+»Liikahtamatta siellä», varoitti vieras. Mies jäykistyi.

+

+»Seuraava herra», jatkoi pikku mies taitavasti viitaten toiselle.

+Hän totteli empimättä. »Seuraava! Nyt sinä! Ja sinä! Nyt sinä siellä

+nurkassa.»

+

+Toinen pistooli toisensa perästä kolahti lattiaan. Ei ainoakaan mies

+huoneessa olipa aseistettu tai aseeton, voinut kehua, ettei hänen

+pienintäkin liikettään olisi huomattu. He olivat kuin tiikerit valmiit

+hyökkäämään heti kun vain pistoolin suu olisi väistynyt hiemankin. Se

+ei väistynyt. Lattialle lyhistynyt ruumis muistutti heitä jokaista

+siitä mitä saattoi tapahtua. He tottelivat.

+

+»Astukaa taaksepäin», komensi vieras nyt. Silmänräpäyksessä sai hän

+miehet riviin seinää vasten jäykkinä, kädet ylhäällä.

+

+Sitten vieras ensi kerran liikahti paikaltaan oven edessä.

+

+»Kutsu tyttö tänne», sanoi hän Billylle.

+

+Billy korotti äänensä ja huusi »Nell! Ah, Nell.»

+

+Silmänräpäyksessä ilmestyi tyttö ovensuuhun pelkäämättä ja arvelematta.

+Kun hän näki miten asiat olivat kehittyneet; tuli hän miltei

+pahanilkisen iloiseksi.

+

+»Suvaitsetteko, ma’am, heti, ellen vaivaa teitä liiaksi, ikäänkuin

+hieman irroittaa Billyn siteitä?» kysyi vieras.

+

+Tyttö teki työtä käskettyä. Hotellin omistaja oikoi käsivarsiaan.

+

+»Olkaa hyvä ja kootkaa nuo aseet.»

+

+Molemmat ryhtyivät touhuun.

+

+»Missä se kirottu patriarkka on?» kysyi Billy tuikeasti, hakien

+silmillään Charleytä.

+

+Tämä oli hiljaa livistänyt.

+

+»Voitte laskea kätenne alas», neuvoi vieras, laskien aseensa. Johtaja

+aikoi sanoa jotakin.

+

+»Suu kiinni»! sanoi Billy, ottaen oman aseensa kasasta.

+

+Vieras otti äkkiä joukosta yhden Coltin ja pitäen liipasinta varasinta

+vasten, laukaisi kuusi laukausta peräkkäin lyömällä kämmenellään

+hanaan. Vaikka hän näytti vain heittelevän asetta sinne tänne,

+oli hänellä ilmeisesti varma maali, sillä kuusi viinilasia Billyn

+tarjoilupöydällä meni säpäleiksi. Se oli ihmeellinen teko ja se kävi

+nopeammin kuin koneellisella pistoolilla. Hän otti toisen aseen.

+Hyllyltä otti hän sitten tomaattirasian ja heitti sen ilmaan. Ennenkuin

+se ehti pudota maahan oli hän ampunut siihen kaksi reikää ja kun se

+tuli maahan, auttoi hän sen pyörimistä vielä neljällä kuulalla, joista

+jokainen jätti tomaattiliemivirran jälkeensä. Huone oli täynnä savua.

+Joukko katseli menoa lumottuna.

+

+Sitten jäykistyivät seinän vierellä olevat miehet. Savun seasta

+leimahteli pitkiä salamoita heitä kohti, milloin vasemmalle, milloin

+oikealle, yhtämittaisena rätinänä. Kahteentoista pysähtyi ampuminen.

+Miesten päitten välissä oli kussakin pyöreä reikä. Yhteenkään mieheen

+ei ollut sattunut. Syntyi hiljaisuus. Savu kohosi ylös ja poistui

+vähitellen avonaisesta ovesta. Hevoset, jotka pitkäksi aikaa olivat

+jääneet vartiatta, hirnahtelivat. Vieras heitti rauhallisesti savuavat

+Coltit lattialle ja otti omansa esille sivutaskusta, johon hän ne oli

+pannut. Billy keskeytti vihdoin äänettömyyden.

+

+»Se on _ampumista_ se», huomautti hän huoahtaen.

+

+»Ne viisikymmentä tuhatta ovat tuolla ulkopuolella», säväytti vieras.

+»Haluatteko niitä?»

+

+Vastausta ei kuulunut.

+

+»Aion ottaa yhden hevosistanne», sanoi hän sitten. »Billy on täysin

+syytön. Hän ei tiedä minusta mitään.»

+

+Hän kokosi aseet lattialta.

+

+»Nämät aion myös huvikseni ottaa mukaani», jatkoi hän. »Te löydätte

+ne — jos oikein tarkkaan haette — tuolta tiepuolesta — ja hevosenne

+samoin. Hän peräytyi ovelle.

+

+»Ammun sen heti, joka pistää päänsä ovesta», varoitti hän.

+

+»Vieras», sanoi Black Hank, kun hän oli menemäisillään ulos.

+

+Pieni mies pysähtyi.

+

+»Saanko kysyä nimeänne?»

+

+»Nimeni on Alfred.»

+

+Black Hank näytti harmistuneelta.

+

+»Olen kuullut teistä», myönsi hän.

+

+Vieraan katse kiersi huonetta ja huomasi tytön. Hän säikähti ja

+punastui.

+

+»Hyvää yötä», sanoi hän sitten nopeasti ja katosi samalla. Hetken

+perästä kuului kavioitten kapsetta kun hän talutti hevosia pois.

+

+Hyvän aikaa vallitsi äänettömyys. Sitten Billy puhui.

+

+»Hank, olemme niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, mutta jos kosket

+tuohon vasikkaan, niin minä nylen sinut.»

+

+»Vasikka! Oho», naurahti Hank. »Alfred vasikka! Minä olen kuullut

+puhuttavan hänestä.»

+

+»Mitä olette kuullut», kysyi tyttö.

+

+»Hän on etelän paras etsivä», vastasi Hank.

+

+Seuraavana vuonna veivät Billy Knapp, Alfred ja eräs kolmas mies,

+jonka nimi oli Jim Buckley poikki maitten vuoristoon ainoan

+vankkurikaravaanin, joka sinä kesänä uskaltautui matkaan.

+

+

+

+

+KAKSI PANOSTA.

+

+

+Tämä tapahtui siihen aikaan kun Billy Knapp kuljetti postivaunua

+Pierren ja Deadwoodin välillä. Luulenpa, että voitte vieläkin nähdä

+saman vaunun Buffalo Billin näyttelyssä. Jotta ei syntyisi sekaannusta

+eikä lukija panisi Billyn hartioille enemmän vuosia kuin hänelle tulee,

+niin mainittakoon tässä, että kyseessä oleva tapaus sattui hieman sen

+kuuluisan ja uhkarohkean matkan jälkeen, jonka hän Alfredin ja Jim

+Buckleyn kanssa teki vuoristoon sinä kesänä kun ei kukaan muu sitä

+rohjennut ja hieman ennenkuin hän ryhtyi kullankaivuun. Jim oli jo

+lähtenyt Montanaan.

+

+Matka Pierrestä Deadwoodiin oli jotakin. Päivät päästään kulki tie

+ylös ja alas heinäisiä mäkimaita ja laajoja tasankoja. Noustessaan

+mäkeä ylös ei koskaan osannut käyttää edellistä kokemustaan hyväkseen,

+vaan luulotteli mäelle päästyään näkevänsä koko seutukunnan

+peninkulmamitalla edessään. Sitähän ei koskaan tapahtunut. Ei

+koskaan nähnyt pitemmälle kuin seuraavaan preeria-aaltoon. Mäkiä

+alas hurahtaessa näki välillä olevan tasangon aina yhtä rajattoman

+laajana, tyynenä ja kuumana tai aina yhtä rajattoman laajana,

+jäätävänä ja pohjolan tuulien täyttämänä, riippuen vuodenajasta,

+jona siellä liikkui. Kerran koiran iässä tapasi siellä pajukon,

+joka tiesi sitä, että siinä oli joen uoma. Se oli joko aivan kuiva

+tai sitten ryöppyävänä virtana. Aivan mäen alla oli kaksi matalaa

+rakennusta, puoleksi hirsistä, puoleksi savesta. Siinä vaihtoivat

+hevosia terässilmäiset miehet, jollaisia näkee pohjolan hinaajalaivojen

+ruorissa. Matkustajat olivat täällä tilaisuudessa syömään kaikkien

+taiteen sääntöjen mukaan valmistettuja pannukakkuja, jotka pystyivät

+vastustamaan ruuansulatus-nesteitten tuimimpiakin hyökkäyksiä ja

+juomaan vihreätä teetä, joka maistui väkevästi parkkihapolle ja vaati

+todella oikein porsliinilla silatun suolen seinämän hyvin viihtyäkseen.

+Se ei ollut mikään innostava huvimatka.

+

+Luonnollisestikaan ei Billy kuljettanut vaunua koko matkaa. Ainoastaan

+viimeiset sata mailia. Mutta matkustajat sensijaan tekivät sen ja

+olivat Billyn tavatessaan jo peräti kyllästyneitä matkaansa. Kerran

+eräs keltanokka tuli mukaan loppupuolella vuotta, vain huvin vuoksi. Ja

+hän sai sitä.

+

+»Ajaja», sanoi hän Billylle, kun jarrut taas ilmoittivat, että oltiin

+lähdössä alamäkeä, »onko teidän kimppuunne koskaan hyökätty?»

+

+Billylle oli satamalla satanut samanlaisia kysymyksiä parin viimeisen

+tunnin ajan. Tavallisesti istui hän katsoen suoraan eteensä, sylkäisi

+tarkalleen vaunuhevosen ja aisan väliin ja vastaili yksitavuisesti.

+Keltanokka ei tiennyt, että kyseleminen oli huonoin keino saada Billy

+puhumaan.

+

+»Kimppuun?» vastasi Billy halveksivasti. »Nuori mies, minun kimppuuni

+hyökättiin viime vuonna kolmekymmentä seitsemän kertaa.»

+

+»Siunatkoon!» huudahti keltanokka. »Mitä te silloin teette. Onko teidän

+vaikea päästä heistä eroon? Täytyykö teidän taistella lujastikin?»

+

+»Ei mitään taistelua. Minua ei ole palkattu tappelemaan. Minä olen

+palkattu ajamaan.»

+

+»Ja te annatte ryöstää itsenne», huudahti keltanokka.

+

+Billyä harmitti vieraan halveksiva äänensävy.

+

+»Ei tule kysymykseenkään», selitti hän. »Koettakaahan otaksua, että

+olisin kyllin tyhmä lennättääkseni lyijyä ympärilleni ja pääsisin

+pakoon. Mikä olisi seurauksena? Seuraavalla kerralla ajaessani vaunua

+ampuisi joku noista kirotuista maantierosvoista minut jonkun pensaan

+takaa. Mitä siitä olisi hyötyä? Ei kerrassaan mitään.»

+

+Keltanokka vaikeni, syvästi tuntien sellaisen järkeilyn loogillisuuden.

+Hetken perästä aurinko katosi kellahtavaan autereeseen. Sitten seurasi

+ruskotus ja vihdoin korostivat tähdet preerian todellista äärettömyyttä.

+

+»Tuo mies on palkattu tappelemaan», huomautti Billy totisena, viitaten

+peukalollaan taakseen.

+

+Keltanokka ymmärsi nyt sen äänettömän ja tuimannäköisen miehen, joka

+luoksepääsemättömänä ja yksinäisenä istui vaunun katolla. Tarkemmin

+katsoessaan huomasi keltanokka tanakan pyssyn, joka tavattoman lyhyine

+piippuineen riippui kahdessa messinkikoukussa istuimen takana.

+Tavallisia revolvereita oli siinä myöskin, mutta ne eivät olleet kuten

+tavallisesti koteloissa, vaan riippuivat vyössä koukuissa, joten ne

+tarpeen tullen saattoi pienellä käden liikkeellä saada irti. Mies

+katsoi häneen jäykästi.

+

+»Vuoristo ei ole enää kaukana», suvaitsi Billy lausua, kun lännestä

+tullut kylmä viima nosti hänen lakkinsa liertä ja pieni pilvenhattara

+oudon hiljaisena ja nopeasti kiiti tähtien ohi.

+

+Keltanokka oli taas kääntynyt katsomaan katolla istujaa, joka kiinnitti

+tavattomasti hänen mieltään, kun vaunu pysähtyi niin äkkiä, että hän

+oli viskautua istuimeltaan. Hän pääsi vaivoin tasapainoon taas ja

+Billy, jalkajarrua vasten kierteli levollisesti ohjaksia sen ympäri.

+

+»Kädet ylös, heti», kuului terävä komento edestäpäin pimeydestä.

+

+»Tarkoittaa teitä», sanoi Billy keltanokalle, nostaen samalla kätensä

+päänsä yli ja istuutuen mukavasti istuimelleen. »Valmis», huusi hän

+leikillisesti pimeyteen.

+

+Aivan kuin merkin annettua kajahteli pimeydessä laukausten ryske

+ja kolmasti kaikui vastaus kuusipiippuisista. Jarrun kiljahdus oli

+eksyttänyt vaununpuolustajan, jotenka hän ei tiennyt mistä päin

+äskeinen ääni oli tullut. Hän oli hypännyt väärältä puolelta alas ja

+joutui siten suojattomaksi, ja hänen vastustajansa oli ampunut hänet

+kuoliaaksi.

+

+Maantie-rosvo astui turvallisena esiin ja virkkoi Billylle: »annahan

+Billy minulle tuo laatikko.»

+

+Billy kiipesi istuimensa yli ja pudotti raskaan, raudoilla kiskoitetun

+laatikon maahan. »Eipä taida kukaan huomata Buchia tuossa», sanoi hän

+ajatellen vaununpuolustajaa, joka makasi liikkumattomana.

+

+»Aja eteenpäin», komensi rosvo.

+

+Kolme tuntia myöhemmin tulivat Billy ja tointunut keltanokka

+Deadwoodiin ja kymmenisen minuuttia sen jälkeen tiesi koko leiri mitä

+oli tapahtunut.

+

+Nyt oli, se täytyy mainita, Deadwood äskettäin valinnut itselleen

+poliisipäällikön. Hän ei juuri näyttänyt poliisilta ensinkään, sillä

+hän oli pieni, heikonnäköinen ja kaljupäinen ja muutenkin näytti kovin

+lapselliselta. Mutta kun sanon teille, että hänen nimensä oli Alfred,

+niin tiedätte, että asia oli oikealla tolalla. Häneltä yhteiskunta

+nyt odotti aloitetta. Se odotti, että hän pestäisi joukkueen, johon

+kuuluisi jokainen, jota ei välttämätön toimi pidättäisi ja että se heti

+lähtisi takaa-ajoon. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt.

+

+»Montako heitä on?» kysyi hän Billyltä.

+

+»Yksi ainoa», vastasi postinkuljettaja.

+

+»Minä toimitan asian yksin», ilmoitti Alfred.

+

+Nähkääs, Alfred tunsi hyvin omat heikkoutensa. Hän ei koskaan

+osannut tehdä suunnitelmaa toisten läsnäollessa, vaan alistui aina

+vaistomaisesti toisarvoiseksi tekijäksi. Mutta kun toisten suunnitelmat

+olivat menneet myttyyn, osasi hän toisten haaksirikkoumasta järjestää

+mitä tehokkaimman uuden toimintamenettelyn. Käsilläolevassa asiassa

+piti hän parempana järjestää oman mielensä mukaisen menettelytavan ja

+senvuoksi hän tahtoi toimia yksin.

+

+Siihen aikaan tunsivat ihmiset jo Alfredin. He eivät panneet vastaan.

+

+»Sataa lunta», huomautti eräs ainaisia vieraita kapakan ovella.

+Lännessä niitä on aina pari kolme joka yhteiskunnassa.

+

+»Satuloikoon joku pojista kimoni», sanoi Alfred äkkiä ja alkoi tutkia

+aseitaan salongin lampun valossa.

+

+»Ethän aikone lähteä tänä iltana!» kysyivät läsnäolevat epäilevinä.

+

+»Aion kyllä. Lumeen jää hyvät jäljet, mutta huomenna ne ovat jo

+peitossa.»

+

+Ja niin lähti Alfred yksin, yöllä, lumimyrskyssä, ainoankaan tähden

+tietä näyttämättä, etsimään yksinäistä jälkeä äärettömällä preerialla.

+

+Hän suoritti Billyn ja keltanokan kolmentunnin matkan hieman enemmässä

+kuin tunnissa, sen vuoksi, että se oli parhaasta päästä alamäkeä. Siten

+oli rosvolla ilmeisesti neljän tunnin etumatka, joka kuitenkin väheni

+sillä ajalla, joka häneltä meni laatikon murtamiseen, sitten kun Billy

+vaunuineen oli edennyt turvallisen matkan päähän. Tapahtumapaikalla oli

+varma merkki Buchissa, murhatussa viestinviejässä. Alfred otti selvän

+siitä että mies todella oli kuollut, mutta ei hukannut enempää aikaa

+hänen vuokseen. Miehet saivat seuraavana päivänä ottaa hänet haltuunsa.

+Alfred kävi taas satulaan ja lähti suoraan itään, vaikka Billyn puheen

+mukaan rosvo oli lähtenyt pohjoiseen.

+

+»Hän on yksin», puheli Alfred itsekseen, »hän ei siis kuulu Black

+Hankin joukkueeseen. Hänellä ei ole mitään syytä lähteä pohjoista kohti

+ja jos hän menee etelään, täytyy hänen mennä South Porkin kautta ja se

+vie kaksi viikkoa aikaa. Rosvotut setelit ovat numeroidut ja vanhalla

+Wells-Fargolla on numerot tiedossaan. Hänen on vaihdettava setelit,

+jotta ei joutuisi kiinni. Siis menee hän Pierreen.»

+

+Alfred pani kaiken tämän tuumailunsa varaan ja ratsasti silmät ummessa

+itäänpäin. Onneksi oli maaston aaltomaisuus kyllin selvä ja määrätty,

+joten hän saattoi noudattaa aikomaansa suuntaa jotenkin hyvin, aina

+kello kolmeen saakka aamulla. Silloin loppui lumimyrsky ja tähdet

+alkoivat yhdessä kelmeän kuun kanssa näkyä. Kaksikymmentä minuuttia

+myöhemmin oli hän joen varrella.

+

+»Ylös vaiko alaspäin?» kysyi Alfred miettien itseltään. Yöllinen

+ilma sai päättää asian. Koko yön oli tuullut kovasti luoteesta.

+Vapaasti käyvä hevonen pyrkii enemmän tai vähemmän poikkeamaan tuulen

+suunnasta saadakseen päänsä myötätuuleen. Alfred oli koko yön tahallaan

+vastustanut tätä pyrkimystä, mutta hän arveli, ettei rosvo paon

+hälinässä ollut muistanut ottaa sitä seikkaa huomioon. Sen sijaan,

+että hän olisi ohjannut hevosensa suoraan itään Pierreä kohti oli hän

+arvatenkin väistynyt enemmän tai vähemmän etelään. »Alaspäin» päätti

+Alfred.

+

+Hän laskeutui satulasta ja alkoi taluttaa hevostaan joen suunnassa,

+mutta parin sadan jalan etäisyydellä siitä, otettuaan ensin selvän

+siitä, että uomassa vielä virtasi hieman vettä. Huomionsa tehtyään

+nyökkäsi hän tyytyväisenä päätään.

+

+»Hänestä ei jää mitään jälkiä ennenkuin vasta lumen tulon aljettua»,

+tuumi hän, »ja luonnollisesti ei hän arvaakaan, että minunlaiseni

+mutakuono on hänen kintereillään itäänpäin. _Siis_ ruokailee hän heti

+kun sattuu veden ääreen. Tuossa on vesi.»

+

+Tämä näytti tyydyttävän Alfredia täydelleen. Hän kävi jalkaisin,

+löytääkseen helpommin jäljet. Hän pysytteli kahden sadan jalan päässä

+joesta, jotta hänen hevosensa ei haistaisi toisen läsnäoloa ja

+hirnaisemalla ilmaisisi hänen tuloaan. Vähän ajan kuluttua tapasi hän

+jäljet. Hän jätti hevosensa siihen ja seurasi jälkiä jalkaisin joen

+uomalle. Uoman reunamalla kurkisti hän varovaisesti laaksoon.

+

+»Onpa sinulla sisua!» huomautti Alfred itsekseen. »Jos minä olisin

+leikkimässä sinun leikkiäsi, niin kyllä minä olisin ollut varovaisempi.»

+

+Pakolainen oli ilmeisesti otaksunut olevansa turvassa, sillä hän oli

+oikein leiriytynyt. Hänen molemmat hevosensa kaapivat ja kalvoivat

+heinää laakson pohjalla. Itse oli hän valmistanut itselleen lämpimän

+nurkkauksen ja nukkui siinä ainoastaan yhden huopapeiton alla, vaikka

+lämpömittari osoitti hyvän joukon alapuolelle nollan. Asia oli ollut

+varsin yksinkertainen. Hän oli tehnyt joen penkereeseen pitkän ja

+kuuman nuotion ja kun hän oli kypsä nukkumaan, oli hän siirtänyt

+valkean muutaman jalan kauemmaksi kulmauksesta ja paneutunut makuulle

+tulen lämmittämälle paikalle penkereen ja nuotion väliin. Hänen

+pyssynsä ja revolverinsa oli asetettu käden ulottuville.

+

+Alfred osasi hiipimällä tappaa hirven, mutta hän ei yrittänytkään

+hiipiä Lännen tapoihin tottuneen miehen kimppuun. Sen sijaan hiipi hän

+hyvään turvapaikkaan ja lasketti huolellisesti yhden winchesteri-kuulan

+noin kuusi tuumaa miehen korvan juuresta. Mies heräsi äkkiä ja ojensi

+vaistomaisesti kätensä asetta kohti.

+

+»Älä koske siihen», huusi Alfred.

+

+Mies heitti aseensa ja makasi kuin kaniini kolossaan.

+

+»Otappas tuo kuusipiippuisesi piipun suusta kiinni ja heitä se sopivan

+matkan päähän itsestäsi», neuvoi Alfred. »Ja nyt Winchester!. Nouse nyt

+ylös, jotta saan nähdä minkä näköinen sinä olet.» Mies totteli. »Sinä

+et oikeastaan näissä oloissa tarvitse tuota toistakaan käsiasettasi»,

+jatkoi pikku mies. »Ei, älä irroita sitä kotelosta, vaan irroita koko

+hoito, vöineen päivineen. Hyvä! Jäykkene nyt ja seiso liikkumattomana

+paikallasi.»

+

+Sitten Alfred nousi ja laskeutui alas laaksoon.

+

+»Hyvää huomenta», huomautti hän ystävällisesti.

+

+Hän katseli ympärilleen, huomasi miehen hevosköyden, otti sen maasta ja

+selvitti sen.

+

+»Sinä olet aika suuri kooltasi», puheli Alfred kuin seurustellen, »ja

+söisit minut varmaankin elävältä, jos tulisin sitomaan sinut aivan

+lähellesi. Kädet ylös!»

+

+Sukkelalla heitolla ja nykäyksellä kiersi hän köyden silmukan miehen

+ojennettujen ranteitten ympärille ja veti sen tiukalle.

+

+»Pysy siinä», sanoi hän, pannen pyssynsä pois.

+

+Hän irroitti toisen revolverinsa vyöltään merkitsevästi ja lähestyi

+sitoakseen solmun.

+

+»Laske kädet alas», komensi hän. Hän jäi miettimään työnsä tulosta.

+

+»En ensinkään pidä tästä — sidottuna edestäpäin. Astu käsivarsiesi

+välistä koko mies.» Mies epäröi. »Astu sanon minä», sanoi Alfred

+tiukasti, samalla kutitellen vankia pitkällä veitsellään.

+

+Toinen väänteli ja käänteli kummallisesti, mutta onnistui vihdoin

+viemään ensin toisen ja sitten toisen jalkansa sidottujen ranteittensa

+välistä. Alfred sitoi hänen kyynärpäänsä yhteen takaapäin.

+

+»Nyt sinä kelpaat», hyväksyi hänet Alfred iloisesti. »Katsokaamme nyt

+hieman ruokavarojasi.»

+

+Kaksi litteää kiveä parin tuuman päässä toisistaan tekivät uunin

+virkaa ja paistinpannu aukon kohdalla, jonne nuotion liekit leiskuivat

+sekä tinakuppi muodostivat rosvon koko keittiökaluston. Alfred pisti

+vieraanvaraisesti hieman leipää ja kahvia sen entisen omistajan suuhun.

+

+»Ei sen vuoksi, että se olisi niin tarpeellista», huomautti hän, »mutta

+minä olen ylen helläsydäminen».

+

+Aterian jälkeen pani Alfred toimeen lyhyen ja tulosrikkaan saaliin

+etsiskelyn ja löysi sen vieraan satulapussista, joka oli ujostelematta

+jäänyt auki.

+

+»Olet varmaankin ensikertalainen näissä hommissa, vieras»,

+huomautti poliisipäällikkö. »Satulassasihan on paljonkin parempia

+piilopaikkoja kuten rajaus ja satulannuppi. Onko sinulla mitään pientä

+ratsastusretkeä vastaan?»

+

+Mies pudisti päätään. Hän oli pysytellyt synkän äänettömänä koko

+hauskan toimituksen ajan.

+

+Alfred ja hänen vankinsa nousivat vihdoin satulaan ja ratsastivat

+pohjoiseen. Heti kun he olivat kiivenneet laakson jyrkän seinämän,

+ajoivat he peräkkäin, vieras edellä ja vieraan hevonen muodostaen

+uskollisen jälkijoukon. Siten joutui rosvo ensimmäisenä näkemään

+Siouxintiaani-joukon, joka pysähtyi silmänräpäykseksi eräälle

+kaukaiselle mäelle. Luonnollisesti Sioux-intiaanit näkivät myös hänet.

+Hän ilmoitti havaintonsa Alfredille.

+

+»No, ne eivät ole vihamielisiä», sanoi Alfred.

+

+»Nämä villit ovat varmasti vihamielisiä», pani vieras vastaan. »Älkää

+erehtykökään niiden suhteen. Minähän vasta toissapäivänä anastin heiltä

+tuon kirjavan hevosen», ja hän viittasi peukalollaan takana tulevaa

+hevosta.

+

+»Ja sinä leiriydyit», huudahti Alfred äärimmilleen hämmästyneenä.

+»Sinunhan täytyy olla kerrassaan hullun.»

+

+»En ollut nukkunut rahtuakaan kolmeen yöhön», selitti vieras, ikäänkuin

+anteeksipyytäen.

+

+Hän kohosi aimo askeleen Alfredin silmissä.

+

+»Olipa sinulla rohkeutta, kun sellaisissa olosuhteissa suunnittelit

+vielä postin ryöstöä.»

+

+»Olin päättänyt ryöstää sen ja minähän sain sen», vastasi vieras

+itsepäisesti.

+

+Villit näyttäytyivät seuraavan kukkulan laella, ainoastaan puolen

+mailin päässä ja tulivat miehiä kohti. »Arvelen, että tarvitset

+käsiäsi», sanoi Alfred yksinkertaisesti ja ratsastaen hänen viereensä

+irroitti rosvon kädet yhdellä veitsen viilaisulla. Mies ojensi

+molemmat kätensä ulos ja sitten ylös verrytelläkseen jäseniään ja

+hyppäsi maahan. Alfred laskeutui samoin satulasta. Molemmat sitoivat

+sitten muitta mutkitta hevostensa päät lähelle etujalkojen nilkkoja ja

+istuutuivat sitten selät vastakkain preerialle. Kullakin oli uusinta

+mallia Winchesteri ja pari Colt-revolveria, joihin sopi myöskin

+Winchesterin panokset.

+

+»Montako panosta?» kysyi Alfred.

+

+»Viisikymmentäkaksi», vastasi vieras tutkittuaan varastonsa.

+

+»Seitsemänkymmentä minulla», ilmoitti Alfred. »Minä kuljen aina

+täysissä varusteissa.»

+

+Kumpikin järjesti eteensä pienen puoliympyrän muotoisen patterinsa.

+Heidän käytettävissään ilman uudelleen latausta oli neljäkymmentä

+kahdeksan laukausta.

+

+Kun intiaanit olivat lähestyneet noin neljänsadan jalan päähän

+valkoisista miehistä, pysähtyivät he. Alfred nousi ja kohotti kättään

+heitä kohti kämmen eteenpäin rauhan merkiksi. Vastaukseksi tuli laukaus

+ja valtava karjunta.

+

+»Sanoinhan teille», huomautti vanki.

+

+Alfred palasi takaisin ja istuutui. Villit, yksitellen eroten joukosta,

+lähtivät ratsastamaan vinhaa vauhtia alati pienenevässä ympyrässä.

+He karjuivat kovasti. Silloin tällöin he myös ampuivat. Jälkimmäistä

+toimitusta aronmiehet seurasivat korvat tarkkaavina, sillä heidän

+harjaantuneelle kuuloaistilleen puhui kukin laji ampuma-aseita

+omaa kieltään — vanha suusta ladattava Remington ja raskas Sharpin

+viisikymmentä, kukin niistä ilmaisi heti itsensä. Kuulat eivät

+herättäneet heidän mielenkiintoaan ensinkään. Kaksi maassa istuvaa

+miestä oli sangen pieni maali intiaaneille, jotka puhdistamattomilla

+pyssyillään ja nelistävän hevosen selästä ampuivat neljänsadan jalan

+etäisyydellä.

+

+»Tuo joukko ei ole täkäläisiä», päätteli Alfred. »Heillä ei ole

+tusinaakaan takaaladattavia.»

+

+»Eiköhän ole parasta ampua yksi heistä», ehdotti vieras, asettuen

+polvilleen.

+

+»Älä ole hullu», neuvoi Alfred, »vaan käy auttamaan.» Hän oli

+tyytyväinen asiain tähänastiseen tilaan ja kaivoi jäistä maata

+veitsellään. Kepeä lumi oli miltei kokonaan tuiskunnut mäen laelta

+pois. Vieras totteli.

+

+Nähdessään mitä miehet tekivät, käänsivät intiaanit hevosensa suoraan

+heitä kohti ja tekivät hyökkäyksen. Noin kahden sadan jalan päähän

+tultuaan alkoivat winchesterit puhua. Alfred ampui kahdesti ja vieras

+kolmasti. Silloin ympyrä särkyi ja hajosi ja lasketti ohi.

+

+»Montako sait?» kysyi Alfred ammattimiehen harrastuksella.

+

+»Kaksi» vastasi vieras.

+

+»Kaksi täälläkin», lisäsi Alfred.

+

+Aivan läheltä kuuluva liikehtiminen, valitus ja potkiminen sai

+molemmat miehet äkkiä kääntymään. Kirjava hevonen oli kaatunut ja

+potki hurjasti. Alfred meni sen luo ja pisti veitsensä sen kurkkuun

+säästääkseen ammuksiaan.

+

+»Lähde liikkeelle, toveri», sanoi Alfred. Toinen lähti. Siten saivat

+he turvan ainakin yhdeltä suunnalta. Intiaanit olivat nostaneet

+kauhean mölyn nähdessään hevosen kaatuvan. Nyt, kun kukin sotilas tuli

+määrätylle paikalle pysäyttivät he hevosensa ja muodostivat jälleen

+yhtenäisen ryhmän. Alfred ja rosvo tiesivät vallan hyvin, että tämä

+liike uhkasi heitä vakavammalla hyökkäyksellä kuin se välinäytös,

+josta he äsken verrattain helposti olivat selviytyneet. Intiaani

+on äärimmilleen laumaihminen kun on kysymyksessä avotaistelu. Hän

+saa paljon rohkaisua huutamisesta, hevosten kavioitten kapseesta ja

+runsaitten kotkansulkien heilunnasta. Mutta piiristä hyökkäys on liian

+yksilöllistä sopiakseen intiaanin makuun.

+

+Intiaanit olivat nyt selvillä vastustajistaan. He tiesivät olevansa

+tekemisissä kokeneitten kanssa. Miesten käytännöllinen menettely

+sitoessaan hevostensa päät nilkkoihin ja heidän taitonsa huomata

+helpoin puolustusmenetelmä oli varmaankin jo herättänyt heissä

+epäluuloja. Sitä vahvisti yhä heidän erinomaisen tarkka ammuntansa.

+Mutta he saivat varmuuden asiasta siitä pikkuseikasta, että miehet,

+huolimatta hyökkäyksen tuimuudesta ja kiihotuksesta, olivat ampuneet

+ainoastaan muutaman laukauksen ja nekin vasta aivan läheltä. On sangen

+vaikeata pidättyä ampumasta ylimalkaan kun niin monta maalia tarjoutuu

+silmälle yhtäaikaa. Mutta se on myös yhtä kohtalokasta. Villille on

+muutama harhalaukaus suuri rohkaisu ja ne näyttävät jatkuvan kerran

+aljettuaan. Harhalaukaukset kuolettavat tyyneyden ja itseluottamuksen

+ja ne viekoittelevat vihollisen tuumaa lähemmä sitä taistelun halun

+rajaa jonka toisella puolella viisauden sijalle astuu murhaamisen halu.

+Intiaani on mitä varovaisin ja viekkain sotilas, ennenkuin hän tulee

+raivoksi ja hän on mahdollisimman häikäilemätön sen jälkeen. Muutamassa

+silmänräpäyksessä oli neljä heistä muuttanut autuaille metsästysmaille

+ja loput jäivät, pääsemättä lähemmä saalistaan miettimään sitä

+tosiasiaa.

+

+Hyökkäys alkoi. He ratsastivat samaa hurjaa vauhtia, jota he käyttivät

+puhvelinmetsästyksessä, yhtä äkillistä, kauhistuttavaa ja uhkaavaa

+kuin musta ukkospilvi myrskyn siivillä ja kuten sekin, näytti heidän

+peloittavuutensa ja nopeutensa kasvavan sitä mukaa kuin he lähenivät.

+Kukin ratsastaja taivutti itseään hevosensa kaulaan saakka ja ampui —

+oikean kuulasateen, joka, vaikka se menikin liian korkealta, kuitenkin

+vinkui ilkeästi ilmassa. Hevoset ojentelivat kaulojaan ja aukoivat

+punaisia kitojaan ja panivat pienet jalkansa liikkumaan niin nopeasti,

+että ne muistuttivat elävästi junan ohi kiitävää säleaitaa. Ja kepeä

+lumi tuiskusi pyrynä heidän takanaan.

+

+Kumpaistakaan miestä ei kiihoitus saanut nousemaan polvilleen

+kuolleen hevosen takaa. He tiesivät, että nyt oli tullut tärkeä

+vaihe taistelussa ja he ampuivat varmasti ja nopeasti, keskittäen

+koko tarmonsa varmaan tähtäykseen. Ensimmäinen intiaani koetti

+saada hevosensa hyppäämään edessä olevan esteen yli, mutta pieni

+eläin kieltäytyi oudosta yrityksestä, väisti vasemmalle, törmäsi

+muihin intiaaneihin ja yhtyi muuhun ohi painaltavaan sotilasvirtaan.

+Siinä sekasorrossa joutui Alfred tyhjentämään viimeiset panoksensa

+winchesteristään ja onnistuikin haavoittamaan erästä hevosta.

+Potkiva ja kiljahteleva hevonen tarjosi hetkellisen, mutta

+erinomaisen suojan poliisipäällikölle. Sarja räiskyviä laukauksia

+hänen kuusipiippuisestaan keskelle epäröivää intiaanijoukkoa mursi

+hyökkäyksen. Itsesuggeroitu kiihoitus laukesi ja intiaanit kääntyivät

+ja ratsastivat ohi.

+

+Rosvo oli myös omalta osaltaan onnistunut tappamaan hevosen muutaman

+jalan päähän väliaikaisesta varustuksesta, ja estettyään täten

+suoranaisen yliratsastuksen makasi hän kyljellään ja tyhjensi siinä

+asennossa ensin toisen ja sitten toisen revolverinsa päin uhkaavinta

+turmiota. Alfredin huomiokyky ja oikean siiven heikkous pakotti nämäkin

+villit pakosalle. Ihme kyllä, ei kumpainenkaan miehistä haavoittunut

+pahemmin, jokunen naarmu vain muistutti taistelun tulisuutta, mutta

+heidän vaatteensa ja tanner heidän ympärillään oli täynnä kuulien

+jälkiä. Omituista oli myös, että rosvon toinen hevonen oli säilynyt

+hengissä vähän matkan päässä, jonne se taistelun tuoksinassa oli

+työntynyt. Alfred nousi ja toi sen takaisin. Sitten molemmat miehet

+tekivät kuolleista hevosista ja satuloista kolmion muotoisen

+rintavarustuksen itselleen.

+

+»Tällaista ryöppyä en kestä toista kertaa», huomautti rosvo vetäen

+syvän henkäyksen.

+

+»Eivät he sitä pyydäkään toistamiseen», vastasi Alfred viisaana.

+

+Miehet koettivat tehdä laskelmia. Se ei ollut helppoa.

+Sadastakahdestatoista panoksesta, joilla he olivat taistelun

+aloittaneet, oli jäljellä vain kuusikymmentäkahdeksan. Se tiesi sitä,

+että he yksin viimeisessä kahakassa olivat tuhlanneet kokonaista

+kolmekymmentäyhdeksän kappaletta. Mikäli he saattoivat arvata olivat he

+vähentäneet vihollisiaan kahdeksalla miehellä, joista neljä viimeisessä

+ottelussa. Sitäpaitsi makasi kuolleena monta hevosta. Ensi silmäyksellä

+saattoi tulos näyttää kehnolta. Mutta sitä se ei ollut. Parhaissakin

+olosuhteissa on vilkkaasti liikkuva maali vaikeasti osattava. Tässä

+tapauksessa olivat olosuhteet sellaiset, että Idän mies ei olisi

+pystynyt saamaan sattumaa höyhenpielukseenkaan kolmen jalan päästä.

+

+Ja nyt alkoi kauhein hetki tätä kauhun päivää. Tusina sotilaita

+laskeutui satulasta, kaarsi hieman vasempaan ja katosi harvaan

+kuivaneeseen heinään ja tuskin kuuden tuuman korkuiseen pensastoon.

+Näytti siltä kuin ei siihen olisi voinut piiloutua yksi ainoakaan

+mies ja kuitenkin nieli se kokonaisen tusinan aivan kuin ne olisi

+meri vienyt. Ainoastaan heinän korsi siellä täällä heilahti, ja sen

+mukaan täytyi Alfredin ja hänen toverinsa ampua nopeasti ja varmasti.

+Se oli välttämätöntä, sillä siten saattoivat he pidättää tuota

+salaisesti matelevaa tusinaa tulemasta muutaman askeleen päähän,

+josta he, jos heidän sotajumalansa sen salli, aikoivat hyökätä ja

+käsikähmässä lopettaa vihollisensa. Ja sitä hyökkäystä ei enää

+voinut pysähdyttää. Valkoiset miehet tiesivät sen varsin hyvin ja

+kävivät omantunnontarkasti työhön kourallisine ammuksia näyttääkseen

+punaisille, ettei ollut niinkään terveellistä madella mäkien huipuilla

+syksyisenä päivänä. Siellä täällä makaili vielä intiaaneja mikä

+polvillaan, mikä mahallaan ja koettivat näyttää, että asia oli

+päinvastainen.

+

+Tuima taistelu oli lämmittänyt miehiämme. Nyt alkoi kylmä viima

+tunkeutua villavaatteiden läpi ja nosti ihon kananlihalle. Oli

+mahdotonta määritellä ammunnan vaikutusta, mutta molemmat miehet

+tiesivät, että heidän tarkkuutensa väheni. Vaikka Alfred kuinka

+olisi purrut yhteen hampaitaan ja vaikka hän kuinka olisi pidättänyt

+hengitystään, ei hän sittenkään voinut sovittaa sitä varmaa,

+tarkoituksenmukaista ja nopeaa nykäisyä liipasimelle, joka on

+välttämätön tarkka-ammunnassa. Vaikka hän kuinka olisi pannut vastaan,

+sai pyssy aina pienen nykäyksen oikeaan, hanan pudotessa. Maa oli

+hyvin kylmä. Ennen pitkää tunsivat miehet voittamatonta halua kaiken

+uhallakin astua muutaman askeleen edes takaisin veren lämmikkeeksi.

+Vaara ei heitä pidättänyt. Ainoastaan aro-asukkaan juurtunut kauhu

+jonkin mahdollisuuden menettämiseen pidätti heitä paikallaan.

+

+Kuitenkin onnistui heidän pitää tusina varovaisen välimatkan päässä,

+vieläpä luulivat he saaneensa muutamia vaarattomiksikin. Intiaanin

+menettelytapoihin kuuluu odottaminen, odottaminen määrättömän

+kärsivällisesti, hitaasti madella lähemmä, jalan, tuuman kerrallaan

+ja sitten kotkan nopeudella käyttää hyväkseen tilaisuutta, jonka

+pieninkin väsymyksen aiheuttama epäviisas teko vihollisen puolelta

+saattoi tarjota. Toinen toisensa perästä kajahteli kallisarvoinen ammus

+ja putosi sitten aukosta tyhjänä ja hyödyttömänä. Ja yhä lähempänä

+liikahtelivat heinien latvat.

+

+»Toivoisinpa, vieras, ettet olisi lähtenyt eteläänpäin», jutteli

+Alfred. »Olisimme muussa tapauksessa lähempänä Pierren tietä.»

+

+»Minä panen loput toivostani intiaaneihin», kalisteli toinen

+hampaitaan. »Toivon että he pian tekevät hyökkäyksen taas, sillä minä

+olen kohtapuoleen jäässä.»

+

+Kahden tienoilla tuli aurinko esille ja tuuli laimeni. Vaikka

+auringon säteet olivatkin heikot siihen vuodenaikaan, sai ero aamulla

+vallinneeseen ilmaan nähden miesten jäsenet kuitenkin lämpiämään.

+Onnistuipa Alfredin saada vääntämällä ja kääntämällä eväspussista

+leipää pienen palan, jonka he veljellisesti jakoivat keskenään. Mutta

+panokset vähenivät pelottavasti.

+

+»Me järjestämme kuoleman linjan», aloitti Alfred. »Niin kauan kuin he

+pysyttelevät tuon pensastupsun toisella puolella ovat he turvassa.

+Hoida sinä tuota puolta.»

+

+»Oikein», myöntyi vieras.

+

+Se tuotti heille suhteellisesti levollisen ajan. He panivat

+tupakaksikin ja tunsivat itsensä jotenkin onnellisiksi. Lähelle

+olevalle mäelle olivat muut intiaanit asettuneet leiriin ja

+suhtautuivat asiaan varsin kepeästi. Kahden valkoihoisen poistaminen

+elävien kirjoista oli pieni asia heille, eivätkä he sen enempää

+huolehtineet asiasta. Heidän välinpitämättömyytensä ärsytti

+tavattomasti rosvoa.

+

+»Kirotut siwashit», mutisi hän.

+

+»Pidä varasi!» varoitti Alfred!

+

+Intiaanit olivat edenneet kuolemanlinjan yli. Heinän latvat näyttivät

+paikan missä mikin ankerias luikerteli. Intiaanit olivat päättäneet

+edetä, arvatenkin aron miesten epätarkan ammunnan rohkaisemina.

+Sitäpaitsi rupesi päivä loppumaan. Nyt ei leikitty kissaa ja hiirtä,

+vaan nyt oli kysymyksessä samanlainen ryntäys kuin äskenkin, sillä

+erotuksella vain, että viimeiset pari-kolmekymmentä jalkaa suoritettiin

+piilossa. Piiritetyt kohdistivat koko huomionsa siihen. Mäelle

+leiriytyneet nousivat pienten puhvelilannasta viritettyjen valkeittensa

+äärestä ja seurasivat näytelmää. Etäämpänä olevan mäen harjanteella

+kuvastuivat vahtien haahmot taivaanrantaa vasten. Alfred valitsi

+erään heiluvan heinätukon ja ampui sen etupuolelle. Pamaus hänen

+vierellään osoitti että vieras myöskin oli alkanut. Se oli masentavaa

+ja hermostuttavaa työtä. Ampuja ei koskaan voinut sanoa oliko laukaus

+sattunut vai ei. Ainoa asia jonka hän varmasti tiesi oli se, että

+hyökkääjät tulivat yhä lähemmä. Hänestä tuntui siltä kuin ampuisi hän

+miestä tyhjällä panoksella. Tämä hermojännitys oli varmaankin kovin

+koetus koko taistelussa.

+

+Mutta he kestivät sen menestyksellä. Alfred tunsi kätensä vakavuuden

+taas palaavan jännityksen ja ilman muutoksen johdosta. Winchester!

+sylki taas yhtä varmasti kuin ennenkin. Äkkiä saattoi selvästi huomata

+että tulijat alkoivat epäröidä. Rosvo huomasi sen myös.

+

+»Annetaanpa heille että tuntuu», huudahti hän. Molemmat miehet ampuivat

+ja sitten vielä kerran. Intiaani-ketju horjui.

+

+»Vielä kaksi laukausta, niin he pysähtyvät», huusi rosvo ja veti

+liipasinta. Hana löi tyhjää.

+

+»Minä olen mennyttä miestä!» huudahti hän toivottomana. Hänen

+panoksensa olivat loppuneet.

+

+Alfred asetti oman kiväärinsä maahan, kääntyi selälleen ja puhalsi

+savupilven kohti taivasta.

+

+»Minä myös», sanoi hän.

+

+Ampumisen taukoaminen oli tehnyt lopun intiaanien epäröinnistä. Hetki

+vielä, niin he olisivat olleet selvillä asiain tilasta.

+

+»Eivät he paljoakaan saa minun päänahastani», virkkoi Alfred näyttäen

+paljasta päätään.

+

+Kaukaisella mäenkukkulalla oleva vahti ratsasteli kummallisissa

+ympyröissä sinne tänne ja heilutti omituisesti vaateriekaletta päänsä

+päällä. Heiniköstä nousi yhdeksän intiaania, he kumartuivat eteenpäin

+ja loikkivat kuin viiriäispoikue pois. Valkeittensa luona hyppäsivät

+sotilaat satulaan, toisten taluttaessa muita hevosia noita yhdeksää

+kohti. Kaikilla heidän liikkeillään oli salaisen, mutta pakoittavan

+kiireen leima. Alfred kuunteli tarkkaan.

+

+»Näyttääpä siltä kuin olisimme pelastuneet», virkkoi hän rauhallisesti.

+»Luulenpa, että pojat ovat lähteneet seuraamaan jälkiäni.»

+

+Vieras pysähtyi jäljelle jääneen hevosen irroittamishommissaan. Kaukaa

+kuuli hän heikkoa huutoa ja laukauksia, jotka olivat tarkoitetut

+rohkaisuksi Alfredille.

+

+»He tulevat täyttä laukkaa.»

+

+Nyt oli vieras jo irroittanut hevosen.

+

+»Arvatenkin eroamme nyt», sanoi hän, nousten satulaan. »Luonnollisesti

+otan minä tämän ruskon, koska olen paremmin sen tarpeessa. Näkemiin.

+Voinpa tässä vielä sanoa, että tunnen itseni oikein iloiseksi siitä,

+että intiaanit sattuivat tiellemme.»

+

+Samassa lysähti hänen hevosensa maahan ja rupesi potkimaan ja

+pärskimään verta.

+

+»Minulla on vielä toinenkin, niin että pysyttele hieman hiljaa»,

+komensi Alfred ojentaen kuusipiippuisensa.

+

+Vieras makasi maassa ja katsoi hämmästyneenä Alfredia.

+

+»Minä luulin, ettei teillä ollut ainoatakaan panosta jäljellä!»

+huudahti hän.

+

+»Teikäläisten pitäisi kaikkien tietää, että niinkauan kuin olen

+päällikkönä tässä piirissä, olen ennenkaikkea poliisi ja vasta toisessa

+kädessä intiaani-kyttä.»

+

+»Mitä p——», ihmetteli maantierosvo, yhä hämillään.

+

+»Ne olivat ne kaksi panosta jotka olisivat pysäyttäneet intiaanit»,

+sanoi Alfred.

+

+

+

+

+X.

+

+KILPAJUOKSU.

+

+

+Tämä juttu on laukauksia ja verta täynnä, mutta se on siitä huolimatta

+tosi. Se on Alfredin juttuja, mutta ei Alfred itse siinä esiinny

+pääsankarina, vaan aivan toinen mies, joka ei ole läheskään niin

+mielenkiintoinen kuin Alfred.

+

+Tällä kertaa saattoi Alfred ja se toinen mies, jonka nimi oli Tom,

+meksikolaista paimenjoukkoa Circle X karjatalolle. Circle X oli aivan

+keskipisteenä alueella, jossa oli syntynyt kultarynnäkkö ja oli siten

+joutunut miesten puutteeseen. Tom ja Alfred olivat silloin lähteneet

+Tusconiin ja koonneet parhaan miehistön mikä oli saatavissa, joka

+parhaanakin oli sellainen, että se saattoi pusertaa kyyneleet esille

+vanhanaikaiselta, ratsastustaitoiselta ja nopeasti toimivalta kunnon

+teksasilaiselta lehmäpaimenelta. Joukko oli pahan näköinen, se oli

+synkkä, mustakulmainen ja tympeä. Mutta se osasi yhtäkaikki heittää

+lassoa ja erotella karjaa, joka olikin ei ainoastaan pääasia, vaan koko

+asia.

+

+Homma ei ollut vähääkään hauska. Joko Tom tai Alfred piti yövahtia —

+se oli vain varovaisuus-toimenpide — ja he tunsivat itsensä paljon

+yksinäisemmiksi, kuin jos he olisivat ratsastaneet ypö yksin Arizonan

+äärettömillä savikoilla. Tunne oli sitäkin syvällisempi kun Tom oli

+juuri taas saanut miettimispuuskan. Tom ja Alfred olivat nyt olleet

+tovereita kaksi vuotta, joten Alfred tunsi hänet tarpeeksi, jättääkseen

+hänet aivan itsekseen kunnes hän taas tulisi ennalleen.

+

+Alkusyy Tomin mietiskelyyn oli eräs ulko-ilmasaarnaaja ja toisena

+syynä oli luonnollisesti rakkausjuttu. Nämät molemmat asiat eivät

+olleet yhteydessä keskenään Tomin tietoisuudessa, mutta ne yhtyivät

+kuitenkin salaperäisesti aiheuttamaan hänessä eräänlaista mietiskelevää

+tyytymättömyyttä.

+

+Kun Tom oli aivan nuori, oli hän rakastunut erääseen tyttöön Dakotan

+takamailla. Pian sen jälkeen oli läheisyyteen asettunut sotaväenosasto

+ja sen jälkeen eivät majurien tyttäret eivätkä upseerien rouvat enää

+Anne Binghamin nimeä maininneet. Tom, ollen nuori ja kokematon, ei

+koskaan oikein toipunut siitä. Se jäi osaksi hänen luonnettaan, se oli

+kuin iltahämy hänen sielussaan tai kuin jonkinlainen tähtiyö, jolloin

+tuskin huomattava utu himmentää tähtien kirkkauden.

+

+Ulkoilma-saarnaaja oli valinnut saarnansa tekstiksi sanat »vailla

+vaimon rakkautta» ja Tom, joka kuljeskeli joutilaana ohi, oli kuullut

+sen. Jollakin merkillisellä tavalla olivat sanat jääneet pyörimään

+hänen mielessään. Eivät ne hänelle oikeastaan mitään merkinneet, mutta

+hän toisteli niitä yhä uudelleen, kuten useinkin suloinen sana hivelee

+korvaa ja jää mehevänä kielelle. Tom oli nähkääs vain tavallinen

+parkittu arizonalainen lehmäpaimen, ja sen vuoksi ainakin kotoisen

+siveysopin mukaan, vailla kaikkia hienompia tunteita. Mutta sanat

+riittivät herättämään eloon muiston tummasilmäisestä Annesta ja muisto

+taas aiheutti hänen mielentilassaan äkillisen heilahduksen synkkään

+mietiskelyyn.

+

+Tom, Alfred, hevoset, keittiövankkurit ja meksikolaiset paimenet olivat

+vaeltaneet savikkoaroa jo kolme päivää. Matka oli kulkenut erikoisen

+vaikeassa maastossa. Pään päällä erikoisen kirkas, painostava ja

+kuuma taivas, ympärillä kauhean yksitoikkoinen taivaanranta ja paksu

+valkoinen pölypilvi. Kolmannen päivän päättyessä tuntui jokaisesta

+kuin hän tukehtuisi ja olisi lopen väsynyt ja kaikenlaisten pienten

+onnettomuuksien lisäksi vastusti nuotio Black Samin innokkaimpiakin

+sytytysyrityksiä. Se taas johti illallisen myöhästymiseen.

+

+Mutta tämä erikoinen Arizonan osa ei aina ole ollut kuiva ja täynnä

+savikoita. Mahtava joki, niin mahtava, etteivät sen pauhaavissa

+aalloissa tämänaikaiset eläimet olisi tulleet toimeen, vyöryi

+teräväsärmäisiltä pohjoisilta vuorilta, puski vihaisesti eteläisten

+tasankojen halki ja vihdoin kiehuen ja kihisten vaahtoa; tulvi vielä

+eteläisempään järveen, joka kauan sitten on kadonnut. Sen rantamilla

+kasvoi outoja sipulikasveja. Sen vesissä uiskenteli peloittavia

+hirviöitä, joilla oli käärmeen kaula. Vuoroon vallitsivat siellä niin

+raivoisat myrskyt, että ne näyttivät repivän koko maailman rikki,

+vuoroon taasen niin kuuma auringonpaiste, että siellä paitsi mainittuja

+sipulikasveja kaiken muun elämän täytyi hukkua kuin pätsiin.

+

+Aikain kuluessa olosuhteet muuttuivat ja muutokset aikaansaivat

+nykyisen Arizonan. Siellä ei ole mitään tulvivia vesiä, ei mitään

+sipulikasveja, ei julmia hirviöitä eikä, ennenkaikkea, mitään myrskyjä.

+Ainoastaan aurinko on jäljellä sekä eräs toinen, nimittäin vanha virran

+uoma.

+

+Toisella rannalla — virran mutkan sisäpuolisella — on pitkä, loivasti

+laskeva rinne. Se laskee niin loivasti; että tuskin huomaa milloin

+se yhtyy itse virran pohjaan. Toisella rannalla taas — mutkan

+ulkopuolisella — jossa vedet raivokkaasti pauhaten kääntyivät uuteen

+suuntaan on korkea, miltei kohtisuora kallio, joka muodostaa monen

+mailin pituisen rintamavarustuksen ja on paistunut kovaksi kuin

+teräs tässä aurinkoisessa ja sateettomassa ilmanalassa. Satunnaiset

+sateet ovat alkaneet syödä siihen poikittaisia laaksoja, mutta harvaa

+poikkeusta lukuunottamatta eivät ne ole päässeet kallion huippua

+kauemmaksi.

+

+Poikkeukset, jotka ulottuvat tasangolle saakka, muodostavat jyrkät ja

+vaaralliset portaat vuorelle. Jokaisen, joka tahtoo päästä tuon vanhan

+virran muodostaman esteen yli, täytyy valita yksi noista kapeista

+rotkoista kuljettavakseen.

+

+Kysymyksessä olevana iltana olivat lehmäpaimenet leiriytyneet loivasti

+laskeutuvan rinteen alapuolelle. Ylempänä kuvastui hevosia vartioiva

+Alfred lännen taivasta vasten. Kauempana näkyi kalliovarustus mustana

+nauhana auringon laskiessa. Leirissä näytti kaikki aavemaiselta,

+muulit, vankkurien puoliympyrä, loikovien lehmäpaimenten epäselvät

+ääriviivat ja vihdoin etualalla Sam loistavine, puoliympyrään

+asetettuine keittovehkeineen ja säälittävän vähäisine tuliaineksineen,

+jotka puolestaan eivät ensinkään tahtoneet ruveta loistamaan.

+

+Sillä, kuten sanottu Samilla oli tuska tulta virittäessään. Se sammui

+ainakin kuusi kertaa ja kuitenkin se liekehti kullakin kerralla siksi

+kauan, että se sai Samin järjestämään keittoastiansa tulelle ja

+jakelemaan eväitään. Sitten se sammui ja Sam-paran täytyi taas alkaa

+alusta. Meksikolaiset polttelivat keltapaperisia sätkiään ja katselivat

+hänen edestakaisin liikehtimistään synkän epäluuloisina. He olivat

+varmasti vakuutettuja siitä, että Sam teki sitä piloillaan. Niinpä

+he vihasivat häntä sydämensä pohjasta ja kääriytyivät vaippoihinsa.

+Tom istui vankkurien nokassa heilutellen jalkojaan ja kerraten

+kertaamistaan sielussaan soivaa laulua: »vailla vaimon rakkautta,

+vailla vaimon rakkautta.» Hänen mielensä oli mustaa mustempi. Aika

+ajoin katsahti hän Samiin, mutta ilman minkäänlaista kärsimättömyyttä.

+Hän oli tottunut tulemaan toimeen ilmankin illallista. Sam oli hänelle

+täysin yhdentekevä.

+

+Mitä kokkiin itseensä tulee, niin paistoi hämmästys hänen pyöreitten

+hartioittensa joka liikkeestä. Hänen kihara, harmaa tukkansa oli

+epäjärjestyksessä alituisista epätoivon raapaisuista ja hänen

+silmissään oli jotakin koiran surumielisyyttä, kun hän kohotti

+katseensa ylös. Elämä ei ollut hänelle yhdentekevää. Päinvastoin.

+Tehtävä: _märät puut + tulitikut = keittovalkea_ oli hänen elämänsä

+risti. Siinä oli jotakin säälittävää. Ehkäpä se oli sitä sen vuoksi,

+että koomillinen naama käydessä vakavaksi, vaikuttaa surullisemmalta

+kuin maailman melankoolisimmat kasvot.

+

+Vihdoin nousi kuu ja tulikin päätti syttyä. Seitsemännellä yrityksellä

+se paloi tarmokkaasti ja asettui sitten vakavasti hehkumaan

+pannukakuille sopivalla kuumuudella.

+

+Mutta sen haiku oli kitkerä ja iltaviima oli oikullinen. Kitkerä savu

+ja tyhjä vatsa sopii vallan hyvin sananlaskuksi, kun sen sovittaa

+meksikolaisiin. Enimmät loikovista lehmäpaimenista kirosivat vain

+hieman hartaammin ja kääriytyivät tiukemmin huopiinsa, mutta José

+Guiterrez murisi, heitti peittonsa yltään ja lähestyi valkeata.

+

+Sam pyöräytti silmävalkuaisiaan häneen hetkeksi, naurahti puoleksi

+hämmästyneeseen tapaansa ja kääntyi taas patojensa ja pannujensa

+puoleen. José, ollen pahalla tuulella ja lapsellinen, tahtoi tehdä

+jollekin jotakin ja läimäytti sen vuoksi pitkällä piiskansiimallaan

+keskelle pannukakkukasaa, joka vielä oli järjestämättä. Piiska jätti

+kapean juovan pannukakkupatteriin. Sam katsahti äkkiä ylös.

+

+»Älä tee sitä!» sanoi hän suuttuneena.

+

+Hän katsoi tovin aikaa tiukasti kukkomaiseen Joséhen ja kääntyi sitten

+keittohommiinsa. Asetellessaan kallistelevaa kahvipannua vakavammaksi

+sattui hän törmäämään Josén reiteen. José potkaisi paikalla ja tuimasti

+koko keittohoidon hajalle. Paistinpannu lensi salviaruohopensaaseen,

+kahvipannu vieri maakoloon sylkien poroa ja vettä hiljalleen

+vähenevällä voimalla, kattila pyörähti kyljelleen, pannukakut

+hajaantuivat puolueettomasti ja mikä pahinta, valkea sammui kokonaan.

+

+Black Sam alkoi nousta hitaasti. Seuraavassa silmänräpäyksessä

+lyyhistyi hän korahtaen takaisin, veitsen pisto kyljessä.

+

+Murhaaja seisoi ja katseli uhriaan, muut meksikolaiset tuijottivat. Tom

+hyppäsi vankkurien nokalta, veti aseensa vyöltään, tähtäsi tarkkaan ja

+ampui kahdesti. Sitten hän kääntyi ja lähti juoksemaan Alfredia kohti.

+

+Lehmäpaimen ei pysty juoksemaan kovin nopeasti. Hänellä on

+tavallisesti sellainen tonnisto kannettavanaan pitkävartisten

+saappaitten, kannusten, varusten ja panosvyön muodossa, että hän

+käykin horjuen. Tomin onnistui päästä pienen, kivisen kuilun yli,

+ennenkuin meksikolaiset selvisivät hämmästyksestään ja pääsivät

+irtaantumaan peitoistaan. Sitten katsahti hän taakseen. Hän näki,

+että muutamat paimenista juoksivat varusvankkureille, toiset taas

+irroittivat muuleja ja että muutamat olivat asettuneet polvilleen ja

+varustautuivat ampumaan. Viimemainitun huomatessaan alkoi Tom ponkata

+puoleen ja toiseen juostessaan. Se tietenkin hidastutti hänen kulkuaan.

+Puolitiessä mäelle tuli Alfred häntä vastaan matkalla ottamaan osaa

+leikkiin, olipa sitten kysymys mistä tahansa. Pieni mies ojensi kätensä

+ja tarttui Tomiin. Tom ponnisti jalustinta vasten ja oli hetkessä

+kahdenreisin satulassa.

+

+Alfred kääntyi takaisin mäelle ja alkoi sanaakaan sanomatta hurjasti

+sovitella piiskaansa hevosensa olkapäille. Kun he mäen päällä

+ratsastivat laitumella olevien hevosten ohi, käännähti Tom hevosen

+selässä ja tyhjensi jäljellä olevat ammuksensa keskelle laumaa. Kaksi

+hevosta tupertui potkien maahan, muut hajaantuivat joka taholle. Alfred

+murahti hyväksyvästi, sillä se teki takaa-ajon vaikeammaksi ja antoi

+siten heille pitemmän etumatkan.

+

+Sekä Alfred että Tom tiesivät vallan hyvin, että hevonen joka kantoi

+selässään kahta miestä ei saattanut päästä pakoon yhtä miestä

+kantavalta, mutta he tunsivat myöskin seudun ja se merkitsi heille

+sitä, että jos he vain pääsisivät onnellisesti sen kapean solan luo,

+joka kulki vanhan savimäen poikki, niin se saattaisivat pelastua

+Petersoniin, joka sijaitsi hyvänlaisen mailimäärän päässä siitä.

+Se saattoi käydä päinsä siitäkin syystä, että mies, jolla on vaara

+takanaan, kiipeää nopeammin kuin se, jolla on vaara edessäpäin.

+Sitäpaitsi panisi vilkas puolustus varmaan vihastuneen meksikolaisenkin

+miettimään ennenkuin hän alkaisi kiipeämisen. Niin ollen pakoitti

+Alfred hevostaan eteenpäin vanhan virran pohjalla olevan tasamaan

+poikki lähintä ja ainoata läpipääsyä kohti. Viisitoista mailia

+edessäpäin oli säännöllinen kulkureitti. Muuta tietä ei vuorelle

+päässyt, se oli joka puolelta luoksepääsemätön kuin vanhanaikainen

+linnoitus. Meksikolaiset olivat tällöin onnistuneet suopungeillaan

+ottamaan kiinni muutaman hajaantuneista hevosista ja olivat jo

+tulossa heidän perässään hurjasti karjuen. Alfred katsoi taakseen ja

+virnisteli. Tom heilautti suurta olkihattuaan kiusoittelevasti.

+

+Lähestyessään solaa huomasivat he, että sen seinämät olivat miltei

+kohtisuorat ja sileät. Sen pohja oli V:n muotoinen ja niin täynnä

+koloja, merkillisiä torneja ja pilareja sekä muinaisten sateitten

+kaivama, että se oli melkein mahdoton kuljettavaksi. Se nousi loivasti

+ensin, mutta jyrkkeni sitten ja oli ylinnä miltei pystysuora pari,

+kolme jalkaa. Kun miehet tulivat siihen, astuivat he satulasta

+ja alkoivat kiivetä nelinkontin taluttaen hevosta perässään.

+Ratsastettuaan suoraan auringonlaskua kohti olivat heidän silmänsä

+aivan häikäistyneet, jotenka työ ei ollut helppoa. Hevonen seurasi

+varovaisesti, turpa maata vasten.

+

+Kaikille on tunnettua, että lyhyet sateet, joita seuraa polttava

+auringonpaiste, pyrkivät kaivamaan vaihtelevan syviä onkaloita

+savimaihin, jättäen kuoren kovaksi. Alfredin ja Tomin olisi kokeneina

+miehinä pitänyt arvata se, mutta he eivät tehneet sitä. Heti päästyään

+solaan suistui hevonen tuollaisen kuoren läpi maanalaiseen onkaloon

+painuen raskaasti kyljelleen. Päästyään jotenkuten jaloilleen taas, jäi

+se siihen huohottaen ja sieraimet laajallaan seisomaan.

+

+»Kuinka kävi, Tom?» huusi Alfred, joka oli hieman edellä.

+

+»Lapa sijoiltaan», sanoi Tom lyhyesti.

+

+Alfred palasi takaisin sanaakaan virkkamatta ja asettaen pistoolinsa

+piipun hevosen otsaa vasten aivan silmien kohdalle, painoi liipasinta.

+Molemmat miehet rakensivat kuolleesta hevosesta itselleen kiven suojaan

+rintavarustuksen. Juuri kun he olivat asettuneet sen taakse pyyhälsivät

+meksikolaiset paikalle, ratsastaen satulatta. Tom pani rauhallisesti

+uudet panokset pistooliinsa.

+

+Meksikolaisten silmät olivat myöskin ilta-auringon häikäisemät ja

+he pysähtyivät hetkeksi sekavana ryhmänä solan suulle. Molemmat

+miehet nousivat seisaalleen varustuksensa takaa ja ampuivat nopeasti.

+Kolme meksiä ja kaksi hevosta kaatui. Muut livistivät hurjassa

+sekasorrossa oikealle ja pääsivät amerikkalaisten tulelta piiloon.

+Kolme winchesterillä aseistettua meksikolaista teki pitkän kierroksen

+ja laskeutui rauhallisesti suuren heinäpensaan taakse, tarkalleen

+pistoolien ulottuvilta. Siinä he makasivat ja odottivat. Sitten

+vallitsi täydellinen hiljaisuus.

+

+Nouseva kuu paistoi suoraan solaan, valaisten jokaisen pisteen mäen

+rinnassa. Huonoinkaan ampuja ei olisi voinut ampua harhaan sellaista

+taustaa vastaan. Molemmat miehet totesivat sen ja asettuivat tarkemmin

+turvaan varustuksensa taakse. Tom kohotti kiven avulla varovaisesti

+hevosen päätä ylemmäksi, muodostaen siten itselleen tähystysreiän,

+josta hän paremmin saattoi seurata vihollisen liikkeitä. Sitten hän

+heittäytyi vatsalleen ja alkoi veitsellään piirrellä kovaa savea,

+sillä Tomilla oli samanlainen piirtelemisen halu kuin monella nuorella

+pojalla. Alfred veti varovaisesti saappaansa varresta lyhyen piippunsa,

+painoi lyhyellä peukalollaan tupakkapanoksen, joka siinä oli valmiina,

+syvemmälle, ja raapaisi valkean. Hän piti tikkua vähän aikaa piipun

+pesän yläpuolella.

+

+»Mistä oikeastaan on kysymys», tiedusteli hän varsin

+anteeksiannettavalla uteliaisuudella.

+

+»Tästä on nyt viisitoista mailia solan toiseen päähän», sanoi Tom,

+ikäänkuin ei olisi kuullutkaan Alfredin kysymystä. »Ja tietysti he

+lähettävät osan kiertämään sen kautta. Tässä valaistuksessa menee

+heiltä siihen kolme tuntia. Sitten he ampuvat meidät helposti ylhäältä

+käsin.»

+

+Alfred puhalsi kolme savupilveä taivasta kohti. Näytti siltä kuin asia

+hänen mielestään olisi ollut niin selvä, ettei siihen sen enempää

+sanoja tarvinnut tuhlata.

+

+»Meidän täytyy päästä tästä pois», sanoi Tom vakavana.

+

+Alfred murahti.

+

+»Ja mitenkähän se käy päinsä.»

+

+Alfred veti välillä pari haikua.

+

+»Sillä, jos me lähdemme tästä liikkeelle, niin nuo likanaamat

+luonnollisesti ampuvat meidät takaapäin samassa silmänräpäyksessä kun

+me alamme kiivetä.

+

+Alfred suvaitsi nyökätä päätään. Tom keskeytti piirtelemisensä

+vastaukseksi.

+

+»Niin», sanoi Alfred, ottaen piipun suustaan — Tom aloitti taas

+tyytyväisenä piirustelunsa — »yksi keino siihen on ja se on se, että me

+pidämme heitä niin kuumina edestäpäin, etteivät he voi ampua meitä.»

+

+Tom näytti hämmästyneeltä.

+

+»Meidän täytyy koettaa kiivetä. Luonnollisesti voi tapahtua tapaturma.

+Mutta kun minä annan merkin, niin sinä lähdet ja jos joku heistä ampuu

+sinut, niin se tapahtuu siitä syystä, että minun kuusipiippuiseni on

+tyhjä.»

+

+»Mutta ethän voi kiivetä ja ampua yht'aikaa», vastusteli Tom.

+

+»En luonnollisestikaan», vastasi Alfred tyynesti. »Työnjako, sinä

+kiipeät ja minä ammun.»

+

+Tomin silmissä välähti.

+

+»Ei käy», sanoi hän rauhallisesti.

+

+»Sinulla on pitemmät jalat», väitti Alfred ystävällinen sävy äänessään,

+»joten sinä joudut Petersoniin pikemmin.» Sitten katsoi hän Tomia

+silmiin ja muutti äänensä kylmän asialliseksi. »No hyvä! Minä heitän

+arpaa.»

+

+Vastaukseksi veti Tom vanhan korttipakan taskustaan.

+

+»Kuulehan», ehdotti hän riemuisasti. »Minä vedän ja se, joka ensin saa

+sotamiehen, se jää tähän.»

+

+Hän alkoi käsitellä kortteja ja kumartuen hieman, pudotti muutaman

+kortin. Alfred kääntyi nostamaan niitä. Tom pisti silloin kätevästi

+ruutusotamiehen alimmaksi pakkaan. Alfredin nostamat kortit pisti hän

+keskelle pakkaa ja alkoi heti jakaa.

+

+»Tässä on sinun», sanoi hän vetäen pakasta ristinelosen, »ja tämä on

+minun», jatkoi hän vetäen esiin ruutusotamiehen. »Onni näkyy olevan

+minulle vastainen», huomautti hän iloisesti.

+

+Alfred oli hetken ääneti, hänen silmissään näkyi ilmeinen vastalause.

+Sitten voitti hänessä rehellisen pelin vaisto. Hän paiskasi liiat

+varustuksensa pois niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, irroitti

+kuusipiippuisensa ja antoi sen Tomille sekä asetti lakkinsa piiskan

+varren päähän ja kohotti sen sitten hevosen kylkeä vasten niin

+korkealle, että se veti vihollisen huomion puoleensa. Hän toimitti

+työnsä nopeasti ja ilman mitään sankariotteita, sillä hän oli

+preeria-asukas. Tuskin olivat kolmen winchesterin kuulat läiskähtäneet

+savikkoa vasten, kun hän jo oli kiipeämässä kaikin voimin.

+

+Meksikolaiset ryntäsivät aukkoa kohti molemmilta puolin varmoina siitä,

+että he sivulta saisivat ampua vihollisensa tai sitten ennättäisivät

+sulkea tien Alfredilta. Tässä he jättivät käyttämättä tehokkaimman

+tulensa, nimittäin kolmen winchesteri-miehen — ja sen sijaan, että

+he olisivat ampuneet, saivatkin he itse innokkaan vastaanoton Tomin

+kuusipiippuisesta noin kuuden jalan etäisyydeltä. Keltanokkakaan ei

+sellaiselta matkalta voi ampua harhaan.

+

+Se osa, mikä meksikolaisista jäi henkiin, vetäytyi nopeammin takaisin

+kuin he olivat tulleet ja winchesteri-miehet loikkivat takaisin

+pensaansa taakse kuin viiriäispoikue.

+

+Tom sytytti sitten Alfredin piipun ja jatkoi mainiota kuvanveistoaan

+savimaassa. Hän tiesi, ettei mitään tapahtuisi ennenkuin kiertäjät

+tulisivat. Peli oli hänen puoleltaan pelattu. Siitä oli tullut

+kilpajuoksu lyhytjalkaisen miehen, joka kulki jalan ja hyvillä

+hevosilla varustetun, rivakan ratsujoukon välillä. Harkiten

+intohimottomasti asiaa, ei Tomilla ollut halua minkäänlaisiin

+arvaamisiin kumpiko voittaisi.

+

+Kuten sanottu oli Alfred pieni mies ja hänen jalkansa olivat

+lyhyet. Eivätkä ne olleet ainoastaan lyhyet, vaan ne olivat aivan

+harjaantumattomat, sillä Alfred vietti kaiket päivänsä hevosen selässä.

+Mainituissa jaloissa oli lisäksi tiukat, ranskalaisilla korkeilla

+koroilla varustetut saappaat, joita Idän miehet olisivat pitäneet

+keikarimaisuutena, mutta joitten Lännen miehet tiesivät olevan

+äärimmäisen käytännölliset — nehän estivät jalan luisumasta jalustimen

+läpi eteenpäin. Muutenkin oli Alfred huonommalla puolella. Hänen

+hartiansa olivat kapeat ja luisut ja hänen rintansa litteä. Huoneessa

+ja Idässä olisi häntä arvatenkin pidetty keuhkotautisena. Täällä oli

+hän ainoastaan ahdashenkinen.

+

+Ja niin kävi, että Alfred hävisi kilpajuoksussa.

+

+Ihme ei ollut siinä, että hän hävisi, vaan siinä, että hän ensinkään

+pääsi perille Petersoniin. Jotenkin hän sinne kuitenkin tuli, yrittipä

+vielä lähteä apujoukon mukanakin takaisin, mutta kaatui kuin pölkky

+pitkäkseen, kun hän yritti nostaa pudottamaansa lakkia. Joku riisui

+häneltä sitten saappaat ja pani hänet vuoteeseen.

+

+Mitä apujoukkoon tulee, niin se hajaantui tuntia myöhemmin. Heti

+sen jälkeen siitä muodostui metsästysjoukkue ja sen metsästettävänä

+oli ihminen. Metsästyksestä tuli pitkällinen ja riista lopetettiin

+viimeiseen olioon saakka, mutta siitä ei sen enempää.

+

+Tom rukka tavattiin ilkosen alastomana ja palasiksi revittynä.

+Meksikolaiset ovat tulista väkeä, varsinkin jos heistä muutamia on

+tapettu. Tomin varustukset oli varastettu. Alaston hevonen ja alaston

+mies aamun valjussa valaistuksessa oli kaikki mitä oli jäljellä, paitsi

+sinne tänne lentäneitä paperipalasia, jotka ennen olivat olleet pakka

+vanhoja kortteja. Varustuksen takainen savi oli täyteen piirusteltu —

+ihminen saattaa saada aikaan paljonkin sellaista kun hänellä on kaksi

+tuntia täysin joutilasta aikaa. Suurin osa koristeellisia kuvioita oli

+nuolia, sydämen kuvia ja karjanmerkkejä, mutta eräässä kulmauksessa

+olivat sanat: »vailla vaimon rakkautta.» Se oli hieman liikuttavaa

+yhtäkaikki, vaikka ei Tom sitä ollut tarkoittanutkaan, sillä kuten jo

+sanoin oli Tom vain tavallinen, parkittu arizonalainen lehmäpaimen,

+vailla kaikkia hienompia tunteita.

+

+Kuinkako tiedän, että Tom tahallaan veti ruutusotamiehen? Minähän

+tunsin Tomin ja se on kylliksi.

+

+

+

+

+XI.

+

+PELASTAVA ARMO.

+

+

+Olipa kerran kirjankustantaja, jolla oli omat ajatuksensa lyhyistä

+kertomuksista. Se ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä

+kustantajilla on sellaisia ja kun he saavat käsiinsä lyhyen jutun,

+joka vastaa heidän makuaan, niin he ottavat sen ilolla vastaan

+ja maksavatkin siitä hyvin. Mainittu kustantaja oli sitä mieltä,

+että lyhyen kertomuksen tuli olla realistisen. »Esittäkäämme asiat

+sellaisina kuin ne _ovat_! oli hänellä tapana huudahtaa parhaalle

+ystävälleen, painopirulle tai konttorikissalle, tai kuka kulloinkin

+sattui olemaan lähettyvillä. »Elämä on kyllin suurenmoinen, jotta

+se voi itse puhua puolestaan, ilman että sitä tarvitsee autella

+tympäisevällä, idioottimaisella tunteellisuudella. Antakaa heidän

+nähdä todellisia ihmisiä, jotka elävät todellista elämää todellisissa

+taloissa ja minä luulen, että meillä on kyllin järkeä itsekin vetää

+johtopäätöksemme!»

+

+Näitä sekavia huudahduksia sateli tavallisesti silloin, kun hän

+oli lukenut muutamia sivuja varsin sievistä käsikirjoituksista,

+joissa lauseet olivat pitkiä ja monimutkaisia ja joissa oli käytetty

+monitavuisia laatusanoja ja runollista sanontaa. Tämä kustantaja piti

+lyhyistä, nasevista lauseista. Hän halveksi runollista sanontatapaa.

+Koska hän oli vain kustantaja, oli hänen nimensä Brown. Jos hän olisi

+ollut kirjailija olisi hänellä ollut ainakin kolme nimeä, jotka

+olisivat alkaneet kirjaimiston peräkkäisillä kirjaimilla.

+

+Niin, eräänä päivänä sattui, että tämän kustantajan eteen, Brownin

+eteen, ilmestyi nuori mies, jolla oli käsikirjoituskäärö kainalossaan.

+Miten hän oli päässyt konttoripojan ohi, ei Brown saattanut käsittää

+ja kääröllä olevat käsikirjoitukset olivat hänelle kauhistus. Mutta

+nuori mies seisoi hänen edessään yhtäkaikki ja esitti suosituskirjeen

+kustantajan parhaalta ystävältä. Hän sanoi, että hänellä olisi

+käsikirjoitus jätettävä arvosteltavaksi ja hän sanoi sanottavansa

+loppuosan niin heikolla äänellä, että Brown heti saattoi päättää, että

+kyseessä oli hänen ensimmäinen tekeleensä.

+

+Brown teki hänelle kysymyksiä, pintapuolisia, ei sen vuoksi, että hän

+välitti tietää hänestä mitään, vaan sen vuoksi, että hän piti siitä

+miehestä, joka oli kirjoittanut suosituskirjeen. Nuoren miehen nimi

+osoittautui olevan Severne ja hän oli vakavamielisimpiä nuorukaisia,

+mitä ikänä on astunut koulusta suoraan kirjailija-uralle. Hän puhui

+aatteista. Brown päätteli, että hänen kirjoitelmansa mahdollisesti

+käsitteli kaldealaista tähtitiedettä edustavaa aikaa ja että se sisälsi

+syvää kuvaannollista viisautta sekä noudatti Bulwer Lyttonin ja Marie

+Corellin koulukunnan sanontaa. Niinpä hän nuorukaisen mentyä otti

+käärön käteensä käydäkseen sen läpi. Jos hän olisi luullut, että se oli

+ansiokas tekele, niin ei hän olisi kiirehtinyt sillä tavalla, mutta kun

+hänen paras ystävänsä oli suositellut sitä, niin ajatteli hän saavansa

+ikävän tehtävän käsistään heti.

+

+Hän luki kertomuksen läpi. Sitten hän luki sen huolellisesti vielä

+kerran. Ja sitten hän paiskasi sen läiskähtäen pöydälleen — muutama

+sata muistilippua lensi siinä hajalleen, mutta se ei paljoakaan

+merkinnyt— ja lausui suuren, ruman sanan. Lauseet tekeleessä olivat

+lyhyitä ja joustavia. Laatusanat olivat sangen nasevia. Siinä ei

+ollut hituistakaan runollisuutta. Se kuvasi elämää sellaisena kuin se

+todellisuudessa on.

+

+Brown, kustantaja, julkaisi kertomuksen ja maksoi siitä hyvän hinnan.

+Severne, kirjailija — kirjoitti uusia kertomuksia ja möi ne Brownille.

+Heistä tuli oikein hyvät ystävät ja Severne sai kuulla tarkalleen miten

+Brown piti lyhyistä kertomuksista ja miksi ja miten hänen, Severnen

+nimittäin, kertomukset olivat juuri sitä laatua.

+

+Asiat olisivat olleet ihanteellisessa järjestyksessä ja se olisi ollut

+terveellinen läksytys pahalle maailmalle ja muille kustantajille,

+ellei Severne olisi ollut niin ylen vakavamielinen. Hänellä ei ollut

+hituistakaan huumorin tajua. Häneltä puuttui laajat näköalat eikä

+hän tuntenut suhteellisuutta. Hän otti elämän raskaasti. Hän katsoi

+olevansa yhtä tärkeä kuin nebulaari-systeemi tai kielellinen uudistus.

+Välitön seuraus siitä oli se, että hän, hankittuaan menestyksensä

+realismilla, korotti realismin kunniakorokkeelle ja palvoi sitä

+ainoana todellisena (kaunokirjallisena) jumalana. Severnestä tuli

+realististakin realistisempi. Sille hän perusti kaiken. Hän ei ottanut

+kuvatakseen ainoatakaan tapausta, jota hän ei alusta loppuun ollut

+omin silmin nähnyt. Hänellä ei ollut paljoakaan tekemistä varsinaisten

+tunteitten kanssa, mutta mikäli ne olivat välttämättömiä hänen

+kertomuksissaan, tahtoi hän ne itse kokea omassa persoonassaan. Muussa

+tapauksessa jäi kertomus kirjoittamatta. Sellaisia tunteita kuin viha

+tai uskonnollisuus tai pelko ei hän yrittänytkään eritellä, ellei

+hän ensin ollut itse niitä kokenut. Epäystävälliset ja kateelliset

+kilpailijat — he eivät olleet realisteja — väittivät, että Severne

+kerran ehdoin tahdoin oli juonut itsensä Bowery whiskystä humalaan,

+jotta hän saattaisi kuvailla erään vähäpätöisen henkilön tunteita siinä

+tilassa. Varmaa on ainakin, että hän ymmärtämättömien kesken sai hupsun

+nimen, joka hyvästä maksusta palkkasi ihmisiä suorittamaan kummallisia

+ja tarkoituksettomia tekoja hänelle. Hän kokeili aina itsellään ja

+muilla.

+

+Se oli kyllä naurettavaa, eikä se olisi liikuttanut ketään muita kuin

+vanhoja, kuluneita oikkuniekkoja, joitten ainoana ilona oli puhua

+»nuorista hupsuista», ellei Severne olisi ollut rakastunut. Ja se

+viekin meidät asian ytimeen.

+

+Luonnollisesti oli hän rakastunut äärettömän vakavasti. Ei hän siitä

+osannut löytää paljoakaan iloa. Hän mietti vain enimmäkseen rakastavain

+velvollisuuksia toisiaan ja kanssaihmisiään kohtaan. Hänellä oli myös

+liioiteltu käsitys itse rakkauden pyhitetystä, pyhästä ja korkeasta

+luonteesta. Se on kiitettävää, mutta se kiduttaa ihmistä arveluttavasti.

+

+Tytöt eivät pidä sellaisesta rakkaudesta pitkän päälle. Olkoon se

+minusta kaukana, että rohkenisin uskotella, että nuo enkelimäiset

+olennot todella tahtoisivat, että heitä suudeltaisiin, mutta jos,

+suorastaan tapaturmaisesti, olosuhteet vievät siihen, että mies

+heidän suostumuksettaan tai aavistamattaan suutelisi heitä, niin

+hämmästyisivät he vallan pelottavasti — niin sanottu miehen raakimus ei

+kyllä hyödy paljoakaan, ellei hän uskalla koettaa tuota yllättämistä.

+Pylväspyhimyksenä olo on sangen miellyttävää — julkisuudessa. Teidän

+täytyy kuitenkin saada nähdä, että Severnen asema tavallisissa oloissa

+oli sangen epävakainen. Kuvitelkaa hänen hirvittävää epätoivoaan kun

+hän havaitsee sydämensä peruuttamattomasti kiintyneen nuoreen neitoon,

+joka on yhtä vakavamielinen kuin hän itsekin, yhtä suuressa määrin

+huumoria tajuamaton, mutta koko sielustaan ja mielestään kiintynyt

+romanttiseen ja aatteelliseen taidesuuntaan! He keskustelivat usein

+asiasta vakavasti ja tulisesti. Kukin koetti omantunnontarkasti

+käännyttää toistaan. Kuten tavallista, päättyi yritys kymmenkunnan

+pitennetyn haastattelun jälkeen siihen, että tyttö menetti malttinsa.

+Tytöt ovat niin mahdottomia!

+

+»Mitä luulet minun välittävän siitä, miten sinun kuvittelemasi henkilöt

+harjaavat hampaitaan, napittavat housunkannattimiaan tai kiilloittavat

+kenkiään? Minä tiedän, miten vanha Smith vastapäätä toimittaa ne asiat

+ja siinä on minulle kylliksi!» huudahti tyttö.

+

+»Ihmisluonteen tuntemus ilmoittaiksen sillä tavalla», väitteli Severne

+synkkänä.

+

+»Roskaa», vastasi tyttö. »Ajattelehan että mies, jolle taivas on

+antanut lahjoja, tuhlaa niitä kuvailemalla pikkuasioita myöten niin

+tarkasti kuin voi kaiken maailman joutavat tapahtumat jokapäiväisessä

+elämässä! Se on halpamaista!»

+

+»Kaunis loistaa ruman joukosta, kuten elävässä elämässä tapahtuu»,

+vastasi mies itsepäisesti.

+

+»Kaunis on mielikuvituksessa», huusi tyttö jotenkin tulisesti. »Ja

+mielikuvitus on Jumalasta. Se on ainoa suoranainen jumaluuden ilmaus

+maan päällä. Ilman mielikuvitusta ei missään kertomuksessa voi olla

+elämää.»

+

+Koska se jo hipoi hempeämielisyyttä, joka on realismille kauhistus,

+mutisi Severne jotakin, joka kuulosti »hölynpölyltä». He väittelivät

+sitten mielikuvituksen suhteesta kirjallisuuteen tällä uudella

+pohjalla. Keskustelun päätyttyä saneli miss Melville, sillä se oli

+tytön nimi, seuraavan ultimaatumin:

+

+»No niin, minä sanon nyt suoraan sinulle, Robert Severne, että en

+ikänäni mene naimisiin sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole sielua.

+Olen sangen suuresti pettynyt sinun suhteesi. Luulin, että sinulla oli

+enemmän luonteen hienoutta!»

+

+»Älä sano niin, Lucy», pyysi hän todellakin levottomana. Vakavamieliset

+nuoret miehet eivät koskaan tiedä kylliksi ollakseen uskomatta mitä

+tytöt sanovat.

+

+»Minä sanon sen ja tarkoitan mitä sanon! En koskaan enää tahdo nähdä

+sinua!»

+

+»Merkitseekö se sitä, että kihlauksemme on purettu?» sammalsi mies,

+tohtimatta uskoa korviaan.

+

+»Luulisin, sir, että voimakkaampi viittaus on tarpeeton.»

+

+Mies taivutti surkeana päänsä alas.

+

+»Enkö voi tehdä mitään, Lucy», sanoi hän. »En tahdo, että lähetät minut

+tällä tavalla menemään. Minä rakastan sinua.»

+

+Tyttö tuumi. »Voit», sanoi hän hetken perästä. »Voit kirjoittaa

+romanttisen kertomuksen ja julkaista sen jossakin aikakauslehdessä.

+Silloin, mutta en ennemmin, annan sinulle anteeksi.»

+

+Hän kääntyi pois kylmästi ja alkoi tutkia uuninreunuksella olevaa

+valokuvaa. Kun ei hän näköjään määrättömän pitkään aikaan saanut

+vastausta, kääntyi hän terävästi ympäri ja sanoi: »Noh!»

+

+Sillävälin oli Severne askarrellut nopean, mutta mieltäkiinnittävän

+sielullisen asenteen luomisessa. Hän palautti mieleensä lukuisia

+historiallisia ja mielikuvituksen aikaansaamia esimerkkejä, joissa

+nainen oli houkutellut miestä luopumaan taivaasta saamistaan

+mielipiteistä. Toisissa näistä esimerkeistä, joissa nainen oli

+onnistunut houkutuksessaan, oli mies sen koommin viettänyt elämänsä

+kurjuudessa ja kuollut tuskallisen kuoleman koko ihmiskunnan kiroomana.

+Toisissa taas, joissa mies oli jaksanut vastustaa seireenin ääntä,

+oli hän noussut loistoon ja onneen ja vihdoin kohonnut taivaallisiin

+korkeuksiin enkelikuorojen hyvähuutojen saattamana — joka ei ollut

+realismia ensinkään. Taide — sanoi Severne itsekseen — on ikuinen

+totuus. Inhimilliset intohimot ovat harhaanjohtavia. Itseuhraus on

+jaloa. Hän päätti heti tulla taiteensa marttyyriksi.

+

+»Sitä en koskaan tee!» vastasi hän ja astui majesteetillisin askelin

+huoneesta.

+

+Severne kantoi surunsa vakavamieliseen tapaansa. Vuosiksi aikoi hän

+painua synkkyyteen, synkkyyteen, jonka hämärästä saattoi erottaa

+hänen elämänsä suuren haaksirikon. Pitkän ajan perästä kirjoittaisi

+hän sitten suuren teoksen taiteesta, jota koko ihmiskunta lukisi

+pelonsekaisella kunnioituksella, mutta johon hän, sivullisena,

+suhtautuisi täydellä välinpitämättömyydellä, koska muisto menneistä

+olisi kuolettanut kaiken ilon hänessä. Mutta se koski tulevaisuutta.

+Nyt oli hänen elettävä synkkä kautensa. Ollen varakas nuori mies,

+päätti hän lähteä kauas, kauas. Se oli välttämätöntä, jotta hän voisi

+haudata surunsa johonkin. Hän ajatteli oikein taistelutantereita ja

+verileikkejä, mutta missään ei käyty sotaa. Vaikutus olisi ollut

+suurenmoinen, jos hän olisi voinut palata ruskettuneena ja arpisena

+takaisin, mutta koska se oli mahdotonta, päätti hän palata vain

+ruskettuneena. Hän osti siis lipun pieneen kaupunkiin Wyomingissä.

+Siellä hän ja hänen matka-arkkunsa sijoittuivat Thompsonin postivaunuun

+ja matkasivat Placer Creekiin, jossa he molemmat, hän ja hänen

+matkalaukkunsa, asettuivat asumaan pieneen lautaseinäiseen huoneeseen

+Preeriakoiran hotelliin.

+

+Paikka oli ihastuttavan sopiva synkkämieliselle. Se oli

+kukistumaisillaan oleva laitos, joka käsitti neljä katua ja kuusitoista

+kapakkaa. Muutamat taloista ja kaikki kapakat olivat kerran olleet

+maalatut. Joka kapakan edustalla oli kiinnityskaide ja koko päivän

+seisoi kiinnityskaiteissa hevosia, jotka kärsivällisesti kääntelivät

+takapuoltaan Wyomingin tuulia kohti. Wyomingin tuulet kulkivat aina

+suunnilleen kolmestakymmenestä kuuteenkymmeneen mailiin tunnissa.

+Toisella puolen kaupunkia oli joitakin matalia vuoria, jotka olivat

+täynnä mustia syvänteitä, kapeita solia, kohisevia vesiputouksia,

+leikkiviä puroja ja äkkijyrkkiä seinämiä. Toisella puolen taas oli

+laaja aallokas tasanko, jolla karja ja lehmäpaimenet oleksivat

+jumalattomuuden ja tomun seassa. Severne astui kylmänlaiseen

+huoneeseen, pesi kasvonsa kovassa vedessä ja laskeutui alas

+aamiaiselle. Aamiainen ei voinut olla paremmin valmistettu sille, joka

+aikoi alkaa päivänsä synkkämielisyydessä.

+

+Se alkoi sitkeällä kaurapuurolla ja loppui taikinaisilla leivoksilla

+ja näitten välillä oli paljon sellaista, joka kauhistuttaa. Aamiaisen

+jälkeen kuljeksi hän mustissa syvänteissä, kapeissa solissa ja niin

+edespäin ja mietti surumielisellä, mutta kiitettävällä harrastuksella

+jaloa itsensä uhraamista ja elämänsä suurta haaksirikkoa. Sitten hän

+palasi kaupunkiin.

+

+Kaupungissa tekivät käsittämättömät oliot, joilla oli harhaanjohdettu

+huumorin taju, hänelle kaikenlaista, minkä syytä hän ei vähääkään

+saattanut käsittää parhaastaan sen vuoksi, ettei hänellä itsellään

+ollut huumorin tajua, ei harhaanjohdettua enempää kuin muutakaan. Se

+peloitti häntä ja sai hänet ymmälle. Mutta hän tutki heitä vakavasti

+likinäköisten silmälasiensa läpi, pannen huolellisesti merkille miten

+he tekonsa tekivät, minkä näköinen tekijä oli, miten hän toimi ja

+mitähän itse tunsi.

+

+Muutaman päivän perästä heräsivät hänen kirjalliset vaistonsa.

+Huolimatta synkkämielisyydestään, tapasi hän itsensä erittelemästä,

+seulomasta ja sovittelemasta asioita, kunkin omaan arvoonsa. Lopuksi

+alkoi hän sepittää kertomusta Lännestä. Pian sen jälkeen puhdisti hän

+täytekynänsä, sovittamalla hienon korttipalan kullan ja kuttaperkan

+väliin ja istuutui kirjoittamaan. Kirjoittaessaan tuli hän yhä

+tyytyväisemmäksi tulokseen. Lauseet tulivat yhä joustavammiksi.

+Laatusanat miltei kiehuivat. Runollisuus hävisi kuin vuoristosumu. Ja

+hän muisti ja kuvasi tarkalleen kuinka Savi-Jaakko sylkäistä säväytti

+viiksiensä läpi — joka kyllä oli epämiellyttävää, mutta todellista.

+Se oli mestariote. Hän kirjoitti edelleen kiihoittuneena. Sellaista

+lyhyttä kertomusta ei vielä oltu nähty.

+

+Mutta sitten tuli tauko. Hän oli menestyksellä saanut sankarinsa

+satulaan ja lähettänyt hänet täyttä karkua pakoon mustia syvänteitä ja

+jyrkkiä rotkoja kohti — en muista minkä nimisiä — kostonhaluisen joukon

+vainoomana. Tässä keskeytti hänet peloittava vaikeus. Hän ei tiennyt

+mitä ihminen tuntee ollessaan kostonhaluisen joukon takaa-ajamana.

+Häntä ei itseään ollut koskaan ahdistanut mikään kostonhimoinen

+joukko. Mitä hänen nyt tuli tehdä. Totta puhuen saattoi hän vallan

+siedettävällä selvyydellä kuvitella mielessään sellaisessa tilanteessa

+syntyvät tunteet. Hän olisi voinut panna ne paperille kaikin puolin

+realistisilta näyttävinä. Mutta häneltä puuttui se koetuskivi, jolla

+hän olisi voinut todeta niitten totuudenmukaisuuden. Hän saattaisi ehkä

+tietämättään pettää taiteensa, jolle hän oli niin suurella hinnalla

+vannoutunut. Se ei käynyt päinsä.

+

+Hän teki siis luonnollisimman teon minkä vakavamielinen kirjailija,

+jolta huumorin taju puuttuu, tekee. Hän meni ulos ja haki käsiinsä

+erään tuttavan nimeltä Colorado Jim ja teki hänelle erään ehdotuksen.

+Colorado Jimin suostuttamiseen meni Severneltä tarkalleen kaksi tuntia

+aikaa ja kuusi lasia whiskyä. Sanotun ajan kuluttua meni Colorado Jim

+vuorostaan ulos pudistellen epäilevästi päätään ja päästäen aika ajoin

+sisuksistaan onttoja naurunrämähdyksiä, jotka suuresti muistuttivat

+hyvin tunnetun »Old Faithful» geysirin purkauksia.

+

+Hän etsi käsiinsä kuusi omaa osakastaan, joille hän puhui kauan.

+Hänen kuusi osakastaan katselivat Colorado Jimiin hyvän aikaa. Sitten

+kaikki seitsemän muodostivat keskenään komitean. Komitean päätökseksi

+tuli, että keltanokka epäilemättä oli mielipuoli, vaaraton, mutta että

+oli ehkä oltava hänelle mieliksi maksua vastaan. Sitä paitsi saattoi

+mieliksi oleminen olla hauskaa. Joukon laseja tyhjennettyään komitea

+tuli siihen lopputulokseen, että leikistä tulisi _hyvin_ hauskaa.

+

+Aikaisin seuraavana aamuna ratsastivat he kaupungista vuoristoon päin.

+Mustan solan suulla he tapasivat Severnen, joka myös oli ratsain.

+Tervehdysten jälkeen jakoi viimeksimainittu miehille joitakin pieniä

+esineitä.

+

+»No», sanoi hän sitten mitä vakavimpana. »Minä ratsastan tuon ison

+kiven luo ja kun olen valmis lähtemään, niin heilautan kättäni. Teidän

+tulee ajaa minua takaa aivan samalla tavalla kun te ajatte todellista

+hevosvarasta takaa ja minä koetan pysyä teidän edellänne. Teidän täytyy

+ampua minua tyhjillä panoksilla niin nopeasti kuin vain osaatte.

+Ymmärrättekö?»

+

+He sanoivat ymmärtävänsä. Sitähän he eivät tehneet. Mutta se oli

+hauskaa.

+

+Severne ratsasti kiven luo mustan solan luona — olen varma siitä, että

+se oli musta sola — ja kääntyi. Miehet olivat asettuneet riviin ja

+olivat innoissaan lähtemään. He olivat lyöneet vetoa keskenään siitä

+kuka ensinnä ehtisi.

+

+Severne heilautti kättään ja painoi kannukset hevosen kylkeen.

+Takaa-ajo alkoi.

+

+Hevonen, jolla Severne ratsasti, oli hyvä. Matka, jonka se kiipesi

+ylöspäin oli tottuneenkin tehtävä varovasti. Takana huusi riemukas

+seitsikko ja pistoolien rätinä oli ilo korville. Joukko syöksyi ylös

+jyrkännettä kuin vihuri.

+

+Severne oli haltioissaan. Vinha vauhti oli mieltä ilahuttava. Hän

+pani sielussaan merkille ainakin satakymmenen mitä realistisinta

+pikku seikkaa. Hän tunsi, ettei hän ollut turhan päiten pannut

+rahojaan likoon. Ja sitten hän huomasi, että hän vähitellen jätti

+takaa-ajajiaan. Aina enemmän ja enemmän. Hän ei tahtonut kokea

+ainoastaan takaa-ajoa, vaan hän tahtoi oikein omakohtaisesti kokea

+todellisen pelastuksen, sillä hän tiesi, että miehet, huolimatta

+teennäisestä ampumisestaan, aikoivat kilpailla sekä keskenään että

+hänen kanssaan siitä, kuka ensinnä tulisi harjanteelle. Hän käytti

+piiskaa ja katsoi taakseen. Kokemattomanakin huomasi hän, että heidän

+hevosensa väsyivät.

+

+Tällä paikalla kapea sola haarautui. Severne kääntyi vasemmalle, sillä

+se oli miltei tasainen. Oikean puolista haaraa tulivat Triangle X:n

+miehet.

+

+Triangle X miehille ei jäänyt muuta kuin yksi neuvo. Tuolla olivat

+Colorado Jim ja hänen miehensä väsyneillä hevosilla takaa-ajamassa

+nopeata oliota, joka näytti pääsevän liian helposti karkuun.

+

+Toveria ei sopinut koskaan jättää pulaan. Triangle X:n pojat nostivat

+valtavan karjunnan ja yhtyivät leikkiin täyttä neliä. Kun he eivät

+päässeet niin nopeasti eteenpäin kuin he toivoivat, ottivat he esille

+revolverinsa ja alkoivat ampua. Severne kuuli laukaukset ja onnitteli

+itseään pikku draamaansa saamasta realistisesta tunnusta. Silloin hänen

+lakkinsa äkkiä lensi päästä. Samalla hetkellä eräs kuula kynti satulan

+nupin nahan läpi. Tsip — tsip, vinkui muita kuulia hänen korviensa

+ympärillä. Triangle X:n karjakartanon pojat alkoivat ampua tarkemmin.

+

+Hän katsoi taakseen. Kauhukseen huomasi hän, että Colorado Jim ja

+hänen miehensä olivat kadonneet ja että heidän tilalleen oli astunut

+joukko mielipuolia poukkivien hevosten selässä. Mielipuolet huusivat

+ja ampuivat häntä. Hän ei voinut käsittää sitä ensinkään, mutta kuulat

+olivat sangen vakuuttavia. Hän käytti ruoskaa ja kannuksia.

+

+Jos Severne oli tahtonut todella kokea takaa-ajetun tunteita, niin

+sai hän nyt halunsa tyydytetyksi. Ei ole hauskaa olla maalitauluna.

+Severne koki monenlaatuisia tunteita, mutta ennenkaikkea jäi hänen

+mieleensä eloisuus, jolla olisi ollut mitä suurin kirjallinen arvo.

+Hän ei vain ollut siinä mielentilassa, että hän olisi osannut antaa

+arvoa kirjallisille arvoille. Hän koetti pysyä pääasiassa, joka oli se,

+että hän pakotti hevostaan lentämään niin nopeasti kuin mahdollista.

+Siinä hän onnistui kohtalaisesti. Uskaltaessaan katsoa taakseen hetken

+perästä, teki hän ilokseen sen havainnon, että välimatka hänen ja

+mielipuolten välillä tuntuvasti oli kasvanut.

+

+Sitten eräs vinkuvista luodeista meni hänen ruumiinsa ja käsivartensa

+välistä, katkaisi kolme jouhta hevosen harjasta ja tunkeutui eläin

+paran takaraivosta sisään.

+

+Severne tapasi itsensä äkkiä maasta. Mielipuolet saapuivat paikalle

+täyttä neliä, pysähtyen äkkiä kolmen jalan päähän hänestä, niin että

+hän sai valtavan rapasateen ylleen.

+

+Severne nousi istumaan. Mielipuolet vetivät kiitosta ansaitsevalla

+ripeydellä Severnen jaloilleen. Toiset kumartuivat hänen hevosensa

+puoleen.

+

+»Aivan kuten arvasin», huusi yksi heistä... Aivan kuten sanoin! Hän

+on varastanut tämän hevosen. Se on Hank Smithin valakka. Tuntisin sen

+missä hyvänsä.»

+

+»Se on totta! Paljas O merkki!» huudahtivat useimmat.

+

+Sitten miehet, jotka pitivät kiinni Severneä, kopauttivat häntä sinne

+ja tänne. »Tällä kertaa joudut hirteen! Vai hevosia sinä varastelet!»,

+sanoivat he.

+

+»En ole varastanut sitä!» huusi Severne parka. »Olen vuokrannut sen

+Smithiltä.»

+

+Naurun rämähdys vastasi hänen väitteeseensä.

+

+»Taisit vuokrata Colorado Jimin ja hänen miehensä ajamaan sinua takaa

+myöskin, vai mitä?», sanoi yksi joukosta pilkallisesti.

+

+»Niin tein», vastasi Severne rehellisesti.

+

+Taas naurun hohotus. »Rohkea poika», sanoivat miehet.

+

+Kaatuneen hevosen luona alkoivat miehet neuvotella.

+

+»No pojat», huusi johtaja kärsimättömästi. »Lähtekäämme.»

+

+Eräs mies tuli esiin ja pani silmukan Severnen kaulaan. Wyomingissä

+hirtetään hevosvarkaat. Severne tiesi sen ja alkoi puhua vilkkaasti.

+He kuuntelivat häntä ja nauroivat sydämen pohjasta. He eivät koskaan

+olleet hirttäneet niin lystikästä hevosvarasta. He käsittivät hänen

+yrityksensä ilahuttaa heitä ja vakuuttivat hänelle moneen kertaan, että

+hän oli oikea persikka. Kun hän vaikeni, kehoittivat he häntä sanomaan

+vielä jotakin. Jokaiselle uudelle lauseelle ne nauroivat, ihaillen sitä

+huimana, mutta loistavana valheena.

+

+Severne sai enemmän realistisia kokemuksia kymmenessä minuutissa,

+kuin hän oli saanut niitä koko elämässään, mutta realistiset

+kokemukset eivät tee kenellekään hyvää kun on nuora kaulassa Wyomingin

+vuoristossa. Sitten he kätevästi heittivät nuoran vieressä olevan puun

+oksan yli, vetivät hänet ylös ja jättivät siihen. He eivät ampuneet

+hänen ruumistaan seulaksi, kuten tapa vaatii. Hän oli ollut lystikäs

+hevosvaras, joten he olivat lempeitä häntä kohtaan. Severne potki.

+»Tanssi tekee hyvää», huomauttivat he kääntyessään lähtemään.

+

+Silloin he tapasivat kauhistuneen Jimin. He katkaisivat nuoran ja

+tekivät ankarasti työtä Severnen kanssa. Sitten he kantoivat hänet

+Placer Creekiin ja ponnistelivat vielä hänen kanssaan. Triangle X:n

+pojat olivat ilmeisesti pahoillaan. He olivat iloinneet Severnen

+suurenmoisista valheista ja nyt näyttäytyikin, etteivät ne olleet

+ensinkään valheita, vaan äärimmäisen tarkkoja totuuksia. He kevensivät

+tunteitaan juomalla itsensä huimaan humalaan ja ampuilemalla valoja

+sammuksiin.

+

+Severneltä meni viikko tointumiseen. Kymmenen päivää sen jälkeen

+hän palasi Itään. Hän oli saanut loppuun mestarinäytteensä. Hänen

+pakonsa solassa oli kuvailtu niin elävästi, että saattoi melkein

+kuulla pistoolien laukaukset, ja sankarin tunteet olivat niin hyvin

+kuvatut, että sitä lukiessa oikein itsekin kiihtyi. Severne luki sen

+läpi kolme kertaa ja piti sitä kolmannella kerralla yhtä hyvänä kuin

+ensimmäiselläkin. Sitten hän kirjoitti sen puhtaaksi kirjoituskoneella.

+Se on kovin kiirastuli mihin kirjailija saattaa tekeleensä panna.

+Loistavimmatkin lauseet menettävät tuoreutensa kun ne kulkevat koneen

+läpi, varsinkin jos ei onneton tekijä saa sitä menemään nopeasti. Nyt

+se näytti yhtä hyvälle senkin läpikäytyään.

+

+»Katso», sanoi hän, onnitellen itseään, »tämä on paras kertomus minkä

+ikänäni olen kirjoittanut! Sitten on kumma, jos olen edes _lukenutkaan_

+näin hyvää. Te romantikot väitätte, ettei realistisessa kuvauksessa

+ole mitään viehätystä, ei mitään kiihoittavaa eikä mitään fyysillistä

+hyväntunnetta. Tämäpä näyttää teille, että asia on päinvastainen!»

+

+Hän kiiruhti viemään sen Brownille. Sitten hän koetti hartaasti ruveta

+synkkämieliseksi taas, mutta se oli vaikea tehtävä. Jollakin tavalla

+hän tunsi, ettei hänen asiansa ollut toivoton. Mestarinäyte tulisi

+leviämään laajalle ja todistaisi hänen tytölleen, että hän, tekijä,

+sittenkin on ollut oikeassa.

+

+Kolme päivää myöhemmin sai hän kirjeen Brownilta, joka pyysi häntä

+tulemaan luokseen. Hän teki niin. Kustantaja antoi hänelle takaisin

+kertomuksen, enemmän murheellisena kuin vihaisena ja puhui moittien

+periaatteiden hylkäämisestä. Brown oli omantunnon mies. Hän oli sitä

+mieltä, ettei entisyys korjannut nykyisyyttä. Severne koetti selittää.

+Sitten sanoi Brown:

+

+»Severne, olen käyttänyt paljon sinun teoksiasi ja olen pitänyt

+työstäsi. Lauseet ovat olleet joustavia, laatusanat ovat olleet

+nasevia. Sinä olet vapautunut runollisesta sanontatavasta ja ennen

+kaikkea, olet kuvannut elämää ihmisille sellaisena kuin se on. Olen

+pahoillani nähdessäni sinun luopuvan jaloista ihanteistasi.»

+

+»Mutta», huudahti Severne, vakavasti huomauttaen, »eikö se kaikki

+ilmene kertomuksessani?»

+

+»Alussa kyllä», vastasi Brown, »mutta sitten — —».

+

+Hän huokaisi.

+

+»Mitä tarkoitat?»

+

+»Ratsastusta solassa», vastasi hän.

+

+»Lauseet ovat joustavia ja laatusanat nasevia, mutta ah! Siinä on

+paljon runollista sanontaa ja se on niin kaukana todellisesta elämästä,

+että minusta se näyttää sotkuisen mielikuvituksen luonnottomalta

+kamaritekeleeltä.»

+

+»Mitä, se osahan on realistisin koko jutussa», huudahti onneton tekijä

+pahoillaan.

+

+»Ei», vastasi kustantaja lujasti. »Sitä se ei ole. Se ei ole mitään

+realismia ensinkään. Vaikkakaan itse tapausta vastaan ei olisi mitään

+muistuttamista, niin ovat miehen tunteet äärettömästi liioitellut. Niin

+surkeata raukkaa ei saata olla olemassakaan, kuin miksi sinä sankarisi

+teet! Olisin iloinen, jos saisin nähdä jotakin muuta sinulta — mutta

+tämä — ei!»

+

+Jotenkin alakuloisena otti Severne käsikirjoituksensa ja meni kotiin.

+Siellä hän luki sen taas läpi. Vanha innostus valtasi hänet uudelleen.

+Se oli täysin tosi. Realismi ei saattanut ilmetä sen suurenmoisemmin.

+Hän kirosi Brownin ja lähetti kertomuksensa _Decadeen_. Jonkun ajan

+kuluttua sai hän vastaan ottaa maksuosoituksen ja imartelevan kirjeen.

+Realismi oli kostettu.

+

+Aikanaan kertomus sitten ilmestyi.

+

+Sillä välin oli Severne huomannut, että hänen synkkämielisyytensä alkoi

+tulla liian realistiseksi hänen mielenrauhalleen. Kun aika kului eikä

+hän nähnyt merkkiäkään Lucy Melvillestä, alkoi hän tuumia, että hän

+ehkä yhtäkaikki oli erehtynyt jollakin tavalla. Muutamina erikoisen

+häikäilemättömän moraalittomina hetkinä ei hän juuri paljoakaan

+välittänyt vaikka olisi pettänytkin taiteensa. Niin syvälle saattaa

+ihmissielu vajota!

+

+Kertomuksen ilmestymistä seuraavana iltana istui hän avonaisen takkansa

+ääressä juuri tuossa mielentilassa. Lamput olivat sytyttämättä.

+Hänen luokseen tuli Mortimer, hänen palvelijansa. »Eräs neiti pyrkii

+puheillenne, sir. Ei mitään nimeä», ilmoitti hän juhlallisesti.

+

+Severne nousi hieman hämmästyneenä. »Sytytä lamput ja ohjaa hänet

+sisään», komensi hän, ihmetellen kuka tulija mahtoi olla.

+

+Kuullessaan hänen äänensä tulija ryntäsi Mortimerin ohi huoneeseen.

+

+»Älä huoli lampuista», huudahti Lucy Melville. Uskollinen Mortimer

+lähti huoneesta, eikä — virallisesti — kuullut muuta.

+

+»Mitä, Lucy!» sanoi Severne.

+

+Hämärässäkin saattoi hän nähdä, että tytön posket hehkuivat innosta.

+

+Tyttö astui poikki lattian ripeästi ja pani kätensä hänen olkapäilleen.

+

+»Bob», sanoi hän vakavasti, kyyneleet silmissä. »Tiedän, ettei minun

+pitäisi olla täällä, mutta en voinut auttaa sitä! Sen vuoksi, että sinä

+olit niin jalomielinen. Eikä sillä niin väliä olekaan, sillä minä menen

+heti taas.»

+

+Severne koetteli muistutella mielessään jaloja tekojaan.

+

+»Mikä nyt on, Lucy?» kysyi hän.

+

+»Kuinka voit kysyäkään sitä!» huudahti tyttö. »En ole koskaan kuullut

+miehen toimineen niin tahdikkaasti, miellyttävästi ja _kauniisti_! Ja

+minä en ole enää millänikään, sillä uskon nyt, että sinä olit oikeassa

+sittenkin.»

+

+»Oikeassa missä?» pyysi mies tullen yhä enemmän hämilleen.

+

+»Realismista, tietysti.»

+

+Tyttö katsoi hänen silmiinsä ja nosti leukaansa mitä ihastuttavimmalla

+tavalla. Vakavamielisilläkin miehillä on joskus loistavat hetkensä.

+Severnellä oli sellainen nyt.

+

+»Oh, et saa — Bob-rakas» huudahti tyttö punastuen.

+

+»Mutta todellakin, Bob», jatkoi hän hetken kuluttua, »vaikka realismi

+olisikin kaikin puolin paikallaan, niin täytyy sinun myöntää, että

+viimeinen kertomuksesi on parasta, mitä koskaan olet kirjoittanut.»

+

+»Mitä — niin, sitä mieltä minäkin olen», myönsi hän ihmetellen, mitä

+sillä oli asian kanssa tekemistä.

+

+»Olen niin iloinen, kun sinä edistyt, tiedätkö Bob», jatkoi hän

+onnellisena. »Minä luin sen kokonaan läpi, ennenkuin huomasin kenen

+kirjoittama se oli. Ja minä sanoin itselleni: Toivoisinpa että Bob

+näkisi tämän. Olen varma siitä, että hän tulisi vakuutetuksi siitä,

+että mielikuvitus on parempi kuin realismi. Sillä todellakin, Bob»,

+huudahti hän innokkaana, »se on paras mielikuvituksen tuote, minkä

+ikänäni olen lukenut. Ja kun pääsin loppuun ja näin tekijän nimen

+ja havaitsin, että olit hyljännyt kirjalliset periaatteesi juuri

+minun vuokseni ja olit todella kirjoittanut sellaisen _loistavan_

+mielikuvituskertomuksen kaiken sen jälkeen, mitä olit sanonut! Ja kun

+vielä lisäksi huomasin millaisen hienon tavan olit valinnut saadaksesi

+sen minun luettavakseni, sillä — niin — tietysti en koskaan lukenut

+Brownin aikakauskirjaa. — Oh Bob! lopetti hän aivan tukahtuvin äänin..

+

+Severne epäröi melkein kokonaisen minuutin. Hän näki velvollisuutensa

+selvästi. Hän oli vakavamielinen eikä hänellä ollut vähintäkään

+huumorin tajua. Sitten tyttö taas katsoi häneen ja nosti leukaansa mitä

+ihastuttavimmalla tavalla.

+

+»Ah, Bob! Et saa! Minä en todellakaan luule, että sinun pitäisi —»

+

+Ja taide, oh missä se olikaan?

+

+

+

+

+XII.

+

+KULLANKAIVAJA.

+

+

+Lännen vanhoina kulta-aikoina piti se laki paikkansa, että pystyvin

+aina jäi eloon ja sen, joka jäi eloon, täytyi todella olla pystyvä.

+Oli monta tapaa olla jäämättä eloon. Yksi niistä oli kuolla. Oli myös

+monta tapaa olla pystyvä, kuten varman aseen tai tyynen mielenlaadun

+omistaminen, siunattu ahkeruus tai järkyttävä kunnianhimo, työn

+tarkka tunteminen tai myös suurenmoisen amerikkalaisen hölynpölyn

+käsittäminen. Joka tapauksessa täytyi miehen, joka jäi eloon,

+olla selvillä tarkoitusperistään juuri näitten kautta. Olipa

+kysymys kullasta, pokerista tai elämästä, täytyi hänen aina pitää

+tarkoitusperistään kiinni verikoiran sitkeydellä, jota ei mikään

+sivuvaikutin saanut vähentää. Muussa tapauksessa, kuten sanottu, hän

+kuoli tai joutui kerjäämään tai rosvoamaan, tai tuli hänestä hamppari

+tai teki hän itsemurhan varastamalla hevosia tai myös yksinkertaisesti

+kulkeutui takaisin itään, murtuneena, häpeällisenä hylkiönä.

+

+Miksi Peter eli, oli kyllin selvä kaikille. Hän oli harmiton,

+hyväntahtoinen ja karkeatekoisten miesten mielestä juuri sen verran

+omituinen, että hän oli liikuttava. Jokainen, joka kerran oli

+katsonut hänen kapeita kirveellä veistettyjä kasvojaan, hämmästyvine

+sinisilmineen ja riippuvine vaaleine hiuksineen, tai oli iloinnut

+hänen sydämellisestä, harvinaisesta hymystään, kun hän ennen lähtöään

+miltei anteeksipyytäen vastasi johonkin huomautukseen, tai jolla oli

+ollut onni, pyydettyään häneltä jotakin pientä suosionosoitusta, kokea

+hänen innokasta ja iloista apuaan; ei kukaan näistä kuvitelluista

+olennoista, ja se tiesi oikeastaan jokaista, joka oli joutunut

+kosketuksiin Peterin kanssa, ei kukaan heistä olisi voinut uskotella

+kenellekään, että Peter saattaisi taittaa hiuskarvaakaan toisen päästä.

+Mutta miten hän jäi kullankaivajaksi, se oli ihme. Kullankaivajan

+elämä on kovaa, se on täynnä puutetta, vaikeuksia ja siinä on huutava

+puute teknillisistä tiedoista, se vaatii paljon ruumiillista voimaa,

+ja oveluudesta ja maailman tuntemuksesta riippuu paljon. Peterillä

+ei ollut mitään näistä ominaisuuksista, ei edes pienimmässäkään

+määrässä. Mainitsematta jäi vielä vaisto. Sitä Peterillä oli. Hän

+saattoi seurata suonta rapautuvassa, ruskeassa kalliossa ihmeteltävällä

+vaistomaisella taidolla, joka on niin tärkeä alkuaine todellisessa

+kullanetsijässä. Mutta se on vain alkuaine. Kaikkien taiteen sääntöjen

+mukaan olisi Peterin aikoja sitten pitänyt epäonnistua, olisi pitänyt

+»vyöttää itsensä ja lähteä» jo viisi vuotta sitten, mutta yhä hän

+kaiveli vielä iloisena monessa vuoristossa ja monella taholla. Hänellä

+ei ollut menestystä, mutta hän ei ollut myöskään epäonnistunut.

+Kolme kertaa oli hän tehnyt »löydön». Ensi kerralla oli hän yhtynyt

+kahden sanfransiskolaisen kanssa kootakseen omaisuuden itselleen.

+Sanfransiskolaiset olivat saaneet hänet muodostamaan jonkinlaisen

+osakeyhtiön määrätyllä pääomalla. Kahdella otteella olivat he

+»puristaneet» Peterin ulos kokonaan, ja järjestyivät kahden uudella

+pohjalla, joka tuotti heille hyvän voiton. Palattuaan yhtiökokouksesta

+aivan ymmällä päästään »selityksistä» ja viisasteluista päätteli Peter,

+että hän ymmärsi paljon enemmän kvartsisuonista kuin liikeasioista ja

+prosenteista ja lähti Idahoon koettamaan uudelleen. Siellä hän löysi

+kuuluisan Antiloopin kidan. Tällä kertaa päätti hän myydä sen heti

+eikä olla missään tekemisissä sen kanssa omaisuuden siirryttyä toisiin

+käsiin. Hän teki luovutuskirjan, sai hieman rahaa sitä vastaan ja otti

+vekselin lopusta. Kun vekseli lankesi maksettavaksi ei hän saanutkaan

+rahoja, sillä kaivos oli jo myyty kolmannelle. Peterillä ei ollut

+rahoja alkaakseen käräjöidä. Hän ei ehkä olisi tehnyt sitä, vaikka

+hänellä olisi ollutkin. Hän tiesi liian vähän — tai liian paljon —

+laista. Mutta hänellä oli vaistoa ja hän lähti yhtä valtiota idemmäksi,

+Montanaan, koettaakseen kolmannen kerran. Sen tuloksena oli Eagle

+Ridge. Ja kolmannen kerran joutui hän huijauksen uhriksi suulaan miehen

+ja yksipuolisen kauppakirjan vuoksi.

+

+Surullinen, joutava juttu, vai mitä? Mutta juuri sen vuoksi ihmiset

+ihmettelivät, että Peter yhä eli, ihmettelivät Peterin yhä toipuvaa

+voimaa, joka teki mahdolliseksi hänen neljännen yrityksensä, ja kammon

+sekaisin tuntein ajattelivat he hänen iloista luonteenlaatuaan, joka

+oli hankkinut hänelle, vastoinkäymistenkin päivinä, Onnen Pekan nimen.

+

+Jos he vain olisivat tienneet sen, niin oli kaikkiin näihin ilmiöihin

+varsin yksinkertainen syy. Peterin ruumiilliseen silmään ei moniin

+aikoihin ollut kuvastunut muuta, kuin sarja laajoja vuoristoja,

+suhisevia petäjiä ja ihana Lännen taivas sekä kullankaivajan

+yksinkertainen hirsimaja. Mutta hänen sielunsa silmässä viipyi

+yläpuolella äskeisten kuva, jonka hän näki miltei aina. Miltei aina?

+Hän näki sen aina. Vuorten yli, petäjien välistä, taivaan läpi. Aikojen

+kuluessa näky selvisi Peterille, kuten kaikki näyt tekevät. Siihen tuli

+kaksi osaa, kaksi eri alkutekijää, jotka aina esiintyivät yhdessä.

+

+Toinen oli talo, toinen taas tyttö. Talo oli matala, valkeaksi

+maalattu, vihreine akkunaluukkuineen ja jyrkkine kattoineen.

+Sen miespihassa kasvoi sireenejä, sirkat siellä elämöivät ja

+kullankeltaiset perhoset lepattelivat. Sen ääressä oli kivinen,

+kalsea rakennus, mutta ihastuttavan kotoinen. Tyttö ei ollut kaunis,

+sellaisena kuin me tyttöjä tunnemme, mutta hänellä oli lujat,

+rehelliset silmät, leveä otsa, sileät äidilliset nauhat tukassaan ja

+terve, kotoinen uus-englantilainen luonne, suloinen, jossa oli samaa

+makua kuin vanhanaikaisessa omenapuussa pitkävipuisen kaivon vieressä.

+Peter ei voinut saada mitään toimivaltaa taloon nähden eikä myöntymystä

+tytöltä. Saadakseen molemmat oli hän lähtenyt länteen.

+

+Niihin aikoihin tapahtui kaikki maapallon lännen puoleisessa osassa

+auringon laskun merkeissä.

+

+»Minä rakastan sinua sydämellisesti, Peter», oli tyttö sanonut,

+pitäen molempia käsiään hänen olkapäillään, »enkä puolestani välitä

+rahoista. Mutta minä olen nähnyt liian paljon täällä, — liian paljon

+onnettomuutta, joka johtuu veloista ja köyhyydestä. Kurjuus ei rakasta

+niitten seuraa, joita se rakastaa. Mene, koeta onneasi, Peter,

+rohkeasti ja tule takaisin luokseni.»

+

+»Koetan parastani», vastasi Peter järkevästi. »Tahdon koettaa. Jumala

+minua auttakoon. Mutta se saattaa kestää kauan. En tiedä. Minulla ei

+ole sitä taitoa. Olen typerä ihmisten joukossa.»

+

+Tyttö hymyili, suuteli hänen silmiään. »Ihmiset rakastavat sinua,

+Peter», sanoi hän yksinkertaisesti. »Minä rakastan sinua ja odotan

+sinua. Vaikka siinä menisi viisikymmentä vuotta, niin sinä tapaat minut

+täällä valmiina kun tulet.»

+

+Peter tiesi, että se oli totta. Ja sen vuoksi hänen ystävälliset

+ajatuksensa aina lensivät vermontilaiseen pieneen talonpoikaistaloon,

+kuten mehiläiset kotiinsa. Nähdessään sen, tuntui hänestä aina kuin

+akkunan alla kasvavat sireenit tuoksuisivat keväälle. Tyttö istui aina

+avonaisen akkunan ääressä ja odotti — häntä. Oliko kumma, että hän

+jäi eloon kun niin moni muu meni perikatoon? Oliko kumma, että hän

+kesti? Oliko kumma, ettei hänen kärsivällinen sielunsa, verratessaan

+rakkauden onnea niihin turhan vähiin vuosiin, jotka rakkaus sai

+odottaa, huomannut asiain tilassa mitään, joka olisi häirinnyt hänen

+rauhallista mielen kirkkauttaan? Ja kuitenkin olisi aika useammasta

+tuntunut pitkältä. Ihmiset saattavat löytää sattumalta rikkaan suonen

+tai kaivoksen ja rikkaus saattaa sanoa jäähyväiset päivälle, jota he

+tervehtivät köyhää köyhempänä. Samoin saattaa joku voittaa omaisuuksia

+onnellisella käänteellä vehnämarkkinoissa. Mutta toinen ei niistä ole

+enemmän kullan etsintää kuin toinenkaan kaupankäyntiä.

+

+Oikeassa kullan etsinnässä on vain normaali korko epävarmuudelle,

+tavallinen lisäys onnea saada iloita raskaassa työssään toivosta löytää

+jotakin odottamatonta.

+

+Täytyy tuntea työnsä menestyäkseen. Kappale kalliota, penkereen

+mutkaus, palanen maata, runsas vesi tai sen puute, nämät ja monet

+muut ovat niitä merkkejä, joitten mukaan kullanetsijä panee kokoon

+sen kaavan, jolla hän tekee kultaa. Ja kun kaava on tehty, täytyy se

+todeta oikeaksi. Se on juuri toteaminen, joka panee selän taipumaan,

+kärsivällisyyden koetukselle ja jännittää äärimmilleen miehen

+synnynnäisen himon kultaan. Se on teräksen ja tulen, veden ja ruudin

+työtä. Kunnes hän voi sanoa »joka oli todistettava», täytyy hänen

+ammentaa intoa uskonsa varastosta.

+

+Aamulla teroittaa hän poransa ahjossa. Illalla on hän mahdollisesti

+työn voimalla saanut aikaan pienen pyöreän reiän kallioon, joka

+täytettynä ruudilla ja sytytettynä tekee reiän laajemmaksi, särkien

+kallion palasiksi. Palaset täytyy poistaa lapiolla ja hakulla. Kun

+reikä on tullut kyllin syväksi, täytyy palaset panna sankoon, joka

+täytyy nostaa maan pinnalle ja tyhjentää. Kuinka pitkän ajan arvelette

+miehen tarvitsevan kaivaakseen tällä tavalla viisikymmentä, sata

+jalkaa? Kuinka pitkän ajan kaivaakseen yhden tai kaksi sellaista

+jokaiseen valtaamaansa maapalaan? Kuinka pitkän ajan kaivaakseen ne

+lukuisat vaakasuorat kanavat, joita toteaminen vaatii?

+

+Ja sitä paitsi, aika ajoin täytyy kaivosta vaivaloisesti tukea, jotta

+se estyisi sortumasta ja hautaamasta alleen sekä työn että tekijät

+— vaikea työ, joka vaatii yhtäpaljon tukkimiehen, kirvesmiehen,

+merimiehen ja puusepän taitoa. Hänen täytyy tehdä matkoja kaupunkiin,

+hankkiakseen tarvekaluja ja ruokavaroja. Hänen täytyy keittää ruokansa.

+Hänen täytyy tavata tovereitaan silloin tällöin tai unehuttaa

+puhetaitonsa. Vuodet vierivät nopeasti ohi. Hän numeroi päivänsä

+sen mukaan mitä on saanut aikaan ja se on vähän. Hän mittaa aikansa

+käyntiensä mukaan leirissä ja näitä sattuu harvoin. Ei ole mikään pieni

+asia tehdä kolme kultalöytöä — ja menettää ne. Suurempi asia on vielä

+omata rohkeutta ryhtyä neljänteen.

+

+Eagle Ridge-onnettomuuden jälkeen lähti Peter, yhtä iloisena kuin

+konsanaan, Wyomingiin koettamaan onneaan vielä kerran.

+

+Hän nousi vuoristoon ja vietti kuukauden katsellen ympärilleen, supisti

+liikkumisalansa erääseen laaksoon ja rakensi itselleen kämpän asuakseen

+siinä. Sitten teki hän yleistarkastuksen. Hän meni jalkaisin joka

+kuiluun, jokaiseen pienempäänkin nurkkaukseen, joka vain oli yhteydessä

+hänen laaksonsa kanssa, sen pohjalle, joka oli täynnä kiviä, ja

+seurasi jokaista harjannetta, joka reunusti sitä. Ei mikään välttänyt

+hänen silmäänsä. Aikanaan tunsi hän joka kielekkeen ja hiekkakasan

+piirissään. Sitten hän istuutui kämppäänsä ja arvosteli huolellisesti

+kaikki mahdollisuudet. Elleivät ne sattuneet miellyttämään häntä,

+olisi hän uudistanut samat työläät toimensa jossakin toisessa

+laaksossa. Mutta koska ne tässä tapauksessa tekivät sen, päätti hän

+ryhtyä seuraaviin toimenpiteisiin. Toisin sanoen, hän meni samoille

+paikoille taas näytehakku ja joukko pusseja mukanaan. Siinä missä

+hänen kokemuksensa tai arvelunsa neuvoi, särki hän joukon kalliota

+pengermästä, musersi sen ja pani sitten vanhaan lakanan puolikkaaseen,

+pudisteli ja jakoi, musersi uudelleen ja uudelleen, kunnes sai

+jonkinlaisen »keskimäärän» pienessä mittakaavassa. Keskimäärän otti hän

+sitten kotiinsa, paiskasi sen raskaaseen rautahuhmareeseen, jonka yli

+hän oli joustavan vesan varaan ripustanut huhmareen nuijan. Vetämällä

+vesaa vuoroon ylös ja alas musersi hän kvartsinsa hienoksi, kellan

+valkeaksi hiekaksi. Sitten tärisytti hän kullan erilleen hiekasta.

+

+Ne penkereet, joitten »keskimäärät» täten osoittivat väriä, merkitsi

+hän kartalleen ristillä. Muutamat paikat jotka eivät osoittautuneet

+tällä tavalla kultapitoisiksi, mutta joitten ominaisuudet muuten

+näyttivät lupaavilta, tutki hän edelleen tunkeutuen kerrosta syvemmälle

+ruudin avulla. Tai saattoi hän myös kuluttaa useampia viikkoja

+epäsäännöllisen, kaivontapaisen reiän teossa, josta hän kantoi särjetyn

+kiven pusseissa pykälöityä puuta myöten. Siten kokosi hän enemmän

+näytteitä. Se on kovaa työtä.

+

+Täten pääsi Peter tuntemaan alueensa ja kun hän tunsi sen perinpohjin

+ja kun hän oli tehnyt kaikki lukuiset laskelmansa, käsittäen hevoset,

+räjähdyttämiset ja sortumiset, vasta sitten merkitsi hän valtauksensa.

+Silloin vasta katsoi hän voivansa _alkaa_ työn.

+

+Hän saattoi olla väärässäkin laskelmissaan. Siinä tapauksessa oli

+hänellä samat työt edessään jossakin toisessa paikassa. Hänelle oli

+sattunut sellaista. Joka kullanetsijälle sattuu sellaista. Peterin

+valtaamia alueita oli neljä kappaletta. Hän alkoi heti työskennellä,

+näytteitä saadakseen. Jalka jalalta syvenivät kaivokset punaiseen,

+valkoiseen ja juovikkaaseen maahan. Yksi kerrallaan pistivät

+sivukanavat hämähäkin jalkojaan kauas malmisuonien repeämiin.

+Vähitellen täyttyi Peterin tilastopöytä, täällä runsas, tuolla

+suhteellisen hyvä, täällä taas kymmenen jalkaa huonompaa maata. Päivät,

+kuukaudet jopa vuodetkin vierähtivät ohi. Tuli kesä ja meni samassa

+ukkosilmoineen, jotka kokoontuivat Harneyn luona, levittäytyivät

+pitkinä, mustina vöinä ja syöksyivät rankkasateina ja rakeina maahan,

+josta ne sitten preerian kuuman ilman vaikutuksesta haihtuivat

+olemattomiin.

+

+Syksy tuli kirkassilmäisenä ja vienotuulisena ja häipyi riutuen

+metsäpalojen savuun. Talvi vilisti ohi uhaten koko ajan napaseutujen

+tuulilla, mutta jollakin ihmeellisellä tavalla ne jäivät tulematta.

+Se peitti vuoret lumellaan, teki varjopaikat jääkylmiksi ja lämmitti

+hopeankarvaisen aurinkonsa valolla. Toinen kevät oli jo tulossa.

+Samoinkuin kaikki muutkin, se keimaili aikansa kuin nuori tyttö

+sulhaselleen. Se hymyili Lännen auringon lailla, rypisti silmäkulmiaan

+äkillisillä lumituiskuilla, jotka olivat omituisessa ristiriidassa

+vuoren rinteillä orastavan vihreyden kanssa. Se kiipesi hitaasti

+preerialta solien seinämille, samassa tahdissa preerialla puhkeavien

+nuppujen kanssa, vihdoin kohottaakseen moninaiset äänensä vanhaksi,

+mahtavaksi lauluksi, joka iloitsi uuden rakkauden ja uusien kaipausten

+syntymästä.

+

+Sanoinko kaikki muut? Ei, ei aivan kaikki. Peterille tämä erikoinen

+kevät oli jotakin harvinaisen kaunista. Sen loiste oli hieman

+kirkkaampi, sen värit hieman tuoreemmat, sen taivas syvempi ja sen

+laulut soivat heleämmin kuin minkään muun kevään, joita hän tunsi.

+Sillä hän oli tyytyväinen. Hänen omaisuutensa arvo oli osoittautunut

+varmaksi. Eräänä kirkkaana, koleana päivänä kokosi hän kaikki poransa

+ja hakkuunsa ja rekensä ja vei ne kaikki leiriin, jossa hän ne

+asetti ovea vasten. Se oli hänen tapansa merkitä sanat: »joka oli

+todistettava».

+

+Kaivos oli rikkaampi kuin hän oli uneksinutkaan. Sittenkin istui hän

+päivällispöydässään yhtä iloisena, yhtä levollisena ja tyytyväisenä

+kuin ennenkin. Kun on odottanut niin kauan, niin kärsimättömyys nukkuu

+luonnollista untaan ja herää uskomattoman hitaasti. Ulkona näki hän

+auringon paistavan ensikerran moneen viikkoon ja kuuli honkien soivan

+loppumatonta lauluaan. Sisällä rätisi ja säkenöi takkavalkea, hänen

+kattilansa kehräsi kuin kissa pankolla. Peter oli väsynyt, väsynyt,

+mutta tyytyväinen. Hänen unelmansa oli lähellä toteutumistaan.

+

+Lopetettuaan ateriansa, nousi hän ylös ja tutki itseään pienessä

+peilissään. Sitten hän teki sen vielä kerran. Sen tehtyään astui hän

+raskaasti takaisin pöydän ääreen, istuutui ja painoi kasvonsa käsiinsä.

+Kun hän oli katsonut ensi kerran peiliin, oli hän huomannut harmaan

+karvan tukassaan. Katsoessaan toistamiseen huomasi hän, että niitä oli

+monta. Äkillisesti hätkähtäen totesi Peter, että hänestä oli tullut

+vanha. Hän otti taskukirjansa välistä vanhan, haalistuneen valokuvan.

+Oliko hänkin tulossa vanhaksi?

+

+Oli kauheata ajatella sellaista muutosta. Mikä pitkä aika olikaan

+kulunut hukkaan häneltä ja valokuvassa olevalta. Ei Jumala itsekään

+voinut antaa hänelle sitä ja sen mahdollisuuksia takaisin. Tähän

+saakka oli hän perustanut kaikki nuoruuteensa, tästälähin täytyi hänen

+katsoa taakseen, hakea sieltä kaikkea sitä mitä olisi saattanut olla,

+mutta jota ei koskaan tule ja jokainen sydämen lyönti vei häntä yhä

+kauemmaksi heidän yhteisten ilojensa taannehtivastakin harhakuvasta.

+Hän ja tyttö eivät enää koskaan voisi alkaa nuorina elämäänsä. Heidän

+täytyi ottaa elämä kylmänä muotissaan, valmiiksi muovailtuna.

+

+Toistensa kehitykseen vaikuttamisen ilo oli heikäläisiltä kielletty.

+Sensijaan täytyy heidän löytää toisensa, heidän täytyy jännittää

+tuhannet hellyyden säikeet sen kuilun poikki päästäkseen, jonka

+kärsivällisyyden vuodet olivat heidän välilleen särkeneet, kuilu jota

+ei koskaan olisi pitänyt syntyä. Molemmat kaipasivat he hellyyttä,

+säälittävän voimakkaasti. Peter heitti peilin huolimattomasti pöydälle.

+Sitten otti hän taas valokuvan käteensä. Ovatko vuodet saattaneet

+muuttaa häntä yhtä paljon? Jos niin on, niin hän tuskin tuntisi tyttöä

+enää.

+

+Odotuksen surkeat vuodet! Hän ei ollut niistä ennen välittänyt, mutta

+nyt ne olivat kauhistuttavat.

+

+Taaksepäin katsoessaan näytti hänen väsymätön uurastelunsa kallioineen

+ja hakkuineen suuremmalta kuin se olikaan. Hänen kärsivällisyytensä,

+joka oli luonnollinen tulos hänen luonteenlaadustaan, muistutti

+miestä, joka riippui epätoivoisena köydessä ainoastaan tahdonvoimansa

+äärimmäisellä ponnistuksella. Peter tunsi riippuvansa köydessä niin

+lujasti, ettei hän voinut ajatella mitään muuta, ei kerrassaan mitään.

+Hän tunsi suurta halua laskea irti.

+

+Entä mitä nämät vuodet olivat tytölle merkinneet? Sisäisen tulensa

+avulla, joka niin äkkiä oli valaissut pimeimmätkin komerot hänen

+olennossaan, näki hän miltei kaukonäkijän selvyydellä. Millaista sen

+on täytynyt olla. Hän näki hänen vanhenevan samoin kuin hän itsekin,

+mutta yksitoikkoisuuden synkässä välinpitämättömyydessä. Hänellä ei

+ollut samaa kaiken täyttävää uurastusta, joka hänen omat päivänsä oli

+täyttänyt tulevaisuuden unelmilla. Vuodenajat sivuuttivat hänet yhä

+enemmän samanlaisina, hieman vain valjumpina vuosi vuodelta. Oliko hän

+ehkä jättänyt laskemisen jo? Ei, Peter tiesi sen kyllä. Mutta hänen

+säälittävä elämänsä! Pesua, harjaamista, paikkaamista, paikkaamista,

+harjaamista ja pesua aivan loppumattomiin. Tänä päivänä oli hän tekevä

+samaa kuin eilen, huomenna tekisi hän samaa kuin tänään. Huomenna?

+

+»Ei, jumaliste», huudahti Peter, hypähtäen seisaalleen. »Sitä huomenta

+ei saa tulla.»

+

+Hän otti hyllyltä akkunan yläpuolella joukon kvartsipalasia, ja sulloi

+ne pariin satulapussiin, jotka olivat lähellä ovea. Tarhassa oli Jenny,

+lihava, sileäkarvainen tamma. Hän satuloi Jennyn ja lähti pusseineen,

+jättäen kämppänsä oven auki ensimmäistä tulijaa varten, kuten Lännen

+kestiystävällinen tapa vaatii.

+

+Beaver Damissa levitti hän kivenpalasensa suurimman kapakan

+tarjoilupöydälle ja tarjosi niitä tutkittavaksi. Ei hän odottanut

+saavansa ostajia Beaver Damin asukkaitten joukosta, mutta hän tiesi,

+että tieto hänen löydöistään kohottaisi mielenkiintoa ja vetäisi muita

+kullanetsijöitä hänen valtauksilleen. Sillä tavalla tulisi hänen

+tavaransa edullisesti markkinoille.

+

+Hänen löytönsä olivat omiaan herättämään huomiota. Peter oli hyvin

+tunnettu mies. Ihmiset olivat varmoja hänen totuudenrakkaudestaan ja

+hänen etsintävaistostaan. Jos Peter kerran sanoi, että siellä oli

+kultapitoista maata, niin oli asia sillä selvä.

+

+»Hm», sanoi eräs mies, nimeltä Vinosilmä Dobs, tutkittuaan erästä

+läpikuultavaa kvartsipalaa, jossa näkyi pieniä kellahtavia jyväsiä.

+Sitten pani hän sen pois ja meni rauhallisesti ovesta ulos sanomatta

+sanaakaan lisää. Hän oli mennyt panemaan varustuksiaan kuntoon.

+

+Muille, jotka eivät olleet yhtä ripeitä, selitteli Peter pitkään, aina

+samaan, arkaan, arvelevaan tapaansa.

+

+»Olen merkinnyt kaikki valtaukseni», sanoi hän. »Te, pojat, voitte

+tulla sinne katsomaan, mitä siellä vielä on jäljellä. Siellä on vielä

+paljon. En sano, että se on yhtä hyvää kilin minun, mutta se on sangen

+hyvää. Luulen, että sinne syntyy leiri.»

+

+»Leiri!» huusi Cheyenne Harry. »Se on selvä. Jos siellä vielä on

+samanlaista, niin voit myydä minulle perunamaan kokoisen palan lähellä

+omaasi».

+

+»No niin, pojat, minun täytyy lähteä», sanoi Peter, väistyen ovelle

+päin. »Ja minä toivon näkeväni muutamia teistä siellä.»

+

+Miehet eivät huolineet keskustella asiasta keskenään, vaan kukin heistä

+ajatteli vain omia kullanetsintätyökalujaan.

+

+»Ota ryyppy, Onnen Pekka, minun kustannuksellani», tarjosi

+vieraanvaraisesti kapakan isäntä.

+

+Peter palasi hitaasti pöydän luo.

+

+»Onnea uudelle valtaukselle», sanoi isäntä, »ja toivottavasti eivät

+keinottelijat vie kaikkea, mitä siinä on.»

+

+Miehet nauroivat, mutta eivät ilkeämielisesti. He tunsivat kaikki

+Peterin, kuten sanottu.

+

+Peter kääntyi taas ovea kohti.

+

+»Sinulla on huomenna siellä oikein hirmumyrsky», huusi eräs

+leikinlaskija hänen jälkeensä. »Pidä silmäsi auki! Sinne tulee varmaan

+oikea roistojoukko ja he piankin vievät sinulta koko valtauksesi.»

+

+Peter pysähtyi äkkiä, katsahti puhujaan ja meni kiireesti ulos.

+

+Seuraavana päivänä tuli miehiä hänen laaksoonsa. Hän kuuli heidän

+vaununsa kolinan jo ennenkuin hän oli noussut vuoteeltaan. Kun hän oli

+syönyt aamiaisensa oli niitä mäen rinteet täynnä. Akkunastaan saattoi

+hän nähdä heidän punaisten mekkojensa puitten välistä pilkottavan ja

+valon välähtelevän heidän kiiltävistä työkaluistaan. Laaksossa oli

+tulia siellä täällä ja ilmassa metsäpalon ja leivän paiston käry.

+Paljaitten pensaitten luona näkyi valkoisia telttoja. Hevoset söivät

+ahneesti nuorta ruohoa ja puitten vesoja, nostellen päitään kuullessaan

+uusien tulokkaitten vaunun ratinan. »Rynnäkkö» oli alkanut.

+

+Peter tiesi, että uutinen hänen löydöstään leviäisi. Huomenna saisi jo

+uusi kaupunki paikan kartalla. Ihmisiä tulisi kaupunkiin, rahakkaita

+ja halukkaina sijoittamaan rahojaan. Heidän kanssaan aikoi Peter käydä

+kauppoihin. Tällä kertaa ei tulisi kysymykseenkään huolimattomasti

+laaditut kauppakirjat. Hän ei jättäisi mitään sattuman varaan. Näin hän

+oli ennenkin ajatellut.

+

+Peter alkoi kuvitella kaikenlaisia vaikeuksia. Edelliset kokemukset

+tarjosivat niitä enemmänkin, mutta Peter aikoi ammentaa lääkkeet

+samasta lähteestä. Suuri tuntemattomuus peloitti häntä. Huolimatta

+vuosistaan, huolimatta harmaista hiuksistaan ja huolimatta edellisten

+onnettomuuksiensa muistoista, täytyi hänen myöntää itselleen, ettei

+hän tiennyt mitään, ei kerrassaan mitään keinottelijoista ja heidän

+menettelytavoistaan. He eivät voineet tällä kertaa nylkeä häntä aivan

+samalla tavalla kuin aikaisemmin. Mutta miten saattoi hän tietää, mitä

+keinoja heillä vielä oli varastossaan. Kahdeksan vuotta ihmiselämää

+pitää opettaa häntä yhtä hyvin varovaiseksi kuin kaksitoistakin.

+Kuitenkin astui hän Eagle Ridgen loukkuun yhtä luottavaisesti kuin

+Antiloopin kidankin. Hän oli siinä menettänyt kaksitoista vuotta, mikä

+estäisi häntä nyt menettämästä neljä uutta lisää. Ei mikään pelko ole

+niin vaikeaa kuin tuntemattoman pelko. Et voi nähdä sitä, sinun täytyy

+kokonaan luottaa itseesi, sinulla täytyy olla itseluottamusta.

+

+Itseluottamusta Peteriltä juuri puuttui.

+

+Silloin hänelle yhtäkkiä selvisi, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Se

+oli naurettavan selvää — ainoastaan kysymys työn jaosta. Hän, Peter,

+tunsi kullankaivuun, mutta ei ymmärtänyt kaupantekoa. Kotipuolessaan,

+vanhassa Vermontissa oli kymmenkunta rehellistä miestä, jotka

+ymmärsivät liike-elämää, mutta eivät ymmärtäneet kullankaivuusta

+mitään. Ei mikään olisi ollut helpompaa, kuin yhdistää nämä taidot ja

+puutteet.

+

+Jos Peter olisi rauhallisesti mennyt väkensä luo, salaten löytönsä

+Beaver Damin miehiltä, niin olisi hän voinut palata takaisin kolmen

+viikon kuluttua varustettuna kaikella mitä tarvitsi. Nyt se oli

+myöhäistä. Heti kun hän kääntäisi selkänsä, anastaisivat he hänen

+valtauksensa. Peterin ajatukset liikkuivat hitaasti. Jos hän olisi

+tuntenut itsensä vähemmän levottomaksi harmaitten hiustensa vuoksi,

+niin olisi hän ajoissa huomannut sähköttää tai kirjoittaa Itään,

+saadakseen apua ja sillä välin vain vartioinut valtaustaan. Mutta nyt

+oli pelko ja epäluuloisuus päässyt puikahtamaan hänen mieleensä ja

+se alkoi vallata hänet kokonaan. Hän ei voinut nähdä edessään muuta

+kuin tuon välttämättömän ja peloittavan kaupanteon petollisuuden

+tuntemattomien voimien kanssa, ei mitään muuta kuin erehdyksen, minkä

+hän teki, aikaansaadessaan »rynnäkön».

+

+Aamun kuluessa lähti hän vuoristoon katselemaan. Miehet olivat kaikki

+ahkerasti työssä. He hakkasivat »löytöpaikoiltaan» pintakerrosta pois,

+asettelivat kiviä valtaustensa kulmiin tai pystyttelivät työläästi

+töhertämiään »valtausilmoituksiaan». He tuskin huomasivat miestä,

+joka käveli satakunnan jalkaa heistä. Peter kävi myös neljällä omalla

+valtauksellaan. Eräällä tapasi hän pienen joukon, joka innokkaasti tutki

+kullanmerkkejä. Hän ei yhtynyt heihin. Sanat, jotka hänen jälkeensä

+lennätettiin hänen poistuessaan kapakasta soivat yhä hänen korvissaan.

+»Sinne tulee varmaan oikea roistojoukko ja he piankin vievät sinulta

+koko valtauksesi. Pidä silmäsi auki!»

+

+Peter keitti itselleen illallista, mutta ei syönyt paljoakaan siitä.

+

+Sen sijaan istui hän, tuijottaen silmät selällään, mutta näkemättä

+mitään, ruoka-astioista nousevaan höyryyn. Aika ajoin nousi hän ylös,

+mielessään ilmeinen tarkoitus, jonka hän heti unohti, ennenkuin oli

+ottanut kahtakaan askelta, jotenka ne pian tulivat tarkoituksettomiksi

+ja hän istuutui taas. Myöhällä illalla kiersi hän taas valtauksensa,

+mutta ei huomannut mitään tavatonta. Illan kuluessa yksi ja toinen mies

+pyörähti hänen kämpässään, mutta menivät pian taas, koska se oli tyhjä.

+Peter oli heidän käyntinsä aikana vuoren huipulla aivan lähinnä tähtiä

+ja käveli siellä edes ja takaisin pienellä tasamaalla. Kun hän tuli sen

+päähän kääntyi hän kantapäillään takaisin. Siitä tuli kuusi askelta

+yhtäälle ja viisi askelta toisaalle. Hän laski omantunnontarkasti

+askeleet, kunnes se kävi koneellisesti. Sitten laskeminen jatkui

+yhtämittaisesti muitten ajatusten ohella — viisi — kuusi — viisi —

+kuusi — aina uudelleen ja uudelleen. Kymmenen tienoissa lopetti hän

+kättensä aukomisen ja sulkemisen ja alkoi huutaa ensin hiljaa, mutta

+sitten yhä kovemmin koko keuhkojensa voimalla. Vuoristo-leijona vastasi

+hänelle toiselta rinteeltä. Hän ojenteli käsiään päänsä yläpuolelle,

+joka lihas jännittyneenä ja huusi. Sitten hän ilman huomattavaa

+keskeytystä vaipui kivelle ja painoi kasvot käsiinsä. Hetkeksi oli

+hermojännitys tauonnut.

+

+Lännen kirkkaat tähdet valoivat hopeaista valoaan. Preerialta henkäsi

+vieno tuuli, kuin näkymättömät kädet lepäsi se miehen pään päällä.

+Kotoiset, öiset äänet soivat, ja suloinen metsän tuoksu levittelihe

+kaikkialla. Peter nousi, veti syvän henkäyksen ja meni kämppäänsä.

+Luonnon suuri rauha oli tullut hänellekin.

+

+Mutta sitten, matalan kämpän hämärässä palasivat taas vanhat epäilykset

+ja vanha pelko. Ne istuutuivat hänen yläpuolelleen kuin orrelle ja

+pakottivat hänet katsomaan itseensä kunnes hänen silmänsä olivat kuumat

+ja punaiset. »Tee, tee, — tee, tee», ne hokivat, kunnes Peter nousi ja

+astui ne kolme mailia, jotka veivät hänet valtaukselle. Kaikki oli kuin

+olla pitikin. Miehet laaksossa eivät vielä olleet heränneet. Uninen

+siili vain ponnisteli piiloon harja pystyssä.

+

+Tämä ei käynyt päinsä. Saattoi mennä viikkoja, ennenkuin hän voi alkaa

+kaupantekonsa. Peter keitti itselleen työläästi aamiaisen — ja joi

+puolikuppia kahvia. Sitten istui hän, kuten edellisinäkin päivinä,

+tuijottaen suoraan eteensä, näkemättä mitään. Jonkun ajan perästä

+asetti hän tytön valokuvan ja peilin rinnakkain pöydälle ja katseli

+niitä tarkkaavasti.

+

+Hän nousi potkaisten tuolin nurin ja meni vielä kerran valtaukselleen.

+Miehet olivat jo heränneet laaksossa. Enimmät olivat lopettaneet

+jo päivää ennen välttämättömimmät toimet valtausta varten, jotenka

+heillä nyt oli aikaa tyydyttää uteliaisuuttaan ja leikinlaskun

+haluaan tarkastamalla alkuperäistä valtausta, joka koko »rynnäkön»

+oli aikaansaanut. Seurauksena oli, että Peter tapasi joukon miehiä

+valtauksellaan. Muutamat heistä tutkivat maata, toiset olivat

+laskeutumassa kaivokseen ja useimmat lukivat lyhyeen petäjään naulattua

+valtausilmoitusta. Eräs viimemainituista, sama, joka oli laskenut

+leikkiä Peterille kapakassa, huomasi omistajan lähestyvän.

+

+»Hei Peter», huusi hän viitaten haalistuneeseen ilmoituslappuun. »Mitä

+sinä tuolla tarkoitat?» Hän iski silmää toisille. Peterin onnettomuudet

+tunsivat kaikki.

+

+»Mitä?» kysyi Peter omituisesti.

+

+»Sinä et ole kirjoittanut tätä oikein. Siinä seisoo tuhat viisisataa

+jalkaa ja laki sanoo, että siinä pitää olla tuhatviisisataa

+neliöjalkaa. Sinun valtauksesi ei ole lainmukainen. Minä anastan sen

+sinulta.»

+

+Se oli naurettavaa puhetta. Jokainen sen tiesi ja he valmistautuivat

+nauramaan, oikein suun täydeltä.

+

+Peter ampui sanaakaan sanomatta puhujan, läpi sydämen. Ihmiset sanoivat

+oikeudessa, että se oli raain ja aiheettomin murha, mitä he tiesivät.

+

+

+

+

+XIII.

+

+TYTTÖ PUNAISISSA.

+

+

+»Ei minulla ole mitään _sitä_ vastaan», sanoi Idän mies, nojautuen

+eteenpäin karkeatekoisesta hirsiseinästä, antaakseen enemmän pontta

+sanoilleen. »Sillä minä uskon, että kukin huvittelee omalla tavallaan.

+Jos kerran pitää rymytä, niin miksi ei rymytä siivosti ja tyydytä

+siihen. Mutta minä tarkoitan noita viattomia tyttöjä, jotka tulevat

+tänne huvittelemaan — se on kamalaa!»

+

+»Se on helvetillistä», myönsi Lännen mies iloisesti.

+

+»Katso nyt tuotakin sievää typykkää tuolla — —»

+

+Nuori kullankaivaja seurasi toverinsa katseen suuntaa räikeästi

+valaistua joukkoa kohti. Sitten, aivankuin hän ei olisi ollut varma

+siitä, oliko hän nähnyt oikein, katsoi hän uudelleen.

+

+»Ketä sinä tarkoitat?» kysyi hän hämmästyneenä.

+

+»Tuota, punaisissa. Hän —»

+

+»Pyh!» sanoi Lännen mies vastustamattomasti.

+

+»Mitä nyt?» kysyi Idän mies, katsoen häneen epäilevin silmin.

+

+Toinen tukahdutti naurunsa puoleen väliin ja kävi heti juhlallisen

+näköiseksi.

+

+»Suo anteeksi. Ei mitään», vakuutti hän lyhyesti. »Jatka!»

+

+Tyttö punaisissa seisoi varpaillaan penkillä suuren lampun alla. Hän

+piti pientä kämmentään vinosti lasin yli ja puhaltamalla sitä vastaan

+koetti sammuttaa lamppua. Hänen kasvonsa olivat hyvin totiset ja

+punaiset. Toisinaan lehahti lampun liekki korkealle ja hän sieppasi

+silloin kätensä pois sievällä liikkeellä, harmistuneena siitä, että se

+oli kärventää sen. Joukko miehiä seisoi hänen ympärillään ja taputti

+käsiään hänelle. Kaksi muuta miestä pidätti tanssipaikan isäntää, joka

+koetti estää sitä.

+

+»Katso nyt tuota tyttöä» jatkoi Idän mies, »hänhän on niin sievä ja

+raikas ja viaton kuin vuoristoruusu. Hän on nuori ja ajattelee, että se

+on hauskinta aikaa elämässä eikä mitään muuta. Jonakin päivänä hän on

+havaitseva, että se on muutakin. Se on kauheata, sen minä sanon.»

+

+Lännen mies katseli ystävänsä innosta punoittavia kasvoja ääneti

+hymähtäen.

+

+Tytön onnistui vihdoin puhaltaa lamppu sammuksiin ja kaikki huusivat

+ihastuksesta.

+

+»Näyt olevan samanlainen kuin ennen koulussa ollessamme, eikö niin,

+Bert», sanoi Lännen mies lämpimästi, »autat hädässä olevia ja suret

+toisten puolesta.»

+

+»No, no. Mitäpä tässäkin voit tehdä. Viedä hänet pois täältä! Vedota

+hänen parempaan puoleensa!

+

+Bert lähti innostuneena tyttöä kohti, joka — toisten auttaessa —

+valmistautui hyppäämään penkiltä. Kullankaivaja tarttui häntä hihaan.

+

+»Älä mene, panet vielä toimeen tappelun. Odota hetkinen!» pyysi hän.

+»Tyttö ei ole sen arvoinen. Kuulehan», kun toinen peräytyi entiselle

+paikalleen. Hän puhui taas kiusoitellen. »Sinä ja tuulimyllyt.

+Minäpä hieman selvittelen sinun ihanteitasi. Saat kuulla yhden tai

+pari tosiasiaa tuosta sievästä, viattomasta tytöstä — unehutin muut

+laatusanat. Ensistäänkin ei hänellä ole kerrassaan mitään tekemistä

+vuoristoruusun kanssa. Hänen nimensä on Anne Bingham, mutta hän on

+yleisemmin tunnettu Bismarck Annen nimellä, pääasiassa siitä syystä,

+että Bismarck on ainoa leiri rakkaassa piirissämme, jossa hän ei käy.

+Senvuoksi on päätelty, että hän on sieltä kotoisin.

+

+»Bismarck Anne!» toisti Idän mies. Eihän hän mahda olla — —»

+

+»Aivan sama. Hän on suunnilleen niin huono kuin miksi he hänet

+kulloinkin tekevät ja minä en luule, että hän laiminlyö ainoatakaan

+tilipäivän tanssitilaisuutta vuoden mittaan. Anne ottaa humalan, sen

+saat nähdä, oikein huiman humalan ja on iloinen, sen voin vakuuttaa

+hänestä. Hän ilakoi kaikilla mahdollisilla tavoilla niin kauan kuin

+sitä kestää.»

+

+Idän mies vihelsi pitkään, vastenmielisyyden ilme kasvoillaan ja hän

+katseli hartaana tytön eloisia kasvoja.

+

+»Oh, mitäs tuosta välität?» sanoi Lännen mies huolettomasti. »Hän pitää

+hauskaa.»

+

+Bismarck Anne hyppäsi lähimmän miehen syliin, sai suudelman, läimäsi

+antajaa poskelle ja leijaili toiseen päähän huonetta. Hän sieppasi

+kätevästi hanurin korkealta tuolilta, jolla eräs soittaja istui ja

+juoksi, pusertaen merkillisiä ääniä soittokoneesta, penkkirivien

+välissä omistajan ajaessa häntä takaa. Naiset nauroivat onttoa

+nauruaan, näyttääkseen etteivät he olleet kateellisia hänelle siitä

+huomiosta, joka tuli hänen osakseen. Vihdoin törmäsi hän salin

+omistajaan, joka tuli sytyttämästä sammutettua lamppua. Omistaja oli

+vihainen ja pelasti hanurin kovakouraisesti. Anne nyrpisti huuliaan

+ja katsoi vetoovasti ystäviinsä. Ystävät vastasivat yksimielisesti.

+Omistaja järjesti lasit.

+

+Soitto alkoi uudelleen. Kullankaivajat lähtivät kukin taholleen

+kirjavapukuisten naistensa luo ja kietoen käsivartensa heidän

+vyötäisilleen puristivat heidät aivan lähelleen, ikäänkuin näyttääkseen

+omistusoikeuttaan koko maailmalle. Hikoovia seremoniamestareita,

+omatekoisia ja humalassa, lensi sinne tänne, koettaen saada katrilliin

+jonkinlaista järjestystä muistuttavaa sen osien vaihtuessa. Kaikki

+hankasivat jalkojaan permantoon kärsimättömästi.

+

+Tanssi alkoi melun ja iloisen sekasorron merkeissä. Bismarck Anne

+lisäsi iloisuutta. Hänellä oli äärettömän hauskaa ja miksikäs ei.

+Hän oli ottanut kolme lasia whiskyä ja Luoja oli antanut hänelle

+vilkkaan luonnonlaadun ja merkityksettömän määrän itsekunnioitusta.

+Sitäpaitsi oli hänellä terve ruumis, kuuma veri, ja hän välitti

+vähät seurauksista. Huvittelu miellytti häntä, liikunnon aikaansaama

+kiihoitus ja humalan ihana huumaus värisytti hänen olentonsa joka

+hiventä. Hän ei uskonut mitään, mikäli hän tiesi. Jos hänen olisi

+ollut tehtävä selvää uskostaan, niin olisi se näyttäytynyt äärimmäisen

+yksinkertaiseksi. Elämä tulee niitten tykö, jotka osaavat elää sen

+kaikki mahdollisuudet, eikä niitten luo, jotka sen kieltävät.

+

+Annella oli paljon mahdollisuuksia ja hän käytti niitä nopeassa

+tahdissa. Hän tunsi melkein fyysillisesti riemun sykähtelyn ympärillään

+ja siitä hän kohosi vielä korkeampiin ilopiireihin. Hän oli juonut

+kolme lasia ja hänen päänsä ei ollut luja. Hänen jalkansa liikkuivat

+kepeästi ja hänen liikkeensä olivat sangen varmat. Hän oli juuri

+päässyt siihen mielentilaan, joka soi hänelle tuon onnellisen

+välinpitämättömyyden siitä, mitä seuraava hetki tuo tullessaan, tai

+tuon yhtä onnellisen huolettomuuden seurauksista, jota hyveellinen

+ihminen ei koskaan pääse kokemaan. Aistimukset painuivat alimmille

+asteille — liikettä ja melua. Huone oli täynnä nopeasti pyöriviä

+olentoja. Melu oli loppumaton ja naisten nauru kohosi kimakkana sen

+yli, aivan kuin vihuri myrskyn yllä.

+

+Anne liikkui kaiken keskellä kuin kohtalon kontrolloija ja mihin hän

+tulikin, näytti se hänestä ainoalta varmalta pisteeltä pyörivässä

+kuvasarjassa. Miehet tanssivat hänen kanssaan, mutta he olivat

+merkityksettömiä miehiä. Eräs pyysi häntä tanssimaan kanssaan, mutta

+Anne pysähtyi katsomaan erästä nuorta miestä, joka eläimellisesti

+huohotti pullistuvin poskin, jotenka mies kirosi ja jätti hänet

+mennäkseen jonkun toisen tytön luo. Huohottavan nuorukaisen yläpuolella

+tanssi valoja, vihreitä ja punaisia. Anne jäi vakavana katselemaan

+niitä.

+

+Ihmiset, huone ja äänet näyttivät hänestä tulevan puuskittain. Puuskien

+välillä ei Anne tiennyt muuta kuin sen, että hän oli onnellinen, ennen

+kaikkea onnellinen. Aivan kuin sattumalta miehet suutelivat häntä ja

+hän joi, mutta nämä asiat eivät varsinaisesti eronneet valoista ja

+tietoisuuden puuskauksista. Anne alkoi ottaa kaiken luonnollisena,

+hänelle tulevana.

+

+Jonkun ajan perästä pysähtyi Anne taas katsellakseen outoja valoja.

+Mutta tällä kertaa ne eivät olleetkaan punaisia tai vihreitä, vaan

+oranssin värisiä, pitkinä vihaisina leimauksina, kuin nauhat, joita

+äkkiä puretaan ilmaan ja taas yhtä äkkiä keritään takaisin. Melu

+taukosi ja sitä seurasi sorina. Hetken erotti hänen samea näkövoimansa

+selvästi huoneen, jossa oli aivan hiljaista, nurkassa viruvan miehen

+ja lattialle hitaasti kasvavan punaisen lätäkön. Joku työnsi hänet

+ulos ovesta muitten kanssa ja hän alkoi astua tarkoituksettomasti,

+epävarmasti leveää katua.

+

+Hän tunsi hämärästi eron tanssisalin kuuman ilman ja ulkoilman lämmön

+välillä. Suuret vuoret, tähdet ja talojen varjot tulivat ja menivät

+hänen silmissään samalla tavalla kuin melu ja väki tanssisalissa. Hän

+sai päähänpiston kävellä, ja se vallitsi hänen mielessään yli kaiken

+muun ja hän ryhtyi siihen suurella kiihkolla.

+

+Kuinka kauas ja mihin suuntaan hän käveli, se ei merkinnyt mitään.

+Liikkeessä ollessaan oli hän onnellinen. Kun hän pysähtyi, tunsi hän

+itsensä onnettomaksi. Ja niin jatkoi hän kävelyään kaupungin leveiltä

+kaduilta suuren solan läpi vuoristossa, ylös pitkää heinäistä laaksoa,

+joka kääntyi hitaasti ja nousi vähitellen ja seurasi joen rantaa,

+kunnes hän vihdoin tapasi itsensä pienestä sananjalkaa kasvavasta

+notkosta Iron Creek solan luota. Hän työnsi sormensa hajalle menneen

+tukkansa läpi ja tunnusteli pukunsa kiiltävää pintaa. Kaukana yllään

+näki hän tähtien heiluvan. Vihdoin valtasi hänet päähänpisto nukkua,

+aivan samoinkuin kävelemisen ajatuskin oli tullut. Hän vaipui

+polvilleen, epäröi hetken ja pani sitten, huoahtaen kuin väsynyt lapsi,

+päänsä pehmeää, pyöreätä käsivarttaan vasten ja sulki silmänsä.

+

+Yökehrääjä lopetti surullisen huutonsa. Muutamat pienet linnut

+sirkuttelivat unisesti. Itäisten vuoristojen takana alkoivat tähdet

+himmentyä ja lempeä yötuuli, joka oli tuullut kautta pimeyden, painui

+nukkumaan. Luonnon ovela taikuri alkoi muovailla päivän kuvaa, tuoden

+esille luomansa tummista kätköistään, vetäen ne nähtäville pimennoista,

+ikäänkuin luoden ne uudestaan. Uutta elämää liikehti kaikkialla.

+Taivaan korkeus näytti olevan täynnä sitä ja kaikki laaksot ja niitten

+haaraumat nostattivat yltäkylläisyytensä mahtavassa kuorossa ylistämään

+vastavalkenevaa aamua.

+

+Nainen liikahti unisesti ja heräsi, nakaten tukkansa kasvoiltaan.

+Unen puna pani hänen poskensa hehkumaan. Se tuli ja meni hitaasti

+nuoren auringon valaistuksessa, kilpaillen loistossa milloin hänen

+pukunsa silkin kanssa, milloin taas vuoriston punatulkun kanssa, joka

+räiskytteli puron vesiä sateenkaareksi. Hän kuuli lirinän ja meni

+sinne. Punatulkku peräytyi varovasti, äänettömästi. Anne polvistui

+puron rannalle ja huuhtoi sen jääkylmällä vedellä kasvonsa ja kaulansa,

+toisena punatulkkuna, toisena villinä oliona, joka sykki ja värisi

+uutta elämää. Sitten hän oikaisi ihanan ruumiinsa täyteen pituuteen ja

+katsoi ympärilleen.

+

+Aamu virtasi hänen lävitseen kuin joki ja jätti hänet puhtaana. Luonnon

+silmäin edessä ja luonnon lukemattomien luomusten edessä seisoi hän

+yhtä puhtaana kuin hekin. Hän oli käynyt meluavissa paikoissa, mutta

+niin oli suohaukkakin tehnyt kohotessaan komeasti liikkumattomin

+siivin. Hän oli ryöminyt liassa ja hän oli pörröinen, rähjääntynyt

+ja likainen; samoin oli tulilintukin tehnyt ryöpytessään suomudissa,

+mutta se oli pessyt puhtaiksi höyhenensä ja lauloi nyt luojan ylistystä

+lähimmässä näreen latvassa. Nainen veti keuhkonsa täyteen aamua. Hän

+venytteli itseään hitaasti, laiskasti, lihaksen kerrallaan ja seisoi

+sitten entistä pitempänä ja vapaampana. Viime yön irstailu, toisten ja

+pahempien öitten irstailut, hapon kaltaisesti syövyttävä julkeus, joka

+on pahempi kuin itse synti, kaikki ne olivat kadonneet menneisyyteen,

+joka oli kuollut, hävinnyt ja haudattu ainaiseksi. Nykyisyys yksin

+oli tärkeä, ja se esitti hänet puhtaana luonnolle. Kun hän seisoi

+siinä kirkassilmäisenä, miettivänä ja hehkuvana, tukka hajalla ja

+heinän korret riippuen hänen vaatteissaan, näytti hän suurisilmäiseltä

+enkelilapselta, joka vastikään on tullut maan päälle. Hänestä aamu oli

+suuri ja ihana kuin uni, jonka on nähnyt ja johon on herännyt, jotakin

+epätodellista ja katoavaa. Hänen sydämensä aukeni sille ja hän tunsi

+itsessään hellyyttä kauneutta kohtaan, ja se on lähintä sukua pyhille

+kyynelille.

+

+Hänen siinä uneksien seistessään näytti luonnolliselta, että siihen

+vielä yhtyisi toinen inhimillinen olento ja tulisi osaksi siitä. Näytti

+luonnolliselta, että se olisi mies, nuori mies ja että hänen tuli olla

+kaunis ja rohkea. Näytti luonnolliselta, että hän pysäyttäisi hevosensa

+nähdessään Annen. Niin välttämätöntä se oli, niin tiukasti liittyvää

+lempeään taivaaseen, vuoriston kasvaviin varjoihin ja elämöiviin

+oraviin nähden, että tyttö seisoi liikkumattomana katsoen häneen suu

+hieman auki, sanattomana. Hän oli vain osa, pieni osa kaikesta. Hänen

+hienot, ruskeat silmänsä, pitkä, kähärä tukkansa ja kasvojensa rusketus

+ei merkinnyt hänelle enempää kuin auringon valon leikki Harney-vuorilla.

+

+Sitten hän kannusti hevostaan ja ratsasti pois ja jotakin tytön

+sielussa särkyi. Unimaailmasta riistettiin tyttö raa’asti

+menneisyyteensä. Auringon valo katosi hänen silmistään, häipyen

+vähitellen ilman kultaloistosta, lintujen laulu hävisi, ja puron

+lirinä muuttui kosken vihaiseksi pauhuksi, joka syytti maailmaa sen

+pahuudesta. Aamu pakeni. Kaukaa, kauempaa vielä kuin Harney, kauempaa

+kuin taivas, katsoi vieraan silmä säälien häntä. Hänen syntinsä ei enää

+ollut ruumiillista. Se oli koskettanut hänen sieluaan. Sen sijaan, että

+se vain olisi ollut sattuma, tuli siitä olotila, joka sitoi hänet,

+ja josta hän ei voinut irtaantua. Yhtäkkiä näki hän erotuksen. Hän

+vaelsi pimeydessään ja mies, kirkkaine sieluineen vaelsi valkeudessa.

+Hän heittäytyi käsilleen maahan ja itki katkerasti, puristaen heinää

+käsissään syntiensä tuskassa.

+

+Silloin kuului uusi ääni ilmassa. Hän nousi istumaan ja kuunteli.

+Käänteen takaa kuuli hän kimakan äänen lausuvan runomitalla. »Ja sinun

+huoneesi ja valtakuntasi on pysyvä, iankaikkisesti ja sinun istuimesi

+on vahva oleva iankaikkisesti», messusi ääni.

+

+»Herra auttaa niitä jotka lankeevat ja kohottaa niitä, jotka ovat

+sorretut». Puhuja astui näkyviin. Hän oli niitä vanhanaikaisia

+vaeltavia saarnaajia, joita silloin tällöin näki vuoristossa ja jotka

+olivat täynnä kiihkoa ja innostusta ja matkasivat paikasta toiseen

+jalkaisin, pauhaten enemmän helvetin tulta kuin taivaan autuutta,

+puolihupsuja, mutta täysin tosissaan. Hän oli riutuneen näköinen. Hän

+oli puettu kiiltävän mustaan, pitkään takkiin, joka oli napitettu

+tiukkaan ja hänen kenkänsä olivat tomuiset ja näyttivät liian suurilta

+huolellisesti käärittyjen housunlahkeitten alla. Vanhanaikainen

+majavannahkainen lakki oli työnnetty taaksepäin hänen kapealta

+otsaltaan, jonka alta kiilui kaksi eloisaa, tuimaa haukansilmää.

+Hartioillaan kantoi hän kepin varassa kangaspussia. Hän astui

+innokkaasti eteenpäin. Ei voinut kuvitella mitään sen mahdottomampaa

+kuin tuo koomillinen olento vaatimattomassa vuoriseudussa. Mutta sitä

+voimakkaamman vaikutuksen teki hän tytön hämmentyneeseen sieluun. Hän

+odotti innokkaasti saarnaajan seuraavia sanoja.

+

+Tämä astui tuimana kivien välissä ja puhui tarmokkaasti, voitonvarmana:

+

+»Kaikkien silmät vartoovat sinua ja sinä annat heille ruuan aikanaan.

+

+»Sinä avaat kätesi ja tyydytät kaikki elävät olennot.

+

+»Herra on oikeudenmukainen kaikissa teissään ja Hän on pyhä kaikissa

+teoissaan.

+

+»Herra on läsnä niitä, jotka häntä avuksi huutavat, totuudessa häntä

+avuksi huutavat.»

+

+Anne näki selvästi ainoastaan yhden asian koko maailmassa —

+kiilusilmäisen vieraan, joka oli kuin jumala. Tämän tulisen miehen,

+joka puhui outoja, vaikkakin epämääräisiä lohdutuksen sanoja. Tytön

+kiusaantuneesta sielusta nousi ainoastaan yksi ajatus — keino millä

+tehdä tuo lohdutus todelliseksi, keino nousta synnistään, tulla sen

+jumaluuden arvoiseksi, jonka hän tänä aamuna ensi kerran oli selvästi

+nähnyt. Hän syöksyi eteenpäin ja tarttui saarnaajan käteen. Hurmiossaan

+häirittynä, pyöritteli tämä vain silmiään käsittämättä tyttöä

+puoleksikaan.

+

+»Miten? Millä keinoin?» läähätti tyttö. »Auttakaa minua! Mitä minun

+pitää tehdä?»

+

+Tyttö ojensi käsiään pyytävästi. Vanhan miehen mieli paloi yhä

+kuumeisen kiihkeänä. Hän tuskin näki tyttöä eikä käsittänyt hänen

+sanojensa tärkeyttä. Hän katsoi vain häneen ilmeettömästi ja huomasi

+hänen ojennetut kätensä.

+

+»Ja teidän täytyy tehdä työtä käsillänne, niinkuin minä käsken teitä»,

+saarnasi hän epämääräisesti ja irroitti itsensä tytön otteesta ja

+marssi komeasti eteenpäin purkaen suustaan psalmin mahtavia sanoja.

+

+»Tehdä työtä käsilläni, tehdä työtä käsilläni», toisteli tyttö,

+katsellen ojennettuja käsiään. »Siinä se on!» sanoi hän hitaasti.

+

+Anne Bingham pesi astioita Preeriakoiran hotellissa yhden viikon.

+Ensimmäinen päivä oli näkyjen päivä. Toinen oli ikävä, kolmas väsyttävä

+ja yksitoikkoinen. Ensimmäinen oli niin pitkä kuin matka suuren

+unelmamaan toisesta laidasta toiseen. Toinen oli niin pitkä kuin matka

+suuren unelmameren yli. Kolmas oli iankaikkisuus. Ensimmäinen oli

+ruusunvärinen, toinen oli tumma, ja kolmas oli täynnä harmautta, joka

+muuttaa työn ilon koneelliseksi ahertamiseksi.

+

+Kahdeksantena päivänä sattui kuukautiset tilipäivätanssiaiset

+_Viimeisen toivon_ kaivoksella. Kaikki miehet olivat humalassa, kaikki

+naiset olivat vielä enemmän humalassa, mutta enimmän humalassa oli

+seuran epäämätön suosikki, Bismarck Anne. Kaksi miestä, jotka seisoivat

+ovella, eivät nähneet siinä mitään huomattavaa — se oli tapahtunut

+viime viikolla. Mutta sillä kerralla Bismarck Annella oli ollut vielä

+mahdollisuuksia, nyt oli hän syönyt kielletyn puun hedelmästä ja se

+tuli hänelle kuoleman synniksi.

+

+

+

+

+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UITTOMIEHIÄ JA

+KULLANKAIVAJIA ***

+

+Updated editions will replace the previous one--the old editions will

+be renamed.

+

+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

+law means that no one owns a United States copyright in these works,

+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the

+United States without permission and without paying copyright

+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

+of this license, apply to copying and distributing Project

+Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™

+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

+and may not be used if you charge for an eBook, except by following

+the terms of the trademark license, including paying royalties for use

+of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for

+copies of this eBook, complying with the trademark license is very

+easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation

+of derivative works, reports, performances and research. Project

+Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may

+do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected

+by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark

+license, especially commercial redistribution.

+

+START: FULL LICENSE

+

+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

+

+To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free

+distribution of electronic works, by using or distributing this work

+(or any other work associated in any way with the phrase “Project

+Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full

+Project Gutenberg™ License available with this file or online at

+www.gutenberg.org/license.

+

+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

+Gutenberg™ electronic works

+

+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™

+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

+and accept all the terms of this license and intellectual property

+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

+the terms of this agreement, you must cease using and return or

+destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your

+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

+Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound

+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

+1.E.8.

+

+1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be

+used on or associated in any way with an electronic work by people who

+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

+things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works

+even without complying with the full terms of this agreement. See

+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

+Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this

+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™

+electronic works. See paragraph 1.E below.

+

+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the

+Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

+of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual

+works in the collection are in the public domain in the United

+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

+United States and you are located in the United States, we do not

+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

+displaying or creating derivative works based on the work as long as

+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

+that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting

+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™

+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

+Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily

+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

+same format with its attached full Project Gutenberg™ License when

+you share it without charge with others.

+

+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

+in a constant state of change. If you are outside the United States,

+check the laws of your country in addition to the terms of this

+agreement before downloading, copying, displaying, performing,

+distributing or creating derivative works based on this work or any

+other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no

+representations concerning the copyright status of any work in any

+country other than the United States.

+

+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

+

+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

+immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear

+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work

+on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the

+phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,

+performed, viewed, copied or distributed:

+

+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

+  most other parts of the world at no cost and with almost no

+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

+  United States, you will have to check the laws of the country where

+  you are located before using this eBook.

+

+1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is

+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

+contain a notice indicating that it is posted with permission of the

+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

+the United States without paying any fees or charges. If you are

+redistributing or providing access to a work with the phrase “Project

+Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply

+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™

+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted

+with the permission of the copyright holder, your use and distribution

+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

+will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works

+posted with the permission of the copyright holder found at the

+beginning of this work.

+

+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™

+License terms from this work, or any files containing a part of this

+work or any other work associated with Project Gutenberg™.

+

+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

+electronic work, or any part of this electronic work, without

+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

+active links or immediate access to the full terms of the Project

+Gutenberg™ License.

+

+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

+any word processing or hypertext form. However, if you provide access

+to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format

+other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official

+version posted on the official Project Gutenberg™ website

+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

+of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain

+Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the

+full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

+

+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

+performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works

+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

+access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works

+provided that:

+

+• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

+  the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method

+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

+  to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has

+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

+  within 60 days following each date on which you prepare (or are

+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

+  Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg

+  Literary Archive Foundation.”

+

+• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™

+  License. You must require such a user to return or destroy all

+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™

+  works.

+

+• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

+  receipt of the work.

+

+• You comply with all other terms of this agreement for free

+  distribution of Project Gutenberg™ works.

+

+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

+Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than

+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

+from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of

+the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set

+forth in Section 3 below.

+

+1.F.

+

+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

+Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™

+electronic works, and the medium on which they may be stored, may

+contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

+cannot be read by your equipment.

+

+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right

+of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

+Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project

+Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all

+liability to you for damages, costs and expenses, including legal

+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

+DAMAGE.

+

+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

+written explanation to the person you received the work from. If you

+received the work on a physical medium, you must return the medium

+with your written explanation. The person or entity that provided you

+with the defective work may elect to provide a replacement copy in

+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

+or entity providing it to you may choose to give you a second

+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

+without further opportunities to fix the problem.

+

+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you “AS-IS”, WITH NO

+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

+

+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

+warranties or the exclusion or limitation of certain types of

+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

+violates the law of the state applicable to this agreement, the

+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

+remaining provisions.

+

+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

+providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in

+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

+production, promotion and distribution of Project Gutenberg™

+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

+or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or

+additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any

+Defect you cause.

+

+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

+

+Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of

+electronic works in formats readable by the widest variety of

+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

+from people in all walks of life.

+

+Volunteers and financial support to provide volunteers with the

+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™'s

+goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will

+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

+and permanent future for Project Gutenberg™ and future

+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

+www.gutenberg.org

+

+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation

+

+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit

+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

+U.S. federal laws and your state's laws.

+

+The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,

+Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up

+to date contact information can be found at the Foundation's website

+and official page at www.gutenberg.org/contact

+

+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation

+

+Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without

+widespread public support and donations to carry out its mission of

+increasing the number of public domain and licensed works that can be

+freely distributed in machine-readable form accessible by the widest

+array of equipment including outdated equipment. Many small donations

+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

+status with the IRS.

+

+The Foundation is committed to complying with the laws regulating

+charities and charitable donations in all 50 states of the United

+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

+with these requirements. We do not solicit donations in locations

+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

+state visit www.gutenberg.org/donate

+

+While we cannot and do not solicit contributions from states where we

+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

+against accepting unsolicited donations from donors in such states who

+approach us with offers to donate.

+

+International donations are gratefully accepted, but we cannot make

+any statements concerning tax treatment of donations received from

+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

+

+Please check the Project Gutenberg web pages for current donation

+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

+ways including checks, online payments and credit card donations. To

+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

+

+Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

+

+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

+Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be

+freely shared with anyone. For forty years, he produced and

+distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of

+volunteer support.

+

+Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed

+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

+edition.

+

+Most people start at our website which has the main PG search

+facility: www.gutenberg.org

+

+This website includes information about Project Gutenberg™,

+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

diff --git a/69884-0.zip b/69884-0.zip
new file mode 100644
index 0000000..c52713a
--- /dev/null
+++ b/69884-0.zip