diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63035-8.txt | 10665 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63035-8.zip | bin | 197259 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 10665 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..3f9c2ff --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #63035 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63035) diff --git a/old/63035-8.txt b/old/63035-8.txt deleted file mode 100644 index 319137a..0000000 --- a/old/63035-8.txt +++ /dev/null @@ -1,10665 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Eleonora Lubomirski, by J. O. (Johan Olof) -Åberg, Translated by Linnea - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Eleonora Lubomirski - Historiallis-romantillinen kertoelma Kaarle X ja Kaarle XI ajoilta - - -Author: J. O. (Johan Olof) Åberg - - - -Release Date: August 24, 2020 [eBook #63035] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ELEONORA LUBOMIRSKI*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -ELEONORA LUBOMIRSKI - -Historiallis-romantillinen kertoelma -Kaarle X ja Kaarle XI ajoilta - -Kirj. - -J. O. ÅBERG - -Suomensi Linnea - - - - - -Tampereella, -Emil Hagelbergin ja Kumpp. kirjapainossa, -1891. - - - - -SISÄLLYS: - -Ensimmäinen osa. 1658: - - I. Eversti Kruse ja hänen holhokkinsa - II. Eversti Kruse tekee päätöksen. -- Neuvottelu. - III. Seikkailu. - IV. Mikolaiovissa. -- Kaksi vieraissakäyntiä. - V. "Jota rakastetaan, sitä kuritetaan." -- Muukalainen. - VI. Eversti Kruse tulee liikutetuksi. -- Isä ja poika. -- Taistelu. - VII. Sandomirissa. -VIII. Kanssapuhe. -- Vankeus. - IX. Kersantti pettää puolalaiset. -- Göran Czarnecki käy - vankiensa luona. - X. Ehkäistyt tuumat. - XI. Sandomirin häviö. - XII. Sotamarski, -- Taaskin Göran Czarnecki. -XIII. Lyhyt luku, jossa Czarny kertoo erään kertomuksen ja - sitten tulee muille ajatuksille. - XIV. Öinen kohtaus. -- Walchovitz on sukkelampi kuin - Czarny luuleekaan. - XV: Sisarukset. -- Ramoski tekee tyhjäksi Walchovitzin tuumat. - XVI. 25 päivä Maaliskuuta 1656. -- Kaksintaistelu. - -Toinen osa. 1677: - - I. Lukija tutustuu kahteen uuteen henkilöön ja tapaa kaksi vanhaa. - II. Äiti. -- Czarny tapaa taaskin vanhan tuttavan, ja riemastuu - tältä saamistaan tiedoista. - III. Kaarlo yhdestoista sotapäällikköineen Herrevadin luostarissa. - IV. Ramoski tuumailee seikkoja ja joutuu sentähden ahtaalle. - -- Jesuiitta. - V. Berta. - VI. Torpassa. -- Valmistuksia. -- Pelastus. - VII. Onnettomuus tulee harvoin yksin. -- Jatkoa kolmanteen lukuun. -VIII. Landskronan tappelu. -- Tirupin kirkkotarhassa. - IX. Päätös. - - - - -ENSIMMÄINEN OSA. - -1658. - - - - -I. - -Eversti Kruse ja hänen holhokkinsa. - - -Veikselin ja Vislokan yhtymäpaikoilla sijaitsee pieni Mielec'in -kaupunki. Jo aikaisin aamulla 10 p. Maaliskuuta, vuonna 1656, -huomattiin siellä erinomainen vilkkaus, jota ei koskaan ennen oltu -nähty täällä kaukaisessa kolkassa. Ruotsalaiset tulivat etelästä päin, -menivät Vislokan yli ja sijoittivat leirinsä kaupunkiin sekä sen -ympäristölle. - -Oli ennenmainitun päivän ilta, laineet nousivat korkealle ja heittivät -valkoista vaahtoansa mataloille rannoille. Koko ruotsalainen armeija -oli jo tullut yli virran, ainoastaan yksi rykmentti seisoi vielä -toisella rannalla. Sotamiehet olivat aseissa ja odottivat joka -silmänräpäys käskyä seurata pääjoukkoa. - -Vähän matkaa itse rykmentistä seisoi kaksi upseria. Toinen heistä oli -lyhytläntä mies totisilla ja säännöllisillä kasvonpiirteillä. Päänsä -muoto oli jalo, ja suurista, vaaleansinisistä silmistä säteili -rohkeutta ja päättäväisyyttä, hänen suonikkaat jäsenensä osoittivat -sekä voimaa että notkeutta. Tämä mies oli eversti Kustaa Kruse, oiva ja -luotettava sotilas. - -Toinen oli nuorukainen, milt'ei naisellisilla kasvonpiirteillä. Mutta -jos likemmin tarkasti hänen korkeaa rintaansa, huomasi heti, että -hänelläkin oli voimaa ja notkeutta. Silmänsä olivat vaaleansiniset ja -suu, jota varjosi pienet viikset, osoitti alakuloisuutta, joka hyvin -paljon kaunisti häntä. Hänen nimensä oli Vilho Stjernfelt; 20 vuotiaana -oli hän ensi kerran taistellut Kaarlo X Kustaan lippujen alla ja joka -kerran taistelussa osoittanut rohkeuttansa. Niinkuin kaikki -Ruotsalaiset piti hänkin sankarikuningasta esikuvanaan ja hänen -tähtensä hän mielellään uhrasi elämänsä ja verensä. - -Kun eversti oli muutamia minuuttia tarkasti katsellut miehiään, kääntyi -hän tuimalla liikkeellä nuorukaiseen päin, pyyhkäisi kädellään -partaansa ja sanoi: - -"Ennen ei minulla koskaan ole ollut syytä epäillä luutnantti -Stjernfeltin uskollisuutta kuninkaalleen, mutta nyt..." - -"Eversti, pidättäkää", huudahti Vilho kiivaasti. "Koska olen antanut -teille syytä tästä varoittamaan? Koska näitte minun väistyvän -taistelussa. Voitteko sanoa, ett'ei minun rinnassani syki yhtä -uskollinen sydän, kuin teidänkin. Oletteko nähnyt minun peräytyvän -mennessäni ruoppeimpien virtojen yli, tahi kun yhdessä olemme -kahlanneet syvimpien soiden läpi? Ja vihdoin oletteko nähnyt minun -kalpenevan tartarien hurjimmissa päällekarkauksissa?" - -Näin sanoen pyörähti luutnantti ympäri korollaan, ja aikoi vihoissaan -mennä, kun eversti kiivaasti tarttui hänen käsivarteensa ja sanoi: - -"Nuori huimapää, veri kuohuu rinnassanne korkeammalle kuin Vislokan -aallot? Te luutnantti Stjernfelt, joka olette tunnettu yhdeksi -levollisimmista upseereistamme, hurjistutte niinkuin tulivuori. -Sitäpaitsi en tarkoittanutkaan niin pahaa, joksi te sen selititte." - -"Teidän sanojenne mukaan voisi minua luulla isänmaan ja kuninkaan -petturiksi", vastasi Vilho, joka heti leppyi everstin tavallisen äänen -kuultuansa. Hetken vaitiolon jälkeen hän jatkoi: - -"Minä myönnän, että vimmastuin, mutta minä tahdon varoa kunniatani, -joka on meidän kallein omaisuutemme, ja sitä ette voi kummeksia. Suokaa -anteeksi, eversti Kruse. Vimmastumiseni oli pikaisuus." - -"Sen teen mielelläni", vastasi eversti, ojentaen nuorukaiselle kätensä. -"Minä myönnän, että pidän teistä ja pidän arvossa teidän rohkeuttanne, -vieläpä pikaista luontoannekin. Mutta kyllä uskon, että urhoollinen -sotilas ei tyydy ainoastaan kunniaan ja maineesen, jotka tosin -mairittelevat ylpeyttä, vaan jotka kuitenkin jättävät tyhjän sydämeen; -kyllä voin aavistaa, että kauniit neidon silmät..." - -"Eversti", huudahti Vilho iloisesti; "ettekö luule, että urhea -sotilaskin on kyllin arvokas saamaan silmäyksen kauniista, loistavista -silmistä." - -"Sen kyllä luulen, nuori mies", sanoi eversti jonkinlaisella innolla; -"mutta palatkaamme nyt teihin ja teidän matkaanne. Kuinka kauvaksi -jäätte pois, jos nyt annan teille luvan mennä?" - -"Kello 12 yöllä olen taaskin oleva täällä." - -"Ja kuinka pitkälle aiotte mennä?" kysyi eversti huolettomasti. - -"Rzochoviin." - -"Ahaa, kreivi", sanoi eversti hymyillen, "joko niin pitkälle olette -joutuneet? Kun minä kuukausi sitten olin Rzochovissa, kerrottiin -minulle, että te olette hyvissä kirjoissa Eleonora Lubomirskin luona, -mutta jos asian laita tosiaankin niin on, surkuttelen teitä kaikesta -sydämestäni." - -Vilho säpsähti, ikäänkuin sähkövoiman vaikutuksesta. "Kuinka niin", -kysyi hän muutaman minutin vaitiolon jälkeen. - -"Ettekö tiedä, että Eleonora-kreivittärellä on veli, joka..." - -"Joka on teidän vihollisenne", lisäsi Vilho kiivaudella. "Sen kyllä -tiedän", jatkoi hän sitten matalammalla äänellä, "mutta minä tiedän -myös, että huhu, jonka kuulitte Rzochovissa, on kokonaan perätön. Minä -kunnioitan ja ihailen kreivitär Eleonoraa, ja teille, eversti, voin -julkisesti tunnustaa, että minä sydämessäni häntä kohtaan kannan -syvempiäkin tunteita, kuin pelkkää ihailua. Mutta minä en ole sitä -koskaan hänelle ilmaissut. Hän, arvossa pidetty puolalainen ruhtinatar, -kiinnittäisikö hän silmänsä alhaiseen luutnanttiin, joka sitäpaitsi on -hänen synnyinmaansa vihollinen, kun tuhansia vapaasukuisia puolalaisia -kilvoittelevat hänen suosiostaan. Ei, eversti, tosin olen -kunnianhimoinen, mutta niin korkealle en kuitenkaan voi ajatellakaan." - -Näin sanoessaan painoi hän päänsä rintaansa vastaan ja vaipui syviin -mietteisiin, joista hänen herätti eversti, joka lempeästi pani kätensä -nuorukaisen olkapäälle, sanoen: - -"Entiset muistot murehduttavat mieltänne." - -"Niin", sanoi nuorukainen, ikäänkuin heräten unelmista, "te olette -oikeassa, eversti, ne tekevät minut synkäksi, mutta eivät kuitenkaan -vähennä rohkeuttani. Te tiedätte, että minä Golumbon taistelussa -haavoituin, niin että minun täytyi jäädä muista. Minulle tarjottiin -silloin hoitoa ja huolenpitoa kreivittären tilalla, jossa paranin, ja -tästä saan kiittää sitä huolta, jota minulle siellä osoitettiin, Siitä -ajasta en ole nähnyt ketään näistä hyväntahtoisista ihmisistä, -sentähden nyt, poistaakseni velkani, tahdon heille sanoa viimeiset -jäähyväiseni. Sota kutsuu meitä kauemmaksi, kukapa tietää, saanenko -koskaan enään nähdä näitä seutuja?" Hän sanoi viimeiset sanat milt'ei -kuiskaten, jonka jälkeen hän vaikeni, ja syvä huokaus tunki hänen -rinnastaan. - -"Hm, hm", mutisi eversti, "tällaiset hyvästijätöt ovat tavallisesti -ratkaisevat. Menkää, ja tulkaa pian takasin, mutta älkää palatko -synkkämielisenä, sillä sellaiset ihmiset ovat minun kauhistukseni, vaan -samalla uskaliaisuudella ja samalla voimalla käsivarressa, kuin teillä -nytkin on! Menkää ystäväni", sanoi hän, kun Vilho ei heti vastannut, -"menkää ja olkaa onnellinen muutama silmänräpäys, sitten alkavat -vaivat, vastukset!" - -Vaijeten puristi Vilho everstin kättä ja oli juuri lähtemäisillään, kun -eräs ratsastaja täyttä laukkaa tuli heidän luokseen. - -"Kuningas käskee eversti Krusea heti menemään virran yli, majoittua -Mielec'iin ja päivän koittaessa marssia Niscoviin, pysähtyä sinne ja -odottaa tarkempia käskyjä." - -Näin sanottuaan ratsasti airut takaisin, odottamatta everstin -vastausta. Puolen tuntia senjälkeen alkoivat everstin miehet mennä -Vislokan yli. - -Pitkän aikaa seisoi Vilho samalla paikalla ja katseli innostuneena -virran ylimenoa. Kun viimeinen alus työnnettiin rannasta, astui hän -ratsulle ja nelisti pois Vislokan vasenta rantaa myöten. Kauan näki hän -ruotsalaiset nuotiotulet, vaan pian katosivat nekin, ja kun ei hän -enään nähnyt ihmisjälkeäkään, hiljensi hän vauhtiansa ja antoi hevosen -mennä mielensä mukaan. - -Hänen ympärillään vallitsi hiljaisuus. Ainoastaan silloin, kun hän tuli -virran lähelle, kuuli hän aaltojen loiskeen, ja tämä olikin ainoa, joka -muutamiksi minuuteiksi voi haihduttaa hänen synkät ajatuksensa. - -Heti Rzochovista etelään päin oli vanha Mikolaiovin linna, Lubomirskin -suvun perintötila. Ei ainoastaan valkoisella sammalella peitetyt -muurit, vaan myöskin pienellä tornilla varustettu, linnaa ympäröivä -muuri, osoittivat, että se oli rakennettu kaukaisessa muinaisuudessa, -jolloin sellaiset linnat olivat tarpeen, antamaan suojaa sekä -sisällisiä että ulkonaisia vihollisia vastaan. - -Siellä asui nuori Eleonora-kreivitär erään sukulaisensa, -Katarina-rouvan, kanssa, joka muutama vuosi sitten oli jäänyt leskeksi -valtiokanslerin veljen, eversti Lubomirskin jälkeen. Suojeluksena oli -näillä kahdella naisella lukuisa joukko palvelijoita, ja nämä olivatkin -onnellisesti taistelleet ruotsalaisia partiojoukkoja vastaan, jotka -olivat koettaneet valloittaa linnan, toivoen sieltä saavansa suuren -sotasaaliin. Tämän pienen joukon johtajana oli Czarny, Josef -Lubomirskin uskollinen palvelija, jolle tämä oli antanut rajattoman -vallan koko linnassa. Ja tätä valtaa Czarny käyttikin. Joka ilta hän -itse asetti vartijat ja kävi heitä tarkastamassa usean kerran yön -kuluessa. Tämä hänen ankaruutensa tekikin hänet ja vanhan kreivittären -vihollisiksi, sillä tämä ei voinut kärsiä sellaista pakollisuutta, -mutta nämä riidat päättyivät tavallisesti siten, että kreivitär -vihoissaan meni pois, ja Czarny vannoi kalliin valan, ettei mikään -voisi häntä saada unhoittamaan velvollisuuksiaan. - -Leveällä linnanportilla seisoi Katarina-rouva, katsellen tarkasti -linnan kartanolle. Vanhus näytti suuttuneelta, sillä hänen poskillansa -hehkui puna, joka ei ennustanut hyvää. - -"Missä on Czarny, minkätähden hän ei tule, kun käsken?" huusi hän -korkealla äänellä. "Käskekää hän heti tänne, ja sanokaa, että minä -tahdon häntä puhutella. Minä vaadin häntä tottelemaan!" - -Muutaman minutin odotuksen jälkeen, jotka kreivittärestä tuntuivat -liian pitkiltä, sillä hän polki usein kiivaudella jalkaansa maahan, -tuli Czarny ja paljasti päänsä, syvään kumartaen. - -"Sinä käytät valtaasi väärin", alkoi kreivitär uhkaavalla äänellä. -"Kenraali Lubomirski on käskenyt sinua suojelemaan meitä vihollista -vastaan, mutta ei kieltämään ystävältä sisään pääsyä tänne. Minkätähden -olet sulkenut portin ruotsalaiselta upseerilta, joka esti miehensä -sytyttämästä linnan tuleen, kun he olivat majoitetut Rzochoviin? Etkö -tiedä, että hänen kauttansa sekä sinä että minä olemme pelastetut? Sinä -olet kiittämätön, Czarny, kuinka kauan on ratsastaja odottanutkaan -päästä sisään? Mene heti aukasemaan, ethän mahdakaan peljätä yksinäistä -miestä?" - -Tämän ivallisen kysymyksen johdosta vihan puna levisi Czarnyn poskille, -mutta hän hillitsi itsensä ja vastasi nöyrällä äänellä: - -"Mutta hänhän on ruotsalainen ja siis myöskin vihollisemme." - -"No sitte menen itse aukaisemaan", vastasi kreivitär, ja alkoi astua -portaita alas, mutta palvelija pysähdytti hänet, ja vastasi hieman -vapisevalla äänellä: - -"Minä aukasen, mutta en ota syytä päälleni." - -Katarina-rouva aikoi juuri vastata tähän puheesen, muistuttamalla, mitä -palvelijan velvollisuuteen kuuluu, kun eräs ratsastaja täyttä laukkaa -ajoi linnan kartanolle, sekä Czarnyn että kreivittären suureksi -hämmästykseksi. - -Ratsastaja oli Vilho Stjernfelt. - -"Suokaa anteeksi, kreivitär", sanoi Vilho, reippaalla hypyllä seisoen -tämän vieressä, "minä tulen sanomaan jäähyväiset, ja sentähden käytin -ainoata keinoa kuin minulla oli tarjona, nimittäin sitä, että itse -raivasin itselleni tien." - -Kreivitär ei heti vastannut luutnantin puheesen, vaan kääntyi Czarnyn -puoleen, joka nähtävästi vapisi, huomattuaan ankaran silmäyksen, joka -häneen kiinnitettiin. - -"Minä tiedän, kreivi, että te ette tarkoita meille pahaa", sanoi hän -viimein, "mutta että Czarny ei ole pitänyt porttia kiinni, se on -pelkkää huolimattomuutta, joka tulee hänelle kalliiksi, ja minä kyllä -siitä kerron kenraalille. Mene nyt toimillesi, ja ole valppaampi kuin -ennen!" - -Nytkään ei Czarny uskaltanut vastustaa vihaista haltijatartaan, vaan -poistui nöyrällä kumarruksella. Mutta heti kun hän oli nähnyt -kreivittären ja kreivin astuvan sisään linnaan, juoksi hän portille, -jonne oli kokoontunut joukko palvelijoita, ja kysyi: - -"Kuka päästi sisään ruotsalaisen?" Ei kukaan vastannut. Vaan kun -johtaja lupasi antaa kaikille selkäsaunan, astui yksi vanhimmista -esiin, ja sanoi: - -"Minä luulin, että ruotsalainen upseeri, joka kerran pelasti meidät -sekä linnamme, olisi tervetullut tänne; minä aukasin portin!" - -Czarny katseli tarkasti miestä muutaman silmänräpäyksen, jonka jälkeen -hän poistui sanaakaan sanomatta. - -Esi-isäin valokuvilla koristetussa Mikolaiovin linnan salissa istuivat -vanha kreivitär, Vilho Stjernfelt ja Eleonora, vilkkaasti puhellen -keskenään. Eleonoralla oli säännölliset kasvonpiirteet, joista -sydämellinen hyvyys loisti. Hänellä oli sorea vartalo, vaaleanruskea -tukka ja suuret, tummansiniset silmät, joista joskus säteili tulta, -ikäänkuin etelämaiden lapsien. Näiden suloisien kasvojen yli lepäsi nyt -synkkä varjo. Ehkä häntä painoi jokin suru; oliko hän rakkauden -tarpeessa, tahi poistuivatko kaikkein sydämet hänestä? - -Siihen vastaaminen nyt ei ole meidän asiamme. Keskusteluna oli -enimmäkseen valtiolliset asiat, ja kumpainenkin puolue koetti, niin -paljon kuin mahdollista, ett'ei loukkaisi toistaan varomattomilla -sanoilla. Vanha kreivitär, joka melkein koko ajan oli koettanut pitää -vireillä keskustelua, nousi viimein ylös ja poistui, sanoen menevänsä -katsomaan, kuinka Czarny täytti velvollisuutensa. Tuskin oli hän mennyt -näkyvistä, ennenkuin Eleonora tulisesti heittäytyi Vilhon syliin, -huudahtaen: - -"Täytyykö meidän nyt erota? Voi tuota kauheata sotaa, joka taasen -eroittaa meidät toisistamme!" - -"Armas Eleonora", vastasi Vilho, painaen hänen päänsä rintaansa -vastaan; "meidän eromme on lyhyt. Tämäkin taistelu kerran päättyy, ja -sitten seuraat sinä minua synnyinmaahani..." - -"Hiljaa, Vilho", keskeytti Eleonora, ja laski toisen kätensä -nuorukaisen huulille, "sinä unohdat, että minulla on veli, joka tulee -kiroamaan minua." - -"Sinun veljesi ei kiroa", sanoi Vilho luottamuksella, "minä toivon, -että kenraali Lubomirski on liian jalo mies ja rakastava veli, -tehdäksensä sisarensa onnettomaksi. Rohkaise itseäsi siis, armaani, -meidän tulevaisuutemme ei olekaan niin synkeä kuin luulet." - -Eleonora ei vastannut, vaan kietoi käsivartensa nuorukaisen ympärille -ja vaipui hänen rinnoilleen. - -Katkerin tuska ja suurin ilo ovat mykkiä. Eleonoran tuska olisi voinut -vaikkapa tappaa hänet. - -Kun Vilho, niinkuin jo ennen on kerrottu, sairasti Mikolaiovissa, oli -Eleonora huolenpidollaan vaikuttanut hänen pelastukseensa. Hänen -onnettomuutensa, hänen jalo käytöksensä ja hänen sivistyksensä olivat -Eleonoran tuliseen sieluun juurruttaneet ensimmäisen kipinän rakkautta, -ja kuta enemmän aika kului, sitä enemmän tunsi hän rakastavansa tuota -ruotsalaista upseeria. Mutta selityksen ensimäistä askelta ei Vilho -ollut ottanut. Tosin näki hän jo lähteissään Mikolaiovista -parantumisensa jälkeen, että hän oli rakastettu, mutta hän päätti -kuitenkin vielä hillitä tunteitaan. Nyt hän ei kuitenkaan enään voinut -itseänsä pidättää, ja ellei Eleonora ensin olisi murtanut jäätä, oli -hän päättänyt sen tehdä. Hän heittäytyi ensiksi nuorukaisen syliin, ja -hänen huulensa puhui ensin rakkaudesta. Tätähän ei kukaan voi sanoa -rikokseksi? - -"Mutta eikö kukaan neitonen synnyinmaassasi tunge minua sydämestäsi?" -kysyi Eleonora, levottomana silmäillen Vilhoa. - -"Ei" huudahti tämä, "ei kukaan nainen ole ennen sinua vallinnut -sydäntäni, eikä kukaan tule sitä vast'edeskään tekemään." - -"Sanasi ovat kuin miehen ainakin", vastasi Eleonora säihkyvin silmin. -"Kuule sinäkin minun lupaukseni: Ei kukaan, paitsi sinua, saa levätä -rinnallani, ei kukaan muut kuin sinä tulla osalliseksi syleilyistäni ja -suuteloistani, sillä kun Puolan neito on antanut sydämensä pois, ei hän -koskaan ole uskoton." - -Ihastuneena sulki Vilho tuon ihanan tytön syliinsä, ja hän jatkoi: - -"Paljon olen kärsinyt rakkauteni tähden. Minä luulen, että veljenikin -sen tietää; vanha kreivitär, joka valvoo minua haukan silmillä, on -kyllä kertonut hänelle siitä. Jo lapsuudesta olen minä määrätty -puolisoksi ruhtinas Göran Czarnekille, joka isänsä rinnalla taistelee -teitä vastaan. Minä olen tutkinut sydäntäni ja koetellut rakkauttani. -Toisella puolen on isänmaa, joka uhkaa minua kirouksella, jos annan -sydämeni sen viholliselle; mutta synnyinmaasi minua ei kiroo. Toisella -puolen ovat vanhempaini ja veljeni lupaukset Czarnekille, mutta -nämäkään eivät voi vähentää rakkauttani. Minä olen voittanut, sinä saat -sen jakamattomana." - -"Mutta eivätkö veljesi ja ruhtinas Czarneki pakoita sinua suostumaan -lupauksiin, jotka he ovat antaneet toisilleen?" - -"Puolan neito ei anna itseänsä pakottaa", sanoi Eleonora ylpeästi. "Sen -tekee ainoastaan se, jolla on horjuva sydän, ja joka ei tunne, mitä -rakkaus on." - -Nyt kuului askeleita viereisestä huonneesta, ja vanha kreivitär astui -sisään, tehtyään tutkimusretken linnassa ja tiedusteltuaan, olivatko -vahdit tehneet velvollisuutensa. Hän tuli niin äkkiä sisään, että -rakastavat tuskin ennättivät paikoilleen. Sittenkuin hän Vilholle oli -pitänyt pitkän puheen palvelijain, ja etenkin Czarnyn, uskottomuudesta, -ja kuinka hänen joka yö täytyi olla levoton, sanoi hän: - -"Jos te, herra kreivi, tahdotte jäädä tänne yöksi, niin on yksi -huone..." - -"Vaikka mielelläni jäisin, en voi", vastasi Vilho. "Ennen kello 12:sta -täytyy minun olla Mielec'issä, seuratakseni päivän koitteessa -rykmenttiä. Minä olen antanut eversti Kruselle kunniasanani olla siellä -määrätyllä tunnilla, ja niin paljon kuin mahdollista, koetan täyttää -tämän lupaukseni." - -"No en minä tahdo teitä, kreivi, estää", sanoi vanha kreivitär, -katsahtaen Eleonoraan, joka tunsi, kuinka hieno puna nousi hänen -poskillensa. "Ja minä sanon teille, kreivi, että täällä linnan -ympäristöllä ei juuri voi olla varma", lisäsi vanhus päättävällä -liikkeellä. "Vanha Czarny tosin ei tahdo myöntää, että mitään vaaraa -olisi, mutta..." - -"Oh mitä siihen tulee, on minulla oivallinen hevoseni ja lisäksi hyvä -turva tässä", lisäsi hän, tarttuen kädellään miekan kahvaan "ja älkää -luulko, että minä olen tottumaton kuljeksimaan metsissä ja soissa, se -on ollut suurin iloni aina lapsuudesta saakka, ja luulenpa, että -minulla on yhtä terävä näkö ja tarkka kuulo, kuin teidänkin -maamiehillänne." - -Vanha kreivinna katsoi toisaalle, joten nuoret saivat tilaisuuden -vaihtaa muutamia merkitseviä silmäyksiä. - -Vielä muutamia minuuttia pitkitettiin keskustelua: sen jälkeen otti -Vilho jäähyväiset vanhalta kreivittäreltä, ja riensi ulos, Eleonoran -seuraamana. - -"Jumala olkoon kanssasi, Vilhoni!" kuiskasi nuori tyttö ja hiipi -nuorukaisen rinnalle, "minä rukoilen aina sinulle onnea." - -Muutamia silmänräpäyksiä syleilivät he toisiaan, viimein irtausi Vilho -milt'ei väkivallalla Eleonorasta, keikahti satulaan ja ratsasti täyttä -laukkaa avatusta portista ulos, katsomatta taaksensa. Hän ei kuullut -Eleonoran heikkoa huudahdusta, kun hän katosi näkyvistä. - -Samassa silmänräpäyksessä kun Vilho saapui virran rannalle, näkyi neljä -ratsastajaa kiireesti laukkaavan metsästä, joka ympäröi linnaa, ja -ottavan saman suunnan kuin luutnanttikin. - -"Nyt on hän joutunut paulaan", nauroi yksi ratsastajista, joka -punnitsi kädessään raskasta karbiinia, "Czarny ei ole meitä pettänyt." - - - - -II. - -Eversti Kruse tekee päätöksen. -- Neuvottelu. - - -Oli jo pimeä kun eversti Kruse rykmenttineen saapui Mielec'iin, jossa -vallitsi suuri epäjärjestys tämän uuden tervehdyksen tähden. Sittenkun -eversti oli kutsunut kokoon asukkaat ja pitänyt heillä ankaran puheen, -uhaten heitä perikadolla, jos näyttäytyisivät tottelemattomilta, meni -hän majataloonsa. Hänen isäntänsä, nimeltä Izrovitsh, oli yksi -kaupungin kuuluisimmista miehistä. - -Pidettyään muutaman minutin neuvottelun upseriensa kanssa, antoi -eversti käskeä luoksensa Izrovitshin, ja, käskettyään häntä istumaan, -sanoi: - -"Voitteko sanoa minulle, josko puolalaisia kuljeskelee täällä metsissä? -Minä kehoitan teitä puhumaan totta, muuten... te tunnette sodan lait." - -Muutamia minuuttia mietittyään vastasi puolalainen katkeralla äänellä: - -"Minua ei laisinkaan kummastuta, että nyt puhutte tuolla tavalla, kyllä -toisella tavalla puhuisitte, jos..." - -"Minä en ole kutsunut teitä tänne kuunnellakseni valitusvirsiänne", -keskeytti eversti häntä vihaisesti; "minä kehoitan teitä vielä kerran -vastaamaan kysymykseeni, muuten tiedän kyllä keinon pakottaa teitä." Ja -antaaksensa sanoilleen enemmän painoa, tarttui hän kiivaasti miekkansa -kahvaan. - -"Niin", sanoi Izrovitsh, "minä kerron teille siis, että Czarnekin -joukot kuljeksivat täällä metsissä." - -"Kuinka pitkälle ulottuvat heidän matkansa?" kysyi eversti taas. - -"Niscoviin." - -Eversti hypähti ylös tuoliltaan. - -"Ovatko Rzochovin ympärystät myöskin täynnä vihollisia?" kysyi hän, -selvästi osoittaen liikkeissään levottomuutta. - -"Ovat!" vastasi Izrovitsh lyhyesti. "Ja Sanin luona seuraa kenraali -Lubomirski tarkkuudella teidän kuninkaanne liikkeitä", lisäsi hän -hetken vaitiolon jälkeen. - -"Sinä olet uskalias, Izrovitsh", sanoi eversti, katsellen miestä -läpitunkevilla silmäyksillä. - -"Te käskitte minun puhumaan totta, ja minä olen nyt kertonut teille -kaikki, mitä tiedän", vastasi puolalainen kumartaen. - -Enempää eversti ei saanut tietää, ja hän käski Izrovitshin menemään, -mutta antoi ajutantilleen salaisen merkin pitää silmällä puolalaista. -Sittenkun hän yksinäisyydessä oli tutkinut saatuja tietojaan, kutsui -hän jälleen sisään ajutantin ja sanoi: - -"Valitse mielesi mukaan urhoollisimmat upseereista ja miehistöstä, minä -tahdon tutkia, josko puolalainen puhui totta. Sitäpaitsi pelkään, että -luutnantti Stjernfelt, joka juuri on paluumatkalla, voisi joutua noiden -pensasryömiöiden käsiin. Luultavasti täällä ei enään ole veneitä -jälellä?" - -"On, herra eversti, neljä kappaletta." - -"Ota ne heti takavarikkoon!" huudahti eversti innostuneena. - -"Se on jo tehty." - -"Hyvä! Lähetä siis kersantti Lundberg kahdeksan miehen kanssa -suurimmalla veneellä virtaa ylöspäin, ja käske heitä suurimmalla -tarkkuudella tutkimaan rantoja Rzochoviin saakka." - -Ajutantti poistui, täyttääkseen käskyä. - -"Olisipa vahinko, jos puolalaiset saisivat tuon vallattoman rakastajan -kynsiinsä", mutisi eversti, heittäytyen pitkäkseen vuoteelleen, -nauttiakseen muutaman minuutin lepoa. Peijakkaan soma oli tuo -puolalaistyttö kuitenkin, enkä minä laisinkaan ihmettele, että meidän -tulinen luutnanttimme on ilmi tulessa. Sanotaan, että tyttö on -silmittömästi rakastunut häneen, ja minä lyön vaikka vetoa aimo -miekkani sataan dukaatiin, ettei kukaan meistä tule viemään -kotimaalleen niin ihanata saaliista. Hänellä on veli, tuo kenraali, -joka itse on antanut itselleen arvonimen. Muuten hänestä ei taida olla -sotapäälliköksi paljon enemmän kun minun huonommasta korpraalistani, -mutta urhoollinen hän taitaa olla, ja aika työn saamme, ajaessamme -hänet husaarineen ja kvartiaanineen takaisin soihin, josta he ovat -tulleetkin. Nuori Czarnecki on kai määrätty hänen langokseen, mutta -vielä voi kaikki muuttua, ja ell'ei asiat aivan hullusti mene, teen -minä herroille tänä yönä kepposen, jota he eivät aivan pian tule -unohtamaan. "Nyt tiedän, mitä teen", huusi hän ja hypähti ylös -nuorukaisen vilkkaudella, "vaan kepponen pitää heti tehtämän, ennenkun -rakastaja ennättää kiepata pois morsiamensa kehdosta!" - -Eversti tuskin sai sanottua viimeiset sanat, ennenkuin ovi aukeni ja -varteva sotilas astui sisään. - -"Terve tuloa, majuri Berdan", sanoi eversti ja meni vastatullutta -tervehtimään, "missä olette olleet ja minkälaisia uutisia tuotte?" - -"Mikolaiov'in luona", vastasi majuri. "Minä tapasin siellä joukon -Lubomirskin husaareja. Ilman muita mutkia hyökkäsin heidän päälleen ja -ajoin koko parven Visiokaan. Muiden muassa, jotka joutuivat käsiimme, -oli yksi hyvin epäiltävän näköinen, sillä hän vältti aina joutumasta -taisteluun ja koetti useoita kertoja paeta. Tutkiessani häntä, löysin -tämän kirjeen, joka oli ommeltu hänen takkinsa helmaan." - -Majurin mentyä, avasi eversti kirjeen, sanoen itsekseen: "Olenpa varma, -että tämä sisältää jotain saakelin vehkeitä. Arvasinpa oikein!" -huudahti hän, luettuaan kirjeen, "veli on peloissaan ja tahtoisi -siskonsa varmaan paikkaan. Saakelin mukavasti ajateltu nämä vehkeet, -mutta peijakkaan paha oli, että minä osaannuin joutua väliin, tekemään -tyhjäksi nämä hankkeet. Ha, ha, haa! Tahtoisinpa nähdä sekä veljen että -aijotun sulhasen kasvot, kun he huomaavat tuon vanhan karhun, Kustaa -Krusen, vieneen pois heidän saaliinsa. Nämä vehkeet kyllä ansaitsevat -kävelymatkan, vaikkapa se olisikin kahta virstaa pitempi." - -Näin sanoen solmi eversti miekan vyölleen, heitti ratsukaapun -hartioilleen, pisti pari pistoolia nahkavyöhön ja kiiruhti ulos. Tuo -pieni joukko seisoi jo valmiina, odottaen ainoastaan käskyä lähteäkseen -liikkeelle. - -"Majuri Berdan", huusi eversti, "vanki on kai takavarikossa?" - -"On, ja varmassa". vastasi majuri. - -"Älä päästä häntä karkuun, minä tutkin häntä palattuani." Tämän -sanottuaan komensi eversti joukon liikkeelle, kannusti hevostaan ja -kiirehti joukkonsa etupäässä etelään päin. - - * * * * * - -Noin neljännespenikulma itäänpäin Mielec'istä seisahtui Kaarlo Kustaa, -antaakseen joukkojensa hengähtää rasittavien marssien perästä. Koko -sotavoima, noin 8,000 miestä, oli majoittunut ympyrään, minkä -keskukohdalla oli vanha, rappiolle joutunut luostari, jonka kuningas -otti asunnokseen. - -Suurista saleista ei enään kuulunut munkkien eikä nunnain ykstoikkoisia -lauluja, ja pienissä, vankilan tapaisissa kopeissa vallitsi haudan -hiljaisuus. Salaiset huokaukset ja kyyneleet eivät häirinneet -hiljaisuutta, eivätkä myöskään tukahutetut hätähuudot ihmisparkoja -kidutettaissa muistuttaneet keskiajan tyrannisuudesta ja suuremmasta -jumalanpelosta; ainoastaan rumpujen äänet ja sotamiesten naurut -muistuttivat, että toinen sukupolvi polki jumalisten isäin entistä -asuntoa. - -Ajatuksiin vaipuneena läheni Kaarlo Kustaa luostarin muurin porttia. -Hänen rinnallaan käveli eversti Kaarlo Sparre. - -"Teidän majesteettinne", sanoi tämä, juuri kun kuningas astui -rikkoutuneelle kynnykselle, "täällä täytyy olla varovainen, sillä juuri -tällaisissa paikoissa ryövärit ja salamurhaajat mieluummin -oleskelevat." - -"Rakas Sparre", vastasi Kaarlo Kustaa ja laski kätensä everstin olalle -tuolla tavallisella hymyllään, jolla hän lumosi jokaisen, joka tuli -hänen läheisyyteensä, "tämähän on asumukseni, enkö uskaltaisi sinne? -Kas niin, herrani", sanoi hän iloisesti muille päälliköille, jotka -seurasivat häntä, "nyt olemme nykyisessä kodissani, jonka täten -uudistan." - -Näin sanoen astui kuningas ensiksi sisään, pysähtyen keskelle lattiaa, -johon oli asetettu kiviä ympyrään. Yhdelle näistä istui kuningas ja -käski seuransa noudattamaan hänen esimerkkiään. Kaarlo-kuninkaan äsken -niin iloiset kasvot näyttivät nyt murheellisilta, suuret, kirkkaat -silmänsä katsoivat tutkistellen kaikkiin ja jäivät vihdoin majuri -Kaarlo Kristeri Liljenberg'iin. - -"Herrani", alkoi kuningas, "tämä sotaneuvottelu on päättävä sekä meidän -että Puolan kohtalon. Näissä soissa kadotamme tuhansittain urheita -sotilaita ilman sanottavaa edistystä. Kenraali Lubomirskin johtamana -kokoontuvat puolalaiset ja Czarnecki koettaa kukistaa siipeämme. Tämän -täytyy muuttua, minä en voi nähdä, että urhoolliset poikani tulevat -pelkojen vihollistemme saaliiksi; vielä kerran: _tämän täytyy -muuttua_." Kaarlon silmät säihkyivät ja hän aikoi jatkaa, mutta näki, -että majuri Liljenberg aikoi puhua. - -"Puhukaa, majuri", sanoi hän, "me tahdomme kuulla ajatuksenne." - -"Teidän majesteettinne", alkoi majuri, "sekä minun että muiden neuvosta -pitäisi meidän niin pian kuin mahdollista murtaa tämä kolmio, jonka -rajana ovat Veiksel ja San. Edellisen luona seisoo Czarnecki, -jälkimäisen litvalaiset, ja heillä on kyllin ruokavaroja kummallakin. -Minä en sano tätä pelosta, vaan nälkä, tämä vihollinen, joka on tulta -ja miekkaakin kamalampi, on kintereillämme. Sandomirin luona on -Cronlod, mutta hänkin on elatusvarojen puutteessa, ja jos puolalaiset -monta kertaa tekevät väkirynnäkköjä, luulen minä, että tämäkin -linnoitus pian antautuu." - -"Teidän sananne eivät juuri ole iloittavia", vastasi kuningas, vaipuen -ajatuksiinsa, "mutta minä ymmärrän aivan hyvin, että te olette -oikeassa. Noh, hyvä siis!" huudahti hän muutaman minuutin mietittyään, -"seuratkaamme majurin neuvoa. Sandomirin luona menemme Veikselin yli, -sieltä heti marssiaksemme Varsovaa kohden. Pitäkää joukkonne kunnossa, -ja te, Sparre, antakaa käsky eversti Kruselle, että hän kuta pikemmin, -sitä parempi, yhtyy meihin." Näin sanoen nousi kuningas paikaltaan, -hänen silmänsä säihkyivät ja hän sanoi itsekseen: "Juhana Kasimir, -vartioitse nyt pääkaupunkiasi!" - -Päälliköt erosivat. Ainoastaan Liljenberg ja kenraalimajuri Bülov -menivät samaan suuntaan leirin pohjoisosaan. Viimein sanoi Bülov -katkeralla äänellä: - -"Kuinkahan tämäkin päättyy. Kuningas sanoo menevänsä Veikselin yli, -mutta sehän tie on suljettu." - -"Suljettu", huudahti Liljenberg hämmästyksellä, "te puhutte leikkiä!" - -"En, se on täyttä totta." - -"Minkätähden ette sitä ennen ole ilmaisseet?" - -"Minä en nyt tahtonut vastustaa teitä", vastasi Bülov röyhkeästi, -"sillä minä tiedän, että kaikki neuvomiseni nyt olisivat menneet -kuuroihin korviin. Kaarlo Kustaa on sekä sotapäällikkö että sankari, -mutta kun hän on valmis rynnäkköön, on hän liian hätäinen." - -Liljenberg ei vastannut. - -"Minä olen varma asiastani", jatkoi Bülov, "hän ei olisi päättänyt -mennä yli Veikselin; semminkään ei nyt." - -"Selittäkää selvemmin!" - -"Heti. Tunti sitten tuli tänne airut eversti Cronlodilta. Tämä urhokas -mies on jo lyönyt takasin kolme väkirynnäkköä, ja useita pienempiä -kahakoita on tapahtunut, kun puolalaiset ovat koettaneet valloittaa -linnan. Vihollisen laumat lisääntyvät aina enemmän ja enemmän. Sandomir -on jo monta kertaa sytytetty palamaan, ja jos kaupunki antautuu, täytyy -myöskin linnan ennen tahi myöhemmin joutua puolalaisten käsiin. Vaan -tässä ei vielä ole kaikki mikä vielä enemmän vaatii varovaisuutta, on -se, että Czarnecki, tuo viekas partioretkeläinen, on arvannut -hankkeemme, ja nyt on hänen tarkoituksensa pakottaa meitä vielä -kauemmaksi kolmion kärkeen, voidakseen sitten yhdellä iskulla hävittää -meidän pienen sotavoimamme." - -"Helpommin sanottu kuin tehty", jupisi Liljenberg. "Me emme anna -turkkilaisten eikä barbaarien vangita itseämme." Ääneensä sanoi hän: -"Minkä neuvon te, kenraalimajuri, antaisitte?" - -"Jospa tässä", vastasi Bülov, osoittaen Veikseliä, "olisimme menneet -yli ja marssineet Czarneckia vastaan, ennenkuin hän olisi joutunut -kutsumaan avukseen litvalaiset. Hänen lyömisensä olisi ollut hyvin -helppo, ja Cronlod olisi myös tullut vapautetuksi heidän rynnäköistään. -Lubomirskin joukot ovat liian heikot vastustamaan meitä, ja Juhana -Witebski, joka on sijoitettu virtojen yhtymäpaikoille, ei myöskään -olisi joutunut omaisiensa avuksi. Ainoastaan täten olisi tie Varsovaan -nyt ollut auki. Tämä olisi ollut minun neuvoni." - -Nyt pysähtyi keskustelu, mutta ikäänkuin sattumalta katsoi Bülov -taaksensa ja seisahtui. Muutaman silmänräpäyksen katseli hän -tarkasti luostarin harmaita muuria, jotka hämärässä näyttivät -jättiläiskummituksilta. - -"Tuo vanha luostari näyttää minusta niin salaperäiseltä", kuiskasi hän -Liljenbergille; "aina siitä asti kun tulimme tänne, olen sitä katsellut -epäilyksellä. Minä olen varma, että jotain salaista on siellä -kätkettynä. Katsokaa, katsokaa", jatkoi hän kuiskaavalla äänellä, ja -tarttui majurin käsivarteen, "luuloni ovat toteutuneet. Siellä on -vakoojia aikalailla, ja jos teillä on hyvät silmät, voitte helposti -nähdä pään, joka liikkuu edestakaisin tuolla seinällä. He ovat olleet -siellä piilossa, jo ennenkuin me tulimme tänne, mutta minä vangitsen -koko joukkion. Älkää kadottako heitä näkyvistänne, majuri, minä tulen -heti takasin." - -Näin sanottuaan Bülov katosi. Liljenberg ei ottanut silmiään vakoojasta -seinällä, ja hän näki nyt selvästi, mitä Bülov ei ollut huomannut, että -siellä oli useita päitä. Suurimmalla levottomuudella odotti hän -toverinsa takaisintuloa. Neljännestunnin kuluttua tulikin Bülov -takaisin, kuiskasi muutaman sanan majurin korvaan ja veti hänen -mukanaan. - -Hiljaa hiipien lähestyivät he nyt sitä osaa muurista, jossa varjo oli -näkynyt, ja ilokseen huomasivat he siellä ikkunan, josta voivat -paremmin nähdä, mitä sisällä oli tekeillä. Bülov nousi varpailleen ja -koetti katsoa sisään, mutta tässä epämukavassa ja väsyttävässä -asennossa ei hän voinut olla niin kauan, että olisi mitään nähnyt. - -"Tukekaa minua olallanne", kuiskasi hän Liljenbergille. - -Tämä teki hänen pyyntönsä jälkeen. - -"Kuinka monta heitä on?" kysyi Liljenberg hiljaa kuiskaten. - -"Kymmenen minä olen lukenut", vastasi Bülov, "ja yhden näistä luulen -tuntevani; tahtoisin kuitenkin nähdä hänen kasvonsa; vartalo on -samallainen kuin hänelläkin, mutta hän istuu selin tännepäin, ja takin -kaulus on nostettuna ylös, melkein silmiin asti." - -"Hän on siis merkittävä henkilö?" sanoi majuri, puoleksi kysyen. - -Bülov ei vastannut. - -Noin puolentunnin vaitiolon jälkeen sanoi kenraalimajuri, astuessaan -alas. - -"Nyt näyttää heidän neuvottelunsa päättyneen, mitähän nyt seurannee?" - -Tämän sanottuaan vetäytyivät he muutamia kyynäriä muurista ja aikoivat -juuri piiloutua erään suuren kivilohkareen taakse, kun äänekäs "wer -da!" kaikui yön hiljaisuudessa. - -Vielä kerran kuului tämä röyhkeä kysymys ja senjälkeen kova laukaus, -jonka kaiku monenkertaisesti kertoi luostarin saleissa. Samassa -silmänräpäyksessä kuului kavioin kopse aivan vakoojien takana, Bülov -hypähti heti sivulle, mutta Liljenberg, joka oli kömpelömpi, ei -kerinnytkään väistymään. Salaman nopeudella kiiti eräs ratsastaja -esiin, ja ennenkuin majuri sai ajatelluksikaan vastustusta, makasi hän -jo melkein tainnotonna maassa. Juuri silloin pilvet haihtuivat, ja kuu -loi kirkkaan valon kaikkiin esineihin. Tuntematon ratsastaja kääntyi -Bülovin puoleen, paljasti kasvonsa ja huusi pilkallisesti hymyten: - -"Kiitos viimeisestä Donajekin luona, herra kenraalimajuri!" - -"Tuhat tulimmaista", jupisi Bülov, hakien innokkaasti pistoolejaan, -vaan samassa laukkasi ratsastaja tiehensä. - -Liljenbergin tainnottomuus ei kestänyt kauvan; tuntemattoman huudosta -hän jo heräsi, nousi ylös ja sanoi Büloville: - -"Tuo veijari näkyy tuntevan teidät, ja minä muistuttelen myöskin -kuulleeni tämän äänen ennenkin." - -"Hiljaa", kuiskasi Bülov, katsoen ympärilleen, "ei kukaan saa tietää, -että meillä on ollut tällainen seikkailu Göran Czarneckin kanssa." - -Samassa astui eräs korpraali esiin, ilmoittaen että kuusi puolalaista -on vangittu. - -"Vartijoitse heitä hyvin", käski Liljenberg, "huomenna tulen minä heitä -tutkimaan." - - - - -III. - -Seikkailu. - - -Hiljakseen lähestyi Vilho virran rantaa, ratsastaakseen sitä pitkin, -luullen siten välttävänsä kaikki vaarat. Ennen oli ollut pimeä kuin -säkissä, vaan vähitellen pilvet hajosivat, ja juuri vähää ennen -sydänyötä nousi kuu aivan pilvettömälle taivaalle. Nyt voi Vilho -helposti eroittaa hänestä etäämmälläkin olevat esineet. Vaan nyt voivat -myöskin väjyvät viholliset helposti huomata hänet. - -Mutta nyt ei Vilho ajatellutkaan petosta eikä pauloja; hänellä oli -parempia seikkoja ajateltavana. Hän muisteli Eleonoraa ja noita ihania -hetkiä, jotka olivat menneet; hän ajatteli epävarmaa tulevaisuutta, -millaisia tauluja se toisi hänen silmäinsä eteen, eikä hän saattanut -olla olematta vähän suruissaan, muistaessaan ruhtinasta ja hänen -suhdettaan Eleonoraan. - -Vaan toivo, tuo lohduttaja, kun murheet painavat mieltä, se vilkastutti -myöskin Vilhoa ja enensi hänen rohkeuttaan. Hänellä oli mielestään -voimia painiskella vaikka kohtalonsa kanssa, vaikkapa se olisi -kuinkakin vihollismielinen häntä kohtaan. - -Äkkiä pysähtyi hevonen, ja ellei Vilho olisi ollut niin taitava -ratsastaja, olisi hän varmaan pudonnut selästä. Ajatuksiinsa vaipuneena -ei hän huomannut, että oli ohjannut hevosensa päin virtaa, jonka aallot -loiskivat. - -Ainoastaan pari kyynärää hänestä. Hän kuunteli hetken ja säikähti, kun -kuuli kavioin kopsetta. Äkkiä ohjasi hän hevosensa aina virtaan saakka, -aikoen uiden mennä yli Vislokan, joka tässä kohtaa oli hyvinkin kapea, -vaan muutti äkkiä päätöksensä ja ajoi läheiseen pensaikkoon. -Takaa-ajajat tulivat aina lähemmäksi, he puhuivat äänekkäästi ja hyvin -vilkkaasti sekä mainitsivat usein Czarnyn nimen. - -"Ahaa", sanoi Vilho itsekseen, joka kuuli koko heidän puheensa, "se on -tuo Czarny-lurjus, jota saan kiittää tästäkin seikkailusta, mutta kyllä -sen hänelle vielä maksan." - -Hänen täytyi nyt etsiä itselleen sopiva lymypaikka, mutta huomasi -surukseen, että hänen oman pelastuksensa tähden täytyi jättää hevonen -kohtalonsa nojaan. Pitkittä ajatuksitta hyppäsi hän maahan, paljasti -miekkansa ja ryömi pensaikkoon, huolimatta terävistä oksista, jotka -repivät sekä hänen vaatteensa että kasvonsa ja kätensä. Kun hevonen -tunsi itsensä vapaaksi, hyppäsi se takajaloilleen, hirnui hurjasti ja -syöksyä virtaan päin. Mutta äkkiä kääntyi se takasin, nosti korviaan ja -katosi metsään. Muutaman minutin kuluttua tulivat takaa-ajajat -pensaikon luo, ja Vilho kuuli selvästi yhden heistä sanovan: "Hän on -päässyt pakoon; virta ei ole leveä, hän on uinut sen yli." - -Vilho valmistautui kovimpaan vastarintaan, jos hänen piilopaikkansa -keksittäisiin. Hän puristi miekankahvan käteensä ja tarttui karbiniin, -voidakseen heti sen laukaista. - -Eräs takaa-ajajista virkkoi taas: "Minä olen aivan varma siitä, että -hän on uinut yli; nämä kirotut ruotsalaiset uivat kuin kalat. Vaan jos -hän on piiloutunut tänne lähelle, saamme hänet pian käsiimme. Yksi mies -jää tänne, me muut tutkimme rannan, sillä hän ei saa päästä meiltä -pakoon!" - -Tämän sanottuaan he poistuivat. Neljäs jäi ja istui niin lähelle -Vilhoa, että tämä aivan helposti olisi voinut tarttua häneen kädellään. - -Hetken odotuksen jälkeen, joka Vilhosta tuntui hirveän pitkältä, asetti -puolalainen kiväärin viereensä, nojasi päänsä puunrunkoa vasten ja -nukkui. - -Tämä oli Vilhon pelastus. Tuskin 20 askelta hänestä lirisi pieni lähde, -ja vasemmalla puolella oli ranta vapaa niin kauaksi, kuin silmä -kannatti. Mutta silmänräpäystäkään ei nyt saanut hukata, jotta pelastus -onnistuisi. Käärmeen notkeudella hypähti Vilho pensastosta nukkuvan -puolalaisen luo, ottaen tämän kaikki aseet itselleen. Hiipien lähestyi -hän nyt rantaa, mutta jäi hämmästyneenä seisomaan paikalleen, -huomattuaan vedenpinnalla mustan esineen, joka luikerteli sinne tänne. -Hän huomasi heti, että se oli vene, vaan oliko siinä ystäviä vai -vihollisia, sitä ei hän vielä eroittanut. - -Tuskin oli Vilho poistunut piilopaikastaan, ennenkuin puolalainen -hypähti ylös, olematta laisinkaan unisen näköinen. Hän katseli tarkasti -ympärilleen ja jupisi itsekseen: - -"Kyllähän ruotsalaiset ovat varovaisia, mutta me olemme kavalia kuin -käärmeet. Tuo poikaraukka on nyt itse joutunut paulaan." Näin sanoen -meni hän kiirein askelin samaan suuntaan kuin hänen toverinsakin. -Venettä ei hän huomannut. - -Vilhon silmät eivät eronneet veneestä; hänen sydämensä tykytti -kuultavasti. Rapina, joka syntyi lehden pudotessa puusta, pelotti -häntä. Hänen edessään oli vedenpinta ja takanaan synkkä metsä, vaikka -hän kääntyisi minnepäin tahansa, täytyy hänen tavata vihollisia. "Kävi -kuinka kävi", jupisi hän itsekseen, "minä en voi täällä kauemmin olla, -täytynee lähteä tutkimaan, josko minulla on pelastuksen toivoa. Ell'en -pääse pakenemaan ennen päivän koittoa, on se sitten jo liian -myöhäistä." - -Näin sanoen nousi hän makaavasta asennostaan ja aikoi juuri mennä alas -rantaan, kun kuuli takanaan kovan paukauksen, ja luoti vinkui niin -läheltä hänen päätään, että luuli itsensä haavoittuneen. Puoleksi -houreissaan odottamattomasta päällekarkauksesta hän kaatui, mutta tuli -kohta tuntoihinsa, kun viholliset ilohuudolla syöksyivät metsästä. Nyt -riippui kaikki yhdestä hiuskarvasta. Vene lähestyi hyvin nopeasti, vaan -huomaamatta, ja juuri kun puolalaisten piti ottaa Vilhon kiinni, -pamahti kaksi laukausta, ja yhtä monta vihollista kaatui verissään. - -Yhdellä hypyllä oli Vilho taaskin pystyssä, laukasi karbiininsa yhtä -puolalaista vastaan, joka vaipui maahan metsänrinteessä. Neljäs, joka -oli Vilhon entinen vartija, pyysi armoa, joka hänelle myönnettiinkin, -ehdolla, että hän antautuisi. Senjälkeen meni Vilho nopein askelin -veneen luo, jossa häneltä kysyttiin: - -"Oletteko te luutnantti Stjernfelt?" - -"Olen", vastasi Vilho, "kuka tässä veneessä on päällikkönä?" - -"Kersantti Lundberg", vastasi eräs ääni, jonka Vilho tunsi olevan -kersantin. - -Vanki oli jo annettu sotamiesten käsiin, ja luutnantti oli juuri -astumaisillaan veneesen, kun kersantti sanoi: - -"Olettehan ratsastanut, luutnantti, missä on hevosenne?" - -"Hevoseni", sanoi Vilho ikäänkuin itsekseen, "niin", lisäsi hän -ääneensä, "tuo uskollinen eläin ei saa joutua puolalaisten käsiin; -kersantti, ottakaa muutama mies mukaanne ja seuratkaa minua, me menemme -noutamaan hevoseni takaisin. Ja sinä", jatkoi hän, kääntyen vankiin -päin, joka hänen käskystään oli päästetty irti, "sinä osoitat meille -tien, vaan jos vähänkään näytät petoksen merkkiä, olet kuoleman oma. -Eteenpäin!" - -Vanki ei vastannut sanaakaan, mutta hänen yhteen-purruista hampaistaan -ja hurjista silmäyksistään huomasi aivan selvästi, että viha kiehui -hänessä. - -Pian saapuivat he siihen paikkaan, johon hevoset olivat sidotut. Vilho -tunsi heti omansa, ja hyppäsi keveästi satulaan. Sotamiehet ottivat -kukin hevosen itselleen, niin pitkältä kuin riitti, ja kun vanki oli -pakotettu istumaan erään sotamiehen eteen satulaan, komensi Vilho -hiljaa: "eteenpäin!" - -Tukahutettu huuto keskeytti samassa hiljaisuuden, eräs sotilaista -haparoitsi muutamia silmänräpäyksiä käsillään ilmassa ja kaatui sen -jälkeen maahan, leveäteräinen puukko rinnassaan. Puolalainen oli -myöskin kadonnut. Muutamia korahduksia kuului, ja sotilas oli kuollut. -Tämä salamurha vihastutti kaikkia, samalla kun se kiihoitti heitä -kostamaan toverinsa kuoleman. Silloin kuului ylt'ympäri tuota pientä -joukkoa hurja sotahuuto, ja joka pensaasta tuikahti esiin painetti. - -"Me olemme petetyt!" huudahti Vilho, vetäen miekan tupestaan, -"puolustakaamme itseämme kuin urheat sotilaat ainakin!" - -Sotamiehet, jotka olivat tottumattomia ratsastajia, astuivat alas -ratsuilta, asettuivat jääkäriketjuun ja odottivat rynnäkköä. - -Tätä ei heidän tarvinnutkaan kauan odottaa; vaan ruotsalaiset ottivat -ryntääjiä vastaan tunnetulla kylmäverisyydellään. He huomasivat myös -pian, että puolalaisten luku ei ollutkaan niin suuri kuin alussa -näytti. Nyt kysyttiin, kummatko ennen ehtii veneen luo, sillä -puolalaisten selvä aikomus oli päästä ruotsalaisten edelle. Mutta tämä -aikomus havaittiin ajoissa. Vihollisen luodit vinkuivat ruotsalaisten -korvissa, riistivät kuoren puista ja nakkelivat puun oksia sinne tänne, -vaan yhtään miestä kadottamatta pääsivät ruotsalaiset metsästä. - -Mutta nyt tuli kysymys, miten hevonen saataisiin viedyksi yli. Pitkää -miettimisen aikaa ei ollut, sillä puolalaisten yhä enenevät laumat -tunkivat päälle. Jokainen näki, että hevonen täytyi jättää, ja Vilho -itsekin oli samaa mieltä. Muutamia sekuntia hyväiltyään uskollista -sotatoveriaan, löi hän sitä keveästi lanteelle. Hevonen hirnahti, pani -korvansa nujuun ja nelisti virran rantaa käyvää tietä myöten Mieleciin. - -Suuritta vaikeuksitta saapuivat ruotsalaiset veneen luo. -Viivyttelemättä sysättiin vene rannasta ja he astuivat pian maalle -Mielecin luona. - -Ensimäinen, jonka Vilho tapasi, oli majuri Berdan. Tältä sai -Vilho kuulla sekä everstin partioretkestä että myöskin vangin -kiinniottamisesta Mikolaiovin luona. - -"Saattakaa minut vangin luo", sanoi Vilho, '"minä ymmärrän jotensakin -hyvin puolan kieltä, ja koetan parastani, saadakseni häneltä kiskotuksi -totuuden." - -Majuri myönsi tämän, ja muutaman minutin kävelyn jälkeen seisahtuivat -he talon eteen, jossa vanki säilytettiin. Sittenkuin upserit olivat -toisilleen jättäneet hyvästi, aukaisi Vilho matalan oven ja astui -sisään. - - - - -IV. - -Mikolaiovissa. - Kaksi vieraissakäyntiä. - - -Kun Eleonora oli kadottanut näkyvistään Vilhon palasi hän hitain -askelin saliin. Vanha kreivitär oli vielä siellä ja tuli Eleonoraa -vastaan, sanoen pilkallisella äänellä: - -"Mikä suosionosoitus Puolan tyttäreltä, valtiokansleri Josef -Lubomirskin sisarelta, on että hän saattaa halpaa ruotsalaista upseria -portaille asti." - -Hetken hämmästyneenä katseltuaan vanhaa kreivitärtä, sanoi Eleonora: - -"Onko tämä totta, vai puhutteko leikkiä?" - -"Tämä on aivan totta", vastasi Katarina-rouva, antaen joka sanalle -painon. "Sinun tulee muistaa, Eleonora", jatkoi hän vähän lempeämmällä -äänellä, "että kreivi Stjernfelt on vihollisemme, ja meidän tulee -pitääkin häntä sellaisena, vaikka..." - -"Ei", huudahti Eleonora, "hän ei ole meidän vihollisemme!" - -"Eikö hän ole vihollisemme?" kysyi vanha kreivitär. "Se on totta, että -hän kaikessa ystävyydessä on käynyt meitä tervehtimässä, mutta annas, -kun sotaa ruvetaan käymään näillä seuduin, niin voit olla varma siitä, -että hän ei ole kaikkia muita parempi. Minä en juuri luota noihin -ruotsalaisiin", jatkoi hän kiivaudella, "sillä heidän kuninkaansakin on -siveettömin kuningas, joka milloinkaan on istunut valtaistuimella." - -"Minä taasen olen aina kuullut päinvastoin", sanoi Eleonora, "kaikki -kiittävät hänen viehättäväisyyttään, ja minä tahtoisin juuri tietää, -keltä olette kuulleet kaiken tämän." - -Katarina-rouva oli muutamia silmänräpäyksiä vaiti, hän ei voinut katsoa -Eleonoran vakaisiin silmiin. Vaan kun tämä toisti kysymyksensä, vastasi -kreivitär hiljaa: "Göran Czarneckilta." - -"Kaikki hänen puheensa ovat pelkkää lörpötystä", sanoi Eleonora -kylmästi. - -"Eleonora!" huudahti vanhus, tuijottavin silmin katsellen uskaliasta -tyttöä, "kenen luvalla uskallat puhua tällaista siitä, jonka Jumala, -isänmaa ja vanhempasi ovat määränneet puolisoksesi? Onneksi ei ruhtinas -nyt ole läheisyydessä." - -"Minä kyllä uskallan toistaa sanani ruhtinaankin kuullen", sanoi -Eleonora vakavalla äänellä. "Minulla ei ole mitään peljättävää hänen -puoleltansa, sillä ruhtinas Göran Czarnecki on -- pelkuri." - -"Ruhtinas Göran pelkuri!" huudahti vanha kreivitär hehkuvin poskin. -"_Ruhtinas Göran on pelkuri_!" toisti hän, antaen joka sanalle painon. -"Hän, joka Donajekin luona kaatoi kahdeksan ruotsalaista, hän, joka -aina on ensimäinen sodissa, häntäkö kutsut sinä pelkuriksi?" - -"Minä en tarkoita sellaista pelkurimaisuutta", sanoi Eleonora äkkiä. -"Voihan sitä näyttää muullakin tavalla. Ruhtinas ei uskalla katsoa -minua silmiin, kun minä soimaan häntä jostakin, hän katsoo aina maahan, -kun kiinnitän silmäni häneen. Minä kutsun tämänkin pelkurimaisuudeksi." - -"Voiko sitä sanoa pelkurimaisuudeksi?" kysyi kreivitär hiljaa. - -"Voi, sillä tämä on sielun pelkurimaisuutta. Totinen isänmaanystävä ja -mies, joka hyvin tuntee itsensä, ei valloita naisen sydäntä miekalla, -vaan osoittaa teoillansa olevansa sen ansainnut. Tahi voiko sitä sanoa -muuksi kuin pelkurimaisuudeksi, kun ruhtinas kahdeksan päivää sitten -ilman armoa antoi ampua kuoliaaksi kymmenen aseetonta ruotsalaista? -Tällä hirveällä teolla hän näyttää, että kuitenkin pelkää näitä -vihollisiaan, vaikka hän usein kerskailee teoistansa. Ennen en pitänyt -ruhtinaasta väliä, nyt kammoksun häntä." - -"Jumalan pyhä äiti", huudahti vanhus, lyöden rintojaan, "kuka on sinuun -tuonut nämä ajatukset?" - -"Oma sydämeni", vastasi Eleonora. - -"Tämä on ruotsalaisen kanssa seurustelemisen hedelmä", jatkoi -Katarina-rouva liikutettuna, "ell'ei hän olisi tullut tänne, en olisi -nyt kuullut hulluja puheitasi." - -"Niin, Vilho Stjernfelt on todellakin istuttanut sekä nämät, että monta -muuta hyödyllistä opetusta kokemattomaan sydämeeni", sanoi Eleonora ja -nyykytti punehtuen kaunista päätään. - -"Jumala ja kaikki pyhimykset varjelkoon minua!" huudahti vanhus, tehden -ristinmerkin; "nyt täytyy minun kai vielä kuulla, että rakastat häntä -ja..." - -"Sitä teenkin, ja tulen aina tekemään", vastasi Eleonora ja katseli -vakavasti vanhusta silmiin. - -"Ah, tämä menee todellakin liian pitkälle! Sinä, jalosukuinen Puolan -nainen, rakastat tuota ruotsalaista, joka ei taida ollakaan kreivi, -vaan joku alhaissukuinen, joka vielä lisäksi on kerettiläinen. Sinä -kysyit äsken, josko minä puhuin leikkiä, nyt voin minä kysyä sinulta -samoin." - -"Tällaisissa asioissa en minä puhu leikkiä", sanoi Eleonora. - -"Mitä luulet veljesi sanovan, kun hän saa tiedon päätöksestäsi?" - -"Jos hän rakastaa minua, hänellä on jalo sydän, eikä hän tahdo tehdä -minua onnettomaksi." - -"Ja ruhtinas Göran, joka..." - -"Lörpötyksiä; hän tulee kuulemaan tämän sanoman hyvin levollisena, -siitä olen varma; hän kyllä löytää yhtä jaloista suvuista puolison -itselleen kuin minäkin olen." - -"Sinä et siis tahdo ruveta ruhtinaan puolisoksi?" - -"En", vastasi Eleonora päättävästi. "Minä en tulisi viihtymään siinä -loistossa ja kunniassa, joka silloin minua ympäröitsisi. Kaikki olisi -minulle vierasta. Ei mikään ilahuttaisi minua, ja juhlallisuudet hovin -saleissa vaan kammoksuttavat minua." Näin sanoen nojasi hän päänsä -kättänsä vasten ja vaipui syviin mietteisiin. Äkkiä nousi hän ylös, -katseli hetkisen kreivitärtä ja sanoi sitten kuumeentapaisella -kiivaudella: "Jos puolisoni nimi on loistavin Puolassa, voiko se -parantaa sydämeni haavoja; jos hän osoittaa minulle hellyyttä, voinko -tuntea siitä lohdutusta, kun hänessä aina näen rauhani ja onneni -murhaajan; jos hän kiirehtii voitosta voittoon, voiko hän siitä iloita, -kun minä en saa hänen iloansa. Ei, tuhannen kertaa onnellisempi on -kuolla köyhänä, rakastetun rinnoilla, kuin kuihtua rikkaudessa, -jalokiviä käsivarsien ympärillä." - -Näin sanoen tarttui hän yhteen timantti-rannerenkaasen ja heitti sen -ylenkatseella kauvas lattialle, ja oli juuri aikeessa tehdä toiselle -samalla tavalla, kun ovi äkkiä aukeni, ja nuori puolalainen komeassa -sota-asussa näyttäytyi kynnyksellä. - -Molemmat naiset tuijottivat häntä, ikäänkuin olisi hän ilmestys henkien -maailmasta, ja aivan eri tunteilla sanoivat he yht'aikaa: Göran -Czarnecki! - -Iloa osoittaen meni vanha kreivitär ruhtinasta vastaan, sanoen häntä -tervetulleeksi, mutta Eleonora tuskin katsahtikaan häneen. Tämän -nähtävän välinpitämättömyyden huomattuaan, levisi vihan puna ruhtinaan -kauniille kasvoille, ja itsekseen ajatteli hän: "Aika ja tapahtumat -kyllä taivuttavat mielesi, ylpeä kaunotar." Vihdoin kysyi Eleonora: - -"Mikä on syynä, että ruhtinas Czarnecki tähän aikaan käy tervehtimässä -näitä yksinäisiä seutuja: ehkä kunnianosoituksien toivo!" - -Ruhtinas ei huomannut ivaa Eleonoran äänessä, vaan vastasi, lähestyen -häntä: - -"Halu nähdä teitä; ihana Eleonora. Sodan tähden saamme ainoastaan -harvoin tavata toisemme, ja minä toivon kaikesta sydämestäni, että nuo -verenhimoiset kerettiläiset vetäytyisivät takaisin vuorimaahansa, sillä -sitä ennen ei meidän yhtymisemme voi tapahtua." - -"Sitä saatte odottaa kauemmin kuin sodan päättymiseen asti", vastasi -Eleonora, "ja jos tulette tänne sanomaan ainoastaan tätä, niin minä -esitän, ett'ette enään väsytä hevostanne vaarallisilla marsseilla -ruotsalaisten rivien läpi." - -"Minä matkustaisin vaikka tuhannen kertaa vaarallisempia teitä myöten, -jos ne veisivät minua teidän tykönne, Eleonora. Ei metsät, ei suot eikä -vihollisten keihäät voi estää minua tulemasta sen luokse, joka..." - -"Kuinka voipi Josef?" keskeytti Eleonora häntä äkkiä. "Ajatteleeko hän -vielä siskoraukkaansa, joka jokainen silmänräpäys on peloissaan hänen -tähtensä?" Ruhtinas ei vastannut tähän kysymykseen. Harmissaan kääntyi -hän Eleonorasta vanhan kreivittären puoleen, kun tämä taaskin kysyi: - -"Kuinka käy sodassa, ruhtinas Göran? Onko Juhana Kasimir jo rohkaissut -mielensä, julkisesti vastustamaan Ruotsin kuningasta?" - -"Kreivinna", vastasi ruhtinas punehtuen, "onneksenne olette -valtiokanslerin sisar, muutoin... Mutta me emme enään puhu onnettomasta -kuninkaastamme. Ruotsalaiset ovat nykyään sellaisessa hädässä, ett'ei -meidän tarvitse muuta kuin solmita kiinni säkki, saadaksemme heidät -kaikki vangiksi." Tyytyväisyyden hymy levisi hänen huulilleen, -leikitellessään jalokivillä koristetun miekkansa kanssa. "Nyt heidän on -mahdoton päästä pakoon", jatkoi hän ylpeästi, "ja pian täytyy koko -kerettiläisjoukon antautua vastuksitta, siliä se on kokonaan -ympäröitty." - -"Oletteko aivan varma, ruhtinas, ett'ei tuossa säkissä ole reikiä?" -kysyi Eleonora pistelevällä äänellä. "Epäilemättä tiedätte, että -Ruotsin kuninkaalla on hyviä saksia." - -Ruhtinas punehtui, huomattuaan Eleonoran tarkoittavan hänen käytöstään -Donajeckin luona, jossa hän pikaisuutensa tähden päästi koko -ruotsalaisen rykmentin pakenemaan, joka jo oli melkein ympäröitty. - -"Te ette punnitse sanojanne, ihana Eleonora", vastasi ruhtinas taaskin -tointuen. "Mutta", jatkoi hän, näyttäen aivan välinpitämättömältä, -"ette luultavasti ole kuulleet, että tuo ruotsalainen upseeri, kreivi -Stjernfelt, jota te niin uskollisesti hoiditte, tänä yönä on otettu -vangiksi, ja vakoojana..." - -Eleonora ei kuullut enempää. Kiljahtaen vaipui hän tuolilta maahan ja -pyörtyi. - -Tätä ei ruhtinas ollut odottanut. Hän huomasi nyt menneensä liian -pitkälle ja koetti hellällä huolenpidollaan peittää varomattomuutensa. -Kaikin keinoin koetettiin nyt herättää Eleonoraa, vaan turhaan. - -"Ruhtinas, te olette tappanut hänet", valitti vanha kreivitär, "te -olitte liian ankara sanoissanne." - -"Turhuuksia", vastasi ruhtinas ivallisesti hymyillen, "nainen ei kuole -niin vähästä. Mutta ihmeellistä, ett'ei palvelijani jo ole tullut, -hänen pitäisi tuoda mukanaan kirje valtiokanslerilta, jossa tämä käskee -teitä heti seuraamaan minua leiriinsä." - -"Täytyykö meidän lähteä pois täältä?" huudahti Katarina-rouva, selvästi -tyytymättömyyttä osoittavalla äänellä. - -"Täytyy. Ja tunnin kuluttua pitää teidän olla valmiit matkalle. Minä -menen nyt tekemään valmistuksia, ett'ei mikään hätä olisi meille -tarjona." - -Tämän sanottuaan poistui ruhtinas kiireesti. - -Monien koetuksien perästä sai vanha kreivitär vihdoin Eleonoran -hereille. Mutta kuinka hän oli muuttunut! Silmien äsköinen loiste oli -himmentynyt. Hän katseli aivan välinpitämättömänä ympärilleen ja sanoi, -huomaamatta Katarina-rouvaa, joka etäämmällä huolestuneena häntä -katseli: - -"Onko tämä kaikki unta, vai puhuiko ruhtinas totta? Ei", jatkoi hän -tuskallisesti, "Vilho ei ole vangittu, hän ei ole mikään vakooja! -Ruhtinas puhui vaan ilkeätä leikkiä, sanokaa, eikö niin ole?" - -"Minä en tiedä mitään tästä seikasta", vastasi vanha kreivitär -vältellen. "Eleonora, ole nyt levollinen! Ruhtinas on tullut tänne, -viedäkseen meitä veljesi luo, tunnin kuluttua pitää meidän olla -valmiit." - -"Lähteä täältä? Ruhtinas on tullut saattamaan meitä veljeni luo!" -toisti Eleonora melkein kuiskaten. "Ei, seuratkaa te ruhtinasta, minä -jään tänne!" - -Vanhus hämmästyi, sillä hän ei ollut odottanut vastustusta. Hän koetti -hyvällä saada Eleonoraa myöntymään, hän kuvaili hänelle kaikkia niitä -vaaroja, kun hänellä täällä olisi tarjolla, ja koetti vihdoin saada -häntä myöntymään rakkaudesta veljeensä. Mutta kun tämä kaikki oli -turhaa, ja Eleonora pysyi vaan päätöksessään, sanoi Katarina-rouva -kiivaudella: - -"No, niin, tyttö-houkka, nyt annan minä Göran Czarneckin pakottaa -sinua: ajattelepas, mitä siitä voi seurata, ett'et kuule veljesi -käskyjä." - -Eleonora ei vastannut. Hänen päänsä oli vaipunut alas, ja kyyneleet -valuivat hitaasti hänen lumivalkeille käsivarsilleen. Katarina-rouva ei -häntä häirinnyt, vaan meni pois hiljaisilla askeleilla. Eleonora ei -kuullut mitään, hän ei kuullut kolinaa, kun palvelijat juoksivat sinne -tänne, valmistaen lähtöä, ei vartijain aseiden kalsketta, eikä -ruhtinaan lyhyitä, vaan äänekkäitä käskyjä. Eleonora rupesi itkemään ja -itki, kunnes uni, tuo "laupias samarialainen" ummisti silmäluomet... - -Päivänkoitto alkoi jo näkyä idästä, kun piti lähdettämän matkalle. -Eleonoran uni oli milloin rauhatonta, milloin rauhallista, ja usein oli -Vilhon nimi hänen huulillaan. Katarina-rouva oli ruhtinaan käskystä -useita kertoja käynyt Eleonoran luona häntä herättääkseen, vaan joka -kerta oli ikäänkuin näkymätön voima olisi estänyt häntä. "Nukkukoon -vielä hetken", ajatteli hän, "matkalla täytyy hänen valvoa." - -Ruhtinas tuli sisään kiirein askelin, ja silmissään näkyi selvästi -levottomuus. Hänen kätensä puristi miekan kahvaa, ja hänen huulensa -vapisivat, kun hän huudahti: - -"Teidän viivytyksenne on tullut minulle suureksi hämmennykseksi; -ruotsalaiset ovat kintereillämme, ja ell'emme nyt heti lähde, on tie -tunnin kuluttua suljettu." - -"Ruotsalaiset", huudahti vanha kreivitär, "kuinka se on mahdollista?" - -"No, pian saatte itse nähdä, puhunko totta", sanoi Göran Czarnecki -tulistuneena, vieden vanhan kreivittären ikkunan luo. "Näettekö tuota -joukkoa, joka lähestyy tuolla tiellä? He ovat ruotsalaisia ratsumiehiä. -Voi, vielä on tie meille avoinna, kiiruhtakaa!" - -"Tässä tilassa ei Eleonora voi seurata teitä", vastasi kreivitär, "minä -pelkään, että hän tulee oikein sairaaksi, katsokaa, kuinka hänen -kasvonsa hehkuvat!" - -"Kirous", jupisi ruhtinas ja läheni ovea kiirein askelin. "Hyvästi, -kreivinnani, minä en anna ruotsalaisten viedä itseäni pois. Mutta pian -palaan takasin, ja olkaa silloin valmiit seuraamaan minua. Haa, he -ampuvat jo", huudahti hän, kuullessaan pyssyjen paukkeen, "minun täytyy -jo lähteä, jääkää hyvästi, armollinen kreivitär!" - -Näin sanoen syöksyi hän ulos, ja oli tuskin lyönyt oven kiinni, -ennenkuin luoti lensi eräästä ikkunasta sisään ja lävisti oven. -Katarina-rouva säikähti kovin, jalat eivät enään jaksaneet häntä -kannattaa, ja hän vaipui tunnottomana eräälle sohvalle. - -Laukaukset herättivät Eleonoran. Hänen poskensa hehkuivat, ja silmissä -paloi outo tuli. Huomattuaan Katarina-rouvan kalpeat kasvot, kysyi hän: -"Onko ruhtinas vielä täällä?" - -"Ei", vastasi vanhus vapisevalla äänellä, "hän on taistelussa. -Ruotsalaiset ovat karanneet päällemme, he hävittävät linnamme; oi pyhä -neitsyt, me olemme hukassa!" - -"He eivät tee meille mitään pahaa", sanoi Eleonora luottamuksella, "he -kunnioittavat kuitenkin surua ja kahta turvatonta naista." - -Katarina-rouva ei vastannut. Joka ampumasta kiljahti hän, ja nyt oli -Eleonoran vuoro lohduttaa ja rohkaista vanhusta. Sodan melske taukosi -pian ja myrskyä seurasi tyyneys. Eleonora oli juuri aikeissa -Katarina-rouvan rukousten tähden mennä tiedustamaan taistelun -päättymistä, hän olikin jo ovella, mutta pysähtyikin siihen ikäänkuin -kiinni naulattuna, kun eräs ruotsalainen soturi seisoi kynnyksellä. -Tämä oli lyhytläntä mies, avarassa ratsukaapussa. - -"Suokaa anteeksi, että tulen näin kutsumatta", alkoi hän. "Kreivitär -Lubomirskiä ja kreivitär Eleonoraahan minun on kunnia nähdä?" - -"Niin", vastasi Eleonora, tointuen hämmästyksestään. Katarina-rouva -ainoastaan tuijotti vastatullutta. - -"Minä pyydän anteeksi, että tulen näin sopimattomalla ajalla; mutta -sota-ajalla ei saa olla niin tarkka", jatkoi ruotsalainen, astuen -muutamia askeleita eteenpäin. "Nyt tahdon vaan viedä naiset parempaan -olopaikkaan, ja lisään ainoastaan, että kiire olisi tarpeen, sillä minä -en halua enään saada Czarnecki-veijaria niskaani." - -"Ihminen, minne tahdotte meidät viedä!" huudahti Katarina-rouva, joka -vihdoin rohkaisi mielensä ja meni ruotsalaisen eteen. "Ettekö tiedä, -että me olemme sukua Puolan valtiokanslerille, ja te voitte siis pelätä -hänen kostoansa?" - -"Minä en pelkää kahtakaan valtiokansleria", sanoi ruotsalainen -partaansa silitellen. - -"Kuinka hirveän raaka mies", sanoi Katarina-rouva itsekseen, "nuo -ruotsalaiset eivät edes ole oppineet siveitä tapoja." - -"Kunnioitan suuresti tapojanne, kreivinna", vastasi vieras, joka oli -kuullut vanhuksen puheen, "tämän ajan paras tapa on sota-tapa, ja eihän -minun tarvitse tietää, miten se muuten kuuluu." Näin sanoen pyörähti -hän ympäri ja poistui. - -Tässä oli nyt toteltava, tämän tiesi Katarina-rouva kyllä, ja monta -minuuttia ei kulunutkaan, ennenkuin he täydessä matkapuvussa jättivät -salin. - -Vitkallisesti astuivat he nyt leveitä portaita alas, joita myöten he -luultavasti eivät koskaan enään kulkisi. Täällä oli heitä vastassa eräs -upseri, joka kohteliaasti vei heidät vaunujen luo. Eleonora ei voinut -hillitä uteliaisuuttaan; hän kysyi seuralaiseltaan lyhyessä -ratsukaapussa olevan miehen nimeä. - -"Eversti Kruse", vastasi upseri. - -Eleonora oli kuullut Vilhon usein puhuvan tästä miehestä sekä -kunnioituksella että rakkaudella ja iloitsi nyt, saatuaan tietää, että -hän oli heidän suojelijansa. Eleonora oli äsken tuskin ollenkaan -katsonut tuota parroittunutta ruotsalaista, vaan nyt katseli hän häntä -mitä suurimmalla kunnioituksella. Eversti taasen loi usein kummeksuvan -katseen ihanaan puolalaistyttöön, ja kun heidän katseensa usein -kohtasivat toisensa, levisi hymy aina hänen huulilleen. - -Hetken kuluttua annettiin käsky lähtöön, ja aika vauhdilla pyörivät -vaunut linnan portista ulos. Tämä oli naisille tuskallinen hetki; he -jättivät nyt vankina esi-isäinsä komean linnan, ja kun metsän synkät -puut ympäröivät heitä, ja he kuulivat ainoastaan ruotsalaisten upserien -komentosanat, silloin eivät he enään voineet tuskaansa hillitä. -Kolkolla huudahduksella heittäytyi Eleonora kreivittären syliin, ja -vanhus itsekin oli niin liikutettu, että hän alkoi itkeä kuin lapsi. - -Sittenkun eversti oli järjestänyt matkuen ja lähettänyt partiojoukkoja -tiedustelemaan, ratsasti hän vaunujen luo, lohduttaakseen murheellisia -vankejaan. Hänen koristelematon puheensa ja rehelliset kasvonsa -miellyttivät naisia, ja vanha kreivitärkin rauhoittui pian, kuultuaan, -ettei mitään vaaraa ollut tarjona. Vihdoin kysyi hän: - -"Eversti, näittekö nuorta ruhtinas Czarneckia?" - -"Tottahan hänen näin. Hän pakeni toisen ryntäyksen ajalla, mutta miten -hän pääsi pakenemaan, sitä en saata selittää. Kaikki aukot ja portit -muurissa olivat tarkoin vartioitut, vaan tällä kertaa luiskahti hän -käsistäni." - -"Ja palvelijani?" kysyi kreivitär taas. - -"Yksi heistä aina oli ruhtinaan rinnalla ja pääsi luultavasti pakoon. -Toiset ovat osaksi kuolleet osaksi vangittuina." - -"Minkä näköinen oli hän, joka seurasi ruhtinasta?" kysyi kreivitär -huomattavasti vapisevalla äänellä. - -"Hän oli vanhanpuoleinen mies, harmaalla tukalla ja parralla." - -"Czarny", sanoi kreivitär itsekseen, "nyt olen minä tyytyväinen." - -Keskustelu päättyi tähän, ja hetken kuluttua näkyivät jo etäällä -ruotsalaisten nuotiotulet. - - - - -V. - -"Jota rakastetaan, sitä kuritetaan." -- Muukalainen. - - -Vangin tutkimisesta ei Vilholla ollut mitään hyötyä, sillä niin pian -kuin tuli puhe sodasta, oli tämä vaiti. Vilho kyllä uhkasi kohdella -häntä sotalakien mukaan, mutta sekään ei auttanut. - -Vilho alkoi nyt kysellä häneltä hänen matkansa tarkoitusta -Mikolaioviin, ja koristelematta hän nyt kertoi vievänsä kirjettä -valtiokanslerilta hänen sisarelleen, ja että tämä kirje sisältäisi, -että naiset valmistautuisivat seuraamaan ruhtinas Göran Czarneckia, -joka tämän kautta menisi Sandomiriin. - -Kuultuaan tämän uutisen säpsähti Vilho, sillä tällaista päätöstä hän ei -ollut odottanut. Tehtyään vielä muutamia kysymyksiä vangille, lähti -Vilho pois, muistuttaen häntä siitä rangaistuksesta, joka seuraisi, -ell'ei hän hyvällä vastaisi niihin kysymyksiin, joita hänelle -tehtäisiin. Viivyttelemättä kiirehti hän everstin asuntoon, jossa -vartija äreällä äänellä huusi häntä vastaan: - -"Ei nyt pääse kukaan everstin luo." - -"Enkö edes minä?" kysyi Vilho. - -"Ette; eversti on kieltänyt päästämästä ketään sisään." - -"Mutta minun täytyy päästä sisään", huudahti luutnantti, lyöden -jalkaansa maahan, "tiedä se, mies!" - -"Minä olen kuuliainen hänen käskyillensä", vastasi sotamies -järkähtämättä. - -Vilho oli päättänyt tavata everstin, maksoi mitä maksoi, ja oli nyt -aikeessa väkivallalla tunkeutua sisään. Sotamies esti kuitenkin tämän, -ojentaen pajunettinsä hänen rintaansa vasten. Vikkelällä liikkeellä -vetäytyi Vilho sivulle, työnsi pajunetin tieltä ja tarttui lukkoon. -Samassa aukeni ovi, ja eversti Kruse, joka oli kuullut sanakiistan, -astui ulos. - -"Mitä asiaa on luutnantti Stjernfeltillä?" kysyi eversti ankarasti, "ja -minkä tähden ette tottele vartijaa?" - -Vaijeten painoi Vilho päänsä alas; hän huomasi nyt menneensä liian -pitkälle innossaan. "Suokaa anteeksi, eversti Kruse", lausui hän -vihdoin: "minä luulin, että minulla nyt, niinkuin ennenkin, olisi vapaa -pääsy teidän luoksenne." - -"Noh, astukaa sitten sisään, koska kerran näin kauvaksi olette -uskaltaneet tulla.'" sanoi eversti muuttuneella äänellä. - -Sittenkun molemmat upserit olivat istuutuneet pienen pöydän ääreen, -kysyi eversti: - -"Tiedättekö, että majuri Berdan on ottanut erään vangin Mikolaiovin -luona?" - -"Tiedän", vastasi Vilho, hieman peloissaan, mikä lopuksi tulisi tästä -puheesta. - -"Oletteko puhutellut häntä?" - -"Olen." - -"Mitä sanoo hän sodasta?" - -"Ei mitään, herra eversti; aivan mahdotonta on saada häntä sanallakaan -ilmoittamaan mitään puolalaisten liikkeistä, hän on niitä jesuiittia, -ja helpolla häntä ei saada tunnustamaan." - -"Hm, hm", myhähti eversti. "Puhukaa nyt miten matkanne kului?" - -Vilho teki nyt tilin kaikesta, mitä hänelle oli tapahtunut, jonka -lukijat jo tuntevat, ja kun hän oli lopettanut, huudahti eversti, -lyöden häntä olalle: - -"No sehän vasta oli noiden väjyvien koirien nenästä vetämistä! Mutta -miten jaksoi teidän ihana kreivittärenne? Minä olen utelias kuin vanha -akka." - -Hieman punehtuen vastasi Vilho: - -"Hyvin, eversti." - -"Kaitpa hän vielä on yhtä kaunis, kuin tavatessamme hänet Rzochovissa?" - -"Miksi sitä kysytte?" - -"Olenhan sanonut olevani utelias", vastasi eversti hymyillen. - -"Teidän äänenne on niin kummallinen, teillä on varmaan jokin salaisuus, -jota ette mielellänne tahdo minulle ilmoittaa. Ehkä jokin onnettomuus -on tapahtunut Mikolaiovissa", sanoi luutnantti, nousten ylös, -levottomuus kuvattuna kasvoissaan. - -"Ei mikään onnettomuus", vastasi eversti, "vaan kuitenkin hyvin -tärkeitä tapauksia. Ruhtinas Göran Czarnecki..." - -"Onko hän jo ollut siellä?" puuttui Vilho everstin puheesen, "Oi, -sitten on kaikki hukassa!" - -"Tiedättekö, että hänen piti sinne tuleman?" kysyi Kruse kummastellen. - -"Tiedän; vanki kertoi siitä minulle." - -"Luuletteko siis, että kaikki on hukassa?" kysyi eversti, pannen painon -viimeisille sanoille. - -"Mitä muuta voin luulla?" vastasi Vilho kolkosti. - -"So-o", sanoi eversti tyynesti, "mutta minä sanon teille, että tapasin -Eleonora Lubomirskin. No, no", lisäsi hän, kun Vilho aikoi keskeyttää -häntä, "anna minun puhua pisteesen! Niinkuin sanoin, minä tapasin hänet -ja näin vielä Göran Czarneck'inkin, joka juuri oli tervehtimässä -aijottua morsiantansa, mutta minä tulin sinne ja ajoin hänet pois." - -"Te olette siis itse ollut tappelussa?" - -"No, totta peijakas olenkin. Luuletteko, että tuo poikanulikka sieltä -ilman pois läksi! Ei mar; hän teki ankaraa vastarintaa, vihdoin täytyi -hänen kuitenkin pötkiä pakoon, ja aika kyytiä. Nykyään on linna aivan -tyhjä, kaikki ovat poissa. Nuori kreivitär itki katkerasti, eikä -vanhakaan ollut paljon rohkeampi. Mutta tässä minä nyt hulluja puhun, -ja te näytätte kuin olisitte kuolemaan tuomittu. Seuratkaa minua, -kreivi, minulla on teille jotain näytettävää. Mikolaiovin salissa -löysin kalliin helmen, joka minulla on tallella toisessa paikassa, -tulkaa, niin näytän sen teille." - -Näin sanoen nousi eversti istualtaan ja lähestyi ovea Vilhon -seuraamana, joka ei tiennyt, mitä ajattelisi everstin kummallisesta -puheesta. - -Muutaman minutin kuluttua tulivat he erään virranrannalla olevan -rakennuksen luo, jonka edustalla eräs sotamies vartioitsi. Eversti -astui ensin sisään, viitaten luutnanttia seuraamaan itseänsä, ja sanoi, -avatessaan toisen oven: - -"Jota rakastetaan, sitä kuritetaan." - -Tämän sanottuaan vetäytyi tuo urhokas sotilas syrjään, eikä siis -kuullut kahta nimeä, jotka yht'aikaa lausuttiin: - -"Eleonora!" - -"Vilho!" - - * * * * * - -Maaliskuun 17 päivänä saapui Kaarlo Kustaa pienen Niscovan kaupungin -luo, jossa hän majoittui, antaakseen sotilaittensa voimistua kestämään -niitä monia taisteluita, jotka vielä tulivat. Leiriä suojelivat ahtaat -vuorensolat, ja valmistuksia tehtiin kovaan vastarintaan, jos -Czarnecki, joka alinomaa kuljeskeli pitkin, karkaisi päälle. Tämä -pelkäämätön partiolainen, jota Kaarlo Kustaa vähää ennen oli vaatinut -julkiseen taisteluun, koetti kaikin tavoin vahingoittaa ruotsalaisia. -Kuormasto oli hävinnyt, ja heidän oli hankkiminen ruoka-aineita -maaseuduilta, ja että nämä eivät riittäneet koko armeijalle, voi kyllä -ymmärtää. Mutta vaikka nälkä vaivasi väsyneitä ruotsalaisia ja -alinomaiset taistelut kysyivät heidän voimiansa ja tekivät vahinkoa, ei -kukaan heistä luopunut kuninkaastaan. Kaarlon kehoitukset ja hänen oma -urhollisuutensa kiihoittivat heitä niihin vaivoihin ja ylläpitivät -monen epäilevän rohkeuden. - -Ihmetellen sekä kuninkaan viisautta että sotilaitten suuria -kärsimyksiä, täytyy meidän lukea tästä sodasta, joka vetää vertoja -matkoille Ison ja Vähän Beltin yli. Kaarlo Kustaan päämääränä oli -Varsova, muuta ei hän nähnyt. Sinne piti hänen mennä, vaikka tuhansia -virtoja olisi hänen tiellään, ja samoin ajatteli alhaisinkin sotilas. -Päivä päivältä lähestyi hän yhä enemmän sitä kolmiota, johon Czarnecki -Veikselin luona oli pysähtynyt, ja Sapicha Witebski seisoi -litvalaisineen Sanin luona, estämässä häntä pääsemästä yli. Vaara yhä -eneni, vaan ruotsalaiset menivät pelkäämättä eteenpäin. Kaikki -päälliköt pitivät kuninkaan aikomusta oikeana, paitsi kenraalimajuri -Bülov, joka ei voinut antaa anteeksi sitä, ett'ei hän alempana -Veikseliä mennyt sen yli. - -"Te punnitsette hyvin kaikki seikat, rakas Bülov", sanoi kuningas -hymyillen, "mutta teidän tuumaanne ei voi seurata." - -"Voi kyllä, teidän majesteettinne", vastasi Bülov vilkkaasti. "Eihän -ole vaikeata mennä yli tästä, lyödä Czarnecki ja..." - -"Ja tulla lyödyksi toisilta kahdelta kylläksi levänneeltä armeijalta", -keskeytti kuningas. "Sillä aikaa kun me menemme virran yli, voivat -puolalaiset valmistautua vastarintaan, ja mikä vielä pahempi, Cronlod -on avunpuutteessa pakoitettu antamaan heille Sandomirin. Niinkauan kun -tämä linna on meidän, ei kukaan voi ajaa meitä täältä pois. Sandomirin -luona koetelkaamme, onko onni vielä meidänkin aseillamme. Jos kerran -voimme lyödä litvalaiset, on Czarneckin armeija niin pieni, että se ei -voi vaikuttaa mitään, ja Sandomirin luona Cronlod kyllä pitää -Lubomirskin toimessa, niin että hän ei voi lähettää apua muille -armeijoille." - -Bülov vaikeni ja vetäytyi takasin. - -Muutamia minuuttia kului, jolloin kuningas tarkasti tutki Puolan -karttaa. Päälliköt keskustelivat vilkkaasti, kukin naapurinsa kanssa, -mutta niin hiljaa, ett'ei kuningasta häiritty syvissä mietteissään. -Kaikki nämä miehet olivat sankaria, tämän sanan oikeassa merkityksessä, -kaikki olivat he verikasteen saaneet joko Saksan- eli Puolanmaalla, ja -kaikilla oli ainoastaan yksi ajatus: Isänmaan ja sen kunnian edestä! -Sellaiset miehet sivullaan, raivasi Kaarlo itselleen tien Puolan -aarniometsän läpi, ja sellaisilla sotilailla kun ruotsalaiset, mursi -hän puolalaisen armeijan toisensa jälkeen. - -Eräs ajutantti astui sisään ja ilmoitti, että eräs korkea-arvoinen -puolalainen upseeri airue-lipun suojassa pyysi päästä kuninkaan -puheille. - -"Tuo hänet sisään!" käski Kaarlo Kustaa; ja kääntyen päällikköjen -puoleen, sanoi hän: "Jääkää tänne, herrani, minä tahdon, että -puolalainen saa teidät nähdä." Tuskin oli hän sanonut viimeiset -sanansa, ennenkun puolalainen astui sisään. Hänellä oli roteva ruumis, -harmaat kiharat, korkea otsa ja silmät, jotka näyttivät siltä, kuin -voisivat katsoa ihmisen läpi. Juhlallinen tyyneys osoittautui hänen -kaarevalla otsallaan, ja suu, jota ympäröi tuuheat viikset; osoittivat -alakuloisuutta. Hän oli puettu komeaan puolalaiseen asuun ja suuriin -ratsusaappaisiin, jotka ulottuivat hiukan polven yläpuolelle. - -Kaarlo Kustaan seuralaisten joukossa oli eräs puolalainen päällikkö, -nimeltä Sapicha. Tämä tuli ensi silmäyksellä, jonka vieras loi häneen, -levottomaksi, eikä vastannut Liljenbergin kysymykseen. Vieras kääntyi -heti kuninkaan puoleen ja sanoi joksikin hyvällä ruotsin kielellä: - -"Puolan valtiokansleri, mahtava palatiini Josef Lubomirski, lähettää -minut Ruotsin kuninkaan Kaarlo Kustaan luokse ja vaatii häneltä takasin -molemmat puolalaiset kreivittäret, jotka ovat otetut vangiksi -Mikolaiovin linnassa." - -Kaarlo Kustaa vastasi: - -"Viekää tervehdykseni palatiini ja valtiokansleri Lubomirskille, ja -sanokaa hänelle, että hänen sisarensa, kreivitär Eleonora, on hakenut -turvaa minun luonani, ja minä en häneltä sitä kiellä, niinkauan kuin -hän itse tahtoo täällä olla." - -"Kreivitär Eleonora on ruhtinas Göran Czarneckin morsian, ja hän vaatii -häntä takasin omana tavaranaan", vastasi puolalainen, ja hänen silmänsä -säihkyivät. - -Kaarlo Kustaa nousi ylös, ja katseli hetken tarkasti puhujaa. - -"Juuri ruhtinas Czarneckia ja veljeänsä vastaan on hän pyytänyt minulta -turvaa", sanoi kuningas, nojaten kättänsä pöytää vastaan. "Vanha -kreivitär on päättänyt jäädä sukulaisensa luo, ja koska tämä ei tahdo -eritä itse valitsemastaan sulhostaan, niin jää hänkin minun turviini. -Ilmoita tämä vastaukseni Lubomirskille, mutta sano myöskin, että -heitä täällä pidetään yhtä suuressa kunniassa ja vapaudessa kuin -maanmiestensäkin luona. Ja koska kreivitär Eleonora on ottanut -luterilaisen uskon omakseen, on hänellä sitä enemmän syytä etsiä turvaa -minun luonani." - -Puolalainen kalpeni huomattavasti, kuultuaan tämän; hänen huulensa -vapisivat, ja kolkolla äänellä lausui hän tämän kirouksen: - -"Siis langetan minä hänen, meidän puhtaasta kirkostamme luopuneen, -ylitse Jumalan ja kirkon kirouksen. Mitään turvapaikkaa ei hän saa -Puolan rajojen sisäpuolella, ja jos hän eli hänen lapsensa tahtovat -nojata päätään kiveä vastaan, on se polttava kuin tuli. Me tapaamme -toisemme Sandomirin luona, kuningas Kustaa!" - -Näin sanottuaan katosi hän, kenenkään koettamatta häntä pidättää. - -Kaarlo Kustaa pyyhkäsi kädellään otsaansa, ikäänkuin haihduttaakseen -jonkun surullisen ajatuksen. Kaikkia läsnäolevia kauhistutti tämä -kirous ja kummallinen muoto hänen kasvoissaan. Vihdoin rikkoi kuningas -hiljaisuuden, sanoen: - -"Kuka oli hän? Minä muistelen ikäänkuin ennen olisin nähnyt nämä jalot -kasvot!" - -"Teidän majesteettinne", vastasi Sapicha, "hän oli... Tapani -Czarnecki." - -Jokaisen kasvoissa kuvautui hämmästys. - -"Tapani Czarnecki", sanoi Kaarlo Kustaa puoliääneen, "sitä en ollut -odottanut." Sen jälkeen huusi hän hieman vapisevalla äänellä, vaikka -hymy hänen huulillaan vastusti hänen sisällistä taisteluaan: "Me olemme -näyttäneet Potockille ja Koniecpolskille olevamme miehiä, näyttäkäämme -sama Czarneckille. Tulkaamme puolta varovammaksi ja nauttikaamme käsi -miekan kahvassa untamme." - -Puolituntia senjälkeen päättyi neuvottelu. Bülovin miettivällä otsalla -huomattiin pilviä. Liljenberg kiroili rohkeata puolalaista, ja Sparre -nauroi ääneensä kepposelle, jonka Kruse oli tehnyt Czarneckille. -Ainoastaan Sapicha kiirehti totisena ja uhkaavana kolmen tuhannen -kvartiaaninsa majoituspaikalle. Maansapettäjän sydämeen oli -isänmaanystävän, Czarneckin, katse jättänyt unhoittamattoman muiston. - - - - -VI. - -Eversti Kruse tulee liikutetuksi. -- Isä ja poika. -- Taistelu. - - -Samalla silmänräpäyksellä kun Czarnecki jätti kuninkaan teltan, saapui -Eversti Kruse ratsumiehineen leiriin. - -Muutamia minuuttia seisahtui Czarnecki katselemaan ruotsalaisten -sotilaiden asemaa ja liikkeitä, ja syvä huokaus tunki hänen rinnastaan, -nähdessään heidän temppujaan ja vilkkaita marssejaan. Tuolla vanhalla -päälliköllä oli oikea sotilaan muoto, ja niinkuin hän nyt seisoi, -nojaten kullalla koristettuun sapeliinsa, oli hän kuin kuningas, joka -voisi hallita urhoollisinta kansaa. Jos Puolalla olisi ollut tuhannen -Czarneckin luontoista miestä, ei Kaarlo Kustaan olisi päässyt sinne, -jossa hän nyt oli. Juhana Kasimir ei ollut oikea henkilö hallitsemaan -Puolaa, sillä häneltä puuttui sekä voimaa että viisautta hallitakseen -ylpeitä puolalaisia ylimyksiä, joiden suuret edut paljon vähensivät -kuninkaan valtaa. Heikko ja hekumallinen kun oli, olisi Juhana Kasimir -tuottanut valtakunnalleen vielä suurempia onnettomuuksia, ellei olisi -löytynyt sellaisia miehiä, jotka ymmärsivät, että sopu ja pontevuus -veisivät päämaaliin. Näiden miesten joukossa saa Tapani Czarnecki -epäilemättä ensimäisen sijan. - -Vanhuksen herätti pian syvistä mietteistään eräs upseeri, joka -kohteliaasti muistutti häntä, että aika, jonka hän oli pyytänyt -neuvotteluun, oli nyt kulunut. Nyykäyttäen päätään seurasi Czarnecki -upserin käskyjä ja meni hiljaa odottavan seurueensa luokse. Juuri hänen -noustessaan satulaan, ratsasti suuri joukko ruotsalaisia sotilaita -esiin. Keskellä joukkoa näkyi kuuden hevosen vetämät vaunut. Sivumennen -katsahti Czarnecki vaunuihin ja säpsähti, kun hänen katseensa kohtasi -molempien kreivittärien pelästyneitä silmäyksiä. Hekin näyttivät hyvin -hämmästyneiltä, nähdessään täällä tuon puolalaisen sankarin. - -"Kuka oli tämä mies?" kysyi eversti Kruse, joka ratsasti vanhan -kreivittären rinnalla. "Te näytitte tuntevan hänet." - -"Hän oli kenraali Czarnecki", vastasi Eleonora. - -"Czarnecki!" huudahtivat eversti ja Vilho yht'aikaa, ja eversti jatkoi: -"Noh, jopa vihdoinkin sain nähdä tuon kuuluisan sotilaan. Niin, kaksi -miestä löytyy, joita minä sekä kunnioitan että ihailen, nimittäin: -Kaarlo X Kustaa ja Tapani Czarnecki. Toisella on kruunu ja toinen luotu -sellaista kantamaan, vaikka kohtalo on määrännyt hänet etäälle Puolan -valtaistuimesta." - -Czarneckin joukko katosi pian näkyvistä, vaan kukaan ei milloinkaan -unohtanut partiolaisen miehuullisen kauniita kasvoja. - -Saman päivän iltana pidettyyn neuvotteluun otti myöskin eversti Kruse -osaa, ja kun hän Liljenbergin seurassa palasi sieltä, huudahti hän, -mielihyvällä hieroen käsiään: - -"Nyt saamme koetella voimiamme Czarneckin kanssa, ell'ei hän taas pötki -pakoon, niinkuin Trzinkankin luona. Mitä asiaa hänellä oli; ehkä mietti -hän aselepoa?" - -Majuri kertoi tapahtumat kuninkaan teltassa ja lisäsi sitten: - -"Luultavasti hän odottaa sopivaa tilaisuutta, ottaakseen kreivittäret -takasin." - -"Hoh, hoh", huudahti eversti, tehden vilkkaita liikkeitä käsillään, -"sen hän kyllä antaa olla tekemättä. Mutta kyllä hän on tervetullut, -minä otan hänet vastaan avosylin ja kirkkailla aseilla. Hyvästi, -majuri! Olkaa varoillanne, sillä yks' kaks' ovat nuo kirotut husaarit -niskassamme. Minun täytyy nyt mennä naisten luo, katsomaan, ett'ei -heiltä mitään puutu, hyvästi!" - -Näin sanottuaan palasi eversti takasin, astuen pitkin askelin naisia -varten varustetun talon luo, joka oli aivan lähellä kuninkaan asuntoa. - -Hän astui kursailematta sisään. Vastassaan oli vettyneitä silmiä ja -murheellisia kasvoja; tuskin ennätti hän panna pois lakkinsa, ennenkuin -Eleonora kysyi, josko Czarnecki todellakin jo aikoi rynnätä -ruotsalaisten leiriin. - -"Mitä minä tiedän?" vastasi eversti, kohottaen olkapäitään. "Mutta jos -niin olisi, ja minä en laisinkaan pidä sitä mahdottomana, on teidän -muuttaminen enempi leirin keskelle, sillä tämä paikka on paraiten -rynnäkköä vastaanottamassa. Mutta pyyhkikää nyt pois kyyneleenne, ihana -kreivinna! Ettehän mahdakaan pelätä, kun minä ja teidän rakas kreivinne -vartioitsemme teitä, ja..." - -"En itse tähteni, vaan... vaan..." sanoi Eleonora, koettaen vastustaa -kyyneleitään. - -"Kyllä ymmärrän, kyllä ymmärrän", sanoi eversti ja pyyhkäsi salaa pois -jotain silmäkulmastaan, "te olette peloissanne Vilhon tähden; se on -kyllä kauniisti tehty, mutta... mutta... minä kärsin myöskin, -nähdessäni teidän tuskaanne." - -Ja tuo urhoollinen eversti, joka ei vielä koskaan ollut kääntänyt -selkäänsä viholliselle, pakeni nyt kahta kirkasta kyyneltä ihanassa -nais-silmässä. - -"Tuhat tulimmaista", jupisi eversti, tultuaan ulos, "tämäpä oli pahin -seikkailu, johon olen ottanut osaa. Muutamia sellaisia vielä, ja minä -tulen yhtä hennoksi kuin naiset, ja silloin ei käsivarteni kykene -vastustamaan miekan iskuja." - -Näin puhuen oli eversti tullut oman telttansa luo ja astui sisään, -kiellettyään vartijata päästämästä sisälle ketään, joka ei tulisi -virka-asioissa. - - * * * * * - -Czarnecki oli synkempi kuin ennen, ja puhumatta sanaakaan -kumppaneilleen saapui hän leiriinsä. Paljon oli hän nähnyt sillä -lyhyellä ajalla, kun oli ollut ruotsalaisten leirissä. Kuinka paljon -erilaisuuksia hän näki, tullessaan joukkonsa sekaan. Joka paikassa -näkyi sotilaita, jotka kiroilemalla ja riidoilla jopa tappelullakin -kuluttivat aikaansa. Täällä oli kauhea hälinä, jota tuskin voi -ajatellakaan. "Se on totta", sanoi kenraali, ohjatessaan hevostaan -meluavain sotamiesten joukkoon, "minun sotilaani ovat vielä raakoja, -puolittain barbaareja, joilla on paljon opittavaa vastustajiltansa. -Koska tulevat he ymmärtämään, että järjestys ja yksimielisyys ovat -sotajoukon vahvin ase, koska tulee tämä tulinen veri hillityksi niin -paljon, että sitä voi voimakkaalla tahdolla hallita?" - -Huomattuaan kenraalin, eivät sotilaat vaienneet, päinvastoin koetti -jokainen huutamisella ja liikkeillä osoittaa iloansa. Hetkeksi valaisi -hymy päällikön jaloja kasvoja, nähdessään tämän hurjan joukon -nöyrtyneenä hänen jalkojensa eteen, mutta pian tuli hän vakaiseksi kuin -ennenkin, ja osoittaen ruotsalaisten leiriin päin, hän sanoi: - -"Lapset; äsken näin sotajoukon, nyt näen järjestymättömän joukon, joka, -saadakseen halunsa täytetyksi, unohtaa järjestyksen. Olen käynyt -vihollisemme luona, ja olen myös nähnyt keinon, jolla he ovat voineet -voittaa meidät. Minun vanha sydämeni on surullinen, nähdessäni teidän -tottelemattomuuttanne käskyilleni. Meillä ei ole toivoakaan voittaa -ruotsalaisia, ell'ette noudata järjestystä taistelussa; nämä harvat -viholliset hajoittavat meidät kuin akanat tuuleen, ja me tulemme -lyödyiksi aina viimeiseen mieheen asti. Lapset, totelkaat minun -käskyjäni, ja voitto on meidän!" - -Tämän sanottuaan kannusti kenraali hevostaan ja nelisti pois. -Ainoastaan epäselvästi tunkivat nämä sanat hänen korviinsa: "eläköön -Czarnecki, eläköön Puola!" - -"Niin, eläköön Puola!" kajahti miehekäs ääni vanhan kenraalin korvissa, -ja, katsottuaan taakseen, huomasi hän poikansa säihkyvät silmät. - -"Sinä täällä, Göran", sanoi kenraali kummastuneena ja puristi poikansa -kättä, "kuinka kaukana olet ollut?" - -"Joka paikassa, Veikselin, Sanin ja Sandomirin luona", vastasi nuori -ruhtinas hehkuvin poskin, ja jatkoi, ohjaten ratsunsa nopealla -liikkeellä isänsä rinnalle: "Mihin vaan tulin, löysin kansan vihan -vimmassa ruotsalaisiin ja heidän kerettiläiskuninkaasensa. Isä, kaikki -käy hyvin, Kaarlo Kustaa joutuu nyt itse paulaan; vakoilijoilta olen -kuullut hänen tuumansa." - -"Miten ne kuuluvat?" - -"Mennä Veikselin yli, lyödä meidät ja mennä Sandomirin avuksi, jotta -Lubomirski tulisi viivytetyksi, ja sen jälkeen suorastaan marssia -Varsovaa kohden." - -"Mitä aikoo hän tehdä litvalaisille?" kysyi vanhus taaskin. - -"Ne hän kait on unhottanut", vastasi ruhtinas pilkallisesti, "tahi ehkä -hän pitää heitä niin mitättöminä, ett'ei heitä tarvitse ottaa -huomioon." - -"Sapicha Witebski on kokenut sotilas", sanoi kenraali, kohottaen -ääntänsä. "Potocki on urhoollinen, vaan ei viekas. Kaarlo Kustaa on -muuttanut tuumansa, ja koko ruotsalainen armeija menee Sandomiriin. -Ehkä hän siellä koettaa päästä yli, mutta tämä ei onnistu hänelle, -niinkauan kuin Lubomirski ja Witebski ovat yhteydessä toistensa kanssa. -Tule, Göran", lisäsi hän, hypäten ratsulta, "minä tahdon puhua kanssasi -eräästä tärkeästä asiasta." - -Isä ja poika astuivat heti sen jälkeen kenraalin telttaan, jossa ei -näkynyt muita koristeita kuin Puolan lippu, joka liehui teltan katolla. - -"Göran", alkoi vanhus, heidän istuttuaan, "minä olen niin synkkä ja -tyytymätön kaikkeen." - -"Miksi niin", kysyi Göran, katsoen hellästi isäänsä. - -"Sinä et tunne sitä kuormaa, joka on laskettu sotapäällikön hartioille, -ja ehkä et koskaan tule sitä tuntemaankaan", vastasi vanhus, nojaten -päätään poikansa olkapäätä vasten. "Mitä voin minä saada toimeen kun -ne, joilla on valtion ohjat käsissään, eivät ole yksimielisiä? -Ainoastaan sinulle voin tunnustaa, että Juhana Kasimir on liian heikko -kantamaan Puolan kruunua. Mies, sellainen kuin Kaarlo Kustaa..." - -"Kaarlo Kustaa!" huudahti ruhtinas säpsähtäen. - -"Niin, Kaarlo Kustaa", vastasi kenraali miettiväisenä, "hän on suuri -sekä valtiomiehenä että sotapäällikkönä. Jos meidän heikolla -kuninkaallamme olisi edes puolet hänen luonteensa lujuutta, niin ei maa -nyt olisi kadotuksen partaalla." - -"Eihän epätoivo mahdakaan valloittaa sydäntänne, isäni?" sanoi -ruhtinas, katsellen isäänsä surullisin silmin. - -"Rehellinen isänmaan ystävä ei tule epätoivoiseksi", vastasi vanhus -vakavalla äänellä. "Älä koskaan unhoita näitä sanoja Göran, äläkä niitä -neuvoja, joita olen sinulle antanut jo siitä saakka, jolloin voit -ymmärtää, mitä isänmaa merkitsee ja mitä ymmärretään isänmaan ja sen -kansan rakkaudella. Isänmaan ystävän käsi ei saa heikontua, eikä hänen -toiveensa sammua, vaikka kuinka vaaroja ympäröitsisi häntä. Niin on -minun laitani. Tapaukset seuraavat toisiaan kun salamat pilvisellä -taivaalla. Jos ruotsalaisten onnistuu murtaa itsensä meidän läpitsemme, -on kaikki kadotettu. Mutta Jumala ja pyhä neitsyt eivät hylkää -kansaansa hädässä", huudahti hän, hypäten tuolilta nuorukaisen -vilkkaudella. "Puola vuotaa verta, mutta pian sen syvät haavat tukitaan -ja tuhannet jälkeläiset tulevat siunaamaan meitä! Göran", kuiskasi hän -muutaman silmänräpäyksen vaitiolon perästä, ja katseli levottomin -silmin poikaansa, "Göran, morsiamesi on ruotsalaisten leirissä!" - -Kauheasti vannoen ja vapisevin huulin hypähti Göran Czarnecki ylös. -"EIeonora ruotsalaisten leirissä!" huusi hän raivoissaan, puristaen -nyrkkiään. "Tämä vaatii kostoa, ja kostaa tahdon noita naisryövääjiä!" - -"Göran, Göran", sanoi vanhus, laskien kätensä poikansa olalle. "Älä -kiivastu! Vastustajasi ovat voimallisia, ja voivat uhata sinua; älä -syökse itseäsi kadotukseen!" - -"Enkö saa kostaa tätä ryöstöä?" huudahti ruhtinas tarkasti katsoen -isäänsä. "Saako rankaisematta ryöstää minulta iloni ja autuuteni. Ei; -isäni! Minulla on nyt ainoastaan yksi ajatus: mitenkä saisin morsiameni -takasin. Koskaan eivät he saa olla rauhassa minulta; ikäänkuin varjo -tahdon seurata heitä kaikkialla, ja sinä, eversti Kruse, joka minulta -hänen veit, sinä tulet tuntemaan kostoni voiman!" - -"Rauhoitu, poikani", pyysi vanhus. "Jos tahdot kostaa kärsimääsi -solvausta, niin älä sitä tee syyttömälle. Eleonora rakastaa erästä -ruotsalaista Stjernfelt-nimistä upseria: tältä tulee sinun vaatia -takasin morsiamesi!" - -"Se on mahdotonta, että hän rakastaa häntä", sanoi Göran rauhoitettuna. -"Kyllä olen kuullut siitä puhuttavan, mutta minä en voi uskoa, että hän -siihen määrään unhottaisi säätynsä sekä olevansa Puolan tytär. Mutta -jos niin on, kuin isäni sanoo, niin voi häntä ja voi kaikkia, jotka -unohtavat velvollisuutensa!" Näin sanoen syöksyi hän ulos, kuulematta -isänsä varoittavaa ääntä. - - * * * * * - -Ruotsalaisten leirissä vallitsi tuo pettävä hiljaisuus, jolla usein on -seurauksena suuria onnettomuuksia. Czarneckin tiedettiin olevan -läheisyydessä, ja suurin varovaisuus olisi ollut tarpeen. Nuo -marsseista ja puutteista uupuneet sotilaat olivat panneet levolle, -aseet vieressään, mutta uni saikin voiton, ja pian nukkuivat he niin -turvallisesti kuin ei olisi ollut mitään hätää. - -Kello oli juuri lyönyt yksi, kun eräs mies varovasti läheni telttaa, -jossa kreivittäret asuivat. Hänen yllään oli leveä kaapu, ja korkea -nahkatakki oli painettu alas otsalle. Askel askeleelta lähestyi hän -telttaa ja piti itsensä aina varjossa. Kenenkään huomaamatta saapui hän -teltan luo, vaan pysähtyi hetkeksi siihen, ikäänkuin miettimään, mitä -olisi tehtävä. Kauan ei hän epäillyt; nopeasti ottaen tikarin, lävisti -hän sillä teltan uutimen aivan maan läheltä ja katosi siitä sisään. - -Teltassa oli aivan pimeä; kreivittäret nukkuivat. Varovaisin astelin -meni vieras erään pöydän luo, sytytti kynttilän ja läheni Eleonoran -vuodetta. - -Nuori kreivitär nukkui rauhallisesti. - -Mistä uneksi hän? Ehkä onnesta ja autuudesta. - -"Ihana kreivitär-parka!" sanoi tuntematon itsekseen ja katseli nukkuvaa -säälivin silmin. "Niin nuori, niin ihana, ja on kuitenkin jo ilkeiden -ihmisten pahojen juonien alaisena! Mutta vanha Czarny on pelastava -teidät näiden susien kynsistä. Ruhtinas Göran sanoi, että he vastoin -omaa tahtoansa ovat tänne tuodut ja samoin luulen minäkin. Mutta nyt on -pelastus lähellä; jo tänä yönä tulette olemaan meidän luonamme: koska -jo tiedän tien, ei enään ole vaikea teitä pelastaa. Hän herää", jatkoi -mies, vetäen äkkiä kynttilän takasin, "vielä ei ole aika tullut -antaakseni itseni ilmi, mutta tunnin kuluttua", lisäsi hän hitaasti, -"silloin täällä on toinen elämä." Näin sanoen sammutti hän kynttilän, -asetti sen entiselle paikalle ja lähestyi aukkoa. Juuri kun hän oli -aikeessa ryömiä ulos, kuului ääni, joka kysyi: - -"Onko siellä ketään?" - -Eleonora oli herännyt. Czarny tuskin uskalsi hengittää. Vielä -kerrottiin kysymys, jonka jälkeen taasen kaikki oli hiljaa. - -"Nyt on pääseminen täältä pois", jupisi puolalainen ja kumartui aukkoa -kohti; mutta tuskin oli hän pistänyt päänsä aukosta, ennenkuin käsi -tarttui hänen kaulaansa ja veti hänet väkisin ulos. Czarny oli vähällä -joutua ymmälle ja katsoa töllisteli miestä, joka oli tehnyt tyhjäksi -hänen aikeensa; Czarny ymmärsi nyt mahdottomaksi päästä pakoon. - -"Ole hiljaa, puolalainen, tahi kuristan sinut heti", mörisi hänen -korvissaan karhea ääni. "Tule nyt, äläkä seiso siinä töllistellen. Minä -tahdon nauttia sinun seuraasi muutamia minuuttia. Kas niin, eteenpäin -mars!" Czarny huomasi, että tottelemattomuus tässä olisi sama kuin -kuolema, jonka tähden hän vastustelematta seurasi voittajaansa tämän -telttaan. Nähtyään ruotsalaisen kasvot, hypähti Czarny taaksepäin ja -sanoi värisevin huulin: - -"Eversti Kruse! Sitä en olisi odottanutkaan." - -Myöskin eversti näytti kummastuneelta, huomattuaan vankinsa vanhaksi -tutuksi. - -"Jaha, vai sinä veijari se oletkin, joka hiivit täällä pitkin", -huudahti hän katsellen ankarin silmin Czarnya. "Kai tunnet minun; -olemmehan nähneet toisemme ennen, vai kuinka?" - -"Olemme!" vastasi Czarny vavisten. - -Vihoissaankaan ei eversti voinut olla hymyilemättä, nähdessään Czarnyn -surkean muodon, vaan samassa silmänräpäyksessä oli hän taasen tuona -ankarana tuomarina. - -"Mikä oli tämän käynnin tarkoitus?" kysyi eversti uhaten. "Paras on, -että heti tunnustat kaikki." - -"Rakkauteni valtijattareeni ja..." - -"Ja halusi täyttää Göran Czarneckin käskyjä, kait oli varsinainen -vaikutin, luulen minä", keskeytti eversti jyrkästi. - -"Herra eversti, minä vakuutan, että ainoastaan uskollisuuteni..." - -"Puolalaisen vakuutuksiin ei ole luottamista", keskeytti eversti -taasen. "Sinä olet niin viekas, sinä harmaapää syntinen, että tekisin -sekä itselleni että sinulle suuren palveluksen, jos muitta mutkitta -hirttäisin sinut. Mutta voithan nyt vielä elää, vaan ainoastaan sillä -ehdolla, että todenperäisesti vastaat kysymyksiini: Oletko ollut -sittemmin Mikolaiovissa, kun ajoin teidät sieltä pois?" - -"En", vastasi Czarny rohkeasti. - -"No, missä sitten olet ollut?" - -"Ruhtinas Czarneckin seurassa." - -"Missä hän on?" - -"Sandomirin luona", vastasi Czarny, joka ei tietänyt kenraalin -käynnistä ruotsalaisten leirissä. - -"Sinä valehtelet!" huusi eversti, niin että Czarny pelästyneenä hyppäsi -tuolilta. "Hän ei ole Sandomirin luona!" - -"Sitte en tiedä, missä hän on", vastasi Czarny! vähätellen, ja aikoi -juuri jatkaa puollustustaan, kun kova korvapuusti kaatoi hänet -lattiaan. - -"Sinä valehtelet, konna!" huudahti eversti vielä kerran ja tarttui -vangin kaulukseen, nostaen hänet niinkuin lapsen seisoalleen. "Minä -tiedän, että Czarnecki on täällä!" - -Hilliten vihaansa vastasi Czarny: "niin, hän on täällä; ja tännekin hän -on pian saapuva", aikoi hän juuri lisätä, mutta vaikeni kuitenkin. -Kiukku kuohui hänessä, mutta everstin voimakas oikaisu pakoitti hänet -nöyrtymään. - -"Vastaa nyt todenperäisesti kysymyksiini", sanoi eversti, laskien -kätensä painavasti Czarnyn olalle. "Kuka lähetti sinut tänne?" - -"Göran Czarnecki!" - -"Missä tarkoituksessa?" - -"Kat... kat... kat..." - -"Noh", huudahti eversti,kohottaen kättänsä, "muista, että vielä on -sinulla saatavana korvapuusti minulta." - -"Katsomaan ovatko kreivittäret täällä", sanoi puolalainen kiireesti. - -"Eikö ruhtinas sitä tietänyt?" - -"Ei, hän luuli, että he olivat viedyt Sandomiriin", vastasi Czarny, -taaskin hengittäen keveästi. Hädässään tarttui hän olkeen, ja onni -seurasikin häntä nyt sillä eversti ei enään jatkanut kuulusteluaan. -Annettuaan vangille käskyn olemaan valmiina seuraavana päivänä -jatkettavaan kuulusteluun, jätti hän tämän kahdelle sotamiehelle, -varoittaen heitä ankarasti päästämästä häntä karkuun. - -Ruotsalaisten leirin toisessa päässä näkyi mustia pilkkuja liikkuvan -edes ja takasin. He lähenivät, ja pian voi huomata suuren keihäsmetsän. -Vaan ruotsalaiset makasivat vielä. Äkkiä heräsi eräs sotamies, hieroi -unen silmistään ja huusi käheällä äänellä: puolalaiset ovat täällä! -Hänen varoituksensa tuli kuitenkin liian myöhään, sillä puolalaiset -husaarit olivat jo ratsastaneet ensimäiselle telttakadulle, kun he -huomattiin, ja juuri tämä vei kuninkaan teltalle. Rummut kaikuivat, ja -puolipukeisina kiirehtivät ruotsalaiset ulos; muutamilla oli kivääri, -toisilla ainoastaan pajunetti kädessä. Upserien komentosanat kaikuivat, -ja hirveä sekamelska oli kaikkialla. Osa ruotsalaisista, tultuaan -puolalaisten rivien keskelle, saivat surmansa näiden hevosien jaloissa, -toiset taasen eivät tienneet upseereistaan mitään, vaan juoksivat -sinne, tänne. Vähitellen saavutettiin kuitenkin järjestys, ja kun -husaarit ennättivät kuninkaan teltan luo, oli heitä vastaanottamassa -hyvin tähdätty ristituli, joka teki suuria aukkoja heidän tiheissä -riveissään. Tämän yöllisen ryntäyksen tarkoituksena oli selvästi -kuninkaan ryöstäminen, vaan tämä ei ollenkaan onnistunut. Tuskin oli -taistelu alkanut, ennenkuin Kaarlo kuningas huomattiin sotilaittensa -keskellä: hän oli, saatuaan vaatteet päälleen, itse heti tullut -taistelukentälle. Hänen läheisyytensä innostuttikin niin ruotsalaisia, -että he muutamain minuuttien kuluttua olivat karkoittaneet puolalaiset -husaarit. - -Rajummaksi tuli taistelu kreivittärien teltan luona. Lukuisan voiman -johtajana oli Göran Czarnecki rynnännyt eversti Krusen teltan luokse -asetettujen sotilaitten päälle sekä pakoittanut heidät peräytymään. -Hänen aikeensa oli lähes onnistua, kun eversti sai apua, ja kadotettu -maa otettiin takasin. - -Jo ensimäisiä laukauksia kuultuaan, oli Vilho kiirehtinyt lemmittynsä -luokse, ja hänen vastassaan oli heti valitushuutoja. Hänen -vakuutuksistaan, ett'ei mitään hätää olisi tarjona, rauhoittui -Eleonora, vaan Katarina-rouva valitti yhä. Eleonora oli heittäytynyt -nuorukaisen rinnoille ja katseli häntä huolestunein silmin; jokaisen -laukauksen kuultuaan vapisi koko hänen ruumiinsa. Jota enempi taistelun -into eneni, sitä rauhattomammaksi tuli Vilho, ja kun hän vihdoin -huomasi taistelun jatkuvan pitkälle, päätti hän viedä naiset -rauhallisemmalle paikalle. Tämän päätöksensä ilmaisi hän Eleonoralle, -joka vastustelematta myöntyi siihen. Vaan toisin vanha kreivitär. -Saatuaan tietää, että heidän oli jättäminen asuntonsa, valitti hän -ääneensä, eikä laisinkaan tahtonut jättää telttaa. - -Silloin syöksyi eversti Kruse sisään. - -"Vie kiireesti naiset täältä pois!" huudahti hän. "Tuo saakelin -Czarnecki koettaa kaikin tavoin päästä tänne, ja minä en voi vakuuttaa -voivani häntä estää. Kiirehtikää, kreivi, ell'ette tahdo nähdä -morsiantanne hänen käsissään!" - -Eversti syöksyi ulos. - -"Tulkaa, rouvani!" sanoi Vilho, tarttuen vanhan kreivittären käteen. -"Te kuulitte nyt, että todellakin on vaara tarjolla, ja täällä ei voi -olla turvassa puolalaisten luodeilta." - -Syvään huoahtaen seurasi Katarina-rouva' heitä nyt ulos teltasta. - -Mutta tuskin olivat he ennättäneet ulos, ennenkuin he takanaan kuulivat -äänen, joka saattoi heidät kalpenemaan. Vilho kääntyi ja näki ruhtinaan -tulevan häntä vastaan. Hän ratsasti mustalla hevosella, ja silmissään -leimusi taistelunhimo ja vimma. - -"Haa, vihdoin saavutin päämääräni!" huudahti hän, kannustaen hevostaan. -"Anna minulle takasin morsiameni, tahi lyön sinut kuoliaaksi!" - -Vilho ei vastannut vihollisensa huutoon, vaan valmistautui vastustamaan -hänen hyökkäystään. Vasemman käsivartensa oli hän kietonut Eleonoran -ympäri, toisessa piteli hän miekkaansa. Katarina-rouvan, joka oli -pyörtynyt, veivät kaksi sotamiestä syrjään. - -Mitä liikuttavimmilla sanoilla pyysi Eleonora ruhtinasta jättämään -heidät rauhaan, mutta tämä ei kuunnellut hänen rukouksiansa. "Juuri -sinun tähtesi olen tullutkin tänne", huusi hän, "enkä minä väisty, -ennenkuin olet vallassani." - -"Ainoastaan minun ruumiini yli käy tie hänen luoksensa", vastasi Vilho -ja ojensi miekkansa. "Tulkaa, minä odotan teitä; ratkaiskoon tämä -taistelu kumpaisenkin elämän ja kuoleman." - -Ruhtinas kannusti hevostaan niin voimakkaasti, että eläin nousi -kahdelle jalalle ja olisi varmaan musertanut Vilhon allensa, ellei hän -olisi vetäytynyt takasin. Göran Czarnecki huudahti vimmasta, nähdessään -vihollisensa pelastuneen. Hän ei uskaltanut ampua, sillä luoti olisi -yhtä helposti voinut sattua Eleonoraan. Uudelleen kannusti hän -hevosensa ja nosti sapelin lyödäkseen. Vilho huomasi nyt, että -ainoastaan onni voisi hänet pelastaa. Kuumeentapaisesti veti hän -Eleonoran rintaansa vasten, painoi huulensa hänen huulilleen ja -valmistautui puollustamaan itseänsä viimeiseen asti. Toisen kerran -nousi hevonen pystyyn, ja sen etukaviot olivat Vilhon pään yli. -Eleonora kiljahti, ja vaipui tunnotonna maahan. Vaan silloin kokosi -Vilho kaikki voimansa, tarttui kaksin käsin miekkaansa ja työnsi sen -syvälle hevosen rintaan. Tuo komea eläin tempasi kerran taaksepäin ja -kaatui kuolleena maahan. - -Ruhtinas kalpeni nähtyään tämän; hirveällä kirouksella nosti hän -pistoolinsa ja laukasi, vaan luoti ei sattunutkaan Vilhoon. - -Ruhtinaan tila ei nyt ollut paras. Hevosetta oli ja miehittäkin, sillä -nämä vetäytyivät jo takasin. Pitkää aikaa ei hänellä ollut -miettimiseen, sillä eversti Kruse lähestyi jo jalkaväkineen. Tuskalla -ja vimmalla näki hän, ettei nyt voinut saada Eleonoraa kanssaan, ja -heittäen surullisen silmäyksen uskolliseen hevoseensa, kiiruhti hän -kumppaneinsa luo, jossa hän sai erään kaatuneen miehensä hevosen. - -Kun Vilho näki aseensa saavuttaneen päämääränsä, ei hän enään -välittänyt ruhtinaasta, vaan piti ainoastaan huolta Eleonorasta. Hän -heräsikin pian horroksistaan ja vietiin turvallisempaan paikkaan. - -Vilhon sydämessä riehui ankara taistelu, hän katseli ympärilleen, -nähdäkseen vihollisensa, jonka hän pian huomasikin pakenevain -puolalaisten riveissä. Avopäin ratsasti hän rivien keskellä, kehoittaen -husaareitaan ryntäykseen, mutta he eivät häntä kuulleet, ja vastoin -tahtoansa täytyi hänen seurata mukana. - -"Luutnantti, tässä on teille hevonen", huusi eversti Kruse jo etäältä, -"luulen, että tahdotte tulla oikeaan taisteluun tuon veitikan kanssa; -kiiruhtakaa, muuten hän pääsee pakoon!" - -Vilho heittäytyi satulaan ja nelisti epäjärjestyksessä olevien -puolalaisten luo. Ruhtinas huomasi hänet heti, ja myöntyi -taisteluvaatimukseen. - -Taistelu kesti kauan, sillä kumpanenkin olivat yhtä taitavia sekä -ratsastajia että miekkailijoita. - -Pian kuitenkin näkyi, että Vilho voitti ruhtinaan voimissa. Tämän -huomasi puolalainen itsekin, ja koetti notkeudella täyttää, mitä -häneltä voimissa puuttui. Hän teki yhden vaarallisen kierroksen -toisensa jälkeen, hän pyöri ympäri kuin tuuli, mutta luutnantti oli -aina varoillaan ja vältti ihmeteltävällä kylmäverisyydellä -vastustajansa raivokkaita huimauksia. Ruhtinas tuli joka silmänräpäys -yhä kiivaammaksi. Hänen lyöntinsä seurasivat toisiaan kuin raesade, ja -hänen silmissään leimusi sammumaton viha. Taistelijat olivat nyt niin -lähellä toisiaan, että he alkoivat raivoisan nyrkkitaistelun. Mutta -ruhtinaan käsi heikontui pian, ja huomattuaan tämän, koetti hän koko -jälelläolevalla voimallaan karata vastustajansa päälle. Molemmin käsin -tarttui hän miekkaan, nosti sen ylös ja aikoi yhdellä iskulle halaista -vastustajansa pään: mutta tämä oli varoillansa, veti hevosensa -taaksepäin, jännitti käsivartensa lihakset ja otti lyönnin sellaisella -voimalla vastaan, että ruhtinaan ase särkyi kahtia. Puolalainen ei -odottanut seuraavaa hyökkäystä, jolloin hän epäilemättä olisi hävinnyt, -vaan käänsi hevosensa ja nelisti pois, huutaen: - -"Me tapaamme toisemme Sanin luona!" Ruhtinaan tappiolla päättyi -taistelu, ja puolalaiset pakenivat. - -"Noh, tämän voi sanoa miehen otteluksi", sanoi eversti Kruse, -ratsastaen Vilhon luo, joka hitaasti palasi omiensa luo. "Te annoitte -hänelle aikalailla selkään. Kiitos siitä!" - -Näin sanoen ojensi hän kätensä Vilholle, joka sitä luottamuksella -puristi. - -Eräs ajutantti nelisti esiin ja kysyi kuningasta. "Eikö hän ole -teltassaan?" kysyi eversti. "Ei! Minun täytyy heti tavata hänet, -saadakseni ilmoittaa, että Sapicha on mennyt kaikkine joukkoineen -maanmiehiensä puolelle. Tuo konna tuntee meidän hankkeemme!" - -Tämän sanottuaan ratsasti ajutantti pois, ja eversti vaipui syviin -mietteisiin, josta hänen herätti eräs sotamies, joka ilmoitti, että -Sapicha oli vapauttanut vangitun Czarnyn. - -Silloin sanoi eversti Kruse, laskien kätensä Vilhon olalle: - -"Jos teillä on teräshaarniska, pukekaa se päällenne, sillä Czarny -hiipii täällä ympäristöllä väjyvän kissan tavalla." - -"Czarny", sanoi Vilho hämmästyneenä, "oletteko nähnyt hänet?" - -Eversti kertoi nyt yöllisen retkeilynsä. - -Vilho ei vastannut mitään, vaan kiirehti niin pian kuin mahdollista oli -Eleonoran luo. - - - - -VII. - -Sandomirissa. - - -Veiksel-virran vasemmalla rannalla, aivan Puolan ja Galitsian rajalla, -sijaitsi pieni Sandomirin kaupunki, jossa eversti Cronlod oli -päällikkönä, ankaralla sotakurilla ja lempeydellä kaupungin asukkaita -kohtaan oli hän voittanut kaikkien luottamuksen. He pelkäsivät omia -maanmiehiään enemmän kuin ruotsalaisia, ja tämä ei tapahtunut tämän -sodan aikana ainoastaan täällä, vaan monessa muussakin paikassa. -Hillitsemättömät puolalaiset sotilaat eivät totelleet sotakuria, he -kuljeskelivat pitkin, tehden väkivaltaa missä vaan sopi, jotavastoin -ruotsalaiset tarkoin välttivät sellaisia väkivaltaisuuksia, jotka -olisivat voineet maakansaa vihoittaa. Usein tapahtui, samoinkuin -30-vuotisenkin sodan aikana, että asukkaat hakivat vihollisiltaan -suojaa maanmiestensä ryöstöjä vastaan. - -Lubomirski oli ottanut valloittaakseen linnan, mutta hänelle tehtiin -niin tehokasta vastarintaa, että hän, muutamien hyökkäysten jälkeen -päätti ruveta piirittämään sitä. Joka päivä tanssivat puolalaisten -tykkien luodit linnan muureja vastaan, mutta Cronlod lähetti yhtä -lämpimiä tervehdyksiä takasin, eikä jättänyt linnoitusta. Vihdoin sai -tuo rohkea päällikkö tiedon, että Kaarlo kuningas lähestyi nopeasti, -mennäkseen kaupungin luona virran yli. - -Oli 19 päivä maaliskuuta. Aurinko oli jo aikoja sitten mennyt mailleen. -Kova rankkasade edellisenä päivänä oli tehnyt tiet melkein -käyttämättömiksi. Kaupungissa vallitsi hiljaisuus, mutta sitä -vilkkaampi oli liike linnassa. Vartijoita muutettiin vähän päästä ja -kaikin tavoin koetettiin pitää vähälukuista linnaväkeä toivossa. - -Linnan portit olivat suljetut, ja kartesseilla ladattujen tykkien luona -seisoi sotilaita valmiina ampumaan. Eversti Cronlod kävi itse -tarkastamassa, josko kaikki oli hyvässä järjestyksessä. - -Eräällä kapealla syrjäkadulla näkyi kaksi kulkijata leveissä kaapuissa. -Samana päivänä olivat ruotsalaiset vetäytyneet linnan muurien -sisäpuolelle, ainoastaan silloin tällöin kulki muutamia vartiajoukkoja -kaupungin läpi. Molemmat kävelijät voivat siis olla jokseenkin varmat -ett'ei heitä huomata. Eivät he myöskään koettaneet salatakaan itseään, -vaan antoivat kaapujen luikua alas kasvoiltaan ja kiirehtivät -huolettomina eteenpäin. - -Huomaamattansa olivat he tulleet aivan lähelle linnaa, ja pysähtyivät -heti, havaittuaan edessään linnan uhkaavat muurit. Synkkä tuli hehkui -kumpaisenkin silmissä ja kuumeentapaisesti puristivat he aseitaan. - -"Ruhtinas, minä sanon teille", sanoi lyhempi heistä, "kuuden päivän -perästä on linna oleva valtiokanslerin vallassa. Ruotsalaiset kyllä -puollustavat itseään urhoollisesti, mutta vihdoin hekin väsyvät ja -tulevat pakoitetuiksi antaumaan. Puolan kansa ei tule pakenemaan, eikä -se päivä ole aivan kaukana, jolloin Sigismundon pojanpoika ja Ladislaun -poika taas varmana istuu Puolan valtaistuimella. Teitä, ruhtinas, -ihmetyttää, että minä, halpa palvelija, puhun kuin oppinut mies, mutta -kuninkaistani minulla toki on selko." - -"Sen kyllä kuulin, Czarny", vastasi ruhtinas, tarttuen palvelijansa -käsivarteen. "Sinä puhut rohkeasti. Pyhä neitsyt armahtakoon meitä tänä -hirveänä aikana ja antakoon tulevaisuuden olla valoisamman." - -"Amen", jupisi Czarny tuskin kuuluvasti; sitten jatkoi hän puoliääneen: -"Niinkauan kun tämä linnoitus on ruotsalaisten hallussa, ei kukaan voi -estää heitä tästä menemästä virran yli. Ja jos he kerran ovat menneet -yli, niin..." - -"Niin silloin on Varsova toisen kerran heidän kostonsa esineenä", sanoi -Göran Czarnecki kolkosti. - -"Ja kreivitär-raukat, jota ovat vankeina", virkkoi palvelija -surullisella äänellä. - -"Sehän on Eleonoran oma tahto", sanoi ruhtinas enemmän itsekseen kuin -palvelijalleen vastaukseksi. "Hänelle, joka onneni ryösti, tahdon -kostaa. Vilho Stjernfelt on veriviholliseni, ja niinkauan olen etsivä -hänen sydäntään, kunnes löydän sen." Näin sanoessaan pysähtyi ruhtinas -ja sanoi, nojaten päänsä kättänsä vasten: "Sinä mainitsit äsken, että -eräs palvelijoista, joka pääsi pakoon Mikolaiovin verilöylystä, asuu -täällä. Vie minut hänen luoksensa." - -"Hän asuu tässä", vastasi Czarny, pysähtyen pienen, mitättömän hökkelin -eteen. - -"Mikä on miehen nimi?" kysyi ruhtinas välinpitämättömästi. - -"Ramoski." - -"Voimmeko luottaa häneen?" - -"Yhtä varmasti voitte luottaa häneen, kuin minuunkin." - -"Hyvä; vie minut hänen luokseen." - -Portti aukeni, Czarnyn sitä voimakkaasti lykättyä, ja miehet astuivat -pihaan, joka oli täynnä kaikenlaista roskaa. - -"Antakaa kätenne minulle, ruhtinas", sanoi Czarny kiireesti. "Ei -kukaan, paitsi minä, tunne näitä kurjia portaita; pysykää aivan -lähelläni!" - -Ruhtinas teki niin, ja he alkoivat nyt kiivetä noita jyrkkiä ja vinoja -puuportaita ylös, peläten joka askeleella taittavan jalkansa. Hetken -kiivettyään tulivat he pienehköön huoneesen, jossa oli melkein pimeä. - -"Ylös, Ramoski!'" sanoi Czarny hiljaa. "Vielä kosto elää!" - -"Niinpä kyllä", sanoi käheä ääni nurkasta, ja muutamia minuuttia kului, -ennenkuin puhuja tuli näkyviin, tehden kömpelön kumarruksen -ruhtinaalle, joka nähtyään hänen ryysyiset vaatteensa ja pörröisen -tukkansa, inhosta vetäytyi takasin. Czarny ei ollut näkevinään tätä, -vaan kääntyi Göran Czarneckiin, sanoen: - -"Tässä on puhumani mies!" - -Ruhtinas läheni. Hän katseli tarkkaan Ramoskia hetkisen, ja sanoi -sitten: "Sinähän olet palvellut kreivitär Lubomirskia Mikolaiovissa?" - -"Niin olen", vastasi Ramoski huoaten, "enpä sitä koskaan unohda." - -"Oletko sittemmin kuullut mitään kreivittäristä?" - -"Czarnyn puheiden mukaan pitäisi heidän oleman ruotsalaisten vankeina", -vastasi Ramoski, katsellen kysyvästi Czarnya. - -"He ovat vangitut", sanoi ruhtinas katkerasti. "Mutta nyt asiaan! -Czarny sanoi sinun olevan uskottavan ja vilkkaan miehen; minä tarvitsen -apuasi, tahdotko auttaa meitä?" Tämän sanottuaan otti ruhtinas -taskustaan raskaan kukkaron, punniten sitä välinpitämättömänä -kädessään. - -Ramoskin silmät säkenöivät ja ehdottomasti ojensi hän kätensä. "Kyllä, -kyllä tahdon auttaa teitä, mitä vaan minulle käskette", sanoi hän -kiireesti, ikäänkuin peläten että ruhtinas muuttuisi. - -"Tuossa on palkkasi", virkkoi Göran Czarnecki, heittäen kukkaron -Ramoskin jalkoihin. "Sinun tehtäväsi on tutkia, ovatko kreivittäret -vielä ruotsalaisten leirissä, vai ovatko he tuodut tänne. Et sinä sillä -tee ainoastaan minulle ja valtiokanslerille suurta palvelusta, jos voit -tuoda ne tänne, vaan koko Puola on sinua siunaava." - -Otettuaan kukkaron lattialta ja punniten sitä hetken aikaa kädessään, -sanoi Ramoski: - -"Korkea ruhtinas, minä olen kuullut, että kreivitär tuotaisiin tänne, -ollakseen hyvässä turvassa." - -"Vai niin", vastasi Göran Czarnecki purren huultaan, "mitä muuta täällä -puhutaan?" - -"Sanotaan, että linnassa vietetään piakkoin häitä." - -"Kuka sieltä nai?" kysyi Czarny kummastuneena. - -"Kreivitär Eleonora ja..." - -"Mies, sinä valehtelet!" huusi ruhtinas, polkien jalallaan maata. - -"En, korkea ruhtinas", vastasi Ramoski nöyrästi, "minä kuulin sen eilen -eräältä tuttavalta korpraalilta." - -"Hoh, hoh!" huudahti ruhtinas pilkallisesti. "Hyvä vaan; minä kyllä -valmistan heidän morsiusvuoteensa Veikselin aaltoihin, jossa heidän -rakkautensa varmaan jäähtyy. Czarny!" huusi hän vihoissaan, "kiiruhda -isäni luo ja sano hänelle, että minä menen litvalaisten leiriin, eikä -kauan ole viipyvä, ennenkuin tämä linna on meidän." - -"Amen, amen", jupisivat Czarny ja Ramoski yht'aikaa, "pyhä neitsyt -olkoon meille armollinen!" Tuskin olivat he sanoneet viimeiset sanansa, -ennenkuin kuulivat tykin laukauksen. Pian kuului useampiakin, vähän -väliä jokaisen. - -"Ne on ruotsalaisten merkkilaukaukset", huusi ruhtinas ja juoksi -huoneen ainoan akkunan luo, "linna saa apuväkeä! Haa, sen täytyy -kuitenkin joutua meille, vaikka kymmenentuhatta miestä jäisi sen -muurien edustalle!" - -Molemmat palvelijat loivat toisiinsa tuskallisia silmäyksiä, ikäänkuin -olisivat tahtoneet tutkia toistensa sisimpiä ajatuksia. Itse -ruhtinaskin oli kiihoittunut, kiirein askelin käveli hän pitkin huoneen -lattiaa, katsellen joka kerta lähetessään Ramoskia epäilevästi. -Huoneessa vallitsi haudan hiljaisuus, ei kukaan puhunut, ja melkeinpä -kuuli näiden kolmen miehen sydämen tykytyksen. - -Äkkiä juoksi Ramoski akkunan luo ja kuunteli hengittämättä. "Minä -kuulen tännepäin marssivien sotilasten askeleita", kuiskasi hän. -"Luultavasti on se joku yövahtijoukko... mutta he seisahtuvat tälle -portille", huudahti hän kauhistuen, "Czarny, eivätkö ruotsalaiset -nähneet, että toit ruhtinaan tänne? He pitävät aina vartijoita -valleilla, ja jos he vain sattuvat näkemään yhden tai kaksi henkilöä -muurien edustalla, pitävät he heti niitä vakoojina." - -Vaan nyt lyötiin pari kertaa voimakkaasti porttiin ja joku huusi: - -"Aukaise heti!" - -Ruhtinas ja Czarny katselivat toisiaan levottomasti, vaan Ramoski sanoi -heti: "Jos tahdotte totella minua, ruhtinas, ja annatte minun määrätä, -niin pelastutte." - -Ruhtinas myöntyi. - -"Astukaa sitten tänne", sanoi Ramoski. "Tästä huoneesta johtavat -portaat eräälle toiselle kadulle; mutta joutukaa!" - -Ruhtinas astui huoneesen, ja Ramoski sulki oven hänen jälkeensä, sitten -kääntyi hän Czarnyyn päin, sanoen: - -"Pysähtykää tähän, minä menen heitä vastaan, jotta sitten saatte aikaa -pakenemaan. Hyvästi; sano ruhtinaalle, että koetan kykyni mukaan -täyttää hänen käskyjänsä." - -Näin sanoen kiiruhti Ramoski portaita alas. - -"Aukaise, kuninkaan nimessä!" käski taaskin joukon johtaja. - -"Heti, heti", ärjäsi Ramoski, ja kiiruhti portin luo, joka oli vähällä -kaatua voimakkaista sysäyksistä. - -Czarny oli kuitenkin hiipinyt akkunan luo, jossa hän voi kuulla -sotilaitten puheen. Hän kuuli portin aukaistavan ja vartiajoukon -päällikön sanovan Ramoskille: "Sinä pidät vakoojia luonasi, me olemme -nähneet heidän tulevan tänne sisälle." - -Enempää ei Czarnyn tarvinnut kuulla, tietääkseen mitä heillä oli -odotettavana. Hän kiiruhti heti ruhtinaan luo ja kertoi, mitä oli -kuullut, pyytäen tätä pakenemaan. Melske pihassa eneni, ja pian -kuulivat pakolaiset kiivaita askeleita portailla. - -"Nyt kiireesti pois", kuiskasi ruhtinas, ja kiirehti Ramoskin näyttämiä -portaita myöten alas. "Löytynee kai täällä ovi, jonka kautta pääsee -ulos, muutoin..." - -"Minä löysin sen jo", vastasi Czarny, "mutta yksin en voi sitä -aukaista, teidän täytyy auttaa minua, ruhtinas." Ponnistaen kaikki -voimansa, onnistui heidän vihdoin aukaista ovi, ja syvä huokaus -tunkeutui heidän rinnoistaan, vihdoinkin seistessään ulkoilmassa. - -Czarny, joka tunsi pienimmänkin sopukan kaupungissa, kulki edellä, ja -seikkailuksitta saapuivat he kaupungin ulkopuolella olevaan metsikköön, -jonne olivat jättäneet hevosensa. - -Samassa silmänräpäyksessä kun ruhtinas ja Czarny tulivat kadulle, astui -ruotsalainen upseri ensimäiselle portaalle. "Hm, hm", jupisi hän "tässä -on vielä selviä jälkiä, epäilemättä olivat he vakoojia." - -Ruotsalainen palasi takasin ja sanoi, mitaten terävällä silmäyksellä -Ramoskia kiireestä kantapäähän: - -"Sinulla oli, niinkuin sanoin, vakoojia luonasi, ja he ovat päässeet -pakoon." - -"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty", jupisi Ramoski. Ääneensä lisäsi hän: -"Herra upseri, he eivät olleet vakoojia." - -"Mitkä olivat heidän nimensä?" kysyi upseri uhkaavalla äänellä. - -"Ruhtinas Göran Czarnecki ja hänen palvelijansa", vastasi Ramoski. - -Puolalaisen täytyi vangittuna seurata myötä linnaan, vaan hän ei -valittanut; päinvastoin oli hän hyvin mielihyvissään siitä, että -vieraansa olivat pelastuneet. - -Noin puolen tuntia kului, ennenkuin ruhtinas ja hänen palvelijansa -erosivat toisistaan. Vihdoin hyppäsi Göran Czarnecki satulaan, antoi -Czarnylle muutamia käskyjä ja riensi pois, idässäpäin olevaa, -litvalaisten leiriin vievää tietä pitkin. Czarny kannusti myös -hevostaan ja ohjasi tiensä päinvastaiseen suuntaan. Ratsastettuaan noin -puolen tuntia, ohjasi hän hevosensa virtaan ja kahlasi toiselle -rannalle. Sen jälkeen haki hän yksinäisen paikan, josta ei kukaan voisi -löytää hevosta, sitoi sen puuhun kiinni ja kiirehti ylös rannalle, sekä -saapui hetken kuluttua erään metsän rinteellä olevan mökin luo. - -Czarnyn lähestyessä tuota enemmän eläimiä kuin ihmisiä varten tehtyä -mökkiä, tuli häntä vastaan roteva mies, puettuna puolalaisen talonpojan -tapaan korkeaan karvalakkiin ja pitkään viittaan. Hetken katsoi hän -vaiti Czarnya, sitten sanoi hän, hyväntahtoisuuden hymyn kuvastuessa -koville kasvoilleen: - -"Terve tuloa Czarny-ystävä! Onko sinulla hyviä vai huonoja uutisia. -Mutta oli miten oli, tule sisään levähtämään. Sinähän tulet -Sandomiristä, mitenkä siellä voidaan?" - -"Senhän sinä kait tiedät paremmin, kun asut näin lähellä", vastasi -Czarny äreästi. "Mutta nyt toisiin asioihin; kuinka meidän asiaimme -laita on?" - -"Hyvin, kuinkas myös?" - -"Hyvä; onko joukko valmiina?" - -"Se odottaa minun merkkiäni; kuinka suuren luulet ruotsalaisten joukon -olevan?" - -"Noin viisikymmentä miestä! Kuulehan, Walchovitz", jatkoi Czarny, -astuessaan matalasta ovesta huoneesen, "tuolla rotkotien äärellä tulee -sinun odottaa heitä." - -"Miten tahdot, mutta miksi ei Ramoski ole kanssasi?" - -Czarny kertoi nyt tapauksen kaupungissa, ja lisäsi vielä: - -"Tämä oli saakelin tyhmästi; hän saa ehkä nyt virua jossakin kurjassa -linnan kopissa. Olisi ollut tarpeen täälläkin, sillä kukaan ei niin -hyvin tunne kaikkia Sandomirin ja Mikolaiovin välisiä teitä kuin hän." - -"Noh, sinä nyt toki jäät tänne?" kysyi Walchovitz. - -"En!" vastasi Czarny kiireesti, "ruhtinas on määrännyt, että minun -ennen päivän nousua pitää oleman kenraali Czarneckin luona, ja aika on -niukka. Hyvästi, Walchovitz, tee mitä voit, palkinnon kyllä tulet siitä -saamaan." - -Senjälkeen haki Czarny hevosensa, kahlasi toisen kerran virran yli ja -kiirehti sitten koilliseen päin, jossa osa Czarneckin joukosta majaili. - -Tuskin oli hän ratsastanut puolitoista tuntia, kun kaksi husaarijoukkoa -tuli häntä vastaan; näiltä sai hän tietää Czarneckin olevan tulossa, -sillä Sapicha oli tälle ilmoittanut ruotsalaisten aikovan Sandomirin -luona mennä San-virran yli. Czarny kääntyi siis takasin, ohjaten -kulkuaan jälleen Sandomiriin. - - - - -VIII. - -Kanssapuhe. -- Vankeus. - - -Vaikka Niscovan voitto itsestään ei ollut erittäin suurenmoinen, oli -sillä kuitenkin tärkeitä seurauksia: Sapicha nimittäin meni silloin -3,000 miehen kanssa maanmiestensä puolelle. Suurin ja vaarallisin -seuraus oli kuitenkin se, että puolalaiset saivat tietää kuninkaan -aikeet eikä voivat sentähden estää häntä menemästä virran yli, joten -hän joutuisi kahden virran ja kahden äärettömän suuren sotajoukon -väliin. Ruotsin armeija oli mitä surullisimmassa tilassa. Sotilaat -tuiki uupuneina ravinnon puutteessa pitkien marssien jälkeen, tuskin -voivat he jatkaa kulkuansa. Myöskin odotettiin yleistä kapinaa, eikä -ihme olisi ollutkaan, jos nuo paljon kärsineet sotilaat sekä upserit -tulisivat epätoivoon, sellaisia hirmuja nähdessään. Mutta Kaarlo -kuningas pysyi yhtä rauhallisena kuin ennenkin. Puhutellessaan -ulkomaiden lähettiläitä, hän kyllä ilmaisi ajatuksensa, vaan -sotilaitaan johtaessaan oli hän aina rauhallinen, ollen heille -esimerkkinä. - -Majuri Liljenberg, joka kuormaston kanssa oli tullut Sandomiriin viittä -päivää ennen kuningasta, oli heti ruvennut rakentamaan siltaa virran -yli, huolimatta Lubomirskistä, joka häntä kaikin tavoin koetti estää. -Päivää jälkeen Niscovan tappelun olivat sotajoukot saaneet käskyn alkaa -marssia. Kaarlo Kustaa oli istuutunut akkunan luo, tarkasti katsellen -joukkoja. Hänen tarkka silmänsä havaitsi pienimmänkin epäjärjestyksen, -ja hän huokasi syvään, ajatellessaan miten paljon nämä sotilaat saivat -kärsiä. Mutta myöskin oli hän ylpeä, että hänellä oli sellaisia -joukkoja, ja hänen katseensa kirkastui, nähdessään tuon kunnianarvoisen -marskin, Kaarle Kustaa Wrangelin, tuovan esiin osastonsa. Heidän -katseensa kohtasivat toisensa, kuningas nyykäytti iloisesti päätään -kokeneelle sotatoverilleen, ja sotilaatkin saivat ikäänkuin uutta eloa, -nähdessään kuninkaan iloiset ja toivolliset silmäykset. - -Kuninkaan näin tarkastellessa joukkojaan, tuli eversti Kruse huoneesen, -kysymään josko puolattaret pääsisivät kuninkaan puheille. - -"Tuokaa he tänne, eversti", vastasi Kaarlo Kustaa, "sitten annatte -käskyn luutnantti Stjernfeltille viedä heidät 50 miehen kanssa -Sandomiriin. Luulen, että luutnantti mielellään ottaa tämän -tehdäkseen", lisäsi kuningas hymyillen, "onhan hän mielellään mukana -seikkailuissa, ja voisipa tapahtua, että hän vielä kerran saa ihanalle -kreivittärelle osoittaa olevansa urhean sotilaan." Näin sanoen viittasi -kuningas kädellään, ja eversti poistui. Hetkisen sen jälkeen tuotiin -kreivittäret huoneesen ja kumarsivat nöyrästi hallitsijalleen. He -seisoivat ensikerran aikakautensa suurimman sotilaan edessä, ja olivat -hieman hämillään häntä puhutellessaan. - -"Olkaa tervetulleet", sanoi Kaarlo Kustaa kohteliaasti, mennen heitä -vastaan. "Toivon, ett'ei aikanne leirissä ole tullut aivan pitkäksi." - -"Teidän majesteettinne", sanoi Katarina-rouva, suudellen kuninkaan -kättä, "ajatellessamme kurjaa isänmaatamme, olemme tulleet -synkkämielisiksi, emmekä voi muuta kuin surkutella onnettomuutta, -joka..." - -"Kreivittäreni, älkää puhuko valtiollisia asioita", keskeytti häntä -kuningas, veitikkamaisesti uhaten sormellaan, "siitähän voisi johtua -mieleeni, että jonkinlaiset aikeet..." - -"Ei, teidän majesteettinne", lausui Eleonora pikaisesti, koettaen auttaa -Katarina-rouvaa, joka kuninkaan puheesta oli nähtävästi punehtunut, -"vakuutan, että olemme aivan syyttömät tästä asiasta." - -"Näin todellakin", sanoi vanha kreivitär vakuuttaen. "Teidän -majesteettinne ei ymmärrä sanojamme oikein." - -"Samoin teette tekin, rouva", virkkoi Kaarle Kustaa. "Mutta -lopettakaamme nyt tämä aine ja alkakaamme uusi. Kuten näette marssimme -nyt Sandomiriin, jossa taaskin kerran koetellaan. Sentähden olen -antanut luutnantti Stjernfelfille käskyn saattaa teidät Sandomiriin, -jossa vähemmin tulette tuntemaan leiri-elämän vaikeuksia. En voi antaa -teille parempaa turvaa kuin luutnantin, vaan olenpa varma, että hän -tekee kaikki, mitä voi, saadakseen teidät viedä vahingotta -määräpaikkaan." - -Eleonora punehtui ja hänen äänensä värähteli hieman, vastatessaan. - -"Me kiitämme teidän majesteettianne tästä suojeluksesta, jonka annatte -meille turvattomille, ja aina olemme rukoilevat Jumalan säästämään -teidän majesteettinne kallista elämää." - -Katarina-rouva säpsähti, hän ei ollut odottanut tällaista puhetta. Itse -kuningaskin hämmästyi. - -"Te rukoilette Jumalaa elämästäni", sanoi Kaarle Kustaa, "ja minä olen -sekä teidän että isänmaanne vihollinen. Todellakin tunnustan, että -puheenne kummastuttaa minua." - -"Samoin minuakin", sanoi vanha kreivitär hiljaa, katsellen Eleonoraa ei -juuri hyvillä silmillä. - -Sitte sanoi nuori kreivitär, miellyttävällä liikkeellä vieden kuninkaan -käden huulilleen: "Vilhon kuningas on minunkin kuninkaani." - -Katarina rouva vaaleni, vaan oli vaiti: hän ei tiennyt mitä ajatteli -Eleonoran käytöksestä ja hän päätti vaatia siitä selitystä. - -"Te olette siis alamaiseni, ja minun suojelukseni alla", lausui -kuningas, katsellen ihaillen Eleonoraa. - -Kuultuaan nämät sanat, jotka taaskin toivat levon Eleonoran sydämeen, -kumarsi hän nöyrästi kaunista päätään ja vetäytyi etäämmälle. - -Katarina-rouva olisi puhunut, mutta se oli häneltä mahdotonta. Hän oli -tullut vapautta pyytämään ja kuuli sen sijaan sanoja, jotka tekivät -lopun hänen matka-ajatuksistaan. Eleonoran sanoista kuninkaalle huomasi -selvään, että nuori nainen ei toivonut takaisin maanmiestensä luo, ja -Katarina-rouva, jonka isänmaanrakkaus tytön puheesta loukattiin, -rakasti kuitenkin niin "harhaan joutunutta", joksi hän aina puhutteli -Eleonoraa, että hän laiminlöi omat etunsa moisen sukulaisensa onnesta. -Kun hetkinen vielä oli puhuttu jokapäiväisistä seikoista, sanoi -kuningas: - -"Aika kuluu, joka hetki on kallis ja läsnäoloni armeijassa on tarpeen. -Joukko on valmis milloin tahdotte, teitä seuraamaan." - -Vastaanotto oli päättynyt. Kreivittäret olivat juuri aikeessa poistua, -kun kuningas tarttui Eleonoran käteen, katsoi häntä tarkasti silmiin, -sanoen: - -"Jätättekö kaipauksetta maanne ja isänne uskonnon, seurataksenne itse -valitsemaanne puolisoa, eikö katumus..." - -"Minä kieltäydyn _kaikesta_ puolisoni tähden", sanoi Eleonora -kiihkoissaan. "Paavi ja papit heittäkööt omansa ja kirkon kirouksen -päälleni, rakkauteni sekä kuninkaani ovat olevat turvanani", lisäsi -hän, heittäen luottavaisen silmäyksen Kaarlo Kustaasen. - -Kuningas aikoi vastata, vaan hänen huulensa jäivät kiinni. Hän pusersi -lujemmin Eleonoran kättä ja kääntyi sitten äkkiä pois, mennen läheiseen -huoneesen. - -"Lapsi, lapsi", sanoi Katarina-rouva heidän tultuaan pihalle, "mitä -sanoja olet..." - -"Hiljaa", huudahti Eleonora veitikkamaisesti, "minä olen nyt Ruotsin -alamainen, ja luulenpa saavani kääntymään teidänkin sydämenne." - -"Varjelkoon minua siitä pyhä neitsyt ja kaikki pyhimykset", kuiskasi -vanhus hartaasti, tehden ristinmerkin. - -Kun kreivittäret astuivat huoneesensa, tuli Vilho heitä vastaan, ja -kysyi huolehtien, miten kuninkaan luona oli käynyt. - -"Kysykää häneltä itseltä", vastasi Katarina-rouva, heittäen päätään -taaksepäin ja osoitti Eleonoraa, "hän voi parhaiten vastata, sillä hän -yksin piti puhetta." - -"Niin", vastasi Eleonora, kietoen kätensä Vilhon kaulan ympäri, "minä -antauduin kuninkaamme suojeluksen alaiseksi, ja sitä ei vanha kreivitär -voi kärsiä. Minä olen nyt otettu Ruotsin alamaiseksi", lisäsi hän, -katsellen nuorukaista hehkuvin silmin, "ja nyt on vaan kysymyksenä, -josko et sinä ole sitä vastaan." - -Vilhon vastaus oli suutelo. - -Matkapuuhiin ei mennyt suurta aikaa, ja vaunut olivat jo odottaneet yli -puolen tunnin, kun eversti Kruse astui sisään. - -"Kiiruhtakaa, naiseni", huusi hän, "hukkaan mennyttä puoltatuntia ei -saa takasin, erittäinkin kun tiet ovat niin huonoja, että täytyy ajaa -aivan hiljakseen. Rykmentti toisensa perään marssii täältä, minä jään -viimeiseksi, nähdäkseni uskaltaako tuo Sapicha lurjus näyttäytyä. -Kiiruhtakaa, ell'ette tahdo joutua husaarien käsiin!" - -Vanhempi naisista ei juuri pitänyt kiirettä, mutta Eleonora auttoi, -minkä voi. Vihdoin olivat he valmiit, ja matkue läksi liikkeelle. Vilho -komensi joukkoa sekä hänen alapäällikkönsä, kersantti Lundberg, nuori, -kaunis mies, joka sotamiehestä oli kohonnut kersantiksi. Sekä eversti -että Vilho pitivät hänestä hänen uskaliaisuutensa sekä jalon luonteensa -tähden, eikä mitään tärkeätä asiaa toimitettu, ellei hän ollut siinä -osallisena. Hän ratsasti seurueen etupäässä, Vilhon ollessa naisten -turvana. - -Löytyy hetkiä, jolloin itsessään tuntee vaaran olevan lähellä, ja -tällainen luulo oli tunkeutunut Eleonoran sydämeen. Vilhon vakuutukset -ja hellät kehoitukset vaan hetkeksi poistivat hänen levottomuutensa, -mutta kun siihen tuli vielä vanhan kreivittären äänekkäät valitukset, -oli Eleonoran rohkeus tykkänään kadonnut. - -Tuli ilta. Kuu, joka ensin niin surumielisesti oli valaissut -tantereita, metsiä ja virtoja, piiloutui pian lännestä tulevien -raskaiden pilvien taakse. Aseet valmiina rynnäkköön, ratsastivat -ruotsalaiset eteenpäin, ympäröivät vaunut lähemmin sekä lähettivät -vakoojia joka taholle. Vanha kreivitär nukkui ja Eleonora oli juuri -nojannut päätään käteensä, seuratakseen hänen esimerkkiään, kun hän -äkkiä heräsi etujoukossa syntyneestä äänestä. - -"Mitä tämä merkitsee? Oi jumalani, meitä vastaan tehdään rynnäkkö", -huokasi hän, kun kersantti täyttä laukkaa ajaa karahutti Vilhon luo. He -keskustelivat hetken aikaa innokkaasti hiljaisella äänellä. - -Eleonora katseli tarkasti Vilhon kasvoja tämän puhuessa kersantin -kanssa, ja hän näki selvään Vilhon vaalenevan, kersantin osoittaessa -metsään, joka oli heistä parin kivenheiton matkan päässä. - -"Vilho", kuiskasi hän ja tarttui nuorukaisen käteen, "onko vaara -tarjolla?" - -"On, armaani", vastasi hän, nojaten alas Eleonoraan, "en tahdo sitä -sinulta salata, meitä uhkaa vaara. Metsän alussa, jonka läpi meidän -tulee mennä, on aukko, ja kersantti Lundberg joka äsken oli siellä, -sanoi nähneensä aseita etuvarustuksen takana. Takasin palaaminen olisi -vielä vaarallisempaa, sillä silloin tulisimme aivan Sapichan -ojennettuihin käsiin. Ole levollinen, armaani", lisäsi hän hellästi, -pusertaen Eleonoran kättä omassaan. "Niin kauan kun yksikin meistä -elää, ei kukaan tule riistämään hiuskarvaakaan päästäsi." - -Näin sanoen jätti nuorukainen vaunut ja kiirehti päävoiman luo, joka -järjestäytyi rynnäkköä vastaan ottamaan. - -"Itse tie on vapaa", sanoi kersantti, joka palasi toiselta -tarkastusmatkaltaan, "mutta kummallakin puolella sitä on viholliset -piiloutuneet. Emme voi päästä metsän läpi muutoin, ell'emme houkuttele -puolalaisia tänne, saadaksemme nähdä, onko heitä paljonkin. Minä kyllä -otan tehdäkseni tämän parin miehen avulla." - -"Tämäpä on hyvä ehdotus", vastasi luutnantti puristaen kersantin kättä, -"minä järjestän päävoiman vaunujen ympärille teidän houkutellessanne -nuo koirat piilostaan." - -Kersantti ratsasti viiden miehen kanssa pois ja hetki kului -jännittävässä odotuksessa. Vanha kreivitär oli herännyt ja Vilho koetti -kaikin tavoin ehkäistä hänen hätähuutojaan. - -"Jumalan tähden älkää valittako niin äänekkäästi", sanoi Vilho. -"Huudoillanne saatatte meidät juuri siihen vaaraan, jota koetamme -paeta. Minä käsken teitä vaikenemaan", lisäsi hän tuimasti, "muuten on -minun rupeaminen toimeen." - -Tämä puhetapa, jota tarve vaati häntä käyttämään, auttoi heti, sillä -Katarina-rouva vaikeni ja jupisi nyt vaan hiljaa itsekseen. - -Ei pieninkään ääni häirinnyt hiljaisuutta heidän ympärillään, jopa -luultiin että oli annettu väärä hälytys, kun aseiden kalsketta kuului -metsästä. Kauan ei viipynyt, ennenkuin kersantti viiden miehensä kera -ratsasti tantereelle lukuisan vihollisjoukon seuraamana. - -Ratsumiehet ympäröivät vaunut ja odottivat rynnäkköä, joka ei kauan -viipynytkään. Epäjärjestyksessä ja huutaen syöksyivät puolalaiset -metsästä ja karkasivat vähälukuisten ruotsalaisten päälle. Mutta nämä -vastustivat heitä epätoivon rohkeudella, ja heidän etupäässään taisteli -kersantti kuolemaa halveksien. Puolalaisten oli vihdoin peräytyminen, -ja juuri kuin he aikoivat alkaa paluumatkaansa, antoi Vilho merkin -hyökkäykseen. Ratsumiehet syöksyivät esiin, ja puolalaisten pako oli -yleinen. - -Mutta ruotsalaiset tahtoivat myös käyttää hetken sekasortoa hyväkseen, -koettaen päästä metsän läpi. Vaunut pantiin nopeaan liikkeesen, ja -ratsumiehet nelistivät metsää kohden, jossa puolalaisten rivit -olivat hirveässä epäjärjestyksessä. Tuo uskalias koe oli juuri -onnistumaisillaan, ja vaunut olivat jo metsäaukon sisällä -vahingoittumatta, kun molemmat etumaiset hevoset kaatuivat, estäen -takimaisia pääsemästä eteenpäin. Tien poikki oli kaadettu hirveän suuri -puu, jota eivät ruotsalaiset ennen olleet huomanneet. - -Hirmuinen sekamelska syntyi; metsästä molemmin puolin tietä syöksyivät -puolalaiset ratsumiesten niskaan, pannen toimeen kauhean verisaunan. He -eivät voineet palata takaisin, sillä puolalaiset olivat asettautuneet -sinne, ja vaunut taasen olivat etupuolella. Pimeys saattoi taistelun -vielä hirmuisemmaksi. - -Vilho ei ollut jättänyt Eleonoraa hetkeksikään, hän oli päättänyt -puolustaa itseään viimeiseen asti. Hänen ympärillään kaatui ratsumies -toisensa perään, ja hän kuuli kauhulla vihollisten joukon yhä enenevän. -Hänen vieressään taisteli kersantti raivoisana. Silloin kuuli hän järeän -äänen käskevän puolalaisia ottamaan haltuunsa vaunut, sillä kaivattu -saalis olisi siellä. Hän oli lähellä joutua epätoivoon, sillä -pelastusta ei näkynyt missään. Kaikki tuli hänelle nyt selville; -ruhtinas oli tämän päällekarkauksen pannut toimeen. - -"Eleonora", sanoi Vilho sortuneella äänellä, "me joudumme nyt -vihollisten käsiin, mutta minä tahdon kuitenkin kuolla urhon lailla; -elävänä en koskaan antaudu!" - -"En minäkään", kuului ääni luutnantin lähellä, ja kersantti seisoi -hänen takanansa. "Ainoastaan kymmenen miestä on jälellä", sanoi hän -synkästi, "ja nämät kymmenen pian saavat loppunsa, sillä meitä -vastustaa satakunta hurjaa vihollista. Antakaa minun kuolla kanssanne, -luutnantti, ja niin totta kuin Jumala elää, ei yksikään puolalainen ole -koskeva Eleonora-kreivittäreen, niinkauan kuin minä voin liikuttaa -käsivarttani." - -Vedet silmissä ojensi Eleonora jalolle kersantille kätensä, jonka tämä -vei huulilleen, sitten hän yhdellä iskulla halkaisi jättiläisen -kokoisen puolalaisen pään, tämä kun oli tullut liiaksi lähelle vaunuja, -joiden luona jälellä olevat ruotsalaiset vielä taistelivat epätoivon -hurjuudella. - -"Jalo ystäväni", sanoi Vilho, pannen kätensä kersantin olalle, "minä -kunnioitan ja ihailen rohkeuttanne ja uljuuttanne, mutta ne eivät meitä -hyödytä. Tehkää sentähden neuvoni mukaan: koettakaa paeta ja kertokaa -tämä onnettomuus eversti Kruselle; ainoastaan tällä tavoin voimme -toivoa pelastuvamme." - -Ja kun Eleonora pyysi samaa, huusi kersantti: - -"Kyllä koetan; ja jos vaan ihmisvoimat auttavat, niin..." - -"Kiitos, kiitos", sanoivat Vilho ja Eleonora yhteen ääneen. - -Kersantti lisäsi: - -"Puollustakaa itseänne vielä hetkinen, minun pannessani tuumani -toimeen, sitten voitte antautua." Näin sanoen astui hän hevosen -selästä, haki sen puolalaisen ruumiin, jolta äsken oli halaissut pään, -puki itsensä hänen lakkiinsa sekä viittaan, ja tunkeutui pelkäämättä -vihollisten joukkoon. - -Vilho katseli hetken aikaa hänen jälkeensä, ja kersantti katosi -näkyvistä. "Sallikoon Jumala hänen rohkean tekonsa onnistua!" sanoi hän -hiljaa. "Kaikki mitä minulla on, tahtoisin uhrata hänen hyväkseen." - -Kimakka avunhuuto vaunujen luota veti hänen huomionsa puoleensa. -Puolalaiset olivat syösseet vaunuille; ainoastaan neljä tai viisi -ruotsalaista oli jälellä. Katarina-rouva oli pyörtynyt, eikä siis -tiennyt, että hän vietiin pois; Eleonora kyllä koetti vastustaa -vihollisia, jotka puoleksi olivat vetäneet hänen vaunuista ulos, mutta -mitä voi hän saada aikaan heikoilla voimillaan? Silloin hän päästi -huudon, joka toi Vilhon hänen luoksensa. Parin minuutin kuluttua olivat -puolalaiset verisin päin lyödyt maahan ja Eleonora vapaa. Melkein -yliluonnollisilla voimilla nosti Vilho hänet satulaan, kannusti hevosta -ja ohjasi sitä heikompaa paikkaa kohti. Mutta turhaa oli toivoa -pelastusta niin suurta ylivoimaa vastaan. Ne harvat ratsumiehet jotka -olivat seuranneet nuorta komentajaansa, kaatuivat pian, ja Vilho aikoi -juuri kumartua, painaakseen jäähyväissuutelon Eleonoran värittömille, -vapiseville huulille, kun samassa miekanisku takaapäin sattui hänen -vasempaan käsivarteensa niin voimakkaasti, että hän tunnottomana vaipui -maahan. Mailma musteni hänen silmissään ja hän meni tunnottomaksi. - -Kaksi jälelle jäänyttä ratsumiestä antautuivat, nähdessään luutnantin -kaatuvan, ja metsäaukossa vallitsi pian kuolonhiljaisuus, jota -ainoastaan silloin tällöin häiritsi haavoitettujen valitushuudot. - - - - -IX. - -Kersantti pettää puolalaiset. -- Göran Czarnecki käy vankiensa luona. - - -Uskalias kersantti ei milloinkaan ollut peljännyt, mutta nyt häntä -vähän kammotti näin tunkeutua vihollisten joukkoon. Kielen taisi hän -aivan hyvin; nyt tuli hänen vaan pitää kasvojaan piilossa. Vedettyään -lakin syvään kasvoilleen ja viitankauluksen ylös, meni hän rohkeasti -eteenpäin, sysäten tieltään kansalaisiaan, eikä ollut kuulevinaan -äänekästä nurinaa jälessään. - -"Maanmiehet, minun kasvoni ovat haavoittuneet", sanoi hän, vetäessään -kaulusta vielä ylemmäksi, "ja vaikka luin viisikolmatta Pater Nosteria -[Isämeidän rukousta. Suoment.] ja lupasin kymmenen paria messua -kuolleelle veljelleni, ei pyhä neitsyt kuitenkaan ole minua armahtanut. -Saakelin ruotsalainen veti koko poskeni halki; minun täytyy kiirehtiä -kotiin, muuten vereni juoksee kuiviin." - -"Ha, ha, haa!" nauroivat muutamat talonpojista, jotka kuulivat tuon -vale-puolalaisen valitukset, "tuleehan siitä kelpo työ akallesi, kun -neuloo tuon haavan umpeen." - -"Niin, niin, minua miesparkaa", voivotteli valepukuinen, kiiruhtaen -askeleitaan, "enpä enään luule ehtiväni kotiakaan." - -"Istupas tähän, toveri", sanoi eräs toinen talonpoika, tarttuen kiinni -kersantin käsivarteen. "Minä olen hieman lääketaitoinen, ja jos tahdot, -niin kyllä tarkastan haavasi." - -"No nytpä todellakin olen joutunut pulaan", sanoi kersantti itsekseen, -"tuo puoskari voisi mennä hiiteen." Ääneensä lisäsi hän: "kiitos -vaivastasi, naapuri, mutta heti kun ilmaa pääsee haavaan, rupeaa se -kirvelemään, kuin olisi tulessa: kyllä koetan mennä kotiin, tie ei ole -erittäin pitkä." Näin sanoen nousi hän istualtaan ja aikoi poistua, -mutta lääketaitoinen, joka toverilleen tahtoi näyttää taitoansa, -pidätti kersantin ja sanoi hyväntahtoisesti: - -"Vedä viitta pois, eihän se nyt mahda olla niin vaarallinen, sinä vaan -olet pelko raukka." - -Kersantti kirosi kaikkia lääketaitoisia puolalaisia. Näyttää kasvonsa -oli hänestä sama kuin mennä kuolemaan. Hetki oli mitä vaikein. Toisella -kädellään viitan alta koetettuaan, olivatko pistoolinsa ja sapelinsa -tallella, teki hän rohkean päätöksen. - -"Ystäväni", sanoi hän yksinäiselle puolalaiselle, joka yhä piti hänen -käsivarrestaan kiinni, "olisitpa vaikka kuinka taitava, et kuitenkaan -voi hoitaa minua niinkuin vaimoni. Näetpäs, kun pyhä neitsyt viime -vuonna pelasti Torkan hukkumasta Veikseliin, lupasin minä hänelle, -ett'ei kukaan muu kuin vaimoni saisi minua hoitaa, kun joudun -sairaaksi. Tämä on aivan totta, toverit, ettekä te voi uskoa, miten -hyvä hän on sairaita hoitelemaan. Nyt, toverit, laskekaa minut -menemään, ja jos sinä todellakin olet niin lääke-oppinut kuin -kerskailet, niin onhan sinulla kyllä tekemistä tuolla." - -"Hän on tehnyt pyhälle neitsyeelle lupauksen, pyhä neitsyt on -pelastanut hänen vaimonsa", puhelivat läsnäolijat toisilleen hiljaa, ja -yksi heistä meni lääkeoppineen luokse, sanoen: "meidän täytyy -kunnioittaa pyhää neitsyttä ja hänen suojeluksensa alla olevia; anna -hänen mennä!" - -Puolalainen irroitti kätensä, ja kersantti luuli jo pelastuneensa, kun -roteva talonpoika lähestyi parin kyynärän päässä kersantista olevaa -joukkoa, kysyen, josko he olivat nähneet hänen veljeänsä, jonka puvun -hän tarkasti kertoi. - -Kersantti vavahti ja tunsi tuskan hien otsallaan. Ensi kerran eläissään -hän pelkäsi, huomatessaan kantavansa väärää pukua. Mutta vanha -vikkelyytensä, joka ei koskaan ennen ollut häntä jättänyt, nytkin hänet -pelasti. Hän keksi äkkiä keinon, joka oli hänelle hyödyksi. - -"Puolalaiset", huusi hän, nostaen kättään, "me olemme ympäröidyt, nyt -juuri näin painetteja puiden välitse, tulkaa, katsokaamme keitä siellä -on, eläköön Puola" näin sanoen kiiruhti hän ennen muita poispäin, -"Kiiruhtakaa, kiiruhtakaa!" huusi hän tuskin voiden iloaan hillitä, -nähdessään että ainoastaan kaksi voivat häntä seurata. "Ruotsalaiset -ovat tuolla edessäpäin, mutta nuo koirat pakenevat, eläköön Puola!" - -Puolalaiset juoksivat sen minkä voivat, mutta kersantti juoksi henkensä -edestä. Toinen niistä, jotka voivat häntä seurata, väsyi yhä enemmän ja -enemmän, vihdoin seurasi häntä ainoastaan tuo lääketaitoinen. - -He olivat kahden, sillä kersantti oli hänen huomaamattansa vaihtanut -suuntaa, niin että nyt olivat aimolailla pettämänsä joukon sivulla. Hän -kuunteli; silloin tällöin kuului yksinäinen laukaus, mutta tulivatko ne -metsäaukosta tai häntä takaa-ajavilta puolalaisilta, sitä hän ei voinut -varmaan sanoa. Hän otaksui kuitenkin, että viimemainitut olivat -huomanneet petoksen, ja raivossaan ampuvat hänen jälkeensä. - -Kersantti pysähtyi. Toverinsa teki samoin. - -"Jos olet yhtä hyvä lääkäri kuin juoksija, niin todella kadun, ett'en -antanut sinun sitoa haavaani", sanoi kersantti salaperäisesti -hymyillen, jota ei puolalainen kuitenkaan huomannut. - -"Eipä haavasi mahda olla erittäin vaarallinen, koska voit juosta niin -hyvin", puuhkaili puolalainen hengästyneenä. "Mutta koska emme -saavuttaneetkaan noita saakelin ruotsalaisia, niin jos nyt tahdot -näyttää, niin kyllä minä..." - -"Tässä näet", vastasi kersantti, vetäen kauluksen pois kasvoinsa edestä -ja heittäen viitan taaksepäin. - -Puolalainen hämmästyi ehdottomasti, nähdessään ruotsalaisen univormun. - -"Missä on tie Sandomiriin?" kysyi kersantti, paljastaen miekkansa ja -mennen puolalaista vastaan. "Tässä ei auta salaaminen, totuus ilmi!" - -Puolalainen ei ennättänyt vielä tointua hämmästyksestään, nähdessään -puolalaisen talonpojan sijaan edessään ruotsalaisen sotilaan, ennenkuin -kersantti veti keihään hänen kädestään ja ojensi sen hänen rintaansa -vasten. - -"Minun on kiire", sanoi hän, lyöden jalkaansa maahan, sillä hän epäili -ensi hetkellä saavansa koko puolalaisjoukkion niskaansa. "Missä on tie -Sandomiriin? Sano heti, muuten lävistän sinut keihäällä, ja se haava ei -olisi niin hyvä parannettava." - -"Tuolla... tuolla... tuolla..." änkötti puolalainen, osoittaen -oikealle. "Menkää aivan suoraan ja puolentunnin kuluttua tulette -tielle. Säästäkää henkeni, minulla on vaimo ja lapsia..." - -"Etkö valehtele?" kysyi kersantti tuimasti. - -"En, se on totta", vastasi puolalainen vaikeroiden, "kahdeksan pientä -lasta ja..." - -"Välitänkö minä lapsistasi", huudahti kersantti, joka vaivoin saattoi -olla totisena, "voitko vannoa, että oikea tie on tuossa edessämme?" - -"Pyhän neitsyen ja kaikkien pyhimysten kautta vannon sen", vakuutti -puolalainen. - -"Noh, nyt uskon sinua. Saat mennä matkaasi, vaan muista, jos nyt olet -valehdellut, et koskaan tule saamaan rauhaa, vaan olet ijankaiken -vaivattava kiirastulella, vaikka vaimosi ja kahdeksan lastasi lukisivat -messuja ylitsesi. Keihään pidän minä, jää hyvästi!" - -Näin sanoen kietoutui kersantti jälleen viittaansa, kiiruhtaen -puolalaisen osoittamaan suuntaan. Kun ei enään nähnyt ketään, alkoi hän -juosta minkä jaksoi, ja tulikin vähän ajan kuluttua maantielle, jossa -suureksi ilokseen tapasi noin sata miestä omasta rykmentistään. - - * * * * * - -Molemmat kreivittäret vietiin kiireesti Walchovitzin asunnolle, joka, -kuten lukija kai muistaa, oli Veikselin rannalla. Paitsi asuinhuoneita, -löytyi siellä kaksi muutakin rakennusta, ja niihin majoitettiin -vangitut ratsumiehet. Näiden joukossa oli Vilhokin, joka Walchovitzin -käskystä heitettiin pimeään, epäterveelliseen kellariin, mikä tuskin -oli niin suuri, että hän voi siellä ojaista itseään. Kreivittäret -saivat isännän huoneen asuakseen. Tämäkään ei juuri ollut kehuttava, -mutta olivathan kuitenkin suojassa yökylmää vastaan. - -Vanha kreivitär osoitti useamman kerran iloansa, ollessaan jälleen -maanmiestensä luona, ja kiusasi alinomaa Eleonoraa, kertoessaan miten -suuria tulevaisuuden toiveita hänellä oli. Eleonora ei ollut -kuulevinaankaan soimauksia armastaan kohtaan, vaan kärsi vaijeten nämä -kaikki. Mutta tämä ei ollut vanhuksen mieleen. - -"Kreivittäreni", virkkoi Eleonora katkerasti, "asemamme on muuttunut, -nyt pidän minä itseäni vankina, mutta tahdon kuitenkin tyytyä onneeni, -kun vaan tiedän, että Vilhoa kohdellaan niinkuin jalojen voittajien on -tapana. Toivon kuitenkin kerran pääseväni taasen vapaaksikin." - -"Älä sitä luulekaan", sanoi Katarina-rouva äkkiä. "Veljesi ei niinkään -pian laske sinua käsistään, ja mitä tuohon hullunkuriseen rakkauteesi -tulee, ei se ole muuta kuin tyhjää luuloa, jonka järki pian on ajava -tiehensä. Kukapa sitäpaitsi tietää, jääkö kreivi elämään. Kuulin -Walchovitzilta, että hän oli saanut vaarallisen haavan." - -"Missä hän on, mihinkä he ovat hänen vieneet?" huusi Eleonora, -hypähtäen seisoalleen. "Armosta, rouvani, päästäkää minua hänen -luokseen, minä pyydän teitä." - -"Käänny pyyntöinesi Walchovitzin puoleen", vastasi vanhus. "Mutta hän -ei sitä tule myöntämään, sillä hänelle on annettu ankara käsky pitää -teitä erinään." - -"Kuka on antanut hänelle tämän käskyn?" kysyi Eleonora äkkiä. - -"Ruhtinas", vastasi Katarina-rouva kääntyen poispäin. - -"Tuo konna! Hän ansaitsisi vihani ja kammoni, mutta ei ole edes sen -arvoinen, tuskin ansaitsee hän syvimmän ylenkatseeni. Luuleeko hän -tällä julmuudella voivansa kuolettaa rakkauteni? Tietämättänsä tekee -hän sen yhä vahvemmaksi, enkä milloinkaan herkeä rakastamasta Vilho -Stjernfeltiä. Kuuletteko, kreivittäreni", jatkoi hän, tarttuen -vanhuksen käsivarteen, "_en milloinkaan herkeä rakastamasta Vilho -Stjernfeltiä_!" - -Katarina-rouva peräytyi, nähdessään Eleonoran silmissä palavan -epätoivon tulen; hän ei enään lausunut sanaakaan Vilhosta, vaan meni -huoneen nurkassa olevalle yksinkertaiselle vuoteelle. Pian hän vaipui -syvään uneen, eikä kauan viipynyt, ennenkuin Eleonorankin valtasi uni. -Mutta hänen unensa oli rauhaton, hän oli aina kuulevinaan kuolevaisten -hätähuudot, ja näiden joukosta eroitti hän Vilhon heikon äänen. -Kiljahtaen nousi hän vuoteeltaan. Aurinko oli juuri noussut, ja sen -lämpimät säteet valaisivat lempeinä köyhästi sisustetun huoneen. Taivas -oli selkeä, ilma lämmin ja suloinen. - -Eleonora jätti vuoteensa ja meni akkunan luo. Edessään päilyi Veikselin -pinta. Pienet, värähtelevät aallot kimaltelivat kuni timantit ja -kuohuivat leikkien kivien ympärillä. Kaikki heräsi uuteen eloon, ja -kevään ensi sanansaattajat, kukkaset, nousivat verhostaan, -auringonsäteitten lämpimästä tervehdyksestä. - -Lumottuna katseli Eleonora silmäinsä edessä olevaa kaunista maisemaa, -ja hän oli juuri aikeessa mennä ulos, saadakseen paremmin nauttia -kaunista aamua, kun etäältä kuuluvat äänet pakottivat hänen -pysähtymään. - -Äänet tulivat yhä lähemmäksi ja voimakkaimmiksi. Eleonora tunsi -rohkeutensa menehtyvän, sillä äänien joukosta oli hän eroittavinaan -ruhtinaankin äänen. - -Edessään oleva näky saattoi Eleonoran vapisemaan. Hän näki seuraavaa: - -Ruotsalaiset vangit vedettiin yksi erältään esille ja ruoskittiin -poikkimenneellä keihäällä, ja mitä vaan nuo raivoisat puolalaiset -käsiinsä saivat. Turhaan pyysivät nuo onnettomat armoa; heidän -kiusaajansa vaan nauroivat pilkallisesti. - -Tähän asti oli Eleonora kärsivällisesti katsellut tuota hirveätä -menettelyä, vaikka veri monta kertaa oli jähmettymäisillään hänen -suonissaan, kun hän näki ruhtinaan, joka etäältä katseli näyttelyä, -vaan nauravan onnettomain tuskille: mutta kun vihdoin Vilhokin tuotiin -esille, silloin päästi Eleonora sydäntä vihlovan hätähuudon, kaappasi -oven auki ja syöksyi ulos. Kun hän huomattiin, vaipuivat kohotetut -sauvat, ja ruhtinaskin vaaleni. - -"Vilho, Vilho!" huusi hän, kumartuen rakastettunsa viereen, sekä -peittäen hänen veriset kasvonsa suuteloillaan, "Herää; Vilho, Eleonorasi -on luonasi!" - -Vaan vanki ei kuullutkaan tuota kallista ääntä, hän oli pyörtynyt. - -"Ja tämän olette te tehneet!" huusi Eleonora, katsoen ruhtinasta -ylenkatseella. "Jos tällaisella menettelyllä luulette murtavanne -rakkauteni, niin tykkänään erehdytte, ruhtinas!" - -"Ihana Eleonora", sanoi Göran Czarnecki, antaen merkin viedä vangit -pois, "te siis todellakin kunnioitatte tuota ruotsalaista enemmän kuin -hän ansaitseepi, te, puolalainen neito..." - -"_Minä olen kreivi Vilho Stjernfeltin puoliso_", vastasi Eleonora -painavasti. "Ja ellette usko minua, voitte kysyä eversti Kruselta. -Muistakaa", jatkoi hän, ylpeästi kohottaen päätään, "minä olen hänen -puolisonsa ja voin siis vaatia teitä edesvastaukseen menettelystänne." - -"Hänen puolisonsa", jupisi ruhtinas, töllistellen Eleonoraa, "se ei voi -olla mahdollista!" - -"Jumalan ja ihmisten edessä olen minä hänen puolisonsa", vastasi -Eleonora vakavasti. - -Ruhtinas vaaleni, vaan hän tuli kuitenkin pian ennalleen ja vastasi: -"Tämä avioliitto ei ole laillinen, ja kirkko on sen purkava." - -"Minä en tunnusta teidän kirkkoanne", sanoi taaskin Eleonora säihkyvin -silmin. "Puolisoni uskonto on minunkin uskontoni, ja minä olen -lutherilaisen kirkon suojassa." - -"Kuolema ja kirous", jupisi ruhtinas ja riensi pois, "mutta minä olen -kostava verisesti." - -Horjuvin askelin palasi Eleonora asuinhuoneesen. Hänen rukouksistaan ja -kyyneleistään huolimatta, oli Vilho viety takasin entiseen koppiinsa. - - - - -X. - -Ehkäistyt tuumat. - - -Kaarlo Kustaa oli tullut Sandomiriin vaivaloisen marssin perästä, Heti -kaupungin eteläpuolella aikoi hän mennä yli Veikselin, mutta saatuaan -tietää, että Czarnecki oli sinne majoittanut hyvin varustetun leirinsä -ja kaikin voimin päättänyt tehdä vastarintaa, marssi hän sivutse ja -majoittui juuri kolmioon, jonka Veiksel ja San muodostavat yhtyessään. -Oli ilta, kun ruotsalaiset saapuivat Sandomiriin, ja puoliyön aikana -kaikui ruotsalaisten tykinlaukaus piiritettyjen lohdutukseksi, joita -yhä ankarammin suuri puolalainen armeija hätyytti. - -Kaarlo Kustaa oli kaikkialla, hän ei säästänyt ketään, ei edes itseään: -hän otti itse osaa vallitustoimiin. Öin, päivin sateli luoteja ja -pommia kaupunkiin sekä linnaan, mutta muureissa ei huomattu mitään -vaikutusta. Silta, jota majuri Liljenberg rakensi virran yli, oli jo -melkein valmis. Sinnepäin puolalainen tykistö enimmäkseen luotejaan -lähettelikin, vaan ne eivät tehneet mitään vahinkoa. Liljenberg oli -antanut tehdä vahvoja etuvarustuksia, ja niiden takana tehtiin -yhtämittaa työtä. Ainoastaan kaksi päivää vielä, ja ylimeno voitaisiin -panna toimeen. - -Eversti Kruse joukkoineen oli asetettu aivan virran luo linnan -eteläpuolelle. Tuon ankaran sotilaan otsa oli ollut synkkä ja -miettiväinen aina kreivittärien lähdöstä saakka, ja usein oli hän -katunut, ett'ei ollut lisännyt saattojoukkoa. "Minä olen niin levoton -luutnantin tähden", sanoi hän majuri Berdanille, joka ratsasti hänen -vieressään virran rannalla, "jos he ovat joutuneet näissä pirun -metsissä niin runsaasti kuljeskelevien salajoukkojen käsiin." - -"Asiat eivät ole oikein", vastasi majuri, "ja minulla on syytä uskoa -pahinta." - -"Miten niin?" kysyi eversti pikaisesti. - -"Tuon nuoren ruhtinas Czarneckin sanotaan kuljeskelevan näillä -tienoilla: niin kertovat jotkut minun väestäni." - -"Niin, tuo saakelin ruhtinas", murisi eversti, "hän on tuottanut -minulle suurempia suruja kuin olen voinut aavistaakaan. Hän kuljeksii -täällä ympäristöillä, koettaen saada valtaansa nuoren kreivittären, -eikä tiedä, että vaimo on pidettävä kunniassa." Näin sanoen varjosti -hän vasemmalla kädellään silmiänsä ja katseli tarkasti puolalaisten -leiriä. - -"Puolalaiset valmistautuvat rynnäkköön", sanoi hän, kääntyen majuri -Berdanin puoleen, "mutta Liljenberg ja Cronlod kyllä ajavat heidät -matkoihinsa." - -Tykit alkoivat paukkua, ja kietoivat läheisimmät esineet savuun. -Taistelijain liikkeitä ei voinut eroittaa, toisinaan näkyi puolalainen -joukko toisensa perään kiirehtivän virtaa kohden. Näytti siltä, kuin -olisi Lubomirski aikonut ottaa valtoihinsa tämän paikan. Mutta -Liljenberg otti heidät lämpimästi vastaan, ja pakoitti ryntääjät -peräytymään. - -Ruotsalaisen leirin keskukohdalta ohjasi pienilukuinen ratsujoukko -kulkuaan virran ainoan sillan eteen. Siinä oli Kaarlo Kustaa, -kenraalimajuri Essen, eversti Kaarlo Sparre, kenraalimajuri Bülov ja -eversti Kustaa Kruse sekä Fredrikki La Chapell ja muutamia ulkomaiden -lähettiläitä. Kuningas ratsasti aivan virran partaalle, ja voi aivan -hyvin kuulla komantosanat toiselta rannalta. Hän viittasi toisia -seuraamaan itseänsä, ja sanoi, kääntyessään lähettiläiden puoleen: - -"Herrani, te olette nyt melkein kahakan keskellä; nyt näette, miten -puollustetaan linnoja ja suojellaan virran ylimenoa." - -"Teidän majesteetillanne on yhtä urhokkaita päälliköitä kun -sotilaitakin", vastasi Ranskan lähettiläs D'Avaugour, kohteliaasti -kumartaen. - -Kuningas hymyili kuullessaan tämän todenperäisen kiitoksen -sotajoukostaan, ja sanoi: - -"Sotamieheni ovat syntyneet tällaisiin leikkeihin, työttöminä he eivät -voi ollakaan." - -Näin sanottuaan käänsi hän hevosensa ja ajaa karahutti täyttä laukkaa -takasin leiriin, mutta oli tuskin ennättänyt puolitiehen, kun hänet -saavutti majuri Bertan, joka huomautti häntä vaarasta, joka jälleen -uhkasi linnaa; syystä, että puolalaiset olivat tuoneet esiin suuren -joukon polttoaineita, ja sytyttääneet linnan palamaan. - -Kuningas pysähtyi ja katseli kauan aikaa levottomasti linnaa. - -Tuli leveni hirveällä nopeudella, ja liekit kiemurtelivat valleja -myöten ylöspäin; yht'äkkiä kääntyi tuuli ja ohjasi liekit kaupunkiin -päin, joka hetken kuluttua oli yhtenä tulimerenä. Puolalaisten aije ei -ollut onnistunut, ja suurella tappiolla vetäytyivät he takasin. - -Tuskin oli eversti Kruse tullut telttaansa, ennenkuin kersantti -Lundberg syöksyi sisään. - -"Mikä Herran nimessä onkaan?" huudahti eversti hypäten kersanttia -vastaan, "miten on luutnantin ja kreivittärien laita?" - -Kersantti kertoi kaikki, ja lopetti puheensa, sanoen: "Pikainen apu on -tarpeen, sillä ruhtinas Czarnecki on raivoissaan luutnantille. Eräs -vanki, jonka minun onnistui saada käsiini, kertoi minulle tämän." - -"Minä tahdon nähdä tuon vangin", sanoi eversti. - -Kersantti toi vangin sisään. - -"Kas niin", huusi eversti, mielistyneenä hieroen käsiään. "Tervetuloa, -ystäväni Czarny! Sinä näyt mielelläsi oleskelevan ruotsalaisten -leirissä, mutta ole varma siitä, että tällä kertaa et pääsekään -pakenemaan. Nyt ei täällä enään löydy Sapichaa, joka pelastaisi sinut." - -Czarny vapisi. - -"Vastaa nyt todenperäisesti kysymyksiini", jatkoi eversti, pannen -kätensä Czarnyn olalle. "Muuten tiedät minulla olevan keinon, jolla -saan sinulta totuuden." - -"Minä vastaan", jupisi vanki. - -"No niin, onko Göran Czarnecki virran tällä puolella?" - -"On." - -"Oletko tavannut häntä?" - -"En." - -"Sinä valehtelet", ärjäsi eversti kohottaen nyrkkinsä. "Mistä sitten -tietäisit hänen olopaikkansa?" - -"Olen kuullut puhuttavan." - -"Soo'o; koska hänestä erkanit?" - -"Toissapäivänä." - -"Ja kuitenkin sanot, ett'et ole häntä tavannut täällä: tuo kuuluu -hiukan epäiltävältä." - -"Erotessani ruhtinaasta olimme virran toisella puolella. Ruhtinas oli -silloin menossa litvalaisten luo, vaan onko hän nyt muuttanut aikeensa, -sitä en tiedä." - -"Noh", jatkoi eversti ja asteli nopein askelin edestakaisin lattialla, -"mitä siitä tuumaat, että molemmat kreivittäret ovat ruhtinaan -hallussa?" - -Czarny tuskin voi pidättää ilon-huudahtusta. - -"Huomaan, että sinä tunnet tuon seikan", sanoi eversti, joka koko ajan -oli tarkasti katsellut vankia, "sinä ehkä tiedät, minne ruhtinas on -heidät piiloittanut?" - -"Tiedän", vastasi Czarny, joka näki, että ainoastaan suora totuus -saattoi hänet pelastaa. - -Eversti kutsui luokseen sotamiehen, jolle sanoi: "Pidä tarkka huoli -tästä vangista, muuten, minä takaan, pääsi ei juuri ole erittäin -lujassa." - - * * * * * - -Ruhtinas oli pari kertaa käynyt Vilhon luona. Tuo mustasukkainen ja -kostonhimoinen puolalainen piti Vilhon tuskat suurimpana ilonaan, eikä -sallinut lääkärin eikä Eleonorankaan tulla hänen luokseen. Haava, -aluksi vaan vähäpätöinen, tuli hoidon puutteesta hyvin vaaralliseksi, -ja varmaan olikin ruhtinaan tarkoitus niin pidentää aikaa, ett'ei -sittemmin enään mikään lääkäri voisi sitä auttaa. Kärsivällisesti piti -nuorukainen hyvänään kaikki vihollisensa rääkkäykset, jopa, kun nämä -tulivat käsillisiksi, hän vaan vastineeksi heitti viholliseensa -silmäyksiä, joista esiintyi syvin ylenkatse. - -Kosto on tunne, joka voi kuolettaa kaiken jalouden, jonka Luoja on -istuttanut ihmis-sydämeen. Luonnostaan oli Göran Czarnecki jalo, ja -voi, kuten kaikki vaihtelevat henkilöt, usein näyttäytyä oikein -ylevänä; hänessä olivat kaikki avut yhdistettyinä. Eleonoran tunnustus, -että hän oli luutnantti Stjernfeltin puoliso, oli kiukuttanut häntä, ja -hän vannoi kostavansa hirveästi. Hänen ylpeyttään oli kovasti loukattu, -ja hän tuli raivoihinsa, tietäessään halvan ruotsalaisen upserin -voittaneen hänet. Eleonoran luopuminen uskostaan häntä myöskin -harmitti, ja katoolilais-innossaan luuli hän palvelevansa sekä kirkkoa -että Jumalaa, kun hän valmisti verivihollisensa perikadon. Ja hän oli -päättänyt sen saada aikaan. Nyt tiesi hän ei milloinkaan voittavansa -Eleonoran rakkautta, ja tämä vielä yllytti hänen vihaansa. - -Lähtöpäivä oli tullut. Vanha kreivitär, joka sai kuljeskella missä -tahtoi, oli vähää ennen mennyt rannalle. Hän huokasi syvään, -ajatellessaan luutnantin tilaa. Hänkin oli Göran Czarneckilta pyytänyt -saada hoitaa sairasta, vaan oli aina saanut kieltävän vastauksen. Hän -kyllä kärsi, nähdessään Eleonoran tuskat, ja koetti lohduttaa -surullista, enempää ei hän voinut, sillä ruhtinas oli niin julma ja -luulokas, että eroitti heidät toisistaan, ja he saivat siis asua -erikseen kumpikin huoneessaan, Walchovitzin tuvassa. Tämä konna, jonka -ruhtinas oli ostanut kultaläjällään, oli pantu hänen tuumiansa -täyttämään, ja tämän Walchovitz tekikin mielellään, koska vihansa -vieraita kohtaan oli yhtäpitävä ahneuden kanssa, ja hän ruotsalaisia -hävittämällä luuli välttävänsä taivaan rangaistuksen. - -Tällaisissa käsissä oli nuorukaisen kohtalo, vaikk'ei hän itse sitä -tiennyt, sillä vahdit eivät milloinkaan vastanneet hänen kysymyksiinsä, -eivätkä edes vähimmälläkään viittauksella ilmoittaneet, mitä tapahtui. - -Päivä oli jo lopussa, ainoastaan pari tuntia oli enään hämyyn. -Puolalaiset järjestyivät tuvan edessä ja odottivat vaan käskyä, -alkaakseen marssinsa. - -Kiirein askelin lähestyi ruhtinas Eleonoran asuntoa ja käski vahdin -avaamaan. - -"Ovi on sisäpuolelta suljettu, armollinen ruhtinas", sanoi mies -nöyrästi. - -Göran Czarnecki koetti avata, mutta hänen ponnistuksensa raukenivat -tyhjiin. - -"Avaa se väkisin!" käski hän sotamiestä. - -Tämä epäili hetkisen, mutta teki vihdoin käskyn jälkeen ja mursi sen -yhdellä ainoalla keihään iskulla. Ruhtinas syöksyi sisään, mutta -seisahtui hämmästyneenä kynnykselle. - -Eleonora oli polvistunut tuolin eteen ja piti käsissään pientä -kultakantista kirjaa. Hän ei ollut huomannut, kun ovi murtui, mutta -ruhtinaan astuessa huoneesen nousi hän ylös, ja meni levollisen -näköisenä häntä vastaan, sanoen: - -"Takasin! Jos tulette ilmoittamaan minulle puolisoni kuolemaa, niin -säästäkää minua kuulemasta niitä kärsimyksiä, joita olette hänelle -tuottanut. Takasin!" huusi hän koko voimallaan, "te ette ole arvollinen -astumaan tämän matalankaan katon alle." - -Hänen vakava käytöksensä, ja kaikissa kasvonjuonteissa ilmaantuva -päättäväisyys, hämmästyttivät ruhtinasta. Hän oli odottanut näkevänsä -Eleonoran, kyyneleet silmissä, ja nyt hän olikin noin rohkea. Mutta hän -ei tiennyt, että tämä rohkeus vaan oli teeskenneltyä, ja että vaan -epätoivo häntä rohkaisi. Ruhtinas ei voinut sanoa sanaakaan, ja oli -juuri menemäisillään pois, kun huomasi pienen kirjasen Eleonoran -kädessä. - -"Tuo varmaan on rakas muisto, koska siitä niin huolellisesti pidätte -vaarin", sanoi hän ivallisesti nauraen, ja meni Eleonoraa kohden. - -"Se on lutherilainen raamattu, ihana ja opettavainen kirja, jossa -käsketään antamaan anteeksi myöskin vihollisilleen; sen olen saanut -Vilholta", vastasi Eleonora, painaen raamatun huulilleen. "Teidän, -ruhtinas, pitäisi lukea se", jatkoi hän lempeästi, "että näkisitte, -miten väärin olette tehnyt." - -"Pitäisikö minun sääliä sitä, joka on anastanut iloni ja ryövännyt -morsiameni?" vastasi ruhtinas katkerasti. "Ei", huudahti hän, -raivoissaan puristaen nyrkkiään; "minä olen vannonut kostavani ja -kostoni on oleva hirveä. Hän on vääräuskoinen, ja hänen on kuoleminen, -niin sanoo meidän oppimme." - -"Menkää, menkää", huusi Eleonora, ja peräytyi, nähdessään ruhtinaan -hehkuvat silmät. "Menkää, muuten huudan apua." - -"Kenen luulet auttavan sinua?" vastasi Göran Czarnecki hurjalla -äänellä, ja kietoen kätensä Eleonoran vyötäisille. "Sinä olet nyt minun -vallassani." - -"En milloinkaan!" huudahti Eleonora, kokosi kaikki voimansa ja sysäsi -ruhtinaan takasin niin voimakkaasti, että tämä oli vähällä kaatua. -Samassa kiillähti leveä tikari hänen kädessään. "Te olette konna, -ansaitsematon jaloon nimeenne, jonka syntymisenne on teille saattanut", -lisäsi hän, kohottaen äänensä. "Kuulkaa nyt päätökseni. Älkää tulko -minua liki, nyt en enään pidä teitä ruhtinaana, maanmiehenäni, vaan -vihollisenani, ja tämän pyhän kirjan kautta vannon puollustautuvani -viimeiseen saakka. Puolalainen veri liikkuu suonissani, ja te tiedätte, -että puolalaistyttö on rohkea, kun on puhe hänen rakkaudestaan ja -maineestaan." - -Ruhtinas kyllä näki, että Eleonora voisi pitää sanansa, mutta intohimot -ja viha, nämä hirmuiset haltijat, jotka alentavat ihmisen eläimiäkin -alemmaksi, olivat niin vallanneet hänen sydämensä, ett'ei hän nähnyt -uhkaavaa vaaraakaan. - -"En voi pitää käytöstänne muuna kuin leikkinä", sanoi hän -teeskennellyllä hymyllä ja astuen askeleen eteenpäin. "Olettehan liian -nuori ja ihana kuolemaan; tuhannet lepäävät jalkainne juuressa, ja minä -olen niistä yksi." Näin sanoen syöksyi ruhtinas hänen eteensä maahan, -ja tarttui hänen hameesensa. - -"Menkää, Jumalan tähden, menkää!" huusi hän, koettaen irtautua. "Jos -toivotte ijäistä autuutta, niin olkaa minulle armelias! Kunnioittakaa -veljeäni, minua ja itseännekin, älkää tuottako päällenne onnettoman -kirousta, vaan sallikaa minun mennä, sitä teiltä pyydän kaikkein pyhäin -kautta. Minä rukoilen teiltä armoa, rukoilen jalkainne juuressa." - -Ruhtinas karkasi seisaalleen, hänen rintansa huokui kovin, nähdessään -Eleonoran jalkainsa juuressa. Hän olisi puhunut, mutta kielensä ei -taipunut siihen, ja yhdellä hyppäyksellä seisoi hän Eleonoran vieressä. -Kimakka kiljahdus kuului Eleonoran huulilta, tikari välähti, hän työnsi -sen eteensä, mutta kalisten putosi se maahan oven luona. - -"Hän on minun", kähisi ruhtinas ja nojautui tunnottoman Eleonoran yli; -"hän on minun", riemuitsi hän, ottaessaan hänen käsivarrelleen, kun -samalla tämä hirmuinen sanoma kuului ulkoa: - -"Ruotsalaiset ovat hyökänneet kimppuumme!" - -Eleonora oli pelastunut. - -Joka näin sopimattomaan aikaan kävi ruhtinasta tervehtimässä, ei ollut -kukaan muu kuin eversti Kruse. Puolalaisia oli noin viisikymmentä -sotilasta, ja näistä ruhtinas vaivoin sai kootuksi kolmekymmentä, -toiset pakenivat heti, nähdessään ruotsalaiset. - -Vanha kreivitär ei vielä ollut palannut, eikä sitä kukaan -huomannutkaan, Göran Czarnecki kun vaan mietti keinoa, miten saada -Eleonora pelastetuksi. - -Ruotsalaiset syöksyivät joka taholta esiin, ja sotilas, jonka ruhtinas -oli lähettänyt tiedustelemaan, oliko pakotie metsään suljettu, palasi -sanomalla, että he olivat joka puolelta ympäröidyt. Nyt ei ollut muuta -neuvoa kuin koettaa tunkeutua ruotsalaisten rivien läpi virran -puolelta, vaan tämäkin oli ruhtinaasta melkein mahdotonta, kun hän -katseli silläkin puolella seisovia tiheitä ratsumiesrivejä. Mutta -jotain oli tehtävä, ell'ei hän tahtonut tykkänään antautua, ja sitä ei -hän mielinyt tehdä. Ruhtinas, koottuaan vähälukuiset sotamiehensä ja -kehoitettuaan heitä urheasti puollustaumaan, kiiruhti tupaan, missä -Eleonora vielä tunnottomana lepäsi lattialla. Nopeudella, jossa hyvin -näkyi hänen suuri sielunsa kiihko, tarttui hän Eleonoraa vyötäisiltä -ja kantoi hänet kuin lapsen pihalle, nousi ratsulle ja antoi -ryntäysmerkin. Hänen sivullaan juoksi Walchovitz, joka tuskallisella -huolella seurasi vähintäkin liikuntoa ruhtinaan kalmankalpeilla -kasvoilla. - -Ruhtinas ohjasi ryntäyksensä etenkin eversti Krusea kohti, mutta häntä -vastustettiin täällä niin urheasti, että seuralaisistaan toinen -toisensa perään kaatui. Nähdessään, ett'ei hän voinut päästä -aikeittensa perille, ell'ei nyt onni häntä auttaisi, kuiskasi hän -muutaman sanan Walchovitzin korvaan ja käski miehiään peräytymään. - -Pirullinen ilo välähti Walchovitzin tummissa silmissä, kun hän sai -hiljaisen käskyn: hän meni kiireesti takasin tupaansa, ja hetken -kuluttua oli sekä tämä että muutkin rakennukset ilmi tulessa. - -Ruotsalaiset hämmästyivät, huomattuaan sen, ja heidän aiottu -ryntäyksensä estettiin, koska eversti antoi käskyn sammuttaa tulen. -Sytytetyistä huoneista kaikui sisälläolevien onnettomien hätähuudot, ja -tämä vielä enensi ruotsalaisten pelastusintoa. Ratsumiesten rivit -harvenivat huomattavasti, ja tätäpä ruhtinas juuri oli odottanutkin. -Hiljaisella äänellä hän taaskin antoi käskyn ryntäykseen, ja tämä -onnistuikin. Heikot rivit murrettiin, ja puolalaiset kiirehtivät virtaa -kohti. Mutta eivätpä he vieläkään olleet pelastuneet. - -Kun eversti näki, että kaikki vangit olivat pelastuneet hirmuisesta -kuolemasta, kokosi hän kaikki ratsumiehensä ja syöksyi puolalaisten -perään. Kahakka oli raivoisa, mutta päättyi pian puolalaisten -tappiolla. Ruhtinaskin oli vähällä joutua saman kohtalon alaiseksi kuin -muutkin; hevosensa oli ammuttu, ja toinen luoti oli niin läheltä -viiltänyt hänen päätään, että suuri osa tukasta oli seurannut sen -myötä. Hän seisoi nyt maassa, tunnoton Eleonora käsivarsillaan; -ympärillään kaatui sotamiehiä, ja hänenkin perikatonsa näkyi yhä -lähenevän. Silloin virkkoi eräs sotamiehistä: - -"Me saamme apua, hätämme on huomattu ja tuolla riennetään auttamaan." - -Hän oli oikeassa, sillä vastakkaisella rannalla kiirehti joukko -jalkaväkeä virtaa kohti. - -Tämä näky antoi ruhtinaalle uusia voimia. Hän kiihoitti jälelläolevia -puolustautumaan urheasti, ja kiirehti rannalle. Mutta vaikka hän olikin -voimakas ja notkea, esti Eleonoran ruumiin paino kuitenkin kulkua, ja -hän oli tuskin ehtinyt puolitiehen, kun eräs ratsastaja saavutti hänet. -Ruhtinas pysähtyi ja antoi Eleonoran vaipua maahan, ja ojensi -pistoolin, siten odottaen vihollistaan. Tämä vihollinen oli kersantti -Lundberg. - -"Jättäkää saaliinne, muuten olette kuoleman oma", sanoi kersantti, -kohottaen sapelinsa. "Eikö siinä ole kylläksi, kun koetitte mitä -hirveimmällä tavalla kuolettaa hänen puolisonsa, tahdotteko myös murtaa -tuon onnettoman rauhan. Te ette voi paeta, antautukaa!" - -Ruhtinaan silmät hehkuivat, hänen koko ruumiinsa tärisi vihasta. - -"Minä en antaudu milloinkaan", vastasi hän raivoisena ja kohotti -pistoolinsa: "ennen kuolen!" - -Sapeli halkasi ilmaa ja sattui ruhtinaan karvalakkiin, niin että tämä -meni lerpalleen, mutta samassa kuului pistoolin laukaus, ja mies sekä -ratsu kierielivät maassa. Kun savu oli hälvennyt, seisoi kersanttikin -taasen jaloillaan, mutta hevonen jäi ennalleen; luoti oli sattunut -jalon eläimen sydämeen. - -Eversti Kruse herätti hänet mietteistään, sanoen: - -"Mihin joutui ruhtinas, pakeniko hän ehkä 'pyhän neitseensä' avulla?" - -Eversti Kruse oli aina sama. Hän ivaili juomaseuroissa ja keskellä -verisintä kahakkaa, kun tuhannet kuolleet häntä ympäröivät. - -"Hän on tuolia", vastasi kersantti, osoittaen virralle päin; "hän pääsi -taaskin pakenemaan." - -"Ei vielä", virkkoi eversti ja ajaa karahutti takasin, "vielä on -minulla sanomista hänelle pari sanaa." - -Sillä aikaa oli ruhtinas ennättänyt rannalle ja odotti siinä mitä -suurimmalla kärsimättömyydellä toiselta rannalta vesille laskettua -venettä. Eleonora oli tointunut. Mitä liikuttavimmilla sanoilla pyysi -hän ruhtinaan jättämään hänet, hän rukoili ja itki, vaan turhaan. - -"Ei mikään maallinen voima enään voi teitä riistää käsistäni", vastasi -hän röyhkeästi. "Veljenne määrätköön kohtalonne, minä vien teidät hänen -luokseen." Näin sanoen tarttui hän lujasti Eleonoran käsivarteen ja -pakoitti hänet astumaan veneesen, joka juuri tuli rantaan. - -Puoleksi tukahutetulla huudahtuksella vaipui Eleonora veneen pohjalle; -ruhtinas ja sotamies ottivat kumpikin aironsa ja ponnistivat kaikki -voimansa päästäkseen pakoon. - -Ruotsalaiset syöksähtivät rannalle, ja heidän vauhtinsa oli niin nopea, -ett'eivät voineet hillitä ratsujaan, vaan ajoivat pitkän matkaa veteen. -Tämä olikin monen onnettomuus, sillä vastaisella rannalla piilevät -puolalaiset alkoivat tulen, ja matka oli niin lyhyt, että useimmat -heidän luodeistaan sattuivat. Ruotsalaiset vastasivat tuleen pitkillä -kivääreillään, vaan ani harva luoti ennätti sinne. - -Pakolaiset olivat noin puolitiessä matkaa, kun sotamies huudahti, -lakaten soutamasta: - -"Pyhä neitsyt, luulenpa, että he koettavat tulla virran yli!" - -"Ohoh", sanoi ruhtinas, halveksivaisesti vääristäen suutaan: "se ei ole -onnistuva, sotamiehemme antavat heille toisen jälkimuiston, ja sitten -he kyllä kadottavat halunsa." - -Ruhtinas oli noussut seisomaan veneen perässä ja katsoa tuijotti -ruotsalaisten puoleiselle rannalle, juuri kuin olisi siltä etsinyt -jotakin. Peitteetön tukkansa liehui tuulessa, takki oli aukeutunut, -niin että jäntevä rintansa näkyi, posket liekkuivat, ja oikeassa -kädessään piti hän kalliisti kirjaeltua pistoolia. Tällä hetkellä hän -oli ihana. - -"Haa", mutisi hän kohottaen pistoolia, "tuossa hän on, nyt ei hän pääse -pakenemaan!" - -Rantaäyräälle ratsasti eversti Kruse, tietämättä mitään uhkaavasta -vaarasta, sillä häntä juuri Göran Czarnecki tarkoitti. - -"Nyt ei hän voi päästä käsistäni", jupisi ruhtinas taaskin ja nosti -toisen kerran pistooliaan; hänen huulensa vapisivat suonenvedon -tapaisesti, hän laukasi, mutta pistooli ei ottanut tulta. Vielä kerran -kosketti sormi liipasinta, ja pistooli laukesi. Hengittämättä odotti -ruhtinas savun haihtumista. Tuuli haihdutti pian kevyen pilven, ja hän -näki nyt everstin nelistävän rantaäyrästä ylöspäin. - -"Kirottu ase", ärjäsi hän ja heitti vihoissaan pistoolinsa virtaan, -"kirottu ase, sinä et löydä tietä viholliseni sydämeen!" - -Ruotsalaiset, nähdessään takaa-ajamisen turhaksi, vetäytyivät takasin, -ja ruhtinas saapui pian maanmiestensä luokse. - - - - -XI. - -Sandomirin häviö. - - -Kuka oli iloisempi kuin eversti Kruse, lääkäriltä kuullessaan, ett'ei -Vilhon haava ollutkaan niin vaarallinen, jolta se näytti. Hän kiiruhti -heti vanhan kreivittären luo, joka oli löydetty tainnuksissa rannalla -olevasta pensaikosta, ja kertoi hänelle tämän iloisen uutisen. Mutta -kuinka hämmästyi hän, kun Katarina-rouva ei ainoastaan näyttänyt -välinpitämättömältä, vaan alkoi nuhdella häntä sekaantumisestaan -"ruhtinaan asioihin", kuten hän sanoi. Eversti tuijotti rouvaan, -löytämättä sanoja hämmästyksessään ja harmissaan. Vihdoin hänen -kielensä siteet irtautuivat ja vanhus sai nyt pitää hyvänään aika -saarnan. Kuunneltuaan tätä hetkisen, vastasi Katarina-rouva: - -"Puhukaa kuinka paljon tahansa sääliväisyydestänne kreivi Stjernfeltiä -ja Eleonora Lubomirskia kohtaan, minä en voi sitä hyväksyä, niin kauan -kuin sen päämääränä on saattaa harhaanjoutunutta vielä etäämmälle -veljensä sydämestä. Hän on nyt tämän hallussa, ja voittepa olla varma -siitä, ett'ei hän niin pian sieltä pääse takaisin." - -"Mutta minä käyn hänet hakemassa, aivan valtiokansleri Göran Czarneckin -ja Witebskin nenän edestä", vastasi eversti, joka nyt alkoi tulistua. -"Kylläpä saarnaan heille, ett'ei laisinkaan sovi ryöstää toiselta -omaisuutta, ja vielä kalleimpaa, niinkuin vaimo on. Aivan vimmastun -tätä ajatellessani", jatkoi hän, lyöden otsaansa, "ja jospa nyt tuo -ruhtinas olisi hallussani, kyllä hänen opettaisin. Onko tämä nyt enään -laitaa; ensin aikoo paistaa luutnantin ja sitten ryöstää hänen -vaimonsa! Ei, kreivittäreni, teidän ruhtinaanne ovat vielä niin -raakoja, että voisivat ottaa esimerkin minun halvimmasta -sotamiehestäni." - -Näin sanoen hyökkäsi eversti ulos ja löi oven niin kovaa kiinni, että -vanha kreivitär pelästyneenä hypähti tuoliltaan. - -"Pyhä neitsyt minua varjelkoon tuollaisesta ihmisestä!" rukoili hän -kädet ristissä. "Jos vaan olisin Varsovassa, antaisin mielelläni lukea -sata messua mieheni haudalla." - - * * * * * - -Jättäkäämme vanhus rukoilemaan pyhää neitsyttä ja kaikkia pyhimyksiä, -muutamalla sanalla tehdäksemme selkoa siitä tapauksesta, joka veti -leveän piirron Kaarlo Kustaan tuumien yli. - -Kuninkaan aije oli, näet, seuraava: hän tahtoi auttaa lujasti -piiritettyä linnoitusta, ajaa Lubomirskin takasin ja sen jälkeen karata -Czarneckin päälle, joka seisoi noin kolme penikulmaa kaupungin -yläpuolella. Tuuma kyllä oli rohkeasti mietitty, vaan täyttämisestä ei -tullut mitään, sillä koko kokoontunut sotaneuvosto hylkäsi sen; olipa -tuolla uljaalla Rietrikki La Chapelle'llakin tähän vastustamisen syytä. -Ruotsalaisten mennessä virran yli, jota kuitenkin Lubomirski kaikin -tavoin koettaisi estää, voisi Witebski joutua hänen avukseen, ja sitten -ruotsalaiset joutuisivat kahden tulen väliin. Lähemmin harkittuaan -huomasi kuningaskin tuumansa jäävän tekemättä, mutta kuitenkin -päätettiin, että koetetaan viedä linnoitukselle apua. - -Puolalaisten tykit alkoivat paukkua linnoitusta ja kaupunkia vastaan, -joka viimemainittu oli melkein rauniona. Kaikista valmistuksista -päättäen näyttiin hankittavan rynnäkköä. - -Tämä tapahtui maaliskuun 24 päivänä. Parvi jalkaväkeä toisensa perään -tunkeutui linnoitusta kohden, vaan pakoitettiin peräytämään. Maa järisi -tykkien jyskeestä, ja toisella rannalla oleva koko ruotsalainen armeija -katseli jättiläistaistelua, joka tuotti ikikunnian Cronlodin nimelle. -Czarnecki tuli nyt Lubomirskille avuksi, ja ruotsalaisten asema tuli -yhä epätietoisemmaksi. Puolalaiset voittivat yhä enemmän alaa ja -koettivat päästä rantaan, siellä valloittaakseen Liljenbergin aseman ja -ympäröidä linnan. Tätä estääksensä antoi Kaarlo Kustaa järjestää -kaksitoistatykkisen patterin vastapäätä siltaa ja piti siinä vireillä -niin kuolettavan tulen, että viholliset heti peräytyivät. - -Hyökkäävien puolalaisten joukossa nähtiin rakuunarykmentti, joka -pelkäämättä riensi Liljenbergin varustuksia kohden. Tiheät rivit kyllä -harventuivat, mutta tämä ei estänyt jälellejääneitä menemästä -eteenpäin. Annetulla merkillä astuivat rakuunat hevosten selästä ja -hyökkäsivät jalkasin läheisimpiä asunnoita vastaan. Ruotsalaiset -puollustivat itseään urheasti, mutta pakotettiin viimein peräytymään, -ja linna ympäröittiin. - -Kaarlo Kustaa viittasi eversti Krusea tulemaan luoksensa. - -"Tunnetteko häntä, joka ratsastaa mustalla hevosella?" kysyi kuningas -ja osoitti ratsastajaa, joka täyttä laukkaa riensi rannalle, pitämättä -vähääkään lukua vaarasta, joka häntä uhkasi. - -Eversti katseli häntä hetkisen tarkoin, sitten sanoi hän niin hiljaa, -ett'ei kukaan lähelläseisovista voinut sitä kuulla: - -"Teidän majesteettinne, hän on Göran Czarnecki." - -"Holhokkinne kilpakosija?" - -"Niin, teidän majesteettinne", vastasi eversti ajatuksissaan. - -Samalla alkoivat rannalle asetetut haja-ampujat hirveän tulen. -Ruhtinaan hevonen kavahti pystyyn ja kaatui, vieden mukanaan -ratsastajan. Eversti tuskin uskalsi hengittää; hetkinen kului. Äkkiä -hänen kasvonsa kirkastuivat, nähdessään Göran Czarneckin hyppäävän -toisen hevosen selkään, ja hän mutisi itsekseen: "Hänen aikansa ei ole -vielä tullut." - -Linnoitus ei enään voinut kestää vihollisten hyökkäyksiä, sen näki -kuningas nyt, ja hän päätti sentähden pelastaa minkä voi, ajan vielä -sitä myöntäessä. Hän käski siis everstiluutnantti Törnsköldin mennä yli -virran ja viedä pois ruokavarat. Tämä ei ollut mikään helppo tehtävä, -kun puolalaisten joukko yhä eneni, mutta Törnsköld päätti tehdä kokeen. -Valittuaan 30 miestä jalkaväestä, kiiruhti hän rantaan ruotsalaisten -tykkien suojelemana, vei pienen joukkonsa veneissä virran yli ja astui -onnellisesti maalle. - -Senjälkeen marssittiin eteenpäin, kuin ei vastarintaa olisi tehty -laisinkaan. Kyllähän luodit tuiskivat urheilijoiden ympärillä, ja Göran -Czarnecki koetti ehkäistä rynnäkköä, mutta Törnsköld ei antanut itseään -hillitä. Huoneusto toisensa perään puhdistettiin vihollisista, rakuunat -hajoitettiin, ruhtinas kadotti toisenkin hevosensa ja oli vähällä -joutua vangiksi; kartessein, sapelien ja keihäitten välistä riensi -Törnsköld päämääräänsä kohden. Linnan portilla tuli häntä vastaan -Cronlod, joka marssi miehineen pois. Suurin osa varoista, joiden -joukossa 180 vatia ruutia, pelastettiin. Paluumatka meni samaten -vihollisten murtuneitten rivien läpi, ja Czarneckin aikomus, -voimakkaalla rynnäköllä, valloittaa sekä urheat ruotsalaiset että -heidän veneensä, meni turhaan; Törnsköld vei miehistön ja varat samaa -tietä, kuin oli tullutkin ruotsalaisten leiriin. - -Linna oli puolalaisten hallussa, ja kauan ei viipynyt, ennenkuin sen -salit täyttyivät väellä, joka kaikin tavoin osoitti iloaan. - -Kuningas näki tämän ja hänen sydämensä sykki levottomasti, miettiessään -kärsittyä tappiotaan. Urhea Cronlod, joka koko armeijan nähden oli -saanut kuninkaalta kiitoslauseen rohkeudestaan, ratsasti kuninkaan -rinnalla ja hänen vieressään Essen. - -Kun kuningas hetkisen oli katsellut vilkasta näytelmää toisella -rannalla, kääntyi hän Essenin puoleen, sanoen: - -"Tämä linna on aina oleva etuisa turvapaikka puolalaisille, ja -vaarallinen asema takanamme." - -Cronlod oli vaiti, mutta selittämätön hymy levisi hänen -jalopiirteisille kasvoilleen, kun hän kuuli kuninkaan sanat. - -Tämä hymy ei jäänyt Kaarlo Kustaan terävältä silmältä huomaamatta, ja -hän kääntyi everstiin, sanoen: - -"Te hymyilette, Cronlod, ettekö pidä puhettani totena?" - -"En, teidän majesteettinne", vastasi eversti rohkeasti. - -Kuninkaan muoto synkistyi, ja hän aikoi juuri vastata tähän, kun -kaukaisen ukkosen tapainen jylinä kuului etäältä. - -Kaikki katselivat kummastellen toisiaan, mutta Cronlod sanoi entisellä -hymyllään: - -"Teidän majesteettinne, ratsastakaa takasin; olette liian lähellä -tuliaukkoa ja..." - -Hän ei ennättänyt lausua loppuun, ennenkuin tuon komean linnan nähtiin -kohoavan perustuksiltaan; muurit raukesivat ja kukistuivat yhdeksi -ainoaksi muraläjäksi, ja Sandomirin linnaa ei enään ollut olemassa. - - - - -XII. - -Sotamarski, -- Taaskin Göran Czarnecki. - - -Sandomirin hävityksen kautta ruotsalaisten asema tuli entistä -vaikeammaksi. Mikään ei estänyt Czarneckia milloin tahansa menemästä -virran yli ja yhtyä litvalaisiin. Mutta silloin Kaarlo Kustaa lausui -tuuman, jota heti päätettiin seurata, nimittäin mennä Sanin yli, -karkoittaa litvalaiset ja senjälkeen marssia suoraan Varsovaa kohden. -Tämä oli uhkatyö, jolla ei ollut vertaistaan; hän pani tässä sekä -omansa että koko armeijan onnen "yhdelle kortille", mutta hädällä ei -ole lakia. - -Kenraalimajuri Bülovin johdolla rakennettiin silta Sanin yli ja oli -jouduttu eräälle pienelle saarelle keskellä virtaa; siis vasta -puolitiehen. Kuningas oli levoton, päivät pitkään hän päällikköjensä -kanssa työskenteli. Itse hän tarkasteli, menikö kaikki hänen tahtonsa -mukaan, sekä uuvutti itseään kuin halvin sotamies. - -Pistäytykäämme kuninkaan telttaan päivää jälkeen Sandomirin hävityksen. -Kaarlo Kustaa ei ollut yksin. Hän istui kartoilla peitetyn pöydän -ääressä; silmänsä lensivät välinpitämättömänä esineestä toiseen, kuin -hänen ajatuksensa olisivat olleet toisaalla. Hän oli hajamielinen. -Edessään seisoi mies, jota hän oli oppinut kunnioittamaan ja arvossa -pitämään uskollisimpana neuvonantajanaan, nimittäin, sotamarski Kaarlo -Kustaa Wrangel, suuren Kustaan oppilas. Saksanmaan tantereilla oli hän -saavuttanut maineensa, ja hänpä johti ruotsalaisia armeijoita Lützenin -taistelun jälkeen. Paljon oli hän nähnyt, vaan ei milloinkaan hetkeä -tämän laista. Hän oli ollut useissa retkeilyissä osallisena, vaan ei -milloinkaan nähnyt ruotsalaisten soturien urheutta niin paljon -kysyttävän kuin nyt. Nähdessään tämän joukon, valvomisesta, marssista, -nälästä ja janosta tuiki uuvuksissa vielä tarjoavan miekankärkeä paljoa -lukuisammalle viholliselle, tämä herätti hänen ihailunsa, ja hän tuli -kuin nuoreksi jälleen. - -Kuninkaan silmät pysähtyivät Wrangeliin, joka, pää nojautuneena oikeaan -käteensä ja vasen miekan kahvassa kiinni, tarkasti silmäili erästä -pöydällä olevaa karttaa. - -Vihdoin sanoi kuningas, hiljaa koskettaen sotamarskin käsivartta: - -"Mitä mietitte tuumastani, Wrangel?" - -"Teidän majesteettinne aikoo siis todellakin murtautua läpi?" - -"Minun täytyy se tehdä, muuta keinoa ei minulla ole tarjolla." - -Hetken äänettömyys seurasi tätä. Vihdoin sanoi Wrangel: - -"Mitä teidän majesteettinne aikoo vastata ulkomaiden lähettiläille? -Hehän uhkaavat sekottaa hallitsijansa asioihimme." - -"Minä aijon vastata heille, ett'ei Ruotsin kuningas seuraa muitten kuin -omia ja läheisimpiensä neuvoja", vastasi Kaarlo Kustaa säihkyvin -silmin. Hän tahtoi olla itsenäinen sekä ajatuksissa että töissä, eikä -mikään häntä niin vimmastuttanut kuin huomionsa, että muiden kautta -koetettiin vaikuttaa hänen taipumukseensa. Hän ei ollut mikään -huimapää, sen hyvin voi sanoa, mutta hänellä oli oma, itsenäinen -tahtonsa. Ulkomaiden lähettiläiden alinomaiset muistutukset, että -antavat hallitsijainsa tietää hänen toimistaan, häntä enimmän -vimmastuttivat. Ruotsi oli suurvalta, sen päälliköt ja soturit Europan -kauhistua, ja kuitenkin uskallettiin Kaarlo Kustaalle tuoda esiin -kuvauksia. Hänen ylpeytensä kärsi siitä, ja hän ei taas tullut -levolliseksi kuin pitkän ajan kuluttua. Mikä häntä kaikkein enemmän -vihastutti, oli jesuiittain lähettämät kuvailut, sillä heitä hän vihasi -luonnostaan. Hänen avoin ja rehellinen sydämensä ei voinut kärsiä noita -"imartelevia ja tekopyhiä epäkelpoja", ja hän koetti voimiensa mukaan -tehdä heidän neuvonsa tyhjäksi. - -"Puhukaa, Wrangel", sanoi kuningas syvään huoaten, "tahdon kuulla -neuvojanne!" - -"Kuninkaani", sanoi Wrangel vienolla äänellä, "suuri kunnia tapahtuu -minulle, saadessani olla neuvonantajanne näinäkin hetkinä, jolloin itse -kyllä voisitte neuvotella kaikkien parhaaksi. Mutta minä tottelen -tahtoanne, ja neuvoni on: _että Jumalan nimessä koetatte päästä virran -yli_. Minä ja koko sotajoukko seuraamme teitä voittoon eli kuolemaan." - -"Wrangel", vastasi sankarikuningas ja katseli lempeästi sotamarskia -silmiin, "te tunnette heikkouteni, te tiedätte, että tuo utukuva, jota -nimitämme kunniaksi, leikkii mielessäni. Tällä hetkellä, jolloin -tuhannet vaarat meitä ympäröivät, tahdon muistella kuluneita aikoja. -Omistamallani sotajoukolla, ja te neuvonantajana ja ystävänä, voisin -vastustaa puolta Europaa. Valtioviisaat ympäröitkööt meitä juonillaan, -me vapautamme itsemme heistä. Minä menen etsimään Sapichaa ja -näyttämään hänelle, ett'emme vielä ole rohkeuttamme kadottaneet. Sparre -kiiruhtakoon sillan rakentamista ja pitäköön tulen vireillä, niin että -litvalaisten tulee kuuma vaatteissaan. Jos vaan kerran saamme heidän -äkkinäisen luontonsa kuohumaan, niin sitä piankin kintereillä seuraa -malttamattomuus." - -Wrangel lähesty; ovea, kuin tämä samalla aukeni ja ajutantti ilmoitti -Ranskan lähettilään, D'Avangourin, odottavan pääsevänsä kuninkaan -puheille. - -"Anna hänen tulla", sanoi Kaarlo Kustaa, viitaten Wrangelia jäämään. - -D'Avangour astui syvään kumartaen telttaan, ja sanottuaan pari -kohteliasta sanaa, lisäsi hän: - -"Hallitukseni puolesta, tulen kuvailemaan teidän majesteetillenne -alituisia kieltojanne seuraavaa vaaraa..." - -"D'Avangour-hyvä", keskeytti häntä Kaarlo Kustaa synkistynein kasvoin, -"Joko taasen tulette kuvauksinenne? Mutta hauskapa olisi kuulla, mitä -minulta nyt taasen vaaditaan." - -"Ne rauhan ehdot, joita..." - -"Joita minä, jos Jumala suo, parin päivän kuluttua olen saneleva -Varsovassa", vastasi kuningas rohkeasti, lyöden keveästi ranskalaista -olkapäälle. - -D'Avangour jatkoi: - -"Myöskin on minun toimekseni annettu puhua teidän majesteetillenne -eräästä yksityisestä asiasta. Lubomirski ja Czarnecki vaativat kreivi -Stjernfeltiä jätettäväksi Puolan senatin haltuun, syystä, että kreivi -on vietellyt ensimainitun sisaren luopumaan isäinsä uskosta." - -"Vaativatko he sitä?" kysyi kuningas kummastellen. Sen jälkeen lisäsi -hän, taaskin taputtaen lähettilästä olalle: "Olipa onni, ettei eversti -Kruse kuullut teitä." - -D'Avangour ei ollut ymmärtävinään kuninkaan puhetta, vaan jatkoi. -"Muuten aikovat he jättää tämän seikan paavin ja muiden valtain -päätettäväksi." - -Ivallinen hymy leikitsi Kaarlo Kustaan huulilla, kun hän vastasi: - -"Näillä puolalaisilla herroilla on todellakin kummallisia aikeita. -Voinko minä auttaa sitä, että valtiokanslerin sisar on rakastunut -erääsen luutnanteistani. Sitäpaitsi ei kreivi Stjernfelt ole -viekastellut puolisoaan luopumaan uskostaan, hän on sen itse tehnyt -omasta vapaasta tahdostaan ja sisällisestä kutsumuksesta. Mutta mikä -seuraa, ellen täytä puolalaisten herrain sanelemia ehtoja?" - -"Te saatte koko katolisen kirkon kimppuunne, ja pannaan -julistaminen..." - -"Pysähtykää, D'Avangour-hyvä", keskeytti kuningas hymyillen. "Te -unohdatte, että olen paavin vallan ulkopuolella, kiivautenne on teitä -viehättänyt, mutta pitäkää muistossanne, että pian voisin luulla -ranskalaisen lähettilään -- jesuiitaksi." Näin sanoen pyörähti kuningas -korollaan ympäri ja viittasi D'Avangouria poistumaan. Ranskalainen puri -huultansa vihasta yhtä paljon kuin neuvottomuudestakin, astuessaan ulos -teltasta. - - * * * * * - -Litvalaisten leirissä Sanin luona oli mitä hillitsemättömin ilo -valloillaan. Sotamiehet lauloivat, tanssivat ja kiistelivät keskenään. -Sandomirin valloitus hurmasi mielet ja pilkkapuhe toisensa jälkeen tuli -ruotsalaisten osaksi. - -Mutta löytyipä kuitenkin miehiä, jotka keskellä tätä melua ja -sekasortoa huolella ajattelivat tämän sodan loppua; löytyi niitä, jotka -eivät jakaneet sotamiesten iloa, vaan päinvastoin alakuloisina -katselivat pientä saarta, jossa ruotsalaiset seisoivat. Nämä miehet -olivat Lubomirski ja Czarnecki. He olivat tulleet leirille -keskustelemaan litvalaisten johtajan, Sapicha Witebskin, kera mitä -olisi tehtävä, ja olivat kokoontuneet viimeksimainitun telttaan -neuvottelemaan. - -"Hyvät herrat", alkoi Lubomirski vakavalla äänellä, "Puolan -valtiokanslerina saan lämpimästi kehoittaa teitä yksimielisyyteen ja -rohkeuteen. Vielä emme voi riemuita voitosta, jonka _voimme_ saada; -vielä on meillä paljon opittavaa vihollisiltamme. Niin, herrani, -teitä ehkä lausumani sanat ihmetyttää, mutta minä puhun omasta -kokemuksestani. Ruotsalaiset eivät ole halveksittavia vihollisia, vaan -tulisi meidän päin vastoin pitää heidän sotatapaansa esimerkkinämme. -Sandomirin luona seisoo sotajoukkoni valmiina millä hetkellä tahansa -kiiruhtamaan avuksi. Kenraali Czarneckin armeija on sijoitettu -Veikselin vasemmalle rannikolle ja litvalaiset täällä. Edessämme on -Ruotsin kuningas, voimallisten sotajoukkojemme ympäröimänä. -Ruotsalaisten selässä kuljeksii Sapicha joukkoineen, jotta viholliset -ovat tykkänään ympäröidyt. Mutta nyt emme saa pikaisuudellamme antaa -viekkaalle kuninkaalle tilaisuutta pakenemaan, täällä pitää meidän -hänet vangita; täällä voittoretkensä on pysähtyvä. Vannokaa verellä ja -voimalla puolustavanne asemianne ja Puolan kunniaa!" - -"Me vannomme", huusivat kaikki; "pyhän neitseen kautta sen vannomme." - -"Niin, se vala on kaunis", sanoi vanha Czarnecki, kohottaen kaunista -päätään; "pyhä neitsyt on valamme kuullut, ja kadotus sen, joka sen -rikkoo! Tähän saakka olen aina vetäytynyt sodasta, nyt jään ottamaan -Kaarle Kustaata vastaan julki taistelussa ja ennen värjään tantereen -verelläni, ennenkuin tuumaakaan peräydyn. Käsivarteni on vielä -voimakkaampi, kuin moni luuleekaan, ja sydämeni sykkii vielä yhtä -lämpimästi Puolalle kuin kuudentoista vuotiaan rinnassa. Ell'ei -päätöksen hetki nyt ole tullut, näen Puolan tulevaisuuden sumun -peittämänä, ja vieläpä moni synkkä yö varjoo sen metsät ja arot, -ennenkuin vapauden päivä koittaa." - -Vanhus vaikeni, ja kaikki läsnäolijat olivat syvästi liikutetut hänen -sanoistaan. Vihdoin nousi Sapicha Witebski seisomaan, ja sanoi: - -"Minä olen valmis häntä ottamaan vastaan. Linnoitukseni ovat niin lujat -ja tykillä varustetut virtaa vasten, ett'ei satatuhattakaan -ruotsalaista voi niiden yli päästä." - -Witebskin arvokas ryhti ja tulinen vakuutus saattoi kaikki -levollisiksi, ja valtiokansleri aikoi juuri puuttua puheesen, kun hänet -häiritsi Göran Czarnecki, joka tuimilla liikkeillä syöksyi huoneesen. - -"Maanmiehet", sanoi hän, vaativana katsellen ympärilleen. "Te tiedätte, -että vala, joka jo kehdossa yhdistää kaksi henkilöä toisiinsa, on pyhä, -ja tähän saakka ei kenkään ole sitä rikkonut. Nyt on sen rikkonut -nainen, joka niin on unohtanut kantamansa nimen, että on luopunut -isiensä uskosta ja mennyt avioliittoon erään vihollisemme kanssa. -Mitään messuja ei saa laulaa hänen haudallaan, ja Jumalan ja kaikkein -pyhimysten viha hänen päällensä langetkoon. Te tunnette hänet, nimensä -on Eleonora Lubomirski. Isämme olivat yhdistäneet meidät; minä tulin -morsiantani syleilemään, vaan hän työnsi minut halveksien pois, sillä -toinen oli jo varastanut hänen sydämensä. Ja tämä toinen on -ruotsalainen", jatkoi hän hehkuvin poskin. "Vääräuskoinen pappi on -heidät vihkinyt. Nyt vaadin takaisin omaisuuteni sinulta, hänen -veljeltään", lisäsi hän, kääntyen valtiokansleriin, joka vaieten oli -puhetta kuunnellut, "minä vaadin oikeutettua perintöäni, ja Puolan -nimessä vaadin, että pakoitat langenneen palajamaan isiensä uskoon." - -Ruhtinas vaikeni. Läsnäolevien silmät seurasivat tuskallisella -odotuksella väliin Lubomirskia, väliin Göran Czarneckia; vanha isä oli -syvästi liikutettu. - -Valtiokansleri oli mitä epätietoisimmassa tilassa, ja jokainen odotti -hänen lausuvan päättävän tuomion; hetken vaitiolon jälkeen lausui hän: - -"Puolalaiset! Totta on, mitä Göran Czarnecki on sanonut. Onneton -sisareni on itse valinnut puolisonsa, olkoon hän siis vihollisemme, -niinkuin hänen puolisonsakin on: hän on luopunut katoolisesta -uskostaan, sattukoon siis paavin ja kirkon kiroukset hänen päällensä. -Minä en _voi_ kirota, vaan en tällä hetkellä voi häntä siunatakaan", -jatkoi valtiokansleri, pyyhkäisten hikipisarat otsaltaan. "Hän on -minulle vieras. Seuratkoon hän puolisotansa tämän maahan, Puolan rajain -sisäpuolelle hän ei saa astua jalallaan; hän on hyljätty." - -Hengittämättä kuuntelivat muut tätä tuomiota, mutta ruhtinas sanoi -pilkallisesti hymyillen: - -"Niin ei siis Puolassa enään löydy oikeutta. Jos hän olisi minun -sisareni, painaisi kiroukseni hänet maahan!" - -Kuultuansa nämä sanat nousi Lubomirski seisomaan ja syvällä, vakavalla -äänellä sanoi hän: - -"Meillä on eri luonteet, ruhtinas Göran! Te voisitte kirota sen, joka -kanssanne on levännyt saman sydämen alla: minä en sitä voi. Tämä on -vastaukseni, ja nyt käsken teitä jättämään tämän asian." - -Sellainen vakavuus oli valtiokanslerin sanoissa, ett'ei ruhtinas heti -voinut hänelle mitään vastata. Mutta ennenkuin vetäytyi takaisin, kysyi -hän: - -"Minne vien kreivitär Stjernfeltin?" - -Valtiokansleri ei ollut huomaavinaan ruhtinaan sanoissa ilmestyvää -uhkaa, vaan kysyi lyhyesti: - -"Onko Eleonora täällä?" - -"On", vastasi ruhtinas. - -Valtiokansleri kääntyi nyt Sapicha Witebskin puoleen, sanoen: - -"Teidän haltuunne jätän sisareni. Pitäkää tarkoin hänestä huolta, ja -jos mikään onnettomuus tapahtuu hänelle, tulette te siitä -edesvastaukseen." - -Ruhtinas kiiruhti pois, ja jokaisesta tuntui kuin raskas taakka olisi -nostettu hartioiltaan, kuin viimeinen vilauskin Göran Czarneckista oli -kadonnut. - -Keskeytetty keskustelu tuli taasen entiselleen, ja pian oli synkeä -tapahtuma unhotettu. Käsi kädessä kävelivät nuo kolme sotapäällikköä -alas etuvarustuksien luo. Nähdessään virran ja tykeillä varustetut -vallit, kirkastui Lubomirskin synkeä muoto, ja korkealla äänellä huusi -hän, niin että ympärillä seisovat sotamiehet sen kuulivat: "Tässä -ruotsalaiset löytävät hautansa, ei mikään vihollinen voi päästä näiden -vallien yli." Ja kokoontuneiden sotamiesten huulilta kaikuivat huudot: -"Eläköön Puola, kuolema ruotsalaisille!" - - - - -XIII. - -Lyhyt luku, jossa Czarny kertoo erään kertomuksen ja sitten tulee -muille ajatuksille. - - -Kun Göran Czarnecki astui teltasta ulos, kavahti hän äkkiä, nähdessään -olennon, joka kiirein askelin tuli häntä vastaan. Hän varjosi oikealla -kädellä silmiään, tullakseen vakuutetuksi, ett'ei edessään oleva ollut -mikään harhakuva. - -"Onko se mahdollista", jupisi hän, vitkaan mennen tulevaa vastaan, -"olisiko Czarnyn onnistunut paeta, vai onko se hänen haahmunsa?" - -Todellakin oli tuo Czarny, joka lähestyi. Kun ruhtinas teeskennellyllä -hymyllä oli vastannut palvelijan nöyrään tervehdykseen, sanoi hän: - -"Noh, Czarny, olen hyvin utelias kuulemaan, miten pääsit karkuun. Sinun -oli onni äkkiarvaamatta vierailla vihollistemme luona." - -"Siitä onnestapa ei kenkään minua kadehtine", sanoi Czarny -tyytyväisyyden ja harmin välisellä hymyllä. "Mutta saattepa kuulla -kummallisia asioita: Sapicha on lyöty!" - -"Sapicha lyöty?" huudahti ruhtinas uhkaavalla äänellä, "puhutko totta?" - -"Aivan totta", vastasi Czarny alakuloisesti, "ja kerronpa teille -kertomuksen, oman kertomukseni, niin saduntapaisen, että varmaan -kysytte, miten oli mahdollista minun pelastua. Mutta pyhä neitsyt on -kummallisesti minua auttanut", mutisi hän, tehden ristinmerkin. - -"Kerro, kerro!" huudahti ruhtinas. - -Czarny alkoi: - -"Ruotsin kuningas oli päättänyt hakea Sapichan ja antaa hänelle -muistomerkin, kuten hän ylpeydessään sanoi. Hän oli kovin vihoissaan -Sapichan luopumisesta ja meidän häneltä saaduista tiedoistamme. Minua -käskettiin oppaaksi, ja vaikka minä kaikkein pyhimysten kautta -vakuutin, ett'en Sapichasta mitään tiennyt, ei minua uskottu. Eversti -Kruse, jota pyhä neitsymme ei suinkaan laske paratiisiin, uhkasi minut -heti ampua, ell'en tottelisi, ja täytyihän minun siis nöyrtyä kohtalon -alle. Minä turvauduin onneeni, joka ei vielä milloinkaan..." - -"Asiaan, asiaan!" keskeytti ruhtinas häntä maltittomasta. - -"Minä ratsastin ensimäisenä, ja takanani eversti Kruse, joka ei -suinkaan kursaile, jakaessaan iskujaan. Harmista ja vimmasta purin -rikki huuleni ja vannoin kalliin valan neitsyt Maarian, kaikkein -pyhimysten ja luostarimme suojeluspyhän kautta kostaakseni niin pian -kuin suinkin. En nyt muista, montako Avea ja Pater nosteria luin, mutta -kyllä niillä jo sain monet synnit anteeksi, ja sen tiedän, että innolla -etsin tilaisuutta, saattaakseni nuot ylpeät ruotsalaiset pulaan. Ja -tilaisuus tähän ilmestyikin, ennenkuin voin aavistaakaan. En laisinkaan -tiennyt, missä Sapicha seisoi, ratsastin vaan onnenkaupalla. Näin -olimme tulleet eräälle santakummulle; sen alapuolella oli suo, tämän -huomasin heti, vaikk'eivät viholliset sitä keksineet. Kävi kuinka kävi, -mietin, nyt on koston hetki tullut. Kyllä myöskin tiesin olevani -kadotetun, ell'en onnistuisi, mutta minä turvasin onneeni. Kannustin -hevostani, ruotsalaiset seurasivat, ja olimme suolla. Tämä tila oli -kaikkea muuta paitsi kadehdittava, erittäin minulle, sillä kun eversti -huomasi, minkä kepposen olin hänelle tehnyt, veti hän esiin -pistoolinsa. Mutta käsi vapisi, ja luoti tuiskahti olkapääni ohi. Minä -antauduin pyhän neitseen turviin ja odotin kuolemaa. Vaan se ei -tullutkaan, sen sijaan Sapichan kvartiaanit, ja kauan ei kestänyt, -ennenkuin ruotsalaiset olivat lyödyt maahan. Minä olin kuitenkin -pelastunut ja etsin everstiä, vaan hän oli kadonnut. Voittoa ei -kuitenkaan kestänyt kauvan, sillä kuningas, joka sillä aikaa oli -ehtinyt perille, karkasi päällemme. Kyllähän Sapicha tuli avuksemme, -vaan hänenkin täytyi kovan taistelun jälkeen paeta. Vaivalla vältin -kolmannen kerran joutumasta ruotsalaisten käsiin, sillä olisipa silloin -ollut loppuni lähellä. Huolenpito on tarpeen, ruotsalaiset aikovat -tässä mennä yli ja..." - -"Se ei heiltä tule onnistumaan", virkkoi Göran Czarnecki ja hymyili -ylpeästi. "Ennen voisivat ottaa auringon taivaalta, ennenkuin mennä -Witebskin etuvarustuksien yli. Tiedätkö mitään kreivi Stjernfeltistä?" - -"Hän on jo jaloillaan ja istuu satulassa." - -"Olet siis nähnyt hänet?" - -"No, olisitpa säästänyt hänelle luodin", vastasi ruhtinas kylmästi. -"Everstistä minä kyllä pidän huolen." - -"Te unohdatte, että minä olin aseeton vanki", vastasi Czarny. - -"Sepä totta", mutisi ruhtinas, purren hammastaan: "mutta jos hän vielä -kerran tulee läheisyyteeni, niin ei käteni kolmatta kertaa vapise." - -Czarnya kammotti ruhtinaan silmissä leimuava viha, ja hän aikoi juuri -tehdä kysymyksen, kun Göran Czarnecki jatkoi: - -"Kuulepas, Czarny, Eleonora on vankina täällä, sinun tulee tarkoin -seurata hänen askeleitaan. Hänen täytyy kuulua minulle, vaikkapa sitten -panisin henkenikin alttiiksi. Minä olen tämän vannonut, ja tiedäthän, -että Czarnecki pitää sanansa. Kuten voi huomata, aikoo Kaarlo Kustaa -tähän leiriin rynnätä. Hän kyllä murtaa otsansa etuvarustuksiin, mutta -silloin syntyvässä hyörinässä tahdon minä viedä kreivittäreni pois. -Sitten haen hänen puolisonsa, jonka käteni on kuolettava. Sinä, Czarny, -autat minua. Walchovitz on jo valmiina, ja Ramoskin uskollisuudesta -olet sinä vastaava. Palkkanne on oleva suuri ei ainoastaan täällä, vaan -taivaassakin, ja pyhä neitsyt, joka varmaan mielihyvillä katselee -pyrintöjämme ja saattaa langennutta pois perkeleen pauloista, hän kyllä -meitä auttaa." - -Ruhtinas vaikeni, hän näytti levottomana odottavan palvelijan -vastausta. - -"Korkea ruhtinas", vastasi Czarny välinpitämättömänä, "minun tulee -totella ja auttaa teitä pyrinnöissänne, koska teidänkin päämääränänne -on kreivittären onni ja hänen sielunsa pelastus kadotuksesta." - -"Niin on", virkkoi ruhtinas, joka ei ollut huomannut Czarnyn huulilla -olevaa ivallista hymyä. "Hyvästi, Czarny, seuraa kreivitärtä kuin -varjo! Parin päivän päästä kysytään." Näin sanoen poistui hän kiirein -askelin virralle päin. Czarny jäi seisomaan samalle paikalle, kunnes -näki ruhtinaan solakan vartalon katoavan puiden väliin: senjälkeen hän -kääntyi ja asteli hiljalleen päinvastaiseen suuntaan. Kasvonsa -synkistyivät askel askeleella, ja vihdoin jupisi hän, painaen kättään -sydämelleen: - -"Tuntuu niin kummalliselta sydämessäni; onpa kuin olisin tehnyt väärin, -ja kuitenkin olen tehnyt minkä voin heidän pelastuksekseen. -Pelastuksekseen", toisti hän ja pysähtyi, "pelastuuko hän joutuessaan -ruhtinaan käsiin? Ei, sepä onkin hänen kadotuksensa. Ja minä olen -luvannut apuni, saattaakseni hänet siihen. Pyhä neitsyt, mitä olenkaan -tehnyt? Olenhan liittoutunut Eleonora-kreivitär parkaa hukuttamaan! Oi, -olenpa konnien konna, ja tästä hetkestä eversti Krusen nyrkkien -tarpeessa! Minä kreivittären surun aikaan saatoin, sillä saatoinhan -hänet vankeuteen. Menenpä hänen luokseen, tunnustan hänelle kaikki ja -tahdon häntä palvella. Hän ei rakasta ruhtinasta, ja on toisen puoliso. -Niin, tahdon häntä palvella! Ramoski tottelee minua, sillä hän ei voi -saattaa kreivitär-paralle niin suurta surua. Asuessamme Mikolaiovissa, -ja Jumala suokoon sen ajan palajavan, olimme Ramoski ja minä -Eleonora-kreivittären suosikit. Ja me olemme hänet pettäneet! Ruhtinas -on meille valhetellut, kreivitär vihaa häntä! Päätökseni on tehty!" -huudahti hän pontevasti. "Tahdonpa etsiä Ramoskin, ja sitten .. sitten -nähdään, ovatko ruhtinas ja Walchovitz Ramoskia ja minua sukkelammat. -Jos vaan ruotsalaiset voittavat, niin ei minun ole hätää, sillä -sittehän seuraan hallitsijatartani, ja itse eversti Kruse antaa minulle -anteeksi, vaan jos he voitetaan, niin sitten menen kreivin puolelle", -jatkoi hän päättävästi, "ja sen jälkeen palvelen häntä uskollisesti. -Nyt tunnen itseni niin levolliseksi, melkeinpä iloiseksi, ja luulenpa, -ettei pyhä neitsy pidä lukua siitä, vaikka teenkin ruhtinaalle tämän -kepposen." Näin sanoen oikaisi Czarny vartalonsa, pyyhkäsi harmaat -kiharat otsaltaan ja poistui nopein askelin, sivumennessään hartaasti -tehden ristinmerkin Sapicha Witebskin teltan ääressä olevalle madonnan -kuvalle. - - - - -XIV. - -Öinen kohtaus. -- Walchovitz on sukkelampi kuin Czarny luuleekaan. - - -Raivoisa myrsky viskeli pienen San-virran laineita ja ukkonen jyrisi -etäällä vähän väliä. Ilta kului, ja pimeys eneni yhä. Litvalaisten -leirissä vallitsi haudan hiljaisuus, jotavastoin ruotsalaisten leirissä -toimittiin hyvinkin ahkeraan. Keskellä virtaa olevalla pienellä -saarella oli liike suurin, ruotsalaisten tykit lähettivät tervehdyksen -toisensa jälkeen vastaiselle rannalle, vaan eivät saaneet mitään -vastausta. Ruotsalaiset sotamiehet rakensivat levähtämättä siltaa, ja -kenraalimajuri Bülov itse heitä innostutti, sekä auttoikin heitä siinä, -missä tarvittiin. - -Sydänyö oli tulossa, kun yksinäinen kulkijan keskellä litvalaisten -leiriä aateli rantaa kohden. Hän oli kääriytynyt avaraan viittaan ja -vetänyt lakkinsa silmiin saakka. Ripein askelin kiirehti hän -etuvarustuksien yli, ja oli pian rannalla, jota kaikkialla varjosi -pieni metsikkö. Täällä juoksi hän pensaasta pensaasen ja katseli -levottomasti ympärilleen, ikäänkuin olisi joka hetki odottanut -kuulevansa takaa-ajajainsa huudot. Mutta hän pääsi kenenkään näkemättä -rantaan asti, pysähtyi siihen hetkisen, katsellen tarkoin pientä -saarta, joka ikäänkuin synkkä kallio kohosi vedestä. - -"Silmäni ovat heikot", jupisi hän, vetäen viitan kasvoiltaan; -"kaksikymmentä vuotta takaperin oli minulla kotkan silmät, nyt tuskin -näen mitään." Näin sanoen vei hän kätensä huulilleen, joka aikaansai -heikon, kähisevän äänen, ja hetkisen odotettuaan kuului toinen -samanlainen ääni hänen vieressään. - -"Hän onkin niin lähellä", mutisi tuntematon ja otti askeleen sivulle, -"en luullut hänen vielä olleen täällä." - -Tuskin oli hän lausunut viimeiset sanat, ennenkuin pieni vene tuli -kaislojen välistä esiin ja laski rantaan, aivan tuntemattoman jalkojen -eteen. - -"En odottanut sinua niin pian", sanoi soutaja häädetyllä äänellä: "tämä -uhkatyö on..." - -"Hiljaa, hiljaa", varoitti toinen, pannen sormensa huulilleen. "Elä -puhu niin lujaa, Ramoski! Kaisloilla on korvat ja vakoojia lymyy joka -pensaikossa." Sen jälkeen astui hän veneesen ja töyttäsi sen rannalta. -"Ilmoitan sinulle Ramoski", jatkoi hän häädetyllä äänellä, "että -tilamme on mitä vaarallisin, sillä jos me huomataan, niin..." - -"Oh, siitä ei ole mitään vaaraa", vastasi Ramoski tyynesti. "Kuka voisi -aavistaa, että ruhtinaan uskollisimmat palvelijat, Czarny ja Ramoski, -tekevät tällaisia yömatkoja hieman kuullustellaksensa. Mutta koska tuli -ruhtinaasta puhe, mikä on hänen suhteensa kreivitär Eleonoraan?" - -"Tämä vihaa ruhtinasta, joka on vimmoissaan mustasukkaisuudesta", -vastasi Czarny, vetäen viitan kasvoiltaan. Sitten hän asettautui -etukeulaan. Ramoski hoiti airoja niin taitavasti, ettei Czarnykaan -kuullut, milloin ne laskivat veteen. Muutamalla voimakkaalla vedolla -vei Ramoski veneen kaislistosta ja souti äänettömästi pientä saarta -kohti. Laineet loiskuivat aina Czarnyn kasvoihin asti, sillä tuuli oli -vastainen, vaan hän ei sitä huomannut, tirkisteli vaan alakuloisena -syvyyteen. Kuu ei vielä ollut noussut, mutta vilkkuvat tähtöset -katselivat niin lempeästi maahan. Tykistötuli oli lakannut, ja tuulikin -vähän seisahtunut; rauha vallitsi nyt seudussa, jossa niittomies ennen -pitkää korjasi niin monta uhria. - -Ramoski ei ohjannut kulkua suoraan saarta kohti, sillä pian olisivat he -sinne ehtineet, vaan souti välistä oikeaan, välistä taasen vasempaan, -mutta lähestyi sittenkin vähitellen päämäärää. Tämän huomasi Czarny, ja -hetken sitä katseltuaan, kysyi hän: - -"Miksi et souda suoraan saarta kohden?" - -"Minulla on omat tuumani", vastasi Ramoski yhtä hiljaa. - -Czarny ei tahtonut näistä tuumista selkoa ottaa, vaan antautui täydellä -luottamuksella Ramoskin johdatettavaksi. - -Sydänyö oli tullut, pimeys oli niin syvä, että pientä saarta tuskin voi -eroittaakaan. Ainoastaan aaltojen loiske häiritsi hiljaisuutta. Äkkiä -teki Ramoski liikkeen säikähtymisestä, ja laski airot niin kiivaasti -veteen, että se roiskahti hänen kasvoilleen. - -Czarny kääntyi ja sanoi pidätetyllä äänellä: - -"Näetkö aaveita, Ramoski, vai tahdotko vetää vihollisen huomion -puoleemme?" - -"Se on jo tehty, luulen ma", vastasi tämä yhtä hiljaa; "minä kuulen -airojen loisketta sivullamme." - -Molemmat kuuntelivat levottomina, ja Ramoski aikoi juuri taasen kastaa -aironsa veteen, kun samassa kuului huuto: - -"Kuka siellä? Vastatkaa, muuten ammun." - -Puolalaiset koettivat pimeässä ottaa selon äkillisestä esteestä, mutta -turhaan; oli niin pimeä, että tuskin näkivät neljää kyynärää eteensä. -He katselivat toisiaan neuvottomina, eivätkä itsekään tienneet, -tottelisivatko vai ei, kun toisen kerran kuulivat ankaran käskyn, nyt -vaan parin kyynärän päässä. - -"Vastaa sinä, joka ymmärrät ruotsia", kuiskasi Ramoski, vetäen airot -veneesen; "me emme voi päästä karkuun." - - * * * * * - -Samaan aikaan kun Czarny ja Ramoski työnsivät litvalaisten leiriltä -veneen vesille, lähestyi kolme ratsastajaa pienen saaren rantaa. He -eivät puhuneet montakaan sanaa, vaan oli heillä kuitenkin sama -päämäärä. Tultuaan eräälle paikalle rannalla, jossa kaksi venettä oli -säilytetty ja sidottuaan hevosensa puuhun kiinni, sanoi toinen -ratsastajista, kalpea nuorukainen, lyhyelle, oikealla puolellaan -seisovalle miehelle: - -"Onko todellakin aikomuksenne seurata meitä?" - -"On, kreivi Stjernfelt", vastasi puhuteltu, joka ei ollut kukaan muu -kuin eversti Kruse, "onpa todellakin aikomukseni seurata teitä tällä -mielettömällä retkellä. Nuoruus kyllä tarvitsee kokeneen veneessään, ja -tunnustanpa vielä, että odotan suurta iloa tästä huvimatkasta, ehkä -kuinkakin pöllömäiseltä se näyttää. Tulkaa nyt", jatkoi hän, ottaen -Vilhon käsivarresta kiinni, "kersantti Lundberg on jo, näen mä, -pannut veneen kuntoon: jota enemmän viivyttelemme lähtöä, sitä -vaarallisemmaksi se tulee." - -Näin sanoen hyppäsi eversti ketterästi pieneen veneesen, ja jälessä -seurasi heti Vilho, jolla oli kova kiire lähtöön. - -"Kersantti Lundberg hoitaa airoja; te, luutnantti, pidätte tarkkaa -vaaria etukeulassa, ja minä ohjaan laivastoa", komensi eversti -iloisesti. "Mutta pitäkää silmänne auki, kreivi-hyvä", lisäsi hän, -"Tarkastakaa tarkoin jokaista lainetta, sillä nuo saakelin litvalaiset -ovat kuin kaloja, ja te kersantti, laskekaa airot niin hiljaa veteen, -kuin jos kuikka kastaisi siihen siipensä!" Kersantti teki tarkoin -käskyn jälkeen, ja keveä alus kiiti melkein äänettä laineitten yli. - -"No, luutnantti", sanoi eversti hetken äänettömyyden perästä, "ettekö -näe mitään epäiltävää? Minusta tänä iltana itse ilmakin on niin -kummallinen, tunnenpa itsessäni, että joudumme johonkin rettelöihin." - -"En näe mitään", vastasi luutnantti hiljaa, "mutta minäkin aavistan, -että jotain tänä yönä tapahtuu, en voi käsittää, mikä levottomuus minua -kiusaa." - -"Aijotteko todellakin mennä vihollisten leiriin?" kysyi eversti sitte. - -"Aijon", vastasi Vilho päättävästi, "minun täytyy saada tietoa -Eleonorasta, minun..." - -"Huimapää", mutisi eversti enemmän itsekseen kuin vastaukseksi -luutnantin puheesen; sen jälkeen lisäsi hän ääneensä: "Pysytte siis -varmana päätöksessänne heittäytyä aivan verivihollisenne käsiin? No -niin, kuitenkin olen teille seurakumppanina, ja kersantti Lundberg kai -myöskin seuraa meitä?" - -"Kuolemaan saakka", vastasi urhea kersantti vakavalla äänellä, "ja niin -kauan kuin luutnantti ja minä voimme sormeammekin liikuttaa, ei -everstin päässä tulla hiuskarvaakaan liikuttamaan." - -Eversti ei vastannut tähän miehuulliseen vakuutukseen, mutta -kiitollinen katse kauniista silmistään puhui enemmän kuin sanat. Vähän -ajan kuluttua sanoi hän: - -"Kersantti, ettehän unohtaneet viittoja ettekä lakkeja? Meidän täytyy -olla aivan puolalaisten näköisiä." - -"Ne ovat täällä", virkkoi Vilho, "emmehän niitä nyt vielä tarvitse?" - -"Ensin täytyy meidän päästä perille", tuumaili eversti; "emmehän saata -narrien tavoin kuljeskella ympäri noissa epämukavissa puvuissa." - -Vilho ei vastannut mitään, vaan kuunteli tarkasti. Äkkiä tarttui hän -kersantin käsivarteen ja kuiskasi: - -"Olen kuulevinani jonkinlaista kohinaa edessämme, voisiko..." - -"Se on vene", keskeytti kersantti yhtä hiljaa, "nyt kuulen sen aivan -selvään." - -"Näettekö mitään?" kysyi eversti, varovasti muuttaen kersantin viereen -istumaan. - -"En, eversti", vastasi tämä ja lepäytti airojaan, "mutta parin minuutin -perästä." - -"Vaadi heiltä tunnussanaa", käski eversti. - -"Mutta ell'ei vene ole yksin, niin olemme joutuneet aivan suden -suuhun", kuiskasi Vilho. "Odottakaa vielä hetkinen, niin saamme nähdä, -josko koko venejoukko meitä hätyyttää." - -"No, tapahtukoon sitten kuten tahdotte", vastasi eversti nurjasti. - -Kolme ruotsalaistamme pinnistivät näköänsä, mutta näkivät alussa vaan -synkän pimeyden, ja eversti oli jo aikeissa äänekkäillä huudahduksilla -ilmaista malttamattomuuttansa, kun kersantti samassa nojautui häneen -päin ja kuiskasi: - -"Nyt näen veneen, se on aivan yksin. Mutta sitä en voi nähdä, montako -miestä siinä on." - -"Vaadi heti heiltä tunnussanaa!" käski eversti toisen kerran, äänellä, -joka ei sietänyt vastustamista. - -Kersantti teki niin, kuten ennen on kerrottu. Senjälkeen sanoi hän: -"Nyt näen veneen aivan hyvin, se on pienempi kuin meidän." - -"Minä näen sen myöskin", sanoivat eversti ja luutnantti yht'aikaa. - -Pari minuuttia kului vastausta odotettaessa, vaan kun sellaista ei -kuulunutkaan, sanoi eversti, vetäen esiin pistoolinsa: - -"Huutakaa vielä kerran, ja ell'eivät nuo koirat sitte vastaa, ammun -heidät heti." - -Toisen kerran kaikui kersantin huuto, nyt sillä seurauksella, että ääni -veneestä vastasi: - -"Me olemme salaisia ystäviä ja..." - -"Meillä ei ole keitaan salaisia ystäviä", vastasi eversti äreästi, -"sanokaa meille asianne." - -Czarny tunsi heti everstin äänen ja mutisi: "Voinpa olla vanna, että -kreivi on mukana; pyhä neitsyt on kanssamme ja pitää tekomme oikeana." -Sitten lisäsi hän ääneensä: "Asiamme on tavata kreivi Stjernfeltiä." - -"Hän on täällä", vastasi Vilho, ja nousi seisomaan veneessä, "kuka -tahtoo minua puhutella?" - -Czarny ei odottanut tämänlaista kysymystä eikä tietänyt, ilmoittaisiko -itsensä, vai ei. Mutta kun Vilho uhkaavalla äänellä toisti -kysymyksensä, päätti Czarny ilmaista nimensä, ja vastasi: - -"Czarny tahtoo puhua kanssanne Eleonora-kreivittärestä." - -"Czarny", mutisi eversti puoliääneen, "onko tuo lurjus taaskin -liikkeellä? Hän se oli, joka meidät suohon vietteli." - -Czarny vapisi kuullessaan everstin sanat. Ramoski oli parilla vedolla -vienyt veneensä aivan ruotsalaisten viereen. - -"Mitä on teillä ilmoitettavaa puolisostani?" kysyi Vilho, ja odotti -sykkivällä sydämellä vastausta. - -"Puolisonne on litvalaisten leirissä", vastasi Czarny, "ja me olemme -tulleet teidän kanssanne neuvottelemaan hänen pelastuksestansa." - -"Älkää uskoko häntä, luutnantti!" sanoi eversti innoissaan. "Hän on -kavala veijari, tuo Czarny; hän tahtoo vietellä teitä ruhtinaan -valmistamaan ansaan." - -"Ei, eversti Kruse", vastasi Czarny rohkeasti, "minä en viettele -kreiviä paulaan, sillä olen päättänyt pyhän neitsyen avulla pelastaa -kreivittären." - -"Millä keinoin?" kysyi Vilho äkkiä. "Mainitse se minulle heti, ja minä -olen valmis mihin uhrauksiin tahansa." - -"Vielä ei ole aika tullut", virkkoi Czarny, "mutta jos syttyy -taistelu." - -"Mitä sitten tapahtuu, jos taistelu syttyy?" kysäsi eversti äkkiä. - -"Silloin pelastan hänet", vastasi puolalainen suoraan. "Mutta", lisäsi -hän vitkaan,. "teidän täytyy minua auttaa; muuten ruhtinas vie hänet -pois, se on hänen aikomuksensa." - -"Tiedätkö taistelun edes syttyvänkään?" kysyi eversti epäluuloisena. - -"Me luulottelemme sitä", vastasi Czarny pelkäämättä. - -"Mutta miten tapaammekaan toisemme?" kysäsi Vilho. - -"Jättäkää se minun huolekseni", virkkoi puolalainen; "minä pidän huolta -kreivittärestä, ja ruhtinasta on kielletty hänen luonansakaan -käymästä." - -Syvä keveyden huokaus tunkeutui esiin Vilhon rinnasta. - -"Lähtekäämme nyt", sanoi Czarny taas; "vielä tänä yönä täytyy meidän -olla ruhtinaan luona, muuten huomaa hän poissaolomme ja alkaa epäillä; -hän, näette, epäilee kaikkia, ja täytyypä olla erinomainen viekkaus, -ett'ei anna itseään ilmi." - -"Ja sitä sinulla kyllä on tarpeeksi", mutisi eversti itsekseen, mutta -kuitenkin niin lujaa, että Czarny sen kuuli. - -Czarny ei ollut kuulevinaan everstin pistosanaa, sanoi vaan, kääntyen -Vilhoon päin: - -"Ottakaa tarkoin huomioonne, mitä tästälähin saaren ulkopuolella -tapahtuu; sieltä olette saava vastaukseni." - -Tämän sanottuaan viittasi hän salaa Ramoskille, niin että tämä sen vaan -huomasi, ja ennenkuin Vilho ennätti tehdä uuden kysymyksen, sai vene -sellaisen tölmäyksen, että hän oli vähältä kaatua yli laidan. Ramoski -tarttui airoihin, ja pian oli vene näkymättömissä. - -"Kuolema ja kirous", huusi eversti, kohottaen pistoolinsa. "He olivat -kuitenkin vakoojia, -- soutakaa, kersantti, voimienne perästä, meidän -täytyy heidät saavuttaa!" - -Kersantti souti minkä voi, mutta vihdoin nousi Vilho seisomaan -etukeulassa ja huusi: - -"Eversti, tällaista kepposta ei vielä yksikään puolalainen ole meille -tehnyt, kiiruhdammehan takasin saareen, kuin jos koko litvalaisten -armeija olisi kintereillämme." - -Kiihkossaan ei kukaan ollut huomannut, että vene, Ramoskin sitä -työntäessä, oli kääntynyt. - -"Ha, ha, haa", nauroi eversti, joka taaskin sai takaisin iloisen -luonteensa, "sellaisia veitikoita, oikein aimo jesuiittoja, ha, ha, -haa!" - -Ramoski souti myöskin kaikin voimin ja keveä vene kiiti aalloilla. -Czarny, joka, kuten lukija muistanee, matkalla sinne, oli istunut -etukeulassa, oli nyt asettunut perään, ja tuijotit alas pimeään -syvyyteen, ikäänkuin tahtoisi hän tutkia sen salaisuudet. Ei kumpikaan -puhunut sanaakaan. He olivat enään parin kyynärän päässä rannasta, kun -Czarny äkkiä säpsähti ja sanoi, kääntyen Ramoskiin: - -"Nyt eivät ole asiat oikein; minä luulin nähneeni ihmisen pään tuolla -takanamme, ehkä..." - -"Sinä näet aaveita, Czarny", virkkoi Ramoski kylmästi hymyillen, -"mielikuvituksesi on teroitettu nyt." - -Varmaankin oli ruohokimppu tarttunut köliin. - -Czarny ei vastannut; hän koetti katsoa läpi syvyyden, vaan turhaan, hän -pisti kätensä veteen, mutta siellä ei tuntunut olevan mitään. Vielä -pari minuuttia, ja vene kiiti hiljaa kaislistoon. Czarny hyppäsi ensin -maalle, ja kun Ramoski oli sitonut veneen kiinni ja peittänyt sen -irtonaisilla kaisloilla, riensivät he yhdessä rannalta ja pääsivät -onnellisesti leiriin. - -Tuskin olivat he kadonneet näkyvistä, kun kaislisto rupesi liikkumaan -sinne tänne veneen kohdalta, ja pian näyttäytyi mies aivan alastonna, -mutta niin ruohoilla ja kaisloilla peitettynä, että olisi voinut luulla -hänen maanneen jo enemmän aikaa järven pohjassa. Vesi tippui hänen -pitkästä tukastaan, tehden hänen enemmän eläimen kun ihmisen -näköiseksi. - -"Uh, uh", henkäsi hän ja ryömi rannalle, "enpä luule, etu vaivat -kiirastulessa ovat nyt kärsimiäni suuremmat. Niin, niin ystäväni, -Walchovitz ei olekaan niin tyhmä, kuin luulette, olenpa nyt ottanut -selon salaisista vehkeistänne ja saanut teidät valtaani. Usein oli -vähällä päästä vene näkyvistäni, mutta Walchovitz on kuni kala, ja jos -pyhä neitsy oli teidän kanssanne veneessä, olivat kaikki pyhimykset -minun kanssani vedessä. Tuo Czarny ryökäle oli vähällä huomata minut, -kun olin vähän ilmaa ottamassa, mutta Ramoskin tyhmyys pelasti minut -taaskin. Nyt täytyy minun kiiruhtaa ruhtinaan luo... ha, ha, haa! -olenpa näkevinäni Czarnyn ja Ramoskin nenät, kun matkin heidän -ystävällisen keskustelunsa ruotsalaisten kanssa, ha, ha, haa!" - -Näin sanoen hieroi hän mielihyvissään käsiään yhteen, puhdisti itsensä -ruohoista ja kaisloista sekä puki itsensä vähän matkan päässä veneestä -oleviin vaatteisiinsa. - -Hetkinen sen jälkeen oli ranta autio. Ainoastaan aaltojen hiljainen -loiske ja tuulen kohina kaislikossa häiritsi yön hiljaisuutta. - - - - -XV. - -Sisarukset. -- Ramoski tekee tyhjäksi Walchovitzin tuumat. - - -Ruhtinas oli ostanut Walchovitzin, niinkuin ennen Ramoskin, mutta -edellämainittu oli kuten tiedämme uskollisempi. Tämän liittolaisensa -kautta, jonka oli onnistunut päästä valtiokanslerin suosioon niin, -että sai palvella Eleonoraa, oli Göran Czarnecki silloin tällöin -tilaisuudessa käydä häntä katsomassa. Mutta hän ei ollutkaan enään tuo -entinen kiivas rakastaja intohimoineen, hän ei tehnyt enään niin -ajattelemattomia tekoja kuin ennen. Mutta tuli välkkyi tuhan alla, sen -näki Eleonora ja pelkäsi häntä yhtä paljon. Hänen käyntinsä olivat -lyhyet, ja aina hän silloin puhui ruotsalaisista sekä heidän varmasta -perikadostaan, ja Eleonora näki aivan hyvin, että hänen vihansa -tarkoitti hänen puolisoaan. Hän kauhistui, kuullessaan ruhtinaan -kirouksia, sillä hän tiesi mitä Vilholla olisi odotettavana., -joutuessaan tämän käsiin. Tyynesti hän vastaili raivostuneelle -puolalaiselle ja koetti niin paljon kuin mahdollista levottomuuttaan -peittää. Kun sitten Göran Czarnecki hänet jätti, alkoi hän katkerasti -itkeä ja ainoastaan Czarnyn huolenpito ja vakuutukset, ett'ei ruhtinas -tekisi hänelle eikä puolisolleen mitään pahaa, saattoivat hänet -hetkeksi tyyneksi. Mutta tämäkään tila ei kestänyt kauan; kun hän vaan -näki ruhtinaan, joka päivittäin käveli hänen asuntonsa sivu, oli koko -levollisuutensa kadonnut. - -Päivää jälkeen viime luvussa kerrottujen tapausten oli Eleonora yksin -huoneessaan. Hän ei koko päivänä ollut nähnyt ruhtinasta ja iloitsi -siitä suuresti. Mutta miksi ei veljensä tullut hänen luokseen? Oliko -hän ikipäiviksi hyljätty? Näihin kysymyksiin oli hän kauan turhaan -odottanut vastausta, ja katkeralta hänestä tuntui, että se, joka häntä -ennen niin oli hellinyt, nyt oli aivan muuttunut. Hän kertoi murheensa -Czarnylle, mutta tämä vaan pudisti päätään ja koetti häntä saada -toivomaan, että veljensä sydän kyllä oli heltyvä, ja kaikki -tulisi hyväksi. Myöskin koetti hän huomauttaa Eleonoralle, että -valtiokanslerin aika ehkä oli niin täpärällä, ett'ei hän voi irtautua -toimistaan. Mutta silloin Eleonora aina vastasi: - -"Hänen aikansa ei ole niin vähissä, ett'ei hän voisi minulle lahjoittaa -ainoatakaan tuntia." - -Itsekseen Czarny kyllä myönsi Eleonoran sanat tosiksi ja piti tarkan -vaarin, ett'ei häntä aivan paljon vastustellut. - -Tuli ilta. Eleonora oli tänään, niinkuin muinakin päivinä itkenyt, ja -hänen povensa aaltoili levottomasti. Hän lepäsi puoleksi nojaavassa -asennossa, pää painettuna vasempaan käteensä. Välistä ummisti hän -silmänsä ja näytti siltä, kuin olisi hän nukkunut, mutta äkkiä hän -säpsähti, koko ruumiinsa vapisi ja kasvot kauhusta kankeina huudahti -hän: "Älä pakene minua, veljeni, minä kyllä olen rakkautesi arvoinen!" -Koko hänen sielunsa oli liikutettuna, eikä hän kärsinyt pienintäkään -kolinaa, ennenkuin hän säpsähti ja luuli hänelle tultavan ilmoittamaan -veljensä kirousta eli Vilhon kuolemaa. Ja kun Czarny näki tämän, kirosi -hän sydämessään sen hetken, jolloin antautui ruhtinaan vehkeisin, ja -hän voi tunnittain polvistuneena madonnan kuvan edessä lukea Pater -nosteriaan suurimman surun ja levottomuuden valtaamana. Hänellä oli nyt -vaan yksi ajatus: Eleonoran vapauttaminen, ja tämäpä antoi hänelle -rohkeutta mennä Vilhoa etsimään, kun niin äkkiarvaamatta hänet tapasi. - -Tätä tapaamistaan hän ei ollut Eleonoralle kertonut. Hän ei maininnut -mitään aikeistaan häntä pelastaa ja yhdistää puolisoonsa, sillä jos ne -raukeisisivat tyhjiin, olisi se hänelle vielä katkerampaa. Czarny oli -siis vaiti, mutta työskenteli sen sijaan lakkaamatta tuumainsa -täyttämisessä. - -"Suokoon Jumala hänen sydämensä pehmenevän", kuiskasi hän, peittäen -kasvonsa käsillään. "Hän ei voi minua kirota, sillä hän on jalo ja -pitää sisarparastaan." Kyyneleet tunkivat väkisin esiin, ja hän -nyyhkytti ääneensä. Nyyhkytykset kuitenkin pian taukosivat, ja hän -vaipui lyhyeen uneen. - -Tässä tilassa oli hän ollut noin puolen tuntia, kun ovi hiljaa -avattiin, ja solakka mies vakailla jaloilla, vaan surullisilla -kasvonpiirteillä näyttäytyi kynnyksellä. Silmänsä kohtasivat heti -Eleonoran, ja pidättäen huokaustaan hiipi hän varpaillaan tämän luokse. -Hetkisen katseli hän makaavan riutunutta ruumista ja huokasi syvään; -hän ojensi kätensä, herättääkseen häntä, mutta veti sen takasin; hän -aukasi suunsa puhuakseen, mutta ääntä ei kuulunutkaan. Vihdoin sanoi -hän, hiljaa laskien kätensä Eleonoran käsivarrelle: - -"Eleonora, herää sisareni!" - -Nuori kreivitär säpsähti; veljensä lempeät sanat, joissa jo -anteeksianto kajasti, herättivät hänet. Sekä iloa että tuskaa ilmaiseva -huudahdus kuului hänen huuliltaan, heittäytyessään veljensä syliin. - -"Veli, ethän voi kirota!" sanoi hän, nojaten päätänsä veljensä rintaan. - -"Vähällä olin sinut kirota", vastasi valtiokansleri liikutettuna, -"mutta ainoa rakastettu sisar voi vaatia anteeksi antoa ja unhotusta, -vaikkapa hän olisi rikkonut niinkin suuresti, kuin..." - -"Mikä siis on rikokseni?" kysyi Eleonora, mennen pari askelta -taaksepäin. - -"Sinä rakastat ruotsalaista upseria, kreivi Stjernfeltiä?" - -"Niin." - -"Sinä olet hänen puolisonsa?" - -"Niin olen", vastasi Eleonora taaskin, hiukan vapisevalla äänellä. - -Valtiokansleri vaikeni ja vaipui syviin mietteisiin. Vihdoin sanoi hän: - -"Itse olet valinnut puolisosi, kukaan ei ole sinua pakottanut. -Lapsuudessasi olit määrätty Göran Czarneckin puolisoksi, ja tästä -liitosta riippui monet hauskat toiveet. Muun muassa toivoin puolan -kuningaskruunun koristavan jälkeläisiäsi, sillä Czarneckin suku on -valtaistuinta lähellä; mutta kohtalo tahtoi toisin", lisäsi -valtiokansleri huoaten syvään ja painoi päänsä rinnalleen. - -"Veli Josef", vastasi Eleonora hiljaa, hiipien hänen rintaansa vasten, -"sinä puhut niin lempeästi, ei ainoakaan kova sana käy huuliesi yli. -Sinä rakastat siis vielä sisarparkaasi? Minä rakastan Puolaa, minä -jumaloitsen maata, joka on nähnyt minun syntyvän, mutta olen myös niin -itsekäs rakkaudessani, että panen oman onneni etusijaan. Minä olen -ottanut lutherilaisen uskon omakseni, tunnustan siis samaa uskoa kuin -puolisonikin. Enkä olekaan milloinkaan voinut hyväksyä niitä loistavia -seremonioita, jotka ovat katoolisen uskon päätoimitukset. Mutta -älkäämme nyt kiistelkö uskonnosta", lisäsi hän, "kerran vielä tahdon -kuulla, oletko antanut minulle kaikki anteeksi." - -Tällä hetkellä olivat he aivan niinkuin ennenkin, jolloin he, kädet -kiedottuina toistensa uumille, juoksivat Mikolaiovin saleissa tahi -eksyivät Vislokan aaltoihin kuvastelevaan synkkään metsään, josta -pelästyneet palvelijat vaivoin heidät löysivät, tahi kiikkuivat -keveässä veneessä aalloilla: he olivat veli ja sisar. - -"Lutherilaiset eivät rukoile neitsyt Mariaa", virkkoi valtiokansleri -puoleksi kysyvällä äänellä. - -"Eivät, he kääntyvät rukouksineen suorastaan Jumalan puoleen", vastasi -Eleonora, "myöskin rukoilevat he..." - -"Pyhä neitsyt!" sanoi Lubomirski lempeästi, pannen kätensä Eleonoran -huulille. "Jos joku joutuisi kuulemaan, että puhut tällä tavalla Puolan -valtiokanslerille, luultaisiin minä kerettiläiseksi." - -"Kerettiläinen", toisti Eleonora vitkaan ja vastenmielisesti, "mitä -tarkoitat kerettiläisellä?" - -Veljen tuli hänelle vastata; hän punehtui tietämättään, eikä voinut -kestää Eleonoran vakavaa silmäystä. - -"Puhukaamme jostain muusta!" sanoi hän vihdoin kiivaasti. "Ainoastaan -sinulle voin tunnustaa, että aina tulen hämilleni, kun on puhe -uskonnosta." - -"Sinä epäilet siis jesuiittain oppia?" - -"Vaiti, pyhän neitseen tähden!" huudahti valtiokansleri, taaskin pannen -kätensä sisarensa huulille. "Seinillä ovat korvat, sadat vartijat eivät -voi heidän vakoojiaan vastustaa... he ovat perkeleitä." - -Eleonora kauhistui. - -"Tämä on pelottava liitto", jatkoi valtiokansleri entisellä -kuiskaavalla äänellään. "Minä olen oikeauskoinen katolilainen, enkä -jesuiitta. Minä sydämessäni vihaan noita konnia ja saan kyllä taistella -ankaran taistelun heidän kanssaan sinun avioliittosi tähden. Heidän -salaiset vehkeensä kyllä tulevat minua ympäröimään joka taholta, mutta -enpä minäkään pelkää sanomasta heille, että verisiteet ovat vahvemmat, -kuin kaikki jesuiittain kahleet. Minä en voi sinua kirota, armas -sisareni", sanoi hän sitten ja veti Eleonoran rinnoilleen, "minä annan -sinulle kaikesta sydämestäni anteeksi." - -"Kiitos", kuiskasi nuori kreivitär, ja kietoi kätensä veljensä kaulan -ympäri, "mutta minä en tyydy ainoastaan tähän, pyydän vielä enemmän." - -"Vielä enemmän", toisti valtiokansleri todella hämmästyksissään, "mitä -toivot vielä?" - -"Vapauden ja siunauksesi." - -Nämä sanat kuiskasi Eleonora niin vapisevalla äänellä, että veli -säpsähti. - -"Vapauden", sanoi hän, suudellen Eleonoraa otsaan, "vapauden täytyy -minun kieltää sinulta, kuitenkin sodan kestäessä. Minä en voi lähettää -sinua puolisosi luokse, silloinpa Göran Czarnecki heti ärsyttäisi -jesuiitat päälleni. Vielä täytyy sinun epämääräisen ajan tyytyä -kohtaloosi", jatkoi vaitiokansleri, lempeästi syleillen sisartansa, -"tuleehan aika sekin, jolloin taistelut taukoavat ja rauha vallitsee -Puolassakin. Mutta siunaukseni voin sinulle antaa, ja sen lahjoitankin -sitä rikkaammassa määrässä." Kauan syleilivät sisarukset toisiaan; -näytti siltä, kun eivät laisinkaan tahtoisi erota. Ilta-auringon säteet -valaisivat huoneessa olijoita ja leikkivät Eleonoran pitkissä -hiuksissa, jotka olivat valuneet alas povelle ja hartioille. Tämä kuva -olisi ansainnut taiteilijan pensselin. - -"Hyvästi, rakas sisareni!" kuiskasi vihdoin valtiokansleri, painaen -suudelman Eleonoran huulille. "Älä pelkää laisinkaan, sillä niin kauan -kun minä seison vieressäsi, ei kenkään ole sinua vahingoittava: jää -hyvästi, Eleonora, Jumala sinua siunatkoon!" - -Tämän sanottuaan poistui veli kiirein askelin, ja tuskin oli hän -poistunut, ennenkuin ihmiskasvot katselivat vastapäätä ovea olevasta -akkunasta sisään. Eleonora kalpeni, nähdessään paksuilla huulilla -lepäävän ilkeän hymyn, hänen täytyi tarttua kiinni tuoliin, ettei -kaatuisi kun vakooja kolkolla äänellä sanoi: - -"Sinun ja jälkeisesi on Puola kironnut! Jesuiitat ovat sinua seuraavat -mailman ääriin, ja milloinkaan et sinä voi meitä paeta." - -Elenoran korvat suhisi, mailma musteni hänen silmissään, ja kiljahtaen -vaipui hän lattialle. - -Kuka oli tuo tuntematon? Eleonora tunsi hänet heti ja tiesi hänen -myöskin olevan ruhtinaan liittolaisen. Se oli Walchovitz. -Valtiokanslerin ollessa Eleonoran luona, oli hän piillyt akkunan alla -ja selvään kuullut kaikki, mitä huoneessa puhuttiin. Lausuttuaan -jesuiittain kirouksen Eleonoran yli, kiiruhti hän piilopaikastaan -erittäin varovaisin askelin, ett'ei häntä huomattaisi, ja meni -ruhtinaan luo tapahtumasta kertomaan. - -Pari minuuttia sen jälkeen, kun hän oli piilopaikkansa jättänyt, läheni -taaskin eräs mies varovasti akkunaa, ja katsoi siitä sisään. - -"Kreivitär parka", jupisi hän, ja katseli säälivästi Eleonoraa, jonka -palvelijatar oli laskenut sohvalle, "kreivitär parka", jatkoi hän, -huoaten syvään, "hän varmaan saa kärsiä hirveästi!" Mies vaikeni ja -poistui akkunan luota, mutta juuri ollessaan aikeessa sieltä lähteä, -pysähdytti hänet käsi, joka takaapäin pantiin hänen olalleen. "Miksi -olet täällä, Czarny?" kysyi vastatullut. "Ah, sinäkö se oletkin, -Ramoski", huudahti Czarny, sillä hän se todellakin oli vakoillut -Walchovitzia, "ah, sinäkö se oletkin, Ramoski! Olipa hyvä, että -tapasimme toisemme, sillä minulla on tärkeitä seikkoja sinulle -ilmoitettavana." - -"Puhu ne pian", huusi Ramoski maltittomasti, "minä myöskin olen uutisia -urkkimassa." - -"Meillä on vihollisia niskassamme", sanoi Czarny, varovasti katsellen -ympärilleen. - -"Vai niin", sanoi Ramoski huolettomasti, "kuka tuo rotta sitten on, -joka koettaa jyrsiä rikki meidän verkkomme?" - -"Walchovitz", vastasi Czarny miettiväisestä, ja kertoi sitten näkemänsä -tapauksen. - -"Walchovitz ei ole niinkään vaarallinen", sanoi Ramoski hetken asiata -harkittuaan, "enempi tulee meidän pelätä ruhtinasta, sillä hän on -käärmettäkin kavalampi." - -"Niinkö luulet?" kysyi Czarny säpsähtäen. - -"Niin. Hän kuljeksii täällä pitkin puettuna munkiksi, ja puolentuntia -sitten näin hänen pensaikossa rannalla. Hän pelkää joko ruotsalaisten -hyökkäystä eli että joku salainen vihollinen veisi pois kreivittären. -Mutta olenpa keksinyt tuuman, millä oikein voimme häntä vetää nenästä. -Meidän täytyy ilmoittaa kreivi Stjernfeltille, että tänä yönä on aika, -mutta niin kauan, kun ruhtinas hiipii rannalla, en voi päästä -veneelläni lähtemään. Sinun, Czarny, täytyy minua auttaa tuumaini -täyttämisessä. Mene alas rannalle ja näytä siltä, kun pelkäisit tulla -huomatuksi. Ruhtinas on näkevä sinut, hän seuraa sinua ja sinun tulee -silloin johdattaa hänet niin kauaksi veneestä kuin mahdollista. Oletko -valmis?" - -"Olen", vastasi Czarny, "mutta jos tapaat Walchovitzin, miten..." - -"Näin", kuiskasi Ramoski, paljastaen teräväkärkisen tikarin, jota -heilutti päänsä yli. - -Czarny nyykäytti myöntävästi päätään, ja molemmat ystävykset lähtivät -astumaan rantaa kohden. Kun he olivat tulleet etuvarustuksien -ulkopuolelle, kätkeytyi Ramoski pensaan taakse, josta hän kenenkään -huomaamatta saattoi nähdä, miten Czarnyn matka päättyi. Näin puolen -tuntia maattuaan, silmät yhä seuraten toveria, oli hän vähällä -huudahtaa ilosta: hän näki nimittäin, kuinka ruhtinas hiipi eteenpäin, -Czarnyn jälkiä seuraten. - -"Nyt on minun vuoroni", mutisi hän ja ryömi esiin, "jospa nyt pyhä -neitsyt olisi minulle suosiollinen, niin jättäisi hän Walchovitzin -käsiini." - -Tuo viekas Walchovitz oli määrännyt Ramoskin veneen lähellä olevan -paikan heidän yhtymäpaikakseen, ja siellä odotti hän ruhtinasta, joka -pian tulikin. - -"Walchovitz", sanoi Göran Czarnecki, istuen rannalle, "jos sinun -onnistuu viedä kreivitär Krakovaan, niin on myös onnesikin taattu. -Mutta sen pitää tapahtuman vielä tänä yönä." - -"Olkaa huoletta, korkea ruhtinas", vastasi Walchovitz. "Niin totta kun -olen oikeauskoinen jesuiitta, teen kaikki mitä voimassani on, ja -olisinpa erehtynyt aika tavalla, ellei..." - -"Mutta sinähän sanot sekä Czarnyn että Ramoskin vastustavan meitä", -keskeytti häntä Czarnecki. - -"Niin, he ovat vihollisiamme", vastasi Walchovitz, "mutta tarvitsisipa -heillä olla aimo hyvät jalat, voidakseen seurata minua, parasta -soutajaa Veikselillä, ainakin viiden penikulman ympäristöllä. Minä tuon -kreivittären tänne, ja Ramoski saa suoda anteeksi, että lainaan hänen -veneensä pariksi viikoksi", jatkoi hän raa'alla naurulla. "Teidän, -korkea ruhtinas, tulee tehdä hänet siitä levolliseksi." - -"Minä kyllä saan hänen kielensä vaikenemaan", vastasi ruhtinas, -leikitellen kauniiksi kirjaillulla pistoolilla. "Czarny eikä Ramoski -eivät enään ole tiellämme, kun keskipäivän aurinko ensikerran valaisee -litvalaisten leiriä." - -Ei aivan etäällä siitä paikasta, jossa istuivat, hiipi Ramoski käärmeen -notkeudella esiin, ja pysähtyi parin kyynärän päähän Walchovitzista. - -Tiedämmehän, että ruhtinas oli huomannut Czarnyn ja jättänyt -Walchovitzin vaan pari minuuttia siitä, kun Ramoski oli mennyt -piilopaikkaansa. - -Walchovitz oli nyt yksin. Pian hän tuli levottomaksi ja jupisi vähän -väliä pitkiä lauseita hampaittensa välistä. Ramoski kuunteli -hengähtämättä, mutta kun hän vaan voi saada selon yksityisistä -sanoista, täytyi hänen itse tehdä niistä loppupäätös. - -Walchovitz tuli yhä levottomammaksi ja nousi seisoalleen sekä lähestyi -venettä. Ramoski seurasi jälessä niinkuin pantteri, joka seuraa -saalistaan pensaikossa: hänen silmänsä säihkyivät, ja tikari oli -kohotettu iskuun. He olivat tulleet aivan rantaäyräälle, ja Walchovitz -aikoi juuri astua veneesen, kun Ramoski syöksi hänen jälkeensä. -Walchovitz säpsähti, kuullessaan kahinan takanaan ja vihollisensa -huokuvan hengityksen: hänen kasvonsa tulivat tuhkan harmaaksi -nähdessään Ramoskin hehkuvat silmät ja tikarin välähtävän hänen -kädessään. Hän olisi huutanut apua, olisi pyytänyt armoa, mutta Ramoski -ei antanut hänelle siihen aikaa; kissan vikkelyydellä juoksi hän -vihollisensa päälle, ja tikarin terävä kärki lävisti Walchovitzin -käsivarren. Ääntämättä sanaakaan, vaipui Walchovitz maahan. Ramoski -seisoi yhdellä hyppäyksellä veneessä, ja ennenkuin ruhtinas oli -takasinkaan tullut, kiikkui hän jo aalloilla noin mantereen ja saaren -keskivälillä. - -"Haava tekee hänet kuitenkin täksi yöksi vahingoittamattomaksi", mutisi -Ramoski itsekseen. "Nyt on vaan ruhtinas jälellä, ja hänet voi helposti -estää. Mutta", lisäsi hän, ja katseli tarkasti rantaa, "onpa -kummallista, ett'ei Czarny anna minulle sovittua merkkiä, hän ei siis -vielä ole päässyt eriämään ruhtinaasta. Ennenkuin näen tämän merkin, en -voi lähteä täältä." - -Puolen tuntia kului, ja Ramoski rupesi jo tulemaan levottomaksi, mutta -äkkiä selkenivät hänen synkät kasvonsa, kun hän näki punaisen lipun -liehuvan etuvarustuksien alapuolella. Ainoastaan kaksi kertaa -heilutettiin lippua edestakasin, ja sitten se katosi. - -"Czarny on pelastunut", mutisi hän ja souti hiljaa saarta kohti; "hän -on pettänyt ruhtinaan, ja mitä hän on alkanut, tahdon minä päättää, -sillä tänä yönä on kreivitär Eleonora oleva vapaa." - -Pimeä oli tulossa, mutta Ramoski ei siitä näkynyt välittävän. Niinkuin -viime kerrallakin, ei hän nytkään soutanut suoraan, vaan oikealle ja -vasemmalle ja tarkkasi ympäristöään kaikin puolin. Kuta pimeämpi tuli, -sitä lyhemmiksi tulivat nämä kaarrokset, ja pian ne aivan loppuivat. -Silloin veti hän airot veneesen ja antoi tuulen kulettaa sitä saarta -kohden, ja tykkien laukauksien välillä kuuli hän pian voimakkaan -huudon: - -"Kuka siellä!" - - - - -XVI. - -25 päivä Maaliskuuta 1656. -- Kaksintaistelu. - - -Katarina-rouvan luonne oli tullut synkäksi ja alakuloiseksi aina -Eleonoran vangitsemisesta saakka. Hän puhui harvoin, ei Vilhon -rukoukset eikä everstin pilapuheet saaneet häntä hymyilemään eikä -puhumaan sanaakaan; hän kieltäytyi kaikesta, ja näyttäytyi harvoin -ulkona. Tämä suututti everstiä kovin ja hän ei salannut ajatuksiaan, -vaan puhui vanhalle vaimolle hieman äreästikin. Tämä silloin vaan -huokasi syvään ja pakeni neitsyt Maarian ja kaikkein pyhien suojiin, ja -tänlaisien ihmisten kanssa ei eversti päässyt pitkälle. Tora -tavallisesti päättyi siten, että eversti vimmoissaan meni matkaansa, -niinkuin edelliselläkin kerralla, ja Katarina-rouva lupasi veisuuttaa -sata messua miehensä haudalla Varsovassa. - -Koittipa 25 päivä maaliskuuta, päivä, joka Ruotsin historiassa on niin -loistava. Jo aikasin aamulla oli Kaarlo Kustaa pitänyt neuvottelun -päällikköjensä kanssa, jossa yksimielisesti päätettiin mennä Sanin yli. -Kun ilta rupesi lähenemään, vietiin tykistö saareen, jonne kuningas oli -asettautunut jalkaväkineen. Tykit alkoivat paukkua, ja paksuina pilvinä -leijaili savu yli virran. Rannalla työskentelivät sotamiehet, siellä -olevia veneitä kuntoon saadakseen. Kaikkialla oli vilkas liike; kaikki, -sekä ylhäiset että alhaiset, puuttuivat työhön. Mantereelta saareen -johtava silta oli ahdinkoon asti täynnä sotamiehiä, jotka pyrkivät -saareen. Kolmesataa miestä pääjoukosta olivat tulleet yli, ja -asettuneet rannalle, joka oli vastapäätä litvalaisten leiriä. - -Aivan veden reunalla seisoi kolme miestä vilkkaassa keskustelussa, he -olivat Kustaa Kruse, Rietrikki La Chapelle ja Vilho Stjernfelt. - -"Siis koko rynnäkön edesvastaus on pantu meidän päällemme", sanoi -eversti Kruse, kääntyen La Chapellen puoleen. "Me menemme edellä -koettamaan, ovatko Witebskin vallit niin voittamattomia, kuin sanotaan. -Tuhat tulimmaista", jatkoi hän ja kierteli viiksiään, "saanpa vaan -smålandilaiseni tämän puron yli, niin kyllä opetan litvalaisia -tanssimaan tahtoni jälkeen. Minä en peräydy: kun vaan kerran olen -päässyt yli, niin annan vaikka lyödä itseni maahan, ennenkuin käännyn -takasin." - -"Tottahan teen sinulle seuraa!" huudahti La Chapelle innostuen. - -"Kernaasti otan sinun vastaan", vastasi Kruse, puristaen sotatoverinsa -kättä. Sitten kääntyi hän Vilhoon, kysyen: - -"Oletteko jo kuullut mitään Czarnysta ja hänen yhtä viekkaasta -toveristaan? Minusta heidän jo pitäisi näyttäytyä, jos puheissaan -todella oli perää." - -Nytpä juuri Ramoskilta vartija vaati tunnussanaa. Vilho kuunteli -tarkkaan ja aikoi juuri vastata everstin puheesen, kun sotamies tuli -ilmoittamaan, että eräs soutaja tahtoo puhutella luutnantti -Stjernfeltiä. - -"Se on hän", mutisi Vilho ja kääntyi everstiin pyynnöllä saada kuulla, -mitä vieraalla oli ilmoitettavana. - -"Tehkää niin, luutnantti", vastasi tämä, puristaen Vilhon kättä, "mutta -pitäkää varalla tuota lurjusta, sillä..." - -"Ei ole hätää, ei ole hätää", keskeytti Vilho äkkiä, "pian olen täällä -takasin." Näin sanoen kiiruhti hän siihen suuntaan, jossa soutaja -odotti, ja seisoi pian veneen vieressä. - -"Mitä tahdot puolalainen?" kysyi luutnantti heti. "Minä olen se, jota -haet. Sano pian asiasi, sillä minulla on kiire." - -"Niin on minullakin", vastasi Ramoski. "Aika on tärkeä. Mutta pian -asiaan: puolisonne odottaa, kiiruhtakaa." - -"Eleonora!" huudahti Vilho, juosten pari askelta eteenpäin, "odottaako -hän minua: mutta miten saan hänen tavata?" - -"Seuratkaa minua", sanoi puolalainen hiljaa. - -"Seurata sinua!" huudahti Vilho säpsähtäen. "Ken voi vastata, ett'et -ole vakooja, eräs ruhtinaan..." - -"Minä en ole vakooja", vastasi Ramoski; "olen Czarnyn uskottu." - -"Olkoonpa niin", sanoi Vilho hetkeä mietittyään. "Sillä ehdolla seuraan -sinua, että saan ottaa edes _yhden_ kumppanin kanssani, ja että -odotamme siellä, kunnes evesti Kruse on mennyt yli virran." - -"Aikooko kuningas jo tänä yönä mennä virran yli?" kysyi Ramoski. - -Vilho ei vastannut, vaan riensi eversti Krusen luo asiasta kertomaan. - -"Huimapää", huudahti eversti, katsoen Vilhoa puoleksi kummastellen, -puoleksi kunnioituksella; "tämän askeleen otatte puolisonne tähden! -Niin, niin, tuo on kyllä kaunista ja ansaitsee palkinnon. Mutta noin -syöksyä aivan vakoojien suuhun, sehän on hulluutta. Menkää, luutnantti! -En minä tahdo estää teitä tapaamasta puolisoanne, mutta suutunpa kun -suutunkin, jos vaan palaatte ajamatta asiaanne. Ottakaa kersantti -Lundberg mukaanne ja seuratkaa hänen neuvojaan, ne eivät ole -halveksittavia." - -Näin sanottuaan käänsi eversti selkänsä luutnantille ja kiiruhti La -Chapellen seurassa ylöspäin saareen, joukkojansa järjestämään. Vilho -kiiruhti takasin Ramoskin luo, joka häntä jo maltittomana odotti. Kun -hän oli kutsunut kersantin luokseen ja parilla sanalla ilmoittanut -aikeensa, sanoi tämä milloin tahansa olevansa valmis seuraamaan häntä. -Luutnantti hyppäsi keveästi veneesen, kersantti seurasi häntä aivan -kintereillä ja Ramoski työnsi sen heti rannasta. Samassa kuului -everstin ääni sotatoverilleen, jotka kumpikin komensivat puoltansa -päävoimasta, ja pian rivi veneitä laski aivan ääneti vesille saaresta. -Tykistötuli oli yhä enennyt, ja paksut savupilvet pyörielivät virran -yli litvalaisten leiriä kohden. - -Ramoskin vene oli kaikkia muita edellä. - -"Kuulkaa, luutnantti", sanoi Ramoski, nojautuen Vilhoon, "voitteko -huomata ihmisiä tuolla vastapäisellä rannalla?" - -"Kyllä olen näkevinäni henkilöitä liikkuvan tuolla rannalla", vastasi -Vilho hiljaa. - -"Ruhtinas siellä varmaankin hiipii, ottaakseen Czarnyn kiinni", sanoi -Ramoski päättävällä äänellä; "mutta Czarny ei anna itseään vangiksi, -sen voin teille vakuuttaa." - -Tuskin oli hän viimeiset sanat lausunut, ennenkuin tuli välähti -rannalla olevassa pensaikossa, ja ruotsalaiset näkivät tiheitä rivejä -puolalaista jalkaväkeä, valmiina ottamaan ryntääjiä vastaan. - -Luodit sattuivat veneisiin, mutta eivät tehneet sanottavaa vahinkoa. - -Pieni vene-joukkio ryntäsi rantaan ja syöksyi maalle. Metsikkö -puhdistettiin lyhyen käsikahakan jälkeen, ja pian seisoivat Kustaa -Kruse ja Rietrikki La Chapelle sadan miehensä kera "voittamattomilla" -etuvarustuksilla, joita Sapicha Witebskin sanojen mukaan ei satatuhatta -ruotsalaista voinut valloittaa. - -Vilho ja kersantti Lundberg olivat olleet ensimäisten joukossa -nousemassa vallituksille. Ramoski oli niin innostunut pääsemään -eteenpäin, ett'ei huomannut vaaraa, joka alkoi uhata sekä häntä että -seuraajiaan. - -"Tännepäin, tännepäin, seuratkaa minua luutnantti!" huusi hän ja veti -Vilhon mukanaan vasemmalle. "Pyhä neitsyt antakoon kaikki mennä hyvin!" - -Heidän ympärillään pakenivat puolalaiset joka taholle, heittäen pois -aseensa ja jättäen hyvin varustetun leirinsä. Vilho näki ainoastaan -tummia, järjestymättömiä joukkoja, joilla kaikilla oli pakoon -pääseminen päämääränään, ja vasta pitkän ajan mietittyään sai hän -ajatuksensa selville. Kaikki oli hänestä kuin unta, ja hän hieroi -silmiään, tullakseen vakuutetuksi, että oli hereillään. Rynnäkkö rantaa -ja vallia vastaan oli toimitettu muutamassa hetkessä, ja nyt he -seisoivat melkein ilman mieshukkaa leirissä, jonka valloittamisen -Kaarlo Kustaa oli luullut vaativan tuhansia uhria. - -Mutta pian hänen näistä unelmistaan herätti Ramoski, joka, keveästi -pannen kätensä hänen olalleen, sanoi: - -"Tulkaa, luutnantti, puolisonne odottaa teitä." - -Vaijeten seurasivat hän ja kersantti, sapelit paljastettuina, -johtajaansa, joka vei heidät melkein leirin keskelle. Kaikkialla -vallitsi mitä hirmuisin sekasorto ja kiire pako! - -Äkkiä pysähtyi Ramoski ja oli kauan epätietoinen, mille suunnalle -menisi, sillä kaikkialla ympäröitsi heitä kiroilevia puolalaisia. -Ruotsalaiset kietoivat viitat ympärilleen ja odottivat kärsivällisesti, -kunnes joukko hiukan hälventyisi. - -"Tulkaa nyt", sanoi Ramoski, tarttuen Vilhon kaapuun, "nyt, tai ei -koskaan!" - -Samassa löi joku häntä sivulta keveästi olkapäälle, ja kääntyessään -näki hän Czarnyn kasvot. - -"Minä olen jo kauan nähnyt sinut, Ramoski", sanoi Czarny, kumartaen -nöyrästi ruotsalaisille. "Aika on nyt tullut; jos teillä on rohkeutta, -niin on hyvä, muuten..." - -"Ell'ei meillä olisi rohkeutta, niin emme nyt olisi tässä, muista se, -ukkoseni", vastasi kersantti, lyöden Czarnya olalle, "mutta jos -rohkenette katsella ruhtinasta silmästä silmään, niin vie meidät hänen -luokseen." - -Czarny katseli hetkisen tarkasti puhujaa, sitten kääntyi hän Vilhoon, -sanoen: "Seuratkaa meitä, luutnantti, puolisonne on tästä vaan sadan -kyynärän matkan päässä." - -Czarny kävi edellä, sitten Vilho; kersantti ja Ramoski päättivät -seurueen. Äkkiä pysähtyi Czarny, tarttui kovasti Vilho-kreivin -käsivarteen kiinni, ja sanoi häädetyllä äänellä: - -"Luvatkaa, ett'ette kiivastu, mitä ikinä tulettekin näkemään!" - -"Sen teen", vastasi Vilho, katsoen kummastuneena Czarnya. - -"No hyvä! Näettekö ryhmää tuolla? Se on ruhtinas ja tuo -Walchovitz-konna, jotka rientävät rannalle. He vievät kreivitärtä -välissään." - -Vilho säpsähti ja aikoi kiiruhtaa ruhtinaan jälkeen. Mutta Czarny -pysäytti hänen, sanoen: "Muistakaa lupaustanne antaa minun päättää." - -Näin sanoen huomautti hän Ramoskille vaaraa, joka uhkasi Eleonoraa, -sekä käski kersantin ja Ramoskin mennä sulkemaan pakolaisilta -paluutien; hän itse ja Vilho seurasivat heitä. Ramoski viittasi -kersantille, ja molemmat katosivat. - -Ruhtinas oli jo päässyt rantaan, mutta seisahtui sinne hetkeksi -odottamaan Walchovitziä, joka haavansa tähden ei voinut joutua niin -pian. Eleonora lepäsi tunnotonna ruhtinaan käsivarsilla. Taistelu oli -vetäytynyt enemmän leirin keskustaan ja ainoastaan pienempiä osastoja -litvalaista ja ruotsalaista sotaväkeä marssi ohi. Mutta ruhtinas ei -sitä huomannut. - -Sillä aikaa kun Göran Czarnecki odotti liittolaistaan, olivat Ramoski -ja kersantti hiipineet rantaa pitkin ja piiloutuivat aivan lähelle -sinne kiinnitettyä venettä, jota ruhtinas epäilemättä tulisi -käyttämään. - -"Odota hetkinen, Walchovitz!" sanoi Göran Czarnecki ja lähestyi -venettä. "Minä vien ensin kreivittären veneesen ja tulen sitten sinua -noutamaan." - -Näin sanoen kiiruhti hän rantaan, astui veneesen ja laski Eleonoran -varovasti pohjalle, jonka jälkeen hän taasen hyppäsi rannalle, -auttaakseen verenjuoksusta heikkoa toveriaan. Tätä hetkeä käytti -kersantti hyväkseen. Mennen hiljaa veteen, löi hän sapelillaan -kiinnitysnuoran poikki, kiekahti veneesen sekä antoi sille aimo -töyttäyksen, niin että se samosi viisi tahi kuusi kyynärää rannasta. -Sitten tarttui hän airoihin ja laski ne veteen, voidakseen, jos tarve -vaatisi, heti soutaa tiehensä. Urhea kersantti hieroi mielihyvissään -käsiään, kun oli tehnyt tällaisen kepposen ruhtinaalle, ja riemuitsi -itsekseen Eleonoran pelastuksesta, joka nyt oli varma. - -Ruhtinas läheni taaskin rantaa, ja sanoi Walchovitzille, osoittaen -veneesen päin: - -"Vaan muutama askel enään, ja me olemme pelastetut. Kas niin, tässä on -vene, mutta... mutta", änkkäsi hän ja tirkisteli aaltoihin, "onko vene -päässyt tiehensä -- tahi..." - -"Eipä niinkään, ruhtinas Göran Czarnecki", vastasi kersantti ivaten. -"Minä, kersantti Lundberg, täällä vaan tein teille saman kepposen, kuin -te minulle Veikselin luona; me olemme nyt kuitit." - -"Kuolema ja kadotus", äänsi ruhtinas yhteenpurtujen hampaittensa -välistä. "Antakaa minulle kreivitär takasin, muuten ammun teidät." - -"Ampukaa!" käski kersantti kylmäkiskoisesti. "Teidän kätenne on -kuitenkin vapiseva." - -Tuskin oli hän sanonut viimeisen sanan, ennenkuin kuului laukaus, ja -luoti lensi niin läheltä hänen oikeata korvaansa, että hän tietämättään -nojautui sivulle päin. - -Ruhtinas aikoi juuri juosta veteen, kamppailemaan rohkean vastustajansa -kera, mutta seisahtui kuni ukkosen lyömänä puolitiehen, kuullessaan -takanaan sanat: "Pysähtykää, ruhtinas Göran Czarnecki!" Edessään seisoi -Vilho Stjernfelt ja hänen kädessään välähteli hirmuinen miekkansa. - -Ruhtinas joutui alussa hämilleen, mutta pian sai hänen sielunsa takasin -koko jäntevyytensä, ja hän huusi: "Noh, samapa tuo, toisen meistä on -kuoleminen nyt!" - -Näin sanottuaan karkasi hän Vilhon päälle. Tämä ei vastannut mitään, -odotti vaan tyynenä verivihollisensa hyökkäystä. - -Terät sattuivat yhteen, ja kumpainenkin osoitti suurta notkeutta ja -taitoa. Yö ei ollut niin pimeä, ett'eivät taistelijat hyvin voineet -eroittaa toistensa liikkeitä. - -Sillä aikaa olivat Czarny ja Ramoski ottaneet huostaansa Walchovitzin -sekä sitoneet hänen haavansa uudelleen. - -Kahakka tuli yhä raivoisammaksi, erittäinkin puolalaisen puolelta, -sillä hän koetti vaan kaikin keinoin antaa vastustajalleen kuoliniskun. - -"Te olette varomaton, ruhtinaani, te paljastatte itsenne", sanoi Vilho -mitä suurimmalla mielen maltilla. - -"Toisen meistä _täytyy_ kuolla", vastasi ruhtinas kolkosti, "te tahi -minä emme elä yli tämän yön." - -Vilho tuli yhä varovammaksi, kun ruhtinas yhä kiivaammin hyökkäsi hänen -päällensä, niin että hänen oli peräytyminen. Hän vetäytyi hiljakseen -takaperin, kunnes tunsi aaltojen loiskivan jaloissaan, sitten hän -seisahtui. - -Samassa ruhtinaan ase viilsi hänen käsivarttaan, repäsi vaatteen rikki -ja teki ihoon pienen naarmun. Tämän huomasi Göran Czarnecki ja lisäsi -yhä ryntäyksiään. Hän ei enään pitänyt itsestään huolta, hän näki -ainoastaan vihollisensa. Vilho tiesi, että hän vihdoin olisi joutuva -tappiolle, ell'ei voitto sitä ennen olisi hänen, ja hän päätti myöskin -tehdä ryntäyksen. Tämän näki ruhtinas ja koetti kaikin tavoin sitä -estää; hän tarttui molemmin käsin miekkaan ja tähtäsi hirveän iskun -Vilhon päähän. Tämä juoksi taaksepäin ja ojensi miekkansa, välttääkseen -iskun, mutta ruhtinas, joka ei huomannut suippoa terää, syöksi -eteenpäin, rauta tunkihe hänen rintaansa, ja pienintäkään äänettä -vaipui hän maahan. Czarny karkasi esiin, hän oli kalman kalpea, ja -kiiruhtipa Vilhokin haavoitetun luo. Tämä koetti nousta, mutta vaipui -takasin, ja henkensä pakeni. Hän oli -- kuollut. - -Vilho tunsi tuskan hien nousevan otsalleen ja Czarnyn täytyi nojautua -puuta vasten, ett'ei kaatuisi. Samassa kuului veneessä kiljahdus, ja -seuraavassa silmänräpäyksessä lepäsi Eleonora puolisonsa rinnoilla. - -"Missä on ruhtinas?" kysyi kreivitär, joka taistelusta ei tiennyt -mitään; "missä on Göran Czarnecki?" - -Vilho osoitti ruhtinaan ruumista, jonka marmorikalpeille kasvoille -vasta noussut kuu heitti vaaleat säteensä. - -"Kuollut!" huudahti Eleonora. "Te olette siis taistelleet?" - -"Hän tahtoi niin", vastasi Vilho, "oma varomattomuutensa tuli hänelle -kadotukseksi." - -"Niin, hän tahtoi sen", kuului ääni aivan rakastavaisten takana, ja kun -Eleonora äkkiä kääntyi, näki hän veljensä synkeät, totiset kasvot -takanaan. "Hän tahtoi niin", jatkoi valtiokansleri ja nojautui kuolleen -yli; "intohimonsa on saattanut hänet ennen aikaansa hautaan." Sitten -kääntyi Lubomirski Vilhoon, sanoen: "Vilho Stjernfelt; Jumalan ja -ihmisten edessä olet sisareni puoliso! Teidän kuninkaanne on voittanut, -tie on hänelle avoin. Ole aina Eleonoralle lempeä, ja salli hänen -synnyinmaassasi löytää se rauha, jonka Puola häneltä kieltää! -Siunaukseni ja rukoukseni ovat aina seuraavat teitä. Jääkää hyvästi!" - -Näin sanoen heittäytyi hän ratsulle, jota palvelija piteli vähän matkan -päässä, ja katosi, kuulematta Eleonoran huudahdusta. - -"Kuka teistä ottaa haltuunsa ruhtinaan ruumiin?" kysyi Vilho. - -"Minä", vastasi Ramoski kolkosti, "ja sitten palaan poltettuun -asuntooni Sandomiriin." - -"Ota tämä niin kauaksi!" sanoi Vilho, pannen raskaan kukkaron Ramoskin -käteen. "Minä en ole sinua unohtava. Ja sinä Czarny", jatkoi hän -kääntyen tämän puoleen, "tahdotko seurata meitä?" - -"Tahdon", vastasi Czarny vedet silmissä, "tahdon seurata teitä; -Mikolaiovia en kuitenkaan enään tule näkemään." - -"Meidän luonamme saat kodin lopuksi ikääsi", vastasi Eleonora, -puristaen palvelijan kättä; "sinun avuttasi emme nyt olisi yhdistetyt." - -Samassa hyökkäsi eräs ratsastajaparvi esiin. - -"Halloo!" huusi eversti Kruse, "onko luutnantti Stjernfelt täällä?" - -"On", vastasi luutnantti. - -"Oletteko nähnyt Göran-ruhtinasta?" - -Vilho osoitti äänetönnä ruhtinaan ruumista. - -"Hän on kuollut", mutisi evesti, "olipa vahinko niin urheasta -soturista; mutta tässäpä voi sanoa, että mustasukkaisuus on hänet -syössyt hautaan. Pitäkäämme toki hänelle kunnialliset hautajaiset ja -kutsukaamme tänne katoolilainen pappi." - -Näin sanoen aikoi hän juuri käskeä sotamiehiänsä viemään pois ruumiin, -kun kavioiden ääni tunki hänen korviinsa. Hän kuunteli; se läheni, ja -pian huomasi hän yksinäisen ratsastajan syöksevän esiin. - -Ramoski oli vähää ennen kadonnut; hän se oli tuonut isän. - -Vastatullut oli Tapani Czarnecki, ja hänet nähdessään vetäytyivät -kaikki syrjään. - -"Missä on poikani, Göran? Jättäkää minulle edes hänen ruumiinsa!" pyysi -vanhus, katsellen ympärilleen. Hänen kasvonsa olivat kalmankalpeat, ja -tuuli heilutti hänen vaaleita kiharoitaan. - -"Täällä, kenraali", vastasi eversti Kruse, ja laski ruumiin kenraalin -syliin. "Hän oli urhea sotilas, mutta kohtalo oli määrännyt hänet -kuolemaan." - -Vanhus peitti poikansa kasvot suuteloilla, mutisi sanoja, joita ei -kukaan ymmärtänyt, ja ajaa karahutti tiehensä. - -Hetkisen äänettömyys seurasi; sen katkasi vihdoin eversti, sanoen: - -"Me olemme voittaneet; Kaarlo Kustaa on rikkonut verkon, nyt marssimme -Varsovaan!" - -Näin sanottuaan kiiruhti hän rantaa ylös; Vilho ja Eleonora seurasivat -häntä hiljakseen. He olivat nyt yhdistetyt, ja selvään kuvastui heidän -silmissään ilo, jonka heidän yhdistyksensä heille saattoi. - -Kun he saapuivat leiriin, tuli heitä vastaan Kaarlo Kustaa, joka ilosta -säihkyvin silmin ratsasti pitkin sotilaittensa riviä. Nähdessään -puolisot, nyykäytti hän iloisesti päätään ja jatkoi matkaansa. Hetkinen -sen jälkeen tuli eversti Kruse Vilholle ilmoittamaan, että hän oli -korotettu katteiniksi, sekä lisäsi: - -"Missä on kersantti Lundberg? Hänellekin on minulla jotain sanottavaa." - -"Tässä", vastasi kersantti, astuen esiin. - -"Onnea _luutnantille_!" huudahti eversti iloisesti. "Toivon, ett'ette -unohda katteinia ja hänen puolisotansa." - -"En milloinkaan", vastasi äsken nimitetty luutnantti ja puristi Vilhon -ojennettua kättä. - -"Ja hän on nyt kuninkaasi", sanoi Vilho, kun kuningas taaskin tulisella -ratsullaan vilahti ohitse. - -"Ei, _sinä_ olet minun kuninkaani", vastasi Eleonora suloisella -hymyllään ja nojasi kaunista päätänsä puolisonsa rinnoille. - -"Niin se on", virkkoi eversti; "vaimon tulee olla miehelleen alamaisen, -vaikka hän olisi puolalainenkin." - -"Pilapuheet eivät varmaan milloinkaan kuole huuliltanne", sanoi -Eleonora, uhaten everstiä veitikkamaisella hymyllä. - -"Ei milloinkaan", huudahti eversti hymyillen, "pilapuhe on, näette, -kaikkivaltiaan paras lahja. Jääkäät hyvästi!" - -Näin sanoen laukkasi hän pois, ja oli pian kadonnut näkyvistä. Sen -jälkeen ohjasivat vastayhdistetyt askeleensa everstin osoittamaan -asuntoon. - -Riemu leirissä oli ääretön, mutta he eivät kuulleet eivätkä nähneet -muita kun toinen toisensa. - - - - - - -TOINEN OSA. - -1677. - - - - -I. - -Lukija tutustuu kahteen uuteen henkilöön ja tapaa kaksi vanhaa. - - -Oli kesäkuun alkupuoli vuonna 1677, tämä vuosi, joka on historiassamme -niin muistorikas. Päivä oli jo kulunut, ja valoisa kesäyö levitti -huntunsa yli maan. Ilma oli niin vieno, kuin etelän lempeän -taivaan alla, ja lukematon lintuparvi liverteli vielä laulujaan. -Vaaleansinisellä taivaalla vilkkuivat tähdet kuni timantit, ja idässä -kulki kuu yksinäistä rataansa. Puoliyö alkoi lähetä, ja lintujen laulut -taukosivat vähitellen, pian taaskin kohotakseen luojaa ja luontoa -ylistämään. - -Eräällä niistä monista teistä, jotka johdattavat Herrevadin luostariin, -matkasi yllämainittuna iltana kolme henkilöä. He kulkivat ratsain, ja -vilkkaat eläimet, jotka itse halusivat pysäkepaikkaa, nelistivät -ripeästi eteenpäin, tarvitsematta käyttää kannuksia tahi ratsuraippaa. -Pieneen seurueesen kuului kaksi miestä ja nainen, joka viimemainittu -ohjasi tulista ratsuaan yhtä taitavasti kuin molemmat seuralaisensakin. - -Oikeanpuolinen ratsastaja oli nuorukainen, peräti pohjolaisilla -kasvonpiirteillä, ja voimaa sekä notkeutta osoittavalla vartalolla. -Kasvonsa olivat kalpeat; hän näytti olevan noin kahdenkymmenen vuotias. -Hienosti muodostunutta suuta varjosti pienet, vaaleat viikset: silmillä -oli tämä puhdas, kirkas sini-väri, joka tavallisesti on pohjolaisen -tunnusmerkki; otsa oli korkea ja valkonen, kauniiden, miehekkäiden -kasvojensa ympäri, joille intohimot eivät vielä olleet painaneet -rumentavaa kuvaansa, kierielivät kullankeltaiset hiuksensa, ja valuivat -pitkinä kiharoina hartioille. Mutta ilon hymy ei tällä kertaa -levännytkään hänen huulillaan; murhemielin katseli hän vuoroin -seuralaisiaan, vuoroin synkkää metsää, joka raittiina, viheriänä -kehyksenä ympäröi somaa kesämaisemaa, ja jos hän aika-ajoin kohottikin -kaunista päätään, teki hän sen vaan, voidakseen esteettömämmin -huoahdella. Pukunsa oli sotilaan. Hänellä oli pitkät, kannuksilla -varustetut ratsusaappaat, jotka menivät kappaleen yli polven; keltainen -nahkakylleri peitti hänen leveän rintansa; olkavyöstä riippui pitkä -miekka, ja leveälierinen töyhtöhattu piti hänen kiharan tukkansa -asemillaan. Tämän nuorukaisen nimi oli Bernhard Stjernfelt, ja hän oli -kornettina Aschebergin ratsumiehissä. - -Hänen vieressään ratsasti tyttö. Ensi katsannossa luuli hänen olevan -noin kahden- eli neljäntoista vuotiaan lapsen, matta jos tarkoin -katseli hänen somia kasvojaan terhonruskeiden kiharoiden ympäröimänä, -ja vartaloa, joka kyllä oli keskipituutta lyhempi, mutta toki -täydellisesti varttunut, huomasi heti, että edessään seisoi kuitenkin -kahdeksantoista vuotias immyt. Häntä ei tosin voinut sanoa kauniiksi, -mutta suloisin viattomuus loisti hänen kasvonsa piirteistä. -Vastakohtana veljelleen oli tämä tyttö, jonka nimi oli Berta -Stjernfelt, aivan tummanverinen, ja hänen mustanruskeissa silmissään -oli jotakin, joka muistutti etelästä. Kuten nuorukainen, näytti hänkin -yhtä surumieliseltä, ja usein huomasi, miten kirkkaat vesihelmet -värähtelivät pitkissä silmäripsissä. Kevyt kaapu ympäröi hänen solakkaa -vartaloansa, sallien ainoastaan pienten jalkain pistäytyä näkyviin. - -Kolmas henkilö tässä seurassa oli ukko, joka varmaan oli nähnyt -kahdeksankymmenen vuoden lumen peittävän maan, mutta kukaan ei voinut -huomata, että niin monen vuoden vaivat painoivat hänen hartioitaan. -Vartalonsa oli suora kuin honka aarniometsässä, tukka ja parta -lumivalkeat. Tämä mies oli vanha Czarny, jonka tuttavuuden teimme -kaksikymmentä vuotta sitten. - -Hetki kului äänettömyydessä, mutta vihdoin sanoi nuorukainen, -silmäillen kuun valaisemaa seutua: - -"Eihän enään ole pitkältä Torppaan, vai miten, Czarny?" - -"Ei", vastasi tämä, osoittaen etelään päin, "tuon metsän takana on -linna." - -"Oletko jo ollut niin kauan poissa, että olet unohtanut Luostariha'an, -jossa lapsena niin monta kertaa leikimme?" sanoi tyttö, surullisesti -hymyillen; "ab, silloin eli isämme vielä, eikä äitimme tarvinnut itkeä, -kuten nyt." Kyynelvirta tukahutti hänen äänensä, ja jatkona oli vaan -hiljainen nyyhkytys. - -Nuorukaisen kasvot muuttuivat, mutta voimakkaalla liikkeellä syrjäytti -hän hellemmät tunteensa ja vastasi: "Isämme kuoli kuten urhea sotilas -ainakin, sen tiedät sinä, Czarny, joka olit lähellä, kun hän ja majuri -Lundberg kaatuivat Lundin luona." - -"Josko hän kuoli kuin urho!" huudahti Czarny, kohottaen oikeata -kättänsä. "Tahtoisinpa nähdä sen, joka sanoisi, ett'eivät kreivi -Stjernfelt ja majuri Lundberg kuolleet sankarikuolemaa. Jumal' avita, -herra kornetti, en ole nähnyt kenenkään käyttävän miekkaansa -sellaisella uljuudella! Te haavoituitte heti taistelun alussa, ettekä -siis nähneet miten Ascheberg taputti isäänne olkapäälle, huudahtaen -että kaikki lähellä olevat sen kuulivat: te olette urhoollisin -miehemme, Stjernfelt, ja tämä päivä on teidän kunniapäivänne! Niin", -jatkoi Czarny, "Lupstarihaka, jota nykyään kutsutaan Mörkanskogiksi, -oli pohjoiseen Herrevadin luostarista" ja hänen päänsä vaipui -rinnalleen, "sepä olikin hänen kunniapäivänsä. Ja kun sitten taistelun -jälkeen menimme kaatuneita ystäviämme etsimään, löysimme isänne ja -majurin. He syleilivät toisiaan; yhdessä olivat he taistelleet, yhdessä -saivat he kuolla. Heidän ympärillään oli kasa kaatuneita tanskalaisia, -melkein kaikki halastuin päin eli läpi pistetyin rinnoin. Siellä oli -kahakka ollut ankarin; tarkastellessamme isäänne ja majuria, laskimme -heidän ruumiissaan olevan kahdeksan haavaa. Vasemmassa kädessään piti -kreivi sen pienen kuvasäiliön, joka Berta-neidillä nyt on, ja oikeaan -käteensä oli miekka melkein kasvanut kiinni, sillä meidän oli -vääntäminen sormet auki, saadaksemme aseen pois. Katkennut keihään -kärki oli vielä hänen rinnassaan, se oli antanut hänelle kuoliniskun. -Kummeksien katselimme näitä kahta miestä, jotka pari tuntia ennen -olivat olleet niin täynnä terveyttä ja rohkeutta. Kenraali Helmfelt, -joka myöskin oli seurassamme, sanoi, nojautuen kuolleiden yli: 'uroot -tuollaiset ansaitsevat todellakin tällaisen kuoleman!' Kenraali ei -tahtonut näyttää meille liikutustaan, mutta minä huomasin, miten -kyyneleet valuivat hänen poskilleen, ja vapisevalla äänellä käski hän -hautaamaan heidät siinä asennossa kuin olivat. Oi, se oli katkera -hetki, kun näiden urhojen maalliset jäännökset laskettiin heille -erittäin kaivettuun hautaan! Minä luulin tuskan särkevän sydämeni, -kaksin käsin tartuin päähäni ja syöksyin sieltä kuin mielipuoli, Kaikki -ilo oli nyt jättänyt jalon hallitsijattareni ja..." - -"Äitimme kantaa surutaakkaansa kuten kristitty ainakin", keskeytti -Bernhard, kohottaen päätään. "Ja onpa ainakin lohdutuksenamme se, että -isämme kuoli isänmaansa edestä ja niin ihanana päivänä. Niin", jatkoi -kaunis nuorukainen, tarttuen kädellään miekan kahvaan, "minäkin -tahtoisin voittaen kuolla Ruotsin edestä. Tai mitä sanot sinä, Berta?" -kysyi hän, kääntyen sisareensa, "jos olisit mies, etkö tahtoisi sillä -tavalla kuolla?" - -"Tahtoisin, Ruotsin ja Kaarlo yhdennentoista edestä", vastasi Berta -hiljaa, painaen päänsä alas. - -"Berta-neitihän oli Torpassa, kun kreivitär sai tuon surusanoman?" -kysyi Czarny. - -"Olin", vastasi Berta, kääntäen kasvonsa poispäin, "oli ilta; aijoimme -juuri mennä levolle, kun vanha Martta toi sisään kirjeen. Mutta älä -kysy minulta enempää", pyysi nuori tyttö, peittäen kasvonsa käsillään, -"toista kertaa en tahtoisi nähdä äitiämme siinä tilassa." - -"Älkäämme puhuko siitä enään", virkkoi Czarny, "iloisempia aineita -kyllä löytyy. Tahi ehkä nuori hallitsijaväkeni mieluummin on yksinään?" - -"Ei, ei", keskeytti Bernhard, ohjaten hevosensa Czarnyn viereen, "kerro -meille jotain, vanha ystäväni! Meillä on vielä runsas penikulma kotia, -todella olisi hauska kuulla jotain mieltä virkistävää. Muistanpa vielä, -kun sinä monta, monta vuotta sitten lupasit kertoa eräästä -tapahtumasta, joka oli tapahtunut Tanskassa. Luulenpa sen olleen paon, -josta sinun piti kertoa." - -Iloinen hymy, joka oli levännyt Czarnyn huulilla, katosi heti -nuorukaisen puheen kuultuaan, ja hän jupisi itsekseen: - -"Pako! Niin, se ei milloinkaan mene mielestäni. Minä kerron teille -tuon tapauksen, joka ehkä tulee minun ja monen elämässä paljon -vaikuttamaan", virkkoi hän synkällä äänellä. - -"Kuinka niin?" kysyivät Bernhard ja Berta kuin yhdestä suusta. - -"Ainoastaan tulevaisuus on tämän selvittävä", sanoi vanhus vakavasti. -"Mutta kuulkaapas nyt, niin kerron teille tuon tapauksen, joka, aina -kun se mieleeni juolahtaa, saattaa minut levottomaksi. -- Neljästoista -päivä marraskuuta 1659 oli valjennut, ja sitä päivää en unohda -milloinkaan. Me seisoimme Fyenillä ja olimme kokonaan suurilukuisten -vihollistemme ympäröimät, joiden joukossa oli maanmieheni Czarneckikin -[kuoli Sobolavkon kylässä v. 1665]. Ennen mainittuna päivänä oli -Nyborgin tappelu, ja Sulzbachin pfalz-kreivin, joka ennen oli meitä -johtanut, oli täytynyt jättää päällikkyys Kustaa Otto Stenbockille. -Niin, niin", virkkoi vanhus, kun nuorukainen aikoi keskeyttää hänen -puheensa. "Kummastelette kai, että halpa palvelija puhelee, kuin olisi -hän oppinut mies, mutta uskokaa pois, vanha Czarny on sekä nähnyt että -kokenut paljon. Tietäsinpä minä vielä enemmänkin", jatkoi hän -matalammalla äänellä ikäänkuin puhuen itsekseen, "mutta palvelijan -tulee pysyä asemillaan, vaikka hänellä olisikin kirjallisia tietoja. -Nuoruudessani oli rakkain ajanviettoni lueskella Mikalaiovin -kirjastossa, ja jalo valtiokansleri, enonne, joka huomasi haluni, -kiihoitti minua kaikin tavoin. Puolan historian taisin melkein ulkoa, -ja tunnempa pian jokaisen erinomaisemman miehen Puolan armeijassa. Mitä -sen jälkeen on tapahtunut, olen nähnyt omin silmin, ja häpeä sille, -joka tämän unohtaa, olkoon hän sitten kuinka vanha tahansa. Mutta -jatkakaamme nyt kertomusta." - -"Isossa Beltissä sijaitsi hollantilainen laivasto amiraali Ruyterin -johdolla, ja tuiki mahdoton oli Kaarlo X:nen päästä luoksemme, vaikka -kuinkakin mielellään hän olisi tahtonut. Kaartemünden luona nousi yhä -uusia vihollisjoukkoja maalle, ja Middelfartin luona meni -itävaltalaisia, puolalaisia ja brandenburgilaisia yli Vähän Beltin. -Taistelu alkoi, ja me sodimme hurjasti: mutta vihdoin täytyi urhean -Henrik Hornin väistyä, jonka jälkeen pfalz-kreivi vetäytyi takasin -kaupunkiin. Tässä osastossa olimme mekin, ja minulla oli hirveä vastus -rauhoittaa jaloa herraani, sillä hän tahtoi palata taisteluun ja -mieluummin kuolla kuin paeta, mutta vihdoin onnistui minun saada hänet -seuraamaan mukanani. Minä olin seurannut Ruotsin armeijaa sen matkalla -Pommerin läpi, Fredriksuddissa olin mukana, kun sotamarski Wrangel -voitti urhean Billen, otin osaa kuluissa Belttien yli, mutta en -milloinkaan ole ollut pahemmassa kiipelissä kuin Nyborgin taistelun -perästä. Rynnäkkö kaupunkia vastaan tehtiin viidentenätoista päivänä, -ja ruotsalaisten oli antautuminen ehdoitta. Tämä onnettomuus koski -herraani niin syvästi, että luulin hänen sairastuvan, mutta tavattuaan -pfalz-kreivin ja majuri Lundbergin, ja kauan heidän kanssaan -keskusteltuaan oli hän taas kuin toinen ihminen ja käski minua -asettamaan kuntoon tarpeellisinta, sillä nämä kolme miestä olivat -päättäneet paeta hollantilaisen laivaston läpi, ainoata tietä, joka oli -avoinna. Tuskin uskoin kuulleeni oikein, nämä sanat kuultuani, mutta -näin kuitenkin, että kreivi todella tarkoitti, mitä oli sanonut, ja -kiirehdin, minkä voin. Ilta tuli, ja koko Ruotsin armeija antautui. -Heti kun pimeyden vaippa oli peittänyt kaupungin ja sen lähiseudun, -hiivimme eräästä portista ulos ja kiiruhdimme rantaan, jossa lymytimme -itsemme tiheään pensaikkoon. Siellä odotimme yön tuloa, ja heti kun -luulimme olevamme turvatut takaa-ajosta, lähdimme pienessä veneessä -matkaan. Minä hoidin airoja, ja luulenpa, ett'ei villikissa hiivi -varovammin kuin meidän pieni veneemme, joka kiiti eteenpäin vihollisten -laivojen välissä. Aaltojen kuohu löi kasvoihimme, ja jääkylmä vesi pani -meidät vilusta pöyristelemään, mutta kukaan ei lausunut sanaakaan. -Pfalz-kreivi istui etukeulassa, isänne hoiti peräsintä, ja majurilla -oli sormi liipasimella, valmiina ampumaan. Onnellisesti tulimme -laivaston keskelle, mutta nyt olikin pahin jäljellä, ja kaiken -onnettomuuden lisäksi olivat laivat niin lähellä toisiaan, että tuskin -tiesimme, miten päästä lävitse. Täällä ei kuitenkaan ollut aikaa -hukata, meidän täytyi päästä eteenpäin. Kevyt alus kellui kuin lastu -korkeilla aalloilla, ja meillä oli suuri työ pitää sitä tyhjänä -vedestä; tuuli vinkui vihollisten laivojen köysissä ja viskeli aina -vähän väliin lyhdyt kauas merelle. Ilma oli hirmuinen, mutta suotuisa -sellaisille toimille kuin meidän. Joka hetki luulimme veneen vajoavan, -mutta kukaan ei näyttänyt pelkäävän: vaara lisäsi rohkeuttamme. -Vastuksitta pääsimme ensimäisen laiva-rivin ohi ja luulimme jo -pelastuneemme, koska laivat sittemmin olivat harvemmassa, mutta tämä -toivomme sammui pian, kun pfalz-kreivi antoi meille kaikkia muuta -paitsi ilahuttavan tiedon, että olimme jo huomatut. Minkä vaikutuksen -tämä sanoma teki meihin, voi jokainen helposti arvata. Mutta ei -valituksen sanaa tullut huuliemme yli. Majuri Lundberg, joka vaaroissa -aina oli kylmäverisin meistä, tarttui toiseen airoon ja ponnisti niin -voimiaan, että hiki valui kasvojaan pitkin, yhä vaan lyöden leikkiä -hollantilaisten nukkumishalusta. Me emme yhtyneet pilaansa, mutta -osoittauduimme niin rohkeina kuin mahdollista. 'Soutakaa, minkä suinkin -voitte', kuiskasi pfalz-kreivi äkkiä ja nosti pistoolin hanan, 'minä -näen lyhdyn takanamme.' Me ponnistimme viimeiset voimamme, mutta pian -oli vihollinen meidät saavuttanut. Silloin heitti majuri aironsa veneen -pohjalle ja huudahti, kohottaen pistoolinsa: 'Minä en enään pakene -kyynärääkään, mutta kylläpä näytän noille koirille, että olemme -ruotsalaisia.' Nämät sanat antoivat meille uusia voimia, ja me -valmistauduimme hurjaan taisteluun, kuten näytti, monilukuisempien -hollantilaisten kanssa. Ja monta minuuttia ei viipynytkään, ennenkuin -heidän veneensä oli rinnallamme. Taistelu alkoi heti ja hollantilaiset -kokivat kaikin voimin lävistää veneemme, mutta se ei onnistunut, sillä -miekkamme ja pistoolimme pitivät heitä etäämmällä. Uh, tämä oli hirveä -yö! En milloinkaan unohda näitä hetkiä! Nuo kolme upseria seisoivat -rinnan, ja heidän hurjista lyönneistään kierieli hollantilainen -toisensa perään aaltoihin. Ei yksikään luoti tai miekan isku sattunut -urhoihin, nähtävästi heitä suojeli korkeampi voima. Vihdoin alkoivat -hollantilaiset yhä enemmän ja enemmän vetäytyä poispäin, ja kun majuri -huomasi tämän, huudahti hän äänellä, joka kuului yli myrskyn ja aseiden -kalskeen: 'Souda, Czarny, koetetaanpa, kestävätkö nuo konnat enemmän -selkäänsä!' Minä tottelin, ja nyt oli vihollisten veneen vuoro paeta, -ja mitä kiireimmin sittenkin. Pari minuuttia soudettuamme, lopetimme -takaa-ajon, koska vielä oli koko pitkä matka Seelannin rannikolle; -mutta juuri kun olimme herenneet takaa-ajamasta, kuulimme äänen -hollantilaisesta veneestä, ja ne pari sanaa, jotka korviimme ehtivät, -saivat sekä kreivin että minun kauhusta säpsähtämään. Ja vieläkään, -näin monen vuoden kuluttua, eivät nuo sanat ole menneet mielestäni; -minä kuulen ne minne vaan menen, ja Jumala yksin tietää, miten tämä -päättynee." - -Nämä viimeiset sanat lausui Czarny enemmän itsekseen, pyyhkäisten -kädellään otsaansa, mutta hetkisen mietittyään jatkoi hän: "Samassa -silmänräpäyksessä kun käänsimme, valasi kirkas salama meren, ja sen -valossa näin miehen seisovan pakenevan veneen perässä.. En milloinkaan -ole unohtava sen miehen kasvoja, enkä vihaa, joka niissä kuvautui! -Hänellä oli tuuhea, musta parta, ja silmänsä paloivat kuin tuli!" Tässä -vaikeni Czarny hetkeksi ja nojasi miettiväisenä päänsä oikeaan -käteensä. - -"Mitä hän sanoi?" kysyi nuorukainen, laskien kätensä Czarnyn olalle. - -Vanhus jatkoi: - -"Jo tuon tuntemattoman näkeminen sai minut värisemään, ja kun hän -kovalla äänellä lausui nämä merkitsevät sanat: 'sinä olet Czarny; -muista 25 päivää maaliskuuta 1656', horjuin, ja samoin isänne, joka -kauhistui yhtä paljon kuin minäkin, ja täytyi turvautua minuun. -Sittemmin emme puhuneet sanaakaan asiasta, enkä myöskään sittemmin ole -tuntematonta tavannut. Mutta aavistus sanoo minulle, että onnettomuus -on tulossa." - -"Mitä tapahtui 25 päivänä maaliskuuta, niin monta vuotta sitten?" kysyi -Berta, tähystellen Czarnya kysyvin silmin. - -"Vielä ei ole aika tullut puhua siitä", vastasi vanhus; "mutta jos -saatte elää, on kaikki tuleva teille ilmi." - -"Kas niin!" huudahti hän, teeskennellyllä ilolla, viitaten eteensä. -"Nyt olemme pian Herrevadin luona, ja sitten..." - -Tuskin oli hän lausunut viimeiset sanat, ennenkuin hevonen syöksyi -sivulle niin vauhdikkaasti, että ratsastaja oli pudota selästä. - -Samassa töyttäsi esiin joka taholta aseilla varustettuja miehiä, ja -parissa silmänräpäyksessä olivat kolme ratsastajaa ympäröidyt. - -"Antautukaa!" virkkoi yksi sisseistä, -- sillä niitä hyökkääjät olivat, --- ja astui Czarnyn eteen, joka pistooli kohotettuna häntä odotti. - -"Ei milloinkaan!" huudahti Bernhard, paljastaen hukarinsa. -"Luuletteko, että Aschebergin ratsumies antautuu järjestämättömälle -talonpoikaisjoukolle vangiksi; pois tieltä, roistot, meillä on kiire!" -ja näin sanoen kohotti nuorukainen aseensa. - -"Hiljaa, hiljaa, nuori kreivi", vastasi se, joka ensin oli puhunut, -jättiläisen kokoinen talonpoika, inhottavan hymyn tehdessä hänen julmat -kasvonsa vielä hirvittävämmiksi, "nyt haluttaa meitä komentaa tässä, -ensi kerta ehkä on teidän vuoronne, mutta nyt on teidän totteleminen." - -"Mitä te sitten tahdotte?" kysyi Bernhard, tarkastaen talonpojan -kasvoja, jotka himmeässä kuunvalossa näyttivät aaveentapaisilta. - -"Me tahdomme nauttia seurastanne, hieno herrani", vastasi talonpoika -raa'asti nauraen, "ja tuo ihana neiti palkitsee kaikki kärsimämme -vaivat, ha, ha, haa!" - -Berta vapisi kuin haavan lehti ja hän kuiskasi, hiipien lähemmäksi -Czarnya: - -"Oi Jumalani, ajatteles, jos nuo hirviöt aikovat meidät tappaa!" - -"Ainoastaan kuolleiden ruumiidemme yli käy tie luoksenne", vastasi -Czarny, luoden rohkaisevan katseen Bertaan. "Niin kauan kuin vanha -Czarny ja nuori kreivi voivat käsivarttaan liikuttaa, ei yksikään sissi -ole koskeva teihin." - -"Ei yksikään konna tule sinuun koskemaan, rakas sisareni", vastasi -Bernhard, joka oli kuullut Czarnyn sanat. "Me puollustamme sinua -viimeiseen saakka." - -"No, miten käy tottelemisen", huusi talonpoika, vetäen esiin hirveän -karpiinin, "tahi näytänkö ehkä keinon, jolla voin teidät pakottaa?" -Näin sanoen kohotti hän karpiinin ja tähtäsi Bernhardia. Ylt'ympäri -seisoi kaksinkertaiset rivit sissejä, ja heidän villit silmänsä -tähystivät sammumattomalla vihalla nuorta soturia. Aschebergin nimen he -kyllä tunsivat, sillä hän oli useamman kuin yhden kerran hajoittanut -heidän joukkonsa ja hävittänyt heidän asumuksensa. Aschebergiä ja -nuorta Hummerhjelmiä, jotka innokkaasti ajoivat sissejä paikasta -toiseen, he sentähden hiukan pelkäsivät, ja ainoastaan silloin, kun -vähälukuiset partiojoukot tunkeutuivat sissejä viliseviin metsiin, -uskalsivat nämä hirviöt tulla esiin. Bernhard tiesi kyllä, miten nämä -pedot ihmishaahmussa kohtelivat vankejaan, ja hän olikin päättänyt -ennen kuolla miekka kädessä, kuin elävänä joutua heidän käsiinsä. -Czarny oli samaa mieltä. He ottivat Bertan väliinsä ja odottivat -hetkeä, joka päättäisi heidän kohtalonsa. -- "Antautukaa", lausui -taaskin päällikön ääni. "Teillä on kahden minutin ajatusaika, -kiirehtikää vastaustanne." - -"Tämä on vastauksemme", huudahti Bernhard kannustaen ratsuaan -talonpoikaan päin ja kohottaen miekkansa. "Varokaa, ett'ei miekkani -terä anna teille verisiä otsia, niin ett'ette milloinkaan tule -unohtamaan, miten Aschebergin ratsumies voi tapella." - -Hevonen töyttäsi esiin. Berta ja Czarny seurasivat hurjistunutta. -Nuorukaisen ase koski talonpoikaan niin voimakkaasti, että hän -sanaakaan sanomatta vaipui maahan. - -"Hyvin, hyvin", kiitti Czarny, ja halkasi toiselta talonpojalta pään, -"opettakaamme noille lurjuksille, että kuninkaan miehet osaavat -tapella, kuin sotilaat ainakin." - -Ratsastajain rynnäkkö oli vastustamaton ja rivit olivat pian murretut. -Mutta vihollisten luku näytti yhä enenevän, ja pian olivat urhot -jälleen ympäröidyt. Talonpojat karjuivat hurjasti kostosta ja raivosta, -ja satamalla alkoi lyöntejä sataa ratsastajain yli, ainoakaan -kuitenkaan sattumatta. Rinnakkain taistelivat Bernhard ja Czarny, ja -kahdenkymmenen vuotias nuorukainen osoitti sellaista voimaa ja -notkeutta, että vanhus suurimmalla kummastuksella tätä katseli. Berta -oli kalman kalpea, ja seurasi, ääretön levottomuus kuvautuneena -kasvoissaan, veljensä ja Czarnyn pienimpiäkin liikkeitä. - -"Oi Jumalani", kuiskasi hän, pusertaen kätensä ristiin rinnan yli, -"niin lähellä kotia, eikä enään saa sitä nähdä." - -Taistelu kävi yhä hurjemmaksi, samalla kun sissien luku eneni; enemmän -ja enemmän työnnettiin ratsastajat takasin, eikä heidän voimakkaat -iskunsa enään käyneet niin tiheään. - -"Me emme voi avata itsellemme tietä", virkkoi nuorukainen, katsellen -sisartaan surullisin silmin, "ainoastaan kuolla voimme, ja sen teemme, -kuten urhojen tuleekin." - -Czarny ei vastannut tähän, koki vaan kaikin voimin väistellä -talonpoikain iskuja. Hattu oli pudonnut hänen päästään, ja valkeat -kiharat valuivat hartiolleen. Suuri miekkansa halkasi ilmaa nuolen -nopeudella, eikä milloinkaan syrjään luiskahtanut. Useita kertoja -peräytyivät talonpojat ja joutuivat joko hevosen jalkain alle tahi -kaatuivat vanhuksen iskuista. Hänen sivullaan taisteli Bernhard. - -Äkkiä kuulivat he sydäntä särkevän kiljahduksen takanaan, ja -katsoessaan taakseen, näkivät he kahden talonpojan aikovan viedä nuoren -tytön mukanaan, hänen innokkaasta vastarinnastaan ja rukouksistaan -vähintäkään huolimatta. - -"Pidä nuo lurjukset etäämmällä, niin opetan heille, mitä on ryöstää -naisia", huudahti Czarny säihkyvin silmin. "Älä päästä ainoatakaan -perkelettä eteenpäin, vaan anna heille läksy, jota eivät ikinä tule -unohtamaan, minä päätän asian noiden kanssa tuolla." Näin sanoen työnsi -Czarny kannukset hevosensa sivuihin ja syöksihe Bertan rinnalle. Toinen -talonpojista kaatui heti poikki omin käsin, mutta toinen teki äkäistä -vastarintaa. Vasemmalla kädellään piteli hän vankasti ohjista, jotka -oli tempaissut Bertan käsistä, oikeassa heilutti hän pitkävartista -kirvestä, jolla koetti satuttaa Czarnyn hevosta. Vanhus näki heti, että -tämä oli vaarallinen vastustaja, ja koetti sentähden notkeudellaan -palkita, mitä ei rohkeudella voinut voittaa. Ainoastaan jaloillaan -ohjasi hän ratsuansa, ja tuulen nopeudella risteili hän vastustajansa -ympärillä, mutta tämä oli aina varoillaan. - -"Sinäpä et olekaan tavallinen talonpoika, sinä", huudahti Czarny ja -tarkasti vihollisensa synkkiä kasvoja, joita ympäröi tulipunanen tukka -ja parta. - -"Kenties, Czarny-ystävä", virkkoi tämä, juosten esiin ja temmasten -äkkinäisellä liikkeellä pois parran ja tekotukan, "kenties, -Czarny-ystävä. Kaksikymmentä vuotta sitten sanoin sinulle samaten -mökkini luona Veikselin vannalla, muistatko sen?" - -Ja miten käyttäytyi Czarny tämän kuultuaan? kysynee lukija. Entisen -toverinsa äkkinäinen ilmaantuminen melkein masensi hänen. Kiivaasti -tempasi hän hevosensa takaperin: silmänsä säihkyivät kovin, vielä -kerran kohosi miekka, ja kannukset tunkivat syvälle kuorskuavan eläimen -sivuihin. - -"Ja viimeksi tapasimme toisemme Isossa Beltissä", jatkoi -valetalonpoika, laskien Bertan hevosen ohjat ja tarttuen kirveesen -kaksin käsin. "Minä käskin sinua silloin muistamaan maaliskuun 25 -päivää, ja vielä kerran muistutan sinua siitä päivästä. Toinen manner -näkee tämän taistelun; mutta turhaan en ole kahtakymmentä vuotta -kostonhetkeä odottanut. Yksi lenkki ketjuista on jo katkennut, Lundin -luona se taittui..." - -"Pyhä neitsyt", huudahti Czarny kauhistuen, "se olit siis sinä, -joka..." - -"Niin, minä se olin, joka kätkin keihääni yhtä syvälle Vilho -Stjernfeltin sydämeen, kun hän kätki Göran-ruhtinaan sydämeen -miekkansa", keskeytti tuntematon, käheästi nauraen. "Ja myöskin hänen -vaimonsa ja lapsensa ovat kuolemaan tuomitut", jatkoi hän, kohottaen, -kirvestään. "Kaikkialla olette tapaava minut mitä erilaisimmissa -muodoissa, ja kirous, jonka Tapani Czarnecki langetti valapaton yli, on -käypä toteen, ja sinä olet oleva toinen uhri!" - -Näin sanoen karkasi hän Czarnyn kimppuun, ja kuinka notkea tämä olikin, -ei hän kuitenkaan ehtinyt tarpeeksi äkkiä peräytyä. Terävä kirves -halkasi ilmaa ja sattui hevosen rintaan niin, että tuo tulinen -juoksija heti kaatui maahan. Tämä kaikki oli tapahtunut parissa -silmänräpäyksessä, ja vanhus tointui vasta silloin, kun huomasi -makaavansa hevosen alla. Hän odotti kuolemata joka hetki, sillä -yläpuolellaan näki hän verivihollisensa julmistuneet kasvot. Tämä -kohotti kirveensä, ja Czarny, joka turhaan oli koettanut irtautua -kuolleesta hevosestaan, ummisti vasten tahtoaan silmänsä, vapisevin -huulin jupisten Pater nosteria. Mutta isku ei langennutkaan. Sen sijaan -sanoi tuntematon niin matalalla äänellä, kuin olisi hän pelännyt -kuulijoita: - -"Ainoastaan sentähden säästän henkesi, että saisit nähdä, miten kostan. -Hänen lapsensa ovat nyt hallussani, ja sinä tunnet jesuiittain koston." - -"Saatana!" ähkyi Czarny ja koki kaikin voimin päästä irti, "kerran olet -vastaava töistäsi!" - -"Minä olen jesuiitta, ja sinä tiedät minkä me pidämme rikoksena", -vastasi toinen, ylenkatseellisesti kohottaen hartioitaan. "Sitäpaitsi -seuraan minä vaan ruhtinaani määräyksiä." - -Monien vaikeuksien perästä oli Czarnyn vihdoinkin onnistunut päästä -vapaaksi kuolleesta hevosestaan. Äkkiä hypähti hän pystyyn, ja juoksi -vastustajaansa päin. - -"Ja minussa olet löytävä sen, joka kaikin tavoin ehkäisee tuumasi", -huudahti Czarny äkkiä; "valmistaudu taisteluun, elämästä ja kuolemasta. -Minä olen oikeauskoinen katolilainen, mutta noita jesuiitti-konnia -vihaan minä kuin syntiä, ja kaikki voimani uhraan heidän -hävittämiseensä. Ole valmis taisteluun." - -Verivihollisten ympärillä riehui taistelu yhä kiivaammin; urhean -nuorukaisen avuksi oli tullut muutamia ratsumiehiä, jotka olivat olleet -partioretkellä, ja joita laukaukset ja taistelun melske oli sinne -houkutellut. Heitä oli noin kaksikymmentä luvultaan, ja päällikkönä oli -nuori, kaunis mies, Bernhardin ikäinen. Sissit pakotettiin askel -askeleelta peräytymään, mutta he taistelivat kuolemaa halveksivalla -rohkeudella, tietäen, ett'eivät voineet odottaa mitään armoa, -joutuessaan ruotsalaisten käsiin, ja nämä taasen tunsivat, minkä -hirveän kohtalon saisivat, jos he voitettaisiin. Ei mitään armoa -pyydetty, ei mitään annettu, ja tämä juuri olikin varjopuolena niissä -hirveissä sissisodissa, jotka raivosivat uusien maakuntien rajain -sisäpuolella. Ilta kului, ja yhä vaan taisteltiin vähentymättömällä -raivolla. Jotakuinkin itseään suojellakseen, olivat sissit peräytyneet -läheiseen vuoren rinteesen, ja ampuivat siellä puista niitä -ratsumiehiä, jotka laukkasivat heitä vastaan. Kahakka oli siirtynyt -sille kohdalle, jossa Czarny verivihollisensa kanssa seisoi -vastasusten, ja Berta, joka turhaan oli koettanut paeta, huomasi -muutamassa hetkessä olevansa ihan taistelijain keskellä. - -"Ole valmis taisteluun", oli Czarny huutanut, astuessaan lähemmäksi -vihollistaan, mutta tämä ei hyökkäystä odottanutkaan, vaan vetäytyi -hiljakseen seuralaistensa luokse. - -Äkkiä havaitsi Bernhard, miten kaksi sissiä tempasi hänen sisarensa -ratsulta, ja laahasivat poispäin. Epätoivo kuvautuneena kasvoissa, -karahutti hän ryövärien perään, mutta juuri ollessaan heidät -saavuttamaisillaan, kohtasi hän ankaran vastarinnan. Czarny, joka oli -keikahtanut Bertan hevosen selkään, löi ja pisti kuin hurja, ja -talonpoika toisensa perään kierieli maassa hänen voimakkaista -iskuistaan. Koko ratsujoukko syöksyi sissien synkkiä rivejä vastaan, -jotka peräytyivät yhä kauemmaksi metsään. Ratsumiehet ja talonpojat -sekautuivat keskenään hirveässä kahinassa, ja kiroukset sekä -haavoitettujen valitukset kohousivat öiselle taivaalle. - -Mutta ratsumies-joukko oli liian pieni, ja sitäpaitsi esti heitä tiheät -pensaikot takaa-ajamasta, jonkatähden heidän harmilla oli näkeminen, -miten talonpojat katosivat saaliineen. Juuri kun viimeinen sissi katosi -ratsumiesten silmistä, kuului metsästä iljettävä pilkkanauru, ja väkevä -ääni huusi: - -"Czarny-ystäväni, muista aina maaliskuun 25 päivää 1656, äläkä -milloinkaan unohda, että Walchovitz voi kostaa, ja että Puolan -kiroukset seuraavat valapattoa ja hänen lapsiaan. Ha ha haa!" - -Kaikki katselivat kummastellen toisiaan, ja Bernhard huudahti, ohjaten -hevosensa Czarnyn rinnalle: - -"Taaskin muistutus, mutta kuka on tuo valapatto?" - -Czarny vapisi, eikä ollut oikein varma, ilmaisisiko kaikki, vai olisiko -vaiti. Vihdoin päätti hän tehdä jälkimäisen, ja vastasi: - -"Mitä sanoin, kertoessani tapahtumasta Isossa Beltissä; olin niin -hirveän levoton, ja nyt on kaikki käynyt toteen." - -Bernhard ei kysynyt enään, selittämätön tuska salpasi hänen kielensä. - -Kun kuolleet olivat haudatut ja vielä elossa olevat sissit ripustetut -tienviereen pelottavaksi esimerkiksi tovereilleen, lähti ratsujoukko -eteenpäin, ja puolen tuntia rivakasti ratsastettuaan, kuulivat he -ruotsalaisten vartijain kysymyshuudon Herrevadin luona. - - - - -II. - -Äiti. -- Czarny tapaa taaskin vanhan tuttavan, ja riemastuu tältä -saamistaan tiedoista. - - -Puolen penikulman päässä Herrevadista sijaitsi kertomuksemme aikana -vanha Torpan herraskartano. Sitä ympäröi joka puolella tiheät metsät, -jotka salasivat sen uteliailta silmäyksiltä. Ainoastaan yksi tie vei -sinne. - -Että linna oli jäännös muinaisilta ritariajoilta, sen osoittivat -vallihauta ja vipusilta selvään. Joka nurkka korkeissa, synkissä -saleissa kantoi muinaisajan merkkejä, ja monissa paikoin ei ihmiskäsi -ollut koskenutkaan vanhoja esineitä, joten ne olivat paksun -tomukerroksen peitossa, ja tämä kyllä todisti, että ainakin yksi -vuosisata oli kulunut siitä, kuin ritarijoukkojen rummunpärinä ja -iloinen hyörinä turnajaisissa kajahteli linnassa. Hiljaisuus vallitsi -nyt autioissa saleissa, ja hämähäkit olivat ainoat asujamet siellä, -missä muinoin jalot ritarit ja vapaasukuiset immet olivat pyörineet -piiritansseissa. Kuka voi kertoa kaikista huokauksista, joita näissä -saleissa oli huokailtu, kaikista kaihon silmäyksistä, jotka harhailivat -pienistä lyijypuitteisista akkunoista, kun vipusilta laskettiin alas ja -loistava metsästäjäjoukko palasi takasin saliin, maljasta juomaan -vaahtoavaa olutta; tahi kaikista salaisista kyyneleistä, jotka täällä -oli vuotanut jonkun petetyn neitosen silmistä? Ah, joka voisi ymmärtää -pilaririvien ja tomuhiukkasten kieltä, hänellä olisi monta kertomusta -kerrottavana, jotka nyt ijäti lepäävät unhonyön helmassa. - -Linnaan kuului vaan kaksikerroksinen, ilmoihin kohouva päärakennus, -sekä kaksi sivurakennusta, pienine, pyöreine tornineen. Päärakennus, -joka olikin varsinainen ritarilinna, oli autio; ainoastaan -sivurakennuksissa asui kertomuksemme aikana leskikreivitär Eleonora -Stjernfelt, jonka huoneet sijaitsivat oikeassa sivurakennuksessa, -palvelijain asuessa vasemmanpuoleisessa. Nämä sivurakennukset olivat -kreivi Vilho Stjernfeltin rakennuttamat, vähää ennen toisen Tanskan -sodan syttymistä, eikä niillä sentähden ollutkaan tuota synkkää -ulkomuotoa, joka oli vanhan linnan varsinainen tuntomerkki. Molemmat -sivurakennukset olivat holvikäytävän kautta yhteydessä linnan kanssa, -jolla näitä paitsi oli eri sisäänkäytävät molemmilta sivulta. - -Oikeanpuolisessa sivurakennuksessa, joka myöskin kohosi -kaksikerroksisena, asui, kuten jo mainittiin, leskikreivitär Eleonora -Stjernfelt. Pimeän ja pitkän etehisen kautta tultiin aliseen -kerrokseen, jossa perhe enimmäkseen oleskeli, paitsi kun vieraita kävi -Torpassa, niin silloin avattiin juhlakerros (ylinen), joka sen ajan -tavan mukaan oli koristettu kauniilla seinäpapereilla, ja leikkauksilla -tahi maalauksilla varustetuilla huonekaluilla, sekä sukutauluilla -raskaissa, kullatuissa kehyksissä. - -Eräässä näillä kaunistetussa huoneessa tapaamme Eleonoran samana -iltana, josta edellisessä luvussa kerrottiin. Mutta eipä kukaan tuntisi -hilpeätä ja tulista puolatarta, jonka ensikerran tulimme tuntemaan -Mikolaiovin linnan salissa. Tosi on, että kaksikymmentä vuotta on siitä -kulunut, mutta ainoastaan pari kuukautta takaperin oli hän vielä -iloinen ja vilkas, neljästäkymmenestä ikävuodestaan huolimatta. Suru -oli nyt astunut hänen ennen rauhaisan kotinsa kynnyksen yli, ja tämä -synkkä vieras ryösti häneltä kaiken ilon. Se toi mukanaan sanoman, että -hänen puolisonsa oli kuollut, että se, jonka edestä hän oli uhrannut -kaikki, ei ollut enään olemassa. - -"Mutta yksi lohdutus minulla on kuitenkin", sanoi hän itsekseen, -nojaten vieläkin kauniin päänsä käsiinsä, "se on lohdutukseni, että hän -kuoli sankarikuoleman, ja että hän viimeiseksi ajatteli Jumalaa ja -minua! Niin", jatkoi hän, nostaen päätään ja kyynelsilmin katsellen -pientä raamattua helmassaan, "suuri lohdutus on tämä kirja, jonka hän, -_hän_, jota yksin rakastin, lahjoitti minulle hääpäivänämme. Se on -monta kertaa rauhoittanut minua, tehköön nytkin samoin." Näin sanoen -vei hän raamatun huulilleen ja kuiskasi: "Tässä suloisessa sanassa, -joka tarjoo rauhaa ja sovitusta, ja lasteni rakkaudessa olen löytävä -sen levon, joka nyt häirittiin. Mutta en ymmärrä tätä", virkkoi hän, -kiivaasti nousten seisomaan, "kello on jo kaksitoista, eivätkä he vielä -ole palanneet." Tätä sanoessaan tarttui hän pieneen kilistimeen, jonka -kimakan äänen kuultuaan, vanha palvelija heti näyttäytyi ovella. - -"Sinä voit olla luonani, Martta", sanoi kreivitär, pyyhkäisten -kädellään otsaansa, "tänä iltana olen taas niin levoton; onhan -levollisempaa olla seurassa kun yksin murheineen. Bernhard ja Berta -eivät ole vielä tulleet kotia, miten sen selitän?" - -"Sehän on ihan luonnollista", vastasi vanha palvelijatar, istahtaen -jakkaralle emäntänsä jalkain juureen, "majuritar Lundberg, joka myöskin -tarvitsee lohdutusta majurin kuoltua, ei ole tahtonut laskea neitiä -luotaan tänä iltana, ja..." - -"Mutta", virkkoi kreivitär, "Berta on ollut hänen luonaan lähes -kuukauden, ja voinee hän toki ymmärtää, että minäkin kaipaan lastani." - -"Niin, todellakin näyttää tämä kummalliselta", vastasi Martta, pannen -koron joka sanalle, "ehkä jokin onnettomuus..." - -"Sanot onnettomuus", huudahti kreivitär, hypähtäen seisomaan, "mikä -onnettomuus se olisi! Ovathan ruotsalaiset Herrevadin luona, ja heidän -etuvartijansa puolen penikulman päässä sen ympäristössä." - -"Sehän vaan oli arvelu", virkkoi Martta jäykästi. "Sitäpaitsi Bernhard -herra ja Czarny kyllä ovat sellaisia miehiä, että voivat tapella vaikka -kymmentä sissiä vastaan! Niin, sen sanon", jatkoi vanhus, ja löi -yhtämittaa käsillään polviaan, "minkätähden kuningas Kaarlo-vainaa -meidän kuninkaamme isä, välittikään Skoonesta; sillä se voitto ei -milloinkaan tule muuksi kuin harmiksi. Eihän täällä enään saa -yörauhaakaan noilta hurjilta sisseiltä, ja juuri paraasta unestaan -tulee herätetyksi laukauksilla ja muilla vehkeillä. Tuskin uskallan -mennä vallihaudan toiselle puolelle keskellä päivää, sillä joka -pensaassa pelkään näkeväni partasuun skoonelaisen, jonka Jumala on -lähettänyt vitsaukseksi synteimme tähden." - -"Martta-hyvä", vastasi kreivitär, eikä voinut levottomuudestaan -huolimatta, joka häntä vaivasi, pidättää hymyä, jonka palvelijan sanat -synnyttivät. "Sinä puhut kuin ymmärtämätön lapsi. Eihän se ole -kuninkaamme syy, että talonpojat ovat nostaneet kapinan; tanskalaisille -siitä voit antaa syyn." - -"Minä luulen, mitä luulen", virkkoi Martta, nousten seisomaan, ja meni -vipusillan puoleiseen akkunaan, "ja vielä kerran sanon, että -kuninkaamme teki hullusti, koettaessaan tehdä tanskalaisista -ruotsalaisia. Eihän nyt tiedä illalla, josko aamulla enään elää. Eilen -kuulin Erkin kertovan muille rengeille, että sissijoukko oli polttanut -neljä talonpoikaistaloa, vaan penikulman päässä täältä, ja miten -luulette, kreivitär, voiko maata levossa sellaisia hirmuja nähdessään." - -"Sinä olet oikeassa, uskollinen Marttaseni", vastasi kreivitär, mennen -vanhuksen luo; "mutta vanha Torppa on niin lähellä ruotsalaisten -leiriä, ett'ei yksikään sissi uskalla tänne tulla." - -"Voi olla", sanoi Martta matalalla äänellä, "mutta kauheata on -kuitenkin elää tällaisina aikoina." - -Kreivitär ei vastannut näihin palvelijattarensa valituksiin. Sen sijaan -nojasi hän oikean käsivartensa erään nojatuolin selkälautaa vasten ja -tähysteli ympärillä olevia metsiä, joissa puiden latvat loistivat kuin -hopea, kirkkaassa kuutamossa. Ja kaukana, kaukana olivat hänen -ajatuksensa. Merien yli lentelivät ne synnyinmaahan, Mikolaioviin, sen -synkkiin metsiin ja Visloka-virralle, jonka hopeoidut laineet nyt, -kuten kaksikymmentä vuottakin sitten, leikkivät syntymälinnan juurella. -Hän eli vaan muinaisuuden muistoissa, ja koko hänen lapsuutensa, sekä -viimeiset tapahtumat Puolassa olivat niin vireillä hänen muistossaan, -että hänestä tuntui kuin olisivat ne tapahtuneet vaan pari päivää -sitten. - -Mikäpä elämä olisikaan, ell'ei löytyisi suloisia nuoruuden muistelmia, -jotka murheen hetkinä rauhoittavat sydäntä? Laiva, joka avutonna -ajeleisi myrskyisällä merellä. Näistä nuoruuden muistelmista sai -Eleonoora hetkisen iloa, ja hän nautti sitä koko tulisen sielunsa -voimalla. Mutta todellisuus karkoitti pian tämän ilon. - -"Voi suuri Jumalani", huudahti Martta ja löi käsiään yhteen, "tuolla -tulee Bernhard herra ja Czarny, ja suuri joukko ratsumiehiä. Nyt he -ovat vipusillan luona. Erkki laskee sen alas, ja nyt he laukkaavat -pihaan. Mitähän tämä merkinnee, täytyypä ottaa siitä selko." - -Eleonora värisi kuin vilutautinen, mutta ennenkuin hän ehti sanaakaan -sanoa, oli Martta poissa. Levottomuudesta menehtymäisillään vaipui hän -sohvalle ja kätki itkien kasvonsa käsiinsä. Hän ei nähnyt, miten -Bernhard hiljaa tuli huoneesen ja lähestyi varpaillaan, mutta äkkiä -nousi hän, ikäänkuin näkymättömän käden koskettamana, seisomaan, ja -seuraavassa hetkessä lepäsi rakastettu poikansa hänen rinnoillaan. - -Puolen tuntia sen jälkeen tunsi hän Bertan kohtalon, mutta että se oli -heidän verivihollisensa, joka tällä tavalla kosti, sitä hän ei -tiennyt. Bernhard yksin tiesi tämän, sillä matkalla oli Czarny, -vaitiololupauksella, kertonut kaikki. Tulinen nuorukainen paloi -kostonhalusta, ja ainoastaan Czarnyn varoitukset, että kavaluus ja -keinottelu tässä yksin olivat auttavat maalin päähän, häntä hiukan -rauhoittivat. - -"Berta on sissien hallussa", vaikeroi kreivitär Czarnyn ja Bernbardin -häntä tukiessa, hänen ollessa kaatumaisillaan. "Mikä hirveä kohtalo on -hänellä tarjona näiden saaliinhimoisten laumojen keskessä, joilla ei -löydy Jumalata! Oi, mitä olen tehnyt, että tämäkin suru tuli osakseni!" - -Niin vaikeroi tuo paljon kärsinyt äiti ja vaipui tunnotonna sohvalle. -"Jää luokseni, Bernhard", jatkoi hän ja tarttui poikansa käteen, "minä -olen niin levoton, ja aavistan mitä kauheinta!" - -"Rakas äitini", sanoi nuorukainen vakavalla ja levollisella äänellä, -"Czarny ja minä olemme päättäneet ett'emme lepää, ennenkuin olemme -tullut sissien olopaikan perille. Akseli Lundberg on yhtynyt seuraamme, -ja jo tänä yönä alamme tutkimusretkemme. Jos tahdot, äiti, kutsuu -Martan tänne, että hän..." - -"Niin, tee se", vastasi kreivitär hiljaa, sitte jatkoi hän kovemmalla -äänellä. - -"Älkää palatko takaisin, ennenkuin tiedätte, missä Berta on; en voi -saada lepoa, tuntemattani hänen kohtaloansa. Mutta kiiruhda, poikani", -huudahti hän kiivaasti, "jokainen hetki kuin menee hukkaan on ijäisyys. -Sano myöskin Erkille, että hän uskollisesti vartioitsee vipusillan -luona, sillä näinä aikoina ei voi kukaan olla tarpeeksi varovainen." - -"Kyllä, äitini", huusi nuorukainen, syleili äitiänsä ja ja kiiruhti -pois. - -Pihalla tapasi hän Czarnyn ja Akseli Lundbergin, majuri Lundbergin -pojan, solakkaan ja kauniin nuorukaisen ja kornetti Aschebergin -ratsumiehissä, kuten Bernhardikin. - -Kuten heidän isänsäkin, olivat nämä molemmat nuorukaiset, vapaasukuinen -ja aateliton, solmineet lujan ystävyyden-siteen, ja yhdessä -kamppailussa sodissa olivat he oppineet luottamaan omiin voimiinsa, ja -tämä yhä innostutti heitä uusiin voittoihin. Sydämestään vihaten noita -sisseiksi nimitettyjä uhkavaltaisia, menivät he Aschebergin osastoon, -sillä tämä oli ottanut ajaakseen nuot pakosalle ja hävittääkseen heidän -laumansa. Uudet maakunnat olivat saaneet maistaa kaikkia siitä hirmuja, -jotka ovat partiosotain ehdottomia seuralaisia, ja erittäin raivosi -viha Skoonessa, jossa pääkahakat taisteltiinkin. Ei voi löytyä -kauheampaa kuin näiden sissien retkeilyt, ja lukiessa kertomuksia -näistä luulisi elävänsä maassa pakana-ajalla, jolloin murhat ja ryöstöt -pidettiin Jumalille otollisena. Kyllähän ruotsalaiset koettivat hillitä -hurjien talonpoikain ryöstönhalua, mutta turhaan, ja juuri se, kun -sotilaat armahtamatta kostivat tovereinsa kohtalon, lisäsi yhä raivoa. - -"Seuratkaa minua", sanoi Czarny mennen vasenta sivurakennusta kohti, -"neuvotelkaamme, miten parhaiten keksisimme noiden konnien olinpaikan, -ja sitte", huudahti hän kovemmalla äänellä miekkaansa pudistellen, -"sitte olkoon suurin huolemme Berta-neidin pelastaminen. Mutta meitä on -vaan kolme, ja..." - -"Useampia ei tarvitakaan", keskeytti Aksel vakavasti. "Usko minua -Czarny, kolme urhoollista ja virkeätä miestä voi tässä tapauksessa -toimittaa enemmän kuin kelpo miesjoukko." - -"Totta", virkkoi Bernhard, astuessaan ensimmäisenä matalaan etehiseen, -"me olemme tekevät enemmän, kuin jos kokonainen armeija meitä -seuraisi." - -Czarny ei vastannut, vaan seurasi vaieten nuorukaisia. - - * * * * * - -Neljä päivää oli kulunut, eikä Czarnyn seurueineen ollut onnistunut -saada mitäkään vihiä Bertan olopaikasta. Partioretkillään kyllä olivat -saaneet kaksi talonpoikaa vangittua ja pakolla koettaneet tulla -totuuden perille, mutta turhaan. Nuo karaistut roistot kärsivät mitä -suurimpia tuskia valittamatta ja kuolivat mieluummin kun pettivät -toverinsa. Vihansa ruotsalaisia kohtaan oli niin suuri, että nuo hurjat -skoonelaiset koettivat kaikin tavoin heitä vahingoittaa, eivätkä -silloin panneet ainoastaan omaisuuttaan alttiiksi, vaan antoivat myös -ruumiinsa kiusattaa mitä hirveimmällä tavalla, ainoastaan voidakseen -tehdä rahtusen haittaa vihollisilleen. Tämä kova vastarinta tietysti -suututti Czarnya, ja sai usein hänen puolalaisen verensä kuohumaan, ja -usein Akselin ja Bernhardin täytyi mennä väliin niitä hirmuisuuksia -estämään, joita hurjistunut puolalainen oli tekemäisillään. - -Aamusta iltaan ja vielä öisinkin kuljeskeli vanhus Herrevardin -ympärillä olevissa metsissä; hän tarkasteli melkein joka pensaan ja -tähysteli puiden tuuheita latvoja, "sillä", oli hänellä tapana sanoa, -"minä tunnen noiden lurjuksien sotimis-tavan, ja valveilla täytyy olla, -jott'ei saa luotisadetta ja keihäitä ylitsensä sekä puunlatvoista että -pienimmästä pensaasta." Ja oikein hänellä olikin, puolalaisvanhuksella, -sillä talonpojat käyttivät vähintäkin tilaisuutta hyväkseen, ollessaan -partioretkellä. - -Oli neljäs yö yllämainittujen tapausten jälkeen: Noin kahden penikulman -päässä Torpasta, tiheän metsän siimeksessä, käyskeli kolme miestä -hiipivin askelin. Varovasti kuin intiaanit astuivat he maassa olevien -puun oksien yli, eikä silmänsä jättäneet yhtäkään esinettä, ennenkuin -se oli tarkoin tutkittu. Kesä-ilta oli lämmin ja suloinen, ja synkeät -pilvet ajoivat toisiaan takaa taivaalla. Silloin tällöin kuului -ukkonenkin tuonnempaa, ja kirkkaat salamat katkaisivat ilman. Mutta nuo -kolme kulkijanta eivät näyttäneet huomaavan tätä, he olivat niin -kiintyneet puoliääniseen keskusteluunsa, ett'eivät huomanneet kapinaa -luonnossa. - -"Tästäkö metsästä meidän siis pitäisi löytää heidät", sanoi Czarny ja -kääntyi Aksel Lundbergin puoleen, joka käveli hänen vasemmalla -puolellaan, "mutta jos olette erehtynyt..." - -"En, Czarny, en", vastasi nuorukainen tulisesti, "minä en erehtynyt: -täällä tulee joukkion olla, se ei Erkin puheen mukaan olisi kerinnyt -kauvemmaksi, sillä eilen iltapäivällä oli hän nähnyt heidän Torpan -läheisyydessä. Ja voittepa uskoa, että tuo vanha kettu oli kavala kuin -itse Sven Paavonpoika [kuuluisa sissien päällikkö]", huudahti -nuorukainen nauraen; "hän pukihe itsensä sissiksi ja sanoi kuuluvansa -Marsvinholmassa asuskelevaan seurueesen. Kyllä häntä kovin tutkittiin, -mutta hän antoi myös sellaisia vastauksia, että talonpojat hätä pikaa -palasivat takaisin. Torppaan he juuri pyrkivät, mutta Erkki kertoi -heille, että 20 Aschebergin ratsumiestä oli siellä majoitusväkenä, -anteeksi annettava valhe, tietysti eivät he uskaltaneet mennä -kauvemmaksi, ja seurueen päällikkö..." - -"Näkikö Erkki hänen?" kysyi Czarny kiivaasti. - -"Tietysti näki! Tämän kanssa hän puhuikin koko ajan." - -"Millainen hän oli, tiesikö Erkki sen?" - -"Tiesipä niinkin", vastasi nuorukainen, tähystellen Bernhardia ja -Czarnya, jotka nähtävästi levotonna odottivat vastausta. "Hänellä oli -pitkä vartalo, punainen tukka ja parta." - -"Väärennetyt kaikki", jupisi Czarny itsekseen, vaihtaen Bernhardin -kanssa merkitsevän katseen. Sitte kuiskasi hän kumpaisellekin -seuralaiselleen: "Pitäkää nyt silmänne auki, sillä hän on se, joka -ryösti neidin." - -"Mutta sanokaa", virkkoi Aksel ja seisahtui, "teillä on jokin -salaisuus, ja miksi sinä Bernhard salaat sen minulta? Se on ehkä -yhteydessä sisaresi kanssa", jatko hän, hienon punan noustessa hänen -poskilleen, "ja minä vaadin, että sinä ystävänä teet minun osalliseksi -siitä. Ja", jatkoi hän vakavalla äänellä, "jos toimin kanssanne, on -minun myös..." - -"No, siis'" keskeytti Bernhard ja tarttui ystävänsä käteen, "Czarnyn -tutkiessa paikkaa, tahdon kertoa sinulle kertomuksen, jossa sinunkin -isäsi ei näytellyt vähäpätöisintä osaa. Mutta istahda, Aksel, se on -pitkä kertomus." - -Emme tahdo kuunnella tätä kertomusta, jonka sisällön lukija jo -ennaltaan tuntee, vaan sen sijaan seuraamme Czarnya, hänen etsiessään -sissien jälkiä. Kokonaisen tunnin käyskenteli vanhus edestakasin -löytämättä yhtään jälkeä. Varovasti hiipi hän laveihin pensakkoihin ja -ravisteli pienempiäkin puita, mutta kaikki turhaan. Hän rukoili pyhää -neitsyttä ja kaikkia tuntemiansa pyhiä, mutta yhtä turhaan, ja hän oli -juuri aikeessa antaa sovitun merkki-huudon, kun äkkiä huomasi savua -vähän matkan päässä. "Tuossa sain heidät näkyviini", mutisi hän, -pyyhkäisten tyytyväisenä partaansa, "pyhä neitsyt kuuli kuitenkin -rukoukseni; nytpä nuo konnat eivät pääse kynsistämme." Näin sanoen -paljasti hän miekkansa, otti ladatun karpiinin vasempaan käteensä ja -rupesi astelemaan sitä paikkaa kohti, mistä savu näytti tupruelevan -taivaalle. Mutta astuttuaan pari askelta seisahtui hän ja kuunteli. Ei -pieninkään ääni häirinnyt hiljaisuutta. "Heitä mahtaa olla suuri -joukko", jupisi hän itsekseen, "sillä pari kolme sissiä ei niin -pelkäämättä antaudu julkitulemiselle alttiiksi, tietäessään että -Kaarlo-kuningas oleilee Herrevadissa ja Ascheberg Erkin puheen mukaan -Torpan luona. Ha ha haa!" nauroi Czarny tuskin kuuluvalla äänellä, -"onpa oikein hauskaa saada nuo lurjukset petetyksi, ja niin totta kun -nimeni on Czarny, on Erkki saava kymmenen kirkasta tukaatia siitä, ja -ellei Martan kova sydän nyt pehmene, kun hän saa kuulla vanhan -rakastajansa urotyön, en tahdo enään rehellisen nimeä kantaa. -Aksel-herra sanoi heidän kuuluvan marsvinholmalaiseen seurueesen; no -niin, samapa tuo minusta on, mitä lurjuksia he ovat, kyllä miekkani -puree yhtä syvään sen seutulaista sissiä kun roostaadilaista ja -torekovalaistakin. Mutta täytyypä tarkastaa lähemmin, miten tuon savun -laita oikeastaan on." - -Näin sanoen rupesi hän taasen astelemaan varovaisin askelin, -havaitsematta, miten synkkiä sadepilviä äkkiä nousi taivaalle ja tuuli -alkoi vinkua puiden latvoissa. Hän piti ainoastaan silmällä tulta, joka -kirkkaasti valaisi tummat puunrungot vähintäänkin kymmenen kyynärän -päässä. - -Parin minuutin kuluttua oli hän tullut määräpaikalle, ja piiloutui -tiheän pensaan taakse, josta voi silmäillä seutua ympärillään. - -Iloisesti räiskyvän nuotion ympärillä makasi viisi henkeä, joiden kovia -kasvoja ja säihkyviä silmiä leimuavat liekit valaisivat, tehden nuo -jättiläiskokoiset, huonosti vaatetetut olennot hirvittävän pelottavan -näköisiksi. He makasivat kehässä, jalat sisäänpäin, ja jokaisella oli -vieressään aseensa, pitkä pyssy. Mutta tämä ei ollut kylliksi, -nahkasiin vöihin oli kiinnitetty pistooleja ja veitsiä, joiden terävät -terät useammin kuin kerran olivat löytäneet tien usean ruotsalaisen -soturin sydämeen. Tukka, samoinkuin partakin, olivat epäjärjestyksessä, -ja lian sekä haavain rumentamat kasvot olisivat mainiosti sopineet -malliksi hornanhenkeä kuvattaessa. Kaikilla viidellä oli roteva ruumis -ja leveät hartiat sekä korkea rinta, joka sieltä täältä loisti esiin. - -Kun Czarny tarkoin oli tutkinut, ett'ei yhtäkään väjyvää vihollista -löytynyt läheisyydessä, ja koetellut miekkansa terää, sekä katsonut, -oliko luoti paikallaan pistoolissa, valmistautui hän, jos tulisi -huomatuksi, taistelemaan elämästä ja kuolemasta. Mutta äkkiä säpsähti -hän ja vetäytyi kauemmaksi pensaikkoon, pitäen pistoolinsa koholla. Syy -tähän hänen liikkeesensä oli se, että sissit olivat nousseet -seisoalleen ja rupesivat liikkumaan edes takaisin, jolloin Czarny usein -oli vähällä joutua ilmi, sillä hän huomasi kauhukseen nyt vasta, -mitä ei ennen tullut ajatelleeksikaan, että tuli valaisi hänen -piilopaikkaansa. Tämä ei ollut mikään hupainen tieto, ja nyt ruveta -sieltä hiipimään pois, olisi sama, kuin mennä suoraan kuolemata kohti. -Vanhuksen koko ruumis värisi, sillä vaikka hän olikin urhea, -kauhistutti häntä kuitenkin se tappamistapa, jota sissit käyttivät, -nimittäin, keihään lävistämänä vitkaan kiusaantua kuoliaaksi. -"Mieluummin kärsin kaikki kiirastulen tuskat, kuin kuolen sillä -tavoin", jupisi vanhus, pyyhkäisten hikeä otsaltaan: "ennen olivat -eversti Krusen nyrkit peloittavimmat mitä tiesin, mutta nämä pirut -keksivät sellaisia keinoja kiduttaakseen ihmisparkoja, ett'ei itse -paholainenkaan sellaisia ymmärtäisi. Uh, tämä on hirveämpää, kuin olla -puolen vuotta kiirastulessa!" - -Kun sissit noin puolen tunnin ajan olivat astelleet tulen ympärillä, -poistuivat he yksi toisensa perästä metsään, kunnes vaan yksi enään oli -jälellä. Jokaisen poistuneen talonpojan jälkeen hengitti Czarny -vapaammin, ja kun kaikki, paitsi viimeinen, olivat menneet, levisi -voittoriemuinen hymy hänen kasvoilleen, ja hän jupisi puoliääneen, -pistäen päänsä esiin pensaiden välistä paremmin nähdäkseen sen -yksinäisen vihollisensa, joka makasi tulen ääressä entisessä -asennossaan: - -"Ryövärien leiri on tietysti kauempana: tämä on ehkä vartiopaikka, -mutta tuollainen talonpoika-ryökäle juuri sopiikin kuninkaan sotilaita -vartioimaan! Ha ha haa", naurahteli hän ja hieroi mielihyvissään -käsiään, "mielestäni jo näen noiden ruojain pitkät nenät, kun takasin -palatessaan huomaavat vartijan olevan poissa! Mutta jos tahtovat -vaivata itseään kappaleen matkaa edemmäksi, saavat hänet kyllä nähdä -niin korkeassa asemassa, kuin hänen arvolleen sopii, ha ha haa! Kun -Puolassa olin mukana hirttämässä eversti Krusen ratsumiehiä, oli se -minusta hauskaa, ja oikein olin riemussani, kun sain muutamia -ryöstetyksi ja voin panna heidät killumaan Mikolaiovin linnanmuureille, -tietysti muurin _ulkopuolelle_, sillä muuten kai olisin pelottanut -vanhan Katarina-rouvan, joka nyt vihdoin lepää miehensä luona -Varsovassa, mutta jos saisin tuon repaleisen lurjuksen niskasta kiinni, -lukisin kaksikymmentä Pater nosteria ennen auringon nousua, ja vielä -lisäksi niin monta Avea, kuin ennättäisin. Nyt tai ei koskaan tulee -koettaa, josko onni minua seuraa." - -Näin sanoen rupesi vanhus vähitellen hiipimään pensaikosta esiin, ja -pian oli hän vapaa. Kuten kissa kapuili hän puiden välissä yhä pitäen -miekkaa edessään. - -Sissi makasi yhä valkean ääressä, liikuttamatta jäsentäkään. - -"Nyt on konna paulassa", jupisi Czarny, ryömien esiin uhrinsa takaa, -"ja ell'ei itse saakeli häntä auta, ei hän pääse pakenemaan." - -Ainoastaan neljä kyynärää oli vihollisten väliä, mutta sissi ei -liikahtanut paikaltaan. Czarny otti viimeisen askeleen, kohotti miekan, -ja aikoi juuri yhdellä kauhealla lyönnillä halaista vihollisensa pään, -kuin tämä aivan tyynesti katsoi takansa ja sanoi ystävällisesti: - -"Hyvää iltaa, Czarny!" - -Kun Czarny ensimmäisen kerran kuuli nimensä mainittavan, ei hän -hetkiinkään säpsähtänyt niinkuin nyt. Olihan hän ihan varma asiastaan, -ja juuri vihastuen vihollisensa yli voittoriemua viettämäisillään -ollessaan, kuulee hän tyynen tervehdyksen: "hyvää iltaa, Czarny!" Tämä -oli rehellisen vanhuksen mielestä liikaa. Veri pakeni hänen -kasvoiltaan, miekka putosi kädestä, ja vähältä piti, ett'ei hän itse -syössyt maahan, kun vihollisensa rivakasti hypähti hänen rinnalleen ja -tuki häntä voimakkailla käsillään. - -Mutta tuskin tunsi vanhus vihollisen kädet ympäröivän häntä, ennenkuin -hän voimakkaalla liikkeellä vetäisi itsensä irti ja huudahti, tarttuen -miekkaan: - -"Konna, sinun täytyy taistella kanssani, enkä minä mene täältä, -ennenkuin olen nähnyt veresi." - -"Niinkö luulet, Czarny?" virkkoi vastustajansa mitä levollisimmalla -äänellä maailmassa. "Sinä olet vielä yhtä kiivas kuin ennenkin, eikä -kaksikymmentä vuotta lisää niskoillasi ole saanut vertasi lauhtumaan." - -"Kyllä sinut tunnen, kurja!" huudahti Czarny ja astui lähemmäksi. -"Monessa eri muodossa saisin sinut nähdä', nämä olivat omat sanasi, -mutta minä sinut kyllä tunnen, ja vaikka nyt koko sissiseurueesi olisi -kanssasi, et pääsisi pakenemaan käsistäni." - -Vieras rupesi nauraa hohottamaan, ja tämä tietysti kiukutti Czarnya -vielä enemmän. Kuuntelematta, mitä sanomista vastustajallaan olisi -ollut, syöksyi hän tätä vastaan, ja olisi epäilemättä lävistänyt hänet, -ell'ei tämä nopealla liikkeellä olisi väistynyt syrjään. "Hurja -ihminen", kuiskasi tuntematon ja tarttui kovasti Czarnyn käteen, -"kiivautesi pilaa tykkänään sen, mitä petoksella voisi saada aikaan. -Jos itse saisit päättää, saattaisit parin päivän kuluttua sekä itsesi -että minut onnettomuuteen." - -Näin sanoen repäsi vieras suuren, sysimustan parran kasvoiltaan ja -jatkoi: - -"Tahtoisitko minut tappaa, vanhus, vai oletko kentiesi unohtanut minut? -Sinä olet nyt niin monta vuotta ollut ruotsalaisena, että varmaan olet -unohtanut vanhan ystäväsi ja liittolaisesi. Tai ehkä lisään muistoasi -hieman, niin että..." - -"Ramoski, vanha, uskollinen ystäväni!" huudahti Czarny, ja heittäytyi -ystävänsä rinnoille, "mutta miten ymmärrän sen, että..." - -"Että näet minun näiden roistojen keskuudessa", sanoi Ramoski -iloisesti, "siitä syystä, että olen täällä silmällä pitämässä erästä -konnaa, joka on unhottanut sen kauniin opin, että sopiminen -vihollistensakin kesken on kristityn velvollisuus. Mutta tule tänne -valkean ääreen, niin kerron sinulle vaiheeni, jotta tulisit huomaamaan, -että vielä pidän sen liiton, joka tehtiin litvalaisten leirissä." - -"Mutta jos toverisi tulevat ja löytävät minun täällä!" intti Czarny, -tuntien kylmän väreen selässään ja ajatellessaan sitä kohtaloa, mikä -sitten tulisi hänen osaksensa. - -"Ei ole hätää, ei ole hätää", vastasi Ramoski levollisesti, "he -nukkuvat parin sadan kyynärän päässä tästä, ja luottavat täydellisesti -valppauteeni." - -"Niin, kyllähän sinä valpas olitkin", virkkoi Czarny, joka taasen -rupesi tulemaan hyvälle tuulelle. - -"Minä näin sinut kaiken aikaa", sanoi Ramoski läheten valkeata ja -heitti siihen muutamia risuja. "Jo tullessasi näin sinut, ja pelkäsin -hirveästi, että hekin sinun huomaisivat. Sentähden otinkin tällä kertaa -vartioidakseni, koska siten mainiosti saisin keskustella kanssasi. -Mutta vähältä piti, ett'ei kiivautesi tehnyt tätä toivoani turhaksi." - -"Älä siitä enään puhu, Ramoski", pyysi Czarny hieman häpeillään, "minun -raivoni on anteeksi annettava, koska luulin, että Walchovitz oli se, -joka..." - -"Hänestä nyt juuri tahdon puhuakin", virkkoi Ramoski, istahtaen valkean -ääreen. "Istu nyt viereeni, niin saat kuulla mitä on tapahtunut, sitten -kun Puolasta lähdit." - -"Olemmeko aivan varmat täällä?" - -"Aivan varmat", oli Ramoskin lyhyt vastaus. Sitten alkoi hän: -"Toukokuun 25 päivän jälkeen, joka päivä on meille onnettomuutta -tuottava, tuli Walchovitz yhä kummallisemmaksi ja hiljaisemmaksi. En -tiedä, josko hän erittäin vihasi sinua tai minua, mutta usein kuulin -hänen jupisevan kostosta, jesuiitoista ja valapattoisista. Aluksi en -ottanut tätä huomioonikaan; hän tuli usein luokseni Sandomiriin, ja -minä kävin häntä tervehtimässä uudessa mökissään Veikselin rannalla. Me -puhuimme usein sinusta ja kreivi Stjernfeltistä, enkä minä havainnut -hänen koskaan tulevan liikutetuksi, kun hänestä tuli puhe. Ainoastaan -kerran, kun tulin maininneeksi Czarneckia, tuli hän alakuloiseksi ja -meni tiehensä, joten sittemmin aina varoin puhua tästä asiasta. Vuosi -kului, ja Walchovitz hoiti maataan mitä suurimmalla innolla, mutta -äkkiarvaamatta hän katosi, ja vaikka miten olisin hakenut, en tullut -hänen jäljilleen. Vuodet vierivät, ja minä unhotin pian kaikki, kunnes -taasen noin kymmenen vuotta pakonsa jälkeen tapasin hänet Varsovassa; -mutta arvaathan hämmästykseni, kun näin hänen olevan puettuna -munkkipukuun. Tuskin uskoin silmiäni, mutta lähemmin tarkastettuani -tunsin hänet. Mikähän on tämän valepuvun tarkoitus? -- ajattelin, ja -päätin ottaa selon hänen toiminnastaan. Minä hiivin sentähden pois -kirkosta, juoksin asuntooni isäntäni luo ja pyysin häntä lainaamaan -minulle kaapunsa sekä pari pistoolia. Kun tällä tapaa olin -varustainnut, astelin pitkin askelin takasin kirkkoon, ja tulin sinne, -juuri kun messu oli päätetty. Minä asettauduin vihkimysveden luo ja -tarkastelin kaikkia, jotka kulkivat ohitseni. Vihdoin näin -Walchovitzin; hän kastoi pari sormeansa vihkiveteen ja mutisi hiljaa -itsekseen, jonka jälkeen hän seurasi joukkoa kirkosta ulos. Hetkeäkään -odottamatta kiirehdin pihalle ja tulin juuri parahiksi näkemään, miten -Walchovitz kääntyi eräälle sivukadulle ja alkoi mitata sitä pitkin -askelin. Tämä tietysti kiihoitti uteliaisuuttani ja, vedettyäni kaapuni -kauluksen paremmin kasvoilleni, kiirehdin hänen perässään. Puolen -tuntia pysähtymättä käveltyään moniaiden ahtaiden katujen läpi, ja -kertaakaan taaksensa katsomatta, joka seikka tietysti oli minulle -hyödyksi, seisahtui hän vihdoin aivan kaupungin ulkopuolella olevan -luostarin tykönä. Raskas portti sulkeutui hänen jälkeensä, enkä minä -voinut ymmärtää, miten päästä sisään. Siten seisoessani mietteisiini -vaipuneena, lähestyi eräs munkki, joka imartelevalla äänellä kysyi, -josko ha'in ketään. Minä mainitsin Walchovitzin nimen, mutta sain heti -vastaukseksi, että sen nimistä henkilöä ei löytynyt. Tämän sanottuaan -poistui munkki, innolla tehden ristinmerkkinsä, ja minä olin juuri -aikeessa palata asuntooni, kun tuttu ääni tunkeikse korviini. Se tuli -luostarin puutarhasta, jonka muurin ääressä seisoin, ja minä tunsin -äänestä Walchovitz'in. Hänellä oli toinen munkki seurassaan. Niin -varovasti kuin mahdollista oli, lähenin muuria, ja kun se oli jotenkin -matala, hyppäsin sen yli, ja piilouduin sen vieressä kasvavaan -pensaikkoon. Onni oli minua seurannut, niin ett'eivät olleet minua -huomanneet. Walchovitz ja hänen seuralaisensa, joka ei ollut kukaan muu -kuin luostarin pää-pappi, tulivat yhä lähemmäksi ja istuivat eräälle -turvepenkereelle parin askeleen päässä minusta. Liian pitkäksi tulisi -kertoa kaikki, mitä kuulin, mutta muun muassa sain tietää, että -Walchovitz oli tavannut sinut Tanskan maalla, ja hän mainitsi -päivänkin, jolloin..." - -"Se oli yöllä marraskuun 15 ja 16 päivän välillä vuonna 1659", vastasi -Czarny synkästi. - -"Aivan niin", virkkoi Ramoski matalalla äänellä, ensin tarkastettuaan, -ett'ei kukaan ollut kuulemassa. - -"Nyt tahdon vaan kertoa sinulle syyn, miksi Walchovitz oleskeli -luostarissa, jotta tulet huomaamaan, mikä leppymätön ja kamala -vihollinen hän meille on. Kertomuksessa pää-papille, joka useita -kertoja osoitti mieltymystään nyykäyttäen päätään ja vihdoin siunasi -hänen aikeensa, tunnusti hän, että ainoastaan kosto oli saattanut hänen -ottamaan tämän askeleen, ja silloin tulin tietämään, mitä ennen emme -olleet voineet aavistaakaan, että ruhtinas Göran Czarnecki oli -vannottanut Walchovitz'ia kostamaan Eleonoora-kreivittärelle ja hänen -lapsilleen, vaikka ruhtinas eläisikin. Täyttääkseen velvollisuutensa, -kuten hän sanoi, oli hän kymmenen vuotta oleskellut tässä luostarissa, -tutustuakseen jesuiittain oppiin. - -"Minä hikoilin tuskasta, en niin paljon peläten vaaraa, joka sinua ja -minua uhkasi ruhtinaan vastustajina, vaan kreivittären tähden, ja -parissa minuutissa olin tehnyt päätökseni. Kun Walchovitz ja pää-pappi -olivat poistuneet, kiiruhdin minä takasin samaa tietä, kun olin -tullutkin, ja riensin pitkin askelin asuntooni. Pari tuntia sen jälkeen -olin matkalla Sandomiriin, myin siellä pienen taloni, ostin aseita ja -palasin takasin Varsovaan. Useita tuntia vakoilin vanhan luostarin -ympäristössä, ja kaksi päivää turhaan odotettuani, onnistui minun -vihdoin tavata Walchovitz. Hän säpsähti yhtä suuresti kuin sinäkin, -nähdessään minut, sillä tiedä, että tuo konna on pelkuri", kuiskasi -Ramoski, nojautuen lähemmäksi Czarnya, "mutta parilla sanalla, jotka -oikein olivat hänen mieleensä, onnistui minun haihduttaa hänen -epäluulonsa. Me menimme yhdessä kaupunkiin ja keskustelu päättyi niin, -että teimme liiton, ja käyskentelimme yhdessä läpi Pommerin, Tanskan -sekä koko etelä-Ruotsin, kunnes vihdoin saimme teistä vihiä, hiukkasen -ennen Lundin tappelua." - -"Sinä olet siis liitossa Walchovitzin kanssa", huudahti Czarny, tehden -uhkaavan liikkeen. - -"Etkö ymmärrä kavaluuttani?" kysyi Ramoski, pyyhkien partaansa. "Jos -tahtoo saada jesuiittoja petetyksi, täytyy..." - -"Kyllä nyt ymmärrän", vastasi Czarny ja laski kätensä Ramoskin olalle, -"sinä olet vielä liitollemme uskollinen?" - -"Kautta pyhän neitseen ja kaikkien pyhimysten olen minä uskollinen", -huudahti Ramoski ja teki ristinmerkin. "Mutta nyt on sinun aika mennä, -kauemmin en voi turvallisuuttasi taata", jatkoi hän ja tarkasteli -taivasta, joka alkoi hieman valjeta, rajuilman mentyä ohi, "päivä -koittaa jo pian, ja toverini voivat milloin tahansa palata." - -"Ja Berta-neiti", kysyi Czarny levottomana, "miten häntä kohdellaan?" - -"Älä huolehdi hänestä", vastasi Ramoski luottavasti. "Niin kauan kun -minä olen siellä, ei hiuskarvaakaan oteta hänen päästään." - -"Emmeköhän voisi ottaa häntä väkivallalla?" - -"Vielä ei; Walchovitz tappaisi hänet heti. Anna minun toimia, niin -takaan, että kaikki päättyy onnellisesti. Minä olen kietova tuon vanhan -ketun niin pauloihini, ettei hän huomaakaan, kun luiskahdan hänen -käsistään. Tule tapaamaan minua täällä kahdeksan päivän kuluttua samaan -aikaan kun nytkin, ja anna minun yksin toimia, niin on nuori neiti, sen -takaan, pian oleva äitinsä luona.'" - -Näin sanoen viittasi Ramoski kädellään jäähyväisiksi ja oli hetkisen -kuluttua kadonnut näkyvistä. Czarny ei viipynyt kauvan, vaan lähti heti -kiirein askelin sille paikalle, missä Aksel ja Bernhard häntä -odottivat. Nämä huomasivat heti Czarnyn huulilla lepäävästä -mieltymyksen hymystä, että jotain tärkeätä oli tapahtunut, eivätkä -lakanneet kyselemästä, ennenkuin Czarny oli kertonut heille koko -tapahtuman. - -"Ja minä olen ensimäisenä syöksevä tuon pedon luolaan", huudahti Aksel -merkitsevällä liikkeellä heilauttaen miekkaansa; "kylläpä näytän tuolle -pirun jesuiitalle, etteivät hänen juonensa auta häntä laisinkaan." - -"Ja minä olen aikonut vankalla ratsujoukolla tutkia koko seudun", -virkkoi Bernhard miettiväisenä; "ehkä voisimme löytää jotain jälkiä, -sillä kahdeksan päivän odotusaikahan on milt'ei ijäisyys." - -"Oli miten tahansa", sanoi Czarny, "varokaa kaikin mokomin -vähimmälläkään sanalla herättää kreivittären luuloa, sillä tämä on arka -seikka ja vaatii suurinta varovaisuutta." - -Kättä lyöden lupasivat nuorukaiset seurata vanhuksen neuvoa, ja kiirein -askelin riensivät kaikki kolme Herrevadiin päin, jonne saapuivat päivän -koittaessa. - - - - -III. - -Kaarlo yhdestoista sotapäällikköineen Herrevadin luostarissa. - - -Aivan niillä seuduin, jossa pieni, Sarödjärvestä virtaava puro yhtyy -Rönne-jokeen, löytyi ennenmuinoin kahlauspaikka, josta ritarien oli -tapana mennä yli, oltuaan metsästämässä Söderåsissä, paikkakunnan -kauneimmassa ja otuksista vilisevässä metsässä. Tämän kahlauspaikan luo -perussettiin Bernhard Clairvauxlaisen tänne lähettämien Bernhardnimisen -munkkikunnan munkeille luostari vuonna 1144. Silloinen piispa, Eskil, -antoi tähän muuttoon myöntymyksensä, ja toukokuu 1 päivänä 1150 -vihittiin Herrevadin luostari neitsy Marian kunniaksi. Jälkeen vuoden -1229, jolloin kaunis luostari paloi poroksi, rakennettiin se uudestaan -ja tuli aikojen kuluessa kuolleiden pää-pappien tekemistä -lahjoituksista äärettömän rikkaaksi. Viimeisen pää-papin nimi oli -Laurids, hän kuoli lokakuun 30 p:nä 1527, sittenkun Kristian III:s -toukokuun 2 päivänä 1565 julistamansa määräyksen mukaan oli ottanut -häneltä luostarin hallinnon. Tämän käskyn pani täytäntöön Sten Bille, -ja tuon ennen niin rikkaan papin täytyi elämänsä loppupuolella syödä -armoleipää siellä, missä ennen oli ollut rajaton hallitsija. -Kristinusko löysi tien pohjoismaihinkin, ja luostarit hävitettiin, -mutta vielä Kaarlo XI:nen aikana olivat Herrevadin muurit ennallaan, -vaan revittiin kuitenkin pian alaa ja rakennettiin uudestaan Malmöstä -tuoduista korukivistä. Kun ruotujako-laitos tuli kuntoon, määrättiin -Herrevadi virkataloksi Skånelaisen ratsurykmentin päällikölle, ja tähän -aikaan (vuodesta 1691 vuoteen 1695) oli Niilo Gyllenstjerna sen -omistaja. - -Tässä jylhän romantillisessa seudussa, jossa Söderåsin äärettömät -metsät lumosivat katsojan, ja jossa pieni Rånne-joki hopeavyönä -kierteleikse viheriäin salojen ja kauniiden laitumien läpi, viettivät -hurskaat isät koko elämänsä hartauden harjoituksissa. Mutta tämä aika -oli pian ohi, ja toisia, pysyväisempiä, muistoja on tämän luostarin -yhteydessä. - -Syyskuun 14 päivänä 1305 oleskelivat Erik ja Waldemar herttuat -Herrevadissa ja kirjoittivat siellä nimensä erääsen asiakirjaan sekä -myönsivät täten Birgerin pojan hänen seuraajakseen. - -Toinen, meidän aikojen läheisempi muisto on se, kun Kaarlo XI majaili -siellä maaliskuun keskipäivistä 12 päivään heinäkuuta 1677. - -Historiassamme kerrotuista vuosista on 1677 se, joka enemmin vetää -huomiota puoleensa. Lundin taistelun jälkeen, 4 pnä joulukuuta, ei -seurannutkaan varsinaisia pääkahakoita ennenkuin Landskronan luona. -Sitä kiivaammin käytiin sitävastoin tuota niin kutsuttua sissisotaa, -joka kokonaan hävitti Ruotsin uudet maakunnat, erittäin Skånen, joka -vaati tuhansia uhria. Tanskalaiset puoltivat kovin tätä partiosotaa, -joka tietysti oli suurena haittana pää-armeijalle, ja heidän -everstinsä, Schwanenwedel, tiesikin käyttää näitä järjestämättömiä -talonpoikaisjoukkoja hyödykseen. - -Sissijoukkoja perustettiin vuonna 1649 Holsteinissa ja Ditmarschenissa, -kun Kristian IV siellä kävi sotaa, mutta jo Kaarle IX aikana ilmaantui -näitä seurueita Göingen kihlakunnassa, eli, kuten naapurikansat sitä -kutsuivat, "Pikku Turkissa", Skånen ja Blekingen rajalla. - -Sodan syttyessä lähetti Tanskan kuningas käskyn entisille -alammaisilleen, että he joka mies nousisivat ruotsalaisia vastaan. Nämä -taas kyllä koettivat houkutella talonpoikia puolelleen, ja niiden -tanskalaisten aatelisherrain joukossa, jotka todella suosivat Kaarloa, -huomataan Kr. Barnekow, Nuutti Tott ja Jörgen Krabbe, jolla -viimeksimainitulla onkin tärkeä osa sen ajan historiassa, mutta -talonpojat mieluummin ryöstivät aatelisten linnoja ja koettivat niin -usein, kun vaan saivat tilaisuutta, hävittää uusia maanmiehiään. -Varsinaisia sissiseurueita perustettiin Göingen, Farsin, Björen ja -Fromestin piirikuntiin, ja ne valittiin johtajaksi, jotka osoittivat -suurinta rohkeutta ja kavaluutta. Näistä olivat mainittavimmat Niilo -Tidemand, Hollandsåsista, Fridsholman Ubbe, Göingestä ja Sven Pålsson -(Påfvelson), joka jo esiintyi Selannisaa v. 1659, siis Kaarlo Kustaan -aikana. Hirveitä olivat ne työt, joita nämä joukot harjoittivat, ja jos -löytyisi joku, joka näitä kaikkia voisi kertoa, tulisi siitä varmaan -nidoksia. - -Mutta eivätpä ainoastaan sissit näin hurjia olleet, ruotsalaiset eivät -olleet sen parempia, kun kosto tuli kysymykseen, ja luonnollistahan on, -että raivo siitä yhä yltyi. Niiden ruotsalaisten joukossa, jotka -kaikkialla hätyyttivät sissejä, huomataan, paitsi ennen mainituita -Aschebergiä ja Hummerhjelmiä, Johan Gyllenstjerna, joka kookkaan -vartalonsa ja raa'an esiintymistapansa tähden yleensä kutsuttiin -"Grof-Joniksi" [Roteva Jon] eli "Grobiaaniksi". Hän oli syntynyt -helmikuun 18 päivänä 1635 sekä kuoli kesäkuun 10 päivänä 1680 ja oli -enemmän kuin kukaan muu lainannut apuaan sissien hävittämiseksi. -Helmikuussa v. 1677 majaili hän Kristianopolin edustalla ja antoi -siellä teilata noin 70 vangiksi otettua talonpoikaa. Myös kerrotaan, -että eräs sissijoukko, joka riehui Matterödissä, 4 penikulmaa -Kristianstadista pohjoiseen, siellä vangittiin ja hävitettiin. -Lackalängan luona, kolmeneljäsosa penikulmaa pohjoiseen Lundista, -seisoi everstiluutnantti Rehbinder, ja oli rakentanut etuvarustuksen, -josta piti silmällä niitä sissiseurueita, jotka olivat Ystadin -seuduilta, heidän leirinsä oli nimittäin Marsvinholmassa, josta tekivät -partio-, ryöstö- ja hävitysretkiään sisämaahan päin. - -Kyllähän Tanskan kuningas koetti järjestää näitä hurjia joukkoja -lähettämällä heidän luokseen upseereja, ja oli tätä varten maaliskuussa -vuonna 1677 kutsunut hajanaisia joukkioita kokoon Landskronaan, aikoen -yhdistää ne rykmentteihin, mutta hänen täytyi jättää nämä tuumat, kun -talonpojat röyhkeästi vastasivat: me olemme upsereja jokainen [katso -Kronholm, Skånen valtiollinen historia. Il osa, sivu 194]. He tahtoivat -mieluummin tehdä urotöitään omin päin ja omien päällikköjen -komentamina, ja seurasivat ainoastaan silloin muiden neuvoja, kun -näkivät oman etunsa sen vaativan. - -Suurimpia sotaliikkeitä vuoden 1677 alkupuolella oli Kristianstadin -piiritys. Pääkortteeristaan, Vää'stä, lähti Kaarlo maaliskuun 24 -päivänä marssimaan mainittua kaupunkia kohti, jota puollusti -tanskalainen kenraali Meerheim. Piiritys alkoi, mutta kun Kaarlo näki, -ett'ei mitään voinut toimittaa, jätti hän kenraali Schantzin kaupunkia -hätyyttämään ja meni Rönnebergan kummuille, puolen penikulman päähän -Landskronasta. Siellä oli Kristian häntä vastassa, ja ainoastaan -tanskalaisten kenraalien Arendorffin ja Ridaun vastalause Goltzin -tekemiä ehdotuksia vastaan teki sotatuumista lopun. Tämä eripuraisuus -vihollisten kesken pelasti ruotsalaiset varmasta perikadosta, sillä -ilman sitä, että he olivat paljoa vähälukuisemmat vastustajiansa, oli -heillä vielä paljoa huonompi asema. Kaarlo, joka aina oli pelkäämätön, -tahtoi kuitenkin tehdä rynnäkön, mutta muutti sentään useiden -kenraalien kehoituksesta tuumansa. Paluumatka aljettiin, ja -ruotsalaisten onnistui niin pettää vihollisensa, että olivat -ennättäneet Linderödiin saakka, kun tanskalaiset saavuttivat heidät. -Ruotsalaiset joutuivat ahtaalle siellä, mutta Schoultzin saavuttua -Kristianstadista, aljettiin yhä pienien kahakoiden kestäessä marssia -Herrevadin luostaria kohden. - -Tämän paluumatkan jälkeen Rönnebergan kummuilta seuraa Schvanenvedelin -toimittama Ystadin valloitus, Erkki Sjöbladin tappio merellä ja -kuningas Kristianin toimeenpanema Malmön piiritys. Kesäkuun 6 p:nä -saapuivat tanskalaiset niin kutsuttujen Kirsikkamäkien luo kaupungin -ulkopuolelle, ja yöllä 25 ja 26 päivän välillä tehtiin rynnäkkö. Mutta -tuo oiva Fabian Fersen puollusti 3,000 miehellään Malmöta niin -uljaasti, että tanskalaisten täytyi palata takasin suuria vahingoitakin -kärsittyään. - -Lyhykäisesti selitettyämme, millä kannalla asiat olivat v. 1677, -tahdomme nyt palata Herrevadin luostariin. - -Noin 50 kyynärää itse luostarista, jossa kuninkaan pääasunto oli, -sijaitsi Rönne-virran rannalla pienempi rakennus, sisältäen vaan kaksi -huonetta, toisen suuremman ja toisen pienemmän. Tässä rakennuksessa -asuivat sotamarskit Ascheberg ja Helmfelt, kumpikin silloisen sodan -mainittavimmat ruotsalaiset päälliköt. - -Rutger von Ascheberg oli syntynyt Kuurinmaalla vuonna 1621, ja alkoi -sotilasuransa Kustaa II:sen Aadolfin lippujen alla, sekä tuli erittäin -mainituksi niin kutsutussa "pikkusodassa." Puola, Tanska ja Skåne -saivat sittemmin katsella hänen urotöitään. Mielensä oli raitis ja -teeskentelemätön, ja hänessä näki "tosi ruotsalaisen" kuvattuna. -Puolisonsa, Maria Eleonoran von Bussein, kanssa oli hänellä 25 lasta. -Hän kuoli Göteborgissa huhtikuun 17 päivänä 1693, ja sikäläiseen -saksalaiseen kirkkoon on kohotettu muistopatsas hänelle. Hänen -vertaisensa urhoudessa ja kaikkia kärsivässä isänmaanrakkaudessa oli -Simon Grundel Helmfelt, todellinen sotilasnero, jonka tanskalaisetkin -myönsivät. Hän syntyi Tukholmassa v. 1617, jossa hänen isänsä, Jaakko -Grundel, oli pormestarina. Äidin nimi oli Elisa Döpkens. Urhous ja -päättäväisyys olivat hänen luonteensa pääkohdat, ja Riigan puollustus -venäläistä tsaaria Aleksiusta vastaan, joka 90,000 miehellä piiritti -kaupunkia, on kaunein sankarityö hänen voittorikkaassa elämässään. -Hänen kuolemastaan, joka tapahtui tämän kertomuksen jatkuessa, -kerrotaan lähemmin vastedes. - -Huoneet, joissa nämä kaksi mainiota päällikköä asuivat, olivat jotenkin -yksinkertaisesti sisustetut, ainoastaan tarpeellisimmat kalut niissä -löytyivät. Oli kesäkuun 10 päivä 1677. - -Luostariin päin olevan akkunan ääressä seisoi Ascheberg ja nojasi -päänsä vasenta kättään vastaan, oikean melkein tietämättään -leikitellessä miekan kahvalla. Hänen suuret, puruvat silmänsä olivat -tarkkaan kiinnitetyt luostariin, jossa juuri tänä päivänä vallitsi -erinomainen vilkkaus. Viestejä ja ajutantteja tuli ja meni joka -silmänräpäys, ja eri päällikkyyteen kuuluvia upsereja sekä sotamiehiä -tunkeili pihassa. Syynä tähän vilkkauteen oli se, että Kristoffer -Gyllenstjerna ja Pietari Hierta olivat pari tuntia sitten saapuneet -rykmentteineen. - -Virran puoleisen akkunan ääreen oli sitävastoin Helmfelt istahtanut -huonomaisen sängyn reunalle. Hänkin oli miettiväisen näköinen ja -näyttipä siltä, kuin olisi hänen terävä silmäyksensä tahtonut tunkeutua -välkkyvien laineiden läpi. Vihdoin sanoi hän, nousten kiivaasti -seisoalleen ja mennen Aschebergin luo: - -"Mitä sanot kuninkaan tuumasta? Se on hieman uhka-rohkeanlainen -mielestäni. Hänen olisi edes pitänyt, odottaa..." - -"Mitä kuulenkaan!" huudahti Ascheberg, lyöden Helmfeltiä olalle. "Sinä -puhut uhkarohkeudesta, etkö juuri itse ole uhkarohkein koko Ruotsin -armeijassa. Minä kyllä muistan, mitkä kepposet teit tanskalaisille -viime vuonna Lundin luona, ja lyönpä vetoa siitä, ett'eivät nämäkään -unohda niitä niin helposti. Ei, veli Helmfelt", jatkoi hän hilpeästi ja -silmäili ystävällisesti sotatoveriaan, "sen, joka kalpeamatta astuu -kohden tulimerta, ei sovi puhua uhkarohkeudesta, ja vielä vähemmin -nuhdella ketään tästä! Sitäpaitsi on minun mielipiteeni se, että meidän -juuri nyt on iskeminen, jos tahdomme voittaa mitään, sillä -Köpenhaminasta tulee yhä Landskronaan apujoukkoja, ja olenpa kuullut -puhuttavan, että Tanskan armeija on jo suurempi kuin meidän." - -Helmfelt aikoi juuri vastata tähän, kun ovi aukeni ja sisään astui -neljä sotilasta. Nämä olivat Kristoffer Gyllenstjerna, Pietari Hierta, -Nokka Pietariksi kutsuttu, Schönleben ja Lybecker. - -"Tervetuloa, toverit", tervehti Ascheberg ja ojensi tulleille molemmat -kätensä, "mitä uusia tiedätte?" - -"Eipä mitään muuta kuin pirun kujeita, mihin vaan nokkansa kääntää", -vastasi Pietari Hierta, istahtaen puupenkille Helmfeltin viereen ja -alkoi vilkkaasti keskustella hänen kanssaan. - -"Nokka Pelle ei kumminkaan ole vastuuton", huokasi Lybecker, vieden -Aschebergin ikkunan luo. "Minulla on jotain teille kerrottavaa", lisäsi -hän äänekkäämmin, "asia, joka on suuresta arvosta." - -Gyllenstjerna ja Schönleben käyskentelivät sillä välin käsi kädessä -edestakasin lattialla ja keskustelivat vilkkaasti. - -"Mitä teillä on kerrottavaa?" kysyi Ascheberg, vetäen puoleksi miekan -tupestaan. "Jostakin sissikujeista arvattavasti, sillä nämä konnat -eivät anna kenellekään ihmiselle lepoa." - -"Te ette arvanneet väärin", vastasi Lybecker synkästi. "Eräs kornetti -rykmentissänne, Bernhard Stjernfelt..." - -"Mikä hänen on", keskeytti sotamarski, kiivaasti tarttuen puhujan -käsivarteen, "tottapa ei häntä liene kohdannut mikään onnettomuus?" - -Lybecker ei heti vastannut tähän kysymykseen, vaan sanoi, salaa -tarkastaen Aschebergiä: - -"Te näytätte hyvin huolehtivan hänestä, ja..." - -"Sen teenkin", vastasi Ascheberg vakavasti. "Minä tunsin hyvin hänen -isänsä, ja koska hän on urhokas poika, joka ei vielä milloinkaan ole -taistelussa peräytynyt, niin... niinpä niin, kyllähän itse ymmärrätte", -jatkoi hän, pyörähtäen ympäri kantapäillään. - -"Kyllä ymmärrän", virkkoi Lybecker lämpimästi, "te pidätte hänestä. -Mutta nyt on siten laita, että eräs sissijoukkio pari päivää sitten on -ryöstänyt hänen sisarensa, ja veli on nyt minulta pyytänyt lupaa -saada parin ratsumiehen kanssa etsiskellä noita lurjuksia. Niin, -toissapäivänä hän sitä juuri pyysikin. Hän on nyt äitinsä luona, vaan -palaa pian sieltä takasin." - -"Hm, hm", rykäsi sotamarski, pyyhkäisten vasemmalla kädellään otsaansa, -"tämä todellakin on vaikeanlainen seikka, koska nyt tarvittaisiin joka -käsivartta." - -Ascheberg oli lausunut viimeiset sanansa niin kovaa, että kaikki -läsnäolijat ne kuulivat. - -"Kuinka niin, kuinka niin", huudahtivat Pietari Hierta ja Gyllenstjerna -yht'aikaa, "tuleeko tässä jonkinlainen leikki kysymykseen?" - -"Sen kai te tiedätte, herrani, jotka olette tulleet tänne kuninkaan -käskystä", vastasi Ascheberg kummastellen. - -"Me aavistamme sen", vastasi Gyllenstjerna vakavalla äänellä, "ja -toivomme suuresti, jotta sitten saataisiin rauha, mutta lähempiä -tietoja emme vielä ole saaneet." - -"Niin, emme olekaan", vakuutti Pietari Hierta, ja katseli kysyvin -silmäyksin Aschebergia. "Vanhat käsivarteni alkavat jo kangistua", -jatkoi hän kuivasti nauraen, "siitä kun viimeksi sain niitä käyttää, on -jo niin pitkä aika, että..." - -"No, no, ehkäpä ne pian pääsevät liikkeesen", virkkoi Ascheberg -hymyillen. - -"Sitä toivon, sitä toivon", jupisi vanhus, mennen jälleen istumaan -Helmfeltin viereen. - -"Niin, herrani", jatkoi Ascheberg ja veti kiivaasti miekkansa tupesta, -ja kohotti sen päänsä yli, "parin päivän päästä taas kysytään voimia, -ja tanskalaiset saavat maistaa terästämme. Kuningas on niin kauan -oleskellut täällä mitään toimittamatta, että hän nyt rupee pitämään -sitä ikävänä, ja luonnollistahan on, että me ja koko armeija olemme -samaa mieltä. Sissit kohottavat taasen niskojaan, vaikka niihin usein -piirrellään verisiä merkkejä, ja Kristian kokoo yhä sotamiehiä, -masentaakseen pienen joukkomme, mutta Jumalan ja Kaarlo-kuninkaan -avulla tahdomme mennä eteenpäin, kuten ruotsalaiset sotilaat ainakin, -eikä milloinkaan..." - -"Oikein, Ascheberg", kuului miehekäs ääni ovelta, ja samassa seisoi -nuori, ruskeakutrinen, sinisilmäinen ja hymyhuulinen sotilas jäykkien -vanhuksien keskellä. - -"Oikein, Ascheberg", toisti hän ja löi sotamarskia toiselle olkapäälle, -"siten tulee ruotsalaisen puhua." Tämä nuorukainen oli Kaarlo XI:sta. -Päälliköt vetäytyivät nöyrästi pari askelta takaperin, mutta Kaarlo -jatkoi: - -"Tulkaa lähemmäksi, sotatoverit, ja kuulkaa, mikä on tuumani. Nyt -marssimme Landskronaan, ja siellä koetelkaamme vielä kerran -sotaonneamme. Onko kukaan teistä eri mieltä?" - -Ei kukaan vastannut. - -"No, hyvä", jatkoi kuningas, hetken tarkasti silmäiltyään kokoontuneita -urhoja, ikäänkuin olisi hän tahtonut tutkia heidän syvimmät -ajatuksensa, "hyvä; päätös on tehty, ja Jumala yksin tietää, miten tämä -loppuu. Minä luotan häneen ja teihin ja..." - -"Parasta on kuitenkin aina luottaa omiin voimiinsa", virkkoi Pietari -Hierta puoliääneen. - -"Sinä olet aina samanlainen, vanha rehellinen ystävä!" huudahti Kaarlo, -tarttuen Hiertan käteen. "Vahva ja uhkaava kuin tammi myrskyn -raivotessa, yksinkertainen ja vaatimaton kuin omintakeinen ruotsalainen -talollinen, sellainen on vanha Pietari Hierta. Ja, omaten sellaiset -tuet rinnallani, kaksinkertaisesti luottaen omiin voimiini, en -ansaitsisi viedä teitä taisteluun isänmaan edestä!" - -Loistavin silmin katseli nuori vieras kaikkia läsnäolevia, ja meni -sitten akkunan luo, jossa Helmfelt ennen oli istunut, ja antoi -katseensa haaveilla kaukana etäisyydessä. Mitähän hän ajatteli? - -Sitä ei kukaan saanut tietää, mutta Ascheberg, jonka silmät ei -hetkeksikään häntä jättäneet, näki miten hän pyyhkäsi pois poskelle -kierähtäneen kyyneleen. Haudan hiljaisuus vallitsi suuressa huoneessa. -Aurinko katosi Söderåsin synkkien puulatvojen taa, ja Mörkanskogista -kuului jääkärijoukon torvenpärinä. Pyhä rauha levitti siipensä tämän -ihanan seudun yli, ja Rönne-joen pienet laineet löivät sointuvasti -viheriöitä rantoja vastaan. Hiljaa nojasi kuningas päänsä oikeaan -käteensä ja näytti aivan muuttaneen unelmien maailmaan; hän ei kuullut, -kun läsnäolevat päälliköt kuiskaten alkoivat keskustella keskenään, -eikä yhä kuuluvammat torventoitotuksetkaan Mörkanskogista häntä -häirinneet. Hänen silmänsä olivat yhä kiinnitetyt samaan paikkaan, ja -huulensa liikkuivat hiljaa. - -Hetkinen kului. Äkkiä säpsähti hän ja pyyhkäsi kädellään otsaansa -ikäänkuin selvittääkseen ajatuksiaan. - -"Mikä meteli tuolta kuuluu?" kysyi hän, astuen askeleen eteenpäin. - -Ratsujoukko läheni täyttä vauhtia, se pysähtyi asunnon eteen, ja -ennenkuin kukaan oli ennättänyt sanaakaan lausua, temmattiin ovi auki -ja nuorukainen näyttäytyi kynnyksellä. Hänen kasvonsa osoittivat -ääretöntä mielenkiihkoa, univormunsa oli monesta kohden repaleilla, ja -tukkansa valui epäjärjestyksessä hartioille. - -"Missä on sotamarski Ascheberg?" kysyi hän värisevällä äänellä. -"Jumalan tähden, sanokaa, missä hän on." - -"Täällä, nuori mies", vastasi Ascheberg ja astui esiin, "mutta mitä on -tapahtunut, te olette niin liikutettu?" - -Nuorukainen ei heti vastannut tähän kysymykseen, sillä samassa astui -kuningaskin esiin. - - - - -IV. - -Ramoski tuumailee seikkoja ja joutuu sentähden ahtaalle. -- Jesuiitta. - - -Kun Ramoski oli jättänyt Czarnyn tulen ääreen, kuten lukija muistanee, -kiirehti hän nopein askelin metsään päin, toisinaan pysähtyen ja -jupisten itsekseen: - -"Vähitellen, tästä kuitenkin aljetaan selvitä, ja saadaanpa nähdä, -emmekö vielä kerran varovaisuudellamme saa tuon lurjuksen tuumia -ehkäistyiksi. Haa! jo löysin keinon", huudahti hän puoliääneen ja -astuen nopeammin, "hän on sellaisella innolla karkaava paulaan, ett'ei -Czarnyn, jos hänessä vähänkin löytyy kavaluutta, ole laisinkaan vaikea -saada häntä käsiinsä. Hänessä riehuu kosto, samoin kuin minussa ja -jokaisessa oikeauskoisessa katolilaisessa jesuiittoja kohtaan, ja tällä -kertaa ei hän tule pääsemään niin helposti pakenemaan kuin Sanin luona. -Sillä tämä ase on hiottu hänen sydäntään varten", jatkoi hän synkästi, -"ei yhdenkään veri ole sitä kostuttanut, ja Sandomirin luostarikirkossa -vuodatin siihen vihkivettä. Pyhä neitsyt on ohjaava kättäni, ja se -synninpäästö, jonka Andreas-isä minulle myi puolesta taloni hinnasta, -on hyvittävä syntini. Niin, minä olen vakuuttava hänelle voivansa olla -aivan varman, eikä hän tule mitään aavistamaan, ennenkuin kuolema iskee -sydämeensä." Näin sanoen seisahtui Ramoski hetkeksi, otti esille -leveän, pitkäteräisen tikarin, tarkasteli sitä joka puolelta ja -koetteli suippoteräistä kärkeä sormeansa vastaan. Laisinkaan -tarvitsematta painaa sitä, tunkiihe kärki sormeen, ja vedettyään sen -pois, oli terä hänen oman verensä kostuttama. Ramoski säpsähti. "Tätä -ennen ei yhdenkään veri ole sitä kostuttanut, ja minä olen lujasti -vannonut, ett'ei tämä tulisi tapahtumaankaan, ennenkuin Walchovitzin -veri olisi priiskoittunut tälle terälle", jupisi hän, tarkasti pyyhkien -tikarin kärkeä takkinsa helmaan. "Olisiko tämä nyt enteenä siitä, -ett'en milloinkaan tule tilaisuuteen päättää aikomustani, eli kentiesi -se ensin kääntyy omaa sydäntäni kohden? Olkoonpa", jatkoi hän, kätkien -aseen takkinsa alle, "oma vereni ei tule kysymykseen tässä asiassa, ja -yksi ainoa pisara ei ansaitse mainitsemistakaan", Sitten kiirehti hän -eteenpäin ja oli pian tovereinsa luona. - -Samassa nousi aurinko, värjäten puiden latvat veripunaisiksi, -mutta sissit makasivat vielä. Kolmeen vuorokauteen ei uni ollut -virkistyttänyt heidän väsyneitä ruumiitaan, ja sentähden se olikin sitä -syvempi. Ramoski ei heti mennyt heidän luokseen, vaan seisahtui pienen -matkan päähän erään tammen taa ja mutisi: "Pian on punainen kukko -laulava Torpassa, kun nämä pedot tulevat sinne ryöstämään ja -hävittämään. Mutta", jatkoi hän, miettiväisesti, nojaten päätänsä -käteensä, "sen täytyy toki tapahtua. Jos Czarny saisi määrätä ja -sotajoukoilla nyt karata Walchovitzin kimppuun, tulisi tämä raivossaan -tappamaan uhrinsa. Ei, kavaluudella täytyy hänet voittaa ja saaliinsa -temmata hänen käsistään juuri silloin, kun hän vähimmän sitä voi -aavistaakaan. Mutta nyt on aika lähteä täältä, sillä Ascheberg -kuljeksii täällä ympäristöissä, ja me olemme liian vähälukuiset -tekemään vastarintaa." - -Näin sanoen meni hän nukkuvien talonpoikain luo, katseli hetkisen -tarkasti heidän synkkiä, kovia kasvojaan ja jättiläisvartaloitaan, sekä -huudahti sitten lujalla äänellä, jalallaan liikuttaen lähinnä olevaa: - -"Herätkää, laiskurit! Hävetkää maata auringon jo ollessa korkealla -taivaalla!" - -Yksi seurueessa heräsi, virueli hetken ja haukotteli, hypähti sitten -pystyyn, huudahtaen puoleksi vihaisella äänellä: - -"Sinä käyt varmaan unissasi, toveri, minä en näe aurinkoa, eikä -kellokaan vielä niin paljon liene." - -"Tarpeeksi paljon, saadakseen ruotsalaiset liikkeelle", oli Ramoskin -äreä vastaus, "ja jos tahdotte päästä eheällä nahalla Finjaan, nousette -nyt ylös." - -"Sinäpä et olekaan tyhmä, sinä, vaikka oletkin puolalainen", virkkoi -talonpoika inhottavalla hymyllä, "ja useammin kuin kerran olet kai -metsissä risteillyt." - -"Siitäpä voit olla varma", jupisi Ramoski itsekseen, ja lisäsi sitten -ääneensä: "Noh, kiirehtikäähän nyt, sillä minä olen saanut kuulla, että -Ascheberg kuljeksii täällä ympäristöissä, ja olisipa se kaikkea muuta, -vaan ei tervetullut aamutervehdys, jos hän hyökkäisi päällemme." - -Kuultuaan Aschebergin nimen, synkkeni talonpojan synkät kasvot vielä -enemmän, ja hän jupisi, uhkaavasti häristäen nyrkkiään Herrevadin -luostariin päin: "Hänet tahtoisin tavata yksinäisellä paikalla ja -siellä tehdä tilin. Mutta sinä olet kyllä oikeassa, puolalainen", -huudahti hän ystävällisesti, lyöden Ramoskia olalle, "meidän täytyy -lähteä matkaan, teiden vielä ollessa vapaat, sillä Finjaan on koko -pitkä matka." - -Samassa kuului kaukaa laukaus, jonka kaiku selvään toisti laajassa -metsässä. Lintujen laulut vaikenivat hetkeksi, mutta pian kajahtivat ne -taasen yhtä riemuisasti kuin ennenkin. Laukaus oli herättänyt sissit, -ja monta sekuntia ei ollut kulunut, ennenkuin tuo pieni joukko kiirein -askelin riensi eteenpäin Finjaan ja Matterödiin johtavilla -kiertelevillä metsäpoluilla. - -Noin puolen penikulman päähän olivat he ennättäneet, kun tiedustaja, -sama joka oli puhellut Ramoskin kanssa, äkkiä pysähtyi ja tuli takasin -toveriensa luo. - -"Ruotsalainen jääkärijoukko lepää tuolla", kuiskasi hän puoliääneen, -"minä näin heidät selvään, mutta he eivät vielä ole nähneet meitä. -Arvatenkin makaavat he nyt vahvassa rauhassa, koettakaamme hiipiä -heidän ohitsensa." - -Hetken neuvoteltua tehtiin vihdoin Ramoskin tahdon mukaan, että he -vetäytyivät kauemmaksi sivullepäin, siten saartaen ruotsalaiset. Päätös -pantiin heti toimeen, ja marssi alkoi. Parin kyynärän päässä toisistaan -kiirehtivät he eteenpäin aivan toista suuntaa kuin ennen, ja olisivat, -jos sitä vähän aikaa olisivat pitkittäneet, tulleet Herrevadiin, mutta -äkkiä tekivät he suuren käänteen etelään ja enensivät vauhtia. He -olivat päässeet tarkoituksensa perille ja olivat sen osaston sivulla, -jonka tiedustaja oli nähnyt, mutta he olivat erehtyneet, luullessaan -nyt välttäneensä vaaran, sillä tuskin olivat he päässeet sadan askeleen -päähän, kun äänekäs kysymyshuuto ehätti heidät. - -Samassa silmänräpäyksessä jännittivät talonpojat kivääreinsä -laukaisimet ja vetivät pitkät puukot tupeistaan. Verityö oli taas -alkava. - -Ramoski, joka marssissa oli ollut viimeinen, kiirehti esiin heti, -huomattuaan että vaara uhkasi, ja hänen käskystään oltiin niin -varovaisia kuin suinkin. Talonpojat heittäytyivät maahan puiden ja -pensaiden taa ja odottivat puukot koholla vastustajiaan, joita heidän -ei kauvan tarvinnutkaan odottaa. Pensaikko rapisi, oksat painettiin -varovasti syrjään ja kaksi ruotsalaista jääkäriä tuli esille -ainoastaan parin kyynärän päässä vesakosta, jossa Ramoski ja kolme -talonpoikaa piilivät. Kummallinen ahdistus valtasi puolalaisen, -nähdessään molemmat ruotsalaiset, mutta hänen kasvoissaan ei piirrekään -muuttunut, ei pieninkään liike ilmaissut riehunaa hänen sisällään. - -Sotamiehet lähenivät ja tutkivat paineteilla pienimmänkin pensaan. - -"Nyt", kuiskasi Ramoski, tehden viimeisen ponnistuksen, jääkärien juuri -aikoessa yhtä tarkkaan tutkia pensaikon, jonka hän oli ottanut -piilopaikakseen, "käyttäkää nyt puukkojanne, mutta niin hiljaa, ett'ei -kukaan sitä huomaa!" - -Käärmeen tavoin ryömielivät sissit eteenpäin, puukot kampaissa: julmat -ja saaliinhimoiset silmäykset olivat yhä kiinnitetyt vihollisten -kasvoihin; lihakset ja suonet jännitettiin, ja kun sotamiehet -nojautuivat syrjäämään paineteilla pensaikon ensimäisiä oksia, -syöksyivät talonpojat heidän päällensä ja iskivät nuolen nopeudella -terävät puukkonsa onnettomien sydämiin. Kaikki oli käynyt niin nopeaan, -ett'eivät jääkärit olleet joutuneet käyttämään aseitaankaan. Sanaakaan -virkkamatta vaipuivat he maahan ja olivat parin minutin kuluttua -kuolleet. - -Silloin seisoi Ramoski yhdellä hyppäyksellä murhaajain rinnalla. - -"Eteenpäin!" komensi hän puoliääneen. "Tie on vapaa!" - -Mutta toisen kerran erehtyi hän. "Hakatkaa maahan nuo konnat!" huudahti -nuori vaan kuitenkin miehekäs ääni aivan hämmästyneiden sissien edessä. -"Älkää päästäkö ainoatakaan pirua pakenemaan, vaan hakatkaa ne pienille -palasille!" jatkoi ääni, ja samassa mursi tumma jono jalkaväkeä -pensaston. Ensi rivissä oli nuori mies, kauniilla, nerokkailla -kasvonjuonteilla. Hän oli päällikkö, ja hänen äänensä se -ensisilmänräpäyksessä oli sissejä pelottanut. Mutta tämä tila kesti -vaan hetkisen. - -Ramoski kalpeni, sillä hän näki, että ainoastaan onni pelastaisi hänet -tästä hengenvaarasta. Mutta hän päätti koettaa murtautua läpi -sotilasrivin, sillä tämä oli ainoa pelastuskeino. Sissien kiväärit -kohoutuivat, laukaus kajahti, pelottaen varesparven, joka iljettävällä -kirkunalla lensi kuolon tantereen yli, ikäänkuin riemuiten ateriasta, -jota heille valmistettiin. Koston ja vihan huudot ruotsalaisten -riveistä ilmaisivat rohkeille talonpojille, että heidän luotinsa olivat -sattuneet, ja se saattoi heidät rohkeimmiksi. Puukot välähtivät, -yhteinen kiljunta kummaltakin puolen kaikui ilmassa, ja kahakka alkoi. -Ramoski oli etupäässä ja löi kuin hurja, sillä hänen riippui elämänsä -ja kuolemansa tästä. Yksi sissi toisensa perään kaatui, hän yksin oli -haavoittumatta. - -Äkkiä tunsi hän käden tarttuvan kiinni hänen vasemmasta käsivarrestaan, -ja ennenkuin oli joutunut tekemään vähintäkään vastarintaa, makasi hän -maassa; tultuaan jälleen tuntoihinsa huomasi hän kauhukseen olevansa -vangitun. - -"Pyhä neitsyt minua suojelkoon", jupisi hän vapisevin huulin, "enhän -minä ole Sandomiristä saakka tullut koirana kuolemaan Skånessa." - -Hänen mietteensä keskeytti tässä ääni, joka jäähdytti veren hänen -suonissaan. Se oli sama ääni, jonka hän ennenkin oli kuullut. -"Hirttäkää nuo roistot!" olivat ainoat sanat, jotka päällikkö lausui, -ja raivostuneet sotamiehet eivät viipyneet täyttää tätä käskyä. - -Ei yksikään sissi ollut päässyt pakenemaan, he olivat joko kaatuneet -tahi vangitut. Ramoskin täytyi nyt katsella, miten yksi toisensa perään -hänen elävistä tovereistaan teki viimeisen matkansa korkeihin -mäntyihin, ja hän oli vähällä mennä tainnoksiin, ajatellessaan omaa -kohtaloansa. Mutta vielä toivoi hän pelastusta ja päätti tehdä -viimeisen kokeen. - -Hän antoi merkin eräälle sotamiehelle, että halusi puhutella -päällikköä. - -"Hän ei kuuntele sellaisen roiston puheita, kun aina olet", vastasi -sotamies äreästi ja käänsi hänelle selkänsä, "sitäpaitsi ei hän nyt ole -täällä; hän poistui vähän aikaa sitten." - -Ramoskin koko ruumis värisi, ja hän luki paraillaan aveansa, kun kaksi -sotamiestä ivallisesti nauraen lähestyivät. - -"Kas niin, kirotut murhapolttajat", huusi toinen jääkäreistä ja -heilutti paksua köyttä Ramoskin ja tiedustajan silmäin edessä, -pitkittääkseen heidän tuskiaan, "lukekaa nyt Isämeitänne, jos -milloinkaan olette sen oppineet! Sitten pääsette matkalle korkeuteen." - -"Ja varikset iloitsevat jo lihavista paisteista", nauroi toinen -sotamies, potkaisten Ramoskia. - -"Onnea matkalle, lurjukset, pian lähetämme toisia perässänne", virkkoi -kolmas, ja siten yhä ivattiin onnettomia, ennenkuin köysi pantiin -heidän kaulaansa. - -Ramoski näki nyt viimeisen hetkensä olevan tulleen, ja epätoivon -rauhallisuudella antautui hän kohtalonsa alaiseksi. Mutta ajatellessaan -Walchovitzia, ja ettei nyt saisi kostaa viholliselleen, raivostui hän, -ja puolittain rukoilevalla ja puolittain uhkaavalla äänellä huudahti -hän, turhaan kokien päästä vapaaksi: - -"Laskekaa minut irti, minun on kostettava eräälle lurjukselle, joka..." - -"Joka on samanlainen kuin sinäkin", keskeytti eräs sotamies kohottaen -painettinsa. "Mitäpä sinä puhut kostosta, sinä, joka olisit lävistänyt -meidät kaikki tulikuumilla rautapistimillä, jos vaan olisit saanut -käsiisi? Ei, kuolla sinun täytyy! Kyllä sinut tunnen, poltithan sinä -juuri pari päivää sitten isäni talot Torpan luona. Mutta sinua ei -kuoletetakaan hirttämällä", jatkoi hän, katkaisten puolalaisen jaloissa -olevat siteen, "ampukaamme pilkkaan hänen ruumiisensa, ja jokainen -luoti, joka vaivojasi lisää, on oleva kosto pienten sisarieni -kuolemasta. Kuulkaapas, toverit", lisäsi hän sitten raivoissaan -kiristellen hampaitaan, "kun talot paloivat ja pienet sisareni -koettivat pelastua, tarttuivat sissit heihin, lävistivät paineteillaan -ja heittivät sisälle palaviin taloihin. Ja silloin vannoin kalliisti -kostaa", ärjäsi hän, niin että metsä kajahti, "minä vannoin kostaa -hirmuisesti tämän julmuuden ensimmäisille sisseille, jotka saisin -käsiini, ja nyt olen löytänyt heidät. Ladatkaa heti pyssyt, ja -tähdätkää, minne muualle tahansa, vaan ei sydämmeen!" - -Tätä käskyä ei tarvinnut toistaa, kiväärit olivat heti valmiit. - -Silmät tujolla katselivat Ramoski ja toverinsa näitä hirmuisia -valmistuksia, heidän huulensa olivat sinimustat ja jalat eivät tehneet -palvelusta. He olivat vapaat, mutta vaikka ei yhtään sotamiestä olisi -ollut läheisyydessä, eivät he olisi voineet paeta, niin oli kauhistus -heidät heikontanut. Ei se kuoleman pelko ollut, joka masensi heidän -hurjan rohkeutensa, vaan tapa, jolla heidät kuoletettaisiin. - -Ramoski luki kaikki rukoukset, mitä osasi, toverinsa sitävastoin -laverteli mitä raaimpia kirouksia, joille sotamiehet ivalla vaan -nauroivat. - -Päätöshetki tuli, ja vangit sidottiin kahteen puuhun, aivan lähelle -toisiaan. Ramoski oli kalmankalpea, ja sotamiesten täytyi tukea häntä. -Tämä heikkous, joka oli hyvin harvinainen sissien kesken, vihoitti -sotamiehiä yhä enemmän, ja pilkkasana toisensa perään tuli onnettoman -osaksi. Mutta Ramoski oli vaiti, ei sanaakaan mennyt hänen huuliensa -yli, ennenkuin ennen mainittu sotamies komensi "olkaa varuillanne", -silloin jupisi hän tuskin kuuluvalla äänellä: - -"En minä taloja polttanut, en ollut mukanakaan." - -"Se on samantekevä", sanoi päällikkö, "jos et polttanut siellä, teit -sen muualla!" - -"Ha, ha, haa!" nauroivat sotamiehet, varustaessaan itseään kuntoon, -"hän koettaa päästä vapaaksi, tuo konna!" - -"Ojentakaa pyssyt. Tähdätkää!" kuului päällikön luja ääni. - -Haudan hiljaisuus vallitsi ympärillä. - -"Jumalan pyhä äiti, armahda minua!" jupisi Ramoski ja antoi päänsä -vaipua rinnalleen. - -"Kuolema ja helvetti", karjui toverinsa, luoden hurjistuneita -silmäyksiä vihollisiansa. "Kuinka kauan pitää minun seisoman -pilkkatauluna noille pelkuri-lurjuksille?" - -"Siksi, kunnes olet aivan seulan näköinen, sen ruoja!" vastasi eräs -sotamies, joka takaapäin oli lähestynyt. - -Ramoski tunsi tuskan hien nousevan kasvoilleen ja ummisti silmänsä. - -Aurinko oli jo noussut korkealle taivaalle. Ystävälliset säteet -raivasivat itselleen tien puiden oksien välistä ja valaisivat -onnettomia, ikäänkuin korkeudesta vuodattaen lohdutusta heidän -sydämiinsä. Linnut lauloivat tavallista aamukiitostaan, ja pienet -kukkaset hymyilivät niin suloisesti vankien jalkain juuressa. Mutta -heidän sydämensä olivat toivotonta epäilyä täynnä, ja kun Ramoski, -raitista aamuilmaa hengittäen, katsahti ylöspäin, kauhistui hän, -ajatellessaan nyt kuolla, nyt, kun luontokin näytti hänestä niin -hymyilevältä. - -Päällikkö katseli hetkisen vankeja, ikäänkuin olisi hän tahtonut saada -selville heidän sisimmät ajatuksensa, mutta hänen silmissään ei -huomattu rahtuakaan sääliä. Sitten kääntyi hän vitkaan tovereihinsa ja -komensi lujalla äänellä: - -"Ampukaa!" - -Epätoivoinen parkaus kuului Ramoskin vapisevilta huulilta, sitten kävi -hän tunnottomaksi. Luoti oli Hipaissut hänen käsivarttansa ja tehnyt -nahkaan naarmun. Hänen toverinsa sitävastoin nauroi täyttä kurkkua ja -huudahti ivallisesti, katsahtaen jääkäreihin: "Kehnosti te ammuttekin!" - -"Senpä näytän sinulle", vastasi yksi sotamiehistä ja astui rivistä -kohottaen kiväärinsä, ja ennenkuin muut olivat ehtineet tehdä -pienintäkään liikettä, kuului laukaus, ja luoti vinkuen lävisti uhrin -kaulan. - -Onneton koki puhua, mutta paksu verivirta melkein tukahutti hänet. Sitä -hurjistuneempia silmäyksiä loi hän sotamiehiin. - -Toisen kerran kohotti sotamies kiväärinsä, jonka oli tempaissut eräältä -toveriltaan, ja tähtäsi Ramoskia. Mutta tämä ei nähnyt mitään, hänen -silmänsä olivat ummessa, ja pää nojasi rintaa vasten. Sotamies kosketti -liipasinta, mutta kivääri ei lauennutkaan. - -"Luulenpa, että piru itse suojelee tuota lurjusta", huusi hän, ja -heitti kiväärin kauas luotaan, "toinen tänne!" - -Kolmannen kerran nosti hän kiväärin, mutta juuri aikoessaan koskettaa -liipasinta, vinkui luoti ilmassa ja lävistetyin käsivarsin kaatui -jääkäri maahan. Samassa silmänräpäyksessä syöksyi joka taholta esiin -sissejä, ja vähälukuiset sotamiehet olivat pian hakatut maahan. - -Ramoski oli pelastunut, mutta kauhu ja pieni haava vaikuttivat sen, -ett'ei hän vielä ollut herännyt tainnostilastaan. Hänen toverinsa -hengitti vielä vaikka hyvin heikosti. - -"Kuka oli sotamiesten päällikkö", kysyi mustaverinen mies, nojautuen -tainnoksissa olevan Ramoskin yli, "tietääkö kukaan sen?" - -"Aleksanteri Hummerhjelm", vastasi kuoleva sissi, ja veti viimeisen -henkäyksensä. - -Mustaverinen ei vastannut. - - * * * * * - -Se sissileiri joka sijaitsi noin pyssynkantaman päässä Finjajärvestä, -ei ollut järin lavealle ulottuva. Asuinhuoneet olivat pienet, ja -useimmissa rakennuksissa ei löytynyt kuin yksi huone, jossa usein asui -kahdeksan, jopa kymmenenkin henkeä. Matterödissä oli pääasunto, ja -Finjan sissejä voi siis pitää vaan etuvartijoina. Tämän joukkion -päällikkö asui omassa tuvassaan, noin kahdenkymmenen kyynärän päässä -järven rannalta. - -Alkoi jo tulla hämärä. Sissimajoissa ei huomattu sitä liikettä, mikä -aina on leirin ominaisuus; päin vastoin näytti siltä, kuin koko leiri -olisi hyljätty, tai koko seurue vaipunut uneen. Ei yhtäkään -hurjannäköistä kasvoa näkynyt mökeissä tahi järven vannalla, ei edes -koiraa eikä kissaa loikonut auringon lämpimässä paisteessa. Mutta -kauempana metsässä ja pienellä saarella, pyssynkantaman päässä -mannermaasta, havaittiin valppaiden vartijain hehkuvat silmät. - -Astukaamme päällikön asumukseen. Pienessä rakennuksessa oli kaksi -huonetta. Täällä olivat köyhän talonpojan lavitsa ja vapaasukuisen -kirjaeltu sänky rinnatusten; erikokoisia kuvastimia, patjoja, -kupariastioita ja kirjava kokoelma vaatteita sekä muita esineitä oli -kaikki heitetty yhteen läjään huoneen nurkkaan. Yhdellä seinällä -riippui pistooleja ja miekkoja, toisella kunnianarvoisien miesten -valokuvia. Ja nämä kaikki olivat saaliita ryöstöretkiltä. - -Pienet akkunanruudut päästivät vaan niukasti valoa huoneesen, jonka -tähden nämä monenlaiset esineet ikäänkuin peittyivät tumman hunnun -alle, tehden huoneen vielä pelottavamman näköiseksi. - -Pitkin askelin käveli eräs mies edestakasin lattialla. Hän näytti -olevan suuressa mielenkiihkossa ja vähän väliin kuului hän jupisevan -epäselviä sanoja kokoon purtujen hampaittensa välistä. Hän oli pitkä -varreltaan, leveät olkapäät sekä rinta ja kätensä olisivat olleet -jättiläisellekin omansa. Tukka oli musta ja valui epäjärjestyksessä -kasvoille, joilla vieläkin huomasi kadonneen kauneuden jälkiä. Piirteet -olivat nyt jäykät, ja sysimustissa silmissä hehkui tuli, kyllin valtava -masentamaan jokaisen. Ryhtinsä oli suora, ja jokainen liikkeensä -osoitti jäykkyyttä ja ynseyttä, jotka kuitenkin tarpeen vaatiessa -katosivat. Tämä mies oli sissiseurueen päällikkö ja hän näyttikin -siltä, että pelkän ulkomuotonsa kautta voisi pitää nuot hurjat -vimmapäät kurissa. - -"Minä olen lannistanut heidät", virkkoi hän, lisäten askeleitaan, -"vähältä piti, ett'eivät he lähettäneet minua muihin maailmoihin, kun -annoin edellisen päällikkönsä kadota Finjajärven aaltoihin, mutta -käsivarteni pidätti heidät. Viisikymmentä kiväärin suuta olivat -kohotetut sydäntäni kohden", jatkoi hän puhettaan ja seisahtui akkunan -luo, antaen silmänsä hapuilla järven tyynen pinnan yli, "mutta luodit -eivät lentäneetkään piipuista, minä lannistin talonpojat. Haa, minulla -on valtaa ja viekkautta, ja kunnia on minua seuraava. Tuo vanha narri -sanoi, että pian olen seuraava häntä, mutta ennen omalla tikarillani -lävistän sydämeni, kuin annan koiran tavoin upottaa itseni. He ovat -hirveän herkkäuskoisia, nämä tuhmat talonpojat", jatkoi hän -pilkallisesti nauraen ja leikki koneentapaisesti kylteristä pistäyvällä -tikarin kahvalla, "he luulevat, että kohtalo vallitsee meidät, mutta -näytänpä heille, että _itse_ olen kohtaloni herra, sillä luja tahto voi -tehdä mitä tahansa!" - -"Kauhea oli se vala, jonka ruhtinas minun pakoitti tekemään", virkkoi -hän hetkisen mietittyään ja pyyhkäisten kädellään otsaansa, ikäänkuin -haihduttaakseen kaikki mieleensä tunkeuvat levottomat ajatukset; "käsi -ristinkuvalla vannoin, ett'ei käsivarteni lepäisi, ennenkuin olisin -kostanut. Silloin en minä eikä ruhtinaskaan voinut edes aavistaa, että -hän kaksi päivää sen jälkeen olisi ruumis. Hän ei tahtonut kostaa tuota -avioliittoa, sillä se oli päättämätön, mutta hänen kääntymisensä -kerettiläisten uskoon, tämä on rikos, jonka ainoastaan palautuminen voi -sovittaa. Ruhtinas kuoli, minun tuli yksin koettaa, ja vielä ei -käsivarteni ole horjahtanut. Niin, minä olen alkanut tehtäväni!" -huudahti hän, intohimon hymyn kuvastuessa hänen kasvoilleen. "Lundin -luona kaatui ensimmäinen uhri, ja toinen on nyt hallussani." Näin -sanoen vaikeni hän hetkeksi ja siveli vasemmalla kädellään kasvojensa -aliosaa peittävää, mustaa partaa. "Ja nämä jesuiitat", puuttui hän -taasen puheesen kuiskaavalla äänellä, "he ovat hornan henkiä! Minä -tunnen sydämestäni heitä vihaavani, mutta täytyy notkistaa pääni heidän -ikeensä, kirouksiensa ja tikariensa alle, jotka ehättäisivät minut, -vaikka pakenisin maailman ääriin. Minun täytyy heitä palvella, -samoinkuin heidän pirulliset oppinsa palvelevat minua tuumiani -täyttäessäni. Ne imartelevat myöntyväisyydellään, mutta kuolettavat -kaikki jalommat tunteet. Ei saa ajatella eikä toimia vapaasti. Mutta -mitä hyödyttävät minua nyt kymmenen oppivuottani Varsovan luostarissa? -Kosto ei nyt tarvitse tiedettä avukseen, vaan ainoastaan hiotuita -tikareita. 'Sinun tulee hiipiä perheisiin, ja siellä kylvää -eripuraisuuden-siemeniä, tiedoillasi ensin mielet hurmattuasi', nämä -sanat sanoi pää-pappi minulle, ja lisäsi vielä: 'jesuiitan on -tunkeutuminen matalimpiin mökkeihin ja palatsien kammioihin, ja -sentähden täytyy hänen olla oppinut.' Ja minä paloin tiedonhalusta, -jotta myrkky vaikuttaisi kuolettavammin. Mitä hyödyttää tämä minua -nyt?" jatkoi hän kolkolla äänellä. "Tapahtumat ovat ehkäisseet tuumani, -ja tässä ei auta kirjallinen tieto enään mitään." - -"Oh", huudahti hän, hetken vaiti oltuaan, "tietoni on oleva minulle -hyödyksi. _Hän_, tuo ylpeä tyttö, joka raivostuttaa minua -levollisuudellaan, hän ei enään minussa tunne tuota raakaa sissiä, joka -ainoastaan janoo verta, vaan viekas jesuiitta on niin kietova hänen -pauloihinsa, että hän tietämättään lankee niihin. Ha ha haa!" nauroi -hän hurjasti ja viskasi tikarin kauas lattialle, "minä saarnaan hänelle -oppiani; puhun hänelle rakkaudesta, yhdyn mielipiteisiinsä, ja sillä -tavoin aivan tietämättänsä tulen aikomusteni perille. Ah, ei oppi -sentään olekaan halveksittava", jupisi hän, ottaen tikarin lattialta ja -pistäen sen paikalleen, "kyllä pyhät isät tiesivät mitä tekivät, -kirjoittaessaan näitä oppeja, joita voi osoittaa aina kunkin mielen -mukaan. Ja jos nyt kunnianarvoinen pää-pappi, joka värisi, kuullessaan -kuolemasta ja verestä puhuttavankin, tietäisi, että minä, joka kymmenen -vuotta kaksi kertaa päivässä kidutin itseäni madonnan kuvan edessä, nyt -olen ryövärijoukon päällikkö, ja käsittelen tikaria ja pistoolia yhtä -taitavasti kuin ennen rukouskirjaa, lähettäisi hän minulle varmaan jo -edeltäkäsin parin vuoden synninpäästön. Minä olen jesuiitta", jatkoi -hän hetkisen mietittyään, "mutta kukaan ei voi aavistaakaan, että -entinen ruhtinaan palvelija, Walchovitz, ensin puki päälleen -munkkikaapun, sitten ryövärin vaatteet, päästäkseen tarkoituksensa -perille. Haa!" kiljahti hän, hypähtäen seisoalleen, "unohdinpa, että -Czarny elää! Hän tuntee minut ja voisi vahingoittaa tuumiani. Mutta -hänen täytyy kuolla", lisäsi Walchovitz levollisemmin, "hän, kuten -kaikki muutkin viholliseni, katoo tietämättömiin, eikä kukaan ole -milloinkaan löytävä heidän ruumiitaankaan. Minä hyödytän kirkkoamme: -heidän täytyy kuolla, mutta _huomiota herättämättä_, sillä niin kuuluu -lakimme." - -Raju intohimo säihkyi jesuiitan silmissä; moniaita minuuttia istui hän -mietteisiinsä vaipuneena, sitten nousi hän seisoalleen ja asteli -vitkaan ulko-ovea kohden, jupisten itsekseen: - -"Nyt hänen luokseen! Tahdon helliä pientä kyyhkystäni, ja kahden päivän -kuluttua lepää hän joko rinnoillani tahi Finjajärven aalloissa." - -Näin sanoen astui hän tuvasta pihalle, katseli hetkisen tarkasti -ympärilleen ja ohjasi sitten askeleensa yksinäistä mökkiä kohden aivan -järven rannalla. - - - - -V. - -Berta. - - -Tässä matalassa mökissä oli Berta vankina. Akkunoita oli ainoastaan -yksi; se oli järvenpuolella ja niin pieni, ettei ihminen olisi siitä -mahtunut kulkemaan. Se ei oikeastaan akkunan nimeä ansaitsisikaan, -sillä se oli vaan räppänä, johon täksi tilaisuudeksi oli sovitettu -likainen, viheriään vivahtava lasi. Ja tässä inhottavassa luolassa, -sisältäen vaan vuoteen, sohvan ja pari tuolia, tuli Bertan oleskella, -hänen, joka pari päivää ennen lapsellisissa leikeissä oli hyppinyt -majuritar Lundbergin avarissa saleissa. - -Sellainen on elämä, toisena hetkenä valoisa ja ilokas kuni hymyilevä -kevätaamu, toisena pimeä kuin myrskyinen marraskuun yö. - -Berta ei voinut itkeäkään enään, sillä hän oli itkenyt liian paljon. -Aamusta aina siihen asti kun hämärä levisi maan ja vetten yli, istui -hän pienen ikkunan ääressä, ja loi levottomia silmäyksiä vedenpinnan -yli, ikäänkuin toivossa nähdä pelastajan tulevan. Mutta toivonsa oli -turha. Hänen edessään kuohuivat pienet laineet leikkien, ja leirissä -tuolla joivat sissit hänen ja päällikkönsä maljoja laulellen laulujaan. -Berta ei kuullut mitään. - -"Jospa _hän_ toki tulisi", kuiskasi hän, pusertaen kätensä ristiin, -"mutta virkansa sitoo hänet, ja ehkä hän ei tiedä, missä olenkaan." - -Ainoastaan synkät seinät kuulivat hänen valituksensa, ja vieno -kesätuuli vei sen Finjajärven loiskuvien aaltojen yli. - -Hänen ei tarvinnut katsella niitä hirmuisuuksia, joita sissien leiriin -tuotuja vankejansa kohtaan oli tapana harjoittaa, sillä kuten tiedämme, -oli hänen akkunansa järvelle päin. Hän pääsi harvoin ulos, mutta kun -tämä hänelle myönnettiin, käveli rinnallaan aina eräs vanha, inhoittava -akka, nimeltä Kaisa, jonka luultiin voivan noituakin. Tämä ei juuri -ollut hienolle neidille sopiva seuralainen, mutta Bertan täytyi tyytyä -kohtaloonsa. Aniharvoin puhutteli hän Kaisaa, ja kun tämä puhua -laverteli tanskalaisten voitoista, oli tyttö vaiti ja antoi hänen sekä -puhua että vastata. - -Niin kului pari päivää, kun sissien päällikkö tuli vangin huoneesen. -Mutta miten hän oli muuttunut! Ensi kerran kun hän kävi Bertan luona, -aamulla sen päivän jälkeen, jona oli ottanut hänet vangiksi, oli hän -ollut raju ja hillitsemätöin ja vannonut, että ennenkuin ensi täysikuu -valaisisi Finja-järveä, täytyisi tytön joko olla hänen, tahi -valmistautua kuolemaan. - -Teko-hymy huulillaan astui Walchovitz huoneesen. Hänen silmänsä eivät -nyt hehkuneet vihasta eikä hekumasta, mutta tämä teeskennelty -levollisuutensakin oli hirveä nähdä. - -Intohimot, jotka vallitsivat hänen tulista luonnettaan, olivat, myrskyn -kaltaiset luonnossa; ne tarvitsivat lepoa, päästäkseen uudestaan -valloilleen, ja silloin entistä kiivaammin. - -Nähdessään vihollisensa, vetäytyi Berta takaisin, painaen kätensä -sydämelleen. - -"Älkää pelästykö, hurskas lapseni!" sanoi Walchovitz, mennen tytön luo. -"Minä olen vaan tahtonut teitä koetella." - -Berta oli kokematon; hän ei nähnyt hukkaa karitsan taljan alta. - -"Laskekaa minut jälleen kotia äitini luo", pyysi hän rukoilevalla -äänellä, tarttuen jesuiitan käteen. - -Tätä pyyntöä ei Walchovitz ollut odottanut, ja hän oli hetkisen vaiti -sekä nähtävästi hämillään, mutta sitte sanoi hän teeskennellyllä -sydämellisyydellä: - -"Mahdoton, tätä pyyntöänne en voi täyttää. Ajatelkaapas", jatkoi hän, -istahtaen tuolille, "ajatelkaapas, että koko seutu vilisee sisseistä, -ja että..." - -"Mitä se tekee", virkkoi Berta rohkeasti. "Lähettäkää pari miestä -mukaani, minä lupaan, että lähetän heidät takasin." - -"Kuulkaahan neiti", vastasi hän vakavalla äänellä, "meillä ei ole -voimassa turvakirjeet eri osastojen kesken, kuten vakinaisissa -armeijoissa. Jokaisella seurueella on omat lakinsa, ja tuskin on -esimerkkiä siitä, että he antaisivat muiden lupauksille arvoa. Ja onhan -se luonnollistakin", lisäsi hän painolla, "sillä mitä minä lasken -käsistäni, voi olla muille hyödyksi, ja päinvastoin. Älkäämme siis -puhuko siitä enään; elämänne kuluu kait jota kuinkin, eikä mitään tule -teiltä puuttumaan." - -"Mutta vapaus, vapaus", virkkoi Berta, "ettekö sitä pidä minään, sillä -kun..." - -"Minä en ole kieltänyt teitä menemästä pihalle milloin tahdotte", -keskeytti Walchovitz kiivaasti, "ja ettehän sitä paheksune, että vanha -Kaisa on seurassanne käskyjänne täyttämässä." - -"Ellei minun täytyisi _häntä_ totella", vastasi Berta vapisevin äänin. -"Minä en enään ole lapsi, jota voi kulettaa mielensä mukaan", jatkoi -hän sitten, ylpeästi kohottaen päätään, "vaan vapaasukuinen -aatelisnainen, ja tuhansia käsiä tulee kohoutumaan puolustuksekseni. -Minä vaadin, että laskette minun vapaaksi, ett'en kauemmin tarvitse -olla näiden ilkeiden ihmisten parissa." - -Walchovitz oli vähällä unohtaa päätöksensä, mutta hän hillitsi kuohuvat -tunteensa, ja sanoi niin levollisesti kuin mahdollista oli: - -"Olenpa hyvin pahoillani, ett'en voi pyyntöänne täyttää, nuori -neitiseni. Minun täytyy pakosta pitää teitä täällä." - -"_Pakosta_", toisti Berta, pannen painon joka tavulle, "minkätähden -puhutte arvoituksia?" - -"Kun aika tulee, saatte kyllä kaikesta selon", vastasi Walchovitz, -kädellään pyyhkäisten otsaansa. Oltuaan hetkisen vaiti, jatkoi hän, -nojautuen lähemmäksi tyttöä ja katsellen häntä tarkasti: "Tapahtumia -löytyy, jotka pakoittavat minua käyttäytymään aivan vastoin -luonnettani. Katsokaas, me ihmiset, jotka luulemme olevamme niin -voimakkaat ja rohkeat, emme olekaan muuta kuin tapahtumain uhria; nämä -enimmäkseen kohtalomme määräävät." Viimeiset sanansa lausui hän niin -matalalla ja intohimoisella äänellä, että Berta pelästyneenä vetäytyi -syrjään. Walchovitz huomasi nyt liiaksi kiivastuneensa ja virkkoi -sentähden levollisesti: - -"Neitiseni, kohtalonne on nyt minun käsissäni; minun määräyksestäni -voitte olla joko onnellinen tahi onneton, miten vaan..." - -"Muuta ette voi kuin tappaa minut", keskeytti nuori tyttö ja seisahtui -puolalaisen eteen; "minä tiedän, miten kohtelette vankejanne; teistä ei -ole mikään pyhää, vaimoja ja lapsia, miehiä ja ukkoja, kaikkia koetatte -kiusata mitä julmimmalla tavalla. Kylläpä aavistan, mikä kohtalo minua -ennemmin tahi myöhemmin odottaa", jatkoi hän ja kätki kasvonsa -käsiinsä, "mutta Jumala on minua auttava, ja kun vähemmän sitä -aavistattekaan, on pelastaja oleva luonani." - -Nämä viimeiset sanat herättivät jesuiitassa epäluuloja, ja hän jupisi -itsekseen, pitkin askelin kävellen edestakasin lattialla: "Haa, olisiko -kukaan kavaltaja joukossani; kenties Ramoski... Ei, ei", jatkoi hän -puoliääneen, "minä pelastin kerran hänen henkensä, hän ei ole minua -pettävä." Ääneensä lisäsi hän: "Näettehän tuon saaren tuolla! Siellä -käyskentelee kaksi vartijaa yöt ja päivät. Samoin ovat valppaimmat -miehet lähetetyt tiedustusretkille ympäristöihin. Heillä on ilveksen -näkö, huuhkajan korvat ja vihollisten verestä hurmeiset pistimet! Miten -siis luulette kenenkään voivan hiipiä luoksenne? Vaikka hän olisi repoa -kavalampi ja ja käärmettä liukkaampi, niin ottaisimme hänet kuitenkin -kiinni." - -Berta kauhistui näitä sanoja kuullessaan. - -"Suurenko lunastushinnan vaaditte?" kysyi Berta hetkisen mietittyään. -"Mainitkaa summa ja lähettäkää sana Torppaan, niin..." - -Silloin nousi Walchovitz seisoalleen ja oikasi vartalonsa; silmänsä -säihkyivät, ja ennenkuin Berta oli puhunut loppuun, keskeytti hän hänet -lujalla äänellä: - -"Minä en tarvitse kultaa, sillä sitä minulla jo on tarpeekseni. Jos -lupaisitte minulle koko Torpan, niin en ottaisi sitä vastaan." - -"Mitä sitten vaaditte?" kysyi Berta, tuskin uskaltaen hengittää. - -Walchovitz oli hetkisen ääneti, ikäänkuin epäröiden vastausta. -Intohimot ja järki taistelivat hänen rinnassaan, mutta vihdoin voitti -viimeksimainittu, ja hän sanoi, istahtaen tuolille sekä viitaten -vankiakin istumaan: - -"Aluksi vaadin, että kuuntelette minua kärsivällisesti; lopun saatte -kuulla huomenna." - -Berta ei vastannut. - -"Älkää pelätkö laisinkaan, ihana neitini", jatkoi hän hellällä äänellä, -"tahdon kertoa teille pienen sadun, jonka kuulin eräältä vanhalta -mieheltä; mutta se on sisältörikas ja erittäin sopiva nuorisolle. Se -kuuluu näin: 'Kaukana, Puolan synkissä metsissä, asui kaksi sisarusta -sovussa ja ystävyydessä. He toimivat uutterasti ja kokosivat rikkautta, -ja heidän tiluksensa ulottuivat kauas toisellapuolen vuorten olevien -järvien luo. He olivat veli ja sisar. Veljellä oli paljon puuhaa -ympäristössä asuvien naapurien kanssa; hän sovitteli heidän riitojaan -ja auttoi heitä ajamaan maasta niitä hurjia vihollisia, jotka toisinaan -tulivat vuorien yli, jolloin hänellä aina oli apuna eräs naapurinsa -poika, kaunis nuorimies, joka oli hänen siskonsa kihlattu. Tämä nuori -mies ratsasteli pelkäämättä vuorilla hevosellaan ja ajaa karahutti -urheasti hopeapurojen yli, ja luotinsa ehätti kotkan korkeimmalla -kallionhuipulla. Monta, monta vuotta sitten nuo pakanat taasen tulivat -vuorten yli, tallasivat viljan, polttivat talot ja sanoivat omaavansa -oikeuden ratkaista naapurusten väliset riitaisuudet. Veli ja sisar -erosivat; veli meni paenneiden maanmiestensä luo ja kehoitti heitä -urheasti suojelemaan kotejaan. Sisar oleskeli kotona erään vanhan -sukulaisensa ja muutamain palvelijain seurassa, jotka veli oli jättänyt -hänelle huviksi, sillä hänen sulhonsa taisteli vihollisia vastaan -vuorilla ja tasangoilla. Eräänä päivänä tuli sitten eräs haavoitettu -nuorukainen sisaren taloon: vaikka vihollinen, laskettiin hän sisälle, -ja tuo nuori tyttö hoiti häntä siksi, kunnes hän parani..." - -"Jatkakaa, jatkakaa", huudahti Berta, kun Walchovitz vaikeni ja pyyhki -hikihelmiä otsaltaan. - -"Nuorukainen lähti matkoihinsa", jatkoi hän kuiskaavalla äänellä, "vaan -muutaman ajan kuluttua tuli eräs toinen mies, useiden vihollisten -seurassa takasin, vei mukanaan sisaren ja tuon vanhan sukulaisen, sekä -osaksi tappoi, osaksi ajoi pakosalle palvelijat. Se mies, joka oli -nauttinut niin paljon hyvyyttä nuoren tytön kodissa, vietteli hänet -sittemmin ja teki rikoksensa yhä suuremmaksi murhaamalla sisaren -sulhon, joka tuli vaatimaan armastansa takasin. Tyttö seurasi häntä -vuorten toiselle puolen, sillä rakkautensa isänmaatansa ja jumaloitansa -kohtaan ei ollut sen suurempi. Mutta ilmestyipä kostajakin, joka löysi -pakolaisten jäljet. Yöt, päivät kuljeskeli hän korkeimpien vuorten yli; -usein joutui hän harhateille synkissä metsissä, jossa petojen kiljuna -häntä kammostutti; hän ui jokien ja purjehti merien yli ja ainoastaan -koston tuumat täyttivät hänen sydämensä. Hän tuli noiden hurjien -miesten maahan, siellä tapasi hän viettelijän ja..." - -"Mikä teitä vaivaa, te kalpenette?" huudahti Berta, itsekin tullen -pahoille mielin, ja unhotti nyt kokonaan vihollisen olevan edessään. - -"Eipä mikään", vastasi Walchovitz pyyhkäisten hikeä otsaltaan. "Minä -sanoin että kostaja löysi vihollisensa. Kaksikymmentä vuotta oli hän -häntä etsinyt ja nyt... nyt vihdoinkin ehätti hän tuon kavalan -sydämen." - -Parahtaen syöksi Berta sohvalta, ja olisi kaatunut ellei Walchovitz -olisi häntä tukenut. - -"Ja nyt hakee kostaja tuota kavalaa tyttöä, joka jätti isänmaansa ja -jumalansa sekä polvistui muukalaisen alttarin juureen", kuiskasi -jesuiitta, pelästyneen Bertan korviin. Pari minuuttia epäröi hän, -iskisikö viimeisen iskun, mutta vihdoin jupisi hän hampaittensa välistä -ja silmänsä säihkyivät: "Nyt on aika pehmittää hänen sydämensä, -huomenna rukoilee hän polvillaan armoa äidilleen, ja silloin on hän -minun. Olipa oikein hyvä, että tulin puhuneeksi tuon kertomuksen, nyt -pääsen tuumaini perille tarvitsematta teeskennellä hurskaaksi; hetken -päätös on auttanut minua." - -Berta oli juossut akkunan luo, koko ruumiinsa vapisi, ja posket olivat -kalman kalpeat. - -"Tahdotteko tietää tuon naisen nimen?" kysyi Walchovitz ja meni häntä -lähemmäksi. - -"En, en!" huusi nuori tyttö, kauhulla katsellen vihollisensa synkkiä -kasvoja. Hirveä aavistus sanoi hänelle, että miehen kertomus sisälsi -jotain salaperäistä ja hirmuista, ja hän teki häätävän liikkeen -kädellään, ikäänkuin olisi hän tahtonut työntää Walchovitzin syrjään. - -"Teidän täytyy se tietää", kuiskasi jesuiitta, hypähtäen hänen -rinnalleen, "kostaja olen minä, ja tuo valapatto on... äitinne!" - -Mailma musteni nuoren tytön silmissä ja hän aikoi huutaa, mutta -kielensä ei tehnyt palvelusta, ja pienimmättäkään äänettä vaipui hän -tainnottomana lattialle. - -Walchovitz syöksyi ulos, ja kaukana metsissä vastasi kaiku hänen -ivanauruunsa. - -Samassa silmänräpäyksessä kun Walchovitz katosi, näkyi toiset kasvot -ruudun takana. Niiden omistaja oli Ramoski. - -"Tyttöparka", jupisi hän, ja pyyhkäsi huuran lasista nähdäkseen -paremmin, "niin totta kun elän, et huomenillalla ole enään täällä." - -Näin sanoen poistui hän ja lähestyi pitkin askelin Walchovitzin tupaa, -jonka matalasta ovesta astui sisään. - - - - -VI. - -Torpassa. -- Valmistuksia. -- Pelastus. - - -Aivan Torppaa ympäröivän vallihaudan partaalla, lähellä ylös nostettua -vipusiltaa, istui kolme miestä ja puhuivat kuiskaten keskenään. Oli -seuraava ilta sen jälkeen, kun Walchovitz oli käynyt Bertan luona. -Keskustelevien ympärillä tekivät talon palvelijat innokkaasti työtä; -suuren suuria kivilohkareita tuotiin esille, jotka tarvittaissa saatiin -vierittää vihollisen päälle, risukimppuja pidettiin valmiina, ja -matalille valleille istutettiin pari pientä tykkiä, joiden kartessien -piti levittämän kuolemaa ja tuhoa vihollisissa. Jokainen näytti -levottomasti odottavan jotakin, ja kaikkien silmät tähystelivät -metsänrinnettä, ikäänkuin odottaen näkevänsä joka silmänräpäys hurjien -vihollisten syöksevän esiin. - -"Tänä iltana siis rynnäkkö on tapahtuva", sanoi yksi ennenmainituista -kolmesta miehestä, leikiten kauhean miekkansa kahvalla, "eivätpä he voi -aavistaakaan, että kova vastarinta heitä odottaa." - -"Eivät laisinkaan", toisti Czarny, joka oli käärinyt kaapun paremmin -ympärilleen, sillä tuuli oli kylmä ja ilta tavattoman kostea. - -"He toivovat saavansa heti ensi rynnäköllä linnan haltuunsa, mutta -vanha Czarny ja Ramoski ovatkin tällä kertaa olleet heitä viekkaammat." - -"Eikö olisi paras viedä kreivitär täältä pois?" virkkoi Aksel. "Hän -kyllä saisi turvapaikan Herrevadissa, ja..." - -"Ei, ei", keskeytti Czarny, tehden kieltävän liikkeen kädellään, -"kreivitär on yhtä turvattu täällä kuin Herrevadissakin. Älkää luulko, -nuoret herrani", jatkoi hän säihkyvin silmin, "älkää luulko, että -sotaiset näytelmät ovat niin vieraat Eleonora-kreivittärelle; vaikka -kaksikymmentä vuotta on kulunut siitä, luulen että vanhat tapahtumat -vielä säilyvät hänen muistossaan." - -Ei kukaan vastannut näihin Czarnyn sanoihin, mutta hetkisen mietittyään -sanoi Bernhard, nojautuen lähemmä vanhusta: - -"Ramoski on kait uskollinen, niin että..." - -"_Ramoski on uskollinen_", vastasi Czarny, pannen joka sanalle painon. -"Jo lapsina otti enonne meidät huostaansa ja vei Mikolaioviin. -Tapahtumat eroittivat meidät, mutta aina olimme haltiaväellemme yhtä -uskolliset. Hän asui Sandomirissa, minä kotkan tavoin välistä siellä, -välistä täällä. Me luotimme kuitenkin toisiimme, sillä siitä saakka kun -puolialasti juoksentelimme Vislokan rannoilla ja kylvöimme sen -laineissa, tekivät yhteiset pyrinnöt meidät yhdeksi. Sopimuksemme -mukaan tapasimme toisemme toissapäivänä, ja silloin kertoili hän -tuumistaan. Heti kun Walchovitz on marssinut matkoihinsa, pelastaa hän -neidin. Niin, Ramoski on repoakin kavalampi", jatkoi vanhus säihkyvin -silmin, "hän on itse keksinyt tämän ryntäyksen ja kehoittanut -jesuiittaa sitä tekemään. Walchovitz vihaa minua minkä ihminen voi -vihata, ja hän on koettava minua saada hengiltä, kunnes itse joutuu -hukkaan... tahi saa minut uhrikseen." Nämä viimeiset sanat lausui hän -enemmän itsekseen ja pyyhkäsi kädellään otsaansa. - -Molemmat nuorukaiset katselivat häntä puoleksi levottomin puoleksi -uteliain silmäyksin; vihdoin katkasi Bernhard äänettömyyden ja kysyi, -kevyesti laskien kätensä Czarnyn olalle: - -"Eikö meidän tulisi sanoa äidilleni, kuka..." - -"Älkää milloinkaan enään puhuko siitä!" keskeytti Czarny vielä kerran. -"Mitä luulette, olisi seurauksena siitä, jos kreivitär saisi tietää, -että eräs Göran Czarneckin palvelija on ryöstänyt hänen tyttärensä. Ei, -ei nuori herrani! Paras on, että tämä niin kauan kuin mahdollista -pidetään häneltä salassa. Jos voisimme saada sen toimeen, ettei hän -milloinkaan saisi nähdä Walchovitziä tahi kuulla hänestä -puhuttavankaan, ei hänenkään rauhansa tulisi häirityksi." - -"Äiti ei unohda niin helposti", vastasi Bernhard, kohottaen päätään, -"ja vielä vähemmin sellaisia asioita." - -"Ei, Jumala paratkoon", jupisi vanhus ja nousi seisomaan. "Ilon unohtaa -kyllä pian, mutta suru, se painuu mieleen." - -Samassa lähestyi vanha uskollinen palvelija, Erkki, ja pyysi saada -puhutella Bernhardia. - -"Sano suoraan, mitä on mielessäsi", sanoi nuorukainen, hypähtäen -pystyyn. "Olethan ollut Finjassa?" - -"Olen", vastasi Erkki, heiluttaen painavaa miekkaa, ikäänkuin se olisi -ollut putkisauva, "niin pitkällä kävin kun pääsin. Nuo kirotut sissit -olivat yhä kintereilläni, mutta minä olen liian kauan metsissä -kuleksinut, antaakseni tuollaisten kömpelöiden lurjuksien ottaa itseäni -kiinni. Eipä auta, että sotamarski ja luutnantti Hummerhjelm heitä -ahdistavat, he tulevat kuitenkin taas esiin, missä vähemmän odotetaan. -Nyt on asia se, että he mielihyvällä katselevat Torppaa, ja vaan se -seikka, että Herrevadi on niin lähellä, arveluttaa heitä, mutta..." - -"Mitä mutta", keskeytti Czarny, vakavasti katsellen puhujaa, "epäilitkö -mitään?" - -"Jotain sinnepäin", vastasi Erkki, nyykäyttäen päätään, "tuolla rapisi -joka taholla sekä pensaikossa että puissa, ja sieltä täältä näin -nokisia kaavoja pistäytyvän esiin; nuo pedot ovat nyt partioretkellä, -ja Herra yksin tietää, kenen vuoro ensin tulee." - -"Ah, yhä useampihan tuon asian tunteekin", virkkoi Czarny, kevyesti -lyöden Erkkiä olalle. "Sinunpa silmäsi eivät ole peitossa: sissiä -hiipii todellakin täällä ympäristöllä, ja ensi yönä karkaavat he -niskaamme." - -"No, Jumala nyt lisätköön voimiani", huudahti Erkki, tehden uhkaavan -liikkeen nyrkkiin puristetulla, tarmokkaalla kädellään, "monta kertaa -olen käsikahakassa ollut, ja tietäkää se, että ukko Erkki Erkinpoika ei -olekaan juuri heikompia, kun on kysymys miekan käsittelemisestä. -Muistanpa vielä kun majailimme Sonderburgin linnassa erällä -Als-nimisellä saarella, Tanskanmaalla. Tämä ei ollut mikään leikki, sen -voitte uskoa, sillä tanskalaiset, saksalaiset ja puolalaiset -hätyyttivät meitä kaikin voimin. Mutta kas, urhea Askenbergimme -[ruotsalaiset sotamiehet eivät voineet oppia lausumaan Aschenbergin -eikä monien muidenkaan nimiä oikein], hän ei sittenkään joutunut -kiipeliin. Tietäkää, että siihen aikaan palvelin ratsumiehenä, ja -vieläkään en ole heikontunut." Niin sanoen ojensi puhuja oikean kätensä -suoraksi ja pudisti vahvaa käsivarttaan. "Mutta tällaista kahakkaa eivät -vanhat silmäni vielä milloinkaan ole nähneet", jatkoi hän: "itse -kuninkaan sotamiehet eivät häpeä ryöstää ja rosvoilla kuten pahimmat -ilkitöiden tekijät. Olisipa tämä vaan tapahtunut hänen isävainajansa -aikana: niin, sepä oli toisenlainen aika se", jupisi Erkki itsekseen, -mutta lisäsi taas heti ääneensä: "Silloin sekä päällikkyyttä että -miehistöä pidettiin kurissa, eikä kukaan uskaltanut koskea omenatakaan. -Nuo kirotut sissit eivät tunnusta Jumalaa eikä perkelettä, sentähden -elävätkin he villipetojen tavalla, ja tunnenpa itseni kuin nuoremmaksi, -ajatellessani miten lämpimästi nuo pienet esineet tuolla valleilla -tulevat tervehtimään konnia", huudahti vanhus, osoittaen tykkiä. "Itse -tahdon niitä hoitaa, ja olisipa todellakin merkillistä, ell'en voisi -pitää heidän järjestämättömiä joukkojaan kurissa. Jos on, kuten -sanotte, Czarny, että nuo verta janoovat koirat kuljeksivat täällä -ympäristössä, tervehtiäkseen meitäkin, niin olkaa varoillanne, silloin -kuin vähemmän aavistaa, ovatkin he jo niskassa. Minä asetun tänne -vallille, ja heti ensimäinen sissi, joka näyttää tukkuisen päänsä, saa -tämän suuren risukimpun tukkaansa, ja tuli on leimuava siinä kuten -katajapensaassa. Tämä on viimeinen sanani, ja Erkki-vanhus ei syökään -sanojaan koskaan." - -Vanhus oli hetkisen vaiti, sitten osoitti hän oikeata sivurakennusta, -huudahtaen: - -"Kas todellakin, tuolla seisovat kreivitär ja vanha Martta, joka on -vannonut ei milloinkaan menevänsä naimisiin. Mutta", lisäsi hän, -naurahtaen itsekseen, "saammepa nähdä, eikö tuon vanhan neitosen sydän -helly, kun oikein toden perästä alkaa häntä piirittää." - -"Hyvästi, hyvät herrat", sanoi hän sitten vakavalla äänellä, "minä -menen nyt määräpaikalleni." - -Mutta ennenkuin Erkki oli montakaan askelta ehtinyt ottaa, pidätti -hänet Martta, joka kädet lantioilla asettui hänen eteensä hyvin -vihastuneen näköisenä. - -"Kreivitär kysyy, mitä tämä merkitsee", sanoi vanha palvelijatar ja -katseli kummastellen varustuksia. - -"Eipä mitään erinomaista", vastasi Erkki tyynesti ja aikoi jatkaa -matkaansa, "täällä taidetaan tänä yönä pitää pienet tanssiaiset, ja jos -olet tanssihaluinen, Martta, niin sopii mainiosti..." - -"Tanssihaluinen;" toisti Martta, tehden ylenkatseellisen liikkeen -päällään, "nuoret liehakot sellaisesta turhuudesta välittävät, -rehellinen nainen..." - -"Ei tee muuta kuin katselee ja huokailee", keskeytti Erkki vuorostaan -ja astui pari askelta eteenpäin. "Mutta yhden neuvon annan sinulle, -Martta", jatkoi hän vakavasti, "sinä saat pian nähdä kummallisen -näytelmän; pysy silloin huoneissa äläkä pistä nokkaasi ovesta, sillä -silloin on hyvin mahdollista, että peset huomenna koipiasi -vallihaudassa." Näin sanoen jätti hän vanhuksen, joka itsekseen -jupisten joitakin epäselviä sanoja ohjasi askeleensa isoja portaita -kohden, jonne Czarny ja molemmat nuorukaiset jo olivat ehtineet. - -"Miksi et ole kertonut tästä uhkaavasta vaarasta ennenkuin viimeisessä -silmänräpäyksessä", sanoi kreivitär lempeällä vaan surullisella -äänellä, nojautuen Bernhardin käsivarteen. "Ja sinä, vanha Czarny", -jatkoi hän kääntyen Czarnyn puoleen ja loi häneen puoleksi nuhtelevan -katseen, "sinä, joka tiedät että vaadittaissa voin kärsiäkin, sinäkin -salasit minulta tämän?" - -"Jalo kreivittäreni", vastasi vanhus nöyrästi, paljastaen päänsä, -"minun on kaikki syy, sillä minä kielsin Bernhard- ja Aksel-herraa -puhumasta, koska en syyttä tahtonut saattaa teitä levottomaksi. Jo -ennalta kannatte niin paljon suruja hartioillanne, että minua arvelutti -kertoa tästä vaarasta, ell'ei, kuten nyt, tarve vaatisi sitä tekemään. -Mutta ehkä kaikki onkin vaan pelkkää pelotusta", jatkoi hän, -tähystellen metsäänpäin. "Olkaa kuitenkin ihan levossa, niinkauan kun -käsivarsikin liikkuu, olemme teitä puollustava." - -Toivon säde valaisi hetkisen Eleonoran surumielisiä kasvoja, vaan se -katosi pian ja hän kuiskasi: - -"Berta-parka, jospa vaan tietäisin kohtalosi! Koko Torpan, niin, kaikki -mitä omistan tahdon antaa sille, joka jälleen tuo lapsen helmaani." - -"Huomenna Aksel ja minä lähdemme Herrevadiin", vastasi Bernhard: -"sotamarski Ascheberg ei varmaankaan kiellä pyytämääni apua, ja parin -päivän päästä on siskoni oleva vapaa." - -"Niin, se on varma", vakuutti Aksel, oikealla kädellään tarttuen -miekkaansa. - -"Jumala suokoon, että puhuisitte totta", huokasi kreivitär, ollen -valmis poikansa käsivarteen nojaten tekemään kierron linnan -huoneuksessa. Mutta silloin astui Czarny esiin ja sanoi: - -"Armollinen kreivitär, älkää lisätkö mieltänne nyt painavaa surua, -katselemalla kaikkia niitä hirmukeinoja, joita olemme keksineet, -ottaaksemme sissejä vastaan niin tuntuvasti kuin mahdollista! Minä -olen..." - -"Uskollinen Czarnyni", vastasi Eleonora, tarttuen palvelijan käteen, -"minä luotan uskollisuuteesi, jota on koetettu niin monta vuotta. -Sinähän vielä muistat vanhaa sukulaistani, Katarina Lubomirskiä, ja -enpä milloinkaan unohda, miten sinä ja hän aina olitte riidassa, sillä -hän, kuten minä nyt, tahtoi aina ottaa osaa Mikolaiovin puolustukseen. -Vanhus lepää nyt levossa", jatkoi Eleonora liikutettuna, "rauha hänen -tomullensa!" - -"Amen", jupisi Czarny itsekseen, "pyhä neitsyt häntä varjelkoon!" -Ääneensä sanoi hän: "Ja minä vakuutan, ett'ei yksikään ihminen toista -kertaa tule viemään teitä kodistanne, olisipa se sitten vaikka eversti -Kruse itse!" - -Eleonora hymyili katkerasti kuultuaan tämän muistutuksen, ja vastasi -kuiskaten: "Tämä oli siihen aikaan, kun riemu asui sydämessäni." - -"Voihan se vielä kerran palatakin", intti Czarny. - -Eleonora ei vastannut. Syvään huoahtaen palasi hän huoneisiinsa. - -Kauan katsoi Czarny hänen jälkeensä, ja yksinäinen kyynel vieri hänen -lumivalkeaan partaansa, kun hän jupisi: "Niin kauan kuin tämä käsivarsi -voi asetta käsitellä, ei yksikään ole häneen tarttuva." - -Yön vaippa peitti yhä enemmän maan, ja kylmä tuuli vinkui metsissä ja -tantereella. Raskaat pilvet, jotka koko päivän olivat estäneet auringon -lämpimät säteet paistamasta, olivat haihtuneet, ja miljoonia tähtiä -loisti nyt kirkkaalla taivaalla, ystävällisesti tuikkien Skånen verisen -tantereen yli. Puoliyöstä nousi Mörkanskogin viheriöiden puunlatvojen -takaa kuu, ensin kullaten kukon oikean sivurakennuksen torninhuipulla, -sitten luoden värisevän valonsa jokaisen esineen yli. - -Kolmekymmentä rivakkaa miestä oli linnan puollustusväkenä, todellakaan -ei suuri joukko, mutta mitä luvussa puuttui, sai urhous palkita. Yksi -ajatus innostutti kaikkia: hengellä ja verellä puollustaa asematansa. -Hiljaa kuin varjot hiipivät he toimillaan ja tekivät tehtävänsä -kuumeentapaisella kiireellä, sillä joka hetki odottivat he saavansa -kuulla sissien hurjia sotahuutoja. He kyllä tiesivät, minkälaista -vihollista vastaan tulisivat taistelemaan, ja Czarny, joka -puollustustyötä johti, oli ytimekkäässä puheessa valmistanut heitä -ankaraan taisteluun. Jollakuilla heistä oli kostettavana äidin, isän, -sisaruksen tahi puolison kuolema, sillä suurin osa oli paennut -poltetuista taloistaan ja hurjistuneiden talonpoikain puukoilta. He -olivat kaikki ruotsalaismielisiä, ja tiesivät siis, mikä kohtalo heitä -odottaisi, joutuessaan vihollisten käsiin. He olivat vannoneet -mieluummin tulla haudatuksi raunioiden alle, kuin uskoa sissien -lupauksia ja vakuutuksia. - -Akselin ja Bernhardin järjestäessä omia puolustusasemiaan käveli tuo -väsymätön Czarny ympäri ja piti tarkan huolen, että kaikki oli -kunnossa. Ei mikään jäänyt häneltä huomaamatta. - -"Hyvä, hyvä", puuttui vanhus puhumaan, istahtaen tykille, "minä olen -nyt keittänyt heille keitoksen ja valmistanut niin lämpymän -tervehdyksen, ett'eivät suinkaan tule palelemaan, vaikka yö onkin -jotenkin kylmä. Tulkaa nyt vaan", jatkoi hän, nojaten kauniin päänsä -käteensä, "vielä kerran tahdon katsella Walchovitzia silmiin, ja pyhä -neitsyt on kyllä pitävä huolta siitä, ettei miekkani tällä kertaa -luiskahda hänen otsalleen. Ja Ramoski kyllä tekee velvollisuutensa. -Haa!" huudahti hän, nousten seisoalleen. "Tahtoisinpa nähdä hänen -raivonsa, kun takasin palatessaan neiti onkin poissa, jos, nimittäin, -hän milloinkaan palaa takasin", jatkoi hän vitkaan. "Minun miehieni -kanssa ei ole leikkimistä, ja vanha Erkki kyllä antaa heille kullekin -ansioittensa mukaan. Tästähän tulee koko hauska leikki vanhoilla -päivilläni ja..." - -Samassa tunsi hän raskaan käden vasemmalla olallaan ja katsottuaan -takansa, seisoi Bernhard hänen vieressään. - -"Ethän vielä huomaa mitään?" kysyi nuorukainen, silmäillen seutua -ympärillään, "ja vaikea onkin tässä epämääräisessä kuunvalossa havaita -noita hiipiviä vihollisiamme." - -"Ei ole hätää, nuori herrani", vastasi Czarny varmasti, "Erkillä, joka, -kuten näette, seisoo tuolla vipusillan luona, on hyvät silmät, eikä -kissakaan voisi, hänen sitä huomaamatta, hiipiä tänne sisälle. Miten on -kreivittären laita, onko hän mennyt nukkumaan?" - -"Maata nyt!" huudahti Bernhard kummastuneena. "Kyllähän hyvä äitini nyt -on levollinen ja hyvässä turvassa, mutta olisihan aivan hullua nyt -antautua levolle, kun sota riehuu oven edessä. Ei, Czarny hyvä, niin -rauhallinen ei hän suinkaan ole." - -"Niin, parasta lienee pitää silmät auki aikoinansa", vastasi vanhus -hiljaa, "ei kukaan tiedä, mitä noilla konnilla on mielessä." - -Keskustelu päättyi tähän, ja Bernhard, jonka tuli vartioida vipusillan -luona, Akselin seisoessa toisella puolen vanhan linnan sisäänkäytävän -luona, lähti paikalleen. Hitain askelin lähestyi Erkki Czarnya ja -sanoi, osoittaen vipusiltaa: - -"Kestävätkö ketjut?" - -"Ei yksikään sissi saa niitä poikki", vastasi Czarny, "ja voidakseen -sen tehdä, tulee heidän ensin mennä vallihaudan yli, joka vie heiltä -vähintäänkin pari tuntia." - -"Kuulkaa, Czarny!" virkkoi Erkki, tarttuen puolalaisen käsivarteen ja -vei häntä vallin partaalle, "ei se ole pelko, vaan varovaisuus, joka -saattaa minut puhumaan teille. Lähettäkää sana Herrevadiin ja hankkikaa -lisäväkeä, jota pikemmin, sitä parempi. Pelkäänpä, että kaikki apu pian -on meiltä kielletty ja..." - -"Mitä nyt, ukko?" huudahti Czarny astuen takaperin. "Mitä tarkoitatte -tällä pelolla? Olittehan aivan levollinen äsken, eli ehkä omatunto..." - -"Vaiti!" ärjäsi vanhus liikutuksesta vapisevin äänin ja astui -taaksepäin, paljastaen miekkansa. "Minä tiedän, mitä aijotte sanoa. -Vanhalla sotamiehellä kuin minä, joka on sotinut rehellisen -'Askenbergin' rinnalla ja halaissut sekä saksalaisten, tanskalaisten -että puolalaisten pääkalloja, on aina puhdas omatunto, sen sanon -teille. Katsokaas, minä annan sotilaskunniani vastapantiksi -uskollisuudestani, ja jos kerran vielä uskallatte lausua sellaisen -epäluulon, ei neitseenne, tai miksi häntä nimitätte, voi pelastaa teitä -Erkki Erkinpojan kostolta. Tämä on viimeinen sanani, ja niin totta kuin -sissit nyt tulevat tuolla metsässä, niin totta olen rehellinen mies. -Hakekaa sitte itse apua, mistä tahdotte, kun nuo kirotut roistot -piirittävät meitä niin, ett'emme edes saa vallihaudasta vettä janoomme, -mutta älkää toista kertaa tulko luokseni sellaisella puheella!" - -Näin sanoen pisti ukko miekan taas huotraansa ja poistui, jupisten -sanoja, joita ei Czarny ymmärtänyt. Tämä jäi hetkeksi seisomaan -paikalleen ja näki vaijeten Erkin jättiläiskokoisen vartalon katoavan -sinnepäin, jossa tykit olivat; sitten kiirehti hän nopein askelin -oikeaan sivurakennukseen, ilmoittaakseen kreivittärelle, että päättävä -hetki oli tullut. - -Mutta juuri astuessaan ensimäiselle portaalle katsoi hän takansa, ja -näki vanhan Erkin seisovan erään tykin päällä. Hänen kookkaan -vartalonsa eroitti selvään kirkkaassa kuunvalossa, ja oli enemmän -kuvapatsaan kuin elävän ihmisen kaltainen. - -"Mitä nyt, mitä nyt?" jupisi Czarny ja seisoi kuin naulattuna -paikoillaan. "Mitä tämä merkitsee? Haa, merkki, tuo..." - -Viimeinen sana jäi lausumatta, kun hän samassa huomasi Erkin kadonneen. -Pari sekuntia odotti Czarny hengittämättä ja aikoi juuri palata -takasin, kun samassa paikassa, missä Erkki oli seisonut, salama -välähti, ja korkeissa puissa kajahteleva jyske seurasi heti sen -jälkeen. - -Joka taholta metsässä vastattiin laukaukseen korkeilla sotahuudoilla, -ja vallilta kuului Erkin voimakas huuto: - -"Aseisin! Sissit ovat hyökänneet kimppuumme!" - - * * * * * - -Tuskin oli viimeinen sissi kadonnut Ramoskin näkyvistä, kun hän nopein -askelin kiiruhti tuvalle, jossa Berta asuskeli. - -"Hän meni paulaan", jupisi puolalainen, kiiruhtaen kulkuaan, ja tämä -kiire kummastutti jälelle jääneitä, syystä, että hän, Ramoski, aina oli -vastahakoinen ja kankea töitään toimittaessaan. "Nyt, jos milloinkaan, -saan hänet pelastetuksi", jatkoi hän, naurahdellen itsekseen -kepposelle, jonka oli tehnyt ystävälleen. - -Hiljaa hiipi hän tuvalle ja saavutti, kuten hän luuli, kenenkään -huomaamatta, pienen akkunan, jonka alle hän erinomaisella huolella -kätki pienen veneen. - -Hänen tarkoituksensa oli paeta yli järven Bertan kanssa. - -"Herrevadiin täytyy meidän matkamme ohjata", ajatteli hän, ryömien -akkunan alla kasvavien pensaiden väliin, "Herrevadiin täytyy meidän -päästä, vaikka sitten joka saari vilisisi vahdeista, ja sissien -kiväärit pilkistelisivät joka pensaikosta." - -Tapansa mukaan istui Berta akkunan ääressä, ja synkeä suru oli painanut -leimansa hänen kasvoilleen. Hän oli kalpea, ja usein vei hän molemmat -kätensä polttavalle otsalleen. Silmien entinen kirkkaus oli kadonnut, -ja suu ei enään hymyillyt. - -"Huu, tämä on kauheata", huokasi hän kauhusta väristen, "huomenna tulee -hän takasin. Äitini, rakas äitini", huudahti hän tuskastuneena, -peittäen kasvonsa käsillään, "mikä kohtalo sinua ja minua odottaakaan! -Hän on kostava kauheasti! Oi, mikä hirmuinen salaisuus peittää -vanhempaini entisen elämän! Nyt tiedän, miksi äitini suree niin syvästi -ja aina huokailee, ollessaan yksin. Miten on tämä päättyvä, ja milloin -pääsen pois tästä kurjasta luolasta?" Tätä sanoessaan vierivät runsaat -kyyneleet esiin, hän itki katkerasti, ja kuumeentapainen väristys -puistutti hänen ruumistaan. - -Hän ei nähnyt, miten silmäpari säälivästi katseli häntä, eikä kuullut -näitä hiljaa lausuttuja sanoja: "Hänen täytyy tulla pelastetuksi!" - -Se oli Ramoski, joka akkunan läpi oli häntä katsellut. - -Kyyneleet herkesivät vuotamasta ja tuskallisella liikkeellä nosti Berta -päänsä, mutta huudahti samassa kauhusta ja peräytyi, huomatessaan -vieraat kasvot akkunan ulkopuolella. - -Ramoski viittasi häntä lähestymään, ja hetken epäiltyään totteli hän, -nähdessään vieraan ystävälliset ja samassa murheelliset kasvonjuonteet. - -Ramoski koetti sitten avata akkunan, mutta se vastusti kaikkia hänen -kokeitaan. Hetken mietiskeli hän, mitä tehdä, ja tuli vihdoin selville -siitä, että täytyi tällä tavoin puhua Bertan kera, sillä se olisi -herättänyt huomiota, jos hän olisi mennyt suoraan ovesta. - -"Mutta tästä aukosta ei yksikään ihminen voi päästä", mutisi hän ja -tempasi akkunaa, "meidän on odottaminen, kunnes tulee pimeä." - -Usean kokeen perästä onnistui hänen vihdoin tempaista irti akkuna. - -"Älkää pelästykö, ihana neiti", sanoi hän Bertalle, joka vavisten oli -peräytynyt toiselle puolen huonetta, "älkää pelästykö! Minä tahdon -pelastaa teidät." - -"Te tahdotte minut pelastaa!" huudahti nuori tyttö, toivon säteen -kirkastaessa hänen kasvojaan. "Onko tämä totta, tahi kenties on se -petos, vietelläksenne minut uusiin vaaroihin." - -"Luottakaa minuun, niin kaikki käy hyvin", vastasi Ramoski, joka ei -ollut kuulevinaankaan Bertan viimeisiä sanoja. "Mutta teidän täytyy -uskaltaa minuun", jatkoi hän kuiskaten, "teidän täytyy antaa minun -määrätä, ja minä lupaan, että tänä iltana olette vapaa." - -Berta tuskin uskoi korviaan. Hän pääsisi vapaaksi, saisi mennä ulos -tästä kamalasta huoneesta, jossa sade lapasi seinät, eikä tarvitsisi -enään katsella tuota iljettävää Kaisaa, joka alati häntä kiusasi. Ja -paras kaikista oli, että pääsisi _häneltä_ pakoon, jonka katse vielä -poltti hänen sielussaan. Eikö tämä kaikki ollut ihana unelma? Ei! Jota -enemmän hän tarkasti tuntemattoman kasvoja, (meidän tulee tässä -muistuttaa, että Ramoski oli muuttunut paljo kauniimmaksi, sittekuin -tutustuimme häneen Sandomirissa) sitä varmemmaksi tuli hänen uskonsa, -ettei tuo tuntematon tahtonut häntä pettää. Hän lähestyi vähitellen ja -sanoi vihdoin, lapsellisella viattomuudella katsellen Ramoskia: - -"Sinä näytät liian hyvältä, tahtoaksesi saattaa minut vielä -onnettomammaksi, ja minusta nähden ei sinun silmäsikään ole sellaiset -kuin tuon toisen. Mutta jos teet minulle jotain pahaa, niin että -äiti-parkani saa itkeä vielä enemmän, on Jumala sinua siitä -rankaiseva." - -Nämä yksinkertaiset sanat tunkeutuivat Ramoskin sydämeen ja hän jupisi -itsekseen: "Pyhä neitsyt minua tästä varjelkoon." Ääneensä sanoi hän: -"Minä tahdon pelastaa teidät äidillenne, ja vanha Czarny on..." - -"Czarny!" huudahti Berta ja seisoi yhdellä hyppäyksellä akkunan luona, -"tunnetteko vanhan, rehellisen Czarnyn?" - -"Tunnen", vastasi Ramoski, "minä olen hänen maanmiehiänsä." - -"Sittenpä et voi minua pettää", vastasi nuori tyttö luottavasti, ja -lisäsi hän heti jälkeenpäin uteliaasti tarkastellen Ramoskia, -"sittenhän rukoilet sinäkin neitsyt Mariaa, kuten Czarnykin. Minä pidän -hänestä paljon", virkkoi hän viattomasti, "mutta sekä äiti että minä -emme voi hyväksyä, että hän siten kunnioittaa syntistä naista." - -Tämä puhe kummastutti Ramoskia, mutta nyt ei ollut aikaa kuluttaa -tärkeitä minuuttia missään keskustelussa, ja hän vastasi vakavasti: - -"Puhukaamme siitä sittemmin; nyt on vaan pidettävä huolta, miten -parhaiten pääsette pakenemaan." - -"Niin, niin, pelasta minut, pelasta minut!" huudahti Berta, joka nyt -vasta taas huomasi tilansa, "mutta kiiruhda, sillä tuo toinen voi joka -hetki palata takasin; minä olen usein nähnyt hänen kävelevän täällä -rannassa vakoilemassa." - -"Hän ei tule takasin vähintäinkään useaan tuntiin", vastasi Ramoski, -sekä jupisi itsekseen, "ja pyhä neitsyt suokoon, ett'ei hän enään -palaisi milloinkaan!" - -"Missä hän sitten on?" - -"En tiedä", vastasi Ramoski; "arvattavasti partioretkellä." - -Berta tunsi kylmän väristyksen jäsenissään. "Älä viivy, älä viivy!" -huusi hän yhä tuskallisempana. "Vie minut heti täältä; uh, minä -tukehdun!" - -"Meidän täytyy odottaa, kunnes tulee hämärä", vastasi Ramoski, "minä -olen kätkenyt tänne veneen, jolla pakenemme yli järven. Mutta olkaa -tarkoin varoillanne, vanha Kaisa väjyy kaikkialla." - -Näin sanoen hypähti hän notkeasti maahan, katsoi vielä kerran, oliko -vene paikoillaan, ja katosi mökkien väliin. - -Tuskin oli hän kadonnut, ennenkuin vanhanpuoleinen naishenkilö tuli -esille pensaikosta parin kyynärän päässä akkunasta. Se oli Kaisa. - -"Niin, vanha Kaisa väijyy kaikkialla", jupisi hän käheästi nauraen, -"kyyhkynen aikoo lentää haukan pesästä, mutta siitä ei tule mitään, hä, -hä, hä!" - -Kiirein askelin riensi hän toisen veneen luo, joka oli kiinnitetty -parin kyynärän päähän Ramoskin veneestä, ja pian näki hänen kaikin -voimin soutavan pientä saarta kohti, jossa vartija oli. - -Kuten lukija muistaa, oli ilta kuutamoinen, ja tämä seikka oli suurena -haittana Ramoskille. - -"Oli miten tahansa", jupisi hän, astellen rantaan, "hätätilassa voin -tehdä tietä näillä", Puoliääneen sanoessaan tämän, otti hän vyöstään -pistoolin, tutki sitä tarkoin, ja käyttäytyi sitte samaten tikarilla. - -Berta odotti häntä mitä suurimmalla malttamattomuudella. Vihdoin hän -tuli, ja Berta oli vähällä syöstä hänen helmaansa, kun hän hiipivin -askelin astui matalasta ovesta huoneesen. Ramoski näki nuoren tytön -riemun, ja tunsi itsensä melkoisesti vahvistetuksi, kun hän -kysymykseensä, josko Berta olisi altis kärsimään kaikki paon vaarat, -sai vastauksen: - -"Vaikkapa tie kulkisi kuohuvien aaltojen tahi pimeimpien metsien läpi, -en laisinkaan epäilisi seurata sinua, ja myöskään en epäilisi, jos -meillä olisi vaikka kuinka monta penikulmaa kuljettavaa, kun vaan -jälleen saan nähdä äitini ja pääsen tuon hirviön luota, joka niin vihaa -häntä ja minua." - -Ramoski säpsähti: "Vihaa häntä ja minua", toisti hän hiljaa, "tienneekö -hän mitään?" - -"Minä tiedän paljon", vastasi Berta, joka oli kuullut hänen viimeiset -sanansa, "minä tiedän, mikä kohtalo tuli isäni osaksi, ja tiedänpä myös -mikä on meidän, jos _hän_ saa määrätä." Hän ei vapissut, kuiskatessaan -näitä sanoja, mutta niin syvä suru kuvautui hänen kalpeille kasvoilleen -ja äänensä oli niin vaikeroiva, että Ramoskin mieltä aivan karvasteli. - -"Tulkaa, tulkaa, älkäämme viipykö kauempaa!" huusi hän, ja tarttui -tytön käteen, "jokainen hetki on kallis." - -Ulkona paistoi kuu, levittäen haamoittavan huntunsa pienen järven -laineille ja rannoille. Ilta oli huumaavan ihana, ja Berta nauttikin -syvin henkäyksin luonnon kauneudesta. Nopein askelin riensivät he -veneen luo. Ramoski meni edellä, ja nuori tyttö oli juuri aikeissa -hypätä veneesen, kun hän seisattui ja kuiskasi, nostaen sormen -huulilleen: - -"Saarestapäin tulee vene; me olemme tulleet huomatuksi." - -Ramoski seurasi katseellaan hänen kädellään osoittamaan suuntaan ja -huomasi ihmeekseen, että vene lähestyi kiireesti rantaa. Ja tarkemmin -katsottuaan näki hän, miten kiväärejä välkkyi kuun valossa. - -"Niin, he ovat todellakin huomanneet meidät", sanoi hän harmin -tunteiden valtaamana, "nyt ei meillä ole muuta keinoa, kun koettaa -paeta metsän läpi." - -"Tule siis", kehoitti Berta, joka nyt sai rohkeutensa jälleen, "minä -olen kyllin voimakas..." - -"Haa, nyt tiedän", huudahti Ramoski, hypäten veneestä, "käyttäkäämme -niitä hevosia, jotka otettiin pari päivää sitten. Osaattehan -ratsastaa?" jatkoi hän, kääntyen Bertan puoleen. - -"Kyllä maar", vastasi hän, hienosti hymyillen, Ramoskin sitä kuitenkaan -huomaamatta. - -Minuuttiakaan empimättä riensivät he kopille, jossa hevoset olivat. -Ramoskin potkauksesta aukeni ovi, hevoset tuotiin ulos semmoisenaan, -sillä satuloimiseen ei nyt ollut aikaa, ainoastaan ohjat ja peite, ja -valmistukset olivat tehdyt. - -"Jumala meitä auttakoon!" huokasi Berta ja keikahti Ramoskin avulla -ratsulle. "Kiirehdi, vene on pian rannassa, ja sitten on liian -myöhäistä." - -Ramoski oli pian valmis, mutta juuri aikoessaan hypähtää ratsulle, -peräytyi hän, kauhu kuvautuneena kasvoissaan. Pakolaisten edessä seisoi -vanha Kaisa. - -"Niin, vanha Kaisa väijyy kaikkialla", huudahti hän pilkkanaurulla, -"kyllähän arvasin, että katteinin ystävä kierteleikse ihanan neidin -ympärillä, mutta vanha Kaisa tuntee kaikki sellaiset salatiet, ha ha -haa!" - -Ramoskin hämmästys ei kestänyt kauan. Hän huomasi heti, että ratkaiseva -ja pikainen päätös oli tehtävä, ja vielä enemmän, koska hän huomasi -vanhuksen levottomasti seuraavan katseellaan venettä. - -Ja Ramoski täyttikin heti tekemänsä päätöksen. "Pois tieltä, vanha -kummitus", huudahti hän, tykkänään unohtaen kaiken varovaisuuden, "pois -tieltä, taikka kyllä sinut opetan!" - -Vanhuksen silmät säteilivät, ja koko hänen ruumiinsa vapisi raivosta. -"En mene", vastasi hän, purren hammastaan, "minua käskettiin -vartioimaan vankia, ja sen teenkin." - -Näin sanoen tarttui hän Bertan hevosen suitsipieliin, kimakoilla -huudoilla kutsuen apua. - -Berta parahti ja olisi pudonnut hevosen selästä, ellei Ramoski olisi -häntä tukenut. - -"Rauhoittukaa", kuiskasi hän tukahutetulla äänellä, "meidän täytyy -päästä täältä, vaikka sitten tiemme kulkisi tuon kummituksen ruumiin -yli." - -Nämä sanat kuuli Kaisa, ja sitä lujemmin rupesi hän huutamaan. -Tuonnempana leirissä huomattiin jo vilkasta liikettä, ja vene oli enään -parin sylen päässä rannasta. - -"Tahdotko pitää suusi kiinni, niin saat jäädä eloon?" sanoi Ramoski, -mennen aivan vanhuksen eteen. - -"En", huusi hän niin kovaa kuin jaksoi, "tännepäin, pakolaisia, -ryövärejä, mur..." - -Tätä viimeistä sanaa ei hän ehtinyt lausua, sillä Ramoskin käsi likisti -hänen kurkkuaan. Mutta sittenkin piti hän suitsista kiinni. - -"Päästä irti ohjat", käski Ramoski vielä kerran. - -Vanhus ei voinut vastata, mutta yhä lujemmin tarttui hän ohjista -kiinni. - -"No, saakoon sitten saatana uhrinsa", jupisi Ramoski kolkosti, "parempi -on, että tuollainen kummitus kuin sinä, tulet helvettiin, kuin että -viaton tyttönen jäisi sinun ja vertaistesi kidutettavaksi. Pyhä neitsyt -suokoon minulle tämän anteeksi. Tarve minut pakottaa sen tekemään." - -Vanha Kaisa oli sillä välin turhaan kokenut päästä vapaaksi, mutta -Ramoskin käsi puristi hänen kurkkuaan, ikäänkuin se olisi ollut -pihtipenkissä. - -"En, en!" kähisi hän taas, ja puristi suonenvedon tapaisesti ohjaksia, -"aa-aa-auttakaa." Tikari työntyi hänen rintaansa, käden jäntereet -tulivat hermottomiksi, vaahto näkyi vapisevilla huulilla, ja ähkyen -vaipui hän maahan. - -Kaikki oli tapahtunut parissa silmänräpäyksessä, joiden kuluessa ei -Berta ollut uskaltanut katsoa ylös. Mutta kuultuaan vanhuksen putouksen -ja nähdessään verta valuvan tikarin Ramoskin kädessä, valtasi hänet -kauhu, ja hän kuiskasi, kääntäen pois päänsä ja osoittaen Kaisaa: "Hän -oli toki ihminen." - -"Ei, vaan piru hän oli", jupisi Ramoski, keikahtaen ratsulle, "ellen -olisi tehnyt häntä vahingoittamattomaksi, olisi hän pian tappanut -teidät." - -Takaapäin kuuluvat hurjat huudot vetivät heidän huomionsa ruumiista -vaaran puoleen, joka yhä lähempänä uhkasi heitä. He huomasivat nyt -takanaan sissiparven, joka hurjasti huutaen syöksyi esiin, hampaisiin -saakka varustettuna. Hetkisen viivytys, ja pako olisi ollut mahdoton. -Silloin kannusti Ramoski hevostaan ja kiiti ensimäistä tietä, minkä -näki, Bertan seuraamana. Luodit vinkuivat heidän korvissaan ja -tempoivat irti oksia, jotka peittivät pakolaiset, mutta korkeampi voima -näytti suojelevan heitä; ja kuu valaisi kirkkaasti heidän yksinäisen -tiensä. Puhtaan sydämensä pohjasta kiitti Berta Jumalaa, pyhälle -neitsyelle ja kaikille pyhimyksille lausui Ramoski hartaan kiitoksensa -hänkin, ja äänettöminä riensivät he sitten täyttä vauhtia -korkearunkoisten puiden ohi tuntematonta päämäärää kohden. - - - - -VII. - -Onnettomuus tulee harvoin yksin. -- Jatkoa kolmanteen lukuun. - - -Erkki-vanhuksen laukauksesta syntyi hälinä linnassa, ja jokainen -kiirehti hänen käskystään vahtipaikalleen. Mutta se oli myöskin -herättänyt hiipivät viholliset, ja nämä kun näkivät olevansa huomatut, -koettivat ensi hämmästyksissään rynnäköllä valloittaa linnan. - -Vimmatulla sotahuudolla heittäytyivät he hautaan ja kapuilivat urheasti -vallille, mutta täällä otettiin heitä niin tarmokkaasti vastaan, että -heidän hetken ottelun perästä ylen niskojansa täytyi peräytyä. - -"Tämä oli ensimäinen hyvästijättö", mutisi Erkki, ladaten tykkinsä -uudelleen, "toisella kerralla käy paremmin, sillä nyt nuo pirut tulivat -liian äkkiä. Kas niin, pojat, sillä tavalla kunnon sotilas taistelee!" - -Kauan ei tarvinnut odottaa toistakaan rynnäkköä. Mutta nyt muuttivat -sissit sotimistapansa. Himmeä kuunvalo kun oli, voivat sissit -edukkaasti piillä pensaikossa, mutta sitävastoin selvästi nähdä -puollustajat, ja he käyttivätkin tätä etua hyväkseen. Metsästä -välähteli joka hetki, ja jokunen luoti aina vei uhrinsa. Erkki kiroili -kyllä sala-ampujia, mutta ne eivät sittenkään tulleet esille: -piilopaikastaan lähettelivät he vaan luoteja, ja vanhus itsekin menetti -hattunsa, juuri aikoessaan viedä sytyttimen sankkireikään. - -"Tuolla, tuolla, ampukaa tuonnepäin!" huusi nuori talopoika tarttuen -Erkin käsivarteen. "Minä huomasin sissijoukon olevan piilossa siellä -pensaikossa." - -Osoitettu pensaikko oli aivan lähellä vallihautaa, ja nähtävästi oli -sissien aikomus koota sinne niin suuri joukko kuin mahdollista, -voidakseen sitten rynnätä, kun hajoitettujen ampujain luodit ensin -olivat vähentäneet puollustajain rivejä. Tämä ajatus juolahti heti -Erkin mieleen, ja hän jupisi itsekseen, kääntäen tykit kenenkään -huomaamatta pensaikkoa kohti: - -"Hiljaa, hiljaa vaan, lurjukset, kyllä tunnen nämä kujeet; aivan samoin -nuo kettumaiset saksalaisetkin tekivät Sonderburgin luona, ja minä -silloinkin kanuunia hoidin. Paremmat ne tosin olivat kuin nämä -leikkikalut, mutta kun panee kahdenkertaisen latauksen, niin toivon, -ett'ei ainakaan pari heistä enään näe ensi päivänkoittoa." Näin sanoen -nosti hän sytyttimen: välähdys, kumiseva paukaus, ja pensaikosta kuului -ääretön parku, jota sotaan tottunut Erkkikin kauhistui. Hän oli niin -hyvin tähdännyt laukauksensa, että ainoastaan pari henkeä vältti -hävityksen. - -Näiden joukossa oli eräs roteva mies, joka nopein askelin juoksi -metsään, mutta ennenkuin katosi, katsoi hän taakseen, veti kaapun -kasvoiltaan, nosti oikean kätensä kirkasta taivasta kohden ja jupisi: -"jo tänä yönä täytyy teidän olla minun vallassani." - -"Näetkö tuota yksinäistä miestä metsän rinteessä?" kuiskasi Erkki -eräälle paraista ampujista. "Ota hänet huomioosi ja lähetä hänelle -tervehdys, että ukko Erkinpojalla vieläkin on hyvät silmät." - -Tuntematon seisoi paikallaan, ja himmeässä kuunvalossa näyttivät -sysimustan parran ympäröimät kasvot enemmän henkiolennon kuin ihmisen -kasvoilta. - -Vielä kerran lausui hän äsken mainitsemamme sanansa, mutta pääsi tuskin -loppuun, kun luoti lävisti puoleksi alas käärityn kauluksen ja pysähtyi -nuoreen puuhun parin kyynärän päässä hänen takanaan. - -Mies vavahti, nosti kaapun päänsä yli ja riensi pois. Erkki Erkinpojan -vieressä seisoi Czarny. "Tunsitko häntä?" kysyi Czarny, osoittaen -kädellään sinne päin, missä sissi oli seisonut. - -"En", vastasi Erkki, "ken hän oli?" - -"Ehkä saamme nähdä hänet vielä kerran tänä yönä", vastasi Czarny -hiljaa. "Pidä kuitenkin silmäsi auki, sillä nuo koirat koettavat millä -tavalla tahansa saavuttaa päämääränsä." - -Odottamatta Erkin vastausta, ohjasi Czarny askeleensa oikeaan -sivurakennukseen. - -Taistelu oli herennyt, ainoastaan laukaus silloin tällöin osoitti, että -yhä vartioittiin toisiaan. - -Kalpeana ja vapisten oli Eleonora istahtanut sohvalle samaan huoneesen, -jossa kertomuksemme alussakin hänet näimme. Joka laukauksella värisi -hän, ja kädet ristissä rinnallaan rukoili hän sielunsa syvyydestä -menestystä omaisilleen. Hän kuunteli hengittämättä, ja oli monta kertaa -valmis menemään akkunan luo, mutta vanha Martta esti aina häntä sitä -tekemästä, päättävästi asettuen hänen eteensä. - -"Ette saa itseänne näyttää, kreivitär", huudahti vanhus, tarttuen -Eleonoran käteen, "nuo ilkeät sissit eivät sääli ketään, ja pian voisi -tapahtua, että heidän luotinsa eksyisivät tännekin." - -Eleonora totteli vanhuksen varoitusta, sillä hän huomasi, etteivät -tämän neuvot olleet halveksittavat. Syvään huoaten vetäytyi hän -takasin, mennen entiselle paikalleen istumaan. - -"Eikö taistelu nyt ole päättynyt?" kuiskasi hän puoleksi nousten -istualtaan, "minä en enään kuule laukauksia." - -"Luulenpa todellakin", vastasi Martta, mennen akkunan luo, mutta tuskin -oli hän seisonut siellä pari minuuttia, kuin hän kimakalla äänellä -huusi, peittäen kasvonsa käsillään: "Oi, ei, he ampuvat vielä: oi, eikö -lopu milloinkaan tämä hirveä taistelu! Tällaista en ole milloinkaan -ennen nähnyt. Kas, onpa todellakin Erkki tuolla näyttämässä kykyään!" -jatkoi hän, painaen kasvonsa ruutua vasten. - -"Huu, huu, nyt hän ampuu taasen! Jumala meitä varjelkoon noilta -villipedoilta, jotka..." - -Czarnyn tulo keskeytti tässä Martan puheen. Synkkä pilvi verhosi -vanhuksen otsan, ja kasvoissaan huomasi levottomuuden, jota hän turhaan -koki peitti. - -"Czarny, Czarny!" huudahti Eleonora, mennen vanhusta vastaan, -"ulkomuotosi ei ennusta hyvää. Mitä arvelet taistelusta?" - -"En tahdo salata ajatuksiani", vastasi Czarny vakavalla äänellä' "enkä -myöskään antaa teille pettävää toivoa, vaan suoraan ilmaista, että -vaara todellakin on suuri. Kyllä tunnen nuo lurjukset; he sotivat -omalla tavallaan, ja ell'eivät heti onnistu saamaan valtoihinsa -väkivallalla jotain paikkaa, koettavat he petoksella tulla sen -omistajaksi. Jos vaan tämän yön voimme pitää heitä etäällä, tahdon -huomenna pyytää apua Herrevadista. Olkaa toki rauhallinen", jatkoi hän, -nähdessään Eleonoran huolen yhä enentyvän hänen puhuessaan, "me olemme -valmiit viimeiseen saakka puollustamaan asemiamme, ja ainoastaan -ruumiidemme yli voivat vihollisemme päästä tänne." - -"Kiitos, kiitos!" muuta ei Eleonora voinut puhua. - -Synkkä aavistus oli hiipinyt hänen sydämeensä, pitäen sitä -jännitettynä. Mennyt aika tunkeutui hänen katseensa eteen ja ajatukset -kuluneiden päivien iloista ja suruista valtasivat hänet kokonaan. - -Ei kukaan häntä häirinnyt. Czarny oli mennyt Martan luo ja puhui -hänelle matalalla äänellä. Ison seinäkellon yksitoikkoinen pakutus oli -ainoa ääni, joka häiritsi hiljaisuutta huoneessa. Puolen tuntia kului, -ja vielä istui Eleonora samassa asennossa. Metsästä ja vallilta kuului -yksiäänisiä laukauksia, ja vähä väliin antoi Erikki-vanhus kanuuniensa -paukkua, näyttääkseen sisseille, että vielä oli valveilla. Kuu liikkui -verkalleen yhä kauvemmaksi länteen, puiden varjot pitenivät, ja -itäisellä taivaan rannalla näkyi vaaleanpunainen juova, joka vähitellen -yhä suureni. Toisen kerran aukeni ovi, ja Bernhard astui huoneesen. - -"Poikani! poikani!" huudahti Eleonora, ojentaen kätensä nuorukaista -kohden, "miten hirveäksi on tämä yö tulevakaan! Czarny sanoo ett'ei -sota vielä ole päättynyt." - -Molemmat miehet vaihtoivat pitkän silmäyksen keskenään, mutta vihdoin -sanoi Bernhard, syleillen äitiään: - -"Niin on, armas äitini, mutta valitus ei tee sankaria. Rohkeus ja -päättäväisyys, mutta ennen kaikkia varovaisuus ovat nyt tarpeen. Sissit -vakoilevat joka pensastossa, vaan eivätpä ole meidänkään miehet -joutilaat, ja linnan toisella puolen seisoo Aksel miehineen estämässä -ryntääjiä siltä puolen hyökkäämästä. Äitini tietää että Aksel on urhea -ja taitava sotilas, joten luulen, ett'ei siltä puolen ole mitään -pelättävää." - -"Niin on kuten Bernhard-herra sanoo", virkkoi Czarny, pyyhkästen -kädellään ruudulta näköä estävän huuran, "ja jos tahtovat vielä tehdä -rynnäkön, on se tapahtuva pian, ennenkuin päivä valkenee, jolloin -helposti voimme heidät huomata." - -Tuskin oli hän saanut viimeiset sanat lausutuiksi, kun hirveä melu -kuului toisesta huoneesta. Czarny syöksi ovelle, mutta ei vielä ehtinyt -sitä avata, kuin jo eräs palvelijoista töyttäsi sen selälleen. - -"Mitä nyt, mitä nyt?" kysyi Bernhard, mennen palvelijaa vastaan, -"tulethan sinä sellaista vauhtia, kuin jos sissit olisivat -kintereilläsi." - -"Heikeinpä niin", vastasi mies hengästyneenä, "nuo lurjukset ovat -hyökänneet kornetti Lundbergin kimppuun, kun hän rohkeni mennä -kappaleen matkaa metsään, seutua tutkimaan. Hän taistelee kuin hurja, -mutta mitä voivat hänen muutamat miehensä niin montaa sissiä vastaan." - -"Puhutko totta, mies", ärjäsi Czarny, tarttuen palvelijan käsivarteen, -"eikö säikähdys ole tehnyt vaaraa suuremmaksi kuin se todella onkaan?" - -Samassa tuli Erkki huoneesen. - -"Ei", vastasi tämä, joka oli kuullut Czarnyn viimeiset sanat, "hän on -puhunut totta." - -Eleonora ei voinut sanoa sanaakaan; pidätetyin henkäyksin kuunteli hän -palvelijain usein äänekästäkin keskustelua ulkohuoneessa, ja aikoi -juuri mennä heitä rauhoittamaan, ehk'ei itsekään juuri ollut -rauhallinen, kun Czarny sanoi: - -"Tahdonpa itse mennä katsomaan, miten asianlaita oikeastaan on." - -"Seis", kajahti nyt ääni kaikkien muitten yli, "ei kukaan saa mennä -ulos." - -"Ken voi minua estää?" kysyi Czarny, joka ei ensihämmästyksissään -huomannut sitä, joka puhui. - -"Minä voin sen tehdä", vastasi sama ääni, ja samassa seisoi Aksel -hänen edessään. Vaatteensa olivat repaleilla, ja tukka valui -epäjärjestyksessä hartioille. - -"Minä taistelin niin kauan kuin voin", jatkoi hän, pyyhkien hikeä -otsaltaan. "Sissit ovat monilukuisemmat kuin aavistimmekaan, sillä he -ovat kokonaan piirittäneet meidän. Kyllähän lähetimmekin useoita heistä -toiseen maailmaan, vaan uusia tuli taas sijaan, ja meidän täytyi -väistyä. Viisi miestä on joukostani jälellä, ja nämä koettavat vielä -vastustaa vihollisia vanhan linnan luona. Löytyykö täällä yksinäistä -huonetta, jonne voisimme viedä kreivittären, niin..." - -"Ei, minä en pakene", vastasi Eleonora, ylpeästi heittäen päänsä -taaksepäin. "Teidän kanssanne tahdon jakaa vaaramme." - -Kaikki katselivat häntä ihastuksella, ja hän jatkoi: - -"Ehk'en omaakaan miehen voimia, olen toki yhtä rohkea, ja yhtä -levollisesti voin kyllä katsella vaaroja silmiin kuin tekin, ystäväni. -Sotiessanne en tahdo jäädä joutilaaksi tänne, minä tulen mukaanne." - -"Ei, äitiseni", vastasi Bernhard uskaliaasti, "siihen en minä voi -myöntyä. Teidän täytyy myöntyä siihen, että viemme teidät suojaan." - -Eleonora ei vastannut. Hetkisen oli hän mietteisiinsä vaipuneena, -sitten ojensi hän pojalleen kätensä ja sanoi hiljaa: - -"Kentiesi lienee parasta, että äiti tottelee poikaansa." - -Sissit olivat menetelleet hyvin viekkaasti. He olivat vetäytyneet -takasin, pettääkseen linnan puollustajia, joka onnistuikin. Sitten -ryntäsivät he yhdistynein voimin Akselin johtaman pienen joukon -kimppuun, ja häneltä itseltä kuulimme jo, miten tämä ottelu päättyi. - -Erkki oli melkein kaikkien palvelijain seuraamana rientänyt taisteluun, -joka yhä vaan kiihtyi kiihtymistään. Kumpikin puolue koetti sen, minkä -ihmisvoimilla suinkin voi, ja jo näyttikin kuin jos sissit olisivat -joutuneet häviölle, semminkin kun Czarny alkoi hätyyttää heitä sivulta, -mutta he olivat liian lukuisat. - -Vanha Erkki taisteli urhokkaasti, ja rohkaisi miehiäkin sekä sanoilla -että teoilla, ja hänen raskas miekkansa halkasi monta otsaa. Näyttipä -Czarnykin, ett'ei kahdeksankymmentä vuottansa vielä paljon olleet -heikontaneet käsivarren tarmoa. Joka tilaisuudessa koetti hän päästä -taisteluun verivihollisensa Walchovitsin kanssa, mutta tämä piti -itsensä yhä syrjässä. Ainoastaan kerran Czarny hänet näki, mutta -seuraavassa silmänräpäyksessä oli hän kadonnut. - -Puolentunnin ankaran taistelun perästä olivat vallit sissien hallussa, -ja nämä rupesivat nyt tunkeutumaan sivurakennuksiinkin, jossa -menettelivät vanhan tapansa mukaan. Kaikki mitkä käsiinsä saivat, -taulut, kuvastimet ja huonekalut, kaikki hävitettiin tahi vietiin -takavarikkoon, ja salit, joissa ainoastaan pari tuntia sitten oli -vallinnut lepo, olivat nyt hirveiden väkivaltaisuuksien -näyttämöpaikkana. - -Eleonora luuli omaavansa enemmän rohkeutta, kuin mitä hänellä todella -olikaan. Niinkauan kuin taistelu riehui ulkona, oli hän jotenkin -levollinen, mutta kuultuaan, että viholliset olivat tunkeutuneet -hänen omiin huoneisiinsa, silloin loppui hänen rohkeutensa, ja -tuskanhuudahduksella vaipui hän poikansa syliin. - -"Viekäämme hänet vanhaan linnaan", sanoi Aksel, joka parin tanakan -miehen kanssa suojasi sisäänkäytävää, "pääseehän sieltä alas toiselle -puolen." - -Tämä ehdotus hyväksyttiin, ja harvoin käytetyn holvikäytävän kautta vei -Bernhard nyt kiireesti äitinsä, jott'ei tämä tulisi näkemään niitä -hirmuisuuksia, joita ennen pitkää tultaisiin täällä harjoittamaan. - -Ei Eleonora olisi voinut uskoa niin pian pakolaisena astuvansa vanhan -linnan pimeisiin saleihin, joissa kaiku kertoi joka askeleen, ja joissa -kostea ilma tuntui niin tukahuttavalta. - -Pimeys vallitsi siellä; vaan silloin tällöin, kun tuli ulkona -kiivastui, näkyi kirkas kajastus pienillä akkunoilla, joiden läpi -tuskin kuukaan pääsi valaisemaan. - -Hurja meteli tuli yhä kuuluvammaksi Eleonoran korvissa, ja sai hänet -vapisemaan. - -"Bernhard, Bernhard, miten on tämä päättyvä?" valitti hän, väännellen -käsiään. "Jospa toki jollakin keinoin pääsisimme pakenemaan -Herrevadiin!" - -"Se on liian myöhäistä", vastasi Bernhard kolkosti, "kaikki -uloskäytävät ovat miehitetyt, meidän täytyy taistella täällä." - -Keskustelu pysähtyi tähän, sentähden että Erkki ja Czarny syöksyivät -huoneesen, noin kymmenen palvelijan seuraamana. - -"Missä on Aksel?" huudahti Bernhard, rientäen Czarnyn luo, joka käski -palvelijoitten sytyttämään tulta kahteen jälellejääneesen lamppuun. -"Eihän vaan hänelle mikään onnettomuus liene tapahtunut?" - -"Hän se sotii kuin 'Askenbergin' ratsumies ainakin", kiirehti Erkki -sanomaan, "ja nuo kirotut talonpojat tulevat kyllä huomaamaan, että -hänen miekkansa iskee syvään. Mutta nyt on kysymys, miten voitaisiin -saada kreivitär turvaan, sillä nuo koirat voittavat yhä enemmän alaa." - -Lamput olivat sillävälin sytytetyt, tehden valollaan vanhat esineet -kummannäköisiksi. - -"Emmekö koettaisi viedä kreivitärtä ulos tätä tietä?" sanoi Erkki, ja -osoitti avaraan etehiseen johtavaa ovea, "täältä taasen pääsee vanhan -linnan takana olevalle polulle. Vaara lähenee joka hetki yhä enemmän, -ja pian..." - -Viimeiset sanansa haihtuivat siihen yhteiseen kauhunhuutoon, joka -kajahti salissa, kun holvikäytävän ovet kukistuivat sisään, ja sissien -hurjistuneet kasvot tulivat näkyviin. - -Kaksi sissiä juoksi huoneesen, mutta olivat tuskin päässeet pari -kyynärää eteenpäin, kun raadelluin ruumiin kaatuivat lattialle. Aksel -se taasen pienen joukkonsa kanssa tuli vähälukuisten palvelijain avuksi -saliin. Mutta sissit tunkeilivatkin mitä nurjimmalla kiivaudella -sisään. - -"Jumalan tähden pelastakaa kreivitär!" huudahti Czarny, juosten -Bernhardin luo, jonka rinnoilla puoleksi tainnoton kreivitär lepäsi, -"pelastakaa hän", toisti Czarny, tarttuen kornetin käsivarteen, -"pelastakaa hän, ell'ette tahdo nähdä hänen joutuvan Walchovitzin -käsiin!" - -Kuin käärmeen pistämänä nousi Eleonora seisoalleen, sanoen: - -"Minä kuulin sanan, kauhean sanan!" huudahti hän, horjuvin askelin -mennen Czarnyn eteen, joka nyt kauhulla huomasi menneensä liian -pitkälle. "Oi, nimi entisiltä ajoilta kaikui korvissani! Czarny, sano, -kuulinko oikein?" - -Vanhus kääntyi vavisten poispäin. - -Eleonora jatkoi: - -"Minä kuulin nimen, joka herättää valveille kaikki muistot -hirmupäiviltä Sanin luona, nimen, joka muistuttaa kaikista niistä -hirmuisuuksista, joista tulin osalliseksi tuossa pienessä mökissä -Veikselin rannalla! Sano, Czarny, etkö maininnut Walchovitzin nimeä?" - -"Kreivittäreni", vastasi Czarny sortunein äänin, "minä... minä..." - -"Levottomuutesi toteuttaa aavistukseni", vastasi Eleonora kätkien -kasvonsa käsiinsä. "Oi Jumalani, mikä tuleekaan osakseni! Haa!" -huudahti hän, peräytyen pari askelta, kauhu kuvautuneena kasvoissaan, -"tuolla on hän, ruhtinaan palvelija, ja..." - -"Ja ruhtinaan kostaja", vastasi luja ääni takaapäin. - -Eleonora meni tainnuksiin, ja tämä olikin paras hänelle, sillä nyt ei -hänen tarvinnut katsella sitä hirveätä näytelmää, mikä vanhassa -linnassa näyteltiin. Joka taholta olivat sissit tunkeutuneet sisään, -toivossa saada enemmän saalista. - -Czarny kääntyi, kuullessaan äänen takanansa, ja Walchovitzin säkenöivät -silmäykset kohtasivat häntä. - -"Antautukaa!" jatkoi Walchovitz kohottaen pistoolin. "Vastarinta ei -enään hyödytä mitään." - -"Antautua!" huudahti Erkki, joka tähän saakka oli vaijeten katsellut -kohtausta. "Puhutko kuninkaan sotamiehille antautumisesta?" jatkoi hän, -korottaen äänensä ja heiluttaen miekkaa päänsä päällä. "Ei, ennenkuin -tämä käsivarsi on hervoksissa, et saa minua peräytymään!" - -Näin sanoen syöksyi tämä rajupäinen vanhus päin Walchovitzia, joka ei -odottanut ryntäystä, vaan vetäytyi äkkiä takasin. - -Tämä oli merkki yleisen kahakan alottamiseen. "Puollustakaamme -kreivitärtä, niinkauan kuin yksikin käsivarsi on jälellä", huudahti -Czarny pelästyneille palvelijoille, jotka tämän kehoituksen kuultuaan -liittyivät yhteen, Erkki-ukon johdolla. "Näyttäkäämme noille -roistoille, ett'ei voitto vielä ole heidän." Sitten kuiskasi hän -Bernhardille, joka, äitinsä sylissään, seisoi aivan hänen takanaan: -"Koettakaa päästä metsänpuoleiselle ovelle. Tie näyttää olevan vapaa; -minä puollustan teitä." - -Bernhard teki niin, ja oli jo noin puolitiessä, kun Walchovitz äkkiä -pidätti hänet, kiukkuisin katsein astumalla hänen eteensä. - -"Haa!" huudahti puolalainen, heiluttaen sapeliansa päänsä päällä, -"vihdoinkin olen tullut määräni päähän!" - -"Etpä vielä, kirottu ryöväri", sanoi ääni aivan Walchovitzin vieressä, -joka tuskin sai aikaa välttääkseen Erkin iskuja. "Ensin tapat minun", -jatkoi vanhus, asettuen Bernhardin eteen, "mutta tulehan vaan tänne, -niin merkitsen sinut koko elinajaksesi." - -Silmänräpäyksessä sulkivat sissit tien, ja kreivittären puollustajilla -ei nyt ollut muuta neuvoa kuin sotia viimeiseen mieheen. - -Hänen ympärillään seisoivat Bernhard, Aksel, Czarny ja Erkki, ja heidän -onnistui yhdistetyin voimin lyödä takasin ensimäinen rynnäkkö. Veri -valui lahonneelle permannolle, ja siellä täällä kaatui sissejä -halaistuin otsin tai ruumis lävistettynä. Mutta kreivittären -palvelijainkin luku oli vähentynyt, ja surulla huomasi Bernhard, että -kaikki pelastus nyt oli ajattelemattomissa. - -"Czarny, Czarny, emmekö enään voi pelastua?" kuiskasi hän, hirveä tuska -kuvautuneena kasvoillaan, "onko onneton äitini joutuva heidän käsiinsä. -Silloin on hän hukassa." - -"Koettakaamme murtautua läpi", vastasi Czarny hiljaa; "ottakaa te -kreivitär, Erkki ja minä suojelemme teitä; vielä on meitä niin monta -jälellä, että koe voi onnistua." - -Pieni joukko kokoontui Czarnyn käskystä kreivittären ympärille, joka -taistelun ajalla oli herännyt ja nyt, posket kalman kalpeina ja polvet -horjuen, nojautui Bernhardin käsivarteen. - -"Oi Jumalani, eikö tämä ollut harhanäky, vai onko _hän_ täällä?" -huudahti Eleonora tuskastuneena. "Czarny, kautta kaiken mikä pyhää on, -vastaa todenperäisesti!" - -Mutta Czarny ei kuullut näitä sanoja, sillä juuri samassa syöksi hän -pienen joukkonsa etupäässä sissien keskelle ja teki heille suuren -tappion. Vanha Erkki seurasi häntä uskollisesti. Järjestämättömät -talonpojat peräytyivät, ja suurin osa heistä pakeni nurinniskoin samaa -tietä kuin tulivatkin. - -Vielä paloivat molemmat lamput ja valaisivat himmeästi tuota hurjaa -melskettä, mutta samassa kun Erkki löi maahan erään niistä -talonpojista, mitkä vielä tekivät vastarintaa ovella, kuului pistoolin -laukaus eräästä salin nurkasta, ja luoti murskasi toisen lampuista -pienille palasille. Taaskin pamahti laukaus, mutta tämä hairahtui -maalistaan. - -"Hakatkaa nuo kirotut konnat tuhansiksi palasiksi!" huusi Czarny -lujalla äänellä. "Meidän täytyy päästä ulos, ennenkuin ehtivät ampua -toisenkin lampun sirpaleiksi." - -"Ei niin kiirettä, Czarny-ystäväni!" kuului ivaava ääni hänen takanaan, -ja lampun levittämässä puolihämärässä valossa tunsi Czarny -verivihollisensa synkät kasvot. Mutta Walchovitz ei ollut yksin, -hänellä oli suuri joukko seurassaan. - -"Ei niin kiirettä!" toisti hän taas, ottaen pari askelta eteenpäin. -"Minulla on pari sanaa puhuttavaa kreivitär Eleonora Stjernfeltille, -valapatolle ja..." - -"Pidättäkää! Kaiken sen tähden, mikä pyhää on, olkaa armelias!" -huudahti kreivitär, nostaen molemmat kätensä Walchovitzia kohden. "Eikö -minua ole kohdannut hirveä onnettomuus, kun kadotin sekä puolisoni, -että tyttäreni!" - -"Ja vielä _minun hauttani_!" täytti Walchovitz vitkaan, pannen -viimeisille sanoille painoa. - -Eleonora tuijotti puhujaan tylsin silmäyksin; alussa ei hän näyttänyt -ymmärtävän näiden sanojen merkitystä, mutta vihdoin kävi kaikki hänelle -selville, ja parauksella, joka sai tuon paatuneen Walchovitzinkin -kavahtamaan, vaipui hän tainnuksissa lattialle. - -"Saatana", ärjäsi Czarny, ja syöksyi ase koholla esiin, "eikö sinussa -löydy rahtuakaan ihmistunnetta?" - -"Hm", sanoi jesuiitta, halveksivaisesti koukistaen ylähuultaan, "kuka -minulle puhuu siitä, kun kosto viittaa?" - -"No valmistaudu sitten taistelemaan elämästä ja kuolemasta", vastasi -Czarny, kolkon epätoivon valtaamana, "toisen meistä täytyy jäädä -paikalle." - -"Minä tahdon ensin katsella häntä silmästä silmään", kuului luja ääni -Czarnyn takaa, ja ennenkuin tämä ehti antaa ainoatakaan iskua, juoksi -Erkki esiin ja asettui hänen ja Walchovitzin väliin. "Puollusta -itseäsi", ärjäsi hän, nostaen molemmin käsin miekkaansa, "minä olen -ennenkin sinua etsinyt, mutta joka kerta olet päässyt pakoon. Äskettäin -puhuit kostosta, saammepa nähdä, eikö se ennemmin tahi myöhemmin -saavuta sinuakin." - -Walchovitz ei tällä kerralla peräytynyt, vaan väisti taitavasti Erkin -hurjia iskuja. Kaksintaistelu tuli yhä rajummaksi. - -Turhaan koki Walchovitz käyttää kaikki voimansa ja notkeutensa, -masentaakseen vastustajansa; Erkki-ukko seisoi vaan järkähtämättä -paikallaan. - -"Takasin!" huusi puolalainen, kun sissit aikoivat karata vanhuksen -niskaan. "Hän on vaatinut minua miekkasille, on siis minun -velvollisuuteni kaataa hänet." Czarnyn, Bernhardin ja Akselin tunteet, -tätä taistelua katsellessaan, voi helposti arvata. Jos Erkki kaatuu, ei -olisi toivoakaan, mutta jos voitto olisi hänen, löytyisi vielä -pelastuksen siinto jälellä. - -Kuten ennen on sanottu, oli salia ja oikeata sivurakennusta yhdistävä -ovi särjetty, kun sissit pakottivat Akselin peräytymään. Toisen -uloskäytävän luona metsäänpäin seisoivat Erkki ja Walchovitz. - -"Ettekö luule, että voisimme päästä pakoon tätä tietä?" kysyi Bernhard, -osoittaen uloskäytävää. "Kaikki sissit ovat nyt koolla salissa, ja -yhdistetyin voimin pitäisi kokeen onnistuman." - -"Sitä olen minäkin ajatellut", vastasi Czarny, nojautuen Eleonoran yli, -joka tainnottomana lepäsi eräällä oven luona olevalla rahilla. -"Koettakaamme, eikö meitä onnestaisi", lisäsi hän ja otti tainnottoman -syliinsä sekä kiiruhti käytävään. - -Aksel ja Bernhard suojelivat paluumatkaa muutaman haavoittumattoman -palvelijan kanssa, mutta ennenkuin viimemainittu meni salista, huusi -hän Erkille olemaan hyvässä toivossa, sillä apu oli pian tuleva. - -Samassa kajahti heidän takanaan niin hornallinen pilkkanauru, että -nuorukainen hämmästyksissään ja kauhistuneena kääntyi takasin. Hänen -edessään seisoi Walchovitz, ja parin kyynärän päässä siitä nojautui -vanha Erkki seinää vastaan. Puolalaisen miekka oli sattunut hänen -rintaansa, ja kalman kalpeus levisi hänen kasvoilleen. - -"Pelastakaa... kreivitär... minä tein... minkä... voin", ähkyi hän, -vieritellen tuskissaan. Sitten vaipui hän lattialle ja veti viimeisen -henkäyksensä sissien pilkkanaurun ja kirouksien kajahdellessa. Eipä -toki Walchovitzkaan ollut välttänyt Erkin hurjia iskuja, sillä useista -kohden olivat vaatteensa repaleina, ja vasemmasta käsivarresta vuoti -veri virtana lattialle. - -"Ha, ha, haa!" nauroi hän uhalla, purren hammastaan raivosta, -"käytävään on asetettu vahdit, vaan ei miehiä painetit ja keihäät -käsissä, katsokaa, katsokaa!" jatkoi hän, syösten Bernhardia vastaan, -"mitä tuumitte noista vahdeista? Ha ha haa!" - -Kauhun ja hämmästyksen huuto kaikui kuin yhdestä suusta käytävässä, kun -punaset tulen liekit välähtelivät sieltä täältä sisään. He huomasivat -nyt sivurakennuksen olevan pistetyn tuleen, ja että todellakin olisi -kummallinen kohtalon oikku, jos voisivat pelastua. - -Heidän asemansa oli todella kauhea; edessään riehuivat liekit yhä -rajummin, ja sissit lähenivät samaten. "Kas, miten ihanasti tuo -loistaa! Tämä vanha pesä on palava, kunnes ei löydy muuta kuin perustus -jälellä", huudahti Walchovitz, juosten saliin. "Sissit, tännepäin, -ottakaa kaikki valtoihinne, joko elävinä tai kuolleina!" Tämä yksi -käsky oli kylliksi, sillä heti täyttivät hurjat talonpojat käytävän. - -Kuumeentapaisella kiivaudella painoi Bernhard äitiään rintaansa vasten -ja tarttui kovemmin miekan kahvaan, Aksel ja Czarny asettuivat hänen -eteensä, ja päättivät, niin kalliista kuin mahdollista uhrata elämänsä, -ennenkuin antautuisivat. - -Sissit syöksivät esiin, mutta kovapintainen vastarinta pakotti heidät -heti ensi rynnäkössä peräytymään, ja noin kymmenen minutin ottelun -perästä onnistui Czarnyn jälellejääneiden palvelijain avulla työntää -talonpojat saliin takasin. Walchovitz koki kaikin keinoin pakottaa -vihollisensa holvikäytävään, vaan turhaan; tuuma tuumalta täytyi hänen -peräytyä, ja sanomattomalla vimmalla näki hän miehistään toisen -toisensa perään kaatuvan, vastustajiensa saadessa ikäänkuin -kahdenkertaiset voimat. Myöskään ei hän saanut apua ulkona olevilta -sisseiltä, sillä nämä osaksi eivät totelleet hänen käskyjään, osaksi -eivät voineet päästä holvikäytävästä, joka nyt oli ilmitulessa. -Metsätie oli ainoa, jonka kautta olisivat voineet tulla hätyytetyn -päällikkönsä avuksi, mutta juuri sille ovelle oli Czarny taistelun -kestäessä vetäytynyt. Akkunoita ei vielä kukaan ajatellutkaan. - -"Armas äitini", kuiskasi Bernhard, tukien käsivarsillaan kreivitärtä, -"pian olemme pelastetut, sillä vihollisten täytyy peräytyä yhä -kauvemmaksi, ja kun nyt vaan Czarny ja Aksel ehtivät ovelle saakka, on -pääsy vapaa, ja kun kerran olemme metsässä, ei ole ensinkään vaikeata -päästä pakenemaan Herrevadiin." - -Eleonora ei vastannut; hänen katseensa harhaili salin toisesta päästä -toiseen, ja olipa kuin jos hän joka hetki olisi odottanut näkevänsä -jotakin hirveätä. - -"Ethän ole nähnyt _häntä_, tuota kauheata?" kysyi hän hiljaa. - -"Hän ei voi päästä käsistämme", vastasi Bernhard lujalla äänellä, "koko -Czarnyn pyrintö on antaa hänelle ansaitun palkkansa ja kostaa urhean -Erkkimme kuoleman." - -Syvä huokaus tunkiihe kreivittären rinnasta, kuullessaan uskollisen -palvelijansa kuolemasta, ja hän sanoi, kyynelten valuessa poskilleen: - -"Rauha tomulleen! Mutta oletko saanut vihiä siitä, missä Martta -lienee?" - -"Hän on sissien luona", vastasi Bernhard surullisesti, "mutta jos he -ovat vieneet hänet pois, vai onko hän täällä, sitä en tiedä." - -Keskustelu päättyi tähän, sillä kookas talonpoika, joka hänen -huomaamattaan oli tullut aivan lähelle, pakoitti häntä puollustaumaan -vihollisen kiivasta hyökkäystä vastaan. - -"Kyllä minä suojelen kreivitärtä, selvitä sinä asiasi sissin kanssa", -sanoi Aksel, kiirehtien esiin. "Czarny koettaa juuri..." - -"Tuossa, ota hänet!" huusi Bernhard ja laski äidin ystävänsä helmoihin, -jonka jälkeen hän kääntyi talonpojan puoleen, joka raivosta säihkyvin -silmin syöksyi häntä vastaan. Kamppaus ei kuitenkaan kestänyt kauvaa, -sillä nuorukaisen miekkailu-taito päätti pian taistelun hänen -eduksensa. Voimakkaalla iskulla löi hän vastustajansa keihään -pirstaleiksi, ja kun tämä siitä huolimatta hyökkäsi hänen kimppuunsa -puukko koholla, työnsi Bernhard väkevästi miekkansa hänen rintaansa. -Samassa kun sissi tunsi terävän teräksen tunkeuvan ruumiiseensa, -tarttui hän lappeesen ja veti Bernhardin mukanaan maahan. Eleonora, -joka tuskastuneena oli katsellut kaksinkamppausta, aikoi kiljahtaessaan -irtautua Akselista, luullen poikansa olevan haavoitetun, mutta kauvan -ei viipynyt, ennenkuin tämä taas seisoi pystyssä. Miekka oli vielä -vastustajan rinnassa, mutta voimakkaalla tempauksella veti nuorukainen -sen sieltä. Sekava kirous vain kuolevan huulilta, ja suusta sekä -ammottavasta haavasta valui veri lattialle. Hurja, vihanvimmainen -katse, ja kaikki oli loppunut. - -Sissien vastarinta laimeni yhä ja vihdoin olivat he työnnetyt takaisin -erääseen nurkkaan salissa. Walchovitz ei hänkään säästänyt itseään. Hän -oli saanut useita haavoja, mutta kieltäytyi vaan antautumasta, vaikka -Czarny ja Aksel lupasivat hänelle vapaudenkin. - -"Elävänä ette milloinkaan tule minua saamaan!" huusi hän riemastunein -katsein. "Mieluummin annan paloitella itseni pala palalta, mutta sitä -ennen täytyy yhden teistä jäädä paikalle." - -Pihalta kuului selvään sissien hurjia lauluja ja miten he riemuitsivat -saaliista; salissa taistelivat heidän toverinsa ja päällikkö henkensä -edestä. - -"Nuo saakelit", jupisi Walchovitz, purren hammastaan. "Jos vaan pääsen -vapaaksi olen kaksinkertaisesti kostava noille kataloille." - -Mutta hämärältä hänen pelastumisensa näytti, sillä holvikäytävä oli -taistelun kestäessä kokonaan syttynyt tuleen, ja vaikka toinen -lampuista oli sammunut, valaisivat kuitenkin leimuavat liekit koko -tappelukentän ja sotivien kasvotkin. Helpoin keino kyllä olisi ollut -hypätä akkunasta pihalle ja siten paeta, mutta senkin teki juuri -vaikeaksi se, että Czarny joka paikkaan oli sulkenut tien. - -Vihdoin ei Walchovitzilla ollut kuin kymmenen miestä jälellä. - -"Minun täytyy menettää heidät", ajatteli hän, "nuo konnat voisivat -muuten myydä minut, saadakseen armoa, ja vielä en ole maalin päässä." -Näin sanoen käski hän miehiään suunnata hyökkäyksensä Bernhardia -vastaan, joka Akselin rinnalla kaatoi sissin toisensa perään. -Samassa silmänräpäyksessä kun Walchovitz syöksi esiin väkivallalla -raivatakseen itselleen pelastuksen tien, kuului hirveä karjunta akkunan -ulkopuolelta, nämät kun olivat vaan pari kyynärää maasta, ja kauvan ei -viipynytkään, ennenkuin yhdet villit kasvot toistensa perään tulivat -esille: ruudut särettiin, heikot lyijypielet katkottiin, ja sissit -hyppäsivät huoneesen. Tämä näky enensi taas Walchovitz'in rohkeutta, -sillä vaikka Bernhardin ja Akselin hyvin tähdätyt luodit kaatoivat -monta vihollista, eneni heidän lukunsa kuitenkin joka hetki. - -"Haa!" huudahti Walchovitz syösten esiin, "jopa vihdoinkin apu tuli!" -Näin sanoen karkasi hän Bernhardia päin ase koholla ja niin kiivaasti, -että nuorukainen peräytyi. Mutta juuri vetäytyessään taaksepäin, -kompastui hän kuolleen sissin yli ja kaatui äitineen lattialle. - -Nuolen nopeudella syöksi Walchovitz kreivittären luo, ja ennenkuin -Czarny tai Akselikaan ehtivät apuihin, tarttui hän hänen ruumiinsa -ja kantoi hänet, sydäntä särkevistä apuhuudoistaan huolimatta, -vastatulleiden sissien keskelle. - -Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Bernhard taas jo pystyssä. - -"Äitini, armas äitini, pelastakaa hänet, ja koko kiitollisuuteni, niin, -koko Torppa on oleva teidän!" huusi nuorukainen epätoivon kuvastuessa -kasvoillaan. "Hän on hukassa, joutuessaan noiden konnien käsiin!" - -"Älkää vaivatko itseänne, hieno herrani", vastasi Walchovitz ilkkuen, -"ensi kerralla on teidän vuoronne. Haa, äiti, tytär ja poika -vallassani! Tämä on enemmän kun voin toivoakaan, ja pyhä neitsyt -nähtävästi kostaa..." - -"Mainitsepas vaan hänen nimensä, lurjus!" huusi Czarny, juosten -Walchovitzin luo, "sinun suusi on liian saastainen mainitsemaan tätä -kunnioitettavaa nimeä. Sitäpaitsi taitanet saada pitkän nenän mitä -tyttäreen kuuluu, ja pitäisipä sinun muistaa, että Ramoskin viekkaus -ennenkin kerran teki tuumasi tyhjäksi." - -"Ramoski", jupisi Walchovitz itsekseen, "olisiko hän ehkä pettänyt -minut, niin voi häntä! Ei, Ramoski on uskollinen", lisäsi hän kovempaa, -"kaksikymmentä vuotta olen koetellut hänen uskollisuuttaan, ja aina -huomannut sen lujaksi." - -"Saatpa nähdä, kun tulet kurjaan koppiisi", vastasi Czarny, "mutta -minäpä tahdonkin sinulle edeltää, että kotiin tullessasi ehkä lintu -on tiessään ja häkki tyhjä, sillä vanha noita ei voi vastustaa -vihki-veteen kastettua tikaria, joka on pyhitetty onnettomain -puolustukseksi ja kostamaan eräälle lurjukselle!" - -Vastaamatta sanaakaan vetäytyi Walchovitz takaisin. Taistelu oli -hetkeksi tauonnut, mutta kummallakin puolen valmistauduttiin sitä -jälleen jatkamaan. Kaatuneet viskeltiin sivuun; ystävät ja viholliset -kaikki sikin sokin. Kuumuus oli lisääntynyt, ja liekit alkoivat jo -sytytellä lahonneita permannoita salissakin. Akkunan luona seisoivat -sissit ja keskellä salia palvelijat, tosin harvat luvultaan, mutta -valmiina sotimaan viimeiseen saakka. Bernhard nojautui Akselin -olkapäätä vasten, hänen silmänsä hehkuivat, rinta huokui rajusti, ja -oikea käsi puserti kuumeentapaisesti miekan kahvaa. - -"Antakaa meille takaisin kreivitär!" pyysi Czarny, mennen pari askelta -sissejä kohden. "Kaikki, mitä täällä löytyy, on oleva teidän, ja minä -hankin teille vielä suuremman lunastushinnan." - -Talonpojat katselivat hieman epäröiden toisiaan, sillä sana -_lunastushinta_ soi niin suloiselta heidän korvissaan, mutta he eivät -saaneet pitkää miettimis-aikaa, sillä Walchovitz juoksi nyt esiin -huudahtaen: - -"Antaisitpa minulle miten suuria aarteita tahansa, en sittekän jättäisi -kreivitärtä takaisin. Ota hänet väkisin, jos voit, mutta..." - -Yön hiljaisuudessa selvään kuuluva kavioiden kolke keskeytti tässä -hänen puheensa. - -"Apu tulee nyt meillekin", huudahti Czarny ilosta loistavin kasvoin, -"käykää noiden roistojen kimppuun nyt, kun he ovat joutuneet kahden -tulen väliin!" - -Hurraahuudoilla vastasivat palvelijat tähän Czarnyn kehoitukseen. - -Kopina kuului kuitenkin yhä selvemmin, ja tämä kiivastuttikin -palvelijoita ponnistamaan viimeiset voimansa. Mutta kun Walchovitz -huomasi nyt todella vaaran uhkaavan ja näki, ett'ei laisinkaan ollut -varma, saisiko hän pitää saaliinsa, päätti hän äkkiä palata takaisin. -Sen tähden tarttui hän vielä tainnottomaan Eleonoraan, nosti hänet -syliinsä ja läheni akkunaa. Mutta tätä ei hän ollut tehnyt huomaamatta. -Bernhard ja Aksel syöksyivät esiin, ja hurja käsikahakka syttyi -sissipäällikön ympärillä. Bernhard menetteli kuin vimmattu ainakin; hän -ei varonut mitään, ja monta kertaa olisivat talonpoikain keihäät ja -puukot hänen lävistäneet, ell'ei Aksel olisi iskuja hänestä torjunut. -Ja keskellä tätä kamppailua, jossa intohimot olivat niin hirveässä -vallassa, seisoi Walchovitz, kreivitär sylissään. Ei yksikään isku, ei -yksikään luoti löytänyt tietä hänen sydämeensä; hän hymyili -pilkallisesti ympärillään riehuville kuoloille. Kuumuus eneni yhä, ja -pian oli se hetki tuleva, jolloin sekä ystäväin että vihollisten täytyi -paeta, välttääkseen varmaa kuolemaa liekeissä, mutta Walchovitz ei -odottanut tätä hetkeä, vaan etsi tilaisuutta päästä pakoon, niin pian -kuin mahdollista. - -Äkkiä kuului pistoolinlaukaus vipusillalta päin, ja heti sen jälkeen -syöksyi pieni sissiparvi esiin, kehoittaen tovereitaan hakemaan -pelastustaan paossa, sillä lukuisa joukko ruotsalaisia ratsumiehiä oli -väkisin ajaa karahuttanut kapean vallihaudan yli ja koettivat nyt -paraillaan murtaa porttia. - -"Pysähtykää", komensi Walchovitz lujalla äänellä, "ottakaa tämä nainen -mukaanne!" - -Sissit juoksivat akkunan luo ja ottivat vastaan kreivittären, joka -akkunasta heitettiin heille. Sitten aikoi Walchovitz itsekin hypätä -ulos akkunasta, kun Czarny, joka melkein yliluonnollisilla voimilla oli -raivannut itselleen tien sissien rivien läpi, äkkiä seisoi hänen -edessään. - -"Puollusta itseäsi, konna!" ärjäsi vanhus, kohottaen aseensa. "Elävänä -et täältä pääse!" Näin sanoen langetti hän aseensa, mutta Walchovitz -heittäytyi nopealla liikkeellä syrjään, ja vältti siten iskun, joka nyt -sattui hattuun, vetäen sen päästä. Hetkeäkään viipymättä, keikahti hän -sitten akkunalle, ja aikoi juuri hypätä maahan, kun luoti Akselin -karpiinista lävisti hänen vasemman käsivartensa. - -Mutta samassa silmänräpäyksessä katosi hän, hurjasti kiroillen, ja -vaikka Czarny ja Aksel heti samassa hyppäsivät pihalle, tulivat he -kuitenkin liian myöhään. Sissit olivat jo ehtineet metsään, ja kun -ratsumiesten vihdoin onnistui päästä sisään, antautuivat jälelle -jääneet, ja hirtettiin puolen tuntia sen jälkeen metsässä. - -Bernhard oli lohduton, ja ainoastaan Czarnyn vakuutukset, että hän -tekisi kaikki, minkä ihmisvoimat voi, pelastaakseen kreivittären, -rauhoittivat häntä hiukkasen. Hän tahtoi heti kiirehtiä sissien -jälkeen, mutta vihdoin onnistui Akselin saada hänet suostumaan -odottamaan, kunnes tarpeelliset valmistukset olisivat tehdyt. - -Talo paloi kaikkialla, hurjistuneet sissit olivat sytyttäneet tuleen -kaikki, mikä palaa voi. Liekit heijastivat kohden kirkasta taivasta, ja -kuluttivat ahnaasti kaiken, mikä palaa saattoi. - -Kun kaikki, mikä suinkin voitiin, oli hävittävästä elementistä temmattu -pois, ja hevoset hankittu, kiirehtivät kaikki sieltä, ja juuri kun -Bernhard, joka viimeisenä jätti syntymäkotinsa, aikoi ratsastaa -vipusillan yli, pelästyi hänen ratsunsa ja oli heittää hänet selästään. -Kummastuneena katsahti Bernhard, mikä oli syynä hevosen pelkoon, ja -huomasi edessään naisen ruumiin. - -"Se on vanha Martta", huudahti hän valittavalla äänellä, "ja Erkki on -myöskin kuollut; nyt olemme kadottaneet uskollisimmat palvelijamme!" - -"Mutta minä olen jälellä", vastasi ääni nuorukaisen takaa, ja -katsottuaan takansa, näki hän Czarnyn surulliset kasvot. - -"Äitini, armas äiti-parkani", valitti nuorukainen, pyyhkäisten -kädellään otsaansa, "milloinkahan saan nähdä sinut taasen!" - -"Ehkä piankin, nuori kreivini", vastasi Czarny pontevasti, "parin -tunnin päästä tahdomme kiirehtiä sissien kimppuun." - -Sitten astuivat he ratsulta ja menivät Martta-vanhuksen luo, -joka suorastaan virui verissään, jota vuoti suuresta haavasta -sydämessään. Vanhus oli kuollut, ja vääristellyistä kasvoista sekä -suonenvedontapaisesti nyrkkiin puristetuista käsistä huomasi hänen -kuollonkamppauksensa olleen hirveän. - -"Martta tässä ja Erkki-vanhus tuolla", huokasi Bernhard, pyyhkien pois -silmistä vierähtäneen kyyneleen, "he eivät edes saaneet kuolla -toistensa rinnalla." - -"Tulkaa, tulkaa", huudahti Czarny, tarttuen Bernhardin käsivarteen, -"pian palaamme takasin hautaamaan kuolleet. Mutta nyt on meidän -kiirehtiminen Herrevadiin, jos toivomme saada apua sotamarski -Aschebergilta." - -Bernhard totteli vanhuksen käskyä, ja rivakasti nelistäen jättivät he -Torpan, joka pian oli kuin tulimeri, jonka liekkien veripunainen valo -heijastui kauvaksi Mörkanskogin äärettömien puiden väliin. - - * * * * * - -"Nimenne, nuori mies", sanoi kuningas, mennen Bernhardin luo, joka, -nähdessään hallitsijansa, jota ei täällä luullut näkevänsä, oli -vetäytynyt pari askelta taaksepäin. - -"Bernhard Stjernfelt, kornetti Aschebergin ratsumiehissä", vastasi -nuorukainen, kumartaen nöyrästi. - -"Oletteko sen kreivi Stjernfeltin poika, joka kaatui Lundin luona, ja -joka niin kunnosti itseään Puolassa, isävainajani hallituksen aikana?" -kysyi kuningas vielä. - -"Olen, teidän majesteettinne", vastasi Bernhard hiljaa. - -"Mutta te näytätte niin kauhistuneelta, onko mikään onnettomuus -tapahtunut?" virkkoi kuningas taasen, säälien silmäten nuorukaisen -kauniita kasvoja. - -Muutamin sanoin kertoi Bernhard nyt viimeksi tapahtuneista seikoista, -ja lopetti tällä pyynnöllä: "Teidän majesteettinne, sallikaa minun -saada viisikymmentä ratsumiestä mukaani, ja minä en anna miekkani -huoata, ennenkuin olen tuonut äitini takasin sissien leiristä ja -nähnyt leirin palavan poroksi. Päivänkin viivytys tekee hänet yhä -onnettomammaksi, ja kuitenkin pelkään nytkin tulevani liian myöhään." - -"Nuori mies, ottakaa sata ratsumiestä, jos tahdotte", sanoi kuningas -lempeästi hymyillen, "eipä juuri sovellu että nyt poistutte, kun teitä -kyllä tarvittaisiin täälläkin, eli oikeammin tuolla", sanoi kuningas, -viitaten kädellään pohjoiseen, "mutta pojallisen rakkauden ääni on -kovempi, minä tiedän sen", jatkoi hän, tehden ehkäisevän liikkeen -kädellään, kun Bernhard aikoi häntä kiittää. "Kiirehtikää sissien -perässä, ja jos onnistutte, voitte tulla jälestäpäin Landskronaan." - -Näin sanoessaan nyykäytti kuningas ystävällisesti päällään -läsnäoleville päälliköille, puhui vielä pari kehoittavaa sanaa -Bernhardille, ja poistui sitten nopein askelin. - -Puolentuntia sen jälkeen istui Bernhard ratsulla, viisikymmentä -tarmokasta ja koeteltua ratsumiestä ympärillään, ja Aschebergiltä -saatuaan vielä lisää neuvoja, ajoi hän täyttä laukkaa eteenpäin, pienen -joukkonsa etupäässä Torpan ohi johtavaa tietä myöten. - - - - -VIII. - -Landskronan tappelu. -- Tirupin kirkkotarhassa. - - -Varhain aamulla 14 päivänä heinäkuuta 1677, saapui Ruotsin armeija -pienelle Tirupin kirkolle, koilliseen päin Landskronasta. Armeija oli -sotakunnossa, ja odotti joka hetki tanskalaisia. Mutta kaikki oli -hiljaista, ei millään suunnalla huomattu vihollisia. Nuori kuningas oli -kovin kärsimätön, kun ei jo saanut näyttää vertoja vetävänsä -vastustajilleen, ja hänen huono tuulensa ilmaantui monin tavoin. Hänen -takanansa seisoi vähälukuisa ja vihollista tosin paljoa heikompi -armeijansa, mutta kaikki mielivät veristä ottelua juuttilaisen kanssa, -ja tähysteli yhtä innokkaasti kuin kuningaskin, nähdäkseen -tanskalaisten leiriä. - -Keskirintaa johti Schoultz, ja siihen kuuluivat henkivartiakaartin -jalkaväki, Kristoffer Gyllenstjernan komennon alla, länsigötalaiset, -Börstel päällikkönä, sekä muita valittuja joukkoja. Oikeassa siivessä, -jota kuningas itse ja Ascheberg johtivat, seisoivat Niilo Bjelke -henkivartiarykmentin hevosväen kanssa ja Siegrothin henkivartijat. -Vasemman siiven pääjoukkona olivat länsigötalaiset rakuunat Pietari -Hiertan komennolla, ja tätä siipeä, jolla oli verisin taistelu -kärsittävänä koko päivänä, johti Helmfeld. - -Kun armeija täten oli järjestetty Tarläsan luona, annettiin käsky -lähteä marssimaan, ja pian seisoi se, kuten ennen mainitsimme, Tirupin -kirkolla. - -Aschebergin, Helmfeltin ja Niilo Bjelken seurassa oli kuningas -asettunut kirkko tarhan ääreen ja antoi katseensa harhailla paikasta -toiseen. Usein polki hän jalallaan maata ja rypisti korkeata otsaansa, -kun aika kului yhä, eikä vihollista kuulunut eikä näkynyt. - -"Juuttilainen on juossut pakoon, eikä uskalla tulla näkyviin", sanoi -hän, kääntyen Aschebergin puoleen, "meidän täytyy mennä häntä etsimään, -ja vaikka hän piilisi Landskronan muurien alla, tahdon kutsua häntä -otteluun, vielä kerran näyttääkseni heille, ett'emme pelkää heidän -voimakkaampia joukkojaan. Armeija kulkekoon eteenpäin, mutta te, -herrani, jäätte minun luokseni tänne." - -"Ah, teidän majesteettinne", vastasi Aschenberg hienosti hymyillen, -"päivän kuluessa kyllä saamme heidät kiinni, enpä tahtoisi uskoa, että -kuningas Kristian on vetäytynyt takasin, taistelua välttääkseen, vaan -paremmin kootakseen uusia voimia." - -"Ja juuri tätä meidän tulee estää", sanoi kuningas kiivaasti, ottaen -kiikarin silmiltään. "Nouskaamme kuitenkin ratsaille, hiljalleen -seurataksemme armeijaa, Schönleben on jo, näen mä, ruvennut -marssimaan." - -Pari minuuttia sen jälkeen nelisti kuningas seurueineen keskirinnan -ohi, hymyili rattoisasti uskolliselle Pietari Hiertalle, joka ratsasti -rakuunainsa etupäässä, ja ohjasi kulkunsa oikeata siipeä kohden. - -Äkkiä pysäytti Aschenberg ratsunsa, ja sanoi, merkitsevällä liikkeellä -osoittaen matalata multavallia, joka tuskin nähtävästi kohosi Yllehedin -[kutsutaan myöskin Sillehediksi] tasaisen pinnan yli. - -"Tuohon minä en suuresti luota; jos teidän majesteettinne, ennenkuin -marssimme eteenpäin, suvaitsisi minun lähemmin tutkia seutua edessämme, -voitaisi ehkä saada tietoja, jonka kautta kaikki muuttuisi." - -"Epäilettekö mitään, sotamarski?" kysyi kuningas vakavasti. "Luulette, -kentiesi, että serkkuni lymyilee vallin takana tuolla, mutta minä en -ymmärrä, miten hän voisi kätkeä koko armeijansa tuon matalan -varustuksen taa. Kuitenkin tahdomme seurata neuvoanne ja komentaa -armeijan pysähtymään, teidän tarkastellessanne seutua." - -Ascheberg ei odottanut jatkoa kuninkaan puheesen, vaan ratsasti täyttä -nelistä Torstan kylään vievää tietä myöten. Levottomin silmäyksin -seurasi kuningas urheata sotapäällikköänsä, ja kun hän vihdoin kiikarin -avulla näki hänen ratsastavan kummulle, joka koilliseen päin -ennenmainitusta kylästä jatkuu pitkälle vielä alangollakin, kirkastui -hänen varjolla peitetty otsansa, ja hän sanoi, kääntyen Bjelken -puoleen: - -"Jos nyt löytyy yksikin juuttilainen vallien takana, on Ascheberg -huomaava hänet, ja tarvittaisiinpa todellakin suutia läpiä, joihin -kokonainen armeija voisi kätkeytyä, jos sukulaiseni luulee, ett'ei -sotamarskin kotkansilmä häntä huomaa. Mutta katso", jatkoi hän; -hehkuvan punan levitessä poskilleen, "Ascheberg palaa takasin ikäänkuin -koko armeija olisi kintereillään! Mitähän tämä merkitsee?" - -"Ei muuta mitään, kuin että Ascheberg on nähnyt tanskalaiset", vastasi -Bjelke äkkiä. "Kas tuolla puhuu hän innokkaasti Gyllenstjernan kanssa, -joka nyt nelistää väkensä luo! Jotain tärkeätä lienee varmaan -tapahtunut." - -Kuningas ei vastannut, vaan kannusti hevostaan ja riensi Aschebergiä -vastaan. - -"Oletteko nähnyt mitään?" kysyi Kaarlo innokkaasti niin etäältä, kuin -sotamarski voi häntä kuulla. "Ulkomuodostanne huomaan, että teillä on -tärkeitä ilmoitettavia." - -"Niin on, teidän majesteettinne", vastasi Ascheberg, joka sillä välin -oli tullut perille, "koko Tanskan armeija on tuolla vallin takana. He -ovat niin hyvin kätkeneet sekä liput että teltat, että minä ainoastaan -onnellisen sattuman kautta tulin tämän tietämään. Ennen tekemämme -rynnäkkötuuma ei kelpaa; se täytyy muuttaa." - -"Tehkäämme niin", vastasi kuningas miettiväisesti, käänsi äkkiä -hevosensa ja ratsasti takasin, kolmen seuralaisensa seuratessa häntä -kappaleen matkan päässä, vilkkaasti puhellen keskenään. - - * * * * * - -Oikea siipi töyttäsi esiin, ja nuori kuningas oli itse tulessa. Rämeitä -ja mäkiä oli tiellä, mutta ruotsalaiset sotamiehet juoksivat vaan -rohkeasti eteenpäin, ja tässäpä rynnäkössä juuri Aschebergin ratsu, -"Friskopp", ammuttiin hänen altaan, ja Kaarlo-kuningas oli -joutumaisillaan vangiksi; mutta vihdoin täytyi tanskalaisten vasemman -siiven peräytyä, sen johtajan, Arendorffin, kaaduttua. Estääkseen -kuningas Kristianin saamasta apua, ja voitetun siiven yhtymästä -maanmiehiinsä, asettui kuningas Asmundstorpan kirkolle, siis -tanskalaisten selän taakse. Täällä järjesti hän joukkonsa -taisteluasentoon, ja lähetti Niilo Bjelken varaksi muulle armeijalle, -joka kuninkaan voittoretken aikana oli otellut paljoa lukuisamman -vastustajajoukon kanssa, ja sentähden täytynyt peräytyä. -Henkivartiakaartin jalkaväkeä komensi tuo ponnekas Kristoffer -Gyllenstjerna ja hänen rinnallaan tuo urhea Hastfer. - -"Taidammepa saada koko kuuman päivän", sanoi Gyllenstjerna, jännittäen -vyötään, "sekä aurinko että juuttilaisten kanuunat koettavat -yhdistetyin voimin jakaa meille kuumuuttaan." - -"No, kyllä luulen, että se tanskalaisia vaivaa yhtä paljon kuin -meitäkin", vastasi Hastfer, "ja jospa vaan tulevat tänne, niin saavat -nähdä, että vastustajansa ovat vanhoja, tottuneita sotamiehiä." - -Ja tanskalaiset tulivatkin, ennenkuin kukaan voi aavistaakaan. Mutta -henkivartiakaarti taisteli todellisella kuoleman halveksimisella, ja -useita kertoja kimmahtivat viholliset takasin tästä muurista, joka -järkähtämättä seisoi paikallaan. Rynnäkkö toisensa perään työnnettiin -takasin, ja voitto oli jo ruotsalaisten puolella, kun Gyllenstjerna sai -kuulla vasemman siiven onnettomuudesta. Vanha sotauros ei kuitenkaan -olisi tahtonut vetäytyä takasin, mutta täytyi vihdoin myöntyä tähän, -annettuaan käskyn kenraali Sperlingille suojelemaan peräytymystä. Tämä -tuli taalaalaisten ja Kalmarin osaston etupäässä, ja otti hyökkäävät -tanskalaiset vastaan niin tarmokkaasti, että nämä seisahtuivat. Näitä -minuutteja käytti Gyllenstjerna järjestääkseen joukkojaan, ja kenraali -Schoultzin tuotua lisäväkeä valmistauduttiin taaskin lyömään ensi -rynnäkkö takasin. - -Ankarin oli kumminkin taistelu, johon vasemman siiven oli ottaminen -osaa. Ruotsalaiset tappelivat täällä kuten muuallakin hurjina, -vimmastuneina, mutta vihollisten monilukuisuus pakoitti heidät -peräytymään, semminkin kun tanskalaisen kenraali Meerheimin onnistui -murtaa heidän rivinsä. Schönleben otettiin vangiksi. - -Mutta kun ruotsalaiset sotamiehet yhä enemmän vetäytyivät takasin, -nelisti solakka ratsastaja rivien keskelle; hänen silmänsä säihkyivät -ja poskillaan hehkui vihan puna. Hänen katseensa kulki miehestä mieheen -Ympärillään vinkuivat luodit, mutta hän ei välittänyt muista kuin -sotilaistaan. Sanoilla ei hän heitä nuhdellut, mutta sanaton -silmäyksensä oli sitä ymmärrettävämpi. Keskellä peräytymistä tarttuivat -kädet lujemmin kiväärin tyveihin, murretut rivit järjestyivät taas, ja -kun hän vihdoin sanoi ainoastaan nämä sanat: "Kaarlo-kuningas on -voittanut!" silloin seisahtui joka mies, painetit tekivät taasen -tuhoaan tanskalaisten joukossa, ja kaikkien yli näkyi Helmfeld -levollisena ja kylmänä vielä kerran johtavan joukkoaan hyökkäykseen. - -Mutta tuoni hiipi hänen jälessään ja päätti hänen elämänsä. Hän kaatui, -mutta tuntiessaan luodin rinnassaan, huusi hän viimeisellä hetkellään: -"eteenpäin!" ja kaatui ratsultaan maahan. Hämmästys kuvautui kaikkien -läsnäolevien kasvoille, ja tuo vanha, muulloin niin levollinen Pietari -Hierta, vaaleni, nähdessään sotamarskin kaatuvan. Tosin koetti hän -vielä ylläpitää järjestystä, vaan turhaan, peräytyminen oli kerran -alkanut, ja vasta Tirupin kirkon luona seisahtuivat nuo uupuneet -pataljonat. - - * * * * * - -Eräällä niistä suurista hautakivistä, jotka ilman mitäkään järjestystä -ovat sijoitetut sinne tänne ennenmainitussa kirkkotarhassa, istui kolme -miestä vilkkaasti keskustellen. Taistelu oli hiljan alkanut, ja tykkien -sekä kiväärien savu peitti kirkon alapuolella olevan tantereen, niin -että tuskin laisinkaan voi nähdä taistelevien liikkeitä. Mutta nuo -kolme miestä eivät sitä huomanneetkaan, eikä heitä häirinnyt äänekäs -hälinä ympärillään. Varajoukoksi oli nimittäin kirkkotarhaan jätetty -4,000 Smålannin talonpoikaa, ollakseen tarvittaissa saapuvilla. Tämä -joukko tosin ei ollut harjaantunut, eikä kantanut univormuakaan, mutta -siitä huolimatta oli se pelottava vastustaja, sillä säihkyvistä -silmistä ja nyrkkiin puristetuista jäntevistä käsistä huomasi, että -sotainto oli näiden Värendsin metsien pojissa ainoa vallitseva tunne. -Ennen olivat he voitokkaasti murtaneet kiviperäistä maataan, eivätkö -sitten nyt murtaisi tanskalaisten rivejä! Loppu tämän osoitti. Joka -hetki odottivat he käskyä saada rynnätä esiin, ja jota enemmän päivä -kului tätä käskyä kuulumatta, sitä levottomammaksi kävi joukko. - -Ääneensä eivät he uskaltaneet lausua tätä pelkoaan, vaan kuiskailivat -keskenään, tehden arveluita. - -Kun nämä kolme ennenmainittua miestä hetkisen olivat kuunnelleet -hälinää ympärillään, sanoi yksi heistä, jonka tunnemme Czarnyksi: - -"Merkillistä, ett'ei Ramoski vielä ole tullut takasin." - -"Noh, hän ei pidä kiirettä", vastasi Bernhard hiljaa, "hän ei tahdo -jättää sisar-parkaani, ennenkuin on saanut hänet jotenkin turvatuksi. -Berta-parka", jupisi hän sitten itsekseen, "vähältä piti, ett'et toista -kertaa joutunut sissien käsiin." - -"Kertokaapa minulle kohtauksenne Walchovitzin kanssa!" pyysi Czarny, -joka oli kuullut nuorukaisen viimeiset sanat. "Enpä voi milloinkaan -antaa itselleni anteeksi sitä, että olin niin hiiden yksipäinen ja -menin toista tietä, enkä sitten saanut ottaa osaa otteluun. Mutta -ensikerralla on minun vuoroni, ja sitä ennen hion miekkani niin, ett'ei -se luiskahda jesuiitan ruumiin ohi, vaikka tämä olisikin priskoitettu -vihkivedellä." - -"Kuule siis!" vastasi Bernhard, astuen lähemmäksi Czarnya, kolmannen -henkilön, joka oli Aksel Lundberg, kädet ristissä rinnan yli astellessa -heidän edessään. - -"Kaksi metsää olimme kulkeneet ristiin rastiin, näkemättä ainoatakaan -sissiä, ja aijoimme juuri lähteä tänne, kun aivan äkkiarvaamatta -tapasimme erään hyvin epäiltävän näköisen miehen. Me pidimme häntä -vakoojana. Hän asteli yksin metsässä eikä näyttänyt huomaavankaan -meitä. Kauan pidettyämme häntä silmällä, lähestyimme niin varovasti -kuin suinkin, luullen hänet todella vakoojaksi. Pian huomasi hän -meidät, ja näytti ensi silmänräpäyksessä kovin hämmästyneeltä, mutta -tätä ei kestänyt kauan, sillä seuraavalla hetkellä seisoi hän -keskellämme ja kertoi, että hän erään naisen kansaa oli paennut -Finja-järven luona sijaitsevasta sissileiristä. Alussa emme häntä -uskoneet, mutta kun hän sitten vei meidät kurjaan, puolittain -rappeutuneesen mökkiin, pari sataa askelta metsän sisässä, näimme että -hän oli puhunut totta. Ja tämän, puoleksi lattialla viruvan naisen -tunsin sisarekseni. Hän kertoi nyt paostaan, miten he olivat -kuleksineet pitkin metsiä, ja peläten sissejä eivät olleet uskaltaneet -lähetä talojakaan. Sattumalta olivat tulleet tälle mökille, ja vanha -vaimo, joka nyt oli ruoan haussa, oli hyväntahtoisesti ottanut heidät -vastaan. Mutta vaivat ja levottomuus sekä nautitsemansa kehno ravinto -olivat niin heikontaneet Bertan voimia, että hän vaan mitä suurimmilla -ponnistuksilla saattoi jatkaa matkaansa tänne. Vanha eukko tuli pian -takasin, ja annettuani hänelle kaikki vähät rahani, jonka palkkion hän -vasta pitkän kursastelemisen jälkeen otti vastaan, lähdimme matkaan, -koska ennen yön tuloa vielä toivoimme saavuttaa ruotsalaisen armeijan. -Minä lähetin partiokuntia sinua etsimään, mutta kuten tiedät, oli -kaikki turhaa. Minulla oli Berta edessäni satulassa, ja rivakasti -nelistäen kiiruhdimme eteenpäin kapeata metsätietä myöten, joka eukon -puheen mukaan johti valtamaantielle. Noin tunnin ajat olimme siten -kulkeneet, kun äkkiä sivultapäin tullut luoti kaatoi erään -ratsumiehistäni maahan. Me olimme joutuneet salajoukon pariin, sen -huomasimme heti, ja sulkien rivimme, päätimme yhdistetyin voimin -raivata itsellemme tien." - -"Joka paikka vilisi sisseistä, ja juuri kannustaessamme ratsujamme -rynnäkköön, huomasin Walchovitzin, joka aivan levollisena nojautui -puuta vastaan, hornanhymy huulillaan katsellen sisarparkaani ja minua. -Mutta äkkiä hän säpsähti, ja minä näin hänen nostavan pyssyn -poskelleen. Hän oli huomannut Ramoskin ja tahtoi nyt kostaa. Mutta tämä -ohjasi äkkiä hevosensa syrjään, ja vältti siten luodin, joka tunkiihe -puuhun ei kaukana hänestä. Sissit eivät kauan voineet hyökkäystämme -vastustaa, vaan hajautuivat pian, jättäen tien vapaaksi. Walchovitzia -en enään nähnyt, mutta milloinkaan en unohda sitä vihan silmäystä, -jonka hän loi minuun, ja joka kyllin ilmaisi, minkä kohtalon tämä konna -valmistaisi äitiparalleni. Czarny, uskollinen ystäväni", jatkoi -nuorukainen surullisesti ja tarttui vanhuksen käteen, "koska pääsemme -tästä verivihollisestamme, joka alati on meitä vainoova?" - -Czarny oli hetkisen vaiti, ikäänkuin tahtoisi hän tuumia, mitä -vastaisi, mutta sitten nousi hän seisoalleen, pyyhkäsi vitkaan -kädellään otsaansa ja vastasi: - -"Heti tämän toimituksen päätyttyä jatkamme takaa-ajoa. Eilen kuulin -eräältä korpraalilta, että luutnantti Hummerhjelm aikoo käydä -vierailemassa Finjassakin, ja tuohan sopii mainiosti. Sitäpaitsi voitte -olla jotenkin levollinen kreivittären suhteen, sillä ei Walchovitz niin -pian toteuta uhkaustaan. Minä tunnen jesuiittain tavat; heidän kostonsa -ei kohtaa nopeasti, vaan..." - -"Sitä vaarallisempihan se sitten on", virkkoi Aksel. - -"Mutta sillävälin voimme me ryhtyä tarpeenmukaisiin toimiin ja siten -ehkäistä kavalan vihollisemme tuumat", vastasi Czarny lujasti. - -Bernhard aikoi juuri vastata tähän, kun Ramoskin tulo antoi -keskustelulle toisen suunnan. - -"Miten on Bertan laita?" kysyi Bernhard, levottomana katsellen -vastatullutta. - -"Neiti on parempi jo", vastasi Ramoski tyynesti, "hän ei enään itke -niin katkerasti ja näyttää olevan aivan varma siitä, ett'ei mitään -pahaa tule tapahtumaan kreivittärelle." - -"Jumalan kiitos", jupisi Aksel, vitkaan astellen edestakasin. "Nyt, jos -koskaan, on tyyneys ja varmuus tarpeen, sillä mitä päältäkatsellen voi -havaita, on meillä vaikein työ jälellä." - -Keskustelun keskeytti tässä rummunpärinä, joka kutsui joka miehen -paikalleen. - -Etäältä näkyi epäselvä, tumma joukko lähenevän, mutta vielä ei kukaan -voinut sanoa, oliko se ystävä vai vihollinen. Jokaisen sydän tykytti -huolesta. Äkkiä kuului uhkaava jupina tuosta äänettömästä parvesta, -sillä se oli tuntenut ruotsalaiset liput. Jokainen katseli kysyvin -silmäyksin naapuriansa, ikäänkuin kysyen häneltä, eikö kaikki ollut -vain harhanäkyä. Tämän levottomuuden hetkessä tuntui lohdulliselta -lähestyä toistaan. - -"Armeija on lyöty, kuningas on hyljännyt meidät", jupisivat talonpojat, -luoden uhkaavia silmäyksiä peräytyvään siipeen, "ken on meitä nyt -johtava?" - -"Kuningas ei ole meitä hyljännyt", huusi muuan ajutantti, joka juuri -nelisti esiin; "hänen siipensä on voittanut ja seisoo tanskalaisten -takana, mutta vasemman siiven täytyi väistyä ylivoiman edestä. -Ottakaamme me nyt juuttilainen vastaan, että toverimme ehtivät hiukan -malttaa mieltänsä." - -"Onko niin kuin sanotte, herra, niin tahdomme seisoa viimeiseen -mieheen", vastasi ijäkäs, harmaapäinen talonpoika, puristaen -keihästään, "turhaan en ole tehnyt sotapalvelusta kuningas-vainajan -aikana, ja tiedän kyllä, kuinka paljon juuttilainen sietää saada -selkäänsä." - -"Oikein, ukkoseni", huudahti muuan upseereista, lyöden vanhusta olalle; -"sinä, joka ennenkin olet ollut verisissä otteluissa, voit innostuttaa -tovereitasi ja..." - -"Me voimme tapella yhtähyvin sitä ilman", keskeytti toinen talonpoika -kiivaasti. "Jos siksi tulee, että juuttilaista huimitaan hänen -vehkeistään, tahdomme kaikki olla mukana." - -"Niin, sen tahdomme", huusi satakunta ääntä. "Viekää meitä heti -taisteluun!" - -"Täällä tulee oikeen olemaan helteessä, ole siitä varma", sanoi Aksel, -Bernhardin seurassa tunkeutuessaan talonpoikaisparven läpi, yhtyäkseen -Czarnyyn ja Ramoskiin, jotka vähää ennen olivat poistuneet. "Jos on -totta, kuten sanotaan, että kuningas siivellään on voittanut, ei ole -mitään hätää, mutta vastaisessa tapauksessa meidän kyllä on vaikea -tästä suoriutua." - -"Seuratkaamme kuitenkin talonpoikia", vastasi Bernhard miettiväisesti; -"niin, pian meillä ei muuta keinoa ole tarjollakaan, sillä kohta -tanskalaiset leviävät takammekin." - -"No, mitä tuumit asemasta, Czarny", jatkoi hän, tarttuen tämän -käsivarteen, "toivotko menestystä?" - -"Onpa vaikea sanoa", virkkoi tämä, hiukan pudistaen päätään. "Kuten -minusta näyttää, ovat tanskalaiset melkoisesti lukuisammat, ja sen voin -sanoa jo ennakolta, että taistelu, jos se syttyy, on oleva mitä -verisin, sillä talonpojat ovat vannoneet mieluummin kaatua kuin -peräytyä askeltakaan." - -"Ja tehkäämme mekin samoin!" huudahti Bernhard säihkyvin silmin. -"Voittamatta kaatua on sotilaasta mitä suloisinta, sen olemme oppineet. -Luvatkaa minulle vaan, että, jos kaadun, viette sisarparkani turvaan", -jatkoi hän vakavasti. - -"Ja tämä lupaus ei ole ainoa, jonka teiltä otan; minä pyydän vielä, -että kaikin tavoin koetatte pelastaa äitiraukkaani. Lupaatteko sen?" - -"No, mitä kujeita nämä ovat?" huudahti Czarny. "Te puhutte kuolemasta, -lupauksista ja vapauttamisesta, aivan kuin jo tuntisitte luodin tahi -keihään sydämessänne. Nämä ovat pelkkiä haaveita, sillä olenpa ihan -varma, että te, yhtähyvin kuin mekin, elätte yli tämän päivän." - -"Sinullapa on luja usko", virkkoi Aksel epäilevän näköisenä, "täytyypä -tunnustaani, että ennemmin puoltaisin Bernhardin mielipidettä." - -Czarny ei vastannut tähän, vaan johti keskustelun toiselle tolalle. - -Tällä välin läheni ruotsalaisten vasen siipi yhä enemmän kirkkotarhaa, -ja seisahtui sinne, järjestääkseen rivinsä. Talonpojat saivat käskyn -astua esiin. Kaikuvilla hurraahuudoilla marssivat he suoraan -vihollisten joukkoja kohden, ja kauan ei viipynyt, ennenkuin taistelu -alkoi uudestaan. Sen hurjimmillaan raivotessa, kiiruhtivat neljä -tuttavaamme erääsen pieneen talonpoikaistaloon, ainoastaan parin -pyssynkantaman päässä taistelukentästä. Berta oleskeli siellä, ja -Akselin kehoituksesta tahtoi Bernhard nyt viedä hänet sieltä, koska -näytti siltä, että taistelu vähitellen vetäytyisi sinne päin. - -Nämä neljä miestä eivät katsoneet takansa eikä sivulleen, juoksivat -vaan kaikin voimin, ett'eivät tulisi liian myöhään. Siten saavuttivat -he talon ja aikoivat juuri astua ovesta sisään, kun korkeat huudot -takanaan pakottivat heidät pysähtymään. - -"Haa", huudahti Czarny, nuolen nopeudella tempaisten miekan -huotrastaan, "tanskalaiset ovat seuranneet meitä, valmistaukaamme nyt -ankaraan otteluun." - -"Berta-raukka", jupisi Bernhard, pyyhkäisten toisella kädellään -otsaansa, "taaskin saat nähdä kamppailtavan elämästä ja kuolemasta; -tämä on hirveätä!" - -"Bernhard", kuiskasi Aksel, pusertaen toverinsa kättä, "minä annan -mielelläni henkeni alttiiksi sisaresi edestä. Koeta paeta takatietä, -niin..." - -"Sinä, Aksel", keskeytti Bernhard, katsellen toveriaan säihkyvin -silmin, "sinäkin tahtoisit kuolla Bertan edestä, sinä, jolla vielä on -kunniarikas ura kuljettavana. Eihän sinun tarvitsisi ottaa yksityisiin -kamppailuihimme osaa, mutta kuitenkin teet sen! Kauan olen jo -huomannut, että salaisesti rakastat sisko-raukkaani; olenko oikeassa -vai väärässä?" - -"Sinä olet oikeassa", vastasi Aksel, luoden vakavan katseen toveriinsa, -"yhdessä olemme Bertan kanssa kasvaneet pienestä asti, ja minä tunnen, -että hän tulee minulle kalliimmaksi päivä päivältä. Niin, minä rakastan -sisartasi", jatkoi hän melkein kiivaasti ja tarttui Bernhardia käteen; -"mutta minä olen aateliton, ja äitisi kentiesi estelee yhtymistämme." - -"Ole huoleti, veli", vastasi Bernhard, syleillen ystäväänsä; "äidilläni -on paremmat mielipiteet kuin nämä, hän ei välitä nimestä, kun sydän -vaan on jalo ja kelpo. Tämä yksin antaa miehelle tosiarvon, ja se on -todella surkuteltava, joka ajattelee toisin." - -Aksel aikoi juuri vastata, kun Berta samassa näyttäytyi rakennuksen -korkeilla portailla. - -Muutamalla hypyllä seisoi Aksel hänen rinnallaan. - -"Mikä on hätänä, Aksel", kysyi hän, luoden silmäyksen seudulle -ympärillään, "minä kuulen taistelun hälinää ja..." - -"Berta, Berta", huudahti nuorukainen, tarttuen hänen molempiin -käsiinsä, "ole valmis näkemään mitä tahansa. Tanskalaiset käyvät yhä -ankarammin kimppuumme ja peräytyminen voi olla mahdoton. Sinä tunnet -nämä tiet; mitä myöten pääsemme parahiten vaarasta?" - -"Tätä tietä eivät tanskalaiset vielä mahda tuntea", vastasi Berta, -osoittaen kädellään puutarhaa, joka otti jotenkin avaran tilan -asuinhuoneiden takana. "Se tie johtaa suoraan tuonne metsään, ja jos -kerran sinne pääsemme, niin ei yksikään vihollinen ole meitä enään -ahdistava." - -"Berta", virkkoi Aksel, ja loi nuoreen tyttöön suurinta hellyyttä -ilmaisevan katseen, "antaudutko minun turviini, tahi..." - -"Miksi en sitä tekisi", keskeytti hän kummastellen, "olethan sinä -ystäväni, Bernhardin ystävä", oikasi hän, petollisen punan levitessä -poskilleen. - -Tämän keskustelun kestäessä oli Aksel vienyt nuoren tytön hänen -asuinhuoneesensa, joka sijaitsi puutarhaan päin. Bertan posket -hehkuivat, ja nuorukaisen kädessä vielä lepäävä pieni kätönen vapisi. -Heidän korviinsa tunkeutui tykin- ja musketinlaukauksia sekä -taistelevien huudot, vaan he eivät näyttäneet niitä kuulevankaan; se -hetki, jolloin heidän sydämissään uinaileva rakkaus heräsi eloon, oli -liian viehättävä, että todellisuus heidän ympärillänsä olisi voinut -sitä häiritä. He kuulivat ja näkivät ainoastaan toinen toisensa ja -heräsivät vasta tuntoihinsa, kun Bernhard töyttäsi oven auki ja syöksyi -huoneesen. - -"Suuri vaara uhkaa meitä", huusi hän, ja syleili sisartaan, -"tanskalaiset vetäytyvät tännepäin, ja selvään näkee, että heidän -aikomuksensa on saartaa tämän paikan. Kyllähän näen, että nyt -mieluummin tahtoisitte olla kahdenkesken", jatkoi hän hymyillen ja löi -keveästi Akselia olalle, "mutta jos tahdot pelastaa hänet, jolle olet -luvannut miehekkään ja lämpimän rakkautesi, niin älä viivyttele. -Puutarhatien huomasin vielä vapaaksi; käyttäkäämme siis sitä, niin -kauan kun aika sen vielä myöntää." - -"Niin, niin, sinä olet oikeassa, meillä ei ole laisinkaan aikaa -hukata", vastasi Aksel, syleillen Bertaa ja lähestyen ovea, jota pari -aseilla varustettua talonpoikaa vartioitsi. Bernhard seurasi heitä. -Hetkeksi pysähtyivät he portaille, ja silmäilivät levottomasti -tannerta, jolla taistelu paraallaan riehui, ja aikoivat juuri alottaa -matkansa, kun Ramoski hengästyneenä tuli juosten puutarhasta. - -"Kiirehtikää, kiirehtikää!" huusi hän jo etäältä, "lukuisa joukko aikoo -tuolla sulkea meiltä tien, ja ainoastaan suurimmalla kiireellä voimme -pelastua. Czarny vartioitsee tuolla ja on hirveästi levoton." - -Käskyä ei tarvinnut toistaa, sillä jokainen huomasi kyllä Ramoskin -olevan oikeassa. Sentähden riensivätkin he minkä voivat puutarhaan, -jossa Czarny, kävellen kiivaasti erään tuuhean puun alla, oli heitä -vastassa. - -"Kas tuolla!" huudahti puolalainen, osoittaen kädellään sotilasjoukkoa, -joka rientomarssissa läheni sivultapäin, "he koettavat saavuttaa meitä, -mutta vielä on heillä aika matka kuljettavana, ennenkuin saavat meidät -kiinni. Paljastetuin miekoin ja sormi liipasimella on meidän nyt -lähteminen liikkeelle, sillä eipä ole toivoakaan, että ruotsalaiset -tulisivat meille avuksi. Rohkaiskaa mieltänne, neiti Berta", jatkoi -vanhus lujemmalla äänellä, "minun käsivarteni ja jalkani voivat vielä -aivan hyvin tehdä hyötyä, kun teidän palveluksenne tulee kysymykseen. -Lähtekäämme heti matkaan; joka hetki on kallis." - -"Czarny on oikeassa", vastasi Bernhard, katsellen sisartaan säälivin -silmin. "Ei kukaan voi sanoa, kuinka kauan talonpojat voivat vastustaa -juuttilaisten ylivoimaa." - -Samassa jyskähti joukkolaukaus heidän takanansa, ja muuan talonpoika, -joka oli lähetetty vartioimaan, tuli juosten takasin ja kertoi -tanskalaisten yhä enemmän tunkevan päälle, ja että heidän voittanut -siipensä hajautui yhä enemmän Sireköpingeen johtavalle tielle. - -"Onko totta, mitä puhut", kysyi Bernhard, iskien terävän silmäyksen -talonpoikaan, "eikö pelko mahdollisesti ole tehnyt vaaraa suuremmaksi, -kuin se todellisuudessa onkaan?" - -"Ei, herrani", vastasi talonpoika, levollisena kestäen Bernhardin -terävän katseen, "minua ei juuri malttamattomuus vaivaa, mutta ell'ette -minua usko, voitte itse mennä katsomaan." - -"Talonpoika puhuu totta", vastasi Czarny, joka sillä välin oli käynyt -syrjemmällä, "tanskalaiset aikovat todella saartaa sekä vasemman -siipemmc että talonpojat, mutta tämäpä ei tulekaan heille helpoksi, -arvaan ma, sillä siipemme taaskin järjestyy. Nyt täytyy meidän -kuitenkin katsoa, miten pääsisimme parhaiten pakoon, sillä he ovat jo -tuolla", jatkoi hän, osoittaen metsään, jostapäin ennenmainittu joukko -läheni; "he koettavat kaikin keinoin sulkea meiltä tietä. Kirottu liike -tuo", jupisi hän itsekseen, "nyt saamme heidät vielä selkäämmekin, ja -ell'emme ehdi joko metsään tahi Sireköpingeen, olemme hukassa." - -Hetkisen mietittyään, lisäsi hän ääneensä: - -"Metsään emme enään ehdi paeta, sillä ennenkuin ehdimme tasangon yli, -saavuttaisi vihollinen meidät. Parempi on siis mielestäni, että -poikkeamme Sireköpingen tielle, siellä voimme mahdollisesti tavata -ystäviäkin. Tämä talo ei missään tapauksessa kelpaa suojaksi, sillä -puolen tunnin kuluttua ovat joko tanskalaiset tahi meikäläiset -pistäneet sen palamaan." - -"Czarny on oikeassa", vastasi Aksel, ja lähestyi Bertaa, joka vähän -matkan päässä silmäili taistelua aiempana kentällä. "Berta, meidän on -kiiruhtaminen, Sireköpingen luona odottaa pelastus meitä." - -"Minä seuraan sinua minne vaan menet", vastasi Berta matalalla äänellä -ja katseli luottavasti nuorukaista silmiin; "nyt vasta on minulla -voimia kärsiä mitä vaivoja tahansa." - -"Ja nämät sanasi lisäävät minunkin rohkeuttani, armas Bertani", vastasi -Aksel, Iempeällä väkivallalla vetäen Bertan rinnoilleen; "jos on -tarpeellista, kannan sinut koko kentän yli, ja voitpa olla varma siitä, -että miekkani iskee syvemmälle nyt, kuin pari tuntia sitten." - -"Pidä sanasi, ystäväni", lausui heleä ääni rakastavain takana, ja -kääntäessään silmänsä sinne, huomasivat he Bernhardin. "Pidä sanasi, -pian ehkä saamme nähdä, että tämä on tarpeen." - -Keskustelu päättyi tähän, sillä samassa tuli Ramoski ilmoittamaan, että -jo oli aika lähteä. - -Etupäässä astelivat Czarny ja Bernhard, sitten Aksel ja Berta ja -viimeksi Ramoski. Pian olivat he jättäneet talon ja riensivät nopein -askelin Sireköpingeen johtavaa tietä myöten. Tykkien pauke ja -kiväärituli enenivät joka hetki, ja pakolaisten silmien eteen -levitettiin nyt niitä hirveitä kuvia, jotka ovat sodan erkanemattomat -seuralaiset. He eivät enään olleet yksin kentällä. Joka taholta -töyttäsivät tanskalaiset esille, aikoen piirittää Tirupin luona -seisahtuneen joukon, mutta pian saivat taasen tuntea innokasta -vastarintaa, sillä talonpojat, jotka jo olivat tehneet onnistumattoman -rynnäkön, karkasivat toisen kerran vihollistensa kimppuun. - -Hetkeäkään viipymättä jatkoivat pakolaiset matkaansa Sireköpingeen -päin, ja he hengähtivät jo vapaammin, voidessaan viimemainitussa -paikassa eroittaa ruotsalaisia univormuja, ja kun näkivät, miten eräs -osasto ruotsalaisia sotamiehiä rientoaskelin samosi hyökkäävää -vihollista vastaan. - -"Tällä kertaa tulevat tanskalaiset peijatuiksi, ja oikein aimo lailla", -sanoi Czarny, luoden kehoittavia silmäyksiä nuoreen tyttöön. "Me olemme -jo puolitiessä ja Sireköpingistä lähetetään partiojoukkioita joka -suunnalle. Rohkeutta vaan, ja pian saamme nauraa juuttilaiselle -tekemällä kujeellamme." - -"No, no, eipä vielä ole riemuitsemista", vastasi Ramoski, joka kulki -pari askelta jälessä ja oli kuullut Czarnyn sanat. "Katso itse ja sano, -eivätkö vihollisemme ole kettujakin kavalammat!" - -Samassa pamahti musketin laukaus pakolaisten takana, ja kauhulla -huomasivat he nyt vasta, että vihollinen oli melkein saartanut heidät. -Hetkisen epäröi Czarny, jatkaisiko matkaansa vai jäisikö levollisesti -odottamaan ruotsalaisia, jotka ponnistivat kaikki voimansa, päästäkseen -aikanaan perille. Vihdoin valitsi hän toki ensiksimainitun ja antoi -merkin, että matkaa taasen jatkettaisiin. - -Äkkiä pysähtyi Berta, kuollon kalpeuden levitessä kasvoilleen. - -"Minä en kykene kauvemmaksi", kuiskasi hän, ja olisi vaipunut maahan, -ell'ei Aksel olisi ottanut häntä vastaan. "Pelastakaa itsenne. Minulle -ei varmaankaan kukaan tee mitään pahaa." - -"Minä en väisty luotasi!" huudahti Aksel, painaen suudelman tytön -huulille. "Yhdessä kuolkaamme, yhdessä jakakaamme vankeuskin." - -Tuskin oli hän viimeiset sanansa lausunut, kun luoti lensi heidän -ylitsensä. Se tuli ruotsalaisten joukosta, jotka nyt juosten lähenivät. -Tanskalaiset tekivät, minkä tehdä voivat, päästäkseen ensin perille; ja -heille, kun oli lyhempi matka, se onnistuikin. Tultuaan noin sadan -askeleen päähän pakolaisista, kehoittivat tanskalaiset heitä -antautumaan, etteivät turhaan ryhtyisi taisteluun. Mutta Czarny, joka -toivoi voivansa viivyttää tanskalaisia kunnes ruotsalaiset ehtisivät -perille, ei luvannut myöntyä heidän ehdotukseensa, ell'ei heille -annettaisi varmaa suojaa. Upseri kielsi ja uhkasi heti ampua, elleivät -heti antautuisi. - -"Ampukaa sitten!" huusi Czarny, asettuen Bertan eteen; "voittehan -koettaa." - -Tämä ynseys kiukutti upseria, ja lujalla äänellä komensi hän väkensä -tähtäämään. Berta kuuli tämän käskyn ja vaipui tainnotonna Akselin -syliin. - -Toisen kerran vinkuivat luodit pakolaisten yli, ja yksi niistä sattui -Bernhardin käsivarteen. - -"Aavistukseni toteutuu", jupisi hän, nojaten Ramoskin olkapäähän, -Akselin nenäliinallaan sitoessa haavaa, "ensimäinen luoti oli minua -varten, mutta kenen on toinen?" - -"Älä puhu sellaisia, Bernhard", keskeytti Aksel, luoden nuhtelevan -katseen ystäväänsä. "Sitenhän tykkänään masennat rohkeutemme, jota nyt -niin hyvin tarvitsemme." - -Bernhard aikoi vastata, mutta joukkolaukaus tanskalaisten puolelta -keskeytti hänet. Taistelu oli nyt tullut alkuun ja jatkui äärettömällä -kiivaudella. Ruotsalaiset tosin olivat melkoisesti vähälukuisammat, -mutta kuollon halveksiminen, jolla he taistelivat, teki sen, ett'eivät -tanskalaiset voineet heitä työntää takasin. Näiden kahden taistelevan -joukon ympärille kokoontui joka hetki yhä enemmän väkeä, ja pian syttyi -Tirupin ja Sireköpingen välillä yleinen kahakka. Tämä oli jälkinäytelmä -sille kauhealle draamalle, joka alettiin Yllehedin luona. Tanskalaisia -tosin elvytti vasemman siipensä voitto, ja he koettivat sen täydentää, -mutta tässä heillä olikin ylipääsemätön este tiellä, sillä Lybecker, -joka taasen oli koonnut melkoisen sotilasvoiman, otti miehekkäästi -vastaan heidän ryntäyksensä. Vihdoin oli tanskalaisten pakeneminen, ja -kun kuningas Kristian oli saanut kuulla, että vastustajansa seisoivat -Asmundstorpan kirkolla ja siis uhkasivat sulkea häneltä tien -Landskronaan, vetäytyi hän kiireesti takasin. - -Tätä käskyä pantaessa täytäntöön koko tanskalaisten armeijassa, uhkasi -pakolaisiamme joka hetki mitä suurin vaara, ja ainoastaan Czarnyn ja -Ramoskin sukkeluus pelasti heidät vankeuteen joutumasta. Ihmeteltävällä -tyyneydellä katseli Berta tätä veristä työtä, ja vaikka usein -kaatuneiden sotilaiden veri priskoi hänen päälleen, ei hän peräytynyt -askeltakaan. - -"Maanmiehemme ovat voittaneet!" huudahti Aksel ja koki vetää nuoren -tytön ahdingosta. "Muutaman minuutin kuluttua olemme pelastuneet ja..." - -"Haa", huudahti Czarny, keskeyttäen Akselin puheen, "tuolla se hylkiö -menee! Seuratkaamme häntä ja älkäämme päästäkö, ennenkuin hän on -jättänyt takasin kreivittären!" - -Näin sanoen syöksiihe vanhus pakenevien tanskalaisten perään, tehden -ankaralla miekallaan verisen niitoksen pelästyneiden vihollisten -riveissä. - -"Ken on hän, ken?" kysyi Bernhard, joka vaivoin voi seurata ystäviänsä. -Tuska, jonka läpiammuttu käsivarsi vaikutti ja sen lisäksi verenvuoto, -olivat vähentäneet hänen voimiaan. - -"Äsken juuri hänet näin", vastasi Czarny, ikäänkuin puhuen itsekseen, -"tuo konna puhui totta, sanoessaan minulle, että tulisin näkemään hänet -eri haahmoissa. Se oli Walchovitz. Hänen onnistui päästä pakoon tällä -kerralla, ja kiittäkäämme pyhää neitsyttä, joka piti suojelevan kätensä -ylitsemme, sillä nyt ymmärrän, että se olikin jesuiitta, joka ensin -vakoili ja sitten koki saartaa meidät." - -"Ha ha haa!" kuului samassa pilkkanauru tanskalaisten riveistä. -"Czarny-ystäväni, vielä ei kaikki ole päättynyt; pian tapaamme toisemme -taaskin." - -Pakolaiset katselivat kummastuneina toisiaan, mutta hetkisen kuluttua -sanoi Ramoski, melkein väkisin vieden Czarnyn taistelupaikalta: - -"Seuratkaa minua! Minä tunnen tien sissien leirille, ja jospa horna -itse olisi ottanut tuota jesuitta-roistoa suojellakseen, täytyy hänen -sittenkin kuolla. Luulisinpa jesuiitan kostoksi pyhitetyllä tikarilla -olevan voimaa murtaa kaikki siteet!" - -Czarnyn viittauksella yhtyivät kaikki hänen rinnalleen ja ennen pitkää -olivat pelastetut Tirupin kirkkotarhassa, josta kaikki tanskalaiset -olivat paenneet tahi epäjärjestyksessä vetäyneet takaisin. - -Tämä oli Landskronan voitto, joka hetkeksi pani rajan tanskalaisten -tuho-töille. Kun taistelu päättyi, oli kello kuusi illalla, ja koska -ruotsalaiset olivat olleet tulessa melkein koko päivän, olivat he niin -menehtyneet, ett'eivät voineet ajaa takaa. Kuningas Kristian sai siis -järin suuritta tappiotta vetäytyä Landskronaan takaisin ja siellä -linnoituksen tykkien suojassa pitää silmällä vastustajiaan, jotka -jäivät ulkopuolelle kaupunkia. - - - - -IX. - -Päätös. - - -Kirkas kuutamo valaisi pientä Finja-järveä tuuheine rantoineen, ja koko -seudussa vallitsi tähän asti niin harvinainen rauhallisuus. Yö oli jo -tullut, kun lukuisa joukko jalkaväkeä varovasti lähestyi sissien -leiripaikkaa. - -Pari kyynärää joukon edellä käveli kaksi miestä, puhellen matalalla -äänellä: nämä olivat joukon johtaja ja Czarny. - -"Tässähän tie käynee, jos vaan ymmärsin Ramoskin puheen oikein", -virkkoi Czarny, varovasti tähystellen ympärilleen. "Sissit luulevat nyt -olevansa turvassa, mutta vielä ei heidän päällikkönsä ole päättänyt -laskuaan kanssamme, ja ell'ei Ramoski järin paljon ole erehtynyt, tulee -yrityksemme kyllä onnistumaan." - -"Sepä olisi mainiota", vastasi johtaja, eräs nuori katteini, -merkitsevällä liikkeellä lyöden kätensä miekankahvaan, "nämä villipedot -ovat häirinneet paikkakuntaa niin kauvan, että ansaitsevat mitä -tuntuvamman rangaistuksen, ja minäpä en suinkaan tahdo vetäytyä -takaisin, tulisipa sitte puolet enemmänkin sissejä tieheni." - -"Jospa nyt Ramoski palajaisi pian", sanoi Czarny pusertaen -miekankahvaa, "en ymmärrä, missä hän näin kauvan viipynee." - -"Estettä voipi tulla, ja sissejähän vaanii kaikkialla." - -"Ne eivät Ramoskia estä", vastasi Czarny jyrkästi: "hän hiipielee kyllä -niiden välistä, sillä kuten minäkin, tuntee hän joka puun metsässä, ja -olisipa todellakin kummallinen kohtalon oikku, ell'ei hän sieltä -suoriutuisi. Mutta kas tuossa hän jo onkin", jatkoi vanhus, juosten -erästä miestä vastaan, joka nopein askelin lähestyi. "No miten on, onko -tie vapaa vai ei?" virkkoi hän tultuaan kuultaviin. - -"Tie on vapaa, ja voitte heti jakaa sotilaat, kuten olemme sopineet", -vastasi Ramoski, mennen katteinin luo, joka oli seisahtanut. "Ei -yksikään sissi ollut näkyvissä tällä puolen järveä, ja voinpa melkein -vannoa, että saamme lähestyä heidän leiriänsä yhtä esteettömästi kuin -mitä rauhallista kylää tahansa." - -"Älkää olko niin varma!" keskeytti katteini puoleksi hymysuin. -"Talonpojat ovat varovaisia, ja mitä vähemmin sitä aavistammekaan, -voivat he karata kimppuumme." - -Ei kukaan vastannut tähän; joukko järjestettiin taas, ja sitte kun -katteini oli käskenyt eri päälliköitä noudattamaan mitä suurinta -varovaisuutta, lähti jokainen määrätylle suunnalleen. Itse marssi -katteini pääjoukkoineen suoraan leiripaikkaa kohden, Czarny ja Ramoski, -viidenkymmenen tarmokkaan miehen etupäässä, kiirehtiessä rannalle, -jonne kaksi venettä oli kätketty. - -"Onko siellä kukaan?" kysyi Czarny, tultuaan parin kyynärän päähän -veneistä. - -"On, täällä on pelastus", vastasi miehekäs ääni, ja samassa kohouivat -Aksel ja Bernhard vedenreunalla kasvavasta pensaikosta. - -"Eikö mitään epäiltävää ole tapahtunut?" kysyi Czarny, epäilevin -silmäyksin katsellen metsää ja itse veden pintaa. - -"Ei mitään", vakuutti Bernhard. "Hetki sitten huomasin toisen veneistä -risteilevän leirin ja tuon pienen saaren välillä, mutta pian rauhoittui -kaikki, ja luulenpa melkein, että koko pesä nyt nukkuu, kuin jos ei -kuninkaan sotilaita olisi olemassakaan. He luulevat olevansa turvassa." - -Czarny ei vastannut, vaan komensi sitä vastoin jokaista, niin hiljaa -kun mahdollista asettumaan paikoilleen. Kiireesti astuttiin nyt -veneisin, ja hetken kuluttua kiitivät alukset keveillä airon vedoilla -kohden pientä saarta, missä vartija oli. - - * * * * * - -"Ja minä sanon, että nyt olette minun hallussani, eikä yksikään voi -teitä pelastaa. Antautukaa nöyrästi kohtalonne alaiseksi, sillä jos yhä -vaan osoitatte tuollaista uppiniskaisuutta, käyn minä tarpeenmukaisiin -toimiin käsiksi, jolloin luulen voivani pakoittaa teitä alamaisuuteen. -Te tiedätte, että Göran-ruhtinas ja Tapani Czarnecki samoin kuin -jesuiitatkin kirosivat teidät. Meidän uskontoomme palaaminen voi yksin -pelastaa teidät siitä, joka vastaisessa tapauksessa on teitä kohtaava. -Tuumikaa tätä, sillä pian vaadin minä varmaa vastausta." - -Nämä sanat lausui Walchovitz samassa kurjassa tuvassa, jossa Berta oli -ollut vankina. Hänen paikallaan istui nyt äitinsä, jota -verivihollisensa paljoa enemmän kiusasikin. Yöt päivät Walchovitz häntä -hätyytti, tuskin suoden hänelle tunnin lepoa, ja vaikka hän aina saikin -saman vastauksen, koki hän kuitenkin milloin rukouksilla milloin -väkivallalla päästä tuumiensa perille. - -"Te olette jo kuulleet vastaukseni, se on sama nyt kuin ennenkin", -vastasi kreivitär ylpeällä liikkeellä. "Minä en enään tahdo kuunnella -ehdotuksianne, ja vielä kerran sanon teille, että viimeiseen hetkeeni -asti olen uudelle uskonnolleni uskollinen. Olettepa todella pettynyt, -jos luulitte uhkaustenne menetystapaani muuttavan. Tehkää minulle mitä -tahdotte, minä voin nyt kärsiä kaikki, tietäessäni lasteni olevan -turvassa. Niin, minä voin kestää kaikki", jatkoi hän, tyynesti -katsellen jesuiittaa, "sillä suloista on kärsiä rakkautensa tähden. -Jumala kerran välimme tuomitsee, ja on silloin päättävä kenellä on -oikeus, silläkö, joka seuraa tuota ylevää käskyä: 'sinun pitää -rakastaman lähimmäistäsi niinkuin itseäsi', vai sillä, joka käyttää -hänen ihanata oppiaan usein halpamielistenkin keinottelujensa -menestykseksi." Tätä sanoessaan tuli hänen äänensä uhkaavaksi ja -katseensa milt'ei masentavaksi. - -"Menkää pois minun luotani!" jatkoi hän, tehden poistavan liikkeen -kädellään. "Jo teidän näkemisenne voi saada minut unohtamaan uskontoni -sovinto-oppia, ja kentiesi tekisin jotain, jota sittemmin tulisin -katumaan." Walchovitz vetäytyi pari askelta takasin, hän ei voinut -kestää Eleonoran silmäystä. Mutta tämä huoli, joka toisinaan ikäänkuin -jäähdytti hänen sieluansa ja pakoitti levottomat intohimot -laskeutumaan, ei kestänyt kauvan. Kylmästi hymyillen lähestyi hän -kreivitärtä, sanoen: - -"Göran ruhtinas ei voinut lannistaa teitä. Veljenne varoitukset -litvalaisten leirissä eivät myöskään pehmittäneet mieltänne, mutta minä -sen teen, olkoonpa sitten vastustuksenne miten kovapintainen tahansa. -Ah! kaksikymmentä vuotta sitten vannoin kostavani häväistyksen, jonka -uskosta luopumisellanne opillemme saatoitte", jatkoi hän säihkyvin -silmin, ja suonenvedon tapaisesti puristaen nyrkkiään. "Luuletteko, -että kaikkien näiden vuosien vaivat jäisivät palkkiotta vaan sentähden, -ett'ette tahdo seurata tahtoani? Ei! Valaa, jonka ruhtinaalle -palvelijana vannoin, ja jesuiitoille antamia lupauksiani en riko. Olkaa -valmis ottamaan kaikkia vastaan! Te tunnette minun; te ette ole -tuntematon miehenne kostajalle, ja minä jo sanoin teille, kenen kautta -kosto hänet saavutti. Minä ikävöin takasin Puolaan. Pieni mökkini -Veikselin rannalla on vielä pystyssä, ja Varsovan luostari, jossa -kostoa vannoin, vaatii minua jälleen astumaan muuriensa sisäpuolelle. -Minä en ole, ihmisiltä palkkioita voittaakseni, ottanut täyttääkseni -kostoa, vaan saadakseni lievennystä kiirastulessa! Te katselette minua -ilkkuen", jatkoi hän. oltuaan hetkisen vaiti, "mutta se on tosi, minä -unohdin, että puhuin oppimme viholliselle, jonka olen masentava, -vaikkapa sitten uhraamalla omankin henkeni." - -Näin sanoen lähestyi hän ovea kiirein askelin ja aikoi juuri kiiruhtaa -ulos, kuin Eleonora juoksi esiin ja pidätti häntä. - -"Minä tiedän, että murhasitte mieheni", sanoi hän kyynelten sumentaessa -silmiänsä; "mutta jos rahtuistakaan säälitte onnetonta äitiä, niin -laskekaa minut vapaaksi! Uskokaa minua, Walchovitz", jatkoi hän -rukoilevin katsein, "sovinto tuntuu niin suloiselta, ja voittepa olla -varma siitä, ett'ei Jumala tuomitse teitä niinkään ankarasti kuin -ansaitsisitte, jos otatte rukoukseni korviinne. Minä tiedän kyllä, että -ruhtinas Göranin ja jesuittain kiroukset lepäävät päälläni, mutta -tiedän myös sen, että nämä kiroukset eivät laisinkaan minua haittaa. -Tahraisinko Vilho Stjernfeltin nimen ja oman vakuutukseni palajamalla -katoliseen uskoon? En! Eikö minulla ole velvollisuuksia täytettävänä -lapsianikin kohtaan? Ja mitäpä he ajattelisivatkaan, jos heidän äitinsä -horjuisi ja antaisi vaurion tullessa haihduttaa perusaatteensa? -Walchovitz, laskekaa minut vapaaksi ja minä siunaan teitä!" - -Walchovitz silmäili häntä hetkisen terävästi, eikä näyttänyt oikein -tietävän mitä vastaisi, kun kreivitär jatkoi: - -"Miksi pitäisitte minua kauemmin tässä kurjassa asunnossa? Minua -inhoittaa teidän juomakarkelonne, ja tänä iltana enemmän kuin muulloin. -Kauan kyllä olen jo alentunut tahtonne alle; nyt en enään tahdo -olla orjattarenne. Minä _vaadin_ vapauttani, ja muistakaa, että -kuninkaallani on valta yhdellä iskulla musertaa sekä teidän että kokoon -haalittu talonpoikaisparvenne. Ajatelkaa, mikä on oleva oma kohtalonne, -jos kauemmin pidätte minua täällä. Poikani on kuninkaan leirissä; tosin -hän on haavoitettu, mutta pian voi hän taasen asetta käsitellä, ja..." - -"Riittää jo, riittää!" keskeytti Walchovitz, työntäen Eleonoran -takasin. "Minäkin selitän nyt kyllin kauan kuunnelleeni teitä ja -ilmaisen viimeisen kerran tekemäni päätöksen." - -Näin sanoen meni hän Eleonoran luo, joka sillävälin oli vetäytynyt -pienelle räppänälle. - -"Joko luovutte tämän ristinkuvan kautta uskostanne", virkkoi hän, -uhkaavalla äänellä ojentaen tuon pienen kuvan esiin, "tahi seuraatte -minua Puolaan. Varsovan luostarissa kyllä löytyy miehiä, jotka voivat -taivuttaa mielenne. Minä voisin paeta kanssanne milloin vaan tahdon. -Tanskalaisia laivoja löytyy pitkin rannikkoa, ja kun kerran olemme -laivassa, ei kukaan voi saada teitä käsistäni. Voisinhan tappaa teidät -heti", lisäsi hän, hirveän hymyn kuvastuessa yhteen puristetuille -huulilleen, "mutta tämä ei olisi tuumieni mukaan, sillä kun olette -kuollut, olisi kostokin päättynyt. Tiedättehän, että kosto on ihana, ja -vielä ihanampi, kun saa kostaa uskonsa hylkääjälle. Nyt olen puhunut, -mitä aijon tehdä; punnitkaa tätä tarkoin, sillä huomenna vaadin -päättävän vastauksen! Minä en uskalla viipyä täällä kauempaa. -Tanskalaiset ovat kaikkialla voitetut, ja nämä kirotut sissit, jotka -äsken riemuitsivat, kun lupasin viedä heitä ryöstöstä ryöstöön, -katselevat minua nyt epäilevin silmin. Huomaattehan siis, että tilani -tulee joka päivä epävarmemmaksi, ja että minun on ottaminen -tilaisuudesta vaari ja poistua tien vielä ollessa vapaan. Te tunnette -myös Ramoskin", jatkoi hän vitkaan; "tuo heittiö on elossa, siis voi -häneltä odottaa mitä tahansa, sillä hän on kavalampi kuin minä." - -Näin sanoen kiirehti Walchovitz ovelle, mutta juuri sitä avatessaan, -kuuli hän kauhean metelin leiriltä. Walchovitz pysähtyi hetkeksi, ja -kasvonsa tulivat kalman kalpeiksi, kun hän selvään kuuli huudon: -ruotsalaiset ovat hyökänneet kimppuumme. Ensi hämmästyksessä ei hän -tiennyt rientäisikö jo alkaneesen taisteluun, vai pakenisiko heti. -Hänen katseensa harhaili joka taholle; hän näki talonpoikia pakenevan -laumottain ja ruotsalaisten sotamiesten rientoaskelin kiiruhtavan -leirin keskustaa kohti, mutta vielä hän vaan seisoi paikallaan, -Joukkolaukaus toisensa perästä kajahti metsässä, ja kuun valossa näki -hän tummia pilkkuja liikkuvan edestakasin, sekä sissien että -sotamiesten vähentymättömällä kiivaudella kiväärin tulta pitkittäessä. - -"Mitä nyt on tehtävä?" jupisi hän itsekseen ja silitteli toisella -kädellään otsaansa. "Se on Ramoski, joka kaiken tämän on matkaan -saattanut, ja jos vaan tapaan hänet, niin kyllä uhraan hänet -kostolleni. Haa!" jatkoi hän, ikäänkuin sattumalta luoden katseensa -järvelle päin, "haa, tuolla saarella olen suojassa; muita veneitä kuin -minun, ei löydy, ja tuonne ei siis kenkään voi minua seurata." Näin -sanoen töyttäsi hän taasen auki pienen tuvan oven. "Seuratkaa minua!" -huusi hän kreivittärelle ankaralla äänellä ja astui hänen luokseen. -"Minun täytyy paeta; ruotsalaisten on äkkiarvaamatta onnistunut karata -leiriin." - -"Minä en seuraa teitä", vastasi Eleonora tyynesti, itsekseen päättäen -tehdä vastarintaa niin kauan kuin mahdollista. - -"Teidän _täytyy_ seurata minua!" huudahti Walchovitz, tarttuen hänen -käsivarteensa; "minä en tahdo jättää teitä heidän käsiinsä." - -Eleonoran heikot voimat olivat pian loppuneet, ja hetken kuluttua -lepäsi hän pienen veneen pohjalla, joka puolalaisen väkevän käden -ohjaamana kiiti nopeasti saarta kohden. - -Leirissä eneni meteli joka hetki, ja veripunaset liekit ahmivat -haluisasti sissien puukojuja. Taistelu raivosi pitkin rantaa ja päättyi -vasta, kun kaikki sissit olivat maahan hakatut tahi otetut vangiksi. - -Walchovitz souti sillävälin voimiensa takaa; henkensä edestä hän nyt -teki työtä, ja tämä enensi hänen voimiaankin. Äkkiä hän seisahtui; koko -ruumiinsa vapisi ja hampaat kalisivat suussaan. Luoti suhisi aivan -hänen korvansa ohi, ja samassa kehoitettiin häntä antautumaan. - -Kiroillen nousi hän seisoalleen ja katseli säihkyvin silmin -vihollisiaan. Ei pieninkään tuulenhenkäys liikuttanut Finja-järven -pintaa; kaikki oli niin tyyntä ja rauhallista kirkkaassa kuutamossa, -liekit vaan palavasta leiristä heijastuivat julmasti tyynelle veden -pinnalle. - -"Antaudu Walchovitz!" käski Czarny, joka myöskin oli noussut seisomaan -sen veneen kokassa, jossa häntä paitsi vielä Ramoski, Bernhard ja -Akselkin olivat. "Antaudu, sillä kaikki vastarinta on turhaa! Koko -leiripaikka on piiritetty, etkä sinä voi paeta. Viekkautemme voitti -sinut vihdoinkin; saarella, jonne aijot, on joukko sotamiehiä, ja -vaikka pääsisitkin meiltä pakoon, et kuitenkaan ehdi pitkälle, -ennenkuin olet otettu kiinni. Jokainen sotamiehemme tuntee sinut, -käyttäisitpä sitten mustaa tahi punasta partaasi, ja palkkion, jonka -päällikkömme antaa päästäsi, tahtoisi moni voittaa." - -Walchovitz ei vastannut, mutta samassa näytti pirullinen ajatus -juolahtaneen hänen mieleensä. Hiljaa nojautui hän Eleonoran yli ja -nosti hänet ylös väkevillä käsivarsillaan. - -"Minä sanon teille nyt ehdot, mitkä katson hyväkseni", huudahti hän -pilkkanaurulla. "Jättäkää tie vapaaksi, ja kreivittärelle ei tule -tapahtumaan mitään pahaa, vastaisessa tapauksessa on hänellä kaikki -kärsittävänä." - -Toinen vene oli sillävälin lähestynyt häntä melkein huomaamatta, ja -molemmat alukset olivat nyt niin lähellä toisiaan, että parilla -aironvedolla olisivat voineet törmätä yhteen. - -"Minä en pelkää teitä", jatkoi Walchovitz samalla pilkkanaurulla. -"Sinä, Ramoski olit kavalampi kuin luulinkaan, mutta vielä ei meidän -välimme ole selvillä, tottapa kerran sinut tulevaisuudessa löydän, -jolloin..." - -"Ellei tämä järvi olisi hautasi, jesuiitta", vastasi Ramoski, osoittaen -kädellään tyyntä veden pintaa. - -Walchovitzin kasvot tulivat tuhkanharmaiksi, kuullessaan nämä Ramoskin -sanat, sillä vastustajansa uhkaavasta äänestä huomasi hän selvään, -ettei armoa ollut toivomistakaan. - -Eleonora oli sillävälin tointunut, ja huomatessaan haavoitetuksi -luulleen poikansa, huudahti hän ilosta. - -"Pelasta minut, pelasta minut!" huusi hän tuskastuneena. "Tuo hirviö on -muuten ottava henkeni." - -"Niin, hänen elämänsä on minun käsissäni", vastasi Walchovitz synkästi -ja kohotti karpiininsa. "Tie auki ja heti, muuten saatte hakea -kreivitärtä tuolta", lisäsi hän, osoittaen järveen. "Minä vaikka itse -teen hänelle seuraa", jatkoi hän pirullisella hymyllä, joka näytti -vielä iljettävämmältä, kun kuun säteet sattuivat hänen kalpeille -kasvoilleen, tehden ne melkein aaveentapaisiksi. "Kunhan vaan kosto -täyttyy, ei tee mitään, jos kostaja seuraa uhriansa kuolemaan!" - -Samassa laukesi pistooli, ja äänekkäällä kirouksella vaipui Walchovitz -veneensä pohjille. Tämän hetken käytti Aksel hyväkseen ja ohjasi veneen -parilla vedolla toisen rinnalle. Hetkeäkään kadottamatta juoksi -Bernhard suoraan jesuiittaa kohden, joka koki nousta seisomaan, ja iski -häntä niin voimakkaasti vasempaan käsivarteen, että hän uudestaan -horjahti takaperin. Sitten tarttui hän äitiinsä, ja kantoi hänen -varovasti veneesensä. Tämä kaikki oli tapahtunut nopeammin, kuin sitä -voi kertoa, ja kun Walchovitz vihdoinkin heräsi horroksistaan, oli -saaliinsa temmattu hänen käsistään. - -Hirveä vala kalpeilla huulillaan nousi hän seisoalleen ja päin -Ramoskia, joka juuri koetti kiinnittää hänen venettään omaansa, tällä -tavoin saadakseen vihollisensa käsiinsä. - -"Haa", huudahti jesuiitta, heiluttaen leveäteräistä tikaria päänsä yli, -"sinun vuorosi on nyt, ja minä tahdon nähdä sydänveresi. Sinä olet -pettänyt minun! Kaksikymmentä vuotta olet tuntenut tuumani, salaisimmat -ajatukseni ilmaisin sinulle, mutta sinä olit vaan nimeksi jesuiitta, -sillä sinä petit ja annoit minun ilmi. Sellainen vaatii kostoa. Sinun -täytyy kuolla, ja sinussa taasen heittiö jesuiitaksi haudataan -laineisin!" - -Surullisin katsein seurasivat muut vihollisten pienimpiäkin liikkeitä, -ja Eleonora tuskin uskalsi hengittää. Jokaista kammotti se raivon -tunne, joka kuvautui Walchovitzin kasvoissa, ja jokainen näki myös, -että ratkaiseva taistelu pian oli alkava. - -Ramoski ei vastannut vihollisensa puheesen, vaan valmistautui -taisteluun elämästä ja kuolemasta. - -Aivan sivuttain olivat nämä pienet alukset, ja koko järvellä ei voitu -huomata muita eläviä olentoja kuin molemmissa veneissä. - -"Pyhä neitsyt minua suojelkoon", jupisi Ramoski, tarttuen lujemmin -tikarinkahvaan. "Minä luettaisin hänelle niin monta messua kuin voisin, -jos hän sallisi minun kostaa sille, joka on väärin käyttänyt hänen -nimeänsä halpamielisten tuumiensa täyttämiseksi; minä..." - -Kauemmaksi ei hän ehtinyt, sillä kissan notkeudella karkasi Walchovitz -hänen kimppuunsa. Kirkkaat tikarit välähtelivät kuutamossa ja -synnyttivät ääniä, jotka tässä kohden kuuluivat kuolonsanomilta. -Molemmat vastustajat olivat yhtä notkeat, ja yhtä taitavasti he -aseitaankin käyttelivät. Kauan oli voitto epätietoinen, mutta vihdoin -lankesi Ramoski airoon ja horjahti takaperin. Kiljunnalla, joka enemmän -oli verenhimoisen pedon kuin ihmisen, syöksyi Walchovitz onnettoman -vihollisensa päälle, ja ennenkuin Bernhard ehti apuun, työnsi hän -aseensa syvälle onnettoman sydämeen. - -Ähkyen kaatui Ramoski, ja hänen viimeiset sanansa olivat: - -"Tappakaa hänet! Te ette milloinkaan saa rauhaa, niinkauan kuin tuo -konna elää." - -Czarny nojautui kuolevan yli ja kuuli hänen viimeisen huokauksensa; -sitten syöksyi hän pystyyn, suonet hänen otsallaan paisuivat, ja, -puristaen kätensä nyrkkiin, kääntyi hän murhaajaan päin. Mutta tämä oli -jo täydessä taistelussa Bernhardin kanssa, joka ei ollut välittänyt -äitinsä rukouksista, vaan nuoruuden innolla antautui kamppailuun. - -Walchovitz vältti taitavasti ne miekan iskut, joilla Bernhard -tavoitteli hänen sydäntään, mutta tuntiessaan voimansa yhä heikkenevän, -koetti hän vietellä vihollisensa ansaan. Hän näki selvään, että jos -hänen onnistuisikin voittaa Bernhard, olisivat Czarny ja Aksel taasen -valmiit häntä vastustamaan. - -"Koston saakoon niin monta uhria kuin suinkin", jupisi hän, "sitä -suurempi armo minulla on odotettava kiirastulessa." - -Hiljaa vetäytyi hän askel askeleelta takaisin, vietelläkseen Bernhardin -mukanaan, ja nuorukainen seurasi pelkäämättä, Czarnyn sivultapäin -huomatessa kaikki liikkeensä. - -"Vielä on käsivartenne heikko, nuori kreivini", ivasi jesuiitta ja -katseli Bernhardia tuimasti. "Minä voitan teidät ja saan nähdä -sydänverenne kuten Ramoskiltakin." - -"Lopeta taistelu, Walchovitz", sanoi Czarny, mennen lähemmäksi; "sinä -joudut kuitenkin tappiolle, sillä meitä on kolme sinua vastaan." - -"En milloinkaan", jupisi jesuiitta käheällä äänellä. "Luuletko että -minä antaudun? En! mieluummin heittäydyn tuonne syvyyteen!" - -"Kuole siis!" huusi Bernhard ja tähtäsi nopean iskun vastustajansa -sydäntä kohti. Isku sattui ja tukahutetulla äännähdyksellä kaatui tuo -onneton takaperin. Kerran vielä karkasi hän pystyyn, mutta ei ottanut -monta askelta, ennenkuin hän kauheasti kiroillen horjahti veneen laidan -yli järveen. Hetkisen vaan liikkui sileä vedenpinta, sitten oli kaikki -hiljaista; Walchovitz ei enään ollut elävitten joukossa. - -"Huu, mikä hirveä yö!" huokasi Eleonora, peittäen kasvonsa käsillään. - -"Tällaista yötä emme enään tule näkemäänkään", vastasi Czarny -luottavasti. "Tästä lähin on kaikki oleva hyvin, sillä Tapani -Czarneckin lausuman kirouksen voima on nyt kadonnut. Ken olisi -kaksikymmentä vuotta takaperin osannut aavistaa, että Sanin rannalla -aloitettu taistelu päättyisi Finja-järvellä? Mutta minä huomaan, että -meikäläiset ovat voittaneet", jatkoi hän teeskennellyllä hilpeydellä; -"tulkaa, yhtykäämme nyt katteinin seurueesen ja palatkaamme Torppaan, -jossa ei enään milloinkaan verisiä taisteluja tulla pitämään." - -"Berta on siis siellä?" kysyi kreivitär hiljaa. - -"Niin on", vastasi Aksel, hienon punan noustessa hänen poskilleen; -"Landskronan taistelun jälkeen vein minä hänet sinne, ja jo tänä -iltana, kreivitär, tunnustan teille jotakin." - -"Odota siksi, kun tulemme kotia", vastasi Eleonora hymyillen ja taputti -nuorukaista olalle. "Minä aavistan, mitä se on, mutta ensin tahdon -kuulla Bertan mielipiteen asiassa." - -Aksel aikoi vastata, mutta samassa antoi Czarny lähtömerkin, ja puolen -tuntia sen jälkeen nousivat he onnellisesti maalle. Kiireisesti tehtyyn -hautaan pantiin sitten tuo uskollinen Ramoski, ja kun kuu jo alkoi -vetäätyä länteen päin, asteli seurue metsään, jättäen sissileirin -taakseen savuavana roviona. - -Vieno aamutuuli liikutti Finja-järven pintaa, ja ne laineet, jotka -olivat helmoihinsa ottaneet entisen sissipäällikön ruumiin, kätkivät -yhtä uskollisesti tuon raivoisan jesuiitan ja kostonhimoisen ruhtinaan -palvelijan. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ELEONORA LUBOMIRSKI*** - - -******* This file should be named 63035-8.txt or 63035-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/3/0/3/63035 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/63035-8.zip b/old/63035-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 736f8cb..0000000 --- a/old/63035-8.zip +++ /dev/null |