NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 3591 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..780302b
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #68668 (https://www.gutenberg.org/ebooks/68668)
diff --git a/old/68668-0.txt b/old/68668-0.txt
deleted file mode 100644
index 1a2b2dd..0000000
--- a/old/68668-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3591 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook of Marianne: kertomus, by Vilhelm Krag
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
-will have to check the laws of the country where you are located before
-using this eBook.
-
-Title: Marianne: kertomus
-
-Author: Vilhelm Krag
-
-Translator: Oskar Liljefors
-
-Release Date: August 3, 2022 [eBook #68668]
-
-Language: Finnish
-
-Produced by: Tuula Temonen
-
-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MARIANNE: KERTOMUS ***
-
-
-
-
-
-MARIANNE
-
-Kirj.
-
-Vilhelm Krag
-
-
-Suomennos Oskar Liljefors Helsingin Kaiulle
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Emil Vainio,
-1905.
-
-
-
-
-Konsuli Ebbesen, rikkain ja enin arvossa pidetty, enin pelätty ja enin
-vihattu mies koko kaupungissa, nousi vitkalleen kirjoituspöytänsä
-äärestä. Mutta noustuaan jäi hän seisomaan eteenpäin kumartuneena. Hän
-veti kellon liivinsä taskusta, napautti auki sen kannen, painoi sen
-jälleen kiinni ja pani kellon taskuunsa, siihen vilkaisemattakaan.
-
-Ovelle koputettiin. Hän sävähti ja katsoi oveen säikähtyneen näköisenä.
-
-— Astukaa sisään! huusi hän sitten ja ojensi selkänsä.
-
-Se oli ainoastaan eräs konttoristeista, joka toi konseptia.
-
-— Pankaa se tuohon! Ja muistakaa, ettei kukaan pääse luokseni tänä
-aamupäivänä, _ei kukaan_! Oletteko ymmärtänyt?
-
-Kaljupää konttoristi hiipi ulos ovesta, jonka hän aukasi juuri
-niin paljon, että pääsi siitä pujahtamaan. Ja sitten sulki hän sen
-varovaisesti.
-
-— Tst! — kuiskasi hän toisille ulkokonttorissa. — Tänään ei ole hyvä
-olla ukon kanssa tekemisissä. Varokaa päästämästä ketään hänen luokseen
-tänään, muuten menee paikat nurin.
-
-Jäätyään yksin, konsuli Ebbesen otti hän konttoristin konseptin,
-vilkaisi sitä ylimalkaisesti ja heitti sen pöydälle jälleen.
-
-Sitten hän meni nurkassa olevan sohvan luo ja istuutui raskaasti.
-Ja mitä kauemmin hän istui, sitä enemmän hän lyyhistyi kokoon.
-Hänen tunnettu jäntevyytensä oli kuin pois puhallettu, ja jos joku
-muukalainen olisi hänet sillä hetkellä nähnyt ensimäisen kerran, olisi
-hän häntä pitänyt vanhana, murtuneena miehenä.
-
-Siihen asti ei konsuli Ebbesen ollut tuntenut kumpaakaan. Mutta kahden
-viimeisen vuoden kuluessa oli huono onni häntä lakkaamatta seurannut
-ja selittämättömimmät onnettomuudet ja vastoinkäymiset olivat häntä
-kohdanneet, kenenkään ulkopuolella olevan saamatta vihiäkään niistä.
-
-Niin, onni, joka yli sata vuotta oli johdattanut Hans Ebbesenin
-liikettä, oli nyt äkkiä kokonaan kääntänyt sille selkänsä sen
-perustajan pojanpojan pojan aikana. Varmiinmat ja varovaisimmin tehdyt
-suunnittelut menivät myttyyn, samalla kun tyhmeliinit ansaitsivat
-pääomia mitä uhkarohkeimmilla keinotteluilla. Alussa hymyili hän sille
-kaikelle ja ajatteli usein sitä kertaa, jolloin oli Monte Carlossa
-pelaamassa. Alussa hän oli voittanut, vaan voittanut, kuinka ikinä
-olisikaan käyttäytynyt. Niin, hän oli lopuksi huvitteleinnut panemalla
-kultakolikoita umpimähkään kierimään viheriällä pöydällä ja antamalla
-niitten jäädä siihen, mihin pysähtyivät, ja joka kerta hän voitti.
-
-Mutta sitten kääntyi onni äkkiä. Hän pelasi varovaisemmin, koetti
-suunnitella laskuja, teki muistiinpanoja ja luuli huomaavansa, että
-onnenpelissäkin oli jonkinlainen laki vallitsemassa.
-
-Mutta mikään ei auttanut. Joka kerta kun hän pani rahansa jollekin
-numerolle tai värille noukkasi sen siitä krupierin (pankkipelaajan)
-koukku. Niin jatkui siksi kunnes muuan vanha, oudonnäköinen mies, joka
-koko ajan oli seissyt hänen vieressään ja tarkastanut peliä ottamatta
-siihen osaa, sanoi hänelle:
-
-— Teidän ei pitäisi pelata tänään. Tehän näette, ettei se hyödytä.
-Teillä ei enää ole _la chance_ (menestystä).
-
-Niin, hän oli viime aikoina usein muistellut sitä vanhusta, omituista
-ukkorahjusta, josta hän sittemmin sai kuulla, että hän oli ollut rikas
-mies, mutta kadottanut omaisuutensa viheriän pöydän ääressä ja eli nyt
-pienellä eläkkeellä, jonka pelipankki kaikessa ystävyydessä hänelle
-suoritti sen vuoksi, ettei mies rukka olisi pannut toimeen skandaalia
-ampumalla luodin otsaansa.
-
-— Teillä ei enää ole _la chance_.
-
-Ensiksi hän oli ajatellut sitä tapahtumaa puoleksi hymyillen, mutta
-vaikka hän oli kaikkea muuta paitse taikauskoinen, vaikka tuon
-tuostakin toisti itselleen, että kaikki liikkeen vastoinkäymiset
-johtuivat jostakin väärästä suunnitelmasta, niin sattui kuitenkin
-tapahtumia, joita ei kukaan ollut voinut aavistaa ja jotka rikkoivat
-hänen laskelmansa niin johdonmukaisesti, kuin olisi tapahtumien takana
-piillyt paha kohtalo, joka huvittelihe ehdoin tahdoin häiritsemällä
-hänen toimiansa.
-
-Täällä näyttää todellakin vallitsevan samat säännöt kuin siellä
-pelihelvetissäkin: ne jotka sokeasti antavat kultansa kieriä mitä
-päättömimmissä yrityksissä, saavat suuria voittoja, jotavastoin hän,
-joka oli tutkinut alaansa kuin tiedettä, lakkaamatta näki kullan
-virtaavan luotaan.
-
-Ja tälle kohtalolle, joka tuli hänen tielleen milloin tulipalona,
-milloin haaksirikkona, milloin petollisena palvelijana — tälle
-kohtalolle hän ei mahtanut mitään.
-
-Kun nyt muutamat hänen vastoinkäymisistään vihiä saaneet vihamiehet
-koettivat hänelle erittäin epäsuotuisalla ajalla salakavalasti hänet
-kukistaa lunastamalla joukon vaikeasti maksettavia saatavia, silloin
-vaadittiin koko hänen aivojensa selvyys ja tasapaino estämään häntä
-tulemasta epätoivoon ja siten joutumasta kilpailussa alakynteen.
-
-Mutta hän suoristi selkänsä ja sanoi itselleen, että sellaisten
-vastoinkäymisten on kerran poistuttava tieltä. Kaiken _täytyi_ olla
-ainoastaan ajan kysymys. Ja olisihan liian hävytöntä, että nuo
-nousukkaat niin kömpelöllä tavalla tekisivät lopun hänen ylväästä
-nimestään, joka sukupolvien kuluessa oli ollut ylhäisin ja mahtavin.
-
-Hänen vihamiehensä olivat varmaan luulleet tekevänsä hänelle pientä
-harmia, mutta he eivät olleet aavistaneet, ettei heidän temppunsa
-merkinnyt enempää ja vähempää kuin koko loistavan liikkeen perikatoa.
-
-Konsuli Ebbesen ei ollut se mies, joka olisi väistynyt tieltä ja
-pyytänyt vihamiehiltään armoa. Mitä tahansa, mutta ei sitä! Tulkoon
-vararikko, menköön perikatoon vanha liikenimi, mutta niin kehnolla
-keinolla se ei saanut maailmasta kadota!
-
-Jos se kerran on tekevä kuperikeikan, entäs sitten, niin saisi hän
-ainakin itse määrätä ajan. Mutta ei ikinä maailmassa sellainen typerä
-torikauppiaan temppu ole antava sille viimeistä iskua.
-
-Tällaisessa toivottomassa kuumetilassa kirjoitti konsuli Hans Ebbesen
-erään nimen, jota hänellä ei ollut oikeutta kirjoittaa. Ja sitten
-maksoi hän persoonallisesti jok'ikiselle virkamiehelleen kaikki heidän
-saatavansa. Häntä huvitti nähdessään heidän ymmälle joutuvia, pitkiä
-naamojaan.
-
-Tämä temppu ehkäisi siten jo syntymässä pienen esiinpistävän epäilyn
-liikettä kohtaan. Ja etenkin lähinnä seuraavana aikana tunnettiin
-miltei mystillistä kunnioitusta tuota miestä kohtaan, joka leikkivällä
-keveydellä oli suoriutunut kaikista tappioista ja selvittänyt kaikki
-kujeet. Tuntemattomia mahtoivat hänen rikkautensa olla, koska hän niin
-lyhyessä ajassa oli sellaisia summia maasta polkaissut.
-
-Aika kului, mutta vastoinkäymiset seurasivat yhä Hans Ebbeseniä. Sillä
-hetkellä, jolloin hän teki tuon toivottoman ja epärehellisen teon,
-oli hän huomannut järkkymättömäksi kohtalokseen, että se se olikin
-päämaali. Sitä tarkoitti kaikki se mitä tapahtui. Niin pitkälle hänen
-juuri piti joutua, mutta sitten, herran nimessä, pitäisi onnen jo
-kääntyä! Hänet valtasi omituinen sairaalloinen levottomuus. Ja sitä
-seuraavana aikana, jolloin yhä näyttäytyi mahdottomaksi lunastaa
-turmiota tuottava paperi, valtasi hänet sama hermoväristys, jota hän
-Monte Carlossa hävitessään oli tuntenut, sillä eroituksella vain,
-että se tällä kertaa oli tuhat kertaa voimakkaampi. Silloin oli ollut
-kysymys ainoastaan muutamista vähäpätöisistä kultarahoista, tällä
-kertaa oli panos koko omaisuus, vanhan nimen kunnia, niin, itse elämä.
-
-Muutamia pitkiä kuukausia kului. Vielä oli hänellä luotto kaikkialla,
-vielä ei aavistanut kukaan mitään, vielä voitiin kaikki pelastaa.
-
-Siksi, kunnes tänään — se oli muuan kevätpäivä — pyydettiin pankissa
-miettimisaikaa, vaikka oli kysymys ainoastaan pienemmästä summasta.
-
-Ja heti säikähtyi tuskaantunut mies! Olivatko he sen keksineet?
-
-Hän kulki huoneessaan edes takaisin, jännityksestä vavisten. Jok'ikisen
-sähkösanoman aukaisi hän hermostuneesti vapisevilla käsillä, ja heti
-kun joku koputti, sävähti hänen ruumiinsa äkkiä.
-
-Hän tunsi itsensä niin yksinäiseksi, kuin olisi hän ollut laivan
-hylyllä, jonka näki vähitellen allaan hajoavan.
-
-Tänään se oli siis päätettävä. Toivottomuuden valtaamana hän oli
-sähköttänyt vanhalle ystävälleen pääkaupunkiin, ja odotti nyt
-vastausta. Se laina auttaisi häntä ainakin selvittämään rikoksen,
-sitten sai käydä kuinka tahansa.
-
-Hän istuutui ja kyyristyi sohvan kulmaan. Katse harhaili avutonna
-ympäri konttorihuonetta, tuota vanhaa suojaa, jonka seiniltä hänen
-kolme edeltäjäänsä häntä ankarasti tähystivät. Heidän katseensa
-näyttivät tänään tavallista vihaisemmilta. Kiihtyneessä tilassaan
-tuntui hänestä, kuin heidän kasvojensa ilmeet kokonaan olisivat
-muuttuneet, ja välistä näyttivät ne ikäänkuin saavan eloa ja vetäytyvän
-uhkaavaan virnistykseen.
-
-Hän kiiruhti ulkokonttoriin, jossa henkilökunta kunnioittaen nousi
-seisomaan ja kumarsi hänelle.
-
-Vilkaisematta sivulleen aukasi hän etehiseen vievän oven, pysähtyi
-sitten äkkiä ja kysyi:
-
-— Onko tullut mitään sähkösanomaa?
-
-— On, nyt juuri tuli yksi — vastasi kassanhoitaja miltei säikähtyneellä
-äänellä.
-
-Konsuli Ebbesen otti paperin ja pani sen näennäisesti
-välinpitämättömänä taskuunsa.
-
-Sitten hän jälleen poistui ja tempasi oven kiinni mennessään.
-
-— Jumala ties, miten hänen laitansa lie — Sanoi kassanhoitaja ja
-katseli hänen jälkeensä. — Ei varmaan mahtane jotakin olla pois
-paikoiltaan konsuli Ebbesenissä? Sehän olisi mahdotonta.
-
-— Mahdotonta! — toisti hän itsekseen, haukotellen tyyntyneenä ja ryhtyi
-työhönsä jälleen.
-
-Mutta pieni epäilyksen kauna kutkutti kuitenkin hänen aivoissaan
-ja häiritsi hänen työtään, ja kun hän äkkiä huomasi tehneensä
-yhteenlaskuvirheitä vuosineljännestileissä, pani hän kynänsä syrjään
-ja alkoi katsella pihalla olevaa miestä, joka sahasi puita. — Oli sitä
-paitse niin kuuma...
-
-— Mutta semmoistahan on tapahtunut ennenkin. Ja niinkuin se konsuli
-käyttäytyi tänään! — Hm!
-
-Pihalle päästyään pysähtyi konsuli Ebbesen. Sähkösanoman piti hän
-edelleenkin puristettuna käsissään. Samassa hetkessä, kun hän sen
-oli saanut, oli hän omituisesti vakuutettuna tuntenut sen sisältävän
-kieltävän vastauksen.
-
-Nyt silitti hän sen suoraksi, aukaisi sen ja alkoi sitä vitkalleen
-lukea, nyökäytti sitten päätään ja puri huulensa yhteen.
-
-Sitten hän rykäsi pari kertaa, suori kaulaliinansa ja poistui kadulle,
-missä päivä helteisenä heloitti.
-
-Kaikki ihmiset tervehtivät konsuli Ebbeseniä, rikkainta, arvossa
-pidetyintä, enin peljättyä ja enin vihattua miestä koko kaupungissa.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Nuori, valkoisiin puettu nainen astui äkkiä esiin huoneen varjosta
-kirkkaaseen päiväseen, pysähtyi ja katseli hetkisen tarkkaavaisesti
-kadun alapäähän päin.
-
-Sitten kulki hän jälleen kiivaasti eteenpäin. Kuului silkin kahinaa
-ja pari kiiltonahkaisia kenkiä välkkyi hameen helmojen alta. Hän
-viittasi kädellään ja hymyili nähdessään jonkun vastaantulijan hänelle
-hymyilevän.
-
-Hän oli vielä nuori palannut hiljakkoin kotiin, oleskeltuaan vuoden
-saksalaisessa pensionaatissa ja toisen ranskalaisessa luostarikoulussa.
-
-Ja konsuli Ebbesen tunsi sydämensä lyövän kiivaammin, nähdessään
-solakan naisen, jonka koko olemusta peitti synnynnäinen hienous.
-
-Juuri sellaiseksi hän oli kuvitellut tyttärensä kehittyvän.
-Maailmannaiseksi, joka tyynenä ja arvokkaana säilyttäisi vanhan nimensä
-ja rikkauden. Kylmäksi ja hillityksi muukalaiselle, mutta sydän täynnä
-hellyyttä ja hyvyyttä. — Niin, kaikki tuon ankaran liikemiehen jäykän
-pinnan alla piilevät paremmat tunteet oli konsuli Ebbesen tuhlannut
-ainoaan tyttäreensä, jonka äiti oli kuollut tytön vielä pienenä ollessa.
-
-Mutta hän oli heti tytön syntyessä itsekseen päättänyt, että kun
-luonnon järjestyksen mukaan joku toinen kerran on saava etusijan tytön
-sydämessä, hän ei vähimmälläkään vaikuttaisi hänen valintaansa. Konsuli
-Ebbesen tiesi vallan hyvin, että tyttärensä, kaunis, ymmärtäväinen,
-rikas, oli taivuttava monen miehen jalkojensa juureen, mutta hän luotti
-myöskin siihen, että tyttärensä maku siihen ehdittäissä oli kehittyvä
-niin hienoksi ja varmaksi, ettei valinta tuottaisi kumpaisellekaan
-suruja ja murheita.
-
-Mutta kun konsuli Ebbesen tänään näki Mariannen niin somana ja sirona,
-niin ymmärtäväisenä ja ystävällisenä, kuin hän konsanaan oli saattanut
-kuvitella, kouristi epätoivo hänen sydäntään.
-
-Sillä kun se onnettomuus, joka hetki hetkeltä heitä lähestyi, kun se
-nyt oli räjähtävä heidän päänsä päällä, miten käy silloin Mariannen?
-
-Hän, jota lapsuudesta asti oli kasvatettu rikkaan miehen tyttärenä,
-kestääkö hän, kun onnettomuuden päivät pian koittavat? Sanotaan, että
-hyvien päivien pitämiseen tarvitaan leveä selkä. Voi niin olla! Mutta
-pahoja päiviä kestämään tarvitaan vieläkin leveämpi. Kaikkialla hän
-huomasi, että köyhyys teki kelpo ihmisetkin kelvottomiksi, ylpeän
-pelkuriksi, jalon pikkumaiseksi ja epäileväksi.
-
-Ei, saarnatkoon liikatunteelliset yhteiskunnan parantajat rikkautta
-vastaan kuinka kiihkeästi tahansa; se on sittenkin edellytyksenä
-ihmisen useimmille jaloille ominaisuuksille.
-
-Mutta köyhyys, se on se suuri synti ja kaikkien inhoittavien paheitten
-juuri.
-
-Ja tämä köyhyys uhkasi sitä nuoria naista, joka tuli häntä vastaan!
-Tuonko olennon, joka oli niin notkea, niin puhdas ja niin viehättävä.
-hänetkö tekisi ankara työ koukkuiseksi ja rumaksi, ja nuo kirkkaat
-lapsen silmätkö tulisivat koviksi ja himmeiksi leipähuolista ja
-köyhyydestä!
-
-Marianne rukka!
-
-— No mutta, täälläkö sinä käyskentelet keskellä kirkasta aamupäivää,
-isä? — huudahti hän reippaasti ja pisti kätensä hänen käsivarteensa.
-— Mahtaa tuntua suloiselta, kun on niin hyvää aikaa. Mutta usko pois,
-minulla on sen sijaan kiire! Ensinnäkin on minun käytävä koettamassa
-hameitani, sitten minä kylvön ja sitten on minun mentävä kotiin
-pitämään huolta päivällisestä ynnä muusta. Me saamme jotain perin
-harvinaista päivälliseksi, mutta minä en sano mitä se on. Älä vain tule
-liian myöhään, sitä sinulta pyydän, sillä sitä ei käy viivyttäminen.
-Hyvästi siksi!
-
-Ja tuossa tuokiossa hän oli kadonnut.
-
-Konsuli Ebbesen jäi seisomaan hymy huulillaan ja katseli tytärtään,
-joka kulki katua alaspäin kumarrellen oikealle ja vasemmalle.
-
-Tuossa hän kohtasi Haldor Björnin. Kah, kuinka kohteliaasti se kumarsi,
-senkin rötkäle! Tyttö sanoi hänelle jotain ohimennessään, se mahtoi
-olla jotain sukkelaa, sillä herra Björn jäi kuin naulittu seisomaan
-paikalleen ja töllistelemään hänen jälestään.
-
-Ja muutama askel edempänä kohtasi hän nuoren Kristian Fredrik Trollen,
-joka kääntyi ympäri ja lyöttäytyi Mariannen seuraan.
-
-Kelpo poika, tuo Kristian Fredrik. Vakava, tyyni ja itseensä sulkeunut
-niin kuin rotuihminen konsanansa. Ei ollut hän turhanpäiten konsuli
-Ebbesenin vanhan ystävän, maaherran, poika, pulskimman miehen, minkä
-saattaa nähdä.
-
-Mutta kaunis ulkomuotonsa ja erinomainen rakastettavuutensa olivat
-samalla hänen onnettomuutensa, sillä hän oli aina mukana, aina
-seuroissa, aina kemuissa ja kekkereissä. Ja kuollessaan verrattain
-nuorena huomattiin hänen jättäneen vaimolleen ja lapsilleen ainoastaan
-melkoisen summan velkoja! No, näitten maksamisesta pitänevät huolta
-hyvät ystävät, ja lapset ovat saaneet verrattain edullisia toimia.
-Kristian Fredrik on Ebbesenin omassa konttorissa. Mutta isän
-ajattelemattomuuden varjot lepäävät vielä raskaana varjona perheen yli;
-ja kun hän oli ollut hilpeä ja kevytmielinen, niin olivat lapset sitä
-hiljaisempia ja vakavampia.
-
-— Kelpo poika muuten — ajatteli Ebbesen ja katseli heidän jälkeensä,
-kahden nuoren, jotka valkoisissa puvuissa ja hohtavina kulkivat katua
-poispäin kesäisen auringon heloittaessa. He ikäänkuin somistivat toinen
-toistaan.
-
-Niin, niin, siellä, siellä se kulki Marianne säteillen nuoruutta ja
-iloa. Pian oli kuitenkin oleva toisin. Taivaan Jumala, kuinka oli
-Mariannen silloin käypä?
-
-Marianne, Marianne rukka!
-
-
-
-
-III.
-
-
-— Hyvää päivää. Kristian Fredrik!
-
-— Hyvää päivää, neiti!
-
-Marianne hieman säpsähti kuullessaan vanhan leikkitoverinsa, Kristian
-Fredrikin, nimittävän häntä neidiksi. He eivät olleet toisiaan
-nähneet sen jälestä, kun hän oli matkustanut ulkomaille, ja hän oli
-ajatellut heidän entiseen tapaan seurustelevan toistensa kanssa jälleen
-tavatessaan.
-
-Hänen täytyi oikein Fredrikiä tarkastaa. Niin, hän oli todellakin
-paljon muuttunut niinä kahtena vuonna. Hän oli varttunut ja käynyt,
-niin vakavaksi. Hänen kasvonsa olivat tulleet suuriksi ja saaneet
-surullisen ilmeen. Kristian Fredrik rukka, eivät olleet hänenkään
-päivänsä hauskoja olleet! Isä oli kuollut ja he olivat kaikki
-jääneet köyhiksi. Ja sitten oli hänen täytynyt lakkauttaa opintonsa
-antautuakseen liikealalle.
-
-Multa nyt viihtyi hän vannaan paremmin hänen isänsä konttorissa. Tai
-tekikö juuri se seikka hänet niin jäykäksi ja omituiseksi Mariannea
-kohtaan?
-
-Niin ollen päätti Marianne tulla kaksin kerroin ystävällisemmäksi
-hänelle, oikein hänelle osottaakseen, että hän nyt oli yhtä hyvä ystävä
-kuin ennenkin, jopa parempikin, sentähden että Fredrikin asema nyt oli
-tukalampi.
-
-Ja hän alkoi tarinoida ja kertoa, kuinka hupaista hänen olonsa
-ulkomailla oli ollut, mitä hän oli nähnyt ja mitä ihmisiä hän oli
-kohdannut ja kuinka hän lopultakin oli ikävöinyt kotiin...
-
-Silloin keskeytti Fredrik hänet äkkiä:
-
-— Mutta kuinka saatoitte ikävöidä kotiin, kun teillä siellä oli niin
-hauska?
-
-— Ettekö sitä ymmärrä? — vastasi hän hymyillen. — Onhan luonnollista,
-että minun oli ikävä isää, kotia, kaikkia.
-
-— Niinkö tarkoititte?
-
-— Niin tietysti. Ja kaikkia ystäviä, tuttavia j.n.e. Tuntuuko se teistä
-ihmeelliseltä?
-
-— Niin, ajattelin vain, että kaikki täällä kotona olijat olisivat
-unohtuneet kohdatessanne kaikki ne tuntemattomat ihmiset.
-
-Mutta mikä ihme häntä oikein vaivaa? Miksi kulki hän noin allapäin ja
-katseli sivulleen?
-
-— Ei huoli olla huonolla tuulella, Kristian Fredrik — sanoi hän. —
-Niin, ei ensinkään hyödytä, että kieltäydytte. Te olette ihan surkean
-näköinen. Minun täytyy todellakin torua teitä. Onko nyt säällistä
-murjottaa tuolla lailla, sen sijaan kuin pitäisitte olla iloinen minut
-jälleen nähdessänne, samoin kuin minäkin olin nähdessäni teidät?
-
-Hän punastui ja sanoi pää vielä enemmän kumarassa kuin ennen:
-
-— Oi, sitä tuskin olitte!
-
-— Ihan varmaan olin — sanoi hän reippaasti. — Ja nyt tuntuu minusta,
-että meidän pitäisi olla yhtä hyviä ystäviä kuin ennen, eli kuinka,
-Kristian Fredrik? — Lähdemmekö purjehdusmatkalle iltapäivällä? Aivan
-niinkuin ennen muinoin, ennenkuin matkustin — saareen keittämään
-kahvia? Ja sitten otamme muutamia hauskoja tovereita mukaan.
-
-— Ei, en voi.
-
-— Ettekö voi? Miksi ette?
-
-— Ei, sillä meillä ei enää ole purjevenettä, senjälkeen kun isä kuoli.
-Ja sitäpaitsi on minulla työtä konttorissa iltapäivällä. Mutta — lisäsi
-hän ja katsoi häntä silmiin ensi kerran sen jälkeen kun toisensa
-tapasivat — mutta luulen ensi sunnuntaiksi saavani lainaksi veneen. Ja
-silloin tulen mielelläni.
-
-— No, se on sovittu — sanoi Marianne ei vielä tänä sunnuntaina, mutta
-siitä viikon perästä. — Tapaamme kyllä vielä sitä ennen. Hyvästi
-Kristian Fredrik. Minun täytyy poiketa tähän. Oli hauska tavata teitä
-jälleen.
-
-— Uskokaa, minun oli vielä hauskempi tavata teidät ja kuulla, että
-olette vielä niinkuin olitte ennen. Olen siitä sanomattoman iloinen
-siitä saatte olla varma. Hyvästi, tapaamme siis pian toisemme.
-
-Fredrik jatkoi rivakasti matkaansa. Veri kolkutti raskaasti hänen
-ohimoissaan. Hän katseli järvelle, jonka pinta auringonpaisteessa
-hymyili ja kimalteli. Hänen ympärillään oli kaikki yhtäkkiä muuttunut
-niin kauniiksi, sillä hänen povessaankin heräsi jotain kaunista, joka
-ikäänkuin asettui sinne lepäämään. Se oli muuan nimi, joka hyräili ja
-hymyili ja säteili hänen sydämessään.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Kun konsuli Ebbesen aamiaisen jälkeen tuli takaisin konttoriinsa,
-ilmoitti kassanhoitaja, että pankinjohtaja Torkildsen odotti häntä
-kaikkein pyhimmässä.
-
-— No — puhkesi konsuli sanomaan — se ei toki ollut liian aikaisin.
-
-Hän avasi äkisti yksityishuoneensa oven.
-
-— Nyt en tahtoisi olla Torkildsenin housuissa — ajatteli kassanhoitaja.
-
-Pankinjohtaja Torkildsen oli pieni talonpoikaisen näköinen äijän
-kekkuli. Hän oli silmiinpistävästi köyryselkäinen ja tavattoman
-kohtelias ja hänen huulillaan oli aina makea, kaino hymy, kuin olisi
-hän lakkaamatta käynyt ihmisiltä jotain anteeksi pyytämässä.
-
-Ja kuitenkin tiedettiin hänen olevan harvinaisen kelpomiehen, joka
-vähäpätöisestä virkamiehestä Ebbesenin konttorissa oli kohonnut siihen
-asemaan, mikä hänellä nyt oli. Niin, Ebbesenit olivat auttaneet hänet
-jaloilleen, siitä oltiin yleensä yksimielisiä. Sekä hänelle, että hänen
-isälleen olivat Ebbesenit olleet erittäin ystävällisiä. Ehkä vielä
-enemmän isälle. Siitä oli vielä olemassa hämäriä, puoleksi unohdettuja
-huhuja, mutta kukaan ei niistä enää puhunut, konsuli itse kaikkein
-vähimmin.
-
-Ebbesen heitti pankinjohtajaan pikaisen silmäyksen. Ei, hänen
-asennossaan ja ilmeessään ei ollut mitään muutosta tapahtunut. Hän oli
-sama talonpoikaistyyppi kuin ennenkin. Hän seisoi ja käänteli käsissään
-leveälieristä huopahattuaan ja oli onnettoman näköinen.
-
-— Istukaa, kunnioitettava — sanoi konsuli tuimasti, vastaamatta toisen
-kohteliaaseen tervehdykseen. — Otaksun, että olette tullut selittämään
-lievimmin sanoen omituista käytöstänne. Ehkä nyt olette tullut sitä
-lähemmin miettineeksi vai kuinka?
-
-— Konsuli ei pahastu — vastasi Torkildsen pitkäveteisellä, hieman
-laulavalla äänellä — olisin tullut tänne jo eilen illalla, mutta jumala
-on todistajani, konsuli, etten voinut.
-
-— Mutta mitä tämä kaikki on hyödyttänyt? ärjäsi konsuli äkäisellä
-äänellä. — Jos on ollut tarkoitus herättää epäilystä liikettäni
-kohtaan, niin vakuutan, että se ei ole onnistuva. Ja mitään muuta syytä
-en todellakaan voi keksiä.
-
-Pankinjohtaja yskäsi pari kertaa ja katsoi karsastellen konsulia
-pienillä, samalla kertaa pelokkailla ja viisailla silmillään.
-
-— Eipä suinkaan — hän sanoi — kuinka saatatte luulla jotain sellaista,
-herra konsuli? Ei millään muotoa.
-
-— No, sitten annamme asian unohtua. Te siis myönnätte epäilyksenne
-olevan perusteettoman. Minä siis lähetän heti palvelijani pankkiin
-nostamaan summan.
-
-— Anteeksi, herra konsuli — vastasi Torkildsen ja nousi seisomaan, ja
-nyt ilmestyi hänen pieniin, viisaisiin silmiinsä ankara, urkkiva katse
-— ei käy sentään vielä lähettäminen. Minulla olisi sitä ennen teille
-jotain puhuttavaa, herra konsuli.
-
-— Todellakin? — vastasi Ebbesen kylmästi ja hieman ivallisesti — Teillä
-on siis sittenkin jotain sanomista?
-
-— Te ette saa puhua minulle tuolla ivallisella äänellä — vastasi
-pankinjohtaja tyynesti: — Tehtäväni on hyvin vastenmielinen. Antaisin
-monta vuotta elämästäni päästäkseni tästä hetkestä. Mutta nyt en enää
-voi vaieta. En voi, herra konsuli, omantuntoni takia. Ja minä olen nyt
-kerran kaikkiaan ottanut elämäni tehtäväksi täyttää velvollisuuteni.
-Kerran sanoi isävainajanne, ja niitä sanoja en unohda, vaikka eläisin
-sata vuotta: «Tehkää velvollisuutenne, vaikka kysymyksessä olisi oman
-isänne onni», sanoi hän.
-
-Viimeiset sanat lausui hän miltei kuiskaamalla, ja hänen suupielensä
-vavahtivat mainitessaan Ebbesenin isästä.
-
-Konsuli Ebbesen vaikeni. Hän vain odotti sitä, jota oli mahdoton
-välttää — sitä kauheata, iskua.
-
-Syntyi hetken äänettömyys. Sitten jatkoi Torkildsen samalla
-hiljaisella, kummallisella, äänellään.
-
-— Teillä on monta paperia pankissamme tällä haavaa, herra konsuli.
-
-— Liianko monta? Niinkö teistä tuntuu?
-
-— Sitä en voi sanoa, se jää teidän tehtäväksenne, vaikka luulen, että
-olisi parempi kummallekin, jos niitä olisi hieman vähemmän. Mutta sehän
-on, kuten sanottu, teidän asianne — ja nyt hiljensi hän vielä äänensä,
-niin että se kuului miltei kuiskaamiselta — mutta siellä on eräs
-paperi, yksi ainoa, erikoinen paperi, jonka pyydän teitä lunastamaan.
-
-— Mitä paperia tarkoitatte?
-
-— Sen tiedätte itse parhaiten, herra konsuli. Ja minä pyydän teitä
-miltei rukoillen, herra konsuli Ebbesen, lunastamaan sen niin pian kuin
-mahdollista.
-
-— No, saanen sanoa — virkkoi konsuli ratketen pitkään, käheään nauruun
-— että teette todellakin kauniin viittauksen, te, herra Torkildsen!
-Minusta tuntuu kuitenkin kuin pitäisi teissä oleman jonkinlainen, jos
-niin saan sanoa, kiitollisuuden tunne Ebbesenin liikettä kohtaan. No
-niin, siltä ei kuitenkaan näytä, tosiaankaan, siltä ei näytä.
-
-Mutta silloin käänsi pankinjohtaja Torkildsea ryppyiset kasvonsa
-kokonaan konsuliin päin.
-
-— Kiitollisuutta? toisti hän. — Tiedätte paremmin kuin hyvin, ettei
-koko maailmassa ole ihmistä, jota kohtaan tuntisin niin syvää ja
-pohjatonta kiitollisuutta kuin teidän kunnioitettavaa isävainajaanne
-ja teitä, hänen poikaansa kohtaan. Tiedän varsin hyvin enkä suinkaan
-sitä unohda, että teidän isänne pelasti minun isäni häpeästä ja
-perikadosta, kun viimeksi mainittu oli väärin käyttänyt toisen miehen
-nimeä. Muistan sen joka päivä ja minä muistan myös, että minun on
-isäänne kiittäminen koko olemassa olostani ja kaikesta mitä minulla on;
-kaikesta, kaikesta on minun häntä kiittäminen. Ja nyt seison teidän
-edessänne ja sanon teille, että ainoastaan isänne muisto on saattanut
-minut unohtamaan velvollisuuteni ja ne sanat, jotka isänne minulle
-kerran opetti. Tahdon siis odottaa vielä kolme päivää, herra konsuli!
-Teillä on siis niin paljon aikaa selvittääksenne koko asian. Mutta
-enempää en uskalla — omantuntoni takia. Herra konsuli, ette saa katsoa
-minuun tuolla tavalla. Herramme, joka tietää kaikki ja näkee kaikkien
-sydämeen, hän tietää myöskin, että tämä on elämäni raskain hetki. Ja
-ennenkuin lähden, tahdon vielä mainita erään asian, jotta tulisitte
-vakuutetuksi siitä, että puhun totta. Minulla on pieni summa rahaa,
-herra konsuli, ja luulen saavani lainaksi jonkun verran lisää. Kaiken
-asetan teidän käytettäväksenne. Paljon se ei ole, mutta ainakin puolet
-siitä summasta, joka tarvitaan tuon kirotun paperin poistamiseen tästä
-maailmasta. Herra konsuli, ottakaa vastaan tarjoukseni, minä pyydän.
-Katsoisin sen hyvitykseksi siitä, mitä isäni kerran on rikkonut,
-ja voisin katsoa maailmaa suoremmin silmiin, jos te sen minulle
-suvaitsette.
-
-— Kiitoksia — vastasi konsuli — mutta Ebbesenin liike ei tarvitse
-teidän säästöjänne. Ja minä vakuutan teille, että kolmen päivän
-kuluttua ei pankissanne ole yhtään ainoata paperia minun nimelläni.
-Oletteko ymmärtänyt?
-
-Köyryselkä äijän kekkuli seisoi vielä silmänräpäyksen ja katseli
-konsuliin rukoilevin katsein.
-
-Mutta konsuli Ebbesen seisoi suorana selin häntä kohti, ja
-pankinjohtaja hiipi hiljaa konttorista.
-
-
-
-
-V
-
-
-Kun ovi sulkeutui pankinjohtajan poistuttua, jäi konsuli Ebbesen
-liikkumattomana paikoilleen seisomaan. Lämmin suhina alkoi yhä
-kiihkeämmin ja kiihkeämmin pyöriä hänen päässään, seinät alkoivat
-keinua, ja yhtäkkiä notkahti hänen ruumiinsa eteenpäin, hän kopeloi
-käsillään ja vaipui nojatuoliin.
-
-Silmänräpäykseksi kadotti hän kaikki. Mutta sitten toipui hän
-vähitellen tajuihinsa. Hän pyyhkäsi tukkaansa, kaatoi tutisevin käsin
-vettä lasiin ja tyhjensi sen yhdellä siemauksella.
-
-Kolme päivää! — Lauantai! — Lauantaina heinäkuun 14 p:nä oli Ebbesenin
-liike tekevä vararikon. Hän katsoi vanhoihin muotokuviin ja imuroi
-lyhyttä, luonnotonta naurua. — Lauantaina heinäkuun 14 p:nä! — Sitten
-oli kaikki ikipäiviksi mennyttä.
-
-No niin, se oli kait niin määrätty. Sen piti niin käymän.
-
-Ja kun ne, poliisit, sitten tulevat ja telkevät hänet putkaan — ha,
-ha! Hans Ebbesen putkaan! — niin löytävät he hänet toimestaan. Siitä
-pöydän äärestä he hänet löytävät, tyynesti taaksepäin nojautuneena
-tuolissaan, ehken vähän liian paljon taaksepäin, ja ehken ovat hänen
-kasvonsa hieman kalpeat. Ja pöydällä pienoinen käärö poltettuja
-muotokuvia ja kädessä pieni pullo. — Ha, ha! kuinka raivonneekaan
-kostonhaluinen poliisimestari, kun ei saa iskeä kynsiään tähän
-ylhäiseen rikoksentekijään elävässä elämässä!
-
-Suuri hämminki koko kaupungissa! Ja mitä puheita ja mikä kauhistus!
-Ja kaikkien heidän joukossa on oleva vanha, höllämielinen provasti
-— kasvoillaan osanottava lempeä hymy; hän tulee vahvistamaan ja
-lohduttamaan perhettä.
-
-Hän säikähti. Hurja pelko täytti hänet.
-
-Marianne! ...
-
-Hän ei rohjennut jatkaa mielikuvitustaan kauemmin. Oi Jumala! oi
-Jumala! Marianne!
-
-Hän sävähti seisoalleen, kiiti mielettömänä toiseen päähän huonetta ja
-pysähtyi sinne, puristaen kätensä lujasti ohimoilleen. — Ah! mitä piti
-hänen tekemän?
-
-Ei, se ei _saa_ tapahtua! Pikemmin sitten ottaa vastaan Torkildsenin
-vaikeasti kootut rahat ja sitten kulkea kautta kaupungin kerjäämässä
-kokoon loput. Sillä se ei _saa_ tapahtua.
-
-Ajatuksissaan muisteli hän useata perhettä, mutta niitten luottoa oli
-joko jo varemmin käytetty tai olivat ne niin köyhiä, etteivät voineet
-olla miksikään hyödyksi.
-
-Sitten muisti hän äkkiä erään nimen.
-
-Björn!
-
-Björnien täytyy auttaa! Se perhe, jota Ebbesenit aina olivat
-väheksyneet ja halveksineet ja joka oli ollut heidän vastakohtansa
-kaikissa suhteissa, sen oli nyt vuoro eikä kenenkään muun.
-
-Hän ajatteli Björnien matalaa, pimeätä puotia kaukana laitakaupungilla,
-jossa talonpojat miespolvia olivat tiskin syrjällä retkottaneet ja
-tinkineet tavaroita. Siellä olivat ne niin hyvin viihtyneet. Ilma oli
-paksua, kalan ja öljyn hajusta, ja illoin, kun puoti oli täpösen täynnä
-talonpoikia, leijaili katossa savun ja suutupakan katkuja, niin että
-savuiset lamput miltei olivat sammumaisillaan.
-
-Siinä ilmapiirissä olivat Björnit eläneet kaksi, kolme miespolvea,
-viihtyneet siinä hyvin ja ahkeraan kokoilleet talonpoikain rasvaisia
-kuparikolikoita. Kukaan ei varmaan ollut voinut aavistaa, että nämä
-ihmiset vähitellen tulisivat satojen tuhansien omistajiksi.
-
-He seisoivat tiskinsä takana vakavina ja turvallisina. Jos joku
-puotipalvelija koetti perustaa kilvottelevan liikkeen kadun toiselle
-puolelle hankkimalla sekä peilit että kaasuvalon puotiinsa, niin
-ottivat Björnit koko asian mitä järkkymättömimmällä tyyneydellä.
-He tiesivät, että talonpojat lopultakin palaisivat takaisin sinne,
-missä olivat kuin kotonaan, jossa Björn kurotti leveän kämmenensä yli
-tiskin, tarjosi suutupakkaa ja kyseli kotiseudun uutisia heidän omalla
-pitkäveteisellä murteellaan.
-
-Vasta aivan viime aikoina oli siellä tapahtunut muutos. Björn oli
-nyt tullut vanhaksi mieheksi ja oli varustanut itselleen kaksi
-konttorihuonetta puodin taakse, joka ei kuitenkaan estänyt häntä tuon
-tuostakin pistäymästä puodissa puhuttelemassa vanhoja ostajiaan.
-
-Ja poika, Haldor Björn, oli ahkera vieras kaupungin klubissa ja otti
-osaa seuraelämäänkin. Mutta hänellä oli isänsä vahvat nyrkit, ja hänen
-huvittelunsa eivät suinkaan aina olleet hienoimmanlaatuisia. Hänen
-lempijuomansa oli saksalainen musta olut, ja hänen suosikkejansa olivat
-palvelijattaret.
-
-Vastakohtana näille kömpelöille maakauppiaille olivat Ebbesenit aina
-olleet kaupungin hienoimpia seuramiehiä, jotka pitivät siroudesta
-ja hienoudesta, jotka olivat tehneet laajoja matkustuksia kauniissa
-maailmassa ja katsoivat sen vuoksi Björnejä kuuluviksi alempaan,
-tyhmempään rotuun, jotka tallustelivat epämieluisassa puodissaan,
-vaikkakin he viime aikoina olivat rikkauteen nähden tulleet Ebbesenien
-vertaisiksi.
-
-Näihin ihmisiin piti Ebbesenin nyt turvautua, heidän rahojansa oli hän
-nyt pakotettu kerjäämään.
-
-Niin, Jumalan nimessä! Hän nousi äkkiä seisomaan, otti hattunsa ja
-lähti. Hän suostuu kerjäämään, ryömimään, nöyrtymään, hän suostuu mihin
-tahansa! Sillä se ei _saa_ tapahtua. Lapsen vuoksi, noitten silmäin
-vuoksi, jotka katsoivat suoraan hänen omaantuntoonsa. Ne ovat hänet
-pelastavat, ne tulevat antamaan hänelle epätoivon voiman, jolla hän
-voittaa kaikki, kaikki. Ja jos on välttämätöntä, saisivat ne taivuttaa
-hänen jäykän niskansa, taivuttaa sen nöyräksi, niin että herra Björn
-saattaisi astua sille täysin turvallisena talonpoikaisilla saappaillaan.
-
-Pian oli hän jo liikkeen konttorin ulkopuolella.
-
-Nyt oli vain pysyteltävä järkevänä. Hän mainitsi puoliääneensä
-Mariannen nimen, koputti ovelle ja astui sisään. Konttoristit
-kääntyivät kirjoitustuoleillaan ja hämmästys kuvastui heidän
-kasvoillaan.
-
-Jotakin alkoi uudelleen kiehua ja kuhista syvällä Hans Ebbesenin
-itsetunnossa. — Marianne — kuiskasi hän taasen itsekseen ja kysyi
-tyynesti, oliko liikkeen johtaja tavattavissa.
-
-Konsuli osotettiin erääseen konttorin takana olevaan huoneeseen.
-
-Pitkä, leveäharteinen mies astui kohteliaasti häntä vastaan.
-
-Konsuli Ebbesen tunsi hänet. Se oli nuori Haldor Björn, joka hiljakkoin
-oli kauppakumppanina yhtynyt liikkeeseen.
-
-— Isäni ei ole tällä hetkellä täällä saapuvilla — sanoi nuori mies
-sulkiessaan oven ulkokonttoriin. — Hän on viime aikoina ollut hieman
-kivulias ja saapuu sen vuoksi verrattain säännöttömästi konttoriin.
-
-— Luonnollisesti — ajatteli Ebbesen. Ja tuntui kuin hänen pirteytensä
-olisi äkkiä katkennut. Kuumeinen tila, jonka valtaamana hän oli
-tänne saapunut, oli todellisuudessa niin luonnoton, että tarvittiin
-ainoastaan tämä pieni vastoinkäyminen saattamaan hänet äskeiseen
-avuttomuuteensa jälleen.
-
-Hän istuutui uupuneena tuolille. Mitä oli hänen tehtävä? Oi Jumala.
-Marianne, kuinka oli tämä kaikki loppuva?
-
-Koneentapaisesti lausui hän muutamia sanoja, joihin nuori Björn
-kohteliaasti vastasi, ja kun hän oli istunut niin kauan kuin
-välttämätön kohteliaisuus vaati, nousi hän seisomaan sanoakseen hyvästi.
-
-Mutta nyt tapahtui se merkillisyys, että Haldor Björn pyysi Ebbeseniä
-istumaan jälleen. Hän tahtoi jostain mielellään hänen kanssaan
-keskustella. Mitä ihmettä se mahtoi olla, josta tuo kurja piikasankari
-tahtoi puhua, ihmetteli Ebbesen.
-
-Hän istuutui kuitenkin jälleen ja katsoi hämmästyneenä Björniin, joka
-silminnähtävästi hermostuneena ja onnettomana seisoi ikkunan ääressä.
-
-— Niin, antanette anteeksi, että pidätän teitä, herra konsuli Ebbesen
-— alkoi Haldor Björn — mutta kun näin teidän astuvan konttoriimme
-tänään, niin teki se minut iloiseksi, sillä minusta tuntui, kuin
-olisi se näyttänyt siltä — niin, niinkuin se olisi merkinnyt, että
-teillä... ei, tuota noin, olisi mitään sitä vastaan... että alkaisitte
-suhteihin liikkeemme kanssa... te ymmärrätte? On monena vuonna...
-ikäänkuin ollut... peräti vähän yhteyttä... te ymmärrätte? Ja minusta
-tuntuu omituiselta, että me, jotka ikäänkuin olemme ensimäisiä tällä
-paikkakunnalla, olemme, jos niin saan sanoa, erillä toisistamme.
-
-— Onko mies mielipuoli? ajatteli Ebbesen. — Mitä tarkoittaa hän
-kaikella tuolla lörpöttelyllä? Tahtoneeko hän ehken, että rupeaisimme
-kauppakumppaneiksi? Tai mitä hän tarkoittanee?
-
-Mutta hän hillitsi ihmettelynsä ja vastasi ainoastaan, että hän
-oli yhtä mieltä Haldorin kanssa siitä asiasta ja että ajatus häntä
-miellytti, mutta että hra Björnin tulisi hieman tarkemmin selittää
-tuumansa.
-
-— Se on oleva minulle todellinen ilo — puuttui Haldor jälleen puheeseen
-— ja minusta olette erittäin ystävällinen otteessanne asian jo heti
-alussa siltä kannalta. Ja kun te pyydätte minua lähemmin selittämään
-aikeeni, niin on minun heti paikalla huomautettava, että ehdotukseni
-ehken ei ole sellainen, joksi te sen otaksutte. Mutta tahdon myöskin
-sanoa, että luulen sen parhaiten käyvän sillä lailla kuin minä sen olen
-ajatellut.
-
-Nyt ei Ebbesen enää jaksanut seurata nuoren miehen ajatusten kulkua,
-vaan pyysi häntä ilmaisemaan sanottavansa suoraan ja peittelemättä.
-Konsuli Ebbesen vakuutti häntä kuulevansa suurimmalla mielihyvällä ja
-tarkkaavaisuudella. (Tosiaankin, millä tarkkaavaisuudella! mietti hän
-mielessään.)
-
-Haldor rykäsi ja astui askeleen lähemmäksi.
-
-— Koska te olette niin ystävällinen, herra konsuli — sanoi hän — niin
-sanon sen teille suoraan. Aijoin teiltä kysyä, olisiko teillä mitään
-Mariannen ja minun liittoutumista vastaan.
-
-Konsuli Ebbesen nousi jähmettyneenä tuoliltaan. Hänen kasvonsa tulivat
-miltei tuhkanharmaiksi.
-
-— En tiedä olenko ymmärtänyt teitä oikein — sanoi hän omituisella
-äänellä. — Korkeasti ... kunnioitettava herra Björn... onko todellakin
-tarkoituksenne... minusta tuntuu kuin pyytäisitte tyttäreni kättä?
-
-Kun Haldor näki, minkä vaikutuksen hän oli vanhaan herraan tehnyt, tuli
-hän tulipunaiseksi ja pyysi änkyttävällä äänellä anteeksi.
-
-— Minähän olen tavannut tyttärenne seuroissa — sanoi hän, ja minä en
-luullut... että... että se olisi niin... niin kokonaan mahdotonta...
-ettei hän ehken... joka tapauksessa ajan mittaan alkaisi... alkaisi
-vastata tunteihini.
-
-Konsuli Ebbesen pyyhkäsi kasvojaan. Sitten vastasi hän väkinäisellä,
-tuskin kuuluvalla äänellä:
-
-— Älkää minua ymmärtäkö väärin. Minulla ... ei ole... mitään sitä
-vastaan. Minä vakuutan teille, herra Björn, se päin vastoin ilahuttaisi
-minua. Anteeksi, että olen hieman hermostunut. Se tuli... niin... niin
-odottamatta. Ja hän on minun ainoa lapseni, herra Björn, minun ainoa
-lapseni.
-
-Hän vaikeni äkkiä, ja jälleen näkyi hänen piirteissään jotain,
-joka todisti sisäistä taistelua. Hän otti hattunsa, ojensi kätensä
-Haldorille, mutta käänsi katseensa sivulle sanoessaan:
-
-Menen heti puhumaan Mariannen kanssa, ja jos meillä on jotain
-sanottavaa, niin tulemme me molemmat takaisin neljän ajoissa. Hyvästi,
-herra Björn. Onnellista toiste tapaamista meille kaikille!
-
-Herra konsuli Ebbesen kulki suorana ja pää pystyssä katua poispäin.
-Missä hän kulki, siellä tervehtivät häntä kaikki — ystävät ja
-vihamiehet. Mutta tänään hän ei vastannut kehenkään tervehdykseen. Hän
-kulki kuin unessa. Moni kääntyi ympäri ja katsoi hänen jälkeensä. Mikä
-ihme vaivasi konsulia?
-
-Mutta kun hän tuli konttoriinsa, sulki hän liikkeen kaikki ovet,
-istuutui kirjoituspöytänsä ääreen, painoi päänsä käsiensä varaan ja
-itki katkerasti.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Kun Marianne kuuli isänsä puhuvan Haldor Björnin kosinnasta, punastui
-hän ja hymyili.
-
-— Ei, mutta tämä ei toki lie totta, isä — sanoi hän.
-
-Ja konsulin täytyi suorastaan häntä torua ja hänelle vakuuttaa, että
-hän todella tarkoitti mitä sanoi ja että Mariannen tulisi miettiä, mitä
-aikoo tehdä.
-
-— Haldor Björn! — sanoi Marianne. Minusta tuntuu omituiselta, että
-juuri hän minua kosii. Minä en ymmärrä... minä olen niin vähän ollut
-hänen kanssaan tekemisissä... minähän tuskin häntä tunnen.
-
-Konsuli veti hänet luokseen.
-
-— Sano minulle, rakas Marianne, pidätkö mahdollisesti jostain toisesta
-enemmän. Oletko mahdollisesti rakastunut johonkin?
-
-Mariannen lapsensilmiin ilmestyi miettivä katse. Hän ajatteli hetkisen
-Kristian Fredrikiä. Mitä sanoisi hän saadessaan kuulla, että Marianne
-on kihloissa? Hänen teki mieli sitä kysyä, sillä hehän olivat vanhoja,
-hyviä ystäviä, sen hän tunsi. Mutta että hän hänestä pitäisi, ei, sitä
-hän ei luullut. Ja sitten otti hän isää kaulasta, silitteli häntä ja
-sanoi:
-
-— Minä en pidä kenestäkään muusta maailmassa kuin sinusta, isä.
-
-Ja konsuli silitteli tytärtään takaisin, ja hänen äänensä vapisi
-sanoessaan:
-
-— Rakas, pikku Marianneni!
-
-Hetken perästä jatkoi hän, mutta toisella äänenpainolla:
-
-— Katso, rakas lapsi, minä en enää ole niin vahva kuin sinä ehken
-luulet minun olevan, ja kukaan ei tiedä, minä hetkenä loppuni lähestyy.
-Ja minä voisin käydä kuolemaan levollisesti, jos tietäisin, että
-sinulla olisi joku, johonka voisit turvautua, ettet jäisi jälkeeni
-yksinäisenä ja avuttomana. Ja Haldor Björn on hyvä ja kelpo mies.
-Sain hänestä hyvän käsityksen tänään hänen kanssaan keskustellessani.
-Tuntisin itseni turvalliseksi, jos tietäisin, että te kaksi omaisitte
-toisenne. Sinä ehket ajattele sitä, että minä silloin tällöin olen
-laskenut leikkiä kunnon Björnistä ja ihmettelet, että nyt kuitenkin
-olen näin taipuvainen tähän liittoon. Mutta minä sanon sinulle,
-rakas tyttäreni, että leikki sijansa saakoon ja että tosi on vallan
-toinen asia. Ja puhuakseni vakavasti: elämä on niin epävakaista,
-että on pantava suurempi paino kunniaan ja kansalaisvelvollisuuksien
-täyttämiseen kuin siroon ja miellyttävään ulkomuotoon. Ulkonainen asu
-on aina ollut meidän Ebbesenien heikko puolemme. Se on ja on kaikkina
-aikoina ollut suuri vikamme. Ja nyt, kun edessäsi on tämä tärkeä askel,
-niin tuntuu minusta joka tapauksessa tarpeelliselta siitä mainita ja
-siitä sinulle huomauttaa.
-
-— Niin... en tiedä, mutta minä en ymmärrä kaikkea tätä — vastasi
-Marianne — on varmaan oikein kaikki, mitä nyt sanot, mutta se tulee
-niin omituisen odottamatta. Emmekö voisi siitä keskustella tuonempana?
-Ainoastaan sen verran, että minä ehtisin sitä hieman ajatella.
-Ainoastaan pari kuukautta.
-
-— Emme voi odottaa. Marianne. Sinun täytyy päättää tänään. Olen
-luvannut antaa vastauksen Björnille jo iltapäivällä.
-
-Hän nousi, meni tyttärensä luo, ja niin vakavana ei Marianne isäänsä
-milloinkaan ollut nähnyt.
-
-— Tekisit isällesi suuren ilon — puuttui hän jälleen puheeseen, ja
-hänen äänensä värisi liikutuksesta jos antaisit myöntävän vastauksen.
-Suuren ilon, suuren ilon — niin suuren, ettet sitä aavistakaan,
-Marianne. — Ja nyt sai hänen äänensä niin surullisen, rukoilevan sävyn,
-että se ihan karmi Mariannen sydäntä. Hänen kävi sääliksi, että isä
-oli niin murheellinen. Ja hän tahtoi tehdä hänet iloiseksi jälleen,
-niin sanomattoman iloiseksi. Hän tekisi mitä tahansa saattaakseen
-hänet iloiseksi. Hän meni isänsä luo ja pani molemmat kätensä hänen
-olkapäilleen.
-
-— Rakas isä — sanoi hän — etkö tiedä, että jos sinä niin tahdot, niin
-olen valmis mihin tahansa. Voisit pyytää minulta mitä ikinä maailmassa
-ja minä en voisi vastata kieltävästi. Sillä minä tiedän, että jos sinä
-jotain pyydät, niin on se oikein, ja kaikki käy hyvin, rakas, rakas,
-isä.
-
-He jäivät pitkäksi aikaa äänettömiksi ja katsoivat toisiinsa, ja
-lopulta oli Marianne huomaavinaan, että hänen isänsä silmät alkoivat
-loistaa ja että suuret kyyneleet vierivät silmäkulmilta poskille.
-
-Hänet valtasi sanomaton tuskantunne. Mikä vaivasi hänen isäänsä, mikä?
-Hän, hänen oma isänsä itki, ja Marianne heittäytyi nyyhkyttäen hänen
-syliinsä.
-
-Konsuli Ebbesen puristi hellästi tytärtään, istuutui sohvalle ja
-nyökytti surumielisesti yläruumistaan. Marianne itki koko ajan, niin
-että sydän oli pakahtua.
-
-Konsulin mieleen muistui nyt vastenmielisen selvästi muuan kuva, jonka
-hän kerran oli nähnyt.
-
-Se esitti Molokkia — se oli rautainen ja kivinen jättiläispatsas.
-joka tuijotti omituisesti säälimättömillä eläimensilmillään. Ja nuori
-neitoinen asetettiin uhriksi sen eteenpäin kurotetuille käsivarsille.
-
-Hän kiikutti Mariannea polvillaan. Hän ei saattanut sanoa mitään eikä
-lohdututtaa häntä millään. Mutta hänen sisässään soi lakkaamatta —
-tahdissa:
-
-— Molok! Molok! Molok!
-
-
-
-
-VII
-
-
-Kun Marianne Ebbesen ja Haldor Björn samana iltapäivänä kulkivat
-käsi kädessä kaupungin pääkadulla, herätti se suurta melua kaupungin
-hyvien asujanten keskuudessa. Puolessa tunnissa tiesivät kaikki kertoa
-tapahtumasta. Vieläpä vanhat vähäkuuloiset iso-isät ja isoäidit, jotka
-nyykyttäen istuivat suurissa nojatuoleissaan, olivat monien huutojen ja
-väärinkäsityksien jälkeen saaneet veltostuneitten aivojensa tajuamaan
-totuuden.
-
-Ja nyt seurasi kihlautuneille ankara koettelemuksen aika. He joutuivat
-kaikkialla yleisen keskustelun esineeksi. Heidän ruumiillisista ja
-sielullisista ominaisuuksistaan kiisteltiin tulisella innolla, samoin
-heidän tunteistaan ja heidän tulevaisuuden suunnitelmistaan.
-
-Yhdestä asiasta olivat kuitenkin kaikki yhtä mieltä, kun ensi kiihotus
-vähän oli ehtinyt laantua, siitä nimittäin, että Marianne jo aikoja
-sitten oli ajatellut Haldoria, ja kaikki olivat tietysti jo kauan aikaa
-nähneet, että kihlautumiseen se lopulta oli päättyvä.
-
-Moni katkera sana pääsi sinä iltana kateellisten äitien sydämistä:
-siinähän meni kaupungin parhain nuori mies heidän naimaijässä olevien
-tyttäriensä nenän ohitse.
-
-Multa ne isät, jotka olivat liikemiehiä, päästivät kaikki helpotuksen
-huokauksen: Nyt ei ollut enää vaarallista! Nyt pysyi Ebbesenin liike
-kyllä pystyssä! Jos se olisi tehnyt vararikon, olisi se vienyt heidät
-ja monen muun mukaansa.
-
-Mutta jumalankiitos! nyt ei ollut enää vaarallista, sillä vaikka
-Ebbesen nyt oli joutunutkin hetkelliseen ahdinkotilaan, niin olivat
-he kaikki yhtenä miehenä valmiit häntä auttamaan, koska hän nyt oli
-joutunut suhteisiin miehen kanssa, jonka asema oli niin järkkymätön
-kuin Björnin.
-
-Koko illan keskusteltiin päivän tapahtuman vaikutuksesta kaupungin
-tulevaisuuteen. Sillä Marianne oli Ebbesenin ainoa perillinen, ja
-kun kaupungin kaksi suurinta liikettä nyt yhdistettiin Haldorin
-johdettaviksi, niin oli se varmaan aikaansaava monta mullistusta
-oloissa.
-
-Ja kun Haldor oli ravakka mies, jonka kaikki tunsivat ja jonka kanssa
-kaikki olivat veljiä, niin kantoi moni mielessään suuria tuumia. Oli
-niin muodoin parhainta pysytellä hyvissä väleissä sekä Haldorin että
-Ebbesenin kanssa. Milteipä nekin, jotka eniten pelkäsivät konsuli
-Ebbesenin vararikkoa, päättivät aukaista hänelle kukkaronsa suun, jos
-hän kääntyisi heidän puoleensa.
-
-Ja lähinnä seuraavina päivinä toteutuikin tässä suhteessa useamman kuin
-yhden toiveet, mutta kaikkialta sai Ebbesen vastaukseksi:
-
-— Kaikin mokomin, herra konsuli, erittäin kernaasti, kuinka paljon vain
-haluatte.
-
-Lauantai-iltapäivänä istui Hans Ebbesen konttorinsa yksityishuoneessa
-kädessään tuo kauhea paperi.
-
-Hän katseli sitä kauan aikaa, tarkasteli väärää nimikirjoitusta ja repi
-lopulta verkalleen koko paperin pieniksi palasiksi. Sitten sytytti hän
-tulitikun ja poltti palaset yksitellen, nousi seisomaan ja laastuaan
-tuhkan pieneen rasiaan, meni hän ikkunan luo, aukasi sen ja heitti
-onnettoman paperin viimeisetkin jäännökset tuuleen.
-
-Sitten päästi hän pitkän helpotuksen huokauksen ja istuutui
-nojatuoliin. Hänet valtasi äkkiä raukea väsymys, jonkinlainen
-surumielinen hellyyden tunne. Ja kun ovelle koputettiin, niin hän ei
-noussut tuoliltaan, vaan jäi istumaan entiseen asentoonsa. Nähdessään
-että sisääntulija oli nuori Trolle, ojensi hän hänelle kätensä ja sanoi
-ystävällisellä luottamuksella:
-
-— Päivää, nuori ystäväni. Tulkaa tänne ja istukaa viereeni. Tänäänhän
-on lauantai. Kertokaa minulle kuinka nykyjään voitte, rakas Trolle.
-
-Kristian Fredrik mutisi muutaman sanan vastaukseksi ja istuutui
-hämmästyneenä tuolille kirjoituspöydän ääreen.
-
-— Kas niin, rakas ystävä! Mitä on sydämellänne? Näytätte hieman
-kalpealta. Tahtoisitte ehken virkavapautta vai kuinka?
-
-— Noo — alkoi konsuli jälleen, kun Trolle ei vastannut — sanokaa vain
-suoraan, tahtoisitteko jotain. Huomatkaa, että isänne oli minun parhain
-ystäväni ja että minä mielelläni teen kaikki mitä voin hänen poikansa
-puolesta.
-
-— Olisin vain pyytänyt kysyä — vastasi nuori mies hiljaisella äänellä —
-sallisiko konsuli minun matkustaa?
-
-— Matkustaa? Mitä ihmeitä — mietittäkö matkustaa? Mitä tarkoitatte?
-Minnekä aijotte? Ja kuinka kauaksi aikaa?
-
-— Olen aikonut matkustaa ulkomaille ja päästä siellä johonkin
-liikkeeseen.
-
-— Vai niin. Mutta siitä ette tähän asti ole sanallakaan maininnut. — No
-miksi ei? Sitähän sietää ajatella. Nuorelle miehelle ei ole milloinkaan
-haitaksi nähdä maailmaa vähän laajemmaltikin.
-
-— Sitä paitsi on minulla vielä yksi pyyntö konsulille, ja se on ehken
-hieman rohkea. Niinpä pyydänkin jo etukäteen anteeksi.
-
-— Mitä tyhjiä — keskeytti konsuli — sanokaa vain mistä on kysymys, niin
-kyllä siitä suoriudumme. Tarvitsetteko mahdollisesti matkarahoja? Tai
-suosituksia?
-
-En kumpaakaan, herra konsuli — vastasi Trolle. — Tahtoisin vain
-kysyä, saisinko tästä päivästä aikain katsoa olevani vapaa toimestani
-konttorissanne?
-
-— Mitä tyhmyyksiä? — huudahti konsuli hieman äkäisesti. — Onko matkanne
-niin kiireellistä laatua?
-
-— Tahtoisin mielelläni päästä matkalle jo ensi viikon kuluessa. Ja sitä
-ennen tarvitsen moniaita päiviä valmistuakseni matkakuntoon.
-
-— Miks'ei, miks'ei, kuten tahdotte, vaikka olisinkin kernaimmin
-nähnyt teidän osottavan minulle tässä asiassa suurempaa luottamusta.
-No, mutta se sikseen. Teillä on vapautenne. Mutta ehken saisin kuulla
-jotain suunnitelmistanne. Minnekä aijotte matkustaa?
-
-— Ensiksi olen ajatellut Hampuriin. Siellä on minulla muuan ystävä. Hän
-on jo kauan aikaa sitten kysellyt, enkö tahtoisi tulla sinne. Siellä
-olisi yhtä ja toista oppimista.
-
-— Ja sieltä?
-
-— Sieltä olen aikonut matkustaa Lontooseen ja Pariisiin.
-
-— Tuumanne tuntuvat erinomaisilta. Mutta suokaa anteeksi, että puhuu
-teille suoraan ja peittelemättä. Oletteko ajatellut, että matkat
-maksavat rahaa ja että vielä enemmän maksaa elää vieraassa kaupungissa.
-Sillä ei tosiaan ole mikään leikin asia saada edes joltistakaan tointa
-sellaisessa kaupungissa kuin Hampuri. Oletteko ajatellut sitä?
-
-— Olen, herra konsuli. Siksi olen säästänyt palkastani, jonka
-palveluksessanne olen ansainnut.
-
-— Vai niin, sehän on perin kiitettävää. Mutta kuulkaa nyt, rakas
-Trolle, suvaitkaa minun isänne vanhana ystävä olla teille pieneksi
-avuksi. Ette voi lähteä sellaiselle matkalle, ellei teillä ole
-vähintäin parituhatta markkaa taskussa. Kuinka paljon siitä laskisimme
-minun osalleni?
-
-— Tuhannen kiitosta, herra konsuli, mutta enhän enää voi ottaa lahjoja
-vastaan. Olen jo siinä ijässä, jolloin pitää tulla omin voimin aikaan.
-Ja onhan kotini sitä paitsi jo saanut liiaksikin nauttia konsulin
-ystävällisyydestä.
-
-— Hyvä, hyvä! Kutsukaamme sitä siis lainaksi, kunnioitettava ystäväni
-— vastasi konsuli hymähtäen — lainaksi, jonka voitte maksaa takaisin
-milloin teille sopii, ja silloin vaikka korkoa korolta lukien.
-
-Nuori mies nousi tuoliltaan. Hehkuva puna nousi hänen poskilleen. Hän
-käänteli hermostuneesti hattua käsissään ja katsoi alaspäin.
-
-— Anteeksi, herra konsuli — vastasi hän — mutta en voi ottaa vastaan
-lainaakaan....
-
-— Mitä hullutuksia? — keskeytti konsuli todella närkästyneenä. — Miksi
-ette ottaisi, jos saan luvan kysyä?
-
-— Olen asettanut päämääräkseni tulla toimeen ilman velkoja. Luulen,
-että siten on paras elää. Kun ei kuten minulla ole varmoja edellytyksiä
-maksaa takaisin, niin tuntuu oikeammalta koettaa tulla omin neuvoin
-toimeen.
-
-— Olette todellakin merkillisin ihminen, minkä milloinkaan olen nähnyt.
-Mutta jos tahtoisin antaa teille palkkion, niin voitteko kieltää, ettei
-minulla ole siihen oikeutta? Voitteko kieltää minun antamasta palkkiota
-apulaisilleni, jotka eroavat palveluksestani?
-
-Kristian Fredrik ravisti päätään ja vastasi omituisen lyhyesti ja
-varmasti:
-
-— Tiedän itse parhaiten, etten ole mitään palkkiota ansainnut.
-Tulin liikkeesenne kokonaan aloittelevana, mutta sain heti yhtä
-suuren palkan kuin perehtynyt konttoristi. Ja senkin jälestä, kun
-jotain olen oppinut, on minussa aina ollut tunne, etten ole tehnyt
-tarpeeksi palkkaani nähden, vaan että te olette minulle maksanut
-runsaasti ainoastaan sen vuoksi, että olen isäni poika. Sen tähden
-pidän kohtuuttomana, että kaikesta huolimatta tahdotte antaa minulle
-palkkion, jota en millään muodolla ole ansainnut. Sitä paitse arastelen
-konsulin hyväntahtoisuutta senkin vuoksi, etten voi sitä millään
-palkita.
-
-Konsuli viskasi kynän kädestään.
-
-— Te olette hullu — ärjäsi hän äkäisesti, nousi seisomaan ja alkoi
-pitkin askelin kulkea edes takaisin permannolla. Hän pysähtyi
-hetkiseksi ikkunan ääreen, kääntyi äkkiä ympäri ja katseli nuorta,
-kaunista, jäykkäpiirteistä miestä, joka pää kumarassa seisoi oven
-suussa.
-
-Lopulta meni hän hänen luokseen, laski kätensä hänen olkapäälleen ja
-sanoi:
-
-— Minua miellyttää teidän päättäväisyytenne. Olette totta tosiaan
-oikeassa, kun ette tahdo apua, niin, ette tahdo, vaikkakin sen saisitte
-mieheltä, joka on ollut isänne ystävä. — En tahdo vaivata teitä
-enempää. Matkustakaa vaan, poikani, ja pysykää yhtä suoraselkäisenä
-kuin nyt olette, niin teistä jotakin tulee. Mutta jos teitä haluttaa,
-niin voitte aina muistaa, että jos joudutte ahdinkoon, niin voitte
-huoleti kääntyä puoleeni. Ei enää sen vuoksi, että olette isänne poika,
-ymmärrättekö, vaan sen vuoksi, että olette oma itsenne, sen vuoksi,
-että mielelläni soisin teidän katsovan minua ystäväksenne. Tahdotteko
-säilyttää mielessänne tämän, rakas ystävä?
-
-Samalla kuului askelia viereisestä huoneesta, ovi auastiin ja Marianne
-seisoi heidän edessään hengästyneenä ja hymyilevänä.
-
-Kristian Fredrik kumarsi jäykästi ja kohteliaasti ja tuli entistään
-kalpeammaksi. Marianne katseli häntä ja muuttui äkkiä vakavaksi.
-
-— Hyvää päivää, isä! hyvää päivää Kristian Fredrik!
-
-— Vai niin, tuletko sinä aikaansaamaan täällä hämmennystä jälleen —
-sanoi konsuli veitikkamaisesti.
-
-Marianne ei vastannut vaan meni miettiväisen näköisenä pari askelta
-lähemmäksi Kristian Fredrikkiä.
-
-Kuinka on purjehdusmatkan laita? — kysyi hän. Oletteko saanut veneen
-sunnuntaiksi?
-
-— Pyydän anteeksi — vastasi hän — mutta purjehdusmatka jäänee sikseen.
-
-— Miksi niin?
-
-— Matkustan jo ensi viikon alussa.
-
-— Matkustatte! — Minnekkä?
-
-— Ulkomaille — Hampuriin.
-
-— Ja kuinka kauaksi aijotte sinne jäädä?
-
-— En tiedä, mutta tuskin uskon, että enää tänne saavun.
-
-Marianne katsoi häntä vakavasti ja tutkien.
-
-— Vai niin — sanoi hän hiljaa — vai niin, te matkustatte.
-
-Konsuli Ebbesen kuuli, että nuorten keskustelu vähitellen sai oudon
-sävyn, ja heti heräsi hänessä epäilys. Hän ymmärsi äkkiä kaikki.
-
-— Niin — sanoi hän edelleen iloisesti — Trolle matkustaa avaraan
-maailmaan tullakseen mieheksi, ja siinä hän on varsin oikeassa. Niin,
-rakas ystävä, teette varmaan, niinkuin olemme sopineet? Mutta minä
-toivon, että pistäydytte vielä konttoriin, ennenkuin lähdette, niin
-saamme sanoa oikeat hyvästit.
-
-— Sen teen — vastasi Kristian Fredrik.
-
-Hyvästi, herra konsuli, ja sydämellinen kiitos ystävällisyydestänne.
-Hyvästi, neiti — sanoi hän sitten, kumartaen Mariannelle. Ja lisäsi
-vitkaan ja teeskennellyn iloisesti: — Pyydän saada toivottaa teille
-kaikkea hyvää — nyt ja aina.
-
-Sitten lähestyi hän ovea, kumarsi vielä kerran kylmästi ja kohteliaasti
-ja poistui.
-
-
-
-
-VIII
-
-
-Haldor Björn rakastui päivä päivältä yhä enemmän nuoreen morsiameensa.
-ja Mariannesta tuntui yleensä, että kaikki kävi jokseenkin
-onnellisesti, paljon onnellisemmin kuin hän alunpitäin oli saattanut
-otaksuakaan. Ei sen vuoksi että hän erikoisesti olisi tulevasta
-puolisostaan välittänyt, mutta Haldorin rajaton ihailu ei miellyttänyt
-häntä niinkään vähän. Haldor ei kyllin usein saattanut vakuuttaa,
-että hänen kohtalonsa oli Mariannen käsissä, ja nuoresta tytöstä on
-aina miellyttävää tuntea oman arvonsa ja vaikutusvaltansa suuriin
-täyskasvuisiin miehiin.
-
-Joskus saattoi tosin surumielinen ajatus pujahtaa hänen sieluunsa,
-muistellessaan Kristian Fredrikiä, mutta hän oli itse asiassa liian
-tyytyväinen olemassaoloonsa siitä suuriakaan välittääkseen.
-
-Hänhän oli ainoastaan kahdeksantoistavuotias ja sen lisäksi kaikkien
-ihmisten hellimä ja ihailema. Kaikki vakuuttivat hänen olevan
-kauneimman tytön koko kaupungissa. Hän oli isänsä ilo, hänen sulhasensa
-ihaili ja rakasti häntä rajattomasti ja hänellä puolestaan ei ollut
-mitään häntä vastaan, päin vastoin. Haldor oli hänelle läpeensä hyvä ja
-täytti uskollisesti kaikki hänen toivomuksensa.
-
-Mitä sortavaa hänellä siis oikeastaan saattaisi olla?
-
-Konsuli Ebbesen alkoi hänkin toivoa, että kaikki vielä oli päättyvä
-hyvin — joskaan hän ei voinut vapautua muutamista hämäristä
-aavistuksista. — Mutta, hyvä Jumala, lohdutteli hän itseään, useimmat
-ihmisethän menevät avioliittoon ilman monia mutkia ja suuria tunteita.
-Ja vaikka nuori tyttö avioliittonsa alkuaikoina tuntisikin itsensä
-joskus jossain määrin pettyneeksi, niin haihtuvat sellaiset tunteet
-tavallisesti heti ensimäisen lapsen synnyttyä. Ja miksei Marianne siinä
-suhteessa suoriutuisi yhtä hyvin kuin muutkin porvaristytöt? Tosin oli
-hänen suonissaan sukunsa rauhaton veri, mutta sen ohella oli hänellä
-siksi paljon järkeä ja malttia, että hän saattoi pelastua pahemmastakin
-pulmasta.
-
-Näin ajatellessaan konsuli tunsi itsensä tyynemmäksi ja työskenteli
-uutteraan vähitellen lakkauttaakseen liikkeensä. Hän myi metsänsä,
-tehtaansa ja laivansa. Itselleen säilytti hän ainoastaan vanhan talon
-ja piti ainoana onnenaan saada siinä velattomana kuolla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun nuoret olivat olleet kihloissa puolen vuoden ajan, alkoi Haldor
-puhua häistä, ja kun Mariannen mielestä ei se asia ollut ensinkään
-kiireellistä laatua, tuli Haldor entistään hellemmäksi ja vakuutti,
-ettei ollut syytä lykätä sitä tuonnemmaksi.
-
-Vähitellen alkoi Mariannestakin tuntua niin. Ja hänestä oli sitä paitse
-samantekevä, koska Haldor niin tahtoi, niin...
-
-Nyt tuottivat pukujen ja uuden kodin hankkiminen paljon puuhaa, ja se
-oli Mariannesta huvittavaa ja hauskaa.
-
-Ei ollut vielä monta vuotta siitä, kun hän oli leikkinyt nukeilla,
-pukenut ne hienoihin pukuihin ja sisustanut niitten huoneet, ja kaikki
-ne muistuttivat elävästi hänen nykyisiä tehtäviään, vaikka viimeksi
-mainitut tietysti olivat äärettömän paljon huvittavammat.
-
-Sitten pidettiin häät sellaisella loistolla ja komeudella, ettei
-moista ennen oltu nähty, ja vanhan konsulin puhe vaikutti kaikissa
-läsnäolijoissa syvää mielenliikutusta.
-
-Konsuli itse oli niin haltioissaan, että tuskin sai sanaa sanotuksi.
-
-Ja häitten jälkeen kuluivat päivät jokseenkin samaan tapaan kuin
-ennenkin. Marianne ei näyttänyt tosin niin ääriään myöden onnelliselta,
-mutta onni ehken tuli vasta sitten, kun ehti mukautua uusiin oloihin.
-
-Kun aika tuli, synnytti Marianne lapsen.
-
-Ja nyt tapahtui hänessä muutos — muutos, joka tuli vähitellen ja
-äänettömästi, mutta jonka tarkkaavammat ihmetyksellä huomasivat.
-
-Sillä kun toiset nuoret rouvat ensimäisen lapsen synnytettyään
-tulevat tyynemmiksi ja arvokkaammiksi, niin tuntui Mariannassa juuri
-nyt heräävän jotain rauhatonta ja tyytymätöntä. Se ilmeni monissa
-pikkuseikoissa.
-
-Hän ei ollut enää niin ystävällinen kuin ennen eikä myöskään niin
-iloinen.
-
-Hän ei itsekään ymmärtänyt mikä häntä vaivasi. Harmaa, kolkko suru
-tuntui kietoutuvan hänen ympärilleen kuin usva: mistä ja minkätähden,
-sitä hän ei tiennyt, mutta se valtasi hänet ja synnytti hänessä
-raskaan, painostavan surun.
-
-Tällaiset kohtaukset vaiensivat häntä usein ja tulivat joka kerta
-uudistuttuaan yhä vahvemmiksi ja muodostuivat lopulta alati vakaavaksi
-raskasmielisyydeksi. Ja hänen silmänsä tuntuivat vähitellen aukenevan
-ikäänkuin hän ensi kerran olisi nähnyt kenen kanssa hän eli.
-
-
-
-
-IX
-
-
-Aikaisin eräänä kevätaamuna heräsi Marianne siihen, että jokin koputti
-hänen ikkunalleen. Alussa sekoittuivat äänet puolihämäriin aamu-uniin.
-Se oli kait isä, joka siellä koputti. Ja nyt täytyi hänen nousta
-suloiselta, pehmeällä vuoteeltaan ottamaan vastaan ankaria läksytyksiä
-ikuisesta laiskuudestaan.
-
-Mutta koputukset jatkuivat, ja Marianne havahtui lopulta kokonaan.
-
-Mitä se oikeastaan oli? Ensin hän aikoi huutaa miestään, mutta malttui
-sitten. Päättäväisesti hypähti hän sängystään, juoksi pehmeästi yli
-lattiamaton ikkunan luo ja siirsi varovaisesti uutimet syrjään.
-
-Ei mutta! sehän oli vain lintu, joka istui ikkunan ulkopuolella
-olevalla puunhaarukolla. Muuan oksa, joka oli kasvanut ikkunata liian
-lähellä oli hiljattain sahattu poikki, katettu ymppäysvahalla ja
-peitetty pumpuleilla.
-
-Tätä pumpulia kiskoi lintu irti ja kopahutti innoissaan tuon tuostakin
-nokallaan lasin ruutuun.
-
-Se katseli Marianneen pyöreillä, keltaisilla silmillään eikä näyttänyt
-vähääkään häntä pelkäävän.
-
-Aamun hiljaisuudessa sitä paitse oli jotain outoa. Elämä nukkui vielä.
-Ainoastaan he kaksi, lintu ja Marianne, olivat valveilla. Ei tarvinnut
-mitään pelätä. Aamu oli niin rauhallinen ja viaton.
-
-Omituinen tunne valtasi Mariannan. Hän ei muistanut koskaan olleensa
-ylhäällä siihen vuorokauden aikaan. Missään tapauksessa hän ei ollut
-nähnyt luontoa koskaan niin omituisena.
-
-Hän hiipi hiljaa makuuhuoneestaan saliin. Kaikki kaihtimet riippuivat
-alhaalla, mutta valo paistoi läpi punaisen kankaan ja hehkui kuin veri.
-Ainoastaan ikkunapuitteet piirsivät mustat, uhkaavat ristinsä punaiseen
-ilmaan.
-
-Marianne vetäsi kaihtanen ylös. Lämmin, punainen valo katosi ja
-huoneeseen virtasi vilpoinen, hopeainen valo. Hän ei ollut mielestään
-milloinkaan nähnyt niin kaunista aamua kuin se oli.
-
-Hän avasi ikkunan, ja samassa säikähtyi lintu sänkykamarin ikkunan
-alta, polvehti ilmassa rauhattomasti ja päästi mennessään lyhyitä
-parahduksia.
-
-Aamuilma virtasi ikkunasta ja toi puutarhasta tullessaan nuorien
-kukannuppujen kostean hajun. Puutarhan ulkopuolella oli katu, harmaana
-ja tyhjänä, sen takana laituri venheilleen.
-
-Siellä oli hänenkin venheensä, pieni, valkoinen vene, kyljellään
-telakan vieressä, ja aamuruskon hohto taittui sen reunoja vastaan.
-
-Meri oli tyyni ja hiljainen. Hän kuuli sen hiljaa porisevan se
-noustessa ja laskiessa laiturin paaluja vastaan.
-
-Eriskummainen, puoleksi surunvoittoinen ilo valtasi Mariannen. Hänen
-sydämensä ikäänkuin puhdistui, puhdistui neitseelliseksi ja viattomaksi
-sinä ihanana aamuna. Hän ei enää olisi tahtonut pimeään, kuumaan
-sänkykamariin, ei, hän olisi halunnut hiipiä huoneesta kestoisille
-puutarhan poluille venheensä luo, joka paistoi ja odotti siellä
-rannassa.
-
-Ja sitten antaisi hän veneen ajelehtia, keinua hiljakseen merelle,
-joka kohosi ja laski tahdissa hänen sydämensä kanssa. Muutama hetki
-sen jälkeen hän oli rannassa. Pari aironvetoa ja kevyt venonen kiiti
-aaltoa, niin että vaahto perässä kiehui.
-
-Saarien takana hohti taivas aamun koiton punaa. Ja kaukana
-taivaanrannalla, missä meri avartui, näkyi tummansininen viiru. Se oli
-aamutuulahdus, joka siellä alkoi ensimäiset liikkeensä. Marianne laski
-airot höllälleen ja antoi veneen lipua aalloilla.
-
-Sellainen oli siis valoisa kevätyö! Herra Jumala, kuinka usein hän oli
-siitä kirjoissa lukenut, sen vähintäkään liikuttamatta häntä! Mutta nyt
-hän alkoi ymmärtää.
-
-Valoiset yöt — nuori lempi! Minkälaista se mahtaisi olla? Myöhäset
-kohtaukset, kun tiet ovat autioita ja hiljaisia, kun on alkanut
-hämärtää ja yöorvokit tuoksuvat viehkeästi. Myöhäiset kohtaukset,
-lämpimät sanat ja syleilyt? Ja varhaiset, iloiset aamut, kun ensimäinen
-auringonsäde hiipii huoneeseen viheriän kaihtimen lävitse? Lintu laulaa
-puutarhassa puun oksalla ja päivä vaikenee vaikenemistaan?
-
-Eiköhän se niin olisi?
-
-Hän nojasi kyynärspäänsä veneen laitaa vastaan ja katseli veteen.
-
-Oi kuinka oli ihana istua sillä lailla! Sitäkö runoilijat kutsuvat
-uneksimiseksi? Todellisuus ei enää ollut olemassa. Hän itse oli nuori
-tyttö — rakastunut, ja illalla kohtaa hän rakastettunsa. Kenenkä
-hän kohtaisi? — Kristian Fredrikin? — Niin — hän oli ainoastaan
-kahdeksantoistavuotias, ja hän oli rakastunut häneen ja kohtaa hänet
-illalla. He tapaavat toisensa veräjällä, vanhalla tiellä. He kulkevat
-merenlahdelle päin, kapeata polkua, jonka kumpaisellakin puolella
-kasvaa tuomia. Kauniisti loistavat tuomen kukat puolipimeässä, ja
-kuinka ne tuoksuvat! Ah, olla nuori ja rakastettu! — Annan sinulle
-kaikki, rakastettuni! — Kaikki, kaikki! — Sitten alkaa valjeta puitten
-runkojen lomissa, ensin heikosti, mutta pian häämöittää lehvien lävitse
-rusopilvet, ja kun he tulevat meren rannalle, hohtaa auringonvalo jo
-puitten latvoissa vuorilla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Voimakas, viileä tuulenpuuska puhalsi yli meren lahden, jättäen
-jälkeensä tummansiniset virilaineet. Aurinko paistoi jo korkealla yli
-kaupungin ja valoi hohtoansa kirkontorniin. Tiirat lensivät tirskuen
-lähellä vedenpintaa. Kalastajavene lähti laiturista ja levitti ruskeat
-purjeensa.
-
-Kaikki oli hetkessä muuttunut, rauha oli poissa, päivä oli tullut.
-
-Alakuloinen katkeruus täytti Mariannen mielen Hän tarttui airoihin ja
-sousi pitkin, äkäisin vedoin maalle päin.
-
-Lemmenkohtauksia! Hän, perheenäiti, jolla on talous, mies ja lapsia,
-hän antautui »uneksimaan» kuin nuori, kahdeksantoistavuotias tyttö!
-Eikö hän sitten koskaan muista, että sellainen ei ole milloinkaan
-sattunut hänen osalleen eikä milloinkaan sattuisikaan. — Hänen
-nuoruutensa? — Hänellä ei ollut koskaan nuoruutta ollutkaan — ei
-koskaan rakkautta, ei koskaan innostusta!
-
-Hän sousi nyt hiljempaa kevätauringon luodessa hurmaavan valonsa yli
-köyhän maan. Mutta katkeruus hänen sydämessään kasvoi kasvamistaan, se
-ajoi takaa hänen ajatuksiaan — kaikki kahleet katkesivat ja kiivaita
-syytöksiä kuului hänen sydämensä kaikilta kolkilta.
-
-Ensimäisen kerran syttyi hänessä kauan aikaa tuhan alla kytenyt
-epäluulo isäänsä kohtaan ilmi liekkiin. — Miksi isä sellaisella
-kuumeella oli kiiruhtanut hänen ja Haldorin avioliittoa? Miksi? Kuinka
-saattoi hän, viisas ja ymmärtäväinen mies, neuvoa häntä, silloin vielä
-kokematonta lasta, niin aikaisin ottamaan tämän kovanonnen askeleen? —
-Tai oliko se ollut hänelle yksinkertaisesti vain kauppatoimi? Jumala
-ties, mistä sellainen ajatus hänen päähänsä pälkähti, mutta nyt tuntui
-hänestä, kuin olisi se selittänyt kaikki. Kehno kauppa olisi se ollut.
-Isä on liikemies. Miksi hän ei olisi voinut sitä tehdä? Kunhan vain
-maksettiin hyvin! — Maksettiin! — Maksettiin!
-
-Niin lipuivat hänen ajatuksensa, tylyt, kylmät häijyt ajatukset, jotka
-ilkkuivat kaikelle hänen syvälle lapsirakkaudelleen.
-
-Sellaiset ajatukset herättivät hänessä sarjan uusia ajatuksia. Koko
-hänen mielensä joutui kuohuksiin. Moni ristiriitainen ääni taisteli
-hänessä. Muutamat syyttivät, muutamat vaativat, muutamat ilkkuivat,
-mutta sydämen syvimmästä kolkasta kuului toivotonta itkua sen johdosta,
-mikä ikipäiviksi oli kadotettu.
-
-Hän laski veneen laiturin kylkeen ja meni kotiinsa. Mutta nukkumaan hän
-ei enää saattanut mennä sänkykamarin tukehduttavaan ilmaan. Jossa _hän_
-nukkui...
-
-Hän ei ajatellut ajatustaan loppuun. Hän vei kätensä otsalleen, hänen
-ruumiinsa värisi kiireestä kantapäähän. Miksi olikaan kaikki tämä häntä
-kohdannut! Hän oli kauan aikaa tuntenut, että jotain kuohui hänen
-sielussaan, etenkin tänä kevännä, mutta vasta nyt, aamun hiljaisuudessa
-oli kaikki elävästi hänelle selvinnyt.
-
-Mitä oli hänellä tehtävää siinä talossa? Hän katseli ympärilleen.
-Jumala! — Ja siinä hän oli emäntä! Hän oli naimisissa hänelle kokonaan
-vieraan miehen kanssa, josta hän ei vähääkään välittänyt — sidottu
-häneen ikipäiviksi!
-
-Mutta lapsi! Hän juoksi lapsikamariin, jossa hänen pieni poikansa
-nukkui tyynenä ja rauhallisena.
-
-Ei — ei edes sekään side ollut olemassa! Ah! kuinka he olivat hänelle
-valehdelleet sanoessaan, että äidinrakkaus oli suurinta maailmassa!
-Hänen oma isänsäkin häntä sillä oli lohduttanut, kun hän oli ollut
-toivoton. Ja kuinka hän puolestaan silloin oli iloinnut, että tuo pikku
-olento oli syntyvä. Jumalan enkeli, joka vuodattaisi taivaanvaltakunnan
-rauhan hänen ylitsensä.
-
-Ja nyt! Mitä tunsi hän poikaansa kohtaan?
-
-Sääliä, vastuunalaisuutta, kaikkea sellaista, mutta ei äidinrakkautta,
-joka olisi ollut kauniimpaa ja voimakkaampaa kuin kaikki muu.
-
-Hänen sielunsa läpi lensi äkkiä ajatus: mutta jos olisit synnyttänyt
-poikasi jonkun toisen miehen kanssa, jota rakastat?... Hän jäi
-seisomaan ja tuijotti eteensä suurilla, surumielisillä silmillä. Sitten
-ravisti hän toivottomana päätään ja nojautui yli kehdon.
-
-— Pieni lapsi rukka! — kuiskasi hän ja suuteli sitä varovaisesti
-poskille.
-
-Hän meni takaisin saliin. Aurinko alkoi paistaa ikkunasta, ja pari
-kärpästä leikki ikkunanpuitteilla.
-
-Ei, hän ei voinut jäädä sinne kauemmaksi aikaa. Hän lähti jälleen
-ulos, kiiruhti läpi kaupungin pitkin vanhaa viertotietä ja veräjällä
-hän kääntyi metsäpolulle. Niinkuin hän oli ajatellutkin, siellä tuomet
-kukkivat.
-
-    »Nyt metsä vihannoi
-    Ja tuomi tuoksuna,»
-
-lauloi hänen sydämessään.
-
-Tyyni ilma oli helteistä ja pihkaista puitten siimeksessä. Hänen
-ajatuksensa tulivat raukeiksi, ja kun hän meni takaisin kaupunkiin,
-niin tuntui hänestä kuin olisi hän nähnyt kaikki usvan läpi.
-
-Saavuttuaan kotiinsa sanoi palvelija hänelle, että herra jo oli mennyt
-konttoriin.
-
-Jumalan kiitos, ajatteli Marianne.
-
-Sitten heittäytyi hän sänkyyn ja vaipui lyijynraskaaseen uupumuksen
-tilaan.
-
-Aamiaiseksi hän havahtui, pukeutui ja meni ruokasaliin.
-
-Haldor oli jo siellä. Marianne huomasi, ettei hän ollut hyvällä
-mielellä. Hyvää huomenta sanomatta istui hän pöytään ja alkoi syödä.
-
-— No, missä sinä olet tänä aamuna ollut? hän kysyi.
-
-— Ulkona kävelemässä, vastasi Marianne tylysti.
-
-— Vai niin! Sinullapa on omituinen kävelyaika!
-
-— Niinkö sinusta tuntuu?
-
-— Niin. Ja minä toivon, että tämä on viimeinen kerta kun teet sellaisia
-hullutuksia minulle siitä etukäteen ilmoittamatta. Sehän näyttää niin
-peräti omituiselta, rakas ystävä — sanoi hän leppeämmin.
-
-Mariannan katse oli jääkylmä sanoessaan:
-
-— Minä luulen, että saan tehdä mitä haluan.
-
-Haldor katsoi häneen hämmästyneenä eikä tiennyt mitä vastata.
-
-Lopulta puhkesi hän tyynempänä sanomaan:
-
-— En sinua ymmärrä. En totta tosiaan, Marianne.
-
-Marianne kohautti olkapäitään ja hymyili ivallisesti, ja sitten ei
-sanottu enää sanaakaan sinä aamiais-aikana.
-
-
-
-
-X
-
-
-Tänä valoisana kesäkautena valkeni elämä ensi kerran Mariannelle
-ja uudet kaihon ja ikäväntunteet tähystelivät maailmaa uteliain
-katsein. Samaan aikaan muuttui hänen ulkomuotonsakin. Hän, joka
-huolimatta kahdestakymmenestä ikävuodestaan ja lapsestaan oli siihen
-asti säilyttänyt tyttövartalonsa, kehittyi tällä aikaa kypsäksi,
-täyskasvuiseksi naiseksi.
-
-Hän tuli hieman täyteläisemmäksi, rinta levisi ja vahvistui, kasvojen
-piirteet kehittyivät puhtaammiksi ja jyrkemmiksi ja katse omituisen
-valppaaksi.
-
-Huulet, jotka niin helposti aukenivat hänen uneksivasti ja
-hajamielisesti hymyillessään, olivat nyt päättävästi kokoonpuristetut.
-Niin, itse pään asento oli toisenlainen, ja se se ehken saattoi
-ihmiset huomaamaan muutoksen, mikä hänessä oli tapahtunut. Ennen hän
-oli kulkenut pää kumarassa ja hänen kasvoissaan oli ollut sellainen
-ilme, kuin olisi hän kuullut kaukaista musiikkia. Nyt piti hän päätään
-pystyssä, ja tuntui kuin olisi hän vapautunut epämääräisestä ja
-ikävöivästä haaveilemisesta.
-
-Ihmiset kysyivät toisiltaan:
-
-— Mitä lienee tapahtunut? Mikä nyt on tielle sattunut?
-
-Niin, Haldorin lähimmät klubiystävät nyyhkäsivät häntä ja tekivät
-leikillisiä huomautuksiakin siihen suuntaan, että jälleen saisivat,
-kunnian nähdä hänet seurassaan.
-
-Ainoastaan hänen parhaimmat tuttavansa uskalsivat tehdä hänelle
-näin lähenteleviä huomautuksia. Mutta vaikkeivät hänen entiset
-klubituttavansa olleetkaan erikoisen hienotunteista väkeä, olivat he
-kuitenkin läpeensä hyväsydämisiä, ja he olisivat varmaan tunteneet
-itsensä hyvin onnettomiksi, jos olisivat tietäneet, kuinka syvästi he
-loukkasivat Haldoria.
-
-Säälittävä mies konsuli Björn todellakin oli, sillä hän rakasti
-edelleenkin Mariannea koko onnettomalla sydämellään.
-
-Hän tahtoi, että Marianne aina olisi ollut iloinen ja että hänellä
-olisi ollut kaikki mitä haluaa. Silmää räpäyttämättä hän oli kieltänyt
-yksinkertaisen Björnien luonteensa ja varustanut vaimonsa, kotinsa,
-milteipä oman persoonansakin aito Ebbesenilaisella loistolla. Se ei
-kuitenkaan ollut tapahtunut melkoisitta sisäisittä taisteluitta.
-Pahinta kaikista oli ollut, kun hänen oli täytynyt ajaa muhkea
-partansa ja säästää ainoastaan poskiparta, kammata tukkansa sileäksi
-ja jakaukselle, joka ulottui aina niskaan asti ja kaiken päälliseksi
-vaihtaa mukava, alaskäännetty kaulus korkeaan, nykyaikaiseen
-kaulukseen, jossa hän tuskin saattoi hengittää.
-
-Mutta kaikkiin niihin muutoksiin hän oli suurella vaivalla vähitellen
-tottunut. Mariannahan oli aina lapsuudestaan asti oppinut toisiin
-tapoihin kuin hän. Hän oli kasvatettu noudattamaan maun vaatimuksia ja
-sitä paitsi hän oli oleskellut ulkomailla.
-
-Mutta nyt hän ei Mariannea enää ymmärtänyt. Hän ei käsittänyt tuota
-äkkinäistä kylmäkiskoisuuden puuskausta, tuota synkkää äänettömyyttä,
-johonka Marianne viime aikoina oli vaipunut, tuota uhkaavaa, tylyä
-ilmettä hänen katseessaan. — Mitä hän sitten oli rikkonut? Hän koitti
-löytää muististaan edes jonkun synnin, jonka olisi tehnyt, mutta
-turhaan.
-
-Eräänä iltana, jolloin hän kaikilla keinoin oli koettanut saada
-Mariannen hymyilemään, mutta jolloin vastaukset olivat ainoastaan
-harvoja, töykeitä sanoja, joutui hän kokonaan suunniltaan, ja niinkuin
-suuri, nöyryytetty eläin heittäytyi hän polvilleen ja kuroitti
-kokoonpuristetut kätensä Mariannea kohti.
-
-— Marianne — sanoi hän — en enää tätä kestä. Etkö siis voi ilmaista,
-millä sinua olen loukannut. Jumalan tähden, Marianne, sano se. Nuhtele
-minua, että välimme jälleen tulisi entiselleen.
-
-Pää kumarassa hän sitten odotti puolisonsa toruja. Mutta Marianne
-vaikeni. Ei ainoallakaan sanalla, ei edes kädenliikkeellä vastannut
-miehensä pyyntöön.
-
-Omituinen tuska valtasi Haldorin, aavistuksen sekainen tunne siitä,
-että ikipäiviksi oli menettänyt puolisonsa, ja tämä tuska musersi hänet
-tuhaksi.
-
-— Huomaan että olen jollakin tavoin tehnyt pahoin — kuiskasi Haldor
-edelleen. — Älä enää ole toivoton, Marianne. Anna minulle anteeksi!
-
-Hän oli pannut kätensä Mariannen polville. Ja nyt hän tunsi, kuinka
-Marianne nousi. Tuskan tukahuttama kun oli antoi hän vastuksetta
-työntää itsensä syrjään, ja Marianne poistui.
-
-Haldor vaipui kasvoilleen maahan. Hän tunsi olevansa häpeissään,
-nöyrtynyt, kykenemätön kaikkeen. Hän aavisti, että he nyt erosivat, ja
-silloin muuttui maailmassa kaikki hänelle arvottomaksi.
-
-Marianne meni ikkunan luo ja jäi sinne seisomaan, käsivarret ristissä.
-Tuon tuostakin katsoi hän Haldoriin, joka lojui lattialla entisessä
-asennossaan. Se kiukustutti häntä. Mitä hyödytti sellainen tyhmä
-ja naurettava narripeli? Minkätähden makaa hän tuolla lailla? Eikö
-hän ymmärrä, että hän siten vielä enemmän alentaa itsensä Mariannen
-silmissä?
-
-— Sinä erehdyt täydellisesti, Haldor — sanoi hän vihdoin kuivalla,
-pakotetun jokapäiväisellä äänellä — sinä et ole loukannut minua
-pienemmälläkään. Millä lailla sen olisit tehnyt? Minä en sitä paitse
-ole ensinkään toivoton. Mitä syytä minulla siihen olisi?
-
-Musta möhkäle lojui edelleen liikkumattomana lattialla ja sai lopulta
-Mariannen kokonaan raivoon. Häntä inhotti tuo hänen sääliinsä
-vetoaminen. Hän polki jalkaansa ja sanoi töykeällä, ivallisella äänellä:
-
-— Ei, nyt sinun todellakin täytyy nousta. Miksi turhia temppuja?
-Ajattele, että joku sattuisi tulemaan ja näkisi sinut tuolla lailla
-nelin ryömivän!
-
-Yhdellä hyppäyksellä oli Haldor hänen edessään. Hänen kasvonsa olivat
-kalpeat ja hurjat, suu värähteli, hän kohotti nyrkkiin puristetun
-kätensä, ja Marianne näki, kuinka hänen hampaansa puristautuivat hänen
-alahuultaan vastaan.
-
-— Varo!
-
-Se kuului pikemmin ähkymiseltä kuin uhkaukselta, mutta surumielisissä
-eläimensilmissä paloi hehku, joka kauhistutti Mariannea.
-
-Sitten kääntyi Haldor ympäri ja meni kiirein askelin huoneesta. Hänen
-päänsä oli painunut rintaa vastaan ja olkapäät kohonneet ylöspäin.
-Itkikö hän?
-
-Marianne naputteli ikkunaa. Hän ei ollut oikein tyytyväinen
-itseensä, mutta kun hän ajatteli mitä oli tapahtunut, niin hän ei
-löytänyt syytä tyytymättömyyteen. Sillä oliko hänen velvollisuutensa
-olla hyväntahtoinen? Eikö häntä oltu vedetty harhaan? Eivätkö he
-olleet hävittäneet koko hänen elämänsä? Hänen nuoruutensa, hänen
-viattomuutensa, hänen kykynsä rakastaa — kaikki he olivat raiskanneet.
-Miksikä he hänet olivat tehneet? Mitä hänen elämänsä nyt oli? Suuri
-ikävyyden erämaa! Ja pitäisikö hänen kaiken tämän jälkeen olla hyvä
-niille, jotka niin säälimättömästi olivat riistäneet hänen nuoruutensa?
-Jotka olivat tehneet hänet siksi kovaksi ja kylmäksi naiseksi, mikä hän
-nyt oli? Eivätkö he ehken tienneet, että hänessä tylyyden takana oli
-neitsyt, joka itki ja kuroitti kätensä ikipäiviksi kadotettua elämää
-kohti?
-
-Ei, he eivät sitä tienneet, eivätkä koskaan saisikaan sitä tietää.
-Mutta tyytymättömyyden tunne kalvoi häntä edelleen. Hän ei saattanut
-nukkua, vaan heittelehti sängyssään, kuunteli jokaista ulkoapäin
-tulevaa ääntä, ajatteli pitkät ajat hävitettyä elämää ja koetti itkeä,
-mutta ei voinut.
-
-Haldor tuli kotiin vasta aamupuoleen. Oli jo jokseenkin valoisata. Hän
-törmi tuoleja ja pöytiä ja roiski vaatteensa mihin sattui. Oli helppo
-huomata, että hän oli juopunut.
-
-Siihen vastenmielisyyden tunteeseen, jota Marianne häntä kohtaan
-tunsi nähdessään hänet sellaisena, sekoittui samalla jotain
-huojentavaa, keventävää. Sillä nyt katosi hänen äskeinen käsittämätön
-tyytymättömyytensä.
-
-Ja sitten hän itki itsensä uneen.
-
-
-
-
-XI
-
-
-Kaksi vanhaa, viisasta silmää seurasi siihen aikaan lakkaamatta
-Mariannea. Ne olivat hänen isänsä.
-
-Hän huomasi selvemmin kuin kukaan muu Mariannessa tapahtuneen
-muutoksen, ja hän yksin tiesi syyn siihen.
-
-Jo Mariannen avioliiton alusta asti hän oli pelännyt tätä hetkeä. Hän
-oli aina ymmärtänyt, että tyttärensä oli ihminen, jolla oli paljonkin
-persoonallisia elämänvaatimuksia, ja ne olivat ennemmin tai myöhemmin
-murtautuvat esiin ja vaativat oikeuksiaan.
-
-Hän oli viimeiseen saakka toivonut, että lapsi olisi Mariannen
-tyynnyttänyt ja antanut hänen elämälleen sisältöä.
-
-Mutta kun tämä toivo petti ja kun hän näki Mariannen syvän pettymyksen,
-silloin hän ymmärsi, että ankara sisäinen taistelu oli puhkeava esiin
-Mariannessa. Ja se taistelu oli päättyvä joko väsyneeseen malttumukseen
-tai ankaraan sisäiseen mullistukseen.
-
-Ja nyt oli taistelu alkanut.
-
-Hän kävi Mariannen luona joka päivä, kuten hän muuten oli tehnyt aina
-siitä saakka, kun Marianne oli mennyt naimisiin. Ulkonaisesti oli
-Mariannessa kaikki entisellään. Ja kuitenkin oli hänen silmissään uusi
-ilme, sellainen valpas ilme, jonka usein näkee vanhoilla lääkäreillä.
-Konsulikin oli sitä paitsi varovaisempi kuin ennen Mariannen kanssa
-keskustellessaan eikä neuvonut häntä milloinkaan, ei edes leikillään.
-Sillä hän näki vallankumouksen kaikissa hänen tunteissaan, joten hän
-pienimmälläkin varomattomasti lausutulla sanalla olisi voinut päästää
-hänen katkeruutensa valloilleen. Hän tunsi, että hänen olisi ollut
-mahdoton kestää Mariannen soimauksia. Sitä paitsi olisi se voinut tehdä
-kylmäksi heidän välinsä, joka enää tuskin koskaan olisi voinut sulaa.
-
-Hän valitsi sanansa miehen kaikella hienotunteisuudella, hän vainusi
-vaaran jo kaukaa ja koetti aina kääntää keskustelun keveään leikkiin.
-Hän puhui siitä mikä oli ollut onnellisinta ja valoisinta Mariannen
-lapsuudessa, muisteli hiljaisia, rauhallisia päiviä vanhassa
-kodissa, koetti vahvistaa sitä mitä Mariannen luonteessa oli tyyntä
-ja tasapuolista, että Mariannella, myrskyn tullen, olisi ollut
-tarpeellinen painolasti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Myöhään eräänä iltapäivänä, kun konsuli Ebbesen tuli juomaan kahvia
-Björnin luokse, oli Marianne tavattoman alakuloinen. Konsuli koetti
-nytkin tekeytyä kuin hän ei sitä ensinkään olisi huomannut ja kertoi
-pari iloista kaskua häntä huvittaakseen.
-
-Mutta tänään oli Marianne aivan mahdoton. Hän istui hiljaa ja kumarassa
-ja tuijotti eteensä suurilla toivottomilla silmillä.
-
-Lopulta ei Ebbesen löytänyt enää mitään sanottavaa. Raskas vaitiolo
-valtasi vanhan miehen. Hän katseli kauan aikaa Marianneen, ravisti
-huolestuneen näköisenä päätään ja huokasi.
-
-Marianne kuuli sen ja kiinnitti häneen synkästi palavan katseensa.
-Pitkän aikaa istuivat, he sitten samassa asennossaan ilmettä
-muuttamatta.
-
-Mariannen silmäys sanoi enemmän kuin pitkät puheet. Ei hyödyttänyt
-enää kuljeskella äänettömänä. Nyt olivat heidän sydämensä ajatukset
-paljastuneet toisilleen ja nyt täytyi heidän puhua.
-
-Konsuli nousi ylös ja meni suoraa päätä Mariannen luo, ja silitti hänen
-tukkaansa monta kertaa. Ah, kuinka Mariannen täytyi kärsiä!
-
-Hänen suurissa silmissään paloi edelleen uhkaava hehku, niitten
-lakkaamatta tuijottaessa konsuliin. Niissä oli ilkeä, keltainen loiste,
-jommoista konsuli ei koskaan ennen niissä ollut nähnyt.
-
-— Lapsi rukkani — sanoi vanha mies — rakas pieni ystäväni, joka saat
-kärsiä niin paljon!
-
-Ja siellä on jotain, joka huutaa. Elämässä on niinkuin sadussa: on
-olemassa korkea onnellisuuden vuori, jonka huipulta voi nähdä koko
-maailman ihanuudet. Ja kaikki pyrkivät sinne. Sen tiedät itse. —
-Mutta vanhat ja viisaat, jotka siellä ovat olleet ja sieltä palanneet
-laakson tyyneen rauhaan takaisin, ne vakuuttavat nyt niinkuin ennenkin
-nuorille: Älkää kiihtykö! pysykää vakavina niinkuin mekin! — Mutta se
-ei auta, ei auta. Sillä meidän oikeutemme, meidän nuorten oikeus on
-päästä tuolle korkealle vuorelle. — Kuuletko, se on meidän oikeutemme,
-oikeutemme, oikeutemme!
-
-Marianne seisoi konsulin edessä suorana ja innostuneena ja hänen
-kiihkonsa paloi ja loisti hänen sanoissaan niin syvästi ja
-voimakkaasti, ettei sitä enää näyttänyt voivan sammuttaa.
-
-Syntyi pitkä äänettömyys.
-
-Konsuli Ebbesen ei enää löytänyt sanoja ja ajatuskin tuntui pysähtyvän.
-Hän tunsi itsensä vanhaksi tuon uhmailevan nuoruuden edessä, väsyneeksi
-ja vieraaksi.
-
-Ulkoa häämöitti kesäyön syvänsininen taivas. Tuon tuostakin tuoksahti
-ikkunasta sisään sireenin tuoksu.
-
-Konsuli Ebbesen nousi, päästäen syvän huokauksen. Hän meni Mariannen
-luo, silitti hellästi hänen hiuksiaan ja sanoi:
-
-— Niin, niin, minä ymmärrän sinua, lapsi. Nuorilla on aina oikein.
-Mutta lopulta näkyy kuitenkin, että vanhat ovat nähneet pitemmälle.
-Niin ihmeellinen on elämä. Päivä on koittava, — muista mitä nyt sinulle
-sanon — päivä on koittava, jolloin olet näkevä, että on onnellisempaa
-uhrata kuin vaatia. Elämä tekee ihmisen nöyräksi ja väsyneeksi. Ei.
-tänä iltana en enää voi puhua. Hyvästi. Marianne! Kiitos, että olet
-puhunut minulle suoraan!
-
-
-
-
-XII
-
-
-Kun konsuli Ebbesen sinä iltana tuli kotiinsa kulki hän kauan aikaa
-edes ja takaisin huoneessaan. Lopulta pistäysi hän puutarhaan ja
-kuljeskeli vitkaan ja mietiskeleväisenä vanhojen jasmiinipensaitten
-reunustamia polkuja.
-
-Pitkä keskustelu oli saattanut hauet suunniltaan, ja hän tunsi, ettei
-Se suinkaan ollut lähentänyt häntä Marianneen — päin vastoin. Hetkisen
-tunsi hän halua palkita Mariannen avomielisyyden kertomalla hänelle
-rehellisesti ja vilpittömästi siitä onnettomasta hetkestä, josta
-Mariannella jo näytti olevan aavistus. Mutta hänet valtasi heikkous.
-Ja sitäpaitse — mitä se olisi hyödyttänyt? Nykyisessä mielentilassaan
-ei Marianne sitä kuitenkaan olisi ymmärtänyt. Hänessä vain olisi
-vakiintunut käsitys, että se sittenkin oli ollut »kauppa». — Ei, paras
-oli niinkuin oli. Piti siis yhä edelleenkin kaartaa hänen kysymyksensä.
-Nuoriso on niin sydämetön. Se on sen suuri etuoikeus. Ja vanhuuden
-velvollisuus on mahtua ja antaa anteeksi.
-
-Kaikki jäi entiselleen. Ei ollut enää aika miettiä sitä, jota ei voinut
-muuttaa — oli toimittava.
-
-Sillä semmoisella päällä, kuin Marianne nyt oli, saattoi hän tehdä
-mitä tahansa. Mikään ei enää sitonut häntä siihen, johon kohtalo oli
-hänet johtanut, ja mikään ei niin saattanut häntä kiihtymään kuin sana
-»velvollisuus».
-
-Jos hän kauemmin aikaa saisi olla sillä olollaan ja katkeruus ja tylyys
-juurtuisi hänen sieluunsa, niin saattaisi hänen päähänsä pälkähtää mikä
-tyhmyys tahansa. Jumala ties mihin hän ryhtyisi. Hän saattaisi karata
-ensimäisen parhaan seikkailijan kanssa minkä kohtaa — ei sen vuoksi,
-että intohimo hänet siihen johtaisi, vaan yksinkertaisesti sen vuoksi,
-että saisi antaa potkun tuolle inhottavalle velvollisuudelle.
-
-Ei, hänen täytyi päästä pois. Hänen täytyi päästä toiseen ympäristöön,
-nähdä toisia ihmisiä, huvitteleida, nauttia nuoruudestaan, unohtaa
-tuumailunsa, siksi kunnes hän väsyisi kaikkeen, siksi kunnes hänen
-unelmiensa kultaus kuluisi pois ja hän alkaisi ikävöidä rauhaa ja
-hiljaisuutta.
-
-Mutta sellainen tuuma ei ollut yhtä helposti toteutettu kuin ajateltu.
-Saattaa Haldor se ensin käsittämään — Jumala ties, millä lailla se
-kävisi päinsä, sillä sellainen oli kokonaan Haldorin ajatuspiirin
-ulkopuolella — ja toiseksi ilmoittaa se sopivalla tavalla Mariannelle?
-Kuka tietää mitä uusia epäluuloja koko tuuma hänessä herättäisi. Hän
-oli viimeaikoina käynyt niin omituiseksi eikä luottanut enää kehenkään.
-
-Vaikeinta kaikista oli pysyttää häntä sopivien rajojen sisällä, jos
-hänen päähänsä äkkiä pälkähtäisi riuhtaista itsensä irti inhoomistaan
-velvollisuuksista ja hautaantua ilojen ja huvittelujen hautaan.
-
-Niin, vaarallinen koe hänen tuumansa joka tapauksessa oli, ehken
-liian vaarallinen. Mutta toiselta puolen oli jotain tehtävä Mariannen
-pelastamiseksi siitä katkeruudesta, mikä kyti hänen mielessään — ja
-eikö hän ollut velvollinenkin sitä tekemään? Eikö Mariannella sitä
-paitsi ollut oikeus moittia häntä, että hän oli hänet kasvattanut
-elämään vapaudessa ja sopusointuisessa onnessa, mutta sitten sitonut
-hänet ilottomaan avioliittoon? Mariannen suonissa virtasi sukunsa veri,
-sen tiesi konsuli itsekin, ja se vaati huvituksia ja juhlia.
-
-Ei, muutos oli saatava aikaan, mitä pikemmin sitä parempi. — Ehkä
-hänen oli jo tänä iltana puheltava Haldorin kanssa, oli taottava, niin
-kauan kuin rauta oli kuuma, ja konsuli tunsi itsensä tällä kertaa
-niin innostuneeksi ja voimakkaaksi, että hän voisi asiasta puhua
-tarpeellisella voimalla ja lämmöllä.
-
-Hän katsoi kelloansa — se oli vasta puoli yksitoista. — Oli siis aikaa
-vielä, niin, ehken juuri nyt oli paras aika, sillä sellainen valoisa
-kesäyö tekee mielen aina tuttavalliseksi ja sovinnolliseksi.
-
-Hän tiesi kyllä missä Haldorin tapaisi. Kaupunkihan oli siksi pieni ja
-ihmisten laverteliaisuus siksi suuri, että hän jo aikoja sitten oli
-saanut tietää Haldorin joka ilta istuvan klubin puistossa entisellä
-paikallaan.
-
-Klubi oli vanha laitos. Sen matala, vanhanaikainen huoneusto oli jo
-monta sukupolvea ollut kaupungin nuorten miesten kokouspaikka. Siellä
-he olivat vuosikymmeniä pelanneet biljardia, siellä oli kaupungin
-nuoriso tanssinut suuressa juhlasalissa, jonka seiniä koristi aikojen
-kuluessa klubin johtajina olleitten, kunnianarvoisien miesten
-muotokuvat.
-
-Houkuttelevammaksi teki klubin kuitenkin sen suuri, muhkea puisto,
-joka ulottui aina rantaan asti ja johon oli rakennettu pieniä, siroja,
-huvihuoneita.
-
-Kaunein niistä sijaitsi pienellä kummulla lähellä rantaa. Valoisina
-kesäöinä, jolloin meri oli peilikirkas silmän siintämän asti, istui
-siellä, »skanssissa», kuten sitä kutsuttiin, aina joku seurue, ja
-vakuutettiin siellä olevan niin kaunista, ettei sieltä voinut poistua
-ennen auringon nousua.
-
-Ennen oli Haldor ollut siellä jokapäiväinen, eli oikeammin, jokaöinen
-vieras, ja nyt nähtiin hänet sinne jälleen kulkevan joka ilta.
-
-Kaupunkiin oli tullut nuori kaunis-ääninen luutnantti, ja kun hän
-lauloi Hellmania tai juomalauluja hämärinä, omituisen surumielisinä
-kesäöinä, niin valtasi runollinen tunnelma nuo puolivanhat
-vanhatpojat, joita ei jokapäiväisessä merkityksessä suinkaan saattanut
-sentimentaalisiksi kutsua.
-
-Haldor Björn oli luutnantin kiitollisimpia kuulijoita. Hän piti etenkin
-niistä haikeamielisistä lauluista, jotka saivat hänen sielunsa tyyneen,
-surunvoittoiseen vireeseen. Sellainen mieliala häntä erikoisesti
-viehätti.
-
-Luutnantti lauloi parhaillaan vanhaa espanjalaista laulua, kun eräs
-kuulijoista näki jonkun tulevan käytävää myöten »skanssiin» päin. Hän
-katseli uteliaasti tulijaa, mutta tämä pysähtyi niin pitkän matkan
-päähän, ettei hän saattanut häntä tuntea.
-
-Kun luutnantti oli laulanut laulunsa loppuun, tuli mies lähemmäksi.
-Uteliaisuus valtasi koko seuran, ja kaikki kääntyivät ympäri nähdäkseen
-kuka tulija oli.
-
-Hämmästys oli kokonaan yllättävä, kun huomattiin, että se oli — itse
-konsuli Ebbesen.
-
-Miia ihmettä hänellä oli siellä tehtävää? Tuliko hän tarkastamaan
-jotain? Tai ehken noutamaan vävyänsä, jo puoli humaltunutta Haldoria?
-
-— Anteeksi, herrat — sanoi konsuli, astuessaan huvihuoneeseen ja
-tervehtiessään seuruetta. — Älkää antako häiritä itseänne. Olin
-puutarhassa kävelyllä ja satuin kuulemaan kaunista lauluanne. En
-voinut vastustaa houkutusta. Minun täytyi pistäytyä tänne kiittääkseni
-laulajaa erinomaisesta esityksestä.
-
-Luutnantti esitettiin hänelle. Konsuli lausui muutamia kohteliaita
-sanoja, jotka ylenmäärin mairittelivat hänen vävyänsä. Niin, ne
-tuntuivat hyvältä itse kustakin läsnäolijasta, sillä luutnantti
-oli yksi heistä. Niinhän hänellä oli tapana laulaa joka ilta. Nyt
-saattoivat ihmiset nähdä, kuinka heidän seurassaan elettiin. Ei ollut
-kysymyksessä yksinomaan juominen, sillä sellaisessakin miehessä kuin
-konsuli Ebbesenissä, jolla oli niin paljon makua, saattoi heidän
-seuransa ihastusta herättää.
-
-— Täällähän teillä on kerrassaan miellyttävää — sanoi konsuli. — Niin,
-niin, muistan tämän paikan vielä nuoruudestani. Täällä istuin monena
-iltana — niin kuin te nyt istutte. Ah! Tämä näköala on suorastaan
-suurenmoinen — huudahti hän innostuneesti ja osotti merelle päin,
-jonka takaa suuri, punainen täysikuu parastaikaa teki nousuansa — ja
-tällainen yöilma! Suvaitsetteko, herrani, että istun hetkiseksi nuorten
-seuraan?
-
-Pyyntöön tietysti suostuttiin vilpittömällä ilolla — joka päivä ei
-tarjoutunut tilaisuus sysätä ihmisten nenän eteen sellaista valttia,
-että oli istunut »ryyppäämässä» konsuli Ebbesenin kanssa yöllä. Seuran
-vanhin — jota nimitettiin magister, bibendi, juomataidon maisteriksi
-kysyi saisiko konsulille tarjota lasin sampanjaa.
-
-— Ei, kiitoksia — ei sampanjaa. Mutta jos minä sen sijaan saisin
-tarjota seuralle lasin madeiraa, jota minulla on täällä ollut säästössä
-isäni ajoilta asti, niin tekisivät herrat minulle suuren ilon ja
-kunnian.
-
-Ebbesenin madeira oli kuuluisata. Siitä jalosta juomasta kerrottiin
-oikeita taruja. Sitä tarjottiin ainoastaan huomattavissa
-tilaisuuksissa, joitten välillä joskus saattoi kulua vuosikausia.
-Ymmärtää niin ollen, että herrat tunsivat itsensä Ebbesenin ehdotuksen
-johdosta suloisesti liikutetuiksi, miltei juhlallisiksi.
-
-Konsuli istui nuorten seurassa noin neljännestunnin. Hän otti
-vilkkaasti osaa keskusteluun ja kertoi entisestä klubi-elämästä monta
-kaskua, joita mielenkiinnolla kuultiin, ja lausui vielä kerran ilonsa
-siitä, että sai nyt niin hupaisessa seurassa vanhoja muistojansa
-uudistaa.
-
-Kun luutnantti vielä oli laulanut erään parhaimmista numeroistaan ja
-kun konsuli oli häntä sen johdosta kiittänyt, nousi Ebbesen ja sanoi
-itsekullekin ystävälliset hyvästit.
-
-Hehkuvin sanoin ehdotti magister bibendi konsulin maljan ja muuan
-puolihumalainen tukkukauppias aikoi huutaa hurraata, mutta häntä
-tölmästiin heti sekä mahaan että selkään, niin että ääni heti kurkkuun
-katkesi.
-
-Sitten poistui konsuli seurasta. Haldor, jonka piti päästää
-kunniavieras suljetusta portista, lähti hänen mukaansa.
-
-Seura jäi edelleen istumaan ja alkoi yhä ylistävämmin puhua Ebbesenin
-persoonallisuuden hienoudesta ja elämän tottumuksesta. Tiesipä muuan
-väittää, että hänelle kerran olisi tarjottu kamariherran toimi, mutta
-sitä uskalsivat kuitenkin useimmat epäillä. Mutta myönsivät lopulta,
-että se hänestä olisi pitänyt tulla.
-
-Ja sitten täytyi luutnantin laulaa jälleen.
-
-Kun Ebbesen ja Haldor kulkivat yhdessä puiston käytävää portille päin,
-otti vanhus sydämellisesti vävyänsä käsivarresta ja hyräili säkeen
-eräästä luutnantin laulusta.
-
-Haldor olikin sinä iltana peräti ihastunut appeensa sen tavan johdosta,
-jolla vanhus oli kohdellut hänen tovereitaan. Sillä se, että konsuli
-oli istunut heidän seurassaan, riittää varmaan sitomaan suun kaikilta
-panettelijoilta. Nyt he näkivät, että hän ja hänen appensa olivat
-parhaimpia ystäviä maailmassa. Mikään ei enää estä häntä viettämästä
-muutamia hetkiä vanhojen ystävien seurassa.
-
-Niin, ukkokin oli mitä parhaimmalla tuulella, puheli niin innokkaasti,
-että oli oikein hauska häntä kuunnella, ja kun he olivat saapuneet
-portille, huomautti hän hymähtäen:
-
-— Kuules nyt, rakas Haldor, minähän olen joutunut oikein »viftille»
-tänä iltana. Ehkei ollut oikein viisasta antautua niin nuorekkaaseen
-seuraan. Tiedätkö mitähän jos mentäisiin minun luokseni istumaan?
-Aukaisen pullon kaikkein parhainta madeiraani. Mitä sanot siitä? Ja
-sikaarilaatikon, josta voin myöskin mennä takuuseen. Mitä? Sillä
-tavalla voimme vielä viettää hetkisen, ennenkuin menemme levolle.
-
-Haldor tunsi itsensä oikein ylpeäksi mennessään sanomaan tovereilleen
-hyvästiä. Tämä oli vasta ensimäinen kerta, jolloin hänen appensa
-julkisesti osotti antavansa hänelle arvoa.
-
-Ebbesenin luo tultuaan sytytti konsuli lampun, tarjosi Haldorille
-nahkapäällyksisen nojatuolin ja hienon sikaarin — lyhyesti osotti aivan
-harvinaisia ystävällisyyttä.
-
-Haldor alkoi aavistaa, että konsulin kohteliaisuuden aiheutti jokin
-ehdotus, jonka hän tyttärensä puolesta aikoi tehdä. Niin, kuka tietää?
-Tuo vanha ja viisas ukko ei suinkaan ole voinut olla huomaamatta sitä
-muutosta, mikä Mariannessa viime aikoina on tapahtunut, ja nyt oli
-konsuli varmaan Haldorin puolella siinä asiassa.
-
-Kun konsuli sitten varovaisesti alkoi johtaa puheen Marianneen, niin ei
-Haldorilla ollut mitään sitä vastaan — päinvastoin — Haldor ei muuta
-halunnutkaan kuin saada aukaista huolestuneen sydämensä.
-
-Ja hän alkoi heti kertoa Mariannen muutoksesta.
-
-— En voi ensinkään käsittää, mistä se aiheutuu — valitteli mies rukka.
-— Minä koetan tehdä kaikki huvittaakseni häntä. Mutta turhaan.
-
-— Rakas Haldor — vastasi konsuli Ebbesen — sinun ei pidä ottaa asiaa
-noin vakavalta kannalta. Saat nähdä, että kaikki pian menee ohi.
-Katsos, Marianne käy tällä hetkellä sisäistä taistelua, joka tapahtuu
-jokaisessa hänen kaltaisessaan nuoressa naisessa. Sellainen taistelu
-tekee asianomaisen sairaaksi, ja häntä on siis sellaisena kohdeltava.
-
-Haldor kuunteli tarkkaavaisena eikä ymmärtänyt rahtuakaan. — Sisäinen
-taistelu — ei, sellaisesta hän ei koskaan ollut kuullut puhuttavan.
-Sen hän nyt vielä saattoi käsittää, että nuoret tytöt eräässä ijässä
-saattavat olla hermostuneita ja oikukkaita, mutta että nuori rouva,
-joka on hyvissä naimisissa, jolla on kunnon mies, kaunis koti, terve
-lapsi — että sellainen rouva yhtäkkiä joutuu viettelyksiin, se oli
-yläpuolella hänen ymmärrystään.
-
-Mutta koska konsuli Ebbesen niin sanoi, niin mahtoi siinä olla perää.
-Hän ymmärsi paremmin naisia, ja Haldor tunsi, että hän hyvin saattoi
-appeensa luottaa. Siksi hän nyt kysyi häneltä neuvoa, valmiina
-suostumaan mihin tahansa.
-
-— Niin, — vastasi konsuli — ei ole tosiaankaan niinkään helppoa tehdä
-käännöstä. Siihen tarvitaan pitempi aika. Mutta ensiksi täytyy hänen
-päästä pois kaupungista.
-
-Haldor tuijotti häneen. — Mitä tarkoitti konsuli?
-
-— Mutta ei ole odotettavissakaan — jatkoi konsuli avomielisesti —
-että hän muitta mutkitta siihen suostuisi. Sen vuoksi olen ajatellut
-pientä kepposta. Menen huomenna hänen luokseen, ilmoitan hänelle,
-että lääkärini on määrännyt minut kylpymatkalle, mutta että olen
-niin vanha, etten mielelläni matkustaisi yksin. Siksi täytyy hänen
-matkustaa kanssani kylpylaitokseen. Luonnollisesti on se sinulle hieman
-vastenmielistä, Haldor. Mutta sinun täytyy etukäteen luvata, että annat
-siihen suostumuksesi. Meidän kumpaistenkin täytyy välttämättömästi
-toimia yksissä, muuten emme pääse tarkoitustamme perille.
-
-Ilta päättyi kummankinpuoleiseen mieltymykseen ja tyydytykseen. Konsuli
-oli aikeissaan onnistunut, ja Haldor tyyntyi vaimoonsa nähden.
-
-Konsuli oli melkolailla liioitellut sitä ikävää, jota Haldor
-muka tulisi tuntemaan saadessaan viettää yksin kesäkuukaudet
-kaupungissa. Itseasiassa oli asianlaita päinvastoin. Sillä Haldorin
-mielikuvituksessa kytivät jo kuvittelut hupaisista nuorenmiehen
-illallisista, virkistävistä purjehdusmatkoista viinoineen, ruokineen
-ja naikkosineen ja pitkistä, kauniista kesäilloista »skanssissa»,
-lauluista ja sarkkojin kilinästä.
-
-Ei, konsulin ehdotus ei ollut ensinkään hullumpi. Ja päällepäätteeksi
-tulevat ihmiset hänestä sanomaan, että »hän hoitaa kotana liikettä
-sillä aikaa, kun vaimonsa oleskelee kylpylaitoksessa». ja sehän tuntuu
-sekä uhrautuvaiselta että kauniilta.
-
-
-
-
-XIII
-
-
-Alussa näytti siltä, kuin olisi konsuli Ebbesenin suunnitelmat
-onnistuneet, sillä pian kerääntyi Marianne rouvan ympärille
-vilisemällä ihailijoita, ja ensimäisinä päivinä joutui hän kerrassaan
-huumeeseen kaikesta siitä hälinästä, juhlimisesta ja imartelusta.
-Mutta hän oli onnellinen ainoastaan pinnalta, ja opittuaan lähemmin
-tuntemaan uutta seurapiiriänsä muuttui se ikävystyttäväksi ja lopulta
-sietämättömäksikin. Kun samat huvitukset yhä uusiutuivat, niin
-menettivät nekin vetovoimansa, ja hän alkoi niitä karttaa.
-
-Hänen vakavan ja suruvoittoisen sydämensä syvyydestä pulpahtivat
-taaskin etsivät ja vastausta vaativat ajatukset esiin. Se toi hänen
-silmiinsä synkän, tutkivan ilmeen. Hänen katseensa kiintyi pitkäksi
-aikaa jokaiseen uuteen ihmiseen, jonka hän tiellänsä tapasi, ja lopulta
-siinä kuvastui jotakin niin tuskallista, mikä näytti rukoilevan apua.
-
-Saattoipa tapahtua, että hänet keskellä keinujen hälinää ja iloisuutta
-valtasi kamala tunne. Hymyilevät kasvot hänen ympärillään muuttuivat
-hänestä irvistäviksi naamareiksi, kohteliaat herrat ja kauniisti puetut
-naiset näyttivät hänestä valepukuisilta eläimiltä, joiden naamiopuku
-oli vain heidän inhottavien intohimojensa, heidän itsekkäisyytensä,
-pahuutensa ja kostonhimonsa verhona.
-
-Suuri tyhjyys ympäröi hänet. O Jumala, kenties oli koko elämä sellaista
-karnevaalia. Ypö yksin täytyi ihmisten kantaa kohtalonsa, jokainen
-sielu oli sävel, joka helähtäisi ilman tarkoitusta avaruudessa. Eikä
-koskaan soinnahtaisi toinen sävel, joka sulaisi sen kanssa siksi
-suureksi sopusoinnuksi, minkä hän tunsi syvällä rinnassansa elämän
-pyhänä päämääränä.
-
-Hän hypähti ylös kuin unesta, milloin joku puhutteli häntä ja yht'äkkiä
-herätti hänet näistä raskaista ajatuksista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ei kestänyt kauan ennenkuin konsuli Ebbesen huomasi, että Mariannen
-sairaus oli syöpynyt liian syvälle veriin, jotta se voitaisiin
-parantaa vain kuukauden kestävällä kylpymatkalla. Hän tiesi vallan
-hyvin että Marianne oli kuumeentapaisessa tilassa joka kerta kun hän
-oli iloinen, sillä hänen ilonsa ei ollut sitä pysyvää ja tervettä
-laatua, jonka juuret tunkevat syvälle temperamenttiin ja joka levittää
-koko olemukseen kirkastavan hymyn. Ei, hänen ilonsa oli puuskapäistä
-niinkuin rajumyrsky. Se oli iloa, joka painosti muita ja teki heidät
-mykiksi, ja hänen naurunsa oli niin hurjaa, että usein saattoi pelätä
-sen tuossa tuokiossa päättyvän hillittömään itkuun.
-
-Semmoisina hetkinä levisi tumma, synkkä kauneus Marianneen, ja vanha
-konsuli katsahti surullisesti häneen. Ah, missä oli hänen pikku
-Mariannensa, jonka silmät olivat kirkkaat ja piirteet pehmoiset?
-Hänestä oli tullut kookas, vieras nainen, nainen, jonka suruun hän
-kenties oli syypää, mutta jonka kohtaloa hän ei enää voinut muuttaa.
-
-Niin, vanhalla konsulilla oli monta surunhetkeä, erittäinkin silloin
-kun hän istui yksinään ja, niinkuin vanhoilla usein on tapana, ajatteli
-menneisyyttä jota ei enää voitu muuttaa tai mietti mitä sitten tulisi
-tapahtumaan, kun hänen silmänsä nyt pian ummistaisivat kaikelle.
-
-Tuon merkillisen illan jälkeen hän ei ollut kertaakaan puhunut
-Mariannen kanssa siitä arasta asiasta. Ei maksanut vaivaa. Marianne
-sai taistella taistelunsa yksin. Kerran hän kuitenkin joka tapauksessa
-saavuttaisi sisäisen rauhan, kerranhan hänen silmänsä avautuisivat
-näkemään että se mitä hän oli uneksinut oli vain pelkkä harhakuva.
-
-Niin niin, kerranhan hänen pikku Mariannensa vanhenisi ja vakaantuisi —
-kerran hänkin alkaisi kaivata elämän suurta, viileätä iltarauhaa.
-
-Oli tämä matka sittenkin vaikuttanut Marianneen: hänet oli vallannut
-ainainen levottomuus. Hän ei voinut enää istua toimettomana hiljaa
-huoneissaan, niinkuin hän oli tehnyt usein ennen. Nyt hän kulki
-lakkaamatta ulos ja sisään, edes ja takaisin.
-
-Kaupunki näytti hänestä vielä pienemmältä kuin ennen, ja tunturit
-vuonon ympärillä seisoivat kuin muuri vankilan ympärillä. Hän halusi
-kiihkeästi pois, kauas pois sinne missä elämä hehkui. Suuret kaupungit
-houkuttelivat häntä. Niiden loisto lohduttaisi, niiden elämä ja pauhina
-huumaisi.
-
-Ja hyväsydäminen Haldor oli heti suostuvainen. Eräänä kauniina syyskuun
-päivänä matkustivat he molemmat etelään.
-
-Laivarantaan jäi vanha konsuli Ebbesen yksin seisomaan ja heiluttamaan
-jäähyväisiksi. Ja kun laiva pääsi vauhtiin ja katosi saaren taakse,
-läksi hän hitaasti takaisin kotiin. Oli niin autiota ja tyhjää
-suurissa, korkeissa huoneissa, oli niin hiljaista sisällä ja ulkona.
-Lehdet loistivat auringonpaisteessa punaselta ja kultaselta — tuntui
-syksyistä tuoksua syksyisessä ilmassa.
-
-Vanhus istui tuoliinsa ja katseli ulos kellertyvään syksyyn.
-
-Hän huokasi syvään ja nojasi päänsä kätensä varaan.
-
-Kuinka häntä väsytti! — Hän sulki hiljaa silmänsä ja kuunteli lehtien
-hiljaista rapinaa, kun ne putoilivat nurmikolle.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Useimpien ihmisten elämässä on aika, jolloin tuntuu että nyt — juuri
-nyt on korkein huippu saavutettu. Ja ellei nyt tapahdu ihmettä, niin
-päivät alkavat taas painua mailleen päin, eikä sitten enää kohoa toista
-kukkulaa elämässä.
-
-Semmoinen tunne syntyi Mariannessa heti ensimäisenä iltana, jonka hän
-vietti Parisissa. Kävellessään bulevardeilla tuuheiden puiden alla oli
-hän tuntevinaan väristykset! kulkevan pitkin selkäänsä, hän hengitti
-ulos pitkissä siemauksissa, niinkuin se joka on kauan hakenut ja
-vihdoin löytänyt, ja hänen sydämessään kuului ääni, joka sanoi:
-
-— Täällä! Nyt!
-
-Ja jokaikisenä aamuna, joka senjälkeen koitti, heräsi hän vavisten
-odotuksesta, ja katsellessaan yli korkeiden kattojen, joita kohoili
-sekavana vilinänä aina äärettömyyteen asti, ajatteli hän:
-
-— Jossakin täällä — kenties ihan lähellä tai kenties hyvin kaukana
-jonkun syrjäkadun etäisimmässä sokkelossa — mutta jossakin täällä
-seisoo suuri aavistamaton ja odottaa sinua, ja kenties juuri tänään
-tapaat hänet.
-
-Mutta joka ilta hän palasi kotiinsa pettyneenä, äärettömän huolissaan.
-Taaskin oli kulunut hukkaan kallis päivä.
-
-Oli kerran aamu — varhainen, usvainen aamu. Aurinko ei ollut vielä
-päässyt täyteen valtaansa. Puiden lehdet kiilsivät yöllisestä kasteesta.
-
-He menivät kahvilaan syömään suurusta. Marianne oli nälissään, unisen
-ärtyinen ja huonolla tuulella.
-
-Silloin hän säpsähti yhtäkkiä, hän pelästyi ikäänkuin olisi nähnyt
-jotakin hirveätä. Salamana välähti hänen aivoissaan ajatus, kaikki veri
-pusertui hänen sydämeensä.
-
-Tuossa! — Vihdoinkin!
-
-Nuori herra, parraton ja jotenkin laiha kasvoiltaan, joista kaksi
-ihmeellistä silmää tuijotti häneen. Samassa kun hän kohtasi tämän
-katseen, oli hän tuntevinaan sen oudon tunteen, jota hän oli odottanut.
-Marianne tunsi hänet.
-
-Hänhän oli Kristian — Kristian Fredrik Trolle — sama mies, joka oli
-silloin tällöin kummitellut hänen mielessään kaikkina kuluneina vuosina.
-
-Ja kuitenkin hän oli vieras. Sillä sensijaan että Marianne oli ennen
-ajatellut häntä vain uneksiessaan valveilla, oli hänelle nyt heti
-selvillä että hän oli kerrassaan Trollen vallassa.
-
-Puoleksi hajamielisesti kuuli Marianne miehensä — ihastuksissaan
-tutun tapaamisesta — tervehtivän häntä ja kuuli Trollen vastaavan
-tervehdykseen. Marianne haki vaistomaisesti hänen katsettansa, ja
-hänestä tuntui kuin olisi Trolle tehnyt samoin. Se vaikutti että
-heti ensimäisestä silmänräpäyksestä alkaen syntyi heidän välilleen
-jonkunlainen salaisuus.
-
-He söivät yhdessä aamiaisensa, mutta Marianne tuskin virkkoi sanaakaan.
-Häntä huumasi omituisesti. Joka kerta kun hän rohkeni katsahtaa
-Trolleen, vavahdutti häntä sydänjuuria myöten riemuitseva ilo. Mutta
-lopulta hän ei enää uskaltanut. Hurja vapautumisen tunne valahti yli
-koko hänen olemuksensa. Jos hän olisi katsonut Trolleen kauemmin, olisi
-hänen ollut pakko heittäytyä maahan ja itkeä kaipauksensa ilmi.
-
-He kävelivät yhdessä pitkin katuja. Trolle kulki hänen vieressään
-ja puheli hänelle, ja hänestä tuntui kuin olisi hän nähnyt auringon
-paistavan jossakin äärettömän etäällä ja ihmisten kulkevan ohitsensa,
-ja ikäänkuin hän olisi kuullut katuliikkeen kohinan tulevan jostakin
-hyvin, hyvin kaukaa.
-
-Hän tunsi itsensä niin vapaaksi, onnelliseksi ja kiitolliseksi. Tuntui
-kuin olisi hän liidellyt kauas kohti kultaista merta.
-
-Ei pieninkään katkeruuden rahtu enää ahdistanut hänen sieluansa;
-kaikki hänen ajatuksensa muuttuivat lempeiksi ja hyviksi, ja hän tuli
-muistaneeksi vanhaa isäänsä. Oi, kuinka mielellään hän olisi suonut
-hänen olevan nyt luonansa täällä! Hän olisi tarttunut häntä kaulaan
-ja silittänyt hänen poskeansa ja pyytänyt häntä unohtamaan kaiken sen
-häijyyden, jolla hän oli häntä kiusannut joka ilta.
-
-Ja hän olisi pyytänyt isänsä katsomaan häntä syvälle silmiin, jotta hän
-tulisi vakuutetuksi ettei niissä nyt enää ollut mitään pahaa — vaan
-pelkkää hyvyyttä ja lempeyttä.
-
-Mitä enemmän hän ajatteli isäänsä, sitä kiihkeämmin hän tunsi
-kaipaavansa häntä. Jospa hän nyt olisi täällä ja näkisi kuinka kaunista
-kaikki oli, niin hän nauraisi ja telmisi hänen kanssaan, kunnes
-isäänkin tarttuisi hänen raikas riemunsa.
-
-Vihdoin hän ei voinut hillitä itseään, vaan meni erääseen kahvilaan
-kirjoittamaan kirjettä isälleen.
-
-Siitä tuli hypähtelevän iloinen kirje, ilman tarkkaa ajatusten
-yhteyttä, mutta sanat tanssivat riemusta. Luettuaan sen läpi, täytyi
-hänen itsensäkin sille nauraa, ja varmuuden vuoksi lisäsi hän siihen
-seuraavan jälkikirjoituksen:
-
- »Tämä kirje tuntunee hyvin kummalliselta sinusta raukasta, joka istut
- kotona, ja kenties sanot itseksi, että se on kirjoitettu vankkojen
- samppanjapäivällisten perästä, ja senvuoksi on ehkä parasta sanoa,
- että kello on vasta kaksi ja että minä olen aivan täydessä tajussani.
- Mutta tahdoin vain ilmoittaa sinulle, rakas isä, että nyt minä olen
- terve taas ja etten minä tästä puoleen enää koskaan ole häijy, vaan
- olen sinun entinen, iloinen ja onnellinen
-
-                                                _Mariannasi_.»
-
-Hän jäi istumaan ja katsomaan eteensä. Hän muisti kaiken sen pahan,
-mitä hän oli tehnyt ja ajatellut näinä vuosina. Tällä hetkellä hän ei
-voinut ymmärtää, miten se oli voinut tapahtua. Hänet valtasi suuri
-nöyryyden tunne. Hän pyysi anteeksi koko maailmalta, istuessaan siinä
-ja katsellessaan ulos päivänpaisteeseen — kaikelta maailmalta — samassa
-kun kyynel tunkeutui esiin silmänurkasta.
-
-Mutta sitten hän ponnahti pystyyn, tarttui Haldorin käsivarteen ja
-tanssien moni ulos hänen kanssaan. Häntäkin kohtaan hän tahtoi olla
-hyvä ja koettaa sovittaa kaiken sen surun, jonka hän oli hänelle
-tuottanut.
-
-Koko sen päivää hän kulki onnesta juopuneena. Silloin tällöin yritti
-joku synkkä ajatus nostaa päätänsä esiin ja kuiskata hänen korvaansa
-ilkeän kysymyksen, mutta hän karkoitti luotansa kaikki mustat mietteet.
-Hän tahtoi olla onnellinen ja riemuita, riemuita, tuntematta katumusta,
-tuntematta tuskaa.
-
-Herra Jumala! Olihan se ensi kertaa hänen elämässään.
-
-Ja saattoahan tapahtua, että se olisi ollut samalla viimeinen.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Pari kummallista päivää liukui hänen ohitsensa kuin unessa. Poislähtö
-yhä läheni, mutta hän ei ajatellut sitä, hän ei tahtonut ajatella sitä.
-
-Silloin ehdotti Haldor eräänä iltana, että Kristian Fredrik ja Marianne
-söisivät seuraavana päivänä päivällisen kahdenkesken. Hänen itsensä
-täytyisi näet mennä kotoa pois muutamien liiketuttaviensa kanssa
-katsomaan elämää, eivätkä he mielellään ottaneet naisia mukaansa.
-
-— Minä jätän senvuoksi sinun tehtäväksesi — lopetti Haldor taputtaen
-Kristian Fredrikiä ystävällisesti olalle — pitää huolta siitä, että
-vaimollani on hauskaa viimeisenä iltana, minkä hän viettää Parisissa.
-
-Kristian Fredrik ei vastannut heti. Pieni hermostunut ryppy ilmestyi
-hänen otsallensa kulmakarvojen yläpuolelle, mutta muuten hänen kasvonsa
-eivät vähintäkään värähtäneet.
-
-— No — sanoi Marianne — näyttää siltä kuin ette olisi erittäin
-ihastunut jäämään minun kanssani koko illaksi.
-
-— Niin, se on hyvin harmillista — vastasi Trolle, hakien sanoja ja
-nähtävästi koettaen hillitä itseänsä — mutta huomenna se on sen pahempi
-kerrassaan mahdotonta. Minulla ei ole silloin aikaa.
-
-Hän katsoi toisaalle tätä sanoessaan ja pieni ryppy otsalla vavahteli
-koko ajan tuskin huomattavasti.
-
-— Saisitpa ihan hävetä — sanoi Haldor moittivasti. — Onko nyt
-kohtuullista vastata, ettet voi siirtää muutamia joutavia toimiasi
-toiseen kertaan, kun sinulle tarjotaan tilaisuus viettää iltaa yhdessä
-vanhan ystävättäresi kanssa — kenties viimeisen kerran moneen vuoteen.
-
-Kristian Fredrik murahti vastaukseksi jotakin sentapaista, että paha
-kyllä se ei käy päinsä. Hän toisti sanansa uudelleen, ikäänkuin hakien
-parempaa anteeksipyyntöä, mutta vaikeni sitten aivan yhtäkkiä.
-
-— Mutta entäpä jos minä _pyydän_ teitä, Kristian Fredrik? — Marianne
-ojensi hänelle kätensä. — Voitteko sitten todellakin kieltäytyä? —
-lisäsi hän hellästi ja hartaasti.
-
-Silloin vilkasi Trolle häneen nopeasti.
-
-— No kun te kerran pyydätte minua, rouva Marianne!
-
-— Tuletteko siis?
-
-— Tulen.
-
-No, sepä hyvä — riemuitsi Haldor ja tarjosi heille molemmille
-käsivartensa. — Mennään nyt Mülleriin Richelieukadun varrelle syömään
-krapuja ja oliiveja.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Marianne kulki kuumeentapaisessa jännityksessä koko seuraavan
-aamupäivän. Oli yhtä ja toista järjestettävää lähtöä varten. Viimeiset
-ostokset oli tehtävät, matka-arkut pakattavat, uutta pukua koeteltava,
-ja keskellä kaikkia näitä puuhia eli hänessä yksi ainoa ajatus hohtaen
-ja houkuttaen. Minä tapaan hänet! Minä tapaan hänet kahden kesken! soi
-hänen sydämessään ja suonet tykyttivät saman tahtiin.
-
-Ja kun enää oli vain yksi tunti aikaa heidän kohtaamiseensa, silloin
-johtui hänen mieleensä ajatus pukeutua juhlapukuun. Oo, hän olisi
-kaunis, hän ihan säteilisi tavatessaan Trollen, ja sitten he eläisivät
-tänä iltana koko elämänsä kauniimman ja ihmeellisimmän hetken.
-
-Ja sitten — huomenna? — Ei, ei ajatustakaan huomisesta! Tänään! Tänään!
-Vielä oli muutamia tunteja tätä päivää, ja nämä tunnit olivat ihanimmat
-kaikista. Mutta miksi ne olisivat ihanimmat? Mitä sitten tapahtuisi? —
-Ei, ei, ei ajatella mitä tapahtuu! Antaa vain johtaa itseänsä sokeasti
-eteenpäin, minne tahansa, minne tahansa! Hän vain hymyilisi ja olisi
-onnellinen, vieköön Trolle hänet sitten mihin tahansa.
-
-Kun hän oli pukeutunut, katsoi hän vielä kauan kuvaistansa suurista
-peileistä. — Niin, nyt hän oli kaunis. Tokkohan Trolle vain huomaisi
-hiilien koristautuneen häntä varten? Ja hän katsoi taaskin kuvaansa
-peilistä. Kyllä Trollen täytyy huomata se!
-
-Hän ei ollut koskaan ollut niin säteilevän kaunis.
-
-Ja ojentaen vartalonsa suoraksi tietäessään olevansa nuori ja
-kaunis, hän laskeutui alas portaita ja kulki läpi hotellin eteisen.
-Silkkihameen liepeet kahisivat hänen käydessään. Muuan vanha herra
-seisahtui häntä katsomaan, painaen ihan huimauksissaan monokkelin
-silmänurkkaansa. Ha ha! Luonnollista — olihan hän nuori ja kaunis!
-
-Hän meni hotellin seurusteluhuoneeseen. _Trolle_ seisoi jo siellä
-ikkunan luona syviin mietteisiin vaipuneena. Marianne hiipi aivan
-hiljaa edelleen pehmeitä mattoja myöten — vain silkki hiukan kahisi
-hänen kulkiessaan. Trolle ei huomannut mitään, ennenkuin Marianne
-seisoi ihan hänen vieressään ja sanoi hänelle hyvää päivää.
-
-Silloin hän säpsähti ja kumarsi.
-
-Marianne seisoi hänen edessään.
-
-— Enkö minä ole kaunis? — kysyi hänen hymynsä. — Juuri sinua varten
-minä olen koristautunut — säteilivät hänen silmänsä.
-
-Trolle ei virkkanut heti mitään, vaan jäi vain katsomaan häneen, ja
-heikko punerrus levisi hänen ohimoillensa. Mutta hänen äänettömyytensä
-puhui enemmän kuin monet kohteliaisuudet, ja hänen katseensa liiteli
-ympäri Mariannen koko olemuksen, täynnä suurta harrasta jumaloitsemista.
-
-Voitollinen riemu kohosi Mariannen sydämeen, ja hän laski kätensä hänen
-käsivarrelleen.
-
-— Lähtekäämme liikkeelle — sanoi hän. — Minulla on nälkä, Kristian
-Fredrik.
-
-Ulkona oli mitä ihanin ilta. Vieno, lempeä ilma, jossa vielä tuntui
-pian loppuunsa kallistuvan päivän lauhaa lämpöä, ja tuolloin tällöin
-heikko tuulahdus yöstä, joka teki tuloaan.
-
-He kulkivat käsi kädessä katua pitkin. Ja selittämätön tunne valtasi
-heidät molemmat. He kulkivat hiljaa, mitään ajattelematta, nauttien
-vain yhdessäolostaan.
-
-Vihdoin heräsi Trolle ikäänkuin unesta ja kysyi:
-
-— Oletteko väsynyt? Emmekö kutsuisi vaunuja?
-
-Marianne katsahti kummallisesti häneen ja hymähti:
-
-— Apropos, mitä ajattelitte juuri nyt kulkiessanne?
-
-— Minäkö? Oh, en paljon mitään. Mutta olemme kävelleet jo kauan, luulen
-ma.
-
-— Se on ihanaa. Luulisin voivamme kävellä tänä iltana vaikka maailman
-ääriin.
-
-— Niinkö luulette?
-
-— Hän olisi tahtonut sanoa enemmänkin, mutta puri huultansa ja vaikeni.
-
-He löysivät kahvilan kaukana bulevardilta, hiljaisen kahvilan vanhan,
-yksinäisen kadun varrella. Suuret puut kaareutuivat yli kadun ja
-varjostivat sen himmeäksi ja salaperäiseksi.
-
-Kahvilassa he ottivat haltuunsa pöydän etäisimmässä nurkassa. Jokaisen
-vieraan edessä paloi kynttilä, jota suojasi pieni punainen varjostin.
-
-Paitsi heitä oli huoneessa vain pari vanhaa, yksinäistä herraa, joita
-tarjoilijat palvelivat, liikkuen äänettömästi paksuilla matoilla.
-
-Tämä himmeä äänettömyys hyväili sanomattoman suloisesti heidän
-kiihtyneitä hermojansa. Koko maailma oli heistä niin kaukana. He olivat
-aivan yksin yhdessä ja rauha vallitsi kaikkialla heidän ympärillään.
-
-Marianne istui ja katseli Kristian Fredrikin kasvoja. Hetkistä
-aikaisemmin oli joka lihas niissä ollut jännitettynä, värähdellen eloa
-ja hermokkuutta, nyt oli kaikki toisin. Raskas ja kolkko rauha oli
-laskeutunut joka piirteeseen, ja kun hän nosti katseensa Marianneen,
-valtasi tämän vitkalleen suuri ja väkevä toivottomuus.
-
-— Kristian Fredrik — sanoi Marianne hänelle — miksi olette niin
-omituinen tänä iltana?
-
-Hänen äänessään oli sitä sanoessaan ääretön hellyys, ja se näytti
-ihankuin koskevan Trolleen, sillä hän painoi katseensa maahan ja hänen
-suupielissään aivan kuin olisi vavahdellut.
-
-— Ette saa istua sillä tavoin minua katselemassa — kuiskasi hän.
-
-Samassa tuli tarjoilija tuomaan viiniä. Kristian Fredrik kaatoi suuren
-lasin täpö täyteen ja tyhjensi sen yhdellä ainoalla siemauksella.
-Sitten hän hymähti hiukan kuumeellisesti ja sanoi:
-
-— Ei, syödään nyt. Se on kuitenkin parasta maailmassa. Ja tehän
-mainitsitte äsken olevanne kovin nälissänne.
-
-Hetkisen meni kaikki hyvin. He juttelivat niitä näitä, kilistivät ja
-hymyilivät. Mutta he olivat kuitenkin hiukan levottomia. Joka kerta
-kun keskustelu katkesi, ehätti Kristian Fredrik kertomaan jotakin
-joutavanpäiväistä.
-
-Mutta kun he saivat syödyksi ja istuivat kahvilan edessä kadulla
-tuuheiden puiden alla, näytti Trolle yhtäkkiä ikäänkuin lamautuneelta.
-Entinen toivoton ilme tuli jälleen hänen kasvoihinsa.
-
-Silloin laski Marianne kätensä hänen käteensä ja sanoi:
-
-— Rakas Kristian Fredrik, ette saa olla pahoillanne taas.
-
-Ja Trolle puristi hänen kättänsä yhtäkkiä kovasti, ja veti sitten oman
-kätensä pois ja vastasi surumielin:
-
-— Ei, koetan olla kiltti.
-
-— Kertokaa minulle, millaista teistä on ollut sittenkun viimeksi
-tapasimme toisiamme — jatkoi Marianne. — Siitähän on jo monta vuotta.
-Kristian Fredrik, niin että teillä on varmaankin paljon kerrottavaa.
-
-— Niin, siitä on monta vuotta, rouva Marianne — vastasi hän ja
-kiivastui samassa. — Luulin jo ehtineeni miehistyä, ja kuitenkin istun
-tässä ja käyttäydyn kuin koulupoika. Ihminen uskottelee itsellensä
-karaisseensa luonteensa ja verensä käyneen kovaksi ja karkeaksi.
-Luulee kaiken sentimentaalisuuden palaneen pois ajatuksistansa, luulee
-tulleensa kaikelle välinpitämättömäksi maailmanmieheksi ja silloin
-huomaakin äkkiä olevansa aivan yhtä mieletön kuin ennenkin. Se on
-kiusallista, ja vähän surullista se myöskin on. Sillä nyt tietää,
-että on taas alettava alusta tuo naurettava taistelu, joka näyttää
-toivottomalta — yhtäkaikki.
-
-Hänen äänessään värähteli kovaa katkeruutta, ja kun Marianne kuuli
-hänen puhuvan niin, heräsi hän ikäänkuin unestaan. Syvä tuska tunki
-hänen päällensä, hän oli purskahtamaisillaan itkuun — itkemään Kristian
-Fredrikiä, itseänsä ja koko elämää.
-
-— Minkätähden te tulittekaan tänne? — jatkoi Trolle, ja hänen äänensä
-sävy oli vielä kovempi kuin äsken. — Miksette antanut minun tälläkään
-iltana mennä matkoihini? Miksette voi jättää minua jo rauhaan kerran?
-
-Hän oli noussut seisoalleen ja pani takkinsa nappeja kiinni vapisevin
-käsin.
-
-Marianne istui hiljaa, pää painuneena alas. Sitten virkkoi hän
-liikahtamatta vähääkään:
-
-— Miksi moititte siitä minua? Luuletteko minun olevan siihen syypään?
-
-Trolle istuutui jälleen ihmeellisesti murtuneena.
-
-Elä suutu minuun, Marianne. Salli minun sanoa sinua Marianneksi. Saanko
-sinutella sinua, Marianne? Anna minulle anteeksi — en tiedä itsekään,
-mitä puhun.
-
-He istuivat sitten hetken sanaakaan sanomatta.
-
-— Joko lähdemme? — kysäsi Trolle vihdoin.
-
-Marianne nousi vaistomaisesti, ja he kävelivät yhdessä katua edelleen
-hitaasti ja äärettömän murheissaan.
-
-Mutta juuri kun he olivat jättämäisillään ahtaan kadun ja
-kääntymäisillään kihisevälle bulevardille, pysähtyi Marianne yhtäkkiä
-ja seisoi hänen edessään suorana ja hehkuvana, ja sanoi hänelle
-hillityllä äänellä:
-
-Mutta olenhan minä teidän. Olen teidän omanne.
-
-Trolle pudisti vain päätänsä ja jatkoi matkaansa.
-
-Mutta kuhiseva liike kadulla särki heidän korviansa, ja he poikkesivat
-taas pian pimeälle syrjäkadulle.
-
-Silloin sanoi Kristian Fredrik:
-
-— Mitä se hyödyttää? Tiedättehän sen itse parhaiten. Ette te ole niitä
-ihmisiä, jotka pystyvät semmoiseen. — Enkä minäkään. Kuluneet pitkät
-vuodet ovat opettaneet minut epäilemään. Epäilemään kaikkea ja kaikkia.
-Marianne Teitä ja itseäni ja kaikkien ihmisten tunteita. — Nyt en enää
-uskalla mitään. En uskalla astua ratkaisevaa askelta — en teidän, en
-itseni, enkä Sen vuoksi, joka asuu tuolla ylhäällä ja näkee meidät
-kaikki ja tuomitsee kaikki. — Olen varma siitä, että se tuottaisi
-meille vain surua ja onnettomuutta. Ah, Marianne, Marianne! Olen
-surrut liian paljon ja ajatellut liian paljon ja liian pahasti meistä
-molemmista. En usko enää kumpaankaan meistä. — Kulkekaamme kumpikin
-— omaa tietämme. Eläkäämme kumpikin omaa elämäämme, mikäli parhaiten
-taidamme.
-
-Silloin sammui Mariannen sydämessä se liekki, joka oli äsken hänessä
-leimahtanut, ja hän kulki edelleen, rinnassa raskas, raateleva tuska.
-
-Hän tunsi, että Trollen käsi haki hänen kättänsä, ja hän antoi hänen
-pitää sitä omassaan. — Trolle puristi sitä heikosti.
-
-— Ystäväni — toisti hän hiljaan kerta toisensa perästä.
-
-Ja yht'äkkiä huomasi Marianne, että he seisoivat hänen hotellinsa
-edessä. Hän katsahti kysyvästi Trolleen.
-
-— Erotkaamme nyt — sanoi tämä — sillä tämä on sietämätöntä. Sanokaamme
-jäähyväiset toisillemme, Marianne.
-
-Taas tarttui hän Mariannen käteen ja sanoi tavattoman juhlallisella
-äänellä:
-
-— Tahdon rukoilla Jumalaa, johon uskon, että hän tekisi minut iloiseksi
-jälleen. Hyvästi... rakastettuni!
-
-Mutta ihan haltioissaan kiersi Marianne kätensä hänen kaulaansa, ja
-samassa tunsi hän Trollen huulien painavan hänen huulilleen suutelon
-niin tulisen, kuin olisi se tahtonut imeä sielun hänestä.
-
-Trolle riistäytyi irti hänestä. — Hyvästi! — kuuli Marianne hänen
-sanovan, ja poissa oli Trolle.
-
-Marianne katsahti ympärilleen. Hän oli yksin. Kuinka pimeä oli! Ja
-kuinka tähdet kimaltelivat! Niin, kuinka ne kimaltelivat!
-
-Ja hän oli niin väsynyt — oo, niin väsynyt, niin väsynyt! Onnellinen
-se, joka saisi nukahtaa pois koko maailmasta. Itkeä itsensä uneen ja
-nukahtaa pois kaikesta.
-
-Kankeana hoiperteli hän ylös portaita ja astui huoneeseensa. Hän siirsi
-kynttilän kauemmaksi pöydälle ja vaipui tuolille väsyneenä.
-
-Hän tunsi vielä Trollen suutelon. Hän sulki silmänsä ja taivutti päänsä
-taapäin. Hän tahtoi tuntea sen suutelon koko ruumiissaan.
-
-Mutta äkkiä hän kavahti ylös huumauksestaan. Ajatus, kauhea ajatus oli
-hänet herättänyt. Hän ei saisi enää koskaan nähdä häntä, ei koskaan
-enää. Hän seisoi keskellä lattiaa, puristaen päätänsä molemmilla
-käsillään.
-
-Ei, hän ei voinut erota Trollesta. Hänen täytyi tavata hänet. Samassa
-syöksyi hän ovelle, mutta hillitsi siinä itsensä.
-
-Ajatukset lentelivät sikin sokin hänen aivoissaan. Hän ajatteli
-isäänsä, lastansa, Haldoria. Kaikkialta parveutuivat ajatukset yhteen,
-kaikki muistot astuivat ilmielävinä hänen eteensä.
-
-Hän vaipui lattialle ja rukoili. Jumalan täytyi auttaa häntä, hän ei
-jaksanut enää itse. Jumalan täytyi auttaa häntä tässä äärettömässä
-hädässä.
-
-Sinä et saa enää koskaan nähdä häntä, vastasi ääni hänen sielustaan. Ja
-yhdellä hyppäyksellä oli hän taas pystyssä, kiiti alas portaita ja ulos
-kadulle, jossa hän juoksi ja huusi Kristian Fredrikiä nimeltä, niin
-että kansa seisattui ihmetellen katsomaan häntä.
-
-Hän pysähtyi ihan hervottomana avoimelle paikalle. Vieraat ihmiset
-kuhisivat hänen ohitsensa. Mihin hän menisi? Oi Herra, mihin hän
-todella menisi?
-
-Sitten hän kääntyi takaisin ja palasi pimeätä katua myöten asuntoonsa.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Pariisista matkustivat Haldor ja Marianne Lontooseen.
-
-Kun he saapuivat sinne, odotti heitä sähkösanoma kotoa. Ebbesen oli
-yhtäkkiä sairastunut vaarallisesti, ja heidän läsnäoloaan kaivattiin.
-
-Samana iltana läksivät he laivalla Norjaan.
-
-Synkkänä, harmaan kylmänä aamuna saapuivat he takaisin kotiinsa.
-Laiturilla oli vastassa muutamia vakavannäköisiä sukulaisia, jotka
-tervehtivät heitä ääneti ja juhlallisesti. Konsuli oli hyvin huonona,
-hänen ei luultu enää voivan elää yli yön.
-
-Marianne kesti sen ihmeteltävän levollisesti. Hän ei itkenyt eikä
-sanonut sanaakaan. Semmoinen hän oli ollut aina Pariisista asti. Hän
-oli kulkenut kuin horroksissa. Mutta Haldor oli lohduttanut. Marianne
-oli luonnollisesti väsynyt matkasta — ja sen lisäksi oli isä sairas.
-Haldor antoi Mariannen olla rauhassa. Hän ymmärsi että oli meneteltävä
-varovaisesti. Parasta oli jättää Marianne omiin hoteisiinsa, kunnes
-pahin puuska olisi ohitse.
-
-Koko viime vuorokauden oli konsuli Ebbesen ollut täydessä tajussaan.
-Hän oli maannut vuoteellaan, tuntematta kipujaan, mutta hänen silmänsä,
-jotka sairauden aikana olivat tulleet tavattoman suuriksi ja saaneet
-omituisen loisteen, harhailivat ylt'ympäri alituisesti levottomina.
-Lakkaamatta kyseli hän Mariannea. Hän halusi nähdä hänet ennen
-kuolemaansa. Eikö hän tule pian?
-
-Ja kun Marianne vihdoin istui hänen luonansa ja piti hänen kättänsä ja
-pyyhkäsi hiukset hänen kostealta otsaltaan, silloin kirkastuivat hänen
-kasvonsa, ja hän nousi istualleen ja suuteli Mariannea.
-
-— Jumalan kiitos! — sanoi hän. — Jumalan kiitos, että vielä sain nähdä
-sinut ja kiittää sinua kirjeestäsi. Kiitos, kiitos, lapseni! Nyt kuolen
-tyytyväisenä. Kuuletko? Lähden täältä rauhassa, sillä nyt tiedän
-sinulla olevan hyvän — vihdoinkin!
-
-Marianne ei vastannut hänelle montakaan sanaa. Hän taputti isänsä
-kättä ja suuteli hänen otsaansa, kun hän raskaasti ja väsyneenä vaipui
-takaisin tyynylle ja huokasi — syvään ja vapautuneesti.
-
-Suuri väsymys valtasi nyt konsulin, ja hän makasi useita tunteja
-liikahtamatta, onnellinen ilme kasvoilla. Hän tunsi kuitenkin kaiken
-aikaa Mariannan läsnäolon, sillä kun tämä vähänkin liikahti, avasi
-konsuli heti silmänsä ja katsahti levottomasti. Mutta kun hän näki
-tyttärensä, sulki hän ne jälleen rauhallisesti hymyillen.
-
-Myöhemmin yöllä oli hän hetken tajuttomassa tilassa. Hän houraili
-kuumeen käsissä, mutta puolen yön tienoilla selvisivät ja rauhoittuivat
-hänen aivonsa taas.
-
-Hän nousi vaivoin istumaan vuoteellensa ja alkoi puhua. Ääni kuului
-ontolta ja luonnottoman voimakkaalta.
-
-— Marianne, pyydän sinun unohtamaan — sanoi hän — jos olet sydämesi
-syvimmässä sopukassa kantanut kaunaa minua vastaan. Olen tehnyt sinulle
-kerran pahaa. Marianne. Tiedän sen sinuun koskeneen. Minulla olisi
-ollut paljon sinulle selittämistä — mutta nyt on liian myöhäistä. Anna
-minulle anteeksi, Marianne! Olen rakastanut sinua sydämestäni.
-
-Hänen silmiinsä tuli omituinen ilme, ikäänkuin hän olisi nähnyt kauas
-tulevaisuuteen. Ne kuulsivat kamalan suurina ja saivat särkyvän
-loisteen.
-
-— Ja jos tulee aika — mutisi hän — jolloin joudut elämään yksin ja
-surussa, niin ole vahva ja ylpeä, Marianne... sitä hyvää ylpeyttä...
-Ääni hiljeni aivan kuulumattomaksi. Hän vaipui takaisin vuoteelle ja
-silmät sulkeutuivat. Mutta kohta alkoi hän haparoida ilmaa käsillään.
-Marianne tarttui hänen käsiinsä, ja kuuli hänen kuiskaavan ikäänkuin
-kaukaisesta etäisyydestä: — Minä siunaan sinua... siunaan... Mariannea!
-
-Sitten häipyi kaikki hänen tajunnastaan. Kummallinen hämärä levisi
-hänen silmiensä eteen, ja vähitellen muuttuivat hänen kasvonsa
-kalpeahkoiksi ja vieraiksi.
-
-Niin hän kuoli — rauhallisesti — taistelutta ja tuskitta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja tuli päiviä, jotka tuntuivat Mariannesta sietämättömiltä. Iltasilla
-kysyi hän usein itseltänsä, kuinka oli mahdollista, että hän vielä eli.
-
-Mutta niin kummallista on meidän ihmisten elämä, että jokapäiväinen
-huoli ja jokapäiväiset mielenharmit polkevat sydämmen kovaksi ja
-karuksi, kun siihen sijaan suuri suru uurtaa verisiä vakoja sydämeen ja
-kyntää nurin hedelmällisen mullan, niin että rehevä oras pääsee siinä
-toimimaan.
-
-Niin kohentaa elämä itseänsä ja vain aniharvoin menettelee se
-hellävaroen. Siltä joka ajattelee vain omaa iloansa, riistetään usein
-kaikki ilo, eikä sydämesi saa koskaan mitään, ellet itse ole antanut
-enemmän kuin sait.
-
-Sen sai Mariannekin nyt kokea. Kun hän heräsi elämään, oli hän
-vihamielin vaatinut itsellensä kaikki sen oikeudet. Nyt sai hän
-vähitellen oppia taivuttamaan niskansa ja nauttimaan niitä niukkoja
-armopaloja, joita aina viruu elämän pöydällä.
-
-Mutta nyt, sitten kun hänen sielunsa ainakin tuokion oli liidellyt
-läpi taivaan autuuden ja sitten syöksynyt alas tuskan onkaloihin — nyt
-tuntui todellinen elämä hänestä kevyemmältä kantaa.
-
-Hänen nuoruutensa epämääräinen kaipaus oli tyydytetty. Veren
-levottomuus oli tyyntynyt. Hän ei enää rauhatonna udellut tietämätöntä
-tulevaisuutta. Hän katsoi taapäin siihen, mikä oli ollut.
-
-Tälle entisyydelle hän rakensi alttarin sisimpään sydämeensä. Pyhän
-paikan, jota ei kukaan tuntenut ja johon hän ei itsekään koskaan
-astunut valmistumattomalla mielellä.
-
-Ainoastaan hiljaisina, yksinäisinä hetkinään avasi hän tämän pyhäkkönsä
-oven, ja parhaimman mitä hän omisti, hienoimman mitä hän ajatteli,
-kaiken sen hän uhrasi silloin niille kahdelle hengelle, joita hän oli
-enimmän rakastanut.
-
-Ja vähitellen ja hiljaa, niin ettei hän itsekään sitä huomannut, alkoi
-hänen sydämensä verisistä vaoista orastaa jotakin uutta ja ennen
-aavistamatonta.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Oli hyvä, ettei konsuli Ebbesen haudastaan voinut nähdä, miten
-kauhealla tavalla hänen teoriansa onnen vaihtelevaisuudesta toteutuivat.
-
-Sillä jo parin vuoden perästä hänen kuolemansa jälkeen kääntyi niiden
-onni, jotka ennen aikaan olivat aina voittaneet, silloinkin kun
-pelasivat sokeasti.
-
-Ei kestänyt kauan ennenkuin saatiin kuulla yhden ja toisen pienen
-toiminimen menneen kumoon. Mutta se ei säikyttänyt niitä, joilla oli
-vanhoja ja suuria rikkauksia turvanaan. Yleensä ajateltiin vain, että
-se oli ohimenevä pula ja että se oli kestettävä urhoollisesti.
-
-Mutta silloin kuultiin eräänä päivänä suuren arvossa pidetyn
-kauppaliikkeen kukistuneen perinpohjin semmoisella ryskeellä, että
-kaiku siitä kuului yli koko maan.
-
-Ja niinkuin lumipallo kasvaa, niin kasvoi myös tämä kaatuminen. Ne
-monimutkaiset säikeet, jotka liittävät eri kauppaliikkeitä toisiinsa
-ja tukevat niitä keskenänsä, olivat katkenneet, ja tuloksena oli
-kaatuminen pitkin linjaa.
-
-Niiden huomattavien kauppahuoneiden joukossa, joitten häviö oli
-täydellisin ja perikato suurin, mainittiin Björn & poika.
-
-Velkamiehet joutuivat silmittömän säikähdyksen valtaan. Tuokiossa oli
-kaikki tyyni muutettava rahaksi, ja viimein tuli perheen kaupungissa
-ja maalla omistamien kiinteimistöjen vuoro niihin kuuluvine
-irtaimistoineen ja kalleuksineen.
-
-Yksin rouva Mariannen kuuluisat koristeetkin, jotka suurimmaksi osaksi
-olivat Ebbesenien suvussa polvesta polveen kulkenutta perintötavaraa, —
-joutuivat vasaran alle.
-
-Ja Haldor Björnin täytyi tyytyä vuokraamaan itselleen pieni,
-kolme ahdasta huonetta sisältävä huoneusto, joka kalustettiin
-halpahintaisilla huonekaluilla ja koristettiin vanhan pesän tähteillä,
-jotka oli armosta ja säälistä heille jätetty.
-
-Tätä iskua ei Haldor kestänyt. Hän kerrassaan murtui onnettomuuden
-taakan alle. Joka ilta istui hän »linnanvalleilla» ja jutteli
-jokaiselle, ketä vain halutti kuulla, kuinka väärin kohtalo oli
-menetellyt häntä vastaan ja kuinka häpeämättömästi ihmiset olivat häntä
-kohdelleet.
-
-Samalla hän juopotteli yhtämittaa lievittääkseen surujaan, ja lopuksi
-hän aina purskahti itkuun niinkuin pieni lapsi.
-
-Marianne ei alussa käsittänyt sitä lainkaan. Olihan kerrassaan
-mahdotonta, että he todellakin olivat köyhtyneet. Ja vaikkapa he nyt
-jonkun aikaa olisivatkin pakotetut asumaan köyhästi ja supistamaan
-elämänsä kaikin tavoin, niin eihän se ajan pitkään mitenkään kävisi
-päinsä. Sen täytyi ehdottomasti olla aivan ohimenevää laatua, josta he
-ennemmin tai myöhemmin suoriutuisivat.
-
-Vasta sitten kun hän huomasi, että monta kertaa oli niukalta ruokaa
-päivällispöydässä, että hänen pukunsa vanhenivat ja kuluivat, eikä
-hän tiennyt enää mitään keinoa hankkiakseen rahaa uusien ostoon —
-vasta sittenkun hän joka hetki tunsi muutoksen lepäävän hartioillaan
-kuin raskaan taakan ja kun useimpien ihmisten käytös saattoi hänet
-tuntemaan alennustilansa — vasta silloin hän täydelleen tajusi mitä oli
-tapahtunut.
-
-Ja huomatessaan kuinka syvästi Haldor oli masentunut kovasta iskusta,
-hän myöskin älysi, ettei enää ollut mitään parantumisen toivoa.
-
-Sillä nekin, jotka alussa olivat olleet valmiit auttamaan Haldoria taas
-jaloilleen, kyllästyivät vihdoin hänen iankaikkisiin valituksiinsa.
-Hänen vanhat ystävänsä kohauttivat olkapäitään ja pitivät häntä
-haaksirikkoutuneena hylkiönä ja surkuteltavana raukkana, ja Marianne
-tunsi hyvin hyvästi, mitä ne hiljaisessa mielessään ajattelivat: mies,
-joka onnettomuudesta siinä määrin masentuu, on poloinen, joka ei
-ansaitse parempaa kohtaloa.
-
-Siinä oli jotakin, mikä liikutti Mariannea. Ei yksikään niistä, jotka
-ennen olivat pitäneet kunnianansa kuulua hänen ystäväpiiriinsä ja jotka
-usein olivat osanneet käyttää hänen hyvyyttänsä hyväkseen — ei yksikään
-niistä rientänyt nyt hänen avukseen, pidättämään häntä pinnalla.
-
-He katsoivat mitä suurimmalla kylmäverisyydellä, kuinka heidän entinen
-toverinsa vajosi yhä syvemmälle ja syvemmälle kurjuuteen.
-
-Mutta siihen oli Haldor liian hyvä. Ensi kertaa elämässään tunsi
-Marianne, että hän sydämestään otti osaa hänen kohtaloonsa.
-
-Hän tunsi syvää sääliä Haldoria kohtaan. Hän näki, kuinka heikko Haldor
-todellakin oli ja kuinka mahdoton hänen oli yksinään kestää elämän
-taisteluissa. Hän itse oli vahvempi heistä. Ebbesenien rotutunne heräsi
-hänessä. Häntä ei kuten Haldoria voitu johtaa mihin tahansa. Hän oi
-voinut sallia sääliä itseänsä kohtaan niitten puolelta, jotka olivat
-olleet hänen perheensä nöyriä palvelijoita. Hänen itsensä täytyi ryhtyä
-kohtaloonsa käsiksi. Ei ollut hänellä ketään, joka olisi voinut häntä
-tukea. Hänen, maailmannaisen, täytyi olla oman onnensa seppä.
-
-Sanottu ja tehty. Hän oli työssä jo varhain aamulla, kun Haldor vielä
-nukkui sikeässä unessa, ja myöhään illalla, kun miehensä saapui
-hoiperrellen kotiin.
-
-Ensinnäkin, ajatteli hän, täytyi hänen saada pienet, surkeannäköiset
-huoneet ainakin siksi siisteiksi ja kodikkaiksi, että Haldorin ei
-liiaksi tarvitsisi kaivata menettämiänsä mukavuuksia.
-
-Rohkealla maullaan onnistui hänen todellakin verrattain lyhyessä ajassa
-tehdä uusi kotinsa niin somaksi ja miellyttäväksi, että hän usein
-ajatteli itsekseen, ettei edes heidän entisessä kodissaan kaikkine
-komeuksilleen ollut niin kodikasta kuin nykyisessä.
-
-Haldor ei näyttänyt ensinkään huomanneen Mariannessa tapahtunutta
-muutosta. Totuttuun tapaansa hän seurusteli edelleenkin ystäviensä
-kanssa, jotka häntä halveksivat ja ivailivat. Useasti koetti Marianne
-hänelle osottaa, kuinka alentavaa se hänelle oli. Haldor tästä vain
-äkämystyi. Eikö hänelle edes suotaisisi sitä iloa? Ja kerran hymähti
-hän ivallisesti ja kysyi, minkä vuoksi Marianne juuri nyt oli ruvennut
-huolehtimaan hänen kohtalostaan? Ennenhän oli tuskin huomattu hänen
-olemassa oloaan, vaikka — sen tietää Jumala — hän oli tehnyt kaikki
-mitä oli voinut.
-
-Tähän huomautukseen ei Marianne ollut mitään vastannut. Mutta se oli
-häneen kipeästi koskenut, sillä Haldorillahan oli itse asiassa oikein.
-Ennen oli Haldor koettanut voittaa hänet. Ja silloin oli hän puolestaan
-ollut välinpitämätön, sureksinut ja miettinyt.
-
-Nyt oli suhde aivan toinen. Nyt oli Mariannen vuoro rukoilla ja
-Haldorin työntää luotaan.
-
-Mikä ihmeellisin kohtalon iva! ajatteli Marianne.
-
-Tai ehkä olikin se vain entisen hyvitystä?
-
-Useasti kun Haldor oli katkerasti häntä loukannut ja toivottomuus oli
-hänet vallata, tuli tämä itsesoimaus hänen avukseen ja teki hänet
-kärsivälliseksi. Hänellä oli Haldorille niin paljon sovitettavaa. Siksi
-hänellä ei ollut oikeutta valittaa. Ja hän unohti loukkauksen ja loi
-Haldoriin jälleen ystävällisen katseensa.
-
-Mariannen ahertelusta huolimatta huononi heidän taloutensa
-huononemistaan ja raha tuli yhä ahtaammalle. Jos niin olisi saanut
-jatkua, olisi heiltä puuttunut pian välttämättömimmät elinehdot.
-
-No niin! Ei siis sillä hyvä, että hän huolehti kotitaloudesta, hänen
-täytyi myöskin auttaa Haldoria toimeentulon hankkimisessa. Ja kun
-hänellä oli liikemiehen verta suonissaan, osasi hän käyttää hyödykseen
-kaikki pienetkin kykynsä. Hän antoi opetusta ranskan kielessä ja
-soitossa, hän laittoi koruompeluksia, käänteli kirjoja ja vihdoin sai
-hän vakinaisen toimen kirjeenvaihtajana eräässä konttorissa.
-
-Tämän ohella riitti häneltä aikaa laittaa ruokaa Haldorille ja pitää
-huolta perheen vaatetuksesta, niin että heidän kodissansa oli sentään
-aina jonkinlainen hyvinvoinnin leima. Sillä hän ajatteli usein, kun hän
-oli väsymyksestä nääntymäisillään, että vaikka hänen ja Haldorin koko
-elämä kuluisi alituiseen taisteluun toimeentulosta, niin koettaisi hän
-ainakin saada aikaan sen, etteivät hänen lapsensa tarvitse muistella
-lapsuudestaan ainoastaan huolia ja puutteita.
-
-Haldor mukaantui kaikkeen, niinkuin ei muuta olisi ollut
-ajateltavissakaan. Hänet, joka ennen oli ollut hyvä ja oikein
-ajatteleva, hänet olivat vastoinkäymiset tehneet itsekkääksi, joka ei
-ajatellut muuta kuin omaa onnettomuuttaan.
-
-Hän tunsi itsensä katkeraksi ja kohtalon pahoin pitelemäksi. Ei ollut
-muuta kuin kohtuullista, että joku toinen ponnisti voimiaan hänen
-puolestaan, saattaakseen kaikki jälleen entiselleen. Ja kukaan ei ollut
-enemmän siihen velvollinen kuin Marianne.
-
-Vuodet vierivät. Mariannalle koitti uusi nuoruus, vaikka hän olikin jo
-keski-ikäinen nainen, jonka entistä kauneutta ei enää kukaan muistanut.
-
-Hän pyrki yhä edelleen voittamaan Haldorin itselleen, ja vihdoin alkoi
-hän päästä päämääränsä perille, vähitellen, askel askeleelta.
-
-Heti kun hän oli saanut säästetyksi muutamia markkoja taloustarpeilta,
-alkoi hän panna toimeen yksinkertaisia »juhlailtoja» lapsille, ja näinä
-iltoina jäi Haldor säännöllisesti kotiin.
-
-Tällöin tarjosi hän pienille vierailleen marjamehua ja pähkinöitä,
-Haldorille sikaareja ja totia, ja kun lapset olivat menneet levolle,
-silloin piti hänen pitää seuraa Haldorille, ettei toverien seura heti
-olisi häntä luokseen houkutellut.
-
-Kuinka hänen usein täytyi ponnistaa voimiaan löytääkseen jotain
-huvittavaa! Ja kuinka usein hän sittenkin aikeissaan pettyi!
-
-Hän luki ääneen, ensin vakavista, sitten humoristisista teoksista.
-Mutta se tuntui vaan Haldoria ikävystyttävän.
-
-Sitten ehdotti hän, että he palaisivat besikkiä. Sama tulos. Haldor
-närkästyi, kun hävisi, ja kun Marianne antoi hänen voittaa, niin heitti
-Haldor kortit pöytään ja sanoi, että hän oli liiaksi vanha voidakseen
-pelata »naisten peliä».
-
-Lopulta keksi Marianne kuitenkin jotain, joka todellakin Haldoria
-huvitti. Hän lauloi.
-
-Vaikka hänen äänensä jo oli käynyt heikoksi ja soinnuttomaksi, niin
-näytti se kuitenkin Haldoria miellyttävän, ja usein puuttui hän itsekin
-laulamaan, mutta lauloi tietysti päin hongikkoa.
-
-Marianne lauloi kaikkia niitä lauluja, joita luutnantti oli laulanut
-sinä unohtumattomana keväänä, jolloin Haldor joka ilta oli istunut
-»skanssissa» Mariannen oleskellessa kylpylaitoksessa.
-
-Ja Mariannen laulaessa näitä lauluja vaipui Haldor helliin,
-surumielisiin unelmiin ja ajatteli, kuinka surkeasti hänen oli elämässä
-käynyt.
-
-Ja sillä lailla sai Marianne Haldorin vähitellen viihtymään kotona,
-niin että hän lopulta kävi vaan kerran viikossa toveriensa luona
-pelaamassa korttia.
-
-Mutta hän kohteli Haldoria samalla harkitulla varovaisuudella kuin
-ennenkin — niin, ehkä vielä suuremmalla, ettei häntä uudestaan olisi
-vallannut ikävä toveriensa luo.
-
-Ja nyt kun ihmiset eivät enää nähneet Haldoria keskuudessaan,
-alakuloisena ja apeana, eivätkä enää kuulleet hänen alituisia
-valittelujaan, niin alkoivat he niinkuin vähän enemmän häntä
-kunnioittaa ja lopulta uskoa, että hän ehken vähitellen virkoisi
-toivottomuudestaan.
-
-Ja virkoaminen tekikin hänessä tuloaan, vitkaan, mutta varmasti, ja
-ilma heidän ympärillään ikäänkuin kirkastui.
-
-Mutta kukaan ei aavistanut, mitä taisteluja Marianne oli kestänyt ja
-kuinka syviä jälkiä ne häneen olivat jättäneet.
-
-Joskus, kun hän sai hetkisen levähtää, istua yksikseen ja vaipua
-raukeaan lepoon, silloin saattoi hän kuulla jonkun hopeasävelen, joka
-tuntui tulevan jostain kaukaa — oi, mitähän se oli! — elämästä, jota
-hän kerran oli elänyt, mutta jota hän ei enää tuntenut omakseen.
-
-Hän antoi kuitenkin tällöin muiston mennä menojaan ja kadota, hän ei
-uskaltanut sitä säilyttää. Hän tunsi itsensä väsyneeksi, ja hänen
-täytyi kiirehtiä lepäämään — hänellä oli vielä paljon tekemättä.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Tapahtuu joskus, että vielä myöhään syksyllä kaunis lämmin päivä
-yllättää kylmät, koleat säät.
-
-Koskaan ei luonto ole suurempi ja vakavampi kuin silloin, koskaan ei
-ilma ole niin korkea ja meri niin aava ja peilikirkas.
-
-Tuntuu niinkuin ei kesä tahtoisi luopua kaikesta kauneudestaan. Ruusut
-alkavat kukoistaa uudelleen ja linnut laulavat lehdossa.
-
-Ja kuitenkin ne eivät ole kevään lintuja, jotka laulavat, eikä
-kesän ruusuja, jotka puhkeavat kukkaan. Lintujen laulu tuntuu niin
-surumieliseltä, ja ruusujen tuoksu on niin heikkoa kuin tulisi se
-jostain äärettömän kaukaa.
-
-Ja kun aurinko laskee, silloin kaikki ikäänkuin säikähtyy ja vaikenee.
-Ei ole sitä elämää ja liikettä kuin keväällä, ainoastaan salaperäistä
-kahinaa pimeässä, lehti, joka putoo puusta, hedelmä, joka irrottuu
-varrestaan.
-
-Se aika on mietteitä synnyttävä, mutta se on samalla täynnä lohdutusta.
-Kevään kaihot eivät enää ole olemassa. Kaikki mikä ennen kuohui, kuinka
-liikkumatonta se nyt on, se mikä silloin humisi, se vaikenee nyt.
-
-Pian on kaikki ohi, ja sitten tulee talvi ja sen suuri, valkoinen rauha.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Muuan vanha herra kulki tietä myöten sellaisena päivänä, jolloin
-myöhäiset ruusut erehtyvät kukoistamaan puutarhassa ja linnut laulamaan
-käytävien puissa.
-
-Hän oli kaunis, vanha mies. Hänellä oli suuret, parrattomat ja
-surumieliset kasvot. Oli varmaan muukalainen, sillä hänen vaatteillaan
-oli outo kuosi, ja hän pysähtyi kauaksi aikaa sinne tänne ja katseli
-ympärilleen, niinkuin se, joka saapuu seudulle, missä hän on ollut
-monta vuotta takaperin.
-
-Lopulta istui hän penkille käytävän viereen.
-
-Kun hän oli siinä hetkisen istunut, kuului askelia käytävän toisesta
-päästä. Muukalainen käänsi päätään ja katseli sinne päin, mistä askelet
-kuuluivat. Se oli pieni, kumarainen nainen. Hän oli vielä kaukana,
-multa muukalainen saattoi jo kuulla hänen askelensa. Puutarhassa oli
-sinä päivänä niin hiljaista.
-
-Nainen kulki verkkaan, hieman laahustaen askeliaan. Hän oli varmaan
-hyvin vanha, ainakin yhtä vanha kuin muukalainen itse. Mahtoiko hän
-hänet tuntea?
-
-Lopulta saapui nainen niin lähelle, että muukalainen saattoi erottaa
-hänen kasvonsa. Ja kurttu hänen kulmakarvojensa yläpuolella alkoi
-syventyä.
-
-Nainen ei häneen katsonut. Hän vaan mennä tapsutti eteenpäin, kädessään
-vesikannu ja puutarhaharava. Ehkä hän meni kirkkomaalle?
-
-Kuinka hän oli tullut vanhaksi! Herra Jumala!
-
-Kuinka hänen kasvonsa olivat ryppyiset ja keltaiset!
-
-Muukalainen nousi penkiltä ja meni häntä vastaan.
-
-— Päivää, rouva Marianne! — sanoi hän ja tervehti häntä.
-
-Nainen kääntyi häneen päin, hieman jäykästi, ikäänkuin tuntien itsensä
-häirityksi, kohotti päätään ja tarkasteli häntä, hajamielisen, miltei
-välinpitämättömän näköisenä, mutta ei vastannut mitään.
-
-— Ettekö tunne minua? — kysyi muukalainen.
-
-Heikko hämmästyksen välkähdys loisti vanhan naisen silmistä.
-
-— Kristian Fredrik! — huudahti hän heikolla äänellä. — Oletteko
-todellakin hän?
-
-Kristian Fredrik näki heikon punan nousevan Mariannen kellahtaville
-poskille ja katseen vaipuvan alas. Kristian Fredrik ei tiennyt miksi,
-mutta ääretön hellyys valtasi hänet. Hän tarjosi Mariannalle kätensä,
-mutta ei voinut mitään sanoa.
-
-— Saatoittako todellakin tuntea minut jälleen? — kysyi Marianne.
-
-— Kuten näitte, vastasi Kristian Fredrik, ja he alkoivat kulkea
-käytävää eteenpäin. Kristian Fredrik ei voinut mitään sanoa; hän tunsi
-itsensä niin murheelliseksi, että kyynelet herahtivat hänen silmiinsä.
-
-— Jäättekö tänne kauaksi aikaa? — kysyi Marianne vihdoin.
-
-— En, ainoastaan muutamiksi tunneiksi. — Kristian Fredrik tunsi
-vihdoinkin voivansa hallita ääntänsä, ja hän jatkoi: — Lähden jälleen
-Ranskaan. Pistäysin täällä nähdäkseni näitä rakkaita, rakkaita seutuja,
-ennenkuin kuolen. Ja nyt sattuikin niin, että tapasin teidät!
-
-Kristian Fredrik pysähtyi, katseli naista ja tarttui liikutettuna hänen
-käteensä.
-
-— Marianne rukka! — sanoi hän. — Kuinka teillä on ollut vaikeata
-elämässä!
-
-Marianne hymyili.
-
-— Entäs teillä itsellä?
-
-— Minulla? En tiedä, mitä siitä sanon. En vaan tahtoisi uudestaan
-elämääni elää. Usein ajattelen, että on ollut samantekevä olenko elänyt
-tai en. Sen vaan tiedän, että sitä päivää, jona kuolen, ei kukaan
-huomaa.
-
-— Teillä siis ei ole ketään, joka teistä pitäisi ja josta te pitäisitte.
-
-Kristian Fredrik hymyili.
-
-— Pitäisi — toisti hän. — Ei, ainakaan sillä lailla kuin tarkoitatte.
-
-— Silloin miltei luulen, että minä puolestani saan sanoa teille:
-Kristian Fredrik rukka! — sanoi Marianne.
-
-— Mitä sillä tarkoitatte? — kysyi Kristian Fredrik.
-
-— Kysymykseenne on jokseenkin vaikea vastata. Ja sitä paitse vaatisi
-se monta tuntia. Se Marianne, jonka tunsitte oli toinen kuin se, jonka
-nyt näette tässä edessänne. Ei, älkää pahastuko, Kristian Fredrik,
-älkää pahastuko siitä mitä nyt teille sanon. Olette puhunut itsestänne,
-nyt saatte kuulla, kuinka minun on käynyt. — Kuuluin kokonaan teille —
-sanon sen vielä kerran — kuuluin kokonaan teille, kun olin nuori ja kun
-vielä ajattelin ainoastaan omaa iloani. Silloin oli kohtaloni teidän
-ja teidän kohtalonne oli minun. — Mutta on jotain, joka sitoo ihmiset
-vielä lähemmin toisiinsa kuin ilo. Se on epätoivo, Kristian Fredrik, ja
-jos minä tällä hetkellä äkkiä muuttuisin nuoreksi ja saisin valita —
-silloin valitsisin sen, jonka kanssa olen taistellut epätoivoa vastaan
-elämässä.
-
-He olivat saapuneet kirkkotarhan portille.
-
-— Minun täytyy tänne — sanoi Marianne. — Minun on hoidettava kahta
-kuollutta. Älkää sentähden olko tähteni huolissanne. Minun on hyvä
-olla, Kristian Fredrik. Olen nyt kerran tullut semmoiseksi, että pidän
-vanhan ihmisen kohtalona — ne molemmat täällä, jotka minua odottavat,
-ja ne kaksi siellä kotona, joista en voi luopua.
-
-Kristian Fredrik ravisti päätään. — En ymmärrä, mitä sanotte — sanoi
-hän raskaasti ja vitkaan. — Nyt olette tullut minulle vieraaksi.
-
-Marianne ojensi Kristian Fredrikille kätensä.
-
-— Niin ette saa sanoa. Ettekä myöskään niin ajatella. Älkäämme muuten
-enää tästä keskustelko. Vai kuinka?
-
-Kristian Fredrik puristi hänen kättään, ja he katsoivat toisiaan kauan
-ja lämpimästi silmiin.
-
-— Ystäväni — sanoi Marianne lempeästi ja hiljaa — hyvästi, ystäväni!
-Ehkä on olemassa paikka, jossa vielä voimme tavata. Ja silloin
-ymmärrämme kaikki ehken paljon paremmin.
-
-Hän kiiruhti kirkkomaan käytävää myöten niin joutuisasti kuin hänen
-vanhat jalkansa sallivat. Oli jo myöhäistä, ja hänen piti joutua kotiin
-hyvissä ajoin — muuten menisi siellä kaikki mullin mallin.
-
-Kristian Fredrik poistui vastaiselle suunnalle, missä ilta-aurinko
-sammumistaan sammui. Hän kulki hiljaa ja välinpitämättömästi, niinkuin
-se, joka ei tiedä, minne suuntaa matkansa kulun.
-
-(Loppu.)
-
-
-
-
-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MARIANNE: KERTOMUS ***
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
-United States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for an eBook, except by following
-the terms of the trademark license, including paying royalties for use
-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
-copies of this eBook, complying with the trademark license is very
-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
-of derivative works, reports, performances and research. Project
-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
-license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country other than the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you will have to check the laws of the country where
-  you are located before using this eBook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm website
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that:
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
-forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
-to date contact information can be found at the Foundation's website
-and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
-widespread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our website which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This website includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/68668-0.zip b/old/68668-0.zip
deleted file mode 100644
index a79fd3f..0000000
--- a/old/68668-0.zip
+++ /dev/null