diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-25 11:15:53 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-25 11:15:53 -0800 |
| commit | f7d14d69d7a118fab80185c7699595b441b55cb3 (patch) | |
| tree | 15f272d6ba1bee857c2b41896494367b3f2f6725 | |
| parent | d951f9db0144f8f87478adae9f3bb1ecc330c5eb (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69884-0.txt | 6589 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69884-0.zip | bin | 129842 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6589 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..80d0e47 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #69884 (https://www.gutenberg.org/ebooks/69884) diff --git a/old/69884-0.txt b/old/69884-0.txt deleted file mode 100644 index 074de9b..0000000 --- a/old/69884-0.txt +++ /dev/null @@ -1,6589 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Uittomiehiä ja kullankaivajia, by -Stewart Edward White - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Uittomiehiä ja kullankaivajia - -Author: Stewart Edward White - -Translator: Paavo Kesäniemi - -Release Date: January 27, 2023 [eBook #69884] - -Language: Finnish - -Produced by: Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UITTOMIEHIÄ JA -KULLANKAIVAJIA *** - - - - - - -UITTOMIEHIÄ JA KULLANKAIVAJIA - -Kirj. - -Stewart Edward White - - -Suomentanut - -P. K. [Paavo Kesäniemi] - - - - - -Jyväskylässä, -K. J. Gummerus Oy, -1927. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Tukinuittaja. - II. Esimies. - III. Mittaaja. - IV. Uittopäällikkö. - V. Viides tie. - VI. Taivaan tuulen tuuditeltavana. - VII. Tyttö joka pettyi. - VIII. Billyn keltanokka. - IX. Kaksi panosta. - X. Kilpajuoksu. - XI. Pelastava armo. - XII. Kullankaivaja. - XIII. Tyttö punaisissa. - - - - -I. - -TUKINUITTAJA. - - -Ensi kerran tapasin hänet eräänä heinäkuun neljäntenä päivänä -kahdeksankymmenluvun keskivaiheilla. Puutavarakaupungin sahajauhokadut -ja korkeat lankkukäytävät olivat ääriään täynnä väkeä. Kaupungin -vakinainen asujamisto saatteli kotikutoisiin sunnuntaikoreuksiin -pukeutuneita vaimojaan ja mielitiettyjään. Tusinan verran -vieraspaikkakuntalaisia, kuten minäkin, koetti pysytellä niin -näkymättömissä kuin suinkin sievistelevien kaupunkilaisten tieltä. -Mutta suurin osa kulkijoista oli metsistä palanneita tukkimiehiä. Minä -istuin tuoliini painautuneena hotellini edustalla ja katselin heidän -ohikulkuaan. - -Heidän paksuvillaiset paitansa, joitten yli leveät housunkannattimet -olivat ristissä, heidän punaiset kaulahuivinsa, ruskeat nahkavyönsä, -lyhyet, karkeavillaiset housunsa, jotka ikäänkuin katkesivat kesken -polven alapuolelta ja vihdoin heidän tukevanaulaiset, paksuanturaiset -kenkänsä antoivat kaikki leimansa tälle ammattikunnalle, mutta enin -kiinnitti mieltäni kuitenkin heidän silmänsä, jotka vilkkuivat -huolettomasti kallelleen nakattujen pyöreitten lakkien alta. Heidän -silmänsä olivat erehdyttävän samanlaiset. Tietenkin niissä oli -sinisiä ja tummia, ruskeita ja harmaita, mutta kaikki ne olivat yhtä -avokatseiset ja ujostelemattomat. Joka silmäpari tähyili sinuun -suoraan, omituinen kunnioituksen ja häikäilemättömyyden sekainen ilme -katseessaan, ja poikkeuksetta välähteli joka silmäkulmassa kuiva -huumori. Tietämättäni olin kai tarkannut tarpeettoman tiukasti erästä -nauravaa silmäparia, sillä äkkiä ilmaantui eteeni sinisilmäinen olento, -joka hieman pilkallisesti kysyä tokaisi: - -»Hei poikaseni, näytätpä yhtä innokkaalta kuin käärmeentappaja. Olenko -ehkä kauan kaipaamasi ystävä?» - -Ääni vastasi täydelleen miehen asentoa. Se oli huoleton kuin lapsen. -Hän seisoi siinä valmiina mihin tahansa. Jos haastoit riitaa, otti hän -sen ilolla vastaan; jos tarvitsit apua, oli hän yhtä aulis tarjoamaan -sitä sinulle. - -»Ehkäpä oletkin», vastasin minä, »jos osaat sanoa minne nuo ihmiset -vaeltavat.» - -Hän työnsi lakkinsa takaraivolle ja sukaisi kädellään vaaleita, -lyhyiksi leikattuja kiharoitaan. - -»Sorvauskilpailuun», selitti hän lyhyesti. »Lähde mukaan.» - -Minä lyöttäydyin hänen mukaansa ja yhdessä me sitten seurasimme -muuta joukkoa joelle, jossa asetuimme kuin kaksi korppia rannalla -kohoavalle hirsiläjälle, josta taas oli hyvä näköala puomintäyteisten -tukkilauttojen väliselle avovedelle. - -»Tukinuitto on juuri lopussa», selitti uusi ystäväni. »Takajoukko tuli -viime yönä alas. Neljäntenä päivänä on juhla. Tämä pikku kaupunki on -aina mukana, kun pojat käyvät erottelemaan tukkeja.» - -Puoli tusinaa kekseillä varustettua miestä vieritti yhdeksäntuumaista -valkopetäjätukkia avoveteen, johon se jäi kellumaan kolmen, neljän -jalan päähän puomista. - -Äkkiä juoksi eräs mies puomia pitkin, hyppäsi kevyesti ilmaan ja -tulla tupsahti poikkiteloin tukin toiseen päähän. Se painui nilkkoja -myöten vesiryöppyyn toisen pään noustessa äkkiä ja koko tukki siirtyi -sysäyksen voimasta keskelle avovettä. Ja mies, käsivarret ristissä -rinnalla, polvet notkistuneina sorjaan sirkusratsastajan asentoon, -seisoi liikkumattomana kuin kuvapatsas. - -Hyväksymishuuto seurasi hyppyä. »Se on Dickey Darrell», sanoi -tiedoittajani. »Karjuva Dick. Katsopas häntä.» - -Tukilla seisova mies oli pienehkö, hänen hartiansa ja reitensä olivat -sopusuhtaisesti kehittyneet, mutta käsivarret riippuivat pitkinä kuin -apinalla. Enin pisti ehkä kuitenkin silmään punertavanruskea otsatukka, -joka varjosti vaaleita kulmikkaita kasvoja ja kaksi punaruskeaa -suunnikasta, jotka tekivät kulmakarvojen virkaa. Silmät olivat mustat -ja selittämättömät kuin oravalla. - -Hetken seisoi hän suorana ja liikkumattomana kuin ainakin yleisön -edessä esiintyjä. Sitten hän alkoi hiljaa pyörittää tukkia jalkojensa -alla. Ylväs katse, rinnalla ristissä olevat käsivarret ja notkea -keskiruumis eivät värähtäneet tuumaakaan. Ainoastaan jalat liikkuivat -eteenpäin, ensin hitaasti, sitten yhä nopeammin, kunnes pyörivän tukin -ympärillä roiski vesi korkeana, leveänä suihkuna. Sitten kuului äkkiä -kaksi jysähdystä hänen iskiessään raskaat anturarautansa tukin kylkeen -vastaliikkeeksi. Tukki taukosi silmänräpäyksessä pyörimästä. Se vapisi -kuin juoksija, joka kesken parastaan pakotetaan pysähtymään. - -»Suurenmoista!» huudahdin minä. - -»Ei se vielä mitään!» vastasi toverini. »Kuka hyvänsä pystyy tukkia -sorvaamaan. Katsohan nyt.» - -Karjuva Dick liikutteli käsiään ensi kertaa. Erikoisella -varovaisuudella asetteli hän epävakaista alustaansa täydelliseen -lepotilaan. Sitten hän heitti ilmavoltin. - -Siinä se oli. Ystävältäni pääsi hurja hyväksymishuudahdus, joka pian -hukkui yleiseen kiljuntaan. - -Pitkä keksi sukelsi puomin suunnalla tukkia kohti, pureutui sen päähän -ja veti sen lähemmä puomia. Eräs toinen mies hyppäsi Dickey Darrellin -toveriksi. He seisoivat vastakkain, polvet notkistettuina ja valppaina. -Äkkiä he aivan kuin yhteisestä sopimuksesta alkoivat pyörittää tukkia, -vasemmalta oikealle. Siitä tuli huima kyyti. Kuten oravalla häkkärällä -vilisivät heidän jalkansa. Hiljalleen selvisi, että Darrellin -vastustaja ei pystynyt pysymään tukin selässä. Vähän kerrallaan luisui -hän yhä alemmaksi tukin kylkeä, kunnes menetettyään vihdoin kokonaan -jalansijan putosi valtavalla roiskahduksella selälleen jokeen. - -»Selväksi sorvattu», huomautti ystäväni. - -Yksi toisensa perästä käväisi puolisentusinaa tukinuittajaa -ahdistamassa järkkymättömänä seisovaa Dickiä, mutta yhdelläkään -heistä ei ollut kylliksi taitoa kestämään hänen tulista menoaan. Eräs -seitsentoistavuotias poika näytti hetkisen pitävän puoliaan onnistuen -ainakin pysyttelemään veden yläpuolella, vaikka Dick ilmeisesti sorvasi -tukkia parhaimmalla taidollaan. Mutta kun tuo erinomainen asiantuntija -vihdoin koko painollaan polkaisi pari kertaa vastakkaiseen suuntaan -tukkia, niin lensi nuorukainen yhtä nopeasti päistikkaa veteen, kuin -hän olisi lentänyt äksyn hevosen pään yli. - -Väkijoukko alkoi tulla levottomaksi ja odotti kärsimättömästi jotakin -uutta vapaaehtoista nöyryyttämään Darrellia. Se vaati parhaan sorvaajan -esille heti, ja alkoi lisääntyvällä itsepintaisuudella huutaa erästä -nimeä. - -»Jimmy Powers!» kiljui joukko, »Jimmy Powers!» - -Ja silloin arvasin minä ystäväni ujostelevista kasvoista, -jumalattomista vastalauseista ja hyvin tajuttavista kirouksista, että -noilla huudoilla tarkoitettiin juuri häntä. - -Kymmenkunta lähellä olevaa miestä alkoi huutaa. »Täällä hän on. Tule -pois Jimmy. Älä ole pelkuri. Nyle se peijakas ja pane nahka aidalle -kuivamaan.» - -Jimmy, yhä kiroillen ja punastellen salli heidän vetää itsensä -korokkeeltaan ja katosi väkijoukkoon. Hetkistä myöhemmin näin hänen -päänsä ja hartiansa liikkuvan puomille päin ja sitten hän äkkiä astui -varovasti vastustajansa eteen tukille. - -Nyt ei ollutkaan kysymys vain voimasta eikä myöskään lapsenleikistä. -Molemmat miehet seisoivat vastakkain, tarkasti pitäen silmällä -toisiaan, mutta liikkumattomina, polvet notkistettuina. Minusta he -näyttivät painijoilta, jotka odottivat tilaisuutta käydä kiinni. -Hitaasti pyörähteli tukki yhtäälle, sitten toisaalle. Se oli vain -jonkinlainen kohtelias tervehdys. Äkkiä polkaisi Dick kolme kertaa -nopeasti vasemmalta oikealle, ikäänkuin alkaakseen sorvauksen, sitten -hyppäsi hän korkealle ilmaan ja tuli sitten poikittain tukille -vastapuolella. Jimmy vastasi äkillisellä vastapolkaisulla ja piti -paikkansa huolimatta Darrellin painosta. - -Ikäänkuin Darrellin uhkarohkea temppu olisi ollut merkki taistelun -alkamisesta, kävivät molemmat miehet käsiksi leikkiin. Milloin -pyöri tukki vasemmalle, milloin taas oikealle, toisinaan hypähti -se yhtäälle, toisinaan toisaalle, mutta aina salaman nopeudella ja -vaahdon räiskyessä ympärillä. Raudoitettujen anturain kopse tukin -kylkeen soi kuin pyssyn laukaukset. En voinut erottaa eri hyökkäyksiä -ja varo-asentoja, väistöjä ja vastahyökkäyksiä tässä eriskummallisessa -kaksintaistelussa enkä myöskään osannut päättää kenen aloitteesta -tukki kulloinkin pyörähti suuntaan tai toiseen. Mutta mielessäni -väikkyy vieläkin kuva kahdesta miehestä, jotka miltei liikkumattomina -vyötäisiään myöten, siitä alaspäin olivat melkein väräjävässä -liikkeessä ja siten määräsivät tukin huiman pyörinnän. - -Väkijoukko oli innostunut ja puolueellinen — Jim Powersin hyväksi. -Se aivan ulvoi kiihkosta. Sitten se menetti alkeellisimmatkin -hienotunteisuuden käsitteet ja raivosi kuin vimmattu huomatessaan, että -äkillinen loiskaus veteen tiesi heidän suosikkinsa häviötä samalla kuin -voittamaton Darrell yhä tepasteli kelluvalla kilpakentällä sen vuoden -sorvausmestarina. - -Minun täytyy tunnustaa että olin yhtä pahoillani asiasta kuin muutkin. -Kapusin korokkeeltani ja raivasin tieni lemuavain tukkikasojen välitse -välttääkseni tungosta ja noiduin kaikkia pikkujumalia heidän väärään -suuntaan osuneesta puolueellisuudestaan. Tällöin satuin aivan Jim -Powersin ääreen, joka istui vettä valuvana eräällä lankunpätkällä -tutkiskellen paljasta jalkaansa. - -»Valitan surua», sanoin minä hänen takanaan. »Miten hän sen toimitti?» - -Jim käännähti ympäri ja saatoin nähdä hänen poikamaisen nauravien -kasvojensa äkkiä muuttuvan julmiksi ja jäykiksi ja hänen silmäinsä -tuiskivan tulta. - -»Oh, tekö se olettekin?» murisi hän tuskastuneena. »Näin hän sen teki.» - -Hän näytti minulle jalkaansa. Varpaitten juurien yli punoitti kaksi -riviä pieniä pyöreitä jälkiä, joista tihkui verta. Minä seisoin -kysymysmerkkinä. - -»Hän potkaisi minua!» selitti Jim Powers. »Polkaisi korkoraudallaan -jalalleni! Astui jalalleni ja sai minut kompastumaan, senkin — — —» -Jimmy Powers osasi kiroilemisen taidon. - -»Miksi et sinä potkaissut häntä?» sanoin minä. - -»Se ei kuulu minun tapoihini», mutisi hän, vetäen paksua villasukkaa -jalkaansa. - -»No mutta», vastustelin minä, sappeni alkaessa kiehua. »Sehän oli -häväistystä! Koko väkijoukko oli sinun puolellasi. Sinun ei olisi -tarvinnut muuta kuin _sanoa_ jotakin — —» - -Hän keskeytti minut heti. »Ja käyttäytyä kuin narri — todellakin, Mike. -Tässä iässä täytyy miehen jo tuntea Dickey Darrell tarpeeksi ja olen jo -siksi suuri, että minun täytyy itse pitää huoli itsestäni.» - -Hän survasi jalkansa uittosaappaaseen ja otti minua käsipuolesta, -ilmeisesti entisellään. - -»Ei, älä sure tukkaa päästäsi minun vuokseni, kyllä minä vielä selvitän -välini Karjuvan Dickin kanssa.» - -Sinä yönä siirsin isäntäni neuvosta vaatekaappini ja matkakirstuni -makuuhuoneeni oven eteen ja makasin valveilla kuunnellen kuinka -kaupunki tuntui huojuvan perustuksillaan. Jokaisen erikoisen tuiman -räjähdyksen kuuluessa luulin Jimmyn selvittelevän välejään Karjuvan -Dickin kanssa. - -Seuraavana vuonna, mutta hieman aikaisemmin, kävin tuossa samaisessa -puutavarakaupungissa. Huutavana vastakohtana edelliselle käynnilleni -oli se seikka, että kadut nyt olivat aivan tyhjät. - -Hotellin isäntä tunsi minut, ja kun olin peseytynyt ja syönyt, lähestyi -hän minua ja virkkoi: - -»Teillähän on koko päivä käytettävänänne, miksi ette ota hevosta ja -lähde katsomaan suurta tukkiruuhkaa? Siellähän on jokainen, joka vain -kynnelle kykenee.» - -Vastaukseksi tiedusteluuni, kertoi hän sitten: »Tukit ovat -ruuhkautuneet tuolla ylempänä joen mutkassa ja pahasti ovatkin. -Miehistö on ollut sen kimpussa jo toista viikkoa ja viime yönä kävi -Darrell hakemassa lisää dynamiittia. Sitä kannattaa käydä katsomassa. -Sen rintapuoli on lähemmä kolmekymmentä jalkaa korkea ja vesi on -noussut kovasti joessa. - -»Darrell?» sanoin minä kuullessani nimen. - -»Niin. Hän on jälkijoukon esimies tänä vuonna. Ehkäpä teitä haluttaa -käydä katsomassa sitä.» - -»Luulenpa vain», myöntelin minä. - -Kuljin hevosellani hitaasti pehmeähiekkaista tietä suunnattomien -männynkantojen keskellä ja läpi keväisten kauniiden tammimetsien, -kunnes vihdoin tulin aukeamalle, johon oli pystytetty kaksi suurta -telttaa ja jossa näkyi valtavalla hirsitulella jättiläiskattila ja -kuivausrakkineet toisen tulen ääressä. Lihava kokki, välttämättömässä -lurppalierisessä huopalakissaan, kaksi paljaskäsivartista keittäjätärtä -ja siinä seitsemänkymmenen korvissa oleva »kokkipoika» olivat ainoat -näkyvissä olevat elävät olennot. Toinen keittäjättäristä suostui -ottamaan huomaansa hevoseni ja minä lähdin painamaan idästäpäin -kuuluvaa säännöllistä keksien ääntä kohti. - -Jouduin vihdoin eräälle parikymmentä jalkaa joen pinnasta olevalle -tasaiselle paikalle. Puolentusinaa katsojaa oli siinä ennestään. -Heidän joukostaan ei voinut olla huomaamatta erikoisesti erästä -pitkää, laihahkoa, leveähartiaista nuorta miestä, joka oli puettu -yksinkertaiseen, mutta hieman rypistyneeseen liikemiehen pukuun ja -jonka voimakkaat, selväpiirteiset kasvot ja jäntevät kädet olivat -vahvasti auringon paahtamat. Seuraavassa tuokiossa katsoin jo ruuhkaa. - -Sen etupuoli nousi, kuten isäntäni oli sanonut, noin kolmisenkymmentä -jalkaa jyrkästi -vedenpinnasta kuin tuhatsarvinen hirviö. Sen takana -painoivat sitä lukemattomat tukit, jotka olivat pakkautuneet näköjään -selvittämättömäksi rykelmäksi, niin kauas kuin silmä kantoi. Eräs -lähelläni seisova mies ilmoitti minulle, että sen pää oli noin kolmen -peninkulman päässä. Sen alta pursusi vaahtoava joen vesi, jota ei -mikään muu voima kuin tuollainen tukkien paljous olisi voinut vastustaa. - -Nelikymmenmiehinen joukko askarteli ruuhkan kimpussa. He puskivat -keksinsä vastahakoisiin tukkeihin, vetivät ja työnsivät, väänsivät -ja pyörittelivät yhden kerrallaan virtaan, joka ne vei mukanaan. -Sitä he olivat tehneet jo kokonaisen viikon. Tähän saakka ei heidän -ponnistuksensa olleet saaneet paljoakaan aikaan, mutta kerran -pääsisivät he kärsivällisesti uurastaen käsiksi ruuhkan lukkoon. -Silloin rykelmä sulaisi kuin sokeri veteen ja silloin oli kunkin -pelottoman työskentelijän pelastauduttava kiireimmän kaupalla sortuvan -ruuhkan alta kuivalle. - -Katseeni liukui miehestä mieheen ja pysähtyi viimein Dickey Darrelliin. -Hän seisoi pystyyn nousseen tukin kaltevassa päässä, josta hän -saattoi seurata koko näytelmää. Hänen pienet kolmikulmaiset kasvonsa -suorakaiteen muotoisine kulmakarvoineen olivat työn jännityksestä -kalpeat, ja hänen pikisilmänsä näyttivät leimuavan sellaisella -rajulla voimalla, että ne saivat niitten katseen kohtaaman miehen -hypähtämään kuin häntä olisi kuumalla hiilihangolla kolhaistu. Sitten -viime käyntini olin kuullut Dickey Darrellista enemmänkin ja iloitsin -saadessani tilaisuuden nähdä Morrison Daly’n parhaan uittajan työn -touhussa. - -Ruuhka näytti olevan aivan hajoamaisillaan. Puolen tunnin jännittävän -odotuksen perästä näytti se yhä olevan hajoamaisillaan, jotenka -istuuduin erään kannon päähän. Silloin vasta ensi kerran huomasin erään -toisenkin tuttavan, joka käytteli keksiään aivan esimiehen korkean -persoonan lähettyvillä. - -»Hei», sanoin itsekseni, »sepä somaa. Olisipa hauska tietää joko Jim -Powers on maksanut velkansa. Ja jos niin on, kuinka hän työskentelee -niin lähellä Karjuvaa Dickiä ja niin hyväntuulisena!» - -Puolen päivän aikaan tulivat miehet rannalle päivälliselle. Painoin -neljännesdollarin kokin yksityistaskuun ja sain vatsani täyteen -minäkin. Aterian jälkeen lähentelin viimevuotista tuttavaani. - -»Hei, Powers», tervehdin häntä. »Arvaan, ettet tunne minua enää!» - -»Varmasti», vastasi hän sydämellisesti. »Mutta olet täällä hieman liian -aikaiseen tänä vuonna!» - -»Eikö mitä, tämä on parempaa nähtävää kuin sorvauskilpailut.» - -Tarjosin hänelle sikarin, jonka hän heti vaihtoi maissipiippuunsa. -Istuuduimme erään puun juurelle. - -»Mahtaa olla komea näky, kun ruuhka hajoo», sanoin minä. - -»No siitä saat olla varma», vastasi hän. »Mutta se on kerrassaan -kiusankappale. Vanhalla Jim Shearerillakin olisi tämän kanssa täysi työ -päästäkseen selville missä sen lukkohirret sijaitsevat. Olemme saaneet -sen liikkeelle jo kolme kertaa, mutta se on aina uudelleen mennyt -lukkoon. Näyttää siltä kuin se voisi hajota millä hetkellä tahansa.» - -Me keskustelimme monenlaisista asioista. Vihdoin rohkenin käydä -pääasiaan. - -»Huomaan, että vanha ystäväsi Darrell on esimiehenä täällä.» - -»Niin on», vastasi Jimmy Powers kuivakiskoisesti. - -»Asiasta toiseen. Joko ne viimekesäiset kalavelat on sovittu Darrellin -kanssa?» - -»Ei» vastasi Jimmy Powers. Sitten hän hetken perästä lisäsi: »Ei vielä.» - -Vilkaisin häneen ja näin että hänen leukansa sai saman ilmeen, joka -minua viime kesänä oli miltei säikähdyttänyt. Sitten, nähdessään minun -kasvoni, sai hän taas entisen poikamaisen ilmeensä. - -»Poikaseni», sanoi hän, nousten jaloilleen, »nuo piikkien arvet -tuntuvat vieläkin jalassani. Ja panehan visusti mieleesi yksi asia: -Dickey Darrell saa sen vielä maksaa.» Hänen kasvonsa tummenivat -äkillisestä vihanpuuskasta. Se mitä hän sitten sanoi, ei ollut paljasta -manailua. Se oli todellista kiroamista ja siinä ilmeni sammumaton viha. - -Kolmen tienoissa iltapäivällä toteutui Jimmyn ennustus. Ilman -vähintäkään varoitusta ruuhka alkoi purkautua. Tavallisesti -erinäiset edelläkäyvät rasahdukset, pienet eteen- tai taaksepäin -käyvät liikahdukset, vavahtelut ja tukkien aiheuttamat narahdukset -tiedoittavat miehille vaaran lähestymisen. Mutta tämä ruuhka, yhtä -selittämättömän itsepintaisesti kuin se oli vastustanut kaikkia -hajoittamistoimenpiteitä, yhtä selittämättömän pikaisesti se alkoi -purkautua. Ensimmäiset tukkirivit syöksyivät suinpäin jokeen kohottaen -ilmoille samanlaisen vesipatsaan kuin vedenalainen dynamiittiräjähdys. -Niitten takana olevat tukkimassat ryntäsivät sokeasti perässä, nousten -pystyyn ja syösten kumoon, heittäytyen sinne ja tänne, välistä -poukahtaen korkealle ilmaankin valtavien voimien pakottamina, jotka -näyttivät ryhtyneen jonkinlaiseen jättiläiskisailuun. - -Tukinuittajat pääsivät kuiville huolimatta yllätyksestä. He pitivät -keksejään poikittain edessään tasapainon säilyttämiseksi ja -puikkelehtivat rannalle tyynesti ja hätäilemättä aivan kuin he olisivat -punninneet jokaista askeltaan eteen sattuvan tapauksen varalta. He -tunsivat kaikkien tilaisuudessa vaikuttavien voimien yhteissummat yhtä -tarkkaan kuin biljaardin pelaaja vaistomaisesti laskee kulmat pallonsa -ja maaliin sattuman välillä. Sen mukaan välttivät he purkauksen -keskustaa, pysähtyivät siinä, missä tukkien liikekin hetkeksi oli -tauonnut, juoksivat liikkuvia tukkeja ja astuivat niitä pitkin, jotka -eivät vielä olleet lähteneet virran mukana ja pääsivät sillä keinoin -rantaan. - -Ruuhka itse alkoi purkautumisensa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, -mutta ikäänkuin koottuaan voimiaan satasen jalkaa, se pysähtyi äkkiä. -Purkautumisesta tulikin »keskonen». - -Meillä oli nyt kaikilla tilaisuus huomata kaksi seikkaa. Ensiksikään ei -koko ruuhka ollut liikkunut kuten alussa otaksuimme, vaan ainoastaan -osa siitä, vain parinkymmenen kyynärän pituudelta. Tällöin oli -liikkeelle lähteneen ja koko muun ruuhkan väliin jäänyt noin sadan -jalan pituinen avovesi, jossa uiskenteli joukko tukkeja. Toinen -tosiasia oli se, että Dickey Darrell oli pudonnut tuohon avoveteen ja -ponnisteli parhaillaan erästä uiskentelevaa tukkia kohti. Niin paljon -olimme selvästi huomanneet. Silloin murtui äkkiä toinenkin ruuhkan osa -ja alkoi purkautua. Karjuva Dick oli joutunut kahden jättiläismäisen -myllynkiven väliin, jotka olivat jauhamaisillaan hänet näkymättömiin. - -Muuan toimekas olento heittäytyi ensimmäisen ruuhkan osan peräpuolelta -virtaan, ui tarmokkain ottein kelluvien tukkien yli, tarttui Darrellia -takin kauluksesta ja alkoi kuormineen tarpoa aivan murtuvan ruuhkan -editse rantaa kohti. - -Harvoinpa lienee nähty uljaampaa pelastamista. Tukit vierivät, -putoilivat ja sukeltelivat raskaasti kuormattua miestä vastaan. Hän -kiipesi kuin polkumyllyä, jonka nopeus alati kasvoi. Ja kun hän vihdoin -pääsi perille, oli entinen avovesi niin täynnä tukkeja, ettei keksikään -olisi niiden väliin mahtunut. - -Tukkimiesten tapoihin ei kuulu mielenosoitukset olkoot ne laatuaan -mitä hyvänsä, mutta tässä oli lisäksi työpaikka, joka vaati kaikkien -huomion. Pysähtymättä hengittämään tai onnittelemaan kävivät he käsiksi -hetken vaatimiin toimiin. Koko ruuhka oli vihdoinkin liikkeellä. Jimmy -Powers haki rannalta uuden keksin. Karjuva Dick syöksyi kuin pieni -paholainen työhön. Neljäkymmentä miestä oli useassa paikassa ruuhkan -kimpussa, auttaen sitä hajoamaan vetämällä syrjään tukkeja, jotka -uhkasivat uudelleen muodostaa lukon ja johdattamalla kuin kääpiöt -jättiläisvoimia vaikuttavimpaan suuntaan. Mylvien kuin villi karja -liukuivat tukit ohi alussa hitaasti, mutta sitten junan nopeudella -patoutumisesta vapautuneen veden mukana. Miehiä oli kaikkialla, joka -tapauksen varalta, aivankuin lehmäpaimenia pakokauhuisen karjan -ympärillä. Ja niin katosivat tukit toisensa perästä alempana olevan -mutkan taa juhlallisina, silloin tällöin vain ontosti kumahdellen -toistensa kylkiin, tukinuittajien vetäessä suuren puomin entiselle -paikalleen. Puolisen tusinaa heitä jäi seisomaan kekseihinsä nojaten -katselemaan työnsä tulosta. - -Katselijoista lähti yksi toisensa jälkeen pois. Vihdoin ei ollut muita -jäljellä kuin minä ja tuo auringon paahtama nuori mies. Hän istui -kannon nenässä omituinen tyhjä ilme silmissään. En häirinnyt häntä -tuumissaan. - -Aurinko laski. Viileä iltatuuli imeytyi virtaa ylös. Keittopaikalla -alkoi suuri nuotio räiskyä kuivausrakkineen luona. Hämärässä astuskeli -miehiä joen alajuoksulta tulevaa tietä. - -Auringon paahtama nuori mies nousi ja lähti heitä vastaan. Näin hänen -palaavan innokkaasti keskustellen Jimmy Powersin kanssa. Ennenkuin he -tulivat kohdalleni oli hän jo kääntynyt mennäkseen pois. - -Jimmy Powers jäi pitkäksi aikaa katsomaan hänen jälkeensä, senkin -perästä kun hän oli kadonnut näkyvistä ja vielä senkin jälkeen kun -hänen rattaittensa ääni oli tauonnut kuulumasta. Kun tulin hänen -luokseen, käänsi hän kasvonsa minuun päin ja niistä oli kadonnut -jäljettömiin entinen huoleton ja itseensä luottava tukkilaisilme. -Hänen silmänsä olivat seljällään, miltei peljästyneet ihmetyksestä ja -ihailusta. - -»Tiedätkö kuka tuo oli?» kysyi hän minulta tuskin kuuluvalla äänellä. -»Se oli Thorpe, Harry Thorpe. Ja tiedätkö mitä hän minulle juuri -sanoi, _minulle_. Hän sanoi, että hän halusi saada minut ensi talvena -työkuntaansa N:o 1:teen, Thorpen n:o yhteen. Ja hän sanoi minulle, että -minä olin ensimmäinen mies, jonka hän oli pestannut suoraan n:o yhteen.» - -Hänen äänensä kuulosti miltei nyyhkytykseltä. Olin kuullut miehestä -ja hänen menettelytavoistaan. Tiesin, että hän tavallisesti täydensi -parhaan työkuntansa muista työkunnista, jotenka hän kuten Jimmy -sanoi »ei koskaan pestannut suoraan n:o yhteen.» Olin kuullut hänen -maineestaan sekä hänen omilta että muitten tukkimiehiltä, mutta vasta -ensi kerran jouduin suoranaiseen kosketukseen hänen vaikutusvaltansa -kanssa. Se teki minuun sitäkin suuremman vaikutuksen kun olin -tutustunut Jimmy Powersiin ja hänen kaltaisiinsa. - -»Sinä ansaitsetkin sen», sanoin minä, »vallan erinomaisesti. En aio -nimittää sinua miksikään sankariksi, sillä se ällöttäisi sinua. Sen, -minkä teit tänä iltana osoitti, että sinussa on miestä. Se oli urhea -teko. Mutta se oli sitäkin suurenmoisempi senvuoksi, että pelastit -vihamiehesi hengen, että unohdit kaiken muun ja annoit inhimillisyyden -voittaa, kun vaara — —» - -Minun täytyi lopettaa, sillä Jimmy katsoi minuun taas tuo entinen -ivallinen hymy huulillaan. - -»Jos sinä aiot ripustaa Betlehemin tähtiä joulukuuseeni, niin lopeta -ajoissa», sanoi hän. »En minä pelastanut tuota vietävää minkään -kristillisen hentomielisyyden puuskassa, älä luulekaan. Tietysti -pelastin hänet vain sorvausottelua varten ensi heinäkuun neljäntenä.» - - - - -II. - -ESIMIES. - - -Mies on yksi asia. Mies ja hänen työnsä on toinen asia, kokonaan -toinen. Sen voit havaita missä hyvänsä, mutta tukkimetsässä parhaiten -kaikista. - -Varsinkin pitää se paikkansa kämppäkunnan pomoon, esimieheen nähden. -Ja liike, joka tuntee tehtävänsä, tietää tämän hyvin eikä senvuoksi -koskaan ota huomioon ainoastaan sitä puolta miehessä, joka näkyy -kaupungissa oleskelusta. Olipa hän juoppo tai raitis, esiintyipä mies -pelkurina tai rohkeana, voimakkaana tai heikkona — kaikki tämä on -yhdentekevää puutavaramiehelle. Metsissä hänen kuntonsa vasta tulee -näkyviin. - -Vaikka tuollainen mies on erinomaisen aikaansaapa ja luotettu -omassa työpiirissään, saattaa hän olla mitä huonoimmassa maineessa -ulkopuolella sitä. Yksinomaan hänen pystyväisyytensä työpaikalla -kohottaa hänet _n:teen_ potenssiin, siinä hän omistaa sen -itsenäisyyden, joka muodossa tai toisessa on välttämätön miehelle, -joka käy jostakin. Hänen kyvyssään päättää onnistua on juuri -se itseluottamus, joka on välttämätön ja joka myös tekee hänet -vastustamattomaksi. Hyvä esimies ei kaihda mitään, mikä vain voi -edistää hänen tehtäväänsä. - -Enimmät ihmiset pohjoisessa käsittävät tämän kaksinaisuuden, mutta -joskus sattuu, että joku joko tyhmyydestä tai kokemattomuudesta tai -myöskin huomiokyvyn puutteesta erehtyy pitämään miehen metsä-mainetta -ja kaupunki-mainetta samana. Jos häh toimii tämän erheellisen luulonsa -mukaan, joutuu hän varmasti ikävyyksiin. Ottakaamme esimerkiksi se -tapaus, joka koskee Silver Jackia ja Morrison & Dalyn kiertävää -esimiestä. Silver Jack kuvitteli, että hänen ensi kohtauksensa Richard -Darrellin kanssa Bay Cityssä tiesi samanlaista tulosta toisen kerran -tavatessaan hänet kämppä n:o 30:n työmailla. Hänen erehdyksensä tuli -kalliiksi, mutta kuka tahansa olisi voinut sanoa sen hänelle etukäteen. -Käsittääksemme asian täytyy meidän ensin tuntea Richard Darrell. - -Hän oli noin viisi kyynärää ja kuusi tuumaa pitkä, hoikkarakenteinen -mies, mutta hänellä oli leveät, riippuvat hartiat. Hänen kasvonsa -olivat täydelleen kolmiomaiset. Ne alkoivat punaisenruskeasta -takkutukasta ja päättyivät suippoon leukaan. Kulmakarvat olivat kuin -nelikulmiot, joitten alla voimakas kyömynenä kahden tummanruskean -oravansilmän välissä törrötti. Käydessään piti hän loivia hartioitaan -hieman eteenpäin kumarassa ja se puolestaan voimakkaasti tehosti sitä -vaikutusta, jonka hänen kiihkeästä, hermostuneesta olemuksestaan sai. -Tapa pitää kätensä puoleksi avoimina, kämmenet taaksepäin antoi hänelle -omituisen uhkaavan, taisteluvalmiin ulkonäön. Kuten sanottu oli hänen -nimensä Richard Darrell, mutta ihmiset sanoivat häntä Karjuvaksi -Dickiksi. - -Noin viisitoista vuotta oli hän ollut metsäpäällysmiehenä Morrison -& Dalylla, Beeson Laken piirin suurella puutavaraliikkeellä. Hän -oli siinä kolmenkymmenenviiden korvilla, vaikkei hän niin vanhalta -näyttänyt. - -Hänen liikkeensä piti häntä korvaamattomana siitäkin huolimatta, -että oli vaikea hänen maineensa vuoksi saada miehiä työhön hänen -kämppäkuntaansa. Hänellä oli vain tukkilaisen arvonimi, mutta tuolla -pienellä miehellä oli keinonsa, joilla hän sai tukit liikkeelle. -Ei ollut ketään hänen veroistaan siinä suhteessa. Kerran kolmessa -kuukaudessa saattoi hän äkkiä ilmestyä Beeson Lakelle, jossa hän -väsymyksestä nääntyneenä heittäytyi yhtiön vartavasten hänelle -hankkimaan rautasänkyyn. - -Tim Brady, paikan hoitaja toi hänelle määräajoilla ruokaa. Neljä päivää -sen jälkeen katosi hän taas yhtä äkkiä metsään, varustettuna uudelleen -sillä välttämättömällä, tavattomalla tarmolla, joka kykeni pitämään -häntä jalkeilla neljätoista tuntia vuorokaudessa aina seuraavaan -väsähtämiseen saakka. Kun hän loi katseensa johonkin, näytti siltä kuin -hän hermoillansa olisi saanut siirretyksi tahtonsa toiseen muuttamalla -sen pakottavaksi fyysilliseksi voimaksi. - -Richard Darrell lopetti tavallisesti hakkuunsa kuukautta aikaisemmin -kuin kukaan muu. Sitten hän nosti palkkansa Beeson Lakella, astui -Bay Cityyn vievään junaan ja alkoi pitää lystiä. Whisky oli siinä -päätekijänä. Hänen erinomaisen herkkähermoiseen olemukseensa vaikutti -se kuin myrkky. Se pani hänet tekemään kaiken maailman hullutuksia. -Tuhlattuaan kaikki rahansa lähti hän jokea ylöspäin uittopaikalle -vapisevana ja silmät kuopalla. Neljässäkolmatta tunnissa oli hän taas -entisellään hallitsevana, uhkaavana ja käskevänä ja yhtä tuimina -tuikkivat hänen mustat oravan silmänsä kun hän tyynenä pysytteli -tasapainossa uhkaavan ruuhkan alla uivan tukin päällä. - -Silver Jack taasen ei ollut vähääkään hermostunut. Päinvastoin oli -hän pitkä ja voimakas, kuparinkarvaisine hipiöineen ja vaaleine -pellavatukkineen, kulmakarvoineen ja viiksineen. Viimemainittu seikka -hänelle nimenkin oli aiheuttanut. Hän ei peljännyt koskaan ja luotti -aina itseensä voima-asioissa, mutta sielullisesti oli hän huomiokykyä -vailla ja typerä. - -Aikaisemmin oli hän ollut sahuri, mutta ryhtyi myöhemmin kapakan -pitäjäksi Muskegonissa. - -Yleensä oli hän varsin hyväntahtoinen olio, mutta pöyhkeili ja -kehuskeli mielellään ja oli erinomaisen paha kun hänen vihansa -nousi. Hänen ensimmäinen raskas työnsä käydessään Bay-Cityssä, oli -luonnollisesti vierailu kapakoissa. Eräässä niistä tapasi hän Richard -Darrellin. Viimemainittu huvitteli heittelemällä meluisasti viinilaseja -erääseen olutilmoitukseen, mutta kun hän aina runsaalla kädellä maksoi -lasit, ei kenenkään mieleen johtunut häiritä hänen ilonpitoaan. - -»Kukas tuo puskija on», tiedusteli Silver Jack eräältä uunin luona -seisovalta. - -»Se on Karjuva Dick Darrell, M. & D:n kiertävä pomo», vastasi puhuteltu. - -Silver Jack rypisteli pellavaisia kulmakarvojaan. - -»Karjuva Dick, vai niin? Karjuva Dick? Hyvä nimi huonolle miehelle. -Otaksuttavasti luulee hän olevansa erikoista verta, vai mitä?» - -»Enpä usko. Kyllä se mies on nimensä arvoinen.» - -»Vai niin», virkkoi Silver Jack, taivuttaen voimakasta selkäänsä -kaareksi. »En minäkään juuri mikään ole, mutta minä en pidä -räyhäämisestä — varsinkaan en _karjumisesta_. - -Niin sanoen meni hän huoneen poikki suoraan esimiestä kohti. - -»Minun nimeni on Silver Jack», sanoi hän. »Tulen Muskegonista päin, -enkä pidä räyhäämisestä. Lopeta se!» - -»Hyvä», sanoi Dick. - -Toinen hämmästyi. Toinnuttuaan jatkoi hän sitten mahtailuaan. - -»Sanovat, että sinä olet jokin vanha kukko tällä kulmakunnalla. Voi -olla että olet ollut. Mutta nyt olen minäkin täällä. Huomaa se. Nyt -olen minä täällä pomona.» - -Dick hymyili ystävällisesti. - -»Hyvä on», vastasi hän vain. - -Silver Jack ällistyi aivan sanattomaksi toisen jatkuvasta -alistumisesta. Mutta hän tahtoi saada tapella. - -»Sinä olet hölynpöly!» sanoi hän loukkaavasti. - -»Ah, lopeta jo», vastasi Dick vastenmielisen näköisenä. - -»Mitä tämä merkitsee», huusi tulokas, uhkaavana raivoten pienen miehen -yllä. - -Silloin rupesi Dick Darrell hänen hämmästyksekseen rukoilemaan. - -»Älä lyö minua», pyysi hän. »En ole tehnyt sinulle mitään. Anna minun -olla rauhassa. Älkää antako hänen lyödä minua», pyysi hän ruikuttaen -ravintolan pitäjää avukseen. »Minä en tahdo tulla lyödyksi. Estäkää -häntä. Anna minun olla!» - -Silver Jack otti häntä kauluksesta ja kyyditsi hänet pikaisesti ovelle. -Esimies pani kynsin hampain vastaan kuin koulupoika koulumestarin -käsissä, rukoillen, valittaen ja pyytäen apua ravintolanpitäjältä -ja muilta läsnäolijoilta. Kun hän vihdoin tarmokkaan potkaisun -lennättämättä istui rapakossa, itki hän hermostuneena raivosta. - -»Karjuva Dick! Roskaa!» sanoi Silver Jack. »Tuollaisen otuksen asettaa -kuka tahansa. Jos tuo mies on teidän puolen pääkukko, niin olette -kaikki akkoja.» - -Toiset miehet hymähtivät vain niinkuin se tekee, joka tietää jotakin. -Sattumalta sai Silver Jack myöhemmin samana iltana hirvittävän -selkäsaunan Big Danilta tuosta akkanimityksestä. - -Richard Darrell meni vähän aikaa tämän jälkeen miehineen metsiin ja -alkoi taas peloittavan taistelunsa erämaata vastaan. - -Silver Jack ja Big Dan ryhtyivät pitämään yhdessä kapakkaa Beeson -Lakessa ja alkoivat kerätä itselleen tuottavia asiakkaita. - -Talvi oli kaikille vaikea. Syvä lumi viivytti töitä. Tavantakaa -sattuvat myrskyt tekivät suurta kärsivällisyyttä kysyvän työn -usein mitättömäksi. Kun tukkitiet olivat tehdyt valmiiksi, eivät -ne päässeetkään jäätymään niille tuiskunneen paksun lumivaipan -vuoksi. Darrell tuli kuitenkin salaperäisine keinoineen kutakuinkin -toimeen. Kaikkialla pakottivat hänen mustat oravansilmänsä miehet -jättiläismäisiin ponnistuksiin. Ohuen jääpeitteen päällä vedätti hän -ensin muutamia tuhansia jalkoja puutavaraa joen rantaan. Tien alusta -kesti. Vähitellen se koveni ja vahvistui. Kuormien koko kasvoi ja -vihdoin Billy O’Brien ajoi voitoniloisena rullatielle. - -»Siinä on teille emäkuorma!» huudahti hän. »Ota tarkkaan kaikki mitä -siinä on, Jimmy.» - -Jimmy Hall, mittaaja, asetti taipuvan mittapuunsa joka tukin tyveen. -Miehet kokoontuivat katsomaan suurinta kuormaa minkä he olivat nähneet. - -»Kolmekymmentätuhatta kaksisataaneljäkymmentä», ilmoitti mittaaja -vihdoin. - -»Hurraa! huusi Billy O'Brien, se voittaa Rulla Charleyn kahdella -tuhannella jalalla!» - -Miehet onnittelivat häntä sen johdosta, että hän oli voittanut toisen -ajajan kuorman teossa. Äkkiä oli Darrell heidän joukossaan kiivaana -ja uhkaavana, työntäen hermostuneen olentonsa ja raskaat hartiansa -joka paikkaan miesjoukossa ja käski heidät työhönsä, jota he täten -laiminlöivät. Kun hän taas oli kääntänyt selkänsä heille, murisivat -he hänelle raivokkaina uhaten olla tottelematta tai jättävänsä -työpaikkansa. Muutamat heistä lähtivätkin, mutta kukaan ei ollut -tottelematta. - -Nyt alkoi suuria kuormia tulla tulemalla ja rullatiet täyttyivät reistä -heitetyillä tukeilla. Miehiä ei ollut kylliksi, jotta he olisivat -ennättäneet vierittää niitä joelle tai koota niitä siellä kasoihin. -Kankimiehet tulivat toivottomiksi. Mitäpä auttoi rehkiminen. Yhtähyvin -saattoivat he tehdä työtä hiljalleenkin. He tekivät työtä hiljalleen. -Seurauksena oli, että ajajat saivat odottaa tunnin, jopa kaksikin -ennenkuin saivat rekensä tyhjiksi. He viipyivät siten työssä vielä -pimeän tultuakin ja heidän täytyi sitten nälässä ja pakkasessa löytää -tiensä kotiin. - -Dick Darrell, kaikkien kämppäkuntien kiertävä pomo, teki voitavansa. -Hän lähetti sanan toisensa jälkeen Beeson Lakelle pyytäen lisää väkeä. -Jos rullatiet saataisiin lopullisesti selviksi, niin se helpottaisi -työtä pitkin koko linjaa. Silloin olisivat miehet taas tyytyväisiä. -Apua luvattiin, mutta se viipyi. Kaikki oli hiuskarvan varassa. Joka -hetki odotti Darrell, että miehet, epätoivoisina liiasta ponnistuksesta -alkaisivat lakkoilla, pyytäisivät palkkansa ja lähtisivät tiehensä, -jättäen työn puolinaisena metsään. Sellaista onnettomuutta ei saanut -tapahtua. Darrell teki itse työtä kuin paholainen pimeään saakka -ja sitten toisten miesten levätessä saattoi hän pyyhältää kämpältä -toiselle, numero 28:aan tai 40:een neuvottelemaan Morganin tai Scotty -Parsonin kanssa myöhään yöhön. Hänen kolmiomaisilla kasvoillaan -alkoi näkyä väsymyksen merkkejä valkoisina juovina, mutta hänen -mustat oravansilmänsä ja kiivaat liikkeensä kertoivat, että hänen -päättäväisyytensä ei aikonut alistua luonnon vaatimuksiin. - -Nyt määräsi kohtalo, että Silver Jack sattui valitsemaan juuri tämän -hetken kauppansa edistämiseksi. Hänelle oli, omalla tavallaan, juuri -yhtä tärkeää saada miehet metsästä luokseen kuin Darrellille pidättää -heidät metsässä. Beeson Lake oli tähän vuodenaikaan hyvin ikävä. -Ainoastaan jokunen tyhjäntoimittaja, jolla ei ollut edes rahaakaan, -kaunisti kapakan seinävieruksia. Toiselta puolen oli Morrison & Dalyn -neljässä kämppäkunnassa kolmesataa miestä, joita hän neljän kuukauden -palkkoineen odotti luokseen. Tavallisissa oloissa heitä ei vielä -kuuteenkymmeneen päivään voinut odottaa tuleviksi, mutta Silver Jack -ja Big Dan tiesivät varsin hyvin, että ei tarvittu muuta kuin viittaus -tai pieni viettely nostattamaan levottomuutta miehistössä. Pohjoisten -seutujen kapakanpitäjäin alkeisiin kuuluu se tieto, että ryyppy tai -pari whiskyä saa pitkäaikaisen, yksitoikkoisen työn uuvuttamat miehet -menettämään kärsivällisyytensä rippeetkin. - -Silver Jack päätti tehdä kiertomatkan kämppäkunnissa varmana siitä, -että parin whiskylekkerin sijoitus toisi hänelle ainakin neljä- -viisikymmentä metsään kyllästynyttä miestä. - -Niinpä hän puki ylleen monet vaatteet ja painui erämaahan reessään -kolme lekkeriä ja vähän sikaareja laatikoissa. Hän aavisti rettelöitä. -Ehkäpä hänen täytyisi piileksiä metsissä, odottaen sopivaa tilaisuutta -tarjotakseen miehille lientään. - -Mutta onni suosi häntä. Numero 28:lla onnistui hänen huomaamatta -hiipiä miesten kämppään. Kun Morgan, kämppäkunnan pomo, huomasi hänen -läsnäolonsa, oli teko jo tehty. Joka mies poltti sikaaria, jokainen -oli onnellisessa tiedossa siitä, että hänellä oli lämmittävä ryyppy -vatsassa ja jokainen oli varmasti vakuutettu siitä, että Silver Jack -oli paras mies maailmassa. Morgan ei voinut tehdä mitään. Yritys -heittää Silver Jack ulos, kehoituskin lähtemään olisi aiheuttanut -koko miehistön menettämisen. Miehet, joitten päässä tuntui hauskojen -juominkien esimaku, olisivat loukkaantuneina puolustaneet uutta -ystäväänsä viimeiseen saakka. - -Morgan palasi synkällä mielellä konttoriinsa. Siellä hän sitten -seuraavana päivänä maksoi palkan kuudelle miehelle, jotka olivat -päättäneet lähteä pois. Hän aprikoi miten rullateiden mahtoi käydä. - -Silver Jack otti hyvän toveruuden ylläpitämiseksi yhden lakkolaisista -rekeensä. Hän oli hyvillään menestyksestään ja aikoi nyt koetella -numero 30:a, Darrellin kämppäkuntaa. - -Morganiin nähden oli hän ollut hieman levoton, sillä hän ei ollut -aikaisemmin tavannut miestä, mutta Darrellin luuli hän tuntevansa. -Bay-Cityssä sattunut tapaus oli saanut hänet halveksimaan esimiestä ja -siinä juuri hän erehtyi. - -Oli hyvin kylmä. Lumi ulottui hevosten vatsaan saakka, joten Silver -Jackin täytyi ajaa käyden. Silloin tällöin täytyi toisen heistä nousta -lämmittelemään lyömällä käsivarsiaan ympärilleen. Puolenpäivän aikaan -söivät he voileipiään, jotka pakkanen oli jäätänyt kivenkoviksi. Heidän -allaan jurisivat reen anturat äänekkäästi. He näkivät hirven, suden -ja metsäkanan jälkiä ja tapasivat muutaman närhen ja tikan, mutta -muuten näytti metsä tyhjältä. Puoli kolmen ajoissa olivat he kulkeneet -yhdeksän mailia ja aurinko alkoi painua mailleen. - -Silver Jack puhutteli jo vihaisesti ponnistelevia hevosiaan. Hänen -toverinsa oli painunut tylsän äänettömäksi. - -He eivät tienneet, että metsän uumenista eräs mies kiiruhti -keskeyttämään heidän matkaansa, eräs mies, joka kiiruhti käymään -käsiksi tähän uuteen harmiin yhtä auliisti kuin hän olisi ryhtynyt -poistamaan leivän puutetta kämppäkunnassa tai parantamaan sairautta -hevosissa. He matkasivat rauhallisina edelleen. - -Äkkiä ilmaantui jostakin heidän edestään tielle mies. Hän seisoi siinä -äänetönnä, liikkumattomana, raskaat hartiat eteenpäin kumarassa, -katsellen lähestyvää rekeä tutkimattomilla oravansilmillään. Kun -tulokkaat olivat saapuneet muutaman jalan päähän miehestä, pysähtyivät -hevoset itsestään. - -»Hei, Darrell», tervehti Silver Jack, kiskoen esille istuimen alla -olevaa lekkeriä. »Sinua minä juuri halusin tavata.» - -Tiellä seisova mies ei vastannut. - -»Ota ryyppy», tarjosi Jack, saatuaan lekkerin vihdoin esille. - -»Sinä et saa tuoda tuota whiskyä kämpälle», sanoi Darrell. - -»Oh, tottahan toki», vastasi Silver Jack keveästi, toivoen rauhallista -ratkaisua asialle. »Sitä ei ole niin paljoa edes, että mies siitä -humaltuisi. Maistahan, Darrell, se on aika hyvää tavaraa.» - -»Minä tarkoitan, mitä sanoin», vastasi Darrell. »Sinun täytyy palata -jälkiäsi takaisin.» Hän tarttui hevosia suupieliin ja alkoi kääntää -niitä. - -»Kuulehan!», huusi Silver Jack. »Annahan hevosten olla rauhassa, senkin -kääpiö! Anna niitten olla, sanon minä!» Rekipeitto lensi syrjään ja -Silver Jack ryhtyi nousemaan reestä. - -Richard Darrell irroitti jalastaan lumikengät. »Sinä et saa tuoda -whiskyäsi kämpälle», kertasi hän koruttomasti. - -»Kuulehan nyt, Darrell», sanoi toinen rauhallisella äänellä. »Minä -en aio _myydä_ tätä whiskyä, minä aion lahjoittaa sen. Laki ei pääse -minuun käsiksi. Sinulla ei ole mitään oikeutta määrätä minne minä saan -mennä. Minä menen sinne, jonne haluan. Älä tee erehdystä nyt!» - -»Sinun täytyy palata takaisin whiskyinesi», vastasi Darrell. - -Silver Jack heitti takin päältään ja lähestyi. - -»Lähde tieltäni, tai potkaisen sinut menemään kuten Bay Cityssäkin tein. - -Silmänräpäyksessä vaihdettiin siinä kaksi iskua. Ensimmäinen kävi -Silver Jackin ruskeaan naamaan aivan pellavankarvaisen silmäkulman -viereen. Toinen lähetti Richard Darrellin läähättävänä ja raivosta -nyyhkyttäen lumihankeen kymmenen jalan päähän. Hän nousi, veren -virratessa viiksien alta. Hänen kiihkeät, hermostuneet kasvonsa olivat -lumivalkeat ja hänen mustat oravansilmänsä kapenivat. Hänen suuret -kätensä, kämmenet taaksepäin, sulkeutuivat suonenvedontapaisesti. -Kissan liikkein lähestyi hän vastustajaansa ja hyökkäsi hänen -kimppuunsa. Silver Jack seisoi suorana ja varmana odottaen hänen -tuloaan. Kolmasti löi hän hänet nurin, neljännellä kerralla lensi -Darrell reen koria vasten ja hänen sormensa tarttuivat siinä olevaan -kirveeseen, jota kaikki metsänkulkijat aina kuljettavat mukanaan. - -»Hän näkyy tulevan häijyksi. Tulehan Hank!» huusi Silver Jack. - -Toinen mies, jolla oli kosolta vanhaa kaunaa esimiehelle, tarttui -lyhyeen rautakankeen ja nousi reestä. - -Syvältä metsän uumenista henkäsi murha kuin rutto. Molemmat miehet -keskustelivat rauhallisesti ja turvallisesti kuten ainakin asiasta. - -»Käy sinä hänen kimppuunsa tuolta puolen, niin minä käyn tältä», sanoi -Hankiksi mainittu mies, puristaen rautakankea kädessään. - -Metsä oli takana, sinne olisi lumikengissä olevan miehen ollut -helppo mennä. Richard Darrellkin olisi koska tahansa voinut paeta -sinne, turvaan takaa-ajolta. Nyt ei ollut kysymys vain tavallisesta -kapakassa suoritettavasta nyrkkitappelusta, nyt oli kysymys elämästä ja -kuolemasta. Hän oli alentavasti rukoillut päästäkseen korvapuustista, -nyt hän vain vilkaisi olan takaa metsän tarjoamaa turvaa. Sitten hän -kiljahtaen pyöritti kirvestä päänsä päällä ja heitti sen suoraan toista -vastustajaansa kohti. Aseen kamarapuoli kävi raskaasti miehen otsaan. -Hän kaatui tiedottomana. Samalla molemmat muut kävivät otteluun. Tällä -kertaa otti Silver Jack kirveen, kun taas Darrellin täytyi tyytyä -lyhyeen, mutta raskaaseen rautakankeen. Niin alkoi outo kaksintaistelu, -hevosten lempeinä katsoessa herrojensa kamppailua korven kylmyydessä. - -Yläpuolella lentelivät pohjolan korpit edes takaisin. Miesten maatessa -elottomina tallatulla lumella, laskeutuivat ne yhä alemma. Sitten ne -äkkiä taas kohosivat korkeuteen. Yksi miehistä oli liikahtanut. - -Richard Darrell selvitteli tuskallisesti silmiään ja pääsi vihdoin -istuvaan asentoon. Hän pyyhki veren otsassaan olevasta syvästä -haavasta. Sitten hän etsi kirveen käsiinsä. Sillä hän murskasi ensin -whiskylekkerit. Sitten särki hän reen lyöden sen raivoissaan pieniksi -palasiksi. Kun se oli tehty, alkoivat hänen vastustajansa tulla -tajuihinsa. Hän seisoi heidän edessään käskevänä ja uhkaavana. - -»Painukaa jälkiänne takaisin ja heti», sanoi hän, »älkääkä näyttäytykö -minulle toistamiseen näillä seuduilla.» - -Silver Jack, pökertyneenä ja hämmästyneenä ei saattanut käsittää tuota -pientä raukkamaista miestä, joka oli antanut potkia itsensä kapakasta, -ja alkoi hitaasti nousta. - -»Pysy siinä!» komensi Darrell. Hän avasi taskuveitsensä ja leikkasi -hevosten valjaat palasiksi, jättäen ainoastaan suitset ehjiksi. - -»Kas niin!» sanoi hän. »Ala lähteä — Beeson Lakea kohti. Ja muista, -ettet poikkea kämpällä numero 28.» - -Kauhistuen edessään olevaa pitkää matkaa jäätävässä pakkasessa, -lähtivät Silver Jack ja hänen kumppaninsa taluttamaan hevosiaan pois. -Saavuttuaan tienkäänteeseen, katsoivat he taakseen. - -Aurinko oli juuri painumassa puitten runkojen väliin, suurentaen -ne jättiläismäisiksi. Ja siellä seisoi hän valoa vasten, -suurena, uhkaavana — tuo hallitseva henki, metsien Karjuva Dick, -välttämättömyyden ruumiillistuma, mies, joka puolustaa työtään, esimies! - - - - -III. - -MITTAAJA. - - -Kerran lainasi Morrison & Daly, joka siihen aikaan harjoitti -puutavarakauppaa Beeson Laken luona, hieman rahaa eräälle Crothers -nimiselle miehelle saaden pantiksi kiinnityksen erääseen valkopetäjää -kasvavaan maa-alaan, jota kutsuttiin Crothersin maaksi. Kun ei. -Crothers sitten määräaikana voinut maksaa velkaansa, joutui maa -liikkeen omaksi. He eivät oikein tienneet, mitä sillä tehdä. - -Metsä sijaitsi noin viidenkymmenen mailin päässä rautatieltä, seudussa -joka tarjosi kaikki mahdolliset vaikeudet metsänhakkaajalle. Sitäpaitsi -oli vetomatkaa yhdeksästä viiteentoista mailiin lähimmälle joelle. -Sekä Morrison että Daly huokasivat hengessään. Varastoja täytyisi -koota koko talven varaksi, sillä kun lumi kerran oli tullut, ei ollut -ajattelemistakaan yhteyttä sinne metsäteitä pitkin. Kehen saattoivat -he luottaa pienemmistä metsäpomoistaan? Ketä paitsi saattoivat tulla -toimeen suuremmista? - -Tässä pulassaan kutsuivat he luokseen Tim Shearerin, kiertävän -esimiehensä ja parhaan uittomiehen koko valtiossa. - -»Tietenkin metsä on käytettävä», sanoi Tim heti. - -»Mutta kukapa lähtisi hyvääkään palkkaa vastaan tuohon seutuun ja vielä -kymmenen mailin vetoon?» kysyi Daly epäilevänä. - -»Vain yksi mies ja minä tiedän mistä hänet löydän», vastasi Tim. - -Hän palasi seurassaan olio, jonka nähdessään molemmat osakkaat -katsahtivat toisiinsa epäilyksen ja kauhun ilme kasvoillaan. Mutta -se ei näkynyt auttavan. Sopimus kirjoitettiin ja suostui siinä liike -maksamaan kuusi dollaria tuhannelta, myyntikelpoiseksi mitattuna, -kaikesta sahatavarasta vedettynä rullateiden luo määrätyn matkan päähän -Cass Branckin joenhaarautumasta. Omasta puolestaan sitoutui taasen -James Bourke, paremmin tunnettu Karkean Sasun nimellä, kaatamaan ja -kuljettamaan perille vähintäin kolme ja puoli miljoonaa jalkaa. Sitten -kun jälkimmäinen oli tuhertanut puumerkkinsä sopimuksen alle, kompuroi -hän toimistosta ulos hiljaa raappien pisamaista kättään, johon hän -kynällä oli tullut pistäneeksi. - -»Tämä tietää miehistöä, joka on kokoonpantu villeistä irlantilaisista», -sanoi Morrison. - -»Ja se taas tietää, että he haaskaavat suunnattomasti puuta», lisäsi -Daly. »He sahaavat korkealta ja vinoon ja he katkovat latvoja. Kenen -saamme mittaajaksi heille?» - -Morrison huokasi. »Minä en lähtisi siihen joukkoon. Fitz on ainoa, joka -siihen pystyy. - -Niinpä he kutsuivat toisen parhaita miehiään luokseen, Fitz Patrickin -ja lähettivät hänet yksin huolehtimaan liikkeen eduista erämaan -pimennoissa. - -Karkea Sasu oli kookas, leveäkasvoinen mies, jonka silmät olivat -kaukana toisistaan ja jonka leukaa peitti sakea, punainen parta. -Hänellä oli likainen machinawtakki, likainen, mustan ja valkoisen -kirjava flanellipaita ja likaiset, siniset housut jotka olivat pistetyt -korkeisiin sukkiin ja metsänhakkaajan kumisaappaisiin. Ainoa värillinen -kappale hänen vaatetuksessaan oli tulipunainen eränkävijän vyö, joka -ulottui kaksinkerroin hänen vyötärölleen. Työssä ollessaan vilkkuivat -hänen silmänsä häijynilkisesti ja tuhoaennustavasti, hänen mahtava -äänensä jylisi yhtenä kirous- ja komentotulvana ja hänen valtavat -lihaksensa paisuivat pehmeän takin alla kun hän äkkiä ja raivokkaasti -väänsi jonkun miehen itsepäistä, vastahakoista tukkia. Pieninkin -epäröinti tai vastustus sai hänen nyrkkinsä osumaan vastustamattomalla -voimalla sen yrittäjään. Sitten saattoi hän nostaa uhrinsa lumesta ja -lennättää hänet työhön valtavalla potkulla, säestäen tekoaan karkealla -leikkipuheella, joka nostatti naurun jokaisen muun suusta paitsi -asianomaiselta itseltään. Iltaisin palasi hän myrskynä työstä joukkonsa -etunenässä, karjuen hurjia kirouksia hiljaisessa yössä, kunnioittamatta -mitään, hallitsevana ja rohkeana, pieni erä irlantilaista -hyväntahtoisuutta sisimmässään, josta syystä irlantilaiset häntä -rakastivat. Ja matkan päätyttyä täytti tuo rivo ja kesytön joukko -pimeän ja likaisen kämppänsä kuin joukko merirosvoja huvilaivan. - -Työn teossa oli sangen vähän järjestelmällisyyttä, mutta sitä enemmän -jälkeä. Miehet pelasivat, joivat ja tappelivat johtajan sanallakaan -estämättä. Tavallisella työkunnalla sellainen meno olisi tiennyt sangen -huonoa työn tulosta, mutta nämä villit irlantilaiset verestävine -silmineen, valmiine kompineen ja yhtä valmiine nyrkkeineen, syöksyivät -tukkien kimppuun yhtä hurjasti kuin he antautuivat juominkeihin — ja -työ oli yht'äkkiä tehty. - -Muuta oikeutta ei erämaassa tunnettu kuin mitä Karkea Sasu suvaitsi -jakaa. Lukuunottamatta yhtä tapausta ei rangaistus juuri noussut -selkäsaunaa ankarammaksi, sillä miehet eivät pystyneet kilpasille -johtajansa kanssa siveyslakien hienommassa tai karkeammassa -rikkomisessa. Tuo yksi tapaus koski nuorta Barney Mallania, joka -humalapäissään oli rääkännyt hevosta siinä määrin, että se ontui. Hänet -haastoi Karkea Sasu muodolliseen oikeuteen. - -»Etkö sinä tiedä, että hevosia ei sillä tavalla saa kohdella?» kysyi -hän, omituista kyllä, kiroamatta. »Tule tänne!» - -Mies tuli. Voimakkaalla lyönnillä löi Karkea Sasu häneltä sääriluun -poikki. - -»Koeta itse miltä se tuntuu», virkkoi Karkea Sasu irvistellen. Hän -katsahti hämärässä ympärillä istuvia miehiä, ja astui sitten ovesta -keittiökämppään. Vaikka hän olisi tappanut Barney Mallanin siihen -paikkaan, ei asia olisi siitä muuttunut. Ei kukaan lähikaupungissa -olisi saanut asiasta pienintäkään vihiä. - -Pyhäinmiesten päivänä ryhtyi koko joukko pitkälliseen juopotteluun. -Karkea Sasu kunnostautui vierittämällä pyöreän rautakaminan ovesta -hankeen. Hän poltti itsensä pahoin arkaluontoisessa urotyössään, mutta -hän välitti siitä juuri yhtä vähän kuin herkkämielisten ja ihastustaan -ulvovien miestensä kiitoksesta. Fitz Patrick sammutti tusinan verran -hiilien aiheuttamia tulipalon alkuja, siirsi humaltuneen Mallanin -jalan toisten tallattavista ja poistui tuosta raivoavasta helvetistä -metsän reunaman juhlalliseen rauhaan. Ja se aiheuttaakin puhumaan Fitz -Patrickista. - -Fitz Patrick oli pitkä, hidasliikkeinen mies, jonka kasvot olivat aivan -nelikulmaiset. Silmäkulmat, hänen suunsa ja leukansa olivat suorina -viivoina poikkipäin ja hänen ohimonsa, poskensa ja nenänsä muodostivat -suoria viivoja ylhäältä alaspäin. Katse oli hyvin tyyni ja puhe -harvanlaista. Kun hän puhkesi puhumaan, oli se harkittua. Päiväkausiin -saattoi hän olla sanomatta sanaakaan, yksityisiä tavuja kuului vain -silloin tällöin hänen kiinteästi tarkastaessaan asioita ympärillään. - -Hän oli tullut työpaikalle reppu selässä myöhään eräänä syysiltana, kun -Karkea Sasu paholaisineen oli ollut kaksi viikkoa työssä. Työpaikalla -oli kolme kämppää, jotka kävivät keittokämpästä, makuukämpästä ja -tallista. Fitz Partick astui makuukämppään, asetti hoikan mittakeppinsä -nurkkaan ja tirkisteli yhden ainoan lampun valaisemaan hämärään. - -Hän näki pyöreän kamman keskellä tupaa, roskaisen ja saastaisen -lattian, lavitsoja täynnä inhoittavia olkia ja vielä inhoittavampia -peittoja huolimattomasti nakeltuina sinne tänne sekä vanhoja, likaisia -vaatteita pahanhajuisina kuivamassa. Hän näki kesyttömän rivin -kovakasvoisia miehiä istumassa pitkällä rahilla häikäilemättöminä -käytökseltään ja silmissä uhkarohkea ilme. - -»Missä pomo on?» kysyi Fitz Patrick lujasti. - -Karkea Sasu työntyi raskaine ruhoineen tulijaa kohti. - -»Minä olen teidän mittaajanne», selitti Fitz Patrick. »Missä on -toimisto?» - -»Voit ottaa tuonnimmaisen lavitsan», osoitti Karkea Sasu tympeästi. - -»Eikö teillä siis ole mitään toimistoa?» - -»Se mikä kelpaa miehille, kelpaa myöskin pomolle ja mikä pomolle on -hyvä, saa kelvata myös tyhjäntoimittajalle mittaajalle. - -»Mutta tälle se ei kelpaa», vastasi Fitz Patrick tyynesti. »Minä en -aio nukkua ja työskennellä tällaisessa siivossa ja rähinässä. Minä -tarvitsen toimiston kirjojani ja tavaroitani varten. En tukkiakaan -mittaa sinulle Jimmy Bourke, ennenkuin annat minulle paikan, jonne voin -asettua.» - -Ja niin se syntyi, vaikka taistelua kesti kolme päivää. Karkea Sasu -ryntäsi myrskynä metsän ja kämpän väliä tuhlaten laivalastittain -kirouksia ja uhkauksia. Fitz Patrick istui järkkymättömän rauhallisena -rahilla, jalat suorina edessään, ja nojaten savipiipun nysää pitävää -kättään toiseen. - -»Huomenta, Jimmy Bourke», sanoi hän joka aamu ja senjälkeen ei -virkkanut sanaakaan ennen ehtoota, jolloin hän sanoi: »hyvää yötä, -Jimmy Bourke», jonka perästä kuului vaan rap, rap, rap hänen piipustaan. - -Kokki, kaitakasvoinen, ovela mies, joka tutki poliisiuutisia, ihaili -häntä salaa. - -»Pitäkää varanne Karkean Sasun suhteen, hänellä on pahat mielessä», -kuiskasi hän usein käheästi, kulkiessaan hiljaisen mittaajan ohi. - -Mutta kolmessa päivässä valmistui pieni tupapahanen. Fitz Patrick otti -heti mittapuunsa nurkasta ja painautui metsään. - -Hänen tehtävänään oli mittaamalla joka tukin läpimitta, määrätä -ja panna kirjoihin kukin kuutiojalka, minkä sopimuksen tekijä oli -hakannut. Hänen yksinomaisen merkintänsä mukaan sai Jimmy Bourke palkan -työstään. Välttämättömyyden pakolla tuli hänestä täten Jimmy Bourken ja -hänen miestensä vihamies. Poikkeuksen saattoi ehkä tehdä kokki. - -Olettakaamme, että olet kaatanut kasan tukkeja, joka silmämitalla -katsottuna käsittää ainakin puolimiljoonaa kuutiota. Olettakaamme, -että olet tehnyt työtä kaksitoista päivää. Otaksukaamme vielä, että -keskimäärin olet saanut kokoon neljä- viisikymmentä tuhatta päivässä. -Ja oleta sitten, että mittaajasi paperit näyttävät, että oletkin -saamassa vain hieman yli neljän sadan tuhannen edestä! Mitä siitä -ajattelisit? Etköhän ole taipuvainen päättämään, että mittaaja on -pettänyt sinua isäntiensä eduksi, että sinä olet muutaman päivän -ilmaiseksi joutunut tekemään työtä, muutaman väärän numeron takia? - -Fitz Patrick mittasi rehellisesti, sillä hän oli oikeudentuntoinen -mies, mutta oikeudenmukaisuus toiselta puolen ja sen tunnustaminen -toiselta puolen eivät koskaan ole sopineet hyvin keskenään, eikä ne -sitä tehneet tälläkään kerralla. Karkea Sasu murisi ja syytti, kiroili -ja uhkaili. Fitz Patrick poltteli »Peerlessiään» eikä sanonut mitään. -Silti ei hänen mielestään ollut miellyttävää oleksia yksin pimeässä -erämaassa, viidenkymmenen mailin päässä lähimmästä asutuksesta saamatta -ainoankaan inhimillisen olennon kanssa vaihtaa edes ystävällistä sanaa. - -Molemmat miehet joutuivat miltei heti riitaan hakkuutavasta. Karkea -Sasu ja hänen miehensä hakkasivat mistä tahansa, kaikkialta ja -miten tahansa. He menettelivät vaivattomalla tavalla. Pienet puut -he hylkäsivät kerrallaan, suuret puut he sahasivat korkealta ja -latvukset he mieluimmin jättivät korjaamatta. Fitz Patrick ei suvainnut -metsänraiskausta. - -»Taivuta vain selkääsi hieman syvempään, Jimmy Bourke», sanoi hän, -»ja sahaa kannot lyhemmiksi. Jokaisesta jättämästäsi kannosta tulisi -vielä hyvä päretukki. Ja sinun täytyy sahata suorempaan. Kontrahti -puhuu kahdeksasta tuumasta ja siitä yli. Älä hylkää pieniä puita sen -vuoksi että niistä saat vähän kuutioita. Se on myöskin kontrahdissa. Ja -minä en pidä siitä, että heität latvat metsään. Niissä on monta hyvää -hirttä, jotenka olisi ja karsi ne hyvällä.» - -»Mistä helvetistä sinä olet oppinut niin paljon métsänhakkuuta?» karjui -Karkea Sasu. »Minä hakkaan samalla tavalla kuin isänikin teki, enkä ole -minkään musgegonilaisen keltanokan opetuksen tarpeessa!» - -Hän ei koskaan tunnustanut olevansa väärässä eikä luvannut parantaa -tapojaan, mutta hän teki sen kuitenkin ja sekä hän itse, että Fitz -Patrick tiesivät sen. Karkea Sasu raivosi kuin vimmattu, mutta yhdessä -suhteessa olivat hänen kätensä sidotut. Hän ei voinut tehdä mitään -ilman Patrickin merkintöjä, ja oli liian pitkä matka lähettää pyytämään -toista mittaajaa, vaikka Daly olisi sen antanutkin. - -Vihdoin huomasi hän kulkiessaan erästä suksen latua erään tukin, jota -ei oltu sinikynällä merkitty. Se merkitsi sitä, että sitä ei oltu -mitattu, ja se taas puolestaan merkitsi sitä, että hän, Karkea Sasu -ei saisi maksua vaivannäöstään hakattuaan sen. Heti alkoi hän mylviä -metsään. - -»Hei! Fitz Patrick! tulehan tänne, senkin keltaisin keltanokista. Tule -tänne!» - -Mittaaja asteli rauhallisesti tietä myöten paikalle ja katsoi toista -levollisesti silmiin. - -»No?» virkkoi hän yksikantaan. - -»Miksi ei tätä tukkia ole merkitty?» - -»Minä hylkäsin sen.» - -»Eikö se ole terve ja hyvä puu? Onko siinä merkkiäkään mädäntymisestä. -Eikö se ole hyvää puuta vai mikä sillä on vikana. Sinä koetit petkuttaa -minua, senkin haisunäätä.» - -Tukki hyljätään siinä tapauksessa, että se on mätä tai että siitä ei -muuten tule hyvää kauppatavaraa. - -»Vakuutan sinulle, Jimmy Bourke, että puu on hyvä ja terve», vastasi -Fitz Patrick, »tai ainakin oli sitä ennen kuin sinun murhaava joukkosi -käsitteli sitä, mutta jos suvaitset vilkaista sitä, niin näet, -että sinun miehesi ovat sahanneet sen kuusi tuumaa vinoon. He ovat -turmelleet kokonaisen kuutiojalan puuta. Olen puhunut sinulle jo -aikaisemmin siitä ja nyt minä varoitan sinua vielä kerran kun sanon, -että minä hylkään jokaisen puun, olkoon se terve tai mätä, joka ei ole -sahattu suoraan poikki puun.» - -»Tämä puu on terve ja hyvä ja sinä mittaat sen, muuten tahdon minä -tietää paremman syyn siihen!» - -»En tee sitä», vastasi Fitz Patrick. - -Seuraavana päivänä hyIkäsi hän taasen jossakin kauempana puun, jonka -tyvi oli sahattu yli kuusi tuumaa vinoksi. - -Sitä seuraavana päivänä hylkäsi hän vielä samanlaisen toisen tien -varrella. Hän tutki sitä tarkoin ja etsi Karkean Sasun käsiinsä. - -»On täysin turhaa, Jimmy Bourke, kiskoa samaa tukkirukkaa tieltä -toiselle. Voit kuljettaa sitä joka tien viereen koko Crothersin -metsässä, jos haluat, mutta sinulle siitä ei lähde mitään hyötyä. Minä -hylkään sen yhä uudelleen, etkä sinä saa sitä ikänäsi mitatuksi.» - -Karkea Sasu nosti valtavan nyrkkinsä, mutta laski sen taas. Sitten -hän kääntyi mennäkseen, mutta kääntyi vielä kerran päin ja sanoi -sylkäisten: »Fitz Patrick, sinä menet liian pitkälle! Sinä olet haukkua -räkyttänyt minua koko vuoden täällä metsässä! Tämä puu on terve ja minä -vannon että sinä mittaat sen!» - -»Sinä ja sinun toverisi ovat kaikki ryöväreitä», huusi eräs miehistä. - -Fitz Patrick kääntyi kantapäillään ja ryhtyi jälleen työhönsä. Miehet -lopettivat omansa ja rupesivat keskustelemaan. - -Sinä iltana oli jouluaatto. Illallisen jälkeen meni Karkea Sasu -suoraan keittokämpästä miesten kämppään. Fitz Patrick, joka istui -toimistossaan, kuuli juominkien sorinan nousevan yhä korkeammaksi -ikäänkuin salaperäinen myrskytuuli kaukaisissa petäjissä. Hän kohautti -olkapäitään ja merkitsi papereihinsa sen päivän tulokset. Sitten -hän vääntäysi väsyneenä tilalleen, sillä metsissä ei pidetä muita -joutopäiviä kuin sunnuntait. Puolen yön aikaan tuli joku sisään. -Fitz Patrick havahtuneena unestaan raapaisi valkeata ja näki kokin -katselevan epävarmasti häneen veren tahrimien silmäluomien alta. Mies -oli osaksi humalassa, osaksi loukkaantunut, mutta enimmältä osaltaan -säikähtynyt. - -»He ovat liian voimakkaita minulle. He ovat liian voimakkaita minulle!» -kertaili hän samein äänin. - -Fitz Patrick potkaisi peiton syrjään ja pani jalkansa lattialle. - -»Antakaa minun jäädä tänne», rukoili kokki, »en häiritse teitä. En -äännähdäkään. Olen saanut selkääni!» - -»Tietysti voit jäädä», vastasi mittaaja. »Tule tänne.» Hän pesi miehen -otsan ja sitoi sen siteillään, jotka hän otti laukustaan. Mies meni -äänettömäksi ja katsoi häntä, kummastellen hänen ystävällisyyttään. - -Monta tuntia myöhemmin kuuli Fitz Patrick ikäänkuin unenhoureissa -miesjoukon lähtevän metsään aikaisessa aamupakkasessa. Hänen -tietoisuuteensa tunkeutui hämärinä humalaisten kirouksia ja karkeita -sadatuksia. Jonkun ajan perästä hän itsekin nousi ja vaati aamiaista. - -Kokki, kalpeana ja hermostuneena toi sen hänelle. Mies oli ilmeisesti -kiihoittunut, epävarma ja halukas puhumaan. Vihdoin istuutui hän -penkille vastapäätä Fitz Patrickia ja alkoi. - -»Fitz», sanoi hän, »älkää menkö metsään tänään. Miehet ovat -mielettöminä humalasta ja Karkea Sasu on vallan suunniltaan. Kuulin -viime yönä heidän keskustelunsa. He aikovat taas muuttaa tuon tukin -toiseen paikkaan ja he vannoivat, että jos te vielä kerran sen -hylkäätte, niin he tappavat teidät. He tarkoittavat totta. Senvuoksi he -lähtivät metsään tänään.» - -Fitz Patrick joi kahvinsa äänettömänä. Sanaakaan virkkamatta nousi -hän ja puki ylleen takkinsa. Äänetönnä hän pani pyökkipuiset -merkintälautansa taskuunsa ja otti taipuisan mittansa nurkasta. - -»Minne olette menossa?» kysyi kokki hätäisenä. - -»Menen tekemään työtä, josta minulle palkkakin maksetaan», vastasi Fitz -Patrick. - -Hän suuntasi matkansa ajotielle, katse suoraan eteenpäin ja hengityksen -höyrytessä. Ensimmäisen osan hän mittasi tarkkaan, asettaen mittapuunsa -kunkin tukin tyveä vasten ja merkitsi numerot moniosaiseen taulukkoonsa -sekä veti sitten nopeasti viivan tukkiin sinikynällään. - -Metsä oli tyhjä. Ei kuulunut kirveen kilahtelua, ei ajomiesten -ailahduksia, eikä kaatuvan hongan ryske häirinnyt hiljaisuutta. Fitz -Patrick ymmärsi yskän. Hän tiesi, että miehet olivat seuraavan ajotien -varrella, nähdäkseen mitä hän tekisi, kokoontuneina vihdoin julkisesti -näyttämään vihamieltään, jota he koko talven olivat kypsyttäneet. Hän -tiesi sitäpaitsi, että useimmat heistä olivat osaksi humalassa, osaksi -aivan häikäilemättömiä ja että hän itse oli yksin. Siitä huolimatta -lähti hän, lopetettuaan omantunnontarkan mittaamisensa ensimmäisellä -ajotiellä, toiselle ajotielle. - -Siellä, kuten hän oli arvannut, olivat miehet odottamassa pahaenteisen -äänettöminä, silmät verestävinä juopottelusta ja vihasta. Fitz Patrick -ei ollut huomaavinaankaan heitä, vaan ryhtyi työhönsä. - -Järjestelmällisesti, harkiten teki hän työtä. Kun viimeinen viiva -kynällä oli vedetty ja taulukot napsahtaneet kiinni, astui Karkea Sasu -esiin. - -»Oletteko lopettanut merkinnän tässä paikassa?» kysyi pomo pehmeällä -kissan äänellä. - -»Olen», vastasi Fitz Patrick lyhyesti. - -»Sitten olette unohtanut merkitä yhden tukin.» - -»En suinkaan.» - -»Tuossa on yksi tukki merkitsemättä.» - -»Minä hylkäsin sen.» - -»Ja miksi?» - -»Se ei ollut sahattu suoraan.» - -Fitz Patrick nosti päätään ylpeästi, vastaten levollisesti kuin -tottunut miekkailija. Karkea Sasu melkein peljästyi vasten tahtoaankin. -Toinen toisensa perästä loivat miehet silmänsä maahan ja seisoivat -noloina. Mittaaja kääntyi lähteäkseen. Hänen jalkansa takertui -puunjuurikkaaseen ja hän kaatui. Silmänräpäyksessä hyökkäsi koko -joukko hänen päälleen, sillä hänen katseensa voima oli menettänyt -vaikutuksensa. - -Hulluina raivosta potkivat, löivät ja repivät he Fitz Patrickin kasaan -lysähtynyttä ruumista vielä senkin jälkeen kun hän oli menettänyt -tajunsa. Silloin huusi huuhkaja korven kätköistä vai lieneekö ollut -kettu, joka haukahti. Tuuli ehkä huokaisi tai jotakin mitätöntä -tapahtui. Joka tapauksessa pakenivat miehet järjettömässä pakokauhussa -paikalta. Yksin jäi siihen makaamaan tumma hahmo veren punaamalla -lumella. - -Fitz Patrick tuli tuskaa tuntien tajuihinsa ja käsitti silloin, -että hän eli. Joka liike maksoi hänelle haikean valituksen ja jokin -ulkopuolelta häntä itseään tuleva voima lisäsi tuskaa kaksinverroin. -Vasta pitkän ajan kuluttua huomasi hän, että se oli kokki, joka -hellästi hieroi hänen jäseniään ja päätään. Mies näytti olevan -kummissaan potilaansa sitkeästä elämänhalusta. - -»Pidin teitä silmällä» mutisi hän lohduttavasti. »En uskaltanut käydä -väliin, mutta tulin luoksenne niin pian kuin saatoin. Katsokaahan, olen -tehnyt valkean teitä varten ja keittänyt hieman teetä. Juokaahan vähän -sitä. Eikä yhtään luuta poikki! Kyllä olette rohkea mies ja väkevä. -Noin vahvoilla lihaksilla kykenisitte koska tahansa kaksintaisteluun -Karkean Sasun kanssa. Koettakaahan käyttää jalkojanne, rakkaani, niin -vien teidät kämpälle, sillä he ovat kaikki tukkihumalassa. Enkös -sanonut, että he aikoivat tappaa teidät.» - -»Mutta he eivät tehneet sitä», vastusti Fitz Patrick huumorin pilkahdus -äänessä. - -»Se ei ollut heidän vikansa, mutta ei teidänkään.» - -Monta tuntia myöhemmin, ainakin siltä tuntui, matelivat he kämppää -kohti. Pakkanen oli jäykistänyt Fitz Patrickin haavat ja ruhjoutumat -ja joka askel toi tuskan laineen hänen valtimoitaan myöten päähän. -He tulivat jo kämpän näkyville. Siellä vallitsi hiljaisuus. Molemmat -tiesivät, että miehet olivat juoneet itsensä nukuksiin. - -»Tahtoisin tappaa koko joukon heidän nukkuessaan», sähähti kokki puiden -nyrkkiään. - -»Niin minäkin», vastasi Fitz Patrick. - -Silloin tulvahti avonaisesta kämpän ovesta savupilvi ja levisi hitaasti -pakkasilmassa. Toinen seurasi toistaan ja pian oli kämppä täydessä -liekissä. - -»He ovat potkaisseet kaminan kumoon taas», sanoi Fitz Patrick istuutuen -kannon päähän. Hänen silmänsä leimahtivat vihaa ja katkeruutta. - -»Mitä te aiotte tehdä», kysyi kokki. - -»Istua tässä», vastasi Fitz Patrick irvistellen. - -Kokki lähti paloa kohden. - -»Seis!» huusi mittaaja vihaisesti, »jos liikut askeleenkin, niin -väännän niskasi nurin.» - -Kokki katsoi häneen suurin, kysyvin silmin. - -»Mutta hehän palavat elävältä!» koetti hän vastustella. - -»Niin heidän pitääkin», murahti mittaaja. »Se ei ole heidän ansiotaan, -että olen tässä auttaakseni heitä. Se on heidän omaa tekoaan, että -makaan tuolla metsässä kykenemättä edes auttamaan itseäni. Ymmärrätkö? -Minä makaan yhä tuolla metsässä.» - -»Voi, voi», valitteli kokki, väännellen käsiään. »Poika parat». Hän -alkoi itkeä. - -Fitz Patrick tuijotti hetkisen suoraan eteensä. Sitten hän pyyhkäisi -otsaansa ja huomioonottaen juuri äsken kokemansa pahoinpitelyn, -pyyhälsi hän ihmeteltävällä vikkelyydellä mäkeä alas palavalle -kämpälle. Kokki Seurasi häntä ilomielin. Kahden he sammuttivat palon, -Miehet kuorsasivat kuin metsän pedot, häiriintymättä vähääkään koko -rytäkästä. - -»Teillä on sentään hellä sydän, Fitz», virkkoi kokki iloisena kun he -sitten pesivät käsiään puolipäivällistä syödäkseen. - -»Te ette voinut nähdä poikien palavan.» - -Fitz Patrick katsoi häneen pitkään neliömäisten kulmainsa alta. - -»Minun puolestani olisivat he kyllä saaneet palaa», sanoi hän vihdoin, -»mutta minun isäntieni täytyy saada puut tänä talvena vedetyiksi ja -täällä ei ole muita jotka siihen pystyisivät.» - - - - -IV. - -UITTOPÄÄLLIKKÖ. - - -»Noudata määräyksiä vaikka talo menisi nurin», on hyvä ohje, mutta -todella aikaansaapa uittopomo tuntee paremman. Se kuuluu: »hommaa -tukit määräpaikkaansa. Tuo ne asetuksia rikkomatta, jos voit, mutta -tuo ne joka tapauksessa.» Hän ei tarvitse kenttäpuhelimia päämajaan, -saadakseen sieltä neuvoja tämän ohjeen hengessä toimiakseen. Se -saattaisi tuottaa ikävyyksiä päämajalle. - -Jimmy oli tuollainen uittopomo. Sen vuoksi kutsuikin Mr Dale, Morrison -& Dalen liikkeestä hänet luokseen, kun Mr Dale aivan arvaamatta tuli -sitoutuneeksi uittamaan viisi miljoonaa jalkaa tukkeja määräpäivään -mennessä ja päälle päätteeksi mahdottoman mailimäärän päässä joen -yläjuoksun varrella olevia tukkeja. - -Jimmy oli pieni mies, ilmettä vaihtamaton kuin egyptiläinen sfinksi. -Monias vuosi sitten julkaisi eräs ranskalainen pilalehti sarjan kuvia, -joitten piti esittää Persian shahia eri mielentiloissa. Kunkin kuvan -alla oli selittävä teksti kuten Yllätys, Suru, Viha ja Hämmästys. Kuvat -olivat kaikki tarkalleen samanlaiset ja yhtä tunteettomat. - -No niin, sellainen oli Jimmy. Hän oli aina samanlainen. Hänen tukkansa -riippui tuuheana ja mustana otsalla, hänen partansa ulottui tuuheana -ja mustana yli poskiluitten ja hänen kulmakarvansa soluivat yhtä -tuuheana ja mustana yhtenäisenä viivana ohimosta toiseen. Olipa -hänen pieni, kiinteä ja lihaksikas ruumiinsa missä työssä hyvänsä, -niin pysyi hänen mustanvalkea järkkymättömyytensä aina samana. -Tavallisesti istui hän polvet ristissä tuijottaen suoraan eteensä -ja imien »merenvaha»-nysäänsä, jonka hän oli ansainnut kokoamalla -Spearhead-tupakan kiinnikenauhoja. Sanoitpa hänelle mitä hyvänsä, niin -katosi se loiskahtamatta hänen ihmeelliseen tyyneyteensä, tulematta -sieltä enää koskaan ihmisten ilmoille. Hän toimi mahdollisesti joskus -sen johdosta, mutta aina selittämättä mitään, tyynesti, ylhäisen -järkähtämättömästi kuin kohtalo. - -Todellakin, hän ei koskaan selvitellyt aikeitaan, ei edes -työnantajilleen. - -Daly kiikutteli ruumistaan edes takaisin toimistotuolissaan. Jimmy -istui pystyssäpäin, musta lakkinsa riippuen polvien välissä. »Haluan -että otat johtoosi uittomiehet, Jimmy», sanoi tuo mahtava mies. -»Tahdon, että sinä uitat nuo tukit meidän puomiemme sisään niin -pian kuin vain voit. Annan sinulle aikaa noin kaksikymmentä päivää. -Sen pitäisi mennä siinä. Sandersin saat merkitsijäksi ja Merrilen -keittämään. Voit saada hyvän miehistön itäiseltä jokihaaralta, jossa -uitto juuri on päättynyt.» - -Kun Daly oli lopettanut, nousi Jimmy ylös ja meni sanaakaan virkkamatta -ulos. Kaksi päivää jälkeenpäin oli hän kuudenkymmenen miehen kera -neljäkymmentä viisi mailia ylempänä joenvartta. - -Jimmy tiesi yhtä hyvin kuin Dalykin, että viimemainittu oli antanut -hänelle vaikean tehtävän. Kaksikymmentä päivää oli liian lyhyt aika. -Mutta sehän ei ollut hänen asiansa. - -Tukit olivat talven kuluessa vedetyt kasaan joen uomaan. Niitä oli -kolmen mailin pituudelta rullateiden varsilla. Jimmy ja hänen miehensä -alkoivat alapäästä purkaa kasoja jokeen. Välistä solui siihen vain -kaksi tai kolme tukkia kerrallaan, toisinaan saattoi kokonainen kerros -lähteä liikkeelle, aprikoida hetkisen ja sitten purkautua jokeen -kuin jyvät elevaattorista. Pian alkoi kapeissa paikoissa rullateiden -alapuolella syntyä ruuhkia. Kaksitoista miestä määrättiin erikoisesti -ruuhkan purkajiksi. Heidän tehtävänään oli pitää joki selvänä, jottei -alituisesti kasvava tukkitulva sulkisi jokea. Se ei ollut mikään helppo -tehtävä. Kun ruuhkaantumista jatkui pitkin jokea, täytyi rullateiltä -siirtyä miehiä varsinaisten ruuhkamiesten avuksi. Siten ui muutama -tukki onnellisesti patolammikkoon Grand Rapidin luona muutamassa -päivässä, mutta pääjoukko ruuhkaantui ja purkautui ja ruuhkaantui -uudelleen eräässä kohdassa muutama maili rullateiden alapuolella, -samalla kuin suuri joukko tukkeja ajautui rannoille takertuen siihen -paikkaan ja kasaantuipa itse rullateillekin. - -Jimmy oli määrännyt kaksi päivää rullateiden tyhjentämiseen. Se -tapahtui myös kahdessa päivässä. Sitten lähti takaosa liikkeelle. -Takajoukon miesten tuli huolehtia siitä, että viimeinenkin tukki tuli -jokeen. Kun ruuhka hajosi, syöksyi sen keskiosa uljaasti virtaan, -mutta sen siivet hajaantuivat rannoille harmillisella tavalla. Välistä -pakkautui suuria tukkeja aivan kuivalle saakka. Takajoukko vieritti ne -taas jokeen. Kun itsepäinen tukki ajautui karille, hyppäsivät miehet -iloisesti sen kimppuun jääsohjun pyöriessä heidän ympärillään ja -irroittivat sen karilta. Aika ajoin he seisoivat pystyssä päin yhdellä -ainoalla, epävarmalla tukilla työntäen voimakkaasti kekseillään, -hyhmäisen veden solistessa heidän naulapohjaisten uittokenkiensä läpi. - -Jonkinlaisena korvauksena vallitsi luonnollisesti ankara kilpailu -vasemman ja oikean rannan miesten välillä siitä mikä »siipi» nopeammin -kulkisi eteenpäin. Ja ihminenhän tuntee jonkinlaista fyysillistä -hyväntunnetta uskaltautuessaan kolmenkymmenen jalan korkuisen ruuhkan -alle siinä tiedossa, että mahdollisesti saa koko ruuhkan niskaansa -tai laskiessaan yhden tukin varassa raivoavaa koskea alas. Luulen -sitäpaitsi, että kuulumista jälkijoukkoon pidetään korkeimpana -kunniana. Ja kuitenkin ovat tunnit pitkiä, vesi kylmää ja lisäksi on -nukuttava teltoissa. - -Helposti huomaa, että takajoukon saavutukset määräävät koko uiton -edistymisen. Muutamat etimmäiset tukit saattavat uida viisikinkymmentä -mailia päivässä, mutta jos selvittely takana on käynyt hitaasti, -niin ei uitto ole edistynyt tuhatta jalkaa enempää. Sen vuoksi Jimmy -pysytteli jälkijoukossa. - -Jimmy oli erinomainen tukinuittaja. Luonnollisesti hänellä oli tarmoa. -Hän saattoi keksillään saada aikaan vaikka mitä, ja hän oli valmis -sorvaamaan lakin päästä miltä kerskurilta tahansa, mutta hänellä -oli myöskin arvostelukykyä. Hän tiesi, miten vettä oli käytettävä, -miten saada selvä lukkotukista ruuhkassa ja mihin sijoittaa miehensä, -sanalla sanoen hän sai tukit määräpaikkaan. Jimmy tunsi sitäpaitsi -jokensa päästä päähän, jotenka hän oli päässään tehnyt pienen -suunnitelman noiksi kahdeksikymmeneksi päiväksi. Kahdeksan neljättä -tuntia rullateitä varten, puolitoista päivää yläkoskia varten, kolme -päivää patolammikkoon uittamista varten, yhden päivän Grand Rapidin -sulun läpäistäkseen, kolme päivää jokihaaraa varten ja niin edespäin. -Jos kaikki meni hyvin, niin hän onnistuisi, mutta silloin siihen ei -myöskään saanut tulla mitään esteitä väliin. - -Kokematon saattaisi ehkä tästä epätäydellisestä suunnitelman tapaisesta -kuvitella, että Jimmy oli laskenut aikansa liiankin runsaaksi -suoriutuakseen mailin matkan koskilta patolammikolle. Kuinka olikaan, -huomasi Jimmy kuitenkin, että hän oli suunnitellut matkaa varten -liian vähän aikaa, sillä tämä väli joessa oli erikoisen vaikea ja -vaivalloinen. - -Patolammikon vesi ulottui noin puoli mailia virtaa ylöspäin, sitten -tuli neljä jalkaa putoava koski, jossa vesi kohisi ja levisi -viuhkamaisesti hajautuneille sorakareille. Nämä ne juuri aikaansaivat -kepposen. Päästyään kosken kourista näyttivät tukit itsepäisesti -tahtovan levähtää kareilla kuin väsähtänyt karjalauma. Jälkijoukon -oli kahlattava niihin käsiksi. He nostivat ja työnsivät, vetivät ja -puskivat ja oli heillä vihdoin ilo nähdä yhden ainoan tukin vierähtävän -väylään. Välistä koko tusina miehiä iski keksinsä tukin kylkeen ja -nosti sen pelkällä raa’alla voimalla syvälle vedelle. Kun ottaa -huomioon, että uitettavana oli noin kaksikymmentä tuhatta tukkia ja -että hyvinkin puolet niistä tarrautuivat kareille, voi arvata, että -jälkijoukon työ tuli ylivoimaiseksi. Jimmyn kolmesta päivästä oli jo -kolme neljännestä mennyt ja kolmasosa työstä oli vasta tehty. M’Gaun, -luikun pomo, teki pieniä laskelmia. - -»Siinä menee vain kaksikymmentä päivää», uskoi hän Jimmylle. »Varmasti!» - -Jimmy ei vastannut sanaakaan, vaan puhalteli piipustaan valtavia -savupilviä. M'Gaun kohautteli epätoivoissaan olkapäitään. - -Mutta tuo pikku mies oli myöskin tehnyt laskelmia ja hänen tuumansa -kypsyivät ja täyttyivät pikemmin kuin M’Gaun saattoi aavistaakaan. -Samana aamuna kuljeskeli Jimmy verkalleen kädet taskussa tukkikasojen -joukossa. Silloin tällöin pysähtyi hän sanoakseen puoliääneen -pari sanaa yhdelle ja toiselle miehelle. Puhuteltu katsahti ensin -äärimmäisen hämmästyneenä häneen, nosti sitten keksinsä olalleen ja -lähti kämppää kohti, jättäen pienentyneen jälkijoukon jännittyneen -uteliaaksi. Pian lensi sanoma. »Yö- ja päivävuoroja», kuiskivat he -keskenään, vaikka heistä oli sangen vaikea huomata mitään eroa siinä -jos koko joukko työskenteli puoli aikaa tai puoli joukkoa teki työtä -koko ajan. - -Nyt alkoi Dalykin tulla levottomaksi. Hän tuli junalla Grand Rapidille -huolestuneen näköisenä. Nähdessään suhteettoman pienen joukon turhaan -ponnistelevan rannalle levinneitten tukkien kimpussa, kirosi hän -hartaasti ja etsi Jimmyn käsiinsä. - -Jimmy näytti rauhalliselta. - -»Kyllä me ne uitamme aikanaan Mr Dale», sanoi hän. - -»Aikanaan», murisi Dale. »Kyllä kai! Emme me siihen voi käyttää koko -kesää. Tukkien täytyy olla meidän puomiemme sisäpuolella neljäntoista -päivän kuluessa, muuten meidät paha perii.» - -»Kyllä ne tulevat ajoissa», vakuutti Jimmy. - -Sellainen puhe oli Dalysta tolkutonta ja sen hän sanoikin julki. -»Siinähän menee neljätoista päivää ennenkuin saatte tukit edes noitten -kirottujen karien yli», päätteli hän viimein. »Sinun täytyy hankkia -lisää miehiä, Jimmy.» - -»Olen koettanut», vastasi päällysmies. »Ei saa mistään lisä väkeä.» - -»Kärsivä Mooses», huokaili omistaja. »Se merkitsee viidenkymmenen -tuhannen dollarin häviötä minulle. Älä puhukaan mitään _minulle_! Olen -ollut näissä asioissa koko elämän aikani. Minä _tiedän_ ettet viikossa -voi saada niitä tästä minnekään.» - -»Minä vien ne tästä huomisaamuna, mutta se saattaa maksaa hieman.» - -Daly katsahti tukkijoukkoja ja viittätoista miestä, jotka ahersivat -niitten kimpussa ja palasi pahoilla mielin kaupunkiin, alkaen -valmistautua häviötään vastaanottamaan. - -Auringon laskun aikaan lakkasi jälkijoukko työstään ja hajaantui -joenrannalla oleviin valkoisiin telttoihinsa. Siellä he ripustivat -märät vaatteensa kuivausristikoille, joita oli kyhätty suuren valkean -ympärille, söivät tusinan munia muun illallisen palanpaineeksi, -polttivat piipullisen väkevää »Peerles» tupakkaa ja ryhtyivät -kertomaan juttuja, laulamaan ja tekemään uteliaita kysymyksiä, joihin -he kuitenkin jäivät vastausta vaille. Työstä poistettu joukko ei -tiennyt mitään. Näytti siltä kuin heidän olisi pitänyt lähteä työhön -illallisen jälkeen, mutta silloin tuli Jimmy ja kehoitti heitä menemään -nukkumaan. He noudattivat käskyä ja olivat pian unohtaneet koko homman. - -Mutta puolen yön aikaan astui Jimmy lyhtyineen rauhallisesti suureen -telttaan ja kosketti kepeästi kutakin levännyttä miestä olkapäähän. He -nousivat vastaansanomatta ja seurasivat Jimmyä ulkopuolelle. Siellä -heille jaettiin aseet käteen. Sitten pieni joukko lähti äänettömästi -liikkeelle alaspäin tähtien taivaalla kimmeltäessä. - -Jimmy johti heitä, astuen kädet syvällä taskuissa ja puhaltaen -säännöllisin väliajoin savupilven »merenvahanysästään». Kahdenkymmenen -minuutin kuluttua sivuuttivat he voima-aseman, sitten tulivat he -Kanavakadulle. Sana kulki miehestä mieheen olemaan ääneti. Kultarastaan -sahan luona heidän johtajansa äkkiä sukelsi piiloon lautatapulien -väliin ja kehoitti seuralaisiaan kiiruhtamaan. Hetkistä myöhemmin meni -siitä ohi lihava ja arvokas poliisi, heilutellen pamppuaan. Poliisin -mentyä lähti Jimmy taas liikkeelle viidentoista miehen kanssa, jotka -nyt oivalsivat, että jotakin tavallisuudesta poikkeavaa oli tekeillä. -Pian kuului heikkoa kohinaa yön hiljaisuudessa. He astuivat erään tien -poikki ja olivat hetkistä myöhemmin valtapadon luona. - -Vesi virtasi pitkänä sileänä vyörynä kuin sula teräs äänettömästi padon -yli, välähytellen siihen kuvastuvia tähtiä kuin pieniä salamoita. -Alempana muuttui se valkeaksi vaahdoksi, mylvien kuin vihoissaan -yläpuolellaan olevalle sametille. Kymmenen sekuntia myöhemmin tuo -kaunis pinta särkyi. Korkojaan painaen padon harjaa vasten polviaan -myöten vedessä seisoi siinä mies nojaten vahvasti taaksepäin pysyäkseen -virran painoa vasaan tasapainossa. Kaksi muuta miestä ojensi hänelle -lyhyen, raskaan puun. Kolmas, painaen käsivartensa ja hartiansa veteen -naulasi sen pystyyn äänettömin vasaran iskuin. Aivan kuin taikavoimalla -nousi toinen puu tukemaan ensimmäistä, sovittautuen jo valmiiksi -sahattuun loveen. Miehet siirtyivät kahdeksan jalkaa eteenpäin, sitten -taasen kahdeksan jalkaa ja niin edelleen. Lisää miehiä astui veteen. -Rivi raskaita kaltevia tukkeja nousi padon kupeesta, jakaen virran -pitkiin nuolenmuotoisiin vakoihin. Puoli yhden aikaan putosi Tom Clute -patolammikkoon. Hän ui rantaan ja hänen paikalleen astui Purdy. - -Kun tuet ulottuivat puolitiehen jokea ja miesten kauniisti kaartuvia -selkiä näkyi kaikkialla, antoi Jimmy käskyn ruveta asettamaan -poikkilankkuja. Raskaita lankkuja liukui toisensa perästä äskeisten -tukien poikki ja nouseva vesi painoi ne lujasti näitä vastaan. Ylimmän -lankun kiinnitti pari lujaa naulaa, niin ettei se voinut vääntyä -paikoiltaan. Tasainen joki murisi ja jurisi ja alkoi nousta estettä -vasten ja syöksyi kiihtyvällä voimalla sen sivu. - -Poliisi, joka käveli edes takaisin Kanavakatua, ei kuullut työn -kulusta mitään. Jos hän olisi ollut tarkkahuomioinen, niin olisi hän -pannut merkille joen alati muuttuvan äänen. Hetken kuluttua hän jonkun -ilmeisen muutoksen johdosta huomauttikin: - -»No, sepä merkillistä.» - -Hän kuunteli hetken, mutta jatkoi sitten matkaansa. Kosken oikut eivät -häntä yhtäkaikki liikuttaneet. Hänelle kuului Kanavakadun itäinen puoli -ja itäinen puoli näytti rauhalliselta. - -Joki oli hiljentynyt aivan äänettömäksi. Jimmyn viimeinen poikkilankku -oli paikoillaan. Taempana nukkuvassa kaupungissa löi tornin kello kaksi. - -Saatuaan tällä tavalla veden pinnan nousemaan patolammikossa kolmisen -jalkaa, lähti Jimmy miehineen iloisella miellä joskin läpimärkänä -puikkimaan ylöspäin kylmässä aamuvarhaisessa lähtöpaikkaansa, jossa -heidän toverinsa nukkuivat viattoman unta. Kun he tulivat karien -kohdalle pysähtyivät he. Sieltä kuului kumeaa murinaa aivan kuin -vastahakoinen karja olisi ajettu makuusijoiltaan, kun nouseva vesi -kohautteli kareille takertuneita tukkeja. Vesi oli jo noussut niin -pitkälle korotetusta patolammikosta. - -Tukinuittajan kannalta katsoen oli asia nyt varsin yksinkertainen. -Nukkuneet viisitoista miestä herätettiin heti ihmettelemään ja -kummastelemaan. Kolmen aikaan, juuri kun auringon nousu rupesi -erottamaan itää lännestä, ilmoitti keksien kolina, että korkean veden -tarjoamaa apua ei suinkaan laiminlyöty. Siitä kello kuuteen oli vielä -kolmen tunnin aika ja kolmessa tunnissa saattaa saada paljon aikaan -tulvavedessä. Viimeinen kuivalle ajautunut tukki lähti liikkeelle juuri -silloin kun ensimmäinen kaupunkilainen läntisellä puolella havaitsi, -että hänen kellarinsa oli täynnä vettä. Kun tuo hämmästynyt kansalainen -avasi ulko-ovensa nähdäkseen mitä oli tekeillä, pääsi häneltä kamala -ääni ja sitten hän häätyi tekemään itselleen lauttaa. - -No niin. Sanomalehdet julkaisivat lisälehtiä, joissa oli otsakkeita -sellaisia kuin »Väkivaltaa», »Omavaltaista lainrikkomista» y.m. Tehtaan -omistajat kanavan varrella valittivat katkerassa äänilajissa sitä, että -heidän pannuhuoneissaan oli vedenpaisumus ja varastojen omistajat, -joilla oli helposti turmeltuvaa tavaraa, kiljuivat vahingonkorvausta. -Tavalliset kansalaiset alkoivat tyynesti tyhjentää alavia paikkoja -asuntomaillaan. Yhdeksän tienoissa, sitten kun pahin kiihtymys oli -ohi ja sulkutelineet oli paiskittu koskeen laittomilta paikoiltaan, -lähti osasto ratsupoliiseja etsimään tihutyön tekijää. Viimemainitun -tapasivat he seisomassa eräällä puomitukilla johtamassa tukin laskua. -Hän kieltäytyi liikahtamasta paikaltaan. Eräs lihava poliisimies -uskaltautui pari askelta uivalle puomille, nosti tasapainonsa -menetettyään kätensä ilmaan ja selvisi vihdoin suurin ponnistuksin -kuivalle, johon hän jäi läähättäen istumaan. Poliisien kehoituksia -tulemaan esille ja antamaan vangita itsensä ei Jimmy ottanut kuuleviin -korviinsa. Säännöllisin väliajoin puhalsi hän aimo tukevan savupilven -»merenvahastaan» ja johti rauhallisesti uittotyötä. Kahdenkymmenen -jalan levyisestä sulusta meni tunnin kuluessa noin miljoona jalkaa -puuta. Niinpä Jimmy sitten hieman jälkeen puolen päivän tuli omasta -ehdostaan maalle ja antautui poliisien käsiin. - -»Alempana sinulla ei enää ole mitään vaikeuksia», huomautti hän -apulaiselleen, M’Gaunille, katsellessaan miettiväisenä kun viimeinen -tukki livahti sulkuportista. »Pidä vain silmä kovana ja tukit -liikkeessä.» - -Sitten hän täytti piippunsa, sytytti sen ja astui odottavien poliisien -luo. - -Poliisiasemalla joutui hän uutishankkijain haastateltavaksi. Se on, he -tekivät kysymyksiä. Yhteen ainoaan saivat he vastauksen. - -»Ettekö tiennyt, että rikoitte lakia edesottamisillanne?» kysyi -_Eaglen_ mies. »Ettekö tiennyt, että teidät vangittaisiin?» - -»Luonnollisesti!», vastasi Jimmy, ilmeisellä halveksunnalla - -Seuraavana aamuna oli oikeussali täynnä kuuntelijoita. Jimmy tunnusti -syyllisyytensä ja tuomittiin maksamaan viisisataa dollaria sakkoa -tai yhdeksänkymmentä päivää vankeutta. Kaikkien ihmeeksi kaivoi -hän taskustaan pitkän rullan ja maksoi sakon. Läsnäolijat pitivät -sitä vallan merkillisenä asiana, että tavallinen uittopomo kantoi -taskussaan sellaisia summia. He eivät olleet läsnä siinä kohtauksessa, -joka Jimmyllä ja hänen isännällään edellisenä iltana oli ollut. -Viimeksimainittu seisoi oven suussa kun pieni mies astui oikeussalista. - -»Jimmy», sanoi Mr Daly niin selvästi, että jokainen sen kuuli, »olen -äärimmäisen pahoillani nähdessäni sinut tässä pälkähässä, mutta toivon, -että se on koituva sinulle hyväksi opetukseksi. Ensi kerralla täytyy -sinun ymmärtää, että sinä et saa poiketa määräyksistä.» - -Siten pudisti ovela Daly kaiken vastuun hartioiltaan. - -»Kyllä, sir», sanoi Jimmy nöyrästi. »Tulivatko tukit aikanaan alas, Mr -Daly?» - -He katsoivat toisiinsa vakavina. Sitten, ensi ja ainoan kerran suli -Jimmyn mustanvalkoinen, tutkimaton naamari. Hänen vasemmassa silmässään -välähti heikosti veitikka. Sitten painui silmäluomi ennalleen. - - - - -V. - -VIIDES TIE. - - -Profeetta myönsi ennen muinoin neljän asian menevän yli hänen -ymmärryksensä, nimittäin kotkan tien ilmassa, madon tien kalliolla, -aluksen tien meren pinnalla ja nuoren miehen tien neitosen sydämeen, -mutta meidän nykyaikaisten ihmisten täytyy lisätä siihen vielä viides -tie, nimittäin oikeuden tien. Sillä useinkin pääsee itse teosta -tavattu tökerö pahantekijä pienellä rangaistuksella, kun taasen ovela -rikollinen, vaikka onnistuukin salaamaan tekonsa kekseliäästi, aikansa -harhailtuaan maksaa rikkomuksensa hengellään. Siihen tapaan sattui -Regis Brugieren kuolema. - -Tapahtui näet, että vuoden lopulla kaksi muukalaista saapui St. -Jeauneen aikomuksella ruveta ampumaan metsäkanoja ja Regis Brugiere -palkkautui heidän oppaakseen. Hänen tehtävänsä eivät olleet moninaiset. -Hänen tuli vain opastaa heitä mäntymetsävyöhykkeestä toiseen. Mutta -joutilaisuudessaan seurasi hän heidän mukanaan usein ja niin hän -ihastui Jimiin. - -Jim oli mustan ja valkoisen kirjava setteri. Regis Brugiere katseli -sitä, kun se huolekkaana juoksenteli metsässä, sen jalkojen noustessa -kuin teräsjouset, pää korkealla ja sen viisaat, lempeät silmät -piiloutunutta otusta tähyillen. Kun sen nenään sitten sattui saaliin -haju, pysähtyi se äkkiä ja katseli ympärilleen häntäänsä heilutellen. -Se ei ottanut askeltakaan tullakseen parempaan varmuuteen saaliin -olinpaikasta ennenkuin sen isäntä oli tunkeutunut tiheikön läpi sen -viereen. Siten sai tämä monta kertaa tilaisuuden ampua koiran edestä -lentoon pyrähtävää lintua, jota hän ei muuten useinkaan olisi tavannut. - -Mutta jos lintu pysyi hiljaa, astui Jim varovaisesti kuin munilla -kävellen, kunnes sen nenän täytti lämmin linnunhaju. Silloin se -pysähtyi, jäykistyen äkkiä eläväksi, kauniiksi kuvapatsaaksi. Seurasi -hetken jännittävä odotus. Rymisten lähti silloin lintu lentoon. Sitä -seurasi nopea laukaus lintupyssystä, höyhenpilvi ilmassa ja pitkänloiva -putoaminen. Jim katsahti ylös, innokkaana, mutta hilliten itsensä. - -»Ota kiinni, Jim», sanoi mies. - -Heti ryntäsi Jim pois, tullakseen hetken perästä takaisin -voitonriemuisena kantaen metsäkanaa varovaisesti hampaissaan. - -Tai sattui laukaus menemään harhaan. Jim odotti kunnes kuuli pyssyn -lukon räsähtävän kiinni uuden panoksen saatuaan, sitten se liikkui -hillitysti kuin ainakin hyvän kasvatuksen saanut ja haisteli tutkivasti -ja kauan paikkaa, jossa lintu oli ollut. - -Näitä kaikkia näki Regis Brugiere seuratessaan metsästystä salojen -tiheiköissä sillä seurauksella, että hän rikkoi kymmenettä käskyä -vastaan ja himoitsi Jimiä suuresti. Hän jumaloi koiran ylhäistä -arvokkuutta, sen gentlemannimaista hätäilemättömyyttä metsässä, sen -hyvin kasvatettua suloa kun se istui takajaloillaan katse etäisyyteen -kohdistettuna. - -Ja niin Regis Brugiere sitten varasti Jimin ja kätki sen visusti. -Teko ei hänelle merkinnyt juuri mitään. Hän ei tuntenut Jimin -arvoa, sillä Pohjolassa on koira vain koira. Kun muukalaiset olivat -lähteneet valittaen koiransa menetystä, kuormasi Regis Brugiere -rekeensä muonavaroja ja pyyntivehkeensä ja lähti painumaan luoteeseen -vuotuiselle pyyntiretkelleen. Hän otti mukaansa Jimin, joka nyt oli -täydelleen tottunut uuteen isäntäänsä. - -Yhdessä he kulkivat kauaksi metsien kautta, yli monen joen ja nevan, -läpi monen viidakon ja vuoriseudun. Regis Brugiere veti rekeä -perässään. Tehtävä olisi oikeastaan kuulunut Jimille, mutta Regis -Brugierestä se olisi tuntunut siltä kuin hän olisi valjastanut Pyhän -Cloudin Ignatiuksen St. Jeaunen herran omenakärryjen eteen. Niin -sai Jim juosta ristiin rastiin matkan varrella iloiten vapaudestaan -Regis Brugieren iloitessa koiran näkemisestä. Aikanaan saapuivat he -eräälle metsäaukeamalle, jonka läpi virtasi pieni lähteen silmästä -pulppuava kirkasvetinen puro. Tässä Regis Brugiere nakkasi lopullisesti -lumikengät jaloistaan ja tähän hän kyhäsi pienen kämpän ja asettui -siihen Jimin kanssa talosille. - -Neljänkymmenen mailin säteen laajuudelle asetteli hän sitten ansojaan -ja loukkujaan majaville, kärpille, ketuille, saukoille ja muille -Pohjolan turkkiniekoille. Säännöllisin väliajoin kierteli hän kullakin -ansallaan, nopeasti liukuen lumikengissään. Jim seurasi häntä -aina. Kun lumi oli syvä vaelsi koira vaivaloisesti Regis Brugieren -jäljessä. Kun sitä taasen oli vähemmän etsi Jim metsäkanoja tai muita -lintuja, tutustui moneen outoon seikkaan tai juoksenteli jäätyneitten -metsälampien tasaisia pintoja. - -Ansapaikoilla täytyi Jimin jäädä loitommaksi. Mies jätti sille takkinsa -ja lumikenkänsä ja Jim kuvitteli vartioivansa niitä uskollisesti. -Paluumatkalla molemmat iloitsivat parhaansa mukaan. Regis Brugiere -nosti Jimin korkealle ja heitti sen syvimpään nietokseen. Jim piti -siitä kovasti ja sukelsi lumeen mielihyvästä haukahtaen. Hetken perästä -se taas tuli esille kinoksesta ja tanssi varpaillaan miehen ympärillä -leikillään murahdellen ja pyytäen häntä uudistamaan hauskan tempun. Ne -olivatkin ainoat tilaisuudet, jolloin Jim vapautui juhlallisuudestaan. -Muina aikoina olivat sen ruskeat silmät täynnä surumielistä, hillittyä -uskollisuutta. - -Metsissä oppi Jim pahoille tavoille. Se muuttui taas tavalliseksi -koiraksi. Havaitessaan, ettei Regis Brugiere välittänyt mitään -metsäkanoista, joita se niin huolellisesti näytti, päätti Jim -metsästellä omin neuvoin. Ensin sen omatunto soimasi sitä siinä -määrin, että se tunsi tekevänsä suorastaan syntiä. Mutta jälkeenpäin -rauhoitti sitä isäntänsä iloinen hyväksyminen. Se hiipi ja seurasi -jälkiä, syöksyi ja ajoi takaa ja rikkoi kaikkia niitä siveyssääntöjä, -jotka oikeata seisovaa setteriä sitovat. Se tiesi siveyskäsitteiden -höltymistä, mutta tiesi myöskin etua. Sillä Jimistä sukeusi oikein -asiantuntija otuksen yllättämistaidossa lumessa. Sen parhaaksi tempuksi -tuli nyt sama, joka jo alkukoirallakin oli ollut, nimittäin pieni tauko -ennen hyökkäystä. Jim oli suloisen riippumaton. Se elätti itsensä -täydelleen, paitsi muutamiin herkkupaloihin nähden. - -Mutta yhtä seikkaa se ei käsittänyt ja se oli hirvi. Sen mielestä hirvi -oli sama kuin hevonen tai lehmä. Se ei voinut ymmärtää, eikä siitä -suuresti välittänytkään, miksi ne niin äkkiä pakenivat kun se ilmestyi -paikalle. Regis Brugiere koetti opettaa sitä, mutta turhaan. Sen vuoksi -tapahtuikin, että Jim usein täytyi jättää kotiin, sillä yksinäiselle -pyyntimiehelle on hirvi arvaamattoman kallis saalis. Se tietää sekä -ravintoa, että vaatetusta. - -Sellaisessa tapauksessa oli Regis Brugieren tapana pinoa runsaasti -puita takkaan, jotta hänen ystävänsä oli hyvä olla hänen poissa -ollessaan. Sittenkin jätti hän koiran lohduttomana kämppään. Ensi -kerralla pääsi Jim ulos kämpästä ja tuli isäntänsä perässä osoittaen -suunnatonta iloaan jo matkan päässä. Regis Brugiere palasi takaisin -harmistuneena ja tapasi kämpän oven selkosen selällään. Jim oli osannut -vetää oven auki hampaillaan. Turkismetsästäjän täytyi silloin tehdä -oveen salvan, jotta koira ei voisi aukaista sitä. On ehkä paikallaan -selittää, että tuollaisissa kämpissä ovi tavallisesti liittyy vain -tiukasti pieliä vasten. - -Huomatkaa nyt, että ellei Regis Brugiere olisi varastanut ja -piiloittanut Jim koiraa, ei hänen olisi tarvinnut asettaa -äskenmainittua salpaa. Ilman salpaa olisi hän varsin helposti voinut -avata oven ainoastaan nojautumalla siihen. Jos hän olisi voinut työntää -oven auki, niin olisi sekä hänen, että Jimin ollut hyvä olla. Ja tämä -juuri pakottaa meitä ihmettelemään tuota viidettä tietä, oikeuden -tietä, jonka nojalla ihminen joutuu korvaamaan rikkomuksensa elämällään. - -Eräänä aamuna keskitalvella, kun oli hyvin kylmä, noin -seitsemänkymmentä astetta pakkasta, päätti Regis Brugiere lähteä -hirven ajoon. Kuten tavallista teki hän suuren roihun takkaan, levitti -vaatteen Jimin mukavuudeksi, pujotti salvan hihnan vartavasten -tekemänsä reiän läpi ja lähti metsään. Saavuttuaan suon laitaan, -irroitti hän lumikenkänsä ja alkoi huolellisesti astua pitkin -kaatuneita puunrunkoja. Astuessaan eräälle mädänneelle oksalle, joutui -hänen oikea jalkansa arvaamatta syvään koloon. Hän kompastui ja kaatui -kasvoilleen. - -Selvittyään ensi tuskasta niin paljon, että hän saattoi tajuta mitä -oli tapahtunut, huomasi hän taittaneensa molemmat sääriluunsa polven -alapuolelta. - -Ensi osa matkaa kämpälle oli paljasta kiroilemista, toinen kului -rukouksessa ja kolmas osa oli kammottavaa hiljaisuutta. Ensi -osalla menetti hän pyssynsä, toisella rohkeutensa ja kolmannella -tietoisuutensa siitä mitä hänen ympärillään oli. Kuten raajarikkoutunut -kaniini laahasi hän itseään lumessa; ainoa tumma pilkku valkoisessa -äärettömyydessä. Metsän tummat puut tuntuivat hänen puolitajuisessa -mielessään kokoontuvan uteliaina hänen ympärilleen katsellen häntä -ylhäisen säälivinä. Ja hänen yllään, näkymättömänä, saavuttamattomana -leijaili Pohjolan peloittava pakkanen, odottaen hänen lopullista -tupertumistaan. - -Metsänkävijän sitkeyden ja villieläimen vaiston avulla pääsi Regis -Brugiere vihdoin aukeamalle, jossa hänen kämppänsä oli. Hänen taakseen -jäi syvä, kiemurteleva lumivako, hänen kärsimystensä säälittävänä -todistajana. Hänen voimansa olivat loppuneet, mutta hän oli kotona. -Pitkän ajan kuluttua pääsi hän ovelle ja siinä hän lepäsi. Tapaus -oli kauhea, mutta se oli ainoastaan yksi monesta elämän julmassa -todellisuudessa. - -Hämärä laskeusi erämaahan tuoden tullessaan salaperäiset äänensä. -Niitten joukossa kuiskasi pakkanen äänekkäimmin. Regis Brugiere -tunsi sen henkäyksen sydämessään ja heräsi peljästyneenä -välinpitämättömyydestään. Oli jo aika koota voimansa ja pyrkiä sinne -missä oli ruokavaroja ja lämmintä. Tuskaisesti kääntyi hän oikealle -kyljelleen ja varustautui kurottautumaan salvan hihnaa kohti. Hänen -ensimmäinen liikkeensä aiheutti sellaisen tuskan, että sen saattoi -kestää ainoastaan hammasta purren ja silmät kiinni ja niin vähäpätöinen -kuin tehtävä olikin, vaati se hänen koko voimansa viimeisetkin -rippeet. Se saikin eränkävijän kesyttömän luonnon heti vastaamaan -haasteeseen. Regis Brugiere keskitti kaiken tahtonsa äärimmilleen. -Kuten kilpajuoksija kiinnitti hän huomionsa maaliin, joka, jos se jäi -saavuttamatta, tiesi turmiota. - -Tuuma tuumalta hiipi käsi sokeasti hihnaa kohti. Se saavutti sen, mutta -luiskahti ohi. - -Silloin, kuten tuli ennen sammumistaan, leimahti Regis Brugieren -luonto. Kummallisesti väännellen ruumistaan ja kasvojaan kohosi -hänen ruumiinsa pystyyn, käden yhä hapuillessa karkeatekoista ovea. -Sitten se horjahteli hetkisen ja lysähti kokoon. Miehen tahdonvoima -solui hänestä viimeisessä äärimmäisessä yrityksessä. Kahdesti koetti -hän vielä umpimähkään, mutta ne olivat heikkoja yrityksiä. Vihdoin, -huoahtaen, antautui hän pakkaselle, joka häntä oli odottanut. Pakkanen -oli armelias. Regis Brugiere nukahti. - -Viisi päivää myöhemmin lopetti Jim, mustan ja valkoisen kirjava setteri -levottoman edestakaisin-kulkunsa, lopetti yrityksensä hypätä öljytylle -akkunalle, jonka takana oli metsä ja ruokaa yllin kyllin, lopetti -kiipeämisensä ruoan täyteistä hyllyä kohti ja kiertyi kokoon oven eteen -mahdollisimman lähelle isäntäänsä, joka makasi sen ulkopuolella. Siinä -se kuoli nälkään, uneksien armeliaassa turtuneisuudessa metsäkanoista -lumisessa erämaassa. Siten täyttyi oikeus Regis Brugieren ja Jim koiran -asiassa. - - - - -VI. - -TAIVAAN TUULIEN TUUDITELTAVANA. - - -1. - -Barbara oli kauan kahdenvaiheella ottaako reikäompeleiset vaiko -silkkisukat, mutta päätti vihdoin ottaa ensinmainitut. Sitten hän -suvaitsi tarjota pienen tyytyväisen hymyn miellyttäville pikku -kasvoilleen peilissä ja astui ovesta tätinsä luo. Täti hämmästyi -asianmukaisesti. Barbara levitti nyt ensi kerran sievät harsosiipensä -Pohjolan suurilla metsämailla. Omituisen heiveröisen sopeutumattomalta -näytti hän nyt tuvan karkeiden seinien muodostamaa taustaa ja ovesta -näkyvää tummaa metsänreunamaa vastaan. - -Barbara oli pienen pieni olento, jolla oli pikku lapsen päähänpistot. -Hän tiesi erinomaisen hyvin, että hänen suurin vetovoimansa oli -siinä, että hän painoi päänsä hieman taaksepäin niin että hänen -terävähkö, ihastuttava leukansa sai hullaannuttavan sulonsa parhaiten -näkyville. Hän tiesi myös erinomaisen hyvin, että hänellä oli täyteläät -kirsikanpunaiset huulet, joitten silkinhieno reunus vaaleni persikan -väriseksi. Eikä hän myöskään voinut jäädä tietämättömäksi siitä -tosiasiasta, että hänen vaalea tukkansa ja mustat samettisilmänsä -olivat mitä ihastuttavimmassa ja harvinaisimmassa ristiriidassa -keskenään. Kaiken tämän ja vielä enemmänkin Barbara tiesi, koska -hänen peilinsä sen hänelle ainakin tusinan kertaa päivässä vannoi -todeksi. Että hän oli tieten, kiusoittelevasti, harkiten ja tyynesti -mielenrauhan häiritsijä, tiesi hän vallan hyvin, koska miehet, niin -pitkälle kuin hänen muistinsa ulottui, olivat sitä hänelle kertoneet, -kukin omalla mitallaan katkeraa huumoria. Hän tyytyi asiain - tilaan ja -käyttäytyi sen mukaan kaikissa tilanteissa kuin kuningatar, jolla oli -määrätön luku erikoisoikeuksia hyväkseen käytettävänä. - -Sitten kun hänen vanha, yksinkertainen salolaistätinsä oli ihaillut -ja huudahdellut äkkiä täydeksi perhoseksi muuttunutta kotikutoista -kultakoteloa, päätti Barbara lähteä kävelylle. Hän tiesi, että tuolla -puolen viileätä, ihastuttavaa metsämaata, vain puolen mailin päässä -asuivat Adamsit. Adamsitkin olivat salolaisia, mutta he olivat -inhimillisiä ja harsokangas on harsokangasta yhtähyvin salolla kuin -kaupungissakin. Barbara ilmoitti tädilleen aikeestaan ja astui -auringonpaisteeseen. - -Päivänvarjo täydensi hänen onnentunteensa. Hän aukaisi sen, asetti sen -vinoon olalleen ja käänsi yhden pyöreistä kulmista kasvojensa eteen, -leikkien itsekseen pientä huvinäytelmää astellessaan varovaisesti -aukeamalla olevien kantojen ja sotkuisten mustikanvarsien välissä. -Hän työnsi leukansa eteenpäin ja katseli ujosti hattunsa reunuksen -alta juhlallisesti törröttäviä kantoja ja näyttäytyi mahdollisimman -suloisena rohkeille, elämöiville peipposille. Vaaleassa kesäpuvussaan -ja kirjohatussaan, reikäompeleisissa sukissaan ja hullunkurisen -korkeakorkoisissa, hopeasolkisissa kengissään oli hän jollakin tavalla -saanut takaisin naisellisen itseluottamuksensa, jonka paksuanturaiset -kengät ja salolaisen ankaran yksinkertainen puku oli häneltä -vienyt. Ensi kerran tunsi hän itsensä täydellisesti onnelliseksi -uudessa ympäristössä, jonne hän lapsellisessa oikukkaisuudessaan -oli tullut vierailemaan. Pikku Barbara kulta, hänhän oli vasta -kahdeksantoistavuotias. - -Vallan pian alkoi polku polveilla viileään, vihreään, suureen metsään. -Barbara pani päivänvarjostimensa kokoon ja kantoi sitä kainalossaan, -kannatellen samalla kädellä hamettaan, etteivät helmat maata viistäisi. -Hän oli nyt olevinaan ylhäinen markiisitar Fontainebleaun metsissä. -Pienistä pensaikoissa olevista aukoista saattoi hän puitten välistä -nähdä auringonpaisteisia läikkiä ja vihreitä varjoja. Barbara -käyttäytyi koko ajan siten, kuin puitten lomitse koska tahansa -ilmestyisi ritari, joka uljaasti töyhtöhattuaan heilauttaen osoittaisi -hänelle alamaista ihastustaan. Hän suoritti vastaukseksi sorjan -niiauksen, taivuttaen sievän päänsä alaspäin ja luoden kauniit silmänsä -ylös. - -»Niin, se unelma on, suloinen unelma lemmen» hyräili hän hameenhelmansa -maata viistäessä. - -»Möööö», kuului äkkiä kauhistuttavana läheisestä tiheiköstä. - -Barbara pudotti päivänvarjonsa, tapasi molemmin käsin sydänalaansa ja -huusi. Pensaikosta törrötti häntä kohti kaksi kaltaista, uteliasta -korvaa, kaksi suurta, ruskeaa silmää katsoi häneen peljästyneinä ja -värisevät sieraimet laajenivat kauhusta. »Möööö», mörähti hirvi taas ja -katosi pitkin joustavin hypyin näkymättömiin. - -»Oh!» huudahti Barbara, »sinä hirvittävä olio. Miten sinä peloititkaan -minua.» - -Hän nosti päivänvarjonsa maasta ja jatkoi matkaansa mieli hieman -järkytettynä ja mietti hirven äärimmäisen tahditonta käyttäytymistä. -Tie tuntui vähitellen käyvän vaikeakulkuisemmaksi. Jonkun ajan perästä -katkaisi sen kaatuneen lehmuksen latva. Barbara katseli ympärilleen. -Hänhän ei ollut tiellä ensinkään. - -Se oli jo selvästi harmillista. Barbara tunsi oikein suuttuvansa. Hän -kokosi hameensa tiukkaan nilkkojen ympäri ja koetti raivata tietä -pensaikon läpi oikealle. Pensastoa oli paha kulkea ja vielä pahempi oli -orjantappuraa kasvava läikkä. Vihdoin eräs häijy kanto repäisi reiän -hänen harsohameeseensa. Se oli sietämätöntä. - -Barbara polki oikein jalkaansa suutuksissaan. Hän olisi tahtonut itkeä, -ja hän päätti tyydyttääkin halunsa heti kun vain pääsisi tielle taas. -Vähän ajan perästä loppui sitten pyökkimetsä, jota hän oli kulkenut -tähän saakka ja vastaan tuli kapea suo. Silloin Barbara teki tyhmän -teon — hän koetti mennä suon poikki. - -Alussa kulki hän varovasti, pitäen silmällä hamettaan. Siihen tuli -ainakin tusina reikiä. Sitten astui hän pienen kultaisen kenkänsä -sammaleen läpi mustaan veteen. Kolmasti löi jäykkä lehtikuusen oksa -häntä aivan vasten kasvoja. Kun hän vihdoin astui toiselle puolelle -sadan jalan levyistä suota oli hän luopunut hameen kannosta ja oli -kauhean näköinen. - -»Minun mielestäni sinä olet oikein häijy», huudahti hän metsälle -hemmoitellun lapsen tavoin. Sitten hän pidätti henkeään säikähtäessään -hiljaisuutta ympärillään. - -Metsä oli äkkiä muuttunut epäystävälliseksi. Sen hyväntahtoisuus oli -jollakin tavalla häipynyt. Jokasuunnalla näytti se samanlaiselta — -suoria korkeita runkoja, pajukkoa ja varvikkoa. Se oli sulkenut hänet -joka puolelta viheriän muurin sisään, kääntyipä hän minne päin hyvänsä -oli hän näköjään aina vain saman pienen lehtimajan sisällä. - -Säikähtäneenä, mutta päättäväisenä lähti hän nopeasti astumaan siihen -suuntaan, jonka hän uskoi johtavan ulos siitä. Pensaat takertuivat -häneen nyt estelemättä. Hän tunkeutui orjantappura-, paju- ja -orapihlajapensaitten läpi yhtä uljaasti. Harsohame oli surullisen -näköinen, kirjohattu oli tahrainen ja nurin päässä ja rohkeat -pikku puolikengät korkeine korkoineen olivat likomärät. Ja äkkiä, -kun auringon varjot alkoivat käydä hyvin pitkiksi loppui häneltä -päättäväinen urhoollisuutensa kokonaan. Hän pysähtyi. Kaikkialla -hänen ympärillään oli vain samoja korkeita, suoria runkoja, samoja -pensaikkoja ja samoja varvikkoja. Ne eivät vaihtuneet ensinkään. Turha -toivoakaan. - -Hän istahti maahan, antautui kokonaan pelkonsa valtaan ja itki, -peljästyneen lapsen tavoin nieleskellen nyyhkytyksiään. Mutta sittenkin -muisti hän aika ajoin pyyhkiä vetisiä silmiään naurettavan pienellä -batistinenäliinallaan. - -Pikku Barbara rukka, hän oli eksynyt. - - -2. - -Hetken perästä tunsi hän vaistomaisesti, että joku seisoi hänen -lähellään. Hän katsahti ylös. - -Se joku oli mies. Nuori mies. Barbara näki heti kolme seikkaa, -nimittäin, että nuorella miehellä oli ystävälliset, harmaat silmät, -jotka katselivat häntä huvitettuina, että nenäliina, jonka nuori -mies oli sitonut kaulaansa, oli puhdas ja että hänen leukansa -piirteet olivat tavallista hienommat ja selvemmät. Tarkkaava näkijä -olisi huomannut vielä lisää, nimittäin että hänellä oli pyssy -kädessä ja raskas kantamus selässä, että hänellä oli vyötäisillään -raskassisältöinen vyö ja mokkasiinit jalassa, että hänen sininen -takkinsa, vaikka se olikin kulunut, oli puhdas ja että hänen hipiänsä -oli ruskea kuin petäjänkylki. Barbaralle ei ollut mitään hyötyä -sellaisista yksityiskohdista. Silmät olivat ystävälliset, leuka -voimakas ja sen jalopiirteisyys ilmaisi gentlemannin. Ja Barbara oli -juuri ystävällisen gentlemannin tarpeessa. Tietämättään työnsi hän -terävää leukaansa eteenpäin ja hymyili ihastuttavasti. - -»No, nyt on kaikki hyvin, eikö niin?» sanoi hän. - -»Se ilahduttaa minua», vastasi mies, yhä enemmän huvitettuna. »Ja hetki -sitten oli kaikki hullusti. Mitä on tapahtunut.» - -»Olen eksynyt», vastasi Barbara niin tyytyväisenä kuin hän olisi -sanonut: »Minun kenkäni ovat hieman tomuiset.» - -»Sepä paha», sanoi mies osaaottavasti. »Mistä olette joutunut harhaan?» - -»Joko Adamseista tai Maxwelleista, en tiedä itsekään kummastako. Läksin -toisesta niistä toiseen. Sitten tuli hirvi ja minä eksyin.» - -»Aivan niin», myönteli mies hyvin vakuutettuna. »Ja mitä nyt aiotte -tehdä?» - -»Minä en aio tehdä mitään. Teidän on vietävä minut kotiin.» - -»Adamseille vaiko Maxwelleille?» - -»Mikä vain on lähinnä.» - -Nuorimies näytti olevan kahden vaiheilla. - -Barbara katseli hänen miettivän näköisiä, voimakkaita kasvojaan -hattunsa reunuksen alta, jonka hän ujosti oli asettanut oikein päin. -Barbara piti hänen kasvoistaan. Ne olivat niin hyväntahtoiset. - -»Aurinko on miltei laskenut», vastasi nuori mies vihdoin. »Tehän -näette, kuinka pitkiksi varjot jo ovat käyneet. Luuletteko voivanne -tunkeutua metsän läpi pimeässä? Siellä on villieläimiä — susia!» lisäsi -hän häijysti. - -Barbara katsahti häneen pelokkaana. - -»Mutta mitä me sitten teemme?» huudahti hän, tyyneytensä menettäneenä. -»Teidän _täytyy_ viedä minut kotiin!» - -»Voinhan koettaa», sanoi mies alistuen kuin kuolemaan tuomittu. - -Hänen äänensävynsä vaikutti. - -»Mitä te sitten ehdotatte?» kysyi Barbara. - -»Että leiriydymme tähän», ehdotti mies tyynesti, aivan kuin se olisi -ollut ainoa mahdollisuus. - -»Oh», huudahti Barbara säikähtyneenä. »Ei ikänä! Minä pelkään metsää. -Se on märkä ja kylmä. Minulla on nälkä ja minun kenkäni ovat läpimärät!» - -»Minä vartioin teitä koko yön pyssy kädessä», sanoi toinen. Laitan -teille teltan ja keitän teille illallisen ja teidän jalkojenne ei -tarvitse olla kylmät eikä märät hetkeäkään kauemmin kuin itse tahdotte.» - -»Eikö teidän kotinne ole lähempänä?» kysyi Barbara. - -»Minun kotini on siinä, missä yö minut kulloinkin yllättää», vastasi -nuori mies. - -Barbara mietti. Tämähän alkoi käydä vallan pelottavaksi. Hän tiesi, -että hän kylmässä yössä saisi kuoleman taudin. Mutta minkäpä hän nyt -sille mahtoi! - -»Näyttäkää nyt sitten sukan kuivaustaitoanne», suostui Barbara vihdoin. - -»Hyvä», sanoi nuori mies. Hän heitti nopeasti taakkansa selästään ja -otti pienen kirveen hihnasta. - -»En ole poissa kuin hetkisen», vakuutti hän, »ja sillä aikaa täytyy -teidän ottaa kenkänne ja sukkanne jalasta ja panna sijaan nämä.» Hän -oli puhuessaan aukaissut kantamuksensa ja otti sieltä esille parin -paksuja metsänhakkaajan villasukkia. - -Barbara piteli niitä kätensä ulottuvilla ja katseli niitä. Sitten -katsahti hän nuoreen mieheen ja sitten he molemmat nauroivat. - -Sillä aikaa kun hänen uusi suojelijansa oli poissa, ei Barbara -ainoastaan vaihtanut sukkia, vaan hän teki vallan ihmeitä -harsohameelleen. Todellakin, sehän ei ollut niinkään hullun näköinen. - -Kun nuori mies palasi syli täynnä kuusen kuoria ja tervaksia, tapasi -hän Barbaran istumassa pystyssä päin kaatuneella tukilla jalat -huolellisesti sullottuina alleen. Tulen eteen ripusti hän pian kaksi -hämähäkin verkkoa ja kaksi kultaisen pientä, aivan naurettavan pientä -hopeasolkista kenkää. Sitten hän näppärästi pani pienen teltan pystyyn. -Yhtä kätevästi teki hän toisen valkean kahden tukin väliin, otti esille -paistinpannun ja rupesi illallisen teko-puuhiin. - -Oli jo hämärä. Jollakin kummallisella tavalla oli metsästä hävinnyt -sen äskeinen epäystävällisyyden tuntu. Linnut lauloivat aivan samalla -tavalla kuin niitten oli tapana laulaa huvimatkoilla, joita tehtiin -pikku metsikköihin kotona. Oli vaikeaa uskoa olevansa erämaassa. Nuori -mies hääräili siellä täällä tottuneen kepeästi hoidellen pannujaan -ja lisäten valkeata. Barbara katseli häntä jännittyneenä. Vähitellen -tuli hän vakuutetuksi siitä, että nuori mies ansaitsi huomiota ja -hän huomasi, että nuori mies ei ollut katsonut häneen kertaakaan sen -jälkeen kuin hän oli alkanut varustelunsa yötä varten. Nyt hän oli -parhaillaan kääntelemässä jotakin pihisevää pannussaan. - -»Oletteko hyvä», sanoi Barbara, käskevä tuntu äänessään. »Minulla on -niin jano.» - -»Teidän täytyy odottaa, kunnes käyn lähteellä», vastasi mies -liikahtamatta. - -Barbara nosti pientä nenäänsä tuntien olevansa oikeutettu harmistumaan. - -Pitkän ajan perästä hän vasta suvaitsi katsoa mieheen päin. Mies nauroi -itsekseen. Barbara nosti taas nopeasti nokkaansa. Yhtäkaikki tuntui -metsässä ikävältä. - -»Illallinen on valmis», ilmoitti mies hetken perästä. - -»En luule, että välitän mistään», vastasi Barbara arvokkaasti. Hän -oli kovin väsynyt ja nälkäinen, huonolla tuulella ja hänen silmänsä -alkoivat tulla kuumiksi. - -»Oh, varmastihan te syötte», intti toinen huolettomasti. »Tulkaa nyt, -ennenkuin se jähtyy.» - -»Minähän sanoin, jo teille, etten välitä mistään», vastasi Barbara -ylpeästi. - -Vastaukseksi otti nuori mies hänet käsivarsilleen ja kantoi hänet -kymmenkunta askelta tulen ääreen ja istutti hänet vieressä olevalle -tukille. Hänen vieressään oli puhtaalle puunkuorelle pantu pala -paistettua hirvenlihaa, paahdettua leipää ja kupillinen teetä. Barbara -vastusteli vihaisesti. - -»Älkää olko hupakko», sanoi nuori mies ankarasti, »tehän tarvitsette -ravintoa. Syökää nyt.» - -Barbara katsoi häntä suurin silmin. Sitten alkoi hän syödä paistia. -Jonkun ajan perästä huomautti hän: »Te olette oikein kiltti», ja kun -hän oli juonut viimeisen pisaran teetä hymyili hän hieman nöyrästi ja -sanoi: »kiitos». - -Nyt oli jo pimeä ja yö oli hiipinyt puuvartion läpi aivan nuotion -ääreen saakka. Mies asetti kumisen vaatteen sen viereen. Barbara -istuutui sille ja nojasi tukkiin. Mies seisoi hänen yläpuolellaan ja -otti esille piipun. - -»Saanko polttaa?» kysyi hän. - -Puhallettuaan sitten muutaman sauhun rauhallisen tyytyväisenä kysyi -hän: »Miten te oikeastaan eksyitte?» Barbara kertoi. - -»Sehän oli vallan mieletöntä», torui mies ankarasti. »Ettekö saata -keksiä parempaa kuin lähteä varustuksitta metsään? Sehän oli -idioottimaista!» - -»Kiitos», vastasi Barbara nöyrästi. - -»No niin se oli!» intti mies, kuparinruskeitten poskien punehtuessa -hieman. - -Barbara tutki häntä vähän aikaa miehen kohennellessa nuotiosta. Hän -näki mielellään kuinka nuotion valo leikki hänen puhtaaksi ajellulla, -kaunismuotoisella leuallaan — ja hän koetti arvailla, mitä hänen -sinisten silmiensä väike tiesi. Mies ei katsonut häneen kertaakaan. -Nöyrästi myönsi hän itselleen, että se oli oikeudenmukaista. Hän -uneksi varmaankin suuremmista asioista, nähden hiilloksessa kuvia -siitä sadunomaisesta, salaperäisestä ja työteliäästä elämästä, johon -hän kuului. Hänellä ei ollut mitään sijaa tarmontäyteisessä elämässään -sellaiselle kuin hän oli — pieni Barbara hupakko, jonka ainoa viehätys -oli siinä, että hän hullaannuttavalla tavalla osasi työntää pienen, -ihastuttavan leukansa eteenpäin. Barbara kyseli häneltä hänen elämäänsä -taivaan tuulien alla. - -»Oletteko aina metsissä?» tiedusteli hän. - -»En aina», sanoi mies. - -»Mutta te oleskelette niissä paljon?» - -»Niin oleskelen.» - -»Teille sattuu varmaankin monta jännittävää seikkailua?» - -»Ei juuri usein.» - -»Mistäpäin olette tulossa nyt.» - -»Etelästä.» - -»Minne olette menossa?» - -»Luoteeseen.» - -»Mitä te siellä teette?» - -Syntyi hetken äänettömyys, ennenkuin muukalainen vastasi. »Kuljen -metsien kautta.» - -»Toisin sanoen, asia ei kuulu minulle», tokaisi Barbara hieman -katkerasti. - -»Niin, mutta se ei ole kokonaan minunkaan», selitti mies. - -Siinä avautui uusi mahdollisuus. - -»Te olette siis toisten asioilla?» - -»Niin.» - -»Onko se tärkeäkin?» - -»On.» - -»Kuinka pitkän ajan se vaatii?» - -»Monta vuotta.» - -»Mikä teidän nimenne on?» - -»Garrett Stanton.» - -»Tehän _olette_ gentlemanni, eikö niin.» - -Miehen silmäkulmassa välähti iloisesti. »Otaksun, että tarkoitatte, -että olen saanut hyvän kasvatuksen, yliopistokasvatuksen. Luuletteko, -että se merkitsee kovinkaan paljoa?» - -Barbara tutki häntä istuen käsi poskella miettiväisenä. Hän katseli -aaltoilevaa tukkaa, hänen lempeitä, leikkisiä silmiään, hänen suoraa, -hienopiirteistä nenäänsä, hänen voimakasta suutaan, joitten pielet -nousivat niin omituisesti ylöspäin ja vihdoin hänen kaunismuotoista -leukaansa. - -»E-ei», myönteli hän, »enpä luule todellakaan. Minä vain tiedän, että -te olette gentlemanni», lisäsi hän ihastuttavan epäjohdonmukaisesti. -Stanton kumarsi vakavana nuotiota kohti pilkallisen myöntävästi. - -»Miksi ette koskaan katso minuun?» ratkesi Barbara, suuttuneena. »Miksi -katsotte vain tuohon hirvittävään nuotioon?» - -Mies kääntyi ja katsoi häntä suoraan silmiin. Heti loi Barbara silmänsä -alas hänen rehellisen, tutkivan katseensa edessä. Hän tunsi punan -nousevan kasvoilleen. Kun hän taas katsoi ylös, tuijotti mies tuleen -yhtä rauhallisena kuin ennenkin, nojaten piippua pitelevää kättään -toiseen. - -»Nyt», sanoi mies, »tahdon minä kysyä teiltä pari kysymystä. Eikö -teidän vanhempanne kaipaa teitä, kun olette koko yön poissa?» - -»Eihän toki. Olen usein yötä Adamsien luona. He luulevat että olen -siellä.» - -»Vanhemmat ovat usein levottomia lapsistaan.» - -»Mutta minun vanhempani eivät ole ensinkään täällä.» - -»Mikä teidän nimenne on?» - -»Barbara Lowe.» - -Mies vaikeni. Barbara oli ilmeisesti loukkaantunut. Olisihan mies -voinut osoittaa olevansa hieman enemmän imartelevan utelias. - -»Siinäkö kaikki mitä te haluatte tietää minusta», huudahti hän -loukkaantuneen äänellä. - -»Minähän tiedän teistä kaikki. Kuulkaahan nyt. Teidän nimenne on -Barbara Lowe. Te olette kotoisin Detroitista, jossa te ette vielä ole -lopettanut lukujanne. Te olette perheen ainoa lapsi ja olette noin -kahdeksan- tai yhdeksäntoistavuotias.» - -»Mitä, kuka teille on kertonut minusta?» huudahti Barbara hämmästyneenä. - -Stanton hymyili. »Ei kukaan», vastasi hän. »Ettekö tiedä, että me -metsien samoilijat elämme huomioistamme? Näettekö mitään erikoista -tuossa puussa?» - -Barbara tutki kyseessäolevaa puuta tarkkaavasti. »En», myönsi hän -vihdoin. - -»Siinä on jokin eläin. Katsokaahan uudestaan.» - -»En voi nähdä mitään», sanoi Barbara toisen kerran tutkittuaan puuta. - -Stanton nousi. Otettuaan kekäleen nuotiosta heitti hän sen puuta -vasten. Se mikä puun rungossa oli näyttänyt osalta koloa, alkoi -hitaasti selvitä eläväksi eläimeksi ja hetken kuluttua kiiruhti uninen -siili siitä varmempaan piilopaikkaan. - -»Tällä tavalla minä teistäkin tiedän», selitti salojen kulkija kääntyen -nuotioon. »Teidän puheistanne yöksi jäämisestä metsään päätin minä, -että te olette pikemminkin käymässä Maxwelleilla kuin Adamseilla. -Tiesin että viimeksimainittujen täytyy olla omaisianne, sillä -aarniometsiin ei kukaan tyttö sievissä kesävaatteissa lähtisi käymään -vain tuttaviensa luona. - -Te ikävystytte luonnollisesti täkäläiseen elämään parissa -viikossa, ettekä aio jäädä tänne pitemmäksi aikaa. Te käytätte -vielä kouluesiliinaanne ja siitä minä päätin, että ette vielä -ollut lopettanut koulunkäyntiänne ja sitten sai tehtaan merkki -päivänvarjossanne minut päättämään, että te olette Detroitista -kotoisin.» - -»Entä mistä päätätte, että olen vanhempaini ainoa lapsi?» - -»No», vastasi Stanton, »teillä on hieman samanlaisia tapoja, kuin — — —» - -»Hemmoitellulla lapsella», lopetti Barbara lauseen pahanilkisesti -korostaen sanojaan. - -Stanton vain nauroi. - -»Se ei ole kiltisti ajateltu», moitti Barbara erinomaisen arvokkaana. - -Sanomattoman surumielinen, väräjävä ääni kuului metsästä aivan lähellä. - -»Hui, mikä se on?» huudahti Barbara säikähtäen pahanpäiväisesti. - -»Ystävämme, pikku siili. Älkää peljätkö.» - -Metsän korkeissa puissa humisi heikko tuulen henki. - -Huu, Huu, huusi huuhkaja yksitoikkoisesti. Nuotiosta nousi säkeniä -taivasta kohti' sammuakseen hetken kuluttua. Ilma kylmeni. Barbaran -silmäluomet alkoivat tuntua raskailta. Hän siirsi jalkansa paremmin -alleen ja oikaisi itsensä nuotion ääreen kuin kissa liedelle. Jos -Barbara silloin olisi arvannut katsoa, niin olisi hän nähnyt kuinka -mies omituisen hellä katse sinisissä silmissään tarkkasi häntä. - -Pikku, viaton Barbara kulta, hän oli luottavasti kokonaan uskonut -itsensä nuoren miehen hyväntahtoiseen huomaan! - -»Tule, pikku tyttö», sanoi hän vihdoin hiljaa. - -Hän nousi samalla ja ojensi kätensä Barbaralle. Heräten mietteistään, -jotka koskivat nuorta miestä, katsoi Barbara häneen heikosti hymyillen -ja hänen silmistään katosi kaikki keimailu jättäen niihin vain puhtaan -lapsen. - -»Tulkaa», uudisti hän pyyntönsä, »nyt on jo aika käydä sisään.» - -Barbara totteli. Pikku teltta näytti oikein viihtyisältä. -Palsamilehväinen vuode tuntui aivan ylelliseltä, se oli pehmyt kuin -höyhenpatja. - -»Kun olette valmis», sanoi mies hänelle, »niin sanokaa minulle. Avaan -sitten teltan aukon, jotta lämpö pääsee sisälle.» - -Pehmeä villapeitto oli erinomaisen miellyttävä. Kun teltan aukko -avattiin, huomasi Barbara, että toinen nuotio oli tehty siten, että -sen takana oleva vihreä lehdesseinämä heijasti lämmön suoraan aukosta -teltan sisään. - -Hän oli hyvin uninen, mutta makasi siitä huolimatta kauan valveilla. -Metsän äänet lähestyivät salaperäisinä ja liikehtivät pienen leirin -ympärillä. Muutamat niistä olivat erittäin peloittavia, mutta Barbara -ei välittänyt niistä, sillä mies istui nuotion ääressä, voimakkaat, -kauniit piirteet kuvastuen nuotion valoa vasten hänen polttaessaan -miettivän näköisenä piippuaan. Barbara katseli häntä pitkän aikaa, -kunnes vihdoin nuotion valkea alkoi käydä epäselväksi, juhlalliset -varjot lopettivat tanssinsa metsän taustassa ja hän vaipui uneen. - -Monen tunnin perästä, niin hänestä ainakin tuntui, herätti hänet -jokin mitätön ääni. Lämmin valui yhä miellyttävänä pieneen suojaan, -juhlalliset varjot tanssivat yhä metsää vasten, miettivä olento -tuijotti yhä hiillokseen, kuvastuen voimakkaasti loimua vasten. Hellä -omantunnon tuska hiipi hiljalleen Barbaran hellään sydämeen. - -»Poika rukka», puhui hän itsekseen, »hänellä ei ole mitään makuusijaa. -Hän vartioi minua metsän vaaroilta.» Joka muuten oli vallan naurettavaa -kuten mikä eränkulkija tahansa tiesi. - -Hänen uniset silmänsä katselivat häntä tarkkaavasti — hänen -salaisuuttaan, hänen sankariaan. Taasen kävi valkea epäselväksi, taas -lopettivat varjot tanssinsa. Viimeinen tietoinen ajatus Barbaran -mielessä oli seuraava. »Mutta hänen täytyy olla hyvin vanhan. Hänen -täytyy jo olla kaksikymmentä kuusi.» - -Sitten hän nukkui. - - -3. - -Barbara heräsi auringonnousuun ja raikkaaseen aamuilmaan, tuntien -iloa siitä, että oli nukkunut hyvin ja mukavasti. Teltan aukko oli -hienotunteisesti suljettu. Kun hän oli valmis, kurkisti hän teltan -raosta ja näki Stantonin hääräilevän nuotion kimpussa. - -Hän ojentautui äkkiä ja lähestyi telttaa. Kämmeniensä väliin puhaltaen -soitti hän pitkän, kauniin eränkävijän aamuhuudon. - -»Yy-löös»! huusi hän ja metsä vastasi siihen monin vivahduksin. - -Vastaukseksi väisti Barbara teltan aukon syrjään ja astui -auringonpaisteeseen. - -»Hyvää huomenta», sanoi hän. - -»_Kunnia_» vastasi Stanton. »Tulkaa, niin näytän teille kevään.» - -Olen pahoillani etten voi tarjota teille mitään vaihtelua aamiaiseksi. -Se on vain samaa illallista, selitti hän Barbaran palattua ja -istahdettua kuin paratiisilintu tukille. Hänen poskilleen oli kylmä -vesi antanut raikkaan punan, hänen silmänsä olivat hyvin kauniit unesta -selvittyään ja hänen tukkansa loisti aamuauringon suuteloista. - -Ja ihmeellistä sanoa, mutta hän unehutti kokonaan työntää ihastuttavaa -leukaansa eteenpäin. - -Hän söi hyvällä ruokahalulla, sillä metsä oli antanut hänelle nälän -lahjan. Stanton ei puhunut mitään. Hetki oli sellainen, että puhumatta -oli paras. Kaikki ihastuttavat ainekset heidän somassa kohtauksessaan -näyttivät kiteytyvän selviksi heille ja Barbara tunsi, että hän -muutaman hetken perästä oli pakotettu näkemään mitä ne tiesivät. - -Vihdoin sanoi mies, kuitenkaan liikahtamatta: - -»No niin, lienee parasta lähteä.» - -»Niin», virkkoi tyttö. - -He istuivat vielä vähän aikaa katsellen hajamielisinä ystävällistä -metsän vihreyttä. Sitten Stanton nousi äkkiä ja alkoi koota -tavaroitaan. Tyttö ei liikahtanut. - -»Tulkaa», sanoi mies vihdoin. - -Tyttö nousi tottelevasti. - -»Seuratkaa aivan minun perässäni», neuvoi Stanton. - -»Kyllä», vastasi tyttö. - -He tunkeutuivat pensaikon läpi. Se aukeni hiljaa heidän edessään. -Barbara katsoi taakseen. Se oli jo hiljaa sulkeutunut heidän takanaan, -vieden mennessään heidän kohtauksensa ainaiseksi. Heidän pieni leirinsä -oli hävinnyt olemattomaksi. Metsä, suuri, säälimätön, rauhallinen metsä -oli ottanut omansa takaisin. Ei mitään ollut enää jäljellä. - -Ei mitään muuta ollut jäljellä kuin muisto ja unelma — niin, ja -alku. Barbara tiesi, että sen täytyi olla alku. Nuori mies tulisi -vielä takaisin hänen luokseen. Hän pukeutuisi silloin harsopukuun, -toisenlaiseen harsopukuun, oikein loistavaan. Hän istuisi vanhan -lehmuksen korkeimmalla juurella ja mies makaisi hänen jaloissaan. -Sitten mies kertoisi hänelle lumotusta maasta, elosta taivaan tuulien -alla. Hän olisi hänen ritarinsa, joka lähtisi erämaahan etsimään, mutta -palaisi aina hänen luokseen takaisin. Mielikuva tuli Barbaralle äkkiä -sanomattoman rakkaaksi. - -Sitten hän huomasi, että mies oli pysähtynyt ja katsoen häneen -rukoilevasti, anteeksi pyytävästi piti syrjässä heidän edessään olevia -pensaan oksia. Aukosta saattoi Barbara nähdä tutun aukeaman ja haiun -nousevan Maxwellien tuvan piipusta. - -Hän oli nukkunut yönsä melkein oman ovensa edustalla. - -»Antakaa minulle anteeksi», sanoi Stanton. »Tarkoitin sitä vain -pieneksi, hauskaksi seikkailuksi. Sehän ei ole tuottanut mitään harmia -— ainakaan ei teille.» - -Hänen silmänsä olivat nälkäiset. Barbara ei löytänyt sanoja -vastaukseksi. - -»Hyvästi», jatkoi mies. »Jääkää hyvästi. Aikanaan annatte minulle -anteeksi — unhoitatte, mikä onkin samaa. Uskokaa minua, jos olen -loukannut teitä, niin on myös rangaistukseni oleva ankara. Jääkää -hyvästi.» - -»Hyvästi», sanoi Barbara, tuskin kuuluvasti. Hän oli jo unohtanut koko -juonen. Hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin sitä, että metsä, -säälimätön, epäystävällinen metsä oli vaatimaisillaan poikansa takaisin. - -»Hyvästi», sanoi nuori mies uudelleen. Hänen olisi pitänyt lähteä, -mutta ei lähtenytkään. Tilanne alkoi käydä jännittyneeksi. - -»Milloin tulette käymään luonani?» kysyi Barbara vihdoin. »Viivyn -täällä vielä kaksi viikkoa.» - -»En koskaan», vastasi nuori mies. - -»Mitä te tarkoitatte?» kysyi tyttö hetken kuluttua. - -»Painted Rockin tuolla puolen on erämaa», selitti hän miltei -katkerasti, »erämaa ja yksinäisyys moneksi vuodeksi — ainaiseksi!» - -»Älkää menkö ennenkuin huomenna», pyysi tyttö. - -»Minun täytyy.» - -»Miksi?» - -»Senvuoksi, että minun täytyy olla perjantaina Painted Rockissa ja -päästäkseni sinne ajoissa, täytyy minun kulkea nopeasti ja kauan. - -»Ja ellette tee sitä?» - -»Tehtäväni menee myttyyn.» - -He seisoivat äänettöminä. Barbara kaivoi pieniä reikiä päivänvarjonsa -kärjellä. »Ja se tietää perikatoa?» kysyi hän hiljaa, katsahtamatta -ylös. - -»Olen raatanut raskaasti monta vuotta ja nyt on työni tulos -kysymyksessä.» - -»Minä ymmärrän», vastasi tyttö painaen päätään vielä alemmaksi. »Se -kait olisi hyvin tyhmää, jos nyt keskeyttäisitte matkanne, eikö niin?» - -Mies ei vastannut. - -»Lähdettekö todella», jatkoi tyttö, miltei kuulumattomalla äänellä. »Te -ette saa lähteä noin. Minä pyydän teitä jäämään.» - -»En voi», vastasi nuori mies. - -Barbara katsahti ylös. Mies seisoi suorana ja uljaana, päättävä tarmo -ahavoituneilla kasvoillaan ja siniset silmät katsoivat vakavina ja -suoraan Barbaran ohi. Heti leimahti tytössä. - -»Luulen nyt, että on parasta että lähdette», sanoi hän 'vihaisesti. - -He katsoivat hetken toisiaan silmiin. Sitten Barbara painoi päänsä taas -alas ja ojensi kätensä. - -»Ette tiedä sitä», kuiskasi hän, »mutta minulla on teille paljonkin -anteeksi annettavaa.» - -Nuori mies epäröi hetken ja kosketti sitten huulillaan hänen sormiaan. -Tyttö ei katsonut ylös. Eleellä, jota Barbara ei huomannut, kumartui -nuori mies ottamaan kantamuksensa ja painui metsään. - -Barbara seisoi liikkumattomana. Ei lihaskaan hänen ruumiissaan -värähtänyt. Ainoastaan päivänvarjo solui äkkiä maahan. - - - - -VII. - -TYTTÖ JOKA PETTYI. - - -Tämä on eräs juttu Alfredista. Niitä kiertelee vieläkin monta Lännessä, -sillä Alfred oli aikanaan varsin kuuluisa mies. Hän oli pieni ja hän -oli ujo. Se onkin pahinta mitä hänestä saattaa sanoa, mutta hän oli -sangen pieni ja sangen ujo. Hevosen selässä istuessaan ulottuivat -hänen jalkansa tuskin sen vatsan alemman viivan kohdalle, ja vain -suunnattomalla ketteryydellään pysytteli hän mukana. Kun hän kulki -jalan, erehtyivät vieraat usein sanomaan häntä »pojuksi». Seurassa -hän ei koskaan tuonut esille mielipidettään. Elleivät asiat menneet -hänen suunnitelmiensa mukaan, teki hän tarpeellisia korjauksia niihin -ja toimi niiden mukaan niin hyvin kuin se kävi päinsä. Mutta hän -osasikin käyttää hyväkseen kurjimpiakin mahdollisuuksia paremmalla -menestyksellä kuin kukaan muu preerioilla. Hänen asenteensa ihmisiin -nähden oli ikäänkuin alituista anteeksipyyntöä siitä, että hän yleensä -oli olemassa. On sanottu, että kun Alfred otti hengen mieheltä, teki -hän sen vastenmielisesti, ilman erikoista innostusta, ikäänkuin hän -ei olisi tahtonut ottaa edesvastuuta niskoilleen ja tällainen puhe -preeriaelämän alkuaikoina oli joko turhamaista teeskentelyä tai sitten -se oli — Alfredia. Naisväen kanssa hän oli aivan mahdoton. Kuka hyvänsä -olisi lyönyt vetoa vaikka viimeisen hyppysellisen kultahietaansa sitä -vastaan, ettei Alfred eläessään ollut sanonut mitään lopullisesti -varmaa toiseen sukupuoleen kuuluvalle olennolle. Kun kävi aivan -välttämättömäksi kääntää jonkun naisen ennakolta suunnittelema aikomus -toiseksi, kuten esimerkiksi kieltää häntä ratsastamasta upottavaan -hiekkaan, kehoitti hän aina jotakin toista toimittamaan tuon neuvon. -Ja silloinkin piileskeli hän taampana, punastellen hullunkurisesti -tavatonta rohkeuttaan. Lisätkäämme tähän luisut, kapeat hartiat, lempeä -ääni ja pienen pienet valkoisen punaiset kasvot. - -Mutta Alfred osasi lukea preerioita kuin kirjaa. Hän osasi ratsastaa -missä tahansa, ampua erinomaisesti, ei peljännyt mitään ja osasi -tapella kuin villikissa, kun asia todella vaati. Ne, jotka tiesivät -jotakin asioista pitivät Alfredia preerian parhaana miehenä. Sen vuoksi -ottikin mr Coldwell, suurrikas, hänet palvelukseensa, kun hän aikoi -viedä tyttärensä Deadwoodiin. - -Miss Coldwell oli päättänyt lähteä Deadwoodiin. Perin rajoitettu -kokemus, jonka hänen tapaisensa neitonen oli saanut huvimatkoillaan, -joilla maattiin puupermantoisissa teltoissa ja joilla riippui -pyyheliinoja telttapylväissä ja erikoiskokit keittelivät leiriläisten -iloksi, oli saanut hänet vakuutetuksi siitä, että juuri tuollainen -preeria-matka oli hänen mielivirkistyksiään. Luonnollisesti isä -Coldwellin oli ennemmin tai myöhemmin otettava hänet mukaansa -vuotuiselle käynnilleen Deadwoodissa. Se oli siihen aikaan kun -vaunukaravaanit kulkivat Pierren kautta pohjoiseen ja South Forkin -kautta etelään. Jotkut yksityiset intiaanit, joilla oli taipumusta -murhiin ja joilla oli hieman kehittymättömät käsitykset siitä mitä -he saivat ja eivät saaneet tehdä, saattoivat tehdä tuollaiset matkat -mielenkiintoisiksi joskus, mutta ei juuri usein. Suurelle karavaanille -ei niitten puolelta juuri vaaraa ollut tarjona. - -Tyttärellä oli sulhasen tapainen, nimeltä Allen, joka myöskin -mielellään teki huvimatkoja ja niin lähti hän mukaan. Hän ja miss -Coldwell sonnustivat itsensä oikein perinpohjin ja odottivat matkasta -paljon iloa. - -Pierressä järjestäytyi sitten kahdeksan vaunua käsittävä karavaani ja -siihen liittyivät Alfred ja Billy Knapp. - -Molemmat miehet olivat mielenkiintoisia, mutta yhdessä ja toisessa -asiassa tyrannimaisia — kuten esimerkiksi siinä etteivät sallineet -kenenkään poistua karavaanin näkyvistä. He eivät myöskään selittäneet -tyrannimaisuutensa syitä tarpeeksi. Molemmat nuoret kiusoittelivat -heitä, mutta huomattuaan Billy Knappin joko järkkymättömäksi tai liian -paksunahkaiseksi, käänsivät he kaiken huomionsa Alfrediin. Allen -kiusasi Alfredia ja miss Coldwell yhtyi ajattelemattomasti häneen. -Yhdessä he usein onnistuivat loukkaamaan Alfredin arimpia tunteita. Jos -olisi ollut kysymys vain Allenista, niin harmi olisi piankin loppunut. -Alfred olisi yksinkertaisesti tappanut hänet ujosti, mutta koska hän -oli niin synnynnäisen kohteliaisuuden kyllästyttämä, että se kokonaan -antoi leimansa hänen elämänviisaudelleen, oli hän vaiti eikä tehnyt -mitään. - -»Alussa on preeriamatkalla paljonkin hauskaa. Myöhemmin siinä ei -ole kerrassaan mitään. Siinä on sama yksitoikkoisuuden leima kuin -merimatkallakin, mutta siinä on vähemmän alaa liikkua ja sen sijaan, -että laiva kantaa sinut merillä ollessasi, täytyy sinun sangen suuressa -määrässä liikkua oman tahtosi voimalla preerialla. Ruoka on myöskin -karkeanlaista, vesi huonoa ja niukalti ja sinä et voi kylpeäkään. -Tasankolaiselle tai sille, jolla on järkeä, nämä asiat eivät merkitse -mitään verrattuna siihen ihanuuteen, minkä elämä vapaassa ulkoilmassa -tarjoaa, puhumattakaan sykähdyttävästä seikkailun odotuksesta. Mutta -naiset kaipaavat mukavuutta. Naisilla on myös omituinen vaistomainen -halu olla aivan yksinään silloin tällöin, arvatenkin sen vuoksi, että -heidän kokemuksensa, vaikka eivät olekaan vähemmän lukuisat kuin -miesten, ovat pääasiallisesti sielullista laatua ja he tarvitsevat -senvuoksi silloin tällöin aikaa päästäkseen niin sanoakseni -»päiväjärjestykseen». Niinpä miss Coldwell alkoi tulla sangen -kärsimättömäksi. - -Kuudennen päivän iltapäivällä ratsastivat Alfred, miss Coldwell ja -Allen rinnakkain. Alfred kertoi omaa kokemaansa seikkailua ja miss -Coldwell kuunteli hajamielisenä, kun ei hänellä ollut muutakaan -tekemistä. Allen kiusoitteli laiskasti milloin mieleen johtui. - -»Minulla sattui silloin olemaan jäsen poikki», huomautti Alfred -kertomuksensa välissä pehmeällä äänellään, »niin että — — —» - -»Mikä jäsen?» kysyi nuori Idän mies, karkean suoraan. Hän vilkaisi -veitikkamaisesti tyttöön, jolle pikku mies pääasiallisesti oli kertonut -juttuaan. - -Alfred epäröi, punastui, menetti juttunsa juonen ja peräytti vihdoin -aivan ymmällä hevosensa. Hän jäi aivan viimeiseksi vankkurien -taakse ja painoi päänsä alas, vuoroon hikoillen ja vuoroon tuntien -kylmänväristyksiä ajatellessaan sellaista epähienoutta naisen -läsnäollessa. - -Nuori Allen kannusti hevosensa tytön oikealle puolelle. »Omituisin -pikku mies, mitä ikänäni olen nähnyt», sanoi hän nauraen. »Ikävä kun -pilasin hänen juttunsa. Oliko se hauska?» - -»Siitä olisi voinut tulla hyvä ellet olisi pilannut sitä», vastasi -tyttö lyöden leikillään hevosen korvia. Eläin alkoi hyppiä. »Miksi teit -sen?» - -»Oh, saadakseni vain nähdä miten hän vääntelee tuskissaan. Hän miettii -sitä varmasti koko illan ja uskaltaa tuskin katsoa sinua silmiin ensi -kerran kohdatessaan sinut.» - -»Tiedän sen. Eikö se ole hullunkurista. Eilen sattui hän tulemaan -vankkurien taakse ja yllätti minut tukka hajalla. Toivonpa että olisit -nähnyt hänet silloin.» Hän nauroi iloisesti muistellessaan tapausta. - -»Lähtekäämme tomupilven edelle», ehdotti hän sitten. - -He väistyivät syrjemmälle aron vanhalle nurmipeitteelle ja hoputtivat -hevosia hiljaiseen juoksuun. Päästyään purjekangas-kuomuisten kuunarien -edelle ajoivat he taas käyden. - -»Alfred sanoo, että me saamme nähdä ne huomenna», sanoi tyttö. - -»Mitkä niin?» - -»Vuoret tietysti! Ne kuuluvat näyttävän tummalta viivalta tuon kukkulan -takana tuolla — mikä sen nimi olikaan?» - -»Siilin hauta.» - -»Aivan niin. Ja sitten ei ole enää kuin kolme päivää jäljellä. Oletko -iloinen?» - -»Oletkos sinä?» - -»Kyllä, luulenpa vain. Tämä elämä on hauskaa alussa, mutta tulee hieman -yksitoikkoiseksi pukeutua niin ahtaassa paikassa, että täytyy taivuttaa -päätään alaspäin kun ei voi ojentaa käsiään ylöspäin ja vesi käy -tynnöreissä niin pahan makuiseksi. Onpa oikein hauskaa nähdä oikea talo -taas. Ihmiset pitävät leirielämästä juuri niin kauan — — —» - -»Minua se ei vielä tympäise.» - -»Sinä oletkin mies ja voit tehdä jotakin.» - -»Etkös sinä sitten voi tehdä jotakin?» - -»Kyllähän sinä sen tiedät. Mitä luulet, että he sanoisivat, jos minä -esimerkiksi ratsastaisin yksin kaksi mailia eteenpäin. He saisivat -varmaankin raivokohtauksen.» - -»Kuka saisi raivokohtauksen? Ei kukaan muu kuin Alfred, enkä minä -arvannut, että sinä olisit ruvennut pelkäämään häntä siinä määrin. -Mutta lähdetäänpäs! Lähdetään kilpaa ja tullaan sitten takaisin samaa -tietä.» Nuorimies näytti poikamaisen innokkaalta. - -»Se olisi hauskaa», haaveili tyttö. He katsoivat toisiaan silmiin kuin -kaksi lasta ja nauroivat. - -»Miksi emme lähtisi?» pyyteli nuori mies. »Minua oikein ällöttää -pysytellä aina noiden kirottujen vankkureiden läheisyydessä. Mitä -järkeä siinäkin on.» - -»Tietysti intiaanit, arvelen», sanoi tyttö hieman epäillen. - -»Intiaanit!» vastasi mies, halveksien. »Intiaanit! Me emme ole nähneet -merkkiäkään heistä sitten kun lähdimme Pierrestä. En usko, että täällä -on ainoatakaan koko kurjalla seutukunnalla. Sitäpaitsi, muistathan mitä -Alfred sanoi viime yöleirillä?» - -»Mitä hän sanoi.» - -»Alfred sanoi, ettei hän ole nähnyt ainoitakaan purilaitten jälkiä, -joten heidän täytynee kaikkien olla erämaissa puhvelin ajossa. Sitä -paitsi, luuletko, että isäsi ottaisi sinut mukaansa näin pitkälle -matkalle, jos siinä olisi hitusenkin vaaraa?» - -»En tiedä. Minä pakotin hänet siihen». Hän katseli valtavan pitkää -alannetta, jonne he olivat menossa ja mahtavaa nousua, joka sen takana -kohosi. Aurinko ja tuulen henki leikittelivät preerian heinikossa, -jälkimmäinen levitellen sen vihreyttä auringon hopeoitavaksi. Omituinen -rauha vallitsi aavikolla ja odotti aivan kuulevansa mehiläisten -surinan kuten Uus-englantilaisessa puutarhassa. Elämä oli ikäänkuin -pysähdyksissä. - -»Me eksyisimme», sanoi tyttö vihdoin. - -»Eihän toki!» vakuutti nuori mies aloittelevan arolaisen koko -innostuksella. »Minulla on jo valmis suunnitelma. Katsos, -vankkuri-karavaanimme on menossa tuota kukkulaa kohti meidän takanamme. -Jos kuljemme eteenpäin pitäen varjomme kukkulaa kohti, niin pysymme -samassa suunnassa kuin sekin.» - -Hän katsoi tyttöön odottaen, että tämä lausuisi julki ihastuksensa -hänen erinomaisen viisautensa johdosta. Tyttö näytti uskovan häntä. -Hän myöntyi ja lähetti hänet jollakin tekosyyllä asialle omalle -vankkurilleen. Hänen poissa ollessaan laskeutui tyttö hiljaa pienen -kukkulan rinnettä oikealle, nelisti ripeästi parin muun samanlaisen -yli ja pysäytti vihdoin hevosensa huoahtaen hyvästä mielestä. Hänen -mielestään yksi pystyi pitämään silmällä varjoa yhtä hyvin kuin -kaksikin. Nyt hän oli yksin ja vapaa. Sitä hän oli kaivannut viimeiset -kuusi päivää matkallaan preerialla ja hän nautti siitä nyt täysin -siemauksin. Ei kukaan ollut nähnyt hänen lähtevän. Ajajat nuokkuivat -tylsinä, kuten heidän tapansa oli, vankkurien asukkaat nukkuivat, kuten -he enimmäkseen tekivät ja pikku Alfred sulatteli häpeäänsä vankkurien -takana nousevassa tomupilvessä, joka taas ei ensinkään kuulunut hänen -tapoihinsa. Hän oli saanut ankaran kolahduksen ja olisi varmasti -hautonut sitä koko iltapäivän, ellei eräs huomio olisi herättänyt hänet -toimintaan. - -Eräässä ruokottomassa paikassa havaitsi hän kavion jäljen. Se ei ollut -kulkueeseen kuuluvan hevosen. - -Alfred tiesi sen siitä, että sen toisessa laidassa, niin somasti ruohon -peitossa, ettei sitä olisi kenenkään muun silmä huomannut, oli pieni -painuma. Alfred ratsasti oikealle ja vasemmalle preerialla ja löysi -noin kolmenkymmenen hevosen jäljet. Hän työnsi lakkinsa takaraivolleen -ja rypisti kulmakarvojaan kun ei voinut löytää sitä mitä haki, -nimittäin kahta kapeaa vakoa, jotka syntyivät hevosen kummallakin -puolen laahaavista purilaista. Niitten puuttuminen osoitti, että -intiaanijoukko oli yksinomaan ratsain ja se taas tiesi kahnausta. - -Hän ratsasti koko seurueen etupäähän, silmät vakavina maahan luotuina. -Kukkulan laella tapasi hän nuoren Idän miehen. Jälkimmäinen näytti -hämmästyneeltä, vaikkakin koetti olla leikkisä. - -»Jätin miss Coldweilin tähän puolisen minuuttia sitten», huomautti hän -Alfredille, »ja luulen että hän on tehnyt minulle pienen kepposen. -Torukaa häntä minunkin puolestani kun hän tulee takaisin — teettehän -sen», nauroi hän hieman häijynilkisesti kuvitellessaan Alfredin toruvan -jotakin. - -Silloin Alfred hämmästytti hänet. Pikku mies ojentautui äkkiä suoraksi -satulassa ja päästi mehevän kirouksen. Kierrettyään pienen kaarroksen -preerialla, palasi hän takaisin nuoren miehen luo. - -»Te menette heti vankkurien luo ja herätätte Billy Knappin ja sanokaa -hänelle, että minä olen lähtenyt pienelle tiedustelulle ja että minä -tahdon, että hän _valvoo_, Ymmärrättekö? _Valvoo!_ - -»Mitä?», alkoi Idän mies levottomana. - -»Lähden hakemaan miss Coldwellia», sanoi pieni mies päättäväisesti. - -»Ettehän luule, että jokin vaara uhkaa häntä, ettehän», kysyi Idän -mies, hätääntynyt sävy äänessään. »Ehkä voin auttaa teitä?» - -»Te teette kuten käskin», vastasi pikku mies lyhyesti ja ratsasti pois. - -Hän seurasi miss Coldwellin jälkiä nopeasti, sillä ne olivat aivan -tuoreet. Jos katsoi tarkastikin etsien hevosen jälkiä niin ei huomannut -mitään, mutta jos katsoi kolme- neljäkymmentä jalkaa eteenpäin, niin -näkyi ruohikossa selvä polku. - -Alfred tapasi miss Coldwellin istumassa rauhallisena satulassaan -keskellä preeriakoira-yhteiskuntaa ja niin ollen varsin yksinäisessä -seudussa. Hän huvitteli katselemalla preeriakoirien touhua kun ne -haukkuivat, katselivat ja piiloittelivat häntä, aina sen mukaan kuinka -kaukana ne olivat. Alfredin näkeminen ei häntä miellyttänyt, sillä hän -peloitti preeriakoirat piiloon. - -Nähdessään miss Coldwellin valtasi Alfredin taas ujous. Hän ratsasti -hänen viereensä ja punastui: - -»Näytän teille tietä takaisin, miss», sanoi hän arasti. - -»Kiitoksia vain», vastasi miss Coldwell hieman kylmästi, »mutta löydän -takaisin itsekin.» - -»Luonnollisesti te löydätte», kiiruhti Alfred vastaamaan hädissään. -»Mutta ettekö luule, että meidän pitäisi lähteä takaisin nyt. Tahtoisin -tulla kanssanne, miss, jos sallitte sen. Iltapäivä on jo aika pitkälle -kulunut.» - -Miss Coldwell vilkaisi veitikkamaisesti aurinkoa. - -»Mitä, vielähän on monta tuntia pimeän tuloon!» sanoi hän huvitettuna. - -Silloin Alfred hämmästytti miss Coldwellin. - -Hänen arkaileva käytöksensä hävisi kerrassaan. Salamana hyppäsi hän -hevosensa selästä ja heitti ohjakset sen pään yli, niin että se -pysähtyi ja katsoi sitten miss Coldwellia suoraan silmiin. - -»Hypätkää heti alas», komensi hän. - -Pehmeä etelän murre, jota hän tavallisesti puhui, sai raikkaan -täsmällisyyden. Miss Coldwell katsoi häneen. Hämmästyen. Nähdessään -ettei tyttö heti totellut hänen käskyään, alkoi Alfred aivan -todenteolla nopeasti irroittaa niitä hihnoja, jotka pitivät miss -Coldweilin ratsastushametta kiinni. Se oli niin tavaton teko ujon -Alfredin puolelta, että miss Coldwell vihdoin huomasi, että jotakin oli -tekeillä ja hyppäsi satulasta. - -»Mitä nyt», kysyi hän. - -Vastaamatta sanaakaan, veti Alfred miss Coldwellin hevosen pään -ohjaksilla aivan liki sen kavioita ja sitoi nilkat lujasti yhteen. -Sitten hän teki saman tempun omalle hevoselleen. Täten ei kumpikaan -eläin voinut edes poukkien päästä minnekään. Ne olivat varmasti -kytketyt. - -Alfred astui muutaman askeleen itäänpäin. Miss Coldwell teki samoin. - -»Istukaa tuohon», käski Alfred. Miss Coldwell totteli hieman -hermostuneena. Hän ei käsittänyt mitään koko jutusta ja se pani hänet -pelkäämään. Hän alkoi hämärästi peljätä, että Alfred oli tullut -hulluksi. Alfredin seuraava teko vahvisti vain hänen epäluuloaan. Hän -astui nimittäin kymmenen askelta eteenpäin ja nosti sitten oikean -kätensä pään yli. Miss Coldwell tarkkasi häntä niin kiinteästi, että -hän ei huomannut sillä hetkellä mitään muuta. Sitten katsoi hän siihen -suuntaan kuin Alfredkin ja hän huudahti puoleksi nyyhkyttäen. - -Aivan taivaan rantaa vasten näkyi idänpuoleisella mäellä hevosen -selässä istuva olento. Se oli liikkumaton kuin kuvapatsas. - -»Meidän täytyy tapella», sanoi Alfred tultuaan hetken kuluttua -takaisin. »Hän ei vastaa rauhanmerkkiini ja hän on Sioux-intiaani. Emme -pääse karkuun tämän preeriakoirakaupungin läpi. Meidän täytyy pitää ne -loitolla.» - -Hän aukaisi ja sulki rakkaan 44 numeron Winchesterinsä ja veti hiljaa -hanan vireeseen. Sitten hän istahti miss Coldwellin viereen. Monelta -suunnalta ilmestyi äänettömästi ratsastavia intiaanisotilaita, jotka -liikehtivät arvokkaasti ensinnä näkynyttä kohti, käsittäen lopulta noin -kolmekymmentä miestä. He keskustelivat hetken keskenään ja lähtivät -sitten yksitellen määrätyin välimatkoin täyttä laukkaa kiertämään -vasemmalle, piiloutuen hevostensa taakse ja kiljuen kimakkaäänisesti, -mutta eivät ampuneet ainoatakaan laukausta. - -»He aikovat hyökätä kimppuumme», arveli Alfred. »Meitä on liian vähän -jotta se maksaisi vaivan. Se on vain petosta.» - -Piiri heidän ympärillään oli nyt täydellinen. Katsellessa heidän -ratsastamistaan hurjaa vauhtia liikkumatonta maisemaa vastaan pyrki -näkö häiriytymään. - -»Ei siitä mikään huvimatka heille tule», sanoi Alfred myhäillen. -»Preeriakoirain kolot ovat heille yhtä hankalat kuin meillekin. He -eivät oikein tiedä miten he parhaiten meitä ahdistaisivat. Jos he -tulisivat joka puolelta yhtaikaa niin en voisi heille mitään, mutta he -ryntäävät aina yhdessä mytyssä kaikki kuin mitkäkin _saakelin_ hullut!» -Ja silloin punastui taas Alfred korviaan myöten ja alkoi nöyrästi ja -monisanaisesti pyydellä anteeksi miss Coldwellilta, joka ei ollut -kuullut enempää hänen sanojaan kuin hänen anteeksipyyntöjäänkään. -Villit ja lähestyvä taistelu olivat ainoat, mitä hän saattoi ajatella. - -Äkkiä yksi intiaaneista nojautui eteenpäin hevosen selässä ja ampui sen -pään takaa. Kuula lensi ohi, luonnollisesti, mutta se vinkui ilkeästi -kuin sireeni ja kuulosti tulevan lähemmä. Miss Coldwell kiljasi ja -peitti kasvonsa käsillään. - -Villit ulvoivat kuorossa. - -Ensimmäinen laukaus näytti olevan merkki yleiseen ammuntaan pitkin -ympyrää. Intiaanit eivät koskaan puhdista pyssyjään, saavat harvoin -hyviä ammuksia eivätkä oikein tajua takimmaisen tähystimen filosofiaa. -Sitäpaitsi ei ole ensinkään helppoa ampua pitkältä matkalta -jännittyneessä asennossa laukkaavan hevosen selästä. Alfred katseli -heitä halveksien, puhumatta sanaakaan. - -»Jos he jatkavat tätä kauemman aikaa, voi se kuulua vankkureillemme -saakka», sanoi hän vihdoin. »Toivoisinpa ettemme olisi niin kaukana -ja pohjoisessa päin. Kas niin, nyt se alkaa», sanoi hän sitten hieman -kiihtyneenä. - -Päällikkö oli pysähtynyt, ja kun sotilaat saapuivat hänen luokseen, -vetivät he hevoset miltei istumaan takajaloilleen ja jäivät siihen -liikkumattomiksi. Hevosten päät olivat käännetyt kahden istuvia kohti. - -Alfred nousi varovasti nähdäkseen paremmin. - -»Aivan oikein», puhisi hän itsekseen, »se on vanha Yksinäinen Susi, -varmasti. Saammekin tästä oikein navakan tappelun.» - -Tyttö oli vaipunut maahan ja vapisi päästä varpaisiin saakka. Ei -ole hauskaa joutua maalitauluksi parhaissakaan olosuhteissa, mutta -vielä vähemmän hauskaa on joutua maalitauluksi kun on vain yksi -kolmeakymmentä vastaan ja nuo kolmekymmentä vielä lisäksi ovat -hirvittävän ja oudon näköisiä villejä. Miss Coldwell oli aivan lamassa -ja Alfred näytti vakavalta. Hän veti miettiväisenä kotelostaan kauniin, -norsunluupäisen Coltinsa ja pani sen viereensä heinikkoon. Sitten hän -punasteli, vuoroon hikoillen ja väristen, ja katsoi tyttöön epäröiden. -Villijoukon äkillinen liikehtiminen päällikön ratsastaessa sen -etunenään sai hänet päättävästi toimimaan. - -»Miss Coldwell», sanoi hän. - -Tyttö värisi ja huokaili. - -Alfred kävi polvilleen ja pudisteli häntä kovakouraisesti. - -»Kuulkaa nyt», komensi hän, »meillä ei enää ole kuin minuutti aikaa.» - -Tyyntyneenä hieman hänen äänensävystään katsoi tyttö ylös. Hänen -kasvonsa olivat liidunvalkeat ja hänen tukkansa oli osaksi pudonnut -hänen otsalleen. - -»Pankaa mieleenne nyt joka sana», puhui Alfred nopeasti. »Intiaanit -aikovat hyökätä minuutin kuluessa. Ehkä voin lannistaa heidät, mutta en -ole varma siitä. Tuossa pistoolissa minä aina säästän kaksi viimeistä -kutia — ymmärrättekö — se on aina ladattu. Jos huomaan, että kaikki on -menetetty niin ammun teidät toisella ja sitten itseni toisella.» - -»Oh» itki tyttö, aukaisten silmänsä hurjana. Hän kuunteli hyvinkin -tarkkaavasti. - -»Ja jos he tappavat minut ensin — hän tarttui lujasti tytön ranteeseen -— »jos he tappavat minut ensin, niin täytyy teidän ottaa tämä pistooli -ja ampua itsenne. Ymmärrättekö. Ampua itsenne — päähän — tuohon!» - -Hän näytti otsaansa etusormen nypykällään. - -Tyttö vetäytyi kauhuissaan taaksepäin. Alfred puri hampaansa yhteen ja -jatkoi säälimättä. - -»Jos he saavat teidät käsiinsä», sanoi hän, »niin he riisuvat teiltä -viimeisenkin riekaleen, ja kun te olette ilkisen alasti, niin sitovat -he teidät pitkin pituuttanne raakahihnalla, maahan käsistä ja jaloista. -Ja sitten he seivästävät teidät keskiruumiista maahan kiinni, — ja -jättävät teidät siihen — hitaasti kuolemaan!» - -Ja tyttö uskoi häntä, epäjohdonmukaisesti kylläkin, sen vuoksi, että -huolimatta hirvittävästä pelostaan, hän oli huomannut, että Alfred -lausuessaan ehkä ruokottomimmat sanat elämässään, ei ensinkään ollut -punastunut. Hän katseli ruohikossa makaavaa pistoolia kauhunsekaisella -ihastuksella. - -Intiaanijoukko, joka tähän saakka oli pysytellyt noin tuhannen jalan -päässä, karjasi nyt äkkiä ja lähti nelistäen preeriakoirayhteiskuntaa -kohti. - -Villien rynnäkössä on sanoin selittämätöntä hurjuutta. Pienet hevoset -liikuttavat jalkojaan niin nopeasti, sotilaitten sulkaharjat ja -varusteet hulmuavat perässä niin raivoisasti ja miesten ja hevosten -koko asento on niin intoa ilmaiseva, että näkijä saa sen käsityksen -menosta, että tuo peloittava joukko on voittamaton sekä vauhtiin että -voimaan nähden. Koko taivaanranta näyttää olevan täynnä intiaaneja. - -Ja ikäänkuin se ei vielä olisi tarpeeksi peloittavaa, vapisee ilma -karjuntaa. Kukin intiaani painaltaa yhteistä päämäärää kohti ja hän -huutaa kimakasti näyttääkseen mikä suurenmoinen soturi hän on, samalla -kun säestyksenä kuuluva kavion kapse kuuluu yhä lähempänä aivankuin -kasvava myrskysade katolla. Näyttää siltä kuin ei mikään pystyisi sitä -pysähdyttämään. - -Ja kuitenkin on yksi seikka, joka taitavasti hyväkseen käytettynä -saa heidät pysähtymään, se on heidän kurin puutteensa. Intiaani -taistelee tulisesti kun häntä ahdistetaan tai kun hän pääsee -innostumaan tulisesta vastarinnasta, mutta hän ei mielellään antaudu -taisteluun kylmiltään. Kun hän lähestyy vihollisen pyssyn suuta, käy -hän miettiväiseksi. Usein yksi ainoa mies, jolla on tarpeellinen -määrä kylmäverisyyttä pidättyäkseen ampumasta, saattaa tehdä tyhjäksi -hyökkäyksen, jos hän vain odottaa kunnes he ovat tulleet noin -viidenkymmenen jalan päähän ja sitten äkkiä kohottaa pyssyn piipun. Jos -hän heti olisi ampunut, olisi taistelu loppunut lyhyeen ja intiaanit -olisivat ratsastaneet hänen ylitseen. Mutta nyt on kullakin ollut -aikaa ajatella. Kun valkoinen mies on valmis ampumaan, on odotusaika -jo tehnyt tehtävänsä. Kukin villi tietää, että vain yksi mies heistä -kaatuu, mutta kukaan ei mielellään tahdo olla juuri tuo yksi ja koska -kurittomien sotilasten tapana on tapella vain omasta puolestaan, -sukeltaa kukin hevosensa taakse ja pyörtää pois, vasempaan tai oikeaan. -Koko joukko liitää ohi ja hajoo, kuten nopeasiipinen tiiraparvi -tuulisena päivänä. - -Tähän luotti Alfred lähestyvässä ratkaisussa. - -Tyttö seurasi sotilasten hurjaa menoa jännittyneenä. Hänen täytyi -puristaa kovasti rannettaan estyäkseen pyörtymästä ja hän näytti -kykenemättömältä ajattelemaan. Alfred istui liikkumattomana eräällä -preeriakoirapesällä pitäen pyssyään polvillaan. Häntä ei näyttänyt -mikään häiritsevän. - -»Hauska tapella taas», mutisi hän itsekseen, hellästi sivellen pyssynsä -tukkia. »Tulkaahan tänne, senkin pirut! Ahaa!», huudahti hän kun erään -intiaanin hevonen putosi preeriakoiran koloon. »Sitähän minä ajattelin -tässä.» - -Hänen silmänsä alkoivat palaa. Hevoset tulivat hypähdellen sinne ja -tänne, vältellen taitavasti koloja. Niitten ratsastajat ampuivat ja -karjuivat hurjasti, mutta ei yksikään luoti osunut kymmentä jalkaa -alemmaksi. Heidän lähestyvä piirinsä muistutti rannalle saapuvaa suurta -aaltoa ja yhdenkaltaisuutta korosti vielä kotkan sulkien heiluminen -heidän tukassaan. - -Ratsastaminen mehiläispesää muistuttavassa maastossa oli vaarallista — -yksinpä intiaaneillekin — ja kolme hevosta pyörähti ympäri peräkkäin, -jääden potkimaan ilmaa jaloillaan. Kaksi ratsastajaa jäi viereen -pyörtyneinä. Kolmas pääsi istualleen ja alkoi hieroa polveaan. Miss -Coldwellin hevonen peljästyi ja heittäytyi kyljelleen ja rupesi -hurjasti potkimaan takajaloillaan. - -Sopivan hetken tultua veti Alfred pyssynsä vireeseen ja nousi äkkiä -polvilleen. Hänen sitä tehdessään painui pesä, jolla hän oli istunut, -sisään, ja hän lensi nenälleen. Raivokkaasti kiroten nousi hän pystyyn -ja tähtäsi tiheimpään joukkoon. Se vaikutti. Silmänräpäyksessä katosi -joka villi hevosensa suojaan, eikä heistä näkynyt muuta kuin käsi ja -jalka. Joukko hajaantui kummallekin puolelle niin nopeasti kuin olisi -ammuttu merkki sellaista liikettä varten ja molemmat osat kaartivat -kahdessa kauniissa kaaressa, kunnes ne vihdoin pysähtyivät jotenkin -samaan paikkaan, josta olivat uljaan hyökkäyksensä alkaneetkin. - -Alfred ei ollut ampunut ainoatakaan laukausta. - -Hän kääntyi tytön puoleen naurahtaen. - -Tyttö makasi maassa kasvot ylöspäin, silmät avoinna ja kauhun -ilmeisinä. Hänen otsassaan oli pieni mustunut reikä ja hänen päänsä -alla, joka oli oudosti painautunut maata vasten, oli nurmi muuttunut -punaiseksi. Lähellä hänen kättään oli raskas Colt N:o 44. - -Alfred katseli häntä kokonaisen minuutin liikahtamatta. Sitten -nyökäytti hän päätään. - -»Se oli sen vuoksi, että minä kaaduin tuohon koloon — hän luuli, että -he olivat ampuneet minut!» puhui hän ääneen itsekseen. »Pikku tyttö -parka. Eihän hänen olisi pitänyt sitä tehdä!» - -Hän punastui kovasti ja kääntäen päätään toisaalle, veti hän tytön -hameen niin alas, että se peitti hänen nilkkansa. Sitten hän otti -winchesterinsä ja ampui kolme laukausta. Ensimmäinen sattui pyörtynyttä -intiaania korvan taakse. Toinen lävisti toisen pyörtyneen intiaanin -rinnan, kolmas kävi sen intiaanin hartiain läpi, joka oli katkaissut -jalkansa ja joka juuri yritti päästä potkiskelevan hevosen taakse -suojaan. - -Vähän sen jälkeen saapui Billy Knapp vankkurikaravaaneineen. - - - - -VIII. - -BILLYN KELTANOKKA. - - -Eräänä keväänä seitsenkymmenluvun alkupuolella piti Billy Knapp -jonkinlaista kievaria ja hotellia Deadwoodin ja Big Hornin teiden -risteyksessä Custer laaksossa. Matkustajat, jotka siinä kääntyivät -tieltä toiselle, pysähtyivät usein yöksi siihen. Hän möi tarvikkeita -sekä miestä että hevosta varten. Edellinen käsitti pääasiallisesti -whiskyä, jälkimmäinen taasen heiniä. Se olikin parasta mitä siitä -saattoi sanoa. Hotelli oli hirsistä, kaksikerroksinen ja se oli jaettu -osastoihin palttinaverhoilla, tarjotakseen edes kuvan jonkinlaisista -yksityishuoneista silmiin nähden vaikkei suinkaan korviin. Siinä -oli kolme sänkyä ja joukko lavitsoita ja se ylvästeli oikein -naiskeittäjällä — ensimmäinen laatuaan vuoriseudulla. Billy ei pitänyt -sitä kauan. Hän oli liian levoton luonne. Mutta kertomuksen aikaan oli -hän vielä sekä huvitettu että tyytyväinen siitä. - -Henkilökunnan muodosti laitoksessa Billy, äskenmainittu nainen sekä -eräs vanha Pistol, nimeltä Charley. Viimeksi mainittu kantoi aina -vyöllään monta tuliasetta ja oli hänellä sangen paljon sanomista, -mutta kuten Billy sanoi, ei koskaan ollut saanut mitään kokoon. Tämä -ei suinkaan Lännessä saattanut riippua tilaisuuksien puutteesta. Hänen -tehtävänään oli olla »kaikki kaikessa». - -Eräänä iltana istui Bill nojatuolissaan hotellinsa seinävierellä -odotellen postivaunua. Aikaa myöten se tuli. Charley kompuroi ulos, -kantaen vesiämpäriä hevosille. Ajaja heitti ohjakset hänelle ammattinsa -erikoisoikeudet tuntevan ylhäisellä oikeudella, laskeutui hitaasti -istuimeltaan ja astui sitten komeasti tarjoiluhuoneeseen saamaan -ryypyn. Billy seurasi perässä tarjoilemaan. - -»Olipa onni», sanoi ajaja ja nojasi kyynärpäihinsä. - -»Kuuluuko mitään uutta?» kysyi Bill. - -»No eipä ihmeitä.» - -»Kävivätkö kimppuusi.» - -»Ei, mutta Black Hank oleksii lähellä.» Se selvitti asian. Molemmat -miehet puhaltelivat savupilviä hetken äänettöminä. Sitten nousi ajaja -lähteäkseen. - -»Toin sinulle oikean keltanokan tullessani», huomautti hän kuin -sattumalta. »Arvatenkin on hän muilta seuduilta.» - -»Luulenpa, että lähden katsomaan minkälainen keltanokka se on», vastasi -Billy, kiiruhtaen tiskin takaa. - -Keltanokka istui pienellä pölkyllä aivan oven edessä. Hän piti lakkiaan -kädessä, joten Billy saattoi nähdä hänen tapulimaisen, paljaan -kallonsa. Sen alapuolella oli valkoisen punaiset kasvot ja vielä -alempana kapeat, kaltevat hartiat, litteä rinta ja väärät sääret. -Hän oli puettu vaaleaan, ruudulliseen pukuun ja flanellipaitaan, -jonka kaulus oli aivan liian laaja. Billy huomasi kaiken tämän vain -ohikulkiessaan. Kun ajaja kiipesi istuimelleen, sanoi hotellin omistaja: - -»Sanohan, Hen, pitäisikö tuollainen panna pumpuliin vaiko lasikuvun -alle?» - -»Minä antaisin sille selkään», vastasi ajaja lyhyesti ja läimäytti -kaksisiimaisella piiskallaan neljää hevostaan selkään, niin että ne -hätkähtäen lähtivät liikkeelle. - -Billy lähti uudelleen katsomaan vierastaan ja sai tältä -anteeksipyytävän hymyn. - -»Voinko saada huoneen täällä täksi yöksi?» kysyi vieras kimeällä, -piipittävällä äänellä. - -»Voitte», vastasi Billy lyhyesti ja alkoi huutaa Charleyta. - -Patriarkka ilmestyi nurkan takaa ja samoin teki keittäjätärkin, -mustasilmäinen, punaposkinen olento jonka Billy sittemmin laski -kahdeksanneksi uhkarohkeaksi yrityksekseen avioasioissaan. - -»Ota vieraan sotapussi talteen», komensi Billy, »ja Nell, -luonnollisesti hommaat kokoon hieman syötävää.» - -Vieras otti käteensä pienen käsilaukkunsa ja seurasi Charleytä -asuntoon. Kun hän sitten hieman myöhemmin ilmestyi illalliselle, -kantoi hän käsilaukkua mukanaan ja asetti sen penkin alle, joka oli -pöydän vieressä. Syötyään asetti hän sen aivan kätensä ulottuville -polttaessaan piipullisen tupakkaa ulkona. Luonnollisesti ei tällainen -jäänyt Billyltä huomaamatta. - -»Vieras», sanoi hän, »näytätte olevan erinomaisen kiintynyt tuohon -laukkuunne.» - -»Niin olen, sir», piipitti vieras. Billy sylkäisi arvonimelle. »Minulla -on siinä eräitä esineitä jotka ovat minulle suuriarvoisia.» Hän avasi -pussin ja otti esille aivan tavallisen näköistä naista esittävän -tavallisen valokuvan. »Se on äitivainajani», sanoi hän. Billy sylkäisi -taas ja meni sisään.. Hän halveksi hentomielisyyttä, olipa se laatuaan -mitä hyvänsä. - -Molemmat miehet istuivat illallista syödessään vastatusten ja -punaposkinen tyttö tarjoili. Vieras katsoi lautaseen koko ajan kun -tämä oli huoneessa. Hän istui kuin orrella penkin päässä jalat allaan -ja varpaisin nojaten. Kun Kun tyttö lähestyi, jäykkenivät hänen -hartia- ja käsivarsilihaksensa hämmennyksestä ja aiheuttivat vallan -eriskummallisia käden liikkeitä. Hän vastaili vain yksitavuisesti. - -Billy söi runsaasti ja totisena. Loppupuolella ateriaa istahti Charley -hänen viereensä. Charley oli huonolla tuulella ja ruoka oli hänen -mielestään jäähtynyttä. - -»Nell», huusi hän, tällainen ei kelpaa _sioillekaan_ syötäväksi.» - -Tyttö ei ollut millänsäkään. Eikä liioin Billy. Puheentapa oli sillä -paikkakunnalla sellainen. Vieras pudotti veitsensä. - -»Enpä sitten ihmettele, että ette välitä siitä», sanoi hän, naurettavan -pieni annos närkästystä äänessään. - -»Mitä te tarkoitatte?» huusi Charley uhkaavasti. - -»Tietenkin sitä, ettei naisihmiselle saa sellaista kieltä käyttää», -vastasi vieras lujasti piipittävällä äänellään. - -Billy ymmärsi heti yskän ja räjähti hillittömään nauruun. - -»Aika poika!» huudahti hän, lyöden käsiään polviin. »Löitpä nyt -kirveesi kiveen, Charley.» - -Tyttökin nauroi, mutta hillitysti. Hän oli kuitenkin hieman liikutettu, -vaikka olikin vasta edellisenä talvena lähtenyt Bismarkista, koska -hänen kaltaistaan siellä ei enää kaivattu. - -Koska Billy hyväksyi selityksen, niin patriarkka vaikeni. - -Puolen yön aikaan heräsivät talon neljä asukasta hirvittävään meteliin -ulkopuolella. Vieras nousi, täysissä pukimissa, lavitsaltaan ja -kurkisti kapeasta avonaisesta akkunasta. Tusina hevosia oli yhdessä -rykelmässä yhden miehen hoitoon jätettyinä, mutta pimeys esti näkemästä -tarkemmin. Avonaisesta salongin ovesta virtasi leveä valojuova ja -sieltä kuului melua ja saappaitten töminää. - -»Se on Black Hank», sanoi Billy hänen kupeella. »Black Hank ja hänen -joukkonsa. Hän etsii nokkansa sivu mennyttä postivaunua.» - -Black Hank vuoristossa on samassa maineessa kuin Jesse James etelämpänä. - -Vieras kävi äkkiä tarmokkaaksi. - -»Ettekö aio tapella sitten?» kysyi hän. - -»Tapella?» sanoi Billy ihmetellen. »Tapella! Ei tietenkään. Hank -ei ryöstä _minulta_ mitään. Hän vain nuuskii joka paikan ja ottaa -mitä tarvitsee, mutta antaa maksun joka kerta. Minä olen vain hiljaa -ja annan hänen toimia. Minä en koskaan _riitele_ hänen kanssaan, -ymmärrättekö. Hän tanssii vain tänne sisään ja tarttuu kynsillään -siihen mitä tarvitsee. _Minä_ en tiedä siitä mitään. _Minä_ nukun kuin -tukki.» - -Hän viittasi merkitsevästi vieraalle. - -Alhaalla liikuskelivat rosvot sinne tänne. - -»Billy», karjui komentava ääni, »Billy Knapp!» - -Hotellin pitäjä näytti hämmästyneeltä. - -»Mitä hittoja hän _minua_ huutaa?» kysyi hän viereiseltään vieraalta. - -»Billy», huusi ääni taas: »Tule alas heti, senkin siwashi. Minä tahdon -puhua kanssasi. - -»Hyvä, Hank», vastasi Billy. - -Hän meni »huoneeseensa» ja pani vyölleen raskaanpuoleisen vyönsä. -Sitten hän laskeutui rappuja alas. Salonki oli valaistu ja täynnä -miehiä. Muutamat joivat ja söivät, toiset taas sulloivat eväitä -kuljetettavaan kuntoon. Tiskin kulmaan nojaten seisoi pitkä mies -poltellen piippuaan. Hän oli notkea, vilkas ja voimakaslihaksinen, -tummakasvoinen ja hänen kulmakarvansa yhtyivät omituisesti nenän -yläpuolella. Billy astui astui äänettömänä miehen luo. - -»Mitä tämä merkitsee?» kysyi hän lyhyesti. »Tällainen ei kuulu -sopimukseen.» - -»Tiedän sen», vastasi vieras. - -»Anna tänne sitte kultahietasi ja häviä täältä.» - -»Tuossa on hietani», vastasi Black Hank, pannen kätensä vieressään -olevalle kauriinnahkaiselle pussille, ja siinä on sinulle tavaroistasi. -Haluan kysyä sinulta erästä asiaa. Standing Rock on lähettänyt -viisikymmentä tuhatta dollaria seteleissä Spotted Tailiin. Lähetti meni -tästä tänään. Oletko nähnyt häntä? - -»En ole nähnyt mitään lähettiä», vastasi Billy helpotuksesta huoahtaen. -»Postivaunu meni tyhjänä ohi.» - -Charley oli tullut rappuja alas huoneeseen. - -»Mitä sinä siellä teet, senkin rupisammakko», kysyi Billy häneltä -raa’asti. - -»Postivaunu ei ollut kuten sanoit, _tyhjä_», huomautti Charley -hämmästymättä. - -Billyn aivoissa valkeni. Hän muisti laukun, jota vieras niin tarkkaan -oli vartioinut, Ja vaikka hänen järkensä sanoikin hänelle, että niin -vaaratonta olentoa, kuin hänen vieraansa oli, tuskin saattoi valita -pikalähetiksi, jäi siihen kuitenkin pieni mahdollisuus jäljelle. - -»Olet oikeassa», myönsi hän huolettomasti, »siellä on eräs keltanokka, -joka ymmärtää yhtä paljon lähettinä ratsastamisesta kuin sika -rypistyneestä paidasta.» - -»Minä huomasin, että hän oli ylenpalttisen huolissaan matkalaukustaan», -intti Charley. - -Tiskiin nojaavalta mieheltä ei ollut jäänyt huomaamatta mitään -tästä keskustelusta. Billyn kieltäminen, hänen epäröintinsä ja -puolitotuutensa näyttivät hänestä kaikki epäilyttäviltä. Nopealla -käden heitolla ojensi hän aseensa Billyä kohti. Billyn kädet lensivät -komentamatta ylös. - -Miehet lopettivat askareensa ja kokoontuivat heidän ympärilleen. -Tämän tapaiset näyt olivat liian tavallisia vaatiakseen selitystä tai -herättääkseen erikoista uteliaisuutta. He tunsivat johtajansa ja Billyn -välisen hiljaisen sopimuksen. - -»Nyt», sanoi Black Hank vihaisesti, »tahdon tietää miksi sinä koetit -tuollaista peliä kanssani.» - -Billy, varovainen ja pelkäämätön mies, vastasi ettei hän ollut -yrittänyt minkäänlaista peliä, olihan vain Hetkeksi unhoittanut koko -keltanokan eikä uskonut, että viimeksimainittu osoittautuisi Hankin -etsimäksi pikalähetiksi. - -Eräs miehistä kevensi johtajan merkin saatuaan Billyn vyötä tuntuvasti. -Sitten sai hän istuutua rahille. Kaksi muuta miestä nousi yläkertaan. -Hetken perästä he palasivat ja ilmoittivat, ettei ylhäällä ollut -ainoatakaan elävää sielua, vierasta tai tuttua, paitsi tyttöä, mutta -että sinne oli jäänyt pienempi matka-arkku. Uuden määräyksen saatuaan -toivat he arkun ravintolahuoneeseen. Se murrettiin auki ja havaittiin, -ettei se sisältänyt muuta kuin vaatteita, preeria-asukkaan mallia, -lujaa ja kulunutta. Sitäpaitsi oli siinä vielä sievästi kokoon kääritty -meksikolainen satula ja raakanahkainen piiska. - -Roistot olivat jo hajaantuneet ulkoa etsimään jälkiä. Tässä hommassa -he epäonnistuivat ja ilmoittivat, ettei pienintäkään jälkeä näkynyt -missään päin. - -Billy tunsi miehensä. Black Hankin yhä tuimemmiksi rypistyvät kulmat -tiesivät vain yhtä ainoata. Lännessä ei kukaan pysty pidättämään -itsellään päällikkyyttä minkäänlaatuista, ellei hän sitä tue teoilla, -jotka osoittavat häikäilemätöntä päättäväisyyttä. Billy hyökkäsi -nopeasti kuin puuma Hankin päälle ja kävi häneen lujalla otteella -vyötäröstä, pyöräytti hänet kilvekseen ja alkoi vakavan taistelun -saadakseen käsiinsä roiston paljastetun aseen. Se oli loistava yritys, -mutta se epäonnistui. Muutamassa silmänräpäyksessä makasi hän sidottuna -lattialla ja Black Hank piteli hieraantunutta käsivarttaan. Sen perästä -ei voinut enää tulla muu kysymykseen kuin joko nuora tai kuula. - -Kun Billy oli mennyt alas, ei vieras enää tuhlannut sekuntiakaan -toimettomuuteen. Hänellä oli hallussaan viisikymmentätuhatta dollaria -seteleissä, jotka hänen oli määrä niin pian kuin suinkin jättää -Spotted Tailin asioimistoon Wyomingissa. Välttämätön vaunun vaihto oli -pakottanut hänet yöpymään Billy Knappin hotelliin. - -Lähetti sieppasi laukkunsa ja juoksi äänettömästi Billyn makuuhuoneen -läpi erään kapean akkunan luo, jonka hän jo aikaisemmin oli huomannut -aukeavan aivan metsään päin. Akkuna oli öljyttyä paperia, mutta hän -pettyi sen hyödystä. Hän tiesi, että se liukui syrjään, mutta hän ei -saanut sitä liikkumaan. Hän ei uskaltanut särkeä paperia, sillä se -olisi kuulunut. Ääni hänen takanaan melkein säikäytti häntä. - -»Minä näytän teille» kuiskasi punaposkinen tyttö. - -Hän oli käärinyt lakanan höllästi ympärilleen, hänen tukkansa riippui -hartioilla ja hänen paljaat jalkansa näkyivät vaipan alta. Pieni mies -punastui hämmästyksen tuskasta ja hän unohti tykkänään tehtävänsä. -Tytön ääni herätti hänet vihdoin. - -»Kas niin, tästä vain», kuiskasi tyttö osoittaen avonaista akkunaa. - -»Kiitän teitä», sammalsi vieras tuskallisesti. »Vakuutan teille — — -minä toivon — — —» - -Tyttö nauroi hiljaa. - -»Hyvä on», sanoi hän. »Olen tämän teille velkaa siitä, että veditte -patriarkkaa parrasta», ja hän suuteli pikku miestä. - -Lähetti, vavisten ujoudesta, kiipesi vikkelästi akkunalle, pujotti -käsivartensa laukkunsa hihnaan ja sen sijaan, että olisi hypännyt -maahan, kuten tyttö odotti heilautti itsensä kepeästi lähimmälle -suurelle tammen oksalle. Tyttö kuunteli lehtien rapinaa hetken, kunnes -lähetti pääsi lähemmä runkoa ja lähti sitten, pystymättä hillitsemään -haluaan nähdä mitä alhaalla tapahtui, rappuja alas. - -Alas tullessaan tuli häntä vastaan kaksi miestä. He tutkivat yläkerran -kolme huonetta nopeasti, mutta tarkkaan, eivät välittäneet tytöstä -paljoakaan ja palasivat sitten kiroillen takaisin. Hetken perästä -tulivat he hakemaan vieraan arkkua. Nell seurasi heitä sitten alas -aina ovelle saakka. Siinä hän näki ja kuuli sellaista, että se sai -hänet katkerassa kauhussa pakenemaan talon perälle asti, kun Billy -paiskattiin lattiaan. - -Akkunan ääressä hän polvistui ja pannen kätensä ristiin painoi päänsä -käsivarsien väliin. Lännen naiset, varsinkin Nellin kaltaiset eivät -itke. Mutta Nell oli vähällä tehdä sen. Äkkiä nosti hän päätään. Ääni -hänen lähellään oli puhutellut häntä. - -Hän katseli joka puoleen, mutta ei nähnyt mitään. - -»Täällä, ulkopuolella», kuului matala varovainen ääni, »puussa». - -Silloin näki tyttö vieraan istuvan samassa paikassa, johon hän oli -äsken asettunut. - -»Pyydän anteeksi, ma’am, jos säikäytin teitä tai puhuttelen teitä -ensinkään. Eihän minun pitäisi sitä — mutta — — —» - -»Oh, älkää olko millännekään», sanoi tyttö kärsimättömästi, pudistaen -tukkaansa taaksepäin. Niin nöyrä ja pelokas oli ääni, että tyttö -saattoi vähääkään pinnistämättä mielikuvitustaan nähdä pikku miehen -punastumisen ja välttelevän käytöksen. Tuona jännityksen hetkenä hänen -vähäpätöisyytensä ja itseluottamuksen puutteensa kiusasi tytön mieltä. - -»Mitä te siellä teette», kysyi tyttö. »Luulin että te olitte hävinnyt -näiltä tienoilta!» - -»Täällä oli turvallisempaa», selitti vieras. »En jättänyt mitään -jälkiä.» Tyttö nyökkäsi päätään ikäänkuin myöntäen toimenpiteen -järkevyyden. - -»Mutta, ma’am, rohkenin puhutella teitä sen vuoksi, että näin teidän -olevan hädässä. Luonnollisestihan minulla ei ollut mitään oikeutta -kysyä ja jos ette halua sanoa minulle — — —» - -»He aikovat tappaa Billyn», keskeytti Nell, nyyhkyttäen. - -»Miksi?» - -»En oikein käsitä sitä. He etsivät jotakin ja luulevat, että Billy on -piiloittanut hänet. Arvelen, että se olette te. Billy ei piiloittele -mitään, mutta he vain luulevat niin.» - -»Aivan oikein. Minua he etsivät. Kun nyt tiedätte missä olen, miksi -ette kerro sitä heille ja pelasta Billyä?» - -Tyttö hätkähti, mutta hänen terävä Lännen älynsä näki heti vaikeuden -siinä. - -»He ajattelevat, että Billy sittenkin auttaa teitä.» - -»Rakastatteko häntä?» kysyi vieras. - -»Jumala tietää, että olen aika luja, mutta niin on asia.» tunnusti -tyttö ja painoi päänsä alas. - -Näkymätön vieras vaikeni ja mietti. - -»Olen aika liisterissä itsekin», puhui hän itsekseen »ja minulla -on tehtävä, joka minun täytyy suorittaa kohdistamatta huomiotani -mihinkään muuhun. Tavallisestihan ihmiset eivät välitä minusta, enkä -minäkään heistä. Varsinkaan naisväki. He aivan näännyttävät minut. -Luulenpa etten kohoa kovinkaan korkealle heidän silmissään, jos joudun -heidän kanssaan kiistasille. Tavallisestihan he panevat minuun yhtä -paljon huomiota kuin metsälutikkaan. Minähän en potki siltä, senhän -ymmärrätte. Mutta kerran koiran iässä ikäänkuin kaipaan ystävällistä -silmäystä heidän puoleltaan. Omaa naispuolta minulla ei koskaan ole -ollut, ei koskaan. Joskus ajattelen, että saattaisi olla somaa, jos -tietäisin jonkun tytön typykän odottavan minua jossakin. Mutta ei -ole, eikä koskaan tule olemaankaan. Minä olen sillä tavalla luotu. Te -kohtelitte minua kauniisti tänä iltana. Te olette ensimmäinen nainen, -joka koskaan on suudellut minua omasta ehdostaan...» - -Tyttö kuuli heikkoa rapinaa ja sitten hiljaisen maahantulon. - -Kurkistaessaan akkunasta, erotti hän varjomaisen olennon hiipivän -hotellin nurkan taa. Hän pani kätensä sydämelleen ja kuunteli. Hänen -käsityksensä vieraan liikehtimisestä oli korkeintaan hämärä, mutta hän -oli kuullut hänen tunnustavan, että hänen suudelmansa oli merkinnyt -hänelle paljon ja hädässäänkin tunsi hän voimakasta halua nauraa. Hän -oli suonut hyväilynsä pikku miehelle jotenkin samoin tuntein kuin hän -olisi suudellut koiran kylmää kuonoa. - -Alakerrassa olivat miehet hieman mietittyään päättäneet käyttää kuulaa. -Se oli siihenkin nähden paikallaan, että Billy oli uranaukaisijoita -preerialla. Sitäpaitsi ei hän ollut mikään hevosvaras. Jotta ei turhaan -viivyteltäisi, oli toimitus päätetty tapahtuvaksi heti ja samassa -paikassa. Billy seisoi selkä omia hotellin hirsiään vasten kädet ja -jalat sidottuina, mutta silmät peittämättä. Hän ei koskaan menettänyt -rohkeuttaan. Lyhyen armonaikansa kuluksi, jonka valmistukset hänelle -tarjosivat, selitti hän vastustajilleen mitä hän heistä ajatteli. - -»Ylpeä»! lopetteli hän pitkää yksinpuheluaan, aivankuin hän olisi -puhunut lampun heijastajalle. »Ylpeä!» kertasi hän vieläkin. »Tuo -teidän Hankinne on niin ylpeäksi käynyt, että hän on paisunut kuin -myrkytetty koiranpenikka. Ei sitä silti kuka tahansa pysty nukkuvaa -miestä kaappaamaan ja saamaan viittäkymmentä tuhatta dollaria noin -vain, ilman muuta.» - -Black Hank määräsi kolme miestä toimittamaan työn. Billyn teloitus -oli hänelle välttämätön, ei sen vuoksi, että lähetin menettäminen -olisi häntä suurestikaan suututtanut — hän toivoi saavansa hänet -käsiinsä aikanaan — vaan sen vuoksi, että hänen miehistössään -pysyisi tarpeellinen kunnioitus päällikköään kohtaan. Hän oli juuri -peräytymäisillään antaakseen tilaa teloituksen toimeenpanijoille -kun hän kuuli oven takanaan aukeavan ja sulkeutuvan. Hän kääntyi. -Oven edessä seisoi pieni keuhkotautisen näköinen mies, vaaleassa -ruudullisessa puvussa. Keltanokalla oli kaksi lyhytpiippuista -Colt-revolveria, joista hän toisen ojensi suoraan Black Hankia kohti. - -»Kädet ylös», komensi hän terävästi. - -Koska ase oli tähdätty Hankia kohti, noudatti hän käskyä heti. -Tulokkaan silmissä oli merkillinen eloisuus. Kahdestatoista muusta -miehestä oli yksitoista täydelleen vakuutettuja siitä että toinen ase, -joka ei ollut kohdistettu johtajaan, koski heitä henkilökohtaisesti -kutakin. Kahdestoista mies luulotteli olevansa paremmassa asemassa. -Läsnäolevien suureksi kummastukseksi kuului pamaus ja leimaus -silmänräpäyksessä. Sitten olivat taas asiat ennallaan. Toinen vieraan -aseista oli yhä Black Hankiin kohdistettu, toinen taas muihin miehiin. -Kahdestoista mies, se joka oli luullut voivansa yrittää vastarintaa, -oli suistunut kasvoilleen lattialle. Ei kukaan olisi voinut vakuuttaa -varmasti nähneensä, että vieras hituistakaan olisi liikahtanut. - -»Kas niin», sanoi vieras terävästi, »yksi kerrallaan. Pudottakaa -aseenne lattiaan, gentlemannit.» Ja Black Rankille: »suu alaspäin. -Pudota! Koirailematta!» - -Yksi miehistä huoneen takaosassa liikahti hieman korollaan. - -»Liikahtamatta siellä», varoitti vieras. Mies jäykistyi. - -»Seuraava herra», jatkoi pikku mies taitavasti viitaten toiselle. -Hän totteli empimättä. »Seuraava! Nyt sinä! Ja sinä! Nyt sinä siellä -nurkassa.» - -Toinen pistooli toisensa perästä kolahti lattiaan. Ei ainoakaan mies -huoneessa olipa aseistettu tai aseeton, voinut kehua, ettei hänen -pienintäkin liikettään olisi huomattu. He olivat kuin tiikerit valmiit -hyökkäämään heti kun vain pistoolin suu olisi väistynyt hiemankin. Se -ei väistynyt. Lattialle lyhistynyt ruumis muistutti heitä jokaista -siitä mitä saattoi tapahtua. He tottelivat. - -»Astukaa taaksepäin», komensi vieras nyt. Silmänräpäyksessä sai hän -miehet riviin seinää vasten jäykkinä, kädet ylhäällä. - -Sitten vieras ensi kerran liikahti paikaltaan oven edessä. - -»Kutsu tyttö tänne», sanoi hän Billylle. - -Billy korotti äänensä ja huusi »Nell! Ah, Nell.» - -Silmänräpäyksessä ilmestyi tyttö ovensuuhun pelkäämättä ja arvelematta. -Kun hän näki miten asiat olivat kehittyneet; tuli hän miltei -pahanilkisen iloiseksi. - -»Suvaitsetteko, ma’am, heti, ellen vaivaa teitä liiaksi, ikäänkuin -hieman irroittaa Billyn siteitä?» kysyi vieras. - -Tyttö teki työtä käskettyä. Hotellin omistaja oikoi käsivarsiaan. - -»Olkaa hyvä ja kootkaa nuo aseet.» - -Molemmat ryhtyivät touhuun. - -»Missä se kirottu patriarkka on?» kysyi Billy tuikeasti, hakien -silmillään Charleytä. - -Tämä oli hiljaa livistänyt. - -»Voitte laskea kätenne alas», neuvoi vieras, laskien aseensa. Johtaja -aikoi sanoa jotakin. - -»Suu kiinni»! sanoi Billy, ottaen oman aseensa kasasta. - -Vieras otti äkkiä joukosta yhden Coltin ja pitäen liipasinta varasinta -vasten, laukaisi kuusi laukausta peräkkäin lyömällä kämmenellään -hanaan. Vaikka hän näytti vain heittelevän asetta sinne tänne, -oli hänellä ilmeisesti varma maali, sillä kuusi viinilasia Billyn -tarjoilupöydällä meni säpäleiksi. Se oli ihmeellinen teko ja se kävi -nopeammin kuin koneellisella pistoolilla. Hän otti toisen aseen. -Hyllyltä otti hän sitten tomaattirasian ja heitti sen ilmaan. Ennenkuin -se ehti pudota maahan oli hän ampunut siihen kaksi reikää ja kun se -tuli maahan, auttoi hän sen pyörimistä vielä neljällä kuulalla, joista -jokainen jätti tomaattiliemivirran jälkeensä. Huone oli täynnä savua. -Joukko katseli menoa lumottuna. - -Sitten jäykistyivät seinän vierellä olevat miehet. Savun seasta -leimahteli pitkiä salamoita heitä kohti, milloin vasemmalle, milloin -oikealle, yhtämittaisena rätinänä. Kahteentoista pysähtyi ampuminen. -Miesten päitten välissä oli kussakin pyöreä reikä. Yhteenkään mieheen -ei ollut sattunut. Syntyi hiljaisuus. Savu kohosi ylös ja poistui -vähitellen avonaisesta ovesta. Hevoset, jotka pitkäksi aikaa olivat -jääneet vartiatta, hirnahtelivat. Vieras heitti rauhallisesti savuavat -Coltit lattialle ja otti omansa esille sivutaskusta, johon hän ne oli -pannut. Billy keskeytti vihdoin äänettömyyden. - -»Se on _ampumista_ se», huomautti hän huoahtaen. - -»Ne viisikymmentä tuhatta ovat tuolla ulkopuolella», säväytti vieras. -»Haluatteko niitä?» - -Vastausta ei kuulunut. - -»Aion ottaa yhden hevosistanne», sanoi hän sitten. »Billy on täysin -syytön. Hän ei tiedä minusta mitään.» - -Hän kokosi aseet lattialta. - -»Nämät aion myös huvikseni ottaa mukaani», jatkoi hän. »Te löydätte -ne — jos oikein tarkkaan haette — tuolta tiepuolesta — ja hevosenne -samoin. Hän peräytyi ovelle. - -»Ammun sen heti, joka pistää päänsä ovesta», varoitti hän. - -»Vieras», sanoi Black Hank, kun hän oli menemäisillään ulos. - -Pieni mies pysähtyi. - -»Saanko kysyä nimeänne?» - -»Nimeni on Alfred.» - -Black Hank näytti harmistuneelta. - -»Olen kuullut teistä», myönsi hän. - -Vieraan katse kiersi huonetta ja huomasi tytön. Hän säikähti ja -punastui. - -»Hyvää yötä», sanoi hän sitten nopeasti ja katosi samalla. Hetken -perästä kuului kavioitten kapsetta kun hän talutti hevosia pois. - -Hyvän aikaa vallitsi äänettömyys. Sitten Billy puhui. - -»Hank, olemme niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, mutta jos kosket -tuohon vasikkaan, niin minä nylen sinut.» - -»Vasikka! Oho», naurahti Hank. »Alfred vasikka! Minä olen kuullut -puhuttavan hänestä.» - -»Mitä olette kuullut», kysyi tyttö. - -»Hän on etelän paras etsivä», vastasi Hank. - -Seuraavana vuonna veivät Billy Knapp, Alfred ja eräs kolmas mies, -jonka nimi oli Jim Buckley poikki maitten vuoristoon ainoan -vankkurikaravaanin, joka sinä kesänä uskaltautui matkaan. - - - - -KAKSI PANOSTA. - - -Tämä tapahtui siihen aikaan kun Billy Knapp kuljetti postivaunua -Pierren ja Deadwoodin välillä. Luulenpa, että voitte vieläkin nähdä -saman vaunun Buffalo Billin näyttelyssä. Jotta ei syntyisi sekaannusta -eikä lukija panisi Billyn hartioille enemmän vuosia kuin hänelle tulee, -niin mainittakoon tässä, että kyseessä oleva tapaus sattui hieman sen -kuuluisan ja uhkarohkean matkan jälkeen, jonka hän Alfredin ja Jim -Buckleyn kanssa teki vuoristoon sinä kesänä kun ei kukaan muu sitä -rohjennut ja hieman ennenkuin hän ryhtyi kullankaivuun. Jim oli jo -lähtenyt Montanaan. - -Matka Pierrestä Deadwoodiin oli jotakin. Päivät päästään kulki tie -ylös ja alas heinäisiä mäkimaita ja laajoja tasankoja. Noustessaan -mäkeä ylös ei koskaan osannut käyttää edellistä kokemustaan hyväkseen, -vaan luulotteli mäelle päästyään näkevänsä koko seutukunnan -peninkulmamitalla edessään. Sitähän ei koskaan tapahtunut. Ei -koskaan nähnyt pitemmälle kuin seuraavaan preeria-aaltoon. Mäkiä -alas hurahtaessa näki välillä olevan tasangon aina yhtä rajattoman -laajana, tyynenä ja kuumana tai aina yhtä rajattoman laajana, -jäätävänä ja pohjolan tuulien täyttämänä, riippuen vuodenajasta, -jona siellä liikkui. Kerran koiran iässä tapasi siellä pajukon, -joka tiesi sitä, että siinä oli joen uoma. Se oli joko aivan kuiva -tai sitten ryöppyävänä virtana. Aivan mäen alla oli kaksi matalaa -rakennusta, puoleksi hirsistä, puoleksi savesta. Siinä vaihtoivat -hevosia terässilmäiset miehet, jollaisia näkee pohjolan hinaajalaivojen -ruorissa. Matkustajat olivat täällä tilaisuudessa syömään kaikkien -taiteen sääntöjen mukaan valmistettuja pannukakkuja, jotka pystyivät -vastustamaan ruuansulatus-nesteitten tuimimpiakin hyökkäyksiä ja -juomaan vihreätä teetä, joka maistui väkevästi parkkihapolle ja vaati -todella oikein porsliinilla silatun suolen seinämän hyvin viihtyäkseen. -Se ei ollut mikään innostava huvimatka. - -Luonnollisestikaan ei Billy kuljettanut vaunua koko matkaa. Ainoastaan -viimeiset sata mailia. Mutta matkustajat sensijaan tekivät sen ja -olivat Billyn tavatessaan jo peräti kyllästyneitä matkaansa. Kerran -eräs keltanokka tuli mukaan loppupuolella vuotta, vain huvin vuoksi. Ja -hän sai sitä. - -»Ajaja», sanoi hän Billylle, kun jarrut taas ilmoittivat, että oltiin -lähdössä alamäkeä, »onko teidän kimppuunne koskaan hyökätty?» - -Billylle oli satamalla satanut samanlaisia kysymyksiä parin viimeisen -tunnin ajan. Tavallisesti istui hän katsoen suoraan eteensä, sylkäisi -tarkalleen vaunuhevosen ja aisan väliin ja vastaili yksitavuisesti. -Keltanokka ei tiennyt, että kyseleminen oli huonoin keino saada Billy -puhumaan. - -»Kimppuun?» vastasi Billy halveksivasti. »Nuori mies, minun kimppuuni -hyökättiin viime vuonna kolmekymmentä seitsemän kertaa.» - -»Siunatkoon!» huudahti keltanokka. »Mitä te silloin teette. Onko teidän -vaikea päästä heistä eroon? Täytyykö teidän taistella lujastikin?» - -»Ei mitään taistelua. Minua ei ole palkattu tappelemaan. Minä olen -palkattu ajamaan.» - -»Ja te annatte ryöstää itsenne», huudahti keltanokka. - -Billyä harmitti vieraan halveksiva äänensävy. - -»Ei tule kysymykseenkään», selitti hän. »Koettakaahan otaksua, että -olisin kyllin tyhmä lennättääkseni lyijyä ympärilleni ja pääsisin -pakoon. Mikä olisi seurauksena? Seuraavalla kerralla ajaessani vaunua -ampuisi joku noista kirotuista maantierosvoista minut jonkun pensaan -takaa. Mitä siitä olisi hyötyä? Ei kerrassaan mitään.» - -Keltanokka vaikeni, syvästi tuntien sellaisen järkeilyn loogillisuuden. -Hetken perästä aurinko katosi kellahtavaan autereeseen. Sitten seurasi -ruskotus ja vihdoin korostivat tähdet preerian todellista äärettömyyttä. - -»Tuo mies on palkattu tappelemaan», huomautti Billy totisena, viitaten -peukalollaan taakseen. - -Keltanokka ymmärsi nyt sen äänettömän ja tuimannäköisen miehen, joka -luoksepääsemättömänä ja yksinäisenä istui vaunun katolla. Tarkemmin -katsoessaan huomasi keltanokka tanakan pyssyn, joka tavattoman lyhyine -piippuineen riippui kahdessa messinkikoukussa istuimen takana. -Tavallisia revolvereita oli siinä myöskin, mutta ne eivät olleet kuten -tavallisesti koteloissa, vaan riippuivat vyössä koukuissa, joten ne -tarpeen tullen saattoi pienellä käden liikkeellä saada irti. Mies -katsoi häneen jäykästi. - -»Vuoristo ei ole enää kaukana», suvaitsi Billy lausua, kun lännestä -tullut kylmä viima nosti hänen lakkinsa liertä ja pieni pilvenhattara -oudon hiljaisena ja nopeasti kiiti tähtien ohi. - -Keltanokka oli taas kääntynyt katsomaan katolla istujaa, joka kiinnitti -tavattomasti hänen mieltään, kun vaunu pysähtyi niin äkkiä, että hän -oli viskautua istuimeltaan. Hän pääsi vaivoin tasapainoon taas ja -Billy, jalkajarrua vasten kierteli levollisesti ohjaksia sen ympäri. - -»Kädet ylös, heti», kuului terävä komento edestäpäin pimeydestä. - -»Tarkoittaa teitä», sanoi Billy keltanokalle, nostaen samalla kätensä -päänsä yli ja istuutuen mukavasti istuimelleen. »Valmis», huusi hän -leikillisesti pimeyteen. - -Aivan kuin merkin annettua kajahteli pimeydessä laukausten ryske -ja kolmasti kaikui vastaus kuusipiippuisista. Jarrun kiljahdus oli -eksyttänyt vaununpuolustajan, jotenka hän ei tiennyt mistä päin -äskeinen ääni oli tullut. Hän oli hypännyt väärältä puolelta alas ja -joutui siten suojattomaksi, ja hänen vastustajansa oli ampunut hänet -kuoliaaksi. - -Maantie-rosvo astui turvallisena esiin ja virkkoi Billylle: »annahan -Billy minulle tuo laatikko.» - -Billy kiipesi istuimensa yli ja pudotti raskaan, raudoilla kiskoitetun -laatikon maahan. »Eipä taida kukaan huomata Buchia tuossa», sanoi hän -ajatellen vaununpuolustajaa, joka makasi liikkumattomana. - -»Aja eteenpäin», komensi rosvo. - -Kolme tuntia myöhemmin tulivat Billy ja tointunut keltanokka -Deadwoodiin ja kymmenisen minuuttia sen jälkeen tiesi koko leiri mitä -oli tapahtunut. - -Nyt oli, se täytyy mainita, Deadwood äskettäin valinnut itselleen -poliisipäällikön. Hän ei juuri näyttänyt poliisilta ensinkään, sillä -hän oli pieni, heikonnäköinen ja kaljupäinen ja muutenkin näytti kovin -lapselliselta. Mutta kun sanon teille, että hänen nimensä oli Alfred, -niin tiedätte, että asia oli oikealla tolalla. Häneltä yhteiskunta -nyt odotti aloitetta. Se odotti, että hän pestäisi joukkueen, johon -kuuluisi jokainen, jota ei välttämätön toimi pidättäisi ja että se heti -lähtisi takaa-ajoon. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt. - -»Montako heitä on?» kysyi hän Billyltä. - -»Yksi ainoa», vastasi postinkuljettaja. - -»Minä toimitan asian yksin», ilmoitti Alfred. - -Nähkääs, Alfred tunsi hyvin omat heikkoutensa. Hän ei koskaan -osannut tehdä suunnitelmaa toisten läsnäollessa, vaan alistui aina -vaistomaisesti toisarvoiseksi tekijäksi. Mutta kun toisten suunnitelmat -olivat menneet myttyyn, osasi hän toisten haaksirikkoumasta järjestää -mitä tehokkaimman uuden toimintamenettelyn. Käsilläolevassa asiassa -piti hän parempana järjestää oman mielensä mukaisen menettelytavan ja -senvuoksi hän tahtoi toimia yksin. - -Siihen aikaan tunsivat ihmiset jo Alfredin. He eivät panneet vastaan. - -»Sataa lunta», huomautti eräs ainaisia vieraita kapakan ovella. -Lännessä niitä on aina pari kolme joka yhteiskunnassa. - -»Satuloikoon joku pojista kimoni», sanoi Alfred äkkiä ja alkoi tutkia -aseitaan salongin lampun valossa. - -»Ethän aikone lähteä tänä iltana!» kysyivät läsnäolevat epäilevinä. - -»Aion kyllä. Lumeen jää hyvät jäljet, mutta huomenna ne ovat jo -peitossa.» - -Ja niin lähti Alfred yksin, yöllä, lumimyrskyssä, ainoankaan tähden -tietä näyttämättä, etsimään yksinäistä jälkeä äärettömällä preerialla. - -Hän suoritti Billyn ja keltanokan kolmentunnin matkan hieman enemmässä -kuin tunnissa, sen vuoksi, että se oli parhaasta päästä alamäkeä. Siten -oli rosvolla ilmeisesti neljän tunnin etumatka, joka kuitenkin väheni -sillä ajalla, joka häneltä meni laatikon murtamiseen, sitten kun Billy -vaunuineen oli edennyt turvallisen matkan päähän. Tapahtumapaikalla oli -varma merkki Buchissa, murhatussa viestinviejässä. Alfred otti selvän -siitä että mies todella oli kuollut, mutta ei hukannut enempää aikaa -hänen vuokseen. Miehet saivat seuraavana päivänä ottaa hänet haltuunsa. -Alfred kävi taas satulaan ja lähti suoraan itään, vaikka Billyn puheen -mukaan rosvo oli lähtenyt pohjoiseen. - -»Hän on yksin», puheli Alfred itsekseen, »hän ei siis kuulu Black -Hankin joukkueeseen. Hänellä ei ole mitään syytä lähteä pohjoista kohti -ja jos hän menee etelään, täytyy hänen mennä South Porkin kautta ja se -vie kaksi viikkoa aikaa. Rosvotut setelit ovat numeroidut ja vanhalla -Wells-Fargolla on numerot tiedossaan. Hänen on vaihdettava setelit, -jotta ei joutuisi kiinni. Siis menee hän Pierreen.» - -Alfred pani kaiken tämän tuumailunsa varaan ja ratsasti silmät ummessa -itäänpäin. Onneksi oli maaston aaltomaisuus kyllin selvä ja määrätty, -joten hän saattoi noudattaa aikomaansa suuntaa jotenkin hyvin, aina -kello kolmeen saakka aamulla. Silloin loppui lumimyrsky ja tähdet -alkoivat yhdessä kelmeän kuun kanssa näkyä. Kaksikymmentä minuuttia -myöhemmin oli hän joen varrella. - -»Ylös vaiko alaspäin?» kysyi Alfred miettien itseltään. Yöllinen -ilma sai päättää asian. Koko yön oli tuullut kovasti luoteesta. -Vapaasti käyvä hevonen pyrkii enemmän tai vähemmän poikkeamaan tuulen -suunnasta saadakseen päänsä myötätuuleen. Alfred oli koko yön tahallaan -vastustanut tätä pyrkimystä, mutta hän arveli, ettei rosvo paon -hälinässä ollut muistanut ottaa sitä seikkaa huomioon. Sen sijaan, -että hän olisi ohjannut hevosensa suoraan itään Pierreä kohti oli hän -arvatenkin väistynyt enemmän tai vähemmän etelään. »Alaspäin» päätti -Alfred. - -Hän laskeutui satulasta ja alkoi taluttaa hevostaan joen suunnassa, -mutta parin sadan jalan etäisyydellä siitä, otettuaan ensin selvän -siitä, että uomassa vielä virtasi hieman vettä. Huomionsa tehtyään -nyökkäsi hän tyytyväisenä päätään. - -»Hänestä ei jää mitään jälkiä ennenkuin vasta lumen tulon aljettua», -tuumi hän, »ja luonnollisesti ei hän arvaakaan, että minunlaiseni -mutakuono on hänen kintereillään itäänpäin. _Siis_ ruokailee hän heti -kun sattuu veden ääreen. Tuossa on vesi.» - -Tämä näytti tyydyttävän Alfredia täydelleen. Hän kävi jalkaisin, -löytääkseen helpommin jäljet. Hän pysytteli kahden sadan jalan päässä -joesta, jotta hänen hevosensa ei haistaisi toisen läsnäoloa ja -hirnaisemalla ilmaisisi hänen tuloaan. Vähän ajan kuluttua tapasi hän -jäljet. Hän jätti hevosensa siihen ja seurasi jälkiä jalkaisin joen -uomalle. Uoman reunamalla kurkisti hän varovaisesti laaksoon. - -»Onpa sinulla sisua!» huomautti Alfred itsekseen. »Jos minä olisin -leikkimässä sinun leikkiäsi, niin kyllä minä olisin ollut varovaisempi.» - -Pakolainen oli ilmeisesti otaksunut olevansa turvassa, sillä hän oli -oikein leiriytynyt. Hänen molemmat hevosensa kaapivat ja kalvoivat -heinää laakson pohjalla. Itse oli hän valmistanut itselleen lämpimän -nurkkauksen ja nukkui siinä ainoastaan yhden huopapeiton alla, vaikka -lämpömittari osoitti hyvän joukon alapuolelle nollan. Asia oli ollut -varsin yksinkertainen. Hän oli tehnyt joen penkereeseen pitkän ja -kuuman nuotion ja kun hän oli kypsä nukkumaan, oli hän siirtänyt -valkean muutaman jalan kauemmaksi kulmauksesta ja paneutunut makuulle -tulen lämmittämälle paikalle penkereen ja nuotion väliin. Hänen -pyssynsä ja revolverinsa oli asetettu käden ulottuville. - -Alfred osasi hiipimällä tappaa hirven, mutta hän ei yrittänytkään -hiipiä Lännen tapoihin tottuneen miehen kimppuun. Sen sijaan hiipi hän -hyvään turvapaikkaan ja lasketti huolellisesti yhden winchesteri-kuulan -noin kuusi tuumaa miehen korvan juuresta. Mies heräsi äkkiä ja ojensi -vaistomaisesti kätensä asetta kohti. - -»Älä koske siihen», huusi Alfred. - -Mies heitti aseensa ja makasi kuin kaniini kolossaan. - -»Otappas tuo kuusipiippuisesi piipun suusta kiinni ja heitä se sopivan -matkan päähän itsestäsi», neuvoi Alfred. »Ja nyt Winchester!. Nouse nyt -ylös, jotta saan nähdä minkä näköinen sinä olet.» Mies totteli. »Sinä -et oikeastaan näissä oloissa tarvitse tuota toistakaan käsiasettasi», -jatkoi pikku mies. »Ei, älä irroita sitä kotelosta, vaan irroita koko -hoito, vöineen päivineen. Hyvä! Jäykkene nyt ja seiso liikkumattomana -paikallasi.» - -Sitten Alfred nousi ja laskeutui alas laaksoon. - -»Hyvää huomenta», huomautti hän ystävällisesti. - -Hän katseli ympärilleen, huomasi miehen hevosköyden, otti sen maasta ja -selvitti sen. - -»Sinä olet aika suuri kooltasi», puheli Alfred kuin seurustellen, »ja -söisit minut varmaankin elävältä, jos tulisin sitomaan sinut aivan -lähellesi. Kädet ylös!» - -Sukkelalla heitolla ja nykäyksellä kiersi hän köyden silmukan miehen -ojennettujen ranteitten ympärille ja veti sen tiukalle. - -»Pysy siinä», sanoi hän, pannen pyssynsä pois. - -Hän irroitti toisen revolverinsa vyöltään merkitsevästi ja lähestyi -sitoakseen solmun. - -»Laske kädet alas», komensi hän. Hän jäi miettimään työnsä tulosta. - -»En ensinkään pidä tästä — sidottuna edestäpäin. Astu käsivarsiesi -välistä koko mies.» Mies epäröi. »Astu sanon minä», sanoi Alfred -tiukasti, samalla kutitellen vankia pitkällä veitsellään. - -Toinen väänteli ja käänteli kummallisesti, mutta onnistui vihdoin -viemään ensin toisen ja sitten toisen jalkansa sidottujen ranteittensa -välistä. Alfred sitoi hänen kyynärpäänsä yhteen takaapäin. - -»Nyt sinä kelpaat», hyväksyi hänet Alfred iloisesti. »Katsokaamme nyt -hieman ruokavarojasi.» - -Kaksi litteää kiveä parin tuuman päässä toisistaan tekivät uunin -virkaa ja paistinpannu aukon kohdalla, jonne nuotion liekit leiskuivat -sekä tinakuppi muodostivat rosvon koko keittiökaluston. Alfred pisti -vieraanvaraisesti hieman leipää ja kahvia sen entisen omistajan suuhun. - -»Ei sen vuoksi, että se olisi niin tarpeellista», huomautti hän, »mutta -minä olen ylen helläsydäminen». - -Aterian jälkeen pani Alfred toimeen lyhyen ja tulosrikkaan saaliin -etsiskelyn ja löysi sen vieraan satulapussista, joka oli ujostelematta -jäänyt auki. - -»Olet varmaankin ensikertalainen näissä hommissa, vieras», -huomautti poliisipäällikkö. »Satulassasihan on paljonkin parempia -piilopaikkoja kuten rajaus ja satulannuppi. Onko sinulla mitään pientä -ratsastusretkeä vastaan?» - -Mies pudisti päätään. Hän oli pysytellyt synkän äänettömänä koko -hauskan toimituksen ajan. - -Alfred ja hänen vankinsa nousivat vihdoin satulaan ja ratsastivat -pohjoiseen. Heti kun he olivat kiivenneet laakson jyrkän seinämän, -ajoivat he peräkkäin, vieras edellä ja vieraan hevonen muodostaen -uskollisen jälkijoukon. Siten joutui rosvo ensimmäisenä näkemään -Siouxintiaani-joukon, joka pysähtyi silmänräpäykseksi eräälle -kaukaiselle mäelle. Luonnollisesti Sioux-intiaanit näkivät myös hänet. -Hän ilmoitti havaintonsa Alfredille. - -»No, ne eivät ole vihamielisiä», sanoi Alfred. - -»Nämä villit ovat varmasti vihamielisiä», pani vieras vastaan. »Älkää -erehtykökään niiden suhteen. Minähän vasta toissapäivänä anastin heiltä -tuon kirjavan hevosen», ja hän viittasi peukalollaan takana tulevaa -hevosta. - -»Ja sinä leiriydyit», huudahti Alfred äärimmilleen hämmästyneenä. -»Sinunhan täytyy olla kerrassaan hullun.» - -»En ollut nukkunut rahtuakaan kolmeen yöhön», selitti vieras, ikäänkuin -anteeksipyytäen. - -Hän kohosi aimo askeleen Alfredin silmissä. - -»Olipa sinulla rohkeutta, kun sellaisissa olosuhteissa suunnittelit -vielä postin ryöstöä.» - -»Olin päättänyt ryöstää sen ja minähän sain sen», vastasi vieras -itsepäisesti. - -Villit näyttäytyivät seuraavan kukkulan laella, ainoastaan puolen -mailin päässä ja tulivat miehiä kohti. »Arvelen, että tarvitset -käsiäsi», sanoi Alfred yksinkertaisesti ja ratsastaen hänen viereensä -irroitti rosvon kädet yhdellä veitsen viilaisulla. Mies ojensi -molemmat kätensä ulos ja sitten ylös verrytelläkseen jäseniään ja -hyppäsi maahan. Alfred laskeutui samoin satulasta. Molemmat sitoivat -sitten muitta mutkitta hevostensa päät lähelle etujalkojen nilkkoja ja -istuutuivat sitten selät vastakkain preerialle. Kullakin oli uusinta -mallia Winchesteri ja pari Colt-revolveria, joihin sopi myöskin -Winchesterin panokset. - -»Montako panosta?» kysyi Alfred. - -»Viisikymmentäkaksi», vastasi vieras tutkittuaan varastonsa. - -»Seitsemänkymmentä minulla», ilmoitti Alfred. »Minä kuljen aina -täysissä varusteissa.» - -Kumpikin järjesti eteensä pienen puoliympyrän muotoisen patterinsa. -Heidän käytettävissään ilman uudelleen latausta oli neljäkymmentä -kahdeksan laukausta. - -Kun intiaanit olivat lähestyneet noin neljänsadan jalan päähän -valkoisista miehistä, pysähtyivät he. Alfred nousi ja kohotti kättään -heitä kohti kämmen eteenpäin rauhan merkiksi. Vastaukseksi tuli laukaus -ja valtava karjunta. - -»Sanoinhan teille», huomautti vanki. - -Alfred palasi takaisin ja istuutui. Villit, yksitellen eroten joukosta, -lähtivät ratsastamaan vinhaa vauhtia alati pienenevässä ympyrässä. -He karjuivat kovasti. Silloin tällöin he myös ampuivat. Jälkimmäistä -toimitusta aronmiehet seurasivat korvat tarkkaavina, sillä heidän -harjaantuneelle kuuloaistilleen puhui kukin laji ampuma-aseita -omaa kieltään — vanha suusta ladattava Remington ja raskas Sharpin -viisikymmentä, kukin niistä ilmaisi heti itsensä. Kuulat eivät -herättäneet heidän mielenkiintoaan ensinkään. Kaksi maassa istuvaa -miestä oli sangen pieni maali intiaaneille, jotka puhdistamattomilla -pyssyillään ja nelistävän hevosen selästä ampuivat neljänsadan jalan -etäisyydellä. - -»Tuo joukko ei ole täkäläisiä», päätteli Alfred. »Heillä ei ole -tusinaakaan takaaladattavia.» - -»Eiköhän ole parasta ampua yksi heistä», ehdotti vieras, asettuen -polvilleen. - -»Älä ole hullu», neuvoi Alfred, »vaan käy auttamaan.» Hän oli -tyytyväinen asiain tähänastiseen tilaan ja kaivoi jäistä maata -veitsellään. Kepeä lumi oli miltei kokonaan tuiskunnut mäen laelta -pois. Vieras totteli. - -Nähdessään mitä miehet tekivät, käänsivät intiaanit hevosensa suoraan -heitä kohti ja tekivät hyökkäyksen. Noin kahden sadan jalan päähän -tultuaan alkoivat winchesterit puhua. Alfred ampui kahdesti ja vieras -kolmasti. Silloin ympyrä särkyi ja hajosi ja lasketti ohi. - -»Montako sait?» kysyi Alfred ammattimiehen harrastuksella. - -»Kaksi» vastasi vieras. - -»Kaksi täälläkin», lisäsi Alfred. - -Aivan läheltä kuuluva liikehtiminen, valitus ja potkiminen sai -molemmat miehet äkkiä kääntymään. Kirjava hevonen oli kaatunut ja -potki hurjasti. Alfred meni sen luo ja pisti veitsensä sen kurkkuun -säästääkseen ammuksiaan. - -»Lähde liikkeelle, toveri», sanoi Alfred. Toinen lähti. Siten saivat -he turvan ainakin yhdeltä suunnalta. Intiaanit olivat nostaneet -kauhean mölyn nähdessään hevosen kaatuvan. Nyt, kun kukin sotilas tuli -määrätylle paikalle pysäyttivät he hevosensa ja muodostivat jälleen -yhtenäisen ryhmän. Alfred ja rosvo tiesivät vallan hyvin, että tämä -liike uhkasi heitä vakavammalla hyökkäyksellä kuin se välinäytös, -josta he äsken verrattain helposti olivat selviytyneet. Intiaani -on äärimmilleen laumaihminen kun on kysymyksessä avotaistelu. Hän -saa paljon rohkaisua huutamisesta, hevosten kavioitten kapseesta ja -runsaitten kotkansulkien heilunnasta. Mutta piiristä hyökkäys on liian -yksilöllistä sopiakseen intiaanin makuun. - -Intiaanit olivat nyt selvillä vastustajistaan. He tiesivät olevansa -tekemisissä kokeneitten kanssa. Miesten käytännöllinen menettely -sitoessaan hevostensa päät nilkkoihin ja heidän taitonsa huomata -helpoin puolustusmenetelmä oli varmaankin jo herättänyt heissä -epäluuloja. Sitä vahvisti yhä heidän erinomaisen tarkka ammuntansa. -Mutta he saivat varmuuden asiasta siitä pikkuseikasta, että miehet, -huolimatta hyökkäyksen tuimuudesta ja kiihotuksesta, olivat ampuneet -ainoastaan muutaman laukauksen ja nekin vasta aivan läheltä. On sangen -vaikeata pidättyä ampumasta ylimalkaan kun niin monta maalia tarjoutuu -silmälle yhtäaikaa. Mutta se on myös yhtä kohtalokasta. Villille on -muutama harhalaukaus suuri rohkaisu ja ne näyttävät jatkuvan kerran -aljettuaan. Harhalaukaukset kuolettavat tyyneyden ja itseluottamuksen -ja ne viekoittelevat vihollisen tuumaa lähemmä sitä taistelun halun -rajaa jonka toisella puolella viisauden sijalle astuu murhaamisen halu. -Intiaani on mitä varovaisin ja viekkain sotilas, ennenkuin hän tulee -raivoksi ja hän on mahdollisimman häikäilemätön sen jälkeen. Muutamassa -silmänräpäyksessä oli neljä heistä muuttanut autuaille metsästysmaille -ja loput jäivät, pääsemättä lähemmä saalistaan miettimään sitä -tosiasiaa. - -Hyökkäys alkoi. He ratsastivat samaa hurjaa vauhtia, jota he käyttivät -puhvelinmetsästyksessä, yhtä äkillistä, kauhistuttavaa ja uhkaavaa -kuin musta ukkospilvi myrskyn siivillä ja kuten sekin, näytti heidän -peloittavuutensa ja nopeutensa kasvavan sitä mukaa kuin he lähenivät. -Kukin ratsastaja taivutti itseään hevosensa kaulaan saakka ja ampui — -oikean kuulasateen, joka, vaikka se menikin liian korkealta, kuitenkin -vinkui ilkeästi ilmassa. Hevoset ojentelivat kaulojaan ja aukoivat -punaisia kitojaan ja panivat pienet jalkansa liikkumaan niin nopeasti, -että ne muistuttivat elävästi junan ohi kiitävää säleaitaa. Ja kepeä -lumi tuiskusi pyrynä heidän takanaan. - -Kumpaistakaan miestä ei kiihoitus saanut nousemaan polvilleen -kuolleen hevosen takaa. He tiesivät, että nyt oli tullut tärkeä -vaihe taistelussa ja he ampuivat varmasti ja nopeasti, keskittäen -koko tarmonsa varmaan tähtäykseen. Ensimmäinen intiaani koetti -saada hevosensa hyppäämään edessä olevan esteen yli, mutta pieni -eläin kieltäytyi oudosta yrityksestä, väisti vasemmalle, törmäsi -muihin intiaaneihin ja yhtyi muuhun ohi painaltavaan sotilasvirtaan. -Siinä sekasorrossa joutui Alfred tyhjentämään viimeiset panoksensa -winchesteristään ja onnistuikin haavoittamaan erästä hevosta. -Potkiva ja kiljahteleva hevonen tarjosi hetkellisen, mutta -erinomaisen suojan poliisipäällikölle. Sarja räiskyviä laukauksia -hänen kuusipiippuisestaan keskelle epäröivää intiaanijoukkoa mursi -hyökkäyksen. Itsesuggeroitu kiihoitus laukesi ja intiaanit kääntyivät -ja ratsastivat ohi. - -Rosvo oli myös omalta osaltaan onnistunut tappamaan hevosen muutaman -jalan päähän väliaikaisesta varustuksesta, ja estettyään täten -suoranaisen yliratsastuksen makasi hän kyljellään ja tyhjensi siinä -asennossa ensin toisen ja sitten toisen revolverinsa päin uhkaavinta -turmiota. Alfredin huomiokyky ja oikean siiven heikkous pakotti nämäkin -villit pakosalle. Ihme kyllä, ei kumpainenkaan miehistä haavoittunut -pahemmin, jokunen naarmu vain muistutti taistelun tulisuutta, mutta -heidän vaatteensa ja tanner heidän ympärillään oli täynnä kuulien -jälkiä. Omituista oli myös, että rosvon toinen hevonen oli säilynyt -hengissä vähän matkan päässä, jonne se taistelun tuoksinassa oli -työntynyt. Alfred nousi ja toi sen takaisin. Sitten molemmat miehet -tekivät kuolleista hevosista ja satuloista kolmion muotoisen -rintavarustuksen itselleen. - -»Tällaista ryöppyä en kestä toista kertaa», huomautti rosvo vetäen -syvän henkäyksen. - -»Eivät he sitä pyydäkään toistamiseen», vastasi Alfred viisaana. - -Miehet koettivat tehdä laskelmia. Se ei ollut helppoa. -Sadastakahdestatoista panoksesta, joilla he olivat taistelun -aloittaneet, oli jäljellä vain kuusikymmentäkahdeksan. Se tiesi sitä, -että he yksin viimeisessä kahakassa olivat tuhlanneet kokonaista -kolmekymmentäyhdeksän kappaletta. Mikäli he saattoivat arvata olivat he -vähentäneet vihollisiaan kahdeksalla miehellä, joista neljä viimeisessä -ottelussa. Sitäpaitsi makasi kuolleena monta hevosta. Ensi silmäyksellä -saattoi tulos näyttää kehnolta. Mutta sitä se ei ollut. Parhaissakin -olosuhteissa on vilkkaasti liikkuva maali vaikeasti osattava. Tässä -tapauksessa olivat olosuhteet sellaiset, että Idän mies ei olisi -pystynyt saamaan sattumaa höyhenpielukseenkaan kolmen jalan päästä. - -Ja nyt alkoi kauhein hetki tätä kauhun päivää. Tusina sotilaita -laskeutui satulasta, kaarsi hieman vasempaan ja katosi harvaan -kuivaneeseen heinään ja tuskin kuuden tuuman korkuiseen pensastoon. -Näytti siltä kuin ei siihen olisi voinut piiloutua yksi ainoakaan -mies ja kuitenkin nieli se kokonaisen tusinan aivan kuin ne olisi -meri vienyt. Ainoastaan heinän korsi siellä täällä heilahti, ja sen -mukaan täytyi Alfredin ja hänen toverinsa ampua nopeasti ja varmasti. -Se oli välttämätöntä, sillä siten saattoivat he pidättää tuota -salaisesti matelevaa tusinaa tulemasta muutaman askeleen päähän, -josta he, jos heidän sotajumalansa sen salli, aikoivat hyökätä ja -käsikähmässä lopettaa vihollisensa. Ja sitä hyökkäystä ei enää -voinut pysähdyttää. Valkoiset miehet tiesivät sen varsin hyvin ja -kävivät omantunnontarkasti työhön kourallisine ammuksia näyttääkseen -punaisille, ettei ollut niinkään terveellistä madella mäkien huipuilla -syksyisenä päivänä. Siellä täällä makaili vielä intiaaneja mikä -polvillaan, mikä mahallaan ja koettivat näyttää, että asia oli -päinvastainen. - -Tuima taistelu oli lämmittänyt miehiämme. Nyt alkoi kylmä viima -tunkeutua villavaatteiden läpi ja nosti ihon kananlihalle. Oli -mahdotonta määritellä ammunnan vaikutusta, mutta molemmat miehet -tiesivät, että heidän tarkkuutensa väheni. Vaikka Alfred kuinka -olisi purrut yhteen hampaitaan ja vaikka hän kuinka olisi pidättänyt -hengitystään, ei hän sittenkään voinut sovittaa sitä varmaa, -tarkoituksenmukaista ja nopeaa nykäisyä liipasimelle, joka on -välttämätön tarkka-ammunnassa. Vaikka hän kuinka olisi pannut vastaan, -sai pyssy aina pienen nykäyksen oikeaan, hanan pudotessa. Maa oli -hyvin kylmä. Ennen pitkää tunsivat miehet voittamatonta halua kaiken -uhallakin astua muutaman askeleen edes takaisin veren lämmikkeeksi. -Vaara ei heitä pidättänyt. Ainoastaan aro-asukkaan juurtunut kauhu -jonkin mahdollisuuden menettämiseen pidätti heitä paikallaan. - -Kuitenkin onnistui heidän pitää tusina varovaisen välimatkan päässä, -vieläpä luulivat he saaneensa muutamia vaarattomiksikin. Intiaanin -menettelytapoihin kuuluu odottaminen, odottaminen määrättömän -kärsivällisesti, hitaasti madella lähemmä, jalan, tuuman kerrallaan -ja sitten kotkan nopeudella käyttää hyväkseen tilaisuutta, jonka -pieninkin väsymyksen aiheuttama epäviisas teko vihollisen puolelta -saattoi tarjota. Toinen toisensa perästä kajahteli kallisarvoinen ammus -ja putosi sitten aukosta tyhjänä ja hyödyttömänä. Ja yhä lähempänä -liikahtelivat heinien latvat. - -»Toivoisinpa, vieras, ettet olisi lähtenyt eteläänpäin», jutteli -Alfred. »Olisimme muussa tapauksessa lähempänä Pierren tietä.» - -»Minä panen loput toivostani intiaaneihin», kalisteli toinen -hampaitaan. »Toivon että he pian tekevät hyökkäyksen taas, sillä minä -olen kohtapuoleen jäässä.» - -Kahden tienoilla tuli aurinko esille ja tuuli laimeni. Vaikka -auringon säteet olivatkin heikot siihen vuodenaikaan, sai ero aamulla -vallinneeseen ilmaan nähden miesten jäsenet kuitenkin lämpiämään. -Onnistuipa Alfredin saada vääntämällä ja kääntämällä eväspussista -leipää pienen palan, jonka he veljellisesti jakoivat keskenään. Mutta -panokset vähenivät pelottavasti. - -»Me järjestämme kuoleman linjan», aloitti Alfred. »Niin kauan kuin he -pysyttelevät tuon pensastupsun toisella puolella ovat he turvassa. -Hoida sinä tuota puolta.» - -»Oikein», myöntyi vieras. - -Se tuotti heille suhteellisesti levollisen ajan. He panivat -tupakaksikin ja tunsivat itsensä jotenkin onnellisiksi. Lähelle -olevalle mäelle olivat muut intiaanit asettuneet leiriin ja -suhtautuivat asiaan varsin kepeästi. Kahden valkoihoisen poistaminen -elävien kirjoista oli pieni asia heille, eivätkä he sen enempää -huolehtineet asiasta. Heidän välinpitämättömyytensä ärsytti -tavattomasti rosvoa. - -»Kirotut siwashit», mutisi hän. - -»Pidä varasi!» varoitti Alfred! - -Intiaanit olivat edenneet kuolemanlinjan yli. Heinän latvat näyttivät -paikan missä mikin ankerias luikerteli. Intiaanit olivat päättäneet -edetä, arvatenkin aron miesten epätarkan ammunnan rohkaisemina. -Sitäpaitsi rupesi päivä loppumaan. Nyt ei leikitty kissaa ja hiirtä, -vaan nyt oli kysymyksessä samanlainen ryntäys kuin äskenkin, sillä -erotuksella vain, että viimeiset pari-kolmekymmentä jalkaa suoritettiin -piilossa. Piiritetyt kohdistivat koko huomionsa siihen. Mäelle -leiriytyneet nousivat pienten puhvelilannasta viritettyjen valkeittensa -äärestä ja seurasivat näytelmää. Etäämpänä olevan mäen harjanteella -kuvastuivat vahtien haahmot taivaanrantaa vasten. Alfred valitsi -erään heiluvan heinätukon ja ampui sen etupuolelle. Pamaus hänen -vierellään osoitti että vieras myöskin oli alkanut. Se oli masentavaa -ja hermostuttavaa työtä. Ampuja ei koskaan voinut sanoa oliko laukaus -sattunut vai ei. Ainoa asia jonka hän varmasti tiesi oli se, että -hyökkääjät tulivat yhä lähemmä. Hänestä tuntui siltä kuin ampuisi hän -miestä tyhjällä panoksella. Tämä hermojännitys oli varmaankin kovin -koetus koko taistelussa. - -Mutta he kestivät sen menestyksellä. Alfred tunsi kätensä vakavuuden -taas palaavan jännityksen ja ilman muutoksen johdosta. Winchester! -sylki taas yhtä varmasti kuin ennenkin. Äkkiä saattoi selvästi huomata -että tulijat alkoivat epäröidä. Rosvo huomasi sen myös. - -»Annetaanpa heille että tuntuu», huudahti hän. Molemmat miehet ampuivat -ja sitten vielä kerran. Intiaani-ketju horjui. - -»Vielä kaksi laukausta, niin he pysähtyvät», huusi rosvo ja veti -liipasinta. Hana löi tyhjää. - -»Minä olen mennyttä miestä!» huudahti hän toivottomana. Hänen -panoksensa olivat loppuneet. - -Alfred asetti oman kiväärinsä maahan, kääntyi selälleen ja puhalsi -savupilven kohti taivasta. - -»Minä myös», sanoi hän. - -Ampumisen taukoaminen oli tehnyt lopun intiaanien epäröinnistä. Hetki -vielä, niin he olisivat olleet selvillä asiain tilasta. - -»Eivät he paljoakaan saa minun päänahastani», virkkoi Alfred näyttäen -paljasta päätään. - -Kaukaisella mäenkukkulalla oleva vahti ratsasteli kummallisissa -ympyröissä sinne tänne ja heilutti omituisesti vaateriekaletta päänsä -päällä. Heiniköstä nousi yhdeksän intiaania, he kumartuivat eteenpäin -ja loikkivat kuin viiriäispoikue pois. Valkeittensa luona hyppäsivät -sotilaat satulaan, toisten taluttaessa muita hevosia noita yhdeksää -kohti. Kaikilla heidän liikkeillään oli salaisen, mutta pakoittavan -kiireen leima. Alfred kuunteli tarkkaan. - -»Näyttääpä siltä kuin olisimme pelastuneet», virkkoi hän rauhallisesti. -»Luulenpa, että pojat ovat lähteneet seuraamaan jälkiäni.» - -Vieras pysähtyi jäljelle jääneen hevosen irroittamishommissaan. Kaukaa -kuuli hän heikkoa huutoa ja laukauksia, jotka olivat tarkoitetut -rohkaisuksi Alfredille. - -»He tulevat täyttä laukkaa.» - -Nyt oli vieras jo irroittanut hevosen. - -»Arvatenkin eroamme nyt», sanoi hän, nousten satulaan. »Luonnollisesti -otan minä tämän ruskon, koska olen paremmin sen tarpeessa. Näkemiin. -Voinpa tässä vielä sanoa, että tunnen itseni oikein iloiseksi siitä, -että intiaanit sattuivat tiellemme.» - -Samassa lysähti hänen hevosensa maahan ja rupesi potkimaan ja -pärskimään verta. - -»Minulla on vielä toinenkin, niin että pysyttele hieman hiljaa», -komensi Alfred ojentaen kuusipiippuisensa. - -Vieras makasi maassa ja katsoi hämmästyneenä Alfredia. - -»Minä luulin, ettei teillä ollut ainoatakaan panosta jäljellä!» -huudahti hän. - -»Teikäläisten pitäisi kaikkien tietää, että niinkauan kuin olen -päällikkönä tässä piirissä, olen ennenkaikkea poliisi ja vasta toisessa -kädessä intiaani-kyttä.» - -»Mitä p——», ihmetteli maantierosvo, yhä hämillään. - -»Ne olivat ne kaksi panosta jotka olisivat pysäyttäneet intiaanit», -sanoi Alfred. - - - - -X. - -KILPAJUOKSU. - - -Tämä juttu on laukauksia ja verta täynnä, mutta se on siitä huolimatta -tosi. Se on Alfredin juttuja, mutta ei Alfred itse siinä esiinny -pääsankarina, vaan aivan toinen mies, joka ei ole läheskään niin -mielenkiintoinen kuin Alfred. - -Tällä kertaa saattoi Alfred ja se toinen mies, jonka nimi oli Tom, -meksikolaista paimenjoukkoa Circle X karjatalolle. Circle X oli aivan -keskipisteenä alueella, jossa oli syntynyt kultarynnäkkö ja oli siten -joutunut miesten puutteeseen. Tom ja Alfred olivat silloin lähteneet -Tusconiin ja koonneet parhaan miehistön mikä oli saatavissa, joka -parhaanakin oli sellainen, että se saattoi pusertaa kyyneleet esille -vanhanaikaiselta, ratsastustaitoiselta ja nopeasti toimivalta kunnon -teksasilaiselta lehmäpaimenelta. Joukko oli pahan näköinen, se oli -synkkä, mustakulmainen ja tympeä. Mutta se osasi yhtäkaikki heittää -lassoa ja erotella karjaa, joka olikin ei ainoastaan pääasia, vaan koko -asia. - -Homma ei ollut vähääkään hauska. Joko Tom tai Alfred piti yövahtia — -se oli vain varovaisuus-toimenpide — ja he tunsivat itsensä paljon -yksinäisemmiksi, kuin jos he olisivat ratsastaneet ypö yksin Arizonan -äärettömillä savikoilla. Tunne oli sitäkin syvällisempi kun Tom oli -juuri taas saanut miettimispuuskan. Tom ja Alfred olivat nyt olleet -tovereita kaksi vuotta, joten Alfred tunsi hänet tarpeeksi, jättääkseen -hänet aivan itsekseen kunnes hän taas tulisi ennalleen. - -Alkusyy Tomin mietiskelyyn oli eräs ulko-ilmasaarnaaja ja toisena -syynä oli luonnollisesti rakkausjuttu. Nämät molemmat asiat eivät -olleet yhteydessä keskenään Tomin tietoisuudessa, mutta ne yhtyivät -kuitenkin salaperäisesti aiheuttamaan hänessä eräänlaista mietiskelevää -tyytymättömyyttä. - -Kun Tom oli aivan nuori, oli hän rakastunut erääseen tyttöön Dakotan -takamailla. Pian sen jälkeen oli läheisyyteen asettunut sotaväenosasto -ja sen jälkeen eivät majurien tyttäret eivätkä upseerien rouvat enää -Anne Binghamin nimeä maininneet. Tom, ollen nuori ja kokematon, ei -koskaan oikein toipunut siitä. Se jäi osaksi hänen luonnettaan, se oli -kuin iltahämy hänen sielussaan tai kuin jonkinlainen tähtiyö, jolloin -tuskin huomattava utu himmentää tähtien kirkkauden. - -Ulkoilma-saarnaaja oli valinnut saarnansa tekstiksi sanat »vailla -vaimon rakkautta» ja Tom, joka kuljeskeli joutilaana ohi, oli kuullut -sen. Jollakin merkillisellä tavalla olivat sanat jääneet pyörimään -hänen mielessään. Eivät ne hänelle oikeastaan mitään merkinneet, mutta -hän toisteli niitä yhä uudelleen, kuten useinkin suloinen sana hivelee -korvaa ja jää mehevänä kielelle. Tom oli nähkääs vain tavallinen -parkittu arizonalainen lehmäpaimen, ja sen vuoksi ainakin kotoisen -siveysopin mukaan, vailla kaikkia hienompia tunteita. Mutta sanat -riittivät herättämään eloon muiston tummasilmäisestä Annesta ja muisto -taas aiheutti hänen mielentilassaan äkillisen heilahduksen synkkään -mietiskelyyn. - -Tom, Alfred, hevoset, keittiövankkurit ja meksikolaiset paimenet olivat -vaeltaneet savikkoaroa jo kolme päivää. Matka oli kulkenut erikoisen -vaikeassa maastossa. Pään päällä erikoisen kirkas, painostava ja -kuuma taivas, ympärillä kauhean yksitoikkoinen taivaanranta ja paksu -valkoinen pölypilvi. Kolmannen päivän päättyessä tuntui jokaisesta -kuin hän tukehtuisi ja olisi lopen väsynyt ja kaikenlaisten pienten -onnettomuuksien lisäksi vastusti nuotio Black Samin innokkaimpiakin -sytytysyrityksiä. Se taas johti illallisen myöhästymiseen. - -Mutta tämä erikoinen Arizonan osa ei aina ole ollut kuiva ja täynnä -savikoita. Mahtava joki, niin mahtava, etteivät sen pauhaavissa -aalloissa tämänaikaiset eläimet olisi tulleet toimeen, vyöryi -teräväsärmäisiltä pohjoisilta vuorilta, puski vihaisesti eteläisten -tasankojen halki ja vihdoin kiehuen ja kihisten vaahtoa; tulvi vielä -eteläisempään järveen, joka kauan sitten on kadonnut. Sen rantamilla -kasvoi outoja sipulikasveja. Sen vesissä uiskenteli peloittavia -hirviöitä, joilla oli käärmeen kaula. Vuoroon vallitsivat siellä niin -raivoisat myrskyt, että ne näyttivät repivän koko maailman rikki, -vuoroon taasen niin kuuma auringonpaiste, että siellä paitsi mainittuja -sipulikasveja kaiken muun elämän täytyi hukkua kuin pätsiin. - -Aikain kuluessa olosuhteet muuttuivat ja muutokset aikaansaivat -nykyisen Arizonan. Siellä ei ole mitään tulvivia vesiä, ei mitään -sipulikasveja, ei julmia hirviöitä eikä, ennenkaikkea, mitään myrskyjä. -Ainoastaan aurinko on jäljellä sekä eräs toinen, nimittäin vanha virran -uoma. - -Toisella rannalla — virran mutkan sisäpuolisella — on pitkä, loivasti -laskeva rinne. Se laskee niin loivasti; että tuskin huomaa milloin -se yhtyy itse virran pohjaan. Toisella rannalla taas — mutkan -ulkopuolisella — jossa vedet raivokkaasti pauhaten kääntyivät uuteen -suuntaan on korkea, miltei kohtisuora kallio, joka muodostaa monen -mailin pituisen rintamavarustuksen ja on paistunut kovaksi kuin -teräs tässä aurinkoisessa ja sateettomassa ilmanalassa. Satunnaiset -sateet ovat alkaneet syödä siihen poikittaisia laaksoja, mutta harvaa -poikkeusta lukuunottamatta eivät ne ole päässeet kallion huippua -kauemmaksi. - -Poikkeukset, jotka ulottuvat tasangolle saakka, muodostavat jyrkät ja -vaaralliset portaat vuorelle. Jokaisen, joka tahtoo päästä tuon vanhan -virran muodostaman esteen yli, täytyy valita yksi noista kapeista -rotkoista kuljettavakseen. - -Kysymyksessä olevana iltana olivat lehmäpaimenet leiriytyneet loivasti -laskeutuvan rinteen alapuolelle. Ylempänä kuvastui hevosia vartioiva -Alfred lännen taivasta vasten. Kauempana näkyi kalliovarustus mustana -nauhana auringon laskiessa. Leirissä näytti kaikki aavemaiselta, -muulit, vankkurien puoliympyrä, loikovien lehmäpaimenten epäselvät -ääriviivat ja vihdoin etualalla Sam loistavine, puoliympyrään -asetettuine keittovehkeineen ja säälittävän vähäisine tuliaineksineen, -jotka puolestaan eivät ensinkään tahtoneet ruveta loistamaan. - -Sillä, kuten sanottu Samilla oli tuska tulta virittäessään. Se sammui -ainakin kuusi kertaa ja kuitenkin se liekehti kullakin kerralla siksi -kauan, että se sai Samin järjestämään keittoastiansa tulelle ja -jakelemaan eväitään. Sitten se sammui ja Sam-paran täytyi taas alkaa -alusta. Meksikolaiset polttelivat keltapaperisia sätkiään ja katselivat -hänen edestakaisin liikehtimistään synkän epäluuloisina. He olivat -varmasti vakuutettuja siitä, että Sam teki sitä piloillaan. Niinpä -he vihasivat häntä sydämensä pohjasta ja kääriytyivät vaippoihinsa. -Tom istui vankkurien nokassa heilutellen jalkojaan ja kerraten -kertaamistaan sielussaan soivaa laulua: »vailla vaimon rakkautta, -vailla vaimon rakkautta.» Hänen mielensä oli mustaa mustempi. Aika -ajoin katsahti hän Samiin, mutta ilman minkäänlaista kärsimättömyyttä. -Hän oli tottunut tulemaan toimeen ilmankin illallista. Sam oli hänelle -täysin yhdentekevä. - -Mitä kokkiin itseensä tulee, niin paistoi hämmästys hänen pyöreitten -hartioittensa joka liikkeestä. Hänen kihara, harmaa tukkansa oli -epäjärjestyksessä alituisista epätoivon raapaisuista ja hänen -silmissään oli jotakin koiran surumielisyyttä, kun hän kohotti -katseensa ylös. Elämä ei ollut hänelle yhdentekevää. Päinvastoin. -Tehtävä: _märät puut + tulitikut = keittovalkea_ oli hänen elämänsä -risti. Siinä oli jotakin säälittävää. Ehkäpä se oli sitä sen vuoksi, -että koomillinen naama käydessä vakavaksi, vaikuttaa surullisemmalta -kuin maailman melankoolisimmat kasvot. - -Vihdoin nousi kuu ja tulikin päätti syttyä. Seitsemännellä yrityksellä -se paloi tarmokkaasti ja asettui sitten vakavasti hehkumaan -pannukakuille sopivalla kuumuudella. - -Mutta sen haiku oli kitkerä ja iltaviima oli oikullinen. Kitkerä savu -ja tyhjä vatsa sopii vallan hyvin sananlaskuksi, kun sen sovittaa -meksikolaisiin. Enimmät loikovista lehmäpaimenista kirosivat vain -hieman hartaammin ja kääriytyivät tiukemmin huopiinsa, mutta José -Guiterrez murisi, heitti peittonsa yltään ja lähestyi valkeata. - -Sam pyöräytti silmävalkuaisiaan häneen hetkeksi, naurahti puoleksi -hämmästyneeseen tapaansa ja kääntyi taas patojensa ja pannujensa -puoleen. José, ollen pahalla tuulella ja lapsellinen, tahtoi tehdä -jollekin jotakin ja läimäytti sen vuoksi pitkällä piiskansiimallaan -keskelle pannukakkukasaa, joka vielä oli järjestämättä. Piiska jätti -kapean juovan pannukakkupatteriin. Sam katsahti äkkiä ylös. - -»Älä tee sitä!» sanoi hän suuttuneena. - -Hän katsoi tovin aikaa tiukasti kukkomaiseen Joséhen ja kääntyi sitten -keittohommiinsa. Asetellessaan kallistelevaa kahvipannua vakavammaksi -sattui hän törmäämään Josén reiteen. José potkaisi paikalla ja tuimasti -koko keittohoidon hajalle. Paistinpannu lensi salviaruohopensaaseen, -kahvipannu vieri maakoloon sylkien poroa ja vettä hiljalleen -vähenevällä voimalla, kattila pyörähti kyljelleen, pannukakut -hajaantuivat puolueettomasti ja mikä pahinta, valkea sammui kokonaan. - -Black Sam alkoi nousta hitaasti. Seuraavassa silmänräpäyksessä -lyyhistyi hän korahtaen takaisin, veitsen pisto kyljessä. - -Murhaaja seisoi ja katseli uhriaan, muut meksikolaiset tuijottivat. Tom -hyppäsi vankkurien nokalta, veti aseensa vyöltään, tähtäsi tarkkaan ja -ampui kahdesti. Sitten hän kääntyi ja lähti juoksemaan Alfredia kohti. - -Lehmäpaimen ei pysty juoksemaan kovin nopeasti. Hänellä on -tavallisesti sellainen tonnisto kannettavanaan pitkävartisten -saappaitten, kannusten, varusten ja panosvyön muodossa, että hän -käykin horjuen. Tomin onnistui päästä pienen, kivisen kuilun yli, -ennenkuin meksikolaiset selvisivät hämmästyksestään ja pääsivät -irtaantumaan peitoistaan. Sitten katsahti hän taakseen. Hän näki, -että muutamat paimenista juoksivat varusvankkureille, toiset taas -irroittivat muuleja ja että muutamat olivat asettuneet polvilleen ja -varustautuivat ampumaan. Viimemainitun huomatessaan alkoi Tom ponkata -puoleen ja toiseen juostessaan. Se tietenkin hidastutti hänen kulkuaan. -Puolitiessä mäelle tuli Alfred häntä vastaan matkalla ottamaan osaa -leikkiin, olipa sitten kysymys mistä tahansa. Pieni mies ojensi kätensä -ja tarttui Tomiin. Tom ponnisti jalustinta vasten ja oli hetkessä -kahdenreisin satulassa. - -Alfred kääntyi takaisin mäelle ja alkoi sanaakaan sanomatta hurjasti -sovitella piiskaansa hevosensa olkapäille. Kun he mäen päällä -ratsastivat laitumella olevien hevosten ohi, käännähti Tom hevosen -selässä ja tyhjensi jäljellä olevat ammuksensa keskelle laumaa. Kaksi -hevosta tupertui potkien maahan, muut hajaantuivat joka taholle. Alfred -murahti hyväksyvästi, sillä se teki takaa-ajon vaikeammaksi ja antoi -siten heille pitemmän etumatkan. - -Sekä Alfred että Tom tiesivät vallan hyvin, että hevonen joka kantoi -selässään kahta miestä ei saattanut päästä pakoon yhtä miestä -kantavalta, mutta he tunsivat myöskin seudun ja se merkitsi heille -sitä, että jos he vain pääsisivät onnellisesti sen kapean solan luo, -joka kulki vanhan savimäen poikki, niin se saattaisivat pelastua -Petersoniin, joka sijaitsi hyvänlaisen mailimäärän päässä siitä. -Se saattoi käydä päinsä siitäkin syystä, että mies, jolla on vaara -takanaan, kiipeää nopeammin kuin se, jolla on vaara edessäpäin. -Sitäpaitsi panisi vilkas puolustus varmaan vihastuneen meksikolaisenkin -miettimään ennenkuin hän alkaisi kiipeämisen. Niin ollen pakoitti -Alfred hevostaan eteenpäin vanhan virran pohjalla olevan tasamaan -poikki lähintä ja ainoata läpipääsyä kohti. Viisitoista mailia -edessäpäin oli säännöllinen kulkureitti. Muuta tietä ei vuorelle -päässyt, se oli joka puolelta luoksepääsemätön kuin vanhanaikainen -linnoitus. Meksikolaiset olivat tällöin onnistuneet suopungeillaan -ottamaan kiinni muutaman hajaantuneista hevosista ja olivat jo -tulossa heidän perässään hurjasti karjuen. Alfred katsoi taakseen ja -virnisteli. Tom heilautti suurta olkihattuaan kiusoittelevasti. - -Lähestyessään solaa huomasivat he, että sen seinämät olivat miltei -kohtisuorat ja sileät. Sen pohja oli V:n muotoinen ja niin täynnä -koloja, merkillisiä torneja ja pilareja sekä muinaisten sateitten -kaivama, että se oli melkein mahdoton kuljettavaksi. Se nousi loivasti -ensin, mutta jyrkkeni sitten ja oli ylinnä miltei pystysuora pari, -kolme jalkaa. Kun miehet tulivat siihen, astuivat he satulasta -ja alkoivat kiivetä nelinkontin taluttaen hevosta perässään. -Ratsastettuaan suoraan auringonlaskua kohti olivat heidän silmänsä -aivan häikäistyneet, jotenka työ ei ollut helppoa. Hevonen seurasi -varovaisesti, turpa maata vasten. - -Kaikille on tunnettua, että lyhyet sateet, joita seuraa polttava -auringonpaiste, pyrkivät kaivamaan vaihtelevan syviä onkaloita -savimaihin, jättäen kuoren kovaksi. Alfredin ja Tomin olisi kokeneina -miehinä pitänyt arvata se, mutta he eivät tehneet sitä. Heti päästyään -solaan suistui hevonen tuollaisen kuoren läpi maanalaiseen onkaloon -painuen raskaasti kyljelleen. Päästyään jotenkuten jaloilleen taas, jäi -se siihen huohottaen ja sieraimet laajallaan seisomaan. - -»Kuinka kävi, Tom?» huusi Alfred, joka oli hieman edellä. - -»Lapa sijoiltaan», sanoi Tom lyhyesti. - -Alfred palasi takaisin sanaakaan virkkamatta ja asettaen pistoolinsa -piipun hevosen otsaa vasten aivan silmien kohdalle, painoi liipasinta. -Molemmat miehet rakensivat kuolleesta hevosesta itselleen kiven suojaan -rintavarustuksen. Juuri kun he olivat asettuneet sen taakse pyyhälsivät -meksikolaiset paikalle, ratsastaen satulatta. Tom pani rauhallisesti -uudet panokset pistooliinsa. - -Meksikolaisten silmät olivat myöskin ilta-auringon häikäisemät ja -he pysähtyivät hetkeksi sekavana ryhmänä solan suulle. Molemmat -miehet nousivat seisaalleen varustuksensa takaa ja ampuivat nopeasti. -Kolme meksiä ja kaksi hevosta kaatui. Muut livistivät hurjassa -sekasorrossa oikealle ja pääsivät amerikkalaisten tulelta piiloon. -Kolme winchesterillä aseistettua meksikolaista teki pitkän kierroksen -ja laskeutui rauhallisesti suuren heinäpensaan taakse, tarkalleen -pistoolien ulottuvilta. Siinä he makasivat ja odottivat. Sitten -vallitsi täydellinen hiljaisuus. - -Nouseva kuu paistoi suoraan solaan, valaisten jokaisen pisteen mäen -rinnassa. Huonoinkaan ampuja ei olisi voinut ampua harhaan sellaista -taustaa vastaan. Molemmat miehet totesivat sen ja asettuivat tarkemmin -turvaan varustuksensa taakse. Tom kohotti kiven avulla varovaisesti -hevosen päätä ylemmäksi, muodostaen siten itselleen tähystysreiän, -josta hän paremmin saattoi seurata vihollisen liikkeitä. Sitten hän -heittäytyi vatsalleen ja alkoi veitsellään piirrellä kovaa savea, -sillä Tomilla oli samanlainen piirtelemisen halu kuin monella nuorella -pojalla. Alfred veti varovaisesti saappaansa varresta lyhyen piippunsa, -painoi lyhyellä peukalollaan tupakkapanoksen, joka siinä oli valmiina, -syvemmälle, ja raapaisi valkean. Hän piti tikkua vähän aikaa piipun -pesän yläpuolella. - -»Mistä oikeastaan on kysymys», tiedusteli hän varsin -anteeksiannettavalla uteliaisuudella. - -»Tästä on nyt viisitoista mailia solan toiseen päähän», sanoi Tom, -ikäänkuin ei olisi kuullutkaan Alfredin kysymystä. »Ja tietysti he -lähettävät osan kiertämään sen kautta. Tässä valaistuksessa menee -heiltä siihen kolme tuntia. Sitten he ampuvat meidät helposti ylhäältä -käsin.» - -Alfred puhalsi kolme savupilveä taivasta kohti. Näytti siltä kuin asia -hänen mielestään olisi ollut niin selvä, ettei siihen sen enempää -sanoja tarvinnut tuhlata. - -»Meidän täytyy päästä tästä pois», sanoi Tom vakavana. - -Alfred murahti. - -»Ja mitenkähän se käy päinsä.» - -Alfred veti välillä pari haikua. - -»Sillä, jos me lähdemme tästä liikkeelle, niin nuo likanaamat -luonnollisesti ampuvat meidät takaapäin samassa silmänräpäyksessä kun -me alamme kiivetä. - -Alfred suvaitsi nyökätä päätään. Tom keskeytti piirtelemisensä -vastaukseksi. - -»Niin», sanoi Alfred, ottaen piipun suustaan — Tom aloitti taas -tyytyväisenä piirustelunsa — »yksi keino siihen on ja se on se, että me -pidämme heitä niin kuumina edestäpäin, etteivät he voi ampua meitä.» - -Tom näytti hämmästyneeltä. - -»Meidän täytyy koettaa kiivetä. Luonnollisesti voi tapahtua tapaturma. -Mutta kun minä annan merkin, niin sinä lähdet ja jos joku heistä ampuu -sinut, niin se tapahtuu siitä syystä, että minun kuusipiippuiseni on -tyhjä.» - -»Mutta ethän voi kiivetä ja ampua yht'aikaa», vastusteli Tom. - -»En luonnollisestikaan», vastasi Alfred tyynesti. »Työnjako, sinä -kiipeät ja minä ammun.» - -Tomin silmissä välähti. - -»Ei käy», sanoi hän rauhallisesti. - -»Sinulla on pitemmät jalat», väitti Alfred ystävällinen sävy äänessään, -»joten sinä joudut Petersoniin pikemmin.» Sitten katsoi hän Tomia -silmiin ja muutti äänensä kylmän asialliseksi. »No hyvä! Minä heitän -arpaa.» - -Vastaukseksi veti Tom vanhan korttipakan taskustaan. - -»Kuulehan», ehdotti hän riemuisasti. »Minä vedän ja se, joka ensin saa -sotamiehen, se jää tähän.» - -Hän alkoi käsitellä kortteja ja kumartuen hieman, pudotti muutaman -kortin. Alfred kääntyi nostamaan niitä. Tom pisti silloin kätevästi -ruutusotamiehen alimmaksi pakkaan. Alfredin nostamat kortit pisti hän -keskelle pakkaa ja alkoi heti jakaa. - -»Tässä on sinun», sanoi hän vetäen pakasta ristinelosen, »ja tämä on -minun», jatkoi hän vetäen esiin ruutusotamiehen. »Onni näkyy olevan -minulle vastainen», huomautti hän iloisesti. - -Alfred oli hetken ääneti, hänen silmissään näkyi ilmeinen vastalause. -Sitten voitti hänessä rehellisen pelin vaisto. Hän paiskasi liiat -varustuksensa pois niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, irroitti -kuusipiippuisensa ja antoi sen Tomille sekä asetti lakkinsa piiskan -varren päähän ja kohotti sen sitten hevosen kylkeä vasten niin -korkealle, että se veti vihollisen huomion puoleensa. Hän toimitti -työnsä nopeasti ja ilman mitään sankariotteita, sillä hän oli -preeria-asukas. Tuskin olivat kolmen winchesterin kuulat läiskähtäneet -savikkoa vasten, kun hän jo oli kiipeämässä kaikin voimin. - -Meksikolaiset ryntäsivät aukkoa kohti molemmilta puolin varmoina siitä, -että he sivulta saisivat ampua vihollisensa tai sitten ennättäisivät -sulkea tien Alfredilta. Tässä he jättivät käyttämättä tehokkaimman -tulensa, nimittäin kolmen winchesteri-miehen — ja sen sijaan, että -he olisivat ampuneet, saivatkin he itse innokkaan vastaanoton Tomin -kuusipiippuisesta noin kuuden jalan etäisyydeltä. Keltanokkakaan ei -sellaiselta matkalta voi ampua harhaan. - -Se osa, mikä meksikolaisista jäi henkiin, vetäytyi nopeammin takaisin -kuin he olivat tulleet ja winchesteri-miehet loikkivat takaisin -pensaansa taakse kuin viiriäispoikue. - -Tom sytytti sitten Alfredin piipun ja jatkoi mainiota kuvanveistoaan -savimaassa. Hän tiesi, ettei mitään tapahtuisi ennenkuin kiertäjät -tulisivat. Peli oli hänen puoleltaan pelattu. Siitä oli tullut -kilpajuoksu lyhytjalkaisen miehen, joka kulki jalan ja hyvillä -hevosilla varustetun, rivakan ratsujoukon välillä. Harkiten -intohimottomasti asiaa, ei Tomilla ollut halua minkäänlaisiin -arvaamisiin kumpiko voittaisi. - -Kuten sanottu oli Alfred pieni mies ja hänen jalkansa olivat -lyhyet. Eivätkä ne olleet ainoastaan lyhyet, vaan ne olivat aivan -harjaantumattomat, sillä Alfred vietti kaiket päivänsä hevosen selässä. -Mainituissa jaloissa oli lisäksi tiukat, ranskalaisilla korkeilla -koroilla varustetut saappaat, joita Idän miehet olisivat pitäneet -keikarimaisuutena, mutta joitten Lännen miehet tiesivät olevan -äärimmäisen käytännölliset — nehän estivät jalan luisumasta jalustimen -läpi eteenpäin. Muutenkin oli Alfred huonommalla puolella. Hänen -hartiansa olivat kapeat ja luisut ja hänen rintansa litteä. Huoneessa -ja Idässä olisi häntä arvatenkin pidetty keuhkotautisena. Täällä oli -hän ainoastaan ahdashenkinen. - -Ja niin kävi, että Alfred hävisi kilpajuoksussa. - -Ihme ei ollut siinä, että hän hävisi, vaan siinä, että hän ensinkään -pääsi perille Petersoniin. Jotenkin hän sinne kuitenkin tuli, yrittipä -vielä lähteä apujoukon mukanakin takaisin, mutta kaatui kuin pölkky -pitkäkseen, kun hän yritti nostaa pudottamaansa lakkia. Joku riisui -häneltä sitten saappaat ja pani hänet vuoteeseen. - -Mitä apujoukkoon tulee, niin se hajaantui tuntia myöhemmin. Heti -sen jälkeen siitä muodostui metsästysjoukkue ja sen metsästettävänä -oli ihminen. Metsästyksestä tuli pitkällinen ja riista lopetettiin -viimeiseen olioon saakka, mutta siitä ei sen enempää. - -Tom rukka tavattiin ilkosen alastomana ja palasiksi revittynä. -Meksikolaiset ovat tulista väkeä, varsinkin jos heistä muutamia on -tapettu. Tomin varustukset oli varastettu. Alaston hevonen ja alaston -mies aamun valjussa valaistuksessa oli kaikki mitä oli jäljellä, paitsi -sinne tänne lentäneitä paperipalasia, jotka ennen olivat olleet pakka -vanhoja kortteja. Varustuksen takainen savi oli täyteen piirusteltu — -ihminen saattaa saada aikaan paljonkin sellaista kun hänellä on kaksi -tuntia täysin joutilasta aikaa. Suurin osa koristeellisia kuvioita oli -nuolia, sydämen kuvia ja karjanmerkkejä, mutta eräässä kulmauksessa -olivat sanat: »vailla vaimon rakkautta.» Se oli hieman liikuttavaa -yhtäkaikki, vaikka ei Tom sitä ollut tarkoittanutkaan, sillä kuten jo -sanoin oli Tom vain tavallinen, parkittu arizonalainen lehmäpaimen, -vailla kaikkia hienompia tunteita. - -Kuinkako tiedän, että Tom tahallaan veti ruutusotamiehen? Minähän -tunsin Tomin ja se on kylliksi. - - - - -XI. - -PELASTAVA ARMO. - - -Olipa kerran kirjankustantaja, jolla oli omat ajatuksensa lyhyistä -kertomuksista. Se ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä -kustantajilla on sellaisia ja kun he saavat käsiinsä lyhyen jutun, -joka vastaa heidän makuaan, niin he ottavat sen ilolla vastaan -ja maksavatkin siitä hyvin. Mainittu kustantaja oli sitä mieltä, -että lyhyen kertomuksen tuli olla realistisen. »Esittäkäämme asiat -sellaisina kuin ne _ovat_! oli hänellä tapana huudahtaa parhaalle -ystävälleen, painopirulle tai konttorikissalle, tai kuka kulloinkin -sattui olemaan lähettyvillä. »Elämä on kyllin suurenmoinen, jotta -se voi itse puhua puolestaan, ilman että sitä tarvitsee autella -tympäisevällä, idioottimaisella tunteellisuudella. Antakaa heidän -nähdä todellisia ihmisiä, jotka elävät todellista elämää todellisissa -taloissa ja minä luulen, että meillä on kyllin järkeä itsekin vetää -johtopäätöksemme!» - -Näitä sekavia huudahduksia sateli tavallisesti silloin, kun hän -oli lukenut muutamia sivuja varsin sievistä käsikirjoituksista, -joissa lauseet olivat pitkiä ja monimutkaisia ja joissa oli käytetty -monitavuisia laatusanoja ja runollista sanontaa. Tämä kustantaja piti -lyhyistä, nasevista lauseista. Hän halveksi runollista sanontatapaa. -Koska hän oli vain kustantaja, oli hänen nimensä Brown. Jos hän olisi -ollut kirjailija olisi hänellä ollut ainakin kolme nimeä, jotka -olisivat alkaneet kirjaimiston peräkkäisillä kirjaimilla. - -Niin, eräänä päivänä sattui, että tämän kustantajan eteen, Brownin -eteen, ilmestyi nuori mies, jolla oli käsikirjoituskäärö kainalossaan. -Miten hän oli päässyt konttoripojan ohi, ei Brown saattanut käsittää -ja kääröllä olevat käsikirjoitukset olivat hänelle kauhistus. Mutta -nuori mies seisoi hänen edessään yhtäkaikki ja esitti suosituskirjeen -kustantajan parhaalta ystävältä. Hän sanoi, että hänellä olisi -käsikirjoitus jätettävä arvosteltavaksi ja hän sanoi sanottavansa -loppuosan niin heikolla äänellä, että Brown heti saattoi päättää, että -kyseessä oli hänen ensimmäinen tekeleensä. - -Brown teki hänelle kysymyksiä, pintapuolisia, ei sen vuoksi, että hän -välitti tietää hänestä mitään, vaan sen vuoksi, että hän piti siitä -miehestä, joka oli kirjoittanut suosituskirjeen. Nuoren miehen nimi -osoittautui olevan Severne ja hän oli vakavamielisimpiä nuorukaisia, -mitä ikänä on astunut koulusta suoraan kirjailija-uralle. Hän puhui -aatteista. Brown päätteli, että hänen kirjoitelmansa mahdollisesti -käsitteli kaldealaista tähtitiedettä edustavaa aikaa ja että se sisälsi -syvää kuvaannollista viisautta sekä noudatti Bulwer Lyttonin ja Marie -Corellin koulukunnan sanontaa. Niinpä hän nuorukaisen mentyä otti -käärön käteensä käydäkseen sen läpi. Jos hän olisi luullut, että se oli -ansiokas tekele, niin ei hän olisi kiirehtinyt sillä tavalla, mutta kun -hänen paras ystävänsä oli suositellut sitä, niin ajatteli hän saavansa -ikävän tehtävän käsistään heti. - -Hän luki kertomuksen läpi. Sitten hän luki sen huolellisesti vielä -kerran. Ja sitten hän paiskasi sen läiskähtäen pöydälleen — muutama -sata muistilippua lensi siinä hajalleen, mutta se ei paljoakaan -merkinnyt— ja lausui suuren, ruman sanan. Lauseet tekeleessä olivat -lyhyitä ja joustavia. Laatusanat olivat sangen nasevia. Siinä ei -ollut hituistakaan runollisuutta. Se kuvasi elämää sellaisena kuin se -todellisuudessa on. - -Brown, kustantaja, julkaisi kertomuksen ja maksoi siitä hyvän hinnan. -Severne, kirjailija — kirjoitti uusia kertomuksia ja möi ne Brownille. -Heistä tuli oikein hyvät ystävät ja Severne sai kuulla tarkalleen miten -Brown piti lyhyistä kertomuksista ja miksi ja miten hänen, Severnen -nimittäin, kertomukset olivat juuri sitä laatua. - -Asiat olisivat olleet ihanteellisessa järjestyksessä ja se olisi ollut -terveellinen läksytys pahalle maailmalle ja muille kustantajille, -ellei Severne olisi ollut niin ylen vakavamielinen. Hänellä ei ollut -hituistakaan huumorin tajua. Häneltä puuttui laajat näköalat eikä -hän tuntenut suhteellisuutta. Hän otti elämän raskaasti. Hän katsoi -olevansa yhtä tärkeä kuin nebulaari-systeemi tai kielellinen uudistus. -Välitön seuraus siitä oli se, että hän, hankittuaan menestyksensä -realismilla, korotti realismin kunniakorokkeelle ja palvoi sitä -ainoana todellisena (kaunokirjallisena) jumalana. Severnestä tuli -realististakin realistisempi. Sille hän perusti kaiken. Hän ei ottanut -kuvatakseen ainoatakaan tapausta, jota hän ei alusta loppuun ollut -omin silmin nähnyt. Hänellä ei ollut paljoakaan tekemistä varsinaisten -tunteitten kanssa, mutta mikäli ne olivat välttämättömiä hänen -kertomuksissaan, tahtoi hän ne itse kokea omassa persoonassaan. Muussa -tapauksessa jäi kertomus kirjoittamatta. Sellaisia tunteita kuin viha -tai uskonnollisuus tai pelko ei hän yrittänytkään eritellä, ellei -hän ensin ollut itse niitä kokenut. Epäystävälliset ja kateelliset -kilpailijat — he eivät olleet realisteja — väittivät, että Severne -kerran ehdoin tahdoin oli juonut itsensä Bowery whiskystä humalaan, -jotta hän saattaisi kuvailla erään vähäpätöisen henkilön tunteita siinä -tilassa. Varmaa on ainakin, että hän ymmärtämättömien kesken sai hupsun -nimen, joka hyvästä maksusta palkkasi ihmisiä suorittamaan kummallisia -ja tarkoituksettomia tekoja hänelle. Hän kokeili aina itsellään ja -muilla. - -Se oli kyllä naurettavaa, eikä se olisi liikuttanut ketään muita kuin -vanhoja, kuluneita oikkuniekkoja, joitten ainoana ilona oli puhua -»nuorista hupsuista», ellei Severne olisi ollut rakastunut. Ja se -viekin meidät asian ytimeen. - -Luonnollisesti oli hän rakastunut äärettömän vakavasti. Ei hän siitä -osannut löytää paljoakaan iloa. Hän mietti vain enimmäkseen rakastavain -velvollisuuksia toisiaan ja kanssaihmisiään kohtaan. Hänellä oli myös -liioiteltu käsitys itse rakkauden pyhitetystä, pyhästä ja korkeasta -luonteesta. Se on kiitettävää, mutta se kiduttaa ihmistä arveluttavasti. - -Tytöt eivät pidä sellaisesta rakkaudesta pitkän päälle. Olkoon se -minusta kaukana, että rohkenisin uskotella, että nuo enkelimäiset -olennot todella tahtoisivat, että heitä suudeltaisiin, mutta jos, -suorastaan tapaturmaisesti, olosuhteet vievät siihen, että mies -heidän suostumuksettaan tai aavistamattaan suutelisi heitä, niin -hämmästyisivät he vallan pelottavasti — niin sanottu miehen raakimus ei -kyllä hyödy paljoakaan, ellei hän uskalla koettaa tuota yllättämistä. -Pylväspyhimyksenä olo on sangen miellyttävää — julkisuudessa. Teidän -täytyy kuitenkin saada nähdä, että Severnen asema tavallisissa oloissa -oli sangen epävakainen. Kuvitelkaa hänen hirvittävää epätoivoaan kun -hän havaitsee sydämensä peruuttamattomasti kiintyneen nuoreen neitoon, -joka on yhtä vakavamielinen kuin hän itsekin, yhtä suuressa määrin -huumoria tajuamaton, mutta koko sielustaan ja mielestään kiintynyt -romanttiseen ja aatteelliseen taidesuuntaan! He keskustelivat usein -asiasta vakavasti ja tulisesti. Kukin koetti omantunnontarkasti -käännyttää toistaan. Kuten tavallista, päättyi yritys kymmenkunnan -pitennetyn haastattelun jälkeen siihen, että tyttö menetti malttinsa. -Tytöt ovat niin mahdottomia! - -»Mitä luulet minun välittävän siitä, miten sinun kuvittelemasi henkilöt -harjaavat hampaitaan, napittavat housunkannattimiaan tai kiilloittavat -kenkiään? Minä tiedän, miten vanha Smith vastapäätä toimittaa ne asiat -ja siinä on minulle kylliksi!» huudahti tyttö. - -»Ihmisluonteen tuntemus ilmoittaiksen sillä tavalla», väitteli Severne -synkkänä. - -»Roskaa», vastasi tyttö. »Ajattelehan että mies, jolle taivas on -antanut lahjoja, tuhlaa niitä kuvailemalla pikkuasioita myöten niin -tarkasti kuin voi kaiken maailman joutavat tapahtumat jokapäiväisessä -elämässä! Se on halpamaista!» - -»Kaunis loistaa ruman joukosta, kuten elävässä elämässä tapahtuu», -vastasi mies itsepäisesti. - -»Kaunis on mielikuvituksessa», huusi tyttö jotenkin tulisesti. »Ja -mielikuvitus on Jumalasta. Se on ainoa suoranainen jumaluuden ilmaus -maan päällä. Ilman mielikuvitusta ei missään kertomuksessa voi olla -elämää.» - -Koska se jo hipoi hempeämielisyyttä, joka on realismille kauhistus, -mutisi Severne jotakin, joka kuulosti »hölynpölyltä». He väittelivät -sitten mielikuvituksen suhteesta kirjallisuuteen tällä uudella -pohjalla. Keskustelun päätyttyä saneli miss Melville, sillä se oli -tytön nimi, seuraavan ultimaatumin: - -»No niin, minä sanon nyt suoraan sinulle, Robert Severne, että en -ikänäni mene naimisiin sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole sielua. -Olen sangen suuresti pettynyt sinun suhteesi. Luulin, että sinulla oli -enemmän luonteen hienoutta!» - -»Älä sano niin, Lucy», pyysi hän todellakin levottomana. Vakavamieliset -nuoret miehet eivät koskaan tiedä kylliksi ollakseen uskomatta mitä -tytöt sanovat. - -»Minä sanon sen ja tarkoitan mitä sanon! En koskaan enää tahdo nähdä -sinua!» - -»Merkitseekö se sitä, että kihlauksemme on purettu?» sammalsi mies, -tohtimatta uskoa korviaan. - -»Luulisin, sir, että voimakkaampi viittaus on tarpeeton.» - -Mies taivutti surkeana päänsä alas. - -»Enkö voi tehdä mitään, Lucy», sanoi hän. »En tahdo, että lähetät minut -tällä tavalla menemään. Minä rakastan sinua.» - -Tyttö tuumi. »Voit», sanoi hän hetken perästä. »Voit kirjoittaa -romanttisen kertomuksen ja julkaista sen jossakin aikakauslehdessä. -Silloin, mutta en ennemmin, annan sinulle anteeksi.» - -Hän kääntyi pois kylmästi ja alkoi tutkia uuninreunuksella olevaa -valokuvaa. Kun ei hän näköjään määrättömän pitkään aikaan saanut -vastausta, kääntyi hän terävästi ympäri ja sanoi: »Noh!» - -Sillävälin oli Severne askarrellut nopean, mutta mieltäkiinnittävän -sielullisen asenteen luomisessa. Hän palautti mieleensä lukuisia -historiallisia ja mielikuvituksen aikaansaamia esimerkkejä, joissa -nainen oli houkutellut miestä luopumaan taivaasta saamistaan -mielipiteistä. Toisissa näistä esimerkeistä, joissa nainen oli -onnistunut houkutuksessaan, oli mies sen koommin viettänyt elämänsä -kurjuudessa ja kuollut tuskallisen kuoleman koko ihmiskunnan kiroomana. -Toisissa taas, joissa mies oli jaksanut vastustaa seireenin ääntä, -oli hän noussut loistoon ja onneen ja vihdoin kohonnut taivaallisiin -korkeuksiin enkelikuorojen hyvähuutojen saattamana — joka ei ollut -realismia ensinkään. Taide — sanoi Severne itsekseen — on ikuinen -totuus. Inhimilliset intohimot ovat harhaanjohtavia. Itseuhraus on -jaloa. Hän päätti heti tulla taiteensa marttyyriksi. - -»Sitä en koskaan tee!» vastasi hän ja astui majesteetillisin askelin -huoneesta. - -Severne kantoi surunsa vakavamieliseen tapaansa. Vuosiksi aikoi hän -painua synkkyyteen, synkkyyteen, jonka hämärästä saattoi erottaa -hänen elämänsä suuren haaksirikon. Pitkän ajan perästä kirjoittaisi -hän sitten suuren teoksen taiteesta, jota koko ihmiskunta lukisi -pelonsekaisella kunnioituksella, mutta johon hän, sivullisena, -suhtautuisi täydellä välinpitämättömyydellä, koska muisto menneistä -olisi kuolettanut kaiken ilon hänessä. Mutta se koski tulevaisuutta. -Nyt oli hänen elettävä synkkä kautensa. Ollen varakas nuori mies, -päätti hän lähteä kauas, kauas. Se oli välttämätöntä, jotta hän voisi -haudata surunsa johonkin. Hän ajatteli oikein taistelutantereita ja -verileikkejä, mutta missään ei käyty sotaa. Vaikutus olisi ollut -suurenmoinen, jos hän olisi voinut palata ruskettuneena ja arpisena -takaisin, mutta koska se oli mahdotonta, päätti hän palata vain -ruskettuneena. Hän osti siis lipun pieneen kaupunkiin Wyomingissä. -Siellä hän ja hänen matka-arkkunsa sijoittuivat Thompsonin postivaunuun -ja matkasivat Placer Creekiin, jossa he molemmat, hän ja hänen -matkalaukkunsa, asettuivat asumaan pieneen lautaseinäiseen huoneeseen -Preeriakoiran hotelliin. - -Paikka oli ihastuttavan sopiva synkkämieliselle. Se oli -kukistumaisillaan oleva laitos, joka käsitti neljä katua ja kuusitoista -kapakkaa. Muutamat taloista ja kaikki kapakat olivat kerran olleet -maalatut. Joka kapakan edustalla oli kiinnityskaide ja koko päivän -seisoi kiinnityskaiteissa hevosia, jotka kärsivällisesti kääntelivät -takapuoltaan Wyomingin tuulia kohti. Wyomingin tuulet kulkivat aina -suunnilleen kolmestakymmenestä kuuteenkymmeneen mailiin tunnissa. -Toisella puolen kaupunkia oli joitakin matalia vuoria, jotka olivat -täynnä mustia syvänteitä, kapeita solia, kohisevia vesiputouksia, -leikkiviä puroja ja äkkijyrkkiä seinämiä. Toisella puolen taas oli -laaja aallokas tasanko, jolla karja ja lehmäpaimenet oleksivat -jumalattomuuden ja tomun seassa. Severne astui kylmänlaiseen -huoneeseen, pesi kasvonsa kovassa vedessä ja laskeutui alas -aamiaiselle. Aamiainen ei voinut olla paremmin valmistettu sille, joka -aikoi alkaa päivänsä synkkämielisyydessä. - -Se alkoi sitkeällä kaurapuurolla ja loppui taikinaisilla leivoksilla -ja näitten välillä oli paljon sellaista, joka kauhistuttaa. Aamiaisen -jälkeen kuljeksi hän mustissa syvänteissä, kapeissa solissa ja niin -edespäin ja mietti surumielisellä, mutta kiitettävällä harrastuksella -jaloa itsensä uhraamista ja elämänsä suurta haaksirikkoa. Sitten hän -palasi kaupunkiin. - -Kaupungissa tekivät käsittämättömät oliot, joilla oli harhaanjohdettu -huumorin taju, hänelle kaikenlaista, minkä syytä hän ei vähääkään -saattanut käsittää parhaastaan sen vuoksi, ettei hänellä itsellään -ollut huumorin tajua, ei harhaanjohdettua enempää kuin muutakaan. Se -peloitti häntä ja sai hänet ymmälle. Mutta hän tutki heitä vakavasti -likinäköisten silmälasiensa läpi, pannen huolellisesti merkille miten -he tekonsa tekivät, minkä näköinen tekijä oli, miten hän toimi ja -mitähän itse tunsi. - -Muutaman päivän perästä heräsivät hänen kirjalliset vaistonsa. -Huolimatta synkkämielisyydestään, tapasi hän itsensä erittelemästä, -seulomasta ja sovittelemasta asioita, kunkin omaan arvoonsa. Lopuksi -alkoi hän sepittää kertomusta Lännestä. Pian sen jälkeen puhdisti hän -täytekynänsä, sovittamalla hienon korttipalan kullan ja kuttaperkan -väliin ja istuutui kirjoittamaan. Kirjoittaessaan tuli hän yhä -tyytyväisemmäksi tulokseen. Lauseet tulivat yhä joustavammiksi. -Laatusanat miltei kiehuivat. Runollisuus hävisi kuin vuoristosumu. Ja -hän muisti ja kuvasi tarkalleen kuinka Savi-Jaakko sylkäistä säväytti -viiksiensä läpi — joka kyllä oli epämiellyttävää, mutta todellista. -Se oli mestariote. Hän kirjoitti edelleen kiihoittuneena. Sellaista -lyhyttä kertomusta ei vielä oltu nähty. - -Mutta sitten tuli tauko. Hän oli menestyksellä saanut sankarinsa -satulaan ja lähettänyt hänet täyttä karkua pakoon mustia syvänteitä ja -jyrkkiä rotkoja kohti — en muista minkä nimisiä — kostonhaluisen joukon -vainoomana. Tässä keskeytti hänet peloittava vaikeus. Hän ei tiennyt -mitä ihminen tuntee ollessaan kostonhaluisen joukon takaa-ajamana. -Häntä ei itseään ollut koskaan ahdistanut mikään kostonhimoinen -joukko. Mitä hänen nyt tuli tehdä. Totta puhuen saattoi hän vallan -siedettävällä selvyydellä kuvitella mielessään sellaisessa tilanteessa -syntyvät tunteet. Hän olisi voinut panna ne paperille kaikin puolin -realistisilta näyttävinä. Mutta häneltä puuttui se koetuskivi, jolla -hän olisi voinut todeta niitten totuudenmukaisuuden. Hän saattaisi ehkä -tietämättään pettää taiteensa, jolle hän oli niin suurella hinnalla -vannoutunut. Se ei käynyt päinsä. - -Hän teki siis luonnollisimman teon minkä vakavamielinen kirjailija, -jolta huumorin taju puuttuu, tekee. Hän meni ulos ja haki käsiinsä -erään tuttavan nimeltä Colorado Jim ja teki hänelle erään ehdotuksen. -Colorado Jimin suostuttamiseen meni Severneltä tarkalleen kaksi tuntia -aikaa ja kuusi lasia whiskyä. Sanotun ajan kuluttua meni Colorado Jim -vuorostaan ulos pudistellen epäilevästi päätään ja päästäen aika ajoin -sisuksistaan onttoja naurunrämähdyksiä, jotka suuresti muistuttivat -hyvin tunnetun »Old Faithful» geysirin purkauksia. - -Hän etsi käsiinsä kuusi omaa osakastaan, joille hän puhui kauan. -Hänen kuusi osakastaan katselivat Colorado Jimiin hyvän aikaa. Sitten -kaikki seitsemän muodostivat keskenään komitean. Komitean päätökseksi -tuli, että keltanokka epäilemättä oli mielipuoli, vaaraton, mutta että -oli ehkä oltava hänelle mieliksi maksua vastaan. Sitä paitsi saattoi -mieliksi oleminen olla hauskaa. Joukon laseja tyhjennettyään komitea -tuli siihen lopputulokseen, että leikistä tulisi _hyvin_ hauskaa. - -Aikaisin seuraavana aamuna ratsastivat he kaupungista vuoristoon päin. -Mustan solan suulla he tapasivat Severnen, joka myös oli ratsain. -Tervehdysten jälkeen jakoi viimeksimainittu miehille joitakin pieniä -esineitä. - -»No», sanoi hän sitten mitä vakavimpana. »Minä ratsastan tuon ison -kiven luo ja kun olen valmis lähtemään, niin heilautan kättäni. Teidän -tulee ajaa minua takaa aivan samalla tavalla kun te ajatte todellista -hevosvarasta takaa ja minä koetan pysyä teidän edellänne. Teidän täytyy -ampua minua tyhjillä panoksilla niin nopeasti kuin vain osaatte. -Ymmärrättekö?» - -He sanoivat ymmärtävänsä. Sitähän he eivät tehneet. Mutta se oli -hauskaa. - -Severne ratsasti kiven luo mustan solan luona — olen varma siitä, että -se oli musta sola — ja kääntyi. Miehet olivat asettuneet riviin ja -olivat innoissaan lähtemään. He olivat lyöneet vetoa keskenään siitä -kuka ensinnä ehtisi. - -Severne heilautti kättään ja painoi kannukset hevosen kylkeen. -Takaa-ajo alkoi. - -Hevonen, jolla Severne ratsasti, oli hyvä. Matka, jonka se kiipesi -ylöspäin oli tottuneenkin tehtävä varovasti. Takana huusi riemukas -seitsikko ja pistoolien rätinä oli ilo korville. Joukko syöksyi ylös -jyrkännettä kuin vihuri. - -Severne oli haltioissaan. Vinha vauhti oli mieltä ilahuttava. Hän -pani sielussaan merkille ainakin satakymmenen mitä realistisinta -pikku seikkaa. Hän tunsi, ettei hän ollut turhan päiten pannut -rahojaan likoon. Ja sitten hän huomasi, että hän vähitellen jätti -takaa-ajajiaan. Aina enemmän ja enemmän. Hän ei tahtonut kokea -ainoastaan takaa-ajoa, vaan hän tahtoi oikein omakohtaisesti kokea -todellisen pelastuksen, sillä hän tiesi, että miehet, huolimatta -teennäisestä ampumisestaan, aikoivat kilpailla sekä keskenään että -hänen kanssaan siitä, kuka ensinnä tulisi harjanteelle. Hän käytti -piiskaa ja katsoi taakseen. Kokemattomanakin huomasi hän, että heidän -hevosensa väsyivät. - -Tällä paikalla kapea sola haarautui. Severne kääntyi vasemmalle, sillä -se oli miltei tasainen. Oikean puolista haaraa tulivat Triangle X:n -miehet. - -Triangle X miehille ei jäänyt muuta kuin yksi neuvo. Tuolla olivat -Colorado Jim ja hänen miehensä väsyneillä hevosilla takaa-ajamassa -nopeata oliota, joka näytti pääsevän liian helposti karkuun. - -Toveria ei sopinut koskaan jättää pulaan. Triangle X:n pojat nostivat -valtavan karjunnan ja yhtyivät leikkiin täyttä neliä. Kun he eivät -päässeet niin nopeasti eteenpäin kuin he toivoivat, ottivat he esille -revolverinsa ja alkoivat ampua. Severne kuuli laukaukset ja onnitteli -itseään pikku draamaansa saamasta realistisesta tunnusta. Silloin hänen -lakkinsa äkkiä lensi päästä. Samalla hetkellä eräs kuula kynti satulan -nupin nahan läpi. Tsip — tsip, vinkui muita kuulia hänen korviensa -ympärillä. Triangle X:n karjakartanon pojat alkoivat ampua tarkemmin. - -Hän katsoi taakseen. Kauhukseen huomasi hän, että Colorado Jim ja -hänen miehensä olivat kadonneet ja että heidän tilalleen oli astunut -joukko mielipuolia poukkivien hevosten selässä. Mielipuolet huusivat -ja ampuivat häntä. Hän ei voinut käsittää sitä ensinkään, mutta kuulat -olivat sangen vakuuttavia. Hän käytti ruoskaa ja kannuksia. - -Jos Severne oli tahtonut todella kokea takaa-ajetun tunteita, niin -sai hän nyt halunsa tyydytetyksi. Ei ole hauskaa olla maalitauluna. -Severne koki monenlaatuisia tunteita, mutta ennenkaikkea jäi hänen -mieleensä eloisuus, jolla olisi ollut mitä suurin kirjallinen arvo. -Hän ei vain ollut siinä mielentilassa, että hän olisi osannut antaa -arvoa kirjallisille arvoille. Hän koetti pysyä pääasiassa, joka oli se, -että hän pakotti hevostaan lentämään niin nopeasti kuin mahdollista. -Siinä hän onnistui kohtalaisesti. Uskaltaessaan katsoa taakseen hetken -perästä, teki hän ilokseen sen havainnon, että välimatka hänen ja -mielipuolten välillä tuntuvasti oli kasvanut. - -Sitten eräs vinkuvista luodeista meni hänen ruumiinsa ja käsivartensa -välistä, katkaisi kolme jouhta hevosen harjasta ja tunkeutui eläin -paran takaraivosta sisään. - -Severne tapasi itsensä äkkiä maasta. Mielipuolet saapuivat paikalle -täyttä neliä, pysähtyen äkkiä kolmen jalan päähän hänestä, niin että -hän sai valtavan rapasateen ylleen. - -Severne nousi istumaan. Mielipuolet vetivät kiitosta ansaitsevalla -ripeydellä Severnen jaloilleen. Toiset kumartuivat hänen hevosensa -puoleen. - -»Aivan kuten arvasin», huusi yksi heistä... Aivan kuten sanoin! Hän -on varastanut tämän hevosen. Se on Hank Smithin valakka. Tuntisin sen -missä hyvänsä.» - -»Se on totta! Paljas O merkki!» huudahtivat useimmat. - -Sitten miehet, jotka pitivät kiinni Severneä, kopauttivat häntä sinne -ja tänne. »Tällä kertaa joudut hirteen! Vai hevosia sinä varastelet!», -sanoivat he. - -»En ole varastanut sitä!» huusi Severne parka. »Olen vuokrannut sen -Smithiltä.» - -Naurun rämähdys vastasi hänen väitteeseensä. - -»Taisit vuokrata Colorado Jimin ja hänen miehensä ajamaan sinua takaa -myöskin, vai mitä?», sanoi yksi joukosta pilkallisesti. - -»Niin tein», vastasi Severne rehellisesti. - -Taas naurun hohotus. »Rohkea poika», sanoivat miehet. - -Kaatuneen hevosen luona alkoivat miehet neuvotella. - -»No pojat», huusi johtaja kärsimättömästi. »Lähtekäämme.» - -Eräs mies tuli esiin ja pani silmukan Severnen kaulaan. Wyomingissä -hirtetään hevosvarkaat. Severne tiesi sen ja alkoi puhua vilkkaasti. -He kuuntelivat häntä ja nauroivat sydämen pohjasta. He eivät koskaan -olleet hirttäneet niin lystikästä hevosvarasta. He käsittivät hänen -yrityksensä ilahuttaa heitä ja vakuuttivat hänelle moneen kertaan, että -hän oli oikea persikka. Kun hän vaikeni, kehoittivat he häntä sanomaan -vielä jotakin. Jokaiselle uudelle lauseelle ne nauroivat, ihaillen sitä -huimana, mutta loistavana valheena. - -Severne sai enemmän realistisia kokemuksia kymmenessä minuutissa, -kuin hän oli saanut niitä koko elämässään, mutta realistiset -kokemukset eivät tee kenellekään hyvää kun on nuora kaulassa Wyomingin -vuoristossa. Sitten he kätevästi heittivät nuoran vieressä olevan puun -oksan yli, vetivät hänet ylös ja jättivät siihen. He eivät ampuneet -hänen ruumistaan seulaksi, kuten tapa vaatii. Hän oli ollut lystikäs -hevosvaras, joten he olivat lempeitä häntä kohtaan. Severne potki. -»Tanssi tekee hyvää», huomauttivat he kääntyessään lähtemään. - -Silloin he tapasivat kauhistuneen Jimin. He katkaisivat nuoran ja -tekivät ankarasti työtä Severnen kanssa. Sitten he kantoivat hänet -Placer Creekiin ja ponnistelivat vielä hänen kanssaan. Triangle X:n -pojat olivat ilmeisesti pahoillaan. He olivat iloinneet Severnen -suurenmoisista valheista ja nyt näyttäytyikin, etteivät ne olleet -ensinkään valheita, vaan äärimmäisen tarkkoja totuuksia. He kevensivät -tunteitaan juomalla itsensä huimaan humalaan ja ampuilemalla valoja -sammuksiin. - -Severneltä meni viikko tointumiseen. Kymmenen päivää sen jälkeen -hän palasi Itään. Hän oli saanut loppuun mestarinäytteensä. Hänen -pakonsa solassa oli kuvailtu niin elävästi, että saattoi melkein -kuulla pistoolien laukaukset, ja sankarin tunteet olivat niin hyvin -kuvatut, että sitä lukiessa oikein itsekin kiihtyi. Severne luki sen -läpi kolme kertaa ja piti sitä kolmannella kerralla yhtä hyvänä kuin -ensimmäiselläkin. Sitten hän kirjoitti sen puhtaaksi kirjoituskoneella. -Se on kovin kiirastuli mihin kirjailija saattaa tekeleensä panna. -Loistavimmatkin lauseet menettävät tuoreutensa kun ne kulkevat koneen -läpi, varsinkin jos ei onneton tekijä saa sitä menemään nopeasti. Nyt -se näytti yhtä hyvälle senkin läpikäytyään. - -»Katso», sanoi hän, onnitellen itseään, »tämä on paras kertomus minkä -ikänäni olen kirjoittanut! Sitten on kumma, jos olen edes _lukenutkaan_ -näin hyvää. Te romantikot väitätte, ettei realistisessa kuvauksessa -ole mitään viehätystä, ei mitään kiihoittavaa eikä mitään fyysillistä -hyväntunnetta. Tämäpä näyttää teille, että asia on päinvastainen!» - -Hän kiiruhti viemään sen Brownille. Sitten hän koetti hartaasti ruveta -synkkämieliseksi taas, mutta se oli vaikea tehtävä. Jollakin tavalla -hän tunsi, ettei hänen asiansa ollut toivoton. Mestarinäyte tulisi -leviämään laajalle ja todistaisi hänen tytölleen, että hän, tekijä, -sittenkin on ollut oikeassa. - -Kolme päivää myöhemmin sai hän kirjeen Brownilta, joka pyysi häntä -tulemaan luokseen. Hän teki niin. Kustantaja antoi hänelle takaisin -kertomuksen, enemmän murheellisena kuin vihaisena ja puhui moittien -periaatteiden hylkäämisestä. Brown oli omantunnon mies. Hän oli sitä -mieltä, ettei entisyys korjannut nykyisyyttä. Severne koetti selittää. -Sitten sanoi Brown: - -»Severne, olen käyttänyt paljon sinun teoksiasi ja olen pitänyt -työstäsi. Lauseet ovat olleet joustavia, laatusanat ovat olleet -nasevia. Sinä olet vapautunut runollisesta sanontatavasta ja ennen -kaikkea, olet kuvannut elämää ihmisille sellaisena kuin se on. Olen -pahoillani nähdessäni sinun luopuvan jaloista ihanteistasi.» - -»Mutta», huudahti Severne, vakavasti huomauttaen, »eikö se kaikki -ilmene kertomuksessani?» - -»Alussa kyllä», vastasi Brown, »mutta sitten — —». - -Hän huokaisi. - -»Mitä tarkoitat?» - -»Ratsastusta solassa», vastasi hän. - -»Lauseet ovat joustavia ja laatusanat nasevia, mutta ah! Siinä on -paljon runollista sanontaa ja se on niin kaukana todellisesta elämästä, -että minusta se näyttää sotkuisen mielikuvituksen luonnottomalta -kamaritekeleeltä.» - -»Mitä, se osahan on realistisin koko jutussa», huudahti onneton tekijä -pahoillaan. - -»Ei», vastasi kustantaja lujasti. »Sitä se ei ole. Se ei ole mitään -realismia ensinkään. Vaikkakaan itse tapausta vastaan ei olisi mitään -muistuttamista, niin ovat miehen tunteet äärettömästi liioitellut. Niin -surkeata raukkaa ei saata olla olemassakaan, kuin miksi sinä sankarisi -teet! Olisin iloinen, jos saisin nähdä jotakin muuta sinulta — mutta -tämä — ei!» - -Jotenkin alakuloisena otti Severne käsikirjoituksensa ja meni kotiin. -Siellä hän luki sen taas läpi. Vanha innostus valtasi hänet uudelleen. -Se oli täysin tosi. Realismi ei saattanut ilmetä sen suurenmoisemmin. -Hän kirosi Brownin ja lähetti kertomuksensa _Decadeen_. Jonkun ajan -kuluttua sai hän vastaan ottaa maksuosoituksen ja imartelevan kirjeen. -Realismi oli kostettu. - -Aikanaan kertomus sitten ilmestyi. - -Sillä välin oli Severne huomannut, että hänen synkkämielisyytensä alkoi -tulla liian realistiseksi hänen mielenrauhalleen. Kun aika kului eikä -hän nähnyt merkkiäkään Lucy Melvillestä, alkoi hän tuumia, että hän -ehkä yhtäkaikki oli erehtynyt jollakin tavalla. Muutamina erikoisen -häikäilemättömän moraalittomina hetkinä ei hän juuri paljoakaan -välittänyt vaikka olisi pettänytkin taiteensa. Niin syvälle saattaa -ihmissielu vajota! - -Kertomuksen ilmestymistä seuraavana iltana istui hän avonaisen takkansa -ääressä juuri tuossa mielentilassa. Lamput olivat sytyttämättä. -Hänen luokseen tuli Mortimer, hänen palvelijansa. »Eräs neiti pyrkii -puheillenne, sir. Ei mitään nimeä», ilmoitti hän juhlallisesti. - -Severne nousi hieman hämmästyneenä. »Sytytä lamput ja ohjaa hänet -sisään», komensi hän, ihmetellen kuka tulija mahtoi olla. - -Kuullessaan hänen äänensä tulija ryntäsi Mortimerin ohi huoneeseen. - -»Älä huoli lampuista», huudahti Lucy Melville. Uskollinen Mortimer -lähti huoneesta, eikä — virallisesti — kuullut muuta. - -»Mitä, Lucy!» sanoi Severne. - -Hämärässäkin saattoi hän nähdä, että tytön posket hehkuivat innosta. - -Tyttö astui poikki lattian ripeästi ja pani kätensä hänen olkapäilleen. - -»Bob», sanoi hän vakavasti, kyyneleet silmissä. »Tiedän, ettei minun -pitäisi olla täällä, mutta en voinut auttaa sitä! Sen vuoksi, että sinä -olit niin jalomielinen. Eikä sillä niin väliä olekaan, sillä minä menen -heti taas.» - -Severne koetteli muistutella mielessään jaloja tekojaan. - -»Mikä nyt on, Lucy?» kysyi hän. - -»Kuinka voit kysyäkään sitä!» huudahti tyttö. »En ole koskaan kuullut -miehen toimineen niin tahdikkaasti, miellyttävästi ja _kauniisti_! Ja -minä en ole enää millänikään, sillä uskon nyt, että sinä olit oikeassa -sittenkin.» - -»Oikeassa missä?» pyysi mies tullen yhä enemmän hämilleen. - -»Realismista, tietysti.» - -Tyttö katsoi hänen silmiinsä ja nosti leukaansa mitä ihastuttavimmalla -tavalla. Vakavamielisilläkin miehillä on joskus loistavat hetkensä. -Severnellä oli sellainen nyt. - -»Oh, et saa — Bob-rakas» huudahti tyttö punastuen. - -»Mutta todellakin, Bob», jatkoi hän hetken kuluttua, »vaikka realismi -olisikin kaikin puolin paikallaan, niin täytyy sinun myöntää, että -viimeinen kertomuksesi on parasta, mitä koskaan olet kirjoittanut.» - -»Mitä — niin, sitä mieltä minäkin olen», myönsi hän ihmetellen, mitä -sillä oli asian kanssa tekemistä. - -»Olen niin iloinen, kun sinä edistyt, tiedätkö Bob», jatkoi hän -onnellisena. »Minä luin sen kokonaan läpi, ennenkuin huomasin kenen -kirjoittama se oli. Ja minä sanoin itselleni: Toivoisinpa että Bob -näkisi tämän. Olen varma siitä, että hän tulisi vakuutetuksi siitä, -että mielikuvitus on parempi kuin realismi. Sillä todellakin, Bob», -huudahti hän innokkaana, »se on paras mielikuvituksen tuote, minkä -ikänäni olen lukenut. Ja kun pääsin loppuun ja näin tekijän nimen -ja havaitsin, että olit hyljännyt kirjalliset periaatteesi juuri -minun vuokseni ja olit todella kirjoittanut sellaisen _loistavan_ -mielikuvituskertomuksen kaiken sen jälkeen, mitä olit sanonut! Ja kun -vielä lisäksi huomasin millaisen hienon tavan olit valinnut saadaksesi -sen minun luettavakseni, sillä — niin — tietysti en koskaan lukenut -Brownin aikakauskirjaa. — Oh Bob! lopetti hän aivan tukahtuvin äänin.. - -Severne epäröi melkein kokonaisen minuutin. Hän näki velvollisuutensa -selvästi. Hän oli vakavamielinen eikä hänellä ollut vähintäkään -huumorin tajua. Sitten tyttö taas katsoi häneen ja nosti leukaansa mitä -ihastuttavimmalla tavalla. - -»Ah, Bob! Et saa! Minä en todellakaan luule, että sinun pitäisi —» - -Ja taide, oh missä se olikaan? - - - - -XII. - -KULLANKAIVAJA. - - -Lännen vanhoina kulta-aikoina piti se laki paikkansa, että pystyvin -aina jäi eloon ja sen, joka jäi eloon, täytyi todella olla pystyvä. -Oli monta tapaa olla jäämättä eloon. Yksi niistä oli kuolla. Oli myös -monta tapaa olla pystyvä, kuten varman aseen tai tyynen mielenlaadun -omistaminen, siunattu ahkeruus tai järkyttävä kunnianhimo, työn -tarkka tunteminen tai myös suurenmoisen amerikkalaisen hölynpölyn -käsittäminen. Joka tapauksessa täytyi miehen, joka jäi eloon, -olla selvillä tarkoitusperistään juuri näitten kautta. Olipa -kysymys kullasta, pokerista tai elämästä, täytyi hänen aina pitää -tarkoitusperistään kiinni verikoiran sitkeydellä, jota ei mikään -sivuvaikutin saanut vähentää. Muussa tapauksessa, kuten sanottu, hän -kuoli tai joutui kerjäämään tai rosvoamaan, tai tuli hänestä hamppari -tai teki hän itsemurhan varastamalla hevosia tai myös yksinkertaisesti -kulkeutui takaisin itään, murtuneena, häpeällisenä hylkiönä. - -Miksi Peter eli, oli kyllin selvä kaikille. Hän oli harmiton, -hyväntahtoinen ja karkeatekoisten miesten mielestä juuri sen verran -omituinen, että hän oli liikuttava. Jokainen, joka kerran oli -katsonut hänen kapeita kirveellä veistettyjä kasvojaan, hämmästyvine -sinisilmineen ja riippuvine vaaleine hiuksineen, tai oli iloinnut -hänen sydämellisestä, harvinaisesta hymystään, kun hän ennen lähtöään -miltei anteeksipyytäen vastasi johonkin huomautukseen, tai jolla oli -ollut onni, pyydettyään häneltä jotakin pientä suosionosoitusta, kokea -hänen innokasta ja iloista apuaan; ei kukaan näistä kuvitelluista -olennoista, ja se tiesi oikeastaan jokaista, joka oli joutunut -kosketuksiin Peterin kanssa, ei kukaan heistä olisi voinut uskotella -kenellekään, että Peter saattaisi taittaa hiuskarvaakaan toisen päästä. -Mutta miten hän jäi kullankaivajaksi, se oli ihme. Kullankaivajan -elämä on kovaa, se on täynnä puutetta, vaikeuksia ja siinä on huutava -puute teknillisistä tiedoista, se vaatii paljon ruumiillista voimaa, -ja oveluudesta ja maailman tuntemuksesta riippuu paljon. Peterillä -ei ollut mitään näistä ominaisuuksista, ei edes pienimmässäkään -määrässä. Mainitsematta jäi vielä vaisto. Sitä Peterillä oli. Hän -saattoi seurata suonta rapautuvassa, ruskeassa kalliossa ihmeteltävällä -vaistomaisella taidolla, joka on niin tärkeä alkuaine todellisessa -kullanetsijässä. Mutta se on vain alkuaine. Kaikkien taiteen sääntöjen -mukaan olisi Peterin aikoja sitten pitänyt epäonnistua, olisi pitänyt -»vyöttää itsensä ja lähteä» jo viisi vuotta sitten, mutta yhä hän -kaiveli vielä iloisena monessa vuoristossa ja monella taholla. Hänellä -ei ollut menestystä, mutta hän ei ollut myöskään epäonnistunut. -Kolme kertaa oli hän tehnyt »löydön». Ensi kerralla oli hän yhtynyt -kahden sanfransiskolaisen kanssa kootakseen omaisuuden itselleen. -Sanfransiskolaiset olivat saaneet hänet muodostamaan jonkinlaisen -osakeyhtiön määrätyllä pääomalla. Kahdella otteella olivat he -»puristaneet» Peterin ulos kokonaan, ja järjestyivät kahden uudella -pohjalla, joka tuotti heille hyvän voiton. Palattuaan yhtiökokouksesta -aivan ymmällä päästään »selityksistä» ja viisasteluista päätteli Peter, -että hän ymmärsi paljon enemmän kvartsisuonista kuin liikeasioista ja -prosenteista ja lähti Idahoon koettamaan uudelleen. Siellä hän löysi -kuuluisan Antiloopin kidan. Tällä kertaa päätti hän myydä sen heti -eikä olla missään tekemisissä sen kanssa omaisuuden siirryttyä toisiin -käsiin. Hän teki luovutuskirjan, sai hieman rahaa sitä vastaan ja otti -vekselin lopusta. Kun vekseli lankesi maksettavaksi ei hän saanutkaan -rahoja, sillä kaivos oli jo myyty kolmannelle. Peterillä ei ollut -rahoja alkaakseen käräjöidä. Hän ei ehkä olisi tehnyt sitä, vaikka -hänellä olisi ollutkin. Hän tiesi liian vähän — tai liian paljon — -laista. Mutta hänellä oli vaistoa ja hän lähti yhtä valtiota idemmäksi, -Montanaan, koettaakseen kolmannen kerran. Sen tuloksena oli Eagle -Ridge. Ja kolmannen kerran joutui hän huijauksen uhriksi suulaan miehen -ja yksipuolisen kauppakirjan vuoksi. - -Surullinen, joutava juttu, vai mitä? Mutta juuri sen vuoksi ihmiset -ihmettelivät, että Peter yhä eli, ihmettelivät Peterin yhä toipuvaa -voimaa, joka teki mahdolliseksi hänen neljännen yrityksensä, ja kammon -sekaisin tuntein ajattelivat he hänen iloista luonteenlaatuaan, joka -oli hankkinut hänelle, vastoinkäymistenkin päivinä, Onnen Pekan nimen. - -Jos he vain olisivat tienneet sen, niin oli kaikkiin näihin ilmiöihin -varsin yksinkertainen syy. Peterin ruumiilliseen silmään ei moniin -aikoihin ollut kuvastunut muuta, kuin sarja laajoja vuoristoja, -suhisevia petäjiä ja ihana Lännen taivas sekä kullankaivajan -yksinkertainen hirsimaja. Mutta hänen sielunsa silmässä viipyi -yläpuolella äskeisten kuva, jonka hän näki miltei aina. Miltei aina? -Hän näki sen aina. Vuorten yli, petäjien välistä, taivaan läpi. Aikojen -kuluessa näky selvisi Peterille, kuten kaikki näyt tekevät. Siihen tuli -kaksi osaa, kaksi eri alkutekijää, jotka aina esiintyivät yhdessä. - -Toinen oli talo, toinen taas tyttö. Talo oli matala, valkeaksi -maalattu, vihreine akkunaluukkuineen ja jyrkkine kattoineen. -Sen miespihassa kasvoi sireenejä, sirkat siellä elämöivät ja -kullankeltaiset perhoset lepattelivat. Sen ääressä oli kivinen, -kalsea rakennus, mutta ihastuttavan kotoinen. Tyttö ei ollut kaunis, -sellaisena kuin me tyttöjä tunnemme, mutta hänellä oli lujat, -rehelliset silmät, leveä otsa, sileät äidilliset nauhat tukassaan ja -terve, kotoinen uus-englantilainen luonne, suloinen, jossa oli samaa -makua kuin vanhanaikaisessa omenapuussa pitkävipuisen kaivon vieressä. -Peter ei voinut saada mitään toimivaltaa taloon nähden eikä myöntymystä -tytöltä. Saadakseen molemmat oli hän lähtenyt länteen. - -Niihin aikoihin tapahtui kaikki maapallon lännen puoleisessa osassa -auringon laskun merkeissä. - -»Minä rakastan sinua sydämellisesti, Peter», oli tyttö sanonut, -pitäen molempia käsiään hänen olkapäillään, »enkä puolestani välitä -rahoista. Mutta minä olen nähnyt liian paljon täällä, — liian paljon -onnettomuutta, joka johtuu veloista ja köyhyydestä. Kurjuus ei rakasta -niitten seuraa, joita se rakastaa. Mene, koeta onneasi, Peter, -rohkeasti ja tule takaisin luokseni.» - -»Koetan parastani», vastasi Peter järkevästi. »Tahdon koettaa. Jumala -minua auttakoon. Mutta se saattaa kestää kauan. En tiedä. Minulla ei -ole sitä taitoa. Olen typerä ihmisten joukossa.» - -Tyttö hymyili, suuteli hänen silmiään. »Ihmiset rakastavat sinua, -Peter», sanoi hän yksinkertaisesti. »Minä rakastan sinua ja odotan -sinua. Vaikka siinä menisi viisikymmentä vuotta, niin sinä tapaat minut -täällä valmiina kun tulet.» - -Peter tiesi, että se oli totta. Ja sen vuoksi hänen ystävälliset -ajatuksensa aina lensivät vermontilaiseen pieneen talonpoikaistaloon, -kuten mehiläiset kotiinsa. Nähdessään sen, tuntui hänestä aina kuin -akkunan alla kasvavat sireenit tuoksuisivat keväälle. Tyttö istui aina -avonaisen akkunan ääressä ja odotti — häntä. Oliko kumma, että hän -jäi eloon kun niin moni muu meni perikatoon? Oliko kumma, että hän -kesti? Oliko kumma, ettei hänen kärsivällinen sielunsa, verratessaan -rakkauden onnea niihin turhan vähiin vuosiin, jotka rakkaus sai -odottaa, huomannut asiain tilassa mitään, joka olisi häirinnyt hänen -rauhallista mielen kirkkauttaan? Ja kuitenkin olisi aika useammasta -tuntunut pitkältä. Ihmiset saattavat löytää sattumalta rikkaan suonen -tai kaivoksen ja rikkaus saattaa sanoa jäähyväiset päivälle, jota he -tervehtivät köyhää köyhempänä. Samoin saattaa joku voittaa omaisuuksia -onnellisella käänteellä vehnämarkkinoissa. Mutta toinen ei niistä ole -enemmän kullan etsintää kuin toinenkaan kaupankäyntiä. - -Oikeassa kullan etsinnässä on vain normaali korko epävarmuudelle, -tavallinen lisäys onnea saada iloita raskaassa työssään toivosta löytää -jotakin odottamatonta. - -Täytyy tuntea työnsä menestyäkseen. Kappale kalliota, penkereen -mutkaus, palanen maata, runsas vesi tai sen puute, nämät ja monet -muut ovat niitä merkkejä, joitten mukaan kullanetsijä panee kokoon -sen kaavan, jolla hän tekee kultaa. Ja kun kaava on tehty, täytyy se -todeta oikeaksi. Se on juuri toteaminen, joka panee selän taipumaan, -kärsivällisyyden koetukselle ja jännittää äärimmilleen miehen -synnynnäisen himon kultaan. Se on teräksen ja tulen, veden ja ruudin -työtä. Kunnes hän voi sanoa »joka oli todistettava», täytyy hänen -ammentaa intoa uskonsa varastosta. - -Aamulla teroittaa hän poransa ahjossa. Illalla on hän mahdollisesti -työn voimalla saanut aikaan pienen pyöreän reiän kallioon, joka -täytettynä ruudilla ja sytytettynä tekee reiän laajemmaksi, särkien -kallion palasiksi. Palaset täytyy poistaa lapiolla ja hakulla. Kun -reikä on tullut kyllin syväksi, täytyy palaset panna sankoon, joka -täytyy nostaa maan pinnalle ja tyhjentää. Kuinka pitkän ajan arvelette -miehen tarvitsevan kaivaakseen tällä tavalla viisikymmentä, sata -jalkaa? Kuinka pitkän ajan kaivaakseen yhden tai kaksi sellaista -jokaiseen valtaamaansa maapalaan? Kuinka pitkän ajan kaivaakseen ne -lukuisat vaakasuorat kanavat, joita toteaminen vaatii? - -Ja sitä paitsi, aika ajoin täytyy kaivosta vaivaloisesti tukea, jotta -se estyisi sortumasta ja hautaamasta alleen sekä työn että tekijät -— vaikea työ, joka vaatii yhtäpaljon tukkimiehen, kirvesmiehen, -merimiehen ja puusepän taitoa. Hänen täytyy tehdä matkoja kaupunkiin, -hankkiakseen tarvekaluja ja ruokavaroja. Hänen täytyy keittää ruokansa. -Hänen täytyy tavata tovereitaan silloin tällöin tai unehuttaa -puhetaitonsa. Vuodet vierivät nopeasti ohi. Hän numeroi päivänsä -sen mukaan mitä on saanut aikaan ja se on vähän. Hän mittaa aikansa -käyntiensä mukaan leirissä ja näitä sattuu harvoin. Ei ole mikään pieni -asia tehdä kolme kultalöytöä — ja menettää ne. Suurempi asia on vielä -omata rohkeutta ryhtyä neljänteen. - -Eagle Ridge-onnettomuuden jälkeen lähti Peter, yhtä iloisena kuin -konsanaan, Wyomingiin koettamaan onneaan vielä kerran. - -Hän nousi vuoristoon ja vietti kuukauden katsellen ympärilleen, supisti -liikkumisalansa erääseen laaksoon ja rakensi itselleen kämpän asuakseen -siinä. Sitten teki hän yleistarkastuksen. Hän meni jalkaisin joka -kuiluun, jokaiseen pienempäänkin nurkkaukseen, joka vain oli yhteydessä -hänen laaksonsa kanssa, sen pohjalle, joka oli täynnä kiviä, ja -seurasi jokaista harjannetta, joka reunusti sitä. Ei mikään välttänyt -hänen silmäänsä. Aikanaan tunsi hän joka kielekkeen ja hiekkakasan -piirissään. Sitten hän istuutui kämppäänsä ja arvosteli huolellisesti -kaikki mahdollisuudet. Elleivät ne sattuneet miellyttämään häntä, -olisi hän uudistanut samat työläät toimensa jossakin toisessa -laaksossa. Mutta koska ne tässä tapauksessa tekivät sen, päätti hän -ryhtyä seuraaviin toimenpiteisiin. Toisin sanoen, hän meni samoille -paikoille taas näytehakku ja joukko pusseja mukanaan. Siinä missä -hänen kokemuksensa tai arvelunsa neuvoi, särki hän joukon kalliota -pengermästä, musersi sen ja pani sitten vanhaan lakanan puolikkaaseen, -pudisteli ja jakoi, musersi uudelleen ja uudelleen, kunnes sai -jonkinlaisen »keskimäärän» pienessä mittakaavassa. Keskimäärän otti hän -sitten kotiinsa, paiskasi sen raskaaseen rautahuhmareeseen, jonka yli -hän oli joustavan vesan varaan ripustanut huhmareen nuijan. Vetämällä -vesaa vuoroon ylös ja alas musersi hän kvartsinsa hienoksi, kellan -valkeaksi hiekaksi. Sitten tärisytti hän kullan erilleen hiekasta. - -Ne penkereet, joitten »keskimäärät» täten osoittivat väriä, merkitsi -hän kartalleen ristillä. Muutamat paikat jotka eivät osoittautuneet -tällä tavalla kultapitoisiksi, mutta joitten ominaisuudet muuten -näyttivät lupaavilta, tutki hän edelleen tunkeutuen kerrosta syvemmälle -ruudin avulla. Tai saattoi hän myös kuluttaa useampia viikkoja -epäsäännöllisen, kaivontapaisen reiän teossa, josta hän kantoi särjetyn -kiven pusseissa pykälöityä puuta myöten. Siten kokosi hän enemmän -näytteitä. Se on kovaa työtä. - -Täten pääsi Peter tuntemaan alueensa ja kun hän tunsi sen perinpohjin -ja kun hän oli tehnyt kaikki lukuiset laskelmansa, käsittäen hevoset, -räjähdyttämiset ja sortumiset, vasta sitten merkitsi hän valtauksensa. -Silloin vasta katsoi hän voivansa _alkaa_ työn. - -Hän saattoi olla väärässäkin laskelmissaan. Siinä tapauksessa oli -hänellä samat työt edessään jossakin toisessa paikassa. Hänelle oli -sattunut sellaista. Joka kullanetsijälle sattuu sellaista. Peterin -valtaamia alueita oli neljä kappaletta. Hän alkoi heti työskennellä, -näytteitä saadakseen. Jalka jalalta syvenivät kaivokset punaiseen, -valkoiseen ja juovikkaaseen maahan. Yksi kerrallaan pistivät -sivukanavat hämähäkin jalkojaan kauas malmisuonien repeämiin. -Vähitellen täyttyi Peterin tilastopöytä, täällä runsas, tuolla -suhteellisen hyvä, täällä taas kymmenen jalkaa huonompaa maata. Päivät, -kuukaudet jopa vuodetkin vierähtivät ohi. Tuli kesä ja meni samassa -ukkosilmoineen, jotka kokoontuivat Harneyn luona, levittäytyivät -pitkinä, mustina vöinä ja syöksyivät rankkasateina ja rakeina maahan, -josta ne sitten preerian kuuman ilman vaikutuksesta haihtuivat -olemattomiin. - -Syksy tuli kirkassilmäisenä ja vienotuulisena ja häipyi riutuen -metsäpalojen savuun. Talvi vilisti ohi uhaten koko ajan napaseutujen -tuulilla, mutta jollakin ihmeellisellä tavalla ne jäivät tulematta. -Se peitti vuoret lumellaan, teki varjopaikat jääkylmiksi ja lämmitti -hopeankarvaisen aurinkonsa valolla. Toinen kevät oli jo tulossa. -Samoinkuin kaikki muutkin, se keimaili aikansa kuin nuori tyttö -sulhaselleen. Se hymyili Lännen auringon lailla, rypisti silmäkulmiaan -äkillisillä lumituiskuilla, jotka olivat omituisessa ristiriidassa -vuoren rinteillä orastavan vihreyden kanssa. Se kiipesi hitaasti -preerialta solien seinämille, samassa tahdissa preerialla puhkeavien -nuppujen kanssa, vihdoin kohottaakseen moninaiset äänensä vanhaksi, -mahtavaksi lauluksi, joka iloitsi uuden rakkauden ja uusien kaipausten -syntymästä. - -Sanoinko kaikki muut? Ei, ei aivan kaikki. Peterille tämä erikoinen -kevät oli jotakin harvinaisen kaunista. Sen loiste oli hieman -kirkkaampi, sen värit hieman tuoreemmat, sen taivas syvempi ja sen -laulut soivat heleämmin kuin minkään muun kevään, joita hän tunsi. -Sillä hän oli tyytyväinen. Hänen omaisuutensa arvo oli osoittautunut -varmaksi. Eräänä kirkkaana, koleana päivänä kokosi hän kaikki poransa -ja hakkuunsa ja rekensä ja vei ne kaikki leiriin, jossa hän ne -asetti ovea vasten. Se oli hänen tapansa merkitä sanat: »joka oli -todistettava». - -Kaivos oli rikkaampi kuin hän oli uneksinutkaan. Sittenkin istui hän -päivällispöydässään yhtä iloisena, yhtä levollisena ja tyytyväisenä -kuin ennenkin. Kun on odottanut niin kauan, niin kärsimättömyys nukkuu -luonnollista untaan ja herää uskomattoman hitaasti. Ulkona näki hän -auringon paistavan ensikerran moneen viikkoon ja kuuli honkien soivan -loppumatonta lauluaan. Sisällä rätisi ja säkenöi takkavalkea, hänen -kattilansa kehräsi kuin kissa pankolla. Peter oli väsynyt, väsynyt, -mutta tyytyväinen. Hänen unelmansa oli lähellä toteutumistaan. - -Lopetettuaan ateriansa, nousi hän ylös ja tutki itseään pienessä -peilissään. Sitten hän teki sen vielä kerran. Sen tehtyään astui hän -raskaasti takaisin pöydän ääreen, istuutui ja painoi kasvonsa käsiinsä. -Kun hän oli katsonut ensi kerran peiliin, oli hän huomannut harmaan -karvan tukassaan. Katsoessaan toistamiseen huomasi hän, että niitä oli -monta. Äkillisesti hätkähtäen totesi Peter, että hänestä oli tullut -vanha. Hän otti taskukirjansa välistä vanhan, haalistuneen valokuvan. -Oliko hänkin tulossa vanhaksi? - -Oli kauheata ajatella sellaista muutosta. Mikä pitkä aika olikaan -kulunut hukkaan häneltä ja valokuvassa olevalta. Ei Jumala itsekään -voinut antaa hänelle sitä ja sen mahdollisuuksia takaisin. Tähän -saakka oli hän perustanut kaikki nuoruuteensa, tästälähin täytyi hänen -katsoa taakseen, hakea sieltä kaikkea sitä mitä olisi saattanut olla, -mutta jota ei koskaan tule ja jokainen sydämen lyönti vei häntä yhä -kauemmaksi heidän yhteisten ilojensa taannehtivastakin harhakuvasta. -Hän ja tyttö eivät enää koskaan voisi alkaa nuorina elämäänsä. Heidän -täytyi ottaa elämä kylmänä muotissaan, valmiiksi muovailtuna. - -Toistensa kehitykseen vaikuttamisen ilo oli heikäläisiltä kielletty. -Sensijaan täytyy heidän löytää toisensa, heidän täytyy jännittää -tuhannet hellyyden säikeet sen kuilun poikki päästäkseen, jonka -kärsivällisyyden vuodet olivat heidän välilleen särkeneet, kuilu jota -ei koskaan olisi pitänyt syntyä. Molemmat kaipasivat he hellyyttä, -säälittävän voimakkaasti. Peter heitti peilin huolimattomasti pöydälle. -Sitten otti hän taas valokuvan käteensä. Ovatko vuodet saattaneet -muuttaa häntä yhtä paljon? Jos niin on, niin hän tuskin tuntisi tyttöä -enää. - -Odotuksen surkeat vuodet! Hän ei ollut niistä ennen välittänyt, mutta -nyt ne olivat kauhistuttavat. - -Taaksepäin katsoessaan näytti hänen väsymätön uurastelunsa kallioineen -ja hakkuineen suuremmalta kuin se olikaan. Hänen kärsivällisyytensä, -joka oli luonnollinen tulos hänen luonteenlaadustaan, muistutti -miestä, joka riippui epätoivoisena köydessä ainoastaan tahdonvoimansa -äärimmäisellä ponnistuksella. Peter tunsi riippuvansa köydessä niin -lujasti, ettei hän voinut ajatella mitään muuta, ei kerrassaan mitään. -Hän tunsi suurta halua laskea irti. - -Entä mitä nämät vuodet olivat tytölle merkinneet? Sisäisen tulensa -avulla, joka niin äkkiä oli valaissut pimeimmätkin komerot hänen -olennossaan, näki hän miltei kaukonäkijän selvyydellä. Millaista sen -on täytynyt olla. Hän näki hänen vanhenevan samoin kuin hän itsekin, -mutta yksitoikkoisuuden synkässä välinpitämättömyydessä. Hänellä ei -ollut samaa kaiken täyttävää uurastusta, joka hänen omat päivänsä oli -täyttänyt tulevaisuuden unelmilla. Vuodenajat sivuuttivat hänet yhä -enemmän samanlaisina, hieman vain valjumpina vuosi vuodelta. Oliko hän -ehkä jättänyt laskemisen jo? Ei, Peter tiesi sen kyllä. Mutta hänen -säälittävä elämänsä! Pesua, harjaamista, paikkaamista, paikkaamista, -harjaamista ja pesua aivan loppumattomiin. Tänä päivänä oli hän tekevä -samaa kuin eilen, huomenna tekisi hän samaa kuin tänään. Huomenna? - -»Ei, jumaliste», huudahti Peter, hypähtäen seisaalleen. »Sitä huomenta -ei saa tulla.» - -Hän otti hyllyltä akkunan yläpuolella joukon kvartsipalasia, ja sulloi -ne pariin satulapussiin, jotka olivat lähellä ovea. Tarhassa oli Jenny, -lihava, sileäkarvainen tamma. Hän satuloi Jennyn ja lähti pusseineen, -jättäen kämppänsä oven auki ensimmäistä tulijaa varten, kuten Lännen -kestiystävällinen tapa vaatii. - -Beaver Damissa levitti hän kivenpalasensa suurimman kapakan -tarjoilupöydälle ja tarjosi niitä tutkittavaksi. Ei hän odottanut -saavansa ostajia Beaver Damin asukkaitten joukosta, mutta hän tiesi, -että tieto hänen löydöistään kohottaisi mielenkiintoa ja vetäisi muita -kullanetsijöitä hänen valtauksilleen. Sillä tavalla tulisi hänen -tavaransa edullisesti markkinoille. - -Hänen löytönsä olivat omiaan herättämään huomiota. Peter oli hyvin -tunnettu mies. Ihmiset olivat varmoja hänen totuudenrakkaudestaan ja -hänen etsintävaistostaan. Jos Peter kerran sanoi, että siellä oli -kultapitoista maata, niin oli asia sillä selvä. - -»Hm», sanoi eräs mies, nimeltä Vinosilmä Dobs, tutkittuaan erästä -läpikuultavaa kvartsipalaa, jossa näkyi pieniä kellahtavia jyväsiä. -Sitten pani hän sen pois ja meni rauhallisesti ovesta ulos sanomatta -sanaakaan lisää. Hän oli mennyt panemaan varustuksiaan kuntoon. - -Muille, jotka eivät olleet yhtä ripeitä, selitteli Peter pitkään, aina -samaan, arkaan, arvelevaan tapaansa. - -»Olen merkinnyt kaikki valtaukseni», sanoi hän. »Te, pojat, voitte -tulla sinne katsomaan, mitä siellä vielä on jäljellä. Siellä on vielä -paljon. En sano, että se on yhtä hyvää kilin minun, mutta se on sangen -hyvää. Luulen, että sinne syntyy leiri.» - -»Leiri!» huusi Cheyenne Harry. »Se on selvä. Jos siellä vielä on -samanlaista, niin voit myydä minulle perunamaan kokoisen palan lähellä -omaasi». - -»No niin, pojat, minun täytyy lähteä», sanoi Peter, väistyen ovelle -päin. »Ja minä toivon näkeväni muutamia teistä siellä.» - -Miehet eivät huolineet keskustella asiasta keskenään, vaan kukin heistä -ajatteli vain omia kullanetsintätyökalujaan. - -»Ota ryyppy, Onnen Pekka, minun kustannuksellani», tarjosi -vieraanvaraisesti kapakan isäntä. - -Peter palasi hitaasti pöydän luo. - -»Onnea uudelle valtaukselle», sanoi isäntä, »ja toivottavasti eivät -keinottelijat vie kaikkea, mitä siinä on.» - -Miehet nauroivat, mutta eivät ilkeämielisesti. He tunsivat kaikki -Peterin, kuten sanottu. - -Peter kääntyi taas ovea kohti. - -»Sinulla on huomenna siellä oikein hirmumyrsky», huusi eräs -leikinlaskija hänen jälkeensä. »Pidä silmäsi auki! Sinne tulee varmaan -oikea roistojoukko ja he piankin vievät sinulta koko valtauksesi.» - -Peter pysähtyi äkkiä, katsahti puhujaan ja meni kiireesti ulos. - -Seuraavana päivänä tuli miehiä hänen laaksoonsa. Hän kuuli heidän -vaununsa kolinan jo ennenkuin hän oli noussut vuoteeltaan. Kun hän oli -syönyt aamiaisensa oli niitä mäen rinteet täynnä. Akkunastaan saattoi -hän nähdä heidän punaisten mekkojensa puitten välistä pilkottavan ja -valon välähtelevän heidän kiiltävistä työkaluistaan. Laaksossa oli -tulia siellä täällä ja ilmassa metsäpalon ja leivän paiston käry. -Paljaitten pensaitten luona näkyi valkoisia telttoja. Hevoset söivät -ahneesti nuorta ruohoa ja puitten vesoja, nostellen päitään kuullessaan -uusien tulokkaitten vaunun ratinan. »Rynnäkkö» oli alkanut. - -Peter tiesi, että uutinen hänen löydöstään leviäisi. Huomenna saisi jo -uusi kaupunki paikan kartalla. Ihmisiä tulisi kaupunkiin, rahakkaita -ja halukkaina sijoittamaan rahojaan. Heidän kanssaan aikoi Peter käydä -kauppoihin. Tällä kertaa ei tulisi kysymykseenkään huolimattomasti -laaditut kauppakirjat. Hän ei jättäisi mitään sattuman varaan. Näin hän -oli ennenkin ajatellut. - -Peter alkoi kuvitella kaikenlaisia vaikeuksia. Edelliset kokemukset -tarjosivat niitä enemmänkin, mutta Peter aikoi ammentaa lääkkeet -samasta lähteestä. Suuri tuntemattomuus peloitti häntä. Huolimatta -vuosistaan, huolimatta harmaista hiuksistaan ja huolimatta edellisten -onnettomuuksiensa muistoista, täytyi hänen myöntää itselleen, ettei -hän tiennyt mitään, ei kerrassaan mitään keinottelijoista ja heidän -menettelytavoistaan. He eivät voineet tällä kertaa nylkeä häntä aivan -samalla tavalla kuin aikaisemmin. Mutta miten saattoi hän tietää, mitä -keinoja heillä vielä oli varastossaan. Kahdeksan vuotta ihmiselämää -pitää opettaa häntä yhtä hyvin varovaiseksi kuin kaksitoistakin. -Kuitenkin astui hän Eagle Ridgen loukkuun yhtä luottavaisesti kuin -Antiloopin kidankin. Hän oli siinä menettänyt kaksitoista vuotta, mikä -estäisi häntä nyt menettämästä neljä uutta lisää. Ei mikään pelko ole -niin vaikeaa kuin tuntemattoman pelko. Et voi nähdä sitä, sinun täytyy -kokonaan luottaa itseesi, sinulla täytyy olla itseluottamusta. - -Itseluottamusta Peteriltä juuri puuttui. - -Silloin hänelle yhtäkkiä selvisi, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Se -oli naurettavan selvää — ainoastaan kysymys työn jaosta. Hän, Peter, -tunsi kullankaivuun, mutta ei ymmärtänyt kaupantekoa. Kotipuolessaan, -vanhassa Vermontissa oli kymmenkunta rehellistä miestä, jotka -ymmärsivät liike-elämää, mutta eivät ymmärtäneet kullankaivuusta -mitään. Ei mikään olisi ollut helpompaa, kuin yhdistää nämä taidot ja -puutteet. - -Jos Peter olisi rauhallisesti mennyt väkensä luo, salaten löytönsä -Beaver Damin miehiltä, niin olisi hän voinut palata takaisin kolmen -viikon kuluttua varustettuna kaikella mitä tarvitsi. Nyt se oli -myöhäistä. Heti kun hän kääntäisi selkänsä, anastaisivat he hänen -valtauksensa. Peterin ajatukset liikkuivat hitaasti. Jos hän olisi -tuntenut itsensä vähemmän levottomaksi harmaitten hiustensa vuoksi, -niin olisi hän ajoissa huomannut sähköttää tai kirjoittaa Itään, -saadakseen apua ja sillä välin vain vartioinut valtaustaan. Mutta nyt -oli pelko ja epäluuloisuus päässyt puikahtamaan hänen mieleensä ja -se alkoi vallata hänet kokonaan. Hän ei voinut nähdä edessään muuta -kuin tuon välttämättömän ja peloittavan kaupanteon petollisuuden -tuntemattomien voimien kanssa, ei mitään muuta kuin erehdyksen, minkä -hän teki, aikaansaadessaan »rynnäkön». - -Aamun kuluessa lähti hän vuoristoon katselemaan. Miehet olivat kaikki -ahkerasti työssä. He hakkasivat »löytöpaikoiltaan» pintakerrosta pois, -asettelivat kiviä valtaustensa kulmiin tai pystyttelivät työläästi -töhertämiään »valtausilmoituksiaan». He tuskin huomasivat miestä, -joka käveli satakunnan jalkaa heistä. Peter kävi myös neljällä omalla -valtauksellaan. Eräällä tapasi hän pienen joukon, joka innokkaasti tutki -kullanmerkkejä. Hän ei yhtynyt heihin. Sanat, jotka hänen jälkeensä -lennätettiin hänen poistuessaan kapakasta soivat yhä hänen korvissaan. -»Sinne tulee varmaan oikea roistojoukko ja he piankin vievät sinulta -koko valtauksesi. Pidä silmäsi auki!» - -Peter keitti itselleen illallista, mutta ei syönyt paljoakaan siitä. - -Sen sijaan istui hän, tuijottaen silmät selällään, mutta näkemättä -mitään, ruoka-astioista nousevaan höyryyn. Aika ajoin nousi hän ylös, -mielessään ilmeinen tarkoitus, jonka hän heti unohti, ennenkuin oli -ottanut kahtakaan askelta, jotenka ne pian tulivat tarkoituksettomiksi -ja hän istuutui taas. Myöhällä illalla kiersi hän taas valtauksensa, -mutta ei huomannut mitään tavatonta. Illan kuluessa yksi ja toinen mies -pyörähti hänen kämpässään, mutta menivät pian taas, koska se oli tyhjä. -Peter oli heidän käyntinsä aikana vuoren huipulla aivan lähinnä tähtiä -ja käveli siellä edes ja takaisin pienellä tasamaalla. Kun hän tuli sen -päähän kääntyi hän kantapäillään takaisin. Siitä tuli kuusi askelta -yhtäälle ja viisi askelta toisaalle. Hän laski omantunnontarkasti -askeleet, kunnes se kävi koneellisesti. Sitten laskeminen jatkui -yhtämittaisesti muitten ajatusten ohella — viisi — kuusi — viisi — -kuusi — aina uudelleen ja uudelleen. Kymmenen tienoissa lopetti hän -kättensä aukomisen ja sulkemisen ja alkoi huutaa ensin hiljaa, mutta -sitten yhä kovemmin koko keuhkojensa voimalla. Vuoristo-leijona vastasi -hänelle toiselta rinteeltä. Hän ojenteli käsiään päänsä yläpuolelle, -joka lihas jännittyneenä ja huusi. Sitten hän ilman huomattavaa -keskeytystä vaipui kivelle ja painoi kasvot käsiinsä. Hetkeksi oli -hermojännitys tauonnut. - -Lännen kirkkaat tähdet valoivat hopeaista valoaan. Preerialta henkäsi -vieno tuuli, kuin näkymättömät kädet lepäsi se miehen pään päällä. -Kotoiset, öiset äänet soivat, ja suloinen metsän tuoksu levittelihe -kaikkialla. Peter nousi, veti syvän henkäyksen ja meni kämppäänsä. -Luonnon suuri rauha oli tullut hänellekin. - -Mutta sitten, matalan kämpän hämärässä palasivat taas vanhat epäilykset -ja vanha pelko. Ne istuutuivat hänen yläpuolelleen kuin orrelle ja -pakottivat hänet katsomaan itseensä kunnes hänen silmänsä olivat kuumat -ja punaiset. »Tee, tee, — tee, tee», ne hokivat, kunnes Peter nousi ja -astui ne kolme mailia, jotka veivät hänet valtaukselle. Kaikki oli kuin -olla pitikin. Miehet laaksossa eivät vielä olleet heränneet. Uninen -siili vain ponnisteli piiloon harja pystyssä. - -Tämä ei käynyt päinsä. Saattoi mennä viikkoja, ennenkuin hän voi alkaa -kaupantekonsa. Peter keitti itselleen työläästi aamiaisen — ja joi -puolikuppia kahvia. Sitten istui hän, kuten edellisinäkin päivinä, -tuijottaen suoraan eteensä, näkemättä mitään. Jonkun ajan perästä -asetti hän tytön valokuvan ja peilin rinnakkain pöydälle ja katseli -niitä tarkkaavasti. - -Hän nousi potkaisten tuolin nurin ja meni vielä kerran valtaukselleen. -Miehet olivat jo heränneet laaksossa. Enimmät olivat lopettaneet -jo päivää ennen välttämättömimmät toimet valtausta varten, jotenka -heillä nyt oli aikaa tyydyttää uteliaisuuttaan ja leikinlaskun -haluaan tarkastamalla alkuperäistä valtausta, joka koko »rynnäkön» -oli aikaansaanut. Seurauksena oli, että Peter tapasi joukon miehiä -valtauksellaan. Muutamat heistä tutkivat maata, toiset olivat -laskeutumassa kaivokseen ja useimmat lukivat lyhyeen petäjään naulattua -valtausilmoitusta. Eräs viimemainituista, sama, joka oli laskenut -leikkiä Peterille kapakassa, huomasi omistajan lähestyvän. - -»Hei Peter», huusi hän viitaten haalistuneeseen ilmoituslappuun. »Mitä -sinä tuolla tarkoitat?» Hän iski silmää toisille. Peterin onnettomuudet -tunsivat kaikki. - -»Mitä?» kysyi Peter omituisesti. - -»Sinä et ole kirjoittanut tätä oikein. Siinä seisoo tuhat viisisataa -jalkaa ja laki sanoo, että siinä pitää olla tuhatviisisataa -neliöjalkaa. Sinun valtauksesi ei ole lainmukainen. Minä anastan sen -sinulta.» - -Se oli naurettavaa puhetta. Jokainen sen tiesi ja he valmistautuivat -nauramaan, oikein suun täydeltä. - -Peter ampui sanaakaan sanomatta puhujan, läpi sydämen. Ihmiset sanoivat -oikeudessa, että se oli raain ja aiheettomin murha, mitä he tiesivät. - - - - -XIII. - -TYTTÖ PUNAISISSA. - - -»Ei minulla ole mitään _sitä_ vastaan», sanoi Idän mies, nojautuen -eteenpäin karkeatekoisesta hirsiseinästä, antaakseen enemmän pontta -sanoilleen. »Sillä minä uskon, että kukin huvittelee omalla tavallaan. -Jos kerran pitää rymytä, niin miksi ei rymytä siivosti ja tyydytä -siihen. Mutta minä tarkoitan noita viattomia tyttöjä, jotka tulevat -tänne huvittelemaan — se on kamalaa!» - -»Se on helvetillistä», myönsi Lännen mies iloisesti. - -»Katso nyt tuotakin sievää typykkää tuolla — —» - -Nuori kullankaivaja seurasi toverinsa katseen suuntaa räikeästi -valaistua joukkoa kohti. Sitten, aivankuin hän ei olisi ollut varma -siitä, oliko hän nähnyt oikein, katsoi hän uudelleen. - -»Ketä sinä tarkoitat?» kysyi hän hämmästyneenä. - -»Tuota, punaisissa. Hän —» - -»Pyh!» sanoi Lännen mies vastustamattomasti. - -»Mitä nyt?» kysyi Idän mies, katsoen häneen epäilevin silmin. - -Toinen tukahdutti naurunsa puoleen väliin ja kävi heti juhlallisen -näköiseksi. - -»Suo anteeksi. Ei mitään», vakuutti hän lyhyesti. »Jatka!» - -Tyttö punaisissa seisoi varpaillaan penkillä suuren lampun alla. Hän -piti pientä kämmentään vinosti lasin yli ja puhaltamalla sitä vastaan -koetti sammuttaa lamppua. Hänen kasvonsa olivat hyvin totiset ja -punaiset. Toisinaan lehahti lampun liekki korkealle ja hän sieppasi -silloin kätensä pois sievällä liikkeellä, harmistuneena siitä, että se -oli kärventää sen. Joukko miehiä seisoi hänen ympärillään ja taputti -käsiään hänelle. Kaksi muuta miestä pidätti tanssipaikan isäntää, joka -koetti estää sitä. - -»Katso nyt tuota tyttöä» jatkoi Idän mies, »hänhän on niin sievä ja -raikas ja viaton kuin vuoristoruusu. Hän on nuori ja ajattelee, että se -on hauskinta aikaa elämässä eikä mitään muuta. Jonakin päivänä hän on -havaitseva, että se on muutakin. Se on kauheata, sen minä sanon.» - -Lännen mies katseli ystävänsä innosta punoittavia kasvoja ääneti -hymähtäen. - -Tytön onnistui vihdoin puhaltaa lamppu sammuksiin ja kaikki huusivat -ihastuksesta. - -»Näyt olevan samanlainen kuin ennen koulussa ollessamme, eikö niin, -Bert», sanoi Lännen mies lämpimästi, »autat hädässä olevia ja suret -toisten puolesta.» - -»No, no. Mitäpä tässäkin voit tehdä. Viedä hänet pois täältä! Vedota -hänen parempaan puoleensa! - -Bert lähti innostuneena tyttöä kohti, joka — toisten auttaessa — -valmistautui hyppäämään penkiltä. Kullankaivaja tarttui häntä hihaan. - -»Älä mene, panet vielä toimeen tappelun. Odota hetkinen!» pyysi hän. -»Tyttö ei ole sen arvoinen. Kuulehan», kun toinen peräytyi entiselle -paikalleen. Hän puhui taas kiusoitellen. »Sinä ja tuulimyllyt. -Minäpä hieman selvittelen sinun ihanteitasi. Saat kuulla yhden tai -pari tosiasiaa tuosta sievästä, viattomasta tytöstä — unehutin muut -laatusanat. Ensistäänkin ei hänellä ole kerrassaan mitään tekemistä -vuoristoruusun kanssa. Hänen nimensä on Anne Bingham, mutta hän on -yleisemmin tunnettu Bismarck Annen nimellä, pääasiassa siitä syystä, -että Bismarck on ainoa leiri rakkaassa piirissämme, jossa hän ei käy. -Senvuoksi on päätelty, että hän on sieltä kotoisin. - -»Bismarck Anne!» toisti Idän mies. Eihän hän mahda olla — —» - -»Aivan sama. Hän on suunnilleen niin huono kuin miksi he hänet -kulloinkin tekevät ja minä en luule, että hän laiminlyö ainoatakaan -tilipäivän tanssitilaisuutta vuoden mittaan. Anne ottaa humalan, sen -saat nähdä, oikein huiman humalan ja on iloinen, sen voin vakuuttaa -hänestä. Hän ilakoi kaikilla mahdollisilla tavoilla niin kauan kuin -sitä kestää.» - -Idän mies vihelsi pitkään, vastenmielisyyden ilme kasvoillaan ja hän -katseli hartaana tytön eloisia kasvoja. - -»Oh, mitäs tuosta välität?» sanoi Lännen mies huolettomasti. »Hän pitää -hauskaa.» - -Bismarck Anne hyppäsi lähimmän miehen syliin, sai suudelman, läimäsi -antajaa poskelle ja leijaili toiseen päähän huonetta. Hän sieppasi -kätevästi hanurin korkealta tuolilta, jolla eräs soittaja istui ja -juoksi, pusertaen merkillisiä ääniä soittokoneesta, penkkirivien -välissä omistajan ajaessa häntä takaa. Naiset nauroivat onttoa -nauruaan, näyttääkseen etteivät he olleet kateellisia hänelle siitä -huomiosta, joka tuli hänen osakseen. Vihdoin törmäsi hän salin -omistajaan, joka tuli sytyttämästä sammutettua lamppua. Omistaja oli -vihainen ja pelasti hanurin kovakouraisesti. Anne nyrpisti huuliaan -ja katsoi vetoovasti ystäviinsä. Ystävät vastasivat yksimielisesti. -Omistaja järjesti lasit. - -Soitto alkoi uudelleen. Kullankaivajat lähtivät kukin taholleen -kirjavapukuisten naistensa luo ja kietoen käsivartensa heidän -vyötäisilleen puristivat heidät aivan lähelleen, ikäänkuin näyttääkseen -omistusoikeuttaan koko maailmalle. Hikoovia seremoniamestareita, -omatekoisia ja humalassa, lensi sinne tänne, koettaen saada katrilliin -jonkinlaista järjestystä muistuttavaa sen osien vaihtuessa. Kaikki -hankasivat jalkojaan permantoon kärsimättömästi. - -Tanssi alkoi melun ja iloisen sekasorron merkeissä. Bismarck Anne -lisäsi iloisuutta. Hänellä oli äärettömän hauskaa ja miksikäs ei. -Hän oli ottanut kolme lasia whiskyä ja Luoja oli antanut hänelle -vilkkaan luonnonlaadun ja merkityksettömän määrän itsekunnioitusta. -Sitäpaitsi oli hänellä terve ruumis, kuuma veri, ja hän välitti -vähät seurauksista. Huvittelu miellytti häntä, liikunnon aikaansaama -kiihoitus ja humalan ihana huumaus värisytti hänen olentonsa joka -hiventä. Hän ei uskonut mitään, mikäli hän tiesi. Jos hänen olisi -ollut tehtävä selvää uskostaan, niin olisi se näyttäytynyt äärimmäisen -yksinkertaiseksi. Elämä tulee niitten tykö, jotka osaavat elää sen -kaikki mahdollisuudet, eikä niitten luo, jotka sen kieltävät. - -Annella oli paljon mahdollisuuksia ja hän käytti niitä nopeassa -tahdissa. Hän tunsi melkein fyysillisesti riemun sykähtelyn ympärillään -ja siitä hän kohosi vielä korkeampiin ilopiireihin. Hän oli juonut -kolme lasia ja hänen päänsä ei ollut luja. Hänen jalkansa liikkuivat -kepeästi ja hänen liikkeensä olivat sangen varmat. Hän oli juuri -päässyt siihen mielentilaan, joka soi hänelle tuon onnellisen -välinpitämättömyyden siitä, mitä seuraava hetki tuo tullessaan, tai -tuon yhtä onnellisen huolettomuuden seurauksista, jota hyveellinen -ihminen ei koskaan pääse kokemaan. Aistimukset painuivat alimmille -asteille — liikettä ja melua. Huone oli täynnä nopeasti pyöriviä -olentoja. Melu oli loppumaton ja naisten nauru kohosi kimakkana sen -yli, aivan kuin vihuri myrskyn yllä. - -Anne liikkui kaiken keskellä kuin kohtalon kontrolloija ja mihin hän -tulikin, näytti se hänestä ainoalta varmalta pisteeltä pyörivässä -kuvasarjassa. Miehet tanssivat hänen kanssaan, mutta he olivat -merkityksettömiä miehiä. Eräs pyysi häntä tanssimaan kanssaan, mutta -Anne pysähtyi katsomaan erästä nuorta miestä, joka eläimellisesti -huohotti pullistuvin poskin, jotenka mies kirosi ja jätti hänet -mennäkseen jonkun toisen tytön luo. Huohottavan nuorukaisen yläpuolella -tanssi valoja, vihreitä ja punaisia. Anne jäi vakavana katselemaan -niitä. - -Ihmiset, huone ja äänet näyttivät hänestä tulevan puuskittain. Puuskien -välillä ei Anne tiennyt muuta kuin sen, että hän oli onnellinen, ennen -kaikkea onnellinen. Aivan kuin sattumalta miehet suutelivat häntä ja -hän joi, mutta nämä asiat eivät varsinaisesti eronneet valoista ja -tietoisuuden puuskauksista. Anne alkoi ottaa kaiken luonnollisena, -hänelle tulevana. - -Jonkun ajan perästä pysähtyi Anne taas katsellakseen outoja valoja. -Mutta tällä kertaa ne eivät olleetkaan punaisia tai vihreitä, vaan -oranssin värisiä, pitkinä vihaisina leimauksina, kuin nauhat, joita -äkkiä puretaan ilmaan ja taas yhtä äkkiä keritään takaisin. Melu -taukosi ja sitä seurasi sorina. Hetken erotti hänen samea näkövoimansa -selvästi huoneen, jossa oli aivan hiljaista, nurkassa viruvan miehen -ja lattialle hitaasti kasvavan punaisen lätäkön. Joku työnsi hänet -ulos ovesta muitten kanssa ja hän alkoi astua tarkoituksettomasti, -epävarmasti leveää katua. - -Hän tunsi hämärästi eron tanssisalin kuuman ilman ja ulkoilman lämmön -välillä. Suuret vuoret, tähdet ja talojen varjot tulivat ja menivät -hänen silmissään samalla tavalla kuin melu ja väki tanssisalissa. Hän -sai päähänpiston kävellä, ja se vallitsi hänen mielessään yli kaiken -muun ja hän ryhtyi siihen suurella kiihkolla. - -Kuinka kauas ja mihin suuntaan hän käveli, se ei merkinnyt mitään. -Liikkeessä ollessaan oli hän onnellinen. Kun hän pysähtyi, tunsi hän -itsensä onnettomaksi. Ja niin jatkoi hän kävelyään kaupungin leveiltä -kaduilta suuren solan läpi vuoristossa, ylös pitkää heinäistä laaksoa, -joka kääntyi hitaasti ja nousi vähitellen ja seurasi joen rantaa, -kunnes hän vihdoin tapasi itsensä pienestä sananjalkaa kasvavasta -notkosta Iron Creek solan luota. Hän työnsi sormensa hajalle menneen -tukkansa läpi ja tunnusteli pukunsa kiiltävää pintaa. Kaukana yllään -näki hän tähtien heiluvan. Vihdoin valtasi hänet päähänpisto nukkua, -aivan samoinkuin kävelemisen ajatuskin oli tullut. Hän vaipui -polvilleen, epäröi hetken ja pani sitten, huoahtaen kuin väsynyt lapsi, -päänsä pehmeää, pyöreätä käsivarttaan vasten ja sulki silmänsä. - -Yökehrääjä lopetti surullisen huutonsa. Muutamat pienet linnut -sirkuttelivat unisesti. Itäisten vuoristojen takana alkoivat tähdet -himmentyä ja lempeä yötuuli, joka oli tuullut kautta pimeyden, painui -nukkumaan. Luonnon ovela taikuri alkoi muovailla päivän kuvaa, tuoden -esille luomansa tummista kätköistään, vetäen ne nähtäville pimennoista, -ikäänkuin luoden ne uudestaan. Uutta elämää liikehti kaikkialla. -Taivaan korkeus näytti olevan täynnä sitä ja kaikki laaksot ja niitten -haaraumat nostattivat yltäkylläisyytensä mahtavassa kuorossa ylistämään -vastavalkenevaa aamua. - -Nainen liikahti unisesti ja heräsi, nakaten tukkansa kasvoiltaan. -Unen puna pani hänen poskensa hehkumaan. Se tuli ja meni hitaasti -nuoren auringon valaistuksessa, kilpaillen loistossa milloin hänen -pukunsa silkin kanssa, milloin taas vuoriston punatulkun kanssa, joka -räiskytteli puron vesiä sateenkaareksi. Hän kuuli lirinän ja meni -sinne. Punatulkku peräytyi varovasti, äänettömästi. Anne polvistui -puron rannalle ja huuhtoi sen jääkylmällä vedellä kasvonsa ja kaulansa, -toisena punatulkkuna, toisena villinä oliona, joka sykki ja värisi -uutta elämää. Sitten hän oikaisi ihanan ruumiinsa täyteen pituuteen ja -katsoi ympärilleen. - -Aamu virtasi hänen lävitseen kuin joki ja jätti hänet puhtaana. Luonnon -silmäin edessä ja luonnon lukemattomien luomusten edessä seisoi hän -yhtä puhtaana kuin hekin. Hän oli käynyt meluavissa paikoissa, mutta -niin oli suohaukkakin tehnyt kohotessaan komeasti liikkumattomin -siivin. Hän oli ryöminyt liassa ja hän oli pörröinen, rähjääntynyt -ja likainen; samoin oli tulilintukin tehnyt ryöpytessään suomudissa, -mutta se oli pessyt puhtaiksi höyhenensä ja lauloi nyt luojan ylistystä -lähimmässä näreen latvassa. Nainen veti keuhkonsa täyteen aamua. Hän -venytteli itseään hitaasti, laiskasti, lihaksen kerrallaan ja seisoi -sitten entistä pitempänä ja vapaampana. Viime yön irstailu, toisten ja -pahempien öitten irstailut, hapon kaltaisesti syövyttävä julkeus, joka -on pahempi kuin itse synti, kaikki ne olivat kadonneet menneisyyteen, -joka oli kuollut, hävinnyt ja haudattu ainaiseksi. Nykyisyys yksin -oli tärkeä, ja se esitti hänet puhtaana luonnolle. Kun hän seisoi -siinä kirkassilmäisenä, miettivänä ja hehkuvana, tukka hajalla ja -heinän korret riippuen hänen vaatteissaan, näytti hän suurisilmäiseltä -enkelilapselta, joka vastikään on tullut maan päälle. Hänestä aamu oli -suuri ja ihana kuin uni, jonka on nähnyt ja johon on herännyt, jotakin -epätodellista ja katoavaa. Hänen sydämensä aukeni sille ja hän tunsi -itsessään hellyyttä kauneutta kohtaan, ja se on lähintä sukua pyhille -kyynelille. - -Hänen siinä uneksien seistessään näytti luonnolliselta, että siihen -vielä yhtyisi toinen inhimillinen olento ja tulisi osaksi siitä. Näytti -luonnolliselta, että se olisi mies, nuori mies ja että hänen tuli olla -kaunis ja rohkea. Näytti luonnolliselta, että hän pysäyttäisi hevosensa -nähdessään Annen. Niin välttämätöntä se oli, niin tiukasti liittyvää -lempeään taivaaseen, vuoriston kasvaviin varjoihin ja elämöiviin -oraviin nähden, että tyttö seisoi liikkumattomana katsoen häneen suu -hieman auki, sanattomana. Hän oli vain osa, pieni osa kaikesta. Hänen -hienot, ruskeat silmänsä, pitkä, kähärä tukkansa ja kasvojensa rusketus -ei merkinnyt hänelle enempää kuin auringon valon leikki Harney-vuorilla. - -Sitten hän kannusti hevostaan ja ratsasti pois ja jotakin tytön -sielussa särkyi. Unimaailmasta riistettiin tyttö raa’asti -menneisyyteensä. Auringon valo katosi hänen silmistään, häipyen -vähitellen ilman kultaloistosta, lintujen laulu hävisi, ja puron -lirinä muuttui kosken vihaiseksi pauhuksi, joka syytti maailmaa sen -pahuudesta. Aamu pakeni. Kaukaa, kauempaa vielä kuin Harney, kauempaa -kuin taivas, katsoi vieraan silmä säälien häntä. Hänen syntinsä ei enää -ollut ruumiillista. Se oli koskettanut hänen sieluaan. Sen sijaan, että -se vain olisi ollut sattuma, tuli siitä olotila, joka sitoi hänet, -ja josta hän ei voinut irtaantua. Yhtäkkiä näki hän erotuksen. Hän -vaelsi pimeydessään ja mies, kirkkaine sieluineen vaelsi valkeudessa. -Hän heittäytyi käsilleen maahan ja itki katkerasti, puristaen heinää -käsissään syntiensä tuskassa. - -Silloin kuului uusi ääni ilmassa. Hän nousi istumaan ja kuunteli. -Käänteen takaa kuuli hän kimakan äänen lausuvan runomitalla. »Ja sinun -huoneesi ja valtakuntasi on pysyvä, iankaikkisesti ja sinun istuimesi -on vahva oleva iankaikkisesti», messusi ääni. - -»Herra auttaa niitä jotka lankeevat ja kohottaa niitä, jotka ovat -sorretut». Puhuja astui näkyviin. Hän oli niitä vanhanaikaisia -vaeltavia saarnaajia, joita silloin tällöin näki vuoristossa ja jotka -olivat täynnä kiihkoa ja innostusta ja matkasivat paikasta toiseen -jalkaisin, pauhaten enemmän helvetin tulta kuin taivaan autuutta, -puolihupsuja, mutta täysin tosissaan. Hän oli riutuneen näköinen. Hän -oli puettu kiiltävän mustaan, pitkään takkiin, joka oli napitettu -tiukkaan ja hänen kenkänsä olivat tomuiset ja näyttivät liian suurilta -huolellisesti käärittyjen housunlahkeitten alla. Vanhanaikainen -majavannahkainen lakki oli työnnetty taaksepäin hänen kapealta -otsaltaan, jonka alta kiilui kaksi eloisaa, tuimaa haukansilmää. -Hartioillaan kantoi hän kepin varassa kangaspussia. Hän astui -innokkaasti eteenpäin. Ei voinut kuvitella mitään sen mahdottomampaa -kuin tuo koomillinen olento vaatimattomassa vuoriseudussa. Mutta sitä -voimakkaamman vaikutuksen teki hän tytön hämmentyneeseen sieluun. Hän -odotti innokkaasti saarnaajan seuraavia sanoja. - -Tämä astui tuimana kivien välissä ja puhui tarmokkaasti, voitonvarmana: - -»Kaikkien silmät vartoovat sinua ja sinä annat heille ruuan aikanaan. - -»Sinä avaat kätesi ja tyydytät kaikki elävät olennot. - -»Herra on oikeudenmukainen kaikissa teissään ja Hän on pyhä kaikissa -teoissaan. - -»Herra on läsnä niitä, jotka häntä avuksi huutavat, totuudessa häntä -avuksi huutavat.» - -Anne näki selvästi ainoastaan yhden asian koko maailmassa — -kiilusilmäisen vieraan, joka oli kuin jumala. Tämän tulisen miehen, -joka puhui outoja, vaikkakin epämääräisiä lohdutuksen sanoja. Tytön -kiusaantuneesta sielusta nousi ainoastaan yksi ajatus — keino millä -tehdä tuo lohdutus todelliseksi, keino nousta synnistään, tulla sen -jumaluuden arvoiseksi, jonka hän tänä aamuna ensi kerran oli selvästi -nähnyt. Hän syöksyi eteenpäin ja tarttui saarnaajan käteen. Hurmiossaan -häirittynä, pyöritteli tämä vain silmiään käsittämättä tyttöä -puoleksikaan. - -»Miten? Millä keinoin?» läähätti tyttö. »Auttakaa minua! Mitä minun -pitää tehdä?» - -Tyttö ojensi käsiään pyytävästi. Vanhan miehen mieli paloi yhä -kuumeisen kiihkeänä. Hän tuskin näki tyttöä eikä käsittänyt hänen -sanojensa tärkeyttä. Hän katsoi vain häneen ilmeettömästi ja huomasi -hänen ojennetut kätensä. - -»Ja teidän täytyy tehdä työtä käsillänne, niinkuin minä käsken teitä», -saarnasi hän epämääräisesti ja irroitti itsensä tytön otteesta ja -marssi komeasti eteenpäin purkaen suustaan psalmin mahtavia sanoja. - -»Tehdä työtä käsilläni, tehdä työtä käsilläni», toisteli tyttö, -katsellen ojennettuja käsiään. »Siinä se on!» sanoi hän hitaasti. - -Anne Bingham pesi astioita Preeriakoiran hotellissa yhden viikon. -Ensimmäinen päivä oli näkyjen päivä. Toinen oli ikävä, kolmas väsyttävä -ja yksitoikkoinen. Ensimmäinen oli niin pitkä kuin matka suuren -unelmamaan toisesta laidasta toiseen. Toinen oli niin pitkä kuin matka -suuren unelmameren yli. Kolmas oli iankaikkisuus. Ensimmäinen oli -ruusunvärinen, toinen oli tumma, ja kolmas oli täynnä harmautta, joka -muuttaa työn ilon koneelliseksi ahertamiseksi. - -Kahdeksantena päivänä sattui kuukautiset tilipäivätanssiaiset -_Viimeisen toivon_ kaivoksella. Kaikki miehet olivat humalassa, kaikki -naiset olivat vielä enemmän humalassa, mutta enimmän humalassa oli -seuran epäämätön suosikki, Bismarck Anne. Kaksi miestä, jotka seisoivat -ovella, eivät nähneet siinä mitään huomattavaa — se oli tapahtunut -viime viikolla. Mutta sillä kerralla Bismarck Annella oli ollut vielä -mahdollisuuksia, nyt oli hän syönyt kielletyn puun hedelmästä ja se -tuli hänelle kuoleman synniksi. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UITTOMIEHIÄ JA -KULLANKAIVAJIA *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase “Project -Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg™ License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg™ electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the -Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg™ License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work -on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the -phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase “Project -Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg™. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg™ License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format -other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg™ website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain -Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works -provided that: - -• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation.” - -• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ - works. - -• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -• You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg™ works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right -of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you “AS-IS”, WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ - -Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™'s -goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg™ and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg™, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/69884-0.zip b/old/69884-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index c52713a..0000000 --- a/old/69884-0.zip +++ /dev/null |