diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/68661-0.txt | 6539 | ||||
| -rw-r--r-- | old/68661-0.zip | bin | 113744 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6539 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..a7457f9 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #68661 (https://www.gutenberg.org/ebooks/68661) diff --git a/old/68661-0.txt b/old/68661-0.txt deleted file mode 100644 index 8ffe4ca..0000000 --- a/old/68661-0.txt +++ /dev/null @@ -1,6539 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Nuoren opettajattaren varaventtiili, -by Hilja Valtonen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Nuoren opettajattaren varaventtiili - -Author: Hilja Valtonen - -Release Date: July 31, 2022 [eBook #68661] - -Language: Finnish - -Produced by: Tuula Temonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NUOREN OPETTAJATTAREN -VARAVENTTIILI *** - - - - - -NUOREN OPETTAJATTAREN VARAVENTTIILI - -Kirj. - -Hilja Valtonen - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1926. - - - - -Tämän kirjan (kirjoittamattomana) sain serkultani Jussilta viimeisenä -syntymäpäivänäni, heinäkuun yhdentenätoista 1923. Tulin silloin -lailliseen ikään. Holhoushallitus kukistui, ja valta joutui omiin -käsiini. Kaikki sukulaiset, tuttavat ja kylänmiehet riensivät -lahjoineen lausumaan onnittelunsa tapauksen johdosta. Talouskapineita -ja huonekaluja aivan sateli ympärilleni. (Pitkä ikä, rakastava puoliso -ja kuuliaiset lapset sille ainoalle, joka rohkeni kukalla katkaista -yleisen tarvekalusuunnan!) Olin näet kodin, vanhanpiian yksinäisen -kodin perustamispuuhissa. Kaikenlaista sälyä karttuikin, pianosta -aina punalaitaiseen pölyriepuun saakka. Ihmiset ovat hyvin kärkkäitä -lahjomaan poismuuttajaa, etenkin äitipuoli, joka siten pääsee eroon -ilkeästä ja pahasisuisesta tytärpuolesta sekä kaikesta siitä kamasta, -mikä muistuttaa edeltäjää isän sydämessä. Niinpä sain lahjaksi kaikki -oman äitini huonekalut ja tavarat, jotka hän kerran oli myötäjäisinään -tuonut taloon. Isä oli antanut puusepän hiukan siistiä niitä. - -Istuin parhaillani maallisen omaisuuteni keskellä miettien, missä -Suomen kolkassa mahtoikaan olla se kansanjalostuslaitos, jonka kahteen -kamariin ja keittiö pahaseen majoittaisin tavarani ja itseni, kun Jussi -julmasti rymistäen ryntäsi huoneeseen ja oli iskeä kulmansa kaapin -särmään. - -»No!» sanoi hän ja katseli hämmästyneenä tuntemattomaksi maalattuja, -tuttuja tavaroita. - -»No?» sanoin minä ja irvistelin keinutuolistani. - -»Aiotko nyt jo ruveta majanmuuttohommiin?» - -»En. Olen vain saanut nämä kaikki syntymäpäivälahjaksi.» - -Jussi vihelsi ja näytti jonkin verran nololta. Arvasin, ettei hän ollut -hoksannut hommata minulle mitään suurenmoista lahjaa. Poika kulta! -Päätin päästää hänet pälkähästä. - -»Onnittele toki ja anna lahjasi! Lahja kai sinulla on tuossa käärössä, -jota niin hellästi kainalossasi kannat.» - -»Kuulehan, Liisa, älä pahastu, jos lahjani ei olekaan mikään erikoinen! -Ehdin hukata rahani. Isältä en viitsinyt enää pyytää lisää, kun aivan -äsken sain häneltä rahalähetyksen. Sitäpaitsi olisi minun pitänyt -silloin ilmoittaa, mihin olen entiset huljutellut. Ja siihen ei minulla -taasen ollut halua. Kyllähän sinä ymmärrät!» - -Ymmärsinhän minä. Hyvinkin. - -Jussi-serkku on yhdeksäntoistavuotias herra, ainoan enoni esikoinen, -joka keväällä leivottiin ylioppilaaksi. Oikea keltanokka siis! Aikoo -ahkerasti agronomiksi ja on meillä »haistelemassa» maanviljelyksen -aakkosia. Hän kävelee korviaan myöten rakastuneena rovastin Mirjamiin -(kuusitoistavuotias tenhotar), ja isäukon lähettämät rahat olivat -sulaneet sormukseksi, joka uutuuden hehkussa välkähteli Mirjamin -»liljanvalkeassa» sormessa. - -»Mitä joutavasta pahastuisin!» lohduttelin. »Lahja se on pienikin -lahja. Kun se tulee hyvästä sydämestä, on se arvokkaampi kuin kaikki -nämä mööpelit. Anna tänne vain pullapellisi!» - -»Ei se nyt pullapelli ole», ilmoitti Jussi pikkiriikkisen -loukkaantuneena. »Päiväkirjaksi sen tarkoitin.» - -Todellakin! Paperikääröstä paljastui paksu kirja, joka asiaankuuluvin -kumarruksin ojennettiin päivän sankarittarelle. Ja kannet olivat -mustalla ja punaisella koristetut. - -»Murheen mustalla pohjalla elämänilon punaisia riekaleita!» tuumin -tutustuessani lahjaan. - -»Kannet eivät ole kauniit, mutta kirjakaupassa ei ollut muunlaisia», -puolustautui rakastunut keltanokka. »Mirjam sanoi, että ne ovat -tunnelmallisemmat kuin aivan mustat.» - -»Tietysti ne ovat tunnelmallisemmat. Ja niin vertauskuvalliset! -Mirjamko keksi tämän päiväkirja-aatteen?» - -»Ei. Ajattelin, että sinun on hyvä saada uskottu ystävä mukaasi, kun -lähdet outojen ihmisten ilmoille. Tiedän, kuinka vaikeata elämä on, kun -sydän on täynnä asioita eikä ole ymmärtävää ystävää, kenelle niistä -kertoisi. Kirja ei petä. Se on sopiva varaventtiili ilolle, surulle, -ikävälle ja... niin... ja...» - -»Ja rakkaudelle», täydensin rohkeasti. »Kiitos! Tulen käyttämään -varaventtiiliäsi.» - - - -Elokuun 26 p. 1923. - - -Kohtalo on lennättänyt minut kauas synnyinsijoiltani. Monta, monta -valkeaposkista kilometripylvästä on sinisen kotijärveni ja tämän -yksitoikkoisen Latomeren välillä. (Nimi on omatekoinen, mutta hyvin -sopiva tälle paikkakunnalle.) Sydämeni huokaisee haikeasti Savonmaata -muistellessa. Ohhoo! - -Koko kesän, aina siitä saakka kuin palasin seminaarista täysipitoisena -kansakoulunopettajana, jankutti äitipuoleni, etten saisi paikkaa. -Turhaan ne rahat olivat menneet minun koulutuksessani! - -Rakas äitirouva ei koskaan anna isälle anteeksi sitä, että hän rouvan -kielloista ja äkäilyistä huolimatta koulutti minut ylioppilaaksi. -Mutta yliopistoon! Ei! Seis! Siellähän olisin kuluttanut rahaa niin, -että Harjulan komea rustholli olisi mennyt konkurssiin ja äitipuoli -kolmine lapsineen joutunut taivaltelemaan mieronmaita. Eipä silti, -että mieleni olisi tehnytkään lukuja jatkaa. Korkeat oppiarvot ja -loistavat arvosanat eivät ole koskaan olleet kunnianhimoni päämaalina. -Lukeminen ja etenkin laskeminen (inhoan algebraa ja trigonometriaa) -oli pahempaa kuin tervan syönti isolla piimäkapustalla. Ylioppilaaksi -luin kiusallakin, vaikka lujille se otti. Hirveän mielelläni olisin -viime syksynä mennyt Helsinkiin, en yliopistoon, vaan teatterikouluun. -Salasin kuitenkin haluni. Äitipuoli olisi saanut moisesta ilmoituksesta -vakavan hermokohtauksen, kenties sydänhalvauksen, enkä minä halunnut -hennoille hartioilleni syntisen kuolemaa. Niinpä lähetettiin -minut seminaariin hospitantiksi, ja minä menin. On näet suloisen -yhdentekevää, miten jokapäiväisen leipänsä hankkii, kun sitä kerran ei -saa hankkia haluamallaan tavalla. - -Tämä kesä oli ikävä. Paikanhaku ei ole mitään hauskaa hommaa, varsinkin -kun saa turhaan yrittää. Koska olin hylännyt loistavan taiteilijauran, -päätin sijoittautua mahdollisimman vilkasliikkeiselle paikkakunnalle. -Kotipitäjän paikat saivat osakseen olkapäänkohautuksen. Sukulaisten -suositukset hylkäsin. Mutta kahdeksannelta luokalta saamani huonon -päästötodistuksen ansiosta sain tyytyä vaatimattomampiin paikkoihin. -Ja äitipuoli pisteli ja jankutti, jankutti ja pisteli. Sisarpuoleni -autteli häntä parhaansa mukaan. - -Vihdoin, kun olin jo vaatimukseni alentanut kirkonkyliin, tuli -äitipuoleni suureksi ihmeeksi ilmoitus paikasta. Tarkastajan ja -johtokunnan kirjeet saapuivat yht'aikaa odottavaan kouraani. - -Hyppäsin heti penkille ja luin sotaäänellä kirjeet kaikelle kansalle, -joka aterioitsi isännän johdolla isossa tuvassa. Jäljestä seurasivat -asiaan liittyvät nuhteet sopimattomasta käytöksestä. Opettajattaren -täytyy käyttäytyä kuin opettajattaren! Ah, äitirouva, mikä -mallikelpoinen nuori neito lienetkään ollut! - -Nielin nuhteet vaieten. Äitipuoleni seurassa olen oppinut vaikenemisen -kauniin ja vaikean taidon. On ollut pakko oppia. Pienenä kunnioitin -patukkaa ja vaikenin, isompana hänen kielevyyttään ja vaikenin. Vahva -uskoni on, ettei tähän maailmaan ole syntynyt ketään niin kielevää -ihmistä kuin äitirouva, ei ainakaan tällä eikä viime vuosisadalla. -Ei kukaan voita häntä suunsoitossa. Tietäen tämän hyvin käytän sitä -ainoata taitoa, jota hän ei omaa, vaikenemista. Se kiusaa ja harmittaa -häntä enemmän kuin terävimmätkään sanat. - -No niin! Rauha äitipuolelle Harjulassa! Onhan hän topakka emäntä ja -kelpo ihminen. Eikä hän sille mitään mahda, ettei pidä minusta sen -enempää kuin minäkään hänestä. - -Mätäkuun viimeisenä päivänä lähdin Latomerta kohden. Kaikki taivaan -akkunat olivat auki, ja vettä satoi kuin saavista kaataen. Tämä ei -ollut ihme, vaan jokapäiväinen ilmiö tänä kesänä. Vettävaluvana -ilmestyin rakkaan koulukaupungin asemalle. Tavarani olivat jo -matkustaneet edeltäpäin. - -Kumarruin lippuluukkuun. - -»Toisen luokan lippu Mörskään!» sanoin suloisin hymyni huulillani. -Myyjä oli nuori mies ja äitipuoli kaukana maaseudun sumussa. Sain hymyn -hymystäni. Oikeastaan en ollut hymytuulella, enkä ole vieläkään, mutta -tuo nuori mies kivahteli niin kiukkuisesti edelliselle ostajalle, että -päätin armahtaa sitä yhä kasvavaa ihmisjonoa, joka odotti jäljessäni -vuoroaan. Eräs herrasmies on uskotellut minulle, että hymyni muka on -vastustamaton. Tepsi se nyt ainakin. Lipunmyyjä oli itse kohteliaisuus -ja haki Mörskää kirjoistaan niin, että lehdet rapisivat. Viiden -minuutin kuluttua ilmestyi hän jälleen luukun kehyksiin. - -»Hyvä neiti, sellaista asemaa tai pysäkkiä ei ole.» - -Levitin silmäni suuriksi. - -»Varmasti on. Sain määräyksen nousta siinä pois junasta. Sitäpaitsi se -on Turistissakin. Katsokaa!» - -Vedin Turistin taskustani ja levitin sen lipunmyyjän nenän eteen. -Hän meni uudestaan kirjoihinsa, hakija haki, luikkasipa vielä yhden -neidinkin avukseen, mutta Mörskää ei löytynyt. Jono takanani kiemurteli -jo odotussalin toisessa päässä. Kiukkuiset, kiirehtivät, kärsimättömät -katseet mittailivat sadetakkini märkää selkää. Eräs herra kävi jo -kovenemassa. - -»Mitä ihmettä neiti koko päivän luukulla seisoo, etteivät ihmiset pääse -lippuja ostamaan!» - -Päätin lepyttää hymylläni tuon hermostuneen, lihavan sedän -silkkipyttyineen. Valitsin myös pehmeimmän äänikerran. - -»Ostan lippua minäkin, eikä tämä toimitus vie puoltakaan päivää, -vastahan olen seisonut tässä kymmenen minuuttia.» - -Hermostunut, lihava setä silkkipyttyineen ei ollutkaan niin vain -lumottavissa kuin lipunmyyjä. Hän tosin jätti minut rauhaan, mutta -alkoi sensijaan sättiä rautatievirkailijoita yleensä ja nuorta -lipunmyyjää erikseen. Jono takanani liitteli myötämielisen mutinansa -herran sanoihin. - -»Antakaa lippu seuraavalle asemalle!» ehdotin, sillä kävi säälikseni -viatonta, nuorta miestä, jonka pään päälle kiertyi koko odottavan jonon -kiukku ja kiihtymys. Syy oli yksinkertaisesti sen tuntemattoman herran -tai neidin, jonka huolimaton käsi oli kirjan laatinut. Mutta sitä ei -jono tajunnut. - -Ilomielin täytti poika parka pyyntöni. Ja olenpa varma, että hymyni -oli ainoa hymy, jonka nuori virkailija sai siltä jonolta. Olin siis -tullutkin päinvastaiseen tulokseen. Niin voi käydä! - -Hetken perästä istuin topatulla toisen luokan penkillä. Oikeastaan oli -sopimatonta köyhän ja puolisivistyneen kansakoulunopettajan matkustaa -näin ylellisesti ja uskotella olevansa rikas ja äveriäs. Mutta isäukon -viisisatanen (äitirouvan tietämättä annettu) loihti esiin syntyperäisen -savolaisen pöyhkeilyhengen, ja peritty papillinen (äidinisä rovasti) -taipumus pehmeihin paikkoihin vaati vahvasti mukavuutta. Ei siis sovi -ihmetellä lankeemustani. Ja on se muillakin ihmisillä sama heikkous, -jos he sen vain yhtä rehellisesti tunnustaisivat. Kukapa meistä ei -haluaisi olla »parempia» ihmisiä? Tai ainakin näyttää olevansa. Pitää -vain olla varovainen, ettei todellisuuden pukinjalka pääse putkahtamaan -esiin. Se ei ole hauskaa. - -Minua vastapäätä istui nuori pari. Hirveän rakastunut. Ei ole juuri -hauskaa joutua vastapäätä hirveän rakastunutta paria. Ne käyttäytyvät -niin kanamaisesti. Koetin arvailla heidän yhteiskunnallista asemaansa -aikani kuluksi. - -»Ostakaa sanomalehtiä ja kirjoja!» - -Nuori rouva halusi ostaa kirjan, hyvän kirjan. Poika suosittelemaan. -Mikään ei rouvaa miellyttänyt. Vihdoin, pojan longistaessa -kirjapakkaansa, rouvan silmään sattui kirja, joka häntä miellytti. - -»Tämä on hyvä kirja. Olen lukenut melkein kaikki tämän kirjailijan -teokset. Hän on oikea elämän ja rakkauden kuvaaja», ylisteli rouva -ostostaan miehelleen. - -Vilkaisin minäkin salavihkaa rouvan kirjan selkään nähdäkseni, kuka se -»oikea elämän ja rakkauden kuvaaja» on. - -H. Courths-Mahler! - -Vai niin. Eipä silti, että olisin ollut hiukkaakaan parempi. Minulla -oli taskussani sama kirja, vaikka olinkin visusti käärinyt sen -paperiin, ettei nimi antaisi ympäröivälle seurakunnalle ala-arvoista -käsitystä sisäisestä minästäni. Pukinsorkan peittäminen vaatii taitoa. - -Hauskasti kävi viime kesänä eräälle neidille. Hän istui -matkustajalaivan keulassa, komentosillan edessä olevassa korituolissa, -ja ahmi (siltä näytti) riikinruotsalaista journalia. Ummikko -ruotsalainen rouva lähestyi neitosta ja nähdessään äidinkielisensä -lehden neidon kourassa kysyi: - -»Förlåt! Men kan jag få veta, när vi komma till — — — i?» - -Neitonen karahti tulipunaiseksi ja nousi seisomaan. - -»Ja, tack», sopersi neitonen pannen koko ruotsintaitonsa liikkeelle ja -vilkuili neuvottomana ympärilleen. - -Rouva toisti kysymyksensä. - -»En puhu ruotsia. Katselin vain kuvia», änkkäsi tyttöpaha nolona ja -poistui. - -Ei ole hauskaa tulla noin paljastetuksi, että itsekin huomaa toisten -nauravan pukinjalalleen. - -Mutta juna kulki, kulki ja kulki, ja pyörät ne pyörähtelivät. Asema -aseman jälkeen vilahti ohi. Päivä päättyi illaksi ja yöksi, ja yö -vaikeni aamuksi. Juna sauhusi Seinäjoelle. - -Faneerilaatikko ja minä astuimme hyvin unisina raikkaaseen aamuilmaan. -Vettä ei satanut. Aurinko katseli tyytyväisenä loistavia kasvojaan -vesilätäköstä, josta faneerilaatikko ja minä räiskäytimme likaisen -suihkun uusille, ihonvärisille silkkisukillemme. Ei ollut aikaa jäädä -sitä suremaan, täytyi rientää edelleen, jos mieli saada istuinsijan -Latomerelle menevän junan ainoassa pehmeäpaikkaisessa vaunussa. Nälkä -lauleli suolissa, mutta en uskaltanut lähteä ravintolaan, sillä joku -vanha tantti olisi voinut istuutua sillä aikaa paikalleni, eikä minulla -olisi ollut kylliksi hävyttömyyttä karkoittaa häntä seisomaan. - -Se oli hieno vaunu. Yleisö puhui ainoastaan ruotsia. Olipa joku nuori -neito onnellinenkin, kun oli päässyt eroon suomalaiskolloista. Se neito -ei jaksanut aavistaa, että minunlaiseni »hieno ilmestys» voisi olla -eräs noista suomalaiskolloista. Sulin siis koko hyvin germaaniseen -ympäristööni. Se tietoisuus lauhdutti hiukan sisuani, joka oli ruvennut -huomautuksesta höyryämään. Neito istui rinnallani. Ah, kuinka hän -tuoksui! Parfume Divinia! Tunnen sen hajun. Äitirouva käyttää sitä -mennessään hienolle visiitille. Saan siitä aina päänsäryn. - -Onneksi tyhjeni seuraavalla asemalla yksi penkki, ja »tuoksusimake» -siirtyi sille. Valloitin heti ikkunan. - -»Ohoo, ooh!» Se oli sydämeni, joka silloin niin huokasi. - -Ylistetty Etelä-Pohjanmaan lakeus levittäytyi täydessä elokuisessa -uhkeudessaan ihailtavakseni. - -Rakas Isämme ei ole (ikävä kyllä) luonut minua ruonoilija-neroksi, että -voisin antaa säkenöivän kuvauksen savolaisen sieluni tunnelmista, siksi -täytyy minun ne ilmaistukin vaatimattomasti ja yksinkertaisesti. - -Minua mojotti niin ilkeästi sydänalastani. - -Olen lukenut Pohjanmaan lakeuksista ja viljavainioista. Pidinpä -kerran toverikunnan illanvietossa »säihkyvän» esitelmän Järviluoman -»Pohjalaisista». Hankin tietoja ja luonnonkuvauksia kaikista -tunnetuista pohjalaiskirjoista, tirkistelin tuntikaupalla lakeuksien -kuvia, jotta oikein sattuvasti osaisin kuvata sikäläisen luonnon -vaikutusta ihmisluonteisiin. Ja totta on, että komeita nuo mahtavat -lakeudet ovatkin. Ymmärrän pohjalaisten ylpeyden. Mutta tänne ei -minun olisi pitänyt tulla. Nämä maisemat eivät sovi minulle. Niillä -ei ole mitään yhteistä sieluni sopusoinnun kanssa. Latoja, latoja -ja vain latoja, niin kauas kuin jaksaa ja viitsii katsoa. Ei mitään -yllätyksiä, ei mitään odottamatonta ihanuutta, ei rahtuakaan runollista -salaperäisyyttä! Kaikki muistuttaa elämän jokapäiväisyyttä ja -yksitoikkoisuutta. Ei edes mäennyppylää näkynyt. - -Käänsin selkäni ikkunaan. Olin nähnyt tarpeekseni. Ladot, aidat ja -heinäseipäät kiusasivat minua kuin paarmat kuumana kesäpäivänä. En ole -herkimpiä itkemään, en edes muista, milloin viimeksi itkin, mutta nyt -nousi kuiva pala kurkkuuni. Nielin ja nielin. Tartuin käsin kurkkuuni, -hieroin sitä ja nielin. - -»Känner fröken sig illamående?» kysyi vastapäätä istuva nuori herra -avuliaan näköisenä. - -»Kyllä, hyvä herra! Tukehdun näihin latoihin. Aidat ja heinäseipäät -raapivat kurkkuani.» - -Herra purskahti nauramaan. Ymmärsipäs suomea! - -»Neiti ei siis ole ennen käynyt täälläpäin?» - -»Luonnollisestikaan en!» - -»Pian näihin maisemiin tottuu.» - -»En ikinä totu latoihin ja heinäseipäisiin.» - -Meistä tuli juttutoverit. Sain onnellisesti pois kurkustani aidat -ja heinäseipäät. Olisipa äitirouva nähnyt, millä ilolla juttelin -tuikituntemattoman nuoren herran kanssa. Monisivuinen nuhdesaarna -olisi taasen luistanut korvieni ohi. Minusta oli tullut parissa -päivässä paatunut miesten lumooja. Tämä jo toinen! Suotakoon minulle -tämä kuitenkin anteeksi latojen ja aitojen tähden. Sitäpaitsi on tämä -ohimenevä matkatuttavuus. Emmehän voi tavata toisiamme enää tässä -ihanassa elämässä. - -»Mörskä!» ilmoitti junailija. - -Oli siis kuitenkin olemassa Mörskä! Ponnahdin seisomaan ja sonnustausin -matkani viimeistä vaihetta varten. Toverini veti myöskin ylleen ruskean -sadetakin. Otimme molemmat penkille käsipakaasimme ja istuuduimme -niiden viereen. - -»Näyttää vähän siltä, kuin matkustaisimme samoille seuduille», -huomautti herra. - -»Matkustatteko ehkä tekin Latomereen?» - -Hän myönsi. Selittipä vielä asuvansakin siellä. - -En enää hymyillyt. Vedin naamalleni arvokkaimman opettajatar-ilmeeni. -Etten vain ollutkin lörpötellyt enemmän kuin mikä oli soveliasta? -Opettajatarhan ei saa olla nuori ja iloinen tyttö, vaan viisas ja -jäänaamainen vanhapiika, vaikka ei sitten olisikaan »laillista» ikää -vanhempi. - -Toverini tarkasteli huvitettuna minua ja faneerilaatikkoani. - -»Ette varmastikaan usko, neiti, että olen tietäjä. Luen epäilyksen -silmistänne. Kumoan heti sen. Te olette meidän uusi opettajattaremme, -neiti Harju. On hauska saada nuori ja iloinen ihminen nunnan sijaan.» - -»Minä en kylläkään ole mikään tietäjä, mutta osaan lukea käsipakaasinne -nimilapusta, että minulla on ollut kunnia jutella tohtori Korpisen -kanssa.» - -»Tämä on sangen omalaatuinen esittelytapa», naureskeli mies. »Mutta -ettehän loukkaannu, neiti, jos sanon, että äskeinen herttainen -hymynne kaunistaa teitä paljon enemmän kuin tämä teidän hullunkurinen -tantti-ilmeenne.» - -Naamani oli varmaankin sinisenpunaisenkukertava. Sanoa minun -arvokkainta ilmettäni hullunkuriseksi! Sikamaista! (Tämä sana -on kotoisin kouluajaitani.) Rankaisin miestä halveksivalla -olkapäänkohauksella, ja »herttainen» hymyni sai uinua. En kerta -kaikkiaan siedä imartelua, ainakin olen päättänyt, etten siedä. Käännän -selkäni sellaiselle. Tiedänhän sanomattakin (sellaisen näkee näet -peilistä), että olen kokolailla sievännäköinen. Mutta sievyydestä -ei ole ollut minulle paljoakaan hyötyä. Päinvastoin ovat äitirouva -ja sisar melkein yksistään sievyyteni tähden minua vihanneet ja -koulupojat kiusanneet imelillä rakkauskirjeillään. (Suullisesti he -eivät uskaltaneet sitä tehdä, kun annoin pari tukevaa korvatillikkaa -yhdelle.) Vaikka (totuutta ei saa kieltää) kyllä luonto näkyy opettavan -antamaansa asetta käyttämään, ja sanottakoon tässä lyhyesti, että olen -minäkin sen taidon oppinut. Mutta piilossa kissakin kyntensä pitää, kun -ei niitä tarvitse. - -Matkatoverini koetti turhaan kiskoa hymyä kasvoilleni. Nuorille -miehille on terveellistä oppia ymmärtämään, etteivät he ole aivan -vastustamattomia. Jos hän äsken näkikin »koulutyttöpuoleni», niin sai -hän nyt tutustua »opettajatarsivustaankin». - -Onneksi juna vinkui Mörskään. Silmät mahdollisimman suurina tunkeuduin -ulos vaunusta ja loin heti haukkamaisen katseeni makasiinin luona -seisoskeleviin miehiin. Kukahan lienee hakumieheni? Samassa lähti kaksi -miestä tulla lontimaan meitä kohden. - -»Perälä on kai uutta opettajatarta noutamassa? Tässä hän on», esitteli -lääkemies minut länkisääriselle miehelle. - -Perälä kosketti jurosti kädellään lakkireuhkanansa laitaa ja jurahti -ensi sanoikseen: - -»Lähretähän sitte ajamahan!» - -Ja niin me »lährimmä». Se oli eri matka! En tarkoita tietä, joka oli -tasainen kuin pöytälauta kokokesäisestä sateesta huolimatta, enkä -maisemia, jotka latoisessa yksitoikkoisuudessaan reunustivat raittia, -mutta kyytimiestäni tarkoitan. Hän ei totisesti hermostuttanut -matkustajaa kielensä liukkaudella. Olen tottunut suulaihin -kyytipoikiin, mutta tällaisen mököttäjän tapasin ensi kerran. -Meikäläiset (tarkoitan savolaisia) kyytimiehet panevat matkustajan -ristikuulusteluun. Sitten he selostavat omat ja kylänsä elämänvaiheet, -kertovat tarinoita matkan varrelta, kyselevät maailman tapahtumia, -peukaloivat politiikkaa ja laulaa huikauttavat laulujaan. Sellaisessa -kyydissä ei uneta. Tältä kyytimieheltä sai herutella sanat suusta. - -»Kuinka pitkä matka täältä on Latomereen?» - -»Yhreksän kilometriä.» - -»Onko se suurikin kylä?» - -»En mää tierä. Sellaanenhan soon suuren puoloonen.» - -Annoin miesparalle hänen rauhansa. Toivottavasti hän piikojen -keskuudessa kieltänsä liukkaammin liikuttaa! Istuimme kuin kaksi -torkkuvaa pöllöä puupökkelön nenässä. Silloin tällöin avasin suuni ja -haukottelin, silloin tällöin napsautti mies huuliaan valakalleen ja -jurahti: - -»Hevoonen! Noo!» - - - -Elokuun 27 p. - - -Illalla sammui sähkö kesken kaiken. Sellaista kuuluu sattuvan useinkin. -Remmi oli illalla nauskahtanut poikki, ja koko kylä nauskahti samalla -ulommaisimpaan pimeyteen. Kirjoituksenikin nauskahti poikki. Kömmin -yöpuulle. - -Nyt seuraa jatko. - -Juro kyytimies ei vienyt minua koululle, vaan johtokunnan -puheenjohtajan taloon, Soppeen. Se lienee yleinen maan tapa. Talo oli -komea kuin linna, kaksikerroksinen (kamareilla varustettu) ja punainen. -Ulkorakennukset eivät häväisseet päärakennusta. Ymmärsin, että tässä -talossa ollaan rikkaita. - -Kukaan ei tullut vastaan, vaikka melkein joka ikkunasta vilahti utelias -naama. - -Kilautin ovikelloa. Kotvan ajan perästä taapersi naishenkilö avaamaan. -Talon ehtoisa emäntä. (Pituus 180 cm, leveys sama ja ehkä painokin -kolminumeroinen.) Vaihdoimme kankeat tervehdykset. Emännän juhlallinen -ilme kuoletti kokonaan hymyni, jolla aioin rakentaa tuttavallisuuden -sillan välillemme. Ääneti vaelsimme saliin. Huoaten heittäydyin -lähimpään nojatuoliin ja annoin silmieni tehdä pikaisen kiertokäynnin -ympäri salia. Komea! Kukahan tässä talossa lienee komeuden harrastaja? -Emäntä ei ainakaan. - -Mietin juuri emännäksikö vai rouvaksiko rupeaisin karahteeraamaan talon -valtiatarta, kun hän mitään virkkamatta lyllersi tiehensä jättäen minut -omaan miellyttävään seuraani. - -Pohjalaisilla on omat tapansa. Päätin olla hämmentymättä. Mielessäni -tein pieniä vertailuja äitipuoleni ja tämän mahtavan emännän välillä. -Onhan äitirouvanikin näin komean talon ruhtinatar. - -Vaikka en erikoisesti ihailekaan äitirouvaa, täytyy minun rehellisenä -ihmisenä tunnustaa, että kyllä hän osaa loistavasti edustaa taloaan. -Vieras ei voi tulla Harjulaan niin sopimattomaan aikaan, ettei sen -emäntä näytä, kuinka hirveän tervetullut vieras on. Ja keskustelu käy -kuin rasvattu kone. Eikä tule kysymykseenkään, että vieras jätetään -tuntikausiksi itsekseen salin tuolille torkkumaan. - -Vihdoin tuli isäntä pellolta kotiin ja viritti keskustelun, kituvan -keskustelun. Hän vilkaisi näet vähän väliä ikkunasta ulos ja unohti -tietysti silloin keskustelunaiheen. - -Tunsin itseni tunkeilijaksi, joka oli tullut perin sopimattomaan aikaan -häiritsemään talonväen kiireellisiä askareita, vaikka he itse olivatkin -minut kotiinsa kuljettaneet. - -Onneksi olin hirveän väsynyt matkasta, joten pyysin päästä nukkumaan -tavallista aikaisemmin. Talossa on neljä naimaikäistä (»raavasta», -sanoi emäntä) tytärtä, toinen toistansa komeampia, ja heillä jokaisella -on oma kamari. Tämä on jo ylellisyyttä, jota ei Harjulan rusthollissa -tarjota. Sisarpuoleni Kerttu ja minä olemme saaneet tyytyä yhteiseen -huoneeseen. - -Vanhin neiti luovutti kammionsa käytettäväkseni. Vierashuone kuului -olevan liian kolea. Minulle oli yhdentekevää, missä nukuin, kun -vain sain nukkua. Vedin heti uutimet eteen ja hautauduin hyllyviin -höyhenpatjoihin. Unta ei tarvinnut kalastella. - -En tiedä, kuinka kauan lienen unia vedellyt, kun heräsin kauheaan -kolinaan. Ensin luulin uneksivani junien yhteentörmäyksestä ja käänsin -kylkeäni. Mutta rynkytys ei loppunut. Höristin korviani ja rupesin -kuuntelemaan kolinan tarkoitusta. Totisesti naputettiin huoneeni -ikkunaan. Rosvot, ryövärit ja varkaat vilistivät kauhealla kyydillä -unisissa aivoissani. Vavisten vedin peiton korviini. Pakoon en -uskaltanut lähteä. Silloin voro näkisi valkean yöpaitani pimeyden läpi -ja ampuisi. Ei, kiitoksia! Ammutuksi en halunnut tulla. - -Kopina lakkasi. Jokohan se livisti tiehensä? Raotin peittoani ja koetin -kuunnella. Samassa naputettiin sänkyni vieressä olevaa ikkunaa. - -»Liisa, mikset tule avaamahan? Oletko sä suuttunut minuhun?» kuului -hiljainen miesääni ohuen lasin takaa. - -Kuka ihme siellä on, joka nimenikin tietää? Ei maar se vihollinen -voi olla, koska noin rukoilevassa äänilajissa puhuu. Täytyy nousta -vakuuttamaan, etten ollut vielä ehtinyt suuttua kehenkään tällä -paikkakunnalla. - -Nousin vuoteesta ja menin ikkunaan tekemään tuttavuutta. Raotin -uutimia. Pitkä mies seisoi lasin takana nenä ruudussa kiinni. - -»Hyvää huomenta!» aloin kohteliaana. - -»Mitä tämä oikein tarkoittaa, Liisa? Onko sinulla joku muu luonasi?» -murahti mies lasin takana aivan aviomiehen äänellä. - -»Yksin minä olen, mutta mitä ihmeen asiaa...» - -»Avaa sitten heti akkuna! Olen jo puolisen tuntia saanut seisoa täällä -sateessa. Sinä nukut kuin tukki.» - -Työnsin uutimet kokonaan syrjään. Oli tosin siveetöntä näyttäytyä -vieraalle miehelle paitasillaan, mutta toivottavasti vieras ei -soimannut minua siitä, sillä hänen naputtelunsa neitsytkammion lasiin -näin jumalattomaan vuorokauden aikaan oli mielestäni yhtä siveetöntä. - -Painoin nenäni ikkunaan minäkin. - -»Mitä asiaa olisi? Ehkä kiireellistä?» kysyin. - -Pitkä mies veti äkkiä naamansa pois lasista. - -»Kuka te olette?» mutisi hän. - -»Liisa minä olen, ja Liisa aivan syntymästäni saakka sittenkin. Mutta -minulla on tapana ottaa vieraita vastaan päivällä ja ovista. En ole -lainkaan mukautunut yöelämään.» - -Minulla tuntui vielä olevan enemmänkin kahdenkeskistä sanottavaa -nuorelle miehelle (sillä nuori hän kai oli), mutta sitäpä tämä ei -halunnutkaan, vaan pötki pakoon niin, että pensaat puutarhassa -lakoilivat. - -Nauraen kiipesin vuoteeseeni. Merkillinen elämys! Eikö totta? Arempi -ihminen olisi jo moisesta herättänyt koko kylän. Minä vain sievästi -karkoitin rauhanrikkojan. Mitähän kummaa varten hän mahtoi oikein -ikkunasta sisään tupata? Luultavasti joku renkipoika, joka pyrki piian -luo yöjalkaan, mutta erehtyi surkeasti ikkunasta. Miekkonen! Sai aivan -suotta seisoa sateessa. - -Aamulla emäntä kysyi, olinko nukkunut hyvin. - -»Kiitos, oikein hyvin. Kuka poloinen vain lienee yöllä erehtynyt ja -tullut naputtelemaan ikkunaani.» - -Emännän lihavat leukapielet nytkähtivät omituisesti. Vanhin tytär -pujahti tupaan väelle velliä keittämään, ja toiset tyttäret oikoivat -tärkeinä esiliinojensa poimuja. Kerroin tietysti latukantasiaan myöten -koko jutun ja ihmettelin, miten vähän pohjalaisissa on huumorintajua. -Kukaan ei edes hymyillyt lennokkaalle kuvaukselleni. - -»Kattokaas, neiti, täälläpäin on sellaanen tapa, jotta nuoret miehet -pruukaa tulla lauvantaiehtoosin flikkaan kans praataamahan», selitti -emäntä hiukan salaperäisenä, ja tyttäret näyttivät noloilta. - -»Tulevatko he noin vain ilman muuta tuntemattomiakin tyttöjä -praataattamahan? Sehän on hyvin kohteliasta. En ole vain tottunut -sellaiseen tapaan.» - -Nuorin tytär tirskahteli huomautukselleni, vanhemmat hymähtivät, ja -emäntä lavensi selitystään. - -»Eivät ne sentään tuntemattomia, reirut pojat. Ne jo jouki friiaavat, -jotka praataamas käyvät. Se viimeöinen oli meirän Liisan friiari.» - -Yöjalka siis, kuten arvasinkin! Oikein ison talon tyttärihin! -Pohjanmaalla näyttää olevan vieläkin yleistä yöjalassa käynti. -Hiastamiseksi sanottu täkäläisellä hienolla sanalla. Ja äiti itse -kertoo sen luonnollisena asiana! Eijaa, sieluni! Jos meikäläisen -äitirouva olisi yllättänyt nuoren miehen iltapäivälläkin ja -tavallisella asialla tytärpuolensa ja tyttärensä neitsytpyhäkössä, niin -korppien ruoaksi se nuori mies olisi varmasti joutunut. Omaa kohtaloani -en uskalla kuvitellakaan. - -Kauan en tahtonut viipyä esimiehen perheen vastuksina. Hyväähän minulle -kyllä tarjottiin ja paljon, vaikka pieni ystävällisyys mausteena -ei olisi ollutkaan haitaksi, mutta mieleni paloi pystyttämään omaa -taloutta. Aamiaisen jälkeen lähdin puheenjohtajan saattamana koululle. -Jo tullessani toissa päivänä näin sen. Täällähän voikin nähdä yli koko -pitäjän, kun vain viitsii kavuta vähänkin korkeammalle maasta (esim. -savutorven nenään). Sopesta katsoen näytti koulu olevan lähellä, mutta -kolme ja puoli kilometriä saimme kävellä, ennenkuin voimme avata koulun -punaisen, kronkelilukkoisen veräjän. (Lapset nousevat luonnollisesti -aidan yli veräjän pielestä, sillä heillä ei ole kärsivällisyyttä -kopeloida viittä minuuttia veräjän hakaa.) - -Terve, työtanner ja uusi koti! - -Terve! - - - -Elokuun 31 p. - - -Neljä päivää olen laittanut kotiani kuntoon. Niin olen raatanutkin -kuin neekeri ja orja. Olkaa hyvä ja katsokaa rakkoja ruusunpunaisissa -kämmenissäni! Mutta hauskaa työtä se on ollut, hauskinta mitä tiedän. -Aika on mennä livahtanut kuin auto (jonka ohjaaja on nousuhumalassa). -En ole lainkaan huomannut sateisia päiviä, en latoja enkä -heinäseipäitä. Särkynyt sydämenikin on tuntunut kokolailla eheältä ja -terveeltä. Rakas »varaventtiilini» ei tietystikään jaksa käsittää, että -minunlaisellani kukoistavalla olennolla olisi rinnassa särkynyt sydän. -Asia on kuitenkin niin ikävästi! Ohhoo! (Metrin pituinen huokaus.) - -Koulu on kesällä kylää. Kirkko, puodit, pankki ja pappila ovat aivan -lähettyvillä. Lähin naapuri, Komi, on kujan toisella puolen. Komea -rakennus on tämä koulu. Koulutalo tuoksuu vielä tuoreelle pihkalle. Se -onkin vasta viime kesänä rakennettu. Opinhaluisia, pieniä kansalaisia, -tai paremmin sanoen opinhaluisiksi pakotettuja pieniä kansalaisia, oli -ilmaantunut niin runsaasti, että täytyi koulun seiniä levittää. Se -tapahtui helpoimmin rakentamalla uusi luokkarakennus ja muuttamalla -vanha opettajain asunnoksi. Suuren rähäkän ja motkotuksen jälkeen -olivat kunnan isät suostuneet sellaiseen toimenpiteeseen. - -Meitä on neljä »valistajaa» talossa. Kaksi miestä ja kaksi naista. -Toisen miesopettajan pitäisi oikeastaan siirtyä sille uudelle koululle, -jonka perustamista tarkastaja koettaa toteuttaa. Mutta kunnan isät -tuumivat, että mitä ihmettä varten pitäisi joka opettajalle oma -koulunsa laittaa. Asukoot yhdessä! Joutavat »muksut» pitemmänkin matkan -lämpimikseen kulkemaan! Ei jokaisen viiden kilometrin päähän kannata -koulua rakentaa. Johan nyt! - -Johtaja Taneli Iippo, perheellinen, asuu opettajarakennuksen toisessa -päässä, ja hänellä on hallussaan lain säätämä kolmen huoneen ja -keittiön asunto. Keskellä rakennusta emännöi alakoulunopettajatar, -neiti Rauha Tuomikoski, keittiössä ja kamarissa. Minun lauluni -helähtelee talon toisessa päässä. Opettaja Oskari Berglund, poikamies, -on majoitettu luokkarakennuksen yläkertaan. - -Nyt piirrän tähän kuvan asunnostani. (Piirustus... välttävä 6.) -Sulkuihin pantu lauseke osoittaa, etten ole mikään tähti piirustuksen -taivaalla, mutta aina toki osaan vedellä havainnollistuttavia viivoja. -Opettajan tunnusmerkki on havainnollisuus. - -Opettajatar Liisa Harjun lokaali 1923—24: [Piirros.] Mittakaava: (En -muistanut sitä käyttääkään.) - -Tällainen on kotini. Tässä paperilla se ei juuri silmiä hivele, mutta -kun nostan katsantoni ja tarkastan valtakuntaani, niin ilon kiljahdus -kihelmöittää kurkkuani. Syytä onkin iloita. Tunnen monta nuorta -opettajaa, jotka eivät voi viisiin vuosiin uneksiakaan omaavansa -tällaista kotia ja joiden on pakko aloittaa elämänsä lainatun sängyn ja -pakkilaatikkojen varassa. - -Tämän päivän olen kulkenut huoneesta huoneeseen, katsellut, korjaillut, -ihaillut. Viime työkseni kävin poimimassa maljakkoihini »tähteet -kukkasien». En uskaltanut pyytää rouva Iipolta kukkia, vaikka puutarha -on täydessä kukoistuksessaan, sillä hänen omatkin maljakkonsa näkyivät -olevan tyhjinä. Rouva on tietenkin suuri luonnonystävä, joka mieluummin -näkee kukkasten tekevän hedelmiä kuin kuihtuvan maljakoissa keskellä -kauneuttaan. Päivän kakkarat ja sinikellot saivat korvata puutarhojen -jalosukuiset kukat. - -Kuvasta näkyy, että minulla on kolme kasvavaa kukkaakin. Ruukkukasvia, -tarkoitin sanoa, jos nyt kuusia sopii sanoa ruukkukasveiksi. Kukkajalat -sain lahjaksi kesällä. Mutta kukkajalka ilman kukkaa on samanlainen -kuin kellotapuli ilman kelloa. Latomeressä ei ole kukkakauppaa. -Kukkaruukkuja täältä kuitenkin saa. Ostin kolme, à 4 mk 60 p. - -Maleksittuani pari tuntia ympäri kylää löysin hautausmaan aidan -vierestä kolme pientä kuusta, jotka suurella ilolla istutin ruukkuihini. - -Olin juuri perkaamassa multaa pois kynsien! alta, kun ensimmäiset -vieraat naputtivat oveeni. - -»Herrasväki Iippo!» olisi palvelijani ilmoittanut, jos minulla olisi -ollut sellainen. - -Tutustutan sinut heti, rakas varaventtiilini, tähän herrasväkeen. - -Rouva, pitkä, harmaapäinen humalasalko, katselee minua silloin, kun -minä en häntä katsele. Kun taasen käännän silmäni häneen, livahtaa -hänen katseensa karkuun. Tuo ei miellytä minua. Ryppy silmien välissä -todistaa hänet hirmuvaltiaaksi. - -Opettaja, pieni ja lihava, katselee liiankin suoraan, ja siirappinen -hymy väreilee pitkissä, vipajavissa viiksissä. Perheensä keskuudessa -näyttää hän olevan vielä hallinnan asteella, niin opettaja kuin onkin. -Mielestäni hän muistuttaa jäänreunalla ilmaa nuuskivaa mursua. - -Neiti Iippo, kaunis kaksikymmenvuotias, on ollut jo kaksi vuotta -Helsingissä opiskelemassa estetiikkaa, isän, äidin ja itsensä ylpeys. -Tämän ja kevätlukukauden hän aikoo olla kotona ja levätä. Onhan hänellä -siihen aikaa. Hänhän on niin nuori. Minulle oli arvaamaton kunnia, että -sain lausua »lepäävän esteetikon» tervetulleeksi kattoni alle. - -Vieraani rupesivat heti pitämään kotitarkastusta. Opettaja julisti -kaikki ilman muuta hyväksi, paitsi pianon, jonka hän ropeloi joka -puolelta. Kunpa hän vain ei olisi soittanut! - -Rouva muutti kaikki tavarani markoiksi ja penneiksi. Luultavasti -hän sai niistä karttumaan sievoisen summan, koska kysyi pitemmittä -mutkitta, miksi niin varakkaana en ollut mennyt lukujani jatkamaan. - -Koputin kaunopuheisin elein kiharaista päätäni. - -»Niin se on tässä maailmassa. Kenellä on varoja, sillä ei ole kykyä, ja -päinvastoin. Tämä opettajan ammatti on monelle kyvyttömälle neitoselle -antanut jokapäiväisen leivän.» - -Tämä sattuva ja suora huomautus hiveli nauruhermojani. Isäin henget -olkoot ylistetyt! Naamani oli totinen kuin muumion naama. - -Lepäävä esteetikko tutki sievä nenä sikkarassa taulujani, liinojani ja -maljakoitani. Nehän parhaiten kuvastivat kehitystasoani. Sain myöskin -varmoja oikaisuja, miten taulujen ja huonekalujen tulee olla, että ne -muodostaisivat taiteellisia ryhmiä. Kiitin neuvosta. Oma järjestelyni -tuntui sentään viihtyisimmältä, mutta minähän en olekaan esteetikko, en -lepäävä enkä työskentelevä. - -»Kuinka neidin on pälkähtänyt päähän tuoda huoneeseensa kuusia? -Nehän eivät ole lainkaan ruukkukasveja. (Huom.! Mitkä kasvit Jumala -loi alunperin ruukkukasveiksi?) Kuuset kuuluvat korpiin ja synkkiin -saloihin.» - -»Minusta ne ovat oikein sieviä», yritti johtaja. - -»Sinä et ymmärrä vähääkään, mikä on sievää ja mikä rumaa», sanoi rouva, -ja aviomies sulki suunsa. - -»Pappa on tavallaan oikeassa», virkkoi esteetikko yliolkaisen -ylhäisesti, kuten ainakin se, joka tietää asian oikean laidan ja -alentuu siitä huomauttamaan vähempiälyisille. »Kuusi on kaunis, mutta -se ei sovi tähän ympäristöön. Esineen ja ympäristön sopusointu, se on -estetiikkaa. Kuusi huoneessa vaikuttaa aina joulutunnelman.» - -Siinä sitä nyt oltiin! Koko päivän olin ihmetellyt, mikä ihmeen -tunnelma minut oli vallannut. Luulin sitä oman kodin onneksi, mutta -aukenivatpa silmäni. Sehän olikin joulutunnelma! Joulutunnelma elokuun -viimeisenä päivänä! - -Lausuin julki keksintöni. Johtaja nauraa hörähti. Rouva loi minuun -vaanivan katseen. (Pitäneeköhän hän minua vakoojana?) Kuinka -uskalsinkaan laskea leikkiä hänen korkeasti oppineesta tyttärestään! -Kaunosielu nyrpisti hiukan halveksivasti suloista suutaan. Tunsin -lierollakin ongenkoukussa olevan enemmän esteettistä makua kuin -itselläni. - -Vihdoinkin loppui kotitarkastus. Rakas, pieni kotini oli kestänyt -tulikokeensa, ja sen omistaja veti pitkän pötkyn raikasta ilmaa -keuhkoihinsa. Tarjosin vierailleni Harjulan oivallista vadelmamehua ja -äitirouvan kelpo piparkakkuja. - -»Neitihän on kotoisin Savosta?» alkoi rouva mehua maistellen ja -tarkkaavaisesti lasia silmäillen. - -»Savotarhan minä olen.» - -»Sielläpäin kuuluu olevan kauheasti torakoita. Äitini, ruustinna -(kas vain, mehän olemmekin kaikki papillista sukua!) kertoi aina -kauhuissaan, kuinka hirveitä elukoita ne olivat.» - -Heitin kauhistuneen silmäyksen rouvan lasiin, jota hän edelleenkin -tarkasteli. Jumalan kiitos; siinä ei näyttänyt olevan mitään sellaista -möhkälettä, jota olisi voinut otaksua torakaksi! - -Pitkä kuvaus torakoista ja siivottomista savolaisista talonpojista. - -Olen savolainen henkeen ja vereen saakka ja tarpeen vaatiessa puolustan -savolaisia russakoitakin. Varustauduin jo hyökkäyksiä torjumaan -ja rynnäköltä tekemään savolaisuuden rintavarustuksen takaa, kun -Iipon palvelijatar pöllähti savisine sorkkineen keskelle saliani ja -hengästyneenä huohotti: - -»Joutuin, rouva ja neiti! Tohtori tuli!» - -Vieraat saivat äkkilähdön. Tohtori oli siis mieluinen vieras. -Ahaa! Nuori »lepäävä esteetikkomme» oli lehahtanut punaiseksi kuin -lampunvarjostimeni. Enpä tosiaankaan enää ihmettele, miksi neiti Iipon -täytyy jäädä talveksi lepäilemään. Tohtori Korpinen (hän se tietystikin -tuli naapuriin vieraaksi) on komea mies, eikä ole niin hullua päästä -tohtorinnaksi. Kannatetaan sellaista aatetta! - - - -Syyskuun 1 p. - - -Minulla on paljon kertomista. Lennä salamana kynä! - -Tämä päivä oli siis »kolmikymmenvuotisen sotani» ensimmäinen. Pilvisenä -ja sateisena se valkeni. Nyt iltapäivällä on aurinko paistaa lekotellut -aivan täydeltä terältään. Olisikohan liian taikauskoista olettaa -elämänsä koko työpäivän olevan tämän ensimmäisen kaltaisen! Ensin hera -pinnalta, sitten piimä pohjalta. Sellainen järjestys miellyttäisi -minua. Pidänpä peukaloani pystyssä tämän hurskaan toivomukseni tueksi. - -Kello kuusi jo pompin pois sängystäni tänä aamuna. Tuntui omituiselta. -Joulutunnelmaa se ei ollut. Pikemminkin se oli sukulaissuhteissa -niihin tunteisiin, jotka sykyttivät sydämessäni silloin, kun äitirouva -talutti minut kotikylän hallipartaisen pedagogin eteen ja kehoitti -häntä armotta taivuttelemaan uppiniskaista luonnettani. Tunnelmani -oli silloin seuraavanlainen soppa: litraan pelkoa oli kiehautettu -kolme desilitraa uteliaisuutta, keitos suurustettu ruokalusikallisella -kainoutta ja mausteeksi riputettu hyppysellinen uhmaa. Mikäli kykenen -analysoimaan tunteitani, niin tämänaamuinen soppa sielussani oli -pilkulleen samanmakuinen. - -Viittätoista vailla yhdeksän astelin pihan poikki luokkarakennukseen -niin arvokkaana, niin totisena ja niin varmana kuin kiihkeästi sykkivä -sydämeni salli. Puolisentoistasataa uteliasta silmäparia seurasi -kulkuani. - -»Uusi opettaja!» liikkui kuiske katsojissa. - -Uusi opettaja koetti poistua tulevien kiusanhenkiensä tarkastuspiiristä -niin nopeasti kuin arvokkuus perään antoi. - -Opettajakunta oli koolla. Johtaja Iippo siveli viiksiään ja oli hyvin -tärkeän näköinen. - -»Meillä on täällä ollut sellainen vanha tapa, että minä olen -huolehtinut musiikista koulumme rukouksissa ja juhlissa. Toiset -opettajat ovat taasen viljelleet sanaa.» - -Mitäs me rikkomaan vanhoja perinnäistapoja! Suostuimme heti johtajan -ehdotukseen. Berglundin kasvoilla vilahti omituinen hymy, ivallinen, -siltä minusta näytti. - -»Sitten on meillä täällä yläkoulussa ollut ainejako. Sekin on vanha -tapa», jatkoi johtaja Iippo. »Tässä olisi neidille lukujärjestys -nähtäväksi. Sinisellä alleviivatut aineet ovat minun, punaisella -Berglundin ja viivattomat neidin.» - -Otin lukujärjestyksen käteeni. Tunsin itseni loukatuksi aivan pohjiani -myöten. Oli tehty ainejako kysymättä minulta, mitä aineita edes -halusin opettaa! Heti aluksi sattui silmiini, että kieliharjoitus, -aine- ja oikeinkirjoitus olivat kokonaan uskotut minun varmoihin -käsiini. Berglundilla näkyi olevan laskento hallussaan. Kas, kas! Olipa -johtajamme todellakin viisas ja kokenut mies. Hänestä ei näyttänyt -vihkojen korjaaminen olevan lainkaan mielityötä, koska oli sen noin -tarkkaan toisille jakanut. Tietysti sekin oli »vanha tapa»! Muistui -mieleeni kotikylän opettajaveteraanin sanat: »Antaa vua nuoriiher -riehkasta! Välleehä ne vihottiik korjoo. Myö vanahat suahaa tehä omija -töitämmö.» Opettaja Iippo näytti olevan hänen kanssaan täydellisesti -yhtä mieltä. - -Mutta eipä ole minunkaan mielityötäni vihkojen korjaaminen. Sen -kokemuksen sain jo seminaarin harjoituskoulussa. Jos mukisematta -olisin tyytynyt ehdotettuun ainejakoon, niin olisi noin -kaksisataaviisikymmentä vihkoa kerran viikossa korjattavanani. Toiset -saisivat istua sillä aikaa keinutuolissaan ja tuprutella pitkiä haikuja. - -Halusin sangen kernaasti tietää, näytänkö ehkä jollakin tavalla -tylsäjärkiseltä! - -»Miksi ei minulle ole yksin tein annettu laskentoakin?» kysyin -sovittaen naamani viattomaan virnistykseen. - -Johtaja Iippo kohotti kummastuneena katseensa. Hän oli pitänyt -suostumustani ilmeisenä asiana, johon ei edes ollut kannattanut odottaa -asianomaisen myöntymistä. - -»Jaa. Se on niin, että Berglund opettaa mielellään laskentoa.» - -»Täällä siis miesopettajat ottavat ne aineet, joita he mielellään -opettavat, ja naisopettaja saa tyytyä siihen, mikä määrätään hänen -opetettavakseen.» - -Virsikirja johtajan kourassa lopsahti kiinni. Hän katseli minua kuin -kuva-arvoitusta. - -»Täällä on ollut sellainen vanha tapa, että aineet ovat jaetut näin. -Luulin neidinkin suostuvan siihen. Siten säästyttäisiin monesta -turhasta vaivasta.» - -»Mutta minä en hyväksy sellaista vanhaa tapaa, joka yhden niskoille -kokoaa kaikki vihkotyöt ja toisen niistä vapauttaa kokonaan.» - -»Opettihan viimevuotinenkin neiti tämän työsuunnitelman mukaan.» -Johtaja ei ollut kuulevinaankaan huomautustani vihkojenkorjauksesta. -Berglund nauraa virnisteli hyväksyvästi esimiehen selän takana. Neiti -Tuomikoski katseli kauhistuneena minua, kun uskalsin noin siekailematta -pitää puoliani. - -»Viimevuotinen neiti ja minä olemme kaksi eri asiaa, opettaja hyvä.» - -»Aivan niin, aivan niin. Mutta jos neiti nyt kuitenkin ottaisi. -ottaisi..., niin pääsisimme vähällä koko asiasta.» - -»Kyllähän opettaja Iippo pääsisi vähällä, sen sijaan minä saisin koko -lailla enemmän työtä kuin mikä on oikein ja kohtuullista.» - -»Noo, nuorilla saa ollakin vähän enemmän puuhaa. Eikä niistä vihkoista -niin suurta puuhaa ole kuin neiti näyttää luulevan. Tunnitkin ovat -helppoja, istuu vain itse ja antaa lasten kirjoittaa.» - -»No, sittenhän johtaja voi itse ottaakin nämä minulle kuuluvat aineet. -Minä kyllä suostun mielelläni vaihtokauppaan.» - -Menipä ukilta kynnet päähän. - -»Katsokaas, neiti! Seikka on sellainen, ettei sekään oikein sovi. -Minulla on yhtä ja toista hommaa aina iltaisin. Maatilani vaatii -välttämättä isännän läsnäoloa. Silloin jää vihkotyö väkisinkin -sivuseikaksi.» - -»Kyllä minä sen ymmärrän, mutta se on juuri sellainen seikka, joka ei -liikuta minua lainkaan. Minä korjaan yhden luokan kaikki vihot, mutta -yhtään ainoata vihkoa sen yli en korjaa. Johtaja järjestää vain sen -mukaan opetustyön.» - -Iippoa harmitti, ja taisipa harmittaakin kelpo tavalla. Emintimäni -valtakausi on elämässäni loppunut, ja Iippoa en ainakaan hyväksy sen -uudeksi diktaattoriksi. - -»Mitenkä sen voisi muuten järjestää?» - -(Nauta!) - -»Voimmehan ottaa luokkajaon!» Nyt vasta uskalsi Berglund suunsa avata. -Kannatin lämpimästi tätä »jaloa» aatetta. - -»Koska sitä haluatte, niin sopiihan se minullekin», myöntyi Iippo. -»Mutta sitten kai saanen ottaa haltuuni ensimmäisen osaston?» - -»Tietysti johtajalla on valintavapaus», myönsi Berglund, ja minä -säestin. - -Ukkeli ei jäänyt tämän päätöksen jälkeen sekunniksikaan enää seuraamme, -vaan meni käytävään, joka samalla oli koulun rukous- ja juhlasali, ja -paiskasi oven kiinni, että ikkunat seinällä helästivät. - -»Taisi suuttua?» - -»Kovasti, neiti kulta. Vaikka hän kotonaan onkin nöyrä puoliso, niin on -hän koulussa itsevaltainen johtaja. Oli kovin ikävää, että heti aluksi -suututitte hänet. Hän on pitkävihainen», ilmoitti Berglund. - -»Ikävämpää olisi ollut korjata iltakaudet vihkoja. Mitenkä me sovimme -jäljelläolevista osastoista?» tiedustelin. - -»Annan neidille valintaoikeuden.» - -Kyllä nuoret opettajat ovat sentään toista kuin vanhat, ikäloput -pedagogit. Palkitsin hymyllä hänen »jalomielisyytensä» ja valitsin -toisen osaston. Berglundille jäivät yläosastot. - -Nyt panen hetkeksi kynäni »patenteerattuun kynänpyyhkimeen n:o 1» ja -kuuntelen, mitä omatuntoni sanoo tästä alkajaisjupakasta. - -Rakas varaventtiilini! Omatunto sanoo: »Hyvä, Liisa! Hyvä!» - - * * * * * - -Kello kilisi. Lapset asettuivat riviin, ja jokainen paimen vei oman -lapsilaumansa luokkaan, jossa niitä hiukan järjesteltiin. Ihmettelen, -miten tottuneesti tämä työ kävi minulta. Tuntui siltä, kuin olisin jo -vuosikausia ennen äkseerauttanut »Herranlahjoja». Marssimme eteiseen -ja asetuimme rukousjärjestykseen. Iippo istui jo harmoonin ääressä, -ja neiti Tuomikoski rapisteli rukouskirjan lehtiä. Berglund ja minä -seisoimme suolapatsaina lapsien takana. - -Virsi 134: 1, 2, 3. - -Iippo oikaisi pyylevän ryhtinsä, rykäisi ja alkoi. Alkusoitto -oli hänen ylevän ryhtinsä arvoinen. Siinä oli viljalti forte- ja -pianissimopaikkoja, juoksutuksia ja lurautuksia. Otaksuttavasti hän -soitti kaikki virren alkusoitot yhteen kyytiin ja pani omiaan vahvasti -sekaan, sillä rannekelloni osoitti tämän musikaalisen alkutoimituksen -kestäneen kymmenen minuuttia. Vihdoin tultiin itse virteen. Avasin -suuni yhtyäkseni virteen, mutta muistin samassa, että lapset kääntyvät -katsomaan minua kuullessaan oudon äänen takanaan laulavan. Tuo -puhtaasti pedagoginen ajatukseni oli todella onni. Opettaja Iippo -on näet todellinen taiteilija, joka ei paljoa piittaile sellaisesta -vähäpätöisestä seikasta kuin sävelen pituus. Hän soitteli kaikki -sävelet yhtä pitkiksi. - -Nyt vasta alan oikein tajuta, mikä suuri lahja on itsehillintä, jonka -olen saanut oppia äitirouvan nyrkkivallan aikana. Syvin hartaus -vallitsi ulkopuolista minääni, vaikka sisässäni elämöi ilkeä ilo. - -Jälkeenpäin olen katunut ilkeyttäni. Mistä sen vielä tietää, millainen -kummitus minustakin tulee, jahka olen kaksikymmentäviisi vuotta -jauhanut yksiä ja samoja asioita ihmislasten koviin kalloihin, kuten -opettaja Iippo. - -Tänään on koulussa vain järjestelyä. Yhdeltä pääsivät lapset -kotiinsa. Minun luokallani on neljäkymmentäkolme oppilasta ja niistä -kaksikymmentäviisi tyttöä. On vanhanpiian taimia! - - - -Samana päivänä klo 9 ip. - - -Tulin juuri saunasta. Saunan ja tuoreen vihdan (täälläpäin sanotaan -vastaa vihdaksi) tuoksu lemuaa vielä sieraimissani. Olen väsynyt, mutta -siitä huolimatta haluan pitää hetken aikaa »varaventtiiliäni» auki. - -Olin kirjoittamassa täyttä kyytiä muistiin tämänpäiväisiä elämyksiä, -kun Tuomikoski ja Berglund keskeyttivät sen vierailullaan. - -Lienee paikallaan muutamalla lauseella tutustuttaa päiväkirjakin näihin -henkilöihin, joiden kanssa joudun alituisesti kosketuksiin. - -Neiti Tuomikoskea katsellessani johtuu minulle väkisinkin mieleen J. -Juteinin sanat: »Luonnossa on lempeyttä, sydämessä siveyttä.» Hän on -vaalea kuin rieskamaito, ja hiukset ovat isot ja keltaiset. (Kunpa -hän ei vain niitä niin hirveän kireälle kampaisi!) Hänen hymystään -pidän. Se on ystävällinen ja herättää luottamusta. Nuoreksi ihmiseksi -(luultavasti hän on ikäiseni) hän käyttää liian vanhanaikaisia pukuja. - -Berglund on komea mies ja voisi käydä herkälle naissydämelle -vaaralliseksikin, jollei hän olisi niin vietävän nahjusmainen. Johtaja -Iippo saa menetellä hänen kanssaan niinkuin hyväksi näkee. Mies -poloinen maksaisi vaikka rahassa saadakseen elää sovussa lähimmäistensä -kanssa. Hän ei varmastikaan uskalla sanoa poikkipuolista sanaa -kenellekään. Minun tämänaamuista urhoollisuuttani hän kovasti ihaili, -vaikka ei uskaltanutkaan tulla avukseni. Iloinen hän on ja puhelias. -Leikkipuhe sujuu mainiosti. Hän on ollut merillä ennen ja on vasta -kolmatta vuotta opettajana. Ikää en viitsinyt kysyä. Laskujeni mukaan, -jotka tein hänen ulkomuotonsa perusteella, pitäisi hänen olla siinä -kahdenkymmenenseitsemän vaiheilla. - -Molemmat, sekä Berglund että Tuomikoski, ovat toista vuotta Latomeressä. - -Sitten olemme vain Liisoja, Rauhoja ja Oskareita keskenämme. - -Järjestimme myöskin syönti- ja juontipuolemme. Rauha ja minä ostamme -kaikki ruokatarpeet ja maksamme ne puoliksi. Toisen viikon emännöi -Rauha, toisen minä. Berglund on meillä ruokamiehenä, ja häneltä me -kynimme viisisataa markkaa kuussa ruokarahaa. Minä olen jalomielisesti -luovuttanut keittiöni ruokasaliksi. Tällä tavalla me kolme yksinäistä -olemme muodostaneet perheen. - -»Miten me saunan lämmittämisen järjestämme?» kysyin, sillä oli -lauantai-ilta, ja rautatien pöly, jota en ollut edes järveen saanut -heittää tässä järvettömässä kylässä, herätti mielessäni kovan -saunankaipuun. - -»Me olemme kylpeneet tavallisesti Hornin saunassa», virkkoi Rauha. - -»Onko koulun sauna sitten niin kurjassa kunnossa, ettei siinä -kuvallista löylyä saa? Luulin sitä ulkomuodosta päättäen aivan -ensiluokkaiseksi laitokseksi, kun saunakamarin ikkunalla oikein -palsamikin kukkii», ihmettelin. - -Berglund hymähti. - -»Rouva Iippo ei oikein pidä siitä, että samassa saunassa hänen kanssaan -kylpee kaikenkarvaisia ihmisiä.» - -»Onko hän hassu?» oli vilpitön kysymykseni. - -»Katsos, hän on vanha ihminen ja tottunut parinkymmenen vuoden kuluessa -pitämään taloa omanaan. Hänen on vaikeata ymmärtää, että me myöskin -olemme täällä kuin kotonamme. Hänen mielestään me olemme loisia, joiden -tulee olla ja elää niinkuin hän tahtoo», selitti Rauha rauhallisena. - -»Ja te olette antaneet hänen olla siinä luulossa?» Ihmettelen, miten -hyvänahkaisia ihmisiä vielä löytyy tämän ilman kannen alla. - -»Olemme antaneet hänelle rauhansa. Opettajatar Särö, edeltäjäsi, sai -rouvan vihat juuri saunan tähden. Hän kylpi muutaman kerran saunassa, -ja rouva levitti hänestä kaikenlaisia juttuja kylälle. Sanoi saaneensa -syyhyn neidistä. Mistä sen tietää etukäteen, minkä taudin hän meistä -saisi saunan välityksellä», kertoili Berglund. - -Uhmanhenkeni heräsi. Vai on täälläkin äitirouvan henkiheimolainen! -Ei mitään heikkoutta! Olen tottunut selviytymään itsepäisistä ja -kiukkuisista muijista. - -»Tänä vuonna saunassa kylvetään. Minulla ei ole pienintäkään halua -lähteä kylän saunoihin koluamaan, kun kerran talossa on sauna, johon -meillä on käyttöoikeus. Rouva saa tottua siihen, että me myöskin olemme -saunan osakkaita.» - -»Kyllä minä kylven, mutta riitelemään en viitsi ruveta saunan takia -muijan kanssa», sanoi Berglund. (Berglundin kaltaiset miehet eivät -ikinä voisi saada sydäntäni lämpenemään.) - -»Kuka hullu nyt muijien kanssa riitelemään! Sanasodassa he aina -voittavat. Saattepa nähdä, miten sulassa sovussa lämmitän saunan. -Älkääkä pelätkö! En ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Pienen -ikäni olen kamppaillut omapäisten muijien kanssa. Minulla on kokemusta -heistä.» - -Pitemmittä puheitta hypähdin ylös ja juoksin Iipon keittiöön. Piika -Seliina pesi astioita. - -»Tulin sanomaan, ettei Seliinan tarvitse lämmittää saunaa tänään. Me -pidämme siitä huolen. Olemme tuumineen, että me lämmittäisimme saunan -toisena lauantaina ja Seliina toisena. Eikö se teidänkin mielestänne -ole sopiva järjestys?» - -Tyttö katseli epäilevästi kamariin, jossa rouva parhaillaan paikkaili -aviopuolisonsa alushousuja. Hän nosti silmälasit päälaelleen ja tulla -huippi keittiön kynnykselle. Silmien välissä oli myrskynmerkki. Hän -koetti vetää suutansa hymyyn, mutta se hymy oli niin hapan, että -tyrehtyi omaan happamuuteensa. - -»En muistanut sanoa neidille, että lauantai on ollut aina meidän -saunapäivämme.» - -»Aina meidän» lausuttiin vahvalla korostuksella. - -Minunkin kasvoillani karehti hymy, eikä se suinkaan ollut keinotekoista -hymyä; niin viaton se ei tosin ollut kuin päältä katsoen näytti. - -»Se olisi ollutkin turha vaiva. Tiesin sen. Maallahan aina kylvetään -lauantaisin. Eikä lauantai lauantaille tunnukaan, ellei saa oikein -sydämensä halusta vastaa kuumassa löylyssä huiskuttaa. Tulin vain -sanomaan, että me nuoret opettajat huolehdimme vuorollamme saunan -lämmittämisestä. Ajattelin lämmittääkin jo tänään, sillä minulla ei ole -muutakaan hommaa.» - -Siihen tapaan visertelin. Kerroin saunakaskuja pari, kolme. Naureskelin -ja vakuutin vetäväni omaan päähäni pahimman katkun ja hään. Herrasväki -oli saava selvän löylyn. - -Rouva parka seisoi kuin kuumilla kivillä. Hän olisi ollut julma -syöjätär, jos olisi herttaisen pakinani keskeyttänyt jyrkällä -kiellolla. Sen hän itsekin huomasi. Minä taasen en huomannut lainkaan -hänen hapanta ilmettään, vaan otin iloisesti jutellen huomaani Seliinan -ojentaman saunanavaimen. - -Niin nopeasti en sentään ehtinyt poistua kiinnipaukahtavan oven -takaa, etten olisi kuullut rouvan huomautusta, jonka hän lausui -palvelijalleen, mutta joka todellisuudessa oli aiottukin kuultavakseni. - -»Häikäilemätön nousukas!» - -Häikäilemätön! Tavallisen nasevasti sanottu nuoresta tytöstä, joka -valvoo oikeuksiaan. - -Nousukas! Todellakin! Jumalan kiitos, ettei äitirouvani saa tätä -tietopiiriinsä. Se tarjoaisi hänelle arvaamattoman nautinnon. Kaiken -muun hän näet voi minulle anteeksi antaa, mutta ei sitä, että äitini -oli rovastin tytär ja että minulla on »hienoja» sukulaisia, jotka -eivät jaksa sulattaa oikein hyvin, että köyhä kiertokoulunopettajatar -on täyttänyt Harjulan rusthollin tyhjän emännänpaikan äitini jälkeen. -Maailma on kiperä ja kapera kuin kaalinlehti. - -Viheltelin. - -Tietysti hyvin sopimaton tapa saunaa lämmittävällekin opettajattarelle, -mutta mainio tapa säestellä päässä myllertäviä ajatuksia. - - - -Syyskuun 8 p. - - -Taaskin lauantai. Ensimmäinen työviikko on onnellisesti kulunut. Siihen -käsitykseen olen nyt jo tullut, ettei rakas Isämme ole minua luodessaan -lainkaan ajatellut opettajaa. Se ajatus on kokonaan lähtöisin -äitirouvan päästä, joka uskaltaa uhmailla itse Luojaakin vastaan. - -Olen vain tavallinen palkkapaimen, jonka omia lampaat eivät ole. En -voi rakastaa lapsiani, en parhaalla tahdollanikaan. (Mahtavatko nekään -opettajat »oikein» rakastaa, jotka siitä suurta suukopua pitävät?) -Tietoja isken kyllä heidän kalloihinsa, kunnon kurissa pidän jok'ainoan -ja muutamista vekkuleista pidänkin, mutta rakastaa (!) — siitä ei tule -kerrassaan mitään. Se minua murheessani lohduttaa, etten kai liene -ainoa palkkapaimen. Kuiva lohdutus, eikö totta? - -Enkä ole vieläkään saanut toivomaani kirjettä, joka särkyneen sydämeni -pullistaisi elämänilolla ehjäksi. Kuitenkin olen odottanut sitä kuin -lehmä kesää! Kaikki kärsimäni tuskat ja ilkeät ajatukset unohtaisin, -jos sanankaan selitykseksi hänen vaitiolostaan saisin. Taisi katua -kysymystään! - -Hiiteen kaikki miehet! Turha vaiva kiusata mieltään arvailemalla heidän -tekojensa vaikuttimia! - -Kertokaamme saunasta, vaikka paljon suuremman nautinnon tuottaisikin -haukkumanimien keksiminen miessuvulle. - -Saunasta näyttää tulevan meille päivän polttavin kysymys. Rouva on -ollut koko viikon hyvin hapan. - -»Saadaanpa nähdä, mitä rouva lauantaiksi keksii, sillä en usko hänen -taistelutta antautuvan», ennusteli Berglund. - -Viikko hurahtikin innokkaassa lauantain odotuksessa, sillä taistelu -saunasta (varmaankin ainoalaatuinen taistelu alallaan) jännitti koko -talon mieltä, vaikka jokainen koetti olla sen näköinen kuin ei saunaa -olisi koko avarassa maailmassa, ei ainakaan riidanalaista saunaa. - -Läheni lauantai-ilta. Seliina lämmitti saunan. Oli hänen vuoronsa. -Vastoin tavallisuutta lähetti rouva hänet ottamaan häkälöylyn, muulloin -se oli opettajan yksinoikeus. Meille ei ilmoitettu saunasta mitään. -Ikkunasta näimme vuoromme. - -Yritimme saunaan Rauha ja minä. Nykäisin ovea, eipä ovi auennutkaan. -Se oli lujasti lukossa. Pyörähdin johtajan keittiöön hakemaan avainta. -Itse rouva ojensi sen minulle pilkan hymy huulillaan. - -»En sentään näin pikkumaiseksi olisi rouvaa luullut», mutisi Rauha, kun -kiertelin avainta kenkkuilevassa lukossa. Vihdoin aukeni ovi, ja me -kurkistimme saunaan. - -Padassa ei ollut pisaraakaan vettä, korvot ja ämpärit olivat kumollaan, -kiukaan kivet kylmiksi kylvetyt. Sitä siis merkitsikin rouvan hymy. - -»Älähän huoli!» naureskelin, vaikka sapettikin sisuani. »Odotin jotakin -tämäntapaista ja varustauduin siltä varalta. Nosta kylmää vettä, käyn -sillä aikaa hakemassa keittiöstä lämmintä vettä! Siellä on kattila -täynnä hihkuvan kuumaa vettä.» - -Ja me kylvimme rouvan kiusalla. Berglundkin kävi peseytymässä. - -»Oliko siellä löylyä?» kysyi neiti Iippo viattomana, kun vein avaimen -takaisin. - -Jos olisin ollut kommunisti, niin tukeva läjähdys olisi painanut -neitosen suun kiinni, mutta porvarilliseen keskustaan kuuluvana avasin -omankin suuni hymyyn ja sanoin niin iloisesti kuin osasin: - -»Herrasväki oli ottanut niin kovan löylyn, että meille riitti sen lämpö -vielä aivan hyvin.» - -Mitäs tuumit, päiväkirja, onko naapurisovusta meillä vielä toivoa? - - - -Syyskuun 29 p. - - -Mikkelirieska ja mikkelipässi! Ne herkut eivät höyrynneet tänä Mikon -päivänä nenäni alla. Täälläpäin ei kukaan joutanut niitä valmistamaan, -sillä kaikki, ketkä vain kynnelle kykenivät, riensivät aamulla -kaupunkiin mikkelinmarkkinoille. Kaikki toiset tästäkin talosta -riensivät lisäämään markkinarahvasta paitsi Seliina ja minä. Me -täällä sulassa sovussa saunaa lämmitimme ja kylpeä repsahutimmekin -markkinamiehiä odotellessamme. - -Sauna-asiassa on nyt vihdoinkin päästy selville, vaikka lujille otti, -sillä me molemmat, rouva ja minä, olimme itsepäisiä kuin aasit. - -Päästäksemme sovintoon rouvan kanssa siirsimme perjantain -saunapäiväksemme. Mutta eipä ollut tämäkään rouvan mieleen. Hän -piilotti löylypellin. Autoimme asian muuripadan pellillä. Viime -perjantaina pisti rouvamme avaimen taskuunsa ja meni kylälle. Kokosin -kaikki avaimet, ja eläköön! Ruokasäiliön avain oli se »seesam», joka -takasi meille vapaan pääsyn saunaan. - -Ties kuinka kauan tätä sissisotaa olisi jatkunutkaan, mutta vihdoin -suuttui Berglund, suuttui ja häpesi kuin muinoin vanha Väinämöinen, ja -meni johtokunnan esimiehen puheille. Soppi vieraili heti johtajassa. -Nyt on rouva oikein ladattu täyteen kiukkua. Saa nähdä, missä muodossa -se purkautuu. - -En voi sille mitään, että tunnen itseni vaivaiseksi syntiseksi tämän -saunatohinan vuoksi. Sellaista se on aina. Vaikka kuinka tietäisi -tekevänsä oikein ja pitävänsä oikeuksistaan kiinni, niin sittenkin -sisässä sipisee ääni: »Olisit antanut raukan olla rauhassa.» - -Mahtaisi tämä maailma olla hyvä, jos jokainen (rouva Iippo myös) tekisi -tuon sielussa sipisevän äänen mukaan! Mutta kuiva, perin kuiva! - -Kuukauden olen ollut Latomeressä ja vasta eilen tein ensimmäisen -vierailuni. Aloitin hengellisestä päästä, pappilasta. Tai paremmin -sanoen, hengellinen pää aloitti ja kutsui minut luokseen. Arvaan hyvin, -miksi tämä kutsu nyt vasta tuli. Tietenkin oli rouva Iippo antanut -pitäjän »kermalle» selostuksen saunakahakasta ja »rettelöimisestä -aluejakoa vastaan koulussa» ja piirtänyt samassa yhteydessä hiilellä -mustan kuvan minunkaltaisestani lähimmäisestä. Nyt on kuitenkin käynyt -ilmi, että »oli syytä sepissäkin, jos oli syytä sysissäkin». - -Talonpoikaistaloissa olen kyllä käynyt Rauhan kanssa. Aluksi oli -pakina kankeata. He oudoksuivat vierasta. Lopulta aina päädyttiin -ystävälliseen yhteisymmärrykseen, kun he saivat kuulla, että olin -talontytär enkä mikään »herraskaanen fröökynä», jolta näytin. Sillä -taholla ymmärrettiin oikein saunajupakka. (Se onkin levinnyt jo ympäri -pitäjää; eikö Tiitus pian siitä Helsingin Sanomissakin pakinoine.) -Tietysti kansa ymmärtää kaikki tämänlaatuiset harrastukset ja antaa -niille lämpimän kannatuksensa, sillä siitä ei ole lainkaan mukavaa, -että kalliisti ostetuilla kunnan puilla lämmitetään saunaa erikseen -joka henkeä varten, kun yhteinenkin löyly hyvin riittää. - -Mutta haudatkaamme jo saunaskandaali ja virkistäytykäämme -visiittimuistelolla! - -Rauha ja minä pukeuduimme mustiin. Inhoan mustaa pukua, sillä se -ei sovi minulle lainkaan. Ruustinna kuului kuitenkin viime vuonna -loukkaantuneen edeltäjäni punaisesta puvusta, enkä minä taasen -uskaltanut ruveta puvulla ärsyttämään säädyllistä ruustinnaa. Osakseni -riittää mainiosti yksikin puhiseva rouva. Ratkoin tunnollisesti pois -kaikki punaiset koristeet puvustani. - -»Annan sinulle yhden neuvon, jos et loukkaannu», sanoi Rauha pappilan -portilla. - -»Anna kaksikin, jos sinulla niitä kerran on! Ei oppi ojaan kaada.» - -»Älä ryhdy ruustinnan moitteihin, sillä kaikki moitteet kantautuvat -aina moitittavan korviin!» - -»Kiitos neuvostasi! Muuten on hauska kuulla, että ruustinnakin on vain -tavallinen ihminen eikä mikään sädekehällä varustettu pyhimys.» - -Rovasti, pieni, pyöreä, harmaa, tuli aivan portaille meitä vastaan. - -»Jahah, jahah! Tässä siis on meidän uusi opettaja-neitimme. Kuinka nimi -taasen olikaan? Harju! Jahah, jahah!» - -Herra rovasti Jahah nosti mustasankaiset lasit nenälleen ja tutki minut -»kannelta mastonhuippuun». Tuollaisilla vanhoilla rovastisedillä on -omat erikoiset vapautensa, jotka eivät aina satu olemaan syrjäisestä -erittäin miellyttäviä. Tunsin olevani silli, jota ostaja pyrstöstä -riiputtaa, haistaa ja maistaa. - -Salissa tervehti meitä pitkä, pyöreä ja harmaa ruustinna Jahah. Vielä -kerran nostettiin silliä pyrstöstä ja tutkittiin. Nyt todellakin -tunsin, että taidan olla sittenkin »hiukan pilaantunut». Varsinkin -(Luojani antama) kihara ja (oma leikkaama) lyhyt tukkani näytti vievän -minut vuohien joukkoon ruustinnan silmissä, koska hän tuijotti tukkaani -laskujeni mukaan minuutin. - -Aluksi sain selostaa tunteeni Etelä-Pohjanmaan latoihin, aitoihin ja -heinäseipäisiin nähden. - -»Entä ihmiset?» - -»Tunnen liian vähän vielä paikkakuntalaisia voidakseni lausua heistä -arvosteluja, enkä ole päteväkään sellaiseen tehtävään. Koetan -parhaillani tutustua murteeseen, etten tekisi puheessani pahoja -kommelluksia.» - -Kerroin yksitoikkoisen ajan kuluksi seuraavan tapauksen, joka pakotti -minut tutkimaan paikkakunnan murretta vastaisen varalle: - -Luokalla oli läksynä lukemisesta »Pääskyn lähtiessä». Kappaletta -jauhettaessa puolin ja toisin kysäisi opettaja, mitä pääskynen syö. - -»Se syö kärpääsiä.» - -»Ja itikoita», lisäsi savolainen opettajatar. - -Luokalta kuului suhaus ja heti senjälkeen nauruntyrskettä. - -Opettaja kohautti hallitsevasti ja hillitsevästi kulmiaan. - -»Mikä siellä niin kovasti huvittaa?» - -»Kun opettaja sanoi, että pääskynen syö itikoota! Hihihi!» Ja koko -luokka hihitti aivan valtoimenaan. - -Savolainen opettajatar, jolla on (omasta mielestään) pitkälle ulottuva -huumorintaju, ei todellakaan voinut nähdä mitään huvittavaa pääskysen -itikansyönnissä. Lapset ovat lapsia! Naurakoothan kerrankin kyllältään! - -Seuraavana päivänä valkeni opettajalle, mitä ne eteläpohjalaisten -itikat oikein olivat. - -Homin karja oli päässyt kauraviisikkojen kimppuun, ja emäntä hihkui -rengilleen niin lujaa, että koulullekin kuului: - -»Aja, Matti, pois nuo itikat ryökälehet kaurasta! Ne syövät ja sotkevat -sorkkihinsa koko halmehen.» - -Opettajatar vilahti viivana ikkunaan nähdäkseen ne merkilliset itikat, -jotka »syövät ja sotkevat sorkkihinsa kaurahalmehia.» - -Lehmiä, hiehoja ja vasikoita Matti ajeli. - -Vai sellaisia eteläpohjalaisen itikat ovatkin! - -Rovasti nauroi, vatsa hyllyi. Hänellekin, helsinkiläiselle, oli aluksi -sattunut kompastuksia murteen takia. - -Salokyläläinen tuli ristittämään esikoistaan. - -»Mikä lapselle nimeksi?» kysyi rovasti. - -»Jos jouki Antiksi ristittäisihin.» - -Rovasti luuli, että mies »jouki» sanallaan tarkoitti nimeä, ja kastoi -lapsen Jouki Antiksi. Jälkeenpäin hänelle selvisi, että »jouki» -tarkoittaa samaa kuin »ainakin», »kumminkin». - -»Tämähän onkin vallan siisti vierailu. Ruustinna antaa lähimmäisten -olla rauhassa, ja rovasti tyytyy vaatimattomiin juttuihin», ajattelin. - -Ei pitäisi kuitenkaan ennenaikaisesti iloita. Kahvipöydässä kysyä -nappasi ruustinna suoraan meidän saunasotamme vaiheita. - -»Uusilla ihmisillä on uudet tavat, ja mukautumiskykyä tarvitaan -molemmin puolin», vastasin niin viisaasti kuin sillä hetkellä taisin. -Viisaat vastaukset keksitään tavallisesti vasta jäljestäpäin, jolloin -niistä ei ole mitään hyötyä, pikemminkin harmia. - -»Niinhän se on. Rouva Iippo on tullut saunan suhteen araksi, kun hän -sai syyhyn viime syksynä», selitti ruustinna salaperäisesti kuiskaten. - -»Vai niin. Nyt ymmärrän koko jutun?» Alensin ääneni ymmärtäväiseksi ja -salaperäiseksi. »Mutta on kai rouva käynyt lääkärillä, että on saanut -tuon ilkeän taudin pois. Me olemme sentään aina pesseet saunan penkit -ennen kylpyämme. Olisi hirveätä saada syyhy!» - -Ruustinna katseli yllätettynä kähäräistä minua. Hän ei aavistanut, että -koetin mukautua oppi-isämme Lutherin lauseeseen: »Ja selitämme kaikki -parhain päin.» Hän oli melko varmasti odottanut minun kysyvän, keneltä -rouva niin ilkeän taudin sai. Mutta senhän jo tiesin. Eipä tiennyt -rouva Iippo, että oli kohdannut vertaisensa. - -Välttääkseni uusia hyökkäyksiä käännyin sukkelasti rovastin puoleen -ensimmäisine päähän pälkähtäneine ajatuksineni. - -»Täältäpäin muuttaa paljon ihmisiä Amerikkaan.» - -Se oli tyhmä hyökkäys. En luullut pientä, pyöreätä ja harmaata -rovastia sellaiseksi tilastokirjaksi. Tunnin ajan sain kuulla -pelkkiä tilastoja siirtolaisuudesta. Latomeren, naapuripitäjien, -Etelä-Pohjanmaan, toisten maakuntien, koko Suomen ja melkein koko -maailman siirtolaisuusnumerot suhisivat korvissani. Huh! Vielä kerran -huh! Ruustinna ja Rauha katosivat. Mihin lienevätkin livistäneet. -Oo, miten halusta olisinkaan kirmaissut heidän jälkeensä ja puhunut -pahaa kaikista kanssaihmisistäni, sillä se olisi ollut tuhat -kertaa hauskempaa (huonosti kasvatetusta, sisäisestä minästä) kuin -tilastollinen seurustelu rovasti Jahahin kanssa! - -En eläissäni ole viettänyt niin ikävää tuntia niin huvitetun ja -innostuneen näköisenä. (Ainakin kaksitoista haukotusta kätkin hymyyn.) -Vihdoin, pitkän odotuksen jälkeen, ilmestyivät Rauha ja ruustinna -näköpiiriini. Helpotuksen huokaus höyrysi kaikessa hiljaisuudessa ulos -rinnastani. - -Kotimatkalla hyökkäsin Rauhan kimppuun kuin nälkäinen susi. - -»Mitä varten karkasit ja jätit minut yksin rovastin -siirtolaisuustilastojen kanssa?» - -»Luulin niiden huvittavan sinua, kun niin hartaasti niistä juttelit.» - -»Oo, pyhä yksinkertaisuus! Inhoan tilastoja! Vihaan kaikkia numeroita, -paitsi palkkani suuruutta osoittavia, järjestään kaikkia, mutta -erittäinkin tilastoja.» - -»En tiennyt sitä. Ensi kerralla pelastan sinut pälkähästä.» - -»Mitä ihmettä te niin kauan teitte makuukamarissa?» - -»Juttelimme lehmistä ja karjanhoidosta.» - -»Leh-mis-tä! Mitä kummaa te lehmistä juttelitte? Tunnetko edes lehmää?» - -Rauha hymähti. Hän on köyhän suutarin tytär kaupungista eikä -tietystikään paljoakaan ymmärrä karjanhoidollisia asioita. - -»Tottahan toki lehmän tunnen.» - -»Luonnollisesti. Lehmä on kotieläin. Siitä saadaan maitoa ja voita. -Haha! Mutta tiedätkö, kuinka lehmiä hoidetaan?» - -»En», myönsi hän hyväntahtoisesti. »Ruustinna juttelikin, minä vain -kuuntelin ja sanoin: niin, kyllä, jaa.» - -On hävyttömyyden huippu ruveta nauramaan kohti kurkkuaan, kun toinen -avoimesti myöntää tietämättömyytensä. Mainitsen heti puolustuksekseni, -etten sentään niin hävytön ole. Minulle vain kirkastui uusi, hauska -totuus. - -Saatuani tarpeekseni nauraa kerroin iloni aiheen Rauhalle, joka sekavin -tuntein oli kuunnellut tirskumistani. - -»Suo anteeksi, että hirnun kuin villi varsa! Kunnon ruustinna näyttää -sotkeneen sukupuumme. En ollenkaan ymmärtänyt, miksi hän jutteli -kanssani suutarista ja kengistä. Vastailin tietenkin, niin, kyllä, -jaa, vaikka en ollenkaan käsittänyt, miksi hän juuri tuollaisen -keskustelunaiheen valitsi. Nyt tajuan. Hän koetti pitää keskustelua -tajuntamme tasalla, mutta vaihtoi isämme.» - - - -Lokakuun 7 p. - - -Pohjanlahti on sylkenyt sumua koko Latomeren täyteen. Parhaimmatkaan -silmät eivät voi nähdä kymmentä syltä kauemmaksi. Tämä syksy on -totisesti inhoittava, samoin kuin edesmennyt kesä. Kesällä vilu vei -viljat, nyt ei saa sateelta olkia korjuuseen. Talonpojan mieli on -musta. Syntinen sisu kiroo ja pui nyrkkiä ilmojen isännälle. - -Kirkonkellojen kumina kuuluu läpi sumun. On sunnuntai, seitsemäs -sunnuntai Latomeressä. Mieleni on minunkin musta, musta kuin -tervatuopin pohja. - -Rauha taisi pahastua, kun en lähtenyt hänen kanssaan kirkkoon. En ole -kirkkotuulella nyt. Jo paljas ajatus rovastin tilastollisesta saarnasta -saa pitkän haukotuksen repimään leukapieliäni. On paljon mukavampi -istua pehmeällä tuolillaan ja riipustella musteella harakanvarpaita -päiväkirjaansa kuin painella kovaa kirkonpenkkiä ja tuntea koko aika -ajatustensa lentelevän syntisillä poluilla tai sitten kokoilevan -tilastoa papin saarnavirheistä. Rauha, se kiltti sielu, rukoilkoon -puolestani...! - -Rauha — ja minä. Kohtalo on tehnyt meistä ystävät. - -Minullakin on ensikerran elämässäni ystävä. Jos hän olisi tuppautunut, -tyrkyttäytynyt tai vain sanonutkin haluavansa olla ystäväni, olisin -heti työntänyt hänet ynseästi pois. Hän on tietämättään hiipinyt -ystävyyteeni. - -Olen jo tottunut siihen, että hän iltaisin tulee luokseni käsitöineen -ja hymyilee anteeksipyytävästi. - -»Tulin luoksesi taas. Ethän pahastu? On ikävää yksin. Täällä on niin -viihtyisää.» - -Parina iltana hän on jäänyt tulematta. Silloin huomasin kaipaavani -häntä. Tavallisesti keskustelemme joutavista pikkuasioista. - -»Mitä sinä teet kaikilla noilla kirjoilla?» - -»Luen.» - -»Oletko lukenut kaikki nuo kirjat!» (Omistan noin sadan niteen -paikoilla.) - -En voinut olla naurahtamatta. Selitin, että olen lukenut paljon -enemmänkin kuin nämä kirjat. - -»Minä en ole lukenut kuin koulukirjoja», selitti Rauha rehellisesti. -»Ei ole ollut aikaa. Heti kansakoulusta päästyäni sain asiatytön -paikan kenkäkaupassa. Siellä se aika meni. Seminaarissa oli taasen -läksykirjoissa tarpeeksi työtä.» - -»Etkö todellakaan ole lukenut mitään kirjallisuutta?» utelin -epäuskoisena. - -»Genovevan luin kansakoulussa ollessani ja viime talvena luin Välskärin -Kertomuksia.» - -»Mitä pidit 'Välskäristä'?» - -»Hyvin se tuntui ikävältä. Siinä kerrottiin vain sodista. Luinkin vain -ensimmäisen osan.» - -Ajatelkaa ihmistä, joka ei pidä Välskärin Kertomuksista! Jos joku -entisistä tovereistani olisi tuon viimeisen viattoman lauseen sanonut, -niin heti olisin tiennyt hänen tekevän itsensä erikoiseksi ja antanut -hänellä kipakat arvostelut päin naamaa. Nyt vain henkäisin syvään. -Tyttö parka ei edes tiennyt puhuvansa »läpiä päähänsä». - -»Ei minua lainkaan huvita lukeminen, en ole tottunut siihen», jatkoi -hän herttaisesti hymyillen, »enkä ymmärrä, kuinka toiset ihmiset -aina istuvat kirja kädessä. Viimevuotinen neiti luki vielä enemmän -kuin sinä. Välistä olivat hänen silmänsä aivan punaiset pelkästä -lukemisesta.» - -»Miksi rupesit opettajaksi, kun et pidä lukemisesta?» - -»Onhan opettajana sentään toista kuin seisoa tiskin takana.» - -Tuo lause tukki suuni. Olin istunut itsetyytyväisyyden kukkulalla ja -katsellut halveksivasti säälien työtoveriani, joka noin avomielisesti -paljasti puutteitaan. Nyt ymmärsin, että paikka, joka oli minusta -vain välttämätön porras parempaan, oli hänelle ihannoitu, korkea -päämäärä. Hän oli saavuttanut sen eikä kaivannut mitään sen enempää. -Tällaisen keskustelun jälkeen tunsin aina oman paremmuuteni. Mutta -onnistuipa hänenkin monesti nolata minut tietämättään, ja se oli omiaan -tasoittamaan juopaa välillämme. - -Eräänä iltana herkuteltiin Tagorella. Luin sitä ääneen. Rauha istuskeli -lattiatyynyllä hiilloksen ääressä. - -»Sinusta tulee varmaan ihana äiti», keskeytti hän äkkiä lukemiseni. - -»Mitä ihmettä sinä hulluttelet!» kivahdin, sillä hän häiritsi minua -keskellä parasta nautintoani. - -»Älä suutu!» lepytteli Rauha katuva ilme kasvoillaan. »Istuessasi -siinä lampun valossa, kiharat sädekehänä kasvojesi ympärillä ja äänesi -pehmeänä hyväillessä korviani, on niin helppoa kuvitella lapsen -nukkuvan helmoissasi. Et usko, kuinka suloisen näköinen olit.» - -»Sinustahan tulee pian toinen Tagore», naureskelin muka pilkallisesti, -vaikka olinkin sisimmässäni perin tyytyväinen. - -Rauha pani työnsä pois ja katseli minua pyytävästi. - -»Ethän suutu, jos pidän sinusta. Sinä et ole samanlainen kuin toiset -asemassasi olevat tytöt. Edeltäjäsi esimerkiksi vaivoin tunsi minut. -Neiti Iippokin hädintuskin tervehtii. Sinä olet yhtä viisas kuin hekin, -mutta rikkaampi, ja kuitenkin seurustelet kanssani etkä halveksi minua, -vaikka olenkin työläisperheestä, sivistymätön ja köyhä.» - -Sävähdin punaiseksi. Häpeästä. Olin monesti halveksinut hänen -sivistymättömyyttään, tietämättömyyttään, ehkäpä sivumennen köyhyyttään -ja syntyperäänsäkin, mutta olin tarpeeksi »sivistynyt» salatakseni -mielipiteeni häneltä. - -»Sinä tulet hempeämieliseksi Tagoresta. Parasta on, että lopetamme -lukemisen», murisin häpeissäni. Tunsin äkkiä suurta halua syleillä -Rauhaa ja pyytää anteeksi ilkeät ajatukseni. Mutta tylyt vuodet ovat -paaduttaneet minut. Pitäkööt kauniit harhansa minusta! - -Eräs toinen ilta. Istuimme molemmat salissani. Rauhan ahkerat -kädet virkkasivat paidankokettia. Laiskuri minä pyöritin itseäni -pianotuolilla. - -»Soita!» - -»Mitä soittaisin?» - -»Soita niitä tummia ja kirkkaita säveliä, jotka tuntuvat kesältä ja -ukkoselta!» - -Kesältä ja ukkoselta! Rauha on antanut omat nimityksensä sävellyksille. -Hän ymmärtääkin ihmeellisesti musiikkia. On hauskaa soittaa hänelle, -hauskempaa kuin lukeminen. Lukiessa hän saattaa haukotella kesken -kaiken ja viedä sitten koko tunnelman kuoppiin. Soitto ei häntä koskaan -uneta. - -»Ei uskoisi, että sinä noin surullisia soittelet illoin, kun päivillä -aina naurat ja ilakoit, pilapuheita laskettelet.» - -Säpsähdin. Olinko raottanut vieraalle surukamarini ovea?» - -»Soitan iloisia, jos tahdot.» - -»Älä! Pidän surullisista enemmän. Itsekin olet silloin lähempänä minua. -Tuntuu siltä. On kuin sama suru ja kaipaus yhdistäisi meitä.» - -Pyörähdin tuoleineni häneen päin. - -»Pidätkö minua onnellisena?» - -»Et suinkaan toki onneton liene! Et ainakaan näytä.» - -»Hyvä. Enkä tahdo näyttääkään.» - -Rauha jatkoi virkkaustaan, joka oli hetkeksi painunut helmaan. - -»Ei sydänsurua kasvoilla kannetakaan», jupisi hän hiljaa itsekseen. - -Käännyin jälleen pianoon päin. Pidätetty suru, joka on viikkokaupalla -jäytänyt mieltäni, raivosi sisässäni. Piano paukahteli. - -Minua on petetty. Petettyjä narrattu kuin lasta! Mutta se onkin -viimeinen kerta. Totisesti viimeinen! - -Olen odottanut kirjettä kuin kahlekoira vapautta. Viikot ovat -vierineet, kuukausi on kulunut, ei vain kirjettä ole selitykseksi -kuulunut häneltä, joka lupasi tulla luokseni, mutta ei kuitenkaan -tullut. - -Haluaisin unohtaa hänet, haluaisin temmata hänen kuvansa sydämestäni, -repiä sen sadaksi sirpaleeksi ja polttaa ne, jokaisen erikseen, ja -viskata tuhkat likakaivoon. Mutta en voi. Hänen muistonsa kiertää ja -repii minua kuin hämähäkki verkkoonsa takertunutta kärpästä. Uudelleen -ja yhä uudelleen elän muistossani hänen kanssansa vietetyt hetket. Ja -niin hullu minä olen, että yksin ollessani vähän väliä avaan sylini -sulkeakseni hänet siihen anteeksi antaen kaiken tuottamansa tuskan. - -Hohhoo! Toivoisin, ettei toivotonta rakkautta olisi tämän ilman kannen -alla, mutta jätän sellaisen toivon, koska se on turha. - -Siitä ei siis pääse yli eikä ympäri, vaan minun täytyy olla rakastunut, -toivottomasti rakastunut. - -Kehenkä? - -Kuuhun taivaalla! Opettajaani! Nuoreen, kauniiseen, kylmään -opettajaani, joka monesti valkaisi nokkani liidulla rangaistukseksi -tyhmyydestäni. Vihasin silloin häntä. En tiedä, milloin viha lie -rakkaudeksi vaihtunut. Kahdeksannella luokalla, myöhään keväällä sen -vasta huomasin. - -Kirjoitukset oli kirjoitettu, tentit tentitty, odotettiin jännityksellä -lakkia, kaikkien lukujen ja ponnistusten kruunua. Ei enää matematiikan -Martti-maisterikaan niin julmalta tuntunut, vaikka sydän vielä -säikähtyneenä hänet nähden pomppimaan rupesi. - -Vihdoin laukesi jännitys. Helsingistä tuli tieto. Martti-maisteri sen -meille julisti, sillä johtaja sairasti parhaillaan angiinaa. Tulinen -tuska sydämessä kuuntelin uusien ylioppilaiden nimiä. Olinkohan -joukossa minä? Epäilys oli kalvanut mieltäni kovin koko kevään, sillä -matematiikka putosi viimeisessä ponnistuksessa 4 1/2:een. Reaalikoe ja -ainekirjoitus menivät kyllä loistavasti, mutta en uskaltanut niihin -sentään toivoani perustaa. - -Kaikkien toisten nimet oli maisteri jo luetellut. Hän pysähtyi ja -katsahti minuun. Sydämeni lakkasi lyömästä. Reput, reput! Näin kolme, -neljä maisteria tuijottamassa itseeni, sitten ne rupesivat heilumaan -hurjassa vauhdissa ja lopuksi en nähnyt mitään. - -»Ja Liisa Harju», kuului hyminä korvissani epäselvänä, kuin olisin -kuunnellut pitkänmatkanpuhelua Helsingistä. - -En muista mitään. Heräsin kuin unesta ja näin kaksi suurta, sinistä -silmää hyvin lähellä omiani. Luulin aluksi uneksivani, mutta vähitellen -tajunta palasi. Minut oli kannettu opettajahuoneen sohvalle, maisteri -oli polvillaan vierelläni, toverit häärivät ympärilläni kuin -muurahaiset. - -»Hän toipuu jo! Hän toipuu jo!» - -Yritin nousta istumaan, mutta pääni oli raskas kuin sementti tynnyri, -se ei noussut. - -Olin pyörtynyt ja kaatuessani iskenyt pääni lähellä olevan kaapin oveen. - -»Pääsinkö minä ylioppilaaksi?» - -»Pääsit, pääsit, lapsi kulta», kuulin maisterin sanovan niin oudon -pehmeällä äänellä, että minun täytyi tuijottaa häneen pitkän aikaa, -ennenkuin uskoin sanoja hänen lausumikseen. Tuollaisella äänellä hän ei -ollut koskaan puhutellut minua. - -Suloinen rauha virtasi mieleeni. Halusin kuolla, halusin kuolla siihen -paikkaan hänen kätensä hiuksillani ja hyväilevä katseensa kasvoillani. - -Kuolemanhalu oli kuitenkin hetkellistä. Nähdessäni toverit osaaottavina -ympärilläni muistin, että me (minä myöskin aivan varmasti) olimme -ylioppilaita, ja maisteri unohtui. Levitin käteni ja huusin: - -»Hurraa! Me olemme ylioppilaita!» - -Toverit purskahtivat vapauttavaan nauruun. Maisteri nousi. Kysymyksiä -ja huudahduksia sateli. »Mikä sinulle tuli? Luulin, että sait -halvauksen! Se oli hirmuinen rysähdys! Säikähdin kamalasti. Oli onni, -ettet saanut verinaarmua! Ajatella, että olisit loukannut kasvosi! -Maisteri koppasi sinut kuin höyhenen syliinsä!...» - -Siinä maisteri lopetti jutun lyhyellä, tylyllä tavallaan. Olimme kaikki -hetkeksi unohtaneet, että hän oli kylmä Martti-maisteri, joka sätti ja -haukkui pienimmästäkin virheestä. - -Nousin istumaan, vaikka päähän teki kipeää, ja pöydät ja tuolit -keikahtelivat silmissäni kuin pienessä maanjäristyksessä. Olin -tietenkin maisterin mielestä miunau pyörtyessäni kuin mikäkin -posliinivauva. Ei hän varmaankaan luullut viimeisessä kiusanteossaan -niin erinomaisesti onnistuvansa. Taisi säikähtää kelpo tavalla, koska -niin hyväksi herkesi. - -»Voitteko paremmin?» kysyi maisteri tarttuen olkapäihini tukeakseen -kuten äiti horjahtelevaa pienokaistaan. (Sanoiko hän äsken minulle -todellakin »lapsi kulta»?) Sydämeni sävähti uudelleen. Punastuin. - -»Kiitos, oikein hyvin!» - -Sitä minun ei olisi pitänyt sanoa, ei ainakaan nousta seisomaan, sillä -maailma keikahti pahasti silmissäni, ja olisin varmasti saanut uuden ja -paremman napsauksen pääkuoreeni, ellei maisteri olisi taasen temmannut -minua syliinsä. - -»Saatan itse teidät kotiinne, Liisa. Oskari, kutsukaapa ajuri! Te -toiset rientäkää kotianne! Toivottavasti Liisa on huomenna aivan terve.» - -Vastustelin. Olin kyllin vahva jo yksinkin kotia menemään. Tai Inki -lähtee kanssani. Ei. Maisteri oli saanut päähänsä lähteä itse, ja siinä -ei silloin vastustelu auttanut. Hetken kuluttua istuin hänen kanssaan -ajurin rattailla niin nurkkaan painautuneena kuin suinkin mahdollista. - -»Kop, kop, kop», sanoivat kaviot katukiville. - -»Vieläkö teitä pyörryttää, Liisa?» - -»Ooh, ei!» huudahdin kiireesti, sillä pelkäsin hänen taasen tarttuvan -itseeni kiinni. - -Onneksi oli matka asunnolleni lyhyt. Päätäni ei enää huimannut, vaikka -kovasti se tuntui kipeältä. Kapusin kiireesti alas ajurin rattailta. -Maisteri pisti rahan ajurin kouraan. - -Ensimmäinen ajatukseni oli livistää tieheni muitta mutkitta, ja pari -askelta jo otinkin siinä mielessä. Mutta sain toki ajoissa takaisin -mielenmalttini, joka oli heitellyt minua sinä päivänä pulasta pulaan. -Enhän enää ollut tirskuva koulutyttö, vaan ylioppilasneiti, jonka tuli -käyttäytyä arvonsa mukaisesti. - -Käännyin takaisin. Ojensin käteni ja lausuin niin arvokkaasti kuin -olisin jo viisi vuotta ollut suuressa maailmassa ja joka ilta sanonut -kiitokset saattelevalle kavaljeerille: - -»Olitte kovin ystävällinen vaivautuessanne tähteni tänne saakka, herra -maisteri! Kiitoksia avustanne! Hyvästi!» - -Hänpä ei päästänytkään kättäni irti, ja nähdessään koko porttikäytävän -tyhjäksi tarttui hän vielä toiseenkin käteeni. Arvokkuuteni oli -peninkulmien päässä. Säikähtyneillä koulutytön silmillä tuijotin -maisteriin. Ensimmäisen kerran elämässäni hymyili hän minulle -herttaisesti. Hän oli haukkunut minua hutilukseksi, laiskeliiniksi, -tyhmyriksi, verrannut päätäni pärevasuun, niellyt minut elävältä -kauniilla, kiukkuisilla silmillään. Mutta aina olin katsonut häntä -silmää räpäyttämättä päin naamaa, ja vielä pari tuntia sitten olin -vannonut tytöille opettavani lapsenikin vihaamaan »matematiikan -Marttia». - -Ja nyt! En löytänyt yhtä ainoata vihan nokaretta sydämestäni. Tunsin -vain, että pidin hänestä vallan hirveästi. Mutta sitä hänen ei -totisesti tarvinnut tietää. Ettei hän vain näkisi sydämeni lyöntejä, -sillä se takoi niin, että takki heilui! En uskaltanut katsoa häntä -silmiin. Olin varmasti punainen kuin keitetty krapu. - -»Pelkäättekö minua?» Hän sanoi tuon taasen hyväilevän pehmeästi. Tuntui -kuin outo henkilö olisi puhunut. Tähän asti hän oli puhutellut minua -kuin tuomiopasuunaa. Mistä tämä uusi äänensävy? - -»Ah, enhän toki!» huudahdin ja koetin katsoa häntä silmiin. - -Samassa talossa asuva tuomarinrouva kulki ohitsemme. Käteni -vapautuivat. Tunsin helpotusta. Mutta olisi tuomarinrouva voinut -kauemminkin torua Teppoaan pihalla eikä satuttautua siihen nauravine -silmineen. - -Avasin oven ja olin livahtamaisillani porraskäytävään. - -»Liisa, tahtoisin mielelläni tavata teitä. Saanhan? Tulen huomenna -noutamaan teitä kello kuudelta.» - -Olin mykkänä ällistyksestä ja yllätyksestä. »Pöpö»- ja »Jösse»-maisteri -hakkailivat tyttöjä ja kävivät heidän kanssaan kävelemässä. Koulu -oli täynnä juttuja heistä. Mutta Martti-maisteri (kaikkien tyttöjen -salainen ihanne) halveksi meikäläisiä ja nimitti meitä »tirskuviksi -letukoiksi». Ei oltu ikinä kuultukaan, että hän olisi jutellut jonkun -tytön kanssa muista kuin kouluasioista, saatikka sitten pyytänyt -jotakuta meikäläistä kanssansa kävelemään. - -Nyt se ihme tapahtui! Olin äärettömästi ollakseni. Tietäisivätpä tytöt -tämän! Mutta samassa kiehahti ylpeytenikin esiin. Vai luuli hän minun -todellakin olevan niin »kanamaisen letukan» (hänen omat sanansa), että -kaikkien solvauksien ja haukkumisien jälkeen riemumielin lähtisin hänen -kanssaan kävelemään. Suuri erehdys. (Ei uskoisi, miten monenlaiset -tunteet ehtivät mielessä leimahdella lyhyen sekunnin aikana.) - -»Kiitos, mutta matkustan tänään maalle (sen päätin sillä hetkellä) ja -tulen vasta päättäjäisiin takaisin.» Niin uskomattomalta kuin se nyt -jäljestäpäin tuntuukin, jätin maisterin siihen paikkaan ja kirmasin -huoneisiin niin, että ovet perässäni paukkuivat. - -Säälin tulisella kiireellä kokoon välttämättömimpiä kapineita, ja enon -ja tädin suureksi ihmeeksi lähdin juoksujalkaa satamaan. Oli tullut -»armoton ikävä äitipuolta». - -Kotona sai tuloni aikaan myös yleisen ällistyksen. Olinhan juuri päivää -ennen kirjoittanut, etten tulisi kotiin ennenkuin koulun loputtua. -Selitin »inhoavani keväistä kaupunkia». - -Ihmeellistä, millaisen häiriön tuo yksi ainoa tapaus toi elämääni. -En osannut ajatella mitään muuta kuin sitä. Kaikki muu oli aivan -yhdentekevää. Loppujen lopuksi kaduin koko kotiintuloani ja jyrkkää -kieltoani. Mielikuvitukseni hyrräsi kokoon ihmeellisiä seikkailuja. -Ajatuksissani tein hyvinkin sata kävelymatkaa romanttisine -keskusteluineen Martti-maisterin kanssa. - -Vasta »leipojaispäivänä» näin maisterin. Tiesin olevani jo silloin -häneen armottomasti rakastunut. Hassu sydän uskotteli, että hän myöskin -välitti minusta. - -»Olet kuin tulenliekki», ilmoitti sisarpuoleni harvinaisen -kohteliaasti kiinnittäessään ruusua rintaani lakin saannin jälkeen. -»Martti-maisterikin on koko ajan tuijottanut sinuun. Olen pitänyt häntä -erikoisesti silmällä.» - -»Mitä joutavia!» sanoin välinpitämättömästi, vaikka tiesin hyvin juuri -hänen katseensa saaneen poskeni liekehtimään. - -Illalla olin menossa retkelle tovereitteni kanssa. Viimeinen ilonpito -yhdessä. - -»Älkää toki noin lentäkö, neiti Harju!» - -Maisteri harppasi pitkin askelin sivulleni. - -»Te olette sukkela kuin kärppä. Siellä ja täällä näkee teidän -vilahtavan saamatta koskaan kiinni. Milloin te voitte omistaa minulle -yksin yhden hetken?» - -Sydämessäni surisi riemu. Mutta ei sitä niin vain muitta mutkitta -antauduttu! - -»Tämäkin hetki on maisterin.» - -»Tällaisia hetkiä meillä on ollut jo monta. Ihmisiähän aivan vilisee -ympärillämme, vai tahdotteko, että koko tämän seurakunnan läsnäollessa -pyydän anteeksi tylyyttäni ja ilkeyttäni teitä kohtaan!» - -Eikö hänellä muuta sanottavaa ollutkaan! Pettymys kolahteli sydämeni -seinissä. Nostin leukani ylpeästi pystyyn. - -»Sitä ei maisterin todellakaan tarvitse tehdä, ei kahden kesken eikä -seurakunnan läsnäollessa.» - -»Te olette kuitenkin vihainen minulle.» - -»Syyttäkö?» - -»Kunpa tietäisitte, Liisa! Ah, tuossa tulee jo pari toverianne! -Saanhan kirjoittaa teille? Sitä ette toki kieltäne? Kirjoitan vasten -tahtoannekin.» - -Olin vihainen mielessäni. Siihen nyt piti tyttöjenkin ehättäytyä! -Mitähän minun olisi pitänyt tietää? - -»Mitä maisteri sinulle puhui?» - -»Pyysi minua kanssaan kirjeenvaihtoon.» - -»Älä nyt valehtele!» - -»Ihan totta. Hän haluaa vielä sättiä minua kirjeellisestikin. Ei ole -saanut sitä kyllikseen tehdä näinä kolmena vuotena.» - -»Sinusta ei saa selvää kirjanoppinutkaan, milloin puhut totta ja -milloin lasket leikkiä.» - -Maisteri piti sanansa. Hän kirjoitti. Kuukauden kuluttua vastasin. -Tahdoin näyttää, etten niin suurta lukua pitänyt hänen kirjeistään. -Totuus on kuitenkin, että kaikessa hiljaisuudessa kirjoitin -hänelle joka viikko pitkän epistolan, joka jäi aina lähettämättä. -Kirjoitettuani parannellen uuden joutui entinen tulen ruoaksi. -Hupsuahan se oli, mutta en olisi muuten tullut toimeen. Tämä -mielentilani sai minut myös mukisematta suostumaan äitipuolen -seminaarituumiin. - -Syksyllä sain seminaarikaupunkiini maisterilta kirjeen, joka sai -lokaisen kaupungin näyttämään hienolta huvilakaupungilta ja koko elämän -hohtamaan kaikissa sateenkaaren väreissä. - -»Koulu tuntuu tyhjältä», kirjoitti hän, »kun en näe siellä enää erään -kiharapään tytön suuria, uhkamielisiä silmiä. Liisa, tiedän Teidän -pitävän minua suurena julmurina, hirviönä opettajien joukossa, mutta -Te ette tiennyt, mikä ilo oli tarttua sen tytön pehmeään leukaan ja -kohottaa sitä niin, että harmista punastuvat posket ja voimattomasta -kiukusta laajenevat silmät olivat lähellä omiani. Ettekä Te sitäkään -voi käsittää, että tuo opettaja-'hirviö' olisi paljon mieluummin -suudellut väräjäviä huulia kuin vetänyt liitunaarmun somalle -nenänykerölle. Edellistä hän ei uskaltanut tehdä, siksi hän käytti -jälkimmäistä. Opettaja-'hirviö' tiesi, että pieninkin seurustelu -oppilaan kanssa aiheuttaisi juoruja, ja niitä hän ei tahtonut, -siksi hän asettui sotajalalle lemmikkiään vastaan. Tyhmä teko! Nyt -hän on saanut sitä katua. Tyttönen rupesi häntä pelkäämään, sitten -vihaamaan. Eihän hän tiennyt, miksi opettaja häntä niin pahoin kohteli. -Käsitättehän, Liisa, että opettaja on saanut suuremman rangaistuksen -tylyydestään kuin mitä hän on ansainnut. Nyt on myöhäistä sovittaa -käytöstään, sillä tyttönen on lentänyt maailmalle eikä edes kirjoita -kuin silloin tällöin lohduttomalle 'hirviölleen'...» - -Oli onni, että olin säästänyt kirjeeni yksinäiseen hetkeen. En -tiennyt mitä tein, miltä näytin. Tunsin vain, että olin onnesta -halkeamaisillani. Minä olen tuo kiharapää tyttö! Minä, minä, minä! Ah, -hän oli pitänyt minusta jo kauan, enkä minä sitä tiennyt! Hän luuli, -että vihasin häntä ja siksi niin harvoin kirjoitin! - -Tartuin kynään. Tahdoin heti poistaa epäluulon. Kirjoitin. Kirjoitin -puoleen yöhön. Heräsin kuin horroksista huonetoverini saapuessa kotiin -teatterista. - -»Kirjoitatko novellia, vai onko se ehkä osa jotakin romaania?» kysyi -viaton toverini ja tarttui paperikasaan. - -Säikähtyneenä rutistin aarteeni syliini. - -»Kirje se on!» tunnustin hätäpäissäni. - -Toverini, hilpeä, iloinen neitonen, purskahti nauruun: - -»Postipakettinako sen lähetät vai pikatavarana rautateitse? Hahaha!» - -»Rahtitavarana lähetän», yhdyin pilaan ja lipsautin kirjeen lukon -taakse. - -Pujahdimme vuoteisiimme. Uni ei tullut silmiini. Tuijotin pimeyteen. -Mietin. - -Aamulla avasin ensitöikseni lukitun laatikkoni ja tungin eilis-iltaisen -työni tuleen. Öisen mietiskelyn ensimmäinen tulos. Päivällä, pidettyäni -tuntini harjoituskoulussa, kirjoitin maisterille kuvauksen siitä ja -toivoin leikillisesti, ettei vain minulle kävisi yhtä armottomasti kuin -rakkaalle entiselle opettajalleni. Öisen mietiskelyn toinen tulos. Vein -ilmeettömän kirjeeni heti postiin. Öisen mietiskelyn kolmas tulos. - -Kirjeenvaihto tiheni. Sain ja lähetin kirjeen kerran viikossa. Kaikki -hänen kirjeensä luin moneen kertaan. Osaan ne ulkoa. Ja rivien välistä -olin lukevinani hänen rakkautensa minuun, vaikk'ei hän enää sitä niin -selvästi sanonut kuin tuossa ainoassa kirjeessä, johon niin kylmästi -vastasin. Itse kätkin tunteeni niin visusti kuin osasin. Luojan kiitos! -Kuinka nyt saisinkaan hävetä! - -Kuin lyhyt ja lämmin kesä kului pitkä talvi pohjolassa. Kesäkuun -hämyisenä yönä saavuin koulukaupunkini asemalle. Hän, opettajani, oli -luvannut tulla vastaan. - -Kohtasi ensimmäinen pettymys. Yksin sain kulkea pitkin öisiä katuja -enon kotiin. Seuraavana päivänä vasta sain tietoja hänestä. Sisar -oli sairastunut, ja hänen täytyi mennä kotiin. Tapaamisemme siirtyi -syksyyn, sillä hän hoiti koko kesän sisarensa tointa. - -Pari viikkoa ennen lähtöäni sain häneltä viimeisen kirjeen. En luullut -sitä silloin viimeiseksi. En uskonut moneen viikkoon. Nyt uskon. - -»Ikävöin kovasti Sinua, Liisa», kirjoitti hän. Pitkästä aikaa puhui hän -jälleen peittelemättä. (Millä sydänriemulla sen luinkaan!) »Minulla -on Sinulle niin paljon sanottavaa, ystäväni. En tahdo sanoa sitä -kuitenkaan näin kirjeellisesti. Tahdon nähdä silmäsi, armaat silmäsi -kertoessani. Tulen luoksesi, jos sallit. Kirjoita, että saan!» - -Olin päihtynyt onnesta. »Tule!» kirjoitin sykkivin sydämin ja odotin -vastausta. - -»Mikähän tyttöä vaivaa? Niinhän se lentelee kuin päätön kana. Kerttu, -pidä huolta, että hänen tavaransa tulevat kunnolleen pakatuiksi! Ei -hänestä itsestään näytä siihen hommaan olevan», äitipuoli päivitteli. - -Enhän minä muuta lennellyt, minkä postia ikkunasta pälyilin. Taisin -kyllä juosta ikkunaan tavallista useammin, mutta en voinut sille -parhaalla tahdollanikaan mitään. - -Pettymys sydämessä joka kerta postin saavuttua. Huomenna se sentään -tulee! Mutta ei. Meni ensimmäinen viikko, meni toinenkin, ja minun -täytyi lähteä. - -»Hän on varmaankin sairastunut», lohduttelin itseäni. »Hänelle on -tullut voittamaton este! Hän kyllä kirjoittaa!» - -Lähtiessäni vannotin isän lähettämään Latomereen joka ainoan minulle -osoitetun kirjeen tai kortin. Ja isä on pitänyt lupauksensa, mutta -mitään kirjettä häneltä, jolla piti olla minulle »niin paljon -sanottavaa», ei ole tullut. - -Latomeri. Hukun tänne! Heinäseipäät, ladot, aidat tukahduttavat minua. -Saapumaton kirje raatelee sydäntäni. - -Uudestaan ja yhä uudestaan olen elänyt kaikki hänen kanssaan vietetyt -hetket. Uudestaan ja yhä uudestaan olen lukenut häneltä saamani kirjeet. - -Miksi hän vaikeni? Miksi hän ei kirjoittanut? - -Sydämeni on kivettynyt kysymysmerkiksi. - -»Oletko koskaan rakastunut?» helähti hiljainen ääni takanani. - -Säikähdin. Olin unohtanut Rauhan ja koko muun maailman ajatellessani -yksin häntä. - -»Mistä tuollainen johtui mieleesi?» - -»Soittosi sen teki.» - -»En lue enkä soita sinulle enää milloinkaan, koska teet tuollaisia -hassuja johtopäätöksiä.» - -»Ne eivät ole hassuja. Ja vaikka et soittaisikaan etkä lukisi, niin -näen sen silmistäsi.» - -»Se ei ole totta! Se ei näy! Se ei saa näkyä!» - -Rauha tuli luokseni. Hän laski kätensä olalleni ja hymyili. Hymyili. Ja -kuitenkin näin, miten kyynelet kiilsivät hänen mustissa silmäripsissään. - -»Rauhoitu!» kuiskasi hän hiljaa. »Ei se kaikille näy. Mutta ken itse on -kuuhun taivaalla kiintynyt, hän huomaa saman halun toistenkin silmissä.» - -Hän otti käsityönsä ja poistui. - -Emme ole senjälkeen sanallakaan kajonneet arkaan paikkaan. Mutta -sanoittakin ymmärrämme toisiamme. Olemme ystävät. - - - -Lokakuun 13 p. - - - Ei meitä surulla ruokita, - se on ilo joka elättelee! - -»Ei itku auta markkinoilla», sanovat vanhat ja viisaat. Opettajana -kuulun minä myös vanhoihin ja viisaihin. - -Minulla ei ole pienintäkään aikomusta kuolla rakkauden tautiin, -niin paha tauti kuin se onkin, ja vaikka se, käyttääkseni Nortamon -sanoja, »kaakertaa, kiertää ja kaivaa» turkasesti. Päivät sittenkin -aina menettelevät, mutta yksinäiset illat ja yöt ovat kaikkein -kiusallisimmat. Silloin ovat kaikki kiusanhenget kimpussa. Sanotaan -ahkeruuden estävän unenkin. Tuo ei pidä paikkaansa minuun nähden, joka -monesti olen unen tähden jättänyt työni kesken. Mutta onneton rakkaus -sen kyllä estää, ja taitaapa estää onnellinenkin. Iltaisin en tahdo -saada mitenkään unenpäästä kiinni. Ruumis-rukka saa kääntää ja vääntää -kyljeltä toiselle niin, että lakanat torvelle kiertyvät. Uni istuu vain -sängyn päälaudalla ja heiluttelee jalkojaan. Se on kiusallista. - -Tarkoitukseni ei nyt kuitenkaan ole syventyä unettomiin iltaöihin, -sillä aamupuolella nukun hyvin ja näen kauniita uniakin. Aikomukseni on -sensijaan tarjota eilinen päivä (allakassa seisoo sen päivän kohdalla -Valfrid) »varaventtiililleni» niin maukkaana kuin vain on mahdollista -paksulle, punaiselle kynälleni. - -Eilisenä Valfridien päivänä tapahtui kolme suurta tapausta meikäläisen -ihmisen historiassa, ja ne ansaitsevat kaikki tulla ikuistetuiksi -hyvässä järjestyksessä. - - * * * * * - -KAUNIS TUNNUSTUS. - -(Ensimmäinen »historiallinen» tapaus vuorokeskustelun muodossa.) - -_Henkilöt_: Me kolme nuorta opettajaa, jotka olemme muodostaneet -perheen. - -_Näyttämö_: Keittiöni. - -_Aika_: Päivällisen. - -Ensimmäinen ja viimeinen kohtaus. - -MINÄ (onkien kaalia liemivadista): Miksi et ole mennyt naimisiin? -Kaikki miesopettajat niin tekevät. Se kannattaa. - -BERGLUND (imeksien ydintä luusta): Minä menenkin. - -MINÄ: Aivanko totta? Milloin? Kenen kanssa? - -BERGLUND: Mihin kysymykseen minun pitää ensiksi vastata? - -MINÄ: Tyhmeliini? Tietysti viimeiseen. Sehän on tärkein. - -BERGLUND: Voin rauhoittaa teitä sillä tiedolla, ettei morsiameni ole -teistä kumpainenkaan. - -MINÄ (_nieltyäni suuni tyhjäksi_): Tuon olisit voinut ilmoittaa -varovaisemmin! Ajattele, jos kaali olisi mennyt väärään kurkkuun! - -BERGLUND: Koskiko tieto sinuun niin kovasti? - -MINÄ: Koskiko? Tietysti! Olenhan koko ajan pelännyt, että rakastuisit -jompaankumpaan meistä. - -BERGLUND (_panee luun syrjään_): Köyhän kansakoulunopettajan ei maksa -vaivaa edes ajatella rakkautta. - -MINÄ (_laskien puolimatkassa olevan täyden lusikan takaisin -lautaselle_): Mi-mitä puhetta tuo on? - -BERGLUND: Sitä mitä sanoin. Rikkaus on pääasia meikäläisen -naimakaupassa. Esimerkiksi minä en tee köyhällä muijalla mitään. -Täytyy saada sellainen, että hänen perintörahoillaan saa velkataakan -pois harteiltaan. Palkka ei kuitenkaan riitä muuhun kuin ruokaan ja -vaatteisiin. (_Kilistää lusikalla lautastaan._) - -MINÄ: Mutta laulammehan niin kauniisti laulussa: »Ja vaikka me yhdessä -kerjättäis ja kuoltais maantien ojaan...» - -BERGLUND: Olen kerjännyt, joten tiedän, millaista se on. Se ei huvita -minua enää. - -RAUHA: Mitä on elämä ilman rakkautta! En voi kuvitella sellaista. - -BERGLUND: Tietysti voi silti rakastaa, mutta se ei saa sotkea järkeä. -Tyttöjäkin on kahdenlaisia: sellaisia, joita rakastellaan, ja -sellaisia, jotka naidaan. - -RAUHA ja MINÄ: Ooo! - -MINÄ: Olisi hauskaa tietää, kumpaan ryhmään me kuulumme! - -BERGLUND: Teihin rakastutaan ja teidät naidaan. - -RAUHA ja MINÄ: Oooo! Ooo! - -RAUHA: Sinä olet perin herttainen, kun meitä varten laitat erikoisen -luokan. - -MINÄ: Hän ei uskalla olla muuta. Mehän olemme hänen »ruokarouviansa» ja -voimme maksaa epäkohteliaisuudet kissapihvillä ja harakkapaistilla. - -BERGLUND: En tarkoittanut sanojani kohteliaisuudeksi. Tarkoitin mitä -sanoin. - -RAUHA: Sinä näytät ole vankin ensiluokkainen naisten tuntija. - -BERGLUND: Jos nyt en aivan ensiluokkainenkaan, niin kuitenkin melko -hyvä. - -MINÄ: Olisipa mieltäylentävää peilailla sinun naistuntemuksesi -kuvastimessa ja nähdä oma kuvansa. - -RAUHA: Niin todellakin! Kuvallepa meidät! - -BERGLUND: Mitä maksatte? - -MINÄ: Totisesti! Vai maksatte! Kuvastan sinut kohta ahnuriksi ja -ilkeäksi omanvoitonpyytäjäksi, jos et heti kohta kuvasta meitä. Tai -etpä taida osatakaan, vaikka kehuit! - -BERGLUND: Katsopas kaunokaista! Hänhän kiusoittelee minua kuin lasta. -No, saat kuulla kunniasi. Sinä olet kuin kissa. Leikit, hyrräät, hypit, -nukut rauhallisesti, mutta pehmeissä käpälissäsi on kynnet, sievässä -suussasi on terävät hampaat. - -MINÄ: Mitä? Julmurinako minua pidätkin? - -BERGLUND: Ei kissan julmuutta niin pahana pidetä, kun se hiiriä kiusaa, -vasta omistajansa kättä raapaistessa on sen oma turkki vaarassa. - -MINÄ: Kylläinen kissa ei syö hiiriä, ota se huomioon! - -BERGLUND: Mutta tappaa kyllä huvikseen. - -MINÄ: Mitäpä virkaa sellaisella kissalla olisikaan, jonka nenän alla -jokainen hiiri uskaltaisi tanssia! - -RAUHA: Mikä eläin Noan arkista on minun esikuvani? - -BERGLUND: Tietysti kyyhkynen. - -MINÄ: Millä kyyhkynen voi ahdistajiaan uhata? Eihän sillä ole teräviä -kynsiä eikä raatelevaa nokkaa. - -BERGLUND: Onhan sillä siivet, joilla pääsee pakoon. - -MINÄ: Miau! Koska kerran olemme ruvenneet vertailemaan toisiamme -eläimiin, niin rinnastakaamme sinut pingviiniin. Ensiksikin me -olemme nähneet sen vain täytettynä ja tiedämme siitä hyvin vähän. -Koulukirjoissa kerrotaan siitä näet perin niukasti, eikä meillä ole -harrastusta eikä haluakaan ryhtyä itsenäisiin tutkimuksiin. — Ja -nyt herrasväki on hyvä ja siirtyy sulattelemaan ruokaansa, sillä -aikomukseni on vilauksessa korjata muruset ja puhdistaa astiat! - -BERGLUND: Yhdestä asiasta olen varma. Muut heimot väittävät savolaisten -pyrkivän päällysmiehiksi. Olet ensimmäinen savolainen, jonka lähemmin -tunnen, ja sinun suhteesi tuo väite pitää pilkulleen paikkansa. - -(Väliverho.) - - * * * * * - -ESTEETTINEN VIERAILU. - -(Toinen »historiallinen» tapaus kertomuksen muodossa.) - -Tuntia myöhemmin. Istuin turkkilaiseen tapaan lattialla -liinavaatekaappini edessä ja valikoin puhdasta paitaa. Apteekin pieni -piika tuli neljännestunti takaperin läähättäen keittiööni ja jätti -rouvansa lähettämän tuoksuvan, tytön käsissä nokeutuneen kirjeen, -jossa pyydettiin Rauhaa ja minua ystävällisesti saapumaan Valfridin -päiville klo 1/2 8 ip. Meillä oli siis täsmälleen tunti ja neljännes -valmistautumisen aikaa. Olkoon tässä ohimennen mainittuna, että toiset -vieraat olivat saaneet kutsun edellisenä päivänä, ainakin Iipot. -Seliina sen meille kertoi, rouvan käskystä tietenkin, ja vei meiltä -vastalahjaksi tiedon, ettei meitä oltu kutsuttu. - -Uskallan olettaa hiljaisessa mielessäni, että rouva Iippo veti nauttien -ilmaa keuhkoihinsa. Apteekki ja etenkin apteekin rouva on Latomeren -hienoston keskus. Jäädä kutsumatta apteekin kemuihin on samaa kuin -olla kuulumatta hienostoon. Tämä viivästynyt kutsukirje puhui omaa -arvattavaa kieltään. Mutta kutsu oli kuitenkin tullut, ja me päätimme -lähteä. - -Oveen naputettiin. Tietenkin Rauha, joka tuli valmiiksi pukeutuneena -hakemaan hyväksyvää silmäystä. - - Käy joukkohon ystävä, vieraskin, - sama meillä on usko ja henki, - -lauloin täyttä kurkkua päätäni kääntämättä. - -»Hyvää iltaa, neiti Harju!» - -Käännähdin ympäri kuin tuuliviiri tuulenpuuskan äkkiä vaihtuessa. Neiti -Iippo! Täydessä »hömötällingissä»! Ahaa! Arvasinpa melkein paikalleen, -mikä hänen armonsa tänne lennätti toista kuukautta kestäneen paussin -jälkeen. Tuli kostamaan saunan kohlut ja mahlat, tuli näyttämään, miten -hienosto menee hienolle visiitille ja nousukkaat pysyvät kotona. - -»Hyvää iltaa!» - -»En suinkaan häiritse neitiä. Mutta oli niin ikävää istua kotona. Me -menemme tänä iltana myöhemmällä apteekkarin nimipäiville. Kai neitikin -tulee?» - -(Tipa, tipa, tipa!) - -Kokenein näyttelijäkään ei olisi osannut sanoa välinpitämättömämmin: - -»En tiedä, mitähän olisi tehdä.» - -»Tulkaa vain! Ei pidä välittää niin joutavasta seikasta kuin -kutsukirje. Se on jäänyt epähuomiossa apteekerskalta lähettämättä.» - -Kohotin teeskennellyn hämmästyneenä kulmiani: - -»Ettäkö tulisin kuokkimaan! Ei! Mutta kyllähän meidät kutsuttiinkin. -Siinä pöydällä on kutsukirje.» - -»Tietysti te sitten tulette! Onhan tietenkin vähän vastenmielistä -tulla niin hienolle ja oudolle visiitille, mutta pian siihen -tottuu. Sitäpaitsi ei täälläpäin niin ankarasti kritiseerata (!). -Viimevuotinenkin neiti oli kerran apteekilla kutsuissa. Mamma kertoi, -että hän istui koko illan kuin siiville lyöty kana. Naurettavaa! Ja -ihminen oli kuitenkin ylioppilas! Mutta eihän sitä seurustelutaitoa -koulussa opi, jos ei kerran ole kotoisin sivistyneestä perheestä -ja seurustellut sivistyneissä perheissä. Hänen pukunsakin olivat -mauttomia. Aina sama musta silkkipuku...» Ja minä sain seikkaperäisen -kuvauksen edeltäjäni pukuvarastosta. Luojan kiitos, että liinavaatteeni -olivat siksi siroja ja siistejä, että näin parjaajan kateudella -katselevan niitä! - -»Onko apteekilla sitten niin hienoa?» kysyin päästääkseni viimevuotisen -neidin rauhaan. - -No, ei siellä nyt niin erittäin hienoa ollut! On neiti Iippo -seurustellut hienommissakin perheissä. Mutta täällä Latomeressä se -on hienoin. Ei rouva kylläkään ollut mistään hienosta perheestä -kotoisin. Onpahan ollut tarjoilijana jossakin hienossa hotellissa, -mutta sellaisethan ne vasta osaavatkin oikein hienostella. Tietysti -tarkka silmä huomaa aukkoja rouvan sivistyksessä, mutta maalainen -ei niitä hoksaa, sillä komeus häikäisee. Helsingissä neiti Iippo on -paljon seurustellut hienoissa, todella sivistyneissä perheissä. Hän on -asunutkin eräässä sellaisessa, nimittäin pankinjohtaja Lahdenpohjan -perheessä. Todella hieno perhe! - -»Pankinjohtaja Lassi Lahdenpohjanko?» kysyin. Juttu alkoi kiinnostaa. - -»Niin. Juuri saman! Oletteko kuullut hänestä jotakin? Hän on myöskin -kansanedustaja.» - -Olinko kuullut puhuttavan! Mitähän hieno neitini olisi sanonut, jos -olisin ilmoittanut, että rouva Lahdenpohja on tätini, äitini ainoa -sisar? Onpa muuten hauskaa tietää neiti Iipon asuneen siellä. Tulen -Irmalta ottamaan tarkat tiedot asiasta. Minulla on kuitenkin omat -epäilykseni. Ensiksikään eivät täti, setä eikä Irma ole kertoneet -heillä asuneen ketään opiskelijaa eikä muutakaan vuokralaista; toiseksi -epäilen vahvasti neiti Iipon opinnoita. - -»Lahdenpohja on käynyt vaalipuhujana kotipuolessani», virkoin -totuudenmukaisesti. Kaikkien letkausten jälkeen ei minua yhtään -haluttanut pröystäillä hienoilla sukulaisillani. Se saa ollakin -viimeinen valtti. Minä olen minä kenestäkään riippumatta. - -Neiti Iippo piti lämpimän ylistyspuheen tätini hienolle perheelle ja -kauniille kodille. Sitä vain ihmettelen hiljaisessa mielessäni, kuinka -hän, neiti Iippo, Lahdenpohjan perheystävä, ei ole perhevalokuvien -joukossa sattunut huomaamaan minun »klassillisia» piirteitä. Tai ehkäpä -täti pitää valokuvat, kuten minäkin, lukitussa laatikossa. Ei ole näet -lainkaan hauskaa, että kaikki kopeloivat ja likaavat kuvia, jotka -kätkevät monta rakasta muistoa, sukulaista ja tuttavaa. - -Neiti Iipon lennokas kuvaus hienoista perheistä, joiden kanssa hän oli -seurustellut, olisi kestänyt ties kuinka kauan, niin innostunut hän oli -ylistämään »hienoja» tuttavuuksiaan, ellei työpöydälläni herätyskello -olisi räjähtänyt soimaan. - -»Siunatkoon! Onko kello jo todellakin puoli kahdeksan!» huudahti neiti -pelästyneenä. - -»Niinpä näkyy», sanoin varoen visusti ilmoittamasta, että kello oli -puoli tuntia edellä aito latomereläiseen tapaan. Täytyi toki minunkin -saada rauhassa pukeutua hienoa visiittiä varten. - -Nyökättyään armollisesti näkemiin poistui neiti Iippo. - -Väitetään naisten viipyvän pukeutumishommissa kauan. Jos kaksikymmentä -minuuttia on kauan, niin väite on tosi. Sen viivyin, mutta sinä aikana -kiilloitin kyntenikin. - -»Oo, kuinka hieno sinä olet!» ilmoitti Rauha ja pysähtyi kynnykselle. - -»Älä herran tähden sano 'hieno'! Olen kuullut sitä kolmen -neljännestunnin aikana nalkutettavan ainakin sata kertaa. Se tympäisee -jo!» - -»Kuten tahdot», myöntyi herttainen sielu. »Kaunis ainakin olet.» - -»Tarkoitat tietenkin pukuani?» Haluaisinpa muuten tietää, mitä -Latomeren juorukellot ovat puvustani sanoneet. Mauttomaksi sitä ei -ainakaan liene voitu nimittää. - -»Kyllähän pukukin on kaunis. Olet kuin toisesta maailmasta. Oudoksun -sinua. En taida uskaltaa lähteä lainkaan. - -Saan tietenkin istua yksin nurkassa koko illan.» - -»Me lähdemme molemmat tai olemme molemmat kotona. - -Etkä sinä nurkkaan joudu yksin. Ole huoletta! Mars matkaan! Mennään -katsomaan, millaista siellä oikein on!» - - * * * * * - -HIENO VIERAILU. - -(Kolmas »historiallinen» tapaus melodraaman muodossa.) - -Apteekin ovikello kilisi. Viimeiset vieraat saapuivat. Palvelijatar -auttoi takit naulaan ja luikkasi isäntäväelle tuloilmoituksen. - -»Onpa täällä väkeä!» kuiskasi Rauha katsellen päällysvaatteiden -paljoutta. - -»Näkyy olevan», kuiskasin vastaan. - -Pari sekuntia myöhemmin jouduimme isäntäväen silmien eteen. Apteekkarin -kieli lauloi kuin aisakello alamäessä. Vanha, isällinen ukko, joka -varmasti kuuluu tohvelisankarien uljaaseen kaartiin. - -Rouvan näin ensimmäisen kerran. Komea hän on. Aivan keisarinnamaisesti -liikehtien hän toivotti meidät tervetulleiksi sekä muutamalla ankaralla -silmäyksellä lopetti aviopuolisonsa vilkkaan pakinan. Näytti olevan -äitipuoleni sukulaissielu. On itsestään selvää, etten havaintoni -johdosta tuntenut minkäänlaisia sympaattisia tunteita emäntää kohtaan. - -Mutta eipä siinä ollut paljon aikaa huomioida isäntäväkeä, sillä koko -Latomeren hienosto oli avannut silmänsä selkoselälleen ja tuijotteli -meitä kuin lehmä uutta konttia. Se ei tuntunut minusta oikein hyvältä -eikä hienolta. - -Jouduimme istumaan tuuhean palmun varjoon. Ympäristömme kuulosti olevan -hienointa kermaa, sillä se puhui »fiinimpää» kieltäkin. Ruustinna, -nimismiehen rouva ja meidän rouva olivat kukkoina sillä tunkiolla. -Rauha ja minä näytimme olevan heille pelkkää ilmaa tervehdyksen -jälkeen, vaikka keskustelun aiheena kuulinkin olevan pukuni ja -hiukseni. Rouvien mielestä ei tuntunut olevan lainkaan sopivaa, että -hiukseni olivat muodikkaan lyhyet, pukuni liian uudenaikainen ja etten -ollut yhtään opettajattaren näköinen. Minunlaiseni esimerkki joka päivä -silmien edessä tekee lapsetkin turhamaisiksi. - -Olimme istuneet hiljaa nurkassamme, mutta nyt se alkoi jo tuntua -sopimattomalta, niin jännittävää kuin olikin kuunnella arvosteluja -itsestään. Meidän oli siirryttävä, mutta minne? Vanhat herrat -olivat vetäytyneet apteekkarin huoneeseen tupakoimaan, ja rouvat -muodostivat kolme-neljä innokkaasti juttelevaa kerhoa, joissa tietenkin -analysoitiin jotakuta poissaolevaa lähimmäistä. Heitä ei sopinut -häiritä. Viereisessä huoneessa pitivät nuoret hauskuutta. Sieltä kuului -postineidin kaakattava ääni, apteekkineidin tirskunta, pankkineidin -ja lukkarinneidin nauru ja neiti Iipon pehmeät kerakkeet. Tohtori -Korpinen, suojeluskunnan aluepäällikköjä Berglund olivat siellä -kavaljeereina ja kokosivat neitosten hymyjä. - -Sinne piti meidänkin lähteä, tai muuten meidän sanottaisiin istuneen -nurkassa kuin »siiville lyödyt kanat». - -»Tule, Rauha, mennään mekin tuonne nuorten joukkoon!» sanoin nousten. - -»Ei, ollaan tässä!» kuiskasi Rauha säikähtyneenä. - -Nimismiehen rouva, keski-ikäinen, näivettynyt nainen, katsahti meihin -ja hymyili ivallisesti. - -»Emmehän voi tässäkään olla, sillä rouvien keskustelu ei ole nähtävästi -aiottu meidän korviamme varten», kuiskasin vastaan, mutta niin, että -arvoisat rouvat sen »sattumalta» kuulivat. - -»Kas, sielläkö neidit istuvatkin!» sanoi ruustinna Jahah imelästi -hymyillen. »Emme huomanneet lainkaan teitä. Puhuimme juuri teistä ja -puvustanne.» - -Hymyilin imelästi vastaan. Toivottavasti oli hymyni vielä imelämpi kuin -ruustinnan! - -»Kuulin sen ja voin antaa rouville puuttuvat tiedot. Pukuni on tehty -Helsingissä ja tukkani on käherretty taivaassa. Molemmat olen saanut -lahjaksi. Suokaa anteeksi, että häiritsin, mutta me poistumme, joten -voitte rauhassa jatkaa!» - -On siunattu asia, ettei ihmisellä ole silmiä selässä, silloin säästyy -monelta vähemmän suopealta silmänmuljaukselta. Hengessäni näin -kuitenkin rouva Iipon kumartuvan toisiin rouviin päin ja halveksivin -katsein lausuvan: - -»Siinä nyt näitte, millainen elävä se on!» - -Astuin posket kuumina ja silmät hillittyä kiukkua täynnä, Rauha varjona -kintereilläni, nuorison pariin. - -Alan kohta jo vahvasti uskoa, että olen jotakin erikoista. Tuskin olin -astunut kynnykselle, kun puheenporina lakkasi ja kaikki tuijottivat -minuun. Suunnaton irvistyksenhalu kihelmöitti sisuksiani, mutta sain -sen onnellisesti voitetuksi. - -»Hyvää iltaa, hyvä herrasväki! Sopiiko seuraan vielä kaksi vaatimatonta -lisää?» - -»Täällä ei ole istuimia», virkkoi neiti Iippo yliolkaisesti. Samassa -tarjottiin minulle kolme tuolia mitä kohteliaimmin kumarruksin. -Tohtorin tarjous sai armon silmissäni. Rauha näkyi hyväksyneen -istuimekseen Berglundin tuolin. - -»Joko neidin kurkku on terve?» kysyi lääkemies esiteltyään läsnäolijat -ja hankittuaan itselleen istuimen. - -»Kurkku?» - -»Neitihän kertoi latojen, heinäseipäiden ja aitojen raapineen -kurkkuaan.» - -Purskahdin nauruun. Juttu lähti luistamaan kuin rasvattu. Neiti Iippo -yksin istui nyrpeänä ja koetti sovittaa sanoihinsa pistäviä okaita. Hän -ei nähtävästi jaksanut käsittää, että minä, mitätön opettajatar, olin -temmannut häneltä tohtorin noin vain kädenkäänteessä. Mutta olipa hänen -terveellistä oppia, etten ollutkaan »viimevuotinen neiti». - -Korpinen on hauska mies. Ei ole lainkaan ihmeteltävää, jos tyttäret -hyörivätkin hänen ympärillään kuin muurahaiset sokeripalan kimpussa. -Entäs sitten tohtorinnan arvonimi! Siitä kyllä kannattaa kilvoitella! - -Neiti Iippo näkyi jo pitävän Korpista yksityisomaisuutenaan, ja -meikäläinen tunkeilija, joka uskalsi pistää nokkansa toisen alueelle, -sai monta letkausta. Valitettavasti annoin kukkuramitalla takaisin. - -Rakas tohtorimme näkyy muuten olevan helposti syttyvää ainesta -(tietysti helposti sammuvaa myös), ja minä olen vain nainen, joten ei -minua pitäisi kovasti moittia, jos hiukan veikistelinkin. Sitäpaitsi se -on kokonaan neiti Iipon oma syy. - -Siinä leikin, letkauksien ja piikkien sanasodassa johtui keskustelu -heimokysymykseenkin. Se on keskustelunaihe, joka saa hiljaisimmankin -kielenkannat liikkeeseen. Ihastukseni oli vilpitön, kun kuulin -Korpisenkin olevan »oekeen immeisen». Tunsin heti heimokiintymystä -häneen. Meitä oli nyt toki kaksi yhtä puolta tässä ylpeässä ja -itsetietoisessa pohjalaisjoukossa. - -Neiti Iippo huomasi heti tämän meidän yhteenkuuluvaisuustunteemme ja -suomensi sen omalla tavallaan. - -»Minäkin tunnen sattumalta muutamia savolaisia», sujautti hän sanansa -keskusteluun. »Ihmeellistä on vain, että savolaiset miehet ovat paljon -miellyttävämpiä kuin naiset.» - -»No, sehän on vallan luonnollinen asia, kun naisen mielipide on -kysymyksessä. Itsekin olen neiti Iipon kannalla siinä asiassa», nauroin. - -Tästä keskustelusta olisi tainnut pian syntyä »tora ja tappelu». -Onneksi ilmestyi talon emäntä kynnykselle ja kehoitti meitä hakemaan -kuumaa suuhumme. - -»On parasta, että me savolaiset kyykistymme yhteen nurkkaan», virkkoi -Korpinen tullen kuppeineen luokseni palmun varjostamaan pehmeään -nurkkaan. - -Hetken perästä istui koko neitosten parvi tiheänä ryhmänä ympärillämme. -Rauha yksin seisoi ujona ja punastuvana aluepäällikön kanssa uunin -luona. Tyttöparka oli suloisen näköinen. Hänen kaltaisiaan olivat -varmaankin isoäidit tyttösinä ollessaan. - -Opettaja Iippo asteli mahtavana pianon luo, nosti takkinsa liepeitä ja -istuutui pianotuolille. - -»Pappa, soita meille jotakin!» pyysi aviopuoliso herttaisella äänellä. -(Käskevä ääni kuului kotioloihin.) - -Iippo murahti jotakin vahattuihin viiksiinsä ja alkoi soittaa -tunnetulla taidollaan »Hyvä on Herra». - -Ruustinna risti kätensä. Aviopuoliso teki samoin. Emäntä -kiiruhti talouspuolelle. Apteekkari meni antamaan lukkarille -»päänsärkypulveria». Nimismies käveli hevostaan hoitamaan. Minäkin -ristin käteni ja kuvittelin olevani pelastusarmeijassa. - -»Te olette varmaan hyvä soittaja?» Korpinen oli niin syntinen, että -uskalsi kesken musiikkiesityksen lausua tuon, vaikkakin hiljaa. - -»Mihin moisen otaksumanne perustatte?» - -»Ensiksikin kasvoihinne. Olitte äsken niin kärsivän näköinen. Jokaisen -väärän otteen voi nähdä kasvoiltanne. Sitäpaitsi tiedän, että teillä on -piano mukananne. Ajattelen, ettette ole sitä vain mahtaillaksenne tänne -saakka kuljettanut.» - -Totta. Olisin jo aikoja sitten kuollut ikävään ja suruun, ellei pianoa -olisi ollut mukanani. - -»Piano on ystäväni», vastasin hajamielisesti. Ajatukseni karkasivat -omille teilleen. - -»Onko teillä ikävä?» — Hiljainen ääni suli ajatuksiini niin, että -havahduin vastaukseeni: - -»Ah, niin ikävä!» - -Kas niin, se minun pitikin sanoa! Karistin pois ikävät ajatukset. -Nauroin päin Korpisen ihmetteleviä silmiä. - -»Tepä soitattekin meille hiukan!» innostui lääkemies, ja ennenkuin -ehdin hillitä hänen intoaan, pyysi hän minua kaiken kansan kuullen -soittamaan. - -»Niin todellakin! Soittakaa, neiti Harju! Me emme ole vielä kertaakaan -kuulleet neidin soittavan, vaikka asumme samassa talossa», huudahti -neiti Iippo. - -Olin aikonut jyrkästi kieltäytyä, mutta neiti Iipon sanat muuttivat -päätökseni. Istuuduin johtaja Iipon luovuttamalle tuolille ja aloin -soittaa »Ristihämähäkkiä». - -»Viimevuotinen neiti ei tuntenut nuottejakaan», kuulin rouva Iipon -äänen, mutta vaativa »hss» lopetti hänen juttunsa. - -Sanotaan minun soittavan hyvin. Nyt ainakin soitin omasta mielestäni -hyvin, ja taisi se hyvältä kuulua toistenkin korvista, koska -sain soittaa itseni uuvuksiin. Apteekkari halusi kuulla kaikki -lempikappaleensa oikein »kunnollisesti» soitettuina. Hän ei voinut -sietää rääppimistä. - -»Neiti kiltti, soittakaa vielä tämä!» - -Vihdoin viimein Korpinen pelasti minut apteekkarin kynsistä. -Musiikkihullu isäntä oli ikävystyttää sekä vieraansa että minut. -Nyt olin kuitenkin näyttänyt hyville latomereläisille edes yhden -hyväksyttävän puolen itsestäni. Neiti Iippokaan ei voinut muuta kuin -kadehtia, sillä hän ei osaa edes »Ukko Noaa» yhdellä sormella. - -Juhlan lopuksi oli tanssia. Tohtori ja talon emäntä sen aloittivat. -Seuraava henkilö, jonka tohtori vei tanssiin, olin minä. En ole koskaan -vielä joutunut tanssiaisissa olemaan seinäkoristeena, mutta sitä eivät -Latomeren naiseläjät tienneet. Kuului tohaus, kun otin ensimmäisen -askelen tohtorin käsivarren varassa. - -»Tanssia hän ainakin osaa, osanneeko yhtä hyvin opettaakin», kuulimme -erään rouvan sanovan. - -Tanssitoverini katsahti säälivästi minuun. - -»Tämän kylän tädit eivät vielä jaksa käsittää, että opettajatarkin voi -olla nuori ja iloinen eikä nuokkuva nunna, kuten edeltäjänne oli.» - -»Olkaa hyvä ja jättäkää edes te edeltäjäni rauhaan! Millainen hän -lieneekin ollut, on hänestä tarpeeksi puhuttu, tyttöparasta.» - -»Onko teille hänestä sitten niin paljon puhuttu?» - -»Hirveästi. Ja kaikki vain moittineet! Mitähän he minusta sanovatkaan? -Vaikka se on suloisen yhdentekevää, kunhan antavat minulle rauhan.» - -Tanssimme loputtua tuli neiti Iippo hyvästelemään. - -»Joko sinä lähdet pois? Olisit toki tanssinut yhden valssin kanssani», -tinki Korpinen. - -»Voin pahoin. Täytyy mennä kotiin sairastelemaan. Ikävä vain, että -pappa ja mamma ehtivät lähteä. Peloittaa hiukan yksin kulkiessa.» - -»Ole hulluttelematta lähtöinesi! Määrään sulle tippoja, ja apteekkari -saa antaa niitä. Pian sellainen pieni pahoinvointi on voitettu.» - -Kuulematta lainkaan neidin estelyitä ryntäsi lääkäri apteekkarin -kimppuun. Hetken kuluttua sai neiti lepäillä sivuhuoneen sohvalla ja -niellä tippoja. Tanssia hän ei voinut. Rauha ja minä tarjouduimme -saattamaan häntä, mutta sitä hän ei taasen tahtonut. - -»Pimeänä syysyönä on vaarallista kulkea tyttöjoukolla», nyyhki hän. - -»Eivät suinkaan neidit vielä pois lähde?» Korpinen ei ollut -kuulevinaankaan neiti Iipon huomautusta. Minua aivan hävetti neidin -puolesta. En ikinä olisi viitsinyt noin käyttäytyä. Tekeytyä nyt -sairaaksi! Olisipa hän nähnyt tohtorin ivahymyn, niin varmasti olisi -tipoitta parantunut! - -»Kyllä me ainakin lähdemme, eikä meitä möröt syö», vastasin molempien -huomautukseen. - -»Tanssikaa nyt sentään tämä shimmy kanssani, niin lähden sitten teille -turvaksi kotimatkalle!» - -»Pyydän saada kieltäytyä molemmista tarjouksistanne, herra tohtori!» -epäsin jyrkästi. Olin tarpeeksi nöyryyttänyt esteetikkoa, ja se sai -riittää. Minulle ovat tohtorit ja miehet yleensä ilmaa. - -Tänään sain kuulla postineidiltä, että neiti Iippo oli meidän -poistuttuamme ihmeellisesti toipunut pahoinvoinnistaan ja tanssinut -koko illan. Tohtori oli käynyt saattamassa hänet kotiin. - -Tietysti on omatuntoni tapansa mukaan kolkutellut tänä päivänä. -Olen koettanut parhaani mukaan puolustautua, selittäen käytökseni -terveelliseksi opetukseksi neiti Iipolle. Minähän nyt olen kerta -kaikkiaan opettaja. Omatuntoni ei ole kuitenkaan vielä kukistettavissa -leikkipuheella. Se vakuuttaa, että on aivan parhaiksi suuri rangaistus, -kun joku toinen tyttö on tehnyt minulle saman tempun, minkä itse -illalla tein neiti Iipolle, tehnyt sen vain perinpohjaisemmin. - -Mutta sen minä sanon, ettei Martti ikinä tule tietämään, kuinka -kipeästi hänen menettelynsä minuun koski. - -Jaa, jaa! Huokaa, sydän, mutta älä halkea! - - - -Lokakuun 15 p. - - -Opettaja Iippo on puhellut tänään kanssani! Hymyillytkin vielä! Ooo! -Se on siksi tärkeä elämys, että se täytyy merkitä kirjokantiseen -varaventtiiliin. - -Johtaja Iippo on ottanut sananmukaisesti lauseen: »Vaikeneminen -on kultaa.» Ainakaan minua hän ei ole puhutellut sen pienen -vastahakoisuuden jälkeen, jota osoitin johtajalle koulun alkupäivinä. -Jäykästi päätä nyökäyttäen olemme toisemme sivuuttaneet. - -Sentähden oli ällistyksen! rajaton, kun hän ensimmäisellä välitunnilla -huusi: - -»Neiti Harju!» - -Olkoon tässä myös mainittuna, että tämän koulun naisopettajat eivät saa -olla »sinuja» johtajan kanssa. Paljon puhuttu edeltäjäni oli uskaltanut -(tietämättömyydessään) esittää lähempää tuttavuutta. Mutta kun rouva -sai tämän kuulla, leimasi hän neitiparan kuudennen ja kymmenennen -käskyn rikkojaksi, joka koetti »anastaa, houkutella ja vieroittaa -lähimmäiseltään hänen aviopuolisoaan». - -Toisten kalliisti ostettuja kokemuksia me käytämme hyväksemme. -Sellainen on tämän maailman meno. - -Kuullessaan nimensä neiti Harju kääntyi esimieheensä päin ja jäi -odottamaan tärkeitä määräyksiä, sillä asian tärkeys kai sai johtajan -unohtamaan jöröytensä ja turvautumaan puhelahjaansa. - -»En ole lainkaan tiennyt, että meillä on talossa neidin kaltainen -taiteilija», aloitti Iippo kiertäen toisella kädellä viiksiensä päitä, -toisella kaivaen takkinsa taskua. »Tähän asti opettajat ovat jättäneet -koulun musiikkiharrastuksen kokonaan minun haltuuni, mutta nyt kai -neiti ottaa sen mielellään hoitaakseen.» - -Olin juuri avaamaisillani suuni suostuakseni, kun huomasin Berglundin -sähköttävän naamallaan Iipon selän takaa, etten mitenkään suostuisi. - -»Eiköhän liene parasta, että johtaja huolehtii edelleenkin totutulla -tavallaan rukoussoitosta. Olen paremmin perehtynyt pianoon kuin -harmooniin. Tietysti soitan harmooniakin, mutta en ole lainkaan -innostunut siihen. Sitäpaitsi en oikein osaa soittaa sitoen.» - -Iipon murheellinen katse suli ymmärryksen hymyyn, ja minä tunsin -tehneeni viisaasti. - -Koko välitunnin juttelin johtajan kanssa harmooninsoiton merkillisestä -taidosta. Johtaja oli itse herttaisuus. Onneksi ei rouva nähnyt meitä, -muuten olisin saanut viettelijän tittelin. - -Aamiaispöydässä sanoi Berglund: - -»Pelkäsin, että suostut soittamaan. Kaiken muun voi Iippo antaa -anteeksi, mutta että joku sysää hänet harmoonituolilta, sitä hän -ei ikinä jaksaisi sulattaa. Sinulle on tarpeeksi kiusaa äidistä ja -tyttärestä, parasta siis koettaa säilyttää välit siedettävinä johtajan -kanssa.» - - - -Lokakuun 19 p. - - -Pellontakaisesta naapurista, Homista, haemme talouteemme maidon, voin -ja munat. Tänään sain kuulla murheekseni, että kanat, viheliäät, olivat -ruvenneet yksimielisesti munimislakkoon. Maija kyllä epäili kukon -syövän kanojensa tuotteet, mutta emäntä epäsi kerrassaan sellaisen -herjaavan luulon. »Kukkoo on kunnon kukkoo», oikea kukkojen esikuva. - -Istuin takan reunalla ja hämmentelin emännän vellipataa. - -Tämä talo on oikein latomereläinen tyyppitalo. Isäntä on jo vuosia -sitten karannut Amerikkaan. Sukkela temppu muuten päästä eroon -vaimosta, jonka on ensin »lain ja oikeuden varjolla» itselleen saanut. -Nyt kuuluu Homin Alfreella olevan uusi muija ja uusi Maija siellä -Amerikan lämpimässä maassa. Kotimaassa hoitelevat entinen muija ja -kaksikymmenviisivuotias Maija kotitaloa. Kesäisin on heillä renki, -mutta talvella he hoitavat kahden sekä miesten että naisten askarehet. -Molemmat ovat reippaita, rotevia naisia, jotka eivät siekaile heinä- -eivätkä halkokuorman kimpussa. - -Tänään Maija kutoi kaunisraitaista »fällyn» päällistä. Emäntä punnitsi -voita minulle. - -»Mistähän nyt saan pullataikinaan munia, kun se teidän kunnoton -kukkonne syö kaikki munat.» Hämmensin ajatuksissani pataa niin, että -velliä loiskahti yli laitojen, sihahti kuumaan tuhkaan ja nosti mustia -ryynejä valkeaan keitokseen. - -»Nyt tein viimeisen pahanteon!» - -»Ei mitään!» lohdutti emäntä ja tuli onkimaan mustukaisia pois vellistä. - -»En ikinä opi takassa keittämään. Ensimmäisellä kerralla poltin -sormeni. Vieläkin on arpi kädessäni. Nyt heitin poroja pataan.» - -Maija pysähdytti syöstävänsä ja katseli minua veitikkamaisesti -pyöreillä silmillään. - -»Tulevan tohtorinnan ei tarvitse keittää takalla eikä hellalla.» - -»Tohtorinnan?» - -»Niin. Tietäähän sen jo koko kylä, että tohtori oli aivan korviaan -myöten ihastunut opettajattareen apteekin nimipäivillä ja että -opettajan Ester oli tullut kateuresta aivan sairahaksi.» - -Vai jo kyläkin sen tietää! Se olisi pitänyt minun arvatakin. - -»Ei sitä silti tohtorinnaksi pääse, jos juttelee ja tanssii jonkun -tohtorin kanssa muutaman kerran», vastasin harmistuneena. »Kuka -semmoista pötyä on jutellut?» - -»Lukkarin Ingrid kävi tapaamassa lankojaan. Hän sen kertoi. Ja -kertoihan sen koulun rouvakin.» - -»Haluaisinpa tietää, miten rouva on teille asian kuvaillut!» - -Emäntä käännähti padasta minuun päin. - -»Sen, mitä Ingrid sanoi, uskon. Mutta rouvan sanoja en usko, vaikka hän -silaasi kullalla jokaasen sanansa, ja toivoosin, ettei kukaan reiru -ihminen niitä uskoosi. Hän jouki myrkytti viime vuotisenkin neirin -elämän niin, että flikka parka kiitti onneansa, kun pääsi lähtemähän -muille maille. Pirä vain säkin varasi, sillä hän on yhtä arka -tyttärensä friiareista kuin omasta harmaakarvaisesta äijästään! Sä olet -liian hyvä tyttö hänen hampaisiinsa.» - -Mietiskellen rouvan, maailman ja oman lihan pahuutta tulin kotiin. - -»Älä, hyvä ystävä, tuolla tavalla munapussia heittele!» torui Rauha, -kun viskasin voipaketin pöydälle. - -»Voita siinä vain onkin. En saanut munia sieltä. Kukko kunnoton -herkuttelee itse emäntiensä tuotteilla.» - -»Mistä nyt saamme pullataikinaan munat?» päivitteli Rauha. - -»Eiköhän niitä sentään jostakin saada.» - -Läksin kävelemään liukasta kujaa pitkin komeaan, kaksikerroksiseen -Luoman taloon. En ollut vielä siellä ennen käynyt, mutta Homin emännän -neuvosta raotin nyt Latomeren rikkaimman talon ovea ja astuin avaraan -tupaan. - -Ensimmäinen vaikutelmani — katto täynnä leipiä, toinen — kolmesta -erisuuruisesta lihapallosta muodostunut emäntä, ja kolmas — -sylenpituinen taikinakaukalo, jossa piika parhaillaan sotki taikinaa. - -Yrmeästi vastasi emäntä tervehdykseeni. Taisin tulla sotkemaan -kotirippiä, tuntui vähän siltä. Esittelin itseni ja asiani. - -»Vai munia», virkkoi hän ja mittasi katseellaan munanostajaa. Vai -tuollainen se nyt on se paljon puhuttu opettajatar, jota tohtorikin... -»Saahan niitä. Kuinka monta niitä pitäisi olla?» - -»Parikymmentä.» - -Emäntä pyöri ulos oventäyteisenä. Minä peräydyin ovensuuhun. - -»Istu flikka!» kehoitti ääni mutkittelematta pöydän päästä. Vanha vaari -siellä paikkaili hevosvaljaita. Keski-ikäinen mies, nähtävästi vieras, -istui hänen rinnallaan. - -»Kovaa onkin koria», tuumi vieras. Tarkoittiko lause minua vai hänen -kädessään olevaa kauhavalaista sitä en aluksi hoksannut. - -»Häh?» hyrähti vaari naskali ikenien välissä. - -»Lieneekö jo vanhakin?» jatkoi vieras puukkoa pyöritellen ja tarkasteli -minua alta kulmain. - -»Eikö tuo liene jo niin vanha kuin flikkaaset ihmiset voivat tullakin», -kuului vaarin elämänviisaus. - -Puukkoa pyörittelevää vierasta eivät kuitenkaan vaarin vastaukset -tyydyttäneet. Hän alkoi puhutella minua. - -»Oot sä tästä läheltäkin?» - -»Tuosta olen vastapäätä.» - -»Oot sä talontyttäriä?» - -Minulla oli huivi päässäni ja vanha, hiukan virttynyt villatakki -ylläni. Piika tirskahteli taikinakaukalolla. - -»En toki!» - -»Oot sä sitte piikaflikka?» - -»En aivan.» - -»Onkos sulla friaaria?» - -»Ei ole.» - -»Aina sun laisillasi pruukaa olla montakin friaaria.» - -»Ei minulla ole.» - -»Ottaasitko sä mun?» - -»Ei tiedä ostaa sikaa säkissä.» - -»Mä oon ollut Ameriikass! Jees. Ja mulla on isoo taloo -naapuripitäjässä. Olen tullut tänne emännän hakohon. Olen kyllä toista -ajatellut, mutta se on niin ruma. Sä oot sievä, ja kyllä mä sun sitte -otankin. Köyhyytesi ei ole este. Sua kehtaa vaikka keisarille näyttää.» - -Nauratti ja suututti. Mies oli näet sikahumalassa. Olin aikeissa -pujahtaa ulos tämän odottamattoman kosijan tarjouksia pakoon, mutta -samassa emäntä lyllersi munakoreineen tupaan. - -»Fiina», ilmoitti mies emännälle, »mä oon kosinut tätä Hikkaa!» - -Onneksi oli emäntä ehtinyt panna munakorinsa takan reunalle, muuten -se olisi pudonnut permannollepa meikäläisten pullataikina olisi taas -jäänyt ilman munia. Suu auki hän katseli miestä. Sitten se lipsahti -jälleen kiinni, mutta aukeni pian uudestaan. - -»Sä oot taaskin juopotellut, sika!» - -»Oon selvä kuin seinäkello, ja tämän kristillisen seurakunnan -läsnäollessa kysyn suita, flikka, uudestaan, haluatko tulla vaimokseni?» - -»En, kiitos!» Sain vaivoin nauruni pidätetyksi. Emäntää ei tämä -huvittanut lainkaan. Kipinöiden kiukusta hän alkoi sättiä miestä ja -piti kotitarkastuksen hänen taskuissaan. - -»Onhan sulla, raakkulehella, pirtua vielä taskussasikin! Ja vaarinkin -olet juottanut humalahan! Sitten sä rupeat kosimahan opettajatarta!» - -En ymmärrä, kuinka selviydyin kotia munien kanssa. - -»Oletko tullut hulluksi?» tiedusteli Rauha, kun kierin nauraen -lattialla. - -»Minua on kosittu!» - -»Kosittu! Kuka? Tohtoriko?» - -»En tuntenut.» - -»Et tuntenut!» - -»Niin. Meillä ei ollut harmaata aavistustakaan toisistamme. Se oli -oikea ensinäkemän rakkaus. Ikävä vain, ettei se ollut molemminpuolinen.» - -Kerroin tapauksen. Rauha ei lainkaan yhtynyt ilooni. Totisena kuin -lasinvetäjän hevonen hän kuunteli nauruani. - -»Et kai ole pahoillasi, että annoin hänelle rukkaset?» ilveilin. - -»En. Mutta et sinäkään nauraisi, jos tietäisit, millainen raukka hän -on.» Ja Rauha kertoi tavallisen tarinan miehestä, joka oli perinyt -yllin kyllin maallista mammonaa isältään, mutta joka oli antanut sen -kaiken virrata kurkkunsa kautta avaraan maailmaan. Nyt kiertelee hän -tyhjäntoimittajana kylästä kylään, ja minkä pennin saa, sen juo. -Välistä hän pistäytyy sisarensa, Luoman emännän, luona. Kun tämä -varustaa veljensä kunnollisilla vaatteilla, häviää hän taas, vaihtaa -vaatteet risoihin ja juo välirahat. - -»Tiedätkö, miksi hän rupesi juomaan?» - -»Huvikseen, näyttääkseen miehuuttaan, kuten niin monet muutkin -miesraukat.» - -Oma syynsä sitten! En ollenkaan sääli tuollaisia renttuja. Ihmettelen, -miksi häntä ei ole jo pistetty lukkojen taa lainrikkojana. Tai mitäpä -ihmettelisin! Kukapa hänet sinne toimittaisi? Ei toinen koira toisen -hännälle polje. Tässäkin kylässä on kuulemani ja näkemäni mukaan kolme -(3) ehdottomasti raitista miestä: rovasti, Seppälän Eetu (körttiläinen) -ja Berglund. Kun oikein vakavasti ajattelee tätäkin asiaa, niin -humalaisen aiheuttama nauru sammuu. Onkohan koko Suomessa sama suhde -vallitsemassa raittiiden ja alkoholistien välillä kuin tässä pienessä -kylässä? - - - -Lokakuun 20 p. - - -Ei näy edellisenä päivänä osaavan aavistaa, mitä seuraava lahjoittaa. -Eilen nauroin itseni melkein sairaaksi, tänään olen itkenyt silmäni -punaisiksi ja pääni raskaaksi lyijykuulaksi. »Itku pitkästä ilosta», -varoitti ennen isoisä pehtorin mukuloita ja minua, kun teuhasimme -ja käänsimme tuvan ylösalaisin. Usein seurasikin selkäsauna, ellei -toisille, niin minulle ainakin. - -»Sinulle on kirje», ilmoitti Berglund heittäessään postini pöydälle. -Kirje saa minut aina hätkähtämään ja iskemään sormeni siihen kotkana. -Kirje oli Suomen Kuvalehden välissä. Vain koulukaupunkini postileima -näkyi. Turha toivo sai sydämeni sykkimään nopeasti. Vapisevin käsin -vetäisin kirjeen esiin. - -Sisareni Kertun käsialaa! - -Petyin kuin lapsi, joka luulee löytäneensä sokerijauhomaljan, mutta -saakin suoloja suuhunsa. Viskasin kirjeen takaisin pöydälle ja tartuin -Kuvalehteen. Selailtuani sen lävitse avasin kirjeeni. - -Kirje sisälsi selostuksen kauhean pitkistä läksyistä, hirveän -hauskoista tanssiaisista lyseon vuosijuhlassa, mahdottoman kauniista -upseerista ja kamalan pitkästä kävelyretkestä mainitun upseerin kanssa. - -Olin jo viskaamaisillani kirjeen pois, kun huomasin yhdessä nurkassa -pienen ja suttuisen lisäkirjoituksen. Käänsin arkin ylösalaisin ja -silmäilin huolettomasti sitä. - -Kuinka usein se, mikä näyttää halvalta ja vähäpätöiseltä, minkä -sivuutamme olkapään kohautuksella, antaakaan meille kirvelevimmät iskut! - -Lisätöherrys oli mielijohteesta kirjoitettu, ilman mitään erikoisempaa -tarkoitusta. Mutta minulle se olikin tärkeintä maailmassa. Henki -aivan salpautui. Silmät himmenivät. Täytyi mennä ikkunan luo. Himmeä -iltahämy ei riittänyt. Väänsin kaikki lamput palamaan. Jos silmäni -olisivat olleet etanan silmät, olisivat ne ainakin metrin pullistuneet -kuopistaan. Nyt täytyi kirje nostaa nenään kiinni. Oli välttämätöntä -lukea oikein jok'ikinen sana. - -»Muistat kai vielä Martti-maisteria, kiukkuista matematiikan opettajaa, -'munkkia'? Hän on nyt vihdoinkin koko tunnetun maailman ihmeeksi ja -kummaksi rakastunut meidän uuteen piirustuksenopettajaan.» - -Ei se ollut tuon kummempi lause, eikä läheskään niin siististi -kirjoitettu kuin tämä tässä, mutta se sammutti minussa jotakin, -sammutti kuin tuulenpuuska lepattavan kynttilänliekin yksinäisen -samoojan kädestä. - -Kaikki toivo on mennyttä. Niin paljon kuin olenkin surrut hänen -vaikenemistaan, olen kuitenkin vielä elänyt lepattavan toivon varassa, -odottanut ihmettä. En ole voinut uskoa vakaasti sydämessäni, että -hänenkaltaisensa mies voisi leikitellä toisen pyhimmillä tunteilla. Nyt -on pakko uskoa. Olen lukenut lauseen niin moneen kertaan, että jokainen -sen sotkuinen kirjainkin on kaivertunut mieleeni. - -Kävin läpi kaikki häneltä saamani kirjeet. Missään niissä hän ei ollut -suoraan sanonut rakastavansa minua. Kirjaimellisesti ei mikään lupaus -häntä sitonut minuun. Mutta ne monet läpinäkyvät, arat ajatukset, jotka -olin sykkivin riemuin lukenut rivien lomasta, ne olivat kuitenkin kuin -sanaton lupaus, mihin olin uskonut, toivonut, luottanut. Minä hullu! - -Olen koettanut saarnata järkeä hassulle sydämelleni. Turha vaiva! -Tuskin saan kyynelet kuivumaan silmänurkastani, kun uudet jo kurkussa -pallona pyörivät. - - - -Lokakuun 31 p. - - -Nyt on koulu kuohuksissa kuin kepillä söhitty muurahaiskeko. On -tapahtunut varkaus, ja vielä minun luokassani. - -Olin jo tuudittanut itseni siihen uskoon, että lapseni (tarkoitan -oppilaitani) ovat pieniä, siivettömiä kerubeja, joilla ei ole lainkaan -taipumuksia suuriin synteihin. Nyt olen herännyt selkäpiitä karmivaan -todellisuuteen. - -Meillä on luokassa varas, oikea pitkäkyntinen. Hautoessani yksityisiä -murheitani en lainkaan osannut aavistaa, että synkät myrskypilvet -kasaantuivat koulumme taivaalle. - -Maanantaina myrsky puhkesi. - -Oli kaunokirjoitustunti. Kävelin ympäri luokkaa ja tarkastelin, -tulivatko kaikki R:n koukut ja silmukat tehdyiksi taiteen sääntöjen -mukaan. Väärennyksiä oli luonnollisestikin paljon. Niitä koetettiin -oikoa kaikin voimin. Joka rivin jälkeen pantiin kynät pulpetille -»lepäämään». - -»Miksi Irma ei pane kynää pois kädestään?» - -»Ei tämä ole se kynä, jolla kirjoitan. Tämä on toinen», puolustautui -Irma. - -»Irmalla on neljä mustekynää ja kuusi lyijykynää», ilmoitti Irman -vierustoveri. - -»Mistä Irma on niin paljon kyniä saanut?» - -»Mä ostin Armilta. Armilta ovat toisetkin niitä ostaneet.» - -Armi Myllykoski puhdisti innokkaasti kynäänsä eikä ollut juttua -kuulevinaankaan. Hän on köyhän rajasuutarin lapsi eikä tiettävästi -omista rahaa pennin neljännestä. Aloin aavistella pahoja. Luokka istui -korvat pystyssä. - -»Mistä Armi on niin paljon kyniä saanut?» - -Tyttö nosti rehellisesti silmänsä opettajaan. - -»Ostin puorista.» - -»Mistä Armi rahat sai?» - -»Mitä se opettajattarehen kuuluu, mistä mä rahat olen saanut!» - -Hämmästyin ja repäisin vaatteeni (nenäliinan). - -»Tässä tapauksessa se kuuluu. Minä vaadin sinua sanomaan, mistä olet -saanut rahat kyniin!» - -Tyttö katsoi vain röyhkeästi silmiini, mutta sanaakaan en saanut -hänen suustaan. Toiset lapset todistivat, että hän oli myynyt kyniä -viidelläkymmenellä pennillä kappaleen vaikka kuinka monta, ja kumeja -oli häneltä saanut parin kahdellakymmenelläviidellä pennillä. - -Sain nähdä muutamia kyniä ja kumeja. Ne olivat samaa lajia, joita -koulun puolesta lapsille annettiin. - -Lausuin huomioni ääneen. - -»Mä en ole niitä varastanut! Mä ostin ne Seppälän puorista!» kirkaisi -tyttö. - -Välitunnilla soitin Seppälään. Armi Myllykoski ei ollut sieltä ostanut -yhtään kynää eikä kumia liioin. - -»Mä ostin ne kaupungin Seppälästä», puolustautui tyttö edelleen. - -»Ei Armi ole ikinä kaupungissa käynyt», ilmoittivat toiset lapset. - -»Kävinpäs! Mikkelinäkin kävin!» - -»Älä valehtele! Mikkelinä olit meillä koko päivän kerjuulla», ilmoitti -eräs tyttö. - -»Enpäs ollut!» - -Lopetin kuulusteluni siihen. Välitunnilla kerroin tapauksen -opettajatovereille. Johtaja aukaisi varastokaapin oven. Sieltähän ne -kynät ja kumit olivatkin lähteneet maailmalle. - -Tänään oli poliisitutkinto. Minä olin poliisi. Johtaja ja tytön isä -olivat läsnä. Mutta tyttö ei tunnustanut. Ei, vaikka asia näytettiin -niin toteen kuin yleensä asia voidaan näyttää. Sellaista rikollista -sisua en ole vielä eläissäni nähnyt. Tytön isä itki kuin pieni lapsi, -ja Iipollakin olivat vedet silmissä, mutta tyttö vain naureskeli. -Hirveätä! Olen vieläkin aivan järkytetty. - -Iltapäivällä oli johtokunnan kokous. Tyttö erotettiin koulusta ja -lähetetään kasvatuslaitokseen. - -Entäs vielä! Sillä aikaa kuin me pidimme poliisikuulustelua -opettajanhuoneessa, oli yksi ensiosaston poikaviikari telmiessään -juossut päin ikkunaa. Ikkuna meni säpäleiksi ja samaten pojan naama. - -Luokassa syntyi yleinen ulina ja huuto. Ryntäsimme kaikki neljä -opettajaa luokkaan. Hirveätä aavistimme, mutta hirveätä saimme -nähdäkin. Pojan nenä roikkui toisella poskella, ja verta pursui -haavasta kuin tapinreiästä. - -Käännyin heti ja juoksin soittamaan lääkäriä. - -»Tämä kouluhan on tullut varkaiden ja tappelijoiden tyyssijaksi», -kuulin rouva Iipon huomauttavan viereisessä huoneessa, kun puhelin -tohtorille opettajan työhuoneessa. - -»Neidin luokka on ruvennut kovasti kunnostautumaan. Ensin varkaus, nyt -tappelu», virkahti neiti Iippo myrkyllisesti hymyillen. - -Heitin kiukkuisen silmäyksen sohvalla loikovaan neitiin. Olisin voinut -vaikka purra häntä, jos olisi ollut aikaa. Onneksi ei ollut. - -»Tällä kerralla onnettomuus tapahtui herra isänne hyvinkasvatetussa -luokassa», sanoin matalalla äänellä. Kun olen oikein vihainen, niin -ääneni painuu käheäksi. Sekin muistoja kotioloista. Äitipuoli kiljuu -kuin klaneetti suuttuessaan. Olen tietysti kehittänyt itseni siinäkin -hänen vastakohdakseen. Samasta syystä painoin ovenkin hiljaa kiinni. -Juoksin luokkaani, ettei siellä syntyisi enempiä roivioita. - -Lääkäri määräsi minut sänkyyn iltapäiväksi. En totellut määräystä. -Parempi upottautua työhön kuin antaa ajatusten repiä sängyssä sielua. - -Ohhoo! Ohdakkeista on opettajan tie! - - - -Marraskuun 16 p. - - -Matoipas vain marraskuukin puoleen yllättävittä seikkailuitta. -Lapset ovat taasen olleet ensiluokkaisen kilttejä edesmenneen kynä -ja kumikaupan jälkeen. Särkynyt ikkunaruutu on vaihdettu eheään, ja -särkynyt nenäkin alkaa olla taas niistettävässä kunnossa. - -Herrasväki Iippo on suhtautunut meihin sangen lojaalisesti. Onpa rouva -suvainnut vastata armollisesti tervehdykseenikin. Tämä suosion osoitus -ei kuitenkaan tule ansiotta. Eei! Olen sen rehellisellä ja uhrautuvalla -työlläni ansainnut. - -Tässä talossa on, kuten monessa muussakin talossa, eräs pieni ja -halpa, mutta silti sangen tärkeä huone. Siitä saakka, kun kerran -toinen opettaja tuli kouluun, ei sen huoneen puhdistuksesta ole kukaan -välittänyt. Mutta kun se oli yhteinen laitos, ei kukaan ojentanut -kättään sen ainoata epäkohtaa korjaamaan. Minä, poikkeus säännöstä, -vastarannan kiiski, katsoin voivani luopua perityistä tavoista tässäkin -kohden ja hankkia pienen palan uhrautuvaisuuden kaunista piirrettä -syntisen luontoni lievitykseksi. - -Suureksi pettymyksekseni täytyy kuitenkin mainita, että niin mielellään -kuin rouvamme kertookin naapureille pienimmätkin syntiset piirteeni, -hän on tämän jalon uhrautuvaisuusnäytteeni jättänyt kokonaan kylän -tietoon saattamatta. Itse taasen olen liian vaatimaton pröystäilläkseni -hyveilläni. - -Tuon pienen mutta tärkeän huoneen historiassa on tämä tapaus kuitenkin -niin merkillinen, että mielelläni omistan sille sivun kirjokantisessa -päiväkirjassani. - -Elämä on yleensä kuivaa. - - - -Marraskuun 19 p. - - -Berglund on kihloissa! - -Se on niin totta kuin amen kirkossa. - -Lauantai iltana mies hävisi Latomerestä ja tuli tänä aamuna takaisin, -vasemman käden nimettömässä sileä kultasormus. Minä sen ensiksi -hoksasin aamiaispöydässä. - -»Oletko sinä mennyt kihloihin?» - -»Olen.» Lyhyesti ja kuivasti, hapan hymy huulilla. - -Onnitteleva hymyni kangistui ällistykseksi. Nyt ei Berglund ollut -sutkassaan. Noin hapan ei sulhasmiehen sopinut olla. - -»Näytäpäs sormustasi, että osaamme uskoa! Voithan syöttää meille -pajuköyttä.» - -Hän vetäisi sormuksen sormestaan ja paiskasi sen eteeni lautaselle -niin, että se kauan aikaa pyöri siinä, törmäsi perunaan ja kaatui -kastikkeeseen. - -Puhdistin sen nenäliinallani ja kurkistin sisään. - -_Kersti_ 14/11 23. - -»No?» äännähti Rauha, joka myös tutki sormusta. - -»Totta! Onnellinen Kersti! Ja voi meitä!» huokasin kujeillen. - -Berglund ei ollut lainkaan leikkituulella. Totisena kuin tinasotamies -hän otti onnittelumme vastaan. - -»Onko sinulla harmaata aavistustakaan hänen morsiamestaan?» kysyin -sulhasen poistuttua. - -Rauha pudisti päätään. - -»Onnelliselta hän ei ainakaan näyttänyt.» - -Miehet ovat maailman kiusallisimpia kapineita! Mennä ensin kihloihin, -laittaa naamansa myrskynmerkiksi ja sulkeutua sitten simpukkana -kuoreensa on hyvä ja varma keino tehdä itsensä kiintoisaksi. Koko tämän -pimeän marraskuisen päivän ovat ajatukseni kiemurrelleet Berglundin -ja hänen hämärän Kerstinsä ympärillä. Olen sepittänyt heistä ainakin -viisikymmentä eri novellia. Loppujen lopuksi kihisen salatusta -uteliaisuudesta. - -Päivällisateria muistutti surujuhlaa. Rauha ja minä kyllästettyinä -kysymyksillä koetimme näyttää mahdollisimman välinpitämättömiltä -ja pistelimme äänettöminä lihapullia poskeemme. Olihan meille -yhdentekevää, kenet hän nai, mutta olisihan hän silti voinut meille -vähän morsiamestaan kertoa eikä työntää ruokaa suuhunsa kuin -nälkiytynyt susi. - -Jos minulla olisi sormessani Martin sormus, niin en voisi sakon -uhallakaan olla hänestä kertomatta. Se olisi suorastaan mahdottomuus. - -Ei puhuta siitä! - -On parasta, että lopetan ja menen nukkumaan. Pääni tuntuu hiukan -kipeältä. Olikohan tänään luokissa häkää, koska Rauha myös valitti -päänsärkyä? Kovin hän olikin kalpea. - - - -Joulukuun 1 p. - - -Mitähän äitirouva mahtoi tuumia lähettäessään minulle huopatossut? Ei -ainakaan sitä, minkä ne aiheuttivat. - -»Lämpimät ne ovat, mutta eivät kauniit», sanoin sipsutellessani niillä -pitkin huoneitani, »eikä Berglundkaan voi erottaa kenkieni kopsetta -nyt. Hän suvaitsi kerran väittää, etten niin hiljaa osaisi liikkua -kengät jalassa, ettei hän kopsetta kuulisi.» - -Miettimättä hetkeäkään enempää lensin näyttämään synkkänaamaiselle -sulhaselle, että osattiin sitä kolinattakin kulkea. - -Eteisen ovi oli auki. Kotona hän oli, mutta kovin oli taasen ollut -aatteissaan mies, kun ei ollut ovea muistanut sulkea. Eteinen oli kylmä -kuin tonttujen luola. Suljin oven ja kurkistin luokkiin, olisiko joku -laiskimus vielä tarkastelemassa hataraan luettuja läksyjään. Ei ollut. -Otin vauhtia ja juoksin yläkertaan. Opettajan keittiön ovikin oli auki. -Hiljentämättä lainkaan vauhtia ryntäsin pimeään keittiöön. Keskellä -lattiaa törmäsin karille ja olin kellahtaa selälleni, mutta sain toki -saaliistani niin lujasti kiinni, että kelpo horjahduksella selkenin -haaksirikosta. - -»Kuka perrr...?» - -Ääni oli Berglundin, mutta pusero, josta pidin kiinni, oli naisen. -Ryhmä erkani syleilystäni. Berglundin koura tarttui niskaani. Suljin -silmäni, ja sielussani vilahti ilmainen kyyti portaita pitkin -alakertaan. - -»Liisa! Sinäkö se oletkin!» - -»Hellitä, hyvä mies, kyntesi niskastani! Vannon, etten olisi tullut -teitä säikyttelemään, jos olisin osannut aavistaakaan sinulla -tämänlaisen kohtauksen olevan.» - -Sormet kirposivat niskastani. Tein täyskäännöksen ja lähdin livistämään -omille mailleni. Niin nopeasti en kuitenkaan ehtinyt poistua, etten -olisi nähnyt neiti Iippoa, kun hän vetäytyi syrjään eteisen oviaukosta -tulvahtavan valojuovan kohdalta. - -Olin parhaillaan Rauhalle kertomassa seikkailuani, kun Berglund astui -keittiööni ja katseli minua kuin puutarhuri omenavarasta. - -»Joko olet ehtinyt selostaa loppuun?» kysyi hän kuin tuomari. - -Jos minulla äsken olikin omenavarkaan tunne, niin tuo äänensävy sen -pyyhkäisi kokonaan pois. - -»En ole vielä ehtinyt näyttää kynsiesi jälkiä niskassani», vastasin -purevasti. Tullapa vielä komentelemaan! Moinen roikale! On kihloissa ja -toisia naisia halailee! Hyi! - -»Näytä ne sitten! Sano vielä, ettet ennen ole tällaista roikaletta -nähnyt! On kihloissa ja toista naista halailee pimeässä.» - -»Häpeä!» - -Hän tarttui kiinni ojennettuun käteeni ja katseli minua yhtä leimuavin -silmin kuin minä häntä. - -»Siinäkö kaikki?» - -»Päästä irti käteni! Inhoan! Kaikki miehet ovat samanlaisia roikaleita, -pettureita...!» - -»Mitä vielä?» - -Hän piti kättäni kuin ruuvipihdeissä. Koetin kiemurrella vapaaksi, -mutta en päässyt. Raivoissani lävähytin häntä toisella kädelläni -korvalle. Hän lehahti punaiseksi kuin kekäle. Käteni pääsi vapaaksi. - -Kiljahtaen hyökkäsi Rauha väliin. Berglund siirsi hänet sievästi -syrjään. - -»Toiselle korvalle myös!» virkkoi hän tyynesti, vaikka sieraimet -vapisivatkin. »Lyö vain! Lyö niin monta kertaa kuin luulet minunlaiseni -roikaleen ansaitsevan.» - -Tulin järkiini. Häpesin. - -»Suo anteeksi!» mutisin. Kuinkahan äitipuoleni olisikaan nauttinut, jos -olisi nähnyt raivostumiseni. - -»Yhdellä ehdolla. Haluan saada sinut ymmärtämään tekoni, sillä muuten -olen silmissäsi aina musta lammas. Rauha, myös sinä voit kuulla -tarinani.» - -Hetkistä myöhemmin istuimme salissani uunin edessä kuunnellen -Berglundin kertomusta. - -»Elämäni tarina on lyhyt», alkoi hän. Ääni oli kumea. Syvät tuskan -piirrot suupielissä hän tuijotti hiillokseen. »Kolmisenkymmentä vuotta -sitten synnyin yksinäisen naisen yksinäisenä poikana. Myöhemmin sain -isäpuolen. Uudessa kodissa oli sikamainen kohtelu. Karkasin merille. -Merimiehen elämä ei ole mamsellin elämää neitsytkammiossa. Se ei -miellyttänyt minua. Isäni lienee ollut herra. Palasin maihin. Ryhdyin -suorittamaan kansakoulukurssia. Opettajani oli nainen. Kävi niin, että -jouduin väleihin tämän kymmentä vuotta vanhemman naisen kanssa. Hän ei -halunnut kuitenkaan tulla raa'an työmiehen vaimoksi. Hän antoi rahat, -ja minä menin seminaariin. En elellyt säästäen. Elin komeasti kerran -saadessani. Kolmisen vuotta sitten tulin opettajaksi, ja minun piti -mennä naimisiin hänen kanssaan. Mutta meille syntyi erimielisyyttä. Hän -halusi olla kaupungissa, minä maalla. Emme kumpikaan antaneet perään -toisillemme. Tähän saakka on erimielisyyttä jatkunut. Nyt hän suostuu -tulemaan maalle. Menimme kihloihin. En voinut muuta.» - -Vallitsi syvä hiljaisuus. Hiilet vain pesässä sihisivät sinertävän -liekin kalvaessa niitä harmaaksi tuhkaksi. - -Keittiön ovi narahti. Jollakin emännällä oli asiaa Rauhalle. He -katosivat Rauhan huoneisiin. - -»Miksi menit tekemään tuollaisen sitoumuksen?» - -»Miksi! Pidin hänestä silloin.» - -»Entä nyt?» - -Hän kohautti hartioitaan. - -»En.» - -»Miksi sitten, herran tähden, menit kihloihin hänen kanssaan?» - -»Lupaukseni ja velkani pakottivat minua. Sitäpaitsi se vanha hupsu -pitää minusta kovasti.» - -»Ja sinä pidät toisesta.» - -»Mistä sen tiedät?» - -»No, hyväinen aika! Kaiken äskeisen jälkeen vielä kysyt!» »Sinä luulet, -että pidän neiti Iiposta. Kaikkea vielä.» - -»Miksi sitten...?» - -»Etkö muista, kun kerran sanoin, että naisia on kahdenlaisia, toisten -kanssa mennään naimisiin, toisia halataan. Neiti Iippo on jälkimmäistä -lajia. Hän ei ota pientä suukkoa niin vakavalta kannalta.» - -»Hänhän aikoo tohtorille!» - -»Paljon mahdollista.» - -»Tietääkö morsiamesi, että sinä muita halailet?» - -»Ei. Olisihan suorastaan kiven ripustamista kaulaansa, jos kaikki -seikkailunsa kertoisi naiselle, josta saa vaimon. Parempi on uskotella -olevansa viaton karitsa, kun on kerran niin hulluja, jotka sen uskovat.» - -»Ei siis ole yhtään ainoata miestä, joka uskaltaisi olla rehellinen -vaimolleen! Hirveätä!» - -»Ehkä on, ehkä ei!» - -»Miksi et kerro morsiamellesi suoraan, ettet pidä hänestä. Usko minua, -hän vapauttaa sinut heti!» - -»Entäs velka?» - -»Jos rakastaisit oikein sydämestäsi jotakuta toista, niin siinä eivät -velat ja muut seikat haittaisi.» - -Hän ei virkkanut mitään, tuijotti vain tuleen synkein silmin. - -»Kehenkähän hän mahtaa olla rakastunut?» ajattelin. - - »Taivas on sininen ja valkoinen - ja tähtösiä täynnä», - -kuului Rauha laulavan kamarissaan. Emäntä oli siis saanut asiansa -toimitetuksi. Kohotin katseeni kenkieni kärjestä Berglundiin aikoen -huomauttaa jotakin Rauhan kauniista lauluäänestä, mutta ehdin hoksata -oudon ilmeen hänen silmissään. - -Ohoo! Olinpa minä ollut sokea, oikea hölmö, kun en ennemmin ollut tuota -hoksannut! Monet seikat selvenivät. Ilmankos Berglund niin mielellään -istuu iltakaudet Rauhan majassa! - -Mutta Rauha! Mahtaakohan Berglund olla se kuu, jota hän rakastaa? -Jos niin on, niin hänenä minä ottaisin heti leipävartaan ja pudottaa -jysäyttäisin kuun syliini enkä turhia surisi. - -»Rohkea rokan syö» on tunnuslauseeni. Rykäisin kurkkuni selväksi. - -»Onko hän antanut rukkaset?» - -Kysymykseni pudottaa ropsautti sulhasmiehen maahan paratiisista, jonne -hän oli omin luvin lentänyt. Hän ei tajunnut kysymystäni. Toistin sen -ja tein pienen päänheilahduksen naapuriin päin. - -»En ole kosinutkaan.» - -Suuni oli auki sekalaisista tunteista. Kieleni ei kyennyt kääntymään. - -Berglund nousi. Äskeinen tunteellisuus oli tipotiessään. Yhtä -asiallisella äänellä kuin opettaessaan lapsille »Lontoo on Englannin -pääkaupunki» hän selitti, ettei kahden köyhän ja velkaisen kannata -mennä naimisiin. Rakkaus ajan oloon hiiltyy, hiipuu ja sammuu. -Sitäpaitsi hän tiesi olevansa yhdentekevä olio mainitulle neitoselle. - -Minulla on iso mustelma oikean kämmenen syrjässä. Iskin sen pöydän -laitaan ja toivotin kaikki miehet siihen kiehuvaan pikipataan, -jota pahassa paikassa lämmitetään meikäläisen ihmisen hurskailla -toivomuksilla. Mustelman sain tietenkin vasta Berglundin poistuttua. - -Loppujen lopuksi miehet ovat taivaallisen isän luomia suuria -kysymysmerkkejä, joiden selvä järkeily ei jaksa koskaan naiselle täysin -valkeaksi selvitä. - - - -Joulukuun 4 p. - - -Ei mikään ole ihmiselle sen nöyryyttävämpää kuin että hän yhtenä -kauniina päivänä huomaa olevansa aasi, pitkäkorvainen aasi. Jos -äitirouva, Kerttu, rouva tai neiti Iippo, kuka hyvänsä ystävä tai -vihamies ilmoittaa aasimaisuuden valituin sanoin, ei se ole ollenkaan -niin syvästi nöyryyttävää kuin oma huomio, sillä ovathan omat hyvät -käsitykset sentään tallella, ja lausunto selitetään epäonnistuneeksi -parjaukseksi. - -Tänään, joulukuun neljäntenä, minä huomasin olleeni aasi, tai ainakin -vaeltaneeni silmät aasimaisesti ummessa. - -Olen luullut omaavani jotakuinkin nasevan huomiokyvyn, mutta luulo ei -ole tiedon arvoinen. Tästä päivästä lähtien en luule mitään sellaista. -Aasimainen en aio kuitenkaan olla. - -Olen keksinyt suuren salaisuuden. Olen keksinyt Rauhan »kuun». -Aasimaisuuteni on siinä, etten sitä ole jo ennemmin keksinyt. - -Berglund oli kuu, Rauhan kuu! - -Päästyäni selville Berglundin sydämen salaisuuksista valtasi minut -vastustamaton halu kurkistaa myös Rauhan tunteitten salakammioon. - -Kahtena päivänä vaanin punastumista, kaihoisaa katsetta, huulten -värinää, säpsähdystä, mutta turhaan. Rauha oli rauhallinen, kuten aina -muulloinkin, kohteli ja katseli Berglundia kuin veljeä, ehkä niinkuin -hiukan epäsovussa olevaa veljeä. - -Mutta kun epäilys oli herännyt, ei se vain niin ota kuollakseen. - -»Mikä minussa oikein on hullusti, kun sinä jo kolmatta päivää -tuijottelet minuun?» kysyi Rauha tänään, kun palasimme luokista. - -Rehellisyys maan perii. - -»Ajattelen sitä kuuta, johon olet rakastunut.» - -Tyttö säpsähti, karahti punaiseksi ja vilkaisi hätääntyneenä -Berglundiin, joka siinä lähistöllä ripitti erästä poikaviikaria liian -kovista lumipalloista. Sitten hän käänsi silmänsä minuun. Niissä oli -niin paheksiva, nuhteleva ilme, että kaduin avosuisuuttani. - -Katumus oli kuitenkin lyhyt vilahdus. Totuuden paljastuminen oli selvä. -Siinä oli kaksi ihmislasta, jotka rakastivat toisiaan (kuten eräässä -laulussakin kauniisti lauletaan) ja antoivat aivan turhan tähden eron -ja surun toukan sydämensä seinämiä järsiä. - -Lämpimän auttamisajatuksen läiskyessä rinnassani tartuin Rauhan -käsivarteen. - -»Älä pahastu, ystävä kulta, mutta kuu on nyt niin alhaalla, että -leipävartaalla sen voit pudottaa alas!» - -Kiihtyneenä, jollaisena en häntä ole ennen nähnyt, tempasi hän itsensä -irti, purskahti itkuun ja juoksi huoneisiinsa. - -Sormi suussa, pää painuksissa menin omaan majaani. Minun oli niin paha -olla, ilkeä suorastaan. Kuka käski panna lusikkaani vieraaseen ruokaan! - -Silmät punaisina Rauha tuli keittämään. Arkailimme toisiamme. Vihdoin -sain ylpeän sisuni kuiskaamaan anteeksipyynnön. - -»Mitä anteeksipyytämistä siinä on. Olihan sinulla oikeus ystävänä antaa -neuvosi. Mutta ymmärräthän, etten voi leipävarrasta käyttää, ellei hän -tahdo.» - -Kohtaus päättyi aito naisellisella tavalla kyyneliin ja syleilyihin. -Näytän kehittyvän naiselliseksi pitkin askelin. - - - -Joulukuun 13 p. - - -Puhaltelin saippuakuplia iltani iloksi. Se on niin romanttista hommaa. -Välskärin Kertomuksissa Ester Larssonkin puhalteli saippuakuplia -ullakkokamarinsa ikkunasta ja haaveili kuninkaista ja Bertelsköldeistä. - -Minä makailin selälläni salini matolla enkä haaveillut, en -kiusallakaan. Sensijaan tuumailin, missä viettäisin lähenevän jouluni. -Syrjäajatukset olivat vanhoja ja kuluneita ongelmia elämänilon -saippuakuplamaisuudesta, josta minullakin on omat, vaatimattomat -kokemukseni. - -Menen kotiin, jos tämä kupla lentää hajoamatta tuolin luo. - -Präiskis! Se särkyi heti, ja kirveleviä pisaroita räiskähti silmääni. - -Tädin luo, jos tämä säilyy. - -Kupla lähti välkkyen lentämään tuolia kohden. Laskeutui kuitenkin liian -lähelle jalkojani. Kohotin sääreni ja potkaisin sen rikki. Minulle ei -ole mitään todellista halua lähteä Helsinkiin. - -»Onkohan täällä neiti kotona?» kuului ovelta särisevä ääni, kun vielä -jalkani oli koholla ilmassa. - -Saippuakuppi kiiri tulisella kiireellä piiloon uunin syrjään. Virtaava -puro lattialla osoitti sen tietä. Kuplanpuhaltaja kavahti yhtä -kiireesti istumaan, pujahduttaen pillin lattialla viruvan tyynyn alle, -ja vasta senjälkeen kääntyi tarkkaamaan, millainen mahtoi olla se -haamu, joka niin kuulumattomasti oli hänen kynnykselleen ilmestynyt. - -Rouva Kristiina Iippo, Taneli Iipon kristillinen aviopuoliso omassa -luisevassa henkilöllisyydessään, seisoi ovipielieni kehystämänä. - -Ei ole lainkaan ihmettelemistä, jos suuni olikin hetken aikaa auki ja -silmäni älyttömät kuin syvästä unesta heränneen, sillä tämä oli kumma -ja ihme. Olin odottanut haamua, aavetta, mutta rouva Iippoa en ollut -valmistautunut tapaamaan. - -Niin arvokkaasti kuin mahdollista nousin epävirallisesta asennostani ja -toivotin harvinaisuuden tervetulleeksi majaani. Tämä oli rouvan toinen -vierailu luonani. - -Mitähän tärisyttävää lienen taas tehnyt? Kävin läpi kaikki viime -päivien tapahtumat ja tulin siihen lopputulokseen, että olin -käyttäytynyt aivan mallikelpoisesti enkä ollut mitenkään ja millään -muotoa loukannut tai sortanut herrasväki Iipon oikeuksia tai kunniaa. - -Arvokkaana kuin hallitseva kuningatar astui harvinainen vieras -kuulumattomin askelin (tallukat jaloissa) huoneen poikki ja istuutui -kuin tuomari lakipöydän taa, nojatuoliin. - -Onpa jännittävää tietää, mikä hänet tänne toi! Sitten elokuun viimeisen -päivän emme olleet vaihtaneet sanaakaan, lukuunottamatta toisille -sanottuja, toisille tarkoitettuja pistäviä huomautuksia. Kasvojen -poimuista päättelin, ettei tulossa ollut mikään ystävyysottelu. - -»Minulla on neidille asiaa.» - -Tietenkin! Sanoin noin vain mielessäni. Rouvalle nyökkäsin hartaana. - -»Neiti on viime aikoina seurustellut paljon tohtori Korpisen kanssa.» -Rouva katseli minua niin terävästi kuin olisi halunnut halkaista ja -katsoa, miltä oikein sisältäpäin näytin. - -»Jonkin verran», vastasin jäykästi. En halunnut lainkaan rouvaa -rippi-isäkseni. - -»Tohtori käy täällä pari kertaa viikossa.» - -»Eihän se mikään salaisuus ole. Hänhän käy kuoronharjoituksissa kuten -monet muutkin.» - -»Ei tohtori ole ennen käynyt kuoroissa.» - -»Sitä hauskempaa, että hän nyt tuli.» - -»Älkää tekeytykö noin viattomaksi! Hän käy kuoronharjoituksissa teidän -tähtenne.» - -»Niinkö todellakin! Onko hän sen sanonut rouvalle?» - -»Älkää viisastelko! Te tiedätte, että tohtori on kihloissa meidän -Esterin kanssa, tai melkein kihloissa. Kihlaus julkaistaan jouluna.» - -»Sepä hauskaa!» - -»Neiti ymmärtää, ettei minun tyttäreni seurustele kenenkään -mieshenkilön kanssa muuten kuin tositarkoituksella, eikä mikään mies -uskalla lähestyä minun tytärtäni muuten kuin kunniallisin aikein.» - -Jos rouva olisi voinut heittää yhden ainoan silmäyksen sieluuni, olisi -hänen liikuttava äidinuskonsa tyttäreen sortunut, ja sortuminen olisi -ollut suuri. (Kuvittelen Hangon majakan molskahdusta Itämereen.) - -Vaikenin. Rouva Iipon ja minun ajatukseni neiti Iiposta eivät olisi -kuitenkaan sopineet yhteen. Rouva henkäisi syvään. Hän näytti odottavan -minulta joitakin sanoja, mutta kun niitä ei kuulunut, ei hän vähään -aikaan tiennyt, miten jatkaa juttua. - -»Jos neidillä on joitakin aikeita tohtoriin nähden, niin on parasta -jättää ne!» - -»Minulla ei ole mitään aikeita häneen nähden, hyvä rouva.» - -»Eipä se siltä näytä. Apteekillakaan ette muita edes nähnyt kuin -tohtorin, älkääkä luulko, etten tiedä teidän kävelyretkistänne -iltapimeässä. Sanon suoraan, että on sopimatonta seurustella toisen -sulhasen kanssa.» - -Lämpötilani kohosi kiehumapisteeseen. Sain vaivoin kiehumakuplat -poreilemaan laitojen sisässä, mutta kuumaa höyryä tuli torven täydeltä. - -»Hyvä rouva, teillä ei ole oikeutta panna lusikkaanne minun kuppiini, -ei ainakaan omin luvin! Minulla on oikeus seurustella kenen kanssa -tahdon. Teiltä en ainakaan tule siihen lupaa kysymään enkä neiti -tyttäreltänne liioin. Mitä Korpiseen tulee, niin olen pari kertaa -ollut hänen kanssaan kävelemässä kahden kesken maantiellä, ja jos -päähäni pälkähtää, menen vastakin. Mutta jos tohtori pitää parempana -seurustelua neiti tyttärenne kanssa, niin hän on minun puolestani aina -vapaa. Minä en aio koskaan miestä kerjätä toiselta naiselta enkä lähetä -äitiänikään sitä puolestani tekemään. Hyvää yötä!» - -Tein täyskäännöksen ja menin kamariini. Itku pyrki esiin, mutta sitten -huomasin sen hyödyttömäksi ja rupesin nauramaan. - -Otin kirjahyllyltäni J. Öhquistin »Deutsche Prosa und Dichtungin» -ja hain sieltä Seidelin kertomuksen Leberecht Hunchenistä, »jolla -oli taito imeä mettä kaikista kukista, myrkyllisistäkin». Sellainen -kertomus virkistää tämänlaatuisten kohtausten jälkeen. - -Olkoon rouva Iippo myrkyllinen kukka! Minä pörisevä kimalainen! Yhden -ainoan mesipisaran hänestä löydän, ja se on rakkaus tyttäreen. - - - -Joulukuun 15 p. - - -Rakas, kirjokantinen päiväkirjani! Sinä hellästi lemmitty -varaventtiili, uskon sinulle suuren salaisuuden. Olen nauranut -itselleni mahataudin. Aivan totta! Älä tuijotakaan ihmetellen -lumivalkeilla, siniviivaisilla poskillasi! Tapani ei ole valehdella, ei -ainakaan sinunkaltaisellesi uskolliselle ystävälle. - -Mikäkö on suuri salaisuuteni? Ei suinkaan mahatauti. - -Tohtori Korpinen on vakavasti rakastunut minuun. - -»Mitä? Onko hän sen itse sanonut?» näen kysymyksen ilmeettömällä -naamallasi. - -»Varjelkoon! Eihän toki. Tämä Latomeri vain otaksuu niin. Sääli -iloista tohtoria. Tulen murtamaan hänen toivorikkaan tulevaisuutensa -rukkasilla.» - -»Mitä, rakas kirjani, epäiletkö sinä tohtorimme sydäntä -murtumattomaksi?» - -Samaa uskon minäkin. Hän on aika veijari. Hän narrailee tyttäriä ja -mammoja täydelleen, se junkkari. Alan aavistella, että hän aikoo -juksata minuakin, mutta varokoon, etten juksauta takaisin! - -Eikö tämä juttu nauratakaan? Seikka onkin sellainen, että toinen asia -minutkin sai nauramaan. - -Rakas päiväkirjani, et vielä tunne Latomerta, mutta ethän juoksekaan -kylänkululla kuten emäntäsi, vaan nukut laatikossasi, kokoat ja -säilytät tietoja. - -Tässä kylässä, kilometrin päässä koululta, on talo, rikas ja mahtava. -Sen omistaa emäntä Lyydia Hosio. Hänen miehensä ei omista mitään, ja -se ei ole paljoa. Älkää, hyvät rengit, naiko talojen ainoita tyttäriä -rahan ja tavaran toivossa! Se ei kannata. - -Emännällä on kaksi tytärtä. Molemmat komeita ja isänsä näköisiä. - -Vanhempi tytär, Vuokko, on käynyt yhteiskoulua yhdeksän vuotta ja -eronnut viidenneltä luokalta. Hän on näet eronnut joka toinen vuosi -koulusta kevätlukukauden loppupuolella »heikontuneen terveyden takia» -ja sitten taas seuraavana syksynä aloittanut uudelleen samalta -luokalta. Nykyisin hän on kotona ja ompelee kovasti kapioitaan, sillä -hän aikoo naimisiin, kuten tänään kuulin, tohtori Korpisen kanssa. - -Jokos kelpaa nauru? - -Eikä siinä vielä kaikki. - -Ei Vuokko Hosio vielä vanhanpiian höperö ole: Hän on ikäiseni, pari -päivää nuorempi vain. Tärkeä seikka sekin kilpailussa. - -Nuorempi tytär, Taimi, on minulle tuntematon suuruus. Hän on Helsingin -Musiikkiopistossa katsomassa, kuinka saisi parhaiten hävitetyksi Hosion -talon tuloja ja pääomia. - -Tänään osoitettiin minulle se kunnia, että minut kutsuttiin -iltakahville Hosion hienosti kalustettuun neitsytkammioon. - -Ensin katseltiin neidin johdolla valokuvat. Kaikki entiset »flammat» -osoitettiin tarkasti sekä kerrottiin pieni kasku tutustumisesta, -erosta y.m. senkaltaisesta. Ehtiihän niitä yhdeksän vuoden kouluajalla -jo saadakin ison kokoelman, kun vain pitää sen pääharrastuksenaan. -Olihan niitä sellaisia neitosia minunkin kouluaikanani, ja oli monta, -jotka olivat saaneet suurempiakin ennätyksiä. Vuokko oli ehtinyt vasta -kahteenkymmeneenkuuteen (26), mikäli voin valokuvista päätellä, tohtori -Korpisen vielä kaupanpäällisiksi. - -Rakas kirjani voi uskoa, että todella tunsin itseni vasta-alkajaksi. - -Sitten tuli neiti Iippo päiväjärjestykseen. Neiti Vuokko kuvasi -hänet kovaksi miesmetsästäjäksi, joka oli jättänyt kesken lukunsakin -pyydystääkseen tohtoria. Toivottavasti hän saa pitkän nenän koko -hommastaan! Tohtori oli Vuokolle ivaillen kertonut opettajan neidistä. -Ei kukaan kunnon mies huoli vaimokseen sellaista, joka on hyvä kaikkien -kanssa. Täälläkin hän on seurustellut joka pojan kanssa. Yksin -Osuuskaupan tiskimieskin hänelle kelpasi. Mitä sitten Helsingissä! - -Päiväkirjani ymmärtää, että kerron vain tässä pääpiirteet neiti Vuokon -yksinpuhelusta. Minä en sanonut juuta enkä jaata. Toivottavasti hän -ei sittenkään pane juttua minun suuhuni, kun tarjoaa selostuksen -vierailustani »ystävälleen» Esterille. - -»Kattila pataa soimaa, musta kylki kummallakin», on yksi äitipuoleni -viljelemistä sananlaskuista. Minäkin hengessäni kertasin sen. - -Kahvia juotaessa tarjottiin minulle leivän kerällä kaikkien toisten -Latomeren tyttöjen virheet ja heikkoudet. Rauha oli ainoa, joka -»unohtui», ja läsnäolevista ei myöskään puhuttu mitään. - -Kesken kaiken tuli isäntä käskemään minua puhelimeen. - -Se oli tietenkin tuo siunattu tohtori, joka kysyi, miksi helkkarissa -olin juossut tieheni jo toisena iltana perätysten, kun hän oli -tullut tapaamaan. Ilmoitin rauhallisesti, ettei hänen pitäisi tulla -tapaamaankaan, ellen kipeästi tarvitsisi lääkärin apua. - -»Mitä helkkaria tämä tietää?» - -»Halloo! Odottakaa vähän!» - -Käskin neiti Vuokon puhelimeen. Kuin lintu lehahtaa oksalle liehuvalle, -niin Vuokko kapsahti istumaan pöydän reunalle, ja pitkä liverrys alkoi. - -Nauraen heittäydyin neitsytkammion hyllyvälle sohvalle kirjavaan -kukkas- ja perhosmaailmaan. Emäntä painoi oven kiinni, jottei tyttären -liverrys kuuluisi luvattomille korville, ja vaipui sitten käsitöineen -nojatuoliin. - -»Opettajatarhan on seurustellut tohtorin kanssa.» - -»Hyvin vähän.» - -»Meidän Vuokko seurusteli hänen kanssaan koko viime talven. Taitavat -nyt pian mennä jo kihloihinkin, näin meidän kesken sanottuna.» - -Ei pitäisi koskaan noin suuria totuuksia lausua pienettä esipuheetta. -Se voi olla vaarallista. En kylläkään halvausta saanut, mutta röhönauru -oli väkisinkin päästä. Millainen don Juan tämä meidän rakas tohtorimme -onkaan! - -Saatuani suurimman naurun niellyksi uskalsin kohottaa katseeni -emäntään, joka silmillään ahmi ilmeitäni ja näytti tekevän niistä omia -oikeita päätelmiään. - -»Milloin kihlaus julkaistaan?» Ääneni vapisi pidätetystä naurusta. -Emäntä käsitti sen antamansa kovan kolauksen seuraukseksi. - -»Vuokolla ei ole tapana jutella asioitaan. Jouluna sen piti tapahtua, -mutta eihän sitä tiedä. Kylällä juttelevat, että tohtori muka muitakin -katselee.» - -Otaksuin, että »muitakin» olin minä, mutta ettei emännän reiru -pohjalaisluonne kehdannut sitä sanoa. Päätin armahtaa tyttärensä -puolesta hätäilevää emäntää. Olihan hän kelpo eukko, vaikka pitikin -miehensä kurissa. - -»Rouva Iippo kertoi, että hänen tyttärensä menee kihloihin jouluna -tohtorin kanssa.» - -»On sillä rouvalla hyvät luulot tyttärestään! Mutta kyllä minä tiedän, -millainen kapine...!» ja niin saivat rouva ja neiti Iippo uuden ryöpyn. -Luultavasti heidän korvansa soivat kuin puhelinkeskus aseman kello -markkinapäivän aattona. - -Illalla myöhään neiti Vuokko saatteli minua kotiin. - -»Tietääkö opettajatar, mitä kylällä puhutaan?» - -»En.» - -»Sanovat teistä tulevan tohtorinnan.» - -Nyt en enää pidättänyt riemuani. Nauroin ilmoille koko illan ilon. -Neiti Vuokko taisi luulla minua hulluksi, mutta en voinut muuta, istuin -hangessa ja tirskuin. - -»Kuulkaahan, neiti!» sain vaivoin sanotuksi. »Älkää te vain uskoko -tuota juttua! Tohtori ei ole niin hullu, että naisi meikäläisen, eikä -meikäläinen ole niin narri taas, että uskoo muutaman kävelyretken, -vierailun ja kohteliaisuuden tarkoittavan avioliittoa.» - -Sanotaan naurun pidentävän ikää. Tämän jälkeen minä elän varmaan 150 -vuoden vanhaksi, ja ellen siihen mennessä saa miestä, olen todellinen -vanhapiika, ikäneito. - - - -Joulukuun 23 p. - - -Täällä me istuskelemme vanhassa, tutussa parvekekamarissamme -päiväkirjani ja minä. Latomeri on kaukainen muistoja ilkeä uni. -Ikkunani alitse porhaltaa juna. Luistinradalla, joka sekin on ikkunani -alla, meluavat poikaviikarit. Kasinon tornit ja parvekkeet uinuvat -talviuntaan. - -Tuntuu somalta olla jälleen vanhassa, rakkaassa koulukaupungissaan. -Ystävät kyselevät kuulumisia, tuttavat tervehtivät herttaisin hymyin. -Olen jälleen ihminen enkä opettaja, jonka esiintymistä kaikki silmät -viiruillen arvostelevat. - -»Rakas lapsi», sanoi eno, »sinulle ei näytä opettaminen olevan -terveellistä. Olethan pienentynyt kuin pyy maailmanlopun edellä. -Keväällä solut sormuksen läpi.» - -Ei auttanut vastaansotiminen, vaan täytyi alistua lääkärin -tarkastukseen. Terve olin, terve kuin pukki. - -»Hanki lapselle paikka pankkiin, Alfred!» ehdotti täti. - -Torjuin tarjouksen. Inhoan numeroita. Mieluummin rupean piiaksi. - -»Kuule, eno, sinä voit puolustaa minua saamaan paikan täkäläisessä -kansakoulussa. Olen varma, että hoidossasi rupean jälleen kukoistamaan -kuin lamainen koni.» - -Ei ole lainkaan hauskaa joutua omaistensa reposteltavaksi. Koetin pitää -puoliani kuudelta taholta tähdättyä pommistusta vastaan. - -»Tyttö on rakastunut», ilmoitti Lassi-serkku, seitsemäsluokkalainen, -kylmäverisesti, »siinä syy ruokahalun puutteeseen». - -»Hän punastuu, hän punastuu», kiljuivat Hemmo ja Jouko, iänikuiset -kiusanhenget. - -»Kuka on se onnellinen, joka on käynyt vaaralliseksi ruokahalullesi?» -kiusoitteli Lassi. - -»Parhaat tässä nyt rupeavat toisen sydämenasioita tutkimaan! Tule, -Liisa! Kerron sinulle Helsingin kuulumisia.» - -Jumala Jussia siunatkoon, kun vapahti minut kidutuspaalusta! - -Syyttäen väsymystä pääsin eroon herttaisesta Jussistakin. Mainittakoon -tässä vain vilaukselta, että Jussin viime kesäinen rakkaus on kuollut -ja kuopattu. Jussin sydän on musta kuin riihen seinä. Tyttö oli ollut -uskoton. - -Raskas on omakin sydämeni, raskas kuin lyijykuula. Pelkään, ettei se -jaksa pysyä paikallaan, vaan pudota molskahtaa maahan. Viime viikon -tapaukset ne sydäntäni raskauttavat. Olen monesti nipistellyt itseäni -päästäkseni varmuuteen, että olen todellakin hereillä enkä näe pahaa -unta. - -Tämä on neljäs päivä siitä, kun kapistin Latomeren lumen kalosseistani -ja pyryssä ja pakkasessa tulin Mörskään, nousin junaan. - -Sormet kontassa, nenä jäässä istuuduin penkille. Suljin silmäni, ja -ensimmäiset joulukynttilät syttyivät sielussani. Kotiin, Savoon, -kotiin, Savoon, jyskyttivät vaunut. - -Avasin silmäni. Joku oli uskaltanut tarttua lämpimällä kädellään -kohmeisiin sormiini. - -»Hyvää iltaa, neiti Harju!» - -»Tohtori! Mistä te tänne tipahditte?» - -»Kaupungista, hyvä neiti. Olinpa vielä niin isällinen, että ostin -teillekin matkalipun koulukaupunkiinne.» - -»Mistä tiesitte matkani määrän?» - -»Berglund sanoi. Kelpaako?» - -»Tietysti. Paljonko aiotte nylkeä minulta tuosta paperilapusta?» - -»Paljon, neiti kulta, hyvin paljon. Aion vaatia teitä jakamaan tämän -kirotun tärinän kanssani Pieksämäelle asti.» - -»Mitä, matkustatteko tekin pois rakkaasta Latomerestä?» - -»Sisarellani on häät jouluna. Onnistuin saamaan sijaisen loppiaiseen -saakka.» - -»Nuoren ja kauniin sijaisen?» - -»Nuoren kyllä, mutta kauneutta en osaa mennä kehumaan. Hän on -sitäpaitsi kihloissa.» - -»Olen kuullut, että tekin aiotte julkaista nyt jouluna kihlauksenne. -Sydämellinen onnitteluni sen johdosta!» - -»Minä — julkaista kihlaukseni!» ihmetteli sulhasmies. - -»Kuka helkkarissa on sellaista jutellut?» - -»Latomereläiset.» - -»Te näytätte olevan heikäläisten luottamusmiehiä. Saisinko ehkä tietää -morsiameni nimen?» - -»Miksi ei! Oikeastaan niitä onkin kaksi, mikäli minulle on -luotettavilta tahoilta kerrottu.» - -»Kaksi! Yhä paranee! Keitä he ovat?» - -»Kyllähän te taidatte ne itsekin tietää.» - -»Toinen on tietenkin neiti Iippo. Olen joskus ollut vähän hänen -kanssaan, ja paljonkos akat tarvitsevat saadessaan puhemyllynsä -jauhamaan.» - -»Taitaa olla jutussa perääkin. Mutta sen toisen morsiamen olemassaolo -minua ihmetyttää. Hyvällekään ei anneta kahta.» - -»Kuka hitto se sitten voisi olla?» - -»Muistelkaapa hiukan viime talvea!» - -»Hosion Vuokko! Ei suinkaan hän nyt niin hullu liene, että luulee -minun hänet ottavan! Naiset ovat hassuja, kun luulevat jokaisen pienen -hakkailun avioliittoon johtavan. Leikki on aina leikkiä.» - -»Vaarallista leikkiä! Ette taida tietää, niin lääkäri kuin olettekin, -että sydän on särkyvä kapine eikä lainkaan leikkikaluksi sopiva.» - -»Iipon ja Hosion tapaisilla naisilla ei sydäntä olekaan, hyvä neiti, ei -ainakaan särkyvää.» - -Kolme lihavaa rouvaa ympäröi meidät seuraavalla asemalla. Keskustelumme -siirtyi uusille urille. Nauroimme ja juttelimme mukavia. Lopulta alkoi -uni ruveta kiusaamaan. Haapamäellä erosimme lihavista rouvista ja -saimme matkaseuraksemme laihan ukon. Kyyristyin nurkkaani, nojasin -pääni seinään ja nukuin. - -Jonkin ajan kuluttua heräsin. Tuntui niin kiusalliselta. Vastapäätä -oleva istuin oli tyhjä. Vanha herra oli haihtunut pois. - -»Onko teidän paha? Nojatkaa minuun!» - -Käsivarsi kiertyi ympärilleni. Olin heti täysin hereillä. Hypähdin -vastakkaiselle istuimelle. - -»Millainen lapsi te olettekaan!» - -»Kiitos, mutta en tarvitse lääkärin apua.» - -Hän kumartui minua kohden. Silmät säihkyivät kuin Hannibalin silmät, -kun hän katseli Alppien huipulta Roomaa. En tiedä, punastuiko vai -kalpeniko Rooma, mutta voittamattomana se ainakin pysyi. Jotakin -tämäntapaista kohtausta olin odottanut. En siis kalvennut, en myöskään -punastunut. Nostin vain pääni ylpeästi pystyyn ja katselin niin -ivallisesti kuin suinkin osasin. - -»Taisitte iskeä kirveenne kiveen, hyvä herra!» - -Tällaista kohtelua ei rakas tohtorini näkynyt lainkaan odottaneen. Hän -luuli halvan kansanvalistajan ilman muuta antautuvan, mutta erehtyi. -Hän oikaisi selkänsä ja tuijotti minuun ihmeissään. - -»Suokaa anteeksi, mutta minä vihaan hakkailua, inhoan sitä. Seurustelen -muuten mielelläni kanssanne, mutta jos kerrankin vielä rupeatte -tuijottamaan äskeisellä tavalla, niin tuttavuutemme on lopussa.» - -»Varjelkoon, millainen äkäpussi te olette! Ettekö anna minulle -minkäänlaisia vapauksia?» - -»Kyllä. Saatte sanoa Liisa, jos teitä haluttaa.» - -»Kiitos! Hauku minua Einoksi!» - -»Jyväskylä! Juna seisoo 18 minuuttia. Suolahden matkustajat muuttavat -junaa. Ravintola.» - -Iloisempana kuin pitkiin aikoihin saapastelin tohtorini kanssa -ravintolaan ja söin kuin rättiläinen. - -Vaunuun palatessani tapasin erään luokkatoverini, joka oli asemalla -veljeään vastassa. Pakisin hänen kanssaan junan lähtöön asti. - -Juna oli jo liikkeellä, kun laulunpätkää hyräillen lähestyin paikkaani. -Sitten maailma keikahti pari kertaa silmissäni. Sain onneksi kiinni -penkin laidasta, etten kaatunut. - -Paikallani istui se, jota vähimmin olin odottanut tapaavani ja enimmän -toivonut näkeväni, Martti Roine. - -Oli siunattu asia, että molemmat herrat olivat innokkaassa -keskustelussa. Vetäydyin huomaamatta pois ja vaivuin seuraavalle -penkille. Läähätin. - -»Voiko neiti pahoin?» kysyi joku rouva vierelläni. - -Koetin hymyillä. - -»Pieni pahoinvointi vain. Pian se menee ohi.» - -Haukuin itseni pataluhaksi. Ei, tällainen jänishousu en saisi olla. -Hänellä ei saa olla harmainta aavistustakaan iskemästään haavasta. -Lujitin luontoni ja lähdin paikalleni. - -»Liisa, saanko luvan esitellä vanhan koulutoverini...?» - -»Kiitos, ei huoli! Maisteri ja minä olemme vanhat tuttavat. Kai -maisteri minut vielä tuntee?» - -Pistelipä maisteriakin sentään paha omatunto! Kalpeaksi meni pakkasen -punaama poski, ja selvä hämminki loisti silmistä. Hetken se hämminki -kylläkin kesti. Hän tervehti kylmästi, niin kylmästi kuin napatuuli -valaanpyytäjää jäämerellä. Silmää räpäyttämättä hän tuijotti -keskelle silmäteränkehääni, mikä ei ollut lainkaan hauskaa. Iloinen -yllätysilmeeni oli vähällä vaihtua surkeaan silmienräpytykseen ja -suupielien nytkähdyksiin. Omituisia nuo miehet! Hetken ajan luulin -todellakin itseäni syylliseksi kylmenneihin väleihimme. - -»Neitiä ei ole niinkään helppo unohtaa», murahti hän äreällä äänellä. -Vedin pois käteni hänen rautapihdistään ja istuuduin tohtorin viereen. - -Voi, hyvä Luoja, millaisessa piikkitynnyrissä sain istua! Naura, -lörpöttele, ole iloinen kuin leivo, vaikka tuska järsi sydäntä kuin -nälkäinen hiiri leivänkuorta. Toivoin Pieksämäkeä, sillä siellä jäisin -yksin. Juna mateli! Katala! - -Johdin puheen kouluasioihin, jotta sain maisterinkin ottamaan osaa -keskusteluun. Siinä sain nyt kuulla, että hän aikoo kevätlukukaudeksi -siirtyä Helsinkiin ja väitellä itsensä tohtoriksi! Väitöskirja oli jo -melkein valmis. - -Hän muuttaa pois koulukaupungista! En saa enää edes nähdä häntä! Eron -kaikki kauhut kiemurtelivat sydämessäni. Purin hammasta. Älä luulekaan, -tuijottava silmä, että suren! - -Mitä kirottua hän koetti hakea minusta? Ehkä rakkautta itserakkautensa -tyydytykseksi? Tämä tyttö näytti, että »ei kannata surra Naantalin -köyhyyttä, kun Turku on rikas». - -Käännyin Korpiseen päin. Hakkailu, jonka tunti sitten olin julistanut -pannaan ja kirkonkiroukseen, rehoitti välillämme, häpeä sanoa, minun -aloittamanani. Olisin hakkaillut sillä hetkellä vaikka mustalaista, -saatikka sitten Korpista, jolta sain leimuavia silmäyksiä vaivojeni -palkaksi. Mitäpä ei ihminen tekisi peittääkseen loukattuja tunteitaan! - -Maisteri osti sanomalehden ja syventyi siihen. Tunsin olevani hänelle -ilmaa. Melkein vihasin häntä sillä hetkellä ja Korpista vihasin -vieläkin enemmän. - -Vihdoin viimein juna saapui Pieksämäelle. - -Korpinen erkani ensin matkaseurasta. Jäin kahdenkesken maisterin kanssa -pariksi minuutiksi. Äänettömänä hän saatteli minut vaununi portaille. - -»Hyvästi, neiti!» - -»Hyvästi, maisteri!» - -Hän heilautti lakkiaan ja lähti kävelemään junaansa kohden. Seisoin -vaunun portailla. Pää pystyssä hän kulki eikä edes yhtä haihtuvaa -kertaa kääntänyt päätään ja katsonut minuun. - -Pettyneenä menin penkilleni. Kiersin takin ympärilleni ja annoin -tunteilleni vallan, voiman ja kunnian. - - - -Vuoden viimeisenä päivänä. - - -Vietän hautajaisia. Olen kaivanut sydämeeni haudan, kolme metriä syvän. -Revin rakkauden juurineen, panin sen pölkylle ja hakkasin säpäleiksi. -Sirpaleet keräsin vanhaan kenkälaatikkoon. Laulaen laskin laatikon -hautaan, kummulle istutin piikkipensaan. En tahdo mennä haudalle -itkemään. Jos joskus menisin, niin pensas repisi, tulisin järkiini. - -»Tässä lepää ainoa rakkauteni.» - -Terve, Kyöpelin lasivuori! Tässä on eräs, joka luiskahtamatta kiipeää -laellesi ja näyttää pitkää nenää koko miesmaailmalle. - - - - -1 T: Uud. v.p. 1924. - -Aloittakaamme unella tämä uusi vuosi! - -Istun junassa. Tuntuu kuin matkustaisin Pohjanmaalle. Juna on täynnä -kansaa kaikenlaista. Minua raukaisee niin, etten jaksa pitää silmiäni -auki. - -»Suonenjoki. Kaikki Kyöpelinvuorelle matkustajat muuttavat junaa», -ilmoitti junailija. - -Otan matkatavarani. Niitä onkin koko joukko. Viskelen niitä ikkunasta -ulos ja ihmettelen maallisen omaisuuteni paljoutta. Matkatoverit käyvät -auttamaan. Kas, nehän ovatkin latomereläisiä! Rouva ja neiti Iippo -tarttuvat jo kiinni minuunkin heittääkseen samaa tietä kuin tavaranikin -minutkin ulos. Tartun kiinni ikkunanpieleen. Ei minua niin vain -heitellä! Heiluttelen jalkojani ja nauran. - -»Hyppää alas, niin otan vastaan!» kehoittaa asemalla seisova Korpinen. -Iippojen kiusaksi hyppään Korpisen syliin. Riuhtaisen heti itseni irti -ja lähden juoksemaan. - -Tuolla siintää Kyöpelinvuori. Lasinen se on. Korkealle huipulle vie -satoja tikapuita, ja melkein jokaista pitkin kiipeää pari kolme naista. -Huipulla istuu monta vanhaa tätiä, jotka kiikaroivat kiipijöitä, ja -heidän irtohampaiset leukansa sulavat sitä makeampaan hymyyn, kuta -enemmän neitoja ehtii lähelle huippua. - -Monta näkyy tipahtavan alas, ala-askelmilta enimmän, mutta jotkut -putoavat ylimmiltäkin portailta. Jokaista putoamista seuraa suurempi -tai pienempi kaklatus vuorellaolijain kesken. - -Eräs ihomaalin ja puuterin peittämä vanha kielikello näyttää olevan -kuningatar toisten joukossa. Kaikki pelkäävät häntä, sillä hänen -terävältä kieleltään ei kenenkään menneisyys jää rauhaan. Hän on -riemuiten noussut Kyöpeliin. »Olen liian siveellinen mennäkseni -naimisiin», kimaltelee kirjoitus hänen otsallaan. Toiset raukat ovat -petettyjä, hylättyjä morsiamia. - -Äkkiä kuului parahdus, joka vähitellen muuttuu satojen kielikellojen -huomaavaksi kaakatukseksi. Kirjoitusotsainen kuningatar on pudonnut. -Tuossa hän käveleekin jonkun harmaapäisen herran kanssa. He nousevat -erääseen autoon, jonka takana on kirjoitus »avioliiton auto». - -Tartun rohkeasti ensimmäiseen portaaseen. - -»Seis!» kajahtaa huuto takanani. Ahaa! Kyöpelissäkin on vahtimestari. - -»Neidillä täytyy olla selitys otsaansa kirjoitettuna, kun kiipeää ylös.» - -»Kiipeän huvikseni.» - -»Ajatelkaa tarkoin! Se on yksinäinen tie.» - -»Kirjoittakaa otsaani vain!» - -Vahtimestari tarttuu talttaan ja moukariin. - -»Mitä? Noillako aiotte moukaroida kirjoituksen otsaani?» - -»Niin. Vähän kerrassaan vain.» - -Tyrkkään ukkoa rintaan ja lähden kapuamaan ylös omistuskirjoituksetta. - -Ukko parkaisee. Joku lähtee heti perässäni kiipeämään. Ukko tietenkin. -Menen edellä huimaa vauhtia. Mutta vaikka menen sellaista kyytiä, että -portaat vilkkavat, en pääse paljoakaan kohoamaan. - -Nyt se tarttuu kantapäähäni. Puristan käteni tiukasti astimen -ympärille. Kenkä luiskahtaa jalastani. - -»Liisa, Liisa! Tule heti alas!» - -Korpinenhan se on. - -»Hellitä heti jalkani irti, tai potkaisen!» - -»Katso, kuka sinua tuolla alhaalla odottaa!» - -Kiukkuinen vahtimestari, kukas muu. Käännyn kuitenkin ja vilkaisen alas. - -»Ah! Riemu värisyttää ruumistani. Siellä on Martti, oma Marttini, -rukoilevana, lempivänä! Käteni vapisevat, luiskahtavat irti! Putoan! Ah! - -Alhaalla avautuu syli. - -Kuumat, värisyttävät suudelmat polttavat huuliani...! - -Heräsin. Ylt'ympäri pimeätä. Taivaalla loisti yksinäinen tähti. - -Tyyny oli lujasti sylissäni. Halailin sitä molemmin käsin. Tyynyn kulma -oli suussani. - -Ah, proosa! Ah, runous! - - - -Tammikuun 10 p. - - -Eilen astuin jälleen Mörskän pysäkille höyryävästä junasta. Lunta on -täälläkin vallan hirvittävästi. - -Puhalsin paksuna höyrynä ummehtuneen kaasun pois keuhkoistani ja täytin -ne jälleen puhtaalla pakkasilmalla. - -»Terve, Liisa!» - -»Terve, Eino! Mihin olet matkalla? Hyppää ravakasti junaan, jos et -halua jäljestä juosta!» - -»Olen tullut sinua noutamaan.» - -Hämmästyin. - -»Se on todellakin tarpeeton kunnianosoitus. Mistä ongit ilmoille -tuloni?» - -»Homin emäntä kävi tänään hammasta vedättämässä. Hän valitteli, ettei -saa miestä, joka uskaltaisi tällaisella pakkasella lähteä opettajatarta -asemalta hakemaan. Silloin tarjouduin jalomielisesti avuksi.» - -Hän kääri minut turkkeihin ja vällyihin, joita reki oli puolillaan -minua varten. Kyllä nyt Latomeren neidit ja ämmät saavat jutun aihetta. -Tietysti tämä matka taasen lasketaan viettelykykyni hävyttömään laskuun. - -»Sinä et näytä olevan lainkaan hyvällä tuulella tyttöseni.» - -»Ensinnäkin en ole tyttösesi, hyvä herra!» - -Vallaton nauru kaikui korvani juuresta. - -»Älä kohota tuota hemmetin kaulusta niin pystyyn! Haluan nähdä suloiset -kasvosi, pikku äkäpussi.» - -Kiukku kihahti mielessäni. - -»Keneksi sinä oikein luulet minua, kun uskallat tuolla tavalla puhua?» - -»Keneksikö? Hurmaavaksi piikkisäkiksi, jota minulla on ollut kauhean -ikävä.» - -Hän kumartui lähelle ja kärventeli silmillään. Mutta se vaikutti minuun -yhtä vähän kuin tammikuun aurinko nietokseen. Inhosin hänen siirappista -ääntään. - -»Ole hyvä ja ota pois kätesi ympäriltäni! Tottumattoman on parasta -hoitaa ohjia molemmin käsin.» - -Tuo ilkimys vain naurahti. Sen sijaan että olisi tarttunut toisellakin -kädellä ohjaksiin, hän päästi ne kokonaan irti. - -»Onko tarkoituksesi palelluttaa minut jääkalikaksi?» - -»Ei. Olet jo sellainen.» Hän tarttui minuun molemmin käsin ja veti -niin lähelle itseään kuin turkit ja vällyt sallivat. Silloin suutuin -todella. Luultavasti hänkin sen huomasi, sillä hän päästi minut heti -irti ja lausui muuttuneella äänellä: - -»Älä syö! Älä ainakaan elävältä!» - -»Kuulepas, mies! En siedä tällaista kohtelua. Sinun on turha vaiva -ruveta minua rakastelemaan. En vastaa sellaiseen. En kärsi sellaista. -Käytän kynsiäni, jos tulet liian lähelle. Kai tämä on selvää puhetta? -Sinulla on jo tarpeeksi rakastajattaria Latomeressä! Hävetä saisit jo -niiden runsautta!» - -Sattuipas! Hän kirosi. Ohjakset joutuivat käsiin, ja hevonen sai mennä -minkä kavioista lähti. - -Nautin sekä kyydistä että antamastani iskusta. Tällaisessa tilanteessa -en ollut ensikertaa. Olen nolannut aikoinani monta koulupoikaa. -(Kuinkahan nolatut nauttisivatkaan, jos tietäisivät, kuinka perin -pohjin minut on nolattu? Onneksi eivät tiedä!) - -Pari huimasti mentyä kilometriä lauhdutti Korpisen mielen. - -»Suo anteeksi, Liisa, jos unohdin sopimuksemme! Mutta muistele -Jyväskylän ja Pieksämäen väliä! Se saattoi minut luulemaan edellisiä -sanojasi vain sieväksi keimailuksi.» - -Jumaliste! Niin sitä pitää häväistä toinen ihminen! Kiemurtelin -häpeässäni. Kyynelet jäätyivät silmäripsiini! - -»Seisauta hevonen! Seisauta!» huusin suunniltani häpeästä ja tartuin -ohjaksiin. - -Ihmeissään hän tuijotti minuun. - -»Mitä nyt?» - -»Tahdon pois! Kuolen häpeästä, jos täytyy vielä olla kanssasi tämän -jälkeen.» - -Hän tuli äkkiä juhlallisen vakavaksi. - -»Liisa, rauhoitu! En aio sallia sinun ruveta hupsimaan. Kuule! Anna -minun toki puolustautua! Vannon, etten enää koskaan kiusaa sinua -hakkailullani. Koeta ymmärtää minua! Melkein kaikki tuntemani naiset -ovat sellaisia, ettei heistä ole mies eikä mikään, jollei heitä hiukan -hakkaile. Yhden ainoan poikkeuksen olen tavannut. Hän muistutti sinua. -Hän oli aina ystävä ja toveri, mutta ei sallinut tuumaakaan lähentelyä. -Kenties olisi kohdallani moni asia toisin, ellei hän olisi pitänyt -parempana mennä naimisiin erään luokkatoverini, metsänhoitajan kanssa, -joka laahasi hänet Lappiin. — Käsitykseni naisista ei ole ollut korkea. -Suo anteeksi, että hetken epäilin sinuakin! Liisa, annathan anteeksi! -Olkaamme tovereita ja ystäviä!» - -Hän riisui rukkasen ja ojensi valkean, hoikkasormisen kätensä. Ojensin -omani. - -»Olemmeko nyt oikein sovussa?» - -»Olemme.» - -»Pyyhihän silmäsi, 'oekee immeine', muuten niissä on kohta yhtä pitkät -jääpuikot kuin räystäissä kevättalvella!» - -Nauroimme. Tuli oikein helppo olo, kun tämä asia järjestyi näin hyvin. -Loppumatka sujui kuin tanssi. - -Koululla olivat rouva ja neiti nenä kiinni ikkunassa, kun ajaa -karautimme pihaan. Hirveä, selkäpiitä karmiva harmi kuvastui molempien -silmissä. - -»Siinä se viettelijä on!» ajattelivat he taivuttaen niskaansa tuskin -huomattavaan nyökkäykseen, ja sekin tarkoitti tohtoria. - -»Meillä on ollut hirveän ikävä sinua», toitotti Berglund kaivaessaan -minua ylös nahkojen sisästä. - -»Sinähän olet loma-aikana ruvennut puhumaan kuninkaallisesti. Vai -oletko jo naimisissa?» - -Riemuiten näytettiin vasenta kättä. Sormus oli poissa. - -»On hauskaa, että olet tullut järkiisi.» - -»Kiitos sinulle.» - -Keskellä pihaa, kaiken kansan nähden, tuo kihlauksensa purkanut mies -syleili minua turkkeineni. - -»Herran tähden! Hillitse itsesi, mies!» huusin hätäytyneenä. - -Kyytipoikani muistutti myrskynmerkkiä allakan nurkassa, mutta Berglund -oli ruumiillistunut riemu. - -»Menehän huoneisiisi. Rauha odottaa siellä kahvipannuineen! Tohtori, -olkaa hyvä ja seuratkaa neitiä! Minä huolehdin tavaroista ja hevosesta.» - -Lensin turkkeineni asunnolleni. Merkeistä päättäen oli kuu pudonnut -Rauhan syliin. - -Olin tarttumaisillani oven kädensijaan, kun käsi laskeutui olalleni ja -synkät silmät mittelivät olemustani. - -»Mikä on hätänä?» - -»Sinunko tähtesi Berglund on purkanut kihlauksensa?» »Mitä hullua? -Eihän toki!» - -»Hän syleili sinua.» - -»Hän nosti minut reestä eikä syleillyt. Äläkä rutista olkapäätäni -jauhoksi!» - -Samassa tyrkättiin ovi sisältäpäin auki, ja kynnyksellä seisoi onnesta -paistava Rauha. - -»Terve, Rauha!» huusin iloisena ja pyöräytin häntä kelpo tavalla -ympäri. Mieleni teki sulkea hänet syliini, mutta isiltä perityt tapani -eivät mukautuneet moiseen herrasväelle kuuluvaan hempeilyyn. Totesin -vain, että on suloista tavata ystäviä ja tovereina. - -Rauha hymyili salaperäistä hymyään kuin neitsyt Maria enkelin -ilmestyksen jälkeen. Halusin tarttua tohtoria niskasta ja heittää hänet -luokkina ulos saadakseni rauhassa pitää poliisikuulustelun toisten -sydämenasioista. Toista tuntia hän istui meillä minun kiusallani. - -Tuskin ovi ehti kunnolleen sulkeutua tohtorin jälkeen, kun Berglund -tempasi Rauhan syliinsä ja ilmoitti juhlallisesti kihlauksensa. - -»Loppiaisena se jo tapahtui, mutta säästimme julkaisemisen siksi, -kunnes tulit kotia. Halusimme nähdä ystävälliset kasvosi ensimmäisenä -onnittelijana.» - -Kuten ylläolevasta näkyy, olen onnistuneesti kumonnut vanhan viisauden: -»kun on akka puhemiehenä, niin on piru konttimiehenä». Mutta minä en -olekaan akka, vaan neitsyt. - -Maailma halkeaa halusta tietää, kuinka minun onnistui purkaa -entinen kihlaus ja rakentaa tilalle uusi. Sille en hiisku sanaakaan -osallisuudestani koko hommaan. Saavat luulla sen syntyneen itsestään. - -Tosiasiana kuitenkin pysyy, että minä yhtenä pyryiltana ennen joulua -otin leipävartaan ja uhkasin sillä kuuta sanoen: - -»Jos et nyt vain putoa Rauhan syliin, joka ei itse uskalla sinua tulla -pudottamaan, niin otan ison tervasudin ja tervaan koko kuun.» - -Tämä on »kuun» ja minun kahdenkeskinen asia, eikä Rauha saa sitä -koskaan tietää. - -Minä hyväksyn joissakin kohdin isä Loyolan opin: »tarkoitus pyhittää -keinot». - - - -Helmikuun 4 p. - - -Minulla on niin ihmeen hellä sydän. Surulla ja suurella karvaudella -täytyy vain todeta, että itse olen ainoa, joka sen huomaitsen. - -Meillä on joudutettu häitä oikein amerikkalaisella kiireellä. -Ompelukone on rätissyt kuin kuularuisku. Pyyheliinat, lakanat, -tyynyliinat y.m. morsiuskapiot valmistuivat vinkuvalla vauhdilla. -Olen istunut Rauhan apuna niin tarkkaan, että rakas varaventtiilini -on aivan unohtunut. Sulhasenkin taivutin apulaiseksi. Hän piirteli -nimiä liinavaatteisiin. Ja kuka vain uskalsi pistää nokkansa ovestamme -sisään, hänet me heti varustimme neulalla ja langalla. - -Berglundilla oli kova kiire päästä nakertamaan yhtä leipää Rauhan -kanssa. Tyttö vastusteli. Kapiot muka olivat esteenä. Silloin työnnyin -esille hyvine sydämineni ja tarjosin apuani. - -Ei missään tunne itseään niin tarpeettomaksi kuin istuessaan kahden -rakastavan seurassa. Aluksi koetin istua hienotunteisesti selin, mutta -huomasin, että olin ainoa, joka työskenteli. Se ei ollut taaskaan -tarkoitukseni. Käänsin naamani, ja työt jatkuivat. Ei ollut myöskään -käytännöllistä syventyä työhönsä liian tarkkaan, sillä kun äkkiä -kohotit katsantosi, huomasit työtoveriesi paistavan särkiä. - -Ei auttanut muu kuin täytyi ruveta paratiisia vartioivaksi -lohikäärmeeksi. Koetin olla jalomielinen lohikäärme. Pujahdin näet -kesken töitä tunniksi tai pariksi nieleksimään raitista ilmaa. -Palatessani asetin sukseni mahdollisimman kovalla kolinalla eteisen -nurkkaan, etten missään nimessä tulisi yllätyksenä huoneeseen. -Luonnollisesti olin morsiusparin mielestä liian vähän ulkona. Kohtuus -parasta, ajattelin järkevänä. - -Eilen loppuivat nämä kolme piinaviikkoa. Oli aikakin. Vanhanpiian -»planttujen» ei ole terveellistä paistatella lähimmäisiensä -rakkausvalkean loimussa. Se vie rauhan mielestä ja näyttää yöllä -ylösnousseita vainajia. - -Kevättä kynttelistä. - -Rauhalle ja Berglundille se ainakin alkoi. Rovasti Jahah pulleine -vatsoineen pyöräytti muutamassa minuutissa neiti Tuomikoskesta rouva -Berglundin. Vieraita oli kovasti, ja lahjoja tuli paljon. Kahvia -tarjoiltiin koululla, ja illalla pyörähtelivät nuoret mielensä -hyvikkeeksi nuorisoseuran talolla. - -Rovasti kunnioitti taas minua tilastollisella keskustelulla, -häätilaisuuteen soveltuvalla avioero- ja syntyväisyystilastolla. Ei -kukaan rakastanut minua niin paljon, että olisi vapahtanut minut. -Epätoivoissani johdin keskustelun uusille urille. Koppasin aiheen -talven lumesta. Ah, että teinkin sen! Kukaan ei ollut minulle kertonut, -että pyöreä ja harmaa rovasti Jahah mittailee sademääriä ja lähettää -niistä tietonsa Helsingin herroille. - -Vilkaisin ympärilleni. Koko maailma oli jättänyt meidät kahden. -Tohtorikin istui molempien kihlaamattomien morsiamiensa välissä -eikä pienimmälläkään eleellä aikonut tulla auttamaan minua eroon -hengellisestä seurastani. Ruustinna Jahah parka! Varmaankin koko -avioliittosi on ollut yhtä ainoata tilastoa! - -Niin meni minulta koko hääilo. - -Tänään on koululla lupa. Nuori pari kuhertelee rauhassa. Yksin istun -kuin talitiainen jäisellä varvulla. Ei missään siinnä pienintäkään -rasvannokaretta. Omaa kaulaani sahasin, kun tämän avioliiton puuhasin. -Nyt ei ole minulla edes Rauhaa seurana. - - - -Helmikuun 17 p. - - -En seurustele Korpisen kanssa. Tai hän ei seurustele minun kanssani. -Suuttui kai, kun en ruvennut kanssaan kurttiseerailemaan. Parasta -olikin. Juorukellot eivät ainakaan silloin kohdallani kilise. Neiti -Iippo loistaa jälleen kuin pyrstötähti, ja neiti Hosio saa osansa -hänkin. Molemmat neidit ovat ilmisodassa keskenään. Mammat syöttävät ja -juottavat kilvan tohtoria. Saa nähdä, kumpi lyhyemmän tikun vetää. - -Minun elämäni on tylsää. Mäenlasku on paras huvitukseni. Täytyy -kuitenkin hiihtää viisi kilometriä, ennenkuin saa kunnollisen mäen -sujauttaa. Toista on kotona Savossa! Siellä ei tarvitse hakea mäkiä. - -Hiihdin tänäänkin mäelle. Kekrivuoreksi sitä paikkakuntalaiset sanovat. -Sen huipulla kasvaa muutamia kuusia. Hiihdin erään juurelle ja kapusin -kuuseen, taittamaan käpyoksia maljakkoihini. - -Olin juuri ehtinyt pudottaa ensimmäiset oksat, kun kuulin puhetta -metsän puolelta vuorta. Siirsin sinne silmäni. Tohtori ja neiti Iippo -siellä hiihtelivät ylös rinnettä. Kun he ehtivät kuuseni kohdalle, iski -Korpinen sauvansa hankeen, ja ensimmäinen näytös alkoi. Valitan kelloni -kotiin unohtumista. Olisi ollut sangen kiintoisaa tietää, kuinka pitkiä -suudelmia voidaan kymmenen asteen pakkasessa vaihtaa. - -Pieni tuulenpuuska pudotti erään oksalle jääneen kävyn suksilleni. -Pieni kolahdus. Hätkähtäen erkanivat suutelijat. Molemmat käännähtivät -sinnepäin, mistä risahdus kuului. - -»Sukset!» huudahti neiti Iippo. - -»Puussa on joku. Kuka perhanahan se lienee?» - -Korpinen hiihti lähelle. - -»Liisa, mitä hittoa sinä siellä teet?» - -»Hyvää päivää, hyvä herrasväki!» vastasin tohtorin epäritarilliseen -tervehdykseen ja aloin taitella käpyjä. »Olen kävystämässä, kuten -näette.» - -»Tule heti alas, junkkari! Putoat ja taitat vielä niskasi.» - -»Oma mun niskani!» Hellitin toisen käteni irti kiusatakseni, mutta -kohmeinen käsi ei jaksanutkaan kannattaa koko ruumiin painoa. Lipesin. -Alaoksista sain vasta niin lujasti kiinni, että vauhti heikkeni. Tulin -hyppäämällä lopun matkan ja vajosin hankeen kainaloitani myöten. - -»Olipa hauskaa, että satuitte tulemaan. Olisin muuten voinut jäädä -hankeen», naureskelin Korpisen vetäessä minua ylös kinoksesta. - -»Vielä viisastelet, mokomakin villikissa! Vitsaa tarvitsisit, että -oppisit liikkumaan siellä, missä sinunkaltaistesi tulee liikkua.» -Tohtori parka näytti todella säikähtäneen. - -Kopistelin enintä lunta pois vaatteistani ja kokosin oksat kainalooni. -Korpinen torui kuin äitipuoli. Neiti Iippo lisäsi purevia säestyksiään. - -»Hyvästi! Kiitoksia avustanne! Hauskaa jatkoa!» huusin nauraen ja -lähdin kiitämään huimaa vauhtia rinnettä alas oksat kainalossani. - -»Millainen rohkea rasavilli!» kuulin Korpisen sanovan Iipolle. - -Mäen alla vilkaisin taakseni. Neiti tahtoi näyttää, ettei hän ollut -miestä huonompi. Mutta tuskin hän oli päässyt puoleen, kun horjahti -ja pyllähti suinpäin lumeen. Sukset karkasivat mäen alle. Harmistunut -kavaljeeri sai noutaa sukset ja viedä ne neidille. - -Naureskellen hiihdin kotiin. - - - -Maaliskuun 3 p. - - -Naapurin Maija sanoi, että kun syö laskiaista vastaan yhdeksän -suolaista silakkaa, niin yöllä tulee tuleva aviomies juottamaan. - -Paistoin 18 silakkaa. Yhdeksän vein Maijalle, että hän voisi ne niellä -kenenkään tietämättä. - -Itse istun tässä silakkakuppi vierelläni. Vesilasi on valmiina myös -pöydällä. Saa nyt nähdä, kuka tulee juottamaan. - - - -Maaliskuun 4 p. - - -Aamulla anivarhain. - -Ei tullut kukaan juottamaan. Heräsin yöllä kauheaan janoon. Muistin -taian ja jäin odottamaan. Ei vain tullut uni eikä juottaja. Jano -hiukaisi hirvittävästi. Ojensin käteni vesilasia kohden ja juotin itse -kameelini. Hyvältä vesi maistuikin. Ei riittänyt yksi lasi lainkaan, -vaan täytyi kompuroida keittiöön hakemaan lisää. - -Tämä on siis sen merkki, ettei taioista ole mihinkään, tai että minusta -tulee vanhapiika. - - - -Maaliskuun 24 p. - - -Onko olemassa sellaista sananlaskua, jonka sisällys nasevasti opettaa, -että kahden riidellessä makupalasta tulee kolmas ja nielee sen? En -muista itse sellaista tällä hetkellä, eikä ole aikaa ryhtyä sitä -hakemaan. - -Olen ollut taiteen vainiolla ja koonnut laakereita. (Vertauksella -puhuen.) Hurraa! Kerrankin sain näyttää latomereläisille oikean puolen -itseäni. Vereni väräjää vieläkin innostuksesta. Kunpa voisin yhtä -sykähtelevällä innolla työntää mukulain kalloon kertotaulua ja muuta -hyödyllistä! - -Ei! Opettajaa minusta ei tule. Olen palkkapaimen, tahdoin tai en. -Opettajan luonne ei saa leimahdella, sen täytyy kulkea hiljaa ja -tyynesti kuin virran vesi. Minun luonteeni on pimpelipimpampom. - -Älkäämme ajatelko luonnetta ja opettajaa! Se tuottaa vain mielipahaa ja -tunnonvaivoja. - -No niin. Nyt palaamme järjestykseen. - -Latomeren nuorisoseura ryhtyi näyttelemään »Pohjalaisia». Hyvä! Kaikki -olivat siihen saakka yksimielisiä. Osat jaettiin. Tuli riita. Korpinen -sai Jussin osan. Silloin tietysti kaikki naiset halusivat Liisan osaa, -etupäässä Hosio ja Iippo. Neiti Hosio määrättiin Maijaksi. Suuttui ja -erosi koko hommasta. Neiti Iippo teki samoin. Lukkarin neidille vihdoin -kelpasi Maijan osa, ja minä sain Liisan osan. - -Neiti Iippo ja Hosio sulivat jälleen ystäviksi. - -»Kuinka savolainen osaa näytellä pohjalaistyttöä! Mahdotonta! Jo tuli -kappaleesta pannukakku, oikea prötti!» - -Mutta Homin Maija ja minä praatasimme iltakaudet takan reunalla reirua -pohjalaasta, ja emäntäkin myönsi, että kyllä opettajatar sellaanen -flikka on, joka oppii vaikka lentämähän. - -Korpinen on käyttäytynyt minua kohtaan hyvin toverillisesti. Hän pitää -toki sanansa. Olemme käyneet muutaman kerran yhdessä hiihtämässä. -Minusta ei kylläkään ole vastaavaa nautintoa kuin neiti Iiposta, mutta -kavaljeerini on säästynyt muista turhista vaivoista. Kestän suksillani -sekä ylä- että alamäessä. - -Koko kylä seurasi kieli pitkällä hiihtoretkiämme. Syksylliset juorut -heräsivät henkiin, ja se seikka, että näyttelimme rakastavaisia -»Pohjalaisissa», puhalsi ne ilmiliekkiin. - -Kunpa he vain olisivat kuulleet puheemme, niin pitkän nenän olisivat -saaneet, kaksimetrisen makkaran! - -Eilen sitten oli se suuri esiintyminen. Ensi-ilta. Koko edellisen -yön nukuin kuin juoksevan sian selässä. Tarkemmin sanoen en nukkunut -ensinkään. Aamupäivä meni harjoituksissa. Kesken meiningin haettiin -tohtori-Jussi pitäjälle synnytykseen. Ajatelkaapas, jos illalla joku -pikku ihminen tarvitsee lääkärin apua tullessaan näyttelemään elämän -suuria »Pohjalaisia», silloin vasta tulee pienestä »Pohjalaisista» -oikea prötti! Berglund oli vara-Jussina. Hän luki kirjasta. -Kenraaliharjoitus meni onnistuneesti penkin alle. Olin niin onneton. - -Tuli ilta. Juhlapukuista yleisöä tunkeutui sali täyteen. -Naapuripitäjästäkin kuului tulleen vieraita. Näyttämöllä oli hulina ja -hälinä. Miehet pukeutuivat näyttämöllä, naiset pienessä pukuhuoneessa. -Apteekkarin rouva maalasi, ja neiti Iippo arvosteli. - -Olimme jo kaikki valmiiksi laitettuja, kun »Jussi» tuli pukuhuoneeseen. - -»Mutta Liisa! Mikä ihmeen karvakuontalo sinulla on päässäsi?» olivat -hänen ensimmäiset sanansa. - -»Peruukki se on, Jussi kulta.» - -Hän tarttui siihen ja heitti sen nurkkaan. - -»Omat hiuksesi ovat tuhat kertaa kauniimmat», jupisi hän. - -»Eino!» huomautti neiti Iippo kuivasti. »Ei suinkaan neiti Harju voi -ilman peruukkia esiintyä.» - -»Miksi ei? Tuollaista tuulenpesää hän ei ainakaan pane päähänsä ja -pilaa koko kappaletta.» - -»Paremmin sentään tuo 'tuulenpesäkin' Pohjalaisten Liisalle sopii kuin -neidin oma polkkatukka. Koeta muistaa, että tämä on näyttelemistä!» - -»Peruukki on todellakin ruma», myönsi apteekerska. »Luulin -taloudenhoitajan hankkineen kauniimman.» - -»Täällä on toinen peruukki», huuteli joku, ja hetken päästä roikkui -pitkä palmikko niskassani. - -»Koulun Ester sen kätki pukukaapin konttiin, mutta satuin näkemään -hänen hommansa», kuiskasi Homin Maija, joka körttiröijyssä röhehti -Hilapielen Hetana. - -Nyt en ollut sillä tuulella, että olisin ruvennut suutahtelemaan. -Olisin voinut vaikka syleillä sitäkin naista, joka vei minulta Mar... -Seis! Ei sinnepäin, kynä! - -Kello kilahti kolmannen kerran. Liikaväki valui näyttämöltä pois. -Kolisten kohosi esirippu. - -Ensimmäinen näytös meni kommelluksitta. Toisessa näytöksessä Kaisa -kaasi pesupunkkansa sisällyksen lattialle, niin että Harrin piha -muuttui vesilammikoksi. Väliajalla täytyi hakea luuttu ja pyyhkiä -koko piha. Kuiskaaja-paran uudet housut tahriutuivat. Kolmas näytös -meni loistavasti. Yleisö oli vallan haltioissaan. Villitys tarttui -meihinkin. Kolme kertaa yleisö kutsui Jussin ja Liisan nähtäväkseen. - -»Neiti Harju! Missä opettajatar on? — Jassoo. Mutta tehän vasta -taiteilija olette! Kuulkaapa, näyttämö teidän työmaanne on eikä -luokka.» Apteekkari oli aivan innostunut selittämään minulle kykyjäni. - -»Näyttelihän Jussikin hyvin», huomautin. - -»Nojaa! Rakastelu meni aivan mallikelpoisesti. Kuulkaahan, neiti! Miksi -ette ole antautunut näyttelijättäreksi? Uskokaa minua, teillä on siihen -kaikki edellytykset!» - -Tuo kaikki oli palsamia itserakkaudelleni. Kokoilin tavaroitani -kiitoslaulujen kaikuessa korvissani. Olin taivaallisen iloinen. Mutta -taivaallisesta ilosta tulee tavallisesti heitetyksi armotta kovalle -kamaralle. - -Olin aikeissa mennä hakemaan nenäliinaa takkini taskusta, kun kuulin -näyttämön pimeästä nurkasta kuisketta. - -»Minua aivan syljetti. Viitsivätkin kaikkien nähden rakastella. Tohtori -aivan ahmi silmillään opettajattaren. Näitkö, millä riemulla hän -koppasi hänet syliinsä?» - -»Näinhän toki. Tiedätkö?» Hyvin salaperäisellä äänellä: »Koulun -Ester olisi jo varmasti tohtorin kanssa naimisissa, jos opettajatar -ei olisi tullut väliin. Mutta mustasukkainen kuuluu opettajatarkin -olevan Esterille. Korkean kuusen latvasta oli hypännyt maahan, kun oli -tavannut tohtorin Esterin kanssa hiihtelemässä. Ester itse kertoi.» - -»Se on niitä Esterin juttuja!» - -»Itse hän on mustasukkainen. Minä kuulin, kun pankinjohtaja pyysi -tohtoria Jussiksi, niin tämä lupasi, mutta sillä nimenomaisella -ehdolla, että opettajattarelle annetaan Liisan osa. Herrat eivät -tienneet minun olevan kuulomatkan päässä. 'Taitaa olla ylpeä tyttö?' -kysyi johtaja. 'Ylpeä kuin synti ja kiukkuinen', virkkoi tohtori, -'mutta olen päättänyt valloittaa hänet. Saatpa nähdä, miten mainiosti -hän jo halailee minua Pohjalaisissa.'» - -»Mainiostihan se kävi. Ovat tainneet hiihtoretkillä ottaa ylimääräisiä -harjoituksia, sillä kömpelösti se olisi yhteisharjoitusten perusteella -käynyt.» - -»Entäs sitten? Mitä vielä?» kysyin astuen neitosten pariin, jotka -kävivät säälittävän noloiksi. Postineiti toipui ensiksi. - -»Puhuimme vähän sinusta.» - -»Kyllä kuulin. Sallikaa minun myöskin sanoa jokin sana puolestani. Te -luulette minun ryöstävän teiltä tohtorinne. Turha luulo. Minä en huoli -hänestä, vaikka tarjoaisitte hänet kultalautasella voissa paistettuna.» - -Käänsin selkäni ja menin takkini luo. Puin sen ylleni. Parasta oli -lähteä kotiin. - -»Liisa!» kuulin tohtorin kutsuvan nimeäni. Neitoset vaihtoivat -silmäyksiä. En ollut kutsua kuulevinanikaan. - -»Liisa, sinähän lupasit jäädä tanssimaan!» - -»Lupasin, mutta nyt peruutan puheeni. Menen kotiin lepäilemään. -Hyvästi! Pidä hauskaa!» - -»Odotahan! Pitääkö sinun nyt noin rynnätä? Tanssi edes kerran kanssani!» - -»En kertaakaan. Hyvää yötä!» - -»Odota! Tulen saattamaan sinua.» - -»Kiitos. En kaipaa saattajaa.» - -»Tulen kaikessa tapauksessa.» - -»Et tule, sillä minä määrään itse sellaiset asiat. Nämä neidit tässä -kaipaavat seuraasi kipeämmin kuin minä. Luovutan sinut heille. Terve!» - -Tämän päivän olen loikonut leposohvalla Rauhan ja Berglundin vastuksina -(heidän on jo sopiva aika lopettaa kuherruskuukautensa) ja lukenut -»Genovevaa». Oskari on sen hiljattain hankkinut. Lapsena ollessani se -oli lempikirjani. Luin sitä silloin useasti ja aina itkeä tihertelin. -Kirjan kieli oli kurjaa. Piikojen ja renkien tahraiset kädet olivat sen -lehdet värjänneet ruskeiksi. Vielä tänäänkin tunnen sen omaperäisen -tuoksun. Tyrmän hajua silloin. Nyt ehkä sanoisin sitä navetan hajuksi. -Romanttinen mieli muuttuu. Tämä uusi »Genoveva» siloisine kielineen ja -vielä siloisempine papereineen ei enää tehnyt mieltäni murheelliseksi, -saatikka saanut kyyneliä kierimään. Välillä laulaa hujahuttelin: - -»Ah sä rakas Augustin, Augustin...» - - - -Maaliskuun 25 p., Maarianpäivänä. - - -Hirveä pyry ja lumisade. Toivottavasti emme hautaudu kinoksiin aivan -kokonaan. - -Kahdesti olen jo lapioinut tänään tien koulurakennukseen. Olen näet -muuttanut nuorelle parille ruokamieheksi. - -Korpinen kävi myrskystä huolimatta luonani kirkonaikana ja sai hyvin -kylmän vastaanoton. - -»Kaikenlaisessa ilmassa viitsitkin lähteä kävelylle.» - -»Oma syysi. Näin jo sunnuntai-iltana joutuneeni epäsuosioon ja -kiiruhdin kysymään, miten olin sen ansainnut.» - -»Kysy sitten!» - -»Näytät olevan nytkin vielä pahalla tuulella.» - -»Se pukee minua.» - -»Häiritsenkö ehkä sinua?» - -»Häiritset. Koetan tässä juuri keksiä keinoa, miten saisin sinut -lähtemään nopeimmin tiehesi.» - -»Avaa ovi ja potkaise ulos. Se on nopein keino.» - -»Mutta ei varmin. Jos olisinkin voimakas, tekisin sen heti.» - -»Koeta! Ehkä voitat.» - -»Hyvä herra, näytät pitävän tätä juttelua leikkinä, mutta se on totta. -En halua seurustella kanssasi.» - -Hän seisoi yhdellä harppauksella edessäni. - -»Et halua! Olenko loukannut jollakin tavalla sopimustamme?» - -»Et, mutta kylässä juorutaan meistä kuitenkin.» - -»Mitä ne juoruavat meistä?» - -»Kyllä sinä sen voit arvata.» - -»Ettäkö minä olen rakastunut sinuun?» - -»Niin, ja...» - -»Mutta lapsi kulta, tottahan se on. Käsitäthän, etteivät nuori mies ja -suloinen, nuori tyttö voi seurustella tovereina, vaan rakkaus syttyy -pakostakin heidän välilleen.» - -»Minä voin seurustella. Mutta minun olisi pitänyt ymmärtää, että sinä -et voi, ja pysyä erossa seurastasi. Nyt sen teen. Meidän hiihtoretkemme -ja seurustelumme loppuvat tähän.» - -»Mutta jos minä sanonkin: ei! Entä sitten! En ole mikään -yliluonnollinen olento, joka jaksaa olla toveri sinunkaltaisesi tytön -kanssa. Ei, tahdon syleillä! Tahdon suudella! Tahdon sinut omakseni, -en jaksa olla enää ilman sinua...» j.n.e., en jaksa muistaakaan, mitä -kaikkea hän höpisi. - -Niin äkkiä, etten mitenkään ehtinyt peräytyä, hän koppasi minut -syliinsä. - -En ole eläissäni ollut niin lähellä toista. Hän puristi kätensä -ympärilleni kuin mustekala lonkeronsa. Henki aivan salpautui. Näin -myös, että minulta aiottiin ryöstää suudelmia, joiden pituuteen olin -saanut jo syrjästä käsin tutustua. - -Miehet ovat petoja, ryöväreitä! Tuollainenko »joka naisen rakastaja» -veisi ensimmäisen suudelman huuliltani, suudelman, jonka olin -kuvitellut sadoin hellin haavein. - -Vihasin, vihasin, vihasin! - -Taistelutta en tahtonut kuitenkaan antautua. Puren, jos muu ei auta. -Painoin pääni alas hänen rintaansa vasten. Hän luuli sitä antautumisen -merkiksi ja päästi toisen kätensä irti kohottaakseen päätäni. Siinä -silmänräpäyksessä lävähytin häntä korvalle kaikin voimin. - -Hänen järjettömät sanansa tyrehtyivät. Pääsin irti. Peräydyin valmiina -antamaan uuden ja paremman korvatillikan. - -Katselimme toisiamme. Huomasimme nyt, ensikerran, ettemme olleetkaan -sellaisia, millaisina olimme pitäneet toisiamme. Uusi tuttavuus -sai meidät seisomaan silmäkkäin pitkän ajan. Pitkä se aika oli -varmasti, vaikka en voikaan sitä sekunnilleen määritellä, kun täytyi -pitää silmällä vihollisen liikkeitä. Tohtori näytti muuttuneenkin -suolapatsaaksi. - -Vihdoin hän liikahti. Jännitin lihakseni uuteen iskuun. - -»Olet oikeassa. Minä en ole tarpeeksi arvokas ystäväksesi. Suo -anteeksi, jos voit!» Hän kumarsi ja marssi tiehensä. - -Oliko hänen äänessään todellakin kunnioitusta, vai oliko lause vain -teeskentelyä, siitä en ole varma. - -Katselin hänen jälkeensä, kun hän kahlasi paksussa nietoksessa kotiinsa. - -Omaksi ihmeekseni en ole hänelle lainkaan vihainen. Säälittää, -poikaparka. Mutta on jo hänenkin aika oppia ymmärtämään, etteivät -kaikki naiset ole yhteen muottiin valettuja ja että hänkään ei -vastustamaton ole. - - - -Huhtikuun 5 p. - - -Latomereläiset ovat ilahduttaneet minua verolla. Se oli aivan -odottamaton ilo. Olinhan vielä viime vuonna tuhlaamassa kallista -isänperintöä, nyt on minua rangaistu siitä 120 äyrillä. Hohhoo! Huomaan -olevani rikas ja äveriäs. Paljonko lienee äyrin hinta? Etten vain joudu -ulosmitattavaksi kimpsuineni, kampsuineni! - -Berglundilta verotus vei koko kylpyilon. Hänellä on 135 äyriä ja hänen -rouvallaan 60. Summa = 195 äyriä. - -»Ei sinun kannata olla noin kärttyinen. Itsehän ilmoitit tulosi. Ota -minusta kaunis esimerkki! Minä olen iloinen, vaikka verottivatkin minua -toisen omaisuuden hävittämisestä.» Koetin lieventää isännän mörrituulta. - -»Eivät minua omat veroni harmitakaan, sillä minua on verotettu liiankin -oikein. Mutta nuo isännät minua harmittavat. Ajattelepa esim. Majatalon -isäntää. Kuinka monta äyriä luulet hänellä olevan?» - -»Odotapas! Hänellä on majatalo, auto, neljä hevosta, kymmenkunta -lehmää, kanala, suuret pellot, oma työväki y.m. maallista hyvää -kaksikerroksisesta asuinrakennuksesta alkaen. Kun minulla on sata -äyriä, niin täytyy hänellä olla neljäsataa, sillä ei hän ole toki sen -enempää voinut jutkauttaa.» - -Berglund naurahti happamesti. - -»Niinkö rikkaaksi hänet arvioit! Eiväthän sen poloisen tulot ole -kovinkaan suuret, hänellä on 92 äyriä.» - -»Uneksit tai olet kuullut väärin.» - -»En tee kumpaakaan. Tulin muutama minuutti sitten puodista, jossa -mainittu isäntä juuri valitti verotaakan suuruutta ja syytti muun -muassa meitä opettajia, jotka kunnan elätteinä kohotamme veroäyrejä. -Saat uskoa, että tukin ukon suun. Laskin suunnilleen hänen tulonsa ja -näytin suuren ihmisjoukon kuullen, miten monesta tuhannesta hän on -myynyt kunniansa ja omantuntonsa. Ukko luikki pihalle ja hävisi.» - -Kyllä maanukot osaavat puolensa pitää niin täällä kuin muuallakin. -On Harjulan rustitilan isäntäkin monesti jymäyttänyt »kunniansa -ja omantuntonsa» kautta kunnan isiä, vaikkakaan ei aivan noin -häpeemättömästi. Mutta hänen tyttärestään on polvi muuttunut. -Mukisematta maksan veroni. Isäkulta saa lähettää (äitirouvalta salaa) -minulle tuhatlappusen. Omilla rahoillani en aio veroja maksaa. Ja yhden -tuhannen arvosta isä kuitenkin jutkauttaa verottajia. Annan hänelle -näin tilaisuuden sovittaa syntikuormaansa. - - - -Huhtikuun 12 p. - - -Tapasin kaupassa postineidin. Ylitsekuohuvan kohteliaana hän laahasi -minut asuntoonsa. - -»Sinua tapaa nykyisin niin harvoin, että täytyy takertua kiinni kynsin -hampain kerran tavattuaan», ilmoitti hän siirappimaisesti. - -Käsikynkkää kävelimme kuin hyvätkin ystävät. Neidin kieli liikkui -rasvattuna. Olinpa oikein utelias näkemään, mitä tietoja hän minulta -aikoi onkia. Ystävämme postineiti on karjalainen, oikea viipuritar, ja -sen kyllä huomaa hänen kielensä liikkeistä. - -Alkajaisiksi tuli referaatti apteekkarinrouvan puvusta, joka oli viime -viikolla saapunut suoraan Pariisista. Tuhatviisisataa oli komeus -maksanut. Neiti tiesi rahat pennilleen, sillä olivathan ne kulkeneet -hänen käsiensä kautta. Hirveä hinta yhdestä puvusta! Eikä mistään -kotoisin koko komeus. Sellaisen puvun saa Suomesta viidelläsadalla. - -Kahvin kiehuessa selostettiin häät Salomäenloukolla. Siellä oli ollut -kamalasti pöhnäisiä. Aholan Franskin oli ollut niin juovuksissa, että -hevosella oli ajanut suoraan tupaan. Ei luulisi rikkaan talon isännän -kehtaavan tuolla tavalla esiintyä. Puukotkin olivat vilahdelleet. -Kankalon Ottoa oli aina keuhkoihin asti viileksitty. Lyöjistä ei ole -tietoa. Taisivat taasen antaa »sakin hivutusta», koska kuuluu miehessä -olevan toistakymmentä puukonjälkeä. Korpinen oli antanut ensiavun, -sitten se vietiin kaupungin sairaalaan. Hengissä kuuluu vielä olevan, -mutta eloon jäänti on epävarmaa. - -Tohtorin taloudenhoitaja kävi myös äskettäin postissa. Tohtorin vasen -korva kuuluu olevan kipeä. Oli täytynyt käydä kaupungissa hakemassa -apua virkaveljeltä. - -(Oliko korvapuustini todellakin niin kova!) - -»Tohtori on tainnut lopettaa seurustelunsa sinun kanssasi?» - -(Tätä kysymystä olin jo odottanut 1 t. 23 min.) - -»En ole nähnyt häntä kertaakaan Maarianpäivän jälkeen», vastasin -totuudenmukaisesti. - -»Ketähän hän nyt oikein ruvennee friiaamaan?» - -»Varo vain, ettei iske silmiänsä sinuun!» - -Tämä lause avasi minulle ovet postineidin sydämeen. Tutustuin sekä -entisiin että nykyisiin sulhasiin. Kaikkia hän oli kohdellut jäätävän -kylmästi. Olipa Korpinenkin (!) häntä mielistellyt, mutta hän oli -järkevä nuori (32-vuotias) tyttö, joka oli sanonut kielastelijalle: -»Tiedä huutia!» Ikäviähän ne yksinäiset hetket ovat (paljonpuhuva -huokaus), mutta työn touhussa ja muinaisia muistellessa ne kumminkin -kuluvat. - -»Mitä sinä teet iltaisin, kun asunnostasi loistaa tuli joka ilta -myöhään yöhön?» - -»Kirjoittelen», vastasin edelleenkin totuuden mukaan. - -Rakas päiväkirjani! Olen keksinyt uuden huvittelumuodon. Minä kirjoitan -romaania! En tietystikään aio kirjailijaksi. Varjelkoon! Näyttämöä -varten tunnen syntyneeni. Toistaiseksi se ala on kuitenkin suljettu -minulta. Mutta mielikuvituksessani se on auki, ja voittokulkuani -mitättömästä opettajattaresta maailmankuuluksi näyttämötähdeksi -romaanissani kuvailenkin. Ah, mikä nautinto sitä on kirjoittaa! Ei ole -ihme, jos sen ääressä ilta kuluu ja yö aamuksi avautuu. - -»Kirjoittelet?» Postineidin ääni värähti epäuskoisesti. »Ei suinkaan -vihkojen korjaus voi kestää puoleen yöhön!» - -»Ei. Sitäpaitsi en vihkojen korjausta nimitä juuri kirjoittelemiseksi, -vaikka usein saisikin ne kyllä uudestaan kirjoittaa, jos mielisi saada -ne kunnollisesti korjatuiksi.» - -»Mutta harvoinhan sinä kirjeitäkin lähetät?» - -»Kirjoittelen huvikseni.» - -Luultavasti ei emäntäni uskonut sanojani, koska epäilevä hymy väreili -hänen kasvoillaan. Olkoon uskomatta! Totta se kuitenkin on. Nousin -lähteäkseni. - -»Mihin sinulla on tuollainen kiire?» - -»Kiire! Voiko puhua kiireestä, kun on istunut talossa kolme tuntia?» - -»Eihän sinulle vain tule vieraita illaksi?» - -»Ei. Mutta meillä on kylpy tänä iltana.» - -»Kuule, tiedätkö mitään Berglundin ensimmäisestä morsiamesta?» - -»Tiedätkös sinä?» - -»Tiedän. Hän kuuluu olleen vanha eukko. Aivan sopiva Berglundin -äidiksi, mutta rikas. Ajatteles, että kylässä luultiin hänen purkaneen -kihlauksensa sinun tähtesi! Ällistys oli yleinen, kun hän naikin -Tuomikosken.» - -»Se olikin tarpeellinen ällistys tälle rikkiviisaalle paikkakunnalle. -Hyvästi!» - -Juoksin oikotietä kirkon kautta koululle. En mielelläni kulje illalla -hautausmaan ohitse. Sielussani on salaperäinen kammo sitä paikkaa -kohtaan. Tuntuu kuin kuolleet potkisivat paksun multapeitteen pois -päältään, laskisivat irvistelevät leukansa kiviaidalle ja sähisisivät: -»Tällaiseksi sinäkin kerran tulet.» Nyt oli kuitenkin vielä hämärä ja -rohkeuteni ei ollut mennyt mailleen yhtaikaa auringon kanssa. - -»Liisa!» - -»Uijee!» kiljahdin vastaan, huulinpa todellakin, että vainaja jo -minua huhuili aidan takaa. Valmistauduin kiitämään kaikin voimin -käpälämäkeen, kun huomasin mustan miehen lähestyvän keskikäytävää -pitkin. - -»Ethän vain liene pelästynyt?» kuulin tutun äänen kysyvän. Pysähdyin. -Korpinenhan se oli. - -»Vähältä piti, etten pelästynyt. En todellakaan osannut aavistaa, että -olet ruvennut kuolleitten kanssa seurustelemaan.» - -»Kävin haudankaivajan sairasta lasta katsomassa. Päätin kulkea lyhyintä -tietä. Minua eivät vainajat pelolta.» - -Meillä oli pari sataa metriä yhteistä matkaa. Keskustelumme koski -sairasta lasta, joka oli oppilaani. Viimeistä tapaamistamme emme -sanallakaan kosketelleet. - -Olimme juuri saapuneet tienhaaraan, kun opettajan Seliina juoksi -vastaamme kuin vainoojien takaa-ajamana. - -»Mikä nyt on hätänä?» kysyin. - -»Ei mikään. On vain vähän asiaa postiin.» - -Postiin! Tietysti hän kertoo »postikellolle», keitä oli tavannut -hautausmaan nurkalla. Kertokoon! - - - -Huhtikuun 14 p. - - -»Ketäpä profeetoista teidän isänne eivät olisi vainonneet.» - -Tunnen itseni vainotuksi. Koko ikäni olenkin saanut olla vainottuna. -Siitä on äitirouva pitänyt kiitettävää huolta. Nyt, kun olen -päässyt hänestä sopivan välimatkan päähän, alkaa ulkomaailma ruveta -pommittamaan. Eilen paukahti pahin. Tottumattoman se olisi suistanut -tolkultaan, koskapahan meikäläisenkin parkittu rauha tuli järkytetyksi -pohjiaan myöten. - -Jos eilen olisin tavannut sellaisen ihmisen, joka olisi uskaltanut -suunsa avata maailman ihanuudesta ja luomakunnan kruunun ylevyydestä, -niin olisin armotta nujertanut niskat häneltä. - -No niin. Onhan sitä tässä jo tarpeeksi alkulausetta tämän päivän -tekstiin. Nyt asiaan! - -Eilen oli palmusunnuntai. Olimme jo aikoja sitten päättäneet -Berglundien kanssa lähteä Salomäenloukolta »palmuja» noutamaan. -Lauantaina satuin siitä Korpisellekin mainitsemaan. Hän pyysi päästä -mukaan. En hennonut kieltää, kun poikaparka näytti olevan niin onneton -sen Maariana sattuneen kohtauksen tähden. - -Menin lauantaina yöksi Berglundille, että heräisimme ajoissa. Vähää -ennen viittä kirmasin omiin huoneisiini pukeutumaan hiihtopukuun. -Pihalla tapasin Korpisen. Käskin hänet sisään. Kymmenen minuutin -kuluttua olin kuitenkin valmis, ja me tulimme yhdessä kartanolle. -Samalla hetkellä meni Iipon palvelijatar pihan poikki navettaan. Oveni -kilahti lukkoon, ja me lähdimme. - -Kirkonkellot moukuivat jumalanpalveluksen alkaneeksi kotiin -tullessamme. Jokainen meni hiukan väsähtäneenä omille mailleen. - -Heittäydyin sohvalleni ja päätin uinahtaa suurimman väsymyksen pois. En -viitsinyt panna edes oviani lukkoon. Kukaan ei luultavasti vaivautuisi -ryöstöretkelle luokseni. Unta ei tarvinnut herutella. Se tärppäsi heti -kiinni. - - * * * * * - -Heräsin. Joku kosketti hiljaa olkapäähäni. Katsahdin unisin silmin -häiritsijää. Pappi! Itse pyöreä, harmaa rovasti Jahah täydessä -papillisessa prameudessaan. Koska minulla ei ollut kuollutta -haudattavaksi, ei lasta kastettavaksi, ei miestä vihittäväksi, luulin -näkeväni unta. - -»Pappi on pahaksi unessa», mutisin ja aioin jatkaa muitta mutkitta -untani. - -Kopistettiin uudestaan olkapäästäni, tällä kerralla kokolailla lujasti. -Kavahdin istumaan. Tukahduttaen haukotukseni ihmettelyyn virkoin: - -»Rovasti!» - -»Jahah! Niin, minä itse», vastattiin virallisella äänellä. No, -siitä olin jo tullut itsekin vakuutetuksi. Haamun alla eivät juuri -lattiapalkit narise. - -»Minulla on tärkeätä asiaa neidille», jatkoi rovasti kuin olisi -lukenut: »Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret...» - -Tärkeätä asiaa? Senhän jo näki päältäpäinkin. Mutta mitä? Ehkä -alkusoitto pakanajuhlaan? Silittelin pörröistä päätäni hiukan -sileämmäksi, etten muistuttaisi liiaksi syntistä naista, ja tunsin -olevani suostuvainen alkusoittoon pakanaraukkain hyväksi. - -»Rovasti on hyvä ja istuu!» - -»Kiitos, tunnen voivani lausua sanottavani paremmin näin seisoen. -Neiti, minulla on ikävätä asiaa teille.» - -Kokopaussi. Rovasti tuijotti minuun niin murheellisena, että sydäntäni -kouristi kamalasti. Olisikohan kotona... kuollut... isä? - -»Jumalan tähden. Onko isäni kuollut?» - -»Jahah! Jospa se edes olisikin jotakin sellaista. Ei! Se on pahempaa.» - -Pahempaa. Mitään pahempaa ei voi sattua. Rauhoituin. - -»Sanottavani koskee teitä ja elämäänne.» - -Elämääni! Tuo meni yli horisonttini. - -»Te ette näytä muistavan, että teillä on vastuunalainen tehtävä lasten -kasvattajana. Tästä olen tullut neidille huomauttamaan. Ymmärrättekö?» - -»En, en yhtään!» - -Nyt näkyi taasen olevan rovastin vuoro tuijottaa. Sitten hän ryhtyi -narisuttamaan lattiaani mahtavin askelin sekä saarnasi mauttomasta -suolasta ja kasvattajan esimerkillisestä elämästä. - -»Herra rovasti», keskeytin kärsimättömästi, »tuon kaiken tiedän, joten -on turha jatkaa sitä! Te näytätte haluavan muistuttaa minua jostakin. -Olkaa hyvä ja sanokaa se kiemurtelematta! Tällaisessa jännityksessä olo -ei ole terveellistä.» - -Rovasti pysähtyi. - -»Te tiedätte kyllä mitä tarkoitan.» - -»Sitä en tiedä.» - -Vihan puna kohosi rovastin pyöreille kasvoille. - -»Jahah! Te, te kehtaatte sanoa sen! Ajatelkaa viime yötänne! Miten sen -vietitte?» - -»Nukkumalla, kuinkas muuten!» Aloin epäillä rovastin järkeä. Olikohan -ukko parka tulossa sekapäiseksi? - -»Nukkumalla! Jahah! Voitteko kieltää, että tänä aamuna kello viisi eräs -nuori mies poistui asunnostanne? Jahah!» - -Suuni jäi auki. Tarkka heittäjä olisi sinne voinut onnistuneesti -heittää kokonaisen kananmunan. - -Rovasti haltioitui ja tuli täyteen pyhää kiivautta. - -Hänen korviinsa oli jo kauan kantautunut yhtä ja toista elämäni -juoksusta. Mutta hänen mielestään oli minullakin oikeus kunniallisilla -keinoilla »kiinnittää itseeni erään nuoren miehen huomio». Koko kylä -hoikki ihmeissään tulesta, joka läpi yön loisti huoneistani, ja »nuori -mies» oli matkoilla melkein joka ilta tullen vasta myöhään kotiin. -Nyt oli tullut asian oikea laita ilmi. Edellisenä iltana oli nähty -parin hiiviskelevän hautausmaan luona vaikka muutama minuutti sitten -oli eräälle neidille vakuutettu seurustelun olevan kokonaan lopussa. -Hän, rovasti, oli taistellut koko täälläoloaikansa talonpoikien kesken -yleistä yöjalanjuoksua vastaan. Nyt oli sivistyneistön keskuudessa -annettu sille uutta vauhtia. - -Mykistyneenä kuuntelin rovastin purkautumista. Mutta yöjalka sai sisuni -leimahtamaan. Varmaankin silmäni iskivät tulta, koska rovasti peräytyi -ja ojensi kätensä minua kohden, kuin peläten päällekarkausta. - -»Seis! Odottakaa! Te ette pappinakaan saa tulla tuollaisia puhumaan. -Hankin vieraitamiehiä kuuntelemaan.» - -Juoksin ulos kuin heikkopäinen. Panin oveni lukkoon, ettei saalis -karkaisi, ja kirmasin hakemaan Berglundeja. - -»Tulkaa luokseni!» kiljaisin ovelta ja lähdin juoksemaan takaisin ja -Rauha ja Oskari kintereilläni, minkä kintuistaan irti saivat. - -»Mikä on hätänä?» läähätti Oskari ja kumarsi ihmetellen rovastille. - -Hengitin syvään ja koetin hillitä itseni. En aikonut sentään käyttäytyä -kuin kiukustunut pyykkimuija. - -»Minä tässä vain virkani puolesta lausuin muutamia opetuksia ja ohjeita -tälle nuorelle neidille», virkkoi rovasti tervehtien Rauhaa muina -miehinä. - -»Rovasti väittää luonani käyvän miehiä. Viime yönäkin oli tohtori -Korpinen ollut vieraissa. Tänä aamuna kello viisi on hänen nähty -poistuvan asunnostani», sanoa moukautin suoraan. - -Berglundin kasvoille kohosi puna. Harvoin nähty kiukku leimahti hänen -silmissään. - -»Mitä! Kuka sen on sanonut?» - -Rovastin ihraleuka nytkähteli. - -»Luotettavalta taholta sen kuulla sain.» - -»Ja se luotettava taho on tietysti rouva Iippo. Eikö niin?» - -»Nimiä ei mainita, hyvä opettaja!» - -»Mutta nyt mainitaan, herra rovasti. Minä tiedän, että opettajan -palvelija oli ainoa vieras ihminen, joka näki tohtorin tänä aamuna -tulevan neidin asunnosta.» - -»Jahah! Siinä se nyt on!» huudahti rovasti riemuiten. »Tunnustattehan -te itsekin, että tohtori oli neidin asunnossa.» - -»Odottakaa, rovasti! Älkää hätäilkö! Minä sanoin, että hän näki -tohtorin tulevan, mutta minä ja vaimoni näimme hänen myös menevän, -ja tiedämme tarkalleen, ettei hän siellä viipynyt kymmentä minuuttia -kauemmin. Sitäpaitsi neiti Harju nukkui viime yönsä meillä eikä omassa -asunnossaan.» Ja Berglund referoi rovastille Salomäenloukon retkemme -yksityiskohtiaan myöten. - -»Rovastin pitäisi kokeneena miehenä vähän harkita asioita, ennenkuin -turhien parjausten johdosta lähtee liikkeelle aroissa asioissa.» - -»Jahah, jahah! Mutta kuinka selitätte valvomisenne puoleen yöhön ja -aamuunkin saakka?» - -»Hyvin yksinkertaisesti. Minä en ole mikään suuri sankari, herra -rovasti, ja kun joudun yksin nukkumaan, annan sähköjen palaa nähdäkseni -paremmin möröt.» - -Rovasti parka, kävi jo sääliksi häntä. Hän oli hutkinut viatonta hengen -miekalla ja sanan säilällä. Ojensin hänelle sovinnollisena käteni, -kun hän vedet silmissä pyyteli anteeksi. Mutta Iipon »paremmalle» -puoliskolle en ikinä anna tätä anteeksi. (Tuskinpa hän sitä milloinkaan -tulee pyytämäänkään.) - -Saatuaan asiansa selviksi kanssani lyllersi rovasti Iipon puolelle. -Toivottavasti rouva sai kaiken sen, minkä hän niin hyvin ansaitsee. - -Kunpa vain ei Korpinen saisi korviinsa tätä kahausta! - -Äitirouva oli oikeassa, kun hän aina vakuutti minulle: »Vielä se -maailma sinuakin letkauttaa.» - -Nyt se jo alkaa letkautella. - - - -Huhtikuun 24 p. - - -Terveisiä Helsingistä! Vietin siellä pääsiäislomani pankinjohtaja -Lahdenpohjan komeassa kodissa. Jussi-serkku teki uhrauksen ja jäi -seurakseni pääkaupungin katuja mittelemään. Me olimmekin aina -menossa. Minulla oli rahaa ja Jussilla aikaa. Kepeästi pääsinkin irti -kahden kuukauden palkasta. Jussi tunnusti avomielisesti pitävänsä -kaltaisistani tytöistä. Helsingin tyttäret kuuluivat olevan kamalia, -vaativat ja vaativat miehen maksamaan puolestaan, vaikka hyvin -tietävät, ettei lueskelijalla liiemmälti rahoja kukkarossa kolise. -Minulla ei ollut varaa vaatia sellaista, sillä silloin olisin jäänyt -ilman miehistä tukea. - -Me huvittelimme oikein sydämen pohjasta. Iltaisin kuuluivat teatterit, -oopperat ja elävätkuvat ohjelmistoomme, päivät istuimme kahviloissa tai -ajelimme raitiovaunulla ympäri kaupunkia. - -»Taidatte olla rakastuneita!» huudahti Irma-serkku tavatessaan meidät -sattumalta raitiovaunussa lystäilemässä. - -Vastauksemme oli maalaismainen nauru. - -Kauhistuneena Irma katseli ympärilleen, ja puuterikerroksen alle levisi -puna. - -»Maalaisserkkuja huvittelemassa», kuiskasi hän seuralaiselleen, -sotilashenkilölle. (Luultavasti vänrikki, koska yksi tähti oli -kauluksessa.) - -Maalaisserkut suuntasivat iloisimmat hymynsä hienoon -kaupunkilaisserkkuun ja kavaljeeriin. Ja sitten tapahtui ihme. Vänrikki -halusikin tutustua meihin, ja Irman täytyi esitellä meidät toisillemme. - -»Majuri Fri.» - -(Minun täytyy ehdottomasti syventyä tähtitieteeseen, mikäli se koskee -upseerien kauluspiiriä.) - -»Kansakoulunopettajatar, neiti Harju, ylioppilas Peuhkura.» - -Irma halveksii sydämensä pohjasta kansaa ja kansanvalistajia ja -antoi minulle nyt mielestään hyvänkin letkauksen. Päätin opettaa -hänet kunnioittamaan itseäni. Majurit eivät näytä olevan lainkaan -vaikeita valloitettavia. Muutamalla veikeällä silmäyksellä sain hänet -valtoihini. Yhteinen raitiomatkamme päättyi sopimukseen mennä yhdessä -teatteriin. - -Nyt on sitten paras aika tutustuttaa päiväkirja Irma-serkkuun. Hän -on todellakin tuntemisen arvoinen. Hän on täti ja setä Lahdenpohjan -ainoasyntyinen lapsi, siksi hän on saanutkin kasvaa kuin kukka -kämmenellä. Hän saa mitä ikinä haluaa, ja hän haluaa paljon. -Toivottavasti ei sedän tarvitse tehdä hänen tähtensä pankkiryöstöä. - -Harmikseen ja ikuiseksi ristikseen Irma on perinyt isältään -työkirveellä tehdyn naamataulun. Mutta viehättävä vartalo, sulavat -liikkeet (opiskellut plastiikkaa), pienet jalat ja hurmaavat kädet -korvaavat kasvojen arkipäiväisyyden. Kissakaan ei niin huolellisesti -hoida kynsiään kuin Irma. - -Hän ei voi pyyhkiä tomuja huonekaluista pelosta, että kynsiin tulee -»inhoittavia» naarmuja. - -Mutta siitä aiotusta teatterimatkasta majurin kanssa nousi hirveä -jupakka. Minun olisi pitänyt ostaa uusi puku sitä varten. - -»Ei minulla ole enää rahaa sellaiseen.» - -»Mutta tuo pukusihan aivan haisee opettajalle», sanoi Irma nenä -sippurassa. - -Pukuni oli uusi. Koulukaupunkini paras ompelija on sen tehnyt, eivätkä -edes latomereläiset olleet sitä nähneet ylläni. - -»Jos tässä joku haisee opettajalle, niin se olen minä itse eikä puku.» - -»Kyllä majuri kansan hajun tuntee. Kansanlapsiahan hänkin komentaa», -pisti Jussi väliin. - -»Minä en ainakaan lähde mukaan.» - -»Pysy vain kotona. Me kyllä sanomme, että sait ilkeän päänsäryn», -naljaili Jussi. - -»Saat minulta lainaksi puvun», ehdotti Irma. Häntä ei haluttanut -kotiinkaan jääminen. - -»Ei, kiitos! Toisen höyhenillä en koreile!» - -Pieni sanasotamme päättyi kuitenkin yhteiseen lähtöön. - -Teatterissa tarjottiin monenlaista nautittavaa. Mieluisin oli kuitenkin -latomereläiseen komediaan kuuluva kohtaus, joka näyteltiin teatterin -katsomossa toisella väliajalla. - -Palatessamme lämpiöstä kiintyivät »haukansilmäni» takanani istuvaan -samettipukuiseen naiseen. Hän tuntui niin tutulta ja kotoiselta. -Toden totta, siinä istui kuin istuikin neiti Ester Iippo Latomerestä, -kavaljeerina kaljupäinen herra. (Syrjäsilmäys majurin ja Jussin -harjaksiin.) Vaikka en olekaan aristokraatti enkä juuri katso koiraa -karvoihin, niin tällä kerralla seurani hiveli ylpeyttäni. Toivottavasti -neiti Iippo oli paremmin selvillä armeijan arvoasteista kuin minä. - -Mitä herttaisin (!) hymy huulillaan nyökkäsi neiti Iippo -tervehdyksensä. Tervehdykseen vastasin, hymyyn en. Seuraavalla -väliajalla hän tuli juttelemaan kanssani. Päätin lyhennellä hiukan -vanhoja velkojani. - -»Irma, täällä on vanhoja tuttaviasi!» - -Irma mittaili aito helsingittären katseella hämmästynyttä neiti Iippoa. - -»Sinä erehdyt, Liisa!» Hän aikoi muitta mutkitta seurata majuria ja -Jussia. Takerruin hänen käsipuoleensa. - -»Mutta Irma, kuinka olet noin muistamaton, tämä neitihän asui teillä -viime talvena.» - -»Liisa, tiedäthän, ettei meillä ole asunut koskaan ketään vieraita!» -Neiti Lahdenpohja teki sellaisen käännöksen, että se olisi kelvannut -hyvin kuningattarenkin käännökseksi. - -Nyt tointui esteetikkokin. - -»Mutta neiti, te erehdyitte.» - -»En suinkaan. Tehän syksyllä puhuitte asuneenne pankinjohtaja -Lahdenpohjan perheessä. Tämä neiti on Lahdenpohjan tytär. Olemme -serkuksia. Terve tuloa katsomaan entistä ruokarouvaa ja ystävätärtä! -Osoite on sama.» - -Olin ilkeä, mutta suotakoon se minulle anteeksi. Pahemmin on kostettu -pienempiäkin rikoksia. - - * * * * * - - Ei kestä kesä ei kukkaset nuo, - pian lomakin lopahti. - -(Runeberg, anteeksi!) Kukkaro tyhjänä, kimppu kieloja (majurin ikuiset -jäähyväiset) kourassani kolistelin Latomerelle valtion isolla mustalla. - -Huom.! Neiti Iippo ei tuntenut minua tänä aamuna, kun tulimme pihalla -vastakkain. Mitähän satuja hän on mammalleen kertonut matkastaan? Ehkä -tähän tapaan: - -»Olin Lahdenpohjan neidin ja erään majurin kanssa teatterissa. Näkyi -siellä opettajatarkin olevan erään kaljupäisen miehen seurassa...» - - - -Toukokuun 2 p. - - -Penkit oli siirretty syrjään. Viulu ja piano koettivat voittaa -puheensorinan ja tanssivien jalkojen töminän. Oli latomereläiset -vapputanssiaiset. - -Olin juuri tanssinut vimmatun, vanhanaikaisen polkan Berglundin kanssa -ja istuin lähellä ikkunaa jäähdyttäytymässä, kun rikas Aholan Frans -pyysi minua tanssiin. Katsoin hämmästyneenä miestä. Hän oli niin -humalassa, että tuskin pysyi pystyssä. Hän oli jo kerran kaatunut -tanssiessaan, mutta kukaan ei häntä juopumuksesta morkannut, olihan -hän rikas Aholan Frans, ja tytöt olivat mielissään, kun saivat tanssia -hänen kanssaan. - -Olin suostuinaisillani hänen pyyntöönsä, kerran lattian ympäri ei olisi -paljoa haitannut, mutta satuin samassa näkemään ilkeän hymyn tohtorin -kanssa tanssivan neiti Iipon huulilla. Ei ollut epäilemistäkään, -etteikö tuo hymy tarkoittanut minua. - -»Kiitos, en tanssi!» - -Juopuneen silmät pullistuivat. - -»Enkö muka ole tarpeeksi suuri herra?» - -»Herra tai talonpoika, se on samat Mutta juopuneen kanssa en tanssi.» -Nousin lähteäkseni. - -»Tuosta saat satamarkkasen, mutta tanssia sinun täytyy kanssani. Aholan -Frans ei ole vielä ikinä saanut naiselta rukkasia.» - -»Kerta aina ensimmäinen. En tanssi kanssanne, vaikka antaisitte talonne -ja tavaranne.» - -»Häh!» kiljaisi juopunut niin, että sali kajahti. Ihmisiä kasaantui -ympärillemme. - -»Mikä siellä on? Kuka? Mitä?» utelivat tanssijat. - -»Se lutka kieltäytyy tanssimasta kanssani. Luuletko, ettemme jälkiäsi -tunne ja seikkailujasi tohtorin kanssa! Rovastikin on käynyt sinua -siveyteen kehoittamassa. Hähähä. Kalpeaksipa oikein sävähti! Hik!» - -Olin suunniltani häpeästä ja raivosta. Näin ympärilläni pelkkiä -ivallisia ja vahingoniloisia kasvoja. Helvetissäkin lienee parempi -olla! Kukaan ei edes liikahtanut tukkiakseen juopon suuta! Hänhän oli -rikas Aholan Frans. Hän avasi taasen suunsa uuteen häväistystulvaan. -Silloin kohotin käteni ja iskin herjaajaa päin suuta, niin että veri -tirskahti huulista. - -Kuului niin kaamea kirous, että vielä nytkin vapisen. Siinä tärisi r:iä -metrittäni. - -Naiset kiljahtivat. Näin välähdyksessä puukon irtoavan... Aholan -tupesta. Lysähdin istumaan. Pelko herpaisi niin minut. Samassa hetkessä -tarttui voimakas käsi puukkoa pitelevään käteen ja väänsi aseen pois. - -»Nauta!» murisi Korpinen hampaittensa lomasta ja tuuppasi Aholaa niin, -että tämä hoijahti seinää vastaan. - -En tiedä, mitä sitten lienee tapahtunut Aholalle; nimismies ja Berglund -näkyivät häärivän hänen kimpussaan. - -»Lemmikkini, tule, vien sinut kotiin!» Korpinen kiersi kätensä -ympärilleni. Se olikin tarpeellinen toimenpide, sillä jalkani vapisivat -niin, etten ilman tukea olisi pysynytkään pystyssä. - -Ihmiset väistyivät syrjään. Nyt olivat latomereläiset saaneet vuosiksi -juorunaihetta. Välipä tällä! Tuntui niin hyvältä, kun oli olemassa edes -joku, johon voi luottaa ja turvata. - -Koko matkalla nuorisoseuran talolta koululle emme vaihtaneet sanaakaan -keskenämme. Portailla ojensin käteni jäähyväisiksi ja kiitokseksi. - -»Ei», sanoi hän kummallisen tummalla äänellä, »nyt tulen luoksesi, -vaikka onkin myöhä». - -Hän tuli, riisui takkinsa, sytytti valot ja veti uutimet eteen. Istuin -hervottomana ensimmäiselle tuolille. Koko sisäinen olemukseni oli -jähmettynyt. Kaikki oli yhdentekevää. Hän toi lasilla kylmää vettä. - -»Koeta juoda tämä!» - -Otin lasin käteeni. Se vapisi niin, että vettä läikähti syliini. -Hän otti lasin ja vei sen huulilleni. Toisella kädellään hän siveli -hiuksiani. - -Silloin purskahdin itkuun. Kaikki tuska ja häpeä, joka rovastin -käynnistä saakka oli kasautunut sydämeeni, purkautui nyt kyynelinä. - -Sain itkeä rauhassa. - -»Liisa, onko totta, että rovasti on käynyt sinua... nuhtelemassa!» Hän -istui rinnallani ja silitti rauhoittavasti kättäni. - -»On.» - -»Se vanha, tekopyhä aasi! Milloin hän kävi?» - -»Johan siitä on pari, kolme viikkoa.» - -»Miksi et kertonut sitä minulle?» - -»Mitäpä hyötyä siitä olisi ollut.» - -»Tyttöparkani! Tästä lähtien he saavat vastata sanoistaan.» - -»Ah, ei. En halua mitään oikeusjuttuja. Sukuni saisi sydänhalvauksen, -jos se kuulisi, että kysyn kunniaani oikeuden kautta.» - -»En tarkoitakaan oikeusjuttua, lapsi. Haluan saada oikeuden suojella -sinua.» - -Hänen uusi, outo äänensävynsä sai minut kohottamaan punaiset silmäni -häneen. - -»Liisa, tahdotko tulla vaimokseni?» - -Hämmästyin niin, etten saanut kieltäni kääntymään. Hän tarttui -molempiin käsiini ja katseli — ah, enhän osaa sitä sanoakaan. - -»Olen käyttäytynyt sinua kohtaan anteeksiantamattoman huonosti. Mutta -korvapuustisi selitti minulle monta asiaa. Tunsin rakastavani sinua -toisin kuin ketään toista. En uskaltanut kuitenkaan tulla sitä sinulle -sanomaan. Tiesin, ettet rakasta minua. En voinut myöskään seurustella -kanssasi. Se olisi ollut itsensä käristämistä halstarilla. En jaksanut -olla näkemättäkään sinua, siksi aina hiihdin illalla myöhään ikkunasi -taakse. Et vetänyt uutimiasi tarpeeksi kiinni, raosta näin kasvosi, kun -kumartuneena kirjoittelit. Tunsin elämäni olevan tyhjää ilman sinua. -Päätin kuitenkin odottaa vielä, ennenkuin pyytäisin sinua vaimokseni. -Tämäniltainen näytös suorastaan pakottaa minut puhumaan. Liisa... -tulethan omakseni?» - -(Kiusaaja sanoi vaimolle: »Ettette siitä kuole, vaan...») - -Ääni oli musiikkia, ja käsistä virtasi lamaannuttava hehku. Olisi -tarvinnut vain sanoa: kyllä, ja nuo voimakkaat käsivarret olisivat -kiertyneet ympärilleni. Minusta, mitättömästä ja parjatusta tytöstä, -olisi tullut tohtorin morsian. Juoruämmät olisivat saaneet pitkän nenän -ja tyttäret haljenneet kateudesta. Kaikiksi ajoiksi olisin päässyt -parjauksesta, tulevaisuus olisi ollut turvattu, suku tyytyväinen... ja -eräs nähnyt, etten ollut jäänyt häntä suremaan. - -»Liisa, oma tyttöni, sano!» Hänen silmänsä olivat peloittavan lähellä. - -»Ei! En voi, en voi, en!» Karkasin pystyyn kuin virma varsa. Nuo silmät -eivät olleet hänen silmänsä eivätkä huulet hänen huulensa, ne olivat -erään toisen, toisen, jonka luulin haudanneeni, mutta joka eli — niin, -eli. - -»Miksi et voi!» - -»En rakasta sinua!» - -Hän tarttui käsiini ja pakotti minut jälleen istumaan. Vapisin. - -»Et rakasta nyt, mutta opit. Opetan sinut rakastamaan.» - -»Turha on opettaa, olen jo sen taidon oppinut.» En yrittänytkään -hallita ääneni katkeruutta. Vihasin rakkauttani, joka halveksittunakin -kohottautui esteeksi. - -Olkapäihini koski. - -»Rakastatko toista?» - -»Rakastan.» - -»Ketä?» - -»Salaisuus.» - -»Rakastaako hän sinua?» - -»Ei.» - -»Herran tähden, sano sen naudan nimi, jonka tähden kadotan onneni!» - -»Hän ei ole mikään nauta.» - -»Sinä siis todella hylkäät minut?» - -»En voi myydä itseäni, ja sitäpaitsi, et kai haluakaan itsellesi -sellaista vaimoa, joka rakastaa toista miestä.» - -Hän ei virkkanut mitään, avasi vain ikkunan ja tuijotti kevätöisille -lakeuksille. Näin hänen selkänsä ja tunsin, että tuska repi hänenkin -sydäntään, jos repi minunkin. Lohduttelin itseäni ajatuksella, että -hänenkaltaisensa mies pian unohtaa kipunsa. Ensi keväänä tai jo -syksyllä hänellä on uusi. Miehet ovat miehiä, paremmatkin, joista ei -sellaista voisi edes uskoakaan. - -»Sinä rakastat Martti Roinetta. Eikö niin?» - -Ei ole lainkaan hauskaa nähdä elämänsä suurinta salaisuutta kankaalle -temmattuna. Väkisinkin siinä värähtää. - -»Olen todellakin oikea hölmö, kun en sitä heti huomannut. Jouluna -epäilin jotakin sellaista, sillä et ollut kaltaisesi hänen seurassaan. -Sitten unohdin koko tapauksen ja luulin voivani lyödä hänet laudalta.» - -Mitäpä osasin sanoa. Olin iloinen, kun näin hänen vihdoinkin menevän -eteiseen ja pukevan päällysvaatteet ylleen. - -»Kuule», juoksin hänen jäljestään, »lupaa, ettet kerro hänelle tätä». - -»Miksi?» - -»Kuolisin häpeästä, jos hän saa tietää, että minä...» - -»Voinhan luvatakin.» - -»Lupaa varmasti! Ah, en päästä sinua, ennenkuin lupaat varmasti.» - -»Lupaan, etten sano!» - -Sillä hetkellä hän koppasi minut syliinsä, ja ennenkuin ehdin purra tai -potkaista, oli hän niellä minut kokonaan. Selviydyttyäni ällistyksestä -huomasin olevani yksin. - -Kosimiskohtaukset eivät ole hauskoja, eivät ainakaan näin verekseltään. -(Vanhanapiikana kai muistelot niissä mielellään viivähtävät.) - -Kaivoin esille raamattuni. Panin sen päälle kaksi sormeani ja vannoin, -etten koskaan, en sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana rupea -toisen naisen kiusalla enkä omaksi huvikseni liehittelemään miehiä. - -Nyt olen aivan vakavissani. Amen. - - - -Toukokuun 7 p. - - -Elämäni alkaa muistuttaa oikeata salapoliisiromaania. Elän aina -jännityksessä: Mitähän tänään tapahtuu? Sittenpähän ei olekaan vaaraa -ikävään kuolemisesta. - -Tänään oli johtokunnan kokous, ja minua pyydettiin kunnioittamaan -juhlaa läsnäolollani. Berglund kirosi sen kuullessaan. - -»Käykö kateeksi?» naureskelin. Reippaasti kuin jääkäri tuleen marssin -johtaja Iipon työhuoneeseen, joka oli täynnä tupakansavua ja puolillaan -miehiä. - -Istuuduin käskettynä. - -»Tässä olisi neidille johtokunnantodistus.» - -»Kiitos!» Otin todistuksen käteeni ja silmäilin. Käytös kiitettävä, -opetus ja kurinpito välttävä, todistettiin siinä. - -Hymyilin. Ei tämä juttu itkettänytkään. Olihan käytös sentään -kiitettävä. Mutta mistähän he lienevät osanneet noin tyystin opetukseni -ja kurinpitotaitoni arvostella, kun ei kukaan näistä herroista ollut -minua minuuttiakaan kuunnellut? - -Pistin paperin taskuuni. - -»Turha vaiva teidän oli tätä todistusta kirjoittaa, en aio näet -lainkaan muuttaa. Täällä teidän luonanne on niin hyvä olla.» (Minulla -on jo pääsiäisestä lähtien ollut paikka koulukaupungissani tiedossa.) - -»Mutta me toivomme, että neiti muuttaa», jyräytti eräs koulun isä. - -Katselin häntä ihmetellen. - -»Toivot ovat turhia. Olen koevuosilla enkä ole tehnyt virkavirhettä.» - -»Mutta kylällä puhutaan...» - -Oikaisin selkäni ja rupesin tuijottamaan ukkoa niin kuninkaallisesti -kuin osasin. Tämä ei kestänyt sitä, vaan kääntyi silmäilemään sikariaan. - -»Sitäpaitsi annoitte minulle niin huonon todistuksen, että katson -parhaaksi jäädä tänne siihen asti, kunnes annatte paremman.» Käänsin -selkäni ja menin tieheni. - -Rauha pillahti itkemään, kun näki todistukseni, ja aviomies kiroili -kuin savottalainen. Sain riippua kaikin voimin hänen takkinsa -liepeissä, ettei hän rynnännyt häiritsemään ukkojen sadattelua röyhkeän -käytökseni johdosta. - -»Tämä on Iipon työtä. Se lurjus, en paremmin sano, tekee aina kuten -muija ja tytär määräävät. Tällaisella todistuksella et saa ikinä -kunnollista paikkaa.» - -»Älkää surko, hyvät ystävät, minulla on jo paikka!» Sitten kerroin -heille kohtaukseni johtokunnan kanssa ja vannotin heitä pitämään omina -tietomaan uuden paikkani. Hämmästytän vähän latomereläisiä. - - - -Toukokuun 22 p. - - -Minä en tiedä, seisonko vai istunko, nukunko vai olenko hereillä, mutta -niin iloinen ja onnellinen olen, että hihhei vaan! - -Minä olen morsian! - -M-o-r-s-i-a-n! - -Se on aivan totta! - -Ajatella! Eikö olekin hullua tulla morsiameksi kesken tutkintokiireiden? - -Lapsille tapaus on onneksi. Onnellinen morsian ei voi edes tyhmintä -idioottia jättää luokalle. Kaikki kyynelet säästykööt! - -Olen avannut kaikki ikkunani ja soittanut, soittanut, soittanut. -Eilisen ja tämän päivän olen vallan säteillyt. - -»Neiti taitaa pian mennä kihloihin?» Rouva Iippo ei mitenkään malttanut -olla sitä kysymättä. - -»Pian ja varmasti!» liversin vastaan. - -(Harras toivoni on, ettei neiti Iippo saisi halvausta, kun kuulee tämän -järkyttävän uutisen.) - -»Luultavasti tohtorin kanssa?» - -»Varmasti tohtorin kanssa.» - -»Toivottavasti ei toisen onnen murskaaminen häiritse onneanne.» - -»Varmastikaan ei.» - -Juoksin heti yläkertaan ja soitin kunnanlääkärille. (Berglundilla on -nyt myös puhelin.) - -»Halloo! Einoko? Kuule, älä tykkää pahaa, jos kansa sinua onnittelee! -Kihlaus on tullut julki. En jaksanut mitenkään pitää sitä tarkkaan -omina tietoinani. Ymmärrätkö? Terveiset vieraallesi! En halua tavata -teitä tänä iltana. Numerot jäävät muuten antamatta, todistukset -kirjoittamatta, huoneet koristamatta, käsityöt näytteille laittamatta. -Hyvästi!» - -Pilim! (Loppusoitto.) - -Mutta rakas päiväkirjani, oma varaventtiilini, luuletko sinä, että minä -olisin kihloissa Eino Korpisen kanssa? - -Eeeeii! - -Oma Marttini on tullut! Se sama kiukkuinen maisteri, joka kolme -vuotta takaperin puuteroi nenäni liidulla. Hänestä on tullut tohtori, -filosofian tohtori (puhuin totta rouva Iipolle), ja hän on minun, -minun! Rakas päiväkirjani, et usko, kuinka hyvä hän on! - -Olen niin työstä ja onnesta sekaisin, etten osaa enää kirjoittaa yhtään -järkevää sanaa. Koetan kuitenkin. Yritys hyvä kymmenen. - -Karoliinan päivänä (Jumala siunatkoon kaikkia Liinoja, Karoliinoja -ja pöytäliinoja!) eli toissa päivänä istuin korkeimmasta onnesta -tietämättömänä ja vetelin punaisia koukkuja ja roikkia lasten -oikeinkirjoitusvihkoihin. Eteisessäni kolisteli joku. Tietenkin -Berglund, jota huvittaa välistä narrailla minua. - -Naputus oveen. - -»Joko sinä taasen olet siellä ilveilemässä? Tule sisään, mutta kauan et -saa viipyä, sillä minulla on tulinen kiire!» - -»Ehkä saan tarjota apuani!» - -»Martti!» - -En tiedä, ajattelinko, kuiskasinko, sanoinko vai huusinko niin. -Mutta Martti siinä kynnyksellä seisoi. Seuraavasta puolituntisesta -en voi mitään varmuudella kertoa. En muista. Ainoat tapahtumat, -jotka sielussani siltä ajalta haamoittavat, ovat: tuolin kaatuminen -noustessani ja vihkopakan ilmainen kyyti lattialle. - -Kun vihdoin aloin tajuta tapahtumia ympärilläni, huomasin istuvani -Martin polvella kuin mikäkin sylivauva. - -»Mistä tiesit tänne tulla, ra...?» - -»Eino kirjoitti. Sanoi minua naudaksi ja monella muulla senkaltaisella -lempinimellä, kun annoin sinun kuihtua täällä rakkaudesta minuun.» - -»Katsohan miestä, kun söi sanansa!» - -»Et ollut kieltänyt häntä kirjoittamasta. Sitäpaitsi, jos en olisi -pitänyt sinusta, et olisi ikinä saanut tietoa hänen kavalluksestaan. -Kuinka oletkaan suloinen, tyttöse...!» - -Panin kämmeneni hänen suunsa eteen. - -»Ei, nyt puhutaan vakavasti! Miksi et tullut luokseni, vaikka lupasit? -Odotin sinua niin!» - -»Sinä et antanut lupaa. Muistapa se!» - -»Enkö antanut! Kirjoitinhan, mutta et vain tullut.» - -»Kirjoitit? Minä en ole saanut sitä kirjettä.» - -»Etkö?» - -»En. Odotin ja odotin, mutta kun ei vastausta kuulunut, luulin, ettet -väiltäkään minusta. Vaitiolosi selitti kaikki. Olin liian ylpeä -vaatimaan muuta selitystä. Junassa sain lisää vahvisteita luuloihini. -Et tiedä, tyttö, missä helvetissä minua käristelit sillä matkalla!» - -En todellakaan ymmärrä, mihin ihmeeseen kirjeeni on joutunut. -Tuollaisen hirveän väärinkäsityksen se sai aikaan. Kahden ihmisen -elämänonni oli joutua konkurssiin postin huolimattomuuden tähden. Jos -vielä kerran elämässäni joudun lähettämään noin tärkeitä kirjeitä, niin -vakuutan ne, vaikka täytyisi kerjätä raha postimaksuihin. - -Mutta mitäpä väliä nyt on enää kirjeillä. Kirjeeni hukkaaja saakoon -anteeksiannon. Me olemme saaneet toisemme, ja sillä hyvä. Onnen -puurovati on kukkuroillaan. Haluaisinpa nähdä tovereitteni kasvot, kun -he sanomista näkevät kihlauksemme. »Ei olisi uskonut», huudahtavat he -varmasti. »Mieshän oli kuin munkki.» Minä olenkin keskiaikainen ja -pidän hirveästi munkeista. - -Martti tahtoi, että olisimme heti julkaisseet kihlauksemme, mutta minä -harasin vastaan. - -»Olkaamme toki pari päivää salakihloissa! Se on niin jännittävää. Eihän -meillä ole sormuksiakaan.» - -Muutamat miehet ovat kovin itsepäisiä. Martti kuuluu niihin. Hän -komentelee minua kuin konsanaan koulussa. Ei auttanut muu kuin täytyi -eilen lähteä autolla kaupunkiin. Eino oli esiliinana. (Ei kuulunut -olevan hauska virka.) - -Nyt on minulla sormus taskussani. Sain siirretyksi julkaisun -tutkintopäivään. Aion maksaa latomereläisille pahan hyvällä ja antaa -heille hyvin ansaittuja letkauksia. - -Minulla olisi tuhansia asioita ja ajatuksia kirjoitettavana. -Elämän aurinko on yht'äkkiä ruvennut lämmittämään täydeltä terältä -orpolastaan. Tunnen itseni siirretyksi Grönlannin jäätiköltä Sisiliaan, -kukkivan appelsiinipuun alle. En ole enää yksin tallustamassa maailman -rantamalla. Minulla on hän, jota rakastan ja joka rakastaa. - -Mutta nyt minun täytyy viskata tämä kirja kädestäni, tai muuten lapset -eivät saa huomenna todistuksia. Ne raukat elävät vielä siinä ajassa, -jolloin todistus on kaikki kaikessa! - - - -Toukokuun 26 p. - - -Viimeinen iltani Latomeressä. Tavarani on pakattu lähtökuntoon. -Huoneissani vallitsee hävityksen kauhistus. - -Martti lähti lauantaina. Huomenillalla tapaamme Haapamäellä ja menemme -näyttäytymään sukulaisille. Omia sukulaisiani en pelkää, mutta Martin -omaiset hiukan hirvittävät. Martin isä on lukkari. Olemme siis molemmat -kirkollista alkujuurta. Sukulaisturneen jälkeen vietämme kesän Harjulan -rustitilalla äitipuolen valppaan silmän alla. Elokuun alussa menemme -naimisiin ja rakennamme pesän Helsinkiin. Martti pääsee silloin -erääseen suureen liikkeeseen matemaatikoksi. Minun huolekseni jää -talous ja paljon mahdolliset lapset. (Hyvästi taide ja näyttämö!) - -Tämä oli siis minun ensimmäinen ja viimeinen virkavuoteni -kansanvalistajana. (Jos jään leskeksi puolitusinaisen lapsilauman -kanssa, niin silloin täytyy jälleen tarttua karttakeppiin.) Kun nyt -seison sen päässä ja katselen sen mutkia, niin täytyy sanoa, että -elämäni vaiherikkain vuosi on pyöritellyt itsensä muistoksi. - -Alkunsa ja matkansa mukainen oli virkavuoteni loppukin. Kansaa oli -kasautunut koululle kylän kaikilta kulmilta. Itse Iippokin ihmetteli -joukon runsautta. Eivät ne ennen olleet noin tutkintoon rynnänneet. -Tulivat tietenkin katsomaan kuulua opettajatarta, joka ei aikonut -lähteä pois, vaikka johtokunta käski, ja joka oli uskaltanut iskeä -silmänsä itse tohtoriin. Tuolla käytävässä tohtori nytkin oli. Lasten -töitä muka tarkasteli. Eipäs hän viime vuonna ollut tutkinnossa. -Mikähän lie tuo silmälasipää herra hänen kanssaan? - -Molemmat tohtorit olivat kuulemassa opetustani. - -»Sinähän opetat mainiosti», arvosteli sulhanen. - -»Sinä olet jäävi sitä sanomaan.» - -»Jos vain noin opetat tavallisuudessakin, niin saman tunnustuksen voi -antaa kuka hyvänsä opetusta ymmärtävä henkilö.» - -»Tottahan toki paremmin opetan, kun eivät kuuntelijat ole -häiritsemässä. Tämän kylän isännillä on toinen käsitys taidostani.» - -»Miten niin?» - -Vedin esiin johtokunnantodistuksen. - -»Ne pässinpäät!» pääsi Martilta sellaisella äänellä, että tunsin -olevani koulutyttö ja laskeneeni kokeeni nollaan. Ukkoja hän sentään -tällä kertaa tarkoitti. »Kuka heistä näin opetustaitosi arvosteli?» - -»Kaikki yhteisesti. Opettaja Iippo etunenässä.» - -»Se mies ei ymmärrä hiluistakaan opetuksesta!» - -»Älä sano! Hän on niin etevä, että ulkonäöstäni voi päätellä, millainen -opettaja olen.» - -»Sinä revit tämän! Annat näytetunnin, johon ukkojen on tultava -kuulemaan, ja heidän on annettava parempi todistus!» - -»Etkö todellakaan huoli minua vaimoksesi ilman johtokunnan todistusta? -Aion näet lahjoittaa tämän tänään takaisin.» - -Kilmusilmäinen matematiikan maisteri katosi. Tempauduin irti ja juoksin -koulun kansliaan, jossa johtokunta poltti sikarejaan. - -»Tässä on arvoisalle johtokunnalle antamansa todistus takaisin. En -tarvitse sitä.» - -Iipon mursunviikset heilahtelivat hermostuneesti, ja johtokunta murisi. - -»Neiti ei siis aio muuttaa?» - -»Riemuitkaa! Minä muutan.» - -Johtokunta henkäisi helpotuksesta, ja myhäily ilmestyi sauhuavan -sikarin viereen. - -»Mutta kuinka neiti saa paikan ilman todistusta?» - -Vedin sormuksen taskustani ja näytin sitä. - -»Minulla on jo paikka. Tarkempia tietoja saatte illalla viiden jälkeen, -jolloin toivon näkeväni johtokunnan luonani kahvilla. Siis näkemiin!» - -Jätin ukot haukkomaan ilmaa keuhkoihinsa ja juoksin ulos. - -Korpinen käveli pihalla pää painuksissa. Menin hänen luokseen ja -pujotin käteni hänen kainaloonsa. Rouva ja neiti Iippo näkyivät -tirkistävän uutimien takaa. - -»Miltä näytän?» - -»Salamalta, kultaseni.» - -»Olipa hyvä! Jos olisit sanonut minun näyttävän opettajattarelta, niin -olisit saanut korvapuustin.» - -»Eihän se olisi ollut ensimmäinen kerta.» - -Ah niin. En tahdo lainkaan muistaa, että olen polkaissut rikki hänen -sydämensä. Mutta hänellähän on hallussaan kaikki ropit ja tipat, -käyttäköön niitä! - -Jos aamupäivä oli elämisen arvoinen, oli iltapäivä sitäkin -enemmän. Ystävät ja ei-ystävät riensivät kilvan opettajattaren -jäähyväiskekkereihin, joista huhu tietysti oli kertonut muodostuvan -kihlajaiset. Rouva ja neiti Iippo olivat mustissa. (Eivät he lähtöäni -surreet, vaan kihlaustani.) Hosio ja muut neitoset loistivat sentään -värikkäinä. - -Ihmiset vilkuilivat sormiini. (Sormus oli taskussa.) Naiset sihisivät -uteliaisuudesta. Itse tunsin olevani kuin vesi kiehuvassa kattilassa. - -Rouvat olivat ottamassa kahvia, kun Korpinen tuli luokseni. - -»Nyt heitän pommin», kuiskasi hän. - -Kukapa ei sävähtäisi punaiseksi vähää ennen kihlausuutisensa -räjähtämistä. Kaikkien silmät polttelivat meitä. Martti seisoi takanani -muina miehinä. - -Korpinen rykäisi. Sitten se veitikka piti pitkän puheen minulle. En -muista läheskään kaikkea, mitä hän sanoi, mutta onnistuneesti hän -letkautteli läsnäolevaa seurakuntaa ja etenkin naisväkeä. - -»Ja nyt, kun rakastettu opettajattaremme muuttaa pois paikkakunnaltamme, -missä häntä on niin erinomaisen hyvin ymmärretty, on hän antanut minun -mieluisaksi velvollisuudekseni ilmoittaa, että hän on tänään mennyt -kihloihin... (Järkyttävä tauko. Ei kukaan hengittänyt.). koulutoverini, -filosofiantohtori Martti Roineen kanssa.» - -Ooo! Ooo! Ooo! - -En ole elämäni pitkinä päivinä ollut niin juhlittu. Kaikki olivat -pelkkää päivänpaistetta ja siirappia. Rouva Iippo oli itse herttaisuus, -ja kaikki neitoset syleilivät minua (kiitokseksi, kun jätin Korpisen -heille). - -Minua syljetti. - -Viimeinen vieras oli Korpinen. - -Hän oli valkea kuin kauluksensa. Poikaparka! Taisi olla liikaa -rääkkäystä hänelle, kun palatessaan vieraitani saattamasta tapasi minut -Martin sylistä. - -Nyt on kaikki ohi. Lakeuksilla lepää kesäyön hämy. Käki kukkuu -kirkkomaan koivikossa. Ladot ja aidat törröttävät yksitoikkoisessa -harmaudessaan. - -Varaventtiilini viimeinen sivuaukeama on edessäni. - -Kukahan lienee se tyttö, joka ensi keväänä tähän aikaan tuijottaa -öisiin latoihin. Toivon, ettei hän olisi palkkapaimen, ei nuori eikä -kaunis! - -Hyvää yötä, Pohjanmaa lakeuksinasi! - - - -Toukokuun 31 p. - - -Martti on saanut vihdoinkin käsiinsä hukkuneen kirjeeni. Hänen -äitimuorinsa oli sen pistänyt Martin pöydälle toisten kirjeiden -joukkoon, mutta unohtanut lähettää sitten maailmalla kiertelevän -poikansa jälkeen. - -Tonkiessani tänään keskusteluni säestykseksi kirjepinkkaa sattui kirje -käteeni. - -Pyydän nöyrästi anteeksi postilaitokselta kaikki pahat ajatukseni sen -huolimattomuudesta. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NUOREN OPETTAJATTAREN -VARAVENTTIILI *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/68661-0.zip b/old/68661-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 9b15239..0000000 --- a/old/68661-0.zip +++ /dev/null |