diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/68668-0.txt | 3591 | ||||
| -rw-r--r-- | old/68668-0.zip | bin | 64368 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3591 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..780302b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #68668 (https://www.gutenberg.org/ebooks/68668) diff --git a/old/68668-0.txt b/old/68668-0.txt deleted file mode 100644 index 1a2b2dd..0000000 --- a/old/68668-0.txt +++ /dev/null @@ -1,3591 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Marianne: kertomus, by Vilhelm Krag - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Marianne: kertomus - -Author: Vilhelm Krag - -Translator: Oskar Liljefors - -Release Date: August 3, 2022 [eBook #68668] - -Language: Finnish - -Produced by: Tuula Temonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MARIANNE: KERTOMUS *** - - - - - -MARIANNE - -Kirj. - -Vilhelm Krag - - -Suomennos Oskar Liljefors Helsingin Kaiulle - - - - - -Helsingissä, -Emil Vainio, -1905. - - - - -Konsuli Ebbesen, rikkain ja enin arvossa pidetty, enin pelätty ja enin -vihattu mies koko kaupungissa, nousi vitkalleen kirjoituspöytänsä -äärestä. Mutta noustuaan jäi hän seisomaan eteenpäin kumartuneena. Hän -veti kellon liivinsä taskusta, napautti auki sen kannen, painoi sen -jälleen kiinni ja pani kellon taskuunsa, siihen vilkaisemattakaan. - -Ovelle koputettiin. Hän sävähti ja katsoi oveen säikähtyneen näköisenä. - -— Astukaa sisään! huusi hän sitten ja ojensi selkänsä. - -Se oli ainoastaan eräs konttoristeista, joka toi konseptia. - -— Pankaa se tuohon! Ja muistakaa, ettei kukaan pääse luokseni tänä -aamupäivänä, _ei kukaan_! Oletteko ymmärtänyt? - -Kaljupää konttoristi hiipi ulos ovesta, jonka hän aukasi juuri -niin paljon, että pääsi siitä pujahtamaan. Ja sitten sulki hän sen -varovaisesti. - -— Tst! — kuiskasi hän toisille ulkokonttorissa. — Tänään ei ole hyvä -olla ukon kanssa tekemisissä. Varokaa päästämästä ketään hänen luokseen -tänään, muuten menee paikat nurin. - -Jäätyään yksin, konsuli Ebbesen otti hän konttoristin konseptin, -vilkaisi sitä ylimalkaisesti ja heitti sen pöydälle jälleen. - -Sitten hän meni nurkassa olevan sohvan luo ja istuutui raskaasti. -Ja mitä kauemmin hän istui, sitä enemmän hän lyyhistyi kokoon. -Hänen tunnettu jäntevyytensä oli kuin pois puhallettu, ja jos joku -muukalainen olisi hänet sillä hetkellä nähnyt ensimäisen kerran, olisi -hän häntä pitänyt vanhana, murtuneena miehenä. - -Siihen asti ei konsuli Ebbesen ollut tuntenut kumpaakaan. Mutta kahden -viimeisen vuoden kuluessa oli huono onni häntä lakkaamatta seurannut -ja selittämättömimmät onnettomuudet ja vastoinkäymiset olivat häntä -kohdanneet, kenenkään ulkopuolella olevan saamatta vihiäkään niistä. - -Niin, onni, joka yli sata vuotta oli johdattanut Hans Ebbesenin -liikettä, oli nyt äkkiä kokonaan kääntänyt sille selkänsä sen -perustajan pojanpojan pojan aikana. Varmiinmat ja varovaisimmin tehdyt -suunnittelut menivät myttyyn, samalla kun tyhmeliinit ansaitsivat -pääomia mitä uhkarohkeimmilla keinotteluilla. Alussa hymyili hän sille -kaikelle ja ajatteli usein sitä kertaa, jolloin oli Monte Carlossa -pelaamassa. Alussa hän oli voittanut, vaan voittanut, kuinka ikinä -olisikaan käyttäytynyt. Niin, hän oli lopuksi huvitteleinnut panemalla -kultakolikoita umpimähkään kierimään viheriällä pöydällä ja antamalla -niitten jäädä siihen, mihin pysähtyivät, ja joka kerta hän voitti. - -Mutta sitten kääntyi onni äkkiä. Hän pelasi varovaisemmin, koetti -suunnitella laskuja, teki muistiinpanoja ja luuli huomaavansa, että -onnenpelissäkin oli jonkinlainen laki vallitsemassa. - -Mutta mikään ei auttanut. Joka kerta kun hän pani rahansa jollekin -numerolle tai värille noukkasi sen siitä krupierin (pankkipelaajan) -koukku. Niin jatkui siksi kunnes muuan vanha, oudonnäköinen mies, joka -koko ajan oli seissyt hänen vieressään ja tarkastanut peliä ottamatta -siihen osaa, sanoi hänelle: - -— Teidän ei pitäisi pelata tänään. Tehän näette, ettei se hyödytä. -Teillä ei enää ole _la chance_ (menestystä). - -Niin, hän oli viime aikoina usein muistellut sitä vanhusta, omituista -ukkorahjusta, josta hän sittemmin sai kuulla, että hän oli ollut rikas -mies, mutta kadottanut omaisuutensa viheriän pöydän ääressä ja eli nyt -pienellä eläkkeellä, jonka pelipankki kaikessa ystävyydessä hänelle -suoritti sen vuoksi, ettei mies rukka olisi pannut toimeen skandaalia -ampumalla luodin otsaansa. - -— Teillä ei enää ole _la chance_. - -Ensiksi hän oli ajatellut sitä tapahtumaa puoleksi hymyillen, mutta -vaikka hän oli kaikkea muuta paitse taikauskoinen, vaikka tuon -tuostakin toisti itselleen, että kaikki liikkeen vastoinkäymiset -johtuivat jostakin väärästä suunnitelmasta, niin sattui kuitenkin -tapahtumia, joita ei kukaan ollut voinut aavistaa ja jotka rikkoivat -hänen laskelmansa niin johdonmukaisesti, kuin olisi tapahtumien takana -piillyt paha kohtalo, joka huvittelihe ehdoin tahdoin häiritsemällä -hänen toimiansa. - -Täällä näyttää todellakin vallitsevan samat säännöt kuin siellä -pelihelvetissäkin: ne jotka sokeasti antavat kultansa kieriä mitä -päättömimmissä yrityksissä, saavat suuria voittoja, jotavastoin hän, -joka oli tutkinut alaansa kuin tiedettä, lakkaamatta näki kullan -virtaavan luotaan. - -Ja tälle kohtalolle, joka tuli hänen tielleen milloin tulipalona, -milloin haaksirikkona, milloin petollisena palvelijana — tälle -kohtalolle hän ei mahtanut mitään. - -Kun nyt muutamat hänen vastoinkäymisistään vihiä saaneet vihamiehet -koettivat hänelle erittäin epäsuotuisalla ajalla salakavalasti hänet -kukistaa lunastamalla joukon vaikeasti maksettavia saatavia, silloin -vaadittiin koko hänen aivojensa selvyys ja tasapaino estämään häntä -tulemasta epätoivoon ja siten joutumasta kilpailussa alakynteen. - -Mutta hän suoristi selkänsä ja sanoi itselleen, että sellaisten -vastoinkäymisten on kerran poistuttava tieltä. Kaiken _täytyi_ olla -ainoastaan ajan kysymys. Ja olisihan liian hävytöntä, että nuo -nousukkaat niin kömpelöllä tavalla tekisivät lopun hänen ylväästä -nimestään, joka sukupolvien kuluessa oli ollut ylhäisin ja mahtavin. - -Hänen vihamiehensä olivat varmaan luulleet tekevänsä hänelle pientä -harmia, mutta he eivät olleet aavistaneet, ettei heidän temppunsa -merkinnyt enempää ja vähempää kuin koko loistavan liikkeen perikatoa. - -Konsuli Ebbesen ei ollut se mies, joka olisi väistynyt tieltä ja -pyytänyt vihamiehiltään armoa. Mitä tahansa, mutta ei sitä! Tulkoon -vararikko, menköön perikatoon vanha liikenimi, mutta niin kehnolla -keinolla se ei saanut maailmasta kadota! - -Jos se kerran on tekevä kuperikeikan, entäs sitten, niin saisi hän -ainakin itse määrätä ajan. Mutta ei ikinä maailmassa sellainen typerä -torikauppiaan temppu ole antava sille viimeistä iskua. - -Tällaisessa toivottomassa kuumetilassa kirjoitti konsuli Hans Ebbesen -erään nimen, jota hänellä ei ollut oikeutta kirjoittaa. Ja sitten -maksoi hän persoonallisesti jok'ikiselle virkamiehelleen kaikki heidän -saatavansa. Häntä huvitti nähdessään heidän ymmälle joutuvia, pitkiä -naamojaan. - -Tämä temppu ehkäisi siten jo syntymässä pienen esiinpistävän epäilyn -liikettä kohtaan. Ja etenkin lähinnä seuraavana aikana tunnettiin -miltei mystillistä kunnioitusta tuota miestä kohtaan, joka leikkivällä -keveydellä oli suoriutunut kaikista tappioista ja selvittänyt kaikki -kujeet. Tuntemattomia mahtoivat hänen rikkautensa olla, koska hän niin -lyhyessä ajassa oli sellaisia summia maasta polkaissut. - -Aika kului, mutta vastoinkäymiset seurasivat yhä Hans Ebbeseniä. Sillä -hetkellä, jolloin hän teki tuon toivottoman ja epärehellisen teon, -oli hän huomannut järkkymättömäksi kohtalokseen, että se se olikin -päämaali. Sitä tarkoitti kaikki se mitä tapahtui. Niin pitkälle hänen -juuri piti joutua, mutta sitten, herran nimessä, pitäisi onnen jo -kääntyä! Hänet valtasi omituinen sairaalloinen levottomuus. Ja sitä -seuraavana aikana, jolloin yhä näyttäytyi mahdottomaksi lunastaa -turmiota tuottava paperi, valtasi hänet sama hermoväristys, jota hän -Monte Carlossa hävitessään oli tuntenut, sillä eroituksella vain, -että se tällä kertaa oli tuhat kertaa voimakkaampi. Silloin oli ollut -kysymys ainoastaan muutamista vähäpätöisistä kultarahoista, tällä -kertaa oli panos koko omaisuus, vanhan nimen kunnia, niin, itse elämä. - -Muutamia pitkiä kuukausia kului. Vielä oli hänellä luotto kaikkialla, -vielä ei aavistanut kukaan mitään, vielä voitiin kaikki pelastaa. - -Siksi, kunnes tänään — se oli muuan kevätpäivä — pyydettiin pankissa -miettimisaikaa, vaikka oli kysymys ainoastaan pienemmästä summasta. - -Ja heti säikähtyi tuskaantunut mies! Olivatko he sen keksineet? - -Hän kulki huoneessaan edes takaisin, jännityksestä vavisten. Jok'ikisen -sähkösanoman aukaisi hän hermostuneesti vapisevilla käsillä, ja heti -kun joku koputti, sävähti hänen ruumiinsa äkkiä. - -Hän tunsi itsensä niin yksinäiseksi, kuin olisi hän ollut laivan -hylyllä, jonka näki vähitellen allaan hajoavan. - -Tänään se oli siis päätettävä. Toivottomuuden valtaamana hän oli -sähköttänyt vanhalle ystävälleen pääkaupunkiin, ja odotti nyt -vastausta. Se laina auttaisi häntä ainakin selvittämään rikoksen, -sitten sai käydä kuinka tahansa. - -Hän istuutui ja kyyristyi sohvan kulmaan. Katse harhaili avutonna -ympäri konttorihuonetta, tuota vanhaa suojaa, jonka seiniltä hänen -kolme edeltäjäänsä häntä ankarasti tähystivät. Heidän katseensa -näyttivät tänään tavallista vihaisemmilta. Kiihtyneessä tilassaan -tuntui hänestä, kuin heidän kasvojensa ilmeet kokonaan olisivat -muuttuneet, ja välistä näyttivät ne ikäänkuin saavan eloa ja vetäytyvän -uhkaavaan virnistykseen. - -Hän kiiruhti ulkokonttoriin, jossa henkilökunta kunnioittaen nousi -seisomaan ja kumarsi hänelle. - -Vilkaisematta sivulleen aukasi hän etehiseen vievän oven, pysähtyi -sitten äkkiä ja kysyi: - -— Onko tullut mitään sähkösanomaa? - -— On, nyt juuri tuli yksi — vastasi kassanhoitaja miltei säikähtyneellä -äänellä. - -Konsuli Ebbesen otti paperin ja pani sen näennäisesti -välinpitämättömänä taskuunsa. - -Sitten hän jälleen poistui ja tempasi oven kiinni mennessään. - -— Jumala ties, miten hänen laitansa lie — Sanoi kassanhoitaja ja -katseli hänen jälkeensä. — Ei varmaan mahtane jotakin olla pois -paikoiltaan konsuli Ebbesenissä? Sehän olisi mahdotonta. - -— Mahdotonta! — toisti hän itsekseen, haukotellen tyyntyneenä ja ryhtyi -työhönsä jälleen. - -Mutta pieni epäilyksen kauna kutkutti kuitenkin hänen aivoissaan -ja häiritsi hänen työtään, ja kun hän äkkiä huomasi tehneensä -yhteenlaskuvirheitä vuosineljännestileissä, pani hän kynänsä syrjään -ja alkoi katsella pihalla olevaa miestä, joka sahasi puita. — Oli sitä -paitse niin kuuma... - -— Mutta semmoistahan on tapahtunut ennenkin. Ja niinkuin se konsuli -käyttäytyi tänään! — Hm! - -Pihalle päästyään pysähtyi konsuli Ebbesen. Sähkösanoman piti hän -edelleenkin puristettuna käsissään. Samassa hetkessä, kun hän sen -oli saanut, oli hän omituisesti vakuutettuna tuntenut sen sisältävän -kieltävän vastauksen. - -Nyt silitti hän sen suoraksi, aukaisi sen ja alkoi sitä vitkalleen -lukea, nyökäytti sitten päätään ja puri huulensa yhteen. - -Sitten hän rykäsi pari kertaa, suori kaulaliinansa ja poistui kadulle, -missä päivä helteisenä heloitti. - -Kaikki ihmiset tervehtivät konsuli Ebbeseniä, rikkainta, arvossa -pidetyintä, enin peljättyä ja enin vihattua miestä koko kaupungissa. - - - - -II. - - -Nuori, valkoisiin puettu nainen astui äkkiä esiin huoneen varjosta -kirkkaaseen päiväseen, pysähtyi ja katseli hetkisen tarkkaavaisesti -kadun alapäähän päin. - -Sitten kulki hän jälleen kiivaasti eteenpäin. Kuului silkin kahinaa -ja pari kiiltonahkaisia kenkiä välkkyi hameen helmojen alta. Hän -viittasi kädellään ja hymyili nähdessään jonkun vastaantulijan hänelle -hymyilevän. - -Hän oli vielä nuori palannut hiljakkoin kotiin, oleskeltuaan vuoden -saksalaisessa pensionaatissa ja toisen ranskalaisessa luostarikoulussa. - -Ja konsuli Ebbesen tunsi sydämensä lyövän kiivaammin, nähdessään -solakan naisen, jonka koko olemusta peitti synnynnäinen hienous. - -Juuri sellaiseksi hän oli kuvitellut tyttärensä kehittyvän. -Maailmannaiseksi, joka tyynenä ja arvokkaana säilyttäisi vanhan nimensä -ja rikkauden. Kylmäksi ja hillityksi muukalaiselle, mutta sydän täynnä -hellyyttä ja hyvyyttä. — Niin, kaikki tuon ankaran liikemiehen jäykän -pinnan alla piilevät paremmat tunteet oli konsuli Ebbesen tuhlannut -ainoaan tyttäreensä, jonka äiti oli kuollut tytön vielä pienenä ollessa. - -Mutta hän oli heti tytön syntyessä itsekseen päättänyt, että kun -luonnon järjestyksen mukaan joku toinen kerran on saava etusijan tytön -sydämessä, hän ei vähimmälläkään vaikuttaisi hänen valintaansa. Konsuli -Ebbesen tiesi vallan hyvin, että tyttärensä, kaunis, ymmärtäväinen, -rikas, oli taivuttava monen miehen jalkojensa juureen, mutta hän luotti -myöskin siihen, että tyttärensä maku siihen ehdittäissä oli kehittyvä -niin hienoksi ja varmaksi, ettei valinta tuottaisi kumpaisellekaan -suruja ja murheita. - -Mutta kun konsuli Ebbesen tänään näki Mariannen niin somana ja sirona, -niin ymmärtäväisenä ja ystävällisenä, kuin hän konsanaan oli saattanut -kuvitella, kouristi epätoivo hänen sydäntään. - -Sillä kun se onnettomuus, joka hetki hetkeltä heitä lähestyi, kun se -nyt oli räjähtävä heidän päänsä päällä, miten käy silloin Mariannen? - -Hän, jota lapsuudesta asti oli kasvatettu rikkaan miehen tyttärenä, -kestääkö hän, kun onnettomuuden päivät pian koittavat? Sanotaan, että -hyvien päivien pitämiseen tarvitaan leveä selkä. Voi niin olla! Mutta -pahoja päiviä kestämään tarvitaan vieläkin leveämpi. Kaikkialla hän -huomasi, että köyhyys teki kelpo ihmisetkin kelvottomiksi, ylpeän -pelkuriksi, jalon pikkumaiseksi ja epäileväksi. - -Ei, saarnatkoon liikatunteelliset yhteiskunnan parantajat rikkautta -vastaan kuinka kiihkeästi tahansa; se on sittenkin edellytyksenä -ihmisen useimmille jaloille ominaisuuksille. - -Mutta köyhyys, se on se suuri synti ja kaikkien inhoittavien paheitten -juuri. - -Ja tämä köyhyys uhkasi sitä nuoria naista, joka tuli häntä vastaan! -Tuonko olennon, joka oli niin notkea, niin puhdas ja niin viehättävä. -hänetkö tekisi ankara työ koukkuiseksi ja rumaksi, ja nuo kirkkaat -lapsen silmätkö tulisivat koviksi ja himmeiksi leipähuolista ja -köyhyydestä! - -Marianne rukka! - -— No mutta, täälläkö sinä käyskentelet keskellä kirkasta aamupäivää, -isä? — huudahti hän reippaasti ja pisti kätensä hänen käsivarteensa. -— Mahtaa tuntua suloiselta, kun on niin hyvää aikaa. Mutta usko pois, -minulla on sen sijaan kiire! Ensinnäkin on minun käytävä koettamassa -hameitani, sitten minä kylvön ja sitten on minun mentävä kotiin -pitämään huolta päivällisestä ynnä muusta. Me saamme jotain perin -harvinaista päivälliseksi, mutta minä en sano mitä se on. Älä vain tule -liian myöhään, sitä sinulta pyydän, sillä sitä ei käy viivyttäminen. -Hyvästi siksi! - -Ja tuossa tuokiossa hän oli kadonnut. - -Konsuli Ebbesen jäi seisomaan hymy huulillaan ja katseli tytärtään, -joka kulki katua alaspäin kumarrellen oikealle ja vasemmalle. - -Tuossa hän kohtasi Haldor Björnin. Kah, kuinka kohteliaasti se kumarsi, -senkin rötkäle! Tyttö sanoi hänelle jotain ohimennessään, se mahtoi -olla jotain sukkelaa, sillä herra Björn jäi kuin naulittu seisomaan -paikalleen ja töllistelemään hänen jälestään. - -Ja muutama askel edempänä kohtasi hän nuoren Kristian Fredrik Trollen, -joka kääntyi ympäri ja lyöttäytyi Mariannen seuraan. - -Kelpo poika, tuo Kristian Fredrik. Vakava, tyyni ja itseensä sulkeunut -niin kuin rotuihminen konsanansa. Ei ollut hän turhanpäiten konsuli -Ebbesenin vanhan ystävän, maaherran, poika, pulskimman miehen, minkä -saattaa nähdä. - -Mutta kaunis ulkomuotonsa ja erinomainen rakastettavuutensa olivat -samalla hänen onnettomuutensa, sillä hän oli aina mukana, aina -seuroissa, aina kemuissa ja kekkereissä. Ja kuollessaan verrattain -nuorena huomattiin hänen jättäneen vaimolleen ja lapsilleen ainoastaan -melkoisen summan velkoja! No, näitten maksamisesta pitänevät huolta -hyvät ystävät, ja lapset ovat saaneet verrattain edullisia toimia. -Kristian Fredrik on Ebbesenin omassa konttorissa. Mutta isän -ajattelemattomuuden varjot lepäävät vielä raskaana varjona perheen yli; -ja kun hän oli ollut hilpeä ja kevytmielinen, niin olivat lapset sitä -hiljaisempia ja vakavampia. - -— Kelpo poika muuten — ajatteli Ebbesen ja katseli heidän jälkeensä, -kahden nuoren, jotka valkoisissa puvuissa ja hohtavina kulkivat katua -poispäin kesäisen auringon heloittaessa. He ikäänkuin somistivat toinen -toistaan. - -Niin, niin, siellä, siellä se kulki Marianne säteillen nuoruutta ja -iloa. Pian oli kuitenkin oleva toisin. Taivaan Jumala, kuinka oli -Mariannen silloin käypä? - -Marianne, Marianne rukka! - - - - -III. - - -— Hyvää päivää. Kristian Fredrik! - -— Hyvää päivää, neiti! - -Marianne hieman säpsähti kuullessaan vanhan leikkitoverinsa, Kristian -Fredrikin, nimittävän häntä neidiksi. He eivät olleet toisiaan -nähneet sen jälestä, kun hän oli matkustanut ulkomaille, ja hän oli -ajatellut heidän entiseen tapaan seurustelevan toistensa kanssa jälleen -tavatessaan. - -Hänen täytyi oikein Fredrikiä tarkastaa. Niin, hän oli todellakin -paljon muuttunut niinä kahtena vuonna. Hän oli varttunut ja käynyt, -niin vakavaksi. Hänen kasvonsa olivat tulleet suuriksi ja saaneet -surullisen ilmeen. Kristian Fredrik rukka, eivät olleet hänenkään -päivänsä hauskoja olleet! Isä oli kuollut ja he olivat kaikki -jääneet köyhiksi. Ja sitten oli hänen täytynyt lakkauttaa opintonsa -antautuakseen liikealalle. - -Multa nyt viihtyi hän vannaan paremmin hänen isänsä konttorissa. Tai -tekikö juuri se seikka hänet niin jäykäksi ja omituiseksi Mariannea -kohtaan? - -Niin ollen päätti Marianne tulla kaksin kerroin ystävällisemmäksi -hänelle, oikein hänelle osottaakseen, että hän nyt oli yhtä hyvä ystävä -kuin ennenkin, jopa parempikin, sentähden että Fredrikin asema nyt oli -tukalampi. - -Ja hän alkoi tarinoida ja kertoa, kuinka hupaista hänen olonsa -ulkomailla oli ollut, mitä hän oli nähnyt ja mitä ihmisiä hän oli -kohdannut ja kuinka hän lopultakin oli ikävöinyt kotiin... - -Silloin keskeytti Fredrik hänet äkkiä: - -— Mutta kuinka saatoitte ikävöidä kotiin, kun teillä siellä oli niin -hauska? - -— Ettekö sitä ymmärrä? — vastasi hän hymyillen. — Onhan luonnollista, -että minun oli ikävä isää, kotia, kaikkia. - -— Niinkö tarkoititte? - -— Niin tietysti. Ja kaikkia ystäviä, tuttavia j.n.e. Tuntuuko se teistä -ihmeelliseltä? - -— Niin, ajattelin vain, että kaikki täällä kotona olijat olisivat -unohtuneet kohdatessanne kaikki ne tuntemattomat ihmiset. - -Mutta mikä ihme häntä oikein vaivaa? Miksi kulki hän noin allapäin ja -katseli sivulleen? - -— Ei huoli olla huonolla tuulella, Kristian Fredrik — sanoi hän. — -Niin, ei ensinkään hyödytä, että kieltäydytte. Te olette ihan surkean -näköinen. Minun täytyy todellakin torua teitä. Onko nyt säällistä -murjottaa tuolla lailla, sen sijaan kuin pitäisitte olla iloinen minut -jälleen nähdessänne, samoin kuin minäkin olin nähdessäni teidät? - -Hän punastui ja sanoi pää vielä enemmän kumarassa kuin ennen: - -— Oi, sitä tuskin olitte! - -— Ihan varmaan olin — sanoi hän reippaasti. — Ja nyt tuntuu minusta, -että meidän pitäisi olla yhtä hyviä ystäviä kuin ennen, eli kuinka, -Kristian Fredrik? — Lähdemmekö purjehdusmatkalle iltapäivällä? Aivan -niinkuin ennen muinoin, ennenkuin matkustin — saareen keittämään -kahvia? Ja sitten otamme muutamia hauskoja tovereita mukaan. - -— Ei, en voi. - -— Ettekö voi? Miksi ette? - -— Ei, sillä meillä ei enää ole purjevenettä, senjälkeen kun isä kuoli. -Ja sitäpaitsi on minulla työtä konttorissa iltapäivällä. Mutta — lisäsi -hän ja katsoi häntä silmiin ensi kerran sen jälkeen kun toisensa -tapasivat — mutta luulen ensi sunnuntaiksi saavani lainaksi veneen. Ja -silloin tulen mielelläni. - -— No, se on sovittu — sanoi Marianne ei vielä tänä sunnuntaina, mutta -siitä viikon perästä. — Tapaamme kyllä vielä sitä ennen. Hyvästi -Kristian Fredrik. Minun täytyy poiketa tähän. Oli hauska tavata teitä -jälleen. - -— Uskokaa, minun oli vielä hauskempi tavata teidät ja kuulla, että -olette vielä niinkuin olitte ennen. Olen siitä sanomattoman iloinen -siitä saatte olla varma. Hyvästi, tapaamme siis pian toisemme. - -Fredrik jatkoi rivakasti matkaansa. Veri kolkutti raskaasti hänen -ohimoissaan. Hän katseli järvelle, jonka pinta auringonpaisteessa -hymyili ja kimalteli. Hänen ympärillään oli kaikki yhtäkkiä muuttunut -niin kauniiksi, sillä hänen povessaankin heräsi jotain kaunista, joka -ikäänkuin asettui sinne lepäämään. Se oli muuan nimi, joka hyräili ja -hymyili ja säteili hänen sydämessään. - - - - -IV. - - -Kun konsuli Ebbesen aamiaisen jälkeen tuli takaisin konttoriinsa, -ilmoitti kassanhoitaja, että pankinjohtaja Torkildsen odotti häntä -kaikkein pyhimmässä. - -— No — puhkesi konsuli sanomaan — se ei toki ollut liian aikaisin. - -Hän avasi äkisti yksityishuoneensa oven. - -— Nyt en tahtoisi olla Torkildsenin housuissa — ajatteli kassanhoitaja. - -Pankinjohtaja Torkildsen oli pieni talonpoikaisen näköinen äijän -kekkuli. Hän oli silmiinpistävästi köyryselkäinen ja tavattoman -kohtelias ja hänen huulillaan oli aina makea, kaino hymy, kuin olisi -hän lakkaamatta käynyt ihmisiltä jotain anteeksi pyytämässä. - -Ja kuitenkin tiedettiin hänen olevan harvinaisen kelpomiehen, joka -vähäpätöisestä virkamiehestä Ebbesenin konttorissa oli kohonnut siihen -asemaan, mikä hänellä nyt oli. Niin, Ebbesenit olivat auttaneet hänet -jaloilleen, siitä oltiin yleensä yksimielisiä. Sekä hänelle, että hänen -isälleen olivat Ebbesenit olleet erittäin ystävällisiä. Ehkä vielä -enemmän isälle. Siitä oli vielä olemassa hämäriä, puoleksi unohdettuja -huhuja, mutta kukaan ei niistä enää puhunut, konsuli itse kaikkein -vähimmin. - -Ebbesen heitti pankinjohtajaan pikaisen silmäyksen. Ei, hänen -asennossaan ja ilmeessään ei ollut mitään muutosta tapahtunut. Hän oli -sama talonpoikaistyyppi kuin ennenkin. Hän seisoi ja käänteli käsissään -leveälieristä huopahattuaan ja oli onnettoman näköinen. - -— Istukaa, kunnioitettava — sanoi konsuli tuimasti, vastaamatta toisen -kohteliaaseen tervehdykseen. — Otaksun, että olette tullut selittämään -lievimmin sanoen omituista käytöstänne. Ehkä nyt olette tullut sitä -lähemmin miettineeksi vai kuinka? - -— Konsuli ei pahastu — vastasi Torkildsen pitkäveteisellä, hieman -laulavalla äänellä — olisin tullut tänne jo eilen illalla, mutta jumala -on todistajani, konsuli, etten voinut. - -— Mutta mitä tämä kaikki on hyödyttänyt? ärjäsi konsuli äkäisellä -äänellä. — Jos on ollut tarkoitus herättää epäilystä liikettäni -kohtaan, niin vakuutan, että se ei ole onnistuva. Ja mitään muuta syytä -en todellakaan voi keksiä. - -Pankinjohtaja yskäsi pari kertaa ja katsoi karsastellen konsulia -pienillä, samalla kertaa pelokkailla ja viisailla silmillään. - -— Eipä suinkaan — hän sanoi — kuinka saatatte luulla jotain sellaista, -herra konsuli? Ei millään muotoa. - -— No, sitten annamme asian unohtua. Te siis myönnätte epäilyksenne -olevan perusteettoman. Minä siis lähetän heti palvelijani pankkiin -nostamaan summan. - -— Anteeksi, herra konsuli — vastasi Torkildsen ja nousi seisomaan, ja -nyt ilmestyi hänen pieniin, viisaisiin silmiinsä ankara, urkkiva katse -— ei käy sentään vielä lähettäminen. Minulla olisi sitä ennen teille -jotain puhuttavaa, herra konsuli. - -— Todellakin? — vastasi Ebbesen kylmästi ja hieman ivallisesti — Teillä -on siis sittenkin jotain sanomista? - -— Te ette saa puhua minulle tuolla ivallisella äänellä — vastasi -pankinjohtaja tyynesti: — Tehtäväni on hyvin vastenmielinen. Antaisin -monta vuotta elämästäni päästäkseni tästä hetkestä. Mutta nyt en enää -voi vaieta. En voi, herra konsuli, omantuntoni takia. Ja minä olen nyt -kerran kaikkiaan ottanut elämäni tehtäväksi täyttää velvollisuuteni. -Kerran sanoi isävainajanne, ja niitä sanoja en unohda, vaikka eläisin -sata vuotta: «Tehkää velvollisuutenne, vaikka kysymyksessä olisi oman -isänne onni», sanoi hän. - -Viimeiset sanat lausui hän miltei kuiskaamalla, ja hänen suupielensä -vavahtivat mainitessaan Ebbesenin isästä. - -Konsuli Ebbesen vaikeni. Hän vain odotti sitä, jota oli mahdoton -välttää — sitä kauheata, iskua. - -Syntyi hetken äänettömyys. Sitten jatkoi Torkildsen samalla -hiljaisella, kummallisella, äänellään. - -— Teillä on monta paperia pankissamme tällä haavaa, herra konsuli. - -— Liianko monta? Niinkö teistä tuntuu? - -— Sitä en voi sanoa, se jää teidän tehtäväksenne, vaikka luulen, että -olisi parempi kummallekin, jos niitä olisi hieman vähemmän. Mutta sehän -on, kuten sanottu, teidän asianne — ja nyt hiljensi hän vielä äänensä, -niin että se kuului miltei kuiskaamiselta — mutta siellä on eräs -paperi, yksi ainoa, erikoinen paperi, jonka pyydän teitä lunastamaan. - -— Mitä paperia tarkoitatte? - -— Sen tiedätte itse parhaiten, herra konsuli. Ja minä pyydän teitä -miltei rukoillen, herra konsuli Ebbesen, lunastamaan sen niin pian kuin -mahdollista. - -— No, saanen sanoa — virkkoi konsuli ratketen pitkään, käheään nauruun -— että teette todellakin kauniin viittauksen, te, herra Torkildsen! -Minusta tuntuu kuitenkin kuin pitäisi teissä oleman jonkinlainen, jos -niin saan sanoa, kiitollisuuden tunne Ebbesenin liikettä kohtaan. No -niin, siltä ei kuitenkaan näytä, tosiaankaan, siltä ei näytä. - -Mutta silloin käänsi pankinjohtaja Torkildsea ryppyiset kasvonsa -kokonaan konsuliin päin. - -— Kiitollisuutta? toisti hän. — Tiedätte paremmin kuin hyvin, ettei -koko maailmassa ole ihmistä, jota kohtaan tuntisin niin syvää ja -pohjatonta kiitollisuutta kuin teidän kunnioitettavaa isävainajaanne -ja teitä, hänen poikaansa kohtaan. Tiedän varsin hyvin enkä suinkaan -sitä unohda, että teidän isänne pelasti minun isäni häpeästä ja -perikadosta, kun viimeksi mainittu oli väärin käyttänyt toisen miehen -nimeä. Muistan sen joka päivä ja minä muistan myös, että minun on -isäänne kiittäminen koko olemassa olostani ja kaikesta mitä minulla on; -kaikesta, kaikesta on minun häntä kiittäminen. Ja nyt seison teidän -edessänne ja sanon teille, että ainoastaan isänne muisto on saattanut -minut unohtamaan velvollisuuteni ja ne sanat, jotka isänne minulle -kerran opetti. Tahdon siis odottaa vielä kolme päivää, herra konsuli! -Teillä on siis niin paljon aikaa selvittääksenne koko asian. Mutta -enempää en uskalla — omantuntoni takia. Herra konsuli, ette saa katsoa -minuun tuolla tavalla. Herramme, joka tietää kaikki ja näkee kaikkien -sydämeen, hän tietää myöskin, että tämä on elämäni raskain hetki. Ja -ennenkuin lähden, tahdon vielä mainita erään asian, jotta tulisitte -vakuutetuksi siitä, että puhun totta. Minulla on pieni summa rahaa, -herra konsuli, ja luulen saavani lainaksi jonkun verran lisää. Kaiken -asetan teidän käytettäväksenne. Paljon se ei ole, mutta ainakin puolet -siitä summasta, joka tarvitaan tuon kirotun paperin poistamiseen tästä -maailmasta. Herra konsuli, ottakaa vastaan tarjoukseni, minä pyydän. -Katsoisin sen hyvitykseksi siitä, mitä isäni kerran on rikkonut, -ja voisin katsoa maailmaa suoremmin silmiin, jos te sen minulle -suvaitsette. - -— Kiitoksia — vastasi konsuli — mutta Ebbesenin liike ei tarvitse -teidän säästöjänne. Ja minä vakuutan teille, että kolmen päivän -kuluttua ei pankissanne ole yhtään ainoata paperia minun nimelläni. -Oletteko ymmärtänyt? - -Köyryselkä äijän kekkuli seisoi vielä silmänräpäyksen ja katseli -konsuliin rukoilevin katsein. - -Mutta konsuli Ebbesen seisoi suorana selin häntä kohti, ja -pankinjohtaja hiipi hiljaa konttorista. - - - - -V - - -Kun ovi sulkeutui pankinjohtajan poistuttua, jäi konsuli Ebbesen -liikkumattomana paikoilleen seisomaan. Lämmin suhina alkoi yhä -kiihkeämmin ja kiihkeämmin pyöriä hänen päässään, seinät alkoivat -keinua, ja yhtäkkiä notkahti hänen ruumiinsa eteenpäin, hän kopeloi -käsillään ja vaipui nojatuoliin. - -Silmänräpäykseksi kadotti hän kaikki. Mutta sitten toipui hän -vähitellen tajuihinsa. Hän pyyhkäsi tukkaansa, kaatoi tutisevin käsin -vettä lasiin ja tyhjensi sen yhdellä siemauksella. - -Kolme päivää! — Lauantai! — Lauantaina heinäkuun 14 p:nä oli Ebbesenin -liike tekevä vararikon. Hän katsoi vanhoihin muotokuviin ja imuroi -lyhyttä, luonnotonta naurua. — Lauantaina heinäkuun 14 p:nä! — Sitten -oli kaikki ikipäiviksi mennyttä. - -No niin, se oli kait niin määrätty. Sen piti niin käymän. - -Ja kun ne, poliisit, sitten tulevat ja telkevät hänet putkaan — ha, -ha! Hans Ebbesen putkaan! — niin löytävät he hänet toimestaan. Siitä -pöydän äärestä he hänet löytävät, tyynesti taaksepäin nojautuneena -tuolissaan, ehken vähän liian paljon taaksepäin, ja ehken ovat hänen -kasvonsa hieman kalpeat. Ja pöydällä pienoinen käärö poltettuja -muotokuvia ja kädessä pieni pullo. — Ha, ha! kuinka raivonneekaan -kostonhaluinen poliisimestari, kun ei saa iskeä kynsiään tähän -ylhäiseen rikoksentekijään elävässä elämässä! - -Suuri hämminki koko kaupungissa! Ja mitä puheita ja mikä kauhistus! -Ja kaikkien heidän joukossa on oleva vanha, höllämielinen provasti -— kasvoillaan osanottava lempeä hymy; hän tulee vahvistamaan ja -lohduttamaan perhettä. - -Hän säikähti. Hurja pelko täytti hänet. - -Marianne! ... - -Hän ei rohjennut jatkaa mielikuvitustaan kauemmin. Oi Jumala! oi -Jumala! Marianne! - -Hän sävähti seisoalleen, kiiti mielettömänä toiseen päähän huonetta ja -pysähtyi sinne, puristaen kätensä lujasti ohimoilleen. — Ah! mitä piti -hänen tekemän? - -Ei, se ei _saa_ tapahtua! Pikemmin sitten ottaa vastaan Torkildsenin -vaikeasti kootut rahat ja sitten kulkea kautta kaupungin kerjäämässä -kokoon loput. Sillä se ei _saa_ tapahtua. - -Ajatuksissaan muisteli hän useata perhettä, mutta niitten luottoa oli -joko jo varemmin käytetty tai olivat ne niin köyhiä, etteivät voineet -olla miksikään hyödyksi. - -Sitten muisti hän äkkiä erään nimen. - -Björn! - -Björnien täytyy auttaa! Se perhe, jota Ebbesenit aina olivat -väheksyneet ja halveksineet ja joka oli ollut heidän vastakohtansa -kaikissa suhteissa, sen oli nyt vuoro eikä kenenkään muun. - -Hän ajatteli Björnien matalaa, pimeätä puotia kaukana laitakaupungilla, -jossa talonpojat miespolvia olivat tiskin syrjällä retkottaneet ja -tinkineet tavaroita. Siellä olivat ne niin hyvin viihtyneet. Ilma oli -paksua, kalan ja öljyn hajusta, ja illoin, kun puoti oli täpösen täynnä -talonpoikia, leijaili katossa savun ja suutupakan katkuja, niin että -savuiset lamput miltei olivat sammumaisillaan. - -Siinä ilmapiirissä olivat Björnit eläneet kaksi, kolme miespolvea, -viihtyneet siinä hyvin ja ahkeraan kokoilleet talonpoikain rasvaisia -kuparikolikoita. Kukaan ei varmaan ollut voinut aavistaa, että nämä -ihmiset vähitellen tulisivat satojen tuhansien omistajiksi. - -He seisoivat tiskinsä takana vakavina ja turvallisina. Jos joku -puotipalvelija koetti perustaa kilvottelevan liikkeen kadun toiselle -puolelle hankkimalla sekä peilit että kaasuvalon puotiinsa, niin -ottivat Björnit koko asian mitä järkkymättömimmällä tyyneydellä. -He tiesivät, että talonpojat lopultakin palaisivat takaisin sinne, -missä olivat kuin kotonaan, jossa Björn kurotti leveän kämmenensä yli -tiskin, tarjosi suutupakkaa ja kyseli kotiseudun uutisia heidän omalla -pitkäveteisellä murteellaan. - -Vasta aivan viime aikoina oli siellä tapahtunut muutos. Björn oli -nyt tullut vanhaksi mieheksi ja oli varustanut itselleen kaksi -konttorihuonetta puodin taakse, joka ei kuitenkaan estänyt häntä tuon -tuostakin pistäymästä puodissa puhuttelemassa vanhoja ostajiaan. - -Ja poika, Haldor Björn, oli ahkera vieras kaupungin klubissa ja otti -osaa seuraelämäänkin. Mutta hänellä oli isänsä vahvat nyrkit, ja hänen -huvittelunsa eivät suinkaan aina olleet hienoimmanlaatuisia. Hänen -lempijuomansa oli saksalainen musta olut, ja hänen suosikkejansa olivat -palvelijattaret. - -Vastakohtana näille kömpelöille maakauppiaille olivat Ebbesenit aina -olleet kaupungin hienoimpia seuramiehiä, jotka pitivät siroudesta -ja hienoudesta, jotka olivat tehneet laajoja matkustuksia kauniissa -maailmassa ja katsoivat sen vuoksi Björnejä kuuluviksi alempaan, -tyhmempään rotuun, jotka tallustelivat epämieluisassa puodissaan, -vaikkakin he viime aikoina olivat rikkauteen nähden tulleet Ebbesenien -vertaisiksi. - -Näihin ihmisiin piti Ebbesenin nyt turvautua, heidän rahojansa oli hän -nyt pakotettu kerjäämään. - -Niin, Jumalan nimessä! Hän nousi äkkiä seisomaan, otti hattunsa ja -lähti. Hän suostuu kerjäämään, ryömimään, nöyrtymään, hän suostuu mihin -tahansa! Sillä se ei _saa_ tapahtua. Lapsen vuoksi, noitten silmäin -vuoksi, jotka katsoivat suoraan hänen omaantuntoonsa. Ne ovat hänet -pelastavat, ne tulevat antamaan hänelle epätoivon voiman, jolla hän -voittaa kaikki, kaikki. Ja jos on välttämätöntä, saisivat ne taivuttaa -hänen jäykän niskansa, taivuttaa sen nöyräksi, niin että herra Björn -saattaisi astua sille täysin turvallisena talonpoikaisilla saappaillaan. - -Pian oli hän jo liikkeen konttorin ulkopuolella. - -Nyt oli vain pysyteltävä järkevänä. Hän mainitsi puoliääneensä -Mariannen nimen, koputti ovelle ja astui sisään. Konttoristit -kääntyivät kirjoitustuoleillaan ja hämmästys kuvastui heidän -kasvoillaan. - -Jotakin alkoi uudelleen kiehua ja kuhista syvällä Hans Ebbesenin -itsetunnossa. — Marianne — kuiskasi hän taasen itsekseen ja kysyi -tyynesti, oliko liikkeen johtaja tavattavissa. - -Konsuli osotettiin erääseen konttorin takana olevaan huoneeseen. - -Pitkä, leveäharteinen mies astui kohteliaasti häntä vastaan. - -Konsuli Ebbesen tunsi hänet. Se oli nuori Haldor Björn, joka hiljakkoin -oli kauppakumppanina yhtynyt liikkeeseen. - -— Isäni ei ole tällä hetkellä täällä saapuvilla — sanoi nuori mies -sulkiessaan oven ulkokonttoriin. — Hän on viime aikoina ollut hieman -kivulias ja saapuu sen vuoksi verrattain säännöttömästi konttoriin. - -— Luonnollisesti — ajatteli Ebbesen. Ja tuntui kuin hänen pirteytensä -olisi äkkiä katkennut. Kuumeinen tila, jonka valtaamana hän oli -tänne saapunut, oli todellisuudessa niin luonnoton, että tarvittiin -ainoastaan tämä pieni vastoinkäyminen saattamaan hänet äskeiseen -avuttomuuteensa jälleen. - -Hän istuutui uupuneena tuolille. Mitä oli hänen tehtävä? Oi Jumala. -Marianne, kuinka oli tämä kaikki loppuva? - -Koneentapaisesti lausui hän muutamia sanoja, joihin nuori Björn -kohteliaasti vastasi, ja kun hän oli istunut niin kauan kuin -välttämätön kohteliaisuus vaati, nousi hän seisomaan sanoakseen hyvästi. - -Mutta nyt tapahtui se merkillisyys, että Haldor Björn pyysi Ebbeseniä -istumaan jälleen. Hän tahtoi jostain mielellään hänen kanssaan -keskustella. Mitä ihmettä se mahtoi olla, josta tuo kurja piikasankari -tahtoi puhua, ihmetteli Ebbesen. - -Hän istuutui kuitenkin jälleen ja katsoi hämmästyneenä Björniin, joka -silminnähtävästi hermostuneena ja onnettomana seisoi ikkunan ääressä. - -— Niin, antanette anteeksi, että pidätän teitä, herra konsuli Ebbesen -— alkoi Haldor Björn — mutta kun näin teidän astuvan konttoriimme -tänään, niin teki se minut iloiseksi, sillä minusta tuntui, kuin -olisi se näyttänyt siltä — niin, niinkuin se olisi merkinnyt, että -teillä... ei, tuota noin, olisi mitään sitä vastaan... että alkaisitte -suhteihin liikkeemme kanssa... te ymmärrätte? On monena vuonna... -ikäänkuin ollut... peräti vähän yhteyttä... te ymmärrätte? Ja minusta -tuntuu omituiselta, että me, jotka ikäänkuin olemme ensimäisiä tällä -paikkakunnalla, olemme, jos niin saan sanoa, erillä toisistamme. - -— Onko mies mielipuoli? ajatteli Ebbesen. — Mitä tarkoittaa hän -kaikella tuolla lörpöttelyllä? Tahtoneeko hän ehken, että rupeaisimme -kauppakumppaneiksi? Tai mitä hän tarkoittanee? - -Mutta hän hillitsi ihmettelynsä ja vastasi ainoastaan, että hän -oli yhtä mieltä Haldorin kanssa siitä asiasta ja että ajatus häntä -miellytti, mutta että hra Björnin tulisi hieman tarkemmin selittää -tuumansa. - -— Se on oleva minulle todellinen ilo — puuttui Haldor jälleen puheeseen -— ja minusta olette erittäin ystävällinen otteessanne asian jo heti -alussa siltä kannalta. Ja kun te pyydätte minua lähemmin selittämään -aikeeni, niin on minun heti paikalla huomautettava, että ehdotukseni -ehken ei ole sellainen, joksi te sen otaksutte. Mutta tahdon myöskin -sanoa, että luulen sen parhaiten käyvän sillä lailla kuin minä sen olen -ajatellut. - -Nyt ei Ebbesen enää jaksanut seurata nuoren miehen ajatusten kulkua, -vaan pyysi häntä ilmaisemaan sanottavansa suoraan ja peittelemättä. -Konsuli Ebbesen vakuutti häntä kuulevansa suurimmalla mielihyvällä ja -tarkkaavaisuudella. (Tosiaankin, millä tarkkaavaisuudella! mietti hän -mielessään.) - -Haldor rykäsi ja astui askeleen lähemmäksi. - -— Koska te olette niin ystävällinen, herra konsuli — sanoi hän — niin -sanon sen teille suoraan. Aijoin teiltä kysyä, olisiko teillä mitään -Mariannen ja minun liittoutumista vastaan. - -Konsuli Ebbesen nousi jähmettyneenä tuoliltaan. Hänen kasvonsa tulivat -miltei tuhkanharmaiksi. - -— En tiedä olenko ymmärtänyt teitä oikein — sanoi hän omituisella -äänellä. — Korkeasti ... kunnioitettava herra Björn... onko todellakin -tarkoituksenne... minusta tuntuu kuin pyytäisitte tyttäreni kättä? - -Kun Haldor näki, minkä vaikutuksen hän oli vanhaan herraan tehnyt, tuli -hän tulipunaiseksi ja pyysi änkyttävällä äänellä anteeksi. - -— Minähän olen tavannut tyttärenne seuroissa — sanoi hän, ja minä en -luullut... että... että se olisi niin... niin kokonaan mahdotonta... -ettei hän ehken... joka tapauksessa ajan mittaan alkaisi... alkaisi -vastata tunteihini. - -Konsuli Ebbesen pyyhkäsi kasvojaan. Sitten vastasi hän väkinäisellä, -tuskin kuuluvalla äänellä: - -— Älkää minua ymmärtäkö väärin. Minulla ... ei ole... mitään sitä -vastaan. Minä vakuutan teille, herra Björn, se päin vastoin ilahuttaisi -minua. Anteeksi, että olen hieman hermostunut. Se tuli... niin... niin -odottamatta. Ja hän on minun ainoa lapseni, herra Björn, minun ainoa -lapseni. - -Hän vaikeni äkkiä, ja jälleen näkyi hänen piirteissään jotain, -joka todisti sisäistä taistelua. Hän otti hattunsa, ojensi kätensä -Haldorille, mutta käänsi katseensa sivulle sanoessaan: - -Menen heti puhumaan Mariannen kanssa, ja jos meillä on jotain -sanottavaa, niin tulemme me molemmat takaisin neljän ajoissa. Hyvästi, -herra Björn. Onnellista toiste tapaamista meille kaikille! - -Herra konsuli Ebbesen kulki suorana ja pää pystyssä katua poispäin. -Missä hän kulki, siellä tervehtivät häntä kaikki — ystävät ja -vihamiehet. Mutta tänään hän ei vastannut kehenkään tervehdykseen. Hän -kulki kuin unessa. Moni kääntyi ympäri ja katsoi hänen jälkeensä. Mikä -ihme vaivasi konsulia? - -Mutta kun hän tuli konttoriinsa, sulki hän liikkeen kaikki ovet, -istuutui kirjoituspöytänsä ääreen, painoi päänsä käsiensä varaan ja -itki katkerasti. - - - - -VI. - - -Kun Marianne kuuli isänsä puhuvan Haldor Björnin kosinnasta, punastui -hän ja hymyili. - -— Ei, mutta tämä ei toki lie totta, isä — sanoi hän. - -Ja konsulin täytyi suorastaan häntä torua ja hänelle vakuuttaa, että -hän todella tarkoitti mitä sanoi ja että Mariannen tulisi miettiä, mitä -aikoo tehdä. - -— Haldor Björn! — sanoi Marianne. Minusta tuntuu omituiselta, että -juuri hän minua kosii. Minä en ymmärrä... minä olen niin vähän ollut -hänen kanssaan tekemisissä... minähän tuskin häntä tunnen. - -Konsuli veti hänet luokseen. - -— Sano minulle, rakas Marianne, pidätkö mahdollisesti jostain toisesta -enemmän. Oletko mahdollisesti rakastunut johonkin? - -Mariannen lapsensilmiin ilmestyi miettivä katse. Hän ajatteli hetkisen -Kristian Fredrikiä. Mitä sanoisi hän saadessaan kuulla, että Marianne -on kihloissa? Hänen teki mieli sitä kysyä, sillä hehän olivat vanhoja, -hyviä ystäviä, sen hän tunsi. Mutta että hän hänestä pitäisi, ei, sitä -hän ei luullut. Ja sitten otti hän isää kaulasta, silitteli häntä ja -sanoi: - -— Minä en pidä kenestäkään muusta maailmassa kuin sinusta, isä. - -Ja konsuli silitteli tytärtään takaisin, ja hänen äänensä vapisi -sanoessaan: - -— Rakas, pikku Marianneni! - -Hetken perästä jatkoi hän, mutta toisella äänenpainolla: - -— Katso, rakas lapsi, minä en enää ole niin vahva kuin sinä ehken -luulet minun olevan, ja kukaan ei tiedä, minä hetkenä loppuni lähestyy. -Ja minä voisin käydä kuolemaan levollisesti, jos tietäisin, että -sinulla olisi joku, johonka voisit turvautua, ettet jäisi jälkeeni -yksinäisenä ja avuttomana. Ja Haldor Björn on hyvä ja kelpo mies. -Sain hänestä hyvän käsityksen tänään hänen kanssaan keskustellessani. -Tuntisin itseni turvalliseksi, jos tietäisin, että te kaksi omaisitte -toisenne. Sinä ehket ajattele sitä, että minä silloin tällöin olen -laskenut leikkiä kunnon Björnistä ja ihmettelet, että nyt kuitenkin -olen näin taipuvainen tähän liittoon. Mutta minä sanon sinulle, -rakas tyttäreni, että leikki sijansa saakoon ja että tosi on vallan -toinen asia. Ja puhuakseni vakavasti: elämä on niin epävakaista, -että on pantava suurempi paino kunniaan ja kansalaisvelvollisuuksien -täyttämiseen kuin siroon ja miellyttävään ulkomuotoon. Ulkonainen asu -on aina ollut meidän Ebbesenien heikko puolemme. Se on ja on kaikkina -aikoina ollut suuri vikamme. Ja nyt, kun edessäsi on tämä tärkeä askel, -niin tuntuu minusta joka tapauksessa tarpeelliselta siitä mainita ja -siitä sinulle huomauttaa. - -— Niin... en tiedä, mutta minä en ymmärrä kaikkea tätä — vastasi -Marianne — on varmaan oikein kaikki, mitä nyt sanot, mutta se tulee -niin omituisen odottamatta. Emmekö voisi siitä keskustella tuonempana? -Ainoastaan sen verran, että minä ehtisin sitä hieman ajatella. -Ainoastaan pari kuukautta. - -— Emme voi odottaa. Marianne. Sinun täytyy päättää tänään. Olen -luvannut antaa vastauksen Björnille jo iltapäivällä. - -Hän nousi, meni tyttärensä luo, ja niin vakavana ei Marianne isäänsä -milloinkaan ollut nähnyt. - -— Tekisit isällesi suuren ilon — puuttui hän jälleen puheeseen, ja -hänen äänensä värisi liikutuksesta jos antaisit myöntävän vastauksen. -Suuren ilon, suuren ilon — niin suuren, ettet sitä aavistakaan, -Marianne. — Ja nyt sai hänen äänensä niin surullisen, rukoilevan sävyn, -että se ihan karmi Mariannen sydäntä. Hänen kävi sääliksi, että isä -oli niin murheellinen. Ja hän tahtoi tehdä hänet iloiseksi jälleen, -niin sanomattoman iloiseksi. Hän tekisi mitä tahansa saattaakseen -hänet iloiseksi. Hän meni isänsä luo ja pani molemmat kätensä hänen -olkapäilleen. - -— Rakas isä — sanoi hän — etkö tiedä, että jos sinä niin tahdot, niin -olen valmis mihin tahansa. Voisit pyytää minulta mitä ikinä maailmassa -ja minä en voisi vastata kieltävästi. Sillä minä tiedän, että jos sinä -jotain pyydät, niin on se oikein, ja kaikki käy hyvin, rakas, rakas, -isä. - -He jäivät pitkäksi aikaa äänettömiksi ja katsoivat toisiinsa, ja -lopulta oli Marianne huomaavinaan, että hänen isänsä silmät alkoivat -loistaa ja että suuret kyyneleet vierivät silmäkulmilta poskille. - -Hänet valtasi sanomaton tuskantunne. Mikä vaivasi hänen isäänsä, mikä? -Hän, hänen oma isänsä itki, ja Marianne heittäytyi nyyhkyttäen hänen -syliinsä. - -Konsuli Ebbesen puristi hellästi tytärtään, istuutui sohvalle ja -nyökytti surumielisesti yläruumistaan. Marianne itki koko ajan, niin -että sydän oli pakahtua. - -Konsulin mieleen muistui nyt vastenmielisen selvästi muuan kuva, jonka -hän kerran oli nähnyt. - -Se esitti Molokkia — se oli rautainen ja kivinen jättiläispatsas. -joka tuijotti omituisesti säälimättömillä eläimensilmillään. Ja nuori -neitoinen asetettiin uhriksi sen eteenpäin kurotetuille käsivarsille. - -Hän kiikutti Mariannea polvillaan. Hän ei saattanut sanoa mitään eikä -lohdututtaa häntä millään. Mutta hänen sisässään soi lakkaamatta — -tahdissa: - -— Molok! Molok! Molok! - - - - -VII - - -Kun Marianne Ebbesen ja Haldor Björn samana iltapäivänä kulkivat -käsi kädessä kaupungin pääkadulla, herätti se suurta melua kaupungin -hyvien asujanten keskuudessa. Puolessa tunnissa tiesivät kaikki kertoa -tapahtumasta. Vieläpä vanhat vähäkuuloiset iso-isät ja isoäidit, jotka -nyykyttäen istuivat suurissa nojatuoleissaan, olivat monien huutojen ja -väärinkäsityksien jälkeen saaneet veltostuneitten aivojensa tajuamaan -totuuden. - -Ja nyt seurasi kihlautuneille ankara koettelemuksen aika. He joutuivat -kaikkialla yleisen keskustelun esineeksi. Heidän ruumiillisista ja -sielullisista ominaisuuksistaan kiisteltiin tulisella innolla, samoin -heidän tunteistaan ja heidän tulevaisuuden suunnitelmistaan. - -Yhdestä asiasta olivat kuitenkin kaikki yhtä mieltä, kun ensi kiihotus -vähän oli ehtinyt laantua, siitä nimittäin, että Marianne jo aikoja -sitten oli ajatellut Haldoria, ja kaikki olivat tietysti jo kauan aikaa -nähneet, että kihlautumiseen se lopulta oli päättyvä. - -Moni katkera sana pääsi sinä iltana kateellisten äitien sydämistä: -siinähän meni kaupungin parhain nuori mies heidän naimaijässä olevien -tyttäriensä nenän ohitse. - -Multa ne isät, jotka olivat liikemiehiä, päästivät kaikki helpotuksen -huokauksen: Nyt ei ollut enää vaarallista! Nyt pysyi Ebbesenin liike -kyllä pystyssä! Jos se olisi tehnyt vararikon, olisi se vienyt heidät -ja monen muun mukaansa. - -Mutta jumalankiitos! nyt ei ollut enää vaarallista, sillä vaikka -Ebbesen nyt oli joutunutkin hetkelliseen ahdinkotilaan, niin olivat -he kaikki yhtenä miehenä valmiit häntä auttamaan, koska hän nyt oli -joutunut suhteisiin miehen kanssa, jonka asema oli niin järkkymätön -kuin Björnin. - -Koko illan keskusteltiin päivän tapahtuman vaikutuksesta kaupungin -tulevaisuuteen. Sillä Marianne oli Ebbesenin ainoa perillinen, ja -kun kaupungin kaksi suurinta liikettä nyt yhdistettiin Haldorin -johdettaviksi, niin oli se varmaan aikaansaava monta mullistusta -oloissa. - -Ja kun Haldor oli ravakka mies, jonka kaikki tunsivat ja jonka kanssa -kaikki olivat veljiä, niin kantoi moni mielessään suuria tuumia. Oli -niin muodoin parhainta pysytellä hyvissä väleissä sekä Haldorin että -Ebbesenin kanssa. Milteipä nekin, jotka eniten pelkäsivät konsuli -Ebbesenin vararikkoa, päättivät aukaista hänelle kukkaronsa suun, jos -hän kääntyisi heidän puoleensa. - -Ja lähinnä seuraavina päivinä toteutuikin tässä suhteessa useamman kuin -yhden toiveet, mutta kaikkialta sai Ebbesen vastaukseksi: - -— Kaikin mokomin, herra konsuli, erittäin kernaasti, kuinka paljon vain -haluatte. - -Lauantai-iltapäivänä istui Hans Ebbesen konttorinsa yksityishuoneessa -kädessään tuo kauhea paperi. - -Hän katseli sitä kauan aikaa, tarkasteli väärää nimikirjoitusta ja repi -lopulta verkalleen koko paperin pieniksi palasiksi. Sitten sytytti hän -tulitikun ja poltti palaset yksitellen, nousi seisomaan ja laastuaan -tuhkan pieneen rasiaan, meni hän ikkunan luo, aukasi sen ja heitti -onnettoman paperin viimeisetkin jäännökset tuuleen. - -Sitten päästi hän pitkän helpotuksen huokauksen ja istuutui -nojatuoliin. Hänet valtasi äkkiä raukea väsymys, jonkinlainen -surumielinen hellyyden tunne. Ja kun ovelle koputettiin, niin hän ei -noussut tuoliltaan, vaan jäi istumaan entiseen asentoonsa. Nähdessään -että sisääntulija oli nuori Trolle, ojensi hän hänelle kätensä ja sanoi -ystävällisellä luottamuksella: - -— Päivää, nuori ystäväni. Tulkaa tänne ja istukaa viereeni. Tänäänhän -on lauantai. Kertokaa minulle kuinka nykyjään voitte, rakas Trolle. - -Kristian Fredrik mutisi muutaman sanan vastaukseksi ja istuutui -hämmästyneenä tuolille kirjoituspöydän ääreen. - -— Kas niin, rakas ystävä! Mitä on sydämellänne? Näytätte hieman -kalpealta. Tahtoisitte ehken virkavapautta vai kuinka? - -— Noo — alkoi konsuli jälleen, kun Trolle ei vastannut — sanokaa vain -suoraan, tahtoisitteko jotain. Huomatkaa, että isänne oli minun parhain -ystäväni ja että minä mielelläni teen kaikki mitä voin hänen poikansa -puolesta. - -— Olisin vain pyytänyt kysyä — vastasi nuori mies hiljaisella äänellä — -sallisiko konsuli minun matkustaa? - -— Matkustaa? Mitä ihmeitä — mietittäkö matkustaa? Mitä tarkoitatte? -Minnekä aijotte? Ja kuinka kauaksi aikaa? - -— Olen aikonut matkustaa ulkomaille ja päästä siellä johonkin -liikkeeseen. - -— Vai niin. Mutta siitä ette tähän asti ole sanallakaan maininnut. — No -miksi ei? Sitähän sietää ajatella. Nuorelle miehelle ei ole milloinkaan -haitaksi nähdä maailmaa vähän laajemmaltikin. - -— Sitä paitsi on minulla vielä yksi pyyntö konsulille, ja se on ehken -hieman rohkea. Niinpä pyydänkin jo etukäteen anteeksi. - -— Mitä tyhjiä — keskeytti konsuli — sanokaa vain mistä on kysymys, niin -kyllä siitä suoriudumme. Tarvitsetteko mahdollisesti matkarahoja? Tai -suosituksia? - -En kumpaakaan, herra konsuli — vastasi Trolle. — Tahtoisin vain -kysyä, saisinko tästä päivästä aikain katsoa olevani vapaa toimestani -konttorissanne? - -— Mitä tyhmyyksiä? — huudahti konsuli hieman äkäisesti. — Onko matkanne -niin kiireellistä laatua? - -— Tahtoisin mielelläni päästä matkalle jo ensi viikon kuluessa. Ja sitä -ennen tarvitsen moniaita päiviä valmistuakseni matkakuntoon. - -— Miks'ei, miks'ei, kuten tahdotte, vaikka olisinkin kernaimmin -nähnyt teidän osottavan minulle tässä asiassa suurempaa luottamusta. -No, mutta se sikseen. Teillä on vapautenne. Mutta ehken saisin kuulla -jotain suunnitelmistanne. Minnekä aijotte matkustaa? - -— Ensiksi olen ajatellut Hampuriin. Siellä on minulla muuan ystävä. Hän -on jo kauan aikaa sitten kysellyt, enkö tahtoisi tulla sinne. Siellä -olisi yhtä ja toista oppimista. - -— Ja sieltä? - -— Sieltä olen aikonut matkustaa Lontooseen ja Pariisiin. - -— Tuumanne tuntuvat erinomaisilta. Mutta suokaa anteeksi, että puhuu -teille suoraan ja peittelemättä. Oletteko ajatellut, että matkat -maksavat rahaa ja että vielä enemmän maksaa elää vieraassa kaupungissa. -Sillä ei tosiaan ole mikään leikin asia saada edes joltistakaan tointa -sellaisessa kaupungissa kuin Hampuri. Oletteko ajatellut sitä? - -— Olen, herra konsuli. Siksi olen säästänyt palkastani, jonka -palveluksessanne olen ansainnut. - -— Vai niin, sehän on perin kiitettävää. Mutta kuulkaa nyt, rakas -Trolle, suvaitkaa minun isänne vanhana ystävä olla teille pieneksi -avuksi. Ette voi lähteä sellaiselle matkalle, ellei teillä ole -vähintäin parituhatta markkaa taskussa. Kuinka paljon siitä laskisimme -minun osalleni? - -— Tuhannen kiitosta, herra konsuli, mutta enhän enää voi ottaa lahjoja -vastaan. Olen jo siinä ijässä, jolloin pitää tulla omin voimin aikaan. -Ja onhan kotini sitä paitsi jo saanut liiaksikin nauttia konsulin -ystävällisyydestä. - -— Hyvä, hyvä! Kutsukaamme sitä siis lainaksi, kunnioitettava ystäväni -— vastasi konsuli hymähtäen — lainaksi, jonka voitte maksaa takaisin -milloin teille sopii, ja silloin vaikka korkoa korolta lukien. - -Nuori mies nousi tuoliltaan. Hehkuva puna nousi hänen poskilleen. Hän -käänteli hermostuneesti hattua käsissään ja katsoi alaspäin. - -— Anteeksi, herra konsuli — vastasi hän — mutta en voi ottaa vastaan -lainaakaan.... - -— Mitä hullutuksia? — keskeytti konsuli todella närkästyneenä. — Miksi -ette ottaisi, jos saan luvan kysyä? - -— Olen asettanut päämääräkseni tulla toimeen ilman velkoja. Luulen, -että siten on paras elää. Kun ei kuten minulla ole varmoja edellytyksiä -maksaa takaisin, niin tuntuu oikeammalta koettaa tulla omin neuvoin -toimeen. - -— Olette todellakin merkillisin ihminen, minkä milloinkaan olen nähnyt. -Mutta jos tahtoisin antaa teille palkkion, niin voitteko kieltää, ettei -minulla ole siihen oikeutta? Voitteko kieltää minun antamasta palkkiota -apulaisilleni, jotka eroavat palveluksestani? - -Kristian Fredrik ravisti päätään ja vastasi omituisen lyhyesti ja -varmasti: - -— Tiedän itse parhaiten, etten ole mitään palkkiota ansainnut. -Tulin liikkeesenne kokonaan aloittelevana, mutta sain heti yhtä -suuren palkan kuin perehtynyt konttoristi. Ja senkin jälestä, kun -jotain olen oppinut, on minussa aina ollut tunne, etten ole tehnyt -tarpeeksi palkkaani nähden, vaan että te olette minulle maksanut -runsaasti ainoastaan sen vuoksi, että olen isäni poika. Sen tähden -pidän kohtuuttomana, että kaikesta huolimatta tahdotte antaa minulle -palkkion, jota en millään muodolla ole ansainnut. Sitä paitse arastelen -konsulin hyväntahtoisuutta senkin vuoksi, etten voi sitä millään -palkita. - -Konsuli viskasi kynän kädestään. - -— Te olette hullu — ärjäsi hän äkäisesti, nousi seisomaan ja alkoi -pitkin askelin kulkea edes takaisin permannolla. Hän pysähtyi -hetkiseksi ikkunan ääreen, kääntyi äkkiä ympäri ja katseli nuorta, -kaunista, jäykkäpiirteistä miestä, joka pää kumarassa seisoi oven -suussa. - -Lopulta meni hän hänen luokseen, laski kätensä hänen olkapäälleen ja -sanoi: - -— Minua miellyttää teidän päättäväisyytenne. Olette totta tosiaan -oikeassa, kun ette tahdo apua, niin, ette tahdo, vaikkakin sen saisitte -mieheltä, joka on ollut isänne ystävä. — En tahdo vaivata teitä -enempää. Matkustakaa vaan, poikani, ja pysykää yhtä suoraselkäisenä -kuin nyt olette, niin teistä jotakin tulee. Mutta jos teitä haluttaa, -niin voitte aina muistaa, että jos joudutte ahdinkoon, niin voitte -huoleti kääntyä puoleeni. Ei enää sen vuoksi, että olette isänne poika, -ymmärrättekö, vaan sen vuoksi, että olette oma itsenne, sen vuoksi, -että mielelläni soisin teidän katsovan minua ystäväksenne. Tahdotteko -säilyttää mielessänne tämän, rakas ystävä? - -Samalla kuului askelia viereisestä huoneesta, ovi auastiin ja Marianne -seisoi heidän edessään hengästyneenä ja hymyilevänä. - -Kristian Fredrik kumarsi jäykästi ja kohteliaasti ja tuli entistään -kalpeammaksi. Marianne katseli häntä ja muuttui äkkiä vakavaksi. - -— Hyvää päivää, isä! hyvää päivää Kristian Fredrik! - -— Vai niin, tuletko sinä aikaansaamaan täällä hämmennystä jälleen — -sanoi konsuli veitikkamaisesti. - -Marianne ei vastannut vaan meni miettiväisen näköisenä pari askelta -lähemmäksi Kristian Fredrikkiä. - -Kuinka on purjehdusmatkan laita? — kysyi hän. Oletteko saanut veneen -sunnuntaiksi? - -— Pyydän anteeksi — vastasi hän — mutta purjehdusmatka jäänee sikseen. - -— Miksi niin? - -— Matkustan jo ensi viikon alussa. - -— Matkustatte! — Minnekkä? - -— Ulkomaille — Hampuriin. - -— Ja kuinka kauaksi aijotte sinne jäädä? - -— En tiedä, mutta tuskin uskon, että enää tänne saavun. - -Marianne katsoi häntä vakavasti ja tutkien. - -— Vai niin — sanoi hän hiljaa — vai niin, te matkustatte. - -Konsuli Ebbesen kuuli, että nuorten keskustelu vähitellen sai oudon -sävyn, ja heti heräsi hänessä epäilys. Hän ymmärsi äkkiä kaikki. - -— Niin — sanoi hän edelleen iloisesti — Trolle matkustaa avaraan -maailmaan tullakseen mieheksi, ja siinä hän on varsin oikeassa. Niin, -rakas ystävä, teette varmaan, niinkuin olemme sopineet? Mutta minä -toivon, että pistäydytte vielä konttoriin, ennenkuin lähdette, niin -saamme sanoa oikeat hyvästit. - -— Sen teen — vastasi Kristian Fredrik. - -Hyvästi, herra konsuli, ja sydämellinen kiitos ystävällisyydestänne. -Hyvästi, neiti — sanoi hän sitten, kumartaen Mariannelle. Ja lisäsi -vitkaan ja teeskennellyn iloisesti: — Pyydän saada toivottaa teille -kaikkea hyvää — nyt ja aina. - -Sitten lähestyi hän ovea, kumarsi vielä kerran kylmästi ja kohteliaasti -ja poistui. - - - - -VIII - - -Haldor Björn rakastui päivä päivältä yhä enemmän nuoreen morsiameensa. -ja Mariannesta tuntui yleensä, että kaikki kävi jokseenkin -onnellisesti, paljon onnellisemmin kuin hän alunpitäin oli saattanut -otaksuakaan. Ei sen vuoksi että hän erikoisesti olisi tulevasta -puolisostaan välittänyt, mutta Haldorin rajaton ihailu ei miellyttänyt -häntä niinkään vähän. Haldor ei kyllin usein saattanut vakuuttaa, -että hänen kohtalonsa oli Mariannen käsissä, ja nuoresta tytöstä on -aina miellyttävää tuntea oman arvonsa ja vaikutusvaltansa suuriin -täyskasvuisiin miehiin. - -Joskus saattoi tosin surumielinen ajatus pujahtaa hänen sieluunsa, -muistellessaan Kristian Fredrikiä, mutta hän oli itse asiassa liian -tyytyväinen olemassaoloonsa siitä suuriakaan välittääkseen. - -Hänhän oli ainoastaan kahdeksantoistavuotias ja sen lisäksi kaikkien -ihmisten hellimä ja ihailema. Kaikki vakuuttivat hänen olevan -kauneimman tytön koko kaupungissa. Hän oli isänsä ilo, hänen sulhasensa -ihaili ja rakasti häntä rajattomasti ja hänellä puolestaan ei ollut -mitään häntä vastaan, päin vastoin. Haldor oli hänelle läpeensä hyvä ja -täytti uskollisesti kaikki hänen toivomuksensa. - -Mitä sortavaa hänellä siis oikeastaan saattaisi olla? - -Konsuli Ebbesen alkoi hänkin toivoa, että kaikki vielä oli päättyvä -hyvin — joskaan hän ei voinut vapautua muutamista hämäristä -aavistuksista. — Mutta, hyvä Jumala, lohdutteli hän itseään, useimmat -ihmisethän menevät avioliittoon ilman monia mutkia ja suuria tunteita. -Ja vaikka nuori tyttö avioliittonsa alkuaikoina tuntisikin itsensä -joskus jossain määrin pettyneeksi, niin haihtuvat sellaiset tunteet -tavallisesti heti ensimäisen lapsen synnyttyä. Ja miksei Marianne siinä -suhteessa suoriutuisi yhtä hyvin kuin muutkin porvaristytöt? Tosin oli -hänen suonissaan sukunsa rauhaton veri, mutta sen ohella oli hänellä -siksi paljon järkeä ja malttia, että hän saattoi pelastua pahemmastakin -pulmasta. - -Näin ajatellessaan konsuli tunsi itsensä tyynemmäksi ja työskenteli -uutteraan vähitellen lakkauttaakseen liikkeensä. Hän myi metsänsä, -tehtaansa ja laivansa. Itselleen säilytti hän ainoastaan vanhan talon -ja piti ainoana onnenaan saada siinä velattomana kuolla. - - * * * * * - -Kun nuoret olivat olleet kihloissa puolen vuoden ajan, alkoi Haldor -puhua häistä, ja kun Mariannen mielestä ei se asia ollut ensinkään -kiireellistä laatua, tuli Haldor entistään hellemmäksi ja vakuutti, -ettei ollut syytä lykätä sitä tuonnemmaksi. - -Vähitellen alkoi Mariannestakin tuntua niin. Ja hänestä oli sitä paitse -samantekevä, koska Haldor niin tahtoi, niin... - -Nyt tuottivat pukujen ja uuden kodin hankkiminen paljon puuhaa, ja se -oli Mariannesta huvittavaa ja hauskaa. - -Ei ollut vielä monta vuotta siitä, kun hän oli leikkinyt nukeilla, -pukenut ne hienoihin pukuihin ja sisustanut niitten huoneet, ja kaikki -ne muistuttivat elävästi hänen nykyisiä tehtäviään, vaikka viimeksi -mainitut tietysti olivat äärettömän paljon huvittavammat. - -Sitten pidettiin häät sellaisella loistolla ja komeudella, ettei -moista ennen oltu nähty, ja vanhan konsulin puhe vaikutti kaikissa -läsnäolijoissa syvää mielenliikutusta. - -Konsuli itse oli niin haltioissaan, että tuskin sai sanaa sanotuksi. - -Ja häitten jälkeen kuluivat päivät jokseenkin samaan tapaan kuin -ennenkin. Marianne ei näyttänyt tosin niin ääriään myöden onnelliselta, -mutta onni ehken tuli vasta sitten, kun ehti mukautua uusiin oloihin. - -Kun aika tuli, synnytti Marianne lapsen. - -Ja nyt tapahtui hänessä muutos — muutos, joka tuli vähitellen ja -äänettömästi, mutta jonka tarkkaavammat ihmetyksellä huomasivat. - -Sillä kun toiset nuoret rouvat ensimäisen lapsen synnytettyään -tulevat tyynemmiksi ja arvokkaammiksi, niin tuntui Mariannassa juuri -nyt heräävän jotain rauhatonta ja tyytymätöntä. Se ilmeni monissa -pikkuseikoissa. - -Hän ei ollut enää niin ystävällinen kuin ennen eikä myöskään niin -iloinen. - -Hän ei itsekään ymmärtänyt mikä häntä vaivasi. Harmaa, kolkko suru -tuntui kietoutuvan hänen ympärilleen kuin usva: mistä ja minkätähden, -sitä hän ei tiennyt, mutta se valtasi hänet ja synnytti hänessä -raskaan, painostavan surun. - -Tällaiset kohtaukset vaiensivat häntä usein ja tulivat joka kerta -uudistuttuaan yhä vahvemmiksi ja muodostuivat lopulta alati vakaavaksi -raskasmielisyydeksi. Ja hänen silmänsä tuntuivat vähitellen aukenevan -ikäänkuin hän ensi kerran olisi nähnyt kenen kanssa hän eli. - - - - -IX - - -Aikaisin eräänä kevätaamuna heräsi Marianne siihen, että jokin koputti -hänen ikkunalleen. Alussa sekoittuivat äänet puolihämäriin aamu-uniin. -Se oli kait isä, joka siellä koputti. Ja nyt täytyi hänen nousta -suloiselta, pehmeällä vuoteeltaan ottamaan vastaan ankaria läksytyksiä -ikuisesta laiskuudestaan. - -Mutta koputukset jatkuivat, ja Marianne havahtui lopulta kokonaan. - -Mitä se oikeastaan oli? Ensin hän aikoi huutaa miestään, mutta malttui -sitten. Päättäväisesti hypähti hän sängystään, juoksi pehmeästi yli -lattiamaton ikkunan luo ja siirsi varovaisesti uutimet syrjään. - -Ei mutta! sehän oli vain lintu, joka istui ikkunan ulkopuolella -olevalla puunhaarukolla. Muuan oksa, joka oli kasvanut ikkunata liian -lähellä oli hiljattain sahattu poikki, katettu ymppäysvahalla ja -peitetty pumpuleilla. - -Tätä pumpulia kiskoi lintu irti ja kopahutti innoissaan tuon tuostakin -nokallaan lasin ruutuun. - -Se katseli Marianneen pyöreillä, keltaisilla silmillään eikä näyttänyt -vähääkään häntä pelkäävän. - -Aamun hiljaisuudessa sitä paitse oli jotain outoa. Elämä nukkui vielä. -Ainoastaan he kaksi, lintu ja Marianne, olivat valveilla. Ei tarvinnut -mitään pelätä. Aamu oli niin rauhallinen ja viaton. - -Omituinen tunne valtasi Mariannan. Hän ei muistanut koskaan olleensa -ylhäällä siihen vuorokauden aikaan. Missään tapauksessa hän ei ollut -nähnyt luontoa koskaan niin omituisena. - -Hän hiipi hiljaa makuuhuoneestaan saliin. Kaikki kaihtimet riippuivat -alhaalla, mutta valo paistoi läpi punaisen kankaan ja hehkui kuin veri. -Ainoastaan ikkunapuitteet piirsivät mustat, uhkaavat ristinsä punaiseen -ilmaan. - -Marianne vetäsi kaihtanen ylös. Lämmin, punainen valo katosi ja -huoneeseen virtasi vilpoinen, hopeainen valo. Hän ei ollut mielestään -milloinkaan nähnyt niin kaunista aamua kuin se oli. - -Hän avasi ikkunan, ja samassa säikähtyi lintu sänkykamarin ikkunan -alta, polvehti ilmassa rauhattomasti ja päästi mennessään lyhyitä -parahduksia. - -Aamuilma virtasi ikkunasta ja toi puutarhasta tullessaan nuorien -kukannuppujen kostean hajun. Puutarhan ulkopuolella oli katu, harmaana -ja tyhjänä, sen takana laituri venheilleen. - -Siellä oli hänenkin venheensä, pieni, valkoinen vene, kyljellään -telakan vieressä, ja aamuruskon hohto taittui sen reunoja vastaan. - -Meri oli tyyni ja hiljainen. Hän kuuli sen hiljaa porisevan se -noustessa ja laskiessa laiturin paaluja vastaan. - -Eriskummainen, puoleksi surunvoittoinen ilo valtasi Mariannen. Hänen -sydämensä ikäänkuin puhdistui, puhdistui neitseelliseksi ja viattomaksi -sinä ihanana aamuna. Hän ei enää olisi tahtonut pimeään, kuumaan -sänkykamariin, ei, hän olisi halunnut hiipiä huoneesta kestoisille -puutarhan poluille venheensä luo, joka paistoi ja odotti siellä -rannassa. - -Ja sitten antaisi hän veneen ajelehtia, keinua hiljakseen merelle, -joka kohosi ja laski tahdissa hänen sydämensä kanssa. Muutama hetki -sen jälkeen hän oli rannassa. Pari aironvetoa ja kevyt venonen kiiti -aaltoa, niin että vaahto perässä kiehui. - -Saarien takana hohti taivas aamun koiton punaa. Ja kaukana -taivaanrannalla, missä meri avartui, näkyi tummansininen viiru. Se oli -aamutuulahdus, joka siellä alkoi ensimäiset liikkeensä. Marianne laski -airot höllälleen ja antoi veneen lipua aalloilla. - -Sellainen oli siis valoisa kevätyö! Herra Jumala, kuinka usein hän oli -siitä kirjoissa lukenut, sen vähintäkään liikuttamatta häntä! Mutta nyt -hän alkoi ymmärtää. - -Valoiset yöt — nuori lempi! Minkälaista se mahtaisi olla? Myöhäset -kohtaukset, kun tiet ovat autioita ja hiljaisia, kun on alkanut -hämärtää ja yöorvokit tuoksuvat viehkeästi. Myöhäiset kohtaukset, -lämpimät sanat ja syleilyt? Ja varhaiset, iloiset aamut, kun ensimäinen -auringonsäde hiipii huoneeseen viheriän kaihtimen lävitse? Lintu laulaa -puutarhassa puun oksalla ja päivä vaikenee vaikenemistaan? - -Eiköhän se niin olisi? - -Hän nojasi kyynärspäänsä veneen laitaa vastaan ja katseli veteen. - -Oi kuinka oli ihana istua sillä lailla! Sitäkö runoilijat kutsuvat -uneksimiseksi? Todellisuus ei enää ollut olemassa. Hän itse oli nuori -tyttö — rakastunut, ja illalla kohtaa hän rakastettunsa. Kenenkä -hän kohtaisi? — Kristian Fredrikin? — Niin — hän oli ainoastaan -kahdeksantoistavuotias, ja hän oli rakastunut häneen ja kohtaa hänet -illalla. He tapaavat toisensa veräjällä, vanhalla tiellä. He kulkevat -merenlahdelle päin, kapeata polkua, jonka kumpaisellakin puolella -kasvaa tuomia. Kauniisti loistavat tuomen kukat puolipimeässä, ja -kuinka ne tuoksuvat! Ah, olla nuori ja rakastettu! — Annan sinulle -kaikki, rakastettuni! — Kaikki, kaikki! — Sitten alkaa valjeta puitten -runkojen lomissa, ensin heikosti, mutta pian häämöittää lehvien lävitse -rusopilvet, ja kun he tulevat meren rannalle, hohtaa auringonvalo jo -puitten latvoissa vuorilla. - - * * * * * - -Voimakas, viileä tuulenpuuska puhalsi yli meren lahden, jättäen -jälkeensä tummansiniset virilaineet. Aurinko paistoi jo korkealla yli -kaupungin ja valoi hohtoansa kirkontorniin. Tiirat lensivät tirskuen -lähellä vedenpintaa. Kalastajavene lähti laiturista ja levitti ruskeat -purjeensa. - -Kaikki oli hetkessä muuttunut, rauha oli poissa, päivä oli tullut. - -Alakuloinen katkeruus täytti Mariannen mielen Hän tarttui airoihin ja -sousi pitkin, äkäisin vedoin maalle päin. - -Lemmenkohtauksia! Hän, perheenäiti, jolla on talous, mies ja lapsia, -hän antautui »uneksimaan» kuin nuori, kahdeksantoistavuotias tyttö! -Eikö hän sitten koskaan muista, että sellainen ei ole milloinkaan -sattunut hänen osalleen eikä milloinkaan sattuisikaan. — Hänen -nuoruutensa? — Hänellä ei ollut koskaan nuoruutta ollutkaan — ei -koskaan rakkautta, ei koskaan innostusta! - -Hän sousi nyt hiljempaa kevätauringon luodessa hurmaavan valonsa yli -köyhän maan. Mutta katkeruus hänen sydämessään kasvoi kasvamistaan, se -ajoi takaa hänen ajatuksiaan — kaikki kahleet katkesivat ja kiivaita -syytöksiä kuului hänen sydämensä kaikilta kolkilta. - -Ensimäisen kerran syttyi hänessä kauan aikaa tuhan alla kytenyt -epäluulo isäänsä kohtaan ilmi liekkiin. — Miksi isä sellaisella -kuumeella oli kiiruhtanut hänen ja Haldorin avioliittoa? Miksi? Kuinka -saattoi hän, viisas ja ymmärtäväinen mies, neuvoa häntä, silloin vielä -kokematonta lasta, niin aikaisin ottamaan tämän kovanonnen askeleen? — -Tai oliko se ollut hänelle yksinkertaisesti vain kauppatoimi? Jumala -ties, mistä sellainen ajatus hänen päähänsä pälkähti, mutta nyt tuntui -hänestä, kuin olisi se selittänyt kaikki. Kehno kauppa olisi se ollut. -Isä on liikemies. Miksi hän ei olisi voinut sitä tehdä? Kunhan vain -maksettiin hyvin! — Maksettiin! — Maksettiin! - -Niin lipuivat hänen ajatuksensa, tylyt, kylmät häijyt ajatukset, jotka -ilkkuivat kaikelle hänen syvälle lapsirakkaudelleen. - -Sellaiset ajatukset herättivät hänessä sarjan uusia ajatuksia. Koko -hänen mielensä joutui kuohuksiin. Moni ristiriitainen ääni taisteli -hänessä. Muutamat syyttivät, muutamat vaativat, muutamat ilkkuivat, -mutta sydämen syvimmästä kolkasta kuului toivotonta itkua sen johdosta, -mikä ikipäiviksi oli kadotettu. - -Hän laski veneen laiturin kylkeen ja meni kotiinsa. Mutta nukkumaan hän -ei enää saattanut mennä sänkykamarin tukehduttavaan ilmaan. Jossa _hän_ -nukkui... - -Hän ei ajatellut ajatustaan loppuun. Hän vei kätensä otsalleen, hänen -ruumiinsa värisi kiireestä kantapäähän. Miksi olikaan kaikki tämä häntä -kohdannut! Hän oli kauan aikaa tuntenut, että jotain kuohui hänen -sielussaan, etenkin tänä kevännä, mutta vasta nyt, aamun hiljaisuudessa -oli kaikki elävästi hänelle selvinnyt. - -Mitä oli hänellä tehtävää siinä talossa? Hän katseli ympärilleen. -Jumala! — Ja siinä hän oli emäntä! Hän oli naimisissa hänelle kokonaan -vieraan miehen kanssa, josta hän ei vähääkään välittänyt — sidottu -häneen ikipäiviksi! - -Mutta lapsi! Hän juoksi lapsikamariin, jossa hänen pieni poikansa -nukkui tyynenä ja rauhallisena. - -Ei — ei edes sekään side ollut olemassa! Ah! kuinka he olivat hänelle -valehdelleet sanoessaan, että äidinrakkaus oli suurinta maailmassa! -Hänen oma isänsäkin häntä sillä oli lohduttanut, kun hän oli ollut -toivoton. Ja kuinka hän puolestaan silloin oli iloinnut, että tuo pikku -olento oli syntyvä. Jumalan enkeli, joka vuodattaisi taivaanvaltakunnan -rauhan hänen ylitsensä. - -Ja nyt! Mitä tunsi hän poikaansa kohtaan? - -Sääliä, vastuunalaisuutta, kaikkea sellaista, mutta ei äidinrakkautta, -joka olisi ollut kauniimpaa ja voimakkaampaa kuin kaikki muu. - -Hänen sielunsa läpi lensi äkkiä ajatus: mutta jos olisit synnyttänyt -poikasi jonkun toisen miehen kanssa, jota rakastat?... Hän jäi -seisomaan ja tuijotti eteensä suurilla, surumielisillä silmillä. Sitten -ravisti hän toivottomana päätään ja nojautui yli kehdon. - -— Pieni lapsi rukka! — kuiskasi hän ja suuteli sitä varovaisesti -poskille. - -Hän meni takaisin saliin. Aurinko alkoi paistaa ikkunasta, ja pari -kärpästä leikki ikkunanpuitteilla. - -Ei, hän ei voinut jäädä sinne kauemmaksi aikaa. Hän lähti jälleen -ulos, kiiruhti läpi kaupungin pitkin vanhaa viertotietä ja veräjällä -hän kääntyi metsäpolulle. Niinkuin hän oli ajatellutkin, siellä tuomet -kukkivat. - - »Nyt metsä vihannoi - Ja tuomi tuoksuna,» - -lauloi hänen sydämessään. - -Tyyni ilma oli helteistä ja pihkaista puitten siimeksessä. Hänen -ajatuksensa tulivat raukeiksi, ja kun hän meni takaisin kaupunkiin, -niin tuntui hänestä kuin olisi hän nähnyt kaikki usvan läpi. - -Saavuttuaan kotiinsa sanoi palvelija hänelle, että herra jo oli mennyt -konttoriin. - -Jumalan kiitos, ajatteli Marianne. - -Sitten heittäytyi hän sänkyyn ja vaipui lyijynraskaaseen uupumuksen -tilaan. - -Aamiaiseksi hän havahtui, pukeutui ja meni ruokasaliin. - -Haldor oli jo siellä. Marianne huomasi, ettei hän ollut hyvällä -mielellä. Hyvää huomenta sanomatta istui hän pöytään ja alkoi syödä. - -— No, missä sinä olet tänä aamuna ollut? hän kysyi. - -— Ulkona kävelemässä, vastasi Marianne tylysti. - -— Vai niin! Sinullapa on omituinen kävelyaika! - -— Niinkö sinusta tuntuu? - -— Niin. Ja minä toivon, että tämä on viimeinen kerta kun teet sellaisia -hullutuksia minulle siitä etukäteen ilmoittamatta. Sehän näyttää niin -peräti omituiselta, rakas ystävä — sanoi hän leppeämmin. - -Mariannan katse oli jääkylmä sanoessaan: - -— Minä luulen, että saan tehdä mitä haluan. - -Haldor katsoi häneen hämmästyneenä eikä tiennyt mitä vastata. - -Lopulta puhkesi hän tyynempänä sanomaan: - -— En sinua ymmärrä. En totta tosiaan, Marianne. - -Marianne kohautti olkapäitään ja hymyili ivallisesti, ja sitten ei -sanottu enää sanaakaan sinä aamiais-aikana. - - - - -X - - -Tänä valoisana kesäkautena valkeni elämä ensi kerran Mariannelle -ja uudet kaihon ja ikäväntunteet tähystelivät maailmaa uteliain -katsein. Samaan aikaan muuttui hänen ulkomuotonsakin. Hän, joka -huolimatta kahdestakymmenestä ikävuodestaan ja lapsestaan oli siihen -asti säilyttänyt tyttövartalonsa, kehittyi tällä aikaa kypsäksi, -täyskasvuiseksi naiseksi. - -Hän tuli hieman täyteläisemmäksi, rinta levisi ja vahvistui, kasvojen -piirteet kehittyivät puhtaammiksi ja jyrkemmiksi ja katse omituisen -valppaaksi. - -Huulet, jotka niin helposti aukenivat hänen uneksivasti ja -hajamielisesti hymyillessään, olivat nyt päättävästi kokoonpuristetut. -Niin, itse pään asento oli toisenlainen, ja se se ehken saattoi -ihmiset huomaamaan muutoksen, mikä hänessä oli tapahtunut. Ennen hän -oli kulkenut pää kumarassa ja hänen kasvoissaan oli ollut sellainen -ilme, kuin olisi hän kuullut kaukaista musiikkia. Nyt piti hän päätään -pystyssä, ja tuntui kuin olisi hän vapautunut epämääräisestä ja -ikävöivästä haaveilemisesta. - -Ihmiset kysyivät toisiltaan: - -— Mitä lienee tapahtunut? Mikä nyt on tielle sattunut? - -Niin, Haldorin lähimmät klubiystävät nyyhkäsivät häntä ja tekivät -leikillisiä huomautuksiakin siihen suuntaan, että jälleen saisivat, -kunnian nähdä hänet seurassaan. - -Ainoastaan hänen parhaimmat tuttavansa uskalsivat tehdä hänelle -näin lähenteleviä huomautuksia. Mutta vaikkeivät hänen entiset -klubituttavansa olleetkaan erikoisen hienotunteista väkeä, olivat he -kuitenkin läpeensä hyväsydämisiä, ja he olisivat varmaan tunteneet -itsensä hyvin onnettomiksi, jos olisivat tietäneet, kuinka syvästi he -loukkasivat Haldoria. - -Säälittävä mies konsuli Björn todellakin oli, sillä hän rakasti -edelleenkin Mariannea koko onnettomalla sydämellään. - -Hän tahtoi, että Marianne aina olisi ollut iloinen ja että hänellä -olisi ollut kaikki mitä haluaa. Silmää räpäyttämättä hän oli kieltänyt -yksinkertaisen Björnien luonteensa ja varustanut vaimonsa, kotinsa, -milteipä oman persoonansakin aito Ebbesenilaisella loistolla. Se ei -kuitenkaan ollut tapahtunut melkoisitta sisäisittä taisteluitta. -Pahinta kaikista oli ollut, kun hänen oli täytynyt ajaa muhkea -partansa ja säästää ainoastaan poskiparta, kammata tukkansa sileäksi -ja jakaukselle, joka ulottui aina niskaan asti ja kaiken päälliseksi -vaihtaa mukava, alaskäännetty kaulus korkeaan, nykyaikaiseen -kaulukseen, jossa hän tuskin saattoi hengittää. - -Mutta kaikkiin niihin muutoksiin hän oli suurella vaivalla vähitellen -tottunut. Mariannahan oli aina lapsuudestaan asti oppinut toisiin -tapoihin kuin hän. Hän oli kasvatettu noudattamaan maun vaatimuksia ja -sitä paitsi hän oli oleskellut ulkomailla. - -Mutta nyt hän ei Mariannea enää ymmärtänyt. Hän ei käsittänyt tuota -äkkinäistä kylmäkiskoisuuden puuskausta, tuota synkkää äänettömyyttä, -johonka Marianne viime aikoina oli vaipunut, tuota uhkaavaa, tylyä -ilmettä hänen katseessaan. — Mitä hän sitten oli rikkonut? Hän koitti -löytää muististaan edes jonkun synnin, jonka olisi tehnyt, mutta -turhaan. - -Eräänä iltana, jolloin hän kaikilla keinoin oli koettanut saada -Mariannen hymyilemään, mutta jolloin vastaukset olivat ainoastaan -harvoja, töykeitä sanoja, joutui hän kokonaan suunniltaan, ja niinkuin -suuri, nöyryytetty eläin heittäytyi hän polvilleen ja kuroitti -kokoonpuristetut kätensä Mariannea kohti. - -— Marianne — sanoi hän — en enää tätä kestä. Etkö siis voi ilmaista, -millä sinua olen loukannut. Jumalan tähden, Marianne, sano se. Nuhtele -minua, että välimme jälleen tulisi entiselleen. - -Pää kumarassa hän sitten odotti puolisonsa toruja. Mutta Marianne -vaikeni. Ei ainoallakaan sanalla, ei edes kädenliikkeellä vastannut -miehensä pyyntöön. - -Omituinen tuska valtasi Haldorin, aavistuksen sekainen tunne siitä, -että ikipäiviksi oli menettänyt puolisonsa, ja tämä tuska musersi hänet -tuhaksi. - -— Huomaan että olen jollakin tavoin tehnyt pahoin — kuiskasi Haldor -edelleen. — Älä enää ole toivoton, Marianne. Anna minulle anteeksi! - -Hän oli pannut kätensä Mariannen polville. Ja nyt hän tunsi, kuinka -Marianne nousi. Tuskan tukahuttama kun oli antoi hän vastuksetta -työntää itsensä syrjään, ja Marianne poistui. - -Haldor vaipui kasvoilleen maahan. Hän tunsi olevansa häpeissään, -nöyrtynyt, kykenemätön kaikkeen. Hän aavisti, että he nyt erosivat, ja -silloin muuttui maailmassa kaikki hänelle arvottomaksi. - -Marianne meni ikkunan luo ja jäi sinne seisomaan, käsivarret ristissä. -Tuon tuostakin katsoi hän Haldoriin, joka lojui lattialla entisessä -asennossaan. Se kiukustutti häntä. Mitä hyödytti sellainen tyhmä -ja naurettava narripeli? Minkätähden makaa hän tuolla lailla? Eikö -hän ymmärrä, että hän siten vielä enemmän alentaa itsensä Mariannen -silmissä? - -— Sinä erehdyt täydellisesti, Haldor — sanoi hän vihdoin kuivalla, -pakotetun jokapäiväisellä äänellä — sinä et ole loukannut minua -pienemmälläkään. Millä lailla sen olisit tehnyt? Minä en sitä paitse -ole ensinkään toivoton. Mitä syytä minulla siihen olisi? - -Musta möhkäle lojui edelleen liikkumattomana lattialla ja sai lopulta -Mariannen kokonaan raivoon. Häntä inhotti tuo hänen sääliinsä -vetoaminen. Hän polki jalkaansa ja sanoi töykeällä, ivallisella äänellä: - -— Ei, nyt sinun todellakin täytyy nousta. Miksi turhia temppuja? -Ajattele, että joku sattuisi tulemaan ja näkisi sinut tuolla lailla -nelin ryömivän! - -Yhdellä hyppäyksellä oli Haldor hänen edessään. Hänen kasvonsa olivat -kalpeat ja hurjat, suu värähteli, hän kohotti nyrkkiin puristetun -kätensä, ja Marianne näki, kuinka hänen hampaansa puristautuivat hänen -alahuultaan vastaan. - -— Varo! - -Se kuului pikemmin ähkymiseltä kuin uhkaukselta, mutta surumielisissä -eläimensilmissä paloi hehku, joka kauhistutti Mariannea. - -Sitten kääntyi Haldor ympäri ja meni kiirein askelin huoneesta. Hänen -päänsä oli painunut rintaa vastaan ja olkapäät kohonneet ylöspäin. -Itkikö hän? - -Marianne naputteli ikkunaa. Hän ei ollut oikein tyytyväinen -itseensä, mutta kun hän ajatteli mitä oli tapahtunut, niin hän ei -löytänyt syytä tyytymättömyyteen. Sillä oliko hänen velvollisuutensa -olla hyväntahtoinen? Eikö häntä oltu vedetty harhaan? Eivätkö he -olleet hävittäneet koko hänen elämänsä? Hänen nuoruutensa, hänen -viattomuutensa, hänen kykynsä rakastaa — kaikki he olivat raiskanneet. -Miksikä he hänet olivat tehneet? Mitä hänen elämänsä nyt oli? Suuri -ikävyyden erämaa! Ja pitäisikö hänen kaiken tämän jälkeen olla hyvä -niille, jotka niin säälimättömästi olivat riistäneet hänen nuoruutensa? -Jotka olivat tehneet hänet siksi kovaksi ja kylmäksi naiseksi, mikä hän -nyt oli? Eivätkö he ehken tienneet, että hänessä tylyyden takana oli -neitsyt, joka itki ja kuroitti kätensä ikipäiviksi kadotettua elämää -kohti? - -Ei, he eivät sitä tienneet, eivätkä koskaan saisikaan sitä tietää. -Mutta tyytymättömyyden tunne kalvoi häntä edelleen. Hän ei saattanut -nukkua, vaan heittelehti sängyssään, kuunteli jokaista ulkoapäin -tulevaa ääntä, ajatteli pitkät ajat hävitettyä elämää ja koetti itkeä, -mutta ei voinut. - -Haldor tuli kotiin vasta aamupuoleen. Oli jo jokseenkin valoisata. Hän -törmi tuoleja ja pöytiä ja roiski vaatteensa mihin sattui. Oli helppo -huomata, että hän oli juopunut. - -Siihen vastenmielisyyden tunteeseen, jota Marianne häntä kohtaan -tunsi nähdessään hänet sellaisena, sekoittui samalla jotain -huojentavaa, keventävää. Sillä nyt katosi hänen äskeinen käsittämätön -tyytymättömyytensä. - -Ja sitten hän itki itsensä uneen. - - - - -XI - - -Kaksi vanhaa, viisasta silmää seurasi siihen aikaan lakkaamatta -Mariannea. Ne olivat hänen isänsä. - -Hän huomasi selvemmin kuin kukaan muu Mariannessa tapahtuneen -muutoksen, ja hän yksin tiesi syyn siihen. - -Jo Mariannen avioliiton alusta asti hän oli pelännyt tätä hetkeä. Hän -oli aina ymmärtänyt, että tyttärensä oli ihminen, jolla oli paljonkin -persoonallisia elämänvaatimuksia, ja ne olivat ennemmin tai myöhemmin -murtautuvat esiin ja vaativat oikeuksiaan. - -Hän oli viimeiseen saakka toivonut, että lapsi olisi Mariannen -tyynnyttänyt ja antanut hänen elämälleen sisältöä. - -Mutta kun tämä toivo petti ja kun hän näki Mariannen syvän pettymyksen, -silloin hän ymmärsi, että ankara sisäinen taistelu oli puhkeava esiin -Mariannessa. Ja se taistelu oli päättyvä joko väsyneeseen malttumukseen -tai ankaraan sisäiseen mullistukseen. - -Ja nyt oli taistelu alkanut. - -Hän kävi Mariannen luona joka päivä, kuten hän muuten oli tehnyt aina -siitä saakka, kun Marianne oli mennyt naimisiin. Ulkonaisesti oli -Mariannessa kaikki entisellään. Ja kuitenkin oli hänen silmissään uusi -ilme, sellainen valpas ilme, jonka usein näkee vanhoilla lääkäreillä. -Konsulikin oli sitä paitsi varovaisempi kuin ennen Mariannen kanssa -keskustellessaan eikä neuvonut häntä milloinkaan, ei edes leikillään. -Sillä hän näki vallankumouksen kaikissa hänen tunteissaan, joten hän -pienimmälläkin varomattomasti lausutulla sanalla olisi voinut päästää -hänen katkeruutensa valloilleen. Hän tunsi, että hänen olisi ollut -mahdoton kestää Mariannen soimauksia. Sitä paitsi olisi se voinut tehdä -kylmäksi heidän välinsä, joka enää tuskin koskaan olisi voinut sulaa. - -Hän valitsi sanansa miehen kaikella hienotunteisuudella, hän vainusi -vaaran jo kaukaa ja koetti aina kääntää keskustelun keveään leikkiin. -Hän puhui siitä mikä oli ollut onnellisinta ja valoisinta Mariannen -lapsuudessa, muisteli hiljaisia, rauhallisia päiviä vanhassa -kodissa, koetti vahvistaa sitä mitä Mariannen luonteessa oli tyyntä -ja tasapuolista, että Mariannella, myrskyn tullen, olisi ollut -tarpeellinen painolasti. - - * * * * * - -Myöhään eräänä iltapäivänä, kun konsuli Ebbesen tuli juomaan kahvia -Björnin luokse, oli Marianne tavattoman alakuloinen. Konsuli koetti -nytkin tekeytyä kuin hän ei sitä ensinkään olisi huomannut ja kertoi -pari iloista kaskua häntä huvittaakseen. - -Mutta tänään oli Marianne aivan mahdoton. Hän istui hiljaa ja kumarassa -ja tuijotti eteensä suurilla toivottomilla silmillä. - -Lopulta ei Ebbesen löytänyt enää mitään sanottavaa. Raskas vaitiolo -valtasi vanhan miehen. Hän katseli kauan aikaa Marianneen, ravisti -huolestuneen näköisenä päätään ja huokasi. - -Marianne kuuli sen ja kiinnitti häneen synkästi palavan katseensa. -Pitkän aikaa istuivat, he sitten samassa asennossaan ilmettä -muuttamatta. - -Mariannen silmäys sanoi enemmän kuin pitkät puheet. Ei hyödyttänyt -enää kuljeskella äänettömänä. Nyt olivat heidän sydämensä ajatukset -paljastuneet toisilleen ja nyt täytyi heidän puhua. - -Konsuli nousi ylös ja meni suoraa päätä Mariannen luo, ja silitti hänen -tukkaansa monta kertaa. Ah, kuinka Mariannen täytyi kärsiä! - -Hänen suurissa silmissään paloi edelleen uhkaava hehku, niitten -lakkaamatta tuijottaessa konsuliin. Niissä oli ilkeä, keltainen loiste, -jommoista konsuli ei koskaan ennen niissä ollut nähnyt. - -— Lapsi rukkani — sanoi vanha mies — rakas pieni ystäväni, joka saat -kärsiä niin paljon! - -Ja siellä on jotain, joka huutaa. Elämässä on niinkuin sadussa: on -olemassa korkea onnellisuuden vuori, jonka huipulta voi nähdä koko -maailman ihanuudet. Ja kaikki pyrkivät sinne. Sen tiedät itse. — -Mutta vanhat ja viisaat, jotka siellä ovat olleet ja sieltä palanneet -laakson tyyneen rauhaan takaisin, ne vakuuttavat nyt niinkuin ennenkin -nuorille: Älkää kiihtykö! pysykää vakavina niinkuin mekin! — Mutta se -ei auta, ei auta. Sillä meidän oikeutemme, meidän nuorten oikeus on -päästä tuolle korkealle vuorelle. — Kuuletko, se on meidän oikeutemme, -oikeutemme, oikeutemme! - -Marianne seisoi konsulin edessä suorana ja innostuneena ja hänen -kiihkonsa paloi ja loisti hänen sanoissaan niin syvästi ja -voimakkaasti, ettei sitä enää näyttänyt voivan sammuttaa. - -Syntyi pitkä äänettömyys. - -Konsuli Ebbesen ei enää löytänyt sanoja ja ajatuskin tuntui pysähtyvän. -Hän tunsi itsensä vanhaksi tuon uhmailevan nuoruuden edessä, väsyneeksi -ja vieraaksi. - -Ulkoa häämöitti kesäyön syvänsininen taivas. Tuon tuostakin tuoksahti -ikkunasta sisään sireenin tuoksu. - -Konsuli Ebbesen nousi, päästäen syvän huokauksen. Hän meni Mariannen -luo, silitti hellästi hänen hiuksiaan ja sanoi: - -— Niin, niin, minä ymmärrän sinua, lapsi. Nuorilla on aina oikein. -Mutta lopulta näkyy kuitenkin, että vanhat ovat nähneet pitemmälle. -Niin ihmeellinen on elämä. Päivä on koittava, — muista mitä nyt sinulle -sanon — päivä on koittava, jolloin olet näkevä, että on onnellisempaa -uhrata kuin vaatia. Elämä tekee ihmisen nöyräksi ja väsyneeksi. Ei. -tänä iltana en enää voi puhua. Hyvästi. Marianne! Kiitos, että olet -puhunut minulle suoraan! - - - - -XII - - -Kun konsuli Ebbesen sinä iltana tuli kotiinsa kulki hän kauan aikaa -edes ja takaisin huoneessaan. Lopulta pistäysi hän puutarhaan ja -kuljeskeli vitkaan ja mietiskeleväisenä vanhojen jasmiinipensaitten -reunustamia polkuja. - -Pitkä keskustelu oli saattanut hauet suunniltaan, ja hän tunsi, ettei -Se suinkaan ollut lähentänyt häntä Marianneen — päin vastoin. Hetkisen -tunsi hän halua palkita Mariannen avomielisyyden kertomalla hänelle -rehellisesti ja vilpittömästi siitä onnettomasta hetkestä, josta -Mariannella jo näytti olevan aavistus. Mutta hänet valtasi heikkous. -Ja sitäpaitse — mitä se olisi hyödyttänyt? Nykyisessä mielentilassaan -ei Marianne sitä kuitenkaan olisi ymmärtänyt. Hänessä vain olisi -vakiintunut käsitys, että se sittenkin oli ollut »kauppa». — Ei, paras -oli niinkuin oli. Piti siis yhä edelleenkin kaartaa hänen kysymyksensä. -Nuoriso on niin sydämetön. Se on sen suuri etuoikeus. Ja vanhuuden -velvollisuus on mahtua ja antaa anteeksi. - -Kaikki jäi entiselleen. Ei ollut enää aika miettiä sitä, jota ei voinut -muuttaa — oli toimittava. - -Sillä semmoisella päällä, kuin Marianne nyt oli, saattoi hän tehdä -mitä tahansa. Mikään ei enää sitonut häntä siihen, johon kohtalo oli -hänet johtanut, ja mikään ei niin saattanut häntä kiihtymään kuin sana -»velvollisuus». - -Jos hän kauemmin aikaa saisi olla sillä olollaan ja katkeruus ja tylyys -juurtuisi hänen sieluunsa, niin saattaisi hänen päähänsä pälkähtää mikä -tyhmyys tahansa. Jumala ties mihin hän ryhtyisi. Hän saattaisi karata -ensimäisen parhaan seikkailijan kanssa minkä kohtaa — ei sen vuoksi, -että intohimo hänet siihen johtaisi, vaan yksinkertaisesti sen vuoksi, -että saisi antaa potkun tuolle inhottavalle velvollisuudelle. - -Ei, hänen täytyi päästä pois. Hänen täytyi päästä toiseen ympäristöön, -nähdä toisia ihmisiä, huvitteleida, nauttia nuoruudestaan, unohtaa -tuumailunsa, siksi kunnes hän väsyisi kaikkeen, siksi kunnes hänen -unelmiensa kultaus kuluisi pois ja hän alkaisi ikävöidä rauhaa ja -hiljaisuutta. - -Mutta sellainen tuuma ei ollut yhtä helposti toteutettu kuin ajateltu. -Saattaa Haldor se ensin käsittämään — Jumala ties, millä lailla se -kävisi päinsä, sillä sellainen oli kokonaan Haldorin ajatuspiirin -ulkopuolella — ja toiseksi ilmoittaa se sopivalla tavalla Mariannelle? -Kuka tietää mitä uusia epäluuloja koko tuuma hänessä herättäisi. Hän -oli viimeaikoina käynyt niin omituiseksi eikä luottanut enää kehenkään. - -Vaikeinta kaikista oli pysyttää häntä sopivien rajojen sisällä, jos -hänen päähänsä äkkiä pälkähtäisi riuhtaista itsensä irti inhoomistaan -velvollisuuksista ja hautaantua ilojen ja huvittelujen hautaan. - -Niin, vaarallinen koe hänen tuumansa joka tapauksessa oli, ehken -liian vaarallinen. Mutta toiselta puolen oli jotain tehtävä Mariannen -pelastamiseksi siitä katkeruudesta, mikä kyti hänen mielessään — ja -eikö hän ollut velvollinenkin sitä tekemään? Eikö Mariannella sitä -paitsi ollut oikeus moittia häntä, että hän oli hänet kasvattanut -elämään vapaudessa ja sopusointuisessa onnessa, mutta sitten sitonut -hänet ilottomaan avioliittoon? Mariannen suonissa virtasi sukunsa veri, -sen tiesi konsuli itsekin, ja se vaati huvituksia ja juhlia. - -Ei, muutos oli saatava aikaan, mitä pikemmin sitä parempi. — Ehkä -hänen oli jo tänä iltana puheltava Haldorin kanssa, oli taottava, niin -kauan kuin rauta oli kuuma, ja konsuli tunsi itsensä tällä kertaa -niin innostuneeksi ja voimakkaaksi, että hän voisi asiasta puhua -tarpeellisella voimalla ja lämmöllä. - -Hän katsoi kelloansa — se oli vasta puoli yksitoista. — Oli siis aikaa -vielä, niin, ehken juuri nyt oli paras aika, sillä sellainen valoisa -kesäyö tekee mielen aina tuttavalliseksi ja sovinnolliseksi. - -Hän tiesi kyllä missä Haldorin tapaisi. Kaupunkihan oli siksi pieni ja -ihmisten laverteliaisuus siksi suuri, että hän jo aikoja sitten oli -saanut tietää Haldorin joka ilta istuvan klubin puistossa entisellä -paikallaan. - -Klubi oli vanha laitos. Sen matala, vanhanaikainen huoneusto oli jo -monta sukupolvea ollut kaupungin nuorten miesten kokouspaikka. Siellä -he olivat vuosikymmeniä pelanneet biljardia, siellä oli kaupungin -nuoriso tanssinut suuressa juhlasalissa, jonka seiniä koristi aikojen -kuluessa klubin johtajina olleitten, kunnianarvoisien miesten -muotokuvat. - -Houkuttelevammaksi teki klubin kuitenkin sen suuri, muhkea puisto, -joka ulottui aina rantaan asti ja johon oli rakennettu pieniä, siroja, -huvihuoneita. - -Kaunein niistä sijaitsi pienellä kummulla lähellä rantaa. Valoisina -kesäöinä, jolloin meri oli peilikirkas silmän siintämän asti, istui -siellä, »skanssissa», kuten sitä kutsuttiin, aina joku seurue, ja -vakuutettiin siellä olevan niin kaunista, ettei sieltä voinut poistua -ennen auringon nousua. - -Ennen oli Haldor ollut siellä jokapäiväinen, eli oikeammin, jokaöinen -vieras, ja nyt nähtiin hänet sinne jälleen kulkevan joka ilta. - -Kaupunkiin oli tullut nuori kaunis-ääninen luutnantti, ja kun hän -lauloi Hellmania tai juomalauluja hämärinä, omituisen surumielisinä -kesäöinä, niin valtasi runollinen tunnelma nuo puolivanhat -vanhatpojat, joita ei jokapäiväisessä merkityksessä suinkaan saattanut -sentimentaalisiksi kutsua. - -Haldor Björn oli luutnantin kiitollisimpia kuulijoita. Hän piti etenkin -niistä haikeamielisistä lauluista, jotka saivat hänen sielunsa tyyneen, -surunvoittoiseen vireeseen. Sellainen mieliala häntä erikoisesti -viehätti. - -Luutnantti lauloi parhaillaan vanhaa espanjalaista laulua, kun eräs -kuulijoista näki jonkun tulevan käytävää myöten »skanssiin» päin. Hän -katseli uteliaasti tulijaa, mutta tämä pysähtyi niin pitkän matkan -päähän, ettei hän saattanut häntä tuntea. - -Kun luutnantti oli laulanut laulunsa loppuun, tuli mies lähemmäksi. -Uteliaisuus valtasi koko seuran, ja kaikki kääntyivät ympäri nähdäkseen -kuka tulija oli. - -Hämmästys oli kokonaan yllättävä, kun huomattiin, että se oli — itse -konsuli Ebbesen. - -Miia ihmettä hänellä oli siellä tehtävää? Tuliko hän tarkastamaan -jotain? Tai ehken noutamaan vävyänsä, jo puoli humaltunutta Haldoria? - -— Anteeksi, herrat — sanoi konsuli, astuessaan huvihuoneeseen ja -tervehtiessään seuruetta. — Älkää antako häiritä itseänne. Olin -puutarhassa kävelyllä ja satuin kuulemaan kaunista lauluanne. En -voinut vastustaa houkutusta. Minun täytyi pistäytyä tänne kiittääkseni -laulajaa erinomaisesta esityksestä. - -Luutnantti esitettiin hänelle. Konsuli lausui muutamia kohteliaita -sanoja, jotka ylenmäärin mairittelivat hänen vävyänsä. Niin, ne -tuntuivat hyvältä itse kustakin läsnäolijasta, sillä luutnantti -oli yksi heistä. Niinhän hänellä oli tapana laulaa joka ilta. Nyt -saattoivat ihmiset nähdä, kuinka heidän seurassaan elettiin. Ei ollut -kysymyksessä yksinomaan juominen, sillä sellaisessakin miehessä kuin -konsuli Ebbesenissä, jolla oli niin paljon makua, saattoi heidän -seuransa ihastusta herättää. - -— Täällähän teillä on kerrassaan miellyttävää — sanoi konsuli. — Niin, -niin, muistan tämän paikan vielä nuoruudestani. Täällä istuin monena -iltana — niin kuin te nyt istutte. Ah! Tämä näköala on suorastaan -suurenmoinen — huudahti hän innostuneesti ja osotti merelle päin, -jonka takaa suuri, punainen täysikuu parastaikaa teki nousuansa — ja -tällainen yöilma! Suvaitsetteko, herrani, että istun hetkiseksi nuorten -seuraan? - -Pyyntöön tietysti suostuttiin vilpittömällä ilolla — joka päivä ei -tarjoutunut tilaisuus sysätä ihmisten nenän eteen sellaista valttia, -että oli istunut »ryyppäämässä» konsuli Ebbesenin kanssa yöllä. Seuran -vanhin — jota nimitettiin magister, bibendi, juomataidon maisteriksi -kysyi saisiko konsulille tarjota lasin sampanjaa. - -— Ei, kiitoksia — ei sampanjaa. Mutta jos minä sen sijaan saisin -tarjota seuralle lasin madeiraa, jota minulla on täällä ollut säästössä -isäni ajoilta asti, niin tekisivät herrat minulle suuren ilon ja -kunnian. - -Ebbesenin madeira oli kuuluisata. Siitä jalosta juomasta kerrottiin -oikeita taruja. Sitä tarjottiin ainoastaan huomattavissa -tilaisuuksissa, joitten välillä joskus saattoi kulua vuosikausia. -Ymmärtää niin ollen, että herrat tunsivat itsensä Ebbesenin ehdotuksen -johdosta suloisesti liikutetuiksi, miltei juhlallisiksi. - -Konsuli istui nuorten seurassa noin neljännestunnin. Hän otti -vilkkaasti osaa keskusteluun ja kertoi entisestä klubi-elämästä monta -kaskua, joita mielenkiinnolla kuultiin, ja lausui vielä kerran ilonsa -siitä, että sai nyt niin hupaisessa seurassa vanhoja muistojansa -uudistaa. - -Kun luutnantti vielä oli laulanut erään parhaimmista numeroistaan ja -kun konsuli oli häntä sen johdosta kiittänyt, nousi Ebbesen ja sanoi -itsekullekin ystävälliset hyvästit. - -Hehkuvin sanoin ehdotti magister bibendi konsulin maljan ja muuan -puolihumalainen tukkukauppias aikoi huutaa hurraata, mutta häntä -tölmästiin heti sekä mahaan että selkään, niin että ääni heti kurkkuun -katkesi. - -Sitten poistui konsuli seurasta. Haldor, jonka piti päästää -kunniavieras suljetusta portista, lähti hänen mukaansa. - -Seura jäi edelleen istumaan ja alkoi yhä ylistävämmin puhua Ebbesenin -persoonallisuuden hienoudesta ja elämän tottumuksesta. Tiesipä muuan -väittää, että hänelle kerran olisi tarjottu kamariherran toimi, mutta -sitä uskalsivat kuitenkin useimmat epäillä. Mutta myönsivät lopulta, -että se hänestä olisi pitänyt tulla. - -Ja sitten täytyi luutnantin laulaa jälleen. - -Kun Ebbesen ja Haldor kulkivat yhdessä puiston käytävää portille päin, -otti vanhus sydämellisesti vävyänsä käsivarresta ja hyräili säkeen -eräästä luutnantin laulusta. - -Haldor olikin sinä iltana peräti ihastunut appeensa sen tavan johdosta, -jolla vanhus oli kohdellut hänen tovereitaan. Sillä se, että konsuli -oli istunut heidän seurassaan, riittää varmaan sitomaan suun kaikilta -panettelijoilta. Nyt he näkivät, että hän ja hänen appensa olivat -parhaimpia ystäviä maailmassa. Mikään ei enää estä häntä viettämästä -muutamia hetkiä vanhojen ystävien seurassa. - -Niin, ukkokin oli mitä parhaimmalla tuulella, puheli niin innokkaasti, -että oli oikein hauska häntä kuunnella, ja kun he olivat saapuneet -portille, huomautti hän hymähtäen: - -— Kuules nyt, rakas Haldor, minähän olen joutunut oikein »viftille» -tänä iltana. Ehkei ollut oikein viisasta antautua niin nuorekkaaseen -seuraan. Tiedätkö mitähän jos mentäisiin minun luokseni istumaan? -Aukaisen pullon kaikkein parhainta madeiraani. Mitä sanot siitä? Ja -sikaarilaatikon, josta voin myöskin mennä takuuseen. Mitä? Sillä -tavalla voimme vielä viettää hetkisen, ennenkuin menemme levolle. - -Haldor tunsi itsensä oikein ylpeäksi mennessään sanomaan tovereilleen -hyvästiä. Tämä oli vasta ensimäinen kerta, jolloin hänen appensa -julkisesti osotti antavansa hänelle arvoa. - -Ebbesenin luo tultuaan sytytti konsuli lampun, tarjosi Haldorille -nahkapäällyksisen nojatuolin ja hienon sikaarin — lyhyesti osotti aivan -harvinaisia ystävällisyyttä. - -Haldor alkoi aavistaa, että konsulin kohteliaisuuden aiheutti jokin -ehdotus, jonka hän tyttärensä puolesta aikoi tehdä. Niin, kuka tietää? -Tuo vanha ja viisas ukko ei suinkaan ole voinut olla huomaamatta sitä -muutosta, mikä Mariannessa viime aikoina on tapahtunut, ja nyt oli -konsuli varmaan Haldorin puolella siinä asiassa. - -Kun konsuli sitten varovaisesti alkoi johtaa puheen Marianneen, niin ei -Haldorilla ollut mitään sitä vastaan — päinvastoin — Haldor ei muuta -halunnutkaan kuin saada aukaista huolestuneen sydämensä. - -Ja hän alkoi heti kertoa Mariannen muutoksesta. - -— En voi ensinkään käsittää, mistä se aiheutuu — valitteli mies rukka. -— Minä koetan tehdä kaikki huvittaakseni häntä. Mutta turhaan. - -— Rakas Haldor — vastasi konsuli Ebbesen — sinun ei pidä ottaa asiaa -noin vakavalta kannalta. Saat nähdä, että kaikki pian menee ohi. -Katsos, Marianne käy tällä hetkellä sisäistä taistelua, joka tapahtuu -jokaisessa hänen kaltaisessaan nuoressa naisessa. Sellainen taistelu -tekee asianomaisen sairaaksi, ja häntä on siis sellaisena kohdeltava. - -Haldor kuunteli tarkkaavaisena eikä ymmärtänyt rahtuakaan. — Sisäinen -taistelu — ei, sellaisesta hän ei koskaan ollut kuullut puhuttavan. -Sen hän nyt vielä saattoi käsittää, että nuoret tytöt eräässä ijässä -saattavat olla hermostuneita ja oikukkaita, mutta että nuori rouva, -joka on hyvissä naimisissa, jolla on kunnon mies, kaunis koti, terve -lapsi — että sellainen rouva yhtäkkiä joutuu viettelyksiin, se oli -yläpuolella hänen ymmärrystään. - -Mutta koska konsuli Ebbesen niin sanoi, niin mahtoi siinä olla perää. -Hän ymmärsi paremmin naisia, ja Haldor tunsi, että hän hyvin saattoi -appeensa luottaa. Siksi hän nyt kysyi häneltä neuvoa, valmiina -suostumaan mihin tahansa. - -— Niin, — vastasi konsuli — ei ole tosiaankaan niinkään helppoa tehdä -käännöstä. Siihen tarvitaan pitempi aika. Mutta ensiksi täytyy hänen -päästä pois kaupungista. - -Haldor tuijotti häneen. — Mitä tarkoitti konsuli? - -— Mutta ei ole odotettavissakaan — jatkoi konsuli avomielisesti — -että hän muitta mutkitta siihen suostuisi. Sen vuoksi olen ajatellut -pientä kepposta. Menen huomenna hänen luokseen, ilmoitan hänelle, -että lääkärini on määrännyt minut kylpymatkalle, mutta että olen -niin vanha, etten mielelläni matkustaisi yksin. Siksi täytyy hänen -matkustaa kanssani kylpylaitokseen. Luonnollisesti on se sinulle hieman -vastenmielistä, Haldor. Mutta sinun täytyy etukäteen luvata, että annat -siihen suostumuksesi. Meidän kumpaistenkin täytyy välttämättömästi -toimia yksissä, muuten emme pääse tarkoitustamme perille. - -Ilta päättyi kummankinpuoleiseen mieltymykseen ja tyydytykseen. Konsuli -oli aikeissaan onnistunut, ja Haldor tyyntyi vaimoonsa nähden. - -Konsuli oli melkolailla liioitellut sitä ikävää, jota Haldor -muka tulisi tuntemaan saadessaan viettää yksin kesäkuukaudet -kaupungissa. Itseasiassa oli asianlaita päinvastoin. Sillä Haldorin -mielikuvituksessa kytivät jo kuvittelut hupaisista nuorenmiehen -illallisista, virkistävistä purjehdusmatkoista viinoineen, ruokineen -ja naikkosineen ja pitkistä, kauniista kesäilloista »skanssissa», -lauluista ja sarkkojin kilinästä. - -Ei, konsulin ehdotus ei ollut ensinkään hullumpi. Ja päällepäätteeksi -tulevat ihmiset hänestä sanomaan, että »hän hoitaa kotana liikettä -sillä aikaa, kun vaimonsa oleskelee kylpylaitoksessa». ja sehän tuntuu -sekä uhrautuvaiselta että kauniilta. - - - - -XIII - - -Alussa näytti siltä, kuin olisi konsuli Ebbesenin suunnitelmat -onnistuneet, sillä pian kerääntyi Marianne rouvan ympärille -vilisemällä ihailijoita, ja ensimäisinä päivinä joutui hän kerrassaan -huumeeseen kaikesta siitä hälinästä, juhlimisesta ja imartelusta. -Mutta hän oli onnellinen ainoastaan pinnalta, ja opittuaan lähemmin -tuntemaan uutta seurapiiriänsä muuttui se ikävystyttäväksi ja lopulta -sietämättömäksikin. Kun samat huvitukset yhä uusiutuivat, niin -menettivät nekin vetovoimansa, ja hän alkoi niitä karttaa. - -Hänen vakavan ja suruvoittoisen sydämensä syvyydestä pulpahtivat -taaskin etsivät ja vastausta vaativat ajatukset esiin. Se toi hänen -silmiinsä synkän, tutkivan ilmeen. Hänen katseensa kiintyi pitkäksi -aikaa jokaiseen uuteen ihmiseen, jonka hän tiellänsä tapasi, ja lopulta -siinä kuvastui jotakin niin tuskallista, mikä näytti rukoilevan apua. - -Saattoipa tapahtua, että hänet keskellä keinujen hälinää ja iloisuutta -valtasi kamala tunne. Hymyilevät kasvot hänen ympärillään muuttuivat -hänestä irvistäviksi naamareiksi, kohteliaat herrat ja kauniisti puetut -naiset näyttivät hänestä valepukuisilta eläimiltä, joiden naamiopuku -oli vain heidän inhottavien intohimojensa, heidän itsekkäisyytensä, -pahuutensa ja kostonhimonsa verhona. - -Suuri tyhjyys ympäröi hänet. O Jumala, kenties oli koko elämä sellaista -karnevaalia. Ypö yksin täytyi ihmisten kantaa kohtalonsa, jokainen -sielu oli sävel, joka helähtäisi ilman tarkoitusta avaruudessa. Eikä -koskaan soinnahtaisi toinen sävel, joka sulaisi sen kanssa siksi -suureksi sopusoinnuksi, minkä hän tunsi syvällä rinnassansa elämän -pyhänä päämääränä. - -Hän hypähti ylös kuin unesta, milloin joku puhutteli häntä ja yht'äkkiä -herätti hänet näistä raskaista ajatuksista. - - * * * * * - -Ei kestänyt kauan ennenkuin konsuli Ebbesen huomasi, että Mariannen -sairaus oli syöpynyt liian syvälle veriin, jotta se voitaisiin -parantaa vain kuukauden kestävällä kylpymatkalla. Hän tiesi vallan -hyvin että Marianne oli kuumeentapaisessa tilassa joka kerta kun hän -oli iloinen, sillä hänen ilonsa ei ollut sitä pysyvää ja tervettä -laatua, jonka juuret tunkevat syvälle temperamenttiin ja joka levittää -koko olemukseen kirkastavan hymyn. Ei, hänen ilonsa oli puuskapäistä -niinkuin rajumyrsky. Se oli iloa, joka painosti muita ja teki heidät -mykiksi, ja hänen naurunsa oli niin hurjaa, että usein saattoi pelätä -sen tuossa tuokiossa päättyvän hillittömään itkuun. - -Semmoisina hetkinä levisi tumma, synkkä kauneus Marianneen, ja vanha -konsuli katsahti surullisesti häneen. Ah, missä oli hänen pikku -Mariannensa, jonka silmät olivat kirkkaat ja piirteet pehmoiset? -Hänestä oli tullut kookas, vieras nainen, nainen, jonka suruun hän -kenties oli syypää, mutta jonka kohtaloa hän ei enää voinut muuttaa. - -Niin, vanhalla konsulilla oli monta surunhetkeä, erittäinkin silloin -kun hän istui yksinään ja, niinkuin vanhoilla usein on tapana, ajatteli -menneisyyttä jota ei enää voitu muuttaa tai mietti mitä sitten tulisi -tapahtumaan, kun hänen silmänsä nyt pian ummistaisivat kaikelle. - -Tuon merkillisen illan jälkeen hän ei ollut kertaakaan puhunut -Mariannen kanssa siitä arasta asiasta. Ei maksanut vaivaa. Marianne -sai taistella taistelunsa yksin. Kerran hän kuitenkin joka tapauksessa -saavuttaisi sisäisen rauhan, kerranhan hänen silmänsä avautuisivat -näkemään että se mitä hän oli uneksinut oli vain pelkkä harhakuva. - -Niin niin, kerranhan hänen pikku Mariannensa vanhenisi ja vakaantuisi — -kerran hänkin alkaisi kaivata elämän suurta, viileätä iltarauhaa. - -Oli tämä matka sittenkin vaikuttanut Marianneen: hänet oli vallannut -ainainen levottomuus. Hän ei voinut enää istua toimettomana hiljaa -huoneissaan, niinkuin hän oli tehnyt usein ennen. Nyt hän kulki -lakkaamatta ulos ja sisään, edes ja takaisin. - -Kaupunki näytti hänestä vielä pienemmältä kuin ennen, ja tunturit -vuonon ympärillä seisoivat kuin muuri vankilan ympärillä. Hän halusi -kiihkeästi pois, kauas pois sinne missä elämä hehkui. Suuret kaupungit -houkuttelivat häntä. Niiden loisto lohduttaisi, niiden elämä ja pauhina -huumaisi. - -Ja hyväsydäminen Haldor oli heti suostuvainen. Eräänä kauniina syyskuun -päivänä matkustivat he molemmat etelään. - -Laivarantaan jäi vanha konsuli Ebbesen yksin seisomaan ja heiluttamaan -jäähyväisiksi. Ja kun laiva pääsi vauhtiin ja katosi saaren taakse, -läksi hän hitaasti takaisin kotiin. Oli niin autiota ja tyhjää -suurissa, korkeissa huoneissa, oli niin hiljaista sisällä ja ulkona. -Lehdet loistivat auringonpaisteessa punaselta ja kultaselta — tuntui -syksyistä tuoksua syksyisessä ilmassa. - -Vanhus istui tuoliinsa ja katseli ulos kellertyvään syksyyn. - -Hän huokasi syvään ja nojasi päänsä kätensä varaan. - -Kuinka häntä väsytti! — Hän sulki hiljaa silmänsä ja kuunteli lehtien -hiljaista rapinaa, kun ne putoilivat nurmikolle. - - - - -XIV. - - -Useimpien ihmisten elämässä on aika, jolloin tuntuu että nyt — juuri -nyt on korkein huippu saavutettu. Ja ellei nyt tapahdu ihmettä, niin -päivät alkavat taas painua mailleen päin, eikä sitten enää kohoa toista -kukkulaa elämässä. - -Semmoinen tunne syntyi Mariannessa heti ensimäisenä iltana, jonka hän -vietti Parisissa. Kävellessään bulevardeilla tuuheiden puiden alla oli -hän tuntevinaan väristykset! kulkevan pitkin selkäänsä, hän hengitti -ulos pitkissä siemauksissa, niinkuin se joka on kauan hakenut ja -vihdoin löytänyt, ja hänen sydämessään kuului ääni, joka sanoi: - -— Täällä! Nyt! - -Ja jokaikisenä aamuna, joka senjälkeen koitti, heräsi hän vavisten -odotuksesta, ja katsellessaan yli korkeiden kattojen, joita kohoili -sekavana vilinänä aina äärettömyyteen asti, ajatteli hän: - -— Jossakin täällä — kenties ihan lähellä tai kenties hyvin kaukana -jonkun syrjäkadun etäisimmässä sokkelossa — mutta jossakin täällä -seisoo suuri aavistamaton ja odottaa sinua, ja kenties juuri tänään -tapaat hänet. - -Mutta joka ilta hän palasi kotiinsa pettyneenä, äärettömän huolissaan. -Taaskin oli kulunut hukkaan kallis päivä. - -Oli kerran aamu — varhainen, usvainen aamu. Aurinko ei ollut vielä -päässyt täyteen valtaansa. Puiden lehdet kiilsivät yöllisestä kasteesta. - -He menivät kahvilaan syömään suurusta. Marianne oli nälissään, unisen -ärtyinen ja huonolla tuulella. - -Silloin hän säpsähti yhtäkkiä, hän pelästyi ikäänkuin olisi nähnyt -jotakin hirveätä. Salamana välähti hänen aivoissaan ajatus, kaikki veri -pusertui hänen sydämeensä. - -Tuossa! — Vihdoinkin! - -Nuori herra, parraton ja jotenkin laiha kasvoiltaan, joista kaksi -ihmeellistä silmää tuijotti häneen. Samassa kun hän kohtasi tämän -katseen, oli hän tuntevinaan sen oudon tunteen, jota hän oli odottanut. -Marianne tunsi hänet. - -Hänhän oli Kristian — Kristian Fredrik Trolle — sama mies, joka oli -silloin tällöin kummitellut hänen mielessään kaikkina kuluneina vuosina. - -Ja kuitenkin hän oli vieras. Sillä sensijaan että Marianne oli ennen -ajatellut häntä vain uneksiessaan valveilla, oli hänelle nyt heti -selvillä että hän oli kerrassaan Trollen vallassa. - -Puoleksi hajamielisesti kuuli Marianne miehensä — ihastuksissaan -tutun tapaamisesta — tervehtivän häntä ja kuuli Trollen vastaavan -tervehdykseen. Marianne haki vaistomaisesti hänen katsettansa, ja -hänestä tuntui kuin olisi Trolle tehnyt samoin. Se vaikutti että -heti ensimäisestä silmänräpäyksestä alkaen syntyi heidän välilleen -jonkunlainen salaisuus. - -He söivät yhdessä aamiaisensa, mutta Marianne tuskin virkkoi sanaakaan. -Häntä huumasi omituisesti. Joka kerta kun hän rohkeni katsahtaa -Trolleen, vavahdutti häntä sydänjuuria myöten riemuitseva ilo. Mutta -lopulta hän ei enää uskaltanut. Hurja vapautumisen tunne valahti yli -koko hänen olemuksensa. Jos hän olisi katsonut Trolleen kauemmin, olisi -hänen ollut pakko heittäytyä maahan ja itkeä kaipauksensa ilmi. - -He kävelivät yhdessä pitkin katuja. Trolle kulki hänen vieressään -ja puheli hänelle, ja hänestä tuntui kuin olisi hän nähnyt auringon -paistavan jossakin äärettömän etäällä ja ihmisten kulkevan ohitsensa, -ja ikäänkuin hän olisi kuullut katuliikkeen kohinan tulevan jostakin -hyvin, hyvin kaukaa. - -Hän tunsi itsensä niin vapaaksi, onnelliseksi ja kiitolliseksi. Tuntui -kuin olisi hän liidellyt kauas kohti kultaista merta. - -Ei pieninkään katkeruuden rahtu enää ahdistanut hänen sieluansa; -kaikki hänen ajatuksensa muuttuivat lempeiksi ja hyviksi, ja hän tuli -muistaneeksi vanhaa isäänsä. Oi, kuinka mielellään hän olisi suonut -hänen olevan nyt luonansa täällä! Hän olisi tarttunut häntä kaulaan -ja silittänyt hänen poskeansa ja pyytänyt häntä unohtamaan kaiken sen -häijyyden, jolla hän oli häntä kiusannut joka ilta. - -Ja hän olisi pyytänyt isänsä katsomaan häntä syvälle silmiin, jotta hän -tulisi vakuutetuksi ettei niissä nyt enää ollut mitään pahaa — vaan -pelkkää hyvyyttä ja lempeyttä. - -Mitä enemmän hän ajatteli isäänsä, sitä kiihkeämmin hän tunsi -kaipaavansa häntä. Jospa hän nyt olisi täällä ja näkisi kuinka kaunista -kaikki oli, niin hän nauraisi ja telmisi hänen kanssaan, kunnes -isäänkin tarttuisi hänen raikas riemunsa. - -Vihdoin hän ei voinut hillitä itseään, vaan meni erääseen kahvilaan -kirjoittamaan kirjettä isälleen. - -Siitä tuli hypähtelevän iloinen kirje, ilman tarkkaa ajatusten -yhteyttä, mutta sanat tanssivat riemusta. Luettuaan sen läpi, täytyi -hänen itsensäkin sille nauraa, ja varmuuden vuoksi lisäsi hän siihen -seuraavan jälkikirjoituksen: - - »Tämä kirje tuntunee hyvin kummalliselta sinusta raukasta, joka istut - kotona, ja kenties sanot itseksi, että se on kirjoitettu vankkojen - samppanjapäivällisten perästä, ja senvuoksi on ehkä parasta sanoa, - että kello on vasta kaksi ja että minä olen aivan täydessä tajussani. - Mutta tahdoin vain ilmoittaa sinulle, rakas isä, että nyt minä olen - terve taas ja etten minä tästä puoleen enää koskaan ole häijy, vaan - olen sinun entinen, iloinen ja onnellinen - - _Mariannasi_.» - -Hän jäi istumaan ja katsomaan eteensä. Hän muisti kaiken sen pahan, -mitä hän oli tehnyt ja ajatellut näinä vuosina. Tällä hetkellä hän ei -voinut ymmärtää, miten se oli voinut tapahtua. Hänet valtasi suuri -nöyryyden tunne. Hän pyysi anteeksi koko maailmalta, istuessaan siinä -ja katsellessaan ulos päivänpaisteeseen — kaikelta maailmalta — samassa -kun kyynel tunkeutui esiin silmänurkasta. - -Mutta sitten hän ponnahti pystyyn, tarttui Haldorin käsivarteen ja -tanssien moni ulos hänen kanssaan. Häntäkin kohtaan hän tahtoi olla -hyvä ja koettaa sovittaa kaiken sen surun, jonka hän oli hänelle -tuottanut. - -Koko sen päivää hän kulki onnesta juopuneena. Silloin tällöin yritti -joku synkkä ajatus nostaa päätänsä esiin ja kuiskata hänen korvaansa -ilkeän kysymyksen, mutta hän karkoitti luotansa kaikki mustat mietteet. -Hän tahtoi olla onnellinen ja riemuita, riemuita, tuntematta katumusta, -tuntematta tuskaa. - -Herra Jumala! Olihan se ensi kertaa hänen elämässään. - -Ja saattoahan tapahtua, että se olisi ollut samalla viimeinen. - - - - -XV. - - -Pari kummallista päivää liukui hänen ohitsensa kuin unessa. Poislähtö -yhä läheni, mutta hän ei ajatellut sitä, hän ei tahtonut ajatella sitä. - -Silloin ehdotti Haldor eräänä iltana, että Kristian Fredrik ja Marianne -söisivät seuraavana päivänä päivällisen kahdenkesken. Hänen itsensä -täytyisi näet mennä kotoa pois muutamien liiketuttaviensa kanssa -katsomaan elämää, eivätkä he mielellään ottaneet naisia mukaansa. - -— Minä jätän senvuoksi sinun tehtäväksesi — lopetti Haldor taputtaen -Kristian Fredrikiä ystävällisesti olalle — pitää huolta siitä, että -vaimollani on hauskaa viimeisenä iltana, minkä hän viettää Parisissa. - -Kristian Fredrik ei vastannut heti. Pieni hermostunut ryppy ilmestyi -hänen otsallensa kulmakarvojen yläpuolelle, mutta muuten hänen kasvonsa -eivät vähintäkään värähtäneet. - -— No — sanoi Marianne — näyttää siltä kuin ette olisi erittäin -ihastunut jäämään minun kanssani koko illaksi. - -— Niin, se on hyvin harmillista — vastasi Trolle, hakien sanoja ja -nähtävästi koettaen hillitä itseänsä — mutta huomenna se on sen pahempi -kerrassaan mahdotonta. Minulla ei ole silloin aikaa. - -Hän katsoi toisaalle tätä sanoessaan ja pieni ryppy otsalla vavahteli -koko ajan tuskin huomattavasti. - -— Saisitpa ihan hävetä — sanoi Haldor moittivasti. — Onko nyt -kohtuullista vastata, ettet voi siirtää muutamia joutavia toimiasi -toiseen kertaan, kun sinulle tarjotaan tilaisuus viettää iltaa yhdessä -vanhan ystävättäresi kanssa — kenties viimeisen kerran moneen vuoteen. - -Kristian Fredrik murahti vastaukseksi jotakin sentapaista, että paha -kyllä se ei käy päinsä. Hän toisti sanansa uudelleen, ikäänkuin hakien -parempaa anteeksipyyntöä, mutta vaikeni sitten aivan yhtäkkiä. - -— Mutta entäpä jos minä _pyydän_ teitä, Kristian Fredrik? — Marianne -ojensi hänelle kätensä. — Voitteko sitten todellakin kieltäytyä? — -lisäsi hän hellästi ja hartaasti. - -Silloin vilkasi Trolle häneen nopeasti. - -— No kun te kerran pyydätte minua, rouva Marianne! - -— Tuletteko siis? - -— Tulen. - -No, sepä hyvä — riemuitsi Haldor ja tarjosi heille molemmille -käsivartensa. — Mennään nyt Mülleriin Richelieukadun varrelle syömään -krapuja ja oliiveja. - - * * * * * - -Marianne kulki kuumeentapaisessa jännityksessä koko seuraavan -aamupäivän. Oli yhtä ja toista järjestettävää lähtöä varten. Viimeiset -ostokset oli tehtävät, matka-arkut pakattavat, uutta pukua koeteltava, -ja keskellä kaikkia näitä puuhia eli hänessä yksi ainoa ajatus hohtaen -ja houkuttaen. Minä tapaan hänet! Minä tapaan hänet kahden kesken! soi -hänen sydämessään ja suonet tykyttivät saman tahtiin. - -Ja kun enää oli vain yksi tunti aikaa heidän kohtaamiseensa, silloin -johtui hänen mieleensä ajatus pukeutua juhlapukuun. Oo, hän olisi -kaunis, hän ihan säteilisi tavatessaan Trollen, ja sitten he eläisivät -tänä iltana koko elämänsä kauniimman ja ihmeellisimmän hetken. - -Ja sitten — huomenna? — Ei, ei ajatustakaan huomisesta! Tänään! Tänään! -Vielä oli muutamia tunteja tätä päivää, ja nämä tunnit olivat ihanimmat -kaikista. Mutta miksi ne olisivat ihanimmat? Mitä sitten tapahtuisi? — -Ei, ei, ei ajatella mitä tapahtuu! Antaa vain johtaa itseänsä sokeasti -eteenpäin, minne tahansa, minne tahansa! Hän vain hymyilisi ja olisi -onnellinen, vieköön Trolle hänet sitten mihin tahansa. - -Kun hän oli pukeutunut, katsoi hän vielä kauan kuvaistansa suurista -peileistä. — Niin, nyt hän oli kaunis. Tokkohan Trolle vain huomaisi -hiilien koristautuneen häntä varten? Ja hän katsoi taaskin kuvaansa -peilistä. Kyllä Trollen täytyy huomata se! - -Hän ei ollut koskaan ollut niin säteilevän kaunis. - -Ja ojentaen vartalonsa suoraksi tietäessään olevansa nuori ja -kaunis, hän laskeutui alas portaita ja kulki läpi hotellin eteisen. -Silkkihameen liepeet kahisivat hänen käydessään. Muuan vanha herra -seisahtui häntä katsomaan, painaen ihan huimauksissaan monokkelin -silmänurkkaansa. Ha ha! Luonnollista — olihan hän nuori ja kaunis! - -Hän meni hotellin seurusteluhuoneeseen. _Trolle_ seisoi jo siellä -ikkunan luona syviin mietteisiin vaipuneena. Marianne hiipi aivan -hiljaa edelleen pehmeitä mattoja myöten — vain silkki hiukan kahisi -hänen kulkiessaan. Trolle ei huomannut mitään, ennenkuin Marianne -seisoi ihan hänen vieressään ja sanoi hänelle hyvää päivää. - -Silloin hän säpsähti ja kumarsi. - -Marianne seisoi hänen edessään. - -— Enkö minä ole kaunis? — kysyi hänen hymynsä. — Juuri sinua varten -minä olen koristautunut — säteilivät hänen silmänsä. - -Trolle ei virkkanut heti mitään, vaan jäi vain katsomaan häneen, ja -heikko punerrus levisi hänen ohimoillensa. Mutta hänen äänettömyytensä -puhui enemmän kuin monet kohteliaisuudet, ja hänen katseensa liiteli -ympäri Mariannen koko olemuksen, täynnä suurta harrasta jumaloitsemista. - -Voitollinen riemu kohosi Mariannen sydämeen, ja hän laski kätensä hänen -käsivarrelleen. - -— Lähtekäämme liikkeelle — sanoi hän. — Minulla on nälkä, Kristian -Fredrik. - -Ulkona oli mitä ihanin ilta. Vieno, lempeä ilma, jossa vielä tuntui -pian loppuunsa kallistuvan päivän lauhaa lämpöä, ja tuolloin tällöin -heikko tuulahdus yöstä, joka teki tuloaan. - -He kulkivat käsi kädessä katua pitkin. Ja selittämätön tunne valtasi -heidät molemmat. He kulkivat hiljaa, mitään ajattelematta, nauttien -vain yhdessäolostaan. - -Vihdoin heräsi Trolle ikäänkuin unesta ja kysyi: - -— Oletteko väsynyt? Emmekö kutsuisi vaunuja? - -Marianne katsahti kummallisesti häneen ja hymähti: - -— Apropos, mitä ajattelitte juuri nyt kulkiessanne? - -— Minäkö? Oh, en paljon mitään. Mutta olemme kävelleet jo kauan, luulen -ma. - -— Se on ihanaa. Luulisin voivamme kävellä tänä iltana vaikka maailman -ääriin. - -— Niinkö luulette? - -— Hän olisi tahtonut sanoa enemmänkin, mutta puri huultansa ja vaikeni. - -He löysivät kahvilan kaukana bulevardilta, hiljaisen kahvilan vanhan, -yksinäisen kadun varrella. Suuret puut kaareutuivat yli kadun ja -varjostivat sen himmeäksi ja salaperäiseksi. - -Kahvilassa he ottivat haltuunsa pöydän etäisimmässä nurkassa. Jokaisen -vieraan edessä paloi kynttilä, jota suojasi pieni punainen varjostin. - -Paitsi heitä oli huoneessa vain pari vanhaa, yksinäistä herraa, joita -tarjoilijat palvelivat, liikkuen äänettömästi paksuilla matoilla. - -Tämä himmeä äänettömyys hyväili sanomattoman suloisesti heidän -kiihtyneitä hermojansa. Koko maailma oli heistä niin kaukana. He olivat -aivan yksin yhdessä ja rauha vallitsi kaikkialla heidän ympärillään. - -Marianne istui ja katseli Kristian Fredrikin kasvoja. Hetkistä -aikaisemmin oli joka lihas niissä ollut jännitettynä, värähdellen eloa -ja hermokkuutta, nyt oli kaikki toisin. Raskas ja kolkko rauha oli -laskeutunut joka piirteeseen, ja kun hän nosti katseensa Marianneen, -valtasi tämän vitkalleen suuri ja väkevä toivottomuus. - -— Kristian Fredrik — sanoi Marianne hänelle — miksi olette niin -omituinen tänä iltana? - -Hänen äänessään oli sitä sanoessaan ääretön hellyys, ja se näytti -ihankuin koskevan Trolleen, sillä hän painoi katseensa maahan ja hänen -suupielissään aivan kuin olisi vavahdellut. - -— Ette saa istua sillä tavoin minua katselemassa — kuiskasi hän. - -Samassa tuli tarjoilija tuomaan viiniä. Kristian Fredrik kaatoi suuren -lasin täpö täyteen ja tyhjensi sen yhdellä ainoalla siemauksella. -Sitten hän hymähti hiukan kuumeellisesti ja sanoi: - -— Ei, syödään nyt. Se on kuitenkin parasta maailmassa. Ja tehän -mainitsitte äsken olevanne kovin nälissänne. - -Hetkisen meni kaikki hyvin. He juttelivat niitä näitä, kilistivät ja -hymyilivät. Mutta he olivat kuitenkin hiukan levottomia. Joka kerta -kun keskustelu katkesi, ehätti Kristian Fredrik kertomaan jotakin -joutavanpäiväistä. - -Mutta kun he saivat syödyksi ja istuivat kahvilan edessä kadulla -tuuheiden puiden alla, näytti Trolle yhtäkkiä ikäänkuin lamautuneelta. -Entinen toivoton ilme tuli jälleen hänen kasvoihinsa. - -Silloin laski Marianne kätensä hänen käteensä ja sanoi: - -— Rakas Kristian Fredrik, ette saa olla pahoillanne taas. - -Ja Trolle puristi hänen kättänsä yhtäkkiä kovasti, ja veti sitten oman -kätensä pois ja vastasi surumielin: - -— Ei, koetan olla kiltti. - -— Kertokaa minulle, millaista teistä on ollut sittenkun viimeksi -tapasimme toisiamme — jatkoi Marianne. — Siitähän on jo monta vuotta. -Kristian Fredrik, niin että teillä on varmaankin paljon kerrottavaa. - -— Niin, siitä on monta vuotta, rouva Marianne — vastasi hän ja -kiivastui samassa. — Luulin jo ehtineeni miehistyä, ja kuitenkin istun -tässä ja käyttäydyn kuin koulupoika. Ihminen uskottelee itsellensä -karaisseensa luonteensa ja verensä käyneen kovaksi ja karkeaksi. -Luulee kaiken sentimentaalisuuden palaneen pois ajatuksistansa, luulee -tulleensa kaikelle välinpitämättömäksi maailmanmieheksi ja silloin -huomaakin äkkiä olevansa aivan yhtä mieletön kuin ennenkin. Se on -kiusallista, ja vähän surullista se myöskin on. Sillä nyt tietää, -että on taas alettava alusta tuo naurettava taistelu, joka näyttää -toivottomalta — yhtäkaikki. - -Hänen äänessään värähteli kovaa katkeruutta, ja kun Marianne kuuli -hänen puhuvan niin, heräsi hän ikäänkuin unestaan. Syvä tuska tunki -hänen päällensä, hän oli purskahtamaisillaan itkuun — itkemään Kristian -Fredrikiä, itseänsä ja koko elämää. - -— Minkätähden te tulittekaan tänne? — jatkoi Trolle, ja hänen äänensä -sävy oli vielä kovempi kuin äsken. — Miksette antanut minun tälläkään -iltana mennä matkoihini? Miksette voi jättää minua jo rauhaan kerran? - -Hän oli noussut seisoalleen ja pani takkinsa nappeja kiinni vapisevin -käsin. - -Marianne istui hiljaa, pää painuneena alas. Sitten virkkoi hän -liikahtamatta vähääkään: - -— Miksi moititte siitä minua? Luuletteko minun olevan siihen syypään? - -Trolle istuutui jälleen ihmeellisesti murtuneena. - -Elä suutu minuun, Marianne. Salli minun sanoa sinua Marianneksi. Saanko -sinutella sinua, Marianne? Anna minulle anteeksi — en tiedä itsekään, -mitä puhun. - -He istuivat sitten hetken sanaakaan sanomatta. - -— Joko lähdemme? — kysäsi Trolle vihdoin. - -Marianne nousi vaistomaisesti, ja he kävelivät yhdessä katua edelleen -hitaasti ja äärettömän murheissaan. - -Mutta juuri kun he olivat jättämäisillään ahtaan kadun ja -kääntymäisillään kihisevälle bulevardille, pysähtyi Marianne yhtäkkiä -ja seisoi hänen edessään suorana ja hehkuvana, ja sanoi hänelle -hillityllä äänellä: - -Mutta olenhan minä teidän. Olen teidän omanne. - -Trolle pudisti vain päätänsä ja jatkoi matkaansa. - -Mutta kuhiseva liike kadulla särki heidän korviansa, ja he poikkesivat -taas pian pimeälle syrjäkadulle. - -Silloin sanoi Kristian Fredrik: - -— Mitä se hyödyttää? Tiedättehän sen itse parhaiten. Ette te ole niitä -ihmisiä, jotka pystyvät semmoiseen. — Enkä minäkään. Kuluneet pitkät -vuodet ovat opettaneet minut epäilemään. Epäilemään kaikkea ja kaikkia. -Marianne Teitä ja itseäni ja kaikkien ihmisten tunteita. — Nyt en enää -uskalla mitään. En uskalla astua ratkaisevaa askelta — en teidän, en -itseni, enkä Sen vuoksi, joka asuu tuolla ylhäällä ja näkee meidät -kaikki ja tuomitsee kaikki. — Olen varma siitä, että se tuottaisi -meille vain surua ja onnettomuutta. Ah, Marianne, Marianne! Olen -surrut liian paljon ja ajatellut liian paljon ja liian pahasti meistä -molemmista. En usko enää kumpaankaan meistä. — Kulkekaamme kumpikin -— omaa tietämme. Eläkäämme kumpikin omaa elämäämme, mikäli parhaiten -taidamme. - -Silloin sammui Mariannen sydämessä se liekki, joka oli äsken hänessä -leimahtanut, ja hän kulki edelleen, rinnassa raskas, raateleva tuska. - -Hän tunsi, että Trollen käsi haki hänen kättänsä, ja hän antoi hänen -pitää sitä omassaan. — Trolle puristi sitä heikosti. - -— Ystäväni — toisti hän hiljaan kerta toisensa perästä. - -Ja yht'äkkiä huomasi Marianne, että he seisoivat hänen hotellinsa -edessä. Hän katsahti kysyvästi Trolleen. - -— Erotkaamme nyt — sanoi tämä — sillä tämä on sietämätöntä. Sanokaamme -jäähyväiset toisillemme, Marianne. - -Taas tarttui hän Mariannen käteen ja sanoi tavattoman juhlallisella -äänellä: - -— Tahdon rukoilla Jumalaa, johon uskon, että hän tekisi minut iloiseksi -jälleen. Hyvästi... rakastettuni! - -Mutta ihan haltioissaan kiersi Marianne kätensä hänen kaulaansa, ja -samassa tunsi hän Trollen huulien painavan hänen huulilleen suutelon -niin tulisen, kuin olisi se tahtonut imeä sielun hänestä. - -Trolle riistäytyi irti hänestä. — Hyvästi! — kuuli Marianne hänen -sanovan, ja poissa oli Trolle. - -Marianne katsahti ympärilleen. Hän oli yksin. Kuinka pimeä oli! Ja -kuinka tähdet kimaltelivat! Niin, kuinka ne kimaltelivat! - -Ja hän oli niin väsynyt — oo, niin väsynyt, niin väsynyt! Onnellinen -se, joka saisi nukahtaa pois koko maailmasta. Itkeä itsensä uneen ja -nukahtaa pois kaikesta. - -Kankeana hoiperteli hän ylös portaita ja astui huoneeseensa. Hän siirsi -kynttilän kauemmaksi pöydälle ja vaipui tuolille väsyneenä. - -Hän tunsi vielä Trollen suutelon. Hän sulki silmänsä ja taivutti päänsä -taapäin. Hän tahtoi tuntea sen suutelon koko ruumiissaan. - -Mutta äkkiä hän kavahti ylös huumauksestaan. Ajatus, kauhea ajatus oli -hänet herättänyt. Hän ei saisi enää koskaan nähdä häntä, ei koskaan -enää. Hän seisoi keskellä lattiaa, puristaen päätänsä molemmilla -käsillään. - -Ei, hän ei voinut erota Trollesta. Hänen täytyi tavata hänet. Samassa -syöksyi hän ovelle, mutta hillitsi siinä itsensä. - -Ajatukset lentelivät sikin sokin hänen aivoissaan. Hän ajatteli -isäänsä, lastansa, Haldoria. Kaikkialta parveutuivat ajatukset yhteen, -kaikki muistot astuivat ilmielävinä hänen eteensä. - -Hän vaipui lattialle ja rukoili. Jumalan täytyi auttaa häntä, hän ei -jaksanut enää itse. Jumalan täytyi auttaa häntä tässä äärettömässä -hädässä. - -Sinä et saa enää koskaan nähdä häntä, vastasi ääni hänen sielustaan. Ja -yhdellä hyppäyksellä oli hän taas pystyssä, kiiti alas portaita ja ulos -kadulle, jossa hän juoksi ja huusi Kristian Fredrikiä nimeltä, niin -että kansa seisattui ihmetellen katsomaan häntä. - -Hän pysähtyi ihan hervottomana avoimelle paikalle. Vieraat ihmiset -kuhisivat hänen ohitsensa. Mihin hän menisi? Oi Herra, mihin hän -todella menisi? - -Sitten hän kääntyi takaisin ja palasi pimeätä katua myöten asuntoonsa. - - - - -XVI. - - -Pariisista matkustivat Haldor ja Marianne Lontooseen. - -Kun he saapuivat sinne, odotti heitä sähkösanoma kotoa. Ebbesen oli -yhtäkkiä sairastunut vaarallisesti, ja heidän läsnäoloaan kaivattiin. - -Samana iltana läksivät he laivalla Norjaan. - -Synkkänä, harmaan kylmänä aamuna saapuivat he takaisin kotiinsa. -Laiturilla oli vastassa muutamia vakavannäköisiä sukulaisia, jotka -tervehtivät heitä ääneti ja juhlallisesti. Konsuli oli hyvin huonona, -hänen ei luultu enää voivan elää yli yön. - -Marianne kesti sen ihmeteltävän levollisesti. Hän ei itkenyt eikä -sanonut sanaakaan. Semmoinen hän oli ollut aina Pariisista asti. Hän -oli kulkenut kuin horroksissa. Mutta Haldor oli lohduttanut. Marianne -oli luonnollisesti väsynyt matkasta — ja sen lisäksi oli isä sairas. -Haldor antoi Mariannen olla rauhassa. Hän ymmärsi että oli meneteltävä -varovaisesti. Parasta oli jättää Marianne omiin hoteisiinsa, kunnes -pahin puuska olisi ohitse. - -Koko viime vuorokauden oli konsuli Ebbesen ollut täydessä tajussaan. -Hän oli maannut vuoteellaan, tuntematta kipujaan, mutta hänen silmänsä, -jotka sairauden aikana olivat tulleet tavattoman suuriksi ja saaneet -omituisen loisteen, harhailivat ylt'ympäri alituisesti levottomina. -Lakkaamatta kyseli hän Mariannea. Hän halusi nähdä hänet ennen -kuolemaansa. Eikö hän tule pian? - -Ja kun Marianne vihdoin istui hänen luonansa ja piti hänen kättänsä ja -pyyhkäsi hiukset hänen kostealta otsaltaan, silloin kirkastuivat hänen -kasvonsa, ja hän nousi istualleen ja suuteli Mariannea. - -— Jumalan kiitos! — sanoi hän. — Jumalan kiitos, että vielä sain nähdä -sinut ja kiittää sinua kirjeestäsi. Kiitos, kiitos, lapseni! Nyt kuolen -tyytyväisenä. Kuuletko? Lähden täältä rauhassa, sillä nyt tiedän -sinulla olevan hyvän — vihdoinkin! - -Marianne ei vastannut hänelle montakaan sanaa. Hän taputti isänsä -kättä ja suuteli hänen otsaansa, kun hän raskaasti ja väsyneenä vaipui -takaisin tyynylle ja huokasi — syvään ja vapautuneesti. - -Suuri väsymys valtasi nyt konsulin, ja hän makasi useita tunteja -liikahtamatta, onnellinen ilme kasvoilla. Hän tunsi kuitenkin kaiken -aikaa Mariannan läsnäolon, sillä kun tämä vähänkin liikahti, avasi -konsuli heti silmänsä ja katsahti levottomasti. Mutta kun hän näki -tyttärensä, sulki hän ne jälleen rauhallisesti hymyillen. - -Myöhemmin yöllä oli hän hetken tajuttomassa tilassa. Hän houraili -kuumeen käsissä, mutta puolen yön tienoilla selvisivät ja rauhoittuivat -hänen aivonsa taas. - -Hän nousi vaivoin istumaan vuoteellensa ja alkoi puhua. Ääni kuului -ontolta ja luonnottoman voimakkaalta. - -— Marianne, pyydän sinun unohtamaan — sanoi hän — jos olet sydämesi -syvimmässä sopukassa kantanut kaunaa minua vastaan. Olen tehnyt sinulle -kerran pahaa. Marianne. Tiedän sen sinuun koskeneen. Minulla olisi -ollut paljon sinulle selittämistä — mutta nyt on liian myöhäistä. Anna -minulle anteeksi, Marianne! Olen rakastanut sinua sydämestäni. - -Hänen silmiinsä tuli omituinen ilme, ikäänkuin hän olisi nähnyt kauas -tulevaisuuteen. Ne kuulsivat kamalan suurina ja saivat särkyvän -loisteen. - -— Ja jos tulee aika — mutisi hän — jolloin joudut elämään yksin ja -surussa, niin ole vahva ja ylpeä, Marianne... sitä hyvää ylpeyttä... -Ääni hiljeni aivan kuulumattomaksi. Hän vaipui takaisin vuoteelle ja -silmät sulkeutuivat. Mutta kohta alkoi hän haparoida ilmaa käsillään. -Marianne tarttui hänen käsiinsä, ja kuuli hänen kuiskaavan ikäänkuin -kaukaisesta etäisyydestä: — Minä siunaan sinua... siunaan... Mariannea! - -Sitten häipyi kaikki hänen tajunnastaan. Kummallinen hämärä levisi -hänen silmiensä eteen, ja vähitellen muuttuivat hänen kasvonsa -kalpeahkoiksi ja vieraiksi. - -Niin hän kuoli — rauhallisesti — taistelutta ja tuskitta. - - * * * * * - -Ja tuli päiviä, jotka tuntuivat Mariannesta sietämättömiltä. Iltasilla -kysyi hän usein itseltänsä, kuinka oli mahdollista, että hän vielä eli. - -Mutta niin kummallista on meidän ihmisten elämä, että jokapäiväinen -huoli ja jokapäiväiset mielenharmit polkevat sydämmen kovaksi ja -karuksi, kun siihen sijaan suuri suru uurtaa verisiä vakoja sydämeen ja -kyntää nurin hedelmällisen mullan, niin että rehevä oras pääsee siinä -toimimaan. - -Niin kohentaa elämä itseänsä ja vain aniharvoin menettelee se -hellävaroen. Siltä joka ajattelee vain omaa iloansa, riistetään usein -kaikki ilo, eikä sydämesi saa koskaan mitään, ellet itse ole antanut -enemmän kuin sait. - -Sen sai Mariannekin nyt kokea. Kun hän heräsi elämään, oli hän -vihamielin vaatinut itsellensä kaikki sen oikeudet. Nyt sai hän -vähitellen oppia taivuttamaan niskansa ja nauttimaan niitä niukkoja -armopaloja, joita aina viruu elämän pöydällä. - -Mutta nyt, sitten kun hänen sielunsa ainakin tuokion oli liidellyt -läpi taivaan autuuden ja sitten syöksynyt alas tuskan onkaloihin — nyt -tuntui todellinen elämä hänestä kevyemmältä kantaa. - -Hänen nuoruutensa epämääräinen kaipaus oli tyydytetty. Veren -levottomuus oli tyyntynyt. Hän ei enää rauhatonna udellut tietämätöntä -tulevaisuutta. Hän katsoi taapäin siihen, mikä oli ollut. - -Tälle entisyydelle hän rakensi alttarin sisimpään sydämeensä. Pyhän -paikan, jota ei kukaan tuntenut ja johon hän ei itsekään koskaan -astunut valmistumattomalla mielellä. - -Ainoastaan hiljaisina, yksinäisinä hetkinään avasi hän tämän pyhäkkönsä -oven, ja parhaimman mitä hän omisti, hienoimman mitä hän ajatteli, -kaiken sen hän uhrasi silloin niille kahdelle hengelle, joita hän oli -enimmän rakastanut. - -Ja vähitellen ja hiljaa, niin ettei hän itsekään sitä huomannut, alkoi -hänen sydämensä verisistä vaoista orastaa jotakin uutta ja ennen -aavistamatonta. - - - - -XVII. - - -Oli hyvä, ettei konsuli Ebbesen haudastaan voinut nähdä, miten -kauhealla tavalla hänen teoriansa onnen vaihtelevaisuudesta toteutuivat. - -Sillä jo parin vuoden perästä hänen kuolemansa jälkeen kääntyi niiden -onni, jotka ennen aikaan olivat aina voittaneet, silloinkin kun -pelasivat sokeasti. - -Ei kestänyt kauan ennenkuin saatiin kuulla yhden ja toisen pienen -toiminimen menneen kumoon. Mutta se ei säikyttänyt niitä, joilla oli -vanhoja ja suuria rikkauksia turvanaan. Yleensä ajateltiin vain, että -se oli ohimenevä pula ja että se oli kestettävä urhoollisesti. - -Mutta silloin kuultiin eräänä päivänä suuren arvossa pidetyn -kauppaliikkeen kukistuneen perinpohjin semmoisella ryskeellä, että -kaiku siitä kuului yli koko maan. - -Ja niinkuin lumipallo kasvaa, niin kasvoi myös tämä kaatuminen. Ne -monimutkaiset säikeet, jotka liittävät eri kauppaliikkeitä toisiinsa -ja tukevat niitä keskenänsä, olivat katkenneet, ja tuloksena oli -kaatuminen pitkin linjaa. - -Niiden huomattavien kauppahuoneiden joukossa, joitten häviö oli -täydellisin ja perikato suurin, mainittiin Björn & poika. - -Velkamiehet joutuivat silmittömän säikähdyksen valtaan. Tuokiossa oli -kaikki tyyni muutettava rahaksi, ja viimein tuli perheen kaupungissa -ja maalla omistamien kiinteimistöjen vuoro niihin kuuluvine -irtaimistoineen ja kalleuksineen. - -Yksin rouva Mariannen kuuluisat koristeetkin, jotka suurimmaksi osaksi -olivat Ebbesenien suvussa polvesta polveen kulkenutta perintötavaraa, — -joutuivat vasaran alle. - -Ja Haldor Björnin täytyi tyytyä vuokraamaan itselleen pieni, -kolme ahdasta huonetta sisältävä huoneusto, joka kalustettiin -halpahintaisilla huonekaluilla ja koristettiin vanhan pesän tähteillä, -jotka oli armosta ja säälistä heille jätetty. - -Tätä iskua ei Haldor kestänyt. Hän kerrassaan murtui onnettomuuden -taakan alle. Joka ilta istui hän »linnanvalleilla» ja jutteli -jokaiselle, ketä vain halutti kuulla, kuinka väärin kohtalo oli -menetellyt häntä vastaan ja kuinka häpeämättömästi ihmiset olivat häntä -kohdelleet. - -Samalla hän juopotteli yhtämittaa lievittääkseen surujaan, ja lopuksi -hän aina purskahti itkuun niinkuin pieni lapsi. - -Marianne ei alussa käsittänyt sitä lainkaan. Olihan kerrassaan -mahdotonta, että he todellakin olivat köyhtyneet. Ja vaikkapa he nyt -jonkun aikaa olisivatkin pakotetut asumaan köyhästi ja supistamaan -elämänsä kaikin tavoin, niin eihän se ajan pitkään mitenkään kävisi -päinsä. Sen täytyi ehdottomasti olla aivan ohimenevää laatua, josta he -ennemmin tai myöhemmin suoriutuisivat. - -Vasta sitten kun hän huomasi, että monta kertaa oli niukalta ruokaa -päivällispöydässä, että hänen pukunsa vanhenivat ja kuluivat, eikä -hän tiennyt enää mitään keinoa hankkiakseen rahaa uusien ostoon — -vasta sittenkun hän joka hetki tunsi muutoksen lepäävän hartioillaan -kuin raskaan taakan ja kun useimpien ihmisten käytös saattoi hänet -tuntemaan alennustilansa — vasta silloin hän täydelleen tajusi mitä oli -tapahtunut. - -Ja huomatessaan kuinka syvästi Haldor oli masentunut kovasta iskusta, -hän myöskin älysi, ettei enää ollut mitään parantumisen toivoa. - -Sillä nekin, jotka alussa olivat olleet valmiit auttamaan Haldoria taas -jaloilleen, kyllästyivät vihdoin hänen iankaikkisiin valituksiinsa. -Hänen vanhat ystävänsä kohauttivat olkapäitään ja pitivät häntä -haaksirikkoutuneena hylkiönä ja surkuteltavana raukkana, ja Marianne -tunsi hyvin hyvästi, mitä ne hiljaisessa mielessään ajattelivat: mies, -joka onnettomuudesta siinä määrin masentuu, on poloinen, joka ei -ansaitse parempaa kohtaloa. - -Siinä oli jotakin, mikä liikutti Mariannea. Ei yksikään niistä, jotka -ennen olivat pitäneet kunnianansa kuulua hänen ystäväpiiriinsä ja jotka -usein olivat osanneet käyttää hänen hyvyyttänsä hyväkseen — ei yksikään -niistä rientänyt nyt hänen avukseen, pidättämään häntä pinnalla. - -He katsoivat mitä suurimmalla kylmäverisyydellä, kuinka heidän entinen -toverinsa vajosi yhä syvemmälle ja syvemmälle kurjuuteen. - -Mutta siihen oli Haldor liian hyvä. Ensi kertaa elämässään tunsi -Marianne, että hän sydämestään otti osaa hänen kohtaloonsa. - -Hän tunsi syvää sääliä Haldoria kohtaan. Hän näki, kuinka heikko Haldor -todellakin oli ja kuinka mahdoton hänen oli yksinään kestää elämän -taisteluissa. Hän itse oli vahvempi heistä. Ebbesenien rotutunne heräsi -hänessä. Häntä ei kuten Haldoria voitu johtaa mihin tahansa. Hän oi -voinut sallia sääliä itseänsä kohtaan niitten puolelta, jotka olivat -olleet hänen perheensä nöyriä palvelijoita. Hänen itsensä täytyi ryhtyä -kohtaloonsa käsiksi. Ei ollut hänellä ketään, joka olisi voinut häntä -tukea. Hänen, maailmannaisen, täytyi olla oman onnensa seppä. - -Sanottu ja tehty. Hän oli työssä jo varhain aamulla, kun Haldor vielä -nukkui sikeässä unessa, ja myöhään illalla, kun miehensä saapui -hoiperrellen kotiin. - -Ensinnäkin, ajatteli hän, täytyi hänen saada pienet, surkeannäköiset -huoneet ainakin siksi siisteiksi ja kodikkaiksi, että Haldorin ei -liiaksi tarvitsisi kaivata menettämiänsä mukavuuksia. - -Rohkealla maullaan onnistui hänen todellakin verrattain lyhyessä ajassa -tehdä uusi kotinsa niin somaksi ja miellyttäväksi, että hän usein -ajatteli itsekseen, ettei edes heidän entisessä kodissaan kaikkine -komeuksilleen ollut niin kodikasta kuin nykyisessä. - -Haldor ei näyttänyt ensinkään huomanneen Mariannessa tapahtunutta -muutosta. Totuttuun tapaansa hän seurusteli edelleenkin ystäviensä -kanssa, jotka häntä halveksivat ja ivailivat. Useasti koetti Marianne -hänelle osottaa, kuinka alentavaa se hänelle oli. Haldor tästä vain -äkämystyi. Eikö hänelle edes suotaisisi sitä iloa? Ja kerran hymähti -hän ivallisesti ja kysyi, minkä vuoksi Marianne juuri nyt oli ruvennut -huolehtimaan hänen kohtalostaan? Ennenhän oli tuskin huomattu hänen -olemassa oloaan, vaikka — sen tietää Jumala — hän oli tehnyt kaikki -mitä oli voinut. - -Tähän huomautukseen ei Marianne ollut mitään vastannut. Mutta se oli -häneen kipeästi koskenut, sillä Haldorillahan oli itse asiassa oikein. -Ennen oli Haldor koettanut voittaa hänet. Ja silloin oli hän puolestaan -ollut välinpitämätön, sureksinut ja miettinyt. - -Nyt oli suhde aivan toinen. Nyt oli Mariannen vuoro rukoilla ja -Haldorin työntää luotaan. - -Mikä ihmeellisin kohtalon iva! ajatteli Marianne. - -Tai ehkä olikin se vain entisen hyvitystä? - -Useasti kun Haldor oli katkerasti häntä loukannut ja toivottomuus oli -hänet vallata, tuli tämä itsesoimaus hänen avukseen ja teki hänet -kärsivälliseksi. Hänellä oli Haldorille niin paljon sovitettavaa. Siksi -hänellä ei ollut oikeutta valittaa. Ja hän unohti loukkauksen ja loi -Haldoriin jälleen ystävällisen katseensa. - -Mariannen ahertelusta huolimatta huononi heidän taloutensa -huononemistaan ja raha tuli yhä ahtaammalle. Jos niin olisi saanut -jatkua, olisi heiltä puuttunut pian välttämättömimmät elinehdot. - -No niin! Ei siis sillä hyvä, että hän huolehti kotitaloudesta, hänen -täytyi myöskin auttaa Haldoria toimeentulon hankkimisessa. Ja kun -hänellä oli liikemiehen verta suonissaan, osasi hän käyttää hyödykseen -kaikki pienetkin kykynsä. Hän antoi opetusta ranskan kielessä ja -soitossa, hän laittoi koruompeluksia, käänteli kirjoja ja vihdoin sai -hän vakinaisen toimen kirjeenvaihtajana eräässä konttorissa. - -Tämän ohella riitti häneltä aikaa laittaa ruokaa Haldorille ja pitää -huolta perheen vaatetuksesta, niin että heidän kodissansa oli sentään -aina jonkinlainen hyvinvoinnin leima. Sillä hän ajatteli usein, kun hän -oli väsymyksestä nääntymäisillään, että vaikka hänen ja Haldorin koko -elämä kuluisi alituiseen taisteluun toimeentulosta, niin koettaisi hän -ainakin saada aikaan sen, etteivät hänen lapsensa tarvitse muistella -lapsuudestaan ainoastaan huolia ja puutteita. - -Haldor mukaantui kaikkeen, niinkuin ei muuta olisi ollut -ajateltavissakaan. Hänet, joka ennen oli ollut hyvä ja oikein -ajatteleva, hänet olivat vastoinkäymiset tehneet itsekkääksi, joka ei -ajatellut muuta kuin omaa onnettomuuttaan. - -Hän tunsi itsensä katkeraksi ja kohtalon pahoin pitelemäksi. Ei ollut -muuta kuin kohtuullista, että joku toinen ponnisti voimiaan hänen -puolestaan, saattaakseen kaikki jälleen entiselleen. Ja kukaan ei ollut -enemmän siihen velvollinen kuin Marianne. - -Vuodet vierivät. Mariannalle koitti uusi nuoruus, vaikka hän olikin jo -keski-ikäinen nainen, jonka entistä kauneutta ei enää kukaan muistanut. - -Hän pyrki yhä edelleen voittamaan Haldorin itselleen, ja vihdoin alkoi -hän päästä päämääränsä perille, vähitellen, askel askeleelta. - -Heti kun hän oli saanut säästetyksi muutamia markkoja taloustarpeilta, -alkoi hän panna toimeen yksinkertaisia »juhlailtoja» lapsille, ja näinä -iltoina jäi Haldor säännöllisesti kotiin. - -Tällöin tarjosi hän pienille vierailleen marjamehua ja pähkinöitä, -Haldorille sikaareja ja totia, ja kun lapset olivat menneet levolle, -silloin piti hänen pitää seuraa Haldorille, ettei toverien seura heti -olisi häntä luokseen houkutellut. - -Kuinka hänen usein täytyi ponnistaa voimiaan löytääkseen jotain -huvittavaa! Ja kuinka usein hän sittenkin aikeissaan pettyi! - -Hän luki ääneen, ensin vakavista, sitten humoristisista teoksista. -Mutta se tuntui vaan Haldoria ikävystyttävän. - -Sitten ehdotti hän, että he palaisivat besikkiä. Sama tulos. Haldor -närkästyi, kun hävisi, ja kun Marianne antoi hänen voittaa, niin heitti -Haldor kortit pöytään ja sanoi, että hän oli liiaksi vanha voidakseen -pelata »naisten peliä». - -Lopulta keksi Marianne kuitenkin jotain, joka todellakin Haldoria -huvitti. Hän lauloi. - -Vaikka hänen äänensä jo oli käynyt heikoksi ja soinnuttomaksi, niin -näytti se kuitenkin Haldoria miellyttävän, ja usein puuttui hän itsekin -laulamaan, mutta lauloi tietysti päin hongikkoa. - -Marianne lauloi kaikkia niitä lauluja, joita luutnantti oli laulanut -sinä unohtumattomana keväänä, jolloin Haldor joka ilta oli istunut -»skanssissa» Mariannen oleskellessa kylpylaitoksessa. - -Ja Mariannen laulaessa näitä lauluja vaipui Haldor helliin, -surumielisiin unelmiin ja ajatteli, kuinka surkeasti hänen oli elämässä -käynyt. - -Ja sillä lailla sai Marianne Haldorin vähitellen viihtymään kotona, -niin että hän lopulta kävi vaan kerran viikossa toveriensa luona -pelaamassa korttia. - -Mutta hän kohteli Haldoria samalla harkitulla varovaisuudella kuin -ennenkin — niin, ehkä vielä suuremmalla, ettei häntä uudestaan olisi -vallannut ikävä toveriensa luo. - -Ja nyt kun ihmiset eivät enää nähneet Haldoria keskuudessaan, -alakuloisena ja apeana, eivätkä enää kuulleet hänen alituisia -valittelujaan, niin alkoivat he niinkuin vähän enemmän häntä -kunnioittaa ja lopulta uskoa, että hän ehken vähitellen virkoisi -toivottomuudestaan. - -Ja virkoaminen tekikin hänessä tuloaan, vitkaan, mutta varmasti, ja -ilma heidän ympärillään ikäänkuin kirkastui. - -Mutta kukaan ei aavistanut, mitä taisteluja Marianne oli kestänyt ja -kuinka syviä jälkiä ne häneen olivat jättäneet. - -Joskus, kun hän sai hetkisen levähtää, istua yksikseen ja vaipua -raukeaan lepoon, silloin saattoi hän kuulla jonkun hopeasävelen, joka -tuntui tulevan jostain kaukaa — oi, mitähän se oli! — elämästä, jota -hän kerran oli elänyt, mutta jota hän ei enää tuntenut omakseen. - -Hän antoi kuitenkin tällöin muiston mennä menojaan ja kadota, hän ei -uskaltanut sitä säilyttää. Hän tunsi itsensä väsyneeksi, ja hänen -täytyi kiirehtiä lepäämään — hänellä oli vielä paljon tekemättä. - - - - -XVIII. - - -Tapahtuu joskus, että vielä myöhään syksyllä kaunis lämmin päivä -yllättää kylmät, koleat säät. - -Koskaan ei luonto ole suurempi ja vakavampi kuin silloin, koskaan ei -ilma ole niin korkea ja meri niin aava ja peilikirkas. - -Tuntuu niinkuin ei kesä tahtoisi luopua kaikesta kauneudestaan. Ruusut -alkavat kukoistaa uudelleen ja linnut laulavat lehdossa. - -Ja kuitenkin ne eivät ole kevään lintuja, jotka laulavat, eikä -kesän ruusuja, jotka puhkeavat kukkaan. Lintujen laulu tuntuu niin -surumieliseltä, ja ruusujen tuoksu on niin heikkoa kuin tulisi se -jostain äärettömän kaukaa. - -Ja kun aurinko laskee, silloin kaikki ikäänkuin säikähtyy ja vaikenee. -Ei ole sitä elämää ja liikettä kuin keväällä, ainoastaan salaperäistä -kahinaa pimeässä, lehti, joka putoo puusta, hedelmä, joka irrottuu -varrestaan. - -Se aika on mietteitä synnyttävä, mutta se on samalla täynnä lohdutusta. -Kevään kaihot eivät enää ole olemassa. Kaikki mikä ennen kuohui, kuinka -liikkumatonta se nyt on, se mikä silloin humisi, se vaikenee nyt. - -Pian on kaikki ohi, ja sitten tulee talvi ja sen suuri, valkoinen rauha. - - * * * * * - -Muuan vanha herra kulki tietä myöten sellaisena päivänä, jolloin -myöhäiset ruusut erehtyvät kukoistamaan puutarhassa ja linnut laulamaan -käytävien puissa. - -Hän oli kaunis, vanha mies. Hänellä oli suuret, parrattomat ja -surumieliset kasvot. Oli varmaan muukalainen, sillä hänen vaatteillaan -oli outo kuosi, ja hän pysähtyi kauaksi aikaa sinne tänne ja katseli -ympärilleen, niinkuin se, joka saapuu seudulle, missä hän on ollut -monta vuotta takaperin. - -Lopulta istui hän penkille käytävän viereen. - -Kun hän oli siinä hetkisen istunut, kuului askelia käytävän toisesta -päästä. Muukalainen käänsi päätään ja katseli sinne päin, mistä askelet -kuuluivat. Se oli pieni, kumarainen nainen. Hän oli vielä kaukana, -multa muukalainen saattoi jo kuulla hänen askelensa. Puutarhassa oli -sinä päivänä niin hiljaista. - -Nainen kulki verkkaan, hieman laahustaen askeliaan. Hän oli varmaan -hyvin vanha, ainakin yhtä vanha kuin muukalainen itse. Mahtoiko hän -hänet tuntea? - -Lopulta saapui nainen niin lähelle, että muukalainen saattoi erottaa -hänen kasvonsa. Ja kurttu hänen kulmakarvojensa yläpuolella alkoi -syventyä. - -Nainen ei häneen katsonut. Hän vaan mennä tapsutti eteenpäin, kädessään -vesikannu ja puutarhaharava. Ehkä hän meni kirkkomaalle? - -Kuinka hän oli tullut vanhaksi! Herra Jumala! - -Kuinka hänen kasvonsa olivat ryppyiset ja keltaiset! - -Muukalainen nousi penkiltä ja meni häntä vastaan. - -— Päivää, rouva Marianne! — sanoi hän ja tervehti häntä. - -Nainen kääntyi häneen päin, hieman jäykästi, ikäänkuin tuntien itsensä -häirityksi, kohotti päätään ja tarkasteli häntä, hajamielisen, miltei -välinpitämättömän näköisenä, mutta ei vastannut mitään. - -— Ettekö tunne minua? — kysyi muukalainen. - -Heikko hämmästyksen välkähdys loisti vanhan naisen silmistä. - -— Kristian Fredrik! — huudahti hän heikolla äänellä. — Oletteko -todellakin hän? - -Kristian Fredrik näki heikon punan nousevan Mariannen kellahtaville -poskille ja katseen vaipuvan alas. Kristian Fredrik ei tiennyt miksi, -mutta ääretön hellyys valtasi hänet. Hän tarjosi Mariannalle kätensä, -mutta ei voinut mitään sanoa. - -— Saatoittako todellakin tuntea minut jälleen? — kysyi Marianne. - -— Kuten näitte, vastasi Kristian Fredrik, ja he alkoivat kulkea -käytävää eteenpäin. Kristian Fredrik ei voinut mitään sanoa; hän tunsi -itsensä niin murheelliseksi, että kyynelet herahtivat hänen silmiinsä. - -— Jäättekö tänne kauaksi aikaa? — kysyi Marianne vihdoin. - -— En, ainoastaan muutamiksi tunneiksi. — Kristian Fredrik tunsi -vihdoinkin voivansa hallita ääntänsä, ja hän jatkoi: — Lähden jälleen -Ranskaan. Pistäysin täällä nähdäkseni näitä rakkaita, rakkaita seutuja, -ennenkuin kuolen. Ja nyt sattuikin niin, että tapasin teidät! - -Kristian Fredrik pysähtyi, katseli naista ja tarttui liikutettuna hänen -käteensä. - -— Marianne rukka! — sanoi hän. — Kuinka teillä on ollut vaikeata -elämässä! - -Marianne hymyili. - -— Entäs teillä itsellä? - -— Minulla? En tiedä, mitä siitä sanon. En vaan tahtoisi uudestaan -elämääni elää. Usein ajattelen, että on ollut samantekevä olenko elänyt -tai en. Sen vaan tiedän, että sitä päivää, jona kuolen, ei kukaan -huomaa. - -— Teillä siis ei ole ketään, joka teistä pitäisi ja josta te pitäisitte. - -Kristian Fredrik hymyili. - -— Pitäisi — toisti hän. — Ei, ainakaan sillä lailla kuin tarkoitatte. - -— Silloin miltei luulen, että minä puolestani saan sanoa teille: -Kristian Fredrik rukka! — sanoi Marianne. - -— Mitä sillä tarkoitatte? — kysyi Kristian Fredrik. - -— Kysymykseenne on jokseenkin vaikea vastata. Ja sitä paitse vaatisi -se monta tuntia. Se Marianne, jonka tunsitte oli toinen kuin se, jonka -nyt näette tässä edessänne. Ei, älkää pahastuko, Kristian Fredrik, -älkää pahastuko siitä mitä nyt teille sanon. Olette puhunut itsestänne, -nyt saatte kuulla, kuinka minun on käynyt. — Kuuluin kokonaan teille — -sanon sen vielä kerran — kuuluin kokonaan teille, kun olin nuori ja kun -vielä ajattelin ainoastaan omaa iloani. Silloin oli kohtaloni teidän -ja teidän kohtalonne oli minun. — Mutta on jotain, joka sitoo ihmiset -vielä lähemmin toisiinsa kuin ilo. Se on epätoivo, Kristian Fredrik, ja -jos minä tällä hetkellä äkkiä muuttuisin nuoreksi ja saisin valita — -silloin valitsisin sen, jonka kanssa olen taistellut epätoivoa vastaan -elämässä. - -He olivat saapuneet kirkkotarhan portille. - -— Minun täytyy tänne — sanoi Marianne. — Minun on hoidettava kahta -kuollutta. Älkää sentähden olko tähteni huolissanne. Minun on hyvä -olla, Kristian Fredrik. Olen nyt kerran tullut semmoiseksi, että pidän -vanhan ihmisen kohtalona — ne molemmat täällä, jotka minua odottavat, -ja ne kaksi siellä kotona, joista en voi luopua. - -Kristian Fredrik ravisti päätään. — En ymmärrä, mitä sanotte — sanoi -hän raskaasti ja vitkaan. — Nyt olette tullut minulle vieraaksi. - -Marianne ojensi Kristian Fredrikille kätensä. - -— Niin ette saa sanoa. Ettekä myöskään niin ajatella. Älkäämme muuten -enää tästä keskustelko. Vai kuinka? - -Kristian Fredrik puristi hänen kättään, ja he katsoivat toisiaan kauan -ja lämpimästi silmiin. - -— Ystäväni — sanoi Marianne lempeästi ja hiljaa — hyvästi, ystäväni! -Ehkä on olemassa paikka, jossa vielä voimme tavata. Ja silloin -ymmärrämme kaikki ehken paljon paremmin. - -Hän kiiruhti kirkkomaan käytävää myöten niin joutuisasti kuin hänen -vanhat jalkansa sallivat. Oli jo myöhäistä, ja hänen piti joutua kotiin -hyvissä ajoin — muuten menisi siellä kaikki mullin mallin. - -Kristian Fredrik poistui vastaiselle suunnalle, missä ilta-aurinko -sammumistaan sammui. Hän kulki hiljaa ja välinpitämättömästi, niinkuin -se, joka ei tiedä, minne suuntaa matkansa kulun. - -(Loppu.) - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MARIANNE: KERTOMUS *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/68668-0.zip b/old/68668-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index a79fd3f..0000000 --- a/old/68668-0.zip +++ /dev/null |